Initial commit of ebook 79036 filesHEADmain

1 files changed, 9280 insertions, 0 deletions

diff --git a/79036-0.txt b/79036-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..7d506ce
--- /dev/null
+++ b/79036-0.txt
@@ -0,0 +1,9280 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 79036 ***
+language: Finnish
+
+
+
+
+PAKOLAISET I
+
+Romaani kahdesta maanosasta
+
+
+Kirj.
+
+SIR A. CONAN DOYLE
+
+
+Suomennos.
+
+Alkuteoksen nimi: "The Refugees" (1893)
+
+
+
+
+
+Jyväskylässä,
+K. J. Gummerus Oy,
+1925.
+
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+Vanhassa maailmassa:
+
+  1. Amerikkalainen vieras.
+  2. Kuningas kotioloissaan.
+  3. Oven puolustus.
+  4. Kansansa isä.
+  5. Belialin lapset.
+  6. Taistelu talon herruudesta.
+  7. Uusi ja vanha maailma rinnatusten.
+  8. Nouseva aurinko.
+  9. Kuningas huvittelee.
+ 10. Auringon pimennys Versailles'issa.
+ 11. Aurinko paistaa jälleen.
+ 12. Kuningas ottaa vastaan.
+ 13. Kuningas on kekseliäs.
+ 14. Viimeinen valtti.
+ 15. Yöllinen ratsastus.
+ 16. Kun on piru merrassa.
+ 17. Portillac'in vankityrmä.
+ 18. Yllätysten yö.
+ 19. Kuninkaan kabinetissa.
+ 20. Kaksi Françoise'ta.
+ 21. Mies vaunuissa.
+ 22. Portillac'in mestauslava.
+ 23. De Catinat'n kukistuminen.
+
+
+
+
+
+
+VANHASSA MAAILMASSA
+
+
+
+
+Ensimmäinen luku.
+
+AMERIKKALAINEN VIERAS.
+
+
+Ikkuna oli sellainen, jommoisia Pariisissa yleisesti käytettiin
+kuudennentoista sataluvun lopulla. Se oli korkea ja kapea, varustettu
+pihtipielillä ja leveällä poikkipienalla, jonka yläpuolella olevaan
+ruutuun oli maalattu vähäinen vaakunakilpi — kolme hopeapohjalla
+lepäävää punaista jalka-ansaa. Ikkunan ulkopuolella istui seinässä
+kiinni jykevä rautakanki, josta riippui pienoinen kullattu villapaalin
+kuva, heilahdellen ja naristen tuulen joka henkäyksestä. Vastapäätä
+kadun toisella puolella oli toisia samanlaisia taloja, yhtä korkeita,
+kapeita ja porvarillisen siistejä, joiden julkisivuja leikkelivät
+ristikkäin käyvät kannatinpylväät ja kattoja koristivat terävät
+päätykolmiot ja pienet kulmatornit. Ja alhaalta rakennusten välistä
+kuului epälukuisten jalkain kopinaa St. Martin-kadun mukulakiveykseltä.
+
+Ikkunan sisäpuolella oli ruskealla espanjannahalla päällystetty leveä
+ikkunalavitsa, jolla leväten perheen jäsenet voivat akkunaverhojen
+välistä katsella vilkasta katuvilinää. Kaksi heistä istui nytkin
+lavitsalla, mies ja nainen, mutta selkänsä he olivat kääntäneet
+ulkopuoliselle näytelmälle ja kasvonsa isoon ja komeasti sisustettuun
+asuinsuojaan. Tuontuostakin he vilkaisivat toisiinsa, ja heidän
+silmistään voi nähdä, ettei heidän onnensa kaivannutkaan muuta
+katsottavaa.
+
+Eikä tuo ollut ihmekään, sillä kauniimpaa paria olisi saanut kauan
+etsiskellä. Nainen oli hyvin nuori, korkeintaan kaksissakymmenissä,
+kasvot tosin kalpeat, mutta sellaista kalpeutta, joka loisti itsestään
+ja oli niin raitis ja puhdas ja puhui sellaisesta sisäisestä
+puhtaudesta ja viattomuudesta, ettei niiden neitseellinen valo
+kaivannutkaan värien hurmaa lisäkukkeudekseen. Piirteet olivat hienot
+ja pehmeät, ja sinimustat hiussuortuvat ja pitkät tummat silmäripset
+loivat somia varjoja silmäterien uneksivalle harmaudelle ja ihon
+norsunluuhohteelle. Tytön koko olennossa oli jotain levollista ja
+pidätettyä, jota vaikutusta yhä koroitti sileä mustasilkkinen puku ynnä
+kivihiilihelmistä tehty rintaneula ja rannerengas, jotka olivat hänen
+ainoina koristeinaan. Tällainen oli Adele Catinat, kuuluisan
+hugenottiuskoisen verkakauppiaan ainoa tytär.
+
+Mutta jos hänen pukunsa oli synkän yksitotinen, niin sitä loistavampi
+oli hänen istuintoverinsa asu. Tämä oli tyttöä kenties kymmentä vuotta
+vanhempi; pienillä kapeilla kasvoilla oli aito soturimainen ilme, musta
+huuliparta oli huolellisesti hoidettu ja tummanruskeiden silmien
+säihkyvä katse näytti voivan saada yhtä helposti miehet tottelemaan
+kuin naiset sulamaan. Hänen takkinsa oli taivaansininen, koristettu
+poikittaisilla hopeapunoksilla ja leveillä hopeaolkaimilla. Valkeat
+säämiskäliivit kurkistivat takin aukosta, ja samaa ainetta olivat
+polvihousut, jotka katosivat pitkävartisiin kiiltonahkasaappaisiin,
+joiden koroissa helisivät kullatut kannukset. Hopeakahvainen miekka ja
+sulkaniekka hattu, jotka istuja oli laskenut vierelleen lavitsalle,
+täydensivät muhkean asepuvun, jonka kantaminen laskettiin miehelleen
+kunniaksi, sillä jokainen ranskalainen tunsi sen olevan Ludvig XIV:n
+kuuluisan Sinisen kaartin upseerivormun. Repäisevän uljaalta soturilta
+tämä nuori herra tosiaan näyttikin ylväine kiharapäineen ja huolettoman
+luontevine liikkeineen. Ja sellaiseksi hän oli osoittautunut
+sotakentälläkin, kunnes Amory de Catinat'n nimi oli saanut mainehikkaan
+kaiun kaikkien niiden tuhansien uljaiden alhaisaatelisten joukossa,
+jotka parveilivat kuninkaan pyhitetyn persoonan ympärillä.
+
+Molemmat nuoret olivat ensimmäisen polven serkuksia, ja
+kaunispiirteisistä kasvoistaan voi hyvin tuntea heidät
+lähisukulaisiksi. De Catinat polveutui jalosukuisesta
+hugenottiperheestä, mutta kadotettuaan jo lapsena molemmat vanhempansa
+oli hän astunut armeijaan ja ponnistellut nykyiseen asemaansa ilman
+kaikkia suotuisia syrjävaikutuksia pelkän mieskohtaisen kuntonsa
+nojalla. Hänen isänsä nuorempi veli sen sijaan oli luopunut aatelisesta
+"de"-lisäkkeestä nimensä edessä, kun oli nähnyt kerettiläiseksi
+katsotun uskontonsa sulkevan häneltä kaikki jalosukuiselle miehelle
+sopivat elämänurat, ja antautunut harjoittamaan kauppaa Pariisissa
+sellaisella menestyksellä, että hänet nykyisin luettiin kaupungin
+rikkaimpien ja vaikutusvaltaisimpien porvarien joukkoon. Hänen kattonsa
+alla nuori soturi nyt istui, ja hänen ainoan tyttärensä kättä tämä
+juuri piteli omassaan.
+
+"Kerropas minulle, Adele", hän sanoi, "mikä sinut nyt panee noin
+murheellisen näköiseksi?"
+
+"Enhän minä ole murheellinen, Amory."
+
+"Älähän — mitäs sitten tietääkään tuo pieni ryppy noiden kaarevien
+kulmakarvojesi välissä? Ahaa, näethän että osaan lukea sinun tuulesi
+kasvoistasi niinkuin paimen lukee säätä taivaan pilvistä."
+
+"Eihän se ole mitään, Amory — mutta..."
+
+"Mutta mitä?"
+
+"Sinähän jätät minut yksin tän'iltana."
+
+"Mutta palaanhan taas huomen-aamulla."
+
+"Ja täytyykö sinun todella, ihan todella, lähteä pois täältä
+tän'iltana?"
+
+"Tänne jääminen tietäisi kohta virkaeroa minulle. Minunhan pitää
+aikaisin huomen-aamulla olla vahtivuorossani kuninkaan makuusuojan
+ovella! Aamumessun jälkeen astuu majuri de Brissac minun tilalleni ja
+sitten olen jälleen vapaa mies."
+
+"Ah, Amory, kun sinä noin puhelet kuninkaasta ja hovista ja sen
+suurista vallasnaisista, niin tulen ihan ihmeisiini!"
+
+"Mikä sinut sitten oikein panee ihmettelemään!"
+
+"No, kun ajattelen että sinä, joka elät sellaisen loiston keskellä,
+alennut tulemaan kauppiaan halpaan majaan."
+
+"Ah, mutta minkäs aarteen tämä maja sitten kätkeekään?"
+
+"Sehän se minua kaikkein enimmän ihmetyttääkin. Että sinä, joka elät
+kaiket päivät niin kauniiden ja henkevien ihmisten parissa, luulet
+minun olevan rakkautesi arvoinen — minun, joka olen vain kuin
+pikkuinen hiiri, aivan yksin tässä isossa talossa, ja niin arka ja
+kömpelö! Sehän se vasta ihmeellistä on!"
+
+"Kullakin on oma makunsa", sanoi nuori mies, silittäen serkkunsa
+pienoista kättä. "Naisten laita on aivan sama kuin kukkien. Mikä pitää
+suurista loistavista auringonkukista tai ruusuista, joiden suuruus ja
+väriloiste pakostakin paistaa jokaisen silmiin. Mutta minulle on
+rakkain pieni orvokki, joka kätkeytyy sammalen turviin ja kuitenkin on
+niin suloinen katsella ja levittää tuoksuaan kauas ympärilleen. —
+Mutta yhä vielä on tuo juro ryppy otsallasi, armaani!"
+
+"Tahtoisin, että isä pian palaisi kotia."
+
+"Miksi niin? Tunnetko itsesi täällä niin yksinäiseksi?"
+
+Tytön kalpeille kasvoille lennähti nopea hymy. "Enhän minä yksin ole
+ennenkuin vasta illalla. Mutta minä olen aina niin rauhaton, kun hän on
+poissa kotoa. Nykyään saa kuulla niin paljon poloisten veljiemme
+vainoomisesta."
+
+"Joutavia! Setäni kyllä kykenee varjelemaan itsensä vainolaisilta."
+
+"Hän on lähtenyt verkakauppiaitten esimiehen luo puhumaan tuon
+rakuunamajoituksen johdosta."
+
+"Ah, siitähän et ole minulle vielä puhunutkaan."
+
+"Tässähän on siitä ilmoitus." Hän otti pöydältä sinisen paperikääryn,
+josta riippui punainen sinetti nauhassaan. Upseerin tuuheat mustat
+kulmakarvat rypistyivät, kun hän silmäsi paperiin.
+
+"Täten annetaan sinulle, Theophile Catinat, St. Martin kadun varrella
+asuva verkakauppias, tiedoksi", luki hän kirjeestä, "että olet
+velvollinen antamaan majaa ja muonaa kapteeni Dalbert'in johdossa
+oleville 20 Languedocin sinisen rakuunarykmentin sotilaalle, kunnes
+sinulle toisin ilmoitetaan. (Allekirj.) de Beaupre (kuninkaan
+komissaari)."
+
+De Catinat tunsi hyvin tämän pakkokeinon, jolla hugenotteja rasitettiin
+Ranskan kaikilla kulmilla, mutta hän oli imarrellut mieltään sillä
+ajatuksella, että hänen oma upseeriasemansa varjelisi hänen
+sukulaistaan moisesta kohtalosta. Harmista huudahtaen hän nakkasi
+kirjeen kädestään.
+
+"Milloin niiden pitäisi tulla?"
+
+"Isä sanoi, että tän'iltana."
+
+"Sitten ne eivät jää tänne kauaksi. Huomen-aamulla minä tuon mukanani
+käskykirjeen, joka karkoittaa ne tästä talosta. Mutta aurinkohan näkyy
+jo painuneen St. Martinkirkon taa, ja minun pitäisi olla jo
+paluumatkalla."
+
+"Ei, ei — sinä et saa vielä lähteä."
+
+"Tahtoisin ensin nähdä sinut isäsi huostassa, sillä pelkään jättää
+sinua yksin noiden roikaleiden tullessa. Ja kuitenkaan ei mikään
+puolustava syy auttaisi, jollen ole ajoissa Versailles'issa. Mutta
+katsopas — portaiden eteen on pysähtynyt jokin ratsastaja. Hänellä ei
+ole vormupukua. Kukaties hän on isäsi lähetti."
+
+Tyttö käännähti innokkaasti ikkunaan ja kurkisti verhojen välistä ulos,
+nojaten kättään serkkunsa hopeaolkaimeen.
+
+"Ah, minähän olin aivan unohtaa!" hän huudahti. "Tuohan on se
+amerikkalainen vieraamme. Isä sanoi hänen tulevan tänään."
+
+"Amerikkalainen vieraanne!" toisti soturi ällistyneenä, ja molempien
+päät painuivat katselemaan ulos ikkunasta. Ratsastaja, joka oli kookas
+ja leveäharteinen nuori mies, lyhyttukkainen ja parraton, käänsi
+pitkän, mustanpuhuvan ja järeäpiirteisen naamansa juuri heitä kohti,
+katseensa harhaillessa talon julkisivua pitkin. Hänellä oli päässään
+pehmeälierinen harmaa huopahattu Pariisissa outoa tyyliä, mutta muuten
+olivat hänen tummat yksivakaiset vaatteensa ja pitkävartiset saappaansa
+samanlaiset kuin millä pääkaupungin porvarilla hyvänsä. Ja sittekin oli
+hänen ulkomuotonsa niin tavallisuudesta poikkeava, että kaupunkilaisia
+oli kertynyt hänen ympärilleen tiheäksi rykelmäksi ällistelemään suut
+auki ratsastajaa ja tämän ratsua. Monta koloa ja naarmua saanut pyssy,
+jossa oli hirveän pitkä piippu, oli perästään sidottu kiinni hänen
+jalustimeensa, piipunsuun heiluessa korkealla ilmassa hänen päänsä
+päällä. Kummastakin pistoolikotelosta riippui iso musta nahkareppu, ja
+kirjava punahetaleinen huopapeite oli kääritty mytyksi hänen satulansa
+taa. Hevonen, jykeväjäseninen päistärikkö, oli kiiltävän hikinen
+selästään ja räiskyneen mudan vallassa vatsan puolelta, ja se
+notkistihe seistessään etupolvilleen aivan kuin ratki nääntyneenä. Kun
+ratsastaja tuntui päässeen talosta selville, hypähti hän keveästi alas
+satulasta, ja irroitettuaan pyssynsä, reppunsa ja peitteensä huitoi
+huolettomasti itselleen tietä ällistelevän väkijoukon läpi ja alkoi
+kolkuttaa kovasti ulko-ovelle.
+
+"Kuka ihmeessä hän saattaa ollakaan?" ihmetteli de Catinat.
+"Kanadalainen ehkä? Sellainenhan olen melkein itsekin. Minulla on yhtä
+paljon tuttavia meren tuolla puolen kuin täälläkin. Mitämaks tunnenkin
+hänet. Sielläpäin ei ole vallan paljon valkoisia kasvoja, ja niinä
+kahtena vuonna, jolloin olin meren takana, oli tuskin yksiäkään
+Saguenaysta Nipissingiin saakka, joita minä en olisi tullut näkemään."
+
+"Ei, hän on Englannin siirtomaista, Amory. Mutta hän puhuu meidän
+kieltämme. Hänen äitinsä oli meille sukua."
+
+"Entä hänen nimensä?"
+
+"Se on Amos — Amos ... ah, noita nimiä! Niin, Greenhän se oli — Amos
+Green. Hänen isänsä ja minun isäni ovat tehneet paljon kauppaa
+keskenään, ja nyt on hänen poikansa, joka tietääkseni on koko ikänsä
+elänyt vain erämaissa, lähetetty tänne oppimaan vähän maailman tapoja.
+Ah, hyvä Jumala — mitä kummaa siellä nyt onkaan tapahtunut?"
+
+Alakerran eteisestä oli äkkiä kuulunut kirkunaa ja huutoja, kiivaan
+miehenäänen luikkamista ja kiireisten askelien kopinaa. Tuossa paikassa
+oli de Catinat joutunut portaiden puoliväliin ja jäänyt ällistyneenä
+katselemaan eteisessä tarjoutuvaa näytelmää.
+
+Käytävän kummallakin seinällä seisoi kaksi naispalvelijaa kirkuen minkä
+saivat ääntä keuhkoistaan. Keskellä pyöri miespalvelija Pierre,
+yksitotinen vanha kalvinisti, jonka ei vielä koskaan oltu nähty
+kadottavan jäykkää arvokkaisuuttaan, ympäri kuin väkkärä, viuhtoen
+käsivarsillaan ja parkuen niin että melun olisi voinut luulla kuuluvan
+vaikka Louvre'iin saakka. Hänen laihaa kinttuaan verhoavaan harmaaseen
+villasukkaan oli pureutunut kiinni tuuhea, musta ja karvainen pallo,
+josta näkyi ylöspäin tirkistelevä pieni punainen silmä ja sen alla
+valkoinen hammasrivi, joka piteli tarmokkaasti kiinni saaliistaan.
+Huudot kuultuaan oli hevosestaan huolehtinut nuori muukalainen
+syöksynyt sisään ja nähdessään vanhusparan pulan käynyt käsiksi
+purijaan, antanut sille pari navakkaa iskua kuonolle ja työntänyt sen
+pää edellä takaisin nahkareppuun, josta se palvelijain hirmuksi oli
+putkahtanut esiin.
+
+"Älkää joutavia hätäilkö", sanoi hän sujuvalla ranskankielellä; "sehän
+on vain karhu."
+
+"Ah, taivahan isä!" huusi Pierre, pyyhkäisten kyyneleet silmistään.
+"Voi, se on tehnyt minut ainakin viittä vuotta vanhemmaksi! Minä
+seisoin ovella kumartamassa monsieurille ja ennenkuin arvasinkaan, oli
+se takaapäin kimpussani."
+
+"Syy oli minun, kun olin jättänyt repunsuun auki. Elukka on vain pentu
+ja syntyi vasta samana päivänä kuin lähdin New Yorkista, kuusi viikkoa
+sitten. Onko minulla kunnia puhutella isäni ystävää, monsieur
+Catinat'ta?"
+
+"Ei, monsieur", puuttui kaartilainen portailta puheisiin. "Setäni on
+kaupungilla, mutta minä olen kapteeni de Catinat, teidän nöyrä
+palvelijanne, ja tässä on mademoiselle Catinat, tämän talon emäntä."
+
+Vieras nousi portaita ylös ja tervehti heitä molempia yhdellä haavaa
+arkaillen ja jäykästi, aivan kuin metsän villi peura, joka on päättänyt
+hypätä peloittavalta näyttävän esteen yli. Hän seurasi heitä saliin —
+mutta tuossa tuokiossa hän oli jälleen hävinnyt heidän näkyvistään, ja
+he voivat kuulla vain hänen kumajavat askeleensa portailta. Palatessaan
+hänellä oli ihanan kiiltävä turkiseläimen nahka kädessään. "Karhu on
+tulijaislahja teidän isällenne, mademoiselle", sanoi hän. "Tämän toin
+Amerikasta teille itsellenne. Eihän se paljonkaan arvoinen ole, mutta
+voihan siitä tehdä teille nahkasäärykset tai käsipuuhkan."
+
+Adele huudahti ihastuksesta, kun hänen hyväilevät kätensä upposivat
+syvälle nahan pehmeään karvaan. Ja syytä hänellä olikin ihailla
+saalistaan, sillä harvoin sai kuningaskaan sellaisen lahjan. "Ah,
+kuinka ihana tämä onkaan, monsieur", hän huudahti. "Minkä eläimen nahka
+se on ja mistä olette sen saanut?"
+
+"Se on mustakettu. Ammuin sen itse viime kierroksellani Oneidajärven
+irokeesikylissä."
+
+Neito painoi kauniin taljan poskeaan vastaan, jonka marmorinvalkea
+hipiä paistoi suloisesti sen mustaa pehmeyttä vastaan. "Minua
+pahoittaa, ettei isä ole täällä toivottamassa teitä tervetulleeksi,
+monsieur", sanoi hän; "mutta sallikaa minun tervehtiä teitä
+sydämellisesti hänen sijastaan. Teille varattu huone on yläkerrassa, ja
+Pierre saattaa teidät sinne, jos haluatte."
+
+"Minulleko huone? Mitä varten."
+
+"No, toki — nukkuaksenne, monsieur!"
+
+"Pitääkö minun sitten nukkua sisällä huoneessa?"
+
+De Catinat puhkesi nauramaan nähdessään vieraan hämmästyneen naaman.
+"Eihän teidän ole pakko, jollette itse tahdo", sanoi hän.
+
+Toisen kasvot kirkastuivat oitis, ja hän astahti lattian poikki huoneen
+peräikkunalle, joka antoi pihalle päin. "Ah!" hän huudahti aivan kuin
+riemullisen keksinnön tehdessään: "tuollahan kasvaa pyökkipuu,
+mademoiselle, ja jos saan viedä makuuhuopani sen juurelle, niin nukun
+ulkosalla paljon paremmin kuin missään huoneessa. Talvisaikaan se tosin
+ei käy laatuun, mutta kesällä minusta tuntuisi sisällä maatessani kuin
+putoisi katto alas rinnoilleni."
+
+"Te ette siis ole kaupunkilainen?" kysyi de Catinat.
+
+"Isäni asuu New Yorkissa — aivan Peter Stuyvesantin lähinaapurina,
+josta varmastikin lienette kuullut puhuttavan. Isä on hyvin karaistunut
+mies, ja häntä se ei pahoin rasita, mutta minä saan jo tarpeekseni
+parista yöstä peräkanaa Albanyssa tai Schenectadyssa käydessäni. Koko
+ikäni olen näet elänyt metsissä."
+
+"Olen varma, että isäni sallii teidän nukkua missä tahdotte ja tehdä
+mitä itse haluatte, kunhan vain olette tyytyväinen.
+
+"Kiitän teitä, neiti. Lähden siis viemään kapineeni pihalle ja
+ruokkimaan hevostani."
+
+"Ei, sen tekee Pierre."
+
+"Minäkö antaisin ratsuni vieraan haltuun! Olen tottunut huolehtimaan
+siitä itse."
+
+"Sitten lähden kanssanne", sanoi de Catinat. "Minulla on pari sanaa
+sanottavana teille. Näkemiin siis, Adele, huomiseksi."
+
+Molemmat nuoret miehet lähtivät yhdessä portaita alas, ja kaartilainen
+seurasi vierasta pihalle. "Teillä on ollut tänään pitkä matka", hän
+sanoi.
+
+"Niin on — Rouenista saakka."
+
+"Oletteko väsyksissä?"
+
+"Ei; minua harvoin väsyttää."
+
+"Olkaa sitten neidin parissa, kunnes hänen isänsä palasi kotiin."
+
+"Miksi tätä pyydätte?"
+
+"Siksi että minun täytyy lähteä, ja hän saattaa kukaties tarvita
+suojelijaa."
+
+Muukalainen ei vastannut mitään vaan nyökkäsi, ja heittäen mustan
+takkinsa yltään hän rupesi voimakkaasti hankaamaan ratsunsa rapaisia ja
+hiestyneitä kupeita.
+
+
+
+
+Toinen luku.
+
+KUNINGAS KOTIOLOISSAAN.
+
+
+Oli edellistä päivää seurannut aamu. Versailles'in linnan iso kello oli
+juuri kajahduttanut kahdeksan lyöntiä, ja hallitsijan ylösnousun aika
+oli melkein käsissä. Halki linnan loppumattoman pitkiä käytäviä ja
+freskomaalauksin koristettuja eteissuojia kävi tukahdutettu kohu ja
+hyörinä, aivankuin liikuttaessa varpaisilla kiihkeän odotuksen hetkenä,
+sillä kuninkaan ylösnousu oli tärkeä valtiotoimi, jossa sangen monilla
+henkilöillä oli omat erikoistehtävänsä. Höyryävää hopeista vesimaljaa
+kantava lakeija kiiruhti monsieur de St. Quentin'in, kuninkaan
+hoviparturin valtapiiriin. Toisia sipsutteli vaateläjiä käsivarrellaan
+kuninkaan makuuhuoneen eteissuojaan vievää käytävää pitkin.
+Hopeakirjaisissa sinisissä vormuissaan upeilevat kaartilaiset
+suoristautuivat kuin seipäiksi ja ojensivat peitsensä käsivarren päähän
+itsestään, kun vahtivuorossa oleva nuori upseeri, joka oli ikävissään
+katsellut ikkunasta hovilaisten ilonpitoa ulkoparvekkeella, käännähti
+tiukasti kannoillaan ja lähti astelemaan kuninkaallisen makuuhuoneen
+isoa valkokultakirjaista ovea kohti.
+
+Tuskin oli hän päässyt vartiopaikalleen sen eteen, kun kädensijaa
+kierrettiin hyvin hiljaa sisältäpäin, valtava ovenpuolikas pyörähti
+äänettömästi saranoillaan ja kynnyksen yli astui varpaisillaan mies,
+sulkien yhtä varovaisesti oven perästään.
+
+"Hs!" hän kuiskutti sormi huulillaan, ja koko hänen sileäksi ajeltu
+naamansa korkealle kohotettuine kulmakarvoineen ilmaisi mitä tärkeintä
+varoitusta. "Kuningas nukkuu yhä vielä."
+
+Nuo sanat kulkivat kuiskeena miehestä toiseen siinä ihmisparvessa, joka
+oli kunnioittavasti kokoutunut oven ulkopuolelle. Puhuja, joka oli
+kuninkaan ylikamaripalvelija monsieur Bontems, viittasi vahtiupseerille
+ja vei tämän takaisin siihen ikkunakomeroon, josta tämä oli juuri
+tullut.
+
+"Hyvää huomenta, kapteeni de Catinat", tervehti hän kunnioittavan
+tuttavallisuuden sävyllä.
+
+"Hyvää huomenta, Bontems. Kuinka kuningas on nukkunut?"
+
+"Ihmeteltävän hyvin."
+
+"Mutta eikö hänen ole aika jo nousta?"
+
+"Ei aivan vielä."
+
+"Ettekö aio herättää häntä?"
+
+"Vasta seitsemän ja puolen minuutin perästä." Kamaripalvelija kaivoi
+povestaan esiin pienen munanmuotoisen kellon joka oli sen miehen
+lakina, joka _itse_ oli kahdenkymmenen miljoonan ihmisen lakina.
+"Kuka komentaa päävahtia?"
+
+"Majuri de Brissac."
+
+"Tässäkö te tulette olemaan?"
+
+"Minulla on nelituntinen vartiovuoro kuninkaan persoonan
+läheisyydessä."
+
+"Se sattui hyvin. Kuningas antoi minulle eräitä ohjeita vietäväksi
+vahtipäällikölle, kun hän illalla jäi _pikku riisunnan_ jälkeen
+kahdenkesken minun kanssani. Hän pyysi minun mainitsemaan,
+että monsieur de Vivonnea ei ole päästettävä mukaan _suureen
+pukeutumiseen_. Teidän on ilmoitettava se hänelle itselleen."
+
+"Sen teen."
+
+"Sitten, jos sattuisi tulemaan kirjelippunen _häneltä_ —
+ymmärrättehän, tuolta uudelta..."
+
+"Madame de Maintenon'ilta?"
+
+"Aivan niin. Mutta parempi on, ettei mainita nimiä. Jos tämä sattuisi
+lähettämään kirjeen, niin teidän on otettava vastaan ja jätettävä se
+perille aivan huomaamattomasti, kun kuningas antaa teille siihen
+tilaisuuden."
+
+"Se tapahtuu."
+
+"Mutta jos se _toinen_ sattuisi tulemaan, niinkuin onkin
+mahdollista — ymmärrättehän, se entinen..."
+
+"Madame de Montespan?"
+
+"Ah, tuota teidän kerkeätä soturikieltänne, kapteeni! Jos hän siis
+sattuisi tulemaan, niin teidän on hienosti suljettava häneltä tie —
+kohteliaassa muodossa, ymmärrättehän, mutta missään tapauksessa häntä
+ei saa päästää sisään kuninkaan suojiin."
+
+"Hyvä on, Bontems."
+
+"Ja nyt meillä on enää vain kolme minuuttia aikaa."
+
+Mahtava palvelija kulki yhä suuremmaksi kasvavan odottelijajoukon
+halki, kasvoillaan ylvään nöyrä ilme kuten ainakin miehellä, joka
+tietää olevansa tosin vain lakeija, mutta siltä ainakin lakeijain
+kuningas, koska oli itsensä kuninkaan lakeija. Oven edessä seisoi rivi
+alempiarvoisia lakeijoita, joiden puuteroidut palmikot, punaiset
+samettitakit ja hopeaiset olkalaput kimaltelivat ikkunasta tulevan
+aamuauringon säteissä.
+
+"Onko uunin hoitaja täällä?" tiedusteli Bontems.
+
+"On, monsieur", vastasi eräs virkalainen, joka kannatti rintansa
+tasalla mäntypilkkeillä kuormitettua emaljitarjotinta.
+
+"Entä akkunaverhojen avaaja?"
+
+"Tässä, monsieur."
+
+"Entä peitteen nostaja?"
+
+"Tässä, monsieur."
+
+"Olkaa siis valmiit sanan saatuanne." Hän käänsi uudelleen ovenripaa ja
+katosi pimeään huoneeseen.
+
+Se oli iso neliömäinen suoja, jonka kahta korkeaa ikkunaa peittivät
+arvaamattoman kallishintaiset silkkikaihtimet. Niiden raoista lähetti
+aamuinen aurinko sisään muutamia pienoisia sädekimppuja, jotka
+suurenivat kartiomaisesti kulkiessaan huoneen läpi ja kohdatessaan
+sinisinä väriläikkinä kevätesikon värisiä seinäpintoja. Iso nojatuoli
+seisoi mustalle tuhalle palaneen liesiristikon vieressä, jonka yli
+kohoava mahtava mustamarmorinen uuninrinta ylhäällä päättyi tuhansiksi
+mutkitteleviksi koristekiekuroiksi ja vaakunakuvioiksi, kunnes suli
+yhteen kauniisti maalatun kattolaudoituksen kanssa. Huoneen nurkassa
+ilmaisi kapea vuode ja syrjään viskattu nahkapeite paikkaa, jossa
+uskollinen Bontems oli viettänyt yönsä.
+
+Aivan keskellä huonetta seisoi suunnaton pilarisänky, jonka
+gobelinikuteiset uutimet oli painettu päänsijan pieluksen taa.
+Kiilloitettu messinkikaide ympäröi vuodetta, jättäen sisäpuolelleen
+viiden jalan levyisen tilan. Tässä aitauksessa nähtiin valkealla
+liinalla peitetty pieni pyöreä pöytä, jolla lepäsi hopealautanen ja
+emaljoitu pikari, edellisellä kolme ohutta viipaletta kananrintaa ja
+jälkimmäisessä pisara Frontiac-viiniä — siltä varalta, että kuningas
+yöllä sattuisi tuntemaan itsensä nälkäiseksi ja janoiseksi.
+
+Kun Bontems kulkea hiiviskeli äänettömästi lattian poikki, jolla hänen
+jalkansa painuivat syvään sammalpehmeään mattoon, voi hän kuulla
+nukkujan pitkän hienoisen hengityksen ja tuntea nenässään unen
+uuvuttaman sakean ilman. Hän astui kaiteen aukosta aitauksen
+sisäpuolelle ja odotteli kello kädessä sen sekunnin tuloa, jolloin
+rautainen hovitapa määräsi kuninkaan herätettäväksi. Hänen vierellään
+pilkisti kallisarvoisen vihreäsilkkisen peitteen poimuista, puolittain
+hautautuneena pieluksen ilmaviin Valenciennes-pitseihin, lyhyeksi
+leikatun mustan tukan peittämä pyöreä pää sekä kyömynenän ja
+esiinpistävän alahuulen koristama kasvoprofiili. Kamaripalvelija
+näpähytti kellonkuoren kiinni ja kumartui nukkujan yli.
+
+"Minulla on kunnia ilmoittaa teidän majesteetillenne, että kello on
+puoli yhdeksän."
+
+"Ah!" Kuningas avasi hitaasti isot tummanruskeat silmänsä, teki
+ristinmerkin ja suuteli pientä mustaa pyhäinjäännössäiliötä, jonka hän
+veti esiin nauhasta yöpaitansa alta. Sitten hän nousi istualleen
+vuoteessa ja tuijotti räpyttelevin silmin ympärilleen kuin ajatuksiaan
+kooten.
+
+"Mainitsitteko käskyni vahtiupseerille, Bontems?" hän kysyi.
+
+"Kyllä, sire."
+
+"Kuka on vartiovuorossa?"
+
+"Majuri de Brissac päävahdissa ja kapteeni de Catinat käytävässä."
+
+"De Catinat! Ah, se nuori mies, joka pysähdytti hevoseni
+Fontainebleaussa. Minä muistan hänet. Saatte antaa merkin, Bontems."
+
+Kamaripalvelija astui sukkelaan ovelle ja työnsi sen auki. Sisään
+syöksähtivät uunien ylihoitaja ja neljä punatakkista ja
+valkoperuukkista lakeijaa, käyden itsekukin kerkeäkätisinä ja
+äänettömin askelin omaan askareeseensa. Yksi sieppasi Bomtems'in
+vuoteesta peiton ja patjan ja kiidätti ne kuin vilauksessa
+eteishuoneeseen; toinen joudutti pois yöaterian hopeakalustoineen;
+kolmas nykäisi syrjään kohokuvioin koristellusta silkkisametista tehdyt
+isot akkunaverhot ja päästi leveän valovirran huoneeseen. Sittenkun
+uuninkaitsija oli latonut liedenristikolle hopeatarjottimella tuomansa
+mäntykalikat ja sytyttänyt ne, laski hän kaksi pyöreää halkoa ristiin
+niiden päälle, sillä aamuilma oli kolakanlainen, ja poistui sitten
+seuralaisineen.
+
+Tuskin olivat nämä halpa-arvoiset aamutervehtijät ennättäneet mennä,
+kun paljon ylhäisempiä vieraita saapui. Ensimmäisinä asteli niitä
+rinnakkain sisään kaksi, toinen vähän päälle kaksikymmenvuotias
+nuorukainen, keskikokoinen mutta lihavahko, hidasliikkeinen ja
+ylpeäryhtinen, silkkisukan verhoama sääri siromuotoinen ja kasvot
+kylläkin kauniit mutta elottomat kuin naamio, paitsi milloin
+silmännurkista sattumoilta irvisti pahanilkinen leikillisyys. Hänellä
+oli yllään rikkaasti koristeltu takki luumunvärisestä sametista ja
+rinnan yli käyvässä nauhassa kimalteli P. Ludvigin ritarikunnan tähti.
+Hänen toverinsa oli arviolta nelikymmenvuotias, tummahipiäinen, hyvin
+arvokkaan ja juhlallisen näköinen, puettuna sileään mustasilkkiseen
+pukuun, jonka kaulusta ja hihansuita koristivat kultakuteiset
+pitsiröyhelöt. Kun tämä pari astui kuninkaan eteen, oli helppo huomata
+kaikissa kolmessa samaa sukulaisnäköä, josta hovissa outokin olisi
+voinut arvata vanhemman tervehtijän olevan Monsieurin, kuninkaan
+nuoremman veljen, ja toisen jälleen tuntenut Dauphin Ludvigiksi, hänen
+ainoaksi vihityssä avioliitossa syntyneeksi lapsekseen ja sen
+valtaistuimen lailliseksi perilliseksi, jolle kohtalon merkillinen
+suoma ei sallinut hänen eikä hänen poikansa koskaan nousta.
+
+Mutta vaikka kaikkien noiden kolmen miehen kasvoissa ilmeni niin
+tuntuva yhdennäköisyys, Bourbonien kyömynenä ja heidän äitinsä ja
+isoäitinsä Anna itävaltalaisen perintönä Habsburgien paksu alahuuli,
+niin voi niistä kuitenkin erottaa luonnonlaadun ja luonteen suuren
+eroavaisuuden. Kuningas oli nykyään kuudennellaviidettä, ja hänen
+lyhyeksi leikattu musta tukkansa oli jo hiukan kalju päälaelta ja
+harmaassa ohimoilta. Sittenkin oli hän säilyttänyt paljon
+nuoruudenaikaista kauneuttaan, johon vaikuttavana yhtyi vuosien antama
+arvokkaisuus ja luonnollinen ylhäisyys. Hänen tummat silmänsä olivat
+täynnä vilkasta ilmettä, ja hänen säännölliset kasvonpiirteensä olivat
+yhä edelleen maalarin ja kuvanveistäjän ilo ja ihastus. Luja ja samalla
+tunteellinen suu ynnä tuuheat, kauniisti kaartuvat kulmakarvat antoivat
+kasvoille voiman ja arvovaltaisuuden leiman; kun taas hänen veljensä
+tavallisesti aina umpimielinen ja itseensäsulkeutunut ilme kertoi
+miehestä, jonka pitkäaikainen pakollinen harjoitus oli totuttanut
+salaamaan tunteensa ja elämään syrjässä. Dauphinilla jälleen oli
+kauniimmat kasvot kuin hänen isällään, mutta niistä puuttui sitä elävää
+ja alati vaihtelevaa ilmettä, joka voi yhtä helposti säteillä mitä
+lumoavinta leikkiä, kiihkeää närkästystä tai todella kuninkaallista
+tylyyttä, ja joka sai erään älykkään aikalaisen huomauttamaan, että
+jollei Ludvig XIV kukaties ollutkaan suurin hallitsija mikä koskaan on
+elänyt, niin hän ainakin kykeni parhaiten esittämään sellaisen osaa.
+
+Kuninkaan pojan ja kuninkaan veljen takana seisoi pieni ryhmä ylimyksiä
+ja korkeita hoviherroja, joiden virkatoimet vaativat heidän läsnäoloaan
+tässä jokapäiväisessä vastaanotossa. Heitä oli puvuston suurmestari,
+kuninkaallisen makuusuojan ylimarsalkka, Mainen herttua, mustaan
+samettiin puettu kalpea nuorukainen, joka ontui vasenta jalkaansa, ja
+hänen pieni veljensä Toulousen kreivi, molemmat kuninkaan aviottomia
+poikia lemmenliitosta madame de Montespanin kanssa. Näiden takana
+jälleen olivat puvuston ylihoitaja, ensimmäinen henkilääkäri Fagon ja
+ensimmäinen henkikirurgi Telier sekä kolme tulipunaiseen ja kultaan
+puettua paashia, jotka kantoivat käsivarrellaan kuninkaan vaatteita.
+Näille henkilöille oli suotu onni olla saapuvilla aamutervehdyksellä —
+korkein kunnianosoitus, jota Ranskan hovissa voi unelmoida osakseen.
+
+Bontems oli kaatanut kuninkaan käsille muutaman tipan väkiviinaa ja
+huuhdellut niitä sitten hopeamaljassa, ja makuusuojan ylimarsalkka oli
+kurottanut kuninkaalle vihkivesimaljan, jonka yli tämä teki
+ristinmerkin mutisten hiljaa rukouksen pyhälle hengelle. Sitten,
+nyökättyään veljelleen ja lausuttuaan tervehdyksen sanan Dauphinille ja
+Mainen herttualle, hän heitti paljaat säärensä sängynlaidan yli ja
+istui vuoteenreunalla pitkässä silkkisessä yöpaidassaan, heilutellen
+pieniä valkeita jalkojaan lattiaa tapaamatta — arveluttavan
+vaarallinen asento arvostaan aralle miehelle, jollei tämä olisi
+kuninkaan tavalla ollut sydänjuuriaan myöten vakuutettu siitä, ettei
+hän minkäänlaisissa olosuhteissa voinut painua naurunalaiseksi toisten
+kuolevaisten silmissä. Sellaisena hän tänä kylmänkolakkana aamuhetkenä
+istui, tuo Ranskan herra ja itsevaltias, alastoman orjan tavoin
+alttiina jokaiselle viluttavalle puistatukselle, jolla huoneessa
+vallitseva veto armottomasti ahdisteli kuninkaallista hipiätä. Monsieur
+de St. Quentin, aatelinen henkiparturi, viskasi purppuraisen
+puuteroimisvaipan kuninkaan hartioille ja sovitti ison pitkäkiharaisen
+valtaperuukin hänen päähänsä, sillä aikaa kuin Bontems veti punaiset
+silkkisukat kuninkaallisiin sääriin ja asetti koruommellut
+samettitohvelit hänen jalkainsa eteen. Kuningas hypähti alas niihin,
+kietaisi puuteroimisvaipan tiukemmin ympärilleen ja astui uunin luo,
+missä istahti nojatuoliin ja piteli siroja käsiään lieden lämmittävässä
+hohteessa — muun seurueen asettuessa puoliympyrään odottelemaan
+_suuren pukeutumisen_ hetkeä, joka kohta seuraisi.
+
+"Mitäs tämä on, hyvät herrat?" kysyi kuningas äkkiä ja katseli
+paheksivasti ympärilleen. "Luulen tuntevani hajuvesien lemua.
+Varmastikaan ei kukaan teistä ole rohjennut pirskoitella itseään
+sellaisilla saapuessaan minun luokseni, hyvin tietäen kuinka
+vastenmielisiä ne minulle ovat."
+
+Kaikki katselivat suurin silmin toisiinsa ja vakuuttivat
+viattomuuttaan. Mutta uskollinen Bontems oli kuulumattoin kissanaskelin
+kiertänyt heidän taaksensa ja nuuskinut ilmi syyllisen.
+
+"Teidän armonne Toulousen kreivi, lemu tuntuu lähtevän teistä", hän
+sanoi.
+
+Toulousen kreivi, pieni punaposkinen pojanvesa, lennähti syytöksestä
+punaiseksi.
+
+"Suvaitkaa suoda anteeksi, sire, mahdollisesti on mademoiselle de
+Grammont saattanut siroitella vaatteilleni hajuvesipullostaan, kun
+leikimme eilen yhdessä Marlyssa", hän soperteli hämillään. "En ole itse
+tuntenut siitä hajua, mutta jos se loukkaa teidän majesteettianne..."
+
+"Viekää hänet pois! Viekää hänet pois!" kirkui kuningas. "Huh, olen
+ihan tukehtua mokomasta! Avatkaa alempi ikkunapuolisko, Bontems. No —
+eipä väliä enää; hänhän on jo poistunut täältä. Monsieur de St.
+Quentin, eikö tänään ole meidän parranajeluaamumme?"
+
+"On, sire; kaikki on sitä varten valmista."
+
+"Miksi ette sitten aloita? Kellohan on jo kolme minuuttia yli
+määräajan. Käykää toimeen, monsieur; ja te, Bontems, antakaa sana
+_suuren pukeutumisen_ alkamisesta."
+
+Oli ilmeistä, ettei kuningas ollut oikein hyvällä päällä tän'aamuna.
+Hänen silmänsä vilkuilivat nopeasti ja kysyväisesti hänen veljeensä ja
+poikiinsa, mutta mitä valituksia ja pistelyjä lienee pyörinytkin hänen
+huulillaan, ne esti de St. Quentinin ketteryys sanoiksi puhkeamasta.
+Vanhan mielipalvelijan välinpitämättömyydellä hän saippuoi kuninkaan
+leuan ja posket paksuun vaahtoon, askarteli niillä hetken ajan
+partaveitsellään ja ruiskutti sitten väkiviinaa iholle. Tämän tärkeän
+toimituksen päätyttyä veti eräs ylimyksistä lyhyet mustasamettiset
+roimahousut kuninkaan sääriin, toinen järjesteli housujen poimut,
+kolmas otti puuteroimisvaipan kuninkaan hartioilta ja kurotti hänelle
+paitaa, jota ensin oli lämmitetty lieden edessä. Sitten auttoivat muut
+hovilaiset kukin vuorostaan ylle timanttisolkiset kengät, säämiskäiset
+säärystimet ja tulipunaiset iholiivit, jokainen kateellisen ylpeänä
+omasta etuoikeudestaan; ja liivien yli ripustettiin sininauhainen P.
+Hengen timanttiristi ja punanauhainen P. Ludvigin tähti. Vennon
+vieraasta olisi tuntunut kummalta nähdä tuon pikku miehen istuvan
+huolettomana ja passiivisena, tuijotellen miettiväisenä palaviin
+halkoihin, sillä välin kuin hänen ympärillään pyöri ja hääri ahkerassa
+touhussa vanhain historiallisten nimien kantajien sirostellen ja
+viimeistellen hänen pukuaan aivan kuin lapsiparvi mielinukkeaan
+koristelemassa. Musta alustakki vedettiin hänen ylleen, mahtava
+pitsiröyhelö sovitettiin leuan alle, avara päällystakki seurasi
+viimeisenä, kaksi kallisarvoista nenäliinaa kannettiin esiin
+emaljoidulla tarjottimella ja työnnettiin vastaaviin taskuihin,
+hopeasilainen mustapuu keppi pistettiin nukelle käteen — ja sitten oli
+hallitsija vihdoin täysin sonnustettu aloittamaan päivän työn ja
+helteen.
+
+Koko sen puolituntisen ajan, joka oli mennyt pukeutumistouhuun, oli
+ovessa käynyt katkeamaton liike ja uusien tulijain nimiä kulkenut
+puoliääneen lausuttuina vahtiupseerilta oven sisäpuolella olevalle
+hovivirkamiehelle ja tältä vuorostaan makuuhuoneen ylimarsalkalle.
+Jokainen tulija oli kynnyksen luona kumartanut kolme kertaa syvään
+majesteettia kohti ja sitten liittynyt hänelle läheisten tai tuttujen
+miesten ryhmään keskustellakseen kuiskaillen viime uutisista,
+sääoireista tai päivän suunnitelmista. Sillä tapaa oli huoneeseen
+vähitellen kokoutunut viljalta väkeä, joukossa paljon sellaisia, jotka
+kukin osaltaan olivat olleet tekemässä Ludvig XIV:n aikakaudesta
+mainehikkaimman Ranskan historiassa. Kuninkaan vierellä nähtiin karkea
+mutta tarmokas Louvois, josta hänen kilpailijansa Colbert'in kuoltua
+oli tullut kaikkivaltias ministeri, pohtimassa jotain sotilaallista
+järjestelykysymystä kahden upseerin kanssa. Näistä oli toinen iso ja
+ryhdikäs soturi, toinen taas eriskummallinen kääpiö, lyhytlittainen
+rujokas, jolla kumminkin oli Ranskan sotamarskin arvomerkit ja jonka
+nimi herätti kauhua Alankomaitten rajoilla, sillä Luxembourg'ia
+pidettiin tähän aikaan jo Conden sotamaineen perillisenä, samoin kuin
+hänen komeata toveriaan Vaubania toisena Turenne'ina. Näitä lähellä
+pieni valkotukkainen ja lempeännäköinen pappismies, kuninkaan rippi-isä
+La Chaise, kuiskaili mielipiteitään jansenilaisuudesta muhkealle
+Bossuet'lle, Meaux'n kaunopuheliaalle piispalle, ja pitkälle ja
+laihalle nuorelle apotti de Fenelonille, joka kuunteli haastelua otsa
+rypyssä, sillä hänen oman ajatustapansa epäiltiin jo olevan hiukan tuon
+kiistanalaisen harhaopin saastuttamaa. Oman piirinsä oli muodostanut
+ympärilleen taidemaalari Le Brun, joka puheli taidekysymyksistä
+ammattitoveriensa Verrion ja Laguerre'in, arkkitehtien Blondelin ja Le
+Nôtren, kuvanveistäjäin Girardon'in, Puget'n, Desjardins'in ja
+Coysevox'n kanssa, joiden tuotteet jo kaunistivat kuninkaan uutta
+palatsia. Lähellä ovea naljaili Racine, kauniit kasvot tuhansissa
+ilkikurisissa rypyissä, runoilija Boileaun ja arkkitehti Mansard'in
+kera, ja kaikkien kolmen nauru ja leikinlasku oli niin vapaata ja
+äänekästä kuin vain näille kuninkaan mielipalvelijoille oli luvallista,
+joiden yksin kaikesta hoviväestä oli sallittu nimeään ilmoittamatta ja
+lupaa kysymättä kulkea tästä pyhitetystä ovesta edestakaisin.
+
+"Mikähän häntä tän'aamuna oikein vaivaakaan?" kysyi Boileau
+kuiskaamalla ja nyökäten päällään kuningasta kohti. "Pelkäänpä että uni
+ei ole tällä kertaa parantanut hänen pahaa tuultaan."
+
+"Häntä alkaa käydä yhä vaikeammaksi ja vaikeammaksi huvittaa", huokasi
+Racine pudistaen päätään. "Minun on määrä mennä madame de Maintenonin
+huoneeseen kello kolmelta koettaakseni, eikö sivu tai pari
+_Phedre'stäni_ auta majesteettia paremmalle tuulelle."
+
+"Rakas ystävä", sanoi arkkitehti, "ettekö usko, että madame itse
+saattaisi olla parempi lohduttaja kuin teidän _Phedre'nne_?
+Madame on kerrassaan ihmeteltävä nainen. Hänellä on aivoja, hänellä on
+sydäntä, hänellä on tahdikkaisuutta ja hän on totta tosiaan
+täydellinen."
+
+"Ja kuitenkin on hänellä yhtä avua liiaksikin."
+
+"Mitä sitten?"
+
+"Ikää."
+
+"Poh! Mitäpä haittaa hänellä on vuosistaan, kun hän kantaa ne yhtä
+hyvin kuin olisi vasta kolmissakymmenissä? Kuinka kirkkaat silmät! Mikä
+kaunoinen käsivarsi! Ja meidän kesken puhuen, ystäväni, eihän kuningas
+itsekään enää ole nulikkavuosissaan."
+
+"Ah, mutta miehen suhteen on asianlaita aivan toinen."
+
+"Miehelle voi liika ikä olla satunnaiseksi pahaksi, naiselle se on
+korjaamaton onnettomuus."
+
+"Aivan totta. Mutta nuori mies kysyy neuvoa silmältään, vanhempi sen
+sijaan korvaltaan. Neljänkymmenen yli ennätettyä perii sukkelin kieli
+voiton — ennen niihin tuloa kauneimmat kasvot."
+
+"Haa, te notkea konna! Te olette siis jo valinnut puolueenne
+uskoen, että viidenviidettä vuoden tahdikkuus vie voiton
+yhdeksänneljättävuotisesta kauneudesta. No, onneksi olkoon — jos
+teidän valtiattarenne voittaa, niin muistaa hän epäilemättä ne, jotka
+ensimmäisinä liehakoivat hänen suosiotaan."
+
+"Mutta minusta te olette laskenut väärin, Racine."
+
+"Saadaanpa nähdä."
+
+"Ja jos todella olette tehneet väärän laskelman..."
+
+"Niin, mitä sitten?"
+
+"Silloin voi asianlaita käydä teille hiukan vakavaksi."
+
+"Miksi niin?"
+
+"Markiisitar de Montespanilla on hyvä muisti."
+
+"Hänen vaikutusvaltansa on kohta sulanut olemattomiin niinkuin lumi
+päivänpaisteessa."
+
+"Älkäähän luottako siihen liiaksi, ystäväiseni. Kun mademoiselle des
+Fontanges saapui tänne Provencesta, siniset silmänsä ja vaskenkarvaiset
+kutrinsa ainoina eväinään, niin huuteli jok'ainut mies, että Montespan
+oli jo nähnyt valtansa lopun. Mutta nyt makaa Fontanges kuusi jalkaa
+kirkonpermannon alla, ja ihan viime viikolla vietti markiisitar kaksi
+tuntia kahdenkesken kuninkaan kanssa. Hän se voitti taaskin ja saattaa
+voittaa vieläkin kerran."
+
+"Ah, mutta tämäpä onkin aivan toisenveroinen kilpailijatar. Hänpä ei
+olekaan mikään typerä maalaistyttö, vaan Ranskan kaikkein älykkäin
+nainen."
+
+"Poh, Racine, pitäisihän teidän tuntea kelpo herramme paremmin, koska
+tunnutte olleen hänen kintereillään aina Fronde'n päivistä saakka.
+Luuletteko te häntä mieheksi, jota huvittaisivat parhaitenkaan
+tarkoitetut saarnat, tai jota miellyttäisi viettää kaiket päivät
+puolivanhan naisen jalkojen juuressa katselemalla tämän kirjailutöitä
+ja leikittelemällä hänen sukkulallaan, kun kerran hänen ympärillään
+kihertelevät Ranskan ihanimmat kasvot ja kirkkaimmat silmät yhtä
+tiukassa kuin tulppaanit hollantilaisessa kukkatarhassa? Ehei, voiton
+perii Montespan, tai jollei tämä, niin joku toinen nuorempi kaunotar."
+
+"Parahin Boileau, minä vakuutan vieläkin kerran, että mainitsemanne
+naisen aurinko tekee laskuaan. Ettekö ole vielä kuullut vereksimpiä
+uutisia?"
+
+"En kuiskaustakaan."
+
+"Hänen veljeltään, monsieur de Vivonnelta, on kielletty pääsy kuninkaan
+suojiin."
+
+"Mahdotonta!"
+
+"Mutta totta kuitenkin."
+
+"Milloin se olisi tapahtunut?"
+
+"Aivan tän'aamuna."
+
+"Keneltä sen kuulitte?"
+
+"Kapteeni de Catinat'lta, vahtiupseerilta. Hän on saanut määräyksen
+sulkea oven suosikin veljeltä."
+
+"Hoo! Sitten kuningas tarkoittaa täyttä totta. Siksi hänen otsansa
+onkin niin pilvessä tänään. Kunniani kautta, jos markiisittarella on
+sitä älyä, jota ihmiset väittävät hänellä olevan, niin tulee kuningas
+huomaamaan, että kaunokainen oli helpompi valloittaa kuin karkoittaa."
+
+"Totta kyllä; Mortemart-suvun jäsenet eivät ole helposti käsiteltävää
+rotua."
+
+"No niin, auttakoon armias taivas kuninkaamme hänen pulastansa! Mutta
+kukas tuo herra onkaan? Hänen kasvonsa ovat järeämmän muotin jälkeä
+kuin mitä tässä hovissa on totuttu näkemään. Hoo — nytpä sai
+kuningaskin hänet näkyviinsä, ja Louvois viittailee häntä käymään
+lähemmäksi. Kunniani kautta, hänpä näyttää mieheltä, joka viihtyisi
+paremmin teltassa kuin kullatun katon alla."
+
+Outo vieras, joka näin oli kiinnittänyt Racinen huomiota, oli pitkä
+laiha vanha mies, jolla oli korkea kyömynenä, tuimat ja vielä tuliset
+harmaat silmät ja koko olennossa niin ilmeinen vuosien painon, paljojen
+vaivojen ja kovien säiden leima, että hän siloisten ja koreitten
+hovilaisten keskellä näytti aivankuin lörpöttelevään papukaijaparveen
+eksyneeltä vanhalta haukalta. Hänellä oli tosin yllään tummanvärinen
+puku sitä vakavata kuosia, joka oli hovissa tullut käytäntöön siitä
+lähtien kuin kuningas oli hyljännyt rivot tavat ja rakastajattarensa
+Fontanges'in; mutta hänen kupeellaan riippuva kalpa ei ollut mikään
+siro hovimiekka, vaan messinkikahvainen kelpo soturisäilä mustassa
+nahkatupessaan, jonka monet naarmut kertoivat pitkästä uskollisesta
+palveluksesta. Hän oli seisonut lähellä ovea, mustasulkainen
+majavannahkalakkinsa kainalossaan, silmäillen puolittain halveksivasti
+edessään ja ympärillään lörpöttelevää ihmisparvea; mutta huomattuaan
+sotaministerin viittaavan hänelle alkoi hän raivata itselleen tietä
+joukon läpi, käyttäen kyynärpäitään jokseenkin suorasukaisella tavalla.
+Ludvigilla oli hyvin suuressa määrässä hyvämuistisuuden kuninkaallista
+luonnonlahjaa.
+
+"On jo vuosia vierähtänyt siitä kuin hänet viimeksi näin, mutta muistan
+hänen kasvonsa vielä aivan hyvin", sanoi hän ministerilleen. "Hänhän on
+kreivi de Frontenac, eikö totta?"
+
+"Totta, sire", vastasi Louvois; "hän on todellakin Louis de Buade,
+Frontenacin kreivi ja Kanadan entinen kuvernööri."
+
+"Olemme iloiset nähdessämme teidät jälleen kerran vastaanotossamme",
+lausui kuningas, kun iäkäs ylimys notkisti päänsä ja suuteli hänelle
+kurotettua valkeata kättä. "Toivon, etteivät Kanadan pakkaset ole
+päässeet jäähdyttämään uskollisen sydämenne tulta."
+
+"Ainoastaan kuolema, sire, pystyy sen sammuttamaan."
+
+"Sitten luotan siihen, että se hehkuu meidän hyväksemme vielä monet
+vuodet. Me tahtoisimme niiden kuluessa osoittaa kiitollisuuttamme siitä
+huolenpidosta ja vaivannäöstä, jota olette omistanut merentakaisille
+maakunnillemme, ja joskin olemme kutsuneet teidät sieltä takaisin, niin
+on se pääasiallisesti tapahtunut senvuoksi, että tahdomme saada teidän
+omilta huuliltanne kuulla, miten kaikki asiat siellä sujuvat. Ja
+kaikkein ensiksi, koska Jumalan asiat ovat Ranskan etuja tärkeämmät,
+haluamme tietää, kuinka pakanain käännyttäminen menestyy?"
+
+"Emme voi valittaakaan, sire. Nuo kelpo isät, niinhyvin jesuiitat kuin
+Valitut veljet, ovat koettaneet parastansa, vaikka heillä tuntuukin
+olevan enemmän halua sekautua tämän maailman asioihin kuin huolehtia
+tulevaisesta."
+
+"Mitäs te siihen sanotte, isäni?" kysyi Ludvig ja iski silmää
+jesuiitteihin kuuluvalle rippi-isälleen.
+
+"Minun mielestäni, sire, on hyvän papin velvollisuus, samoin kuin
+jokaisen muun kelpo katolilaisen, johtaa tämän maailman asioita käymään
+oikeaan suuntaan, koskapa ne kerta ovat valmistuksena tulevaisen
+maailman elämään."
+
+"Se on aivan totta, sire", sanoi de Frontenac, ja hänen ahavoittuneella
+poskellaan näkyi harmin punoitus; "mutta niin kauan kuin teidän
+majesteettinne kunnioitti minua uskomaila nuo asiat minun hoitooni, en
+mielelläni sallinut kenenkään sekautuvan velvollisuuksieni
+suoritukseen, kantoipa sekautuja asetakkia tai papinkaapua."
+
+"Jo riittää, herraseni, jo riittää!" virkahti Ludvig terävästi. "Minä
+olin kysynyt ainoastaan teidän ajatustanne lähetystoimesta."
+
+"Se menestyy, sire. Rannikolla ja vuoristossa asuvat irokeesit,
+Loretten huronit sekä pitkin koko virran varsia asuvat algonkiinit
+Tadousacista Sault la Marie-järveen saakka, jopa Dakotan suurten
+tasankojen intiaanit ovat kaikki omistaneet ristin heimomerkikseen. Isä
+Marquette on kulkenut läntistä virtaa myöten saarnaamaan Illinoisin
+asukkaille, ja jesuiitit ovat kuljettaneet hyvän sanoman Onondagan
+soturien wigwameihin."
+
+"Minä voinen lisätä, teidän majesteettinne", puuttui isä La Chaise
+puheeseen, "että he viedessään totuuden sanan noihin kaukaisiin
+maanääriin ovat usein sinetöineet sen omalla hengelläänkin."
+
+"Se on totta, sire, varsin totta", huudahti de Frontenac
+sydämellisesti. "Teidän majesteetillanne on noissa alusmaissaan paljon
+kelpo käskyläisiä, mutta ei keitään, jotka urhoollisuudessa veisivät
+näistä voiton. Heitä saattaa palata Richelieu-virtaa pitkin
+irokeesikylistä takaisin kynnet irtirevittyinä, sormet katkottuina,
+tyhjä kuoppa toisen silmän sijassa ja pihkaisia polttonauloja
+ruumiissaan yhtä tiheässä kuin on liljankuvia tuossa akkunaverhossa. Ja
+sittenkin he, oltuaan kuukauden päivät hyvien ursuliittinunnien
+hoidossa, ovat olleet valmiit lähtemään jäljelläolevan silmänsä
+johtamina jälleen intiaanien pariin, missä yksin koiratkin ovat
+säikähtäneet heidän ruumiinnäköään ja silvottuja jäseniään."
+
+"Ja tätä te olette sietänyt?" huudahti Ludvig tulisesti. "Te olette
+sallinut noiden inhoittavain murhamiesten jäädä henkiin?"
+
+"Olen pyytänyt apujoukkoja, sire."
+
+"Ja minä olen niitä lähettänyt."
+
+"Yhden rykmentin!"
+
+"Carignan-Salieren rykmentin. Sen parempata joukkoa minulla ei ole
+palveluksessani."
+
+"Mutta enemmän on tarvis, sire."
+
+"Ovathan siellä kanadalaiset itse. Eikö teillä ole miliisiväkeä? Ettekö
+voi nostattaa kylläksi joukkoja rangaistaksenne noita Jumalan pappien
+roistomaisia murhaajia? Minä olen aina pitänyt teitä soturina, hyvä
+herra."
+
+De Frontenacin silmät leimahtivat, ja kerkeä vastaus näkyi tuokion ajan
+värisevän hänen huulillaan, mutta voimakkaalla ponnistuksella onnistui
+kuumaverisen vanhuksen hillitä itsensä.
+
+"Teidän majesteettinne saa parhaiten kuulla, olenko minä soturi vai
+mikä olenkaan", hän sanoi, "kysymällä niiltä, jotka ovat nähneet minut
+Seneffessä, Mühlhausissa, Salzbachissa ja kymmenkunnassa muussa
+paikassa, joissa minulla oli kunnia taistella teidän majesteettinne
+puolesta."
+
+"Teidän palveluksenne eivät ole meiltä unhottuneet."
+
+"Siksi juuri että olen sotilas ja olen nähnyt jonkun verran sodan
+menoa, minä tiedän kuinka vaikeaa on tunkeutua maahan, joka on
+Alankomaita suunnattoman paljon suurempi ja täynnä metsiä ja
+tiheikköjä, missä joka puun takana väijyy villi, joka, vaikkapa ei
+olekaan oppinut marssimaan tahdissa tai muodostamaan suoraa rintamaa,
+kykenee ainakin kaatamaan juoksevan peuran kahdensadan askeleen päästä
+ja kulkemaan kolme peninkulmaa sillä aikaa kuin teikäläinen yhden. Ja
+sittenkun olette vihdoin tavoittaneet heidän kylänsä ja polttaneet
+poroksi heidän tyhjät majansa ja pienet maissipellot, niin mitäpä
+hyötyä siitä on? Saatte vain matkata takaisin omille asuma-alueillenne
+takananne kokonainen pilvi näkymättöminä hiipiviä vihollisia, jotka
+korjaavat päänahan jokaiselta kesken väsyneeltä mieheltänne. Te olette
+itse soturi, sire. Minä kysyn teiltä, onko sellainen sodankäynti helppo
+urakka kouralliselle sotureita, joilla apuna on vain joku satanen
+suoraan aurankurjesta otettuja nostokkaita ja eränkävijöitä,
+joiden ajatukset koko ajan pyörivät heidän pyydyksissään ja
+majavannahkakimpuissaan?"
+
+"Ei, ei; minua pahoittaa pikaisuuteni", sanoi kuningas. "Me koetamme
+korjata tämän asian neuvostossamme."
+
+"Sitten lämpiää sydämeni kuullessanne teidän majesteettinne puhuvan
+täten", huudahti vanha kuvernööri. "Ja ilo tulee syttymään kaikissa
+sydämissä pitkin St. Lawrence-virran vartta, sekä valkoisissa että
+punaisissa, kun tiedoksi tulee, että heidän vesien takana asuva suuri
+isänsä on kääntänyt ajatuksensa heitä kohti."
+
+"Älkää kuitenkaan odottako liian paljon, sillä Kanada on tuottanut
+meille suuria kustannuksia, ja meillä on Europassakin paljon tehtävää."
+
+"Ah, sire, kuinka minä halusta tahtoisinkaan, että teidän
+majesteettinne saisi nähdä tuon suuren maan! Kun olette tehneet
+voittoisan sotaretken täällä, niin mitäpä siitä on hedelmää? Kunniata,
+muutamia neliöpeninkulmia maata, Luksemburg, Strassburg, jokunen
+kaupunki lisäksi kuningaskuntaanne; mutta siellä olisi teille, vain
+kymmenellä osalla kustannuksista ja sadannella osalla sotaväestä,
+kokonainen maailma avoinna. Se on niin suunnattoman avara, niin rikas,
+niin kaunis! Missäpä muualla onkaan sellaisia vuoria, sellaisia metsiä
+ja sellaisia virtoja! Ja kaikki on meille tarjona, kunhan vain
+ojennamme kätemme. Kukapa siellä meitä vastustaisi? Jokunen hajanainen
+intiaaniheimo ja kourallinen englantilaisia uudisviljelijöitä ja
+kalastajia. Kääntäkää ajatuksenne sinne, sire, ja muutaman vuoden
+kuluttua te pystytte istumaan turvallisesti linnassanne Quebeckissä ja
+sanomaan itsellenne, että jalkainne juuressa lepää suuri valtakunta,
+joka ulottuu pohjoisnavasta lämpimään etelämereen ja Atlantin aalloista
+Marquette-virran takaisille suurille tasangoille, ja että tämän
+valtakunnan nimi on Ranska ja sen kuningas on Ludvig ja sen lippu on
+Ranskan liljalippu."
+
+Ludvigin posket olivat ruvenneet punoittamaan hänen kuullessaan tätä
+kunnianhimon unelmaa, ja hän oli kumartunut loistavin silmin etunojoon
+tuolissaan; mutta hän vaipui takaisin selkänojaa vasten, kun kuvernööri
+oli lopettanut innostuneen puheensa.
+
+"Kautta kunniani, kreivi", hän sanoi, "teihin on tarttunut hiukan tuota
+intiaanien kaunopuheisuuden lahjaa, josta olen kuullut puhuttavan.
+Mutta palatkaamme noihin englantilaisiin. Nehän ovat hugenotteja, eikö
+niin?"
+
+"Suurimmaksi osaksi. Varsinkin pohjoisempana asuvat.
+
+"Sittenhän olisi hyvä teko pyhälle kirkolle, jos lähettäisimme ne
+tiehensä. Niillä on kuulemma siellä jokin kaupunkikin. New — New...
+Miksi ne sitä nimittävätkään?"
+
+"New Yorkiksi, sire. He valloittivat sen hollantilaisilta."
+
+"Ahaa, New York. Ja enkö ole kuullut puhuttavan jostain toisestakin
+paikasta? Bos — Bos..."
+
+"Bostonista, sire."
+
+"Sehän tuo nimi olikin. Niiden satamat saattavat olla meille hyödyksi.
+Sanokaapas nyt, Frontenac", hän alensi ääntänsä niin, että hänen
+sanansa voivat kuulua ainoastaan kreivin, Louvois'n ja kuninkaallisen
+piirin korviin, "millaisen voiman te tarvitsisitte häätääksenne nuo
+miekkoset heidän alueiltaan? Rykmentin, kaksi rykmenttiä ja ehkäpä
+fregatin tai pari?"
+
+Mutta entinen kuvernööri pudisti harmaata päätään. "Te ette tunne
+niitä, sire", hän sanoi. "Ne ovat jäykkäniskaista ja tuimaa sukua. Me
+kanadalaiset olemme, kaiken teidän armollisesti suomanne avustuksen
+kera, töintuskin kyenneet pitämään puoliamme heitä vastaan. Ja vaikka
+noilla miehillä ei ole ollut minkäänlaista apulähdettä, ei muuta kuin
+pelkkää vastusta talven pakkasista ja kulkutaudeista ja karuista
+asuma-alueistaan, ovat he sittenkin ahertaneet ja lisäytyneet niin,
+että metsät ohenevat heidän edestään niinkuin lumikinokset auringossa,
+ja heidän kirkkojensa kellot kajahtelevat siellä, missä vielä eilen
+kuultiin vain susien ulvontaa. He ovat rauhallista kansaa ja hidasta
+sotaan, mutta kun he kerran antautuvat siihen, niin ovat he vielä
+hitaammat lopettamaan. Voidakseni laskea Uuden Englannin teidän
+majesteettinne käsiin, vaatisin viisitoistatuhatta miestä parhaita
+joukkojanne ja kaksikymmentä linjalaivaa."
+
+Ludvig hypähti kärsimättömästi tuolistaan ja tarttui keppiinsä. "Minä
+toivoisin", sanoi hän, "että te ottaisitte oppia noista niin
+pelättäviksi kuvailemistanne miekkosista, jotka tuntuvat mainiosti
+pystyvän itse huolehtimaan itsestään. Tämä asia levätköön siksi, kunnes
+neuvostossa joudumme sitä käsittelemään. — Kunnianarvoinen isä, aika
+on käsissä käydä kappeliin, ja kaikki muu saa odottaa, kunnes olemme
+suorittaneet velvollisuutemme taivasta kohtaan." Ottaen palvelijan
+käsistä messukirjan hän lähti astelemaan ovea kohti niin nopeasti kuin
+pääsi korkeilta koroiltaan, hovilaisten muodostaessa kujanteen
+molemmin puolin ja sitten liittyessä häntä seuraamaan tarkassa
+arvojärjestyksessä.
+
+
+
+
+Kolmas luku.
+
+OVEN PUOLUSTUS.
+
+
+Sillä aikaa kuin Ludvig myönsi hovilaisilleen suurimman ilon, mikä
+hänen omain sanainsa mukaan voi ihmisen osaksi tulla — nähdä kuninkaan
+kasvot —, oli ovea vartioivalla nuorella upseerilla täysi työ
+myöntäessään sisäänpääsyn tähän iloon monilukuisille korkeita arvonimiä
+omaaville pyrkijöille, joiden kanssa hän yleensä vaihtoi hymyn tai
+tervehdyksen, sillä hänen rehelliset ja kauniit kasvonsa olivat hovissa
+hyvin tutut. Nauravine silmineen ja reimoine sotilasryhtineen hän
+tosiaan näytti mieheltä, jolle onnetar täysin kourin jakoi suosiotaan.
