diff options
Diffstat (limited to '79036-0.txt')
| -rw-r--r-- | 79036-0.txt | 9280 |
1 files changed, 9280 insertions, 0 deletions
diff --git a/79036-0.txt b/79036-0.txt new file mode 100644 index 0000000..7d506ce --- /dev/null +++ b/79036-0.txt @@ -0,0 +1,9280 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 79036 *** +language: Finnish + + + + +PAKOLAISET I + +Romaani kahdesta maanosasta + + +Kirj. + +SIR A. CONAN DOYLE + + +Suomennos. + +Alkuteoksen nimi: "The Refugees" (1893) + + + + + +Jyväskylässä, +K. J. Gummerus Oy, +1925. + + + + +SISÄLLYS: + +Vanhassa maailmassa: + + 1. Amerikkalainen vieras. + 2. Kuningas kotioloissaan. + 3. Oven puolustus. + 4. Kansansa isä. + 5. Belialin lapset. + 6. Taistelu talon herruudesta. + 7. Uusi ja vanha maailma rinnatusten. + 8. Nouseva aurinko. + 9. Kuningas huvittelee. + 10. Auringon pimennys Versailles'issa. + 11. Aurinko paistaa jälleen. + 12. Kuningas ottaa vastaan. + 13. Kuningas on kekseliäs. + 14. Viimeinen valtti. + 15. Yöllinen ratsastus. + 16. Kun on piru merrassa. + 17. Portillac'in vankityrmä. + 18. Yllätysten yö. + 19. Kuninkaan kabinetissa. + 20. Kaksi Françoise'ta. + 21. Mies vaunuissa. + 22. Portillac'in mestauslava. + 23. De Catinat'n kukistuminen. + + + + + + +VANHASSA MAAILMASSA + + + + +Ensimmäinen luku. + +AMERIKKALAINEN VIERAS. + + +Ikkuna oli sellainen, jommoisia Pariisissa yleisesti käytettiin +kuudennentoista sataluvun lopulla. Se oli korkea ja kapea, varustettu +pihtipielillä ja leveällä poikkipienalla, jonka yläpuolella olevaan +ruutuun oli maalattu vähäinen vaakunakilpi — kolme hopeapohjalla +lepäävää punaista jalka-ansaa. Ikkunan ulkopuolella istui seinässä +kiinni jykevä rautakanki, josta riippui pienoinen kullattu villapaalin +kuva, heilahdellen ja naristen tuulen joka henkäyksestä. Vastapäätä +kadun toisella puolella oli toisia samanlaisia taloja, yhtä korkeita, +kapeita ja porvarillisen siistejä, joiden julkisivuja leikkelivät +ristikkäin käyvät kannatinpylväät ja kattoja koristivat terävät +päätykolmiot ja pienet kulmatornit. Ja alhaalta rakennusten välistä +kuului epälukuisten jalkain kopinaa St. Martin-kadun mukulakiveykseltä. + +Ikkunan sisäpuolella oli ruskealla espanjannahalla päällystetty leveä +ikkunalavitsa, jolla leväten perheen jäsenet voivat akkunaverhojen +välistä katsella vilkasta katuvilinää. Kaksi heistä istui nytkin +lavitsalla, mies ja nainen, mutta selkänsä he olivat kääntäneet +ulkopuoliselle näytelmälle ja kasvonsa isoon ja komeasti sisustettuun +asuinsuojaan. Tuontuostakin he vilkaisivat toisiinsa, ja heidän +silmistään voi nähdä, ettei heidän onnensa kaivannutkaan muuta +katsottavaa. + +Eikä tuo ollut ihmekään, sillä kauniimpaa paria olisi saanut kauan +etsiskellä. Nainen oli hyvin nuori, korkeintaan kaksissakymmenissä, +kasvot tosin kalpeat, mutta sellaista kalpeutta, joka loisti itsestään +ja oli niin raitis ja puhdas ja puhui sellaisesta sisäisestä +puhtaudesta ja viattomuudesta, ettei niiden neitseellinen valo +kaivannutkaan värien hurmaa lisäkukkeudekseen. Piirteet olivat hienot +ja pehmeät, ja sinimustat hiussuortuvat ja pitkät tummat silmäripset +loivat somia varjoja silmäterien uneksivalle harmaudelle ja ihon +norsunluuhohteelle. Tytön koko olennossa oli jotain levollista ja +pidätettyä, jota vaikutusta yhä koroitti sileä mustasilkkinen puku ynnä +kivihiilihelmistä tehty rintaneula ja rannerengas, jotka olivat hänen +ainoina koristeinaan. Tällainen oli Adele Catinat, kuuluisan +hugenottiuskoisen verkakauppiaan ainoa tytär. + +Mutta jos hänen pukunsa oli synkän yksitotinen, niin sitä loistavampi +oli hänen istuintoverinsa asu. Tämä oli tyttöä kenties kymmentä vuotta +vanhempi; pienillä kapeilla kasvoilla oli aito soturimainen ilme, musta +huuliparta oli huolellisesti hoidettu ja tummanruskeiden silmien +säihkyvä katse näytti voivan saada yhtä helposti miehet tottelemaan +kuin naiset sulamaan. Hänen takkinsa oli taivaansininen, koristettu +poikittaisilla hopeapunoksilla ja leveillä hopeaolkaimilla. Valkeat +säämiskäliivit kurkistivat takin aukosta, ja samaa ainetta olivat +polvihousut, jotka katosivat pitkävartisiin kiiltonahkasaappaisiin, +joiden koroissa helisivät kullatut kannukset. Hopeakahvainen miekka ja +sulkaniekka hattu, jotka istuja oli laskenut vierelleen lavitsalle, +täydensivät muhkean asepuvun, jonka kantaminen laskettiin miehelleen +kunniaksi, sillä jokainen ranskalainen tunsi sen olevan Ludvig XIV:n +kuuluisan Sinisen kaartin upseerivormun. Repäisevän uljaalta soturilta +tämä nuori herra tosiaan näyttikin ylväine kiharapäineen ja huolettoman +luontevine liikkeineen. Ja sellaiseksi hän oli osoittautunut +sotakentälläkin, kunnes Amory de Catinat'n nimi oli saanut mainehikkaan +kaiun kaikkien niiden tuhansien uljaiden alhaisaatelisten joukossa, +jotka parveilivat kuninkaan pyhitetyn persoonan ympärillä. + +Molemmat nuoret olivat ensimmäisen polven serkuksia, ja +kaunispiirteisistä kasvoistaan voi hyvin tuntea heidät +lähisukulaisiksi. De Catinat polveutui jalosukuisesta +hugenottiperheestä, mutta kadotettuaan jo lapsena molemmat vanhempansa +oli hän astunut armeijaan ja ponnistellut nykyiseen asemaansa ilman +kaikkia suotuisia syrjävaikutuksia pelkän mieskohtaisen kuntonsa +nojalla. Hänen isänsä nuorempi veli sen sijaan oli luopunut aatelisesta +"de"-lisäkkeestä nimensä edessä, kun oli nähnyt kerettiläiseksi +katsotun uskontonsa sulkevan häneltä kaikki jalosukuiselle miehelle +sopivat elämänurat, ja antautunut harjoittamaan kauppaa Pariisissa +sellaisella menestyksellä, että hänet nykyisin luettiin kaupungin +rikkaimpien ja vaikutusvaltaisimpien porvarien joukkoon. Hänen kattonsa +alla nuori soturi nyt istui, ja hänen ainoan tyttärensä kättä tämä +juuri piteli omassaan. + +"Kerropas minulle, Adele", hän sanoi, "mikä sinut nyt panee noin +murheellisen näköiseksi?" + +"Enhän minä ole murheellinen, Amory." + +"Älähän — mitäs sitten tietääkään tuo pieni ryppy noiden kaarevien +kulmakarvojesi välissä? Ahaa, näethän että osaan lukea sinun tuulesi +kasvoistasi niinkuin paimen lukee säätä taivaan pilvistä." + +"Eihän se ole mitään, Amory — mutta..." + +"Mutta mitä?" + +"Sinähän jätät minut yksin tän'iltana." + +"Mutta palaanhan taas huomen-aamulla." + +"Ja täytyykö sinun todella, ihan todella, lähteä pois täältä +tän'iltana?" + +"Tänne jääminen tietäisi kohta virkaeroa minulle. Minunhan pitää +aikaisin huomen-aamulla olla vahtivuorossani kuninkaan makuusuojan +ovella! Aamumessun jälkeen astuu majuri de Brissac minun tilalleni ja +sitten olen jälleen vapaa mies." + +"Ah, Amory, kun sinä noin puhelet kuninkaasta ja hovista ja sen +suurista vallasnaisista, niin tulen ihan ihmeisiini!" + +"Mikä sinut sitten oikein panee ihmettelemään!" + +"No, kun ajattelen että sinä, joka elät sellaisen loiston keskellä, +alennut tulemaan kauppiaan halpaan majaan." + +"Ah, mutta minkäs aarteen tämä maja sitten kätkeekään?" + +"Sehän se minua kaikkein enimmän ihmetyttääkin. Että sinä, joka elät +kaiket päivät niin kauniiden ja henkevien ihmisten parissa, luulet +minun olevan rakkautesi arvoinen — minun, joka olen vain kuin +pikkuinen hiiri, aivan yksin tässä isossa talossa, ja niin arka ja +kömpelö! Sehän se vasta ihmeellistä on!" + +"Kullakin on oma makunsa", sanoi nuori mies, silittäen serkkunsa +pienoista kättä. "Naisten laita on aivan sama kuin kukkien. Mikä pitää +suurista loistavista auringonkukista tai ruusuista, joiden suuruus ja +väriloiste pakostakin paistaa jokaisen silmiin. Mutta minulle on +rakkain pieni orvokki, joka kätkeytyy sammalen turviin ja kuitenkin on +niin suloinen katsella ja levittää tuoksuaan kauas ympärilleen. — +Mutta yhä vielä on tuo juro ryppy otsallasi, armaani!" + +"Tahtoisin, että isä pian palaisi kotia." + +"Miksi niin? Tunnetko itsesi täällä niin yksinäiseksi?" + +Tytön kalpeille kasvoille lennähti nopea hymy. "Enhän minä yksin ole +ennenkuin vasta illalla. Mutta minä olen aina niin rauhaton, kun hän on +poissa kotoa. Nykyään saa kuulla niin paljon poloisten veljiemme +vainoomisesta." + +"Joutavia! Setäni kyllä kykenee varjelemaan itsensä vainolaisilta." + +"Hän on lähtenyt verkakauppiaitten esimiehen luo puhumaan tuon +rakuunamajoituksen johdosta." + +"Ah, siitähän et ole minulle vielä puhunutkaan." + +"Tässähän on siitä ilmoitus." Hän otti pöydältä sinisen paperikääryn, +josta riippui punainen sinetti nauhassaan. Upseerin tuuheat mustat +kulmakarvat rypistyivät, kun hän silmäsi paperiin. + +"Täten annetaan sinulle, Theophile Catinat, St. Martin kadun varrella +asuva verkakauppias, tiedoksi", luki hän kirjeestä, "että olet +velvollinen antamaan majaa ja muonaa kapteeni Dalbert'in johdossa +oleville 20 Languedocin sinisen rakuunarykmentin sotilaalle, kunnes +sinulle toisin ilmoitetaan. (Allekirj.) de Beaupre (kuninkaan +komissaari)." + +De Catinat tunsi hyvin tämän pakkokeinon, jolla hugenotteja rasitettiin +Ranskan kaikilla kulmilla, mutta hän oli imarrellut mieltään sillä +ajatuksella, että hänen oma upseeriasemansa varjelisi hänen +sukulaistaan moisesta kohtalosta. Harmista huudahtaen hän nakkasi +kirjeen kädestään. + +"Milloin niiden pitäisi tulla?" + +"Isä sanoi, että tän'iltana." + +"Sitten ne eivät jää tänne kauaksi. Huomen-aamulla minä tuon mukanani +käskykirjeen, joka karkoittaa ne tästä talosta. Mutta aurinkohan näkyy +jo painuneen St. Martinkirkon taa, ja minun pitäisi olla jo +paluumatkalla." + +"Ei, ei — sinä et saa vielä lähteä." + +"Tahtoisin ensin nähdä sinut isäsi huostassa, sillä pelkään jättää +sinua yksin noiden roikaleiden tullessa. Ja kuitenkaan ei mikään +puolustava syy auttaisi, jollen ole ajoissa Versailles'issa. Mutta +katsopas — portaiden eteen on pysähtynyt jokin ratsastaja. Hänellä ei +ole vormupukua. Kukaties hän on isäsi lähetti." + +Tyttö käännähti innokkaasti ikkunaan ja kurkisti verhojen välistä ulos, +nojaten kättään serkkunsa hopeaolkaimeen. + +"Ah, minähän olin aivan unohtaa!" hän huudahti. "Tuohan on se +amerikkalainen vieraamme. Isä sanoi hänen tulevan tänään." + +"Amerikkalainen vieraanne!" toisti soturi ällistyneenä, ja molempien +päät painuivat katselemaan ulos ikkunasta. Ratsastaja, joka oli kookas +ja leveäharteinen nuori mies, lyhyttukkainen ja parraton, käänsi +pitkän, mustanpuhuvan ja järeäpiirteisen naamansa juuri heitä kohti, +katseensa harhaillessa talon julkisivua pitkin. Hänellä oli päässään +pehmeälierinen harmaa huopahattu Pariisissa outoa tyyliä, mutta muuten +olivat hänen tummat yksivakaiset vaatteensa ja pitkävartiset saappaansa +samanlaiset kuin millä pääkaupungin porvarilla hyvänsä. Ja sittekin oli +hänen ulkomuotonsa niin tavallisuudesta poikkeava, että kaupunkilaisia +oli kertynyt hänen ympärilleen tiheäksi rykelmäksi ällistelemään suut +auki ratsastajaa ja tämän ratsua. Monta koloa ja naarmua saanut pyssy, +jossa oli hirveän pitkä piippu, oli perästään sidottu kiinni hänen +jalustimeensa, piipunsuun heiluessa korkealla ilmassa hänen päänsä +päällä. Kummastakin pistoolikotelosta riippui iso musta nahkareppu, ja +kirjava punahetaleinen huopapeite oli kääritty mytyksi hänen satulansa +taa. Hevonen, jykeväjäseninen päistärikkö, oli kiiltävän hikinen +selästään ja räiskyneen mudan vallassa vatsan puolelta, ja se +notkistihe seistessään etupolvilleen aivan kuin ratki nääntyneenä. Kun +ratsastaja tuntui päässeen talosta selville, hypähti hän keveästi alas +satulasta, ja irroitettuaan pyssynsä, reppunsa ja peitteensä huitoi +huolettomasti itselleen tietä ällistelevän väkijoukon läpi ja alkoi +kolkuttaa kovasti ulko-ovelle. + +"Kuka ihmeessä hän saattaa ollakaan?" ihmetteli de Catinat. +"Kanadalainen ehkä? Sellainenhan olen melkein itsekin. Minulla on yhtä +paljon tuttavia meren tuolla puolen kuin täälläkin. Mitämaks tunnenkin +hänet. Sielläpäin ei ole vallan paljon valkoisia kasvoja, ja niinä +kahtena vuonna, jolloin olin meren takana, oli tuskin yksiäkään +Saguenaysta Nipissingiin saakka, joita minä en olisi tullut näkemään." + +"Ei, hän on Englannin siirtomaista, Amory. Mutta hän puhuu meidän +kieltämme. Hänen äitinsä oli meille sukua." + +"Entä hänen nimensä?" + +"Se on Amos — Amos ... ah, noita nimiä! Niin, Greenhän se oli — Amos +Green. Hänen isänsä ja minun isäni ovat tehneet paljon kauppaa +keskenään, ja nyt on hänen poikansa, joka tietääkseni on koko ikänsä +elänyt vain erämaissa, lähetetty tänne oppimaan vähän maailman tapoja. +Ah, hyvä Jumala — mitä kummaa siellä nyt onkaan tapahtunut?" + +Alakerran eteisestä oli äkkiä kuulunut kirkunaa ja huutoja, kiivaan +miehenäänen luikkamista ja kiireisten askelien kopinaa. Tuossa paikassa +oli de Catinat joutunut portaiden puoliväliin ja jäänyt ällistyneenä +katselemaan eteisessä tarjoutuvaa näytelmää. + +Käytävän kummallakin seinällä seisoi kaksi naispalvelijaa kirkuen minkä +saivat ääntä keuhkoistaan. Keskellä pyöri miespalvelija Pierre, +yksitotinen vanha kalvinisti, jonka ei vielä koskaan oltu nähty +kadottavan jäykkää arvokkaisuuttaan, ympäri kuin väkkärä, viuhtoen +käsivarsillaan ja parkuen niin että melun olisi voinut luulla kuuluvan +vaikka Louvre'iin saakka. Hänen laihaa kinttuaan verhoavaan harmaaseen +villasukkaan oli pureutunut kiinni tuuhea, musta ja karvainen pallo, +josta näkyi ylöspäin tirkistelevä pieni punainen silmä ja sen alla +valkoinen hammasrivi, joka piteli tarmokkaasti kiinni saaliistaan. +Huudot kuultuaan oli hevosestaan huolehtinut nuori muukalainen +syöksynyt sisään ja nähdessään vanhusparan pulan käynyt käsiksi +purijaan, antanut sille pari navakkaa iskua kuonolle ja työntänyt sen +pää edellä takaisin nahkareppuun, josta se palvelijain hirmuksi oli +putkahtanut esiin. + +"Älkää joutavia hätäilkö", sanoi hän sujuvalla ranskankielellä; "sehän +on vain karhu." + +"Ah, taivahan isä!" huusi Pierre, pyyhkäisten kyyneleet silmistään. +"Voi, se on tehnyt minut ainakin viittä vuotta vanhemmaksi! Minä +seisoin ovella kumartamassa monsieurille ja ennenkuin arvasinkaan, oli +se takaapäin kimpussani." + +"Syy oli minun, kun olin jättänyt repunsuun auki. Elukka on vain pentu +ja syntyi vasta samana päivänä kuin lähdin New Yorkista, kuusi viikkoa +sitten. Onko minulla kunnia puhutella isäni ystävää, monsieur +Catinat'ta?" + +"Ei, monsieur", puuttui kaartilainen portailta puheisiin. "Setäni on +kaupungilla, mutta minä olen kapteeni de Catinat, teidän nöyrä +palvelijanne, ja tässä on mademoiselle Catinat, tämän talon emäntä." + +Vieras nousi portaita ylös ja tervehti heitä molempia yhdellä haavaa +arkaillen ja jäykästi, aivan kuin metsän villi peura, joka on päättänyt +hypätä peloittavalta näyttävän esteen yli. Hän seurasi heitä saliin — +mutta tuossa tuokiossa hän oli jälleen hävinnyt heidän näkyvistään, ja +he voivat kuulla vain hänen kumajavat askeleensa portailta. Palatessaan +hänellä oli ihanan kiiltävä turkiseläimen nahka kädessään. "Karhu on +tulijaislahja teidän isällenne, mademoiselle", sanoi hän. "Tämän toin +Amerikasta teille itsellenne. Eihän se paljonkaan arvoinen ole, mutta +voihan siitä tehdä teille nahkasäärykset tai käsipuuhkan." + +Adele huudahti ihastuksesta, kun hänen hyväilevät kätensä upposivat +syvälle nahan pehmeään karvaan. Ja syytä hänellä olikin ihailla +saalistaan, sillä harvoin sai kuningaskaan sellaisen lahjan. "Ah, +kuinka ihana tämä onkaan, monsieur", hän huudahti. "Minkä eläimen nahka +se on ja mistä olette sen saanut?" + +"Se on mustakettu. Ammuin sen itse viime kierroksellani Oneidajärven +irokeesikylissä." + +Neito painoi kauniin taljan poskeaan vastaan, jonka marmorinvalkea +hipiä paistoi suloisesti sen mustaa pehmeyttä vastaan. "Minua +pahoittaa, ettei isä ole täällä toivottamassa teitä tervetulleeksi, +monsieur", sanoi hän; "mutta sallikaa minun tervehtiä teitä +sydämellisesti hänen sijastaan. Teille varattu huone on yläkerrassa, ja +Pierre saattaa teidät sinne, jos haluatte." + +"Minulleko huone? Mitä varten." + +"No, toki — nukkuaksenne, monsieur!" + +"Pitääkö minun sitten nukkua sisällä huoneessa?" + +De Catinat puhkesi nauramaan nähdessään vieraan hämmästyneen naaman. +"Eihän teidän ole pakko, jollette itse tahdo", sanoi hän. + +Toisen kasvot kirkastuivat oitis, ja hän astahti lattian poikki huoneen +peräikkunalle, joka antoi pihalle päin. "Ah!" hän huudahti aivan kuin +riemullisen keksinnön tehdessään: "tuollahan kasvaa pyökkipuu, +mademoiselle, ja jos saan viedä makuuhuopani sen juurelle, niin nukun +ulkosalla paljon paremmin kuin missään huoneessa. Talvisaikaan se tosin +ei käy laatuun, mutta kesällä minusta tuntuisi sisällä maatessani kuin +putoisi katto alas rinnoilleni." + +"Te ette siis ole kaupunkilainen?" kysyi de Catinat. + +"Isäni asuu New Yorkissa — aivan Peter Stuyvesantin lähinaapurina, +josta varmastikin lienette kuullut puhuttavan. Isä on hyvin karaistunut +mies, ja häntä se ei pahoin rasita, mutta minä saan jo tarpeekseni +parista yöstä peräkanaa Albanyssa tai Schenectadyssa käydessäni. Koko +ikäni olen näet elänyt metsissä." + +"Olen varma, että isäni sallii teidän nukkua missä tahdotte ja tehdä +mitä itse haluatte, kunhan vain olette tyytyväinen. + +"Kiitän teitä, neiti. Lähden siis viemään kapineeni pihalle ja +ruokkimaan hevostani." + +"Ei, sen tekee Pierre." + +"Minäkö antaisin ratsuni vieraan haltuun! Olen tottunut huolehtimaan +siitä itse." + +"Sitten lähden kanssanne", sanoi de Catinat. "Minulla on pari sanaa +sanottavana teille. Näkemiin siis, Adele, huomiseksi." + +Molemmat nuoret miehet lähtivät yhdessä portaita alas, ja kaartilainen +seurasi vierasta pihalle. "Teillä on ollut tänään pitkä matka", hän +sanoi. + +"Niin on — Rouenista saakka." + +"Oletteko väsyksissä?" + +"Ei; minua harvoin väsyttää." + +"Olkaa sitten neidin parissa, kunnes hänen isänsä palasi kotiin." + +"Miksi tätä pyydätte?" + +"Siksi että minun täytyy lähteä, ja hän saattaa kukaties tarvita +suojelijaa." + +Muukalainen ei vastannut mitään vaan nyökkäsi, ja heittäen mustan +takkinsa yltään hän rupesi voimakkaasti hankaamaan ratsunsa rapaisia ja +hiestyneitä kupeita. + + + + +Toinen luku. + +KUNINGAS KOTIOLOISSAAN. + + +Oli edellistä päivää seurannut aamu. Versailles'in linnan iso kello oli +juuri kajahduttanut kahdeksan lyöntiä, ja hallitsijan ylösnousun aika +oli melkein käsissä. Halki linnan loppumattoman pitkiä käytäviä ja +freskomaalauksin koristettuja eteissuojia kävi tukahdutettu kohu ja +hyörinä, aivankuin liikuttaessa varpaisilla kiihkeän odotuksen hetkenä, +sillä kuninkaan ylösnousu oli tärkeä valtiotoimi, jossa sangen monilla +henkilöillä oli omat erikoistehtävänsä. Höyryävää hopeista vesimaljaa +kantava lakeija kiiruhti monsieur de St. Quentin'in, kuninkaan +hoviparturin valtapiiriin. Toisia sipsutteli vaateläjiä käsivarrellaan +kuninkaan makuuhuoneen eteissuojaan vievää käytävää pitkin. +Hopeakirjaisissa sinisissä vormuissaan upeilevat kaartilaiset +suoristautuivat kuin seipäiksi ja ojensivat peitsensä käsivarren päähän +itsestään, kun vahtivuorossa oleva nuori upseeri, joka oli ikävissään +katsellut ikkunasta hovilaisten ilonpitoa ulkoparvekkeella, käännähti +tiukasti kannoillaan ja lähti astelemaan kuninkaallisen makuuhuoneen +isoa valkokultakirjaista ovea kohti. + +Tuskin oli hän päässyt vartiopaikalleen sen eteen, kun kädensijaa +kierrettiin hyvin hiljaa sisältäpäin, valtava ovenpuolikas pyörähti +äänettömästi saranoillaan ja kynnyksen yli astui varpaisillaan mies, +sulkien yhtä varovaisesti oven perästään. + +"Hs!" hän kuiskutti sormi huulillaan, ja koko hänen sileäksi ajeltu +naamansa korkealle kohotettuine kulmakarvoineen ilmaisi mitä tärkeintä +varoitusta. "Kuningas nukkuu yhä vielä." + +Nuo sanat kulkivat kuiskeena miehestä toiseen siinä ihmisparvessa, joka +oli kunnioittavasti kokoutunut oven ulkopuolelle. Puhuja, joka oli +kuninkaan ylikamaripalvelija monsieur Bontems, viittasi vahtiupseerille +ja vei tämän takaisin siihen ikkunakomeroon, josta tämä oli juuri +tullut. + +"Hyvää huomenta, kapteeni de Catinat", tervehti hän kunnioittavan +tuttavallisuuden sävyllä. + +"Hyvää huomenta, Bontems. Kuinka kuningas on nukkunut?" + +"Ihmeteltävän hyvin." + +"Mutta eikö hänen ole aika jo nousta?" + +"Ei aivan vielä." + +"Ettekö aio herättää häntä?" + +"Vasta seitsemän ja puolen minuutin perästä." Kamaripalvelija kaivoi +povestaan esiin pienen munanmuotoisen kellon joka oli sen miehen +lakina, joka _itse_ oli kahdenkymmenen miljoonan ihmisen lakina. +"Kuka komentaa päävahtia?" + +"Majuri de Brissac." + +"Tässäkö te tulette olemaan?" + +"Minulla on nelituntinen vartiovuoro kuninkaan persoonan +läheisyydessä." + +"Se sattui hyvin. Kuningas antoi minulle eräitä ohjeita vietäväksi +vahtipäällikölle, kun hän illalla jäi _pikku riisunnan_ jälkeen +kahdenkesken minun kanssani. Hän pyysi minun mainitsemaan, +että monsieur de Vivonnea ei ole päästettävä mukaan _suureen +pukeutumiseen_. Teidän on ilmoitettava se hänelle itselleen." + +"Sen teen." + +"Sitten, jos sattuisi tulemaan kirjelippunen _häneltä_ — +ymmärrättehän, tuolta uudelta..." + +"Madame de Maintenon'ilta?" + +"Aivan niin. Mutta parempi on, ettei mainita nimiä. Jos tämä sattuisi +lähettämään kirjeen, niin teidän on otettava vastaan ja jätettävä se +perille aivan huomaamattomasti, kun kuningas antaa teille siihen +tilaisuuden." + +"Se tapahtuu." + +"Mutta jos se _toinen_ sattuisi tulemaan, niinkuin onkin +mahdollista — ymmärrättehän, se entinen..." + +"Madame de Montespan?" + +"Ah, tuota teidän kerkeätä soturikieltänne, kapteeni! Jos hän siis +sattuisi tulemaan, niin teidän on hienosti suljettava häneltä tie — +kohteliaassa muodossa, ymmärrättehän, mutta missään tapauksessa häntä +ei saa päästää sisään kuninkaan suojiin." + +"Hyvä on, Bontems." + +"Ja nyt meillä on enää vain kolme minuuttia aikaa." + +Mahtava palvelija kulki yhä suuremmaksi kasvavan odottelijajoukon +halki, kasvoillaan ylvään nöyrä ilme kuten ainakin miehellä, joka +tietää olevansa tosin vain lakeija, mutta siltä ainakin lakeijain +kuningas, koska oli itsensä kuninkaan lakeija. Oven edessä seisoi rivi +alempiarvoisia lakeijoita, joiden puuteroidut palmikot, punaiset +samettitakit ja hopeaiset olkalaput kimaltelivat ikkunasta tulevan +aamuauringon säteissä. + +"Onko uunin hoitaja täällä?" tiedusteli Bontems. + +"On, monsieur", vastasi eräs virkalainen, joka kannatti rintansa +tasalla mäntypilkkeillä kuormitettua emaljitarjotinta. + +"Entä akkunaverhojen avaaja?" + +"Tässä, monsieur." + +"Entä peitteen nostaja?" + +"Tässä, monsieur." + +"Olkaa siis valmiit sanan saatuanne." Hän käänsi uudelleen ovenripaa ja +katosi pimeään huoneeseen. + +Se oli iso neliömäinen suoja, jonka kahta korkeaa ikkunaa peittivät +arvaamattoman kallishintaiset silkkikaihtimet. Niiden raoista lähetti +aamuinen aurinko sisään muutamia pienoisia sädekimppuja, jotka +suurenivat kartiomaisesti kulkiessaan huoneen läpi ja kohdatessaan +sinisinä väriläikkinä kevätesikon värisiä seinäpintoja. Iso nojatuoli +seisoi mustalle tuhalle palaneen liesiristikon vieressä, jonka yli +kohoava mahtava mustamarmorinen uuninrinta ylhäällä päättyi tuhansiksi +mutkitteleviksi koristekiekuroiksi ja vaakunakuvioiksi, kunnes suli +yhteen kauniisti maalatun kattolaudoituksen kanssa. Huoneen nurkassa +ilmaisi kapea vuode ja syrjään viskattu nahkapeite paikkaa, jossa +uskollinen Bontems oli viettänyt yönsä. + +Aivan keskellä huonetta seisoi suunnaton pilarisänky, jonka +gobelinikuteiset uutimet oli painettu päänsijan pieluksen taa. +Kiilloitettu messinkikaide ympäröi vuodetta, jättäen sisäpuolelleen +viiden jalan levyisen tilan. Tässä aitauksessa nähtiin valkealla +liinalla peitetty pieni pyöreä pöytä, jolla lepäsi hopealautanen ja +emaljoitu pikari, edellisellä kolme ohutta viipaletta kananrintaa ja +jälkimmäisessä pisara Frontiac-viiniä — siltä varalta, että kuningas +yöllä sattuisi tuntemaan itsensä nälkäiseksi ja janoiseksi. + +Kun Bontems kulkea hiiviskeli äänettömästi lattian poikki, jolla hänen +jalkansa painuivat syvään sammalpehmeään mattoon, voi hän kuulla +nukkujan pitkän hienoisen hengityksen ja tuntea nenässään unen +uuvuttaman sakean ilman. Hän astui kaiteen aukosta aitauksen +sisäpuolelle ja odotteli kello kädessä sen sekunnin tuloa, jolloin +rautainen hovitapa määräsi kuninkaan herätettäväksi. Hänen vierellään +pilkisti kallisarvoisen vihreäsilkkisen peitteen poimuista, puolittain +hautautuneena pieluksen ilmaviin Valenciennes-pitseihin, lyhyeksi +leikatun mustan tukan peittämä pyöreä pää sekä kyömynenän ja +esiinpistävän alahuulen koristama kasvoprofiili. Kamaripalvelija +näpähytti kellonkuoren kiinni ja kumartui nukkujan yli. + +"Minulla on kunnia ilmoittaa teidän majesteetillenne, että kello on +puoli yhdeksän." + +"Ah!" Kuningas avasi hitaasti isot tummanruskeat silmänsä, teki +ristinmerkin ja suuteli pientä mustaa pyhäinjäännössäiliötä, jonka hän +veti esiin nauhasta yöpaitansa alta. Sitten hän nousi istualleen +vuoteessa ja tuijotti räpyttelevin silmin ympärilleen kuin ajatuksiaan +kooten. + +"Mainitsitteko käskyni vahtiupseerille, Bontems?" hän kysyi. + +"Kyllä, sire." + +"Kuka on vartiovuorossa?" + +"Majuri de Brissac päävahdissa ja kapteeni de Catinat käytävässä." + +"De Catinat! Ah, se nuori mies, joka pysähdytti hevoseni +Fontainebleaussa. Minä muistan hänet. Saatte antaa merkin, Bontems." + +Kamaripalvelija astui sukkelaan ovelle ja työnsi sen auki. Sisään +syöksähtivät uunien ylihoitaja ja neljä punatakkista ja +valkoperuukkista lakeijaa, käyden itsekukin kerkeäkätisinä ja +äänettömin askelin omaan askareeseensa. Yksi sieppasi Bomtems'in +vuoteesta peiton ja patjan ja kiidätti ne kuin vilauksessa +eteishuoneeseen; toinen joudutti pois yöaterian hopeakalustoineen; +kolmas nykäisi syrjään kohokuvioin koristellusta silkkisametista tehdyt +isot akkunaverhot ja päästi leveän valovirran huoneeseen. Sittenkun +uuninkaitsija oli latonut liedenristikolle hopeatarjottimella tuomansa +mäntykalikat ja sytyttänyt ne, laski hän kaksi pyöreää halkoa ristiin +niiden päälle, sillä aamuilma oli kolakanlainen, ja poistui sitten +seuralaisineen. + +Tuskin olivat nämä halpa-arvoiset aamutervehtijät ennättäneet mennä, +kun paljon ylhäisempiä vieraita saapui. Ensimmäisinä asteli niitä +rinnakkain sisään kaksi, toinen vähän päälle kaksikymmenvuotias +nuorukainen, keskikokoinen mutta lihavahko, hidasliikkeinen ja +ylpeäryhtinen, silkkisukan verhoama sääri siromuotoinen ja kasvot +kylläkin kauniit mutta elottomat kuin naamio, paitsi milloin +silmännurkista sattumoilta irvisti pahanilkinen leikillisyys. Hänellä +oli yllään rikkaasti koristeltu takki luumunvärisestä sametista ja +rinnan yli käyvässä nauhassa kimalteli P. Ludvigin ritarikunnan tähti. +Hänen toverinsa oli arviolta nelikymmenvuotias, tummahipiäinen, hyvin +arvokkaan ja juhlallisen näköinen, puettuna sileään mustasilkkiseen +pukuun, jonka kaulusta ja hihansuita koristivat kultakuteiset +pitsiröyhelöt. Kun tämä pari astui kuninkaan eteen, oli helppo huomata +kaikissa kolmessa samaa sukulaisnäköä, josta hovissa outokin olisi +voinut arvata vanhemman tervehtijän olevan Monsieurin, kuninkaan +nuoremman veljen, ja toisen jälleen tuntenut Dauphin Ludvigiksi, hänen +ainoaksi vihityssä avioliitossa syntyneeksi lapsekseen ja sen +valtaistuimen lailliseksi perilliseksi, jolle kohtalon merkillinen +suoma ei sallinut hänen eikä hänen poikansa koskaan nousta. + +Mutta vaikka kaikkien noiden kolmen miehen kasvoissa ilmeni niin +tuntuva yhdennäköisyys, Bourbonien kyömynenä ja heidän äitinsä ja +isoäitinsä Anna itävaltalaisen perintönä Habsburgien paksu alahuuli, +niin voi niistä kuitenkin erottaa luonnonlaadun ja luonteen suuren +eroavaisuuden. Kuningas oli nykyään kuudennellaviidettä, ja hänen +lyhyeksi leikattu musta tukkansa oli jo hiukan kalju päälaelta ja +harmaassa ohimoilta. Sittenkin oli hän säilyttänyt paljon +nuoruudenaikaista kauneuttaan, johon vaikuttavana yhtyi vuosien antama +arvokkaisuus ja luonnollinen ylhäisyys. Hänen tummat silmänsä olivat +täynnä vilkasta ilmettä, ja hänen säännölliset kasvonpiirteensä olivat +yhä edelleen maalarin ja kuvanveistäjän ilo ja ihastus. Luja ja samalla +tunteellinen suu ynnä tuuheat, kauniisti kaartuvat kulmakarvat antoivat +kasvoille voiman ja arvovaltaisuuden leiman; kun taas hänen veljensä +tavallisesti aina umpimielinen ja itseensäsulkeutunut ilme kertoi +miehestä, jonka pitkäaikainen pakollinen harjoitus oli totuttanut +salaamaan tunteensa ja elämään syrjässä. Dauphinilla jälleen oli +kauniimmat kasvot kuin hänen isällään, mutta niistä puuttui sitä elävää +ja alati vaihtelevaa ilmettä, joka voi yhtä helposti säteillä mitä +lumoavinta leikkiä, kiihkeää närkästystä tai todella kuninkaallista +tylyyttä, ja joka sai erään älykkään aikalaisen huomauttamaan, että +jollei Ludvig XIV kukaties ollutkaan suurin hallitsija mikä koskaan on +elänyt, niin hän ainakin kykeni parhaiten esittämään sellaisen osaa. + +Kuninkaan pojan ja kuninkaan veljen takana seisoi pieni ryhmä ylimyksiä +ja korkeita hoviherroja, joiden virkatoimet vaativat heidän läsnäoloaan +tässä jokapäiväisessä vastaanotossa. Heitä oli puvuston suurmestari, +kuninkaallisen makuusuojan ylimarsalkka, Mainen herttua, mustaan +samettiin puettu kalpea nuorukainen, joka ontui vasenta jalkaansa, ja +hänen pieni veljensä Toulousen kreivi, molemmat kuninkaan aviottomia +poikia lemmenliitosta madame de Montespanin kanssa. Näiden takana +jälleen olivat puvuston ylihoitaja, ensimmäinen henkilääkäri Fagon ja +ensimmäinen henkikirurgi Telier sekä kolme tulipunaiseen ja kultaan +puettua paashia, jotka kantoivat käsivarrellaan kuninkaan vaatteita. +Näille henkilöille oli suotu onni olla saapuvilla aamutervehdyksellä — +korkein kunnianosoitus, jota Ranskan hovissa voi unelmoida osakseen. + +Bontems oli kaatanut kuninkaan käsille muutaman tipan väkiviinaa ja +huuhdellut niitä sitten hopeamaljassa, ja makuusuojan ylimarsalkka oli +kurottanut kuninkaalle vihkivesimaljan, jonka yli tämä teki +ristinmerkin mutisten hiljaa rukouksen pyhälle hengelle. Sitten, +nyökättyään veljelleen ja lausuttuaan tervehdyksen sanan Dauphinille ja +Mainen herttualle, hän heitti paljaat säärensä sängynlaidan yli ja +istui vuoteenreunalla pitkässä silkkisessä yöpaidassaan, heilutellen +pieniä valkeita jalkojaan lattiaa tapaamatta — arveluttavan +vaarallinen asento arvostaan aralle miehelle, jollei tämä olisi +kuninkaan tavalla ollut sydänjuuriaan myöten vakuutettu siitä, ettei +hän minkäänlaisissa olosuhteissa voinut painua naurunalaiseksi toisten +kuolevaisten silmissä. Sellaisena hän tänä kylmänkolakkana aamuhetkenä +istui, tuo Ranskan herra ja itsevaltias, alastoman orjan tavoin +alttiina jokaiselle viluttavalle puistatukselle, jolla huoneessa +vallitseva veto armottomasti ahdisteli kuninkaallista hipiätä. Monsieur +de St. Quentin, aatelinen henkiparturi, viskasi purppuraisen +puuteroimisvaipan kuninkaan hartioille ja sovitti ison pitkäkiharaisen +valtaperuukin hänen päähänsä, sillä aikaa kuin Bontems veti punaiset +silkkisukat kuninkaallisiin sääriin ja asetti koruommellut +samettitohvelit hänen jalkainsa eteen. Kuningas hypähti alas niihin, +kietaisi puuteroimisvaipan tiukemmin ympärilleen ja astui uunin luo, +missä istahti nojatuoliin ja piteli siroja käsiään lieden lämmittävässä +hohteessa — muun seurueen asettuessa puoliympyrään odottelemaan +_suuren pukeutumisen_ hetkeä, joka kohta seuraisi. + +"Mitäs tämä on, hyvät herrat?" kysyi kuningas äkkiä ja katseli +paheksivasti ympärilleen. "Luulen tuntevani hajuvesien lemua. +Varmastikaan ei kukaan teistä ole rohjennut pirskoitella itseään +sellaisilla saapuessaan minun luokseni, hyvin tietäen kuinka +vastenmielisiä ne minulle ovat." + +Kaikki katselivat suurin silmin toisiinsa ja vakuuttivat +viattomuuttaan. Mutta uskollinen Bontems oli kuulumattoin kissanaskelin +kiertänyt heidän taaksensa ja nuuskinut ilmi syyllisen. + +"Teidän armonne Toulousen kreivi, lemu tuntuu lähtevän teistä", hän +sanoi. + +Toulousen kreivi, pieni punaposkinen pojanvesa, lennähti syytöksestä +punaiseksi. + +"Suvaitkaa suoda anteeksi, sire, mahdollisesti on mademoiselle de +Grammont saattanut siroitella vaatteilleni hajuvesipullostaan, kun +leikimme eilen yhdessä Marlyssa", hän soperteli hämillään. "En ole itse +tuntenut siitä hajua, mutta jos se loukkaa teidän majesteettianne..." + +"Viekää hänet pois! Viekää hänet pois!" kirkui kuningas. "Huh, olen +ihan tukehtua mokomasta! Avatkaa alempi ikkunapuolisko, Bontems. No — +eipä väliä enää; hänhän on jo poistunut täältä. Monsieur de St. +Quentin, eikö tänään ole meidän parranajeluaamumme?" + +"On, sire; kaikki on sitä varten valmista." + +"Miksi ette sitten aloita? Kellohan on jo kolme minuuttia yli +määräajan. Käykää toimeen, monsieur; ja te, Bontems, antakaa sana +_suuren pukeutumisen_ alkamisesta." + +Oli ilmeistä, ettei kuningas ollut oikein hyvällä päällä tän'aamuna. +Hänen silmänsä vilkuilivat nopeasti ja kysyväisesti hänen veljeensä ja +poikiinsa, mutta mitä valituksia ja pistelyjä lienee pyörinytkin hänen +huulillaan, ne esti de St. Quentinin ketteryys sanoiksi puhkeamasta. +Vanhan mielipalvelijan välinpitämättömyydellä hän saippuoi kuninkaan +leuan ja posket paksuun vaahtoon, askarteli niillä hetken ajan +partaveitsellään ja ruiskutti sitten väkiviinaa iholle. Tämän tärkeän +toimituksen päätyttyä veti eräs ylimyksistä lyhyet mustasamettiset +roimahousut kuninkaan sääriin, toinen järjesteli housujen poimut, +kolmas otti puuteroimisvaipan kuninkaan hartioilta ja kurotti hänelle +paitaa, jota ensin oli lämmitetty lieden edessä. Sitten auttoivat muut +hovilaiset kukin vuorostaan ylle timanttisolkiset kengät, säämiskäiset +säärystimet ja tulipunaiset iholiivit, jokainen kateellisen ylpeänä +omasta etuoikeudestaan; ja liivien yli ripustettiin sininauhainen P. +Hengen timanttiristi ja punanauhainen P. Ludvigin tähti. Vennon +vieraasta olisi tuntunut kummalta nähdä tuon pikku miehen istuvan +huolettomana ja passiivisena, tuijotellen miettiväisenä palaviin +halkoihin, sillä välin kuin hänen ympärillään pyöri ja hääri ahkerassa +touhussa vanhain historiallisten nimien kantajien sirostellen ja +viimeistellen hänen pukuaan aivan kuin lapsiparvi mielinukkeaan +koristelemassa. Musta alustakki vedettiin hänen ylleen, mahtava +pitsiröyhelö sovitettiin leuan alle, avara päällystakki seurasi +viimeisenä, kaksi kallisarvoista nenäliinaa kannettiin esiin +emaljoidulla tarjottimella ja työnnettiin vastaaviin taskuihin, +hopeasilainen mustapuu keppi pistettiin nukelle käteen — ja sitten oli +hallitsija vihdoin täysin sonnustettu aloittamaan päivän työn ja +helteen. + +Koko sen puolituntisen ajan, joka oli mennyt pukeutumistouhuun, oli +ovessa käynyt katkeamaton liike ja uusien tulijain nimiä kulkenut +puoliääneen lausuttuina vahtiupseerilta oven sisäpuolella olevalle +hovivirkamiehelle ja tältä vuorostaan makuuhuoneen ylimarsalkalle. +Jokainen tulija oli kynnyksen luona kumartanut kolme kertaa syvään +majesteettia kohti ja sitten liittynyt hänelle läheisten tai tuttujen +miesten ryhmään keskustellakseen kuiskaillen viime uutisista, +sääoireista tai päivän suunnitelmista. Sillä tapaa oli huoneeseen +vähitellen kokoutunut viljalta väkeä, joukossa paljon sellaisia, jotka +kukin osaltaan olivat olleet tekemässä Ludvig XIV:n aikakaudesta +mainehikkaimman Ranskan historiassa. Kuninkaan vierellä nähtiin karkea +mutta tarmokas Louvois, josta hänen kilpailijansa Colbert'in kuoltua +oli tullut kaikkivaltias ministeri, pohtimassa jotain sotilaallista +järjestelykysymystä kahden upseerin kanssa. Näistä oli toinen iso ja +ryhdikäs soturi, toinen taas eriskummallinen kääpiö, lyhytlittainen +rujokas, jolla kumminkin oli Ranskan sotamarskin arvomerkit ja jonka +nimi herätti kauhua Alankomaitten rajoilla, sillä Luxembourg'ia +pidettiin tähän aikaan jo Conden sotamaineen perillisenä, samoin kuin +hänen komeata toveriaan Vaubania toisena Turenne'ina. Näitä lähellä +pieni valkotukkainen ja lempeännäköinen pappismies, kuninkaan rippi-isä +La Chaise, kuiskaili mielipiteitään jansenilaisuudesta muhkealle +Bossuet'lle, Meaux'n kaunopuheliaalle piispalle, ja pitkälle ja +laihalle nuorelle apotti de Fenelonille, joka kuunteli haastelua otsa +rypyssä, sillä hänen oman ajatustapansa epäiltiin jo olevan hiukan tuon +kiistanalaisen harhaopin saastuttamaa. Oman piirinsä oli muodostanut +ympärilleen taidemaalari Le Brun, joka puheli taidekysymyksistä +ammattitoveriensa Verrion ja Laguerre'in, arkkitehtien Blondelin ja Le +Nôtren, kuvanveistäjäin Girardon'in, Puget'n, Desjardins'in ja +Coysevox'n kanssa, joiden tuotteet jo kaunistivat kuninkaan uutta +palatsia. Lähellä ovea naljaili Racine, kauniit kasvot tuhansissa +ilkikurisissa rypyissä, runoilija Boileaun ja arkkitehti Mansard'in +kera, ja kaikkien kolmen nauru ja leikinlasku oli niin vapaata ja +äänekästä kuin vain näille kuninkaan mielipalvelijoille oli luvallista, +joiden yksin kaikesta hoviväestä oli sallittu nimeään ilmoittamatta ja +lupaa kysymättä kulkea tästä pyhitetystä ovesta edestakaisin. + +"Mikähän häntä tän'aamuna oikein vaivaakaan?" kysyi Boileau +kuiskaamalla ja nyökäten päällään kuningasta kohti. "Pelkäänpä että uni +ei ole tällä kertaa parantanut hänen pahaa tuultaan." + +"Häntä alkaa käydä yhä vaikeammaksi ja vaikeammaksi huvittaa", huokasi +Racine pudistaen päätään. "Minun on määrä mennä madame de Maintenonin +huoneeseen kello kolmelta koettaakseni, eikö sivu tai pari +_Phedre'stäni_ auta majesteettia paremmalle tuulelle." + +"Rakas ystävä", sanoi arkkitehti, "ettekö usko, että madame itse +saattaisi olla parempi lohduttaja kuin teidän _Phedre'nne_? +Madame on kerrassaan ihmeteltävä nainen. Hänellä on aivoja, hänellä on +sydäntä, hänellä on tahdikkaisuutta ja hän on totta tosiaan +täydellinen." + +"Ja kuitenkin on hänellä yhtä avua liiaksikin." + +"Mitä sitten?" + +"Ikää." + +"Poh! Mitäpä haittaa hänellä on vuosistaan, kun hän kantaa ne yhtä +hyvin kuin olisi vasta kolmissakymmenissä? Kuinka kirkkaat silmät! Mikä +kaunoinen käsivarsi! Ja meidän kesken puhuen, ystäväni, eihän kuningas +itsekään enää ole nulikkavuosissaan." + +"Ah, mutta miehen suhteen on asianlaita aivan toinen." + +"Miehelle voi liika ikä olla satunnaiseksi pahaksi, naiselle se on +korjaamaton onnettomuus." + +"Aivan totta. Mutta nuori mies kysyy neuvoa silmältään, vanhempi sen +sijaan korvaltaan. Neljänkymmenen yli ennätettyä perii sukkelin kieli +voiton — ennen niihin tuloa kauneimmat kasvot." + +"Haa, te notkea konna! Te olette siis jo valinnut puolueenne +uskoen, että viidenviidettä vuoden tahdikkuus vie voiton +yhdeksänneljättävuotisesta kauneudesta. No, onneksi olkoon — jos +teidän valtiattarenne voittaa, niin muistaa hän epäilemättä ne, jotka +ensimmäisinä liehakoivat hänen suosiotaan." + +"Mutta minusta te olette laskenut väärin, Racine." + +"Saadaanpa nähdä." + +"Ja jos todella olette tehneet väärän laskelman..." + +"Niin, mitä sitten?" + +"Silloin voi asianlaita käydä teille hiukan vakavaksi." + +"Miksi niin?" + +"Markiisitar de Montespanilla on hyvä muisti." + +"Hänen vaikutusvaltansa on kohta sulanut olemattomiin niinkuin lumi +päivänpaisteessa." + +"Älkäähän luottako siihen liiaksi, ystäväiseni. Kun mademoiselle des +Fontanges saapui tänne Provencesta, siniset silmänsä ja vaskenkarvaiset +kutrinsa ainoina eväinään, niin huuteli jok'ainut mies, että Montespan +oli jo nähnyt valtansa lopun. Mutta nyt makaa Fontanges kuusi jalkaa +kirkonpermannon alla, ja ihan viime viikolla vietti markiisitar kaksi +tuntia kahdenkesken kuninkaan kanssa. Hän se voitti taaskin ja saattaa +voittaa vieläkin kerran." + +"Ah, mutta tämäpä onkin aivan toisenveroinen kilpailijatar. Hänpä ei +olekaan mikään typerä maalaistyttö, vaan Ranskan kaikkein älykkäin +nainen." + +"Poh, Racine, pitäisihän teidän tuntea kelpo herramme paremmin, koska +tunnutte olleen hänen kintereillään aina Fronde'n päivistä saakka. +Luuletteko te häntä mieheksi, jota huvittaisivat parhaitenkaan +tarkoitetut saarnat, tai jota miellyttäisi viettää kaiket päivät +puolivanhan naisen jalkojen juuressa katselemalla tämän kirjailutöitä +ja leikittelemällä hänen sukkulallaan, kun kerran hänen ympärillään +kihertelevät Ranskan ihanimmat kasvot ja kirkkaimmat silmät yhtä +tiukassa kuin tulppaanit hollantilaisessa kukkatarhassa? Ehei, voiton +perii Montespan, tai jollei tämä, niin joku toinen nuorempi kaunotar." + +"Parahin Boileau, minä vakuutan vieläkin kerran, että mainitsemanne +naisen aurinko tekee laskuaan. Ettekö ole vielä kuullut vereksimpiä +uutisia?" + +"En kuiskaustakaan." + +"Hänen veljeltään, monsieur de Vivonnelta, on kielletty pääsy kuninkaan +suojiin." + +"Mahdotonta!" + +"Mutta totta kuitenkin." + +"Milloin se olisi tapahtunut?" + +"Aivan tän'aamuna." + +"Keneltä sen kuulitte?" + +"Kapteeni de Catinat'lta, vahtiupseerilta. Hän on saanut määräyksen +sulkea oven suosikin veljeltä." + +"Hoo! Sitten kuningas tarkoittaa täyttä totta. Siksi hänen otsansa +onkin niin pilvessä tänään. Kunniani kautta, jos markiisittarella on +sitä älyä, jota ihmiset väittävät hänellä olevan, niin tulee kuningas +huomaamaan, että kaunokainen oli helpompi valloittaa kuin karkoittaa." + +"Totta kyllä; Mortemart-suvun jäsenet eivät ole helposti käsiteltävää +rotua." + +"No niin, auttakoon armias taivas kuninkaamme hänen pulastansa! Mutta +kukas tuo herra onkaan? Hänen kasvonsa ovat järeämmän muotin jälkeä +kuin mitä tässä hovissa on totuttu näkemään. Hoo — nytpä sai +kuningaskin hänet näkyviinsä, ja Louvois viittailee häntä käymään +lähemmäksi. Kunniani kautta, hänpä näyttää mieheltä, joka viihtyisi +paremmin teltassa kuin kullatun katon alla." + +Outo vieras, joka näin oli kiinnittänyt Racinen huomiota, oli pitkä +laiha vanha mies, jolla oli korkea kyömynenä, tuimat ja vielä tuliset +harmaat silmät ja koko olennossa niin ilmeinen vuosien painon, paljojen +vaivojen ja kovien säiden leima, että hän siloisten ja koreitten +hovilaisten keskellä näytti aivankuin lörpöttelevään papukaijaparveen +eksyneeltä vanhalta haukalta. Hänellä oli tosin yllään tummanvärinen +puku sitä vakavata kuosia, joka oli hovissa tullut käytäntöön siitä +lähtien kuin kuningas oli hyljännyt rivot tavat ja rakastajattarensa +Fontanges'in; mutta hänen kupeellaan riippuva kalpa ei ollut mikään +siro hovimiekka, vaan messinkikahvainen kelpo soturisäilä mustassa +nahkatupessaan, jonka monet naarmut kertoivat pitkästä uskollisesta +palveluksesta. Hän oli seisonut lähellä ovea, mustasulkainen +majavannahkalakkinsa kainalossaan, silmäillen puolittain halveksivasti +edessään ja ympärillään lörpöttelevää ihmisparvea; mutta huomattuaan +sotaministerin viittaavan hänelle alkoi hän raivata itselleen tietä +joukon läpi, käyttäen kyynärpäitään jokseenkin suorasukaisella tavalla. +Ludvigilla oli hyvin suuressa määrässä hyvämuistisuuden kuninkaallista +luonnonlahjaa. + +"On jo vuosia vierähtänyt siitä kuin hänet viimeksi näin, mutta muistan +hänen kasvonsa vielä aivan hyvin", sanoi hän ministerilleen. "Hänhän on +kreivi de Frontenac, eikö totta?" + +"Totta, sire", vastasi Louvois; "hän on todellakin Louis de Buade, +Frontenacin kreivi ja Kanadan entinen kuvernööri." + +"Olemme iloiset nähdessämme teidät jälleen kerran vastaanotossamme", +lausui kuningas, kun iäkäs ylimys notkisti päänsä ja suuteli hänelle +kurotettua valkeata kättä. "Toivon, etteivät Kanadan pakkaset ole +päässeet jäähdyttämään uskollisen sydämenne tulta." + +"Ainoastaan kuolema, sire, pystyy sen sammuttamaan." + +"Sitten luotan siihen, että se hehkuu meidän hyväksemme vielä monet +vuodet. Me tahtoisimme niiden kuluessa osoittaa kiitollisuuttamme siitä +huolenpidosta ja vaivannäöstä, jota olette omistanut merentakaisille +maakunnillemme, ja joskin olemme kutsuneet teidät sieltä takaisin, niin +on se pääasiallisesti tapahtunut senvuoksi, että tahdomme saada teidän +omilta huuliltanne kuulla, miten kaikki asiat siellä sujuvat. Ja +kaikkein ensiksi, koska Jumalan asiat ovat Ranskan etuja tärkeämmät, +haluamme tietää, kuinka pakanain käännyttäminen menestyy?" + +"Emme voi valittaakaan, sire. Nuo kelpo isät, niinhyvin jesuiitat kuin +Valitut veljet, ovat koettaneet parastansa, vaikka heillä tuntuukin +olevan enemmän halua sekautua tämän maailman asioihin kuin huolehtia +tulevaisesta." + +"Mitäs te siihen sanotte, isäni?" kysyi Ludvig ja iski silmää +jesuiitteihin kuuluvalle rippi-isälleen. + +"Minun mielestäni, sire, on hyvän papin velvollisuus, samoin kuin +jokaisen muun kelpo katolilaisen, johtaa tämän maailman asioita käymään +oikeaan suuntaan, koskapa ne kerta ovat valmistuksena tulevaisen +maailman elämään." + +"Se on aivan totta, sire", sanoi de Frontenac, ja hänen ahavoittuneella +poskellaan näkyi harmin punoitus; "mutta niin kauan kuin teidän +majesteettinne kunnioitti minua uskomaila nuo asiat minun hoitooni, en +mielelläni sallinut kenenkään sekautuvan velvollisuuksieni +suoritukseen, kantoipa sekautuja asetakkia tai papinkaapua." + +"Jo riittää, herraseni, jo riittää!" virkahti Ludvig terävästi. "Minä +olin kysynyt ainoastaan teidän ajatustanne lähetystoimesta." + +"Se menestyy, sire. Rannikolla ja vuoristossa asuvat irokeesit, +Loretten huronit sekä pitkin koko virran varsia asuvat algonkiinit +Tadousacista Sault la Marie-järveen saakka, jopa Dakotan suurten +tasankojen intiaanit ovat kaikki omistaneet ristin heimomerkikseen. Isä +Marquette on kulkenut läntistä virtaa myöten saarnaamaan Illinoisin +asukkaille, ja jesuiitit ovat kuljettaneet hyvän sanoman Onondagan +soturien wigwameihin." + +"Minä voinen lisätä, teidän majesteettinne", puuttui isä La Chaise +puheeseen, "että he viedessään totuuden sanan noihin kaukaisiin +maanääriin ovat usein sinetöineet sen omalla hengelläänkin." + +"Se on totta, sire, varsin totta", huudahti de Frontenac +sydämellisesti. "Teidän majesteetillanne on noissa alusmaissaan paljon +kelpo käskyläisiä, mutta ei keitään, jotka urhoollisuudessa veisivät +näistä voiton. Heitä saattaa palata Richelieu-virtaa pitkin +irokeesikylistä takaisin kynnet irtirevittyinä, sormet katkottuina, +tyhjä kuoppa toisen silmän sijassa ja pihkaisia polttonauloja +ruumiissaan yhtä tiheässä kuin on liljankuvia tuossa akkunaverhossa. Ja +sittenkin he, oltuaan kuukauden päivät hyvien ursuliittinunnien +hoidossa, ovat olleet valmiit lähtemään jäljelläolevan silmänsä +johtamina jälleen intiaanien pariin, missä yksin koiratkin ovat +säikähtäneet heidän ruumiinnäköään ja silvottuja jäseniään." + +"Ja tätä te olette sietänyt?" huudahti Ludvig tulisesti. "Te olette +sallinut noiden inhoittavain murhamiesten jäädä henkiin?" + +"Olen pyytänyt apujoukkoja, sire." + +"Ja minä olen niitä lähettänyt." + +"Yhden rykmentin!" + +"Carignan-Salieren rykmentin. Sen parempata joukkoa minulla ei ole +palveluksessani." + +"Mutta enemmän on tarvis, sire." + +"Ovathan siellä kanadalaiset itse. Eikö teillä ole miliisiväkeä? Ettekö +voi nostattaa kylläksi joukkoja rangaistaksenne noita Jumalan pappien +roistomaisia murhaajia? Minä olen aina pitänyt teitä soturina, hyvä +herra." + +De Frontenacin silmät leimahtivat, ja kerkeä vastaus näkyi tuokion ajan +värisevän hänen huulillaan, mutta voimakkaalla ponnistuksella onnistui +kuumaverisen vanhuksen hillitä itsensä. + +"Teidän majesteettinne saa parhaiten kuulla, olenko minä soturi vai +mikä olenkaan", hän sanoi, "kysymällä niiltä, jotka ovat nähneet minut +Seneffessä, Mühlhausissa, Salzbachissa ja kymmenkunnassa muussa +paikassa, joissa minulla oli kunnia taistella teidän majesteettinne +puolesta." + +"Teidän palveluksenne eivät ole meiltä unhottuneet." + +"Siksi juuri että olen sotilas ja olen nähnyt jonkun verran sodan +menoa, minä tiedän kuinka vaikeaa on tunkeutua maahan, joka on +Alankomaita suunnattoman paljon suurempi ja täynnä metsiä ja +tiheikköjä, missä joka puun takana väijyy villi, joka, vaikkapa ei +olekaan oppinut marssimaan tahdissa tai muodostamaan suoraa rintamaa, +kykenee ainakin kaatamaan juoksevan peuran kahdensadan askeleen päästä +ja kulkemaan kolme peninkulmaa sillä aikaa kuin teikäläinen yhden. Ja +sittenkun olette vihdoin tavoittaneet heidän kylänsä ja polttaneet +poroksi heidän tyhjät majansa ja pienet maissipellot, niin mitäpä +hyötyä siitä on? Saatte vain matkata takaisin omille asuma-alueillenne +takananne kokonainen pilvi näkymättöminä hiipiviä vihollisia, jotka +korjaavat päänahan jokaiselta kesken väsyneeltä mieheltänne. Te olette +itse soturi, sire. Minä kysyn teiltä, onko sellainen sodankäynti helppo +urakka kouralliselle sotureita, joilla apuna on vain joku satanen +suoraan aurankurjesta otettuja nostokkaita ja eränkävijöitä, +joiden ajatukset koko ajan pyörivät heidän pyydyksissään ja +majavannahkakimpuissaan?" + +"Ei, ei; minua pahoittaa pikaisuuteni", sanoi kuningas. "Me koetamme +korjata tämän asian neuvostossamme." + +"Sitten lämpiää sydämeni kuullessanne teidän majesteettinne puhuvan +täten", huudahti vanha kuvernööri. "Ja ilo tulee syttymään kaikissa +sydämissä pitkin St. Lawrence-virran vartta, sekä valkoisissa että +punaisissa, kun tiedoksi tulee, että heidän vesien takana asuva suuri +isänsä on kääntänyt ajatuksensa heitä kohti." + +"Älkää kuitenkaan odottako liian paljon, sillä Kanada on tuottanut +meille suuria kustannuksia, ja meillä on Europassakin paljon tehtävää." + +"Ah, sire, kuinka minä halusta tahtoisinkaan, että teidän +majesteettinne saisi nähdä tuon suuren maan! Kun olette tehneet +voittoisan sotaretken täällä, niin mitäpä siitä on hedelmää? Kunniata, +muutamia neliöpeninkulmia maata, Luksemburg, Strassburg, jokunen +kaupunki lisäksi kuningaskuntaanne; mutta siellä olisi teille, vain +kymmenellä osalla kustannuksista ja sadannella osalla sotaväestä, +kokonainen maailma avoinna. Se on niin suunnattoman avara, niin rikas, +niin kaunis! Missäpä muualla onkaan sellaisia vuoria, sellaisia metsiä +ja sellaisia virtoja! Ja kaikki on meille tarjona, kunhan vain +ojennamme kätemme. Kukapa siellä meitä vastustaisi? Jokunen hajanainen +intiaaniheimo ja kourallinen englantilaisia uudisviljelijöitä ja +kalastajia. Kääntäkää ajatuksenne sinne, sire, ja muutaman vuoden +kuluttua te pystytte istumaan turvallisesti linnassanne Quebeckissä ja +sanomaan itsellenne, että jalkainne juuressa lepää suuri valtakunta, +joka ulottuu pohjoisnavasta lämpimään etelämereen ja Atlantin aalloista +Marquette-virran takaisille suurille tasangoille, ja että tämän +valtakunnan nimi on Ranska ja sen kuningas on Ludvig ja sen lippu on +Ranskan liljalippu." + +Ludvigin posket olivat ruvenneet punoittamaan hänen kuullessaan tätä +kunnianhimon unelmaa, ja hän oli kumartunut loistavin silmin etunojoon +tuolissaan; mutta hän vaipui takaisin selkänojaa vasten, kun kuvernööri +oli lopettanut innostuneen puheensa. + +"Kautta kunniani, kreivi", hän sanoi, "teihin on tarttunut hiukan tuota +intiaanien kaunopuheisuuden lahjaa, josta olen kuullut puhuttavan. +Mutta palatkaamme noihin englantilaisiin. Nehän ovat hugenotteja, eikö +niin?" + +"Suurimmaksi osaksi. Varsinkin pohjoisempana asuvat. + +"Sittenhän olisi hyvä teko pyhälle kirkolle, jos lähettäisimme ne +tiehensä. Niillä on kuulemma siellä jokin kaupunkikin. New — New... +Miksi ne sitä nimittävätkään?" + +"New Yorkiksi, sire. He valloittivat sen hollantilaisilta." + +"Ahaa, New York. Ja enkö ole kuullut puhuttavan jostain toisestakin +paikasta? Bos — Bos..." + +"Bostonista, sire." + +"Sehän tuo nimi olikin. Niiden satamat saattavat olla meille hyödyksi. +Sanokaapas nyt, Frontenac", hän alensi ääntänsä niin, että hänen +sanansa voivat kuulua ainoastaan kreivin, Louvois'n ja kuninkaallisen +piirin korviin, "millaisen voiman te tarvitsisitte häätääksenne nuo +miekkoset heidän alueiltaan? Rykmentin, kaksi rykmenttiä ja ehkäpä +fregatin tai pari?" + +Mutta entinen kuvernööri pudisti harmaata päätään. "Te ette tunne +niitä, sire", hän sanoi. "Ne ovat jäykkäniskaista ja tuimaa sukua. Me +kanadalaiset olemme, kaiken teidän armollisesti suomanne avustuksen +kera, töintuskin kyenneet pitämään puoliamme heitä vastaan. Ja vaikka +noilla miehillä ei ole ollut minkäänlaista apulähdettä, ei muuta kuin +pelkkää vastusta talven pakkasista ja kulkutaudeista ja karuista +asuma-alueistaan, ovat he sittenkin ahertaneet ja lisäytyneet niin, +että metsät ohenevat heidän edestään niinkuin lumikinokset auringossa, +ja heidän kirkkojensa kellot kajahtelevat siellä, missä vielä eilen +kuultiin vain susien ulvontaa. He ovat rauhallista kansaa ja hidasta +sotaan, mutta kun he kerran antautuvat siihen, niin ovat he vielä +hitaammat lopettamaan. Voidakseni laskea Uuden Englannin teidän +majesteettinne käsiin, vaatisin viisitoistatuhatta miestä parhaita +joukkojanne ja kaksikymmentä linjalaivaa." + +Ludvig hypähti kärsimättömästi tuolistaan ja tarttui keppiinsä. "Minä +toivoisin", sanoi hän, "että te ottaisitte oppia noista niin +pelättäviksi kuvailemistanne miekkosista, jotka tuntuvat mainiosti +pystyvän itse huolehtimaan itsestään. Tämä asia levätköön siksi, kunnes +neuvostossa joudumme sitä käsittelemään. — Kunnianarvoinen isä, aika +on käsissä käydä kappeliin, ja kaikki muu saa odottaa, kunnes olemme +suorittaneet velvollisuutemme taivasta kohtaan." Ottaen palvelijan +käsistä messukirjan hän lähti astelemaan ovea kohti niin nopeasti kuin +pääsi korkeilta koroiltaan, hovilaisten muodostaessa kujanteen +molemmin puolin ja sitten liittyessä häntä seuraamaan tarkassa +arvojärjestyksessä. + + + + +Kolmas luku. + +OVEN PUOLUSTUS. + + +Sillä aikaa kuin Ludvig myönsi hovilaisilleen suurimman ilon, mikä +hänen omain sanainsa mukaan voi ihmisen osaksi tulla — nähdä kuninkaan +kasvot —, oli ovea vartioivalla nuorella upseerilla täysi työ +myöntäessään sisäänpääsyn tähän iloon monilukuisille korkeita arvonimiä +omaaville pyrkijöille, joiden kanssa hän yleensä vaihtoi hymyn tai +tervehdyksen, sillä hänen rehelliset ja kauniit kasvonsa olivat hovissa +hyvin tutut. Nauravine silmineen ja reimoine sotilasryhtineen hän +tosiaan näytti mieheltä, jolle onnetar täysin kourin jakoi