Initial commit of ebook 78933 filesHEADmain

1 files changed, 2639 insertions, 0 deletions

diff --git a/78933-0.txt b/78933-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..5fdb521
--- /dev/null
+++ b/78933-0.txt
@@ -0,0 +1,2639 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 78933 ***
+
+
+
+
+PÄIVÄKUMMUN PIDOT
+
+Kolminäytöksinen näytelmä
+
+
+Kirj.
+
+HENRIK IBSEN
+
+
+Suomentanut
+
+Aarni Kouta
+
+
+"Suomalaisen Kirjallisuuden Edistämisrahasto"
+
+
+
+
+
+Porvoossa,
+Werner Söderström Osakeyhtiö,
+1923.
+
+
+
+
+HENKILÖT.
+
+ BENGT GAUTINPOIKA, Päiväkummun isäntä.
+ MARGIT, hänen vaimonsa.
+ SIGNE, tämän sisar.
+ GUDMUND ALFINPOIKA, Margitin ja Signen serkku.
+ KNUT GÄSLING, kuninkaan vouti.
+ HÄGGEN EERIK, tämän ystävä.
+ RENKI.
+ TOINEN RENKI.
+ KUNINKAAN LÄHETTILÄS.
+ VANHA MIES.
+ PIIKA.
+ VIERAITA, HERROJA ja ROUVIA.
+ MIEHIÄ Knut Gäslingin saattueessa.
+ Päiväkummun miehiä ja piikoja.
+
+Tapahtuu Päiväkummun kartanossa neljännellätoista vuosisadalla.
+
+
+
+
+ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.
+
+
+Upea sali. Ovi taka-alalla sekä molemmilla sivuseinillä. Etummaisena
+oikealla ulkoneva ikkuna, jossa pienet, pyöreät, lyijykehyksiset
+ruudut, ja ikkunan ääressä pöytä, jolla joukko naisen-koruja.
+Vasemmalla seinävierellä suurempi pöytä, jolla on hopeatuoppeja,
+pikareita ja juomasarvia. Taka-alan ovi johtaa avoimelle kuistille,
+jonka lävitse näkyy avara vuonomaisema.
+
+BENGT GAUTINPOIKA, MARGIT ROUVA, KNUT GÄSLING ja HÄGGEN EERIK
+istuvat juomapöydän ääressä vasemmalla, Taka-alalla KNUTIN MIEHIÄ,
+mitkä istuen, mitkä seisoen; pari oluttuoppia kiertää heidän
+keskuudessaan. Kaukaa kuuluu kirkonkellojen kumina, jotka kutsuvat
+päiväjumalanpalvelukseen.
+
+EERIK kohoaa pöydän ääressä. Ja nyt, muitta mutkitta, minkä vastauksen
+teiltä saan Knut Gäslingin puhemiehenä?
+
+BENGT rauhattomasti vaimoonsa vilkuillen. Niin, minä — minä tuumin —
+(kun Margit vaikenee). Hm, Margit, lausuhan sinä ensiksi mielipiteesi.
+
+MARGIT nousee. Herra Knut Gäsling, — olen kauan tiennyt, mitä Häggen
+Eerik äsken teistä puhui. Vallan hyvin tiedän, että polveudutte
+mainehikkaasta suvusta; teillä on suuret tilukset ja kosolta kultaa, ja
+meidän herramme kuningas on teille hyvin suosiollinen...
+
+BENGT Knutille. Hyvin suosiollinen, — samat sanat sanon minäkin.
+
+MARGIT. Eikä sisareni voisi varmastikaan valita itselleen parempaa
+puolisoa —
+
+BENGT. Parempaa ei; aivan sitä samaa mieltä olen minäkin.
+
+MARGIT. — kunhan vain muutoin saisitte hänet mieltymään itseenne.
+
+BENGT hätääntyneesti ja puoliääneen. Mutta, — mutta, rakas vaimoni —
+
+KNUT hypähtää pystyyn. Vai niin, Margit rouva! Te olette sitä mieltä,
+että sisarenne —?
+
+BENGT yrittää rauhoittaa häntä. Ei, vartokaa, Knut Gäsling! Vartokaahan
+vähäisen! Ymmärtäkää oikein meidät.
+
+MARGIT. Tokkopa minun sanani voivat loukata teitä. Minun sisarenihan
+tuntee teidät vain niiden laulujen perusteella, joita teistä on
+sepitetty, — eivätkä ne laulut kuulosta kauniilta säädyllisistä
+ihmisistä.
+
+    Talo taattoinne on koti turvaton,
+    pitovieraisiinne en luota.
+    Öin, päivin teillä juomingit on,
+    Jumal' auttakoon neitoa tuota,
+    kenet houkutatte te kihloihin
+    lupauksin tai avulla kullan; —
+    lepohon pian mielin murheisin
+    hän on kaipaava alle mullan.
+
+EERIK. No niin — totta kyllä — Knut Gäsling elää hiukan hurjasti ja
+hillittömästi. Mutta siinä suhteessa helposti tapahtuu muutos, kunhan
+hän saa emännän kartanoonsa.
+
+KNUT. Ja pankaa visusti mieleenne tämä, rouva Margit. Siitä saattaa
+olla viikon päivät, kun olin juomingeissa Häggessä Eerikin luona, joka
+tässä seisoo. Olut oli väkevää; ja kun ilta oli tulossa, tein sen
+lupauksen, että ennen kuin vuosi on lopussaan, on Signe, kaunis
+sisarenne, oleva vaimoni. Milloinkaan ei tulla sanomaan Knut
+Gäslingistä, että hän ei ole pysynyt sanassaan. Senvuoksi älyätte itse,
+että teidän täytyy valita minut sisarenne puolisoksi — tapahtuipa se
+sitten mielisuosiolla tahi ei.
+
+MARGIT.
+
+    Sitä ennen, teilt' en tätä tahdo ma peittää,
+    kemuveikkonne villityt saatte te heittää.
+    Te ette tään koommin enää saa
+    meluten läpi seudun ratsastaa;
+    varokaa, kenenkään että kasvoill' ei näy
+    kuva kauhun, kun Gäsling häihin käy.
+    Te siivolla käykää ihmisten joukkoon,
+    sotakirveenne heittäkää pois salin loukkoon; —
+    käsissänne se ei ole vaaraton
+    sekavat oluesta kun aivonne on.
+    Paras naiset on rauhaan heittää,
+    ei ryövätä muiden saa tavaraa;
+    sanomasta tään koommin myös varokaa,
+    pian että sen multa peittää,
+    ken sattumalt' teidän tiellenne saa.
+    Tällainen jos ootte, ensvuosi kun koittaa,
+    kenties sisarein käden voitte te voittaa.
+
+KNUT harmistumisensa hilliten. Te osaatte hyvin valita sananne, Margit
+rouva. Totisesti — Teidän pitäisi olla pappi eikä miehenne
+vaimo.
+
+BENGT. Oih, mitä siihen seikkaan tulee, niin osaisin minäkin —
+
+KNUT kiinnittämättä häneen huomiota. Mutta ottakaa tarkoin huomioonne,
+että jos asekuntoinen mies olisi puhunut minulle teidän laillanne,
+niin —
+
+BENGT. Ei, mutta kuulkaahan nyt, Knut Gäsling, — teidän täytyy
+ymmärtää meitä!
+
+KNUT kuten ennen. No niin, muitta mutkitta, hän totisesti olisi
+havainnut, että kirves käsissäni ei ole vaaraton, kuten äsken sanoitte.
+
+BENGT hiljaa. Siinä sitä nyt ollaan! Margit, Margit, tämä ei pääty
+milloinkaan hyvin.
+
+MARGIT Knutille. Te pyysitte rehellistä vastausta, ja sen myös saitte.
+
+KNUT. Hyvä, hyvä; kysymyksen ollessa Teistä en minäkään tahdo ottaa
+asiaa niin tiukasti, Margit rouva; Te olette viisaampi kuin me kaikki
+muut yhteensä. Tässä käteni; — kenties Teillä oli täysi syy kaikkiin
+niihin teräviin sanoihin, jotka minulle lausuitte.
+
+MARGIT. Nythän olette jo hyvällä alulla parantamaan itseänne. Ja
+kuulkaahan vielä sananen. Meillä on tänään pidot täällä Päiväkummussa.
+
+KNUT. Pidot?
+
+BENGT. Niin, herra Gäsling. Tietäkää, että on meidän hääpäivämme;
+tänään on kolme vuotta siitä, kun tulin Margit rouvan mieheksi.
+
+MARGIT kärsimättömästi, keskeyttäen. Kuten sanoin, on meillä pidot
+tänään. Sitte kun olette palannut kirkosta ja toimittanut muut asianne,
+niin ratsastatte tänne takaisin ja otatte osaa pitoihin. Silloin voitte
+tulla tuntemaan sisareni.
+
+KNUT. Hyvä, Margit rouva; minä kiitän Teitä. En kuitenkaan ratsastanut
+tänä aamuna tänne kirkossa käydäkseni. Matkani koskee Gudmund
+Alfinpoikaa, serkkuanne.
+
+MARGIT säpsähtää. Häntä? Serkkuani? Mistä aiotte häntä etsiä?
+
+KNUT. Hänen talonsahan on niemen takana vuonon toisella rannalla.
+
+MARGIT. Mutta itsehän hän taivaltaa kaukana täältä.
+
+EERIK. Älkäähän sanoko niin; hän lienee lähempänä kuin luulettekaan.
+
+KNUT kuiskaa. Ole vaiti!
+
+MARGIT. Lähempänä? Mitä tarkoitatte?
+
+KNUT. Ettekö sitten ole kuullut, että Gudmund Alfinpoika on palannut
+jälleen kotimaahan. Hän seurasi kansleria, Hoegranoesin Audunia, joka
+oli lähetetty Ranskaan noutamaan uutta kuningatartamme.
+
+MARGIT. Aivan oikein; mutta kuninkaan häät vietetään näinä päivinä
+hyvin loisteliaasti Bergenissä, ja Gudmund Alfinpoika ottaa osaa
+niihin.
+
+BENGT. Niin, ja niihin olisimme mekin voineet ottaa osaa, jos vain
+vaimoni olisi halunnut.
+
+EERIK hiljaa Knutille. Margit rouva siis ei tiedä, että —?
+
+KNUT hiljaa. Siltä näyttää; mutta älä ole huomaavinasi mitään. Ääneen.
+No niin, rouva Margit, joka tapauksessa minun nyt täytyy lähteä, menipä
+sitten syteen tai saveen; illan maissa palaan jälleen.
+
+MARGIT. Ja silloin saatte osoittaa, voitteko hillitä rajua luontoanne.
+
+BENGT. Niin, painakaa se mieleenne.
+
+MARGIT. Te ette saa kajota tapparaanne; kuuletteko, Knut Gäsling!
+
+BENGT. Ette tapparaanne ettekä veitseenne ettekä mihinkään muuhun
+aseeseen, mikä on mukananne.
+
+MARGIT. Sillä siinä tapauksessa ette milloinkaan voi toivoa
+pääsevänne langokseni.
+
+BENGT. Ette, sen olemme vahvasti päättäneet.
+
+KNUT Margitille. Olkaa huoleti.
+
+BENGT. Ja kun jotakin olemme päättäneet, niin se päätös myöskin pysyy.
+
+KNUT. Se on minun mieleeni, herra Bengt Gautinpoika. Samoin on minunkin
+laitani; ja minä olen nyt kerta kaikkiaan juonut lankoutemme maljan. Te
+tulette näkemään, että myöskin minä pysyn sanassani. — Ehtooseen
+saakka Herran huomaan!
+
+    Hän ja Eerik menevät miehineen ulos taka-alalle. BENGT
+    saattaa heitä ovelle. Kellonsoitto on sillä aikaa tauonnut.
+
+BENGT tulee takaisin. Minusta tuntuu ikäänkuin hän mennessään olisi
+uhannut meitä.
+
+MARGIT hajamielisesti. Niin, siltä tuntui.
+
+BENGT. Ei ole hyvä joutua kiistaan Knut Gäslingin kanssa. Ja kun oikein
+ajattelen, niin lausuimme hänelle aivan liian monta ankaraa sanaa. No
+niin, älkäämme sen enempää sitä asiaa ajatelko. Olkaamme tänään
+iloisia, Margit! Ja minun mielestäni on meillä molemmilla siihen täysi
+syy.
+
+MARGIT hymyilee raskaasti. Onpa tietenkin.
+
+BENGT. En ollut aivan nuori sinua kosiessani, se on kyllä totta. Mutta
+varakkain mies monen monituisen peninkulman alalla tiedän varmasti
+olleeni. Sinä olit kaunis neitonen, ja sukusi oli jalo; mutta
+myötäjäiset eivät voineet ketään kosijaa houkuttaa.
+
+MARGIT itsekseen. Ja sittenkin olin siihen aikaan niin rikas.
+
+BENGT. Mitä sanoit, vaimoni?
+
+MARGIT. Oh, en mitään, en niin mitään. (Menee oikealle.) Helmin ja
+sormuksin tahdon koristautua. Illallahan on ilojuhlani.
+
+BENGT. Sellainen puhe miellyttää minua suuresti. Pidä huoli, että
+pukeudut parhaaseen asuusi, jotta vieraamme voivat sanoa: onnellinen
+hän, joka sai Bengt Gautinpojan miehekseen. — Mutta nyt minun täytyy
+mennä ruokahuoneeseen; siellä on yllin kyllin silmällä pidettävää
+tänään.
+
+    (Menee ulos vasemmalle.)
+
+MARGIT vaipuu tuolille oikeanpuolisen pöydän ääreen.
+
+    Hyvä, että hän läks'. Hänet täällä kun nään,
+    veri suonissa pyrkivi pysähtymään;
+    on kuin sydäntäin käsi hyinen ei päästäis,
+    sitä vaanisi, surman ei iskua säästäis.
+        (Nyyhkimään ruveten.)
+    Hänen vaimonsa oon! Minun miehein hän on!
+    Ikä kauanko kestävi tääll' inehmon?
+    Vuossadasta puol', — Jumal' auttakoon lasta; —
+    oon — kolmenkolmatta-vuotias vasta!
