Initial commitHEADmain

1 files changed, 2742 insertions, 0 deletions

diff --git a/76053-0.txt b/76053-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..eada708
--- /dev/null
+++ b/76053-0.txt
@@ -0,0 +1,2742 @@
+
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 76053 ***
+
+language: Finnish
+
+
+
+
+KAKSINTAISTELU
+
+Kolminäytöksinen näytelmä
+
+
+Kirj.
+
+KAARLE HALME
+
+
+
+»Seuranäytelmiä» 215
+
+
+
+
+
+Hämeenlinnassa,
+Arvi A. Karisto Osakeyhtiö,
+1920.
+
+
+
+
+HENKILÖT:
+
+Elma Harjavalta.
+Eino Mauri.
+Ilmari Varvikko.
+Jaakko Ruhala.
+Alli Ruhala.
+Hanna-äiti.
+Toivo Taipale.
+Varppeen Kustaa.
+
+
+
+
+ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.
+
+
+Harjavallan arkihuone. Hanna tulee keittiöstä kantaen kahvitarjotinta.
+Asettaa sen keskipöydälle. Kuuntelee. Menee sitten vasemmalle alaovelle
+ja kuuntelee taas. Tulee kiireesti keskipöydän luo järjestääkseen vielä
+jotakin.
+
+ELMA (tulee ulkoa). Hanna-äiti! Nukkuuko Alli vielä?
+
+HANNA (kääntyy). Hyvää huomenta, lapseni!
+
+ELMA (ottaa Hannaa olkapäistä ja kiepahtaa hänen kanssaan ympäri).
+Huomenta, huomenta, äiti muori!
+
+HANNA. Elma! Noh! Annatkos olla — vanhan ihmisen!
+
+ELMA. Nukkuuko hän vielä?
+
+HANNA. Kuuntelin äsken avaimen reiästä — luulen, että hän on jo noussut.
+
+ELMA. Hyvä on! (Katselee tarjotinta.) Herrainen aika! Vasta leivottua
+leipää!
+
+HANNA. Niin! Ja tuoretta voita.
+
+ELMA. Milloin ihmeessä —?
+
+HANNA (tyytyväisenä). Kun vieras neiti tuli junalla puoli neljä, niin —
+
+ELMA. Toiko hän tullessaan?
+
+HANNA (naureskellen). Eikä — silloin minä rupesin leipomaan.
+
+ELMA (hilpeästi). Sinä olet talon tonttu, Hanna-äiti — sen olen aina
+sanonut. Milloin sinä nukut — sen jumala tietäköön! (Tyytymättömänä.)
+Kuulehan! Minä pistäysin tuolla tehtaalla — — Ajatteles! Ei vieläkään
+ole katettu yövartijan pirttiä.
+
+HANNA. Joko sinä nyt taas ehdit siellä juosta?
+
+ELMA. Ei vieläkään ollut katettu! Ja eilen vuoti pöydälle ja sänkyyn.
+
+HANNA. Ehk'eivät ole vielä ehtineet.
+
+ELMA. Mutta minä en siedä sellaista! Isännöitsijä saa erottaa sellaisen
+työnjohtajan. Ajatteles! Ukko Kari sitä itse paikkaili. Yöt valvoo
+tehtaan ja sahan vartijana — päivät saa paikata vuotavaa kattoa —
+
+HANNA. Onhan se paha.
+
+ELMA. Pahako? Se on väärin! Ja se on paljon pahempi, se! (Tekee
+itselleen voileivän.) Ja sahalla minä kävin —
+
+HANNA. Kävitkö sinä sahallakin?
+
+ELMA. Kävin. (Haukkaa voileipäänsä.) Ja siellä minä ihan suutuin —
+
+HANNA. Elma ei saisi käydä siellä — kun Elma niin pian pahastuu
+kaikesta. Ainahan sitä on syytä tyytymättömyyteen tässä mailmassa.
+
+ELMA. Eipäs ole aina. Eipä Hannaankaan koskaan. — — Vai en minä saisi
+käydä rullatehtaalla ja sahalla! Tiedätkös mitä? Minun pitäisi asua
+siellä — olla siellä aina — muuten siitä ei tule yhtään mitään!
+
+HANNA. Pitää sanoa isännöitsijälle. —
+
+ELMA. Minä olen sanonut työnjohtajalle, että Notkon ahde pitää kivittää
+— mutta eipäs vain! — — Eilen siihen kaatui erään miehen myllykuorma.
+— — Niin — ja myllyllä en ole käynyt vielä koko kesänä. (Uhkaavasti —
+syöden voileipäänsä.) Mutta minä menen sinnekin.
+
+HANNA (herttaisesti). Eikö olisi parempi sanoa herra Varvikolle —?
+
+ELMA. Isännöitsijälle — pyh!
+
+HANNA. Tai sitten holhoojallesi.
+
+ELMA (istuu pöydän kulmalle, nauraa). Maurin Einolle — pyh!
+
+HANNA. Niin, Mauri herralle.
+
+ELMA (naureskellen). Tämä sinun voileipäsi on erinomaista.
+
+HANNA. Onpa hyvä, jos on onnistunut!
+
+ELMA. On — hyvää on! (Lopettaa syömisensä ja pyyhkii kätensä
+käsiliinaan.) Tuo nyt sitten kahvia! (Nousee pöydästä.)
+
+HANNA. Aivan heti. — Jokohan se vieras neiti voisi tulla juomaan?
+
+ELMA (yhä naureskellen). Tiedätkös mitä? Minä luulen, että minä alan
+holhota heitä kaikkia! —
+
+HANNA. Kuinka niin —?
+
+ELMA. No, no! En sinua — tiedäthän sen. Tuo nyt kahvi sisään!
+
+HANNA (toimessaan). Tuon aivan paikalla! (Menee keittiöön. Alli
+kurkistaa vasemmasta ovesta.)
+
+ELMA. Huomenta, unikeko!
+
+ALLI. Huomenta! Oletko yksin?
+
+ELMA. Tule vain! Ei täällä ole ketään.
+
+ALLI (juoksee sisään). Napita nyt sitten tuo inhoittava pusero!
+(Kääntää selkänsä Elmalle.) Täällä oli joku. Eikö ollut?
+
+ELMA. Oli vain Hanna-äiti.
+
+ALLI. Kuka se on?
+
+ELMA. Kiinni on.
+
+ALLI. Kiitos!
+
+ELMA. Istu nyt tuohon — niin saat kahvia. (Hanna tuo kahvipannun.)
+Siinähän sitä jo tuleekin. — Tässä on minun Hanna-äitini — ja tuo
+unikeko tuossa on serkkuni Alli — (nauraa) — neiti Alli Ruhala.
+
+HANNA. Elman enon tytär. Kyllä minä tiedän. (Tervehtii.) Tervetuloa
+tänne Harjavaltaan!
+
+ALLI (niiaa). Kiitos!
+
+ELMA. No, istuhan nyt! Ajatteles, kun sinä tulit yöllä, niin Hanna
+alkoi leipoa — maistappas.
+
+HANNA. Mitä se Elma nyt joutavia! Olkaa nyt hyvät ja tulkaa toimeen
+parhaanne mukaan! Minun täytyy —
+
+ELMA. Kyllä, kyllä! Mene sinä vaan!
+
+HANNA. Kovin on tuo Alli kasvanut — ja tullut niin äitinsä näköiseksi.
+Koetetaan nyt Elman kanssa hoitaa täällä hyvin, ettei pääse kuihtumaan.
+Kas niin! Istukaa nyt vaan! (Menee.)
+
+ALLI (iloisesti). Tämähän on hirmuisen lystiä.
+
+ELMA. Mikä niin? (Tarjoilee kahvia.)
+
+ALLI (istuu). Kun saa kahvia!
+
+ELMA. Etkö sitten kotona —?
+
+ALLI. Ei. Me emme koskaan juo kahvia aamulla.
+
+ELMA. Minä en tulisi toimeen ilman. Me juomme joka aamu.
+
+ALLI. Sitä kai ei äiti tietänyt —
+
+ELMA. Kuinka niin?
+
+ALLI. Koska ei kieltänyt minua.
+
+ELMA. Onko hän sitten ennen —?
+
+ALLI. On — ankarasti. (Alkaa juoda.) Koulussakin kaupungissa — siellä
+missä asuin — kiellettiin — ai, herra, kuinka hyvää — eihän se koskaan
+päivällä maistu näin hyvältä.
+
+ELMA. Hanna-äiti on niin taitava.
+
+ALLI. Miksi sinä kutsut häntä Hanna-äidiksi?
+
+ELMA. Hän on minun imettäjäni. Muuta äitiä ei minulla ole ollutkaan.
+
+ALLI. Sen kyllä tiedän. Kotona on kerrottu, että äitisi kuoli ollessasi
+vielä pieni.
+
+ELMA. Ja elämänikäni olen sanonut häntä Hanna-äidiksi.
+
+ALLI. Onko hän hyvä sinulle?
+
+ELMA. Hän on ollut minun kaikkeni senjälkeen, kun isäkin kuoli.
+
+ALLI. Minä muistan ne hautajaiset. Siitä on jo pitkä aika.
+
+ELMA. Kahdeksan vuotta.
+
+ALLI. Saanko vielä voileivän? Tämä on niin mainiota. — Isällä oli —
+kiitos — isällä oli silloin pitkävartiset saappaat jalassa. (Nauraa.)
+Ajatteles, kuinka hassua! Sen vain muistan.
+
+ELMA. Ei, mutta — tosiaankin — minäkin muistan sen.
+
+ALLI. Ne olivat kai ihan uudet — siksi kai ne muistan.
+
+ELMA. No, miksi ei eno tullut tänne sinun kanssasi?
+
+ALLI. Isä matkusti tästä ohi jo viime viikolla — jonnekin etelään —
+asioille. Kiitoksia! Ah, hah! (Purskahtaa nauramaan.) Ai, jee! Nyt
+minä vasta huomaan, että minä ihan hotkaisin kahvini.
+
+ELMA. No, mitä se tekee?
+
+ALLI. Mutta olisipas vain äiti nähnyt! (Katselee ympärilleen.) Minä en
+ole vielä edes katsellut, miltä täällä näyttää näin päivällä. (Nousee
+ja alkaa kierrellä huonetta.)
+
+ELMA. Taisit olla yöllä vähän uninen?
+
+ALLI. Aikalailla. Olin vissiin hyvin hassun näköinen? Hyvä, ettei ollut
+vastassa muita kuin sinä ja — sanonko minäkin Hanna-äidiksi?
+
+ELMA (nousee). Sanot tietysti.
+
+ALLI. Sinullahan on täällä hyvin nättiä. (Katselee ikkunasta.) Noin
+kaunis puisto. Eikö mennä ulos?
+
+ELMA. Mennään tietysti. Uitko sinä?
+
+ALLI. No, niinkuin virtahevonen. — Onko tämä sinun kirjoituspöytäsi?
+
+ELMA. Ei. Se oli isän. Tämä oli hänen työhuoneensa. Ja minä olen
+laittanut tästä itselleni arkihuoneen. Viihdyn tässä parhaiten.
+
+ALLI (viittoilet kädellään). Ja tuolla minä nukuin — ja tuosta mennään
+keittiön puolelle —
+
+ELMA. Ja ruokasaliin ja muihin huoneisiin. Menemmekö katsomaan?
+
+ALLI. Mennään vain. (Osoittaa oikeanpuolista ovea.) Mihin tuosta
+mennään?
+
+ELMA. Siellä on konttorihuoneisto, mutta sitä ovea pidetään aina kiinni.
+
+ALLI. Minkätähden?
+
+ELMA. Isävainaja sulki sen jo eläissään. Hanna-äiti sanoo isän
+sanoneen, että sitä ei saa käyttää. Eikä sitä ole kertaakaan käytetty.
+
+ALLI. Mutta minkätähden hän niin määräsi?
+
+ELMA. Isä sanoi, että perhe ja konttori eivät saa olla missään
+yhteydessä.
+
+ALLI (ihmetellen). Onko siellä konttoristeja?
+
+ELMA. On kyllä.
+
+ALLI (naureskellen). Ai jee! Kyllä ymmärrän.
+
+ELMA. Mitä sitten?
+
+ALLI. Ne tulisivat ja kurttiseeraisivat.
+
+ELMA (nauraa). Ymmärrätkö sinä sellaista?
+
+ALLI (loukkaantuen). Kuinka sinä voit sellaista edes kysyäkään?
+(Kääntyy ikkunaan.) Ai! — Kukas tuo on?
+
+ELMA. Se on minun holhoojani.
+
+ALLI. Mikä holhooja tuollainen —?
+
+ELMA. Onpa vain.
+
+ALLI. Noin nuori mies! Ai, ai! Se tulee tänne. — Kuinkahan minä
+tukkanikin kampaisin?
+
+ELMA (nauraa). Hyvä se on. (Ottaa Allia päästä.) Sinä olet oikein
+nätti.
+
+ALLI. Älä nyt sitä sitten sotke — jos se kerran on hyvä.
+
+EINO (tulee ulkoa, on vähän hermostunut). Saako tulla?
+
+ELMA. Terve tuloa, holhooja-isä!
+
+EINO. Hyvää huomenta! Kas vain, täällä on vieraita!
+
+ELMA (tervehdittyään). Serkkuni — neiti Alli Ruhala — ja herra Eino
+Mauri.
+
+EINO (hämmästyy). Vai niin — niinkö? No, tervetuloa Harjavaltaan!
+
+ALLI. Kiitos!
+
+ELMA. Holhooja-isä ei ole käynytkään pitkään aikaan —
+
+EINO. Mitä te arvelette, neiti Ruhala, eikö hän ole paha, kun aina
+nimittää minua tuolla tavalla?
+
+ALLI. Ettehän te ole mikään isä.
+
+ELMA. Mutta on kuitenkin holhooja. Siitä ei pääse. No, juotko kahvia,
+holhooja?
+
+EINO (menee pöydän ääreen, hermostuneesti). Juon, jos et nimittele.
+
+ELMA (naureskelee). Herra Mauri on hyvä ja istuu — ja neiti Ruhala —
+
+ALLI. Ei siihen, herra Mauri! Minä siinä jo äsken istuin —
+
+EINO. Anteeksi!
+
+ALLI (pyyhkien käsiliinalla). Minä jo tämän paikan niin töhertelin.
+(Istuvat.)
+
+EINO (levottomana). Yksinkö neiti on tullut?
+
+ALLI. Yksin tietysti. Luuletteko, etten olisi uskaltanut?
+
+ELMA. Juotko leivän kanssa?
+
+EINO. Mitä sanoit?
+
+ELMA (naurahtaa ja huutaa). Haluatko leivän kanssa?
+
+EINO (nousee). Ilman — ilman. (Kävelee levottomana.)
+
+ELMA (katsoo pitkään). Noo?
+
+EINO (katsoo kelloaan). Tuota — minä luulen, että minun täytyy mennä.
+
+ELMA. Sinähän olet tänään kovin hermostunut.
+
+EINO (lyhyesti). Enkä ole.
+
+ELMA (antaa kahvia). Tässä. Ole hyvä!
