NormalizeHEADmain

5 files changed, 17 insertions, 6584 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..1f53ec0
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #66879 (https://www.gutenberg.org/ebooks/66879)
diff --git a/old/66879-0.txt b/old/66879-0.txt
deleted file mode 100644
index bb82cd4..0000000
--- a/old/66879-0.txt
+++ /dev/null
@@ -1,6584 +0,0 @@
-The Project Gutenberg eBook of "Susi", by Stanley J. Weyman
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
-whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
-of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at
-www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you
-will have to check the laws of the country where you are located before
-using this eBook.
-
-Title: "Susi"
-       Historiallinen romaani Perttuliyön ajalta
-
-Author: Stanley J. Weyman
-
-Release Date: December 4, 2021 [eBook #66879]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: UTF-8
-
-Produced by: Tapio Riikonen
-
-*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK "SUSI" ***
-
-
-
-
-"SUSI"
-
-Historiallinen romaani Perttuliyön ajalta
-
-
-Kirj.
-
-STANLEY J. WEYMAN
-
-
-
-Suomentanut
-
-Teuvo Pakkala
-
-
-
-
-
-Helsingissä,
-Suomal. Kirjallis. Seura,
-1898.
-
-
-
-
-
-
-SISÄLLYS:
-
- 1. Susi tulee.
- 2. Vidamen uhkaus.
- 3. Matka Parisiin.
- 4. Satimessa.
- 5. Pappi ja nainen.
- 6. Rouvan säikähdys.
- 7. Nuori vaeltava ritari.
- 8. Aamurukous Parisissa.
- 9. Erasmuksen pää.
-10. Hau, Hau Huguenots!
-11. Surun yö.
-12. Riemuisa aamu.
-
-
-
-
-ENSIMMÄINEN LUKU.
-
-Susi tulee.
-
-
-Minulla oli sittemmin niin paljo aihetta muistelemaan sen iltapäivän
-tapauksia, että minä vielä nytkin olen kuulevinani Catherinen äänen
-kaikuvan korvissani. Minä painan silmäni umpeen ja näen, mitä näin
-silloin, monia vuosia sitten -- sinisen kesätaivaan ja linnantornin
-harmajan kulman, tornin päällä villavan pilven, joka väikkyi kuin savu.
-Enempää en nähnyt, sillä makasin selälläni, kädet pään alla. Molemmat
-veljeni, Marie ja Croisette, makasivat samassa asemassa muutamien
-sylien päässä minusta penkereellä, ja Catherine istui tuolilla, jonka
-Gil oli hänelle tuonut. Silloin oli toinen torstai elokuuta, ja oli
-hyvin kuuma. Naakatkin olivat ääneti. Katsellessani miten pilvi oli
-muuttunut pitemmäksi ja ohuemmaksi, olin melkein vaipunut
-unenhorrokseen, kun Croisette, joka ei välittänyt kuumuudesta enemmän
-kuin sisilisko, terävästi kysyi:
-
-"Neiti, minkä vuoksi niin yhtämittaa katselette Cahorsin tielle?"
-
-Minä en ollut sitä huomannut. Vaan minä hämmästyin, kun Croisette niin
-terävästi kysyi, ja käännyin katsomaan Catherinea. Hän punastui,
-silmänsä täyttyivät kyyneleillä, ja hän katsoi meihin niin pyytävästi
-Ja me, kolme veljestä, nousimme istumaan käsiemme varaan ja katselimme
-häneen kuin kolme koiranpenikkaa. Syntyi pitkä äänettömyys. Sitte hän
-meille sanoi aivan suoraan:
-
-"Pojat, minä aijon mennä naimisiin herra de Pavannesin kanssa."
-
-Minä keikahdin selälleni maahan ja ojensin käteni. "Oo, neiti!" lausuin
-nuhtelevasti.
-
-"Oo, neiti!" huudahti Marie, keikahti selälleen, ojensi kätensä ja
-oihki. Hän oli hyvä ja tottelevainen veli.
-
-Croisette myöskin huuti: "Oo, neiti!" Vaan hän oli aina hassunkurinen
-tavallaan. Hän vaipui selälleen maahan, huiski käsillään ja kiljui kuin
-porsas. Vaan hän oli samalla valpas ja neuvokas. Hän ensimmäiseksi
-huomasi velvollisuutemme, ja hän astui lakki kädessä Catherinen eteen,
-joka istui siinä puoleksi vihoissaan toiseksi hämillään. Ja vähän
-punastuen Croisette sanoi:
-
-"Neiti de Caylus, serkkumme, me toivomme teille iloa ja pitkää ikää; me
-olemme kuuliaisia palvelijoitanne ja tahdomme olla herra de Pavannesin
-hyviä ystäviä ja auttaa häntä kaikissa vaikeuksissa, niin kuin --"
-
-Vaan tämä jo oli minusta liikaa. "Ei niin kiirettä, S:t Croix de
-Caylus", sanoin minä työntäessäni veljeni syrjään -- hän näet aina
-koetti ehättää ennen minua -- ja astuin hänen sijalleen. Sitten tein
-niin kauniin kumarruksen kuin suinkin osasin ja aloin:
-
-"Neiti, me toivotamme teille onnea ja pitkää ikää; me olemme kuuliaisia
-palvelijoitanne ja tahdomme olla herra de Pavannesin hyviä ystäviä ja
-auttaa häntä kaikissa vaikeuksissa, niin kuin -- niin kuin --"
-
-"Niin kuin suvun nuorimpain tulee", lisäsi Croisette lempeästi.
-
-"Niin kuin suvun nuorimpain tulee", toistin minä. Ja sen jälkeen
-Catherine nousi seisomaan ja niijasi syvään minulle, ja me veljekset
-suutelimme hänen kättään järjestyksen mukaan, ensin minä ja viimeiseksi
-Croisette, niin kuin pitikin. Sitten Catherine peitti nenäliinalla
-kasvonsa -- hän nimittäin itki -- ja me veljekset istahdimme
-turkkilaisten tapaan sille kohtaa kuin seisoimme silloin, ja sanoimme
-lauhkealla äänellä: "Oo, Kit!"
-
-Vaan Croisetella oli heti jotakin lisätä: "Mitäs sanoo susi?" kuiskasi
-hän minulle.
-
-"Niin, tosiaankin!" huudahdin minä suuriäänisesti. Siihen saakka olin
-ajatellut ainoastaan itseäni; vaan nyt ajatukseni saivat aivan toisen
-suunnan. "Mitäs sanoo siitä vidame, Kit?" [vidame oli ennen aikaan
-Ranskan hiippakunnan maallikkopäämies]
-
-Catherine otti nenäliinan silmiltään ja kävi niin kalpeaksi, että minä
-olin hyvin pahoillani, että olinkin ollenkaan siitä huomauttanut --
-puhumattakaan siitä, että Croisette töykkäsi minua.
-
-"Onko herra de Bezers kotona?" kysyi Catherine.
-
-"On", vastasi Croisette. "Hän tuli eilen illalla kotia S:t Antoninista,
-aivan pieni sotilasseura mukanaan."
-
-Tämä uutinen näytti hälventävän Catherinen levottomuutta, vaikka minä
-olin luullut toisin. Arvelen, että hän olikin levoton enemmän Louis de
-Pavannesin kuin itsensä vuoksi. Ja olihan se muuten ihan
-luonnollistakin, sillä ei edes "sudella" olisi ollut sydäntä tehdä
-pahaa serkullemme. Hänen siro, notkea vartalonsa, kalpea, soikea
-muotonsa ja kauniit, ruskeat silmänsä, miellyttävä äänensä ja
-hyväsydämmisyytensä käsittivät mielestämme kaiken, mikä oli oikeaa
-naisellisuutta. Sitä hetkeä, jolloin emme olisi olleet rakastuneita
-häneen ei muistanut yksikään meistä veljeksistä, eipä edes Croisette,
-joka oli nuorin -- hän oli seitsemäntoistavuotias ja vuotta nuorempi
-kuin Marie ja minä, me nimittäin olimme kaksoiset.
-
-Vaan antakaahan kun kerron, miten me neljä, joiden yhteenlaskettu ikä
-ei ollut seitsemääkymmentä vuotta enempi, oleskelimme ja makailimme
-tuolla tavoin penkereellä tänä hiljaisena ja juhlallisena päivänä. Se
-oli kesällä 1572. Aivan äskettäin oli tehty suuri rauha katolilaisten
-ja hugenottien välillä, jota rauhaa oli muutamien päivien perästä
-vietettävä ja, niin kuin useimmat ranskalaiset toivoivat, vahvistettava
-Henrik Navarralaisen ja kuninkaan sisaren Marguerite Valoisin
-avioliitolla. Vicomte de Caylus [vicomte entiseen aikaan Ranskassa
-maakunnan tuomari], Catherinen isä ja meidän holhojamme, oli muuan
-niitä läänitysherroja, jotka olivat valitut olemaan läsnä rauhan
-teossa, mihin toimeen hän olikin hyvin sovelias, kun kumpikin puolue
-piti häntä suuressa arvossa -- hän oli katolilainen, vaan ei
-kiihkoilija. Hän oli sen vuoksi kahta viikkoa ennemmin lähtenyt
-provinssiinsa Bayonneen. Useimmat naapureistamme Quercyssä olivat niin
-ikään poissa kotoaan, lähteneet Parisiin toisen tai toisen puolueen
-edustajan kuninkaallisiin häihin. Ja me nuorukaiset, jotka emme
-vähimmälläkään tavalla välittäneet Catherinen hyväsydämmisestä,
-uneliaasta seuranaisesta rouva Claudesta, käytimme siis parhaalla
-tavalla hyväksemme vapauttamme ja vietimme rauhaa omalla tavallamme.
-
-Me olimme maaseutulaisia. Kukaan meistä ei ollut käynyt Paun
-kaupungissa, vielä vähemmän Parisissa. Vicomtella oli nuorison
-kasvatuksesta ankarammat mielipiteet kuin siihen aikaan oli tavallista;
-ja vaikka me olimme oppineet ratsastamaan ja ampumaan, käyttelemään
-miekkaamme ja heittämään haukkamme lentoon sekä kirjoittamaan ja
-lukemaan, niin me kuitenkin tunsimme maailmaa yhtä vähän kuin itse
-Catherine, yhtä vähän hovielämän huveista ja paheista, vaan emme
-kymmenettä osaa siitä mitä hän tiesi käytöstavoista ja hienosta
-seurustelusta. Hän oli kuitenkin opettanut meitä tanssimaan ja
-kauniisti kumartamaan. Hänen läheisyytensä oli sievistyttävästi
-vaikuttanut tapoihimme; ja viime aikoina oli meillä ollut paljo hyötyä
-seurustelustamme Louis de Pavannesin kanssa, joka oli hugenotti ja
-Moncontourin luona joutunut vicomte de Caylusin vangiksi. Me emme siis
-olleet sivistymättömiä maantolloja.
-
-Vaan me olimme ujoja. Vieraista emme pitäneet ja me pakoilimme niitä.
-Ja kun, meidän siinä maatessamme ja pahoillessamme Kitin surullisen
-ilmoituksen johdosta, vanha Gil yhtäkkiä ilmestyi ja synkällä äänellään
-sanoi: "Herra vidame de Bezers haluaa tulla tervehtimään neitiä", niin
-meidät valtasi kauhistus, se minun täytyy tunnustaa.
-
-Me syöksyimme kiireellä ylös ja mutisimme: "Susi!"
-
-Tie Caylusiin on kaivettu maahan kohoten portailta penkereelle, jota
-pitkin on matala muuri estämässä kulkijoita putoamasta mainitulle
-tielle. Gil oli ilmoittanut uutisen ennen kuin vieras oli tullut
-näkyviin, niin että meille jäi kuitenkin silmänräpäys aikaa. Croisette
-syöksyi linnanportille aikoen linnaan, vaan hän ei päässyt ajoissa
-perille, ja kyyristyi muutaman patsaan taakse. Siellä hän sitten seisoi
-sormi suussa. Minä joskus olen hyvin hidas liikkeissäni, ja Marie
-odotti minua, niin että me tuskin olimme päässeet jaloillemme, arkoina
-ja neuvottomina, kun vidamen musta varjo jo ylti Catherinen jalkoihin.
-
-"Neiti!" sanoi hän astuessaan Catherinen eteen ja kumartuessaan
-suutelemaan hänen kapeaa hienohipeäistä kättään, arvokkaasti, mikä oli
-hänelle omituista. "Minä tulin viime yönnä Toulousesta ja lähden
-aamulla Parisiin. Minä olen täällä vain levännyt ja puhdistellut
-matkatomun, tullakseni -- ahaa!"
-
-Hän näytti nyt vasta huomaavan meidät, keskeytti huolimattomasti
-alotetun kohteliaisuuslauseensa, ojentausi suoraksi ja tervehti meitä.
-"Kas vain", jatkoi hän ääneen, "kaksi Caylustyttöä, ja molemmat ihan
-käsityöttä, jos en erehdy. Minkä vuoksi, neiti, ette pane heitä
-kehräämään?" ja hän katseli meitä, huulillaan tuo hymy, josta hän
-muiden ominaisuuksiensa ohessa oli niin kuuluisa.
-
-Croisette vääristeli kauheasti hänen selkänsä takana. Me katsoimme
-häneen vihasesti, vaan emme tavanneet mitään sopivaa vastausta.
-
-"Minusta näyttää, että punastuitte!" jatkoi hän leikillisesti -- se
-mokompi leikitteli meidän kanssamme kuin kissa hiiren kanssa! --
-"Teillä ehkä käy arvollenne, kun minä käskin neidin panna teidät
-kehräämään? Minä puolestani mielellänikin istuisin rukin ääreen, jos
-vain neiti käskisi minua, ja olisin ylen onnellinen."
-
-"Me emme ole mitään tyttöjä!" pääsi minulta suusta, ja minä sanoin sen
-vapisevalla äänellä ja posket kuumina. "Ette kai olisi, herra vidame,
-sanonut risti-isäämme, Anne de Montmorencya tytöksi?" Me kyllä
-keskenämme laskimme pilaa siitä, että meillä kaikilla oli tytönnimi,
-vaan olimme kuitenkin siksi nuoria vielä, että olimme hyvin
-arkatuntoisia tässä suhteessa.
-
-Vidame kohautti olkapäitään. Ja miten pieniltä tunnuimme, kun hän siinä
-seisoi penkereellämme! "Herra de Montmorency oli mies", sanoi hän
-halveksivasti. "Herra Anne de Caylus on --"
-
-Ja tuo paholainen käänsi aivan tyynesti meille selkänsä ja istahti
-muurille, lähelle Catherinen tuolia. Me huomasimme selvään, että hän ei
-pitänyt meitä saman arvoisina -- että me olimme joutuneet kokonaan
-hänen huomiostaan. Samassa rouva Claude tulla vyöryskeli pengertä, ja
-hänen jälessään Gil kantaen tuolia. Ja me -- niin me hiivimme pois
-toiseen päähän pengertä, jonne istuimme ja vihoissamme mulkoilimme
-rauhan häiritsijää.
-
-Vaan miten uskalsimme mulkoilla? Vielä tänäänkin vapisen ajatellessani
-sitä, Vidame oli kookas ja uljaannäköinen, niin suuri, että
-suippopartansa -- joka oli siihen aikaan muotina hovissa -- antoi
-hänelle jonkunmoisen miehuuttomuuden ilmeen: harmaissa silmissään oli
-onnettomuutta uhkaava välke, käytöksensä ylpeä, äänensä käskevä, joka
-ei suvainnut mitään vastaväitöksiä -- kaikki tämä yhteensä oli niin
-vaikuttavaa, että se sai ylhäiset horjumaan ja vähäpätöiset ryömimään.
-Ja sitten hänen maineensa! Vaikka me tunsimme varsin vähän maailman
-pahuutta, niin kaiken sen yhteydessä, jota olimme kuulleet, oli hänen
-nimensä. Me olimme kuulleet hänestä puhuttavan kaksintaistelijana,
-riitapukarina, miehenä, joka ei häikäillyt käyttää palkatuita
-salamurhaajia. Jarnacissa hän oli viimeisenä lähtenyt
-teurastushuoneesta. Kansa sanoi häntä julmaksi ja kostonhimoiseksi
-näihinkin aikoihin -- jotka Jumalan kiitos ovat menneitä -- ja hänen
-nimeään kuiskailtiin, kun oli puhetta murhista ja ryöväyksistä.
-Tavallisesti hänestä sanottiin, että hän ei pelännyt Guiseä eikä
-punastunut pyhän neitsyeen edessä.
-
-Sellainen oli vieraamme ja naapurimme, Raoul de Mar, vidame de Bezers.
-Kun hän istui siinä penkereen muurilla ja vuoroin katsoi syrjäsilmällä
-meitä, vuoroon lausui jonkun kohteliaisuuden Catherinelle, niin minä
-vertasin häntä suureen kissaan, jolle perhonen tietämättään näyttelee
-kauneuttaan. Catherine raukka! Epäilemättä hänellä oli syytä
-levottomuuteensa, ja enemmän kuin silloin voin aavistaakaan. Sillä hän
-näytti aivan kuin menettäneen puhekykynsä. Hän sammalsi ja vastaili
-hyvin hajanaisesti, ja kun rouva Claude oli kuuro ja tylsä, ja me pojat
-hyvin arkautuneet nolauksesta, jonka olimme saaneet, niin puhelu kävi
-hyvin kankeasti. Vidame ei myöskään näin kuumana päivänä näyttänyt
-tahtovan vaivautua.
-
-Oli muuan tällainen äänettömyyden hetkiä ja kaikkein pisimpiä, kun
-huomasin hänen katsovan minua, ja minä vavahdin, Minä kerrassaan
-vapisin. Vidamen silmissä oli ilme, jota en koskaan ennen ollut nähnyt.
-Se oli jotakin melkein kuin tuskaa. Hänen katseensa kulkeutui sitten
-hitaasti Marieen ja näytti hiljaisuudessa tekevän hänelle kysymyksen.
-Sitten se taas siirtyi Catherineen ja pysähtyi häneen.
-
-Vaan nyt joku seikka, joko sitten onnettomasta sattumuksesta tai
-sallimuksen ohjauksesta, oli vetänyt Catherinen huomion kokonaan
-toisaalle. Hän ei tiennyt mitään vidamen katseesta, joka oli
-kiinnitetty häneen. Hän tuijotti vain yhtämittaa eteensä kauas
-pohjoiseen päin. Hänen poskilleen oli noussut puna, huulensa olivat
-auvenneet ja rintansa kohoili kiivaasti.
-
-Vidamen kasvot synkistyivät vielä enemmän. Hitaasti hän käänsi silmänsä
-Catherinesta ja katseli sitten pohjoiseen hänkin.
-
-Cayluslinna on vuorella keskellä kapeaa laaksoa, jolla on sama nimi.
-Kaupunki on niin kiinni vuoren penkereissä, että minä poikasena jaksoin
-heittää kiven yli kaikkien talojen. Penkereeltä näkee koko laakson sekä
-sen poikki kulkevan maantien. Catherinen katse oli kiinnitettynä
-näköpiirin pohjoisimpaan reunaan, jossa Cahorsin tie lähtee
-laskeutumaan ylämaasta. Koko jälkeenpuolenpäivää hän oli istunut
-sinnepäin katselemassa.
-
-Minäkin silmäsin sinne. Yksinäinen ratsastaja näkyi laskeutuvan jyrkkää
-polkua, joka laskeusi vuorilta.
-
-"Neiti!" huudahti vidame äkkiä. Me kaikki katsahdimme häneen. Hänen
-äänensä karkotti kaikki veret Kitin poskilta. Siinä oli jotakin
-sellaista, jota Kit ei eläissään ollut kuullut ihmisäänessä -- jotakin,
-joka oli kuin isku vasten kasvoja. "Te neiti odotatte uutisia
-Cahorsista, rakastetultanne", sanoi hän ivallisesti. "Minulla on kunnia
-onnitella herra de Pavannesia tekemänsä valloituksen johdosta."
-
-Vidame oli arvannut! Kun hänen sanansa, jotka minua korvissani soivat
-soimaukselta, olivat keskeyttäneet unteloisen äänettömyyden, syöksyin
-minä ylös säikähtyneenä ja katkeroittuneena, vaan samalla hämmästyneenä
-hänen tarkkanäköisyydestään ja terävästä käsityksestään. Hän varmaan
-oli tuon pitkän matkan päästä erottanut Pavannesin vaakunan. "Herra
-Vidame", sanoin minä suutuksissani -- Catherine oli kalpea ja äänetön
--- "herra vidame --", vaan siinä minä aloin sammaltaa ja kävin lopulta
-aivan äänettömäksi. Sillä hänen takanaan minä näin Croisetten, eikä
-tämä antanut minulle minkäänlaista kehoittavaa tai apua lupaavaa
-merkkiä.
-
-Niin seisoimme hetken aikaa vastatusten, toisena kokematon poika,
-toisena maailman mies, vastatusten nuorukainen ja julmuri. Vidame
-kumarsi sitten minulle aivan oudolla tavalla. "Herra Anne de Caylus
-haluaa esiintyä herra de Pavannesin puolesta, niinkö?" kysyi hän
-mielistelevästi, niin ivallisen mielistelevästi.
-
-Minä ymmärsin mitä hän tarkoitti. Vaan minä tunsin, että minun pitää
-vastata. "En herra de Pavannesin, vaan serkkuni puolesta."
-Ja minä kumarsin. "Minulla on kunnia hänen puolestaan kiittää
-onnentoivotuksestanne, herra vidame. Catherinea ilahduttaa, että lähin
-naapurimme on vieraista ensimmäinen, joka saa toivottaa onnea hänelle.
-Te olette oikein arvannut otaksuessanne, että Catherine pian antaa
-kätensä herra de Pavannesille."
-
-Minä otaksuin -- sillä näin jättiläisen kasvoilla värin muuttuvan ja
-huulten tärisevän, kun minä puhuin -- että hän oli vain arvaillut.
-Jonkun sekunnin aikaa paholainen näytti tuijottavan hänen silmistään,
-ja hän katseli minua ja Marieta samalla tavalla kuin peto katselee
-vartijaansa. Vaan kuitenkin hän säilytti kohteliaan tapansa. "Neiti
-tahtoo, että minä onnittelisin?" sanoi hän verkalleen ja näytti kuin
-hän vaivoin olisi saanut sanat suustansa. "No niin, minä kyllä
-onnittelen sitte tuona suurena päivänä. Minä totisesti en sitä
-laiminlyö. Vaan tätä nykyä ovat ajat huolestuttavia. Ja neidin sulhanen
-on luullakseni hugenotti ja on mennyt Parisiin. Parisi -- niin, Parisin
-ilma ei liene terveellinen hugenoteille, niin olen kuullut sanottavan."
-
-Minä näin Catherinen vapisevan, ja hän oli pyörtyä. Vihani voitti
-pelkoni, ja mieleni kuohahti. "Herra de Pavannes kyllä voi aina
-suoriutua, olkaa huoleti siitä", sanoin ylpeästi.
-
-"Ehkä", vastasi Bezers äänellä, joka oli kuin kahta terästä olisi
-hangattu vastakkain. "Vaan kaikissa tapauksissa se päivä on oleva
-muistorikas päivä neidille. Sitä päivää, jolloin hän ottaa vastaan
-ensimmäisiä onnentoivotuksia, muistaa hän niin kauan kuin elää! Sen
-minä takaan, herra Anne", sanoi hän ja katseli naurusuin meitä vuoroon
-kutakin, jolloin silmänsä näyttivät entistään vainuavammilta. "Neiti
-muistaa sen päivän, siitä saatte olla varmat!"
-
-Sekös oli pirullinen katse, jonka hän lähtiessään kiinnitti tyttö
-raukkaan, ja kauhistuttava; äänenpaino, jolla hän lausui viimeiset
-sanansa. Tylsinkin korva olisi huomannut niissä salaperäisen, kauhean
-uhkauksen. Varsin pieni armon osoitus, että hän nyt lähti luotamme! Hän
-oli jo tehnyt niin paljo pahaa kuin hän tällä kertaa voikin. Jos
-tarkoituksensa oli ollut synnyttää meissä pelkoa, niin siinä hän oli
-onnistunut täydellisesti.
-
-Itkien Kit lähti linnaan, enemmän kuin tarpeeksi rangaistuna
-viattomasta mielistelystään. Ja me veljekset katselimme toisiamme,
-kauhusta kalpeina. Me olimme hankkineet itsellemme vihollisen ja päälle
-päätteeksi oman porttimme ääreen. Niin kuin vidame oli sanonutkin,
-elimme huolestuttavissa oloissa, jolloin miehiä, naisia ja lapsia
-vastaan harjoitettiin sellaisia julmuuksia, että niistä nyt tuskin
-hirveää mainitakaan. "Minä toivoisin, että vicomte olisi nyt täällä",
-sanoi Croisette levottomana, puheltuamme kaikellaisista ikävistä
-mahdollisuuksista.
-
-"Tai edes Malines, hovimestari", sanoin minä.
-
-"Hänestä meille ei olisi paljo apua", vastasi Croisette. "Ja hän on S:t
-Antoninissa eikä tule kotia tällä viikolla. Ja isä Pietarikin on
-Albissa."
-
-"Luuletko, että vidame aikoo hyökätä linnaamme?" kysyi Marie.
-
-"En sitä pelkää!" vastasi Croisette halveksivasti. "Ei toki hänkään
-uskaltaisi sellaista tehdä rauhan aikana. Sitä paitse hänellä ei ole
-täällä kuin kymmenkunta miestä", jatkoi poika urhokkaasti, "ja kun me
-otamme lukuun vanhan Gilenkin ja itsemme, niin on meitä yhtä monta. Ja
-Pavannes sanoi aina, että kolme miestä kahtakymmentä vastaan voisi
-puolustaa tuota porttia tänne johtavalla tiellä. Ei, ei hän uskalla
-hyökätä!"
-
-"No ei!", vakuutin minäkin. Ja sillä olimme nolanneet Marien. "Vaan
-mitä tulee Louis de Pavannesiin --"
-
-Catherine keskeytti minut. Hän oli yhtäkkiä taas tullut penkereelle ja
-oli nyt kokonaan muuttunut. Hänen poskillaan oli vihan punat ja
-silmistään olivat kyyneleet poistuneet.
-
-"Anne!" huudahti hän käskevästi. "Katsokaa mikä elämä siellä alhaalla
-on!"
-
-Kaikki melu kaupungista kuului aina penkereellemme. Vetelehtiessämme
-penkereellä kuulimme kaupanteon hälinän kaupungin torilta, koirain
-haukunnan, riidat ja torat, kirkonkellojen huminan, vartiain huudot,
-kaikki. Eikä tarvinnut kuin mennä muurille, niin näki kaikki, mitä
-siellä alhaalla tapahtui. Vaan tämän iltapäivää kaupungissa oli ollut
-enimmäkseen hyvin hiljaista. Ja jos me emme olisi olleet niin
-kiintyneitä omiin asioihimme, niin olisimme ennemminkin kuulleet elämän
-melun ja vallitsevan hiljaisuuden aikana huomanneet sen heti alusta
-alkaen. Nyt se oli jo ehtinyt kasvaa suureksi pauhinaksi. Ja kuta
-lähemmäksi muuria tulimme, sitä äänekkäämmäksi se kävi.
-
-Meille sopi näkymään osa vidamen talosta -- se näkyi muutaman kadun
-mutkasta. Se oli synkän näköinen nelikulmainen talo, jonka hän oli
-saanut periä äidiltään. Hänen oma linnansa Cháteau de Bezers oli
-kaukana Franche Comtéssa, vaan viime aikoina hän oli mieluimmin
-oleskellut vaatimattomassa talossaan Caylusissa -- Catherine voisi
-parhaiten sanoa syyn siihen. Se oli ainoa talo kaupungissa, joka ei
-ollut meidän. Se oli tunnettu nimellä "susitalo", ja oli ruma
-kivirakennus, joka ympäröi muuatta linnapihaa. Akkunain ympärillä oli
-rivissään kiveen hakatuita sudenpäitä, jotka kita auki, niin että
-suuret raateluhampaat näkyivät, irvistelivät vastapäätä olevalle kirkon
-portille.
-
-Melu sai katseemme kääntymään sille suunnalle, ja siellä näimme
-Bezersin olevan nojallaan avonaisessa akkunassa ja hymyillen katselevan
-kadulle. Hänen ilonsa aiheena -- sen pian huomasimme -- oli muuan
-ratsumies, joka kaikellaisissa vastuksissa ratsasti katua pitkin. Hän
-pidätti hevostaan -- joka ei ollut helppo tehtävä jyrkällä, likaisella
-kivikadulla -- puolustautuakseen pariakymmentä renttua vastaan, jotka
-huutaen ja kiljuen seurasivat häntä kintereillä ja syytivät kiviä ja
-lokaa hänen päällensä. Mies oli paljastanut miekkansa, ja hän kiroili
-ja karjui ja joukko jälessään huusi; "Vive la messe!" [Eläköön messu!
-Katolilaisten tunnuslauseita.] Me näimme kiven sattuvan hänen
-kasvoihinsa, joihin tuli verihaava, ja kuulimme hänen kiroavan entistä
-rajummin.
-
-"Hyvä Jumala!" huudahti Catherine puristaen kätensä ristiin tuskallisen
-näköisenä. "He tahtovat ryöstää minun kirjeeni."
-
-"Kuolema ja kadotus!" huudahti Croisette. "Ratsumies on herra de
-Pavannesin kuriri! Anne, me emme saa antaa heidän ryöstää kirjettä!"
-
-"Sen he saavat kalliisti maksaa!" huusin minä ja kirosin. "Rauhan
-aikana nuo sen roistot harjoittavat tuollaista! Gil! Francis!" karjuin
-minä. "Missä te kuhnustelette?"
-
-Ja minä hain lintupyssyäni, ja Croisette nousi muurille, pani kämmenet
-torvelle ja huusi voimainsa takaa: "Heretkää siellä! Hän tuo kirjeen
-vicomtelta!"
-
-Vaan se keino ei vetänyt, enkä minä löytänyt pyssyäni. Hetken aikaa
-olimme aivan neuvottomia, ja siihen kun minä kävin sisältä pyssyn oli
-ratsastaja, jälessään kirkuva roistoväki, kääntynyt muutaman kulmauksen
-taakse kadoten näkyvistämme.
-
-Toisesta mutkasta tiesin heidän ilmestyvän aivan porttimme eteen, ja me
-juoksimme vastaan. Minä pysähdyin kuitenkin hetkiseksi aikaa
-käskeäkseni Gilen kutsua palvelijat, ja sillä aikaa Croisette oli
-ehtinyt kapealle kadulle. Kun minä ehätin hänen jälkeensä, niin olin
-vähällä joutua ratsumiehen hevosen jalkoihin. Minä kiireesti vetäysin
-syrjään ja annoin ratsastajan kulkea ohitseni -- hänen kasvonsa olivat
-yltäpäätä verissä ja loassa, ja hevosensa oli säikähdyksestä ihan
-hurjana, niin että sitä ratsastaja töin tuskin jaksoi hillitä. Kun minä
-sitten kiiruhdin kadulle, niin näin Croisetten -- tuon reippaan pojan
--- tarttuneen lähintä roistoa kauluksesta ja mukiloi häntä parhaillaan
-voimiensa mukaan miekanlappealla, jolloin toiset veikarit seisoivat
-takempana, häpeissään, vaan samalla uhkaavina ja silmistä viha
-säihkyen.
-
-"Kuolema hugenoteille!" huusi muuan heistä, kun minä tulin näkyviin.
-Huutaja näytti olevan uskalijain kaikista.
-
-"Roistot kuolkoot!" vastasin minä ja katselin tuimasti inhottavaa
-joukkoa. "Onko tarkoituksenne rikkoa kuninkaan rauha, mokomat kurjat?
-Menkää kotia kataliin hökkeleihinne!"
-
-Siinä kun sain sen sanotuksi näin konnan, jota Croisette oli
-kurittanut, vetävän tikarinsa, Minä huusin varoitukseksi veljelleni,
-vaan varoitus tuli myöhään. Säilä välähti, vaan Jumalan kiitos se
-sattui ainoastaan pojan vyönsolkeen ja livisti siitä syrjään tekemättä
-mitään vahinkoa. Minä näin aseen taas välähtävän ilmassa -- näin miehen
-julman katseen. Vaan tällä kertaa olin askelta lähempänä, ja ennen kuin
-hän ehti iskeä, syöstin miekkani konnan ruumiiseen. Hän kaatui maahan
-kuin halko ja veti mukanaan Croisetten, josta hän piteli jäykistyvillä
-kourillaan.
-
-En ollut ennen koskaan tappanut ihmistä, en edes nähnyt ihmisen
-kuolevan, ja jos olisin ollut yhdessä kohdin ja ajatellut tekoani, niin
-varmaankin olisin epätoivossani joutunut sairaaksi. Vaan nyt ei ollut
-aikaa ajattelemaan eikä sairastamaan. Roistojoukko oli ihan äärellämme,
-koko rivi punoittavia, uhkaavia naamoja. Ensi silmäyksellä näin, että
-mies oli kuollut, ja minä asetin jalkani hänen niskalleen. "Koirat!
-Pedot!" karjuin minä, vaan en enää niin kovalla äänellä, sillä vaikka
-olinkin raivoissani, niin koetin kuitenkin hillitä itseäni. "Menkää
-luoliinne! Miten uskallattekaan kohottaa kätenne Caylusia vastaan?
-Menkää -- muuten teitä tusinakunta riippuu hirressä, kun vicomte
-palajaa kotia!"
-
-Minä mahdoin näyttää pelottavalta -- minä tiedän, että minä en ollut
-peloissani, vaan tunsin vain omituista intoa -- sillä he heti
-peräytyivät. Nopeasti vaikka vastenmielisesti joukko hajautui, Bezersin
-puoluelaiset, joihin kuollutkin oli kuulunut, poistuivat viimeisinä.
-Siinä kun seisoin katselemassa heidän jälkeensä, katu tuli
-yhtäkkiä tyhjäksi; viimeiset olivat kadonneet talojen taakse. Kun
-käännyin katsomaan taakseni, niin tapasi Gilen ja puolikymmentä
-palvelijoistamme seisomassa kalpeina ja vavisten. Croisette tarttui
-käteeni ja nyyhki. "Oo, hyvä Jumala", huudahti Gil vapisevalla äänellä.
-Vaan minä sysäsin toisen syrjään ja toiselle rypistin otsaani.
-
-"Viekää joutuin pois tuo ruumis!" sanoin ja kosketin sitä jalallani.
-"Ripustakaa se puuhun. Ja sulkekaa sitten portit! Pitäkää huoli siitä
-että kaikki tulee huolellisesti tehdyksi, elkääkä tuhlatko aikaa!"
-
-
-
-
-TOINEN LUKU.
-
-Vidamen uhkaus.
-
-
-Croisettella oli tapana kertoa juttu, jonka yksityisseikkoja minä en
-muista muuta kuin ilkeänä unena. Hän väitti, että minä sinä yönä lähdin
-sängystäni -- kun minä olin vanhin, niin minulla oli kesäisin oma
-vuoteeni, jota vastoin Croisette ja Marie nukkuivat toisessa vuoteessa
-samassa huoneessa -- ja menin hänen luoksensa herättäen hänet, ja että
-minä nyyhkien ja vavisten tartuin hänen käsivarteensa ja aivan kuin
-ankaran kauhun valtaamana rukoilin häntä, että hän ei päästäisi minua
-menemään. Ja että minä tällä tavoin nukuin hänen vieressään aamun
-koittoon saakka. Vaan niin kuin sanottu, minä en kaikesta tästä muista
-sen enempää kuin että sinä yönä näin ilkeätä unta ja että herätessäni
-olin hänen ja Marien luona, jonka vuoksi en voi sanoa, miten asia
-oikeastaan oli.
-
-Vaan jos minulla oli jotakin tunnetta siitä, niin se ei missään
-tapauksessa kestänyt kauan. Päinvastoin minä -- mitäpä sitä kieltäisin
--- olin hyvin mielissäni siitä arvosta, johon äkkiä olin kohonnut Gilen
-ja muiden palvelijain silmissä. Mitä Catherine ajatteli asiasta, en
-tiedä. Hän oli saanut kirjeensä ja oli nähtävästi siitä tyydytetty. Me
-emme nähneet häntä vilahdukseltakaan. Rouva Claudella oli puuhaa
-keittäessään lääkkeitä ja hoidellessaan sanansaattajan haavaa. Ja
-minusta oli ihan luonnollista, että minun oli otettava ylin johto
-linnassa.
-
-Siitä ei ollut epäilemistäkään -- ei ainakaan meidän mielestämme --
-ettei hyökkäys kuririn kimppuun olisi tapahtunut vidamen yllytyksestä.
-Se vain oli ihme, ettei vidame muitta mutkitta katkaissut häneltä
-kaulaa ja ryöstänyt kirjettä. Vaan kun minä nyt ajattelen asiaa, niin
-tuntuu minusta, että näinä aikoina -- kun uskonnollinen sota herätti
-pahimmat intohimomme -- aikaisetkin miehet julmuuteensa liittivät
-jonkun määrän lapsellisuutta. Vihollisen tappamisessa ei ollut
-kylläksi. Ihmisiä huvitti tehdä hänen päästään astinlaudan -- minä en
-puhu vertauksilla -- ja viskata hänen sydämmensä koirille. Ja
-epäilemättä oli hyvin sopinut vidamen julmaan leikillisyyteen
-se, että Pavannesin ensimmäisen rakkaudenkirjeen tuoja ilmestyi
-hallitsijattarensa eteen verisenä ja lokaisena ja että roskaväki omien
-porttiemme ympärillä otti osaa häväistykseen.
-
-Selvää oli, että Bezersin raivo ei suinkaan laantunut siitä, kun asiat
-näin päättyivät ja muuan hänen miehensä oli saanut sellaisen
-rangaistuksen. Me sen vuoksi tarkastimme lukot ja salvat ja akkunat,
-vaikka linna onkin valloittamaton, se kun on kalliolla, jonka sileät
-seinät ovat ainakin kaksikymmentä jalkaa korkeat joka puolelta. Tosin
-vihollinen, niin kuin Pavannes oli näyttänyt meille, olisi helposti
-voinut räjähdyttää ruutilla, vaan me sulimme ristikon, joka sulki
-penkereelle johtavan tien. Kun tämä oli tehty, niin me tunsimme
-olevamme turvassa, sillä jos vihollisen onnistuikin murtautua sisään,
-niin hän olisi loukussa -- jyrkällä kapealla kaivostiellä, jossa hän
-olisi tulen alaisena edestä ja sivuilta. Meillä oli kaksi tykkiä, jotka
-vicomte oli hankkinut parikymmentä vuotta sitten, siihen aikaan kuin
-S:t Quentinin tappelu oli. Toisen näistä asetimme tien ylipäähän,
-toisen penkereelle, jossa me, muuttamalla sitä pari askelta, olisimme
-saaneet sen suunnatuksi suoraan vidamen taloa kohden, joka siis oli
-meidän vallassamme.
-
-Me emme todella odottaneet mitään hyökkäystä. Vaan me emme tienneet,
-mitä oli odotettavana. Meillä ei ollut kymmentä palvelijaa
-käytettävänämme, sillä vicomte oli ottanut parikymmentä parasta
-lakeijaa ja sotamiestä mukaansa Bayonneen. Ja me tunsimme ankaraa
-vastuunalaisuutta. Suurin toivomme oli, että vidame heti lähtee
-Parisiin ja jättää toistaiseksi kostonsa. Sen vuoksi kerta toisensa
-perästä loimme hartaan silmäyksen susitaloon, toivossa näkevämme
-jotakin merkkiä hänen matkalle lähdöstään.
-
-Tietysti oli kuin isku rintaan, ja kaikki toiveeni kerralla
-luhistuivat, kun Gil huolestuneena astui minun luo penkereelle ja
-ilmoitti, että herra vidame odotti portilla ja pyysi saada tavata
-neitiä.
-
-"Tietysti ei tule kysymykseenkään, että hän saisi tavata neitiä",
-lisäsi vanhus repiessään hämmästyneenä tukkaansa.
-
-"Ei tietystikään. Minua hän saa tavata", vastasin minä ylpeästi. "Gil,
-jättäkää Francis ja joku toinen lisäksi portille. Marie, pysy lähellä.
-Croisette tulee minun mukanani."
-
-Kun kaikki ohjeet oli täytetty -- johon tuskin kului minuuttia -- menin
-vidamea vastaan tien yläpäähän. "Neiti de Caylus", sanoin minä ja
-kumarsin, "ei voi oikein hyvin, vidame."
-
-"Hän ei tahdo tavata minua?" kysyi hän ja katseli minua silmillä, jotka
-eivät olleet ystävälliset.
-
-"Kun hän ei voi hyvin, niin täytyy hänen kieltäytyä tästä ilosta",
-vastasin minä suurilla ponnistuksilla. Hän todella oli ihmeellinen
-mies, sillä nähdessäni hänet haihtui kolme neljättäosaa rohkeudestani
-ja koko itseluottamukseni.
-
-"Hän ei tahdo tavata minua. No hyvä", vastasi hän, ja nämät
-yksinkertaiset sanat kuulustivat kuolemantuomiolta. "Herra Anne,
-minulla on teiltä vähän vaadittavaa. Minkä hyvityksen aiotte antaa
-minulle siitä, että olette tappanut minun palvelijani? Se oli kelpo,
-siivo miesraukka, jolta te eilen ryöstitte hengen sen vuoksi, että
-hänen intonsa oikean uskon puolesta vei hänet hiukan liian pitkälle."
-
-"Minä otin häneltä hengen sen vuoksi, että hän vicomten portilla veti
-tikarinsa surmatakseen herra S:t Croix de Caylusin", vastasin minä
-tiukalla äänellä. Minä tietysti olin ajatellut hänen tekevän tämän
-kysymyksen ja sen vuoksi valmistanut, mitä minun piti siihen vastata.
-"Teidän, herra de Bezers, pitäisi tietää", jatkoin minä, "että vicomten
-tuomiovalta ulottuu kaikkiin niihin, jotka asuvat laakson piirissä."
-
-"Vaan ei minun alamaisiini", vastasi hän tyynesti.
-
-"Aivan oikein, niin kauan kuin ne ovat teidän piirissänne", sanoin
-minä. "Vaan kun rangaistus oli ylimalkainen eikä mies saanut aikaa
-ripin tekoon, niin minä suostun -- --"
-
-"Mihin sitten?"
-
-"Antamaan isä Pietarin lukea kymmenen messua hänen sielunsa
-pelastukseksi."
-
-Minä hämmästyin sitä tapaa, jolla vidame otti vastaan tämän minun
-tarjoukseni. Hän purskahti suureen nauruun. "Hyvä ystävä", huusi hän
-ilkkuvasti, "te todella olette aika veitikka. Messuja? Mieshän oli
-protestantti!"
-
-Ja tätä minä hämmästyin enemmän kuin mitään muuta, enemmän kuin
-selittää voin. Sillä tämä näytti osoittavan, että tuo mies, joka tuossa
-nauroi jumalatonta naurua, ei ollut muiden ihmisten kaltainen. Hän ei
-koonnut eikä valinnut palvelijoitaan heidän uskontonsa vuoksi. Hän oli
-varma, että hänen käskystä hugenotti tappaisi toverinsa, että
-katolilainen huutaisi "Eläköön Coligny!" Minä seisoin siinä niin
-hämilläni, että en saanut sanaa vastaukseksi, mutta Croisette sitten
-yhtäkkiä sanoi terävästi:
-
-"No miten hän sitte oli niin innokas oikean uskon puolesta?"
-
-"Oikea usko", sanoi vidame, "on minun palvelijoilleni minun uskoni."
-Sitten hänelle näytti juolahtavan yhtäkkiä mieleen. "Ja vielä lisäksi",
-jatkoi hän verkalleen, "se on oikea ja totinen usko kaikille, sen
-tuhannet oppivat huomaamaan ennen kuin maailma on kymmentä päivää
-vanhempi. Muistakaa minun sanoneeni, pojat! Ja kuulkaa nyi", jatkoi hän
-tavallisella äänellään. "Minä aina olen valmis auttamaan naapuria. Ja
-se on itsestään selvää, että minulla ei ole vähintäkään ajatusta
-saattaa teille, herra Anne, mitään ikävyyttä tuon rentun vuoksi. Vaan
-väkeni odottaa, että hänen kuolemansa jollakin tavoin tulee kostetuksi.
-Jättäkää minulle tuo kirottu konna, joka oli syynä kaikkeen tähän
-rettelöön, niin että saan hänet vetää puuhun, ja sitten ollaan kuitit."
-
-"Se on mahdotonta", vastasin minä kylmästi. Minun ei tarvinnut kysyä
-ketä hän tarkoitti. Favannesin sanansaattaja jättää hänelle!
-
-Ei milloinkaan! Kiellostani välittämättä hän katsoi minua hymyillen,
-joka minussa herätti raukeaa suuttumusta. "Älkää luottako liiaksi
-yhteen iskuun", sanoi hän ja pudisti päätään. "Minä teidän ijällänne
-olin suorittanut ainakin tusinan verran kaksintaisteluita. Muuten minä
-ymmärrän, että te kiellätte antamasta minulle korvausta?"
-
-"Niin, sillä tavalla kuin te vaaditte", vastasin minä. "Vaan -- --"
-
-"Oh!" huudahti hän rypistäen otsaansa. "Ensin asiat ja sitten huvitus!
-Bezers kyllä ymmärtää hankkia korvausta omalla tavallaan, sen minä
-teille vakuutan. Ja aikoinaan. Vaikka minä en silloin käänny sellaisten
-keltanokkain puoleen kuin te olette. Vaan mikä teillä tuossa on?" Ja
-hän potkasi tykkiä, jonka hän nähtävästi nyt vasta huomasi. "Ahaa, minä
-ymmärrän", jatkoi hän ja katsoi meihin terävästi. "Te odotitte
-hyökkäystä! Vaan tuolla edempänähän teillä on rikkapaikka,
-kaksikymmentä jalkaa vanhan Fretisin makasinin katolta. Ja se on auki,
-siitä olen varma. Luuletteko, että minä olisin tullut tätä tietä niin
-kauan kuin Caylusissa olisi ollut yhdetkään tikapuut? Pidättekö sutta
-lampaana?"
-
-Ja hän pyörähti kantapäillään ja lähti astumaan tietään, mielissään ja
-ylpeänä voitostaan. Sillä voitto se oli. Me tunsimme itsemme hyvin
-nolatuiksi ja meitä hävetti katsoa toisiamme silmiin. Tietysti
-rikkapaikka oli auki. Me muistimme nyt, että niin oli asia, ja hänen
-tietonsa asiasta ja meidän mielettömyytemme kovasti koski meihin, niin
-että minä pahoin rikoin kohteliaisuuden vaatimuksia, en saattanut häntä
-portille niin kuin minun olisi pitänyt tehdä. Me sittemmin saimme siitä
-tarpeeksi rangaistusta.
-
-"Hän on itse piru!" huudahdin ja puin nurkkia susitalolle päin,
-kulkiessani edestakaisin penkereellä. "Minä vihaan häntä nyt enemmän
-kuin koskaan ennen."
-
-"Niin minäkin!" sanoi Croisette lauhkeasti. "Vaan se merkitsee enemmän,
-että hän vihaa meitä. Kaikissa tapauksissa on meidän sulettava
-rikkapaikka."
-
-"Odotahan vähän!" sanoin, kun poika, lausuttuaan vielä joukon
-valituksia naapuristamme, oli lähdössä toimittamaan asiansa. "Mikä
-elämä on tuolla alhaalla?"
-
-"Totisesti, hän aikoo lähteä, ja jättää meidät rauhaan!" sanoi
-Croisette innokkaasti.
-
-Alhaalta kuului kovaa hevosten kavioiden kopsetta kadun kivitystä
-vasten. Puolikymmentä ratsumiestä lähti liikkeelle Susitalosta, ja
-heidän kannustensa kilinä ja iloinen äänensä sorina kuului raikkaassa
-aamuilmassa meille saakka. Bezersin kamaripalvelija, jonka tunsimme
-näöltään, oli viimeisenä. Hänellä oli kaksi satulapussia edessään, ja
-ne nähdessämme meiltä pääsi ilon huuto. "Hän lähtee matkoihinsa",
-sanoin minä, ja minä en tahtonut uskoa silmiäni. "Hän siis kuitenkin
-lähtee!"
-
-"Odotahan!" sanoi Croisette.
-
-Vaan minä olin oikeassa. Meidän ei tarvinnut kauan odottaa.
-Seuraavassa silmänräpäyksessä tuli hän itsekin näkyviin, ratsastaen
-raudanharmajalla hevosella, ja me erotimme, että hänellä oli
-pistolihuotra satulassa. Hänen hovimestarinsa juoksi hänen sivullaan,
-kuunnellen hänen viimeisiä käskyjään, arvelin. Muuan rampa, jonka melu
-oli pelottanut tavallisesta olinpaikastaan, kirkon portista, kurotti
-kättään saadakseen almun. Vidame sivuuttaessaan sivalsi ruoskalla
-rampaa kasvoille ja kirosi ääneen.
-
-"Piru hänet vieköön!" sanoi Croisette vihastuneena. Vaan minä en
-sanonut mitään, sillä minä muistin, että rampa oli muuan Catherinen
-erityisiä suosikeita. Minä sen sijaan muistelin, mitä tapahtui joku
-aika sitten, kun vicomte oli kotona ja me eräänä päivänä olimme olleet
-suurella metsästyksellä. Bezers ja Catherine olivat yhdessä
-ratsastaneet katua ja kun Catherine silloin antoi vaivaselle rahan,
-niin Bezers oli viskannut hänelle koko jahtisaaliinsa. Ja minun mieleni
-masentui.
-
-Vaan kuitenkin ainoastaan silmänräpäykseksi. Vidame oli lähtenyt
-matkalle tai ainakin kaikissa tapauksissa aikoi lähteä. Me seisoimme
-ääneti ja alallamme, kunnes ratsujoukko pitkän ajan kuluttua, niin kuin
-meistä tuntui, tuli näkyviin valkoisella maantiellä kaukana allamme ja
-näytti liikkuvan pohjoiseen. Vielä hetken aikaa seisoimme tällä tavoin
-ja kuiskasimme silloin tällöin jonkun sanan toisillemme, kunnes
-ratsumiehet yhtäkkiä hiljensivät kulkunsa ja alkoivat nousta mutkikasta
-polkua, joka johti ylängöille ja Cahorsiin ja myöskin Parisiin.
-
-Silloin me, Croisette etunenässä, kovasti hurraten syöksyimme poikki
-penkereen ja yli pihamaan arkihuoneeseen, jonne saavuimme aivan
-henkimeneissä. "Hän on poissa!" huuti Croisette äänekkäästi. "Hän on
-mennyt Parisiin! Ja kaikellaiset onnettomuudet kohdatkoot häntä
-tiellään!" Ja me kaikki viskasimme lakit ilmaan riemuissamme.
-
-Vaan naiset kaikeksi ihmeeksemme eivät ottaneetkaan osaa iloomme. Kun
-otimme lattialta lakkimme ja vähän häpeissämme kovasta remuamisestamme
-katsoimme Catherineen, niin tuijotti hän meihin, kalmankalpeana
-kasvoiltaan ja suurissa silmissään halveksiva ilme. "Hullut!" sanoi
-hän. "Hullut!"
-
-Hän ei sanonut muuta. Vaan olipa sitä siinäkin tarpeeksi saattamaan
-minut aivan hämille. Minä olin odottanut saavani nähdä hänen ilahtuvan
-oikein riemumielelle, kun me toimme sellaisen uutisen, vaan sen sijaan
-oli hänen kasvoillaan sellainen ilme, jota en koskaan ennen ollut
-nähnyt. Catherine, joka oli niin lempeä ja hellätunteinen, sanoi meitä
-hulluiksi! Ja ihan ilman syytä! Minun oli aivan mahdoton ymmärtää.
-Hämmästyneenä käännyin katsomaan Croisettea. Hän katsoi Catherinea, ja
-minä huomasin, että poika oli säikähdyksissään. Rouva Claude istui
-muutamassa huoneen nurkassa ja voivotteli. Minä päättelin jonkun
-onnettomuuden tulleen, ja mieltäni alkoi painaa lyijynraskas taakka.
-
-"Hullut!" toisti yhä serkkuni katkerasti, polkien jalkaa. "Te luulette
-että hän alentuisi niin, että rupeaisi teille kostamaan? Teille?!
-Luuletteko, että hän täällä voisi tehdä pahaa sadannetta osaakaan siitä
-kuin -- kuin -- --" Hän keskeytti lauseensa. Halveksiva ilme hänen
-kasvoiltaan katosi hetkeksi aikaa. "Oh! Hän on mies! Hän tietää, mitä
-hän tekee!" huudahti serkkumme ylevällä äänellä ja pää pystyssä. "Vaan
-te olette poikia. Te ette ymmärrä mitään."
-
-Minä ihmeissäni katselin tätä suuttunutta nuorta naista. Vaivoin tunsin
-hänet serkukseni. Yhtäkkiä Croisette riensi hänen luo ja otti lattialta
-valkoisen esineen, joka oli hänen jaloissaan.
-
-"Niin, lukekaa se!" sanoi Catherine, "lukekaa se! Ah!" ja hän puristi
-pienen kätensä nyrkkiin ja vihastuneena löi tammiseen pöytään
-vierellään, niin että veri tihkui rystysistään. "Minkä vuoksi ette
-tappaneet häntä? Minkä vuoksi, kun siihen oli teillä tilaisuus?
-Teitähän oli kolme yhtä vastaan", pauhasi hän. "Hän oli vallassanne! Te
-olisitte voineet tappaa hänet, ettekä sitä tehneet! Nyt hän tappaa
-minut."
-
-Rouva Claude mutisi itkuisella äänellä jotakin Pavannesista ja
-pyhimyksestä. Minä Croisetten olkapään yli luin kirjeen. Siinä ei ollut
-minkäänlaista osotusta, vaan alkoi suorastaan: "Minulla on Parisissa
-muuan tehtävä suoritettavana, neiti, tehtävä, jota ei voi jättää
-toisiin, ja joka koskee teitä yhtä paljon kuin minuakin -- tavata
-Pavannes. Te olette voittanut hänen sydämensä. Se on siis teidän, ja
-minä sen toimitan teille tai myöskin hänen oikean kätensä merkiksi,
-että hän on luopunut vaatimuksistaan teidän suhteenne. Minä sitoudun
-tähän."
-
-Kirjeessä ei ollut nimeä. Se oli kirjoitettu jonkunlaisella punaisella
-nesteellä -- ehkä verellä -- kauhean ivaa! Toiselle puolelle oli
-sohrittu osote neiti de Caylusille. Kirje oli sulettu vidamen
-vaakunalla sudenpäällä.
-
-"Roisto! Se kurja roisto!" huudahti Croisette. Hän ensimmäisenä huomasi
-kirjeen ajatusjuoksun. Ja hänen silmänsä täyttyivät kyynelillä --
-raivon kyynelillä.
-
-Mitä minuun tulee, niin oli mieleni kiihdyksissä. Suonissani aivan kuin
-tuli suihki, kun minä ajattelin pirullista julmuutta, jolla hän kidutti
-tyttöraukkaa.
-
-"Kuka tämän kirjeen toi?" jyrisi ääneni. "Kuka sen antoi neidille?
-Miten se tuli hänen käsiinsä? Sanokaa, vastatkoon jokukaan!"