suosiotaan. +Ja olipa hänellä syytäkin olla tyytyväinen osaansa. Vielä kolmisen +vuotta sitten hän oli nimettömänä ja maineettomana upseerikokelaana +kahakoinut villien algonkiinien ja irokeesien kanssa Kanadan +aarniometsissä. Miehistöä vaihdettaessa hän oli joutunut takaisin +Ranskaan komennettuna Picardien rykmenttiin, mutta onnekas sattuma oli +antanut hänelle tilaisuuden eräänä talvipäivänä päästä Fontainebleaun +metsässä kiinni kuninkaan pillastuneen ratsun ohjaksiin, kun tämä oli +ollut vähällä syöksyä ratsastajineen syvään hiekkahautaan, ja siitä +uroteosta oli hänelle ollut enemmän hyötyä kuin kymmenestä +voitollisesta sotaretkestä. Nyt oli hänen asemansa uskottuna upseerina +kuninkaan kaartissa, nuorena, reippaana ja yleistä suosiota nauttivana, +todellakin kadehdittava. Ja kuitenkin on ihmisluonto niin ihmeellinen, +että tätä onnettaren suosikkia alkoi jo kyllästyttää kuningashovin +mahtipontinen mutta yksitoikkoinen juhlallisuus, ja hän melkein ikävöi +takaisin entiseen tosin karkeampaan mutta vapaampaan palvelukseensa. +Yksinpä nytkin, kuninkaan kaikkein pyhimmän ovea vartioidessaan, hän +antoi ajatustensa harhailla Suuren lännen jylhissä vuoristoissa ja +kuohuvain koskien partailla, ja silloin hänen silmänsä aivan +odottamatta sattuivat kasvoihin, jotka hän ennen muinoin oli monesti +nähnyt edessään noina vaarojen päivinä. + +"Ah, monsieur de Frontenac!" hän huudahti unelmistaan heräten. "Te ette +ole voinut unohtaa minua." + +"Mitä! De Catinat! Ah, onpa todellakin iloista nähdä täällä tutut +kasvot tuolta meren takaa! Mutta onpa pitkä harppaus Carignanin +rykmentin upseerikokelaasta kaartin kapteeniksi. Te olette kohonnut +nopeasti." + +"Niin olen; mutta tuskinpa tunnen itseni siitä sen onnellisemmaksi. +Sattuu aikoja, jolloin antaisin vaikka mitä, jos saisin taas kerran +laskea tuohiveneessä alas Lachinen nivoja ja nähdä niiden +kellanpunertavat rantaäyräät syksyisessä koreudessaan." + +"Ah", huokasi de Frontenac. "Te kai tiedätte, että minun onneni on +laskenut yhtä nopeasti kuin teidän on noussut. Minut on kutsuttu sieltä +pois, ja de la Barre on tilallani. Mutta siellä on nousemassa myrsky, +jota hänen laisensa mies ei pysty asettamaan. Kun irokeesit jälleen +aloittavat skalppitanssin ja Dongan on yllyttämässä niitä New Yorkista +käsin, niin totta vie minua vielä kerran siellä tarvitaan, ja minut +tavataan valmiina lähtemään kun kutsu vain tulee. Minä pyrin nyt +kuninkaan puheille ja koetan, enkö saa häntä houkutelluksi esiintymään +suurena hallitsijana sekä siellä että täällä kotona. Jos minulla olisi +valta käsissäni, niin jopa, jumal'auta, kääntäisin maailmanhistorian +toiselle tolalle!" + +"Hs! Ei sanaakaan valtiopetoksellisista aikeista kaartinkapteenin +kuullen", huudahti de Catinat nauraen, kun karski vanha soturi kääntyi +lähteäkseen kuninkaan luo. + +Hyvin muhkea, hopealla kirjailtuun mustaan satiinipukuun puettu +herrasmies oli tämän lyhyen juttelun aikana lähestynyt käytävää +pitkin ja aikoi oven avautuessa käydä hänkin sisään varmana kuin +sellainen mies ainakin, jonka oikeutta ei kenenkään kannata panna +kiistanalaiseksi. Mutta kapteeni de Catinat astui kuitenkin sukkelasti +väliin ja sulki ruumiillaan häneltä pääsytien. + +"Mieltäni hyvin pahoittaa, monsieur de Vivonne", hän sanoi, "mutta +teiltä on pääsy kielletty." + +"Minultako pääsy kielletty! Minulta! Te olette järjiltänne!" Tulija +peräytyi askeleen taapäin kasvot harmaina ja silmät tuijottavina, +vapiseva käsi kohotettuna työntämään vartijan syrjään. + +"Vakuutan teille, että sellaisen käskyn olen saanut." + +"Mutta tämähän on uskomatonta. Se on varmasti erehdys." + +"Hyvin mahdollista." + +"Te siis päästätte minut sisään?" + +"Saamani käsky ei anna minulle sitä mahdollisuutta." + +"Kunhan vain saisin virkkaa sanasen kuninkaalle." + +"Valitettavasti, monsieur, se ei käy päinsä." + +"Vain yhden ainoan sanan." + +"Se ei todellakaan ole minun vallassani, monsieur." + +Ärtynyt aatelismies polki jalkaansa ja tuijotti oveen, ikäänkuin aikoen +raivata itselleen pääsyn väkivaltaisesti. Sitten hän pyörähti ympäri ja +alkoi rientää käytävää poispäin pää uhmaavasti kenossa, kuten olisi +tehnyt jonkin huiman ja sukkelan päätöksen. + +"Kas niin", harmitteli de Catinat itsekseen, väännellen tuuheita mustia +viiksiään; "nyt on sillä varmastikin jokin koiranjuoni mielessä. Kohta +saan hänen sisarensa kimppuuni, ja silloin on minulla edessä hauska +vaali joko rikkoa saamani määräys tai hankkia itselleni elinkautinen +mahtava vihollinen. Totta vie, ennen minä puolustaisin yksinäni Fort +Richelieutä irokeeseja vastaan kuin kuninkaan ovea kiukkuista naista +vastaan. Jumal'auta, tuollahan jo onkin nainen, aivan niinkuin +pelkäsin! Ah — kiitos taivaan, sehän onkin ystävä eikä vihollinen. +Hyvää huomenta, mademoiselle Nanon." + +"Hyvää huomenta, kapteeni de Catinat." + +Tulija oli iso tumma kaunotar, jonka kasvojen tuoreutta ja silmäin +kirkkautta yksinkertainen musta puku oli omiaan koroittamaan. + +"Minä olen vahdissa, kuten näette. En voi antautua juttusille teidän +kanssanne." + +"En muista pyytäneenikään monsieur'tä kanssani juttusille." + +"Ah, mutta teidän ei ole lupa muikistella suutanne noin suloisesti, +muuten en malta olla puhelematta kanssanne", kuiskasi kohtelias +kapteeni. "Mitäs te kädessänne piiloittelette?" + +"Onpahan vain kirje madame de Maintenonilta kuninkaalle. Tottahan +annatte sen hänelle tilaisuuden tullen?" + +"Tottahan toki, mademoiselle. Entä kuinka jaksaa madame, teidän +valtiattarenne?" + +"Ah, hänen rippi-isänsä on ollut sisällä kaiken aamua, ja puhuuhan hän +tosin niin ihmeen hyvin, mutta samalla myös niin julman lohduttomasti. +Meidän mielemme on aina hyvin masennuksissa, kun monsieur Godet on +käynyt meitä katsomassa. Mutta unhotanhan, että monsieur itse on +hugenotti eikä tiedä mitään rippi-isistä." + +"Niin, mutta mitäpä minä raskauttaisinkaan mieltäni noilla +riitapykälillä. Minä annan Sorbonnen ja Geneven jumaluusoppineitten +itsensä kamppailla niistä kaikessa rauhassa. Mutta pitäähän miehen +muuten pysyä sukunsa uskossa, eikö totta, mademoiselle?" + +"Ah, jospa vain monsieur voisi puhella hiukan madame Maintenonin +kanssa! Hän käännyttäisi teidät varmasti." + +"Minäpä puhelisin mieluummin mademoiselle Nanon kanssa, jollei..." + +"Oh!" Huudahdusta seurasi kiireinen hameiden kahina, ja kielevä +kamarineito hävisi äkkiä erääseen syrjäkäytävään. Leveätä ja nyt aivan +valoisata käytävää pitkin läheni hyvin muhkea ja kaunis vallasnainen, +kookas, ylen hienon ja erinomaisen ylpeän näköinen. Hänellä oli yllään +mitä upein kullanvärinen samettiliivi ja kulta- ja hopeapitsein +koristeltu harmaasilkkinen hame. Verrattoman kallisarvoinen +genovalainen pitsihuivi puolittain peitti, puolittain paljasti hänen +kukkean ihanan povensa, ollen edestä kiinnitetty helmisoljella, ja +tummassa, tuuheakiharaisessa tukassa kierteli helminauha, jonka +jokainen päärly vastasi porvarin vuosituloa. Kaunotar oli tosin jo +ehtinyt ensimmäisen nuoruudenkukoistuksensa ohi, mutta kuninkaallisen +vartalon muhkeat piirteet, hipiän puhtoisuus ja kasvojen jalo +säännöllisyys takasivat hänelle yhä vieläkin Ranskan hovin kauneimman +— ja teräväkielisimmän — naisen maineen. Niin voittava oli hänen +ryhtinsä, niin mahdikas pienoisen pään ylpeä asento, niin uljas hänen +liukuva käyntinsä, että ihailu voitti nuoressa upseerissa äskeisen +arkailun ja hän tunsi kohtalonsa todella kovaksi, kun hän kohottaen +kättään tervehdykseksi astui suorittamaan väkinäistä velvollisuuttaan. + +"Ah kapteeni de Catinathan se on", sanoi madame de Montespan, ja hänen +hymynsä vaikutti upseeriin paljon musertavammin kuin odotettu +otsanrypistys. + +"Teidän nöyrä palvelijanne, markiisitar." + +"Olen onnellinen tavatessani täällä ystävän, kun tulen korjaamaan +erästä täällä tän'aamuna sattunutta naurettavaa erehdystä." + +"Minua surettaa kuulla sellaisesta." + +"Se koski veljeäni, monsieur de Vivonnea. Tuskin tahdon naurultani +saada sitä sanotuksi, mutta häneltä ihan todella kiellettiin pääsy +_suureen pukeutumiseen_." + +"Minun kovana osanani oli kieltää häneltä pääsy, madame." + +"Teidänkö, kapteeni de Catinat! Ja millä oikeudella sitten?" Ylpeä +rouva suoristi ihanan vartalonsa, ja hänen sinisissä silmissään paloi +suuttunut ihmettely. + +"Kuninkaan käskystä, madame." + +"Kuninkaan! Onko mahdollista, että kuningas olisi käskenyt julkisesti +solvaamaan minun sukulaistani? Keneltä sitten saitte tuon julkean +määräyksen?" + +"Suoraan kuninkaalta itseltään Bontemsin kautta." + +"Naurettavaa! Uskotteko te todella, että kuningas rohkenisi sulkea +ovensa Mortemart-suvun jäseneltä kamaripalvelijan välityksellä? Te +olette nähnyt unta, kapteeni." + +"Pelkäänpä sen ehkä olevan mahdollista, madame." + +"Mutta sellaiset unennäöt eivät aina ole onneksi näkijälle itselleen. +Menkää sanomaan kuninkaalle, että minä olen täällä ja tahtoisin lausua +sanasen hänelle." + +"Mahdotonta, madame?" + +"Ja minkävuoksi mahdotonta?" + +"Minua on kielletty viemästä sanaa." + +"Keneltä hyvänsäkö?" + +"Joka tapauksessa teiltä, madame." + +"Kas nyt, kapteeni, te käytte yhä paremmaksi. Tätä loukkausta +vain enää puuttuisi. Teidän on lupa kuljettaa sanomia kuninkaalle miltä +hyvänsä seikkailijattarelta — vaikkapa joltakin ikäkululta +lastenhoitajattarelta", — hän nauroi kimakasti kuvatessaan +kilpailijatartaan — "mutta ei muka Françoise de Mortemart'ilta, +Montespanin markiisittarelta?" + +"Sellaisen määräyksen olen saanut, madame. Minua surettaa syvästi, että +minun on pakko noudattaa sitä." + +"Voitte niellä surunne, kapteeni. Saatte kukaties vielä kokea, että +teillä on täysi syy nureksia kohtaloanne. Viimeisen kerran kysyn, +kieltäydyttekö viemästä minulta sanaa kuninkaalle?" + +"Minun täytyy, madame." + +"Silloin vien sen itse." + +Hän hypähti ovea kohti, mutta kapteeni kävi väliin käsivarret +ojennettuina. + +"Jumalan tähden, malttakaa mielenne, madame!" hän rukoili. "Toistenkin +korvat kuulevat teidän puheenne." + +"Pah, roskajoukkoa!" Markiisitar vilkaisi ryhmään sveitsiläissotilaita, +jotka kersanttineen seisoivat muutaman askeleen päässä ja tuijottivat +suut ammollaan tätä outoa näytelmää. "Sanoinhan teille, että minä +_tahdon_ puhutella kuningasta." + +"Ei kukaan nainen ole koskaan ollut läsnä kuninkaan +aamupukeutumisessa." + +"Sitten tahdon olla ensimmäinen nainen." + +"Te syöksette minut turmioon, jos menette sisään." + +"Siitä minä vähät — minä menen vaan." + +Juttu oli käynyt kerrassaan vakavaksi. De Catinat oli sukkelajärkinen +mies pulaan joutuessaan, mutta tällä kertaa seisoi hänenkin järkensä. +Madame de Montespanin päättäväisyys, joksi tätä ominaisuutta hänen +kuultensa nimitettiin, tai härkäpäisyys, kuten sitä hänen selkänsä +takana mainittiin, oli hovissa käynyt sananparreksi. Jos hän yritti +tunkeutua väkisin sisälle, uskaltaisiko kapteeni-parka käyttää +väkivaltaa naiseen, joka vielä eilispäivänä oli ollut hovin +yksinvaltias ja joka kauneutensa, neronsa ja tarmonsa avulla hyvinkin +voisi taas huomenna kohota samaan asemaan? Jos hän taas päästäisi hänet +kulkemaan, niin olisi hänen oma tulevaisuutensa murskana, sillä +kuningas ei suvainnut koskaan vähintäkään poikkeusta käskyistään. Ja +toiselta puolen — jos hän työntäisi tungettelijan takaisin, niin hän +tekisi itsensä syypääksi anteeksiantamattomaan tekoon, jonka +markiisitar varmastikin kuolettavasti kostaisi kerran valtaan +palattuaan. Pulma oli todella mitä epämieluisin. Mutta onnellinen +ajatus välähti hänen päähänsä juuri samassa hetkessä, jolloin madame +yritti leimuavin silmin ja kädet koholla syöksyä häntä kohti. + +"Entä jos madame suvaitsisi odottaa lyhyen hetkisen", sanoi hän +lepytellen; "kuningas lähtee aivan tuossa tuokiossa tämän kautta +kappeliin." + +"Eihän nyt vielä ole se aika." + +"Luullakseni kello on juuri lyönyt." + +"Ja miksi pitäisi minun odotella tässä kuten lakeijan?" + +"Vain lyhyestä hetkisestähän olisi kysymys, madame." + +"Ei, min'en jää odottamaan." Hän astui jälleen askeleen ovea kohti. + +Mutta upseerin herkkä korva oli kuullut oven takaa jalkojen liikettä, +ja nyt hän tiesi vallitsevansa tilannetta. "Minä vien madamen sanoman +perille", hän ehdotti. + +"Ahaa, joko viimeinkin tulitte järkiinne! Menkää ja sanokaa +kuninkaalle, että minä tahdon puhua hänen kanssaan." + +De Catinat'n täytyi voittaa vielä hetkinen aikaa. "Toimitanko asian +päivystävän kamariherran kautta?" + +"Ei, toimittakaa itse." + +"Julkisestiko?" + +"Ei, ei — vain hänen itsensä kuullen." + +"Pitääkö minun selittää syy tähän tavattomaan toivomukseen?" + +"Oh, te teette minut ihan hulluksi! Sanokaa, mitä olen teille käskenyt, +ja heti paikalla!" + +Mutta nyt oli nuoren upseerin pula loppunut. Samassa silmänräpäyksessä +työnnettiin näet molemmat ovenpuoliskot selko selälleen ja Ludvig +ilmestyi kynnykselle, teiskaroiden eteenpäin korkeakantaisissa +kengissään, koputtaen permantoa kepillään, takin avarat helmat +liehuvina ja hovilaiset viuhkan tapaisena pyrstönä perässään. Hän +pysähtyi kohta kynnyksen yli astuttuaan ja kääntyi vahtiupseerin +puoleen. + +"Teillä on jokin kirje minulle annettavana?" + +"Niin on, sire." + +Hallitsija työnsi sen tulipunaisen alusliivinsä taskuun ja aikoi jatkaa +kulkuaan, mutta silloin sattui hänen katseensa madame de Montespaniin, +joka hyvin suorana ja jäykkänä seisoi keskellä käytävää. Tumma +närkästyksen punoitus lehahti kuninkaan kasvoille, ja hän astui sanaa +sanomatta kaunottaren ohi; mutta tämä kääntyi nokkelasti ja alkoi astua +samassa tahdissa hänen rinnallaan käytävää pitkin. + +"En ollut odottanut tätä kunniaa, madame", sanoi kuningas. + +"Enkä minä ollut odottanut tätä häväistystä, sire." + +"Häväistystä, madame? Te unhotatte, kenelle puhutte!" + +"Enpähän — päinvastoin te olette minut unohtanut, sire." + +"Te häiritsette minua." + +"Tahdon kuulla tuomioni teidän omilta huuliltanne", kuiskasi nainen. +"Minä jaksan kestää itseeni sattuvat iskut, sire, yksinpä sydämeni +valtiaankin taholta tulevat. Mutta sietämätöntä on kuulla, että +veljeäni saavat lakeijat ja hugenottisoturit loukata ainoastaan +sentakia, että hänen sisarensa on rakastanut häntä liian paljon." + +"Nyt ei ole aika puhua sellaisista asioista." + +"Missä saan sitten tavata teidät, sire?" + +"Omissa huoneissanne." + +"Milloin?" + +"Kello neljältä." + +"Sitten en tahdo häiritä teidän majesteettianne tämän kauempaa." + +Hän teki kuninkaan edessä yhden kuuluisia kumarruksiaan ja kääntyi +riemusta loistavin silmin erääseen syrjäkäytävään. Hänen kauneutensa ja +älykkäisyytensä eivät olleet jättäneet häntä nytkään pulaan; ja kun hän +nyt oli saanut kuninkaalta varman lupauksen, ei hän epäillyt +hetkeäkään, etteikö hänen vieläkin kerran onnistuisi valloittaa +takaisin tuon miehen sydän, vaikkapa kuninkaallinen omatunto +kamppailisikin vastaan. + + + + +Neljäs luku. + +KANSANSA ISA. + + +Ludvigin mieli oli jumalanpalvelukseen mennessä kaikki muuta kuin +harras, kuten voi hyvin huomata hänen rypistyneestä otsastaan ja +tiukasti yhteenpurruista huulista. Hän tunsi liiankin hyvin entisen +lemmittynsä, tämän äkkipikaisuuden, uhkarohkeuden, hänen +hillittömyytensä kohdatessaan vähintäkin vastustusta. Madame de +Montespan pystyi panemaan kokoon häväistysjutun, käyttämään kuningasta +itseäänkin vastaan kaikella katkeruudella kieltään, joka ennen oli +monesti saanut tämän nauramaan toisille — kukaties vaikkapa saattamaan +hänet naurunalaiseksi koko Europan silmissä. Ludvigia puistatti tätä +ajatellessaan. Millä hinnalla hyvänsä oli moinen hirmukohtaus +vältettävä. Mutta millä keinoilla hän oikein kykenisikään katkaisemaan +tuon heitä niin kauan yhdistäneen siteen? Ennen hän oli kyllä +katkaissut samanlaisia siteitä; mutta lempeä la Vallière oli +säikähdyksissään etsinyt turvaa luostarista kohdattuaan ensimmäisen +katseen, joka kertoi rakkauden haihtumisesta. Se oli ollut totista +kiintymystä. Mutta tämä nainenpa tulisi taistelemaan kynsin hampain +viimeiseen hetkeen saakka, ennenkuin taipui luopumaan asemasta, joka +oli käynyt hänelle niin rakkaaksi. Hän oli puhunut vääryydestä, joka +häntä oli muka kohdannut. Mutta mitä vääryyttä hänelle sitten oli +tehty? Suunnattomassa itsekkyydessään, jota imarruksen tuoksua +täynnänsä oleva hovin ilma kasvatti kuten myrkkysientä, ei kuningas +voinut käsittää, millä tapaa nämä viisitoista yhdessä elettyä +lemmenvuotta voisivat antaa tuolle naiselle joitakin oikeuksia häneen +nähden. Hänhän oli koroittanut naisen asemaan, jota korkeammalle +alamainen ei enää voinut päästä. Nyt hän oli väsynyt lemmittyynsä, ja +tämän velvollisuus oli vetäytyä syrjään malttavaisesti — eipäs, +vaan syvästi kiitollisena kaikista hänen osakseen tulleista +suosionosoituksista. Hän saisi eläkkeen, lapsista pitäisi kuningas +huolen. Mitäpä sen enempää voi järkevä nainen vaatiakaan? + +Ja olihan kuninkaalla sitäpaitsi niin ylistettävät syyt hylätessään +hänet. Hän käänteli ja pyöritteli niitä hemmoitellen mielessään koko +ajan kuin Pariisin arkkipiispa toimitti messua, ja mitä enemmän hän +niitä muisteli, sitä mainiommilta ne hänestä tuntuivat. Hän ajatteli +Jumalaa jonkinlaisena suurempana Ludvigina ja taivasta vielä +mahtavampana Versailles'ina. Jos hän vaati kuuliaisuutta +kahdeltakymmeneltä miljoonalta alamaiseltaan, niin eikö hänen tullut +vuorostaan osoittaa kuuliaisuutta sille, jonka käskynalainen hän itse +oli? Ylipäänsä jätti hänen omatuntonsa hänet tässä kuuliaisuussuhteessa +rauhaan. Mutta tähän erikoiseen asiaan nähden — suhteessaan naisiin — +hän oli ollut — liian pehmytmielinen. Aina siitä hetkestä asti, +jolloin hänen lempeä ja anteeksiantavainen espanjalainen puolisonsa oli +ensi kertaa astunut Ranskan hoviin, ei hän ollut antanut tämän koskaan +olla vailla kilpailijattaria hänen suosiostaan ja sydämestään. Ja +sitten, kun kuningatar oli kuollut, ei asia ollut käynyt sen +paremmaksi. Rakastajatar oli seurannut toistaan, ja kun de Montespanin +oli onnistunut säilyttää asemansa niin kauan, niin se pikemminkin oli +johtunut hänen itsepintaisuudestaan kuin kuninkaan kiintymyksestä. +Mutta nyt olivat isä la Chaise ja Bossuet alituisesti muistuttamassa +hänelle, että hän oli saavuttanut ikänsä käännekohdan ja oli jo +luikumassa alas sitä tietä, joka hautaan johtaa. Hänen viimeinen raju +ihastuksensa ja vihastuksensa poloiseen Fontanges'iin oli merkinnyt +hänen intohimojensa viho viimeistä leimahtamista. Nyt oli tullut kylmän +arvokkuuden ja itsehillinnän aika, ja kumpaakaan hän ei voinut toivoa +saavansa ylläpitää madame de Montespanin kanssa eläessään. + +Mutta tiesipä hän paikan, missä nuo molemmat hyveet hyvin viihtyisivät. +Siitä päivästä alkaen, jolloin de Montespan oli asettanut lastensa +hoitajaksi tuon muhkean ja hiljaisen lesken, oli kuningas tämän +seurasta löytänyt koskaan tyhjentymätöntä ja alati lisäytyvää ilon ja +tyytyväisyyden tunnetta. Jo alusta pitäen hän oli halusta istunut +tuntikausia rakastajattarensa huoneissa, vaarinottaen ihmetellen, +kuinka tahdikkaasti ja leppeästi uuden hoitajattaren oli onnistunut +kesyttää aina ärtyisän Mainen herttuan ja vallattoman pienen Toulousen +kreivin luonteita. Muodollisesti oli kuningas ollut valvomassa +lastensa kasvatusta, mutta vähitellen hän oli ruvennut ihailemaan +kasvattajatarta. Ja sitten oli hän itsekin vuorostaan joutunut tuon +väkevän ja samalla suloisen naisen lumoihin, kysellyt tämän mieltä +monissa kysymyksissä ja toiminut hänen neuvojensa mukaan — ja kaikki +tämä oli käynyt helpommin ja luonnollisemmin kuin koskaan ikinä minkään +ministerin tai lemmityn neuvoa noutaessa. Jonkun aikaa hän oli +epäillyt, että tuon lesken suuri hurskaus ja alituinen puhelu korkeista +periaatteista olivat vain pettävä naamio, sillä hän oli tottunut aina +näkemään pelkkää teeskentelyä ja ulkokullaisuutta ympärillään. +Tuntuihan totta vie uskomattomalta, että nainen, joka yhä oli kaunis, +jonka kirkkaat silmät ja siro vartalo vetivät vertoja mille hyvänsä +hovin kaunottarista, olisi, elettyään koko ikänsä rivomielisissä +piireissä, sittenkin voinut säilyttää nunnan sielun. Mutta tässä +suhteessa hän piankin sai huomata pettyneensä, sillä kohta kun hänen +oma puheensa alkoi säteillä suurempaa lämpöä kuin pelkästä viileästä +ystävyydestä aiheutuvaa, kohtasi hän jäistä kylmyyttä ja +niukkasanaisuutta — ja silloin tiesi hän kerrankin tavanneensa naisen, +joka kunnioitti omaa persoonaansa enemmän kuin kuningasta. Ja ehkäpä +näin olikin parempi. Ystävyyden viileät ilot tuntuivat niin ihmeen +viihdyttäviltä kaikkien intohimon myrskyjen jälkeen. Kaikkein +onnellisimmaksi hän tästä lähtien tunsi itsensä istuessaan joka +iltapäivä madame de Maintenonin luona, saadessaan kuulla puhetta, jota +joutava imartelu ei myrryttänyt, ja mielipiteitä, jotka eivät aina +suinkaan hivelleet hänen korviaan. Ja kuinka siunatun hyvä sitten +olikaan tuon naisen vaikutusvalta häneen! Hän puheli hänen +kuninkaallisista velvollisuuksistaan, kuinka hänen piti olla esikuvana +alamaisilleen, ahkeroida alituisesti tulevaista elämää varten ja ennen +kaikkea pyrkiä katkaisemaan kaikki ne saastaiset siteet, joihin synti +ja maailma olivat hänet kietoneet. Madame oli yhtä hyvä kuin rippi-isä +— hän oli todella itse rippi-isä, jonka etuina olivat suloiset kasvot +ja pyöreä käsivarsi. + +Ja nyt hän tiesi hetken tulleeksi, jolloin hänen täytyi tehdä +valintansa tuon naisen ja de Montespanin välillä. Näiden molempain +vaikutus häneen oli vallan vastakkaista laatua. Niiden oli mahdoton +sopeutua yhteen. Hän seisoi hyveen ja paheen välillä, ja hänen täytyi +valita niistä toinen. Pahekin oli tosin hyvin viehättävä, hyvin kaunis, +hyvin älykäs ja piteli häntä vankina tavan ja tottumuksen kahleilla, +joita ihmisen on niin vaikea pudistaa yltään. Oli hetkiä, jolloin hänen +miesluontonsa horjui väkevästi sille taholle, jolloin hän tunsi +kiusausta langeta takaisin vanhaan elämäänsä. Mutta Bossuet ja isä la +Chaise seisoivat alituisesti hänen vierellään kuiskailemassa ja +rohkaisemassa hänen parempaa luontoaan, ja ennen kaikkea oli madame de +Maintenon aina muistuttamassa hänelle, mitä hänen kuninkaallinen +asemansa ja hänen kuusiviidettä ikävuottansa vaativat häneltä. Nyt +häneltä täydellä todella vaadittiin viimeistä päättävää ponnistusta. +Hänen sielunsa ei ollut turvassa hetkeäkään, niin kauan kuin vanha +lemmitty vielä viipyi hovissa. Hän tunsi oman itsensä siksi hyvin, että +tiesi olevansa mennyttä miestä joka kerran, kun vanha hurmaajatar +tapasi hänet heikkona houkutuksille. De Montespan täytyi saada +poistumaan Versailles'ista, mikäli se vain kävi päinsä ilman julkista +häväistysjuttua. Hän tahtoi pysyä lujana kohdatessaan hänet +iltapäivällä ja saada hänet täydellä todella ymmärtämään, että hänen +valtansa oli kerta kaikkiaan iäksi lopussa. + +Tällaisia ajatuksia askarteli kuninkaan mielessä, kun hän +messun ajan oli polvistuneena rukousjakkarataan peittävälle +punaiselle samettityynylle. Hän kuunteli aamuhartautta omassa, +alttarin oikealla puolella sijaitsevassa kuoriaitauksessaan, +henkivartiosotilaiden ja persoonallisen seurueen seistessä hänen +ympärillään ja hovin herrojen ja naisten täyttäessä muun kappelin. +Hurskaus oli nykyisin muodissa, samoin kuin tummanväriset olkavaipat ja +pitsiröyhelöt, eikä kukaan hovilainen rohjennut osoittaa ulkonaisessa +käytöksessään maailmanmielisyyttä, kun kerta kuningas oli kallistunut +uskonnollisuuteen. Mutta aika ikävä näytti kaikilla noilla sotilailla +ja aatelisherroilla olevan, kun he haukottelivat, räpyttelivät silmiään +rukouskirjojensa ylitse; ne taas, jotka näyttivät hartauteen +vajonneilta, ahmivat itseasiassa salaa Scuderyn tai Calparnedin uusinta +romaania, joka oli älykkäästi sidotettu mustiin samettikansiin. Naiset +kuitenkin olivat hartaampia eivätkä suinkaan pitäneet hurskauttaan +vakan alla, sillä jokainen kannatti toisella kädellään vähäistä +vahakynttilää rukouskirjansa yllä — kuitenkin niin, että heidän +kasvonsa näkyivät edullisessa valaistuksessa kuningasta kohti. Jokunen +harva lienee todellisuudessa rukoillut vapaaehtoisesti ja sydämensä +vaatimuksesta; mutta muuten oli Ludvigin politiikka muuttanut vanhain +aatelissukujen jäsenet liukkaiksi hovilaisiksi ja maailmanmiehet +ulkokultaisiksi silmänkääntäjiksi, kunnes koko hänen hovinsa oli +muuttunut ikäänkuin taikapeiliksi, joka sadoin särmin kuvasteli hänen +omaa tekohurskauttaan. + +Kappelista palatessa oli Ludvigin tapana vastaanottaa armonanomuksia ja +kuunnella alamaistensa valituksia heitä syyttömästi kohdanneista +vääryyksistä. Paluutie kävi erään aukion poikki, jolla armonanojat +olivat tottuneet kuningasta odottamaan. Tänä aamuna siellä näkyi niitä +ainoastaan pari kolme — pariisilainen käsityöläinen, joka kanteli +ammattikuntansa esimiestä vastaan, pikkutilallinen, jolta metsästäjän +koira oli repinyt lehmän, ja arentilainen, joka oli kärsinyt tylyyttä +linnanherralta. Lyhyt kuulustelu ja pikainen käsky kuninkaalliselle +sihteerille riitti selvittämään nämä vähäpätöiset jutut; sillä vaikka +Ludvig itse olikin tyranni, oli hänellä ainakin se ansiopuoli, ettei +hän sietänyt muita tyranneja valtakunnassaan. Hän oli aikeissa jatkaa +matkaa sisään, kun hänen eteensä syöksyi arvokkaan porvarin näköinen +vanhanpuoleinen mies, jonka vakavat ja ryppyiset kasvonpiirteet +ilmaisivat yhdellä haavaa itsetuntoa ja syvää huolta. Laskeutuen +toiselle polvelleen kuninkaan eteen hän huusi: "Oikeutta, sire, +oikeutta!" + +"Mitä tämä tietää?" kysyi Ludvig. "Kuka olette ja mitä tahdotte +minulta?" + +"Olen Pariisin porvari, jolle on tehty julmaa vääryyttä." + +"Te näytätte olevan hyvin kunnioitettava mies. Jos teille todella on +tehty vääryyttä, niin saatte varmastikin oikeutta. Mitä teillä on +valittamista?" + +"Kaksikymmentä Languedocin sinistä rakuunaa on majoitettu talooni +kapteeni Dalbert'in johdolla. He ovat anastaneet ruokaani, varastaneet +omaisuuttani ja lyöneet palvelijoitani, ja kuitenkaan eivät +viranomaiset ota valitustani kuuleviin korviin." + +"Kautta kunniani, näyttääpä oikeutta varsin merkillisellä tavalla +valvottavan tässä meidän pääkaupungissamme!" huudahti kuningas +vihastuneena. + +"Tosiaankin häpeällinen juttu", sanoi Bossuet. + +"Ja kuitenkin lienee pakkotoimilla hyvät syynsä", ehätti isä la Chaise. +"Ehdottaisin että teidän majesteettinne tiedustaisi tämän miehen nimeä +ja ammattia sekä syytä, minkävuoksi rakuunat on majoitettu hänen +taloonsa." + +"Te kuulitte tämän kunnianarvoisan isän kysymyksen." + +"Nimeni, sire, on Catinat, ammatiltani olen verkakauppias, ja minua +kohdellaan tällä tapaa senvuoksi, että kuulun reformeerattuun +kirkkoon." + +"Sitä minä arvelinkin!" huudahti rippi-isä. + +"Tämä muuttaa asian", virkkoi Bossuet. + +Kuningas pudisti päätänsä ja rypisti otsaansa. "Saatte siis kaikesta +kiittää vain itseänne. Asian korjaaminen on omassa vallassanne." + +"Millä tavoin sitten, sire?" + +"Omistamalla ainoan oikean uskon." + +"Minä olen jo sen jäsen, sire." + +Kuningas polki ärtyneenä jalkaansa. "Huomaan teidät sangen +kovakorvaiseksi kerettiläiseksi", hän tuiskahti. "Ranskassa on +ainoastaan yksi kirkko, ja se on minun kirkkoni. Jos pysytte sen +ulkopuolella, niin turhaan odotatte minulta apua." + +"Minulla on sama usko kuin isälläni ja häntä ennen isoisälläni, sire." + +"Joskin he ovat tehneet syntiä, niin se ei oikeuta teitä jatkamaan. +Minunkin isoisäni erhettyi, ennenkuin hänen silmänsä avattiin." + +"Ja jalosti hän sovitti nuoruutensa erhetykset", supisi jesuiitti +puoliääneen. + +"Te ette siis tahdo auttaa minua, sire?" + +"Teidän tulee ensin itse auttaa itseänne." + +Vanha hugenotti teki toivottoman eleen noustessaan pystyyn; ja kun +kuningas jatkoi matkaansa, suitsuttivat molemmat papit ylistystä hänen +kumpaankin korvaansa. + +"Te olette tehneet jalon teon, sire." + +"Te olette totisesti kirkkomme ensimmäinen poika." + +"Ja kyllin arvollinen astumaan Pyhän Ludvigin jälkiä." + +Mutta kuninkaan kasvoista voi lukea, ettei hän itse ollut aivan +tyytyväinen tekoonsa. + +"Te olette siis sitä mieltä, arvoisat isät, ettei noiden ihmisten +hartioille ole pantu liian suurta taakkaa?" + +"Liian suurtako? Ei toki, teidän majesteettinne oma sydän vain erehtyy +liika suureen laupiuteen." + +"Olen kuullut, että heitä siirtyy suurin joukoin pois valtakunnastani." + +"Ja tämä on varmastikin vain eduksi, sire; sillä mitä siunausta voi +odottaakaan tulevan sellaiselle maalle, joka suvaitsee noin +kovakorvaisia uskottomia rajojensa sisällä?" + +"Sellaiset alamaiset, jotka kapinoivat Jumalaa vastaan, tuskin ovat +kuninkaallekaan uskollisia", huomautti Bossuet. "Teidän majesteettinne +valta olisi todella suurempi, jollei alueillanne löytyisi ainuttakaan +kappelia, kuten he harhaoppisuutensa pesiä nimittävät." + +"Isoisäni lupasi heille turvaoikeuden. Heitä suojelee, kuten hyvin +tiedätte, se uskon-edikti, jonka hän Nantes'ssa antoi." + +"Mutta teidän majesteettinne vallassa on korjata siiloin tehty +erehdys." + +"Millä tapaa sitten?" + +"Peruuttamalla tuon ediktin." + +"Ja syöksemällä ehdoin tahdoin vihollisteni syliin kaksi miljoonaa +henkeä parhaita ammattilaisiani ja urhoollisimpia palvelijoitani! Ei, +ei, isä, minä uskon osoittaneeni totista kiivautta kirkko-äitimme +hyväksi; mutta jonkin verran on perää siinä, mitä de Frontenac sanoi +tänä aamuna — ettei ole hyväksi sekoittaa tämän maailman asioita +tulevan maailman asioihin. Mitäs te tästä sanotte, Louvois?" + +"Kaikella kunnioituksella kirkkoa kohtaan tahtoisin huomauttaa, sire, +että paholainen on antanut noille ihmisille niin verrattoman kätevyyden +ja älykkäisyyden, että he ovat parhaat kauppiaat ja käsityöläiset koko +valtakunnassa. Enpä todellakaan tiedä millä valtion raha-arkut +täytettäisiin, jos sellaiset veronmaksajat karkoitetaan pois +joukostamme. Monet ovat jo lähteneet maasta ja vieneet ammattinsa +mukanaan. Jos kaikkien täytyisi lähteä, niin kohtaisi meitä pahempi +tappio kuin menetetystä sotaretkestä." + +"Mutta", huomautti Bossuet, "jos kerran tulisi tiedoksi, että kuningas +on ilmaissut tahtonsa, niin voi teidän majesteettinne aivan +turvallisesti luottaa siihen, että kehnoimmatkin alamaisistanne +rakastavat teitä niin palavasti, että kilvan juoksevat takaisin pyhän +kirkkomme helmaan. Niin kauan kuin uskonvapausjulistus pysyy voimassa, +saavat he siitä sen vaikutuksen, että kuningas on laimea +hurskaudessaan, ja rohkaistuvat paaduttautumaan erhetyksessään." + +Kuningas pudisti päätään. "Nuo harhauskoiset ovat aina olleet +kovakorvaista väkeä", sanoi hän. + +"Ehkäpä", huomautti Louvois, vilkaisten pilkallisesti Bossuet'hen, +"jos Ranskan piispat tarjoutuisivat maksamaan valtiolle veroa +kymmenyksistään, niin voisimme kukaties tulla toimeen ilman noita +hugenottejakin." + +"Kaikki, mitä kirkolla on, on tarjona kuninkaan käytettäväksi", vastasi +Bossuet kuivasti. + +"Valtakunta on minun ja kaikki mitä siinä on", lausui Ludvig, +heidän astuessaan valtaistuinsaliin, jonne hovi oli kokoutunut +jumalanpalveluksen päätyttyä; "mutta arvelen kestävän vielä kauan, +ennenkuin minun tulee tarvis vaatia kirkon omaisuutta haltuuni." + +"Me luotamme siihen, sire", toistivat molemmat papit kuin kaikuna. + +"Mutta tällaiset puheenaiheet me voimme jättää neuvostomme +käsiteltäviksi. Missä Mansard on? Minun täytyy saada nähdä hänen +piirustuksensa Marlyn linnan uutta siipirakennusta varten." Kuningas +kävi erään sivupöydän luo ja hautautui mieliaskareeseensa, tarkastellen +suuren arkkitehtinsä jättimäisiä suunnitelmia ja tiedustellen +innokkaasti työn joutumista. + +"Minä arvelen", sanoi isä la Chaise, vetäen Bossuet'n vähän syrjään, +"että teidän korkea-arvoisuutenne on onnistunut jonkin verran pehmittää +kuninkaan mieltä." + +"Teidän voimallisella avullanne, isä." + +"Ah, luottakaa siihen, etten minä jätä käyttämättä ainuttakaan sopivaa +tilaisuutta edistääkseni hyvää työtä." + +"Kun se on teidän käsissänne, on menestys varma." + +"Mutta onpa eräs toinen, jolla on enemmän vaikutusvaltaa kuin minulla." + +"Suosikillako — de Montespanilla?" + +"Ei, ei; hänen aurinkonsa on laskenut. Ei, vaan madame de +Maintenonilla." + +"Olen kuullut, että hän on hyvin hurskas." + +"Totta kyllä. Mutta hän ei suosi minun veljeskuntaani. Hän kannattaa +sulpiciolaisia. Mutta meidän kaikkien täytyy vaikuttaa yhteisen +päämäärän hyväksi. Mitähän jos teidän korkea-arvoisuutenne puhelisi +hänen kanssaan?" + +"Kaikesta sydämestäni sen lupaan." + +"Osoittakaa hänelle, mikä siunattu hyöty olisi hugenottien +karkottamisesta." + +"Sen tulen tekemään." + +"Ja vihjatkaa hänelle, että me puolestamme lupaamme +myötävaikutustamme..." Hän kumartui ja kuiskasi loppusanat piispan +korvaan. + +"Mitäh! Siihen ei kuningas toki suostuisi!" + +"Mikäs esteenä? Kuningatarhan on kuollut." + +"Niin, mutta runoilija Scarronin lesken kanssa!" + +"Tämä on hyvää sukuperää. Molempain isoisät olivat parhaita ystäviä." + +"Sittenkin se on mahdotonta!" + +"Mutta minä tunnen kuninkaan sydämen ajatukset ja sanon sen perusteella +asian olevan mahdollisen." + +"Te varmastikin tunnette kuninkaan sydämen mieliteot jos kukaan. Mutta +tuollainen ajatus ei ikinä olisi pälkähtänyt minun päähäni." + +"Antakaa sen siis nyt pälkähtää ja pysyä siinä. Jos madame tahtoo ajaa +kirkon asiaa, niin tahtoo kirkko ajaa hänenkin asiaansa. Mutta kuningas +viittaa, minun täytyy mennä." + +Munkin laiha musta vartalo kiiruhti hovilaistungoksen läpi, ja suuri +Meaux'n piispa jäi seisomaan leuka rinnalle painuneena ja syviin +mietteisiin vaipuneena. + +Sillävälin oli koko hovipiiri keräytynyt tänne, ja koko valtava sali +heloitti iloisesti naisten silkki-, sametti- ja brokaatipuvuista, +kimaltelevista jalokivistä, helein värein maalatuista viuhkoista ja +huojuvista höyhentöyhdöistä. Herrain totisemmat harmaat, mustat ja +ruskeat takit muodostivat vakavan taustan tälle väriloisteelle, sillä +kuninkaan ollessa mustissa täytyi kaikkien kavaljeerien seurata tapaa; +ja ainoastaan henkivartion upseerien siniset ja muskettisoturien +helmenharmaat levätit muistuttivat mieleen entisiä iloisempia aikoja, +joilla herrat olivat pukujensa värikkäisyydessä kilpailleet naisten +kanssa. Ja jos pukujen kuosi oli muuttunut, niin oli käytössävy +muuttunut vielä enemmän. Vanha leikittelevä kevytmielisyys ja vanhat +intohimot uinuivat tosin epäilemättä pinnan alla, mutta yksitotinen +kasvojen ilme ja vakava puhelu oli päivän muotina. Puheenaiheena ei +enää ollut peijakkaan pelionni, Molièren viime näytelmä tai Lullyn uusi +ooppera, vaan päätä pudistettiin jansenilaisuuden hirvittäville +hairauksille, Sorbonnesta karkoitetun Arnauld'in ja mainion Pascalin +röyhkeälle kurittomuudelle tahi vertailtiin vakavissaan sellaisten +suosittujen saarnamiesten kuin Bourdalouen ja Massillonin ansioita. +Värihohtoisten kattomaalauksien, peilikirkkaan parkettilattian ja +raskaisiin kultakehyksiin ripustettujen kuolemattomien taulujen välillä +liikkui ja teiskaroi Ranskan jaloin veri, nöyristyen maan tomuksi ja +mullaksi keskellään seisovan pienoisen mustapukuisen miehen edessä, +joka ei ollut sen vertaa edes oman itsensäkään herra, että olisi +huomannut olevansa leikkikaluna kahden juonikkaan naisen käsissä, jotka +pelasivat kiukkuista peliä Ranskan tulevaisuudesta ja kuninkaansa +kohtalosta. + + + + +Viides luku. + +BELIALIN LAPSET. + + +Vanha hugenotti oli, kuninkaan käännettyä hänelle nyreästi selkänsä, +jäänyt seisomaan aukiolle katse jäykästi maahan luotuna ja kasvoilla +epäilyksen, surun ja vihastuksen vaihtelevat tunteet. Hän oli hyvin +kookas ja laiha mies, kuihtuneissa kasvoissa korkea otsa, iso turpea +nenä ja järeä leuka. Hän ei käyttänyt peruukkia eikä puuteria, mutta +ikä oli kylvänyt luonnollisia hopeitaan hänen sakeaan tukkaansa, ja +epälukuiset hienot rypyt silmäkulmissa ja suupielissä antoivat hänen +kasvoilleen luontaisen jylhän arvokkuuden leiman, joka ei kaivannut +parturin lisäkaunisteluja. Mutta vaikka kumarainen varsi ja harmaa +tukka todistivatkin vanhuudenvuosista, osoitti vihainen päänviskaus +kuninkaan tuomitsevia sanoja kuullessa ja tuima kulmienrypistys +ohikulkevien hovilaisten pilkallisten katseiden johdosta, että +juurevassa ukossa oli nuoruuden kiukkuista tulta vielä jonkin verran +säilynyt. Hän kantoi säätynsä mukaista korutonta mutta arvokasta pukua, +hopeanappista ruskeata verkatakkia, polvihousuja samasta kankaasta ja +valkoisia villasukkia, ja jaloissa oli leveäkärkiset, terässolkiset +kengät. Toisessa kädessä hän piteli matalaa, kultareunalla koristettua +huopahattuaan ja toisessa paperikääröä, johon hän oli suurella huolella +piirrellyt valituskirjelmät kärsimästään vääryydestä ja jonka hän oli +toivonut saavansa jättää kuninkaan kirjurin käteen. + +Hänen epäröintinsä lähinnä seuraavista toimenpiteistä sai hyvin +äkillisen ja jyrkän ratkaisun. Näinä päivinä hugenottia, vaikka +häntä ei vielä oltukaan lopullisesti kielletty hengittämästä Ranskan +ilmaa, kuitenkin pidettiin niiden lakien ulkopuolella olevana +hylkyoliona, jotka turvasivat hänen katolisuskoisten maanmiestensä +kansalaisoikeudet. Kaksikymmentä vuotta kestänyt sorron aika oli +lopulta johtanut siihen, ettei mitään alhaisen mielivallan eikä sokean +uskonkiihkon asetta jätetty käyttämättä häntä vastaan. Häntä häirittiin +alituisesti elinkeinonsa harjoittamisessa, työnnettiin syrjään kaikista +julkisista toimista, hänen kotinsa häväistiin väkivaltaisilla +sotilasmajoituksilla, hänen lapsiaan yllytettiin kapinoimaan häntä +vastaan, ja kaikki hänen kantelunsa ja valituksensa saivat samallaisen +lopun kuin äsken kerrottiin. Mikä roisto hyvänsä sai häntä +rankaisematta loukata, tarvitsematta pelätä lain kostoa. Mutta siitä +huolimatta nämä ihmiset kuitenkin riippuivat vielä sydämin ja sieluin +kiinni syntymämaassaan, joka oli heidät hyljännyt ja tehnyt +perinnöttömiksi; tosi-ranskalaisella kiintymyksellä he pitivät kotoista +maaperää kalliimpana kuin vieraita ja merentakaisia maita, missä vapaus +heitä tervehti. Mutta jopa oli lankeamassa heidän ylitseen niiden +päivien varjo, jolloin heillä ei enää tulisi olemaan vapaata +valintavaltaa. + +Pari kuninkaan sinitakkista kaartilaista oli teiskaroinut +vahtivuorollaan tällä puolella palatsia ja saanut nähdä äskeisen +tapauksen. Siitä rohkaistuneina he marssivat aukion poikki häväistyn +miehen luo ja katkaisivat sangen kovakouraisella tavalla hänen +murheelliset mietteensä. + +"Hei, vanha virsikirja", murahti toinen heistä yrmeästi, "alappa +laputtaa siitä tiskisi taa." + +"Sinunlaisesi äijänkäppyrä ei ole omiaan koristamaan kuninkaan +kävelytietä", huudahti toinen töykeästi kiroten. "Mikä sinä olet oikein +miehiäsi nyrpistämään nokkasi kuninkaan uskonnolle, mokoma +rihkamasaksa!" + +Vanha hugenotti silmäsi heitä vihaisesti ja ylenkatseellisesti ja +kääntyi lähtemään tiehensä, mutta toinen sotilaista iski ärtyneenä +peitsensä päällä häntä kylkiluihin. + +"Pidä hyvänäsi, kirottu koira!" karjaisi hän. "Ettäs rohkenetkin +muljauttaa huuhkajansilmiäsi tuolla tapaa kuninkaan kaartilaisille." + +"Te Belialin lapset", kivahti vanhus, kylkeään pidellen, "olisinpa +kahtakymmentä vuotta nuorempi mies, niin ette uskaltaisi käyttäytyä +näin röyhkeästi minua kohtaan." + +"Hohoo, vieläkö siinä syljet myrkkyäsi, vanha luudanvarsi? Jo kuulimme +kylliksi, André! Hänhän uhkaili kuninkaan henkivartioita. Raahataan +ukko vahtihuoneeseen ja pidetään vähän hauskaa hänen kanssaan." + +Molemmat sotilaat pudottivat peitsensä ja syöksyivät vanhuksen +kimppuun, mutta vaikka olivatkin isoja ja väkeviä miehiä, huomasivat he +saaliinsa riuskemmaksi kuin olisi voinut odottaa. Pitkillä jäntevillä +käsivarsillaan reuhtoi hän tuontuostakin itsensä irti heidän +otteestaan, ja vasta sitten kun hän oli lopen uupunut ja hengästynyt, +onnistui ahdistajain saada kiinni hänen molemmista ranteistaan ja siten +tehdä hänet puolustuskyvyttömäksi. Mutta eivätpä he vielä ennättäneet +päästä nauttimaan surkeasta voitostaan kun paljas miekka välähti heidän +silmiensä edessä ja vihasta käheä ääni komensi heidät heti paikalla +laskemaan saaliinsa irti. + +Kapteeni de Catinat oli vahtivuorosta päästyään lähtenyt linnan +ulkoparvekkeelle kävelemään ja sattunut näkemään tuon törkeän +kohtauksen. Tunnettuaan väkivaltaa kärsivän vanhuksen kasvot hän oli +suinpäin hypännyt kaiteen yli ja paljastaen miekkansa syössyt niin +raivokkaasti painijoita kohti, että kaartilaisten ei ainoastaan ollut +pakko päästää irti vangistaan, vaan toinen heistä uhkaavaa säilää +kavahtaessaan horjahti selälleen maahan ja toinen lensi pallona hänen +ylitseen, ja molemmat pyörivät nyt reuhtoen maaperässä. + +"Senkin roistot!" läähätti de Catinat. "Mitä tämä tietää?" + +Kumpikin miesroikaleista oli jo päässyt jälleen jaloilleen ja seisoivat +hänen edessään pörröisinä ja häpeissään kuin uitetut koirat. + +"Jos suvaitsette, kapteeni", sanoi toinen ja teki kunniaa, "niin tämä +hugenottipahus tässä juuri solvaisi kuninkaan henkivartioita." + +"Vaikka kuningas hylkäsi hänen valituksensa, niin hän kieltäytyi +puikkimasta tiehensä", säesti toinen. + +De Catinat aivan kiehui kiukusta. "Ja pitääkö Ranskan kansalaisen, joka +on tullut puhumaan maansa valtiaan kanssa, senvuoksi joutuman +teidänlaistenne sveitsiläiskoirien hampaisiin? Jumal'auta, senpä saamme +pian nähdä!" + +Hän sieppasi taskustaan pienen hopeapillin, jonka kimakka vihellys +joudutti paikalle juoksujalkaa vanhan kersantin ja puolikymmentä +sotamiestä vahtihuoneesta. + +"Nimenne!" kysyi kapteeni tuimasti. + +"André Meunier." + +"Entä sinun?" + +"Nikolai Klopper." + +"Kersantti, vangitkaa sekä Meunier että Klopper." + +"Käskynne mukaan, kapteeni", vastasi kersantti, harmaaparta soturi +Conden ja Turennen päiviltä. + +"Pitäkää huolta, että he saavat jo tänään tuomionsa." + +"Mistä heitä on syytettävä, kapteeni?" + +"Siitä, että he törkeästi pahoinpitelivät iäkästä ja arvossa pidettyä +porvaria, jolla oli asiaa kuninkaalle." + +"Mutta hänhän tunnusti itse olevansa hugenotti!" huusivat molemmat +rikolliset yhdestä suusta. + +"Hm!" Kersantti kohautti epäilevästi hartioitaan. "Esitämmekö me +tosiaankin syytöksen juuri siinä muodossa, kapteeni? Mutta miten +kapteeni vain suvaitsee." Uusi hartiainkohautus ennusti huonoa loppua +hyvälle riita-asialle. + +"Ei sentään", sanoi kapteeni, jolle oli välähtänyt onnellinen ajatus. +"Minä syytän näitä miehiä siitä, että he kesken vahtivuoroaan ovat +viskanneet peitsensä maahan ja esiytyivät pölyisin ja risaisin +vormuin." + +"Se kuulostaa paremmalta", vastasi kersantti vanhan veteraanin +suorasukaisuudella. "Jumal'auta, te epäkelvot olette häpäisseet +käytöksellänne kuninkaan henkivartioväen arvoa! Tunnin ratsastus +puuhevosella ja musketti köytettynä kumpaankin jalkaan tulee opettamaan +teille, että peitsen paikka on sotilaan kädessä eikä kuninkaan +nurmikolla. Käykää käsiksi heihin! Huomio! Käännös oikeaan — mars!" + +Ja marssin tahdissa poistui pieni aseellisparvi, vanha kersantti +toisten perässä. + +Hugenotti oli jäänyt seisomaan taemmaksi, antamatta äkillisen +onnenpotkauksen ollenkaan järkähdyttää hillityn arvokasta ryhtiään, +mutta sotilaiden poistuttua syleilivät eno ja veljenpoika lämpimästi +toisiaan. + +"Amory, enpä tosiaan luullut sinua täällä näkeväni!" + +"Enkä minä teitä, setä. Mikä kumman asia sai teidät tänne +Versailles'iin?" + +"Kärsimäni vääryys. Jumalattomain käsi lepää raskaasti päällämme, ja +kehen voisimmekaan hädässämme turvautua, jollei kuninkaaseen?" + +Nuori upseeri pudisti päätään. "Kuningas on pohjaltaan hyväsydäminen +mies", sanoi hän. "Mutta hänkin näkee asiat vain niiden silmälasien +läpi, joita toiset tyrkyttävät hänen nenälleen. Häneltä te ette voi +toivoa vähääkään apua." + +"Hän käski minun poistumaan näkyvistään." + +"Kysyikö hän teidän nimeänne?" + +"Kysyi, ja minä sanoin sen hänelle." + +Nuori kaartilainen vihelsi. "Kävelkäämme portille", sanoi hän. "Kautta +kunniani, jos sukulaiseni alkavat käydä täällä rakentamassa riitaa +kuninkaan kanssa, niin saa komppaniani pian ruveta katselemaan +itselleen uutta kapteenia." + +"Kuningas ei kytkene meitä toisiimme. Mutta kummakseni käy, nepaimeni, +kuinka sinä saatat elää tässä Baalin kartanossa tarvitsematta notkistaa +niskaasi väärille jumalille." + +"Minä kätken uskoni syvälle sydämeeni." + +Vanhus pudisti vakavasti päätään. + +"Sinä kuljet hyvin kapeata tietä", hän sanoi, "ja kiusaukset ja vaarat +väijyvät sinua joka askeleella. Vaikeata on sinun käyskennellä Herrasi +tietä, Amory, käsi kädessä Hänen kansansa vainoojitten kera." + +"Kas niin, setä!" kivahti nuorukainen kärsimättömästi. "Minä olen +kuninkaan soturi ja annan mustakaapujen ja valkokasukkain itsensä +selvitellä keskinäiset välinsä. Kun saan elää kunniani säilyttäen ja +kuolla velvollisuuttani täyttäen, niin saa kaikki muu olla minulta +rauhassa." + +"Elää rauhassa palatseissa ja syödä hienoilta liinavaatteilta", sanoi +vanha hugenotti katkerasti, "kun pahantekijäin kädet lepäävät raskaasti +lähiheimolaisteni hartioilla, ja astiat särjetään ja valitus ja itku +kuuluu halki koko maan!" + +"Mikäs nyt sitten onkaan hätänä?" kysyi nuori soturi, jota hiukan +ällistytti se raamatullinen puheenparsi, jota Ranskan kalvinilaiset +tähän aikaan käyttivät jokapäiväisenä sanontatapanaan. + +"Kaksikymmentä Moabin miestä on majoitettuna minun tyköni, ja +kapteenina on heillä muuan Dalbert, joka on jo kauan ollut Israelin +vitsauksena." + +"Kapteeni Claude Dalbertko, Languedocin rakuunoista? Minulla ja hänellä +on jo vanhastaan vähän asioita selvitettävänä välillämme." + +"Ah, ja perinnön lasten hajoitetuilla jäännöksillä on paljonkin +kannettavana tuota murhahurttaa ja irstasta sidonilaista vastaan." + +"Mitä hän sitten on tehnytkään?" + +"Hänen miehensä hävittävät taloani niinkuin koit kangaspakkaa. Ei +mikään paikka saa olla rauhassa niiltä. Itse hän istuu minun +huoneessani, piippu suussaan ja viinapullo vierellään, ja hänen +puheensa on kirousta ja kauhistusta. Hän ajoi käsivartensa voimalla +Pierre-vanhuksen pois aittojani vartioimasta." + +"Haa!" + +"Ja minut itseni hän lykkäsi kellariin." + +"Haa!" + +"Siksi että minä yritin varjella häneltä Adele-serkkuasi, jota hän +humalaisessa rakkaudenhoureissaan pyrki halailemaan! + +"Oh!" Jokaisen uuden kantelun kuullessaan oli nuori soturi rypistänyt +otsaansa yhä tuimemmin, mutta tämä viimeinen sai hänen kiukkunsa maljan +kuohahtamaan yli laitojen, ja raivosta punoittavin poskin hän alkoi +sännätä eteenpäin, kiskoen vanhaa sukulaistaan kyynärpäästä mukaansa. +He kulkivat pitkin laajan puiston poimuttelevia teitä, joita korkeat +pensasaidat reunustivat, avautuen tuolloin tällöin nurmiaukealle, jolla +irstas marmorifauni tai hiukeava nymfi uinaili vihannan lehvikön +siimeksessä. Harvat vastaan sattuneet hovilaiset katselivat ihmeissään +tuota epämukaista paria. Mutta nuorella soturilla oli liiaksi omia +huolia keritäkseen kiinnittämään huomiota vastaantuleviin. Lentävin +askelin hän kiiti eteenpäin kapeata oiuspolkua, joka vei moniaiden +vettä ruiskuttavien kividelfiinien ohitse leveälle lehtokujalle, jonka +mahtavat puut näyttivät reunustaneen valtaväylää jo satoja vuosia, +vaikka ne todellisuudessa oli vasta tänä vuonna kuljetettu tänne +uskomattomalla vaivalla St. Germainin ja Fontainebleaun metsistä. Kujan +perällä johti kapea portti ulos varsinaiselta palatsialueelta, ja sen +läpi kiskoi nuori mies nyt iäkkään toverinsa, joka jo pahoin huohotti +hänelle tottumattomasta hopusta. + +"Kuinka sinä tänne tulit, setä?" + +"Vaunuilla." + +"Missä ne nyt ovat?" + +"Tuollahan ne ovat majatalon takana." + +"Joutukaamme siis niihin." + +"Tuletko sinä tosiaankin mukaan, Amory?" + +"Jumal'avita, onpa aika tullaksenikin, päättäen siitä mitä juuri +minulle kerroitte. Teidän talossanne näytään tarvittavan miestä, jolla +on kerkeä säilä kupeellaan." + +"Mutta mitä sinä voit siellä tehdä?" + +"Tahdon haastaa sanasen tuon kapteeni Dalbert'in kanssa." + +"Sitten olen tehnyt väärin sinua kohtaan, nepaimeni, sanoessani, ettei +sydämesi ollut kokonaan Israelin lasten puolella." + +"Vähät minä tiedän Israelin lapsista!" kivahti de Catinat ärtyisesti. +"Sen vain tiedän, että vaikka Adeleni palvelisi ukkosen haltijaa +niinkuin intiaaninainen tai kohdistaisi viattomat rukouksensa Mitshe +Manitulle, niin auttakoon armias sitä miestä minun käsissäni, joka +rohkenee kiinnittää julkean katseensa häneen. Haa, tuollapa tulevat jo +vaununne! Anna hevostesi lentää, ajuri — viisi livreä saat, jos +tunnissa saatat meidät Invaliidiportin läpi." + +Ei ollut vallan vähäinen maineteko saada vanhuutta kitiseviä vaunuja +kiitämään kuoppaisella tiellä eteenpäin, mutta jalosti tarjosi ajuri +ruoskan rohkaisevaa voimaa molemmille takkuisille kaakeilleen, niin +että vieterittömät ajopelit kiikkuivat milloin milläkin pyörällään +koholla maasta. Mutta vaikka puut ihan lentelivät ilmassa ja valkea +pölypilvi kohosi korkealle matkaajain perästä, rummutti kaartilainen +kärsimättömästi sormillaan polviinsa ja paiskasi tuolloin tällöin +hampaittensa välistä tuikean kysymyksen iäkkäälle vierustoverilleen. + +"Milloin kaikki tämä tapahtui?" + +"Eilen illalla." + +"Ja missä Adele nyt on?" + +"Kotona tietystikin." + +"Entä tuo perhanan Dalbert?" + +"Kotona myöskin." + +"Mitä! Jätittekö te tytön sen saatanan valtaan siksi aikaa kuin tulitte +Versailles'iin?" + +"Minä lukitsin hänet huoneeseensa." + +"Ooh — mitä luulette lukkojen kestävän!" Nuori mies haravoi hurjasti +ilmaa käsillään tuntiessaan oman voimattomuutensa tällä hetkellä. + +"Ja onhan siellä Pierrekin." + +"Hänestäkö jotain apua olisi!" + +"Ja myöskin Amos Green." + +"Ah, se kuulostaa paremmalta. Hän on sentään mies, ainakin näöstä +päättäen." + +"Hänen äitinsä oli syntyperältään meidän kansaamme, kotoisin Staten +Islandista läheltä Manhattan-saarta. Hän kuului niihin hajautuneihin +lampaihin, jotka jo varhain pakenivat susilauman raivoa, kun kuninkaan +käsi ensin kohtasi raskaana Israelin lapsia. Hänen poikansa puhuu +ranskaa, ja kuitenkaan ei hän ulkonäöltään eikä tavoiltaan ole +ranskalainen." + +"Hänelle sattui paha hetki tänne tullakseen." + +"Ehkäpä jokin jumalallinen tarkoitus johti hänet meidän luoksemme." + +"Ja jätittekö siis hänet jälkeenne taloon?" + +"Jätin; hän jäi istumaan Dalbert'in seuraan, polttelemaan piippua tämän +kanssa ja kertoilemaan merkillisiä juttujansa." + +"Miksi vartiaksi hänestä silloin olisi? Outo muukalainen vieraassa +maassa! Pahoin teitte, setä, jättäessänne Adelen yksin tuolla tapaa." + +"Hän istuu kaikkivaltiaan varjeluksessa, Amory." + +"Luottakaamme siihen. Ah — minä olen tulta ja liekkiä sinne +päästäkseni!" + +Hän työnsi päänsä vaunun akkunasta ulos pölypilveen ja kurotti +niskaansa katsellakseen pitkänä hopeavyönä kiemurtelevaa virtaa ja sen +takana sinisestä autereesta kohoavaa kaupunkia, jonka latteasta +ääriviivasta urkeni ilmoihin Notre Damen kaksoistorni. St. Jacques'in +korkea, neulamainen huippu ja kokonainen metsä muita kahdeksansataa +vuotta vanhan uskonnollisen hartauden muistomerkkejä. Sitä mukaa kuin +maantie painui virrankaltaalle, läheni kaupunginmuuri lähenemistään, +kunnes he viimein ajoivat eteläisen tulliportin alitse ja jyryyttivät +kivillä laskettua valtakatua pitkin, jättäen keveän Luxembourg-palatsin +puistoineen oikealle puolelleen ja Colbert'in viimeisen luoman, +Invaliidihotellin, vasemmalle. Äkkikäänne vei heidät alas +rantakaduille, ja Pont Neufin yli ajettuaan he sivuuttivat muhkean +Louvren linnan ja sukeltautuivat niiden kapeiden mutta karkeiden +liikeväylien sokkeloon, jotka jatkoivat kaupunkia pohjoiseen päin. +Nuorella upseerilla riippui pää yhä edelleen ulos vaununakkunasta, +mutta näköalan peittivät häneltä jykevät kullatut ajopelit, jotka mennä +jytyyttivät raskaasti heidän edellään. Kun katu sitten äkkiä leveni, +kääntyivät nämä hiukan sivulle päin, niin että de Catinat voi nähdä +vilauksen siitä talosta, jota kohti heidän matkansa kävi. + +Sitä ympäröi joka taholta suunnaton ihmisjoukko. + + + + +Kuudes luku. + +TAISTELU TALON HERRUUDESTA. + + +Hugenottikauppiaan talo oli korkea ja kapea rakennus, joka sijaitsi +P. Martin- ja Biron-katujen kulmassa. Se oli nelikerroksinen, jylhän ja +karun näköinen niinkuin isäntänsäkin; siinä oli korkea suippopääty, +pitkät kapeat lyijypuitteiset akkunat, valtasivuna mustunut +ristikkoseinä, jonka hirsien väliä täytti harmaa rappaus; kapealle ja +korkealle ovelle johti viisi kiviporrasta. Toinen kerros oli +varastosuojana, jossa kauppias säilytti kangaspakkojaan, mutta kolmas +ja neljäs kerros olivat asuinhuoneita ja varustetut kadun puolella +ulkoparvekkeilla, joita reunustivat jykevät puukaiteet. Kun setä ja +veljenpoika hypähtivät alas vaunuista, huomasivat he joutuneensa tuon +edestakaisin liikehtivät ihmisjoukon ulkoliepeille, joka päät niskaan +taivutettuina ja kiihkeästä mielenkiinnosta sähisten tuijotteli +jonnekin yläpuolellaan olevaan. Seuraten ällistelijäin katseita näki +nuori upseeri näyn, joka naulitsi hänetkin ällistyksestä paikalleen. + +Ylemmältä parvekkeelta riippui pää alaspain mies, jonka vaaleansininen +takki ja valkoiset nahkahousut ilmaisivat hänen kuuluvan kuninkaan +rakuunarykmenttiin. Hattu ja peruukki olivat häneltä pudonneet alas, ja +tiukasti keritty pää heilui verkalleen eteen- ja taaksepäin hyvästi +viitisenkymmentä jalkaa katukivityksen yläpuolella. Kalmankelmeät +kasvot olivat suoraan alas katua kohti, ja ulospullahtaneista silmistä +kuvastui hirmuinen kuolemanpelko. Mutta äänensä hänellä sentään oli +vielä hyvästi vallassaan, koska koko katu kajahteli hänen armon- ja +avunkarjunnastaan. + +Hänen yläpuolellaan parvekkeen kulmassa seisoi nuori mies, joka +kumartuneena kaiteen yli piteli ilmassa heilahtelevaa rakuunaa +molemmista nilkoista. Hänen kasvonsa eivät kuitenkaan olleet uhriin +päin, vaan käännetyt olan yli puolittain taaksepäin katselemaan +sotilasryhmää, joka osaksi uhkaillen, osaksi