diff options
Diffstat (limited to '76053-0.txt')
| -rw-r--r-- | 76053-0.txt | 2742 |
1 files changed, 2742 insertions, 0 deletions
diff --git a/76053-0.txt b/76053-0.txt new file mode 100644 index 0000000..eada708 --- /dev/null +++ b/76053-0.txt @@ -0,0 +1,2742 @@ + +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 76053 *** + +language: Finnish + + + + +KAKSINTAISTELU + +Kolminäytöksinen näytelmä + + +Kirj. + +KAARLE HALME + + + +»Seuranäytelmiä» 215 + + + + + +Hämeenlinnassa, +Arvi A. Karisto Osakeyhtiö, +1920. + + + + +HENKILÖT: + +Elma Harjavalta. +Eino Mauri. +Ilmari Varvikko. +Jaakko Ruhala. +Alli Ruhala. +Hanna-äiti. +Toivo Taipale. +Varppeen Kustaa. + + + + +ENSIMMÄINEN NÄYTÖS. + + +Harjavallan arkihuone. Hanna tulee keittiöstä kantaen kahvitarjotinta. +Asettaa sen keskipöydälle. Kuuntelee. Menee sitten vasemmalle alaovelle +ja kuuntelee taas. Tulee kiireesti keskipöydän luo järjestääkseen vielä +jotakin. + +ELMA (tulee ulkoa). Hanna-äiti! Nukkuuko Alli vielä? + +HANNA (kääntyy). Hyvää huomenta, lapseni! + +ELMA (ottaa Hannaa olkapäistä ja kiepahtaa hänen kanssaan ympäri). +Huomenta, huomenta, äiti muori! + +HANNA. Elma! Noh! Annatkos olla — vanhan ihmisen! + +ELMA. Nukkuuko hän vielä? + +HANNA. Kuuntelin äsken avaimen reiästä — luulen, että hän on jo noussut. + +ELMA. Hyvä on! (Katselee tarjotinta.) Herrainen aika! Vasta leivottua +leipää! + +HANNA. Niin! Ja tuoretta voita. + +ELMA. Milloin ihmeessä —? + +HANNA (tyytyväisenä). Kun vieras neiti tuli junalla puoli neljä, niin — + +ELMA. Toiko hän tullessaan? + +HANNA (naureskellen). Eikä — silloin minä rupesin leipomaan. + +ELMA (hilpeästi). Sinä olet talon tonttu, Hanna-äiti — sen olen aina +sanonut. Milloin sinä nukut — sen jumala tietäköön! (Tyytymättömänä.) +Kuulehan! Minä pistäysin tuolla tehtaalla — — Ajatteles! Ei vieläkään +ole katettu yövartijan pirttiä. + +HANNA. Joko sinä nyt taas ehdit siellä juosta? + +ELMA. Ei vieläkään ollut katettu! Ja eilen vuoti pöydälle ja sänkyyn. + +HANNA. Ehk'eivät ole vielä ehtineet. + +ELMA. Mutta minä en siedä sellaista! Isännöitsijä saa erottaa sellaisen +työnjohtajan. Ajatteles! Ukko Kari sitä itse paikkaili. Yöt valvoo +tehtaan ja sahan vartijana — päivät saa paikata vuotavaa kattoa — + +HANNA. Onhan se paha. + +ELMA. Pahako? Se on väärin! Ja se on paljon pahempi, se! (Tekee +itselleen voileivän.) Ja sahalla minä kävin — + +HANNA. Kävitkö sinä sahallakin? + +ELMA. Kävin. (Haukkaa voileipäänsä.) Ja siellä minä ihan suutuin — + +HANNA. Elma ei saisi käydä siellä — kun Elma niin pian pahastuu +kaikesta. Ainahan sitä on syytä tyytymättömyyteen tässä mailmassa. + +ELMA. Eipäs ole aina. Eipä Hannaankaan koskaan. — — Vai en minä saisi +käydä rullatehtaalla ja sahalla! Tiedätkös mitä? Minun pitäisi asua +siellä — olla siellä aina — muuten siitä ei tule yhtään mitään! + +HANNA. Pitää sanoa isännöitsijälle. — + +ELMA. Minä olen sanonut työnjohtajalle, että Notkon ahde pitää kivittää +— mutta eipäs vain! — — Eilen siihen kaatui erään miehen myllykuorma. +— — Niin — ja myllyllä en ole käynyt vielä koko kesänä. (Uhkaavasti — +syöden voileipäänsä.) Mutta minä menen sinnekin. + +HANNA (herttaisesti). Eikö olisi parempi sanoa herra Varvikolle —? + +ELMA. Isännöitsijälle — pyh! + +HANNA. Tai sitten holhoojallesi. + +ELMA (istuu pöydän kulmalle, nauraa). Maurin Einolle — pyh! + +HANNA. Niin, Mauri herralle. + +ELMA (naureskellen). Tämä sinun voileipäsi on erinomaista. + +HANNA. Onpa hyvä, jos on onnistunut! + +ELMA. On — hyvää on! (Lopettaa syömisensä ja pyyhkii kätensä +käsiliinaan.) Tuo nyt sitten kahvia! (Nousee pöydästä.) + +HANNA. Aivan heti. — Jokohan se vieras neiti voisi tulla juomaan? + +ELMA (yhä naureskellen). Tiedätkös mitä? Minä luulen, että minä alan +holhota heitä kaikkia! — + +HANNA. Kuinka niin —? + +ELMA. No, no! En sinua — tiedäthän sen. Tuo nyt kahvi sisään! + +HANNA (toimessaan). Tuon aivan paikalla! (Menee keittiöön. Alli +kurkistaa vasemmasta ovesta.) + +ELMA. Huomenta, unikeko! + +ALLI. Huomenta! Oletko yksin? + +ELMA. Tule vain! Ei täällä ole ketään. + +ALLI (juoksee sisään). Napita nyt sitten tuo inhoittava pusero! +(Kääntää selkänsä Elmalle.) Täällä oli joku. Eikö ollut? + +ELMA. Oli vain Hanna-äiti. + +ALLI. Kuka se on? + +ELMA. Kiinni on. + +ALLI. Kiitos! + +ELMA. Istu nyt tuohon — niin saat kahvia. (Hanna tuo kahvipannun.) +Siinähän sitä jo tuleekin. — Tässä on minun Hanna-äitini — ja tuo +unikeko tuossa on serkkuni Alli — (nauraa) — neiti Alli Ruhala. + +HANNA. Elman enon tytär. Kyllä minä tiedän. (Tervehtii.) Tervetuloa +tänne Harjavaltaan! + +ALLI (niiaa). Kiitos! + +ELMA. No, istuhan nyt! Ajatteles, kun sinä tulit yöllä, niin Hanna +alkoi leipoa — maistappas. + +HANNA. Mitä se Elma nyt joutavia! Olkaa nyt hyvät ja tulkaa toimeen +parhaanne mukaan! Minun täytyy — + +ELMA. Kyllä, kyllä! Mene sinä vaan! + +HANNA. Kovin on tuo Alli kasvanut — ja tullut niin äitinsä näköiseksi. +Koetetaan nyt Elman kanssa hoitaa täällä hyvin, ettei pääse kuihtumaan. +Kas niin! Istukaa nyt vaan! (Menee.) + +ALLI (iloisesti). Tämähän on hirmuisen lystiä. + +ELMA. Mikä niin? (Tarjoilee kahvia.) + +ALLI (istuu). Kun saa kahvia! + +ELMA. Etkö sitten kotona —? + +ALLI. Ei. Me emme koskaan juo kahvia aamulla. + +ELMA. Minä en tulisi toimeen ilman. Me juomme joka aamu. + +ALLI. Sitä kai ei äiti tietänyt — + +ELMA. Kuinka niin? + +ALLI. Koska ei kieltänyt minua. + +ELMA. Onko hän sitten ennen —? + +ALLI. On — ankarasti. (Alkaa juoda.) Koulussakin kaupungissa — siellä +missä asuin — kiellettiin — ai, herra, kuinka hyvää — eihän se koskaan +päivällä maistu näin hyvältä. + +ELMA. Hanna-äiti on niin taitava. + +ALLI. Miksi sinä kutsut häntä Hanna-äidiksi? + +ELMA. Hän on minun imettäjäni. Muuta äitiä ei minulla ole ollutkaan. + +ALLI. Sen kyllä tiedän. Kotona on kerrottu, että äitisi kuoli ollessasi +vielä pieni. + +ELMA. Ja elämänikäni olen sanonut häntä Hanna-äidiksi. + +ALLI. Onko hän hyvä sinulle? + +ELMA. Hän on ollut minun kaikkeni senjälkeen, kun isäkin kuoli. + +ALLI. Minä muistan ne hautajaiset. Siitä on jo pitkä aika. + +ELMA. Kahdeksan vuotta. + +ALLI. Saanko vielä voileivän? Tämä on niin mainiota. — Isällä oli — +kiitos — isällä oli silloin pitkävartiset saappaat jalassa. (Nauraa.) +Ajatteles, kuinka hassua! Sen vain muistan. + +ELMA. Ei, mutta — tosiaankin — minäkin muistan sen. + +ALLI. Ne olivat kai ihan uudet — siksi kai ne muistan. + +ELMA. No, miksi ei eno tullut tänne sinun kanssasi? + +ALLI. Isä matkusti tästä ohi jo viime viikolla — jonnekin etelään — +asioille. Kiitoksia! Ah, hah! (Purskahtaa nauramaan.) Ai, jee! Nyt +minä vasta huomaan, että minä ihan hotkaisin kahvini. + +ELMA. No, mitä se tekee? + +ALLI. Mutta olisipas vain äiti nähnyt! (Katselee ympärilleen.) Minä en +ole vielä edes katsellut, miltä täällä näyttää näin päivällä. (Nousee +ja alkaa kierrellä huonetta.) + +ELMA. Taisit olla yöllä vähän uninen? + +ALLI. Aikalailla. Olin vissiin hyvin hassun näköinen? Hyvä, ettei ollut +vastassa muita kuin sinä ja — sanonko minäkin Hanna-äidiksi? + +ELMA (nousee). Sanot tietysti. + +ALLI. Sinullahan on täällä hyvin nättiä. (Katselee ikkunasta.) Noin +kaunis puisto. Eikö mennä ulos? + +ELMA. Mennään tietysti. Uitko sinä? + +ALLI. No, niinkuin virtahevonen. — Onko tämä sinun kirjoituspöytäsi? + +ELMA. Ei. Se oli isän. Tämä oli hänen työhuoneensa. Ja minä olen +laittanut tästä itselleni arkihuoneen. Viihdyn tässä parhaiten. + +ALLI (viittoilet kädellään). Ja tuolla minä nukuin — ja tuosta mennään +keittiön puolelle — + +ELMA. Ja ruokasaliin ja muihin huoneisiin. Menemmekö katsomaan? + +ALLI. Mennään vain. (Osoittaa oikeanpuolista ovea.) Mihin tuosta +mennään? + +ELMA. Siellä on konttorihuoneisto, mutta sitä ovea pidetään aina kiinni. + +ALLI. Minkätähden? + +ELMA. Isävainaja sulki sen jo eläissään. Hanna-äiti sanoo isän +sanoneen, että sitä ei saa käyttää. Eikä sitä ole kertaakaan käytetty. + +ALLI. Mutta minkätähden hän niin määräsi? + +ELMA. Isä sanoi, että perhe ja konttori eivät saa olla missään +yhteydessä. + +ALLI (ihmetellen). Onko siellä konttoristeja? + +ELMA. On kyllä. + +ALLI (naureskellen). Ai jee! Kyllä ymmärrän. + +ELMA. Mitä sitten? + +ALLI. Ne tulisivat ja kurttiseeraisivat. + +ELMA (nauraa). Ymmärrätkö sinä sellaista? + +ALLI (loukkaantuen). Kuinka sinä voit sellaista edes kysyäkään? +(Kääntyy ikkunaan.) Ai! — Kukas tuo on? + +ELMA. Se on minun holhoojani. + +ALLI. Mikä holhooja tuollainen —? + +ELMA. Onpa vain. + +ALLI. Noin nuori mies! Ai, ai! Se tulee tänne. — Kuinkahan minä +tukkanikin kampaisin? + +ELMA (nauraa). Hyvä se on. (Ottaa Allia päästä.) Sinä olet oikein +nätti. + +ALLI. Älä nyt sitä sitten sotke — jos se kerran on hyvä. + +EINO (tulee ulkoa, on vähän hermostunut). Saako tulla? + +ELMA. Terve tuloa, holhooja-isä! + +EINO. Hyvää huomenta! Kas vain, täällä on vieraita! + +ELMA (tervehdittyään). Serkkuni — neiti Alli Ruhala — ja herra Eino +Mauri. + +EINO (hämmästyy). Vai niin — niinkö? No, tervetuloa Harjavaltaan! + +ALLI. Kiitos! + +ELMA. Holhooja-isä ei ole käynytkään pitkään aikaan — + +EINO. Mitä te arvelette, neiti Ruhala, eikö hän ole paha, kun aina +nimittää minua tuolla tavalla? + +ALLI. Ettehän te ole mikään isä. + +ELMA. Mutta on kuitenkin holhooja. Siitä ei pääse. No, juotko kahvia, +holhooja? + +EINO (menee pöydän ääreen, hermostuneesti). Juon, jos et nimittele. + +ELMA (naureskelee). Herra Mauri on hyvä ja istuu — ja neiti Ruhala — + +ALLI. Ei siihen, herra Mauri! Minä siinä jo äsken istuin — + +EINO. Anteeksi! + +ALLI (pyyhkien käsiliinalla). Minä jo tämän paikan niin töhertelin. +(Istuvat.) + +EINO (levottomana). Yksinkö neiti on tullut? + +ALLI. Yksin tietysti. Luuletteko, etten olisi uskaltanut? + +ELMA. Juotko leivän kanssa? + +EINO. Mitä sanoit? + +ELMA (naurahtaa ja huutaa). Haluatko leivän kanssa? + +EINO (nousee). Ilman — ilman. (Kävelee levottomana.) + +ELMA (katsoo pitkään). Noo? + +EINO (katsoo kelloaan). Tuota — minä luulen, että minun täytyy mennä. + +ELMA. Sinähän olet tänään kovin hermostunut. + +EINO (lyhyesti). Enkä ole. + +ELMA (antaa kahvia). Tässä. Ole hyvä! + +EINO (sivelee hermostuneesti viiksiään). Pitäisi oikeastaan mennä +konttoriin. + +ELMA. Isännöitsijääkö tapaamaan? + +EINO. Niin — sitäkin. + +ELMA (nauraen). Tiedäthän, että hän ilmestyy tänne heti, kun sinä olet +tullut. Odota siis! + +EINO (istuutuu). No, mitenkä isänne jaksaa? + +ALLI. Kiitos — hyvin! + +EINO. Olipa ikävä, ettei hänkin tullut teidän mukananne. + +ELMA. Olkaamme nyt tyytyväisiä, kun olemme saaneet Allin luoksemme. +Alli! Tahdotko lisää kahvia? + +ALLI. Kyllä vähän. — Kiitos! + +EINO. Niin — tietysti olemme tyytyväiset. + +ALLI. Onko lysti asua tällaisessa liikepaikassa? + +ELMA. Noo — kyllähän — + +ALLI. Meillä on niin kauhean yksitoikkoista. Kartano vain — ja pari +myllyä. — Mutta nyt isä aikoo rakentaa jotakin tehtaan tapaista kosken +rannalle — sitten ehkä meilläkin elämä muuttuu. + +EINO. Vai niin? + +ELMA. Aikooko eno —? + +ALLI. Aikoo varmasti. Ja sitten tulee meillekin insinöörejä ja — ja — + +ELMA. Ja konttoristeja — — + +ALLI (nykäisee Elmaa hihasta). Ush! (Painautuu kahvikuppinsa ääreen. +Toivo koputtaa ulko-ovelle.) + +ELMA. Siinä on jo isännöitsijä! Sisään! (Toivo tulee, pieni laatikko +kädessä.) Kas — Toivohan se onkin! + +TOIVO (ujona ja arkana). Hyvää päivää! + +ELMA (nousee ja menee vastaan). Terve, terve! Tulit ihan kreivin +aikaan. Tule nyt tänne, että saan esitellä. (Toivo kumartaa Einolle.) + +EINO (nyökkää). Päivää, päivää! + +ELMA. Katsos nyt. Alli-serkku! Tässä on kasvinveljeni Toivo Taipale. +Alli-serkun nimi on — (leikillisesti) — neiti Alli Ruhala. + +TOIVO (tervehtii ujosti). Hyvää päivää — neiti! + +ALLI (niiaa). Päivää! + +ELMA. Istu sinä, Toivo, nyt tähän minun paikalleni Allin viereen. Minä +siirryn tänne pöydän päähän vastapäätä holhoojaa. Noin! Ja Alli kaataa +sinulle kahvia. + +ALLI. Tahdotteko? + +TOIVO. Kiitän. + +ELMA. Vanha holhooja-isä ei saa olla noin murrimaisen näköinen! + +ALLI (hommatessaan Toivolle kahvia). Me olemme niin ikäviä — + +EINO (katselee hymyillen Elmaa). Ja pisteliäitä. + +ALLI. Näetkös nyt, Elma! Sinä vain yhä nimittelet — + +ELMA (panee kädet suulleen). Ai, ai, joko minä taas? (Ojentaa kätensä +pöydän yli Einolle, hymyilee.) Minä en enää koskaan — + +EINO (ojentaa kätensä, raskasmielisesti). Vähään aikaan — + +ALLI. Jaa, mutta — (Antaa Toivolle kahvia.) Olkaa niin hyvä! Tässä on +voita ja leipää! (Nostaa sormensa.) Sana pitää pitää! Muista nyt, Elma! +Ei koskaan! + +ELMA (nauraa). Ei koskaan — vähään aikaan! (Katsoo Toivoa.) No, Toivo! +Juo nyt! + +TOIVO (panee pienen laatikon pöydälle). Tässä on Elmalle! + +ELMA. Joko sinä ne nyt tuot? + +TOIVO. Mestari sanoi, että nyt ne ovat hyvässä kunnossa. + +ELMA (avaa laatikon). Kaksi kanuunaa. + +ALLI. Hui — pyssyjä! + +ELMA (aikoo ottaa yhden pistoolin). Kirkkaita ovat — + +TOIVO. Ei, ei! Ne ovat ladatut. + +EINO. Mitä sinä niillä? + +ELMA. Ne olivat aivan siivottomassa kunnossa. Ja minä pelkään, ettei +niitä olisi ollenkaan voinut käyttää — jos tulisi rosvoja. + +TOIVO. Mestari sanoi, etteivät ne olisi lauenneetkaan. + +ELMA. Sen arvasin. Ja sentähden Toivo vei ne konemestarille +puhdistettaviksi. (Naureskellen.) Ja sellaisten kanuunain turvassa koko +talo on levännyt vuosikausia. — Nyt ne ovat toisen näköisiäkin. + +ALLI. Älä koske niihin! Etkö kuullut — ne ovat ladatut! + +ELMA. Pannaan pois sitten. Nyt niitä ei tarvita. Näin valoisana kesänä +eivät rosvotkaan liiku. (Vie laatikon kirjoituspöydän laatikkoon.) + +ALLI. Tuollainen isälläkin on. Nytkin hänellä on sellainen mukanansa +matkalla. (Nauraa.) Mutta se on hänellä matkalaukussa. + +ELMA. Sepä hassua! Voisi tapahtua mitä tahansa, ennenkuin hän sen +sieltä saisi. + +EINO. Onko isänne matkoilla? + +ALLI. On. Sen uuden tehtaan tähden. + +ELMA. Ooh! Onko hanke jo niin pitkällä? + +ALLI. Oi, voi! Ruhalassa on käynyt senkin seitsemän mestaria ja mittaria +touhuamassa. Kuuluu vain tarvittavan hirveän paljon rahaa. Ja äiti on +vihainen, kun isä aikoo tehdä velkaa. + +ELMA. Entäs sinä? + +ALLI (nolostuu innostumisestaan). Minä? — Pyh! — Kuka minulta kysyisi! +(Toivolle.) Herra jesta! Ettehän te ottanut leipää ollenkaan! + +TOIVO. En minä — kiitoksia vain — + +ELMA. Älä nyt, velimies, yhtään ujoile! Ole kuten ennenkin! + +TOIVO. Kyllähän minä — + +ALLI. Joko sinä taas nimittelet? + +ELMA. Toivoako? + +EINO (hymyillen). Toivolla ja minulla — meillä on ristimme kummallakin. + +ALLI (Toivolle). Mitä varten Elma sanoo teitä velimiehekseen? + +TOIVO (hämillään). Ystävällisyydestä. + +EINO (Allille). Tunnettehan Hanna-äidin? + +ALLI. Kyllä. + +ELMA. Ja Toivo on hänen poikansa. Hän on meidät yhtaikaa kasvattanut. +Me olemme samanikäiset — + +ALLI (riemastuen). Sittenhän te olette aivan kuin sisarukset. (Ojentaa +kätensä Toivolle.) Mekin olemme sitten — (Joutuu hämilleen ja katsoo +alas.) + +TOIVO (hämillään). Kyllä kai minun nyt täytyy — + +ELMA (hymyillen). Kuuntele nyt, mitä serkku sanoo! + +ALLI. En minä mitään sano. (Alkaa äkkiä nauraa.) Tiedättekö miksi isä +minua sanoo? + +EINO. No — miksi? + +ALLI. Tädiksi — ha, ha, ha! Aina vain erehtymättä tädiksi. (Toiset +nauravat.) Olenko minä niin hirveän tätimäinen? (Toivolle.) Olenko +teidän mielestänne? + +TOIVO. Ette. + +EINO. Ette minunkaan mielestäni. + +ALLI. Mutta isän mielestä kai olen. Hän sanoo, että puhun asioista, +joita en ymmärrä. + +ELMA (nauraa). Mutta ymmärräthän sinä — + +ALLI (nostaa sormensa, veitikkamaisesti). Kyllä minä ymmärränkin — +(katsoo ensin Elmaa ja sitten Einoa) — yhtä ja toista. + +ELMA (muuttaen äänilajia). Tiedätkö, missä eno nyt on? + +ALLI (heristää sormellaan). Älä sinä yhtään mene enon turviin! + +EINO. Niin tosiaan — missä isänne nyt on matkoilla — tiedättekö? + +ALLI (naureskellen). Kas, kas, kas! »Ole hiiri kuurussa — kissa on +pääsi päällä.» + +EINO (nopeasti). Mitä sillä tarkoitatte? + +ALLI (hyvin pikkuvanhasti, lopettaen leikin). Isä on Helsingissä, +Erämoision lainanvälitysliikkeessä. + +EINO (nousee nopeasti). Erämoision? (Katsoo tutkivasti Alliin.) Mitä +varten? + +ELMA. No, niitä tehdasrahoja kai — — — Eino! Voitko sinä pahoin? + +TOIVO (nousee). Minun täytyy nyt — + +ALLI (nousee). Odottakaa nyt! Viekää minut koskelle! + +ELMA (nousee). Voitko pahoin, Eino? + +EINO (hymyilee väkinäisesti): En. Miksi niin luulet? Olen ehkä väsynyt. +Työskentelin koko yön. + +ALLI (katsoo ikkunasta). No, nyt tulee joku herra — + +ELMA. Se on isännöitsijä. Kiirehditään sitten pois. (Einolle.) Teillä +on kai asioita? + +EINO. On. + +ELMA (Einolle). Saahan Toivo seurata meitä koskelle? (Toivolle.) Ei kai +siellä lautatarhassa nyt niin kiirettä ole? + +TOIVO. Ei tällä hetkellä ole mitään. + +ELMA (Einolle). No, niin? Saahan hän? + +EINO. Kyllä, kyllä! Toivo sanoo vain työnjohtajalle! + +ELMA. Mennään sitten! + +ALLI (pikkuvanhasti). Eikä mennä! Saat ensin esittää minut +isännöitsijällesi. + +ILMARI (tulee ulkoa). Hyvää huomenta! Ooh! Pyydän anteeksi! Täällä on +paljon vieraita. Oli vähän asiaa herra Maurille. + +ELMA. Tehkää hyvin vain! Kuten näette — me muut olemmekin juuri +lähdössä ulos. — Saanko esitellä — isännöitsijä Ilmari Varvikko ja +serkkuni Alli Ruhala. + +ALLI. Erittäin hauska tutustua! + +ILMARI. Terve tultuanne Harjavaltaan! + +ALLI. Kiitän. Suokaa anteeksi — me lähdemme koskelle — näkemiin, hyvät +herrat! + +ELMA (purskahtaa nauramaan). Niin — näkemiin. (Taputtaa Allia +poskelle.) Me olemme saaneet oikean salonkisävyn täällä Harjavallassa. +— Ei, mennään keittiön kautta. (Työntää Allin ja Toivon keittiön +ovesta.) Hanna-äidin kautta! (Einolle.) Hanna-äiti tuo puhtaita kuppeja. +(Menee.) + +EINO. Kiitos, kiitos! + +ILMARI. Herttainen tyttö tuo — hm — (katsoo Einoon) — mikä hänen nimensä +taas olikaan? + +EINO. Alli Ruhala. — Istu! + +ILMARI (istuu Elman paikalle). Kiitos. (Sytyttää tupakan.) Noo? Oliko +tilit selvät? + +EINO (kävelee). Oli. — Liikkeen tilit kyllä. + +ILMARI. Eihän muusta ole kysymyskään. + +EINO. Voit olla tyytyväinen. + +ILMARI (huolettomasti). Mitäpäs siitä! Tiesin sen ennaltakin. +(Äänettömyys.) + +EINO (kävelee yhä hermostuneesti, kierrellen viiksiään). Oliko sinulla +asiaa minulle? Sanoit, että tulit sentähden? + +ILMARI. Ajattelin — ellet poikkea konttoriin — + +EINO (tiukasti). No, mitä sitten? + +ILMARI. Oletko huonolla tuulella? + +HANNA (tuo tarjottimella kuppeja). Hyvää huomenta! + +EINO. Huomenta, Hanna-äiti! + +ILMARI. Hyvää huomenta — vaikka me jo olemme tavanneetkin tuolla +ulkona. Me molemmat liikumme varhain. + +HANNA (kokoaa käytettyjä kuppeja tarjottimelleen). Niin, isännöitsijä on +hyvä ja kaataa itse — tai ehkä Eino — + +EINO. Kiitos vain! Kyllä me saamme. + +HANNA. Minulla onkin vähän hommaa. (Menee.) + +EINO (istuu entiselle paikalleen ja sytyttää hermostuneena tupakan). +Kuinka paljolla sinä ostitkaan niitä Pajayhtiön osakkeita — omaan +laskuusi? + +ILMARI. Kaikella omaisuudellani mitä jäljellä oli, — kahdellakymmenellä +tuhannella. + +EINO. Ja minun laskuuni saman verran. + +ILMARI. Holhokkisi laskuun. + +EINO. Niin — tietysti. (Katsoo Ilmariin.) Luuletko, että kannattaisi +hankkia enemmän noita osakkeita? + +ILMARI (vitkaan). Sitä en tiedä. Haluaisitko? + +EINO. Haluaisitko sinä? + +ILMARI. Ei ole irtainta rahaa — paitsi jos sinä maksat velkasi. + +EINO (pyyhkii hermostuneesti tukkaansa). Oletko saanut sähkösanoman? + +ILMARI. En. Mistä sitten? + +EINO. Minä sain eilen illalla — myöhään. + +ILMARI. Noo? + +EINO. »Paja» jättää tänään konkurssianomuksen. + +ILMARI. Kas vain! + +EINO (terävästi). Eikö se sen enempää liikuta sinua. + +ILMARI (naurahtaa). Ei! + +EINO. Eikö? + +ILMARI (levollisesti). Minä olen jo aikoja sitten myynyt osakkeeni. + +EINO (hypähtää seisomaan). Myynyt? + +ILMARI. Kymmenen prosentin tappiolla. + +EINO (tuskin hilliten itseään). Lurjus! + +ILMARI. Mitä? + +EINO. Olet jo aikoja sitten aavistanut, että »Paja» horjuu — koska +olet myynyt osakkeesi tappiolla — etkä ole minulle sanonut mitään — et +mitään. Onko sinulla ollut tarkoitus saattaa minut perikatoon? + +ILMARI (nousee). Ei. + +EINO (tiukasti). Miksi sitten? + +ILMARI. Ei voi kehoittaa toista ihmistä myymään tappiolla. + +EINO (ärtyneesti). Ei! Mutta voi sanoa, mitä itse arvelee asiasta. + +ILMARI. En halunnut vaikuttaa. + +EINO (kävelee suuttuneena edestakaisin, ei voi enää hillitä itseään). +Mutta kyllä silloin halusit, kun sait minut ne ostamaan. Silloin pidit +kymmenen kaunista esitelmää — + +ILMARI. Silloin uskoin