-
-Muuan palvelustyttö, joka seisoi toisessa päässä huonetta ja valitteli,
-sanoi, että Francis sen oli antanut hänelle ja käskenyt hänen antaa se
-neidille.
-
-Minä raivoissani purin hammasta, ja Marie kenenkään käskemättä lähti
-hakemaan Francista -- ja ruoskaa. Epäilemättä oli vidamella ollut kirje
-mukanaan valmiina siltä varalta, ettei pääse serkkuni puheille. Kun hän
-sitten minun saattamattani, yksinään kääntyi portille, niin oli hän
-käyttänyt tilaisuutta ja antanut kirjeen Francisille ja luultavasti
-samalla antanut rahaakin varmuuden vuoksi, että kirje tulee perille.
-
-Croisette ja minä katsoimme toisiamme, käsittäen selvästi, miten asia
-oli. "Hän varmaankin aikoo olla yötä Cahorsissa", sanoin äreästi.
-
-Poika pudisti päätään ja vastasi matalalla äänellä: "Minua pahoin
-pelottaa, että hän ei viivy siellä yötä. Hänellä on ripeät hevoset.
-Minä luulen että hän jatkaa matkaa. Hän aina matkustaa nopeasti. Ja
-sinä tiedät, että nyt..."
-
-Minä nyökäytin päätäni, sillä minä ymmärsin hyvin.
-
-Catherine oli heittäytynyt tuolille. Käsivartensa olivat hervottomina
-pöydällä, ja kasvonsa niiden peitossa. Vaan hän lie kuullut jotakin
-puheestamme tai oli hänelle juolahtanut mieleen joku uusi ajatus, sillä
-äkkiä hän syöksyi pystyyn. Hänen kasvonsa värähtelivät, ja koko
-ruumiinsa näytti jäykistyneen, kun hän väänteli aivan kuin tuskissa.
-"Minä en voi kestää tätä!" huuti hän pelottavalla äänellä. "Eikö ole
-ketään, joka voisi jotakin tehdä? Minä menen hänen luokseen! Minä
-ilmoitan hänelle, että minä luovun Pavannesista! Minä teen, mitä hän
-vain tahtoo, kunhan hän vaan säästää Louisin!" -- Croisette lähti itkien
-huoneesta. Oli kamalaa nähdä tuota tyttöraukkaa tuskissaan. Mahdoton
-oli saada häntä tyyntymään! Jokainen meistä tiesi todeksi kirjeen
-kauhistuttavan tarkoituksen, sen salatun uhkauksen. Kansallinen sota ja
-uskonvimma sekä niin kuin minä arvelen, italialainen ajatustapa olivat
-tehneet meidän maamme miehistä petoeläimiä. Paljon kauheampia
-hirmutöitä tehtiin kuin tämä, jolla nyt Bezers uhkasi -- vaikka ottaisi
-hänen sanansa ihan kirjaimen mukaankin -- paljon kauheampia tekoja oli
-kärsittävä. Vaan pirullisessa tarkkanäköisyydessä, jolla hän oli
-ajatellut kostonsa tälle avuttomalle, rakastuneelle naiselle, siinä ei
-luullakseni ollut Bezersin vertaista ketään. Silloin käy perhosen
-huonosti, kun kissa on hänet käpälällään silpassut maahan. Totisesti
-käy huonosti!
-
-Rouva Claude nousi ja sulki tytön syliinsä, antaen minulle merkin
-poistumaan. Minä lähdin ulos, kulin ryhmissä seisoskelevien
-pelästyneiden palvelijain ohi ja menin penkereelle. Minusta tuntui kuin
-siellä vain voisin hengittää vapaasti. Siellä tapasin Marien ja
-Croisetten. Kumpikin oli ääneti ja vakavana, heidän silmissään näin
-kyynelten jälkiä. Katseemme kohtasi, ja ne puhuivat samaa kieltä.
-
-Jokainen meistä yhtä aikaa sanoi: "Milloin?" Ja he molemmat katsoivat
-minuun ja odottivat minun vastaustani.
-
-Tämä sai minut vähän tarkemmin ajattelemaan asiaa, ja minä sen vuoksi
-olin jonkun aikaa ääneti ennen kuin vastasin. "Huomenna aamulla
-varhain", sanoin sitten varmalla äänellä. "Nyt on jo ilta. Me
-tarvitsemme rahaa, ja kaikki hevoset ovat poissa. Siihen menee tunti
-kuin ne saamme. Yöllä voisimme ehkä päästä Cahorsiin. Vaan on parasta
-kiiruhtaa maltilla, niinkuin tiedätte, ja sen vuoksi lähdemme vasta
-huomenna, varhain aamulla."
-
-He nyökäyttivät päätään myöntymykseksi.
-
-Tämä oli suuri yritys, joka meillä oli aikeissa. Ei ollut sen vähempi
-asia mielessä, kuin tähteä Parisiin -- tuntemattomaan kaupunkiin, joka
-oli niin kaukana vuorten takana -- tapaamaan herra de Pavannesta ja
-varoittamaan häntä. Siitä syntyy kilpa-ajo meidän ja vidamen välillä,
-kilpailu, josta riippui Kitin rakastetun henki. Jos me onnistuisimme
-pääsemään Parisiin ennen vidamea tai edes vuorokauden kuluessa siitä
-kun hän oli sinne saapunut, niin me aivan varmaan ehtisimme silloin
-hyvään aikaan varoittaaksemme Pavannesta. Meidän ensimmäinen
-ajatuksemme oli ollut koota niin paljo väkeä kuin suinkin ja hyökätä
-Bezersin kimppuun ja tappaa hänet, missä vain hänet kohtaisimme. Vaan
-palvelijat, jotka vicomte oli jättänyt, eivät olleet mitään
-sankareita, sillä ajat olivat rauhaisat, mehän elimme hyvässä sovussa
-naapureittemme kanssa. Bezersin miehet sitä vastoin olivat julmia
-sveitsiläisiä sotureita -- rengit samallaisia kuin isäntänsä. Me sen
-vuoksi tulimme siihen päätökseen, että oli parasta huomauttaa
-Pavannesta, ja jos tarve vaati, olla hänen apunaan.
-
-Me tosin olisimme voineet hänelle lähettää sanan. Vaan meidän
-palvelijamme -- poikkeuksena Gil, vaan hän oli taas liian vanha --
-eivät tunteneet Parisia. Emmekä me taas uskaltaneet uskoa heille niin
-tärkeää tehtävää. Tietysti me ajattelimme Pavannesin kuririakin. Vaan
-hän oli Rochellesta eikä tuntenut vähintäkään pääkaupunkia. Meillä ei
-siis ollut mitään muuta keinoa kuin lähteä itse.
-
-Vaan keveällä sydämmellä emme suinkaan ajatelleet tätä matkaa. Parisi
-meistä kaikista tuntui pelottavalta hirviöltä. Hovin loisto meitä
-enemmän pelotti kuin houkutteli. Me tunsimme kaikkea sitä kauhua
-ulkomaailmaa vastaan, jonka maaseutuelämä synnyttää, ja nuorukaisille
-omituista pelkoa, ettei osaa olla niinkuin muut. Tämä oli samalla suuri
-ja vaarallinen retki, johon nyt valmistausimme. Ja me vapisimme. Jos me
-olisimme tienneet tarkemmin -- varsinkin mitä tulevaisuus toi mukanaan
--- niin olisi meitä vapisuttanut vielä enemmän.
-
-Vaan me olimme nuoria ja pelkoomme sekautui mieluinen jännitys. Me
-lähdimme kohti tuntematonta kohtaloa ja seikkailuja, joissa voisimme
-hankkia mainetta. Me saamme nähdä maailmaa ja suorittaa tehtävän, joka
-olisi kunniaksi aikaisellekin miehelle. Me pelastamme ystävän ja teemme
-serkkumme onnelliseksi!
-
-Me ryhdyimme valmistukseemme. Mutta me emme sanoneet mitään
-Catherinelle emmekä rouva Claudelle, vaan annoimme Gilelle tehtäväksi
-kertoa kaikki meidän mentyämme. Me lähetimme pikasanansaattajan
-vicomten luo Bayonneen ja laskimme Gilen sydämmelle, että hänen tuli
-pitää portit sulettuina siihen saakka kuin saa jotakin tietoa
-vicomtelta. Ja kun kaikki oli valmiina, niin menimme maata, vaan
-sydämmemme löi rauhattomana, eikä silmiin tullut uni.
-
-"Anne! Anne!" sanoi Croisette, nousten lynkäpäisilleen, kun olimme
-muutamia tunteja makailleet. "Mitä luulet vidamen tarkoittaneen, kun
-hän eilen mainitsi noista kymmenestä päivästä?"
-
-"Kymmenestä päivästäkö? Mitä sinä puhut?" kysyin suutuksissani. Hän oli
-herättänyt minut juuri kun olin uneen vaipumassa.
-
-"Niin kun hän sanoi, että maailma kymmenen päivän kuluessa saa nähdä,
-että hänen uskonsa on oikea usko?"
-
-"Minä tosiaan en tiedä, mitä hän sillä tarkoitti. Vaan Jumalan nimessä
-koettakaamme nyt nukkua", vastasin minä. Sillä minä en voinut suvaita,
-että Croisette puhui semmoista tolkutonta, kun meillä oli omia tärkeitä
-asioita mietittävänä.
-
-
-
-
-KOLMAS LUKU.
-
-Matka Parisiin.
-
-
-Aurinko ei ollut vielä korkealla, kun me kolme veljestä, yksi ainoa
-palvelija mukanamme, pysäytimme hevosemme laakson reunassa ja
-käännyimme satulassamme vielä viimeisen kerran silmäämään Caylusta --
-säännötöntä, harmajaa kaupunkia, ja tornia, joka kohosi korkealle sen
-yli. Kaikki olimme hyvin ajatuksissamme. Ajat olivat kuohuisia ja
-tehtävämme varsin vakavaluontoinen. Vaan nuoruudella ja varhaisella
-aamulla on erinomainen kyky poistamaan levottomuutta, ja vuoristoon
-päästyämme ratsastimme iloisina edelleen. Me kulimme väliin alastomia
-tuulisia kankaita, väliin tammimetsään hakattua tietä, jossa kaikki
-puut olivat samalle suunnalle nojalleen, ja pari kertaa kulettiin
-liitupitoisten jokiuomain yli, joissa vesi lirisi tuuheain saniaisten
-välissä, ja joiden varrella oli siellä täällä yksinäisiä
-talonpoikaistaloja tuuheain puistojen keskellä.
-
-Neljä tuntia ratsastettuamme näimme allamme Cahorsin, aivan joen
-polvekkeen kiertämässä. Me ratsastimme yli Vallandrésillan, joka menee
-yli Lotin, ja ajoimme enomme tavalliseen majapaikkaan torin reunassa.
-Täällä me tilasimme eineen ja kerroimme ylpeänlaisesti, että olimme
-matkalla Parisiin.
-
-Isäntä kohotti kätensä, "Parisiin!" huudahti hän pelästyneenä. "Jos
-olisitte tulleet eilen, niin olisitte päässet vidame de Bezersin
-seurassa! Ja teitähän on -- luvalla sanoen -- niin pieni seura, ja tiet
-ovat kaikkea muuta vaan eivät rauhallisia kulkea."
-
-"Vaan eihän vidamellakaan ollut kuin puolikymmentä miestä mukanaan",
-vastasin minä ja ratsuruoskalla kopistelin huolettomasti saappaitani.
-
-Isäntä pudisti päätään. "Herra vidame tuntee maailmaa", vastasi hän
-viekkaasti. "Hän on sellainen mies, jonka kimppuun ei karata niin
-äkkiarvaamatta! Muuan hänen miehensä kuiskasi minulle, että
-Chateaurouxissa kaksikymmentä väkevää ja luotettavaa miestä yhtyy
-heihin. Sanotaan tosin, että sota on loppunut, vaan ..." ja
-hyväsydäminen mies kohautti olkapäitään ja loi merkitsevän katseen
-läskiviipaleihin, jotka riippuivat liedessä. "Vaan sen asian teidän
-armonne tietää paremmin kuin minä", lisäsi hän vikkelästi. "Minä olen
-köyhä mies ja toivon ainoastaan saavani elää rauhassa naapureitteni
-kanssa, käykööt sitte messussa tai saarnaa kuulemassa."
-
-Tämä mielipide oli hyvin yleinen siihen aikaan, ja sitä useimmat
-varakkaat kaupunkilaiset ja maalaiset kannattivat niin hartaasti, että
-me pidimme turhana lausua omasta puolestamme mitään myönnytystä.
-Saatuamme kunnioitettavalta isännältämme kirjenipun, jolla voimme saada
-uusia hevosia Limogessa, jatkoimme matkaamme, virkistettyinä
-ruumiiltamme ja saatuamme vähän ajattelemisen aihetta.
-
-Kaksikymmentä neljä miestä oli sellainen joukko, jota ei tavallisesti
-kustantanut itselleen matkalle sellainenkaan mies kuin Bezers, jolla
-oli paljon vihollisia. Kun hän nyt oli varustanut sellaisen joukon,
-niin se tuntui osottavan, että hänellä on suuremmat aikeet kuin se,
-jonka me olimme kuvailleet. Vaan me emme voineet arvata hänen
-tarkoituksiaan, koska hän tietysti oli kutsunut koolle joukkonsa ennen
-kuin hän tiesi mitään Catherinen kihlauksesta. Niin ollen hän joko
-mustasukkaisuudesta oli jo ennalta varuillaan, tai hänen hyökkäyksensä
-Pavannesta vastaan oli vain osa suuremmasta suunnitelmasta. Kummassakin
-tapauksessa meidän retkemme tuntui sitäkin tärkeämmältä, vaan ei enään
-niin toivokkaalta.
-
-Vaan matkallamme näimme ja kuulimme niin paljo ja aivan uutta että se
-meitä esti tuumailemasta asiaa. Silmämme olivat nuoret, ja kaikki oli
-meistä yhtä huvittavaa -- olipa se sitten kaunis tyttö, joka kuleksi
-mustalaisjoukon jälessä tai pari valensialaista kuleksijaa --
-_jongleureiksi_ sanoivat he yhä itseään -- jotka lauloivat vanhalla
-Provencen murteella, tai normandialainen hevoskauppias hevosineen,
-joilla pää ja häntä maata viilti, tai vanha resunen sotamies, joka oli
-haavoitettu sodassa -- taistellessaan toisen tai toisen puolueen
-puolesta, sen mukaan minkä mielinen hänen päällikkönsä oli ollut.
-
-Vaan kuitenkaan emme unhottaneet matkamme tarkoitusta. Minä voin sanoa,
-että ei sitä aamua, jona emme noustessamme -- usein ruumis hellänä ja
-jäsenet jäykkinä -- olisi ajatelleet: "Tänään tai huomenna tai
-ylihuomenna" -- aina asianhaarain mukaan -- "me saamme Kitin asian
-toimitetuksi!" Kitin! Ehkä tämä oli puhtainta innostusta, mikä koskaan
-on sydämmemme täyttänyt, kaikesta itsekkäisyydestä puhtain tehtävä,
-joka meillä on ollut. Kitin vuoksi!
-
-Muuten me tiellämme kohtasimme varsin vähän merkillisempiä matkustajia.
-Puolet Ranskan aatelistosta oli Parisissa juhlissa, joita pidettiin
-kuninkaallisten häiden johdosta. Helposti saimme hevosia, missä vain
-tarvitsimme. Ja vaikka olimme kuulleet puhuttavan, että tiet olivat
-täynnänsä kuleksivia, erotettuja sotilaita, eivät ne kuitenkaan meitä
-koskaan häirinneet eivätkä estäneet matkallamme.
-
-Vaan tarkoitukseni ei ole tehdä selkoa, mitä kaikkea tapahtui tällä
-ensimmäisellä retkelläni maailmaan, vaikka minä mielelläni sitä
-muistelen. Eikä myöskään ole tarkoitukseni selittää, mitä ajattelin
-kaikista uusista ja harvinaisista kaupungeista, joiden ohi kulimme.
-Sanottakoon vain, että me kulimme Limogesin, Chateaurouxin ja Orleansin
-kautta, ja että meidät Chateaurouxissa petti muuan toivomme. Me
-nimittäin olimme luulleet, että kun Bezers siellä yhtyi sotilaisiinsa,
-niin hän ei saisi tarpeellista määrää hevosia matkallaan, ja me sen
-vuoksi kyytihevosilla voisimme tavottaa hänet ja hiipiä hänen ohitsensa
-tämän kaupungin ja Parisin välillä. Vaan Chateaurouxissa saimme kuulla,
-että hänen joukkonsa oli saanut uuden määräyksen mennä Orleansiin ja
-siellä odottaa häntä. Seurauksena siitä oli, että hän voi saada uusia
-hevosia sinne saakka. Hänellä siis nähtävästi oli hyvin kiire. Sillä
-kun hän saatuaan uudet hevoset Chateaurouxissa, oli lähtenyt sieltä,
-niin hän oli puolenpäivän aikana ollut Angervillessä, josta on
-neljäkymmentä englanninpenikulmaa Parisiin, jota vastoin me
-Angervilleen saavuimme vasta saman päivän -- seitsemäntenä päivänä
-Caylusta lähdettyämme -- illalla.
-
-Me ratsastimme ravintolan suurelle avonaiselle pihalle, joka hämärässä
-näytti vielä suuremmalta, ja olimme niin väsyneitä, jotta vaivoin
-pääsimme satulasta. Jean, palvelijamme, otti hevosemme ja lähti
-taluttamaan talliin eläinraukkoja, jotka pää riipuksissa mielellään
-seurasivatkin. Me seisahdimme hetkiseksi aikaa oikomaan jäykistyneitä
-jäseniämme. Täällä näytti olevan elämää ja liikettä. Portin päällä
-olevasta valaistusta akkunasta kuului lautasten ja keittoastiain
-kalinaa, ja käytävästä kuului kiireisiä askeleita. Muutamia lyhtyjä,
-jotka oli vasta sytytetty, palaa tuipotti siellä täällä sumussa, Ja
-muutamassa pihamaan nurkassa kaksi seppää kengitti hevosta.
-
-Me olimme lähtemässä huoneeseen, kun kuulimme Jeanin kohottavan
-äänensä, aivan kuin hän olisi riidelllyt jonkun kanssa, ja
-ajatellessamme, että maalaispalvelijamme oli joutunut ehkä sorron
-alaiseksi, kulimme tallirakennusta kohden, missä hän yhä kulki hevosten
-kanssa edestakaisin.
-
-"Mikä täällä on?" kysyin tuimalla äänellä.
-
-"Sanovat, ettei täällä ole sijaa hevosille", valitteli Jean. Hän oli
-puoleksi vihoissaan puoleksi peloissaan, oikea maalaisrenki kiireestä
-kantapäähän.
-
-"Ei täällä ole sijaa!" huuti muuan mies, joka seisoi tallin ovella ja
-lähti nyt meitä kohden. Hänen äänensä kuulusti hävyttömältä, ja ensi
-silmäyksellä huomasin että, hänen toverinsa olivat valmiit tarpeen
-tullessa häntä auttamaan. Hän pani kädet puuskaan ja katsoi meitä
-ilkamoiden. Lähellä olevan lampun valossa näin hänellä ja tovereillaan
-olevan samanlaiset merkit.
-
-"Kuulkaa", sanoin minä vakavasti, "talli on tilava, niin ettei se
-teidän hevosistanne ole täysi, joten siis pitää olla siellä sijaa
-minunkin hevosilleni."
-
-"Tietysti! Sijaa kuninkaalle!" vastasi hän, ja eräs toinen
-pilkallisesti huuti: "Eläköön kuningas!" Ja toiset nauroivat pirullisen
-ivallisesti.
-
-Herrasväen palvelijain välillä oli siihen aikaan riita tavallista. Vaan
-isäntäväki harvoin sekaantui heidän väleihinsä. "Antaa heidän otella",
-oli tavallinen käsitys. Vaan tässä oli Jean-raukka kovin alakynnessä,
-eikä meillä sen vuoksi ollut muuta neuvoa kuin ryhtyä häntä auttamaan.
-
-"Kuulkaa nyt, hyvät miehet! Elkää ruvetko rettelöimään", sanoin
-vakavasti, tarttuen Croisettea kädestä pidättääkseni häntä, sillä en
-millään ehdolla tahtonut uudistaa sellaista tapausta, joka tapahtui
-Caylusin portilla. "Nämät hevoset ovat vicomte de Caylusin, ja jos,
-niin kuin toivon, teidän isäntänne on hänen hyvä ystävänsä, niin voi
-teidän käydä huonosti, jos te vielä rettelöitte."
-
-Olin kuulevinani hiljaista murinaa ja sanottavan: "Papegotti
-[paavilainen]! Kuolkoot Guiset!" Vaan heidän johtajansa huuti
-äänekkäästi: "Kukkokiekaa!" jota hän kertoi monta kertaa ja oikein
-uhalla huiski käsillään matkien kukon siipienräpytystä. "Tässä meillä
-on oikein hienohöyheninen kukko!" ja sillä tavoin hän jatkoi hyvän
-aikaa, jonka jälkeen hän inhoittavasti irvistellen kääntyi toveriensa
-puoleen, jotka osoittivat suostumustaan.
-
-Sormiani syyhytti, minua halutti antaa hänelle ansaittua kuritusta,
-vaan minä kuitenkin hillitsin itseni, jotta tästä ei syntyisi kovin
-arveluttava loppu.
-
-"Ettekö häpeä, mokomat!" kuului samassa kimakka ääni päältämme -- se
-kuulusti tulevan kuin pilvistä. Minä silmäsin ylös ja näin kaksi
-kaunista tyttöä akkunassa tallirakennuksen päällä. "Hyi hävetkää!
-Ettekö näe, että ne ovat lapsia? Antakaa niiden olla rauhassa!" huuti
-toinen heistä.
-
-Miehet nauroivat nyt yhä enemmän, vaan minä puolestani on voinut siinä
-seistä toimettomana ja kuulla sanottavan itseäni lapseksi. "Tule
-tänne!" sanoin ja viittasin miestä luokseni, joka seisoi ovella. "Tule
-tänne roisto, niin minä sinulle annan palkan, jonka ansaitset
-puhutellessasi tuolla tavoin aatelismiestä!"
-
-Lähestyi hyvin verkalleen suuri, paksujäntereinen mies, pitempi minua
-ja vähintään kuutta tuumaa leveämpi hartioiltaan. Rohkeuteni masentui
-vähän katsellessani häntä. Vaan asia oli ratkaistava. Vaikka olinkin
-heikompi ja henturoisempi, niin olin kuitenkin ketterä kuin orava, ja
-kiihtymykseni sai unhottamaan väsymykseni. Minä sieppasin lyijypäisen
-ratsukepin Marielta ja lähestyin miestä.
-
-"Varokaa itseänne, pikku mies!" huuti tyttö iloisesti -- kuitenkin
-puolittain säälivästi, niin kuin minusta kuulusti. "Muuten tuo lihava
-sika tappaa teidät!"
-
-Vaan tällä kertaa ei minun vastustajani yhtynyt toisten nauruun. Minua
-hämmästytti, että hän näytti epäröivältä, ja että hän ei ollut niin
-halukas tulemaan piiriin, jonka hänen toverinsa muodostivat
-ympärilleni. Vaan ennen kuin ehdin koetella hänen rohkeuttaan, laskeusi
-käsi Olalleni. Mies-olento, joka äkkiä oli ilmestynyt siihen, minä en
-tiedä mistä kummasta, sysäsi minut syrjään, voimakkaalla kädellä vaan
-kuitenkin kohteliaasti.
-
-"Jättäkää tämä minun toimekseni!" sanoi hän ja asettui aivan tyynesti
-minun eteeni. "Elkää tahriko käsiänne koskemalla tuohon roistoon. Minun
-juuri haluttaa saada jotakin tehdä, ja tämä tulee sopivaan aikaan. Minä
-teen hänestä toukkain ruokaa ennen kuin nunnat tuolla luostarissa
-ehtivät lausua 'Ave!'"
-
-Hän oli jykevä mies, ei tavattoman suuri eikä tavattoman vahvakaan,
-mustaverinen ja hyvin terävät piirteet. Hatustaan töyhtö oli katkennut,
-vaan hattu oli kuitenkin hyvin mallikkaasti hänen päässään, ja hän
-liikuskeli niin mahtavasti ja kilisteli kannuksiaan ja heilutteli
-pitkää miekkaansa niin huolettomasti, ettei ollut ollenkaan ihme, jos
-lähinnä seisovat joutuisasti vetäytyivätkin syrjään.
-
-"Tule tänne!" huusi hän kiihkeästi muodostaen ympärilleen suuren aukon
-heiluttaessaan yhä tuimemmin miekkaansa, ja hänen vasemmassa kädessään
-välkkyi tikari. "Ken haluaa otella? Tahdotteko tulla yksittäin vai
-kaikki yhdessä rysyssä? Miten vain mielenne tekee, teillä sen -- --" Ja
-hän lopetti kehoituksensa kiroustulvalla, jonka syyti vastassaan
-olevalle joukolle.
-
-"Tämä riita ei teihin kuulu", sanoi paksu mies vihaisesti. Vaan hän ei
-yrittänytkään vetämään miekkaansa, vaan sen sijaan vetäytyi takaisin.
-
-"Kaikki riidat kuuluvat minuun, eikä mikään riita teihin! Niin se on se
-asia", vastasi sankarimme terästäen sukkelaa vastaustaan tekemällä muka
-hyökkäyksen lihavaa miestä kohden, joka taas hypähti takaisin.
-
-Silloin syntyi äänekäs nauru, johon yhtyivät vastustajani toveritkin.
-"Tuo lihava sika!" huuti tyttö ylhäältä. "Sylkekää sitä!" ja hän itse
-sylki tätä entistä sankaria -- joka ei enään kopeillut.
-
-"Leikkaanko hänestä pienen viipaleen sinulle, pieni herttaseni?" kysyi
-leikkisä ystäväni ja teki suuren kiepauksen miekallaan vastustajansa
-vapisevan selän ympärillä. "Oikein pienen herkkupalan?" lisäsi hän.
-
-"Kiitos, ei haluta!" huuti tyttö naurunrähäkän lisääntyessä.
-
-"Eikö pienen pientä hitustakaan? Minä lupaan että se on oikein murea ja
-herkullinen pala."
-
-"Uh, ei!" ja tyttö vielä kerran sylkäsi halveksivasti.
-
-"Kuuletko? Neiti ei pidä sinusta vähintäkään", huuti kiduttaja. "Hän ei
-pidä sinusta, mokompi gascognelainen sika!" Ja pistettyään taitavasti
-tikarin kupeelleen, hän tarttui paksua miehenpalleroa korvasta ja
-pyöräytti ympäri pari kertaa, jonka jälkeen potkasi niin, että mies
-lensi hassusti ja aika vauhtia suuren vesisaavin yli pitkän matkan
-päähän. Siellä se suupaltto nyt makasi, vuoroon voivotti vuoroon
-kiroili, ja voittaja kehuvasti sanoi: "Nyt se on saanut tarpeekseen.
-Jos joku toinen haluaa jatkaa hänen asiaansa, niin Blaise Buré on
-puolestaan valmis. Jos ei, niin antakaa nyt riidan olla lopussa. Jonkun
-pitää hankkia suojaa näiden herrain hevosille, ennen kuin ne
-vilustuvat. Mitä minuun tulee", lisäsi hän, kääntyessään minuun ja
-liioitetulla kohteliaisuudella ottaessaan lakin päästään, "niin olen
-teidän armonne nöyrin palvelija, jota teidän tarvitsee vain käskeä."
-
-Minä kiitin häntä puoleksi vilpittömästi puoleksi teeskennellyn
-sydämmellisesti. Hänen takkinsa oli rikkinäinen ja hänen leveät
-polvihousunsa, jotka ennen aikaan näyttivät olleen varsin kaunista
-vaatetta, olivat tahraiset ja niistä melkein kokonaan puuttui pitsit.
-Hän kerskui tavattomasti ja hänen otsalleen oli kirjoitettuna:
-kuokkavieras. Vaan hän oli meille tehnyt suuren palveluksen, sillä Jean
-nyt vastuksetta sai hevoset talliin. Ja sitä paitse aina pidetään
-urhoollisesta miehestä, ja tämä mieshän oli urhoollinen, se täytyi
-myöntää.
-
-"Te tulette Orleansista", sanoi hän kunnioittavasti vaan sillä äänellä,
-että hän pikemmin vastasi kuin kysyi.
-
-"Niin, sieltä tulemme", vastasin minä vähän hämmästyen. "Näittekö
-meidän tulevan?"
-
-"En, vaan minä näen saappaistanne, hyvät herrat", vastasi hän. "Valkea
-tomu pohjoisen, ruskea tomu etelän. Ymmärrättekö?"
-
-"Ymmärrän", sanoin ihmetellen. "Te olette varmaan käynyt hyvän koulun,
-herra Buré."
-
-"Hyvät opettajat kasvattavat teräviä oppilaita", vastasi hän nauraen.
-Ja vastauksensa sittemmin muistui mieleeni.
-
-"Te myöskin tulette Orleansista?" kysyin, kun olimme lähdössä sisälle.
-
-"Minä myöskin tulen Orleansista, hyvät herrat. Vaan minä tulin jo
-päivällä. Toin kirjeitä, tärkeitä kirjeitä!" Hän tuttavallisesti
-silmäsi meihin, oikasi sitte itseään, katsoi tuimasti tallimiehiä, löi
-pari kertaa rintaansa, väänsi viiksiään ja lopuksi hymyili nuorelle
-tytölle, joka vielä oli akkunassa ja pureksi olenkortta.
-
-Minä arvelin, että me emme nyt helposti pääse hänestä erillemme. Vaan
-niin ei kuitenkaan ollut. Sillä kun hän, nähtävästi hyvin tyytyväisenä,
-oli kuunnellut monia kiitoksiamme, niin hän kumarsi luonnottoman
-kohteliaasti ja marssi tiehensä niin juhlallisesti kuin espanjalainen,
-hyräillessänsä:
-
-    "Ce petit homme tant joli!
-    Qui toujours cause et toujours rit,
-    Qui toujours baire sa mignonne,
-    Dieu gard' de mal ce petit homme!"
-
-Kun astuimme ravintolaan, niin isäntä tuli meitä vastaan. Hän oli hyvin
-kohtelias, vaan näytti olevan hyvin hämillään, ja hänenkin olossaan oli
-jotakin levotonta jännitystä.
-
-"Parisistako herraseni?" kysyi hän hieroen käsiään ja kumartaen syvään.
-"Vai etelästäkö?"
-
-"Etelästä", vastasin. "Orleansista, ja nälkäisiä ja janoisia, hyvä
-herra."
-
-"Ahaa!" vastasi hän ottamatta huomioon viimeistä osaa vastauksestani,
-ja hänen silmistään säihkyi tyytyväisyys. "Sitte voin vannoa, että te
-ette ole kuulleet viimeistä suurta uutista?" Hän pysähtyi keskelle
-ahdasta käytävää, kohotti kynttilää, joka hänellä oli kädessä, ja loi
-tutkivan katseen meihin, aivan kuin olisi halunnut saada selkoa meistä
-ennen kuin jatkoi puhettaan.
-
-"Suurta uutista!" sanoin minä tuimalla äänellä, sillä minä olin väsynyt
-ja minulla oli, kuten olin hänelle sanonut, nälkä. "Me emme ole
-kuulleet mitään uutisia, ja suurin palvelus mitä voitte tehdä on se,
-että joudutatte illallistamme."
-
-Vaan ei tämäkään nolaus saanut masennetuksi hänen intoaan kertomaan
-uutistaan. "Amirali de Coligny", sanoi hän meikein voimatta hengittää,
-"ettekö ole kuulleet, mitä hänelle on tapahtunut?"
-
-"Amiralille? Mitä hänelle sitten on tapahtunut?" kysyin kiihkeästi.
-Lopuksikin siis innostuin.
-
-Minun nyt täytyy tehdä pieni poikkeus varsinaisesta kertomuksestani. Ne
-harvat, jotka ovat minun ijälläni, ja monet, jotka ovat nuorempia, ovat
-varmaan kuulleet kerrottavan, että siihen aikaan italialainen
-leskikuningatar itse asiassa piti hallitus-ohjaksia ja johti Ranskaa.
-Catharina Medicin suurimpana pyrintönä oli koettaa säilyttää
-vaikutustaan poikaansa, Kaarle yhdeksänteen, joka heikkona, kivuloisena
-oli jo tuomittu ennenaikaiseen hautaansa. Leskikuningattaren lähimpänä
-huolena oli tukea kuningasvaltaa koettamalla pitää tasapainoa
-katolilaisten ja hugenottien välillä. Sitä varten hän suositteli väliin
-toista väliin toista puoluetta. Tätä nykyä hän oli ollut tavallista
-suosiollisempi hugenoteille. Heidän johtajansa amirali Gaspard de
-Coligny, Navarran kuningas Henrik ja prinssi Condé arveltiin olevan
-hänen erityisessä suosiossaan, jota vastoin toisen puolueen johtajat,
-herttua Guise ja molemmat kardinalit Lorraine ja Guise olivat
-epäsuosiossa. Eikä tähän, niin kuin näytti, parannusta saanut edes
-heidän ystävänsä, kuningattaren lempipoika, Anjoun herttua Henrik.
-
-Sillä kannalla olivat asiat elokuussa 1572, vaan huhu kertoi kuitenkin,
-että Coligny, joka oli käyttänyt asemaansa hyväksi, oli jo saanut
-vaikutetuksi kuninkaaseen niin paljon, että Catharina Medici alkoi
-huomata asemansa uhatuksi. Amirali, jota hugenotit kauan aikaa olivat
-pitäneet johtajanansa, oli nyt sen vuoksi mitä suurimman huomion
-esineenä samalla kun Guisein puolue häntä -- herttua Guisen luultuna
-murhaajana -- vihasi niin ankarasti, että sille ei vetänyt vertoja
-ystävien suosio, niin hartaasti suosittu kuin hän olikin näiden
-joukossa.
-
-Ja monet, jotka eivät olleetkaan hugenotteja, pitivät kuitenkin häntä
-suuressa arvossa isänmaan ystävänä ja urhoollisena soturina. Vaikka me
-olimmekin vanhaa uskoa ja kuuluimme vastapuolueeseen, niin olimme
-kuitenkin kuulleet paljon hyvää hänestä. Vicomte sanoi häntä aina
-suureksi mieheksi, mieheksi, joka oli joutunut harhatielle, vaan joka
-hairauksestaan huolimatta oli kuitenkin urhokas, rehellinen ja kelpo
-mies. Sen vuoksi minä, kun ravintolan isäntä mainitsi hänen nimensä,
-unhotin nälkänikin.
-
-"Colignya ammuttiin eilen, kun hän ajoi Rue des Fosses-katua", selitti
-mies pidättäen hengitystään. "Ei ole tietoa, parantuuko vai kuoleeko.
-Koko Parisi on kiihdyksissä, ja monet pelkäävät pahinta."
-
-"Vaan kuka uskalsi sellaista tehdä?" kysyin epäröiden. "Hänellähän oli
-kuninkaan suojeluskirja."
-
-Isäntä ei vastannut siihen mitään, kohautti vain olkapäitään, avasi
-sitten oven ja viittasi astumaan ruokasaliin.
-
-Meitä varten oli jo järjestetty ateria pitkän pöydän toiseen päähän.
-Toisessa päässä oli syömässä muuan vanhanpuoleinen herra. Hän oli hyvin
-rikkaasti puettu, vaan samalla hyvin yksinkertaisesti, ja hänen harmaja
-lyhyeksi leikattu tukkansa, suuri päänsä ja vakavat, tarmon leimaamat
-kasvonsa leveine leukoineen ja syvine piirteineen herättivät meissä
-ehdottomasti kunnioitusta. Me kumarsimmekin syvään hänelle, kun
-asetuimme paikoillemme.
-
-Hän vastasi tervehdykseemme, katsoi meitä vähän aikaa tunkevan
-tarkkaavasti ja jatkoi sitten aterioimistaan. Minä huomasin, että hänen
-miekkansa oli nojallaan tuolia vasten hänen vierellään, ja että
-pistoli, joka luultavasti oli ladattu, oli pöydällä kynttilän vieressä.
-Kahdella lakeijalla, jotka seisoivat hänen takanaan ja palvelivat
-häntä, oli samallainen merkki kuin niilläkin miehillä, joiden kanssa
-olimme olleet riidassa. Me aloimme puhella, vaan matalalla äänellä,
-ettemme häiritsisi vierasta. Murhayritys Colignya vastaan, jos se
-todella oli tehty, voisi paljo vaikuttaa meidän asioihimme. Sillä jos
-niin etevä ja arvossa pidetty hugenotti kuin Coligny, joka sitä paitse
-oli kuninkaan erityinen suosikki, voi joutua hengenvaaraan Parisissa,
-niin mitä sitten voi odottaa Pavannes? Me olimme toivoneet tulevamme
-rauhalliseen kaupunkiin. Jos sitä vastoin nyt siellä oli levottomuutta,
-niin Bezersin toiveet olivat sitä paremmin ja meidän -- ja Kitin,
-Kit-raukan -- sitä huonommin.
-
-Pöytäkumppanimme oli nyt lopettanut aterioimasta. Vaan hän istui vielä
-paikoillaan ja näytti katselevan meitä uteliaasti. Vihdoin rupesi hän
-puhelemaan. "Aijotteko Parisiin, nuoret herrat?" kysyi hän vähän
-ankaralla ja kopealla äänellä.
-
-Me myönsimme. "Huomennako?" kysyi hän vielä.
-
-"Niin", vastasimme ja odotimme, että hän jatkaisi puhetta. Vaan sen
-sijaan hän vaikeni ja tuijotti hajamielisesti eteensä pöydälle. Kun
-huomiomme oli kääntynyt omiin asioihimme ja ateriaamme, niin olimme
-melkein unhottaneet hänen läsnäolonsa, kun minä yhtäkkiä tulin
-katsoneeksi ylös ja huomasin hänen seisovan aivan minun käsivarressani
-kiinni ja pitävän edessäni sanaa puhumatta pientä paperilippua.
-
-Minä vavahdin, sillä hän näytti niin vakavalta. Vaan kun huomasin, että
-toisen pöydän ääressä istui useita huonompiarvoisia vieraita, niin
-arvasin, että hän tahtoi meille yksityisesti ilmoittaa jotakin, ja sen
-vuoksi otin kiireesti paperin lukeakseni, Siinä oli ainoastaan
-seuraavat neljä tuhrittua sanaa:
-
-      "Va chsser l'Idole."
-
-Ei sen enempää. Hämmästyneenä katselin häntä, käsittämättä sanojen
-tarkoitusta. Croisette koetti rypistää otsaansa katsellessaan lippua,
-vaan ei hänkään siitä sen selvempää saanut. Turha oli sen vuoksi
-näyttääkään sitä Marielle.
-
-"Te ette ymmärrä?" sanoi vieras pistäessään lipun taskuunsa.
-
-"Emme", vastasin minä pudistaen päätäni. Me kaikki kolme olimme
-kunnioittavasti nousseet seisomaan ja olimme ryhmässä hänen
-ympärillään.
-
-"Vai niin, vai niin. No sitten on hyvin", sanoi hän ja katsoi meitä
-vakavasti ja suopeasti. "Ei ole mitään hätää. Jatkakaa te vain
-matkaanne. Vaan -- minulla on siellä poika, ei paljoa nuorempi kuin
-tekään, hyvät herrat. Ja jos te olisitte ymmärtäneet minua, niin olisin
-sanonut: elkää menkö Parisiin! Siellä on tarpeeksi lampaita
-kerittäviksi!"
-
-Tämän hämärän puheensa perästä hän oli juuri kääntymässä lähteäkseen,
-kun Croisette hiljaa kosketti hänen käsivarteensa. "Olkaa hyvä ja
-sanokaa meille, onko totta", sanoi poika kiihkeästi, "että amirali
-Coligny on eilen haavoitettu?"
-
-"Totta se on", vastasi toinen ja loi kummallisen silmäyksen kysyjään,
-jolloin hänen katseensa vähäksi aikaa muuttui lempeämmäksi. "Totta se
-on, poikani", jatkoi hän omituisen juhlallisesti. "Jota herra rakastaa,
-sitä hän kurittaakin. Ja, Jumala antakoon minulle anteeksi, että sanon
-näin: jonka hän tahtoo hukuttaa, sen hän lyö sokeudella."
-
-Hän oli, ainakin mikäli minä otaksuin, mielissään katsellut Croisetten
-tyttömäisiä kasvoja. Marie ja minä olimme mustaverisiä ja rumia
-verraten veljeemme. Vaan vieras nyt kääntyi hänestä tehden omituisen
-suuttumuksen liikkeen ja iski kultakahvaisella kepillään lattiaan.
-Terävällä, vihastuneella äänellä huuti hän palvelijoitaan ja nähtävästi
-vihoissaan lähti huoneesta, antaen lakeijain mennä edellä, joista
-toinen kantoi pistolla ja toinen kahta kynttilää.
-
-Kun minä varhain seuraavana päivänä tulin pihalle, niin ensimmäisenä
-tapasin Blaise Burén. Hän nyt päivän valolla näytti melkein hurjemmalta
-ja likaisemmalta kuin tulen valossa eilen illalla. Hän tervehti
-kunnioittavasti minua, ja kun oli selvää, että hän ei pitänyt suuressa
-arvossa lähimmäisiään, niin tämä hänen minulle osottamansa kunnioitus
-vaikutti sen, että minä katselin häntä mielissäni. Onhan tavallista,
-että mitä vihasempi koira, sitä suuremmassa arvossa pidämme sen meille
-osottamaa huomiota. Minä kysyin häneltä, kuka tuo ylhäinen hugenotti
-oli, joka oli ollut aterialla meidän kanssamme. Sillä sen huomasimme ja
-ymmärsimme, että hugenotti hän oli.
-
-"Paroni de Rosny", vastasi hän ja lisäsi ivallisesti: "Hän on
-varovainen mies! Jos he kaikki olisivat samallaisia, silmät edessä ja
-takana, ja ladattu pistoli kädessä, niin silloin olisi, nuori herra,
-Ranskassa yksi kuningas enemmän tai yhtä vähemmän! Vaan toiset ovat
-sokeoita pöllöjä, kaikki järestään, sokeoita kuin yölepakot." Hän vielä
-mutisi jotakin, josta minä kuulin sanat "tänä iltana." Vaan minä en
-kuullut lausetta kokonaan, enkä ymmärtänyt vähääkään, mitä hän
-tarkoitti.
-
-"Herrat aikovat Parisiin?" kysyi hän sitten aivan toisella äänellä. Kun
-minä vastasin, että niin oli aikomus, niin katsoi hän minua puoleksi
-arkaillen puoleksi julkeasti. "Minä siinä tapauksessa pyytäisin
-herroilta pienen palveluksen", sanoi hän. "Minä myöskin aijon Parisiin.
-Minä tosin en pelkää puolestani, niin kuin olette nähneet. Vaan minä
-arvelen, että maantiellä ei taida olla oikein hupaista liikkua, jos
-pääkaupungissa on melskettä, ja -- niin sanalla sanoen, minä mieluummin
-haluaisin ratsastaa teidän seurassanne kuin yksin."
-
-"Mielellämme saatte tulla mukaamme", sanoin minä. "Vaan me lähdemme
-puolen tunnin kuluttua. Tunnetteko Parisin?"
-
-"Yhtähyvin kuin miekkani kahvan", vastasi hän äänellä, joka ilmaisi
-hänen tyytyväisyytensä siitä, että olin myöntynyt. "Ja minä Parisin
-opin tuntemaan jo piiskasaunavuosinani. Jos haluatte pelin palloleikkiä
-tai kauniin tytön suudeltavaksenne, niin voin minä hankkia teille
-molemmat."
-
-Minussa, joka tunsin talonpoikaista pelkoa tätä kaupunkia
-ajatellessani, syntyi tuuma, että tämä kehuskeleva ystävämme voisi
-meitä auttaa, jos haluaa. "Tunnetteko herra de Pavannesin?" kysyin
-häneltä aivan vaistomaisesti. "Tarkoitan, tiedättekö, missä hän asuu?"
-
-"Herra Louis de Pavannes?" sanoi hän.
-
-"Niin."
-
-"Minä tiedän -- --" vastasi hän verkalleen, sivellessään leukaansa ja
-miettiväisenä tuijottaen maahan -- "minä tiedän, missä hän asui, ennen
-kuin -- -- niin, nyt muistan", lisäsi hän lyöden reiteensä, "kun minä
-pari viikkoa sitten olin Parisissa, niin kuulin kerrottavan, että hänen
-hovimestarinsa oli vuokrannut hänelle asunnon Rue S:t Antoinen
-varrelta."
-
-"Hyvä", sanoin ylen onnellisena. "Sitten laskeumme hevosen selästä
-siellä, jos voitte viedä meidät sinne suoraa tietä."
-
-"Minä voin", vastasi hän. "Eikä ole teillä katumista, että otitte minut
-matkakumppaniksenne. Parisi ei ole mikään hauska kaupunki, kun on
-levottomuuksia, vaan te olette sattuneet käsiksi oikeaan mieheen, joka
-teidät opastaa perille."
-
-Minä en kysynyt, mitä hän tarkoitti levottomuuksilla, vaan riensin
-ottamaan miekkani ja Croisettelle ja Marielle kertomaan liittolaisesta,
-jonka olin hankkinut. He tietysti olivat hyvin mielissään, ja me sen
-vuoksi lähdimme taipaleelle mitä iloisimmalla mielellä ja toivoimme
-jälkeenpuolisten saapuvamme tuohon suureen kaupunkiin. Vaan Marien
-hevoselta putosi kenkä, ja kului hyvä aika ennen kuin tapasimme sepän.
-Sitten meidän piti Etampesissa, jossa pysähdyimme eineelle, odottaa
-tavattoman kauan ennen kuin ruoka joutui. Tämän kaiken vuoksi emme
-päässeet Parisiin ennen kuin auringon laskussa. Hehkuva iltarusko
-punotti juuri idässä olevat kukkulat, ja ruskotusta vasten näkyivät
-selvinä Notre Damen kaksoistornit ja S:t Jacques de Boucherien korkea
-torni. Kymmenkunta talonkattoa, jotka kohosivat ympäristöstään,
-hehkuivat kirkkaina, ja suuri pilvi, joka kohosi kuin tavattoman suuri
-ihmiskäsi yli kaupungin, muuttui vähitellen veripunaisesta
-sinipunertavaksi ja sinipunertavasta mustaksi sen mukaan kuin hämärtyi.
-
-Tultuamme kaupunginportista ja ratsastettuamme ensin muutaman sillan
-yli ja sitten toisen, niin jouduimme huumauksiin jyrinästä ja melusta,
-joka täällä vallitsi ympärillämme. Sadottain liikkui ihmisiä kapeilla
-kaduilla. Naiset huutelivat toisilleen akkunoista. Puolenkymmenen
-kirkon kellot soivat iltarukoukseen. Meidän maaseutuelämän
-hiljaisuuteen tottuneet korvamme olivat melkein lummeissa. Suurin
-silmin katselimme tornikkaita taloja, joissa oli korkeat suipot katot,
-taitehikkaasti tehtyjä kirkkoja ja ihmisryhmiä -- tuiman näköisiä
-olentoja, joista useiden silmissä oli synkkä ja hurja hehku ja jotka
-seisoivat mustien savusten katukujien suilla ja tähystelivät -- meitä
-ohimennessämme. Yhtäkkiä meidän piti pysähtyä. Suuri ihmisjoukko oli
-kerääntynyt katsomaan kuusimiehistä ratsujoukkoa, joka nyt juuri kulki
-meidän edestämme. He ratsastivat kaksittain, istuivat huolettomasti
-satulassa ja puhelivat vilkkaasti keskenään välittämättä vähintäkään
-väkijoukosta ympärillään ja huomautuksista, joita lausuttiin heistä.
-Heidän komeat ja rikkaat pukunsa ja satulavarustuksensa olivat
-sellaiset, että en koskaan ennen ollut nähnyt. Kymmenkunta paasia ja
-lakeijaa seurasi heitä jalkaisin, ja heidän iloinen keskustelunsa ja
-naurunsa kuului meihin saakka väkijoukon yli.
-
-Kun minä katselin tätä ylhäistä ratsukulkuetta, niin väkijoukon
-liikkeen vuoksi Burén hevonen peräysi aivan lähelle minua. Buré kirosi
-karkeasti ja aivan aiheettomasti, niin kuin minusta tuntui. Vaan
-samassa Croisette veti minun huomioni puoleensa kopauttaen
-ratsukepillään minua käsivarteen. "Katsohan!" huudahti hän. "Eikö tuo
-ole hän?"
-
-Minä katsoin pojan sormen suuntaan -- mikäli se oli mahdollista, sillä
-hevoseni, joka oli erkautunut Burén hevosen läheisyydestä,
-heittelehtihe sinne tänne ihan hurjana -- ja minä katselin viimeistä
-paria tuossa pienessä seurueessa. He ratsastivat nyt sen kadun poikki,
-jossa me olimme, ja minä sen vuoksi näin heidät ainoastaan sivulta tai
-oikeammin sanoen ainoastaan toisen heistä. Hän oli harvinaisen kaunis,
-nuori mies, noin kahdenkymmenenkahden vuotias, pitkät kiharansa
-valuivat röyhelöiselle kaulustalle ja keltaiselle silkkikaapulleen.
-Kasvonsa olivat lempeät ja lapselliset ja ihmeen miellyttävät. Vaan hän
-oli minulle aivan outo.
-
-"Minä uskaltaisin vannoa, että se oli itse Louis -- herra de Pavannes!"
-huudahti Croisette.
-
-"Tuoko?" vastasin minä, lähtiessämme taas liikkeelle, kun väkijoukko
-edessämme oli vähän harventunut. "Ei veikkonen se ollut hän!"
-
-"En minä tarkoita sitä, joka ratsasti lähinnä meitä, vaan sitä, joka
-ratsasti hänen vierellään", selitti Croisette.
-
-Vaan minä en ollut sitä sopinut näkemään. Me nyt käännyimme
-satulassamme ja tähystimme taaksemme hänen jälkeensä, ja, mikäli illan
-hämärässä voi erottaa, hän todellakin muistutti selkäpuoleltaan
-Louista. Vaan Buré, joka sanoi tuntevansa herra de Pavannesin, nauroi
-meille. "Teidän ystävällänne", sanoi hän, "on leveämpi selkä kuin
-tuolla!" Ja minä arvelin että Buré voi olla oikeassa -- vaan se voi
-riippua vaatteidenkin muodosta. "He ovat olleet pelaamassa pallopeliä
-Louvressa, voin vannoakin!" jatkoi hän. "Amirali siis lienee terveempi.
-Joka meitä lähinnä ratsasti, oli herra de Feligny, amiralin vävy. Ja
-toinen, jota te tarkoitatte, oli kreivi de la Rochefoucault."
-
-Hänen puhuessaan käännyimme kapealle kadulle lähellä jokea ja näimme
-edessämme mustan rakennusjoukon, joka Burén ilmoitukseu mukaan oli
-Louvre -- kuninkaan palatsi. Tältä kadulta käännyimme toiselle, joka
-oli lyhyempi ja kapeampi, ja täällä Buré pysähdytti hevosensa ja
-koputti kovasti muuatta jykevää porttia. Oli nyt jo niin pimeä, että
-kun me Burén jälessä olimme ajaneet pihalle, niin emme erottaneet muuta
-kuin korkean päätyrakennuksen, joka kuvastui edessämme kuulakkaa
-taivasta vasten, ja pihan toisella sivulla joukon miehiä ja hevosia.
-Buré puheli muutaman miehen kanssa, ja kehoitettuaan meitä
-laskeutumaan satulasta, sanoi hän, että lakeija tulee meitä viemään
-sisälle, herra de Pavannesin luo.
-
-Ajatus, että me lopuksikin olimme pitkän matkamme perillä ja ajoissa
-voimme varoittaa Louista uhkaavasta vaarasta, sai unhottamaan vaivamme,
-väsymyksemme ja jäykistyneet jäsenemme. Iloisina viskasimme ohjakset
-Jeanille ja kiiruhdimme portista palvelijan jälessä. Me olemme nyt
-päässeet päämaaliimme. Hurraa!
-
-Kulkiessamme pitkän käytävän läpi ja monia portaita, näytti meistä talo
-olevan täynnä väkeä. Usein kuulimme ääniä ja aseitten kalinaa. Vaan
-seuralaisemme ei pysähtynyt, vei vain suoraa päätä meidät pieneen
-huoneeseen, jota kattolamppu valaisi. "Minä ilmoitan herra de
-Pavannesille tulonne", sanoi hän kunnioittavasti ja katosi esiripun
-taakse, joka näytti olevan toiseen huoneeseen vievän oven edessä. Hänen
-mennessään olimme kuulevinamme ääniä ja lasien kilinää.
-
-"Hänellä on varmaan vieraita", sanoin rauhattomana. Minä koetin
-ratsupiiskalla kopistella tomua saappaistani. Muistin että me nyt
-olimme Pariisissa.
-
-"Hän varmaankin hämmästyy, nähdessään meidät", sanoi Croisette
-naurahtaen -- vaan kuitenkin levottomasti. Ja sitten me seisoimme
-ääneti ja odotimme.
-
-Ajan siinä kuluessa, aloin tuumiskella -- ja luultavasti seura, jonka
-olimme kadulla nähneet, minut saattoi näihin mietteisiin -- eiköhän
-herra de Pavannes täällä Parisissa olisi aivan toisenlainen kuin herra
-de Pavannes Caylusissa, tuskinpa kuninkaan hovimies olisi niin
-ystävällinen kuin Kitin sulhanen. Ja minä mietiskelin tätä yhä,
-kun esirippu taas vedettiin syrjään. Pitkä mies, pieni koira
-käsivarrellaan, astui kiireesti sisään ja seisahtui hymyillen eteemme.
-Hän oli komeassa mustassa puvussa, joka kimalteli hopealle. Pieni
-koira hänen käsivarrellaan murisi, ja Croisette katsoi suu auki
-hämmästyksissään. Tuo mies ei ollut Louis de Pavannes. Hän ei ollut
-mikään vanha, hyvä ystävämme. Hän oli herra vidame de Bezers!
-
-"Terve tulleiksi, hyvät herrat!" sanoi hän ja hymyili meille -- enkä
-koskaan hänen silmissään ollut huomannut sellaista vahingoniloa. "Terve
-tulleeksi Parisiin, herra Anne!"
-
-
-
-
-NELJÄS LUKU.
-
-Satimessa.
-
-
-Syntyi pitkä äänettömyys. Me seisoimme ja tuijotimme häneen, ja hän
-hymyili -- niin kuin hymyilee kissa. Croisette sanoi minulle sitten
-jälemmin, että hän olisi voinut kuolla nöyryytyksestä, häpeästä ja
-raivosta, kun meitä oli sillä tavalla petetty. Minä puolestani en heti
-käsittänyt asiain tilaa. Mutta en ymmärtänyt mitään. Minä en voinut
-päästä siitä ajatuksesta, joka oli minulla ollut taloon tullessa, että
-emme todellakaan tulleet Louis de Pavannesin taloon. Vaan minä
-hämärästi epäilin, että Bezers oli syrjäyttänyt hänet ja astunut itse
-hänen sijaansa. Minä sen vuoksi heti kuin vaistomaisesti astuin vidamen
-luo ja tartuin häntä käsivarteen. "Mitä te olette tehnyt?" huusin
-äänellä, joka omissakin korvissani kuului tuimalta. "Mihin olette
-saattanut herra de Pavannesin? Vastatkaa!"