arkaillen yritti kavuta +avoimesta akkunasta ulos parvekkeelle. Nuorukaisen päänasento ilmaisi +päättävää uhmaa, kun taas akkunasta tungeksijat olivat ilmeisesti +kahdella päällä siitä, oliko paikoillaan pysyminen vai ryntäyksen teko +heille edullisempi. + +Yht'äkkiä päästi ihmisjoukko ihastuksen ja säikähdyksen parkaisun. +Rakuunaa riiputtava nuorukainen oli hellittänyt toisen kätensä otteen, +niin että hänen uhrinsa roikkui enää vain toisesta nilkastaan, +haparoiden avuttomilla käsillään ilmaa ja seinärappausta ja päästellen +vihlovan kimakoita kauhunälähdyksiä. + +"Autatkos minut ylös, sinä paholaisen sikiö, autatkos minut ylös!" +kiljui poloinen soturi. "Tahdotko sinä täydellä todella murhata minut? +Joutukaa auttamaan, hyvät ihmiset, joutukaa auttamaan minua!" + +"Tekeekö teidän mielenne tänne ylös, kapteeni?" sanoi voimakkaalla ja +heleällä äänellä häntä riiputtava nuorukainen. Hän puhui puhdasta +ranskaa, mutta oudosti korostaen. + +"Totta jumaliste!" + +"Komentakaa sitten miehenne tiehensä." + +"Matkaanne sieltä, senkin naudat ja jukurit! Tahdotteko te nähdä minun +musertuvan kuoliaaksi katuun? Pois matkoihinne, sanon minä! Ettekö +joudu siitä, helkkarin sikiöt!" + +"Se kuulostaa paremmalta", sanoi nuorukainen, nähtyään sotamiesten +häviävän akkunasta. Hän heilahdutti rakuunaa säärestä niin +voimakkaasti, että tämä tavoitti kädellään kiinni parvekkeen +alareunasta. "Miltäs nyt tuntuu olonne, kapteeni?" hän kysyi. + +"Pidä kiinni minusta lujasti, herran nimessä, pidä kiinni lujasti!" + +"Ette te pääse putoamaan." + +"Vedä sitten minut ylös viimeinkin!" + +"Ei niin kiirettä, kapteeni. Te voitte puhua aivan hyvin siitäkin +asennossa." + +"Auta minut ylös, sanon minä, auta minut ylös!" + +"Kaikki aikanaan. Minä pelkään, että teistä tuntuu jokseenkin +arvottomalta puhella kantapäät kohti taivasta." + +"Ah, sinä riivattu, aiotko murhata minut!" + +"Päinvastoin, minä aion vetää teidät ylös." + +"Taivas sinut palkitkoon!" + +"Mutta vain eräillä ehdoilla." + +"Oh, niihin suostun sanomattasikin! Aih — nyt minä putoon!" + +"Teidän on poistuttava tästä talosta — teidän itsenne ja miestenne. Te +ette enää saa vaivata sitä vanhaa miestä ettekä hänen nuorta tytärtään. +Lupaatteko tämän?" + +"Lupaan, herran nimessä, lupaan! Me lähdemme oitis." + +"Kunniasanallanneko?" + +"Ihan varmasti. Vedä nyt vain minut ylös." + +"Älkäähän hätäilkö. Meidän on ehkä helpompi sopia asiat valmiiksi niin +kauan kuin olette tässä asennossa. Minä en oikein tunne täkäläisiä +lakeja. Ehkäpä tällainen tapaus ei liene vallan luvallinen. Takaatteko +minulle, ettei minulle koidu mitään ikäviä jälkikahnauksia tästä +jupakasta?" + +"Ei mitään, ei yhtään mitään! Kunhan vain autatte minut ylös!" + +"No, hyvä on. Kas näin!" + +Hän kiskoi rakuunan säärestä kaiteen yli, niin että tämä pudota +moksahti kuin jauhosäkki parvekkeelle, maaten siunaaman aikaa siinä +aivan menehtyneenä. Sitten hän viimeinkin sai kompuroiduksi jaloilleen +ja syöksyi raivosta ulvahtaen akkunasta sisään. + +Sillä aikaa kuin tätä pientä ilmanäytelmää kesti, oli nuori +kaartinupseeri kerinnyt selviytyä ensimmäisestä ällistyksestään ja +ryntäissyt niin rajusti väkijoukon halki, että hän oli iäkkään +toverinsa kanssa päässyt melkein portaille saakka. Kaartilaisen +univormu oli kaikkialla paras passi kantajalleen, ja Catinat-vanhuksen +kasvot olivat siksi tutut tässä kaupunginosassa, että ihmiset itsestään +tekivät tilaa ryntäävälle parille. Ulko-ovi lennähti auki tulijain +edessä ja kynnykselle ilmautui vanha Pierre väännellen epätoivoisesti +käsiään. + +"Ah, isäntä, isäntä!" hän voivotteli. "Mikä kataluus, mikä häpeällinen +kataluus! He murhaavat hänet!" + +"Kenen sitten, herran nimessä?" + +"Tuon kelpo nuoren herran, joka tuli tänne Amerikasta. Oi hyvä Jumala, +kuunnelkaapa tuota elämätä!" + +Hänen vielä puhuessaan oli kolina ja kiljunta, jota oli kajahdellut +ylhäältä portaiden päästä, yht'äkkiä päättynyt hirvittävään +rämähdykseen ja sitä säestivät hurjat kiroukset, jyskinä ja pauke, +jotka ihan tärisyttivät vanhaa taloa sen kaikissa liitoksissa. Nuori +soturi ja vanha hugenotti säntäsivät sukkelaan ulkoportaita ylös +pimeään eteiseen ja yrittivät jatkaa matkaa sisäportaita pitkin, joiden +yläpäästä meteli kuului tulevan, kun heitä vastaan tulla hoipperehti +iso kaappikello, pää edellä ja harpaten neljä askelmaa kerrallaan, +kunnes kolahti portaiden käänteessä seinää vastaan ja murskautui +kasaksi puunlastuja ja väriseviä metallivieterejä. Seuraavassa +tuokiossa lensi kellovainajan perästä neljä miestä yhtenä rykelmänä, +hoippuen ja kuukahdellen portaita alas, kiljahdellen kimakasti ja +ähkyen yhteen ääneen mahtavasti kuin täyteen vireeseen poljetut +palkeet. Niin tiukasti olivat kaikki takertuneet toisiinsa kiinni, +että silmä vain hädintuskin erotti keskeisimmän henkilön mustan +verkatakin, kun taas hänestä kiinni riippuvat näyttivät olevan puetut +sotilasvormuun. Mutta niin väkevä ja notkea tuntui kiinnipidelty mies +olevan, että kohta kun hän sai vähänkin jalanvaraa kivipermannosta, +kiskoi hän toisia mukanaan käytävän yhdestä päästä toiseen, aivan +niinkuin ahdistettu karhu reutoo koiraparvea, joka riippuu hampain +kiinni sen turkissa. Upseeri, joka oli rynnännyt portaita alas +painiskelijain kintereillä, koetti päästä siviilimiehen kurkkuun, mutta +veti kiroten kätensä takaisin, kun toinen sai lujilla valkoisilla +hampaillaan puraistuksi hänen peukaloaan. Vietyään haavoitetun sormen +suuhunsa kiskaisi hän julmasti noituen säilänsä huotrasta ja aikoi +työntää sen suojattoman vastustajansa ruumiin läpi, mutta silloin +syöksähti de Catinat väliin ja tarttui hänen ranteeseensa. + +"Mikä roisto te olettekaan, Dalbert!" hän huudahti. + +Kuninkaan henkivartioupseerin univormun äkillinen ilmestyminen +tappelupaikalle vaikutti tappelijoihin kuin taikasauvan kosketus. +Dalbert peräytyi sukkelasti taapäin, peukalo yhä vielä suussa ja +miekankärki permantoa kohti, katsella luimistellen synkeästi riidan +erottajaan. Hänen pitkä kellertävän kalpea naamansa vääristyi kiukusta, +ja pienissä mustissa silmissä paloi tyydyttämättömän kostonhimon +pirullinen liekki. Hänen käskyläisensä olivat hellittäneet irti +uhristaan ja seisoivat läähättäen rivissä kantapäät yhdessä, kun taas +parhaaseen aikaan apua saanut nuorukainen nojautui seinää vasten, +lyöden pölyä mustan takkinsa liepeistä ja antaen katseensa kulkea +auttajasta ahdistajiin. + +"Minulla oli jo entisestään pieni lasku selvitettävänä teidän +kanssanne", sanoi de Catinat ja paljasti rauhallisesti miekkansa. + +"Nyt olen kuninkaan asioilla", äyskäisi toinen. + +"Epäilemättä. Asentoon, herraseni!" + +"Minä olen virantoimituksessa, sanon minä!" + +"Hyvä on. Kohottakaa miekkanne, monsieur!" + +"Minulla ei ole mitään syytä tapella teidän kanssanne." + +"Eikö?" De Catinat ponnahti eteenpäin ja iski toista täydellä voimalla +vasten kasvoja. "Nytpä luulisin teillä olevan", hän sanoi. + +"Kuolema ja paholaiset teidän kimppuunne!" karjui rakuunakapteeni. +"Paljastakaa aseenne, miehet! Hei, te siellä ylhäällä kurkkivat +lurjukset! Hakatkaa maahan tämä riitapukari ja käykää käsiksi +vankiinne! Sukkelaan! kuninkaan nimessä!" + +Hänen huutoaan totellen kiiruhti tusinan verta lisää rakuunoita alas +yläkerrasta, ja alhaalla olevat kolme lähenivät uudestaan äskeistä +vastustajaansa. Tämä solahti kuitenkin sukkelasti heidän kurotettujen +käsivarsiensa alitse ja sieppasi vanhan kauppiaan kädestä tämän tukevan +kävelykepin aseekseen. + +"Nyt ollaan yhtä poikaa, monsieur", sanoi hän ja asettui kaartilaisen +rinnalle. + +"Käskekää pois roikaleenne ja käykää taistelemaan aatelismiehen +tapaan!" huusi de Catinat kapteenille. + +"Aatelismiehen tapaan! Kuulkaas tuota hugenottimoukkaa, jonka +sukulaiset kaupustelevat kankaita!" + +"Kirottu konna! Annappa kun piirrän miekkani kärjellä valehtelijan +merkin kasvoihisi!" + +Hän syöksähti eteenpäin ja suuntasi työnnön, joka olisi helposti +löytänyt tiensä suoraan Dalbert'in sydämeen, jollei erään rakuunan +raskas sapeli olisi sivulta päin langeten katkaissut hänen hennomman +aseensa terän melkein suojaristikon kohdalta. Voitonriemusta kiljaisten +karkasi uljas kapteeni aseettomaksi joutuneen vastustajansa kimppuun, +mutta nuoren muukalaisen tukeva nuija lennätti vuorostaan hänen +miekkansa rämähtäen kivilaattiaan. Eräs portailla seisovista +rakuunoista tempasi kuitenkin pistoolin vyöstään ja tähdäten sillä +suoraan kaartinupseerin päätä kohti aikoi tehdä leikistä todellisen +lopun, mutta tällöin sekautui juttuun kolmaskin, tähän asti syrjässä +pysytellyt voima. Muuan pienoinen vanha herra, joka oli rauhallisesti +noussut kadulta sisään ja oven suusta katsellut suu huvitetussa hymyssä +tapausten menoa, astahti nyt reippaasti keskelle joukkoa ja komensi +molempia riitapuolia laskemaan aseensa, kiljaisten niin käskevällä +ja arvovaltaisella äänellä, että miekkojen kärjet helähtivät +yht'aikaisesti permantoon, aivan kuin olisi eteisessä esitetty vain +jokapäiväistä miekkailuharjoitusta. + +"Jopa nyt jotakin, hyvät herrat, jopa nyt jotakin!" sanoi vanha herra, +antaen tuiman katseensa kulkea miehestä mieheen. Hän oli aivan pieni, +heiveröinen äijän käpykkä, kuiva ja laiha kuin suolattu silakka. +Keltaiset, esiintyöntyvät hampaat antoivat kasvoille irvistelevän +ilmeen, ja suunnaton kiharaperuukki, joka valui laihalle kaulalle ja +kapeille hartioille, teki pään kovin isoksi. Hän oli puettu pitkään +kullalla kirjailtuun lievetakkiin hiirenkarvaisesta sametista, mutta +pitkävartiset saappaat ja pieni kultapunoksinen kolmikolkkahattu +antoivat hänelle sotilasmaisen näön. Mahdikas käytöstapa, pään ylpeän +pysty asento, mustien silmien terävä katse ja kuihtuneiden kasvojen +käskevä ilme antoivat umpi-oudonkin aavistaa, että tulija oli mies, +joka oli tottunut käyttelemään suurta valtaa. Ja totta tosiaankaan ei +Ranskassa eikä sen ulkopuolella ollut ketään, jolle ei tämän miehen +nimi olisi ollut tuttu, jonka silmissä hän ei olisi ollut ainoa, joka +maineeltaan ja merkitykseltään ylettyi kuninkaan veroiseksi — tämä +pikkuruinen vanha herra, joka nyt seisoi hugenottitalon kynnyksellä +kultainen nuuskarasia toisessa kädessä, toisessa pitsireunainen +nenäliina. Sillä kukapa silloin elävien joukosta ei olisi tuntenutkaan +viimeistä Ranskan suurista sukuruhtinaista, uljainta sen kuuluista +kenraaleista, kaikkien ihailemaa Condeta, Rocroyn voittajaa ja Fronden +sankaria? Hänen kellertävät kasvonsa nähdessään rakuunat jäykistyivät +suut auki tuijottelemaan, ja de Catinat teki miekanpätkällään kunniaa. + +"He-hee!" naurahteli vanha uros häneen tirkistellen. "Taisittepa olla +kerallani Reinin varrella — mitä? Kasvonne ovat minulle tutut, +kapteeni. Mutta kaartihan seurasi Turennea." + +"Kuuluin silloin Picardien rykmenttiin, teidän korkeutenne. De Catinat +on nimeni." + +"Aivan niin, aivan niin! Mutta entäs te, monsieur, kuka saakeli te +sitten olette?" + +"Kapteeni Dalbert, teidän korkeutenne, Languedocin sinisistä +rakuunoista." + +"Vai niin. Kun ajoin tästä ohi vaunuissani, näin teidän riippuvan pää +alaspäin. Tuo nuorukainen taisi päästää teidät rauhaan eräillä +ehdoilla, mikäli voin huomata?" + +"Niin juuri, hän vannoi lähtevänsä tiehensä koko talosta", huudahti +juuri mainittu nuorukainen. "Mutta kun päästin hänet menemään, niin hän +usutti miehensä minun kimppuuni, ja siinä rytäkässä tulimme koko +joukolla portaita alas." + +"Kunniani kautta, pahaa jälkeäpä te näyttekin saaneen aikaan", sanoi +Conde ja hymyili katsellessaan eteisen lattialla vallitsevaa +sekasortoa. "Ja te siis rikoitte valanne, kapteeni Dalbert — häh?" + +"Enhän voinut pitää hugenotille ja kuninkaan viholliselle annettua +lupausta", vastasi rakuunakapteeni ynseästi. + +"Te voitte antaa hänelle lupauksen, mutta ette pitää sitä. Entä kuinkas +te, nuori mies, voitte päästää hänet menemään, vaikka olitte +voitonpuolella?" + +"Luotin hänen lupaukseensa." + +"Taidatte olla hyvin herkästi luottavainen luonne." + +"Olen tottunut sellaiseksi intiaanien parissa eläessäni." + +"He-hee — teistä lienee sitten intiaanin sana lujempi kuin kuninkaan +rakuunaupseerin." + +"Niin en vielä äsken osannut ajatella." + +"Hm!" Conde veti kelpo annoksen nuuskaa nenäänsä ja sipaisi +pitsiliinallaan samettiliivilleen pudonneet hituset. + +"Näytätte sangen väkevältä, monsieur", sanoi hän sitten, katsellen +tarkoin nuoren muukalaisen leveitä hartioita ja kaarevaa rintaa. +"Kanadastako olette kotoisin?" + +"Olen elänyt sielläkin, monsieur, mutta New York on kotiseutuni." + +Conde pudisti päätään. "Onko se jokin saari?" + +"Ei, monsieur, vaan kaupunki." + +"Missä maakunnassa se on?" + +"New Yorkin maakunnassa." + +"Siis maakunnan pääkaupunki?" + +"Ei — Albany on pääkaupunki." + +"Kuinka sitten olette oppineet ranskaa puhumaan?" + +"Äitini oli ranskalaista sukuperää." + +"Kauanko olette ollut Pariisissa?" + +"Tämän päivää." + +"He-hee — ja nyt te jo rupeatte viskelemään äitinne sukua ulos +akkunasta!" + +"Tuo mies teki väkivaltaa nuorelle neidolle, ja kun pyysin häntä +lopettamaan leikkinsä, niin hän paljasti säilänsä ja olisi kai tappanut +minut, jollen olisi päässyt häneen käsiksi, ja sitten hän huusi +renkinsä avukseen. Pysyttääkseni näitä etäämmällä uhkasin viskata hänet +alas kadulle, jos he liikahtaisivat askeltakaan. Mutta kun päästin +hänet menemään, kävi koko joukko jälleen kimppuuni, ja kuka tietää +miten olisi käynytkään, jollei tämä herra olisi joutunut avukseni." + +"Hm — eipä käynyt hullummin. Nuori olette, mutta teissä tuntuu olevan +miestä pitämään puoltanne." + +"Olen saanut harjoitusta vapaissa metsissä, monsieur." + +"Jos siellä meren takana on enemmänkin teidänlaisia miehiä, niin +saattaapa de Fontenac-ystävälläni olla tiukka urakka, ennenkuin saa sen +uuden valtakunnan pystyyn, josta hän niin innokkaasti puhelee. Mutta +entäs te sitten, kapteeni Dalbert — mitä teillä on tähän sanottavaa?" + +"Tein kuninkaan käskyä, teidän korkeutenne." + +"Häh — käskikö kuningas teitä kiusaamaan nuoria neitosia? Enpä ole +vielä koskaan kuullut, että kuningas olisi erehtynyt käyttäytymään +kovakouraisesti naisenpuolta kohtaan." Kirpeä vanha herra naurahti +kuivasti ja otti uuden nuuskapanoksen. + +"Meitä on käsketty, teidän korkeutenne, käyttämään kaikkia keinoja +pakottaaksemme tämän niskurikansan palaamaan oikean kirkon helmaan." + +"Kautta kunniani, oivalta apostolilta ja hurskaalta uskonsankarilta te +näytättekin, totta vie!" sanoi Conde ja silmäsi ylenkatseellisesti +rakuunan röyhkeihin kasvoihin. "Mars matkoihinne, herraseni, älkääkä +rohjetko enää astua jalallanne tämän kynnyksen yli." + +"Mutta entä kuninkaan käsky, teidän korkeutenne!" + +"Minä kerron kuninkaalle hänet ensi kerran tavatessani, että armeijan +johdosta erotessani jätin sotureja jälkeeni ja että nyt löydän rosvoja. +Ei sanaakaan, mies! Tiehenne täältä! Viekää häpeänne mennessänne, +kunnianne te jätätte selkänne taakse." Siinä silmänräpäyksessä oli +vanhasta keikarista tullut tulisilmäinen soturi. Dalbert hätkähti hänen +leimuavasta katseestaan ja mutisi komennussanan miehilleen, jonka +jälkeen he paukkuvin askelin ja kilisevin kannuksin marssivat ulos +kadulle. + +"Teidän korkeutenne", sanoi vanha hugenotti, astuen vuorostaan esiin ja +avaten erään eteiseen aukenevan oven, "te olette totisesti tänään ollut +Israelille pelastus ja pilkkaajille loukkauksenkivi. Ettekö suvaitse +levähtää minun kattoni alla ja virvoittautua pisaralla viiniä, +ennenkuin jatkatte matkaanne?" + +Conde kohotti tuuheita kulmakarvojaan kuullessaan näin +vanhatestamentillista puhetapaa, mutta kumarsi sitten kohteliaasti +ja astui sisälle alasaliin, katsellen ihmetellen ja ihaillen sen +uljasta sisustusta. Tummine tammilaudoituksineen, kiiltävine +parkettipermantoineen, muhkeine marmoriuunineen ja siroine +kattokaarineen huone olisi kelvannut ruhtinaankin palatsiin. + +"Vaununi odottavat kadulla", sanoi hän, "enkä jouda kauan viipymään. +Harvoin lähdenkään Chantillyn linnastani tänne Pariisiin, mutta tällä +kertaa antoi suotuisa sattuma minulle tilaisuuden auttaa kelpo miehiä. +Kun näkee talon kylttinä riippumassa rakuunaupseerin kantapäät ilmassa, +on niin vaikeata ajaa ohi utelematta lähemmin asianlaitaa. Mutta +pelkäänpä, että niin kauan kuin pysytte hugenottina, monsieur, teillä +ei ole Ranskassa rauhan päivää." + +"Laki on ripustettu raskaasti meidän hartioillemme." + +"Ja vielä raskaammaksi se uhkaa käydä, mikäli hovista kuulemani uutiset +pitävät paikkansa. Ihmettelen, miksi ette mieluummin pakene pois tästä +maasta." + +"Ammattini ja velvollisuuteni pitelevät minua täällä." + +"No niin, jokainen tietää itse parhaiten asiansa. Mutta eikö olisi +viisainta taivuttaa niskaansa myrskyn puhaltaessa, häh?" + +Hugenotti teki hirmustuneen eleen. + +"He hee — en tarkoittanut mitään pahaa. Mutta missä onkaan se nuori +kaunotar, joka on ollut tämän metelin alkuaiheena?" + +"Missä Adele on, Pierre?" kysyi kauppias vanhalta palvelijalta, joka +oli kantanut pöytään hopeatarjottimella paksukupuisen pullon ja +kaunisvärisiä venezialaisia laseja. + +"Minä lukitsin hänet omaan huoneeseeni, monsieur." + +"Entä missä hän nyt on?" + +"Täällä olen, isä!" Nuori tyttö juoksi eteisestä sisälle ja kietoi +käsivartensa vanhan kauppiaan kaulaan. "Ah, ethän vain kärsinyt mitään +pahaa noilta ilkeiltä miehiltä, taattokulta?" + +"En, en, rakas lapsi; ei kukaan meistä ole kärsinyt vahinkoa, ja siitä +saamme kiittää tätä hänen korkeuttaan Conden herttuaa." + +Adele kohotti katseensa, mutta loi sen nopeasti jälleen maahan +kohdattuaan vanhan soturin terävän tirkistyksen. "Jumala palkitkoon sen +teidän korkeudellenne!" sopersi hän hämillään, ja hehkuva puna +purppuroi hänen hienot kasvonsa. Niin ihana oli niiden suloinen +pyöreys, isojen harmaiden silmien kostea loiste, pienille +simpukkakorville ja alabasterinvalkoiselle kaulalle lankeavan ruskean +tukan pehmeä aalto, että yksin Condekin, joka kuuden vuosikymmenen +aikana oli ennättänyt nähdä kolmen kuningashovin kaikki kaunottaret, +ihmetteli silmät selällään pientä hugenottityttöstä. + +"He hee —! Kunniani kautta, mademoiselle, saatattepa minut toivomaan, +että voisin vierittää neljäkymmentä ikävuotta hartioiltani." Hän +noikkasi ja huokasi siihen sävyyn, joka oli ollut muotina siihen aikaan +kun Buckingham oli käynyt liehittelemässä Anna Itävaltalaista ja +kardinaalit olivat olleet Ranskan todellisia valtiaita. + +"Ranska ei voisi yhtä helposti luopua noista neljästäkymmenestä +vuodesta, teidän korkeutenne." + +"Kas vain, kas vain! Niinkö sukkelakin osaatte olla? Tyttärellännehän +on aito hovikaunottaren kerkeä kieli, monsieur." + +"Jumala varjelkoon häntä sellaisesta, teidän korkeutenne! Hän on puhdas +ja hyvä..." + +"He hee — annattepa te kovin huonon mainesanan hovin väestä. +Varmastikin, mademoiselle, te mieluummin tahtoisitte liittyä suureen +maailmaan kuuntelemaan sen suloista musiikkia, katselemaan sen +kauneutta ja omistamaan kaiken mitä siinä on kallisarvoista, kuin +katsella alati akkunastanne St. Martin-kadulle ja istua ikänne kaiken +tässä synkässä talossa, siksi kunnes ruusut kuihtuvat poskiltanne." + +"Missä isäni on, siellä tunnen itseni aina onnelliseksi hänen +vierellään", vastasi neito ja laski molemmat kätensä isän käsivarrelle. +"En pyydä enempää kuin minulle on suotu." + +"Ja minusta teet paraiten, kun lähdet jälleen huoneeseesi", sanoi vanha +kauppias kuivasti, sillä korkeasta iästään huolimatta oli herttualla +pahan naissankarin maine. Tämä oli puhuessaan lähestynyt aivan tytön +rinnalle ja laskenut ryppyisen kätensä tämän säikähtävälle valkealle +käsivarrelle, Ja hänen pienet silmänsä räpyttelivät varsin viekkaasti. + +"Kas, kas!" sanoi hän, kun neito kiiruhti tottelemaan isänsä käskyä. +"Ei teidän tarvitse pelätä pienen kyyhkyläisenne puolesta. Tämä haukka +ainakin jo on kuluttanut liiaksi kyntensä iskeäkseen edes näinkään +houkuttelevaan saaliiseen. Totta tosiaan, tyttärenne näyttääkin olevan +yhtä hyvä ja puhdas kuin hän on ihana, eikä enempää voi sanoa taivaan +enkelistäkään. Mutta vaununi odottavat minua, ja minä toivotan teille +kaikille, hyvät herrat, kaunista iltaa!" Hän notkisti hiukan +peruukkipäätänsä ja tepasteli ulos hullunkurisen keikarimaisin askelin. +Akkunasta katsellessaan de Catinat voi nähdä hänen nousevan samoihin +kullattuihin vaunuihin, jotka olivat ajaneet hänen edellään +Versailles'ista palatessa. + +"Kautta kunniani", sanoi hän, kääntyen nuoren amerikkalaisen puoleen, +"me saamme kaikki olla kiitollisuudenvelassa prinssille, mutta minusta +näyttää, monsieur, että teille on velkamme vielä suurempi. Te panitte +henkenne alttiiksi serkkuni kunnian puolesta, ja ainoastaan teidän +sauvaanne saan kiittää siitä, ettei Dalbert voinut seivästää minua +säilällään, kun olin hänen armoissaan. Tässä on käteni, monsieur! +Tällaista velkaa ei mies koskaan unhota." + +"Ah, syytä kyllä sinulla onkin kiittää häntä, Amory", puuttui puheeseen +vanha hugenotti, joka oli palannut toisten luo saatettuaan kuuluisan +vieraansa vaunuihin. "Totisesti on hän vyöttänyt kupeensa auttaakseen +sorrettuja ja pelastaakseen hädänalaisia. Ota vastaan vanhan miehen +siunaus, Amos Green, sillä ei edes oma poikanikaan, jos minulle +sellainen olisi suotu, olisi voinut tehdä sen enempää minun puolestani +kuin sinä, joka olet meille muukalainen." + +Mutta heidän nuori vieraansa tuntui olevan enemmän hämillään heidän +kiittelyistään kuin koko edellä käyneestä kahakasta. Kuumat veret +valahtivat hänen ahavoituneille kasvoilleen, jotka tosin olivat sileät +kuin pojalla, mutta joiden tiukkapiirteisestä suusta ja sinisten +silmäin terävästä katseesta puhui voimakas ja itseensäluottavainen +luonne. + +"Minulla on itselläni äiti ja kaksi sisarta meren takana", sanoi hän +soperrellen. + +"Pidätkö sitten kaikkia naisia kunniassa heidän takiaan?" + +"Meidän puolella pidetään naisia aina kunniassa. Ehkäpä sen vuoksi, +että meillä on niitä niin vähän. Täällä vanhassa maassa te ette ole +oppineet tietämään, mitä merkitsee elää ilman naisseuraa. Minä olen +sisämaan järviseuduilla metsästellessäni elänyt kuukausmääriä erämiehen +elämää intiaanien majoissa, joissa he istua kykkivät kuin mitkäkin +sammakot nuotiotuliensa ympärillä. Sitten kun olen palannut kotiani +Albanyyn ja kuullut sisarteni laulavan spinetin säestyksellä ja äitini +juttelevan meille lapsuus- ja nuoruusajastaan täällä Ranskassa ja +kaikesta siitä, mitä hän ja hänen omaisensa olivat saaneet kärsiä +oikean uskonsa takia — silloin minä vasta tulin tietämään, mitä hyvä +nainen oikein on ja kuinka hän auringonpaisteen tavalla sulattaa esiin +rinnoistamme esiin kaiken sen, mikä niissä on puhdasta ja parasta." + +"Todellakin tulisi naisten tuntea kiitollisuutta teitä kohtaan, +monsieur, joka olette yhtä kaunopuheinen kuin urhoollinen", sanoi Adele +Catinat, joka hänen puhuessaan oli ilmestynyt ovelle ja kuullut puheen +loppuosan. + +Nuorukainen oli hetkiseksi unhottanut luontaisen ujoutensa ja puhunut +vapaasti ja miehekkäästi. Mutta immen niin äkkiä älytessään hän +punastui jälleen hiusmartoa myöten ja loi katseensa alas. + +"Suuren osan ikääni olen elänyt metsäläisten parissa", hän sanoi +hitaasti, "ja siellä on niin harvoin tilaisuutta puhella, että pian +unohtaa, kuinka sanat tulee oikein sovittaa. Tämän vuoksi isäni juuri +toimittikin minut joksikin aikaa tänne Ranskaan, sillä hän ei tahtonut +minusta pelkkää erämiestä ja turkissaksaa." + +"Kuinka kauan aiotte viipyä Pariisissa?" kysyi kaartilainen. + +"Siksi kunnes Efraim Savage tulee minut noutamaan." + +"Mikä hän on miehiään?" + +"_Kultaisen kyynärpuun_ laivuri." + +"Onko se teidän laivanne?" + +"Ei, kuin isäni laiva. Se on käynyt Bristolissa ja on nykyään +Rouenissa, mutta palaa sieltä jälleen Bristoliin. Kun se uudelleen +saapuu Ranskan rannikolle, tulee Efraim Pariisiin minua hakemaan, ja +silloin on minun lähdettävä täältä." + +"Entä mitä te pidätte olostanne täällä?" + +Nuori mies hymyili. "Ennenkuin tänne tulin, kerrottiin minulle, että +Pariisi oli hyvin touhuinen kaupunki, ja päättäen siitä vähästä, mitä +olen ennättänyt tänä aamuna nähdä täällä, tuntuu se minusta olevan +touhuisin pesä koko auringon alla." + +"Jumaliste", huudahti de Catinat, "te tulittekin tuonaan aika touhua +portaita alas, neljä miestä yhdessä rymäkässä, hollantilainen +kaappikello airuenanne ja kokonainen halkopino tuolinjalkoja +saattojoukkonanne. Ette kai ole vielä ennättänyt paljonkaan katsella +kaupunkia?" + +"Vain sen verran, mitä näin kulkiessani eilen illalla matkalla tähän +taloon. Onhan tämä varsin ihmeellinen paikka, vaikka minä tunsin ilman +puutteen salpaavan henkeäni sen kaduilla. Meidän New Yorkimme on +myöskin iso kaupunki. Siellä sanotaan elävän kokonaista kolmetuhatta +ihmistä yhdessä kasassa, ja niiden väitetään pystyvän panemaan +tarvittaessa jalkeille neljäsataa soturia, vaikken sitä oikein voi +uskoa. Mutta siinä kaupungissa voi joka kohdasta kuitenkin nähdä edes +vähäsen Jumalan kättentöitä — puiden ja ruohon vihannuutta ja auringon +helotusta lahdella ja virralla. Mutta täällä on silmien edessä pelkkää +kiveä ja höylättyä puuta, minne tahansa katsonetkin. Teidän täytyy +todentotta olla ihmeellisen karaistunutta kansaa, kun voitte säilyä +terveinä tällaisessa paikassa." + +"Ja meistä taas te tunnutte karaistulta, joka olette viettänyt elämänne +metsissä ja järvillä", huudahti neito. "Kuinka ihmeellä te +kykenittekään löytämään tienne noissa suurissa korvissa, joissa ei +ketään ole teitä opastamassa?" + +"Kas siinä jälleen toinen ihme! Minä puolestani ihmettelen, kuinka te +kykenette löytämään tienne näiden tuhansien talojen sokkelossa. Omasta +kohdastani toivoisin tänään selkeätä iltaa." + +"Miksi niin?" + +"Jotta näkisin tähdet." + +"Mutta samanlaisiahan ne aina ovat." + +"Siinäpä se. Kun vain saan nähdä tähdet, niin on minun helppo osata +kulkea ja löytää takaisin tähän taloon. Päivän aikaan saanen puukollani +leikellä rasteja ovipieliin, sillä mokomassa ihmistungoksessa olisi +muuten vaikeata keksiä omia jälkiään." + +De Catinat purskahti jälleen nauramaan. "Jumal'avita", hän sanoi, "te +tulette näkemään tämän Pariisin touhuisempana kuin koskaan ennen, jos +merkitsette kulkunne täällä ovipieliin niinkuin metsän puihin. Mutta +ehkäpä on parasta, että teillä on ensi alussa joku liehtarina täällä; +jos siis teillä, setä, sattuu tallissanne olemaan kaksi levännyttä +hevosta, niin ratsastan yhdessä tämän ystävämme kanssa Versailles'iin, +jossa minulla on muutaman tunnin perästä jälleen vahtivuoro. Hän voi +viipyä moniaan päivän siellä minun seurassani, jos hän tyytyy +sotamiehen muonaan, ja saa nähdä vähän enemmän Ranskan loistosta kuin +mitä täällä St. Martin-kadun varrella nähdään. Mitä tästä +suunnitelmasta pidätte, monsieur Green?" + +"Olisin hyvin iloinen saadessani lähteä kanssanne, jos voimme jättää +talonväen täällä hyvään rauhaan." + +"Ah, älkää meidän puolestamme pelätkö", sanoi isäntä. "Conden prinssin +sana on oleva meidän kilpenämme ja haarniskanamme vielä monen päivän +ajan. Minä käsken Pierren satuloimaan teille hevoset." + +"Ja minun pitää käyttää tämä lyhyt hetkinen parhaalla tavalla +hyväkseni", sanoi upseeri ja vetäytyi akkunakomeroon, missä Adele +odotteli häntä. + + + + +Seitsemäs luku. + +UUSI JA VANHA MAAILMA RINNATUSTEN. + + +Nuori amerikkalainen oli oitis valmis matkaan, mutta de Catinat +viivytteli lähtöä viimeiseen saakka. Kun hän sitten lopulta sai +riuhtaistuksi itsensä irti lemmen pauloista, harjasi hän huolellisesti +loistavan pukunsa, suoristi hattunsa hulmuavan sulkatöyhdön ja +tarkasteli hyvin arvostelevin katsein uuden toverinsa varsin +yksitotista asua. + +"Mistä olette nuo vaatteet saanut?" hän kysyisi. + +"New Yorkista, ennen lähtöäni." + +"Hm! Kankaassa ei ole mitään vikaa, ja onpa totta tosiaan tuo synkkä +värikin nykyään muodissa, mutta kuosi on outo meidän silmillemme." + +"Minä taas en osaa kaivata muuta kuin ripsireunaista metsästystakkiani +ja intiaanimokkasiineja!" + +"Katsotaanpas tuota hattuanne esimerkiksi. Me emme pidä hattumme lieriä +noin lerpallaan. Annappa kun koetan, eikö siitä saisi kalua." Hän otti +toverinsa päästä tämän leveäreunaisen majavannahkahatun, löi lierin +sivulta pystyyn ja kiinnitti sen hatunkupuun kultaisella soljella, +jonka otti omasta paidanrinnuksestaan. "Kas nyt te näytätte aivan +kunnon taistelukukolta, joka kelpaisi vaikka kuninkaan omaan +muskettisoturirykmenttiin", sanoi hän nauraen. "Mustat roimahousut ja +silkkisukat menevät mukiin, mutta miksi ette kanna miekkaa +kupeellanne?" + +"Onhan minulla aina pyssy mukana, kun olen ratsastuksella." + +"Herra armahtakoon, sellaisesta julkeudesta teidät täällä +ripustettaisiin nilkoistanne riippumaan niinkuin mikäkin maantierosvo!" + +"Ja onhan minulla tää kunnon puukkonikin." + +"Yhä pahempaa ja pahempaa! No niin, saamme sitten tulla toimeen ilman +miekkaa — ja ilman pyssyäkin, muistakaa se! Antakaahan kun sidon +kaulahuivinne uudestaan. Kas noin! Ja nyt, jos teillä on halua lähteä +kymmenen virstan ratsastukselle, niin minä olen puolestani valmis." + +Molemmat miehet todella tarjosivatkin hyvin vaikuttavan kokonaiskuvan +antaessaan hevostensa hölkytellä ulos Pariisin ahtailta, mutkikkailta +ja vilkasliikkeisiltä laitakaduilta. Kapeine, hienopiirteisine +kasvoineen ja reippaasti ylöskieräistyine viiksineen tarjosi de +Catinat, joka oli toveriaan viittä vuotta vanhempi, sivakoine +sotilasryhtineen ja loistavassa univormussaan oivallisen kuvan siitä +mainehikkaasta kansasta, johon hän kuului. + +Nuori amerikkalainen oli rotevampi ruumiiltaan, ja käännellessään +kyömynenäistä ja kylmäveristä profiiliaan puolelta toiselle ja +vaarinottaessaan kerkeästi ja tarkkaavaisesti ympärillään kuhisevaa +outoa maailmaa, hän puolestaan esitti kuvan tosin vielä puolikypsästä, +mutta paljon lupaavasta elämästä. Tiheä keltainen tukankasvu, +vedensiniset, kylmästi arvostelevat silmät ja jykevät jäsenet +todistivat pikemminkin isän kuin äidin puolelta perityn veren virtaavan +hänen suonissaan; ja vaikka hänen koruton pukunsa ja miekaton vyönsä +viehättivätkin vähemmän silmää kuin toverin uljaampi asu, niin +kertoivat ne kaunopuheliaasti jäykästä rodusta, joka oli taistellut +kuumimmat taistelunsa ja voittanut kunniakkaimmat voittonsa +taivuttaessaan äärettömät erämaat ja niiden villit asukkaat tahdollensa +kuuliaisiksi. + +"Mikä tuo julman iso pytinki on lajiaan?" hän kysyi, kun heidän eteensä +aukeni avarampi torin-tapainen. + +"Se on Louvre, yksi kuninkaan linnoista." + +"Sielläkö hän sitten asuu?" + +"Ei, hän asuu enimmäkseen Versailles'issa." + +"Katsoppas mokomaa! Kumma kun ei miehelle riitä yksikin tuollainen +talo!" + +"Hui hai, hänellä on niitä paljon useampiakin — St. Germain, Marly, +Fontainebleau, Clugny." + +"Mutta mitä hän niillä tekee? Eihän kukaan voi asua useammassa kuin +yhdessä paikassa samalla kertaa." + +"No niin — hän voi mielensä mukaan asua missä hyvänsä niistä, mitenkä +aina päähän pistää." + +"Soo! Mutta onpa tuo vaan kerrassaan koko sokkelo taloksi. Olen mä +nähnyt St. Sulpicen seminaarin Montrealissa, ja minusta se tuntui +maailman suurimmalta rakennukselta, mutta mitäpä sekään on tämän +rumilaan rinnalla?" + +"Vai olette te käynyt Montrealissa? Muistatte sitten kai sikäläisen +linnankin?" + +"Tottahan toki, ja suuren luostarin ja kaikki ne puutalot rivissä +alhaalla joen rannalla ja itäpuolella ison myllyn tokeitten luona; +mutta kuinka te tunnette Montrealia?" + +"Olen palvellut siellä sotilaana, ja Quebeckissä samoin. Ehei, +ystäväiseni, ette te maarin olekaan tällä haavaa ainoa erämies täällä +Pariisissa, sillä olen minäkin aikanani kantanut peurannahkalapikkaita +ja hirvennahkatakkia ja kotkansulkaa majavannahkalakissani kuusi +kuukautta peräkkäin, — enkä totisesti panisi vastaan, vaikka saisin +vaikka heti palata sinne takaisin." + +Sininen salama tuikahti Amos Greenin silmistä, kun hän sai ilokseen +todeta, kuinka paljon uudella toverilla ja hänellä oli yhteistä, ja hän +rupesi kyselemään uutta ja vanhaa niin innokkaasti, että he aivan +huomaamattaan kerkisivät virran yli vievän sillan poikki ja kaupungin +lounaiselle tulliportille asti. Siellä näkyi pitkiä miesrivejä +hääräilevän muurien juurella ahkerassa toimessa. + +"Mitä väkeä nuo ovat?" hän tiedusti uteliaasti. + +"Eräs osasto kuninkaan sotaväkeä pitämässä harjoitustaan." + +"Mutta minkä vuoksi niitä on niin paljon mukana? Odottavatko ne ehkä +vihollista?" + +"Ei, herra paratkoon — me elämme nykyään sovussa koko maailman +kanssa." + +"Sovussako? Mutta minkä vuoksi nuo miehet sitten on koottu tänne?" + +"Jotta olisivat valmiit, kun tosi tulee." + +Nuori mies pudisti päätään hyvin ymmällään. + +"Voisivathan ne varmastikin olla yhtä valmiit kotonaankin. Meidän +maassamme pitää jokainen mies muskettinsa ladattuna uuninsopessa ja on +aina valmis ja varuillaan, vaikka ei kulutakaan aikaa joutavuuksiin +rauhan aikana." + +"Meidän kuninkaamme on hyvin mahtava, ja hänellä on paljon vihollisia." + +"Kuka ne viholliset on hänelle hankkinut?" + +"No, kukas muu kuin kuningas itse." + +"Eikö silloin olisi parempi olla ilman sellaista kuningasta?" + +Kaartinupseeri loi epätoivoissaan silmänsä ylös taivaalle. "Tällaista +puhetta pitäen me joudumme tuota pikaa koristamaan Bastillen tai +Vincennes'in tyrmää", hän sanoi. "Teidän pitää tietää, että maansa +suuruutta lisätäkseen hän on koonnut ympärilleen sellaisen määrän +vihollisia. Vasta viisi vuotta on kulunut Nimwegenin rauhanteosta, +jossa hän repäisi Ranskalle kuusitoista linnoitusta Espanjan Alamaista. +Sen jälkeen tuli Strassburgin ja Luksemburgin vuoro, ja genovalaisia +hän kuritti aivan vast'ikään; niin että tästä kaikesta teidän pitäisi +ymmärtää, että monen mieli tekisi hyökätä hänen kimppuunsa, jos hän +vain osoittaisi itsensä heikoksi." + +"Ja minkä vuoksi hän on tehnyt kaikkea tätä?" + +"Siksi, että hän on suuri kuningas ja on tahtonut koroittaa Ranskan +mahtia." + +Muukalainen pohti ja pyöritti vastaustaan jonkun aikaa ajatuksissaan, +heidän ratsastaessaan korkeiden, hoikkien poppelien välistä, jotka +loivat maantielle pitkiä mustia varjojuovia. + +"Oli siellä meilläkin Schenectadyssä kerran tuollainen suuri mies", +virkkoi hän viimein. "Meikäläiset ovat kaikki yksinkertaisia ihmisiä ja +luottavat vakaasti toisiinsa. Mutta kohta kun tuo mies oli asettunut +sinne toisten joukkoon, rupesi yksi ja toinen kaipaamaan tavaroitaan — +mikä majavannahkakimppua, mikä sääryksiään tai ihokasta, kunnes viimein +vanha Peter Hendricks menetti kolmitalviaan päistärikkönsä. Siitäkös +syntyi hälinä ja hakeminen, kunnes varsa viimein löytyi tuon tulokkaan +pilttuusta. Silloin minä ja moniaat muut kävimme veitikkaan käsiksi ja +ripustimme hänet puunoksaan, yhtään sen tarkemmin ajattelematta hänen +suuruuttaan." + +De Catinat muljautti närkästyneesti toveriinsa. "Vertauksenne oli +jokseenkin karkeata lajia, naapuri", hän tuiskahti. "Jos meidän on +aikomus jatkaa matkaa sovussa, niin tulee teidän paremmin varjella +kieltänne." + +"En suinkaan tahtonut loukata teitä, ja ehkäpä olen väärässäkin", +vastasi nuori amerikkalainen; "mutta minä puhun siten kuin käsitän +asian, ja se on vapaan miehen oikeus." + +De Catinat'n otsa silisi hänen kohdatessaan toisen totisen katseen. +"Mikäpä perisikään hovielämän, jos jokainen tekisi niin?" sanoi hän. — +"Mutta, taivahan tasakäpälä, mikä teihin nyt meni?" + +Hänen toverinsa oli lipunut alas hevosensa selästä ja liukui nyt selkä +kumarassa maata pitkin, tähystellen tarkasti maantien tomua. Sitten hän +erosi tieltä, kiipesi ketterästi ruohoiselle mättäälle ja kurkisti +pensas-aidan yli palavin silmin, laajenevin sieraimin ja kasvot innosta +hehkuvina. + +"Nyt siltä miekkoselta meni loppukin järjestä", murahti upseeri, +siepatessaan irtaimeksi joutuneen ratsun ohjakset käteensä. "Parisin +hälinä taisi olla miesparalle liiaksi... Kaikkien paholaisten nimessä +— mikä teitä nyt riivaa, kun tuijotatte ihankuin näkisitte aaveita +keskellä päivää?" + +"Tästä on kulkenut sarvas", kuiskutti toinen ja osoitti sormellaan +nurmikkoa pitkin. "Eikä siitä ole kulunut kauaakaan, sillä jäljet ovat +ihan tuoreet, ja se on kävellyt hyvin verkalleen, koska sorkat ovat +jättäneet aivan tasaiset painannaiset. Olisinpa vain osannut ottaa +pyssyn mukaani, niin olisi vanha sukulaismies saanut kelpo reisipaistin +metsänriistaa." + +"Joutukaa Herran nimessä takaisin satulaanne!" huudahti de Catinat +hermostuneena. "Totta vie, te joudutte itse pian pahempien metsästäjien +saaliiksi, ennenkuin saan teidät turvallisesti toimitetuksi takaisin +setäukon taloon!" + +"Mikäs nyt taas on vinossa?" kysyi Amos Green, hypähtäen jälleen +hevosensa selkään. + +"Voi hyvä mies — nämä metsäthän ovat kuninkaan rauhoitettuja +metsästysmaita, ja te puhelette yhtä levollisesti hänen sarvaittensa +tappamisesta, kuin olisitte jossakin Michiganin saloilla!" + +"Rauhoitettuja metsästysmaita! Sittenhän nuo olivat kesyjä eläimiä — +hyi olkoon!" Syvä inho kuvastui vieraan kasvoilla ja hän pani ratsunsa +vilistämään sellaista laukkaa, että upseerin oli pakko huutaa häntä +hiljentämään vauhtiaan. + +"Tässä maassa ei ole tapana ratsastella noin rajupäisesti maantietä +pitkin", sanoi hän läähättäen. + +"Aika merkillinen maa tämä sitten onkin!" huudahti amerikkalainen +ihmeissään. "Minun olisikin ehkä helpompi pitää muistissani, mikä +täällä oikein on luvallista. Tänä aamunakin kun sieppasin pyssyn +pudottaakseni kyyhkysen, joka lensi kattojen yli, tarttui vanha Pierre +minun käsivarteeni niin säikähtyneenä, kuin olisin tähdännyt jotain +kuninkaan ministeriä. Entä sitten tuo sukulais-ukko, jonka ei sallita +edes rukoilla Jumalaansakaan!" + +De Catinat nauroi. "Kyllä te opitte piankin meidän tapoihimme. Tämä on +tiheästi asuttu maa, ja jos jokainen saisi ratsastella ja ammuskella +niinkuin mieli tekee, niin olisi toisille helposti vaara tarjona. Mutta +puhutaanpa nyt mieluummin _teidän_ maastanne. Mikäli ymmärsin, +olette suuren osan ikäänne elellyt metsissä." + +"Olin vasta kymmenvuotias poika, kun enoni otti minut mukaansa +Sault-la-Marie-virran rannoille tekemään kauppaa Chippeva-intiaanien ja +muiden läntisten heimojen kanssa." + +"Enpä tiedä, mitä kuvernöörimme La Salle tai ukko Frontenac olisivat +siitä röyhkeydestä sanoneet. Kaupanteko niillä seuduilla kuuluu +Ranskalle!" + +"Mepä jouduimmekin vangiksi, ja sillä tiellä tulin sitten näkemään sekä +Montrealin että Quebeckinkin. Loppujen lopuksi viranomaiset palauttivat +meidät niine hyvinemme takaisin kotia, kun eivät tienneet mitä meille +oikein tehdä." + +"Olipa se kelpo matka alkajaisiksi." + +"Ja siitä lähtien olen metsästellyt ja liikkunut kauppamatkoilla kaiken +ikäni — ensin Kennebec-virtaa pitkin Abenaqvi-intianien keskuudessa, +Mainen suurilla saloilla ja Penobscotin takana asuvain kalansyöjäin +Micmac'ien luona. Myöhemmin Irokeesien maassa aina Seneca-kansan +rajoille saakka. Saamamme turkikset me kokosimme Albanyyn ja +Schenectadyyn ja sieltä New Yorkiin, mistä isäni toimitti ne sitten +meren poikki tänne Europpaan." + +"Hänen on kai vaikea tulla toimeen ilman teitä?" + +"Ei se hänelle helpoksikaan käy. Mutta ukko kun on varoissaan, niin hän +arveli parhaaksi laittaa minut oppimaan tänne vähän sellaisia tapoja, +joihin meidän kotimetsissä ei hevillä harjaudu. Senvuoksi hän pani +minut matkaan, kun _Kultainen kyynäräkeppi_ lähti valtameren +poikki, ja uskoi minut Efrain Savagen huostaan." + +"Onko hänkin New Yorkin miehiä?" + +"Ei; hän on ensimmäinen mies, jonka tiedetään syntyneen Bostonissa." + +"Vaikea on muistaa kaikkien noiden teidän kyläinne nimiä." + +"Ja kuitenkin voi vielä tulla aika, jolloin ne ovat yhtä tunnetut kuin +teidän Pariisinne." + +De Catinat nauroi makeasti. "Metsistänne te lienette saanut paljonkin +oppia, ystäväiseni, mutta ette ainakaan ennustamisen lahjaa. — No +niin, minunkin sydämeni ikävöi sinne valtameren taa yhtä palavasti kuin +teidän, enkä pyytäisi mitään sen parempaa kuin päästä jälleen Point +Levin hirsipaalutusten taa, vaikkapa kaikki viisi kansakuntaa +pitäisivätkin hornan elämää niiden ulkopuolella. Mutta nyt, jos +vilkaisette puiden keskeen hakattua aukeaa pitkin, niin näette +kuninkaan uuden palatsin." + +[1700-luvulla liittyi viisi siihen asti keskenään kamppaillutta +intiaaniheimoa (mohawkit, senecat, cayngat, onundagat ja onayotekat) +yhteen jonkinmoiseksi valtioliitoksi. Tähän "viiden kansakunnan" +liittoon yhtyivät myöhemmin vielä huronit, tuskarorat ja wyendotit. +Kaikkia näitä heimoja kutsuttiin yhteisnimellä irokeeseiksi.] + +Molemmat nuoret miehet pidättivät ratsujaan ja katselivat +haltioituneina suunnatonta rakennusryhmää, sen häikäisevän valkeita +seinämassoja, jalokivinä kimaltelevia ikkunarivejä, ihanan vehmaita +nurmikoita, jotka olivat kylvetyt täyteen marmoripatsaita ja +sateenkaaren väreissä välkkyviä suihkulähteitä, pensas-aitoja ja +puuryhmiä, jotka etäällä taivaanrannalla sulivat yhteen muinaisen +ikimetsän kanssa. De Catinat'ta huvitti huomata toverinsa kasvoilla +ihmetyksen, miltei pelkäävän kunnioituksen ja rajattoman ihailun +ilmeitä, jotka nopeasti seurasivat toinen toistaan. + +"No, mitäs tästä kaikesta sanotte?" kysyi hän vihdoin. + +"Sanon, että Jumalan kauneimmat kättentyöt nähdään Amerikassa ja +kauneimmat ihmistyöt täällä Europassa." + +"Ah, ja koko Europassakaan ette missään tapaisi tämän vertaista +palatsia, yhtä vähän kuin vertaa sille kuninkaalle, joka siinä asuu." + +"Luuletteko, että minä saan tavata hänet?" + +"Kenetkä — kuninkaanko? Ehei — pelkäänpä että teikäläinen ei ole +tottunut hovissa liikkumaan." + +"Ka, miksi ei? Osaisinhan minä toki osoittaa kaikkea hänelle tulevaa +kunniaa." + +"No, kuinka te sitten tervehtisitte häntä?" + +"Pudistaisin kunnioittavasti hänen kättään ja tiedustaisin hänen ja +hänen perheensä vointia." + +"Tuhat tulimmaista, taitaisipa sellainen tervehdys paremmin +miellyttääkin kuningasta kuin notkistettu polvi ja kumara selkä; ja +kuitenkin neuvoisin teitä, nuori metsäläinen, välttämään hovin polkuja, +joilla te joutuisitte harhaan ja hukuksiin yhtä ehdottomasti kuin joku +näistä hovilaisista, joka äkkiarvaamatta tulisi siirretyksi sinne +teidän Saguenay-vuortenne rotkoihin. Mutta — halloo! Mikäs tuolta +tuleekaan meitä kohti? Ihanhan ne näyttävät hovivaunuilta." + +Valkoinen pölypilvi, joka oli nopeasti vierinyt heitä kohti pitkin +valtatietä, oli nyt niin lähellä, että sen sisästä välähteli helojen +kultaus ja kuskin tulipunainen takki. Molempain ratsastajain väistäessä +ratsunsa kunnioittavasti syrjään keskitieltä, vyöryivät kahden +päistärikön vetämät raskaat umpivaunut rämisten heidän ohitseen; niiden +akkunasta he näkivät vilahduksen hyvin kauniista, mutta hyvin ylpeistä +naiskasvoista. Seuraavassa tuokiossa sai kuomun sisästä kuuluva terävä +huudahdus ajurin hillitsemään kimojaan, ja valkoinen käsi viittasi +käskevästi ratsastajat vaunujen vierelle. + +"Tuo on madame de Montespan, koppavin naisenpuoli koko Ranskanmaassa", +ennätti de Catinat kuiskata toverilleen. "Hän näyttää tahtovan +puhutella meitä; käyttäytykäähän niin kuin minäkin." + +Hän kosketti kannuksillaan ratsunsa kupeita ja sai sen komealla +syöksyllä vaunun akkunan luo; sitten tempasi hän töyhtöniekan hatun +päästään ja kumarsi satulannuppiin saakka. Amerikkalainen koetti matkia +hänen kohteliaisuuttaan niinkuin paraiten taisi. + +"Ohoo, kapteeni", sanoi vallasnainen ja näytti sangen tuikealta; +"pianpa me jälleen tapaammekin toisemme." + +"Olen kaiken ikäni ollut onnetarten suosikki, madame." + +"Eipä siltä kuulunut tän'aamuna." + +"Totta sanotte. Silloin ne antoivat minulle perin vastenmielisen +velvollisuuden suoritettavakseni." + +"Ja te suorititte sen perin vastenmielisellä tavalla." + +"Ah, madame, mitäpä muutakaan voin tehdä?" + +Komea rouva nauroi ilkkuen, ja sitten hänen kasvonsa synkkenivät +ukkospilveksi. + +"Te luulitte, että minun valtani kuninkaaseen oli jo ollutta ja +mennyttä. Te arvelitte minun päiväni käyneen jo iltaan. Kaiketikin te +uskoitte pääsevänne uuden vallanpitäjän suosioon osoittamalla töykeyttä +entiselle." + +"Mutta, madame..." + +"Voitte säästää korviani selityksiltänne. Minun tapanani on arvostella +ihmisiä heidän tekojensa eikä sanojensa perusteella. Luuletteko te +todella minun viehätysvoimani jo kokonaan sammuneen?" + +"Ei toki, madame, olin vain niin sokea, etten tullut sitä +ajatelleeksikaan." + +"Sokea kuin yökkö keskellä kirkasta päivää!" vahvisti Amos Green +tarmokkaasti toverinsa sanoja. + +Madame de Montespan kohotti kulmakarvansa korkealle ja vilkaisi +uteliaasti uuteen ihailijaansa. "Ystävänne tuntuu ainakin puhuvan +suoraan sydämestään", hän sanoi. "No niin, kello neljältä tänään saamme +nähdä, ajattelevatko toisetkin hänen tavallaan; ja jos niin käy, niin +surkuttelen niitä, jotka erehtyivät luulemaan ohimenevää pilveä +ikuiseksi pimeydeksi." Hän katsahti vielä kerran tuikeasti nuoreen +kaartilaiseen ja seuraavassa silmänräpäyksessä vaunut jyristivät +jälleen menoaan. + +"Joutukaahan — mitä te siinä ällistelette!" huudahti de Catinat +ärtyneenä, kun hänen toverinsa oli jäänyt avosuin katselemaan +pois-vierivien vaunujen jälkeen. "Ettekö ole ennen nähnyt naisia?" + +"En ainakaan tuollaista." + +"Ette ainakaan yhtä teräväkielistä, sen uskallan vannoa." + +"En ketään, jolla olisi ollut niin kauniit kasvot. Ja kuitenkin me +jätimme hyvin kauniit kasvot jälkeemme tuonne kaupunkiin St. +Martin-kadun varrelle." + +"Teissä tuntuu olevan miestä arvostelemaan naiskauneutta, vaikka olette +kasvanutkin korpien povessa." + +"Niin, olen kasvanut siksi erilläni naisten seurasta, että kun joudun +jonkun sellaisen eteen, kunnioitan hänessä jotakin hellää ja suloista +ja pyhää." + +"Hoo — hovissa te tulette kyllä näkemään naisia, jotka ovat sekä +helliä että suloisia, mutta saattepa etsiä kauan, ystäväiseni, +ennenkuin löydätte jonkun pyhimyksen. Tuokin äskeinen kaunotar syöksisi +kernaasti minut turmioon jos vain voisi, ja ainoastaan senvuoksi, että +minä tein velvollisuuteni häntä kohtaan. Ei, veikkoseni, hovissa on +yhtä vaikea ohjata kulkuansa kuin Lachinen koskissa siellä meren +takana, jossa kallio väijyy oikealla ja kallio vasemmalla puolella ja +edessä uusi kurimus, ja jos laskiessasi vain pyyhkäisetkin jotakin +niistä, niin missä onkaan sitten tuohikanoottisi ja sinä itse? Mutta +meidän kallioinamme ovat kauniit ja kavalat naiset, ja hatarassa +kanootissamme me kannamme koko ajallisen menestyksemme. No niin; — +onpa täällä taas eräs uusi sellainen salakallio, joka mielellään +vetäisi minut ja kanoottini omalle puolelleen, ja kukaties se saattaa +ollakin parempi puoli." + +Näin puhellen ratsastajat olivat kulkeneet sisään linnanportista, ja +heidän eteensä levisi leveä valtakäytävä, jolla kuhisi vaunuja ja +ratsain-kulkijoita. Sorakäytävillä liikkui heleäpukuisia vallasnaisia +katsellen kauniita kukkapenkereitä ja läiskyviä suihkukaivoja, joiden +korkeat vesipatsaat kimaltelivat päivänvalossa kuin jalokivet. Eräs +heistä, joka oli seissyt ja katsellut valtaportille päin, tuli +kiireisesti ratsastajiamme vastaan äkättyään kaartinkapteenin sinisen +asetakin. Se oli mademoiselle Nanon, madame de Maintenonin uskottu. + +"Ah, kuinka olen iloinen nähdessäni teidät, kapteeni", huusi hän jo +kaukaa; "olen jo niin kauan odotellut teitä! Madame haluaa heti kohta +puhella teidän kanssanne. Kuningas saapuu hänen luokseen kello +kolmelta, niin että meillä on vain kaksikymmentä minuuttia aikaa. +Kuulin surukseni teidän lähteneen Pariisiin ja asetuin senvuoksi +odottelemaan teitä täällä. Madamella olisi jotain hyvin tärkeätä teiltä +pyydettävänä." + +"Sitten lähden oitis kanssanne. — Ah, de Brissac, tämäpä sattuikin +hyvin!" + +Kookas ja rehevä upseeri, yllään samanlainen univormu kuin de +Catinat'lla, kulki ohi. Nimensä kuultuaan hän käännähti kohti ja +lähestyi hymysuin asetoveriaan. + +"Ahaa, Amory, päättäen pölyisestä takistanne on orhillanne ollut +sievänlainen aamupäiväharjoitus!" + +"Tulemme juuri Pariisista. Mutta minun täytyy paikalla lähteä asioita +toimittamaan. Tämä herra on ystäväni, monsieur Amos Green. Jätän hänet +teidän huostaanne, sillä hän on ensi kertaa täällä Amerikasta asti ja +tahtoisi mielellään nähdä kaikki, mitä voitte hänelle näyttää. Hän asuu +täällä minun majapaikassani. Aivan niin, uskon ratsunikin teidän +huostaanne, de Brissac. Voitte jättää sen tallirengille." + +Heittäen ohjakset upseeritoverilleen ja pusertaen Amos Greenin kättä +hyppäsi de Catinat alas satulasta ja lähti aika joutua kamarineidon +perästä, joka oli jo ennättänyt hyvän matkaa edelle. + + + + +Kahdeksas luku. + +NOUSEVA AURINKO. + + +Asunto, jossa eleli se nainen, jolla oli jo niin merkitsevä asema +Ranskan hovissa, oli yhtä vaatimaton kuin olivat hänen elämäntoiveensa +olleet siihen aikaan, jolloin se oli hänelle luovutettu; mutta hänelle +ominaisella harvinaisella tahdikkaisuudella ja itsehillinnällä oli hän +joka suhteessa säilyttänyt entiset elämäntapansa onnensa noustessakin +ja siten välttänyt herättämästä hovin juoruja ja kateutta. Eräässä +palatsin siipirakennuksessa, kaukana keskeisten valtasalien +lähettyviltä, monien portaiden ja pitkien käytävien takana, sijaitsi +pari kolme pienoista kamaria, joita kohti kuitenkin ensin hovin, sitten +Ranskan ja vihdoin koko maailman silmät olivat määrätyt suuntautumaan. +Sellainen asunto oli runoilija Scarronin varattomalle leskelle +osoitettu, kun hänet oli komennettu hoviin kuninkaan ja madame de +Montespanin lasten kasvattajattareksi, ja samassa asunnossa hän yhä +viihtyi vielä sittenkin, kun hänen oli sallittu liittää markiisitar de +Maintenonin arvonimi tyttönimensä Françoise d'Aubignyn jälkeen ja +nauttia sitä eläkettä ja valta-asemaa, minkä kuninkaan armollinen +suosio oli myöntänyt hänelle. Näissä vaatimattomissa suojissa rakasti +kuningas istua kernaasti joka päivä, löytäen henkevän ja hyveellisen +naisen seurasta suurempaa nautintoa ja hurmaa kuin hovinsa parhaiden +älyniekkain haastelusta ja tunnustettujen kaunotarten kiemailusta; ja +viisaammat hovilaisjoukosta alkoivat vähitellen ymmärtää, että täältä, +eikä enää madame de Montespanin loisteliaista salongeista, saivat +alkunsa kaikki ne hienot valtiolliset suunnanmuutokset ja seuraelämän +määräävät tuulahdukset, joita oli syytä tarkoin seurata, jos mieli +pysyä hallitsijan suosiossa. Hovin maailmankatsomus oli yhtä +yksinkertainen ja selvä kuin kirkon uskontunnustus. Jos kuningas +kääntyi hurskaalle päälle, niin kohta lensivät messukirjat ja +rukousnauhat kaikkialla näkösälle. Jos hän suvaitsi irstailla, niin +ketkäpä olivatkaan keveäkenkäisempiä kuin hänen uskolliset +seuralaisensa? Mutta voi sitä miestä tai naista, joka oli irstas, kun +hänen olisi pitänyt rukoilla ja lyödä rintoihinsa, tahi joka näytti +pitkää ja hapanta naamaa kuninkaan nauraessa! Ja siksipä pitikin +jokainen aina tarkasti silmällä kuninkaan kasvoja ja häneen vaikuttavia +voimia, jotta itsekukin ennätti kääntää purjeensa kohta ensimmäisen +merkin osoittaessa tuulen muuttumista. + +Tähän saakka ei nuorella kaartinupseerilla ollut juuri koskaan +tilaisuutta vaihtaa sanaa suurivaltaisen naisen kanssa, sillä +luontaisesta taipumuksesta tämä eristäytyi kaikista syrjäisistä ja +näyttäytyi hovilaisseurassa ainoastaan hartaudenharjoituksissa. Siksipä +valtasikin hermostunut uteliaisuus de Catinat'n mielen, kun hän seurasi +tepsuttelevaa opastaan uljaita käytäviä pitkin, joiden koristeluun +Ranskan rikkautta ja taidetta oli tuhlaten käytetty. Kamarineito +pysähtyi eräälle syrjäovelle ja kääntyi seuralaistaan kohti. + +"Madame haluaa puhella teidän kanssanne tämän-aamuisista tapahtumista", +hän kuiskutti. "Neuvoisin teitä olemaan mainitsematta madamelle +sanaakaan kerettiläisyydestänne, sillä ainoastaan siinä asiassa pysyy +hänen hellä sydämensä kovana." Hän heristi varoittaen sormeaan ja +koputettuaan sitten ovelle työnsi sen auki. "Olen tuonut kapteeni de +Catinat'n puheillenne, madame", ilmoitti hän kovemmalla äänellä. + +"Päästäkää kapteeni sisään." Äänessä oli lujuutta, mutta samalla +musiikin suloutta. + +Käskyä totellen de Catinat astui kynnyksen yli ja näki tulleensa +huoneeseen, joka ei ollut hänen omaa soturimajaansa suurempi eikä +paljon komeampikaan. Mutta yksinkertaisuudestaan huolimatta todisti +sisustuksen raikas puhtaus ja sirous, että sen haltijattarella oli +hienon naisen herkkä aisti. Kultanahkainen huonekalusto, pehmyt +lattiamatto, uskonnollisia aiheita esittävät tositaiteelliset +seinätaulut, yksinkertaiset mutta sirolaskoksiset akkuna- ja oviverhot +— kaikki ne yhdessä antoivat puolittain kirkollisen, puolittain +naisellisen, mutta läpeensä rattoisan ja kodikkaan vaikutelman. Itse +asiassa pani nurkkakomerossa seisova korkea marmorinen Madonnapatsas, +jonka puhtoiseen valkopintaan hyvänhajuisella öljyllä täytetty punainen +lamppu loi rusottavaa kajastusta, ja sen edessä oleva puinen +rukousjakkara punakantisine messukirjoineen huoneen näyttämään +pikemminkin ylimykselliseltä yksityiskappelilta kuin hovikaunottaren +salongilta. + +Tyhjän tulisijan kummallakin sivulla olivat pienet vihreäpäällyksiset +nojatuolit, joissa madamen ja kuninkaan oli tapana viettää mieluisia +pakinapuhteita. Niiden välissä seisova pieni kolmijalkainen pöytä oli +kukkuroillaan emännän työkoreja ja ompelutöitä. Äärimmäisessä +ikkunanurkassa, selkä valoa vastaan, istui madame itse, kun nuori +upseeri tuli ovesta sisään. Se oli hänen mielipaikkansa, ja kuitenkin +oli harvalla hänen ikäisellään naisella yhtä vähän syytä pelätä +päivänvaloa, sillä terveet elämäntavat ja uuttera työ olivat +säilyttäneet hänen ihonsa niin puhtaana ja kukkeana, että mikä hyvänsä +hovin nuorista kaunottarista olisi sitä kadehtinut. Hänen vartalonsa +oli kuninkaallisen sorja, hänen ryhtinsä ja liikkeensä täynnä +luontaista