diff options
Diffstat (limited to 'old/66879-0.txt')
| -rw-r--r-- | old/66879-0.txt | 6584 |
1 files changed, 0 insertions, 6584 deletions
diff --git a/old/66879-0.txt b/old/66879-0.txt deleted file mode 100644 index bb82cd4..0000000 --- a/old/66879-0.txt +++ /dev/null @@ -1,6584 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook of "Susi", by Stanley J. Weyman - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and -most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms -of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you -will have to check the laws of the country where you are located before -using this eBook. - -Title: "Susi" - Historiallinen romaani Perttuliyön ajalta - -Author: Stanley J. Weyman - -Release Date: December 4, 2021 [eBook #66879] - -Language: Finnish - -Character set encoding: UTF-8 - -Produced by: Tapio Riikonen - -*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK "SUSI" *** - - - - -"SUSI" - -Historiallinen romaani Perttuliyön ajalta - - -Kirj. - -STANLEY J. WEYMAN - - - -Suomentanut - -Teuvo Pakkala - - - - - -Helsingissä, -Suomal. Kirjallis. Seura, -1898. - - - - - - -SISÄLLYS: - - 1. Susi tulee. - 2. Vidamen uhkaus. - 3. Matka Parisiin. - 4. Satimessa. - 5. Pappi ja nainen. - 6. Rouvan säikähdys. - 7. Nuori vaeltava ritari. - 8. Aamurukous Parisissa. - 9. Erasmuksen pää. -10. Hau, Hau Huguenots! -11. Surun yö. -12. Riemuisa aamu. - - - - -ENSIMMÄINEN LUKU. - -Susi tulee. - - -Minulla oli sittemmin niin paljo aihetta muistelemaan sen iltapäivän -tapauksia, että minä vielä nytkin olen kuulevinani Catherinen äänen -kaikuvan korvissani. Minä painan silmäni umpeen ja näen, mitä näin -silloin, monia vuosia sitten -- sinisen kesätaivaan ja linnantornin -harmajan kulman, tornin päällä villavan pilven, joka väikkyi kuin savu. -Enempää en nähnyt, sillä makasin selälläni, kädet pään alla. Molemmat -veljeni, Marie ja Croisette, makasivat samassa asemassa muutamien -sylien päässä minusta penkereellä, ja Catherine istui tuolilla, jonka -Gil oli hänelle tuonut. Silloin oli toinen torstai elokuuta, ja oli -hyvin kuuma. Naakatkin olivat ääneti. Katsellessani miten pilvi oli -muuttunut pitemmäksi ja ohuemmaksi, olin melkein vaipunut -unenhorrokseen, kun Croisette, joka ei välittänyt kuumuudesta enemmän -kuin sisilisko, terävästi kysyi: - -"Neiti, minkä vuoksi niin yhtämittaa katselette Cahorsin tielle?" - -Minä en ollut sitä huomannut. Vaan minä hämmästyin, kun Croisette niin -terävästi kysyi, ja käännyin katsomaan Catherinea. Hän punastui, -silmänsä täyttyivät kyyneleillä, ja hän katsoi meihin niin pyytävästi -Ja me, kolme veljestä, nousimme istumaan käsiemme varaan ja katselimme -häneen kuin kolme koiranpenikkaa. Syntyi pitkä äänettömyys. Sitte hän -meille sanoi aivan suoraan: - -"Pojat, minä aijon mennä naimisiin herra de Pavannesin kanssa." - -Minä keikahdin selälleni maahan ja ojensin käteni. "Oo, neiti!" lausuin -nuhtelevasti. - -"Oo, neiti!" huudahti Marie, keikahti selälleen, ojensi kätensä ja -oihki. Hän oli hyvä ja tottelevainen veli. - -Croisette myöskin huuti: "Oo, neiti!" Vaan hän oli aina hassunkurinen -tavallaan. Hän vaipui selälleen maahan, huiski käsillään ja kiljui kuin -porsas. Vaan hän oli samalla valpas ja neuvokas. Hän ensimmäiseksi -huomasi velvollisuutemme, ja hän astui lakki kädessä Catherinen eteen, -joka istui siinä puoleksi vihoissaan toiseksi hämillään. Ja vähän -punastuen Croisette sanoi: - -"Neiti de Caylus, serkkumme, me toivomme teille iloa ja pitkää ikää; me -olemme kuuliaisia palvelijoitanne ja tahdomme olla herra de Pavannesin -hyviä ystäviä ja auttaa häntä kaikissa vaikeuksissa, niin kuin --" - -Vaan tämä jo oli minusta liikaa. "Ei niin kiirettä, S:t Croix de -Caylus", sanoin minä työntäessäni veljeni syrjään -- hän näet aina -koetti ehättää ennen minua -- ja astuin hänen sijalleen. Sitten tein -niin kauniin kumarruksen kuin suinkin osasin ja aloin: - -"Neiti, me toivotamme teille onnea ja pitkää ikää; me olemme kuuliaisia -palvelijoitanne ja tahdomme olla herra de Pavannesin hyviä ystäviä ja -auttaa häntä kaikissa vaikeuksissa, niin kuin -- niin kuin --" - -"Niin kuin suvun nuorimpain tulee", lisäsi Croisette lempeästi. - -"Niin kuin suvun nuorimpain tulee", toistin minä. Ja sen jälkeen -Catherine nousi seisomaan ja niijasi syvään minulle, ja me veljekset -suutelimme hänen kättään järjestyksen mukaan, ensin minä ja viimeiseksi -Croisette, niin kuin pitikin. Sitten Catherine peitti nenäliinalla -kasvonsa -- hän nimittäin itki -- ja me veljekset istahdimme -turkkilaisten tapaan sille kohtaa kuin seisoimme silloin, ja sanoimme -lauhkealla äänellä: "Oo, Kit!" - -Vaan Croisetella oli heti jotakin lisätä: "Mitäs sanoo susi?" kuiskasi -hän minulle. - -"Niin, tosiaankin!" huudahdin minä suuriäänisesti. Siihen saakka olin -ajatellut ainoastaan itseäni; vaan nyt ajatukseni saivat aivan toisen -suunnan. "Mitäs sanoo siitä vidame, Kit?" [vidame oli ennen aikaan -Ranskan hiippakunnan maallikkopäämies] - -Catherine otti nenäliinan silmiltään ja kävi niin kalpeaksi, että minä -olin hyvin pahoillani, että olinkin ollenkaan siitä huomauttanut -- -puhumattakaan siitä, että Croisette töykkäsi minua. - -"Onko herra de Bezers kotona?" kysyi Catherine. - -"On", vastasi Croisette. "Hän tuli eilen illalla kotia S:t Antoninista, -aivan pieni sotilasseura mukanaan." - -Tämä uutinen näytti hälventävän Catherinen levottomuutta, vaikka minä -olin luullut toisin. Arvelen, että hän olikin levoton enemmän Louis de -Pavannesin kuin itsensä vuoksi. Ja olihan se muuten ihan -luonnollistakin, sillä ei edes "sudella" olisi ollut sydäntä tehdä -pahaa serkullemme. Hänen siro, notkea vartalonsa, kalpea, soikea -muotonsa ja kauniit, ruskeat silmänsä, miellyttävä äänensä ja -hyväsydämmisyytensä käsittivät mielestämme kaiken, mikä oli oikeaa -naisellisuutta. Sitä hetkeä, jolloin emme olisi olleet rakastuneita -häneen ei muistanut yksikään meistä veljeksistä, eipä edes Croisette, -joka oli nuorin -- hän oli seitsemäntoistavuotias ja vuotta nuorempi -kuin Marie ja minä, me nimittäin olimme kaksoiset. - -Vaan antakaahan kun kerron, miten me neljä, joiden yhteenlaskettu ikä -ei ollut seitsemääkymmentä vuotta enempi, oleskelimme ja makailimme -tuolla tavoin penkereellä tänä hiljaisena ja juhlallisena päivänä. Se -oli kesällä 1572. Aivan äskettäin oli tehty suuri rauha katolilaisten -ja hugenottien välillä, jota rauhaa oli muutamien päivien perästä -vietettävä ja, niin kuin useimmat ranskalaiset toivoivat, vahvistettava -Henrik Navarralaisen ja kuninkaan sisaren Marguerite Valoisin -avioliitolla. Vicomte de Caylus [vicomte entiseen aikaan Ranskassa -maakunnan tuomari], Catherinen isä ja meidän holhojamme, oli muuan -niitä läänitysherroja, jotka olivat valitut olemaan läsnä rauhan -teossa, mihin toimeen hän olikin hyvin sovelias, kun kumpikin puolue -piti häntä suuressa arvossa -- hän oli katolilainen, vaan ei -kiihkoilija. Hän oli sen vuoksi kahta viikkoa ennemmin lähtenyt -provinssiinsa Bayonneen. Useimmat naapureistamme Quercyssä olivat niin -ikään poissa kotoaan, lähteneet Parisiin toisen tai toisen puolueen -edustajan kuninkaallisiin häihin. Ja me nuorukaiset, jotka emme -vähimmälläkään tavalla välittäneet Catherinen hyväsydämmisestä, -uneliaasta seuranaisesta rouva Claudesta, käytimme siis