-
-Hän vain näytti vähän enemmän teräviä valkoisia hampaitaan, kun hän
-katsoi minua silmiin. "En minnekään -- vielä", vastasi hän hyvin
-lempeästi, irroittaessaan kätensä.
-
-"Miten sitten olette täällä?" kysyin taas. Hän kohautti olkapäitään ja
-katsahti Croisetteen, aivan kuin hän olisi minua pitänyt joutavana,
-huonosti kasvatettuna lapsena. "Herra Anne ei näy ymmärtävän, että
-minulla on kunnia lausua hänet tervetulleeksi Hotel Bezersiin, Rue de
-Platrièren varrella."
-
-"Hotel Bezersiin! Rue de Platrière!" huudahdin aivan hämmästyksissäni.
-"Vaan Blaise Buré sanoi tämän olevan Rue St. Antoine!"
-
-"Vai niin!" lausui hän aivan kuin nyt vasta olisi alkanut asia selvitä
-hänelle: "Vai niin! Minä ymmärrän!" ja hän hymyili niin inhottavasti.
-"Vai niin, että te olette tehneet tuttavuutta Blaise Burén, kelpo
-tallimestarini kanssa! Hyvin tehty, Blaise! Niin, nyt ymmärrän. Ja te
-sen penikat", jatkoi hän ja puhuessaan äänensä muuttui tuntuvasti ja
-lopuksi hän katsoi meitä vihaisesti, "te aijotte tehdä minulle jutkun!
-Minulle, te neilikat! Te luulitte, että Bezersin susi olisi yhtä helppo
-tappaa kuin jänis! Vaan kuunnelkaahan, niin saatte kuulla laulun lopun.
-Te olette nyt minun talossani ja täydellisesti minun vallassani.
-Minulla on täällä puolisataa miestä, jotka eivät häikäilisi leikata
-kaulaa kolmelta lapselta, jos minä käskisin! Niin, siitä voitte olla
-varmat", lisäsi hän ilkeän riemuitsevasti, "sen he tekisivät ilolla!"
-
-Hän aikoi sanoa vielä enemmän, vaan minä keskeytin. Raivo, joka minussa
-nyt kuohui ja jonka oli synnyttänyt oma hulluutemme ja hänen
-hävyttömyytensä, puhkesi nyt sanoihin.
-
-"Ensinnäkin, herra de Bezers", sanoin minä hurjana laskettaen kiireellä
-sanan toisensa jälkeen tulvanaan, "ensin sana teille! Minä sanon
-teille, mitä teistä ajattelen! Te olette uskoton koira, vidame! Kurja
-peto! Minä halveksin teitä! Kavaltaja ja murhamies!" huusin, "eikö ole
-siinä kylliksi? Eikö mikään voi herättää kunniantuntoanne? Jos
-tahdotte, että teitä sanotaan kunnialliseksi, niin vetäkää miekkanne!"
-
-Hän pudisti päätään ja yhä hymyili. "Minä itse en tee talossani
-roskatöitä", sanoi hän tyyneesti, "enkä halua palvelijoiltani anastaa,
-tehtävää, joka heille on mieluisa."
-
-"No hyvä!" sanoin terävästi. Ja samassa vetäsin miekkani ja riensin
-salaman nopeudella esiripun luo, jonka takaa hän oli tullut. "No hyvä,
-sitten tapamme teidät ensiksi!" huusin hurjana kiinnittäessäni katseeni
-häneen, ja kaikki hurjat intohimot heräsivät eloon rinnassani, "ja
-sitten koetamme onneamme lakeijainne kanssa! Marie! Croisette!" huusin
-tuimalla äänellä, "hyökätkää, pojat!"
-
-Vaan he eivät vastanneet! He eivät liikahtaneet paikaltaan, eivät
-vetäneet miekkaansakaan. Mies oli meidän vallassamme. Käteni oli
-kohotettuna, miekan kärki oli tähdättynä hänen rintaansa vasten, ja
-minä yhdellä iskulla olisin voinut lävistää hänet. Ja minä vihasin
-häntä. Miten vihasinkaan! Jos hän olisi sanaakaan sanonut tai
-liikauttanut silmäluomiaankaan tai vetäytynyt askeleenkaan, tai
-tarttunut miekkansa kahvaan, niin olisin tappanut hänet sille paikalle.
-Vaan hän ei silmää väräyttänyt, enkä minä voinut. Käteni vaipui alas.
-"Kurjat raukat!" huusin minä ja halveksien käänsin katseeni hänestä
-veljiini -- he eivät koskaan ennen olleet pettäneet minua. "Kurjat
-raukat!" mutisin, ja minä melkein kauhistuin omia sanojani. Sen jälkeen
-viskasin miekkani lattialle.
-
-"Se on parasta", sanoi Bezers verkalleen ja liikahtamatta, aivan kuin
-hän ei olisi ollut minkäänlaisessa vaarassa. "Tuolla tavoin ajattelin
-teitä pyytää tekemäänkin. Jos molemmat toisetkin nuoret herrat
-seuraisivat teidän esimerkkiänne, niin olisin heille erittäin
-kiitollinen. Kiitos! Kiitos! Kiitoksia paljon."
-
-Croisette ja hänen jälestään Marie tottelivatkin häntä! Minä en voinut
-sitä ymmärtää. Minä panin käsivarret ristiin ja epätoivossani pidin
-asiamme menneenä, ja jos ei häpeä minua olisi estänyt, niin olisin
-peittänyt kasvoni käsiini ja puhjennut itkemään. Hän seisoi kattolampun
-alla, ja oli päätään pitempi kuin pisin meistä. Ja me seisoimme hänen
-ympärillään, saatettuina satimeen, nolattuina, aivan kuin olisimme
-olleet ymmärtämättömiä lapsia. Miten olisinkaan halunnut itkeä! Tämä
-siis oli pitkän matkamme, ponnistustemme, ritarileikkimme loppu!
-
-"Nyt te ehkä suotte minulle hetkiseksi aikaa huomionne", jatkoi Bezers
-liehakoitsevalla äänellä, "ja suvaitsette kuunnella mitä minä aijon
-tehdä. Minulla on tarkoituksena pidättää teidät luonani, hyvät herrat,
-kunnes olen tilaisuudessa teidät lähettämään neiti serkullenne viemään
-tuoreita uutisia hänen sulhaseltaan. Minä en nyt teitä kauan pidätä",
-lisäsi hän ilkeästi hymyillen. "Te olette tulleet Parisiin onnellisena
-hetkenä. On tehty pieni suunnitelma, joka aijotaan panna toimeen juuri
-tänä yönä -- teillä todella on erinomainen onni -- jotta saadaan
-poistetuksi joukko vastenmielisiä ihmisiä, niiden joukossa ehkä
-muutamia ystäviämmekin. Siinä kaikki. Te saatte kuulla ampumista,
-huutoa, ehkä kuolemanvaikerrusta. Vaan elkää siitä välittäkö. Te ette
-joudu pienimpääkään vaaraan. Ja mitä herra de Pavannesiin tulee",
-jatkoi hän matalalla äänellä, "niin minä arvelen huomen-aamulla voivani
-antaa hänestä tarkkoja tietoja, viedäksenne Caylusiin -- neiti
-serkullenne, ymmärrättehän."
-
-Hän oli muuttanut nyt muotoansa. Kasvoillaan oli synkkä kiilto. Hän
-kostutti huuliaan kielellä, aivan kuin olisi nähnyt edessään kostonsa
-täytettynä ja vahingon-ilolla katsellut taulua. Ajatus, että näin voi
-käydä, sai minut hypähtämään taaksepäin, ja karsi ruumistani.
-Croisetten kasvoilta luin saman ajatuksen -- ja myöhäisen katumuksen.
-Niin, Bezersin häijy ääni, hurja, vahingon-iloinen ilme hänen
-silmissään kauhistutti minua siinä määrässä, että minä jonkun hetken
-aikaa olin näkevinäni hänessä itse pirun ilmi elävänä.
-
-Hän sai taas tavallisen tyyneytensä ja kääntyi huolettomasti ovelle,
-"Jos olette niin hyviä, että seuraatte minua", sanoi hän, "niin minä
-toimitan, että pitävät huolta teistä. Teillä tosin voi olla ehkä syytä
-valittaa yhtä ja toista asuntonne suhteen -- minulla on tänä iltana
-muita asioita ajateltavana kuin isännän velvollisuuksia -- vaan
-illallista ette voi moittia."
-
-Hän veti esiripun syrjään ja meni edellämme toiseen huoneeseen
-näyttämättä ajattelevan ollenkaan sitä, että me takaapäin voisimme
-hyökätä hänen kimppuunsa. Hänessä oli joku salattu, ihmeellinen
-ominaisuus, joka joskus pistihe esiin ja joka näytti korvaavan, sen,
-mitä hänestä tiesimme.
-
-Huone, johon tulimme, oli leveyttään pitempi, valaistu hopealampuilla,
-ja seinillä kudotut verhot. Komeita kuvallisia pöytäastioita ja
-kalliita venetsialaisia lasia sekä koko joukko muita vähempiarvoisia
-astioita oli pöydällä, täynnä ruokaa ja viinejä, vaan kaikki oli
-sikinsokin aivan kuin suuri seura olisi täällä ollut. Vaan nyt ei koko
-huoneessa näkynyt muita kuin kaksi palvelijaa, jotka olivat puuhassa
-muutaman tarjoilupöydän luona, ja muuan pappi, joka istui pöydän
-toisessa päässä.
-
-Pappi nousi meidän tullessamme, ja vidame tervehti häntä aivan kuin he
-eivät olisi toisiaan nähneet ennen kuin tänä päivänä.
-
-"Olette tervetullut, herra koadjutori", sanoi vidame vaan hyvin
-kylmästi mikäli minä voin huomata. Ja kumpikin mies katseli toistaan
-tavalla, joka ei ollut ystävällinen. He eivät suinkaan olleet kuin
-isäntä ja vieras vaan pikemmin kuin mitähän kaksi petolintua, jotka
-ovat valmiit alkamaan taistelua. Ehkä koadjutorin välkähtelevät silmät
-ja suuri käyrä nenä sai minut näin arvelemaan.
-
-"Oho! Oho!" sanoi pappi katsellessaan tunkevasti meitä -- ja
-epäilemättä me mahdoimme näyttää sangen kurjilta. "Mitäs nämä ovat?
-Ehkä tämän yön ensimmäistä satoa?"
-
-Vidame katsoi vihasesti häneen. "Eivät ole", vastasi hän tuimasti.
-"Minä en ole niin herkkätunteinen ulkosalla, niin kuin tiedätte, vaan
-tämä on minun asuntoni, ja me aijomme nyt ruveta illalliselle. Te ette
-ehkä huomaa erotusta. Vaan erotus on olemassa -- minulla", lisäsi hän
-halveksivasti katsoen pappia.
-
-Tämä oli minulle kerrassaan hepreaa. Vaan minä tunsin mielessäni
-vavistusta katsoessani papin ilkeitä silmiä, jotka eivät tahtoneet
-meistä erota, ja minun vihaani seottui niin paljo inhoa, että kun
-Bezers antoi merkin istumaan, minä vetäysin pari askelta takaisin.
-"Minä en halua syödä teidän kanssanne", sanoin minä tuimasti, joko
-jonkummoisen itsepäisyyden tai lapsellisen oikun vaikutuksesta.
-
-Minä en ajatellut, että nämät sanat tunkisivat hänen panssarinsa läpi.
-Vaan hetkiseksi aikaa lennähti hänen poskilleen tumma puna ja hän
-katsoi minua silmillä, joissa ei ollut yksistään julmuutta, vaikka
-suonet hänen suurilla ohimoillaan paisuivatkin. Vaan silmänräpäyksessä
-hän taas oli entisellään. "Armand", sanoi hän toiselle palvelijalle,
-"nämät herrat eivät halua syödä minun kanssani. Laita heille toiseen
-päähän pöytää."
-
-Ihmiset ovat hyvin kummallisia. Samassa silmänräpäyksessä kun hän näin
-taipui, minä kaduin sanojani. Minä melkein vastenmielisesti seurasin
-palvelijaa toiseen päähän pöytää. Eikä siinä kylliksi, vaan vihaan,
-jota tunsin vidamea kohtaan, liittyi nyt uusi, omituinen tunne, joka
-oli kuin jotakin ihailua, ja tämä tunne luultavastikin syntyi silloin
-kun minulla oli hänen henkensä vallassani eikä hän peräytynyt
-askeltakaan.
-
-Me söimme aivan äänettöminä, senkin jälkeen kuin Croisette oli pöydän
-alitse tavottanut käteni ja puristanut sitä, rukoillen siten minua,
-että en tuomitsisi häntä ennen aikaa. Vidame ja pappi pöydän toisessa
-päässä puhelivat hyvin innokkaasti keskenään, ja siitä vähästä, minkä
-sain selvää, ymmärsin, että pappi koetti saada tyrkytetyksi isännälleen
-jotakin ehdotusta, jota tämä ei tahtonut hyväksyä.
-
-Kerran Bezers kohotti ääntään. "Minulla on omat tarkoitukseni!" puhkesi
-hän sanomaan vihastuneella äänellä ja kirosi synkeästi, mikä ei
-näyttänyt pappia säikäyttävän ollenkaan, "ja minä ne täytän. Vaan
-siihen lopetankin. Teillä on teidän halunne. No niin, tyydyttäkää ne,
-vaan elkää puhuko minulle oikean asian puolesta. Oikea asia? Helvettiin
-oikeine asioinenne. Minulla on omat harrastukseni, teillä on omanne, ja
-minun herrallani, herttua Guisellä on omansa. Ettekä suinkaan tahdo
-uskotella minulle, että olisi muita!"
-
-"No entäs kuninkaan harrastukset?" sanoi pappi hymyillen happamasti.
-
-"Sanokaa ennemminkin italialaisen naisen harrastukset!" vastasi vidame
-huolettomasti -- tarkoittaen, mikäli minä otaksuin, leskikuningatarta,
-Catharina Mediciä.
-
-"No entäs kirkon harrastukset?" sanoi taas pappi.
-
-"Oh! Kirkon? Kirkko olette te, hyvä ystäväni!" sanoi Bezers,
-töytätessään pöytäkumppaniaan rintaan. "Kirkko?" jatkoi hän. "Ei, ei,
-veikkonen. Minä sanon teille, miten te asioita ajattelette. Te tahdotte
-päästä oksastanne, ja sitten palkaksi auttaa minua pääsemään oksastani
--- ja sitten sen jälkeen, sanotte, ei ole ainoatakaan keppiä, jolla
-meitä voitaisiin lyödä. Vaan minä kerralla sanon teille" -- ja
-vidame löi nyrkkiä pöytään, että lasit hyppivät -- "että minä en
-suvaitse millään tavalla sekauttavan minun asioihini, hyvä ystävä. Ei
-vähimmälläkään tavalla. Kuuletteko? Ja mitä teidän asioihinne tulee,
-niin ne eivät kuulu minuun. Se on suoraa puhetta, eikö niin?"
-
-Papin käsi tutisi, kun hän kohotti lasin huulilleen, vaan hän ei
-puhunut mitään, ja vidame, joka nyt huomasi, että me olimme lopettaneet
-ateriamme, nousi istumasta. "Armand!" huuti hän, ja hänen katseensa oli
-yhä synkkä. "Vie nämät nuoret herrat heidän huoneeseensa. Sinä
-ymmärrät?"
-
-Me jäykästi vastasimme hänen kumarrukseensa -- pappi ei näyttänyt
-meistä vähintäkään välittävän -- ja seurasimme palvelijaa. Ja
-matkallamme pitkän käytävän läpi ja ylös jyrkkiä portaita huomasimme,
-että kaikki vastustus oli turhaa. Siellä täällä avattiin hiljaa ovia,
-ja tuimamuotoisia haarniskoittuja miehiä katseli jälkeemme. Aseitten
-kalsketta ja ääniä kuului lakkaamatta ympäriltämme, ja kun kulimme
-muutaman akkunan ohi, niin kuulimme kavioiden kopsetta pihalta, kaikki
-merkkejä, että talo oli tätä nykyä linnoitus. Tämä minua ihmetytti
-isosti. Sillä mehän olimme nyt Parisissa, kaupungissa, jonka ympärillä
-oli muurit ja jossa oli vartijat porteilla ja yö oli lyhyt elokuun yö.
-Yksinäisinkin herrastalo Quercyssä ei voinut olla tämän huolellisemmin
-varustettu pitkänä talviyönä sodankaan aikana.
-
-Tämä teki meihin suuren vaikutuksen, varsinkin Croisetteen. Äkkiä
-kuulin hänen pysähtyvän, noustessamme kapeita portaita, ja sanaa
-sanomatta hän alkoi laskeutua takaisin niin kiireesti kuin pääsi. Minä
-en tiennyt, mikä hänellä oli mielessä, vaan kuiskattuani pari sanaa
-Marielle, riensin hänen jälkeensä. Kun olin päässyt portaitten juureen,
-niin pysähdyin ja katsoin taakseni. Marie ja palvelija seisoivat siellä
-ylhäällä, ja palvelija huuti minua kovasti, käskien tiukasti meidän
-kummankin palata takaisin.
-
-Vaan sillä aikaa Croisette oli jo päässyt toiseen päähän käytävää, ja
-tyynnytettyäni rauhatonta palvelijaa, riensin edelleen kunnes minun
-piti pysähtyä, kun muuan mies aukasi oven ihan nenäni edessä. Hän oli
-kuullut kiireisten askeliemme äänen ja katseli minua nyt epäilevästi,
-vaan muristen hän sulki taas oven. Minä taas jatkoin matkaani ja pääsin
-sen huoneen ovelle, jossa olimme olleet illallisella, parahiksi
-näkemään sellaista, joka minua äärettömästi hämmästytti, niin että minä
-pysähdyin ovelle kuin naulattu.
-
-Keskilattialla seisoi Bezers ja hänen vierellään viekas pappi.
-Croisette seisoi etunojossa ja piti käsiään ojennettuina aivan kuin
-rukoillen.
-
-"Vaan herra vidame", kuulin pojan huutavan, seistessäni siinä oven
-luona käsi lukon kahvassa, "parempi olisi surmata hänet kuin musertaa
-hänen sydämmensä! Säälikää häntä! Jos te surmaatte herra Louisin, niin
-sillä surmaatte hänetkin!"
-
-Vidame seisoi äänetönnä ja tuijotti poikaan. Pappi irvisteli
-halveksivasti. "Ihmissydän on pian parannettu -- ja varsinkin naisen
-sydän", sanoi hän.
-
-"Vaan ei Kitin!" sanoi Croisette kiihkeän tuskallisesti -- eikä ollut
-papista tietävinään ollenkaan. "Ei Kitin. Te, vidame, ette tunne häntä!
-Te ette tunne häntä!"
-
-Tämä huomautus tuli onnettomalla ajalla. Minä näin vihan salaman
-välähtävän Bezersin kasvoilla. "Menkää tiehenne!" karjui hän. "Minä
-olen kirjoittanut neidille, mitä aijon tehdä ja että minä sen teen!
-Bezers ei syö sanaansa. Taivaan Jumalan nimessä -- jos Jumalaa on, ja
-sitä minä tänä yönä paholaisen nimessä epäilen! -- minä pidän sanani!
-Menkää!"
-
-Hänen leveät kasvonsa olivat kuin raivon vääristämät Hän katsoi
-Croisetten pään yli aivan kuin olisi vedonnut häneen, jonka olemassa
-olon vasta kielsi. Minä käännyin pois ja riensin samaa tietä, jota olin
-tullutkin, ja kuulin Croisetten tulevan jälessäni.
-
-Tämä näky sai minut täydellisesti epätoivoon. Siitä hetkestä en
-ajatellut mitään, ennen kuin tulin tajulleni vinkuvasta äänestä, jonka
-synnytti vartiamme avain lukossa, ja nyt minä huomasin että hän oli
-mennyt tiehensä ja että me olimme pienessä huoneessa, joka oli ihan
-katon rajassa. Hän oli jättänyt kynttilän lattialle, ja me seisoimme
-sen ympärillä, jolloin meistä muodostui suuret varjot seinille.
-Huoneessa ei ollut mitään muuta kuin kaksi vuodetta, jotka kiireellä
-oli tekastu muutamaan nurkkaan. Minä viskausin toiselle vuoteelle,
-maaten seinään päin, ja heittäysin epätoivoni valtaan. Katkeruudella
-ajattelin niin kerrassaan onnistumatonta retkeämme ja vidamen riemua.
-Minä kiroilin Croisettea hänen alentavan nöyryytensä vuoksi, jota hän
-oli osottanut. Vaan kun vihani oli jonkun verran laantunut, niin
-unhotin omat tuskani ja ajattelin Kitiä, joka oli niin kaukana --
-ajattelin Kitin kalpeita, jaloja kasvoja ja hänen suruaan. Ja sitten
-vähitellen annoin anteeksi Croisettelle. Kun oikein ajattelin, niin
-eihän Croisette ollut rukoillut meidän puolestamme -- hän ei ollut
-nöyrtynyt omaksi hyödyksemme, vaan Kitin hyväksi.
-
-En tiedä miten kauan lienen siinä maannut tällä tavoin vaihdellen
-näiden molempain mielialojen välillä, enkä tiennyt olivatko toiset
-puhelleet vai olleet ääneti, kulkeneet huoneessa vai olleet yhdessä
-kohden. Vaan Croisette kun kosketti kädellään minun hartioihini
-innolla, joka levisi vavistuksena minun jäseniini, heräsin taas
-todellisuuteen, näkemään huoneen ja sen varjot. "Anne! Anne! Oletko
-hereillä!"
-
-"Mika nyt on?" sanoin, nousten istumaan.
-
-"Marie", alkoi hän, "on -- --"
-
-Vaan hänen ei tarvinnut sen enempää selittää. Minä näin Marien seisovan
-toisella puolen huonetta, akkunan ääressä, jossa ei ollut lasia ja joka
-oli sijoitettu kattoon ja oli sen mukaan vähän kaltevakin. Hän oli
-avannut luukun, joka oli sen peittona, kurotti varpaillaan -- sillä
-akkunalauta oli melkein hänen päänsä tasalla -- ja katseli ulos. Minä
-katsoin terävästi Croisetteen. "Onko ulkopuolella kattokourua?"
-kuiskasin ja into rupesi jäseniäni värisyttämään, kun nyt ensi kerran
-johtui mieleeni pakoon pääsyn ajatus.
-
-"Ei ole", sanoi hän samalla äänellä. "Vaan Marie sanoo näkevänsä
-akkunan alla hirren, jolle luulee meidän helposti pääsevän."
-
-Minä hypähdin pystöön, työnsin Marien syrjään ja katselin ulos. Kun
-silmäni olivat tottuneet vähän pimeään, niin erotin kattoja ja päätyjä
-yhtenä ryhmänä niin kauas kuin nähdä voin. Lähempänä ja aivan akkunan
-alla oli kuilu -- kapea katu. Sen toisella puolen oli talo, joka oli
-niin paljo tätä meidän taloamme matalampi, että sen katonharja ei ollut
-varsin silmäini tasalla. "En minä näe hirttä", sanoin. "Katsohan alas",
-vastasi Marie hiljaa. Minä tein niin ja näin, viisi- tai kuusitoista
-jalkaa akkunamme alapuolella oli kapea hirsi, joka meni meidän
-talostamme vastapäätä olevaan taloon -- molempien tukena, niin kuin
-siihen aikaan pidettiin kaupungeissa. Varjossa hirren toisessa päässä
--- hirsi oli niin suoraan akkunamme alla, että minä voin nähdä
-ainoastaan alemmaisen pään -- erotin akkunan, josta näkyi heikko valo.
-
-Minä pudistin päätä.
-
-"Me emme pääse hirrelle", sanoin kauhistuneena kun mittailin välimatkaa
-ja katselin syvyyttä allani, joka ruumista karsi.
-
-"Marie sanoo, että me voisimme, jos meillä vaan olisi pieni palanen
-köyttä", vastasi Croisette. Hänen silmänsä loistivat.
-
-"Vaan sitäpä meillä ei ole", sanoin minä siihen. Minä olin nyt -- niin
-kuin tavallisestikin -- tyhmä ja hidas ajattelemaan. Marie ei vastannut
-mitään siihen. Hän oli harvasanaisin meistä veljeksistä, Minä käännyin
-häneen, Hän oli riisumassa liiviä ja purkamassa kaulahuivia kaulastaan.
-
-"Hyvä!" huudahdin minä, sillä minä nyt aloin ymmärtää. Ripeästi
-riisuimme vyömme ja huivimme, jotka kaikeksi onneksi olivat
-kotitekoisia, pitkät ja lujat. Ja Mariella oli sen lisäksi
-nelisäikeistä purjelankaa taskussaan, ja minulla oli uudet, lujat
-sukkarihmat sekä pari kyynärää pitkä hihna, jonka olin ottanut mukaani
-varalta, jos satulanhihnat sattuisivat pettämään. Viidessä minuutissa
-meillä oli kaikki yhtenä köytenä. "Minä olen kevein", sanoi Croisette.
-"Vaan Mariella on varmin pää", väitin minä. Marie kuleksi yhtä varmasti
-rintavarustuksen harjalla kuin me maassa olevalla laudalla.
-
-"Se on totta", täytyi Croisettenkin myöntää. "Vaan senpä vuoksi hän saa
-tulla viimeisenä, sillä sen, joka viimeiseksi tulee, täytyy itse laskea
-itsensä."
-
-Minä en ollut sitä ajatellut. Nyt minä sen huomasin ja nyökäytin
-päätäni suostumukseksi. Minusta näytti, että retkemme johto oli
-menemässä minun käsistäni, ja minun täytyi siihen tyytyä. Vaan
-muutamassa seikassa tahdoin kuitenkin saada tahtoni perille. Kun Marie
-tuli viimeisenä, niin minun piti päästä ensimmäisenä. Minun painoni
-parhaiten osottaisi, kestääkö köysi. Ja siihen suostuivat toisetkin.
-
-Ei ollut aikaa hukattavissa. Meidät voitaisiin keskeyttää milloin
-hyvänsä. Ja sen vuoksi ryhdyimme heti toimeen. Köysi sidottiin minun
-vasempaan kalvoseeni. Sitten nousin Marien olkapäille ja kiipesin --
-vähän vapisten -- akkunan läpi, kiirehtäen minkä suinkin, sillä muuan
-torninkello löi jo kaksitoista.
-
-Minä olin kaiken tämän tehnyt miettimättä. Vaan tultuani ulos ja
-riippuessani siinä pimeässä, taivaan ja maan välillä, suuren kellon
-vielä soidessa, oli minulla silmänräpäys aikaa miettimään. Tuo musta
-kuilu allani, raitis tuuli, joka hiveli otsaani, pimeä ja autius, jotka
-ympäröivät minut, saivat minut vapisemaan. "Oletko valmis?" kysyi Marie
-vähän malttamattomana. Mariella ei ollut vähääkään mielikuvitusta.
-
-"En ole! Odota silmänräpäys", päästin suustani, tarttuessani
-akkunapieliin ja loin viimeisen silmäyksen taakseni alastomaan
-huoneeseen ja kahteen olentoon, jotka olivat minun ja kynttilän
-välillä. "Ei", lisäsin minä joutuisasti. "Croisette -- pojat, minä
-äsken sanoin teitä pelkureiksi. Minä peruutan! Minä en sitä
-tarkoittanut! Kas niin! Antakaa laskeutua!"
-
-Minä tunsin jonkun lämpöisen koskettavan kättäni ja kuulin jotakin
-hillityn nyyhkytyksen tapaista.
-
-Seuraavassa silmänräpäyksessä olin laskeutumassa syvyyteen. Valo, jonka
-olin nähnyt, nousi aina ylemmäksi. Päätäni alkoi huimata. Ja minä
-kouristin köydestä. Kun olin tullut puoliväliin, rupesin ajattelemaan,
-että jos veljeni eivät jaksaisikaan nostaa minua ylös tarpeen
-vaatiessa. Vaan nyt oli myöhäistä ajatella sitä, ja samassa olinkin
-hirrellä. Minä taaskin hengitin. Hiljaa ja hyvin varovasti asetuin
-hirrelle, irroitin köyden kädestäni ja annoin sen nousta. Sitten
-asetuin hajareisin istumaan hirrelle ja vihelsin merkiksi, että kaikki
-hyvin. Hyvin siihen saakka!
-
-Asema, jossa nyt olin, oli varsin omituinen, ja jälestäpäin olen usein
-siitä uneksinut. Pimeässä, joka oli ympärilläni, lepäsi Parisi, täältä
-nähden päättäen, vaipuneena uneen. Huntu oli levitetty minun ja tämän
-Parisin välille, minun, nuoren pojan, ja tämän suuren kaupungin
-synkkäin salaisuuksien välille, jotka sinä yönä olivat synkempiä,
-kauheampia ja verisempiä kuin koskaan sitä ennen ja sen jälkeen. Kuinka
-monta aseellista miestä olikaan väijymässä kaikissa näissä
-häämöttävissä taloissa? Kuinka moni hautoikaan murha-ajatuksia
-mielessään? Kuinka moni valvoikaan nyt nukkuakseen päivänkoitolla
-ikuiseen uneen, tai nukkui nyt herätäkseen puukon-iskuun. Kaikkea tätä
-en ymmärtänyt silloin, yhtä vähän aavistin miten monta iloista toveria,
-lähdettyään maljain äärestä ja pelipöydästä, erosi nyt mennäkseen kohti
-kuolemaan. Minä en tiennyt näitä salaisuuksia -- josta taivaalle kiitos
--- tai sadatta osaa kaikesta petoksesta, kaikesta julmuudesta ja
-murbanhalusta, joka väijyi jalkaini alla valmiina ensimmäisen
-pistolinlaukauksen paukahduttua repimään kaikki sulut. Minulle ei ollut
-mitään merkitystä sillä, että kulunut päivä oli elokuun 23, eli että
-päivä, joka nyt pian oli koittava, oli Perttulin päivä.
-
-Ei. Vaan riemuun, jonka rinnassani herätti mahdollisuus vihollisemme
-voittamisesta, sekaantui kuitenkin jonkunlainen synkkä aavistus.
-Vidamen viittaukset ja peittelemätön kerskuvaisuus olivat viitanneet
-johonkin, joka tapahtuisi ennen aamua -- siinä oli jotakin enemmän kuin
-yksityisen henkilön murha. Ja myöskin varoituksella, jonka parooni
-Rosny oli lausunut ravintolassa, näytti nyt minusta olevan aivan toinen
-merkitys. Enkä minä päässyt näistä onnettomuutta ennustavien
-aavistusten tunteista vapaaksi. Istuessani siinä hajareisin hirrellä,
-kuvittelin näkeväni kapean kadun toisessa päässä Louvren raskaat
-rakennukset, ja äänen sorina ja ihmisten askeleitten, joihin sekaantui
-vartijan huuto ja matalalla äänellä annetut käskyt, kuuluvan sen
-linnapihoista, joihin nyt kansaa kokoontui. Minun alatseni kulki niin
-vähän ihmisiä, että minun ei tarvinnut pelätä tulevani huomatuksi.
-Mutta kuitenkin, jos en vain erehtynyt, jokaisen tuulen puuskan mukana
-kulkeutui hiipivien askelten ja matalan kuiskauksen ääniä. Ja yö oli
-täynnä aavekuvia.
-
-Ehkä kaikki kuitenkin oli jännitetyn mieleni luomaa, omituisen asemani
-synnyttämää. Oli miten oli, vaan sitä en enään tuntenut, kun Croisette
-tuli minun luokseni. Meillä oli vain tikarimme, ja se meitä vähän
-lohdutti. Kun vain pääsemme vastapäätä olevaan taloon, niin ei meillä
-ollut muuta tehtävä kuin rientää alas portista, vaikka väkivallalla, ja
-sitte kiireimmän kautta Pavannesin asuntoon. Nyt oli vain kysymys
-siitä, kumpi, mekö vai Bezersin joukot, ehtii ennen. Ja minä kuiskasin
-Marielle kehottaen häntä joutumaan. Hän tuntui tarvitsevan pitkän ajan
-valmistumiseensa.
-
-Vihdoin hän tuli sieltä alas aivan huolettomasti, ja silloin minä
-huomasin, että hän ei suotta ollut viipynyt niin kauan. Tultuaan
-akkunasta, oli hän saanut luukun suletuksi. Ja vielä enemmänkin, hän
-oli laskuköytemme jatkanut niin, että se ylti kaksinkerroin, ja oli
-mutkan kiinnittänyt akkunakoukknun, ja kun hän tuli alas, niin veti hän
-sen pois. Viisas poika se Marie!
-
-"Hyvin tehty!" sanoin minä ja taputin olalle. "Nyt he eivät voi
-aavistaa mitä tietä linnut ovat lentäneet!"
-
-Niin oli siinä nyt koko veljesjoukko, vaan yksi heistä vapisi
-levottomana, se minun täytyy tunnustaa. Me hinausimme toisen talon
-seinämälle. Vaan päästyämme sinne onnellisesti ja istuessamme siinä
-rivissä toinen toisemme takana, kasvot seinään päin, ja yön tuulen
-puhaltaessa sivulta -- niin, minun rohkeuteni on aina hyvin matalalla,
-kun minä nousen korkealle, ja minä hengitin raskaasti. Akkuna, joka oli
-jotakin kuutta jalkaa ylempänä hirttä ja lasiton, oli auki, ainoastaan
-hieno verho oli edessä, vaan -- voi päiviämme -- se oli kolmella
-vaakasuoralla rautakangella varustettu -- paksuilla rautakangeilla.
-
-Vaan meidän oli pakko tavalla tai toisella koettaa päästä sisään, ja
-minä olin juuri niin varovasti kuin suinkin nousemassa seisomaan
-kapealla sillalla, kun Marie vikkelästi ja mukavasti ryömi meidän
-ylitsemme ja kiepsahti kapealle akkunalaudalle, yhtä keveästi kuin minä
-nousen hevosen selkään. Hän ojensi toisen jalkansa minulle, ja suurella
-vaivalla minä pääsin samalle hankalalle linnunpuulle. Croisette sai
-viipyä siellä alhaalla niin kauan.
-
-Kapea akkunalauta, kuusikymmentä jalkaa maasta ja kolme rautakankea,
-joista pidellä! Minä puristausin kiinni, ja minun melkein kävi
-kateikseni Croisettea. Sääreni hoippuivat ilmassa, ja kadun musta kita
-näytti vaanivan minua. Minä kuitenkin toinnuin taas, vaan jouduin
-epätoivoon. Minä tiesin, että meidän piti päästä eteenpäin, olipa
-rautaristikoita tai ei. Me emme pääse entiseen vankilaamme, vaikka
-haluaisimmekin.
-
-Selvää myöskin oli, että me emme pääsisi mihinkään, jos vain huoneen
-asukkaat tekisivät vastarintaa. Kapealla alustalla, jolla nyt
-seisoimme, itse Mariekin oli avuton. Ristikot olivat hyvin tiheässä.
-Nainen, jopa lapsikin olisi voinut irroittaa kätemme, ja silloin --
-minä taas tunsin huimausta. Minä ajattelin julmia kiviä. Painoin
-kasvoni ristikkoa vasten, siirsin vähän syrjään verhoa ja silmäsin
-huoneeseen.
-
-Siellä oli ainoastaan yksi ihminen -- nainen, joka liikkui edestakaisin
-täysissä vaatteissa, niin myöhäinen kuin nyt jo olikin. Huone oli
-ainoastaan pieni ullakkokamari, sellainen kuin sekin luola, jossa me
-olimme olleet. Muutamassa nurkassa oli sänky, jossa oli katto ja verhot
-ympärillä. Kaksi tuolipahasta oli lieden luona, ja kaikki näytti
-köyhältä ja puutteelliselta. Vaan nainen oli rikkaasti puettu, silkissä
-ja sametissa, vaikka puku näytti olevan epäjärjestyksessä. Minä näin
-jalokiviä kimaltelevan hänen hiuksissaan ja sormuksissaan. Kun hän
-käänsi kasvonsa meihin -- tavattoman kauniit kasvot -- niin minä heti
-näin, että hän oli ylhäinen nainen, ja kun nopeasti meni ovelle ja
-laski kätensä lukolle ja näytti kuuntelevan -- kun hän jyrisytti
-lukkoa, kun epätoivoissaan antoi kätensä vaipua ja meni takaisin lieden
-luo, niin tein saman huomion. Minä huomasin, että me nyt nähtävästi
-vaihtaisimme vain entisen vankilan uuteen vankilaan. Oliko siis joka
-talo Parisissa vankila? Joka katon allako suoritettiin murhenäytelmä?
-
-"Rouva!" sanoin hiljaa herättääkseni hänen huomiotansa. "Rouva!"
-
-Hän vavahti kovasti ja katseli ympärilleen joka taholle voimatta
-ymmärtää, mistä ääni tuli. Sitten hän tuli akkunan luo ja kauhistuneena
-veti verhon syrjään rajulla liikkeellä.
-
-Katseemme kohtasivat toisiaan. Jos hän rupeaa huutamaan ja herättää
-koko talon! Miten meidän silloin kävisi! "Rouva", sanoin uudelleen ja
-koetin häntä tyynnyttää tekemällä ääneni niin lempeäksi kuin
-mahdollista, "me pyydämme teiltä apua! Jollette meitä auta, niin olemme
-hukassa."
-
-"Teitä auttaa?;Ketä te olette?" huusi hän ja tuijotti hurjasti meihin.
-Sitten hän peitti kasvonsa käsiinsä ja vaikeroi itsekseen: "Hyvä
-Jumala, hyvä Jumala, mitähän minulle lopuksikin tulee?"
-
-"Me olemme olleet vankeina vastapäätä olevassa talossa", ehätin
-selittämään. "Ja me olemme sieltä paenneet. Me emme nyt voi palata
-takaisin, vaikka haluaisimmekin. Jos te ette laske meitä huoneeseenne
-ja anna meille suojaa..."
-
-"Niin pudota räiskähdämme katuun", lisäsi Marie aivan tyyneesti --
-vieläpä hiukan leikillisestikin.
-
-"Teitä laskea sisään?" vastasi hän ja peräytyi. "Se on aivan
-mahdotonta."
-
-Hän muistutti serkkuamme, sillä niin kuin Kitikin oli tämäkin nainen
-valkoverinen ja mustatukkainen. Tukkansa hän oli sitonut jonkunlaiseksi
-kruunuksi, joka nyt oli joutunut epäjärjestykseen. Vaan vaikka hän
-olikin vielä kaunis, niin oli hän kuitenkin vanhempi kuin Kit eikä niin
-viehättävä. Minä, luottaen hänen jalouteensa, lausuin suoraan
-epätoivoni. "Rouva", sanoin rukoilevasti. "Me olemme poikasia.
-Croisette! Tule tänne!" Ja minä vetäysin syrjään niin paljo kuin
-mahdollista, tehdäkseni tilaa hänelle. "Katsokaa rouva", sanoin
-viekkaasti, "ettekö sääli kolmea poikaraukkaa?"
-
-Croisetten lapselliset kasvot ja hänen kaunis tukkansa kiinnittivät
-naisen huomion puoleensa, niin kuin olin toivonutkin. Hänen muotonsa
-muuttui lempeämmäksi ja hän lausui itsekseen: "Poikaraukkoja!"
-
-Minä käytin hyväksi suotuisaa tilaisuutta. "Me pyydämme vain päästä
-teidän huoneenne läpi", sanoin minä innokkaasti. Jumalan nimessä! Miten
-paljo oli vaan kysymyksessä. Miten meidän kävisikään, jos hän
-kieltäisi? "Me olemme huutavassa hukassa", sanoin kiihkeästi. "Te
-myöskin olette arveluttavassa asemassa, arvaan minä. Me autamme teitä,
-jos te ensiksi autatte meitä. Me olemme tosin poikia, vaan me voimme
-tapella puolestanne."
-
-"Keneen minä uskaltaisin luottaa?" huudahti hän vavisten. "Vaan Jumala
-varjelkoon minua kieltämästä apuani, kun minä itse olen avun
-tarpeessa", sanoi hän katsoen Croisettea. "Tulkaa sisään, jos niin
-haluatte."
-
-Minä lausuin kiitoksia ja olin jo pujottanut pääni kankien väliin --
-ajattelematta vaaraa, että en ehkä voisi saada sitä enään takaisin --
-ennen kuin hän vielä oli lopettanut lauseensa. Vaan sisään tulla oli
-helpompi sanoa kuin tehdä. Vihdoin pääsi Croisette läpi, ja kaikin
-voimin ponnisteltuamme me toisetkin pääsimme lopuksi. Vaan ainoastaan
-pakko ja kauhea kuilu allamme antoi meille voimia kestämään niin
-tuskallisen kidutuksen. Kun minä viimeinkin seisoin lattialla, niin
-olin kuin riepu. Ja päälle päätteeksi siinä naisen edessä.
-
-Vaan miten onnelliselta minusta tuntui sittenkin! Mitähän nyt Bezers
-sanoo! Hän oli meitä sanonut pojiksi, ja poikia olimmekin. Vaan hän nyt
-sai nähdä, että me voimme hänen aikeensa estää. Nyt oli tuskin enemmän
-kuin joku puolituntia kulunut sydän-yöstä. Me voimme vielä päästä
-hyvällä aikaa. Minä oikeilin ruumistani ja kuleksin edestakaisin ylen
-iloisena, vaan huomasin, että emäntämme oli vetäytynyt ovelle, jossa
-hän seisoi puolittain peloissaan ja katseli meitä arkaillen.
-
-Minä menin hänen luoksensa Ja tein kumarruksen parhaan taitoni mukaan
--- ikävä kyllä minulla ei ollut miekkaa. "Rouva", sanoin minä, "minä
-olen herra Anne de Caylus, ja nämät ovat minun veljiäni. Ja me olemme
-palvelukseksenne."
-
-"Ja minä", vastasi hän ja hymyili -- "minä en tiedä minkä vuoksi -- minä
-olen rouva de Pavannes, ja otan kiitollisuudella vastaan tarjotun
-palveluksenne."
-
-"De Pavannes?" huudahdin minä hämmästyneenä ja ilahtuneena samalla
-kertaa. Madame de Pavannes! Hän varmaan siis on jotenkin sukua
-Louisille. Hän varmaan voi sanoa meille, missä Louis asuu, ja siten
-auttaa yritystämme. Eipä parempaa sattumusta! "Te tunnette siis herra
-Louis de Pavannesin?" jatkoin innostuneena.
-
-"Tunnen hyvinkin", vastasi hän tällä kertaa tavattoman viehkeästi
-hymyillen. "Minä tunnen hänet hyvinkin. Hän on mieheni."
-
-
-
-
-VIIDES LUKU.
-
-Pappi ja nainen.
-
-
-"Hän on minun mieheni!"
-
-Tämän selityksen hän teki niin viattomalla äänellä kuin koskaan kukaan
-voi, vaan en koskaan muista kuulleni sanoja, jotka olisivat mieleni
-saaneet enemmän tuperruksiin. Ei yksikään meistä vastannut sanaakaan
-eikä jäsentä väräyttänyt. Me vain tuijotimme häneen, sillä me
-tarvitsimme aikaa ymmärtääksemme nämät hämmästyttävät sanat, ja sitten
-vielä enemmän aikaa miettiäksemme, mitä ne meihin nähden merkitsivät.
-
-Louis de Pavannesin vaimo! Louis de Pavannes naimisissa! Jos tämä oli
-totta -- ja kun me katsoimme naista silmiin, niin emme voineet epäillä,
-ettei hän ainakin itse luullut puhuvansa totta -- niin merkitsi se,
-että meidät oli petetty oikein perinpohjin, että me olimme tehneet
-tämän pitkän matkan ja antautuneet vaaraan kurjan miehen takia. Se
-merkitsi, että Louis de Pavannes, joka oli meidän ihailumme esine, oli
-katalin konna. Hän oli kevytmielisesti pitänyt neiti de Caylusin
-sydäntä leikkikalunaan. Ja me, koettamalla estää Bezersin aikeita,
-ponnistelimme pelastaaksemme konnan saamasta ansaitun palkkansa.
-Kaikkea tätä se merkitsi, heti kun olimme saaneet asiaa ajatelluksi
-hiukankaan.
-
-"Rouva", sanoi Croisette vakavasti niin pitkän äänettömyyden jälestä,
-että rouvan kasvoilta katosi hymy ja hän näytti pelästyneen
-kummallisesta katseestamme. "Miehenne on ollut jonkun aikaa poissa
-luotanne? Hän palasi luoksenne joku pari viikkoa sitten?"
-
-"Aivan niin", vastasi hän vilpittömästi, ja viimeinenkin toivomme oli
-mennyttä. "Hän tuli kotia, ja eilen viimeksi -- eilen viimeksi", jatkoi
-hän ja puristi käsiään, "olimme vielä niin onnellisia."
-
-"Entä nyt, rouva?"
-
-Hän katsoi minua, vaan ei näyttänyt ymmärtävän. "Minä tarkoitan",
-ehätin selittämään, "että me emme ymmärrä, miten te nyt olette täällä?
-Ja vankina." Itse asiassa tarkoitin, että hänen kertomuksestaan
-saisimme jotakin selvyyttä itsellemme.
-
-"En itsekään tiedä", vastasi hän. "Eilen jälkeenpuolisten olin vieraana
-abbedissan luona Ursulinesluostarissa."
-
-"Anteeksi rouva", sanoi Croisette, "vaan ettekö te kuulu uuteen uskoon?
-Ettekö ole hugenotti?"
-
-"Olen", vastasi hän innokkaasti. "Vaan abbedissa ja minä olimme hyviä
-ystäviä, eikä hän ole ollenkaan kiihkoilija. Ei vähintäkään. Ja aina
-kun olen Parisissa, käyn hänen luonaan kerran viikossa. Kun eilen
-lahdin hänen luotaan, niin pyysi hän minua käymään täällä hänen
-asiallaan."
-
-"Te siis tunnette tämän talon?" kysyin häneltä.
-
-"Varsin hyvin", vastasi hän. "Tämä on hansikaskauppias Mirepoixin talo.
-Monet kerrat olen käynyt hänen kauppapuodissaan. Eilen tulin tänne
-toimittamaan ystäväni asiaa. Minä käskin palvelustyttöni odottaa
-kadulla, ja tultuani taloon, pyydettiin minua tulemaan ylös tähän
-huoneeseen saakka. Minun kaskettiin odottaa vähän aikaa, ja minua alkoi
-ihmetyttää, että minut oli tuotu tällaiseen lokeroon, kun minulla oli
-asiaa ainoastaan Mirepoixille, jolta minun oli saatava pari
-ratsuhansikasparia. Minä käännyin takaisin ovelle, vaan huomasin että
-se oli lukittu. Silloin minä pelästyin ja rupesin huutamaan."
-
-Me kaikki kolme nyökäytimme päätä. Me olimme innokkaassa touhussa
-tekemään päätelmiä -- tai se oli ehkä vain yksi ja sama päätelmä --
-tämän kaiken selittämiseksi. "Entä sitten?" kysyin minä hyvin
-maltittomana.
-
-"Mirepoix tuli minun luo. 'Mitä tämä merkitsee?' kysyin minä. Hänestä
-näytti olevan hyvin paha, vaan asettui kuitenkin minua vastaan. 'Ei
-muuta kuin', vastasi hän lopuksi, 'että teidän armonne pitää jäädä
-tänne muutamiksi tunneiksi -- korkeintaan pariksi päivää. Teille ei
-tapahdu mitään pahaa. Vaimoni palvelee teitä, ja kun lähdette meiltä,
-niin saatte tietää kaikki.' Sen enempää hän ei tahtonut sanoa, ja
-turhaan häneltä kysyin, pitääkö hän minua jonakuna toisena henkilönä
-vai hulluna. Kaikkeen tähän hän ei vastannut sanaakaan. Ja kun minä
-uhkasin siitä, kun hän pidättää minua vastoin tahtoani, niin hän uhkasi
-minua väkivallalla. Siitä saakka olen täällä ollut, epäillen tiesi
-mitä, ja peläten kaikkea."
-
-"Teidän kärsimyksenne ovat nyt lopussa", sanoin minä hänelle käsi
-sydämellä. Tässä oli, jos en väärin ymmärtänyt häntä, vielä
-onnettomampi ja huonommin kohdeltu nainen kuin Kit, nainen, jonka konna
-oli saattanut onnettomuuteen. "Vaikka olisi kymmenen hansikasräätäliä
-portaissa", sanoin ylpeästi, "niin me autamme teidät täältä ja viemme
-kotianne. Missä miehenne asuu?"
-
-"Rue de Saint Merry, kirkon luona. Meillä on talo siellä."
-
-"Herra de Pavannes", sanoin hyvin viekkaasti, "on varmaankin hyvin
-levoton poissaolostanne?"
-
-"Varmaankin", vastasi hän vakavasti ja teeskentelemättä, ja silmänsä
-täyttyivät kyynelillä. Hänen viattomuutensa -- hänellä ei näyttänyt
-olevan vähintäkään epäilystä miehestään -- sai minut hammasta puremaan
-raivoissani. Oo, sitä halpamielistä kurjaa! Sitä katalaa konnaa!
-Mitähän näkivät naiset, mitä me olimme nähneet tässä miehessä, tässä
-Pavannesissa, joka oli voittanut sydämemme, kun hänellä oli ainoastaan
-kivi meille vastalahjaksi?
-
-Minä vedin Croisetten ja Marien syrjään, ollen muka neuvottelevinani
-heidän kanssaan, miten saisimme oven murretuksi auki. "Mitä tämä kaikki
-merkitsee?" sanoin silmäten salaa onnettomaan naiseen. "Mitä sinä,
-Croisette, luulet?"
-
-Minä aivan hyvin tiesin millainen vastaus häneltä tulee.
-
-"Mitäkö luulen?" sanoi hän kiihkeästi. "Ei suinkaan kukaan voi muuta
-uskoa, kuin että se Pavannes konna on asettanut niin, että hänen
-vaimonsa on ryöstetty? Tietysti se on niin! Kun hän pääsee vaimostaan,
-niin voi hän jatkaa juoniaan Caylusissa. Silloin hän voi naida Kitin
-tai... Kirous hänelle!"
-
-"Ei ole mitään hyötyä kirouksen huutamisesta hänelle", sanoin minä
-vakavasti. "Meidän täytyy tehdä jotakin enemmän. Ja kuitenkin -- me
-olemme luvanneet Kitille pelastaa hänet, ja meidän pitää täyttää
-lupauksemme. Meidän pitää pelastaa hänet ainakin Bezersin käsistä."
-
-Marie murisi.
-
-Vaan Croisette innolla yhtyi minun mielipiteeseeni. "Pelastaa Bezersin
-käsistä?" huudahti hän kasvot liekehtien. "Niin! Se on meidän tehtävä!
-Vaan sitten panemme arpaa kuka meistä saa tapella hänen kanssaan ja
-tappaa hänet."
-
-Minä katseella hillitsin hänen intoaan. "Me tappelemme hänen kanssaan
-järjestyksessä, kunnes joku meistä saa hänet hengiltä", sanoin. "Siinä
-olet oikeassa. Vaan sinun vuorosi tulee viimeksi. Eikä meidän tarvitse
-arpaa heittää, sillä tiedämmehän muutenkin kuka meistä on vanhin."
-
-Minä käännyin hänestä -- nolattuani hänet oikein -- ja rupesin
-katselemaan asetta, jolla voisimme murtaa oven. Silloin Croisette
-kohotti kätensä herättääkseen minun huomiotani. Me kuuntelimme ja
-katsoimme toisiamme hämmästyneinä. Akkunasta kuului selvästi ääniä. "He
-ovat huomanneet pakomme", sanoin rohkeuteni masentuessa.
-
-Onneksi olimme olleet niin varovia, että olimme akkunan peittäneet
-tarkasti verholla. Bezersin miehet sen vuoksi akkunastaan voivat
-ainoastaan hyvin epäselvästi nähdä tämän akkunan, kun se on heikosti
-valaistu. Vaan tietysti he voivat arvata, mitä tietä me olimme menneet,
-ja kiiruhtavat estämään pakomatkaamme. Minä silmänräpäyksen ajan
-katselin ovea, puolittain päättäen murtaa sen ja koettaen raivautua
-kadulle ennen kuin Bezersin miehet tointuvat hämmästyksestään ja
-ehtivät alas. Vaan sitten minä katsahdin rouvaan. Miten voisimme hänen
-turvallisuudestaan pitää huolta taistelun aikana? Miettiessämme meni
-suotuisa tilaisuus meiltä. Me kuulimme ääniä alhaalta ja raskaita
-askelia portaista.
-
-Me olimme kahden tulen välissä. Neuvottomana katselin huoneesta jotakin
-parempaa asetta. Minulla ei ollut kuin tikarini. Vaan ei löytynyt
-mitään kelvollista. "Mitä aijotte tehdä?" sanoi rouva de Pavannes, joka
-kalpeana ja vavisten seisoi lieden luona ja katsoi meitä, vuoroon
-kutakin. Ennen kuin ehdin vastata, tarttui Croisette minua käsivarteen
-ja viittasi suurta sänkyä verhoineen. "Jos he huomaavat meidät täällä",
-sanoi hän, "ennen kuin ovat päässeet kokonaan sisään, niin he nostavat
-melun. Piiloudutaan tuonne. Kun he ovat päässeet kokonaan sisään, niin
-sitte -- sinä ymmärrät?"
-
-Hän asetti käden tikarilleen. Pojan kasvojen jänteet pinnistyivät. Minä
-ymmärsin. "Rouva de Pavannes", sanoin minä kiireesti, "te ette ilmaise
-meitä?"
-
-Hän pudisti päätään. Veret kasvoilleen palasivat ja hehku silmiinsä.
-Hän oli todellinen nainen. Hän unhotti koko oman vaaransa, kun tunsi
-voivansa muita suojella.
-
-Askeleet kuuluivat nyt ylimmiltä portailta, ja avainta pantiin lukkoon,
-joka siitä vinkui. Vaan avain onneksi ei sopinut oikein ja ennen kuin
-lukkoa kierrettiin, olimme me veljekset hypänneet sänkyyn ja
-kyyristyneet riviin päänalustan puoleen, jossa me parahiksi saimme sen
-verran suojaa, ettei meitä huomattu oven suusta.
-
-Minä olin laitimmaisena, ja muutamasta raosta minä sovin näkemään mitä
-tapahtui. Sisään astui kolme henkilöä, ja ovi sulettiin heidän
-jälkeensä. Kolmesta henkilöstä oli yksi nainen! Sydämeni, joka oli
-ollut kurkussa, palautui taas paikoilleen, sillä tulleiden joukossa ei
-ollut vidame. Minä taas hengitin vapaasti, vaan iloani en voinut
-toisille ilmoittaa, ettei olisi meitä huomattu. Ensimmäisenä astui
-huoneeseen nainen, puettuna suureen kaapuun, jonka päähine oli
-kasvoille nostettu. Rouva de Pavannes loi häneen epäilevän silmäyksen,
-jonka jälkeen hän syöksyi hänen syliinsä ja nyyhkien huusi: "Oo, Diane!
-Diane!"
-
-"Raukkani", sanoi vasta tullut, hellästi hyväillessään toisen tukkaa ja
-taputtaen hartioille. "Nyt olet turvassa."
-
-"Te olette tulleet minua noutamaan täältä?"
-
-"Niinpä hyvinkin!" vastasi Diane iloisesti ja hyväili häntä. "Me olemme
-tulleet noutamaan sinua miehesi luo. Hän on sinua etsinyt kaikkialta.