+Ja olipa hänellä syytäkin olla tyytyväinen osaansa. Vielä kolmisen
+vuotta sitten hän oli nimettömänä ja maineettomana upseerikokelaana
+kahakoinut villien algonkiinien ja irokeesien kanssa Kanadan
+aarniometsissä. Miehistöä vaihdettaessa hän oli joutunut takaisin
+Ranskaan komennettuna Picardien rykmenttiin, mutta onnekas sattuma oli
+antanut hänelle tilaisuuden eräänä talvipäivänä päästä Fontainebleaun
+metsässä kiinni kuninkaan pillastuneen ratsun ohjaksiin, kun tämä oli
+ollut vähällä syöksyä ratsastajineen syvään hiekkahautaan, ja siitä
+uroteosta oli hänelle ollut enemmän hyötyä kuin kymmenestä
+voitollisesta sotaretkestä. Nyt oli hänen asemansa uskottuna upseerina
+kuninkaan kaartissa, nuorena, reippaana ja yleistä suosiota nauttivana,
+todellakin kadehdittava. Ja kuitenkin on ihmisluonto niin ihmeellinen,
+että tätä onnettaren suosikkia alkoi jo kyllästyttää kuningashovin
+mahtipontinen mutta yksitoikkoinen juhlallisuus, ja hän melkein ikävöi
+takaisin entiseen tosin karkeampaan mutta vapaampaan palvelukseensa.
+Yksinpä nytkin, kuninkaan kaikkein pyhimmän ovea vartioidessaan, hän
+antoi ajatustensa harhailla Suuren lännen jylhissä vuoristoissa ja
+kuohuvain koskien partailla, ja silloin hänen silmänsä aivan
+odottamatta sattuivat kasvoihin, jotka hän ennen muinoin oli monesti
+nähnyt edessään noina vaarojen päivinä.
+
+"Ah, monsieur de Frontenac!" hän huudahti unelmistaan heräten. "Te ette
+ole voinut unohtaa minua."
+
+"Mitä! De Catinat! Ah, onpa todellakin iloista nähdä täällä tutut
+kasvot tuolta meren takaa! Mutta onpa pitkä harppaus Carignanin
+rykmentin upseerikokelaasta kaartin kapteeniksi. Te olette kohonnut
+nopeasti."
+
+"Niin olen; mutta tuskinpa tunnen itseni siitä sen onnellisemmaksi.
+Sattuu aikoja, jolloin antaisin vaikka mitä, jos saisin taas kerran
+laskea tuohiveneessä alas Lachinen nivoja ja nähdä niiden
+kellanpunertavat rantaäyräät syksyisessä koreudessaan."
+
+"Ah", huokasi de Frontenac. "Te kai tiedätte, että minun onneni on
+laskenut yhtä nopeasti kuin teidän on noussut. Minut on kutsuttu sieltä
+pois, ja de la Barre on tilallani. Mutta siellä on nousemassa myrsky,
+jota hänen laisensa mies ei pysty asettamaan. Kun irokeesit jälleen
+aloittavat skalppitanssin ja Dongan on yllyttämässä niitä New Yorkista
+käsin, niin totta vie minua vielä kerran siellä tarvitaan, ja minut
+tavataan valmiina lähtemään kun kutsu vain tulee. Minä pyrin nyt
+kuninkaan puheille ja koetan, enkö saa häntä houkutelluksi esiintymään
+suurena hallitsijana sekä siellä että täällä kotona. Jos minulla olisi
+valta käsissäni, niin jopa, jumal'auta, kääntäisin maailmanhistorian
+toiselle tolalle!"
+
+"Hs! Ei sanaakaan valtiopetoksellisista aikeista kaartinkapteenin
+kuullen", huudahti de Catinat nauraen, kun karski vanha soturi kääntyi
+lähteäkseen kuninkaan luo.
+
+Hyvin muhkea, hopealla kirjailtuun mustaan satiinipukuun puettu
+herrasmies oli tämän lyhyen juttelun aikana lähestynyt käytävää
+pitkin ja aikoi oven avautuessa käydä hänkin sisään varmana kuin
+sellainen mies ainakin, jonka oikeutta ei kenenkään kannata panna
+kiistanalaiseksi. Mutta kapteeni de Catinat astui kuitenkin sukkelasti
+väliin ja sulki ruumiillaan häneltä pääsytien.
+
+"Mieltäni hyvin pahoittaa, monsieur de Vivonne", hän sanoi, "mutta
+teiltä on pääsy kielletty."
+
+"Minultako pääsy kielletty! Minulta! Te olette järjiltänne!" Tulija
+peräytyi askeleen taapäin kasvot harmaina ja silmät tuijottavina,
+vapiseva käsi kohotettuna työntämään vartijan syrjään.
+
+"Vakuutan teille, että sellaisen käskyn olen saanut."
+
+"Mutta tämähän on uskomatonta. Se on varmasti erehdys."
+
+"Hyvin mahdollista."
+
+"Te siis päästätte minut sisään?"
+
+"Saamani käsky ei anna minulle sitä mahdollisuutta."
+
+"Kunhan vain saisin virkkaa sanasen kuninkaalle."
+
+"Valitettavasti, monsieur, se ei käy päinsä."
+
+"Vain yhden ainoan sanan."
+
+"Se ei todellakaan ole minun vallassani, monsieur."
+
+Ärtynyt aatelismies polki jalkaansa ja tuijotti oveen, ikäänkuin aikoen
+raivata itselleen pääsyn väkivaltaisesti. Sitten hän pyörähti ympäri ja
+alkoi rientää käytävää poispäin pää uhmaavasti kenossa, kuten olisi
+tehnyt jonkin huiman ja sukkelan päätöksen.
+
+"Kas niin", harmitteli de Catinat itsekseen, väännellen tuuheita mustia
+viiksiään; "nyt on sillä varmastikin jokin koiranjuoni mielessä. Kohta
+saan hänen sisarensa kimppuuni, ja silloin on minulla edessä hauska
+vaali joko rikkoa saamani määräys tai hankkia itselleni elinkautinen
+mahtava vihollinen. Totta vie, ennen minä puolustaisin yksinäni Fort
+Richelieutä irokeeseja vastaan kuin kuninkaan ovea kiukkuista naista
+vastaan. Jumal'auta, tuollahan jo onkin nainen, aivan niinkuin
+pelkäsin! Ah — kiitos taivaan, sehän onkin ystävä eikä vihollinen.
+Hyvää huomenta, mademoiselle Nanon."
+
+"Hyvää huomenta, kapteeni de Catinat."
+
+Tulija oli iso tumma kaunotar, jonka kasvojen tuoreutta ja silmäin
+kirkkautta yksinkertainen musta puku oli omiaan koroittamaan.
+
+"Minä olen vahdissa, kuten näette. En voi antautua juttusille teidän
+kanssanne."
+
+"En muista pyytäneenikään monsieur'tä kanssani juttusille."
+
+"Ah, mutta teidän ei ole lupa muikistella suutanne noin suloisesti,
+muuten en malta olla puhelematta kanssanne", kuiskasi kohtelias
+kapteeni. "Mitäs te kädessänne piiloittelette?"
+
+"Onpahan vain kirje madame de Maintenonilta kuninkaalle. Tottahan
+annatte sen hänelle tilaisuuden tullen?"
+
+"Tottahan toki, mademoiselle. Entä kuinka jaksaa madame, teidän
+valtiattarenne?"
+
+"Ah, hänen rippi-isänsä on ollut sisällä kaiken aamua, ja puhuuhan hän
+tosin niin ihmeen hyvin, mutta samalla myös niin julman lohduttomasti.
+Meidän mielemme on aina hyvin masennuksissa, kun monsieur Godet on
+käynyt meitä katsomassa. Mutta unhotanhan, että monsieur itse on
+hugenotti eikä tiedä mitään rippi-isistä."
+
+"Niin, mutta mitäpä minä raskauttaisinkaan mieltäni noilla
+riitapykälillä. Minä annan Sorbonnen ja Geneven jumaluusoppineitten
+itsensä kamppailla niistä kaikessa rauhassa. Mutta pitäähän miehen
+muuten pysyä sukunsa uskossa, eikö totta, mademoiselle?"
+
+"Ah, jospa vain monsieur voisi puhella hiukan madame Maintenonin
+kanssa! Hän käännyttäisi teidät varmasti."
+
+"Minäpä puhelisin mieluummin mademoiselle Nanon kanssa, jollei..."
+
+"Oh!" Huudahdusta seurasi kiireinen hameiden kahina, ja kielevä
+kamarineito hävisi äkkiä erääseen syrjäkäytävään. Leveätä ja nyt aivan
+valoisata käytävää pitkin läheni hyvin muhkea ja kaunis vallasnainen,
+kookas, ylen hienon ja erinomaisen ylpeän näköinen. Hänellä oli yllään
+mitä upein kullanvärinen samettiliivi ja kulta- ja hopeapitsein
+koristeltu harmaasilkkinen hame. Verrattoman kallisarvoinen
+genovalainen pitsihuivi puolittain peitti, puolittain paljasti hänen
+kukkean ihanan povensa, ollen edestä kiinnitetty helmisoljella, ja
+tummassa, tuuheakiharaisessa tukassa kierteli helminauha, jonka
+jokainen päärly vastasi porvarin vuosituloa. Kaunotar oli tosin jo
+ehtinyt ensimmäisen nuoruudenkukoistuksensa ohi, mutta kuninkaallisen
+vartalon muhkeat piirteet, hipiän puhtoisuus ja kasvojen jalo
+säännöllisyys takasivat hänelle yhä vieläkin Ranskan hovin kauneimman
+— ja teräväkielisimmän — naisen maineen. Niin voittava oli hänen
+ryhtinsä, niin mahdikas pienoisen pään ylpeä asento, niin uljas hänen
+liukuva käyntinsä, että ihailu voitti nuoressa upseerissa äskeisen
+arkailun ja hän tunsi kohtalonsa todella kovaksi, kun hän kohottaen
+kättään tervehdykseksi astui suorittamaan väkinäistä velvollisuuttaan.
+
+"Ah kapteeni de Catinathan se on", sanoi madame de Montespan, ja hänen
+hymynsä vaikutti upseeriin paljon musertavammin kuin odotettu
+otsanrypistys.
+
+"Teidän nöyrä palvelijanne, markiisitar."
+
+"Olen onnellinen tavatessani täällä ystävän, kun tulen korjaamaan
+erästä täällä tän'aamuna sattunutta naurettavaa erehdystä."
+
+"Minua surettaa kuulla sellaisesta."
+
+"Se koski veljeäni, monsieur de Vivonnea. Tuskin tahdon naurultani
+saada sitä sanotuksi, mutta häneltä ihan todella kiellettiin pääsy
+_suureen pukeutumiseen_."
+
+"Minun kovana osanani oli kieltää häneltä pääsy, madame."
+
+"Teidänkö, kapteeni de Catinat! Ja millä oikeudella sitten?" Ylpeä
+rouva suoristi ihanan vartalonsa, ja hänen sinisissä silmissään paloi
+suuttunut ihmettely.
+
+"Kuninkaan käskystä, madame."
+
+"Kuninkaan! Onko mahdollista, että kuningas olisi käskenyt julkisesti
+solvaamaan minun sukulaistani? Keneltä sitten saitte tuon julkean
+määräyksen?"
+
+"Suoraan kuninkaalta itseltään Bontemsin kautta."
+
+"Naurettavaa! Uskotteko te todella, että kuningas rohkenisi sulkea
+ovensa Mortemart-suvun jäseneltä kamaripalvelijan välityksellä? Te
+olette nähnyt unta, kapteeni."
+
+"Pelkäänpä sen ehkä olevan mahdollista, madame."
+
+"Mutta sellaiset unennäöt eivät aina ole onneksi näkijälle itselleen.
+Menkää sanomaan kuninkaalle, että minä olen täällä ja tahtoisin lausua
+sanasen hänelle."
+
+"Mahdotonta, madame?"
+
+"Ja minkävuoksi mahdotonta?"
+
+"Minua on kielletty viemästä sanaa."
+
+"Keneltä hyvänsäkö?"
+
+"Joka tapauksessa teiltä, madame."
+
+"Kas nyt, kapteeni, te käytte yhä paremmaksi. Tätä loukkausta
+vain enää puuttuisi. Teidän on lupa kuljettaa sanomia kuninkaalle miltä
+hyvänsä seikkailijattarelta — vaikkapa joltakin ikäkululta
+lastenhoitajattarelta", — hän nauroi kimakasti kuvatessaan
+kilpailijatartaan — "mutta ei muka Françoise de Mortemart'ilta,
+Montespanin markiisittarelta?"
+
+"Sellaisen määräyksen olen saanut, madame. Minua surettaa syvästi, että
+minun on pakko noudattaa sitä."
+
+"Voitte niellä surunne, kapteeni. Saatte kukaties vielä kokea, että
+teillä on täysi syy nureksia kohtaloanne. Viimeisen kerran kysyn,
+kieltäydyttekö viemästä minulta sanaa kuninkaalle?"
+
+"Minun täytyy, madame."
+
+"Silloin vien sen itse."
+
+Hän hypähti ovea kohti, mutta kapteeni kävi väliin käsivarret
+ojennettuina.
+
+"Jumalan tähden, malttakaa mielenne, madame!" hän rukoili. "Toistenkin
+korvat kuulevat teidän puheenne."
+
+"Pah, roskajoukkoa!" Markiisitar vilkaisi ryhmään sveitsiläissotilaita,
+jotka kersanttineen seisoivat muutaman askeleen päässä ja tuijottivat
+suut ammollaan tätä outoa näytelmää. "Sanoinhan teille, että minä
+_tahdon_ puhutella kuningasta."
+
+"Ei kukaan nainen ole koskaan ollut läsnä kuninkaan
+aamupukeutumisessa."
+
+"Sitten tahdon olla ensimmäinen nainen."
+
+"Te syöksette minut turmioon, jos menette sisään."
+
+"Siitä minä vähät — minä menen vaan."
+
+Juttu oli käynyt kerrassaan vakavaksi. De Catinat oli sukkelajärkinen
+mies pulaan joutuessaan, mutta tällä kertaa seisoi hänenkin järkensä.
+Madame de Montespanin päättäväisyys, joksi tätä ominaisuutta hänen
+kuultensa nimitettiin, tai härkäpäisyys, kuten sitä hänen selkänsä
+takana mainittiin, oli hovissa käynyt sananparreksi. Jos hän yritti
+tunkeutua väkisin sisälle, uskaltaisiko kapteeni-parka käyttää
+väkivaltaa naiseen, joka vielä eilispäivänä oli ollut hovin
+yksinvaltias ja joka kauneutensa, neronsa ja tarmonsa avulla hyvinkin
+voisi taas huomenna kohota samaan asemaan? Jos hän taas päästäisi hänet
+kulkemaan, niin olisi hänen oma tulevaisuutensa murskana, sillä
+kuningas ei suvainnut koskaan vähintäkään poikkeusta käskyistään. Ja
+toiselta puolen — jos hän työntäisi tungettelijan takaisin, niin hän
+tekisi itsensä syypääksi anteeksiantamattomaan tekoon, jonka
+markiisitar varmastikin kuolettavasti kostaisi kerran valtaan
+palattuaan. Pulma oli todella mitä epämieluisin. Mutta onnellinen
+ajatus välähti hänen päähänsä juuri samassa hetkessä, jolloin madame
+yritti leimuavin silmin ja kädet koholla syöksyä häntä kohti.
+
+"Entä jos madame suvaitsisi odottaa lyhyen hetkisen", sanoi hän
+lepytellen; "kuningas lähtee aivan tuossa tuokiossa tämän kautta
+kappeliin."
+
+"Eihän nyt vielä ole se aika."
+
+"Luullakseni kello on juuri lyönyt."
+
+"Ja miksi pitäisi minun odotella tässä kuten lakeijan?"
+
+"Vain lyhyestä hetkisestähän olisi kysymys, madame."
+
+"Ei, min'en jää odottamaan." Hän astui jälleen askeleen ovea kohti.
+
+Mutta upseerin herkkä korva oli kuullut oven takaa jalkojen liikettä,
+ja nyt hän tiesi vallitsevansa tilannetta. "Minä vien madamen sanoman
+perille", hän ehdotti.
+
+"Ahaa, joko viimeinkin tulitte järkiinne! Menkää ja sanokaa
+kuninkaalle, että minä tahdon puhua hänen kanssaan."
+
+De Catinat'n täytyi voittaa vielä hetkinen aikaa. "Toimitanko asian
+päivystävän kamariherran kautta?"
+
+"Ei, toimittakaa itse."
+
+"Julkisestiko?"
+
+"Ei, ei — vain hänen itsensä kuullen."
+
+"Pitääkö minun selittää syy tähän tavattomaan toivomukseen?"
+
+"Oh, te teette minut ihan hulluksi! Sanokaa, mitä olen teille käskenyt,
+ja heti paikalla!"
+
+Mutta nyt oli nuoren upseerin pula loppunut. Samassa silmänräpäyksessä
+työnnettiin näet molemmat ovenpuoliskot selko selälleen ja Ludvig
+ilmestyi kynnykselle, teiskaroiden eteenpäin korkeakantaisissa
+kengissään, koputtaen permantoa kepillään, takin avarat helmat
+liehuvina ja hovilaiset viuhkan tapaisena pyrstönä perässään. Hän
+pysähtyi kohta kynnyksen yli astuttuaan ja kääntyi vahtiupseerin
+puoleen.
+
+"Teillä on jokin kirje minulle annettavana?"
+
+"Niin on, sire."
+
+Hallitsija työnsi sen tulipunaisen alusliivinsä taskuun ja aikoi jatkaa
+kulkuaan, mutta silloin sattui hänen katseensa madame de Montespaniin,
+joka hyvin suorana ja jäykkänä seisoi keskellä käytävää. Tumma
+närkästyksen punoitus lehahti kuninkaan kasvoille, ja hän astui sanaa
+sanomatta kaunottaren ohi; mutta tämä kääntyi nokkelasti ja alkoi astua
+samassa tahdissa hänen rinnallaan käytävää pitkin.
+
+"En ollut odottanut tätä kunniaa, madame", sanoi kuningas.
+
+"Enkä minä ollut odottanut tätä häväistystä, sire."
+
+"Häväistystä, madame? Te unhotatte, kenelle puhutte!"
+
+"Enpähän — päinvastoin te olette minut unohtanut, sire."
+
+"Te häiritsette minua."
+
+"Tahdon kuulla tuomioni teidän omilta huuliltanne", kuiskasi nainen.
+"Minä jaksan kestää itseeni sattuvat iskut, sire, yksinpä sydämeni
+valtiaankin taholta tulevat. Mutta sietämätöntä on kuulla, että
+veljeäni saavat lakeijat ja hugenottisoturit loukata ainoastaan
+sentakia, että hänen sisarensa on rakastanut häntä liian paljon."
+
+"Nyt ei ole aika puhua sellaisista asioista."
+
+"Missä saan sitten tavata teidät, sire?"
+
+"Omissa huoneissanne."
+
+"Milloin?"
+
+"Kello neljältä."
+
+"Sitten en tahdo häiritä teidän majesteettianne tämän kauempaa."
+
+Hän teki kuninkaan edessä yhden kuuluisia kumarruksiaan ja kääntyi
+riemusta loistavin silmin erääseen syrjäkäytävään. Hänen kauneutensa ja
+älykkäisyytensä eivät olleet jättäneet häntä nytkään pulaan; ja kun hän
+nyt oli saanut kuninkaalta varman lupauksen, ei hän epäillyt
+hetkeäkään, etteikö hänen vieläkin kerran onnistuisi valloittaa
+takaisin tuon miehen sydän, vaikkapa kuninkaallinen omatunto
+kamppailisikin vastaan.
+
+
+
+
+Neljäs luku.
+
+KANSANSA ISA.
+
+
+Ludvigin mieli oli jumalanpalvelukseen mennessä kaikki muuta kuin
+harras, kuten voi hyvin huomata hänen rypistyneestä otsastaan ja
+tiukasti yhteenpurruista huulista. Hän tunsi liiankin hyvin entisen
+lemmittynsä, tämän äkkipikaisuuden, uhkarohkeuden, hänen
+hillittömyytensä kohdatessaan vähintäkin vastustusta. Madame de
+Montespan pystyi panemaan kokoon häväistysjutun, käyttämään kuningasta
+itseäänkin vastaan kaikella katkeruudella kieltään, joka ennen oli
+monesti saanut tämän nauramaan toisille — kukaties vaikkapa saattamaan
+hänet naurunalaiseksi koko Europan silmissä. Ludvigia puistatti tätä
+ajatellessaan. Millä hinnalla hyvänsä oli moinen hirmukohtaus
+vältettävä. Mutta millä keinoilla hän oikein kykenisikään katkaisemaan
+tuon heitä niin kauan yhdistäneen siteen? Ennen hän oli kyllä
+katkaissut samanlaisia siteitä; mutta lempeä la Vallière oli
+säikähdyksissään etsinyt turvaa luostarista kohdattuaan ensimmäisen
+katseen, joka kertoi rakkauden haihtumisesta. Se oli ollut totista
+kiintymystä. Mutta tämä nainenpa tulisi taistelemaan kynsin hampain
+viimeiseen hetkeen saakka, ennenkuin taipui luopumaan asemasta, joka
+oli käynyt hänelle niin rakkaaksi. Hän oli puhunut vääryydestä, joka
+häntä oli muka kohdannut. Mutta mitä vääryyttä hänelle sitten oli
+tehty? Suunnattomassa itsekkyydessään, jota imarruksen tuoksua
+täynnänsä oleva hovin ilma kasvatti kuten myrkkysientä, ei kuningas
+voinut käsittää, millä tapaa nämä viisitoista yhdessä elettyä
+lemmenvuotta voisivat antaa tuolle naiselle joitakin oikeuksia häneen
+nähden. Hänhän oli koroittanut naisen asemaan, jota korkeammalle
+alamainen ei enää voinut päästä. Nyt hän oli väsynyt lemmittyynsä, ja
+tämän velvollisuus oli vetäytyä syrjään malttavaisesti — eipäs,
+vaan syvästi kiitollisena kaikista hänen osakseen tulleista
+suosionosoituksista. Hän saisi eläkkeen, lapsista pitäisi kuningas
+huolen. Mitäpä sen enempää voi järkevä nainen vaatiakaan?
+
+Ja olihan kuninkaalla sitäpaitsi niin ylistettävät syyt hylätessään
+hänet. Hän käänteli ja pyöritteli niitä hemmoitellen mielessään koko
+ajan kuin Pariisin arkkipiispa toimitti messua, ja mitä enemmän hän
+niitä muisteli, sitä mainiommilta ne hänestä tuntuivat. Hän ajatteli
+Jumalaa jonkinlaisena suurempana Ludvigina ja taivasta vielä
+mahtavampana Versailles'ina. Jos hän vaati kuuliaisuutta
+kahdeltakymmeneltä miljoonalta alamaiseltaan, niin eikö hänen tullut
+vuorostaan osoittaa kuuliaisuutta sille, jonka käskynalainen hän itse
+oli? Ylipäänsä jätti hänen omatuntonsa hänet tässä kuuliaisuussuhteessa
+rauhaan. Mutta tähän erikoiseen asiaan nähden — suhteessaan naisiin —
+hän oli ollut — liian pehmytmielinen. Aina siitä hetkestä asti,
+jolloin hänen lempeä ja anteeksiantavainen espanjalainen puolisonsa oli
+ensi kertaa astunut Ranskan hoviin, ei hän ollut antanut tämän koskaan
+olla vailla kilpailijattaria hänen suosiostaan ja sydämestään. Ja
+sitten, kun kuningatar oli kuollut, ei asia ollut käynyt sen
+paremmaksi. Rakastajatar oli seurannut toistaan, ja kun de Montespanin
+oli onnistunut säilyttää asemansa niin kauan, niin se pikemminkin oli
+johtunut hänen itsepintaisuudestaan kuin kuninkaan kiintymyksestä.
+Mutta nyt olivat isä la Chaise ja Bossuet alituisesti muistuttamassa
+hänelle, että hän oli saavuttanut ikänsä käännekohdan ja oli jo
+luikumassa alas sitä tietä, joka hautaan johtaa. Hänen viimeinen raju
+ihastuksensa ja vihastuksensa poloiseen Fontanges'iin oli merkinnyt
+hänen intohimojensa viho viimeistä leimahtamista. Nyt oli tullut kylmän
+arvokkuuden ja itsehillinnän aika, ja kumpaakaan hän ei voinut toivoa
+saavansa ylläpitää madame de Montespanin kanssa eläessään.
+
+Mutta tiesipä hän paikan, missä nuo molemmat hyveet hyvin viihtyisivät.
+Siitä päivästä alkaen, jolloin de Montespan oli asettanut lastensa
+hoitajaksi tuon muhkean ja hiljaisen lesken, oli kuningas tämän
+seurasta löytänyt koskaan tyhjentymätöntä ja alati lisäytyvää ilon ja
+tyytyväisyyden tunnetta. Jo alusta pitäen hän oli halusta istunut
+tuntikausia rakastajattarensa huoneissa, vaarinottaen ihmetellen,
+kuinka tahdikkaasti ja leppeästi uuden hoitajattaren oli onnistunut
+kesyttää aina ärtyisän Mainen herttuan ja vallattoman pienen Toulousen
+kreivin luonteita. Muodollisesti oli kuningas ollut valvomassa
+lastensa kasvatusta, mutta vähitellen hän oli ruvennut ihailemaan
+kasvattajatarta. Ja sitten oli hän itsekin vuorostaan joutunut tuon
+väkevän ja samalla suloisen naisen lumoihin, kysellyt tämän mieltä
+monissa kysymyksissä ja toiminut hänen neuvojensa mukaan — ja kaikki
+tämä oli käynyt helpommin ja luonnollisemmin kuin koskaan ikinä minkään
+ministerin tai lemmityn neuvoa noutaessa. Jonkun aikaa hän oli
+epäillyt, että tuon lesken suuri hurskaus ja alituinen puhelu korkeista
+periaatteista olivat vain pettävä naamio, sillä hän oli tottunut aina
+näkemään pelkkää teeskentelyä ja ulkokullaisuutta ympärillään.
+Tuntuihan totta vie uskomattomalta, että nainen, joka yhä oli kaunis,
+jonka kirkkaat silmät ja siro vartalo vetivät vertoja mille hyvänsä
+hovin kaunottarista, olisi, elettyään koko ikänsä rivomielisissä
+piireissä, sittenkin voinut säilyttää nunnan sielun. Mutta tässä
+suhteessa hän piankin sai huomata pettyneensä, sillä kohta kun hänen
+oma puheensa alkoi säteillä suurempaa lämpöä kuin pelkästä viileästä
+ystävyydestä aiheutuvaa, kohtasi hän jäistä kylmyyttä ja
+niukkasanaisuutta — ja silloin tiesi hän kerrankin tavanneensa naisen,
+joka kunnioitti omaa persoonaansa enemmän kuin kuningasta. Ja ehkäpä
+näin olikin parempi. Ystävyyden viileät ilot tuntuivat niin ihmeen
+viihdyttäviltä kaikkien intohimon myrskyjen jälkeen. Kaikkein
+onnellisimmaksi hän tästä lähtien tunsi itsensä istuessaan joka
+iltapäivä madame de Maintenonin luona, saadessaan kuulla puhetta, jota
+joutava imartelu ei myrryttänyt, ja mielipiteitä, jotka eivät aina
+suinkaan hivelleet hänen korviaan. Ja kuinka siunatun hyvä sitten
+olikaan tuon naisen vaikutusvalta häneen! Hän puheli hänen
+kuninkaallisista velvollisuuksistaan, kuinka hänen piti olla esikuvana
+alamaisilleen, ahkeroida alituisesti tulevaista elämää varten ja ennen
+kaikkea pyrkiä katkaisemaan kaikki ne saastaiset siteet, joihin synti
+ja maailma olivat hänet kietoneet. Madame oli yhtä hyvä kuin rippi-isä
+— hän oli todella itse rippi-isä, jonka etuina olivat suloiset kasvot
+ja pyöreä käsivarsi.
+
+Ja nyt hän tiesi hetken tulleeksi, jolloin hänen täytyi tehdä
+valintansa tuon naisen ja de Montespanin välillä. Näiden molempain
+vaikutus häneen oli vallan vastakkaista laatua. Niiden oli mahdoton
+sopeutua yhteen. Hän seisoi hyveen ja paheen välillä, ja hänen täytyi
+valita niistä toinen. Pahekin oli tosin hyvin viehättävä, hyvin kaunis,
+hyvin älykäs ja piteli häntä vankina tavan ja tottumuksen kahleilla,
+joita ihmisen on niin vaikea pudistaa yltään. Oli hetkiä, jolloin hänen
+miesluontonsa horjui väkevästi sille taholle, jolloin hän tunsi
+kiusausta langeta takaisin vanhaan elämäänsä. Mutta Bossuet ja isä la
+Chaise seisoivat alituisesti hänen vierellään kuiskailemassa ja
+rohkaisemassa hänen parempaa luontoaan, ja ennen kaikkea oli madame de
+Maintenon aina muistuttamassa hänelle, mitä hänen kuninkaallinen
+asemansa ja hänen kuusiviidettä ikävuottansa vaativat häneltä. Nyt
+häneltä täydellä todella vaadittiin viimeistä päättävää ponnistusta.
+Hänen sielunsa ei ollut turvassa hetkeäkään, niin kauan kuin vanha
+lemmitty vielä viipyi hovissa. Hän tunsi oman itsensä siksi hyvin, että
+tiesi olevansa mennyttä miestä joka kerran, kun vanha hurmaajatar
+tapasi hänet heikkona houkutuksille. De Montespan täytyi saada
+poistumaan Versailles'ista, mikäli se vain kävi päinsä ilman julkista
+häväistysjuttua. Hän tahtoi pysyä lujana kohdatessaan hänet
+iltapäivällä ja saada hänet täydellä todella ymmärtämään, että hänen
+valtansa oli kerta kaikkiaan iäksi lopussa.
+
+Tällaisia ajatuksia askarteli kuninkaan mielessä, kun hän
+messun ajan oli polvistuneena rukousjakkarataan peittävälle
+punaiselle samettityynylle. Hän kuunteli aamuhartautta omassa,
+alttarin oikealla puolella sijaitsevassa kuoriaitauksessaan,
+henkivartiosotilaiden ja persoonallisen seurueen seistessä hänen
+ympärillään ja hovin herrojen ja naisten täyttäessä muun kappelin.
+Hurskaus oli nykyisin muodissa, samoin kuin tummanväriset olkavaipat ja
+pitsiröyhelöt, eikä kukaan hovilainen rohjennut osoittaa ulkonaisessa
+käytöksessään maailmanmielisyyttä, kun kerta kuningas oli kallistunut
+uskonnollisuuteen. Mutta aika ikävä näytti kaikilla noilla sotilailla
+ja aatelisherroilla olevan, kun he haukottelivat, räpyttelivät silmiään
+rukouskirjojensa ylitse; ne taas, jotka näyttivät hartauteen
+vajonneilta, ahmivat itseasiassa salaa Scuderyn tai Calparnedin uusinta
+romaania, joka oli älykkäästi sidotettu mustiin samettikansiin. Naiset
+kuitenkin olivat hartaampia eivätkä suinkaan pitäneet hurskauttaan
+vakan alla, sillä jokainen kannatti toisella kädellään vähäistä
+vahakynttilää rukouskirjansa yllä — kuitenkin niin, että heidän
+kasvonsa näkyivät edullisessa valaistuksessa kuningasta kohti. Jokunen
+harva lienee todellisuudessa rukoillut vapaaehtoisesti ja sydämensä
+vaatimuksesta; mutta muuten oli Ludvigin politiikka muuttanut vanhain
+aatelissukujen jäsenet liukkaiksi hovilaisiksi ja maailmanmiehet
+ulkokultaisiksi silmänkääntäjiksi, kunnes koko hänen hovinsa oli
+muuttunut ikäänkuin taikapeiliksi, joka sadoin särmin kuvasteli hänen
+omaa tekohurskauttaan.
+
+Kappelista palatessa oli Ludvigin tapana vastaanottaa armonanomuksia ja
+kuunnella alamaistensa valituksia heitä syyttömästi kohdanneista
+vääryyksistä. Paluutie kävi erään aukion poikki, jolla armonanojat
+olivat tottuneet kuningasta odottamaan. Tänä aamuna siellä näkyi niitä
+ainoastaan pari kolme — pariisilainen käsityöläinen, joka kanteli
+ammattikuntansa esimiestä vastaan, pikkutilallinen, jolta metsästäjän
+koira oli repinyt lehmän, ja arentilainen, joka oli kärsinyt tylyyttä
+linnanherralta. Lyhyt kuulustelu ja pikainen käsky kuninkaalliselle
+sihteerille riitti selvittämään nämä vähäpätöiset jutut; sillä vaikka
+Ludvig itse olikin tyranni, oli hänellä ainakin se ansiopuoli, ettei
+hän sietänyt muita tyranneja valtakunnassaan. Hän oli aikeissa jatkaa
+matkaa sisään, kun hänen eteensä syöksyi arvokkaan porvarin näköinen
+vanhanpuoleinen mies, jonka vakavat ja ryppyiset kasvonpiirteet
+ilmaisivat yhdellä haavaa itsetuntoa ja syvää huolta. Laskeutuen
+toiselle polvelleen kuninkaan eteen hän huusi: "Oikeutta, sire,
+oikeutta!"
+
+"Mitä tämä tietää?" kysyi Ludvig. "Kuka olette ja mitä tahdotte
+minulta?"
+
+"Olen Pariisin porvari, jolle on tehty julmaa vääryyttä."
+
+"Te näytätte olevan hyvin kunnioitettava mies. Jos teille todella on
+tehty vääryyttä, niin saatte varmastikin oikeutta. Mitä teillä on
+valittamista?"
+
+"Kaksikymmentä Languedocin sinistä rakuunaa on majoitettu talooni
+kapteeni Dalbert'in johdolla. He ovat anastaneet ruokaani, varastaneet
+omaisuuttani ja lyöneet palvelijoitani, ja kuitenkaan eivät
+viranomaiset ota valitustani kuuleviin korviin."
+
+"Kautta kunniani, näyttääpä oikeutta varsin merkillisellä tavalla
+valvottavan tässä meidän pääkaupungissamme!" huudahti kuningas
+vihastuneena.
+
+"Tosiaankin häpeällinen juttu", sanoi Bossuet.
+
+"Ja kuitenkin lienee pakkotoimilla hyvät syynsä", ehätti isä la Chaise.
+"Ehdottaisin että teidän majesteettinne tiedustaisi tämän miehen nimeä
+ja ammattia sekä syytä, minkävuoksi rakuunat on majoitettu hänen
+taloonsa."
+
+"Te kuulitte tämän kunnianarvoisan isän kysymyksen."
+
+"Nimeni, sire, on Catinat, ammatiltani olen verkakauppias, ja minua
+kohdellaan tällä tapaa senvuoksi, että kuulun reformeerattuun
+kirkkoon."
+
+"Sitä minä arvelinkin!" huudahti rippi-isä.
+
+"Tämä muuttaa asian", virkkoi Bossuet.
+
+Kuningas pudisti päätänsä ja rypisti otsaansa. "Saatte siis kaikesta
+kiittää vain itseänne. Asian korjaaminen on omassa vallassanne."
+
+"Millä tavoin sitten, sire?"
+
+"Omistamalla ainoan oikean uskon."
+
+"Minä olen jo sen jäsen, sire."
+
+Kuningas polki ärtyneenä jalkaansa. "Huomaan teidät sangen
+kovakorvaiseksi kerettiläiseksi", hän tuiskahti. "Ranskassa on
+ainoastaan yksi kirkko, ja se on minun kirkkoni. Jos pysytte sen
+ulkopuolella, niin turhaan odotatte minulta apua."
+
+"Minulla on sama usko kuin isälläni ja häntä ennen isoisälläni, sire."
+
+"Joskin he ovat tehneet syntiä, niin se ei oikeuta teitä jatkamaan.
+Minunkin isoisäni erhettyi, ennenkuin hänen silmänsä avattiin."
+
+"Ja jalosti hän sovitti nuoruutensa erhetykset", supisi jesuiitti
+puoliääneen.
+
+"Te ette siis tahdo auttaa minua, sire?"
+
+"Teidän tulee ensin itse auttaa itseänne."
+
+Vanha hugenotti teki toivottoman eleen noustessaan pystyyn; ja kun
+kuningas jatkoi matkaansa, suitsuttivat molemmat papit ylistystä hänen
+kumpaankin korvaansa.
+
+"Te olette tehneet jalon teon, sire."
+
+"Te olette totisesti kirkkomme ensimmäinen poika."
+
+"Ja kyllin arvollinen astumaan Pyhän Ludvigin jälkiä."
+
+Mutta kuninkaan kasvoista voi lukea, ettei hän itse ollut aivan
+tyytyväinen tekoonsa.
+
+"Te olette siis sitä mieltä, arvoisat isät, ettei noiden ihmisten
+hartioille ole pantu liian suurta taakkaa?"
+
+"Liian suurtako? Ei toki, teidän majesteettinne oma sydän vain erehtyy
+liika suureen laupiuteen."
+
+"Olen kuullut, että heitä siirtyy suurin joukoin pois valtakunnastani."
+
+"Ja tämä on varmastikin vain eduksi, sire; sillä mitä siunausta voi
+odottaakaan tulevan sellaiselle maalle, joka suvaitsee noin
+kovakorvaisia uskottomia rajojensa sisällä?"
+
+"Sellaiset alamaiset, jotka kapinoivat Jumalaa vastaan, tuskin ovat
+kuninkaallekaan uskollisia", huomautti Bossuet. "Teidän majesteettinne
+valta olisi todella suurempi, jollei alueillanne löytyisi ainuttakaan
+kappelia, kuten he harhaoppisuutensa pesiä nimittävät."
+
+"Isoisäni lupasi heille turvaoikeuden. Heitä suojelee, kuten hyvin
+tiedätte, se uskon-edikti, jonka hän Nantes'ssa antoi."
+
+"Mutta teidän majesteettinne vallassa on korjata siiloin tehty
+erehdys."
+
+"Millä tapaa sitten?"
+
+"Peruuttamalla tuon ediktin."
+
+"Ja syöksemällä ehdoin tahdoin vihollisteni syliin kaksi miljoonaa
+henkeä parhaita ammattilaisiani ja urhoollisimpia palvelijoitani! Ei,
+ei, isä, minä uskon osoittaneeni totista kiivautta kirkko-äitimme
+hyväksi; mutta jonkin verran on perää siinä, mitä de Frontenac sanoi
+tänä aamuna — ettei ole hyväksi sekoittaa tämän maailman asioita
+tulevan maailman asioihin. Mitäs te tästä sanotte, Louvois?"
+
+"Kaikella kunnioituksella kirkkoa kohtaan tahtoisin huomauttaa, sire,
+että paholainen on antanut noille ihmisille niin verrattoman kätevyyden
+ja älykkäisyyden, että he ovat parhaat kauppiaat ja käsityöläiset koko
+valtakunnassa. Enpä todellakaan tiedä millä valtion raha-arkut
+täytettäisiin, jos sellaiset veronmaksajat karkoitetaan pois
+joukostamme. Monet ovat jo lähteneet maasta ja vieneet ammattinsa
+mukanaan. Jos kaikkien täytyisi lähteä, niin kohtaisi meitä pahempi
+tappio kuin menetetystä sotaretkestä."
+
+"Mutta", huomautti Bossuet, "jos kerran tulisi tiedoksi, että kuningas
+on ilmaissut tahtonsa, niin voi teidän majesteettinne aivan
+turvallisesti luottaa siihen, että kehnoimmatkin alamaisistanne
+rakastavat teitä niin palavasti, että kilvan juoksevat takaisin pyhän
+kirkkomme helmaan. Niin kauan kuin uskonvapausjulistus pysyy voimassa,
+saavat he siitä sen vaikutuksen, että kuningas on laimea
+hurskaudessaan, ja rohkaistuvat paaduttautumaan erhetyksessään."
+
+Kuningas pudisti päätään. "Nuo harhauskoiset ovat aina olleet
+kovakorvaista väkeä", sanoi hän.
+
+"Ehkäpä", huomautti Louvois, vilkaisten pilkallisesti Bossuet'hen,
+"jos Ranskan piispat tarjoutuisivat maksamaan valtiolle veroa
+kymmenyksistään, niin voisimme kukaties tulla toimeen ilman noita
+hugenottejakin."
+
+"Kaikki, mitä kirkolla on, on tarjona kuninkaan käytettäväksi", vastasi
+Bossuet kuivasti.
+
+"Valtakunta on minun ja kaikki mitä siinä on", lausui Ludvig,
+heidän astuessaan valtaistuinsaliin, jonne hovi oli kokoutunut
+jumalanpalveluksen päätyttyä; "mutta arvelen kestävän vielä kauan,
+ennenkuin minun tulee tarvis vaatia kirkon omaisuutta haltuuni."
+
+"Me luotamme siihen, sire", toistivat molemmat papit kuin kaikuna.
+
+"Mutta tällaiset puheenaiheet me voimme jättää neuvostomme
+käsiteltäviksi. Missä Mansard on? Minun täytyy saada nähdä hänen
+piirustuksensa Marlyn linnan uutta siipirakennusta varten." Kuningas
+kävi erään sivupöydän luo ja hautautui mieliaskareeseensa, tarkastellen
+suuren arkkitehtinsä jättimäisiä suunnitelmia ja tiedustellen
+innokkaasti työn joutumista.
+
+"Minä arvelen", sanoi isä la Chaise, vetäen Bossuet'n vähän syrjään,
+"että teidän korkea-arvoisuutenne on onnistunut jonkin verran pehmittää
+kuninkaan mieltä."
+
+"Teidän voimallisella avullanne, isä."
+
+"Ah, luottakaa siihen, etten minä jätä käyttämättä ainuttakaan sopivaa
+tilaisuutta edistääkseni hyvää työtä."
+
+"Kun se on teidän käsissänne, on menestys varma."
+
+"Mutta onpa eräs toinen, jolla on enemmän vaikutusvaltaa kuin minulla."
+
+"Suosikillako — de Montespanilla?"
+
+"Ei, ei; hänen aurinkonsa on laskenut. Ei, vaan madame de
+Maintenonilla."
+
+"Olen kuullut, että hän on hyvin hurskas."
+
+"Totta kyllä. Mutta hän ei suosi minun veljeskuntaani. Hän kannattaa
+sulpiciolaisia. Mutta meidän kaikkien täytyy vaikuttaa yhteisen
+päämäärän hyväksi. Mitähän jos teidän korkea-arvoisuutenne puhelisi
+hänen kanssaan?"
+
+"Kaikesta sydämestäni sen lupaan."
+
+"Osoittakaa hänelle, mikä siunattu hyöty olisi hugenottien
+karkottamisesta."
+
+"Sen tulen tekemään."
+
+"Ja vihjatkaa hänelle, että me puolestamme lupaamme
+myötävaikutustamme..." Hän kumartui ja kuiskasi loppusanat piispan
+korvaan.
+
+"Mitäh! Siihen ei kuningas toki suostuisi!"
+
+"Mikäs esteenä? Kuningatarhan on kuollut."
+
+"Niin, mutta runoilija Scarronin lesken kanssa!"
+
+"Tämä on hyvää sukuperää. Molempain isoisät olivat parhaita ystäviä."
+
+"Sittenkin se on mahdotonta!"
+
+"Mutta minä tunnen kuninkaan sydämen ajatukset ja sanon sen perusteella
+asian olevan mahdollisen."
+
+"Te varmastikin tunnette kuninkaan sydämen mieliteot jos kukaan. Mutta
+tuollainen ajatus ei ikinä olisi pälkähtänyt minun päähäni."
+
+"Antakaa sen siis nyt pälkähtää ja pysyä siinä. Jos madame tahtoo ajaa
+kirkon asiaa, niin tahtoo kirkko ajaa hänenkin asiaansa. Mutta kuningas
+viittaa, minun täytyy mennä."
+
+Munkin laiha musta vartalo kiiruhti hovilaistungoksen läpi, ja suuri
+Meaux'n piispa jäi seisomaan leuka rinnalle painuneena ja syviin
+mietteisiin vaipuneena.
+
+Sillävälin oli koko hovipiiri keräytynyt tänne, ja koko valtava sali
+heloitti iloisesti naisten silkki-, sametti- ja brokaatipuvuista,
+kimaltelevista jalokivistä, helein värein maalatuista viuhkoista ja
+huojuvista höyhentöyhdöistä. Herrain totisemmat harmaat, mustat ja
+ruskeat takit muodostivat vakavan taustan tälle väriloisteelle, sillä
+kuninkaan ollessa mustissa täytyi kaikkien kavaljeerien seurata tapaa;
+ja ainoastaan henkivartion upseerien siniset ja muskettisoturien
+helmenharmaat levätit muistuttivat mieleen entisiä iloisempia aikoja,
+joilla herrat olivat pukujensa värikkäisyydessä kilpailleet naisten
+kanssa. Ja jos pukujen kuosi oli muuttunut, niin oli käytössävy
+muuttunut vielä enemmän. Vanha leikittelevä kevytmielisyys ja vanhat
+intohimot uinuivat tosin epäilemättä pinnan alla, mutta yksitotinen
+kasvojen ilme ja vakava puhelu oli päivän muotina. Puheenaiheena ei
+enää ollut peijakkaan pelionni, Molièren viime näytelmä tai Lullyn uusi
+ooppera, vaan päätä pudistettiin jansenilaisuuden hirvittäville
+hairauksille, Sorbonnesta karkoitetun Arnauld'in ja mainion Pascalin
+röyhkeälle kurittomuudelle tahi vertailtiin vakavissaan sellaisten
+suosittujen saarnamiesten kuin Bourdalouen ja Massillonin ansioita.
+Värihohtoisten kattomaalauksien, peilikirkkaan parkettilattian ja
+raskaisiin kultakehyksiin ripustettujen kuolemattomien taulujen välillä
+liikkui ja teiskaroi Ranskan jaloin veri, nöyristyen maan tomuksi ja
+mullaksi keskellään seisovan pienoisen mustapukuisen miehen edessä,
+joka ei ollut sen vertaa edes oman itsensäkään herra, että olisi
+huomannut olevansa leikkikaluna kahden juonikkaan naisen käsissä, jotka
+pelasivat kiukkuista peliä Ranskan tulevaisuudesta ja kuninkaansa
+kohtalosta.
+
+
+
+
+Viides luku.
+
+BELIALIN LAPSET.
+
+
+Vanha hugenotti oli, kuninkaan käännettyä hänelle nyreästi selkänsä,
+jäänyt seisomaan aukiolle katse jäykästi maahan luotuna ja kasvoilla
+epäilyksen, surun ja vihastuksen vaihtelevat tunteet. Hän oli hyvin
+kookas ja laiha mies, kuihtuneissa kasvoissa korkea otsa, iso turpea
+nenä ja järeä leuka. Hän ei käyttänyt peruukkia eikä puuteria, mutta
+ikä oli kylvänyt luonnollisia hopeitaan hänen sakeaan tukkaansa, ja
+epälukuiset hienot rypyt silmäkulmissa ja suupielissä antoivat hänen
+kasvoilleen luontaisen jylhän arvokkuuden leiman, joka ei kaivannut
+parturin lisäkaunisteluja. Mutta vaikka kumarainen varsi ja harmaa
+tukka todistivatkin vanhuudenvuosista, osoitti vihainen päänviskaus
+kuninkaan tuomitsevia sanoja kuullessa ja tuima kulmienrypistys
+ohikulkevien hovilaisten pilkallisten katseiden johdosta, että
+juurevassa ukossa oli nuoruuden kiukkuista tulta vielä jonkin verran
+säilynyt. Hän kantoi säätynsä mukaista korutonta mutta arvokasta pukua,
+hopeanappista ruskeata verkatakkia, polvihousuja samasta kankaasta ja
+valkoisia villasukkia, ja jaloissa oli leveäkärkiset, terässolkiset
+kengät. Toisessa kädessä hän piteli matalaa, kultareunalla koristettua
+huopahattuaan ja toisessa paperikääröä, johon hän oli suurella huolella
+piirrellyt valituskirjelmät kärsimästään vääryydestä ja jonka hän oli
+toivonut saavansa jättää kuninkaan kirjurin käteen.
+
+Hänen epäröintinsä lähinnä seuraavista toimenpiteistä sai hyvin
+äkillisen ja jyrkän ratkaisun. Näinä päivinä hugenottia, vaikka
+häntä ei vielä oltukaan lopullisesti kielletty hengittämästä Ranskan
+ilmaa, kuitenkin pidettiin niiden lakien ulkopuolella olevana
+hylkyoliona, jotka turvasivat hänen katolisuskoisten maanmiestensä
+kansalaisoikeudet. Kaksikymmentä vuotta kestänyt sorron aika oli
+lopulta johtanut siihen, ettei mitään alhaisen mielivallan eikä sokean
+uskonkiihkon asetta jätetty käyttämättä häntä vastaan. Häntä häirittiin
+alituisesti elinkeinonsa harjoittamisessa, työnnettiin syrjään kaikista
+julkisista toimista, hänen kotinsa häväistiin väkivaltaisilla
+sotilasmajoituksilla, hänen lapsiaan yllytettiin kapinoimaan häntä
+vastaan, ja kaikki hänen kantelunsa ja valituksensa saivat samallaisen
+lopun kuin äsken kerrottiin. Mikä roisto hyvänsä sai häntä
+rankaisematta loukata, tarvitsematta pelätä lain kostoa. Mutta siitä
+huolimatta nämä ihmiset kuitenkin riippuivat vielä sydämin ja sieluin
+kiinni syntymämaassaan, joka oli heidät hyljännyt ja tehnyt
+perinnöttömiksi; tosi-ranskalaisella kiintymyksellä he pitivät kotoista
+maaperää kalliimpana kuin vieraita ja merentakaisia maita, missä vapaus
+heitä tervehti. Mutta jopa oli lankeamassa heidän ylitseen niiden
+päivien varjo, jolloin heillä ei enää tulisi olemaan vapaata
+valintavaltaa.
+
+Pari kuninkaan sinitakkista kaartilaista oli teiskaroinut
+vahtivuorollaan tällä puolella palatsia ja saanut nähdä äskeisen
+tapauksen. Siitä rohkaistuneina he marssivat aukion poikki häväistyn
+miehen luo ja katkaisivat sangen kovakouraisella tavalla hänen
+murheelliset mietteensä.
+
+"Hei, vanha virsikirja", murahti toinen heistä yrmeästi, "alappa
+laputtaa siitä tiskisi taa."
+
+"Sinunlaisesi äijänkäppyrä ei ole omiaan koristamaan kuninkaan
+kävelytietä", huudahti toinen töykeästi kiroten. "Mikä sinä olet oikein
+miehiäsi nyrpistämään nokkasi kuninkaan uskonnolle, mokoma
+rihkamasaksa!"
+
+Vanha hugenotti silmäsi heitä vihaisesti ja ylenkatseellisesti ja
+kääntyi lähtemään tiehensä, mutta toinen sotilaista iski ärtyneenä
+peitsensä päällä häntä kylkiluihin.
+
+"Pidä hyvänäsi, kirottu koira!" karjaisi hän. "Ettäs rohkenetkin
+muljauttaa huuhkajansilmiäsi tuolla tapaa kuninkaan kaartilaisille."
+
+"Te Belialin lapset", kivahti vanhus, kylkeään pidellen, "olisinpa
+kahtakymmentä vuotta nuorempi mies, niin ette uskaltaisi käyttäytyä
+näin röyhkeästi minua kohtaan."
+
+"Hohoo, vieläkö siinä syljet myrkkyäsi, vanha luudanvarsi? Jo kuulimme
+kylliksi, André! Hänhän uhkaili kuninkaan henkivartioita. Raahataan
+ukko vahtihuoneeseen ja pidetään vähän hauskaa hänen kanssaan."
+
+Molemmat sotilaat pudottivat peitsensä ja syöksyivät vanhuksen
+kimppuun, mutta vaikka olivatkin isoja ja väkeviä miehiä, huomasivat he
+saaliinsa riuskemmaksi kuin olisi voinut odottaa. Pitkillä jäntevillä
+käsivarsillaan reuhtoi hän tuontuostakin itsensä irti heidän
+otteestaan, ja vasta sitten kun hän oli lopen uupunut ja hengästynyt,
+onnistui ahdistajain saada kiinni hänen molemmista ranteistaan ja siten
+tehdä hänet puolustuskyvyttömäksi. Mutta eivätpä he vielä ennättäneet
+päästä nauttimaan surkeasta voitostaan kun paljas miekka välähti heidän
+silmiensä edessä ja vihasta käheä ääni komensi heidät heti paikalla
+laskemaan saaliinsa irti.
+
+Kapteeni de Catinat oli vahtivuorosta päästyään lähtenyt linnan
+ulkoparvekkeelle kävelemään ja sattunut näkemään tuon törkeän
+kohtauksen. Tunnettuaan väkivaltaa kärsivän vanhuksen kasvot hän oli
+suinpäin hypännyt kaiteen yli ja paljastaen miekkansa syössyt niin
+raivokkaasti painijoita kohti, että kaartilaisten ei ainoastaan ollut
+pakko päästää irti vangistaan, vaan toinen heistä uhkaavaa säilää
+kavahtaessaan horjahti selälleen maahan ja toinen lensi pallona hänen
+ylitseen, ja molemmat pyörivät nyt reuhtoen maaperässä.
+
+"Senkin roistot!" läähätti de Catinat. "Mitä tämä tietää?"
+
+Kumpikin miesroikaleista oli jo päässyt jälleen jaloilleen ja seisoivat
+hänen edessään pörröisinä ja häpeissään kuin uitetut koirat.
+
+"Jos suvaitsette, kapteeni", sanoi toinen ja teki kunniaa, "niin tämä
+hugenottipahus tässä juuri solvaisi kuninkaan henkivartioita."
+
+"Vaikka kuningas hylkäsi hänen valituksensa, niin hän kieltäytyi
+puikkimasta tiehensä", säesti toinen.
+
+De Catinat aivan kiehui kiukusta. "Ja pitääkö Ranskan kansalaisen, joka
+on tullut puhumaan maansa valtiaan kanssa, senvuoksi joutuman
+teidänlaistenne sveitsiläiskoirien hampaisiin? Jumal'auta, senpä saamme
+pian nähdä!"
+
+Hän sieppasi taskustaan pienen hopeapillin, jonka kimakka vihellys
+joudutti paikalle juoksujalkaa vanhan kersantin ja puolikymmentä
+sotamiestä vahtihuoneesta.
+
+"Nimenne!" kysyi kapteeni tuimasti.
+
+"André Meunier."
+
+"Entä sinun?"
+
+"Nikolai Klopper."
+
+"Kersantti, vangitkaa sekä Meunier että Klopper."
+
+"Käskynne mukaan, kapteeni", vastasi kersantti, harmaaparta soturi
+Conden ja Turennen päiviltä.
+
+"Pitäkää huolta, että he saavat jo tänään tuomionsa."
+
+"Mistä heitä on syytettävä, kapteeni?"
+
+"Siitä, että he törkeästi pahoinpitelivät iäkästä ja arvossa pidettyä
+porvaria, jolla oli asiaa kuninkaalle."
+
+"Mutta hänhän tunnusti itse olevansa hugenotti!" huusivat molemmat
+rikolliset yhdestä suusta.
+
+"Hm!" Kersantti kohautti epäilevästi hartioitaan. "Esitämmekö me
+tosiaankin syytöksen juuri siinä muodossa, kapteeni? Mutta miten
+kapteeni vain suvaitsee." Uusi hartiainkohautus ennusti huonoa loppua
+hyvälle riita-asialle.
+
+"Ei sentään", sanoi kapteeni, jolle oli välähtänyt onnellinen ajatus.
+"Minä syytän näitä miehiä siitä, että he kesken vahtivuoroaan ovat
+viskanneet peitsensä maahan ja esiytyivät pölyisin ja risaisin
+vormuin."
+
+"Se kuulostaa paremmalta", vastasi kersantti vanhan veteraanin
+suorasukaisuudella. "Jumal'auta, te epäkelvot olette häpäisseet
+käytöksellänne kuninkaan henkivartioväen arvoa! Tunnin ratsastus
+puuhevosella ja musketti köytettynä kumpaankin jalkaan tulee opettamaan
+teille, että peitsen paikka on sotilaan kädessä eikä kuninkaan
+nurmikolla. Käykää käsiksi heihin! Huomio! Käännös oikeaan — mars!"
+
+Ja marssin tahdissa poistui pieni aseellisparvi, vanha kersantti
+toisten perässä.
+
+Hugenotti oli jäänyt seisomaan taemmaksi, antamatta äkillisen
+onnenpotkauksen ollenkaan järkähdyttää hillityn arvokasta ryhtiään,
+mutta sotilaiden poistuttua syleilivät eno ja veljenpoika lämpimästi
+toisiaan.
+
+"Amory, enpä tosiaan luullut sinua täällä näkeväni!"
+
+"Enkä minä teitä, setä. Mikä kumman asia sai teidät tänne
+Versailles'iin?"
+
+"Kärsimäni vääryys. Jumalattomain käsi lepää raskaasti päällämme, ja
+kehen voisimmekaan hädässämme turvautua, jollei kuninkaaseen?"
+
+Nuori upseeri pudisti päätään. "Kuningas on pohjaltaan hyväsydäminen
+mies", sanoi hän. "Mutta hänkin näkee asiat vain niiden silmälasien
+läpi, joita toiset tyrkyttävät hänen nenälleen. Häneltä te ette voi
+toivoa vähääkään apua."
+
+"Hän käski minun poistumaan näkyvistään."
+
+"Kysyikö hän teidän nimeänne?"
+
+"Kysyi, ja minä sanoin sen hänelle."
+
+Nuori kaartilainen vihelsi. "Kävelkäämme portille", sanoi hän. "Kautta
+kunniani, jos sukulaiseni alkavat käydä täällä rakentamassa riitaa
+kuninkaan kanssa, niin saa komppaniani pian ruveta katselemaan
+itselleen uutta kapteenia."
+
+"Kuningas ei kytkene meitä toisiimme. Mutta kummakseni käy, nepaimeni,
+kuinka sinä saatat elää tässä Baalin kartanossa tarvitsematta notkistaa
+niskaasi väärille jumalille."
+
+"Minä kätken uskoni syvälle sydämeeni."
+
+Vanhus pudisti vakavasti päätään.
+
+"Sinä kuljet hyvin kapeata tietä", hän sanoi, "ja kiusaukset ja vaarat
+väijyvät sinua joka askeleella. Vaikeata on sinun käyskennellä Herrasi
+tietä, Amory, käsi kädessä Hänen kansansa vainoojitten kera."
+
+"Kas niin, setä!" kivahti nuorukainen kärsimättömästi. "Minä olen
+kuninkaan soturi ja annan mustakaapujen ja valkokasukkain itsensä
+selvitellä keskinäiset välinsä. Kun saan elää kunniani säilyttäen ja
+kuolla velvollisuuttani täyttäen, niin saa kaikki muu olla minulta
+rauhassa."
+
+"Elää rauhassa palatseissa ja syödä hienoilta liinavaatteilta", sanoi
+vanha hugenotti katkerasti, "kun pahantekijäin kädet lepäävät raskaasti
+lähiheimolaisteni hartioilla, ja astiat särjetään ja valitus ja itku
+kuuluu halki koko maan!"
+
+"Mikäs nyt sitten onkaan hätänä?" kysyi nuori soturi, jota hiukan
+ällistytti se raamatullinen puheenparsi, jota Ranskan kalvinilaiset
+tähän aikaan käyttivät jokapäiväisenä sanontatapanaan.
+
+"Kaksikymmentä Moabin miestä on majoitettuna minun tyköni, ja
+kapteenina on heillä muuan Dalbert, joka on jo kauan ollut Israelin
+vitsauksena."
+
+"Kapteeni Claude Dalbertko, Languedocin rakuunoista? Minulla ja hänellä
+on jo vanhastaan vähän asioita selvitettävänä välillämme."
+
+"Ah, ja perinnön lasten hajoitetuilla jäännöksillä on paljonkin
+kannettavana tuota murhahurttaa ja irstasta sidonilaista vastaan."
+
+"Mitä hän sitten on tehnytkään?"
+
+"Hänen miehensä hävittävät taloani niinkuin koit kangaspakkaa. Ei
+mikään paikka saa olla rauhassa niiltä. Itse hän istuu minun
+huoneessani, piippu suussaan ja viinapullo vierellään, ja hänen
+puheensa on kirousta ja kauhistusta. Hän ajoi käsivartensa voimalla
+Pierre-vanhuksen pois aittojani vartioimasta."
+
+"Haa!"
+
+"Ja minut itseni hän lykkäsi kellariin."
+
+"Haa!"
+
+"Siksi että minä yritin varjella häneltä Adele-serkkuasi, jota hän
+humalaisessa rakkaudenhoureissaan pyrki halailemaan!
+
+"Oh!" Jokaisen uuden kantelun kuullessaan oli nuori soturi rypistänyt
+otsaansa yhä tuimemmin, mutta tämä viimeinen sai hänen kiukkunsa maljan
+kuohahtamaan yli laitojen, ja raivosta punoittavin poskin hän alkoi
+sännätä eteenpäin, kiskoen vanhaa sukulaistaan kyynärpäästä mukaansa.
+He kulkivat pitkin laajan puiston poimuttelevia teitä, joita korkeat
+pensasaidat reunustivat, avautuen tuolloin tällöin nurmiaukealle, jolla
+irstas marmorifauni tai hiukeava nymfi uinaili vihannan lehvikön
+siimeksessä. Harvat vastaan sattuneet hovilaiset katselivat ihmeissään
+tuota epämukaista paria. Mutta nuorella soturilla oli liiaksi omia
+huolia keritäkseen kiinnittämään huomiota vastaantuleviin. Lentävin
+askelin hän kiiti eteenpäin kapeata oiuspolkua, joka vei moniaiden
+vettä ruiskuttavien kividelfiinien ohitse leveälle lehtokujalle, jonka
+mahtavat puut näyttivät reunustaneen valtaväylää jo satoja vuosia,
+vaikka ne todellisuudessa oli vasta tänä vuonna kuljetettu tänne
+uskomattomalla vaivalla St. Germainin ja Fontainebleaun metsistä. Kujan
+perällä johti kapea portti ulos varsinaiselta palatsialueelta, ja sen
+läpi kiskoi nuori mies nyt iäkkään toverinsa, joka jo pahoin huohotti
+hänelle tottumattomasta hopusta.
+
+"Kuinka sinä tänne tulit, setä?"
+
+"Vaunuilla."
+
+"Missä ne nyt ovat?"
+
+"Tuollahan ne ovat majatalon takana."
+
+"Joutukaamme siis niihin."
+
+"Tuletko sinä tosiaankin mukaan, Amory?"
+
+"Jumal'avita, onpa aika tullaksenikin, päättäen siitä mitä juuri
+minulle kerroitte. Teidän talossanne näytään tarvittavan miestä, jolla
+on kerkeä säilä kupeellaan."
+
+"Mutta mitä sinä voit siellä tehdä?"
+
+"Tahdon haastaa sanasen tuon kapteeni Dalbert'in kanssa."
+
+"Sitten olen tehnyt väärin sinua kohtaan, nepaimeni, sanoessani, ettei
+sydämesi ollut kokonaan Israelin lasten puolella."
+
+"Vähät minä tiedän Israelin lapsista!" kivahti de Catinat ärtyisesti.
+"Sen vain tiedän, että vaikka Adeleni palvelisi ukkosen haltijaa
+niinkuin intiaaninainen tai kohdistaisi viattomat rukouksensa Mitshe
+Manitulle, niin auttakoon armias sitä miestä minun käsissäni, joka
+rohkenee kiinnittää julkean katseensa häneen. Haa, tuollapa tulevat jo
+vaununne! Anna hevostesi lentää, ajuri — viisi livreä saat, jos
+tunnissa saatat meidät Invaliidiportin läpi."
+
+Ei ollut vallan vähäinen maineteko saada vanhuutta kitiseviä vaunuja
+kiitämään kuoppaisella tiellä eteenpäin, mutta jalosti tarjosi ajuri
+ruoskan rohkaisevaa voimaa molemmille takkuisille kaakeilleen, niin
+että vieterittömät ajopelit kiikkuivat milloin milläkin pyörällään
+koholla maasta. Mutta vaikka puut ihan lentelivät ilmassa ja valkea
+pölypilvi kohosi korkealle matkaajain perästä, rummutti kaartilainen
+kärsimättömästi sormillaan polviinsa ja paiskasi tuolloin tällöin
+hampaittensa välistä tuikean kysymyksen iäkkäälle vierustoverilleen.
+
+"Milloin kaikki tämä tapahtui?"
+
+"Eilen illalla."
+
+"Ja missä Adele nyt on?"
+
+"Kotona tietystikin."
+
+"Entä tuo perhanan Dalbert?"
+
+"Kotona myöskin."
+
+"Mitä! Jätittekö te tytön sen saatanan valtaan siksi aikaa kuin tulitte
+Versailles'iin?"
+
+"Minä lukitsin hänet huoneeseensa."
+
+"Ooh — mitä luulette lukkojen kestävän!" Nuori mies haravoi hurjasti
+ilmaa käsillään tuntiessaan oman voimattomuutensa tällä hetkellä.
+
+"Ja onhan siellä Pierrekin."
+
+"Hänestäkö jotain apua olisi!"
+
+"Ja myöskin Amos Green."
+
+"Ah, se kuulostaa paremmalta. Hän on sentään mies, ainakin näöstä
+päättäen."
+
+"Hänen äitinsä oli syntyperältään meidän kansaamme, kotoisin Staten
+Islandista läheltä Manhattan-saarta. Hän kuului niihin hajautuneihin
+lampaihin, jotka jo varhain pakenivat susilauman raivoa, kun kuninkaan
+käsi ensin kohtasi raskaana Israelin lapsia. Hänen poikansa puhuu
+ranskaa, ja kuitenkaan ei hän ulkonäöltään eikä tavoiltaan ole
+ranskalainen."
+
+"Hänelle sattui paha hetki tänne tullakseen."
+
+"Ehkäpä jokin jumalallinen tarkoitus johti hänet meidän luoksemme."
+
+"Ja jätittekö siis hänet jälkeenne taloon?"
+
+"Jätin; hän jäi istumaan Dalbert'in seuraan, polttelemaan piippua tämän
+kanssa ja kertoilemaan merkillisiä juttujansa."
+
+"Miksi vartiaksi hänestä silloin olisi? Outo muukalainen vieraassa
+maassa! Pahoin teitte, setä, jättäessänne Adelen yksin tuolla tapaa."
+
+"Hän istuu kaikkivaltiaan varjeluksessa, Amory."
+
+"Luottakaamme siihen. Ah — minä olen tulta ja liekkiä sinne
+päästäkseni!"
+
+Hän työnsi päänsä vaunun akkunasta ulos pölypilveen ja kurotti
+niskaansa katsellakseen pitkänä hopeavyönä kiemurtelevaa virtaa ja sen
+takana sinisestä autereesta kohoavaa kaupunkia, jonka latteasta
+ääriviivasta urkeni ilmoihin Notre Damen kaksoistorni. St. Jacques'in
+korkea, neulamainen huippu ja kokonainen metsä muita kahdeksansataa
+vuotta vanhan uskonnollisen hartauden muistomerkkejä. Sitä mukaa kuin
+maantie painui virrankaltaalle, läheni kaupunginmuuri lähenemistään,
+kunnes he viimein ajoivat eteläisen tulliportin alitse ja jyryyttivät
+kivillä laskettua valtakatua pitkin, jättäen keveän Luxembourg-palatsin
+puistoineen oikealle puolelleen ja Colbert'in viimeisen luoman,
+Invaliidihotellin, vasemmalle. Äkkikäänne vei heidät alas
+rantakaduille, ja Pont Neufin yli ajettuaan he sivuuttivat muhkean
+Louvren linnan ja sukeltautuivat niiden kapeiden mutta karkeiden
+liikeväylien sokkeloon, jotka jatkoivat kaupunkia pohjoiseen päin.
+Nuorella upseerilla riippui pää yhä edelleen ulos vaununakkunasta,
+mutta näköalan peittivät häneltä jykevät kullatut ajopelit, jotka mennä
+jytyyttivät raskaasti heidän edellään. Kun katu sitten äkkiä leveni,
+kääntyivät nämä hiukan sivulle päin, niin että de Catinat voi nähdä
+vilauksen siitä talosta, jota kohti heidän matkansa kävi.
+
+Sitä ympäröi joka taholta suunnaton ihmisjoukko.
+
+
+
+
+Kuudes luku.
+
+TAISTELU TALON HERRUUDESTA.
+
+
+Hugenottikauppiaan talo oli korkea ja kapea rakennus, joka sijaitsi
+P. Martin- ja Biron-katujen kulmassa. Se oli nelikerroksinen, jylhän ja
+karun näköinen niinkuin isäntänsäkin; siinä oli korkea suippopääty,
+pitkät kapeat lyijypuitteiset akkunat, valtasivuna mustunut
+ristikkoseinä, jonka hirsien väliä täytti harmaa rappaus; kapealle ja
+korkealle ovelle johti viisi kiviporrasta. Toinen kerros oli
+varastosuojana, jossa kauppias säilytti kangaspakkojaan, mutta kolmas
+ja neljäs kerros olivat asuinhuoneita ja varustetut kadun puolella
+ulkoparvekkeilla, joita reunustivat jykevät puukaiteet. Kun setä ja
+veljenpoika hypähtivät alas vaunuista, huomasivat he joutuneensa tuon
+edestakaisin liikehtivät ihmisjoukon ulkoliepeille, joka päät niskaan
+taivutettuina ja kiihkeästä mielenkiinnosta sähisten tuijotteli
+jonnekin yläpuolellaan olevaan. Seuraten ällistelijäin katseita näki
+nuori upseeri näyn, joka naulitsi hänetkin ällistyksestä paikalleen.
+
+Ylemmältä parvekkeelta riippui pää alaspain mies, jonka vaaleansininen
+takki ja valkoiset nahkahousut ilmaisivat hänen kuuluvan kuninkaan
+rakuunarykmenttiin. Hattu ja peruukki olivat häneltä pudonneet alas, ja
+tiukasti keritty pää heilui verkalleen eteen- ja taaksepäin hyvästi
+viitisenkymmentä jalkaa katukivityksen yläpuolella. Kalmankelmeät
+kasvot olivat suoraan alas katua kohti, ja ulospullahtaneista silmistä
+kuvastui hirmuinen kuolemanpelko. Mutta äänensä hänellä sentään oli
+vielä hyvästi vallassaan, koska koko katu kajahteli hänen armon- ja
+avunkarjunnastaan.
+
+Hänen yläpuolellaan parvekkeen kulmassa seisoi nuori mies, joka
+kumartuneena kaiteen yli piteli ilmassa heilahtelevaa rakuunaa
+molemmista nilkoista. Hänen kasvonsa eivät kuitenkaan olleet uhriin
+päin, vaan käännetyt olan yli puolittain taaksepäin katselemaan
+sotilasryhmää, joka osaksi uhkaillen, osaksi arkaillen yritti kavuta
+avoimesta akkunasta ulos parvekkeelle. Nuorukaisen päänasento ilmaisi
+päättävää uhmaa, kun taas akkunasta tungeksijat olivat ilmeisesti
+kahdella päällä siitä, oliko paikoillaan pysyminen vai ryntäyksen teko
+heille edullisempi.