+
+EINO (sivelee hermostuneesti viiksiään). Pitäisi oikeastaan mennä
+konttoriin.
+
+ELMA. Isännöitsijääkö tapaamaan?
+
+EINO. Niin — sitäkin.
+
+ELMA (nauraen). Tiedäthän, että hän ilmestyy tänne heti, kun sinä olet
+tullut. Odota siis!
+
+EINO (istuutuu). No, mitenkä isänne jaksaa?
+
+ALLI. Kiitos — hyvin!
+
+EINO. Olipa ikävä, ettei hänkin tullut teidän mukananne.
+
+ELMA. Olkaamme nyt tyytyväisiä, kun olemme saaneet Allin luoksemme.
+Alli! Tahdotko lisää kahvia?
+
+ALLI. Kyllä vähän. — Kiitos!
+
+EINO. Niin — tietysti olemme tyytyväiset.
+
+ALLI. Onko lysti asua tällaisessa liikepaikassa?
+
+ELMA. Noo — kyllähän —
+
+ALLI. Meillä on niin kauhean yksitoikkoista. Kartano vain — ja pari
+myllyä. — Mutta nyt isä aikoo rakentaa jotakin tehtaan tapaista kosken
+rannalle — sitten ehkä meilläkin elämä muuttuu.
+
+EINO. Vai niin?
+
+ELMA. Aikooko eno —?
+
+ALLI. Aikoo varmasti. Ja sitten tulee meillekin insinöörejä ja — ja —
+
+ELMA. Ja konttoristeja — —
+
+ALLI (nykäisee Elmaa hihasta). Ush! (Painautuu kahvikuppinsa ääreen.
+Toivo koputtaa ulko-ovelle.)
+
+ELMA. Siinä on jo isännöitsijä! Sisään! (Toivo tulee, pieni laatikko
+kädessä.) Kas — Toivohan se onkin!
+
+TOIVO (ujona ja arkana). Hyvää päivää!
+
+ELMA (nousee ja menee vastaan). Terve, terve! Tulit ihan kreivin
+aikaan. Tule nyt tänne, että saan esitellä. (Toivo kumartaa Einolle.)
+
+EINO (nyökkää). Päivää, päivää!
+
+ELMA. Katsos nyt. Alli-serkku! Tässä on kasvinveljeni Toivo Taipale.
+Alli-serkun nimi on — (leikillisesti) — neiti Alli Ruhala.
+
+TOIVO (tervehtii ujosti). Hyvää päivää — neiti!
+
+ALLI (niiaa). Päivää!
+
+ELMA. Istu sinä, Toivo, nyt tähän minun paikalleni Allin viereen. Minä
+siirryn tänne pöydän päähän vastapäätä holhoojaa. Noin! Ja Alli kaataa
+sinulle kahvia.
+
+ALLI. Tahdotteko?
+
+TOIVO. Kiitän.
+
+ELMA. Vanha holhooja-isä ei saa olla noin murrimaisen näköinen!
+
+ALLI (hommatessaan Toivolle kahvia). Me olemme niin ikäviä —
+
+EINO (katselee hymyillen Elmaa). Ja pisteliäitä.
+
+ALLI. Näetkös nyt, Elma! Sinä vain yhä nimittelet —
+
+ELMA (panee kädet suulleen). Ai, ai, joko minä taas? (Ojentaa kätensä
+pöydän yli Einolle, hymyilee.) Minä en enää koskaan —
+
+EINO (ojentaa kätensä, raskasmielisesti). Vähään aikaan —
+
+ALLI. Jaa, mutta — (Antaa Toivolle kahvia.) Olkaa niin hyvä! Tässä on
+voita ja leipää! (Nostaa sormensa.) Sana pitää pitää! Muista nyt, Elma!
+Ei koskaan!
+
+ELMA (nauraa). Ei koskaan — vähään aikaan! (Katsoo Toivoa.) No, Toivo!
+Juo nyt!
+
+TOIVO (panee pienen laatikon pöydälle). Tässä on Elmalle!
+
+ELMA. Joko sinä ne nyt tuot?
+
+TOIVO. Mestari sanoi, että nyt ne ovat hyvässä kunnossa.
+
+ELMA (avaa laatikon). Kaksi kanuunaa.
+
+ALLI. Hui — pyssyjä!
+
+ELMA (aikoo ottaa yhden pistoolin). Kirkkaita ovat —
+
+TOIVO. Ei, ei! Ne ovat ladatut.
+
+EINO. Mitä sinä niillä?
+
+ELMA. Ne olivat aivan siivottomassa kunnossa. Ja minä pelkään, ettei
+niitä olisi ollenkaan voinut käyttää — jos tulisi rosvoja.
+
+TOIVO. Mestari sanoi, etteivät ne olisi lauenneetkaan.
+
+ELMA. Sen arvasin. Ja sentähden Toivo vei ne konemestarille
+puhdistettaviksi. (Naureskellen.) Ja sellaisten kanuunain turvassa koko
+talo on levännyt vuosikausia. — Nyt ne ovat toisen näköisiäkin.
+
+ALLI. Älä koske niihin! Etkö kuullut — ne ovat ladatut!
+
+ELMA. Pannaan pois sitten. Nyt niitä ei tarvita. Näin valoisana kesänä
+eivät rosvotkaan liiku. (Vie laatikon kirjoituspöydän laatikkoon.)
+
+ALLI. Tuollainen isälläkin on. Nytkin hänellä on sellainen mukanansa
+matkalla. (Nauraa.) Mutta se on hänellä matkalaukussa.
+
+ELMA. Sepä hassua! Voisi tapahtua mitä tahansa, ennenkuin hän sen
+sieltä saisi.
+
+EINO. Onko isänne matkoilla?
+
+ALLI. On. Sen uuden tehtaan tähden.
+
+ELMA. Ooh! Onko hanke jo niin pitkällä?
+
+ALLI. Oi, voi! Ruhalassa on käynyt senkin seitsemän mestaria ja mittaria
+touhuamassa. Kuuluu vain tarvittavan hirveän paljon rahaa. Ja äiti on
+vihainen, kun isä aikoo tehdä velkaa.
+
+ELMA. Entäs sinä?
+
+ALLI (nolostuu innostumisestaan). Minä? — Pyh! — Kuka minulta kysyisi!
+(Toivolle.) Herra jesta! Ettehän te ottanut leipää ollenkaan!
+
+TOIVO. En minä — kiitoksia vain —
+
+ELMA. Älä nyt, velimies, yhtään ujoile! Ole kuten ennenkin!
+
+TOIVO. Kyllähän minä —
+
+ALLI. Joko sinä taas nimittelet?
+
+ELMA. Toivoako?
+
+EINO (hymyillen). Toivolla ja minulla — meillä on ristimme kummallakin.
+
+ALLI (Toivolle). Mitä varten Elma sanoo teitä velimiehekseen?
+
+TOIVO (hämillään). Ystävällisyydestä.
+
+EINO (Allille). Tunnettehan Hanna-äidin?
+
+ALLI. Kyllä.
+
+ELMA. Ja Toivo on hänen poikansa. Hän on meidät yhtaikaa kasvattanut.
+Me olemme samanikäiset —
+
+ALLI (riemastuen). Sittenhän te olette aivan kuin sisarukset. (Ojentaa
+kätensä Toivolle.) Mekin olemme sitten — (Joutuu hämilleen ja katsoo
+alas.)
+
+TOIVO (hämillään). Kyllä kai minun nyt täytyy —
+
+ELMA (hymyillen). Kuuntele nyt, mitä serkku sanoo!
+
+ALLI. En minä mitään sano. (Alkaa äkkiä nauraa.) Tiedättekö miksi isä
+minua sanoo?
+
+EINO. No — miksi?
+
+ALLI. Tädiksi — ha, ha, ha! Aina vain erehtymättä tädiksi. (Toiset
+nauravat.) Olenko minä niin hirveän tätimäinen? (Toivolle.) Olenko
+teidän mielestänne?
+
+TOIVO. Ette.
+
+EINO. Ette minunkaan mielestäni.
+
+ALLI. Mutta isän mielestä kai olen. Hän sanoo, että puhun asioista,
+joita en ymmärrä.
+
+ELMA (nauraa). Mutta ymmärräthän sinä —
+
+ALLI (nostaa sormensa, veitikkamaisesti). Kyllä minä ymmärränkin —
+(katsoo ensin Elmaa ja sitten Einoa) — yhtä ja toista.
+
+ELMA (muuttaen äänilajia). Tiedätkö, missä eno nyt on?
+
+ALLI (heristää sormellaan). Älä sinä yhtään mene enon turviin!
+
+EINO. Niin tosiaan — missä isänne nyt on matkoilla — tiedättekö?
+
+ALLI (naureskellen). Kas, kas, kas! »Ole hiiri kuurussa — kissa on
+pääsi päällä.»
+
+EINO (nopeasti). Mitä sillä tarkoitatte?
+
+ALLI (hyvin pikkuvanhasti, lopettaen leikin). Isä on Helsingissä,
+Erämoision lainanvälitysliikkeessä.
+
+EINO (nousee nopeasti). Erämoision? (Katsoo tutkivasti Alliin.) Mitä
+varten?
+
+ELMA. No, niitä tehdasrahoja kai — — — Eino! Voitko sinä pahoin?
+
+TOIVO (nousee). Minun täytyy nyt —
+
+ALLI (nousee). Odottakaa nyt! Viekää minut koskelle!
+
+ELMA (nousee). Voitko pahoin, Eino?
+
+EINO (hymyilee väkinäisesti): En. Miksi niin luulet? Olen ehkä väsynyt.
+Työskentelin koko yön.
+
+ALLI (katsoo ikkunasta). No, nyt tulee joku herra —
+
+ELMA. Se on isännöitsijä. Kiirehditään sitten pois. (Einolle.) Teillä
+on kai asioita?
+
+EINO. On.
+
+ELMA (Einolle). Saahan Toivo seurata meitä koskelle? (Toivolle.) Ei kai
+siellä lautatarhassa nyt niin kiirettä ole?
+
+TOIVO. Ei tällä hetkellä ole mitään.
+
+ELMA (Einolle). No, niin? Saahan hän?
+
+EINO. Kyllä, kyllä! Toivo sanoo vain työnjohtajalle!
+
+ELMA. Mennään sitten!
+
+ALLI (pikkuvanhasti). Eikä mennä! Saat ensin esittää minut
+isännöitsijällesi.
+
+ILMARI (tulee ulkoa). Hyvää huomenta! Ooh! Pyydän anteeksi! Täällä on
+paljon vieraita. Oli vähän asiaa herra Maurille.
+
+ELMA. Tehkää hyvin vain! Kuten näette — me muut olemmekin juuri
+lähdössä ulos. — Saanko esitellä — isännöitsijä Ilmari Varvikko ja
+serkkuni Alli Ruhala.
+
+ALLI. Erittäin hauska tutustua!
+
+ILMARI. Terve tultuanne Harjavaltaan!
+
+ALLI. Kiitän. Suokaa anteeksi — me lähdemme koskelle — näkemiin, hyvät
+herrat!
+
+ELMA (purskahtaa nauramaan). Niin — näkemiin. (Taputtaa Allia
+poskelle.) Me olemme saaneet oikean salonkisävyn täällä Harjavallassa.
+— Ei, mennään keittiön kautta. (Työntää Allin ja Toivon keittiön
+ovesta.) Hanna-äidin kautta! (Einolle.) Hanna-äiti tuo puhtaita kuppeja.
+(Menee.)
+
+EINO. Kiitos, kiitos!
+
+ILMARI. Herttainen tyttö tuo — hm — (katsoo Einoon) — mikä hänen nimensä
+taas olikaan?
+
+EINO. Alli Ruhala. — Istu!
+
+ILMARI (istuu Elman paikalle). Kiitos. (Sytyttää tupakan.) Noo? Oliko
+tilit selvät?
+
+EINO (kävelee). Oli. — Liikkeen tilit kyllä.
+
+ILMARI. Eihän muusta ole kysymyskään.
+
+EINO. Voit olla tyytyväinen.
+
+ILMARI (huolettomasti). Mitäpäs siitä! Tiesin sen ennaltakin.
+(Äänettömyys.)
+
+EINO (kävelee yhä hermostuneesti, kierrellen viiksiään). Oliko sinulla
+asiaa minulle? Sanoit, että tulit sentähden?
+
+ILMARI. Ajattelin — ellet poikkea konttoriin —
+
+EINO (tiukasti). No, mitä sitten?
+
+ILMARI. Oletko huonolla tuulella?
+
+HANNA (tuo tarjottimella kuppeja). Hyvää huomenta!
+
+EINO. Huomenta, Hanna-äiti!
+
+ILMARI. Hyvää huomenta — vaikka me jo olemme tavanneetkin tuolla
+ulkona. Me molemmat liikumme varhain.
+
+HANNA (kokoaa käytettyjä kuppeja tarjottimelleen). Niin, isännöitsijä on
+hyvä ja kaataa itse — tai ehkä Eino —
+
+EINO. Kiitos vain! Kyllä me saamme.
+
+HANNA. Minulla onkin vähän hommaa. (Menee.)
+
+EINO (istuu entiselle paikalleen ja sytyttää hermostuneena tupakan).
+Kuinka paljolla sinä ostitkaan niitä Pajayhtiön osakkeita — omaan
+laskuusi?
+
+ILMARI. Kaikella omaisuudellani mitä jäljellä oli, — kahdellakymmenellä
+tuhannella.
+
+EINO. Ja minun laskuuni saman verran.
+
+ILMARI. Holhokkisi laskuun.
+
+EINO. Niin — tietysti. (Katsoo Ilmariin.) Luuletko, että kannattaisi
+hankkia enemmän noita osakkeita?
+
+ILMARI (vitkaan). Sitä en tiedä. Haluaisitko?
+
+EINO. Haluaisitko sinä?
+
+ILMARI. Ei ole irtainta rahaa — paitsi jos sinä maksat velkasi.
+
+EINO (pyyhkii hermostuneesti tukkaansa). Oletko saanut sähkösanoman?
+
+ILMARI. En. Mistä sitten?
+
+EINO. Minä sain eilen illalla — myöhään.
+
+ILMARI. Noo?
+
+EINO. »Paja» jättää tänään konkurssianomuksen.
+
+ILMARI. Kas vain!
+
+EINO (terävästi). Eikö se sen enempää liikuta sinua.
+
+ILMARI (naurahtaa). Ei!
+
+EINO. Eikö?
+
+ILMARI (levollisesti). Minä olen jo aikoja sitten myynyt osakkeeni.
+
+EINO (hypähtää seisomaan). Myynyt?
+
+ILMARI. Kymmenen prosentin tappiolla.
+
+EINO (tuskin hilliten itseään). Lurjus!
+
+ILMARI. Mitä?
+
+EINO. Olet jo aikoja sitten aavistanut, että »Paja» horjuu — koska
+olet myynyt osakkeesi tappiolla — etkä ole minulle sanonut mitään — et
+mitään. Onko sinulla ollut tarkoitus saattaa minut perikatoon?
+
+ILMARI (nousee). Ei.
+
+EINO (tiukasti). Miksi sitten?