niin — + +EINO (ankarasti). Lörpötystä! Sinä tiesit, että minulla oli +kädet täynnä asioita. Omavelkainen perintötilani — Harjavallan +rempallaan oleva liike — vaikka hyväkin — mutta kuitenkin korjattava +ajanmukaiseksi — oma lainahommani — ja tuhat touhua — + +ILMARI (kohauttaa olkapäitään). Miksi hommasit niin paljon? Miksi +tahdoit päästä Elman holhoojaksi? — Ja minähän sinua olen auttanut. +Minulta sait lainan kartanoosi. + +EINO. Se oli sattuma, että otin sen sinulta. Erämoision +asioimisliikkeessä oli useita lainantarjoojia. + +ILMARI (karistaen tuhkaa tupakastaan). Onni sinulle — että sait +minulta. Ja palkaksi sanot minua lurjukseksi. + +EINO (katsoo tiukasti Ilmaria). Kuulehan, mies! (Pakottaa itsensä +rauhalliseksi.) Puhukaamme asiasta rauhallisesti. Istu! (Istuutuu.) + +ILMARI. Minä olen rauhallinen. (Istuutuu.) + +EINO. Kun minä otin sinulta viidenkymmenen tuhannen lainan, niin +tein sen ensiksikin sentähden, että samalla tarjosin sinulle viiden +vuoden isännöitsijätoimen — viiden vuoden välikirjan tarkoitan — +täällä Harjavallassa. Toiseksi sentähden, että tahdoin auttaa sinua +maaseudulle, piiloutumaan niitä juoruja, joita sinusta liikkui — + +ILMARI. Juorujapa tosiaankin! + +EINO. No niin — juoruja tai ei. Itse tietänet parhaiten, mistä yhtäkkiä +sait paljon rahoja — sinä, köyhä poika — + +ILMARI. Minä pyydän päästä — + +EINO (viittaa kädellään). Kyllä, kyllä! — En minä silloin mitään +epäillytkään. Jos olisin juttuihin uskonut, niin et nyt olisi täällä. +Mutta siitä ei ole nyt kysymys. Vaikka eilen sain kirjeen — + +ILMARI. Minkä kirjeen? + +EINO. Jossa minua varoitetaan sinusta — (Ilmari naurahtaa ylimielisesti. +Eino korottaa ääntään) — niin en sittenkään varoituksien johdosta toimi. + +ILMARI. Mitä nyt sitten toimit? + +EINO. Vaan minä tulen toimimaan sen johdosta, että sinä olet minut +pettänyt. + +ILMARI. Mitä? (Aikoo hyökätä ylös.) + +EINO (viittaa kädellään). Pysy rauhallisena. Mehän päätimme keskustella +rauhallisesti. + +ILMARI (istuu levollisesti). Sinä voit säästää loukkaukset selityksien +jälkeen. + +EINO. Minä käytän niitä sanoja, jotka ovat asialle ominaisia. — Minulla +on silloinen kirjeesi, jossa tarjoot nuo »Paja»-osakkeesi myytäväksi. +(Ottaa kirjeen laskustaan.) Ja siitä käy selville, että tahdot tuottaa +minulle tappion. Tunsit »Pajan» asiat jo silloin, kun ostimme osakkeet. +Muistat kai, mitkä osakkeet minä ostin? (Terävällä, syyttävällä +äänellä.) Sinun osakkeesi! (Painostaen sanoja.) Sinun osakkeesi! — Enkä +alennuksella, vaan kymmenen prosentin korotuksella. + +ILMARI. Näytäppäs tuo kirje! + +EINO (pistää kirjeen takkinsa sivutaskuun). Ja siinä on vielä mainittu +syykin, miksi tahdot minulle tappiota — minulle häviötä. — Sinä jo +silloin suunnittelit saavasi — saavasi perijättären — kun vain minä +olen syrjäytetty. + +ILMARI (nauraa.) Minä olen aina sanonut, että sinä olet suurempi +runoilija kuin liikemies. Sinun olisi pitänyt ruveta kirjailijaksi. + +EINO (hypähtää ylös). Luuletko sinä, että liikemiehet saavat olla +roistoja? + +ILMARI (kohauttaen olkapäitään). Tyhmä kysymys! Eihän sellaista kukaan +luule. — Mutta — etkö halua istua? + +EINO. En — enää. + +ILMARI. No, seiso sitten! (Hymyilee.) Sanohan nyt, oliko muita syitä, +miksi minut tänne otit! Nuo kaksi, jotka äsken mainitsit, tuntuivat +yhdeltä ja samalta — ja sekin oli keksitty. Voitko sanoa, oliko mitään +todellista syytä? + +EINO (pyyhkii tukkaansa hermostuneesti). Minä en puhu mitään siitä, +mitä oli tai mitä ei ollut. Mennyttä ei voi muuttaa. Antakaamme +sen siis olla — antaa niiden jäädä. Jos joku on tehnyt väärin, niin +koettakoon sovittaa. + +ILMARI (nousee.) Lörpötyksiä! sanon minäkin. Asiaan! Mihin tahdot tulla? + +EINO. Liikkeen hoidosta ei sinua voi moittia — + +ILMARI (viittaa kädellään). No, no, no! Sen tiedän minä paremmin kuin +sinä. Asiaan! + +EINO. Minä olen syvästi pahoillani siitä, että me emme ole +toverillisesti — kuten toivoin — ja luulin — + +ILMARI (ankarasti). Lörpötystä! Sinä olet nimittänyt minua lurjukseksi +ja petturiksi. Meillä ei siis ole enää mitään toverillisuutta. +Mahdollisesti jonkun verran asioita. (Katsoo sivuttain Einoa.) Asioita +ehkä. Siis — asiaan! + +EINO (vastenmielisesti ja hermostuneesti). Sinulla oli viiden vuoden +välikirja. Se on jo kolme kuukautta ollut voimaton — + +ILMARI (pilkallisesti hymyillen). Ja kun se piti uudistettaman — +matkustit sinä kahdeksi kuukaudeksi ulkomaille — (kääntää selkänsä ja +astuu jonkun askeleen etunäyttämölle) — päästäksesi sitä uudistamasta. + +EINO (ottaa nenäliinan taskustaan pyyhkiäkseen hikeä, ja samalla +putoaa äskeinen kirje lattialle). Sinä olet nyt vapaa Harjavallasta. +Tästä hetkestä asti. Mene heti ilmoittamaan siitä konttoriin ja +työnjohtajille. Jäljellä olevan palkkasi saat nostaa rahastonhoitajalta. + +ILMARI (kääntyy). No, osaat sinä puhua liikemieskieltäkin. + +EINO. Ikävä, että näin on käynyt — + +ILMARI (melkein raa'asii). Taas runoa! (Hymyilee pilkallisesti.) Entäs +minun saatavani? Vai unohdatko sen? + +EINO. Minä pidän sen irtisanottuna tästä hetkestä asti. Aikaa on kaksi +kuukautta. Jo ennen sitä saat omasi. + +ILMARI. Sehän tuntuu lupaavalta. — No, entäs — menenkö vielä +konttoriin? — Siellä olisi yhtä ja toista järjestettävää — +selitettävää. En tahtoisi, että tehdään tyhmyyksiä tärkeissä asioissa, +sillä — (katsoen Einoa ivallisesti hymyillen) — eihän sitä tiedä +koskaan, mitä sattuu — ja miten asiat kääntyvät. — + +EINO. Tahtosi mukaan, mutta määräyksiä et saa antaa. Hyvästi! (Ottaa +hattunsa ja menee.) + +ILMARI (yksin). Hm! (Kiertelee viiksiään.) Hm! (Kävelee ylös ja alas +sillä puolen, missä istui, ja viheltelee. Pysähtyy joskus ja ajattelee +mumisten itsekseen.) Hm! Hm! (Istuu sitten entiselle paikalleen ja +miettii.) Tja, tja, tja! + +ALLI (tulee keittiön ovesta). Eikö Hanna-äiti ole täällä? + +ILMARI. Kas vain — neiti Ruhala! + +ALLI. Eikö hän ole käynytkään? + +ILMARI. No, mitä nyt hänestä? + +ALLI. Asiaa vain. (Huomaa Einon pudottaman kirjeen.) Menikö herra Mauri +jo pois? + +ILMARI. Meni. Minne Elma-neiti jäi? + +ALLI. Hän odottaa ulkona. Me menemme uimaan. Tulin hakemaan lakanaa +itselleni. + +ILMARI (nousee). Odottaako hän ulkona? + +ALLI (toimessa). Älkää nyt liikkuko! + +ILMARI (hämmästyen). Miksi en? + +ALLI. Silläkö tuolilla te istuitte koko ajan? + +ILMARI. Niin. + +ALLI. Ja Eino istui — herra Mauri istui tässä — eikö niin? + +ILMARI. Niin. + +ALLI. Koko ajan? + +ILMARI (tuskastuen). No, niin, niin! Entä sitten? + +ALLI (ottaa kirjeen lattialta, pikkuvanhasti). No, sitten tämä on hänen +kirjeensä. + +ILMARI (hätäisesti). Ei ole! (Polkee jalkaansa.) Se on minun! Anna heti +se minulle. + +ALLI (panee kirjeen taskuunsa). Anteeksi! Emme ole sinut. + +ILMARI (hädissään). Antakaa kirje — se on minun! + +ALLI (peräytyy keittiön ovea kohti). Enkä anna. + +ILMARI. Voitte nähdä allekirjoituksestakin. + +ALLI. Minä en anna. + +ILMARI (polkee jalkaa). Annatteko, letukka, hyvällä — tai — (Lähenee +Allia.) + +ALLI. Hyi — sellaisia tapoja — hyi! (Puikahtaa ovesta ulos.) + +ILMARI (yksin, kävelee kiihkeästi perällä.) Perhanan kirje! Jos vielä — + +ELMA (kurkistaa ulko-ovesta). Alli! Missä sinä vävyt? + +ILMARI. Kuulkaa, Elma-neiti! Hyvä, että tulitte. Saanko hetkisen puhua +kanssanne? + +ELMA. Meidän piti mennä uimaan — + +ILMARI. Minulla olisi hyvin tärkeätä — + +ELMA. Joko Eino on mennyt? + +ILMARI. Jo. Tulkaa nyt sisään hetkeksi! + +ELMA (tulee sisään). Oi, oi! Kuinka siellä on kuuma! + +ILMARI. On siellä — + +ELMA. No? + +ILMARI. Ettekö suvaitse istua? Eihän se näin käy — seisovalta jalalta. + +ELMA (katsoo Ilmaria). Ooh! (Hymyilee.) Tehän olette oikein juhlallinen. + +ILMARI. Olen. Minä olen hyvin juhlallinen. Istukaa tähän — tähän +sohvaan — tässä on mukavampi. + +ELMA (nauraa). Kestääkö se niin kauan? (Istuu sohvaan.) + +ILMARI. Noin. En tiedä — voi kestää ja — ja — voi olla lyhytkin. + +ELMA. Aiotteko itse seisoa? Istukaa, olkaa hyvä! + +ILMARI (ottaa tuolin). Kiitän. + +ELMA (purskahtaa nauramaan). Minä en ole koskaan nähnyt diplomaattia, +mutta minun mielestäni te olette nyt sellaisen näköinen. Aivan kuin +tahtoisitte paljastaa valtiosalaisuuksia. Ha, ha, ha! + +ILMARI. Älkää naurako! Minä pyydän. + +ELMA. Oh! Anteeksi! Loukkasinko teitä? No, mitä se on sitten? Mitä on +tapahtunut? (Ojentaa kätensä.) Olemmehan me hyviä ystäviä? + +ILMARI (tarttuu hänen käteensä). Ystäviäkö? Paljon enemmän. Minä +tarkoitan, että minä olen paljon enemmän — + +ELMA (hämillään, aikoo vetää kätensä pois). Oh! Irroittakaa käteni! + +ILMARI (hätäisesti). Minä pyydän — antakaa sen levätä siinä! Siitä +juuri nyt on kysymys. + +ELMA (vähän keimaillen). Mistä? + +ILMARI. Tästä hennosta, pienestä, pehmeästä kätösestä. + +ELMA (veitikkamaisesti). Oletteko te kädestäkatsoja? (Huiskahuttaa +häneen päin nenäliinallaan.) Noita? + +ILMARI. Jos ennustaja olisin, tietäisin jo kohtaloni. Nyt sitä ei tiedä +muut kuin te, te yksin — ja tämän käden vallassa on — pysyykö se tässä +— vai — vai riistäytyykö irti. + +ELMA (punastuen). Tehän olette jo — + +ILMARI. Niin kyllä! Minä olen jo tunnustanut teille rakkauteni kerta +ennen — + +ELMA (vähän harmistuen) Ei — vaan tehän olette jo väkivoimalla +pidättänyt käteni. Se on anastusta. Irroittakaa! + +ILMARI. Ettekö voi vastata. Tiedättehän hyvin, että rakastan teitä. +Tiedätte siis, mitä tahdon. + +ELMA (hieman käskyn sävyä äänessä). Irroittakaa käteni! + +ILMARI (suutelee Elman kättä). Tietysti, kun käskette. + + (Irroittaa käden.) + +ELMA (nousee vähän hermostuneena). Ette suinkaan te kosi orjatarta — +vaan vapaata ihmistä. + +ILMARI (nousee). Kukaan ei ole sen vapaampi kuin te. Enkä minä +kenenkään vapautta voi sen enemmän kunnioittaa kuin teidän. + +ELMA (menee pöydän vasemmalle puolelle). Minähän sanoin teille, että +odottaisitte — tai en — en minä niin sanonut — + +ILMARI (seuraa lähelle). Sanoitte, että en saisi uudistaa kosimistani, +ennenkuin — vasta silloin, kun sitä ei enää voi siirtää. + +ELMA (veitikkamaisesti). Ja nyt ei enää voinut siirtää? + +ILMARI (vakavasti, melkein synkästi). Ei voinut. + +ELMA (vähän keimailevasti). Miksi ei? (Istuu tuolille vasemmalle puolen +pöytää, selkä ulko-oveen päin.) + +ILMARI. Arvaattehan syyn. Etupäässä