-Hän on ihan hurjana epätoivosta."
-
-"Louis raukka!" huudahti onneton rouva.
-
-"Niin, Louis raukka!" vastasi pelastaja. "Vaan sinä saat pian nähdä
-hänet. Vasta puoliyön aikana saimme tietää, missä sinä olet. Siitä saat
-kiittää tätä koadjutoria. Hän minulle siitä ilmoitti ja lähti minun
-kanssani noutamaan sinua."
-
-"Ja taas yhdistämään sisarukset", sanoi pappi lähestyen heitä. Se oli
-sama pappi, jonka pari tuntia sitten olin nähnyt Bezersin luona, ja
-joka minusta oli tuntunut niin vastenmieliseltä. Minä vihasin hänen
-valkoista naamaansa. Vaikka hän oli tullut hyvässä tarkoituksessa, niin
-en voinut kärsiä hänen ohuita huuliaan, hänen teeskenneltyä nöyryyttään
-ja viekkaita silmiään. "Minulla ei moneen päivään ole ollut näin
-suloista tehtävää", sanoi hän koettaen näyttäytyä rakastettavalta.
-
-Vaan rouva de Pavannesilla näytti olevan sama tunne hänestä kuin
-minullakin, sillä papin äänen kuultuaan hän vavahti, irtautui sisarensa
-syleilystä ja peräytyi pari askelta. Hän kumarsi kuitenkin päällään
-kiitokseksi siitä, mitä pappi oli sanonut. Vaan muuten hänen
-liikkeissään ei ilmennyt isosti kiitollisuutta ja vielä vähemmän
-lämpöä. Minä katselin hänen sisarensa kasvoja -- tavattoman kauniita
-kasvoja ja kirkkaampia silmiä, sievempää suuta ja kauniimpaa
-kastanjanruskeaa tukkaa en ollut koskaan nähnyt. Kitikin olisi hänen
-rinnallaan näyttänyt hyvin vähäpätöiseltä. Mutta näille kasvoille näin
-tulevan hyvin ankaran ilmeen. Siitä ei ollut kuin silmänräpäys kun nämä
-molemmat sisarukset olivat olleet sylitysten. Nyt he seisoivat erillään
-ja jotensakin kylminä ja pettyneinä. Papin varjo oli levinnyt heidän
-ylitsensä -- oli tullut heidän välilleen.
-
-Nyt astui kolmas henkilö esiin. Tähän saakka hän oli seisonut aivan
-ääneti ovensuussa; hän oli huononpuoleisessa puvussa, jonkun
-kuudenkymmenen vuoden vanha ja harmajahapsinen. Hän näytti olevan
-hämillään ja hätäyksissään, ja minä arvelin hänen olevan Mirepoix --
-niin kuin myöhemmin saimme tietääkin.
-
-"Minä olen varma", sanoi hän vapisevalla ja pelon sekaisella äänellä,
-"että teidän armonne katuu lähteneensä täältä. Teille täällä ei
-tapahtuisi mitään pahaa. Rouva d'O ei tiedä, mitä hän tekee, muuten hän
-ei tahtoisi viedä teitä täältä. Hän ei todella tiedä, mitä hän tekee!"
-toisti vanhus vakavasti.
-
-"Rouva d'O!" huuti kaunis Diane vihastuneena, ja ruskeista silmistään
-säihkyi tuli. "Miten te uskallatte lausua minun nimeni -- sellainen
-kuin te? Kurja!"
-
-"Niin, katala", toisti pappi verkalleen, ojentaessaan pitkän hienon
-kätensä, jonka pani, kuin petolintu kyntensä, kauppiaan hartioille,
-jotka kyyristyivät sen painosta. "Miten uskallatte te sekaantua
-aatelisten asioihin? Asioihin, jotka eivät teihin kuulu? Varokaa,
-Mirepoix! Minä näen onnettomuuksien väikkyvän tämän talon yli. Suurten
-onnettomuuksien!"
-
-Mies raukka näytti vapisevan tästä uhkauksesta. Hän kalpeni. Huulensa
-tärisivät. Papin katse näytti hänen velhonneen.
-
-"Minä olen kirkon uskollinen suosija", mutisi hän, vaan hänen äänensä
-tutisi, niin että sanansa töin tuskin kuuluivat. "Minä olen siitä
-tunnettu! Koko Parisissa ei tunneta uskollisempaa kirkon jäsentä, herra
-koadjutori."
-
-"Ihmiset tutaan heidän teoistaan!" sanoi pappi. "Nyt", jatkoi hän
-kohottaessaan äkkiä äänensä ja nostaessaan kätensä innostuneena, "nyt
-on aika käsissä! Ja nyt on pelastuksen päivä tullut! Voi, Mirepoix, voi
-uskonsa hylkääjää, ja voi sitä, joka tänä yönä laskee kätensä auran
-kurkeen ja katsoo taaksensa!"
-
-Kauppamies luhistui kokoon papin uhkauksista, ja rouva de Pavannes
-katsoi vuoroon kumpaakin, aivan kuin hänen vastenmielisyytensä pappia
-kohtaan olisi ollut niin suuri, että hän kuullessaan heidän kiistansa,
-olisi antanut Mirepoixille anteeksi pahantekonsa. "Mirepoix sanoi, että
-hän voi selittää asian", sanoi rouva epäröivästi.
-
-Pappi kiinnitti uhkaavan katseen Mirepoixiin. "Mirepoix", sanoi hän
-tuimasti, "ei voi mitään selittää! Ei kerrassaan mitään. Uhallakaan hän
-ei voi selittää kerrassaan mitään!"
-
-Ja Mirepoix pysyi ääneti. "Ja", jatkoi pappi päättävästi ja kääntyi
-naisen puoleen, jonka kanssa oli tullut, "teidän sisarenne täytyy nyt
-lähteä. Meillä ei ole aikaa tuhlata."
-
-"Vaan mitä -- mitä tämä merkitsee?" sanoi rouva de Pavannes, aivan kuin
-olisi epäillyt. "Onko siis vielä joku vaara uhkaamassa?"
-
-"Vaara!" huudahti pappi, ja hänen rintansa näytti paisuvan ja innostus,
-jonka äsken oli huomannut hänen äänessään ja käytöksessään, taas
-kohosi. "Minä asetun palvelukseksenne, rouva, ja kaikki vaara katoaa.
-Minä olen kuin itse Jumala tänä yönä, jolla on valta elämän ja kuoleman
-yli. Te ette minua ymmärrä? No hyvä, te pian saatte nähdä. Vaan te nyt
-olette valmis, näen minä. Lähtekäämme. Syrjään, roisto!" murisi hän ja
-lähestyi ovea.
-
-Vaan Mirepoix, joka oli asettunut selin oveen, ei suureksi
-hämmästyksekseni syrjäytynytkään. Hänen leveä, porvarillinen muotonsa
-oli kalpea, vaan minä näin siinä kuitenkin päättäväisyyttä. Ja niin
-kummalliselta kuin kuuluukin -- sillä minähän tiesin, että hän teki
-väärin tahtoessaan pidättää rouva de Pavannesta vankina -- minä tunsin
-myötätuntoisuutta häntä kohtaan. Vaikka hän oli sivistymätön
-rihkamakauppias, tämä Pavannesin kätyri, niin minä tunsin
-myötätuntoisuutta häntä kohtaan, kun hän päättävästi sanoi:
-
-"Rouva de Pavannes ei mene!"
-
-"Minä sanon, että hän menee!" karjui pappi, joka nyt oli kadottanut
-kaiken hillitsemiskykynsä. "Kurja hupsu! Sinä et tiedä mitä sinä teet!"
-Lausuessaan nämät sanat, hän teki sukkelan hyökkäysliikkeen,
-hämmästytti toisen, tarttui hänen käsivarteensa, ja sysäsi hänet
-sellaisella voimalla huoneelle, että minä en sellaista voimaa olisi
-luullut olevan hänen laihassa ruumiissaan. "Hupsu!" elämöi hän ja
-pudisti ilkeällä voitonriemulla koukkuisia sormiaan hänen edessään. "Ei
-ole koko Parisissa ketään -- kuuletko sinä, ei ketään, ei miestä eikä
-naista -- joka voisi estää minun aikeitani tänä yönä!"
-
-"Vai niin. Niinkö todellakin?"
-
-Sanat ja tympeä ääni ei ollut Mirepoixin. Ääni tuli oven suusta. Pappi
-pyörähti ympäri, aivan kuin olisi saanut iskun selkäänsä. Minä tartuin
-Croisetteen, ja luovuin yrityksestäni kovaäänisen keskustelun aikana
-vähän ojentaa turtunutta jalkaani. Puhuja oli Bezers. Tavallinen
-uhkamielinen hymy huulillaan hän seisoi ovella, jonka suurella
-ruumiillaan täytti kynnyksestä kamanaan. Kaikki, niin puhujat kuin me
-kuuntelijat, olimme olleet niin kiintyneet sananvaihtoon, että emme
-olleet kuulleet hänen tuloaan. Hänellä yhä oli yllään musta
-hopeakirjailtu pukunsa, vaan sen päällä nyt oli tumma ratsuvaippa, joka
-peitti hänet niin, että juuri näimme hänen välkkyvät aseensa. Hänellä
-oli pitkävartiset ratsusaappaat ja ratsukintaat aivan kuin hän olisi
-ollut matkalle lähdössä.
-
-"Niinkö todellakin?" toisti hän ivallisesti, jolloin hänen terävä
-katseensa kulki toisesta henkilöstä toiseen ja sitten yli koko huoneen.
-"Vai niin, että koko Parisissa ei ole yhtään, joka tänä yönä voisi
-estää teidän aikeitanne? Oletteko, hyvä koadjutori, ottaneet
-huomioonne, miten suuri joukko ihmisiä on Parisissa! Minua todella
-hyvin huvittaisi -- ja niin kuin luulen myöskin näitä naisia, joilta
-minä pyydän anteeksi yhtäkkisen tuloni -- huvittaisi nähdä teitä
-kokeessa, nähdä teitä vastustamassa -- sanokaamme esim. Anjoun
-herttuaa. Tai herra de Guisea, suurta miestämme. Tai amiraalia.
-Silmästä silmään katsomassa amiraalia."
-
-Raivo ja pelko taistelivat papin kasvoilla. "Miten olette tullut tänne,
-ja mitä tahdotte?" Jos hänen katseensa ja äänensä olisivat voineet
-tappaa, niin me kolme, jotka vapisimme heikon suojamme takana, olisimme
-tässä silmänräpäyksessä vapautuneet vihollisestamme.
-
-"Minä olen tullut hakemaan niitä nuoria lintuja, joitten kaulaa te
-olisitte halunnut venyttää, ystäväni!" vastasi Bezers. "He ovat
-kadonneet. Niin. Ja lintuja heidän täytyy olla, sillä jos he eivät ole
-tulleet tähän huoneeseen tuosta akkunasta, niin ovat he lentäneet
-tiehensä."
-
-"Eivät he ole tulleet tämän kautta", selitti pappi tuimasti innolla
-haluten päästä hänestä -- ja minä siunasin häntä sanojensa vuoksi.
-"Minä olen ollut täällä siitä saakka kuin teidän luotanne lähdin."
-
-Vaan vidame ei ollut mies, joka luotti vain toisen ilmoitukseen.
-"Kiitoksia paljon, vaan minusta on parasta itse tarkastella", vastasi
-hän kylmästi. "Rouva", jatkoi hän kääntyen rouva de Pavannesiin
-mennessään tämän ohi, "suokaa anteeksi."
-
-Hän ei katsonut rouvaan eikä huomannut hänen mielenliikutustaan, ja se
-olikin hyvä, sillä siinä tapauksessa hän olisi arvannut olomme. Ja
-onneksi toisetkaan eivät epäilleet hänen tietävän meistä enempää kuin
-he itsekään. Bezers kulki verkalleen yli huoneen akkunan luo toisten
-seuratessa häntä malttamattomin katsein. Hän veti syrjään verhot,
-koetteli tarkoin jokaista rautakankea ja tarkasteli akknna-aukkoa.
-Häneltä pääsi kirous ja kummastuksen huudahdus. Rautakanget olivat
-lujat ja taipumattomat, eikä hänen mieleensä juolahtanut, että me
-olisimme voineet ryömiä välitse, sillä ne olivat niin lähekkäin.
-
-Kun hän kääntyi takaisin, niin hän loi sattumalta silmäyksen sänkyyn
--- ja epäili. Hänellä oli kädessään kynttilä, jonka oli ottanut
-lähtiessään tarkastamaan akkunaa, ja se esti hänet näkemästä ulommaksi.
-Hän ei erottanut meitä. Kolme kyyristynyttä olentoa, heidän
-lumivalkoiset kasvonsa ja säikähtyneet silmänsä, jotka tuijottivat
-verhojen takaa -- kaikki jäi häneltä huomaamatta. Hurjasti sykkivien
-sydämiemme ääni ei kuulunut hänen korviinsa. Ja se oli hänen onnensa.
-Sillä jos hän olisi tullut sängyn luo, niin me epäilemättä olisimme
-tappaneet hänet. Ainakin olisimme koettaneet. Veri syöksyi päähäni ja
-minä näin hänet aivan kuin verhon takaa. Minä en selvään nähnyt muuta
-kuin tumman pilkun hänen vaipallaan lähellä solkea, johon aijoin iskeä,
-tuuman yläpuolelle solisluun. Minä en olisi iskussani hairahtunut. Vaan
-synkistyvin kasvoin hän kääntyi pois aavistamatta vaaraa, joka häntä
-oli uhannut. Hän meni toisten luo ovelle.
-
-
-
-
-KUUDES LUKU.
-
-Rouvan säikähdys.
-
-
-Ja me taas hengitimme. Tuskallinen jännitys, johon Bezersin läheisyys
-oli meidät saattanut, meni ohi. Vaan yö meistä tuntui jo niin pitkältä
-kuin seitsemän yötä. Koko elämänikä kokemuksia, kerrassaan
-ijankaikkisuus seikkailuja erotti meidät -- tässä verhojen takana
-vavisten maatessamme -- Caylusista ja sen elämästä. Parisi oli
-salaisempi kuin olimme luulleetkaan. Kaikki ja jokainen muutti muotoaan
-joka silmänräpäys. Me olimme tulleet pelastamaan Pavannesin henkeä oman
-henkemme uhalla, me huomaamme hänen olevaa konnan! Tuossa oli Mirepoix,
-joka näytti olevan uskoton roisto, salaliittolainen naista vastaan, ja
-me tunsimme häntä kohtaan myötätuntoisuutta. Pappi oli tullut tekemään
-laupeuden ja pelastuksen työtä, meistä hänen äänensä oli inhoittava,
-meitä hän kauhistutti tietämättämme minkä vuoksi, ja me luimme mustan
-salaisuuden, synkän uhkauksen joka sanassa, jonka hän lausui. Hän oli
-kummallisin arvoitus heistä kaikista. Minkä vuoksi häntä pelkäsimme?
-Minkä vuoksi rouva de Pavannes, joka nähtävästi tunsi hänet jo
-ennestään, säikähti hänen kätensä kosketusta? Minkä vuoksi hänen
-varjonsa laskeusi hänen ja hänen sisarensa välille ja teki
-heistä toisilleen niin vieraat, että rouva de Pavannes samassa
-silmänräpäyksessä kun hän näki hänet sisarensa rinnalla, unohutti, että
-tämä sisar oli tullut pelastamaan hänet, ja katseli häntä epäillen ja
-tuskalla; vieläpä vastenmielisyydellä?
-
-"Ne eivät ole täällä", sanoi Bezers laskiessaan kynttilän lieden
-reunamalle ja katsoi hämmästyksissään huoneessa olijoita. Hän
-nähtävästikin oli ollut niin kiintynyt etsimäänsä, ettei ollut ennen
-huomannut heitä. "Se on varma, ja sen vuoksi minulla on sen vähemmän
-aikaa", jatkoi hän. "Vaan ennen kuin lähden täältä, haluaisin
-mielelläni tietää -- niin tosiaankin hyvä koadjutori -- mitä te täällä
-teette? Mirepoix -- hänhän on kunnon mies. Minä en olisi uskonut
-tapaavani teitä täällä hänen talossaan. Ja kaksi naista? Kaksi!
-Koadjutori! -- Ahaa! Rouva d'O, luulen minä? Hyvä rouva", jatkoi hän
-omituisella äänellä ja kääntyi hänen puoleensa, "elkää niin säikähtäkö
-nimeänne! Ei mikään naamari voisi peittää teidän silmäinne loistoa eikä
-huulienne purppuraa. Minä olisin heti tuntenut teidät, jos ennemmin
-olisin katsonut. Ja teidän seuranne? Ahaa!"
-
-Hän keskeytti ja vihelsi hiljaa. Oli selvää, että hän tunsi rouva de
-Pavannesin ja hämmästyi tavatessaan hänet täällä. Pappikin näytti
-arvelevan, että tässä oli selitys tarpeeseen.
-
-"Rouva de Pavannes", sanoi hän kuivalla, salaavalla äänen painolla,
-"houkuteltiin tänne eilen ja tuo mies on hänet pidättänyt vastoin hänen
-tahtoaan, ja siitä hän saa vastata. Rouva d'O sai tästä tiedon ja pyysi
-minua mukaansa vapauttamaan hänen sisartaan."
-
-"Ja viemään hänen miehensä luo?"
-
-"Aivan niin! Miksikäs ei?"
-
-"Niin", sanoi vidame tavalla, joka ajoi veret rouva de Pavannesin
-poskille, "se riippuu siitä kuka -- käyttääkseni teidän sanojanne herra
-koadjutori -- hänet on houkutellut tänne."
-
-"Se oli", puuttui rouva itse puheeseen, ääni vavisten suuttumuksesta,
-"Ursulinesluostarin abbedissa. Teidän luulonne ovat halpamieliset,
-kunnioitettava ja minulle kunniaton herra vidame! Diane!" jatkoi hän
-terävällä äänellä, tarttuessaan sisarensa käsivarteen ja halveksivasti
-silmätessään Bezersiä, "mennään! Minä haluan päästä mieheni luo. Minä
-tukehdun tässä huoneessa!"
-
-"Me lähdemme, kultaseni, aivan heti", kuiskutti Diane tyynnyttäen. Vaan
-minä huomasin, miten oli kadonnut hänen entinen vilkkautensa, joka oli
-ikäänkuin antanut sielun hänen kauneudelleen. Hän oli ihmeellisen tyyni
-nyt -- ehkä hän pelkäsi vidamea.
-
-"Ursulinesluostarin abbedissa?" jatkoi Bezers miettien. "Hän toi teidät
-tänne, eikö niin?" Hänen äänessään oli hämmästystä, teeskentelemätöntä
-hämmästystä. "Hyväsydäminen ihminen, ja teidän hyvä ystävänne, olen
-kuullut sanottavan."
-
-"Hän on hyvä ystäväni", vastasi rouva de Pavannes ylpeästi. "Nyt
-lähdemme, Diane!"
-
-"Hyvä ystävänne! Ja hän houkutteli teidät tänne eilen!" sanoi vidame,
-ja katseli aivan kuin olisi miettinyt vastausta johonkin arvoitukseen,
-"Ja Mirepoix teidät pidätti, rehellinen Mirepoix. Hän on tässä juonessa
-mukana. Ja näin myöhäisenä aikana tulevat nämät, teidän harras
-sisarenne ja minun hyvä ystäväni koadjutori pelastamaan teitä. Mistä?"
-
-Ei yksikään vastannut. Pappi katsoi maahan, kasvonsa raivosta
-lyijynharmaina.
-
-"Mistä?" jatkoi Bezers ivasuin leikillisesti. "Siinä on salaisuus!
-Riettaan Mirepoixin kynsistä, niinkö? Vaarallisen Mirepoixin luota.
-Kunniani nimessä", sanoi Bezers päättävällä äänellä, "minä uskon, että
-te voitte tuta olevanne varmemmassa turvassa täällä. Minä luulen, että
-teille on varminta, rouva de Pavannes, viipyä täällä huomen aamuun
-asti, ja antaa Mirepoixin siitä vastata."
-
-"Ei, minä en jää!" huudahti rouva kiihkoisesti.
-
-"Kyllä", vastasi Bezers. "Mitä te arvelette, koadjutori. Eikö teistäkin
-tunnu siltä?"
-
-Pappi yhä katseli lattiaan ja näytti suuttuneelta. Hänen äänensä
-vapisi, kun hän mutisi vastaukseksi: "Rouva saa tehdä niinkuin haluaa.
-Hänellä on pidettävä huoli maineestaan, herra vidame. Vaan jos hän
-pitää parempana jäädä tänne, niin olkoon menneeksi!"
-
-"Vai niin, hänen on pidettävä huoli maineestaan, todellako?" sanoi
-jättiläinen, ja hänen silmissään välkähteli veitikka. "Ja pelastaakseen
-maineensa hänen pitäisi lähteä kotia teidän ja vanhan ystäväni rouva
-d'On seurassa. Se olisi kaunista! Ei, ei", jatkoi hän naurettuaan
-kylliksi. "Rouva de Pavannesilla on varsin hyvä olo täällä -- varsin
-hyvä huomisaamuun asti. Meillä on tärkeitä toimia, tulkaa, lähtekäämme
-toimeen."
-
-"Todellako tarkoitatte niin?" kysyi pappi vavahtaen ja katsoen Bezersiä
-vaativasti, melkein uhkaavasti.
-
-"Niinpä hyvinkin."
-
-He katsoivat toisiaan, ja minä nauroin salaa tyrkäten hiljaa
-Croisettea. Nyt ei enään ollut pelkoa, että he huomaisivat meitä. Minä
-muistin vanhan sananlaskun, kun varkaat riitelevät, niin talonpoika saa
-lehmänsä ja tuumailin että mahdollisesti pappi nyt yhdellä kertaa
-vapauttaisi meidät ijäksi Bezersistä.
-
-Vaan nämät miehet olivat liian erivoimaiset. Bezers olisi voinut nostaa
-papin toisella kädellään ja musertaa hänen päänsä lattiaan. Eikä siinä
-kylliksi. Minua epäilytti, ettei pappi viekkaudessakaan voittanut
-häntä. Avomielisen röyhkeyden alle kätki Bezers -- mikäli maine
-hänestä oli tosi -- oikein italialaisen ymmärryksen. Raakaan
-välinpitämättömyyteen oli kätkettynä harvinainen viekkaus ja ainainen
-epäluulo, ja hänessä sen vuoksi oli niin kummallisesti yhdistettynä
-näennäisesti vastakkaisia ominaisuuksia, että minä en luule sellaista
-tavanneeni kenessäkään, jos ei ehkä suuressa Henrik kuninkaassa. Lapsi
-olisi voinut epäillä pappia, veterani olisi antanut vidamen pettää
-itsensä.
-
-Ja pappi loi katseensa maahan. "Meidän voittomme on oleva hyvin pieni",
-mutisi pappi.
-
-"Minä en välitä enkä tiedä mistään voitosta", sanoi vidame. "Enkä minä
-halua tuhlata aikaani enään sanasaivarruksiin. Syyttäkää mitä tahdotte.
-Sanokaa vain, että se on päähänpisto, intohimoni, oikkua. Vaan siitä
-saatte olla varma, että rouva de Pavannes jää tänne. Me menemme. Ja",
-lisäsi hän aivan kuin hänellä olisi yhtäkkiä mieleen juolahtanut,
-"vaikka en minä mielelläni käytä pakkokeinoja naisia vastaan, niin
-pidän kuitenkin parhaana, että rouva d'O seuraa meitä."
-
-"Te puhutte kovin käskevästi", sanoi pappi ivallisesti ja näytti
-unhottaneen, millä tavalla hän itse muutama sekunti sitten käyttäysi
-Mirepoixia kohtaan.
-
-"Aivan niin. Minulla on neljäkymmentä ratsumiestä toisella puolen
-katua", vastasi hän kuivasti. "Muuten minä tätä nykyä olen legionain
-päällikkö, herra koadjutori."
-
-"Se on totia", sanoi rouva d'O lempeästi, että minä ihan vavahdin. Hän
-ei ollut monta sanaa sanonut siitä saakka kun Bezers tuli. Kun hän nyt
-rupesi puhumaan niin hän sysäsi päähineen kasvoiltaan niin että
-kastanjanruskeat kiharat otsalla ja ohimoilla tulivat näkyviin ja
-kuvastivat tummina täplinä luonnottoman valkoista ihoa vastaan.
-"Se on totta, herra de Bezers", sanoi hän. "Teillä on legioneja
-käytettävinänne. Valta on käsissänne. Vaan minä olen vakuutettu, että
-te ette aijo sitä käyttää vanhaa ystäväänne vastaan. Te ette saattane
-meille mitään vahinkoa, kun minä -- -- Vaan kuulkaa toki."
-
-Bezers ei tahtonut kuulla. Keskellä toisen vetoamista häneen, Bezers
-keskeytti raa'alla tavallaan. "Ei, rouva", tiuskasi hän kiivaasti
-kiinnittämättä huomiotaan kauniiseen muotoon ja rukoilevaan katseeseen,
-joka olisi voinut liikuttaa kivenkin, "sitä juuri minä en tahdo. Minä
-en tahdo kuunnella teitä! Me tunnemme toisemme. Siinä on kylliksi."
-
-Rouva d'O katsoi kiinteästi häneen ja Bezers vastasi hänen katseeseensa
-vaan ei nyt hymyillyt, katseli vain häntä omituisesti.
-
-Pitkän äänettömyyden jälkeen rouva d'O kääntyi hänestä. "No hyvä",
-sanoi hän. "Mennään vain." Ja hän, -- mikä kaikista kumminta -- sanaa
-sanomatta ja silmäystä luomatta itkevään sisareensa, kääntyi ovelle ja
-meni tiehensä ennen muita. Hän kohautti olkapäitään halveksivasti, sen
-vain hänestä viimeiseksi näin.
-
-Rouva de Pavannes kuuli hänen kuoleutuvat askeleensa ja syöksyi ylös.
-Hän näytti pääsevän selville, että hänet aijotaan jättää. "Diane!
-Diane!" huuti hän hurjana -- ja minun piti laskea käteni Croisetten
-päälle hillitäkseni poikaa, sillä naisen äänessä oli sellainen kauhu ja
-tuska -- "minä tahdon päästä täältä! Minä en tahdo jäädä tähän kauheaan
-paikkaan. Etkö kuule! Tule takaisin minun luokseni, Diane!"
-
-Veri syöksyi suonissani. Vaan Diane ei tullut. Kummallista! Ja
-Bezerskin näytti aivan heltymättömältä. Hän seisoi naisen ja oven
-välillä ja antoi merkin MIrepoixille ja papille, että he poistuisivat
-ennen häntä. "Rouva", sanoi hän sitten -- eikä hänen äänensä, joka
-nytkin niin kuin aina oli kylmä ja ankara, osottanut vähintäkään
-sääliä, vaan päinvastoin jonkunlaista kärsimättömyyttä ja halveksimista
--- "te olette täällä turvassa. Ja tänne te jäätte! Itkekää vain niin
-paljo kuin haluatte", lisäsi hän karkealla äänellä, "huomenna on sitä
-vähemmän kyyneliä vuodattaa."
-
-Hänen viimeiset sanansa -- tosiaankin hyvin kummalliset -- herättivät
-rouva de Pavannesin huomion. Kauhun valtaamana hän tukehdutti
-nyyhkytyksensä ja katsoi Bezersiin. Ehkä Bezers oli tarkoittanut juuri
-tätä, sillä, mitä hän oli sanonut, sillä rouvan katsoessa yhä häneen ja
-pitäessä käsiä rintaansa vasten puristettuna hän kiireesti meni
-huoneesta ja sulki oven. Hetken aikaa kuulin puhelua oven takaa ja
-sitten kiireellisiä askeleita portaita alas. He olivat menneet, eikä
-meitä oltu huomattu.
-
-Rouva de Pavannes oli kerrassaan unhottanut meidät -- siitä olin varma
--- ja samalla paon mahdollisuuden, jonka me hänelle olisimme voineet
-valmistaa. Kun hän oli jäänyt yksikseen, niin hän vähän aikaa
-äänettömän hämmästyneenä katseli ovea ja sitten, yhä peloissaan, riensi
-akkunaan katselemaan ulos. Siellä hän viipyi hetken aikaa.
-
-Hän ei ollut huomannut, että Bezers mennessään oli jättänyt oven
-lukitsematta. Vaan minä sen olin huomannut. Mutta minä en tahtonut
-kiirehtiä. Joku olisi voinut tulla lukitsemaan oven ennen kuin vidame
-vielä oli ehtinyt talosta. Ja sitä paitse ovi ei ollut niin luja, että
-siitä lukittunakaan olisi meille kolmelle ollut sanottavaa vastusta,
-kun meillä ei ollut muita vastustajia kuin Mirepoix. Sen vuoksi
-tyrkkäsin veljiäni merkiksi, että heidän pitäisi olla alallaan, ja
-pidätin henkeäni kuullakseni, milloin suletaan portti alhaalla. Vaan
-minä en sitä kuullut. Mutta sen sijaan minä kuulin äänen, joka muuten
-olisi mennyt huomioni ohi, vaan joka nyt sai minut kiinnittämään
-silmäni oveen. Tässä hiljaisuudessa kuulin, kun joku varovasti laski
-kätensä oven kahvaan.
-
-Huoneessa oli hyvin hämärä. Mirepoix oli ottanut toisen kynttilän, ja
-siitä joka oli jäänyt jälelle, oli sydän palanut pitkälle. Minä näin
-että ovi aukesi -- hitaasti ja äänettömästi. Näin jonkun tulevan sisään
--- salaperäisesti, verkalleen hiipivänä haamuna.
-
-Silmänräpäyksen ajan minusta tuntui hyvin ilkeälle -- sitten tunsin
-tuon mustan olennon. Hän oli rouva d'O. Tuo kelpo nainen! Hän oli
-hiipinyt salaa vidamelta ja rientänyt takaisin pelastamaan sisarensa.
-
-Hyvä! Me sittenkin voimme tyhjäksi tehdä vidamen tuumat! Asiamme alkoi
-saada suotuisamman käänteen. Vaan rouva d'On käytöksessä -- kun hän
-seisoi ovella ja tuijotti huoneelle -- oli jotakin hämmästyttävää, joka
-minua pelotti. Kun hän tuli peremmäksi, niin hänen liikkeissään oli
-jotakin kissamaisen hiljaista, niin että hänen askeleensa eivät
-synnyttäneet vähintäkään ääntä. Hän oli yhtä äänetön kuin musta
-varjonsa, joka liikkui hänen edessään. Minussa syntyi käsittämätön halu
-jyristä.
-
-Päästyään keskelle huonetta, pysähtyi hän kuuntelemaan ja katseli
-ympärilleen pelästyneenä, niin kuin luulin, äärettömästä
-hiljaisuudesta. Hän ei nähnyt sisartaan, joka oli akkunassa verhojen
-suojassa ja epäilemättä hän oli ihmeissään kun ei tavannut häntä siinä,
-johon oli hänet jättänyt. Minä olin niin jännityksissäni, että en
-lopuksi enään voinut hillitä itseäni, vaan liikuin, niin että sänky
-natisi.
-
-Samassa silmänräpäyksessä hän kääntyi meihin päin ja hiipi lähemmäksi,
-kasvot päähineen peitossa. Hän oli nyt aivan sängyn luona ja kumartui.
-Hän nosti kätensä aivan kuin varjostaen silmiään nähdäkseen paremmin,
-ja minä en tiennyt oliko hän meitä huomannut -- pitikö hän verhojen
-varjoa sisarenaan vai eikö hän erottanut mitään -- minä mietin miten
-sopivimmalla tavalla ilmoittaisin olomme, niin ettei hän säikähtäisi --
-silloin Croisette yhtäkkiä pölähytti kaikki tuumani tuuleen. Kauheasti
-karjaisten ja sängyn kovasti paukkuessa hän hypähti meidän ylitsemme
-lattialle.
-
-Nainen kirkasi kovasti -- se oli äärettömän säikähdyksen parkaisu. Minä
-vielä tänäänkin kuulen sen korvissani. Sitten hän horjui ja käsillään
-hapuroi ilmaa. Minä kuulin jotakin helähtäen putoavan lattialle,
-akkunasta kuulin säikähdyksen huudon ja näin sitten, että rouva de
-Pavannes kiiruhti sulkemaan sisarensa syliinsä.
-
-Teki omituisen vaikutuksen, kun huoneessa, jossa aivan äsken oli
-vallinnut niin ääretön hiljaisuus, yhtäkkiä syntyi elämää ja liikettä,
-heti kun me näyttäysimme. Minä sadattelin Croisettea hänen
-hulluudestaan ja olin silmittömästi vihoissani, vaan tällä hetkellä ei
-ollut aikaa sanomaan hänelle sanaakaan. Minä riensin katsomaan ovelle,
-raotin sitä ja kuuntelin. Ulkona oli aivan hiljaista. Minä otin avaimen
-suulta ja pistin taskuuni ja menin sitten takaisin. Marie ja Croisette
-seisoivat vähän matkan päässä rouva de Pavannesista, joka oli
-kumarruksissaan sisarensa yli ja vuoroin hautoi hänen kasvojaan ja
-vuoroon selitti, miten me olimme täällä.
-
-Muutamien minuuttien kuluttua rouva d'O näytti tointuvan ja nousi.
-Kuolettavan säikähdyksen ensimmäinen kohtaus oli ohi, vaan hän oli
-vieläkin kalpea. Hän vapisi ja näytti karttavan katsettamme, vaan minä
-huomasin kuitenkin, että kun hän näki meidän huomiomme olevan
-kiinnitetyn johonkin muuhun, niin hän aina silloin katseli meitä,
-vuoroon kutakin hyvin tarkkaavasti ja ihmettelevästi. Ja hänellä olikin
-siihen syytä, mielestäni. Hän varmaankin oli kauheasti säikähtänyt --
-niin kovasti, että siitä olisi kuollut heikompi nainen!
-
-"Minkä ihmeen vuoksi sinä sillä tavalla teit?" kysyin Croisettelta --
-ja minun vihani pikemmin kasvoi kuin väheni katsellessani naisen
-kauniita kasvoja. "Sinä olisit voinut kerrassaan saada hänet hengiltä!"
-
-Minä otaksuin, että poika oli menettänyt kaiken järkensä, sillä hän ei
-nytkään voinut antaa oikeaa vastausta. Hän ei vastannut mitään muuta
-kuin: "Mennään pois! Lähdetään tästä kauheasta talosta!" ja tätä hän
-kertoi yhtämittaa kuleksien edestakaisin.
-
-"Mielellämmekin lähdemme!" vastasin minä ja katsoin häneen vähän
-halveksien. "Eihän olekaan tarkoituksemme tänne jäädä."
-
-Vaan kuitenkin hänen sanansa johtivat minulle mieleen velvollisuutemme,
-jonka minä jännittävän tapauksen aikana olin unhottanut, Pavannes oli
-pelastettava, vaikka ei Kitin vuoksi, vaan pikemminkin sen vuoksi, että
-saa vastata synneistään. Mutta pelastettava hän oli! Ja nyt, kun ovi
-oli auki, niin jokaisen minuutin viivytys oli rikos. "Niin", sanoin
-tuimasti, kun ajatukseni nyt olivat saaneet toisen suunnan, "sinä olet
-oikeassa. Nyt ei ole aikaa mihinkään hemmoitteluihin. Meidän täytyy
-lähteä. Rouva de Pavannes", sanoin kääntyen hänen puoleensa, "tehän
-tunnette tien täältä kotianne -- teidän taloonne?"
-
-"Tunnen", huudahti hän.
-
-"Se on hyvä", vastasin minä. "Me lähdemme siis. Sisarenne on jo
-tarpeeksi palautunut, luulen minä. Me emme voi enään tuhlata aikaa."
-
-Minä en lausunut sanaakaan hänelle vaarasta, jonka alainen miehensä
-oli, tai että tämä oli hänet pettänyt ja oli syynä hänen vankeuteensa.
-Minä toivoin, että hän olisi meille oppaana. Se oli pääasia, vaikka
-minä olinkin iloissani siitä, että me voimme saattaa hänet turvaan,
-vaikka samalla kertaa kuin täytimme oman velvollisuutemmekin.
-
-Hän nousi innostuneena. "Te olette varma siitä, että me voimme päästä
-ulos?" sanoi hän.
-
-"Ihan varma", vastasin minä niin lyhyesti että se olisi antanut arvoa
-itse Bezersille.
-
-Ja minä olinkin oikeassa. Me laskeusimme portaita niin hiljaa kuin
-suinkin, että ainoastaan Mirepoix aavisti jotakin ja hämmästytti meidät
-juuri kun olimme päässeet ulko-ovelle ja olimme tarttumassa lukkoon.
-Vaan minä lopetin hänen kanssaan jutun lyhyeen pitäen välkkyvää
-tikariani hänen silmäinsä edessä. Samalla keinolla sain hänet avaamaan
-ovenkin ja me astuimme ulos yksi kerrallaan. Me olimme vapaita! --
-vapaita ja olimme Parisin kadulla raittiin yötuulen leyhkiessä
-ohimoillamme. Muutamassa läheisessä kirkossa tornin kello löi kahta, ja
-ennen kuin olimme montakaan askelta astuneet, vastasi lyöntiin Notre
-Damen kello juhlallisella äänellään.
-
-Me olimme vapaat ja meillä oli opas, joka tunsi tien. Jos Bezers ei ole
-mennyt suoraan kostotoimiinsa, niin me ehdimme ennen häntä. Minä kävin
-kiireesti, rouva d'O sivullani, toiset menivät vähän matkaa edellämme.
-Siellä täällä riippui pylväässä lamppu, jonka valossa näimme välttää
-pahimmat esteet. Niin kiihtyneenä kuin olinkin asiaani, heräsivät
-minussa maalaistunteeni tätä rumaa kapeaa katua vastaan, jossa oli
-pahoja höyryjä ja lokaa.
-
-Oli aivan hiljaista, ja niillä paikoin, jossa ei ollut lamppuja, oli
-pimeä kuin säkissä. Kuitenkin minä tuumiskelin, olikohan kaupunki unen
-helmoissa, kun meidän monta kertaa täytyi astua syrjään ja antaa tietä
-miesjoukoille, joita kulki soihtujen kanssa. Myöskin monessa kohdin,
-varsinkin loppumatkalla, hämmästyksekseni näin jonkun talon portit auki
-ja sieltä kirkkaan valon tulvaavan. Kerran näin muutamasta suuresta
-talosta, joka oli vähän syrjässä kadulta, soihtuvalon heijastavan
-akkunoihin. Valo tuli sisimmältä pihalta, ja sen peitti meiltä matala
-muuri, vaan minä kuulin sieltä ääniä ja askeleita. Kerran avattiin
-muuan portti ja siitä katseli kaksi aseellista miestä salaperäisellä
-tavalla, joka muistutti mieleeni miehiä Bezersin talossa, kun he
-avasivat ovia ja katsoivat meitä. Ja pari kertaa huomasin kapeassa
-katusolassa joukon miehiä, jotka seisoivat pimeässä liikkumatta.
-Sanalla sanoen, minusta tuntui kaikki aivan kuin peittyneen
-salaperäiseen huntuun ja että jotakin salaista tapahtui ja
-valmistettiin yön hiljaisuudessa, ja mieleni oli levoton.
-
-Vaan tästä en sanaakaan maininnut kumppanilleni, rouva d'O:lle ja
-hänkin pysyi äänettömänä. Minä, niin kuin maaseutulaiset aina, olin
-valmis uskomaan kertomuksia kaupunkilaisten taipumuksesta muuttamaan
-yön päiväksi, varsinkin kun seuralaiseni ei huomauttanut mitään
-vilkkaasta liikkeestä, joka vallitsi kadulla näin myöhään. Minä
-otaksuin että kaikki mitä näin oli aivan tavallista ja viatonta. Sen
-sijaan mietin, mitä sanon Pavannesille, kun hänet tapaan -- millä
-sanoilla häntä varoittaisin uhkaavasta vaarasta, ja vasten naamaa
-heittäisin syytöksen hänen uskottomuudestaan.
-
-Me olimme tällä tavoin kulkeneet jonkun puolen tunnin ajan sanaakaan
-vaihtamatta kunnes seuralaiseni kääntyi vähän leveämmälle kadulle,
-hiljensi kulkunsa ja merkillä ilmoitti, että me olimme saapuneet
-perille. Lamppu riippui porttikäytävän päällä, jota hän osotti, ja
-sitten hän näytti, että pieni sivuportti oli auki. Me nyt kiiruhdimme
-toisten jälkeen. Minä näin Croisetten kumartuvan astuakseen portista,
-vaan samassa hän peräytyi takaisin. Minkä vuoksi?
-
-Samassa silmänräpäyksessä iski mieleeni kuin salama, että me olimme
-tulleet liian myöhään -- että vidame oli ehtinyt ennen meitä. Vaan
-kaikki oli niin hiljaista! Minä taas hengitin helpommin kun näin,
-että Croisette oli peräytynyt vain antaakseen tietä toiselle
-henkilölle, joka tuli portista kadulle, se oli koadjutori. Samassa
-silmänräpäyksessä kuin tie oli auki, syöksyi poika kuin nuoli portista
-ja toiset seurasivat häntä papin välittämättä vähääkään heistä, samaten
-kuin hekään eivät näyttäneet välittävän hänestä.
-
-Minä ajattelin myöskin mennä sisään, kun tunsin rouva d'On tarttuvan
-äkkiä käsivarteeni ja sitten heittävän irti. Tämä herätti huomiotani,
-ja minä loin katseen pappiin, juuri kun hän katsoi rouva d'Ohon. Papin
-kasvot olivat valkoiset kuin liitu ja ihan vääristyneet pettymyksestä
-ja raivosta -- katkerasta raivosta -- niin että hän näytti aivan
-luonnottomalta. Hän tarttui rouva d'On käsivarteen ja veti hänet pari
-askelta syrjään, josta minä kuitenkin ulotuin kuulemaan heidän
-keskustelunsa.
-
-"Hän ei ole kotona", kähisi pappi. "Ymmärrättekö? Hän puoliyön aikana
-on lähtenyt S:t Germainin etukaupunkiin hakemaan rouvaansa. Eikä hän
-ole vielä palannut! Hän on yhä toisella puolen jokea, ja puoliyö on
-aikoja sitten kulunut."
-
-Rouva d'O seisoi ääneti, aivan kuin hän olisi saanut iskun -- ääneti ja
-säikähtyneenä. Jotakin huolestuttavaa oli tapahtunut, päätin minä.
-
-"Hän ei pääse nyt takaisin joen yli?" sanoi rouva d'O jonkun ajan
-kuluttua. "Portit -- .-."
-
-"Ovat suletut!" vastasi pappi lyhyesti. "Avaimet ovat Louvressa."
-
-"Ja veneet ovat tällä puolen?"
-
-"Jokaikinen", vastasi pappi lyödessään käsiä yhteen. "Kukaan ei pääse
-joen yli ennen kuin kaikki on ohi."
-
-"No entäs S:t Germainissa?" kysyi rouva.
-
-"Siellä ei tapahdu mitään. Ei kerrassaan mitään!"
-
-
-
-
-SEITSEMÄS LUKU.
-
-Nuori vaeltava ritari.
-
-
-Minä olisin mielelläni jättänyt heidät molemmat ja mennyt taloon. Minä
-olin nyt innoissani saada suoritetuksi tehtäväni, jota varten olin
-tullut niin pitkän matkan, ja sitä paitse minulle pappi oli
-vastenmielinen enkä halannut vähintäkään kuunnella hänen puheitaan. Hän
-oli kuitenkin niin raivoissaan ja hänen käytöksensä rouva d'Ota kohtaan
-niin törkeä, että minä en arvellut voivani jättää rouvaa, jos ei tämä
-itse nimenomaan minua käskisi menemään. Sen vuoksi minä seisoin
-kärsivällisesti -- ja neuvottomana, se minun täytyy myöntää -- heidän
-puhellessaan matalalla äänellä. Senpä vuoksi olin varsin hyvilläni, kun
-heidän keskustelunsa vihdoin loppui ja rouva tuli minun luokseni. Minä
-tarjosin hänelle käsivarteni auttaakseni häntä portin kynnyksestä. Hän
-tarttui käteeni, vaan jäi seisomaan.
-
-"Herra de Caylus", sanoi hän, vaan keskeytti siihen. Minä tietysti
-katsoin häneen, ja meidän katseemme kohtasivat toisensa. Hän katsoi
-minua ruskeilla kauniilla silmillään, jotka loistivat päällämme olevan
-lampun valossa. Suunsa oli puolittain auki ja päähineen alta oli
-näkyvissä kaunis hiussuortuva. "Herra de Caylus, tahdotteko tehdä
-minulle palveluksen", sanoi hän nyt hiljaa, "palveluksen, josta minä
-teille aina olen oleva kiitollinen?"
-
-Minä huokasin. "Rouva", vastasin vakavasti, sillä minä tunsin, että
-hetki oli tärkeä, "minä vannon, että kymmenen minutin kuluttua minä
-olen valmis omistamaan elämäni palvelukseksenne, kun vain saan
-suoritetuksi tehtävän, joka minulla nyt on. Mutta tällä
-hetkellä -- --."
-
-"Tällä hetkellä? Minä tarvitsen apuanne juuri tällä hetkellä, herra
-varovaisuus."
-
-"Minua täytyy tavata herra de Pavannesta! Minä olen siihen sitoutunut",
-huudahdin.
-
-"Tavata herra de Pavannesta?"
-
-"Niin."
-
-Minä tunsin, että hän minua katseli epäilevin silmin.
-
-"Mitä varten? Mitä varten?" kysyi hän nähtävästikin hämmästyneenä. "Te
-olette pelastanut hänen vaimonsa kotiaan, ja siinä olitte minut
-säikäyttää melkein kuoliaaksi, Mitä teillä vielä on hänelle
-toimitettavaa, urhokas vaeltava ritari?"
-
-"Minun täytyy saada tavata häntä", vastasin minä päättävästi. Minä
-olisin hänelle sanonut kaikki, vaan pappi olisi voinut kuulla puheeni,
-ja minä olin tarpeekseni nähnyt hänen ja Bezersin välisistä
-tapauksista, niin että minulla ei ollut halua puhumaan mitään hänen
-läsnäollessaan.
-
-"Teidän täytyy saada tavata herra de Pavannesta?" kertoi hän vielä ja
-katsoi minua.
-
-"Niin, minun täytyy", vastasin päättävästi.
-
-"No niinpä saattekin tavata. Siinä aijonkin teitä auttaa", huudahti
-hän. "Vaan hän ei ole täällä. Hän meni illalla ulos saadakseen tietoja
-vaimostaan ja on mennyt, sen mukaan kuin koadjutori sanoo, joen yli S:t
-Germainin esikaupunkiin. Nyt on ihan välttämätöntä, että hän tulee
-takaisin ennen aamua -- takaisin tänne."
-
-"Vaan eikö hän ole täällä?" sanoin, alkaen huomata että minun laskuni
-eivät toteutuneet. "Oletteko varma siitä rouva?"
-
-"Aivan varma" vastasi hän. "Ja nähkääs, herra de Caylus, Pavannesin
-täytyy olla täällä ei ainoastaan, vaimonsa vuoksi -- joka ihan
-menehtyisi tuskasta -- vaan myöskin -- --."
-
-"Minä tiedän", keskeytin hänen puheensa. "Myöskin oman itsensä vuoksi.
-Sillä häntä uhkaa vaara."
-
-Aivan kuin säikähtyen hän kääntyi äkkiä, ja minä myöskin käännyin, ja
-me katsoimme pappiin. Minä luulen, että me ymmärsimme toisemme. "Niin
-on asia", vastasi hän hiljaa, "ja minä tahtoisin pelastaa hänet siitä
-vaarasta, vaan sen mukaan kuin olen saanut kuulla, on hän ainoastaan
-täällä turvassa. Täällä, ymmärrättehän! Hänet on saatava tänne ennen
-päivän koittoa, herra de Caylus. Hänet täytyy!" huudahti hän, ja hänen
-kauniille kasvoilleen tuli vakava, melkein ankara ilme. "Eikä
-koadjutori voi mitään tehdä, enkä minäkään. Ei ole kuin yksi, joka
-hänet voi pelastaa, ja se olette te. Ja ennen kaikkea, ei ole aikaa
-hukata silmänräpäyksenkään vertaa."
-
-Minä olin kuin huumauksissa. Puhellessaan hän alkoi kulkea takaisin
-samaa tietä, jota olimme tulleetkin ja tarttui käsivarteeni Minä
-seurasin häntä, vaikkakin vastenmielisesti. Minä en vielä täysin
-käsittänyt asian tilaa. Minä olisin tahtonut mennä sisään
-neuvottelemaan Croisetten ja Marien kanssa, vaan kaikki oli käynyt niin
-nopeasti, ja aika oli ehkä tärkeä, niin kuin hän oli sanonut ja --
-sanalla sanoen, minulle, joka olin vielä poikanen, oli vaikea kieltää
-häneltä mitään, kun hän katsoi minuun niin rukoilevasti. Minä sopersin:
-"Vaan minä en tunne Parisia. Minä en osaisi sinne, luulen minä, ja nyt
-on yö, rouva hyvä."
-
-Hän irroitti kätensä ja pysähtyi. "Yö!" huudahti hän halveksivalla
-äänellä. "Yö! Minä luulin teitä mieheksi enkä lapseksi. Te pelkäätte!"
-
-"Minäkö pelkään!" sanoin tulisesti, "Anne Caylus ei koskaan pelkää!"
-
-"No minä neuvon teille tien, jos se on ainoa vaikeutenne.
-Odotetaan tässä hetkinen. Ja tulkaa sitten minun kanssani sisään
-silmänräpäykseksi", jatkoi hän, "niin minä varustan teidät kaikella,
-mitä tarvitsette ja annan teille tarpeelliset ohjeet."
-
-Hän pysähtyi korkean ja kapean talon portille muutaman kadun varrella,
-joka oli suurempi kuin mikään tähän asti kulkemamme katu. Puhellessaan
-soitti hän kelloa, kerran, toisen ja kolmannen. Hopeankirkas ääni oli
-tuskin soinut kolmatta kertaa, kun ovi aukesi aivan verkalleen. Minä en
-nähnyt ketään, vaan seuralaiseni veti minut mukanaan käytävään. Hän
-otti siellä olevan vahakynttilän, joka kohokuvallisessa kynttiläjalassa
-paloi muutamalla alustalla, käski minun seurata ja nousi portaita
-muutamaan huoneeseen, joka oli puoleksi työhuone, puoleksi makuuhuone,
-ja jonka vertaista en ollut nähnyt. Se oli lattiasta kattoon asti
-verhottu sinisellä silkillä ja sitä valaisi kolme lamppua, joissa oli
-mitä kauniimman väriset venetsialaiset suojukset, Setripuitten tuoksu
-täytti huoneen, ja tulisijan luona oli samettikopassa koiranpenikoita.
-Miellyttävä epäjärjestys vallitsi kaikkialla. Muutamalla pöydällä oli
-avonainen hohtokivilipas, toisella pöydällä pitsillä kaunistettuja
-vaatteita, muutamia naamuksia ja viuhka. Jalokivillä koristettu
-ratsuruoska ja hopeakahvainen tikari riippuivat samassa naulassa. Ja --
-mikä ihmeellisintä -- oven takana huomasin yksinkertaisen mustaan
-huotraan pistetyn miekan ja miekkailukintaat.
-
-Hän ei tuhlannut silmänräpäystäkään, vaan meni suoraan
-hohtokivilippaalle ja otti sieltä sormuksen -- raskaan
-sinettisormuksen. Sen hän ojenti minulle mitä välinpitämättömimmällä
-tavalla -- katsomatta edes minuun. "Pankaa tuo sormeenne", sanoi hän
-kiireisesti. "Jos sotamiehet teitä pidättävät tai eivät tahdo antaa
-teille venettä joen poikki päästäksenne, niin sanokaa vain aivan
-rohkeasti, että olette kuninkaan palveluksessa. Käskekää kutsua
-päällikkönä oleva upseeri ja näyttäkää hänelle sormus. Hän silloin ei
-koetakaan teitä pidättää. Olkaa vain pöyhkeä."
-
-Minä sopertelin kiitoksiani, ja hän otti vikkelästi muutamasta
-laatikosta vaatetta, jonka hän leikkeli nauhoiksi. Ennen kuin sain
-selvää mitä hän teki, oli hän jo polvillaan vierelläni ja ompeli
-valkoisen nauhan vasempaan hihaani. Sitten hän otti lakkini ja ompeli
-siihenkin yhtä vikkelästi kaksi samanlaista nauhaa ristin muotoon.
-
-"Kas niin", sanoi hän. "Ja kuulkaa nyt, herra Caylus. Tänä yönä on
-enemmän ihmisiä jalkeilla kuin te voitte aavistaakaan. Nämät
-nauhamerkit auttavat teitä pääsemään S:t Germainiin. Vaan repikää nämät
-heti kun tulette toiselle puolen. Sillä siellä ne eivät teitä auta. Te
-tulette takaisin samalla veneellä. Eikä teillä niistä palatessanne ole
-hyötyä, päin vastoin ne voivat tuottaa teille -- ja ehkä minullekin --
-ikävyyttä."
-
-"Minä ymmärrän", sanoin minä, "vaan -- --."
-
-"Te ette saa tehdä mitään kysymyksiä", sanoi hän heiluttaen
-lumivalkoista sormeaan. "Vaeltavan ritarini pitää luottaa minuun, niin
-kuin minäkin olen luottanut häneen, muuten ette olisikaan tähän aikaan
-yöllä yksin minun kanssani. Vaan muistakaa toinenkin seikka. Kun te
-tapaatte Pavannesin, niin elkää sanoko, että minä olen teidät
-lähettänyt. Muistakaa se tarkoin. Minä sitten teille selitän syyt.
-Sanokaa vain, että hänen vaimonsa on löydetty, ja että tämä on hänen
-vuoksensa aivan menehtymässä. Jos te sanotte sanaakaan siitä, että
-häntä uhkaa vaara, niin hän kieltäytyy tulemasta. Miehet ovat
-itsepäisiä."
-
-Hymyillen minä nyökäytin päätäni, uskoen ymmärtäväni. Vaan samalla minä
-ajatuksissani tein pienen ehdon. Pavannes ei ollut mikään tomppeli, ja
-vidamen nimi -- vaan sittenpähän saan nähdä. Minulla oli paljon enemmän
-hänelle sanottavaa kuin rouva voi aavistaakaan. Hän selitti minulle
-hyvin selvään miten minä tulen joelle, selitti paikan, jossa oli
-veneitä, ja iski mieleeni talon nimen, jossa tapaan Pavannesin.
-
-"Ja nyt luulen sanoneeni kaikki", lopetti hän.
-
-"Vaan minä en vielä ole saanut kaikkea, mitä tarvitsen: miekkaa."
-
-Hän seurasi minun katsettani, ponnahti ja purskahti nauramaan -- vähän
-omituisesti. Vaan hän toi aseen. "Ottakaa tämä", sanoi hän, "ja
-joutukaa. Elkää mainitko minusta mitään Pavannesille. Elkääkä näyttäkö
-valkeita nauhojanne, kun palaatte takaisin. Siinä kaikki mitä minulla
-on lisättävää. Ja nyt onnea matkalle!" Hän ojensi kätensä minulle
-suudeltavakseni. "Onnea matkalle, vaeltava ritarini, onnea vain -- ja
-tulkaa pian luokseni."