+        (Rauhallisemmin lyhyen äänettömyyden perästä.)
+    Olo raskast' on suojassa kultaisen muurin;
+    häkiss' istua ain, suru lienee se suurin.
+        (Sormielee hajamielisesti korujaan ja alkaa
+         koristella niillä itseään.)
+    Pukevan minun itseni hän nyt sois
+    helohelmiin ja sormuksiin sekä kultaan.
+    Paras itsellein hääjuhla se ois,
+    lepohon jos pääsisin maan minä multaan.
+        (Keskeyttäen.)
+    Paras aattelematta tok' olla lie;
+    minä laulun tunnen, mi murheeni vie.
+
+Laulaa.
+
+    Pois vuoren-valtias ratsastaa;
+    — suruain minä huokaan salaa —
+    ujon immen kihlata hän haluaa.
+    — et milloinkaan sinä palaa —
+
+    Talohon tuli Håkonin ratsullaan;
+    — suruain minä huokaan salaa —
+    suki Kirsti pienoinen suortuviaan.
+    — et milloinkaan sinä palaa —
+
+    Ja vuoren-valtias kihlasi sen;
+    — suruain minä huokaan salaa —
+    tytön uumille vyötti vyön kultaisen.
+    — et milloinkaan sinä palaa —
+
+    Ujon immen vuoren-valtias nai,
+    — suruain minä huokaan salaa —
+    käsihinsä viistoista hän sormusta sai.
+    — et milloinkaan sinä palaa.
+
+    Meni kesiä kolme ja viisikin kai;
+    — suruain minä huokaan salaa
+    yhä Kirsti vain vuoressa istua sai.
+    — et milloinkaan sinä palaa — —
+
+    Meni kesiä, viis, meni kymmenen kai;
+    — suruain minä huokaan salaa —
+    pimeässä pien Kirsti vain istua sai.
+    — et milloinkaan sinä palaa —
+
+    Soi lintujen lauluista laaksojen vyö;
+    — suruain minä huokaan salaa —
+    on vuoressa kultaa ja pitkä niin yö.
+    — et milloinkaan sinä palaa —
+
+(Nousee ja käy yli lattian.)
+
+    Tään laulun Gudmund lauloi niin usein viipyissään
+    mun luonain talvi-illoin isänkoissa.
+    Ah, jotakin on siinä, — en tiedä itsekään, —
+    on jotakin, mi mielestäin ei pysy poissa;
+    mun mieleni se valtas ain tuntein voimakkain, —
+    en käsittänyt niitä, — mut niitä mietin ain.
+
+(Pysähtyy, kauhistuen.)
+
+    Puna-kultapaulat! Vyöllään vyö hopeinen —!
+    Ah, kullalla vuoren-valtias kihlas neidon sen!
+
+(Epätoivoissaan; vaipuu penkille vasemmanpuolisen pöydän
+ääreen.)
+
+    Voi päiviäni! Vaimo oon vuoren-valtiaan!
+    Ei koskaan saavu kukaan mua vapauttamaan.
+
+SIGNE, ilosta säteillen, juoksee sisään taka-alalta.
+
+SIGNE huutaa. Margit, Margit, — hän saapuu!
+
+MARGIT ponnahtaa pystyyn. Saapuu? Ken saapuu?
+
+SIGNE. Gudmund, serkkumme!
+
+MARGIT. Gudmund Alfinpoika! Täällä! Kuinka voit uskoa —?
+
+SIGNE. Voi, olen varma siitä.
+
+MARGIT käy yli lattian oikealle. Gudmund Alfinpoika on mukana
+hääjuhlissa kuninkaankartanossa; sen tiedät yhtä hyvin kuin minäkin.
+
+SIGNE. Voipa niinkin olla; mutta sittenkin olen varma siitä, että se
+oli hän.
+
+MARGIT. Oletko sitten nähnyt hänet?
+
+SIGNE. En, en. Mutta kuulehan —
+
+MARGIT. Kuulen, kuulen, pidä kiirettä, — kerro!
+
+SIGNE.
+
+    Oli varhainen, sävel kellojen soi,
+    minä kirkkohon mennä mielin;
+    pajun ritvoilla lintuset niin ilakoi,
+    visertäin sulosointuvin kielin.
+    Ilo ilmoissa, vaaranrinteillä soi;
+    ohi melkein ol' kirkko-aika;
+    minuhun joka ruusu kuin katsehen loi,
+    polun siimeisen täytti kuin taika.
+    Sisähän kävin ääneti temppeliin;
+    luki kuorissa parhaillansa
+    sanomaa pyhän Herran pappi; ja niin
+    ylen hartaana kuunteli kansa.
+    Yli veen sinervän sävel silloin soi,
+    pyhien kuvat pienoiset katsehen loi
+    sitä kohti kuin kaihoten kuullakseen, oi.
+
+MARGIT. Mikä niin? Puhu, — siskoni, ah puhu pois!
+
+SIGNE.
+
+    Oli kuin sana tuntematon, syvä ois
+    mua kirkosta käskenyt lähtemään vain
+    yli metsien, maiden ja kukkulain.
+    Olemukseni kuin unelmaks hämärtäy;
+    kävin kuunnellen koivikoissa;
+    takanain ei templissä ketään näy;
+    mukanain näet pappi ja rahvas käy,
+    on kuin lumo soinnuiss' ois noissa.
+    Niin äänetön oli kirkkotie;
+    säveleitäkö linnutkin kuunnelleet lie,
+    käen kukku taukos, ja virret rastaan,
+    soi kaiku vain tunturin kiireeltä vastaan.
+
+MARGIT. Puhu vain!
+
+SIGNE.
+
+    Jokamies teki ristinmerkin;
+    Painaen kätensä rintaa vasten,
+    jokin soi sävel täällä niin soinnuin herkin.
+    Hyvin tunsin ma laulun tuon kaunoisen,
+    monet kerrat on Gudmund laulanut sen,
+    monet illat hän sitä laulanut on,
+    hyvin muistan ma jokaisen laulelon.
+
+MARGIT. Sinä luulet, ett' ois —?
+
+SIGNE.
+
+    Minä tiedän sen varmaan!
+    Toden totta, en valhetta haasta.
+
+(Hymyillen.)
+
+    Tulevan joka laululintusen armaan
+    lopuks näämme ain vieraasta maasta.
+    Minä riemuitsen niin, — vaikken ymmärrä sitä —!
+    Minun mieleeni juohtuu —. Voitko arvata, mitä?
+    Hänen harppunsa kauan ollut on
+    salin seinällä. Sen alas lasken;
+    korut kiilloitan sen sekä naulojen vasken,
+    viritän sen valmiiksi soittohon.
+
+MARGIT hajamielisesti. Miten mielit vain —
+
+SIGNE moittivasti.
+
+    Nyt et oikein tee.
+        (Syleilee häntä.)
+    Palatessa taas Gudmundin riemuitsee
+    poves niinkuin mun lapsena ollessain ennen.
+
+MARGIT itsekseen. Kaikk' on muuttunut vuosien mennen.
+
+SIGNE.
+
+    Sisar kulta, et olla saa onneton!
+    Miten suuri on auttajais joukko?
+    Kamaris koruvaippoja täynnänsä on.
+    Helottaa hopeaa joka loukko!
+    Joka päivä voit viidoissa ratsastaa,
+    eräretkillä riistaa ajaa;
+    joka yö sinisilkkihin nukahtaa;
+    mitä vielä on onnesi vajaa!
+
+MARGIT katselee ulkonevaa ikkunaa kohti.
+
+     _Hänet_ Päiväkumpuunko vieraaksi saan!
+
+SIGNE.
+
+    Mitä virkit?
+
+MARGIT kääntyy.
+
+                 En mitään. — Käy pukeutumaan.
+    Mun onnein, min vertaat sa autuuden maahan,
+    sua kohdata voi.
+
+SIGNE.
+
+    Mitä haastatkaan?
+
+MARGIT hänen tukkaansa silitellen.
+
+    Minä haastelen —; no, pian nähdä tuon saahan
+    kosijan jos sattuisit kohtaamaan —
+
+SIGNE.
+
+    Kosijan? Ketä hän kosis?
+
+MARGIT.
+
+                             Sua.
+
+SIGNE.
+
+                                  Mua, vai?
+    Ihan väärällä tiellä hän sitten on kai.
+
+MARGIT.
+
+    Mitä vastaisit, nöyrästi jos anoen
+    hän kättäsi pyytäisi?
+
+SIGNE.
+
+                          Riemuinen
+    sydän, vastaisin, aattele ei kosijaa.
+
+MARGIT.
+
+    Rikas jos hän on? Mahtava? Maat omistaa?
+
+SIGNE.
+
+    Vaikk' kuningas hän oisi, ja kullat kimaltais,
+    silosormukset vaikka mun sormeni sais,
+    kosijan minä karttaisin paulaa.
+    Ma rikas olen kyllin vain itsekseni näin,
+    kera kesän päivänpaisteen ja vetten välkkyväin
+    ja lintuin, jotka oksilla laulaa.
+    Rakas sisko, — pesän tänne ma tahdon rakentaa;
+    kosijoista ei ainutkaan kättäni saa,
+    ole siihen mull' ei aikaa; syän ilost' ailahtaa!
+
+        (Rientää laulaen vasemmalle.)
+
+MARGIT hetken vaiettuaan. Gudmund Alfinpoika saapuisi tänne? Tänne —
+Päiväkumpuun? Ei, ei, se ei voi olla mahdollista. Signe sanoi
+kuulleensa hänen laulavan. Kuullessani ennen kuusien syvän huminan
+tuolla metsässä, kuullessani kosken kohisevan ja lintusten
+houkutusäänet puiden latvoissa, silloin minusta usein tuntui kuin olisi
+Gudmundin laulut sekaantuneet noihin säveliin. Ja kuitenkin hän oli
+kaukana täältä. — Signe on erehtynyt. Gudmund ei saavu.
+
+BENGT nopeasti taka-alalta, huutaa. Odottamaton vieras, vaimoni!
+
+MARGIT. Kuka niin?
+
+BENGT. Gudmund Alfinpoika, serkkusi! (Huutaa oikeanpuoleisesta ovesta
+ulos.) Paras vierashuone on pantava kuntoon — ja heti paikalla!
+
+MARGIT. Hän on jo siis pihamaalla?
+
+BENGT katselee ulos avoimen kuistin kautta. Ei ihan vielä; mutta ei
+kauankaan kestä. (Huutaa jälleen ulos oikealle.) Lohikäärmeenpäillä
+koristettu veistetty tammivuode! (Menee Margitin luo.) Hänen
+aseenkantajansa toi viestin ja terveiset häneltä; itse tulee hän
+perästä.
+
+MARGIT. Hänen aseenkantajansa? Tuleeko hän tänne aseenkantajan kera?
+
+BENGT. No, tuleepa kait. Aseenkantaja ja kuusi aseistettua miestä on
+hänen saatossaan. No niin, Gudmund Alfinpoika on nyt aivan toinen mies
+kuin aikoinaan lähtiessään kaukomatkalle. Mutta minun täytyy mennä alas
+häntä vastaanottamaan. (Huutaa ulos.) Satuloikaa kultanahkasatulalla
+hevoseni! Älkääkä unohtako käärmeenpääpäitsiä! (Katsoo ulos
+taka-alalle.) Oih — tuolla hän on jo veräjällä! No, tuokaa sitten
+sauvani; hopeapääsauvani! Moinen herra, — Jumala paratkoon — hänet
+on otettava vastaan kunnianosoituksin, suurin kunnianosoituksin!
+
+    (Menee nopeasti taka-alalle.)
+
+MARGIT mietiskellen.
+
+    Hän lähtiessään täält' oli köyhä, poloinen.
+    Nyt saattuein hän saapuu ja aseet välkkyen.
+    Mit' tahtoo hän? Hän ehkä haluaa
+    nyt nähdä, kuinka murhe mua painostaa?
+    Haluaako hän saada tiedon vakaan
+    mitä kestän, ennenkuin maassa ma makaan?
+    Hän aikooko —? Ah, koettaa hän voi;
+    koetus ylen pienen riemun hälle soi!
+
+[Viittaa ulos oikeanpuolisesta ovesta.]
+
+KOLME TYTTÖÄ tulee tupaan.
+
+MARGIT.
+
+    Omat piikani piskuiset, kuulkaahan;
+    siniviittani silkkisen nyt haluan.
+    Heti seuraatte sitten mua kamariin,
+    samettiin minut kääritte, turkiksiin.
+    Pukea pari teistä mun purppuraan saa,
+    korut hiuksiin kolmas taas pujottaa.
+    Joko koossa kaikki mun helmeni on!
+        (Tytöt menevät korulippaita kantaen ulos vasemmalle.)
+    Näet vuoren-valtiaan puolison
+    asu myös kuninkaallinen olkohon.
+
+(Menee ulos vasemmalle.)
+
+BENGT johtaa GUDMUND ALFINPOJAN sisään avonaisen kuistin kautta
+taka-alalla.
+
+BENGT. Ja vielä kerran, — tervetulemaan alle Päiväkummun katon,
+vaimoni serkku!
+
+GUDMUND. Kiitän Teitä. Ja miten hän voi? Kaikin puolin kait hyvin,
+luulisin?
+
+BENGT. Hyvin, hyvin, sen voitte ottaa vaikka valalle. Häneltä ei puutu
+mitään. Viittä neitosta hän hallitsee ja vallitsee; satuloitu ratsu on
+valmiina, milloin häntä vain haluttaa. Sanalla sanoen hänellä on
+kaikki, mitä säädyllinen, nainen voi vaatia ollakseen tyytyväinen.
+
+GUDMUND. Ja Margit, — hän kait onkin tyytyväinen?
+
+BENGT. Jumalan ja ihmisten silmissä hänen pitäisikin olla; mutta, kumma
+kyllä —
+
+GUDMUND. Mitä tarkoitatte?
+
+BENGT. Niin, uskottepa tahi ette, niin minusta Margit oli mieleltään
+iloisempi eläessään köyhissä olonsa kuin nyt, tultuaan Päiväkummun
+emännäksi.