arvokkaisuutta, ja hänen äänensä oli, kuten jo on +huomautettu, heleän soinnillinen. Hänen kasvojaan voi ennemminkin sanoa +miellyttäviksi kuin kauniiksi: otsa leveä ja valkoinen, suu luja mutta +erittäin tunteellinen, ja suurten, rauhallisten, harmaiden silmäin +katse tulkitsi koko hänen sielunsa viritysasteikkoa: se voi nopeasti +sulaa tyvenen kylmästä tarkastelusta herkkään huumoriin ja yht'äkkiä +viskata syyllisiin vanhurskaan vihastuksen musertavia salamoita. Koko +hänen ympäristönsä mielialaa kohottava tyyni rauhallisuus oli +kuitenkin näiden kasvojen tavallisena ilmeenä, toisin kuin hänen +kilpailijattarellaan, jonka kauniit piirteet eivät koskaan pysyneet +levossa, vaan milloin polttivat ja huikaisivat katsojaa kirkkaudellaan, +milloin panivat myrskyllään tämän vapisemaan kohtalostaan. Kerkeän älyn +ja kielen puolesta peri madame de Montespan tosin voiton, mutta +vanhemman naisen syvällisempi luonne ja tasainen mielehikkäisyys +osoittautuivat lopulta kuitenkin paremmiksi aseiksi. Ennättämättä +kiinnittää huomiotaan mihinkään yksityisseikkoihin voi de Catinat tänä +ensi silmänräpäyksenä vain tajuta joutuneensa hyvin miellyttävän naisen +eteen, jonka isot miettiväiset silmät tähtäsivät arvostelevina häneen ja +näyttivät pystyvän lukemaan hänen ajatuksensa paremmin, kuin hän +itsekään oli niistä tänä hetkenä selvillä. + +"Muistaakseni olen jo joskus ennen tavannut teidät, monsieur, eikö +totta?" + +"Kyllä, madame, minulla on jo kerran tai pari ollut kunnia oleskella +lähellä teitä, vaikka hyvä onneni ei ole vielä antanut minulle +tilaisuutta puhella teidän kanssanne." + +"Elämäni on ollut niin hiljaista ja yksinäistä, että pelkään jääneeni +oudoksi paljolle, mikä hovissa on parasta ja arvoisinta. Tällaisten +paikkain kirouksena on, että pahe aina lennättää itsensä iltisti +tarkastelijan silmäin eteen, kun taas hyve pysyttelee kainosti +syrjässä, niin että joskus tulee epäilleeksi, ettei sellaista olekaan +olemassa. Tehän olette palvellut kuningasta sodassa, eikö niin?" + +"Olen, madame. Alankomaissa, Reinillä ja Kanadassa." + +"Kanadassa! Ah! Mitäpä jalompaa osaa nainen voisi kuvitellakaan +itselleen kuin saada liittyä siihen ylevään sisaruskuntaan, jonka +perustivat pyhä Marie d'Incarnation ja siunattu Jeanne le Ber +Montrealissa? Muistaakseni vasta eilen sain kuulla hurskaan isän Godet +des Marais'n puhuvan sen suurista aikaansaannoksista. Mikä ilo +olisikaan saada kuulua sellaiseen sisaruspiiriin, ja pakanain +käännyttämisen sijasta hoidella niiden Jumalan soturien haavoja, jotka +ovat kamppailleet itsensä saatanan kanssa!" + +De Catinat'sta, joka hyvin tunsi noiden hurskasten sisarten +vaaranalaisen elämän, joita joka askeleella uhkasi kurjuus ja nälkä ja +intiaanien skalppiveitsi, tuntui oudolta kuulla moisia sanoja tämän +kaikkien kadehtiman naisen suusta, jolla oli kuninkaallinen valta +astuinlautanaan. + +"He ovat hyvin kunnioitettavia naisia", tyytyi hän vastaamaan, muistaen +mademoiselle Nanonin varoituksen ja peläten astumasta vaarallisten +kysymysten iljanteiselle pinnalle. + +"Ja epäilemättä teillä on ollut myöskin onni saada kuulla pyhän piispa +Lavalin saarnaavan?" + +"Kyllä, madame, olen kuullut hänen puhuvan." + +"Ja olenko oikeassa otaksuessani, että Pyhän Sulpicion veljeskunta yhä +kykenee pitämään puolensa jesuiittoja vastaan?" + +"Olen kuullut, madame, jesuiittain olevan voiton puolella Quebeckissä +ja noiden toisten Montrealissa." + +"Entä kummalta te itse näistä molemmista otatte neuvoa sielunne parasta +koskevissa asioissa, monsieur?" + +De Catinat tunsi pahimman koetuksen nyt tulleen. "En kummaltakaan, +madame." + +"Ah, liiankin tavallista on nykypäivinä tulla toimeen ilman +hengellisten isäin ohjausta, ja kuitenkaan en omasta kohdastani tiedä, +miten ilman heidän apuaan kykenisin ohjaamaan askeleitani minun +osakseni pannulla vaikealla tiellä. Ken sitten on rippi-isänne?" + +"Minulla ei ole sellaista. Kuulun reformeerattuun kirkkokuntaan, +madame." + +Hänen emäntänsä teki kauhistuneen eleen; kova ilme välähti hänen +silmiinsä ja huulensa rypistyivät tiukasti yhteen. "Mitä, tällaistako +saa kuulla itse hovissa", hän huudahti, "Kuninkaan oman pyhitetyn +persoonan lähettyvillä!" + +De Catinat oli uskonasioissa ollut jokseenkin välinpitämätön ja pitänyt +uskontunnustustaan pikemminkin perhetraditsionina kuin oman lujan +vakaumuksen esineenä, mutta hänen itsekunnioitustaan loukkasi, kun hän +näki toisten katselevan sitä kuin jotakin halveksuttavaa ja epäpuhdasta +ominaisuutta. "Te voitte huomata, madame", sanoi hän jäykästi, "että +uskonveljiäni ei ainoastaan ole seissyt Ranskan valtaistuimen +vartiojoukkona, vaan jopa itsekin noussut sille istumaan." + +"Jumala on kaikkiviisaassa aivoituksessaan sallinut sellaista tapahtua, +ja kukapa tietäisikään sen paremmin kuin minä, jonka isoisällä, +Theodore d'Aubignyllä oli niin suuria ansioita kruunun siirtymisessä +suuren Henrikin päähän. Mutta Henrikin silmät aukenivat, ennenkuin +hänen loppunsa tuli, ja minä rukoilen — ah, rukoilen kaikesta +sydämestäni — että teidänkin silmänne vielä avattaisiin." + +Hän nousi nojatuolistaan ja heittäytyen polvilleen rukousjakkaralle +painoi kasvot käsiinsä muutamiksi minuuteiksi. Hänen hartautensa esine +seistä jurotti sill'aikaa hyvin hölmistyneenä keskellä lattiaa tuskin +tietämättä, tuliko hänen käsittää moinen osanotto loukkaukseksi vaiko +suosionosoitukseksi. Ovelta kuuluva koputus palautti hartaan uskovaisen +kuitenkin äkisti tämän maailman asioihin; hänen kiirehtivästä +käskystään ilmautui uskollinen kamarineito kynnykselle. + +"Kuningas on jo Voittojen salissa, madame", tiedoitti hän. "Hän on +täällä viiden minuutin perästä." + +"Hyvä. Seiso ulkopuolella ja ilmoita minulle hänen tulostaan. Ja te, +monsieur", jatkoi hän, jäätyään jälleen kahdenkesken upseerin kanssa, +"annoittehan minun kirjeeni kuninkaalle tän'aamuna?" + +"Annoin, madame." + +"Ja, mikäli ymmärrän, kiellettiin madame de Montespanilta tänään +sisäänpääsy _suureen pukeutumiseen_?" + +"Niin tapahtui." + +"Mutta hän odotteli kuningasta käytävässä?" + +"Aivan niin, madame." + +"Ja kiristi kuninkaalta lupauksen, että tämä ottaisi hänet puheilleen +vielä tänään?" + +"Sekin on totta." + +"En tahtoisi taivuttaa teitä puhumaan asioista, joiden ilmaiseminen +teistä saattaa tuntua virkavelvollisuutenne rikkomiselta. Mutta minä +taistelen nyt pelättävää vihollista vastaan ja suuren päämäärän +puolesta. Ymmärrättekö, mitä tarkoitan?" + +"Arvaan madamen tarkoittavan, että te taistelette kuninkaan suosiosta +sen hovinaisen kanssa, jonka nimen äsken mainitsitte." + +"Taivas on todistajani, että minä en tässä asiassa ollenkaan ajattele +omaa itseäni. Minä kamppailen paholaisen kanssa kuninkaan sielusta." + +"Minusta se on sama juttu, madame." + +Korkea rouva hymyili. "Jos kuninkaan ruumis olisi vaarassa, niin +huutaisin hänen uskollisia kaartilaisiaan apuun, ja kuinka paljon +suurempi syy minulla onkaan siihen nyt, kun niin paljon enemmän on +kysymyksessä. Sanokaa siis, miltä kellonlyömältä kuninkaan pitikään +mennä markiisittaren huoneisiin?" + +"Kello neljältä, madame." + +"Minä kiitän teitä. Te olette tehnyt minulle suuren palveluksen, jota +en tule unohtamaan." + +"Kuningas saapuu, madame", sanoi mademoiselle Nanon, pistäen jälleen +päänsä sisään ovesta. + +"Sitten teidän täytyy lähteä, kapteeni. Menkää tuon toisen huoneen läpi +ja sitten ulompaa käytävää pitkin. Ja ottakaa mukaanne tämä. Se on +Bossuet'n kirjanen katolisesta uskosta. Se on sulattanut toistenkin +sydämiä — toivon että se sulattaa teidänkin. Nyt hyvästi!" + +De Catinat lähti huoneesta toisen oven kautta, mutta katsahti +kynnykseltä taakseen. Hänen emäntänsä oli kääntynyt selin häneen, ja +hänen kätensä kurottautui uuninrintaa kohti. Samassa tuokiossa kun +utelias kapteeni silmäsi taakseen, väisti hän päätänsä hiukan sivulle, +niin että toinen voi nähdä mitä hän askaroi. Hän käänsi kamiinikellon +minuuttiviisaria taaksepäin. + + + + +Yhdeksäs luku. + +KUNINGAS HUVITTELEE. + + +Kapteeni de Catinat oli tuskin häipynyt ovesta, kun toinen työntyi auki +ja kuningas astui huoneeseen. Rouva de Maintenon nousi miellyttävästi +hymyillen ja niiasi syvään. Mutta tulijan kasvoilla ei näkynyt +vastaavaa iloisuutta, vaan heittäytyi hän tyhjään nojatuoliin huulet +pitkällä ja otsa synkkänä. + +"No sepä on epäkohtelias tervehdys", virkkoi hän iloisuudella, jonka +hän aina osasi omaksua kun oli välttämätöntä karkoittaa kuninkaan apea +mieli. "Synkkä huoneeni lienee jo vaikuttanut teihin pahasti." + +"Ei, se on isä la Chaise ja Meaux'n piispa, jotka ovat juosseet koko +päivän perässäni kuin kaksi koiraa hirven jälessä, jaaritellen +velvollisuuksistani, asemastani ja synneistäni, uhaten aina +kehoitustensa ponneksi viimeisellä tuomiolla ja helvetintulella. + +"Ja mitä he tahtoivat teidän majesteettianne tekemään?" + +"Rikkomaan lupaukseni, jonka tein valtaistuimelle noustessani ja jonka +isoisäni teki ennen minua. He tahtovat minua peruuttamaan Nantes'in +ediktin ja karkoittamaan hugenotit maasta." + +"Oo, mutta eihän teidän Majestettinne pidä vaivata mieltään +tuollaisilla asioilla." + +"Te ette siis tahtoisi että tekisin sen, madame?" + +"En, jos se vain tuottaisi surua teidän majesteetillenne." + +"Ehkä teillä vielä on helliä tunteita nuoruutenne uskontoa kohtaan?" + +"Ei, sire, en tunne muuta kuin vihaa kaikkea kerettiläisyyttä kohtaan." + +"Ja kuitenkaan ette toivoisi että heidät karkoitettaisiin." + +"Ottakaa huomioon, sire, että kaikkivaltias voi itse taivuttaa heidän +sydämensä parempaan, jos hänellä on sellainen tarkoitus, kuten +minullekin kävi. Eikö olisi parasta jättää asia Hänen käsiinsä." + +"Tottavie", sanoi Ludvig kasvot kirkastuen. "Se sattui naulan päähän. +Saapa nähdä keksiikö isä la Chaise siihen vastausta. On kovaa tulla +uhatuksi ikuisella tulella kun ei tahdo hävittää valtakuntaansa. +Iankaikkisella piinalla! Olen nähnyt miehen, joka oli viettänyt +viisitoista vuotta Bastille'ssa. Hän oli kuin hirvittävä kirja, jonka +kullekin sivulle viiltoineen ja ryppyineen oli merkitty jokainen tunti +tuossa elävässä kuolemassa. Entä sitte iankaikkisuus!" Häntä puistatti +ja kauhu kuvastui hänen silmissään. Paremmilla vaikutteilla ei juuri +ollut sijaa hänen sielussaan ja hänen ympäristönsä oli ammoin huomannut +että viittauskin tuleviin kauhunpäiviin sai hänet vavahtamaan. + +"Miksi ajattelette sellaisia asioita, sire", virkkoi rouva +täyteläisellä, lempeällä äänellään. "Mitä teillä on pelättävää, joka +olette ollut oikeauskoisen kirkon ensimäinen poika." + +"Luuletteko sitte että olen turvassa?" + +"Varmasti, sire." + +"Mutta minä olen hairahtanut, hairahtanut syvästi. Itsekin olette sen +sanonut." + +"Mutta se on jo kaikki ohi, sire. Kukapa olisi synnitön? Te olette +kääntänyt selkänne viettelykselle ja varmasti siis ansainnut +anteeksiannon." + +"Toivoisin että kuningatar vielä eläisi. Hän näkisi minut nyt parempana +miehenä." + +"Minäkin toivoisin hänen elävän." + +"Ja hän saisi tietää että koko muutos on teidän ansiotanne. Oh +Françoise te olette varmasti suojelusenkelini ihmishahmossa. Miten +voinkaan kiittää teitä siitä mitä olette minulle tehnyt. Hän kumartui +eteenpäin ja otti hänen kätensä, mutta koskettaessaan sitä äkillinen +tuli leimahti hänen silmissään ja hän oli aikeissa kietoa toisen +kätensä hänen ympärilleen, kun rouva äkkiä nousi välttyäkseen +syleilystä. + +"Sire!" sanoi hän jäykän näköisenä ja nostaen varoittavasti sormensa. + +"Olette oikeassa, olette oikeassa, Françoise. Istukaa, koetan hillitä +itseni. Yhä saman kirjotyön ääressä! Gobeliinintekijäni saavat olla +varuillaan." + +Hän tarttui kiiltävän käärön toiseen päähän ja istuuduttuaan luoden +kuninkaaseen kysyvän silmäyksen otti rouva toisen pään syliinsä +jatkaakseen työtään. + +"Niin, sire, se esittää metsästysretkeä Fontainebleau'ssanne. Nuori +hirvi, kuten näette ja koirat täydessä ajossa ja komea joukko herroja +ja naisia. Onko teidän majesteettinne ratsastanut tänään?" + +"En. Kuinka on mahdollista, Françoise, että teillä on niin jääkylmä +sydän?" + +"Toivoisin että se olisi sitä. Ehkäpä olette ollut +haukkametsästyksellä?" + +"En. Mutta varmaankaan ei minkään miehen rakkaus ole teitä koskaan +liikuttanut! Ja kuitenkin olette ollut puoliso." + +"Sairaanhoitajana, sire, vaan en koskaan puolisona. Katsokaas tuota +naista puistossa, se on varmasti minun neitini, en tiennyt että hän jo +oli tullut Choisy'stä." + +Mutta kuningasta ei voinut saada viekotelluksi aineestaan. + +"Ettekö sitte rakastanut Scarron'ia" jatkoi hän itsepäisesti. "Olen +kuullut että hän oli vanha ja yhtä ontuva kuin muutamat hänen +runoistaankin." + +"Älkää puhuko niin kevyesti hänestä, sire. Olin hänelle kiitollinen, +kunnioitin häntä, pidinkin hänestä." + +"Mutta ette rakastanut häntä." + +"Miksi koetatte lukea naisen sydämen salaisuuksia." + +"Te ette rakastanut häntä, Françoise?" + +"Ainakin täytin velvollisuuteni häntä kohtaan." + +"Onko tätä nunnan sydäntä koskaan sitte rakkaus kalvanut?" + +"Sire, älkää kyselkö minulta sellaista." + +"Eikö se koskaan — — —?" + +"Säästäkää minua, sire, minä pyydän teitä." + +"Mutta minun täytyy kysyä, sillä minun rauhani riippuu teidän +vastauksestanne." + +"Teidän sananne tuottavat tuskaa sielulleni." + +"Ettekö koskaan, Françoise, ole sydämessänne tuntenut hiventäkään siitä +rakkaudesta, joka minun sydämessäni kytee?" Hän nousi, ojentaen kätensä +anovana yksinvaltiaana, mutta rouva poiskääntynein päin yhä väisti +häntä. + +"Saatte olla varma, sire, että vaikka rakastaisin teitä kuten nainen +konsanaan voi miestä rakastaa, niin hyppäisin ennemmin tuosta akkunasta +kiviterassille, kuin sanalla tai viittauksellakaan tunnustaisin sen +teille." + +"Ja miksi, Françoise?" + +"Siksi, sire, että korkein toiveeni maan päällä on olla valittu +kohottamaan teidän mielenne kohti korkeampia päämääriä, teidän +mielenne, jonka suuruuden ja jalouden ehkä paremmin tunnen kuin kukaan +muu. + +"Onko rakkauteni niin ala-arvoinen sitten?" + +"Olette tuhlannut liian paljon elämästänne ja ajatuksistanne naisen +rakkaudelle. Ja nyt, sire, vuodet hiipivät eteenpäin ja piankin koittaa +päivä, jolloin teidän on astuttava tekemään tiliä toimistanne ja +sydämenne sisimmistä ajatuksista. Tahtoisin nähdä teidät, sire, jälellä +olevana aikananne kohottamassa oikeauskoista kirkkoa, näyttämässä jaloa +esimerkkiä alamaisillenne, ja korjaamassa kaikkea sitä pahaa, minkä +ehkä esimerkillänne olette aikaisemmin aiheuttanut." + +Kuningas vaipui tuoliinsa takaisin syvään huoahtaen, "Aina vaan samaa", +sanoi hän. "Tehän olette vielä pahempi kuin isä la Chaise ja Bossuet." + +"Ei, ei suinkaan" sanoi rouva iloisesti, nopeasti huomaten +tilanteen vaatimukset. "Olen ikävystyttänyt teitä, alentuessanne +läsnäolollanne kunnioittamaan vaatimatonta huonettani. Se on todellakin +kiittämättömyyttä ja varmasti rankaisisitte minua oikeudenmukaisesti, +jos huomenna jättäisitte minut yksinäisyyteeni ja siten riistäisitte +minulta päivän auringon. Mutta kertokaa, sire, miten työt Marly'ssa +luistavat. Olen äärettömän utelias tietämään, toimiiko uusi +suihkulaitos kunnollisesti." + +"Suihkukaivo toimii moitteettomasti, mutta Mansard on siirtänyt +rakennuksen oikean siiven liiaksi taaksepäin. Olen tehnyt hänestä hyvän +arkkitehdin, mutta minun täytyy opettaa hänelle vielä paljon. Osoitin +hänelle hänen erehdyksensä tänä aamuna ja hän lupasi korjata sen. + +"Ja mitä tuo muutos maksaa, sire." + +"Muutaman miljoonan livreä, mutta sitte paraneekin näköala paljon +etelästä käsin. Olen sillä suunnalla ottanut lisämaata virstan verran, +sillä siellä asusti joukko ryysyläisiä ja heidän hökkelinsä olivat +kerrassaan rumia." + +"Miksi ette ole ollut ratsastamassa tänään, sire?" + +"Äh, se ei tuota minulle mitään huvia. Oli aika, jolloin torvien +toitotus ja kavion kopse sai vereni liikkeelle, mutta nyt ne minua +tympäisevät." + +"Haukkametsästyskö myös?" + +"Sekin, en käy enään haukkametsästyksellä." + +"Mutta, sire, teidän täytyy huvitella." + +"Mikä on sen ikävämpää kuin huvitus, joka ei enää tehoo. En tiedä miten +lienee. Kun olin poikanen ja äitini mukana kuljin paikasta toiseen, +Fronden taistellessa meitä vastaan ja Pariisin kapinoidessa, kun +valtaistuimemme ja elämämmekin oli vaarassa, silloin tuntui elämä niin +kirkkaalta, uudelta ja mielenkiintoiselta. Nyt, kun ei tunnu vaaran +varjoakaan, kun minun ääneni on ylinnä Pariisissa kuten Ranskan ääni +Euroopassa, nyt tuntuu kaikki ikävältä ja mauttomalta. Mitä hyötyä +siitä on, kun on kaikki huvitukset saatavissaan ja niitten +maistaminenkin tuntuu katkeralta." + +"Todellinen huvi, sire, on sisäistä, iloisessa mielessä ja hyvässä +omassatunnossa. Ja onhan luonnollista, että vanhentuessamme mielemme +kääntyy vakavampaan. Voisimmepa moittiakin itseämme, ellei niin olisi, +sillä se osoittaisi ettemme ole elämältä mitään oppineet." + +"Voihan olla niinkin, mutta sittenkin on surullista ja raskasta, kun ei +mikään huvita. Mutta kuka siellä on?" + +"Seuranaiseni koputtaa. Mitä nyt neiti?" + +"Herra Corneille, tulossa lukemaan kuninkaalle", sanoi nuori neiti +avaten oven. + +"Ah niin, sire, tiedän kuinka naisen kieli on turhanaikainen ja sen +vuoksi olen toimittanut viisaamman teitä ihastuttamaan. Herra Racine'n +piti saapua, mutta kuulin että hän oli pudonnut ratsultaan ja hän +lähetti ystävänsä puolestaan. Saanko laskea hänet sisään?" + +"Oh, kuten tahdotte, madame, kuten tahdotte", sanoi kuningas +välinpitämättömänä. + +Neiti Nanon'in viittauksesta pieni äreännäköinen mies, jonka harmahtava +tukka valui hartioille asti, astui huoneeseen. Hän kumarsi syvään +kolmasti ja istuutui sitten hermostuneesti aivan tuolin reunalle, jolta +rouva oli ottanut neulomakorinsa. Rouva hymyili ja nyökkäsi päätään +runoilijalle, rohkaistakseen tätä ja kuningas painautui syvään +nojatuoliin alistuvin ilmein. + +"Pitäisikö olla huvi- vaiko murhenäytelmä, vai ehkä koomillinen +maalaiskappale?" + +"Ei maalaiskappaletta", sanoi kuningas päättävästi. "Sellaista voi ehkä +näytellä, vaan ei lukea, sillä ne ovat pikemminkin silmää kuin korvaa +varten." + +Runoilija kumarsi myöntävästi. + +"Ei myöskään murhenäytelmää, herra", virkkoi rouva de Maintenon, +vilkaisten työstään. "Kuninkaalla on tarpeeksi sitä lajia raskaina +hetkinään, jotenka luulen että on parasta käyttää kykyänne +ilahduttaaksemme häntä." + +"No, niin olkoonpa komedia", sanoi kuningas, "en olekaan saanut oikein +makeasti nauraa sen koommin kun Molière kuoli. + +"Ah, Teidän Majesteetillanne on todella hieno maku", virkkoi +hovirunoilija, "jos olisitte suvainnut ruveta runoilemaan, ei meillä +olisi mitään mahdollisuuksia jälellä." + +Ludvig hymyili, sillä häntä miellytti karkeinkin imartelu. + +"Samoin kuin olette opettanut kenraaleillemme sotataitoa +ja arkkitehdeillemme rakennustaitoa, olisi teidän pitänyt +runoilijaparoillemmekin antaa korkeampaa lentoa. Mutta sodanjumala ei +alentune jakamaan Apollon vaatimattomia laakeriseppeleitä." + +"Olen joskus ajatellut, että minulla olisi taipumuksia siihen", vastasi +kuningas hyvillään, "mutta paljolta työltäni ja raskaalta +valtiotaakaltani en ole saanut aikaa tunnetta kysyviin taiteisiin." + +"Mutta olette rohkaissut muita tekemään sen minkä itsekin olisitte +voinut tehdä, sire. Olette vetänyt esille runoilijoita kuten aurinko +kukkasia. Kuinka monta meillä on ollutkaan — Molière, Boileau, Racine, +— toinen toistaan suurempia. Ja muitakin, pienempiä — Scarron, niin +törkeä ja kuitenkin niin sukkela — — Oo, pyhä neitsyt, mitä olen +puhunutkaan?" + +Rouva oli laskenut käsistään ompeleensa ja tuijotti voimakkain +pahaksuvin ilmein runoilijaan, joka vääntelehti tuolillaan, +huomatessaan hänen harmaitten silmiensä kylmän moitteen. "Luulen että +on parasta että ryhdytte lukemaan, herra Corneille", sanoi kuningas +kuivasti. + +"Aivan varmaan, sire. Luenko näytelmäni Dariuksesta?" + +"Kuka olikaan Darius?" kysyi kuningas, jonka kasvatuksen kardinaali +Mazarin'in viekas kohteliaisuus siinä määrin oli laiminlyönyt, että hän +oli tietämätön kaikesta, mikä ei suorastaan henkilökohtaisesti ollut +osunut hänen huomioonsa. + +"Darius oli Persian kuningas, sire." + +"Ja missä on Persia?" + +"Se on eräs kuningaskunta Aasiassa." + +"Onko Darius vielä kuninkaana siellä?" + +"Ei, sire, hän taisteli Aleksanteri suurta vastaan." + +"Ah, olen kuullut puhuttavan Aleksanterista. Hän oli kuuluisa kuningas +ja sotapäällikkö, eikö niin?" + +"Aivan kuten Teidän Majesteettinne, hän hallitsi viisaasti ja taisteli +voitokkaasti." + +"Ja hän oli Persian kuningas, sanoitte?" + +"Ei, sire, vaan Makedonian kuningas. Darius oli Persian kuningas." +Kuningas rypisti otsaansa, sillä vähäisinkin oikaisu loukkasi häntä. + +"Ette näy olevan asiastanne oikein selvillä ja tunnustanpa etten +minäkään siitä paljoa välitä. Pyydän, käykää käsiksi johonkin muuhun." + +"Tässä on minun 'Vale astrologini'." + +"No, lukekaa se." + +Corneille alkoi lukea komediaansa. Sillä aikaa liukuivat rouva +Maintenon'in valkeat, somat sormet moniväristen silkkilankojen välissä, +joita hän kiinnitti neulomukseensa. Aika ajoin katsahti hän kelloon, +sitten kuninkaaseen, joka istui syvälle nojatuoliinsa painautuneena, +pitsinen nenäliina kasvoillaan. Kello oli nyt kahtakymmentä vailla +neljä, mutta hän tiesi, siirrettyään kelloa puolituntia taaksepäin että +todellinen aika oli kymmentä yli. + +"So, so", virkahti kuningas äkkiä. "Siinä oli jotakin hullusti. Lähinnä +viimeinen säe ontuu varmasti." Kuninkaan heikkouksiin kuului myös +suurennella arvostelijana ja sukkela runoilija taipui heti hänen +korjauksiinsa, olivatpa ne kuinka mielettömiä tahansa. + +"Mikä säe, sire? On todella suuri etu kun on joku, jolta saa kuulla +virheensä." + +"Lukekaa uudelleen tuo säkeistö." + +Corneille luki. + +"Aivan niin, kolmannessa säkeessä on tavu liikaa. Ettekö huomaa sitä, +madame?" + +"En, ja luulenpa että olisin kehno arvostelija." + +"Teidän majesteettinne on aivan oikeassa" sanoi Corneille punastumatta. +"Panenpa merkin siihen, jotta saan sen korjatuksi." + +"Niin, ajattelin että se oli väärin. Joskaan en kirjoita itse, voitte +kuitenkin huomata että minulla on tarkka korva. Väärä korko kiusaa +korvaani. Musiikissa on asianlaita sama. Vaikka tiedänkin siitä sangen +vähän, voin kuitenkin kuulla epäsoinnun siinäkin, missä itse Lullykaan +ei huomaa mitään. Olen usein huomauttanut hänelle tuollaisista +erehdyksistä hänen oopperoissaan ja olen aina saanut hänet vakuutetuksi +että olen ollut oikeassa." + +"Sen uskon helposti, Teidän Majesteettinne." + +Corneille otti taas esille kirjansa ja oli jatkamaisillaan lukemistaan, +kun kuului terävä naputus ovelta. + +"Se on hänen korkeutensa ministeri, herra de Louvois", sanoi neiti +Nanon. + +"Laskekaa hänet sisään", vastasi Ludvig. "Herra Corneille, olen +kiitollinen teille lukemastanne ja valitan että tärkeä valtiollinen +asia nyt keskeyttää komedianne. Ehkäpä minulla jonakin toisena päivänä +on ilo kuulla jatkoa siihen." + +Hän hymyili miellyttävään tapaansa, joka sai kaikki, jotka joutuivat +hänen personallisen vaikutuksensa alaisiksi, unohtamaan hänen vikansa +ja muistamaan häntä ainoastaan personoituna arvokkuutena ja +kohteliaisuutena. + +Runoilija hiipi kirja kainalossa ulos ja sisään astui kumartaen +kuuluisa ministeri, suuriviiksinen, kotkannenäinen ja käskevännäköinen +herra. Hänen eleensä olivat äärimmäisen kohteliaat, mutta hänen +ylpeistä kasvoistaan näki liiankin selvästi että hän halveksi tuota +vaatimatonta huonetta ja sen haltijatarta. Viimemainittukin tunsi hyvin +ministerin tunteet, mutta hänen täydellinen itsehillintänsä esti häntä +vastaamasta samalla mitalla. + +"Minun asunnolleni tapahtuu tosiaan tänään suuri kunnia", sanoi hän, +nousten vastaanottamaan häntä ojennetuin käsin. + +"Voitteko alentua istuutumaan tavalliseen tuoliin, koska minulla ei ole +sopivampaakaan tässä pienessä nukkeasunnossani? Mutta ehkä häiritsen, +jos teillä on kuninkaalle valtion asioita puhuttavaa. Voin helposti +vetäytyä viereiseen huoneeseen." + +"Ei ensinkään, madame", sanoi kuningas. "Minun toivomukseni on että +jäätte tänne. Mikä nyt on, Louvois?" + +"Sanansaattaja on saapunut Englannista tärkein viestein, teidän +majesteettinne", vastasi ministeri koettaen pitää raskasta ruhoaan +tasapainossa kolmijalkatuolillaan. "He ovat levottomia siellä ja +puhutaan kansan noususta. Lordi Sunderlandin kirjeessä tahdottiin +tietää voisiko kuningas siinä tapauksessa, että Alankomaat asettuvat +tyytymättömäin puolelle, toivoa apua Ranskalta. Luonnollisesti, tuntien +teidän Majesteettinne mielen, vastasin empimättä myöntävästi." + +"Mitä te teitte?" + +"Vastasin, sire, että he saisivat apua." + +Kuningas Ludvig punastui suuttumuksesta ja hän sieppasi pihdit uunin +suulta ikäänkuin lyödäkseen ministeriään niillä. Rouva hypähti +nojatuolistaan ja pani kätensä tyynnyttäen hänen käsivarrelleen. +Kuningas heitti pihdit lattialle, mutta hänen silmänsä säkenöivät vielä +kun hän kääntyi Louvoisin puoleen. + +"Kuinka te uskalsitte!" huusi hän. + +"Mutta, sire —" + +"Kuinka te uskalsitte, sanon minä! Mitä! Te rohkenette vastata +sellaiseen tiedusteluun kysymättä minulta! Kuinka usein pitää minun +teille sanoa että minä olen valtio, — minä yksin; että kaikki tulee +minulta ja että minä yksinäni vastaan kaikesta Jumalalle! Mikä te +olette? Minun välikappaleeni, minun aseeni! ja te uskallatte toimia +ilman minua!" + +"Luulin arvanneeni teidän ajatuksenne, sire", sammalsi Louvois, jonka +ylpeät eleet olivat kerrassaan kadonneet ja jonka kasvot olivat yhtä +valkeat kuin hänen rintaröyhelönsä. + +"Teidän tehtävänne ei ole arvailla minun toivomuksiani. Teidän +tehtävänänne on kysyä niitä minulta ja sitte totella. Miksi olenkaan +hyljännyt vanhan aatelin ja jättänyt valtakuntani asiat miehille, +joitten nimiä ei koskaan Ranskan historiassa ole mainittu, kuten +Colbert'in ja teidän? Minua on siitä moitittu. Niinpä sanoi St. +Simon'in herttua, viimeksi käydessään hovissa, että se on +porvarihallitus. Ja niin se onkin. Minä tahdoin että se niin olisi, +sillä tiesin että aatelisilla oli tapana ajatella itse ja minä en +suvaitse muita kun oman ajatukseni Ranskan hallitusasioissa. Mutta jos +te porvarillisetkin rupeatte ottamaan vastaan lähettejä ja antamaan +vastauksianne lähettiläille, silloin olen todella säälittävässä +asemassa. Olen viime aikoina huomannut, Louvois, että olette mennyt +valtuuksienne yli. Te otatte liian paljon niskoillenne. Pitäkää huoli, +ettei minulla vast'edes ole tässä suhteessa valittamisen syytä." + +Nöyryytetty ministeri istui aivan murtuneena, leuka rintaa vasten +painuneena. Kuningas murjotti ja mutisi vielä muutaman hetken, mutta +sitten vähitellen hänen kasvonsa taasen kirkastuivat, sillä hänen vihan +puuskauksensa olivat tavallisesti yhtä lyhyet kuin äkilliset ja +rajutkin. + +"Teidän tulee pidättää lähettiä täällä, Louvois", sanoi hän vihdoin +tyyntyneellä äänellä." + +"Kyllä, sire." + +"Ja huomisessa neuvottelukokouksessa tuumimme sopivan vastauksen lordi +Sunderlandille lähetettäväksi. Lienee parasta ettemme tässä asiassa +lupaile liikoja. Englantilaiset ovat aina olleet veitsenä kyljessämme. +Jos vain voisimme jättää heidät oman onnensa nojaan sellaisessa +sodassa, joka askarruttaisi heitä muutamankin vuoden, niin voisimme +rauhassa nujertaa tuon alankomaalaisen prinssin. Heidän viime +kansalaissotansa kesti kymmenen vuotta ja toivottavasti seuraava kestää +yhtä kauan. Sillä aikaa ennättäisimme me siirtää rajamme Reiniin asti, +vai mitä, Louvois?" + +"Armeijamme ovat valmiina minä päivänä vain suvaitsette käskeä, sire." + +"Mutta sota on kallista hommaa. En halua myydä hovin lautasia kuten +äskettäin. Miten on yleisten rahastojen laita?" + +"Niissä ei ole paljoakaan, sire, mutta on olemassa eräs keino, jolla +helposti voidaan saada rahaa. Tänä aamuna oli puhetta hugenoteista ja +heidän vastaisesta jäämisestään tähän oikeauskoiseen valtakuntaan. Jos +heidät nyt karkotettaisiin ja heidän omaisuutensa otettaisiin +valtiolle, niin teidän majesteetistanne tulisi rikkain ruhtinas +kristikunnassa." + +"Mutta tehän olitte aamulla sitä vastaan, Louvois?" + +"En ollut kerinnyt ajatella asiaa, sire." + +"Tarkoitatte kai etteivät isä La Chaise ja piispa olleet ennättäneet +muokata teitä vielä", sanoi Ludvig terävästi. "Ah, Louvois, en ole +elänyt vuosiani hovin ympäröimänä huomaamatta kuinka täällä asioita +saadaan toimeen. Sana sinne, toinen tänne, vieläpä kolmannellekin ja +sitte kuninkaalle. Kun hyvät kirkolliset isäni ovat saaneet jotakin +päähänsä, näen minä joka käänteessä heidän jälkiään, aivan niinkuin +myyrän jäljet tuntee siitä liasta jonka se on tielleen heittänyt. Mutta +en tahdo että minua taivutetaan tekemään väärin niille, jotka Jumala on +antanut minulle alamaisikseni, vaikka he olisivat erehtyneetkin." + +"En toivoisi että tekisitte sitä, sire", sanoi Louvois hämmästyneenä. +Kuninkaan syytös oli ollut niin asiallinen ettei hän sillä hetkellä +edes kyennyt vastaansanomaan. + +"Tiedän ainoastaan yhden henkilön", jatkoi Ludvig, vilkaisten rouva +Maintenon'iin, "jolla ei ole mitään kunnianhimoa, joka ei kaipaa +rikkautta eikä korotuksia ja jota siis ei koskaan voida lahjoa +uhraamaan minun etuani. Sen vuoksi annan hänen mielipiteelleen niin +suuren arvon." Hän hymyili rouvalle puhuessaan, samalla kun ministerin +kasvoista selvästi voi lukea sielua jäytävää kateutta. + +"Velvollisuuteni oli huomauttaa teitä tästä, sire, ei vain viittauksena +vaan mahdollisuutena", sanoi hän, nousten. "Pelkään, että olen jo +liikaakin tuhlannut teidän majesteettinne aikaa, joten poistun nyt." Ja +kumartaen hieman rouvalle ja syvään kuninkaalle hän astui huoneesta. + +"Louvois käy sietämättömäksi", sanoi kuningas. "En tiedä missä hänen +hävyttömyytensä raja onkaan. Ellei hän olisi niin erinomainen +palvelija, olisin jo aikoja sitte lähettänyt hänet menemään hovista. +Hänellä on kaikessa oma mielipiteensä. Toissapäivänä vast'ikään väitti +hän minun olevan väärässä, kun sanoin että Trianonin akkunoista yksi +oli kapeampi muita. Ne ovat samankokoisia, sanoi hän. Noudatin Le +Notre'n mittanauhoineen ja tietysti akkuna oli, kuten olin sanonut, +liian kapea. Mutta huomaan että kellonne on neljä. Minun täytyy mennä." + +"Kelloni käy puoli tuntia jälessä, sire." + +"Puoli tuntia." Kuningas näytti hetken kauhistuneelta ja rupesi sitten +nauramaan. + +"No, siinä tapauksessa on parasta jäädä, sillä on jo myöhäistä mennä ja +voin puhtaalla omallatunnolla sanoa että myöhästymiseni oli kellon eikä +minun syytäni." + +"Toivon ettei se ollut niin kovin tärkeää, sire", virkkoi rouva kaino +voitonriemu silmissään. + +"Ei millään tavalla." + +"Ei mitään valtioasioita." + +"Ei, ei, se oli vain määräaika, jona olin aikonut nuhdella erästä +hävytöntä henkilöä käytöksensä johdosta. Mutta ehkäpä on parasta +niinkuin on. Poisjäämiseni on sinänsä sellainen viesti ja sellaisessa +muodossa että toivon, etten enää näe asianomaista henkilöä hovissani. +Mutta, mitä tämä merkitsee?" + +Ovi oli lennähtänyt auki ja rouva de Montespan, kauniina ja raivokkaana +seisoi heidän edessään. + + + + +Kymmenes luku. + +AURINGON PIMENNYS VERSAILLES'ISSA. + + +Rouva de Maintenon osasi erinomaisesti hillitä itsensä eikä koskaan +hämmentynyt. Hän oli heti noussut istuimeltaan sellaisin ilmein, kuin +hän olisi odottanut ikävään asti kaivattua vierasta. Hän ojensi +molemmat kätensä tervetuliaisiksi hymyillen suoraan vasten tulijaa. + +"Sepä oli oikein iloista", sanoi hän. Mutta rouva de Montespan oli +hyvin vihainen, niin vihainen, että hänellä näytti olevan täysi työ +hillitä itseään ja pidättää raivon purkausta. Hänen kasvonsa olivat +hyvin kalpeat, hänen sinisilmissään oli jäykkä katse ja raivokkaan +naisellinen kylmä kiilto. Hetken katselivat he toisiaan, toinen +hymyillen, toinen rypistäen kulmakarvojaan, kaksi Ranskan kauneinta ja +kuninkaallisinta naista. Sitte de Montespan välittämättä kilpailijansa +ojennetuista käsistä, kääntyi kuninkaan puoleen, joka oli tarkannut +häntä synkkenevin katsein. + +"Pelkään tunkeilevani, sire." + +"Tulonne on todella hieman äkillinen." + +"Jos niin on, täytyy minun pyytää anteeksi. Senjälkeen kuin tämä rouva +on ollut lapsieni kotiopettajana, on tapani ollut tulla hänen +huoneeseensa ilmottautumatta." + +"Mitä minuun tulee, olette aina tervetullut sillä tavalla", virkkoi +hänen kilpailijansa täydellisellä tyyneydellä. + +"Täytyy tunnustaa etten ole pitänyt edes tarpeellisena teidän +lupaannekaan, madame", vastasi toinen kylmästi. + +"Sitten teidän täytyy tehdä se vastaisuudessa", sanoi kuningas +tuimasti. "Nimenomainen käskyni on, että teidän tulee kaikessa osoittaa +mahdollisimman suurta kunnioitusta tätä rouvaa kohtaan." + +"Oo, tuota rouvaa kohtaan", sanoi hän tehden liikkeen kädellään. +"Teidän majesteettinne käsky on lakimme, mutta minun täytyy koettaa +muistaa että se _on_ tämä rouva, sillä toisinaan voi joutua +ymmälle sikäli ettei tiedä minkä nimen teidän majesteettinne kulloinkin +on valinnut kunnioituksensa esineeksi. Tänään on de Maintenon, eilen +oli Fontanges, huomenna — — niin, kukapa voi sanoa mikä se huomenna +on." + +Hän oli suurenmoinen seistessään siinä ylpeänä ja peloittavana, +aaltoilevin rinnoin ja katsoen säihkyvin sinisilmin kuninkaallista +rakastajaansa. Vaikkakin tämä oli vihoissaan, laimeni hänen tuimuutensa +tuntuvasti kun hän silmäili hänen täyteläistä kaulaansa ja hänen somien +hartiainsa hienoja ääriviivoja. + +Siinä oli jotakin, joka sopi erinomaisesti hänen intohimoiselle +olennolleen, hänen kauniin päänsä uhmaileva asento ja suurenmoinen +halveksunta, jota hän osoitti kilpailijalleen. + +"Ette voita mitään julkeudellanne, madame", sanoi kuningas. + +"Se ei olekaan tapani." + +"Joka tapauksessa käsitän sananne siksi." + +"Totuutta on aina erehdytty pitämään julkeutena Ranskan hovissa, sire." + +"Tämä riittää jo, madame." + +"Pieninkin muru totuutta riittää." + +"Te unohdatte itsenne, madame. Pyydän teitä poistumaan täältä." + +"Minun täytyy ensin muistuttaa teidän majesteettianne, että minulla +piti olla kunnia tavata teitä tänä iltana. Kello neljä teidän +lupauksenne mukaan piti tulla luokseni. En voi epäilläkään, etteikö +teidän majesteettinne aijo pitää lupaustaan huolimatta tämän huoneen +lumoista." + +"Olisin tullut, madame, mutta kello, kuten huomaatte, käy puoli tuntia +jälessä, jotenka aika meni huomaamattani ohi." + +"Pyydän, sire, ettette anna sen asian mieltänne pahoittaa. Palaan +asuntooni heti ja minulle on viiden aika yhtä sopiva kuin neljänkin." + +"Kiitän teitä, madame, mutta en ole havainnut tätä kohtausta niin +miellyttäväksi, että haluaisin toista samanlaista." + +"Teidän majesteettinne ei siis aijo tulla?" + +"Olisin mieluummin tulematta." + +"Lupauksestanne huolimatta?" + +"Madame!" + +"Rikotte siis lupauksenne?" + +"Vaiti, madame, tämä on sietämätöntä." + +"Se on todellakin sietämätöntä", huusi vihastunut rouva, unohtaen +kaiken säädyllisyyden. "Oh, en pelkää teitä, sire, Olen rakastanut +teitä, mutta en ole koskaan peljännyt teitä. Jätän teidät tänne, jätän +teidät ominetuntoinenne ja rippi-_äitinenne_. Mutta totuuden sana +teidän täytyy kuulla ennenkuin menen. Olette ollut uskoton +puolisollenne, olette ollut uskoton rakastajattarellenne, mutta nyt +vasta huomaan että voitte olla myöskin uskoton lupauksillenne." + +Hän niiasi vihaisesti ja astui pää pystyssä huoneesta. + +Kuningas ponnahti istuimeltaan kuin salaman tapaamana. Hän oli tottunut +ystävälliseen pikku puolisoonsa ja vielä ystävällisempään La +Vallière'een, jotenka tällainen puhetapa ei vielä koskaan ollut +joutunut hänen kuninkaallisten korviensa kuuluville. Se oli hänelle +kuin isku vasten kasvoja. Hän tunsi itsensä huumaantuneeksi, +nöyryytetyksi ja hämmentyneeksi sellaisesta odottamattomasta +mielenliikutuksesta. Mikä outo haju se olikaan, joka nyt ensi kerran +sekottui siihen suitsutukseen, jonka ympäröimänä hän aina oli elänyt. +Ja silloin nousi hänen sielunsa syvimmästä viha sitä naista kohtaan, +joka oli rohjennut nostaa äänensä häntä vastaan. Kateuden ja +loukkauksen toista naista kohtaan saattoi hän käsittää ja sehän oli +oikeastaan epäsuora kohteliaisuus hänelle itselleen, mutta että hän +saattoi puhutella häntä ikäänkuin he olisivat vaan mies ja nainen, +sensijaan että he olivat hallitsija ja alamainen, se oli liikaa. +Häneltä pääsi tolkuton raivon huudahdus syöstessään ovelle. + +"Sire!" Rouva de Maintenon, joka tarkasti oli seurannut kuninkaan +ilmehikkäitten kasvojen vaihtuvaa väreilyä, astui nopeasti pari askelta +ja pani kätensä hänen käsivarrelleen. + +"Minä lähden hänen jälkeensä." + +"Mutta miksi, sire?" + +"Kieltämään häntä tulemasta hoviin." + +"Mutta, sire —" + +"Te kuulitte mitä hän sanoi. Se oli hävytöntä. Minä menen." + +"Mutta, sire, voittehan kirjoittaa hänelle!" + +"Ei, ei, tahdon tavata hänet." Hän työnsi oven auki. + +"Oo, sire, pysykää lujana siinä tapauksessa!" + +Huolestunein ilmein näki hän kuninkaan poistuvan käytävää pitkin +kiireisin askelin ja vihaisin elein. Sitten hän palasi huoneeseensa ja +polvistuen rukousjakkaralleen taivutti päänsä rukoukseen kuninkaan, +oman itsensä ja koko Ranskan puolesta. + +De Catinat oli koettanut parastaan näyttääkseen nuorelle ystävälleen +kaikkia suuren palatsin ihmeitä, joita tämä oli arvostellut ja ihaillut +arvostelukyvyllä ja synnynnäisellä maulla, jollaisen hän oli +saavuttanut eläessään vapaudessa ja luonnon jaloimpain töitten +keskellä. Vaikka mahtavat suihkulähteet ja tekoputoukset olivatkin +suurenmoisia, eivät ne kuitenkaan tehneet valtavampaa vaikutusta +mieheen, joka oli matkustanut Eriejärveltä Ontariolle ja joka oli +nähnyt Niagarajoen paiskautuvan äkkijyrkänteitä alas, eivätkä myöskään +laajat nurmikentät olleet niin suuret sille, joka oli silmäillyt +Dakotan äärettömiä lakeuksia. Itse rakennus, sen laajuus ja korkeus, +sekä sen rakennuskivien kauneus hämmästytti häntä yhtäkaikki. + +"Minun täytyy saada Efraim Savage tänne", toisteli hän yhtämittaa. "Hän +ei muuten usko että saattaa löytyä yksi rakennus mailmassa, joka pystyy +vastaamaan koko Bostonia ja New Yorkia yhteensä." + +De Catinat oli järjestänyt niin, että amerikkalainen jäisi hänen +ystävänsä majuri de Brissac'in seuraan, kun hänen toinen vartiovuoronsa +tulisi. Tuskin oli hän asettunut paikalleen käytävässä, kun hän +hämmästyksekseen näki kuninkaan ilman mitään seuruetta tai palvelijaa +tulevan nopeasti kohti. Hänen kauniit kasvonsa olivat vihan rumentamat +ja hänen huulensa olivat yhteenpuristuneet kuten ihmisen, joka on +tehnyt tärkeän päätöksen. + +"Vartioupseeri", sanoi hän lyhyesti. + +"Tässä, sire." + +"Mitä, Te taas. Kapteeni de Catinat. Ettekö ole ollut vartiossa sitte +aamun." + +"En sire, tämä on toinen vahtivuoroni." + +"Hyvä, tarvitsen apuanne." + +"Olen käskettävänänne, sire." + +"Onko täällä ketään alaistanne upseeria." + +"Luutnantti de la Tremovuille on sivuvartiossa." + +"Hyvä, sijoittakaa hänet tähän paikallenne." + +"Ymmärrän, sire." + +"Ja itse te menette herra de Vivonne'n luo. Tehän tiedätte hänen +asuntonsa?" + +"Kyllä, sire." + +"Ellei hän ole siellä, täytyy teidän mennä etsimään häntä. Olipa hän +missä hyvänsä, täytyy teidän löytää hänet tunnin sisällä." + +"Kuten käskette, sire." + +"Te jätätte hänelle määräykseni. Kello kuuden aikaan tulee hänen olla +ajopelineen palatsin itäisellä portilla. Hänen sisarensa rouva de +Montespan odottaa häntä siinä ja velvoitan minä hänet viemään rouvan +Petit Bourgin linnaan. Teidän tulee sanoa hänelle että hän on minulle +vastuussa siitä että rouva tulee perille." + +"Kyllä, sire." De Catinat kohotti miekkansa tervehdykseksi ja lähti +asialleen. + +Kuningas jatkoi matkaansa käytävässä ja avasi sitten oven, +joka johti komeaan etuhuoneeseen. Se kimalteli kullassa ja peileissä +ja oli sisustettu ihmeellisen hienoilla hopealla silatuilla +ebenholtsihuonekaluilla ja varustettu tummanpunaisella aleppomatolla, +joka oli pehmeä ja joustava kun metsän sammal. Tässä upeassa huoneessa +oli vain yksi olento — pieni, yhtä väriä huonekaluston kanssa oleva +neekeripoika hopeakirjaillussa samettipuvussa, seisoen kuin pieni musta +kuvapatsas ovella, joka oli vastapäätä sitä josta kuningas oli tullut. + +"Onko emäntäsi tuolla?" + +"Hän on juuri palannut." + +"Tahdon tavata häntä." + +"Anteeksi, sire, mutta hän — — —" + +"Pitääkö jokaisen asettua minua vastaan tänään", murahti kuningas +vihaisesti ja ottaen pientä hovipoikaa kauluksesta, lennätti hänet +toiselle puolen huonetta. Sitten hän koputtamatta avasi oven ja astui +rouvan huoneeseen. Se oli laaja ja korkea, suuresti eroava siitä, josta +hän juuri oli tullut. Yhdellä seinällä oli kolme katosta lattiaan +ulottuvaa akkunaa ja hienojen vaaleanpunaisten uutimien läpi valoi +ilta-aurinko hillityn, suloisen valonsa. Suuret haarakynttilänjalat +kimaltelivat peilien välissä seinällä ja La Brun oli tuhlannut kaiken +väririkkautensa kattoon, jossa Ludvig itse komeili Jupiterin hahmossa +nakellen salamoitaan tuskasta vääntelehtivien alankomaalaisten ja +jättiläismäisten palatsikreivien joukkoon. Seinäverhojen, mattojen ja +kaluston vallitsevana värinä oli vaaleanpunainen, jotenka koko huone +muistutti värinsä puolesta näkinkuoren sisäpintaa ja valaistuna kuten +nyt, muistutti se kuninkaantyttären huonetta, jonka sadun prinssi oli +rakennuttanut. Toisessa päässä huonetta makasi leposohvalla kasvot +pielukseen painettuina nainen, jota kuningas oli tullut luotaan +karkoittamaan. + +Kuten kuihtunut kukka makasi hän siinä runsas ruskea tukka +epäjärjestyksessä; sen alta pilkoitti norsunluunvalkea kaareva kaula ja +sen yllä kauniisti taipunut, hienohipiäinen käsivarsi. + +Kun hän kuuli oven sulkeutuvan, katsahti hän ylös ja huomattuaan +kuninkaan, hypähti hän pystyyn ja riensi häntä kohden kädet +ojennettuina, sinisilmät kyynelten samentamina, koko ihana olemuksensa +sulautuen naisellisuudeksi ja nöyryydeksi. + +"Ah, sire", huudahti hän, pienen ilon säteen välkähtäessä kyynelten +läpi. "Olen tehnyt teille vääryyttä. Olen julmasti tehnyt vääryyttä +teille! Olette pitänyt sananne. Olette vain koetellut uskollisuuttani. +Ah, kuinka voinkaan puhua teille sellaisia sanoja — kuinka voinkaan +pahoittaa jaloa sydäntänne! Olettehan tullut luokseni sanomaan että +olette antanut anteeksi minulle!" + +Kuten sievä lapsi, joka vaatii hänelle tulevaa syleilyä, hän ojensi +luottavaisesti kätensä, mutta kuningas astui nopeasti askeleen +taaksepäin ja karkoitti hänet luotaan vihaisin elein. + +"Kaikki on ainaiseksi lopussa välillämme", sanoi hän karkeasti. +"Veljenne odottaa teitä itäisellä portilla kello kuusi ja minun käskyni +on, että odotatte siinä kunnes saatte lisämääräyksiä." + +Hän horjui ikäänkuin olisi saanut iskun. "Pitääkö minun jättää teidät!" +hän huudahti. + +"Teidän täytyy jättää hovi." + +"Hovi! Mielelläni vaikka heti! Mutta Teitä! Ah sire, te pyydätte +mahdottomia." + +"En pyydä, madame, minä käsken. Koska kerran olette oppinut käyttämään +väärin asemaanne, on teidän läsnäolonne sietämätön. Kaikki Europan +kuninkaat eivät yhdessäkään ole rohjenneet puhua minulle sillä tavalla +kuin te olette tänäpäivänä. Te olette loukannut minua omassa +palatsissani — minua, Ludvigia, kuningasta. Tällaista ei tapahdu +kahdesti, madame. Olette ylimielisyydessänne mennyt liian pitkälle. +Luulitte että suvaitsevaisuudessani olisin heikko. Nähtävästi arvelette +että kun yhdellä hetkellä teette minulle mieliksi, seuraavalla voitte +kohdella minua vertaisenanne, ikäänkuin tuota nukkekuningasta voisi +taivuttaa sekä puoleen että toiseen. Näette nyt että olette erehtynyt. +Kello kuusi jätätte Versailles'n ainaiseksi." Hänen silmänsä salamoivat +ja hänen olentonsa näytti kasvavan hänen vihansa rajuudesta. Rouva +peitti silmänsä toisella kädellään, ojentaen toista kuninkaaseen päin +ikäänkuin suojatakseen itseään hänen vihaiselta katseeltaan. + +"Oh, olen ollut paha", vaikeroi hän "tiedän sen, minä tiedän sen." + +"Olen iloinen että suvaitsette tunnustaa sen." + +"Kuinka voin puhua teille sillä tavalla! Kuinka voinkaan! Kunpa joku +tuho tulisi häjylle kielelleni! Minä, joka en ole teiltä saanut muuta +kuin hyvää. Miten pitikään minun loukata teitä, joka olette kaiken +onneni antaja. Oh sire, antakaa minulle anteeksi! Antakaa, säälinkin +vuoksi, antakaa minulle anteeksi." + +Ludvig oli luonnostaan helläsydäminen mies. Hän tuli liikutetuksi ja +kauniin, ylpeän rouvan masennus teki hyvää hänen kopeudelleen. Hänen +muut suosikkinsa olivat olleet rakastettavia kaikissa vaiheissa, tämä +ainoa oli ollut ylpeä ja taipumaton, kunnes tunsi hänen valtiaskätensä. +Hänen ilmeensä sulivat lempeämmiksi katsellessaan häntä, mutta hän +pudisti yhtäkaikki päätään ja hänen äänensä oli yhtä luja kuin ennen, +kun hän vastasi. + +"Se on hyödytöntä, madame. Olen ajatellut asiaa jo kauemman aikaa ja +teidän tämänpäiväinen mielettömyytenne on vaan jouduttanut sitä, mikä +ennemmin tai myöhemmin olisi tapahtunut. Teidän täytyy lähteä +palatsista." + +"Lähden palatsista. Sanokaa ainoastaan että olette antanut minulle +anteeksi. Oh sire, en voi kestää vihaanne. Se murtaa minut. Minulla ei +ole voimaa siihen. Te ette aja minua maanpakoon, te tuomitsette minut +kuolemaan. Ajatelkaa monia vuosia, joina olemme rakastaneet toisiamme +ja sanokaa että annatte minulle anteeksi. Olen uskaltanut kaikki teidän +vuoksenne, puolisoni, kunniani, kaikki. Ettekö tahdo uhrata vihaanne +niitä vastaan? Jumalani, hän itkee! Oh, en ole aivan hukassa, olen +pelastunut!" + +"Ei, ei, madame", sanoi kuningas pyyhkäisten kädellään silmiään. +"Näette miehen heikkona, mutta tulette näkemään kuninkaan vahvana. +Tämänpäiväisen loukkauksenne annan mielelläni anteeksi, jos se tekee +teidät onnellisemmaksi vetäytyessänne hovista. Mutta minulla on myös +velvollisuuksia alamaisiani kohtaan, minun täytyy olla heille +esimerkkinä. Me olemme liian vähän ajatelleet sellaisia asioita. Mutta +nyt on tullut aika silmätä myöskin entistä elämäänne ja valmistautua +tulevaa varten." + +"Ah, sire, tuotatte minulle tuskaa sanoillanne. Tehän ette vielä ole +miehuuden kukoistuksessakaan ja puhutte aivan kuin olisitte ikäloppu. +Vasta parinkymmenen vuoden kuluttua voi ihmisillä olla syytä sanoa että +ikä on muuttanut elämäntapanne." + +Kuningas hätkähti. "Kuka niin sanoo?" huudahti hän vihaisesti. + +"Oh, sire, se pääsi kieleltäni vahingossa. Älkää ajatelko sitä enään. +Ei kukaan puhu sellaista. Ei kukaan." + +"Te salaatte minulta jotakin, kuka sellaista puhuu?" + +"Oh, älkää kyselkö minulta sitä, sire." + +"Te sanoitte että puhutaan minun muuttaneen elämäntapani iän vuoksi +eikä uskonnon tähden. + +"Oh, sire, se oli vain tyhmää hovijuorua, joka ei ansaitse huomiotanne. +Se oli vain tuota tyhjää tavallista lorua, jolla hoviherrat paremman +puutteessa koettavat saada naisensa hymyilemään." + +"Tavallista juttua." Ludvig tuli tulipunaiseksi. "Olenko sitten tullut +niin vanhaksi. Olette tuntenut minut lähes kaksikymmentä vuotta, +huomaatteko te minussa muutosta?" + +"Minusta, sire, te yhä olette yhtä miellyttävä ja sorea kun silloin +kuin ensikerran voititte neiti Tonnay-Charente'n sydämen." + +Kuningas hymyili katsellessaan edessään olevaa ihanaa naista. + +"Toden totta, voinpa sanoa ettei neiti Tonnay-Charente'nkaan suhteen +ole suuria muutoksia havaittavissa. Mutta sittenkin Françoise, luulen, +että on parasta kun eroamme." + +"Jos se vain lisää onneanne, sire, niin kärsin kaikki, vaikka se olisi +kuolemakseni." + +"No nyt olemme oikealla tolalla." + +"Teidän tarvitsee vain mainita paikka, sire. Petit Bourg, Chargny, tai +oma luostarini Faubourgissa St. Germainessa. Mitä väliä sillä on missä +kukka kuihtuu, kun kerran aurinko on sille ainaiseksi selkänsä +kääntänyt. Mutta eletty elämä on kuitenkin omani ja tulen elämään +niitten päivien muistoissa, joina ei kukaan ollut tullut välillemme ja +jolloin teidän suloinen rakkautenne oli kokonaan minun. Olkaa +onnellinen, eläkää onnellisena, älkääkä enää muistako, mitä tulin +maininneeksi noista joutavista jutuista. Teidän elämänne on +tulevaisuudessa, minun menneisyydessä. Hyvästi, rakas sire, hyvästi." + +Hän ojensi käsiään eteenpäin, hänen silmänsä sammuivat ja hän olisi +kaatunut, ellei Ludvig olisi kiiruhtanut ottamaan hänet syliinsä. +Kaunis pää vaipui hänen olkaansa vasten, hän tunsi poskellaan lämpimän +henkäyksen ja hiusten tutun tuoksun. Hän tunsi käsivarsissaan +aaltoilevan poven, hän tunsi kätensä alla pienen sydämen, joka +räpytteli kuin lintu häkissään. Kaunis valkea kaula oli taipunut +taaksepäin, silmät miltei sulkeutuivat ja huulet olivat raollaan juuri +niin paljon että helmenvalkeat hampaat näkyivät ja ihanat kasvot olivat +melkein kiinni hänen omissaan. Silloin värähtivät silmäluomet ja suuret +siniset silmät katsoivat häneen, rakastavina, valittavina, puoleksi +rukoilevina, puoleksi uhmaavina, koko naisen sielu välähtäen ilmoille. +Liikahtiko kuningas? Vai liikahtiko hän itse? Heidän huulensa olivat +yhtyneet pitkään suuteloon, sitten toiseen, ja suunnitelmia ja +päätöksiä sateli Ludvigilta kuin syksyn lehtiä länsituulessa. + +"Minun ei sitten täydy lähteä. Teillä ei voi olla sydäntä lähettää +minua pois, eihän?" + +"Ei, ei, mutta te ette saa minua kiusata, Françoise." + +"Kuolisin ennemmin kuin aiheuttaisin teille hetkenkään pahaamieltä, +sire. Olen nähnyt teitä niin vähän viime aikoina, sire! ja rakastan +teitä niin sanomattomasti. Se on tehnyt minut aivan mielettömäksi ja +sitten tuo kauhun nainen — —" + +"Kuka sitten?" + +"Oh, eihän minun tulisi puhua pahaa hänestä. Tahdon olla hänellekin, +tuolle Scarron paran leskelle, teidän vuoksenne ystävällinen." + +"Niin, niin, teidän täytyy olla ystävällinen hänelle. En halua mitään +ikävyyksiä." + +"Ja jäättehän nyt minun luokseni, sire?" + +Hänen ovelat käsivartensa kietoutuivat kuninkaan kaulaan. Sitten hän +piti häntä hetken kättensä ulottuvilla katsellakseen häntä tarkasti ja +veti hänet taasen luokseen. "Ettehän lähde luotani, rakas sire, on niin +kauan siitä kun viimeksi olitte täällä?" + +Suloiset kasvot, punertava hehku huoneessa ja illan hiljaisuus, kaikki +ikäänkuin yhtyi aikaansaamaan aistihurmauksen. Ludvig vaipui +nojatuoliin. + +"Minä jään", sanoi hän. + +"Entä ajoneuvot itäisellä portilla." + +"Olen ollut kovin kova teille, Françoise. Antakaa minulle anteeksi. +Onko teillä paperia ja kynä, jotta voin peruuttaa määräyksen?" + +"Täällä on, pöydällä, sire. Minullakin olisi kirje lähetettävä ja jos +saan jättää teidät hetkiseksi, niin kirjoitan sen etuhuoneessa." + +Hän kiiruhti ulos voitonriemuisena. Taistelu oli ollut pelottava, mutta +sitä suurempi oli voitto. Hän otti esille vaaleanpunaisen paperilapun +koreasta lippaasta ja kirjoitti hätäisesti muutaman rivin. Se sisälsi: +"Jos rouva Maintenonilla on jotakin sanaa lähetettävänä hänen +majesteetilleen, niin on hän muutaman tunnin ajan tavattavissa rouva +Montespan'in luona." Tämän hän osoitti kilpailijalleen ja sen vei +yhdessä kuninkaan määräyksen kanssa pieni neekeripoika heti perille. + + + + +Yhdestoista luku. + +AURINKO PAISTAA JÄLLEEN. + + +Lähes viikon pysyi kuningas uudessa mielialassaan. Hänen elämäntapansa +jatkuivat muuten muuttumattomina paitsi että hän iltaisin tunsi +suurempaa vetovoimaa tuon hennon kaunottaren kuin rouva de Montespan'in +huoneisiin. Yhdenmukaisesti tuon äkillisen mielenmuutoksen kanssa +vaihtoivat hänen pukunsa väriään. Mustan ja sinisen tilalle pääsivät +taasen keltainen, ruskea ja sireenin värit. Ilmaantuipa pieni +kultapunonnainen hänen hattuunsa ja taskujensa suihin ja kokonaista +kolme päivää pysyi hänen rukousjakkaransa hovikappelissa tyhjänä. Hänen +käyntinsä oli reippaampaa ja hän heilautteli keppiään nuorekkaasti +ikäänkuin uhmatakseen niitä, jotka näkivät hänen parannuksessaan +vanhuuden ensi oireita — rouva de Montespan oli hyvin tuntenut +miehensä sinkauttaessaan ovelan vihjauksensa. + +Ja kun kuningas iloitsi, niin iloitsi myös koko suuri hovi. +_Salongit_ alkoivat taas saavuttaa entisen loistonsa ja iloisia +pukuja ja kiiltäviä koruompeleita, jotka vuosikausia olivat maanneet +laatikkojen kätköissä, nähtiin vielä kerran palatsin halleissa. +Kappelissa saarnasi Bourdalone turhaan tyhjille penkeille, mutta +tanssiaiset alakerrassa keräsivät koko hoviväen sinne ja herättivät +rajatonta ihastusta. Rouva Montespanin vastaanottohuone oli joka aamu +ääriään myöten täynnä odottavia miehiä ja naisia, kullakin jokin pyyntö +esitettävänä, jotavastoin hänen kilpailijansa huoneusto oli yhtä +yksinäinen ja hyljätty kuin se oli ollut ennenkuin kuningas oli luonut +suosiollisen katseensa häneen. Tuttuja kasvoja, jotka ammoin olivat +olleet karkoitettuja hovista, rupesi taas kenenkään estämättä tai +moittimatta ilmestymään hovin käytävissä ja puutarhoissa samalla kuin +jesuiittojen mustat kaavut ja piispan purppuraviitta miltei kokonaan +sieltä hävisivät. + +Mutta kirkollinen puolue, vaikka olikin tekopyhyyden esitaistelija, oli +myöskin hyveen puoltaja eikä ottanut tätä taka-askelta varsin vakavalta +kannalta. Pappien ja prelaattien tarkat silmät vartioivat visusti +Ludvigia hänen edesottamisissaan samoin kuin varovainen metsämies +tarkkailee nuorta hirveä, joka kedoilla teutaroi, luullen olevansa +voittamaton ja vapaa, vaikka joka metsänaukko ja polku on ansalla +varattu ja itse asiassa on yhtä varmasti hänen saaliinsa, kuin jos se +makaisi sidottuna hänen edessään. Sillä he tiesivät että hyvinkin pian +jokin kipu, pakotus tai satunnainen sana saisi hänet muistamaan +kuolemaansa ja kietomaan hänet taas siihen taikauskoiseen pelkoon, joka +käsitti hänen uskontonsa. Senvuoksi he vain odottivat ja punoivat +hiljaisuudessa keinojaan, joilla he tuhlaajapojan palattua parhaiten +häntä käsittelisivät. + +Tässä tarkoituksessa vartoivat hänen rippi-isänsä, isä la Chaise ja +Bossuet, Meaux'n kuulu piispa, rouva de Maintenon'ia tämän huoneessa. +Maapallo vierellään koetti hän opettaa maantietoa rammalle Maine'n +herttualle ja kujeilunhaluiselle pikku Toulouse'n kreiville, joilla +kummallakin perintönä isänsä vastenmielisyys opiskeluun ja äitinsä +vihamielisyys kaikkea kuria ja itsehillintää kohtaan. Hänen ihmeteltävä +tahdikkuutensa ja väsymätön kärsivällisyytensä oli kuitenkin voittanut +noitten luonnottomien pikkuprinssien rakkauden ja luottamuksen ja rouva +de Montespanin katkerimpana suruna olikin, että ei ainoastaan hänen +kuninkaallinen rakastajansa, vaan myöskin hänen omat lapsensa käänsivät +selkänsä hänen _salonkinsa_ loistolle viettääkseen aikansa hänen +kilpailijansa vaatimattomissa suojissa. + +Rouva Maintenon lähetti molemmat oppilaansa pois ja otti vastaan +kirkolliset herrat kunnioituksen sekaisella sydämellisyydellä, sillä he +eivät olleet ainoastaan hänen personallisia ystäviään vaan myöskin +gallialaisen kirkon kirkkaimpia tähtiä. Hän oli antanut ministeri +Louvois'n istua tavallisella tuolilla, mutta hän tarjosi hengenmiehille +nojatuolinsa ja tahtoi ehdottomasti itse istua vaatimattomalla. Viime +päivät olivat aiheuttaneet hänen kasvoilleen kalpeuden, joka +henkevöitti ja teki hänen piirteensä vielä entistään hienommiksi, mutta +hän säilytti muuttumattomana sen suloisen rauhallisuuden, joka hänen +olennolleen oli niin ominainen. + +"Huomaan, rakas tyttäreni, että olette surrut", sanoi Bossuet, katsoen +häneen ystävällisesti mutta tutkivasti. + +"Olen todellakin, teidän armonne. Koko viime yön vietin rukoillen että +tämä kalkki meiltä otettaisiin pois." + +"Ja kuitenkaan ei teillä ole vähääkään syytä pelkoon, sen voin +vakuuttaa. Luulkoot vain toiset että teidän vaikutusvaltanne häneen on +lopussa; me jotka tunnemme kuninkaan sydämen, me ajattelemme toisin. +Voi mennä muutama päivä, ehkäpä joku viikkokin, mutta kerran taas koko +Ranskan silmät kääntyvät ihmettelemään teidän onnenne nousua." + +Rouvan otsa synkkeni ja hän katsahti prelaattiin sen näköisenä kuin ei +hänen puheensa olisi ensinkään miellyttänyt häntä. "Toivon ettei ylpeys +ainakaan ole johtava minua harhaan. Jos osaan lukea sydämeni +aivoitukset oikein, niin ei siinä surussa, joka sieluani repii, ole +ajatustakaan omasta onnestani. Mitä valta minulle merkitsee, mitäpä +tarvitsen? Pienen huoneen, vapaata aikaa hartaudenharjoituksiini, +ruokamurusen pahimpaan puutteeseeni — mitäpä muuta pyytäisin? Miksi +siis tavoittelisin valtaa. Jos sydämeni suree, niin ei se sure sitä +mitä olen ehkä menettänyt. En ajattele sitä enempää kuin jonkun langan +katkeamista ompeleessani. Kuninkaan vuoksi olen murheissani, hänen +jalon sydämensä, herkän sielunsa vuoksi, joka saattaisi kohota niin +korkealle, mutta joka on vedetty alas kuten kotka, jonka lentoa paha +paino estää korkeuksiin kohoamasta. Hänen ja koko Ranskan vuoksi vietän +päiväni itkussa ja yöni rukouksessa. + +"Kaikesta tästä huolimatta olette kunnianhimoinen." + +Se oli jesuiitta, joka noin puhui. Hänen äänensä oli selkeä ja kylmä ja +hänen läpitunkevat harmaat silmänsä näyttivät lukevan hänen sielunsa +syvyydet. "Ehkä olette oikeassa, isä. Jumala minua varjelkoon +itserakkaudesta. Enkä kuitenkaan luule että olen sitä. Kuningas on +hyvyydessään tarjonnut minulle arvonimiä, mutta olen kieltäytynyt +niistä; hän on tarjonnut minulle rahaa, mutta olen palauttanut ne +takaisin. Hän on alentunut kysymään minulta neuvoa valtion asioissa ja +olen siitäkin kieltäytynyt. Missä siis on kunniahimoni?" + +"Sydämessänne, tyttäreni, mutta se ei ole syntistä kunnianhimoa. Se ei +ole tästä maailmasta. Tehän tahtoisitte kääntää kuninkaan mielen +hyvään, eikö niin? + +"Antaisin elämäni voidakseni tehdä sen." + +"Siinäpä juuri teidän kunnianhimonne. Enkö osaa hyvin tulkita jaloa +sieluanne? Tehän niin mielellänne näkisitte kirkon puhtaana ja selkeänä +hallitsevan koko tätä valtakuntaa. Tehän tahtoisitte nähdä kodittomat +hoivattuina ja puutteenalaiset autettuina, pahantekijät katuvina ja +kuninkaan johtavana sieluna kaikessa hyvässä ja jalossa. Ettekö +toivoisi sitä, tyttäreni?" + +Hänen kasvonsa hehkuivat ja silmänsä loistivat hänen katsoessaan +jesuiittaan ja ajatellessaan hänen loihtimaansa mahdollisuutta. "Ah", +sanoi hän, "se olisi suuri ilo." + +"Ja vielä suuremmaksi koituisi ilo, kun huoneenne hiljaisuudessa oma +sydämenne tietäisi, että te olette sen aiheuttanut, että sellainen +siunaus kuninkaalle ja koko isänmaalle on tullut teidän kauttanne." + +"Kuolisin, voidakseni tehdä sen." + +"Me tahdomme että tekisitte sen mikä on vielä vaikeampaa. Teidän tulee +elää tehdäksenne sen." + +"Ah." Hän katsoi toisesta toiseen kysyvin ilmein. + +"Tyttäreni", jatkoi Bossuet juhlallisesti ojentaen valkean kätensä, +jossa punainen pappissormus kimalteli, "on jo aika puhua selvää kieltä; +teemme sen kirkon etua silmälläpitäen. Ei kukaan kuule eikä koskaan +tule kuulemaan mitä välillämme nyt tapahtuu. Pitäkää, jos suvaitsette, +meitä kahta rippi-isinä, jotka pitävät salaisuutenne pyhänä. Sanon sitä +salaisuudeksi, vaikka se ei sitä olekaan meille, joitten tehtävänä on +lukea ihmissydämen aivoitukset. Te rakastatte kuningasta?" + +"Teidän armonne!" Hän säpsähti ja lämmin puna, joka hänen kasvoillaan +hohti, levittäytyi hänen otsalleen ja kauniille kaulalleen. + +"Te rakastatte kuningasta." + +"Teidän armonne — isäni!" Hän kääntyi hädissään toisesta toisen +puoleen. + +"Rakastamisessa ei ole mitään syntiä, tyttäreni, antautumisessa me +vasta rikomme. Toistan vieläkin, että rakastatte kuningasta." + +"Ainakaan en ole koskaan sitä myöntänyt hänelle", sammalsi hän. + +"Ettekö aio koskaan sanoakaan?" + +"Taivas tuhotkoon kieleni ennemmin." + +"Mutta miettikääpä, tyttäreni. Sellainen rakkaus kuin teidän on taivaan +lahja ja sillä on varmaan jokin korkeampi tarkoitus. Inhimillinen +rakkaus on liiankin usein vain myrkyllinen rikkaruoho, joka turmelee +maaperän, johon se pesiytyy, mutta tässä meillä on suloinen kukka, joka +tuoksuu nöyryyttä ja siveyttä." + +"Valitettavasti olen sitä turhaan koettanut kitkeä sydämestäni." + +"Ei, antakaa sen ennemmin juurtua yhä syvemmälle sinne. Jos kuningas +vain saisi tuta vähäistäkin hellyyttä puoleltanne, jos hän saisi +pienimmänkin merkin siitä, että sydämenne vastaa hänen tunteisiinsa, +niin on luultavaa että tunnustamanne kunnianhimo tulee tyydytetyksi ja +että Ludvig läheisessä vuorovaikutuksessa jalon luonteenne kanssa on +elävä sekä kirkon hengen että sen muotojen mukaan. Tämä kaikki voisi +olla seurauksena rakkaudestanne, jota te koetatte salata jonakin +saastaisena." + +Rouva kohottautui puoleksi, silmäillen vieraitaan vuoroon ja hänen +kasvoilleen hiipi kauhistuksen ilme. + +"Olenko käsittänyt teidät oikein!" kysyi hän miltei läähättäen. "Mitä +kätkette sanojenne taakse. Ettehän voine neuvoa minua —" + +Jesuiitta oli noussut seisomaan ja hänen hento vartensa näytti +kasvavan, kun hän vastasi: "Tyttäreni, me emme neuvo teitä mihinkään, +joka ei olisi kyllin arvokasta tehtävällenne. Me ajamme pyhän kirkkomme +asiaa ja kirkon etu vaatii että menette naimisiin kuninkaan kanssa." + +"Kuninkaan kanssa! Naimisiin kuninkaan kanssa." Pieni huone tuntui +pyörivän hänen silmissään. + +"Se on tulevaisuuden suurin toive. Näemme teissä toisen Jeanne +d'Arc'in, joka tahtoo pelastaa sekä Ranskan että Ranskan kuninkaan." + +Rouva istui liikkumattomana jonkun aikaa. Hänen kasvonsa olivat saaneet +entisen levollisuutensa, mutta hänen katseensa solui ilmeettömänä +pitkin käsityönsä raitoja, kun hän kuvitteli kaikkea mikä sisältyi +hänen äsken kuulemaansa vaatimukseen. + +"Mutta siitähän ei voi tulla mitään", sanoi hän vihdoin. "Miksipä +suunnittelisimme sellaista, joka ei koskaan voi tapahtua." + +"Ja miksi ei?" + +"Mikä Ranskan kuningas on nainut alamaisensa? Te näette kuinka joka +prinsessa Euroopassa on valmis ojentamaan kätensä hänelle. Ranskan +kuningattaren tulee olla kuninkaallista sukuperää, kuten viimeinenkin +oli." + +"Tuon kaiken voi aina järjestää." + +"Siinä on sitäpaitsi valtiollisia seikkoja. Jos kuningas vielä nai, +tapahtuu se luonnollisesti tarkoituksella saada aikaan voimakas +liittoutuma ja vahvistaa ystävyyttä jonkun naapurivallan kanssa tai +myös saadakseen lisäksi maakunnan, joka ehkä seuraisi morsiamen +myötäjäisinä. Mutta mitä myötäjäisiä minulla on? Lesken eläke ja +työkori." Hän naurahti katkerasti, mutta katsoi kuitenkin innokkaasti +vieraisiinsa, ikäänkuin olisi tahtonut väitteitään kumotuiksi. + +"Teidän myötäjäisinänne olisivat ruumiin ja hengen lahjanne, joita +taivas teille niin runsaassa mitassa on jakanut. Kuninkaalla on rahoja +ja maata tarpeeksi. Ja mitä valtioon tulee, niin voinko sitä paremmin +palvella kuin saamalla aikaan varmuuden siitä, että kuningas vast'edes +pääsee näkemästä sellaisia näytelmiä kuin tänäpäivänä palatsissa +sattui." + +"Oh, jospa niin kävisi. Mutta ajatelkaa, isä, ajatelkaa hänen +ympäristöään. Dauphin'iä hänen veljeään, hänen ministereitään! Tiedätte +kuinka vähän tämä heitä miellyttäisi ja kuinka helposti he saisivat +hänet epäröimään. Ei, ei, se on vain unelma, isä, siitä ei voi tulla +mitään." + +Kirkonmiehet, jotka tähän saakka olivat hymyllä tai käden liikkeellä +suoriutuneet rouvan vastalauseista, tulivat nyt vakaviksi. + +"Tyttäreni", lausui jesuiitta, "se on asia joka teidän tulee jättää +kirkon tehtäväksi. Toivottavasti kirkollakin on vaikutusvaltaa +kuninkaaseen nähden ja se voi niin ollen johtaa häntä oikeata latua, +huolimatta hänen omaisistaan ja heidän toivomuksistaan. Tulevaisuus +näyttää, kummalla suurempi voima on. Mutta te! Rakkaus ja velvollisuus +kehoittaa teitä samaan päämäärään ja kirkko luottaa nyt teihin." + +"Teen voitavani viimeiseen hengenvetoon saakka, isä." + +"Ja te voitte luottaa kirkkoon. Se auttaa teitä, jos te nyt autatte +sitä." + +"Minulla ei ole sen korkeampaa toivetta." + +"Olette oleva meidän tyttäremme, meidän kuningattaremme ja meidän +esitaistelijamme ja te olette parantava kärsivän kirkon kaikki haavat." + +"Ah, jospa voisin tehdä sen." + +"Te voitte. Niinkauan kun maassa on kerettiläisyyttä, ei uskollisilla +kirkonlapsilla voi olla rauhasta puhettakaan. Se on se hometahra, joka +on turmeleva kaiken hedelmän, ellei sitä ajoissa vastusteta." + +"Mitä te haluatte sitten, isä?" + +"Hugenottien täytyy lähteä maasta. Heidät täytyy karkoittaa. Vuohet +täytyy erottaa lampaista. Kuningas on jo kahdenvaiheilla ja Louvois on +nyt puolellamme; jos te asetutte puolellemme, niin käy kaikki hyvin." + +"Mutta, isä, ajatelkaa kuinka paljon heitä on!" + +"Sitä suurempi syy on tarttua asiaan." + +"Ja ajatelkaa heidän kärsimyksiään, jos heidät karkoitetaan." + +"Sehän on heidän vapaassa valinnassaan." + +"Se on totta, mutta kuitenkin asettuu sydämeni heitä puoltamaan." + +Isä La Chaise ja piispa pudistivat päätään. He olivat molemmat +luonnostaan ystävällisiä ja helläsydämisiä, mutta sydän muuttuu +kiveksi, kun uskonnon siunaus muuttuu lahkolaisuuden kiroukseksi. + +"Aiotteko siis heittäytyä Jumalan vihollisten ystäväksi?" + +"En toki, jos he todella sitä ovat." + +"Voitteko epäillä sitä? Onko mahdollista että sydämenne vielä on +kiintynyt nuoruutenne kerettiläisyyteen?" + +"Ei, isä, mutta ei ole myöskään luonnollista unhottaa, että isäni ja +isoisäni — —" + +"Ei, he ovat vastanneet omista synneistään. Onko mahdollista että +kirkko on voinut erehtyä teidän suhteenne? Kieltäydyttekö siis +ensimäisestä palveluksesta, minkä se pyytää teiltä? Olette valmis +ottamaan vastaan sen apua, mutta itse ette antaisi mitään sijaan." + +Rouva de Maintenon nousi päättäneen näköisenä ja sanoi: "Olette +viisaampia kuin minä ja teidän huomaanne on jätetty kirkon onni. Teen +minkä parhaaksi neuvotte." + +"Lupaatteko sen?" + +"Lupaan." + +Hänen molemmat vieraansa kohottivat yht'aikaa kätensä ja sanoivat. +"Tämä on siunattu päivä, ja vielä syntymättömät sukupolvet tulevan sitä +sellaisena arvostelemaan." + +Rouva istui puoleksi huumaantuneena niistä näköaloista, joita +tulevaisuus lupasi. Kuten jesuiitta oli huomauttanut, oli hän aina +ollut kunnianhimoinen ja hänen kunnianhimonaan oli voida jättää tämä +maailma parempana kuin mitä se nyt oli. Jossain määrin oli hän jo +saanut sen tyydytystä maistaakin, sillä jonkun kerran oli hänellä ollut +tilaisuus ohjata sekä kuningasta että tämän kautta koko kuningaskuntaa. + +Mutta mennä naimisiin kuninkaan kanssa — miehen, jonka puolesta hän +iloisin mielin olisi antanut henkensä ja jota hän syvimmästä +sydämestään rakasti niin puhtaasti ja jalosti kuin nainen konsanaan oli +rakastanut — se kävi jo yli hänen ylpeimpienkin toiveittensa. Hän +tunsi niin oman kuin kuninkaankin mielen. Hän oli varma siitä, että hän +kuninkaan puolisona kykenisi ohjaamaan hänet oikealle tielle ja +pitämään kaiken pahan vaikutuksen loitolla hänestä. Hän ei aikoisi olla +mikään heikko Maria Teresia, vaan pikemminkin, kuten pappi oli sanonut, +uusi Jeanne d'Arc, joka johtaisi Ranskan ja Ranskan kuninkaan +paremmille poluille. Ja joskin hänen, päästäkseen tähän päämäärään, +täytyi kovettaa sydäntään hugenotteja vastaan, ei se hänen mielestään +ollut hänen syynsä, vaan niitten, jotka hänelle sellaisia ehtoja +asettivat. Kuninkaan puolisona! Rakastavan naisen ja intomielisen +haaveilijan sydän löi sitä ajatellessa rajusti. + +Suuren ilon kintereillä tuli kuitenkin epäilys ja toivottomuus. Eikö +koko tuo haave ollut vain kaunis uni? Ja kuinka voivat nuo miehet olla +niin varmoja siitä, että he niin täydellisesti hallitsivat kuningasta? +Mutta ennenkuin hän ennätti pukea ajatuksensa sanoiksi, oli jesuiitta +jo huomannut hänen pelkonsa ja sanoi: + +"Kirkko pitää lupauksensa heti ja teidän täytyy myös vuorollanne olla +yhtä nopea." + +"Olen jo antanut lupaukseni, isä." + +"Sitten jää meidän asiaksemme ajaa tehtävänne läpi. Tehän jäätte +huoneeseenne koko illaksi? Kuningas on jo kahden vaiheilla. Puhuin +hänen kanssaan aamulla ja hänen mielialansa oli synkkä ja toivoton. + +"Hänen parempi minänsä inhoo jo syntejään, ja nyt, kun katumus on +valtaamaisillaan hänet kokonaan, on hän helpoimmin muokattavissa +tarkoituksiimme. Minun täytyy saada puhutella häntä vielä kerran ja +lähden nyt suoraan hänen luokseen. Ja ellen turhaan ole tutkinut hänen +sydäntään kahdenkymmenen vuoden ajan, on hän varmasti keskustelumme +päätyttyä teidän luonanne. + +"Jätämme teidät nyt, ettekä näe meitä, mutta tulette näkemään +toimintamme vaikutukset ja te olette muistava lupauksenne." He +kumarsivat yhtaikaa ja jättivät hänet mietteisiinsä. + +Tunti kului ja toinenkin hänen siinä istuessaan odottaen kohtaloaan. +Käsityö oli hänen edessään, mutta kädet lepäsivät toimettomina hänen +helmassaan. Hänen elämänsä tulevaisuus oli nyt ratkeamassa eikä hänellä +ollut mahdollisuutta kääntää sitä puoleen eikä toiseen. Päivä muuttui +jo illaksi ja illanrusko tummui pimeydeksi, mutta yhä istui hän +odottaen. Toisinaan, kuullessaan käytävästä askeleita, loi hän +odottavan silmäyksen oveen ja iloinen tervetuliainen välähti jo hänen +katseessaan, sammuakseen taas pettymyksen ilmeeseen. + +Vihdoin kuuli hän varmat, kiireiset askeleet, jotka tuntuivat hänestä +niin kohtalokkailta, että hän punoittavin poskin ja rajusti sykkivin +sydämin nousi seisomaan. Ovi aukeni ja ulkokäytäväin harmaassa +valaistuksessa erotti hän kuninkaan suoran ja miellyttävän vartalon. + +"Sire! odottakaa hetkinen, niin kamarineitini sytyttää lampun." + +"Älkää kutsuko häntä." Hän astui sisään ja sulki oven jälkeensä. + +"Françoise, hämärä on minulle tervetullut, sillä se säästää minua +näkemästä sulosilmienne moitteita, joita ei lempeä kielenne näy voivan +lausua. + +"Moitteita, sire! Herra varjelkoon minua niitä lausumasta." + +"Kun viimeksi poistuin luotanne, Françoise, oli minulla hyvät +aikomukset mielessäni. Koetin viedä ne perille, mutta en jaksanut — en +jaksanut. Muistan että varoititte minua ja olin hullu, kun en +noudattanut neuvoanne." + +"Olemme kaikki heikkoja kuolevaisia, Sire, kukapa ei olisi langennut? +Sire, sydäntäni kouristaa nähdessäni teidät tuollaisena." + +Kuningas seisoi takan ääressä, kasvot käsiin painettuina ja hänen +hengityksestään huomasi helposti, että hän itki. Rouva de Maintenon +tunsi ääretöntä sääliä tuota äänetöntä, katuvaa olentoa kohtaan ja hän +ojensi osaaottavasti kätensä häntä kohti ja antoi sen hetkisen levätä +hänen käsivarrellaan. Seuraavassa tuokiossa puristi kuningas sen +omiensa väliin ja rouva salli sen tapahtua vastustamatta. + +"En voi tulla toimeen ilman teitä, Françoise", sanoi hän. "Olen mailman +yksinäisin ihminen, elän kuin korkean vuoren huipulla vailla +ainoatakaan toveria. Kuka on minulle tosiystävä, keneen voin luottaa? +Yksi toimii kirkon hyväksi toinen perheensä, mutta useimmat omaksi +parhaakseen. Ja kuka heistä kaikista on rehellinen? Te olette minun +parempi minäni, minun suojelusenkelini. Hyvä isä puhuu totta ja mitä +lähempänä olen teitä, sen kauempana olen kaikesta pahasta. Sanokaa +minulle Françoise, rakastatteko minua." + +"Vuosikausia olen rakastanut teitä, sire." Hänen äänensä oli matala +mutta sointuva, naisen ääni, jolle teeskentely oli kauhistus. + +"Olin toivonut sitä, Françoise, ja kuitenkin minua ilo värisyttää +kuullessani sen teiltä. Tiedän ettei rikkaus ja arvonimet ole +mielestänne suurenarvoiset, tiedän myös että mielenne palaa pikemmin +luostariin kuin palatsiin, mutta kuitenkin pyydän teitä jäämään tänne +ja vallitsemaan täällä. Tahdotteko tulla vaimokseni, Françoise?" + +Niin oli nyt tuo kohtalokas hetki tullut. Rouva vaikeni hetken, +ainoastaan hetkisen ennen viimeistä ratkaisevaa askelta, mutta sekin +tuntui kuninkaasta liian pitkältä. + +"Ettekö tahdo, Françoise", kysyi hän pelko äänessä. + +"Jumala suokoon, että tulisin sellaisen kunnian arvoiseksi. Vannon +tässä, että jos taivas suo minulle toisen puolen elämääni lisää, niin +olen joka hetken käyttävä vain tehdäkseni teidät onnellisemmaksi +ihmiseksi." + +Puhuessaan oli hän laskeutunut polvilleen ja kuningas pitäen yhä hänen +kädestään polvistui hänen viereensä. + +"Minä vannon myös", sanoi hän, "että jos minunkin suodaan elää vuoteni +lisää, olette te nyt ja aina oleva ainokaiseni naisten joukosta." + +Niin he vannoivat molemmin puoliset valansa, jotka he todella +pitivätkin, sillä kumpikin eli vielä toisen puolen ikäänsä eikä +kumpikaan seniltaista lupaustaan rikkonut. + + + + +Kahdestoista luku. + +KUNINGAS OTTAA VASTAAN. + + +Voi olla, että rouva de Maintenon'in uskottu, neiti Nanon oli saanut +vihiä tästä kohtauksesta, mutta yhtä mahdollista on, että isä la +Chaise, veljeskunnalleen ominaisella oveluudella oli tullut siihen +johtopäätökseen että asian julkisuuteen saattaminen paraiten pysyttäisi +kuninkaan nykyisessä mielentilassaan. Oli miten oli, joka tapauksessa +tiesi koko hovi seuraavana päivänä, että entinen suosikki oli joutunut +epäsuosioon uudelleen ja että oli kysymys kuninkaan naimisiinmenosta +lastensa opettajattaren kanssa. Siitä kuiskailtiin _pienessä +pukeutumisessa_, asia vahvistui suuressa puheillepääsyssä ja +kuninkaan palatessa kappelistaan oli se jo yleisenä puheenaiheena. +Vikkelästi katosivat nyt liehuvat silkit ja sulkatöyhtöiset hatut +entisiin komeroihinsa ja laatikoihin ja uudelleen otettiin esille +tummat takit ja yksinkertaiset, arvokkaat hameet. Scudery ja Calpernadi +hävisivät näkyvistä ja sijalle tuli messukirjat sekä Tuomas +Kempiläinen. + +Bourdalone, joka viikon oli saarnannut tyhjille seinille, tapasi +kappelinsa taas täynnä gentlemanneja ja kynttiläniekkoja hovinaisia. +Puolen päivän aikaan ei hovissa ollut ainoatakaan, joka ei olisi +kuullut uutista, paitsi rouva de Montespan'ia, joka levottomana +rakastajansa viipymisestä oli jäänyt ylpeässä eristäymisessään omiin +suojiinsa, eikä näinollen voinut tietää mitä oli tapahtunut. Moni olisi +kyllä mielelläänkin vienyt hänelle tuon viestin, mutta kun kuningas +niin usein viime aikoina oli muuttanut mieltään, ei kukaan rohjennut +tehdä rouvasta itselleen ilmeistä vihollista, jonka kädessä taasen +viikon perästä saattoi olla koko hovin elämä ja onni. + +Ludvig oli synnynnäisessä itsekkyydessään siinä määrin tottunut +katsomaan tapauksia ainoastaan omaan persoonaansa kohdistuvina, ettei +hänen päähänsä pälkähtänytkään, että hänen oma kauan kärsinyt +perheensä, taipumatta tällä kertaa tavanmukaiseen täydelliseen +kuuliaisuuteen, rohkenisi vastustaa hänen päätöksiään. Hän hämmästyi +senvuoksi suuresti, kun hänen veljensä pyysi yksityistä keskustelua +hänen kanssaan ja lähestyi ilman sovinnaista hymyä ja nöyriä eleitä +joita vaadittiin majesteettia lähestyttäessä. + +Monsieur oli kummallinen mukaelma vanhemmasta veljestään. Hän oli +lyhyempi, mutta suunnattoman korkeat korot pitensivät hänet tavallisen +miehen mittaiseksi. Hänen olennossaan ei ollut ensinkään sitä +sulavuutta, mikä kuninkaassa erikoisesti pisti silmään, eikä hänellä +myöskään ollut sitä käden ja jalkojen soreutta, jota sen ajan +kuvanveistäjät kuninkaassa olivat ihailleet. Hän oli lihava, kävi +hieman laahustaen ja käytti suunnatonta tekotukkaa, joka lukemattomissa +kiehkuroissa valautui hänen hartioilleen. + +Hänen kasvonsa olivat pitemmät ja tummemmat kuin kuninkaan ja nenänsä +oli erikoisen silmiinpistävä, mutta kummallakin veljellä oli suuret +ruskeat silmät, jotka he olivat perineet Itävallan Annalta. Häneltä +puuttui myös kuninkaan aisti pukeutua yksinkertaisesti mutta +vaikuttavasti. Sen sijaan hänen pukunsa oli ylt'yleensä liehuvien +korunauhojen peitossa, jotka kahisivat hänen liikkuessaan ja +takertuivat hänen jalkoihinsa niin että niitä tuskin eroitti. Hän oli +ylt'yleensä ristien, tähtien, jalokivien ja jos jonkinlaisten +arvomerkkien peitossa ja hänen takkinsa poikki kulki leveä, sininen +Pyhän Hengen ritarikunnan nauha, joka hänen sivullaan oli solmittu +ruusukkeeksi, miekan kantamista varten. Tällaisena vaappui hän +kuningasta kohti, kantaen majavannahkaista töyhtöhattuaan oikeassa +kädessään, muistuttaen sekä sisäiseltä että ulkonaiselta olemukseltaan +jonkunlaista pilakuvaa kuninkaasta. + +"No, monsieur", virkkoi kuningas hymähtäen, "näytätte tänään vähemmän +iloiselta kuin tavallisesti. Pukunne on tosin loistava, mutta otsanne +on synkkä. Toivon että madame ja de Chartres'in herttua voivat hyvin?" + +"Kyllä, sire, he voivat hyvin, mutta he, kuten minäkin ovat +murheellisia ja samasta syystä." + +"Todellakin ja miksi sitten?" + +"Olenko koskaan erehtynyt velvollisuuksissani nuorempana veljenänne, +sire?" + +"Ette koskaan, Filip, ette koskaan", vastasi kuningas laskien +ystävällisesti kätensä toisen olkapäälle. "Olette ollut erinomaisena +esimerkkinä alamaisilleni." + +"Miksi sitte loukkaatte minua?" + +"Filip!" + +"Niin, sire, sanon että se on loukkaus. Olemme kuninkaallista sukua ja +meidän puolisommekin ovat sitä. Te naitte espanjalaisen prinsessan, +minä nain Baijerin prinsessan. Se oli tosin hieman alentavaa, mutta +tein sen kuitenkin. Ensimäinen puolisoni oli englantilainen prinsessa. +Kuinka voimme sallia että hallitsijahuoneeseen, jolla on tällaisia +suhteita, tunkeutuu nainen, joka on kyttyräselkäisen miehen leski, +miehen joka oli häväistyskirjailija ja jonka nimikin on tullut +sananparreksi koko Europassa." + +Kuningas tuijotti hämmästyneenä veljeensä, mutta pian vaihtui hämmästys +suuttumukseksi. + +"No, tottavie", huudahti hän. "Tulinpa juuri sanoneeksi, että olette +ollut erinomainen veli minulle, mutta huomaan nyt sanoneeni sen +ennenaikaisesti. Te uskallatte siis asettua vastustavalle kannalle +siihen naiseen nähden, jonka minä olen valinnut puolisokseni." + +"Niin teen, sire." + +"Ja millä oikeudella?" + +"Perheen kunnian vuoksi, sire, joka on yhtä hyvin minun kuin +teidänkin." + +"Mies", karjasi kuningas raivokkaasti. "Ettekö vielä ole oppinut +tietämään, että minä itse olen kaiken kunnian alkulähde tässä +kuningaskunnassa ja että ketä hyvänsä minä tahdon kunnioittaa, hän +tulee jo tuon tahtoni kautta kunnioitettavaksi? Vaikka ottaisin minkä +lutkan hyvänsä Poisonnie-kadulta, voisin hänet omalla tahdollani +korottaa niin korkealle, että ylhäisinkin ranskalainen olisi ylpeä +saadessaan tehdä kumarruksen hänelle. Ettekö sitä tiedä?" + +"En, en tiedä sitä", sanoi hänen veljensä heikon miehen +itsepäisyydellä, joka tuntee olevansa umpikujassa. + +"Pidän sitä loukkauksena sekä itseäni että puolisoani kohtaan." + +"Puolisoanne! Kunnioitan kaikin puolin Charlotte Elisabetia, mutta +missä suhteessa hän on ylempänä sitä, jonka isoisä oli Henrik Suuren +rakastettu ystävä ja asetoveri? Nyt on kylliksi jo. En halua alentua +väittelemään kanssanne sellaisista asioista. Menkää matkaanne, älkääkä +tulko silmieni eteen ennenkuin olette oppinut olemaan puuttumatta minun +asioihini." + +"Missään tapauksessa puolisoni ei tule häntä tuntemaan", sähähti +monsieur. Mutta kun kuningas astui pari tuimaa askelta häntä kohti, +kääntyi hän ympäri ja loikkasi huoneesta niin vikkelästi kuin vain +raskaalta ruholtaan ja korkeilta koroiltaan pääsi. + +Mutta kuningas ei saanut rauhaa sinä päivänä. Eilen olivat rouva +Maintenon'in ystävät liittyneet yhteen hänen puolestaan, tänään +toimivat hänen vihamiehensä. Tuskin oli monsieur poistunut, kun +huoneeseen syöksyi loistavapukuinen nuorukainen, jonka tomuisista +vaatteista heti saattoi päättää että hän oli juuri tullut +ratsastusmatkalta. Hän oli kalpeakasvoinen ja ruskeatukkainen ja ellei +hänen nenänsä jo poikasena olisi saanut rumentavaa vammaa, olisi hän +ollut hämmästyttävästi kuninkaan näköinen. Nähdessään hänet olivat +kuninkaan kasvot ensin kirkastuneet, mutta ne synkistyivät taas, kun +nuori mies riensi hänen luokseen ja heittäytyi polvilleen hänen +jalkoihinsa. + +"Ah, sire," pyysi hän, "säästäkää meitä tältä surulta, tältä +nöyryytykseltä. Minä rukoilen teitä, sire, ajatelkaa ennenkuin saatatte +sekä meidät että itsenne häpeään." + +Kuningas vetäytyi pois hänestä ja rupesi astumaan vihaisesti edes +takaisin huoneessa. + +"Tämä on sietämätöntä", sanoi hän, "pahasti teki veljeni, mutta poikani +on tehnyt vielä pahemmin. Sinä olet salaliitossa hänen kanssaan, +Ludvig. Monsieur on pyytänyt sinua näyttelemään tätä osaa." + +Perintöprinssi nousi seisaalleen ja katsoi vääjäämättä ankaraa isäänsä +silmiin. + +"En ole nähnyt setääni", sanoi hän. "Olin Meudon'issa, kun kuulin +uutisesta — tämän hirvittävän uutisen — ja hyppäsin oitis satulaan, +sire, ratsastaakseni tänne pyytämään ettette vetäisi kuninkaallista +huonekuntaamme niin alas." + +"Sinä olet häpeämätön, Ludvig." + +"Se ei ole tarkoitukseni, sire. Mutta ajatelkaa että äitini oli +kuningatar ja että olisi todella outoa, jos äitipuolekseni saisin +— —" + +Kuningas nosti käskevin elein kätensä, joka heti sai pojan vaikenemaan. + +"Vaiti", ärjäsi hän, "tai tulet sanoneeksi sellaista, joka ikuisiksi +ajoiksi luo ylipääsemättömän kuilun välillemme. Pitääkö minun kärsiä, +että minua kohdellaan pahemmin kuin kurjinta alamaistani, jolla +kuitenkin on vapaus seurata omaa haluaan yksityisissä asioissaan." + +"Tämä ei ole teidän yksityisasianne, sire, vaan koskee se meidän koko +perhettämme. Teidän hallituksenne mainiot teot ovat lisänneet +Burbonsuvun kunniakehän kirkkautta. Älkää antako sen sumentua, sire, +pyydän sitä teiltä polvillani." + +"Puhut kuin mieletön", sanoi hänen isänsä tylysti. "Minä aion naida +kunniallisen ja viehättävän naisen, joka kuuluu Ranskan jaloimpiin +sukuihin ja sinä puhut aivan kuin olisin tekemäisilläni jotakin +alentavaa ja ennenkuulumatonta. Mitä sinulla on tätä naista vastaan?" + +"Se, että hän on sellaisen miehen tytär, jonka paheet olivat yleensä +tunnetut; että hänen veljensä on kaikkein huonoimpia maineeltaan; että +hän on aina ollut seikkailijatar; että hän on raajarikon töhertäjän +leski ja että hän on alhaisessa asemassa palatsissa." + +"Uskallatko sinä nimittää lasteni hoitoa alhaiseksi toimeksi?", sähähti +kuningas leimuavin silmin. "Sanon sinulle että kuningaskunnassani ei +ole sen korkeampaa asemaa kenelläkään. Lähde heti takaisin Meudon'iin, +sir, silmänräpäyksessä, äläkä ikänä rohkene avata suutasi tässä +asiassa. Mene matkoihisi! Ja kun aikanasi olet tämän maan kuningas, +niin tee mitä haluat, mutta siihen mennessä älä sekaannu sen asioihin +joka on sekä sinun isäsi että hallitsijasi." + +Nuori mies kumarsi syvään ja poistui arvokkain askelin, mutta kääntyi +vielä ovella ja sanoi: "Apotti Fenelon tuli tänne kanssani, +suvaitsetteko ottaa hänet vastaan?" + +"Pois, pois", huusi kuningas, silmät säihkyvinä ja vihaisena yhä astuen +edes takasin. + +Perintöprinssi meni, ja samassa sukelsi esiin pitkä, laiha, +neljissäkymmenissä oleva pappi. Hän oli hämmästyttävän siro. Hänellä +oli kalpeat hienopiirteiset kasvot ja hänen käytöksestään huomasi heti, +että hänellä oli vuosikausien tottumus hovitavoissa. + +Kuningas kääntyi äkkiä ja tarkasti häntä tiukasti epäluuloisin katsein. + +"Hyvää päivää, apotti Fenelon", sanoi hän. "Saanen kai kysyä, mikä on +tulonne tarkoitus?" + +"Olette, sire, useamman kuin yhden kerran suvainnut alentua kysymään +minulta alamaista neuvoani ja olettepa usein jälestäpäin lausunut +tyytyväisyytennekin siihen." + +"Entä sitte, entä sitte", mutisi kuningas. + +"Jos huhuissa on perää, sire, olette paraikaa vakavassa käännekohdassa, +jolloin puolueeton neuvo ehkä olisi suurenkin arvoinen. Tarvitseeko +minun sanoa, että — — —" + +"Vaiti, vaiti, miksi tällaista sanaintuhlausta?" huudahti kuningas. +"Teidät on lähetetty tänne taivuttamaan minua rouva de Maintenon'ista." + +"Sire, sen naisen puolelta olen aina kokenut pelkkää ystävällisyyttä. +Kunnioitan häntä ja pidän häntä Ranskan parhaimpana naisena." + +"No, mutta apotti Fenelon, sittehän tulette varmasti oikein iloiseksi, +kun kuulette että aion mennä naimisiin hänen kanssaan. Hyvästi apotti. +Olen pahoillani ettei minulla ole aikaa pitempään keskustelemaan tästä +mieltäkiinnittävästä asiasta." + +"Mutta, sire — —" + +"Kun olen epätietoinen jostakin, apotti, panen neuvoillenne varsin +suuren arvon. Tässä asiassa minulla onneksi ei ole mitään epäilyksiä. +Minulla on kunnia toivoa teille hyvää päivän jatkoa." + +Pahin viha oli kuninkaasta jo häipynyt, mutta se oli jättänyt tilalle +kylmän, katkeran ivan, jota hänen vastustajansa vielä enemmän +pelkäsivät. + +Apottikin, joka muuten kyllä oli kerkeä kieleltään ja keinokas +mieleltään, tunsi itsensä voitetuksi ja vaikeni. Hän astui pari askelta +taaksepäin, kumarsi hovitavan mukaan kolmasti ja poistui. Mutta +kuningas ei saanut pitkää hengähdysväliä. Hänen ahdistajansa tiesivät +taivuttaneensa hänet itsepintaisuudella ennenkin ja he luottivat +nytkin tähän keinoon. Nyt astui huoneeseen Louvois, ministeri +majesteetillisine eleineen ja suurine tekotukkineen. Huolimatta +ylpeästä ryhdistään huomasi hänen hienoilla kasvoillaan hätääntymistä, +kun hän kohtasi kuninkaan tuhoaennustavan katseen. "No Louvois, mitä +nyt?" kysyi hän kärsimättömästi. "Onko sattunut joitakin tärkeitä +valtiollisia asioita?" + +"Nyt on kyseessä vain yksi valtiollinen asia, sire, mutta se +syrjäyttääkin tärkeydellään kaikki muut." + +"Mikä sitten?" + +"Naimisiinmenonne, sire." + +"Te ette hyväksy sitä?" + +"Oh, sire, minkä sille voin?" + +"Ulos huoneestani, sir! Aijotteko kiduttaa minut kuoliaaksi +tungettelevaisuudellanne. Mitä! Uskallatteko vielä jäädä, vaikka käsken +teitä poistumaan?" Kuningas astui tuimasti ministeriä kohti, mutta tämä +paljasti äkkiä miekkansa. Ludvig hypähti hätääntyneenä ja hämmästyneenä +taaksepäin, mutta huomasikin että hänelle tarjottiin kahvaa eikä terää. + +"Lävistäkää tällä sydämeni, sire", sanoi ministeri, polvistuen ja koko +ruumis liikutuksesta värähdellen. "En tahdo elää nähdäkseni teidän +suuruutenne häviävän." + +"Taivas", huudahti kuningas, paiskaten miekan lattiaan ja painaen +kätensä ohimoilleen. "Luulen että teidän salaliittonne saattaa minut +hulluksi. Onko ketään ihmistä kidutettu tässä elämässä tällä tavalla. +Siitähän tulee yksityisluontoinen avioliitto, joka ei hituistakaan +koske valtiota. Kuuletteko mies? Oletteko nyt käsittänyt? Mitä te vielä +vaaditte?" + +Louvois hankkiutui jaloilleen ja pani miekkansa takasin tuppeen. + +"Teidän majesteettinne pysyy siis päätöksessään?" + +"Ehdottomasti." + +"Siinä tapauksessa minulla ei ole muuta sanomista." Lähtiessään painoi +hän päänsä rintaansa vasten aivan murtuneen näköisenä, vaikka hän +tosiasiassa tunsi sydämensä keventyneeksi kuninkaan vakuutuksesta, +ettei hänen vihaamansa nainen ainakaan nousisi Ranskan valtaistuimelle. + +Tiheästi uudistuneet hyökkäykset eivät tosin saaneet kuningasta +luopumaan päätöksestään, mutta ne olivat kuitenkin suuressa määrin +kiusanneet ja katkeroittaneet häntä. Sellainen vastustuksen myrsky oli +jotakin aivan uutta miehelle, jonka tahto oli ollut maan ainoana +lakina. Hän tunsi itsensä vaivaantuneeksi ja hämmentyneeksi ja hänet +valtasi järjetön halu saada vuodattaa kaiken harminsa niiden +niskoille, joitten neuvoa hän viimeksi oli seurannut. Kun ovenvartija +sitten laski hänen rippi-isänsä, isä la Chaise'in sisään, ei kuninkaan +ulkomuoto juuri ollut kaikkein sydämellisimpiä. + +"Toivotan teille kaikkea hyvää, sire, ja onnittelen teitä sydämestäni +ottamanne tärkeän askeleen johdosta, joka varmasti on tuottava +tyydytystä niin tässä kuin tulevassakin elämässänne." + +"En ole onnellinen enkä myöskään tyytyväinen", vastasi kuningas +ärtyisästi. "Minua ei elämässäni ole kiusattu näin. Koko hovi on täällä +käynyt polvistumassa saadakseen minut muuttamaan aikeitani." + +Jesuiitta katsoi häneen levottomasti harmailla silmillään. + +"Onneksi", virkkoi hän, "on teidän majesteettinne lujatahtoinen mies, +jota ei niin helposti käännytetä, kuin he luulevat." + +"Ei, todellakaan. Tuumaakaan en perääntynyt. Mutta sittenkin, täytyy +minun myöntää että on sangen epämiellyttävää, kun on niin paljon +vastustajia. Luulenpa että useimmat ihmiset olisivat taipuneet." + +"Nyt on aika pysyä lujana, sire. Saatana raivoo huomatessaan teidän +pääsevän käsistään ja hän nostattaa kaikki ystävänsä ja lähettää kaikki +lähettinsä pidättämään teitä." + +Mutta kuningas oli nyt sillä tuulella, ettei häntä vähällä voinut +lohduttaa. + +"No ei teillä, isä, totisesti ole paljoakaan kunnioitusta perhettäni +kohtaan. Veljeni, poikani, sekä apotti Fenelon ja sotaministeri ovat +niitä lähettejä, joihin äsken viittasitte." + +"Siinä tapauksessa on kunnianne yhä suurempi. Te olette, sire, tehnyt +jalosti. Te olette ansainnut Pyhän kirkon kiitoksen ja siunauksen." + +"Uskon tehneeni oikein, isä", vastasi kuningas vakavana. "Olisin +iloinen, jos saisin tavata teitä myöhemmin illalla, mutta nyt haluaisin +hetkisen yksinäisyyttä." + +Isä la Chaise lähti kuninkaan luota syvästi epäillen hänen lujuuttaan. +Oli ilmeistä, että häneen kohdistetut monet pyynnöt olivat tehneet +hänet epäröiväksi, vaikkeivät olleetkaan saaneet häntä varsinaisesti +päätöksestään luopumaan. Mitä tulisikaan tapahtumaan, jos niitä +jatkuisi, ja varmasti niitä yhä oli tulossa. Nyt täytyi keksiä +sellainen keino, joka varmasti veisi asian päätökseen heti, sillä +jokaisen päivän viivytys sukeutuisi vastustajien hyödyksi. Epäröiminen +merkitsi nyt häviötä. Kaikki tuli nyt panna viimeisen kortin varaan. + +Meaux'n piispa odotti etuhuoneessa ja isä la Chaise esitti hänelle +muutamin sanoin aseman vaarallisuuden ja keinot sen torjumiseksi. +Yhdessä he sitte menivät rouva de Maintenon'in huoneeseen. + +Hän oli hylännyt synkän leskenpukunsa, jota hän oli käyttänyt +hoviintulostaan saakka ja oli nyt pukeutunut upeaan, joskin +yksinkertaiseen hopeasarsilla koreiltuun satiiniin, joka paremmin +soveltui hänen tulevaisuuden unelmiinsa. Yksi ainoa timanttikoriste +kimalteli hänen kauniissa tukassaan. Muutos oli tehnyt hänen kasvonsa +ja vartalonsa vuosia nuoremmaksi, vaikka hän muutoinkin oli vuosiaan +paljon nuoremman näköinen. Nähdessään hänet nyt tällaisena +säännöllisine piirteineen, täydellisenä kaunottarena, tyynenä ja +hienona, mitä suloisimpana olennoltaan, molemmat juoniniekat tulivat +siihen päätökseen että syynä heidän aikeensa epäonnistumiseen ei +ainakaan olisi oivallisen aseen puute. + +Heidän tullessaan oli rouva noussut seisomaan ja hänen ilmeistään +näkyi, että hän oli huomannut sen levottomuuden, joka heidän mielissään +kyti. + +"Teillä on huonoja uutisia?" kysyi hän. + +"Ei, tyttäreni", virkkoi piispa. "Mutta meidän täytyy olla hyvin +varuillamme vihollisiimme nähden, jotka mielellään tahtoisivat saada +kuninkaan kääntämään selkänsä teille, jos vain voisivat." + +Hänen kasvonsa loistivat, kun hänen rakastajaansa mainittiin. + +"Ah, te ette tiedä kaikkea. Hän on tehnyt pyhän lupauksen ja uskon +häntä niinkuin itseäni. Tiedän, että hän pysyy uskollisena." + +Mutta jesuiitan järki oli varustautunut tätä naisellista +herkkäuskoisuutta varten. + +"Meidän vastustajamme ovat sekä monilukuiset että voimakkaat. Vaikka +kuningas pysyisikin lujana, tullaan häntä joka käänteessä kiusaamaan, +niin että hän loppujen lopuksi tuntee elämänsä vaivaloisemmaksi, +sensijaan että hänen tulisi tuntea se iloisemmaksi, paitsi +luonnollisesti, tyttäreni, sitä iloa, jonka te aina ehdottomasti +hänelle tuotatte. Meidän täytyy saada asia päätökseen." + +"Mutta miten, isä?" + +"Avioliitto täytyy solmia heti." + +"Heti!" + +"Niin. Tänä iltana, jos vain mahdollista. + +"Oh, isä, te vaaditte liian paljon. Sellaiseen ehdotukseen kuningas ei +koskaan suostuisi." + +"Hän itse ehdottaa sitä." + +"Kuinka niin?" + +"Aiomme pakottaa hänet siihen. Se on ainoa keino, jolla kaikki +vastustus saadaan vaikenemaan. Kun se kerran on tehty, niin hovi +hyväksyy sen. Niinkauan kuin se on tekemättä, vastustaa se sitä." + +"Mitä siis tahdotte minua tekemään?" + +"Luopumaan vaatimuksistanne häneen." + +"Luopumaan hänestä!" hän kalpeni ja katsoi jesuiittaa tyrmistyneenä. + +"Se on paras keino." + +"Ah, isä, sen olisin voinut tehdä viime kuussa, viime viikolla, vieläpä +eilenaamulla, mutta nyt — nyt se särkisi sydämeni." + +"Älkää peljätkö, tyttäreni. Me neuvomme teitä siihen, mikä on paras. +Menkää nyt heti kuninkaan luo, sanokaa hänelle että olette kuullut, +että hän teidän vuoksenne on saanut kärsiä paljon ikävyyttä ja sanokaa +että ette voi olla epäsovun aiheuttajana hänen perheessään ja että sen +vuoksi tahdotte vapauttaa hänet hänen valastaan ja että itse vetäydytte +hovista ainiaaksi. Menkää nyt, aivan heti." + +"Niin, viivyttelemättä silmänräpäystäkään." + +Hän heitti kepeän hunnun hartioilleen ja lähti. + +"Seuraan neuvoanne", virkkoi hän mennessään. "Uskon että olette +viisaampia kuin minä, mutta voi, jos hän ottaa sanani todeksi." + +"Hän ei tule sitä tekemään." + +"Se on kuitenkin hirvittävän uskallettua." + +"Sellaista tarkoitusta kuin tämä ei saavuteta uskaltamatta jotakin. +Menkää tyttäreni ja seuratkoon teitä taivaan siunaus." + + + + +Kolmastoista luku. + +KUNINGAS ON KEKSELIÄS. + + +Kuningas oli jäänyt huoneeseensa jotenkin synkissä mietteissä, +tuumimaan keinoja, millä saavuttaisi tarkoituksensa, mutta samalla +saisi vaiennetuksi vastustuksen, josta lupasi tulla niin itsepintainen +ja yleinen. Äkkiä kuului hiljainen naputus ovella ja siinä seisoikin +hänen ajatustensa esine hämärässä hänen edessään. + +Kuningas, hypähti pystyyn ja ojensi tulijalle kätensä hymyillen +tavalla, joka olisi poistanut voimakkaimmankin epäilyksen. + +"Françoise, te täällä. Vihdoin saan tervetulleenkin vieraan, ja se +onkin ensimmäinen laatuaan tänään." + +"Sire, pelkään että teillä on ollut huolia." + +"On todellakin, Françoise." + +"Mutta minulla lääke siltä varalta." + +"Ja mikä se on?" + +"Jätän hovin, sire, eikä teidän tarvitse sen enempää ajatella sitä, +mitä välillämme on tapahtunut. Olen aikaansaanut eripuraisuutta, kun +tarkoitukseni oli rakentaa rauhaa. Antakaa minun lähteä St Cyr'iin tai +Fontevrault'in luostariin, niin teitä ei enää mikään pakota uhrautumaan +minun vuokseni." + +Kuningas meni kuolon kalpeaksi ja tarttui hänen huntuunsa vapisevin +käsin, ikäänkuin hän olisi pelännyt, että hän tuossa tuokiossa panisi +päätöksensä täytäntöön. Vuosikausia oli kuningas jo tottunut turvaamaan +häneen. Tukea kaivatessaan oli hän aina kääntynyt hänen puoleensa ja +silloinkin, kun hän, kuten viime viikolla, oli hänet joksikin ajaksi +jättänyt, oli hänelle välttämätöntä tietää, että hän oli olemassa, tuo +uskollinen, aina anteeksiantava ja sovittava ystävä, joka odotti häntä +neuvoillaan ja osanotollaan. Hänen mieleensä ei koskaan ollut +välähtänytkään, että tämä ystävä jättäisi hänet, vieläpä ainaiseksi +kuten nyt. Senpävuoksi valtasikin hänet nyt tavaton levottomuus. + +"Te ette voi tarkoittaa totta sillä, Françoise", huudahti hän ääni +vavisten. "Ei ole mahdollista, että olette tosissanne!" + +"Sydämeni murtuu jättäessäni teidät, sire, mutta se murtuu myös +tietäessäni olevani syynä vieraantumiseenne perheestänne ja +ministereistänne." + +"Vaietkaa toki. Enkö minä ole kuningas. Enkö minä voi määrätä tekojani +huolimatta heistä. Ei, ei, Françoise, ette saa minua jättää! Teidän +täytyy jäädä tänne ja tulla puolisokseni!" Hän voi tuskin puhua +kiihtymykseltään ja piti yhä kiini hänen hunnustaan ikäänkuin +pidättääkseen häntä. Tuo nainen oli ollut hänelle ennenkin kallis, +mutta nyt, kun hän huomasi voivansa menettää hänet, oli hän vielä +moninverroin kalliimpi. Rouva de Maintenon tunsi nyt asemansa vahvaksi +ja päätti käyttää sitä hyväkseen. + +"Jonkun aikaa täytyy kulua ennen vihkimistämme sire. Sillä aikaa +joudutte te alttiiksi uusille mieliharmeille. Kuinka voisin olla +onnellinen tietäessäni, että olen syypää niinkin pitkäaikaiseen +tuskaan." + +"Miksi sen ajan pitäisi olla pitkän, Françoise?" + +"Päiväkin olisi liian pitkä, kun minä olen tuskanne aiheuttajana, sire. +Tunnen itseni onnettomaksi sitä ajatellessani. Uskokaa minua, parasta +olisi että menisin luotanne." + +"Ei koskaan! Se ei tule tapahtumaan! Miksi me odottaisimme päivääkään, +Françoise? Minä olen valmis, te olette myös, miksi emme voisi mennä +naimisiin nyt?" + +"Heti nyt! Oh sire!" + +"Mutta me menemme. Se on tahtoni, minun käskyni. Se olkoon vastaukseni +niille, jotka tahtovat minua estää siitä. He eivät saa tietää siitä +mitään, ennenkuin se on tapahtunut ja sitte saamme nähdä kuka heistä +uskaltaa kohdella puolisoani epäkunnioittavasti. Antakaamme vihkiä +itsemme salaisesti, Françoise. Lähetän luotettavan lähetin Pariisin +arkkipiispan luo ja vannon että vaikka koko Ranska asettuisi +vastakynteen, hän on tekevä meistä miehen ja vaimon ennenkuin hän palaa +takaisin." + +"Onko se teidän tahtonne, sire?" + +"Se on tahtoni ja ah, voin nähdä silmistänne että se on teidänkin +toivonne! Älkäämme menettäkö hetkeäkään, Françoise. Mikä siunattu +keksintö, joka ainiaaksi vaijentaa heidän kielensä. Kun kaikki on +valmista, saakoot sen tietää. Menkää huoneeseenne nyt, te rakkain +ystävistä ja uskollisin naisista. Kun tapaamme uudelleen, yhdymme +perustamaan liiton, jota ei tämä hovi eikä tämä kuningaskunta pysty +purkamaan." + +Kuningas oli tulisessa kiihkossa uudesta päätöksestään. Hänestä oli +kokonaan hävinnyt epäilys ja tyytymättömyys ja hän kulki ympäri +huoneessaan nopein askelin, hymysuin ja silmät loistavina. Sitten hän +helisti pientä kultaista kelloa, jonka kutsua noudatti hänen yksityinen +henkipalvelijansa. + +"Mitä kello on, Bontems?" + +"Se on kohta kuusi, sire." + +"Hm", kuningas tuumi hetkisen. + +"Tiedätkö missä kapteeni de Catinat on?" + +"Hän oli alakerroksessa, sire, mutta kuulin, että hän aikoo ratsastaa +takaisin Pariisiin tänä iltana." + +"Ratsastaako hän yksin?" + +"Hänellä on eräs ystävä mukanaan, sire." + +"Kuka se ystävä on, joku kaartinupseeriko?" + +"Ei sire, se on eräs muukalainen, merien takaa, Amerikasta mikäli +ymmärsin. Hän on viimeaikoina oleskellut hänen seurassaan ja kapteeni +de Catinat on näytellyt hänelle teidän majesteettinne palatsin +ihmeitä." + +"Muukalainen! Sen parempi. Mene, Bontems, ja tuo molemmat luokseni." + +"Luulen etteivät he vielä ole lähteneet, sire. Minäpä käyn katsomassa." + +Hän kiiruhti matkaan ja palasi kymmenisen minutin kuluttua. + +"No, mitä kuuluu?" + +"Minulle oli onni myötäinen, sire, Heidän hevosensa olivat jo tuodut +esille ja he olivat jo nousemassa satulaan kun tavotin heidät." + +"Missä he ovat sitte?" + +"He odottavat teidän majesteettinne käskyä, sire." + +"Ohjaa heidät luokseni, Bontems, eläkä laske ketään sisään, ei +ministereitäkään, ennenkuin he ovat poistuneet." + +De Catinat'lle käynti kuninkaan luona oli usein toistuva tapahtuma +hänen virkatehtävissään, mutta että kuninkaan käsky koski myös hänen +ystäväänsä, hämmästytti häntä aikalailla. Hän oli juuri kuiskaamassa +hänen korvaansa muutamia tärkeimpiä ohjeita ja varoituksia, joita tuli +ottaa huomioon kuninkaan luona, kun Bontems tuli uudelleen ja johti +heidät perille. + +Amos Green, jolle New Yorkin kuvernööri Dongan tähän saakka oli ollut +inhimillisen vallan korkein ruumiillistuma, tunsi pelonsekaista +uteliaisuutta astuessaan kristikunnan mahtavimman valtiaan +yksityishuoneeseen. Odotushuoneen upeus, sen sametit, maalaukset ja +kultaukset, siellä tungeskeleva hieno virkamiesjoukko ja vahdissa +olevat komeat kaartilaiset olivat tehneet häneen suurenmoisen +vaikutuksen, jotenka hän nyt odotti näkevänsä jonkun kruunuun ja +purppuraan puetun olennon, joka sellaiseen ympäristöön sopi. Kun hän +näki edessään yksinkertaisesti puetun miehen, jolla oli kirkkaat silmät +ja vilkkaat eleet ja joka suoraryhtisenäkin oli häntä itseään puolta +päätä lyhyempi, ei hän voinut olla katsahtamatta ympärilleen ikäänkuin +todetakseen oliko se kuningas, vai oliko hän mahdollisesti +löydettävissä siitä loppumattomasta jonosta koreapukuisia virkamiehiä, +jotka siinä häärivät kuninkaan ja ulkomaailman välittäjinä. Toverinsa +kunnioittavasta tervehdyksestä huomasi hän kuitenkin, että se oli itse +majesteetti ja hänkin kumarsi suoristautuen sitte yksinkertaisen +arvokkaasti, kuten ainakin luonnon koulua käynyt mies. + +"Hyvää iltaa kapteeni de Catinat", sanoi kuningas miellyttävästi +hymyillen. "Mikäli ymmärrän on ystävänne muukalainen. Toivon, sir, että +olette havainnut täällä yhtä ja toista mieltäkiinnittävää ja hauskaa." + +"Olen kyllä, teidän majesteettinne. Olen nähnyt suuren kaupunkinne ja +se on kerrassaan ihmeellinen. Ystäväni on näyttänyt minulle teidän +palatsinnekin, metsineen ja nurmikenttineen. Kun palaan taas +kotimaahani, on minulla paljon juttelemista kauniista maastanne." + +"Te puhutte ranskaa, ettekä kuitenkaan ole kanadalainen." + +"En, sire, olen Englannin alusmaista." + +Kuningas katseli mielenkiinnolla muukalaisen voimakasta vartaloa, hänen +rohkeata ilmettään ja vapaata käyttäytymistään. Hänen mielessään +välähtivät vaarat, joista de Frontenac oli ennustanut niistä alusmaista +tulevan, ja hän ajatteli, että jos tämä nuori mies on rotunsa perikuva, +niin olisi parempi olla ystävän- kuin viholliskannalla heidän kanssaan. + +Hänen mieltään askarruttivat kuitenkin tällä hetkellä muut kuin +valtionasiat ja hän kiiruhti antamaan de Catinat'lle määräyksensä. + +"Te ratsastatte Pariisiin yksityisessä palveluksessani. Ystävänne voi +lähteä kanssanne, kaksi on aina varmempi kuin yksi valtiollista viestiä +vietäessä. Haluan myös että lähdette vasta pimeän tultua. + +"Kyllä, sire." + +"Kukaan ei saa tietää asiaanne ja pitäkää huoli siitä ettei teitä +kukaan seuraa. Tehän tunnette Harley'n, Pariisin arkkipiispan talon?" + +"Tunnen, sire." + +"Te käskette häntä tulemaan tänne ja olemaan puolenyön aikaan +pohjoispuolen takaovella. Ja olipa ilma mikä hyvänsä, täytyy hänen olla +täällä tänä yönä. Se on äärimmäisen tärkeää." + +"Hän on varmasti saava käskynne." + +"Hyvä. Jääkää hyvästi, kapteeni. Hyvästi, herra. Toivon että +oleskelunne Ranskassa tulisi hauskaksi." Hän huiskutti kättään heille +ja hymyili lumoavalla tavallaan, jolla hän oli voittanut niin monta +sydäntä puolelleen. + + + + +Neljästoista luku. + +VIIMEINEN VALTTI. + + +Rouva de Montespan pysytteli yhä huoneissaan mieli levottomana +kuninkaan poissapysymisestä, mutta ei tahtonut näyttää levottomuuttaan +hoville, menemällä toisten joukkoon tai kyselemällä mitä oli +tapahtunut. Vaikka hän täten jäikin tietämättömäksi onnentähtensä +äkillisestä ja täydellisestä sammumisesta, oli hänellä kuitenkin +toimelias ja tarmokas asiamies, jolta ei pieninkään seikka tapausten +sarjassa jäänyt huomaamatta ja joka hoiti hänen etujaan sellaisella +innolla kuin ne olisivat olleet hänen omiaan. Ja oikeastaan ne +olivatkin hänen, sillä rouvan veli monsieur de Vivonne sai kiittää +sisarensa kuuluisuutta kaikesta mitä oli saanut, rahoista, maatiloista +ja korotuksista, ja hän tiesi varsin hyvin, että sisarensa tähden +laskettua seuraisi hänen omansa pian perässä. Ollen luonteeltaan +rohkea, häikäilemätön ja kekseliäs hän ei ollut niitä miehiä, jotka +ensi hädässä antautuivat, vaan pelasi pelinsä loppuun sillä +viekkaudella ja tarmolla, joka oli hänelle ominaista. Hän otti kaikesta +vaarin, mitä ympärillään tapahtui ja kuultuaan ensi huhut kuninkaan +aikeista oleskeli hän alituiseen odotushuoneessa, tehden siellä +johtopäätöksensä huomioistaan. Hän oli heti huomannut Monsieur'in ja +perintöprinssin huolestuneen ulkonäön, isä la Chaise'n ja Bossuet'n +käynnit rouva luona ja tämän voitoniloiset kasvot kohtauksen jälkeen. +Hän oli nähnyt Bontems'in kiiruhtavan kutsumaan kapteenia ja hänen +ystäväänsä. Hän oli kuullut heidän määräävän hevoset tuotaviksi parin +tunnin kuluttua ja lopuksi oli hän erään vakoilijakseen palkkaamansa +palvelijan kautta saanut kuulla, että rouva de Maintenon'in +huoneustossa oli käynnissä tavaton touhu, että neiti Nanon oli aivan +haltioissaan innostuksesta ja että pari hovin muotikauppiasta oli +kiireisesti kutsuttu rouva de Maintenon'in huoneisiin. Mutta vasta +silloin, kun hän samaiselta palvelijalta sai kuulla että erästä +huonetta pantiin kiireesti kuntoon Pariisin piispaa varten, vasta +silloin hän käsitti kuinka uhkaava vaara todella oli. + +Rouva de Montespan oli viettänyt koko iltansa pitkällään sohvallaan +äärimmäisen ärtyisässä mielentilassa, josta koko hänen ympäristönsä sai +kärsiä. Hän oli koettanut lukea, mutta heitti kirjan pois, sitten +koetti hän kirjoittaa, mutta repi paperin palasiksi. Hän oli kokonaan +pelon ja epäluulojen vallassa. Mitä kuninkaalle oli tapahtunut? Hän oli +eilen ollut jäykän ja kylmän näköinen ja ehtimiseen oli hän vilkaissut +kelloa. Ja tänään hän ei ollut saapunut ensinkään. Oliko siihen syynä +hänen leininsä? Ehkä, vai oliko mahdollista että hän taas menettäisi +hänet. Sitä se ei voinut merkitä! Hän kääntyi oven vieressä olevaan +peiliin päin. Huoneessa oli juuri kynttilät sytytetty, kokonaista +kaksikymmentäneljä niitä oli ja kun jokainen niistä valoi loisteensa +hopeaheijastimestaan, vallitsi siinä mitä kirkkain päivänvalo. Peilistä +näki hän loisteliaan huoneensa tummanpunaisen leposohvan ja siinä +huoneen ainoan olion valkoisiin ja hopeahohtoisiin harsoihin puettuna. +Hän nojasi kyynärpäihinsä ja ihaili siinä omien silmiensä syvää +tummuutta, valkeaa kauhansa ja kasvojensa täydellisiä piirteitä. +Hän tutki niitä tarkoin, mielenkiinnolla, ikäänkuin hänen +kilpailijattarensa olisi ollut siinä edessään, mutta missään ei hän +voinut huomata ajan hampaan rumia jälkiä. Yhä hän oli säilyttänyt +kauneutensa, ja jos se kerran ennenkin oli valloittanut kuninkaan, niin +miksipä se ei sitä vieläkin pystyisi tekemään? Varmasti se vielä +tehoisi! Hän jo moitti itseään pelostaan. Epäilemättä oli kuningas +sairas, tai ehkäpä hän sittenkin vielä tulee. Ahaa! tuolla kuului ovi +avautuvan ja sitte nopeita askeleita eteisessä. Oliko se hän, vai ehkä +hänen kirjeentuojansa? + +Mutta ei, se olikin hänen veljensä, väsynein ilmein ja kasvot pitkinä. +Hän lukitsi oven tullessaan ja mennen huoneen poikki toiselle ovelle, +lukitsi senkin. + +"Eihän meitä kukaan häirinne", läähätti hän. "Kiiruhdin luoksesi, sillä +joka sekunti on nyt kallis. Oletko kuullut kuninkaasta mitään?" + +"En mitään." Hän hypähti pystyyn ja tuijotti veljeensä yhtä kalpeana +kuin tämäkin. + +"Nyt on tullut toiminnan hetki, Françoise ja toiminnassahan Mortemartit +aina ovat parhaan puolensa näyttäneet. Älä nyt masennu tiedonannostani, +vaan ole luja." + +"Mikä nyt on?" Hän koitti puhua luonnollisesti mutta hänen huuliltaan +tuli vain käheä kuiskaus. + +"Kuningas aikoo naida rouva de Maintenon'in." + +"_Kotiopettajattaren_"! Scarron'in lesken! mahdotonta!" + +"Se on varma." + +"Naida? Sanoitko todella niin?" + +"Niin sanoin, hän aikoo naida hänet." + +Nainen levitti kätensä halveksivasti ja nauroi äänekkäästi ja +katkerasti. + +"Sinä näyt antavan peloittaa itsesi vähällä, veljeni", sanoi hän. "Ah, +et tunne pientä siskoasi. Ehkä arvaisit voimani suuremmiksi, ellet +olisi veljeni. Annappa päivän kulua, yhden ainoan pienoisen päivän, +niin saat nähdä, kuinka Ludvig, tuo kopea Ludvig suutelee hameeni +helmoja pyytäessään anteeksi tätä loukkaustaan. Vakuutan sinulle, ettei +hän voi katkaista niitä siteitä, jotka häntä pitävät. En tarvitse kuin +yhden päivän saadakseni hänet palaamaan." + +"Mutta sitä et voi saada." + +"Miksi en?" + +"Vihkiäiset ovat tänä iltana." + +"Sinä olet hullu, Charles." + +"Asia on aivan varma. Ja muutamin katkonaisin lausein purki hän kaikki +tietonsa. Sisar kuunteli kasvot jännittyneinä ja sitä mukaa kuin +kertomus eteni, puristi hän käsiään yhä tiukemmalle. Veli oli lausunut +totuuden Mortemart'eista. He olivat tarmokasta sukua ja toiminnassa oli +heidän voimansa. Kuunnellessaan veljeään täytti hänen sydämensä +pikemmin viha kuin pahamieli ja hänen luonteensa koko tarmo nousi ja +terästyi viimeiseen iskuun. + +"Lähden tapaamaan häntä", sanoi hän lähestyen ovea. + +"Ei, ei, Françoise. Usko minua, tärvelet kaikki, jos teet sen. Kuningas +on antanut ankaran määräyksen, ettei ketään saa laskea hänen +puheilleen." + +"Mutta