-
-Hän hymyili niin viehättävästi, kun hän lausui nämät viimeiset sanat,
-ja sama hymy huulillaan hän seisoi portaitten ylimmällä asteella lamppu
-kädessä ja neuvoi minulle miten minun oli avattava reikeli. Ja minä
-ovea avatessani loin silmäyksen sinne ylös tuohon kauniiseen olentoon,
-joka seisoi siellä nojallaan, hänen loistaviin silmiinsä ja
-hienohipeäiseen ojennettuun käteen. Sitten minä syöksyin pimeään ja
-kiiruhdin pois.
-
-Mielialani oli hyvin kummallinen. Muutamia minuuttia sitten olin
-seisonut Pavannesin portilla, pitkän matkamme päämaalin ääressä, ihan
-onnistumaisillani. Minä olin ollut lähellä saada tehtäväni
-suoritetuksi. Minulla oli ollut kädessäni menestyksen malja ja --
-menettänyt sen. Nyt oli taistelu taisteltava alusta alkaen, minun oli
-taas katsottava vaaraa silmästä silmään. Olisi ollut aivan toista, jos
-minä olisin tuntenut pettymyksen katkeruutta, jos olisin ollut
-epätoivoinen.
-
-Vaan nyt oli aivan toisin. Ei koskaan sydämmeni ollut sykkinyt kovemmin
-ylpeydestä kuin nyt kiiruhtaessani katuja, huolellisesti välttäen
-kaikkia väkijoukkoja, joita oli siellä täällä, ja koko huomioni oli
-kiinnitettynä ainoastaan omaan kulkuuni. En ole sittemmin koskaan
-tuntenut mitään riemun, rakkauden tai sodan hetkenä sellaista iloa,
-sellaista tarmoa ja sitä rohkeutta, joka nyt täytti sieluni. Lakissani
-oli minulla nyt ensi kerran naisen laittamat merkit, ja hänen äänensä
-soi vielä korvissani kuin soitto. Minulla oli taikasormus sormessani,
-loihtukapine käsivarressani. Miekka riippui kupeellani. Ympärilläni
-levisi salaperäinen kaupunki, joka oli täynnä vaaroja ja mitä
-rikkaimpia ja kauniimpia mahdollisuuksia. Taikojen kaupunki, josta olin
-lukenut satukirjoissani, ja jonka läpi nämät noitalahjat ja oikea
-käteni ovat kulettavat minut turvallisesti. Minä en kaivannut edes
-veljeäni enkä ollut alakuloinen eron vuoksi. Minä olin vanhin. Oli
-aivan kohtuullista, että yrityksen huipputehtävä tuli minun osalleni.
-Ja mihin voikaan tämä johtaa? Minä olin jo näkevinäni itseni Ranskan
-herttuana -- minä pidin käskysauvaa kädessäni.
-
-Vaan näissä lapsellisissa haaveissani en kuitenkaan unhottanut
-tehtävääni. Minä pidin silmäni auki ja huomasin, että nyt näinä viime
-hetkinä ihmisliike pimeillä kaduilla oli lisääntynyt melkoisesti. Oli
-hyvin kummallista kun nämät ihmiset, milloin yksittäin milloin
-joukoissa, hiipivät niin hiljaa. Minä en kuullut minkäänlaista toraa,
-en tappelua, en laulua. Ja jos oli liian myöhäistä tällaiseen, niin
-mitä varten oli näin paljo ihmisiä liikkeellä? Minä huomasin, että
-ainakin suurimmalla osalla heistä oli samallaiset merkit kuin minulla,
-ja kaikki olivat niin asiannäköisiä aivan kuin olisivat menneet
-johonkin kokoukseen.
-
-Minä en ollut niinkään tyhmä, vaikka olin nuori ja vaikka en ollutkaan
-niin sukkela käsittämään kuin Croisette. Viittaukset, joita niin monen
-suusta oli päässyt, eivät olleet menneet tuuleen minulta. "Tänä yönä on
-enemmän ihmisiä liikkeellä kuin voitte aavistaakaan", oli rouva d'O
-sanonut. Ja kun minulla oli silmät ja korvat, niin minä uskoinkin sen
-täydellisesti. Jotakin oli tekeillä. Jotakin tapahtuu Parisissa ennen
-kuin aurinko koittaa. Vaan mitä, sitä minä ihmettelin. Oliko
-mahdollista, että joku melske oli uhkaamassa. Siinä tapauksessa
-minä olin kuninkaan palveluksessa ja kaikki oli hyvin. Minä
-kahdeksantoistavuotiaana saisin ehkä olla mukana historiallisessa
-tapahtumassa! Vai oliko tämä ehkä vain joku suurempi riita kahden
-aatelispuolueen välillä? Minä olin kuullut puhuttavan, että sellaista
-tapahtui joskus Parisissa. Siinä tapauksessa en tiennyt, mitä voisin
-tehdä. Minun täytyy antaa tapausten johtaa.
-
-Minä uskoin, että mitään muuta ei ollutkaan kysymyksessä. Se on totta,
-vaikka se voi näyttää tarvitsevan selitystä. Minä tähän asti olin
-nähnyt ainoastaan laimeita uskonsotia tasaväkisten puolueitten kesken
-Quercyssä, jossa katolilaisten ja hugenottien välillä tehty rauha oli
-ollut mieluinen kaikille, lukuun ottamatta muutamia harvoja. Minä sen
-vuoksi en voinut ollenkaan kuvailla Parisin asukasten uskonvimmaa enkä
-voinut ajatella siis vaikuttimia, jotka tekivät mahdolliseksi sen, mikä
-oli tapahtuva -- oli tapahtuva Parisissa ennen päivänkoittoa yhtä
-varmasti kuin aurinko oli nouseva! Minä tiesin, että hngenottiaatelisia
-oli miehissä saapunut Parisiin, vaan minulle ei johtunut mieleen, että
-näitä jalosukuisia uhkaisi joku vaara koko joukkoa. Heitä oli paljo ja
-vaikuttavia miehiä, ja olivat, niin kuin kerrottiin, kuninkaan suuressa
-suosiossa.
-
-Heitä suojeli Navarran kuningas -- joka oli ollut viikon aikaa Fransin
-lanko -- ja prinssi Condé, ja vaikka nämät ruhtinaat olivat nuoria,
-niin olihan Coligny, viisas amirali, vanha ja kokenut mies, eikä
-hänellä ollut, kuten olin kuullut sanottavan, paljon haittaa
-haavastaan. Hän ainakin oli kuninkaan suosiossa, hän oli neuvonantaja,
-johon hallitsija täydellisesti luotti. Olihan kuningas käynyt hänen
-luonaan hänen sairautensa aikana ja istunut kokonaisen tunnin hänen
-vuoteensa ääressä.
-
-Jos joku vaara heitä uhkaisi, niin tietysti näillä miehillä olisi siitä
-tietoa. Ja siihen aikaan kertoi huhu, että hugenottien pahin
-vihollinen, Henrik Balafré, loistava Guisen herttua, "meidän suuri
-miehemme", ja "Lorraine", niin kuin rahvas häntä kutsui, oli hovin
-epäsuosiossa. Sanalla sanoen, nämät seikat -- puhumattakaan
-rauhallisesta ja iloisesta aiheesta, joka oli koonnut hugenotit
-Parisiin ja jonka vuoksi ei minkäänlainen petos olisi voinut tulla
-kysymykseen -- olivat täydellisesti omiaan estämään minua huomaamasta
-sitä mikä oli tuleva.
-
-Ja heti kun matkallani joella näin jotakin, joka näytti osottavan
-todellisuutta, minä karkotin ajatuksen mielestäni. Minä ylpeydellä
-sanon, että karkotin sen mielestäni mahdottomuutena. Sillä Jumala
-varjelkoon -- nythän sen neljäkymmentä vuotta myöhemmin voi mielellään
-sanoa -- Jumala varjelkoon sanon minä, että kaikkia ranskalaisia
-pidettäisiin syyllisenä verisaunaan, jonka muut vaan ei ranskalaiset
-aivot olivat miettineet, vaikkakin ranskalaiset kädet sen suorittivat.
-
-Minua siis pahat aavistukset eivät kovinkaan vaivanneet, ja kiihtynyt
-mielentila, johon rouva d'On luottamus minut oli saanut, kesti
-ainoastaan siihen saakka kuin muuan kapea katu Louvren luona saattoi
-minut yhtäkkiä joen näkyviin. Heikko kuunvalo, joka hetkiseksi aikaa
-pilkotti pilvien raosta, välkkyi tyynellä veden pinnalla. Raitis tuuli
-leyhki otsallani ja viilytti kuumaa vertani. Ja tämä sekä tyyni näky,
-joka niin yhtäkkiä levisi eteeni, hillitsivät ajatuksiani ja malttoivat
-mieltäni.
-
-Pitkältä matkalta erotin vasemmalla kädellä joen keskellä joukon
-rakennuksia, jotka täyttivät Ile de Citén, ja vähän matkan päässä
-oikealla minusta kohosivat Louvren suuret rakennukset kuvastuen
-synkkinä ja muodottomina mustaa taivasta vasten. Kapea aukkopaikka
-erotti minut joesta, jonka toisella puolen minä erotin säännöttömän
-rivin rakennuksia, jotka epäilemättä olivat S:t Germainin esikaupunkia.
-
-Minulle oli sanottu, että suunnilleen sillä kohtaa jokirannalla, jossa
-minä nyt Olin, on portaat joelle ja niiden edessä veneitä. Minä kulin
-kiireesti avonaisen paikan yli muutamalle kohtaa, missä oli kaksi
-pylvästä, jotka varmaan olivat venepaikan merkkinä.
-
-Minä en kuitenkaan ollut kulkenut kymmentä askelta pitemmältä, kun
-sattumalta silmätessäni taakseni huomasin kolme miestä tulevan
-jälessäni, jotka kulkivat rivissä, luultavasti sitä varten, että
-helpommin voivat estää paluutieni. Minulle ei ehkä niin helposti
-onnistukaan tehtäväni. Kuitenkin arvelin olevan parasta, että en ole
-näkevinänikään seuraajiani, ja päästyäni vähin pelostani, riensin
-kiireesti alas portaita. Vaan miehet olivat silloin aivan lähellä minua
--- melkein niin lähellä, että olisivat yltäneet lyömään. Minä silloin
-käännyin ympäri ja olin silloin heidän kanssaan aivan vastatusten.
-
-"Ketä te olette, ja mitä te tahdotte!?" sanoin minä ja laskin käteni
-miekkaan.
-
-He eivät vastanneet, vaan siirtyivät jonkun matkaa toisistaan ja
-asettuivat puolikehään minun ympärilleni, jonka jälkeen muuan heistä
-vihelsi. Samassa tuli joukko miehiä juosten läheisistä rakennuksista ja
-kiiruhtivat meitä kohden.
-
-Minun tilani näytti käyvän arveluttavaksi. Jos olisin voinut juosta
-tieheni, vaan kun katselin ympärilleni, niin huomasin, että se keino
-oli aivan mahdoton. Miehistä oli nyt osa portailla, osa minun takanani
-joen puolella. Minä olin joutunut ansaan, eikä nyt ollut muuta keinoa
-kuin käyttää rouva d'On neuvoja, olla pöyhkeä. Minä kuulin hänen
-sanansa kaikuvan vielä korvissani. Minussa oli vielä sen verran jälellä
-äskeistä jännitystä, että minä tunsin voimaa ja rohkeutta. Minä panin
-käsivarret ristiin ja ojentausin suoraksi.
-
-"Hyvät ystävät", sanoin minä niin tyynesti kuin voin, "te luulette
-minua joksikin muuksi. Te ette tiedä kenen kanssa te olette
-tekemisissä. Antakaa minulle vene, ja kaksi miestä soutamaan minua joen
-poikki. Jos te vain viivytätte minua, niin kaulallanne saatte maksaa!"
-
-He vastasivat pirullisella naurulla, ja ennen kuin minä olin ehtinyt
-sen enempää selittää, olivat toisetkin miehet saapuneet.
-
-"Pierre, kuka se on?" kysyi muuan tulijoista sillä tavalla, että minä
-huomasin tulleeni kerrassaan rosvojen käsiin.
-
-Puhuja tuntui olevan joukon päällikkö. Hänellä oli höyhen hatussaan, ja
-minä näin rautahaarniskan välkkyvän hänen vaippansa alta, kun joku
-kohotti lyhtyä, jotta paremmin näkisivät minua. Polvihousunsa olivat
-musta-, valko- ja viheriäraitaiset -- sitten jälemmin kuulin, että
-sellaista univormua piti kuninkaan veljen, Anjoun herttuan, sittemmin
-Henrik kolmannen miehet, joka herttua oli silloin Guisen herttuan
-ystävä ja sittemmin kuninkaana hänen murhaajansa. Päällikkö puhui
-vieraalla murteella ja hänen kasvoinsa väri oli melkein musta. Silmänsä
-säkenöivät ja välkkyivät kuin mustat helmet. Helppo oli nähdä, että
-hän oli italialainen.
-
-"Kelpo kukonpoika", vastasi sotilas, joka oli viheltänyt, "eikä varsin
-sitä poikuetta, jota me olimme odottaneet." Hän piti koholla lyhtyä ja
-osotti valkoista nauhaa hihassani. "Minusta näyttää, että me olemme
-saaneet variksen kyyhkysen sijasta."
-
-"Kuka te olette?" kysyi italialainen terävästi ja kääntyi minuun. "Ja
-minkä vuoksi te menette joen poikki nyt?"
-
-Minä tein aivan hetkellisen vaikutuksen mukaan. "Olkaa vain pöyhkeä",
-oli rouva d'O sanonut. Minä olinkin. Minä tartuin kaptenia vaipan
-solesta ja pudistin miestä rajusti ja töykkäsin häntä niin että hän
-horjui. "Koira!" karjasin minä ja astuin askeleen eteenpäin aivan kuin
-olisin uudelleen aikonut tarttua häneen. "Oppikaa toiste puhumaan
-kohteliaammin aateliselle miehelle! Tekö minua pidättäisitte?
-Muistakaa, että minä olen kuninkaan palveluksessa!"
-
-Hän raivostui. "Te näytätte pikemminkin olevan pirun palveluksessa!"
-huudahti hän ja tarttui aseeseensa. "Olkaa kuninkaan tai kenen tahansa
-palveluksessa, niin te ette saa solvata Andrea Pallavicinia."
-
-Ainoastaan kiihdyttämällä sain rohkeuteni säilytetyksi, ja minä
-tunsin rohkeutta vaikka kuolema oli silmääni edessä ja sydän oli
-pysähtymäisillään. Mies aukasi suunsa ja kohotti kätensä antaakseen
-käskyn, joka epäilemättä olisi lähettänyt Anne de Caylusin toiseen
-maailmaan, kun minä huusin -- se oli viimeinen keinoni, enkä koskaan
-ole tuntenut suurempaa halua elämään kuin tällä hetkellä: -- "Andrea
-Pallavicini, jos se on nimenne, katsokaa tätä! Katsokaa tätä!" toistin
-ja pudistin kättä, jossa oli sormus, hänen silmäinsä edessä, "ja
-koettakaa minua sitten estää, jos uskallatte! Jos teillä on tarpeeksi
-arvokas kilpi, niin huomenna lopetan riidan kanssanne. Vaan antakaa
-minun nyt jatkaa matkaani, muuten päänne käy huonosti! Kieltäytykäähän
-minua tottelemasta -- epäröikää edes vähintäkään -- niin minä käsken
-näiden omien miestenne katkasta kaulanne!"
-
-Tämä oli uhkarohkeaa, sillä minä kaiken luottamukseni panin sormukseen,
-jonka vaikutusta en tuntenut. Tämä oli aivan kuin nopanheittoa, sillä
-minä en ollut joutanut tarkastamaan sormusta enkä tiennyt enemmän kuin
-lapsi, kenen se oli. Vaan rohkea yritykseni päättyi onnellisesti.
-
-Andrea Pavallicinin muoto muuttui heti. Hän näytti hyvin nolostuneelta
-kun tarttui käteeni ja tarkasti sormusta. Sen jälkeen hän epäilevästi
-katseli miehiään ja loi minuun uhkaavan silmäyksen. Vaan minä en
-välittänyt hänen uhkauksistaan enkä katseistaan. Minä jo huomasin, että
-hän oli päättänyt totella taikakalua, ja se oli minulle pääasia. "Jos
-te, nuori herra, olisitte näyttänyt minulle sen ennemmin, niin olisi
-ollut meille molemmille parempi", sanoi hän äreästi. Ja toruessaan
-miehiä heidän tyhmästä käytöksestään, käski hän kahden miehen ruveta
-laittamaan venettä.
-
-Vaan vene oli kiinnitetty niin huolellisesti ja taitamattomasti, että
-sen irroittamiseen kului pitkä aika. Sillä aikaa minä seisoin miesten
-keskellä tuskallisella ja samalla riemuisella mielellä heidän
-uteliaisuutensa esineenä ja samalla itse uteliaana. Minä kuulin heidän
-keskenään kuiskailevan ja kuulin sellaisia lauseita kuin: "Hän on
-Aumalen herttua."
-
-"Ei hän Aumalen herttua ole. Hän ei ole Aumalen herttuan näköinen
-ollenkaan."
-
-"Etkö näe, että hänellä on herttuan sormus?"
-
-"Herttuan?"
-
-"Niin juuri."
-
-"Niin no sitte hän voi olla, Jumala häntä siunatkoon!" Nämät viimeiset
-sanat lausuttiin hyvin hartaasti.
-
-Minä huomasin, että minua katseltiin hyvin kunnioittavasti. Ja minä
-olin juuri käskemässä miehiä joutumaan, kun näin avonaisen paikan yli
-kolme miestä rientävän meitä kohden. He tulivat samalta suunnalta kuin
-Pavallicinikin ja hänen miehensä äsken olivat tulleet.
-
-Minä heti huomasin, että uusi vaara oli uhkaamassa. "Jouduttakaa sitä
-venettä siellä!" huusin. Vaan samalla näin, että mahdotonta oli joutua
-joelle ennen näiden miesten tuloa, ja minä sen vuoksi päätin seisoa
-paikoillani ja puolustautua.
-
-Vaan heti ensimmäiset sanat, joilla Pallavicini tervehti tulijoita,
-karkoittivat pelkoni. "Mitä lempoa te tahdotte?" huuti hän tuimasti ja
-lateli puoli tusinaa kirouksia ennen kuin he ehtivät vastata. "Mitä te
-hänestä tänne toitte, kun minä hänet jätin vahtitupaan. Pöyhkiöt!"
-
-"Kapteni Pallavicini", sanoi malttamattomasti keskimäinen heistä -- hän
-oli noin kolmenkymmenen vuoden vanha ja oli komeasti puettu vaikka
-hänen pukunsa nyt olikin epäjärjestyksessä aivan kuin taistelun jäleltä
--- "Minä sain nämät miehet tuomaan minut tänne -- --"
-
-"Silloin", keskeytti hänet kapteni, "te, hyvä herra, olette nähnyt
-turhaa vaivaa."
-
-"Te ette tunne minua", vastasi vanki ankaralla äänellä -- sillä vanki
-hän näytti olevan. "Te ette tiedä, että minä olen prinssi Condén ystävä
-ja että -- --"
-
-Hän aikoi sanoa enemmän, vaan italialainen keskeytti hänet taas.
-"Minä vähättelen Condésta!" sanoi hän. "Minä en tiedä muusta kuin
-velvollisuudestani, Te saatatte olla aivan huoleti, että joen yli ette
-pääse, enkä minä teille siihen voi muuta syyksi selittää, kuin että se
-on kuninkaan tahto! Selityksiä?" mutisi hän matalammalla äänellä.
-"Selityksen saatte kyllä, sen lupaan! Saatte ehkä ennemmin kuin
-toivottekaan."
-
-"Vaan tuossahan on vene lähdössä poikki joen", sanoi toinen
-koettaessaan hillitä itseään ja puhua arvokkaasti. "Te sanoitte
-minulle, että kuningas on kieltänyt ketään päästämästä yli joen, ja te
-vangitsitte minut sen vuoksi, että minä, kun minulla oli pakottavat
-syyt päästä toiselle puolen jokea, en totellut teidän kieltoanne. Vaan
-mitä tämä merkitsee, kapteni Pavallicini? Muut kyllä pääsevät joen
-poikki, vaan en minä. Minä kysyn mitä tämä merkitsee?"
-
-"Sen voitte selittää itse miten parhaiten haluatte, herra de Pavannes",
-vastasi italialainen, "minä en halua teille sitä ruveta selittelemään."
-
-Minä hölmistyin kuullessani tuon nimen, ja hämmästyneenä huudahdin:
-"Herra de Pavannes!" Olinko kuullut oikein?
-
-Siltä näytti, sillä vanki kääntyi minuun ja kumarsi. "Niin", sanoi hän
-arvokkaasti, "minä olen de Pavannes. Minulla ei ole kunnia tuta teitä,
-vaan te näytätte olevan jalosukuinen." Hän loi musertavan silmäyksen
-kapteniin sanoessaan tätä. "Ehkä te olette niin hyvä ja selitätte
-minulle, minkä vuoksi minulle on tehty väkivaltaa. Jos voitte, niin
-minä pidän sitä suosiona, jos ette niin suokaa anteeksi."
-
-Minä en heti vastannut sen vuoksi, että olin kiintynyt tarkastamaan
-mitä huolellisemmin tätä vierasta miestä. Hän oli kaunismuotoinen,
-punakka mies. Partansa oli lyhyt ja suippo, niin kuin siihen aikaan
-hovissa oli muotina. Ja hän oli hyvin Louis de Pavannesin näköinen.
-Vaan hän oli lyhempi ja tukevampi. Hänen käytöksensä ei ollut niin
-sotilaallinen, ja hän muistutti paremminkin lukumiestä kuin sotilasta.
-"Te olette sukua Louis de Pavannesille?" kysyin levottomasti. Minä jo
-olin arvaavinani, mitä oli tuleva.
-
-"Minä olen Louis de Pavannes", vastasi hän kärsimättömästi.
-
-Minä tuijotin häntä äänettömänä ja tuumiskelin -- ja tuumiskelin,
-Sitten sanoin vitkalleen:
-
-"Teillä on samanniminen serkku?"
-
-"On."
-
-"Hänet otti vangiksi vicomte de Caylus Moncontourin luona?"
-
-"Aivan niin", vastasi hän lyhyesti. "Vaan mitä se tähän kuuluu?"
-
-Pitkän aikaa kului taas ennen kuin vastasin. Totuus nyt oli tullut
-ilmi. Minä muistelin nyt, että Louis de Pavannes oli joskus maininnut
-jotakin tästä serkustaan, jolla oli sama nimi ja joka oli nuoremman
-suvun päämies. Vaan kun meidän Louis asui Provencessa ja toinen
-Normandiassa, niin tämä pitkä matka ja levottomat ajat olivat heidät
-erottaneet, vaikka muuten olivat samaa uskoakin. Tuskin kertaakaan
-olivat nähneet toisiaan. Ja kun Louis ainoastaan kerran koko pitkällä
-ajalla, minkä hän oli meillä, oli maininnut serkkuansa, enkä minä vielä
-silloin osannut arvata, että meidän sukuimme välillä tulisi yhdistys,
-niin eihän ollut ihme, että kuukausien kuluessa tämä nimi oli joutunut
-minulta mielestä ja että olin kokonaan unhottanut tämän serkunkin.
-
-Nyt hän seisoi siinä ilmielävänä edessäni ja kun minä katsoin häntä,
-niin ymmärsin, mitä tästä seikasta oli seurauksena. Tämä oli hyvin
-ilahduttava asia, aivan kuin suuri ihme, jonka nyt olisin tahtonut
-saada veljieni tietoon. Meidän Louis de Pavannes ei ollutkaan mikään
-konna, vaan yhtä jalo kuin me tähän päivään asti olimme uskoneet hänen
-olevankin. Hän ei ollutkaan mikään hovikeimailija, joka kevytmielisesti
-musersi maalaistytön sydämmen, vaan Kitin uskollinen sulhanen! Ja hän
-oli vielä vaarassa, hän ei vieläkään tiennyt, että Bezers oli luvannut
-ottaa hänet hengiltä. Hänen nimellään olimme joutuneet harhatielle ja
-näin pitkälle. Ja me olimme hukanneet niin paljon aikaa.
-
-"Vaimonne, herra de Pavannes", aloin minä kiireesti, sillä minä
-huomasin, että nyt oli joutuin selitettävä asiat. "Teidän
-vaimonne -- --."
-
-"Mitä minun vaimostani?" keskeytti hän levottomana. "Mihin hän on
-joutunut? Oletteko tavannut hänet?"
-
-"Olen. Hän on nyt turvassa, talossanne Rue de S:t Merryn varrella."
-
-"Taivaalle kiitos!" vastasi hän hartaasti. Ennen kuin hän ehti enempää
-sanoa, kapteni Pavallicini keskeytti meidät. Minä huomasin, että tämän
-epäluulot olivat alkaneet taas herätä. Hän kohteliaasti astui meidän
-väliimme ja sanoi minulle: "Nyt, nuori herra, vene odottaa."
-
-"Vene?" sanoin minä miettiessäni, mitä nyt tuli tehdä. Tietysti minä en
-enään halunnut joen toiselle puolen. Epäilemättä tämä Pavannes voi
-antaa minulle tietoja Louisin asunnosta. "Venekö?"
-
-"Niin, se odottaa", vastasi italialainen katsellessaan meitä vuoroon
-kumpaakin.
-
-"Antaa sen odottaa!" vastasin kopeasti ja muka vihasesti. "Menkää
-hiiteen siitä keskeyttämästä meitä! Minä en enää aijo mennä joen
-poikki. Tämä herra voi minulle antaa tietoja, joita tarvitsen. Minä
-otan hänet mukaani."
-
-"Kenen luo?"
-
-"Kenen luo? Sen luo, joka minut on lähettänyt!" murahdin minä. "Te,
-kapteni, ette tunnu erittäin suuressa määrässä nauttivan herttuan
-luottamusta", jatkoin minä. "Ottakaa nyt vaari neuvostani. Ei mistään
-niin mielellään halua päästä kuin liian innokkaasta palvelijasta.
-Sellainen menee liian pitkälle -- ja hänen käy niin kuin vanhan
-hansikkaan! Niin kuin vanhan hansikkaan", toistin minä tuimasti ja
-ivallisesti, "joka suojelee kättä ja itse saa kärsiä. Elkää olko liian
-innokas, herra kapteni! Se on vaarallista!"
-
-Hän kääntyi pois raivostuneena, kun häntä tuolla tavoin kohteli
-parraton poikanulikka. Vaan hän kaikessa tapauksessa näytti
-epävarmalta. Katkeralta olivat sanani maistuneet, vaan hän tiesi, että
-ne olivat totta.
-
-Minä huomasin, mitä sanani olivat vaikuttaneet, ja käännyin sotamiesten
-puoleen, jotka seisoivat ympärilläni.
-
-"Tuokaa herra de Pavannesin miekka", sanoin.
-
-Muuan heistä riensi vahtihuoneelle ja palasi pian ase mukanaan.
-Sotamiehet olivat kaupunkilaisia ja kuuluivat porvarikaartiin tai
-johonkin sellaiseen, ja jonkun seikan takia osottivat minulle sellaista
-kunnioitusta, että he minun käskylläni olisivat käyneet vaikka
-päällikkönsä kimppuun. Pavannes otti miekkansa ja pisti kupeelleen. Me
-kumarsimme jäykästi Pavallicinille, joka kupristeli kulmiaan, ja
-verkalleen -- sillä minä en uskaltanut osottaa kiirettä -- menimme kuun
-valaiseman torin poikki kadulle, josta olin tullut. Siellä me pääsimme
-varjoon, Pavannes tarttui käteeni ja pysähtyi pimentoon.
-
-"Minä pyydän kiittää teitä avustanne", sanoi hän liikutettuna kääntyen
-minuun, "Kenen kanssa minulla on kunnia puhua?"
-
-"Minä olen Anne de Caylus, serkkunne ystävä", vastasin minä.
-
-"Todellakin?" sanoi hän. "No hyvä, minä kiitän teitä sydämmestäni" ja
-syleilimme toisiamme.
-
-"Vaan minä en olisi voinut paljon tehdä hyväksenne, jos ei minulla
-olisi ollut tämä sormus", sanoin minä ujosti.
-
-"Ja mikä siinä on mahtina -- --."
-
-"Niin -- minä todellakaan en voi sitä sanoa, minä en sitä tiedä",
-tunnustin. Ja myötätuntoisuuden vaikutuksesta, joka aivan
-luonnollisesti oli tapauksen kautta syntynyt välillemme, minä unhotin
-rouva d'On ohjeet ja lisäsin aivan hetken vaikutuksen mukaan: "Minä en
-tiedä muuta kuin että rouva d'O minulle tämän antoi, ja tämä on
-vaikuttanut paljon enemmänkin kuin hän sanoi."
-
-"Kuka sen teille antoi?" kysyi toverini ja tarttui minua kädestä niin
-kovasti, että kipeää kävi.
-
-"Rouva d'O", sanoin minä. Nyt oli myöhäistä peräyttää.
-
-"Se nainen!" sanoi hän matalalla kuiskaavalla äänellä. "Onko se
-mahdollista?"
-
-Minä ihmettelin, mitä mies tarkoitti, sillä hänen äänessään oli sekä
-hämmästystä, uhkaa ja vastenmielisyyttä. Minusta näytti, että hän
-vetäysi minusta vähän syrjään. "Niin, herra de Pavannes", vastasin
-minä, suuttuneena. "Se on sikäli mahdollista, että se on aivan totta.
-Ja minä uskon, että te ette hänestä puhuisi tuolla tavoin, jos
-tietäisitte kaikki, ja että hänen avullaan vaimonne tänään saatiin
-pelastetuksi niiden käsistä, jotka koettivat häntä pidättää."
-
-"Oo!" huudahti hän kiihkeästi, "Missä on vaimoni sitten ollut?"
-
-"Mirepoixin, hansikaskauppiaan talossa", vastasin kylmästi, "tunnetteko
-hänet? Vai niin. No hyvä, rouvanne oli siellä vankina, kunnes hänet
-äsken autimme pakenemaan sieltä."
-
-Hän ei näyttänyt tätäkään ymmärtävän. Minä en nähnyt tarkoin hänen
-kasvojaan, vaan äänensä ilmaisi epäilystä ja ihmettelyä. "Mirepoix",
-mutisi hän. "Hän on hyvin rehellinen mies, vaikka onkin katolinen.
-Vaimoni oli siellä! Kuka häntä siellä piti?"
-
-"Ursulinesluostarin abbedissa tuntui olevan syynä kaikkeen", selitin
-minä ja mieleni oli kiehuksissa. Hänen kummastuksensa minusta tuntui
-niin sopimattomalta, ja aika kului. "Rouva d'O oli saanut tietää, että
-hän on siellä", jatkoin minä, "ja tuli noutamaan hänet kotia. Ja kun
-hän kuuli, että te olitte lähteneet toiselle puolen jokea, niin lähetti
-hän minut hakemaan teitä. Siinä on lyhyesti koko juttu."
-
-"Se nainen lähetti teidät noutamaan minua?" lausui hän uudelleen.
-
-"Niin", vastasin minä suuttuneena. "Juuri niin, herra de Pavannes."
-
-"Silloin", sanoi hän niin vakuuttavalla äänellä, että se ei voinut
-olla vaikuttamatta minuun, "silloin on minulle viritetty paula! Rouva
-d'O on pahin, kelvottomin, kurjin kaikista naisista! Jos hän on teidät
-lähettänyt, niin silloin on se juonia! Ja minun vaimoni on jo hänen
-paulassaan! Taivas häntä auttakoon -- ja minua -- jos asiat ovat niin."
-
-
-
-
-KAHDEKSAS LUKU.
-
-Aamurukous Parisissa.
-
-
-Jos olisi ollut kolmas henkilö, niin minä olisin syyttänyt herra de
-Pavannesta valheesta ja vaatinut miekan mittelöön. Vaan mitä tehdä
-kahden kesken pimeässä yössä keskellä katua, ilman todistajia ja
-tuntiessani ystävyyttä häntä kohtaan?
-
-Ja itse asiassa minä en tehnyt mitään. Minä seisoin ääneti ja
-hämmästyneenä odottaen kuulevani lisää. Ja hän selittikin.
-
-"Hän on vaimoni sisar", jatkoi hän katkerasti. "Vaan minulla ei ole
-mitään syytä häntä sen vuoksi säästää. Säästää? Ei edes rouva de Sauves
-ole paremmin tunnettu. Enkä minä haluaisi häntä säästää, vaikka
-voisinkin. Minä tiedän varsin hyvin -- vaikka vaimoni ei tahdo uskoa --
-että rouva d'O ei mitään niin toivo kuin päästä sisarestaan ja minusta
--- meistä molemmista -- saadakseen Madeleinen perinnön. Minulla tosiaan
-oli eilen syytä levottomuuteen, kun ei vaimoni tullut kotiin", lisäsi
-hän liikutetulla äänellä.
-
-"Vaan ainakin siinä suhteessa teette väärin rouva d'Olle!" huudahdin
-kiihtyneenä syytöksestä, joka tuntui sitä kamalammalta tässä
-hiljaisuudessa ja pimeässä, joka oli ympärillämme -- ja sitä
-kohtuuttomammalta, jos olisi ollut päivän valo. "Siinä varmaan teette
-hänelle väärin!"
-
-Hän tuli vähän lähemmäksi minua, laski kätensä käsivarrelleni ja katsoi
-minua terävästi silmiin. "Huomasitteko, oliko hänen seurassaan pappi?"
-kysyi hän verkalleen. "Muuan, jota sanottiin koadjntoriksi -- eräs
-äkäinen koira?"
-
-Minä vastasin -- että olin nähnyt, ja ääneni vapisi kauhistuksesta,
-mielessäni syntyi äkillinen käänne. Ja minä kerroin, mikä osa papilla
-oli ollut.
-
-"Silloin", sanoi Pavannes, "minä olen oikeassa. Minua varten on
-viritetty ansa. Ursulinesluostarin abbedissa! Hänkö oli vienyt vaimoni?
-Hän on vaimoni paras ystävä, uskokaa minua. Se on mahdotonta! Abbedissa
-päin vastoin tekisi kaikki pelastaakseen hänet vaarasta kuin --
-odottakaahan." Minä odotinkin, peläten mitä hän tarkoittanee, kun hän
-lopulta hiljaa mutisi itsekseen: "Voikohan niin olla? Voiko olla
-mahdollista, että abbedissa tiesi vaaran uhkaavan meitä, ja sen vuoksi
-on tahtonut Madeleinen toimittaa turvalliseen paikkaan? Minä luulen!"
-
-Ja minä myöskin. Ja sitten -- niin ajatukset ovat kuin ruuti. Pieninkin
-kipinä synnyttää koko pitkän sarjan ajatuslentoja. Hänen sanansa eivät
-olleet lukuisat, vaan niissä oli kipinä, joka oli kyllin voimakas
-sytyttämään minun aivoissani liekin, joka minut silmänräpäyksen ajaksi
-huikasi ja minua vavistutti niin, että minä ihan tärisin. Kun tämä
-kohtaus oli mennyt ohi, niin minä selvään näin edessäni niin kauhean
-mahdollisuuden, että sellaista en olisi itse koskaan voinut ajatella.
-Minä muistin miten Mirepoix oli hämillään ja miten kohtelias oli pappi.
-Minä muistin tuiman varoituksen, jonka Bezers oli antanut rouva de
-Pavannesille -- ja se oli aivan harvinaista, että Bezers antoi
-varoituksia -- kun hän sanoi rouvalle, että parasta olisi hänen pysyä
-siellä missä oli. Minä ajattelin levottomuutta ja kiirettä, jota olin
-huomannut kaduilla, ajattelin väkijoukkoja, joita äänettöminä oli
-hiipinyt edestakaisin, merkkejä tulevaan taisteluun, joita olin ollut
-huomaavinani, ja vertasin tätä rauhaan ja tyyneyteen, joka vallitsi
-Mirepoixin talossa. Minä kysyin de Pavannesilta, mihin aikaan hänet
-vangittiin.
-
-"Noin tuntia ennen puoli yötä", vastasi hän.
-
-"Sitten ette tiedä, mitä nyt tapahtuu?" sanoin minä. "Juuri nyt, kun me
-tässä tuhlaamme aikaa -- vaan kuulkaa!"
-
-Ja minä kaikella kiireellä kerroin, mitä olin huomannut kadulla ja
-viittauksista, joita olin kuullut, jonka jälkeen hänelle näytin merkit,
-joilla rouva d'O oli minut varustanut.
-
-Hänen käytöksensä sen jälkeen, kun hän oli kuullut minun kertomukseni,
-peloitti minua yhä enemmän. Aivan kuin raivon valtaamana hän vei minut
-muutaman talon luo, jonka akkunaan nyt juuri ilmestyi kaksi palavaa
-kynttilää. "Sormus!" huudahti hän. "Katsotaan sitä sormusta! Kenen se
-on?"
-
-Hän piti koholla kättäni, niin että se oli valossa, ja me molemmat
-katselimme sormusta. Se oli raskas sinettisormus, jossa oli kaksi
-sinettisivua, toisessa oli kirjain "H" ja sen päällä kruunu, toisella
-sinettisivulla oli kotkankuva, siivet levällään.
-
-Pavannes päästi käteni kauhun valtaamana ja nojautui seinää vasten. "Se
-on herttua Guisen sormus", mutisi hän. "Se on Lothrinkilainen kotka."
-
-"Ahaa!" lausuin minä hiljaa, ja minulle alkoi valeta. Herttua oli
-silloin, niin kuin myöhemminkin, Parisin roistoväen jumala, ja minä
-ymmärsin minkä vuoksi porvarisotamiehet olivat minua niin
-kunnioittaneet. He olivat minua pitäneet herttuan lähettinä ja
-uskottuna.
-
-Sen pitemmälle en minä nähnyt. Vaan Pavannes mutisi: "Me hugenotit
-saamme nyt lukea rukouksemme. Tämä on kuolemantuomiomme. Tänä aamuna
-meitä ei ole ainoatakaan jälellä Parisissa. Guisella on isänsä kuolema
-kostettavana, ja nämät parisilaiset täyttävät hänen käskynsä niin koin
-verenhimoiset sudet, joita he ovatkin. Paroni Rosny meitä varoitti
-tästä, selitti sana sanalta. Minä toivoisin nyt, että olisimme
-totelleet hänen neuvojaan!"
-
-"Mutta kuulkaahan!" huudahdin minä -- hänen ajatuksensa juoksivat jo
-niin nopeasti, että minä en enään jaksanut seurata. Vaikka
-kauhistuttava kuvauksensa oli jonkun aikaa kulkenut minun käsitykseni
-tasalla, niin se kuitenkin pian lähti huimasta edelle. Ja minä en
-ymmärtänyt mitään pätevää syytä siihen. "Kuningas -- kuningas ei
-koskaan voisi sallia mitään sellaista, herra de Pavannes", muistutin
-minä.
-
-"Poika, te olette sokea!" vastasi hän kärsimättömänä, sillä hän nyt
-näki selvään kaikki ja minä en mitään. "Tuo upseeri tuolla oli Anjoun
-herttuan kapteeni, Fransin veljen miehiä, muistakaa se! Ja hän -- hän
-totteli herttuan sormusta! Herttualla on tänä yönä täysi valta, ja hän
-meitä vihaa. Minkä vuoksi emme pääse joen poikki? Sen vuoksi, että
-kuningas meidät hävittää. Hän on meidät myynyt veljelleen ja Guiseille.
-_Va chasser l'Idole_" [Karkota epäjumala!] -- toisen kerran nyt kuulin
-tämän kummallisen lauseen, joka, niin kuin sittemmin sain kuulla, oli
-muodostettu kuninkaan nimestä Charles de Valois, ja jota protestantit
-käyttivät tunnussananaan -- "Va chasser l'Idole on meidät kavaltanut!
-Minä aivan selvään muistan sanat, jotka hän lausui amiraalille: Nyt,
-kun olemme teidät saaneet tänne, niin emme teitä niin pian laskekaan.
-Oo, sitä kavaltajaa! Sitä kurjaa kavaltajaa!"
-
-Hän nojautui seinää vasten kauhun valtaamana ja uhkaavan vaaran
-masentamana. Hän oli luonteeltaan vitkallinen ja neuvoton, tuntui
-minusta, ja sopivampi kirjastoon kuin sotaelämään. Ja nyt hän näytti
-kokonaan antautuvan epätoivolleen. Vaan ehkä hänen rohkeuttaan masensi
-ajatus vaimonsa onnettomuudesta. Ehkä myöskin pitkällinen mielen
-jännitys ja levottomuus, jota oli tuntenut niin kauan, tai äkillinen
-tieto vaimonsa saapumisesta vaikuttivat myöskin osaltaan hänen
-rohkeutensa raukeamiseen.
-
-Oli miten oli, minä toinnuin kuitenkin pian, ja ensi töikseni revin
-valkoisen nenäliinan, josta sidoin hänen hijaansa nauhan ja toisen
-hattuun, niin että hänelle tuli samallaiset merkit kuin minullekin.
-
-Tietysti en enää uskaltanut luottaa rouva d'Ohon. Minä en vielä ollut
-vakuutettu siitä, että hän olisi tietensä osallinen rikokseen, vaan
-minä en luottanut häneen täydellisesti. "Elkää pitäkö merkkejä, kun te
-palaatte", oli hän sanonut, ja se oli ihmeellistä, vaikka minä en vielä
-voinut häntä uskoa sellaiseksi sireniksi, joista isä Pietari oli meitä
-varoittanut kertoessaan vanhoja satuja. Kuitenkin minä häntä epäilin ja
-mieltäni pöyristytti. Hänen seurustelunsa papin kanssa, tuon ilkeän
-papin kanssa, hänen kummallinen intonsa saada Pavannes palaamaan, hänen
-salaiset ohjeensa, joita hän antoi minulle, hänen kiihkonsa saada
-sisarensa viedyksi kotia -- juuri sinne, missä hän oli suurimmassa
-vaarassa, se kun oli tunnettu hugenottitalo -- kaikki tämä viittasi
-samaan johtopäätökseen. Vaan tämä johtopäätös oli niin kamala, että
-minä, vaikka epäilinkin ja pelkäsin häntä, en voinut kuitenkaan tätä
-päätöstä tunnustaa oikeaksi. Minä sen karkoitin mielestäni ja
-kieltäysin sitä uskomasta, vaikka se minun mieleeni pyrki yhtämittaa.
-
-Kaikkia tätä mietiskelin sitoessani nauhoja toverilleni. Vaan minä en
-ajatuksiini hukannut aikaa, sillä siitä saakka kun ymmärsin asiain
-tilan sellaiseksi kuin Pavannes oli kuvannut, minusta joka
-silmänräpäys, jonka menetimme selityksiin, tuntui tunnin pituiselta.
-Minä nuhtelin itseäni, että silmänräpäyksenkään ajaksi olin voinut
-unhottaa, mitä varten olimme tulleet Parisiin -- pelastamaan Kitin
-sulhasta. Meillä nyt tuskin oli enään aikaa jälellä tapaamaan häntä,
-kun olimme joutuneet harhaan tämän onnettoman tapauksen kautta, että
-olimme seottaneet henkilöt. Jos seuralaiseni epäluulot olivat oikeat,
-niin Louis yleisessä hugenoittein teurastuksessa joutuisi uhriksi
-luultavasti ennen kuin me saisimme hänet käsiimme. Ja vaikka luulot
-olisivat perusteettomiakin, niin toivomme sittenkin oli pieni, sillä
-Bezers ei kauan viivyttäisi kostoaan. Minä hänet tunsin liian hyvin.
-Guise voisi säästää vihollistaan, vaan vidame de Bezers -- Bezers ei
-koskaan! Hän oli varoittanut rouva de Pavannesta, se on totta, vaan
-tämä luonnoton hyväsydämmisyyden ilmaus on saanut hänessä pirun entistä
-raivoisammaksi, ja hän nyt raivoaa kuin koira, jolta on ryöstetty
-ruokansa.
-
-Minä silmäsin taivasta, minkä sitä näkyi pieni kaistale korkeitten
-talojen välitse, ja kas! päivä alkoi koittaa. Puolen tunnin perästä jo
-on päivä, vaikka täällä kapeilla kaduilla olikin vielä yö. Niin, aamu
-oli tulossa, kirkas ja toivoa tuottava, ja kaupungilla oli kaikki niin
-hiljaista. Ei kuulunut ainoatakaan ääntä, joka olisi merkinnyt
-mellakkaa ja epäjärjestystä. Minä ajattelin, että Pavannes aivan
-varmaan on erehtynyt. Joko ei ollut, minkäänlaista salaliittoa -- joka
-olikin uskottavinta -- tai on siitä luovuttu, tai ehkä -- Mikä se!
-
-Pistoolin laukaus! Lyhyt kova, onnettomuutta ennustava paukaus katkaisi
-yön hiljaisuuden. Kuulusti aivan kuin se olisi paukahtanut jossakin
-meidän lähellämme, ja minä pysähdyin. Minä olin juuri puhellut
-seuralaiseni kanssa. "Mistä se tuli?" kysyin ja katselin ympärilleni.
-
-"Tästä läheltä, Louvren seutuvilta", vastasi hän ja kuunteli
-tarkkaavasti. "Kas! Kas! Oo, taivas!" puhkesi hän epätoivon äänellä.
-"Se oli merkki!"
-
-Ja niin se olikin. Yks, kaks, kolme! Ennen kun ehdin laskea niin kauas,
-niin sytytettiin aivan kuin samalla kädellä kynttilät kaikissa
-akkunoissa sillä kadulla, jolla me olimme. Ennen kuin ehdin kysyä
-häneltä, mitä tämä merkitsi, ennen kuin ehdimme lausua sanaakaan tai
-liikahtaa paikaltamme tai ajatella mitä meidän oli tehtävä, rupesi
-suuri kirkon kello päämme päällä jyrisemään niin kauheasti kuin olisi
-sitä ollut soittamassa sata hurjistunutta miestä. Se syyti äänensä
-ilmaan, se täytti äkkiä koko hiljaisuuden. Se levitti tärisyttävän
-äänensä yli kaupungin, niin että lopulta ilma aaltoili ja talot
-ympärillämme tärisivät. Hiljaisena yönä se synnytti yhtäkkiä
-helvetillisen melun.
-
-Me nyt lähdimme aivan vaistomaisesti liikkeelle, kauhistuneina, polvet
-huojuen ja hartiat kumarassa. "Mitä tämä merkitsee? Mitä tämä
-merkitsee?" huusin minä puoleksi ihan järiltäni, puoleksi
-kauhistuneena. Minä olin ihan kuin huumauksissani.
-
-"Louvren kirkon kello", huusi hän. "Niinpähän oli kuin minä sanoinkin.
-Me olemme kuolemaan tuomitut!"
-
-"Kuolemaan? Ei!" vastasin minä hurjasti, sillä tämän kellon
-soidessa ja siinä mielentilassa, jonka se oli synnyttänyt minussa,
-rohkeuteni tuntui taas kohoavan, minä aivan kuin ponnahdin takaisin
-kauhistuksesta, joka minut oli silmänräpäykseksi vallannut. "Ei
-koskaan! Meillä on paholaisen puku, ja hän suojelee omiaan. Vetäkää
-miekkanne, ja syyttäköön itseään, joka vain meitä pidättää. Te tunnette
-tien. Eteen päin!" huusin minä raivosta mielettömänä.
-
-Häneen tarttui minun intoni ja hän veti miekkansa. Me rohkeasti kulimme
-eteenpäin, ja varokeinoistani olikin hyvä tulos. Me epäilemättä olimme
-kuin muutkin murhamiehet, joita tänä yönä oli liikkeellä. Tällä tavoin
-epätoivoisina me riensimme katuja -- kellojen yhä soidessa. Meitä ei
-kukaan estänyt eikä kukaan puhutellut, vaikka suuria ihmisjoukkoja,
-jotka kasvoivat kasvamistaan joka hetki, kiiruhti samaan suuntaan kuin
-mekin ja ihan vierellämme ja vaikka meidän edellämme, jossa siellä
-täällä valossa näimme aseita ja kalpeita, säikähtäneitä muotoja, joita
-oli pitkin matkaa, me kuulimme äänten pauhua, joka kohosi ja vaipui
-aivan kuin myrskyävän meren pauhu.
-
-Kaikki oli yhtenä kiireenä, sekasortona, meluna ja pauhuna. Vaan
-kuitenkin minä muistan yhtä ja toista, jota huomasin taajan väkijoukon
-läpi tunkiessamme, siellä täällä kalpeat, säikähtyneet kasvot
-akkunassa, puoleksi pukeutuneen olennon ovella, lapsia nostettuna
-katsomaan kulkuamme, jota katsoivatkin suurin ihmettelevin silmin,
-Kristuskuvan, joka oli muutamassa kulmassa ja loisti punasena soihdun
-valossa, aseellisen, mieheksi puetun naisen, joka vähän matkaa kulki
-vierellämme laulaen ruokotonta laulua. Minä vielä muistan, miten äkkiä
-pitkäin pimeäin väliaikain perästä välähti valovirta, miten minä koko
-ajan, kun kulimme, pidin Pavannesia käsivarresta, miten me edessämme
-kuulimme melun aina vain kasvavan. -- Vihdoin pysähdyimme muutaman
-sivukadun suulle, joka yhtyi siihen katuun, jota me kulimme. Syöksyvä
-ihmisjoukko koetti tunkeutua tälle sivukadulle, vaan kun ei päässyt kun
-se jo oli täynnä, niin pysähtyi kadun suulle ja ahnaasti katselivat
-paikkoja, joista voisivat nähdä mitä siellä tapahtuu. Pavannes ja minä
-koetimme tunkeutua läpi joukon päästäksemme jatkamaan matkaamme. Vaan
-meidän täytyi kuitenkin hetkeksi pysähtyä pääsemättä eteenpäin ja
-jouduimme niin näkemään mitä tapahtui.
-
-Tämä sivukatu oli yhtenä tulimerenä. Toisesta kadun päästä toiseen oli
-jokainen ullakko, jokainen portti, jokainen akkuna valaistu liehuvilla
-tulisoihduilla. Sen lisäksi se oli täynnä kasvoja -- ihmiskasvoja,
-vaikka ne eivät juuri olleet ihmisellisiä -- ja kaikki katsoivat samaan
-kohtaan ylöspäin. Ja melu, jonka tämä ihmisjoukko kerta toisensa
-jälkeen nosti, yhteen ääneen ulvoen ja volisten, aivan kuin raivoavat
-pedot, oli niin kauhistavaa, että minä puristuin kiinni Pavannesin
-käsivarteen ja niin lähelle häntä kuin suinkin. Vaikka sitten monta
-kertaa olen kuullut kauheaa melua, niin en kuitenkaan ihmettele, että
-menetin silloin rohkeuteni. Sillä ei mikään maailmassa ole niin
-kauhistuttava kuin inhoittava peto, jota sanomme roistoväeksi, kun se
-on antanut höllät ohjakset intohimoilleen.
-
-Lähellä meitä oli muutamia ratsumiehiä, jotka toimettomina istuivat
-satulassaan, kohoten kuin saaret merestä aaltoilevan ihmisjoukon
-ylitse, ja olivat vahdissa muutaman portin ympärillä. He olivat ääneti,
-eivät vähintäkään välittäneet meluavasta joukosta ympärillään, vaan
-tuiman ankarina katsoivat, mitä tapahtui portin sisäpuolella. He olivat
-komeasti puetut, ja muutamilla heistä oli puolikyrassit silkkivaippain
-päällä tai kirjaillut säämiskätakit. Minä pitkältä matkalta näin
-jalokiviä hohtavan sen lakissa, joka näytti olevan heidän päällikkönsä.
-Hän oli pienen joukon keskellä ja oli aivan nuori mies -- ehkä
-kahdenkymmenen vuotias -- komeavartaloinen ja istui erinomaisen
-kauniisti hevosen selässä. -- Hänellä oli harmaja, silkkinen ratsutakki
-ja oli päätään pitempi tovereita. Hevosensakin näytti ylpeältä.
-
-Minun ei tarvinnut Pavannesilta kysyä, kuka hän oli. Minä tiesin, että
-se oli herttua Guise, ja että talo, jonka edustalla hän oli vahdissa,
-oli Colignyn. Minä tiesin mitä siellä tapahtui. Ja minä tunsin itseni
-kipeäksi kauhusta ja tuskista. Minä olin aivan kuin unissani näkevinäni
-harmajat hiukset, verta ja raivoa, joka ei enään ollut ihmisellistä. Ja
-mieleni nousi kapinaan. Minä tappelin ympärilläni olevan roistoväen
-kanssa. Minä raivasin tieni sen läpi, Pavannes kintereilläni, ja minä
-koetin vain niin pian kuin mahdollista päästä pois sieltä. Ja sen
-vuoksi me emme pysähtyneet emmekä katsoneet taaksemme, ennen kuin
-olimme päässeet väkijoukosta, ja valaistu katu ja pirullinen työ, jota
-siellä tehtiin, oli hyvän matkaa takanamme.
-
-Me olimme muutaman pimeän kadun suulla, jonka nyt seuralaiseni
-kuiskaamalla ilmoitti vievän hänen talolleen, ja tässä me pysähdyimme
-vähän hengittääksemme ja katsoaksemme ympärillemme. Taivas oli punanen
-takanamme, kirkonkellojen jyminä, jota kuului joka tornista, tärisytti
-ilman. Idästä kuului rumpujen pärryytys ja ammunnan pauke ja huutoja:
-"Kuolema Colignylle!" "Kuolema Hugenoteille!" Koko kaupunki oli
-herännyt unestaan, ihmiset kalpeina ja hämmästyneinä helvetillisestä
-elämästä, joka täytti kadut. Joka akkunassa näkyi säikähtyneitä miehiä
-ja naisia, jotka kumartuivat kauas, kyselivät tai vastasivat tai
-huusivat tai sytyttivät kynttilöitä. Vaan vielä itse väestö ei
-näyttänyt ottavan mitään vaikuttavaa osaa meteliin.
-
-Muutamana hetkenä, kun me seisoimme pimennossa korkeitten talojen
-suojassa, kohotti Pavannes lakkia. "Ranskan jaloin mies on kuollut",
-sanoi hän kunnioittavasti. "Jumala antakoon hänen sielulleen rauhan.
-He ovat saaneet tahtonsa perille ja ovat tappaneet hänet kuin koiran.
-Hän oli vanha mies, ja eivätkä he ole häntä säästäneet! Hän oli
-jalosukuinen, ja he kutsuivat roistoväen repimään hänet. Vaan voitte
-olla varma, ystäväni", -- ja kun puhujan ääni muuttui ja kaikui
-voimakkaana ja ylpeänä, näytti hänen vartalonsakin kasvavan sen mukana
--- "voit olla varma siitä, että nuo konnat eivät elä monta päivää! joka
-miekkaan ryhtyy, se miekkaan lankee. Minä en sitä ehkä saa nähdä, vaan
-te sen kyllä näette."
-
-Hänen sanansa eivät silloin minuun erityisemmin vaikuttaneet.