+
+GUDMUND itsekseen. Tiesinhän sen; niin oli käyvä.
+
+BENGT. Mitä sanotte, serkku?
+
+GUDMUND. Sanon, että minua suuresti ihmetyttää se, mitä kerrotte
+vaimostanne.
+
+BENGT. Niin, ettekö usko, että minäkin ihmettelen? En tahdo milloinkaan
+enää käydä kunniallisesta ylimyksestä, jos voin käsittää, mitä hän
+vielä halajaa. Olen päivät päästään hänen luonaan; eikä kukaan voi
+syyttää, että olisin hänelle ankara; koko talouden ja kartanonhoidon
+olen ottanut osalleni; ja sittenkin —. No, tehän olette ikänne kaiken
+ollut hilpeä velikulta; uskon kyllä, että tuotte päivänpaistetta
+mukananne. Vaiti; tuolta tulee Margit rouva! Älkää olko huomaavinanne,
+että minä —
+
+    (MARGIT tulee upeassa puvussa vasemmalta.)
+
+GUDMUND käy häntä vastaan. Margit, — rakas Margit!
+
+MARGIT pysähtyy, katsoo vieraasti häneen. Suokaa anteeksi, herra
+ritari; mutta —? (Ikäänkuin nyt vasta tuntisi hänet.) Tosiaan, Gudmund
+Alfinpoika, ellen erehdy.
+
+    (Ojentaa kätensä.)
+
+GUDMUND siihen tarttumatta. Etkö sinä heti tuntenut minua?
+
+BENGT hymyillen. Ei mutta, Margit, mitä sinä oikein ajattelet?
+Ilmoitinhan sinulle äsken, että serkkusi —
+
+MARGIT menee oikeanpuoleisen pöydän luo. Kaksitoista vuotta on pitkä
+aika, Gudmund. Raikkain yrtti voi kymmenennessä polvessa kuolla,
+jotavastoin —
+
+GUDMUND. Seitsemän vuotta sitten kohtasimme viimeksi toisemme.
+
+MARGIT. Totisesti täytyy siitä olla kauemmin.
+
+GUDMUND katsoo häneen. Melkeinpä olen taipuvainen niin uskomaan; mutta
+sittenkin asianlaita on niin, kuin sanon.
+
+MARGIT. Vallan merkillistä. Olin luullakseni lapsi siihen aikaan; ja
+lapsuudestani tuntuu kokonainen iäisyys kuluneen. (Heittäytyy erääseen
+tuoliin.) No, istukaahan, serkku! Levätkää; tänä iltana Teidän tulee
+ilahduttaa meitä laulullanne. (Pakoittautuen hymyilemään.) Tehän kait
+tiedätte, että me iloitsemme tänään tässä talossa, — meillä on pidot.
+
+GUDMUND. Niin minulle kerrottiin pihamaalle tullessani.
+
+BENGT. Niin, tästä päivästä kolme vuotta sitten minusta tuli —
+
+MARGIT keskeyttäen. Serkkuni on jo kuullut sen. Ettekö tahdo heittää
+viittaa yltänne?
+
+GUDMUND. Kiitän Teitä, rouva Margit; mutta minusta tuntuu kuin täällä
+olisi kylmä, — kylmempi kuin olin odottanut.
+
+BENGT. Ja minun taas on sekä hiki että kuuma; mutta minulla onkin
+sitten paljon puuhaa. (Margitille.) Koeta nyt huvittaa vierastamme
+sillä aikaa kun olen poissa. Voittehan puhua keskenänne menneistä
+päivistä.
+
+    (On menemäisillään.)
+
+MARGIT epäröiden. Menetkö sinä? Etkö mieluummin olisi —?
+
+BENGT hymyillen, Gudmundille, takaisin tullessaan. Näettekö;
+Päiväkummun Bengt herra on mies, joka osaa liikkua naisväen parissa. Ei
+hetkeäkään, miten lyhyt se lieneekin, voi vaimoni olla ilman minua.
+(Margitille, sipaisten tämän leukaa.) Ole huoletta, palaan pian
+takaisin luoksesi.
+
+MARGIT itsekseen. Voi, tuskaa ja häpeätä, että kaikki tämä täytyy
+kestää.
+
+    (Lyhyt äänettömyys.)
+
+GUDMUND. Kuinka voi rakas sisarenne?
+
+MARGIT. Kiitos, hyvin hyvästi.
+
+GUDMUND. Sanottiin hänen olevan Teidän luonanne.
+
+MARGIT.
+
+    Hän täällä on ollut siitä kuin ma —
+        (Äkkiä keskeyttäen.)
+    Hän kolme vuotta on ollut Päiväkummussa.
+        (Hiukan myöhemmin.)
+    Pian sisään kait saapuu hän pirttihin.
+
+GUDMUND.
+
+    Hän ol' ystävällinen muinaisin;
+    häness' ollut ei vilpin kohtaa;
+    sinisilmiänsä kun muistelen,
+    ne mieleeni enkelin johtaa.
+    Moni muuttuu tok' mennessä vuosien.
+    Sanokaa — vaeltaissani kaukomailla,
+    hän onko myös muuttunut muiden lailla?
+
+MARGIT pakoittautuu laskemaan pilaa.
+
+    Hän myöskin? Mut opin ken hoviss' sai,
+    imarrellenko noin tapa hällä on haastaa?
+    Te huomautatte, kuink' aika raastaa —
+
+GUDMUND.
+
+    Hyvin ymmärtänette mun sanani kai.
+    Molemmatkin kerran mua ikävöitte;
+    kun ratsastin pois, niin kyynelöitte;
+    oli liittomme kuin sisarusten vakaa;
+    surut päätimme niinkuin riemutkin jakaa.
+    Kuin aurinko loistitte joukossa nuorten;
+    kävi maineenne ylitse laaksojen, vuorten;
+    ihanin yhä vieläkin ootte te nainen.
+    Mut kartanon rouva, hän unohtanut on
+    sukulaisensa köyhän. Nyt tunteeton,
+    Te, muinen niin hellä ja palvelevainen.
+
+MARGIT tukehtumaisillaan kyyneliin.
+
+    Niin, muinen —!
+
+GUDMUND katselee osaa-ottavaisesti häntä, on vaiti hetken ja virkkoo
+matalalla äänellä.
+
+                Mut miehenne neuvoi meitä
+    ajan armaamman muistoja muistelemaan.
+
+MARGIT kiivaasti.
+
+    Ei, ei!
+        (Rauhallisemmin.)
+            Miks koskea vaikeimpaan;
+    en tottunut muistoihin milloinkaan.
+    Kuvatkaa vaelluksenne kaukoteitä; —
+    töit' taisitte suuria suorittaa;
+    minun niistä nyt kuulla suokaa;
+    siell' ulkona lämmintä lie, avaraa, —
+    sydän synkkä ei raskaana huokaa.
+
+GUDMUND.
+
+    Hoviss' ollut en koskaan niin riemuinen
+    kuin ennen päivinä köyhyyden.
+
+MARGIT katsomatta häneen.
+
+    Minut taas — joka säikeeni tänne liittää;
+    osastain Jumalaa minä tahdon kiittää.
+
+GUDMUND.
+
+    Hyvä on, kun voitte te niin ylistää —
+
+MARGIT kiivaasti.
+
+    Rikas, vapaa ma oon; mitä viel' enempää?
+    Minä täällä kaikkia käskeä saan!
+    Saan hallita, vallita mieleni mukaan!
+    Minun vertaisein ole täällä ei kukaan;
+    tähän pyrkinyt aina ma oon asemaan.
+    Otaksuitte kait, ett' olin onneton;
+    mut näätte, kevyt, riemuinen rintani on.
+    Iloanne siis ette voi valloille päästää;
+    paras ollut ois tänne tulonne säästää.
+
+GUDMUND.
+
+    Mitä tarkoitatte?
+
+MARGIT nousee.
+
+                      Ma tiedän sen, —
+    talohoin mitä tunteita saavuitte tuomaan.
+
+GUDMUND.
+    Te tiedätte? Vieras oo mieluinen en.
+        (Tervehtää ja aikoo lähteä.)
+    No niin, jalo rouva, siis Herran huomaan!
+
+MARGIT.
+
+    Enemmän olis olluthan kunniakasta
+    edelleen lähell' olla — vain kuningasta.
+
+GUDMUND pysähtyy.
+
+    Kuningasta? Te hätääni pilkkaatte vaan!
+
+MARGIT.
+
+    Mitä hätää? No tuopa, tuo vasta on rehtiä;
+    mihin aiottekaan elämässänne ehtiä!
+    Pukeutua voitte te purppuraan,
+    kuninkaan ootte mies, teill' on maat sekä mannut
+
+GUDMUND.
+
+    Perill' ootte siis, mink' osan on elo pannut
+    mun hartioillein, tehän tiesitte juuri,
+    mitä täältä ma hain —
+
+MARGIT.
+
+                        Hyvin tiedän sen!
+
+GUDMUND.
+
+    Te tiedätte siis, miten vaara on suuri; —
+    ma mies olen henkipattoinen.
+
+MARGIT kauhusta lamautuen.
+
+    Sa henkipattoko!
+
+GUDMUND.
+
+                    Oon, tosiaan.
+    Toki vannon ma kautta taivaan ja maan,
+    jos tiennyt oisin ma mielenne jään,
+    paennut en ois luoksenne ensinkään.
+    Ma luulin, ett' oli mielenne hellä,
+    kuten ajalla ammoin mennehellä;
+    toki tungeksi en; salo suuri on,
+    käsivartein ja jouseni vakaa; —
+    halummin pidän pöytänäin kallion,
+    tupanain pesän, miss' sudet makaa.
+
+        (Aikoo lähteä.)
+
+MARGIT pidättää häntä.
+
+    Olet henkipatto! Ei, tänne jää!
+    asemastas nyt vasta sain selon.
+
+GUDMUND.
+
+    On henkeni vaarassa. Totta on tää;
+    menettää kuka mielisi elon.
+    Pari yötä ulkona mun oli hyytää;
+    kävin kallion kupeelle lepäämään,
+    ma louhikkopaadelle painoin pään.
+    Talost' oudosta vuodetta, patjoja pyytää,
+    epämieluisasti sen minä tein;
+    se raskast' ois nuorelle uskollein;
+    minä mietin: käy, hae Päiväkumpu,
+    siten päättyvi tää elos katkera, kurja;
+    siell' ystävä on, joka ei ole nurja. —
+    Mut hauras on toivo kuin kukkasen umpu.
+    Simasarven miehenne minulle toi;
+    veräjää ei sulkenut, ei talon usta; —
+    minust' on talo tää toki autio, oi;
+    ovat ystävät poissa, ja pirtti on musta.
+    Kotinain taas tunturi olkohon.
+
+MARGIT rukoilevasti.
+
+    Mua kuule!
+
+GUDMUND.
+
+              Mun mieleni vapaa viel' on.
+    Hyvästit elämälle voin kernaasti heittää;
+    ole mikään ei minkään nyt arvoinen.
+    Mikä rakkainta mulle, Te raastoitte sen;
+    saan toivoni kauneimman hautaan ma peittää.
+    Hyvästi, jalo rouva!
+
+MARGIT.
+
+                        Et mennä saa!
+    Mua kuule —!
+
+GUDMUND.
+
+              Nauti ja naura vaan;
+    ties kunnian kukkuloille raivaa;
+    oveas tule Gudmund ei varjostamaan;
+    sua milloinkaan enää ei hän vaivaa.
+
+MARGIT.
+
+    Lopettaa sanat katkerat sun paras on,
+    katumusta ne vielä voi tuottaa.
+    Jos tiesin, ett' olit turvaton —
+    voit varmasti siihen luottaa —,
+    se päivä ain oli parhaimpain,
+    kun kolkuttamaan tulit mun oveain;
+    ei juhlaa sen suurempaa kuin tuo,
+    oma serkku suojaton kun tuli luo.
+
+GUDMUND.
+
+    Puhut —! Mut sanat kauniit uskonko nuo?
+
+MARGIT ojentaa hänelle kätensä.
+
+    Suku sulle täällä ain suojan suo.
+
+GUDMUND.
+
+    Sanat äskeiset, jotka sa —?
+
+MARGIT.
+
+                             Unhoita nuo.
+    Mua kuule, ja kaikki selvenee tuo:
+    Elo mulle on kuin yö mustin se ois;
+    ei loista tähdet, ei kuudan.
+    Minä tuskissain yhä huudan;
+    iäks nuoruutein näet vaihdoin pois.
+    Sydänriemuni kerran ma kultaan möin;
+    korukahleita nyt iät saan minä kantaa.
+    Vähän vastinett', usko, voi rikkaus antaa,
+    kun muutoin ma päivät ja yöt ikävöin.
+    Miten lasna riemuitsin syämestäin.
+    Koti vaikk' oli köyhä, ja puutetta näin;
+    rikas niin oli rinta ja toivovainen.
+
+GUDMUND, joka herkeämättä on katsellut häntä.
+
+    Soristui somin sinusta sitten nainen.
+
+MARGIT.
+
+    Voi olla; mut kiitos, min kuulla sain,
+    minun onneni hautahan saattoi vain.
+    Kotimaan pian Gudmund sitten heitti;
+    sydämein syvimpään toki painuivat
+    ikipäiviksi nuoruutes laulelmat,
+    ne mietteiden pilvin mun otsani peitti.
+    Sinun laulusi viestinä riemun soi,
+    inehmon povehen joka autuuden loi;
+    ritarein sekä naisten riemuista ain
+    sinun laulusi soi. Tuli niin kosijoita,
+    idän, lännen ääriltä saapui noita;
+    talon tään isännän siten mieheksein sain.
+
+GUDMUND.
+
+    Ah, Margit!
+
+MARGIT.
+
+               Ei kestänyt kauan, oi,
+    kun itkuhun olin ma pakahtua.
+    Ilon ainoan yksin se aatos soi,
+    ett' ystävä, muistella sain minä sua.
+    Talon tään salit näyttivät tyhjiltä vain,
+    oli tyhjää niin tuvassamme!