+
+Yht'äkkiä päästi ihmisjoukko ihastuksen ja säikähdyksen parkaisun.
+Rakuunaa riiputtava nuorukainen oli hellittänyt toisen kätensä otteen,
+niin että hänen uhrinsa roikkui enää vain toisesta nilkastaan,
+haparoiden avuttomilla käsillään ilmaa ja seinärappausta ja päästellen
+vihlovan kimakoita kauhunälähdyksiä.
+
+"Autatkos minut ylös, sinä paholaisen sikiö, autatkos minut ylös!"
+kiljui poloinen soturi. "Tahdotko sinä täydellä todella murhata minut?
+Joutukaa auttamaan, hyvät ihmiset, joutukaa auttamaan minua!"
+
+"Tekeekö teidän mielenne tänne ylös, kapteeni?" sanoi voimakkaalla ja
+heleällä äänellä häntä riiputtava nuorukainen. Hän puhui puhdasta
+ranskaa, mutta oudosti korostaen.
+
+"Totta jumaliste!"
+
+"Komentakaa sitten miehenne tiehensä."
+
+"Matkaanne sieltä, senkin naudat ja jukurit! Tahdotteko te nähdä minun
+musertuvan kuoliaaksi katuun? Pois matkoihinne, sanon minä! Ettekö
+joudu siitä, helkkarin sikiöt!"
+
+"Se kuulostaa paremmalta", sanoi nuorukainen, nähtyään sotamiesten
+häviävän akkunasta. Hän heilahdutti rakuunaa säärestä niin
+voimakkaasti, että tämä tavoitti kädellään kiinni parvekkeen
+alareunasta. "Miltäs nyt tuntuu olonne, kapteeni?" hän kysyi.
+
+"Pidä kiinni minusta lujasti, herran nimessä, pidä kiinni lujasti!"
+
+"Ette te pääse putoamaan."
+
+"Vedä sitten minut ylös viimeinkin!"
+
+"Ei niin kiirettä, kapteeni. Te voitte puhua aivan hyvin siitäkin
+asennossa."
+
+"Auta minut ylös, sanon minä, auta minut ylös!"
+
+"Kaikki aikanaan. Minä pelkään, että teistä tuntuu jokseenkin
+arvottomalta puhella kantapäät kohti taivasta."
+
+"Ah, sinä riivattu, aiotko murhata minut!"
+
+"Päinvastoin, minä aion vetää teidät ylös."
+
+"Taivas sinut palkitkoon!"
+
+"Mutta vain eräillä ehdoilla."
+
+"Oh, niihin suostun sanomattasikin! Aih — nyt minä putoon!"
+
+"Teidän on poistuttava tästä talosta — teidän itsenne ja miestenne. Te
+ette enää saa vaivata sitä vanhaa miestä ettekä hänen nuorta tytärtään.
+Lupaatteko tämän?"
+
+"Lupaan, herran nimessä, lupaan! Me lähdemme oitis."
+
+"Kunniasanallanneko?"
+
+"Ihan varmasti. Vedä nyt vain minut ylös."
+
+"Älkäähän hätäilkö. Meidän on ehkä helpompi sopia asiat valmiiksi niin
+kauan kuin olette tässä asennossa. Minä en oikein tunne täkäläisiä
+lakeja. Ehkäpä tällainen tapaus ei liene vallan luvallinen. Takaatteko
+minulle, ettei minulle koidu mitään ikäviä jälkikahnauksia tästä
+jupakasta?"
+
+"Ei mitään, ei yhtään mitään! Kunhan vain autatte minut ylös!"
+
+"No, hyvä on. Kas näin!"
+
+Hän kiskoi rakuunan säärestä kaiteen yli, niin että tämä pudota
+moksahti kuin jauhosäkki parvekkeelle, maaten siunaaman aikaa siinä
+aivan menehtyneenä. Sitten hän viimeinkin sai kompuroiduksi jaloilleen
+ja syöksyi raivosta ulvahtaen akkunasta sisään.
+
+Sillä aikaa kuin tätä pientä ilmanäytelmää kesti, oli nuori
+kaartinupseeri kerinnyt selviytyä ensimmäisestä ällistyksestään ja
+ryntäissyt niin rajusti väkijoukon halki, että hän oli iäkkään
+toverinsa kanssa päässyt melkein portaille saakka. Kaartilaisen
+univormu oli kaikkialla paras passi kantajalleen, ja Catinat-vanhuksen
+kasvot olivat siksi tutut tässä kaupunginosassa, että ihmiset itsestään
+tekivät tilaa ryntäävälle parille. Ulko-ovi lennähti auki tulijain
+edessä ja kynnykselle ilmautui vanha Pierre väännellen epätoivoisesti
+käsiään.
+
+"Ah, isäntä, isäntä!" hän voivotteli. "Mikä kataluus, mikä häpeällinen
+kataluus! He murhaavat hänet!"
+
+"Kenen sitten, herran nimessä?"
+
+"Tuon kelpo nuoren herran, joka tuli tänne Amerikasta. Oi hyvä Jumala,
+kuunnelkaapa tuota elämätä!"
+
+Hänen vielä puhuessaan oli kolina ja kiljunta, jota oli kajahdellut
+ylhäältä portaiden päästä, yht'äkkiä päättynyt hirvittävään
+rämähdykseen ja sitä säestivät hurjat kiroukset, jyskinä ja pauke,
+jotka ihan tärisyttivät vanhaa taloa sen kaikissa liitoksissa. Nuori
+soturi ja vanha hugenotti säntäsivät sukkelaan ulkoportaita ylös
+pimeään eteiseen ja yrittivät jatkaa matkaa sisäportaita pitkin, joiden
+yläpäästä meteli kuului tulevan, kun heitä vastaan tulla hoipperehti
+iso kaappikello, pää edellä ja harpaten neljä askelmaa kerrallaan,
+kunnes kolahti portaiden käänteessä seinää vastaan ja murskautui
+kasaksi puunlastuja ja väriseviä metallivieterejä. Seuraavassa
+tuokiossa lensi kellovainajan perästä neljä miestä yhtenä rykelmänä,
+hoippuen ja kuukahdellen portaita alas, kiljahdellen kimakasti ja
+ähkyen yhteen ääneen mahtavasti kuin täyteen vireeseen poljetut
+palkeet. Niin tiukasti olivat kaikki takertuneet toisiinsa kiinni,
+että silmä vain hädintuskin erotti keskeisimmän henkilön mustan
+verkatakin, kun taas hänestä kiinni riippuvat näyttivät olevan puetut
+sotilasvormuun. Mutta niin väkevä ja notkea tuntui kiinnipidelty mies
+olevan, että kohta kun hän sai vähänkin jalanvaraa kivipermannosta,
+kiskoi hän toisia mukanaan käytävän yhdestä päästä toiseen, aivan
+niinkuin ahdistettu karhu reutoo koiraparvea, joka riippuu hampain
+kiinni sen turkissa. Upseeri, joka oli rynnännyt portaita alas
+painiskelijain kintereillä, koetti päästä siviilimiehen kurkkuun, mutta
+veti kiroten kätensä takaisin, kun toinen sai lujilla valkoisilla
+hampaillaan puraistuksi hänen peukaloaan. Vietyään haavoitetun sormen
+suuhunsa kiskaisi hän julmasti noituen säilänsä huotrasta ja aikoi
+työntää sen suojattoman vastustajansa ruumiin läpi, mutta silloin
+syöksähti de Catinat väliin ja tarttui hänen ranteeseensa.
+
+"Mikä roisto te olettekaan, Dalbert!" hän huudahti.
+
+Kuninkaan henkivartioupseerin univormun äkillinen ilmestyminen
+tappelupaikalle vaikutti tappelijoihin kuin taikasauvan kosketus.
+Dalbert peräytyi sukkelasti taapäin, peukalo yhä vielä suussa ja
+miekankärki permantoa kohti, katsella luimistellen synkeästi riidan
+erottajaan. Hänen pitkä kellertävän kalpea naamansa vääristyi kiukusta,
+ja pienissä mustissa silmissä paloi tyydyttämättömän kostonhimon
+pirullinen liekki. Hänen käskyläisensä olivat hellittäneet irti
+uhristaan ja seisoivat läähättäen rivissä kantapäät yhdessä, kun taas
+parhaaseen aikaan apua saanut nuorukainen nojautui seinää vasten,
+lyöden pölyä mustan takkinsa liepeistä ja antaen katseensa kulkea
+auttajasta ahdistajiin.
+
+"Minulla oli jo entisestään pieni lasku selvitettävänä teidän
+kanssanne", sanoi de Catinat ja paljasti rauhallisesti miekkansa.
+
+"Nyt olen kuninkaan asioilla", äyskäisi toinen.
+
+"Epäilemättä. Asentoon, herraseni!"
+
+"Minä olen virantoimituksessa, sanon minä!"
+
+"Hyvä on. Kohottakaa miekkanne, monsieur!"
+
+"Minulla ei ole mitään syytä tapella teidän kanssanne."
+
+"Eikö?" De Catinat ponnahti eteenpäin ja iski toista täydellä voimalla
+vasten kasvoja. "Nytpä luulisin teillä olevan", hän sanoi.
+
+"Kuolema ja paholaiset teidän kimppuunne!" karjui rakuunakapteeni.
+"Paljastakaa aseenne, miehet! Hei, te siellä ylhäällä kurkkivat
+lurjukset! Hakatkaa maahan tämä riitapukari ja käykää käsiksi
+vankiinne! Sukkelaan! kuninkaan nimessä!"
+
+Hänen huutoaan totellen kiiruhti tusinan verta lisää rakuunoita alas
+yläkerrasta, ja alhaalla olevat kolme lähenivät uudestaan äskeistä
+vastustajaansa. Tämä solahti kuitenkin sukkelasti heidän kurotettujen
+käsivarsiensa alitse ja sieppasi vanhan kauppiaan kädestä tämän tukevan
+kävelykepin aseekseen.
+
+"Nyt ollaan yhtä poikaa, monsieur", sanoi hän ja asettui kaartilaisen
+rinnalle.
+
+"Käskekää pois roikaleenne ja käykää taistelemaan aatelismiehen
+tapaan!" huusi de Catinat kapteenille.
+
+"Aatelismiehen tapaan! Kuulkaas tuota hugenottimoukkaa, jonka
+sukulaiset kaupustelevat kankaita!"
+
+"Kirottu konna! Annappa kun piirrän miekkani kärjellä valehtelijan
+merkin kasvoihisi!"
+
+Hän syöksähti eteenpäin ja suuntasi työnnön, joka olisi helposti
+löytänyt tiensä suoraan Dalbert'in sydämeen, jollei erään rakuunan
+raskas sapeli olisi sivulta päin langeten katkaissut hänen hennomman
+aseensa terän melkein suojaristikon kohdalta. Voitonriemusta kiljaisten
+karkasi uljas kapteeni aseettomaksi joutuneen vastustajansa kimppuun,
+mutta nuoren muukalaisen tukeva nuija lennätti vuorostaan hänen
+miekkansa rämähtäen kivilaattiaan. Eräs portailla seisovista
+rakuunoista tempasi kuitenkin pistoolin vyöstään ja tähdäten sillä
+suoraan kaartinupseerin päätä kohti aikoi tehdä leikistä todellisen
+lopun, mutta tällöin sekautui juttuun kolmaskin, tähän asti syrjässä
+pysytellyt voima. Muuan pienoinen vanha herra, joka oli rauhallisesti
+noussut kadulta sisään ja oven suusta katsellut suu huvitetussa hymyssä
+tapausten menoa, astahti nyt reippaasti keskelle joukkoa ja komensi
+molempia riitapuolia laskemaan aseensa, kiljaisten niin käskevällä
+ja arvovaltaisella äänellä, että miekkojen kärjet helähtivät
+yht'aikaisesti permantoon, aivan kuin olisi eteisessä esitetty vain
+jokapäiväistä miekkailuharjoitusta.
+
+"Jopa nyt jotakin, hyvät herrat, jopa nyt jotakin!" sanoi vanha herra,
+antaen tuiman katseensa kulkea miehestä mieheen. Hän oli aivan pieni,
+heiveröinen äijän käpykkä, kuiva ja laiha kuin suolattu silakka.
+Keltaiset, esiintyöntyvät hampaat antoivat kasvoille irvistelevän
+ilmeen, ja suunnaton kiharaperuukki, joka valui laihalle kaulalle ja
+kapeille hartioille, teki pään kovin isoksi. Hän oli puettu pitkään
+kullalla kirjailtuun lievetakkiin hiirenkarvaisesta sametista, mutta
+pitkävartiset saappaat ja pieni kultapunoksinen kolmikolkkahattu
+antoivat hänelle sotilasmaisen näön. Mahdikas käytöstapa, pään ylpeän
+pysty asento, mustien silmien terävä katse ja kuihtuneiden kasvojen
+käskevä ilme antoivat umpi-oudonkin aavistaa, että tulija oli mies,
+joka oli tottunut käyttelemään suurta valtaa. Ja totta tosiaankaan ei
+Ranskassa eikä sen ulkopuolella ollut ketään, jolle ei tämän miehen
+nimi olisi ollut tuttu, jonka silmissä hän ei olisi ollut ainoa, joka
+maineeltaan ja merkitykseltään ylettyi kuninkaan veroiseksi — tämä
+pikkuruinen vanha herra, joka nyt seisoi hugenottitalon kynnyksellä
+kultainen nuuskarasia toisessa kädessä, toisessa pitsireunainen
+nenäliina. Sillä kukapa silloin elävien joukosta ei olisi tuntenutkaan
+viimeistä Ranskan suurista sukuruhtinaista, uljainta sen kuuluista
+kenraaleista, kaikkien ihailemaa Condeta, Rocroyn voittajaa ja Fronden
+sankaria? Hänen kellertävät kasvonsa nähdessään rakuunat jäykistyivät
+suut auki tuijottelemaan, ja de Catinat teki miekanpätkällään kunniaa.
+
+"He-hee!" naurahteli vanha uros häneen tirkistellen. "Taisittepa olla
+kerallani Reinin varrella — mitä? Kasvonne ovat minulle tutut,
+kapteeni. Mutta kaartihan seurasi Turennea."
+
+"Kuuluin silloin Picardien rykmenttiin, teidän korkeutenne. De Catinat
+on nimeni."
+
+"Aivan niin, aivan niin! Mutta entäs te, monsieur, kuka saakeli te
+sitten olette?"
+
+"Kapteeni Dalbert, teidän korkeutenne, Languedocin sinisistä
+rakuunoista."
+
+"Vai niin. Kun ajoin tästä ohi vaunuissani, näin teidän riippuvan pää
+alaspäin. Tuo nuorukainen taisi päästää teidät rauhaan eräillä
+ehdoilla, mikäli voin huomata?"
+
+"Niin juuri, hän vannoi lähtevänsä tiehensä koko talosta", huudahti
+juuri mainittu nuorukainen. "Mutta kun päästin hänet menemään, niin hän
+usutti miehensä minun kimppuuni, ja siinä rytäkässä tulimme koko
+joukolla portaita alas."
+
+"Kunniani kautta, pahaa jälkeäpä te näyttekin saaneen aikaan", sanoi
+Conde ja hymyili katsellessaan eteisen lattialla vallitsevaa
+sekasortoa. "Ja te siis rikoitte valanne, kapteeni Dalbert — häh?"
+
+"Enhän voinut pitää hugenotille ja kuninkaan viholliselle annettua
+lupausta", vastasi rakuunakapteeni ynseästi.
+
+"Te voitte antaa hänelle lupauksen, mutta ette pitää sitä. Entä kuinkas
+te, nuori mies, voitte päästää hänet menemään, vaikka olitte
+voitonpuolella?"
+
+"Luotin hänen lupaukseensa."
+
+"Taidatte olla hyvin herkästi luottavainen luonne."
+
+"Olen tottunut sellaiseksi intiaanien parissa eläessäni."
+
+"He-hee — teistä lienee sitten intiaanin sana lujempi kuin kuninkaan
+rakuunaupseerin."
+
+"Niin en vielä äsken osannut ajatella."
+
+"Hm!" Conde veti kelpo annoksen nuuskaa nenäänsä ja sipaisi
+pitsiliinallaan samettiliivilleen pudonneet hituset.
+
+"Näytätte sangen väkevältä, monsieur", sanoi hän sitten, katsellen
+tarkoin nuoren muukalaisen leveitä hartioita ja kaarevaa rintaa.
+"Kanadastako olette kotoisin?"
+
+"Olen elänyt sielläkin, monsieur, mutta New York on kotiseutuni."
+
+Conde pudisti päätään. "Onko se jokin saari?"
+
+"Ei, monsieur, vaan kaupunki."
+
+"Missä maakunnassa se on?"
+
+"New Yorkin maakunnassa."
+
+"Siis maakunnan pääkaupunki?"
+
+"Ei — Albany on pääkaupunki."
+
+"Kuinka sitten olette oppineet ranskaa puhumaan?"
+
+"Äitini oli ranskalaista sukuperää."
+
+"Kauanko olette ollut Pariisissa?"
+
+"Tämän päivää."
+
+"He-hee — ja nyt te jo rupeatte viskelemään äitinne sukua ulos
+akkunasta!"
+
+"Tuo mies teki väkivaltaa nuorelle neidolle, ja kun pyysin häntä
+lopettamaan leikkinsä, niin hän paljasti säilänsä ja olisi kai tappanut
+minut, jollen olisi päässyt häneen käsiksi, ja sitten hän huusi
+renkinsä avukseen. Pysyttääkseni näitä etäämmällä uhkasin viskata hänet
+alas kadulle, jos he liikahtaisivat askeltakaan. Mutta kun päästin
+hänet menemään, kävi koko joukko jälleen kimppuuni, ja kuka tietää
+miten olisi käynytkään, jollei tämä herra olisi joutunut avukseni."
+
+"Hm — eipä käynyt hullummin. Nuori olette, mutta teissä tuntuu olevan
+miestä pitämään puoltanne."
+
+"Olen saanut harjoitusta vapaissa metsissä, monsieur."
+
+"Jos siellä meren takana on enemmänkin teidänlaisia miehiä, niin
+saattaapa de Fontenac-ystävälläni olla tiukka urakka, ennenkuin saa sen
+uuden valtakunnan pystyyn, josta hän niin innokkaasti puhelee. Mutta
+entäs te sitten, kapteeni Dalbert — mitä teillä on tähän sanottavaa?"
+
+"Tein kuninkaan käskyä, teidän korkeutenne."
+
+"Häh — käskikö kuningas teitä kiusaamaan nuoria neitosia? Enpä ole
+vielä koskaan kuullut, että kuningas olisi erehtynyt käyttäytymään
+kovakouraisesti naisenpuolta kohtaan." Kirpeä vanha herra naurahti
+kuivasti ja otti uuden nuuskapanoksen.
+
+"Meitä on käsketty, teidän korkeutenne, käyttämään kaikkia keinoja
+pakottaaksemme tämän niskurikansan palaamaan oikean kirkon helmaan."
+
+"Kautta kunniani, oivalta apostolilta ja hurskaalta uskonsankarilta te
+näytättekin, totta vie!" sanoi Conde ja silmäsi ylenkatseellisesti
+rakuunan röyhkeihin kasvoihin. "Mars matkoihinne, herraseni, älkääkä
+rohjetko enää astua jalallanne tämän kynnyksen yli."
+
+"Mutta entä kuninkaan käsky, teidän korkeutenne!"
+
+"Minä kerron kuninkaalle hänet ensi kerran tavatessani, että armeijan
+johdosta erotessani jätin sotureja jälkeeni ja että nyt löydän rosvoja.
+Ei sanaakaan, mies! Tiehenne täältä! Viekää häpeänne mennessänne,
+kunnianne te jätätte selkänne taakse." Siinä silmänräpäyksessä oli
+vanhasta keikarista tullut tulisilmäinen soturi. Dalbert hätkähti hänen
+leimuavasta katseestaan ja mutisi komennussanan miehilleen, jonka
+jälkeen he paukkuvin askelin ja kilisevin kannuksin marssivat ulos
+kadulle.
+
+"Teidän korkeutenne", sanoi vanha hugenotti, astuen vuorostaan esiin ja
+avaten erään eteiseen aukenevan oven, "te olette totisesti tänään ollut
+Israelille pelastus ja pilkkaajille loukkauksenkivi. Ettekö suvaitse
+levähtää minun kattoni alla ja virvoittautua pisaralla viiniä,
+ennenkuin jatkatte matkaanne?"
+
+Conde kohotti tuuheita kulmakarvojaan kuullessaan näin
+vanhatestamentillista puhetapaa, mutta kumarsi sitten kohteliaasti
+ja astui sisälle alasaliin, katsellen ihmetellen ja ihaillen sen
+uljasta sisustusta. Tummine tammilaudoituksineen, kiiltävine
+parkettipermantoineen, muhkeine marmoriuunineen ja siroine
+kattokaarineen huone olisi kelvannut ruhtinaankin palatsiin.
+
+"Vaununi odottavat kadulla", sanoi hän, "enkä jouda kauan viipymään.
+Harvoin lähdenkään Chantillyn linnastani tänne Pariisiin, mutta tällä
+kertaa antoi suotuisa sattuma minulle tilaisuuden auttaa kelpo miehiä.
+Kun näkee talon kylttinä riippumassa rakuunaupseerin kantapäät ilmassa,
+on niin vaikeata ajaa ohi utelematta lähemmin asianlaitaa. Mutta
+pelkäänpä, että niin kauan kuin pysytte hugenottina, monsieur, teillä
+ei ole Ranskassa rauhan päivää."
+
+"Laki on ripustettu raskaasti meidän hartioillemme."
+
+"Ja vielä raskaammaksi se uhkaa käydä, mikäli hovista kuulemani uutiset
+pitävät paikkansa. Ihmettelen, miksi ette mieluummin pakene pois tästä
+maasta."
+
+"Ammattini ja velvollisuuteni pitelevät minua täällä."
+
+"No niin, jokainen tietää itse parhaiten asiansa. Mutta eikö olisi
+viisainta taivuttaa niskaansa myrskyn puhaltaessa, häh?"
+
+Hugenotti teki hirmustuneen eleen.
+
+"He hee — en tarkoittanut mitään pahaa. Mutta missä onkaan se nuori
+kaunotar, joka on ollut tämän metelin alkuaiheena?"
+
+"Missä Adele on, Pierre?" kysyi kauppias vanhalta palvelijalta, joka
+oli kantanut pöytään hopeatarjottimella paksukupuisen pullon ja
+kaunisvärisiä venezialaisia laseja.
+
+"Minä lukitsin hänet omaan huoneeseeni, monsieur."
+
+"Entä missä hän nyt on?"
+
+"Täällä olen, isä!" Nuori tyttö juoksi eteisestä sisälle ja kietoi
+käsivartensa vanhan kauppiaan kaulaan. "Ah, ethän vain kärsinyt mitään
+pahaa noilta ilkeiltä miehiltä, taattokulta?"
+
+"En, en, rakas lapsi; ei kukaan meistä ole kärsinyt vahinkoa, ja siitä
+saamme kiittää tätä hänen korkeuttaan Conden herttuaa."
+
+Adele kohotti katseensa, mutta loi sen nopeasti jälleen maahan
+kohdattuaan vanhan soturin terävän tirkistyksen. "Jumala palkitkoon sen
+teidän korkeudellenne!" sopersi hän hämillään, ja hehkuva puna
+purppuroi hänen hienot kasvonsa. Niin ihana oli niiden suloinen
+pyöreys, isojen harmaiden silmien kostea loiste, pienille
+simpukkakorville ja alabasterinvalkoiselle kaulalle lankeavan ruskean
+tukan pehmeä aalto, että yksin Condekin, joka kuuden vuosikymmenen
+aikana oli ennättänyt nähdä kolmen kuningashovin kaikki kaunottaret,
+ihmetteli silmät selällään pientä hugenottityttöstä.
+
+"He hee —! Kunniani kautta, mademoiselle, saatattepa minut toivomaan,
+että voisin vierittää neljäkymmentä ikävuotta hartioiltani." Hän
+noikkasi ja huokasi siihen sävyyn, joka oli ollut muotina siihen aikaan
+kun Buckingham oli käynyt liehittelemässä Anna Itävaltalaista ja
+kardinaalit olivat olleet Ranskan todellisia valtiaita.
+
+"Ranska ei voisi yhtä helposti luopua noista neljästäkymmenestä
+vuodesta, teidän korkeutenne."
+
+"Kas vain, kas vain! Niinkö sukkelakin osaatte olla? Tyttärellännehän
+on aito hovikaunottaren kerkeä kieli, monsieur."
+
+"Jumala varjelkoon häntä sellaisesta, teidän korkeutenne! Hän on puhdas
+ja hyvä..."
+
+"He hee — annattepa te kovin huonon mainesanan hovin väestä.
+Varmastikin, mademoiselle, te mieluummin tahtoisitte liittyä suureen
+maailmaan kuuntelemaan sen suloista musiikkia, katselemaan sen
+kauneutta ja omistamaan kaiken mitä siinä on kallisarvoista, kuin
+katsella alati akkunastanne St. Martin-kadulle ja istua ikänne kaiken
+tässä synkässä talossa, siksi kunnes ruusut kuihtuvat poskiltanne."
+
+"Missä isäni on, siellä tunnen itseni aina onnelliseksi hänen
+vierellään", vastasi neito ja laski molemmat kätensä isän käsivarrelle.
+"En pyydä enempää kuin minulle on suotu."
+
+"Ja minusta teet paraiten, kun lähdet jälleen huoneeseesi", sanoi vanha
+kauppias kuivasti, sillä korkeasta iästään huolimatta oli herttualla
+pahan naissankarin maine. Tämä oli puhuessaan lähestynyt aivan tytön
+rinnalle ja laskenut ryppyisen kätensä tämän säikähtävälle valkealle
+käsivarrelle, Ja hänen pienet silmänsä räpyttelivät varsin viekkaasti.
+
+"Kas, kas!" sanoi hän, kun neito kiiruhti tottelemaan isänsä käskyä.
+"Ei teidän tarvitse pelätä pienen kyyhkyläisenne puolesta. Tämä haukka
+ainakin jo on kuluttanut liiaksi kyntensä iskeäkseen edes näinkään
+houkuttelevaan saaliiseen. Totta tosiaan, tyttärenne näyttääkin olevan
+yhtä hyvä ja puhdas kuin hän on ihana, eikä enempää voi sanoa taivaan
+enkelistäkään. Mutta vaununi odottavat minua, ja minä toivotan teille
+kaikille, hyvät herrat, kaunista iltaa!" Hän notkisti hiukan
+peruukkipäätänsä ja tepasteli ulos hullunkurisen keikarimaisin askelin.
+Akkunasta katsellessaan de Catinat voi nähdä hänen nousevan samoihin
+kullattuihin vaunuihin, jotka olivat ajaneet hänen edellään
+Versailles'ista palatessa.
+
+"Kautta kunniani", sanoi hän, kääntyen nuoren amerikkalaisen puoleen,
+"me saamme kaikki olla kiitollisuudenvelassa prinssille, mutta minusta
+näyttää, monsieur, että teille on velkamme vielä suurempi. Te panitte
+henkenne alttiiksi serkkuni kunnian puolesta, ja ainoastaan teidän
+sauvaanne saan kiittää siitä, ettei Dalbert voinut seivästää minua
+säilällään, kun olin hänen armoissaan. Tässä on käteni, monsieur!
+Tällaista velkaa ei mies koskaan unhota."
+
+"Ah, syytä kyllä sinulla onkin kiittää häntä, Amory", puuttui puheeseen
+vanha hugenotti, joka oli palannut toisten luo saatettuaan kuuluisan
+vieraansa vaunuihin. "Totisesti on hän vyöttänyt kupeensa auttaakseen
+sorrettuja ja pelastaakseen hädänalaisia. Ota vastaan vanhan miehen
+siunaus, Amos Green, sillä ei edes oma poikanikaan, jos minulle
+sellainen olisi suotu, olisi voinut tehdä sen enempää minun puolestani
+kuin sinä, joka olet meille muukalainen."
+
+Mutta heidän nuori vieraansa tuntui olevan enemmän hämillään heidän
+kiittelyistään kuin koko edellä käyneestä kahakasta. Kuumat veret
+valahtivat hänen ahavoituneille kasvoilleen, jotka tosin olivat sileät
+kuin pojalla, mutta joiden tiukkapiirteisestä suusta ja sinisten
+silmäin terävästä katseesta puhui voimakas ja itseensäluottavainen
+luonne.
+
+"Minulla on itselläni äiti ja kaksi sisarta meren takana", sanoi hän
+soperrellen.
+
+"Pidätkö sitten kaikkia naisia kunniassa heidän takiaan?"
+
+"Meidän puolella pidetään naisia aina kunniassa. Ehkäpä sen vuoksi,
+että meillä on niitä niin vähän. Täällä vanhassa maassa te ette ole
+oppineet tietämään, mitä merkitsee elää ilman naisseuraa. Minä olen
+sisämaan järviseuduilla metsästellessäni elänyt kuukausmääriä erämiehen
+elämää intiaanien majoissa, joissa he istua kykkivät kuin mitkäkin
+sammakot nuotiotuliensa ympärillä. Sitten kun olen palannut kotiani
+Albanyyn ja kuullut sisarteni laulavan spinetin säestyksellä ja äitini
+juttelevan meille lapsuus- ja nuoruusajastaan täällä Ranskassa ja
+kaikesta siitä, mitä hän ja hänen omaisensa olivat saaneet kärsiä
+oikean uskonsa takia — silloin minä vasta tulin tietämään, mitä hyvä
+nainen oikein on ja kuinka hän auringonpaisteen tavalla sulattaa esiin
+rinnoistamme esiin kaiken sen, mikä niissä on puhdasta ja parasta."
+
+"Todellakin tulisi naisten tuntea kiitollisuutta teitä kohtaan,
+monsieur, joka olette yhtä kaunopuheinen kuin urhoollinen", sanoi Adele
+Catinat, joka hänen puhuessaan oli ilmestynyt ovelle ja kuullut puheen
+loppuosan.
+
+Nuorukainen oli hetkiseksi unhottanut luontaisen ujoutensa ja puhunut
+vapaasti ja miehekkäästi. Mutta immen niin äkkiä älytessään hän
+punastui jälleen hiusmartoa myöten ja loi katseensa alas.
+
+"Suuren osan ikääni olen elänyt metsäläisten parissa", hän sanoi
+hitaasti, "ja siellä on niin harvoin tilaisuutta puhella, että pian
+unohtaa, kuinka sanat tulee oikein sovittaa. Tämän vuoksi isäni juuri
+toimittikin minut joksikin aikaa tänne Ranskaan, sillä hän ei tahtonut
+minusta pelkkää erämiestä ja turkissaksaa."
+
+"Kuinka kauan aiotte viipyä Pariisissa?" kysyi kaartilainen.
+
+"Siksi kunnes Efraim Savage tulee minut noutamaan."
+
+"Mikä hän on miehiään?"
+
+"_Kultaisen kyynärpuun_ laivuri."
+
+"Onko se teidän laivanne?"
+
+"Ei, kuin isäni laiva. Se on käynyt Bristolissa ja on nykyään
+Rouenissa, mutta palaa sieltä jälleen Bristoliin. Kun se uudelleen
+saapuu Ranskan rannikolle, tulee Efraim Pariisiin minua hakemaan, ja
+silloin on minun lähdettävä täältä."
+
+"Entä mitä te pidätte olostanne täällä?"
+
+Nuori mies hymyili. "Ennenkuin tänne tulin, kerrottiin minulle, että
+Pariisi oli hyvin touhuinen kaupunki, ja päättäen siitä vähästä, mitä
+olen ennättänyt tänä aamuna nähdä täällä, tuntuu se minusta olevan
+touhuisin pesä koko auringon alla."
+
+"Jumaliste", huudahti de Catinat, "te tulittekin tuonaan aika touhua
+portaita alas, neljä miestä yhdessä rymäkässä, hollantilainen
+kaappikello airuenanne ja kokonainen halkopino tuolinjalkoja
+saattojoukkonanne. Ette kai ole vielä ennättänyt paljonkaan katsella
+kaupunkia?"
+
+"Vain sen verran, mitä näin kulkiessani eilen illalla matkalla tähän
+taloon. Onhan tämä varsin ihmeellinen paikka, vaikka minä tunsin ilman
+puutteen salpaavan henkeäni sen kaduilla. Meidän New Yorkimme on
+myöskin iso kaupunki. Siellä sanotaan elävän kokonaista kolmetuhatta
+ihmistä yhdessä kasassa, ja niiden väitetään pystyvän panemaan
+tarvittaessa jalkeille neljäsataa soturia, vaikken sitä oikein voi
+uskoa. Mutta siinä kaupungissa voi joka kohdasta kuitenkin nähdä edes
+vähäsen Jumalan kättentöitä — puiden ja ruohon vihannuutta ja auringon
+helotusta lahdella ja virralla. Mutta täällä on silmien edessä pelkkää
+kiveä ja höylättyä puuta, minne tahansa katsonetkin. Teidän täytyy
+todentotta olla ihmeellisen karaistunutta kansaa, kun voitte säilyä
+terveinä tällaisessa paikassa."
+
+"Ja meistä taas te tunnutte karaistulta, joka olette viettänyt elämänne
+metsissä ja järvillä", huudahti neito. "Kuinka ihmeellä te
+kykenittekään löytämään tienne noissa suurissa korvissa, joissa ei
+ketään ole teitä opastamassa?"
+
+"Kas siinä jälleen toinen ihme! Minä puolestani ihmettelen, kuinka te
+kykenette löytämään tienne näiden tuhansien talojen sokkelossa. Omasta
+kohdastani toivoisin tänään selkeätä iltaa."
+
+"Miksi niin?"
+
+"Jotta näkisin tähdet."
+
+"Mutta samanlaisiahan ne aina ovat."
+
+"Siinäpä se. Kun vain saan nähdä tähdet, niin on minun helppo osata
+kulkea ja löytää takaisin tähän taloon. Päivän aikaan saanen puukollani
+leikellä rasteja ovipieliin, sillä mokomassa ihmistungoksessa olisi
+muuten vaikeata keksiä omia jälkiään."
+
+De Catinat purskahti jälleen nauramaan. "Jumal'avita", hän sanoi, "te
+tulette näkemään tämän Pariisin touhuisempana kuin koskaan ennen, jos
+merkitsette kulkunne täällä ovipieliin niinkuin metsän puihin. Mutta
+ehkäpä on parasta, että teillä on ensi alussa joku liehtarina täällä;
+jos siis teillä, setä, sattuu tallissanne olemaan kaksi levännyttä
+hevosta, niin ratsastan yhdessä tämän ystävämme kanssa Versailles'iin,
+jossa minulla on muutaman tunnin perästä jälleen vahtivuoro. Hän voi
+viipyä moniaan päivän siellä minun seurassani, jos hän tyytyy
+sotamiehen muonaan, ja saa nähdä vähän enemmän Ranskan loistosta kuin
+mitä täällä St. Martin-kadun varrella nähdään. Mitä tästä
+suunnitelmasta pidätte, monsieur Green?"
+
+"Olisin hyvin iloinen saadessani lähteä kanssanne, jos voimme jättää
+talonväen täällä hyvään rauhaan."
+
+"Ah, älkää meidän puolestamme pelätkö", sanoi isäntä. "Conden prinssin
+sana on oleva meidän kilpenämme ja haarniskanamme vielä monen päivän
+ajan. Minä käsken Pierren satuloimaan teille hevoset."
+
+"Ja minun pitää käyttää tämä lyhyt hetkinen parhaalla tavalla
+hyväkseni", sanoi upseeri ja vetäytyi akkunakomeroon, missä Adele
+odotteli häntä.
+
+
+
+
+Seitsemäs luku.
+
+UUSI JA VANHA MAAILMA RINNATUSTEN.
+
+
+Nuori amerikkalainen oli oitis valmis matkaan, mutta de Catinat
+viivytteli lähtöä viimeiseen saakka. Kun hän sitten lopulta sai
+riuhtaistuksi itsensä irti lemmen pauloista, harjasi hän huolellisesti
+loistavan pukunsa, suoristi hattunsa hulmuavan sulkatöyhdön ja
+tarkasteli hyvin arvostelevin katsein uuden toverinsa varsin
+yksitotista asua.
+
+"Mistä olette nuo vaatteet saanut?" hän kysyisi.
+
+"New Yorkista, ennen lähtöäni."
+
+"Hm! Kankaassa ei ole mitään vikaa, ja onpa totta tosiaan tuo synkkä
+värikin nykyään muodissa, mutta kuosi on outo meidän silmillemme."
+
+"Minä taas en osaa kaivata muuta kuin ripsireunaista metsästystakkiani
+ja intiaanimokkasiineja!"
+
+"Katsotaanpas tuota hattuanne esimerkiksi. Me emme pidä hattumme lieriä
+noin lerpallaan. Annappa kun koetan, eikö siitä saisi kalua." Hän otti
+toverinsa päästä tämän leveäreunaisen majavannahkahatun, löi lierin
+sivulta pystyyn ja kiinnitti sen hatunkupuun kultaisella soljella,
+jonka otti omasta paidanrinnuksestaan. "Kas nyt te näytätte aivan
+kunnon taistelukukolta, joka kelpaisi vaikka kuninkaan omaan
+muskettisoturirykmenttiin", sanoi hän nauraen. "Mustat roimahousut ja
+silkkisukat menevät mukiin, mutta miksi ette kanna miekkaa
+kupeellanne?"
+
+"Onhan minulla aina pyssy mukana, kun olen ratsastuksella."
+
+"Herra armahtakoon, sellaisesta julkeudesta teidät täällä
+ripustettaisiin nilkoistanne riippumaan niinkuin mikäkin maantierosvo!"
+
+"Ja onhan minulla tää kunnon puukkonikin."
+
+"Yhä pahempaa ja pahempaa! No niin, saamme sitten tulla toimeen ilman
+miekkaa — ja ilman pyssyäkin, muistakaa se! Antakaahan kun sidon
+kaulahuivinne uudestaan. Kas noin! Ja nyt, jos teillä on halua lähteä
+kymmenen virstan ratsastukselle, niin minä olen puolestani valmis."
+
+Molemmat miehet todella tarjosivatkin hyvin vaikuttavan kokonaiskuvan
+antaessaan hevostensa hölkytellä ulos Pariisin ahtailta, mutkikkailta
+ja vilkasliikkeisiltä laitakaduilta. Kapeine, hienopiirteisine
+kasvoineen ja reippaasti ylöskieräistyine viiksineen tarjosi de
+Catinat, joka oli toveriaan viittä vuotta vanhempi, sivakoine
+sotilasryhtineen ja loistavassa univormussaan oivallisen kuvan siitä
+mainehikkaasta kansasta, johon hän kuului.
+
+Nuori amerikkalainen oli rotevampi ruumiiltaan, ja käännellessään
+kyömynenäistä ja kylmäveristä profiiliaan puolelta toiselle ja
+vaarinottaessaan kerkeästi ja tarkkaavaisesti ympärillään kuhisevaa
+outoa maailmaa, hän puolestaan esitti kuvan tosin vielä puolikypsästä,
+mutta paljon lupaavasta elämästä. Tiheä keltainen tukankasvu,
+vedensiniset, kylmästi arvostelevat silmät ja jykevät jäsenet
+todistivat pikemminkin isän kuin äidin puolelta perityn veren virtaavan
+hänen suonissaan; ja vaikka hänen koruton pukunsa ja miekaton vyönsä
+viehättivätkin vähemmän silmää kuin toverin uljaampi asu, niin
+kertoivat ne kaunopuheliaasti jäykästä rodusta, joka oli taistellut
+kuumimmat taistelunsa ja voittanut kunniakkaimmat voittonsa
+taivuttaessaan äärettömät erämaat ja niiden villit asukkaat tahdollensa
+kuuliaisiksi.
+
+"Mikä tuo julman iso pytinki on lajiaan?" hän kysyi, kun heidän eteensä
+aukeni avarampi torin-tapainen.
+
+"Se on Louvre, yksi kuninkaan linnoista."
+
+"Sielläkö hän sitten asuu?"
+
+"Ei, hän asuu enimmäkseen Versailles'issa."
+
+"Katsoppas mokomaa! Kumma kun ei miehelle riitä yksikin tuollainen
+talo!"
+
+"Hui hai, hänellä on niitä paljon useampiakin — St. Germain, Marly,
+Fontainebleau, Clugny."
+
+"Mutta mitä hän niillä tekee? Eihän kukaan voi asua useammassa kuin
+yhdessä paikassa samalla kertaa."
+
+"No niin — hän voi mielensä mukaan asua missä hyvänsä niistä, mitenkä
+aina päähän pistää."
+
+"Soo! Mutta onpa tuo vaan kerrassaan koko sokkelo taloksi. Olen mä
+nähnyt St. Sulpicen seminaarin Montrealissa, ja minusta se tuntui
+maailman suurimmalta rakennukselta, mutta mitäpä sekään on tämän
+rumilaan rinnalla?"
+
+"Vai olette te käynyt Montrealissa? Muistatte sitten kai sikäläisen
+linnankin?"
+
+"Tottahan toki, ja suuren luostarin ja kaikki ne puutalot rivissä
+alhaalla joen rannalla ja itäpuolella ison myllyn tokeitten luona;
+mutta kuinka te tunnette Montrealia?"
+
+"Olen palvellut siellä sotilaana, ja Quebeckissä samoin. Ehei,
+ystäväiseni, ette te maarin olekaan tällä haavaa ainoa erämies täällä
+Pariisissa, sillä olen minäkin aikanani kantanut peurannahkalapikkaita
+ja hirvennahkatakkia ja kotkansulkaa majavannahkalakissani kuusi
+kuukautta peräkkäin, — enkä totisesti panisi vastaan, vaikka saisin
+vaikka heti palata sinne takaisin."
+
+Sininen salama tuikahti Amos Greenin silmistä, kun hän sai ilokseen
+todeta, kuinka paljon uudella toverilla ja hänellä oli yhteistä, ja hän
+rupesi kyselemään uutta ja vanhaa niin innokkaasti, että he aivan
+huomaamattaan kerkisivät virran yli vievän sillan poikki ja kaupungin
+lounaiselle tulliportille asti. Siellä näkyi pitkiä miesrivejä
+hääräilevän muurien juurella ahkerassa toimessa.
+
+"Mitä väkeä nuo ovat?" hän tiedusti uteliaasti.
+
+"Eräs osasto kuninkaan sotaväkeä pitämässä harjoitustaan."
+
+"Mutta minkä vuoksi niitä on niin paljon mukana? Odottavatko ne ehkä
+vihollista?"
+
+"Ei, herra paratkoon — me elämme nykyään sovussa koko maailman
+kanssa."
+
+"Sovussako? Mutta minkä vuoksi nuo miehet sitten on koottu tänne?"
+
+"Jotta olisivat valmiit, kun tosi tulee."
+
+Nuori mies pudisti päätään hyvin ymmällään.
+
+"Voisivathan ne varmastikin olla yhtä valmiit kotonaankin. Meidän
+maassamme pitää jokainen mies muskettinsa ladattuna uuninsopessa ja on
+aina valmis ja varuillaan, vaikka ei kulutakaan aikaa joutavuuksiin
+rauhan aikana."
+
+"Meidän kuninkaamme on hyvin mahtava, ja hänellä on paljon vihollisia."
+
+"Kuka ne viholliset on hänelle hankkinut?"
+
+"No, kukas muu kuin kuningas itse."
+
+"Eikö silloin olisi parempi olla ilman sellaista kuningasta?"
+
+Kaartinupseeri loi epätoivoissaan silmänsä ylös taivaalle. "Tällaista
+puhetta pitäen me joudumme tuota pikaa koristamaan Bastillen tai
+Vincennes'in tyrmää", hän sanoi. "Teidän pitää tietää, että maansa
+suuruutta lisätäkseen hän on koonnut ympärilleen sellaisen määrän
+vihollisia. Vasta viisi vuotta on kulunut Nimwegenin rauhanteosta,
+jossa hän repäisi Ranskalle kuusitoista linnoitusta Espanjan Alamaista.
+Sen jälkeen tuli Strassburgin ja Luksemburgin vuoro, ja genovalaisia
+hän kuritti aivan vast'ikään; niin että tästä kaikesta teidän pitäisi
+ymmärtää, että monen mieli tekisi hyökätä hänen kimppuunsa, jos hän
+vain osoittaisi itsensä heikoksi."
+
+"Ja minkä vuoksi hän on tehnyt kaikkea tätä?"
+
+"Siksi, että hän on suuri kuningas ja on tahtonut koroittaa Ranskan
+mahtia."
+
+Muukalainen pohti ja pyöritti vastaustaan jonkun aikaa ajatuksissaan,
+heidän ratsastaessaan korkeiden, hoikkien poppelien välistä, jotka
+loivat maantielle pitkiä mustia varjojuovia.
+
+"Oli siellä meilläkin Schenectadyssä kerran tuollainen suuri mies",
+virkkoi hän viimein. "Meikäläiset ovat kaikki yksinkertaisia ihmisiä ja
+luottavat vakaasti toisiinsa. Mutta kohta kun tuo mies oli asettunut
+sinne toisten joukkoon, rupesi yksi ja toinen kaipaamaan tavaroitaan —
+mikä majavannahkakimppua, mikä sääryksiään tai ihokasta, kunnes viimein
+vanha Peter Hendricks menetti kolmitalviaan päistärikkönsä. Siitäkös
+syntyi hälinä ja hakeminen, kunnes varsa viimein löytyi tuon tulokkaan
+pilttuusta. Silloin minä ja moniaat muut kävimme veitikkaan käsiksi ja
+ripustimme hänet puunoksaan, yhtään sen tarkemmin ajattelematta hänen
+suuruuttaan."
+
+De Catinat muljautti närkästyneesti toveriinsa. "Vertauksenne oli
+jokseenkin karkeata lajia, naapuri", hän tuiskahti. "Jos meidän on
+aikomus jatkaa matkaa sovussa, niin tulee teidän paremmin varjella
+kieltänne."
+
+"En suinkaan tahtonut loukata teitä, ja ehkäpä olen väärässäkin",
+vastasi nuori amerikkalainen; "mutta minä puhun siten kuin käsitän
+asian, ja se on vapaan miehen oikeus."
+
+De Catinat'n otsa silisi hänen kohdatessaan toisen totisen katseen.
+"Mikäpä perisikään hovielämän, jos jokainen tekisi niin?" sanoi hän. —
+"Mutta, taivahan tasakäpälä, mikä teihin nyt meni?"
+
+Hänen toverinsa oli lipunut alas hevosensa selästä ja liukui nyt selkä
+kumarassa maata pitkin, tähystellen tarkasti maantien tomua. Sitten hän
+erosi tieltä, kiipesi ketterästi ruohoiselle mättäälle ja kurkisti
+pensas-aidan yli palavin silmin, laajenevin sieraimin ja kasvot innosta
+hehkuvina.
+
+"Nyt siltä miekkoselta meni loppukin järjestä", murahti upseeri,
+siepatessaan irtaimeksi joutuneen ratsun ohjakset käteensä. "Parisin
+hälinä taisi olla miesparalle liiaksi... Kaikkien paholaisten nimessä
+— mikä teitä nyt riivaa, kun tuijotatte ihankuin näkisitte aaveita
+keskellä päivää?"
+
+"Tästä on kulkenut sarvas", kuiskutti toinen ja osoitti sormellaan
+nurmikkoa pitkin. "Eikä siitä ole kulunut kauaakaan, sillä jäljet ovat
+ihan tuoreet, ja se on kävellyt hyvin verkalleen, koska sorkat ovat
+jättäneet aivan tasaiset painannaiset. Olisinpa vain osannut ottaa
+pyssyn mukaani, niin olisi vanha sukulaismies saanut kelpo reisipaistin
+metsänriistaa."
+
+"Joutukaa Herran nimessä takaisin satulaanne!" huudahti de Catinat
+hermostuneena. "Totta vie, te joudutte itse pian pahempien metsästäjien
+saaliiksi, ennenkuin saan teidät turvallisesti toimitetuksi takaisin
+setäukon taloon!"
+
+"Mikäs nyt taas on vinossa?" kysyi Amos Green, hypähtäen jälleen
+hevosensa selkään.
+
+"Voi hyvä mies — nämä metsäthän ovat kuninkaan rauhoitettuja
+metsästysmaita, ja te puhelette yhtä levollisesti hänen sarvaittensa
+tappamisesta, kuin olisitte jossakin Michiganin saloilla!"
+
+"Rauhoitettuja metsästysmaita! Sittenhän nuo olivat kesyjä eläimiä —
+hyi olkoon!" Syvä inho kuvastui vieraan kasvoilla ja hän pani ratsunsa
+vilistämään sellaista laukkaa, että upseerin oli pakko huutaa häntä
+hiljentämään vauhtiaan.
+
+"Tässä maassa ei ole tapana ratsastella noin rajupäisesti maantietä
+pitkin", sanoi hän läähättäen.
+
+"Aika merkillinen maa tämä sitten onkin!" huudahti amerikkalainen
+ihmeissään. "Minun olisikin ehkä helpompi pitää muistissani, mikä
+täällä oikein on luvallista. Tänä aamunakin kun sieppasin pyssyn
+pudottaakseni kyyhkysen, joka lensi kattojen yli, tarttui vanha Pierre
+minun käsivarteeni niin säikähtyneenä, kuin olisin tähdännyt jotain
+kuninkaan ministeriä. Entä sitten tuo sukulais-ukko, jonka ei sallita
+edes rukoilla Jumalaansakaan!"
+
+De Catinat nauroi. "Kyllä te opitte piankin meidän tapoihimme. Tämä on
+tiheästi asuttu maa, ja jos jokainen saisi ratsastella ja ammuskella
+niinkuin mieli tekee, niin olisi toisille helposti vaara tarjona. Mutta
+puhutaanpa nyt mieluummin _teidän_ maastanne. Mikäli ymmärsin,
+olette suuren osan ikäänne elellyt metsissä."
+
+"Olin vasta kymmenvuotias poika, kun enoni otti minut mukaansa
+Sault-la-Marie-virran rannoille tekemään kauppaa Chippeva-intiaanien ja
+muiden läntisten heimojen kanssa."
+
+"Enpä tiedä, mitä kuvernöörimme La Salle tai ukko Frontenac olisivat
+siitä röyhkeydestä sanoneet. Kaupanteko niillä seuduilla kuuluu
+Ranskalle!"
+
+"Mepä jouduimmekin vangiksi, ja sillä tiellä tulin sitten näkemään sekä
+Montrealin että Quebeckinkin. Loppujen lopuksi viranomaiset palauttivat
+meidät niine hyvinemme takaisin kotia, kun eivät tienneet mitä meille
+oikein tehdä."
+
+"Olipa se kelpo matka alkajaisiksi."
+
+"Ja siitä lähtien olen metsästellyt ja liikkunut kauppamatkoilla kaiken
+ikäni — ensin Kennebec-virtaa pitkin Abenaqvi-intianien keskuudessa,
+Mainen suurilla saloilla ja Penobscotin takana asuvain kalansyöjäin
+Micmac'ien luona. Myöhemmin Irokeesien maassa aina Seneca-kansan
+rajoille saakka. Saamamme turkikset me kokosimme Albanyyn ja
+Schenectadyyn ja sieltä New Yorkiin, mistä isäni toimitti ne sitten
+meren poikki tänne Europpaan."
+
+"Hänen on kai vaikea tulla toimeen ilman teitä?"
+
+"Ei se hänelle helpoksikaan käy. Mutta ukko kun on varoissaan, niin hän
+arveli parhaaksi laittaa minut oppimaan tänne vähän sellaisia tapoja,
+joihin meidän kotimetsissä ei hevillä harjaudu. Senvuoksi hän pani
+minut matkaan, kun _Kultainen kyynäräkeppi_ lähti valtameren
+poikki, ja uskoi minut Efrain Savagen huostaan."
+
+"Onko hänkin New Yorkin miehiä?"
+
+"Ei; hän on ensimmäinen mies, jonka tiedetään syntyneen Bostonissa."
+
+"Vaikea on muistaa kaikkien noiden teidän kyläinne nimiä."
+
+"Ja kuitenkin voi vielä tulla aika, jolloin ne ovat yhtä tunnetut kuin
+teidän Pariisinne."
+
+De Catinat nauroi makeasti. "Metsistänne te lienette saanut paljonkin
+oppia, ystäväiseni, mutta ette ainakaan ennustamisen lahjaa. — No
+niin, minunkin sydämeni ikävöi sinne valtameren taa yhtä palavasti kuin
+teidän, enkä pyytäisi mitään sen parempaa kuin päästä jälleen Point
+Levin hirsipaalutusten taa, vaikkapa kaikki viisi kansakuntaa
+pitäisivätkin hornan elämää niiden ulkopuolella. Mutta nyt, jos
+vilkaisette puiden keskeen hakattua aukeaa pitkin, niin näette
+kuninkaan uuden palatsin."
+
+[1700-luvulla liittyi viisi siihen asti keskenään kamppaillutta
+intiaaniheimoa (mohawkit, senecat, cayngat, onundagat ja onayotekat)
+yhteen jonkinmoiseksi valtioliitoksi. Tähän "viiden kansakunnan"
+liittoon yhtyivät myöhemmin vielä huronit, tuskarorat ja wyendotit.
+Kaikkia näitä heimoja kutsuttiin yhteisnimellä irokeeseiksi.]
+
+Molemmat nuoret miehet pidättivät ratsujaan ja katselivat
+haltioituneina suunnatonta rakennusryhmää, sen häikäisevän valkeita
+seinämassoja, jalokivinä kimaltelevia ikkunarivejä, ihanan vehmaita
+nurmikoita, jotka olivat kylvetyt täyteen marmoripatsaita ja
+sateenkaaren väreissä välkkyviä suihkulähteitä, pensas-aitoja ja
+puuryhmiä, jotka etäällä taivaanrannalla sulivat yhteen muinaisen
+ikimetsän kanssa. De Catinat'ta huvitti huomata toverinsa kasvoilla
+ihmetyksen, miltei pelkäävän kunnioituksen ja rajattoman ihailun
+ilmeitä, jotka nopeasti seurasivat toinen toistaan.
+
+"No, mitäs tästä kaikesta sanotte?" kysyi hän vihdoin.
+
+"Sanon, että Jumalan kauneimmat kättentyöt nähdään Amerikassa ja
+kauneimmat ihmistyöt täällä Europassa."
+
+"Ah, ja koko Europassakaan ette missään tapaisi tämän vertaista
+palatsia, yhtä vähän kuin vertaa sille kuninkaalle, joka siinä asuu."
+
+"Luuletteko, että minä saan tavata hänet?"
+
+"Kenetkä — kuninkaanko? Ehei — pelkäänpä että teikäläinen ei ole
+tottunut hovissa liikkumaan."
+
+"Ka, miksi ei? Osaisinhan minä toki osoittaa kaikkea hänelle tulevaa
+kunniaa."
+
+"No, kuinka te sitten tervehtisitte häntä?"
+
+"Pudistaisin kunnioittavasti hänen kättään ja tiedustaisin hänen ja
+hänen perheensä vointia."
+
+"Tuhat tulimmaista, taitaisipa sellainen tervehdys paremmin
+miellyttääkin kuningasta kuin notkistettu polvi ja kumara selkä; ja
+kuitenkin neuvoisin teitä, nuori metsäläinen, välttämään hovin polkuja,
+joilla te joutuisitte harhaan ja hukuksiin yhtä ehdottomasti kuin joku
+näistä hovilaisista, joka äkkiarvaamatta tulisi siirretyksi sinne
+teidän Saguenay-vuortenne rotkoihin. Mutta — halloo! Mikäs tuolta
+tuleekaan meitä kohti? Ihanhan ne näyttävät hovivaunuilta."
+
+Valkoinen pölypilvi, joka oli nopeasti vierinyt heitä kohti pitkin
+valtatietä, oli nyt niin lähellä, että sen sisästä välähteli helojen
+kultaus ja kuskin tulipunainen takki. Molempain ratsastajain väistäessä
+ratsunsa kunnioittavasti syrjään keskitieltä, vyöryivät kahden
+päistärikön vetämät raskaat umpivaunut rämisten heidän ohitseen; niiden
+akkunasta he näkivät vilahduksen hyvin kauniista, mutta hyvin ylpeistä
+naiskasvoista. Seuraavassa tuokiossa sai kuomun sisästä kuuluva terävä
+huudahdus ajurin hillitsemään kimojaan, ja valkoinen käsi viittasi
+käskevästi ratsastajat vaunujen vierelle.
+
+"Tuo on madame de Montespan, koppavin naisenpuoli koko Ranskanmaassa",
+ennätti de Catinat kuiskata toverilleen. "Hän näyttää tahtovan
+puhutella meitä; käyttäytykäähän niin kuin minäkin."
+
+Hän kosketti kannuksillaan ratsunsa kupeita ja sai sen komealla
+syöksyllä vaunun akkunan luo; sitten tempasi hän töyhtöniekan hatun
+päästään ja kumarsi satulannuppiin saakka. Amerikkalainen koetti matkia
+hänen kohteliaisuuttaan niinkuin paraiten taisi.
+
+"Ohoo, kapteeni", sanoi vallasnainen ja näytti sangen tuikealta;
+"pianpa me jälleen tapaammekin toisemme."
+
+"Olen kaiken ikäni ollut onnetarten suosikki, madame."
+
+"Eipä siltä kuulunut tän'aamuna."
+
+"Totta sanotte. Silloin ne antoivat minulle perin vastenmielisen
+velvollisuuden suoritettavakseni."
+
+"Ja te suorititte sen perin vastenmielisellä tavalla."
+
+"Ah, madame, mitäpä muutakaan voin tehdä?"
+
+Komea rouva nauroi ilkkuen, ja sitten hänen kasvonsa synkkenivät
+ukkospilveksi.
+
+"Te luulitte, että minun valtani kuninkaaseen oli jo ollutta ja
+mennyttä. Te arvelitte minun päiväni käyneen jo iltaan. Kaiketikin te
+uskoitte pääsevänne uuden vallanpitäjän suosioon osoittamalla töykeyttä
+entiselle."
+
+"Mutta, madame..."
+
+"Voitte säästää korviani selityksiltänne. Minun tapanani on arvostella
+ihmisiä heidän tekojensa eikä sanojensa perusteella. Luuletteko te
+todella minun viehätysvoimani jo kokonaan sammuneen?"
+
+"Ei toki, madame, olin vain niin sokea, etten tullut sitä
+ajatelleeksikaan."
+
+"Sokea kuin yökkö keskellä kirkasta päivää!" vahvisti Amos Green
+tarmokkaasti toverinsa sanoja.
+
+Madame de Montespan kohotti kulmakarvansa korkealle ja vilkaisi
+uteliaasti uuteen ihailijaansa. "Ystävänne tuntuu ainakin puhuvan
+suoraan sydämestään", hän sanoi. "No niin, kello neljältä tänään saamme
+nähdä, ajattelevatko toisetkin hänen tavallaan; ja jos niin käy, niin
+surkuttelen niitä, jotka erehtyivät luulemaan ohimenevää pilveä
+ikuiseksi pimeydeksi." Hän katsahti vielä kerran tuikeasti nuoreen
+kaartilaiseen ja seuraavassa silmänräpäyksessä vaunut jyristivät
+jälleen menoaan.
+
+"Joutukaahan — mitä te siinä ällistelette!" huudahti de Catinat
+ärtyneenä, kun hänen toverinsa oli jäänyt avosuin katselemaan
+pois-vierivien vaunujen jälkeen. "Ettekö ole ennen nähnyt naisia?"
+
+"En ainakaan tuollaista."
+
+"Ette ainakaan yhtä teräväkielistä, sen uskallan vannoa."
+
+"En ketään, jolla olisi ollut niin kauniit kasvot. Ja kuitenkin me
+jätimme hyvin kauniit kasvot jälkeemme tuonne kaupunkiin St.
+Martin-kadun varrelle."
+
+"Teissä tuntuu olevan miestä arvostelemaan naiskauneutta, vaikka olette
+kasvanutkin korpien povessa."
+
+"Niin, olen kasvanut siksi erilläni naisten seurasta, että kun joudun
+jonkun sellaisen eteen, kunnioitan hänessä jotakin hellää ja suloista
+ja pyhää."
+
+"Hoo — hovissa te tulette kyllä näkemään naisia, jotka ovat sekä
+helliä että suloisia, mutta saattepa etsiä kauan, ystäväiseni,
+ennenkuin löydätte jonkun pyhimyksen. Tuokin äskeinen kaunotar syöksisi
+kernaasti minut turmioon jos vain voisi, ja ainoastaan senvuoksi, että
+minä tein velvollisuuteni häntä kohtaan. Ei, veikkoseni, hovissa on
+yhtä vaikea ohjata kulkuansa kuin Lachinen koskissa siellä meren
+takana, jossa kallio väijyy oikealla ja kallio vasemmalla puolella ja
+edessä uusi kurimus, ja jos laskiessasi vain pyyhkäisetkin jotakin
+niistä, niin missä onkaan sitten tuohikanoottisi ja sinä itse? Mutta
+meidän kallioinamme ovat kauniit ja kavalat naiset, ja hatarassa
+kanootissamme me kannamme koko ajallisen menestyksemme. No niin; —
+onpa täällä taas eräs uusi sellainen salakallio, joka mielellään
+vetäisi minut ja kanoottini omalle puolelleen, ja kukaties se saattaa
+ollakin parempi puoli."
+
+Näin puhellen ratsastajat olivat kulkeneet sisään linnanportista, ja
+heidän eteensä levisi leveä valtakäytävä, jolla kuhisi vaunuja ja
+ratsain-kulkijoita. Sorakäytävillä liikkui heleäpukuisia vallasnaisia
+katsellen kauniita kukkapenkereitä ja läiskyviä suihkukaivoja, joiden
+korkeat vesipatsaat kimaltelivat päivänvalossa kuin jalokivet. Eräs
+heistä, joka oli seissyt ja katsellut valtaportille päin, tuli
+kiireisesti ratsastajiamme vastaan äkättyään kaartinkapteenin sinisen
+asetakin. Se oli mademoiselle Nanon, madame de Maintenonin uskottu.
+
+"Ah, kuinka olen iloinen nähdessäni teidät, kapteeni", huusi hän jo
+kaukaa; "olen jo niin kauan odotellut teitä! Madame haluaa heti kohta
+puhella teidän kanssanne. Kuningas saapuu hänen luokseen kello
+kolmelta, niin että meillä on vain kaksikymmentä minuuttia aikaa.
+Kuulin surukseni teidän lähteneen Pariisiin ja asetuin senvuoksi
+odottelemaan teitä täällä. Madamella olisi jotain hyvin tärkeätä teiltä
+pyydettävänä."
+
+"Sitten lähden oitis kanssanne. — Ah, de Brissac, tämäpä sattuikin
+hyvin!"
+
+Kookas ja rehevä upseeri, yllään samanlainen univormu kuin de
+Catinat'lla, kulki ohi. Nimensä kuultuaan hän käännähti kohti ja
+lähestyi hymysuin asetoveriaan.
+
+"Ahaa, Amory, päättäen pölyisestä takistanne on orhillanne ollut
+sievänlainen aamupäiväharjoitus!"
+
+"Tulemme juuri Pariisista. Mutta minun täytyy paikalla lähteä asioita
+toimittamaan. Tämä herra on ystäväni, monsieur Amos Green. Jätän hänet
+teidän huostaanne, sillä hän on ensi kertaa täällä Amerikasta asti ja
+tahtoisi mielellään nähdä kaikki, mitä voitte hänelle näyttää. Hän asuu
+täällä minun majapaikassani. Aivan niin, uskon ratsunikin teidän
+huostaanne, de Brissac. Voitte jättää sen tallirengille."
+
+Heittäen ohjakset upseeritoverilleen ja pusertaen Amos Greenin kättä
+hyppäsi de Catinat alas satulasta ja lähti aika joutua kamarineidon
+perästä, joka oli jo ennättänyt hyvän matkaa edelle.
+
+
+
+
+Kahdeksas luku.
+
+NOUSEVA AURINKO.
+
+
+Asunto, jossa eleli se nainen, jolla oli jo niin merkitsevä asema
+Ranskan hovissa, oli yhtä vaatimaton kuin olivat hänen elämäntoiveensa
+olleet siihen aikaan, jolloin se oli hänelle luovutettu; mutta hänelle
+ominaisella harvinaisella tahdikkaisuudella ja itsehillinnällä oli hän
+joka suhteessa säilyttänyt entiset elämäntapansa onnensa noustessakin
+ja siten välttänyt herättämästä hovin juoruja ja kateutta. Eräässä
+palatsin siipirakennuksessa, kaukana keskeisten valtasalien
+lähettyviltä, monien portaiden ja pitkien käytävien takana, sijaitsi
+pari kolme pienoista kamaria, joita kohti kuitenkin ensin hovin, sitten
+Ranskan ja vihdoin koko maailman silmät olivat määrätyt suuntautumaan.
+Sellainen asunto oli runoilija Scarronin varattomalle leskelle
+osoitettu, kun hänet oli komennettu hoviin kuninkaan ja madame de
+Montespanin lasten kasvattajattareksi, ja samassa asunnossa hän yhä
+viihtyi vielä sittenkin, kun hänen oli sallittu liittää markiisitar de
+Maintenonin arvonimi tyttönimensä Françoise d'Aubignyn jälkeen ja
+nauttia sitä eläkettä ja valta-asemaa, minkä kuninkaan armollinen
+suosio oli myöntänyt hänelle. Näissä vaatimattomissa suojissa rakasti
+kuningas istua kernaasti joka päivä, löytäen henkevän ja hyveellisen
+naisen seurasta suurempaa nautintoa ja hurmaa kuin hovinsa parhaiden
+älyniekkain haastelusta ja tunnustettujen kaunotarten kiemailusta; ja
+viisaammat hovilaisjoukosta alkoivat vähitellen ymmärtää, että täältä,
+eikä enää madame de Montespanin loisteliaista salongeista, saivat
+alkunsa kaikki ne hienot valtiolliset suunnanmuutokset ja seuraelämän
+määräävät tuulahdukset, joita oli syytä tarkoin seurata, jos mieli
+pysyä hallitsijan suosiossa. Hovin maailmankatsomus oli yhtä
+yksinkertainen ja selvä kuin kirkon uskontunnustus. Jos kuningas
+kääntyi hurskaalle päälle, niin kohta lensivät messukirjat ja
+rukousnauhat kaikkialla näkösälle. Jos hän suvaitsi irstailla, niin
+ketkäpä olivatkaan keveäkenkäisempiä kuin hänen uskolliset
+seuralaisensa? Mutta voi sitä miestä tai naista, joka oli irstas, kun
+hänen olisi pitänyt rukoilla ja lyödä rintoihinsa, tahi joka näytti
+pitkää ja hapanta naamaa kuninkaan nauraessa! Ja siksipä pitikin
+jokainen aina tarkasti silmällä kuninkaan kasvoja ja häneen vaikuttavia
+voimia, jotta itsekukin ennätti kääntää purjeensa kohta ensimmäisen
+merkin osoittaessa tuulen muuttumista.
+
+Tähän saakka ei nuorella kaartinupseerilla ollut juuri koskaan
+tilaisuutta vaihtaa sanaa suurivaltaisen naisen kanssa, sillä
+luontaisesta taipumuksesta tämä eristäytyi kaikista syrjäisistä ja
+näyttäytyi hovilaisseurassa ainoastaan hartaudenharjoituksissa. Siksipä
+valtasikin hermostunut uteliaisuus de Catinat'n mielen, kun hän seurasi
+tepsuttelevaa opastaan uljaita käytäviä pitkin, joiden koristeluun
+Ranskan rikkautta ja taidetta oli tuhlaten käytetty. Kamarineito
+pysähtyi eräälle syrjäovelle ja kääntyi seuralaistaan kohti.
+
+"Madame haluaa puhella teidän kanssanne tämän-aamuisista tapahtumista",
+hän kuiskutti. "Neuvoisin teitä olemaan mainitsematta madamelle
+sanaakaan kerettiläisyydestänne, sillä ainoastaan siinä asiassa pysyy
+hänen hellä sydämensä kovana." Hän heristi varoittaen sormeaan ja
+koputettuaan sitten ovelle työnsi sen auki. "Olen tuonut kapteeni de
+Catinat'n puheillenne, madame", ilmoitti hän kovemmalla äänellä.
+
+"Päästäkää kapteeni sisään." Äänessä oli lujuutta, mutta samalla
+musiikin suloutta.
+
+Käskyä totellen de Catinat astui kynnyksen yli ja näki tulleensa
+huoneeseen, joka ei ollut hänen omaa soturimajaansa suurempi eikä
+paljon komeampikaan. Mutta yksinkertaisuudestaan huolimatta todisti
+sisustuksen raikas puhtaus ja sirous, että sen haltijattarella oli
+hienon naisen herkkä aisti. Kultanahkainen huonekalusto, pehmyt
+lattiamatto, uskonnollisia aiheita esittävät tositaiteelliset
+seinätaulut, yksinkertaiset mutta sirolaskoksiset akkuna- ja oviverhot
+— kaikki ne yhdessä antoivat puolittain kirkollisen, puolittain
+naisellisen, mutta läpeensä rattoisan ja kodikkaan vaikutelman. Itse
+asiassa pani nurkkakomerossa seisova korkea marmorinen Madonnapatsas,
+jonka puhtoiseen valkopintaan hyvänhajuisella öljyllä täytetty punainen
+lamppu loi rusottavaa kajastusta, ja sen edessä oleva puinen
+rukousjakkara punakantisine messukirjoineen huoneen näyttämään
+pikemminkin ylimykselliseltä yksityiskappelilta kuin hovikaunottaren
+salongilta.