-Rohkeuteni alkoi palautua. Sydämmeni tykytti levottomuudesta, ja
-minulla hehkui mieli taisteluun. Mutta vuosia myöhemmin, kun molemmat,
-jotka olivat etevimpiä Colignyn kynnyksellä, kuolivat, toinen
-kolmenkymmenenkahdeksan, toinen kolmenkymmenenviiden vuotiaana -- kun
-Henrik Guise ja Henrik Valois, perätysten puolen vuoden kuluessa
-kaatuivat murhamiehen puukkoon -- silloin muistin Pavannesin
-ennustuksen. Ja minä ymmärsin kaitselemuksen tiet ja huomasin, että
-juuri sama uskaliaisuus, jolla Guise otti vangiksi Colignyn, saattoi
-hänet vuorostaan hymyillen ja kumarrellen, konvehtilaatikko kädessä ja
-huulensa vielä kosteina hallitsijattarensa suudelmista, astumaan
-kuninkaan kamariin -- kuninkaan kamariin Bloissa! Saattoi hänet
-kohottamaan sitä esirippua -- ah, kuka ranskalainen ei tuntisi tätä
-tapausta? -- jonka takana amirali seisoi!
-
-Vaan palatkaamme omiin kohtaloihimme. Silmättyämme pikaisesti
-ympärillemme jatkoimme matkaamme ja kiiruhdimme kapean kadun läpi,
-pitäessämme pienen neuvottelun keskenämme. Pavannes alkoi arvella, eikö
-hänen tulonsa saattaisi vaaraan hänen vaimonsa, ja luopui sen vuoksi
-alkuperäisestä tuumastaan hakea turvaa talossaan. Hän arveli, että
-roistoväki säästäisi hänen vaimoaan. Jos hän itse pääsisi pakoon, niin
-vaimonsa kuolema ei hyödyttäisi ketään personallisesti. Hän sen vuoksi
-piti parhaana pysyä poissa. Vaan minä en tahtonut siihen suostua. Sillä
-otaksuen, että Pavannesin arvelu oli perusteltua, niin papin hurjat
-joukot odottaisivat jonkun aikaa, että talon herra saisi tilaisuuden
-palata, vaan kaikissa tapauksissa ennemmin tai myöhemmin tekisivät
-hyökkäyksen, jos ei muun vuoksi, niin ahneudesta. Ja silloin hänen
-vaimonsa kohtalo olisi hyvin epätietoinen. Minä olin itse hyvin halukas
-tapaamaan veljiäni, jotta heidän kanssaan voisimme joko pelastaa
-Louisin tai paeta yhdessä. Meitä olisi neljä hyvää miekkamiestä ja
-voisimme ainakin rouva de Pavannesin saattaa johonkin turvalliseen
-paikkaan, jollei ilmestyisi mitään tilaisuutta auttamaa Louisia. Sitä
-paitse meillä oli herttuan sormus ja se aina hätätilassa voisi auttaa
-meitä.
-
-"Ei", sanoin, "mennään yhdessä. Me hiivimme pääportista sisään, sen
-sulemme ja sitten kaikki pakenemme jostakin takaportista, siliä aikaa
-kun he koettavat murtautua sisään kadulta."
-
-"Vaan siinä talossa ei ole mitään takaporttia", vastasi hän pudistaen
-päätään.
-
-"Vaan on kai akkunoita?"
-
-"Ne ovat varustetut lujilla ristikoilla, me emme voisi murtaa niitä
-aikoinamme", selitti hän huoaten.
-
-Minä pysähdyin aivan lannistuneena. Vaan vaara sai minut kekseliääksi.
-Silmänräpäyksessä olin tehnyt toisen suunnitelman, joka tosin ei ollut
-niin varma onnistumisesta kuin edellinen olisi ollut, ja sitä paitse
-vaarallisempikin, vaan kuitenkin oli koetettava. Minä selitin
-Pavannesille ja hän suostuikin. Me samassa tulimme muutamalle kadulle
-ja aamupäivän harmajassa valossa, joka alkoi tunkeutua talojen väliin,
-huomasin olevamme ainoastaan muutamia kyynäriä pienestä sivuportista,
-josta olin nähnyt veljeini menevän. Olivatkoon he vielä talossa?
-Olivatkoon he turvassa? Minä olin ollut poissa ainakin tunnin ajan.
-
-Levottomana heidän puolestaan katselin ympärilleni, kulkiessamme katua,
-ja koputimme sitten hiljaa portille. Minä arvelin, että voidaan tehdä
-hyökkäys meidän tässä seisoessamme, ja pidin sen vuoksi vahtia siinä
-odotellessamme. Vaan meitä ei kukaan häirinnyt. Katu, joka oli jonkun
-matkan päässä mellakan keskustasta, oli tyhjä väestä, eikä ollut muita
-näkyviä elon merkkejä kuin akkunoista kurkistelevia ihmisiä, jotka
-tarkkaavasti seurasivat meidän liikkeitämme. Niin, katu oli niin tyhjä
-ihmisistä ettei näkynyt kuin muuan vaaniskeleva olento, joka, heti kun
-minä hänet huomasin, vetäytyi muutaman talon kulman taakse ja katosi.
-"Siinä se nyt oli!" huusin minä välittämättä kuuliko vai ei joku.
-"Koputtakaa kovemmin! Koputtakaa! Elkää välittäkö jyskeestä! Kymmeniä
-ihmisiä katsoo meitä, ja tuo vakooja on rientänyt kutsumaan ystäviään."
-
-Minun vihani paisui. En voinut enään kestää äänettömiä katseita, joita
-suunnattiin meihin joka akkunasta ympärillämme. Minä tunsin tuskaa
-noista julmista, armottomista silmistä. Minä huomasin niissä
-sairaloista uteliaisuutta, maltillista odotusta, joka minut sai
-kerrassaan hurjistumaan. Nämät miehet ja naiset, jotka katselivat meitä
-kuin kivikuvat, tunsivat seuralaiseni uskonnon ja säädyn. He olivat
-joka päivä nähneet hänen ratsastavan kaupungille ja kotia, iloisena ja
-komeana, ja nyt he yhtä ahnain katsein odottivat roistoväkeä tulevaksi.
-Lastenkin huomio näytti olevan kiinnitetty häneen, aivan kuin kuolemaan
-tuomittuun mieheen, ja malttamattomina odottivat, mitä tapahtuu. Näin
-minä selitin heidän katseitaan.
-
-"Koputtakaa!" toistin vihasella äänellä, ja malttini oli loppumassa.
-Teinköhän hullusti, kun toin hänet tänne tähän kaupunginosaan, jossa
-joka ihminen hänet tunsi? "Koputtakaa! Meidän täytyy päästä sisään,
-kävi miten kävi! Ei kai talosta ole joka ihminen lähtenyt!" Minä
-jyskytin porttia hurjasti, ja tuntui helpottavalta, kun se vihdoin
-aukeni. Muuan palvelija seisoi edessäni. Hän oli kalman kalpea, ja
-polvensa huojuivat. Ja hänen takanaan oli Croisette. Me olimme heti
-toistemme sylissä.
-
-"Ja Marie?" huudahdin, "Marie?"
-
-"Marie on sisällä rouvan luona", vastasi hän iloissaan. "Nyt olemme
-taas koolla kaikki kolme. Vaan, Anne, missä sinä olet ollut? Ja mitä on
-tekeillä? Onko joku suuri tulipalo? Vai onko kuningas kuollut? Vai mitä
-ihmettä tämä on?"
-
-Minä kiireemmittäin kerroin hänelle, mitä minulle oli tapahtunut ja
-minkä vaaraa luulin uhkaavaa toisia. Tietysti hän hyvin hämmästyi ja
-mielensä joutui kiihdyksiin siitä, mitä sai kuulla, vaikka hän jo
-olikin arvellut tällaista. Vaan hänen ilonsa kuullessaan, ettei Louis
-de Pavannes ollutkaan naimisissa, oli niin suuri, että se hävitti
-kaikki muut tunteet. Hän ei voinut siitä kylliksi puhua. Hän kerta
-toisensa perästä kuvaili Louista Kitin sulhasena, vanhana ystävänämme
-ja toverinamme, uskollisena ja urhoollisena miehenä, oikeana
-pelottomana ja nuhteettomana ritarina. Ja viipyi kauan ennen kuin hänen
-silmänsä heittivät hehkumasta, kielensä iloisesti liikkumasta, ja ennen
-kuin ilon puna hävisi hänen poskiltaan -- kauan, kun aika lasketaan
-minuuteissa. Vaan sitä voimakkaampana palautui sitten muistiin vaaran,
-jossa Louis oli ja oman tilamme. Yrityksemme hänen pelastamisekseen oli
-mennyt nyt myttyyn -- kerrassaan epäonnistunut.
-
-"Ei! Ei!" huudahti Croisette päättävästi. Hän ei tahtonut kuulla
-puhuttavankaan sellaista. Ei millään ehdolla saanut niin ajatella. "Me
-emme saa heittää toivomasta. Me yhdessä menemme häntä hakemaan. Louis
-on urhoollinen kuin jalopeura ja nopsa kuin kärppä. Me vielä ajoissa
-saamme hänen käsiimme. Me lähdemme, kun -- minä tarkoitan, heti kun --"
-
-Hän keskeytti puheensa. Hänen äkillinen vaikenemisensa, kun hän katseli
-ympärilleen autiolla kartanolla, jossa me seisoimme, oli selvempi kuin
-mikään selitys. Kylmässä, harmajassa päivänvalossa, joka heikkona ja
-epävarmana tunkeutui kartanolle, erotimme tallirakennusrivin
-kummallakin puolen ja portinvartijan pienen tuvan portin edessä, ja
-näimme, että seisoimme keskellä korkean, harmajan ja synkän
-nelikerroksisen rakennuksen pihaa.
-
-Minä suostuin hänen esitykseensä vaikka vastenmielisesti. "Niin",
-sanoin hänelle, "me lähdemme, kun -- --"
-
-Ja minäkin vaikenin. Sama ajatus oli syntynyt minussakin. Miten
-olisimme voineet jättää näitä ihmisiä? Miten jättää rouva de Pavannesta
-kun hän oli vaaran ja ahdistuksen alainen? Miten voisimme palkita hänen
-hyvyyttään pakenemalla? Me emme voineet niin tehdä. Emme Kitinkään
-vuoksi. Sillä Louis, meidän Louis, oli mies ja hänen oli kestettävä
-kohtalonsa. Vaan minä huokasin.
-
-Niin oli siis päätetty. Minä olin jo selittänyt Croisettelle
-suunnitelmani, ja kun me nyt odotimme, niin rupesi hän kertomaan pitkää
-monimutkaista juttua rouva d'Osta. Minä luulin, että hän kertoi
-ainoastaan puhellakseen -- pitääkseen rohkeuttamme yllä -- jonka vuoksi
-en kuunnellut tarkoin mitä hän sanoi, eikä hän ollut vielä päässyt itse
-pääkohtaan, tai minä en ainakaan ollut sitä ymmärtänyt, kun kadulta
-kuuluva meteli katkasi hänen kertomuksensa. Kuului kovia askeleita,
-jotka selvästi osottivat, että suurempi ihmisjoukko oli tulossa.
-Tämä sai Croisetten yhtäkkiä vaikenemaan ja meidät molemmat
-vahtipaikoillemme.
-
-Vaan ennen kuin me olimme ehtineet erota, niin sirovartaloinen olento
-meni kiireesti minun ohitseni ja pisti pehmoisen kätensä käteeni, kun
-minä seisoin siinä portilla odottamassa. Päähineen sisällä huomasin
-ystävälliset, arat silmät ja kalpeat posket, minä kumarruin ja suutelin
-kättä, ja minä nyt en enään tuntenut mitään kaipuuta enkä epäilystä
-velvollisuudestamme, vaan seisoin maltillisesti portilla ja odotin.
-
-
-
-
-YHDEKSÄS LUKU.
-
-Erasrauksen pää.
-
-
-Odotin ja odotin yksinäni! Portit nyt olivat melkein kokonaan säretyt.
-Roistojoukko ulkopuolella, joka kasvoi kasvamistaan, antoi sataa iskuja
-yhtämittaa porttien lukoille ja saranoille, Ja heidän hurjat
-uhkauksensa ja sadatuksensa kuuluivat aukoista, joita olivat murtaneet
-aitaan. Monet väsyivät, vaan toisia tuli sijaan. Työaseita särkyi, vaan
-uusia tuotiin, ja he tekivät työtä hurjalla tarmolla. Alussa he olivat
-käyneet toimeensa varovasti, sillä olivat pelänneet, että heitä
-ammuttaisiin, että he sisäpuolelta kohtaisivat vastustusta, ja
-ainoastaan rohkeimmat heistä uskalsivat ryhtyä alussa toimeen. Vaan
-nyt, kun eivät kohdanneet mitään vastusta, niin kaikki tunkeutuivat
-hillitsemättöminä. Joukko pysyi tuskin sen vertaa ulohtaalla, että
-moukareille olisi jäänyt tarpeellinen tila, vaan ryntäsivät huutaen
-ryskyviä portteja vasten ja iskivät niihin nyrkeillään, heti kun ne
-alkoivat huojua.
-
-Nyt ei ollut enään pidättämässä kuin yksi jykevä rautapuomi. Ja siihen
-oli katseeni kiinnitettynä. Minä olin yksinäni kartanolla, muutaman
-kivipylvään suojassa. Takanani oli ravollaan ovi, josta mentiin itse
-taloon. Kynttilöitä paloi huoneissa rakennuksen ensi kerroksessa, jonka
-akkunat olivat auki. Muutaman akkunan leveällä laudalla seisoi
-Croisette ja katseli minua äänetönnä, kätensä ristikolla varustetulla
-akkunaluukulia. Hän oli kalpea, ja minä nyökytin hänelle päätä ja
-hymyilin. Minä en tuntenut pelkoa, vaan vihaa, ja kun tuo pirullinen
-melu melkein teki kuuroksi, niin minä muistelin vanhoja satuja
-talonpoikaiskapinoista ja mitä niissä tapahtui, sekä miten me
-tukehdutimme ne.
-
-Yhtäkkiä melu kasvoi. Kuulosti aivan kuin koirain haukuntaa, kun ne
-löytävät jälet. Tämä sai minut silmänräpäykseksi ajattelemaan
-vaarallista tilaani, ja minä käännyin heti katsomaan porttia.
-Rautapuomi taipui joukon rynnätessä. Verkalleen alkoi toinen
-portinpuolisko auveta ja aukosta minä näin hurjia, julmia kasvoja ja
-veristyneitä silmiä, samalla kun pääni päältä kuulin Croisetten kimakan
-huudon -- kauhun huudon. Tuimasti huutaen vastaukseksi ja tehden
-uhkaavan liikkeen hurjalle roistojoukolle käännyin takaisin ja riensin
-yli kartanon ja ylös portaita rakennukseen.
-
-Minä juoksin sitä nopeammin, kun takaani kuulin kovan pistolin
-laukauksen ja luoti suhisi korvani ohi. Vaan minä en sitä säikähtänyt,
-ja heti kun olin hypähtänyt ylimmälle portaalle, pysähdyin ja katsoin
-taakseni. Ahdistajat olivat jo puolitiessä pihaa. Minä tein kömpelön
-yrityksen sulkeakseni suuren oven, ja kuulin takaani korvia särkevän
-riemun huudon, kun en saanut ovea kiinni. Minä en enään odottanut, vaan
-riensin ylös tammiportaita, neljä astinta kerralla, ja syöksyin
-suureen, vasemmalla puolen olevaan salonkiin, jonka oven sulin.
-
-Tässä huoneessa, joka näytti ennen olleen niin komea, oli nyt kaikki
-hurjassa epäjärjestyksessä. Osa gobelineista oli revitty seiniltä.
-Muuan akkuna oli sulettu ja sen luukku vedetty kiinni. Sen oli tehnyt
-Croisette. Kaksi muuta akkunaa oli auki -- aivan kuin ei olisi ollut
-aikaa niitä sulkea -- ja päivän valo, joka niistä tunkeutui sisään,
-teki palavat lamput kummituksen näköisiksi. Huonekalut olivat siirretyt
-syrjään ja pinottu muuriksi poikki huoneen ja sen aukot oli täytetty
-seinästä temmatuilla verhoilla. Tämän varustuksen takana seisoivat
-Croisette ja Marie selin oveen, joka johti toiseen huoneeseen. Mariella
-oli pitkä keihäs kädessä, Croisette piteli pitkää pyssyä muutaman
-tuolinselän varassa ja sytytti juuri soihdun, kun minä tulin sisään,
-Molemmilla oli sitä paitse miekka. Minä pistäysin kuin kanini
-muutamasta reijästä muurin taakse ja asetuin heidän viereensä.
-
-"Onko kaikki hyvin?" kysyi Croisette ja kääntyi levottomana minua
-kohden.
-
-"Kaikki on hyvin, toivon minä", vastasin hengästyneenä.
-
-"Ethän ole haavotettu?"
-
-"Ei ole sattunutkaan!"
-
-Minä sain tuskin miekkani paljastetuksi siihen, kun huoneeseen hyökkäsi
-kymmenkunta likasta, resusta miestä, joilla kasvot olivat tulehduksissa
-ja ahnaat silmät tuijottivat julmasti. Vaan sisään tultua he yhtäkkiä
-pysähtyivät -- niin äkkiä että puolueettomasta katsojasta se olisi
-näyttänyt hassulta. Heidän hurja huutonsa vaikeni, ja kun he kiroten
-ja sadatellen kompastelivat toistensa yli, katsoivat he meitä
-hämmästyneinä, sillä näky, joka heitä täällä kohtasi ei varmaankaan
-ollut mieluisa. Heidän päällikkönsä näytti olevan pitkä teurastaja,
-jolla oli suuri sotakirves puolittain alastomalla olallaan. Vaan heidän
-joukossaan oli muutamia sotamiehiä kuninkaan univormussa, ja he olivat
-keihäillä varustettuja. Kun he portilla eivät olleet kohdanneet mitään
-vastustusta, niin he olivat luulleet täällä tapaavansa ainoastaan
-aseettomia uhria, ja ensimmäiset heistä nyt pelästyneinä peräysivät,
-kun he huomasivat edessään pyssyn ja tuohus sytytettynä.
-
-Minä käytin tilaisuutta hyväkseni. Tiesin nimittäin, että heidän
-arvelevaisuutensa oli meille ainoan pelastuksen mahdollisuus, ja minä
-sen vuoksi hyppäsin tuolille ja viittasin kädelläni heitä olemaan
-hiljaa. Tottelevaisuuden vaisto vaikutti heissä silmänräpäyksen ajaksi
-ja huoneessa syntyi hiljaisuus.
-
-"Varokaa!" huusin kovasti -- niin kovasti ja rohkeasti kuin voin, sillä
-minä huomasin, että ääneni vähän vapisi, kun minä näin edessäni nämät
-hurjat kasvot. "Varokaa miehet, ja ajatelkaa mitä aijotte tehdä! Me
-olemme katolisia niin kuin tekin ja kirkon tottelevia ja uskollisia
-poikia. Ja sen ohessa hyviä alamaisia. Eläköön kuningas, hyvät miehet!
-Jumala kuningasta suojelkoon!" ja minä iskin miekkani varustukseen,
-niin että huone kaikui. "Jumala suojelkoon kuningasta!"
-
-"Huutakaa 'eläköön messu!'" huuti muuan heistä.
-
-"Mielelläni, hyvät miehet!" vastasin minä kohteliaasti. "Oikein
-sydämmestäni. Eläköön messu! Eläköön messu!"
-
-Tämä varsin suuresti hämmästytti teurastajaa, joka onneksi vielä oli
-aivan selvillään. Hän ei ollut voinut tällaista aavistaakaan. Hän
-tuijotti meitä, aivan kuin härkä, jonka aikoi iskeä, olisi yhtäkkiä
-avannut suunsa ja alkanut puhua, ja neuvotonna hän katseli tovereitaan
-aivan kuin kysyen heidän neuvoaan.
-
-Myöhemmin päivällä roistoväki tappoi myöskin muutamia katolilaisia.
-Vaan sen mukaan kuin sitten voitiin selkoa saada, olivat nämät
-tapaukset vain yksityisiä verikoston töitä. Muissa tapauksissa pääsi
-huudolla "eläköön messu." Tämä oli tietysti sitä helpompaa aamulla,
-jolloin roistoväki ei ollut vielä niin tottunut vapauteensa, jolloin
-tappaminen oli vielä murhaamista, eivätkä miehet vielä olleet
-hurmautuneet verenvuodatuksesta.
-
-Minä näin konnien kasvoista, että epäröivät, ja kun muuan heistä
-tuimasti kysyi, ketä me olemme, niin minä vielä rohkeammin vastasin;
-"Minä olen herra Anne de Caylus, vicomte de Caylusin, Bayonnen
-kuvernöörin sisaren poika!" Minä sanoin tämän niin arvokkaasti kuin
-suinkin voin. "Ja nämät ovat minun veljeni. Elkää rohetko tehdä heille
-mitään, sillä minä takaan, että vicomte sen teille kostaa!" Niin hurjia
-kuin hyökkääjät olivatkin, minun sanani kuitenkin tekivät heihin
-vaikutuksen. He huomasivat, että minä olin oikeassa, ja kaikesta
-päättäen näytti tulevan asiallemme hyvä loppu, kun samassa kuului
-ovensuusta: "Kirotut penikat! Viskatkaa ne alas!"
-
-Ääni kuului huoneen pimeimmistä nurkasta suletun akkunan luota. Olin
-erottavinani siellä mustan naamioidun olennon, joka oli puettu vaippaan
--- se näytti naisolennolta, vaan minä en ollut varma siitä -- ja hänen
-vieressään oli kaksi suurta, voimakasta miestä, jotka seisoivat vähän
-syrjässä muusta joukosta ja johtajansa takana.
-
-Puhujan rohkeuteen oli varmaan syynä se, että hän oli turvallisemmalla
-paikalla, huoneen perällä, kuin muut hyökkääjät, jotka olivat lähempänä
-meitä, ja olivat sen vuoksi neuvottomampia. Meitä tosin ei ollut kuin
-kolme, ja helposti olisi voitu kaataa varustuksemme, jos he olisivat
-hyökänneet. Vaan kolme on kuitenkin aina kolme, ja koukkupyssy -- jonka
-ääressä Croisetten tuohus paloi -- ladattuna metallikappaleilla, on
-ilkeä ase viiden askeleen päässä ja tuottaa pahoja haavoja, jonka
-ohessa se hajoittaa panoksensa erinomaisesti. Tämän näytti huomaavan
-moni heistä ja varsinkin johtaja. Me olisimme voineet ottaa hengen
-ainakin kolmelta heistä, ja henki oli näille kallis, kun oli
-kysymyksessä ryöstö. Sitä paitse useilla heistä oli sen verran tervettä
-järkeä, että huomasivat olevan kymmeniä hugenotteja -- oikeita
-kerettiläisiä, joita kannatti paremmin ryöstää ja tappaa. Minkä vuoksi
-siis -- ajattelivat he -- poiketa oikealta tieltä ja leikata kaula
-katolilaiselta ja siten saattaa itsensä ehkä ikävyyksiinkin? Minkä
-vuoksi saattaa itsensä siihen vaaraan, että joutuu ehkä Montfauconiin
-hirsipuuhun oikullisen päähänpiston vuoksi, ja minkä vuoksi kerrassaan
-suotta aikojaan solvata niin vaikuttavaa miestä kuin vicomte de
-Caylusia?
-
-Vaan tässä käänteessään heitä muistutti alkuperäisestä tuumastaan
-äskeinen ääni: "Pavannes! Missä on Pavannes?" kuului huuto.
-
-"Niin!" huuti teurastaja sylkiessään käsiinsä ja tarttuessaan
-kirveeseensä. "Näyttäkää meille ne kerettiläiset koirat. Antakaahan kun
-pääsemme niiden kimppuun!"
-
-"Herra de Pavannes", sanoin minä tyyneesti -- vaan minä en saanut
-silmiäni teurastajan kirveen kirkkaasta terästä, sillä se minusta
-näytti niin leveältä ja terävältä. -- "Herra de Pavannes ei ole
-täällä!"
-
-"Se on vale! Hän on tuolla perimmäisessä huoneessa!" kuului taas ääni
-huoneen perältä. "Antakaa hänet meille!"
-
-"Niin, jättäkää hänet meille!" toisti kirvesmies melkein
-hyväntahtoisella äänellä, "muuten teidän käy huonosti. Jättäkää hän
-meille ja menkää te itse niin pitkälle kuin tietä riittää!"
-
-Tämän hän sanoi hyvin uskottavasti, jota vastoin joukosta kuului
-murinaa, pedon julmaa vihasta murinaa, ja kuului huutoa: "Kuolema
-hugenoteille! Eläköön Lorraine!" -- Ja huudot tuntuivat osottavan, että
-kaikki eivät hyväksyneet sitä, että meitä armahdettaisiin.
-
-"Kuulkaa, hyvät miehet, olkaa alallanne!" sanoin minä. "Minä vannon
-teille, että hän ei ole täällä. Minä vannon, ettekö kuule!"
-
-Kuului ulvontaa ja joukko rupesi liikkumaan aivan kuin olisi aikonut
-rynnätä ja minä huomasin, että nyt ei enään käynyt viivyttäminen.
-"Odottakaa! Odottakaa!" lisäsin kiireesti. "Yhden minutin ajan,
-kuulkaa! Teitä on liian paljon meitä vastaan. Vannotteko että me
-pääsemme vapaasti lähtemään, niin ettei meille tehdä mitään pahaa, jos
-jätämme teille vapaan kulun täällä?"
-
-Kuului myöntymystä. Vaan minä katsoin ainoastaan teurastajaa. Hän
-näytti olevan kelpo mies niin kauvan kuin hän ei harjoittanut
-ammattiaan.
-
-"Minä vannon!" sanoi hän ja nyökäytti päätään
-
-"Messun nimessä?"
-
-"Niin, messun nimessä!"
-
-Minä nykäsin Croisettea käsivarresta, jolloin hän otti soihdun
-aseestaan ja pudotti lattialle pyssyn, joka oli liian raskas
-käytettäväksemme. Se oli tehty silmänräpäyksessä. Sillä aikaa kuin
-roistoväki syöksyi varustusta vastaan ja julman hävityksenhalun
-valtaamana särki kalliita huonekaluja, pistäysimme vikkelästi
-varustuksen alatse ja riensimme toiseen päähän huonetta, eikä kukaan
-näyttänyt meistä välittävän. Kaikki olivat kiintyneet saaliiseensa,
-jonka luulivat tapaavansa. Me olimme menossa huoneesta, kun teurastaja
-kohotti kirveensä ovea kohden, jota me olimme puolustaneet ja jonka
-nyt olimme jättäneet heidän valtaansa. Pamppailevin sydämmin riensimme
-portaita alas, kuulimme ulko-ovelle tultuamme kovaa äänen sorinaa, vaan
-emme pysähtyneet sitä kuuntelemaan, -- yleensä emme pysähtyneet mitään
-varten. Totta puhuen pelko meille antoi siipiä. Kolmessa sekunnissa
-olimme kaadettujen porttien yli kadulla. Me emme nähneet muuta kuin
-erään vaivasen olennon, muutamia koiria, joukon naisia, jotka arkoina
-vaan uteliaina katselivat meitä, muutamaan sinkilään kiinnitetyn
-hevosen, siinä kaikki. Ei kukaan nostanut kättään meitä vastaan ja
-minutin kuluttua olimme kääntyneet muutamasta kulmasta ja koko talo oli
-kadonnut näkyvistämme.
-
-"Oppivat vasta uskomaan aatelismiehen vakuutusta", sanoin minä
-hymyillen itsekseni ja pistin miekkani tuppeen.
-
-"Minä tahtoisin nähdä hänen naamansa nyt tällä hetkellä", sanoi
-Croisette. "Näitkö sinä rouva d'Ota?"
-
-Minä pudistin päätä vastaamatta. Minä tunsin omituista, polttavaa
-kauhistusta, kun tästä tuli puhe, jos se oli rouva d'O, jonka olin
-nähnyt, niin olin hänet nähnyt -- oo, se oli kovin kamalaa, kovin
-luonnotonta! Omaa sisartaan! Omaa lankoaan murhaamaan!
-
-Minä ehätin vaihtamaan puheainetta, "Pavannes sai ainakin viisi
-minuuttia etua", sanoin minä.
-
-"Enemmän", vastasi Croisette, "jos vain hän ja rouva lähtivät samalla
-kertaa. Jos kaikki on käynyt onnellisesti, eivätkä ole pysähdelleet
-kaduilla, niin he jo ovat Mirepoixin luona, He tuntuivat olevan
-vakuutettuja, että Mirepoix laskee heidät sisään."
-
-"Miten olimme hulluja, kun toimmekin rouvan sieltä!" sanoin minä
-huoaten. "Jos emme olisi sekautuneet hänen asioihinsa, niin olisimme
-aikoja sitten tavanneet Louisin -- meidän Louisin tarkoitan."
-
-"Se on totta", sanoi Croisette, "vaan muista, että sitten emme olisi
-pelastaneet toista Pavannesia, kuin nyt olemme tehneet. Hän olisi
-vieläkin Pallavicinin käsissä. Tule, Anne, uskokaamme, että olemme
-tehneet niin kuin oli parasta tehdä", lisäsi hän ja hänen kasvoilleen
-kuvastui rohkeus, joka sai minut häpeämään. "Pelastamaan! Taivas on
-meitä auttava vielä ajoissa perille!"
-
-"Niin, pelastamaan!" huusin minä ja minuun tarttui hänen rohkeutensa.
-"Ensin oikealle, sitten vasemmalle, sitten taas oikealle. Niinhän meitä
-neuvottiin vai mitä? Talo vastapäätä kirjakauppaa, jossa on kylttinä
-Erasmuksen pää. Eteenpäin pojat! Me ehdimme vielä ajoissa perille!"
-
-Vaan muutama sana selitykseksi ennen kuin jatkan kertomustani
-seikkailustamme. Se huone, jota me innokkaasti olimme vartioineet oli
-tyhjä! Juoni oli minun keksimäni ja minä olin siitä ylpeä. Kerran olin
-voittanut Croisetten viekkaudessa. Pakoni portilta, varustussulku
-salissa kamarin oven edessä, tuo turha yritys sulkea porttia --
-kaikella tällä tarkoitettiin vain samaa. Pavannes ja hänen vaimonsa --
-viimeksi mainittu pojan puvussa -- olivat piiloutuneet katuportin luona
-olevan portinvartijantuvan oven taakse ja olivat hiipineet kadulle ja
-paenneet sekasorrossa, jonka roistoväen hyökkäys oli aikaan saanut.
-
-Ja sen mukaan kuin myöhemmin saimme kuulla, olivat useimmat
-palvelijoista, jotka olivat olleet piilossa rakennuksen alemmissa
-kerroksissa, päässeet pakoon samalla tavalla, vaikka tosin muutamia
-heistä -- vaan varsin harvoja -- saatiin kiinni ja hugenotteina
-tapettiin ennen kuin päivä oli illassa. Minulla oli sitä enemmän syytä
-toivoa, että Pavannes on onnistunut pääsemään pakoon, kun olin hänelle
-antanut herttuan sormuksen, ajatellen että siitä voisi olla hänelle
-hyötyä hädän ja tarpeen tullessa, ja että meillä itsellämme ei ollut
-mitään syytä pelätä, kun pääsemme hänen talostaan, jos vain emme kohtaa
-Bezersia.
-
-Emmekä me häntä kohdanneetkaan, kaikeksi onneksi, vaan ennen kuin
-olimme päässeet kolmannenkaan osan matkastamme, niin huomasimme, että
-hyville syille perustuva pelko ei ollut ainoa kauhu, jota vastaan
-meidän oli taisteltava. Pavannesin talo, jossa viimeksi olimme olleet,
-oli jonkun matkan päässä itse verisaunan keskustasta, jossa onneton
-Parisi tänä aamuna kylpi. Sinne oli monta sataa askelta Rue de
-Béthisyltä, jonka varrella amirali asui, ja tämän matkan vuoksi ja
-siinä jännityksessä, johon oman tapauksen kautta olimme joutuneet, emme
-olleet kiinnittäneet mitään suurempaa huomiota kirkonkellojen hurjaan
-jyminään tai pyssyjen paukkeeseen, huutoihin ja elämään, jotka
-ilmoittivat kaupungissa vallitsevaa tilaa. Me emme olleet kuvanneet
-mieleemme tapauksia, joita tapahtui niin lähellä. Vaan kun me nyt
-olimme tulleet kadulle, niin kauhistava totuus astui sitä selvemmin
-näkyviin ja ajoi veren poskiltamme. Muutamain satain askelten päässä,
-heti kun käännyimme kadun kulmasta, oli tarpeeksi nähtävää. Me, jotka
-vasta eilen olimme tulleet maalta, me jotka vielä viikko sitten olimme
-poikasia, huolettomia niinkuin pojat konsanaan, olimme heitetyt
-keskelle niin kauheita oloja, että minä en voi niitä kuvata, mikä
-kauhistava vastakkaisuus taivaalla ja sillä, mitä sen alla tapahtui!
-Satakieli lasketteli säveleitään vähän matkan päässä meistä, talojen
-yläkertain akkunoissa leikki kimalteleva auringon valo, hopeaiset
-pilvenhaituvat väikkyivät sinitaivaalla, kesäaamun raikkaat
-tuulahdukset puhaltelivat.
-
-Ah, missä ne puhaltelivat! Ei ainakaan täällä näissä kapeissa kujissa,
-joissa kaikui huutoa, kirouksia ja hurjia rukouksia, ja joita pitkin
-syöksyi järkensä menettäneitä ihmisiä ja joilla porvarikaartin ampujat
-ja vielä julmempi roistoväki puhkoivat akkunoita, ryntäsivät verisin
-asein talosta taloon, ajoivat ja lopuksi tappoivat iskien sinne tänne
-kuoleman kauhussa vapisevia uhrejaan! Ei todellakaan täällä, jossa joka
-minuutti kuoli lapsia, naisia äänettöminä, ja miehiä muristen kuin
-sudet -- onnellisina, jos olivat saaneet aseen temmatuksi kouraansa ja
-asettuneiksi selin seinää vasten; täällä, jossa ryvetetyt ruumiit
-muodostivat sulun katuojissa kuohuvalle verelle ja jossa lapset, --
-pienet lapset -- leikkivät niillä!
-
-Minä olin Cahorsissa suuressa katutaistelussa 1580, ja siellä myöskin
-tapettiin naisia. Minä olin yhdeksän vuotta myöhemmin Chatillonin
-kanssa, kun hän tätä päivää ja isäänsä Colignya muistellen ratsasti
-Parisin etukaupunkien läpi eikä suinkaan antanut armoa. Minä olin
-Courtasin ja Ivryn luona ja minä olen monta kertaa nähnyt, kun on
-talutettu joukottain vankeja keihästettäviksi. Vaan sota on sota, ja
-nämät olivat sen uhreja, jotka suurimmaksi osaksi saivat kuolla paljaan
-taivaan alla ja ase kädessä: eivät vaimoja ja miehiä, jotka olivat
-juuri herätetty unestaan. Näissä tilaisuuksissa en tuntenut sellaista
-kauhua, sellaista syvää sääliä ja sellaista hehkuvaa katkeruutta, kuin
-sinä aamuna josta nyt kerron, jolloin ensi kerran näin auringon
-paistavan Parisin kaduille. Kalpeana ja vavisten Croisette kulki
-puristautuen lähelle minua, sulki silmänsä ja käsillä tukki korvansa ja
-antoi minun kulettaa minne vain halusin. Toisella puolen kulki Marie
-huulet tiukasti puristettuina ja uhkaava ilme kasvoillaan. Kerran tuli
-muuan porvarikaartin sotilas, kädet verissä, tuli vastaamme
-hoiperrellen -- hän oli humalassa niinkuin useat murhaajista -- ja minä
-väistin häntä. Vaan Marie astui suoraan, aivan kuin hän ei olisi
-nähnyt, aivan kuin tie olisi ollut selvä eikä mitään Jumalan kuvan
-mukaan luotua hirviötä olisi ollut tiellä.
-
-Hän laski kätensä tikarin kahvalle, aivan kuin sattumalta. Sotamies
-kaikeksi onneksi horjui syrjään, ja kulku oli vapaa. Me pääsimme siitä
-vaarasta. Vaan kauheaa oli nähdä naisia tapettavan ja antaa niin
-tapahtua! Se oli niin kauheaa, että jos minulla olisi silloin ollut
-toivonhattu, niin minä olisin toivonut itselleni viisituhatta
-ratsumiestä, joilla minä olisin laskettanut Parisin katuja pitkin.
-
-Meille ei kuitenkaan koskaan tehty mitään, vaikka hurjimukset
-raivosivat parhaallaan, kun me kulimme. Tosin meitä aina jonkun kerran
--- kerta kullakin kadulla, jonka poikki kulimme -- pidättivät erilaiset
-murhaajajoukot. Vaan kun meillä oli samat merkit kuin heilläkin ja
-huusimme "eläköön messu!" sekä ilmoitimme nimemme, niin meidän
-annettiin jatkaa matkaamme. On mahdotonta kuvata sanomatonta
-sekasortoa, joka oli vallalla joka taholla, ja minä nyt tuskin voin
-uskoa että näimmekään kaikkia niitä tapauksia, jotka olivat silmäimme
-edessä. Kerran muuan komean näköinen ja komeasti puettu mies,
-ratsastaen uljaalla hevosella, ajoi meidän jälessämme huiskien
-miekallaan ja huutaen: "Iskekää suonta! Iskekää suonta! Iskekää
-suonta!" ja sitä hän jatkoi niin kauas kuin kuulla voimme. Kerran
-tapasimme muutaman miehen ja kahden poikansa ruumiit päälletysten
-viskattuna katuojaan. Nuorin poika ei voinut olla kuin korkeintaan
-kolmentoista vuotias. Minä mainitsen tämän ryhmän, en senvuoksi että se
-olisi ollut muita kamalampi näky, vaan kun on hyvin tunnettu asia, että
-tämä poika, Jacques Nompar de Caumont, ei ollut kuollut vaan elää
-tänäkin päivänä, minun ystäväni marsalkki de Ia Force.
-
-Tämä johtaa muistooni ainoan hyvän työn, jonka me olimme tilaisuudessa
-tekemään. Kerran kuin käännyimme muutamasta kulmasta, niin jouduimme
-äkkiä keskelle sotamiesjoukkoa, jossa oli seitsemän tai kahdeksan
-miestä, ja olivat saartaneet keskeensä muutaman kauniin, näöstä
-päättäen neljäntoista vuotiaan pojan. Hän oli koulupuvussa ja kädessä
-oli kirjoja, joita hän puristi kainaloonsa -- ehkä aivan vaistomaisesti
--- vaikka miehet uhkasivat kuolemalla. Juuri kun me siihen pysähdyimme,
-vaativat he tietoonsa hänen nimeään. Hän ei voinut tai ei tahtonut
-sanoa, vaan hätäyksissään sanoi monta kertaa, että hän oli menossa
-Bourgognen kouluun. Oliko hän katolinen? karjuivat miehet. Hän ei
-vastannut. Sotamies, joka piteli poikaa kaulustasta, kohotti keihäänsä,
-ja luontaisesta vaistosta poika kohotti kirjansa suojellakseen
-kasvonsa. Croisette karjasi ja meni estämään iskua. "Hei, katsokaa!"
-huuti hän niin kiihkeästi, että sotamies laski aseensa, jonka hän oli
-juuri ollut iskemäisillään. "Pojallahan on messukirja! Hänellähän on
-messukirja! Ei hän ole mikään kerettiläinen! Hän on katolilainen!"
-
-Sotamies laski aseensa ja sieppasi kirjat käteensä. Hän tirkisteli
-niitä tyhmänä verestävillä silmillään, vaan ainoa, minkä hän ymmärsi,
-oli punanen risti kirjan kannessa. Vaan tämä oli kylliksi hänelle. Hän
-käski pojan mennä tiehensä ja laski hänet menemään lyöden nyrkillä ja
-kiroten.
-
-Croisette ei tyytynyt siihen, vaikka minä en ymmärtänyt hänen syitään.
-Minä näin vain hänen vaihtavan silmäyksiä pojan kanssa. "Kuulkaas nyt!"
-sanoi hän leikillisesti. "Antakaa pojalle hänen kirjansa takaisin!
-Eihän teille niistä mitään hyötyä ole!"
-
-Vaan silloin koko joukko kääntyi meitä vastaan. He eivät muutenkaan
-olleet hyvillään meidän sekaantumisestamme tapaukseen, ja epäilemättä
-heidän mielestään me olimme menneet liian pitkälle. He olivat
-juovuksissa, riidanhaluisia ja alkoivat huiskia aseitaan meidän
-edessämme. Ja kun heitä oli paljo enemmän, niin olisi meidän
-epäilemättä käynyt hyvinkin huonosti, jos ei vain odottamatta muuan
-liittolainen olisi ilmestynyt meidän puolellemme.
-
-"Heretkää, heretkää!" huuti vastatullut voimakkaalla äänellä -- hän oli
-jo aivan meidän keskellämme. "Mitä tämä merkitsee? Mitä hyötyä on
-tapella keskenämme, kun on niin monta kelpo kaulaa katkaistavana ja
-sillä voi saavuttaa koko taivaan valtakunnan ilot? Heretkää, sanon
-minä."
-
-"Kuka te olette?" huutivat he joukolla.
-
-"Herttua Guise!" vastasi hän kylmästi. "Antakaa näiden nuorten miesten
-mennä rauhassa, muuten piru teidät perii, sen konnat!"
-
-Puhujan käytös teki mahtavamman vaikutuksen kuin hänen sanansa, sillä
-minä olen varma, että voimakkaampaa ja välinpitämättömämpää velikultaa
-ei ikinä ole oleksinut kirkossa eikä kadulla. Minä heti tunsin hänet,
-ja murhaajajoukko oli myöskin hänessä näkevillään päällikkönsä. He
-mutisivat muutamia kirouksia, Vaan kun heillä ei ollut mitään
-voitettavina, niin he väistyivät. Halveksivasti he viskasivat kirjat --
-siten osottaen tunnettaan oikeaa uskoa kohtaan -- ja lähtivät tiehensä
-huutaen niin paljo kuin jaksoivat: "Tappakaa! Tappakaa! Tappakaa
-hugenotteja!"
-
-Tämä liittolaisemme, joka jäi luoksemme, oli Buré -- Blaise Buré, sama
-mies, joka eilen, vaikka minusta tuntui kuin se olisi ollut monta
-kuukautta sitten, oli petkuttanut meidät Bezersin valtaan. Nyt hän oli
-poistanut osan synnistään, ja me katsoimme häntä neuvottomina, oliko
-meidän vai ei moitittava häntä teostaan. Vaan hän ei näyttänyt olevan
-milläänkään, vastasi vain meidän katseeseemme ystävällisellä
-silmäyksellä.
-
-"Minulla ei ole teille, hyvät herrat, vähintäkään vihankaunaa", sanoi
-hän julkeasti.
-
-"Enpä minäkään sitä luulisi", vastasin minä.
-
-"Ja sitä paitse me olemme nyt kuitit", sanoi hän.
-
-"Te todella olette hyvin ystävällinen", sanoin minä.
-
-"Epäilemättä. Te olette kerran tehneet minulle suuren palveluksen",
-vastasi hän suureksi hämmästyksekseni. Hän näytti nyt puhuvan täydellä
-todella. "Te ette näytä sitä muistavan, nuori herra, vaan te, ja tämä
-teidän veljenne" -- hän viittasi Croisettea -- "sen teitte! Ja paavin
-ja Espanjan kuninkaan nimessä, minä sen muistan!"
-
-"Vaan minä en", vastasin minä.
-
-"Mitä kummia! Te ette muista, että te teitte tuhkaa tuosta konnasta
-Caylusissa, kymmenen päivää sitten. Kas niin! Muistattepahan! Ja se oli
-kelpo työ! Kaunis isku. Nähkääs, herra Anne, hän oli vankka mies, hyvin
-vankka mies. Niin hän itse uskoi, ja minä uskoin, ja mikä vielä
-parempi, jalo Raoul de Bezers uskoi niin. Ymmärrättekö?"
-
-Hän katsoi minua syrjäsilmällä. Minä ymmärsin, että tietämättäni olin
-Burén vapauttanut kilpailijasta. Se oli syynä siihen, että hän niin
-kunnioittavalla, melkein ystävällisellä tavalla oli meidät --
-houkutellut satimeen.
-
-"Siinä kaikki", sanoi hän. "Jos te tahdotte, että minä korvaukseksi
-teen yhtä paljo teille, niin antakaa minulle vain tietää. Tällä kertaa,
-hyvät herrat, jääkää hyvästi!"
-
-Hän huiskautti hattua, pyörähti ympäri ja meni joutuisasti sille
-suunnalle, josta me olimme tulleet hyräillen:
-
-    "Ce petit homme tant joli!
-    Qui toujours cause et toujours rit,
-    Qui toujours baise sa mignonne,
-    Dieu gard' de mal ce petit homme!"
-
-Tuuli kuletti vielä kaukaa hänen huolettomia säveliään meidän
-kuultaviimme. Me katselimme hänen jälkeensä, näimme hänen leikillään
-tekevän hyökkäyksen muuatta ruumista vastaan, jonka joku oli nostanut
-pystyyn ja asettanut ovea vasten seisomaan -- ja iskevän harhaan -- ja
-sitten jatkavan kulkuaan aina vihellellen samaa laulua. Sitten hän
-katosi muutaman kulmauksen taakse, emmekä me häntä enään nähneet.
-
-Me jäimme seisomaan ainoastaan muutamaksi minuutiksi paikoillemme
-puhellaksemme pojan kanssa.
-
-"Näyttäkää kirjoja, jos joku ahdistaa teitä", sanoi Croisette pojalle
-kekseliäästi. Croisette itse oli vielä niin poikanen, kaunis, vaalea
-tukka kuin kunniakehä kalpeitten kasvojen ympärillä, niin että tämä
-näky, kun toinen antoi toiselle neuvoja, oli minusta niin kaunis.
-"Näyttäkää kirjoja ja osottakaa ristiä, ja taivas auttakoon teitä
-pääsemään koulullenne!"
-
-"Minä haluaisin saada tietää nimenne", sanoi poika. Hänen tyyneytensä
-ja arvokkaisuutensa hämmästyttivät minua, sillä ne tuntuivat minusta
-niin ihmeteltäviltä tällaisissa oloissa. "Minä olen Maximilian de
-Bethune, paroni Rosnyn poika."
-
-"Silloin on toinen palvelus toisen arvoinen", sanoi Croisette
-vilkkaasti. "Teidän isänne varoitti meitä eilen Etampesissa -- ei, se
-oli toissapäivänä, vaan me emme sen jälkeen ole nukkuneet --
-sillä -- --"
-
-Hän keskeytti samassa puheensa ja huuti: "Juoskaa tiehenne, juoskaa!"
-
-Poika ei tarvinnut kahta käskyä. Hän lähti kuin nuoli kiitämään katua,
-sillä hän niin kuin mekin näimme, että kolme heittiötä, jotka
-kiertelivät ympäriinsä etsien uhreja, hyvin salaisesti lähestyivät
-meitä. He huomasivat pojan ja heitä näytti haluttavan lähteä jälkeen,
-vaan meitä oli kolme ja kyllin kykeneviä vastustamaan heitä. Katu oli
-tällä kertaa muuten aivan tyhjä väestä, ja me estimme heidät
-seuraamasta poikaa.
-
-Hänen myöhemmät kohtalonsa ovat kyllin tunnetut, sillä hänkin elää.
-Hänet oli pidätetty pari kertaa sen jälkeen kuin hän lähti meidän
-luotamme. Ja molemmilla kerroilla hän pääsi sillä, että näytti kirjansa
-kantta. Kun hän saapui koululle, niin portinvartija kieltäytyi
-päästämästä sisälle, jonka vuoksi hänen täytyi hyvän aikaa seisoa
-kadulla alituisessa hengenvaarassa ja tietämättä minne menisi. Vihdoin
-hän antamalla portinvartijalle vähän rahaa sai tämän hakemaan koulun
-johtajan, ja tämä oli niin ihmisellinen, että piti poikaa kätkössä
-kolme päivää. Kun verisauna vihdoin loppui, niin kaksi sellaista
-miestä, jotka olivat hänen isänsä palveluksessa, haki pojan vieden
-hänet ystäväin luo. Niin vähällä oli Ranska kadottaa suurimman
-ministerinsä, Sullyn herttuan.
-
-Vaan palatkaamme nyt itseemme. Kun poika oli päässyt näkyvistämme, niin
-jatkoimme taas matkaamme, ja me koettaessamme sulkea silmämme ja
-korvamme kaikelta, päästäksemme näkemästä kaikkea sitä julmuutta,
-inhoa, kauheutta, jonka ohi meidän oli kulettava, laskimme tarkoin
-kaikki kadun kulmat, joiden ympäri meidän oli käännyttävä, pyrintönämme
-oli vain yksi asia -- tavata Louis de Pavannes, päästä niin pian kuin
-mahdollista talon luo, joka on vastapäätä Erasmuksen päätä. Jonkun
-aikaa kulettuamme tulimme pitkälle kapealle kadulle. Sen päässä näimme
-joen kimaltelevan ja välkkyvän auringonpaisteessa. Kadulla vallitsi
-hiljaisuus eikä näkynyt ihmisiä ollenkaan. Ei koko pitkällä kadulla
-näkynyt elävää olentoa muuta kuin kiertelevä koira. Muissa osissa
-kaupunkia vallitsevan metakan ääni ei sopinut kuulumaan tänne
-etäisyyden ja välillä olevien talojen vuoksi. Täällä me tunsimme
-voivamme hengittää vähän vapaammin.
-
-"Tämä pitäisi olla meidän katumme", sanoi Croisette.
-
-Minä nyökäytin päätäni. Vähän matkan päässä huomasin kyltin, jota
-etsimme, ja minä viittasin sitä. Vaan tulemmekohan sinne ajoissa? Vai
-liian myöhään? Siitä oli kysymys. Me lähdimme juoksemaan minkä suinkin
-jaksoimme. Parin askeleen päässä Erasmuksen talosta pysähdyimme äkkiä,
-Croisette ensiksi, ja kaikki aivan kuin olisi meidät siihen naulattu.
-
-Vastapäätä oleva talo oli ryöstetty, puhdistettu katosta kivijalkaan
-saakka. Se oli korkea talo, joka oli aivan kadun vieressä, ja jokainen
-akkuna oli säretty. Portti roikkui avuttomasti yhden saranan varassa,
-ja ammottavat ravot sen ulkopuolella osottivat, mihin kirveen iskut
-olivat kohdatut. Lasin ja porslinin palasia oli portaat täynnä, ja
-niitä pitkin valui tummanpunanen virta -- jähmettyäkseen vähitellen
-katuojassa. Mistähän tuli tämä virta? Ah! Siellä oli jotakin enemmän
-katsottavaa, jotakin jota meidän silmämme vaistomaisesti etsivät
-viimeiseksi. Siellä oli ihmisruumis.
-
-Se makasi kynnyksellä selällään pää taaksepäin taipuneena, lasimaiset
-silmät tuijottivat aamutaivaalle, josta mädättävä kuumuus laskeusi.
-Kauhun tärisyttäminä me tutkimme sen kasvoja. Se oli palvelija, sama
-lakeija, joka Louisilla oli ollut mukanaan Carlosissa. Me tunsimme heti
-hänet, sillä me olimme nähneet hänet monet kerrat, ja olimme pitäneet
-hänestä. Hän usein kantoi pyssyjämme jahtimatkoillamme ja kertoi meille
-sotatapauksia. Veri tursusi verkalleen hänen monista haavoistaan. Hän
-oli kuollut.
-
-Croisette rupesi kovasti tutisemaan, koko ruumistaan puistatti
-ankarasti. Hän puristausi muuatta pylvästä vasten ja painoi kasvonsa
-sen kylmää pintaa vasten, jotta ei näkisi tätä kauhistuttavaa näkyä.
-Pahin oli tapahtunut. Mielessämme olimme kuvitelleet aina, että joku
-sattuma pelastaisi ystävämme, että joku vieras varottaisi häntä.
-
-"Oo, Kit-raukka!" huudahti Croisette ja purskahti kovaan itkuun. "Oo,
-Kit, Kit!"
-
-
-
-
-KYMMENES LUKU.
-
-Hau, Hau Huguenots!
-
-
-Minä muistan, että hänen majesteettinsa Henrik Neljäs -- urhoollisin
-mies, joka on miekkaa kantanut, joka todella rakasti vaaraa itse vaaran
-vuoksi ja hyväili sitä kuin se olisi ollut nuori neitonen -- ei koskaan
-voinut nukkua taistelua ennen. Olen kuullut hänen itsensä sanovan, että
-niin oli ennen Arquesin taisteluakin. Croisette oli samanluontoinen --
-hän joutui helposti ylenmäärin jännityksiinsä ja väsyi, vaan ei koskaan
-ennen kuin ponnistelun välttämättömyys oli ohi, jota vastoin Marie ja
-minä, vaikka kun tuli kysymykseen, emme olleetkaan vähintäkään
-urhokkaampia, olimme hitaampia ja vähemmän vaikutuksille alttiita.
-
-Minä mainitsen tämän sen vuoksi, ettei siitä päättäen, mitä äsken
-kerroin, uskottaisi hänessä olleen jotakin naismaista -- paitse hänen
-hellätuntoisuutensa -- ja osaksi näyttääkseni, että me tässä pulmassa
-menettelimme kukin erityisen luonteemme mukaan. Sillä aikaa kuin
-Croisette kalpeni ja vapisi, minä seisoin jo aivan hämmentyneenä ja
-annoin katseeni harhailla hävitetystä talosta kuolleen kasvoille ja
-taas takaisin. Vaikka minä aamusta saakka olin nähnyt kymmeniä
-kuolleita ja lukemattoman joukon kaikellaisia kärsiviä, niin en voinut
-nyt olla ihmettelemättä, miten kaitselmus oli voinut meille sallia
-tällaista. Meille tapahtua tällaista! Vaistoissaan on ihminen yhtä
-itsekäs kuin mikä muu elävä olento hyvänsä!
-
-Vaan itse asiassa minä ensimmäisen vakuuttavaa silmäyksen jälkeen en
-nähnyt kuolleen kasvoja enkä hävitettyä huonetta. Sen sijaan näin
-polttavin silmin vanhan kotilinnan, vihannat kedot puron varrella ja
-harmajat kukkulat, jotka kohosivat niiden yli, näin penkereen, näin
-Kitin tulevan meitä vastaan, kasvot kalpeina ja ahmivin silmin,
-tukistelevan kysyvästi meitä! Eikä meillä ollut mitään lohdutusta
-hänelle sanottavana, ei ollut rakastavaa ystävää tuotavana hänelle!
-
-Heikko ryske, joka kuulosti aivan kuin kyltti olisi tuulessa rämissyt,
-herätti minut näistä haaveista. Minä käännyin katsomaan taakseni, en
-hämmästyneenä tai pelästyneenä, vaan aivan verkalleen, aivan kuin
-samassa tylsässä ihmettelyn tilassa. Kirjakauppiaan oven yläosa oli
-ravollaan. Se oli aukaistu ja sen äänen minä olin kuullut. Vanha nainen
-pisti päänsä ulos ja tirkisteli meitä.
-
-Kun minä katsahdin häneen, niin hän hiljaa yritti vetämään taas oven
-kiinni, Vaan minä en liikahtanut, ja nähtävästi rauhottuneena
-silmättyään minua vielä kerran, hän nyökäytti minulle päätään
-salaperäisesti. Välinpitämättömänä menin lähemmäksi. "Sst! Sst!"
-kuiskasi hän. Hänen kurttuisilla vanhoilla kasvoillaan, jotka
-muistuttivat kauan säilytettyä normandilaista omenaa, oli syvän säälin
-ilme, kun hän katsoi Croisettea.