+
+ILMARI. Ei voi kehoittaa toista ihmistä myymään tappiolla.
+
+EINO (ärtyneesti). Ei! Mutta voi sanoa, mitä itse arvelee asiasta.
+
+ILMARI. En halunnut vaikuttaa.
+
+EINO (kävelee suuttuneena edestakaisin, ei voi enää hillitä itseään).
+Mutta kyllä silloin halusit, kun sait minut ne ostamaan. Silloin pidit
+kymmenen kaunista esitelmää —
+
+ILMARI. Silloin uskoin niin —
+
+EINO (ankarasti). Lörpötystä! Sinä tiesit, että minulla oli
+kädet täynnä asioita. Omavelkainen perintötilani — Harjavallan
+rempallaan oleva liike — vaikka hyväkin — mutta kuitenkin korjattava
+ajanmukaiseksi — oma lainahommani — ja tuhat touhua —
+
+ILMARI (kohauttaa olkapäitään). Miksi hommasit niin paljon? Miksi
+tahdoit päästä Elman holhoojaksi? — Ja minähän sinua olen auttanut.
+Minulta sait lainan kartanoosi.
+
+EINO. Se oli sattuma, että otin sen sinulta. Erämoision
+asioimisliikkeessä oli useita lainantarjoojia.
+
+ILMARI (karistaen tuhkaa tupakastaan). Onni sinulle — että sait
+minulta. Ja palkaksi sanot minua lurjukseksi.
+
+EINO (katsoo tiukasti Ilmaria). Kuulehan, mies! (Pakottaa itsensä
+rauhalliseksi.) Puhukaamme asiasta rauhallisesti. Istu! (Istuutuu.)
+
+ILMARI. Minä olen rauhallinen. (Istuutuu.)
+
+EINO. Kun minä otin sinulta viidenkymmenen tuhannen lainan, niin
+tein sen ensiksikin sentähden, että samalla tarjosin sinulle viiden
+vuoden isännöitsijätoimen — viiden vuoden välikirjan tarkoitan —
+täällä Harjavallassa. Toiseksi sentähden, että tahdoin auttaa sinua
+maaseudulle, piiloutumaan niitä juoruja, joita sinusta liikkui —
+
+ILMARI. Juorujapa tosiaankin!
+
+EINO. No niin — juoruja tai ei. Itse tietänet parhaiten, mistä yhtäkkiä
+sait paljon rahoja — sinä, köyhä poika —
+
+ILMARI. Minä pyydän päästä —
+
+EINO (viittaa kädellään). Kyllä, kyllä! — En minä silloin mitään
+epäillytkään. Jos olisin juttuihin uskonut, niin et nyt olisi täällä.
+Mutta siitä ei ole nyt kysymys. Vaikka eilen sain kirjeen —
+
+ILMARI. Minkä kirjeen?
+
+EINO. Jossa minua varoitetaan sinusta — (Ilmari naurahtaa ylimielisesti.
+Eino korottaa ääntään) — niin en sittenkään varoituksien johdosta toimi.
+
+ILMARI. Mitä nyt sitten toimit?
+
+EINO. Vaan minä tulen toimimaan sen johdosta, että sinä olet minut
+pettänyt.
+
+ILMARI. Mitä? (Aikoo hyökätä ylös.)
+
+EINO (viittaa kädellään). Pysy rauhallisena. Mehän päätimme keskustella
+rauhallisesti.
+
+ILMARI (istuu levollisesti). Sinä voit säästää loukkaukset selityksien
+jälkeen.
+
+EINO. Minä käytän niitä sanoja, jotka ovat asialle ominaisia. — Minulla
+on silloinen kirjeesi, jossa tarjoot nuo »Paja»-osakkeesi myytäväksi.
+(Ottaa kirjeen laskustaan.) Ja siitä käy selville, että tahdot tuottaa
+minulle tappion. Tunsit »Pajan» asiat jo silloin, kun ostimme osakkeet.
+Muistat kai, mitkä osakkeet minä ostin? (Terävällä, syyttävällä
+äänellä.) Sinun osakkeesi! (Painostaen sanoja.) Sinun osakkeesi! — Enkä
+alennuksella, vaan kymmenen prosentin korotuksella.
+
+ILMARI. Näytäppäs tuo kirje!
+
+EINO (pistää kirjeen takkinsa sivutaskuun). Ja siinä on vielä mainittu
+syykin, miksi tahdot minulle tappiota — minulle häviötä. — Sinä jo
+silloin suunnittelit saavasi — saavasi perijättären — kun vain minä
+olen syrjäytetty.
+
+ILMARI (nauraa.) Minä olen aina sanonut, että sinä olet suurempi
+runoilija kuin liikemies. Sinun olisi pitänyt ruveta kirjailijaksi.
+
+EINO (hypähtää ylös). Luuletko sinä, että liikemiehet saavat olla
+roistoja?
+
+ILMARI (kohauttaen olkapäitään). Tyhmä kysymys! Eihän sellaista kukaan
+luule. — Mutta — etkö halua istua?
+
+EINO. En — enää.
+
+ILMARI. No, seiso sitten! (Hymyilee.) Sanohan nyt, oliko muita syitä,
+miksi minut tänne otit! Nuo kaksi, jotka äsken mainitsit, tuntuivat
+yhdeltä ja samalta — ja sekin oli keksitty. Voitko sanoa, oliko mitään
+todellista syytä?
+
+EINO (pyyhkii tukkaansa hermostuneesti). Minä en puhu mitään siitä,
+mitä oli tai mitä ei ollut. Mennyttä ei voi muuttaa. Antakaamme
+sen siis olla — antaa niiden jäädä. Jos joku on tehnyt väärin, niin
+koettakoon sovittaa.
+
+ILMARI (nousee.) Lörpötyksiä! sanon minäkin. Asiaan! Mihin tahdot tulla?
+
+EINO. Liikkeen hoidosta ei sinua voi moittia —
+
+ILMARI (viittaa kädellään). No, no, no! Sen tiedän minä paremmin kuin
+sinä. Asiaan!
+
+EINO. Minä olen syvästi pahoillani siitä, että me emme ole
+toverillisesti — kuten toivoin — ja luulin —
+
+ILMARI (ankarasti). Lörpötystä! Sinä olet nimittänyt minua lurjukseksi
+ja petturiksi. Meillä ei siis ole enää mitään toverillisuutta.
+Mahdollisesti jonkun verran asioita. (Katsoo sivuttain Einoa.) Asioita
+ehkä. Siis — asiaan!
+
+EINO (vastenmielisesti ja hermostuneesti). Sinulla oli viiden vuoden
+välikirja. Se on jo kolme kuukautta ollut voimaton —
+
+ILMARI (pilkallisesti hymyillen). Ja kun se piti uudistettaman —
+matkustit sinä kahdeksi kuukaudeksi ulkomaille — (kääntää selkänsä ja
+astuu jonkun askeleen etunäyttämölle) — päästäksesi sitä uudistamasta.
+
+EINO (ottaa nenäliinan taskustaan pyyhkiäkseen hikeä, ja samalla
+putoaa äskeinen kirje lattialle). Sinä olet nyt vapaa Harjavallasta.
+Tästä hetkestä asti. Mene heti ilmoittamaan siitä konttoriin ja
+työnjohtajille. Jäljellä olevan palkkasi saat nostaa rahastonhoitajalta.
+
+ILMARI (kääntyy). No, osaat sinä puhua liikemieskieltäkin.
+
+EINO. Ikävä, että näin on käynyt —
+
+ILMARI (melkein raa'asii). Taas runoa! (Hymyilee pilkallisesti.) Entäs
+minun saatavani? Vai unohdatko sen?
+
+EINO. Minä pidän sen irtisanottuna tästä hetkestä asti. Aikaa on kaksi
+kuukautta. Jo ennen sitä saat omasi.
+
+ILMARI. Sehän tuntuu lupaavalta. — No, entäs — menenkö vielä
+konttoriin? — Siellä olisi yhtä ja toista järjestettävää —
+selitettävää. En tahtoisi, että tehdään tyhmyyksiä tärkeissä asioissa,
+sillä — (katsoen Einoa ivallisesti hymyillen) — eihän sitä tiedä
+koskaan, mitä sattuu — ja miten asiat kääntyvät. —
+
+EINO. Tahtosi mukaan, mutta määräyksiä et saa antaa. Hyvästi! (Ottaa
+hattunsa ja menee.)
+
+ILMARI (yksin). Hm! (Kiertelee viiksiään.) Hm! (Kävelee ylös ja alas
+sillä puolen, missä istui, ja viheltelee. Pysähtyy joskus ja ajattelee
+mumisten itsekseen.) Hm! Hm! (Istuu sitten entiselle paikalleen ja
+miettii.) Tja, tja, tja!
+
+ALLI (tulee keittiön ovesta). Eikö Hanna-äiti ole täällä?
+
+ILMARI. Kas vain — neiti Ruhala!
+
+ALLI. Eikö hän ole käynytkään?
+
+ILMARI. No, mitä nyt hänestä?
+
+ALLI. Asiaa vain. (Huomaa Einon pudottaman kirjeen.) Menikö herra Mauri
+jo pois?
+
+ILMARI. Meni. Minne Elma-neiti jäi?
+
+ALLI. Hän odottaa ulkona. Me menemme uimaan. Tulin hakemaan lakanaa
+itselleni.
+
+ILMARI (nousee). Odottaako hän ulkona?
+
+ALLI (toimessa). Älkää nyt liikkuko!
+
+ILMARI (hämmästyen). Miksi en?
+
+ALLI. Silläkö tuolilla te istuitte koko ajan?
+
+ILMARI. Niin.
+
+ALLI. Ja Eino istui — herra Mauri istui tässä — eikö niin?
+
+ILMARI. Niin.
+
+ALLI. Koko ajan?
+
+ILMARI (tuskastuen). No, niin, niin! Entä sitten?
+
+ALLI (ottaa kirjeen lattialta, pikkuvanhasti). No, sitten tämä on hänen
+kirjeensä.
+
+ILMARI (hätäisesti). Ei ole! (Polkee jalkaansa.) Se on minun! Anna heti
+se minulle.
+
+ALLI (panee kirjeen taskuunsa). Anteeksi! Emme ole sinut.
+
+ILMARI (hädissään). Antakaa kirje — se on minun!
+
+ALLI (peräytyy keittiön ovea kohti). Enkä anna.
+
+ILMARI. Voitte nähdä allekirjoituksestakin.
+
+ALLI. Minä en anna.
+
+ILMARI (polkee jalkaa). Annatteko, letukka, hyvällä — tai — (Lähenee
+Allia.)
+
+ALLI. Hyi — sellaisia tapoja — hyi! (Puikahtaa ovesta ulos.)
+
+ILMARI (yksin, kävelee kiihkeästi perällä.) Perhanan kirje! Jos vielä —
+
+ELMA (kurkistaa ulko-ovesta). Alli! Missä sinä vävyt?
+
+ILMARI. Kuulkaa, Elma-neiti! Hyvä, että tulitte. Saanko hetkisen puhua
+kanssanne?
+
+ELMA. Meidän piti mennä uimaan —
+
+ILMARI. Minulla olisi hyvin tärkeätä —
+
+ELMA. Joko Eino on mennyt?
+
+ILMARI. Jo. Tulkaa nyt sisään hetkeksi!
+
+ELMA (tulee sisään). Oi, oi! Kuinka siellä on kuuma!
+
+ILMARI. On siellä —
+
+ELMA. No?
+
+ILMARI. Ettekö suvaitse istua? Eihän se näin käy — seisovalta jalalta.
+
+ELMA (katsoo Ilmaria). Ooh! (Hymyilee.) Tehän olette oikein juhlallinen.
+
+ILMARI. Olen. Minä olen hyvin juhlallinen. Istukaa tähän — tähän
+sohvaan — tässä on mukavampi.
+
+ELMA (nauraa). Kestääkö se niin kauan? (Istuu sohvaan.)
+
+ILMARI. Noin. En tiedä — voi kestää ja — ja — voi olla lyhytkin.
+
+ELMA. Aiotteko itse seisoa? Istukaa, olkaa hyvä!
+
+ILMARI (ottaa tuolin). Kiitän.
+
+ELMA (purskahtaa nauramaan). Minä en ole koskaan nähnyt diplomaattia,
+mutta minun mielestäni te olette nyt sellaisen näköinen. Aivan kuin
+tahtoisitte paljastaa valtiosalaisuuksia. Ha, ha, ha!
+
+ILMARI. Älkää naurako! Minä pyydän.
+
+ELMA. Oh! Anteeksi! Loukkasinko teitä? No, mitä se on sitten? Mitä on
+tapahtunut? (Ojentaa kätensä.) Olemmehan me hyviä ystäviä?
+
+ILMARI (tarttuu hänen käteensä). Ystäviäkö? Paljon enemmän. Minä
+tarkoitan, että minä olen paljon enemmän —
+
+ELMA (hämillään, aikoo vetää kätensä pois). Oh! Irroittakaa käteni!
+
+ILMARI (hätäisesti). Minä pyydän — antakaa sen levätä siinä! Siitä
+juuri nyt on kysymys.
+
+ELMA (vähän keimaillen). Mistä?
+
+ILMARI. Tästä hennosta, pienestä, pehmeästä kätösestä.
+
+ELMA (veitikkamaisesti). Oletteko te kädestäkatsoja? (Huiskahuttaa
+häneen päin nenäliinallaan.) Noita?
+
+ILMARI. Jos ennustaja olisin, tietäisin jo kohtaloni. Nyt sitä ei tiedä
+muut kuin te, te yksin — ja tämän käden vallassa on — pysyykö se tässä
+— vai — vai riistäytyykö irti.
+
+ELMA (punastuen). Tehän olette jo —
+
+ILMARI. Niin kyllä! Minä olen jo tunnustanut teille rakkauteni kerta
+ennen —
+
+ELMA (vähän harmistuen) Ei — vaan tehän olette jo väkivoimalla
+pidättänyt käteni. Se on anastusta. Irroittakaa!
+
+ILMARI. Ettekö voi vastata. Tiedättehän hyvin, että rakastan teitä.
+Tiedätte siis, mitä tahdon.
+
+ELMA (hieman käskyn sävyä äänessä). Irroittakaa käteni!
+
+ILMARI (suutelee Elman kättä). Tietysti, kun käskette.
+
+    (Irroittaa käden.)
+
+ELMA (nousee vähän hermostuneena). Ette suinkaan te kosi orjatarta —
+vaan vapaata ihmistä.
+
+ILMARI (nousee). Kukaan ei ole sen vapaampi kuin te. Enkä minä
+kenenkään vapautta voi sen enemmän kunnioittaa kuin teidän.
+
+ELMA (menee pöydän vasemmalle puolelle). Minähän sanoin teille, että
+odottaisitte — tai en — en minä niin sanonut —
+
+ILMARI (seuraa lähelle). Sanoitte, että en saisi uudistaa kosimistani,
+ennenkuin — vasta silloin, kun sitä ei enää voi siirtää.
+
+ELMA (veitikkamaisesti). Ja nyt ei enää voinut siirtää?
+
+ILMARI (vakavasti, melkein synkästi). Ei voinut.