+
+Tyhjän tulisijan kummallakin sivulla olivat pienet vihreäpäällyksiset
+nojatuolit, joissa madamen ja kuninkaan oli tapana viettää mieluisia
+pakinapuhteita. Niiden välissä seisova pieni kolmijalkainen pöytä oli
+kukkuroillaan emännän työkoreja ja ompelutöitä. Äärimmäisessä
+ikkunanurkassa, selkä valoa vastaan, istui madame itse, kun nuori
+upseeri tuli ovesta sisään. Se oli hänen mielipaikkansa, ja kuitenkin
+oli harvalla hänen ikäisellään naisella yhtä vähän syytä pelätä
+päivänvaloa, sillä terveet elämäntavat ja uuttera työ olivat
+säilyttäneet hänen ihonsa niin puhtaana ja kukkeana, että mikä hyvänsä
+hovin nuorista kaunottarista olisi sitä kadehtinut. Hänen vartalonsa
+oli kuninkaallisen sorja, hänen ryhtinsä ja liikkeensä täynnä
+luontaista arvokkaisuutta, ja hänen äänensä oli, kuten jo on
+huomautettu, heleän soinnillinen. Hänen kasvojaan voi ennemminkin sanoa
+miellyttäviksi kuin kauniiksi: otsa leveä ja valkoinen, suu luja mutta
+erittäin tunteellinen, ja suurten, rauhallisten, harmaiden silmäin
+katse tulkitsi koko hänen sielunsa viritysasteikkoa: se voi nopeasti
+sulaa tyvenen kylmästä tarkastelusta herkkään huumoriin ja yht'äkkiä
+viskata syyllisiin vanhurskaan vihastuksen musertavia salamoita. Koko
+hänen ympäristönsä mielialaa kohottava tyyni rauhallisuus oli
+kuitenkin näiden kasvojen tavallisena ilmeenä, toisin kuin hänen
+kilpailijattarellaan, jonka kauniit piirteet eivät koskaan pysyneet
+levossa, vaan milloin polttivat ja huikaisivat katsojaa kirkkaudellaan,
+milloin panivat myrskyllään tämän vapisemaan kohtalostaan. Kerkeän älyn
+ja kielen puolesta peri madame de Montespan tosin voiton, mutta
+vanhemman naisen syvällisempi luonne ja tasainen mielehikkäisyys
+osoittautuivat lopulta kuitenkin paremmiksi aseiksi. Ennättämättä
+kiinnittää huomiotaan mihinkään yksityisseikkoihin voi de Catinat tänä
+ensi silmänräpäyksenä vain tajuta joutuneensa hyvin miellyttävän naisen
+eteen, jonka isot miettiväiset silmät tähtäsivät arvostelevina häneen ja
+näyttivät pystyvän lukemaan hänen ajatuksensa paremmin, kuin hän
+itsekään oli niistä tänä hetkenä selvillä.
+
+"Muistaakseni olen jo joskus ennen tavannut teidät, monsieur, eikö
+totta?"
+
+"Kyllä, madame, minulla on jo kerran tai pari ollut kunnia oleskella
+lähellä teitä, vaikka hyvä onneni ei ole vielä antanut minulle
+tilaisuutta puhella teidän kanssanne."
+
+"Elämäni on ollut niin hiljaista ja yksinäistä, että pelkään jääneeni
+oudoksi paljolle, mikä hovissa on parasta ja arvoisinta. Tällaisten
+paikkain kirouksena on, että pahe aina lennättää itsensä iltisti
+tarkastelijan silmäin eteen, kun taas hyve pysyttelee kainosti
+syrjässä, niin että joskus tulee epäilleeksi, ettei sellaista olekaan
+olemassa. Tehän olette palvellut kuningasta sodassa, eikö niin?"
+
+"Olen, madame. Alankomaissa, Reinillä ja Kanadassa."
+
+"Kanadassa! Ah! Mitäpä jalompaa osaa nainen voisi kuvitellakaan
+itselleen kuin saada liittyä siihen ylevään sisaruskuntaan, jonka
+perustivat pyhä Marie d'Incarnation ja siunattu Jeanne le Ber
+Montrealissa? Muistaakseni vasta eilen sain kuulla hurskaan isän Godet
+des Marais'n puhuvan sen suurista aikaansaannoksista. Mikä ilo
+olisikaan saada kuulua sellaiseen sisaruspiiriin, ja pakanain
+käännyttämisen sijasta hoidella niiden Jumalan soturien haavoja, jotka
+ovat kamppailleet itsensä saatanan kanssa!"
+
+De Catinat'sta, joka hyvin tunsi noiden hurskasten sisarten
+vaaranalaisen elämän, joita joka askeleella uhkasi kurjuus ja nälkä ja
+intiaanien skalppiveitsi, tuntui oudolta kuulla moisia sanoja tämän
+kaikkien kadehtiman naisen suusta, jolla oli kuninkaallinen valta
+astuinlautanaan.
+
+"He ovat hyvin kunnioitettavia naisia", tyytyi hän vastaamaan, muistaen
+mademoiselle Nanonin varoituksen ja peläten astumasta vaarallisten
+kysymysten iljanteiselle pinnalle.
+
+"Ja epäilemättä teillä on ollut myöskin onni saada kuulla pyhän piispa
+Lavalin saarnaavan?"
+
+"Kyllä, madame, olen kuullut hänen puhuvan."
+
+"Ja olenko oikeassa otaksuessani, että Pyhän Sulpicion veljeskunta yhä
+kykenee pitämään puolensa jesuiittoja vastaan?"
+
+"Olen kuullut, madame, jesuiittain olevan voiton puolella Quebeckissä
+ja noiden toisten Montrealissa."
+
+"Entä kummalta te itse näistä molemmista otatte neuvoa sielunne parasta
+koskevissa asioissa, monsieur?"
+
+De Catinat tunsi pahimman koetuksen nyt tulleen. "En kummaltakaan,
+madame."
+
+"Ah, liiankin tavallista on nykypäivinä tulla toimeen ilman
+hengellisten isäin ohjausta, ja kuitenkaan en omasta kohdastani tiedä,
+miten ilman heidän apuaan kykenisin ohjaamaan askeleitani minun
+osakseni pannulla vaikealla tiellä. Ken sitten on rippi-isänne?"
+
+"Minulla ei ole sellaista. Kuulun reformeerattuun kirkkokuntaan,
+madame."
+
+Hänen emäntänsä teki kauhistuneen eleen; kova ilme välähti hänen
+silmiinsä ja huulensa rypistyivät tiukasti yhteen. "Mitä, tällaistako
+saa kuulla itse hovissa", hän huudahti, "Kuninkaan oman pyhitetyn
+persoonan lähettyvillä!"
+
+De Catinat oli uskonasioissa ollut jokseenkin välinpitämätön ja pitänyt
+uskontunnustustaan pikemminkin perhetraditsionina kuin oman lujan
+vakaumuksen esineenä, mutta hänen itsekunnioitustaan loukkasi, kun hän
+näki toisten katselevan sitä kuin jotakin halveksuttavaa ja epäpuhdasta
+ominaisuutta. "Te voitte huomata, madame", sanoi hän jäykästi, "että
+uskonveljiäni ei ainoastaan ole seissyt Ranskan valtaistuimen
+vartiojoukkona, vaan jopa itsekin noussut sille istumaan."
+
+"Jumala on kaikkiviisaassa aivoituksessaan sallinut sellaista tapahtua,
+ja kukapa tietäisikään sen paremmin kuin minä, jonka isoisällä,
+Theodore d'Aubignyllä oli niin suuria ansioita kruunun siirtymisessä
+suuren Henrikin päähän. Mutta Henrikin silmät aukenivat, ennenkuin
+hänen loppunsa tuli, ja minä rukoilen — ah, rukoilen kaikesta
+sydämestäni — että teidänkin silmänne vielä avattaisiin."
+
+Hän nousi nojatuolistaan ja heittäytyen polvilleen rukousjakkaralle
+painoi kasvot käsiinsä muutamiksi minuuteiksi. Hänen hartautensa esine
+seistä jurotti sill'aikaa hyvin hölmistyneenä keskellä lattiaa tuskin
+tietämättä, tuliko hänen käsittää moinen osanotto loukkaukseksi vaiko
+suosionosoitukseksi. Ovelta kuuluva koputus palautti hartaan uskovaisen
+kuitenkin äkisti tämän maailman asioihin; hänen kiirehtivästä
+käskystään ilmautui uskollinen kamarineito kynnykselle.
+
+"Kuningas on jo Voittojen salissa, madame", tiedoitti hän. "Hän on
+täällä viiden minuutin perästä."
+
+"Hyvä. Seiso ulkopuolella ja ilmoita minulle hänen tulostaan. Ja te,
+monsieur", jatkoi hän, jäätyään jälleen kahdenkesken upseerin kanssa,
+"annoittehan minun kirjeeni kuninkaalle tän'aamuna?"
+
+"Annoin, madame."
+
+"Ja, mikäli ymmärrän, kiellettiin madame de Montespanilta tänään
+sisäänpääsy _suureen pukeutumiseen_?"
+
+"Niin tapahtui."
+
+"Mutta hän odotteli kuningasta käytävässä?"
+
+"Aivan niin, madame."
+
+"Ja kiristi kuninkaalta lupauksen, että tämä ottaisi hänet puheilleen
+vielä tänään?"
+
+"Sekin on totta."
+
+"En tahtoisi taivuttaa teitä puhumaan asioista, joiden ilmaiseminen
+teistä saattaa tuntua virkavelvollisuutenne rikkomiselta. Mutta minä
+taistelen nyt pelättävää vihollista vastaan ja suuren päämäärän
+puolesta. Ymmärrättekö, mitä tarkoitan?"
+
+"Arvaan madamen tarkoittavan, että te taistelette kuninkaan suosiosta
+sen hovinaisen kanssa, jonka nimen äsken mainitsitte."
+
+"Taivas on todistajani, että minä en tässä asiassa ollenkaan ajattele
+omaa itseäni. Minä kamppailen paholaisen kanssa kuninkaan sielusta."
+
+"Minusta se on sama juttu, madame."
+
+Korkea rouva hymyili. "Jos kuninkaan ruumis olisi vaarassa, niin
+huutaisin hänen uskollisia kaartilaisiaan apuun, ja kuinka paljon
+suurempi syy minulla onkaan siihen nyt, kun niin paljon enemmän on
+kysymyksessä. Sanokaa siis, miltä kellonlyömältä kuninkaan pitikään
+mennä markiisittaren huoneisiin?"
+
+"Kello neljältä, madame."
+
+"Minä kiitän teitä. Te olette tehnyt minulle suuren palveluksen, jota
+en tule unohtamaan."
+
+"Kuningas saapuu, madame", sanoi mademoiselle Nanon, pistäen jälleen
+päänsä sisään ovesta.
+
+"Sitten teidän täytyy lähteä, kapteeni. Menkää tuon toisen huoneen läpi
+ja sitten ulompaa käytävää pitkin. Ja ottakaa mukaanne tämä. Se on
+Bossuet'n kirjanen katolisesta uskosta. Se on sulattanut toistenkin
+sydämiä — toivon että se sulattaa teidänkin. Nyt hyvästi!"
+
+De Catinat lähti huoneesta toisen oven kautta, mutta katsahti
+kynnykseltä taakseen. Hänen emäntänsä oli kääntynyt selin häneen, ja
+hänen kätensä kurottautui uuninrintaa kohti. Samassa tuokiossa kun
+utelias kapteeni silmäsi taakseen, väisti hän päätänsä hiukan sivulle,
+niin että toinen voi nähdä mitä hän askaroi. Hän käänsi kamiinikellon
+minuuttiviisaria taaksepäin.
+
+
+
+
+Yhdeksäs luku.
+
+KUNINGAS HUVITTELEE.
+
+
+Kapteeni de Catinat oli tuskin häipynyt ovesta, kun toinen työntyi auki
+ja kuningas astui huoneeseen. Rouva de Maintenon nousi miellyttävästi
+hymyillen ja niiasi syvään. Mutta tulijan kasvoilla ei näkynyt
+vastaavaa iloisuutta, vaan heittäytyi hän tyhjään nojatuoliin huulet
+pitkällä ja otsa synkkänä.
+
+"No sepä on epäkohtelias tervehdys", virkkoi hän iloisuudella, jonka
+hän aina osasi omaksua kun oli välttämätöntä karkoittaa kuninkaan apea
+mieli. "Synkkä huoneeni lienee jo vaikuttanut teihin pahasti."
+
+"Ei, se on isä la Chaise ja Meaux'n piispa, jotka ovat juosseet koko
+päivän perässäni kuin kaksi koiraa hirven jälessä, jaaritellen
+velvollisuuksistani, asemastani ja synneistäni, uhaten aina
+kehoitustensa ponneksi viimeisellä tuomiolla ja helvetintulella.
+
+"Ja mitä he tahtoivat teidän majesteettianne tekemään?"
+
+"Rikkomaan lupaukseni, jonka tein valtaistuimelle noustessani ja jonka
+isoisäni teki ennen minua. He tahtovat minua peruuttamaan Nantes'in
+ediktin ja karkoittamaan hugenotit maasta."
+
+"Oo, mutta eihän teidän Majestettinne pidä vaivata mieltään
+tuollaisilla asioilla."
+
+"Te ette siis tahtoisi että tekisin sen, madame?"
+
+"En, jos se vain tuottaisi surua teidän majesteetillenne."
+
+"Ehkä teillä vielä on helliä tunteita nuoruutenne uskontoa kohtaan?"
+
+"Ei, sire, en tunne muuta kuin vihaa kaikkea kerettiläisyyttä kohtaan."
+
+"Ja kuitenkaan ette toivoisi että heidät karkoitettaisiin."
+
+"Ottakaa huomioon, sire, että kaikkivaltias voi itse taivuttaa heidän
+sydämensä parempaan, jos hänellä on sellainen tarkoitus, kuten
+minullekin kävi. Eikö olisi parasta jättää asia Hänen käsiinsä."
+
+"Tottavie", sanoi Ludvig kasvot kirkastuen. "Se sattui naulan päähän.
+Saapa nähdä keksiikö isä la Chaise siihen vastausta. On kovaa tulla
+uhatuksi ikuisella tulella kun ei tahdo hävittää valtakuntaansa.
+Iankaikkisella piinalla! Olen nähnyt miehen, joka oli viettänyt
+viisitoista vuotta Bastille'ssa. Hän oli kuin hirvittävä kirja, jonka
+kullekin sivulle viiltoineen ja ryppyineen oli merkitty jokainen tunti
+tuossa elävässä kuolemassa. Entä sitte iankaikkisuus!" Häntä puistatti
+ja kauhu kuvastui hänen silmissään. Paremmilla vaikutteilla ei juuri
+ollut sijaa hänen sielussaan ja hänen ympäristönsä oli ammoin huomannut
+että viittauskin tuleviin kauhunpäiviin sai hänet vavahtamaan.
+
+"Miksi ajattelette sellaisia asioita, sire", virkkoi rouva
+täyteläisellä, lempeällä äänellään. "Mitä teillä on pelättävää, joka
+olette ollut oikeauskoisen kirkon ensimäinen poika."
+
+"Luuletteko sitte että olen turvassa?"
+
+"Varmasti, sire."
+
+"Mutta minä olen hairahtanut, hairahtanut syvästi. Itsekin olette sen
+sanonut."
+
+"Mutta se on jo kaikki ohi, sire. Kukapa olisi synnitön? Te olette
+kääntänyt selkänne viettelykselle ja varmasti siis ansainnut
+anteeksiannon."
+
+"Toivoisin että kuningatar vielä eläisi. Hän näkisi minut nyt parempana
+miehenä."
+
+"Minäkin toivoisin hänen elävän."
+
+"Ja hän saisi tietää että koko muutos on teidän ansiotanne. Oh
+Françoise te olette varmasti suojelusenkelini ihmishahmossa. Miten
+voinkaan kiittää teitä siitä mitä olette minulle tehnyt. Hän kumartui
+eteenpäin ja otti hänen kätensä, mutta koskettaessaan sitä äkillinen
+tuli leimahti hänen silmissään ja hän oli aikeissa kietoa toisen
+kätensä hänen ympärilleen, kun rouva äkkiä nousi välttyäkseen
+syleilystä.
+
+"Sire!" sanoi hän jäykän näköisenä ja nostaen varoittavasti sormensa.
+
+"Olette oikeassa, olette oikeassa, Françoise. Istukaa, koetan hillitä
+itseni. Yhä saman kirjotyön ääressä! Gobeliinintekijäni saavat olla
+varuillaan."
+
+Hän tarttui kiiltävän käärön toiseen päähän ja istuuduttuaan luoden
+kuninkaaseen kysyvän silmäyksen otti rouva toisen pään syliinsä
+jatkaakseen työtään.
+
+"Niin, sire, se esittää metsästysretkeä Fontainebleau'ssanne. Nuori
+hirvi, kuten näette ja koirat täydessä ajossa ja komea joukko herroja
+ja naisia. Onko teidän majesteettinne ratsastanut tänään?"
+
+"En. Kuinka on mahdollista, Françoise, että teillä on niin jääkylmä
+sydän?"
+
+"Toivoisin että se olisi sitä. Ehkäpä olette ollut
+haukkametsästyksellä?"
+
+"En. Mutta varmaankaan ei minkään miehen rakkaus ole teitä koskaan
+liikuttanut! Ja kuitenkin olette ollut puoliso."
+
+"Sairaanhoitajana, sire, vaan en koskaan puolisona. Katsokaas tuota
+naista puistossa, se on varmasti minun neitini, en tiennyt että hän jo
+oli tullut Choisy'stä."
+
+Mutta kuningasta ei voinut saada viekotelluksi aineestaan.
+
+"Ettekö sitte rakastanut Scarron'ia" jatkoi hän itsepäisesti. "Olen
+kuullut että hän oli vanha ja yhtä ontuva kuin muutamat hänen
+runoistaankin."
+
+"Älkää puhuko niin kevyesti hänestä, sire. Olin hänelle kiitollinen,
+kunnioitin häntä, pidinkin hänestä."
+
+"Mutta ette rakastanut häntä."
+
+"Miksi koetatte lukea naisen sydämen salaisuuksia."
+
+"Te ette rakastanut häntä, Françoise?"
+
+"Ainakin täytin velvollisuuteni häntä kohtaan."
+
+"Onko tätä nunnan sydäntä koskaan sitte rakkaus kalvanut?"
+
+"Sire, älkää kyselkö minulta sellaista."
+
+"Eikö se koskaan — — —?"
+
+"Säästäkää minua, sire, minä pyydän teitä."
+
+"Mutta minun täytyy kysyä, sillä minun rauhani riippuu teidän
+vastauksestanne."
+
+"Teidän sananne tuottavat tuskaa sielulleni."
+
+"Ettekö koskaan, Françoise, ole sydämessänne tuntenut hiventäkään siitä
+rakkaudesta, joka minun sydämessäni kytee?" Hän nousi, ojentaen kätensä
+anovana yksinvaltiaana, mutta rouva poiskääntynein päin yhä väisti
+häntä.
+
+"Saatte olla varma, sire, että vaikka rakastaisin teitä kuten nainen
+konsanaan voi miestä rakastaa, niin hyppäisin ennemmin tuosta akkunasta
+kiviterassille, kuin sanalla tai viittauksellakaan tunnustaisin sen
+teille."
+
+"Ja miksi, Françoise?"
+
+"Siksi, sire, että korkein toiveeni maan päällä on olla valittu
+kohottamaan teidän mielenne kohti korkeampia päämääriä, teidän
+mielenne, jonka suuruuden ja jalouden ehkä paremmin tunnen kuin kukaan
+muu.
+
+"Onko rakkauteni niin ala-arvoinen sitten?"
+
+"Olette tuhlannut liian paljon elämästänne ja ajatuksistanne naisen
+rakkaudelle. Ja nyt, sire, vuodet hiipivät eteenpäin ja piankin koittaa
+päivä, jolloin teidän on astuttava tekemään tiliä toimistanne ja
+sydämenne sisimmistä ajatuksista. Tahtoisin nähdä teidät, sire, jälellä
+olevana aikananne kohottamassa oikeauskoista kirkkoa, näyttämässä jaloa
+esimerkkiä alamaisillenne, ja korjaamassa kaikkea sitä pahaa, minkä
+ehkä esimerkillänne olette aikaisemmin aiheuttanut."
+
+Kuningas vaipui tuoliinsa takaisin syvään huoahtaen, "Aina vaan samaa",
+sanoi hän. "Tehän olette vielä pahempi kuin isä la Chaise ja Bossuet."
+
+"Ei, ei suinkaan" sanoi rouva iloisesti, nopeasti huomaten
+tilanteen vaatimukset. "Olen ikävystyttänyt teitä, alentuessanne
+läsnäolollanne kunnioittamaan vaatimatonta huonettani. Se on todellakin
+kiittämättömyyttä ja varmasti rankaisisitte minua oikeudenmukaisesti,
+jos huomenna jättäisitte minut yksinäisyyteeni ja siten riistäisitte
+minulta päivän auringon. Mutta kertokaa, sire, miten työt Marly'ssa
+luistavat. Olen äärettömän utelias tietämään, toimiiko uusi
+suihkulaitos kunnollisesti."
+
+"Suihkukaivo toimii moitteettomasti, mutta Mansard on siirtänyt
+rakennuksen oikean siiven liiaksi taaksepäin. Olen tehnyt hänestä hyvän
+arkkitehdin, mutta minun täytyy opettaa hänelle vielä paljon. Osoitin
+hänelle hänen erehdyksensä tänä aamuna ja hän lupasi korjata sen.
+
+"Ja mitä tuo muutos maksaa, sire."
+
+"Muutaman miljoonan livreä, mutta sitte paraneekin näköala paljon
+etelästä käsin. Olen sillä suunnalla ottanut lisämaata virstan verran,
+sillä siellä asusti joukko ryysyläisiä ja heidän hökkelinsä olivat
+kerrassaan rumia."
+
+"Miksi ette ole ollut ratsastamassa tänään, sire?"
+
+"Äh, se ei tuota minulle mitään huvia. Oli aika, jolloin torvien
+toitotus ja kavion kopse sai vereni liikkeelle, mutta nyt ne minua
+tympäisevät."
+
+"Haukkametsästyskö myös?"
+
+"Sekin, en käy enään haukkametsästyksellä."
+
+"Mutta, sire, teidän täytyy huvitella."
+
+"Mikä on sen ikävämpää kuin huvitus, joka ei enää tehoo. En tiedä miten
+lienee. Kun olin poikanen ja äitini mukana kuljin paikasta toiseen,
+Fronden taistellessa meitä vastaan ja Pariisin kapinoidessa, kun
+valtaistuimemme ja elämämmekin oli vaarassa, silloin tuntui elämä niin
+kirkkaalta, uudelta ja mielenkiintoiselta. Nyt, kun ei tunnu vaaran
+varjoakaan, kun minun ääneni on ylinnä Pariisissa kuten Ranskan ääni
+Euroopassa, nyt tuntuu kaikki ikävältä ja mauttomalta. Mitä hyötyä
+siitä on, kun on kaikki huvitukset saatavissaan ja niitten
+maistaminenkin tuntuu katkeralta."
+
+"Todellinen huvi, sire, on sisäistä, iloisessa mielessä ja hyvässä
+omassatunnossa. Ja onhan luonnollista, että vanhentuessamme mielemme
+kääntyy vakavampaan. Voisimmepa moittiakin itseämme, ellei niin olisi,
+sillä se osoittaisi ettemme ole elämältä mitään oppineet."
+
+"Voihan olla niinkin, mutta sittenkin on surullista ja raskasta, kun ei
+mikään huvita. Mutta kuka siellä on?"
+
+"Seuranaiseni koputtaa. Mitä nyt neiti?"
+
+"Herra Corneille, tulossa lukemaan kuninkaalle", sanoi nuori neiti
+avaten oven.
+
+"Ah niin, sire, tiedän kuinka naisen kieli on turhanaikainen ja sen
+vuoksi olen toimittanut viisaamman teitä ihastuttamaan. Herra Racine'n
+piti saapua, mutta kuulin että hän oli pudonnut ratsultaan ja hän
+lähetti ystävänsä puolestaan. Saanko laskea hänet sisään?"
+
+"Oh, kuten tahdotte, madame, kuten tahdotte", sanoi kuningas
+välinpitämättömänä.
+
+Neiti Nanon'in viittauksesta pieni äreännäköinen mies, jonka harmahtava
+tukka valui hartioille asti, astui huoneeseen. Hän kumarsi syvään
+kolmasti ja istuutui sitten hermostuneesti aivan tuolin reunalle, jolta
+rouva oli ottanut neulomakorinsa. Rouva hymyili ja nyökkäsi päätään
+runoilijalle, rohkaistakseen tätä ja kuningas painautui syvään
+nojatuoliin alistuvin ilmein.
+
+"Pitäisikö olla huvi- vaiko murhenäytelmä, vai ehkä koomillinen
+maalaiskappale?"
+
+"Ei maalaiskappaletta", sanoi kuningas päättävästi. "Sellaista voi ehkä
+näytellä, vaan ei lukea, sillä ne ovat pikemminkin silmää kuin korvaa
+varten."
+
+Runoilija kumarsi myöntävästi.
+
+"Ei myöskään murhenäytelmää, herra", virkkoi rouva de Maintenon,
+vilkaisten työstään. "Kuninkaalla on tarpeeksi sitä lajia raskaina
+hetkinään, jotenka luulen että on parasta käyttää kykyänne
+ilahduttaaksemme häntä."
+
+"No, niin olkoonpa komedia", sanoi kuningas, "en olekaan saanut oikein
+makeasti nauraa sen koommin kun Molière kuoli.
+
+"Ah, Teidän Majesteetillanne on todella hieno maku", virkkoi
+hovirunoilija, "jos olisitte suvainnut ruveta runoilemaan, ei meillä
+olisi mitään mahdollisuuksia jälellä."
+
+Ludvig hymyili, sillä häntä miellytti karkeinkin imartelu.
+
+"Samoin kuin olette opettanut kenraaleillemme sotataitoa
+ja arkkitehdeillemme rakennustaitoa, olisi teidän pitänyt
+runoilijaparoillemmekin antaa korkeampaa lentoa. Mutta sodanjumala ei
+alentune jakamaan Apollon vaatimattomia laakeriseppeleitä."
+
+"Olen joskus ajatellut, että minulla olisi taipumuksia siihen", vastasi
+kuningas hyvillään, "mutta paljolta työltäni ja raskaalta
+valtiotaakaltani en ole saanut aikaa tunnetta kysyviin taiteisiin."
+
+"Mutta olette rohkaissut muita tekemään sen minkä itsekin olisitte
+voinut tehdä, sire. Olette vetänyt esille runoilijoita kuten aurinko
+kukkasia. Kuinka monta meillä on ollutkaan — Molière, Boileau, Racine,
+— toinen toistaan suurempia. Ja muitakin, pienempiä — Scarron, niin
+törkeä ja kuitenkin niin sukkela — — Oo, pyhä neitsyt, mitä olen
+puhunutkaan?"
+
+Rouva oli laskenut käsistään ompeleensa ja tuijotti voimakkain
+pahaksuvin ilmein runoilijaan, joka vääntelehti tuolillaan,
+huomatessaan hänen harmaitten silmiensä kylmän moitteen. "Luulen että
+on parasta että ryhdytte lukemaan, herra Corneille", sanoi kuningas
+kuivasti.
+
+"Aivan varmaan, sire. Luenko näytelmäni Dariuksesta?"
+
+"Kuka olikaan Darius?" kysyi kuningas, jonka kasvatuksen kardinaali
+Mazarin'in viekas kohteliaisuus siinä määrin oli laiminlyönyt, että hän
+oli tietämätön kaikesta, mikä ei suorastaan henkilökohtaisesti ollut
+osunut hänen huomioonsa.
+
+"Darius oli Persian kuningas, sire."
+
+"Ja missä on Persia?"
+
+"Se on eräs kuningaskunta Aasiassa."
+
+"Onko Darius vielä kuninkaana siellä?"
+
+"Ei, sire, hän taisteli Aleksanteri suurta vastaan."
+
+"Ah, olen kuullut puhuttavan Aleksanterista. Hän oli kuuluisa kuningas
+ja sotapäällikkö, eikö niin?"
+
+"Aivan kuten Teidän Majesteettinne, hän hallitsi viisaasti ja taisteli
+voitokkaasti."
+
+"Ja hän oli Persian kuningas, sanoitte?"
+
+"Ei, sire, vaan Makedonian kuningas. Darius oli Persian kuningas."
+Kuningas rypisti otsaansa, sillä vähäisinkin oikaisu loukkasi häntä.
+
+"Ette näy olevan asiastanne oikein selvillä ja tunnustanpa etten
+minäkään siitä paljoa välitä. Pyydän, käykää käsiksi johonkin muuhun."
+
+"Tässä on minun 'Vale astrologini'."
+
+"No, lukekaa se."
+
+Corneille alkoi lukea komediaansa. Sillä aikaa liukuivat rouva
+Maintenon'in valkeat, somat sormet moniväristen silkkilankojen välissä,
+joita hän kiinnitti neulomukseensa. Aika ajoin katsahti hän kelloon,
+sitten kuninkaaseen, joka istui syvälle nojatuoliinsa painautuneena,
+pitsinen nenäliina kasvoillaan. Kello oli nyt kahtakymmentä vailla
+neljä, mutta hän tiesi, siirrettyään kelloa puolituntia taaksepäin että
+todellinen aika oli kymmentä yli.
+
+"So, so", virkahti kuningas äkkiä. "Siinä oli jotakin hullusti. Lähinnä
+viimeinen säe ontuu varmasti." Kuninkaan heikkouksiin kuului myös
+suurennella arvostelijana ja sukkela runoilija taipui heti hänen
+korjauksiinsa, olivatpa ne kuinka mielettömiä tahansa.
+
+"Mikä säe, sire? On todella suuri etu kun on joku, jolta saa kuulla
+virheensä."
+
+"Lukekaa uudelleen tuo säkeistö."
+
+Corneille luki.
+
+"Aivan niin, kolmannessa säkeessä on tavu liikaa. Ettekö huomaa sitä,
+madame?"
+
+"En, ja luulenpa että olisin kehno arvostelija."
+
+"Teidän majesteettinne on aivan oikeassa" sanoi Corneille punastumatta.
+"Panenpa merkin siihen, jotta saan sen korjatuksi."
+
+"Niin, ajattelin että se oli väärin. Joskaan en kirjoita itse, voitte
+kuitenkin huomata että minulla on tarkka korva. Väärä korko kiusaa
+korvaani. Musiikissa on asianlaita sama. Vaikka tiedänkin siitä sangen
+vähän, voin kuitenkin kuulla epäsoinnun siinäkin, missä itse Lullykaan
+ei huomaa mitään. Olen usein huomauttanut hänelle tuollaisista
+erehdyksistä hänen oopperoissaan ja olen aina saanut hänet vakuutetuksi
+että olen ollut oikeassa."
+
+"Sen uskon helposti, Teidän Majesteettinne."
+
+Corneille otti taas esille kirjansa ja oli jatkamaisillaan lukemistaan,
+kun kuului terävä naputus ovelta.
+
+"Se on hänen korkeutensa ministeri, herra de Louvois", sanoi neiti
+Nanon.
+
+"Laskekaa hänet sisään", vastasi Ludvig. "Herra Corneille, olen
+kiitollinen teille lukemastanne ja valitan että tärkeä valtiollinen
+asia nyt keskeyttää komedianne. Ehkäpä minulla jonakin toisena päivänä
+on ilo kuulla jatkoa siihen."
+
+Hän hymyili miellyttävään tapaansa, joka sai kaikki, jotka joutuivat
+hänen personallisen vaikutuksensa alaisiksi, unohtamaan hänen vikansa
+ja muistamaan häntä ainoastaan personoituna arvokkuutena ja
+kohteliaisuutena.
+
+Runoilija hiipi kirja kainalossa ulos ja sisään astui kumartaen
+kuuluisa ministeri, suuriviiksinen, kotkannenäinen ja käskevännäköinen
+herra. Hänen eleensä olivat äärimmäisen kohteliaat, mutta hänen
+ylpeistä kasvoistaan näki liiankin selvästi että hän halveksi tuota
+vaatimatonta huonetta ja sen haltijatarta. Viimemainittukin tunsi hyvin
+ministerin tunteet, mutta hänen täydellinen itsehillintänsä esti häntä
+vastaamasta samalla mitalla.
+
+"Minun asunnolleni tapahtuu tosiaan tänään suuri kunnia", sanoi hän,
+nousten vastaanottamaan häntä ojennetuin käsin.
+
+"Voitteko alentua istuutumaan tavalliseen tuoliin, koska minulla ei ole
+sopivampaakaan tässä pienessä nukkeasunnossani? Mutta ehkä häiritsen,
+jos teillä on kuninkaalle valtion asioita puhuttavaa. Voin helposti
+vetäytyä viereiseen huoneeseen."
+
+"Ei ensinkään, madame", sanoi kuningas. "Minun toivomukseni on että
+jäätte tänne. Mikä nyt on, Louvois?"
+
+"Sanansaattaja on saapunut Englannista tärkein viestein, teidän
+majesteettinne", vastasi ministeri koettaen pitää raskasta ruhoaan
+tasapainossa kolmijalkatuolillaan. "He ovat levottomia siellä ja
+puhutaan kansan noususta. Lordi Sunderlandin kirjeessä tahdottiin
+tietää voisiko kuningas siinä tapauksessa, että Alankomaat asettuvat
+tyytymättömäin puolelle, toivoa apua Ranskalta. Luonnollisesti, tuntien
+teidän Majesteettinne mielen, vastasin empimättä myöntävästi."
+
+"Mitä te teitte?"
+
+"Vastasin, sire, että he saisivat apua."
+
+Kuningas Ludvig punastui suuttumuksesta ja hän sieppasi pihdit uunin
+suulta ikäänkuin lyödäkseen ministeriään niillä. Rouva hypähti
+nojatuolistaan ja pani kätensä tyynnyttäen hänen käsivarrelleen.
+Kuningas heitti pihdit lattialle, mutta hänen silmänsä säkenöivät vielä
+kun hän kääntyi Louvoisin puoleen.
+
+"Kuinka te uskalsitte!" huusi hän.
+
+"Mutta, sire —"
+
+"Kuinka te uskalsitte, sanon minä! Mitä! Te rohkenette vastata
+sellaiseen tiedusteluun kysymättä minulta! Kuinka usein pitää minun
+teille sanoa että minä olen valtio, — minä yksin; että kaikki tulee
+minulta ja että minä yksinäni vastaan kaikesta Jumalalle! Mikä te
+olette? Minun välikappaleeni, minun aseeni! ja te uskallatte toimia
+ilman minua!"
+
+"Luulin arvanneeni teidän ajatuksenne, sire", sammalsi Louvois, jonka
+ylpeät eleet olivat kerrassaan kadonneet ja jonka kasvot olivat yhtä
+valkeat kuin hänen rintaröyhelönsä.
+
+"Teidän tehtävänne ei ole arvailla minun toivomuksiani. Teidän
+tehtävänänne on kysyä niitä minulta ja sitte totella. Miksi olenkaan
+hyljännyt vanhan aatelin ja jättänyt valtakuntani asiat miehille,
+joitten nimiä ei koskaan Ranskan historiassa ole mainittu, kuten
+Colbert'in ja teidän? Minua on siitä moitittu. Niinpä sanoi St.
+Simon'in herttua, viimeksi käydessään hovissa, että se on
+porvarihallitus. Ja niin se onkin. Minä tahdoin että se niin olisi,
+sillä tiesin että aatelisilla oli tapana ajatella itse ja minä en
+suvaitse muita kun oman ajatukseni Ranskan hallitusasioissa. Mutta jos
+te porvarillisetkin rupeatte ottamaan vastaan lähettejä ja antamaan
+vastauksianne lähettiläille, silloin olen todella säälittävässä
+asemassa. Olen viime aikoina huomannut, Louvois, että olette mennyt
+valtuuksienne yli. Te otatte liian paljon niskoillenne. Pitäkää huoli,
+ettei minulla vast'edes ole tässä suhteessa valittamisen syytä."
+
+Nöyryytetty ministeri istui aivan murtuneena, leuka rintaa vasten
+painuneena. Kuningas murjotti ja mutisi vielä muutaman hetken, mutta
+sitten vähitellen hänen kasvonsa taasen kirkastuivat, sillä hänen vihan
+puuskauksensa olivat tavallisesti yhtä lyhyet kuin äkilliset ja
+rajutkin.
+
+"Teidän tulee pidättää lähettiä täällä, Louvois", sanoi hän vihdoin
+tyyntyneellä äänellä."
+
+"Kyllä, sire."
+
+"Ja huomisessa neuvottelukokouksessa tuumimme sopivan vastauksen lordi
+Sunderlandille lähetettäväksi. Lienee parasta ettemme tässä asiassa
+lupaile liikoja. Englantilaiset ovat aina olleet veitsenä kyljessämme.
+Jos vain voisimme jättää heidät oman onnensa nojaan sellaisessa
+sodassa, joka askarruttaisi heitä muutamankin vuoden, niin voisimme
+rauhassa nujertaa tuon alankomaalaisen prinssin. Heidän viime
+kansalaissotansa kesti kymmenen vuotta ja toivottavasti seuraava kestää
+yhtä kauan. Sillä aikaa ennättäisimme me siirtää rajamme Reiniin asti,
+vai mitä, Louvois?"
+
+"Armeijamme ovat valmiina minä päivänä vain suvaitsette käskeä, sire."
+
+"Mutta sota on kallista hommaa. En halua myydä hovin lautasia kuten
+äskettäin. Miten on yleisten rahastojen laita?"
+
+"Niissä ei ole paljoakaan, sire, mutta on olemassa eräs keino, jolla
+helposti voidaan saada rahaa. Tänä aamuna oli puhetta hugenoteista ja
+heidän vastaisesta jäämisestään tähän oikeauskoiseen valtakuntaan. Jos
+heidät nyt karkotettaisiin ja heidän omaisuutensa otettaisiin
+valtiolle, niin teidän majesteetistanne tulisi rikkain ruhtinas
+kristikunnassa."
+
+"Mutta tehän olitte aamulla sitä vastaan, Louvois?"
+
+"En ollut kerinnyt ajatella asiaa, sire."
+
+"Tarkoitatte kai etteivät isä La Chaise ja piispa olleet ennättäneet
+muokata teitä vielä", sanoi Ludvig terävästi. "Ah, Louvois, en ole
+elänyt vuosiani hovin ympäröimänä huomaamatta kuinka täällä asioita
+saadaan toimeen. Sana sinne, toinen tänne, vieläpä kolmannellekin ja
+sitte kuninkaalle. Kun hyvät kirkolliset isäni ovat saaneet jotakin
+päähänsä, näen minä joka käänteessä heidän jälkiään, aivan niinkuin
+myyrän jäljet tuntee siitä liasta jonka se on tielleen heittänyt. Mutta
+en tahdo että minua taivutetaan tekemään väärin niille, jotka Jumala on
+antanut minulle alamaisikseni, vaikka he olisivat erehtyneetkin."
+
+"En toivoisi että tekisitte sitä, sire", sanoi Louvois hämmästyneenä.
+Kuninkaan syytös oli ollut niin asiallinen ettei hän sillä hetkellä
+edes kyennyt vastaansanomaan.
+
+"Tiedän ainoastaan yhden henkilön", jatkoi Ludvig, vilkaisten rouva
+Maintenon'iin, "jolla ei ole mitään kunnianhimoa, joka ei kaipaa
+rikkautta eikä korotuksia ja jota siis ei koskaan voida lahjoa
+uhraamaan minun etuani. Sen vuoksi annan hänen mielipiteelleen niin
+suuren arvon." Hän hymyili rouvalle puhuessaan, samalla kun ministerin
+kasvoista selvästi voi lukea sielua jäytävää kateutta.
+
+"Velvollisuuteni oli huomauttaa teitä tästä, sire, ei vain viittauksena
+vaan mahdollisuutena", sanoi hän, nousten. "Pelkään, että olen jo
+liikaakin tuhlannut teidän majesteettinne aikaa, joten poistun nyt." Ja
+kumartaen hieman rouvalle ja syvään kuninkaalle hän astui huoneesta.
+
+"Louvois käy sietämättömäksi", sanoi kuningas. "En tiedä missä hänen
+hävyttömyytensä raja onkaan. Ellei hän olisi niin erinomainen
+palvelija, olisin jo aikoja sitte lähettänyt hänet menemään hovista.
+Hänellä on kaikessa oma mielipiteensä. Toissapäivänä vast'ikään väitti
+hän minun olevan väärässä, kun sanoin että Trianonin akkunoista yksi
+oli kapeampi muita. Ne ovat samankokoisia, sanoi hän. Noudatin Le
+Notre'n mittanauhoineen ja tietysti akkuna oli, kuten olin sanonut,
+liian kapea. Mutta huomaan että kellonne on neljä. Minun täytyy mennä."
+
+"Kelloni käy puoli tuntia jälessä, sire."
+
+"Puoli tuntia." Kuningas näytti hetken kauhistuneelta ja rupesi sitten
+nauramaan.
+
+"No, siinä tapauksessa on parasta jäädä, sillä on jo myöhäistä mennä ja
+voin puhtaalla omallatunnolla sanoa että myöhästymiseni oli kellon eikä
+minun syytäni."
+
+"Toivon ettei se ollut niin kovin tärkeää, sire", virkkoi rouva kaino
+voitonriemu silmissään.
+
+"Ei millään tavalla."
+
+"Ei mitään valtioasioita."
+
+"Ei, ei, se oli vain määräaika, jona olin aikonut nuhdella erästä
+hävytöntä henkilöä käytöksensä johdosta. Mutta ehkäpä on parasta
+niinkuin on. Poisjäämiseni on sinänsä sellainen viesti ja sellaisessa
+muodossa että toivon, etten enää näe asianomaista henkilöä hovissani.
+Mutta, mitä tämä merkitsee?"
+
+Ovi oli lennähtänyt auki ja rouva de Montespan, kauniina ja raivokkaana
+seisoi heidän edessään.
+
+
+
+
+Kymmenes luku.
+
+AURINGON PIMENNYS VERSAILLES'ISSA.
+
+
+Rouva de Maintenon osasi erinomaisesti hillitä itsensä eikä koskaan
+hämmentynyt. Hän oli heti noussut istuimeltaan sellaisin ilmein, kuin
+hän olisi odottanut ikävään asti kaivattua vierasta. Hän ojensi
+molemmat kätensä tervetuliaisiksi hymyillen suoraan vasten tulijaa.
+
+"Sepä oli oikein iloista", sanoi hän. Mutta rouva de Montespan oli
+hyvin vihainen, niin vihainen, että hänellä näytti olevan täysi työ
+hillitä itseään ja pidättää raivon purkausta. Hänen kasvonsa olivat
+hyvin kalpeat, hänen sinisilmissään oli jäykkä katse ja raivokkaan
+naisellinen kylmä kiilto. Hetken katselivat he toisiaan, toinen
+hymyillen, toinen rypistäen kulmakarvojaan, kaksi Ranskan kauneinta ja
+kuninkaallisinta naista. Sitte de Montespan välittämättä kilpailijansa
+ojennetuista käsistä, kääntyi kuninkaan puoleen, joka oli tarkannut
+häntä synkkenevin katsein.
+
+"Pelkään tunkeilevani, sire."
+
+"Tulonne on todella hieman äkillinen."
+
+"Jos niin on, täytyy minun pyytää anteeksi. Senjälkeen kuin tämä rouva
+on ollut lapsieni kotiopettajana, on tapani ollut tulla hänen
+huoneeseensa ilmottautumatta."
+
+"Mitä minuun tulee, olette aina tervetullut sillä tavalla", virkkoi
+hänen kilpailijansa täydellisellä tyyneydellä.
+
+"Täytyy tunnustaa etten ole pitänyt edes tarpeellisena teidän
+lupaannekaan, madame", vastasi toinen kylmästi.
+
+"Sitten teidän täytyy tehdä se vastaisuudessa", sanoi kuningas
+tuimasti. "Nimenomainen käskyni on, että teidän tulee kaikessa osoittaa
+mahdollisimman suurta kunnioitusta tätä rouvaa kohtaan."
+
+"Oo, tuota rouvaa kohtaan", sanoi hän tehden liikkeen kädellään.
+"Teidän majesteettinne käsky on lakimme, mutta minun täytyy koettaa
+muistaa että se _on_ tämä rouva, sillä toisinaan voi joutua
+ymmälle sikäli ettei tiedä minkä nimen teidän majesteettinne kulloinkin
+on valinnut kunnioituksensa esineeksi. Tänään on de Maintenon, eilen
+oli Fontanges, huomenna — — niin, kukapa voi sanoa mikä se huomenna
+on."
+
+Hän oli suurenmoinen seistessään siinä ylpeänä ja peloittavana,
+aaltoilevin rinnoin ja katsoen säihkyvin sinisilmin kuninkaallista
+rakastajaansa. Vaikkakin tämä oli vihoissaan, laimeni hänen tuimuutensa
+tuntuvasti kun hän silmäili hänen täyteläistä kaulaansa ja hänen somien
+hartiainsa hienoja ääriviivoja.
+
+Siinä oli jotakin, joka sopi erinomaisesti hänen intohimoiselle
+olennolleen, hänen kauniin päänsä uhmaileva asento ja suurenmoinen
+halveksunta, jota hän osoitti kilpailijalleen.
+
+"Ette voita mitään julkeudellanne, madame", sanoi kuningas.
+
+"Se ei olekaan tapani."
+
+"Joka tapauksessa käsitän sananne siksi."
+
+"Totuutta on aina erehdytty pitämään julkeutena Ranskan hovissa, sire."
+
+"Tämä riittää jo, madame."
+
+"Pieninkin muru totuutta riittää."
+
+"Te unohdatte itsenne, madame. Pyydän teitä poistumaan täältä."
+
+"Minun täytyy ensin muistuttaa teidän majesteettianne, että minulla
+piti olla kunnia tavata teitä tänä iltana. Kello neljä teidän
+lupauksenne mukaan piti tulla luokseni. En voi epäilläkään, etteikö
+teidän majesteettinne aijo pitää lupaustaan huolimatta tämän huoneen
+lumoista."
+
+"Olisin tullut, madame, mutta kello, kuten huomaatte, käy puoli tuntia
+jälessä, jotenka aika meni huomaamattani ohi."
+
+"Pyydän, sire, ettette anna sen asian mieltänne pahoittaa. Palaan
+asuntooni heti ja minulle on viiden aika yhtä sopiva kuin neljänkin."
+
+"Kiitän teitä, madame, mutta en ole havainnut tätä kohtausta niin
+miellyttäväksi, että haluaisin toista samanlaista."
+
+"Teidän majesteettinne ei siis aijo tulla?"
+
+"Olisin mieluummin tulematta."
+
+"Lupauksestanne huolimatta?"
+
+"Madame!"
+
+"Rikotte siis lupauksenne?"
+
+"Vaiti, madame, tämä on sietämätöntä."
+
+"Se on todellakin sietämätöntä", huusi vihastunut rouva, unohtaen
+kaiken säädyllisyyden. "Oh, en pelkää teitä, sire, Olen rakastanut
+teitä, mutta en ole koskaan peljännyt teitä. Jätän teidät tänne, jätän
+teidät ominetuntoinenne ja rippi-_äitinenne_. Mutta totuuden sana
+teidän täytyy kuulla ennenkuin menen. Olette ollut uskoton
+puolisollenne, olette ollut uskoton rakastajattarellenne, mutta nyt
+vasta huomaan että voitte olla myöskin uskoton lupauksillenne."
+
+Hän niiasi vihaisesti ja astui pää pystyssä huoneesta.
+
+Kuningas ponnahti istuimeltaan kuin salaman tapaamana. Hän oli tottunut
+ystävälliseen pikku puolisoonsa ja vielä ystävällisempään La
+Vallière'een, jotenka tällainen puhetapa ei vielä koskaan ollut
+joutunut hänen kuninkaallisten korviensa kuuluville. Se oli hänelle
+kuin isku vasten kasvoja. Hän tunsi itsensä huumaantuneeksi,
+nöyryytetyksi ja hämmentyneeksi sellaisesta odottamattomasta
+mielenliikutuksesta. Mikä outo haju se olikaan, joka nyt ensi kerran
+sekottui siihen suitsutukseen, jonka ympäröimänä hän aina oli elänyt.
+Ja silloin nousi hänen sielunsa syvimmästä viha sitä naista kohtaan,
+joka oli rohjennut nostaa äänensä häntä vastaan. Kateuden ja
+loukkauksen toista naista kohtaan saattoi hän käsittää ja sehän oli
+oikeastaan epäsuora kohteliaisuus hänelle itselleen, mutta että hän
+saattoi puhutella häntä ikäänkuin he olisivat vaan mies ja nainen,
+sensijaan että he olivat hallitsija ja alamainen, se oli liikaa.
+Häneltä pääsi tolkuton raivon huudahdus syöstessään ovelle.
+
+"Sire!" Rouva de Maintenon, joka tarkasti oli seurannut kuninkaan
+ilmehikkäitten kasvojen vaihtuvaa väreilyä, astui nopeasti pari askelta
+ja pani kätensä hänen käsivarrelleen.
+
+"Minä lähden hänen jälkeensä."
+
+"Mutta miksi, sire?"
+
+"Kieltämään häntä tulemasta hoviin."
+
+"Mutta, sire —"
+
+"Te kuulitte mitä hän sanoi. Se oli hävytöntä. Minä menen."
+
+"Mutta, sire, voittehan kirjoittaa hänelle!"
+
+"Ei, ei, tahdon tavata hänet." Hän työnsi oven auki.
+
+"Oo, sire, pysykää lujana siinä tapauksessa!"
+
+Huolestunein ilmein näki hän kuninkaan poistuvan käytävää pitkin
+kiireisin askelin ja vihaisin elein. Sitten hän palasi huoneeseensa ja
+polvistuen rukousjakkaralleen taivutti päänsä rukoukseen kuninkaan,
+oman itsensä ja koko Ranskan puolesta.
+
+De Catinat oli koettanut parastaan näyttääkseen nuorelle ystävälleen
+kaikkia suuren palatsin ihmeitä, joita tämä oli arvostellut ja ihaillut
+arvostelukyvyllä ja synnynnäisellä maulla, jollaisen hän oli
+saavuttanut eläessään vapaudessa ja luonnon jaloimpain töitten
+keskellä. Vaikka mahtavat suihkulähteet ja tekoputoukset olivatkin
+suurenmoisia, eivät ne kuitenkaan tehneet valtavampaa vaikutusta
+mieheen, joka oli matkustanut Eriejärveltä Ontariolle ja joka oli
+nähnyt Niagarajoen paiskautuvan äkkijyrkänteitä alas, eivätkä myöskään
+laajat nurmikentät olleet niin suuret sille, joka oli silmäillyt
+Dakotan äärettömiä lakeuksia. Itse rakennus, sen laajuus ja korkeus,
+sekä sen rakennuskivien kauneus hämmästytti häntä yhtäkaikki.
+
+"Minun täytyy saada Efraim Savage tänne", toisteli hän yhtämittaa. "Hän
+ei muuten usko että saattaa löytyä yksi rakennus mailmassa, joka pystyy
+vastaamaan koko Bostonia ja New Yorkia yhteensä."
+
+De Catinat oli järjestänyt niin, että amerikkalainen jäisi hänen
+ystävänsä majuri de Brissac'in seuraan, kun hänen toinen vartiovuoronsa
+tulisi. Tuskin oli hän asettunut paikalleen käytävässä, kun hän
+hämmästyksekseen näki kuninkaan ilman mitään seuruetta tai palvelijaa
+tulevan nopeasti kohti. Hänen kauniit kasvonsa olivat vihan rumentamat
+ja hänen huulensa olivat yhteenpuristuneet kuten ihmisen, joka on
+tehnyt tärkeän päätöksen.
+
+"Vartioupseeri", sanoi hän lyhyesti.
+
+"Tässä, sire."
+
+"Mitä, Te taas. Kapteeni de Catinat. Ettekö ole ollut vartiossa sitte
+aamun."
+
+"En sire, tämä on toinen vahtivuoroni."
+
+"Hyvä, tarvitsen apuanne."
+
+"Olen käskettävänänne, sire."
+
+"Onko täällä ketään alaistanne upseeria."
+
+"Luutnantti de la Tremovuille on sivuvartiossa."
+
+"Hyvä, sijoittakaa hänet tähän paikallenne."
+
+"Ymmärrän, sire."
+
+"Ja itse te menette herra de Vivonne'n luo. Tehän tiedätte hänen
+asuntonsa?"
+
+"Kyllä, sire."
+
+"Ellei hän ole siellä, täytyy teidän mennä etsimään häntä. Olipa hän
+missä hyvänsä, täytyy teidän löytää hänet tunnin sisällä."
+
+"Kuten käskette, sire."
+
+"Te jätätte hänelle määräykseni. Kello kuuden aikaan tulee hänen olla
+ajopelineen palatsin itäisellä portilla. Hänen sisarensa rouva de
+Montespan odottaa häntä siinä ja velvoitan minä hänet viemään rouvan
+Petit Bourgin linnaan. Teidän tulee sanoa hänelle että hän on minulle
+vastuussa siitä että rouva tulee perille."
+
+"Kyllä, sire." De Catinat kohotti miekkansa tervehdykseksi ja lähti
+asialleen.
+
+Kuningas jatkoi matkaansa käytävässä ja avasi sitten oven,
+joka johti komeaan etuhuoneeseen. Se kimalteli kullassa ja peileissä
+ja oli sisustettu ihmeellisen hienoilla hopealla silatuilla
+ebenholtsihuonekaluilla ja varustettu tummanpunaisella aleppomatolla,
+joka oli pehmeä ja joustava kun metsän sammal. Tässä upeassa huoneessa
+oli vain yksi olento — pieni, yhtä väriä huonekaluston kanssa oleva
+neekeripoika hopeakirjaillussa samettipuvussa, seisoen kuin pieni musta
+kuvapatsas ovella, joka oli vastapäätä sitä josta kuningas oli tullut.
+
+"Onko emäntäsi tuolla?"
+
+"Hän on juuri palannut."
+
+"Tahdon tavata häntä."
+
+"Anteeksi, sire, mutta hän — — —"
+
+"Pitääkö jokaisen asettua minua vastaan tänään", murahti kuningas
+vihaisesti ja ottaen pientä hovipoikaa kauluksesta, lennätti hänet
+toiselle puolen huonetta. Sitten hän koputtamatta avasi oven ja astui
+rouvan huoneeseen. Se oli laaja ja korkea, suuresti eroava siitä, josta
+hän juuri oli tullut. Yhdellä seinällä oli kolme katosta lattiaan
+ulottuvaa akkunaa ja hienojen vaaleanpunaisten uutimien läpi valoi
+ilta-aurinko hillityn, suloisen valonsa. Suuret haarakynttilänjalat
+kimaltelivat peilien välissä seinällä ja La Brun oli tuhlannut kaiken
+väririkkautensa kattoon, jossa Ludvig itse komeili Jupiterin hahmossa
+nakellen salamoitaan tuskasta vääntelehtivien alankomaalaisten ja
+jättiläismäisten palatsikreivien joukkoon. Seinäverhojen, mattojen ja
+kaluston vallitsevana värinä oli vaaleanpunainen, jotenka koko huone
+muistutti värinsä puolesta näkinkuoren sisäpintaa ja valaistuna kuten
+nyt, muistutti se kuninkaantyttären huonetta, jonka sadun prinssi oli
+rakennuttanut. Toisessa päässä huonetta makasi leposohvalla kasvot
+pielukseen painettuina nainen, jota kuningas oli tullut luotaan
+karkoittamaan.
+
+Kuten kuihtunut kukka makasi hän siinä runsas ruskea tukka
+epäjärjestyksessä; sen alta pilkoitti norsunluunvalkea kaareva kaula ja
+sen yllä kauniisti taipunut, hienohipiäinen käsivarsi.
+
+Kun hän kuuli oven sulkeutuvan, katsahti hän ylös ja huomattuaan
+kuninkaan, hypähti hän pystyyn ja riensi häntä kohden kädet
+ojennettuina, sinisilmät kyynelten samentamina, koko ihana olemuksensa
+sulautuen naisellisuudeksi ja nöyryydeksi.
+
+"Ah, sire", huudahti hän, pienen ilon säteen välkähtäessä kyynelten
+läpi. "Olen tehnyt teille vääryyttä. Olen julmasti tehnyt vääryyttä
+teille! Olette pitänyt sananne. Olette vain koetellut uskollisuuttani.
+Ah, kuinka voinkaan puhua teille sellaisia sanoja — kuinka voinkaan
+pahoittaa jaloa sydäntänne! Olettehan tullut luokseni sanomaan että
+olette antanut anteeksi minulle!"
+
+Kuten sievä lapsi, joka vaatii hänelle tulevaa syleilyä, hän ojensi
+luottavaisesti kätensä, mutta kuningas astui nopeasti askeleen
+taaksepäin ja karkoitti hänet luotaan vihaisin elein.
+
+"Kaikki on ainaiseksi lopussa välillämme", sanoi hän karkeasti.
+"Veljenne odottaa teitä itäisellä portilla kello kuusi ja minun käskyni
+on, että odotatte siinä kunnes saatte lisämääräyksiä."
+
+Hän horjui ikäänkuin olisi saanut iskun. "Pitääkö minun jättää teidät!"
+hän huudahti.
+
+"Teidän täytyy jättää hovi."
+
+"Hovi! Mielelläni vaikka heti! Mutta Teitä! Ah sire, te pyydätte
+mahdottomia."
+
+"En pyydä, madame, minä käsken. Koska kerran olette oppinut käyttämään
+väärin asemaanne, on teidän läsnäolonne sietämätön. Kaikki Europan
+kuninkaat eivät yhdessäkään ole rohjenneet puhua minulle sillä tavalla
+kuin te olette tänäpäivänä. Te olette loukannut minua omassa
+palatsissani — minua, Ludvigia, kuningasta. Tällaista ei tapahdu
+kahdesti, madame. Olette ylimielisyydessänne mennyt liian pitkälle.
+Luulitte että suvaitsevaisuudessani olisin heikko. Nähtävästi arvelette
+että kun yhdellä hetkellä teette minulle mieliksi, seuraavalla voitte
+kohdella minua vertaisenanne, ikäänkuin tuota nukkekuningasta voisi
+taivuttaa sekä puoleen että toiseen. Näette nyt että olette erehtynyt.
+Kello kuusi jätätte Versailles'n ainaiseksi." Hänen silmänsä salamoivat
+ja hänen olentonsa näytti kasvavan hänen vihansa rajuudesta. Rouva
+peitti silmänsä toisella kädellään, ojentaen toista kuninkaaseen päin
+ikäänkuin suojatakseen itseään hänen vihaiselta katseeltaan.
+
+"Oh, olen ollut paha", vaikeroi hän "tiedän sen, minä tiedän sen."
+
+"Olen iloinen että suvaitsette tunnustaa sen."
+
+"Kuinka voin puhua teille sillä tavalla! Kuinka voinkaan! Kunpa joku
+tuho tulisi häjylle kielelleni! Minä, joka en ole teiltä saanut muuta
+kuin hyvää. Miten pitikään minun loukata teitä, joka olette kaiken
+onneni antaja. Oh sire, antakaa minulle anteeksi! Antakaa, säälinkin
+vuoksi, antakaa minulle anteeksi."
+
+Ludvig oli luonnostaan helläsydäminen mies. Hän tuli liikutetuksi ja
+kauniin, ylpeän rouvan masennus teki hyvää hänen kopeudelleen. Hänen
+muut suosikkinsa olivat olleet rakastettavia kaikissa vaiheissa, tämä
+ainoa oli ollut ylpeä ja taipumaton, kunnes tunsi hänen valtiaskätensä.
+Hänen ilmeensä sulivat lempeämmiksi katsellessaan häntä, mutta hän
+pudisti yhtäkaikki päätään ja hänen äänensä oli yhtä luja kuin ennen,
+kun hän vastasi.
+
+"Se on hyödytöntä, madame. Olen ajatellut asiaa jo kauemman aikaa ja
+teidän tämänpäiväinen mielettömyytenne on vaan jouduttanut sitä, mikä
+ennemmin tai myöhemmin olisi tapahtunut. Teidän täytyy lähteä
+palatsista."
+
+"Lähden palatsista. Sanokaa ainoastaan että olette antanut minulle
+anteeksi. Oh sire, en voi kestää vihaanne. Se murtaa minut. Minulla ei
+ole voimaa siihen. Te ette aja minua maanpakoon, te tuomitsette minut
+kuolemaan. Ajatelkaa monia vuosia, joina olemme rakastaneet toisiamme
+ja sanokaa että annatte minulle anteeksi. Olen uskaltanut kaikki teidän
+vuoksenne, puolisoni, kunniani, kaikki. Ettekö tahdo uhrata vihaanne
+niitä vastaan? Jumalani, hän itkee! Oh, en ole aivan hukassa, olen
+pelastunut!"
+
+"Ei, ei, madame", sanoi kuningas pyyhkäisten kädellään silmiään.
+"Näette miehen heikkona, mutta tulette näkemään kuninkaan vahvana.
+Tämänpäiväisen loukkauksenne annan mielelläni anteeksi, jos se tekee
+teidät onnellisemmaksi vetäytyessänne hovista. Mutta minulla on myös
+velvollisuuksia alamaisiani kohtaan, minun täytyy olla heille
+esimerkkinä. Me olemme liian vähän ajatelleet sellaisia asioita. Mutta
+nyt on tullut aika silmätä myöskin entistä elämäänne ja valmistautua
+tulevaa varten."
+
+"Ah, sire, tuotatte minulle tuskaa sanoillanne. Tehän ette vielä ole
+miehuuden kukoistuksessakaan ja puhutte aivan kuin olisitte ikäloppu.
+Vasta parinkymmenen vuoden kuluttua voi ihmisillä olla syytä sanoa että
+ikä on muuttanut elämäntapanne."
+
+Kuningas hätkähti. "Kuka niin sanoo?" huudahti hän vihaisesti.
+
+"Oh, sire, se pääsi kieleltäni vahingossa. Älkää ajatelko sitä enään.
+Ei kukaan puhu sellaista. Ei kukaan."
+
+"Te salaatte minulta jotakin, kuka sellaista puhuu?"
+
+"Oh, älkää kyselkö minulta sitä, sire."
+
+"Te sanoitte että puhutaan minun muuttaneen elämäntapani iän vuoksi
+eikä uskonnon tähden.
+
+"Oh, sire, se oli vain tyhmää hovijuorua, joka ei ansaitse huomiotanne.
+Se oli vain tuota tyhjää tavallista lorua, jolla hoviherrat paremman
+puutteessa koettavat saada naisensa hymyilemään."
+
+"Tavallista juttua." Ludvig tuli tulipunaiseksi. "Olenko sitten tullut
+niin vanhaksi. Olette tuntenut minut lähes kaksikymmentä vuotta,
+huomaatteko te minussa muutosta?"
+
+"Minusta, sire, te yhä olette yhtä miellyttävä ja sorea kun silloin
+kuin ensikerran voititte neiti Tonnay-Charente'n sydämen."
+
+Kuningas hymyili katsellessaan edessään olevaa ihanaa naista.
+
+"Toden totta, voinpa sanoa ettei neiti Tonnay-Charente'nkaan suhteen
+ole suuria muutoksia havaittavissa. Mutta sittenkin Françoise, luulen,
+että on parasta kun eroamme."
+
+"Jos se vain lisää onneanne, sire, niin kärsin kaikki, vaikka se olisi
+kuolemakseni."
+
+"No nyt olemme oikealla tolalla."
+
+"Teidän tarvitsee vain mainita paikka, sire. Petit Bourg, Chargny, tai
+oma luostarini Faubourgissa St. Germainessa. Mitä väliä sillä on missä
+kukka kuihtuu, kun kerran aurinko on sille ainaiseksi selkänsä
+kääntänyt. Mutta eletty elämä on kuitenkin omani ja tulen elämään
+niitten päivien muistoissa, joina ei kukaan ollut tullut välillemme ja
+jolloin teidän suloinen rakkautenne oli kokonaan minun. Olkaa
+onnellinen, eläkää onnellisena, älkääkä enää muistako, mitä tulin
+maininneeksi noista joutavista jutuista. Teidän elämänne on
+tulevaisuudessa, minun menneisyydessä. Hyvästi, rakas sire, hyvästi."
+
+Hän ojensi käsiään eteenpäin, hänen silmänsä sammuivat ja hän olisi
+kaatunut, ellei Ludvig olisi kiiruhtanut ottamaan hänet syliinsä.
+Kaunis pää vaipui hänen olkaansa vasten, hän tunsi poskellaan lämpimän
+henkäyksen ja hiusten tutun tuoksun. Hän tunsi käsivarsissaan
+aaltoilevan poven, hän tunsi kätensä alla pienen sydämen, joka
+räpytteli kuin lintu häkissään. Kaunis valkea kaula oli taipunut
+taaksepäin, silmät miltei sulkeutuivat ja huulet olivat raollaan juuri
+niin paljon että helmenvalkeat hampaat näkyivät ja ihanat kasvot olivat
+melkein kiinni hänen omissaan. Silloin värähtivät silmäluomet ja suuret
+siniset silmät katsoivat häneen, rakastavina, valittavina, puoleksi
+rukoilevina, puoleksi uhmaavina, koko naisen sielu välähtäen ilmoille.
+Liikahtiko kuningas? Vai liikahtiko hän itse? Heidän huulensa olivat
+yhtyneet pitkään suuteloon, sitten toiseen, ja suunnitelmia ja
+päätöksiä sateli Ludvigilta kuin syksyn lehtiä länsituulessa.
+
+"Minun ei sitten täydy lähteä. Teillä ei voi olla sydäntä lähettää
+minua pois, eihän?"
+
+"Ei, ei, mutta te ette saa minua kiusata, Françoise."
+
+"Kuolisin ennemmin kuin aiheuttaisin teille hetkenkään pahaamieltä,
+sire. Olen nähnyt teitä niin vähän viime aikoina, sire! ja rakastan
+teitä niin sanomattomasti. Se on tehnyt minut aivan mielettömäksi ja
+sitten tuo kauhun nainen — —"
+
+"Kuka sitten?"
+
+"Oh, eihän minun tulisi puhua pahaa hänestä. Tahdon olla hänellekin,
+tuolle Scarron paran leskelle, teidän vuoksenne ystävällinen."
+
+"Niin, niin, teidän täytyy olla ystävällinen hänelle. En halua mitään
+ikävyyksiä."
+
+"Ja jäättehän nyt minun luokseni, sire?"
+
+Hänen ovelat käsivartensa kietoutuivat kuninkaan kaulaan. Sitten hän
+piti häntä hetken kättensä ulottuvilla katsellakseen häntä tarkasti ja
+veti hänet taasen luokseen. "Ettehän lähde luotani, rakas sire, on niin
+kauan siitä kun viimeksi olitte täällä?"
+
+Suloiset kasvot, punertava hehku huoneessa ja illan hiljaisuus, kaikki
+ikäänkuin yhtyi aikaansaamaan aistihurmauksen. Ludvig vaipui
+nojatuoliin.
+
+"Minä jään", sanoi hän.
+
+"Entä ajoneuvot itäisellä portilla."
+
+"Olen ollut kovin kova teille, Françoise. Antakaa minulle anteeksi.
+Onko teillä paperia ja kynä, jotta voin peruuttaa määräyksen?"
+
+"Täällä on, pöydällä, sire. Minullakin olisi kirje lähetettävä ja jos
+saan jättää teidät hetkiseksi, niin kirjoitan sen etuhuoneessa."
+
+Hän kiiruhti ulos voitonriemuisena. Taistelu oli ollut pelottava, mutta
+sitä suurempi oli voitto. Hän otti esille vaaleanpunaisen paperilapun
+koreasta lippaasta ja kirjoitti hätäisesti muutaman rivin. Se sisälsi:
+"Jos rouva Maintenonilla on jotakin sanaa lähetettävänä hänen
+majesteetilleen, niin on hän muutaman tunnin ajan tavattavissa rouva
+Montespan'in luona." Tämän hän osoitti kilpailijalleen ja sen vei
+yhdessä kuninkaan määräyksen kanssa pieni neekeripoika heti perille.
+
+
+
+
+Yhdestoista luku.
+
+AURINKO PAISTAA JÄLLEEN.
+
+
+Lähes viikon pysyi kuningas uudessa mielialassaan. Hänen elämäntapansa
+jatkuivat muuten muuttumattomina paitsi että hän iltaisin tunsi
+suurempaa vetovoimaa tuon hennon kaunottaren kuin rouva de Montespan'in
+huoneisiin. Yhdenmukaisesti tuon äkillisen mielenmuutoksen kanssa
+vaihtoivat hänen pukunsa väriään. Mustan ja sinisen tilalle pääsivät
+taasen keltainen, ruskea ja sireenin värit. Ilmaantuipa pieni
+kultapunonnainen hänen hattuunsa ja taskujensa suihin ja kokonaista
+kolme päivää pysyi hänen rukousjakkaransa hovikappelissa tyhjänä. Hänen
+käyntinsä oli reippaampaa ja hän heilautteli keppiään nuorekkaasti
+ikäänkuin uhmatakseen niitä, jotka näkivät hänen parannuksessaan
+vanhuuden ensi oireita — rouva de Montespan oli hyvin tuntenut
+miehensä sinkauttaessaan ovelan vihjauksensa.
+
+Ja kun kuningas iloitsi, niin iloitsi myös koko suuri hovi.
+_Salongit_ alkoivat taas saavuttaa entisen loistonsa ja iloisia
+pukuja ja kiiltäviä koruompeleita, jotka vuosikausia olivat maanneet
+laatikkojen kätköissä, nähtiin vielä kerran palatsin halleissa.
+Kappelissa saarnasi Bourdalone turhaan tyhjille penkeille, mutta
+tanssiaiset alakerrassa keräsivät koko hoviväen sinne ja herättivät
+rajatonta ihastusta. Rouva Montespanin vastaanottohuone oli joka aamu
+ääriään myöten täynnä odottavia miehiä ja naisia, kullakin jokin pyyntö
+esitettävänä, jotavastoin hänen kilpailijansa huoneusto oli yhtä
+yksinäinen ja hyljätty kuin se oli ollut ennenkuin kuningas oli luonut
+suosiollisen katseensa häneen. Tuttuja kasvoja, jotka ammoin olivat
+olleet karkoitettuja hovista, rupesi taas kenenkään estämättä tai
+moittimatta ilmestymään hovin käytävissä ja puutarhoissa samalla kuin
+jesuiittojen mustat kaavut ja piispan purppuraviitta miltei kokonaan
+sieltä hävisivät.
+
+Mutta kirkollinen puolue, vaikka olikin tekopyhyyden esitaistelija, oli
+myöskin hyveen puoltaja eikä ottanut tätä taka-askelta varsin vakavalta
+kannalta. Pappien ja prelaattien tarkat silmät vartioivat visusti
+Ludvigia hänen edesottamisissaan samoin kuin varovainen metsämies
+tarkkailee nuorta hirveä, joka kedoilla teutaroi, luullen olevansa
+voittamaton ja vapaa, vaikka joka metsänaukko ja polku on ansalla
+varattu ja itse asiassa on yhtä varmasti hänen saaliinsa, kuin jos se
+makaisi sidottuna hänen edessään. Sillä he tiesivät että hyvinkin pian
+jokin kipu, pakotus tai satunnainen sana saisi hänet muistamaan
+kuolemaansa ja kietomaan hänet taas siihen taikauskoiseen pelkoon, joka
+käsitti hänen uskontonsa. Senvuoksi he vain odottivat ja punoivat
+hiljaisuudessa keinojaan, joilla he tuhlaajapojan palattua parhaiten
+häntä käsittelisivät.
+
+Tässä tarkoituksessa vartoivat hänen rippi-isänsä, isä la Chaise ja
+Bossuet, Meaux'n kuulu piispa, rouva de Maintenon'ia tämän huoneessa.
+Maapallo vierellään koetti hän opettaa maantietoa rammalle Maine'n
+herttualle ja kujeilunhaluiselle pikku Toulouse'n kreiville, joilla
+kummallakin perintönä isänsä vastenmielisyys opiskeluun ja äitinsä
+vihamielisyys kaikkea kuria ja itsehillintää kohtaan. Hänen ihmeteltävä
+tahdikkuutensa ja väsymätön kärsivällisyytensä oli kuitenkin voittanut
+noitten luonnottomien pikkuprinssien rakkauden ja luottamuksen ja rouva
+de Montespanin katkerimpana suruna olikin, että ei ainoastaan hänen
+kuninkaallinen rakastajansa, vaan myöskin hänen omat lapsensa käänsivät
+selkänsä hänen _salonkinsa_ loistolle viettääkseen aikansa hänen
+kilpailijansa vaatimattomissa suojissa.