+    Kävi herroja, rouvia vierainamme;
+    moni laulaja lauloi kunniatain;
+    mua ymmärtänyt ei ainoakaan,
+    suru kaikille outo ol' syämeni nuoren —
+    vilussain olin niinkuin kätkössä vuoren; —
+    veri kuitenkin poltti kuin kuumeessa vaan.
+
+GUDMUND.
+
+    Mut miehesi —?
+
+MARGIT.
+
+                Häntä en lempiä voi!
+    hänet vain otin kullan ma vuoksi;
+    liki jos tuli, tai sanan mulle soi,
+    veri villinä suonissain juoksi.
+        (Iskee yhteen kätensä.)
+    Kulunut täten kolme vuotta jo on!
+    Iankaikkinen tuskani on, loputon.
+    Tulos kuulin; sult' ylpeyttäin en salaa,
+    povessain joka aina uhmaten palaa;
+    minun tuskaani et olis saanut tietää;
+    vähimmin sinä, en sitä voinut ois sietää.
+
+GUDMUND liikutettuna.
+
+    Senvuoksi luotani käännyit pois —.
+
+MARGIT häneen katsomatta.
+
+    Ma luulin, ett' tekemään tulit pilkkaa.
+
+GUDMUND.
+
+    Sa uskoa saatoit —?
+
+MARGIT.
+
+                     Täss' eikö ois
+    syyt' tarpeeksi, totta haastan ma silkkaa.
+    Jumalalle kiitos, se on ohi jo;
+    ole yksin en maailmassa;
+    on kuin poven täyttäisi aurinko
+    kuin kukkatarhassa lassa.
+        (Lyyhistyy kauhusta kokoon.)
+    Unohtaa miten saatoin! Ah, laupias Luoja
+    Pyhimykset kaikki mua armahtakoon!
+    Olet henkipatto —?
+
+GUDMUND hymyilee.
+
+                    Tääll' löysin suojan;
+    kuninkaan väelt' täällä ma turvassa oon.
+
+MARGIT.
+
+    Sinä, noussut niin suurehen arvohon, —
+    sano, kuinka —?
+
+GUDMUND hymyilee.
+
+                 Se pian sanottu on.
+    Ma maassa, näät, olin ranskalaisten,
+    kun kansleri Audun saattoineen
+    tuli Norjasta sinne noutaakseen
+    maan prinsessan kera ritarein, naisten,
+    korujen, kuninkaamme morsiameksi.
+    Oli Audun sorja ja muhkea mies;
+    sädehti yli kaiken prinsessan sulo.
+    Hänen katseensa pyysivät, kaihtoivat; —
+    sanan toisinaan salaa he vaihtoivat.
+    Mitä? Mistä? Ei helppoa ilmitulo. —
+    Oli yö, aluksemme laitahan
+    nojasin, tulet tähtien hohti;
+    kera lokkiparven valkean
+    kävi mietteeni Norjaa kohti.
+    Minä kuulin kuiskailtavan takanain; —
+    näin heidät, kun katseeni loin ma
+    taa; — mua he ei nähneet; piilossain
+    olin; heidät tok' tuntea voin ma.
+    Hän mieheen katseli murheissaan
+    ja kuiskas: jos kulkisi kulkuaan
+    etelään alus, vauhti sen kiihtyis,
+    ja meitä jos kahta vain kantaisi haaksi,
+    olon varmasti tuntisin autuaaksi,
+    minun otsani polte viihtyisi
+    Sanan Audun virkki; ja vastauksen
+    niin kuuman ja hurjan neitonen kuiski;
+    hänen silmänsä tähtinä tulta tuiski;
+    hän pyys —
+        (keskeyttäen)
+             minä kauhistuin kuultuain sen.
+
+MARGIT.
+
+    Hän pyys —?
+
+GUDMUND.
+
+             Ylös ponnahdin, pari tuo
+    hävis; yksin jäin laivan kannellen; —
+        (Ottaa esille pienen pullon.)
+    tämän löysin, miss' oli istuneet nuo.
+
+MARGIT.
+
+    Ja siinä —?
+
+GUDMUND hillityllä äänellä,
+
+             nestettä outoa lie: —
+    mi on vihamiehesi varma hauta, —
+    pisara elinvoimat hältä vie,
+    maan päällä ei mikään mahti hänt' auta.
+
+MARGIT.
+
+    Sanohan —?
+
+GUDMUND kuiskaten.
+
+            Kuninkaalle he määräsi nesteen.
+
+MARGIT.
+
+    Pyhät kaikki!
+
+GUDMUND kätkien jälleen pullon.
+
+                 Sain kuitenkin aikaan esteen.
+    Satamassa kait sulkeneet oisivat tieni.
+    Pakohon toki pääsi mun joukkoni pieni;
+    ma tiesin, ett' Audun juonillaan
+    asemain hoviss' saanut ois horjumaan, —
+    mua syyttänyt ois —
+
+MARGIT.
+
+                      Pahin on ohi jo;
+    pian ennallaan kaikki, ja torjutut juonet.
+
+GUDMUND.
+
+    Ei kaikki, — nyt miehes oot puoliso.
+
+MARGIT.
+
+    Mitä tarkoitat —?
+
+GUDMUND.
+
+                   En mitään. Mun suonet
+    ajatukseni koota; niin riemuitsen,
+    kuin muinen, oon luonanne jällehen.
+    Mut Signe —?
+
+MARGIT viittaa hymyillen vasemmanpuoleista ovea.
+
+              Pian askelensa jo kaikaa.
+    Hänen serkkunsa vuoks toki suo pukeutua,
+    vie tällainen toimi näät aikaa.
+
+GUDMUND.
+
+    Saa nähdä, hän vieläkö tuntee mua.
+
+(Menee ulos vasemmalle.)
+
+MARGIT katselee hänen jälkeensä. Kuinka kaunis ja miehekäs hän on.
+(Huokaa.) Yhdennäköisyys ei ole suurikaan hänen ja — (Järjestelee
+hiukan juomapöytää, mutta heittää sen jälleen kesken.) Nyt miehes oot
+puoliso, hän sanoi. Niin, niin! (Lyhyt äänettömyys.) Kummallinen
+kertomus oli tuo kertomus kuninkaantyttärestä, joka —. Hän rakasti
+toista, ja sitten —. Niin, nuo vieraitten maiden naiset, — sen olen
+ennenkin kuullut, — eivät ole hentoja kuin me; he eivät pelkää panna
+aatostansa toimeen. (Tarttuu erääseen pöydällä olevaan pikariin.) Tästä
+pikarista Gudmund ja minä joimme iloisen tapaamisen maljan hänen
+lähtiessään. Se on melkein ainoa peru, minkä toin myötäni Päiväkumpuun.
+(Panee pikarin erääseen seinäkaappiin.) Kuinka leppeä tämä kesäpäivä
+on. Täällä sisällä on niin valoisaa. Niin kirkkaasti aurinko ei ole
+kolmeen vuoteen paistanut.
+
+    (SIGNE ja hänen jäljessään GUDMUND vasemmalta.)
+
+SIGNE rientää nauraen Margitin luo.
+
+    Ha-ha-haa! En ois itseni kaltainen!
+
+MARGIT hymyillen, Gudmundille.
+
+    Sinun ollessas, näet, kaukomailla,
+    _hän_ myöskin on muuttunut muiden lailla.
+
+GUDMUND.
+
+    Tietysti! Mut että hän —! Ei, ei! en,
+    sitä voinut en koskaan ois aavistaa.
+        (Tarttuu SIGNEN käsiin ja katselee häntä.)
+    Viatonta kun tarkkaan ma katsettas,
+    näen, kuin kuvastaa se sun sieluas; —
+    tää ainakin mun heti uskomaan saa!
+    Kun aattelen, niin ihan naurattaa mua,
+    millaiseksi muistan ma sun, kun sua
+    käsivarsilla kannoin. Sa laps' olit vain;
+    nyt keijukainen, mi paulot ja kiehdot.
+
+SIGNE uhkaa sormellaan.
+
+    Varo! Muutoin keijun vihaan sa liehdot,
+    varo, sua että kiehdo en paulahain!
+
+GUDMUND itsekseen.
+
+    Minust' tuntuu kuin oisin jo paulassas.
+
+SIGNE.
+
+    Vähän varro, niin näät, miten harppuas
+    sinun ollessas poissa ma vaalin ja vahdin.
+        (Mennessään ulos vasemmalle.)
+    Opettaa nyt mulle saat laulujes mahdin!
+
+GUDMUND hiljaa, katselee hänen jälkeensä.
+
+    Nyt ruusunkukka niin täysi ja uhkee,
+    vast'ikään viel' umpu, mi kerran puhkee.
+
+SIGNE tuo harpun.
+
+    Kas tässä!
+
+GUDMUND tarttuu siihen.
+
+              Mun harppuni! Kirkkaaks sen sait!
+        (Heläyttää muutamia säveleitä.)
+    Soi kielissä vanhoissa vieläkin soinnut; —
+    pois seinältä, taas elämään sinä toinnut —
+
+MARGIT katselee ulos taka-alalle.
+
+    Pitovieraamme saapuvat.
+
+SIGNE Gudmundin näppäillessä laulunsa alkusäveleitä.
+
+                           Kuuntele! Vait!
+
+GUDMUND laulaa.
+
+    Ma lehdossa kuljin niin raskaalla miellä;
+    joka oksalla lintuset lauloivat siellä;
+    niin viekkaasti laulajain virsi soi:
+    se rakkauden synnystä kertoa voi!
+
+    Kuin tammen sen kasvu vuosia vaatii;
+    ravinnon surut sille ja laulut laatii.
+    Keveästi se versoo; vain hetkinen,
+    sydämen syvimmässä on juuret sen!
+
+(Käy loppusoiton aikana taka-alaa kohti, jonne asettaa harpun
+käsistään.)
+
+SIGNE ajatuksissaan, toistaa itsekseen.
+
+    Keveästi se versoo; vain hetkinen,
+    sydämen syvimmässä on juuret sen!
+
+MARGIT hajamielisesti. Sanoitko jotakin minulle? — En kuullut
+oikein —?
+
+SIGNE. Minäkö? En, en mitään. Ajattelin vain — (Vaipuu jälleen kuin
+unelmiin.)
+
+MARGIT puoliääneen; tuijottaen eteensä.
+
+    Kuin tammen sen kasvu vuosia vaatii;
+    ravinnon surut sille ja laulut laatii.
+
+SIGNE havahtuen. Sanot, että —?
+
+MARGIT pyyhkii kädellään otsaansa. Oi, en mitään. Tule; menkäämme
+ottamaan vieraitamme vastaan.
+
+(BENGT tulee mukanaan MONTA VIERASTA, MIEHIÄ ja NAISIA, sisään avoimen
+kuistin kautta.)
+
+VIERAAT laulavat:
+
+    Pitopirttihin seuraamme laulaen
+        sulosoittoa raikuvaista.
+    Hyvinvointia toivomme rouvallen,
+    alati ilonmaljoja maista.
+    Näin kirkkaasti ain, valo auringon,
+            tämän kartanon
+              yli paista!
+
+
+
+
+TOINEN NÄYTÖS.
+
+
+Koivulehto, joka ulottuu asuinrakennukseen saakka minkä nurkkaus näkyy
+vasemmalta. Taka-alalla olevalle mäentöyrylle johtava polku. Oikealla
+puolella polun edessä kuohuu virta alaspäin juosten ja katoaa
+kallionlohkareitten ja kivien lomiin. Valoisa kesäyö. Kartanon ovi on
+auki; ikkunat ovat valaistut. Sisältä kuuluu soittoa.
+
+VIERAAT laulavat pitopirtissä.
+
+    Nyt helkkyvät viulut, nyt sävel soi;
+    tämän yön me tahdomme tanssia, oi.
+    Me pyörimme palkeilla hiljaa!
+    Rusottaa veri poskilla impyen;
+    ja poika on uljas, uskollinen,
+    hän syleilee suloliljaa!
+
+(KNUT GÄSLING ja HÄGGEN EERIK tulevat ulos rakennuksesta. Soittoa,
+tanssin poljentoa ja hälinää kuuluu seuraavan aikana sisältä.)
+
+EERIK. Kunhan et vain rupeaisi katumaan, Knut.
+
+KNUT. Heitä vain minun huostaani se asia.
+
+EERIK. Niin, niin, uskallettua se on sittenkin. Olet kuninkaan vouti.
+Olet saanut kuninkaallisen käskyn vangita Gudmund Alfinpojan, missä
+ikänä hänet tapaat. Ja nyt, kun hän on ihan kynsissäsi, vakuutat
+hänelle ystävyyttäsi ja annat hänen mennä menojaan, minne häntä vain
+huvittaa.
+
+KNUT. Tiedän, mitä teen. Olen etsinyt häntä hänen omasta huoneestaan
+enkä tavannut häntä sieltä. Ja jos nyt yrittäisin ottaa hänet _täällä_
+kiinni, luuletko, että Margit rouva olisi halukas antamaan Signen
+vaimokseni?
+
+EERIK pitkäveteisesti. En, siitä kait ei tulisi mitään, mutta —
+
+KNUT. Ja väkivaltaisesti en kernaasti tahtoisi esiintyä. Gudmundhan on
+sitäpaitsi vanha ystäväni; ja hän voi hyödyttää minua. Varmasti.
+Senvuoksi menettelen, kuten sanoin. Tänä iltana ei tässä talossa kukaan
+tiedä, että hän on henkipatto; — huomenna auttakoon parhaansa mukaan
+itseään.
+
+EERIK. Niin, mutta kuninkaan määräys?
+
+KNUT. Kuninkaan määräys! Sinä tiedät yhtä hyvin kuin minäkin, kuinka
+suuressa arvossa kuninkaan määräyksiä pidetään näillä mailla. Jos
+kuninkaan määräykset olisivat voimassa, niin olisi moni kelpo mies
+kovilla naisenryöstöstä ja miesmurhasta. — Tulehan mukaan. Tahtoisinpa
+tietää, missä Signe —?
+
+    (Menevät ulos oikealle.)
+
+    GUDMUND ja SIGNE tulevat polkua myöten taka-alalta.