minä läpäisen kaikki vartijat." + +"Usko minua, sisko, se on täysin hyödytöntä. Olen puhutellut vartion +päällikköä ja käsky on ehdoton." + +"Oh, kyllä minä niistä suoriudun." + +"Ei, sitä et saa." Hän asettui selin ovea vasten. "Tiedän että se on +turhaa enkä tahdo, että sisareni tulee koko hovin naurunesineeksi +väkisin pyrkimällä sen miehen huoneeseen, joka hänet aikoo hyljätä." + +Sisaren kasvot lehahtivat hänen sanojensa johdosta tulipunaisiksi ja +hän pysähtyi epätietoisena. + +"Jos saisin vain yhdenkin päivän, Charles, niin olen varma että +palauttaisin hänet luokseni. Tässä on varmasti ollut muita vaikuttimia +toimessa. Ehkäpä tuo juonikas jesuiitta tai kerskaileva Bossuet. Yksi +päivä vain voidakseni taistella heidän juoniaan vastaan! Näenhän kuinka +he heiluttavat helvetin lieskoja hänen typerien silmiensä edessä, aivan +kuin soihtua käytetään käännyttämään vihaista sonnia! Voi, jospa voisin +pidättää heidät tämän illan! Ja tuo nainen sitte! Tuo kirottu nainen! +Tuo käärmeen sikiö, jota olen povellani elättänyt! Oh, mieluummin +näkisin Ludvigin haudassaan, kuin tuon naisen miehenä. Charles, +Charles, se ei saa tapahtua, se ei saa tapahtua, sanon minä. Annan +vaikka mitä, estääkseni sen." + +"Mitä olet halukas antamaan siitä, sisko?" + +Hän katsahti veljeensä hämmästyneenä. + +"Mitä, pitäisikö minun ehkä ostaa sinut sitävarten", sanoi hän. + +"Ei, mutta minä aion ostaa muita." + +"Haa! oletko siis keksinyt jonkin keinon?" + +"Olen yhden ja ainoastaan yhden, mutta aika on täpärällä. Minä +tarvitsen rahaa." + +"Paljonko?" + +"Mikään ei ole liikaa. Niin paljon kuin voit antaa." + +Kiihkosta vapisevin käsin avasi hän seinään salatun kaapin, jonne hän +oli piilottanut kalleutensa. Häikäisevä jalokivien loiste kohtasi +veljen silmiä, kun hän sisarensa olan yli kurkisti sinne. Suuria +rubiineja, kalliita smaragdeja, tummanpunaisia beryllejä ja kiiltäviä +timantteja oli siinä valtavana sekasortoisena kimalteluna, kaikki +satoa, jonka kuninkaan anteliaisuus oli hänelle yli viidentoista vuoden +aikaan kypsyttänyt. Yhdellä puolella oli kolme laatikkoa toistensa +yläpuolella. Hän vetäsi auki alimman. Se oli ääriään myöten täynnä +kultarahoja. + +"Ota niin paljon kuin tahdot", sanoi hän. "Ja mikä on suunnitelmasi. +Nopeasti!" + +Veli sulloi täysin kourin kultarahoja taskuihinsa. Hänen sormiensa +välistä putoili niitä lattialle, vierien sinne tänne, mutta ei +kumpikaan niistä välittänyt. + +"Suunnitelmasi?" uudisti sisko. + +"Meidän täytyy saada arkkipiispa estetyksi saapumasta tänne. Siten +lykkääntyisi vihkiminen huomisiltaan ja sinulla olisi aikaa toimia." + +"Mutta miten estää tuo matka?" + +"Hovissa on tusinan verran hyviä miekanmittelijöitä, jotka ovat +ostettavissa vähemmälläkin kun mitä minulla on yhdessä taskussani. +Siellä on de la Touche, nuori Turberville, vanha majuri Despard, +Raymond de Carnac ja neljä Latour'ia. Kokoonnumme kaikki maantielle ja +odotamme siinä." + +"Ja hyökkäätte arkkipiispan kimppuun?" + +"Ei, vaan sananviejien." + +"Oh, mainiota! Sinä olet sentään ensimmäinen veljien joukossa! Ellei +Pariisiin mene mitään sananviejää, niin olemme pelastuneet, mene, mene +äläkä menetä hetkeäkään, rakas Charlesini." + +"Tähän asti on kaikki hyvin, mutta mitäs me teemme heille sitte kun he +ovat käsissämme. Minusta näyttää että voisimme menettää päämme siinä +jupakassa. He ovat joka tapauksessa kuninkaan sananviejiä, emmekä me +siis voi heitä miekallammekaan lävistää." + +"Eikö?" + +"Sitä ei tultaisi antamaan anteeksi." + +"Mutta huomaa, että ennenkuin asia selviääkään, on minulla taas +vaikutusvaltani kuninkaaseen." + +"Varsin hyvä, pikku siskoni, mutta kuinka pitkäaikaiseksi muodostuu +vaikutusvaltasi? Olisipa se miellyttävää elämää jos meidän joka kerta +kuninkaan suosion vaihtuessa täytyisi pötkiä maanpakoon. Ei, Françoise, +korkeintaan voimme pidättää sananviejät." + +"Miten sen voisitte toimittaa?" + +"Minullapa on hyvä tuuma. Viemme heidät markiisi de Montespan'in +linnaan. + +"Miehenikö!" + +"Juuri niin. Portillac'iin." + +"Katkerimman vihamieheni linnaan. Oh Charles, ethän ole vakavissasi." + +"Päinvastoin. En koskaan ole ollut enemmän vakavissani. Markiisi oli +eilen Pariisissa eikä ole vielä palannut. Missä on hänen vaakunalla +varustettu sormuksensa?" + +Hänen sisarensa etsi jalokivien joukosta ja otti sieltä kultaisen +leveäkantaisen sormuksen. + +"Tämä on avaimemme. Kun taloudenhoitaja Marçeau näkee sen, saamme +varmasti joka vankikopin linnassa käytettäväksemme. Tämä tai ei mitään. +Se on ainoa paikka missä turvallisesti voimme sananviejiä pitää." + +"Mutta kun puolisoni palaa kotiin?" + +"Niin, hän ehkä hämmästyy hieman vankejaan ja kohteliaalla Marçeau'lla +tulee ehkä olemaan tuskallinen hetki tai pari. Mutta eihän siinä mahda +viikkoakaan kulua ja sillä aikaa uskon että olet varmasti suorittanut +taistelusi loppuun. Ei siis enää sanaakaan, aika on täpärällä. Hyvästi +Françoise. Emme antaudu kamppailutta. Lähetän sanan sinulle tänä +iltana, joten saat tietää miten meitä on onni suosinut." + +Hän syleili armaasti sisartaan, suuteli häntä ja kiiruhti sitte +huoneesta. + +Tuntikausia veljensä lähdön jälkeen käveli rouva de Montespan +äänettömin askelin pehmoisilla matoillaan edestakasin kädet nyrkissä, +silmät leimuten ja koko sielunsa mustasukkaisuuden ja vihan vallassa. +Kello löi kymmenen — yksitoista, tuli puoliyö ja yhä hän odotteli +tuimana ja kiihkeänä, kuunnellen tarkasti joka askelta, joka +mahdollisesti toisi hänelle toivotun viestin. Viimein se tulikin. Hän +kuuli nopeita askeleita käytävässä, koputuksen eteisen oveen ja sitte +pari kuiskaavaa sanaa mustalle hovipojalle. Kärsimättömyydestä vavisten +ryntäsi hän huoneeseen ja otti itse kirjelapun tomuiselta +ratsumieheltä, joka sen oli tuonut. Ainoastaan neljä sanaa oli siinä +hötäisty likaiselle paperiliuskalle, mutta ne olivat omiaan +nostattamaan punan hänen poskilleen ja hymyn hänen huulilleen. Se oli +hänen veljensä käsialaa. Siinä seisoi: "Arkkipiispa ei tule tänä +iltana." + + + + +Viidestoista luku. + +YÖLLINEN RATSASTUS. + + +De Catinat oli täydelleen selvillä tehtävänsä tärkeydestä. Asian +salassa pitäminen, johon kuningas häntä oli velvoittanut, hänen +ilmeinen kiihtymyksensä ja viestin sisältö, vahvistivat kaikki osaltaan +niitä kulkupuheita, jotka alkoivat kierrellä hovissa. Hän tunsi kyllin +hyvin ne juonet ja vastajuonet, joita hovi oli täynnä, tajutakseen että +varovaisuus oli välttämätön hänen voidakseen saattaa perille kuninkaan +määräyksen. Hän odotti sen vuoksi pimeän tuloa, ennenkuin antoi +sotilaspalvelijalleen määräyksen tuoda hevoset portille, joka oli +julkinen paikka. Kun hän sitte ystävineen asteli sinne, selvitti hän +tälle tilanteen hovissa muutamin sanoin sekä huomautti, että heidän +yöllinen ratsastuksensa mahdollisesti saattoi paljonkin vaikuttaa +Ranskan tulevaan historiaan. + +"Minä pidän teidän kuninkaastanne", virkkoi Amos Green, "ja olen oikein +iloinen saadessani ratsastaa hänen asiallaan. Hän on tosin pieni riepu +ollakseen suuren kansan päämies, mutta hänellä on päällikön silmä. Jos +hänet tapaisi Mainen metsissä yksinkin, niin voisi sanoa, ettei hän ole +aivan tavallinen ihminen. No niin, olen hyvilläni, kun hän menee uusiin +naimisiin, vaikka niin suuressa taloudessa olisi pitelemistä mille +naiselle hyvänsä," + +De Catinat hymähti hänen tuumilleen kuningattaren velvollisuuksista. + +"Oletteko aseistettu? kysyi hän. Teillä ei kai ole miekkaa tai +pistoolia?" + +"Ei. Ellen voi ottaa pyssyäni mukaani, niin olen mieluummin ilman +sellaista asetta, jota en ole tottunut käyttämään. Mutta minulla on +veitseni. Kuinka niin sitte?" + +"Siksi vaan, että tämä saattaa olla vaarallista." + +"Missä suhteessa." + +"Moni estäisi mielellään tämän naimiskaupan. Kaikki ylhäisimmät miehet +kuningaskunnassa ovat ankarasti sitä vastaan, ja jos he voisivat +pidättää meitä matkallamme, niin voisivat he myös estää sen +toimeenpanon ainakin tänä iltana." + +"Mutta minä luulin, että se oli salaisuus." + +"Hovissa ei ole mitään salaisuuksia. Perintöprinssi, kuninkaan veli, +tai heidän ystävänsä näkisivät mielellään että joutuisimme Seinevirtaan +ennenkuin saavuttaisimme arkkipiispan asunnon tänä iltana. Mutta kuka +tuo on?" + +Pyylevä hahmo sukelsi esille hämärästä samalla tiellä, jolla hekin +kulkivat. Kun se läheni, erottautui puussa riippuvan värillisen lampun +valossa kaartinupseerin sini ja hopea. Se oli majuri de Brissac, de +Catinat'n omasta rykmentistä. + +"Halloo! Minne matka?" kysyi hän. + +"Pariisiin, majuri." + +"Lähden itsekin sinne tunnin kuluttua. Ettekö odota minua, menemme +sitte yhdessä?" + +"Valitan, mutta ratsastan sinne tärkeällä asialla, enkä voi odottaa +minuuttiakaan." + +"Hyvä. Hyvää yötä sitte ja hauskaa matkaa." + +"Onko ystävänne majuri luotettava mies?" kysyi Amos Green katsahtaen +taakseen. + +"Hän on varma kuin teräs." + +"Sittepä minä puhun hänelle pari sanaa." + +Amerikkalainen kiiruhti takaisin samaa tietä kuin oli tullutkin de +Catinat'n jäädessä harmistuneena odottamaan. Kokonaista viisi minuuttia +kului, ennenkuin hänen toverinsa taas yhtyi häneen, ja ranskalaisen +kuuma soturiveri kiehui jo malttamattomuutta ja kiukkua. + +"Luulen että on parasta, että ratsastatte Pariisiin omin neuvoin", +tuoksahti hän. Kun olen kuninkaan asioissa, en voi viivyttää matkaani +kaikenlaisten mielijohteittenne vuoksi." + +"Olen pahoillani siitä", sanoi toinen rauhalliseen tapaansa. "Minulla +oli hieman sanottavaa majurille, sillä ajattelin etten ehkä häntä enää +tapaisi." + +"Tässäpä onkin hevosemme", sanoi kaartilainen työnnettyään auki +takaoven. "Oletko ruokkinut ja juottanut ne kunnollisesti, Jaakko?" + +"Kyllä, kapteeni", vastasi hevosten tuoja, + +"Satulaan siis, ystävä Green ja levosta ei puhettakaan ennenkuin +Pariisin tulet näkyvät." + +Hevosten tuoja katseli heidän lähtöään pilkallinen ilme kasvoillaan. +"Etteköhän vain seisottele aikaisemmin. Saapa nähdä vaan. Eiköhän siitä +ole huolta pidetty. Saapa nähdä, saapa nähdä", mutisi hän itsekseen. + +Pari virstaa nelistivät toverukset rinnakkain. Tuuli alkoi kiihtyä +lännestäkäsin ja tummat pilvet peittivät taivaan, aika-ajoin paljastaen +puolikuun. Tällöinkin oli niin pimeä ettei tietä, varjostavien puitten +välissä ensinkään näkynyt, puhumattakaan silloin kun kuu peittyi +kokonaan pilviin. Ainakin de Catinat'sta tuntui siltä, kun hän +kurotteli päätään hevosensa korvien tasalle tai kumartui sen harjaan +saakka voidakseen eroittaa tietä. Viimein kysäsi hän toveriltaan. + +"Saatteko mitään selvää tiestä?" + +"Näyttää siltä kuin siinä tänäpäivänä olisi kulkenut monta pyörää." + +"Mitä. Herran nimessä! Tarkotatteko todella että näette siinä pyörän +jälkiä?" + +"Varmasti. Miksipäs en?" + +"Mitä hullutuksia. Minähän en näe tietä ensinkään." + +Amos Green nauroi sydämensä pohjasta. + +"Kun olette kulkenut metsissä öiseen aikaan yhtä usein kuin minä ja kun +valon näyttäminen silloin merkitsee päänahkanne menetystä, niin tottuu +pakostakin käyttämään silmiään." + +"Sitten on parasta että ajatte edellä ja minä seuraan teitä aivan +kintereillä. No, mikä nyt on." Hän oli kuullut omituisen äänen, aivan +kuin jotakin olisi katkennut ja amerikkalainen horjahteli satulassaan +hetkisen. + +"Se oli toinen jalustimen hihna, joka putosi." + +"Voitteko löytää sen?" + +"Voin kyllä, mutta tulen toimeen ilmankin sitä. Jatkakaamme matkaamme +vain." + +"Hyvä on, nyt voin nähdäkin teidät." + +Viitisen minuuttia ratsastettuaan tällätavoin aivan toistensa +kintereillä, kuului toinen samanlainen ääni kuin äskenkin ja +kaartilainen vierähti satulasta maahan. Hän oli tosin samassa hetkessä +taas jaloillaan yhä pitäen suitsista kiinni, mutta hän kiroili niinkuin +vihainen ranskalainen konsanaan voi. + +"Tuhannen perhanaa", huudahti hän, "mitäs nyt sitten on tapahtunut?" + +"Teidänkin jalustimenne hihna on katkennut." + +"Kaksi jalustimen hihnaa viiden minuutin kuluessa. Se ei ole +mahdollista." + +"Se ei ole mikään sattuma", sanoi amerikkalainen vakavasti heittäytyen +satulasta. "Mitä! Mitä tämä merkitsee. Minun toisestakin jalustimestani +on hihna leikattu niin, ettei siinä ole jälellä kuin hiuskarvan +verran." + +"Niin on minunkin. Voin tuntea sen kädelläni. Onko teillä tulukset. +Ottakaamme valkeaa." + +"Ei, ei, se joka on pimeässä, on paraiten turvassa. Me näemme sen, mikä +meille on tarpeellista." + +"Minun ohjanikin ovat leikatut." + +"Niin näkyy minunkin olevan." + +"Ja satulavyönikin." + +"Onpa ihme että olemme tähän saakka päässeet ehjin luin. Mutta kuka +juutas meille tällaisen jutkun on tehnyt." + +"Kukapa muu kuin tuo Jaakko roisto! Hänen hoidossaan ovat hevoset +olleet. Jumaliste, kun tulen taas Versailles'iin, saa hän tuntea, miltä +hihna maistuu." + +"Mutta miksi hän olisi sen tehnyt?" + +"No, hänet on siihen houkuteltu. Hän on ollut niitten välikappaleena, +jotka tahtoisivat estää matkaamme." + +"Hyvin mahdollista. Mutta heillä täytyy olla joku järkisyy tähän. Hehän +tietävät varsin hyvin, että hihnojen katkeaminen ei voi estää meitä +saavuttamasta päämääräämme, sillä voimmehan me ratsastaa satulattakin +ja jos siksi tulee, niin voimme juostakin loppumatkan." + +"He toivoivat tietenkin, että me olisimme katkaisseet niskamme." + +"Yhden niskanhan saattaisi käydä niin, mutta tuskin toisen, saatuaan +varoituksen edellisestä." + +"Mitä te sitte luulette heidän tarkoittavan", huudahti de Catinat +kärsimättömästi. "Johonkin johtopäätökseenhän meidän täytyy päästä, +sillä joka minuutti on kallis." + +Mutta toinen ei niinkään ollut saatavissa rauhallisesta ja +järjestelmällisestä puhe- ja ajatustavastaan. + +"Heidän tarkoituksensa ei ole ollut pysäyttää meitä", jatkoi hän. "Mitä +he siis ovat ajatelleet? He ovat ainoastaan voineet koettaa viivyttää +meitä. Ja miksi sitten? Mitä se heille merkitsee, jos me tulemme +perille tuntia aikaisemmin tai myöhemmin. Ei kerrassa mitään —." + +"Taivaan tähden —", keskeytti de Catinat kiivaasti. + +"— Miksi he tahtoisivat viivyttää meitä sitten?" jatkoi Amos Green +jauhamistaan. "Mikäli voin nähdä, on siihen ainoastaan yksi syy ja se +on se, että muut siten ennättäisivät edellemme ja sitten pidättäisivät +meidät. Siinä se on, kapteeni. Panisinpa majavannahkalakin kaninnahkaa +vastaan, että olen oikeilla jäljillä. Tällä tiellä on tepastellut +ainakin tusina ratsumiehiä sitte kasteen laskeutumisen, ja jos me +olemme viivytelleet matkallamme, niin on heillä ollut kyllin aikaa +valmistaa suunnitelmiaan päämme menoksi." + +"Tottavie, te voitte olla oikeassa", sanoi de Catinat. "Mikä on +ehdotuksenne siis?" + +"Ehdotan että ratsastamme takaisin ja kuljemme jotakin kiertotietä +perille." + +"Se on mahdotonta. Meidän täytyy siinä tapauksessa ratsastaa Meudon'in +tienristeykseen saakka ja siten pitentäisimmme matkaamme kymmenellä +virstalla." + +"Parempi on olla perillä tuntia myöhemmin kuin olla pääsemättä sinne +ensinkään." + +"Joutavia! Pelkän otaksuman perusteella meitä ei tieltä käännytetä. +Virstan päässä on St Germainen tienristeys ja kun tulemme sinne, niin +voimme kääntyä joen eteläpuoleiselle tielle ja siten muuttaa +suuntaamme." + +"Mutta ellemme pääse sinne asti?" + +"Jos joku rohkenee asettua tiellemme, niin me kyllä tiedämme mitä +silloin teemme." + +"Te siis taistelisitte?" + +"Luonnollisesti." + +"Mitä. Ehkä kokonaista tusinaa vastaan?" + +"Vaikka sataa vastaan, kun kerran olemme kuninkaan asialla." + +Amos Green kohautti olkapäitään. + +"Ette kai te pelkää?" + +"Kyllä, olen aikalailla pelossani. Tappelu on varsin paikallaan, ellei +sitä voi välttää, mutta pidän hullun yrityksenä ratsastaa suoraapäätä +loukkuun, kun voi kiertääkin sen." + +"Tehkää miten tahdotte", sanoi de Catinat vihaisesti. "Isäni oli +kunnian mies, hänellä oli tuhansia tynnyrinaloja maata, eikä hänen +poikansa aio väistää velvollisuuttaan kuningasta kohtaan." + +"Minun isäni oli kauppamies ja hän omisti tuhansia näädännahkoja ja +hänen poikansa tuntee aina hullun ulkonäöstä." + +"Te olette häpeämätön, sir", huudahti de Catinat. "Me suoritamme tämän +asian sopivammassa tilaisuudessa. Nyt jatkan minä matkaani ja varsin +mielelläni näen teidän palaavan Versailles'iin takasin, jos se teitä +huvittaa." Hän nosti erinomaisen kohteliaasti lakkiaan, hyppäsi +satulaan ja ratsasti tietä eteenpäin. + +Amos Green epäröi hetkisen, mutta nousi hänkin satulaan ja oli pian +saavuttanut toverinsa. De Catinat'in viha ei niin äkkiä sulanut ja hän +ratsasti jäykin niskoin, taakseen vilkaisematta. Äkkiä hän näki jotakin +joka sai hänet taas hymyilemään. Kaukana heidän edessään, kahden +puuryhmän välissä näkyi epämääräinen luku keltaiselle vivahtavia +valoja, niin tiheässä kuin kukat puutarhassa. Ne olivat Pariisin +valoja. + +"Katsokaa" huudahti hän osoittaen niihin päin, "tuolla on kaupunki ja +tässä lähellä täytyy St Germainen tienristeyksen olla. Lähdemme sitä +tietä, välttääksemme mahdollisen vaaran." + +"Hyvä on, mutta teidän ei pitäisi ratsastaa niin kovasti, sillä +satulavyönne voi milloin hyvänsä katketa." + +"Eikö mitä, tulkaa pois vaan, olemme aivan lähellä matkamme päämäärää. +St Germainen tie alkaa juuri tuosta käänteestä ja sitte voimme määrätä +tiemme valojen mukaan." + +Hän läimäytti piiskalla hevostaan ja he nelistivät yhdessä käänteen +ohi. + +Seuraavassa tuokiossa syöksyivät molemmat päistikkaa hevosineen +päivineen maahan, de Catinat osaksi hevosensa alle, kun hänen toverinsa +taasen lennähti parinkymmenen askeleen päähän jääden siihen makaamaan +liikkumattomana ja äänettömänä keskelle tietä. + + + + +Kuudestoista luku. + +KUN ON PIRU MERRASSA. + + +Monsieur de Vivonne oli asettanut väjytyksensä taitavasti. Umpinaisessa +ajopelissä ja valittujen roistojen seurassa oli hän lähtenyt palatsista +puolisen tuntia aikaisemmin kuin kuninkaan lähetit, ja sisarensa +rahoilla oli hän toimittanut niin, ettei heidän matkansa menisi liian +joutuin. Päästyään tienhaaraan oli hän käskenyt ajajan viemään +ajopelinsä hieman eteenpäin ja oli sitonut kaikki ratsuhevoset aitaan +oman silmälläpitonsa alla. Sitte oli hän asettanut vartijan hieman +aikaisemmin tielle, jotta hän valomerkillä antaisi tiedon lähettien +tulosta. Vankka köysi pingotettiin sitte eräästä tienviereisestä puusta +kahdeksantoista tuuman korkeudelle ja merkin saatua oli köyden toinen +pää pingoitettu tien toisella puolella olevaan portinpieleen. + +Tulijat eivät mitenkään saattaneet sitä huomata, varsinkin kun se oli +pingoitettu juuri tien mutkaan, jotenka siis heidän hevosensa +kompastuivat ja tulivat nurinniskoin maahan vieden ratsastajat +mennessään. Samassa syöksähti tusina roistoja, jotka olivat lymyilleet +puitten pimennossa, paljastetuin miekoin heidän kimppuunsa. Mutta +heidän uhrinsa eivät liikahtaneetkaan. De Catinat makasi raskaasti +hengittäen toinen jalka hevosen kaulan alla. Veri vuoti kapeana virtana +hänen kalpeilla kasvoillaan, tippuen pisara pisaralta hopeisille +olkalapuille, Amos Green ei tosin ollut haavoittunut, mutta kun +satulavyö oli hevosen kaatuessa katkennut oli hän lentänyt niin +hervottomasti ja sellaisella voimalla kovalle tielle, että oli +menettänyt kokonaan hengityskykynsä. Monsieur Vivonne sytytti lyhdyn ja +valaisi sillä kummankin tajuttoman miehen kasvoja. + +"Tämä on paha juttu, majuri Despard", sanoi hän lähimmälle miehelleen. +"Luulen että he ovat kumpikin mennyttä miestä." + +"No, no. Sieluni kautta, ei mies minun nuoruudessani niin vähästä +kuollut", vastasi toinen, kääntäen tuimat harmaantuneet kasvonsa lyhdyn +valoon. "Olen lentänyt hevosen selästä useamman kerran kuin takissani +on karvoja eikä minulle, lukuunottamatta paria luunmurtumaa, niistä +koskaan ole ollut sen enempää haittaa. Pistä miekkasi hevosten +kolmannen kylkiluun alle, de la Touche, eivät ne taida enää pystyä +käyttämään kavioitaan näillä teillä." + +Kaksi syvää huokausta ja pään retkahdus maahan ilmaisi että kaksi +uljasta sotaratsua oli vapautunut vaivoistaan. + +"Missä Latour on?" kysyi monsieur Vivonne. "Achille Latour on tutkinut +lääketiedettä Montpellier'ssa. Missä hän on?" + +"Täällä, teidän ylhäisyytenne. Tapani ei ole kerskailla, mutta olen +yhtä nokkela veitsen kuin miekankin käytössä ja erinäisillä sairailla +oli leikki kaukana kun pääsin käsiksi heidän nahkaansa ensikerran. +Kumpaista minun pitäisi tarkastaa?" + +"Tuota tuolla tiellä." + +Ratsumies kumartui Amos Greenin puoleen. "Tämä ei viivy enää kauan +tässä maailmassa, voin päättää sen hänen hengityksestään." + +"Ja miten hän on vioittunut?" + +"Tapaus on _subluxatio epigastrii_. Tieteelliset nimitykset +tuppautuvat yhä kielelleni, mutta on sangen vaikea pukea niitä +jokapäiväisiin sanoihin. Mielestäni on parasta lävistää miekalla hänen +kaulansa, sillä hänen loppunsa on aivan lähellä." + +"Ei, jos elämäsi on sinulle kallis", karjasi joukon johtaja. "Jos hän +kuolee ilman haavoja, niin meitä ei voida syyttää siitä. Tutki nyt +toista." + +Mies kumartui de Catinat'n yli ja pani kätensä hänen sydämelleen. Juuri +silloin pääsi kapteenilta syvä huokaus, hän avasi silmänsä ja katseli +ympärilleen kuten ihminen, joka ei tiedä missä hän on tai miten on +tullut siihen. De Vivonne, joka oli vetäissyt lakkinsa silmilleen ja +peittänyt alaosan kasvojaan vaipallaan, otti esille pullon ja kaatoi +vähän sen sisällöstä vahingoittuneen miehen suuhun. Heti palautui puna +hänen verettömille poskilleen ja hänen muistinsa virisi uudelleen. +Hän kompuroi jaloilleen ja koetti raivokkaasti työntää luotaan +pidättäjiään. Mutta hänen päätään huimasi ja hän pysyi hädintuskin +pystyssä. + +"Minun täytyy päästä Pariisiin", huohotti hän, "minun täytyy päästä +kuninkaan asialle. Joudutte perikatoon jos pidätätte minut." + +"Hänellä ei ole muuta vikaa kuin pari naarmua", sanoi entinen lääkäri. + +"Pitäkää kiinni häntä sitte ja viekää ensin kuoleva mies ajoneuvoihin." + +Lyhty valaisi ainoastaan pienen alan, jotenka sen ollessa käännettynä +de Catinat'han päin, Amos Green joutui varjoon. Nyt he käänsivät lyhdyn +sinne päin, jossa nuori mies makasi. Mutta hänestä ei ollut +merkkiäkään. Hän oli kadonnut. + +Hetkisen tuijotti roistojoukko ympärilleen ja lyhdyn valo loi keltaista +valoaan heidän töyhtölakkeihinsa, tuimiin silmiinsä ja hurjiin +kasvoihinsa. Mutta sitte heiltä pääsi karkea kirousten tulva ja de +Vivonne karahti valetohtorin kurkkuun ja olisi varmasti kuristanut +hänet siihen paikkaan, elleivät toiset olisi käyneet väliin ja +erottaneet heidät. + +"Sinä sen valehteleva koira", raivosi hän. "Sellaistako sinun +taitavuutesi onkin? Mies on päässyt karkuun ja me olemme hukassa." + +"Hän on tehnyt sen kuolinkamppailussaan", läähätti toinen käheästi, +nousten istuvilleen ja hieroen kaulaansa. + +"Vakuutan teille, että hän oli _in extremis_ [henkitoreissaan]. +Hän ei voi olla kaukana." + +"Se on totta, hän ei voi olla kaukana", sanoi de Vivonne. "Hänellä ei +ole hevosta eikä aseita. Te, Despard ja de Carnac vartioikaa tätä, +ettei hän pääse tekemään meille kolttosta. Sinä Latour ja sinä +Turberville, ratsastakaa tietä eteenpäin ja odottakaa eteläisellä +portilla. Jos hän aikoo Pariisiin ensinkään, niin täytyy hänen mennä +sen kautta. Jos saatte hänet käsiinne, niin sitokaa hänet eteenne +hevosen selkään ja tuokaa hänet kohtauspaikallemme. Joka tapauksessa +asia on vähäpätöinen, sillä hän on muukalainen, tuo mies, ja aivan +sattumalta mukana. Viekää toinen nyt ajoneuvoihin ja lähdemme heti +liikkeelle, ennenkuin ennättävät tehdä hälyytyksen." + +Kaksi ratsumiestä lähti etsimään pakolaista ja de Catinat, yhä +taistellen epätoivoisesti päästäkseen irti, vietiin St Germainen tietä +pitkin eteenpäin ja paiskattiin ajoneuvoihin. Kolme ratsumiestä +ratsasti edellä, ajomiestä käskettiin seuraamaan heitä ja de Vivonne, +lähetettyään yhden miehistään viemään tietoa sisarelleen, seurasi +muitten hurjimustensa kanssa vaunujen jälessä. + +Onneton kaartinupseeri oli nyt tullut täysin tajuihinsa ja huomasi +olevansa ranteista ja nilkoista sidottuna vankina liikkuvassa tyrmässä, +joka heilahteli raskaasti puoleen ja toiseen huonolla tiellä. Hän oli +pudotessaan pyörtynyt ja hevosen paino oli pahasti ruhjonut hänen +säärtään, mutta haava hänen kasvoissaan oli aivan vähäpätöinen ja veri +oli jo kauan sitte tauonnut juoksemasta. + +Kuitenkin oli hänen sielunsa sairaampi kuin ruumiinsa. Hän painoi +kasvonsa sidottuihin käsiinsä ja polki mielettömästi jalkojaan, +huojutellen ruumistaan edestakasin epätoivossaan. Mikä hullu hän oli +ollut! Moninkerroin hullu! Kuinka hän saattoi vanhana sotilaana, joka +oli jotakin nähnyt sodastakin, mennä silmät auki sellaiseen loukkuun. +Kuningas oli valinnut hänet, kaikkien muitten joukosta luotettavimpana, +sanansaattajakseen ja nyt hän oli pettänyt hänet — pettänyt hänet niin +häpeällisesti — miekanlyönnittä ja laukaustakaan ampumatta. Ja häntä +oli varoitettukin. Nuori mies, joka ei tiennyt mitään hovin juonista, +vaan jota johti luonnon antama järki, oli häntä varoittanut. De Catinat +heittäytyi rajusti ajoneuvojen nahkapieluksille epätoivoisissa +ajatuksissaan. + +Mutta sitte voitti järki taas, kuten kunnon kelttiläiselle rodulle on +ominaista. Se mikä oli tapahtunut, oli tapahtunut, nyt oli katsottava, +eikö sitä voinut jollakin tavalla korjata. Amos Green oli päässyt +livistämään. Se oli suuresti de Catinat'n eduksi. Amos Green oli +kuullut mitä kuninkaan käsky sisälsi ja hän oli myös käsittänyt sen +tärkeyden. + +Tosin hän tunsi sangen vähän Pariisia, mutta sellainen mies, joka +eksymättä löysi öisen tiensä Mainen aarniometsissä, ei varmaankaan +erehtyisi hakiessaan Pariisin arkkipiispan tunnettua taloa. Mutta sitte +hän muisti asian, joka lyijynraskaana rupesi painamaan hänen sydäntään. +Hän muisti äkkiä, että kaupungin portit suljettiin kello kahdeksalta +illalla. Nyt oli kello yhdeksän paikkeilla. Itse olisi hän helposti +päässyt sisään, sillä hänen vormunsa olisi ollut varma passi kuninkaan +asioissa. Mutta miten pääsisi Amos Green sinne, muukalaisena ja +siviilimiehenä? Se oli mahdotonta, selvästi mahdotonta. Ja sittenkin, +huolimatta kaikesta, tunsi hän epämääräistä toivoa, että tuo tarmokas +ja aina keinon keksivä mies jollakin tavalla suoriutuisi kaikista +vaikeuksista. + +Ja sitte rupesi hän miettimään pakoa. Ehkäpä hän itse vielä kerkiäisi +viemään perille kuninkaan käskyn! Mitä miehiä mahtavat hänen +kiinniottajansa olla? He eivät olleet sanallakaan ilmaisseet, kenen +asioilla he liikkuivat. Monsieur ja perintöprinssi johtuivat hänen +mieleensä. Ehkä toisen heistä. Hän oli tuntenut ainoastaan yhden +roistoista, nimittäin majuri Despardin, miehen joka alituiseen oleskeli +Versailles'in huonoimmissa viinituvissa ja jonka miekka aina oli valmis +sen puolesta, jolla kulloinkin oli täysinäisempi kukkaro. Ja minne +olivat he viemässä häntä? Ehkä kuolemaan. Mutta jos he olisivat +tahtoneet päästä hänestä, miksi he siis olivat virvotelleet häntä, kun +hän jo oli tiedottomana. Ja entä ajopelit sitte? Mikä tarkoitus tällä +kaikella oli? Uteliaana kurkisti hän vaununakkunasta. + +Ratsumies oli kummallakin puolella, mutta edessä oli akkuna ja +sen läpi saattoi hän hieman tarkata ympäristöään. Pilvet olivat +häipyneet ja kuu paistoi kirkkaasti valaisten laajaa seutukuntaa +himmeällä loisteellaan. Oikealle avautui laaja näköala; suuria ketoja +ja puuryhmiä siellä täällä sekä joku linnantorni, joka kohosi +metsikköjen yli. Jostakin luostarista kuului kumea kellonsoitto, joka +tuli ja meni tuulenhenkäysten mukana. Vasemmalla näkyi kimmeltelevä +Pariisi. Se jäi nopeasti taakse. Hänen matkansa ei siis käynyt +Versailles'iin eikä pääkaupunkiin. Taas rupesi hän miettimään paon +mahdollisuuksia. Miekka oli häneltä otettu ja molemmat pistoolit olivat +jääneet hänen hevosraukkansa satulalaukkuihin. Hän oli siis aseeton ja +vaikka hän voisikin irroittaa siteensä, oli hänellä tusina miehiä +vastassaan. Kolme ratsasti rinnan hänen edellään, yksi oli kummallakin +puolella ja kavion kopseesta päättäen arvioi hän jälessätulevien luvun +ainakin puoleksi tusinaksi. Liian monta vastustajaa siis aseettomalle +miehelle. Siinä tuumiskellessaan sattui hänen huomionsa ajomiehen +leveään selkään ja äkkiä huomasi hän vaunun lampun valossa jotakin, +joka sai hänet kauhistumaan. + +Mies näytti ilmeisesti vaikeasti haavoitetulta. Oli merkillistä, että +hän siitä huolimatta pysyi istuimellaan ja pystyi sellaisella voimalla +piiskaamaan hevosiaan. Hänen päällystakkinsa selkämyksessä aivan +vasemman lapaluun alla ammotti pitkä viilto, joka oli vedetty jollakin +terävällä aseella ja sen ympärillä oli laaja puna, joka puhui selvää +kieltä. Mutta siinä ei ollut kaikki. Kun hän kohotti piiskansa ja kuu +valaisi hänen käsiään, huomasi de Catinat että ne olivat ylt'yleensä +tahmeina verestä. Kapteeni kurottautui nähdäkseen miehen kasvoja, mutta +hänen leveälierinen lakkinsa oli vedetty silmille ja päällystakin +kaulus oli pystyssä, joten hänen kasvonsa olivat kokonaan varjossa. +Miehen äänettömyys ja kauheat jäljet olivat jähmetyttää de Catinat'n +urhean sydämen ja hän mutisi hiljaa erään hugenottivirren, sillä hän +tuli siihen päätökseen, ettei muu kuin paholainen itse voinut ajaa +vaunuja veripunasin käsin, miekan läpi selässä. + +Nyt olivat he saapuneet paikalle, jossa päätie jatkui suoraan +eteenpäin, vaan jossa eräs sivutie kääntyi jyrkkää alamäkeä suoraan +Seinevirtaa kohti. Etujoukko jatkoi matkaansa päätietä ja sivulla +ratsastavatkin seurasivat heitä kun de Catinat hämmästyksekseen +huomasi, että ajopelit äkkiä kääntyivätkin jyrkännettä alas, hevosten +lähtiessä nelistämään minkä käpälästä pääsivät ja ajomiehen ruoskiessa +niitä raivokkaasti, niin että kömpelötekoiset ajopelit pomppien +häilyivät tiepuolesta toiseen heitellen häntä istuimelta istuimelle. +Hänen takanaan kuului hämmästyneitä huudahduksia ja sitte huimaa +takaa-ajoa. Lentämällä he kaikki lensivät, puitten vilistessä ohi +tiepuolessa ja hevosten nelistäessä niin että mahat maata viistivät, ja +yhä heilautteli tuo punakätinen paholainen ruoskaansa ja kiljui +hurjistuneille hevosille. Vuoronperään heilahtelivat vaunut oikealle ja +vasemmalle, toisinaan ne kulkivat vain kahden pyörän varassa ja olivat +pyörähtämäisillään ympäri. Ja vaikka he matkasivat nopeasti, ajoivat +heidän takaa-ajajansa vielä nopeammin. Kavioitten kopina kuului aivan +selän takana ja pian näkyi jo sivuakkunasta hevosen turpa, sitten +silmät, korvat, kaula ja vihdoin koko hevonen ja sen selässä +tuimakatseinen Despard pistoolin piipun loistaessa hänen kädessään. + +"Tähtää hevosia, Despard", kuului komentava ääni takaa. + +Kuului pamaus ja vaunut kallistuivat arveluttavasti, kun hevonen +suonenvedontapaisesti hypähti syrjään. Mutta ajaja kiljui yhä ja +heilutti piiskaansa ja yhä vierivät vaunut eteenpäin. Nyt kääntyi tie +äkkiä ja tuolla näkyi aivan suoraan edessä Seinevirta kylmänä ja +tyynenä välkkyen kuutamossa. Molemmin puolin tietä oli maa tasaista ja +laski lakeasti suoraan vedenkalvoon asti. Ei merkkiäkään sillasta +näkynyt, ainoastaan tummana pilkkuna keskellä jokea näkyi lautta, joka +palasi viemästä myöhäisiä matkustajia joen toiselle rannalle. Ajaja +vain ei häikäillyt, vaan kiristäen ohjaksia pakotti hevoset suoraapäätä +jokeen. Tuntiessaan kylmän veden jaloissaan epäröivät ne ja juuri +silloin kaatui toinen niistä valittaen kyljelleen. Despardin kuula oli +sittenkin vaikuttanut. Salamana heittäytyi ajomies istuimeltaan jokeen, +mutta takaa-ajavat ratsut ehättivät ennen ja ympäröiden hänet joka +puolelta tarttuivat häneen, ennenkuin hän ennätti syvemmälle ja vetivät +hänet rannalle. Hänen leveälierinen lakkinsa oli temmellyksessä +pudonnut ja de Catinat näki hänen kasvonsa kuunvalossa. Taivaan +nimessä! Sehän oli Amos Green. + + + + +Seitsemästoista luku. + +PORTILLAC'IN VANKITYRMÄ. + + +Roistot hämmästyivät yhtä paljon kuin de Catinat'kin, kun he huomasivat +tällä eriskummallisella tavalla vanginneensa uudelleen sanansaattajan, +jota he jo olivat pitäneet menneenä miehenä. Heiltä pääsi oikein +kirousten ja huudahdusten ryöppy, kun he riisuttuaan hänen suuren +päällystakkinsa näkivät nuoren amerikkalaisen tummat vaatteet. + +"Tuhannen perhanaa", huudahti eräs heistä. "Tämähän on sama mies, jota +tuo pirun kakara Latour luulotteli meille kuolleeksi!" + +"Kuinka hän tänne tuli?" + +"Ja missä on Etienne Arnoud?" + +"Hän on pistänyt Etiennen kuoliaaksi. Katsokaas tuota pitkää viiltoa +päällystakissa." + +"Niin ja katsokaa hänen käsiään! Hän on tappanut Etiennen ja ottanut +hänen päällystakkinsa ja lakkinsa." + +"Mitä, meidän ollessa aivan käden ulottuvilla!" + +"Niin, siitä ei päästä." + +"Jumaliste", jyrähti vanha Despard. "En puolestani koskaan rakastanut +erikoisesti Etienneä, mutta olen tyhjentänyt yhden ja toisen lasin +viiniä hänen kanssaan ja pidänpä huolen siitä, että hänen kuolemansa +tulee kostetuksi. Pannaanpa nämä ohjakset poikasen kaulaan ja +ripustamme hänet lähimpään puuhun." + +Useampia paria käsiä oli jo riisumassa kuollutta hevosta kun de Vivonne +raivasi tiensä keskelle joukkoa ja muutamalla käskevällä sanalla esti +väkivallanteon. + +"Jos henkenne on teille jonkin arvoinen, niin älkää koskeko siihen +mieheen", sanoi hän. + +"Mutta hän on tappanut Etiennen." + +"Siitä asiasta sovitaan myöhemmin. Tänä iltana on hän kuninkaan +sanansaattaja. Onko toinen turvassa?" + +"Hän on täällä." + +"Sitokaa tämä mies ja asettakaa hänet toisen viereen. Riisukaa kuollut +hevonen ja de Carnac, valjasta oma hevosesi sen paikalle. Voit hypätä +ajurinistuimelle ja ajaa, sillä meillä ei ole enää pitkä matka +määräpaikkaan." + +Vaihto oli äkkiä tehty, Amos Green istutettiin de Catinat'n viereen ja +pian olivat vaunut taas työläästi nousemassa samaa jyrkännettä ylös, +jota ne äsken sellaisella vauhdilla olivat tulleet alas. Amerikkalainen +ei ollut sitte vangitsemisensa virkkanut sanaakaan; hän oli seisonut +tylsänä, kädet rinnan yli sidottuina, sill'aikaa kun hänen kohtalostaan +oli kiistelty. Nyt, kun hän taas oli kahden toverinsa kanssa, hän +rypisteli silmäkulmiaan ja mutisi itsekseen kuten ainakin mies, jota +onnetar on kohdellut kovakätisesti. + +"Nuo saakelin hevoset", murisi hän. "Amerikkalainen hevonen olisi +mennyt veteen kuin sorsa vain. Monta kertaa olen uittanut Sagamore +oriini Hudsonin poikki. Jos olisimme päässeet joen yli, niin olisi +meillä ollut suora tie Pariisiin." + +"Rakas ystäväni", virkkoi de Catinat pannen sidotut kätensä toverinsa +käsille, "voitteko antaa minulle anteeksi äskeiset puheeni +Versailles'sta lähdettyämme?" + +"No, no, mies, en ole ajatellutkaan niitä." + +"Te olitte tuhannesti oikeassa ja minä olin kuten sanoitte, hullu — +sokea, itsepäinen hullu. Kuinka jalomielisesti teittekään kun ette +jättänyt minua. Mutta miten jouduitte mukaan. En ole eläessäni +hämmästynyt niin perinpohjin kuin nähdessäni äsken teidän kasvonne." + +Amos Green naurahti itsekseen. + +"Ajattelin, että olisitte hämmästynyt aikalailla, jos olisitte tiennyt +kuka teidän ajajananne oli", virkkoi hän. "Kun putosin hevosen selästä, +makasin aivan hiljaa, osaksi saadakseni takaisin hengityskykyni, mutta +myös senvuoksi että katsoin terveellisemmäksi maata kuin seista, kun +huomasin korvien juuressa niin monta kalisevaa miekkaa. Kun he sitte +kaikki kokoontuivat teidän ympärillenne, vyörytin itseni ojaan ja +ryömien sitä myöten pääsin tien risteykseen puitten varjoon, ja ennen +kuin he huomasivatkaan poistumistani, olin jo vaunujen luona. +Välähdyksenä selvisi minulle silloin ainoa keino, jolla mahdollisesti +voisin auttaa teitä. Ajomies oli kääntynyt katselemaan mitä hänen +takanaan tapahtui. Silloin sivalsin veitseni, hypähdin etupyörälle ja +tukin hänen suunsa ainaiseksi." + +"Ääntä päästämättäkö hän lähti?" + +"En ole turhan vuoksi elänyt intiaanien parissa." + +"Entäs sitten?" + +"Vedin hänet ojaan ja puin päälleni hänen päällystakkinsa ja lakkinsa. +En ottanut hänen päänahkaansa kuitenkaan." + +"Päänahkaansa? Taivas! Sehän kuuluu vain villeille." + +"No, niin, ajattelin ettei se ehkä kuulu maan tapoihin. Olenpa +hyvilläni etten tehnyt sitä. Tuskin olin sitte saanut ohjat käsiini, +kun he toivat teidät sidottuna vaunuihin. En pelännyt, että he +tuntisivat minua, mutta olin levoton siitä etten tietäisi mitä tietä +ajaisin ja siten paljastaisin itseni. Mutta he helpottivat tehtävääni, +kun he asettivat kolme ratsua edelleni ja suoriuduin mainiosti, kunnes +näin tuon tienhaaran ja läksin vasemmalle. Olisimme päässeet heidän +käsistään, ellei tuo roisto olisi ampunut hevosta ja jos ne mielellään +olisivat menneet veteen." + +Kapteeni puristi uudelleen toverinsa käsiä. "Te olette ollut yhtä +uskollinen minulle kun miekka kahvalle. Se oli rohkeasti ajateltu ja +uljaasti tehty." + +"Mutta mitäs nyt?" kysyi Amos Green. + +"En tiedä keitä nämä miehet ovat enkä myöskään minne meitä viedään." + +"Todennäköisesti heidän kyläänsä, poltettaviksi." + +De Catinat nauroi levottomuudestaan huolimatta. "Te näytte +välttämättömästi tahtovan olla Amerikassa. Ranskassa ei toimiteta näitä +asioita sillä tavalla." + +"Näkyvätpä olevan Ranskassa sangen valmiita hirttämäänkin. Uskokaa +pois, tunsin itseni sangen onnettomaksi kun he äsken panivat nuo +ohjakset kaulaani." + +"Otaksun, että he vievät meidät johonkin paikkaan, johon he voivat +sulkea meidät, kunnes asia haihtuu mielistä." + +"Hyvä, silloin saavat olla varovaisia meidän suhteemme." + +"Miten niin?" + +"Muussa tapauksessa he eivät ehkä tarvittaessa löydä meitä." + +"Mitä te tarkoitatte?" + +Vastaukseksi nykäsi ja väänsi amerikalainen pari kertaa käsiään ja piti +niitä erillään hänen edessään. + +"Siunatkoon, sehän on ensimmäinen oppi, jonka imeväinen +saa intiaanimajassa. Olen ennen päässyt irti Huronien +raakanahkasiteistäkin, miten sitte jäykkä jalustinhihna voisi minua +pidellä. Ojentakaa kätenne tänne." Muutamalla sukkelalla käänteellä +aukaisi hän de Catinat'n siteet. "Nyt jalat. He saavat oppia että meitä +on helpompi ottaa kuin pitää kiini." + +Samalla alkoi kulku hiljetä ja edellä ratsastavat seisattuivat +kokonaan. Katsoessaan akkunasta näkivät vangit edessään suuren tumman +rakennuksen, joka oli niin korkea ja laaja että se sulki kaiken +näköalan. Heidän yllään oli korkea holvikäytävä ja lampun valossa näkyi +karkeatekoinen puuportti joka oli varustettu raskailla rautapienoilla +ja terävillä piikeillä. Portin yläosassa oli rautaristikko, ja sen +takaa näkyi lyhdyn tuike silloin tällöin sekä vanhat parrakkaat kasvot, +jotka tirkistelivät heitä ristikon läpi. De Vivonne seisoi +jalustimissaan ja kurotti päätään ristikkoon, niin että nuo kaksi +miestä, jotka innokkaimmin olisivat tahtoneet tietää mistä oli kysymys, +eivät voineet kuulla vähääkään keskustelusta. He näkivät ainoastaan, +että ratsumies piti kultasormusta yläällä ja että alempana olevat +kasvot, jotka alussa näyttivät tuimilta ja mahdottomilta, nyt rupesivat +nyökkäämään ja hymyilemään. Hetkeä myöhemmin katosivat kasvot kokonaan +ja portti avautui naristen vanhoilla saranoillaan. Ajoneuvot ajoivat +linnanpihalle ja jäi muu seurue paitsi de Vivonne portin ulkopuolelle. +Kun hevoset seisahtuivat, keräytyi joukko raa'an näköisiä miehiä +ajoneuvojen ääreen ja he vetivät vangit kovakouraisesti ulos. Ympärillä +liekehtivien soihtujen valossa huomasivat he nyt, että heidät oli +suljettu korkeatornisten muurien sisäpuolelle. Suuriruhoinen, parrakas +mies, sama joka oli ollut ristikon takana, seisoi aseistetun joukon +keskellä ja jakoi siinä määräyksiään. + +"Ylempään koppiin, Simon", sanoi hän. "Ja pidä huoli että he saavat +kaksi kupoa olkia ja leipäkyrsän, kunnes saamme tietää isäntämme +tahdon." + +"En tiedä kuka teidän isäntänne lienee, mutta tahtoisin tietää millä +valtuuksilla hän uskaltaa pidättää kaksi kuninkaan sanansaattajaa +heidän matkallaan?" + +"Pyhän Dionysiuksen nimessä. Jos minun isäntäni suvaitsee tehdä +kuninkaalle pienen kepposen, niin olen minä mukana", vastasi kopea ukko +nauraen. "Mutta nyt suu poikki. Vie pois heidät, Simon, ja sinä olet +heistä vastuussa minulle." + +Turhaan de Catinat raivosi ja uhkaili hirvittävillä toimenpiteillä +niitä kaikkia, jotka olivat osallisena hänen vangitsemisessaan. Kaksi +kookasta palvelijaa työnsi häntä takaa ja yksi veti häntä edestä ja +pakoittivat hänet täten menemään kapeasta ovesta kivitetylle +käytävälle, pienen kankeaan takkiin puetun miehen näyttäessä tietä. +Vankien jalat olivat kytketyt niin, että he voivat ottaa ainoastaan +hyvin lyhyitä askelia. Laahustaen täten eteenpäin kulkivat he kolmen +peräkkäisen käytävän ja kolmen oven läpi, joista jokaisen pieni mies +avaimillaan lukitsi ja telkitsi. Sitte he nousivat ylös kivisiä +kiertoportaita, jotka olivat kuluneet kuopille vuosisataisesta käytöstä +ja lopulta heidät työnnettiin nelikulmaiseen pieneen koppiin, jonne +heidän perässään heitettiin kaksi kupoa olkia. Hetkistä myöhemmin +kuului raskas avain kääntyvän lukossa ja he jäivät kahden omiin +mietteisiinsä kukin. + +Mustaa mustemmat olivatkin de Catinat'n mietteet. Hyvä onni oli +auttanut hänet hoviin ja nyt oli huono onni murskannut kaikki. Hän +olisi turhaan viitannut omaan voimattomuuteensa. Hän tunsi siinä +suhteessa kuninkaallisen herransa hyvin. Hän oli antelias, kun hänen +käskyjään noudatettiin, mutta heltymätön, jos niissä erehtyi. Hän ei +tuntenut mitään puolustusta siinä suhteessa. Huono-onninen mies oli +hänestä yhtä kamala kuin tehtävänsä laiminlyöjäkin. Tärkeällä hetkellä +oli kuningas uskonut hänelle tuikitärkeän tehtävän ja hän ei ollut +pystynyt sitä suorittamaan. Mikäpä pelastaisi hänet enää epäsuosiosta +ja tuhosta? Vähät hän välitti vankityrmästä tai epävarmasta +kohtalostaan, mutta hänen sydäntään painoi tärvelty virkaura ja niitten +riemu, jotka kademielin olivat seuranneet hänen nopeaa ylenemistään. +Lisäksi olivat Pariisissa hänen omaisensa — oma suloinen Adelensa ja +hänen vanha setänsä, joka oli ollut hänelle isänä. Kukapa heitä nyt +suojelisi heidän kohtaloissaan, kun hän oli menettänyt sen voiman, +jolla hän olisi voinut heitä tukea. Kuinka kauan kestäisikään, kun he +taas saattoivat joutua Dalbertin ja hänen rakuunainsa raakuuksille +alttiiksi. Hän puri hampaitaan sitä ajatellessaan ja heittäytyi +voihkien olkivuoteelleen, himmeästi valaistussa kopissaan. + +Mutta hänen tarmokas toverinsa ei ollut autautunut alakuloisuuden +valtaan. Heti kun vankilan ovi rasahti lukkoon ja hän tiesi, ettei +häntä enää häirittäisi, oli hän vapauttanut itsensä kahleistaan ja oli +tunnustellut seiniä ja permantoa saadakseen selville millainen se +paikka oikein oli, johon heidät oli teljetty. Hänen etsiskelynsä +päättyi takan löytöön eräässä nurkassa ia sinne oli heitetty kaksi +paksua pölkkyä, jotka varmaankin olivat olleet edellisten asukasten +päänalustana. Kun hän oli saanut varmuuden siitä, ettei ollut mitään +mahdollisuutta päästä piipun kautta pakenemaan, veti hän molemmat +pölkyt akkunan puoleiselle seinälle. Panemalla pölkyt päällekkäin ja +nousemalla niiden päälle varpailleen ylettyi hän akkunaa kannattavaan +poikkipuuhun saakka. Sovittaen jalkansa seinässä olevaan +kolontapaiseen, veti hän sitte itsensä niin korkealle että saattoi +nähdä linnanpihan joka juuri tyhjeni ihmisistä. Ajopelit ja de Vivonne +olivat juuri poistumassa, kun hän pääsi ylös ja hetkeä myöhemmin kuuli +hän raskaan portin narinan ja ulkopuolelle jääneitten ratsujen +kavionkopinan. Vanha hovimestari ja hänen apurinsa olivat poistuneet. +Soihdutkin olivat poissa ja paitsi parin vartiomiehen tasaista +astuntaa, joka kuului kaksikymmentä jalkaa alempaa, vallitsi +täydellinen hiljaisuus koko suuressa linnassa. + +Ja suuri linna se olikin. Tukien itseään käsillään näki hän +ihmeekseen edessään mahtavan muurin torneineen, huippuineen ja +rintavarustuksineen, kaikki hiljaisina ja kylminä kuun loisteessa. +Omituisia ajatuksia valautuu ihmisen mieleen tuollaisina erikoisina +hetkinä. Hän muisti äkkiä kirkkaan kesäpäivän tuolla puolen valtamerta, +kun hän ensi kertaa oli tullut etelään Albanysta ja kuinka hänen isänsä +oli tullut häntä vastaan Hudsonjoen varrella olevalle telakalle ja +sitte vienyt hänet kanavaportin kautta näyttääkseen hänelle Peter +Stuyvesant'in taloa, muka esimerkkinä siitä kuinka suuri se kaupunki +oli, joka vast'ikään oli siirtynyt alankomaalaisilta englantilaisten +käsiin. Ja kuitenkaan ei Peter Stuyvesant'in talo ja hänen huvilansa +yhteensä ollut yhden ainoan siipirakennuksenkaan kokoinen tähän linnaan +verraten, joka taasen vuorostaan oli kuin koirankoppi Versailles'n +rinnalla. Hän toivoi, että hänen isänsä nyt olisi täällä näkemässä +kaikkea tätä suuruutta, mutta sitte hän peruuttikin toiveensa, kun hän +äkkiä muisti olevansa vanki kaukaisessa maassa ja että hänen näköalansa +rajoittui siihen mitä hän vankilansa ahtaasta akkunasta saattoi nähdä. + +Akkuna oli niin suuri, että hän hyvin olisi voinut ryömiä siitä ulos, +ellei siinä olisi ollut ristikkoa. Hän pudisteli sitä ja riippui siitä, +mutta sen tangot olivat sormen vahvuisia ja ne olivat huolellisesti +liitetyt, jotenka ne eivät antaneet perään. Sitten hän, saatuaan +vakavamman jalansijan ja pidellen itseään yhdellä kädellä, koetti +veitsellään särkeä liitoskohtaa. Mutta se oli sementtiä ja niin sileää +ja kovaa kuin lasi. Hänen veitsensä vääntyi, kun hän sen siihen upotti. +Mutta ympäryskivi oli hiekkakiveä eikä siis vallan kovaa. Jos hän voisi +saada sitä koverretuksi, niin saattaisi hän ehkä vetää irti sekä tangot +että sementin. Hän hyppäsi takaisin permannolle ja rupesi tuumimaan, +miten hän edullisimmin kävisi työhön käsiksi, kun hänen huomionsa +kääntyi toverinsa valitteluihin. + +"Näytätte sairaalta, ystäväni", sanoi hän. + +"Sieluni on sairas", huokaili toinen. "Voi, mikä kirottu hullu olen +ollutkaan. Se vie minulta aivan järjen." + +"Jokin painaa mieltänne?", sanoi Amos Green istuutuen puupölkyilleen. + +Kapteeni teki kärsimättömän liikkeen. + +"Kuinka voitte kysyäkään sellaista, kun yhtä hyvin kuin minäkin +tiedätte, kuinka surkeasti tehtäväni epäonnistui. Kuningashan tahtoi, +että arkkipiispa vihkisi heidät. Kuninkaan tahto on laki, siis joko +arkkipiispa tai ei kukaan. Tällä hetkellä olisi hänen pitänyt olla +palatsissa. Hyvä Jumala! Voin nähdä kuninkaan yksityishuoneen, voin +nähdä hänen siellä odottavan yhdessä rouva de Maintenon'in kanssa, +voinpa kuulla heidän keskustelevan onnettomasta de Catinat'sta — —" +Hän painoi kasvonsa käsiinsä uudelleen. + +"Minäkin näen tuon kaiken," sanoi amerikkalainen melkein tylsästi, +"mutta näen jotakin muutakin." + +"Mitä sitten?" + +"Näen arkkipiispan vihkimässä heitä." + +"Arkkipiispan? Oletteko raivohullu?" + +"Mahdollisesti, mutta minä näen hänet." + +"Hän ei voi olla palatsissa." + +"Päinvastoin. Puolituntia sitte saapui hän palatsiin." + +De Catinat hypähti pystyyn. "Palatsissa!" huudahti hän. "Kuka hänelle +siis tiedon olisi vienyt?" + +"Minä sen toimitin", sanoi Amos Green. + + + + +Kahdeksastoista luku. + +YLLÄTYSTEN YÖ. + + +Jos amerikkalainen luuli tällä lyhyellä ilmoituksellaan +hämmästyttäneensä ja ilahuttaneensa toveriaan, niin erehtyi hän +pahanpäiväisesti, sillä de Catinat lähestyi häntä myötätuntoinen ja +huolekas ilme kasvoillaan ja pani hyväillen kätensä hänen olkapäälleen. + +"Rakas ystäväni", alkoi hän. "Olen ollut ajattelematon ja itsekäs. Olen +suurennellut omia pikkuhuoliani enkä ole ajatellut ensinkään niitä +vaivoja, joita te puolestani olette nähnyt. Pudotessanne hevosen +selästä olette ehkä loukannut itsenne pahemminkin kuin luulette. Pankaa +nyt maata oljille ja koettakaa hieman nukk — — —" + +"Vakuutan teille että arkkipiispa on perillä", intti Amos Green +kärsimättömästi. + +"Aivan niin, aivan niin. Tuolla on vettä astiassa, minäpä kastelen +siinä kaulaliinani ja sidon sen päänne — — —" + +"Kuuletteko mies! Ettekö ymmärrä? Piispa on palatsissa." + +"On, on", sanoi de Catinat rauhoittavasti. "Aivan varmaan hän on +siellä. Toivon ettei teillä ole tuskia?" + +Amerikkalainen heristeli nyrkkejään ja huusi: "Te luulette, että olen +tullut hulluksi ja tottavie, ei puutu paljon, ettette sitä teekin +minusta. Kun kerran sanon että lähetin piispan sinne, niin tarkoitan +että todella olen pitänyt huolen siitä. Ettekö muista, että palasin +puhuttelemaan ystäväänne majuria?" + +Nyt oli kapteenin vuoro tulla kärsimättömäksi. + +"Kyllä, entä sitte?" kysyi hän käyden toista käsivarteen. + +"No niin, kun me lähetämme metsissä vakoilijan liikkeelle, niin, jos +asia on sen arvoinen, lähetämme tunnin kuluttua toisen, jotenka toinen +niistä ainakin tulee takaisin ehjin nahoin. Se on irokeesien tapa ja +hyvä tapa onkin." + +"Hyvä Jumala! Minä alan luulla, että olette pelastanut minut." + +"Älkää nipistäkö käsivarttani niin jumalattomasti. Kävin siis majuria +puhuttelemassa ja pyysin häntä Pariisiin mennessään sivuuttamaan +arkkipiispan oven." + +"Ja sitte, mitä sitte?" + +"Näytin hänelle liitupalasta ja sanoin hänelle, että jos olemme käyneet +siellä, niin näette suuren ristin vasemmalla ovenpielestä. Ellei tuota +ristiä näy siinä, niin menkää taloon ja pyytäkää arkkipiispaa lähtemään +palatsiin, minkä kavioista lähtee. Majuri lähti tuntia myöhemmin, hän +oli siis Pariisissa puolen yhdentoista maissa. Piispa oli ehkä +ajoneuvoissaan kello yksitoista ja Versailles'hin hän joutui puolta +tuntia myöhemmin, siis puoli kaksitoista. — Jumaliste, luulenpa että +olen tehnyt hänet hulluksi!" + +Ei ollut ihme, että nuori eränkävijä säikähti kertomuksensa vaikutusta. +Hitaalla ja vakavalla luonteellaan hän ei pystynyt käsittämään tulisen +ranskalaisen äkillisiä ja rajuja mielialan vaihteluja. De Catinat, joka +oli irroittanut siteensä ennenkuin heittäytyi vuoteelleen, pyöri nyt +koppinsa ympäri kuin vimmattu, heitellen käsivarsiaan ja sääriään +korkealle, kuuvalon vääristellessä hänen asentojaan seinälle yhä +hullunkurisemmiksi. Lopuksi heittäytyi hän toverinsa kaulaan ja purki +hänelle loppumattoman tulisen kiitos- ja ylistysvirren, taputellen ja +syleillen häntä ja tehden kaikenmaailman lupauksia ja valoja. + +"Voi jos voisin tehdä jotakin hyväksenne", hoki hän yhtämittaa. + +"Te voitte, te voitte", vakuutti toinen. "Pankaa maata oljille ja +koettakaa nukkua." + +"Ja ajatelkaa, että olen ollut niin hävytön teitä kohtaan! Kyllä nyt +olette saanut suloisesti kostaa minulle." + +"Herran nimessä, menkää nyt nukkumaan." Kehoituksillaan ja hieman +väkivaltaa käyttäen sai hän riemastuneen toverinsa oljille takaisin ja +peitoksi sirotteli hän olkia hänen ylleen. De Catinat oli väsynyt +päivän tapauksista ja viimeinen yllättävä ilonaihe oli kuluttanut +viimeisetkin voiman rippeet. Niinpä hänen silmänsä painuivat hiljalleen +kiinni, pään vaipuessa yhä syvemmälle olkiin, ja viimeinen näky minkä +hän vielä selvästi tajusi, oli amerikkalainen, joka jalat ristissä +istuen, kuuvalossa innokkaasti vuoleskeli pitkällä veitsellään toista +puupölkkyä. + +Siinä määrin oli nuori kaartilainen väsynyt, että päivä oli +jo yli puolen ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, kun hän +vihdoin heräsi. Hetkisen katseli hän hämmentyneenä ympärilleen, sillä +häntä oudoksutti vaatteisiin takertuneet oljet ja vankikopin +karkeatekoinen ristikaareen muovailtu katto. Mutta äkkiä palautui hänen +muistiinsa eilinen päivä, viestinvienteineen, salaväijytyksineen ja +vangitsemisineen ja hän hypähti seisaalleen nopeasti. Hänen toverinsa, +joka oli torkkunut eräässä nurkassa, hyppäsi myös pystyyn kuultuaan +hänen ensi liikkeensä. Hänellä oli vielä veitsi kädessä herätessään ja +hän vilkasi heti oveen. + +"Ahaa, se olittekin te", virkkoi hän. "Luulin että se oli äskeinen +mies." + +"Onko täällä sitte käynyt joku?" + +"On, toivat tänne nuo kaksi leipää ja tuopin vettä juuri ennen auringon +nousua, kun aioin ruveta levolle." + +"Puhuiko hän mitään?" + +"Ei, se oli tuo pieni, musta äijä." + +"Simoniksi häntä kuuluivat kutsuneen." + +"Sama mies. Hän pani leivät tuohon ja meni mennessään. Ajattelin että +hän ehkä viipynee täällä kauemminkin jos hän vielä tulee tänne." + +"Kuinka niin?" + +"Jos asetamme nuo jalustinhihnat hänen nilkkoihinsa, niin luulenpa +ettei hän niistä vapaudu yhtä pian kuin me." + +"Entä sitten?" + +"No hänhän voisi kertoa meille, missä olemme ja mitä meille aiotaan +tehdä." + +"Joutavia! mitä sillä on väliä, kun asiamme kerta on toimitettu!" + +"Ehkäpä ei teihin nähden — makuasioistahan ei voi riidellä. — Mutta +minuun nähden sillä on paljonkin väliä. En ole tottunut istumaan +tällaisissa pesissä, niinkuin karhu loukussa ja odottamaan mitä muut +suvaitsevat tehdä minulle. Se on minulle aivan uutta. Pariisi oli +mielestäni ahtaanlainen paikka, mutta se oli kuin heinäaro tähän +verrattuna. Minun tottumuksiini tämä ei sovellu ja minä aion lähteä +täältä pois." + +"Tässä ei auta muu kuin kärsivällisyys." + +"En usko sitä. Minä luulen että pari kiilaa ja rautakanki auttaa meitä +paremmin." + +Samalla avasi hän takkinsa ja veti sen alta lyhyen ruostuneen raudan ja +kolme terotettua puista kiilaa. + +"Mistä nuo olette saanut?" + +"Ne ovat minun tämänöistä työtäni. Rautakanki oli ylinnä ristikossa, ja +siinä olikin työpaikka. Kiilat veistin pölkystä." + +"Ja mihin tarkoitukseen ne sopivat?" + +"No tähän: kiila numero yksi menee tuohon reikään jonka olen hakannut +kivien väliin. Toisesta pölkystä olen valmistanut kurikan ja pari +lyöntiä sillä tuon kiilan päähän saa sen niin lujaan, että voitte +riippua koko painollanne siinä. Nämä kaksi menevät samalla tavalla +noihin ylempiin reikiin. Näin! Katsokaas, nyt voitte nousta näille +seisomaan ja katsomaan akkunasta, rasittamatta liiaksi varpaittenne +jäntereitä. Koettakaapas." + +De Catinat kiipesi ylös ja katseli innokkaasti ristikon läpi. "En tunne +tätä paikkaa", sanoi hän pudistaen päätään. "Se voi olla joku niistä +kolmestakymmenestä linnasta, jotka ovat Pariisin eteläpuolella kuuden, +seitsemän peninkulman etäisyydellä