+
+Rouva Maintenon lähetti molemmat oppilaansa pois ja otti vastaan
+kirkolliset herrat kunnioituksen sekaisella sydämellisyydellä, sillä he
+eivät olleet ainoastaan hänen personallisia ystäviään vaan myöskin
+gallialaisen kirkon kirkkaimpia tähtiä. Hän oli antanut ministeri
+Louvois'n istua tavallisella tuolilla, mutta hän tarjosi hengenmiehille
+nojatuolinsa ja tahtoi ehdottomasti itse istua vaatimattomalla. Viime
+päivät olivat aiheuttaneet hänen kasvoilleen kalpeuden, joka
+henkevöitti ja teki hänen piirteensä vielä entistään hienommiksi, mutta
+hän säilytti muuttumattomana sen suloisen rauhallisuuden, joka hänen
+olennolleen oli niin ominainen.
+
+"Huomaan, rakas tyttäreni, että olette surrut", sanoi Bossuet, katsoen
+häneen ystävällisesti mutta tutkivasti.
+
+"Olen todellakin, teidän armonne. Koko viime yön vietin rukoillen että
+tämä kalkki meiltä otettaisiin pois."
+
+"Ja kuitenkaan ei teillä ole vähääkään syytä pelkoon, sen voin
+vakuuttaa. Luulkoot vain toiset että teidän vaikutusvaltanne häneen on
+lopussa; me jotka tunnemme kuninkaan sydämen, me ajattelemme toisin.
+Voi mennä muutama päivä, ehkäpä joku viikkokin, mutta kerran taas koko
+Ranskan silmät kääntyvät ihmettelemään teidän onnenne nousua."
+
+Rouvan otsa synkkeni ja hän katsahti prelaattiin sen näköisenä kuin ei
+hänen puheensa olisi ensinkään miellyttänyt häntä. "Toivon ettei ylpeys
+ainakaan ole johtava minua harhaan. Jos osaan lukea sydämeni
+aivoitukset oikein, niin ei siinä surussa, joka sieluani repii, ole
+ajatustakaan omasta onnestani. Mitä valta minulle merkitsee, mitäpä
+tarvitsen? Pienen huoneen, vapaata aikaa hartaudenharjoituksiini,
+ruokamurusen pahimpaan puutteeseeni — mitäpä muuta pyytäisin? Miksi
+siis tavoittelisin valtaa. Jos sydämeni suree, niin ei se sure sitä
+mitä olen ehkä menettänyt. En ajattele sitä enempää kuin jonkun langan
+katkeamista ompeleessani. Kuninkaan vuoksi olen murheissani, hänen
+jalon sydämensä, herkän sielunsa vuoksi, joka saattaisi kohota niin
+korkealle, mutta joka on vedetty alas kuten kotka, jonka lentoa paha
+paino estää korkeuksiin kohoamasta. Hänen ja koko Ranskan vuoksi vietän
+päiväni itkussa ja yöni rukouksessa.
+
+"Kaikesta tästä huolimatta olette kunnianhimoinen."
+
+Se oli jesuiitta, joka noin puhui. Hänen äänensä oli selkeä ja kylmä ja
+hänen läpitunkevat harmaat silmänsä näyttivät lukevan hänen sielunsa
+syvyydet. "Ehkä olette oikeassa, isä. Jumala minua varjelkoon
+itserakkaudesta. Enkä kuitenkaan luule että olen sitä. Kuningas on
+hyvyydessään tarjonnut minulle arvonimiä, mutta olen kieltäytynyt
+niistä; hän on tarjonnut minulle rahaa, mutta olen palauttanut ne
+takaisin. Hän on alentunut kysymään minulta neuvoa valtion asioissa ja
+olen siitäkin kieltäytynyt. Missä siis on kunniahimoni?"
+
+"Sydämessänne, tyttäreni, mutta se ei ole syntistä kunnianhimoa. Se ei
+ole tästä maailmasta. Tehän tahtoisitte kääntää kuninkaan mielen
+hyvään, eikö niin?
+
+"Antaisin elämäni voidakseni tehdä sen."
+
+"Siinäpä juuri teidän kunnianhimonne. Enkö osaa hyvin tulkita jaloa
+sieluanne? Tehän niin mielellänne näkisitte kirkon puhtaana ja selkeänä
+hallitsevan koko tätä valtakuntaa. Tehän tahtoisitte nähdä kodittomat
+hoivattuina ja puutteenalaiset autettuina, pahantekijät katuvina ja
+kuninkaan johtavana sieluna kaikessa hyvässä ja jalossa. Ettekö
+toivoisi sitä, tyttäreni?"
+
+Hänen kasvonsa hehkuivat ja silmänsä loistivat hänen katsoessaan
+jesuiittaan ja ajatellessaan hänen loihtimaansa mahdollisuutta. "Ah",
+sanoi hän, "se olisi suuri ilo."
+
+"Ja vielä suuremmaksi koituisi ilo, kun huoneenne hiljaisuudessa oma
+sydämenne tietäisi, että te olette sen aiheuttanut, että sellainen
+siunaus kuninkaalle ja koko isänmaalle on tullut teidän kauttanne."
+
+"Kuolisin, voidakseni tehdä sen."
+
+"Me tahdomme että tekisitte sen mikä on vielä vaikeampaa. Teidän tulee
+elää tehdäksenne sen."
+
+"Ah." Hän katsoi toisesta toiseen kysyvin ilmein.
+
+"Tyttäreni", jatkoi Bossuet juhlallisesti ojentaen valkean kätensä,
+jossa punainen pappissormus kimalteli, "on jo aika puhua selvää kieltä;
+teemme sen kirkon etua silmälläpitäen. Ei kukaan kuule eikä koskaan
+tule kuulemaan mitä välillämme nyt tapahtuu. Pitäkää, jos suvaitsette,
+meitä kahta rippi-isinä, jotka pitävät salaisuutenne pyhänä. Sanon sitä
+salaisuudeksi, vaikka se ei sitä olekaan meille, joitten tehtävänä on
+lukea ihmissydämen aivoitukset. Te rakastatte kuningasta?"
+
+"Teidän armonne!" Hän säpsähti ja lämmin puna, joka hänen kasvoillaan
+hohti, levittäytyi hänen otsalleen ja kauniille kaulalleen.
+
+"Te rakastatte kuningasta."
+
+"Teidän armonne — isäni!" Hän kääntyi hädissään toisesta toisen
+puoleen.
+
+"Rakastamisessa ei ole mitään syntiä, tyttäreni, antautumisessa me
+vasta rikomme. Toistan vieläkin, että rakastatte kuningasta."
+
+"Ainakaan en ole koskaan sitä myöntänyt hänelle", sammalsi hän.
+
+"Ettekö aio koskaan sanoakaan?"
+
+"Taivas tuhotkoon kieleni ennemmin."
+
+"Mutta miettikääpä, tyttäreni. Sellainen rakkaus kuin teidän on taivaan
+lahja ja sillä on varmaan jokin korkeampi tarkoitus. Inhimillinen
+rakkaus on liiankin usein vain myrkyllinen rikkaruoho, joka turmelee
+maaperän, johon se pesiytyy, mutta tässä meillä on suloinen kukka, joka
+tuoksuu nöyryyttä ja siveyttä."
+
+"Valitettavasti olen sitä turhaan koettanut kitkeä sydämestäni."
+
+"Ei, antakaa sen ennemmin juurtua yhä syvemmälle sinne. Jos kuningas
+vain saisi tuta vähäistäkin hellyyttä puoleltanne, jos hän saisi
+pienimmänkin merkin siitä, että sydämenne vastaa hänen tunteisiinsa,
+niin on luultavaa että tunnustamanne kunnianhimo tulee tyydytetyksi ja
+että Ludvig läheisessä vuorovaikutuksessa jalon luonteenne kanssa on
+elävä sekä kirkon hengen että sen muotojen mukaan. Tämä kaikki voisi
+olla seurauksena rakkaudestanne, jota te koetatte salata jonakin
+saastaisena."
+
+Rouva kohottautui puoleksi, silmäillen vieraitaan vuoroon ja hänen
+kasvoilleen hiipi kauhistuksen ilme.
+
+"Olenko käsittänyt teidät oikein!" kysyi hän miltei läähättäen. "Mitä
+kätkette sanojenne taakse. Ettehän voine neuvoa minua —"
+
+Jesuiitta oli noussut seisomaan ja hänen hento vartensa näytti
+kasvavan, kun hän vastasi: "Tyttäreni, me emme neuvo teitä mihinkään,
+joka ei olisi kyllin arvokasta tehtävällenne. Me ajamme pyhän kirkkomme
+asiaa ja kirkon etu vaatii että menette naimisiin kuninkaan kanssa."
+
+"Kuninkaan kanssa! Naimisiin kuninkaan kanssa." Pieni huone tuntui
+pyörivän hänen silmissään.
+
+"Se on tulevaisuuden suurin toive. Näemme teissä toisen Jeanne
+d'Arc'in, joka tahtoo pelastaa sekä Ranskan että Ranskan kuninkaan."
+
+Rouva istui liikkumattomana jonkun aikaa. Hänen kasvonsa olivat saaneet
+entisen levollisuutensa, mutta hänen katseensa solui ilmeettömänä
+pitkin käsityönsä raitoja, kun hän kuvitteli kaikkea mikä sisältyi
+hänen äsken kuulemaansa vaatimukseen.
+
+"Mutta siitähän ei voi tulla mitään", sanoi hän vihdoin. "Miksipä
+suunnittelisimme sellaista, joka ei koskaan voi tapahtua."
+
+"Ja miksi ei?"
+
+"Mikä Ranskan kuningas on nainut alamaisensa? Te näette kuinka joka
+prinsessa Euroopassa on valmis ojentamaan kätensä hänelle. Ranskan
+kuningattaren tulee olla kuninkaallista sukuperää, kuten viimeinenkin
+oli."
+
+"Tuon kaiken voi aina järjestää."
+
+"Siinä on sitäpaitsi valtiollisia seikkoja. Jos kuningas vielä nai,
+tapahtuu se luonnollisesti tarkoituksella saada aikaan voimakas
+liittoutuma ja vahvistaa ystävyyttä jonkun naapurivallan kanssa tai
+myös saadakseen lisäksi maakunnan, joka ehkä seuraisi morsiamen
+myötäjäisinä. Mutta mitä myötäjäisiä minulla on? Lesken eläke ja
+työkori." Hän naurahti katkerasti, mutta katsoi kuitenkin innokkaasti
+vieraisiinsa, ikäänkuin olisi tahtonut väitteitään kumotuiksi.
+
+"Teidän myötäjäisinänne olisivat ruumiin ja hengen lahjanne, joita
+taivas teille niin runsaassa mitassa on jakanut. Kuninkaalla on rahoja
+ja maata tarpeeksi. Ja mitä valtioon tulee, niin voinko sitä paremmin
+palvella kuin saamalla aikaan varmuuden siitä, että kuningas vast'edes
+pääsee näkemästä sellaisia näytelmiä kuin tänäpäivänä palatsissa
+sattui."
+
+"Oh, jospa niin kävisi. Mutta ajatelkaa, isä, ajatelkaa hänen
+ympäristöään. Dauphin'iä hänen veljeään, hänen ministereitään! Tiedätte
+kuinka vähän tämä heitä miellyttäisi ja kuinka helposti he saisivat
+hänet epäröimään. Ei, ei, se on vain unelma, isä, siitä ei voi tulla
+mitään."
+
+Kirkonmiehet, jotka tähän saakka olivat hymyllä tai käden liikkeellä
+suoriutuneet rouvan vastalauseista, tulivat nyt vakaviksi.
+
+"Tyttäreni", lausui jesuiitta, "se on asia joka teidän tulee jättää
+kirkon tehtäväksi. Toivottavasti kirkollakin on vaikutusvaltaa
+kuninkaaseen nähden ja se voi niin ollen johtaa häntä oikeata latua,
+huolimatta hänen omaisistaan ja heidän toivomuksistaan. Tulevaisuus
+näyttää, kummalla suurempi voima on. Mutta te! Rakkaus ja velvollisuus
+kehoittaa teitä samaan päämäärään ja kirkko luottaa nyt teihin."
+
+"Teen voitavani viimeiseen hengenvetoon saakka, isä."
+
+"Ja te voitte luottaa kirkkoon. Se auttaa teitä, jos te nyt autatte
+sitä."
+
+"Minulla ei ole sen korkeampaa toivetta."
+
+"Olette oleva meidän tyttäremme, meidän kuningattaremme ja meidän
+esitaistelijamme ja te olette parantava kärsivän kirkon kaikki haavat."
+
+"Ah, jospa voisin tehdä sen."
+
+"Te voitte. Niinkauan kun maassa on kerettiläisyyttä, ei uskollisilla
+kirkonlapsilla voi olla rauhasta puhettakaan. Se on se hometahra, joka
+on turmeleva kaiken hedelmän, ellei sitä ajoissa vastusteta."
+
+"Mitä te haluatte sitten, isä?"
+
+"Hugenottien täytyy lähteä maasta. Heidät täytyy karkoittaa. Vuohet
+täytyy erottaa lampaista. Kuningas on jo kahdenvaiheilla ja Louvois on
+nyt puolellamme; jos te asetutte puolellemme, niin käy kaikki hyvin."
+
+"Mutta, isä, ajatelkaa kuinka paljon heitä on!"
+
+"Sitä suurempi syy on tarttua asiaan."
+
+"Ja ajatelkaa heidän kärsimyksiään, jos heidät karkoitetaan."
+
+"Sehän on heidän vapaassa valinnassaan."
+
+"Se on totta, mutta kuitenkin asettuu sydämeni heitä puoltamaan."
+
+Isä La Chaise ja piispa pudistivat päätään. He olivat molemmat
+luonnostaan ystävällisiä ja helläsydämisiä, mutta sydän muuttuu
+kiveksi, kun uskonnon siunaus muuttuu lahkolaisuuden kiroukseksi.
+
+"Aiotteko siis heittäytyä Jumalan vihollisten ystäväksi?"
+
+"En toki, jos he todella sitä ovat."
+
+"Voitteko epäillä sitä? Onko mahdollista että sydämenne vielä on
+kiintynyt nuoruutenne kerettiläisyyteen?"
+
+"Ei, isä, mutta ei ole myöskään luonnollista unhottaa, että isäni ja
+isoisäni — —"
+
+"Ei, he ovat vastanneet omista synneistään. Onko mahdollista että
+kirkko on voinut erehtyä teidän suhteenne? Kieltäydyttekö siis
+ensimäisestä palveluksesta, minkä se pyytää teiltä? Olette valmis
+ottamaan vastaan sen apua, mutta itse ette antaisi mitään sijaan."
+
+Rouva de Maintenon nousi päättäneen näköisenä ja sanoi: "Olette
+viisaampia kuin minä ja teidän huomaanne on jätetty kirkon onni. Teen
+minkä parhaaksi neuvotte."
+
+"Lupaatteko sen?"
+
+"Lupaan."
+
+Hänen molemmat vieraansa kohottivat yht'aikaa kätensä ja sanoivat.
+"Tämä on siunattu päivä, ja vielä syntymättömät sukupolvet tulevan sitä
+sellaisena arvostelemaan."
+
+Rouva istui puoleksi huumaantuneena niistä näköaloista, joita
+tulevaisuus lupasi. Kuten jesuiitta oli huomauttanut, oli hän aina
+ollut kunnianhimoinen ja hänen kunnianhimonaan oli voida jättää tämä
+maailma parempana kuin mitä se nyt oli. Jossain määrin oli hän jo
+saanut sen tyydytystä maistaakin, sillä jonkun kerran oli hänellä ollut
+tilaisuus ohjata sekä kuningasta että tämän kautta koko kuningaskuntaa.
+
+Mutta mennä naimisiin kuninkaan kanssa — miehen, jonka puolesta hän
+iloisin mielin olisi antanut henkensä ja jota hän syvimmästä
+sydämestään rakasti niin puhtaasti ja jalosti kuin nainen konsanaan oli
+rakastanut — se kävi jo yli hänen ylpeimpienkin toiveittensa. Hän
+tunsi niin oman kuin kuninkaankin mielen. Hän oli varma siitä, että hän
+kuninkaan puolisona kykenisi ohjaamaan hänet oikealle tielle ja
+pitämään kaiken pahan vaikutuksen loitolla hänestä. Hän ei aikoisi olla
+mikään heikko Maria Teresia, vaan pikemminkin, kuten pappi oli sanonut,
+uusi Jeanne d'Arc, joka johtaisi Ranskan ja Ranskan kuninkaan
+paremmille poluille. Ja joskin hänen, päästäkseen tähän päämäärään,
+täytyi kovettaa sydäntään hugenotteja vastaan, ei se hänen mielestään
+ollut hänen syynsä, vaan niitten, jotka hänelle sellaisia ehtoja
+asettivat. Kuninkaan puolisona! Rakastavan naisen ja intomielisen
+haaveilijan sydän löi sitä ajatellessa rajusti.
+
+Suuren ilon kintereillä tuli kuitenkin epäilys ja toivottomuus. Eikö
+koko tuo haave ollut vain kaunis uni? Ja kuinka voivat nuo miehet olla
+niin varmoja siitä, että he niin täydellisesti hallitsivat kuningasta?
+Mutta ennenkuin hän ennätti pukea ajatuksensa sanoiksi, oli jesuiitta
+jo huomannut hänen pelkonsa ja sanoi:
+
+"Kirkko pitää lupauksensa heti ja teidän täytyy myös vuorollanne olla
+yhtä nopea."
+
+"Olen jo antanut lupaukseni, isä."
+
+"Sitten jää meidän asiaksemme ajaa tehtävänne läpi. Tehän jäätte
+huoneeseenne koko illaksi? Kuningas on jo kahden vaiheilla. Puhuin
+hänen kanssaan aamulla ja hänen mielialansa oli synkkä ja toivoton.
+
+"Hänen parempi minänsä inhoo jo syntejään, ja nyt, kun katumus on
+valtaamaisillaan hänet kokonaan, on hän helpoimmin muokattavissa
+tarkoituksiimme. Minun täytyy saada puhutella häntä vielä kerran ja
+lähden nyt suoraan hänen luokseen. Ja ellen turhaan ole tutkinut hänen
+sydäntään kahdenkymmenen vuoden ajan, on hän varmasti keskustelumme
+päätyttyä teidän luonanne.
+
+"Jätämme teidät nyt, ettekä näe meitä, mutta tulette näkemään
+toimintamme vaikutukset ja te olette muistava lupauksenne." He
+kumarsivat yhtaikaa ja jättivät hänet mietteisiinsä.
+
+Tunti kului ja toinenkin hänen siinä istuessaan odottaen kohtaloaan.
+Käsityö oli hänen edessään, mutta kädet lepäsivät toimettomina hänen
+helmassaan. Hänen elämänsä tulevaisuus oli nyt ratkeamassa eikä hänellä
+ollut mahdollisuutta kääntää sitä puoleen eikä toiseen. Päivä muuttui
+jo illaksi ja illanrusko tummui pimeydeksi, mutta yhä istui hän
+odottaen. Toisinaan, kuullessaan käytävästä askeleita, loi hän
+odottavan silmäyksen oveen ja iloinen tervetuliainen välähti jo hänen
+katseessaan, sammuakseen taas pettymyksen ilmeeseen.
+
+Vihdoin kuuli hän varmat, kiireiset askeleet, jotka tuntuivat hänestä
+niin kohtalokkailta, että hän punoittavin poskin ja rajusti sykkivin
+sydämin nousi seisomaan. Ovi aukeni ja ulkokäytäväin harmaassa
+valaistuksessa erotti hän kuninkaan suoran ja miellyttävän vartalon.
+
+"Sire! odottakaa hetkinen, niin kamarineitini sytyttää lampun."
+
+"Älkää kutsuko häntä." Hän astui sisään ja sulki oven jälkeensä.
+
+"Françoise, hämärä on minulle tervetullut, sillä se säästää minua
+näkemästä sulosilmienne moitteita, joita ei lempeä kielenne näy voivan
+lausua.
+
+"Moitteita, sire! Herra varjelkoon minua niitä lausumasta."
+
+"Kun viimeksi poistuin luotanne, Françoise, oli minulla hyvät
+aikomukset mielessäni. Koetin viedä ne perille, mutta en jaksanut — en
+jaksanut. Muistan että varoititte minua ja olin hullu, kun en
+noudattanut neuvoanne."
+
+"Olemme kaikki heikkoja kuolevaisia, Sire, kukapa ei olisi langennut?
+Sire, sydäntäni kouristaa nähdessäni teidät tuollaisena."
+
+Kuningas seisoi takan ääressä, kasvot käsiin painettuina ja hänen
+hengityksestään huomasi helposti, että hän itki. Rouva de Maintenon
+tunsi ääretöntä sääliä tuota äänetöntä, katuvaa olentoa kohtaan ja hän
+ojensi osaaottavasti kätensä häntä kohti ja antoi sen hetkisen levätä
+hänen käsivarrellaan. Seuraavassa tuokiossa puristi kuningas sen
+omiensa väliin ja rouva salli sen tapahtua vastustamatta.
+
+"En voi tulla toimeen ilman teitä, Françoise", sanoi hän. "Olen mailman
+yksinäisin ihminen, elän kuin korkean vuoren huipulla vailla
+ainoatakaan toveria. Kuka on minulle tosiystävä, keneen voin luottaa?
+Yksi toimii kirkon hyväksi toinen perheensä, mutta useimmat omaksi
+parhaakseen. Ja kuka heistä kaikista on rehellinen? Te olette minun
+parempi minäni, minun suojelusenkelini. Hyvä isä puhuu totta ja mitä
+lähempänä olen teitä, sen kauempana olen kaikesta pahasta. Sanokaa
+minulle Françoise, rakastatteko minua."
+
+"Vuosikausia olen rakastanut teitä, sire." Hänen äänensä oli matala
+mutta sointuva, naisen ääni, jolle teeskentely oli kauhistus.
+
+"Olin toivonut sitä, Françoise, ja kuitenkin minua ilo värisyttää
+kuullessani sen teiltä. Tiedän ettei rikkaus ja arvonimet ole
+mielestänne suurenarvoiset, tiedän myös että mielenne palaa pikemmin
+luostariin kuin palatsiin, mutta kuitenkin pyydän teitä jäämään tänne
+ja vallitsemaan täällä. Tahdotteko tulla vaimokseni, Françoise?"
+
+Niin oli nyt tuo kohtalokas hetki tullut. Rouva vaikeni hetken,
+ainoastaan hetkisen ennen viimeistä ratkaisevaa askelta, mutta sekin
+tuntui kuninkaasta liian pitkältä.
+
+"Ettekö tahdo, Françoise", kysyi hän pelko äänessä.
+
+"Jumala suokoon, että tulisin sellaisen kunnian arvoiseksi. Vannon
+tässä, että jos taivas suo minulle toisen puolen elämääni lisää, niin
+olen joka hetken käyttävä vain tehdäkseni teidät onnellisemmaksi
+ihmiseksi."
+
+Puhuessaan oli hän laskeutunut polvilleen ja kuningas pitäen yhä hänen
+kädestään polvistui hänen viereensä.
+
+"Minä vannon myös", sanoi hän, "että jos minunkin suodaan elää vuoteni
+lisää, olette te nyt ja aina oleva ainokaiseni naisten joukosta."
+
+Niin he vannoivat molemmin puoliset valansa, jotka he todella
+pitivätkin, sillä kumpikin eli vielä toisen puolen ikäänsä eikä
+kumpikaan seniltaista lupaustaan rikkonut.
+
+
+
+
+Kahdestoista luku.
+
+KUNINGAS OTTAA VASTAAN.
+
+
+Voi olla, että rouva de Maintenon'in uskottu, neiti Nanon oli saanut
+vihiä tästä kohtauksesta, mutta yhtä mahdollista on, että isä la
+Chaise, veljeskunnalleen ominaisella oveluudella oli tullut siihen
+johtopäätökseen että asian julkisuuteen saattaminen paraiten pysyttäisi
+kuninkaan nykyisessä mielentilassaan. Oli miten oli, joka tapauksessa
+tiesi koko hovi seuraavana päivänä, että entinen suosikki oli joutunut
+epäsuosioon uudelleen ja että oli kysymys kuninkaan naimisiinmenosta
+lastensa opettajattaren kanssa. Siitä kuiskailtiin _pienessä
+pukeutumisessa_, asia vahvistui suuressa puheillepääsyssä ja
+kuninkaan palatessa kappelistaan oli se jo yleisenä puheenaiheena.
+Vikkelästi katosivat nyt liehuvat silkit ja sulkatöyhtöiset hatut
+entisiin komeroihinsa ja laatikoihin ja uudelleen otettiin esille
+tummat takit ja yksinkertaiset, arvokkaat hameet. Scudery ja Calpernadi
+hävisivät näkyvistä ja sijalle tuli messukirjat sekä Tuomas
+Kempiläinen.
+
+Bourdalone, joka viikon oli saarnannut tyhjille seinille, tapasi
+kappelinsa taas täynnä gentlemanneja ja kynttiläniekkoja hovinaisia.
+Puolen päivän aikaan ei hovissa ollut ainoatakaan, joka ei olisi
+kuullut uutista, paitsi rouva de Montespan'ia, joka levottomana
+rakastajansa viipymisestä oli jäänyt ylpeässä eristäymisessään omiin
+suojiinsa, eikä näinollen voinut tietää mitä oli tapahtunut. Moni olisi
+kyllä mielelläänkin vienyt hänelle tuon viestin, mutta kun kuningas
+niin usein viime aikoina oli muuttanut mieltään, ei kukaan rohjennut
+tehdä rouvasta itselleen ilmeistä vihollista, jonka kädessä taasen
+viikon perästä saattoi olla koko hovin elämä ja onni.
+
+Ludvig oli synnynnäisessä itsekkyydessään siinä määrin tottunut
+katsomaan tapauksia ainoastaan omaan persoonaansa kohdistuvina, ettei
+hänen päähänsä pälkähtänytkään, että hänen oma kauan kärsinyt
+perheensä, taipumatta tällä kertaa tavanmukaiseen täydelliseen
+kuuliaisuuteen, rohkenisi vastustaa hänen päätöksiään. Hän hämmästyi
+senvuoksi suuresti, kun hänen veljensä pyysi yksityistä keskustelua
+hänen kanssaan ja lähestyi ilman sovinnaista hymyä ja nöyriä eleitä
+joita vaadittiin majesteettia lähestyttäessä.
+
+Monsieur oli kummallinen mukaelma vanhemmasta veljestään. Hän oli
+lyhyempi, mutta suunnattoman korkeat korot pitensivät hänet tavallisen
+miehen mittaiseksi. Hänen olennossaan ei ollut ensinkään sitä
+sulavuutta, mikä kuninkaassa erikoisesti pisti silmään, eikä hänellä
+myöskään ollut sitä käden ja jalkojen soreutta, jota sen ajan
+kuvanveistäjät kuninkaassa olivat ihailleet. Hän oli lihava, kävi
+hieman laahustaen ja käytti suunnatonta tekotukkaa, joka lukemattomissa
+kiehkuroissa valautui hänen hartioilleen.
+
+Hänen kasvonsa olivat pitemmät ja tummemmat kuin kuninkaan ja nenänsä
+oli erikoisen silmiinpistävä, mutta kummallakin veljellä oli suuret
+ruskeat silmät, jotka he olivat perineet Itävallan Annalta. Häneltä
+puuttui myös kuninkaan aisti pukeutua yksinkertaisesti mutta
+vaikuttavasti. Sen sijaan hänen pukunsa oli ylt'yleensä liehuvien
+korunauhojen peitossa, jotka kahisivat hänen liikkuessaan ja
+takertuivat hänen jalkoihinsa niin että niitä tuskin eroitti. Hän oli
+ylt'yleensä ristien, tähtien, jalokivien ja jos jonkinlaisten
+arvomerkkien peitossa ja hänen takkinsa poikki kulki leveä, sininen
+Pyhän Hengen ritarikunnan nauha, joka hänen sivullaan oli solmittu
+ruusukkeeksi, miekan kantamista varten. Tällaisena vaappui hän
+kuningasta kohti, kantaen majavannahkaista töyhtöhattuaan oikeassa
+kädessään, muistuttaen sekä sisäiseltä että ulkonaiselta olemukseltaan
+jonkunlaista pilakuvaa kuninkaasta.
+
+"No, monsieur", virkkoi kuningas hymähtäen, "näytätte tänään vähemmän
+iloiselta kuin tavallisesti. Pukunne on tosin loistava, mutta otsanne
+on synkkä. Toivon että madame ja de Chartres'in herttua voivat hyvin?"
+
+"Kyllä, sire, he voivat hyvin, mutta he, kuten minäkin ovat
+murheellisia ja samasta syystä."
+
+"Todellakin ja miksi sitten?"
+
+"Olenko koskaan erehtynyt velvollisuuksissani nuorempana veljenänne,
+sire?"
+
+"Ette koskaan, Filip, ette koskaan", vastasi kuningas laskien
+ystävällisesti kätensä toisen olkapäälle. "Olette ollut erinomaisena
+esimerkkinä alamaisilleni."
+
+"Miksi sitte loukkaatte minua?"
+
+"Filip!"
+
+"Niin, sire, sanon että se on loukkaus. Olemme kuninkaallista sukua ja
+meidän puolisommekin ovat sitä. Te naitte espanjalaisen prinsessan,
+minä nain Baijerin prinsessan. Se oli tosin hieman alentavaa, mutta
+tein sen kuitenkin. Ensimäinen puolisoni oli englantilainen prinsessa.
+Kuinka voimme sallia että hallitsijahuoneeseen, jolla on tällaisia
+suhteita, tunkeutuu nainen, joka on kyttyräselkäisen miehen leski,
+miehen joka oli häväistyskirjailija ja jonka nimikin on tullut
+sananparreksi koko Europassa."
+
+Kuningas tuijotti hämmästyneenä veljeensä, mutta pian vaihtui hämmästys
+suuttumukseksi.
+
+"No, tottavie", huudahti hän. "Tulinpa juuri sanoneeksi, että olette
+ollut erinomainen veli minulle, mutta huomaan nyt sanoneeni sen
+ennenaikaisesti. Te uskallatte siis asettua vastustavalle kannalle
+siihen naiseen nähden, jonka minä olen valinnut puolisokseni."
+
+"Niin teen, sire."
+
+"Ja millä oikeudella?"
+
+"Perheen kunnian vuoksi, sire, joka on yhtä hyvin minun kuin
+teidänkin."
+
+"Mies", karjasi kuningas raivokkaasti. "Ettekö vielä ole oppinut
+tietämään, että minä itse olen kaiken kunnian alkulähde tässä
+kuningaskunnassa ja että ketä hyvänsä minä tahdon kunnioittaa, hän
+tulee jo tuon tahtoni kautta kunnioitettavaksi? Vaikka ottaisin minkä
+lutkan hyvänsä Poisonnie-kadulta, voisin hänet omalla tahdollani
+korottaa niin korkealle, että ylhäisinkin ranskalainen olisi ylpeä
+saadessaan tehdä kumarruksen hänelle. Ettekö sitä tiedä?"
+
+"En, en tiedä sitä", sanoi hänen veljensä heikon miehen
+itsepäisyydellä, joka tuntee olevansa umpikujassa.
+
+"Pidän sitä loukkauksena sekä itseäni että puolisoani kohtaan."
+
+"Puolisoanne! Kunnioitan kaikin puolin Charlotte Elisabetia, mutta
+missä suhteessa hän on ylempänä sitä, jonka isoisä oli Henrik Suuren
+rakastettu ystävä ja asetoveri? Nyt on kylliksi jo. En halua alentua
+väittelemään kanssanne sellaisista asioista. Menkää matkaanne, älkääkä
+tulko silmieni eteen ennenkuin olette oppinut olemaan puuttumatta minun
+asioihini."
+
+"Missään tapauksessa puolisoni ei tule häntä tuntemaan", sähähti
+monsieur. Mutta kun kuningas astui pari tuimaa askelta häntä kohti,
+kääntyi hän ympäri ja loikkasi huoneesta niin vikkelästi kuin vain
+raskaalta ruholtaan ja korkeilta koroiltaan pääsi.
+
+Mutta kuningas ei saanut rauhaa sinä päivänä. Eilen olivat rouva
+Maintenon'in ystävät liittyneet yhteen hänen puolestaan, tänään
+toimivat hänen vihamiehensä. Tuskin oli monsieur poistunut, kun
+huoneeseen syöksyi loistavapukuinen nuorukainen, jonka tomuisista
+vaatteista heti saattoi päättää että hän oli juuri tullut
+ratsastusmatkalta. Hän oli kalpeakasvoinen ja ruskeatukkainen ja ellei
+hänen nenänsä jo poikasena olisi saanut rumentavaa vammaa, olisi hän
+ollut hämmästyttävästi kuninkaan näköinen. Nähdessään hänet olivat
+kuninkaan kasvot ensin kirkastuneet, mutta ne synkistyivät taas, kun
+nuori mies riensi hänen luokseen ja heittäytyi polvilleen hänen
+jalkoihinsa.
+
+"Ah, sire," pyysi hän, "säästäkää meitä tältä surulta, tältä
+nöyryytykseltä. Minä rukoilen teitä, sire, ajatelkaa ennenkuin saatatte
+sekä meidät että itsenne häpeään."
+
+Kuningas vetäytyi pois hänestä ja rupesi astumaan vihaisesti edes
+takaisin huoneessa.
+
+"Tämä on sietämätöntä", sanoi hän, "pahasti teki veljeni, mutta poikani
+on tehnyt vielä pahemmin. Sinä olet salaliitossa hänen kanssaan,
+Ludvig. Monsieur on pyytänyt sinua näyttelemään tätä osaa."
+
+Perintöprinssi nousi seisaalleen ja katsoi vääjäämättä ankaraa isäänsä
+silmiin.
+
+"En ole nähnyt setääni", sanoi hän. "Olin Meudon'issa, kun kuulin
+uutisesta — tämän hirvittävän uutisen — ja hyppäsin oitis satulaan,
+sire, ratsastaakseni tänne pyytämään ettette vetäisi kuninkaallista
+huonekuntaamme niin alas."
+
+"Sinä olet häpeämätön, Ludvig."
+
+"Se ei ole tarkoitukseni, sire. Mutta ajatelkaa että äitini oli
+kuningatar ja että olisi todella outoa, jos äitipuolekseni saisin
+— —"
+
+Kuningas nosti käskevin elein kätensä, joka heti sai pojan vaikenemaan.
+
+"Vaiti", ärjäsi hän, "tai tulet sanoneeksi sellaista, joka ikuisiksi
+ajoiksi luo ylipääsemättömän kuilun välillemme. Pitääkö minun kärsiä,
+että minua kohdellaan pahemmin kuin kurjinta alamaistani, jolla
+kuitenkin on vapaus seurata omaa haluaan yksityisissä asioissaan."
+
+"Tämä ei ole teidän yksityisasianne, sire, vaan koskee se meidän koko
+perhettämme. Teidän hallituksenne mainiot teot ovat lisänneet
+Burbonsuvun kunniakehän kirkkautta. Älkää antako sen sumentua, sire,
+pyydän sitä teiltä polvillani."
+
+"Puhut kuin mieletön", sanoi hänen isänsä tylysti. "Minä aion naida
+kunniallisen ja viehättävän naisen, joka kuuluu Ranskan jaloimpiin
+sukuihin ja sinä puhut aivan kuin olisin tekemäisilläni jotakin
+alentavaa ja ennenkuulumatonta. Mitä sinulla on tätä naista vastaan?"
+
+"Se, että hän on sellaisen miehen tytär, jonka paheet olivat yleensä
+tunnetut; että hänen veljensä on kaikkein huonoimpia maineeltaan; että
+hän on aina ollut seikkailijatar; että hän on raajarikon töhertäjän
+leski ja että hän on alhaisessa asemassa palatsissa."
+
+"Uskallatko sinä nimittää lasteni hoitoa alhaiseksi toimeksi?", sähähti
+kuningas leimuavin silmin. "Sanon sinulle että kuningaskunnassani ei
+ole sen korkeampaa asemaa kenelläkään. Lähde heti takaisin Meudon'iin,
+sir, silmänräpäyksessä, äläkä ikänä rohkene avata suutasi tässä
+asiassa. Mene matkoihisi! Ja kun aikanasi olet tämän maan kuningas,
+niin tee mitä haluat, mutta siihen mennessä älä sekaannu sen asioihin
+joka on sekä sinun isäsi että hallitsijasi."
+
+Nuori mies kumarsi syvään ja poistui arvokkain askelin, mutta kääntyi
+vielä ovella ja sanoi: "Apotti Fenelon tuli tänne kanssani,
+suvaitsetteko ottaa hänet vastaan?"
+
+"Pois, pois", huusi kuningas, silmät säihkyvinä ja vihaisena yhä astuen
+edes takasin.
+
+Perintöprinssi meni, ja samassa sukelsi esiin pitkä, laiha,
+neljissäkymmenissä oleva pappi. Hän oli hämmästyttävän siro. Hänellä
+oli kalpeat hienopiirteiset kasvot ja hänen käytöksestään huomasi heti,
+että hänellä oli vuosikausien tottumus hovitavoissa.
+
+Kuningas kääntyi äkkiä ja tarkasti häntä tiukasti epäluuloisin katsein.
+
+"Hyvää päivää, apotti Fenelon", sanoi hän. "Saanen kai kysyä, mikä on
+tulonne tarkoitus?"
+
+"Olette, sire, useamman kuin yhden kerran suvainnut alentua kysymään
+minulta alamaista neuvoani ja olettepa usein jälestäpäin lausunut
+tyytyväisyytennekin siihen."
+
+"Entä sitte, entä sitte", mutisi kuningas.
+
+"Jos huhuissa on perää, sire, olette paraikaa vakavassa käännekohdassa,
+jolloin puolueeton neuvo ehkä olisi suurenkin arvoinen. Tarvitseeko
+minun sanoa, että — — —"
+
+"Vaiti, vaiti, miksi tällaista sanaintuhlausta?" huudahti kuningas.
+"Teidät on lähetetty tänne taivuttamaan minua rouva de Maintenon'ista."
+
+"Sire, sen naisen puolelta olen aina kokenut pelkkää ystävällisyyttä.
+Kunnioitan häntä ja pidän häntä Ranskan parhaimpana naisena."
+
+"No, mutta apotti Fenelon, sittehän tulette varmasti oikein iloiseksi,
+kun kuulette että aion mennä naimisiin hänen kanssaan. Hyvästi apotti.
+Olen pahoillani ettei minulla ole aikaa pitempään keskustelemaan tästä
+mieltäkiinnittävästä asiasta."
+
+"Mutta, sire — —"
+
+"Kun olen epätietoinen jostakin, apotti, panen neuvoillenne varsin
+suuren arvon. Tässä asiassa minulla onneksi ei ole mitään epäilyksiä.
+Minulla on kunnia toivoa teille hyvää päivän jatkoa."
+
+Pahin viha oli kuninkaasta jo häipynyt, mutta se oli jättänyt tilalle
+kylmän, katkeran ivan, jota hänen vastustajansa vielä enemmän
+pelkäsivät.
+
+Apottikin, joka muuten kyllä oli kerkeä kieleltään ja keinokas
+mieleltään, tunsi itsensä voitetuksi ja vaikeni. Hän astui pari askelta
+taaksepäin, kumarsi hovitavan mukaan kolmasti ja poistui. Mutta
+kuningas ei saanut pitkää hengähdysväliä. Hänen ahdistajansa tiesivät
+taivuttaneensa hänet itsepintaisuudella ennenkin ja he luottivat
+nytkin tähän keinoon. Nyt astui huoneeseen Louvois, ministeri
+majesteetillisine eleineen ja suurine tekotukkineen. Huolimatta
+ylpeästä ryhdistään huomasi hänen hienoilla kasvoillaan hätääntymistä,
+kun hän kohtasi kuninkaan tuhoaennustavan katseen. "No Louvois, mitä
+nyt?" kysyi hän kärsimättömästi. "Onko sattunut joitakin tärkeitä
+valtiollisia asioita?"
+
+"Nyt on kyseessä vain yksi valtiollinen asia, sire, mutta se
+syrjäyttääkin tärkeydellään kaikki muut."
+
+"Mikä sitten?"
+
+"Naimisiinmenonne, sire."
+
+"Te ette hyväksy sitä?"
+
+"Oh, sire, minkä sille voin?"
+
+"Ulos huoneestani, sir! Aijotteko kiduttaa minut kuoliaaksi
+tungettelevaisuudellanne. Mitä! Uskallatteko vielä jäädä, vaikka käsken
+teitä poistumaan?" Kuningas astui tuimasti ministeriä kohti, mutta tämä
+paljasti äkkiä miekkansa. Ludvig hypähti hätääntyneenä ja hämmästyneenä
+taaksepäin, mutta huomasikin että hänelle tarjottiin kahvaa eikä terää.
+
+"Lävistäkää tällä sydämeni, sire", sanoi ministeri, polvistuen ja koko
+ruumis liikutuksesta värähdellen. "En tahdo elää nähdäkseni teidän
+suuruutenne häviävän."
+
+"Taivas", huudahti kuningas, paiskaten miekan lattiaan ja painaen
+kätensä ohimoilleen. "Luulen että teidän salaliittonne saattaa minut
+hulluksi. Onko ketään ihmistä kidutettu tässä elämässä tällä tavalla.
+Siitähän tulee yksityisluontoinen avioliitto, joka ei hituistakaan
+koske valtiota. Kuuletteko mies? Oletteko nyt käsittänyt? Mitä te vielä
+vaaditte?"
+
+Louvois hankkiutui jaloilleen ja pani miekkansa takasin tuppeen.
+
+"Teidän majesteettinne pysyy siis päätöksessään?"
+
+"Ehdottomasti."
+
+"Siinä tapauksessa minulla ei ole muuta sanomista." Lähtiessään painoi
+hän päänsä rintaansa vasten aivan murtuneen näköisenä, vaikka hän
+tosiasiassa tunsi sydämensä keventyneeksi kuninkaan vakuutuksesta,
+ettei hänen vihaamansa nainen ainakaan nousisi Ranskan valtaistuimelle.
+
+Tiheästi uudistuneet hyökkäykset eivät tosin saaneet kuningasta
+luopumaan päätöksestään, mutta ne olivat kuitenkin suuressa määrin
+kiusanneet ja katkeroittaneet häntä. Sellainen vastustuksen myrsky oli
+jotakin aivan uutta miehelle, jonka tahto oli ollut maan ainoana
+lakina. Hän tunsi itsensä vaivaantuneeksi ja hämmentyneeksi ja hänet
+valtasi järjetön halu saada vuodattaa kaiken harminsa niiden
+niskoille, joitten neuvoa hän viimeksi oli seurannut. Kun ovenvartija
+sitten laski hänen rippi-isänsä, isä la Chaise'in sisään, ei kuninkaan
+ulkomuoto juuri ollut kaikkein sydämellisimpiä.
+
+"Toivotan teille kaikkea hyvää, sire, ja onnittelen teitä sydämestäni
+ottamanne tärkeän askeleen johdosta, joka varmasti on tuottava
+tyydytystä niin tässä kuin tulevassakin elämässänne."
+
+"En ole onnellinen enkä myöskään tyytyväinen", vastasi kuningas
+ärtyisästi. "Minua ei elämässäni ole kiusattu näin. Koko hovi on täällä
+käynyt polvistumassa saadakseen minut muuttamaan aikeitani."
+
+Jesuiitta katsoi häneen levottomasti harmailla silmillään.
+
+"Onneksi", virkkoi hän, "on teidän majesteettinne lujatahtoinen mies,
+jota ei niin helposti käännytetä, kuin he luulevat."
+
+"Ei, todellakaan. Tuumaakaan en perääntynyt. Mutta sittenkin, täytyy
+minun myöntää että on sangen epämiellyttävää, kun on niin paljon
+vastustajia. Luulenpa että useimmat ihmiset olisivat taipuneet."
+
+"Nyt on aika pysyä lujana, sire. Saatana raivoo huomatessaan teidän
+pääsevän käsistään ja hän nostattaa kaikki ystävänsä ja lähettää kaikki
+lähettinsä pidättämään teitä."
+
+Mutta kuningas oli nyt sillä tuulella, ettei häntä vähällä voinut
+lohduttaa.
+
+"No ei teillä, isä, totisesti ole paljoakaan kunnioitusta perhettäni
+kohtaan. Veljeni, poikani, sekä apotti Fenelon ja sotaministeri ovat
+niitä lähettejä, joihin äsken viittasitte."
+
+"Siinä tapauksessa on kunnianne yhä suurempi. Te olette, sire, tehnyt
+jalosti. Te olette ansainnut Pyhän kirkon kiitoksen ja siunauksen."
+
+"Uskon tehneeni oikein, isä", vastasi kuningas vakavana. "Olisin
+iloinen, jos saisin tavata teitä myöhemmin illalla, mutta nyt haluaisin
+hetkisen yksinäisyyttä."
+
+Isä la Chaise lähti kuninkaan luota syvästi epäillen hänen lujuuttaan.
+Oli ilmeistä, että häneen kohdistetut monet pyynnöt olivat tehneet
+hänet epäröiväksi, vaikkeivät olleetkaan saaneet häntä varsinaisesti
+päätöksestään luopumaan. Mitä tulisikaan tapahtumaan, jos niitä
+jatkuisi, ja varmasti niitä yhä oli tulossa. Nyt täytyi keksiä
+sellainen keino, joka varmasti veisi asian päätökseen heti, sillä
+jokaisen päivän viivytys sukeutuisi vastustajien hyödyksi. Epäröiminen
+merkitsi nyt häviötä. Kaikki tuli nyt panna viimeisen kortin varaan.
+
+Meaux'n piispa odotti etuhuoneessa ja isä la Chaise esitti hänelle
+muutamin sanoin aseman vaarallisuuden ja keinot sen torjumiseksi.
+Yhdessä he sitte menivät rouva de Maintenon'in huoneeseen.
+
+Hän oli hylännyt synkän leskenpukunsa, jota hän oli käyttänyt
+hoviintulostaan saakka ja oli nyt pukeutunut upeaan, joskin
+yksinkertaiseen hopeasarsilla koreiltuun satiiniin, joka paremmin
+soveltui hänen tulevaisuuden unelmiinsa. Yksi ainoa timanttikoriste
+kimalteli hänen kauniissa tukassaan. Muutos oli tehnyt hänen kasvonsa
+ja vartalonsa vuosia nuoremmaksi, vaikka hän muutoinkin oli vuosiaan
+paljon nuoremman näköinen. Nähdessään hänet nyt tällaisena
+säännöllisine piirteineen, täydellisenä kaunottarena, tyynenä ja
+hienona, mitä suloisimpana olennoltaan, molemmat juoniniekat tulivat
+siihen päätökseen että syynä heidän aikeensa epäonnistumiseen ei
+ainakaan olisi oivallisen aseen puute.
+
+Heidän tullessaan oli rouva noussut seisomaan ja hänen ilmeistään
+näkyi, että hän oli huomannut sen levottomuuden, joka heidän mielissään
+kyti.
+
+"Teillä on huonoja uutisia?" kysyi hän.
+
+"Ei, tyttäreni", virkkoi piispa. "Mutta meidän täytyy olla hyvin
+varuillamme vihollisiimme nähden, jotka mielellään tahtoisivat saada
+kuninkaan kääntämään selkänsä teille, jos vain voisivat."
+
+Hänen kasvonsa loistivat, kun hänen rakastajaansa mainittiin.
+
+"Ah, te ette tiedä kaikkea. Hän on tehnyt pyhän lupauksen ja uskon
+häntä niinkuin itseäni. Tiedän, että hän pysyy uskollisena."
+
+Mutta jesuiitan järki oli varustautunut tätä naisellista
+herkkäuskoisuutta varten.
+
+"Meidän vastustajamme ovat sekä monilukuiset että voimakkaat. Vaikka
+kuningas pysyisikin lujana, tullaan häntä joka käänteessä kiusaamaan,
+niin että hän loppujen lopuksi tuntee elämänsä vaivaloisemmaksi,
+sensijaan että hänen tulisi tuntea se iloisemmaksi, paitsi
+luonnollisesti, tyttäreni, sitä iloa, jonka te aina ehdottomasti
+hänelle tuotatte. Meidän täytyy saada asia päätökseen."
+
+"Mutta miten, isä?"
+
+"Avioliitto täytyy solmia heti."
+
+"Heti!"
+
+"Niin. Tänä iltana, jos vain mahdollista.
+
+"Oh, isä, te vaaditte liian paljon. Sellaiseen ehdotukseen kuningas ei
+koskaan suostuisi."
+
+"Hän itse ehdottaa sitä."
+
+"Kuinka niin?"
+
+"Aiomme pakottaa hänet siihen. Se on ainoa keino, jolla kaikki
+vastustus saadaan vaikenemaan. Kun se kerran on tehty, niin hovi
+hyväksyy sen. Niinkauan kuin se on tekemättä, vastustaa se sitä."
+
+"Mitä siis tahdotte minua tekemään?"
+
+"Luopumaan vaatimuksistanne häneen."
+
+"Luopumaan hänestä!" hän kalpeni ja katsoi jesuiittaa tyrmistyneenä.
+
+"Se on paras keino."
+
+"Ah, isä, sen olisin voinut tehdä viime kuussa, viime viikolla, vieläpä
+eilenaamulla, mutta nyt — nyt se särkisi sydämeni."
+
+"Älkää peljätkö, tyttäreni. Me neuvomme teitä siihen, mikä on paras.
+Menkää nyt heti kuninkaan luo, sanokaa hänelle että olette kuullut,
+että hän teidän vuoksenne on saanut kärsiä paljon ikävyyttä ja sanokaa
+että ette voi olla epäsovun aiheuttajana hänen perheessään ja että sen
+vuoksi tahdotte vapauttaa hänet hänen valastaan ja että itse vetäydytte
+hovista ainiaaksi. Menkää nyt, aivan heti."
+
+"Niin, viivyttelemättä silmänräpäystäkään."
+
+Hän heitti kepeän hunnun hartioilleen ja lähti.
+
+"Seuraan neuvoanne", virkkoi hän mennessään. "Uskon että olette
+viisaampia kuin minä, mutta voi, jos hän ottaa sanani todeksi."
+
+"Hän ei tule sitä tekemään."
+
+"Se on kuitenkin hirvittävän uskallettua."
+
+"Sellaista tarkoitusta kuin tämä ei saavuteta uskaltamatta jotakin.
+Menkää tyttäreni ja seuratkoon teitä taivaan siunaus."
+
+
+
+
+Kolmastoista luku.
+
+KUNINGAS ON KEKSELIÄS.
+
+
+Kuningas oli jäänyt huoneeseensa jotenkin synkissä mietteissä,
+tuumimaan keinoja, millä saavuttaisi tarkoituksensa, mutta samalla
+saisi vaiennetuksi vastustuksen, josta lupasi tulla niin itsepintainen
+ja yleinen. Äkkiä kuului hiljainen naputus ovella ja siinä seisoikin
+hänen ajatustensa esine hämärässä hänen edessään.
+
+Kuningas, hypähti pystyyn ja ojensi tulijalle kätensä hymyillen
+tavalla, joka olisi poistanut voimakkaimmankin epäilyksen.
+
+"Françoise, te täällä. Vihdoin saan tervetulleenkin vieraan, ja se
+onkin ensimmäinen laatuaan tänään."
+
+"Sire, pelkään että teillä on ollut huolia."
+
+"On todellakin, Françoise."
+
+"Mutta minulla lääke siltä varalta."
+
+"Ja mikä se on?"
+
+"Jätän hovin, sire, eikä teidän tarvitse sen enempää ajatella sitä,
+mitä välillämme on tapahtunut. Olen aikaansaanut eripuraisuutta, kun
+tarkoitukseni oli rakentaa rauhaa. Antakaa minun lähteä St Cyr'iin tai
+Fontevrault'in luostariin, niin teitä ei enää mikään pakota uhrautumaan
+minun vuokseni."
+
+Kuningas meni kuolon kalpeaksi ja tarttui hänen huntuunsa vapisevin
+käsin, ikäänkuin hän olisi pelännyt, että hän tuossa tuokiossa panisi
+päätöksensä täytäntöön. Vuosikausia oli kuningas jo tottunut turvaamaan
+häneen. Tukea kaivatessaan oli hän aina kääntynyt hänen puoleensa ja
+silloinkin, kun hän, kuten viime viikolla, oli hänet joksikin ajaksi
+jättänyt, oli hänelle välttämätöntä tietää, että hän oli olemassa, tuo
+uskollinen, aina anteeksiantava ja sovittava ystävä, joka odotti häntä
+neuvoillaan ja osanotollaan. Hänen mieleensä ei koskaan ollut
+välähtänytkään, että tämä ystävä jättäisi hänet, vieläpä ainaiseksi
+kuten nyt. Senpävuoksi valtasikin hänet nyt tavaton levottomuus.
+
+"Te ette voi tarkoittaa totta sillä, Françoise", huudahti hän ääni
+vavisten. "Ei ole mahdollista, että olette tosissanne!"
+
+"Sydämeni murtuu jättäessäni teidät, sire, mutta se murtuu myös
+tietäessäni olevani syynä vieraantumiseenne perheestänne ja
+ministereistänne."
+
+"Vaietkaa toki. Enkö minä ole kuningas. Enkö minä voi määrätä tekojani
+huolimatta heistä. Ei, ei, Françoise, ette saa minua jättää! Teidän
+täytyy jäädä tänne ja tulla puolisokseni!" Hän voi tuskin puhua
+kiihtymykseltään ja piti yhä kiini hänen hunnustaan ikäänkuin
+pidättääkseen häntä. Tuo nainen oli ollut hänelle ennenkin kallis,
+mutta nyt, kun hän huomasi voivansa menettää hänet, oli hän vielä
+moninverroin kalliimpi. Rouva de Maintenon tunsi nyt asemansa vahvaksi
+ja päätti käyttää sitä hyväkseen.
+
+"Jonkun aikaa täytyy kulua ennen vihkimistämme sire. Sillä aikaa
+joudutte te alttiiksi uusille mieliharmeille. Kuinka voisin olla
+onnellinen tietäessäni, että olen syypää niinkin pitkäaikaiseen
+tuskaan."
+
+"Miksi sen ajan pitäisi olla pitkän, Françoise?"
+
+"Päiväkin olisi liian pitkä, kun minä olen tuskanne aiheuttajana, sire.
+Tunnen itseni onnettomaksi sitä ajatellessani. Uskokaa minua, parasta
+olisi että menisin luotanne."
+
+"Ei koskaan! Se ei tule tapahtumaan! Miksi me odottaisimme päivääkään,
+Françoise? Minä olen valmis, te olette myös, miksi emme voisi mennä
+naimisiin nyt?"
+
+"Heti nyt! Oh sire!"
+
+"Mutta me menemme. Se on tahtoni, minun käskyni. Se olkoon vastaukseni
+niille, jotka tahtovat minua estää siitä. He eivät saa tietää siitä
+mitään, ennenkuin se on tapahtunut ja sitte saamme nähdä kuka heistä
+uskaltaa kohdella puolisoani epäkunnioittavasti. Antakaamme vihkiä
+itsemme salaisesti, Françoise. Lähetän luotettavan lähetin Pariisin
+arkkipiispan luo ja vannon että vaikka koko Ranska asettuisi
+vastakynteen, hän on tekevä meistä miehen ja vaimon ennenkuin hän palaa
+takaisin."
+
+"Onko se teidän tahtonne, sire?"
+
+"Se on tahtoni ja ah, voin nähdä silmistänne että se on teidänkin
+toivonne! Älkäämme menettäkö hetkeäkään, Françoise. Mikä siunattu
+keksintö, joka ainiaaksi vaijentaa heidän kielensä. Kun kaikki on
+valmista, saakoot sen tietää. Menkää huoneeseenne nyt, te rakkain
+ystävistä ja uskollisin naisista. Kun tapaamme uudelleen, yhdymme
+perustamaan liiton, jota ei tämä hovi eikä tämä kuningaskunta pysty
+purkamaan."
+
+Kuningas oli tulisessa kiihkossa uudesta päätöksestään. Hänestä oli
+kokonaan hävinnyt epäilys ja tyytymättömyys ja hän kulki ympäri
+huoneessaan nopein askelin, hymysuin ja silmät loistavina. Sitten hän
+helisti pientä kultaista kelloa, jonka kutsua noudatti hänen yksityinen
+henkipalvelijansa.
+
+"Mitä kello on, Bontems?"
+
+"Se on kohta kuusi, sire."
+
+"Hm", kuningas tuumi hetkisen.
+
+"Tiedätkö missä kapteeni de Catinat on?"
+
+"Hän oli alakerroksessa, sire, mutta kuulin, että hän aikoo ratsastaa
+takaisin Pariisiin tänä iltana."
+
+"Ratsastaako hän yksin?"
+
+"Hänellä on eräs ystävä mukanaan, sire."
+
+"Kuka se ystävä on, joku kaartinupseeriko?"
+
+"Ei sire, se on eräs muukalainen, merien takaa, Amerikasta mikäli
+ymmärsin. Hän on viimeaikoina oleskellut hänen seurassaan ja kapteeni
+de Catinat on näytellyt hänelle teidän majesteettinne palatsin
+ihmeitä."
+
+"Muukalainen! Sen parempi. Mene, Bontems, ja tuo molemmat luokseni."
+
+"Luulen etteivät he vielä ole lähteneet, sire. Minäpä käyn katsomassa."
+
+Hän kiiruhti matkaan ja palasi kymmenisen minutin kuluttua.
+
+"No, mitä kuuluu?"
+
+"Minulle oli onni myötäinen, sire, Heidän hevosensa olivat jo tuodut
+esille ja he olivat jo nousemassa satulaan kun tavotin heidät."
+
+"Missä he ovat sitte?"
+
+"He odottavat teidän majesteettinne käskyä, sire."
+
+"Ohjaa heidät luokseni, Bontems, eläkä laske ketään sisään, ei
+ministereitäkään, ennenkuin he ovat poistuneet."
+
+De Catinat'lle käynti kuninkaan luona oli usein toistuva tapahtuma
+hänen virkatehtävissään, mutta että kuninkaan käsky koski myös hänen
+ystäväänsä, hämmästytti häntä aikalailla. Hän oli juuri kuiskaamassa
+hänen korvaansa muutamia tärkeimpiä ohjeita ja varoituksia, joita tuli
+ottaa huomioon kuninkaan luona, kun Bontems tuli uudelleen ja johti
+heidät perille.
+
+Amos Green, jolle New Yorkin kuvernööri Dongan tähän saakka oli ollut
+inhimillisen vallan korkein ruumiillistuma, tunsi pelonsekaista
+uteliaisuutta astuessaan kristikunnan mahtavimman valtiaan
+yksityishuoneeseen. Odotushuoneen upeus, sen sametit, maalaukset ja
+kultaukset, siellä tungeskeleva hieno virkamiesjoukko ja vahdissa
+olevat komeat kaartilaiset olivat tehneet häneen suurenmoisen
+vaikutuksen, jotenka hän nyt odotti näkevänsä jonkun kruunuun ja
+purppuraan puetun olennon, joka sellaiseen ympäristöön sopi. Kun hän
+näki edessään yksinkertaisesti puetun miehen, jolla oli kirkkaat silmät
+ja vilkkaat eleet ja joka suoraryhtisenäkin oli häntä itseään puolta
+päätä lyhyempi, ei hän voinut olla katsahtamatta ympärilleen ikäänkuin
+todetakseen oliko se kuningas, vai oliko hän mahdollisesti
+löydettävissä siitä loppumattomasta jonosta koreapukuisia virkamiehiä,
+jotka siinä häärivät kuninkaan ja ulkomaailman välittäjinä. Toverinsa
+kunnioittavasta tervehdyksestä huomasi hän kuitenkin, että se oli itse
+majesteetti ja hänkin kumarsi suoristautuen sitte yksinkertaisen
+arvokkaasti, kuten ainakin luonnon koulua käynyt mies.
+
+"Hyvää iltaa kapteeni de Catinat", sanoi kuningas miellyttävästi
+hymyillen. "Mikäli ymmärrän on ystävänne muukalainen. Toivon, sir, että
+olette havainnut täällä yhtä ja toista mieltäkiinnittävää ja hauskaa."
+
+"Olen kyllä, teidän majesteettinne. Olen nähnyt suuren kaupunkinne ja
+se on kerrassaan ihmeellinen. Ystäväni on näyttänyt minulle teidän
+palatsinnekin, metsineen ja nurmikenttineen. Kun palaan taas
+kotimaahani, on minulla paljon juttelemista kauniista maastanne."
+
+"Te puhutte ranskaa, ettekä kuitenkaan ole kanadalainen."
+
+"En, sire, olen Englannin alusmaista."
+
+Kuningas katseli mielenkiinnolla muukalaisen voimakasta vartaloa, hänen
+rohkeata ilmettään ja vapaata käyttäytymistään. Hänen mielessään
+välähtivät vaarat, joista de Frontenac oli ennustanut niistä alusmaista
+tulevan, ja hän ajatteli, että jos tämä nuori mies on rotunsa perikuva,
+niin olisi parempi olla ystävän- kuin viholliskannalla heidän kanssaan.
+
+Hänen mieltään askarruttivat kuitenkin tällä hetkellä muut kuin
+valtionasiat ja hän kiiruhti antamaan de Catinat'lle määräyksensä.
+
+"Te ratsastatte Pariisiin yksityisessä palveluksessani. Ystävänne voi
+lähteä kanssanne, kaksi on aina varmempi kuin yksi valtiollista viestiä
+vietäessä. Haluan myös että lähdette vasta pimeän tultua.
+
+"Kyllä, sire."
+
+"Kukaan ei saa tietää asiaanne ja pitäkää huoli siitä ettei teitä
+kukaan seuraa. Tehän tunnette Harley'n, Pariisin arkkipiispan talon?"
+
+"Tunnen, sire."
+
+"Te käskette häntä tulemaan tänne ja olemaan puolenyön aikaan
+pohjoispuolen takaovella. Ja olipa ilma mikä hyvänsä, täytyy hänen olla
+täällä tänä yönä. Se on äärimmäisen tärkeää."
+
+"Hän on varmasti saava käskynne."
+
+"Hyvä. Jääkää hyvästi, kapteeni. Hyvästi, herra. Toivon että
+oleskelunne Ranskassa tulisi hauskaksi." Hän huiskutti kättään heille
+ja hymyili lumoavalla tavallaan, jolla hän oli voittanut niin monta
+sydäntä puolelleen.
+
+
+
+
+Neljästoista luku.
+
+VIIMEINEN VALTTI.
+
+
+Rouva de Montespan pysytteli yhä huoneissaan mieli levottomana
+kuninkaan poissapysymisestä, mutta ei tahtonut näyttää levottomuuttaan
+hoville, menemällä toisten joukkoon tai kyselemällä mitä oli
+tapahtunut. Vaikka hän täten jäikin tietämättömäksi onnentähtensä
+äkillisestä ja täydellisestä sammumisesta, oli hänellä kuitenkin
+toimelias ja tarmokas asiamies, jolta ei pieninkään seikka tapausten
+sarjassa jäänyt huomaamatta ja joka hoiti hänen etujaan sellaisella
+innolla kuin ne olisivat olleet hänen omiaan. Ja oikeastaan ne
+olivatkin hänen, sillä rouvan veli monsieur de Vivonne sai kiittää
+sisarensa kuuluisuutta kaikesta mitä oli saanut, rahoista, maatiloista
+ja korotuksista, ja hän tiesi varsin hyvin, että sisarensa tähden
+laskettua seuraisi hänen omansa pian perässä. Ollen luonteeltaan
+rohkea, häikäilemätön ja kekseliäs hän ei ollut niitä miehiä, jotka
+ensi hädässä antautuivat, vaan pelasi pelinsä loppuun sillä
+viekkaudella ja tarmolla, joka oli hänelle ominaista. Hän otti kaikesta
+vaarin, mitä ympärillään tapahtui ja kuultuaan ensi huhut kuninkaan
+aikeista oleskeli hän alituiseen odotushuoneessa, tehden siellä
+johtopäätöksensä huomioistaan. Hän oli heti huomannut Monsieur'in ja
+perintöprinssin huolestuneen ulkonäön, isä la Chaise'n ja Bossuet'n
+käynnit rouva luona ja tämän voitoniloiset kasvot kohtauksen jälkeen.
+Hän oli nähnyt Bontems'in kiiruhtavan kutsumaan kapteenia ja hänen
+ystäväänsä. Hän oli kuullut heidän määräävän hevoset tuotaviksi parin
+tunnin kuluttua ja lopuksi oli hän erään vakoilijakseen palkkaamansa
+palvelijan kautta saanut kuulla, että rouva de Maintenon'in
+huoneustossa oli käynnissä tavaton touhu, että neiti Nanon oli aivan
+haltioissaan innostuksesta ja että pari hovin muotikauppiasta oli
+kiireisesti kutsuttu rouva de Maintenon'in huoneisiin. Mutta vasta
+silloin, kun hän samaiselta palvelijalta sai kuulla että erästä
+huonetta pantiin kiireesti kuntoon Pariisin piispaa varten, vasta
+silloin hän käsitti kuinka uhkaava vaara todella oli.
+
+Rouva de Montespan oli viettänyt koko iltansa pitkällään sohvallaan
+äärimmäisen ärtyisässä mielentilassa, josta koko hänen ympäristönsä sai
+kärsiä. Hän oli koettanut lukea, mutta heitti kirjan pois, sitten
+koetti hän kirjoittaa, mutta repi paperin palasiksi. Hän oli kokonaan
+pelon ja epäluulojen vallassa. Mitä kuninkaalle oli tapahtunut? Hän oli
+eilen ollut jäykän ja kylmän näköinen ja ehtimiseen oli hän vilkaissut
+kelloa. Ja tänään hän ei ollut saapunut ensinkään. Oliko siihen syynä
+hänen leininsä? Ehkä, vai oliko mahdollista että hän taas menettäisi
+hänet. Sitä se ei voinut merkitä! Hän kääntyi oven vieressä olevaan
+peiliin päin. Huoneessa oli juuri kynttilät sytytetty, kokonaista
+kaksikymmentäneljä niitä oli ja kun jokainen niistä valoi loisteensa
+hopeaheijastimestaan, vallitsi siinä mitä kirkkain päivänvalo. Peilistä
+näki hän loisteliaan huoneensa tummanpunaisen leposohvan ja siinä
+huoneen ainoan olion valkoisiin ja hopeahohtoisiin harsoihin puettuna.
+Hän nojasi kyynärpäihinsä ja ihaili siinä omien silmiensä syvää
+tummuutta, valkeaa kauhansa ja kasvojensa täydellisiä piirteitä.
+Hän tutki niitä tarkoin, mielenkiinnolla, ikäänkuin hänen
+kilpailijattarensa olisi ollut siinä edessään, mutta missään ei hän
+voinut huomata ajan hampaan rumia jälkiä. Yhä hän oli säilyttänyt
+kauneutensa, ja jos se kerran ennenkin oli valloittanut kuninkaan, niin
+miksipä se ei sitä vieläkin pystyisi tekemään? Varmasti se vielä
+tehoisi! Hän jo moitti itseään pelostaan. Epäilemättä oli kuningas
+sairas, tai ehkäpä hän sittenkin vielä tulee. Ahaa! tuolla kuului ovi
+avautuvan ja sitte nopeita askeleita eteisessä. Oliko se hän, vai ehkä
+hänen kirjeentuojansa?
+
+Mutta ei, se olikin hänen veljensä, väsynein ilmein ja kasvot pitkinä.
+Hän lukitsi oven tullessaan ja mennen huoneen poikki toiselle ovelle,
+lukitsi senkin.
+
+"Eihän meitä kukaan häirinne", läähätti hän. "Kiiruhdin luoksesi, sillä
+joka sekunti on nyt kallis. Oletko kuullut kuninkaasta mitään?"
+
+"En mitään." Hän hypähti pystyyn ja tuijotti veljeensä yhtä kalpeana
+kuin tämäkin.
+
+"Nyt on tullut toiminnan hetki, Françoise ja toiminnassahan Mortemartit
+aina ovat parhaan puolensa näyttäneet. Älä nyt masennu tiedonannostani,
+vaan ole luja."
+
+"Mikä nyt on?" Hän koitti puhua luonnollisesti mutta hänen huuliltaan
+tuli vain käheä kuiskaus.
+
+"Kuningas aikoo naida rouva de Maintenon'in."
+
+"_Kotiopettajattaren_"! Scarron'in lesken! mahdotonta!"
+
+"Se on varma."
+
+"Naida? Sanoitko todella niin?"
+
+"Niin sanoin, hän aikoo naida hänet."
+
+Nainen levitti kätensä halveksivasti ja nauroi äänekkäästi ja
+katkerasti.
+
+"Sinä näyt antavan peloittaa itsesi vähällä, veljeni", sanoi hän. "Ah,
+et tunne pientä siskoasi. Ehkä arvaisit voimani suuremmiksi, ellet
+olisi veljeni. Annappa päivän kulua, yhden ainoan pienoisen päivän,
+niin saat nähdä, kuinka Ludvig, tuo kopea Ludvig suutelee hameeni
+helmoja pyytäessään anteeksi tätä loukkaustaan. Vakuutan sinulle, ettei
+hän voi katkaista niitä siteitä, jotka häntä pitävät. En tarvitse kuin
+yhden päivän saadakseni hänet palaamaan."
+
+"Mutta sitä et voi saada."
+
+"Miksi en?"
+
+"Vihkiäiset ovat tänä iltana."
+
+"Sinä olet hullu, Charles."
+
+"Asia on aivan varma. Ja muutamin katkonaisin lausein purki hän kaikki
+tietonsa. Sisar kuunteli kasvot jännittyneinä ja sitä mukaa kuin
+kertomus eteni, puristi hän käsiään yhä tiukemmalle. Veli oli lausunut
+totuuden Mortemart'eista. He olivat tarmokasta sukua ja toiminnassa oli
+heidän voimansa. Kuunnellessaan veljeään täytti hänen sydämensä
+pikemmin viha kuin pahamieli ja hänen luonteensa koko tarmo nousi ja
+terästyi viimeiseen iskuun.
+
+"Lähden tapaamaan häntä", sanoi hän lähestyen ovea.
+
+"Ei, ei, Françoise. Usko minua, tärvelet kaikki, jos teet sen. Kuningas
+on antanut ankaran määräyksen, ettei ketään saa laskea hänen
+puheilleen."
+
+"Mutta minä läpäisen kaikki vartijat."
+
+"Usko minua, sisko, se on täysin hyödytöntä. Olen puhutellut vartion
+päällikköä ja käsky on ehdoton."
+
+"Oh, kyllä minä niistä suoriudun."