+
+SIGNE.
+
+    Puhu, oi! Edelleen! Minun kuunnella suo;
+    kuin kantele kaunein sointuvi tuo.
+
+GUDMUND.
+
+    Oi Signe, mun liljani loistavin!
+
+SIGNE iloisesti ja hiljaa ihmetellen.
+
+    Mua — lempii hän!
+
+GUDMUND.
+
+                     Ole vertaas ei näyttää.
+
+SIGNE.
+
+    Sitoa jos tahtosi saattaisin;
+    jos voisin sun sielusi, mielesi täyttää!
+    Sua uskoa voinko!
+
+GUDMUND.
+
+                     Sa voit totisesti.
+    Monet vuodet uskollisuuteni kesti,
+    suvet, talvet, ain oli aatoksissain
+    kaks' kaunoisinta kukkaani vain.
+    Tajunnut toki mieltäin en, mietteitäin; —
+    pien keiju viel' olit lähtiessäin, —
+    pien keiju, mi metsissä leikkiä lyö,
+    kun nukkuvat muut, kun lankee yö.
+    Mut tänään, pirtissä Päiväkummun
+    näin selvästi, minne mun mieltäin veti —
+    näin Margitin ylväänä rouvana heti,
+    mut löysin Signeni, liljanummun.
+
+SIGNE, joka vain puolittain on kuunnellut hänen sanojaan.
+
+    Ma muistan, me katsoimme hiillokseen,
+    kuten muinoin teimme me talvi-illoin; —
+    sa pienestä immestä lauloit silloin,
+    min Ahti houkutti syvyyteen.
+    Siell' unhoitti hän isän, äitinsä harmaan;
+    hän unhoitti veikon ja siskonsa armaan;
+    hän unhoitti taivaan ja maailman,
+    oman uskonsa kristillisen, Jumalan.
+    Mut poikanen seisoi partaalla veen,
+    hän sortua mielens' ol' murheeseen;
+    hän surren kosketti harppunsa kieltä,
+    sävelet yli seudun nyt vierivät sieltä.
+    Yli tienoon ne tulvivat, vetten ja maan,
+    heräs silloin neitonen myös unestaan;
+    hänet Ahti sai päästää nyt vallasta veen;
+    lomi liljojen hän kohos vapauteen; —
+    taas tunsi hän taivaan ja maailman,
+    oman uskonsa kristillisen, Jumalan.
+
+GUDMUND.
+
+    Signe, mun kukkani kaunehin!
+
+SIGNE.
+
+                                Näin
+    unelmiin kulutin minä myös elämäin.
+    Sanas oudot voimasta rakkauden
+    havahuttivat taas minut hereillen.
+    On kuin sini taivaan nyt siintävin ois,
+    maa kaunein ja laine läikkyvin lahden;
+    on kuin sävel lintujen mulle vain sois,
+    kun kanssasi lehdossa kuljen kahden.
+
+GUDMUND.
+
+    On voimakas lempi; — se rintamme avaa,
+    povess' ihmisen ilo, kaipaus havaa. —
+    Tule, menkäämme sisään siskosi luo.
+
+SIGNE kainostellen.
+
+    Kaikk' kerrotko, vai —?
+
+GUDMUND.
+
+                         Sitä hält' emme salaa.
+
+SIGNE kuten äsken.
+
+    Mene yksin; — mun tänne jäädä suo,
+    ma tiedän, ett' tummina poskeni palaa.
+
+GUDMUND.
+
+    Sama tuo.
+
+SIGNE.
+
+             Sua täällä varron; en, tuolla, —
+        (Kääntyy kuunnellen oikealle.)
+    käyn virralle, jok' alapuolia
+    kohisee, siell' on Gäsling; ja nuoretkin.
+
+GUDMUND.
+
+    Siell' uotat?
+
+SIGNE.
+
+                 Kunnes käyt takaisin.
+
+(Menee ulos oikealle.)
+
+(GUDMUND menee sisään rakennukseen. MARGIT tulee vasemmalta
+talon takaa.)
+
+MARGIT.
+
+    Tuvass' soi sävel soiton, ja riemu raikuu;
+    parit pyörivät, tanssin poljento kaikuu.
+    Tuli otsani kuumaks, oli ankea syön;
+    oli Gudmund mennyt kait ulos.
+        (Hengittää syvään.)
+    Oi äänettömyys, miten suuri on sulos,
+    miten vilvoittaa mua tuulonen yön.
+        (Vaipuu äänettömään mietiskelyyn.)
+    Tuo kauhea aatos —; kun ymmärtää vois —;
+    kuhun käynkin, se ei mene mielestä pois.
+    Pullo, — siin' outoa nestettä lie —?
+    Se on — vihamieheni varma hauta, —
+    pisara elinvoimat hältä vie,
+    maan päällä ei mikään mahti hänt' auta.
+        (Jälleen äänettömyys.)
+    Jos tietäisin vain —; että lempii hän mua,
+    vähät silloin —
+
+GUDMUND tulee ulos rakennuksen ovesta.
+
+GUDMUND.
+
+                  Margit, oon etsinyt sua.
+    Mikä on ypö-yksin sun tänne tuonut?
+
+MARGIT.
+
+    Tupa kuuma on, vilpoisuutta ei suonut.
+    Utujen sinä näetkö valkeoiden
+    tuoll' liitävän verkalleen yli soiden?
+    Tääll' ei valo loista, ei oo pimeää;
+    on vain —
+        (Itsekseen,)
+            kuten mun povessain hämärää.
+        (Katsoo Gudmundia.)
+    Toden totta, — kun tällainen yö hämärtäy,
+    oma itsesikin sulle oudoksi käy;
+    mut tunnet, ett' elo salainen
+    joka lehden täyttää ja kukkasen!
+        (Äkkiä toiseen asiaan siirtyen.)
+    Minä toivoisin, arvaa —!
+
+GUDMUND.
+
+                          Nytkö?
+
+MARGIT.
+
+                                Niin juuri,
+    ett' oisin keiju, mi lehdossa laulaa.
+    Miten viekkaasti kehräisin noituuden paulaa!
+    Mua usko —!
+
+GUDMUND.
+
+             Mik' on sun? Luoja suuri!
+
+MARGIT häntä kuulematta.
+
+    Miten itkisin, laulaisin ikävääni!
+    Yöt, päivät soisi mun lauluni ääni!
+        (Kasvavalla kiihkolla.)
+    Miten vuoren valtaan ma houkuttaisin
+    läpi vehmaiden lehtojen, ah pojan urheen; —
+    siell' unhottaisin ma mieleni murheen;
+    kera ystävän siellä ma leimuta saisin!
+
+GUDMUND.
+
+    Margit!
+
+MARGIT yhä väkivaltaisemmin.
+
+           Ma nukkuisin sydänyön
+    hänen kanssansa varjossa lehvien vyön; —
+    ja kuolo jos kohtais, kun koittaa koi, —
+    miten sorja se kuolema ois; — sano, oi?
+
+GUDMUND.
+
+    Olet sairas!
+
+MARGIT purskahtaa nauruun.
+
+                Ha, haa! Minun nauraa suo!
+    Se virkistää!
+
+GUDMUND.
+
+                 Todistaa vain tuo,
+    ett' oot yhä vieläkin riehaton, raisu,
+    kuten ennen —
+
+MARGIT äkkiä vakavasti,
+
+                tuo eihän liene niin kumma;
+    niin toisten oon nukkuissa, yö kun on tumma;
+    olen päivällä taas niin arka ja vaisu.
+    Täst' eihän viel' edes puhua saata?
+    Sa muistahan vain jotain vierasta maata, —
+    esimerkiksi prinsessaan mua vertaa; —
+    _hän_ hurjempi varmasti on tuhat kertaa.
+    Hän tyytynyt pelkkään ei kaipiohon;
+    hän tekoa hautoi, ja _se_ —
+
+GUDMUND.
+
+                              Hyvä on,
+    mun mieleeni johdat; pois viskaan sen luota,
+    en enää tarvitse minä tuota.
+
+(Ottaa pullon esille.)
+
+MARGIT.
+
+    Sa tarkoitat pulloa —?
+
+GUDMUND.
+
+                        Kätkin sen,
+    näet mulle ois suonut se vapauden,
+    kuninkaan väki jos olis tullut luo.
+    Täst' illasta arvottomaks tuli tuo;
+    käsivartein ja kalpani suojan nyt suo,
+    sotimaan suvun, ystävät henkeen ja veriin
+    nyt nostatan, ennenkuin elost' eriin.
+
+(Aikoo viskata pullon kallionlohkaretta vastaan.)
+
+MARGIT tarttuu hänen käsivarteensa.
+
+    Älä! Mulle se suo.
+    Kas niin!
+
+GUDMUND.
+
+             Sinä sen —?
+
+MARGIT.
+
+    Alas Ahdille viskaan ma sen vetehen.
+    Ilahuttanut mua hän on soitollaan,
+    mont' outoa laulanut lauluaan.
+    Tuo tänne.
+        (Ottaa pullon hänen kädestään.)
+               Täss' on!
+        (On heittävinään sen virtaan.)
+
+GUDMUND käy oikealle ja silmäilee alas syvyyteen.
+
+                        Pois heitit sen?
+
+MARGIT piiloittaessaan pullon.
+
+    Sa näithän —
+        (Kuiskaa käydessään rakennusta kohti.)
+               Nyt, Luoja, oo armollinen!
+    Lujana nyt loppuun saakka ma pysyn!
+        (Kovemmin.)
+    Hoi, Gudmund!
+
+GUDMUND lähestyy.
+                 Mik' on?
+
+MARGIT.
+
+                         Sult' yhtä vain kysyn;
+    selitä taru vanha kirkosta tuolla,
+    min nousevan näät joen toisella puolla.
+    Jalo muinen oli rouva ja poikanen nuori,
+    vain toinen toistansa lempivät nuo.
+    Sinä päivänä, rouvan kun multaan he suori,
+    uros kelmeenä kaatui kalpansa luo.
+    Eteläss' oli rouvan kammio kaita,
+    pojan kätkivät kirkosta pohjoiseen;
+    ei viihtynyt ennen tuomi, ei raita
+    vihityssä maassa juurineen; —
+    kevät koitti, ja haudoillen ihanat
+    kukat valkeat nousi kuin lehdet lumpeen;
+    yli kirkon yhteen ne kasvoivat,
+    vihannoiden uhkeina vuodet umpeen.
+    Selittää sen voitko?
+
+GUDMUND katsoo tutkivasti häneen.
+
+                         Ma varma oo en —
+
+MARGIT.
+
+    Tosin voi eri tavalla tulkita sen;
+    toki luulen, ett' tarun tarkoitus on:
+    saa kirkko ei lempivää kaht' erohon.
+
+GUDMUND hiljaa.
+
+    Pyhimykset, jos —! Moista hän ei saa luulla.
+    Hänen aika on nyt totuus kuulla.
+        (Ääneen.)
+    Parastain, sano Margit, — tahdotko?
+
+MARGIT iloisesti, liikutettuna.
+
+    Ma tahdonko!
+
+GUDMUND.
+
+                 Tarkoitan, niin —
+
+MARGIT.
+
+                                 Sano!
+
+GUDMUND.
+
+                                       No.
+    Elon rikkaaksi voisit niin tehdä mulle —
+
+MARGIT hillittömästi.
+
+    Gudmund!
+
+GUDMUND.
+
+    Mua kuule; ma uskon sulle —
+
+(Keskeyttää äkkiä.)
+
+    (Ääniä ja naurua kuuluu alhaalta virran rannalta.)
+
+    (SIGNE ja muutamia nuoria tyttöjä tulee oikealta, KNUT,
+    EERIK ja useita nuoria miehiä seuraa heitä.)
+
+KNUT jonkun matkan päästä. Gudmund Alfinpoika! Varro; minun täytyy
+sanoa sinulle pari sanaa.
+
+    (Jää EERIKIN kanssa puhelemaan, muut vieraat menevät sillä aikaa
+    sisälle rakennukseen.)
+
+MARGIT itsekseen. Tekisin hänen elämänsä niin rikkaaksi —! Mitä muuta
+hän voisi tarkoittaa, kuin —! (Puoliääneen.) Signe, — rakas, rakas
+sisar!
+
+    (Tarttuu SIGNEÄ vyötäröisistä ja käy hänen kanssaan puhellen
+    taka-alaa kohti.)
+
+GUDMUND hiljaa, seuratessaan silmillään heitä. Niin, siten on parhain.
+Signen ja minun täytyy lähteä Päiväkummusta. Knut Gäslinghän on
+osoittautunut ystäväkseni; hän kyllä auttaa minua.
+
+KNUT hiljaa Eerikille. Niin, sanon minä; Gudmund on hänen serkkunsa;
+hän voi parhaiten puhua puolestani.
+
+EERIK. No niin, miten vain haluat.
+
+    (Menee sisälle rakennukseen.)
+
+KNUT tulee lähemmäksi. Kuulehan, Gudmund —
+
+GUDMUND hymyillen. Tuletko ilmoittamaan, että et uskalla antaa minun
+kauemmin enää kulkea vapaana?
+
+KNUT. Uskalla? Älä ole milläsikään; Knut Gäsling uskaltaa, mitä tahtoo.
+Ei, minulla on muuta puhuttavaa. — Sinähän tiedät, että minua näillä
+mailla pidetään huimana, hillittömänä miehenä.
+
+GUDMUND. Tiedän, ja jos huhussa on perää, niin —
+
+KNUT. Onpa, on, voipa se monessa suhteessa tottakin tietää. Mutta
+kuulehan nyt —
+
+    (Menevät puhellen taka-alalle.)
+
+SIGNE Margitille, heidän tullessaan esille rakennuksen takaa. En
+ymmärrä sinua. Sanoistasi päättäen on odottamaton onni kohdannut sinua.
+Mitä oikeastaan tarkoitat?
+
+MARGIT. Signe, — olet vielä lapsi; sinä et tiedä, miltä tuntuu aina
+pelätä, että —. (Äkkiä keskeyttäen.) Ajattelehan, Signe, että täytyisi
+kuihtua ja kuolla elämättä sitä ennen milloinkaan!