rakkaus — + +ELMA. Oh! + +ILMARI (pöydän takana.) Minä pyydän — älkää loukatko minua sillä — että +sitä epäilisitte — + +ELMA (katsoo Ilmaria olkansa taakse). No, minä uskon. Ja sitten — + +ILMARI. Sitten? + +ELMA. Te sanoitte — etupäässä — + +ILMARI. Niin sanoin. (Ottaa luolin ja asettaa sen Elman oikealle +puolelle.) Minä en kestä enää tätä kauheata — (istuen) — tätä kauheata +mustasukkaisuuden raatelemista. + +ELMA (vähän ankarasti). Varokaa nyt sanojanne! Minä en ole antanut +mihinkään syytä. + +ILMARI. Ette. Tiedänhän sen. Minussa on syy. Minä en voi nähdä, että +herra Mauri kohtelee teitä tuttavallisemmin kuin — kuin — + +ELMA (silmät puoliksi kiinni). Kuin? + +ILMARI. Kuin mihin — mihin minulla on oikeus. + +ELMA (samassa asennossa). Onhan hän holhooja-isä. + +ILMARI (ivallisesti). Isä! — Isä, joka on työskennellyt elämänikänsä — +(Lopettaa äkkiä kesken.) + +ELMA (avaa silmänsä äkkiä). Mitä hän on työskennellyt? + +ILMARI (soperrellen). En minä mitään tarkoittanut. Eikä ole syytä puhua +hänestä. Kysymys on nyt vain teistä ja — + +ELMA (tiukasti). Mitä hän on työskennellyt? + +ILMARI (torjuen). En minä tahtonut — + +ELMA (ottaa häntä kädestä). Mitä? + +ILMARI (hermostuneesti). No, herran nimessä — saadakseen teidät +vaimokseen — + +ELMA. Niinkö? + +ILMARI. Niin. + +ELMA (painautuu nojaamaan taaksepäin, silmät kiinni — puoliääneen). +Niinkö? + +ILMARI. No, onko siinä nyt mitään ihmeellistä! + +ELMA (hiljakseen kuin unessa). On — siinä — ei — ei — kyllä — + +ILMARI (lämpimästi). Elma! + +ELMA (entisessä asennossa). Niin? + +ILMARI. Rakkahin Elma! Sanokaa — pidättekö — välitättekö minusta +ollenkaan! Minä rukoilen: antakaa minulle vastauksenne. + +ELMA. Kyllä — + +ILMARI (hypähtää ylös). Rakkahin Elma! + +ELMA (avaa silmänsä). Minä annan vastauksen — vielä tänään. + +ILMARI (polvistuu). Vielä tänään — heti — + +ELMA (painaa päänsä vasempaan käteensä, jonka nojaa pöytään). Ei heti, +antakaa minun — antakaa minun ajatella. + +ILMARI (syleilee Elmaa). Rakas Elma! Oma armas tyttöni! + +ELMA (melkein itsekseen). Niinkö? + +ILMARI. Niin, rakkahin! (Taivuttaa hiljaa Elman päätä puoleensa ja +suutelee häntä.) Oma armas! + +ELMA (työntää Ilmarin hiljaa luotaan). Niin — niin. (Nousee.) +Vastauksen saatte vielä tänään. (Antaa kätensä hyvästijätöksi.) Vielä +tänään — menkää. (Ilmari suutelee kättä ja lähtee.) + + Väliverho. + + + + +TOINEN NÄYTÖS. + + +ALLI (tulee keittiöstä vetäen Hannaa kädestä). Kas niin — Hanna-äiti! +Tulkaa nyt vain! Yhtä hyvin te voitte kutoa sukkaa täällä kuin +sielläkin. + +HANNA (sukankudin kädessä). Alli-neiti kulta! Siellä olisi lähempänä +askareita — + +ALLI (taluttaa Hannaa sohvalle istumaan). Eikö mitä! Tytöt kyllä +osaavat tehdä puhdasta päivällisten jälkeen ilman teitäkin. + +HANNA (istuutuu). No — viisi tai kymmenen minuuttia sitten. (Nauraa). +Alli on yhtä itsepäinen kuin Elmakin. + +ALLI (hommassa). Niin, pikkusen aikaa — (ottaa itselleen tuolin) +— siksi kun Toivo tulee hakemaan minua koskelle. Mutta enhän minä +tässä voi olla kädet ristissä. (Katselee ympärilleen.) Ahaa! +(Menee keskipöydältä ottamaan ompeluksen.) Minä jatkan tätä Elman +kirjainompelua. (Istuutuu:) Näin. + +HANNA. Ettekö jo käyneet koskella? + +ALLI. Emme. Kävimme uimassa. Toivo tulee nyt minua hakemaan koskelle. — +Toivo on hyvä poika. + +HANNA. On — jumalan kiitosi Ja täällä hän on saanut vähän koulutusta ja +sitten paikan. (Katselee hymyillen Allia.) Kuinka vanha te olette? + +ALLI (suurellisesti). Phyy! Minä olen hirveän vanha — yli kuudentoista +jo. (Molemmat nauravat.) Mutta vakavasti, Hanna-äiti — te ette saa +minua neiditellä ja teititellä ja — kaikkea sellaista — johan äsken +sanoin — + +HANNA (ystävällisesti). No, no! Kyllähän se käy, jahka vähän paremmin +tutustumme. + +ALLI. Mehän jo ihan ensi hetkestä olimme ystävät, eikö totta? + +HANNA (katselee Allia). Te olette niin ihmeellisesti Elman — + +ALLI (sivelee kasvojaan). Näköinenkö? + +HANNA. No — ei juuri — + +ALLI. Sepä vahinko — Elma on kaunis. + +HANNA. Mutta te olette — + +ALLI (nostaa sormensa). Sinä olet. + +HANNA (hymyilee). Sinä olet hyvin hänen luontoisensa. Pari vuotta +takaperin hän oli juuri tuollainen — pikkuvanha — + +ALLI. — täti — (Nauravat.) Sanoitte, että Elma on itsepäinen? + +HANNA. On sitäkin — mutta — + +ALLI. Mutta? + +HANNA. No, eihän siinä mitään pahaa ole — saahan sen sanoa — hän on +toisinaan aivan raju — + +ALLI (puristaa kohotetun kätensä nyrkkiin, leikillisesti). Niin minäkin — + +HANNA (hymyilee). Ehk'ei sentään niin. Elma ihan raivostuu joskus — + +ALLI. Milloin? + +HANNA (vakavasti). Tavallisimmin silloin, kun hän huomaa tapahtuneen — +tai tehdyn jotakin vääryyttä jollekulle toiselle. + +ALLI (iloisesti). Mutta silloin on syytäkin. + +HANNA. On kyllä — mutta toisinaan minä ihan pelkään. Hän voi joskus +suuttua ihan sokeasti. Tuskin tietää mitä sanoo tai tekee. + +ALLI. Suuttuuko hän Hanna-äidillekin? + +HANNA. Ei koskaan. + +ALLI. Eipä tietenkään — te ette koskaan tee mitään vääryyttä +kenellekään. + +HANNA (hymyilee.) En tiedä — senkö vuoksi — vai muutenko. + +ALLI. Tietysti siksi. + +HANNA. Olisi hyvä, jos niin olisi. + +ALLI (muuttaa tuolinsa vähän lähemmäksi). Kuulkaas! Onko Elma +rakastunut? + +HANNA. Herra jesta! Kehen sitten? + +ALLI (nauraa). En minä tiedä — ajattelin vain — + +HANNA. Kuinka niin? + +ALLI. Hän oli uimamatkalla niin omituinen. Kun isot tytöt ovat +rakastuneita, niin he ovat tavallisesti niin — niin kaihomielisiä — +niin — niin — aivan kuin niitä itkettäisi. (Nauraa.) + +HANNA (pelästyneenä). Itkettikö Elmaa sitten? + +ALLI. No, ei juuri muutakaan — + +HANNA. Herra jesta! + +ALLI (äkkiä). Olisikohan se — isännöitsijään? + +HANNA. Tott'ei hän nyt — herran tähden — + +ALLI. Miksi ei? + +HANNA (hämillään). Niin — enhän minä tiedä — eikä ihmisistä saa +ajatella pahaa — mutta — tott'ei hän nyt sentään — + +ALLI. Tai Einoon — herra Mauriin tarkoitan. + +HANNA (vilkastuen). No, se olisi toista — sitä minäkin toivoisin. + +ALLI. Ettekö tekään pidä Varvikosta? + +HANNA. Hm! Minunhan pitäisi pitää. Ei hän ole koskaan minulle mitään +pahaa tehnyt. Mutta minkä sille voi, ettei pidä! + +ALLI. En minäkään. Heti ensi hetkestä koetin olla hänelle oikein +epäkohtelias. Mutta Eino — + +HANNA. Niin, Eino on varmaankin maailman parhain ihminen. (Panee kädet +helmaansa.) Mutta kun minä nyt oikein ajattelen, niin taitaa Eino olla +rakastunut Elmaan. Hän on ollut niin synkkämielinen viime aikoina. + +ALLI (viisaana). Minä luulen, että täällä on joitakin asioita vinossa — + +HANNA. Herran tähden — + +ALLI. Mutta kyllä minä niistä otan selvän. (Ottaa taskustaan löytämänsä +kirjeen.) Tässä minulla on jotakin. + +HANNA. Mitä sitten? + +ALLI. Sanon sen Hanna-tädille joskus toiste. Ensin pitää minun tavata +Eino — ja ellei hän tule kohta käymään täällä, niin menen Maurille. — +Onko sinne pitkä matka? + +HANNA. Tuon koivikon takana se kartano on. + +ILMARI (tulee ulkoa). Jahah! Täällä tapaankin — + +ALLI (pistää nopeasti kirjeen taskuunsa ja tekee vaitiolon merkin +Hannalle.) Hst! (Kuiskaa.) Älkää liikkuko paikaltanne! + +ILMARI. Saanko puhua neiti Ruhalan kanssa kahdenkesken? + +ALLI (itsetietoisesti). Ette. + +ILMARI. No — samantekevä! — Te löysitte äsken erään pudonneen kirjeen +tuosta pöydän alta. Se on minun. Saanko sen? + +ALLI (pikkuvanhasti). Sen kirjeen pudotti herra Mauri — ja minä olen +antanut sen jo hänelle. Olkaa niin hyvä! + +ILMARI (huoahtaen helpotuksesta). Ah! Vai niin. Se on hyvä! (Kylmästi.) +Onko Elma-neiti kotona? + +ALLI. Ei, hän on tehtaalla. + +HANNA (katsoo ikkunasta). Tuossa hän näkyy tulevan. + +ILMARI. Vai niin. Meillä on vähän kahdenkeskistä — ehkä Hanna-äiti ja +neiti — + +HANNA. Kyllä me — + +ALLI. Ei! (Hiljaa, nopeasti ja varmasti Hannalle.) Istukaa paikallanne! +Me jäämme. + +ELMA (tulee ulkoa kovin kiihtyneenä, heilutellen sangen navakasti +koivusta kuorittua ruoskaa). Vai niin! Täällä te olette — mutta ette +tee tehtäviänne — ette hoida virkaanne — + +ILMARI. Mitä on tapahtunut? + +ELMA. Onnettomuus! + +Toiset. Mikä? Herra jesta! Kuinka? + +ELMA (kävelee kiihkeästi edestakaisin). Minä olen sanonut teille ennen +— Notkon ahde on laittamatta. Sitä ei ole tehty. Lautan puomia ei saa +pitää auki. Se oli taas äsken auki. + +ILMARI. No? + +ELMA. Muuan kuormahevonen pillastui ahteessa — syöksyi lautalle ja — +kuorman painosta suinpäin virtaan. + +HANNA (nousee). Hyvä isä! + +ALLI (nousee). Kuoliko se? + +ELMA. Tietysti. + +ILMARI. Olisin tahtonut erottaa lautturin — mutta holhooja ei antanut — + +ELMA (pysähtyy). Eikö antanut korjata ahdettakaan — — eikö? (Jatkaa +käyntiään.) Ette ollut antanut mitään määräyksiä kenellekään — tässä +suhteessa. + +ILMARI. Minä — + +ELMA (pysähtyy keskipöydän luona ja iskee raipallaan tulisesti +pöytään). Ette! (Jatkaa käyntiään ja'heilahuttaa ruoskaansa.) Tällä +minä annoin määräykset lautturille — + +ALLI. Elma! + +HANNA. Rakas lapsi! + +ELMA (istuu vasemmalle puolen pöytää selkä perälle päin). Ei voi olla +rakas — eikä hyvä — eikä mitään — kun joka askeleella kohtaa ilmeistä +huolimattomuutta ja vääryyttä — + +ILMARI. Vääryyttä? + +ELMA (hypähtää ylös). Niin juuri — vääryyttä! On päätetty — ja +aina ollut tapa — että alustalaisille — sekä Maurin kartanon että +Harjavallan tehtaan alustalaisille annetaan rullapuita ja ripoja +ilmaiseksi — mutta minä näin äsken omin silmin, että Varppeen Kustaalle +ei annettu rahallakaan — vanhalle miehelle ja alustalaiselle ei +rahallakaan. (Kääntyy Ilmariin.) Ja kuka sen on kieltänyt? + +ILMARI. Luultavasti herra Mauri. + +ELMA. Minkätähden? + +ILMARI (ivallisesti). En tiedä. Ehkä siksi, että Kustaa on paha +suustaan. On valittanut tehtaalla, ettei hänelle olla kiitollisia, +vaikka saa todistella kaikenlaisia Maurin papereita — tietämättä mitä +ne ovat. + +ELMA. Olkoon miten tahansa. Jos Kustaa on syyllinen, rangaistakoon +häntä, mutta ei tällä tavalla. (Istuu entiselle paikalleen.) Ja Notkon +ahde — ja yövartijan katto — ja monta muuta — tehtaan virkamiehet eivät +tee tehtäviään. + +ILMARI. Minä olen — + +ELMA (hypähtää taas ylös). Te juuri — ette. Ei kukaan muut kuin Toivo. +— (Kävelee.) Ja hän tekee liikaa. Te teetätte hänellä neljäkintoista +tuntia vuorokaudessa. + +ALLI. Voi