siitä. Mutta mikä se niistä on? Ketä +kummaa huvittaa kohdella meitä tällä tavalla? Kun näkisin jonkin +vaakunakilven, niin se ehkä auttaisi minua. Ahaa, tuolla näkyy yksi +erään akkunan keskipienassa. Mutta en saa selvää siitä matkan pituuden +vuoksi. Olen varma että sinun silmäsi, Amos, ovat paremmat kuin minun, +koetahan katsoa mitä tuossa nimikilvessä seisoo." + +"Missä?" + +"Tuolla kivilaatalla keskellä akkunaa." + +"Ahaa, näen sen vallan selvästi. Minusta näyttää niinkuin siinä olisi +kolme hiirihaukkaa istumassa siirappitynnörin päällä." + +"Kolme kotkaa torninhuipussa ehkä. Se olisi Hautevillen vaakuna. Mutta +se ei ole mahdollista, sillä heillä ei ole mitään linnaa sadan virstan +ulettuvilla." Hän oli hyppäämäisillään alas ja laski koko painonsa +ristikon poikkiraudalle. + +Hänen hämmästyksekseen se seurasikin mukana. + +"Katsohan, Amos, katsohan tänne", huudahti hän. + +"Ahaa, huomasitkos sen. Niin, sen irroitin minä viime yönä." + +"Millä aseella? Veitselläsikö?" + +"Ei, en päässyt mihinkään veitselläni, mutta kun olin saanut irti tuon +sivuraudan, niin joutui työni paremmin. Panen nyt tämän takaisin +paikoilleen, jottei kukaan tuolla alhaalla huomaisi, että olen saanut +sen irti." + +"Ovatko kaikki muutkin irti?" + +"Ei ole vielä muuta kuin tuo yksi, mutta ensi yönä irroitamme nekin. +Sinä voit ottaa tämän ja työskennellä sillä, samalla kun minä käytän +työkaluani toisen irroittamiseksi. Katsohan, kivi on pehmeänlaista ja +hankaamalla sitä saa siihen pienen ojan, jota myöten sitten voi +irroittaa poikkiraudan. Olisipa merkillistä, ellemme huomiseksi ole +saaneet tietämme selväksi täältä." + +"Niinpä kyllä, mutta, vaikka pääsisimmekin tuonne linnanpihalle, +minnekäs sitte tie veisi?" + +"Yksi asia kerrallaan ystäväni, yhtä hyvin voit jättää Cennebec'iin +menon, kun et huomaa miten pääsisit Penobscotin poikki. Joka +tapauksessa on linnanpihalla enemmän ilmaa kuin täällä ja kun kerran +akkuna on meille selvä, niin pian tuumimme selväksi lopunkin." + +Toverukset eivät uskaltaneet työskennellä päivällä, sillä he +pelkäsivät, että vanginvartija voisi heidät yllättää tai että heidät +alhaaltapäin huomattaisiin. Ei ketään käynyt heidän luonaan, ja he +söivät leipänsä ja joivat vetensä sellaisella ruokahalulla, että näytti +siltä kuin he usein olisivat ravinneet itseään huonommallakin +ravinnolla. Heti kun ilta tuli, seisoivat he kumpikin naulallaan ja +hieroivat kiveä ja kiskoivat ristikkorautoja. Oli sateinen yö ja nousi +ukkosilma, mutta he näkivät jokseenkin hyvin ja akkunan ulkokaari esti +heitä näkymästä. Ennen puolta yötä olivat he irroittaneet yhden raudan +ja toinen oli juuri lähtemässä, kun hiljainen liike sai heidät +kääntymään ja he näkivät vanginvartijan seisovan keskellä lattiaa, suu +ammollaan katsellen heitä. + +De Catinat oli huomannut hänet ensin ja oli heti hypännyt alas +lyödäkseen häntä kangellaan, mutta nähtyään uhkaavan liikkeen oli +vanginvartija rynnännyt ovelle ja vetänyt sen kiinni perässään juuri +kun amerikkalaisen työase lentää huristi hänen korvansa juuresta +jatkaen matkaansa käytävään. Kun ovi rämähti lukkoon, jäivät toverukset +katsomaan toisiaan. Kapteeni kohotteli hartioitaan ja Amos Green +vihelsi pitkään. + +"Tuskinpa maksaa vaivaa jatkaa", virkkoi de Catinat vihdoin. + +"Yhtähyvin voimme tehdä tätä kuin muutakin. Mutta jos minun aseeni +olisi tullut tuumaakin alempana, niin olisi ukko ollut meidän. No niin, +ehkä hän saikin hieman tai sitten katkaisi niskansa rappusia +kiiruhtaessaan. Minulla ei ole enää millä työtäni jatkaisin, mutta pari +hakkausta sinun kangellasi saa työmme valmiiksi. Aa, olit oikeassa, +nytpä meidät ottaa piru." + +Suuri kello oli alkanut soida linnassa ja kuului äänekästä +puheensorinaa ja jalkojen kopinaa. Järeitä käskyjä jaettiin +linnanpihalla ja sitte kuului avainten rasahduksia. Kun tämä kaikki +tapahtui näin yön hiljaisuudessa, näytti selvästi siltä kuin hälyytys +olisi pantu toimeen. Amos Green pisti kätensä taskuihin ja heittäytyi +selälleen oljille ja de Catinat taas nojasi synkännäköisenä seinään, +odottaen mitä tuleman piti. Kului viisi minuttia, meni toinen viisi +eikä kuulunut mitään. Hälinä linnanpihalla jatkui, mutta heidän +koppiinsa johtavassa käytävässä ei kuulunut minkäänlaista liikettä. + +"Sittenkin otan tuon viimeisen raudan irti", sanoi amerikalainen +vihdoin nousten ja meni akkunaan. "Katsotaanpa kuitenkin mistä nuo +kissannaukujaiset johtuvat." Hän kiipesi orrelleen puhuessaan ja +katsahti ulos. + +"Tulehan tänne", huudahti hän kiihkeänä toverilleen. Heillä näkyy +olevankin jokin toinen leikki siellä ja näyttää siltä kuin ei heillä +olisi aikaa ajatella meitä nyt. + +De Catinat kiipesi hänen rinnalleen ja molemmat katsoivat +linnanpihalle. Valkea oli viritetty joka linnannurkkaukseen ja piha oli +täynnä väkeä, joista moni kantoi soihtua. Keltainen loimu leikki +somasti linnan jylhänharmailla muureilla välistä nousten niin korkealle +että korkeinkin torninhuippu hohti kullalle tummaa taivasta vastaan, +kunnes se taas tuulen painamana vaipui niin pieneksi, että se tuskin +valaisi kantajansa kasvoja. Pääportti oli auki ja vaunut, jotka +ilmeisesti juurikään olivat saapuneet, olivat pienen oven edessä aivan +heidän akkunansa kohdalla. Vaunujen pyörät ja sivut olivat paksussa +rapakossa ja hevoset seisoivat allapäin höyryävinä, kuten pitkästä ja +nopeasta ajosta ainakin. + +Töyhtölakkinen, ratsupukuinen mies astui vaunusta ja kääntyen ympäri, +veti perässään toisen henkilön. Siinä syntyi pieni ottelu, kuului huuto +ja sitte molemmat katosivat ovesta sisään. Kun se oli sulkeutunut, +ajoivat vaunut pois, soihdut ja tulet sammuivat, pääportti läimähti +lukkoon taas ja kaikki oli yhtä hiljaista kuin ennen tätä äkillistä +välinäytöstäkin. + +"No, ovatko he nyt saaneet toisen kuninkaan sanansaattajan käsiinsä?" +sanoi de Catinat. + +"Kohta täällä onkin sijaa kahdelle taas", virkkoi Amos Green. "Jos vain +saamme olla rauhassa hetkisen, niin ei tämä koppi meitä kauan pidätä." + +"Ihmettelenpä, minne vanginvartija on joutunut." + +"Olkoon missä tahtoo, niin kauan kuin vain pysyy täältä poissa. Annahan +minulle kankesi taas. Tämä rupeaa jo lähtemään. Hän alkoi työskennellä +huimasti, koettaen syventää uurretta kivessä. Äkkiä hän lopetti ja +jännitti kuuloaan. + +"Tuhannen tulimmaista, tuolla työskentelee joku toisella puolella." + +Molemmat kuuntelivat tarkasti. Muurin toiselta puolen kuului vasaran +kalketta, sahan kahinaa ja lautojen läiskettä. + +"Mitä kummia ne siellä mahtavat tehdä?" + +"En ymmärrä." + +"Voitko nähdä heitä?" + +"He ovat liian lähellä muuria." + +"Minä luulen voivani nähdä", sanoi de Catinat. "Olen hoikempi sinua." +Hän pisti päänsä; kaulansa ja toisen hartiansa aukosta poikkirautojen +välissä ja jäi siihen, kunnes hänen ystävänsä, luullen, että hän oli +tarttunut kiinni, veti häntä jalasta vapauttaakseen hänet pinteestä. +Hän väänsi itsensä kuitenkin helposti takasin ja kuiskasi. + +"He rakentavat siellä jotakin." + +"Rakennustako?" + +"Niin, heitä on neljä miestä, lyhtyjen valossa." + +"Mitä he mahtavat rakentaa." + +"Luulen että se on jonkinlainen vaja. Voin nähdä neljä kuoppaa joihin +he sovittavat neljää pystyparrua." + +"Hyvä, emme voi lähteä täältä niinkauan kun tuolla on neljä miestä +aivan akkunan alla." + +"Mahdotonta." + +"Mutta me voimme päättää työmme siitä huolimatta." + +Hänen hiljainen kovertamisensa hukkui kokonaan alempana kasvavaan +meluun. Rauta irtautui toisesta päästään ja hän veti sitä hitaasti +puoleensa. Silloin, kun hän juuri oli saamassa sen kokonaan irti, +ilmaantui äkkiä pyöreä pörrötukkainen ja suippolakkinen pää hänen ja +kuuvalon väliin. Niin perinpohjin hämmästyi Amos Green tuosta +äkillisestä ilmestyksestä, että hän päästi raudan käsistään ja pudoten +ulkopuolelle se luisui akkunalaudan yli maahan. + +"Sinä jumalaton hölmö", huusi ääni alhaalta, "onko sinulla +iankaikkisesti peukalo keskellä kämmentä, kun sillä tavalla pudottelet +työkalujasi! Tuhannen tulimmaista. Sinä olet särkenyt hartiani." + +"Mikä siellä nyt on", huusi toinen vastaan. "Saakelin Pierre, jos sinun +sormesi olisivat yhtä kerkeät kuin kielesi, niin sinusta tulisi Ranskan +ensimmäinen kirvesmies." + +"Mitäs tämä on, sinä tolkuton apina. Sinähän pudotit työkalujasi +niskaani." + +"Minä! En ole pudottanut mitään." + +"Hölmö! Uskotteletko minulle, että rautatankoja putoilee taivaasta. +Sinä heitit minua rautatangolla, kuulitko senkin kömpelökätinen +tolvana." + +"Minä en ole sinua heittänyt", huusi toinen. "Mutta pyhän neitsyen +nimessä, ellet pian lopeta, niin tulen alas ja löylyytän sinut +perinpohjin. + +"Suu kiinni, senkin tyhjännalkuttajat", sanoi kolmas ääni käskevästi. +"Ellei työ tule valmiiksi ennen päivänkoittoa, niin siitä tulee tuima +lasku eräille." + +Sitten alkoi taas yhtämittainen sahaus ja vasaran pauke. Pää yhä tuli +ja meni. Sen omistaja käveli varmaankin jollakin telineellä joka oli +rakennettu heidän akkunansa alle, mutta ei katseellakaan ilmaissut +huomanneensa mustaa aukkoa aivan vieressään. Oli jo aamuaikainen ja +ensimmäiset, kylmät valonsäteet alkoivat leikkiä linnanpihalla +ennenkuin työ oli valmis ja miehet lähteneet pois. Silloin vasta +uskalsivat vangit kiivetä ylös ja katsoa, mitä siellä oli syntynyt yön +kuluessa. Ja nähdessään sen, oli heiltä henki salpautua. Se oli +mestauslava. + +Siinä se oli pahaenteisenä, mustista, likaisista lankuista +kokoonkyhättynä ja näytti siltä kuin sitä ennenkin olisi usein käytetty +samaan tarkoitukseen. Se oli tuettu heidän puoleistaan muuria vastaan +ja oli noin kaksikymmentä jalkaa leveä ja tuonpuoleisella sivulla johti +sille puuportaat. Sen keskellä seisoi mestaustukki jonka pää oli +ruskeanpunaisia tahroja täynnä. + +"Nyt luulen että on parasta lähteä", sanoi Amos Green. + +"Työmme on ollut turha", vastasi de Catinat surullisena. "Olkoon +kohtalomme mikä hyvänsä — eikä se juuri hyvältä näytä — emme voi +muuta kuin alistua siihen miehen tavoin." + +"No, no, mies. Akkuna on selvä, lähtekäämme." + +"Se on turha. Näen tuollapuolen pihan rivin aseistettuja miehiä." + +"Rivissä? Ja tähän vuorokauden aikaan!" + +"Niin ja tuolla tulee lisää. Katso, tuolla, keskiovesta. Mutta mitä +taivaan nimessä tämä merkitsee." Hänen puhuessaan aukeni äskeinen ovi +ja merkillinen saattue marssi siitä ulos. Ensin tuli pari tusinaa +jalkamiehiä, kulkien parittain ja puettuina ruskeanpunaisiin palvelijan +pukuihin, kukin kantaen pertuskaa. Heidän perässään astui suurikokoinen +parrakas mies, ilman puseroa, karkean paidan hihat käärittyinä +yläpuolelle kyynärpään ja suuri kirves olalla, Sitten tuli rukouksia +mutiseva pappi avonaisessa messukaapussa ja hänen kanssaan mustiin +puettu nainen, kaula paljastettuna ja rintaa vasten painuvin päin, +jonka yllä riippui musta liina. Aivan naisen takana astui pitkä, laiha +ja tuimannäköinen mies, jolla oli punoittavat karkeat kasvot, +esiinpistävine, pitkine nenineen. Hänellä oli päässään litteä +samettilakki, johon timanttineulalla oli sovitettu kotkansulka. Hänen +tummat silmänsä loistivat merkillisen kirkkaina, ne ikäänkuin +säkenöivät mieletöntä iloa, johon sisältyi uhkaa ja pelkoa. Hänen +jäsenensä nytkähtelivät hänen käydessään, kasvot vääntelehtivät +omituisesti ja hän käyttäytyi kuten ihminen, joka koettaa peittää +sielussaan palavaa riemua. Tuon merkillisen saattueen jälkijoukkona +marssi vielä tusinanverran ruskeapukuisia palvelijoita. + +Tullessaan lavan rappujen ääreen epäröi nainen jatkaa matkaansa, mutta +hänen takanaan tuleva mies työnsi häntä eteenpäin sellaisella voimalla +että hän kompastui alimpaan astimeen ja olisi varmasti kaatunut, ellei +olisi saanut papin käsivarresta kiini. Nähdessään sitte ylös päästyään +kammottavan mestauspölkyn, pääsi häneltä parkaisu ja hän vetäytyi +kauhistuneena takaperin. Mutta taas työnsi mies häntä ja kaksi +palvelijaa otti häntä ranteista ja raahasi häntä eteenpäin. + +"Oi Maurice! Maurice", huusi hän. "En ole valmis kuolemaan. Oi, anna +anteeksi Maurice, anna anteeksi, samoinkuin itsekin toivot +anteeksiantoa." Hän pyrki lähemmä miestä, koetti ottaa häntä kädestä ja +tarttua hänen hihaansa, mutta mies seisoi käsi miekankahvassa ja kasvot +aivan vääntyneinä mielettömästä ilosta. Kun nainen näki nuo hirvittävän +pilkalliset kasvot, kuolivat rukoukset hänen kalpeilta huuliltaan. Hän +kääntyi hänestä pois ja vetäsi päätään peittäneen mustan hunnun +taaksepäin. + +"Ah sire", hän huusi "sire, jos nyt voisitte nähdä minut!" + +Kuullessaan huudon ja nähdessään nuo kalpeat kasvot, tuntui de +Catinat'sta kuin hän olisi saanut miekan iskun. Sillä tuossa pyövelin +pölkyn vieressä seisoi nainen, joka oli ollut voimakkain, älykkäin ja +kaunein Ranskan naisista — Françoise de Montespan, kuninkaan aivan +äskeinen lemmitty. + + + + +Yhdeksästoista luku. + +KUNINKAAN KABINETISSA. + + +Samana yönä, kun nuo merkilliset seikkailut sattuivat kuninkaan +sanansaattajille, istui hän itse yksinään kabinetissaan. Katosta hänen +yläpuolellaan riippui kultaketjussa neljä siipiniekkaa rakkaudenjumalaa +ja niitten kannattama hyvätuoksuinen lamppu, joka valoi kirkkaan +loisteen huoneeseen, heijastuen kymmenkertaisena seinillä olevista +peileistä. Hopealla silatut eebenpuiset huonekalut, kauniit +savonnièrematot, Toursin silkit, gobelinit, kulta- ja Sivers'in +porsliinitavarat — kaikki hienoin ja paras, mitä Ranska silloin pystyi +tuottamaan, oli koottu näitten seinien sisäpuolelle. Sinne ei koskaan +ollut päässyt mitään, mikä ei olisi ollut mestarituote lajissaan. Ja +kaiken tämän häikäisevän loiston keskellä istui sen isäntä synkkänä ja +vakavana nojaten kättään poskeen, kyynärpää pöytää vasten ja silmät +tuijottaen harhailevina seinään. — Mutta vaikka hänen katseensa +olikin suunnattuna seinään, ei hän siellä mitään nähnyt, sillä ne +tarkastelivat pikemminkin hänen oman elämänsä pitkää tapaussarjaa aina +aikaisimpiin vuosiin saakka, jolloin unelmat ja todellisuus niin +mielellään sekaantuvat keskenään. Oliko se totta, vai oliko hän nähnyt +unta noista kahdesta miehestä, jotka usein kumartuivat hänen kehtonsa +yli ja joista toinen oli puettu mustaan takkiin, risti rinnalla ja jota +hän oli tottunut kutsumaan isäksi, kun taas toisella oli punainen +kauhtana ja pienet vilkuilevat silmät. Vielä nytkin, enemmän kuin +neljänkymmenen vuoden perästä, välähti hänen silmissään tuo +turmeltunut, viekas ja voimakas mies, vanha Richelieu, Ranskan +kruunaamaton kuningas. Ja sitten tuo toinen kardinaali, pitkä, laiha +olento, joka oli ottanut häneltä hänen taskurahansa ja pukenut hänet +vanhoihin vaatteisiin eikä olisi suonut hänelle hänen ravintoaankaan. +Kuinka hyvin muistikaan hän sen päivän, jona Mazarin viimeisen kerran +punasi poskensa ja kuinka hovi oli tanssinut ilosta kuultuaan hänen +poismenostaan. Entä hänen äitinsä, kuinka kaunis hän oli ja kuinka +suurenmoinen. Hyvin hän muisti kuinka rohkeasti hän käyttäytyi tuon +sodan aikana, jolloin aatelin valta nujerrettiin ja kuinka hän sitte +kuollessaan pyysi, etteivät papit tahraisi hänen myssynsä nauhoja +pyhillä öljyillään! + +Sitte hän muisteli omia tekojaan, kuinka hän oli kyninyt mahtavat +alamaisensa siinä määrin että hän, sen sijaan että olisi ollut +ikäänkuin ensimmäisenä samanarvoisten joukossa, olikin jäänyt yksin, +huimaavaan korkeuteen, jonka varjo himmenti kaikki muut. Sitten tulivat +hänen sotansa, lakinsa ja sopimuksensa. Hänen huolenpitonsa alla oli +Ranska siirtänyt rajojaan sekä itään että pohjoseen, ja kuitenkin +sisällisesti sulautunut niin yhdeksi, että sillä oli vain yksi mieli ja +se mieli ilmeni hänen sanassaan. Vielä johtui hänen mieleensä kaikki se +kauneus, minkä naiset olivat hänelle suoneet. + +Siinä oli Olympe de Mancini, jonka italialaiset silmät ensimäisinä +olivat opettaneet hänelle, että löytyi voima, joka pystyi kuninkaitakin +hallitsemaan, tämän sisar Maria Mancini, hänen puolisonsa tummine +auringonpolttamine kasvoineen, Henrietta, Englannista, jonka kuolema +ensi kertaa avasi hänen silmänsä näkemään elämän surullisia puolia ja +vielä La Vallière, Montespan ja Fontanges. Toiset niistä olivat +kuolleet, toiset luostarissa. Monet, jotka olivat olleet turmeltuneita +ja kauniita, olivat nyttemmin ainoastaan turmeltuneita. + +Ja mikä oli tuloksena hänen huolta ja ponnistusta täynnä olevasta +elämästään? Hän oli jo keski-iän tuollapuolen, hän oli menettänyt halun +nuoruutensa huvituksiin, kihti ja huimaus muistuttivat hänelle +alituisesti sitä nuoruuden kuningaskuntaa, jota hän ei voinut kutsua +takasin. Ja kaikkina näinä vuosina hän ei ollut voittanut itselleen +ainoatakaan tosiystävää, ei omassa perheessään, ei hovissaan eikä koko +maassaan, sitä naista lukuunottamatta, jonka kanssa hän aikoi +vihityttää itsensä tänä yönä. Ja tämä nainen, kuinka kärsivällinen, +kuinka hyvä ja kuinka jalo hän olikaan! Hänen kanssaan yhdessä voi hän +toivoa pyyhkivänsä pois kuluneen elämänsä kaikki synnit ja hulluudet. +Kunpa arkkipiispa vain tulisi, jotta hän voisi tuntea, että tuo nainen +todella oli hänen omansa, ja että hän omisti hänet siteillä, jotka +kestäisivät elämän loppuun saakka! + +Oveen koputettiin. Hän ponnahti kiihkeänä pystyyn, luullen kirkonmiehen +jo saapuneen. Mutta se olikin hänen henkipalvelijansa, joka ilmoitti +että Louvois pyysi luoksepääsyä. Heti hänen perässään saapuikin +ministeri, nokka pystyssä ja tärkeänä. Hänellä oli kaksi nahkalaukkua +kädessään. + +"Sire", sanoi hän Bontemsin poistuttua, "toivon etten häiritse teitä." + +"Ei ensinkään, Louvois. Ajatukseni rupesivat jo käymään ikäväksi +toveriksi minulle ja olen iloinen päästessäni niistä." + +"Olen vakuutettu, etteivät teidän majesteettinne ajatukset voi olla +muuta kuin mieluisat", vastasi hovimies. "Mutta olen tässä tuonut +mukanani jotakin, jonka toivon vain lisäävän niitten mieluisuutta." + +"Ah, mitä se on?" + +"Kun niin moni aatelistostamme on matkustanut Unkariin ja Saksaan, niin +suvaitsitte te viisaudessanne haluta kuulla, millaisia tietoja he +ystävilleen täällä kotona lähettävät ja millaisia täältä heille menee." + +"Niin." + +"Minulla on nyt tässä kaikki mitä kuriiri on saanut kokoon ja myöskin +se mikä täältä on lähdössä, kukin erä omassa laukussaan. Vaha on +pehmitetty väkiviinalla ja kiinnikkeet irroitettu höyryllä, joten ne +nyt ovat auki. Kuningas otti kouran täyden laukusta ja katseli +osoitteita. + +"Tahtoisin todella lukea noitten ihmisten ajatukset", sanoi hän. "Sillä +tavallahan ainoastaan voin päättää niitten ihmisten mielialan, jotka +edessäni kumartelevat ja hymyilevät. Otaksun ettette itse ole lukenut +näitä", lisäsi hän epäluuloisena. + +"Oh, sire, kuolisin ennemmin." + +"Vannotteko sen." + +"Autuuteni kautta, sire." + +"Hm! Siellä on yksi, joka näkyy olevan pojaltanne." + +Louvois'n väri vaihtui ja hän sammalsi katsoessaan kuorta. "Teidän +majesteettinne on näkevä, että hän on yhtä uskollinen kaukana kuin +teidän lähellännekin, muutoin hän ei olisi minun poikani." + +"Alkakaamme sitte sillä. Ah, siinä ei ole kuin kymmenkunta riviä. +'Rakas Achille, miten kaipaankaan sinua. Kun sinä et ole täällä, on +hovissakin ikävä kuin luostarissa. Naurettava isäukkoni astuskelee yhä +ympäri kuin kalkkunakukko, ikäänkuin kaikki hänen mitalinsa ja ristinsä +voisivat peittää sitä tosiasiaa, että hän on vain päälakeija, eikä +hänellä ole valtaa enempää kuin minullakaan. Hän houkuttelee +kuninkaalta sangen paljon hyvää, mutta en voi kuvitella mitä hän sillä +tekee, sillä minä en ainakaan ole hyötynyt mitään. Olen yhä velkaa ne +kymmenentuhatta tuolle miehelle Ortevrekadulla. Ellei minua kohta +onnista neljän nikkarin pelissä, niin on tästä lähdettävä sinun +toveriksesi!' Hm! Epäilin teitä väärin, Louvois. Huomaan nyt, että +_ette_ ole lukenut näitä kirjeitä." + +Sillä aikaa kun kuningas luki kirjettä oli ministeri istunut kuin +tulisilla hiilillä kasvot punaisina kuin punajuuri ja silmät +muljottavina päässä. Suuri oli helpotus, kun lukeminen päättyi, sillä +vaikkakaan se ei sisältänyt mitään, mikä olisi saattanut hänet huonoon +valoon kuninkaan silmissä, tunsi hän kuinka joka hermo hänen +ruumiissaan jännittyi raivosta hänen ajatellessaan mitä viittauksia +hänen nuori hurjapäänsä teki isästään. "Senkin käärme", sanoi hän. "Voi +tuota häijyä käärmettä. Kyllä opetan hänet vielä kiroamaan +syntymähetkeään." + +"No, no, Louvois, tehän olette nähnyt paljon mailmaa ja teidän tulee +olla filosofi. Kuumaverinen nuoriso sanoo aina pahemmin kuin +tarkoittaa. Älkää ajatelko asiaa sen enempää. Mutta mikäs meillä tässä +on? Kirje rakkaimmalta tyttäreltäni miehelleen Conti'n prinssille. +Tuntisin hänen käsialansa tuhansien joukosta. Voi, pikku kultani, ei +hän voisi aavistaakaan, että näkisin hänen viatonta lörpötystään. +Mitäpä siitä luenkaan, kun kerran tunnen hänen lapsellisen sydämensä +joka ajatuksen." + +Hän aukaisi punaisen hyvänhajuisen paperin hymyillen hellästi, mutta +kun hän oli päässyt muutaman rivin, katosi hymy ja hän hypähti pystyyn +muristen vihasta, ja painaen kättään sydämelleen tuijotti yhä paperiin. +"Huitukka!" huudahti hän käheästi. "Häpeämätön, sydämetön letukka! +Louvois, te tiedätte, mitä olen tehnyt hänen hyväkseen. Te tiedätte, +että hän on ollut silmäteräni. Mitä olen häneltä koskaan kieltänyt?" + +"Olette ollut itse hyvyys, sire", sanoi Louvois, jonka omia haavoja +kirveli vähemmän, kun hän näki toisenkin kärsivän. + +"Kuulkaa, mitä hän sanoo minusta: Isä vaari on jotenkin ennallaan, +paitsi että polvet ovat alkaneet tutista. Sinä muistat, kuinka meillä +oli tapana nauraa hänen hienostelulleen ja siroudelleen! Sen hän on +kaiken jättänyt, ja vaikka hän kyllä vieläkin tepastelee korkeilla +koroillaan niinkuin Landes'n talonpoika puujaloillaan, on hänen +puvuistaan hävinnyt kaikki loistavuus. Tietysti koko hovi matkii häntä, +jotenka voit arvata millainen ikävyyden pesä se on. Sitten näkyy tuo +nainen yhä pysyvän hänen suosiossaan ja hänen puseronsa ovat yhtä +mauttomat kuin vaarin takitkin, mutta kun palaat, niin me lähdemme +yhdessä maaseudulle ja sinä puet itsesi punasamettiin ja minä +sinisilkkiin ja me pidämme omaa pientä värikästä hovia, +majesteetillisesta vaaristamme huolimatta." + +Ludvig painoi kasvonsa käsiinsä. + +"Te kuulette mitä hän puhuu minusta, Louvois." + +"Se on häpeällistä, sire, häpeällistä." + +"Hän antaa minulle liikanimiä — minulle, Louvois!" + +"Se on kauheata, sire." + +"Ja polveni! Voisi luulla, että olen vanha mies." + +"Se on loukkaavaa, sire. Mutta pyydän saada sanoa, että tämä on tapaus, +jossa teidän majesteettinne filosofina ei anna mielensä tulla +järkytetyksi. Nuoriso on aina kuumaverinen ja sanoo pahemmin kuin se +oikeastaan tarkoittaa. Älkää enää ajatelko sitä." + +"Tehän puhutte kuin hölmö, Louvois. Lapsi, jota olen rakastanut, +kääntyy minua vastaan ja minun ei pitäisi ajatella sitä. Oh, se on taas +uusi opetus siitä, että kuningas voi kaikkein vähimmin luottaa niihin, +joilla virtaa hänen vertaan suonissaan. Mutta kenenkäs käsialaa tämä +on? Sehän on kardinaali de Bouillon'in. Omaan sukuunsa ei näy voivan +luottaa, mutta tämä pyhä mies rakastaa minua ei ainoastaan sen vuoksi +että olen auttanut hänet sille paikalle, missä hän on, vaan koska hän +luonteensa mukaan kunnioittaa ja rakastaa niitä, jotka Jumala on +asettanut hänen yläpuolelleen." + +"Luen teille hänen kirjeensä, Louvois, näyttääkseni teille että +Ranskassa vielä on jälellä sitäkin, mitä sanotaan uskollisuudeksi ja +kiitollisuudeksi. 'Rakas prinssi de la Roshe-sur-Yon, ah, se on hän, +jolle hän kirjoittaa. Lupasin teille lähtiessänne silloin tällöin +ilmoittaa miten asiat kehittyvät hovissa, kun kysyitte neuvoani siinä, +maksoiko vaivaa tuoda tytärtänne hoviin siinä toivossa että hän +mahdollisesti voittaisi kuninkaan suosion!' Mitä, mitä roistoutta tämä +on, Louvois? 'Sulttaani näkyy menevän pahasta yhä huonompaan. Fontanges +oli ainakin Ranskan sievin nainen, vaikka, meidän kesken sanoen, hänen +tukkansa oli hieman liian punertava, — erinomainen väri kyllä +kardinaalin puvussa, rakas herttua, mutta ylhäiselle naiselle sopii +korkeintaan kastanjan ruskea. Montespankin oli aikanaan hieno nainen, +mutta ajatelkaa, että hän nyt on ihastunut erääseen leskeen, joka on +häntä itseään vanhempi, naiseen joka ei edes koeta tehdä itseään +puoleensavetäväksi, vaan on aina polvillaan rukousjakkarallaan ja +neuloo kirjauksiaan aamusta iltaan. Sanotaan että syksy ja kevät +sopivat huonosti yhteen, mutta luulen että kahdesta syksystä tulee +vielä huonompi pari.' Louvois! Louvois! En voi lukea enempää. Onko +teillä yhtään vangitsemismääräystä mukananne?" + +"On yksi, sire." + +"Bastille'enkö?" + +"Ei, kun Vincennes'iin." + +"Se on yhtä hyvä. Täyttäkää se, Louvois! Pankaa tuon roiston nimi +siihen! Antakaa vangita hänet tänä yönä, ja vietäköön hän sinne omissa +vaunuissaan. Häpeämätön, kiittämätön ja pahasuinen lurjus. Oh, Louvois, +miksi toittekaan minulle näitä kirjeitä! Miksi myönnyittekään hulluun +päähänpistooni. Hyvä Jumala, eikö maailmassa enää olekaan totuutta, +kunniantuntoa eikä uskollisuutta." + +Hän polki jalkaansa ja pui nyrkkiään mielettömänä vihasta ja +pettymyksestä. + +"Panenko muut takaisin laukkuun?" kysyi Louvois innokkaasti. + +Kuninkaan alettua lukea kirjeitä oli hän seisonut kuin neuloilla, +peljäten mitä paljastuksia hyvänsä. "Pankaa ne takaisin, mutta pitäkää +laukku." + +"Molemmatko?" + +"Ah, unohdin toisen. Ehkäpä minulla on joku kunniallinen alamainen +kauempana, vaikka kaikki kotoiset näkyvät olevan teeskentelijöitä. +Ottakaa sieltä yksi umpimähkään. Keneltä tämä on? Ah, sehän on +Rochefoucauldin herttualta. Hän on aina tuntunut kohtuulliselta ja +velvollisuutensa tuntevalta nuorelta mieheltä. Mitä hänellä on +sanottavaa? Danube — Belgrad — suurvisiiri — — Ooh!" Hän kiljasi +aivankuin olisi saanut miekan iskun. "Mitä ihmettä, sire?" Ministeri +oli ottanut pari askelta, sillä hän säikähti kuninkaan kasvonilmeitä. + +"Viekää pois ne, Louvois! Viekää pois ne", huusi hän työntäen +paperikasan luotaan. "Toivoisin, etten koskaan olisi nähnyt niitä. En +tahdo nähdä niitä enää. Hän ivaa rohkeuttanikin, vaikka hän oli vasta +kehdossaan, kun minä jo olin juoksuhaudoissa. 'Tämä sota ei sopisi +kuninkaalle', kirjoittaa hän. 'Sillä täällä tapellaan, eikä täällä voi +tehdä sellaisia turvallisia pikku valloituksia, joista kuningas niin +kovasti pitää.' Jumaliste, hän saa päällään maksaa tämän pilansa! Niin +Louvois, siitä tulee kallis pila. Mutta viekää ne pois. Olen nähnyt +niin paljon kuin voin kestää." + +Ministeri heitteli kirjeitä takaisin laukkuun, kun hänen silmiinsä +arvaamatta sattui rouva de Maintenon'in rohkea ja selvä käsiala. Jokin +pahahenki kuiskasi hänelle silloin, että tässä oli nyt joutunut ase +hänen käteensä, jolla hän voisi murskata sen, jonka nimikin täytti +hänet kateudella ja vihalla. Jos hän nyt tekisi itsensä kirjeessään +syypääksi johonkin varomattomuuteen, silloin voisi kuninkaan sydän +kääntyä hänestä vielä viimeisellä hetkellä. Hän oli ovela mies ja +tilaisuuden tarjoutuessa käytti hän sitä hyväkseen. + +"Haa!" virkkoi hän, "olipa turha avata tuotakin." + +"Mitä niin, Louvois, kenen se on?" + +Ministeri työnsi kirjeen hänen eteensä ja Ludvig hätkähti, kun hänen +silmänsä osuivat siihen. + +"Rouva de Maintenon'in käsialaa!" huudahti hän. + +"Niin, se on hänen veljenpojalleen Saksassa." + +Ludvig otti sen käteensä. Sitten hän, äkkinäisellä liikkeellä nakkasi +sen toisten joukkoon, mutta käsi pyrki uudelleen sen puoleen. Hänen +kasvonsa olivat harmaat ja väsähtäneen näköiset ja hikikarpaloita +ilmestyi hänen otsalleen. Jos tämäkin näyttäytyisi samanlaiseksi kuin +edelliset! Ajatuskin järkytti häntä sielua myöten. Kahdesti yritti hän +ottaa sitä laukusta, mutta pudotti sen vapisevista sormistaan. Vasta +kolmannella kerralla hän onnistui. Hän heitti sen Louvois'lle ja sanoi. +"Lukekaa se minulle." + +Ministeri otti kirjeen kuoresta ja tasoitteli sitä pöydällä, +kasvoillaan pahanilkinen ilme, joka varmasti olisi maksanut hänen +asemansa, jos kuningas olisi osannut tulkita sen oikein. + +"Rakas veljenpoikani", luki hän. "Se mitä viime kirjeessäsi pyysit, on +aivan mahdotonta. En ole koskaan väärinkäyttänyt kuninkaan suosiota, +pyytämällä itselleni mitään etuja ja olisin hyvin pahoillani, jos minun +pitäisi anoa ylennyksiä omaisillenikaan. Ei kukaan iloitsisi enemmän +kuin minä, jos kohoaisit majuriksi rykmentissäsi, mutta sen tulee +tapahtua vain kuntosi ja uskollisuutesi avulla, etkä saa odottaa minun +välitystäni sellaisessa asiassa. Palvella sellaista miestä kuin +kuningas on, on jo itsessään palkinto ja olen varma että palvelet häntä +yhtä suurella innolla, jos jäät kornetiksi tai kohoot majuriksi. Häntä +ympäröi, onnettomasti kyllä, moni alhainen loiseläin. Toiset niistä +ovat vain narreja kuten Lauzun, toiset taasen kuten Touqvet, konnia. +Mutta näkyy olevan sellaisiakin, jotka ovat sekä narreja että konnia, +kuten Louvois, sotaministeri." Tässä lukija oli tukehtua raivosta ja +istui yskien ja naputtaen sormiaan pöytään. + +"Jatkakaa, Louvois, jatkakaa", sanoi Ludvig hymyillen kattoa kohti. + +"Siinä ovat pilvet, jotka aurinkoa ympäröivät, rakas veljenpoikani, +mutta usko minua, aurinko loistaa kirkkaana niitten takana. Jo vuosia +olen tuntenut tuon jalon luonteen, paremmin kun moni muu ja voin +vakuuttaa sinulle, että hänellä on hyveitä, mutta jos hänen +kunniakehänsä joskus himmeneekin, niin on se hänen ympäristönsä syytä, +joka on osannut käyttää väärin hänen sydämensä hyvyyttä. Me toivomme +näkevämme sinut kohta Versailles'ssa, nääntyvänä voitonseppeleittesi +alla. Siihen mennessä ole vakuutettu rakkaudestani ja toivostani että +pian saat korotuksen, vaikkakaan et voi saavuttaa sitä ehdottomallasi +tavalla. + +"Ah", huudahti kuningas, silmät rakkaudesta loistaen. "Kuinka voin +epäillä häntä hetkeäkään! Mutta tulin niin järkytetyksi noista muista! +Françoise on uskollinen kuin teräs. Eikö se ollut kaunis kirje, +Louvois?" + +"Rouva on erittäin terävä nainen", sanoi ministeri välttelevästi. + +"Ja sellainen sydänten tuntija. Eikö hän ole oikein arvostellut +luonnettani?" + +"Mutta ei minun sydäntäni." + +Kuului koputus oveen ja Bontems kurkisti sisään. "Arkkipiispa on +saapunut, sire." + +"Hyvä on, Bontems. Pyydä rouvaa olemaan hyvä ja käymään tämän kautta, +ja käske todistajat kokoontumaan etuhuoneeseen." + +Kun palvelija kiiruhti ulos, kääntyi Ludvig ministerinsä puoleen. +"Pyydän teitä olemaan yhtenä todistajana, Louvois." + +"Missä asiassa, sire?" + +"Vihkiäisissäni." + +Ministeri hätkähti. "Mitä sire, nytkö jo?" + +"Nyt Louvois, viiden minuutin kuluttua." + +"Hyvä, sire." + +Onneton hovimies koetti olla juhlallisen näköinen, mutta yö oli ollut +täynnä harmia hänelle ja kaiken lisäksi tuli hänen vielä olla +avustamassa tuon naisen tulemista kuninkaan puolisoksi. Se oli +katkerinta kaikesta. + +"Pankaa kirjeet pois, Louvois. Viimeinen korvasi kaikki edelliset. +Mutta nuo roistot saavat maksaa hävyttömyytensä yhtä kaikki. Asiasta +toiseen, tuo nuori veljenpoika, jolle rouva kirjoitti. Gerard +d'Aubignyhän hänen nimensä, eikö niin?" + +"Niin on, sire." + +"Kirjoittakaa hänelle kapteenin valtakirja ja antakaa hänelle +ensimmäinen vapaaksi joutuva paikka." + +"Kapteeniksiko, sire, hänhän ei ole vielä kahtakymmentä täyttänyt." + +"Niin, Louvois. Pyydän saada tietää, minäkö vai te olette armeijan +ylipäällikkö? Varokaa itseänne, Louvois. Olen varoittanut teitä jo +kerran ennen. Sanonpa teille, että jos suvaitsen korottaa saapaspihtini +komppanianpäälliköksi, niin ette saa arvellakaan kirjoittaessanne +valtakirjaa. Menkää nyt etuhuoneeseen ja odottakaa siellä muitten +todistajien kanssa, kunnes teitä tarvitaan." + +Sillä aikaa oli ahkera touhu ollut käynnissä siinä pienessä huoneessa, +jossa punainen lamppu paloi pyhän neitsyen kuvan edessä. Françoise de +Maintenon seisoi keskellä huonetta kiihottunut puna poskillaan ja +tavallisesta poikkeava loiste tyynissä harmaissa silmissään. Hän oli +puettu häikäisevän valkoiseen kirjokankaiseen pukuun, jonka kaulus ja +hihat olivat kallisarvoista pitsiä. Kolme naista hääräili hänen +ympärillään nousten ja kumartuen ehtimiseen, lisäten siellä, tiukentaen +täällä, muutellen ja korjaten, kunnes kaikki oli heidän makunsa mukaan. + +"Kas niin", sanoi pääompelija painaen viimeisen muodon harmaalle +nauharuusulle. "Luulenpa että se sopii teidän majes—, tarkoitan +rouvalle." + +Rouva hymyili hoviompelijan sukkelalle kielelle. + +"Minulla ei juuri ole makua pukuasioissa", sanoi hän. "Kuitenkin +tahtoisin mielelläni olla puettu kuninkaan mielen mukaan." + +"Ah, rouvaa on niin helppo pukea. Rouvalla on vartaloa. Rouvalla on +ryhtiä. Mikäpä puku ei sopisi tuolle kaulalle, tuollaisille vyötäisille +ja käsivarsille! Mutta ajatelkaa, kun meidän on tehtävä sekä vartalo +että puku. Esimerkiksi prinsessa Charlotte Elisabet. Eilen vast'ikään +leikkasimme hänelle puvun. Hän on lyhyt, mutta paksu. Uskomatonta +kuinka paksu hän on. Hänen pukuunsa meni enemmän kangasta kuin rouvan, +vaikka hän on kahta kämmenenleveyttä lyhyempi. Ah, uskon ettei hyvä +Jumala tarkoittanut ketään ihmistä niin paksuksi. Mutta se on totta, +hän on baijerilainen eikä ranskatar!" + +Mutta rouva ei paljoakaan huomannut ompelijattaren lörpötystä. Hänen +katseensa oli kohdistunut madonnan kuvaan nurkassa ja huulet liikkuivat +rukouksessa, anoen voimaa tullakseen ansiokkaaksi siihen suureen +kutsumukseen, joka niin äkkiä oli tullut hänen osakseen, köyhän +kotiopettajattaren osaksi. Hän rukoili voimaa välttääkseen niitä +vaaroja, jotka ympäröivät häntä kaikkialla ja että tämän yön toimitus +tuottaisi siunausta Ranskanmaalle ja sille miehelle, jota hän rakasti. +Hiljainen koputus ovelle keskeytti rukoilevan. + +"Se on Bontems, rouva", sanoi neiti Nanon. "Hän sanoo että kuningas on +valmiina." + +"Sitte emme anna hänen odottaa. Tulkaa. Jumala antakoon siunauksensa +siihen mitä menemme tekemään." + +Pieni seurue kokoontui kuninkaan etuhuoneeseen ja lähti sieltä +yksityiskappeliin. Etumaisena astui muhkea piispa, puettuna vihreään +messupukuun, messukirja kädessä ja sormi vihkimäkaavan kohdalla lehtien +välissä. Hänen vierellään astui hänen almunjakajansa ja kaksi +hovipoikaa punaisissa kauhtanoissa kantaen palavia soihtuja. Kuningas +ja rouva de Maintenon kulkivat rinnan, jälkimäinen rauhallisena ja +tyynenä, lempeänä ja silmät maahan luotuina, kuningas taas punottavin +poskin ja hieman levottomin elein, kuten se joka tuntee olevansa +elämänsä tärkeimmässä käännekohdassa. Heidän takanaan, juhlallisen +äänettöminä, seurasi pieni joukko valittuja todistajia, laiha ja +vaitelias isä La Chaise, Louvois, muljautellen silmiään morsiameen +päin, markiisi de Charmarante, Bontems ja neiti Nanon. + +Soihdut valoivat kellertävää valoaan seurueeseen, sen kulkiessa +hitaasti käytäviä pitkin ja poikki _salonkien_, joita heidän oli +kuljettava matkallaan kappeliin ja ne valaisivat räikeästi maalattuja +seiniä ja kattoja heijastuen taas kultauksista ja peileistä, mutta +jättivät nurkkauksiin pitkiä varjoja. Kuningas vilkuili hermostuneesti +noihin tummiin nurkkiin sekä seinillä riveissä riippuviin esi-isiensä +ja omaistensa muotokuviin. Kun hän meni Maria Teresan, kuningatar +vainajan ohi, hätkähti hän ja pidätti henkeään kauhusta. + +"Jumalani", kuiskasi hän, "hän rypisti silmäkulmiaan ja sylkäsi +minulle." + +Rouva pani viileän kätensä hänen ranteelleen. "Ei se ollut mitään", +virkkoi hän tuskin kuuluvasti. "Se oli vain valo, joka lepatti +muotokuvalla." + +Hänen sanoillaan oli tavallinen vaikutuksensa häneen. Säikähtynyt ilme +katosi hänen silmistään ja ottaen rouvaa kädestä, hän jatkoi matkaansa +päättävästi. Hetkistä myöhemmin seisoivat he alttarin edessä ja +toimitus, joka yhdistäisi heidät elinijäksi, alkoi. + +Kun he taas kääntyivät lähteäkseen, ja uusi sormus kimalteli rouvan +sormessa, kuuli hänen ympäriltään onnittelujen sorinaa. Kuningas ei +kuitenkaan sanonut sanaakaan, hän katsoi vain puolisoaan eikä tämäkään +puolestaan toivonut enempää. Hän oli yhä tyyni, mutta veri jyskytti +hänen ohimoissaan. "Olet Ranskan kuningatar nyt", kuuli hän sen +hymisevän — "kuningatar, kuningatar, kuningatar!" Mutta äkkiä huomasi +hän varjon lähellään ja matala ääni kuiskasi. "Muista, tyttäreni, +lupauksesi kirkolle." Säpsähtäen kääntyi hän ja näki jesuiitan kalpeat +ja kiihkoisat kasvot. + +"Kätesi on tullut kylmäksi, Françoise", sanoi Ludvig. "Menkäämme, +rakkahin, olemme viipyneet liian kauan tässä synkässä kappelissa." + + + + +Kahdeskymmenes luku. + +KAKSI FRANÇOISE'TA. + + +Rouva de Montespan oli vetäytynyt levolle kepein mielin, saatuaan +veljensä tiedonannon. Hän tunsi Ludvigin paremmin kuin moni muu ja +tiesi kuinka tavattoman itsepäinen hän oli pikkuasioissa. Kun hän oli +sanonut tahtovansa, että arkkipiispa heidät vihkisi, niin sen piti myös +olla arkkipiispa. Tänä yönä siitä siis ei voinut tulla mitään. Huomenna +oli taas uusi päivä, ja ellei hän silloin saisi luovutetuksi kuningasta +aikeistaan, niin ei hänen kauneutensa eikä hänen taitonsa enää olleet +minkään arvoiset. + +Aamulla hän pukeutui huolellisesti, siveli hieman puuteria sinne, +punamaalia tänne, muistipa varjostaa hymykuopatkin poskissaan, +verhoutui laajaan sinipunaiseen samettipukuun ja laati kaulaansa komean +helmikoristeensa, aivan kuin konsanaan sotilas, joka teroittaa aseensa +taistelua varten elämästä ja kuolemasta. Edellisen illan suuresta +tapauksesta hän ei ollut saanut mitään tietää, vaikka koko hovi siitä +lauloi, sillä hän oli ylpeytensä ja häjyn kielensä vuoksi jäänyt +ystävittä ja tiedottajitta. Hän nousikin siitä syystä mitä +paraimmalla tuulella, hautoen mielessään vain kysymystä, miten +paraiten hankkisi itselleen pääsyn kuninkaan puheille. Hän oli +vielä pukeutumishuoneessaan sovitellen pukunsa laskoksia, kun +hänen kamaripalvelijansa ilmoitti, että kuningas odotti häntä +_salongissa_. Rouva de Montespan uskoi tuskin korviaan. Koko aamun +oli hän rasittanut aivojaan keksiäkseen keinon päästä kuninkaan +puheille, ja siinä oli hän nyt odottamassa häntä. Vilkaistuaan +viimeisen kerran peiliin kiiruhti hän kuningasta vastaan. + +Kuningas seisoi selin tulijaan, katsellen erästä Snyders'in maalausta, +mutta kun hän sulki oven, kääntyi hän ja astui pari askelta rouvaa +kohti. Rouva de Montespanilta oli päässyt ilonhuudahdus rientäessään +kuningasta kohti ja rakkauden loiste silmissään oli hän samalla +ojentanut valkoiset käsivartensa hänen puoleensa. Mutta kuningas nosti +kätensä tehden torjuvan eleen, ystävällisen mutta niin päättäväisen +että se pysäytti hänet kerrassaan. Kädet vaipuivat sivuille, hänen +huulensa vapisivat ja hän jäi katsomaan kuninkaaseen silmillä, joista +suru ja pelko puhuivat äänetöntä kieltään. Kuninkaan kasvoilla oli +ilme, jota hän ei vielä koskaan ennen ollut nähnyt ja hänen sielunsa +syvimmässä kuiskasi jo jokin ääni että hän tänäpäivänä oli tapaava +itseään voimakkaamman hengen. + +"Olette taas minulle vihainen", sanoi hän. + +Kuningas oli tullut tapaamaan häntä aikeissa suoraan ilmoittaa +naimisiinmenostaan, mutta nyt, nähdessään hänen kauneutensa ja +rakkautensa, tuntui hänestä, että olisi vähemmän raakaa lyödä hänet +maahan tuossa edessään. Sanokoon sen joku muu, ajatteli hän. Hän saa +sen kyllä muutenkin tietää. Sitäpaitsi välttäisi hän ehkä ikävän +kohtauksen, joka hänestä aina oli ollut vastenmielistä. Hänen +sanottavansa oli kyllin vaikea jo sinänsä. Niin nopeasti kuin nämä +ajatukset olivat välähtäneetkin kuninkaan mielessä, oli rouva ne +yhtäkaikki ymmärtänyt katsoessaan hänen ruskeisiin silmiinsä. + +"Te olette tullut sanomaan minulle jotakin ja nyt ette kuitenkaan +rohkene sitä tehdä. Jumala siunatkoon hellää sydäntänne, joka saa +julman kielen vaikenemaan." + +"Ei toki, ei toki", sanoi Ludvig. "En tahtoisi olla julma. En voi +unhottaa, että teidän älynne ja kauneutenne niin monen vuoden kuluessa +on kirkastanut päiväni ja antanut loistoa hovilleni. Mutta ajat +muuttuvat ja minulla on velvollisuuksia maailmaa kohtaan, jotka +vaativat voittamaan henkilökohtaiset mielitekoni. Useammasta syystä +luulen olevan parasta, että sovimme sillä tavalla kuin eilen puhuimme +ja että te siis vetäydytte hovista." + +"Hovista, sire, ja kuinka pitkäksi ajaksi?" + +"Teidän täytyy vetäytyä ainaiseksi." + +Rouva jäi katsomaan häneen kädet nyrkissä ja kasvot kalveten. + +"Minun ei tarvinne sanoa, että tulen tekemään vetäytymisenne niin +onnelliseksi kuin suinkin. Eläkkeenne saatte määrätä itse ja rakennutan +teille palatsin mihin osaan Ranskaa haluatte, sillä ehdolla kuitenkin, +että se on kahdenkymmenen virstan etäisyydellä Pariisista. Sitäpaitsi +maatila — —" + +"Oh, sire, kuinka voitte ajatellakaan, että tuollaiset asiat voisivat +korvata teidän rakkautenne menetyksen?" Hänen sydämensä oli tullut +lyijynraskaaksi. Jos kuningas olisi puhutellut häntä kiivaasti ja +vihaisesti, olisi hän ehkä voinut toivoa käännyttävänsä hänet kuten +ennenkin, mutta hänen ystävällinen ja kuitenkin varma käytöksensä oli +jotakin aivan uutta ja hän tunsi, että kaikki hänen oveluutensa oli +turha tällä kertaa. Hänen tyyneytensä raivostutti häntä ja kuitenkin +koetti hän tukahuttaa intohimoaan ja säilyttää nöyrän ilmeensä, mikä ei +vähääkään ollut hänen ylpeän ja rajun luonteensa mukaista. Mutta pian +se kävi hänelle ylivoimaiseksi. + +"Olen ajatellut perusteellisesti asiaa", jatkoi kuningas, "ja sen +täytyy käydä kuten jo sanoin, sillä muuta keinoa ei ole. Koska meidän +täytyy erota, on parasta että se tapahtuu äkkiä ja viivytyksettä. +Uskokaa minua, se ei ole hauskaa minustakaan. Olen käskenyt veljeänne +pitämään ajoneuvot valmiina takaportilla yhdeksän aikana, sillä +ajattelin, että teille olisi mieluisampaa lähteä pimeän tultua. + +"Peittääkseni häpeäni ilkamoivalta hovilta. Olette erittäin +hienotunteinen, sire. Tai ehkäpä tämäkin oli jonkinlainen velvollisuus, +mehän olemme kuulleet niin paljon velvollisuuksista näinä päivinä. Ja +ettekös juuri te — — —" + +"Tiedän, tiedän. Myönnän sen. Olen tehnyt teille suurta vääryyttä, +mutta uskokaa minua, tulen sovittamaan kaiken vointini mukaan. Ei, ei +älkää katsoko minuun noin vihaisesti. Kun nyt viimeisen kerran näemme +toisemme, niin antakaamme siitä jäädä edes miellyttävä muisto." + +"Miellyttävä muisto!" Nyt katosi hänestä kaikki ystävällisyys ja +nöyryys ja hänen äänessään soi iva ja viha. "Miellyttävä muisto! +Teillehän se kyllä lienee hauska muisto, kun voitte ruveta rakastamaan +toista, tarvitsematta nähdä mitään kalpeita kasvoja hovinne +_salongeissa_ muistuttamassa uskottomuuttanne. Mutta minulle, +istuessani jossakin yksinäisessä maatalossa, mieheni halveksimana, +perheeni hyleksimänä, koko Ranskan pilkan ja ilveilyn esineenä, kaukana +kaikesta, mikä elämälle antaa viehätystä, kaukana siitä miehestä, jonka +rakkaudelle olen uhrannut kaikkeni — minulle siitä todella tulee +miellyttävä muisto, olkaa varma siitä!" + +Kuningas oli hyvinkin huomannut rouvan silmistä leimuavan vihan, mutta +koetti kuitenkin hillitä suuttumustaan. Kun Ranskan kahden ylpeimmän +henkilön oli keskenään sovittava tällaisesta asiasta, oli toisen +välttämättömästi tingittävä jossakin. Hän tunsi, että hänen oli se +tehtävä, mutta se oli sangen vaikeaa hänen kaltaiselleen käskevälle +luonteelle. + +"Käyttämällä sanoja, jotka eivät sovi teidän kielenne lausuttaviksi +eikä minun korvieni kuultaviksi, ette paranna asiaanne. Myöntäkää edes, +että siinä, missä minulla nyt olisi oikeus käskeä, minä käytän pyyntöä +ja missä minä voisin määrätä teistä alamaisenani, kehoitan teitä +ystävänäni." + +"Oh, sire, te osoitatte minua kohtaan ylenpalttista hienotunteisuutta! +Meidän lähes kaksikymmentä vuotta kestänyt suhteemme tuskin riittää +selittämään sellaista suvaitsevaisuutta puoleltanne. Minun pitäisi +todella tuntea suurta kiitollisuutta siitä, että ette ole käskenyt +kaartinne jousimiehiä kunniavahdiksi minulle tai marssittanut minua +muskettisoturienne muodostamaa kunniakujaa palatsistanne." + +"Sananne sointuvat katkerilta, madame." + +"Sydämeni on katkera, sire." + +"Ei, Françoise, olkaa järkevä, minä pyydän teitä. Olemme molemmat jo +sivuuttaneet nuoruutemme." + +"Viittauksenne vuosiini kuulostaa erittäin kohteliaalta suustanne, +sire." + +"Oh, te väännätte sanojani. Sitte en puhu enempää. Onko teillä mitään +kysyttävää minulta ennenkuin lähden?" + +"Hyvä Jumala!" huudahti hän. "Onko tuokin mies. Onko tuollakin sydän? +Ovatko nuo samat huulet, jotka niin usein ovat vakuuttaneet +rakastavansa minua. Ovatko nuo samat silmät, jotka niin hellästi ovat +katsoneet minun silmiini. Voitteko te hyljätä naisen, jonka koko elämä +on ollut teidän, samalla tavalla kuin hylkäsitte St. Germain'in +palatsin kun toinen uhkeampi oli teillä käytettävänänne? Ja tämäkö on +kaikkien noitten lupausten, suloisten kuiskausten, kehotteluitten ja +valojen surkea loppu? Tämäkö! — —" + +"Ei, ei Françoise, tämä on liian surullista meille molemmille." + +"Surullista! Missä huomaa surua teidän kasvoillanne? Näen vain vihaa +niissä, koska olen uskaltanut sanoa totuuden. + +"Näen niissä iloa, kun tunnette saaneenne alhaisen asianne +toimitetuksi. Mutta missä näen surua? Ah, kun olen mennyt, niin kaikki +tuntuu teistä niin helpolta — eikö niin? Te voitte palata takaisin +kotiopettajattarenne luo — — —" + +"Françoise!" + +"Niin, niin, ette voi minua peloittaa. Mitäpä minä välitän kaikesta, +mitä voitte tehdä minulle. Mutta minä tiedän kaikki. Älkää luulko, että +olen sokea. Tehän aioitte mennä naimisiin hänen kanssaan! Te, Ludvig +pyhän jälkeläinen ja hän, Scarron'in leski, tuo köyhä raataja, jonka +minä armeliaisuudesta otin talouteeni! Ah, miten teidän hovilaisenne +nauraisivat! Kuinka nuo pikku kynäilijät saisivat runoaiheita ja kuinka +älyniekat laskettelisivat sukkeluuksiaan! Te ette kuule niistä mitään +tietenkään, mutta teidän ystävillenne ne ovat kiduttavia." + +"Kärsivällisyyteni ei kestä enempää", huudahti kuningas, "jätän teidät, +madame, ja ainaiseksi." + +Mutta rouva oli raivoissaan menettänyt kaiken pelkonsa ja +varovaisuutensa. Hän asettui kuninkaan ja oven väliin, ja kasvot +hehkuvina, silmät palavina ja pää hieman eteen työnnettynä polki hän +pientä, valkoista satiinitohveliaan mattoon. + +"Teillä on kiire, sire! Hän odottaa teitä varmaankin." + +"Antakaa minun mennä, madame." + +"Mutta pettymyshän oli suuri eilenillalla, eikö niin, sire rukkani! +Suuri taivas, mikä isku! Ei mitään arkkipiispaa! Ei mitään vihkiäisiä. +Koko pikku suunnitelma meni piloille. Eikö se ollut julmaa?" Ludvig +tuijotti hänen kauniisiin, hurjiin kasvoihinsa hieman ymmällään ja +hänen mieleensä välähti ajatus, että hän oli surusta menettänyt +järkensä. Mitä muutakaan saattoi olla puhe arkkipiispasta ja +pettymyksestä? Hän piti arvolleen sopimattomana puhua ankarasti niin +onnettomalle. Hänen täytyi lepytellä häntä ja ennenkaikkea päästä irti +hänestä. + +"Teillä on ollut hallussanne joukko minun perheeni jalokiviä", sanoi +hän, "Pyydän teitä yhä pitämään ne pienenä osoituksena arvonannostani." + +Hän oli toivonut tyynnyttävänsä häntä ja aiheuttavansa hänelle +mielihyvää, mutta silmänräpäyksessä oli hän aarrekaapillaan ja syyti +sieltä kaksin kourin kalleuksia lattialle kuninkaan jalkoihin. Ne +kilisivät ja ratisivat, nuo pienet keltaiset, punaiset ja vihreät +palloset, vieriessään lattialle ja sattuessaan seinävieren +tammivuoraukseen. + +"Ne kelpaavat kyllä lapsenpiialle, jos arkkipiispa joskus saapuisi." + +Kuningas tuli nyt entistään enemmän vakuutetuksi siitä, että hän oli +tullut mielipuoleksi. Hän päätti vedota hänen hellempiin tunteisiinsa. +Hän astui nopeasti ovelle ja kuiskasi jotakin. Nuorukainen, jolla +pitkät kultakiharat valuivat samettitakille saakka, astui huoneeseen. +Se oli rouvan nuorin poika, Toulouse'n kreivi. + +"Ajattelin, että tahtoisitte sanoa hänelle jäähyväiset, madame", sanoi +Ludvig. + +Rouva jäi tuijottamaan, voimatta käsittää hänen sanojensa merkitystä. +Silloin hänelle äkkiä selvisi, että häneltä aiottiin ottaa sekä lapset +että rakastaja ja että tuo toinen nainen saisi puhutella heitä ja +voittaa heidän rakkautensa, sillä aikaa kun hän olisi kaukana muualla. +Kaikki, mitä tuossa naisessa oli häjyä ja katkeraa, leimahti silloin +korkeimmilleen, niin että hän todellakin sillä hetkellä oli sitä mitä +kuningas oli pelännyt. Ellei hän saisi poikaansa, niin ei sitä saisi +kukaan muukaan. Hänen aarteittensa joukossa oli jalokivillä koristettu +tikari, aivan hänen vieressään. Hän sieppasi sen lattialta ja hyökkäsi +pakoilevan poikansa kimppuun. Ludvig kirkasi ja juoksi estämään häntä, +mutta eräs toinen käsi oli häntä nopeampi. Eräs nainen oli kiiruhtanut +avonaisesta ovesta esiin ja saanut kohotetusta ranteesta kiini. Siinä +syntyi hetken ottelu, kaksi kuninkaallista vartaloa huojui ja väänteli, +ja äkkiä putosi tikari heidän väliinsä lattialle. Pelästynyt Ludvig +otti sen lattialta ja siepaten poikaansa kädestä, kiiruhti koko +huoneustosta pois. Françoise de Montespan horjahti leposohvaa vasten ja +näki edessään toisen Françoise'n varman katseen, naisen, jonka varjo +nykyään näytti seuraavan häntä kaikkialla. + +"Olen pelastanut teidät teosta, madame, jota te ensimmäisenä olisitte +katunut." + +"Pelastanut minut. Tehän olette itse saattanut minut tähän tekoon." + +Kukistunut suosikki nojasi sohvan korkeaan selkämystään pitäen käsiään +selän takana samettisella kaarella. Hänen puoleksi avoimet silmänsä +säkenöivät tulta ja hänen huulensa olivat juuri niin paljon raollaan, +että hohtavan valkoiset hampaat hyvin näkyivät. Tällainen oli +todellinen Françoise de Montespan, kissansukuinen eläin, valmiina +hyökkäykseen, kaukana siitä nöyrästä ja sulokielisestä Françoisesta, +joka niin usein oli voittanut kuninkaan uudelleen puolelleen suloisilla +sanoillaan. Rouva de Maintenon'in käsi oli haavoittunut taistelussa ja +hänen sormistaan tippui verta, mutta ei kummallakaan ollut aikaa +ajatella sitä. Hänen harmaat silmänsä olivat lujasti suunnatut entiseen +kilpailijaansa, kuten heikkoon ja petolliseen eläimeen, jonka voi +voimakkaammalla tahdollaan hallita. + +"Niin, te se olette, joka olette minut tähän saattanut, te juuri, jonka +minä otin hoivaani silloin, kun teillä tuskin oli leivän palaa tai +viinin tilkkaa. Mitä teillä silloin oli? Ei kerrassaan mitään muuta +kuin naurunalainen nimi. Ja mitä minä annoin teille? Kaikki! Te +tiedätte, että annoin teille kaikki, rahaa, aseman, pääsyn hoviin! +Kaiken sen olette saanut minulta. Ja nyt pidätte te minua pilkkananne!" + +"Madame, en pidä teitä pilkkanani, päinvastoin säälin teitä sydämeni +pohjasta." + +"Säälitte! Ha, ha! Mortemart Scarron'in lesken säälimänä. Menköön +teidän säälinne samaa tietä kun kiitollisuutenne ja kurja +luonteennekin. Älkäämme siitä enää välittäkö." + +"Sananne eivät minua loukkaa." + +"Uskonpa todella, ettette ole erittäin arkatuntoinen." + +"En, kun omatuntoni on puhdas." + +"Ah, sekään siis ei ole teitä vaivannut?" + +"Ei tässä asiassa, madame." + +"Hyvä Jumala. Kuinka hirvittäviä ne muut asiat mahtavat ollakaan!" + +"En ole koskaan hautonut mielessäni pahaa teitä kohtaan." + +"Ei mitään minua kohtaan? Oh, nainen nainen!" + +"Mitä olen sitte tehnyt. Kuningas tuli huoneeseeni seuraamaan lastensa +opetusta. Hän viipyi siellä. Hän puhutteli minua. Hän kysyi ajatustani +yhdessä ja toisessa asiassa. Voinko olla vastaamatta hänelle? Vai +voinko sanoa muuta kuin mitä ajattelin?" + +"Te käännytitte hänet minua vastaan." + +"Olisin ylpeä, jos voisin uskoa käännyttäneeni hänet hyveen puoleen." + +"Sanat lipuvat somasti huuliltanne." + +"Toivoisin että voisin sanoa samaa teistä." + +"Siten siis, oman tunnustuksenne mukaan, ryöstitte kuninkaan rakkauden +minulta, te leskistä hyveellisin." + +"Tunsin teitä kohtaan ainoastaan kiitollisuutta ja ystävällisyyttä. +Olette ollut, kuten niin monta kertaa olette huomauttanut minulle, +hyväntekijäni. Ei ollut vähintäkään tarpeen muistuttaa sitä minulle, +sillä en ollut hetkeksikään sitä unhottanut. Mutta kun kuningas kysyi +minulta, mitä ajattelin, niin en tahdo kieltää, että nimitin syntiä sen +oikealla nimellä ja sanoin, että hän olisi arvokkaampi ihmisenä, jos +hän pudistaisi päältään ne synnin kahleet, jotka häntä sitoivat." + +"Tai että hän vaihtaisi ne toisiin!" + +"Niin, velvollisuuden kahleisiin." + +"Äh, teidän tekopyhyytenne ällöttää minua! Jos kerran olette olevinanne +nunna, miksi ette sitte ole siellä, missä nunnat ovat? Te tahtoisitte +nauttia kummankin maailman parhaista antimista, eikö niin? Kaikesta, +minkä hovi voi antaa ja samalla jäljitellä luostarielämää. Minun +kanssani teidän on turha teeskennellä! Tunnen teidät yhtä hyvin, kuin +sisin sydämenne tuntee teidät. Minä olin ainakin rehellinen, sen minkä +tein, tein koko maailman nähden. Mutta te, pappienne ja rippi-isienne +selän takana, rukousjakkaroinenne ja messukirjoinenne, älkää luulko +pettävänne minua, kuten olette pettänyt muita." Hänen vastustajansa +harmaat silmät säkenöivät ensikertaa ja hän astui pari askelta +eteenpäin nostaen toista kättään ikäänkuin moittien. + +"Minulle on yhdentekevä, mitä minusta sanotte", sanoi hän. "Se ei +merkitse enempää kuin mitä tuo turhamainen papukaija tuolla viereisessä +huoneessa papattaa. Mutta älkää kosketelko asioita, jotka ovat pyhiä. +Ah, jospa tekin tahtoisitte kohottaa ajatuksenne niihin asioihin, jos +tekin tahtoisitte kohdistaa ajatuksenne sisäänpäin, niin huomaisitte, +ennenkuin on myöhäistä — kuinka huonoa ja rumaa se elämä on ollut, +jota olette elänyt. Mitä olettekaan tehnyt! Hänen sielunsa oli teidän +käsissänne, niinkuin savi valajallaan. Jos te olisitte kohottanut +häntä, jos olisitte ohjannut häntä korkeampiin ilmapiireihin ja jos +olisitte saanut esille kaiken, mikä hänessä oli jaloa ja hyvää, niin +ajatelkaa, kuinka rakastettu ja siunattu teidän nimenne olisikaan, +linnan