+
+SIGNE katselee ihmetellen ja päätään puistaen häntä. Ei, mutta
+Margit —?
+
+MARGIT. Niin, niin, sinä et sitä käsitä; sama se —
+
+    (Menevät jälleen puhellen taka-alalle.)
+
+    (GUDMUND ja KNUT tulevat alas vastakkaiselta puolelta.)
+
+GUDMUND. Niin, jos asianlaita on siten, — ellei tuo huima elämä enää
+miellytä sinua, niin annan sinulle parhaan neuvon, minkä ystävä voi
+antaa: ota kunniallinen impi puolisoksesi.
+
+KNUT. Kas, kas. Entäpäs jos nyt sanoisin sinulle, että juuri samaa olen
+itsekin ajatellut?
+
+GUDMUND. Onneksi olkoon sitten, Knut Gäsling! Ja tiedäpäs, että
+minäkin —
+
+KNUT. Sinä? Haudotko sinäkin sellaisia ajatuksia?
+
+GUDMUND. Haudonpa niinkin; — mutta kuninkaan viha —; olenhan
+henkipatto mies —
+
+KNUT. No, siitä vähät väliä. Täällähän ei ole ketään muuta kuin Margit
+rouva, joka tietää siitä vielä mitään; ja niin kauan kuin olen
+ystäväsi, on sinulla yksi, johon voit täysin luottaa. Kuulehan nyt —
+
+    (Jatkaa kuiskaten, heidän jälleen mennessä taka-alalle.)
+
+SIGNE hänen ja MARGITIN jälleen tullessa takaisin. Mutta sanohan toki,
+Margit —!
+
+MARGIT. Enempää en uskalla sinulle sanoa.
+
+SIGNE. Sitten tahdon minä olla rehellisempi sinua kohtaan. Mutta
+sanohan minulle ensin eräs seikka. (Kainosti viivytellen.) Eikö kukaan
+— eikö kukaan ole sanonut sinulle mitään minusta?
+
+MARGIT. Sinusta? Ei, mitä niin sitten?
+
+SIGNE kuten ennen, katsoo alaspäin eteensä. Kysyit aamusella minulta:
+kosijan jos sattuisit kohtaamaan —?
+
+MARGIT. Se on totta, (hiljaa:) Knut Gäsling —; joko hän nyt —?
+(Jännityksessä, Signelle.) No? Entäs sitten?
+
+SIGNE hiljaa, riemuiten. Kosija on saapunut! Hän on saapunut, Margit!
+Silloin en tiennyt, ketä tarkoitit; mutta nyt —!
+
+MARGIT. Ja mitä vastasit hänelle?
+
+SIGNE. Ah, sitä en tiedä. (Kietoo kätensä hänen kaulaansa.) Mutta
+maailma tuntuu minusta niin kauniilta ja rikkaalta siitä hetkestä
+saakka, kun hän sanoi rakastavansa minua.
+
+MARGIT. Mutta Signe, Signe; minä en käsitä, että sinä niin pian —!
+Sinähän tuskin olet tuntenut häntä ennen tätä päivää.
+
+SIGNE. Oi, minä niin vähän vielä käsitän rakkautta; mutta sen tiedän,
+että todet ovat laulun sanat:
+
+    keveästi se versoo, vain hetkinen,
+    sydämen syvimmässä on juuret sen.
+
+MARGIT. Olkoon niin. Ja kun asianlaita on näin, niin ei minunkaan
+tarvitse mitään sinulta salata. Oi —
+
+    (Hän pysähtyy äkkiä, nähdessään GUDMUNDIN ja KNUTIN lähestyvän.)
+
+KNUT tyytyväisenä. Kas, se minua miellyttää, Gudmund. Tässä käteni.
+
+MARGIT hiljaa. Mitä tämä on?
+
+GUDMUND Knutille. Ja tässä minun.
+
+    (Puristavat toistensa käsiä.)
+
+KNUT. Mutta mainitkaamme nyt myös molemmat, kuka —
+
+GUDMUND. Hyvä. Täältä Päiväkummusta olen kaikkien kauniiden neitojen
+joukosta löytänyt sen, joka —
+
+KNUT. Minä myöskin. Ja minä vien hänet täältä vielä tänä yönä, jos
+sikseen on.
+
+MARGIT, joka huomiota herättämättä on lähestynyt. Pyhimysten nimessä!
+
+GUDMUND nyökäyttää päätään Knutille. Samoin teen minäkin.
+
+SIGNE, joka myöskin on kuunnellut. Gudmund!
+
+(GUDMUND ja KNUT, toisilleen kuiskaillen molemmat SIGNEÄ osoittaen.)
+Hän se on.
+
+GUDMUND hätkähtäen. Niin, minun.
+
+KNUT samoin. Ei, kuin minun!
+
+MARGIT hiljaa, puoliksi hurjistuneena. Signe!
+
+GUDMUND kuten ennen, Knutille. Mitä sillä tarkoitat?
+
+KNUT. Signeähän minä aion —
+
+GUDMUND. Signeä! Signe on kihlattu morsiameni Jumalan edessä.
+
+MARGIT kirkaisten. Hän se oli! Ei, — ei!
+
+GUDMUND hiljaa, katsellen Margitia. Margit! Hän on kuullut kaikki.
+
+KNUT. Hohoh; sitenkö ovat asiat? Kuulkaahan, Margit rouva, ei ole
+tarpeen, että olette niin ihmettelevinänne: nyt olen päässyt perille
+kaikesta.
+
+MARGIT Signelle. Mutta sinähän sanoit äsken —? (Käsittää samassa
+asiain oikean laadun.) Sinä tarkoititkin Gudmundia!
+
+SIGNE ihmeissään. Tietysti, etkö sitä tiennyt! Mutta mikä sinua
+vaivaa, Margit?
+
+MARGIT melkein soinnuttomalla äänellä. Ei mikään, ei mikään.
+
+KNUT Margitille. Ja aamusella, kun annoin kunniasanani Teille siitä,
+että en saattaisi matkaan mitään rauhattomuutta illalla täällä —
+silloin Te jo tiesitte, että Gudmund Alfinpoika oli tulossa tänne. Ha,
+haa, älkää kuvitelkokaan mielessänne, että voitte pitää pilananne Knut
+Gäslingiä! Signe on käynyt minulle rakkaaksi. Aamupäivällä vielä pelkkä
+ajattelematon lupaukseni sai kosimaan häntä; mutta nyt —
+
+SIGNE Margitille. Hän! Sitäkö kosijaa sinä ajattelit?
+
+MARGIT. Vaiti, vaiti!
+
+KNUT ankarasti ja käskevästi. Rouva Margit, — Te olette hänen vanhempi
+sisarensa; minä vaadin vastausta.
+
+MARGIT tunnossaan taistellen. Signe on jo valinnut sulhasensa; — minä
+en voi mitään vastata.
+
+KNUT. Hyvä on; niinpä ei minulla ole enää mitään tekemistä
+Päiväkummussa. Mutta sydänyön jälkeen — pankaa se mieleenne, — on
+päivä päättynyt; silloin kait tulette jälleen näkemään minut, ja
+silloin ratkaiskoon onni, kumpi meistä, Gudmund vaiko minä, vie Signen
+tästä talosta.
+
+GUDMUND. Niin, yritä sinä vain; verinen päätös siitä sinulle tulee!
+
+SIGNE tuskaisesti. Gudmund! Pyhimysten nimessä —!
+
+KNUT. Sävyisästi; sävyisästi, Gudmund Alfinpoika! Ennen auringon nousua
+olet sinä käsissäni. Ja hän, — morsiamesi —. (Menee ovelle, viittoo
+ja huutaa hillitysti.) Eerik! Eerik, tule tänne! Omaistemme luo!
+(Uhaten EERIKIN näyttäytyessä ovella.) Totisesti, voi teitä kaikkia,
+kun minä jälleen palaan!
+
+    (HÄN ja EERIK poistuvat vasemmalle taka-alalle.)
+
+SIGNE hiljaa Gudmundille. Oi, mutta sano minulle, mitä kaikki tämä
+merkitsee.
+
+GUDMUND kuiskaten. Meidän molempien täytyy lähteä Päiväkummusta
+vielä tänä yönä.
+
+SIGNE. Jumala minua siunatkoon, — sinä tahdot —!
+
+GUDMUND. Älä puhu siitä! Ei sanaakaan yhdellekään ihmiselle; ei edes
+sisarellesi.
+
+MARGIT itsekseen. Hän, — hän se on! Hän, jota Gudmund tuskin on
+ajatellutkaan, ennenkuin tänä iltana. Jos olisin ollut vapaa, niin
+tiedän kyllä, kenet hän olisi valinnut. — Niin, vapaa!
+
+    (BENGT ja VIERAAT, MIEHIÄ ja NAISIA, tulee ulos rakennuksesta.)
+
+NUORET NEIDOT ja POJAT laulavat.
+
+    Tääll' ulkona, ulkona nyt pidot on,
+    kun linnut käy unen-kehtoon,
+    kuin onkaan hauska käydä karkelohon,
+          nyt koivulehtoon.
+
+    Tääll' ulkona, ulkona soikoon joka suun
+    ilovirret nyt ilmoihin ehtoon,
+    pois murhe, kun kutsuvi viulu kisailuun
+          nyt koivulehtoon.
+
+BENGT. Kas, niin pitää olla! Sellainen minua miellyttää! Olen iloinen,
+ja vaimoni myöskin; ja sen vuoksi teidän kaikkien tulee olla iloisia.
+
+MUUAN VIERAS. Niin, pankaamme nyt toimeen kilpataisto!
+
+MONET huutavat. Niin, niin, kilpataisto!
+
+TOINEN VIERAS. Ei, heittäkäämme se; se herättää vain rauhattomuutta.
+(Hillityllä äänellä.) Muistanette kait, että Knut Gäsling on talossa
+tänä iltana.
+
+USEAT keskenään kuiskaillen. Niin, niin, se on totta. Muistattehan
+viime kerralla, kun hän —. Paras on olla varuillaan.
+
+VANHA MIES. Mutta Te, Margit rouva —; tiedän, että Teidän suvussanne
+on aina osattu kertoa taruja, ja itse Te lapsena ollessanne osasitte
+kertoa monta kaunista satua.
+
+MARGIT. Oi, minä olen unohtanut ne kaikki. Mutta kysykäähän Gudmund
+Alfinpojalta, serkultani; hän taitaa tarinan, joka on hyvin hauska.
+
+GUDMUND hillitysti, rukoillen. Margit —!
+
+MARGIT. Hohoh, kylläpä sinun naamasi nyt on surkeana! Ole iloinen,
+Gudmund! Ole iloinen! Niin, niin, eipä se taida olla niin helppoa,
+luulen ma. (Hymyillen vieraille.) Hän on nähnyt keijukaisen tänä
+iltana. Se aikoi vietellä hänet; mutta Gudmund on uskollinen
+nuorukainen. (Kääntyy jälleen Gudmundin puoleen.) Niin no, tarina ei
+ole lopussa vielä. Kun viet lemmittyäsi läpi metsien ja rytöjen, älä
+käänny kertaakaan taaksesi katselemaan —; keijukainen hymyilee joka
+pensaan takaa. Etkä loppujen lopuksi — (hillityllä äänellä, astuessaan
+aivan liki häntä) — pääse kuitenkaan pitemmälle kuin hän tahtoo
+päästää. (Asettuu oikealle.)
+
+SIGNE hiljaa. Hyvä Jumala, hyvä Jumala!
+
+BENGT käy tyytyväisenä vieraiden keskuudessa. Ha, ha, ha! Margit rouva
+se vasta osaa sepittää! Kun hän vain haluaa, osaa hän paljon paremmin
+kuin minä itse.
+
+GUDMUND itsekseen. Hän uhkaa; minun täytyy riistää häneltä viimeinen
+toivo; ennen hän ei rauhoitu. (Kääntyy vieraiden puoleen.) Osaan
+pienoisen laulun. Jos teitä haluttaa kuunnella, niin —
+
+USEAT VIERAAT. Kiitos, kiitos Gudmund Alfinpoika!
+
+    (Kaikki kerääntyvät hänen ympärilleen, toiset istuutuen,
+    toiset seisten, MARGIT nojautuu erästä puuta vasten oikealla
+    etu-alalla, SIGNE seisoo vasemmalla lähellä rakennusta.)
+
+GUDMUND laulaa.
+
+    Ratsastin kerran lehtoon,
+    veen yli purjehdin;
+    kodissain kerran kauniissa
+    ma impein kihlasin.
+
+    Ol' ilkee keijukainen,
+    sen mieli kade on:
+    ei kera ylkäns' impi tuo
+    käy koskaan kirkkohon.
+
+    Mua kuule, keijukainen,
+    nuo hommas heitä pois;
+    kaks syäntä, toistaan lempivää,
+    ken eroittaa ne vois!
+
+VANHA MIES. Se oli kaunis laulu. Katsokaa, kuinka nuorukaiset
+vilkuilevat tuonnepäin. (Osoittaa tyttöjä kohti.) Niin, niin, kullakin
+on kait omansa, luulisin.
+
+BENGT tekee kasvonilmeitä Margitille. Minulla ainakin on omani, sen
+tiedän. Ha, ha, haa!
+
+MARGIT hiljaa, väristen. Voi, että täytyy kärsiä kaikki tämä iva ja
+pilkka! Ei, ei; nyt on tartuttava viimeiseen pelastuskeinoon.
+
+BENGT. Mikä sinua vaivaa? Minusta sinä olet niin kalpea.
+
+MARGIT. Se menee kohta ohi. (Kääntyy vieraitten puoleen.) Muistelen
+äsken sanoneeni, että olin unohtanut kaikki taruni. Mutta yhden
+kuitenkin luulen muistavani.
+
+BENGT. Oikein, vaimoseni! Kerropas se.
+
+NUORET TYTÖT anoen. Niin, kertokaa, kertokaa Margit rouva!
+
+MARGIT. Pelkäänpä melkein, ettei se teitä miellytä; mutta saman
+tekevää.