Toivo rukka! + +ELMA. Niin juuri — kasvava poika — + +HANNA. Ei Toivo ole valittanut — + +ELMA (tiukasti). Mutta minä valitan — minä. (Pysähtyy Ilmarin eteen.) +Mies! Ettekö te mitään ymmärrä? + +ILMARI (tekeytyy rauhalliseksi). Mitä minun pitäisi ymmärtää — paitsi +että te olette aivan oikeassa — kaikessa. + +ELMA. No niin — no. (Kävelee alaspäin.) Menkää siis heti tehtaalle ja +antakaa määräykset. + +ILMARI. Minä en voi antaa— + +ELMA (iskee ruoskallaan pöytään). Vaiti! Minä en siedä jaarituksia. +Lautta on rikki ja uusia onnettomuuksia voi sattua — + +ILMARI. Minä en sitä voi auttaa. + +ELMA. Mitä? + +ILMARI (jonkinlaisella voitonriemulla).. Minä en voi antaa mitään +määräyksiä. + +ELMA (kiivaasti). Mitä se merkitsee? + +ILMARI. Minut on erotettu. + +Toiset. Erotettu? + +ILMARI. Niin. + +ELMA. Kuka on erottanut? Milloin? + +ILMARI. Täällähän on vain yksi erottaja — herra Mauri. Ja erottaminen +tapahtui täällä — äsken. + +ELMA. Minkätähden? + +ILMARI (kohauttaa olkapäitään). Oikku — tai — en tiedä — + +ELMA (miettien). Vai niin! Hyvä on! Ei teidän tarvitsekaan tietää — tai +sanoa. Kysyn ensin Einolta. (Toivo tulee ulkoa.) + +ELMA. No? Tapasitko työnjohtajan? Sanoitko hänelle? + +TOIVO. Työnjohtaja soitti herra Maurille — hän tulee kohta käymään +tehtaalla, hänellä oli vieraita — + +ELMA (vitsoo ruoskallaan leninkihän tyytymättömänä). Ainaisia esteitä — + +TOIVO (Ilmarille). Siellä ulkona odottaa muuan, joka haluaa puhutella +isännöitsijää. + +ILMARI. En minä ole isännöitsijä — kellään ei ole asiaa minulle — eikä +minulla kellekään. + +TOIVO. Sanoi olevan tärkeätä — + +ILMARI. Kuka se on sitten? + +TOIVO. Varppeen Kustaa. + +ILMARI. Vai niin. (Tekee lähtöä vastahakoisesti.) Täytyy ehkä kuulla +mitä miehellä —. Näkemiin. (Menee.) + +ELMA (muistellen). Varppeen Kustaa? Mitä hän sanoikaan —? + +ALLI. Sanoi, että Kustaa todistelee papereita — + +HANNA. Että Kustaa sanoo niin — + +ELMA. Niin — niin! Nyt muistan. + +ALLI (herttaisesti Hannalle). Kas niin, Hanna-äiti! Nyt saatte mennä +askareillenne — + +HANNA. Onkin jo kiire. (Mennessään Elman ohi.) Vaikka miten olisi — +niin koeta pysyä rauhallisena — + +ELMA (taputtaa Hannaa kädelle, hymyilee). Meneehän tämä ohi. + +HANNA. Niin — niin. (Menee keittiöön.) + +TOIVO. Minulla ei sitten kai muuta — + +ELMA. Ei — mutta istu nyt. (Istuu entiselle paikalleen.) + +ALLI. Toivohan vie minut koskelle — ja katsomaan tuota ahdetta ja +lauttaa. + +TOIVO. Kyllä. + +ALLI. Mutta minulla on ensin vähän asiaa Elmalle. Odotatko siellä +Hanna-äidin luona? Kutsun sitten. + +TOIVO. Kyllä. (Menee keittiöön.) + +ALLI (menee pöydän luo — asettuu polvilleen luolille ja nojaa +kyynäspäillään pöytään — hyvin itsetietoisesti ja pikkuvanhasti). Ketä +sinä rakastat? + +ELMA (katsoo Allia pitkään ja purskahtaa sitten nauramaan). Rakastanko +minä? + +ALLI (nyökkää). Tietysti. + +ELMA (kääntää päänsä poispäin ja nojaa sen käteensä). Ole hupsimatta! + +ALLI (itsepintaisesti). Pidätkö Einosta? + +ELMA. Ole nyt! + +ALLI. Tai isännöitsijästä? + +ELMA (vähän hermostuneesti). Entisestä! + +ALLI (levollisesti). Niin — tietysti entisestä. + +ELMA. Mikähän ihme siinä —? Odotahan! (Nousee ja menee nopeasti +puhelimeen soittamaan.) Maurille! — Kiitos! — Onko Eino? Niin on. Kuule +— käytkö heti täällä — mitä — onko sulia vieraita — vai niin — no, +sitten — kun ehdit — vai niin — olet kohta valmis — hyvä on — terve +sitten. (Soittaa kiinni.) + +ALLI (muuttamatta asentoaan). Siis — sinä rakastat Einoa? + +ELMA (pysähtyy katsomaan Allia). Mitä ihmettä sinä tyttö —? + +ALLI (hellittämättä). Istuhan nyt tuohon paikallesi! + +ELMA (huvitettuna, istuu). No? + +ALLI. Sinun äänesi oli vallan toisenlainen nyt. + +ELMA. Kuinka — milloin? + +ALLI. Kuin äsken — isännöitsijän kanssa. + +ELMA. Minähän olin aivan suuttunut. Ajattelehan nyt — sellaista +huolimattomuutta ja sellaisia onnettomuuksia — + +ALLI. Niin, niin! Mutta ei puhuta niistä nyt! Tässä voi sattua +suurempiakin onnettomuuksia! + +ELMA (katsoo Allia). Mitä sinä oikein? (Tyytymättömänä.) Älä nyt ole +noin itsetietoinen ja pikkuvanhan näköinen! Mihin sinä tahdot tulla? + +ALLI (yhä samassa asennossa). Odotas nyt — kun minä ensin ajattelen — + +ELMA (kääntyy taas poispäin). Äsh! Sinä hermostutat minua! Muutenkin +olen aivan — tuo hevosen uppoaminen oli kauheata katsella — — näen +sen vieläkin. + +ALLI (nousee). Älä nyt ajattele sitä! Eihän se edes ehtinyt kitua +siinä. Eihän? + +ELMA. Ei. Se meni suoraa päätä upoksiin. Niin raskas kuorma — + +ALLI. Niin — noh! + +ELMA. Mutta se vaivaa minua vielä. + +ALLI. Mutta ei minua — ja minä kiellän sinua sitä ajattelemasta. + +ELMA (pyyhkii otsaansa). Niin — eihän sille mitään voi. + +ALLI (toimessa). Ei! (Kiertää pöydän etupuolelle ja istuu pöydälle.) +Ja minä tahdon puhua sinun kanssasi paljon syvällisemmistä asioista. +Hirveän syvistä ja vakavista. + +ELMA (ottaa Allin käden, silittää sitä ja hymyilee). Sinä olet hyvin +hauska. Minä pidän sinusta. + +ALLI (vetää pois kätensä). Voi, herra, kuinka sinä olet pintapuolinen! +(Nostaa sormensa.) Etkö sinä ymmärrä, että minä puhun rakkaudesta — +(melkein kuiskaamalla) — pyhästä rakkaudesta! + +ELMA (hymyilee). Mitä sinä siitä tiedät? + +ALLI (naurettavan toivottomasti). No, mutta eihän tässä minusta ole +kysymyskään, vaan sinusta. + +ELMA (hymyillen). Enhän minä rakasta — + +ALLI (häristäen nyrkillään). Älä nyt kiertele! Kyllä minä tiedän. + +ELMA. Mitä? + +ALLI. Että jokainen tyttö sinun iässäsi — rakastaa — niin kauheasti. + +ELMA. Sinäkin? + +ALLI (melkein huutaen). Minä puhun nyt sinusta. (Hiljaa.) Hyi, kuinka +sinä olet paha! + +ELMA. No, no, no! + +ALLI (huokaisten tyydytyksestä). Noh! Minä tahdon vain ensin tietää, +kumpi sinua enemmän miellyttää — holhooja vai isännöitsijä — ja sinun +pitää se sanoa. + +ELMA (hetken kuluttua hiljaa). En tiedä. + +ALLI (nostaa sormensa). Oikein kultavaa'alla punnittuna. + +ELMA. Ehkä — ehkä Eino — + +ALLI. Noh — sitten! (Kaivaa taskustaan kirjeen.) Katsos, tässä on muuan +kirje. Tämä on isännöitsijän kirjoittama — ja koskee Einoa. + +ELMA. Miten se on sinulla? + +ALLI. Älä nyt sotke! Minä löysin tämän. Eino oli pudottanut tuohon +noin. Aioin antaa Einolle, mutta — + +ELMA. Mutta —? + +ALLI (toimekkaasti). Kun minä en ensi hetkestä sietänyt tuota +isännöitsijää, niin — niin ja kun hän oli minulle epäkohtelias, niin +minä luin sen. + +ELMA. Luit sen? + +ALLI. No, kuka siellä nyt taas tulee? + +KUSTAA (epäsiistin ja vastenmielisen näköinen mies tulee ulkoa, +pysähtyy ovensuuhun). Tuota — tuota — + +ELMA. Mitä Kustaa asioitsee? + +KUSTAA. Tuota — eiköhän Maurin herra ole täällä? + +ELMA. Ei ole. + +ALLI. Oletteko te Varppeen Kustaa? + +KUSTAA. Sehän minä. + +ALLI (hypähtää pöydältä ja menee Kustaan luo). Tekö aina puhutte niistä +todistamisista ja papereista? + +KUSTAA (yskii). Maurin herralle olisi asiaa. + +ALLI. Hänenkö papereitaan te olette todistanut? + +KUSTAA. Olenhan minä — syntinen — + +ALLI. Oletteko te syntinen? + +KUSTAA. Kaikkihan me. + +ALLI. Älkää lörpötelkö — minä en ole — eikä kukaan hyvä ihminen. + +KUSTAA (yskii). Ja minun omaatuntoani on alkanut — + +ELMA (nousee vaivattuna). Maurin herra ei ole täällä. Osaattehan tien +Maurille! + +ALLI (viittaa kädellään Elmalle). Tapasitteko isännöitsijän tuossa +ulkona? + +KUSTAA. Olihan se siinä. Kysyin häneltä — + +ALLI. Eikö hän tietänyt sanoa, että Maurin herra ei ole täällä? + +KUSTAA. En tullut kysyneeksi. + +ALLI. Ja sitten te päätitte, että nyt on kerrottava naisille täällä +joistakin papereista ja todistuksista — ja — + +KUSTAA. Minä en tahdo enää pitää vääryyttä salassa. + +ELMA (tiukasti). Kenen vääryyttä? + +KUSTAA. No, sitä omaa kohtaani minä vain — enhän voi toisten syntejä +puhdistaa enkä punnita. + +ALLI (toruvasti). Emmekä me tahdo tietää teidän synneistänne yhtään +mitään. Menkää tiehenne ja sanokaa isännöitsijälle terveisiä. Hyvästi. + +KUSTAA. Kaikki paha tulkoon päivän valoon. + +ALLI (avaa oven). Niin juuri! Oikein kirkkaaseen auringonpaisteeseen! +Mars! + +KUSTAA. Omasta tahdostani minä tulin ja omasta tahdostani lähden. + +ALLI. Ettepäs! Te tulitte isännöitsijän käskystä ja nyt lähdette minun +käskystäni. (Ottaa miestä hihasta.) No — hyvällä — noin. (Panee oven +kiinni miehen jälkeen.) Noin! + +ELMA. Mitä ihmettä tämä oli — ja —? + +ALLI. En tiedä. Enkä minä paljon ymmärrä tätä kirjettäkään. Mutta +saadaan kai tästä selvä. (Menee istumaan pöydän luo.) Tule nyt tänne! +Istu tuohon! + +ELMA (istuu entiselle paikalleen). No? + +ALLI. Tuo isännöitsijä on — — no, no — minä en sano mitä hän on. +Mutta minä annan tämän kirjeen sinulle yhdellä ehdolla. + +ELMA. Millä? + +ALLI. Sillä — että et anna sitä isännöitsijälle etkä muille — +ainoastaan minulle tai Einolle — lupaatko? + +ELMA. Lupaan — mutta onhan paha lukea — + +ALLI. Paha ei ole aina paha. — — Tuossa! Ehkä sinä ymmärrät siitä +enemmän kuin minä. (Antaa kirjeen Elmalle. Toivo tulee keittiöstä.) + +ELMA. Ah! (Piilottaa kirjeen nopeasti taskuunsa.) + +TOIVO. Tässä on sähkösanoma Alli-neidille! + +ALLI (pelästyy). Minulle? + +TOIVO (antaa sähkösanoman). Niin — minä kuittasin sen. + +ALLI. Mitä herran tähden —? + +ELMA. Rauhoitu nyt ja lue! + +ALLI (avaamatta). Voi, voi! Mitä nyt on tapahtunut? + +ELMA (ottaa nopeasti sähkösanoman ja avaa sen, lukee). + + Tulen viiden junalla. Isäsi. + +ALLI (riemastuen). Mitä? + +ELMA. Lue itse! + +ALLI (ottaa sanoman ja lukee). Tulen viiden junalla. Isäsi. — Hurraa! +(Syleilee Elmaa ja kieputtaa häntä ympäri.) Tämäpä lystiä! Häntä juuri +tarvittiinkin. Hän ottaa selvän kaikesta. (Kieputtaa Elman vasemmalle +alaovelle.) Mene nyt tuonne lukemaan! (Työntää Elman ovesta.) Noin! +(Sulkee oven ja nauraa.) Noin! (Toivo katselee iloisena ja nauravana. +Alli, yhä nauraen, kieputtaa Toivoakin.) Isä tulee, isä tulee! Ha, ha, +ha! (Vaipuu nauraen sohvalle.) + +TOIVO (iloisena). Te olette mahdottoman herttainen! + +ALLI (yhä nauraen). Minä olen sinä. + +TOIVO. Niinkö? + +ALLI. Ja sinä olet sinä. (Nousee arvokkaana.) Eikö niin — herra +Taipale? (Ojentaa kätensä.) Siskonmaljat — mitä? + +TOIVO (tarttuu Allin käteen). Suurimmalla mielihyvällä. (Suutelee +kättä.) Kiitos! + +ALLI (vähän hämillään). Näetkös nyt, kuinka kaikki asiat ovat +tavattoman yksinkertaisia. + +TOIVO (ottaa molemmin käsin kiinni Allin kädestä ja suutelee sitä vielä +kerran tulisesti). Niin ovat — yksinkertaisia. + +ALLI (vetää pois kätensä). Mutta niitä ei saa uudestaan tehdä +monimutkaisiksi. (Istuu sohvaan.) + +TOIVO. Teinkö minä jotakin sopimatonta? + +ALLI (nauraa). Et. — Sinä olet kovin hyvä poika — ja (keimaillen) — ei +sitä saisi sanoa — mutta — minkäs sille voi — minä pidän sinusta. + +TOIVO (ottaa tuolin ja istuu). Niin minäkin sinusta — pidän kovin +paljon — (innostuen) — jo heti kun sinut näin — + +ALLI (nostaa sormensa). No, niin, no! Ollaanpas nyt vaiti niistä! — Kun +kerran olemme hyviä ystäviä, niin — tehdäänpäs nyt liitto — — + +TOIVO (keskeyttää haltioissaan). Ikuisesti! + +ALLI (katselee ensin hämmästyneenä Toivoa ja purskahtaa sitten +nauramaan). Luulitko sinä, että minä kosin sinua — mitä — ha, ha, ha? + +TOIVO (nolona). Minä — vain — + +ALLI (yhä nauraen). Eihän naiset kosi, miehet kosivat — + +TOIVO. No, kyllä minä sitten — + +ALLI (nostaa taas sormensa pikkuvanhasti). Ole nyt vaiti — ja kuuntele! + +TOIVO. Olen — olen. + +ALLI. Täällä on sotkuisia asioita — sekaisia kuin — (nauraen) — kuin +harakanvarpaat — lankavyyhdessä — ja meidän pitää tehdä ne selviksi. +Siksi me teemme liiton — (näpäyttäen Toivoa sormenpäillään polveen) — +salaliiton — eikö niin? + +TOIVO. Kyllä — tietysti, mutta — minä en tiedä juuri mitään näistä — + +ALLI. Kyllä me vain tiedämme! Kaksi tietää aina enemmän kuin yksi. Ja +me alamme heti toimia — ja keskustella — ja tutkia — ja — ja olemme +oikeita ovelia salapoliiseja. + +TOIVO. Mistä me alamme? + +ALLI. Me alamme siitä, mitä tiedämme. + +TOIVO. Mitäs minä tiedän — + +ALLI. No — esimerkiksi -— isännöitsijän erottamisen sinä tiedät? + +TOIVO. Kyllä, kyllä! + +ALLI. Ja — Varppeen Kustaan jutut? + +TOIVO. Kyllä. + +ALLI. No, näetkös nyt! Siinä on jo kaksi asiaa. Minä tiedän sitten +vielä kolmannen — — erään kirjeen — josta näkyy, että isännöitsijä on +vehkeillyt Einon vahingoksi. Mutta jätetään se vielä syrjään. Sinä kai +olet kuullut Kustaan jutut? + +TOIVO. Olen. Viime aikoina hän myötäänsä puhuu siitä. + +ALLI. Mitä se siis oikeastaan on? (Nostaa sormensa.) Tarkkaan — +selvästi — ja lyhyesti! + +TOIVO. Hän väittää todistaneensa erään Maurin herran takaajan +nimikirjoituksen — vaikka ei ole nähnyt takaajan kirjoittavan nimeänsä. + +ALLI (vakavana). Onko se paha juttu? + +TOIVO. Jos se on tosi, niin se on — nimenväärennys. + +ALLI. Kuka sen olisi tehnyt? + +TOIVO. Kustaa viittailee, että — Maurin herra. + +ALLI. Herra siunatkoon! + +TOIVO. Mutta — en minä sitä usko. + +ALLI. Eihän sellaista voi —. Ja kuinka suuri summa —? + +TOIVO. Vallan viisikymmentä tuhatta. + +ALLI (masentuneena). Emmehän me — voi, herra sentään — emmehän me +tällaisille mitään mahda — minä en luullut — mitä ihmettä me tässä +voimme — + +TOIVO (hiljaisena). Niin — ei suinkaan siihen mitään. + +ALLI (kuuntelee). Oles hiljaa! Joku tulee! Osaatko lyödä käsiä +vastakkain? + +TOIVO. Osaan. + +ÄLLI. Nopeasti sitten! (Alkavat erään kansanomaisen käsileikin, jossa +lyödään käsiä polviin ja vastakkain toisen käsien kanssa.) + +EINO (tulee ulkoa, ilmeisesti paremmalla tuulella kuin ensi kerralla +tullessansa). Kas, kas! Täällähän on iloinen leikki käymässä. + +ALLI (nousee). Toivo on vain niin kömpelö, ettei se oikein käy. — Ai — +kuule, Toivo! Meidänhän piti mennä koskelle? + +TOIVO. Niin. + +ALLI. No, mennään sitten heti, että ehdimme taas asemalle, kun —. +(Katsoo kelloaan.) — Ai, ai! Kello on kohta viisi! + +EINO. Onko Elma kotona? + +ALLI. On. Tuolla kamarissa. Näkemiin: + +EINO. Näkemiin — näkemiin! + +ALLI. Tule, Toivo! (Menevät ulko-ovesta.) + +EINO (menee kamarin ovelle ja naputtaa). Elma! Oletko siellä? + +ELMA (sisällä). Täällä olen. + +EINO. Voitko tulla hetkeksi tänne? + +ELMA (sisällä). Heti. (Eino kävelee perälle päin, sitten alas pöydän +oikealle puolelle. Elma tulee.) Kutsuinkin sinua puhelimella. +Ajatteles, sellaisia tapahtumia! + +EINO. Istummeko tähän? (Viittaa Elmaa sohvalle.) + +ELMA (menee sohvaan istumaan). Minä olin aivan suunniltani — + +EINO (istuu tuolille). Olihan se kovin ikävä tapaus! Olen jo antanut +määräyksen tiestä ja lautasta — + +ELMA. Ja yövartijan mökin katosta? + +EINO. Myöskin siitä. + +ELMA (vitkaan). Noo — entä Kustaa? Miksi häneltä on kielletty +polttopuiden saanti? + +EINO. Minä en ole kieltänyt. + +ELMA. Kuka sitten — isännöitsijä sanoi sinun kieltäneen? + +EINO. Hm! Niinhän hän oli sanonut työnjohtajalle. Kuulin sen äsken. + +ELMA. Missä tarkoituksessa hän niin teki? + +EINO. Tokkohan siinä mitään tarkoitusta — + +ELMA. Usuttaakseen Kustaan sinua vastaan? + +EINO (hymyilee). Tuskin. Mitä hyötyä hänellä siitä olisi! On kai +erehdystä — + +ELMA. Hän puhuu pahaa sinusta. + +EINO. Kuka? + +ELMA. Kustaa. + +EINO (vähän hermostuneesti). Noo — ei kai se niin vaarallista ole. + +ELMA. Sinun pitäisi ottaa asiasta selvä ja sitten — jos on syytä — +erottaa hänet — + +EINO (reippaasti). Voimmehan huomenna sitten — + +ELMA. Pitäisi heti — + +EINO (nopeasti). Ei, ei! (Hitaasti.) Sitäpaitsi — minä lähetin hänet +ylävesille varppia viemään tukkilautoille. + +ELMA. Niinkö? Luuletko sitten kuitenkin, että isännöitsijä ja Kustaa —? + +EINO. Mitä? + +ELMA. Tahdoit erottaa heidät — toisistaan? + +EINO. Huomenna voivat jälleen yhtyä — (Nauraen.) — vaikka iäkseen. +Mutta luulen, että Kustaa kernaammin jää tänne. Isännöitsijä on erotettu. + +ELMA. Se on siis totta? + +EINO. On. + +ELMA (vitkaan). Sinä et ollenkaan neuvotellut minun kanssani? + +EINO. Ei se olisi asiaa auttanut. Näin täytyi tapahtua. + +ELMA. Miksi? + +EINO (hermostuneesti). Hm! Ei sopinut — ei käynyt — ei. (Miettii — +sitten rauhallisesti.) Katsohan, Elma, jos joku erotetaan noin äkkiä, +on siihen aina vakavat syyt. Varsinkin kun hän on hyvin hoitanut +liikkeen asioita — + +ELMA. Onko hän? + +EINO. Erinomaisesti. — Mutta me emme enää voineet työskennellä yhdessä. +Jälkeenpäin selitän kyllä syyt, mutta nyt en tahtoisi — + +ELMA. Et tahtoisi syyttää häntä? + +EINO. En, (Ripeästi.) Ja minä tulinkin luoksesi aivan toisissa +tarkoituksissa. + +ELMA (vilkastuen). No? (Eino vaikenee ja sivelee tukkaansa). + +ELMA (kehoittaen.) Pitikö sinun sanoa minulle jotakin? + +EINO. Hm! (Vaikenee.) + +ELMA. Olen iloinen, jos hyvässä luottamuksessa kerrot minulle — + +EINO (puristaa nopeasti Elman kättä). Kiitos! (Vähän vaikeasti.) Minä +ostin joku aika sitten sinun rahoillasi eräitä »Paja»-osakeyhtiön +osakkeita, ja nyt on tuo yhtiö — tehnyt vararikon. + +ELMA (nyökkää). Hm! Ja minä hävisin — paljonko? + +EINO. Sinä et hävinnyt mitään. Kävin äsken jättämässä kassaan +kahdenkymmenen tuhannen maksuosoituksen — otin osakkeet kassasta — ja +heitin uuniin. + +ELMA. No, mistä sinä hankit —? + +EINO (pyyhkäisee hermostuneesti tukkaansa). Olen myynyt — Maurin talon. + +ELMA (hypähtää ylös). Myynyt — perintötalosi! Tämän tähden? + +EINO (painaa Elman takaisin istumaan). En yksin tämän tähden. Minulla +oli siinä vielä — toinenkin velka — isännöitsijälle. + +ELMA. Niin — niin — + +EINO. Ja se oli välttämättä maksettava. + +ELMA. Vaatiko hän sitä? + +EINO. Ei — ei vielä, ehkä ei ehtinyt — mutta se on maksettava. + +ELMA (ajatuksissaan). Niin — niin kai. + +EINO (iloisesti). Oletko pahoillasi, kun tein niin epäonnistuneen +kaupan? + +ELMA (hymyilee väsyneesti). Olen pahoillani sinun tähtesi — ja +kotitalosi tähden. + +EINO (lämpimästi). Minä en sitä surisi enkä siitä välittäisi, jos vain +tietäisin — tietäisin — + +ELMA. Mitä sitten? + +EINO. Lupaatko, ettet pahastu — jos sanon, mitä toivoisin tietäväni? + +ELMA (tarjoa kätensä). Lupaan. + +EINO (tarttuu Elman käteen). Minä toivoisin tietäväni, pidätkö sinä +minusta — yhtään — + +ELMA (hämillään). Mutta, ihme! Enkö minä aina —? + +EINO (ääni väreilevänä). Niin, toverina —ja ystävänä, mutta enemmän —? + +ELMA (painaa silmänsä alas). Enemmän —? + +EINO (yksinkertaisesti ja lämpimästi). Minä olen rakastanut sinua +koko ajan — luulen, elämänikäni — ainakin olet ensimmäinen ja ainoa +rakkauteni. Sentähden tahdoin välttämättä päästä holhoojaksesi — +saadakseni olla lähelläsi. Kaikki tekoni ja toimeni ovat aina +tarkoittaneet sinua, kaikki hyvät ja pahat työni olen tehnyt sinua +varten — sinun hyväksesi. (Äänettömyys.) En tahdo puhua puolestani +— tunnethan sinä minut. Pidätkö yhtään minusta? Rakastatko niin +paljon, että — — että luulisit voivasi —? + +ELMA (hiljaisesti). En ole ennen ajatellut sinua — muuten kuin — kuin — + +EINO. — kuin holhoojana? Niinkö? + +ELMA. Niin. + +EINO. Etkö nyt voisi, kun tiedät —? + +ELMA (nousee hiljaa). Anna anteeksi! Tämä on niin ihmeellistä — minä en +ymmärrä — + +EINO (nousee). Ei sinun tarvitsekaan nyt heti sitä ymmärtää. (Iloisesti +ja herttaisesti.) Mehän olemme vuosikausia olleet yhdessä. Mikä kiire +nyt olisi yhtäkkiä —! + +ELMA (katsoo Einoa silmiin). Tuntuu niin kummalta kuulla sinun suustasi +tällaisia sanoja. + +EINO (hymyilee). Holhoojan suusta —! + +ELMA (hymyilee). Niin juuri — holhoojan. Tuntuu aivan kuin tämä olisi — +olisi — + +EINO. Mitä sitten? + +ELMA. — olisi jotakin mahdotonta — en tiedä miten sanoisin — jotakin — +rikollista — + +EINO (nauraa). Rikollistako? Emmehän me ole sukulaisia. + +ELMA. Ei, ei! Mutta tämä pitkällinen suhde — + +EINO (nopeasti). Rakas lapsi! Jos se sinua vaivaa — eikä muuta ole +esteenä — niin siitä pitää päästä — ja aivan heti. — Minä eroan — + +ELMA (irroittaa kätensä hiljaa). Niin — en tiedä — ehkei se ole se — + +EINO. Jos ehkä et —? + +ILMARI (astuu peräovesta sisään). Anteeksi! Minä kyllä koputin, mutta — + +ELMA (menee kiirehtimättä vasemmalle ovelle, kääntyy ovella ympäri ja +katsoo hetken molempia). Herroilla on ehkä asioita? (Menee kamariin.) + +EINO (astuu pari askelta alas oikealle, missä kääntyy perälle päin). +On meillä vielä yksi asia. Ole hyvä ja tuo tänne velkakirjani. Minä +lunastan sen heti. + +ILMARI (hämmästyy). Nyt heti? + +EINO. Aivan heti! (Katsoo kelloaan.) Minä olen täällä puolen tunnin +kuluttua. + +ILMARI (katsoo kamarin ovea ja sitten Einoa). Hm! (Menee hitaasti ulos. +Eino ottaa hattunsa ja menee keittiöön.) + + Väliverho. + + + + +KOLMAS NÄYTÖS. + + +ALLI (tulee keittiöstä ja menee avaamaan ulko-ovea