+
+ELMA (vähän keimailevasti). Miksi ei? (Istuu tuolille vasemmalle puolen
+pöytää, selkä ulko-oveen päin.)
+
+ILMARI. Arvaattehan syyn. Etupäässä rakkaus —
+
+ELMA. Oh!
+
+ILMARI (pöydän takana.) Minä pyydän — älkää loukatko minua sillä — että
+sitä epäilisitte —
+
+ELMA (katsoo Ilmaria olkansa taakse). No, minä uskon. Ja sitten —
+
+ILMARI. Sitten?
+
+ELMA. Te sanoitte — etupäässä —
+
+ILMARI. Niin sanoin. (Ottaa luolin ja asettaa sen Elman oikealle
+puolelle.) Minä en kestä enää tätä kauheata — (istuen) — tätä kauheata
+mustasukkaisuuden raatelemista.
+
+ELMA (vähän ankarasti). Varokaa nyt sanojanne! Minä en ole antanut
+mihinkään syytä.
+
+ILMARI. Ette. Tiedänhän sen. Minussa on syy. Minä en voi nähdä, että
+herra Mauri kohtelee teitä tuttavallisemmin kuin — kuin —
+
+ELMA (silmät puoliksi kiinni). Kuin?
+
+ILMARI. Kuin mihin — mihin minulla on oikeus.
+
+ELMA (samassa asennossa). Onhan hän holhooja-isä.
+
+ILMARI (ivallisesti). Isä! — Isä, joka on työskennellyt elämänikänsä —
+(Lopettaa äkkiä kesken.)
+
+ELMA (avaa silmänsä äkkiä). Mitä hän on työskennellyt?
+
+ILMARI (soperrellen). En minä mitään tarkoittanut. Eikä ole syytä puhua
+hänestä. Kysymys on nyt vain teistä ja —
+
+ELMA (tiukasti). Mitä hän on työskennellyt?
+
+ILMARI (torjuen). En minä tahtonut —
+
+ELMA (ottaa häntä kädestä). Mitä?
+
+ILMARI (hermostuneesti). No, herran nimessä — saadakseen teidät
+vaimokseen —
+
+ELMA. Niinkö?
+
+ILMARI. Niin.
+
+ELMA (painautuu nojaamaan taaksepäin, silmät kiinni — puoliääneen).
+Niinkö?
+
+ILMARI. No, onko siinä nyt mitään ihmeellistä!
+
+ELMA (hiljakseen kuin unessa). On — siinä — ei — ei — kyllä —
+
+ILMARI (lämpimästi). Elma!
+
+ELMA (entisessä asennossa). Niin?
+
+ILMARI. Rakkahin Elma! Sanokaa — pidättekö — välitättekö minusta
+ollenkaan! Minä rukoilen: antakaa minulle vastauksenne.
+
+ELMA. Kyllä —
+
+ILMARI (hypähtää ylös). Rakkahin Elma!
+
+ELMA (avaa silmänsä). Minä annan vastauksen — vielä tänään.
+
+ILMARI (polvistuu). Vielä tänään — heti —
+
+ELMA (painaa päänsä vasempaan käteensä, jonka nojaa pöytään). Ei heti,
+antakaa minun — antakaa minun ajatella.
+
+ILMARI (syleilee Elmaa). Rakas Elma! Oma armas tyttöni!
+
+ELMA (melkein itsekseen). Niinkö?
+
+ILMARI. Niin, rakkahin! (Taivuttaa hiljaa Elman päätä puoleensa ja
+suutelee häntä.) Oma armas!
+
+ELMA (työntää Ilmarin hiljaa luotaan). Niin — niin. (Nousee.)
+Vastauksen saatte vielä tänään. (Antaa kätensä hyvästijätöksi.) Vielä
+tänään — menkää. (Ilmari suutelee kättä ja lähtee.)
+
+    Väliverho.
+
+
+
+
+TOINEN NÄYTÖS.
+
+
+ALLI (tulee keittiöstä vetäen Hannaa kädestä). Kas niin — Hanna-äiti!
+Tulkaa nyt vain! Yhtä hyvin te voitte kutoa sukkaa täällä kuin
+sielläkin.
+
+HANNA (sukankudin kädessä). Alli-neiti kulta! Siellä olisi lähempänä
+askareita —
+
+ALLI (taluttaa Hannaa sohvalle istumaan). Eikö mitä! Tytöt kyllä
+osaavat tehdä puhdasta päivällisten jälkeen ilman teitäkin.
+
+HANNA (istuutuu). No — viisi tai kymmenen minuuttia sitten. (Nauraa).
+Alli on yhtä itsepäinen kuin Elmakin.
+
+ALLI (hommassa). Niin, pikkusen aikaa — (ottaa itselleen tuolin)
+— siksi kun Toivo tulee hakemaan minua koskelle. Mutta enhän minä
+tässä voi olla kädet ristissä. (Katselee ympärilleen.) Ahaa!
+(Menee keskipöydältä ottamaan ompeluksen.) Minä jatkan tätä Elman
+kirjainompelua. (Istuutuu:) Näin.
+
+HANNA. Ettekö jo käyneet koskella?
+
+ALLI. Emme. Kävimme uimassa. Toivo tulee nyt minua hakemaan koskelle. —
+Toivo on hyvä poika.
+
+HANNA. On — jumalan kiitosi Ja täällä hän on saanut vähän koulutusta ja
+sitten paikan. (Katselee hymyillen Allia.) Kuinka vanha te olette?
+
+ALLI (suurellisesti). Phyy! Minä olen hirveän vanha — yli kuudentoista
+jo. (Molemmat nauravat.) Mutta vakavasti, Hanna-äiti — te ette saa
+minua neiditellä ja teititellä ja — kaikkea sellaista — johan äsken
+sanoin —
+
+HANNA (ystävällisesti). No, no! Kyllähän se käy, jahka vähän paremmin
+tutustumme.
+
+ALLI. Mehän jo ihan ensi hetkestä olimme ystävät, eikö totta?
+
+HANNA (katselee Allia). Te olette niin ihmeellisesti Elman —
+
+ALLI (sivelee kasvojaan). Näköinenkö?
+
+HANNA. No — ei juuri —
+
+ALLI. Sepä vahinko — Elma on kaunis.
+
+HANNA. Mutta te olette —
+
+ALLI (nostaa sormensa). Sinä olet.
+
+HANNA (hymyilee). Sinä olet hyvin hänen luontoisensa. Pari vuotta
+takaperin hän oli juuri tuollainen — pikkuvanha —
+
+ALLI. — täti — (Nauravat.) Sanoitte, että Elma on itsepäinen?
+
+HANNA. On sitäkin — mutta —
+
+ALLI. Mutta?
+
+HANNA. No, eihän siinä mitään pahaa ole — saahan sen sanoa — hän on
+toisinaan aivan raju —
+
+ALLI (puristaa kohotetun kätensä nyrkkiin, leikillisesti). Niin minäkin —
+
+HANNA (hymyilee). Ehk'ei sentään niin. Elma ihan raivostuu joskus —
+
+ALLI. Milloin?
+
+HANNA (vakavasti). Tavallisimmin silloin, kun hän huomaa tapahtuneen —
+tai tehdyn jotakin vääryyttä jollekulle toiselle.
+
+ALLI (iloisesti). Mutta silloin on syytäkin.
+
+HANNA. On kyllä — mutta toisinaan minä ihan pelkään. Hän voi joskus
+suuttua ihan sokeasti. Tuskin tietää mitä sanoo tai tekee.
+
+ALLI. Suuttuuko hän Hanna-äidillekin?
+
+HANNA. Ei koskaan.
+
+ALLI. Eipä tietenkään — te ette koskaan tee mitään vääryyttä
+kenellekään.
+
+HANNA (hymyilee.) En tiedä — senkö vuoksi — vai muutenko.
+
+ALLI. Tietysti siksi.
+
+HANNA. Olisi hyvä, jos niin olisi.
+
+ALLI (muuttaa tuolinsa vähän lähemmäksi). Kuulkaas! Onko Elma
+rakastunut?
+
+HANNA. Herra jesta! Kehen sitten?
+
+ALLI (nauraa). En minä tiedä — ajattelin vain —
+
+HANNA. Kuinka niin?
+
+ALLI. Hän oli uimamatkalla niin omituinen. Kun isot tytöt ovat
+rakastuneita, niin he ovat tavallisesti niin — niin kaihomielisiä —
+niin — niin — aivan kuin niitä itkettäisi. (Nauraa.)
+
+HANNA (pelästyneenä). Itkettikö Elmaa sitten?
+
+ALLI. No, ei juuri muutakaan —
+
+HANNA. Herra jesta!
+
+ALLI (äkkiä). Olisikohan se — isännöitsijään?
+
+HANNA. Tott'ei hän nyt — herran tähden —
+
+ALLI. Miksi ei?
+
+HANNA (hämillään). Niin — enhän minä tiedä — eikä ihmisistä saa
+ajatella pahaa — mutta — tott'ei hän nyt sentään —
+
+ALLI. Tai Einoon — herra Mauriin tarkoitan.
+
+HANNA (vilkastuen). No, se olisi toista — sitä minäkin toivoisin.
+
+ALLI. Ettekö tekään pidä Varvikosta?
+
+HANNA. Hm! Minunhan pitäisi pitää. Ei hän ole koskaan minulle mitään
+pahaa tehnyt. Mutta minkä sille voi, ettei pidä!
+
+ALLI. En minäkään. Heti ensi hetkestä koetin olla hänelle oikein
+epäkohtelias. Mutta Eino —
+
+HANNA. Niin, Eino on varmaankin maailman parhain ihminen. (Panee kädet
+helmaansa.) Mutta kun minä nyt oikein ajattelen, niin taitaa Eino olla
+rakastunut Elmaan. Hän on ollut niin synkkämielinen viime aikoina.
+
+ALLI (viisaana). Minä luulen, että täällä on joitakin asioita vinossa —
+
+HANNA. Herran tähden —
+
+ALLI. Mutta kyllä minä niistä otan selvän. (Ottaa taskustaan löytämänsä
+kirjeen.) Tässä minulla on jotakin.
+
+HANNA. Mitä sitten?
+
+ALLI. Sanon sen Hanna-tädille joskus toiste. Ensin pitää minun tavata
+Eino — ja ellei hän tule kohta käymään täällä, niin menen Maurille. —
+Onko sinne pitkä matka?
+
+HANNA. Tuon koivikon takana se kartano on.
+
+ILMARI (tulee ulkoa). Jahah! Täällä tapaankin —
+
+ALLI (pistää nopeasti kirjeen taskuunsa ja tekee vaitiolon merkin
+Hannalle.) Hst! (Kuiskaa.) Älkää liikkuko paikaltanne!
+
+ILMARI. Saanko puhua neiti Ruhalan kanssa kahdenkesken?
+
+ALLI (itsetietoisesti). Ette.
+
+ILMARI. No — samantekevä! — Te löysitte äsken erään pudonneen kirjeen
+tuosta pöydän alta. Se on minun. Saanko sen?
+
+ALLI (pikkuvanhasti). Sen kirjeen pudotti herra Mauri — ja minä olen
+antanut sen jo hänelle. Olkaa niin hyvä!
+
+ILMARI (huoahtaen helpotuksesta). Ah! Vai niin. Se on hyvä! (Kylmästi.)
+Onko Elma-neiti kotona?
+
+ALLI. Ei, hän on tehtaalla.
+
+HANNA (katsoo ikkunasta). Tuossa hän näkyy tulevan.
+
+ILMARI. Vai niin. Meillä on vähän kahdenkeskistä — ehkä Hanna-äiti ja
+neiti —
+
+HANNA. Kyllä me —
+
+ALLI. Ei! (Hiljaa, nopeasti ja varmasti Hannalle.) Istukaa paikallanne!
+Me jäämme.
+
+ELMA (tulee ulkoa kovin kiihtyneenä, heilutellen sangen navakasti
+koivusta kuorittua ruoskaa). Vai niin! Täällä te olette — mutta ette
+tee tehtäviänne — ette hoida virkaanne —
+
+ILMARI. Mitä on tapahtunut?
+
+ELMA. Onnettomuus!
+
+Toiset. Mikä? Herra jesta! Kuinka?
+
+ELMA (kävelee kiihkeästi edestakaisin). Minä olen sanonut teille ennen
+— Notkon ahde on laittamatta. Sitä ei ole tehty. Lautan puomia ei saa
+pitää auki. Se oli taas äsken auki.
+
+ILMARI. No?
+
+ELMA. Muuan kuormahevonen pillastui ahteessa — syöksyi lautalle ja —
+kuorman painosta suinpäin virtaan.
+
+HANNA (nousee). Hyvä isä!
+
+ALLI (nousee). Kuoliko se?
+
+ELMA. Tietysti.
+
+ILMARI. Olisin tahtonut erottaa lautturin — mutta holhooja ei antanut —
+
+ELMA (pysähtyy). Eikö antanut korjata ahdettakaan — — eikö? (Jatkaa
+käyntiään.) Ette ollut antanut mitään määräyksiä kenellekään — tässä
+suhteessa.
+
+ILMARI. Minä —
+
+ELMA (pysähtyy keskipöydän luona ja iskee raipallaan tulisesti
+pöytään). Ette! (Jatkaa käyntiään ja'heilahuttaa ruoskaansa.) Tällä
+minä annoin määräykset lautturille —
+
+ALLI. Elma!
+
+HANNA. Rakas lapsi!
+
+ELMA (istuu vasemmalle puolen pöytää selkä perälle päin). Ei voi olla
+rakas — eikä hyvä — eikä mitään — kun joka askeleella kohtaa ilmeistä
+huolimattomuutta ja vääryyttä —
+
+ILMARI. Vääryyttä?
+
+ELMA (hypähtää ylös). Niin juuri — vääryyttä! On päätetty — ja
+aina ollut tapa — että alustalaisille — sekä Maurin kartanon että
+Harjavallan tehtaan alustalaisille annetaan rullapuita ja ripoja
+ilmaiseksi — mutta minä näin äsken omin silmin, että Varppeen Kustaalle
+ei annettu rahallakaan — vanhalle miehelle ja alustalaiselle ei
+rahallakaan. (Kääntyy Ilmariin.) Ja kuka sen on kieltänyt?
+
+ILMARI. Luultavasti herra Mauri.
+
+ELMA. Minkätähden?
+
+ILMARI (ivallisesti). En tiedä. Ehkä siksi, että Kustaa on paha
+suustaan. On valittanut tehtaalla, ettei hänelle olla kiitollisia,
+vaikka saa todistella kaikenlaisia Maurin papereita — tietämättä mitä
+ne ovat.
+
+ELMA. Olkoon miten tahansa. Jos Kustaa on syyllinen, rangaistakoon
+häntä, mutta ei tällä tavalla. (Istuu entiselle paikalleen.) Ja Notkon
+ahde — ja yövartijan katto — ja monta muuta — tehtaan virkamiehet eivät
+tee tehtäviään.
+
+ILMARI. Minä olen —
+
+ELMA (hypähtää taas ylös). Te juuri — ette. Ei kukaan muut kuin Toivo.