+
+GUDMUND hiljaa. Pyhät kaikki, hän ei kait aio —!
+
+MARGIT.
+
+    Oli neito hieno ja kaunoinen,
+    isän koissa istui hän ommellen;
+    hän silkkiä, kultaa yhteen liitti; —
+    vähän siitä riemua sentään riitti.
+    Hän istui yksin niin murheissaan;
+    asettui suru pirtin aution päätyyn;
+    oli neito ylpeä luonteeltaan,
+    halas aatelisrouvan hän säätyyn.
+    Ulos linnastaan vuoren-valtias läksi,
+    mukanaan oli kultaa ja loistava saatto;
+    kotihin tytön sitten hän vei emännäksi,
+    oli silloin kolmannen päivän aatto.
+    Kesät niin meni vuoressa hältä hukkaan;
+    oli kangaspuissansa kultainen loimi;
+    kevät koitti, ja laaksot puhkesi kukkaan;
+    uness' yksin hän kukkia poimi. —
+    Oli myöskin poikanen hilpeä, nuori;
+    osas harppua kultaista hän soittaa;
+    vapis sen säveleistä neitosen vuori,
+    joka sointu sen paatiset seinät voittaa.
+    Sydämeen polon neidon ne tunkeutui; —
+    lens' tunturin uksi auki kuin jousi;
+    rusoss' illan laakson terhenet ui,
+    ihanuutta tuot' impi katsomaan nousi.
+    Oli kuin herännyt olis elohon
+    nyt vasta hän soitosta kantelon,
+    oli kuin olis tullut nyt aarteet julki,
+    sylihinsä jotk' elo ennen sulki.
+    Se tietäkää, joka ainoa, ken
+    vain vangittu tunturivuoreen on, sen
+    vapauttaa harpunsoitolla voi!
+    Hän kuuli, kuin kahleissa vaikeroi
+    polo neito, — harppunsa pois hän viskas,
+    ylös raakapuuhun purjeensa kiskas; —
+    alus ylkää ja morsianta nyt kantaa
+    yli suolaisen veen päin vierasta rantaa.
+        (Kasvavalla intohimolla.)
+    Niin kauniisti soitit sa kultaisin kielin;
+    siks paisuu mun rintani uljain mielin.
+    Ulos tahdon ma laaksojen vehmaiden vyöhön.
+    Ma kuolen, jos vielä jään vuoren yöhön!
+    Mua pilkkaa hän vaan! Ja morsiantaan
+    yli suolaisen veen vie purrellaan!
+        (Huutaa.)
+    Minä kuolen; suljettu vuori täst' on lähtein!
+    Ei koita koi; valo sammui tähtein!
+
+(Horjuu ja vaipuu tajuttomana erästä puunrunkoa vasten.)
+
+SIGNE itkien, on rientänyt paikalle ja kietoo hänet syleilyynsä.
+
+GUDMUND rientää Margitin luo ja tukee häntä. Auttakaa, auttakaa; hän
+kuolee.
+
+BENGT ja VIERAAT kerääntyvät kauhusta huudahdellen heidän ympärilleen.
+
+
+
+
+KOLMAS NÄYTÖS.
+
+
+Sama Päiväkummun tupa kuin ennenkin, mutta nyt epäjärjestyksessä
+pitojen jälkeen. Yhä edelleenkin on yö; lempeä hämärä peittää huoneen
+ja maiseman ulkona.
+
+BENGT seisoo avoimella kuistilla kädessään oluttuoppi. JOUKKO VIERAITA
+tekee lähtöä talosta. Sisällä tuvassa ERÄS PIIKA siistimishommissa.
+
+BENGT huutaa menijöille. Herran haltuun sitten, ja tervetuloa taas
+Päiväkumpuun! Muutoin olisitte tekin voineet jäädä yöksi tänne
+lepäämään, kuten toisetkin. No niin, niin —; vartokaapas; saatan teitä
+veräjälle; minun täytyy kerran vielä juoda maljanne.
+
+VIERAAT laulavat etäällä.
+
+    Hyvästi! sekä Herran huomahan vaan,
+    väki tään talon ain' hyvin voikoon!
+    Käy polkumme poikki kivikkomaan; —
+    säveleit' ilon viulu nyt soikoon!
+
+        Sävel eespäin kun vie,
+    keveältä tuntuu työläinkin tie.
+        Siis taivaltamaan!
+
+(Laulu häipyy yhä etäämmälle.)
+
+MARGIT astuu vasemmanpuoleisesta ovesta sisään tupaan.
+
+PIIKA. Herra armahtakoon, hyvä rouva, oletteko noussut ylös?
+
+MARGIT. Olen terve ja reipas; voit mennä nukkumaan. Varrohan; ovatko
+kaikki vieraat lähteneet?
+
+PIIKA. Eivät kaikki; toiset ovat jääneet tänne yöksi; he kait ovat jo
+nukkumassa.
+
+MARGIT. Entä Gudmund Alfinpoika?
+
+PIIKA. Hän kait myöskin nukkuu. (Osoittaa ovea kohti.) Vähän aikaa
+sitten hän meni kamariinsa, tuonne käytävän yläpuolelle.
+
+MARGIT. Hyvä; saat mennä.
+
+    (PIIKA poistuu vasemmalle, MARGIT käy hitaasti yli lattian,
+    istuutuu oikeanpuoleisen pöydän ääreen ja katselee avonaista
+    ikkunaa kohti.)
+
+MARGIT.
+
+    Pois Gudmund taas lähtee kait ratsastamaan,
+    katoaa taas maailmaan avaraan;
+    ma alle jään kotipirttini orren —;
+    minun _silloin_ niinkuin kukkien käy,
+    polon yrtin, tiellä tallatun korren, —
+    ma kuihdun vain, muut' osaa ei näy.
+
+(Lyhyt äänettömyys; nojautuu taapäin tuolissa.)
+
+    Oli kerran sokea lapsonen,
+    mi leikki ja huoletta ilakoi;
+    emo silloin taikoen, loihtien
+    näön lahjan sen silmihin jälleen loi.
+    Ja lapsonen katseli riemuissaan
+    yli vuorten ja laaksojen, vetten ja maan.
+    Mut kauan ei kestänyt taikojen työ,
+    ja lapsosen ylti jälleen yö;
+    olivat ohi leikit riemuisat;
+    sen posket kaihosta kalpenivat;
+    se sairastui, öin, päivin ei maannut,
+    valitus sen koskaan ei soimasta laannut. —
+    Kesän kauneudelle oli silmäni sokeet,
+    valon armaus niiltä hukkaan meni —
+
+(Hypähtää pystyyn.)
+
+    Mutta _nyt_ —! Taas ympäri salvat ja tokeet!
+    Enemmän on arvoinen nuoruuteni.
+    Isännällein oon uhrannut kolme vuotta
+    elostain; tätä kauemmin ei voi kestää.
+    Ma ellen moista tahtoisi estää,
+    kesy öisin kuin kyyhky, ja — oisin suotta.
+    Ma pikku kiistoista täällä saan surman;
+    kokea elon valtavan tahdon hurman; —
+    Gudmundin seuraan kilpeä, jousta,
+    ilot kanssansa jaan, hänen murheensa liennän,
+    kun uhkaavi vaara, ain' auttamaan riennän;
+    kaikk' kummeksii kansa, kun rinnalle nousta
+    ritarin jalon tahdon ma puolisonaan. —
+    Hänen puolisonaan!
+
+(Lyö yhteen kätensä.)
+
+                       Ah, armoaan,
+    pyhä Herra ei kiellä, näin enää en haasta.
+    Suo rauhasi, mieleni nosta maasta.
+
+(Käy hetken äänettömästi mietiskellen.)
+
+    Sisarein —? Rakas Signe, sisko kulta,
+    hänet peittäis kait ennenaikoja multa?
+    Kenties —? Toki sentään? Hän nuori niin on;
+    vuoks Gudmundin ehk' ei ois onneton!
+
+(Jälleen äänettömyys; ottaa esille pikku pullon, katselee kauan sitä ja
+lausuu hiljaa:)
+
+    Ma pullolla tällä —; ah, sillä voisi —;
+    se miehellein unen ikuisen soisi.
+
+(Kauhuissaan.)
+
+    Ei, ei, sen nielköhön virran vuo!
+
+(Aikoo heittää sen ulos ikkunasta, mutta pysähtyy.)
+
+    Toki, — tuokiossa se mulle suo —.
+
+(Kuiskaa, kasvoillaan yhtaikaa kauhua ja ihastusta.)
+
+    Mi voima kiehtova, murtumaton
+    olemukseen synnin kätketty on?
+    Minust' onnea ei ole korkeampaa
+    kuin se, min sielunsa hinnalla saa.
+
+(BENGT, kädessään tyhjä oluttuoppi, tulee sisään avonaiselta kuistilta;
+hänen kasvonsa punoittavat; askelensa ovat epävarmat.)
+
+BENGT paiskaa tuopin pöydälle vasemmalla. Kas niin; ne olivat pidot,
+joista mainitaan yli koko tienoon. (Huomaa Margitin.) No, siinäkö sinä
+olet? Olet toipunut jälleen. Siitä minä pidän.
+
+MARGIT, joka on kätkenyt pullon. Onko portti suljettu?
+
+BENGT istuutuu pöydän ääreen vasemmalle. Olen pitänyt kaikesta huolen.
+Saatoin viimeiset vieraat veräjälle saakka. Mutta minne Knut Gäsling
+joutui? — Anna minulle simaa, Margit! Minua janottaa. Täytä tuo
+pikari.
+
+(MARGIT noutaa simakannun eräästä kaapista ja kaataa pikariin, joka on
+BENGTIN edessä pöydällä.)
+
+MARGIT käy kannu kädessä oikealle. Kysyit Knut Gäslingiä.
+
+BENGT. Niin tein. Tuo kopeilija, — suurkerskuja! Muistan kyllä, että
+hän uhkasi minua eilen aamulla.
+
+MARGIT asettaa kannun pöydälle oikealla. Pahempia sanoja hän päästi
+suustaan lähtiessään yöllä.
+
+BENGT. Niinkö? Hyvä on. Minä isken hänet kuoliaaksi.
+
+MARGIT hymyilee halveksivasti. Hm —
+
+BENGT. Isken hänet kuoliaaksi, sanon minä! En pelkää käydä kymmentä
+moista miestä vastaan. Ulkona asehuoneessa on isoisäni kirves; sen
+varsi on hopealla huoliteltu, ja kun _siihen_ tartun, niin —! (Iskee
+nyrkkinsä pöytään ja juo.) Huomenna aseistaudun; käyn taistoon kaikkine
+miehineni ja lyön Knut Gäslingin kuoliaaksi.
+
+    (Juo pohjaan.)
+
+MARGIT hiljaa. Voi, että täytyy elää täällä hänen kanssaan!
+
+    (Aikoo mennä.)
+
+BENGT. Margit, tule tänne! Täytä jälleen pikarini. (Margit lähenee;
+Bengt tempaa hänet polvelleen.) Ha-ha-haa; sinä olet kaunis, Margit!
+Minä pidän sinusta,
+
+MARGIT riuhtautuu irti. Päästä minut!
+
+    (Käy pikari kädessään oikealle.)
+
+BENGT. Et ole taipuvainen tänä iltana. Ha-ha-ha; et kait tarkoittane
+niin pahaa.
+
+MARGIT hiljaa kaataessaan pikariin. Totisesti oli se viimeinen tuoppi,
+minkä sinulle täytin.
+
+    (Jättää pikarin paikoilleen ja aikoo mennä ulos vasemmalle.)
+
+BENGT. Kuulehan, Margit. Siitä saat kiittää Jumalaasi, että otin sinut
+vaimokseni, ennenkuin Gudmund Alfinpoika palasi takaisin.
+
+MARGIT pysähtyy ovelle. Miksi niin?
+
+BENGT. Siksi, että koko hänen omaisuutensa ei ole kymmenettä osaakaan
+minun varoistani. Ja minä olen varma siitä, että hän olisi kosinut
+sinua, ellet olisi ollut Päiväkummun emäntä.
+
+MARGIT lähestyy; katselee syrjäkarein pikariin. Niinkö luulet?
+
+BENGT. Menen vaikka valalle siitä, Margit. Bengt Gautinpojalla on kaksi
+terävää silmää päässään. Mutta nythän hän voi ottaa Signen.
+
+MARGIT. Ja sinä luulet hänen välittävän —?
+
+BENGT. Hänestä? Kyllä vaan, nyt kun ei voi saada sinua. Mutta jos
+olisit ollut vapaa, niin —. Ha-ha-ha, Gudmund on kaikkein muiden
+kaltainen; hän kadehtii minua siitä, että olen sinun miehesi. Senvuoksi
+pidän sinusta niin paljon, Margit. — Tänne pikari! Täytä se reunojaan
+myöten!
+
+MARGIT menee vastahakoisesti oikealle. Totisesti sen olet saava.
+
+BENGT. Knut Gäslinghän kosi myös Signeä; mutta hänet minä isken
+kuoliaaksi. Gudmund on rehellinen mies, hän saa Signen. Ajattelehan,
+Margit, kuinka hyvin me tulemme viihtymään naapureina. Ja sitten
+menemme pitoihin toistemme luo, ja istumme päivät pääksytyksin,
+kummallakin vaimonsa polvellaan, ja ryyppäämme ja puhumme niitä näitä.
+
+MARGIT yhä vain kiihtyvämmässä sielullisessa kamppailussa;
+vaistomaisesti hän on ottanut pullon esille sanoessaan: Hyvä on;
+hyvä on.
+
+BENGT. Ha-ha-ha; aluksi, arvelen, Gudmund ei katsele leppeästi minuun,
+kun syleilen sinua; mutta pian hän siihen tottuu luullakseni.
+
+MARGIT hiljaa. Moista ei ihminen enää saata sietää! (Kaataa pullon
+sisällön pikariin, käy ikkunalle, heittää pullon ulos ja lausuu
+mieheensä katsomatta): Pikarisi on täynnä.
+
+BENGT. Tuo tänne se sitten!
+
+MARGIT taistelee tuskan ja epäilyksen vallassa; lausuu vihdoin.