-
-"No, mikä on?" sanoin minä konemaisesti.
-
-"Onko hänet saatu kiinni?" mutisi hän.
-
-"Ketä te tarkoitatte?" kysyin tylsästi.
-
-Hän nyökäytti päätään hävitetylle huoneelle päin ja vastasi:
-"Aatelisnuorukaista, joka asui tuolla? Ah, hyvät herrat", jatkoi hän,
-"hän oli niin kaunis ja iloinen, kun hän tuli kuninkaan juhlasta eilen
-illalla. Miten kaunis hän oli silkkivaipassaan komean hevosensa
-selässä! Sellaista minun silmäni eivät ikinä ole nähneet! Ja tänään he
-ajoivat häntä kuin rottaa!"
-
-Eukon sanat olivat yksinkertaiset, vaan ne minussa saivat aikaan
-muutoksen. Minä heräsin heti tylsyydestäni ja sydän alkoi sykkiä
-uudelleen ilosta ja heränneestä toivosta. "Onko hän päässyt pakoon?"
-kysyin kiihkeästi! "Onko hän onnistunut pakenemaan?"
-
-"On kyllä?" vastasi hän. "Tuo poikaraukka tuolla -- hän nyt makaa
-rauhallisesti, Jumala antakoon hänelle anteeksi kerettiläisyytensä --
-puolusti urhoollisesti ovea sillä aikaa kun hänen herransa kiipesi
-katolle ja hyppi katolta katolle pitkin kadun vartta, ja nuo heittiöt
-ampuivat ja huutivat hänen jälkeensä aivan kuin hän olisi ollut mikähän
-orava ja nuo poikarakkia kivikädessä!"
-
-"Ja hän pääsi pakoon?"
-
-"Pääsi!" vastasi hän verkalleen ja pudisti vanhaa päätään, epäilevästi.
-"Minä en sitä tiedä. Vaan minua pelottaa, että he ovat saaneet hänet
-kiinni. Minä ja mieheni olemme koko päivän olleet yläkerrassa, vavisten
-levottomuudesta ja tuskasta -- mieheni nyt on vuoteessa, joka on
-turvallisin paikka hänelle -- pyhimys meitä suojelkoon! Vaan minä
-kuulin heidän huutaen ja ulvoen menevän jokea kohden, ja minua
-pelottaa, että he saavat hänet kiinni sen ja Chåteletin välillä. Minä
-sitä pahoin pelkään."
-
-"Onko siitä kauankin?"
-
-"Noin puoli tuntia. Te ehkä olette hänen ystäviään?" lisäsi hän.
-
-Vaan minä en jäänyt vastaamaan, Minä Croisettea, joka ei ollut kuullut
-sanaakaan kaikesta tästä, tartuin hartioista ja pudistin. "On
-mahdollista että Louis on päässyt pakoon!" huusin hänen korvaansa.
-"Päässyt pakoon, kuuletko?" Ja kiireimmittäin kerroin hänelle, mitä
-vanhus oli sanonut.
-
-Oli todellakin vaikuttava näky, kun veri tulvasi hänen poskiinsa,
-kyyneleensä kuivuivat ja hänen tarmonsa ja päättäväisyytensä heräsivät
-eloon joka hermossa ja jäntäreessä. "Onko toivoa?" huuti hän ja tarttui
-käsivarteeni puristaen. "Toivoako, Anne? No, tule! Tule! Ei saa
-menettää sekuntiakaan! Jos hän on hengissä, niin koetetaan tavottaa
-hänet!"
-
-Vanha eukko koetti meitä pidättää, vaan turhaan. Säälistä, ja niin kuin
-luulen, pelosta, että me juoksemme suoraan kuoleman kitaan, hän unhotti
-kaiken varovaisuutensa ja huuti kovalla äänellä jälkeemme. Vaan me emme
-siitä välittäneet, juoksimme vain niin kiireesti kuin voimme,
-Croisetten jälkeen, joka ei ollut joutanut odottamaan vastaustamme.
-Väsymys, jota olin tuntenut muutama silmänräpäys sitten, oli nyt
-kadonnut -- muistettakoon, että me niin pitkään aikaan emme olleet
-levänneet emmekä syöneet --, kaikki uupumus oli kerrassaan kuin
-puhallettu pois. Ilosta mieli läikkyi. Louis oli hengissä ja oli
-päässyt vihollisiaan pakoon.
-
-Päässyt pakoon! Vaan kuinka kauaksi aikaa? Me saimme pian vastauksen
-tähän kysymykseen. Samassa silmänräpäyksessä, kun me käännyimme kulman
-ympäri joen puolella, niin kuulimme väkijoukon hälinää, joka ei ollut
-kovin äänekästä vain selittävää. Toisella puolen jokea oli sadottain
-talonkattoja Ile de la Cité-saarella, jotka kimaltelivat auringon
-paisteessa. Vaan me emme pysähtyneet katsomaan tätä näkyä, kiiruhdimme
-vain oikealle ja hiljensimme kulkumme vasta kun olimme aivan lähellä
-väkijoukkoa. Edessämme oli silta -- Pont au Change, luullakseni, -- ja
-sen toisessa päässä, samalla puolen jokea, jolla mekin olimme, kohosi
-Châtelet harmaine tornineen ja huippuineen. Meidän ja linnan välillä
-oli suuri avonainen paikka, joka oli puoleksi täynnä ihmisiä, jotka
-enimmäkseen olivat äänettöminä ja tarkkaavina kokoutuneet sinne
-katsomaan näytöstä ainakaan tällä hetkellä tahtomatta osaa ottaa
-siihen, mitä siellä tapahtui.
-
-Me syöksyimme keskelle tungosta ja huomasimme pian syyn tyyneyteen ja
-liikkumattomuuteen, joka meitä oli hämmästyttänyt. Oltuamme hetken
-aikaa poissa kauhistuttavista merkeistä, jotka niin hyvin jo tunsimme
--- pakenevia ja ajavia ihmisiä, iskuja sinne tänne kuin aivan
-sattumalta, huutoja, kirouksia, sadatuksia, juopuneiden rähinää,
-hyökkäyksiä ovia ja akkunoita vastaan -- me olimme jo vähän päässeet
-tyyntymään. Vaan sitä ei kestänyt kauan. Väki edessämme oli vahdin
-alainen. Kun me tämän huomasimme, niin sydän aivan kuin puristui kokoon
-rautarouvilla, sillä me tiesimme, että roistoväki hurjassa raivossaan,
-aivan kuin sokeassa mielettömyydessään syöksyvä härkä, olisi voinut
-valmistaa jonkun mahdollisuuden pakenemaan -- tässä niin kuin muissakin
-tapauksissa. Vaan tämä kylmäverisesti järjestetty ajo ei antanet mitään
-toiveita.
-
-Jokaisen kasvot ympärillämme olivat suunnatut samalle taholle, kaikki
-katsoivat muutamaan talorypääseen, joka oli jokea vastapäätä. Tori
-näiden edustalla oli tyhjä, sillä väkijoukkoa piti siitä ulohtaalla
-parikymmentä, jonkumatkan päähän toisistaan riviin asetettua jousimiestä
-ja parikymmentä ratsastajaa, jotka ajoivat edestakaisin pieksäin
-miekanlappeilla niitä, jotka olivat niin rohkeita, että yrittivät
-tunkeutumaan läpitse. Tällä tavoin muodostui aita ja sen molemmissa
-päissä oli ratsumiehiä, noin seitsemän kummassakin ryhmässä. Ja
-yksinään keskellä avonaista paikkaa kookas, aseellinen ja
-pitkävartisilla kaulussaappailla varustettu mies ratsasti edestakaisin
-katse kiinnitettynä taloryhmään. Minä en erottanut hänen kasvojaan,
-vaan minun ei tarvinnutkaan. Minä tunsin hänet ja oihkasin ääneen. Se
-oli Bezers!
-
-Minä ymmärsin koko tämän menon paremmin. Ratsumiehillä, jotka
-enimmäkseen olivat partaisia sveitsiläisiä ja halveksien katselivat
-väkijoukkoa ympärillään eivätkä säästelleet iskuja ja lyöntejä, oli
-saman väriset univormut kuin päälliköllään ja olivat varustettuja
-kiireestä kantapäähän. Tämä järjestys ja sotakuri oli hänen työtänsä:
-niin kostokin. Meidän ystäväparkamme oli aivan kuin rautakourassa, ja
-minä nyt tunsin, että kaikki hänen toivonsa pelastumisesta oli
-mennyttä. Louis de Pavannes voisi yhtä hyvin maata pitkällään
-kynnyksellä kuolleen palvelijansa vierellä kuin koettaa päästä tästä
-järjestetystä miekkakehästä.
-
-Epätoivon silmäyksillä me katselimme näitä vanhoja puurakennuksia. Ne
-kerrassaan näyttivät kumartavan edessämme, sillä ne olivat niin
-vanhuuden heikkoja ja luhistumaan valmiita, että niiden ylikerrat
-olivat paljo leveämmällä alikertoja. Niiden katot olivat yhtenä
-sekasortona kattokouruja, mutkikkaita päätyjä, vinoja savutorvia,
-pieniä torneja ja lahoja hirsiä. Niiden seassa arvelin Kitin sulhasen
-olevan piilossa. Niin, olihan tämä hyvä paikka leikkiä piilosilla --
-kun ei leikkitoverina olisi ollut kuolema. Rakennusten alikerroissa ei
-ollut akkunoita eikä ovia, siitä syystä -- niin kuin sittemmin kuulin
--- että joki usein nousi tulvilleen ja kohosi silloin aina talojen
-kivijalkain tasalle. Vaan pitkin rakennusten pitkää sivua kulki
-poikkihirsien nojassa parveke noin miehenpituuden korkuisella maasta,
-ja parvekkeen kummassakin päässä nousivat portaat parvekkeelle. Tämän
-alimman parvekkeen päällä oli toinen, jonka yläpuolella oli akkunarivi
-päätyineen. Rakennusryhmässä -- joka näytti olleen siinä joen varrella
-jonkun kahdeksankymmentä vuotta -- oli neljä taloa, joista jokainen oli
-varustettu ovella, mikä johti alimmalle parvekkeelle. Minä ymmärsin,
-että jos ei Bezers olisi ryhtynyt tällaiseen järjestykseen, niin Louis
-olisi hyvin helposti voinut päästä pakoon. Jos roistojoukko olisi
-kerran päässyt päistikkaa syöksemään tällaiseen huone- ja
-käytäväsokkeloon, niin hän olisi varsin helposti voinut, huomaamatta ja
-tuntemattomana, sekaantua heihin ja heidän vetäytyessä takaisin päästä
-pakoon.
-
-Vaan nyt oli vahtimiehiä asetettu jokaiselle parvekkeelle ja
-katollekin. Heti kun joku näistä liikahti tai näytti katsovan sisään --
-jossa, mikäli minä huomasin, etsittiin parhaillaan -- jos vain vähän
-päätäkään käänsi, niin aivan kuin vavistus kävi yli koko väkijoukon
-ja syntyi hälinä, joka pari kertaa paisui hurjaksi ulvonnaksi,
-samallaiseksi kauheaksi ulvonnaksi, joka kerran ennen oli saanut minut
-vapisemaan. Tällaiseen suurempaan meteliin minusta alku kuulusti
-lähtevän aitauksen toisesta päästä. Sinne näytti pahimmat ainekset
-kokoutuneen ja monta kertaa näin Bezersin sotamiesten tappelevan
-joukkoa vastaan. Samalla ruvettiin laulamaan hurjaa lauluakin, johon
-koko joukko yhtyi ja jota he nyt ulvoivat sanomattomaa kauhua
-herättävällä tavalla:
-
-    "Hau! Hau! Huguenots!
-    Faites place aux Papegots!"
-
-[Huuti hugenotit, pois paavilaisten tieltä!]
-
-Tämä oli väännös vanhasta laulusta, joka sanottiin olleen yleinen
-protestanttien kesken.
-
-Me olimme tunkeutuneet niin kauaa, että olimme väkijoukon eturinnassa,
-jossa me pysähdyimme ja katselimme toisiamme kysyvin katsein. Vaan ei
-edes Croisettella ollut vastausta. Eikä voinut ollakaan kuin yksi
-vastaus. Mitä me voimme tehdä? Emme mitään. Me olimme tulleet myöhään.
-Taaskin myöhään. Ja miten kauheaa oli kuitenkin seisoa toimetonna
-julman roistoväen seassa, ja katsoa kun se huvikseen tappaa meidän
-ystävämme, jonka kädenpuristuksen me niin hyvin tunsimme! Nähdä heidän
-tappavan hänet kuin rotan, niin kuin vanha eukko oli sanonut, ja
-tietää, ettei koko joukossa kukaan muu kuin me tunne vähintäkään
-sääliä hänen vuokseen! Ei yksikään kauhistuisi kuullessaan hänen
-kuolemanhuutonsa tai pöyristyisi nähdessään hänen kuolemaan sammuvat
-silmänsä! Todella kauheaa!
-
-"Niin", kuiskasi minun vierelläni muuan toverilleen nainen -- joukossa
-oli useita naisia -- "nyt ovat hugenotit lopussa, uskon minä! Tuo
-Lorraine on kelpo mies! Vaan tuo raukka, jota ne nyt ajavat, on
-kuitenkin kaikessa tapauksessa kaunis ja kelpo mies, Margot! Minä näin
-hänet äskettäin hyppivän katolta katolle pitkin kadun vartta, aivan
-kuin pyhimykset olisivat häntä kannattaneet. Ja ajatella, että hän on
-kerettiläinen!"
-
-"Se on vain velhotemppuja ja muuta sellaista", vastasi toinen tehden
-ristinmerkin.
-
-"Ehkä niin! Vaan pitihän hänen käyttää kaikki keinonsa päästäkseen tuon
-paksun heittiön käsistä, joka on tuolla", vastasi ensimmäinen nainen
-lohdutuksekseen. "Tuo paholainen!" huudahti Margot ja viittasi
-salaperäisellä liikkeellä Bezersiä ja hänen silmiinsä ilmestyi vihan
-liekki. Ja sitten hän kuiskaten ja kiroten kertoi hänestä jutun, joka
-minua pöyristytti. "Sillä tavoin hän teki! Ja päälle päätteeksi
-nunnalle!" lopetti hän. "Saakoon hän kerran hyvin ansaitun
-rangaistuksensa!"
-
-Juttu saattoi olla tosikin, niin kauhea kuin se olikin. Minä olin monet
-kerrat kuullut hänestä yhtä julmia kertomuksia. Sellaisia oli kertonut
-sekä palvelija, joka makasi kuolleena Pavannesin kynnyksellä, että
-monet muutkin. Kun Bezers ratsastaessaan edestakaisin kääntyi sille
-suunnalle, jossa me olimme, niin minä hänen ilkeästä kasvojen
-ilmeestään ja äsken kuulemastani jutusta pöyristyneenä tuijotin häneen.
-Hänen katseensa oli kiinnitetty väkijoukkoon, joka oli ympärillään, ja
-minua pelotti, että hän ehkä huomaa meidät tänne saakka.
-
-Ja hän huomasikin! Minä olin unhottanut, että hän oli niin
-pitkänäköinen. Hänen kasvoilleen ilmestyi yhtäkkiä pirullinen hymy,
-Samalla kun hänen katseensa oli meihin kiinnitettynä aivan kuin hän
-olisi kieltänyt meitä liikahtamasta vähintäkään, hän antoi joitakin
-käskyjä miehilleen. Minä tunsin kun veret poistuivat poskiltani.
-Mahdotonta oli päästä enään pakoon, sillä takanamme oli sankka,
-läpipääsemätön ihmisjoukko, niin että me voimme tuskin jäsentä
-liikuttaa. Vaan kuitenkin minä tein voimakkaan yrityksen.
-
-"Croisette!" kuiskasin -- hän seisoi meidän toisten takana -- "kumarru.
-Hän ei ole voinut sinua nähdä. Kumarru alas, poika!"
-
-Vaan Croisette oli itsepäinen eikä kumartunut. Ja kun muuan
-ratsastavista sotamiehistä tuli siihen ja pöyhkeästi käski meidän astua
-esiin avonaiselle paikalle, niin Croisette työnsi meidät toiset syrjään
-ja ylpeänä astui meidän edessämme. Minä näin että hänen huulensa olivat
-puristuneet yhteen ja että hänen silmänsä säihkyivät. Päästyämme
-tungoksesta, väkijoukkokin tunkeutui sotamiesrivin läpi ja koetti
-seurata meitä joko vihollisessa tarkoituksessa tai uteliaana tietämään,
-mitä tämä merkitsi. Vaan sotamiehet pieksäen heitä keihäillään saivat
-heidät palautetuiksi takaisin.
-
-Minä luulin, että meidät vietäisiin Bezersin luo, enkä voinut ajatella
-mitä sitten tapahtuisi. Vaan näytti siltä kuin hän aina olisi tehnyt,
-mitä me kaikkein vähimmän odotimme, sillä hän ainoastaan kupristi
-kulmiaan meille, hymyili halveksivasti ja huuti: "Pitäkää nyt huolta,
-etteivät toista kertaa pääse! Vaan elkää tehkö mitään pahaa ennen kuin
-minä olen saanut koko seuran haltuuni."
-
-Hän kääntyi toiselle ja minä toiselle suunnalle, ja sydämmeni täyttyi
-raivolla. Uskaltaisiko hän tehdä meille jotakin pahaa? Uskaltaisiko
-edes vidame de Bezers julkisesti ja kylmäverisesti murhata Caylusin
-sisaren poikia. Minä en voinut sitä uskoa. Ja kuitenkin -- kuitenkin --
-
-Croisette keskeytti ajatusteni kulun. Minä huomasin, että hän ei
-tullutkaan minun jälessäni. Hän oli ryöstäytynyt syrjään ja monien
-riitain perästä päässyt vidamen luo, jonka polvessa hän oli käsin
-kiinni, juuri kuin minä käännyin. Minä näin pitkän matkan päästä en
-voinut kuulla, mitä Croisette sanoi, ja ratsumies, joka meitä seurasi,
-ajoi meidän väliimme, vaan minä kuulin kuitenkin mitä vidame vastasi.
-
-"Ei, ei, ei!" huusi hän hilliten raivoaan. "Antakaa minun aikeeni olla
-rauhassa! Mitä te siitä tiedätte? Ja jos vielä kerran minulle siitä
-puhutte, herra Croisette -- niin minä -- ei, minä en teitä tapa. Se
-teitä tyydyttäisi, sillä te olette itsepintainen, huomaan minä. Vaan
-minä pieksätän teitä niin kuin mitättömintä kyökkipoikaani. Menkää nyt,
-ja pysykää siivolla." Vidamen kasvoilla leimusi kärsimättömyys, viha ja
-hurja tuska. Croisette tuli meidän luoksemme, verkalleen huulet
-lumivalkoisina, vaan hän oli aivan tyyni. "Sama se on", sanoi hän
-katkerasti. "Kolmannella kerralla onnistun."
-
-Minä en tuntenut kovin suurta suuttumusta vidamea kohtaan hänen
-solvaavista sanoistaan enkä vihaa Croisettea kohtaan siitä, että hän
-oli antanut niihin aihetta, niin kuin tunsin ensi kerralla. Sillä tänä
-aamuna näytti vain olevan kysymys elämästä ja kuolemasta. Sanat olivat
-herenneet herättämästä iloa tai surua, sillä mitä sanat merkitsevät
-lampaille teurastushuoneessa? Me emme nyt muuta ajatelleet kuin että
-oli kysymys miehen hengestä ja naisen onnesta. Ja ehkä, tuumiskelin
-minä, Croisette voi vielä kerran ilolla muistella, että hän oli -- niin
-kuin hukkuva tarttuu olenkorteen -- alentunut rukoilemaan heidän
-puolestaan.
-
-Me seisoimme keskellä ratsujoukkoa, joka oli oikealla rivin päässä. Ja
-yhtäkkiä Marie tarttui minua käsivarteen. Hän tuijotti vahtiin, joka
-oli katolla ulommaisen talon kohdalla. Mies viittoi siellä hurjasti.
-"Hän näkee Louisin!" kuiskasi Marie. Minä nyökäytin päätäni melkein
-välinpitämättömänä. Vaan tylsyyteni katosi ja minä vavahdin
-ehdottomasti ja minua pöyristytti, kun hurja ulvonta äkkiä keskeytti
-hiljaisuuden, ja kulki kuin aaltoillen väkijoukossa. Mitä se oli? Muuan
-mies, joka oli vahdissa akkunan luona ylimmällä parvekkeella tähtäsi
-keihäällään jotakin, joka oli sisäpuolella. Muuta emme nähneet.
-
-Vaan ne, jotka olivat ulompana näkivät enemmän, paljo enemmän kuin
-vidame olisi toivonut, niin kuin seuraavassa silmänräpäyksessä
-huomattiinkin. Hän ei ollut ottanut lukuun sitä, miten helposti
-roistoväessä, joka on saanut maistaa surmaamisen huvitusta, raivo ja
-intohimot leimahtavat. Minä näin, miten toisessa päässä joukko alkoi
-aaltoilla ja liikkua edestakaisin. Sadottain käsiä kohosi pystyyn ja
-samalla puhkesi hurja huuto. Ratsumiehet syöksyivät joukkoon iskien,
-vaan heidän täytyi peräytyä verkalleen, sillä heidän ponnistuksensa
-olivat turhat. Riemuisella melulla hurja ihmisjoukko tunkeutui heidän
-väliinsä ja saattoi heidät siten voimattomiksi sekä syöksyi portaita
-kohden kuin sulkunsa särkenyt vesiputous. "Taivas ja helvetti!" huusi
-Bezers ja kiroili niin synkeästi, että tuskin hänen itsevaltijaansakaan
-olisi siinä voinut hänen kanssaan kilpailla. "Nuo roistot aikovat hänet
-ryöstää minulta!"
-
-Hän pyörähytti hevosensa ja ajoi portaitten luo sille puolelle
-parveketta, jossa me olimme. Hän hyppäsi hevosen selästä, antoi
-välinpitämättömästi ohjasten pudota ja syöksähti notkeasti
-parvekkeelle, jota pitkin alkoi sitten juosta. Puolikymmentä
-ratsumiestä heitti hevosensa tovereilleen ja lähti juoksemaan
-päällikkönsä jälessä parvekkeelle, jossa heidän suuret saappaansa
-kolisivat lankkuja vasten.
-
-Minä hengitin kiihkeästi ja lyhyeen, sillä minä näin, että nyt oli
-jotakin tulossa. Nyt oli kilpailu kahden puolueen, tai oikeammin
-sanoen, vidamen ja roistojoukon päällikön välillä. Roistojoukolla oli
-lyhempi tie. Vaan takaa tunkeva joukko teki ensimmäisille häiriötä,
-niin että nämät eivät päässeet varmasti jaloilleen kapeilla portailla,
-vaan kompastelivat ja kaatuivat ja siten menettivät aikaa. Bezers,
-jolla ei ollut mitään esteitä oli jo ehtinyt hyvän matkaa parvekkeelle
-ennen kuin toiset olivat saaneet jalkaansa sille.
-
-Minä rukoilin taivasta -- keskellä tätä hurjaa melua -- että roistoväki
-ehtisi ennen! Jos vain syntyisi vähäksikään aikaa taistelu Bezersin
-miesten ja joukon välillä, niin Pavannes siitä syntyneen sekasorron
-aikana pääsisi pakenemaan. Minun toivoni heräsi tämän metakan aikana.
-Joukon ulvonnan yli kaikui parikymmentä jyrisevää ääntä: "Susi! Susi!"
-Minäkin menetin malttini, tempasin miekkani ja huusin kaikin voimin:
-"Caylus! Caylus!"
-
-Tuhannet silmät, niin kuin minunkin, olivat kiinnitetyt tarkkaavasti
-henkilöihin, jotka kummallakin puolen olivat etevimpiä. He sattumalta
-tapasivat toisensa ovella, joka johti parvekkeelta taloon. Minä näin
-että roistoväen johtaja oli siro mies, nähtävästi pappi, vaikka ei
-ollutkaan papillisissa aseissa; hän oli avopäin ja takkinsa helmukset
-olivat käänteillä. Sen verran näin ensi katseella. Vasta toisella
-silmäyksellä -- jolloin näin kalpeilta synkiltä kasvoiltaan
-viimeistenkin verien katoavan, niin että hän kävi valkoiseksi kuin
-lumi, kun hänen silmistään liekehti kauhu ja hämmästys, kun takaa
-tunkeva joukko nosti hänet, niin että hän huomasi tilansa ja kuka oli
-häntä vastassa -- silloin hänen laiha ruumiinsa kutistui, kun hän
-tuskan valtaamana olisi tahtonut palata takaisin, vaan ei voinut --
-silloin vasta tunsin, että se oli koadjutori.
-
-Minä olin nyt ääneti ja seisoin suu auki. On sekunteja, jotka ovat
-pitkät kuin minuutti. Tällaisena sekunttina voi ihminen kuolla, toinen
-astua elämään. Tällaisen hetken ajan -- niin minusta tuntui -- nämät
-miehet seisoivat katsellen toistaan silmästä silmään epäröiden, vaikka
-itse asiassa toisen heistä oli mahdotonta epäröidä. Hän seisoi -- ja
-minä luulen, että hän itse sen huomasi -- paholaisen ja helvetin
-välillä. Kuitenkin hän näytti epäröivän sillä aikaa, kun kaikki, jopa
-tuo suuri joukkokin parvekkeen alla pidätti henkeään. Seuraavassa
-silmänräpäyksessä hän ja Bezers asettivat olkapäänsä ovea vasten ja
-mulkoilivat toisiaan kuin kaksi yhteen kahlehdittua vihasta koiraa, ja
-olisivat samassa hetkessä kadonneet näkyvistämme, vaan samassa
-silmänräpäyksessä minä näin jotakin tapahtuvan. Bezersin käsi kohosi
-salaman nopeudella papin pään yli, hänen miekkansa kahva rämähti
-kauhistuttavan kovasti ja intohimoisesti johdettuna putosi toisen
-päälakeen! Onneton kaatui kuin puupölkky, ääntä päästämättä! Tuhansien
-kurkkujen kiljuessa raivoisasti, niin että voimakkainkin sydän siitä
-olisi vapissut, mustinkin poski siitä kalvennut, katosi Bezers ovesta.
-
-Silloin näin, mikä voima kurilla on. Niin vähän kuin niitä ratsumiehiä
-olikin, jotka olivat seuranneet häntä -- ainoastaan kourallinen -- niin
-vähintäkään arvelematta syöksyivät roistoväen etujoukon kimppuun, joka
-jo epäjärjestykseen joutuneena kompasteli johtajansa ruumiiseen.
-Alhaalla olevalla joukolla ei ollut ampuma-aseita eikä voinut mitenkään
-auttaa. Parveke oli kapea, ja muutaman minuutin kuluessa Bezersin
-miehet olivat sen puhdistaneet ja ottaneet sen täydellisesti valtaansa.
-Muuan heistä otti papin ruumiin, josta en tiedä oliko elävä vai
-kuollut, ja heitti sen aitauksen yli aivan kuin se olisi ollut
-jauhosäkki. Se putosi moksahtaen maahan. Minä kuulin korvia särkevän
-huudon, jonka erotti muusta huudosta -- kimakan kirkasun! Ja roistoväki
-piiritti makaavan ruumiin ja peitti sen näkyvistämme.
-
-Jos heillä olisi ollut ymmärrystä tulla oikeanpuolisille portaille,
-jossa me ja pari Bezersin miestä oli, niin he helposti olisivat voineet
-meiltä saada parvekkeen valtaansa, kun meitä oli estämässä hevoset, ja
-silloin he kummaltakin puolelta olisivat voineet ahdistaa pientä
-joukkoa. Vaan väkijoukolla ei ollut johtajaa eikä toimintasuunnitelmaa.
-He vain kävivät käsiksi muutamiin hajalla oleviin ratsumiehiin, jotka
-he raastoivat hevosen selästä ja kauheasti kostivat heille. Vaan
-useimmat sveitsiläisistä pääsivät pakoon, kun joukko oli niin kiintynyt
-katsomaan talolle ja mitä tapahtui parvekkeella. Ja ne ratsumiehet,
-jotka pääsivät näin pakoon, tulivat meidän luo, niin että vähitellen
-muodostui portaitten ympärille pieni kehä tuimia olentoja. Vähän aikaa
-epäröittyämme, ja kun muutakaan keinoa ei ollut, liityimme mekin heidän
-seuraansa, jolloin me kenenkään estämättä hyppäsimme joutilaitten
-hevosten selkään.
-
-Kaikki tämä tapahtui pikemmin kuin minä voin kertoa, ja kun me
-parahiksi olimme saaneet jalat jalustimiin, niin ilmoitti meille äkkiä
-syntynyt hiljaisuus, jota sitten seurasi sitä kiihkeämpi ulvonta, että
-Bezers oli taas näkyvissä. Sen aikainen Parisin roistoväki oli
-sanomattoman uskonkiihkoinen ja sen lisäksi julma, kostonhimoinen ja
-aina verenjanoinen. Ja tämä mies ei ollut tappanut ainoastaan sen
-johtajan vaan samalla papin. Hän oli häväissyt pyhyyttä. Mitä aikoivat
-he tehdä? Nojautumalla eteenpäin sovin näkemään osan parvekkeen
-toisesta sivusta, ja näky, jonka näin, oli sellainen, että minä unhotin
-oman vaarani.
-
-Ei varmaankaan koko välinpitämättömässä elämässään Bezers liene niin
-hallinnut asemaansa kuin nyt -- ei koskaan esiintynyt niin edukseen
-kuin juuri tällä hetkellä, kun hän tyyneenä, pää pystyssä ja huulillaan
-halveksiva hymy seisoi katsellen hurjaa joukkoa, joka uhkasi hänen
-henkeään. Tyyni uhka hänen järkähtämättömässä katseessaan lumosi
-minutkin. Ihmettely ja ihailu tukehduttivat minussa vihantunteen. Minä
-en voinut olla uskomatta, ettei tässä pelkäämättömässä sielussa
-kuitenkin olisi jotakin hyvää. Ainoastaan yhdet ainoat -- yhdet ainoat
-kasvot koko maailmassa -- olisivat voineet vetää minun silmäni hänestä.
-Vaan ne kasvot minä näinkin hänen vierellään. Minä tartuin Marien
-käsivarteen ja viittasin avopäistä olentoa Bezersin oikealla puolen.
-
-Se oli Louis ilmielävänä. Vaan se ei ollut iloinen ja kaunis ritari,
-jonka viimeksi näin ratsastavan Caylusin katua, hymyillen kääntyvän
-taakseen katsomaan meitä ja viittaavan hyvästijätöksi rakastetulleen.
-Vidamen vierellä hän näytti pieneltä ja heikolta. Kasvonsa, joilla minä
-aina olin nähnyt loistavan vilkkauden, olivat nyt lumivalkoiset ja
-jäykät. Hänen kaunis kiharainen tukkansa riippui nyt suorana, märkänä
-ja tahraisena verestä, jota tihkui päässään olevasta haavasta.
-Miekkansa oli poissa, vaatteensa revityt, epäjärjestyksessä ja tomussa.
-Huulensa vapisivat. Vaan hän oli pystypäissä, hän näytti sittenkin
-urhoolliselta ja rohkealta, että minä olin melkein tukehtua, ja
-sydämmeni oli pakahtua, kun minä näin hänen siinä seisovan aseetonna ja
-avutonna. Minä tiesin, että jos Kit olisi nyt nähnyt hänet, niin hän
-olisi mielellään kuollut hänen kanssansa, ja minä kiitin Jumalaa että
-hän ei ollut näkemässä. Vaan Louisin urhoollisuudessa oli rauhallista
-tyyneyttä, niin että hänen näkönsä oli toisellainen kuin Bezersin. Niin
-kuin sopikin sille, joka aseettomana näki varman kuoleman edessään, hän
-ei hymyillyt halveksivasti niin kuin jättiläinen hänen sivullaan.
-
-Mitähän Bezers aikoi tehdä? Minua pöyristytti, kun minä tein itselleni
-tuon kysymyksen. Ei suinkaan hän heitä häntä roistojoukolle? Ei, ei.
-Minä olin varma, että hän ei jätä kostoaan muiden täytettäväksi, hänen
-ylpeyteensä se ei soveltunut. Ja kun minä vielä sitä mietiskelin, niin
-viimeinenkin epäilys tässä suhteessa haihtui. Minä näin Bezersin
-kohottavan kätensä erityisellä tavalla. Heti kuului kova huuto yli muun
-melun, ja nyt se ratsumiesjoukko, joka oli puhdistanut parvekkeen
-toisen pään, hyökkäsi toiseen päähän. Heitä ei ollut kuin kymmenkunta,
-vaan hänen nähtensä he syöksyivät joukon kimppuun kuin heitä olisi
-ollut tuhat. Väkijoukko peräytyi ja pakeni sivuille. Nopeasti kuin
-ajatus ratsumiehet pyöräyttivät hevosensa, laukottivat missä väkijoukko
-oli harvinta ja pysähtyivät meidän luo.
-
-Se oli hyvin kekseliäästi tehty, ja tällä aikaa Bezers ja hänen
-miehensä, sekä ne jotka olivat olleet tarkastamassa taloa, kiiruhtivat
-parvekkeelta meidän luoksemme. Sotamiesten teeskennellyn hyökkäyksen
-kautta he olivat suojatut joukon ryntäykseltä takaapäin. Ratsumiehet,
-jotka olivat jättäneet hevosensa, tulivat tappeluhalusta hehkuvin
-silmin parvekkeelta ja sieppasivat hevosen mistä saivat. Heidän
-joukkoonsa katosi näkyvistäni Louis vähäksi aikaa, vaan pian taas näin
-hänet kalpeana ja hämmentyneenä istuvan muutaman hevosen selässä
-sotamiehen takana. Meidänkin hevostemme selkään hyppäsi ratsastajat,
-istuivat satulaan etupuolellemme murahtaen vähän kun tapasivat siinä
-istujan jo ennaltaan. Vaan eivät kysyneet mitään, sillä siihen ei ollut
-aikaakaan, roistojoukko alkoi tointua hämmennyksestään, ja joka minutti
-se sai uusia voimia, ja sen raivo oli vain kasvanut tepposesta, joka
-sille oli tehty.
-
-Kaikkiaan meitä ei ollut kuin neljäkymmentä, ja muutamat meistä
-ratsastivat kaksittain hevosen selässä. Bezersin silmä nopeasti mittasi
-pienen joukon voiman ja pysähtyi sitten meihin veljeksiin. Hän kääntyi
-ja antoi lähimmälle miehelleen määräyksen. Mies kannusti hevostaan,
-joka oli oikein kelpo kaunis kimo, ja ratsasti Croisetten luo, kiersi
-tämän ympäri kätensä ja nosti hänet hyvin taitavasti omaan satulaansa.
-Minä en ymmärtänyt, mitä tämä merkitsi, vaan minä näin Croisetten
-asettuvan istumaan Blaise Burén taakse -- sillä tämä oli hän -- ja minä
-otaksuin, että tämä ei ollut tapahtunut missään pahassa tarkoituksessa.
-Seuraavassa silmänräpäyksessä me kiidimme väkijoukon läpi.
-
-Mitä sitten tapahtui, en tiedä. Minä paikaltani -- me ratsastimme
-ratsujoukon keskellä -- en nähnyt muuta kuin hevosia, jotka hurjasti
-kohoilivat takajaloilleen, ja ratsumiehiä, jotka huojuivat edestakaisin
-satulassaan, ja silloin tällöin vilahdukselta kalpeita, vihaisia
-muotoja ja kohotettuja käsiä. Kerran muutaman kapean katukujan suussa
-näin Bezersin hevosen kompastuvan ja kaatuvan keskelle tungosta ja
-kuulin kovan parkauksen. Vaan voimakkaalla tempauksella nosti Bezers
-hevosensa pystyyn taas. Ja minuuttia myöhemmin ratsumiehet sivullani
-tekivät kierroksen, ja silloin minä näin jotakin, jota en koskaan voi
-unhottaa.
-
-Koadjutorin ruumis makasi selällään kadulla, silmät auki ja hampaat
-näkyvissä. Hänen päällään makasi nuori nainen, jonka tukka punaisena
-kultana valui hartioille ja jonka niska oli valkoinen kuin maito. Minä
-en tiennyt oliko hän elävä vai kuollut, vaan sen huomasin, että hänen
-toinen käsivartensa pistihe jäykkänä kuin keppi, ja arvelin, että
-väkijoukko, joka pakeni hevosten tieltä, oli polkenut hänet
-jalkoihinsa, jos ei häneen liene sattunut hevosten kaviotkin. Vaan sen
-mitä pikimmältään näin, kun hevonen, jonka selässä minä olin, syöksähti
-syrjään, ei hänessä ollut mitään haavaa eikä loukkauksen merkkiä.
-Toinen kätensä oli papin rinnalla, ja kasvonsa olivat käsivarren
-nojassa. Vaan minä kaikesta huolimatta hänen tunsin -- tunsin, ja minua
-pöyristytti tämä nainen, jonka laittamat merkit minulla vieläkin
-olivat, ja jonka lahja minulla oli kupeellani, ja minä muistin papin
-kehuvat sanat, jotka tämä oli lausunut naisen läsnäollessa muutamia
-tunteja sitten: "Ei koko Parisissa ole -- ei miestä eikä naista -. joka
-tänä yönä voisi estää minun aikeitani!" Se todellakin oli ollut turhaa
-kehumista. Ei kenenkään käsi koko tässä tuhansien joukossa ollut
-heikompi kuin hänen kätensä nyt, olipa tehtävänä hyvää tai pahaa! Ei
-aivoja, jotka olisivat olleet tylsemmät, ei ääntä, jota vähemmin
-kuultiin. Hän muuten oli saanut ansaitun palkkansa. Hän oli kuollut
-miekkaan, johon oli ruvennut -- oli, vaikka pappi olikin, kuollut
-väkivaltaisen kuoleman! Risti, jonka hän oli kieltänyt, oli hänet
-musertanut. Ja kaikki hänen aikeensa ja ajatuksensa, joita varmaankin
-oli ollut paljo, olivat rauvenneet hänen kanssaan. Hänen työnsä ja
-ajatustensa tuloksena oli vain se, että nyt Parisissa oli pahoja
-ihmisiä yhtä vähemmän -- hengettömiä tomuläjiä yhtä enemmän.
-
-Mitä naiseen tulee -- naiseen hänen vierellään -- niin, ken mies voi
-tuomita naista, jonka hän tuntee? Ja sitä vähemmän naista, jota hän ei
-tunne. Vaan tällä kertaa minä irroitin hänestä ajatukseni, sillä minä
-olin väsynyt ja viluissani.
-
-Me olimme päässeet väkijoukosta ja ratsastimme nyt esteettömästi
-muuatta kivitettyä katua, ennen kuin olin päässyt täydellisesti
-kauhistuttavasta näystä, jonka olin kohdannut. Sen sijaan tulivat
-mietteet siitä, minne olimme matkalla. Bezersin taloonko? Rohkeuteni
-masentui ajatellessani sitä mahdollisuutta. Ennen kuin ehdin ajatella
-jotain toista mahdollisuutta, niin huomasin olevamme muutaman portin
-luona, jonka sivuina oli suuret pyöreät tornit, ja vidamen vaihtaessa
-muutamia sanoja Burén kanssa, pysähdyimme siihen. Kului odotellessa
-monta minuuttia, sitten aukaistiin portti, ja kaksittain ajoimme kapeaa
-holvikäytävää. Portin arvelin olevan jonkun linnoituksen tai vankilan
-tai linnatornin tai palatsin portin.
-
-Vaan mihinkään sellaiseen emme tulleetkaan, vaan avonaiselle likaiselle
-torille, jossa oli kaikellaista roskaa ja laitamilla luhistuvia mökkejä
-ja suojia. Ja sen takana -- Jumalalle kiitos -- sen takana oli
-maaseutu!
-
-Tämä äkillinen muutos ja helpotuksen tunne, joka nyt täytti sydämmeni,
-olivat niin omituisia, että minä en koskaan voi sitä unhottaa.
-Minä katselin avaraa seutua, joka rauhallisena levisi edessäni
-päivänpaisteessa, enkä voinut oikein uskoa onneani. Minä vedin syvälle
-keuhkoihini raitista ilmaa, minä ihastuksissani viskasin miekkani
-korkealle ilmaan ja otin sen taas kiinni, ja synkkä mies takanani
-hymyili tälle ihastukselleni. Ei mikään noita taikasauvallaan olisi
-voinut hankkia minulle suurempaa muutosta olossani kuin sotamiesten
-päällikkö tuolla portin avaimellaan. Niin minusta ainakin tuntui ensi
-hetkellä, kun olin päässyt vapauteen ja pakoon -- pakoon kauheilta
-kaduilta.
-
-Minä silmäsin Parisia -- tomu- ja savupilveä, joka riippui tornien ja
-kattojen päällä, ja minusta tuntui kuin olisin juuri päässyt itse
-helvetistä. Minä olin vielä kuulevinani korvissani huutoja ja rääkyntää
-ja kirouksia, kuoleman kauheita ääniä. Ja itse asiassa kuulinkin vielä
-pyssyjen pauketta Louvren luota ja kirkonkellojen kumean äänen.
-Maalaisia oli joukottain kokoutunut teitten risteyksiin ja kyliin,
-kuunnellen ja udellen, Kun me kulimme ohi, niin tekivät he arastellen
-kysymyksiä meille, ja me huomasimme, että huhu kauhutapauksista jo oli
-kulkeutunut tänne maalle, vaikka kaupungin porttein avaimet olivat
-jätetyt kuninkaalle eikä kukaan ollut lähtenyt kaupungista ennen meitä,
-paitse muuan joukkue herttua Guisen kanssa, joka kahdeksan aikana oli
-lähtenyt etsimään Montgomerya ja muutamia muita protestantteja -- jotka
-kaikeksi onneksi heille itselleen -- olivat piiloutuneet S:t Germainin
-etukaupunkiin.
-
-Ennen kuin kerron matkastamme Parisista, mainitsen muutamia sanoja
-näistä kauheista teoista, joita harjoitettiin näinä päivinä ja
-seuraavinakin, teoista, joita Ranska nyt häpeää ja häpesi jo ennen
-meidän kuningasvainajamme valtaistuimelle nousua. Minulta on kerta ja
-toinenkin kysytty, mitä ajattelen niistä, ja minä vastaan, että meidän
-maatamme ei ole niistä moitittava. Paitse leskikuningatar Catharina
-Medicia oli Ranskaan tullut Italiasta jotakin muutakin, jotakin
-näkymätöntä vaan hyvin turmiollista vaikutukseltaan, ja tämä oli
-julmuuden ja uskottomuuden henki. Italiassa se oli tehnyt vähän
-vahinkoa. Vaan istutettuna ranskalaiseen uskaliaisuuteen ja
-välinpitämättömyyteen ja pohjan raaempiin tapoihin, oli tämä
-juonittelujen henki osottautunut kykenevänsä mitä hirmuisimpiin
-tekoihin. Jonkun aikaa, siihen saakka kun se itse raastoi itsensä, oli
-se Ranskan kirouksena. Kaksi Guisen herttuaa, prinssi Condé, amiraali
-Coligny, kuningas Henrik kolmas -- kaikki nämät aikansa etevimmät
-miehet -- kaatuivat neljännesvuosisadan kuluessa murhaajan puukkoon --
-puhumattakaan Oranian prinssistä ja kuningas Henrik suuresta.
-
-Sitten otettakoon lukuun myöskin heidän nuori ikänsä, jotka
-olivat sekaantuneet tähän asiaan. Ranskaa, joka tietysti oli
-leskikuningattaren alainen, johti siihen aikaan poikaset, jotka tuskin
-olivat saaneet kulutetuiksi lapsuutensa kenkiä. He olivat vain poikia,
-kiihkeitä, huolettomia ylimyksiä, valmiita tekemään mitä tyhmiä kujeita
-hyvänsä ja joilta puuttui kaikkea ajatusta ja viisautta. Neljästä
-ranskalaisesta, joilla otaksutaan olleen päätehtävä tässä
-murhenäytelmässä, oli yksi kuningas kahdenkolmatta, hänen veljensä
-kahdenkymmenen ja herttua Guise yhdenkolmatta vuotias. Ainoastaan
-marsalkki de Pavannes oli saavuttanut kypsyneen ijän. Mitä tulee muihin
-liittolaisiin, niin leskikuningatar ja hänen neuvonantajansa, Retz ja
-Nevers ja Birague olivat italialaisia ja Italia vastatkoon heistä, jos
-FlorensiIla, Mantualla ja Milanolla haluttaisi viskata riitahansikas.
-
-Vaan palatkaamme matkaamme. Penikulman päässä kaupungista pysähdyimme
-suureen ravintolaan, ja muutamat meistä laskeutuivat satulasta. Uusia
-hevosia hankittiin niiden sijaan, jotka oli menetetty tai jätetty
-Parisiin, ja Buré antoi jakaa meille ruokaa. Me olimme nälistyneitä ja
-väsyneitä ja söimme niin ahnaasti kuin emme olisi nähneet ruokaa
-ijässämme.
-
-Bezers istui hevosensa selässä vähän matkaa meistä paasinsa
-palvellessa. Minä katselin salaa häntä ja hämmästyksekseni
-huomasin, että yön tapaukset olivat hänenkin rautaiseen tahtoonsa
-vaikuttaneet. Minä näin tai ainakin olin näkevinäni hänen kasvoillaan
-mielenliikutuksen jälkiä, ei sellaisia kuin hänestä tunsin -- vaan
-omituisia ja vaihtelevia liikutuksia. Minä olisin melkein voinut
-vannoa, että lempeä piirre loisti hänen synkällä ja vakavalla
-otsallaan, kun hän katseli meitä, minä olisin melkein voinut vannoa,
-että hän hymyili omituisesti ja surullisesta. Mitä tulee Louisiin, joka
-ratsasti pienemmässä osastossa ja oli toisella puolen pihaa, niin hän
-ei huomannut meitä eikä ollut meitä nähnyt ollenkaan. Kasvonsa, jotka
-olivat meihin päin, näyttivät synkiltä ja kalpeilta, vaan hänen
-ryhtinsä oli ylpeä ja hänen muodollaan oli paremminkin surua kuin
-alakuloisuutta. Hän, arvelin minä, ajatteli monien kelpomiesten
-kohtaloa, yhtä paljon kuin omaansa Kun me Burén antamalla merkillä
-lähdimme taas ajamaan, niin minä lupaa kysymättä ajoin hänen vierelleen
-juuri kun hän oli portille menossa.
-
-
-
-
-YHDESTOISTA LUKU.
-
-Surun yö.
-
-
-"Louis! Louis!"
-
-Kuullessaan minun ääneni hän kääntyi vikkelästi, ja hänen kasvoilleen
-leimahti ilo ja -- eipä kumma -- mitä suurin hämmästys. Hän luuli
-meidän olevan kymmenien peninkulmana päässä. Ja kas! tässä me nyt
-olimme toistemme vierellä, ja me puristimme kättä pitkään ja kovasti,
-ja hänen silmänsä, jotka täyttyivät kyynelillä, viipyivät kauan
-kasvoillani, aivan kuin hän niistä olisi etsinyt rakastettunsa
-piirteitä. Joku oli toimittanut hänelle hatun ja saattanut hänet
-tilaisuuteen järjestämään pukunsa ja hoitamaan haavansa, joka muuten ei
-ollut paha, ja nämät muutokset olivat paljon vaikuttaneet hänen
-muotoonsa. Ja kun ilo kohtauksestamme karkoitti hetkeksi hänen
-kasvoiltaan surun ja synkkyyden varjon, niin minä taas tunsin hänessä
-entisen Louisin, jonka muistin Caylusista kun hän palasi jahdista tai
-hupaisilta metsäretkiltämme. Vaan nyt hänellä ei ollut miekkaansa!
-
-"Ja kerro nyt minulta kaikesta", sanoi hän päästyään ensi
-hämmästyksensä kuohusta. "Miten ihmeessä olet tullut tänne? Tälle
-paikalle ja minun vierelleni? Onko Caylusissa kaikki hyvin? Neiti ei
-liene --."
-
-"Neiti voi hyvin, aivan hyvin! Ja ajattelee sinua, sen vannon!"
-vastasin minä innokkaasti, "Mitä meihin tulee", jatkoin minä karttaen
-tätä puheainetta -- miten minä siitä voin puhua päivän valolla ja
-lisäksi vieraitten korvien kuullen -- "niin Croisette ja Marie ovat
-heti takanamme. Me lähdimme Caylusista kahdeksan päivää sitten. Me
-saavuimme Parisiin eilen illalla. Me emme ole nukkuneet yötä! Me olemme
-viettäneet sellaisen yön, jota en ikinä --"
-
-Hän teki keskeyttävän liikkeen. "Hiljaa!" sanoi hän kohottaen kättään.
-"Elä puhu siitä, Anne!" ja minä näin, että muisto hänen ystäviensä
-kohtalosta oli vielä niin tuore, ja kauhu, jolla hän oli herännyt
-näihin kamaliin näkyihin ja kauhistuttavaan meteliin, vielä oli niin
-elävänä mielessä, että hän ei voinut kestää viittauksiakaan niihin.
-Vaan ratsastettuamme jonkun matkaa ääneti -- jolloin hänen huulensa
-vapisivat -- kysyi hän taas minulta, mitä varten olimme tulleet
-Parisiin.
-
-"Me tulimme sinua varottamaan -- tuolta tuolla", vastasin minä ja
-viittasin Bezersiä, joka mustana ja synkkänä ratsasti pienen joukon
-edessä. "Hän -- hän sanoi, että Kit ei koskaan saa sinua, sanoi mitä
-hän aikoo tehdä sinulle ja pelotti Kitiä. Ja kun me tiesimme, että hän
-matkustaa Pariisiin, niin lähdimme hänen jälestään varoittaaksemme
-sinua vaarasta, joka sinua uhkasi, ymmärräthän." Ja minä kerroin
-hänelle lyhykäisesti seikkailumme ja kuvasin kummalliset erehdykset,
-jotka tuona kauheana yönä olivat meitä viivyttäneet tunti tunnilta,
-kunnes me emme enään voineet toimittaa mitään.
-
-Hänen silmänsä loistivat ja lämmin väri peitti hänen poskensa kun minä
-kerroin historiamme. Hän puristi kättäni ja katsoi taakseen
-hymyilläkseen ystävällisesti Marielle ja Croisettelle. "Se oli teidän
-tapaistanne!" sanoi hän liikutettuna. "Se oli hänen serkkuinsa
-tapaista! Reippaita ja rohkeita poikia! Vicomte on elävä saadakseen
-ylpeillä teistä. Te vielä kerran toimitatte suuria töitä! Minä sen
-ennustan!"
-
-"Vaan, ah Louis!" sanoin surullisesti, vaikka sydämmeni sykkikin
-ylpeydestä, kuultuani hänen niin puhuvan. "Jos me olisimme joutuneet
-ajoissa! Jos olisimme tavanneet sinut kahta tuntia ennemmin!"
-
-"Se ei olisi paljoa auttanut, luulen minä", sanoi hän pudistaen
-päätään. "Meidät jätettiin kuin ryöstösaalis viholliselle. Varoituksia?
-Me saimme varoituksia yllin kyllin. De Rosny varoitti meitä, vaan me
-ivasimme häntä. Kuninkaan silmät varoittivat meitä, vaan me luotimme
-häneen. Vaan -- --" ja Louisin vartalo kohosi ja hän kohotti kätensä,
-ja jatkoi, jolloin minä ajattelin hänen serkkunsa ennustuksia,
-"sellaista ei enään koskaan tapahdu Ranskassa, Anne! Ei koskaan! Kukaan
-ei tästä lähtien luota toiseen! Ei ole enään mitään kunniaa, mitään
-uskollisuutta, ei sääliä, ei rauhaa. Ja mitä tulee Valoisin, joka on
-kaiken tämän saanut aikaan, niin ei miekka koskaan luovu hänestä. Se on
-minun vakuutukseni! Niin minä uskon järkähtämättä!"
-
-Me tiedämme nyt, että hän puhui totta. Sillä kahdenkolmatta vuoden
-kuluessa tästä elokuun neljännestäkolmatta päivästä 1572 ei miekka
-levännyt kuukauden aikaa Ranskassa. Parisin kaduilla, Arquesissa ja
-Coutrasissa ja Ivryssä virtasi verta kuin vettä, jotta Perttulijuhlan
-veri olisi peittynyt. Viimeinen Valoisin suvusta kannettiin S:t Denisin
-hautaholviin, ja vielä suurempi kuningas, ensimmäinen kaikista
-ranskalaisista, niin elävistä kuin kuolleista, urhoollisin ja viisain
-koko maassa, seurasi häntä. Vaan hänenkin saavutti murhamiehen puukko
-maalle onnettomalla hetkellä, ennen kuin kauhun valtaama Ranska
-karkoitti luotaan petoksen ja pahuuden.
-
-Kun minä puhelin Louisin kanssa, niin ei ollut luonnotonta -- päin
-vastoin luonnollinen seuraus asiain tilasta -- että minä huolellisesti
-vältin muuatta erityistä ainetta. Ja kuitenkin se aina oli mielessäni.
-Mitä Bezers aikoi? Mikä oli tarkoituksena tällä kummallisella matkalla?
-Mikä kohtalo odotti Louista? Hyvistä syistä olin tekemättä nämät
-kysymykset. Sillä vaikka olinkin nähnyt hymyn Bezersin otsalla, niin
-oli kuitenkin niin vähän toivoa, että minä en uskaltanut sitä
-ajatellakaan. Minä sellaisilla kysymyksillä olisin vaivannut sekä häntä
-että itseäni.
-
-Louis itse alkoi ensin puhella tästä. Ei nyt, vaan auringon laskettua,
-kun hämärä alkoi meitä verhota, ja me kulimme yhä etelään päin
-uupuneilla hevosillamme tässä pitkässä rivissä, joka liikuskeli
-eteenpäin; Silloin hän yhtäkkiä sanoi: "Tiedätkö, Anne, mihin me
-menemme?"
-
-Minä vavahdin ja minun piti vähän aikaa taistella omituista hämmennystä
-vastaan, ennen kuin vastasin. "Kotia", sanoin aivan sanoakseni.
-
-"Kotia? Ei. Ja kuitenkin niin lähelle kotia. Cahorsiin", vastasi hän
-omituisen rauhallisesti. "Sinun kotiasi, poikaseni, en enään koskaan
-näe. Enkä myöskään Kitiä, omaa Kitiäni!" Nyt vasta ensi kerran kuulin
-hänen käyttävän tätä hyväilynimeä, jota me käytimme. Ja se
-mielenliikutus, joka sai hänen äänensä tärisemään ja jonka tuntui
-herättäneen ajatus onnellisemmista menneistä ajoista ja rakastetun
-naisen muisto järkytti kokonaan minun itsehillitsemisvoimani. Minä
-purskahdin itkuun. "Elä, elä, poikaseni", sanoi hän lempeästi nojaten
-sivulle, niin että hän voi laskea kätensä hartioilleni, "ollaan miehiä.
-Meidän täytyy pysyä urhoollisina. Kyyneleet eivät meitä auta, jätetään
-ne -- naisille."
-
-Minä itkin vielä kiihkeämmin. Ja hänenkin äänensä vapisi kuin hän
-lausui viimeisen sanan. Vaan seuraavassa silmänräpäyksessä hän puhui
-taas tyyneesti. Minä olin mutissut jotakin, että Bezers ei uskalla
-tehdä mitään väkivaltaa, se oli liian julkista.