+— (Kävelee.) Ja hän tekee liikaa. Te teetätte hänellä neljäkintoista
+tuntia vuorokaudessa.
+
+ALLI. Voi Toivo rukka!
+
+ELMA. Niin juuri — kasvava poika —
+
+HANNA. Ei Toivo ole valittanut —
+
+ELMA (tiukasti). Mutta minä valitan — minä. (Pysähtyy Ilmarin eteen.)
+Mies! Ettekö te mitään ymmärrä?
+
+ILMARI (tekeytyy rauhalliseksi). Mitä minun pitäisi ymmärtää — paitsi
+että te olette aivan oikeassa — kaikessa.
+
+ELMA. No niin — no. (Kävelee alaspäin.) Menkää siis heti tehtaalle ja
+antakaa määräykset.
+
+ILMARI. Minä en voi antaa—
+
+ELMA (iskee ruoskallaan pöytään). Vaiti! Minä en siedä jaarituksia.
+Lautta on rikki ja uusia onnettomuuksia voi sattua —
+
+ILMARI. Minä en sitä voi auttaa.
+
+ELMA. Mitä?
+
+ILMARI (jonkinlaisella voitonriemulla).. Minä en voi antaa mitään
+määräyksiä.
+
+ELMA (kiivaasti). Mitä se merkitsee?
+
+ILMARI. Minut on erotettu.
+
+Toiset. Erotettu?
+
+ILMARI. Niin.
+
+ELMA. Kuka on erottanut? Milloin?
+
+ILMARI. Täällähän on vain yksi erottaja — herra Mauri. Ja erottaminen
+tapahtui täällä — äsken.
+
+ELMA. Minkätähden?
+
+ILMARI (kohauttaa olkapäitään). Oikku — tai — en tiedä —
+
+ELMA (miettien). Vai niin! Hyvä on! Ei teidän tarvitsekaan tietää — tai
+sanoa. Kysyn ensin Einolta. (Toivo tulee ulkoa.)
+
+ELMA. No? Tapasitko työnjohtajan? Sanoitko hänelle?
+
+TOIVO. Työnjohtaja soitti herra Maurille — hän tulee kohta käymään
+tehtaalla, hänellä oli vieraita —
+
+ELMA (vitsoo ruoskallaan leninkihän tyytymättömänä). Ainaisia esteitä —
+
+TOIVO (Ilmarille). Siellä ulkona odottaa muuan, joka haluaa puhutella
+isännöitsijää.
+
+ILMARI. En minä ole isännöitsijä — kellään ei ole asiaa minulle — eikä
+minulla kellekään.
+
+TOIVO. Sanoi olevan tärkeätä —
+
+ILMARI. Kuka se on sitten?
+
+TOIVO. Varppeen Kustaa.
+
+ILMARI. Vai niin. (Tekee lähtöä vastahakoisesti.) Täytyy ehkä kuulla
+mitä miehellä —. Näkemiin. (Menee.)
+
+ELMA (muistellen). Varppeen Kustaa? Mitä hän sanoikaan —?
+
+ALLI. Sanoi, että Kustaa todistelee papereita —
+
+HANNA. Että Kustaa sanoo niin —
+
+ELMA. Niin — niin! Nyt muistan.
+
+ALLI (herttaisesti Hannalle). Kas niin, Hanna-äiti! Nyt saatte mennä
+askareillenne —
+
+HANNA. Onkin jo kiire. (Mennessään Elman ohi.) Vaikka miten olisi —
+niin koeta pysyä rauhallisena —
+
+ELMA (taputtaa Hannaa kädelle, hymyilee). Meneehän tämä ohi.
+
+HANNA. Niin — niin. (Menee keittiöön.)
+
+TOIVO. Minulla ei sitten kai muuta —
+
+ELMA. Ei — mutta istu nyt. (Istuu entiselle paikalleen.)
+
+ALLI. Toivohan vie minut koskelle — ja katsomaan tuota ahdetta ja
+lauttaa.
+
+TOIVO. Kyllä.
+
+ALLI. Mutta minulla on ensin vähän asiaa Elmalle. Odotatko siellä
+Hanna-äidin luona? Kutsun sitten.
+
+TOIVO. Kyllä. (Menee keittiöön.)
+
+ALLI (menee pöydän luo — asettuu polvilleen luolille ja nojaa
+kyynäspäillään pöytään — hyvin itsetietoisesti ja pikkuvanhasti). Ketä
+sinä rakastat?
+
+ELMA (katsoo Allia pitkään ja purskahtaa sitten nauramaan). Rakastanko
+minä?
+
+ALLI (nyökkää). Tietysti.
+
+ELMA (kääntää päänsä poispäin ja nojaa sen käteensä). Ole hupsimatta!
+
+ALLI (itsepintaisesti). Pidätkö Einosta?
+
+ELMA. Ole nyt!
+
+ALLI. Tai isännöitsijästä?
+
+ELMA (vähän hermostuneesti). Entisestä!
+
+ALLI (levollisesti). Niin — tietysti entisestä.
+
+ELMA. Mikähän ihme siinä —? Odotahan! (Nousee ja menee nopeasti
+puhelimeen soittamaan.) Maurille! — Kiitos! — Onko Eino? Niin on. Kuule
+— käytkö heti täällä — mitä — onko sulia vieraita — vai niin — no,
+sitten — kun ehdit — vai niin — olet kohta valmis — hyvä on — terve
+sitten. (Soittaa kiinni.)
+
+ALLI (muuttamatta asentoaan). Siis — sinä rakastat Einoa?
+
+ELMA (pysähtyy katsomaan Allia). Mitä ihmettä sinä tyttö —?
+
+ALLI (hellittämättä). Istuhan nyt tuohon paikallesi!
+
+ELMA (huvitettuna, istuu). No?
+
+ALLI. Sinun äänesi oli vallan toisenlainen nyt.
+
+ELMA. Kuinka — milloin?
+
+ALLI. Kuin äsken — isännöitsijän kanssa.
+
+ELMA. Minähän olin aivan suuttunut. Ajattelehan nyt — sellaista
+huolimattomuutta ja sellaisia onnettomuuksia —
+
+ALLI. Niin, niin! Mutta ei puhuta niistä nyt! Tässä voi sattua
+suurempiakin onnettomuuksia!
+
+ELMA (katsoo Allia). Mitä sinä oikein? (Tyytymättömänä.) Älä nyt ole
+noin itsetietoinen ja pikkuvanhan näköinen! Mihin sinä tahdot tulla?
+
+ALLI (yhä samassa asennossa). Odotas nyt — kun minä ensin ajattelen —
+
+ELMA (kääntyy taas poispäin). Äsh! Sinä hermostutat minua! Muutenkin
+olen aivan — tuo hevosen uppoaminen oli kauheata katsella — — näen
+sen vieläkin.
+
+ALLI (nousee). Älä nyt ajattele sitä! Eihän se edes ehtinyt kitua
+siinä. Eihän?
+
+ELMA. Ei. Se meni suoraa päätä upoksiin. Niin raskas kuorma —
+
+ALLI. Niin — noh!
+
+ELMA. Mutta se vaivaa minua vielä.
+
+ALLI. Mutta ei minua — ja minä kiellän sinua sitä ajattelemasta.
+
+ELMA (pyyhkii otsaansa). Niin — eihän sille mitään voi.
+
+ALLI (toimessa). Ei! (Kiertää pöydän etupuolelle ja istuu pöydälle.)
+Ja minä tahdon puhua sinun kanssasi paljon syvällisemmistä asioista.
+Hirveän syvistä ja vakavista.
+
+ELMA (ottaa Allin käden, silittää sitä ja hymyilee). Sinä olet hyvin
+hauska. Minä pidän sinusta.
+
+ALLI (vetää pois kätensä). Voi, herra, kuinka sinä olet pintapuolinen!
+(Nostaa sormensa.) Etkö sinä ymmärrä, että minä puhun rakkaudesta —
+(melkein kuiskaamalla) — pyhästä rakkaudesta!
+
+ELMA (hymyilee). Mitä sinä siitä tiedät?
+
+ALLI (naurettavan toivottomasti). No, mutta eihän tässä minusta ole
+kysymyskään, vaan sinusta.
+
+ELMA (hymyillen). Enhän minä rakasta —
+
+ALLI (häristäen nyrkillään). Älä nyt kiertele! Kyllä minä tiedän.
+
+ELMA. Mitä?
+
+ALLI. Että jokainen tyttö sinun iässäsi — rakastaa — niin kauheasti.
+
+ELMA. Sinäkin?
+
+ALLI (melkein huutaen). Minä puhun nyt sinusta. (Hiljaa.) Hyi, kuinka
+sinä olet paha!
+
+ELMA. No, no, no!
+
+ALLI (huokaisten tyydytyksestä). Noh! Minä tahdon vain ensin tietää,
+kumpi sinua enemmän miellyttää — holhooja vai isännöitsijä — ja sinun
+pitää se sanoa.
+
+ELMA (hetken kuluttua hiljaa). En tiedä.
+
+ALLI (nostaa sormensa). Oikein kultavaa'alla punnittuna.
+
+ELMA. Ehkä — ehkä Eino —
+
+ALLI. Noh — sitten! (Kaivaa taskustaan kirjeen.) Katsos, tässä on muuan
+kirje. Tämä on isännöitsijän kirjoittama — ja koskee Einoa.
+
+ELMA. Miten se on sinulla?
+
+ALLI. Älä nyt sotke! Minä löysin tämän. Eino oli pudottanut tuohon
+noin. Aioin antaa Einolle, mutta —
+
+ELMA. Mutta —?
+
+ALLI (toimekkaasti). Kun minä en ensi hetkestä sietänyt tuota
+isännöitsijää, niin — niin ja kun hän oli minulle epäkohtelias, niin
+minä luin sen.
+
+ELMA. Luit sen?
+
+ALLI. No, kuka siellä nyt taas tulee?
+
+KUSTAA (epäsiistin ja vastenmielisen näköinen mies tulee ulkoa,
+pysähtyy ovensuuhun). Tuota — tuota —
+
+ELMA. Mitä Kustaa asioitsee?
+
+KUSTAA. Tuota — eiköhän Maurin herra ole täällä?
+
+ELMA. Ei ole.
+
+ALLI. Oletteko te Varppeen Kustaa?
+
+KUSTAA. Sehän minä.
+
+ALLI (hypähtää pöydältä ja menee Kustaan luo). Tekö aina puhutte niistä
+todistamisista ja papereista?
+
+KUSTAA (yskii). Maurin herralle olisi asiaa.
+
+ALLI. Hänenkö papereitaan te olette todistanut?
+
+KUSTAA. Olenhan minä — syntinen —
+
+ALLI. Oletteko te syntinen?
+
+KUSTAA. Kaikkihan me.
+
+ALLI. Älkää lörpötelkö — minä en ole — eikä kukaan hyvä ihminen.
+
+KUSTAA (yskii). Ja minun omaatuntoani on alkanut —
+
+ELMA (nousee vaivattuna). Maurin herra ei ole täällä. Osaattehan tien
+Maurille!
+
+ALLI (viittaa kädellään Elmalle). Tapasitteko isännöitsijän tuossa
+ulkona?
+
+KUSTAA. Olihan se siinä. Kysyin häneltä —
+
+ALLI. Eikö hän tietänyt sanoa, että Maurin herra ei ole täällä?
+
+KUSTAA. En tullut kysyneeksi.
+
+ALLI. Ja sitten te päätitte, että nyt on kerrottava naisille täällä
+joistakin papereista ja todistuksista — ja —
+
+KUSTAA. Minä en tahdo enää pitää vääryyttä salassa.
+
+ELMA (tiukasti). Kenen vääryyttä?
+
+KUSTAA. No, sitä omaa kohtaani minä vain — enhän voi toisten syntejä
+puhdistaa enkä punnita.
+
+ALLI (toruvasti). Emmekä me tahdo tietää teidän synneistänne yhtään
+mitään. Menkää tiehenne ja sanokaa isännöitsijälle terveisiä. Hyvästi.
+
+KUSTAA. Kaikki paha tulkoon päivän valoon.
+
+ALLI (avaa oven). Niin juuri! Oikein kirkkaaseen auringonpaisteeseen!
+Mars!
+
+KUSTAA. Omasta tahdostani minä tulin ja omasta tahdostani lähden.
+
+ALLI. Ettepäs! Te tulitte isännöitsijän käskystä ja nyt lähdette minun
+käskystäni. (Ottaa miestä hihasta.) No — hyvällä — noin. (Panee oven
+kiinni miehen jälkeen.) Noin!
+
+ELMA. Mitä ihmettä tämä oli — ja —?
+
+ALLI. En tiedä. Enkä minä paljon ymmärrä tätä kirjettäkään. Mutta
+saadaan kai tästä selvä. (Menee istumaan pöydän luo.) Tule nyt tänne!
+Istu tuohon!
+
+ELMA (istuu entiselle paikalleen). No?
+
+ALLI. Tuo isännöitsijä on — — no, no — minä en sano mitä hän on.
+Mutta minä annan tämän kirjeen sinulle yhdellä ehdolla.
+
+ELMA. Millä?
+
+ALLI. Sillä — että et anna sitä isännöitsijälle etkä muille —
+ainoastaan minulle tai Einolle — lupaatko?
+
+ELMA. Lupaan — mutta onhan paha lukea —
+
+ALLI. Paha ei ole aina paha. — — Tuossa! Ehkä sinä ymmärrät siitä
+enemmän kuin minä. (Antaa kirjeen Elmalle. Toivo tulee keittiöstä.)
+
+ELMA. Ah! (Piilottaa kirjeen nopeasti taskuunsa.)
+
+TOIVO. Tässä on sähkösanoma Alli-neidille!
+
+ALLI (pelästyy). Minulle?
+
+TOIVO (antaa sähkösanoman). Niin — minä kuittasin sen.
+
+ALLI. Mitä herran tähden —?
+
+ELMA. Rauhoitu nyt ja lue!
+
+ALLI (avaamatta). Voi, voi! Mitä nyt on tapahtunut?
+
+ELMA (ottaa nopeasti sähkösanoman ja avaa sen, lukee).
+
+    Tulen viiden junalla. Isäsi.
+
+ALLI (riemastuen). Mitä?
+
+ELMA. Lue itse!
+
+ALLI (ottaa sanoman ja lukee). Tulen viiden junalla. Isäsi. — Hurraa!
+(Syleilee Elmaa ja kieputtaa häntä ympäri.) Tämäpä lystiä! Häntä juuri
+tarvittiinkin. Hän ottaa selvän kaikesta. (Kieputtaa Elman vasemmalle
+alaovelle.) Mene nyt tuonne lukemaan! (Työntää Elman ovesta.) Noin!
+(Sulkee oven ja nauraa.) Noin! (Toivo katselee iloisena ja nauravana.
+Alli, yhä nauraen, kieputtaa Toivoakin.) Isä tulee, isä tulee! Ha, ha,
+ha! (Vaipuu nauraen sohvalle.)
+
+TOIVO (iloisena). Te olette mahdottoman herttainen!
+
+ALLI (yhä nauraen). Minä olen sinä.
+
+TOIVO. Niinkö?