Toivolle, joka tulee +sisään). Minä näin ikkunasta, että tulit tännepäin. Ja ajattelin, +että jos aiot konttoriin, niin huudan sinut tänne. Tule nyt kahville +Hanna-äidin puolelle! Siellä on isä ja Elma — + +TOIVO. Tuolla ulkona on Kustaa taas. + +ALLI. Mitä hän tahtoo? + +TOIVO. Hän tahtoo päästä isäsi puheille. + +ALLI. Mitä ihmettä hän hänestä tahtoo? + +TOIVO. En tiedä. — Ajatteles, kuinka omituinen juttu! + +ALLI. No? + +TOIVO. Kustaa oli määrätty lähtemään ylävedelle asialle — ja oli jo +rannassa valmiina, kun isännöitsijä tuli häntä puhuttelemaan. + +ALLI. Enkös minä ole haistanut, että heillä on jotakin yhteistä! — +Entäs sitten? + +TOIVO. Senjälkeen — heidän keskustelunsa jälkeen nimittäin — + +ALLI. Niin, niin? + +TOIVO. — ilmoitti Kustaa tulleensa sairaaksi — ja asialle pantiin joku +toinen. + +ALLI. Ja Kustaa —? + +TOIVO. — on nyt täällä — ja tahtoo päästä isäsi puheille. + +ALLI. Millä ihmeellä me sen estäisimme? Siinä on varmaan jotakin hyvin +ilkeätä. + +TOIVO. Kuules! Nyt hän tulee jo rappusissa. + +ALLI. Sanotaan, että isä on konttorissa. + +TOIVO. Sanotaan. + +ALLI. Ruvetaan tanssimaan — nopeasti — ettei älyä mitään. (Alkaa +tanssia Toivon kanssa rallattaen.) + +KUSTAA (tulee ulkoa). Kas, kas! Täällä tanssitaan — että lattiapalkit +katkeavat. + +ALLI (lopettaa tanssin). Eivät ne katkea. + +KUSTAA. Lattia vajoo jalkain alta ja katto putoo sisään. + +ALLI. Mitä se Kustaa höperöi — sen on joku Kustaalle opettanut. Mitä +Kustaa tahtoo? + +KUSTAA. Minä tahdon tavata Ruhalan isäntää. + +ALLI. Hän on konttorissa. Menkää sinne! + +KUSTAA. Minä menen. Jatkakaa te vain tanssianne — tulivuoren kupeella! +(Menee.) + +TOIVO. Se mies on aika lurjus. Tekeytyy puolihupsuksi ja +uskonnolliseksi — eikä ole kumpaakaan. + +ALLI. Eikö? + +TOIVO. Ei, vaan suuri lurjus — se hän on. + +RUHALA (sileäksi ajeltu, vähän partaa leuan alla, voimakas ja tanakka, +tulee keittiöstä). Hanna tulee tänne vähän juttelemaan — jahah —. Toivo +ja Alli, menkää sinne Elman seuraksi — meillä on vähän Hannan kanssa — + +ALLI (hyvin viisaana). Minulla on sitten myöskin hyvin tärkeätä +puhumista isälle. + +RUHALA (hymyilee). Sinulla on aina tärkeyksiä — juttele sinä niistä +Toivolle! Se sopii paremmin sinulle — täti! — Noh! Mars matkaan! +(Työntää Allin ja Toivon keittiöön.) Noh! Hanna-piikaseni! Kiirehdi +sieltä! + +HANNA (tulee keittiöstä). Se isäntä on niin kiireinen tällä kertaa. + +RUHALA. Niin on. Istutaan tähän. (Istuu sohvalle.) Hanna tuohon +tuolille! + +HANNA (nauraa). No, niinkuin ripille. + +RUHALA. Asioista — oikeista asioista minä puhun miesten kanssa, mutta — +Hanna on tässä perheessä niinkuin haka veräjässä — ja — ja —. (Äkkiä.) +—Onko täällä kaikki oikeassa kunnossa? + +HANNA. Niin, en minä tiedä mitä lie tehtaalla — + +RUHALA. Ei Hannan tarvitsekaan sitä tietää. Siitä otan itse selvän. +Mutta — entä Elma? + +HANNA. Minun tietääkseni ei ole mitään erikoista tapahtunut. + +RUHALA. Mutta hän ei ole kuten ennen. Milloin rauhaton — milloin +ajattelevainen — yhtäkkiä iloinen — ja taas synkkä — mitä se on? + +HANNA. Hm! Se täytyy kai sanoa enolle — ja parempi kai on, ettei hänen +tarvitse sitä itse tehdä. + +RUHALA (ankarasti). No, mitä? + +HANNA (hymyillen). No, no! Ei se niin kauheata ole. Maurin herra on +kosinut Elmaa. + +RUHALA (hypähtää seisomaan). Soo! (Menee yli vasemmalle ja alkaa +kävellä ylös ja alas.) Vai ei kauheata!? Onpa sitä vain siinä kerraksi. + +HANNA (nousee hämmästyneenä). Minä en ollenkaan ymmärrä isäntää. Maurin +herra on paras mies, minkä olen nähnyt. Ja jos Elma hänet ottaa, tekee +hän siinä hyvän valinnan. + +RUHALA (pysähtyy katsomaan Hannaa). Niinkö? + +HANNA. Aivan varmasti. + +RUHALA. Kun sinä sen sanot, niin voi siinä olla vähän perää — + +HANNA. Ei vähän. Se on kokonaan totta. + +RUHALA (miettii). Hm! Voihan hänellä olla joku hyväkin puoli, vaikka ei +sitä uskoisi — + +HANNA (ihmetellen). Mitä herran tähden —? + +EINO (tulee ulkoa ja nähdessään Ruhalan jää hämmästyksestä seisomaan +ovensuuhun). Tekö — täällä? + +RUHALA (Hannalle). Hyvä on! Hanna menee vain! Meillä on asioita — +(Hanna katsoo pitkään kumpaakin ja menee hitaasti keittiöön.) + +RUHALA (katsoo Einoa). Sinä et minua odottanut? + +EINO. Hämmästyin todella. No, tervetuloa! (Menee tervehtimään.) + +RUHALA (pistää kädet taskuunsa ja kääntyy etualalle päin, nyökäyttäen +päätänsä sivulle). Istu tuonne pöydän päähän, minä istun tähän. (Istuu +pöydän vasemmalle puolen.) + +EINO. Minä kyllä — olisin — (Istuu.) + +RUHALA. Minä puhun. — Tulen suoraa päätä Helsingistä. Olin siellä +raha-asioitten vuoksi. (Katsoo Einoa.) Olin Erämoision konttorissa —. +(Eino nojaa otsan käteensä.) — Lainahommassani tuli puheeksi myös +sitoumukseni. Sain kuulla siellä, että olen yksin mennyt sinulle +takaukseen — yksin — viidenkymmenen tuhannen takaukseen, sinulle. + +EINO (toivottomana). Antakaa minun — + +RUHALA. Ymmärrätkö sinä? Minä muka olen kirjoittanut takaajaksi — +kirjoittanut nimeni viidenkymmenen tuhannen paperiin — + +EINO. Minä tahtoisin — + +RUHALA. Sinä tiedät, että minä en ole siihen kirjoittanut. + +EINO. Puhukaa, jumalan tähden, vähän hiljemmin! + +RUHALA. Kuka sen on kirjoittanut? + +EINO (hiljaa). Minä. + +RUHALA. Niin, tietysti, kukapa muu, siis — nimenväärentäjä — + +EINO (lyyhistyy häpeästä). Niin. + +RUHALA (katsoo pitkään Einoa, nousee sitten hermostuneesti ja kävelee +kädet selän takana). Herra jumala! Tällainen häväistys! Väärentäjä, +kunniaton, roisto — lurjus — + +EINO (yhä onnettomampana). Niin. + +RUHALA. Mies, jota olen pitänyt kuin sukulaisena, kuin omana poikana — +(Pysähtyy tuolinsa viereen.) — aivan kuin omana poikana! (Hiljaisemmalla +ja moittivalla, ihmettelevällä äänellä.) Ja tämä mies, tämä sama +rikollinen — hyvin tietäen tekonsa — tämä sitten vielä esiintyy +kosijana, kosii Elmaa — + +EINO (tuskassa). Ooh! + +RUHALA. Aikoo syöstä onnettomuuteen viattoman naisen, kunniallisesta +suvusta. + +EINO (kohottaen tuskasta väreilevät kasvonsa ja pudistaen päätään). En +— en. + +RUHALA. Et? + +EINO (puhuu hyvin vaikeasti). En koskaan — Elmaa — onnettomuuteen — + +RUHALA. Etkö ehkä ole kosinut? + +EINO. Kyllä — mutta — + +RUHALA (kiivastuu). No, mikä mutta siinä sitten on? + +EINO (pyytävästi). Antaako eno — minun — nyt selittää? + +RUHALA (ivallisesti). Onko tässä vielä jotakin selittämistä? + +EINO. Saanko puhua? + +RUHALA. No? + +EINO. Minä lähetin teille kirjeen, jossa pyysin teitä takaukseen — + +RUHALA. Ja minä kielsin. + +EINO. Niin. Mutta minä olin nuori ja kokematon — ja asialla oli +hengenhätä — ja minä olin varma, että te ette kiellä ja kun kotitaloni +olisi silloin mennyt — niin en voinut odottaa teidän vastaustanne — +vaan kirjoitin — ajattelin — onhan se sama jos — jos eno itse — tai minä +— kun kuitenkin — oli selvää, että ette te — enempää kuin muutkaan — +koskaan tulisi siitä kärsimään — ja minä niin kirjoitin. + +RUHALA. Ja todistajat? + +EINO. Todistajat eivät kysyneetkään, he vain todistivat — +nimikirjoituksen. + +RUHALA. Ketkä? + +EINO. Toinen on jo kuollut — ja toinen on tehtaassa työssä, Varppeen +Kustaa. + +RUHALA. Ja rahat sait Varvikolta? + +EINO. Niin. + +RUHALA. Ja otit hänet sitten isännöitsijäksi. + +EINO. Niin. + +RUHALA. Tiesikö hän nimenväärennyksen? + +EINO. Ei. Mutta minä aloin pelätä — alkoi onneton aika — tahdoin tehdä +hänet ystäväkseni — tahdoin hiljaisuudessa maksaa lainan — + +RUHALA. Ja hiljaisuudessa naida rahaa — + +EINO (hypähtää ylös). En, jumalan nimessä, en — + +RUHALA. No, miten sitten? + +EINO (surumielisenä). Minä olen — nyt myynyt sukutaloni — ja maksanut +tehtaan kassaan erään häviön, jonka olin aiheuttanut, ja — (ottaa +lompakostaan pankkiosoituksen) — ja tässä on maksuosoitus Varvikon +lainasta. + +RUHALA (ojentaa kätensä). Näytä! + +EINO (vie pöydän editse paperin Ruhalalle). Olen jo pyytänyt häneltä +velkakirjaa. Hän tuo sen — tänne — ehkä aivan heti. + +RUHALA. Hm! (Antaa paperin takaisin.) No niin, tätä myöten — + +EINO (panee paperin taskuunsa). Sitten tästä ei jää jäljelle — +(raskaasti) — muuta kuin itse teko. + +RUHALA. Teko — niin. + +EINO (menee istumaan entiselle paikalleen). Niin. + +RUHALA. Ja — sitten — eroo holhoojatoimestasi — heti. + +EINO. Lähetin jo kirjelmän holhouslautakunnalle. + +RUHALA. Hyvä on. + +EINO. Elmaa ei miellyttänyt, että minä holhoojana — + +RUHALA. Ei — tietysti — Elmaa ei miellytä, että enää puhutaan +naimisesta. + +EINO (nousee nopeasti). Mitä? + +RUHALA. Ihmetyttääkö se sinua? + +EINO (kauhistuen). Oletteko jo sanonut hänelle? + +RUHALA (nousee). En. Mutta nyt menen sanomaan. + +EINO (rukoillen). Älkää — älkää — olkaa armollinen — antakaa minun +ensin — antakaa minun itseni tehdä se — tehdä tämä tunnustus — +ajatelkaa minun tunteitani — niin — ajatelkaa hänen hienotunteisuuttaan +— ajatelkaa, miten hän loukkaantuisi, jos joku toinen — + +KUSTAA (tulee ulkoa). Hyvää päivää! + +EINO. No? Mitä Kustaa täältä? + +KUSTAA. On asiaa sille Ruhalan isännälle. + +RUHALA (menee perälle päin). Minulle? Kuka te olette? + +KUSTAA. Minä olen Varppeen Kustaa. + +RUHALA. Soo? — No, mitä te minusta? + +KUSTAA. Siitä velkakirjasta — ja nimestä minä puhuisin — + +EINO (pyytävästi). Eno! + +RUHALA. Myöhemmin — sitten illalla — + +KUSTAA. Mutta siinä oli väärennetty — + +RUHALA (kiivaasti). Kuulitteko, mies! Sitten illalla! Menkää nyt! +Minulla ei ole aikaa. — + +KUSTAA (röyhkeästi ja hiljaa). Mutta minä tahdon palkkion — palkinnon +tahdon, jos vielä olen vaiti — + +RUHALA (viekkaasti). Sen saatte — sitten — illalla. Kas niin — (menee +Kustaata kohti) — menkää nyt! + +KUSTAA. Ettekö te edes tahdo kuulla —? + +RUHALA (kiivaasti). Tällä kertaa en mitään! (Nopeasti ja terävästi.) +Mutta jos sitä ennen lörpöttelet muille, niin saat minun kanssani +tekemistä. + +KUSTAA (kavalasti). Eikö isännöitsijällekään? + +EINO (koskee taskuunsa, jossa on pankkiosoitus). Tämä pitäisi — + +RUHALA (himokkaasti). Toimita se heti! (Hymyillen.) Ehkä meillä sentään +on Kustaan kanssa jotakin tekemistä. Kustaa tulee minun kanssani tänne +Hannan puolelle! + +KUSTAA. Minunkin mielestäni meillä on — + +RUHALA (avaa oven keittiöön). Mennäänpäs tänne! + +KUSTAA. Jahah! (Menee.) + +RUHALA (hiljaa). Ellet saa velkakirjaa Varvikolta, niin joudut