+
+"Ei, sitä et saa." Hän asettui selin ovea vasten. "Tiedän että se on
+turhaa enkä tahdo, että sisareni tulee koko hovin naurunesineeksi
+väkisin pyrkimällä sen miehen huoneeseen, joka hänet aikoo hyljätä."
+
+Sisaren kasvot lehahtivat hänen sanojensa johdosta tulipunaisiksi ja
+hän pysähtyi epätietoisena.
+
+"Jos saisin vain yhdenkin päivän, Charles, niin olen varma että
+palauttaisin hänet luokseni. Tässä on varmasti ollut muita vaikuttimia
+toimessa. Ehkäpä tuo juonikas jesuiitta tai kerskaileva Bossuet. Yksi
+päivä vain voidakseni taistella heidän juoniaan vastaan! Näenhän kuinka
+he heiluttavat helvetin lieskoja hänen typerien silmiensä edessä, aivan
+kuin soihtua käytetään käännyttämään vihaista sonnia! Voi, jospa voisin
+pidättää heidät tämän illan! Ja tuo nainen sitte! Tuo kirottu nainen!
+Tuo käärmeen sikiö, jota olen povellani elättänyt! Oh, mieluummin
+näkisin Ludvigin haudassaan, kuin tuon naisen miehenä. Charles,
+Charles, se ei saa tapahtua, se ei saa tapahtua, sanon minä. Annan
+vaikka mitä, estääkseni sen."
+
+"Mitä olet halukas antamaan siitä, sisko?"
+
+Hän katsahti veljeensä hämmästyneenä.
+
+"Mitä, pitäisikö minun ehkä ostaa sinut sitävarten", sanoi hän.
+
+"Ei, mutta minä aion ostaa muita."
+
+"Haa! oletko siis keksinyt jonkin keinon?"
+
+"Olen yhden ja ainoastaan yhden, mutta aika on täpärällä. Minä
+tarvitsen rahaa."
+
+"Paljonko?"
+
+"Mikään ei ole liikaa. Niin paljon kuin voit antaa."
+
+Kiihkosta vapisevin käsin avasi hän seinään salatun kaapin, jonne hän
+oli piilottanut kalleutensa. Häikäisevä jalokivien loiste kohtasi
+veljen silmiä, kun hän sisarensa olan yli kurkisti sinne. Suuria
+rubiineja, kalliita smaragdeja, tummanpunaisia beryllejä ja kiiltäviä
+timantteja oli siinä valtavana sekasortoisena kimalteluna, kaikki
+satoa, jonka kuninkaan anteliaisuus oli hänelle yli viidentoista vuoden
+aikaan kypsyttänyt. Yhdellä puolella oli kolme laatikkoa toistensa
+yläpuolella. Hän vetäsi auki alimman. Se oli ääriään myöten täynnä
+kultarahoja.
+
+"Ota niin paljon kuin tahdot", sanoi hän. "Ja mikä on suunnitelmasi.
+Nopeasti!"
+
+Veli sulloi täysin kourin kultarahoja taskuihinsa. Hänen sormiensa
+välistä putoili niitä lattialle, vierien sinne tänne, mutta ei
+kumpikaan niistä välittänyt.
+
+"Suunnitelmasi?" uudisti sisko.
+
+"Meidän täytyy saada arkkipiispa estetyksi saapumasta tänne. Siten
+lykkääntyisi vihkiminen huomisiltaan ja sinulla olisi aikaa toimia."
+
+"Mutta miten estää tuo matka?"
+
+"Hovissa on tusinan verran hyviä miekanmittelijöitä, jotka ovat
+ostettavissa vähemmälläkin kun mitä minulla on yhdessä taskussani.
+Siellä on de la Touche, nuori Turberville, vanha majuri Despard,
+Raymond de Carnac ja neljä Latour'ia. Kokoonnumme kaikki maantielle ja
+odotamme siinä."
+
+"Ja hyökkäätte arkkipiispan kimppuun?"
+
+"Ei, vaan sananviejien."
+
+"Oh, mainiota! Sinä olet sentään ensimmäinen veljien joukossa! Ellei
+Pariisiin mene mitään sananviejää, niin olemme pelastuneet, mene, mene
+äläkä menetä hetkeäkään, rakas Charlesini."
+
+"Tähän asti on kaikki hyvin, mutta mitäs me teemme heille sitte kun he
+ovat käsissämme. Minusta näyttää että voisimme menettää päämme siinä
+jupakassa. He ovat joka tapauksessa kuninkaan sananviejiä, emmekä me
+siis voi heitä miekallammekaan lävistää."
+
+"Eikö?"
+
+"Sitä ei tultaisi antamaan anteeksi."
+
+"Mutta huomaa, että ennenkuin asia selviääkään, on minulla taas
+vaikutusvaltani kuninkaaseen."
+
+"Varsin hyvä, pikku siskoni, mutta kuinka pitkäaikaiseksi muodostuu
+vaikutusvaltasi? Olisipa se miellyttävää elämää jos meidän joka kerta
+kuninkaan suosion vaihtuessa täytyisi pötkiä maanpakoon. Ei, Françoise,
+korkeintaan voimme pidättää sananviejät."
+
+"Miten sen voisitte toimittaa?"
+
+"Minullapa on hyvä tuuma. Viemme heidät markiisi de Montespan'in
+linnaan.
+
+"Miehenikö!"
+
+"Juuri niin. Portillac'iin."
+
+"Katkerimman vihamieheni linnaan. Oh Charles, ethän ole vakavissasi."
+
+"Päinvastoin. En koskaan ole ollut enemmän vakavissani. Markiisi oli
+eilen Pariisissa eikä ole vielä palannut. Missä on hänen vaakunalla
+varustettu sormuksensa?"
+
+Hänen sisarensa etsi jalokivien joukosta ja otti sieltä kultaisen
+leveäkantaisen sormuksen.
+
+"Tämä on avaimemme. Kun taloudenhoitaja Marçeau näkee sen, saamme
+varmasti joka vankikopin linnassa käytettäväksemme. Tämä tai ei mitään.
+Se on ainoa paikka missä turvallisesti voimme sananviejiä pitää."
+
+"Mutta kun puolisoni palaa kotiin?"
+
+"Niin, hän ehkä hämmästyy hieman vankejaan ja kohteliaalla Marçeau'lla
+tulee ehkä olemaan tuskallinen hetki tai pari. Mutta eihän siinä mahda
+viikkoakaan kulua ja sillä aikaa uskon että olet varmasti suorittanut
+taistelusi loppuun. Ei siis enää sanaakaan, aika on täpärällä. Hyvästi
+Françoise. Emme antaudu kamppailutta. Lähetän sanan sinulle tänä
+iltana, joten saat tietää miten meitä on onni suosinut."
+
+Hän syleili armaasti sisartaan, suuteli häntä ja kiiruhti sitte
+huoneesta.
+
+Tuntikausia veljensä lähdön jälkeen käveli rouva de Montespan
+äänettömin askelin pehmoisilla matoillaan edestakasin kädet nyrkissä,
+silmät leimuten ja koko sielunsa mustasukkaisuuden ja vihan vallassa.
+Kello löi kymmenen — yksitoista, tuli puoliyö ja yhä hän odotteli
+tuimana ja kiihkeänä, kuunnellen tarkasti joka askelta, joka
+mahdollisesti toisi hänelle toivotun viestin. Viimein se tulikin. Hän
+kuuli nopeita askeleita käytävässä, koputuksen eteisen oveen ja sitte
+pari kuiskaavaa sanaa mustalle hovipojalle. Kärsimättömyydestä vavisten
+ryntäsi hän huoneeseen ja otti itse kirjelapun tomuiselta
+ratsumieheltä, joka sen oli tuonut. Ainoastaan neljä sanaa oli siinä
+hötäisty likaiselle paperiliuskalle, mutta ne olivat omiaan
+nostattamaan punan hänen poskilleen ja hymyn hänen huulilleen. Se oli
+hänen veljensä käsialaa. Siinä seisoi: "Arkkipiispa ei tule tänä
+iltana."
+
+
+
+
+Viidestoista luku.
+
+YÖLLINEN RATSASTUS.
+
+
+De Catinat oli täydelleen selvillä tehtävänsä tärkeydestä. Asian
+salassa pitäminen, johon kuningas häntä oli velvoittanut, hänen
+ilmeinen kiihtymyksensä ja viestin sisältö, vahvistivat kaikki osaltaan
+niitä kulkupuheita, jotka alkoivat kierrellä hovissa. Hän tunsi kyllin
+hyvin ne juonet ja vastajuonet, joita hovi oli täynnä, tajutakseen että
+varovaisuus oli välttämätön hänen voidakseen saattaa perille kuninkaan
+määräyksen. Hän odotti sen vuoksi pimeän tuloa, ennenkuin antoi
+sotilaspalvelijalleen määräyksen tuoda hevoset portille, joka oli
+julkinen paikka. Kun hän sitte ystävineen asteli sinne, selvitti hän
+tälle tilanteen hovissa muutamin sanoin sekä huomautti, että heidän
+yöllinen ratsastuksensa mahdollisesti saattoi paljonkin vaikuttaa
+Ranskan tulevaan historiaan.
+
+"Minä pidän teidän kuninkaastanne", virkkoi Amos Green, "ja olen oikein
+iloinen saadessani ratsastaa hänen asiallaan. Hän on tosin pieni riepu
+ollakseen suuren kansan päämies, mutta hänellä on päällikön silmä. Jos
+hänet tapaisi Mainen metsissä yksinkin, niin voisi sanoa, ettei hän ole
+aivan tavallinen ihminen. No niin, olen hyvilläni, kun hän menee uusiin
+naimisiin, vaikka niin suuressa taloudessa olisi pitelemistä mille
+naiselle hyvänsä,"
+
+De Catinat hymähti hänen tuumilleen kuningattaren velvollisuuksista.
+
+"Oletteko aseistettu? kysyi hän. Teillä ei kai ole miekkaa tai
+pistoolia?"
+
+"Ei. Ellen voi ottaa pyssyäni mukaani, niin olen mieluummin ilman
+sellaista asetta, jota en ole tottunut käyttämään. Mutta minulla on
+veitseni. Kuinka niin sitte?"
+
+"Siksi vaan, että tämä saattaa olla vaarallista."
+
+"Missä suhteessa."
+
+"Moni estäisi mielellään tämän naimiskaupan. Kaikki ylhäisimmät miehet
+kuningaskunnassa ovat ankarasti sitä vastaan, ja jos he voisivat
+pidättää meitä matkallamme, niin voisivat he myös estää sen
+toimeenpanon ainakin tänä iltana."
+
+"Mutta minä luulin, että se oli salaisuus."
+
+"Hovissa ei ole mitään salaisuuksia. Perintöprinssi, kuninkaan veli,
+tai heidän ystävänsä näkisivät mielellään että joutuisimme Seinevirtaan
+ennenkuin saavuttaisimme arkkipiispan asunnon tänä iltana. Mutta kuka
+tuo on?"
+
+Pyylevä hahmo sukelsi esille hämärästä samalla tiellä, jolla hekin
+kulkivat. Kun se läheni, erottautui puussa riippuvan värillisen lampun
+valossa kaartinupseerin sini ja hopea. Se oli majuri de Brissac, de
+Catinat'n omasta rykmentistä.
+
+"Halloo! Minne matka?" kysyi hän.
+
+"Pariisiin, majuri."
+
+"Lähden itsekin sinne tunnin kuluttua. Ettekö odota minua, menemme
+sitte yhdessä?"
+
+"Valitan, mutta ratsastan sinne tärkeällä asialla, enkä voi odottaa
+minuuttiakaan."
+
+"Hyvä. Hyvää yötä sitte ja hauskaa matkaa."
+
+"Onko ystävänne majuri luotettava mies?" kysyi Amos Green katsahtaen
+taakseen.
+
+"Hän on varma kuin teräs."
+
+"Sittepä minä puhun hänelle pari sanaa."
+
+Amerikkalainen kiiruhti takaisin samaa tietä kuin oli tullutkin de
+Catinat'n jäädessä harmistuneena odottamaan. Kokonaista viisi minuuttia
+kului, ennenkuin hänen toverinsa taas yhtyi häneen, ja ranskalaisen
+kuuma soturiveri kiehui jo malttamattomuutta ja kiukkua.
+
+"Luulen että on parasta, että ratsastatte Pariisiin omin neuvoin",
+tuoksahti hän. Kun olen kuninkaan asioissa, en voi viivyttää matkaani
+kaikenlaisten mielijohteittenne vuoksi."
+
+"Olen pahoillani siitä", sanoi toinen rauhalliseen tapaansa. "Minulla
+oli hieman sanottavaa majurille, sillä ajattelin etten ehkä häntä enää
+tapaisi."
+
+"Tässäpä onkin hevosemme", sanoi kaartilainen työnnettyään auki
+takaoven. "Oletko ruokkinut ja juottanut ne kunnollisesti, Jaakko?"
+
+"Kyllä, kapteeni", vastasi hevosten tuoja,
+
+"Satulaan siis, ystävä Green ja levosta ei puhettakaan ennenkuin
+Pariisin tulet näkyvät."
+
+Hevosten tuoja katseli heidän lähtöään pilkallinen ilme kasvoillaan.
+"Etteköhän vain seisottele aikaisemmin. Saapa nähdä vaan. Eiköhän siitä
+ole huolta pidetty. Saapa nähdä, saapa nähdä", mutisi hän itsekseen.
+
+Pari virstaa nelistivät toverukset rinnakkain. Tuuli alkoi kiihtyä
+lännestäkäsin ja tummat pilvet peittivät taivaan, aika-ajoin paljastaen
+puolikuun. Tällöinkin oli niin pimeä ettei tietä, varjostavien puitten
+välissä ensinkään näkynyt, puhumattakaan silloin kun kuu peittyi
+kokonaan pilviin. Ainakin de Catinat'sta tuntui siltä, kun hän
+kurotteli päätään hevosensa korvien tasalle tai kumartui sen harjaan
+saakka voidakseen eroittaa tietä. Viimein kysäsi hän toveriltaan.
+
+"Saatteko mitään selvää tiestä?"
+
+"Näyttää siltä kuin siinä tänäpäivänä olisi kulkenut monta pyörää."
+
+"Mitä. Herran nimessä! Tarkotatteko todella että näette siinä pyörän
+jälkiä?"
+
+"Varmasti. Miksipäs en?"
+
+"Mitä hullutuksia. Minähän en näe tietä ensinkään."
+
+Amos Green nauroi sydämensä pohjasta.
+
+"Kun olette kulkenut metsissä öiseen aikaan yhtä usein kuin minä ja kun
+valon näyttäminen silloin merkitsee päänahkanne menetystä, niin tottuu
+pakostakin käyttämään silmiään."
+
+"Sitten on parasta että ajatte edellä ja minä seuraan teitä aivan
+kintereillä. No, mikä nyt on." Hän oli kuullut omituisen äänen, aivan
+kuin jotakin olisi katkennut ja amerikkalainen horjahteli satulassaan
+hetkisen.
+
+"Se oli toinen jalustimen hihna, joka putosi."
+
+"Voitteko löytää sen?"
+
+"Voin kyllä, mutta tulen toimeen ilmankin sitä. Jatkakaamme matkaamme
+vain."
+
+"Hyvä on, nyt voin nähdäkin teidät."
+
+Viitisen minuuttia ratsastettuaan tällätavoin aivan toistensa
+kintereillä, kuului toinen samanlainen ääni kuin äskenkin ja
+kaartilainen vierähti satulasta maahan. Hän oli tosin samassa hetkessä
+taas jaloillaan yhä pitäen suitsista kiinni, mutta hän kiroili niinkuin
+vihainen ranskalainen konsanaan voi.
+
+"Tuhannen perhanaa", huudahti hän, "mitäs nyt sitten on tapahtunut?"
+
+"Teidänkin jalustimenne hihna on katkennut."
+
+"Kaksi jalustimen hihnaa viiden minuutin kuluessa. Se ei ole
+mahdollista."
+
+"Se ei ole mikään sattuma", sanoi amerikkalainen vakavasti heittäytyen
+satulasta. "Mitä! Mitä tämä merkitsee. Minun toisestakin jalustimestani
+on hihna leikattu niin, ettei siinä ole jälellä kuin hiuskarvan
+verran."
+
+"Niin on minunkin. Voin tuntea sen kädelläni. Onko teillä tulukset.
+Ottakaamme valkeaa."
+
+"Ei, ei, se joka on pimeässä, on paraiten turvassa. Me näemme sen, mikä
+meille on tarpeellista."
+
+"Minun ohjanikin ovat leikatut."
+
+"Niin näkyy minunkin olevan."
+
+"Ja satulavyönikin."
+
+"Onpa ihme että olemme tähän saakka päässeet ehjin luin. Mutta kuka
+juutas meille tällaisen jutkun on tehnyt."
+
+"Kukapa muu kuin tuo Jaakko roisto! Hänen hoidossaan ovat hevoset
+olleet. Jumaliste, kun tulen taas Versailles'iin, saa hän tuntea, miltä
+hihna maistuu."
+
+"Mutta miksi hän olisi sen tehnyt?"
+
+"No, hänet on siihen houkuteltu. Hän on ollut niitten välikappaleena,
+jotka tahtoisivat estää matkaamme."
+
+"Hyvin mahdollista. Mutta heillä täytyy olla joku järkisyy tähän. Hehän
+tietävät varsin hyvin, että hihnojen katkeaminen ei voi estää meitä
+saavuttamasta päämääräämme, sillä voimmehan me ratsastaa satulattakin
+ja jos siksi tulee, niin voimme juostakin loppumatkan."
+
+"He toivoivat tietenkin, että me olisimme katkaisseet niskamme."
+
+"Yhden niskanhan saattaisi käydä niin, mutta tuskin toisen, saatuaan
+varoituksen edellisestä."
+
+"Mitä te sitte luulette heidän tarkoittavan", huudahti de Catinat
+kärsimättömästi. "Johonkin johtopäätökseenhän meidän täytyy päästä,
+sillä joka minuutti on kallis."
+
+Mutta toinen ei niinkään ollut saatavissa rauhallisesta ja
+järjestelmällisestä puhe- ja ajatustavastaan.
+
+"Heidän tarkoituksensa ei ole ollut pysäyttää meitä", jatkoi hän. "Mitä
+he siis ovat ajatelleet? He ovat ainoastaan voineet koettaa viivyttää
+meitä. Ja miksi sitten? Mitä se heille merkitsee, jos me tulemme
+perille tuntia aikaisemmin tai myöhemmin. Ei kerrassa mitään —."
+
+"Taivaan tähden —", keskeytti de Catinat kiivaasti.
+
+"— Miksi he tahtoisivat viivyttää meitä sitten?" jatkoi Amos Green
+jauhamistaan. "Mikäli voin nähdä, on siihen ainoastaan yksi syy ja se
+on se, että muut siten ennättäisivät edellemme ja sitten pidättäisivät
+meidät. Siinä se on, kapteeni. Panisinpa majavannahkalakin kaninnahkaa
+vastaan, että olen oikeilla jäljillä. Tällä tiellä on tepastellut
+ainakin tusina ratsumiehiä sitte kasteen laskeutumisen, ja jos me
+olemme viivytelleet matkallamme, niin on heillä ollut kyllin aikaa
+valmistaa suunnitelmiaan päämme menoksi."
+
+"Tottavie, te voitte olla oikeassa", sanoi de Catinat. "Mikä on
+ehdotuksenne siis?"
+
+"Ehdotan että ratsastamme takaisin ja kuljemme jotakin kiertotietä
+perille."
+
+"Se on mahdotonta. Meidän täytyy siinä tapauksessa ratsastaa Meudon'in
+tienristeykseen saakka ja siten pitentäisimmme matkaamme kymmenellä
+virstalla."
+
+"Parempi on olla perillä tuntia myöhemmin kuin olla pääsemättä sinne
+ensinkään."
+
+"Joutavia! Pelkän otaksuman perusteella meitä ei tieltä käännytetä.
+Virstan päässä on St Germainen tienristeys ja kun tulemme sinne, niin
+voimme kääntyä joen eteläpuoleiselle tielle ja siten muuttaa
+suuntaamme."
+
+"Mutta ellemme pääse sinne asti?"
+
+"Jos joku rohkenee asettua tiellemme, niin me kyllä tiedämme mitä
+silloin teemme."
+
+"Te siis taistelisitte?"
+
+"Luonnollisesti."
+
+"Mitä. Ehkä kokonaista tusinaa vastaan?"
+
+"Vaikka sataa vastaan, kun kerran olemme kuninkaan asialla."
+
+Amos Green kohautti olkapäitään.
+
+"Ette kai te pelkää?"
+
+"Kyllä, olen aikalailla pelossani. Tappelu on varsin paikallaan, ellei
+sitä voi välttää, mutta pidän hullun yrityksenä ratsastaa suoraapäätä
+loukkuun, kun voi kiertääkin sen."
+
+"Tehkää miten tahdotte", sanoi de Catinat vihaisesti. "Isäni oli
+kunnian mies, hänellä oli tuhansia tynnyrinaloja maata, eikä hänen
+poikansa aio väistää velvollisuuttaan kuningasta kohtaan."
+
+"Minun isäni oli kauppamies ja hän omisti tuhansia näädännahkoja ja
+hänen poikansa tuntee aina hullun ulkonäöstä."
+
+"Te olette häpeämätön, sir", huudahti de Catinat. "Me suoritamme tämän
+asian sopivammassa tilaisuudessa. Nyt jatkan minä matkaani ja varsin
+mielelläni näen teidän palaavan Versailles'iin takasin, jos se teitä
+huvittaa." Hän nosti erinomaisen kohteliaasti lakkiaan, hyppäsi
+satulaan ja ratsasti tietä eteenpäin.
+
+Amos Green epäröi hetkisen, mutta nousi hänkin satulaan ja oli pian
+saavuttanut toverinsa. De Catinat'in viha ei niin äkkiä sulanut ja hän
+ratsasti jäykin niskoin, taakseen vilkaisematta. Äkkiä hän näki jotakin
+joka sai hänet taas hymyilemään. Kaukana heidän edessään, kahden
+puuryhmän välissä näkyi epämääräinen luku keltaiselle vivahtavia
+valoja, niin tiheässä kuin kukat puutarhassa. Ne olivat Pariisin
+valoja.
+
+"Katsokaa" huudahti hän osoittaen niihin päin, "tuolla on kaupunki ja
+tässä lähellä täytyy St Germainen tienristeyksen olla. Lähdemme sitä
+tietä, välttääksemme mahdollisen vaaran."
+
+"Hyvä on, mutta teidän ei pitäisi ratsastaa niin kovasti, sillä
+satulavyönne voi milloin hyvänsä katketa."
+
+"Eikö mitä, tulkaa pois vaan, olemme aivan lähellä matkamme päämäärää.
+St Germainen tie alkaa juuri tuosta käänteestä ja sitte voimme määrätä
+tiemme valojen mukaan."
+
+Hän läimäytti piiskalla hevostaan ja he nelistivät yhdessä käänteen
+ohi.
+
+Seuraavassa tuokiossa syöksyivät molemmat päistikkaa hevosineen
+päivineen maahan, de Catinat osaksi hevosensa alle, kun hänen toverinsa
+taasen lennähti parinkymmenen askeleen päähän jääden siihen makaamaan
+liikkumattomana ja äänettömänä keskelle tietä.
+
+
+
+
+Kuudestoista luku.
+
+KUN ON PIRU MERRASSA.
+
+
+Monsieur de Vivonne oli asettanut väjytyksensä taitavasti. Umpinaisessa
+ajopelissä ja valittujen roistojen seurassa oli hän lähtenyt palatsista
+puolisen tuntia aikaisemmin kuin kuninkaan lähetit, ja sisarensa
+rahoilla oli hän toimittanut niin, ettei heidän matkansa menisi liian
+joutuin. Päästyään tienhaaraan oli hän käskenyt ajajan viemään
+ajopelinsä hieman eteenpäin ja oli sitonut kaikki ratsuhevoset aitaan
+oman silmälläpitonsa alla. Sitte oli hän asettanut vartijan hieman
+aikaisemmin tielle, jotta hän valomerkillä antaisi tiedon lähettien
+tulosta. Vankka köysi pingotettiin sitte eräästä tienviereisestä puusta
+kahdeksantoista tuuman korkeudelle ja merkin saatua oli köyden toinen
+pää pingoitettu tien toisella puolella olevaan portinpieleen.
+
+Tulijat eivät mitenkään saattaneet sitä huomata, varsinkin kun se oli
+pingoitettu juuri tien mutkaan, jotenka siis heidän hevosensa
+kompastuivat ja tulivat nurinniskoin maahan vieden ratsastajat
+mennessään. Samassa syöksähti tusina roistoja, jotka olivat lymyilleet
+puitten pimennossa, paljastetuin miekoin heidän kimppuunsa. Mutta
+heidän uhrinsa eivät liikahtaneetkaan. De Catinat makasi raskaasti
+hengittäen toinen jalka hevosen kaulan alla. Veri vuoti kapeana virtana
+hänen kalpeilla kasvoillaan, tippuen pisara pisaralta hopeisille
+olkalapuille, Amos Green ei tosin ollut haavoittunut, mutta kun
+satulavyö oli hevosen kaatuessa katkennut oli hän lentänyt niin
+hervottomasti ja sellaisella voimalla kovalle tielle, että oli
+menettänyt kokonaan hengityskykynsä. Monsieur Vivonne sytytti lyhdyn ja
+valaisi sillä kummankin tajuttoman miehen kasvoja.
+
+"Tämä on paha juttu, majuri Despard", sanoi hän lähimmälle miehelleen.
+"Luulen että he ovat kumpikin mennyttä miestä."
+
+"No, no. Sieluni kautta, ei mies minun nuoruudessani niin vähästä
+kuollut", vastasi toinen, kääntäen tuimat harmaantuneet kasvonsa lyhdyn
+valoon. "Olen lentänyt hevosen selästä useamman kerran kuin takissani
+on karvoja eikä minulle, lukuunottamatta paria luunmurtumaa, niistä
+koskaan ole ollut sen enempää haittaa. Pistä miekkasi hevosten
+kolmannen kylkiluun alle, de la Touche, eivät ne taida enää pystyä
+käyttämään kavioitaan näillä teillä."
+
+Kaksi syvää huokausta ja pään retkahdus maahan ilmaisi että kaksi
+uljasta sotaratsua oli vapautunut vaivoistaan.
+
+"Missä Latour on?" kysyi monsieur Vivonne. "Achille Latour on tutkinut
+lääketiedettä Montpellier'ssa. Missä hän on?"
+
+"Täällä, teidän ylhäisyytenne. Tapani ei ole kerskailla, mutta olen
+yhtä nokkela veitsen kuin miekankin käytössä ja erinäisillä sairailla
+oli leikki kaukana kun pääsin käsiksi heidän nahkaansa ensikerran.
+Kumpaista minun pitäisi tarkastaa?"
+
+"Tuota tuolla tiellä."
+
+Ratsumies kumartui Amos Greenin puoleen. "Tämä ei viivy enää kauan
+tässä maailmassa, voin päättää sen hänen hengityksestään."
+
+"Ja miten hän on vioittunut?"
+
+"Tapaus on _subluxatio epigastrii_. Tieteelliset nimitykset
+tuppautuvat yhä kielelleni, mutta on sangen vaikea pukea niitä
+jokapäiväisiin sanoihin. Mielestäni on parasta lävistää miekalla hänen
+kaulansa, sillä hänen loppunsa on aivan lähellä."
+
+"Ei, jos elämäsi on sinulle kallis", karjasi joukon johtaja. "Jos hän
+kuolee ilman haavoja, niin meitä ei voida syyttää siitä. Tutki nyt
+toista."
+
+Mies kumartui de Catinat'n yli ja pani kätensä hänen sydämelleen. Juuri
+silloin pääsi kapteenilta syvä huokaus, hän avasi silmänsä ja katseli
+ympärilleen kuten ihminen, joka ei tiedä missä hän on tai miten on
+tullut siihen. De Vivonne, joka oli vetäissyt lakkinsa silmilleen ja
+peittänyt alaosan kasvojaan vaipallaan, otti esille pullon ja kaatoi
+vähän sen sisällöstä vahingoittuneen miehen suuhun. Heti palautui puna
+hänen verettömille poskilleen ja hänen muistinsa virisi uudelleen.
+Hän kompuroi jaloilleen ja koetti raivokkaasti työntää luotaan
+pidättäjiään. Mutta hänen päätään huimasi ja hän pysyi hädintuskin
+pystyssä.
+
+"Minun täytyy päästä Pariisiin", huohotti hän, "minun täytyy päästä
+kuninkaan asialle. Joudutte perikatoon jos pidätätte minut."
+
+"Hänellä ei ole muuta vikaa kuin pari naarmua", sanoi entinen lääkäri.
+
+"Pitäkää kiinni häntä sitte ja viekää ensin kuoleva mies ajoneuvoihin."
+
+Lyhty valaisi ainoastaan pienen alan, jotenka sen ollessa käännettynä
+de Catinat'han päin, Amos Green joutui varjoon. Nyt he käänsivät lyhdyn
+sinne päin, jossa nuori mies makasi. Mutta hänestä ei ollut
+merkkiäkään. Hän oli kadonnut.
+
+Hetkisen tuijotti roistojoukko ympärilleen ja lyhdyn valo loi keltaista
+valoaan heidän töyhtölakkeihinsa, tuimiin silmiinsä ja hurjiin
+kasvoihinsa. Mutta sitte heiltä pääsi karkea kirousten tulva ja de
+Vivonne karahti valetohtorin kurkkuun ja olisi varmasti kuristanut
+hänet siihen paikkaan, elleivät toiset olisi käyneet väliin ja
+erottaneet heidät.
+
+"Sinä sen valehteleva koira", raivosi hän. "Sellaistako sinun
+taitavuutesi onkin? Mies on päässyt karkuun ja me olemme hukassa."
+
+"Hän on tehnyt sen kuolinkamppailussaan", läähätti toinen käheästi,
+nousten istuvilleen ja hieroen kaulaansa.
+
+"Vakuutan teille, että hän oli _in extremis_ [henkitoreissaan].
+Hän ei voi olla kaukana."
+
+"Se on totta, hän ei voi olla kaukana", sanoi de Vivonne. "Hänellä ei
+ole hevosta eikä aseita. Te, Despard ja de Carnac vartioikaa tätä,
+ettei hän pääse tekemään meille kolttosta. Sinä Latour ja sinä
+Turberville, ratsastakaa tietä eteenpäin ja odottakaa eteläisellä
+portilla. Jos hän aikoo Pariisiin ensinkään, niin täytyy hänen mennä
+sen kautta. Jos saatte hänet käsiinne, niin sitokaa hänet eteenne
+hevosen selkään ja tuokaa hänet kohtauspaikallemme. Joka tapauksessa
+asia on vähäpätöinen, sillä hän on muukalainen, tuo mies, ja aivan
+sattumalta mukana. Viekää toinen nyt ajoneuvoihin ja lähdemme heti
+liikkeelle, ennenkuin ennättävät tehdä hälyytyksen."
+
+Kaksi ratsumiestä lähti etsimään pakolaista ja de Catinat, yhä
+taistellen epätoivoisesti päästäkseen irti, vietiin St Germainen tietä
+pitkin eteenpäin ja paiskattiin ajoneuvoihin. Kolme ratsumiestä
+ratsasti edellä, ajomiestä käskettiin seuraamaan heitä ja de Vivonne,
+lähetettyään yhden miehistään viemään tietoa sisarelleen, seurasi
+muitten hurjimustensa kanssa vaunujen jälessä.
+
+Onneton kaartinupseeri oli nyt tullut täysin tajuihinsa ja huomasi
+olevansa ranteista ja nilkoista sidottuna vankina liikkuvassa tyrmässä,
+joka heilahteli raskaasti puoleen ja toiseen huonolla tiellä. Hän oli
+pudotessaan pyörtynyt ja hevosen paino oli pahasti ruhjonut hänen
+säärtään, mutta haava hänen kasvoissaan oli aivan vähäpätöinen ja veri
+oli jo kauan sitte tauonnut juoksemasta.
+
+Kuitenkin oli hänen sielunsa sairaampi kuin ruumiinsa. Hän painoi
+kasvonsa sidottuihin käsiinsä ja polki mielettömästi jalkojaan,
+huojutellen ruumistaan edestakasin epätoivossaan. Mikä hullu hän oli
+ollut! Moninkerroin hullu! Kuinka hän saattoi vanhana sotilaana, joka
+oli jotakin nähnyt sodastakin, mennä silmät auki sellaiseen loukkuun.
+Kuningas oli valinnut hänet, kaikkien muitten joukosta luotettavimpana,
+sanansaattajakseen ja nyt hän oli pettänyt hänet — pettänyt hänet niin
+häpeällisesti — miekanlyönnittä ja laukaustakaan ampumatta. Ja häntä
+oli varoitettukin. Nuori mies, joka ei tiennyt mitään hovin juonista,
+vaan jota johti luonnon antama järki, oli häntä varoittanut. De Catinat
+heittäytyi rajusti ajoneuvojen nahkapieluksille epätoivoisissa
+ajatuksissaan.
+
+Mutta sitte voitti järki taas, kuten kunnon kelttiläiselle rodulle on
+ominaista. Se mikä oli tapahtunut, oli tapahtunut, nyt oli katsottava,
+eikö sitä voinut jollakin tavalla korjata. Amos Green oli päässyt
+livistämään. Se oli suuresti de Catinat'n eduksi. Amos Green oli
+kuullut mitä kuninkaan käsky sisälsi ja hän oli myös käsittänyt sen
+tärkeyden.
+
+Tosin hän tunsi sangen vähän Pariisia, mutta sellainen mies, joka
+eksymättä löysi öisen tiensä Mainen aarniometsissä, ei varmaankaan
+erehtyisi hakiessaan Pariisin arkkipiispan tunnettua taloa. Mutta sitte
+hän muisti asian, joka lyijynraskaana rupesi painamaan hänen sydäntään.
+Hän muisti äkkiä, että kaupungin portit suljettiin kello kahdeksalta
+illalla. Nyt oli kello yhdeksän paikkeilla. Itse olisi hän helposti
+päässyt sisään, sillä hänen vormunsa olisi ollut varma passi kuninkaan
+asioissa. Mutta miten pääsisi Amos Green sinne, muukalaisena ja
+siviilimiehenä? Se oli mahdotonta, selvästi mahdotonta. Ja sittenkin,
+huolimatta kaikesta, tunsi hän epämääräistä toivoa, että tuo tarmokas
+ja aina keinon keksivä mies jollakin tavalla suoriutuisi kaikista
+vaikeuksista.
+
+Ja sitte rupesi hän miettimään pakoa. Ehkäpä hän itse vielä kerkiäisi
+viemään perille kuninkaan käskyn! Mitä miehiä mahtavat hänen
+kiinniottajansa olla? He eivät olleet sanallakaan ilmaisseet, kenen
+asioilla he liikkuivat. Monsieur ja perintöprinssi johtuivat hänen
+mieleensä. Ehkä toisen heistä. Hän oli tuntenut ainoastaan yhden
+roistoista, nimittäin majuri Despardin, miehen joka alituiseen oleskeli
+Versailles'in huonoimmissa viinituvissa ja jonka miekka aina oli valmis
+sen puolesta, jolla kulloinkin oli täysinäisempi kukkaro. Ja minne
+olivat he viemässä häntä? Ehkä kuolemaan. Mutta jos he olisivat
+tahtoneet päästä hänestä, miksi he siis olivat virvotelleet häntä, kun
+hän jo oli tiedottomana. Ja entä ajopelit sitte? Mikä tarkoitus tällä
+kaikella oli? Uteliaana kurkisti hän vaununakkunasta.
+
+Ratsumies oli kummallakin puolella, mutta edessä oli akkuna ja
+sen läpi saattoi hän hieman tarkata ympäristöään. Pilvet olivat
+häipyneet ja kuu paistoi kirkkaasti valaisten laajaa seutukuntaa
+himmeällä loisteellaan. Oikealle avautui laaja näköala; suuria ketoja
+ja puuryhmiä siellä täällä sekä joku linnantorni, joka kohosi
+metsikköjen yli. Jostakin luostarista kuului kumea kellonsoitto, joka
+tuli ja meni tuulenhenkäysten mukana. Vasemmalla näkyi kimmeltelevä
+Pariisi. Se jäi nopeasti taakse. Hänen matkansa ei siis käynyt
+Versailles'iin eikä pääkaupunkiin. Taas rupesi hän miettimään paon
+mahdollisuuksia. Miekka oli häneltä otettu ja molemmat pistoolit olivat
+jääneet hänen hevosraukkansa satulalaukkuihin. Hän oli siis aseeton ja
+vaikka hän voisikin irroittaa siteensä, oli hänellä tusina miehiä
+vastassaan. Kolme ratsasti rinnan hänen edellään, yksi oli kummallakin
+puolella ja kavion kopseesta päättäen arvioi hän jälessätulevien luvun
+ainakin puoleksi tusinaksi. Liian monta vastustajaa siis aseettomalle
+miehelle. Siinä tuumiskellessaan sattui hänen huomionsa ajomiehen
+leveään selkään ja äkkiä huomasi hän vaunun lampun valossa jotakin,
+joka sai hänet kauhistumaan.
+
+Mies näytti ilmeisesti vaikeasti haavoitetulta. Oli merkillistä, että
+hän siitä huolimatta pysyi istuimellaan ja pystyi sellaisella voimalla
+piiskaamaan hevosiaan. Hänen päällystakkinsa selkämyksessä aivan
+vasemman lapaluun alla ammotti pitkä viilto, joka oli vedetty jollakin
+terävällä aseella ja sen ympärillä oli laaja puna, joka puhui selvää
+kieltä. Mutta siinä ei ollut kaikki. Kun hän kohotti piiskansa ja kuu
+valaisi hänen käsiään, huomasi de Catinat että ne olivat ylt'yleensä
+tahmeina verestä. Kapteeni kurottautui nähdäkseen miehen kasvoja, mutta
+hänen leveälierinen lakkinsa oli vedetty silmille ja päällystakin
+kaulus oli pystyssä, joten hänen kasvonsa olivat kokonaan varjossa.
+Miehen äänettömyys ja kauheat jäljet olivat jähmetyttää de Catinat'n
+urhean sydämen ja hän mutisi hiljaa erään hugenottivirren, sillä hän
+tuli siihen päätökseen, ettei muu kuin paholainen itse voinut ajaa
+vaunuja veripunasin käsin, miekan läpi selässä.
+
+Nyt olivat he saapuneet paikalle, jossa päätie jatkui suoraan
+eteenpäin, vaan jossa eräs sivutie kääntyi jyrkkää alamäkeä suoraan
+Seinevirtaa kohti. Etujoukko jatkoi matkaansa päätietä ja sivulla
+ratsastavatkin seurasivat heitä kun de Catinat hämmästyksekseen
+huomasi, että ajopelit äkkiä kääntyivätkin jyrkännettä alas, hevosten
+lähtiessä nelistämään minkä käpälästä pääsivät ja ajomiehen ruoskiessa
+niitä raivokkaasti, niin että kömpelötekoiset ajopelit pomppien
+häilyivät tiepuolesta toiseen heitellen häntä istuimelta istuimelle.
+Hänen takanaan kuului hämmästyneitä huudahduksia ja sitte huimaa
+takaa-ajoa. Lentämällä he kaikki lensivät, puitten vilistessä ohi
+tiepuolessa ja hevosten nelistäessä niin että mahat maata viistivät, ja
+yhä heilautteli tuo punakätinen paholainen ruoskaansa ja kiljui
+hurjistuneille hevosille. Vuoronperään heilahtelivat vaunut oikealle ja
+vasemmalle, toisinaan ne kulkivat vain kahden pyörän varassa ja olivat
+pyörähtämäisillään ympäri. Ja vaikka he matkasivat nopeasti, ajoivat
+heidän takaa-ajajansa vielä nopeammin. Kavioitten kopina kuului aivan
+selän takana ja pian näkyi jo sivuakkunasta hevosen turpa, sitten
+silmät, korvat, kaula ja vihdoin koko hevonen ja sen selässä
+tuimakatseinen Despard pistoolin piipun loistaessa hänen kädessään.
+
+"Tähtää hevosia, Despard", kuului komentava ääni takaa.
+
+Kuului pamaus ja vaunut kallistuivat arveluttavasti, kun hevonen
+suonenvedontapaisesti hypähti syrjään. Mutta ajaja kiljui yhä ja
+heilutti piiskaansa ja yhä vierivät vaunut eteenpäin. Nyt kääntyi tie
+äkkiä ja tuolla näkyi aivan suoraan edessä Seinevirta kylmänä ja
+tyynenä välkkyen kuutamossa. Molemmin puolin tietä oli maa tasaista ja
+laski lakeasti suoraan vedenkalvoon asti. Ei merkkiäkään sillasta
+näkynyt, ainoastaan tummana pilkkuna keskellä jokea näkyi lautta, joka
+palasi viemästä myöhäisiä matkustajia joen toiselle rannalle. Ajaja
+vain ei häikäillyt, vaan kiristäen ohjaksia pakotti hevoset suoraapäätä
+jokeen. Tuntiessaan kylmän veden jaloissaan epäröivät ne ja juuri
+silloin kaatui toinen niistä valittaen kyljelleen. Despardin kuula oli
+sittenkin vaikuttanut. Salamana heittäytyi ajomies istuimeltaan jokeen,
+mutta takaa-ajavat ratsut ehättivät ennen ja ympäröiden hänet joka
+puolelta tarttuivat häneen, ennenkuin hän ennätti syvemmälle ja vetivät
+hänet rannalle. Hänen leveälierinen lakkinsa oli temmellyksessä
+pudonnut ja de Catinat näki hänen kasvonsa kuunvalossa. Taivaan
+nimessä! Sehän oli Amos Green.
+
+
+
+
+Seitsemästoista luku.
+
+PORTILLAC'IN VANKITYRMÄ.
+
+
+Roistot hämmästyivät yhtä paljon kuin de Catinat'kin, kun he huomasivat
+tällä eriskummallisella tavalla vanginneensa uudelleen sanansaattajan,
+jota he jo olivat pitäneet menneenä miehenä. Heiltä pääsi oikein
+kirousten ja huudahdusten ryöppy, kun he riisuttuaan hänen suuren
+päällystakkinsa näkivät nuoren amerikkalaisen tummat vaatteet.
+
+"Tuhannen perhanaa", huudahti eräs heistä. "Tämähän on sama mies, jota
+tuo pirun kakara Latour luulotteli meille kuolleeksi!"
+
+"Kuinka hän tänne tuli?"
+
+"Ja missä on Etienne Arnoud?"
+
+"Hän on pistänyt Etiennen kuoliaaksi. Katsokaas tuota pitkää viiltoa
+päällystakissa."
+
+"Niin ja katsokaa hänen käsiään! Hän on tappanut Etiennen ja ottanut
+hänen päällystakkinsa ja lakkinsa."
+
+"Mitä, meidän ollessa aivan käden ulottuvilla!"
+
+"Niin, siitä ei päästä."
+
+"Jumaliste", jyrähti vanha Despard. "En puolestani koskaan rakastanut
+erikoisesti Etienneä, mutta olen tyhjentänyt yhden ja toisen lasin
+viiniä hänen kanssaan ja pidänpä huolen siitä, että hänen kuolemansa
+tulee kostetuksi. Pannaanpa nämä ohjakset poikasen kaulaan ja
+ripustamme hänet lähimpään puuhun."
+
+Useampia paria käsiä oli jo riisumassa kuollutta hevosta kun de Vivonne
+raivasi tiensä keskelle joukkoa ja muutamalla käskevällä sanalla esti
+väkivallanteon.
+
+"Jos henkenne on teille jonkin arvoinen, niin älkää koskeko siihen
+mieheen", sanoi hän.
+
+"Mutta hän on tappanut Etiennen."
+
+"Siitä asiasta sovitaan myöhemmin. Tänä iltana on hän kuninkaan
+sanansaattaja. Onko toinen turvassa?"
+
+"Hän on täällä."
+
+"Sitokaa tämä mies ja asettakaa hänet toisen viereen. Riisukaa kuollut
+hevonen ja de Carnac, valjasta oma hevosesi sen paikalle. Voit hypätä
+ajurinistuimelle ja ajaa, sillä meillä ei ole enää pitkä matka
+määräpaikkaan."
+
+Vaihto oli äkkiä tehty, Amos Green istutettiin de Catinat'n viereen ja
+pian olivat vaunut taas työläästi nousemassa samaa jyrkännettä ylös,
+jota ne äsken sellaisella vauhdilla olivat tulleet alas. Amerikkalainen
+ei ollut sitte vangitsemisensa virkkanut sanaakaan; hän oli seisonut
+tylsänä, kädet rinnan yli sidottuina, sill'aikaa kun hänen kohtalostaan
+oli kiistelty. Nyt, kun hän taas oli kahden toverinsa kanssa, hän
+rypisteli silmäkulmiaan ja mutisi itsekseen kuten ainakin mies, jota
+onnetar on kohdellut kovakätisesti.
+
+"Nuo saakelin hevoset", murisi hän. "Amerikkalainen hevonen olisi
+mennyt veteen kuin sorsa vain. Monta kertaa olen uittanut Sagamore
+oriini Hudsonin poikki. Jos olisimme päässeet joen yli, niin olisi
+meillä ollut suora tie Pariisiin."
+
+"Rakas ystäväni", virkkoi de Catinat pannen sidotut kätensä toverinsa
+käsille, "voitteko antaa minulle anteeksi äskeiset puheeni
+Versailles'sta lähdettyämme?"
+
+"No, no, mies, en ole ajatellutkaan niitä."
+
+"Te olitte tuhannesti oikeassa ja minä olin kuten sanoitte, hullu —
+sokea, itsepäinen hullu. Kuinka jalomielisesti teittekään kun ette
+jättänyt minua. Mutta miten jouduitte mukaan. En ole eläessäni
+hämmästynyt niin perinpohjin kuin nähdessäni äsken teidän kasvonne."
+
+Amos Green naurahti itsekseen.
+
+"Ajattelin, että olisitte hämmästynyt aikalailla, jos olisitte tiennyt
+kuka teidän ajajananne oli", virkkoi hän. "Kun putosin hevosen selästä,
+makasin aivan hiljaa, osaksi saadakseni takaisin hengityskykyni, mutta
+myös senvuoksi että katsoin terveellisemmäksi maata kuin seista, kun
+huomasin korvien juuressa niin monta kalisevaa miekkaa. Kun he sitte
+kaikki kokoontuivat teidän ympärillenne, vyörytin itseni ojaan ja
+ryömien sitä myöten pääsin tien risteykseen puitten varjoon, ja ennen
+kuin he huomasivatkaan poistumistani, olin jo vaunujen luona.
+Välähdyksenä selvisi minulle silloin ainoa keino, jolla mahdollisesti
+voisin auttaa teitä. Ajomies oli kääntynyt katselemaan mitä hänen
+takanaan tapahtui. Silloin sivalsin veitseni, hypähdin etupyörälle ja
+tukin hänen suunsa ainaiseksi."
+
+"Ääntä päästämättäkö hän lähti?"
+
+"En ole turhan vuoksi elänyt intiaanien parissa."
+
+"Entäs sitten?"
+
+"Vedin hänet ojaan ja puin päälleni hänen päällystakkinsa ja lakkinsa.
+En ottanut hänen päänahkaansa kuitenkaan."
+
+"Päänahkaansa? Taivas! Sehän kuuluu vain villeille."
+
+"No, niin, ajattelin ettei se ehkä kuulu maan tapoihin. Olenpa
+hyvilläni etten tehnyt sitä. Tuskin olin sitte saanut ohjat käsiini,
+kun he toivat teidät sidottuna vaunuihin. En pelännyt, että he
+tuntisivat minua, mutta olin levoton siitä etten tietäisi mitä tietä
+ajaisin ja siten paljastaisin itseni. Mutta he helpottivat tehtävääni,
+kun he asettivat kolme ratsua edelleni ja suoriuduin mainiosti, kunnes
+näin tuon tienhaaran ja läksin vasemmalle. Olisimme päässeet heidän
+käsistään, ellei tuo roisto olisi ampunut hevosta ja jos ne mielellään
+olisivat menneet veteen."
+
+Kapteeni puristi uudelleen toverinsa käsiä. "Te olette ollut yhtä
+uskollinen minulle kun miekka kahvalle. Se oli rohkeasti ajateltu ja
+uljaasti tehty."
+
+"Mutta mitäs nyt?" kysyi Amos Green.
+
+"En tiedä keitä nämä miehet ovat enkä myöskään minne meitä viedään."
+
+"Todennäköisesti heidän kyläänsä, poltettaviksi."
+
+De Catinat nauroi levottomuudestaan huolimatta. "Te näytte
+välttämättömästi tahtovan olla Amerikassa. Ranskassa ei toimiteta näitä
+asioita sillä tavalla."
+
+"Näkyvätpä olevan Ranskassa sangen valmiita hirttämäänkin. Uskokaa
+pois, tunsin itseni sangen onnettomaksi kun he äsken panivat nuo
+ohjakset kaulaani."
+
+"Otaksun, että he vievät meidät johonkin paikkaan, johon he voivat
+sulkea meidät, kunnes asia haihtuu mielistä."
+
+"Hyvä, silloin saavat olla varovaisia meidän suhteemme."
+
+"Miten niin?"
+
+"Muussa tapauksessa he eivät ehkä tarvittaessa löydä meitä."
+
+"Mitä te tarkoitatte?"
+
+Vastaukseksi nykäsi ja väänsi amerikalainen pari kertaa käsiään ja piti
+niitä erillään hänen edessään.
+
+"Siunatkoon, sehän on ensimmäinen oppi, jonka imeväinen
+saa intiaanimajassa. Olen ennen päässyt irti Huronien
+raakanahkasiteistäkin, miten sitte jäykkä jalustinhihna voisi minua
+pidellä. Ojentakaa kätenne tänne." Muutamalla sukkelalla käänteellä
+aukaisi hän de Catinat'n siteet. "Nyt jalat. He saavat oppia että meitä
+on helpompi ottaa kuin pitää kiini."
+
+Samalla alkoi kulku hiljetä ja edellä ratsastavat seisattuivat
+kokonaan. Katsoessaan akkunasta näkivät vangit edessään suuren tumman
+rakennuksen, joka oli niin korkea ja laaja että se sulki kaiken
+näköalan. Heidän yllään oli korkea holvikäytävä ja lampun valossa näkyi
+karkeatekoinen puuportti joka oli varustettu raskailla rautapienoilla
+ja terävillä piikeillä. Portin yläosassa oli rautaristikko, ja sen
+takaa näkyi lyhdyn tuike silloin tällöin sekä vanhat parrakkaat kasvot,
+jotka tirkistelivät heitä ristikon läpi. De Vivonne seisoi
+jalustimissaan ja kurotti päätään ristikkoon, niin että nuo kaksi
+miestä, jotka innokkaimmin olisivat tahtoneet tietää mistä oli kysymys,
+eivät voineet kuulla vähääkään keskustelusta. He näkivät ainoastaan,
+että ratsumies piti kultasormusta yläällä ja että alempana olevat
+kasvot, jotka alussa näyttivät tuimilta ja mahdottomilta, nyt rupesivat
+nyökkäämään ja hymyilemään. Hetkeä myöhemmin katosivat kasvot kokonaan
+ja portti avautui naristen vanhoilla saranoillaan. Ajoneuvot ajoivat
+linnanpihalle ja jäi muu seurue paitsi de Vivonne portin ulkopuolelle.
+Kun hevoset seisahtuivat, keräytyi joukko raa'an näköisiä miehiä
+ajoneuvojen ääreen ja he vetivät vangit kovakouraisesti ulos. Ympärillä
+liekehtivien soihtujen valossa huomasivat he nyt, että heidät oli
+suljettu korkeatornisten muurien sisäpuolelle. Suuriruhoinen, parrakas
+mies, sama joka oli ollut ristikon takana, seisoi aseistetun joukon
+keskellä ja jakoi siinä määräyksiään.
+
+"Ylempään koppiin, Simon", sanoi hän. "Ja pidä huoli että he saavat
+kaksi kupoa olkia ja leipäkyrsän, kunnes saamme tietää isäntämme
+tahdon."
+
+"En tiedä kuka teidän isäntänne lienee, mutta tahtoisin tietää millä
+valtuuksilla hän uskaltaa pidättää kaksi kuninkaan sanansaattajaa
+heidän matkallaan?"
+
+"Pyhän Dionysiuksen nimessä. Jos minun isäntäni suvaitsee tehdä
+kuninkaalle pienen kepposen, niin olen minä mukana", vastasi kopea ukko
+nauraen. "Mutta nyt suu poikki. Vie pois heidät, Simon, ja sinä olet
+heistä vastuussa minulle."
+
+Turhaan de Catinat raivosi ja uhkaili hirvittävillä toimenpiteillä
+niitä kaikkia, jotka olivat osallisena hänen vangitsemisessaan. Kaksi
+kookasta palvelijaa työnsi häntä takaa ja yksi veti häntä edestä ja
+pakoittivat hänet täten menemään kapeasta ovesta kivitetylle
+käytävälle, pienen kankeaan takkiin puetun miehen näyttäessä tietä.
+Vankien jalat olivat kytketyt niin, että he voivat ottaa ainoastaan
+hyvin lyhyitä askelia. Laahustaen täten eteenpäin kulkivat he kolmen
+peräkkäisen käytävän ja kolmen oven läpi, joista jokaisen pieni mies
+avaimillaan lukitsi ja telkitsi. Sitte he nousivat ylös kivisiä
+kiertoportaita, jotka olivat kuluneet kuopille vuosisataisesta käytöstä
+ja lopulta heidät työnnettiin nelikulmaiseen pieneen koppiin, jonne
+heidän perässään heitettiin kaksi kupoa olkia. Hetkistä myöhemmin
+kuului raskas avain kääntyvän lukossa ja he jäivät kahden omiin
+mietteisiinsä kukin.
+
+Mustaa mustemmat olivatkin de Catinat'n mietteet. Hyvä onni oli
+auttanut hänet hoviin ja nyt oli huono onni murskannut kaikki. Hän
+olisi turhaan viitannut omaan voimattomuuteensa. Hän tunsi siinä
+suhteessa kuninkaallisen herransa hyvin. Hän oli antelias, kun hänen
+käskyjään noudatettiin, mutta heltymätön, jos niissä erehtyi. Hän ei
+tuntenut mitään puolustusta siinä suhteessa. Huono-onninen mies oli
+hänestä yhtä kamala kuin tehtävänsä laiminlyöjäkin. Tärkeällä hetkellä
+oli kuningas uskonut hänelle tuikitärkeän tehtävän ja hän ei ollut
+pystynyt sitä suorittamaan. Mikäpä pelastaisi hänet enää epäsuosiosta
+ja tuhosta? Vähät hän välitti vankityrmästä tai epävarmasta
+kohtalostaan, mutta hänen sydäntään painoi tärvelty virkaura ja niitten
+riemu, jotka kademielin olivat seuranneet hänen nopeaa ylenemistään.
+Lisäksi olivat Pariisissa hänen omaisensa — oma suloinen Adelensa ja
+hänen vanha setänsä, joka oli ollut hänelle isänä. Kukapa heitä nyt
+suojelisi heidän kohtaloissaan, kun hän oli menettänyt sen voiman,
+jolla hän olisi voinut heitä tukea. Kuinka kauan kestäisikään, kun he
+taas saattoivat joutua Dalbertin ja hänen rakuunainsa raakuuksille
+alttiiksi. Hän puri hampaitaan sitä ajatellessaan ja heittäytyi
+voihkien olkivuoteelleen, himmeästi valaistussa kopissaan.
+
+Mutta hänen tarmokas toverinsa ei ollut autautunut alakuloisuuden
+valtaan. Heti kun vankilan ovi rasahti lukkoon ja hän tiesi, ettei
+häntä enää häirittäisi, oli hän vapauttanut itsensä kahleistaan ja oli
+tunnustellut seiniä ja permantoa saadakseen selville millainen se
+paikka oikein oli, johon heidät oli teljetty. Hänen etsiskelynsä
+päättyi takan löytöön eräässä nurkassa ia sinne oli heitetty kaksi
+paksua pölkkyä, jotka varmaankin olivat olleet edellisten asukasten
+päänalustana. Kun hän oli saanut varmuuden siitä, ettei ollut mitään
+mahdollisuutta päästä piipun kautta pakenemaan, veti hän molemmat
+pölkyt akkunan puoleiselle seinälle. Panemalla pölkyt päällekkäin ja
+nousemalla niiden päälle varpailleen ylettyi hän akkunaa kannattavaan
+poikkipuuhun saakka. Sovittaen jalkansa seinässä olevaan
+kolontapaiseen, veti hän sitte itsensä niin korkealle että saattoi
+nähdä linnanpihan joka juuri tyhjeni ihmisistä. Ajopelit ja de Vivonne
+olivat juuri poistumassa, kun hän pääsi ylös ja hetkeä myöhemmin kuuli
+hän raskaan portin narinan ja ulkopuolelle jääneitten ratsujen
+kavionkopinan. Vanha hovimestari ja hänen apurinsa olivat poistuneet.
+Soihdutkin olivat poissa ja paitsi parin vartiomiehen tasaista
+astuntaa, joka kuului kaksikymmentä jalkaa alempaa, vallitsi
+täydellinen hiljaisuus koko suuressa linnassa.
+
+Ja suuri linna se olikin. Tukien itseään käsillään näki hän
+ihmeekseen edessään mahtavan muurin torneineen, huippuineen ja
+rintavarustuksineen, kaikki hiljaisina ja kylminä kuun loisteessa.
+Omituisia ajatuksia valautuu ihmisen mieleen tuollaisina erikoisina
+hetkinä. Hän muisti äkkiä kirkkaan kesäpäivän tuolla puolen valtamerta,
+kun hän ensi kertaa oli tullut etelään Albanysta ja kuinka hänen isänsä
+oli tullut häntä vastaan Hudsonjoen varrella olevalle telakalle ja
+sitte vienyt hänet kanavaportin kautta näyttääkseen hänelle Peter
+Stuyvesant'in taloa, muka esimerkkinä siitä kuinka suuri se kaupunki
+oli, joka vast'ikään oli siirtynyt alankomaalaisilta englantilaisten
+käsiin. Ja kuitenkaan ei Peter Stuyvesant'in talo ja hänen huvilansa
+yhteensä ollut yhden ainoan siipirakennuksenkaan kokoinen tähän linnaan
+verraten, joka taasen vuorostaan oli kuin koirankoppi Versailles'n
+rinnalla. Hän toivoi, että hänen isänsä nyt olisi täällä näkemässä
+kaikkea tätä suuruutta, mutta sitte hän peruuttikin toiveensa, kun hän
+äkkiä muisti olevansa vanki kaukaisessa maassa ja että hänen näköalansa
+rajoittui siihen mitä hän vankilansa ahtaasta akkunasta saattoi nähdä.
+
+Akkuna oli niin suuri, että hän hyvin olisi voinut ryömiä siitä ulos,
+ellei siinä olisi ollut ristikkoa. Hän pudisteli sitä ja riippui siitä,
+mutta sen tangot olivat sormen vahvuisia ja ne olivat huolellisesti
+liitetyt, jotenka ne eivät antaneet perään. Sitten hän, saatuaan
+vakavamman jalansijan ja pidellen itseään yhdellä kädellä, koetti
+veitsellään särkeä liitoskohtaa. Mutta se oli sementtiä ja niin sileää
+ja kovaa kuin lasi. Hänen veitsensä vääntyi, kun hän sen siihen upotti.
+Mutta ympäryskivi oli hiekkakiveä eikä siis vallan kovaa. Jos hän voisi
+saada sitä koverretuksi, niin saattaisi hän ehkä vetää irti sekä tangot
+että sementin. Hän hyppäsi takaisin permannolle ja rupesi tuumimaan,
+miten hän edullisimmin kävisi työhön käsiksi, kun hänen huomionsa
+kääntyi toverinsa valitteluihin.
+
+"Näytätte sairaalta, ystäväni", sanoi hän.
+
+"Sieluni on sairas", huokaili toinen. "Voi, mikä kirottu hullu olen
+ollutkaan. Se vie minulta aivan järjen."
+
+"Jokin painaa mieltänne?", sanoi Amos Green istuutuen puupölkyilleen.
+
+Kapteeni teki kärsimättömän liikkeen.
+
+"Kuinka voitte kysyäkään sellaista, kun yhtä hyvin kuin minäkin
+tiedätte, kuinka surkeasti tehtäväni epäonnistui. Kuningashan tahtoi,
+että arkkipiispa vihkisi heidät. Kuninkaan tahto on laki, siis joko
+arkkipiispa tai ei kukaan. Tällä hetkellä olisi hänen pitänyt olla
+palatsissa. Hyvä Jumala! Voin nähdä kuninkaan yksityishuoneen, voin
+nähdä hänen siellä odottavan yhdessä rouva de Maintenon'in kanssa,
+voinpa kuulla heidän keskustelevan onnettomasta de Catinat'sta — —"
+Hän painoi kasvonsa käsiinsä uudelleen.
+
+"Minäkin näen tuon kaiken," sanoi amerikkalainen melkein tylsästi,
+"mutta näen jotakin muutakin."
+
+"Mitä sitten?"
+
+"Näen arkkipiispan vihkimässä heitä."
+
+"Arkkipiispan? Oletteko raivohullu?"
+
+"Mahdollisesti, mutta minä näen hänet."
+
+"Hän ei voi olla palatsissa."
+
+"Päinvastoin. Puolituntia sitte saapui hän palatsiin."
+
+De Catinat hypähti pystyyn. "Palatsissa!" huudahti hän. "Kuka hänelle
+siis tiedon olisi vienyt?"
+
+"Minä sen toimitin", sanoi Amos Green.
+
+
+
+
+Kahdeksastoista luku.
+
+YLLÄTYSTEN YÖ.
+
+
+Jos amerikkalainen luuli tällä lyhyellä ilmoituksellaan
+hämmästyttäneensä ja ilahuttaneensa toveriaan, niin erehtyi hän
+pahanpäiväisesti, sillä de Catinat lähestyi häntä myötätuntoinen ja
+huolekas ilme kasvoillaan ja pani hyväillen kätensä hänen olkapäälleen.
+
+"Rakas ystäväni", alkoi hän. "Olen ollut ajattelematon ja itsekäs. Olen
+suurennellut omia pikkuhuoliani enkä ole ajatellut ensinkään niitä
+vaivoja, joita te puolestani olette nähnyt. Pudotessanne hevosen
+selästä olette ehkä loukannut itsenne pahemminkin kuin luulette. Pankaa
+nyt maata oljille ja koettakaa hieman nukk — — —"
+
+"Vakuutan teille että arkkipiispa on perillä", intti Amos Green
+kärsimättömästi.
+
+"Aivan niin, aivan niin. Tuolla on vettä astiassa, minäpä kastelen
+siinä kaulaliinani ja sidon sen päänne — — —"
+
+"Kuuletteko mies! Ettekö ymmärrä? Piispa on palatsissa."
+
+"On, on", sanoi de Catinat rauhoittavasti. "Aivan varmaan hän on
+siellä. Toivon ettei teillä ole tuskia?"
+
+Amerikkalainen heristeli nyrkkejään ja huusi: "Te luulette, että olen
+tullut hulluksi ja tottavie, ei puutu paljon, ettette sitä teekin
+minusta. Kun kerran sanon että lähetin piispan sinne, niin tarkoitan
+että todella olen pitänyt huolen siitä. Ettekö muista, että palasin
+puhuttelemaan ystäväänne majuria?"
+
+Nyt oli kapteenin vuoro tulla kärsimättömäksi.
+
+"Kyllä, entä sitte?" kysyi hän käyden toista käsivarteen.
+
+"No niin, kun me lähetämme metsissä vakoilijan liikkeelle, niin, jos
+asia on sen arvoinen, lähetämme tunnin kuluttua toisen, jotenka toinen
+niistä ainakin tulee takaisin ehjin nahoin. Se on irokeesien tapa ja
+hyvä tapa onkin."
+
+"Hyvä Jumala! Minä alan luulla, että olette pelastanut minut."
+
+"Älkää nipistäkö käsivarttani niin jumalattomasti. Kävin siis majuria
+puhuttelemassa ja pyysin häntä Pariisiin mennessään sivuuttamaan
+arkkipiispan oven."
+
+"Ja sitte, mitä sitte?"
+
+"Näytin hänelle liitupalasta ja sanoin hänelle, että jos olemme käyneet
+siellä, niin näette suuren ristin vasemmalla ovenpielestä. Ellei tuota
+ristiä näy siinä, niin menkää taloon ja pyytäkää arkkipiispaa lähtemään
+palatsiin, minkä kavioista lähtee. Majuri lähti tuntia myöhemmin, hän
+oli siis Pariisissa puolen yhdentoista maissa. Piispa oli ehkä
+ajoneuvoissaan kello yksitoista ja Versailles'hin hän joutui puolta
+tuntia myöhemmin, siis puoli kaksitoista. — Jumaliste, luulenpa että
+olen tehnyt hänet hulluksi!"
+
+Ei ollut ihme, että nuori eränkävijä säikähti kertomuksensa vaikutusta.
+Hitaalla ja vakavalla luonteellaan hän ei pystynyt käsittämään tulisen
+ranskalaisen äkillisiä ja rajuja mielialan vaihteluja. De Catinat, joka
+oli irroittanut siteensä ennenkuin heittäytyi vuoteelleen, pyöri nyt
+koppinsa ympäri kuin vimmattu, heitellen käsivarsiaan ja sääriään
+korkealle, kuuvalon vääristellessä hänen asentojaan seinälle yhä
+hullunkurisemmiksi. Lopuksi heittäytyi hän toverinsa kaulaan ja purki
+hänelle loppumattoman tulisen kiitos- ja ylistysvirren, taputellen ja
+syleillen häntä ja tehden kaikenmaailman lupauksia ja valoja.
+
+"Voi jos voisin tehdä jotakin hyväksenne", hoki hän yhtämittaa.
+
+"Te voitte, te voitte", vakuutti toinen. "Pankaa maata oljille ja
+koettakaa nukkua."
+
+"Ja ajatelkaa, että olen ollut niin hävytön teitä kohtaan! Kyllä nyt
+olette saanut suloisesti kostaa minulle."
+
+"Herran nimessä, menkää nyt nukkumaan." Kehoituksillaan ja hieman
+väkivaltaa käyttäen sai hän riemastuneen toverinsa oljille takaisin ja
+peitoksi sirotteli hän olkia hänen ylleen. De Catinat oli väsynyt
+päivän tapauksista ja viimeinen yllättävä ilonaihe oli kuluttanut
+viimeisetkin voiman rippeet. Niinpä hänen silmänsä painuivat hiljalleen
+kiinni, pään vaipuessa yhä syvemmälle olkiin, ja viimeinen näky minkä
+hän vielä selvästi tajusi, oli amerikkalainen, joka jalat ristissä
+istuen, kuuvalossa innokkaasti vuoleskeli pitkällä veitsellään toista
+puupölkkyä.
+
+Siinä määrin oli nuori kaartilainen väsynyt, että päivä oli
+jo yli puolen ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, kun hän
+vihdoin heräsi. Hetkisen katseli hän hämmentyneenä ympärilleen, sillä
+häntä oudoksutti vaatteisiin takertuneet oljet ja vankikopin
+karkeatekoinen ristikaareen muovailtu katto. Mutta äkkiä palautui hänen
+muistiinsa eilinen päivä, viestinvienteineen, salaväijytyksineen ja
+vangitsemisineen ja hän hypähti seisaalleen nopeasti. Hänen toverinsa,
+joka oli torkkunut eräässä nurkassa, hyppäsi myös pystyyn kuultuaan
+hänen ensi liikkeensä. Hänellä oli vielä veitsi kädessä herätessään ja
+hän vilkasi heti oveen.
+
+"Ahaa, se olittekin te", virkkoi hän. "Luulin että se oli äskeinen
+mies."
+
+"Onko täällä sitte käynyt joku?"
+
+"On, toivat tänne nuo kaksi leipää ja tuopin vettä juuri ennen auringon
+nousua, kun aioin ruveta levolle."
+
+"Puhuiko hän mitään?"
+
+"Ei, se oli tuo pieni, musta äijä."
+
+"Simoniksi häntä kuuluivat kutsuneen."
+
+"Sama mies. Hän pani leivät tuohon ja meni mennessään. Ajattelin että
+hän ehkä viipynee täällä kauemminkin jos hän vielä tulee tänne."
+
+"Kuinka niin?"
+
+"Jos asetamme nuo jalustinhihnat hänen nilkkoihinsa, niin luulenpa
+ettei hän niistä vapaudu yhtä pian kuin me."
+
+"Entä sitten?"
+
+"No hänhän voisi kertoa meille, missä olemme ja mitä meille aiotaan
+tehdä."
+
+"Joutavia! mitä sillä on väliä, kun asiamme kerta on toimitettu!"
+
+"Ehkäpä ei teihin nähden — makuasioistahan ei voi riidellä. — Mutta
+minuun nähden sillä on paljonkin väliä. En ole tottunut istumaan
+tällaisissa pesissä, niinkuin karhu loukussa ja odottamaan mitä muut
+suvaitsevat tehdä minulle. Se on minulle aivan uutta. Pariisi oli
+mielestäni ahtaanlainen paikka, mutta se oli kuin heinäaro tähän
+verrattuna. Minun tottumuksiini tämä ei sovellu ja minä aion lähteä
+täältä pois."
+
+"Tässä ei auta muu kuin kärsivällisyys."
+
+"En usko sitä. Minä luulen että pari kiilaa ja rautakanki auttaa meitä
+paremmin."
+
+Samalla avasi hän takkinsa ja veti sen alta lyhyen ruostuneen raudan ja
+kolme terotettua puista kiilaa.
+
+"Mistä nuo olette saanut?"
+
+"Ne ovat minun tämänöistä työtäni. Rautakanki oli ylinnä ristikossa, ja
+siinä olikin työpaikka. Kiilat veistin pölkystä."
+
+"Ja mihin tarkoitukseen ne sopivat?"
+
+"No tähän: kiila numero yksi menee tuohon reikään jonka olen hakannut
+kivien väliin. Toisesta pölkystä olen valmistanut kurikan ja pari
+lyöntiä sillä tuon kiilan päähän saa sen niin lujaan, että voitte
+riippua koko painollanne siinä. Nämä kaksi menevät samalla tavalla
+noihin ylempiin reikiin. Näin! Katsokaas, nyt voitte nousta näille
+seisomaan ja katsomaan akkunasta, rasittamatta liiaksi varpaittenne
+jäntereitä. Koettakaapas."
+
+De Catinat kiipesi ylös ja katseli innokkaasti ristikon läpi. "En tunne
+tätä paikkaa", sanoi hän pudistaen päätään. "Se voi olla joku niistä
+kolmestakymmenestä linnasta, jotka ovat Pariisin eteläpuolella kuuden,
+seitsemän peninkulman etäisyydellä siitä. Mutta mikä se niistä on? Ketä
+kummaa huvittaa kohdella meitä tällä tavalla? Kun näkisin jonkin
+vaakunakilven, niin se ehkä auttaisi minua. Ahaa, tuolla näkyy yksi
+erään akkunan keskipienassa. Mutta en saa selvää siitä matkan pituuden
+vuoksi. Olen varma että sinun silmäsi, Amos, ovat paremmat kuin minun,
+koetahan katsoa mitä tuossa nimikilvessä seisoo."