+
+ALLI. Ja sinä olet sinä. (Nousee arvokkaana.) Eikö niin — herra
+Taipale? (Ojentaa kätensä.) Siskonmaljat — mitä?
+
+TOIVO (tarttuu Allin käteen). Suurimmalla mielihyvällä. (Suutelee
+kättä.) Kiitos!
+
+ALLI (vähän hämillään). Näetkös nyt, kuinka kaikki asiat ovat
+tavattoman yksinkertaisia.
+
+TOIVO (ottaa molemmin käsin kiinni Allin kädestä ja suutelee sitä vielä
+kerran tulisesti). Niin ovat — yksinkertaisia.
+
+ALLI (vetää pois kätensä). Mutta niitä ei saa uudestaan tehdä
+monimutkaisiksi. (Istuu sohvaan.)
+
+TOIVO. Teinkö minä jotakin sopimatonta?
+
+ALLI (nauraa). Et. — Sinä olet kovin hyvä poika — ja (keimaillen) — ei
+sitä saisi sanoa — mutta — minkäs sille voi — minä pidän sinusta.
+
+TOIVO (ottaa tuolin ja istuu). Niin minäkin sinusta — pidän kovin
+paljon — (innostuen) — jo heti kun sinut näin —
+
+ALLI (nostaa sormensa). No, niin, no! Ollaanpas nyt vaiti niistä! — Kun
+kerran olemme hyviä ystäviä, niin — tehdäänpäs nyt liitto — —
+
+TOIVO (keskeyttää haltioissaan). Ikuisesti!
+
+ALLI (katselee ensin hämmästyneenä Toivoa ja purskahtaa sitten
+nauramaan). Luulitko sinä, että minä kosin sinua — mitä — ha, ha, ha?
+
+TOIVO (nolona). Minä — vain —
+
+ALLI (yhä nauraen). Eihän naiset kosi, miehet kosivat —
+
+TOIVO. No, kyllä minä sitten —
+
+ALLI (nostaa taas sormensa pikkuvanhasti). Ole nyt vaiti — ja kuuntele!
+
+TOIVO. Olen — olen.
+
+ALLI. Täällä on sotkuisia asioita — sekaisia kuin — (nauraen) — kuin
+harakanvarpaat — lankavyyhdessä — ja meidän pitää tehdä ne selviksi.
+Siksi me teemme liiton — (näpäyttäen Toivoa sormenpäillään polveen) —
+salaliiton — eikö niin?
+
+TOIVO. Kyllä — tietysti, mutta — minä en tiedä juuri mitään näistä —
+
+ALLI. Kyllä me vain tiedämme! Kaksi tietää aina enemmän kuin yksi. Ja
+me alamme heti toimia — ja keskustella — ja tutkia — ja — ja olemme
+oikeita ovelia salapoliiseja.
+
+TOIVO. Mistä me alamme?
+
+ALLI. Me alamme siitä, mitä tiedämme.
+
+TOIVO. Mitäs minä tiedän —
+
+ALLI. No — esimerkiksi -— isännöitsijän erottamisen sinä tiedät?
+
+TOIVO. Kyllä, kyllä!
+
+ALLI. Ja — Varppeen Kustaan jutut?
+
+TOIVO. Kyllä.
+
+ALLI. No, näetkös nyt! Siinä on jo kaksi asiaa. Minä tiedän sitten
+vielä kolmannen — — erään kirjeen — josta näkyy, että isännöitsijä on
+vehkeillyt Einon vahingoksi. Mutta jätetään se vielä syrjään. Sinä kai
+olet kuullut Kustaan jutut?
+
+TOIVO. Olen. Viime aikoina hän myötäänsä puhuu siitä.
+
+ALLI. Mitä se siis oikeastaan on? (Nostaa sormensa.) Tarkkaan —
+selvästi — ja lyhyesti!
+
+TOIVO. Hän väittää todistaneensa erään Maurin herran takaajan
+nimikirjoituksen — vaikka ei ole nähnyt takaajan kirjoittavan nimeänsä.
+
+ALLI (vakavana). Onko se paha juttu?
+
+TOIVO. Jos se on tosi, niin se on — nimenväärennys.
+
+ALLI. Kuka sen olisi tehnyt?
+
+TOIVO. Kustaa viittailee, että — Maurin herra.
+
+ALLI. Herra siunatkoon!
+
+TOIVO. Mutta — en minä sitä usko.
+
+ALLI. Eihän sellaista voi —. Ja kuinka suuri summa —?
+
+TOIVO. Vallan viisikymmentä tuhatta.
+
+ALLI (masentuneena). Emmehän me — voi, herra sentään — emmehän me
+tällaisille mitään mahda — minä en luullut — mitä ihmettä me tässä
+voimme —
+
+TOIVO (hiljaisena). Niin — ei suinkaan siihen mitään.
+
+ALLI (kuuntelee). Oles hiljaa! Joku tulee! Osaatko lyödä käsiä
+vastakkain?
+
+TOIVO. Osaan.
+
+ÄLLI. Nopeasti sitten! (Alkavat erään kansanomaisen käsileikin, jossa
+lyödään käsiä polviin ja vastakkain toisen käsien kanssa.)
+
+EINO (tulee ulkoa, ilmeisesti paremmalla tuulella kuin ensi kerralla
+tullessansa). Kas, kas! Täällähän on iloinen leikki käymässä.
+
+ALLI (nousee). Toivo on vain niin kömpelö, ettei se oikein käy. — Ai —
+kuule, Toivo! Meidänhän piti mennä koskelle?
+
+TOIVO. Niin.
+
+ALLI. No, mennään sitten heti, että ehdimme taas asemalle, kun —.
+(Katsoo kelloaan.) — Ai, ai! Kello on kohta viisi!
+
+EINO. Onko Elma kotona?
+
+ALLI. On. Tuolla kamarissa. Näkemiin:
+
+EINO. Näkemiin — näkemiin!
+
+ALLI. Tule, Toivo! (Menevät ulko-ovesta.)
+
+EINO (menee kamarin ovelle ja naputtaa). Elma! Oletko siellä?
+
+ELMA (sisällä). Täällä olen.
+
+EINO. Voitko tulla hetkeksi tänne?
+
+ELMA (sisällä). Heti. (Eino kävelee perälle päin, sitten alas pöydän
+oikealle puolelle. Elma tulee.) Kutsuinkin sinua puhelimella.
+Ajatteles, sellaisia tapahtumia!
+
+EINO. Istummeko tähän? (Viittaa Elmaa sohvalle.)
+
+ELMA (menee sohvaan istumaan). Minä olin aivan suunniltani —
+
+EINO (istuu tuolille). Olihan se kovin ikävä tapaus! Olen jo antanut
+määräyksen tiestä ja lautasta —
+
+ELMA. Ja yövartijan mökin katosta?
+
+EINO. Myöskin siitä.
+
+ELMA (vitkaan). Noo — entä Kustaa? Miksi häneltä on kielletty
+polttopuiden saanti?
+
+EINO. Minä en ole kieltänyt.
+
+ELMA. Kuka sitten — isännöitsijä sanoi sinun kieltäneen?
+
+EINO. Hm! Niinhän hän oli sanonut työnjohtajalle. Kuulin sen äsken.
+
+ELMA. Missä tarkoituksessa hän niin teki?
+
+EINO. Tokkohan siinä mitään tarkoitusta —
+
+ELMA. Usuttaakseen Kustaan sinua vastaan?
+
+EINO (hymyilee). Tuskin. Mitä hyötyä hänellä siitä olisi! On kai
+erehdystä —
+
+ELMA. Hän puhuu pahaa sinusta.
+
+EINO. Kuka?
+
+ELMA. Kustaa.
+
+EINO (vähän hermostuneesti). Noo — ei kai se niin vaarallista ole.
+
+ELMA. Sinun pitäisi ottaa asiasta selvä ja sitten — jos on syytä —
+erottaa hänet —
+
+EINO (reippaasti). Voimmehan huomenna sitten —
+
+ELMA. Pitäisi heti —
+
+EINO (nopeasti). Ei, ei! (Hitaasti.) Sitäpaitsi — minä lähetin hänet
+ylävesille varppia viemään tukkilautoille.
+
+ELMA. Niinkö? Luuletko sitten kuitenkin, että isännöitsijä ja Kustaa —?
+
+EINO. Mitä?
+
+ELMA. Tahdoit erottaa heidät — toisistaan?
+
+EINO. Huomenna voivat jälleen yhtyä — (Nauraen.) — vaikka iäkseen.
+Mutta luulen, että Kustaa kernaammin jää tänne. Isännöitsijä on erotettu.
+
+ELMA. Se on siis totta?
+
+EINO. On.
+
+ELMA (vitkaan). Sinä et ollenkaan neuvotellut minun kanssani?
+
+EINO. Ei se olisi asiaa auttanut. Näin täytyi tapahtua.
+
+ELMA. Miksi?
+
+EINO (hermostuneesti). Hm! Ei sopinut — ei käynyt — ei. (Miettii —
+sitten rauhallisesti.) Katsohan, Elma, jos joku erotetaan noin äkkiä,
+on siihen aina vakavat syyt. Varsinkin kun hän on hyvin hoitanut
+liikkeen asioita —
+
+ELMA. Onko hän?
+
+EINO. Erinomaisesti. — Mutta me emme enää voineet työskennellä yhdessä.
+Jälkeenpäin selitän kyllä syyt, mutta nyt en tahtoisi —
+
+ELMA. Et tahtoisi syyttää häntä?
+
+EINO. En, (Ripeästi.) Ja minä tulinkin luoksesi aivan toisissa
+tarkoituksissa.
+
+ELMA (vilkastuen). No? (Eino vaikenee ja sivelee tukkaansa).
+
+ELMA (kehoittaen.) Pitikö sinun sanoa minulle jotakin?
+
+EINO. Hm! (Vaikenee.)
+
+ELMA. Olen iloinen, jos hyvässä luottamuksessa kerrot minulle —
+
+EINO (puristaa nopeasti Elman kättä). Kiitos! (Vähän vaikeasti.) Minä
+ostin joku aika sitten sinun rahoillasi eräitä »Paja»-osakeyhtiön
+osakkeita, ja nyt on tuo yhtiö — tehnyt vararikon.
+
+ELMA (nyökkää). Hm! Ja minä hävisin — paljonko?
+
+EINO. Sinä et hävinnyt mitään. Kävin äsken jättämässä kassaan
+kahdenkymmenen tuhannen maksuosoituksen — otin osakkeet kassasta — ja
+heitin uuniin.
+
+ELMA. No, mistä sinä hankit —?
+
+EINO (pyyhkäisee hermostuneesti tukkaansa). Olen myynyt — Maurin talon.
+
+ELMA (hypähtää ylös). Myynyt — perintötalosi! Tämän tähden?
+
+EINO (painaa Elman takaisin istumaan). En yksin tämän tähden. Minulla
+oli siinä vielä — toinenkin velka — isännöitsijälle.
+
+ELMA. Niin — niin —
+
+EINO. Ja se oli välttämättä maksettava.
+
+ELMA. Vaatiko hän sitä?
+
+EINO. Ei — ei vielä, ehkä ei ehtinyt — mutta se on maksettava.
+
+ELMA (ajatuksissaan). Niin — niin kai.
+
+EINO (iloisesti). Oletko pahoillasi, kun tein niin epäonnistuneen
+kaupan?
+
+ELMA (hymyilee väsyneesti). Olen pahoillani sinun tähtesi — ja
+kotitalosi tähden.
+
+EINO (lämpimästi). Minä en sitä surisi enkä siitä välittäisi, jos vain
+tietäisin — tietäisin —
+
+ELMA. Mitä sitten?
+
+EINO. Lupaatko, ettet pahastu — jos sanon, mitä toivoisin tietäväni?
+
+ELMA (tarjoa kätensä). Lupaan.
+
+EINO (tarttuu Elman käteen). Minä toivoisin tietäväni, pidätkö sinä
+minusta — yhtään —
+
+ELMA (hämillään). Mutta, ihme! Enkö minä aina —?
+
+EINO (ääni väreilevänä). Niin, toverina —ja ystävänä, mutta enemmän —?
+
+ELMA (painaa silmänsä alas). Enemmän —?
+
+EINO (yksinkertaisesti ja lämpimästi). Minä olen rakastanut sinua
+koko ajan — luulen, elämänikäni — ainakin olet ensimmäinen ja ainoa
+rakkauteni. Sentähden tahdoin välttämättä päästä holhoojaksesi —
+saadakseni olla lähelläsi. Kaikki tekoni ja toimeni ovat aina
+tarkoittaneet sinua, kaikki hyvät ja pahat työni olen tehnyt sinua
+varten — sinun hyväksesi. (Äänettömyys.) En tahdo puhua puolestani
+— tunnethan sinä minut. Pidätkö yhtään minusta? Rakastatko niin
+paljon, että — — että luulisit voivasi —?
+
+ELMA (hiljaisesti). En ole ennen ajatellut sinua — muuten kuin — kuin —
+
+EINO. — kuin holhoojana? Niinkö?
+
+ELMA. Niin.
+
+EINO. Etkö nyt voisi, kun tiedät —?
+
+ELMA (nousee hiljaa). Anna anteeksi! Tämä on niin ihmeellistä — minä en
+ymmärrä —
+
+EINO (nousee). Ei sinun tarvitsekaan nyt heti sitä ymmärtää. (Iloisesti
+ja herttaisesti.) Mehän olemme vuosikausia olleet yhdessä. Mikä kiire
+nyt olisi yhtäkkiä —!
+
+ELMA (katsoo Einoa silmiin). Tuntuu niin kummalta kuulla sinun suustasi
+tällaisia sanoja.
+
+EINO (hymyilee). Holhoojan suusta —!
+
+ELMA (hymyilee). Niin juuri — holhoojan. Tuntuu aivan kuin tämä olisi —
+olisi —
+
+EINO. Mitä sitten?
+
+ELMA. — olisi jotakin mahdotonta — en tiedä miten sanoisin — jotakin —
+rikollista —
+
+EINO (nauraa). Rikollistako? Emmehän me ole sukulaisia.
+
+ELMA. Ei, ei! Mutta tämä pitkällinen suhde —
+
+EINO (nopeasti). Rakas lapsi! Jos se sinua vaivaa — eikä muuta ole
+esteenä — niin siitä pitää päästä — ja aivan heti. — Minä eroan —
+
+ELMA (irroittaa kätensä hiljaa). Niin — en tiedä — ehkei se ole se —
+
+EINO. Jos ehkä et —?
+
+ILMARI (astuu peräovesta sisään). Anteeksi! Minä kyllä koputin, mutta —
+
+ELMA (menee kiirehtimättä vasemmalle ovelle, kääntyy ovella ympäri ja
+katsoo hetken molempia). Herroilla on ehkä asioita? (Menee kamariin.)
+
+EINO (astuu pari askelta alas oikealle, missä kääntyy perälle päin).
+On meillä vielä yksi asia. Ole hyvä ja tuo tänne velkakirjani. Minä
+lunastan sen heti.
+
+ILMARI (hämmästyy). Nyt heti?