+Älä juo enää tänä yönä!
+
+BENGT hymyillen, nojautuessaan taapäin tuolissaan. No, varrotko ehkä
+minua? (Vilkuttaa hänelle silmää.) Mene sinä vain; minä tulen pian
+perästä.
+
+MARGIT äkkiä, käskevästi. Pikarisi on täynnä. (Osoittaa.) Siinä se on.
+
+    (Menee nopeasti ulos vasemmalle.)
+
+BENGT nousee. Minä pidän paljon hänestä. En kadu ollenkaan, että otin
+hänet vaimokseni, vaikka hän ei perinyt mitään muuta kuin tuon pikarin
+ja soljet, jotka olivat hänen morsiuspuvussaan.
+
+    (Käy ikkunan luona olevan pöydän ääreen ja tarttuu pikariin.)
+
+    (ERÄS RENKI tulee kiireesti ja kauhuissaan sisään taka-alalta.)
+
+RENKI huutaa. Herra Bengt, herra Bengt, kiiruhtakaa ulos niin nopeasti
+kuin vain pääsette! Knut Gäsling on tulossa taloa kohti mukanaan
+aseistettu miesjoukko.
+
+BENGT panee pois pikarin. Knut Gäsling? Kuka niin sanoo?
+
+RENKI. Muutamat pitovieraistanne näkivät hänet alhaalla tiellä, ja
+sitten he juoksivat kiireesti takaisin varoittamaan teitä.
+
+BENGT. Hyvä; silloin minä myöskin —! Antakaa minulle isoisäni kirves!
+
+    (HÄN ja RENKI menevät ulos taka-alalle.)
+
+    (Hiukan myöhemmin tulevat GUDMUND ja SIGNE hiljaa ja
+    varovaisesti sisään oikeanpuoleisesta ovesta.)
+
+SIGNE hillitysti.
+
+    Niin olkoon siis!
+
+GUDMUND samoin.
+
+                     Hätä suurin vain pakottaa.
+
+SIGNE.
+
+    Nyt kohti vierasta maata
+    pois meidät syntymäseudultain —!
+       (Kuivaa kyyneleensä.)
+    Valittaa toki sittenkään en minä saata;
+    sinun vuokseshan täältä ma lähden pois!
+    Gudmund, kuninkaan jos rauha sull' ois,
+    sisarein luo jäisin.
+
+GUDMUND.
+
+                        Ja Gäsling ois
+    pian täällä jousi ja kalpa käissään,
+    sinut ratsullaan kulettaisi pois,
+    ja puolisonaan sua tanssittais häissään.
+
+SIGNE.
+
+    Paetkaamme! Mut minne on aikomus sulla?
+
+GUDMUND.
+
+    Liki vuonoa täällä on ystävä mulla;
+    aluksen yli veen hän meille antaa.
+    Me purjehdimme päin Tanskan rantaa.
+    Asustaa siell' on ihan uhkeaa;
+    rakennat kotis sinne mielin sa hyvin;
+    kukat kauneimmat siellä puhkeaa,
+    kuss' siimes pyökkipuiden on syvin.
+
+SIGNE purskahtaa itkuun.
+
+    Sisarein, polo Margit, — nyt hyvästi jää!
+    Emon lailla mua vaalit, sain sulta ma suojan,
+    rukouksissa käännyit puolehen Luojan
+    takiain kuin ois itseäs koskenut tää. —
+    Pikarin tään juomme me pohjaan saakka
+    hänen muistokseen; sitä toivottaen,
+    pian että ois mielensä riemuinen,
+    hänen harteiltaan, Herra, kirvoita taakka.
+
+        (Ottaa pikarin.)
+
+GUDMUND.
+
+    Sen velvollisuuden me tahdomme täyttää.
+        (Hätkähtäen.)
+    Ei, varro!
+        (Ottaa pikarin häneltä.)
+    Tuo malja niin tutulta näyttää.
+
+SIGNE.
+
+    Se on Margitin.
+
+GUDMUND katsoo tarkkaan sitä.
+
+                   Taivaiset, — niin tosiaan,
+    nyt muistan —. Kun läksin taivaltamaan,
+    mehu täytti sen lailla polttavan kulon;
+    hän maljat joi iloisen kotiintulon;
+    mut hälle vain suruks' oli malja tuo! —
+    Pikarista täst' älä koskaan juo
+    siman hehkua sa.
+        (Heittää sisällön ulos ikkunasta.)
+    Nyt lähdemme pois.
+
+        (Hälinää ja huutoja ulkona taka-alalla.)
+
+SIGNE.
+
+    Vait! — Gudmund, on kuin tuloss' askeleit' ois!
+
+GUDMUND kuunnellen. Knut Gäslingin ääni!
+
+SIGNE. Oi, Jumalain!
+
+GUDMUND asettuu hänen eteensä, Älä pelkää; ma suojelen morsiantain.
+
+    (MARGIT tulee rientäen vasemmalta.)
+
+MARGIT hälinää kuunnellen. Mitä on tekeillä? Onko mieheni —?
+
+GUDMUND ja SIGNE. Margit!
+
+MARGIT huomaa heidät. Gudmund! Ja Signe! Oletteko te täällä?
+
+SIGNE käy häntä vastaan. Margit, — rakas sisar!
+
+MARGIT kauhuissaan, huomatessaan pikarin, joka on jäänyt Gudmundin
+käteen. Pikari! Kuka on tyhjentänyt sen?
+
+GUDMUND hämillään. Tyhjentänyt —? Minä ja Signe, me tahdoimme —
+
+MARGIT kirkaisee. Armoa, armoa! Auttakaa! He kuolevat!
+
+GUDMUND panee pois pikarin. Margit —!
+
+SIGNE. Jumalan tähden, mikä sinua vaivaa!
+
+MARGIT taka-alaa kohti. Auttakaa, auttakaa! Eikö sitten kukaan tule
+apuun!
+
+    (ERÄS RENKI tulee kiireesti avoimelta kuistilta.)
+
+RENKI huutaa kauhuissaan. Rouva Margit! Teidän miehenne —
+
+MARGIT. Hän! Onko hänkin juonut —?
+
+GUDMUND hiljaa. Nyt minä käsitän —
+
+RENKI. Knut Gäsling on surmannut hänet!
+
+SIGNE. Surmannut!
+
+GUDMUND vetää miekkansa. Ei vielä, toivoakseni. (Kuiskaa Margitille.)
+Ole rauhassa; kukaan ei ole juonut tuosta pikarista.
+
+MARGIT. Ylistys olkoon silloin Jumalan, joka pelasti meidät kaikki!
+
+    (Vaipuu erääseen tuoliin vasemmalla. GUDMUND aikoo
+    rientää ulos taka-alalle.)
+
+TOINEN RENKI ovella, pysähdyttää hänet. Tulette myöhään. Herra Bengt
+on kuollut.
+
+GUDMUND. Siis sittenkin surmattu!
+
+RENKI. Vieraat ja teidän väkenne ovat saaneet väkivallantekijät
+lannistetuiksi. Knut Gäsling ja hänen miehensä ovat sidotut. Tuolla he
+tulevat.
+
+    (GUDMUNDIN miehet, vieraat ja rengit kuljettavat KNUT GÄSLINGIÄ,
+    HÄGGEN EERIKKIÄ ja useita KNUTIN MIEHIÄ sidottuina välissään.)
+
+KNUT kalpeana ja hiljaisena. Miesmurhaaja, Gudmund. Mitä siitä sanot?
+
+GUDMUND. Knut, Knut, mitä olet tehnyt?
+
+EERIK. Vahingossa se sattui, siitä voin mennä vaikka valalle.
+
+KNUT. Hän juoksi minua vastaan kirves koholla. Tarkoitukseni oli
+puolustaa itseäni, ja silloin iskin äkkiarvaamatta.
+
+EERIK. Täällä on monta, jotka näkivät sen.
+
+KNUT. Rouva Margit, vaatikaa mitä hyvitystä tahansa; minä olen valmis
+suorittamaan sen.
+
+MARGIT. Minä en vaadi mitään. Jumala meitä kaikkia tuomitkoon.
+Kuitenkin, — yksi vaatimus minulla on: heittäkää pahat aikeenne
+sisareni suhteen.
+
+KNUT. Milloinkaan enää en ole koettava täyttää onnetonta lupaustani.
+Uskokaa minua, olen parantava tapani. Kunhan minun ei vain tarvitse
+kärsiä kunniatonta rangaistusta teostani. (Gudmundille.) Jos sinä,
+Gudmund, kohoat jälleen arvoon ja kunniaan, niin sano hyvä sana
+puolestani kuninkaalle.
+
+GUDMUND. Minä? Vielä ennen päivän mailleen menoa minun täytyy olla maan
+rajojen ulkopuolella.
+
+    (Yleinen hämminki vieraiden joukossa; EERIK selittää heille
+    asianlaidan.)
+
+MARGIT Gudmundille. Sinä matkustat? Ja Signe tahtoo seurata sinua?
+
+SIGNE rukoilevasti. Margit!
+
+MARGIT. Tulkaa kumpikin onnellisiksi!
+
+SIGNE lankeaa hänen kaulaansa. Rakas sisar!
+
+GUDMUND. Kiitos, Margit. Ja nyt jää hyvästi. (Kuunnellen.)
+Vaiti; kuulen kavionkapsetta pihamaalla.
+
+SIGNE hätääntyneenä. Sieltä tulee vierasta väkeä.
+
+MUUAN RENKI taka-alan ovella. Kuninkaan väkeä on ulkona. Ne etsivät
+Gudmund Alfinpoikaa.
+
+SIGNE. Oi, taivaan Luoja!
+
+MARGIT hypähtäen pystyyn. Kuninkaan väkeä!
+
+GUDMUND. Nyt on kaikki lopussa! Oi, Signe, kadottaa sinut nyt, —
+raskaampaa en ole milloinkaan kokenut.
+
+KNUT. Ei, Gudmund, myö kalliista henkesi; päästäkää siteemme; olemme
+kaikki valmiit tappelemaan puolestasi.
+
+EERIK katsoo ulos. Ei hyödytä; niillä on ylivoima.
+
+SIGNE. Ne tulevat tänne sisään! Oi Gudmund, Gudmund!
+
+    (KUNINKAAN LÄHETTILÄS tulee SAATTUEINEEN sisään taka-alalta.)
+
+LÄHETTILÄS. Kuninkaan nimessä etsin minä teitä, Gudmund Alfinpoika.
+
+GUDMUND. Hyvä. Mutta minä olen syytön, sen vannon kaikkein pyhimmän ja
+kalleimman kautta.
+
+LÄHETTILÄS. Sen me kaikki tiedämme.
+
+GUDMUND. Mitenkä?
+
+    (Liikehtimistä läsnä-olijain joukossa.)
+
+LÄHETTILÄS. Minulla on määräys kutsua teidät vieraaksi kuninkaan
+kartanoon. Hän lahjoittaa teille ystävyytensä, kuten ennenkin, ja
+runsaasti läänityksiä lisäksi.
+
+GUDMUND. Signe!
+
+SIGNE. Gudmund!
+
+GUDMUND. Mutta sanokaa minulle toki —?
+
+LÄHETTILÄS. Teidän vastustajanne, kansleri Audun Hugleikinpoika on
+kukistunut.
+
+GUDMUND. Kansleri!
+
+VIERAAT puoliääneen, toisillensa. Kukistunut!
+
+LÄHETTILÄS. Kolme päivää sitten menetti hän päänsä Bergenissä.
+(Hillityllä äänellä.) Hän oli loukannut Norjan kuningatarta.
+
+MARGIT käy Gudmundin ja Signen väliin.
+
+    Alati rikos näin siis rangaistaan.
+    Ah, valvova enkeli, lempeä, hurskas,
+    tuli mua tänä yönä pelastamaan,
+    minut ennen kuin pahan valta murskas.
+    Nyt tiedän, ett' tosi eloa harvoin
+    mitata voi maallisen rikkauden arvoin.
+    Katumusta ja pelkoa kammoinhan kantaa,
+    joka alttiiksi sielunsa autuuden antaa. —
+    Menen luostariin pyhän Sunniven —.
+
+GUDMUNDIN ja SIGNEN tahtoessa puhua.
+
+    Ma päätöksestäni luovu en.
+
+(Yhdistää heidän kätensä.)
+
+    Gudmund — sun morsiames on tässä.
+    Pyhä liittonne on; käsi Herran on lässä!
+
+(Viittaa jäähyväisiksi ja poistuu vasemmalle, GUDMUND ja SIGNE aikovat
+seurata häntä, MARGIT pysähdyttää heidät torjuvalla liikkeellä, menee
+ulos ja lukitsee oven jälkeensä. Samassa hetkessä aurinko nousee ja
+valaa loistettaan tupaan.)
+
+GUDMUND.
+
+    Valoaan luo aurinko kukkivaan tarhaan;
+    se nuoren rakkautemme on koi!
+
+SIGNE.
+
+    Unelmain ihanimmat, mun muistoni parhaan
+    sävelet sinun harppusi mulle soi.
+    Jalo laulajain, — soita harppuas vain
+    niin murheen kuin ilon päivinä mullen;
+    ole varma, on kieliä rinnassain, —
+    jotk' kaikuvat niin surun kuin ilon tullen.
+
+        KUOROLAULU
+
+      miesten ja naisten.
+
+    Kaiken yllä valon silmä valvoo,
+    hurskaan askeleita valaisee,
+    lohtuansa meille säteilee; —
+    Korkeuden Herraa kaikki palvoo!
+
+
+
+
+JÄLKIKIRJOITUS.
+
+
+Nti Anna-Maria Tallgrenia ja maist. E.A. Saarimaata, jotka tämän
+suomennokseni käsikirjoitusta lukiessaan ovat tehneet pienempiä
+muutosehdotuksia käännöksen sanontaan, kiitän täten vilpittömästi.
+Runoa viimeistellessäni olen mielihyvällä ottanut varteen heidän
+huomautuksensa.
+
+Helsingissä jouluk. 3 p:nä 1923.
+
+_Aarni Kouta_.
+
+
+
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 78933 ***