+
+"Missä?"
+
+"Tuolla kivilaatalla keskellä akkunaa."
+
+"Ahaa, näen sen vallan selvästi. Minusta näyttää niinkuin siinä olisi
+kolme hiirihaukkaa istumassa siirappitynnörin päällä."
+
+"Kolme kotkaa torninhuipussa ehkä. Se olisi Hautevillen vaakuna. Mutta
+se ei ole mahdollista, sillä heillä ei ole mitään linnaa sadan virstan
+ulettuvilla." Hän oli hyppäämäisillään alas ja laski koko painonsa
+ristikon poikkiraudalle.
+
+Hänen hämmästyksekseen se seurasikin mukana.
+
+"Katsohan, Amos, katsohan tänne", huudahti hän.
+
+"Ahaa, huomasitkos sen. Niin, sen irroitin minä viime yönä."
+
+"Millä aseella? Veitselläsikö?"
+
+"Ei, en päässyt mihinkään veitselläni, mutta kun olin saanut irti tuon
+sivuraudan, niin joutui työni paremmin. Panen nyt tämän takaisin
+paikoilleen, jottei kukaan tuolla alhaalla huomaisi, että olen saanut
+sen irti."
+
+"Ovatko kaikki muutkin irti?"
+
+"Ei ole vielä muuta kuin tuo yksi, mutta ensi yönä irroitamme nekin.
+Sinä voit ottaa tämän ja työskennellä sillä, samalla kun minä käytän
+työkaluani toisen irroittamiseksi. Katsohan, kivi on pehmeänlaista ja
+hankaamalla sitä saa siihen pienen ojan, jota myöten sitten voi
+irroittaa poikkiraudan. Olisipa merkillistä, ellemme huomiseksi ole
+saaneet tietämme selväksi täältä."
+
+"Niinpä kyllä, mutta, vaikka pääsisimmekin tuonne linnanpihalle,
+minnekäs sitte tie veisi?"
+
+"Yksi asia kerrallaan ystäväni, yhtä hyvin voit jättää Cennebec'iin
+menon, kun et huomaa miten pääsisit Penobscotin poikki. Joka
+tapauksessa on linnanpihalla enemmän ilmaa kuin täällä ja kun kerran
+akkuna on meille selvä, niin pian tuumimme selväksi lopunkin."
+
+Toverukset eivät uskaltaneet työskennellä päivällä, sillä he
+pelkäsivät, että vanginvartija voisi heidät yllättää tai että heidät
+alhaaltapäin huomattaisiin. Ei ketään käynyt heidän luonaan, ja he
+söivät leipänsä ja joivat vetensä sellaisella ruokahalulla, että näytti
+siltä kuin he usein olisivat ravinneet itseään huonommallakin
+ravinnolla. Heti kun ilta tuli, seisoivat he kumpikin naulallaan ja
+hieroivat kiveä ja kiskoivat ristikkorautoja. Oli sateinen yö ja nousi
+ukkosilma, mutta he näkivät jokseenkin hyvin ja akkunan ulkokaari esti
+heitä näkymästä. Ennen puolta yötä olivat he irroittaneet yhden raudan
+ja toinen oli juuri lähtemässä, kun hiljainen liike sai heidät
+kääntymään ja he näkivät vanginvartijan seisovan keskellä lattiaa, suu
+ammollaan katsellen heitä.
+
+De Catinat oli huomannut hänet ensin ja oli heti hypännyt alas
+lyödäkseen häntä kangellaan, mutta nähtyään uhkaavan liikkeen oli
+vanginvartija rynnännyt ovelle ja vetänyt sen kiinni perässään juuri
+kun amerikkalaisen työase lentää huristi hänen korvansa juuresta
+jatkaen matkaansa käytävään. Kun ovi rämähti lukkoon, jäivät toverukset
+katsomaan toisiaan. Kapteeni kohotteli hartioitaan ja Amos Green
+vihelsi pitkään.
+
+"Tuskinpa maksaa vaivaa jatkaa", virkkoi de Catinat vihdoin.
+
+"Yhtähyvin voimme tehdä tätä kuin muutakin. Mutta jos minun aseeni
+olisi tullut tuumaakin alempana, niin olisi ukko ollut meidän. No niin,
+ehkä hän saikin hieman tai sitten katkaisi niskansa rappusia
+kiiruhtaessaan. Minulla ei ole enää millä työtäni jatkaisin, mutta pari
+hakkausta sinun kangellasi saa työmme valmiiksi. Aa, olit oikeassa,
+nytpä meidät ottaa piru."
+
+Suuri kello oli alkanut soida linnassa ja kuului äänekästä
+puheensorinaa ja jalkojen kopinaa. Järeitä käskyjä jaettiin
+linnanpihalla ja sitte kuului avainten rasahduksia. Kun tämä kaikki
+tapahtui näin yön hiljaisuudessa, näytti selvästi siltä kuin hälyytys
+olisi pantu toimeen. Amos Green pisti kätensä taskuihin ja heittäytyi
+selälleen oljille ja de Catinat taas nojasi synkännäköisenä seinään,
+odottaen mitä tuleman piti. Kului viisi minuttia, meni toinen viisi
+eikä kuulunut mitään. Hälinä linnanpihalla jatkui, mutta heidän
+koppiinsa johtavassa käytävässä ei kuulunut minkäänlaista liikettä.
+
+"Sittenkin otan tuon viimeisen raudan irti", sanoi amerikalainen
+vihdoin nousten ja meni akkunaan. "Katsotaanpa kuitenkin mistä nuo
+kissannaukujaiset johtuvat." Hän kiipesi orrelleen puhuessaan ja
+katsahti ulos.
+
+"Tulehan tänne", huudahti hän kiihkeänä toverilleen. Heillä näkyy
+olevankin jokin toinen leikki siellä ja näyttää siltä kuin ei heillä
+olisi aikaa ajatella meitä nyt.
+
+De Catinat kiipesi hänen rinnalleen ja molemmat katsoivat
+linnanpihalle. Valkea oli viritetty joka linnannurkkaukseen ja piha oli
+täynnä väkeä, joista moni kantoi soihtua. Keltainen loimu leikki
+somasti linnan jylhänharmailla muureilla välistä nousten niin korkealle
+että korkeinkin torninhuippu hohti kullalle tummaa taivasta vastaan,
+kunnes se taas tuulen painamana vaipui niin pieneksi, että se tuskin
+valaisi kantajansa kasvoja. Pääportti oli auki ja vaunut, jotka
+ilmeisesti juurikään olivat saapuneet, olivat pienen oven edessä aivan
+heidän akkunansa kohdalla. Vaunujen pyörät ja sivut olivat paksussa
+rapakossa ja hevoset seisoivat allapäin höyryävinä, kuten pitkästä ja
+nopeasta ajosta ainakin.
+
+Töyhtölakkinen, ratsupukuinen mies astui vaunusta ja kääntyen ympäri,
+veti perässään toisen henkilön. Siinä syntyi pieni ottelu, kuului huuto
+ja sitte molemmat katosivat ovesta sisään. Kun se oli sulkeutunut,
+ajoivat vaunut pois, soihdut ja tulet sammuivat, pääportti läimähti
+lukkoon taas ja kaikki oli yhtä hiljaista kuin ennen tätä äkillistä
+välinäytöstäkin.
+
+"No, ovatko he nyt saaneet toisen kuninkaan sanansaattajan käsiinsä?"
+sanoi de Catinat.
+
+"Kohta täällä onkin sijaa kahdelle taas", virkkoi Amos Green. "Jos vain
+saamme olla rauhassa hetkisen, niin ei tämä koppi meitä kauan pidätä."
+
+"Ihmettelenpä, minne vanginvartija on joutunut."
+
+"Olkoon missä tahtoo, niin kauan kuin vain pysyy täältä poissa. Annahan
+minulle kankesi taas. Tämä rupeaa jo lähtemään. Hän alkoi työskennellä
+huimasti, koettaen syventää uurretta kivessä. Äkkiä hän lopetti ja
+jännitti kuuloaan.
+
+"Tuhannen tulimmaista, tuolla työskentelee joku toisella puolella."
+
+Molemmat kuuntelivat tarkasti. Muurin toiselta puolen kuului vasaran
+kalketta, sahan kahinaa ja lautojen läiskettä.
+
+"Mitä kummia ne siellä mahtavat tehdä?"
+
+"En ymmärrä."
+
+"Voitko nähdä heitä?"
+
+"He ovat liian lähellä muuria."
+
+"Minä luulen voivani nähdä", sanoi de Catinat. "Olen hoikempi sinua."
+Hän pisti päänsä; kaulansa ja toisen hartiansa aukosta poikkirautojen
+välissä ja jäi siihen, kunnes hänen ystävänsä, luullen, että hän oli
+tarttunut kiinni, veti häntä jalasta vapauttaakseen hänet pinteestä.
+Hän väänsi itsensä kuitenkin helposti takasin ja kuiskasi.
+
+"He rakentavat siellä jotakin."
+
+"Rakennustako?"
+
+"Niin, heitä on neljä miestä, lyhtyjen valossa."
+
+"Mitä he mahtavat rakentaa."
+
+"Luulen että se on jonkinlainen vaja. Voin nähdä neljä kuoppaa joihin
+he sovittavat neljää pystyparrua."
+
+"Hyvä, emme voi lähteä täältä niinkauan kun tuolla on neljä miestä
+aivan akkunan alla."
+
+"Mahdotonta."
+
+"Mutta me voimme päättää työmme siitä huolimatta."
+
+Hänen hiljainen kovertamisensa hukkui kokonaan alempana kasvavaan
+meluun. Rauta irtautui toisesta päästään ja hän veti sitä hitaasti
+puoleensa. Silloin, kun hän juuri oli saamassa sen kokonaan irti,
+ilmaantui äkkiä pyöreä pörrötukkainen ja suippolakkinen pää hänen ja
+kuuvalon väliin. Niin perinpohjin hämmästyi Amos Green tuosta
+äkillisestä ilmestyksestä, että hän päästi raudan käsistään ja pudoten
+ulkopuolelle se luisui akkunalaudan yli maahan.
+
+"Sinä jumalaton hölmö", huusi ääni alhaalta, "onko sinulla
+iankaikkisesti peukalo keskellä kämmentä, kun sillä tavalla pudottelet
+työkalujasi! Tuhannen tulimmaista. Sinä olet särkenyt hartiani."
+
+"Mikä siellä nyt on", huusi toinen vastaan. "Saakelin Pierre, jos sinun
+sormesi olisivat yhtä kerkeät kuin kielesi, niin sinusta tulisi Ranskan
+ensimmäinen kirvesmies."
+
+"Mitäs tämä on, sinä tolkuton apina. Sinähän pudotit työkalujasi
+niskaani."
+
+"Minä! En ole pudottanut mitään."
+
+"Hölmö! Uskotteletko minulle, että rautatankoja putoilee taivaasta.
+Sinä heitit minua rautatangolla, kuulitko senkin kömpelökätinen
+tolvana."
+
+"Minä en ole sinua heittänyt", huusi toinen. "Mutta pyhän neitsyen
+nimessä, ellet pian lopeta, niin tulen alas ja löylyytän sinut
+perinpohjin.
+
+"Suu kiinni, senkin tyhjännalkuttajat", sanoi kolmas ääni käskevästi.
+"Ellei työ tule valmiiksi ennen päivänkoittoa, niin siitä tulee tuima
+lasku eräille."
+
+Sitten alkoi taas yhtämittainen sahaus ja vasaran pauke. Pää yhä tuli
+ja meni. Sen omistaja käveli varmaankin jollakin telineellä joka oli
+rakennettu heidän akkunansa alle, mutta ei katseellakaan ilmaissut
+huomanneensa mustaa aukkoa aivan vieressään. Oli jo aamuaikainen ja
+ensimmäiset, kylmät valonsäteet alkoivat leikkiä linnanpihalla
+ennenkuin työ oli valmis ja miehet lähteneet pois. Silloin vasta
+uskalsivat vangit kiivetä ylös ja katsoa, mitä siellä oli syntynyt yön
+kuluessa. Ja nähdessään sen, oli heiltä henki salpautua. Se oli
+mestauslava.
+
+Siinä se oli pahaenteisenä, mustista, likaisista lankuista
+kokoonkyhättynä ja näytti siltä kuin sitä ennenkin olisi usein käytetty
+samaan tarkoitukseen. Se oli tuettu heidän puoleistaan muuria vastaan
+ja oli noin kaksikymmentä jalkaa leveä ja tuonpuoleisella sivulla johti
+sille puuportaat. Sen keskellä seisoi mestaustukki jonka pää oli
+ruskeanpunaisia tahroja täynnä.
+
+"Nyt luulen että on parasta lähteä", sanoi Amos Green.
+
+"Työmme on ollut turha", vastasi de Catinat surullisena. "Olkoon
+kohtalomme mikä hyvänsä — eikä se juuri hyvältä näytä — emme voi
+muuta kuin alistua siihen miehen tavoin."
+
+"No, no, mies. Akkuna on selvä, lähtekäämme."
+
+"Se on turha. Näen tuollapuolen pihan rivin aseistettuja miehiä."
+
+"Rivissä? Ja tähän vuorokauden aikaan!"
+
+"Niin ja tuolla tulee lisää. Katso, tuolla, keskiovesta. Mutta mitä
+taivaan nimessä tämä merkitsee." Hänen puhuessaan aukeni äskeinen ovi
+ja merkillinen saattue marssi siitä ulos. Ensin tuli pari tusinaa
+jalkamiehiä, kulkien parittain ja puettuina ruskeanpunaisiin palvelijan
+pukuihin, kukin kantaen pertuskaa. Heidän perässään astui suurikokoinen
+parrakas mies, ilman puseroa, karkean paidan hihat käärittyinä
+yläpuolelle kyynärpään ja suuri kirves olalla, Sitten tuli rukouksia
+mutiseva pappi avonaisessa messukaapussa ja hänen kanssaan mustiin
+puettu nainen, kaula paljastettuna ja rintaa vasten painuvin päin,
+jonka yllä riippui musta liina. Aivan naisen takana astui pitkä, laiha
+ja tuimannäköinen mies, jolla oli punoittavat karkeat kasvot,
+esiinpistävine, pitkine nenineen. Hänellä oli päässään litteä
+samettilakki, johon timanttineulalla oli sovitettu kotkansulka. Hänen
+tummat silmänsä loistivat merkillisen kirkkaina, ne ikäänkuin
+säkenöivät mieletöntä iloa, johon sisältyi uhkaa ja pelkoa. Hänen
+jäsenensä nytkähtelivät hänen käydessään, kasvot vääntelehtivät
+omituisesti ja hän käyttäytyi kuten ihminen, joka koettaa peittää
+sielussaan palavaa riemua. Tuon merkillisen saattueen jälkijoukkona
+marssi vielä tusinanverran ruskeapukuisia palvelijoita.
+
+Tullessaan lavan rappujen ääreen epäröi nainen jatkaa matkaansa, mutta
+hänen takanaan tuleva mies työnsi häntä eteenpäin sellaisella voimalla
+että hän kompastui alimpaan astimeen ja olisi varmasti kaatunut, ellei
+olisi saanut papin käsivarresta kiini. Nähdessään sitte ylös päästyään
+kammottavan mestauspölkyn, pääsi häneltä parkaisu ja hän vetäytyi
+kauhistuneena takaperin. Mutta taas työnsi mies häntä ja kaksi
+palvelijaa otti häntä ranteista ja raahasi häntä eteenpäin.
+
+"Oi Maurice! Maurice", huusi hän. "En ole valmis kuolemaan. Oi, anna
+anteeksi Maurice, anna anteeksi, samoinkuin itsekin toivot
+anteeksiantoa." Hän pyrki lähemmä miestä, koetti ottaa häntä kädestä ja
+tarttua hänen hihaansa, mutta mies seisoi käsi miekankahvassa ja kasvot
+aivan vääntyneinä mielettömästä ilosta. Kun nainen näki nuo hirvittävän
+pilkalliset kasvot, kuolivat rukoukset hänen kalpeilta huuliltaan. Hän
+kääntyi hänestä pois ja vetäsi päätään peittäneen mustan hunnun
+taaksepäin.
+
+"Ah sire", hän huusi "sire, jos nyt voisitte nähdä minut!"
+
+Kuullessaan huudon ja nähdessään nuo kalpeat kasvot, tuntui de
+Catinat'sta kuin hän olisi saanut miekan iskun. Sillä tuossa pyövelin
+pölkyn vieressä seisoi nainen, joka oli ollut voimakkain, älykkäin ja
+kaunein Ranskan naisista — Françoise de Montespan, kuninkaan aivan
+äskeinen lemmitty.
+
+
+
+
+Yhdeksästoista luku.
+
+KUNINKAAN KABINETISSA.
+
+
+Samana yönä, kun nuo merkilliset seikkailut sattuivat kuninkaan
+sanansaattajille, istui hän itse yksinään kabinetissaan. Katosta hänen
+yläpuolellaan riippui kultaketjussa neljä siipiniekkaa rakkaudenjumalaa
+ja niitten kannattama hyvätuoksuinen lamppu, joka valoi kirkkaan
+loisteen huoneeseen, heijastuen kymmenkertaisena seinillä olevista
+peileistä. Hopealla silatut eebenpuiset huonekalut, kauniit
+savonnièrematot, Toursin silkit, gobelinit, kulta- ja Sivers'in
+porsliinitavarat — kaikki hienoin ja paras, mitä Ranska silloin pystyi
+tuottamaan, oli koottu näitten seinien sisäpuolelle. Sinne ei koskaan
+ollut päässyt mitään, mikä ei olisi ollut mestarituote lajissaan. Ja
+kaiken tämän häikäisevän loiston keskellä istui sen isäntä synkkänä ja
+vakavana nojaten kättään poskeen, kyynärpää pöytää vasten ja silmät
+tuijottaen harhailevina seinään. — Mutta vaikka hänen katseensa
+olikin suunnattuna seinään, ei hän siellä mitään nähnyt, sillä ne
+tarkastelivat pikemminkin hänen oman elämänsä pitkää tapaussarjaa aina
+aikaisimpiin vuosiin saakka, jolloin unelmat ja todellisuus niin
+mielellään sekaantuvat keskenään. Oliko se totta, vai oliko hän nähnyt
+unta noista kahdesta miehestä, jotka usein kumartuivat hänen kehtonsa
+yli ja joista toinen oli puettu mustaan takkiin, risti rinnalla ja jota
+hän oli tottunut kutsumaan isäksi, kun taas toisella oli punainen
+kauhtana ja pienet vilkuilevat silmät. Vielä nytkin, enemmän kuin
+neljänkymmenen vuoden perästä, välähti hänen silmissään tuo
+turmeltunut, viekas ja voimakas mies, vanha Richelieu, Ranskan
+kruunaamaton kuningas. Ja sitten tuo toinen kardinaali, pitkä, laiha
+olento, joka oli ottanut häneltä hänen taskurahansa ja pukenut hänet
+vanhoihin vaatteisiin eikä olisi suonut hänelle hänen ravintoaankaan.
+Kuinka hyvin muistikaan hän sen päivän, jona Mazarin viimeisen kerran
+punasi poskensa ja kuinka hovi oli tanssinut ilosta kuultuaan hänen
+poismenostaan. Entä hänen äitinsä, kuinka kaunis hän oli ja kuinka
+suurenmoinen. Hyvin hän muisti kuinka rohkeasti hän käyttäytyi tuon
+sodan aikana, jolloin aatelin valta nujerrettiin ja kuinka hän sitte
+kuollessaan pyysi, etteivät papit tahraisi hänen myssynsä nauhoja
+pyhillä öljyillään!
+
+Sitte hän muisteli omia tekojaan, kuinka hän oli kyninyt mahtavat
+alamaisensa siinä määrin että hän, sen sijaan että olisi ollut
+ikäänkuin ensimmäisenä samanarvoisten joukossa, olikin jäänyt yksin,
+huimaavaan korkeuteen, jonka varjo himmenti kaikki muut. Sitten tulivat
+hänen sotansa, lakinsa ja sopimuksensa. Hänen huolenpitonsa alla oli
+Ranska siirtänyt rajojaan sekä itään että pohjoseen, ja kuitenkin
+sisällisesti sulautunut niin yhdeksi, että sillä oli vain yksi mieli ja
+se mieli ilmeni hänen sanassaan. Vielä johtui hänen mieleensä kaikki se
+kauneus, minkä naiset olivat hänelle suoneet.
+
+Siinä oli Olympe de Mancini, jonka italialaiset silmät ensimäisinä
+olivat opettaneet hänelle, että löytyi voima, joka pystyi kuninkaitakin
+hallitsemaan, tämän sisar Maria Mancini, hänen puolisonsa tummine
+auringonpolttamine kasvoineen, Henrietta, Englannista, jonka kuolema
+ensi kertaa avasi hänen silmänsä näkemään elämän surullisia puolia ja
+vielä La Vallière, Montespan ja Fontanges. Toiset niistä olivat
+kuolleet, toiset luostarissa. Monet, jotka olivat olleet turmeltuneita
+ja kauniita, olivat nyttemmin ainoastaan turmeltuneita.
+
+Ja mikä oli tuloksena hänen huolta ja ponnistusta täynnä olevasta
+elämästään? Hän oli jo keski-iän tuollapuolen, hän oli menettänyt halun
+nuoruutensa huvituksiin, kihti ja huimaus muistuttivat hänelle
+alituisesti sitä nuoruuden kuningaskuntaa, jota hän ei voinut kutsua
+takasin. Ja kaikkina näinä vuosina hän ei ollut voittanut itselleen
+ainoatakaan tosiystävää, ei omassa perheessään, ei hovissaan eikä koko
+maassaan, sitä naista lukuunottamatta, jonka kanssa hän aikoi
+vihityttää itsensä tänä yönä. Ja tämä nainen, kuinka kärsivällinen,
+kuinka hyvä ja kuinka jalo hän olikaan! Hänen kanssaan yhdessä voi hän
+toivoa pyyhkivänsä pois kuluneen elämänsä kaikki synnit ja hulluudet.
+Kunpa arkkipiispa vain tulisi, jotta hän voisi tuntea, että tuo nainen
+todella oli hänen omansa, ja että hän omisti hänet siteillä, jotka
+kestäisivät elämän loppuun saakka!
+
+Oveen koputettiin. Hän ponnahti kiihkeänä pystyyn, luullen kirkonmiehen
+jo saapuneen. Mutta se olikin hänen henkipalvelijansa, joka ilmoitti
+että Louvois pyysi luoksepääsyä. Heti hänen perässään saapuikin
+ministeri, nokka pystyssä ja tärkeänä. Hänellä oli kaksi nahkalaukkua
+kädessään.
+
+"Sire", sanoi hän Bontemsin poistuttua, "toivon etten häiritse teitä."
+
+"Ei ensinkään, Louvois. Ajatukseni rupesivat jo käymään ikäväksi
+toveriksi minulle ja olen iloinen päästessäni niistä."
+
+"Olen vakuutettu, etteivät teidän majesteettinne ajatukset voi olla
+muuta kuin mieluisat", vastasi hovimies. "Mutta olen tässä tuonut
+mukanani jotakin, jonka toivon vain lisäävän niitten mieluisuutta."
+
+"Ah, mitä se on?"
+
+"Kun niin moni aatelistostamme on matkustanut Unkariin ja Saksaan, niin
+suvaitsitte te viisaudessanne haluta kuulla, millaisia tietoja he
+ystävilleen täällä kotona lähettävät ja millaisia täältä heille menee."
+
+"Niin."
+
+"Minulla on nyt tässä kaikki mitä kuriiri on saanut kokoon ja myöskin
+se mikä täältä on lähdössä, kukin erä omassa laukussaan. Vaha on
+pehmitetty väkiviinalla ja kiinnikkeet irroitettu höyryllä, joten ne
+nyt ovat auki. Kuningas otti kouran täyden laukusta ja katseli
+osoitteita.
+
+"Tahtoisin todella lukea noitten ihmisten ajatukset", sanoi hän. "Sillä
+tavallahan ainoastaan voin päättää niitten ihmisten mielialan, jotka
+edessäni kumartelevat ja hymyilevät. Otaksun ettette itse ole lukenut
+näitä", lisäsi hän epäluuloisena.
+
+"Oh, sire, kuolisin ennemmin."
+
+"Vannotteko sen."
+
+"Autuuteni kautta, sire."
+
+"Hm! Siellä on yksi, joka näkyy olevan pojaltanne."
+
+Louvois'n väri vaihtui ja hän sammalsi katsoessaan kuorta. "Teidän
+majesteettinne on näkevä, että hän on yhtä uskollinen kaukana kuin
+teidän lähellännekin, muutoin hän ei olisi minun poikani."
+
+"Alkakaamme sitte sillä. Ah, siinä ei ole kuin kymmenkunta riviä.
+'Rakas Achille, miten kaipaankaan sinua. Kun sinä et ole täällä, on
+hovissakin ikävä kuin luostarissa. Naurettava isäukkoni astuskelee yhä
+ympäri kuin kalkkunakukko, ikäänkuin kaikki hänen mitalinsa ja ristinsä
+voisivat peittää sitä tosiasiaa, että hän on vain päälakeija, eikä
+hänellä ole valtaa enempää kuin minullakaan. Hän houkuttelee
+kuninkaalta sangen paljon hyvää, mutta en voi kuvitella mitä hän sillä
+tekee, sillä minä en ainakaan ole hyötynyt mitään. Olen yhä velkaa ne
+kymmenentuhatta tuolle miehelle Ortevrekadulla. Ellei minua kohta
+onnista neljän nikkarin pelissä, niin on tästä lähdettävä sinun
+toveriksesi!' Hm! Epäilin teitä väärin, Louvois. Huomaan nyt, että
+_ette_ ole lukenut näitä kirjeitä."
+
+Sillä aikaa kun kuningas luki kirjettä oli ministeri istunut kuin
+tulisilla hiilillä kasvot punaisina kuin punajuuri ja silmät
+muljottavina päässä. Suuri oli helpotus, kun lukeminen päättyi, sillä
+vaikkakaan se ei sisältänyt mitään, mikä olisi saattanut hänet huonoon
+valoon kuninkaan silmissä, tunsi hän kuinka joka hermo hänen
+ruumiissaan jännittyi raivosta hänen ajatellessaan mitä viittauksia
+hänen nuori hurjapäänsä teki isästään. "Senkin käärme", sanoi hän. "Voi
+tuota häijyä käärmettä. Kyllä opetan hänet vielä kiroamaan
+syntymähetkeään."
+
+"No, no, Louvois, tehän olette nähnyt paljon mailmaa ja teidän tulee
+olla filosofi. Kuumaverinen nuoriso sanoo aina pahemmin kuin
+tarkoittaa. Älkää ajatelko asiaa sen enempää. Mutta mikäs meillä tässä
+on? Kirje rakkaimmalta tyttäreltäni miehelleen Conti'n prinssille.
+Tuntisin hänen käsialansa tuhansien joukosta. Voi, pikku kultani, ei
+hän voisi aavistaakaan, että näkisin hänen viatonta lörpötystään.
+Mitäpä siitä luenkaan, kun kerran tunnen hänen lapsellisen sydämensä
+joka ajatuksen."
+
+Hän aukaisi punaisen hyvänhajuisen paperin hymyillen hellästi, mutta
+kun hän oli päässyt muutaman rivin, katosi hymy ja hän hypähti pystyyn
+muristen vihasta, ja painaen kättään sydämelleen tuijotti yhä paperiin.
+"Huitukka!" huudahti hän käheästi. "Häpeämätön, sydämetön letukka!
+Louvois, te tiedätte, mitä olen tehnyt hänen hyväkseen. Te tiedätte,
+että hän on ollut silmäteräni. Mitä olen häneltä koskaan kieltänyt?"
+
+"Olette ollut itse hyvyys, sire", sanoi Louvois, jonka omia haavoja
+kirveli vähemmän, kun hän näki toisenkin kärsivän.
+
+"Kuulkaa, mitä hän sanoo minusta: Isä vaari on jotenkin ennallaan,
+paitsi että polvet ovat alkaneet tutista. Sinä muistat, kuinka meillä
+oli tapana nauraa hänen hienostelulleen ja siroudelleen! Sen hän on
+kaiken jättänyt, ja vaikka hän kyllä vieläkin tepastelee korkeilla
+koroillaan niinkuin Landes'n talonpoika puujaloillaan, on hänen
+puvuistaan hävinnyt kaikki loistavuus. Tietysti koko hovi matkii häntä,
+jotenka voit arvata millainen ikävyyden pesä se on. Sitten näkyy tuo
+nainen yhä pysyvän hänen suosiossaan ja hänen puseronsa ovat yhtä
+mauttomat kuin vaarin takitkin, mutta kun palaat, niin me lähdemme
+yhdessä maaseudulle ja sinä puet itsesi punasamettiin ja minä
+sinisilkkiin ja me pidämme omaa pientä värikästä hovia,
+majesteetillisesta vaaristamme huolimatta."
+
+Ludvig painoi kasvonsa käsiinsä.
+
+"Te kuulette mitä hän puhuu minusta, Louvois."
+
+"Se on häpeällistä, sire, häpeällistä."
+
+"Hän antaa minulle liikanimiä — minulle, Louvois!"
+
+"Se on kauheata, sire."
+
+"Ja polveni! Voisi luulla, että olen vanha mies."
+
+"Se on loukkaavaa, sire. Mutta pyydän saada sanoa, että tämä on tapaus,
+jossa teidän majesteettinne filosofina ei anna mielensä tulla
+järkytetyksi. Nuoriso on aina kuumaverinen ja sanoo pahemmin kuin se
+oikeastaan tarkoittaa. Älkää enää ajatelko sitä."
+
+"Tehän puhutte kuin hölmö, Louvois. Lapsi, jota olen rakastanut,
+kääntyy minua vastaan ja minun ei pitäisi ajatella sitä. Oh, se on taas
+uusi opetus siitä, että kuningas voi kaikkein vähimmin luottaa niihin,
+joilla virtaa hänen vertaan suonissaan. Mutta kenenkäs käsialaa tämä
+on? Sehän on kardinaali de Bouillon'in. Omaan sukuunsa ei näy voivan
+luottaa, mutta tämä pyhä mies rakastaa minua ei ainoastaan sen vuoksi
+että olen auttanut hänet sille paikalle, missä hän on, vaan koska hän
+luonteensa mukaan kunnioittaa ja rakastaa niitä, jotka Jumala on
+asettanut hänen yläpuolelleen."
+
+"Luen teille hänen kirjeensä, Louvois, näyttääkseni teille että
+Ranskassa vielä on jälellä sitäkin, mitä sanotaan uskollisuudeksi ja
+kiitollisuudeksi. 'Rakas prinssi de la Roshe-sur-Yon, ah, se on hän,
+jolle hän kirjoittaa. Lupasin teille lähtiessänne silloin tällöin
+ilmoittaa miten asiat kehittyvät hovissa, kun kysyitte neuvoani siinä,
+maksoiko vaivaa tuoda tytärtänne hoviin siinä toivossa että hän
+mahdollisesti voittaisi kuninkaan suosion!' Mitä, mitä roistoutta tämä
+on, Louvois? 'Sulttaani näkyy menevän pahasta yhä huonompaan. Fontanges
+oli ainakin Ranskan sievin nainen, vaikka, meidän kesken sanoen, hänen
+tukkansa oli hieman liian punertava, — erinomainen väri kyllä
+kardinaalin puvussa, rakas herttua, mutta ylhäiselle naiselle sopii
+korkeintaan kastanjan ruskea. Montespankin oli aikanaan hieno nainen,
+mutta ajatelkaa, että hän nyt on ihastunut erääseen leskeen, joka on
+häntä itseään vanhempi, naiseen joka ei edes koeta tehdä itseään
+puoleensavetäväksi, vaan on aina polvillaan rukousjakkarallaan ja
+neuloo kirjauksiaan aamusta iltaan. Sanotaan että syksy ja kevät
+sopivat huonosti yhteen, mutta luulen että kahdesta syksystä tulee
+vielä huonompi pari.' Louvois! Louvois! En voi lukea enempää. Onko
+teillä yhtään vangitsemismääräystä mukananne?"
+
+"On yksi, sire."
+
+"Bastille'enkö?"
+
+"Ei, kun Vincennes'iin."
+
+"Se on yhtä hyvä. Täyttäkää se, Louvois! Pankaa tuon roiston nimi
+siihen! Antakaa vangita hänet tänä yönä, ja vietäköön hän sinne omissa
+vaunuissaan. Häpeämätön, kiittämätön ja pahasuinen lurjus. Oh, Louvois,
+miksi toittekaan minulle näitä kirjeitä! Miksi myönnyittekään hulluun
+päähänpistooni. Hyvä Jumala, eikö maailmassa enää olekaan totuutta,
+kunniantuntoa eikä uskollisuutta."
+
+Hän polki jalkaansa ja pui nyrkkiään mielettömänä vihasta ja
+pettymyksestä.
+
+"Panenko muut takaisin laukkuun?" kysyi Louvois innokkaasti.
+
+Kuninkaan alettua lukea kirjeitä oli hän seisonut kuin neuloilla,
+peljäten mitä paljastuksia hyvänsä. "Pankaa ne takaisin, mutta pitäkää
+laukku."
+
+"Molemmatko?"
+
+"Ah, unohdin toisen. Ehkäpä minulla on joku kunniallinen alamainen
+kauempana, vaikka kaikki kotoiset näkyvät olevan teeskentelijöitä.
+Ottakaa sieltä yksi umpimähkään. Keneltä tämä on? Ah, sehän on
+Rochefoucauldin herttualta. Hän on aina tuntunut kohtuulliselta ja
+velvollisuutensa tuntevalta nuorelta mieheltä. Mitä hänellä on
+sanottavaa? Danube — Belgrad — suurvisiiri — — Ooh!" Hän kiljasi
+aivankuin olisi saanut miekan iskun. "Mitä ihmettä, sire?" Ministeri
+oli ottanut pari askelta, sillä hän säikähti kuninkaan kasvonilmeitä.
+
+"Viekää pois ne, Louvois! Viekää pois ne", huusi hän työntäen
+paperikasan luotaan. "Toivoisin, etten koskaan olisi nähnyt niitä. En
+tahdo nähdä niitä enää. Hän ivaa rohkeuttanikin, vaikka hän oli vasta
+kehdossaan, kun minä jo olin juoksuhaudoissa. 'Tämä sota ei sopisi
+kuninkaalle', kirjoittaa hän. 'Sillä täällä tapellaan, eikä täällä voi
+tehdä sellaisia turvallisia pikku valloituksia, joista kuningas niin
+kovasti pitää.' Jumaliste, hän saa päällään maksaa tämän pilansa! Niin
+Louvois, siitä tulee kallis pila. Mutta viekää ne pois. Olen nähnyt
+niin paljon kuin voin kestää."
+
+Ministeri heitteli kirjeitä takaisin laukkuun, kun hänen silmiinsä
+arvaamatta sattui rouva de Maintenon'in rohkea ja selvä käsiala. Jokin
+pahahenki kuiskasi hänelle silloin, että tässä oli nyt joutunut ase
+hänen käteensä, jolla hän voisi murskata sen, jonka nimikin täytti
+hänet kateudella ja vihalla. Jos hän nyt tekisi itsensä kirjeessään
+syypääksi johonkin varomattomuuteen, silloin voisi kuninkaan sydän
+kääntyä hänestä vielä viimeisellä hetkellä. Hän oli ovela mies ja
+tilaisuuden tarjoutuessa käytti hän sitä hyväkseen.
+
+"Haa!" virkkoi hän, "olipa turha avata tuotakin."
+
+"Mitä niin, Louvois, kenen se on?"
+
+Ministeri työnsi kirjeen hänen eteensä ja Ludvig hätkähti, kun hänen
+silmänsä osuivat siihen.
+
+"Rouva de Maintenon'in käsialaa!" huudahti hän.
+
+"Niin, se on hänen veljenpojalleen Saksassa."
+
+Ludvig otti sen käteensä. Sitten hän, äkkinäisellä liikkeellä nakkasi
+sen toisten joukkoon, mutta käsi pyrki uudelleen sen puoleen. Hänen
+kasvonsa olivat harmaat ja väsähtäneen näköiset ja hikikarpaloita
+ilmestyi hänen otsalleen. Jos tämäkin näyttäytyisi samanlaiseksi kuin
+edelliset! Ajatuskin järkytti häntä sielua myöten. Kahdesti yritti hän
+ottaa sitä laukusta, mutta pudotti sen vapisevista sormistaan. Vasta
+kolmannella kerralla hän onnistui. Hän heitti sen Louvois'lle ja sanoi.
+"Lukekaa se minulle."
+
+Ministeri otti kirjeen kuoresta ja tasoitteli sitä pöydällä,
+kasvoillaan pahanilkinen ilme, joka varmasti olisi maksanut hänen
+asemansa, jos kuningas olisi osannut tulkita sen oikein.
+
+"Rakas veljenpoikani", luki hän. "Se mitä viime kirjeessäsi pyysit, on
+aivan mahdotonta. En ole koskaan väärinkäyttänyt kuninkaan suosiota,
+pyytämällä itselleni mitään etuja ja olisin hyvin pahoillani, jos minun
+pitäisi anoa ylennyksiä omaisillenikaan. Ei kukaan iloitsisi enemmän
+kuin minä, jos kohoaisit majuriksi rykmentissäsi, mutta sen tulee
+tapahtua vain kuntosi ja uskollisuutesi avulla, etkä saa odottaa minun
+välitystäni sellaisessa asiassa. Palvella sellaista miestä kuin
+kuningas on, on jo itsessään palkinto ja olen varma että palvelet häntä
+yhtä suurella innolla, jos jäät kornetiksi tai kohoot majuriksi. Häntä
+ympäröi, onnettomasti kyllä, moni alhainen loiseläin. Toiset niistä
+ovat vain narreja kuten Lauzun, toiset taasen kuten Touqvet, konnia.
+Mutta näkyy olevan sellaisiakin, jotka ovat sekä narreja että konnia,
+kuten Louvois, sotaministeri." Tässä lukija oli tukehtua raivosta ja
+istui yskien ja naputtaen sormiaan pöytään.
+
+"Jatkakaa, Louvois, jatkakaa", sanoi Ludvig hymyillen kattoa kohti.
+
+"Siinä ovat pilvet, jotka aurinkoa ympäröivät, rakas veljenpoikani,
+mutta usko minua, aurinko loistaa kirkkaana niitten takana. Jo vuosia
+olen tuntenut tuon jalon luonteen, paremmin kun moni muu ja voin
+vakuuttaa sinulle, että hänellä on hyveitä, mutta jos hänen
+kunniakehänsä joskus himmeneekin, niin on se hänen ympäristönsä syytä,
+joka on osannut käyttää väärin hänen sydämensä hyvyyttä. Me toivomme
+näkevämme sinut kohta Versailles'ssa, nääntyvänä voitonseppeleittesi
+alla. Siihen mennessä ole vakuutettu rakkaudestani ja toivostani että
+pian saat korotuksen, vaikkakaan et voi saavuttaa sitä ehdottomallasi
+tavalla.
+
+"Ah", huudahti kuningas, silmät rakkaudesta loistaen. "Kuinka voin
+epäillä häntä hetkeäkään! Mutta tulin niin järkytetyksi noista muista!
+Françoise on uskollinen kuin teräs. Eikö se ollut kaunis kirje,
+Louvois?"
+
+"Rouva on erittäin terävä nainen", sanoi ministeri välttelevästi.
+
+"Ja sellainen sydänten tuntija. Eikö hän ole oikein arvostellut
+luonnettani?"
+
+"Mutta ei minun sydäntäni."
+
+Kuului koputus oveen ja Bontems kurkisti sisään. "Arkkipiispa on
+saapunut, sire."
+
+"Hyvä on, Bontems. Pyydä rouvaa olemaan hyvä ja käymään tämän kautta,
+ja käske todistajat kokoontumaan etuhuoneeseen."
+
+Kun palvelija kiiruhti ulos, kääntyi Ludvig ministerinsä puoleen.
+"Pyydän teitä olemaan yhtenä todistajana, Louvois."
+
+"Missä asiassa, sire?"
+
+"Vihkiäisissäni."
+
+Ministeri hätkähti. "Mitä sire, nytkö jo?"
+
+"Nyt Louvois, viiden minuutin kuluttua."
+
+"Hyvä, sire."
+
+Onneton hovimies koetti olla juhlallisen näköinen, mutta yö oli ollut
+täynnä harmia hänelle ja kaiken lisäksi tuli hänen vielä olla
+avustamassa tuon naisen tulemista kuninkaan puolisoksi. Se oli
+katkerinta kaikesta.
+
+"Pankaa kirjeet pois, Louvois. Viimeinen korvasi kaikki edelliset.
+Mutta nuo roistot saavat maksaa hävyttömyytensä yhtä kaikki. Asiasta
+toiseen, tuo nuori veljenpoika, jolle rouva kirjoitti. Gerard
+d'Aubignyhän hänen nimensä, eikö niin?"
+
+"Niin on, sire."
+
+"Kirjoittakaa hänelle kapteenin valtakirja ja antakaa hänelle
+ensimmäinen vapaaksi joutuva paikka."
+
+"Kapteeniksiko, sire, hänhän ei ole vielä kahtakymmentä täyttänyt."
+
+"Niin, Louvois. Pyydän saada tietää, minäkö vai te olette armeijan
+ylipäällikkö? Varokaa itseänne, Louvois. Olen varoittanut teitä jo
+kerran ennen. Sanonpa teille, että jos suvaitsen korottaa saapaspihtini
+komppanianpäälliköksi, niin ette saa arvellakaan kirjoittaessanne
+valtakirjaa. Menkää nyt etuhuoneeseen ja odottakaa siellä muitten
+todistajien kanssa, kunnes teitä tarvitaan."
+
+Sillä aikaa oli ahkera touhu ollut käynnissä siinä pienessä huoneessa,
+jossa punainen lamppu paloi pyhän neitsyen kuvan edessä. Françoise de
+Maintenon seisoi keskellä huonetta kiihottunut puna poskillaan ja
+tavallisesta poikkeava loiste tyynissä harmaissa silmissään. Hän oli
+puettu häikäisevän valkoiseen kirjokankaiseen pukuun, jonka kaulus ja
+hihat olivat kallisarvoista pitsiä. Kolme naista hääräili hänen
+ympärillään nousten ja kumartuen ehtimiseen, lisäten siellä, tiukentaen
+täällä, muutellen ja korjaten, kunnes kaikki oli heidän makunsa mukaan.
+
+"Kas niin", sanoi pääompelija painaen viimeisen muodon harmaalle
+nauharuusulle. "Luulenpa että se sopii teidän majes—, tarkoitan
+rouvalle."
+
+Rouva hymyili hoviompelijan sukkelalle kielelle.
+
+"Minulla ei juuri ole makua pukuasioissa", sanoi hän. "Kuitenkin
+tahtoisin mielelläni olla puettu kuninkaan mielen mukaan."
+
+"Ah, rouvaa on niin helppo pukea. Rouvalla on vartaloa. Rouvalla on
+ryhtiä. Mikäpä puku ei sopisi tuolle kaulalle, tuollaisille vyötäisille
+ja käsivarsille! Mutta ajatelkaa, kun meidän on tehtävä sekä vartalo
+että puku. Esimerkiksi prinsessa Charlotte Elisabet. Eilen vast'ikään
+leikkasimme hänelle puvun. Hän on lyhyt, mutta paksu. Uskomatonta
+kuinka paksu hän on. Hänen pukuunsa meni enemmän kangasta kuin rouvan,
+vaikka hän on kahta kämmenenleveyttä lyhyempi. Ah, uskon ettei hyvä
+Jumala tarkoittanut ketään ihmistä niin paksuksi. Mutta se on totta,
+hän on baijerilainen eikä ranskatar!"
+
+Mutta rouva ei paljoakaan huomannut ompelijattaren lörpötystä. Hänen
+katseensa oli kohdistunut madonnan kuvaan nurkassa ja huulet liikkuivat
+rukouksessa, anoen voimaa tullakseen ansiokkaaksi siihen suureen
+kutsumukseen, joka niin äkkiä oli tullut hänen osakseen, köyhän
+kotiopettajattaren osaksi. Hän rukoili voimaa välttääkseen niitä
+vaaroja, jotka ympäröivät häntä kaikkialla ja että tämän yön toimitus
+tuottaisi siunausta Ranskanmaalle ja sille miehelle, jota hän rakasti.
+Hiljainen koputus ovelle keskeytti rukoilevan.
+
+"Se on Bontems, rouva", sanoi neiti Nanon. "Hän sanoo että kuningas on
+valmiina."
+
+"Sitte emme anna hänen odottaa. Tulkaa. Jumala antakoon siunauksensa
+siihen mitä menemme tekemään."
+
+Pieni seurue kokoontui kuninkaan etuhuoneeseen ja lähti sieltä
+yksityiskappeliin. Etumaisena astui muhkea piispa, puettuna vihreään
+messupukuun, messukirja kädessä ja sormi vihkimäkaavan kohdalla lehtien
+välissä. Hänen vierellään astui hänen almunjakajansa ja kaksi
+hovipoikaa punaisissa kauhtanoissa kantaen palavia soihtuja. Kuningas
+ja rouva de Maintenon kulkivat rinnan, jälkimäinen rauhallisena ja
+tyynenä, lempeänä ja silmät maahan luotuina, kuningas taas punottavin
+poskin ja hieman levottomin elein, kuten se joka tuntee olevansa
+elämänsä tärkeimmässä käännekohdassa. Heidän takanaan, juhlallisen
+äänettöminä, seurasi pieni joukko valittuja todistajia, laiha ja
+vaitelias isä La Chaise, Louvois, muljautellen silmiään morsiameen
+päin, markiisi de Charmarante, Bontems ja neiti Nanon.
+
+Soihdut valoivat kellertävää valoaan seurueeseen, sen kulkiessa
+hitaasti käytäviä pitkin ja poikki _salonkien_, joita heidän oli
+kuljettava matkallaan kappeliin ja ne valaisivat räikeästi maalattuja
+seiniä ja kattoja heijastuen taas kultauksista ja peileistä, mutta
+jättivät nurkkauksiin pitkiä varjoja. Kuningas vilkuili hermostuneesti
+noihin tummiin nurkkiin sekä seinillä riveissä riippuviin esi-isiensä
+ja omaistensa muotokuviin. Kun hän meni Maria Teresan, kuningatar
+vainajan ohi, hätkähti hän ja pidätti henkeään kauhusta.
+
+"Jumalani", kuiskasi hän, "hän rypisti silmäkulmiaan ja sylkäsi
+minulle."
+
+Rouva pani viileän kätensä hänen ranteelleen. "Ei se ollut mitään",
+virkkoi hän tuskin kuuluvasti. "Se oli vain valo, joka lepatti
+muotokuvalla."
+
+Hänen sanoillaan oli tavallinen vaikutuksensa häneen. Säikähtynyt ilme
+katosi hänen silmistään ja ottaen rouvaa kädestä, hän jatkoi matkaansa
+päättävästi. Hetkistä myöhemmin seisoivat he alttarin edessä ja
+toimitus, joka yhdistäisi heidät elinijäksi, alkoi.
+
+Kun he taas kääntyivät lähteäkseen, ja uusi sormus kimalteli rouvan
+sormessa, kuuli hänen ympäriltään onnittelujen sorinaa. Kuningas ei
+kuitenkaan sanonut sanaakaan, hän katsoi vain puolisoaan eikä tämäkään
+puolestaan toivonut enempää. Hän oli yhä tyyni, mutta veri jyskytti
+hänen ohimoissaan. "Olet Ranskan kuningatar nyt", kuuli hän sen
+hymisevän — "kuningatar, kuningatar, kuningatar!" Mutta äkkiä huomasi
+hän varjon lähellään ja matala ääni kuiskasi. "Muista, tyttäreni,
+lupauksesi kirkolle." Säpsähtäen kääntyi hän ja näki jesuiitan kalpeat
+ja kiihkoisat kasvot.
+
+"Kätesi on tullut kylmäksi, Françoise", sanoi Ludvig. "Menkäämme,
+rakkahin, olemme viipyneet liian kauan tässä synkässä kappelissa."
+
+
+
+
+Kahdeskymmenes luku.
+
+KAKSI FRANÇOISE'TA.
+
+
+Rouva de Montespan oli vetäytynyt levolle kepein mielin, saatuaan
+veljensä tiedonannon. Hän tunsi Ludvigin paremmin kuin moni muu ja
+tiesi kuinka tavattoman itsepäinen hän oli pikkuasioissa. Kun hän oli
+sanonut tahtovansa, että arkkipiispa heidät vihkisi, niin sen piti myös
+olla arkkipiispa. Tänä yönä siitä siis ei voinut tulla mitään. Huomenna
+oli taas uusi päivä, ja ellei hän silloin saisi luovutetuksi kuningasta
+aikeistaan, niin ei hänen kauneutensa eikä hänen taitonsa enää olleet
+minkään arvoiset.
+
+Aamulla hän pukeutui huolellisesti, siveli hieman puuteria sinne,
+punamaalia tänne, muistipa varjostaa hymykuopatkin poskissaan,
+verhoutui laajaan sinipunaiseen samettipukuun ja laati kaulaansa komean
+helmikoristeensa, aivan kuin konsanaan sotilas, joka teroittaa aseensa
+taistelua varten elämästä ja kuolemasta. Edellisen illan suuresta
+tapauksesta hän ei ollut saanut mitään tietää, vaikka koko hovi siitä
+lauloi, sillä hän oli ylpeytensä ja häjyn kielensä vuoksi jäänyt
+ystävittä ja tiedottajitta. Hän nousikin siitä syystä mitä
+paraimmalla tuulella, hautoen mielessään vain kysymystä, miten
+paraiten hankkisi itselleen pääsyn kuninkaan puheille. Hän oli
+vielä pukeutumishuoneessaan sovitellen pukunsa laskoksia, kun
+hänen kamaripalvelijansa ilmoitti, että kuningas odotti häntä
+_salongissa_. Rouva de Montespan uskoi tuskin korviaan. Koko aamun
+oli hän rasittanut aivojaan keksiäkseen keinon päästä kuninkaan
+puheille, ja siinä oli hän nyt odottamassa häntä. Vilkaistuaan
+viimeisen kerran peiliin kiiruhti hän kuningasta vastaan.
+
+Kuningas seisoi selin tulijaan, katsellen erästä Snyders'in maalausta,
+mutta kun hän sulki oven, kääntyi hän ja astui pari askelta rouvaa
+kohti. Rouva de Montespanilta oli päässyt ilonhuudahdus rientäessään
+kuningasta kohti ja rakkauden loiste silmissään oli hän samalla
+ojentanut valkoiset käsivartensa hänen puoleensa. Mutta kuningas nosti
+kätensä tehden torjuvan eleen, ystävällisen mutta niin päättäväisen
+että se pysäytti hänet kerrassaan. Kädet vaipuivat sivuille, hänen
+huulensa vapisivat ja hän jäi katsomaan kuninkaaseen silmillä, joista
+suru ja pelko puhuivat äänetöntä kieltään. Kuninkaan kasvoilla oli
+ilme, jota hän ei vielä koskaan ennen ollut nähnyt ja hänen sielunsa
+syvimmässä kuiskasi jo jokin ääni että hän tänäpäivänä oli tapaava
+itseään voimakkaamman hengen.
+
+"Olette taas minulle vihainen", sanoi hän.
+
+Kuningas oli tullut tapaamaan häntä aikeissa suoraan ilmoittaa
+naimisiinmenostaan, mutta nyt, nähdessään hänen kauneutensa ja
+rakkautensa, tuntui hänestä, että olisi vähemmän raakaa lyödä hänet
+maahan tuossa edessään. Sanokoon sen joku muu, ajatteli hän. Hän saa
+sen kyllä muutenkin tietää. Sitäpaitsi välttäisi hän ehkä ikävän
+kohtauksen, joka hänestä aina oli ollut vastenmielistä. Hänen
+sanottavansa oli kyllin vaikea jo sinänsä. Niin nopeasti kuin nämä
+ajatukset olivat välähtäneetkin kuninkaan mielessä, oli rouva ne
+yhtäkaikki ymmärtänyt katsoessaan hänen ruskeisiin silmiinsä.
+
+"Te olette tullut sanomaan minulle jotakin ja nyt ette kuitenkaan
+rohkene sitä tehdä. Jumala siunatkoon hellää sydäntänne, joka saa
+julman kielen vaikenemaan."
+
+"Ei toki, ei toki", sanoi Ludvig. "En tahtoisi olla julma. En voi
+unhottaa, että teidän älynne ja kauneutenne niin monen vuoden kuluessa
+on kirkastanut päiväni ja antanut loistoa hovilleni. Mutta ajat
+muuttuvat ja minulla on velvollisuuksia maailmaa kohtaan, jotka
+vaativat voittamaan henkilökohtaiset mielitekoni. Useammasta syystä
+luulen olevan parasta, että sovimme sillä tavalla kuin eilen puhuimme
+ja että te siis vetäydytte hovista."
+
+"Hovista, sire, ja kuinka pitkäksi ajaksi?"
+
+"Teidän täytyy vetäytyä ainaiseksi."
+
+Rouva jäi katsomaan häneen kädet nyrkissä ja kasvot kalveten.
+
+"Minun ei tarvinne sanoa, että tulen tekemään vetäytymisenne niin
+onnelliseksi kuin suinkin. Eläkkeenne saatte määrätä itse ja rakennutan
+teille palatsin mihin osaan Ranskaa haluatte, sillä ehdolla kuitenkin,
+että se on kahdenkymmenen virstan etäisyydellä Pariisista. Sitäpaitsi
+maatila — —"
+
+"Oh, sire, kuinka voitte ajatellakaan, että tuollaiset asiat voisivat
+korvata teidän rakkautenne menetyksen?" Hänen sydämensä oli tullut
+lyijynraskaaksi. Jos kuningas olisi puhutellut häntä kiivaasti ja
+vihaisesti, olisi hän ehkä voinut toivoa käännyttävänsä hänet kuten
+ennenkin, mutta hänen ystävällinen ja kuitenkin varma käytöksensä oli
+jotakin aivan uutta ja hän tunsi, että kaikki hänen oveluutensa oli
+turha tällä kertaa. Hänen tyyneytensä raivostutti häntä ja kuitenkin
+koetti hän tukahuttaa intohimoaan ja säilyttää nöyrän ilmeensä, mikä ei
+vähääkään ollut hänen ylpeän ja rajun luonteensa mukaista. Mutta pian
+se kävi hänelle ylivoimaiseksi.
+
+"Olen ajatellut perusteellisesti asiaa", jatkoi kuningas, "ja sen
+täytyy käydä kuten jo sanoin, sillä muuta keinoa ei ole. Koska meidän
+täytyy erota, on parasta että se tapahtuu äkkiä ja viivytyksettä.
+Uskokaa minua, se ei ole hauskaa minustakaan. Olen käskenyt veljeänne
+pitämään ajoneuvot valmiina takaportilla yhdeksän aikana, sillä
+ajattelin, että teille olisi mieluisampaa lähteä pimeän tultua.
+
+"Peittääkseni häpeäni ilkamoivalta hovilta. Olette erittäin
+hienotunteinen, sire. Tai ehkäpä tämäkin oli jonkinlainen velvollisuus,
+mehän olemme kuulleet niin paljon velvollisuuksista näinä päivinä. Ja
+ettekös juuri te — — —"
+
+"Tiedän, tiedän. Myönnän sen. Olen tehnyt teille suurta vääryyttä,
+mutta uskokaa minua, tulen sovittamaan kaiken vointini mukaan. Ei, ei
+älkää katsoko minuun noin vihaisesti. Kun nyt viimeisen kerran näemme
+toisemme, niin antakaamme siitä jäädä edes miellyttävä muisto."
+
+"Miellyttävä muisto!" Nyt katosi hänestä kaikki ystävällisyys ja
+nöyryys ja hänen äänessään soi iva ja viha. "Miellyttävä muisto!
+Teillehän se kyllä lienee hauska muisto, kun voitte ruveta rakastamaan
+toista, tarvitsematta nähdä mitään kalpeita kasvoja hovinne
+_salongeissa_ muistuttamassa uskottomuuttanne. Mutta minulle,
+istuessani jossakin yksinäisessä maatalossa, mieheni halveksimana,
+perheeni hyleksimänä, koko Ranskan pilkan ja ilveilyn esineenä, kaukana
+kaikesta, mikä elämälle antaa viehätystä, kaukana siitä miehestä, jonka
+rakkaudelle olen uhrannut kaikkeni — minulle siitä todella tulee
+miellyttävä muisto, olkaa varma siitä!"
+
+Kuningas oli hyvinkin huomannut rouvan silmistä leimuavan vihan, mutta
+koetti kuitenkin hillitä suuttumustaan. Kun Ranskan kahden ylpeimmän
+henkilön oli keskenään sovittava tällaisesta asiasta, oli toisen
+välttämättömästi tingittävä jossakin. Hän tunsi, että hänen oli se
+tehtävä, mutta se oli sangen vaikeaa hänen kaltaiselleen käskevälle
+luonteelle.
+
+"Käyttämällä sanoja, jotka eivät sovi teidän kielenne lausuttaviksi
+eikä minun korvieni kuultaviksi, ette paranna asiaanne. Myöntäkää edes,
+että siinä, missä minulla nyt olisi oikeus käskeä, minä käytän pyyntöä
+ja missä minä voisin määrätä teistä alamaisenani, kehoitan teitä
+ystävänäni."
+
+"Oh, sire, te osoitatte minua kohtaan ylenpalttista hienotunteisuutta!
+Meidän lähes kaksikymmentä vuotta kestänyt suhteemme tuskin riittää
+selittämään sellaista suvaitsevaisuutta puoleltanne. Minun pitäisi
+todella tuntea suurta kiitollisuutta siitä, että ette ole käskenyt
+kaartinne jousimiehiä kunniavahdiksi minulle tai marssittanut minua
+muskettisoturienne muodostamaa kunniakujaa palatsistanne."
+
+"Sananne sointuvat katkerilta, madame."
+
+"Sydämeni on katkera, sire."
+
+"Ei, Françoise, olkaa järkevä, minä pyydän teitä. Olemme molemmat jo
+sivuuttaneet nuoruutemme."
+
+"Viittauksenne vuosiini kuulostaa erittäin kohteliaalta suustanne,
+sire."
+
+"Oh, te väännätte sanojani. Sitte en puhu enempää. Onko teillä mitään
+kysyttävää minulta ennenkuin lähden?"
+
+"Hyvä Jumala!" huudahti hän. "Onko tuokin mies. Onko tuollakin sydän?
+Ovatko nuo samat huulet, jotka niin usein ovat vakuuttaneet
+rakastavansa minua. Ovatko nuo samat silmät, jotka niin hellästi ovat
+katsoneet minun silmiini. Voitteko te hyljätä naisen, jonka koko elämä
+on ollut teidän, samalla tavalla kuin hylkäsitte St. Germain'in
+palatsin kun toinen uhkeampi oli teillä käytettävänänne? Ja tämäkö on
+kaikkien noitten lupausten, suloisten kuiskausten, kehotteluitten ja
+valojen surkea loppu? Tämäkö! — —"
+
+"Ei, ei Françoise, tämä on liian surullista meille molemmille."
+
+"Surullista! Missä huomaa surua teidän kasvoillanne? Näen vain vihaa
+niissä, koska olen uskaltanut sanoa totuuden.
+
+"Näen niissä iloa, kun tunnette saaneenne alhaisen asianne
+toimitetuksi. Mutta missä näen surua? Ah, kun olen mennyt, niin kaikki
+tuntuu teistä niin helpolta — eikö niin? Te voitte palata takaisin
+kotiopettajattarenne luo — — —"
+
+"Françoise!"
+
+"Niin, niin, ette voi minua peloittaa. Mitäpä minä välitän kaikesta,
+mitä voitte tehdä minulle. Mutta minä tiedän kaikki. Älkää luulko, että
+olen sokea. Tehän aioitte mennä naimisiin hänen kanssaan! Te, Ludvig
+pyhän jälkeläinen ja hän, Scarron'in leski, tuo köyhä raataja, jonka
+minä armeliaisuudesta otin talouteeni! Ah, miten teidän hovilaisenne
+nauraisivat! Kuinka nuo pikku kynäilijät saisivat runoaiheita ja kuinka
+älyniekat laskettelisivat sukkeluuksiaan! Te ette kuule niistä mitään
+tietenkään, mutta teidän ystävillenne ne ovat kiduttavia."
+
+"Kärsivällisyyteni ei kestä enempää", huudahti kuningas, "jätän teidät,
+madame, ja ainaiseksi."
+
+Mutta rouva oli raivoissaan menettänyt kaiken pelkonsa ja
+varovaisuutensa. Hän asettui kuninkaan ja oven väliin, ja kasvot
+hehkuvina, silmät palavina ja pää hieman eteen työnnettynä polki hän
+pientä, valkoista satiinitohveliaan mattoon.
+
+"Teillä on kiire, sire! Hän odottaa teitä varmaankin."
+
+"Antakaa minun mennä, madame."
+
+"Mutta pettymyshän oli suuri eilenillalla, eikö niin, sire rukkani!
+Suuri taivas, mikä isku! Ei mitään arkkipiispaa! Ei mitään vihkiäisiä.
+Koko pikku suunnitelma meni piloille. Eikö se ollut julmaa?" Ludvig
+tuijotti hänen kauniisiin, hurjiin kasvoihinsa hieman ymmällään ja
+hänen mieleensä välähti ajatus, että hän oli surusta menettänyt
+järkensä. Mitä muutakaan saattoi olla puhe arkkipiispasta ja
+pettymyksestä? Hän piti arvolleen sopimattomana puhua ankarasti niin
+onnettomalle. Hänen täytyi lepytellä häntä ja ennenkaikkea päästä irti
+hänestä.
+
+"Teillä on ollut hallussanne joukko minun perheeni jalokiviä", sanoi
+hän, "Pyydän teitä yhä pitämään ne pienenä osoituksena arvonannostani."
+
+Hän oli toivonut tyynnyttävänsä häntä ja aiheuttavansa hänelle
+mielihyvää, mutta silmänräpäyksessä oli hän aarrekaapillaan ja syyti
+sieltä kaksin kourin kalleuksia lattialle kuninkaan jalkoihin. Ne
+kilisivät ja ratisivat, nuo pienet keltaiset, punaiset ja vihreät
+palloset, vieriessään lattialle ja sattuessaan seinävieren
+tammivuoraukseen.
+
+"Ne kelpaavat kyllä lapsenpiialle, jos arkkipiispa joskus saapuisi."
+
+Kuningas tuli nyt entistään enemmän vakuutetuksi siitä, että hän oli
+tullut mielipuoleksi. Hän päätti vedota hänen hellempiin tunteisiinsa.
+Hän astui nopeasti ovelle ja kuiskasi jotakin. Nuorukainen, jolla
+pitkät kultakiharat valuivat samettitakille saakka, astui huoneeseen.
+Se oli rouvan nuorin poika, Toulouse'n kreivi.
+
+"Ajattelin, että tahtoisitte sanoa hänelle jäähyväiset, madame", sanoi
+Ludvig.
+
+Rouva jäi tuijottamaan, voimatta käsittää hänen sanojensa merkitystä.
+Silloin hänelle äkkiä selvisi, että häneltä aiottiin ottaa sekä lapset
+että rakastaja ja että tuo toinen nainen saisi puhutella heitä ja
+voittaa heidän rakkautensa, sillä aikaa kun hän olisi kaukana muualla.
+Kaikki, mitä tuossa naisessa oli häjyä ja katkeraa, leimahti silloin
+korkeimmilleen, niin että hän todellakin sillä hetkellä oli sitä mitä
+kuningas oli pelännyt. Ellei hän saisi poikaansa, niin ei sitä saisi
+kukaan muukaan. Hänen aarteittensa joukossa oli jalokivillä koristettu
+tikari, aivan hänen vieressään. Hän sieppasi sen lattialta ja hyökkäsi
+pakoilevan poikansa kimppuun. Ludvig kirkasi ja juoksi estämään häntä,
+mutta eräs toinen käsi oli häntä nopeampi. Eräs nainen oli kiiruhtanut
+avonaisesta ovesta esiin ja saanut kohotetusta ranteesta kiini. Siinä
+syntyi hetken ottelu, kaksi kuninkaallista vartaloa huojui ja väänteli,
+ja äkkiä putosi tikari heidän väliinsä lattialle. Pelästynyt Ludvig
+otti sen lattialta ja siepaten poikaansa kädestä, kiiruhti koko
+huoneustosta pois. Françoise de Montespan horjahti leposohvaa vasten ja
+näki edessään toisen Françoise'n varman katseen, naisen, jonka varjo
+nykyään näytti seuraavan häntä kaikkialla.
+
+"Olen pelastanut teidät teosta, madame, jota te ensimmäisenä olisitte
+katunut."
+
+"Pelastanut minut. Tehän olette itse saattanut minut tähän tekoon."
+
+Kukistunut suosikki nojasi sohvan korkeaan selkämystään pitäen käsiään
+selän takana samettisella kaarella. Hänen puoleksi avoimet silmänsä
+säkenöivät tulta ja hänen huulensa olivat juuri niin paljon raollaan,
+että hohtavan valkoiset hampaat hyvin näkyivät. Tällainen oli
+todellinen Françoise de Montespan, kissansukuinen eläin, valmiina
+hyökkäykseen, kaukana siitä nöyrästä ja sulokielisestä Françoisesta,
+joka niin usein oli voittanut kuninkaan uudelleen puolelleen suloisilla
+sanoillaan. Rouva de Maintenon'in käsi oli haavoittunut taistelussa ja
+hänen sormistaan tippui verta, mutta ei kummallakaan ollut aikaa
+ajatella sitä. Hänen harmaat silmänsä olivat lujasti suunnatut entiseen
+kilpailijaansa, kuten heikkoon ja petolliseen eläimeen, jonka voi
+voimakkaammalla tahdollaan hallita.
+
+"Niin, te se olette, joka olette minut tähän saattanut, te juuri, jonka
+minä otin hoivaani silloin, kun teillä tuskin oli leivän palaa tai
+viinin tilkkaa. Mitä teillä silloin oli? Ei kerrassaan mitään muuta
+kuin naurunalainen nimi. Ja mitä minä annoin teille? Kaikki! Te
+tiedätte, että annoin teille kaikki, rahaa, aseman, pääsyn hoviin!
+Kaiken sen olette saanut minulta. Ja nyt pidätte te minua pilkkananne!"
+
+"Madame, en pidä teitä pilkkanani, päinvastoin säälin teitä sydämeni
+pohjasta."
+
+"Säälitte! Ha, ha! Mortemart Scarron'in lesken säälimänä. Menköön
+teidän säälinne samaa tietä kun kiitollisuutenne ja kurja
+luonteennekin. Älkäämme siitä enää välittäkö."
+
+"Sananne eivät minua loukkaa."
+
+"Uskonpa todella, ettette ole erittäin arkatuntoinen."
+
+"En, kun omatuntoni on puhdas."
+
+"Ah, sekään siis ei ole teitä vaivannut?"
+
+"Ei tässä asiassa, madame."
+
+"Hyvä Jumala. Kuinka hirvittäviä ne muut asiat mahtavat ollakaan!"
+
+"En ole koskaan hautonut mielessäni pahaa teitä kohtaan."
+
+"Ei mitään minua kohtaan? Oh, nainen nainen!"
+
+"Mitä olen sitte tehnyt. Kuningas tuli huoneeseeni seuraamaan lastensa
+opetusta. Hän viipyi siellä. Hän puhutteli minua. Hän kysyi ajatustani
+yhdessä ja toisessa asiassa. Voinko olla vastaamatta hänelle? Vai
+voinko sanoa muuta kuin mitä ajattelin?"
+
+"Te käännytitte hänet minua vastaan."
+
+"Olisin ylpeä, jos voisin uskoa käännyttäneeni hänet hyveen puoleen."
+
+"Sanat lipuvat somasti huuliltanne."
+
+"Toivoisin että voisin sanoa samaa teistä."
+
+"Siten siis, oman tunnustuksenne mukaan, ryöstitte kuninkaan rakkauden
+minulta, te leskistä hyveellisin."
+
+"Tunsin teitä kohtaan ainoastaan kiitollisuutta ja ystävällisyyttä.
+Olette ollut, kuten niin monta kertaa olette huomauttanut minulle,
+hyväntekijäni. Ei ollut vähintäkään tarpeen muistuttaa sitä minulle,
+sillä en ollut hetkeksikään sitä unhottanut. Mutta kun kuningas kysyi
+minulta, mitä ajattelin, niin en tahdo kieltää, että nimitin syntiä sen
+oikealla nimellä ja sanoin, että hän olisi arvokkaampi ihmisenä, jos
+hän pudistaisi päältään ne synnin kahleet, jotka häntä sitoivat."
+
+"Tai että hän vaihtaisi ne toisiin!"
+
+"Niin, velvollisuuden kahleisiin."
+
+"Äh, teidän tekopyhyytenne ällöttää minua! Jos kerran olette olevinanne
+nunna, miksi ette sitte ole siellä, missä nunnat ovat? Te tahtoisitte
+nauttia kummankin maailman parhaista antimista, eikö niin? Kaikesta,
+minkä hovi voi antaa ja samalla jäljitellä luostarielämää. Minun
+kanssani teidän on turha teeskennellä! Tunnen teidät yhtä hyvin, kuin
+sisin sydämenne tuntee teidät. Minä olin ainakin rehellinen, sen minkä
+tein, tein koko maailman nähden. Mutta te, pappienne ja rippi-isienne
+selän takana, rukousjakkaroinenne ja messukirjoinenne, älkää luulko
+pettävänne minua, kuten olette pettänyt muita." Hänen vastustajansa
+harmaat silmät säkenöivät ensikertaa ja hän astui pari askelta
+eteenpäin nostaen toista kättään ikäänkuin moittien.
+
+"Minulle on yhdentekevä, mitä minusta sanotte", sanoi hän. "Se ei
+merkitse enempää kuin mitä tuo turhamainen papukaija tuolla viereisessä
+huoneessa papattaa. Mutta älkää kosketelko asioita, jotka ovat pyhiä.
+Ah, jospa tekin tahtoisitte kohottaa ajatuksenne niihin asioihin, jos
+tekin tahtoisitte kohdistaa ajatuksenne sisäänpäin, niin huomaisitte,
+ennenkuin on myöhäistä — kuinka huonoa ja rumaa se elämä on ollut,
+jota olette elänyt. Mitä olettekaan tehnyt! Hänen sielunsa oli teidän
+käsissänne, niinkuin savi valajallaan. Jos te olisitte kohottanut
+häntä, jos olisitte ohjannut häntä korkeampiin ilmapiireihin ja jos
+olisitte saanut esille kaiken, mikä hänessä oli jaloa ja hyvää, niin
+ajatelkaa, kuinka rakastettu ja siunattu teidän nimenne olisikaan,
+linnan korkeuksista, mataliin mökkipahasiin saakka! Mutta ei. Te
+veditte hänet alas, te turmelitte hänen nuoruutensa, te erotitte hänet
+puolisostaan ja raatelitte hänen miehuutensa. Rikos, joka tehdään niin
+korkeassa asemassa, synnyttää tuhansia muita niitten keskuudessa, jotka
+katsovat häneen esimerkkinään ja kaikki, kaikki tuo lepää teidän
+hartioillanne. Kavahtakaa, madame, kavahtakaa, ennenkuin on myöhäistä!