-
-"Ei ole kysymys uskaltamisesta", vastasi hän. "Ja kuta julkisempaa se
-on, sitä parempana hän sitä pitää. He ovat uskaltaneet ottaa tuhansilta
-hengen sitten eilispäivästä. Kukaan ei voi vaatia tiliä häneltä, kun
-kuningas -- oma kuninkaamme, on julistanut jokaisen hugenotin
-lainsuojattomaksi ja antanut luvan tappaa heitä missä vain tavataan.
-Kun Bezers ryösti minulta aseeni siellä", hän näytti haavansa, "niin
-minä tietysti odotin kuolemaa siinä silmänräpäyksessä. Anne! Minä näin
-hänen silmissään veren! Vaan hän ei tappanut minua!"
-
-"Minkä vuoksi?" kysyin hämmästyneenä.
-
-"Minä voin ainoastaan arvata", vastasi Louis huoaten. "Hän sanoi, että
-minun henkeni oli hänen käsissään, vaan hän sen ottaa kun aika tulee.
-Sen enempää hän ei siitä sanonut. Sitten hän sanoi, että jos minä en
-antaisi hänelle sanaani, että seuraan häntä, niin hän minut heittää
-ulvoville koirille siellä ulkona. Minä annoin hänelle sanani. Tässä me
-nyt olemme maantiellä, ja eilen, Anne, vielä eilen tähän aikaan
-ratsastin Telgnyn kanssa kotia Louvresta, jossa olimme pallopeliä
-pelanneet kuninkaan kanssa! Ja maailma -- maailma silloin näytti niin
-kauniilta."
-
-"Minä näin sinut, tai oikeammin Croisette näki", sopersin minä kun
-hänen surunsa, ajatellessaan ystäviään, pakotti hänet keskeyttämään.
-"Vaan, Louis, mistä tiedät, että olemme matkalla Cahorsiin?"
-
-"Hän mainitsi minulle, kun ratsastimme kaupunginportin läpi, että hän
-oli nimitetty Quercyn kuvernööriksi, toimeenpanemaan julistusta
-hugenotteja vastaan. Etkö huomaa, Anne", lisäsi hän katkerasti, "että
-hänen kostolleen siitä olisi vähän tyydytystä tappaa minut kerralla?
-Hänen täytyy saada -- tai oikeammin sanoen hän tahtoisi jos voisi --
-kiduttaa minua kuoleman tuskalla. Sitä paitsi minun mestaukseni on
-oleva loistava alku hänen toimelleen. Vaan minä en missään tapauksessa
-pelkää häntä", ja Pavannes kohotti ylpeästi päätään. "Minä en pelkää
-häntä hituakaan!"
-
-Silmänräpäyksen ajaksi hän unhotti Kitin, toveriensa kohtalon ja oman
-kuolemantuomionsa. Hän halveksivasti puristi nyrkkiä vidamelle.
-
-Mieleni masentui. Minä ajattelin, että vidamen raivo oli suunnattu
-pikemminkin serkkuani kuin hänen sulhastaan kohtaan; ja siinä valossa,
-jonka hänen uhkauksensa antoivat asialle, näin minä hänen
-tarkoituksensa selvemmin kuin Louis. Hänen tarkoituksenaan oli
-rangaista naista, joka oli leikkinyt hänen kanssaan, ja sitä varten hän
-nyt vei hänen sulhasensa Parisista mestatakseen hänen -- _annettuaan
-ensin siitä tiedon naiselle!_ Niin oli: annettuaan hänelle ensin
-tiedon, toimitettaisiin mestaus hänen läsnäollessaan! Hän aikoi hänet
-houkutella Cahorsiin ja sen jälkeen -- --
-
-Minua pöyristytti. Minusta tuntui aivan kuin allani olisi auvennut
-kuilu. Hänen suunnitelmansa oli jotakin niin pirullista, niin siihen
-sopivaa, mitä olin kuullut kerrottavan Sudesta, että minä en voinut
-epäillä edellytysteni todellisuutta. Minä näin hänen pahat
-tarkoituksensa ja ymmärsin minkä vuoksi hän oli nähnyt niin paljo
-vaivaa meistä veljeksistä. Hän toivoi voivansa käyttää meitä
-välikappaleinaan houkutellakseen serkkumme Cahorsiin.
-
-Tietysti en tästä puhunut sanaakaan Louisille. Minä salasin tunteeni
-niin hyvin kuin voin. Vaan minä tein itselleni pyhän lupauksen, että me
-yhdennellätoista hetkellä estämme Bezersin aikeet. Jos kaikki muut
-toiveet pettäisivätkin, niin me ainakin voisimme tappaa Bezersin, ja,
-vaikka itse tässä saisimmekin kuolemamme, niin tulisi kuitenkin Kitiltä
-säästetyksi tulikoe. Kyyneleeni kuivuivat aivan yhtäkkiä. Sydämmeni
-täytti jalo viha, niin ainakin minusta tuntui.
-
-Minusta tuntuu, että ei mikään matka ole koskaan ollut niin omituinen
-kuin tämä, jonka nyt teimme. Samoja huvituksia oli nytkin, kuin
-Pariisiin mennessämme, vaan niissä ei ollut enää uutuuden viehätystä.
-Eikä nyt syntynyt enää hupaisaa keskustelua ystävällisten
-majatalo-isäntien ja iloisten emäntien kanssa, Meitä nyt oli niin suuri
-joukko, että meidän tulomme kievaripaikoissa synnytti enemmän pelkoa
-kuin iloa. Miten paljo Quercyn varakuvernööri tilasi kuninkaan nimessä
-ja miten paljo hän maksoi, sen voimme päättää ainoastaan synkistä
-silmäyksistä, jotka meitä aamuisin seurasivat kun lähdimme taipaleelle.
-Sillä tuollaisiin silmäyksiin luullakseni eivät olleet syynä yksistään
-uutiset Parisista, vaikka me olimmekin osaksi ensimmäiset, jotka niitä
-toimme.
-
-Vaan pian, luullakseni se oli kolmantena matkapäivänämme, hovikuriirit
-kulkivat ohitsemme ja ehättivät ennen meitä. Muutaman näistä
-sanansaattajista -- joka, sen mukaan kuin kuulin niiltä, jotka olivat
-ympärilläni, oli menossa Cahorsiin kirjeitä viemään varakuvernöörille
-ja piispalle -- pidätti Bezers. Tämän tapauksen tuloksia en tunne, vaan
-minä luulen, että piispa ei ikinä saanut kirjeitään, joiden mukaan
-hänelle olisi tullut osa vallasta. Varmaa vain on, että me jätimme
-sanansaattajan -- joka oli kyllin viisas suojelemaan omaa nahkaansa --
-hupaisaan majapaikkaan Limogesiin, josta hän Iuultavastikin palasi
-Parisiin sitten, kuin arveli sopivaksi.
-
-Tämä ei kuitenkaan ollut omituisinta matkassamme, vaan retkeläisten
-keskinäinen suhde. Ensimmäisenä päivänä ratsastimme neljä yhdessä
-joukossa, eikä meitä kukaan häirinnyt, niin kauan kuin olimme keskellä
-hajallaan olevaa joukkoa. Bezers ratsasti aina yksikseen joukon edessä,
-synkkänä miettien kostoaan, niin kuin arvelen. Tällä tavoin hän väliin
-ratsasti päiväkauden yhtämenoa, niin että ei puhunut sanaakaan
-kenellekään tai antanut ainoatakaan käskyä. Väliin minua alkoi
-säälittää tuo mies, Hän oli rakastanut Kitiä despotisella tavallaan,
-niin kuin se, joka on tottunut saamaan aina tahtonsa toteutetuksi, ja
-hän oli menettänyt tytön -- menettänyt ainaiseksi, kävipä miten
-hyvänsä. Ja muutamina hetkinä minä olin huomaavinani jotakin
-sanomattoman synkkää, surumielistä tuossa jättiläisessä, joka ratsasti
-yksinään edellä.
-
-Harvoin hän puheli meille ja vielä harvemmin Louisille. Vaan kun hän
-sen teki, niin hänen karkea, ankara äänensä ja julmat silmänsä
-ilmaisivat synkkää vihaa, jota hän tunsi Louista kohtaan.
-Ruokaillessamme hän söi toisessa päässä pöytää, me neljän toisessa
-päässä, niin kuin kolme meistä oli tehnyt ensi iltana Parisiin
-tullessamme, Väliin minua pöyristyttivät uhkaavat silmäykset, joita hän
-salaa loi kilpailijaansa -- vankiinsa --. Vaan toisinaan huomasin hänen
-kasvoillaan, kun huomaamattaan katselin häntä, omituisen ilmeen, jota
-minä en voinut ymmärtää.
-
-Varovaisin sanoin ilmoitin Croisettelle luuloni hänen tarkoituksistaan.
-Croisette ei näyttänyt niinkään hämmästyvän kuin minä olin luullut.
-Minä pian sain tietää syyn siihen. Hänellä oli oma käsityksensä
-asiasta. "Etkö luule sitä mahdolliseksi, että hän, Anne", kysyi hän
-minulta -- me tietysti olimme kahden silloin -- "että hän aikoo
-luovuttaa Louisin Kitistä?"
-
-"Luovuttaa Kitistä?" huudahdin minä. "Millä tavoin?"
-
-"Antamalla Louisin valita -- ymmärräthän?" Minä ymmärsin -- minä
-käsitin siinä silmänräpäyksessä. Minäpä olin ollut tylsä, kun en ollut
-tuota ennen huomannut. Bezers aivan varmaan aikoi menetellä seuraavalla
-tavalla: antaa herra de Pavannesin luopua sydämmensä valitusta ja pitää
-henkensä, tai kuolla ja menettää hänet.
-
-"Minä ymmärrän", vastasin minä. "Vaan Louis ei koskaan luovu hänestä.
-Ei koskaan luovuta häntä."
-
-"Louis kaikessa tapauksessa menettää rakastettunsa, tavalla tai
-toisella", väitti Croisette matalalla äänellä. "Vaan ei se pahinta.
-Louis on hänen, Bezersin, vallassaan. Otaksutaan, että Bezers aikoo
-panna Kitin ratkaisemaan, että hän Louisilta vaatii lunnaita ja
-lunnaiksi panee Kitin? Ja asettaa Kitin näin valitsemaan kahdesta: joko
-antamaan kätensä Bezersille ja pelastamaan Louisin hengen tai
-kieltäytymään siitä ja niin tuomitsemaan Louisin kuolemaan?"
-
-"Croisette!" huudahdin minä. "Niin katala hän ei voi olla!" Ja
-kuitenkin, eikö tämäkin olisi parempi, kuin sokea kosto, jota minä olin
-kuvitellut hänen miettivän?
-
-"Ehkä ei", vastasi Croisette tuijottaessaan pimeään. Me tällä kertaa
-ratsastimme joukon alkupäässä Bezersin takana, niin että me hyvin
-näimme hänen jättiläisvartalonsa, kun hän siinä hartiat kumarassa
-ratsasti yksinään edellämme. "Ehkä ei", toisti Croisette vaipuneena
-ajatuksiinsa. "Väliin minusta tuntuu, kuin emme oikein ymmärtäisi
-häntä, ja että on pahempiakin ihmisiä maailmassa kuin Bezers."
-
-Minä katsoin terävästi poikaan, sillä minä en ollut tätä tarkoittanut.
-"Pahempia?" sanoin minä. "Sitäpä minä en usko."
-
-"On varmaan!" vastasi hän ja pudisti päätään. "Muistatko, kun makasimme
-verhojen takana suuressa sängyssä Mirepoixin luona?"
-
-"Muistanpa hyvinkin. Luuletko, että koskaan voisin unhottaa sitä
-hetkeä?"
-
-"Ja kun rouva d'O tuli sisään?"
-
-"Koadjutorin kanssa?" sanoin minä pöyristyen. "Muistan..."
-
-"Ei, vaan toisella kerralla, kun hän tuli yksinään; Huoneessa oli
-melkein pimeä, niin kuin sinä muistat. Rouva de Pavannes oli akkunassa,
-jonne hänen sisarensa ei nähnyt häntä."
-
-"Muistan senkin", sanoin kärsimättömästi. Minä ymmärsin hänen äänestään,
-että hänellä oli jotakin kerrottavaa rouva d'Osta, eikä minulla
-haluttanut kuulla. Minuakin pöyristytti kuulla tästä naisesta, joka,
-niin kaunis kuin olikin, liikkui rikosten ja uskottomuuden piirissä.
-Oliko se ujoutta vai pelkoa vai jotakin ritarillista tunnetta, joka
-valtasi mieleni silloin, kuin luulin olevani hänen aseystävänsä? Minä
-en tiedä sitä varmaan, sillä minä en ollut saanut siitä selvää
-vieläkään, oliko minun säälittävä vai inhottava häntä, oliko hän
-käyttänyt minua aseenaan vai olinko minä ollut uskoton hänelle.
-
-"Hän tuli sänkyä kohden, niin kuin muistat, Anne", jatkoi Croisette.
-"Sinä makasit laitimmaisena. Hän ei erottanut sinua tarkoin ja luuli
-sisarekseen. Ja silloin minä syöksyin ylös."
-
-"Minä muistan, että sinä niin teit!" huudahdin minä kiihkeästi. Minä
-olin unhottanut tämän ikävän tapauksen. "Sinä olit säikähyttää hänet
-kuoliaaksi. Minä en lainkaan voinut ymmärtää, mikä sinulla oli. --
-Minkä vuoksi sillä tavoin teit?"
-
-"Pelastaakseni sinun henkesi, Anne", vastasi hän juhlallisesti, "ja
-estääkseni häntä tekemästä rikosta, suunnatonta, luonnotonta rikosta.
-Hän oli tullut takaisin -- tuskin hirveän sanoa -- murhaamaan
-sisarensa. Sinä hämmästyt! Sinä et ehkä tahdo minua uskoa.
-Kuulustaakinhan se kovin kauhealta. Vaan minä näin paremmin kuin sinä.
-Hän seisoi sinun ja kynttilän välillä. Minä näin kun hän kohotti
-puukon! Minä näin hänen häijyt kasvonsa! Jos minä en olisi säikäyttänyt
-häntä, niin hän olisi iskenyt puukon sinuun. Häneltä putosi puukko
-lattialle. Minä otin sen. Kas tässä se on."
-
-Minä silmäsin puukkoa, ja vavisten käännin katseeni siitä. "Minkä
-vuoksi", mutisin, "minkä vuoksi hän niin teki?"
-
-"Niin kuin tiedät hän ei onnistunut saamaan sisartaan Pavannesin
-taloon, jossa hänen olisi ollut helppo murhata hänet. Bezers tunsi
-rouva d'On, ja esti hänet siitä. Silloin tuo pirullinen nainen hiipi
-takaisin, ajatellen, että yleisen murhaamisen aikana ei huomata hänen
-rikostaan, että sitä ei koskaan tutkittaisi, ja että Mirepoix olisi
-ääneti."
-
-Minä en sanonut mitään. Olin joutunut niin hämmästyksiini, että en
-saanut sanaa suustani. Ja kuitenkin minä uskoin mitä olin kuullut. Kun
-minä ajatuksissani muistelin, mitä oli tapahtunut, niin huomasin, että
-koko joukko seikkoja, jotka minä olin jättänyt huomaamatta, ja
-tapausten niin joutuisasti vaihtuessa unhottanutkin, vakuutti tämän
-todeksi. Herra de Pavannes -- se toinen herra de Pavannes -- oli ollut
-oikeassa kälyään arvostellessa. Oliko tuo nainen siis huonompi kuin
-Bezers? Tuhat kertaa huonompi. Sillä uskottomuus on aina huonompaa kuin
-väkivalta, käärmeen säälimätön viekkaus pahempaa kuin suden raivo.
-
-"Kun minä", lisäsi Croisette hiljaa, "huomasin, että sinä olit kadonnut
-hänen kanssaan, niin luulin minä, että en saa sinua enään koskaan
-nähdä. Minä pidin sinua menneenä miehenä. Onnellisin hetki elämässäni
-oli, kun sain taas sinut nähdä."
-
-"Croisette", kuiskasin minä rukoilevasti poskieni hehkuessa, "ei puhuta
-enään koskaan tuosta naisesta." Emmekä puhuneetkaan hänestä moneen
-vuoteen. Vaan miten omituinen onkaan elämä! Hän ja tuo alhainen mies,
-johon hänen kohtalonsa näytti yhdistetyn, kulkivat mustaa polkuaan
-juuri silloin kun se oli mustimmillaan meidän tiemme poikki. He
-joutuivat, törmäsivät yhteen meidän kanssamme, ja vaikka me olimme vain
-vieraita poikia, niin me saatoimme heille perikadon. Minä olen usein
-tehnyt itselleni kysymyksen, miten minun olisi käynyt, jos olisin
-sattunut hänen kanssaan yhteen varemmin ja rauhallisempina aikoina --
-kun hän oli kauneutensa huipulla, eikä minulla ole ollut kuin yksi
-vastaus. Minä olisin katkerasti katunut. Toivokaamme, ettei tuollaisia
-miehiä ja naisia enään ole olemassa. Ne kukoistivat ainoastaan näinä
-sotien ja hajaannusten onnettomina aikoina, vaan katosivat sen ajan
-kanssa, aivan kuin taistelutantereen hirvittävät yölepakot.
-
-Vaan palatkaamme matkaamme. Auringon paistaessa kirkkaasti ei
-voinut muuta kuin tuta itsensä iloiseksi ja toivoa hyvää. Pahin
-koettelemukseni tuli aina auringon laskiessa. Sillä silloin -- me
-ratsastimme tavallisesti myöhään illalla -- Louis tuli minun vierelleni
-ratsaastamaan puhellakseen rakastetustaan. Ja miten hän hänestä puheli!
-Miten tahansa asioita hän käski minun sanoa! Hän muisteli entisiä
-onnellisia päiviä, kun me olimme suruttomia lapsia laskien leikkiä,
-nauraen ja kujeillen. Ja kyynelten vieriessä poskilleni, en voinut olla
-ihmettelemättä, miten Louis voi puhella hänestä niin tyyneellä äänellä,
-jossa ei ilmestynyt mitään kapinoimista kohtaloa, ei mitään napinaa
-kaitselemusta vastaan. Miten hän voi tehdä Kitille suunnitelmia ja
-ajatella hänet yksin jääneenä!
-
-Nyt minä sen ymmärrän. Hän oli vielä kauhean vaikutuksen alaisena,
-jonka oli synnyttänyt ystävien murha. Hän oli vielä osaksi
-huumauksissaan. Kuolema hänestä näytti luonnolliselta ja tutulta, hän
-katseli sitä samoilla silmillä kuin se, joka on nähnyt toveriensa ja
-liittolaistensa kuolevan valmistuksetta. Kuolema hänestä oli ruvennut
-tuntumaan tavalliselta, elämä poikkeukselta, aivan niin kuin tuntuu
-lapsesta, joka ensi kerran näkee ruumiin.
-
-Eräänä iltana sattui omituinen tapaus. Lähellämme vasemmalla näimme
-Auvergnen kukkulat, joiden yli kohosi korkealle Puy de Dome. Me neljä
-ratsastimme yhdessä ja tavan mukaan olimme joutuneet viimeisiksi
-joukossa, Tie tällä kertaa oli kapea polku, joka kulki rämeikön poikki
-ja molemmin puolin oli matalaa metsää ja pensaikkoa. Muu ratsujoukko oli
-jo melkein kokonaan näkyvistämme. Ainoastaan puolikymmentä ratsumiestä
-erotimme edessämme pitkän matkan päässä ja pari ratsumiestä takanamme
-yhtä kaukana. Minä katsoin kummallekin taholle ja tunsin sydämmeni
-omituisesti lyövän. Ensi kerran johtui mieleeni mahdollisuus paeta.
-Auvergnen ylängöille olisi helppo päästä. Jos saisimme parin virstan
-edun, niin meitä ei saavutettaisi ennen pimeää, jolloin voisimme
-kätkeytyä niin, ettei meitä löydettäisi. Minkä vuoksi emme kannusta
-hevosiamme ja lähde tiehemme?
-
-"Se on mahdotonta!" sanoi Pavannes tyynesti.
-
-"Minkä vuoksi?" kysyi kummastellen.
-
-"Ensinnäkin siitä syystä", vastasi hän, "että minä olen Bezersille
-antanut sanani seurata häntä Cahorsiin."
-
-Poskiani poltteli. Vaan minä huudahdin: "Mitä se merkitsee?
-Petoksellahan sinutkin vangittiin! Turvallisuuskirjaasi ei pantu mitään
-merkitystä. Minkä vuoksi sinä sitten olet niin tarkka? Vihollisesi
-eivät ole. Se on hullutusta!"
-
-"Ei ole", vastasi Louis ja pudisti päätään. "Et sinä itsekään niin
-tekisi, jos olisit minun sijallani."
-
-"Niin luulen, että tekisin", sopersin minä hämilläni.
-
-"Et, sinä et tekisi niin, poikaseni, minä sinut tunnen liian hyvin.
-Vaan jos tahtoisinkin tehdä, niin olisi aivan mahdotonta." Hän kääntyi
-satulassaan ja nosti käden suojakseen viistoon tulevia auringonsäteitä
-vastaan ja silmäsi taakseen tarkkaavasti. "Niinpähän on kuin
-luulinkin", sanoi hän. "Toinen noista miehistä ratsastaa harmajalla
-Margotilla, joka, sen mukaan kuin Buré eilen sanoi, on nopein hevonen
-koko joukosta, ja mies sen selässä on kevyt kuin höyhen. Toisella on
-tuo kellertävän punainen normandilainen hevonen, jota aamulla
-katselimme. Näes, Anne, Bezers on virittänyt meille ansan. Jos me
-poistuisimme jonkun kymmenkunta syltää toiselle tai toiselle puolen,
-niin nuo kaksi olisivat jälessämme kuin tuuliaispää."
-
-"Sinä uskot, että Bezers on ihan tarkoituksella antanut miestensä
-ratsastaa edelle?" kysyin minä hämmästyneenä.
-
-"Uskon hyvinkin", vastasi Louis. "Ei mikään hänestä olisi niin hauskaa
-kuin että saisi ottaa ensin minun kunniani ja sitten henkeni. Vaan,
-Jumalan kiitos, ainoastaan henkeni on hänen vallassaan."
-
-Ja kun minä katselin ratsumiehiä edessäni, niin huomasin, että Louis
-oli oikeassa. Niillä näytti olevan joukon paraat hevoset ja he itse
-olivat joukon keveimmät miehet. Heistä aina joku silmäsi taakseen. Heti
-pimeän tullessa he asettuivat huolellisesti ympärillemme. Kun Buré tuli
-luoksemme, niin hänen silmissään näkyi petoksen viekas ilme. Hän
-huomasi, että me tiesimme hänen ajatuksensa, vaan hän ei puhunut siitä
-mitään.
-
-Muut eivät välittäneet mistään mitään. Vaan ajatus, että jos minä
-olisin ollut yksinäni, niin olisin joutunut Bezersin viekkaasti
-viritettyyn ansaan, ja se lisäsi minun vihaani häntä kohtaan. Minä voin
-istua tuntikausia ja hautoa mielessäni huomaamatta mitä tapahtui
-lähistössäni, ja minä heräsin ajatuksistani vasta oikein, kun
-seuraavana päivänä iltapuoleen huudettiin, että me olimme tulleet
-Cahorsin näkyviin. Siellä se oli allamme matalalla pohjallaan
-viestävien kukkulain ympäröimänä. Kirkko, Vallandré silta, jokimutka,
-joka ympäröi kaupungin -- kaikki tämä oli minulle tuttua. Pitkä
-matkamme oli pian lopussa.
-
-Mielessäni liikkui vain yksi ajatus. Vähän aikaa sitten olin
-Croisettelle ilmoittanut aikeeni -- viimeisenä keinona hyökätä Bezersin
-kimppuun ja tappaa hänet miestensä keskellä. Nyt oli aika käsissä, jos
-mieli tätä aijetta koskaan toteuttaa, jollemme jo ole liiaksi
-viivytelleet. Ja minä katselin ympärilleni. Oli jonkun verran tungosta
-ja epäjärjestystä, kun pysähdyimme heti kukkulain juurella, jolloin
-kaksi miestä lähetettiin ilmoittamaan kuvernöörin tuloa ja Buré
-puolenkymmenen miehen kanssa ratsasti edelle etujoukkona.
-
-Tie, jolla olimme, oli oikeastaan kapea polku, joka luikerteli
-kukkulain rinteitä. Hevoset olivat uuvuksissaan. Aika ja paikka ei
-ollut sovelias aikeeni toteuttamiseen, ja ainoastaan yön saapuva pimeä
-voisi suosia asiaani. Vaan minä olin epätoivoissani.
-
-Ennen kuin kuitenkaan ryhdyin mihinkään, katselin tarkoin seutua,
-silmäsin vuoroon allamme olevia pieniä hedelmällisiä tasangoita, joita
-nyt auringon viimeiset säteet lämmittivät, alastomia kukkuloita, jotka
-toisin paikoin kylpivät illan ruskossa ja toisin paikoin olivat
-varjoisia, harvoja metsärypäitä ja pensaikoita, jotka olivat puron
-varressa siellä täällä, sekä rautatammien siimeksisiä käytäviä, joita
-oli vuorenharjun toisella puolen -- Caylusiin menevän tien kahta
-puolta. Näin lähellä kotia meidän täytyy saada apuakin. Jos se
-sananviejä, jonka me olimme ennen kotoa lähdettyämme lähettäneet
-vicomten luo, oli ehtinyt perille, niin enomme on varmaan palannut ja
-oli ehkä nyt Cahorsissa meitä vastassa.
-
-Vaan ei mitään ratsujoukkoa näkynyt, enkä minä huomannut mitään
-paikkaa, jossa voisi maata suojassa. Minä muistin, että vicomte ei ole
-voinut saada tietoa tilastamme tai siitä mitä on tapahtunut. Toivo
-lannistui ja haihtui heti kun epätoivo oli sen synnyttänyt. Meidän
-itsemme tuli auttaa itseämme ja Kitiä.
-
-Tämä oli puolustukseni. Minä kumarruin satulassani Croisettea kohden --
-minä nimittäin ratsastin hänen vierellään -- ja sanoin: "Sinä muistat,
-mitä sanoin? Oletko valmis?"
-
-Hän katsoi säikähtyneenä minua ja hänen kasvonsa loistivat hämärässä.
-Hän siirsi katseensa minusta yksinäiseen olentoon, joka liikkumattomana
-kuin kivipatsas istui satulassaan ainoastaan parinkymmenen askeleen
-päässä meistä. "Meitä ei tarvitse kuin kaksi", kuiskasin minä ja
-irrottelin miekkaani. "Rupeatko sinä vai Marie toiseksi? Toisten täytyy
-koettaa päästä pakoon sekasorron syntyessä, mennä joen yli Arembalin
-lauttakohdalta, jos ei heitä sitä ennen kiinni saada, ja sen jälkeen
-rientää Caylusiin."
-
-Hän epäili. Minä en tiedä vaikuttiko hänen epäröimiseensä se, että
-samalla kellot Cahorsin kirkossa alkoivat soida iltarukoukseen. Vaan
-hän todella epäröi. Hän -- Caylus. Minä käännyin uudelleen häneen ja
-malttamattomana kerroin kysymykseni. "Kumpi teistä? Silmänräpäyksen
-kuluttua lähdemme taas liikkeelle ja silloin se on myöhäistä."
-
-Hän kiireesti otti suitsistani ja alkoi sekasotkuisen ja hajanaisen
-puolustuspuheen. Vaan minä kuitenkin ymmärsin, mitä hän tarkoitti.
-"Siinä oli minulle kylliksi!" Minä keskeytin hänet suutuksissani,
-käännyin sitten Marieseen ja kysyin äkäisesti:
-
-"Tahdotko sinä?"
-
-Vaan Marie pudisti päätään ja vastasi samoin kuin Croisette.
-
-Minä kysyin vielä toisen kerran, vaan sama juttu.
-
-Kummallista! Vaan niin kummalliselta kuin tuntuikin, en minä kovinkaan
-sitä hämmästynyt. Muissa oloissa olisin joutunut ihan raivoon
-tällaisesta velvollisuuksien laiminlyömisestä. Vaan nyt minä olin
-puolittain odottanutkin tällaista päätöstä asialle, ja nuhdesanaa
-sanomatta pääni vaipui alas ja minä luovuin yrityksestäni. Bezers oli
-liian voimakas minun vastustajakseni. Hyödytöntä oli taistella häntä
-vastaan. Me olimme aivan kuin noidutut. Kun joukko lähti liikkeelle,
-seurasin minä äänetönnä ja tunnotonna.
-
-Me kulimme Cahorsin kaupunginporteista, ja näky, joka meitä siellä
-kohtasi, kannattaa kuvata; vaan minä sitä katselin melkein
-välinpitämättömästi -- yhtä välinpitämättömästi kuin mies, joka joutuu
-kidutettavaksi, katselee kummallista kidutuslaitosta, kun otaksutaan,
-että hän ei ole sitä ennen nähnyt. Koko kaupungin väestö oli kokoutunut
-kaduille, joita me ratsastimme, ja katseli pelokkain silmin
-ratsujoukkoa ja uuden kuvernöörin ankaraa muotoa.
-
-Me laskeusimme hevosenselästä linnankartanolla ja olimme juuri lähdössä
-sisään kun Buré meidät pidätti. "Herra de Pavannes syö illallisen
-yksinään", sanoi hän tunkeutuen jotensakin välinpitämättömästi meidän
-väliimme. "Te, hyvät herrat, olkaa hyvät ja tulkaa tätä tietä."
-
-Minä seurasin vastustamatta. Sillä mitä siitä olisi hyötyä? Minä
-tiesin, että Bezers katseli meitä portailta, jotka johtivat suureen
-käytävään, ja sen vuoksi minä tyyneesti seurasin Buréta. Vaan minä
-kuulin Croisetten kiihkeästi jotakin vaativan.
-
-Meidät vietiin matalasta portista muutamaan huoneesen rakennuksen
-pohjakerroksessa, huoneeseen, joka oli kuin vankikoppi. Täällä me
-äänettöminä söimme illallisemme. Ja sen jälkeen minä vetäysin
-veljistäni, pikemminkin surun kuin suuttumuksen valtaamana, ja
-heittäysin muutamalle vuoteelle, joita oli meitä varten tehty.
-
-Meidän välillämme ei ollut tapahtunut mitään selitystä. Kuitenkin
-tiesin, että kumpikin veljeni aina vähän väliä silmäsi minua
-rauhattomana. Minä sen vuoksi olin nukkuvinani, vaan minä kuulin Burén
-tulevan sisään sanomaan meille hyvää yötä -- ja katsomaan, ettemme ole
-karanneet. Ja minä kuulin Croisetten kysyvän:
-
-"Makaako herra de Pavannes yksin yötä?"
-
-"Ei aivan yksin", vastasi Buré salaperäisesti. Muuten hän tuntui olevan
-huonolla tuulella tai väsynyt. "Bezers on levoton herra de Pavannesin
-sielun tilasta ja on sen vuoksi lähettänyt hänen luokseen papin."
-
-Tämän kuultuaan he syöksähtivät pystyyn. Vaan kynttilä ja sen kantaja,
-joka oli sen verran pirteä, että jaksoi nauraa herransa hurskaille
-ajatuksille, oli jo kadonnut. Heillä ei ollut muuta tekemistä kuin
-kulkea edestakaisin huoneessa ja myöhäisessä katumuksessa nuhdella
-toisiaan ja sadatella Bezersiä. Ei edes Marie voinut keksiä mitään
-mahdollisuutta pakenemaan täältä. Ovi oli sulettu kaksinkertaisilla
-lukoilla, akkunassa niin tiheät ristikot, että tuskinpa kissakaan olisi
-päässyt läpi, ja seinät olivat vahvat.
-
-Minä makasin ja olin nukkuvinani, ja makasin sillä tavoin pitkät,
-pitkät tunnit, vaikka minun sydämmeni, niin kuin veljienikin, tykytti
-kovasti vastaukseksi kumeoihin vasaraniskuihin, joita pian alkoi kuulua
-vähän matkan päässä meistä ja joita kuului aina aamunkoitolle.
-Akkunasta, joka oli muuatta muuria vasten ja matalalla, emme voineet
-mitään nähdä. Vaan me arvasimme mitä tämä pauke merkitsi, kun pylväitä
-iskettiin maahan, kun lankku naulattiin toisen viereen. Me emme voineet
-nähdä, miten työ edistyi, emme kuulla työmiesten ääniä emmekä nähdä
-heidän tuliaan. Vaan me tiesimme, mitä he tekivät. He pystyttivät
-mestauslavaa.
-
-
-
-
-KAHDESTOISTA LUKU.
-
-Riemuisa aamu.
-
-
-Minä pitkän ratsastusmatkan jälestä olin niin väsynyt, että en voinut
-olla kokonaan nukkumatta. Ja sitä paitse ihmisen tekee unettomaksi
-ainoastaan levottomuus ja jännitys, eikä, Jumalan kiitos, suru. Jumala
-loi ihmisen olemaan valveilla ja toivomaan, eikä makaamaan valveilla ja
-suremaan. Pari tuntia ennen aamunkoittoa minä nukahdin, ylen väsyneenä.
-Kun minä heräsin, niin aurinko oli korkealla taivaalla ja paistoi
-viistoon akkunastamme. Auringon kimalteleva valo teki tämän hiljaisen
-huoneen elähyttäväksi, ja kädet pään alla minä makasin ja vedin
-keuhkoihini raikasta aamuilmaa, niin kuin usein tein kamarissamme
-Caylusissa. Kun Marie arastellen laski kätensä minun käsivarrelleni,
-niin silloin vasta oikein pääsin valveilleni ja todellisuus oli elävänä
-edessäni. "Nouse, Anne!" sanoi Croisette. "Bezers on pannut meitä
-hakemaan."
-
-Minä hypähdin pystyyn ja panin vyön vyölleni. Kalpeana ja masentuneena
-Croisette nojasi seinää vasten. Buré seisoi töyhtöhattu kädessä ja
-omituinen hymy huulillaan, oven suussa, jonka hän täytti melkein
-kokonaan. "Tehän olette aika unikeko, nuori herra", sanoi hän. "Teillä
-täytyy olla hyvä omatunto."
-
-"Epäilemättä parempi kuin teillä", sanoin, "tai isännällämme."
-
-Hän kohautti olkapäitään, ja annettuaan merkin meille seuraamaan häntä,
-meni hän edellämme kulkien monia synkkiä käytäviä. Muutaman tällaisen
-lopussa kohosivat portaat ja täällä näytti lupaavammalta. Ja niin
-olikin. Sillä kun me olimme nousseet portaita ja meille oli avattu
-muuan ovi, niin leimahti eteemme kirkas päivänpaiste ja lämmin, ja me
-kuulimme puheen ääniä. Me olimme suuressa korkeassa huoneessa, jonka
-seinät olivat paikoin maalatut ja toisin paikoin oli seinäverhoja.
-Huone, johon valo tuli kolmesta suippokaarisesta akkunasta, jotka
-olivat aina kaislapeittoiseen lattiaan asti, oli koristettu vaakunoilla
-ja sen muutamalla seinällä kohosi estradi, jossa oli suuri kuvilla
-koristettu tuoli. Katto oli sininen kultatähdillä. Minä olin ollut
-tässä huoneessa kerran ennen, monta vuotta sitten, kun olin vicomten
-mukana, tämän käydessä kuvernöörin luona. Ollapa nytkin vicomte täällä!
-
-Minä astuin keskimmäisen akkunan luo, joka oli auki. Vaan minä
-säikähtyneenä ponnahdin takaisin, sillä heti sen alla oli mestauslava,
-huoneen lattian tasalla ja peitetty kaislalla. Pari miestä kulki siinä
-edestakaisin. Silmäni etsivät Louista heidän joukostaan, vaan turhaan.
-Hän ei ollut siellä. Vaan sillä aikaa kun minä häntä katselin, kuulin
-ääntä takaani ja hän astui sisään neljän, keihäällä varustetun
-sotamiehen seuraamana.
-
-Hän oli kalpea ja vakava, vaan kuitenkin täydellisesti tyyni. Hänen
-silmissään oli omituinen ilme, aivan kuin hän olisi ajatellut jotakin,
-joka oli kaukana -- ehkä ajatteli hän Kitiä auringonpaisteisten
-kukkulain takana Quercyssä, jossa hän niin usein oli ratsastanut hänen
-sivullaan, ilme, joka näytti sanovan, että mitä tahansa täällä
-tapahtuu, niin se ei hänelle merkitse mitään, ja että ero tapahtui
-tuolla, jossa Kit oli. Vaan ryhtinsä oli tyyni ja hillitty, käyntinsä
-levollinen ja pelkäämätön. Kun hän näki meidät, niin hänen kasvonsa
-vähän kirkastuivat ja hän tervehti meitä ystävällisesti, sekä vastasi
-arvokkaasti Buréa tervehdykseen. Croisette riensi heti hänen luokseen
-ja huuti hänen nimeään -- Croisette oli aina ensimmäinen puhumaan. Vaan
-ennen kuin Louis ehti tarttua hänen käteensä, aukesivat äkkiä ovet
-salin toisella seinällä ja Bezers astui kiireesti sisään.
-
-Hän oli yksinään. Hän katsoi ympärilleen, ja hänen vastenmielisillä
-kasvoillaan, jotka olivat punakat kuin kiivaasta kulusta, oli uhkaava
-ilme. Kun hän huomasi meidät, niin hän nyökäytti päätään ankaran
-näköisenä astuessaan perälle salia niin että kannukset kovasti
-kilisivät lattian lautoja vasten. Hän ei lausunut mitään tervehdykseksi
-meille, antoi vain Burélle ja sotamiehille merkin vetäytymään salin
-alipäähän. Ja sitten hän seisoi ja katsoi meitä, varsinkin
-kilpailijaansa. Ja hän katsoi ja katsoi viha silmistä liekehtien.
-Vallitsi hiljaisuus, pitkä hiljaisuus, jolloin ulkoa kuului melu ja
-varpusten iloinen siukutus katonräystäältä. Ja minä luulen, ettei ollut
-muita kuin Louis, jonka sydän tykki rauhallisesti.
-
-Vihdoin Bezers katkasi hiljaisuuden.
-
-"Herra de Pavannes!" alkoi hän ankaralla äänellä, vaikka hän koetti
-salata vihansa tympeään hymyyn ja teeskenneltyyn kohteliaisuuteen.
-"Herra de Pavannes. Minä olen kuninkaalta saanut määräyksen tapattaa
-kaikki hugenotit läänissäni. Voitteko sanoa mitään syyksi sitä vastaan,
-että minä alan toimeni teillä? Vai haluatteko palata ainoaan autuaaksi
-tekevään kirkkoon?"
-
-Louis kohautti olkapäitä aivan kuin halveksuen, vaan ei vastannut
-mitään. Minä näin, miten vidame suonenvedontapaisesti väänsi suuria
-käsiään, vaan hän hillitsi itsensä, ja kun hän taas alkoi puhua, niin
-lausui hän verkalleen. "Hyvä", jatkoi hän vähintäkään välittämättä
-meistä -- jotka olimme äänettömiä todistajia tässä omituisessa
-ottelussa näiden kahden miehen välillä -- ja katsoi ainoastaan
-Louisiin. "Te olette tehnyt minulle enemmän pahaa kuin mikään muu elävä
-olento. Te olette estänyt minun aikeeni, herra de Pavannes, ja
-ryöstänyt minulta naisen, jota minä olen rakastanut. Kuusi päivää
-sitten olisin voinut teidät surmata. Te olitte silloin vallassani.
-Muistakaa vain, että minun ei olisi tarvinnut kuin jättää teidät
-roistoväelle, ja te tänäpäivänä makaisitte mätänemässä Montfauconin
-hirsipuissa, herra de Pavannes."
-
-"Se on aivan totta", vastasi Louis tyyneesti, "mitäs siihen sanoja
-tuhlata?"
-
-Vaan vidame jatkoi aivan kuin ei olisi kuullutkaan. "Minä en jättänyt
-teitä roistoväelle, ja kuitenkin minä vihaan teitä -- enemmän kuin
-koskaan ketään ihmistä olen vihannut, enkä minä ole taipuisa antamaan
-anteeksi. Vaan nyt, hyvä herra, on kostoni aika käsissä. Valan, jonka
-neljätoista päivää sitten vannoin rakastetullenne, minä pidän sanasta
-sanaan. Minä -- hiljaa, pojanloppi!" jyrisytti hän ja kääntyi äkkiä
-meihin -- "toisella kertaa täytän sanani teihinkin nähden!"
-
-Croisette oli mutissut jotakin, ja tämä oli saattanut Bezersin tuiman
-katseen häneen. Vaan uhkauksella oli vaikutuksensa. Croisette vaikeni
-heti, ja miehet jäivät taas keskenään.
-
-Vaan vidame näytti kuitenkin joutuneen hämilleen keskeytyksestä.
-Mutisten koko joukon valoja meni hän akkunan luo ja palasi taas
-takaisin. Kylmä raakuus, jolla hän oli tottunut peittämään vihansa ja
-vaikuttamaan toisiin samalla kun se kohotti hänen julman tekonsa
-vaikutusta, jäi häneltä nyt osaksi. Hän näyttäytyi nyt sellaisena kuin
-hän oli -- despotisena ja väkivaltaisena ja tuimana, joka ilmaantui
-koko voimallaan tässä kiihkeässä ja välinpitämättömässä luonteessa,
-joka ei koskaan ollut tavannut mitään tarpeeksi lujaa estettä. Minäkin
-vapisin, minä sen tunnustan.
-
-"Kuulkaa!" jatkoi hän palatessaan takaisin ja asettuessaan meidän
-eteemme, ja hän oli nyt kiivaampi kuin keskeytystä ennen. "Minä olisin
-voinut jättää teidät kuolemaan tuohon helvettiin siellä. Vaan minä en
-sitä tehnyt. Minun olisi vain tarvinnut ojentaa käteni, ja te olisitte
-silmänräpäyksessä revitty kappaleiksi! Vaan susi ei pyydystele rottia,
-eikä Bezers tarvitse kostoonsa kenenkään apua, ei kuninkaan eikä
-roistoväen! Kun minä ahdistan vihollistani, niin minä haluan saada
-hänet yksinäni, ymmärrättekö? Ja niin totta kuin meidän yllämme on
-taivas" -- hän vaikeni hetkiseksi -- "jos minä vielä kerran teidät
-tapaan, herra de Pavannes, niin minä teidät tapan sille paikalle!"
-
-Hän vaikeni ja väkijoukon melu kuului ulkoa, ja sekaus syntyi
-ajatuksissani. Minä taistelin kovasti sitä vastaan, sillä minä näin
-äkkiä Croisetten poskille nousevan punat ja hänen silmiinsä syttyvän
-loiston, aivan kuin niistä olisi side yhtäkkiä poistettu. -- Sekaus,
-sanoin minä -- sillä minä olin luullut ymmärtäneeni vidamen
-tarkoituksen, vaan tuossa hän seisoi ja mulkoili yhä uhriinsa yhtä
-julman näköisenä ja puhui yhtä julmalla äänellä. "Kuulkaa, herra
-de Pavannes", jatkoi hän, ojentautuessaan aivan suoraksi ja
-majesteetillisesti viittasi ovea. "Ovet ovat auki! Rakastettunne on
-Caylusissa. Tie on vapaa, menkää hänen luokseen, menkää hänen luokseen
-ja sanokaa, että minä olen pelastanut henkenne ja että minä sen teille
-lahjoitan, en rakkaudesta, vaan vihasta! Jos te olisitte osottanut
-pelkoa, niin minä olisin teidät mestauttanut, sillä silloin teidän
-kärsimyksenne olisivat olleet suuremmat, herra de Pavannes. Vaan nyt,
-pitäkää henkenne -- lahjana! Ja kärsikää niin kuin minä kärsisin, jos
-minut pelastaisi ja säästäisi viholliseni!"
-
-Vähitellen alkoi hänen sanojensa täysi tarkoitus selvitä minulle --
-vähitellen vaan ei täydellisesti ennen kuin kuulin Louisin katkonaisin
-sanoin, puolittain ylpeänä puolittain nöyrästi kiittävän Bezersiä
-jalomielisyydestään. Vaan en taaskaan tiennyt, mitä piti uskoa kaikesta
-tästä, kun kuulin vidamen vastauksen. Sillä hän keskeytti Pavannesin
-purevalla ivalla, solvauksilla hämmensi hänen tunnustuksensa ja
-uhkauksilla vastasi hänen kiitoksiinsa.
-
-"Menkää! Menkää!" jatkoi hän tuimasti. "Olenko todellakin teitä niin
-kauan säästänyt, että te lopuksikin tahdotte saada minut teille
-kostamaan, ja kehotatte minua tappamaan teidät? Pois! Ja ottakaa nämät
-sokeat penikat mukaanne! Pitäkää minua nyt yhtä paljon kuin ennenkin
-vihollisenanne! Ja jos minä teitä vielä kerran tapaan, niin olkaa
-varma, että tapaatte vihollisenne! Menkää, herra de Pavannes, menkää!"
-
-"Vaan, herra de Bezers", sanoi Louis, "kuulkaa. Kahden minutin ajan
-vain -- --."
-
-"Menkää, menkää ennen kuin me teemme toisillemme jotakin pahaa!" karjui
-vidame hurjana. "Jokainen sana, minkä lausutte siihen suuntaan, on
-solvaus minua kohtaan! Se ryöstää minulta minun kostoni tunteen. Menkää
-Jumalan nimessä!"
-
-Ja me menimme, sillä ei ollut mitään mahdollisuutta eikä mitään toivoa
-saada lievennetyksi hänen raivoaan kun hän puhui ja yhtä vähän
-silloinkin, kun hän äänetönnä seisoi ja katsoi, kun me verkalleen
-poistuimme hänen edestään. Me menimme hitaasti tiehemme, toinen toisen
-jälessä, ja koetimme, luonnollisesta vaatimuksesta kiittää häntä, vielä
-kerran lävistää ankaruuden panssari, joka peitti hänen otsansa. Vaan
-katkerana ja järkähtämättömänä, loppuun asti vihan ja halveksimisen
-kuvana hän pysyi katsoessaan meitä mennessämme.
-
-Vaikka tästä päivästä on kulunut kaksikuudetta vuotta, niin muistan
-kuitenkin aivan selvään tämän omituisen miehen, joka seisoi siinä kuin
-jättiläinen valtaistuimen katon varjossa, jolloin päivänpaiste, joka
-tulvasi akkunoista ja hohti meihin, näytti aivan kuin välttävän häntä.
-Minä muistan kaksi tuimaa silmää, jotka hehkuivat meitä katsellessa, ja
-muistan huulet, joilla värähti julman pilanteon ilo. Ja se oli viime
-kerta kun minä -- ja luulen jokainen meistä -- näin Raoul de Marin,
-Vidame de Bezersin tässä elämässä.
-
-Hän oli mies, jota emme voi tuomita meidän aikamme näkökannan mukaan,
-sillä hän oli paheissaan ja hyveissään sellainen henkilö, jota ei
-nykyaika voi ymmärtää -- joka aikanaan teki äärettömän paljon pahaa ja
--- jos saa uskoa hänen ystäviään -- vähän hyvää. Vaan paha on
-unhotettu, hyvä elää. Ja jos kaikki tämä hyvä paitse yhtä ainoaa tekoa
-on haudattu hänen kanssansa, niin tästä ainoasta teosta, ranskalaisen
-aatelismiehen teosta, puhuttaisiin yhtä kauan kuin Ranskan
-kuningaskunta seisoo ja äsken kuolleen rakastetun hallitsijan muisto
-elää kansan sydämmessä.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kun sulen silmäni, niin minä vieläkin näen edessäni, miten meidän pieni
-seurueemme -- palvelijamme Jean oli meihin taas yhtynyt -- kauniina
-kesäpäivänä jälkeenpuolisten ratsasti yli kukkulain Caylusiin, miten me
-ajoimme rautatammikäytäviä, laukotimme alas mäkiä, miten me iloisilla
-huudoillamme herätimme talonpoikaistalojen asukkaat unteloisuudestaan
-ja miten me, kun me taas kiipesimme ylängöitä, vedimme henkeemme
-saniaisten hajua, jotka musertuivat hevosten kavioissa ja kuolivat --
-kuolivat lisätäkseen vähän iloamme siihen onneen, jonka Jumala meille
-oli suonut. Harvinaisia ja suloisia ovat sellaiset päivät ihmisen
-elämässä, jolloin näyttää siltä että koko luonto on saanut eloa
-ainoastaan ilahduttaa meitä ja saattaa meitä kiittämään Jumalaa.
-
-Hämärä jo oli laskeutunut, kun me pääsimme ylämaan korkeimmalle kohtaa,
-josta näimme Caylusin. Auringon viimeiset säteet vielä yltivät meihin,
-vaan laakso allamme oli varjokas, niin että kukkula, jonka ympärillä
-asuntomme oli, olisi ollut näkymätön jollei sen huipulta olisi alkanut
-pilkoittaa kynttilän valoja. Syvä hiljaisuus laskeutui ympärillemme,
-kun me verkalleen laskeusimme tuttua polkua.
-
-Koko päivän oli sanomaton ilo täyttänyt rintamme, viaton ja
-ajattelematon ilo, kiitollinen eikä aivan itsekäs, sillä se koski yhtä
-paljo Kitiä kuin omaa asiaamme. Vaan nyt, kun hämärä ja pimeä tuli, nyt
-kun olimme lähellä kotiamme ja muutaman minutin perästä saimme täyttää
-toisenkin sydämmen ilolla, kävimme äänettömiksi. Sillä nyt alkoi herätä
-toisia ajatuksia -- ajatuksia kaikesta siitä, mitä oli tapahtunut siitä
-kun me viimeksi kulimme tätä tietä, ja silloin ne tietysti kääntyivät
-häneen, jota meidän tuli kiittää onnestamme -- sankariin, jonka olimme
-jättäneet ylpeyteensä, valtaansa ja yksinäisyyteensä. Toiset voivat
-ajatella häntä kiitollisuudella täytetyillä sydämmillä ja tuntematta
-mitään häpeää. Vaan minä punastuin ajatellessani miten meidän olisi
-käynyt, jos minä olisin saanut tahtoni täytetyksi, jos minä
-lyhytnäköisyydessäni olisin tehnyt viimeisen väkivallan, pelkurimaisen
-työn ja surmannut hänet, niin kuin kaksi kertaa olin yrittänyt.
-
-Pavannes olisi silloin ollut mennyttä -- melkein varmasti. Ainoastaan
-Bezers voimakkaalla joukollaan -- me emme koskaan saaneet tietää oliko
-hän sen koonnut sitä varten vai muuta tarkoitusta varten -- kykeni
-pelastamaan hänet. Ja harvat miehet, vaikka kuin urhoollisia olisivat
-olleet -- ehkä Bezers oli ainoa koko Parisissa -- olisivat uskaltaneet
-temmata häntä roistoväeltä, jos tämä kerran olisi saanut nähdä hänet.
-Minä mainitsen tämän sitä varten, että lasteni lapset ottaisivat tästä
-varteen, vaikka he eivät koskaan tule elämään sellaista aikaa kuin minä
-olen elänyt.
-
-Ja niin nousimme jyrkkää katua Caylusiin, raskaan synkkämielisyyden
-painostaessa mieliämme, ja vielä synkemmällä mielellä ratsastimme
-Susitalon mustain ja raskaitten porttien ohi, jotka nyt olivat suletut
-ja puomitetut, ja synkkäin akkunain alatse, joista Bezers oli
-kiihottanut roistoväkeä hyökkäämään Pavannesin kuririn kimppuun. Me
-olimme lähteneet päivällä ja tulimme yöllä. Vaan me olimme lähteneet
-peläten ja vavisten, ja me palasimme riemuisina ja onnellisina.
-
-Meidän ei tarvinnut soittaa suurta kelloa. Palveliamme Jean huusi:
-"Hei! Portti auki nuorille herroille!" ja huuto oli tuskin ehtinyt
-hänen huuliltaan ennen kuin meidät päästettiin sisään. Ja ennen kuin me
-pääsimme penkereelle, juoksi muuan nainen ohi niiden, jotka olivat
-tulleet katsomaan mitä täällä oli, ohi rouva Clauden, juoksi ohi vanhan
-Gilen, ohi kiiruhtavain palvelijain. Minä näin sorean naisolennon,
-kokonaan valkoisiin puettuna, kiiruhtavan meitä vastaan. Ja kun hän
-tuli minun luokseni, niin minä näin kasvot, jotka olivat vielä
-valkoisemmat kuin hänen pukunsa, kasvot, jotka olivat paljaina silminä
--- silmät, jotka tekivät kysymyksen, jota huulet eivät kyenneet
-lausumaan.
-
-Minä paljastin pääni, tein syvän kumarruksen ja sanoin ainoastaan
-viitaten Louista -- se oli vaikuttavin hetki elämässäni -- "Kas
-tuossa!"
-
-Ja silloin näin auringon nousevan naisen kasvoille.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Vidame de Bezers kuoli niin kuin hän oli elänytkin. Hän oli edelleen
-Cahorsin kuvernöörinä, kun Henrik Suuri hyökkäsi hänen kimppuunsa yöllä
-kesäkuun 17 päivää vasten 1580. Hämmentyneenä ja haavoitettuna
-ensimmäisessä häiriössä, jonka hyökkäys sai aikaan, puolusti hän
-itseään ja virkaansa epätoivon rohkeudella viisi yötä ja yhtä monta
-päivää kadulta kadulle, talolta talolle. Niin kauan kuin hän eli, oli
-Henrikin ja Ranskan kohtalo epävarma. Vaan hän kaatui lopuksi
-pyssynluodin lävistämänä, ja kuoli tuntia ennen auringon nousua kesäkuun
-22 päivänä. Linnaväki antautui heti sen jälkeen.
-
-Marie ja minä olimme läsnä siinä taistelussa, jolloin olimme Navarran
-kuninkaan puolella, ja hänen kehotuksestaan riensimme osottamaan
-vidamen maallisille jäännöksille kunnioitusta, jotka tulivat hänen
-suurelle nimelleen, ja ilmaisi meidän kiitollisuuttamme. Vuotta
-myöhemmin vietiin hänen ruumiinsa Cahorsista ja laskettiin sinne, jossa
-se nyt lepää, omaan luostarikirkkoonsa Bezersissä, patsaan alle,
-joka lyhyesti kertoo hänen myrskyisestä elämästään ja suuresta
-urhoollisuudestaan. Sama se. Hän ei tarvitse muistopatsasta, jonka nimi
-elää hänen maansa historiassa ja jonka hautakirjoitus on piirretty
-ihmisten muistoon.
-
-
-
-
-*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK "SUSI" ***
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the
-United States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for an eBook, except by following
-the terms of the trademark license, including paying royalties for use
-of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
-copies of this eBook, complying with the trademark license is very
-easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
-of derivative works, reports, performances and research. Project
-Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away--you may
-do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected
-by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark
-license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country other than the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you will have to check the laws of the country where
-  you are located before using this eBook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm website
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that:
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of
-the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the Foundation as set
-forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org
-
-Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's business office is located at 809 North 1500 West,
-Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up
-to date contact information can be found at the Foundation's website
-and official page at www.gutenberg.org/contact
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without
-widespread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine-readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our website which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This website includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/old/66879-0.zip b/old/66879-0.zip
deleted file mode 100644
index 387eaf7..0000000
--- a/old/66879-0.zip
+++ /dev/null