linnaan. + +EINO (pyytäen). Ja ettehän kerro Elmalle? Antakaa minun, ja antaa hänen +sitten päättää — + +RUHALA (kylmästi). Hänen päätöksensä on sama kuin minun — ja se on jo +tehty, mutta puhu vain itse, kyllä käsken hänet. (Menee ovelle.) + +EINO (kauhistuen). Mikä päätös? + +RUHALA (kääntyy ovelle, katsoo Einoa). Etkö sitä arvaa! (Menee +keittiöön.) + +EINO (seisoo hetken ihan liikkumatta, ojentaa sitten molemmat +käsivartensa kohoksi nyrkkiin). Ooh! ooh! (Ottaa täysin kourin kiinni +tukastaan; ilmaisten suurinta tuskaa.) Ooh! ooh! (Kävelee hurjana +edestakaisin, pysähtyy kirjoituspöydän luona, ja kädet vaipuvat +hervottomina alas, mutisee.) Niin'— niin — niin. (Avaa pöytälaatikon +hitaasti ja veltosti, ottaa sieltä pistoolin ja pistää taskuunsa, +kääntyy sitten keittiön oveen päin ja jää odottamaan.) + +ELMA (tulee keittiöstä). Eno sanoi, että —. (Huomaa Einon kalpeuden.) +Herra siunatkoon — kuinka sinä olet kalpea! Oletko sairas? + +EINO (puhuu soinnuttomasti). En. + +ELMA. Tule nyt istumaan! Tänne! Istutko sohvaan? + +EINO. En. Ole hyvä ja istu! Minä tähän tuolille. (Istuvat.) + +ELMA. Onko jotakin tapahtunut? + +EINO. On — paljon on tapahtunut, ja siitä minun pitäisi sinulle kertoa. + +ELMA. No, mutta eihän senjälkeen — vastahan me juuri tapasimme. — +Enonko kanssa? + +EINO. Kyllä hänenkin — mutta jo aikaisemmin. Minulla on sinulle paljon +puhumista. + +ELMA (herttaisesti). Puhu vain! Kyllä minä kuuntelen. + +EINO. Minun pitäisi alkaa aivan lapsuudestani — + +ELMA (hymyillen). Tunnenhan minä sinut jo koulupojasta asti. + +EINO. Mutta sinä et tunne juuri niitä piirteitä, jotka — et tunne sitä +puolta, joka sinulle selvittäisi — (Vähän elävämmin.) Luuletko, että +minä olen koskaan rakastanut kotitilaani? + +ELMA. Sen tiedän ja olen nähnyt niin kymmeniä kertoja, ettei mikään +paikka maailmassa ole sinulle ollut sen veroinen. + +EINO. Niin — juuri niin! Mutta sekään ei riitä. En tiedä — onko se ollut +sairaloista vai tervettä, mutta se on ollut minulle niin paljon, että +minun mielestäni — se oli olemassa vain minua varten — ja minä sitä +varten. Me olimme vain yksi käsite. Tuskin emä on koskaan polkastansa +vaalinut hellemmin, mustasukkaisemmin — tai intohimoisemmin. +(Alakuloisesti.) Ja tämä kaikki — minun elinehtoni silloin — minun +elämäni kaikkeus — oli kerran luisua pois. + +ELMA. Minä tiedän. + +EINO. Mutta tiedätkö, että — jos näin voimakkaasti on kiintynyt — +näin koko olemuksellaan kiintynyt — niin hädän hetkenä on valmis +puolustamaan kaikilla aseilla. + +ELMA (innostuneena). Kyllä — kyllä! + +EINO. Vaikkapa väärilläkin. + +ELMA. Luulen senkin ymmärtäväni. + +EINO (ottaa Elman käden). Kiitos! (Synkästi.) Nyt alkaa kertomus. +(Heidän takanaan pannaan lukittuun oveen avain ja ovi avataan.) + +ELMA. Siunatkoon! + +EINO (hypähtää ylös): Mitä tämä on? + +ELMA (juoksee sohvalta vastakkaiselle puolelle). Mitä nyt? + +ILMARI (tulee sisään lukitusta ovesta). Anteeksi. (Ivallisesti.) Käytin +suorinta tietä. + +ELMA (suuttuneena). Kuinka te uskallatte? + +EINO. Tämähän on rauhan häiritsemistä! + +ELMA. Kuinka te julkeatte siitä kulkea? + +ILMARI. Tärkeät asiat — (ivallisesti hymyillen Einolle) — erittäin +tärkeät. Eikö niin? + +EINO (hämillään). Niin kyllä, mutta — + +ILMARI. Minä en mitenkään ole tahtonut loukata Elma-neitiä. Mutta +minä luulin, että Eino oli täällä yksin ja odotti minua — pitkästyi +odottamaan — tarkoitan. + +ELMA. Oletko odottanut? Onko teillä — + +EINO. On — pieni hetki vain. Tehkäämme se niin lyhyeksi kuin suinkin. +Anna anteeksi, Elma, sällitkö meidän —! + +ELMA. Kyllä tietysti, mutta — + +ILMARI (hyvin kohteliaasti). Minäkin pyydän. + +ELMA (katsoo pitkään Ilmaria). Kyllä. (Menee kamariin vasemmalle.) + +EINO (menee vasemmalle puolen pöytää). No — kiirehditään! +(Ottaa pankkiosoituksen). Tässä on maksuosoitus koko summalle — +viidellekymmenelle tuhannelle — ja koroille — tähän päivään asti, katso +itse — aivan tarkalleen laskettuina — ole hyvä. (Ojentaa paperin.) + +ILMARI (liikahtamatta). En epäile — olethan rehellinen mies — et ole +lurjus, kuten minusta sanoit. + +EINO (hermostuen). Se oli aivan toisessa yhteydessä — ja toinen asia — +mitä sitä tähän? Onko sinulla velkakirja? + +ILMARI. Ei. + +EINO (hämmästyen). Ei? + +ILMARI. Ei ole. + +EINO. Miksi ei? Lupasit tuoda, ja minä tahdon sen nyt lunastaa — + +ILMARI. Mutta minulla ei sitä nyt ole. + +EINO. Missä se on? + +ILMARI. Minä en anna sitä. + +EINO (suunniltaan). Et anna? Minkätähden et? + +ILMARI. Se ei ole ihan oikea velkakirja. + +EINO (melkein tukehtuen). Ei ole — oikea? + +ILMARI. Siinä on takaajan nimi väärennetty. + +EINO (ottaa kiinni tuolista). Väärennetty — + +ILMARI. Niin, sinä olet sen väärentänyt. + +EINO (huohottaen). Kustaako kertoi? + +ILMARI (hymyillen ivallisesti). Ei, minä tiesin sen jo silloin, kun sen +sain. + +EINO (kuiskaten käheästi). Ja kuitenkin otit sen! + +ILMARI. Otin. + +EINO. Mitä varten? + +ILMARI (nauraa). Minua huvitti. + +EINO (kähisten). Sinua huvitti! Sinua huvitti saattaa minulle vahinkoa. +Sinua huvitti sitoa minun käteni — sinua huvitti saada yli-ote. — +Kaiken sen tiedän — mutta minkätähden, sano se — minkätähden? + +ILMARI (kohauttaen olkapäitään). Eikö huvittaminen riitä. + +EINO. Ei — ei konnantöihin. + +ILMARI (ivallisesti). Ehkä ei — sinähän sen tiedät. + +EINO (iskee tuolin lattiaan). Roisto! + +ILMARI (kylmästi). Minä pyydän — ei mitään arvonimiä! Sinä jakelet +niitä liian auliisti. Säästä joku itseäsikin varten! + +EINO. Syy! Sano syy! + +ILMARI. Olin ennen käynyt tehtaalla — näin ja oivalsin kaikki +mahdollisuudet täällä. Tiesin, että voisin hoitaa näitä laitoksia +paremmin kuin sinä. Tahdoin vakiinnuttaa asemaani, kun kerran — +(hymyillen) — kun kerran — + +EINO. Mitä? + +ILMARI. — tarjosit minulle niin erinomaisen tilaisuuden — (terävästi +katsoen Einoon) — sillä — enhän mitään sinulta pyytänyt — enhän? + +EINO. Et — et. (Pyyhkien otsaansa.) No, ja — mitä olet nyt sitten +voittanut? + +ILMARI. Kaikki. + +EINO (hermostuen). Sana! Tyhjä sana! Sisältää kaikki eikä mitään! +Mainitse päämäärä, jonka olet saavuttanut, niin — saamme punnita — +painaako se yhtä paljon kuin tämä — tämä — konnantyö. + +ILMARI (lyö nyrkkinsä pöytään). Roisto! — voisin minäkin sanoa. + +EINO (rukoillen). Sinä et tunne syitä — et olosuhteita — et +vaikuttimia — et tunne mitään — et tahdo tuntea mitään — mikä vaikutti +minuun — eikä sinun tarvitsekaan — ei ollenkaan. — Ole armelias — +tässä on — ota rahasi korkoineen — ota — ja anna minulle velkakirja +— ja jos tahdot ylimääräistä korvausta, niin — niin sano vain. + +ILMARI (tekee ehkäisevän liikkeen kädellään). Maltahan! + +EINO (henkeänsä pidättäen). No? + +ILMARI (kavalasti). Sinä olet rakastunut? + +EINO (lämpimästi, aivan kuin oljenkorteen tarttuen). Niin — minä olen +rakastunut — minä olen — ajattelehan nyt — ja ole inhimillinen — ole +armelias — minä rukoilen sinua — minä rakastan, minä jumaloin — + +ILMASI. Elmaa? + +EINO. Niin, tietysti — ajattelehan — ihaninta naista, minkä jumala on +luonut — ja sinä olet näin säälimätön, vaikka — vaikka minä rakastan +häntä — rakastan kaikesta — + +ILMARI (kylmästi). Niin minäkin — ja olen kosinut häntä. + +EINO (jää tuijottamaan Ilmaria). Sinä? + +ILMARI. Niin — minä. (Äänettömyys.) + +EINO (soinnuttomalla äänellä). Sinä et siis — anna velkakirjaa? + +ILMARI. En. + +EINO (mielipuolisesti). Mutta minä otan sen sinulta — otan väkisin — +vaikka — minun pitäisi — sinut ampua. + +ILMARI (panee kädet ristiin rinnallensa). Turha vaiva! Silloin +joutuisit vankilaan kahdenkertaisesta syystä. + +EINO (aivan kuin houreessa). Eno myöntää — kyllä eno myöntää, kun +pyydän — + +ILMARI. Myöhäistä! Hän paljasti asian jo Erämoisiossa, ja Kustaa +todistaa. Nimismies on kohta täällä. Olen kutsunut hänet tänne +puhelimella. + +EINO (vaipuu tuolille aivan herpautuneena). Lopussa — kaikki — lopussa! +(Hengittää raskaasti.) Ja jos teet kaiken tämän rakkaudesta — yhtä +suuresta rakkaudesta — kuin — mistä — ehkä minä — olisin tehnyt — ja +olen tehnyt — suuren rikoksen, niin — niin — jumala sinulle suokoon +anteeksi! (Nousee vaivaloisesti.) Minä en sano sinua roistoksi enkä +konnaksi, sillä — sillä — (horjuen) — näin voi tehdä — ainoastaan — +ystävä. (Menee hoiperrellen oikeanpuoliseen, lukittuun huoneeseen ja +sulkee oven. Ilmari seisoo liikkumatta, nostaa vasemman, käden ylös +ja sivelee otsaansa.) + +ELMA (syöksyy sisään hurjana ja puhuu aivan kuin hampaitten välitse). +Kurja, kehno raukka — elukka, peto! + +ILMARI (sävähtäen). No, mutta Elma-neiti! + +ELMA. Vaiti — konna! Minä kuulin kaikki — minä ymmärrän kaikki. +(Heittää Ilmarin rypistyneen kirjeen.) Olen lukenut tuon roistokirjeesi +— (Kuuluu laukaus huoneesta, minne Eino meni. Elma parkaisee.) Herra +jumala! (Syöksyy sisään oikealle.) Eino! Rakas Eino! + +ILMARI (kauhistuen). Ampuiko hän? + +ELMA (kamarissa). Oi — jumala meitä armahtakoon! Rakas, rakas Eino! + +ILMARI (menee lähelle ovea, mutta ei sisään). Mitenkä on? + +ELMA. Oma armas rakastettuni! Oi, Eino — Eino kallis! + +ILMARI (huutaa räikeästi, menemättä sisään). Mitenkä on? + +ELMA (syöksyy raivoisana ovelle). Ooh! Sinä! (Juoksee kirjoituspöydän +luo, ottaa sieltä pistoolin, piilottaa sen selkänsä taa ja menee +keskipöydän vasemmalta puolella etualalle.) Mene sisään! (Hurjana kuin +mielipuoli.) Mene sisään katsomaan! + +ILMARI (tahdottomana). Kyllä — kyllä. (Menee sisään.) + +ELMA (astuu lähelle ovea). Katso taaksesi — murhaaja! + +ILMARI (kamarissa). Mitä nyt? Pistooli! Elma! Mitä tämä on? + +ELMA. Tämä on — kuolleen tervehdys — (laukaisten) — ja tuomio! (Heittää +pistoolin kamariin.) + +KAIKKI MUUT (syöksyvät keittiöstä). Mitä? Mitä nyt? Jumalan nimessä! +Mitä on tapahtunut? (Ruhala ja Toivo menevät kamariin. Elma horjuu +vasemmalle, nojaten pöytään.) + +RUHALA (kamarissa). Molemmat kuolleet! + +HANNA (lankee polvilleen). Herra armahda! + +ALLI. Molemmat! + +RUHALA (tulee kamarista). Molemmat! + +TOIVO (tulee kamarista ja menee Allin luo). Kaikkivaltias jumala! + +RUHALA (matalasti ja synkästi Elmalle). Kaksintaisteluko? + +ELMA (tuskin voiden seistä). Niin — kaksintaistelu. + + Väliverho. + + + + + + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 76053 *** |