+Kauneudestanne huolimatta voi teillä ehkä olla vain joku vuosi
+elämänaikaa, kuten minullakin — mahdollisesti. Silloin kun tuo ruskea
+tukka on harmaa, kun tuo valkoinen poski on sisäänpainunut ja kun tuo
+loistava silmä on himmentynyt, ah armahtakoon jumala silloin Françoise
+de Montespan'in synnintahrimaa sielua!"
+
+Hänen kilpailijansa pää oli painunut alas, juhlallisten sanojen ja
+kauniiden, vakavien silmien vaikutuksesta. Hetkisen seisoi hän
+äänettömänä, ensi kertaa elämässään pelotettuna, mutta sitten tuo
+pilkallinen, uhmaileva mieli palasi entiselleen ja hän nosti silmänsä
+ja virkkoi ivahuulin.
+
+"Kiitän teitä, mutta minulla sattuu jo entuudestaan olemaan rippi-isä.
+Oh, madame, älkää koettako lumota minua. Tunnen teidät, ja tunnen
+teidät hyvin."
+
+"Päinvastoin, te näytte tuntevan minua vähemmin kuin luulinkaan.
+Pyydän, sanokaapa, jos tunnette minut niin hyvin, mikä minä olen?"
+
+Hänen kilpailijansa koko katkeruus ja viha soi hänen vastauksessaan.
+
+"Te olette", sanoi hän, "lasteni kotiopettaja ja kuninkaan salainen
+rakastajatar."
+
+"Te erehdytte", vastasi rouva de Maintenon rauhallisesti. "Olen teidän
+lastenne kotiopettaja ja olen kuninkaan puoliso."
+
+
+
+
+Yhdeskolmatta luku.
+
+MIES VAUNUISSA.
+
+
+De Montespan oli usein teeskennellyt pyörtymistä kun hän tahtoi
+lieventää kuninkaan vihastumista. Hän oli sitten kietonut käsivartensa
+hänen ympärilleen ja siten voittanut hänen säälinsä, joka onkin
+rakkauden kaksoissirar. Mutta nyt oppi hän tietämään mitä merkitsee
+pyörtyminen parin sanan johdosta. Hän ei saattanut epäillä äsken
+kuulemainsa sanojen totuutta. Hänen kilpailijansa ilmeessä, hänen
+vakavassa katseessaan ja rauhallisessa äänessään oli jotakin, joka
+vakuutti asian todenperäisyyden. Hän seisoi hetkisen huumaantuneena,
+hengittäen raskaasti ja ojennellen avuttomasti käsivarsiaan, silmien
+loisteen hiipuessa vähitellen. Sitten hänen ylpeä päänsä vaipui
+rinnalle ja hän kaatui kilpailijansa jalkoihin parahtaen valittavasti
+kuten se, joka on taistellut tuimasti, mutta tietää ettei pysty enää
+jatkamaan taisteluaan.
+
+Rouva de Maintenon kumartui ja nosti hänet voimakkaille valkeille
+käsivarsilleen. Hänen silmissään kuvastui syvä suru ja sääli, kun hän
+katseli lumivalkeita kasvoja, jotka lepäsivät hänen rintaansa vasten ja
+joista oli kadonnut kaikki katkeruus ja ylpeys. Ainoastaan kyynel oli
+jäänyt kimmeltämään tumman silmäripsen alle ja huulien oikullinen ilme
+näkyi vielä, kuten lapsen, joka on itkenyt itsensä uneen. Hän kantoi
+hänet leposohvalle ja asetti silkkisen pieluksen hänen päänsä alle.
+Sitte kokosi hän kaikki lattialle sirotellut jalokivet ja pani ne
+takaisin aarrekaappiin. Lukittuaan sen ja asetettuaan avaimen niin että
+omistaja sen helposti huomaisi, soitti hän kelloa, joka kutsui paikalle
+pienen mustan hovipojan.
+
+"Emäntäsi on pahoinvoipa", sanoi hän, "mene hakemaan hänen
+palvelijoitaan." Ja sitten, näin täytettyään velvollisuutensa, lähti
+hän tuosta suuresta huoneesta, jonne hän jätti sametin ja kullan
+hohtoon kauniin kilpailijansa, makaamaan kuin särjetyn kukkasen
+avuttomana ja toivottomana.
+
+Todellakin avuttomana, sillä hän ei voinut mitään tehdä ja toivottomana
+myöskin, sillä mitenkäpä voi onni häntä enää suosia. Heti kun hän tuli
+tajuihinsa taas, lähetti hän palvelijansa pois, ja jäi kädet ristissä
+miettimään surullista tulevaisuuttaan. Hänen täytyi lähteä, se oli
+varma. Ei vain sen vuoksi, että se oli kuninkaan käsky, vaan myöskin
+siksi, että häntä odotti vain surkuttelu ja pilkka hovin puolelta,
+jossa hän tähän saakka oli ylinnä vallinnut. Tosin oli hän ennenkin
+pystynyt pitämään puoliaan kuningatarta vastaan, mutta ei hänen
+katkerin vihansakaan voinut estää häntä näkemästä, että hänen nykyinen
+kilpailijansa oli aivan toista lajia, kuin nöyrä Maria Teresia raukka.
+Ei, hänen voimansa oli lopultakin murtunut. Hänen täytyi myöntää
+hävinneensä ja siis lähteä.
+
+Hän nousi leposohvalta tuntien tulleensa kymmentä vuotta vanhemmaksi.
+Hänellä oli paljon tehtävää ja aika oli lyhyt. Hän oli heittänyt
+kalleutensa kuninkaan jalkoihin, kun tämä oli maininnut niistä
+jonkinlaisena korvauksena rakkauden menettämisestä, mutta nyt hän
+tuumi, että kun rakkaus kerran oli mennyt, niin ei ollut mitään syytä
+menettää myös niitä. Ellei hän tästälähin enää olisikaan Ranskan
+vaikutusvaltaisin nainen, niin olisi hän ainakin sen rikkain.
+Luonnollisesti saisi hän myöskin eläkkeen ja se olisi varmasti runsas
+sillä Ludvig oli aina antelias. Ja sittenhän hänellä oli vielä kaikki
+tavaransa, minkä hän oli koonnut vuosien kuluessa, kullat ja hopeat,
+maljakot ja taulut, ristiinnaulitunkuvat, kellot ja pikarit, yhteensä
+ne tekisivät miljoonia livrejä. Omin käsin kääri hän arvokkaimmat ja
+pienemmät esineet jättäen muut veljensä huolenpitoon. Koko päivän oli
+hän kuumeisen tarmokkaassa puuhassa, unohtaakseen niissä häviönsä ja
+kilpailijansa riemun. Illalla oli kaikki valmiina, ja hän oli
+toimittanut niin, että hänen tavaransa lähetettäisiin Petit Bourg'iin
+hänen perässään, sillä sinne aikoi hän vetäytyä.
+
+Puoli tuntia ennen hänen lähtönsä määräaikaa johdatettiin hänen
+huoneeseensa nuori ratsumies, jonka kasvot olivat hänelle oudot. Hän
+tuli hänen veljensä lähettämänä.
+
+"Monsieur de Vivonne on pahoillaan siitä, madame, että huhu teidän
+lähdöstänne jo kiertää hovissa."
+
+"Mitä se minulle kuuluu", tiuskasi hän vanhaan tapaansa.
+
+"Hän sanoo, madame, että hovilaiset saattavat ehkä kokoontua läntiselle
+portille, seuratakseen lähtöänne. Siellä on mahdollisesti madame de
+Neuilly ja Chambord'in herttuatar sekä mademoiselle de Rohan ja — —"
+
+Rouva lysähti miltei kokoon, ajatellessaan sellaista nöyryytystä.
+Lähteä palatsista, jossa hän oli ollut enemmän kuin kuningatar, niin
+monen henkilökohtaisen vihamiehen purevan ivan ja pilkan esineenä! Se
+olisi todella tämänpäiväisten nöyryytysten huippu, katkeruuden maljan
+viimeinenkin pisara! Hänen voimansa oli murtunut. Tätä hän ei voisi
+kestää.
+
+"Sanokaa veljelleni, monsieur, että olisin hänelle hyvin kiitollinen,
+jos hän voisi järjestää niin, että voisin lähteä huomaamatta."
+
+"Hän pyysi minua sanomaan, että hän jo on tehnyt sen, madame."
+
+"Ah, mihin aikaan sitte?"
+
+"Nyt, niin pian kuin mahdollista."
+
+"Olen valmis lähtemään. Läntisellekö portille?"
+
+"Ei, vaan itäiselle. Ajopelit odottavat siellä."
+
+"Entä missä on veljeni?"
+
+"Otamme hänen mukaan puiston portilla."
+
+"Ja miksi niin?"
+
+"Siksi, että häntä pidetään silmällä ja jos hänet huomataan ajoneuvojen
+luona, tulisi asia tunnetuksi."
+
+"Hyvä. No niin, monsieur, ehkä tahdotte ottaa päällystakkini ja tämän
+laukun, niin voimme lähteä heti."
+
+He kulkivat kiertoteitse vähemmän käytettyjä käytäviä, rouva kiiruhtaen
+kuin syyllisyytensä tunteva eläin, huntu kasvoilla ja sydän säpsähtäen
+joka askeleella. Mutta onni oli hänelle suosiollinen. He eivät
+tavanneet ketään ja olivat pian itäisellä takaportilla. Pari tyyntä
+sveitsiläistä vartiosotilasta seisoi portin kummallakin puolella,
+nojaten muskettiinsa, ja lamppu portin yläpuolella valaisi odottavia
+ajoneuvoja. Ovi oli avoinna ja pitkä ratsumies mustassa päällystakissa
+auttoi hänet sisään. Sitten astui mieskin ajoneuvoihin ja istuutui
+vastapäätä häntä, paiskasi oven kiinni ja vaunut lähtivät vierimään
+päätietä.
+
+Rouvaa ei ihmetyttänyt ensinkään että tuo pitkä mies oli käynyt hänen
+seuraansa vaunujen sisään, sillä oli tapana pitää vartija siellä; hän
+arveli että se oli hänen veljensä paikka, jonka hän kohta oli ottava.
+Sehän oli vallan luonnollista. Mutta kun kymmenen minuuttia kului, eikä
+hän puhunut eikä liikahtanut, rupesi rouvan uteliaisuus heräämään. Kun
+hän oli auttanut rouvaa vaunuihin, oli tämä huomannut että hänen
+pukunsa oli herrasmiehen ja että hänen kumarruksensa ja muukin
+käyttäytymisensä ilmaisi tottunutta hovimiestä. Mutta hovimiehet olivat
+tavallisesti ylen kohteliaita ja puheliaita ja tämä mies taas oli
+vaitelias ja tyyni. Taasen hän koetti tarkastaa häntä. Hänen lakkinsa
+oli vedetty silmille ja kaulus oli nostettu suun eteen, mutta
+hämärässäkin hän näki kaksi silmää, jotka tuijottivat häneen samalla
+tavalla kuin hänkin mieheen.
+
+Lopulta äänettömyys saattoi hänet epämääräisen levottomaksi. Hän päätti
+lopettaa sen.
+
+"Varmasti olemme jo sivuuttaneet puiston portin, monsieur, jossa meidän
+piti ottaa veljeni mukaan."
+
+Hänen toverinsa ei vastannut eikä liikahtanut. Rouva arveli, että
+vaunujen ratina ehkä oli estänyt häntä kuulemasta hänen kysymystään.
+
+"Sanoin, monsieur", toisti hän nojautuen lähemmäksi, "että olemme ehkä
+sivuuttaneet sen paikan, jossa meidän piti tavata veljeni, monsieur de
+Vivonne'n."
+
+Ei mitään vastausta.
+
+Väristys kulki hänen jäsentensä läpi. Mikä mahtoikaan olla miehiään tuo
+äänetön olio? Sitten hänelle johtui mieleen, että hän ehkä oli mykkä.
+
+"Olette ehkä suruissanne", sanoi hän, "ettekä voi puhua. Jos se on
+syynä vaiteliaisuuteenne, niin ehkä olette ystävällinen ja kohotatte
+kätenne merkiksi, niin minä ymmärrän." Mutta mies istui jäykkänä ja
+puhumattomana.
+
+Silloin hänet valtasi mieletön pelko, istuessaan tuollaisen
+kammottavan, äänettömän olion kanssa samoihin ajopeleihin suljettuna.
+Hän kirkui pelossaan ja koetti avata akkunaa ja ovea. Mutta silloin
+kävi rautainen käsi hänen ranteeseensa ja pakotti hänet jälleen
+istuimelleen eikä kuulunut muuta ääntä kuin rattaitten ratina ja
+laukkaavien hevosten kavionkapse. He olivat silloin jo maaseudulla,
+kaukana Versailles'sta.
+
+Oli entistä pimeämpi, pilviä kerääntyi taivaalle ja silloin tällöin
+kuului ukkosen jylhä jyminä.
+
+Rouva nojasi läähättäen vaunujen nahkapieluksiin. Hän oli rohkea
+nainen, mutta kun tämä äkillinen, outo sattuma tapasi hänet hänen juuri
+heikoimmillaan ollessaan, järkytti se häntä sielua myöten. Hän vetäytyi
+kokoon vaunujen nurkkaan ja tuijotti kauhusta laajentunein silmin
+vastapäätäistujaan. Kun hän edes sanoisi jotakin! Mikä ilmestys tai
+uhka hyvänsä olisi parempi kuin tämä! Oli jo niin pimeä että hän
+töintuskin erotti hänen ulkopiirteitään ja sitä mukaa kuin rajuilma
+yltyi, lisääntyi pimeyskin. Tuuli puhalteli vihaisin vihurein ja yhä
+läheni ukkosen jyminä. Taas tuli hiljaisuus sietämättömäksi. Taas hänen
+täytyi keskeyttää mihin hintaan hyvänsä.
+
+"Sir", sanoi hän, "tässä täytyy olla jokin erehdys. En käsitä millä
+oikeudella te estätte minua aukaisemasta akkunaa ja antamasta
+määräyksiäni ajomiehelle."
+
+Ei sanaakaan kuulunut.
+
+"Toistan, sir, että tässä on jokin erehdys tapahtunut. Nämät ovat
+veljeni monsieur de Vivonnen vaunut ja hän on mies, joka ei tule
+sallimaan, että hänen sisartaan kohdellaan epäkohteliaasti."
+
+Muutamia raskaita sadepisaroita rapsahti akkunaa vasten. Pilvet
+laskeutuivat yhä alemma ja tummenivat tummenemistaan. Hän ei nähnyt
+toveriaan ensinkään enää ja se oli vieläkin kamalampaa. Hän huusi
+taasen kauhusta, mutta se ei auttanut enempää kuin hänen sanansakaan.
+
+"Sir", huusi hän puiden nyrkkejään ja yrittäen tavottaa häntä hihasta,
+"te pelotatte minua, te kauhistutatte minua. En ole koskaan tehnyt
+teille mitään pahaa. Miksi te siis tahtoisitte loukata onnetonta
+naista? Oh puhukaa minulle, Jumalan tähden puhukaa jotakin!"
+
+Yhä vain sateen rapinaa eikä muuta ääntä kuin hänen oma kiivas
+hengityksensä.
+
+"Ehkä ette tiedä kuka olen", jatkoi hän pyrkien omaksumaan
+tavanmukaisen käskevän äänensä ja puhuen nyt täydelliselle ja
+läpitunkemattomalle pimeydelle. "Voi käydä niin, että huomaatte liian
+myöhään valinneenne väärän henkilön huvittelunne esineeksi. Olen
+markiisitar de Montespan ja minun ei ole tapanani unohtaa loukkauksia.
+Jos tiedätte mitään hovista, niin pitäisi teidän myös tietää että
+sanani painaa siellä jotakin. Te voitte kuljettaa minua tosin
+ajoneuvoissanne, mutta olen henkilö, jonka katoaminen aiheuttaa nopeaa
+etsintää ja myöskin nopean koston, jos minulle on tehty vääryyttä. Jos
+tahdotte — — oh Jesus! Armahda!" Kalman värinen salama oli äkkiä
+välähtänyt ja valaissut koko seutukunnan niin kirkkaaksi, kuin
+konsanaan päivänvalo. Miehen kasvot olivat ainoastaan kämmenenleveyden
+päässä rouvasta, hänen suunsa oli ammollaan ja silmät raollaan, koko
+kasvot hillittömän iloisuuden vääristäminä. Jokainen yksityiskohta
+näkyi miehestä salaman valossa — hänen punainen vapiseva kielensä ja
+sen alapuolella hieman vaaleampi puna, leveät valkoiset hampaat ja
+ruskea parta, joka oli leikattu suipoksi ja harjasmaisesti taipui
+eteenpäin. Mutta se ei ollut salaman leimaus, eikä myöskään nuo
+nauravat, julmat kasvot, joka sai jääkylmät väreet kulkemaan Françoise
+de Montespan'in läpi, vaan se oli itse mies, mies, jota hän enin
+pelkäsi maailmassa ja jonka hän kaikkein vähimmin oli odottanut
+näkevänsä.
+
+"Maurice", huudahti hän "Maurice, sinäkö se olet!"
+
+"Niin, pikku vaimoni, minä se olen. Olemme näet taas palanneet
+toistemme syliin pitkän väliajan jälkeen."
+
+"Oh, Maurice, kuinka oletkaan peloittanut minua. Kuinka voit olla niin
+julma? Miksi et puhunut minulle mitään?"
+
+"Sen vuoksi, että oli niin suloista istua hiljaisuudessa ja ajatella,
+että olit taas niin monen vuoden perästä kokonaan minun. Oh, pikku
+vaimoni, olen niin usein ikävöinyt tätä hetkeä."
+
+"Olen menetellyt väärin sinua kohtaan, Maurice. Olen tehnyt väärin,
+Maurice! Anna minulle anteeksi!"
+
+"Meidän perheessämmehän ei anneta anteeksi, Françoise kultani. Eikö
+tämä ole aivan kuin menneinä aikoina, kun yhdessä olimme ajelulla. Ja
+vielä samoissa vaunuissa! Ne ovat aivan samat, jotka toivat meidät
+tuomiokirkosta, jossa sinä niin somasti teit valasi. Minä istuin tässä
+kuten nytkin ja sinä istuit siinä ja minä otin sinua kädestä, kuten
+nytkin ja puristin sitä niin ja — — —"
+
+"Oh, sinä julmuri, olet katkaissut käsivarteni. Sinä olet vääntänyt
+ranteeni sijoiltaan!"
+
+"Oh, en suinkaan, pikku vaimoni! Ja sittehän muistat, kun sanoit
+kuinka uskollisesti rakastaisit minua, kumarruin puoleesi ja suutelin
+— — —"
+
+"Ah auttakaa! Sinä raakalainen, sinä löit minua suulle! Sinähän löit
+minua sormuksellasi."
+
+"Löin sinua! Kukapa olisi uskonut tuona keväisenä päivänä,
+suunnitellessamme tulevaisuuttamme, että tämäkin oli odottamassa sinua
+ja minua ja tämä, ja tämä."
+
+Hän löi hurjasti häntä kasvoihin pimeässä. Rouva viskautui istuimelta
+ja koetti kätkeä päänsä pieluksiin. Mielipuolen voimalla ja raivolla
+satelivat hänen lyöntinsä rouvan yläpuolelle, eikä hän ensinkään
+huomannut kuinka hänen kätensä särkyivät, sattuessaan koviin nahkoihin
+ja vaunujen puuosiin.
+
+"Olen vihdoinkin saanut sinut mykistymään", sanoi hän vihdoin. "Ja
+olenhan ennenkin suuteloillani saanut sinut vaikenemaan. Mutta maailma
+menee menojaan, Françoise, ja ajat muuttuvat, naiset käyvät
+epärehellisiksi ja miehet ankaroiksi."
+
+"Tapa minut jos tahdot", vaikeroi rouva.
+
+"Minä teenkin sen", sanoi toinen tyynesti.
+
+Yhä kiitivät ajopelit, hyppien ja huojuen epätasaisella maaseututiellä.
+Myrsky oli laannut, mutta yhä kuului ukkosen jylinää ja näkyi
+salamoiden leimahtelua kauempana vastakkaisella taivaalla. Kuu
+näyttäytyi kirkkaine, kylmine valoineen, valaen leveät aitaamattomat ja
+poppelien reunustamat aukeamat hopealoisteeseensa ja valaisten akkunan
+läpi kyyristyvää naista ja hänen kammottavaa toveriaan. Mies nojautui
+nyt istuimensa selkämystään, kädet ristissä rinnallaan ja ahmi
+silmillään hyleksittyä naiskurjimusta, joka oli tehnyt niin julmaa
+vääryyttä hänelle.
+
+"Minne aiot viedä minut?" kysyi rouva vihdoin.
+
+"Portillac'iin, pikku vaimoni."
+
+"Miksi sinne? Mitä aiot tehdä minulle?"
+
+"Aion vaientaa soman valehtelevan kielesi ainaiseksi. Se ei saa enää
+pettää ihmisiä."
+
+"Aiotko murhata minut?"
+
+"Jos tahdot nimittää sitä sillä nimellä."
+
+"Sinulla on kivikova sydän."
+
+"Toisen sydämeni annoin eräälle naiselle."
+
+"Oh, syntini saavat totisesti rangaistuksensa."
+
+"Ole varma siitä, että ne sen saavat."
+
+"Enkö voi millään tavalla korjata rikkomustani?"
+
+"Tulen pitämään huolen siitä, että teet sen."
+
+"Sinulla on miekka vyölläsi, Maurice. Miksi et sitten tapa minua, jos
+olet niin katkeroittunut? Miksi et lävistä sydäntäni sillä?"
+
+"Ole huoleti siitä, että olisin tehnyt sen, ellei minulla olisi
+erinomainen syyni tehdä toisin."
+
+"Mikä sitten?"
+
+"Kerron sinulle. Portillac'issa on minulla valta harjoittaa sekä
+korkeinta-, keski- että alioikeutta. Olen lääninherra siellä ja voin
+siellä tutkia, tuomita ja panna täytäntöön. Se on minun laillinen
+oikeuteni. Tuo kuningas parka ei edes tiedä, miten hän kostaisi
+puolestasi, sillä minulla on etuoikeuteni ja hän ei voi vastustaa sitä,
+tekemättä kaikkia Ranskan lääninherroja ikuisiksi vihamiehikseen."
+
+Hän aukaisi taas suunsa ja nauroi omalle keksinnölleen, mutta rouva,
+väristen koko ruumiissaan, kääntyi pois hänen julmista, hehkuvista
+silmistään ja kätki kasvonsa käsiinsä. Kerran hän vielä rukoili Jumalaa
+antamaan anteeksi syntisen elämänsä. Ja niin he kiitivät läpi yön
+kahden, mies ja vaimo, puhumatta enää sanaakaan, mutta viha ja pelko
+sydämissään, kunnes kirkas tervasloiste eräästä kulmatornista valaisi
+heitä ja suunnaton epämääräinen varjo kohosi heidän edessään
+pimeydestä. Se oli Portillac'in linna.
+
+
+
+
+Kahdeskolmatta luku.
+
+PORTILLAC'IN MESTAUSLAVA.
+
+
+Täten joutuivat Amory de Catinat ja Amos Green vankilansa akkunasta
+näkemään yöllisen matkueen saapumisen vankeineen. Tästä johtui myös tuo
+pahaaennustava astunta ja kummallinen saattue aikaisessa aamuhämärässä.
+Ja täten he vielä joutuivat näkemään, kun Françoise de Montespan'ia
+vietiin teloitettavaksi ja kuulivat hänen viimeisen säälittävän
+avunhuutonsa, kirvestä kantavan raakalaisen tarttuessa hänen
+hartioihinsa ja pakottaessa hänet polvilleen mestauspölkyn eteen.
+Kiljahtaen koetti hän peräytyä likaiselta verentahrimalta pölkyltä,
+mutta pyöveli kohotti aseensa ja lääniherra astui askeleen eteenpäin
+tarttuakseen kullanruskeisiin suortuviin siten vetääkseen tuon kauniin
+pään alas tukille, Mutta äkkiä jäi hän hämmästyksestä liikkumattomaksi,
+suu puoleksi auki ja silmät ihmetyksestä selällään.
+
+Hämmästykseensä hänellä olikin täysi syy. Hänen edessään olevasta
+nelikulmaisesta vankilan akkunasta putkahti äkkiä mies pää edellä
+käsilleen maahan ja oli melkein silmänräpäyksessä taas jaloillaan.
+Aivan hänen kintereillään tuli toinen pää, jonka omistaja putosi hieman
+raskaammin kuin edellinen, mutta oli hänkin nopeasti pystyssä.
+Ensimäinen oli puettu kuninkaallisen kaartin siniseen takkiin,
+hopeisine olkalappuineen, toinen taas oli tummapukuinen sileäksi ajeltu
+rauhanmies, ja molemmilla oli ruosteinen rautakanki kädessään.
+Kumpainenkaan heistä ei puhunut sanaakaan, mutta sotilas astui pari
+askelta eteenpäin ja löi kannellaan pyöveliä, joka oli jäänyt
+lyömäasentoonsa uhriinsa päin. Kuului ilkeä särähdys, aivankuin
+munankuori olisi rikottu ja kiljahtaen pelottavasti pudotti pyöveli
+kirveensä, tavotti päätään molemmin käsin ja juostuaan sinne tänne
+mestauslavalla putosi kuolleena alla olevalle linnanpihalle. Salaman
+nopeudella oli de Catinat vaihtanut aseensa pyövelin kirveeseen ja
+kääntyen de Montespan'iin päin, raskas aseensa olalla ja uhkaava ilme
+kasvoillaan huudahti hän:
+
+"No nyt!"
+
+Lääninherra oli ollut liian hämmästynyt saadakseen sanaakaan suustaan.
+Nyt hän vasta oivalsi, että nämä muukalaiset olivat tulleet hänen ja
+hänen saaliinsa väliin.
+
+"Ottakaa kiinni nuo miehet", karjasi hän kääntyen seuralaistensa
+puoleen.
+
+"Silmänräpäys ensin", huusi de Catinat sellaisella äänellä ja voimalla,
+että se vaati huomiota. "Te näette puvustani, mikä mies minä olen. Olen
+kuninkaan henkivartija. Ja joka koskee minuun, käy käsiksi
+kuninkaaseen. Olkaa siis varovaisia. Se on vaarallista leikkiä."
+
+"Käykää kiinni, pelkurit", raivosi lääninherra.
+
+Mutta asemiehet epäröivät, sillä kuninkaan nimi oli peljätty koko
+Ranskassa. De Catinat huomasi heidän epävarmuutensa ja käytti
+tilaisuutta hyväkseen.
+
+"Tämä nainen on kuninkaan oma suosikki ja jos loukkaatte hänen
+hiuskarvaansakaan, niin vakuutan, ettei ainoakaan sielu tällä
+pihamaalla pääse siitä vähemmällä, kuin kidutuskuolemalla. Hölmöt,
+tahdotteko puhaltaa viimeisen henkäyksenne venytyspenkillä tai
+kiemurrella palavassa öljyssä tuon mielipuolen käskystä."
+
+"Keitä nuo miehet ovat, Marceau?" huusi lääniherra raivoissaan.
+
+"He ovat vankeja, teidän ylhäisyytenne."
+
+"Vankeja! Kenen vankeja?"
+
+"Teidän, teidän ylhäisyytenne."
+
+"Kuka sinua käski pidättämään heitä?"
+
+"Te, heidän tuojansa näyttivät teidän sinettisormustanne."
+
+"En ole koskaan nähnyt heitä. Tässä on nyt jotakin pirua. Mutta siitä
+ei tule mitään, että he uhmaisivat minua omassa linnassani tai
+sotkeutuisivat vaimoni ja minun välisiin asioihin. Ei Jumal'avita.
+Siitä he eivät läpäise elävinä. Ja nyt Marceau, Etienne, Gilbert ja
+Jean, kaikki, jotka olette syöneet leipääni, käykää kiinni, sanon
+minä."
+
+Hän katseli hurjin silmin ympärilleen, mutta näki vain alakuloisia ja
+poispäin kääntyneitä kasvoja. Kauheasti kiroten vetäsi hän miekkansa
+tupesta ja hyökkäsi vaimonsa kimppuun, joka puoleksi tiedottomana oli
+lyyhistynyt mestauspölkyn viereen. De Catinat juoksi heidän väliinsä
+suojellakseen rouvaa, mutta Marceau, parrakas taloudenhoitaja oli jo
+käynyt herraansa vyötäisistä. Mielipuolen voimilla, hammasta purren ja
+vaahdossa suin väänteli hän itseään palvelijansa lujassa syleilyssä ja
+onnistuen kääntää miekkansa taaksepäin työnsi sen parran läpi suoraan
+Marceaun kurkkuun.
+
+Tämä kaatui taaksepäin, päästäen tukahtuneen äänen, veren pulputessa
+suusta ja haavasta. Mutta ennenkuin murhaaja oli edes vapauttanut
+miekkansa uhristaan, olivat de Catinat ja Amos Green muutamain
+palvelijain avustamina, vetäneet hänet pitkälleen mestauslavalle ja
+Amos Green sitoi hänet niin lujasti, ettei hän voinut liikuttaa muuta
+kuin silmiään ja huuliaan ja niillä hän mulkoili ja sylki kuin
+vimmattu.
+
+Marceau oli palvelijain kesken erittäin pidetty ja heidän raivonsa oli
+murhan johdosta niin suuri, että lääninherran pää olisi piankin eronnut
+ruumiista valmiilla mestauspölkyllä, ellei samassa olisi kuulunut pitkä
+ja selvä torventoitotus, joka nousi ja laski, tuhansin värähdyksin
+kertautuen aikaisessa aamukuulakassa. De Catinat heristi korviaan kuten
+koira, joka kuulee metsästäjän kutsun.
+
+"Kuulitko, Amos?"
+
+"Se oli torven ääntä."
+
+"Se oli kaartin merkinantopuhallus. Te siellä, kiiruhtakaa portille!
+Avatkaa portti ja laskekaa silta alas! Kiiruhtakaa, tai saatte vieläkin
+kärsiä isäntänne synneistä! Kylläpä oli pelastus hiuskarvassa, Amos!"
+
+"Sanoppa muuta, ystävä. Näin hänen ojentavan kätensä tarttuakseen
+rouvan tukkaan, juuri kun sinä laskeuduit akkunasta. Hetki vielä, niin
+olisi hän menettänyt päänahkansa. Mutta hän on kaunis nainen,
+kauniimpaa en ole eläessäni nähnyt eikä ole mielestäni sopivaa, että
+hän tuolla polvistuu noilla likaisilla lankuilla." Hän veti
+lääninherran päällystakin hänen yltään ja käärittyään sen kokoon,
+asetti sen tiedottomana makaavan rouvan pään alle sellaisella
+hellyydellä ja hienotunteisuudella, että se tuntui mahdottomalta hänen
+tapaiselleen ja kokoiselleen miehelle. Hän oli vielä kumartuneena
+rouvan yli, kun kuului laskusillan narahdus ja hetkeä myöhemmin
+kavioitten kapsetta. Joukko ratsumiehiä liehuvin töyhdöin ja heiluvin
+harjoin oli juuri tulossa linnanpihalle. Ensimmäisenä ratsasti solakka
+mies täysissä kaartilaisen varustuksissa, lakissa sulkatöyhtö,
+puhvelinnahkakintaat käsissä ja miekka välähdellen auringonvalossa. Hän
+nelisti mestauslavaa kohti ja hänen tarkkaan tummaan silmäänsä osui
+pieninkin yksityisseikka ryhmässä, joka odotti häntä. De Catinat'n
+kasvot kirkastuivat nähdessään hänet ja hän hyppäsi heti hänen
+luokseen.
+
+"De Brissac!"
+
+"De Catinat! No miten ihmeen nimessä olet joutunut tänne?"
+
+"Olen ollut vangittuna. Sanohan, de Brissac, veitkö sanan Pariisiin?"
+
+"Varmasti vein."
+
+"Ja arkkipiispa tuli?"
+
+"Tuli varmasti."
+
+"Entä vihkiminen?"
+
+"Kävi niinkuin oli suunniteltu. Sen vuoksi tuon naisparan tuolla täytyi
+lähteä palatsista."
+
+"Ajattelin vähän sinnepäin."
+
+"Toivon ettei hänelle ole tapahtunut mitään pahaa?"
+
+"Ystäväni ja minä tulimme juuri viime hetkessä ja pelastimme hänet.
+Hänen miehensä makaa tuolla. Hän on itse paholainen, de Brissac."
+
+"Hyvin luultavaa, mutta luulen että enkelikin tulisi katkeraksi, jos
+häntä sillä tavalla kohdeltaisiin."
+
+"Olemme sitoneet hänet. Hän tappoi erään miehen ja minä tapoin toisen."
+
+"No, hitto vie, sinäpä olet ollut toimelias!"
+
+"Kuinka tiesit että olimme täällä?"
+
+"Se oli minulle aivan odottamaton yllätys."
+
+"Te ette siis tulleet meidän vuoksemme?"
+
+"Emme. Tulimme tuon naisen vuoksi."
+
+"Kuinka tuo junkkari sai hänet käsiinsä sitten?"
+
+"Hänen veljensä piti ottaa hänet ajoneuvoihinsa. Hänen miehensä sai
+siitä vihiä ja lähettämällä rouvalle valheellisen viestin, sai hänet
+omiin vaunuihinsa, jotka olivat toisella portilla odottamassa. Kun de
+Vivonne huomasi, ettei hän saapuisikaan ja että hänen huoneensa oli
+tyhjä, pani hän toimeen tiedusteluja ja pääsi siten perille minne hän
+oli lähtenyt. De Montespanin vaakuna oli nähty ovessa ja sen vuoksi
+lähetti kuningas minut joukkoineni tänne niin nopeasti kuin
+mahdollista."
+
+"Ah, ja te olisitte tulleet liian myöhään, ellei omituinen sattuma
+olisi johtanut meitä tänne. En ymmärrä kuka meidät matkalla pidätti,
+sillä tämä mies ei näy tietävän asiasta mitään. Oli miten oli, kaikki
+selvinnee jälestäpäin. Mutta mitä nyt teemme?"
+
+"Minulla on omat määräykseni. Rouva on lähetettävä Petit Bourg'iin, ja
+jokainen, joka on ollut osallisena hänen pahoinpitelyynsä on
+pidätettävä, kunnes kuningas suvaitsee toisin määrätä. Linna on myös
+otettava kuninkaan haltuun. Mutta sinä, de Catinat, sinulla ei taida
+olla mitään tekemistä nyt?"
+
+"Ei mitään muuta, kuin että mieleni tekisi ratsastaa Pariisiin
+katsomaan miten setäni ja hänen tyttärensä voivat"
+
+"Ah, tuota suloista pikku serkkuasi! Hitto vie, en ihmettele että Pyhän
+Martin kadun varrella asuvat tuntevat sinut niin hyvin. Mutta minä olen
+kerran vienyt perille sinun viestisi, nyt on sinun vuorosi viedä
+minun."
+
+"Erittäin mielelläni, ja minne?"
+
+"Versailles'iin. Kuningas on kuin tulisilla hiilillä, saadakseen tietää
+matkastamme. Sinulla on suurin oikeus kertoa se hänelle, koska ilman
+sinua ja ystävääsi siitä olisi tullut surullinen sanoma."
+
+"Olen siellä kahden tunnin kuluttua."
+
+"Onko teillä hevoset?"
+
+"Meidän hevosemme tapettiin."
+
+"Tuolla tallissa on varmaan muutamia. Ota niistä kaksi parasta, sillä
+olette menettänyt omanne kuningasta palvellessanne."
+
+Neuvo oli liian hyvä jätettäväksi huomioonottamatta. De Catinat
+viittasi Amos Greenille ja kiiruhti hänen kanssaan talliin, sillä välin
+kuin de Brissac muutamalla lyhyellä käskyllä riisutti aseista
+palvelijakunnan, asetti vahteja kaikkialle linnaan sekä järjesti rouvan
+lähettämisen matkaan ja hänen miehensä vartioinnin. Tuntia myöhemmin
+ratsastivat ystävykset Pariisia kohti nauttien sanomattomasti
+raittiista ilmasta, joka tuntui heistä entistäkin suloisemmalle
+vankilan kosteuden ja ummehtuneisuuden jälkeen. Kaukana heidän takanaan
+kohosi puuryhmien takaa korkea torninhuippu muistuttaen heille linnaa,
+jonka ne olivat jättäneet ja jota aamuauringon kultaiset säteet jo
+valaisivat poistaen heidän vankilansa synkän muiston.
+
+
+
+
+Kolmaskolmatta luku.
+
+DE CATINAT'N KUKISTUMINEN.
+
+
+Kaksi päivää vihkiäisten jälkeen pidettiin rouvan vaatimattomissa
+suojissa neuvottelu, jonka tuloksen kohtalo oli määrännyt tuottamaan
+sanomatonta kurjuutta sadoille tuhansille ihmisille, mutta samalla,
+kaitselmuksen suuressa viisaudessa, myöskin olemaan välikappaleena
+levittämään ranskalaista käsiteollisuutta, näppäryyttä ja eloisuutta
+raskasliikkeisempien germaanilaisten kansojen sekaan, jotka sitten
+tämän hapatuksen vaikutuksesta ovat tulleet vain voimakkaammiksi ja
+paremmiksi. Sillä historiassa on usein suurikin kunto saanut aikaan
+pahaa, kun päinvastoin rikoksellisista teoista on voinut olla mitä
+siunauksellisimpia seurauksia. Nyt oli tullut kirkon aika vaatia
+saamansa lupaus rouvalta ja hänen kalpeat kasvonsa ja surulliset
+silmänsä todistivat selvästi, kuinka turhaan hänen hellä sydämensä oli
+taistellut ympäristönsä uskonkiihkoa vastaan. Hän tunsi Ranskan
+hugenotit. Kukapa voi tuntea heitä paremmin kuin hän, ottaen huomioon,
+että hän oli samaa ainesta ja että hänet oli kasvatettu heidän
+uskossaan? Hän tunsi heidän kärsivällisyytensä, heidän jaloutensa,
+riippumattomuutensa ja lujuutensa. Mitä mahdollisuuksia oli heidän
+myöntymiselleen kuninkaan tahtoon? Ehkäpä joku ylhäisöstä taipuisi,
+mutta muut nauraisivat hänen vankiloilleen, kaleeriorjuudelleen ja
+vieläpä hirsipuulleenkin, kun oli kysymyksessä heidän isiensä uskonto.
+Ellei heidän uskontoaan enää suvaittaisi ja jos he pysyivät uskollisina
+sille, oli heillä edessään joko pako isänmaastaan tai sitten elävä
+kuolema airoissa tai työskentely jalkaraudoissa maantien teossa. Se oli
+pelottava vaihtoehto väestölle, joka oli niin lukuisa, että se sinänsä
+muodosti kansakunnan. Ja pelottavinta kaikesta oli, että hänen, joka
+itse oli heidän veriheimolaisensa, piti antaa äänensä heitä vastaan.
+Mutta hän oli antanut lupauksensa ja nyt oli koittanut aika, jolloin se
+oli täytettävä.
+
+Siinä olivat läsnä kaunopuheinen piispa Bossuet, Louvois, sotaministeri
+sekä kuuluisa jesuiitta, isä La Chaise, kukin kooten todistuksen
+todistuksen päälle kukistaakseen kuninkaan vastahakoisen mielen. Heidän
+vieressään seisoi vielä eräs pappi, niin hintelä ja kalpea, kuin olisi
+hän juuri noussut vaikealta tautivuoteelta, mutta jonka suurissa
+silmissä paloi kiihkeä loimu ja pelottava päättäväisyys.
+
+Rouva istui kirjailunsa ääressä ja sovitteli värikkäitä silkkilankojaan
+äänettömänä. Kuningas nojasi käteensä ja kuunteli kirkonmiesten
+todisteluja sen näköisenä joka tietää olevansa ahdistettu, mutta ei
+jaksa potkia tutkainta vastaan. Matalalla pöydällä oli paperi ja sen
+vieressä kynä ja muste. Se oli peruuttamiskäsky, josta puuttui vain
+kuninkaan allekirjoitus tullakseen laiksi.
+
+"Ja sitte, isä, olette sitä mieltä, että jos nyt tällä tavalla kukistan
+kerettiläisyyden, niin ansaitsen sillä pelastuksen tulevassa elämässä?"
+kysyi kuningas.
+
+"Tulette saamaan siitä palkinnon."
+
+"Ja te ajattelette samalla tavalla, herra piispa."
+
+"Varmasti, sire."
+
+"Entäs te, apotti de Chayla?"
+
+Kuihtunut pappi puhui ensi kertaa, hänen korpinkasvoilleen ilmestyi
+hieno puna ja syvällä olevat silmänsä saivat entistä synkemmän
+loisteen.
+
+"En voi vakuuttaa teille pelastusta, sillä siihen tarvittaisiin paljon
+enemmän, mutta kadotus on varmasti teidät perivä, jos ette sitä tee..."
+
+Kuningas liikahti vihaisesti ja rypisti puhujalle silmäkulmiaan.
+
+"Teidän sananne ovat tuikeammat, kuin mihin olen tottunut", huomautti
+hän.
+
+"Sellaisessa asiassa olisi julmaa jättää teitä epätietoisuuteen. Sanon
+vieläkin, että sielunne kohtalo on hiuskarvan varassa. Kerettiläisyys
+on kuoleman synti. Tuhannet kerettiläiset kääntyisivät kirkon helmaan
+takaisin, jos vain käskette. Senvuoksi on teidän sielunne vastuussa
+noitten tuhansien synneistä. Mitä toivoa sillä siis voisi olla, ellette
+heitä käännytä?"
+
+"Isäni ja isoisäni antoivat heidän olla rauhassa."
+
+"Niinpä palavatkin isänne ja isoisänne helvetin tulessa, ellei Jumala
+aivan erikoisesti ole venyttänyt armoaan."
+
+"Hävytöntä!" kuningas hypähti tuoliltaan.
+
+"Sire, sanon teille totuuden, vaikka olisitte viisikymmentä kertaa
+kuningas. Mitä minä huolin kenestäkään, kun puhun kuninkaitten
+kuninkaan puolesta? Katsokaa ovatko nämä jäsenet sellaisen miehen, joka
+pelkää julistaa totuutta?"
+
+Äkillisellä liikkeellä vetäsi hän kauhtanansa pitkät hihat ylös ja
+ojensi valkoiset lihattomat käsivartensa. Luut olivat kokonaan mutkilla
+ja vääntyneet mitä eriskummallisimpaan muotoon. Louvoiskin, tuo hovissa
+karaistunut mies ja molemmat kirkonmiehet kauhistuivat nähdessään nuo
+pelottavat jäsenet. Hän nosti ne päänsä yläpuolelle ja käänsi silmänsä
+taivasta kohti.
+
+"Taivas on valinnut minut todistamaan uskon puolesta ennenkin", sanoi
+hän. "Kun kuuiin, että tarvittiin veriuhria Siamin nuoren kirkon
+eloonjäämiseksi, matkustin sinne. He viilsivät minut auki, he
+ristiinnaulitsivat minut ja väänsivät ja musersivat luuni. He jättivät
+minut siihen, kuolleena miehenä, mutta Jumala puhalsi minuun elävän
+henkensä taas, jotta voisin olla apuna Ranskan uudestisyntymisen
+suuressa työssä."
+
+"Teidän kärsimyksenne, isä", sanoi Ludvig, istuutuen jälleen,
+"oikeuttavat teitä vetoomaan sekä kirkkoon että minuun, joka olen sen
+ensimäinen puoltaja ja suojelija. Mitä te siis neuvotte tekemään,
+elleivät hugenotit mielihyvällä aio taipua?"
+
+"He taipuvat", huudahti de Chayla hymyillen aavemaisesti. "Heidän
+täytyy joko taipua tai murtua. Mitä se tekee, vaikka he murskautuisivat
+tomuksi, kunhan vain voimme rakentaa yhtenäisen kirkon maassa?" Hänen
+syvät silmänsä kiiluivat julmuutta ja hän heristi toista kuivunutta
+kättään raivokkaassa vihassa.
+
+"Kokemanne julmuudet eivät ole opettaneet teitä lempeäksi muita
+kohtaan."
+
+"Lempeäksi! Kerettiläisiä kohtaan! Ei, sire, omat kärsimykseni ovat
+opettaneet minulle, että maailma ja liha eivät ole mitään ja että
+todellinen laupeus toista kohtaan on siinä, että valtaan hänen sielunsa
+senkin uhalla että hänen syntinen ruumiinsa tuhoutuisi. Minä tahdon
+noitten hugenottien sielut omikseni, sire, vaikka minun täytyisi
+muuttaa koko Ranska teurastuslaitokseksi."
+
+Ludvigiin tekivät puhujan pelottomat sanat ja hurja totisuus selvästi
+syvän vaikutuksen. Hän kätki kasvonsa käsiinsä ja vaipui syviin
+ajatuksiin.
+
+"Sitäpaitsi", sanoi La Chaise leppeästi, "tuskin tarvittaisiin noita
+ankarampia toimenpiteitä, joista hyvä apottimme puhuu, sillä, kuten jo
+olen huomauttanut, olette, sire, niin rakastettu kuningaskunnassanne,
+että paljas vakuutus siitä, että se on teidän tahtonne, riittää
+varmasti palauttamaan heidät oikeaan uskoon.
+
+"Toivoisin, että voisin ajatella niin, isä. Mutta mitä nyt?"
+
+Se oli hänen palvelijansa, joka oli avannut oven puoleksi.
+
+"Kapteeni de Catinat on täällä ja tahtoisi päästä puheillenne heti,
+sire."
+
+"Pyydä kapteenia tulemaan. Ah!" Onnellinen ajatus näytti pälkähtäneen
+hänen päähänsä.
+
+"Saammepa nähdä, mitä rakkaus minua kohtaan saa aikaan tällaisessa
+asiassa, sillä jos sitä jossakin on tavattavissa, niin täytynee sen
+ennenkaikkea elää omissa henkivartijoissani."
+
+Kaartilainen oli juuri saapunut matkaltaan ja jätettyään Amos Greenin
+hevosten luo, oli hän sellaisenaan, tomuisena ja lian tahrimana tullut
+tuomaan viestinsä kuninkaalle. Hän astui sisään ja seisoi tyynenä,
+tottuneena kohtaamaansa näkyyn, vieden kätensä kunnioittavaan
+tervehdykseen.
+
+"Mitä uutisia, kapteeni?"
+
+"Majuri de Brissac käski ilmoittaa teille, sire, että hänellä on
+Portillac'in linna hallussaan, että rouva on turvassa ja että hänen
+miehensä on vangittuna."
+
+Ludvig ja hänen puolisonsa vaihtoivat helpotuksen silmäyksen.
+
+"Se on hyvä", sanoi kuningas. "Mutta asiasta toiseen. Te olette
+palvellut minua viime päivinä monella tavalla ja aina menestyksellä.
+Olen kuullut, Louvois, että de la Salle on kuollut isorokkoon."
+
+"Hän kuoli eilen, sire."
+
+"Haluan, että siirrätte vapaana olevan paikan _majuri_ de
+Catinat'lle. Sallikaa minun ensimmäisenä onnitella teitä
+korotuksenne johdosta, vaikkakin teidän täytyy vaihtaa sinitakkinne
+muskettisoturieni harmaaseen. Me emme voi luovuttaa teitä
+lähistöstämme."
+
+De Catinat suuteli kuninkaan ojennettua kättä.
+
+"Toivon olevani kyllin ansiokas ottamaan vastaan hyvyytenne, sire."
+
+"Tehän tekisitte voitavanne palvellaksenne minua?"
+
+"Elämäni on teidän kokonaan, sire."
+
+"Hyvä. Tahdon panna uskollisuutenne pienelle koetukselle."
+
+"Olen valmis mihin koetukseen tahansa, sire."
+
+"Se ei olekaan niin vakavaa laatua. Näette tuon paperin tuolla
+pöydällä. Se sisältää käskyn, että kaikkien hugenottien valtakunnassani
+tulee hyljätä erheellisen oppinsa maanpaon tai vangitsemisen uhalla.
+Nyt on minulla syytä toivoa, että ne monet alamaisistani, jotka tässä
+suhteessa ovat harhateillä, vannoutuvat irti siitä, niin pian kuin
+saavat kuulla että se on minun nimenomainen tahtoni. Minulle olisi
+suuri ilo havaita että asia on niin, sillä minua surettaisi suuresti
+ryhtyä käyttämään väkivaltaa ketään kohtaan, joka kantaa ranskalaisen
+nimeä. Käsitättekö minua?"
+
+"Kyllä, sire." Nuori mies oli käynyt kalman kalpeaksi, hän muutteli
+yhtämittaa jalkojaan ja sulki ja aukoi käsiään. Hän oli katsonut
+kuolemaa silmään monta kertaa ja monessa muodossa, mutta milloinkaan ei
+hän ollut tuntenut rohkeutensa niin masentuvan kuin nyt.
+
+"Olette itse hugenotti, mikäli tiedän. Haluaisin nähdä teidät
+ensimäisenä hedelmänä toimenpiteestäni. Antakaa meidän omasta suustanne
+kuulla, että te ainakin olette valmis seuraamaan johtoani, niin siinä
+kuin muissakin asioissa."
+
+Nuori sotilas epäröi, vaikkakaan hänen epäröintinsä ei koskenut sitä,
+mitä hän vastaisi, vaan ainoastaan muotoa mihin hän vastauksensa
+pukisi. Hän tunsi, että onnetar lyhyessä hetkessä oli ottanut häneltä
+kaiken sen hyvän, mitä se vuosien kuluessa oli hänelle suonut.
+
+Kuningas kohautteli silmäkulmiaan ja naputteli kärsimättömästi
+sormillaan pöytään, nähdessään upseerinsa alakuloiset kasvot ja
+masentuneen käytöksen.
+
+"Miksi tuumia niin kauan?" sanoi hän. "Tehän olette mies, jonka minä
+olen nostanut ja yhä tahdon korottaa. Mies, jolla on majurin valtakirja
+kolmenkymmenen ikäisenä, voi olla marsalkka viiskymmenvuotiaana. Teidän
+menneisyytenne on minun ja samoin on tulevaisuutenne laita. Mitä muuta
+te vielä toivotte?"
+
+"Minulla ei ole muuta toivoa, kun saada palvella teitä, sire."
+
+"Miksi sitte vaikenette? Miksi ette anna minulle vakuutustanne, jota
+pyydän?"
+
+"En voi tehdä sitä, sire."
+
+"Ette voi?"
+
+"Se on mahdotonta. Minulla ei enää olisi rauhaa rinnassani eikä
+itsekunnioitustani jäljellä, jos tietäisin aseman tai rikkauden
+toivossa hyljänneeni isieni uskonnon."
+
+"Mies, tehän olette mieletön! Toisella puolellahan on kaikki mitä
+voitte toivoa ja toisella ei ole mitään."
+
+"Siellä on kunniani, sire."
+
+"Onko teistä siis häpeällistä liittyä minun uskontooni?"
+
+"Minulle olisi häpeällistä liittyä siihen hyödyn vuoksi, uskomatta
+siihen."
+
+"No uskokaa siihen."
+
+"Valitettavasti, sire, ihminen ei voi pakoittaa itseään uskomaan.
+Uskohan on jotakin, joka lähestyy meitä emmekä me sitä."
+
+"Tottavie isä", sanoi kuningas, hymyillen katkerasti jesuiitta
+rippi-isälleen, "minun täytyy ruveta ottamaan kaartinkadettini teidän
+koulustanne, koska upseereistani on tullut uskonoppineita ja
+viisastelijoita. Niin, te siis kieltäydytte tottelemasta pyyntöäni."
+
+"Oh, sire", — — de Catinat astui pari askelta ojentaen kyynel
+silmässä kätensä. Mutta kuningas keskeytti hänet käden liikkeellä.
+
+"En halua mitään vastaväitteitä. Arvostelen miestä hänen tekojensa
+mukaan. Vannotteko vai ettekö?"
+
+"En voi, sire."
+
+"Näette nyt", sanoi Ludvig, kääntyen taas jesuiitan puolen. "Se ei käy
+niin helposti kuin luulette."
+
+"Tämä mies on uppiniskainen, se on totta, mutta moni muu on
+taipuisampi."
+
+Kuningas pudisti päätään. "Kunpa tietäisin mitä tehdä", virkkoi hän.
+"Madame, tiedän, että te aina annatte minulle oikean neuvon. Olette
+kuullut kaiken, mitä tässä on sanottu. Mikä on teidän mielipiteenne?"
+
+Hän katsoi yhä työhönsä, mutta hänen äänensä oli kirkas ja luja, kun
+hän vastasi.
+
+"Olette itse sanonut olevanne kirkon vanhin poika. Jos vanhin poika
+hylkää sen, niin kukapa sitte täyttää sen käskyjä. Ja totta on sekin,
+mitä pyhä apotti sanoo. Voitte panna sielunne vaaralle alttiiksi, jos
+annatte kerettiläisyyden synnit anteeksi. Se kasvaa ja kukoistaa, ja
+ellei sitä nyt juurineen kitketä, saattaa se tukahuttaa totuuden,
+niinkuin ohdakkeet vehnän."
+
+"Ranskassa on nykyään seutuja", sanoi Bossuet, "missä kirkkoa ei näy
+päivämatkan varrella ja missä kaikki kansa ylimmästä aatelista alimpaan
+talonpoikaan ovat samaa kirottua uskontoa. Niin on Cevenneillä laita,
+jossa kansa on yhtä tuimaa ja jylhää kuin sen vuoretkin. Taivas
+varjelkoon sitä pappia, jonka osaksi joutuu heidän käännyttämisensä
+takasin kirkon helmaan.
+
+"Kenen lähettäisin niin vaaralliseen seutuun?" kysyi Ludvig.
+
+Apotti de Chayla oli silmänräpäyksessä polvillaan kuninkaan edessä,
+ojennellen kauheita käsivarsiaan. "Lähettäkää minut, sire. Minut!"
+huudahti hän. "En ole koskaan pyytänyt teiltä suosionosoitusta enkä
+tule vastakaan sitä tekemään. Mutta olen mies, joka voin murtaa tuon
+vastahakoisen joukon. Lähettäkää minut viestiänne viemään Cevennien
+väestölle!" Kuningas mutisi itsekseen, kun hän kunnioituksen ja inhon
+sekaisin tuntein katseli tuota kuihtunutta ja palavasilmäistä
+kiihkoilijaa.
+
+"Hyvä, apotti", lisäsi hän ääneen, "te saatte lähteä Cevenneille."
+
+Ehkäpä ankara munkki näki aavistuksena sen hirvittävän aamun, jolloin
+viisikymmentä miekkaa lävisti hänen ruumiinsa, hänen kyyristyessään
+palavan kotinsa nurkkaan. Hän painoi kasvonsa käsiinsä ja väristys
+kulki hänen laihan ruumiinsa läpi. Sitte hän nousi ja pannen kätensä
+ristiin rinnalle vaipui entiseen tunteettomuuteensa.
+
+Ludvig otti kynän käteensä ja veti paperin lähemmäksi.
+
+"Te annatte siis kaikki minulle saman neuvon, te isä, te madame, te
+apotti ja te Louvois. Hyvä, jos siitä koituu pahaa, älköön sitä
+luetteko minulle viaksi. Mutta mitä tämä merkitsee?"
+
+De Catinat oli astunut askeleen eteenpäin ojentaen kätensä anovasti.
+Hänen palava, kiivas luonteensa oli äkkiä unohtanut kaiken
+varovaisuuden ja hän oli sillä hetkellä näkevinään lukemattoman joukon
+miehiä, naisia ja lapsia, jotka olivat samaa uskoa kuin hänkin ja jotka
+eivät voineet sanoa sanaakaan puolestaan, hän näki heidän kaikkien
+kohdistavan katseensa häneen, puolustajanaan ja puolestapuhujanaan. Hän
+oli sangen vähän tullut ajatelleeksi näitä asioita silloin, kun kaikki
+oli hyvin, mutta nyt vaaran uhatessa hänen luonteensa syvempi puoli
+heräsi ja hän tunsi kuinka vähäpätöinen elämä ja onni oli suuren
+periaatteen ja sen noudattamisvaatimuksen rinnalla.
+
+"Älkää allekirjoittako sitä, sire", huudahti hän. "Kerran te vielä
+toivotte, että teidän kätenne ennemmin olisi kuivettunut, kuin
+tarttunut tuohon kynään. Minä tiedän sen, sire, olen varma siitä.
+Ajatelkaa tuota avutonta joukkoa, ajatelkaa kaikkia noita lapsukaisia,
+nuoria neitosia, vanhuksia ja heikkoja. Heidän uskonsa on sama kuin he
+itse. Käskekää yhtähyvin lehtiä muuttamaan oksilta, joilla ne kasvavat.
+Ne eivät voi sitä tehdä, korkeintaan voitte toivoa, että he
+muuttuisivat kunniallisista ihmisistä teeskentelijöiksi. Ja miksi sen
+tekisitte. He kunnioittavat teitä. He rakastavat teitä. He eivät tee
+kenellekään pahaa. He ovat ylpeitä saadessaan palvella teitä
+armeijassa, taistella teidän puolestanne, tehdä työtä hyväksenne ja
+olla rakentamassa kuningaskuntanne suuruutta. Minä rukoilen teitä,
+sire, ajatelkaa vielä kerran, ennenkuin allekirjoitatte käskyn, joka on
+aiheuttava kurjuutta ja häviötä niin monelle."
+
+Hetken kuningas epäröi kuunnellessaan sotilaan lyhyitä ja katkonaisia
+lauseita, joilla tämä puhui omiensa puolesta, mutta hänen piirteensä
+kovenivat taas, kun hän muisti, ettei hänen henkilökohtainenkaan
+pyyntönsä ollut voinut taivuttaa tuota nuorta hovikeikaria.
+
+"Ranskan uskontona tulee olla sen kuninkaan uskonto", sanoi hän, "ja
+jos minun omat henkivartijani asettuvat tässä asiassa minua
+vastustamaan, niin täytyy minun hankkia muita, jotka ovat
+uskollisempia. Tuo majurinvaltakirja, menee kapteeni de Belmont'ille,
+Louvois."
+
+"Hyvä on, sire."
+
+"Ja de Catinat'n valtakirja siirtyy luutnantti Labadoyère'lle.
+
+"Hyvä on, sire."
+
+"Ja minä en saa palvella teitä enää?"
+
+"Olette liian hieno minun palvelukseeni."
+
+De Catinat'n kädet vaipuivat huomaamatta sivuille ja hänen päänsä
+painui rinnalle. Sitte, tajuten että hänen elämänsä toiveet nyt olivat
+kokonaan menneet raunioksi ja tuntien sen julman vääryyden, mikä häntä
+oli kohdannut, hän purskahti toivottomaan itkuun ja ryntäsi huoneesta
+voimattomassa vihassaan. Nyyhkyttäen ja elehtien, takki napittamatta ja
+lakki väärinpäin päässä tuoksahti hän talliin, missä Amos Green
+rauhallisena poltteli piippuaan ja arvostelevin silmin seurasi hevosten
+harjaamista.
+
+"Mikä helkkari nyt on hätänä?" kysyi hän pitäen piippua pesästä ja
+puhallellen sinisiä haikuja nenäänsä kohti.
+
+"Tätä miekkaa", huusi ranskalainen, "minulla ei enää ole oikeus kantaa!
+Niinpä katkaisen sen!"
+
+"Hyvä, minäpä katkaisen myös veitseni jos se rohkaisee sinua."
+
+"Ja nämät", sanoi de Catinat, repien hopeisia olkalappujaan, "saavat
+mennä saman tien."
+
+"Oh, sinä ennätät enemmän kuin minä, sillä eihän minulla tuollaisia ole
+koskaan ollut. Mutta kuulehan ystävä, annahan minun tietää mikä sinua
+surettaa, jotta näkisin, eikö sitä voisi auttaa jollakin tavoin."
+
+"Pariisiin! Pariisiin!" huusi kapteeni mielettömästi. "Jos minut onkin
+tuhottu, niin voin ehkä vielä pelastaa heidät. Satulaan pian!"
+
+Amerikkalaiselle oli selvää, että jokin äkillinen onnettomuus oli
+tapahtunut ja sen vuoksi hän kiiruhti auttamaan toveriaan ja renkejä
+hevosten satuloimisessa. Viisi minuuttia myöhemmin olivat he matkalla
+ja tunnin kuluttua seisauttivat he höyryävät ja vaahdon peittämät
+ratsunsa korkean talon kohdalla Pyhän Martin kadulla. De Catinat
+hyppäsi satulasta ja juoksi rappuja ylös, Amoksen seuratessa verkalleen
+perässä.
+
+Vanha hugenotti ja hänen kaunis tyttärensä istuivat samalla puolen
+kookasta tulisijaa käsikädessä ja hypähtivät molemmat pystyyn hänen
+tullessaan. Tyttö heittäytyi ilosta huudahtaen sulhasensa syliin ja
+vanhus tarttui veljenpoikansa ojentamaan käteen. Toisella puolen
+tulisijaa istui oudonnäköinen vanha mies, pitkävartinen piippu suussa
+ja viinilasi vieressään penkillä. Hän oli harmaatukkainen ja -partainen
+ja hänellä oli paksu punainen nenä ja pienet harmahtavat silmät, jotka
+tuikkivat tuuheitten kulmakarvojen alta. Hänen pitkät kapeat kasvonsa
+olivat täynnä ristiin rastiin kulkevia ryppyjä ja olivat ne perin
+liikkumattomat, ja kun ne lisäksi olivat kauttaaltaan yhdenväriset,
+tummemmat kuin tummin pähkinäpuu, niin ne muistuttivat paraiten
+karkeasyisestä puusta veistettyä kuvaa. Hän oli puettu siniseen
+sarssipuseroon ja punaisiin housuihin, jotka olivat polvien kohdalta
+paksussa tervassa. Jaloissa oli hänellä kömpelötekoiset tasakärkiset
+kengät, joissa oli teräksiset soljet ja vierellään oli hänellä, paksun
+tammisen kepin päässä, kauhtunut hopeanauhainen lakki. Harmaan
+tukkansa oli hän takaapäin koonnut lyhyeksi kankeaksi piiskaksi ja
+messinkivartinen merimieskoukku riippui hänen tervatulla nahkavyöllään.
+
+De Catinat'lla oli liian paljon tekemistä huomatakseen tuota
+eriskummallista vierasta, mutta Amos Green huudahti ilosta nähdessään
+hänet ja riensi tervehtimään häntä. Toisen puisevat kasvot värähtivät
+juuri sen verran, että kaksi tupakan ruskeuttamaa hammasta pääsi
+näkyviin ja nousematta istuimeltaan ojensi hän punaisen, kohtalaisen
+lapion kokoisen kätensä tulijalle.
+
+"Mitä! Kapteeni Efraim", huudahti Amos englanninkielellä. "Eipä teitä
+olisi luullut täällä tapaavansa. De Catinat, tässä on vanha ystäväni,
+Efraim Savage, jonka suojeluksessa tulin tänne."
+
+"Ankkuri haalattu ja luukut kiini", virkkoi muukalainen omituisella
+pitkäveteisellä äänellä, jonka hän oli perinyt esi-isiltään,
+englantilaisilta puritaaneilta.
+
+"Ja milloin aiotte purjehtia?"
+
+"Niinpian kuin jalkasi on laivankannella, jos vain kaitselmus antaa
+tuulta ja nousuvettä. Mitäs kaikkea sinulle kuuluu?
+
+"Oikein hyvää. Minulla on paljon kerrottavaa teille."
+
+"Toivon että olet pitänyt itsesi erilläsi heidän paavillisesta
+villityksestään."
+
+"Olen, olen Efraim."
+
+"Ja ettei sinulla ole ollut mitään tekemistä punaisen naisen kanssa."
+
+"No, no, mutta mikä nyt?"
+
+Harmaa tukka oli noussut pystyyn ukolla ja pienet harmaat silmät
+kiiluivat suuttumuksesta. Amos, seuraten niitten suuntaa, näki de
+Catinat'n istuvan käsi Adelen vyötäisillä ja tämän pää nojautuneena
+sulhasensa olkaa vasten.
+
+"Ah, jos minä vain osaisin tuota heidän sip-sip, lipilaarikieltään!
+Onko tuollaista näkyä ennen nähty! Amos poikani, mitä häpeemättömiä
+letuksia nuo ranskalaiset ovat!"
+
+"Eihän toki. Varmasti tuollaisia näkyjä on nähtävissä meidänkin
+puolellamme valtamerta, eikä sitä kukaan pahakseen panne."
+
+"Ei koskaan, Amos. Ei missään Jumalan maassa."
+
+"No, on, olen nähnyt ihmisten kuhertelevan New Yorkissakin.
+
+"Ah, New Yorkissa! Minähän sanoinkin, ettei missään Jumalan maassa. En
+voi vastata New Yorkista enkä Virginiasta. Eteläpuolella Cape Cod'ia
+tai New Haven'ia en voi taata mitä ihmiset tekevät, mutta varmasti voin
+sanoa, että he Bostonissa tai Salem'issa tai Plymouthissa saisivat
+kuritushuonetta ja jalkapuuta tuollaisesta."
+
+Hän puisti päätään ja muljautti silmiään rikolliseen pariin päin.
+
+Mutta he ja heidän vanha omaisensa olivat aivan liian syventyneinä
+omiin asioihinsa edes ajatellakseenkaan puritaani-merikarhua. De
+Catinat oli kertonut tarinansa muutamin katkerin lausein, kärsimänsä
+vääryyden, virastaerottamisensa ja sen tuhon, joka koitti Ranskan
+hugenoteille. Adele naisten enkelimäiseen tapaan, ajatteli vain
+sulhastaan ja hänen onnettomuuksiaan, kuunnellessaan hänen
+kertomustaan, mutta vanha kauppamies kömpi jaloilleen, kun hän kuuli
+Nantes'in ediktin peruuttamisesta ja seisoi vapisevin jäsenin ja
+tuijotti ympärilleen hämmennyksissään.
+
+"Mitä minä teen, mitä minä teen", valitti hän. "Olen liian vanha
+alottaakseni elämän uudelleen."
+
+"Älä pelkää, setä", sanoi de Catinat rohkaisevasti. "On niitä muitakin
+maita, kuin Ranska."
+
+"Mutta ei minulla. Ei, ei, olen liian vanha. Mutta Herra, sinun kätesi
+lepää raskaana palvelijasi päällä. Nyt on vihan malja avattu. Ah, minne
+mennä, minne kääntyä." Hän väänteli käsiään neuvottomuudessaan.
+
+"Mikä häntä vaivaa, Amos?" kysyi merimies, "vaikka en ymmärrä mitään
+siitä, mitä hän sanoo, näen kuitenkin että hän on nostanut hätämerkin."
+
+"Hänen täytyy omaisineen jättää isänmaansa."
+
+"Mutta miksi?"
+
+"Sen vuoksi, että he ovat protestantteja ja kuningas ei salli sitä."
+
+Efraim Savage oli silmänräpäyksessä salin toisella puolella, ja puristi
+vanhan kauppamiehen hentoa kättä omissa suurissa kourissaan. Hänen
+voimakkaassa otteessaan ja karkeissa ahavoituneissa kasvoissaan ilmeni
+sellainen veljellinen osan-otto, että se rohkaisi vanhusta paljon
+enemmän kuin mitkään sanat olisivat voineet tehdä.
+
+"Mikä veripunainen nainen Ranskalla onkaan, Amos!" sanoi merimies.
+"Sano tälle miehelle, että me viemme hänet meren yli, sano hänelle,
+että meillä on siellä maa, johon hän soveltuu kuin tappi tynnöriin,
+kerro hänelle että uskonto on siellä kaikille vapaa ja ettei siellä ole
+paavin lähettejä Baltimore'a lähempänä eikä myöskään Penobseatin
+kapusiinimunkkeja. Sano hänelle että jos hän tahtoo tulla mukaan, niin
+_Kultainen kyynäräkeppi_ odottaa häntä ankkuri nostettuna ja lasti
+ruumassa. Puhu hänelle mitä tahdot ja niin kauan kunnes saat hänet
+lähtemään."
+
+"Sitte meidän täytyy lähteä heti", sanoi de Catinat, kun hän kuuli
+sydämellisen tiedonannon, jota juuri tulkittiin hänen sedälleen.
+
+"Tänä iltana käsky julaistaan ja huomenna voi jo olla myöhäistä."
+
+"Mutta minun liikkeeni!" sanoi kauppamies.
+
+"Ottakaa arvokkain mukaanne ja jättäkää loput. Se on parempi kuin
+menettää kaikki ja vielä vapauskin kaupanpäälle."
+
+Niin lopulta päätettiinkin. Samana iltana, viittä minuttia ennen
+porttien sulkemista, lähti Pariisista viisihenkinen seurue, kolme
+ratsain ja kaksi umpinaisissa ajopeleissä, jonka katolla oli useita
+raskaita laatikoita. He olivat ensimäisiä lehtiä jotka lähtivät lentoon
+ennen rajumyrskyä, aikaisimpia niistä tuhansista, joita seuraavina
+kuukausina virtasi kaikilla Ranskasta vievillä teillä, mutta
+joista liiankin moni päätyi kaleeri-orjuuteen, vankiloihin ja
+kidutuskammioihin. Sittenkin tulvi heitä rajojen yli riittävä määrä
+muuttaakseen naapurimaiden teollisuuden ja muovaillakseen heidän
+luonnettaan tuntuvasti. Samoinkuin israelilaiset ennen vanhaan, ajoi
+heidätkin kodeistaan vihastunut kuningas, joka vielä heidän lähtiessään
+pani heidän tielleen kaikenlaisia vaikeuksia. Ei yhdelläkään heistä
+ollut toivon kipinääkään päästä luvattuun maahansa ilman tuskallista,
+pitkää vaellusta, pennittöminä, ilman ystäviä ja hyljättyinä.
+
+Kuvaamattomiksi ovat jääneet ne vaivat ja vaarat, joitten alaisiksi nuo
+vaeltajat joutuivat. Paljon niistä tietäisivät Sveitsin vuoret ja
+Reininmaa; Valloonien metsät, Englanti ja Irlanti ovat heidän
+valituksensa kuulleet, vieläpä Berliinissä ja kaukaisella Venäjänmaalla
+ovat he kyyneleitään kuivanneet. Mutta seuratkaamme tämän pienen tutun
+joukon rohkeata matkaa ja heidän vaihtelevia kohtaloitaan suurella
+läntisellä mantereella, joka niin kauan oli ollut hedelmätön —
+siihenhän oli kylvetty vain ihmiskunnan rikkaruohoa — mutta joka nyt
+vihdoin oli nouseva korkeaan kukoistukseen.
+
+
+
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 79036 ***