korkeuksista, mataliin mökkipahasiin saakka! Mutta ei. Te +veditte hänet alas, te turmelitte hänen nuoruutensa, te erotitte hänet +puolisostaan ja raatelitte hänen miehuutensa. Rikos, joka tehdään niin +korkeassa asemassa, synnyttää tuhansia muita niitten keskuudessa, jotka +katsovat häneen esimerkkinään ja kaikki, kaikki tuo lepää teidän +hartioillanne. Kavahtakaa, madame, kavahtakaa, ennenkuin on myöhäistä! +Kauneudestanne huolimatta voi teillä ehkä olla vain joku vuosi +elämänaikaa, kuten minullakin — mahdollisesti. Silloin kun tuo ruskea +tukka on harmaa, kun tuo valkoinen poski on sisäänpainunut ja kun tuo +loistava silmä on himmentynyt, ah armahtakoon jumala silloin Françoise +de Montespan'in synnintahrimaa sielua!" + +Hänen kilpailijansa pää oli painunut alas, juhlallisten sanojen ja +kauniiden, vakavien silmien vaikutuksesta. Hetkisen seisoi hän +äänettömänä, ensi kertaa elämässään pelotettuna, mutta sitten tuo +pilkallinen, uhmaileva mieli palasi entiselleen ja hän nosti silmänsä +ja virkkoi ivahuulin. + +"Kiitän teitä, mutta minulla sattuu jo entuudestaan olemaan rippi-isä. +Oh, madame, älkää koettako lumota minua. Tunnen teidät, ja tunnen +teidät hyvin." + +"Päinvastoin, te näytte tuntevan minua vähemmin kuin luulinkaan. +Pyydän, sanokaapa, jos tunnette minut niin hyvin, mikä minä olen?" + +Hänen kilpailijansa koko katkeruus ja viha soi hänen vastauksessaan. + +"Te olette", sanoi hän, "lasteni kotiopettaja ja kuninkaan salainen +rakastajatar." + +"Te erehdytte", vastasi rouva de Maintenon rauhallisesti. "Olen teidän +lastenne kotiopettaja ja olen kuninkaan puoliso." + + + + +Yhdeskolmatta luku. + +MIES VAUNUISSA. + + +De Montespan oli usein teeskennellyt pyörtymistä kun hän tahtoi +lieventää kuninkaan vihastumista. Hän oli sitten kietonut käsivartensa +hänen ympärilleen ja siten voittanut hänen säälinsä, joka onkin +rakkauden kaksoissirar. Mutta nyt oppi hän tietämään mitä merkitsee +pyörtyminen parin sanan johdosta. Hän ei saattanut epäillä äsken +kuulemainsa sanojen totuutta. Hänen kilpailijansa ilmeessä, hänen +vakavassa katseessaan ja rauhallisessa äänessään oli jotakin, joka +vakuutti asian todenperäisyyden. Hän seisoi hetkisen huumaantuneena, +hengittäen raskaasti ja ojennellen avuttomasti käsivarsiaan, silmien +loisteen hiipuessa vähitellen. Sitten hänen ylpeä päänsä vaipui +rinnalle ja hän kaatui kilpailijansa jalkoihin parahtaen valittavasti +kuten se, joka on taistellut tuimasti, mutta tietää ettei pysty enää +jatkamaan taisteluaan. + +Rouva de Maintenon kumartui ja nosti hänet voimakkaille valkeille +käsivarsilleen. Hänen silmissään kuvastui syvä suru ja sääli, kun hän +katseli lumivalkeita kasvoja, jotka lepäsivät hänen rintaansa vasten ja +joista oli kadonnut kaikki katkeruus ja ylpeys. Ainoastaan kyynel oli +jäänyt kimmeltämään tumman silmäripsen alle ja huulien oikullinen ilme +näkyi vielä, kuten lapsen, joka on itkenyt itsensä uneen. Hän kantoi +hänet leposohvalle ja asetti silkkisen pieluksen hänen päänsä alle. +Sitte kokosi hän kaikki lattialle sirotellut jalokivet ja pani ne +takaisin aarrekaappiin. Lukittuaan sen ja asetettuaan avaimen niin että +omistaja sen helposti huomaisi, soitti hän kelloa, joka kutsui paikalle +pienen mustan hovipojan. + +"Emäntäsi on pahoinvoipa", sanoi hän, "mene hakemaan hänen +palvelijoitaan." Ja sitten, näin täytettyään velvollisuutensa, lähti +hän tuosta suuresta huoneesta, jonne hän jätti sametin ja kullan +hohtoon kauniin kilpailijansa, makaamaan kuin särjetyn kukkasen +avuttomana ja toivottomana. + +Todellakin avuttomana, sillä hän ei voinut mitään tehdä ja toivottomana +myöskin, sillä mitenkäpä voi onni häntä enää suosia. Heti kun hän tuli +tajuihinsa taas, lähetti hän palvelijansa pois, ja jäi kädet ristissä +miettimään surullista tulevaisuuttaan. Hänen täytyi lähteä, se oli +varma. Ei vain sen vuoksi, että se oli kuninkaan käsky, vaan myöskin +siksi, että häntä odotti vain surkuttelu ja pilkka hovin puolelta, +jossa hän tähän saakka oli ylinnä vallinnut. Tosin oli hän ennenkin +pystynyt pitämään puoliaan kuningatarta vastaan, mutta ei hänen +katkerin vihansakaan voinut estää häntä näkemästä, että hänen nykyinen +kilpailijansa oli aivan toista lajia, kuin nöyrä Maria Teresia raukka. +Ei, hänen voimansa oli lopultakin murtunut. Hänen täytyi myöntää +hävinneensä ja siis lähteä. + +Hän nousi leposohvalta tuntien tulleensa kymmentä vuotta vanhemmaksi. +Hänellä oli paljon tehtävää ja aika oli lyhyt. Hän oli heittänyt +kalleutensa kuninkaan jalkoihin, kun tämä oli maininnut niistä +jonkinlaisena korvauksena rakkauden menettämisestä, mutta nyt hän +tuumi, että kun rakkaus kerran oli mennyt, niin ei ollut mitään syytä +menettää myös niitä. Ellei hän tästälähin enää olisikaan Ranskan +vaikutusvaltaisin nainen, niin olisi hän ainakin sen rikkain. +Luonnollisesti saisi hän myöskin eläkkeen ja se olisi varmasti runsas +sillä Ludvig oli aina antelias. Ja sittenhän hänellä oli vielä kaikki +tavaransa, minkä hän oli koonnut vuosien kuluessa, kullat ja hopeat, +maljakot ja taulut, ristiinnaulitunkuvat, kellot ja pikarit, yhteensä +ne tekisivät miljoonia livrejä. Omin käsin kääri hän arvokkaimmat ja +pienemmät esineet jättäen muut veljensä huolenpitoon. Koko päivän oli +hän kuumeisen tarmokkaassa puuhassa, unohtaakseen niissä häviönsä ja +kilpailijansa riemun. Illalla oli kaikki valmiina, ja hän oli +toimittanut niin, että hänen tavaransa lähetettäisiin Petit Bourg'iin +hänen perässään, sillä sinne aikoi hän vetäytyä. + +Puoli tuntia ennen hänen lähtönsä määräaikaa johdatettiin hänen +huoneeseensa nuori ratsumies, jonka kasvot olivat hänelle oudot. Hän +tuli hänen veljensä lähettämänä. + +"Monsieur de Vivonne on pahoillaan siitä, madame, että huhu teidän +lähdöstänne jo kiertää hovissa." + +"Mitä se minulle kuuluu", tiuskasi hän vanhaan tapaansa. + +"Hän sanoo, madame, että hovilaiset saattavat ehkä kokoontua läntiselle +portille, seuratakseen lähtöänne. Siellä on mahdollisesti madame de +Neuilly ja Chambord'in herttuatar sekä mademoiselle de Rohan ja — —" + +Rouva lysähti miltei kokoon, ajatellessaan sellaista nöyryytystä. +Lähteä palatsista, jossa hän oli ollut enemmän kuin kuningatar, niin +monen henkilökohtaisen vihamiehen purevan ivan ja pilkan esineenä! Se +olisi todella tämänpäiväisten nöyryytysten huippu, katkeruuden maljan +viimeinenkin pisara! Hänen voimansa oli murtunut. Tätä hän ei voisi +kestää. + +"Sanokaa veljelleni, monsieur, että olisin hänelle hyvin kiitollinen, +jos hän voisi järjestää niin, että voisin lähteä huomaamatta." + +"Hän pyysi minua sanomaan, että hän jo on tehnyt sen, madame." + +"Ah, mihin aikaan sitte?" + +"Nyt, niin pian kuin mahdollista." + +"Olen valmis lähtemään. Läntisellekö portille?" + +"Ei, vaan itäiselle. Ajopelit odottavat siellä." + +"Entä missä on veljeni?" + +"Otamme hänen mukaan puiston portilla." + +"Ja miksi niin?" + +"Siksi, että häntä pidetään silmällä ja jos hänet huomataan ajoneuvojen +luona, tulisi asia tunnetuksi." + +"Hyvä. No niin, monsieur, ehkä tahdotte ottaa päällystakkini ja tämän +laukun, niin voimme lähteä heti." + +He kulkivat kiertoteitse vähemmän käytettyjä käytäviä, rouva kiiruhtaen +kuin syyllisyytensä tunteva eläin, huntu kasvoilla ja sydän säpsähtäen +joka askeleella. Mutta onni oli hänelle suosiollinen. He eivät +tavanneet ketään ja olivat pian itäisellä takaportilla. Pari tyyntä +sveitsiläistä vartiosotilasta seisoi portin kummallakin puolella, +nojaten muskettiinsa, ja lamppu portin yläpuolella valaisi odottavia +ajoneuvoja. Ovi oli avoinna ja pitkä ratsumies mustassa päällystakissa +auttoi hänet sisään. Sitten astui mieskin ajoneuvoihin ja istuutui +vastapäätä häntä, paiskasi oven kiinni ja vaunut lähtivät vierimään +päätietä. + +Rouvaa ei ihmetyttänyt ensinkään että tuo pitkä mies oli käynyt hänen +seuraansa vaunujen sisään, sillä oli tapana pitää vartija siellä; hän +arveli että se oli hänen veljensä paikka, jonka hän kohta oli ottava. +Sehän oli vallan luonnollista. Mutta kun kymmenen minuuttia kului, eikä +hän puhunut eikä liikahtanut, rupesi rouvan uteliaisuus heräämään. Kun +hän oli auttanut rouvaa vaunuihin, oli tämä huomannut että hänen +pukunsa oli herrasmiehen ja että hänen kumarruksensa ja muukin +käyttäytymisensä ilmaisi tottunutta hovimiestä. Mutta hovimiehet olivat +tavallisesti ylen kohteliaita ja puheliaita ja tämä mies taas oli +vaitelias ja tyyni. Taasen hän koetti tarkastaa häntä. Hänen lakkinsa +oli vedetty silmille ja kaulus oli nostettu suun eteen, mutta +hämärässäkin hän näki kaksi silmää, jotka tuijottivat häneen samalla +tavalla kuin hänkin mieheen. + +Lopulta äänettömyys saattoi hänet epämääräisen levottomaksi. Hän päätti +lopettaa sen. + +"Varmasti olemme jo sivuuttaneet puiston portin, monsieur, jossa meidän +piti ottaa veljeni mukaan." + +Hänen toverinsa ei vastannut eikä liikahtanut. Rouva arveli, että +vaunujen ratina ehkä oli estänyt häntä kuulemasta hänen kysymystään. + +"Sanoin, monsieur", toisti hän nojautuen lähemmäksi, "että olemme ehkä +sivuuttaneet sen paikan, jossa meidän piti tavata veljeni, monsieur de +Vivonne'n." + +Ei mitään vastausta. + +Väristys kulki hänen jäsentensä läpi. Mikä mahtoikaan olla miehiään tuo +äänetön olio? Sitten hänelle johtui mieleen, että hän ehkä oli mykkä. + +"Olette ehkä suruissanne", sanoi hän, "ettekä voi puhua. Jos se on +syynä vaiteliaisuuteenne, niin ehkä olette ystävällinen ja kohotatte +kätenne merkiksi, niin minä ymmärrän." Mutta mies istui jäykkänä ja +puhumattomana. + +Silloin hänet valtasi mieletön pelko, istuessaan tuollaisen +kammottavan, äänettömän olion kanssa samoihin ajopeleihin suljettuna. +Hän kirkui pelossaan ja koetti avata akkunaa ja ovea. Mutta silloin +kävi rautainen käsi hänen ranteeseensa ja pakotti hänet jälleen +istuimelleen eikä kuulunut muuta ääntä kuin rattaitten ratina ja +laukkaavien hevosten kavionkapse. He olivat silloin jo maaseudulla, +kaukana Versailles'sta. + +Oli entistä pimeämpi, pilviä kerääntyi taivaalle ja silloin tällöin +kuului ukkosen jylhä jyminä. + +Rouva nojasi läähättäen vaunujen nahkapieluksiin. Hän oli rohkea +nainen, mutta kun tämä äkillinen, outo sattuma tapasi hänet hänen juuri +heikoimmillaan ollessaan, järkytti se häntä sielua myöten. Hän vetäytyi +kokoon vaunujen nurkkaan ja tuijotti kauhusta laajentunein silmin +vastapäätäistujaan. Kun hän edes sanoisi jotakin! Mikä ilmestys tai +uhka hyvänsä olisi parempi kuin tämä! Oli jo niin pimeä että hän +töintuskin erotti hänen ulkopiirteitään ja sitä mukaa kuin rajuilma +yltyi, lisääntyi pimeyskin. Tuuli puhalteli vihaisin vihurein ja yhä +läheni ukkosen jyminä. Taas tuli hiljaisuus sietämättömäksi. Taas hänen +täytyi keskeyttää mihin hintaan hyvänsä. + +"Sir", sanoi hän, "tässä täytyy olla jokin erehdys. En käsitä millä +oikeudella te estätte minua aukaisemasta akkunaa ja antamasta +määräyksiäni ajomiehelle." + +Ei sanaakaan kuulunut. + +"Toistan, sir, että tässä on jokin erehdys tapahtunut. Nämät ovat +veljeni monsieur de Vivonnen vaunut ja hän on mies, joka ei tule +sallimaan, että hänen sisartaan kohdellaan epäkohteliaasti." + +Muutamia raskaita sadepisaroita rapsahti akkunaa vasten. Pilvet +laskeutuivat yhä alemma ja tummenivat tummenemistaan. Hän ei nähnyt +toveriaan ensinkään enää ja se oli vieläkin kamalampaa. Hän huusi +taasen kauhusta, mutta se ei auttanut enempää kuin hänen sanansakaan. + +"Sir", huusi hän puiden nyrkkejään ja yrittäen tavottaa häntä hihasta, +"te pelotatte minua, te kauhistutatte minua. En ole koskaan tehnyt +teille mitään pahaa. Miksi te siis tahtoisitte loukata onnetonta +naista? Oh puhukaa minulle, Jumalan tähden puhukaa jotakin!" + +Yhä vain sateen rapinaa eikä muuta ääntä kuin hänen oma kiivas +hengityksensä. + +"Ehkä ette tiedä kuka olen", jatkoi hän pyrkien omaksumaan +tavanmukaisen käskevän äänensä ja puhuen nyt täydelliselle ja +läpitunkemattomalle pimeydelle. "Voi käydä niin, että huomaatte liian +myöhään valinneenne väärän henkilön huvittelunne esineeksi. Olen +markiisitar de Montespan ja minun ei ole tapanani unohtaa loukkauksia. +Jos tiedätte mitään hovista, niin pitäisi teidän myös tietää että +sanani painaa siellä jotakin. Te voitte kuljettaa minua tosin +ajoneuvoissanne, mutta olen henkilö, jonka katoaminen aiheuttaa nopeaa +etsintää ja myöskin nopean koston, jos minulle on tehty vääryyttä. Jos +tahdotte — — oh Jesus! Armahda!" Kalman värinen salama oli äkkiä +välähtänyt ja valaissut koko seutukunnan niin kirkkaaksi, kuin +konsanaan päivänvalo. Miehen kasvot olivat ainoastaan kämmenenleveyden +päässä rouvasta, hänen suunsa oli ammollaan ja silmät raollaan, koko +kasvot hillittömän iloisuuden vääristäminä. Jokainen yksityiskohta +näkyi miehestä salaman valossa — hänen punainen vapiseva kielensä ja +sen alapuolella hieman vaaleampi puna, leveät valkoiset hampaat ja +ruskea parta, joka oli leikattu suipoksi ja harjasmaisesti taipui +eteenpäin. Mutta se ei ollut salaman leimaus, eikä myöskään nuo +nauravat, julmat kasvot, joka sai jääkylmät väreet kulkemaan Françoise +de Montespan'in läpi, vaan se oli itse mies, mies, jota hän enin +pelkäsi maailmassa ja jonka hän kaikkein vähimmin oli odottanut +näkevänsä. + +"Maurice", huudahti hän "Maurice, sinäkö se olet!" + +"Niin, pikku vaimoni, minä se olen. Olemme näet taas palanneet +toistemme syliin pitkän väliajan jälkeen." + +"Oh, Maurice, kuinka oletkaan peloittanut minua. Kuinka voit olla niin +julma? Miksi et puhunut minulle mitään?" + +"Sen vuoksi, että oli niin suloista istua hiljaisuudessa ja ajatella, +että olit taas niin monen vuoden perästä kokonaan minun. Oh, pikku +vaimoni, olen niin usein ikävöinyt tätä hetkeä." + +"Olen menetellyt väärin sinua kohtaan, Maurice. Olen tehnyt väärin, +Maurice! Anna minulle anteeksi!" + +"Meidän perheessämmehän ei anneta anteeksi, Françoise kultani. Eikö +tämä ole aivan kuin menneinä aikoina, kun yhdessä olimme ajelulla. Ja +vielä samoissa vaunuissa! Ne ovat aivan samat, jotka toivat meidät +tuomiokirkosta, jossa sinä niin somasti teit valasi. Minä istuin tässä +kuten nytkin ja sinä istuit siinä ja minä otin sinua kädestä, kuten +nytkin ja puristin sitä niin ja — — —" + +"Oh, sinä julmuri, olet katkaissut käsivarteni. Sinä olet vääntänyt +ranteeni sijoiltaan!" + +"Oh, en suinkaan, pikku vaimoni! Ja sittehän muistat, kun sanoit +kuinka uskollisesti rakastaisit minua, kumarruin puoleesi ja suutelin +— — —" + +"Ah auttakaa! Sinä raakalainen, sinä löit minua suulle! Sinähän löit +minua sormuksellasi." + +"Löin sinua! Kukapa olisi uskonut tuona keväisenä päivänä, +suunnitellessamme tulevaisuuttamme, että tämäkin oli odottamassa sinua +ja minua ja tämä, ja tämä." + +Hän löi hurjasti häntä kasvoihin pimeässä. Rouva viskautui istuimelta +ja koetti kätkeä päänsä pieluksiin. Mielipuolen voimalla ja raivolla +satelivat hänen lyöntinsä rouvan yläpuolelle, eikä hän ensinkään +huomannut kuinka hänen kätensä särkyivät, sattuessaan koviin nahkoihin +ja vaunujen puuosiin. + +"Olen vihdoinkin saanut sinut mykistymään", sanoi hän vihdoin. "Ja +olenhan ennenkin suuteloillani saanut sinut vaikenemaan. Mutta maailma +menee menojaan, Françoise, ja ajat muuttuvat, naiset käyvät +epärehellisiksi ja miehet ankaroiksi." + +"Tapa minut jos tahdot", vaikeroi rouva. + +"Minä teenkin sen", sanoi toinen tyynesti. + +Yhä kiitivät ajopelit, hyppien ja huojuen epätasaisella maaseututiellä. +Myrsky oli laannut, mutta yhä kuului ukkosen jylinää ja näkyi +salamoiden leimahtelua kauempana vastakkaisella taivaalla. Kuu +näyttäytyi kirkkaine, kylmine valoineen, valaen leveät aitaamattomat ja +poppelien reunustamat aukeamat hopealoisteeseensa ja valaisten akkunan +läpi kyyristyvää naista ja hänen kammottavaa toveriaan. Mies nojautui +nyt istuimensa selkämystään, kädet ristissä rinnallaan ja ahmi +silmillään hyleksittyä naiskurjimusta, joka oli tehnyt niin julmaa +vääryyttä hänelle. + +"Minne aiot viedä minut?" kysyi rouva vihdoin. + +"Portillac'iin, pikku vaimoni." + +"Miksi sinne? Mitä aiot tehdä minulle?" + +"Aion vaientaa soman valehtelevan kielesi ainaiseksi. Se ei saa enää +pettää ihmisiä." + +"Aiotko murhata minut?" + +"Jos tahdot nimittää sitä sillä nimellä." + +"Sinulla on kivikova sydän." + +"Toisen sydämeni annoin eräälle naiselle." + +"Oh, syntini saavat totisesti rangaistuksensa." + +"Ole varma siitä, että ne sen saavat." + +"Enkö voi millään tavalla korjata rikkomustani?" + +"Tulen pitämään huolen siitä, että teet sen." + +"Sinulla on miekka vyölläsi, Maurice. Miksi et sitten tapa minua, jos +olet niin katkeroittunut? Miksi et lävistä sydäntäni sillä?" + +"Ole huoleti siitä, että olisin tehnyt sen, ellei minulla olisi +erinomainen syyni tehdä toisin." + +"Mikä sitten?" + +"Kerron sinulle. Portillac'issa on minulla valta harjoittaa sekä +korkeinta-, keski- että alioikeutta. Olen lääninherra siellä ja voin +siellä tutkia, tuomita ja panna täytäntöön. Se on minun laillinen +oikeuteni. Tuo kuningas parka ei edes tiedä, miten hän kostaisi +puolestasi, sillä minulla on etuoikeuteni ja hän ei voi vastustaa sitä, +tekemättä kaikkia Ranskan lääninherroja ikuisiksi vihamiehikseen." + +Hän aukaisi taas suunsa ja nauroi omalle keksinnölleen, mutta rouva, +väristen koko ruumiissaan, kääntyi pois hänen julmista, hehkuvista +silmistään ja kätki kasvonsa käsiinsä. Kerran hän vielä rukoili Jumalaa +antamaan anteeksi syntisen elämänsä. Ja niin he kiitivät läpi yön +kahden, mies ja vaimo, puhumatta enää sanaakaan, mutta viha ja pelko +sydämissään, kunnes kirkas tervasloiste eräästä kulmatornista valaisi +heitä ja suunnaton epämääräinen varjo kohosi heidän edessään +pimeydestä. Se oli Portillac'in linna. + + + + +Kahdeskolmatta luku. + +PORTILLAC'IN MESTAUSLAVA. + + +Täten joutuivat Amory de Catinat ja Amos Green vankilansa akkunasta +näkemään yöllisen matkueen saapumisen vankeineen. Tästä johtui myös tuo +pahaaennustava astunta ja kummallinen saattue aikaisessa aamuhämärässä. +Ja täten he vielä joutuivat näkemään, kun Françoise de Montespan'ia +vietiin teloitettavaksi ja kuulivat hänen viimeisen säälittävän +avunhuutonsa, kirvestä kantavan raakalaisen tarttuessa hänen +hartioihinsa ja pakottaessa hänet polvilleen mestauspölkyn eteen. +Kiljahtaen koetti hän peräytyä likaiselta verentahrimalta pölkyltä, +mutta pyöveli kohotti aseensa ja lääniherra astui askeleen eteenpäin +tarttuakseen kullanruskeisiin suortuviin siten vetääkseen tuon kauniin +pään alas tukille, Mutta äkkiä jäi hän hämmästyksestä liikkumattomaksi, +suu puoleksi auki ja silmät ihmetyksestä selällään. + +Hämmästykseensä hänellä olikin täysi syy. Hänen edessään olevasta +nelikulmaisesta vankilan akkunasta putkahti äkkiä mies pää edellä +käsilleen maahan ja oli melkein silmänräpäyksessä taas jaloillaan. +Aivan hänen kintereillään tuli toinen pää, jonka omistaja putosi hieman +raskaammin kuin edellinen, mutta oli hänkin nopeasti pystyssä. +Ensimäinen oli puettu kuninkaallisen kaartin siniseen takkiin, +hopeisine olkalappuineen, toinen taas oli tummapukuinen sileäksi ajeltu +rauhanmies, ja molemmilla oli ruosteinen rautakanki kädessään. +Kumpainenkaan heistä ei puhunut sanaakaan, mutta sotilas astui pari +askelta eteenpäin ja löi kannellaan pyöveliä, joka oli jäänyt +lyömäasentoonsa uhriinsa päin. Kuului ilkeä särähdys, aivankuin +munankuori olisi rikottu ja kiljahtaen pelottavasti pudotti pyöveli +kirveensä, tavotti päätään molemmin käsin ja juostuaan sinne tänne +mestauslavalla putosi kuolleena alla olevalle linnanpihalle. Salaman +nopeudella oli de Catinat vaihtanut aseensa pyövelin kirveeseen ja +kääntyen de Montespan'iin päin, raskas aseensa olalla ja uhkaava ilme +kasvoillaan huudahti hän: + +"No nyt!" + +Lääninherra oli ollut liian hämmästynyt saadakseen sanaakaan suustaan. +Nyt hän vasta oivalsi, että nämä muukalaiset olivat tulleet hänen ja +hänen saaliinsa väliin. + +"Ottakaa kiinni nuo miehet", karjasi hän kääntyen seuralaistensa +puoleen. + +"Silmänräpäys ensin", huusi de Catinat sellaisella äänellä ja voimalla, +että se vaati huomiota. "Te näette puvustani, mikä mies minä olen. Olen +kuninkaan henkivartija. Ja joka koskee minuun, käy käsiksi +kuninkaaseen. Olkaa siis varovaisia. Se on vaarallista leikkiä." + +"Käykää kiinni, pelkurit", raivosi lääninherra. + +Mutta asemiehet epäröivät, sillä kuninkaan nimi oli peljätty koko +Ranskassa. De Catinat huomasi heidän epävarmuutensa ja käytti +tilaisuutta hyväkseen. + +"Tämä nainen on kuninkaan oma suosikki ja jos loukkaatte hänen +hiuskarvaansakaan, niin vakuutan, ettei ainoakaan sielu tällä +pihamaalla pääse siitä vähemmällä, kuin kidutuskuolemalla. Hölmöt, +tahdotteko puhaltaa viimeisen henkäyksenne venytyspenkillä tai +kiemurrella palavassa öljyssä tuon mielipuolen käskystä." + +"Keitä nuo miehet ovat, Marceau?" huusi lääniherra raivoissaan. + +"He ovat vankeja, teidän ylhäisyytenne." + +"Vankeja! Kenen vankeja?" + +"Teidän, teidän ylhäisyytenne." + +"Kuka sinua käski pidättämään heitä?" + +"Te, heidän tuojansa näyttivät teidän sinettisormustanne." + +"En ole koskaan nähnyt heitä. Tässä on nyt jotakin pirua. Mutta siitä +ei tule mitään, että he uhmaisivat minua omassa linnassani tai +sotkeutuisivat vaimoni ja minun välisiin asioihin. Ei Jumal'avita. +Siitä he eivät läpäise elävinä. Ja nyt Marceau, Etienne, Gilbert ja +Jean, kaikki, jotka olette syöneet leipääni, käykää kiinni, sanon +minä." + +Hän katseli hurjin silmin ympärilleen, mutta näki vain alakuloisia ja +poispäin kääntyneitä kasvoja. Kauheasti kiroten vetäsi hän miekkansa +tupesta ja hyökkäsi vaimonsa kimppuun, joka puoleksi tiedottomana oli +lyyhistynyt mestauspölkyn viereen. De Catinat juoksi heidän väliinsä +suojellakseen rouvaa, mutta Marceau, parrakas taloudenhoitaja oli jo +käynyt herraansa vyötäisistä. Mielipuolen voimilla, hammasta purren ja +vaahdossa suin väänteli hän itseään palvelijansa lujassa syleilyssä ja +onnistuen kääntää miekkansa taaksepäin työnsi sen parran läpi suoraan +Marceaun kurkkuun. + +Tämä kaatui taaksepäin, päästäen tukahtuneen äänen, veren pulputessa +suusta ja haavasta. Mutta ennenkuin murhaaja oli edes vapauttanut +miekkansa uhristaan, olivat de Catinat ja Amos Green muutamain +palvelijain avustamina, vetäneet hänet pitkälleen mestauslavalle ja +Amos Green sitoi hänet niin lujasti, ettei hän voinut liikuttaa muuta +kuin silmiään ja huuliaan ja niillä hän mulkoili ja sylki kuin +vimmattu. + +Marceau oli palvelijain kesken erittäin pidetty ja heidän raivonsa oli +murhan johdosta niin suuri, että lääninherran pää olisi piankin eronnut +ruumiista valmiilla mestauspölkyllä, ellei samassa olisi kuulunut pitkä +ja selvä torventoitotus, joka nousi ja laski, tuhansin värähdyksin +kertautuen aikaisessa aamukuulakassa. De Catinat heristi korviaan kuten +koira, joka kuulee metsästäjän kutsun. + +"Kuulitko, Amos?" + +"Se oli torven ääntä." + +"Se oli kaartin merkinantopuhallus. Te siellä, kiiruhtakaa portille! +Avatkaa portti ja laskekaa silta alas! Kiiruhtakaa, tai saatte vieläkin +kärsiä isäntänne synneistä! Kylläpä oli pelastus hiuskarvassa, Amos!" + +"Sanoppa muuta, ystävä. Näin hänen ojentavan kätensä tarttuakseen +rouvan tukkaan, juuri kun sinä laskeuduit akkunasta. Hetki vielä, niin +olisi hän menettänyt päänahkansa. Mutta hän on kaunis nainen, +kauniimpaa en ole eläessäni nähnyt eikä ole mielestäni sopivaa, että +hän tuolla polvistuu noilla likaisilla lankuilla." Hän veti +lääninherran päällystakin hänen yltään ja käärittyään sen kokoon, +asetti sen tiedottomana makaavan rouvan pään alle sellaisella +hellyydellä ja hienotunteisuudella, että se tuntui mahdottomalta hänen +tapaiselleen ja kokoiselleen miehelle. Hän oli vielä kumartuneena +rouvan yli, kun kuului laskusillan narahdus ja hetkeä myöhemmin +kavioitten kapsetta. Joukko ratsumiehiä liehuvin töyhdöin ja heiluvin +harjoin oli juuri tulossa linnanpihalle. Ensimmäisenä ratsasti solakka +mies täysissä kaartilaisen varustuksissa, lakissa sulkatöyhtö, +puhvelinnahkakintaat käsissä ja miekka välähdellen auringonvalossa. Hän +nelisti mestauslavaa kohti ja hänen tarkkaan tummaan silmäänsä osui +pieninkin yksityisseikka ryhmässä, joka odotti häntä. De Catinat'n +kasvot kirkastuivat nähdessään hänet ja hän hyppäsi heti hänen +luokseen. + +"De Brissac!" + +"De Catinat! No miten ihmeen nimessä olet joutunut tänne?" + +"Olen ollut vangittuna. Sanohan, de Brissac, veitkö sanan Pariisiin?" + +"Varmasti vein." + +"Ja arkkipiispa tuli?" + +"Tuli varmasti." + +"Entä vihkiminen?" + +"Kävi niinkuin oli suunniteltu. Sen vuoksi tuon naisparan tuolla täytyi +lähteä palatsista." + +"Ajattelin vähän sinnepäin." + +"Toivon ettei hänelle ole tapahtunut mitään pahaa?" + +"Ystäväni ja minä tulimme juuri viime hetkessä ja pelastimme hänet. +Hänen miehensä makaa tuolla. Hän on itse paholainen, de Brissac." + +"Hyvin luultavaa, mutta luulen että enkelikin tulisi katkeraksi, jos +häntä sillä tavalla kohdeltaisiin." + +"Olemme sitoneet hänet. Hän tappoi erään miehen ja minä tapoin toisen." + +"No, hitto vie, sinäpä olet ollut toimelias!" + +"Kuinka tiesit että olimme täällä?" + +"Se oli minulle aivan odottamaton yllätys." + +"Te ette siis tulleet meidän vuoksemme?" + +"Emme. Tulimme tuon naisen vuoksi." + +"Kuinka tuo junkkari sai hänet käsiinsä sitten?" + +"Hänen veljensä piti ottaa hänet ajoneuvoihinsa. Hänen miehensä sai +siitä vihiä ja lähettämällä rouvalle valheellisen viestin, sai hänet +omiin vaunuihinsa, jotka olivat toisella portilla odottamassa. Kun de +Vivonne huomasi, ettei hän saapuisikaan ja että hänen huoneensa oli +tyhjä, pani hän toimeen tiedusteluja ja pääsi siten perille minne hän +oli lähtenyt. De Montespanin vaakuna oli nähty ovessa ja sen vuoksi +lähetti kuningas minut joukkoineni tänne niin nopeasti kuin +mahdollista." + +"Ah, ja te olisitte tulleet liian myöhään, ellei omituinen sattuma +olisi johtanut meitä tänne. En ymmärrä kuka meidät matkalla pidätti, +sillä tämä mies ei näy tietävän asiasta mitään. Oli miten oli, kaikki +selvinnee jälestäpäin. Mutta mitä nyt teemme?" + +"Minulla on omat määräykseni. Rouva on lähetettävä Petit Bourg'iin, ja +jokainen, joka on ollut osallisena hänen pahoinpitelyynsä on +pidätettävä, kunnes kuningas suvaitsee toisin määrätä. Linna on myös +otettava kuninkaan haltuun. Mutta sinä, de Catinat, sinulla ei taida +olla mitään tekemistä nyt?" + +"Ei mitään muuta, kuin että mieleni tekisi ratsastaa Pariisiin +katsomaan miten setäni ja hänen tyttärensä voivat" + +"Ah, tuota suloista pikku serkkuasi! Hitto vie, en ihmettele että Pyhän +Martin kadun varrella asuvat tuntevat sinut niin hyvin. Mutta minä olen +kerran vienyt perille sinun viestisi, nyt on sinun vuorosi viedä +minun." + +"Erittäin mielelläni, ja minne?" + +"Versailles'iin. Kuningas on kuin tulisilla hiilillä, saadakseen tietää +matkastamme. Sinulla on suurin oikeus kertoa se hänelle, koska ilman +sinua ja ystävääsi siitä olisi tullut surullinen sanoma." + +"Olen siellä kahden tunnin kuluttua." + +"Onko teillä hevoset?" + +"Meidän hevosemme tapettiin." + +"Tuolla tallissa on varmaan muutamia. Ota niistä kaksi parasta, sillä +olette menettänyt omanne kuningasta palvellessanne." + +Neuvo oli liian hyvä jätettäväksi huomioonottamatta. De Catinat +viittasi Amos Greenille ja kiiruhti hänen kanssaan talliin, sillä välin +kuin de Brissac muutamalla lyhyellä käskyllä riisutti aseista +palvelijakunnan, asetti vahteja kaikkialle linnaan sekä järjesti rouvan +lähettämisen matkaan ja hänen miehensä vartioinnin. Tuntia myöhemmin +ratsastivat ystävykset Pariisia kohti nauttien sanomattomasti +raittiista ilmasta, joka tuntui heistä entistäkin suloisemmalle +vankilan kosteuden ja ummehtuneisuuden jälkeen. Kaukana heidän takanaan +kohosi puuryhmien takaa korkea torninhuippu muistuttaen heille linnaa, +jonka ne olivat jättäneet ja jota aamuauringon kultaiset säteet jo +valaisivat poistaen heidän vankilansa synkän muiston. + + + + +Kolmaskolmatta luku. + +DE CATINAT'N KUKISTUMINEN. + + +Kaksi päivää vihkiäisten jälkeen pidettiin rouvan vaatimattomissa +suojissa neuvottelu, jonka tuloksen kohtalo oli määrännyt tuottamaan +sanomatonta kurjuutta sadoille tuhansille ihmisille, mutta samalla, +kaitselmuksen suuressa viisaudessa, myöskin olemaan välikappaleena +levittämään ranskalaista käsiteollisuutta, näppäryyttä ja eloisuutta +raskasliikkeisempien germaanilaisten kansojen sekaan, jotka sitten +tämän hapatuksen vaikutuksesta ovat tulleet vain voimakkaammiksi ja +paremmiksi. Sillä historiassa on usein suurikin kunto saanut aikaan +pahaa, kun päinvastoin rikoksellisista teoista on voinut olla mitä +siunauksellisimpia seurauksia. Nyt oli tullut kirkon aika vaatia +saamansa lupaus rouvalta ja hänen kalpeat kasvonsa ja surulliset +silmänsä todistivat selvästi, kuinka turhaan hänen hellä sydämensä oli +taistellut ympäristönsä uskonkiihkoa vastaan. Hän tunsi Ranskan +hugenotit. Kukapa voi tuntea heitä paremmin kuin hän, ottaen huomioon, +että hän oli samaa ainesta ja että hänet oli kasvatettu heidän +uskossaan? Hän tunsi heidän kärsivällisyytensä, heidän jaloutensa, +riippumattomuutensa ja lujuutensa. Mitä mahdollisuuksia oli heidän +myöntymiselleen kuninkaan tahtoon? Ehkäpä joku ylhäisöstä taipuisi, +mutta muut nauraisivat hänen vankiloilleen, kaleeriorjuudelleen ja +vieläpä hirsipuulleenkin, kun oli kysymyksessä heidän isiensä uskonto. +Ellei heidän uskontoaan enää suvaittaisi ja jos he pysyivät uskollisina +sille, oli heillä edessään joko pako isänmaastaan tai sitten elävä +kuolema airoissa tai työskentely jalkaraudoissa maantien teossa. Se oli +pelottava vaihtoehto väestölle, joka oli niin lukuisa, että se sinänsä +muodosti kansakunnan. Ja pelottavinta kaikesta oli, että hänen, joka +itse oli heidän veriheimolaisensa, piti antaa äänensä heitä vastaan. +Mutta hän oli antanut lupauksensa ja nyt oli koittanut aika, jolloin se +oli täytettävä. + +Siinä olivat läsnä kaunopuheinen piispa Bossuet, Louvois, sotaministeri +sekä kuuluisa jesuiitta, isä La Chaise, kukin kooten todistuksen +todistuksen päälle kukistaakseen kuninkaan vastahakoisen mielen. Heidän +vieressään seisoi vielä eräs pappi, niin hintelä ja kalpea, kuin olisi +hän juuri noussut vaikealta tautivuoteelta, mutta jonka suurissa +silmissä paloi kiihkeä loimu ja pelottava päättäväisyys. + +Rouva istui kirjailunsa ääressä ja sovitteli värikkäitä silkkilankojaan +äänettömänä. Kuningas nojasi käteensä ja kuunteli kirkonmiesten +todisteluja sen näköisenä joka tietää olevansa ahdistettu, mutta ei +jaksa potkia tutkainta vastaan. Matalalla pöydällä oli paperi ja sen +vieressä kynä ja muste. Se oli peruuttamiskäsky, josta puuttui vain +kuninkaan allekirjoitus tullakseen laiksi. + +"Ja sitte, isä, olette sitä mieltä, että jos nyt tällä tavalla kukistan +kerettiläisyyden, niin ansaitsen sillä pelastuksen tulevassa elämässä?" +kysyi kuningas. + +"Tulette saamaan siitä palkinnon." + +"Ja te ajattelette samalla tavalla, herra piispa." + +"Varmasti, sire." + +"Entäs te, apotti de Chayla?" + +Kuihtunut pappi puhui ensi kertaa, hänen korpinkasvoilleen ilmestyi +hieno puna ja syvällä olevat silmänsä saivat entistä synkemmän +loisteen. + +"En voi vakuuttaa teille pelastusta, sillä siihen tarvittaisiin paljon +enemmän, mutta kadotus on varmasti teidät perivä, jos ette sitä tee..." + +Kuningas liikahti vihaisesti ja rypisti puhujalle silmäkulmiaan. + +"Teidän sananne ovat tuikeammat, kuin mihin olen tottunut", huomautti +hän. + +"Sellaisessa asiassa olisi julmaa jättää teitä epätietoisuuteen. Sanon +vieläkin, että sielunne kohtalo on hiuskarvan varassa. Kerettiläisyys +on kuoleman synti. Tuhannet kerettiläiset kääntyisivät kirkon helmaan +takaisin, jos vain käskette. Senvuoksi on teidän sielunne vastuussa +noitten tuhansien synneistä. Mitä toivoa sillä siis voisi olla, ellette +heitä käännytä?" + +"Isäni ja isoisäni antoivat heidän olla rauhassa." + +"Niinpä palavatkin isänne ja isoisänne helvetin tulessa, ellei Jumala +aivan erikoisesti ole venyttänyt armoaan." + +"Hävytöntä!" kuningas hypähti tuoliltaan. + +"Sire, sanon teille totuuden, vaikka olisitte viisikymmentä kertaa +kuningas. Mitä minä huolin kenestäkään, kun puhun kuninkaitten +kuninkaan puolesta? Katsokaa ovatko nämä jäsenet sellaisen miehen, joka +pelkää julistaa totuutta?" + +Äkillisellä liikkeellä vetäsi hän kauhtanansa pitkät hihat ylös ja +ojensi valkoiset lihattomat käsivartensa. Luut olivat kokonaan mutkilla +ja vääntyneet mitä eriskummallisimpaan muotoon. Louvoiskin, tuo hovissa +karaistunut mies ja molemmat kirkonmiehet kauhistuivat nähdessään nuo +pelottavat jäsenet. Hän nosti ne päänsä yläpuolelle ja käänsi silmänsä +taivasta kohti. + +"Taivas on valinnut minut todistamaan uskon puolesta ennenkin", sanoi +hän. "Kun kuuiin, että tarvittiin veriuhria Siamin nuoren kirkon +eloonjäämiseksi, matkustin sinne. He viilsivät minut auki, he +ristiinnaulitsivat minut ja väänsivät ja musersivat luuni. He jättivät +minut siihen, kuolleena miehenä, mutta Jumala puhalsi minuun elävän +henkensä taas, jotta voisin olla apuna Ranskan uudestisyntymisen +suuressa työssä." + +"Teidän kärsimyksenne, isä", sanoi Ludvig, istuutuen jälleen, +"oikeuttavat teitä vetoomaan sekä kirkkoon että minuun, joka olen sen +ensimäinen puoltaja ja suojelija. Mitä te siis neuvotte tekemään, +elleivät hugenotit mielihyvällä aio taipua?" + +"He taipuvat", huudahti de Chayla hymyillen aavemaisesti. "Heidän +täytyy joko taipua tai murtua. Mitä se tekee, vaikka he murskautuisivat +tomuksi, kunhan vain voimme rakentaa yhtenäisen kirkon maassa?" Hänen +syvät silmänsä kiiluivat julmuutta ja hän heristi toista kuivunutta +kättään raivokkaassa vihassa. + +"Kokemanne julmuudet eivät ole opettaneet teitä lempeäksi muita +kohtaan." + +"Lempeäksi! Kerettiläisiä kohtaan! Ei, sire, omat kärsimykseni ovat +opettaneet minulle, että maailma ja liha eivät ole mitään ja että +todellinen laupeus toista kohtaan on siinä, että valtaan hänen sielunsa +senkin uhalla että hänen syntinen ruumiinsa tuhoutuisi. Minä tahdon +noitten hugenottien sielut omikseni, sire, vaikka minun täytyisi +muuttaa koko Ranska teurastuslaitokseksi." + +Ludvigiin tekivät puhujan pelottomat sanat ja hurja totisuus selvästi +syvän vaikutuksen. Hän kätki kasvonsa käsiinsä ja vaipui syviin +ajatuksiin. + +"Sitäpaitsi", sanoi La Chaise leppeästi, "tuskin tarvittaisiin noita +ankarampia toimenpiteitä, joista hyvä apottimme puhuu, sillä, kuten jo +olen huomauttanut, olette, sire, niin rakastettu kuningaskunnassanne, +että paljas vakuutus siitä, että se on teidän tahtonne, riittää +varmasti palauttamaan heidät oikeaan uskoon. + +"Toivoisin, että voisin ajatella niin, isä. Mutta mitä nyt?" + +Se oli hänen palvelijansa, joka oli avannut oven puoleksi. + +"Kapteeni de Catinat on täällä ja tahtoisi päästä puheillenne heti, +sire." + +"Pyydä kapteenia tulemaan. Ah!" Onnellinen ajatus näytti pälkähtäneen +hänen päähänsä. + +"Saammepa nähdä, mitä rakkaus minua kohtaan saa aikaan tällaisessa +asiassa, sillä jos sitä jossakin on tavattavissa, niin täytynee sen +ennenkaikkea elää omissa henkivartijoissani." + +Kaartilainen oli juuri saapunut matkaltaan ja jätettyään Amos Greenin +hevosten luo, oli hän sellaisenaan, tomuisena ja lian tahrimana tullut +tuomaan viestinsä kuninkaalle. Hän astui sisään ja seisoi tyynenä, +tottuneena kohtaamaansa näkyyn, vieden kätensä kunnioittavaan +tervehdykseen. + +"Mitä uutisia, kapteeni?" + +"Majuri de Brissac käski ilmoittaa teille, sire, että hänellä on +Portillac'in linna hallussaan, että rouva on turvassa ja että hänen +miehensä on vangittuna." + +Ludvig ja hänen puolisonsa vaihtoivat helpotuksen silmäyksen. + +"Se on hyvä", sanoi kuningas. "Mutta asiasta toiseen. Te olette +palvellut minua viime päivinä monella tavalla ja aina menestyksellä. +Olen kuullut, Louvois, että de la Salle on kuollut isorokkoon." + +"Hän kuoli eilen, sire." + +"Haluan, että siirrätte vapaana olevan paikan _majuri_ de +Catinat'lle. Sallikaa minun ensimmäisenä onnitella teitä +korotuksenne johdosta, vaikkakin teidän täytyy vaihtaa sinitakkinne +muskettisoturieni harmaaseen. Me emme voi luovuttaa teitä +lähistöstämme." + +De Catinat suuteli kuninkaan ojennettua kättä. + +"Toivon olevani kyllin ansiokas ottamaan vastaan hyvyytenne, sire." + +"Tehän tekisitte voitavanne palvellaksenne minua?" + +"Elämäni on teidän kokonaan, sire." + +"Hyvä. Tahdon panna uskollisuutenne pienelle koetukselle." + +"Olen valmis mihin koetukseen tahansa, sire." + +"Se ei olekaan niin vakavaa laatua. Näette tuon paperin tuolla +pöydällä. Se sisältää käskyn, että kaikkien hugenottien valtakunnassani +tulee hyljätä erheellisen oppinsa maanpaon tai vangitsemisen uhalla. +Nyt on minulla syytä toivoa, että ne monet alamaisistani, jotka tässä +suhteessa ovat harhateillä, vannoutuvat irti siitä, niin pian kuin +saavat kuulla että se on minun nimenomainen tahtoni. Minulle olisi +suuri ilo havaita että asia on niin, sillä minua surettaisi suuresti +ryhtyä käyttämään väkivaltaa ketään kohtaan, joka kantaa ranskalaisen +nimeä. Käsitättekö minua?" + +"Kyllä, sire." Nuori mies oli käynyt kalman kalpeaksi, hän muutteli +yhtämittaa jalkojaan ja sulki ja aukoi käsiään. Hän oli katsonut +kuolemaa silmään monta kertaa ja monessa muodossa, mutta milloinkaan ei +hän ollut tuntenut rohkeutensa niin masentuvan kuin nyt. + +"Olette itse hugenotti, mikäli tiedän. Haluaisin nähdä teidät +ensimäisenä hedelmänä toimenpiteestäni. Antakaa meidän omasta suustanne +kuulla, että te ainakin olette valmis seuraamaan johtoani, niin siinä +kuin muissakin asioissa." + +Nuori sotilas epäröi, vaikkakaan hänen epäröintinsä ei koskenut sitä, +mitä hän vastaisi, vaan ainoastaan muotoa mihin hän vastauksensa +pukisi. Hän tunsi, että onnetar lyhyessä hetkessä oli ottanut häneltä +kaiken sen hyvän, mitä se vuosien kuluessa oli hänelle suonut. + +Kuningas kohautteli silmäkulmiaan ja naputteli kärsimättömästi +sormillaan pöytään, nähdessään upseerinsa alakuloiset kasvot ja +masentuneen käytöksen. + +"Miksi tuumia niin kauan?" sanoi hän. "Tehän olette mies, jonka minä +olen nostanut ja yhä tahdon korottaa. Mies, jolla on majurin valtakirja +kolmenkymmenen ikäisenä, voi olla marsalkka viiskymmenvuotiaana. Teidän +menneisyytenne on minun ja samoin on tulevaisuutenne laita. Mitä muuta +te vielä toivotte?" + +"Minulla ei ole muuta toivoa, kun saada palvella teitä, sire." + +"Miksi sitte vaikenette? Miksi ette anna minulle vakuutustanne, jota +pyydän?" + +"En voi tehdä sitä, sire." + +"Ette voi?" + +"Se on mahdotonta. Minulla ei enää olisi rauhaa rinnassani eikä +itsekunnioitustani jäljellä, jos tietäisin aseman tai rikkauden +toivossa hyljänneeni isieni uskonnon." + +"Mies, tehän olette mieletön! Toisella puolellahan on kaikki mitä +voitte toivoa ja toisella ei ole mitään." + +"Siellä on kunniani, sire." + +"Onko teistä siis häpeällistä liittyä minun uskontooni?" + +"Minulle olisi häpeällistä liittyä siihen hyödyn vuoksi, uskomatta +siihen." + +"No uskokaa siihen." + +"Valitettavasti, sire, ihminen ei voi pakoittaa itseään uskomaan. +Uskohan on jotakin, joka lähestyy meitä emmekä me sitä." + +"Tottavie isä", sanoi kuningas, hymyillen katkerasti jesuiitta +rippi-isälleen, "minun täytyy ruveta ottamaan kaartinkadettini teidän +koulustanne, koska upseereistani on tullut uskonoppineita ja +viisastelijoita. Niin, te siis kieltäydytte tottelemasta pyyntöäni." + +"Oh, sire", — — de Catinat astui pari askelta ojentaen kyynel +silmässä kätensä. Mutta kuningas keskeytti hänet käden liikkeellä. + +"En halua mitään vastaväitteitä. Arvostelen miestä hänen tekojensa +mukaan. Vannotteko vai ettekö?" + +"En voi, sire." + +"Näette nyt", sanoi Ludvig, kääntyen taas jesuiitan puolen. "Se ei käy +niin helposti kuin luulette." + +"Tämä mies on uppiniskainen, se on totta, mutta moni muu on +taipuisampi." + +Kuningas pudisti päätään. "Kunpa tietäisin mitä tehdä", virkkoi hän. +"Madame, tiedän, että te aina annatte minulle oikean neuvon. Olette +kuullut kaiken, mitä tässä on sanottu. Mikä on teidän mielipiteenne?" + +Hän katsoi yhä työhönsä, mutta hänen äänensä oli kirkas ja luja, kun +hän vastasi. + +"Olette itse sanonut olevanne kirkon vanhin poika. Jos vanhin poika +hylkää sen, niin kukapa sitte täyttää sen käskyjä. Ja totta on sekin, +mitä pyhä apotti sanoo. Voitte panna sielunne vaaralle alttiiksi, jos +annatte kerettiläisyyden synnit anteeksi. Se kasvaa ja kukoistaa, ja +ellei sitä nyt juurineen kitketä, saattaa se tukahuttaa totuuden, +niinkuin ohdakkeet vehnän." + +"Ranskassa on nykyään seutuja", sanoi Bossuet, "missä kirkkoa ei näy +päivämatkan varrella ja missä kaikki kansa ylimmästä aatelista alimpaan +talonpoikaan ovat samaa kirottua uskontoa. Niin on Cevenneillä laita, +jossa kansa on yhtä tuimaa ja jylhää kuin sen vuoretkin. Taivas +varjelkoon sitä pappia, jonka osaksi joutuu heidän käännyttämisensä +takasin kirkon helmaan. + +"Kenen lähettäisin niin vaaralliseen seutuun?" kysyi Ludvig. + +Apotti de Chayla oli silmänräpäyksessä polvillaan kuninkaan edessä, +ojennellen kauheita käsivarsiaan. "Lähettäkää minut, sire. Minut!" +huudahti hän. "En ole koskaan pyytänyt teiltä suosionosoitusta enkä +tule vastakaan sitä tekemään. Mutta olen mies, joka voin murtaa tuon +vastahakoisen joukon. Lähettäkää minut viestiänne viemään Cevennien +väestölle!" Kuningas mutisi itsekseen, kun hän kunnioituksen ja inhon +sekaisin tuntein katseli tuota kuihtunutta ja palavasilmäistä +kiihkoilijaa. + +"Hyvä, apotti", lisäsi hän ääneen, "te saatte lähteä Cevenneille." + +Ehkäpä ankara munkki näki aavistuksena sen hirvittävän aamun, jolloin +viisikymmentä miekkaa lävisti hänen ruumiinsa, hänen kyyristyessään +palavan kotinsa nurkkaan. Hän painoi kasvonsa käsiinsä ja väristys +kulki hänen laihan ruumiinsa läpi. Sitte hän nousi ja pannen kätensä +ristiin rinnalle vaipui entiseen tunteettomuuteensa. + +Ludvig otti kynän käteensä ja veti paperin lähemmäksi. + +"Te annatte siis kaikki minulle saman neuvon, te isä, te madame, te +apotti ja te Louvois. Hyvä, jos siitä koituu pahaa, älköön sitä +luetteko minulle viaksi. Mutta mitä tämä merkitsee?" + +De Catinat oli astunut askeleen eteenpäin ojentaen kätensä anovasti. +Hänen palava, kiivas luonteensa oli äkkiä unohtanut kaiken +varovaisuuden ja hän oli sillä hetkellä näkevinään lukemattoman joukon +miehiä, naisia ja lapsia, jotka olivat samaa uskoa kuin hänkin ja jotka +eivät voineet sanoa sanaakaan puolestaan, hän näki heidän kaikkien +kohdistavan katseensa häneen, puolustajanaan ja puolestapuhujanaan. Hän +oli sangen vähän tullut ajatelleeksi näitä asioita silloin, kun kaikki +oli hyvin, mutta nyt vaaran uhatessa hänen luonteensa syvempi puoli +heräsi ja hän tunsi kuinka vähäpätöinen elämä ja onni oli suuren +periaatteen ja sen noudattamisvaatimuksen rinnalla. + +"Älkää allekirjoittako sitä, sire", huudahti hän. "Kerran te vielä +toivotte, että teidän kätenne ennemmin olisi kuivettunut, kuin +tarttunut tuohon kynään. Minä tiedän sen, sire, olen varma siitä. +Ajatelkaa tuota avutonta joukkoa, ajatelkaa kaikkia noita lapsukaisia, +nuoria neitosia, vanhuksia ja heikkoja. Heidän uskonsa on sama kuin he +itse. Käskekää yhtähyvin lehtiä muuttamaan oksilta, joilla ne kasvavat. +Ne eivät voi sitä tehdä, korkeintaan voitte toivoa, että he +muuttuisivat kunniallisista ihmisistä teeskentelijöiksi. Ja miksi sen +tekisitte. He kunnioittavat teitä. He rakastavat teitä. He eivät tee +kenellekään pahaa. He ovat ylpeitä saadessaan palvella teitä +armeijassa, taistella teidän puolestanne, tehdä työtä hyväksenne ja +olla rakentamassa kuningaskuntanne suuruutta. Minä rukoilen teitä, +sire, ajatelkaa vielä kerran, ennenkuin allekirjoitatte käskyn, joka on +aiheuttava kurjuutta ja häviötä niin monelle." + +Hetken kuningas epäröi kuunnellessaan sotilaan lyhyitä ja katkonaisia +lauseita, joilla tämä puhui omiensa puolesta, mutta hänen piirteensä +kovenivat taas, kun hän muisti, ettei hänen henkilökohtainenkaan +pyyntönsä ollut voinut taivuttaa tuota nuorta hovikeikaria. + +"Ranskan uskontona tulee olla sen kuninkaan uskonto", sanoi hän, "ja +jos minun omat henkivartijani asettuvat tässä asiassa minua +vastustamaan, niin täytyy minun hankkia muita, jotka ovat +uskollisempia. Tuo majurinvaltakirja, menee kapteeni de Belmont'ille, +Louvois." + +"Hyvä on, sire." + +"Ja de Catinat'n valtakirja siirtyy luutnantti Labadoyère'lle. + +"Hyvä on, sire." + +"Ja minä en saa palvella teitä enää?" + +"Olette liian hieno minun palvelukseeni." + +De Catinat'n kädet vaipuivat huomaamatta sivuille ja hänen päänsä +painui rinnalle. Sitte, tajuten että hänen elämänsä toiveet nyt olivat +kokonaan menneet raunioksi ja tuntien sen julman vääryyden, mikä häntä +oli kohdannut, hän purskahti toivottomaan itkuun ja ryntäsi huoneesta +voimattomassa vihassaan. Nyyhkyttäen ja elehtien, takki napittamatta ja +lakki väärinpäin päässä tuoksahti hän talliin, missä Amos Green +rauhallisena poltteli piippuaan ja arvostelevin silmin seurasi hevosten +harjaamista. + +"Mikä helkkari nyt on hätänä?" kysyi hän pitäen piippua pesästä ja +puhallellen sinisiä haikuja nenäänsä kohti. + +"Tätä miekkaa", huusi ranskalainen, "minulla ei enää ole oikeus kantaa! +Niinpä katkaisen sen!" + +"Hyvä, minäpä katkaisen myös veitseni jos se rohkaisee sinua." + +"Ja nämät", sanoi de Catinat, repien hopeisia olkalappujaan, "saavat +mennä saman tien." + +"Oh, sinä ennätät enemmän kuin minä, sillä eihän minulla tuollaisia ole +koskaan ollut. Mutta kuulehan ystävä, annahan minun tietää mikä sinua +surettaa, jotta näkisin, eikö sitä voisi auttaa jollakin tavoin." + +"Pariisiin! Pariisiin!" huusi kapteeni mielettömästi. "Jos minut onkin +tuhottu, niin voin ehkä vielä pelastaa heidät. Satulaan pian!" + +Amerikkalaiselle oli selvää, että jokin äkillinen onnettomuus oli +tapahtunut ja sen vuoksi hän kiiruhti auttamaan toveriaan ja renkejä +hevosten satuloimisessa. Viisi minuuttia myöhemmin olivat he matkalla +ja tunnin kuluttua seisauttivat he höyryävät ja vaahdon peittämät +ratsunsa korkean talon kohdalla Pyhän Martin kadulla. De Catinat +hyppäsi satulasta ja juoksi rappuja ylös, Amoksen seuratessa verkalleen +perässä. + +Vanha hugenotti ja hänen kaunis tyttärensä istuivat samalla puolen +kookasta tulisijaa käsikädessä ja hypähtivät molemmat pystyyn hänen +tullessaan. Tyttö heittäytyi ilosta huudahtaen sulhasensa syliin ja +vanhus tarttui veljenpoikansa ojentamaan käteen. Toisella puolen +tulisijaa istui oudonnäköinen vanha mies, pitkävartinen piippu suussa +ja viinilasi vieressään penkillä. Hän oli harmaatukkainen ja -partainen +ja hänellä oli paksu punainen nenä ja pienet harmahtavat silmät, jotka +tuikkivat tuuheitten kulmakarvojen alta. Hänen pitkät kapeat kasvonsa +olivat täynnä ristiin rastiin kulkevia ryppyjä ja olivat ne perin +liikkumattomat, ja kun ne lisäksi olivat kauttaaltaan yhdenväriset, +tummemmat kuin tummin pähkinäpuu, niin ne muistuttivat paraiten +karkeasyisestä puusta veistettyä kuvaa. Hän oli puettu siniseen +sarssipuseroon ja punaisiin housuihin, jotka olivat polvien kohdalta +paksussa tervassa. Jaloissa oli hänellä kömpelötekoiset tasakärkiset +kengät, joissa oli teräksiset soljet ja vierellään oli hänellä, paksun +tammisen kepin päässä, kauhtunut hopeanauhainen lakki. Harmaan +tukkansa oli hän takaapäin koonnut lyhyeksi kankeaksi piiskaksi ja +messinkivartinen merimieskoukku riippui hänen tervatulla nahkavyöllään. + +De Catinat'lla oli liian paljon tekemistä huomatakseen tuota +eriskummallista vierasta, mutta Amos Green huudahti ilosta nähdessään +hänet ja riensi tervehtimään häntä. Toisen puisevat kasvot värähtivät +juuri sen verran, että kaksi tupakan ruskeuttamaa hammasta pääsi +näkyviin ja nousematta istuimeltaan ojensi hän punaisen, kohtalaisen +lapion kokoisen kätensä tulijalle. + +"Mitä! Kapteeni Efraim", huudahti Amos englanninkielellä. "Eipä teitä +olisi luullut täällä tapaavansa. De Catinat, tässä on vanha ystäväni, +Efraim Savage, jonka suojeluksessa tulin tänne." + +"Ankkuri haalattu ja luukut kiini", virkkoi muukalainen omituisella +pitkäveteisellä äänellä, jonka hän oli perinyt esi-isiltään, +englantilaisilta puritaaneilta. + +"Ja milloin aiotte purjehtia?" + +"Niinpian kuin jalkasi on laivankannella, jos vain kaitselmus antaa +tuulta ja nousuvettä. Mitäs kaikkea sinulle kuuluu? + +"Oikein hyvää. Minulla on paljon kerrottavaa teille." + +"Toivon että olet pitänyt itsesi erilläsi heidän paavillisesta +villityksestään." + +"Olen, olen Efraim." + +"Ja ettei sinulla ole ollut mitään tekemistä punaisen naisen kanssa." + +"No, no, mutta mikä nyt?" + +Harmaa tukka oli noussut pystyyn ukolla ja pienet harmaat silmät +kiiluivat suuttumuksesta. Amos, seuraten niitten suuntaa, näki de +Catinat'n istuvan käsi Adelen vyötäisillä ja tämän pää nojautuneena +sulhasensa olkaa vasten. + +"Ah, jos minä vain osaisin tuota heidän sip-sip, lipilaarikieltään! +Onko tuollaista näkyä ennen nähty! Amos poikani, mitä häpeemättömiä +letuksia nuo ranskalaiset ovat!" + +"Eihän toki. Varmasti tuollaisia näkyjä on nähtävissä meidänkin +puolellamme valtamerta, eikä sitä kukaan pahakseen panne." + +"Ei koskaan, Amos. Ei missään Jumalan maassa." + +"No, on, olen nähnyt ihmisten kuhertelevan New Yorkissakin. + +"Ah, New Yorkissa! Minähän sanoinkin, ettei missään Jumalan maassa. En +voi vastata New Yorkista enkä Virginiasta. Eteläpuolella Cape Cod'ia +tai New Haven'ia en voi taata mitä ihmiset tekevät, mutta varmasti voin +sanoa, että he Bostonissa tai Salem'issa tai Plymouthissa saisivat +kuritushuonetta ja jalkapuuta tuollaisesta." + +Hän puisti päätään ja muljautti silmiään rikolliseen pariin päin. + +Mutta he ja heidän vanha omaisensa olivat aivan liian syventyneinä +omiin asioihinsa edes ajatellakseenkaan puritaani-merikarhua. De +Catinat oli kertonut tarinansa muutamin katkerin lausein, kärsimänsä +vääryyden, virastaerottamisensa ja sen tuhon, joka koitti Ranskan +hugenoteille. Adele naisten enkelimäiseen tapaan, ajatteli vain +sulhastaan ja hänen onnettomuuksiaan, kuunnellessaan hänen +kertomustaan, mutta vanha kauppamies kömpi jaloilleen, kun hän kuuli +Nantes'in ediktin peruuttamisesta ja seisoi vapisevin jäsenin ja +tuijotti ympärilleen hämmennyksissään. + +"Mitä minä teen, mitä minä teen", valitti hän. "Olen liian vanha +alottaakseni elämän uudelleen." + +"Älä pelkää, setä", sanoi de Catinat rohkaisevasti. "On niitä muitakin +maita, kuin Ranska." + +"Mutta ei minulla. Ei, ei, olen liian vanha. Mutta Herra, sinun kätesi +lepää raskaana palvelijasi päällä. Nyt on vihan malja avattu. Ah, minne +mennä, minne kääntyä." Hän väänteli käsiään neuvottomuudessaan. + +"Mikä häntä vaivaa, Amos?" kysyi merimies, "vaikka en ymmärrä mitään +siitä, mitä hän sanoo, näen kuitenkin että hän on nostanut hätämerkin." + +"Hänen täytyy omaisineen jättää isänmaansa." + +"Mutta miksi?" + +"Sen vuoksi, että he ovat protestantteja ja kuningas ei salli sitä." + +Efraim Savage oli silmänräpäyksessä salin toisella puolella, ja puristi +vanhan kauppamiehen hentoa kättä omissa suurissa kourissaan. Hänen +voimakkaassa otteessaan ja karkeissa ahavoituneissa kasvoissaan ilmeni +sellainen veljellinen osan-otto, että se rohkaisi vanhusta paljon +enemmän kuin mitkään sanat olisivat voineet tehdä. + +"Mikä veripunainen nainen Ranskalla onkaan, Amos!" sanoi merimies. +"Sano tälle miehelle, että me viemme hänet meren yli, sano hänelle, +että meillä on siellä maa, johon hän soveltuu kuin tappi tynnöriin, +kerro hänelle että uskonto on siellä kaikille vapaa ja ettei siellä ole +paavin lähettejä Baltimore'a lähempänä eikä myöskään Penobseatin +kapusiinimunkkeja. Sano hänelle että jos hän tahtoo tulla mukaan, niin +_Kultainen kyynäräkeppi_ odottaa häntä ankkuri nostettuna ja lasti +ruumassa. Puhu hänelle mitä tahdot ja niin kauan kunnes saat hänet +lähtemään." + +"Sitte meidän täytyy lähteä heti", sanoi de Catinat, kun hän kuuli +sydämellisen tiedonannon, jota juuri tulkittiin hänen sedälleen. + +"Tänä iltana käsky julaistaan ja huomenna voi jo olla myöhäistä." + +"Mutta minun liikkeeni!" sanoi kauppamies. + +"Ottakaa arvokkain mukaanne ja jättäkää loput. Se on parempi kuin +menettää kaikki ja vielä vapauskin kaupanpäälle." + +Niin lopulta päätettiinkin. Samana iltana, viittä minuttia ennen +porttien sulkemista, lähti Pariisista viisihenkinen seurue, kolme +ratsain ja kaksi umpinaisissa ajopeleissä, jonka katolla oli useita +raskaita laatikoita. He olivat ensimäisiä lehtiä jotka lähtivät lentoon +ennen rajumyrskyä, aikaisimpia niistä tuhansista, joita seuraavina +kuukausina virtasi kaikilla Ranskasta vievillä teillä, mutta +joista liiankin moni päätyi kaleeri-orjuuteen, vankiloihin ja +kidutuskammioihin. Sittenkin tulvi heitä rajojen yli riittävä määrä +muuttaakseen naapurimaiden teollisuuden ja muovaillakseen heidän +luonnettaan tuntuvasti. Samoinkuin israelilaiset ennen vanhaan, ajoi +heidätkin kodeistaan vihastunut kuningas, joka vielä heidän lähtiessään +pani heidän tielleen kaikenlaisia vaikeuksia. Ei yhdelläkään heistä +ollut toivon kipinääkään päästä luvattuun maahansa ilman tuskallista, +pitkää vaellusta, pennittöminä, ilman ystäviä ja hyljättyinä. + +Kuvaamattomiksi ovat jääneet ne vaivat ja vaarat, joitten alaisiksi nuo +vaeltajat joutuivat. Paljon niistä tietäisivät Sveitsin vuoret ja +Reininmaa; Valloonien metsät, Englanti ja Irlanti ovat heidän +valituksensa kuulleet, vieläpä Berliinissä ja kaukaisella Venäjänmaalla +ovat he kyyneleitään kuivanneet. Mutta seuratkaamme tämän pienen tutun +joukon rohkeata matkaa ja heidän vaihtelevia kohtaloitaan suurella +läntisellä mantereella, joka niin kauan oli ollut hedelmätön — +siihenhän oli kylvetty vain ihmiskunnan rikkaruohoa — mutta joka nyt +vihdoin oli nouseva korkeaan kukoistukseen. + + + + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 79036 *** |