+
+EINO. Aivan heti! (Katsoo kelloaan.) Minä olen täällä puolen tunnin
+kuluttua.
+
+ILMARI (katsoo kamarin ovea ja sitten Einoa). Hm! (Menee hitaasti ulos.
+Eino ottaa hattunsa ja menee keittiöön.)
+
+    Väliverho.
+
+
+
+
+KOLMAS NÄYTÖS.
+
+
+ALLI (tulee keittiöstä ja menee avaamaan ulko-ovea Toivolle, joka tulee
+sisään). Minä näin ikkunasta, että tulit tännepäin. Ja ajattelin,
+että jos aiot konttoriin, niin huudan sinut tänne. Tule nyt kahville
+Hanna-äidin puolelle! Siellä on isä ja Elma —
+
+TOIVO. Tuolla ulkona on Kustaa taas.
+
+ALLI. Mitä hän tahtoo?
+
+TOIVO. Hän tahtoo päästä isäsi puheille.
+
+ALLI. Mitä ihmettä hän hänestä tahtoo?
+
+TOIVO. En tiedä. — Ajatteles, kuinka omituinen juttu!
+
+ALLI. No?
+
+TOIVO. Kustaa oli määrätty lähtemään ylävedelle asialle — ja oli jo
+rannassa valmiina, kun isännöitsijä tuli häntä puhuttelemaan.
+
+ALLI. Enkös minä ole haistanut, että heillä on jotakin yhteistä! —
+Entäs sitten?
+
+TOIVO. Senjälkeen — heidän keskustelunsa jälkeen nimittäin —
+
+ALLI. Niin, niin?
+
+TOIVO. — ilmoitti Kustaa tulleensa sairaaksi — ja asialle pantiin joku
+toinen.
+
+ALLI. Ja Kustaa —?
+
+TOIVO. — on nyt täällä — ja tahtoo päästä isäsi puheille.
+
+ALLI. Millä ihmeellä me sen estäisimme? Siinä on varmaan jotakin hyvin
+ilkeätä.
+
+TOIVO. Kuules! Nyt hän tulee jo rappusissa.
+
+ALLI. Sanotaan, että isä on konttorissa.
+
+TOIVO. Sanotaan.
+
+ALLI. Ruvetaan tanssimaan — nopeasti — ettei älyä mitään. (Alkaa
+tanssia Toivon kanssa rallattaen.)
+
+KUSTAA (tulee ulkoa). Kas, kas! Täällä tanssitaan — että lattiapalkit
+katkeavat.
+
+ALLI (lopettaa tanssin). Eivät ne katkea.
+
+KUSTAA. Lattia vajoo jalkain alta ja katto putoo sisään.
+
+ALLI. Mitä se Kustaa höperöi — sen on joku Kustaalle opettanut. Mitä
+Kustaa tahtoo?
+
+KUSTAA. Minä tahdon tavata Ruhalan isäntää.
+
+ALLI. Hän on konttorissa. Menkää sinne!
+
+KUSTAA. Minä menen. Jatkakaa te vain tanssianne — tulivuoren kupeella!
+(Menee.)
+
+TOIVO. Se mies on aika lurjus. Tekeytyy puolihupsuksi ja
+uskonnolliseksi — eikä ole kumpaakaan.
+
+ALLI. Eikö?
+
+TOIVO. Ei, vaan suuri lurjus — se hän on.
+
+RUHALA (sileäksi ajeltu, vähän partaa leuan alla, voimakas ja tanakka,
+tulee keittiöstä). Hanna tulee tänne vähän juttelemaan — jahah —. Toivo
+ja Alli, menkää sinne Elman seuraksi — meillä on vähän Hannan kanssa —
+
+ALLI (hyvin viisaana). Minulla on sitten myöskin hyvin tärkeätä
+puhumista isälle.
+
+RUHALA (hymyilee). Sinulla on aina tärkeyksiä — juttele sinä niistä
+Toivolle! Se sopii paremmin sinulle — täti! — Noh! Mars matkaan!
+(Työntää Allin ja Toivon keittiöön.) Noh! Hanna-piikaseni! Kiirehdi
+sieltä!
+
+HANNA (tulee keittiöstä). Se isäntä on niin kiireinen tällä kertaa.
+
+RUHALA. Niin on. Istutaan tähän. (Istuu sohvalle.) Hanna tuohon
+tuolille!
+
+HANNA (nauraa). No, niinkuin ripille.
+
+RUHALA. Asioista — oikeista asioista minä puhun miesten kanssa, mutta —
+Hanna on tässä perheessä niinkuin haka veräjässä — ja — ja —. (Äkkiä.)
+—Onko täällä kaikki oikeassa kunnossa?
+
+HANNA. Niin, en minä tiedä mitä lie tehtaalla —
+
+RUHALA. Ei Hannan tarvitsekaan sitä tietää. Siitä otan itse selvän.
+Mutta — entä Elma?
+
+HANNA. Minun tietääkseni ei ole mitään erikoista tapahtunut.
+
+RUHALA. Mutta hän ei ole kuten ennen. Milloin rauhaton — milloin
+ajattelevainen — yhtäkkiä iloinen — ja taas synkkä — mitä se on?
+
+HANNA. Hm! Se täytyy kai sanoa enolle — ja parempi kai on, ettei hänen
+tarvitse sitä itse tehdä.
+
+RUHALA (ankarasti). No, mitä?
+
+HANNA (hymyillen). No, no! Ei se niin kauheata ole. Maurin herra on
+kosinut Elmaa.
+
+RUHALA (hypähtää seisomaan). Soo! (Menee yli vasemmalle ja alkaa
+kävellä ylös ja alas.) Vai ei kauheata!? Onpa sitä vain siinä kerraksi.
+
+HANNA (nousee hämmästyneenä). Minä en ollenkaan ymmärrä isäntää. Maurin
+herra on paras mies, minkä olen nähnyt. Ja jos Elma hänet ottaa, tekee
+hän siinä hyvän valinnan.
+
+RUHALA (pysähtyy katsomaan Hannaa). Niinkö?
+
+HANNA. Aivan varmasti.
+
+RUHALA. Kun sinä sen sanot, niin voi siinä olla vähän perää —
+
+HANNA. Ei vähän. Se on kokonaan totta.
+
+RUHALA (miettii). Hm! Voihan hänellä olla joku hyväkin puoli, vaikka ei
+sitä uskoisi —
+
+HANNA (ihmetellen). Mitä herran tähden —?
+
+EINO (tulee ulkoa ja nähdessään Ruhalan jää hämmästyksestä seisomaan
+ovensuuhun). Tekö — täällä?
+
+RUHALA (Hannalle). Hyvä on! Hanna menee vain! Meillä on asioita —
+(Hanna katsoo pitkään kumpaakin ja menee hitaasti keittiöön.)
+
+RUHALA (katsoo Einoa). Sinä et minua odottanut?
+
+EINO. Hämmästyin todella. No, tervetuloa! (Menee tervehtimään.)
+
+RUHALA (pistää kädet taskuunsa ja kääntyy etualalle päin, nyökäyttäen
+päätänsä sivulle). Istu tuonne pöydän päähän, minä istun tähän. (Istuu
+pöydän vasemmalle puolen.)
+
+EINO. Minä kyllä — olisin — (Istuu.)
+
+RUHALA. Minä puhun. — Tulen suoraa päätä Helsingistä. Olin siellä
+raha-asioitten vuoksi. (Katsoo Einoa.) Olin Erämoision konttorissa —.
+(Eino nojaa otsan käteensä.) — Lainahommassani tuli puheeksi myös
+sitoumukseni. Sain kuulla siellä, että olen yksin mennyt sinulle
+takaukseen — yksin — viidenkymmenen tuhannen takaukseen, sinulle.
+
+EINO (toivottomana). Antakaa minun —
+
+RUHALA. Ymmärrätkö sinä? Minä muka olen kirjoittanut takaajaksi —
+kirjoittanut nimeni viidenkymmenen tuhannen paperiin —
+
+EINO. Minä tahtoisin —
+
+RUHALA. Sinä tiedät, että minä en ole siihen kirjoittanut.
+
+EINO. Puhukaa, jumalan tähden, vähän hiljemmin!
+
+RUHALA. Kuka sen on kirjoittanut?
+
+EINO (hiljaa). Minä.
+
+RUHALA. Niin, tietysti, kukapa muu, siis — nimenväärentäjä —
+
+EINO (lyyhistyy häpeästä). Niin.
+
+RUHALA (katsoo pitkään Einoa, nousee sitten hermostuneesti ja kävelee
+kädet selän takana). Herra jumala! Tällainen häväistys! Väärentäjä,
+kunniaton, roisto — lurjus —
+
+EINO (yhä onnettomampana). Niin.
+
+RUHALA. Mies, jota olen pitänyt kuin sukulaisena, kuin omana poikana —
+(Pysähtyy tuolinsa viereen.) — aivan kuin omana poikana! (Hiljaisemmalla
+ja moittivalla, ihmettelevällä äänellä.) Ja tämä mies, tämä sama
+rikollinen — hyvin tietäen tekonsa — tämä sitten vielä esiintyy
+kosijana, kosii Elmaa —
+
+EINO (tuskassa). Ooh!
+
+RUHALA. Aikoo syöstä onnettomuuteen viattoman naisen, kunniallisesta
+suvusta.
+
+EINO (kohottaen tuskasta väreilevät kasvonsa ja pudistaen päätään). En
+— en.
+
+RUHALA. Et?
+
+EINO (puhuu hyvin vaikeasti). En koskaan — Elmaa — onnettomuuteen —
+
+RUHALA. Etkö ehkä ole kosinut?
+
+EINO. Kyllä — mutta —
+
+RUHALA (kiivastuu). No, mikä mutta siinä sitten on?
+
+EINO (pyytävästi). Antaako eno — minun — nyt selittää?
+
+RUHALA (ivallisesti). Onko tässä vielä jotakin selittämistä?
+
+EINO. Saanko puhua?
+
+RUHALA. No?
+
+EINO. Minä lähetin teille kirjeen, jossa pyysin teitä takaukseen —
+
+RUHALA. Ja minä kielsin.
+
+EINO. Niin. Mutta minä olin nuori ja kokematon — ja asialla oli
+hengenhätä — ja minä olin varma, että te ette kiellä ja kun kotitaloni
+olisi silloin mennyt — niin en voinut odottaa teidän vastaustanne —
+vaan kirjoitin — ajattelin — onhan se sama jos — jos eno itse — tai minä
+— kun kuitenkin — oli selvää, että ette te — enempää kuin muutkaan —
+koskaan tulisi siitä kärsimään — ja minä niin kirjoitin.
+
+RUHALA. Ja todistajat?
+
+EINO. Todistajat eivät kysyneetkään, he vain todistivat —
+nimikirjoituksen.
+
+RUHALA. Ketkä?
+
+EINO. Toinen on jo kuollut — ja toinen on tehtaassa työssä, Varppeen
+Kustaa.
+
+RUHALA. Ja rahat sait Varvikolta?
+
+EINO. Niin.
+
+RUHALA. Ja otit hänet sitten isännöitsijäksi.
+
+EINO. Niin.
+
+RUHALA. Tiesikö hän nimenväärennyksen?
+
+EINO. Ei. Mutta minä aloin pelätä — alkoi onneton aika — tahdoin tehdä
+hänet ystäväkseni — tahdoin hiljaisuudessa maksaa lainan —
+
+RUHALA. Ja hiljaisuudessa naida rahaa —
+
+EINO (hypähtää ylös). En, jumalan nimessä, en —
+
+RUHALA. No, miten sitten?
+
+EINO (surumielisenä). Minä olen — nyt myynyt sukutaloni — ja maksanut
+tehtaan kassaan erään häviön, jonka olin aiheuttanut, ja — (ottaa
+lompakostaan pankkiosoituksen) — ja tässä on maksuosoitus Varvikon
+lainasta.
+
+RUHALA (ojentaa kätensä). Näytä!
+
+EINO (vie pöydän editse paperin Ruhalalle). Olen jo pyytänyt häneltä
+velkakirjaa. Hän tuo sen — tänne — ehkä aivan heti.
+
+RUHALA. Hm! (Antaa paperin takaisin.) No niin, tätä myöten —
+
+EINO (panee paperin taskuunsa). Sitten tästä ei jää jäljelle —
+(raskaasti) — muuta kuin itse teko.
+
+RUHALA. Teko — niin.
+
+EINO (menee istumaan entiselle paikalleen). Niin.
+
+RUHALA. Ja — sitten — eroo holhoojatoimestasi — heti.
+
+EINO. Lähetin jo kirjelmän holhouslautakunnalle.
+
+RUHALA. Hyvä on.
+
+EINO. Elmaa ei miellyttänyt, että minä holhoojana —
+
+RUHALA. Ei — tietysti — Elmaa ei miellytä, että enää puhutaan
+naimisesta.
+
+EINO (nousee nopeasti). Mitä?
+
+RUHALA. Ihmetyttääkö se sinua?
+
+EINO (kauhistuen). Oletteko jo sanonut hänelle?
+
+RUHALA (nousee). En. Mutta nyt menen sanomaan.
+
+EINO (rukoillen). Älkää — älkää — olkaa armollinen — antakaa minun
+ensin — antakaa minun itseni tehdä se — tehdä tämä tunnustus —
+ajatelkaa minun tunteitani — niin — ajatelkaa hänen hienotunteisuuttaan
+— ajatelkaa, miten hän loukkaantuisi, jos joku toinen —
+
+KUSTAA (tulee ulkoa). Hyvää päivää!
+
+EINO. No? Mitä Kustaa täältä?
+
+KUSTAA. On asiaa sille Ruhalan isännälle.
+
+RUHALA (menee perälle päin). Minulle? Kuka te olette?
+
+KUSTAA. Minä olen Varppeen Kustaa.
+
+RUHALA. Soo? — No, mitä te minusta?
+
+KUSTAA. Siitä velkakirjasta — ja nimestä minä puhuisin —
+
+EINO (pyytävästi). Eno!
+
+RUHALA. Myöhemmin — sitten illalla —
+
+KUSTAA. Mutta siinä oli väärennetty —
+
+RUHALA (kiivaasti). Kuulitteko, mies! Sitten illalla! Menkää nyt!
+Minulla ei ole aikaa. —
+
+KUSTAA (röyhkeästi ja hiljaa). Mutta minä tahdon palkkion — palkinnon
+tahdon, jos vielä olen vaiti —
+
+RUHALA (viekkaasti). Sen saatte — sitten — illalla. Kas niin — (menee
+Kustaata kohti) — menkää nyt!
+
+KUSTAA. Ettekö te edes tahdo kuulla —?
+
+RUHALA (kiivaasti). Tällä kertaa en mitään! (Nopeasti ja terävästi.)
+Mutta jos sitä ennen lörpöttelet muille, niin saat minun kanssani
+tekemistä.
+
+KUSTAA (kavalasti). Eikö isännöitsijällekään?
+
+EINO (koskee taskuunsa, jossa on pankkiosoitus). Tämä pitäisi —
+
+RUHALA (himokkaasti). Toimita se heti! (Hymyillen.) Ehkä meillä sentään
+on Kustaan kanssa jotakin tekemistä. Kustaa tulee minun kanssani tänne
+Hannan puolelle!
+
+KUSTAA. Minunkin mielestäni meillä on —
+
+RUHALA (avaa oven keittiöön). Mennäänpäs tänne!
+
+KUSTAA. Jahah! (Menee.)
+
+RUHALA (hiljaa). Ellet saa velkakirjaa Varvikolta, niin joudut linnaan.
+
+EINO (pyytäen). Ja ettehän kerro Elmalle? Antakaa minun, ja antaa hänen
+sitten päättää —
+
+RUHALA (kylmästi). Hänen päätöksensä on sama kuin minun — ja se on jo
+tehty, mutta puhu vain itse, kyllä käsken hänet. (Menee ovelle.)
+
+EINO (kauhistuen). Mikä päätös?
+
+RUHALA (kääntyy ovelle, katsoo Einoa). Etkö sitä arvaa! (Menee
+keittiöön.)
+
+EINO (seisoo hetken ihan liikkumatta, ojentaa sitten molemmat
+käsivartensa kohoksi nyrkkiin). Ooh! ooh! (Ottaa täysin kourin kiinni
+tukastaan; ilmaisten suurinta tuskaa.) Ooh! ooh! (Kävelee hurjana
+edestakaisin, pysähtyy kirjoituspöydän luona, ja kädet vaipuvat
+hervottomina alas, mutisee.) Niin'— niin — niin. (Avaa pöytälaatikon
+hitaasti ja veltosti, ottaa sieltä pistoolin ja pistää taskuunsa,
+kääntyy sitten keittiön oveen päin ja jää odottamaan.)
+
+ELMA (tulee keittiöstä). Eno sanoi, että —. (Huomaa Einon kalpeuden.)
+Herra siunatkoon — kuinka sinä olet kalpea! Oletko sairas?
+
+EINO (puhuu soinnuttomasti). En.
+
+ELMA. Tule nyt istumaan! Tänne! Istutko sohvaan?
+
+EINO. En. Ole hyvä ja istu! Minä tähän tuolille. (Istuvat.)
+
+ELMA. Onko jotakin tapahtunut?
+
+EINO. On — paljon on tapahtunut, ja siitä minun pitäisi sinulle kertoa.
+
+ELMA. No, mutta eihän senjälkeen — vastahan me juuri tapasimme. —
+Enonko kanssa?
+
+EINO. Kyllä hänenkin — mutta jo aikaisemmin. Minulla on sinulle paljon
+puhumista.
+
+ELMA (herttaisesti). Puhu vain! Kyllä minä kuuntelen.
+
+EINO. Minun pitäisi alkaa aivan lapsuudestani —
+
+ELMA (hymyillen). Tunnenhan minä sinut jo koulupojasta asti.
+
+EINO. Mutta sinä et tunne juuri niitä piirteitä, jotka — et tunne sitä
+puolta, joka sinulle selvittäisi — (Vähän elävämmin.) Luuletko, että
+minä olen koskaan rakastanut kotitilaani?
+
+ELMA. Sen tiedän ja olen nähnyt niin kymmeniä kertoja, ettei mikään
+paikka maailmassa ole sinulle ollut sen veroinen.
+
+EINO. Niin — juuri niin! Mutta sekään ei riitä. En tiedä — onko se ollut
+sairaloista vai tervettä, mutta se on ollut minulle niin paljon, että
+minun mielestäni — se oli olemassa vain minua varten — ja minä sitä
+varten. Me olimme vain yksi käsite. Tuskin emä on koskaan polkastansa
+vaalinut hellemmin, mustasukkaisemmin — tai intohimoisemmin.
+(Alakuloisesti.) Ja tämä kaikki — minun elinehtoni silloin — minun
+elämäni kaikkeus — oli kerran luisua pois.
+
+ELMA. Minä tiedän.
+
+EINO. Mutta tiedätkö, että — jos näin voimakkaasti on kiintynyt —
+näin koko olemuksellaan kiintynyt — niin hädän hetkenä on valmis
+puolustamaan kaikilla aseilla.
+
+ELMA (innostuneena). Kyllä — kyllä!
+
+EINO. Vaikkapa väärilläkin.
+
+ELMA. Luulen senkin ymmärtäväni.
+
+EINO (ottaa Elman käden). Kiitos! (Synkästi.) Nyt alkaa kertomus.
+(Heidän takanaan pannaan lukittuun oveen avain ja ovi avataan.)
+
+ELMA. Siunatkoon!
+
+EINO (hypähtää ylös): Mitä tämä on?
+
+ELMA (juoksee sohvalta vastakkaiselle puolelle). Mitä nyt?
+
+ILMARI (tulee sisään lukitusta ovesta). Anteeksi. (Ivallisesti.) Käytin
+suorinta tietä.
+
+ELMA (suuttuneena). Kuinka te uskallatte?
+
+EINO. Tämähän on rauhan häiritsemistä!
+
+ELMA. Kuinka te julkeatte siitä kulkea?
+
+ILMARI. Tärkeät asiat — (ivallisesti hymyillen Einolle) — erittäin
+tärkeät. Eikö niin?
+
+EINO (hämillään). Niin kyllä, mutta —
+
+ILMARI. Minä en mitenkään ole tahtonut loukata Elma-neitiä. Mutta
+minä luulin, että Eino oli täällä yksin ja odotti minua — pitkästyi
+odottamaan — tarkoitan.
+
+ELMA. Oletko odottanut? Onko teillä —
+
+EINO. On — pieni hetki vain. Tehkäämme se niin lyhyeksi kuin suinkin.
+Anna anteeksi, Elma, sällitkö meidän —!
+
+ELMA. Kyllä tietysti, mutta —
+
+ILMARI (hyvin kohteliaasti). Minäkin pyydän.
+
+ELMA (katsoo pitkään Ilmaria). Kyllä. (Menee kamariin vasemmalle.)
+
+EINO (menee vasemmalle puolen pöytää). No — kiirehditään!
+(Ottaa pankkiosoituksen). Tässä on maksuosoitus koko summalle —
+viidellekymmenelle tuhannelle — ja koroille — tähän päivään asti, katso
+itse — aivan tarkalleen laskettuina — ole hyvä. (Ojentaa paperin.)
+
+ILMARI (liikahtamatta). En epäile — olethan rehellinen mies — et ole
+lurjus, kuten minusta sanoit.
+
+EINO (hermostuen). Se oli aivan toisessa yhteydessä — ja toinen asia —
+mitä sitä tähän? Onko sinulla velkakirja?
+
+ILMARI. Ei.
+
+EINO (hämmästyen). Ei?
+
+ILMARI. Ei ole.
+
+EINO. Miksi ei? Lupasit tuoda, ja minä tahdon sen nyt lunastaa —
+
+ILMARI. Mutta minulla ei sitä nyt ole.
+
+EINO. Missä se on?
+
+ILMARI. Minä en anna sitä.
+
+EINO (suunniltaan). Et anna? Minkätähden et?
+
+ILMARI. Se ei ole ihan oikea velkakirja.
+
+EINO (melkein tukehtuen). Ei ole — oikea?
+
+ILMARI. Siinä on takaajan nimi väärennetty.
+
+EINO (ottaa kiinni tuolista). Väärennetty —
+
+ILMARI. Niin, sinä olet sen väärentänyt.
+
+EINO (huohottaen). Kustaako kertoi?
+
+ILMARI (hymyillen ivallisesti). Ei, minä tiesin sen jo silloin, kun sen
+sain.
+
+EINO (kuiskaten käheästi). Ja kuitenkin otit sen!
+
+ILMARI. Otin.
+
+EINO. Mitä varten?
+
+ILMARI (nauraa). Minua huvitti.
+
+EINO (kähisten). Sinua huvitti! Sinua huvitti saattaa minulle vahinkoa.
+Sinua huvitti sitoa minun käteni — sinua huvitti saada yli-ote. —
+Kaiken sen tiedän — mutta minkätähden, sano se — minkätähden?
+
+ILMARI (kohauttaen olkapäitään). Eikö huvittaminen riitä.
+
+EINO. Ei — ei konnantöihin.
+
+ILMARI (ivallisesti). Ehkä ei — sinähän sen tiedät.
+
+EINO (iskee tuolin lattiaan). Roisto!
+
+ILMARI (kylmästi). Minä pyydän — ei mitään arvonimiä! Sinä jakelet
+niitä liian auliisti. Säästä joku itseäsikin varten!
+
+EINO. Syy! Sano syy!
+
+ILMARI. Olin ennen käynyt tehtaalla — näin ja oivalsin kaikki
+mahdollisuudet täällä. Tiesin, että voisin hoitaa näitä laitoksia
+paremmin kuin sinä. Tahdoin vakiinnuttaa asemaani, kun kerran —
+(hymyillen) — kun kerran —
+
+EINO. Mitä?
+
+ILMARI. — tarjosit minulle niin erinomaisen tilaisuuden — (terävästi
+katsoen Einoon) — sillä — enhän mitään sinulta pyytänyt — enhän?
+
+EINO. Et — et. (Pyyhkien otsaansa.) No, ja — mitä olet nyt sitten
+voittanut?
+
+ILMARI. Kaikki.
+
+EINO (hermostuen). Sana! Tyhjä sana! Sisältää kaikki eikä mitään!
+Mainitse päämäärä, jonka olet saavuttanut, niin — saamme punnita —
+painaako se yhtä paljon kuin tämä — tämä — konnantyö.
+
+ILMARI (lyö nyrkkinsä pöytään). Roisto! — voisin minäkin sanoa.
+
+EINO (rukoillen). Sinä et tunne syitä — et olosuhteita — et
+vaikuttimia — et tunne mitään — et tahdo tuntea mitään — mikä vaikutti
+minuun — eikä sinun tarvitsekaan — ei ollenkaan. — Ole armelias —
+tässä on — ota rahasi korkoineen — ota — ja anna minulle velkakirja
+— ja jos tahdot ylimääräistä korvausta, niin — niin sano vain.
+
+ILMARI (tekee ehkäisevän liikkeen kädellään). Maltahan!
+
+EINO (henkeänsä pidättäen). No?
+
+ILMARI (kavalasti). Sinä olet rakastunut?
+
+EINO (lämpimästi, aivan kuin oljenkorteen tarttuen). Niin — minä olen
+rakastunut — minä olen — ajattelehan nyt — ja ole inhimillinen — ole
+armelias — minä rukoilen sinua — minä rakastan, minä jumaloin —
+
+ILMASI. Elmaa?
+
+EINO. Niin, tietysti — ajattelehan — ihaninta naista, minkä jumala on
+luonut — ja sinä olet näin säälimätön, vaikka — vaikka minä rakastan
+häntä — rakastan kaikesta —
+
+ILMARI (kylmästi). Niin minäkin — ja olen kosinut häntä.
+
+EINO (jää tuijottamaan Ilmaria). Sinä?
+
+ILMARI. Niin — minä. (Äänettömyys.)
+
+EINO (soinnuttomalla äänellä). Sinä et siis — anna velkakirjaa?
+
+ILMARI. En.
+
+EINO (mielipuolisesti). Mutta minä otan sen sinulta — otan väkisin —
+vaikka — minun pitäisi — sinut ampua.
+
+ILMARI (panee kädet ristiin rinnallensa). Turha vaiva! Silloin
+joutuisit vankilaan kahdenkertaisesta syystä.
+
+EINO (aivan kuin houreessa). Eno myöntää — kyllä eno myöntää, kun
+pyydän —
+
+ILMARI. Myöhäistä! Hän paljasti asian jo Erämoisiossa, ja Kustaa
+todistaa. Nimismies on kohta täällä. Olen kutsunut hänet tänne
+puhelimella.
+
+EINO (vaipuu tuolille aivan herpautuneena). Lopussa — kaikki — lopussa!
+(Hengittää raskaasti.) Ja jos teet kaiken tämän rakkaudesta — yhtä
+suuresta rakkaudesta — kuin — mistä — ehkä minä — olisin tehnyt — ja
+olen tehnyt — suuren rikoksen, niin — niin — jumala sinulle suokoon
+anteeksi! (Nousee vaivaloisesti.) Minä en sano sinua roistoksi enkä
+konnaksi, sillä — sillä — (horjuen) — näin voi tehdä — ainoastaan —
+ystävä. (Menee hoiperrellen oikeanpuoliseen, lukittuun huoneeseen ja
+sulkee oven. Ilmari seisoo liikkumatta, nostaa vasemman, käden ylös
+ja sivelee otsaansa.)
+
+ELMA (syöksyy sisään hurjana ja puhuu aivan kuin hampaitten välitse).
+Kurja, kehno raukka — elukka, peto!
+
+ILMARI (sävähtäen). No, mutta Elma-neiti!
+
+ELMA. Vaiti — konna! Minä kuulin kaikki — minä ymmärrän kaikki.
+(Heittää Ilmarin rypistyneen kirjeen.) Olen lukenut tuon roistokirjeesi
+— (Kuuluu laukaus huoneesta, minne Eino meni. Elma parkaisee.) Herra
+jumala! (Syöksyy sisään oikealle.) Eino! Rakas Eino!
+
+ILMARI (kauhistuen). Ampuiko hän?
+
+ELMA (kamarissa). Oi — jumala meitä armahtakoon! Rakas, rakas Eino!
+
+ILMARI (menee lähelle ovea, mutta ei sisään). Mitenkä on?
+
+ELMA. Oma armas rakastettuni! Oi, Eino — Eino kallis!
+
+ILMARI (huutaa räikeästi, menemättä sisään). Mitenkä on?
+
+ELMA (syöksyy raivoisana ovelle). Ooh! Sinä! (Juoksee kirjoituspöydän
+luo, ottaa sieltä pistoolin, piilottaa sen selkänsä taa ja menee
+keskipöydän vasemmalta puolella etualalle.) Mene sisään! (Hurjana kuin
+mielipuoli.) Mene sisään katsomaan!
+
+ILMARI (tahdottomana). Kyllä — kyllä. (Menee sisään.)
+
+ELMA (astuu lähelle ovea). Katso taaksesi — murhaaja!
+
+ILMARI (kamarissa). Mitä nyt? Pistooli! Elma! Mitä tämä on?
+
+ELMA. Tämä on — kuolleen tervehdys — (laukaisten) — ja tuomio! (Heittää
+pistoolin kamariin.)
+
+KAIKKI MUUT (syöksyvät keittiöstä). Mitä? Mitä nyt? Jumalan nimessä!
+Mitä on tapahtunut? (Ruhala ja Toivo menevät kamariin. Elma horjuu
+vasemmalle, nojaten pöytään.)
+
+RUHALA (kamarissa). Molemmat kuolleet!
+
+HANNA (lankee polvilleen). Herra armahda!
+
+ALLI. Molemmat!
+
+RUHALA (tulee kamarista). Molemmat!
+
+TOIVO (tulee kamarista ja menee Allin luo). Kaikkivaltias jumala!
+
+RUHALA (matalasti ja synkästi Elmalle). Kaksintaisteluko?
+
+ELMA (tuskin voiden seistä). Niin — kaksintaistelu.
+
+    Väliverho.
+
+
+
+
+
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 76053 ***