parhaalla -tavalla hyväksemme vapauttamme ja vietimme rauhaa omalla tavallamme. - -Me olimme maaseutulaisia. Kukaan meistä ei ollut käynyt Paun -kaupungissa, vielä vähemmän Parisissa. Vicomtella oli nuorison -kasvatuksesta ankarammat mielipiteet kuin siihen aikaan oli tavallista; -ja vaikka me olimme oppineet ratsastamaan ja ampumaan, käyttelemään -miekkaamme ja heittämään haukkamme lentoon sekä kirjoittamaan ja -lukemaan, niin me kuitenkin tunsimme maailmaa yhtä vähän kuin itse -Catherine, yhtä vähän hovielämän huveista ja paheista, vaan emme -kymmenettä osaa siitä mitä hän tiesi käytöstavoista ja hienosta -seurustelusta. Hän oli kuitenkin opettanut meitä tanssimaan ja -kauniisti kumartamaan. Hänen läheisyytensä oli sievistyttävästi -vaikuttanut tapoihimme; ja viime aikoina oli meillä ollut paljo hyötyä -seurustelustamme Louis de Pavannesin kanssa, joka oli hugenotti ja -Moncontourin luona joutunut vicomte de Caylusin vangiksi. Me emme siis -olleet sivistymättömiä maantolloja. - -Vaan me olimme ujoja. Vieraista emme pitäneet ja me pakoilimme niitä. -Ja kun, meidän siinä maatessamme ja pahoillessamme Kitin surullisen -ilmoituksen johdosta, vanha Gil yhtäkkiä ilmestyi ja synkällä äänellään -sanoi: "Herra vidame de Bezers haluaa tulla tervehtimään neitiä", niin -meidät valtasi kauhistus, se minun täytyy tunnustaa. - -Me syöksyimme kiireellä ylös ja mutisimme: "Susi!" - -Tie Caylusiin on kaivettu maahan kohoten portailta penkereelle, jota -pitkin on matala muuri estämässä kulkijoita putoamasta mainitulle -tielle. Gil oli ilmoittanut uutisen ennen kuin vieras oli tullut -näkyviin, niin että meille jäi kuitenkin silmänräpäys aikaa. Croisette -syöksyi linnanportille aikoen linnaan, vaan hän ei päässyt ajoissa -perille, ja kyyristyi muutaman patsaan taakse. Siellä hän sitten seisoi -sormi suussa. Minä joskus olen hyvin hidas liikkeissäni, ja Marie -odotti minua, niin että me tuskin olimme päässeet jaloillemme, arkoina -ja neuvottomina, kun vidamen musta varjo jo ylti Catherinen jalkoihin. - -"Neiti!" sanoi hän astuessaan Catherinen eteen ja kumartuessaan -suutelemaan hänen kapeaa hienohipeäistä kättään, arvokkaasti, mikä oli -hänelle omituista. "Minä tulin viime yönnä Toulousesta ja lähden -aamulla Parisiin. Minä olen täällä vain levännyt ja puhdistellut -matkatomun, tullakseni -- ahaa!" - -Hän näytti nyt vasta huomaavan meidät, keskeytti huolimattomasti -alotetun kohteliaisuuslauseensa, ojentausi suoraksi ja tervehti meitä. -"Kas vain", jatkoi hän ääneen, "kaksi Caylustyttöä, ja molemmat ihan -käsityöttä, jos en erehdy. Minkä vuoksi, neiti, ette pane heitä -kehräämään?" ja hän katseli meitä, huulillaan tuo hymy, josta hän -muiden ominaisuuksiensa ohessa oli niin kuuluisa. - -Croisette vääristeli kauheasti hänen selkänsä takana. Me katsoimme -häneen vihasesti, vaan emme tavanneet mitään sopivaa vastausta. - -"Minusta näyttää, että punastuitte!" jatkoi hän leikillisesti -- se -mokompi leikitteli meidän kanssamme kuin kissa hiiren kanssa! -- -"Teillä ehkä käy arvollenne, kun minä käskin neidin panna teidät -kehräämään? Minä puolestani mielellänikin istuisin rukin ääreen, jos -vain neiti käskisi minua, ja olisin ylen onnellinen." - -"Me emme ole mitään tyttöjä!" pääsi minulta suusta, ja minä sanoin sen -vapisevalla äänellä ja posket kuumina. "Ette kai olisi, herra vidame, -sanonut risti-isäämme, Anne de Montmorencya tytöksi?" Me kyllä -keskenämme laskimme pilaa siitä, että meillä kaikilla oli tytönnimi, -vaan olimme kuitenkin siksi nuoria vielä, että olimme hyvin -arkatuntoisia tässä suhteessa. - -Vidame kohautti olkapäitään. Ja miten pieniltä tunnuimme, kun hän siinä -seisoi penkereellämme! "Herra de Montmorency oli mies", sanoi hän -halveksivasti. "Herra Anne de Caylus on --" - -Ja tuo paholainen käänsi aivan tyynesti meille selkänsä ja istahti -muurille, lähelle Catherinen tuolia. Me huomasimme selvään, että hän ei -pitänyt meitä saman arvoisina -- että me olimme joutuneet kokonaan -hänen huomiostaan. Samassa rouva Claude tulla vyöryskeli pengertä, ja -hänen jälessään Gil kantaen tuolia. Ja me -- niin me hiivimme pois -toiseen päähän pengertä, jonne istuimme ja vihoissamme mulkoilimme -rauhan häiritsijää. - -Vaan miten uskalsimme mulkoilla? Vielä tänäänkin vapisen ajatellessani -sitä, Vidame oli kookas ja uljaannäköinen, niin suuri, että -suippopartansa -- joka oli siihen aikaan muotina hovissa -- antoi -hänelle jonkunmoisen miehuuttomuuden ilmeen: harmaissa silmissään oli -onnettomuutta uhkaava välke, käytöksensä ylpeä, äänensä käskevä, joka -ei suvainnut mitään vastaväitöksiä -- kaikki tämä yhteensä oli niin -vaikuttavaa, että se sai ylhäiset horjumaan ja vähäpätöiset ryömimään. -Ja sitten hänen maineensa! Vaikka me tunsimme varsin vähän maailman -pahuutta, niin kaiken sen yhteydessä, jota olimme kuulleet, oli hänen -nimensä. Me olimme kuulleet hänestä puhuttavan kaksintaistelijana, -riitapukarina, miehenä, joka ei häikäillyt käyttää palkatuita -salamurhaajia. Jarnacissa hän oli viimeisenä lähtenyt -teurastushuoneesta. Kansa sanoi häntä julmaksi ja kostonhimoiseksi -näihinkin aikoihin -- jotka Jumalan kiitos ovat menneitä -- ja hänen -nimeään kuiskailtiin, kun oli puhetta murhista ja ryöväyksistä. -Tavallisesti hänestä sanottiin, että hän ei pelännyt Guiseä eikä -punastunut pyhän neitsyeen edessä. - -Sellainen oli vieraamme ja naapurimme, Raoul de Mar, vidame de Bezers. -Kun hän istui siinä penkereen muurilla ja vuoroin katsoi syrjäsilmällä -meitä, vuoroon lausui jonkun kohteliaisuuden Catherinelle, niin minä -vertasin häntä suureen kissaan, jolle perhonen tietämättään näyttelee -kauneuttaan. Catherine raukka! Epäilemättä hänellä oli syytä -levottomuuteensa, ja enemmän kuin silloin voin aavistaakaan. Sillä hän -näytti aivan kuin menettäneen puhekykynsä. Hän sammalsi ja vastaili -hyvin hajanaisesti, ja kun rouva Claude oli kuuro ja tylsä, ja me pojat -hyvin arkautuneet nolauksesta, jonka olimme saaneet, niin puhelu kävi -hyvin kankeasti. Vidame ei myöskään näin kuumana päivänä näyttänyt -tahtovan vaivautua. - -Oli muuan tällainen äänettömyyden hetkiä ja kaikkein pisimpiä, kun -huomasin hänen katsovan minua, ja minä vavahdin, Minä kerrassaan -vapisin. Vidamen silmissä oli ilme, jota en koskaan ennen ollut nähnyt. -Se oli jotakin melkein kuin tuskaa. Hänen katseensa kulkeutui sitten -hitaasti Marieen ja näytti hiljaisuudessa tekevän hänelle kysymyksen. -Sitten se taas siirtyi Catherineen ja pysähtyi häneen. - -Vaan nyt joku seikka, joko sitten onnettomasta sattumuksesta tai -sallimuksen ohjauksesta, oli vetänyt Catherinen huomion kokonaan -toisaalle. Hän ei tiennyt mitään vidamen katseesta, joka oli -kiinnitetty häneen. Hän tuijotti vain yhtämittaa eteensä kauas -pohjoiseen päin. Hänen poskilleen oli noussut puna, huulensa olivat -auvenneet ja rintansa kohoili kiivaasti. - -Vidamen kasvot synkistyivät vielä enemmän. Hitaasti hän käänsi silmänsä -Catherinesta ja katseli sitten pohjoiseen hänkin. - -Cayluslinna on vuorella keskellä kapeaa laaksoa, jolla on sama nimi. -Kaupunki on niin kiinni vuoren penkereissä, että minä poikasena jaksoin -heittää kiven yli kaikkien talojen. Penkereeltä näkee koko laakson sekä -sen poikki kulkevan maantien. Catherinen katse oli kiinnitettynä -näköpiirin pohjoisimpaan reunaan, jossa Cahorsin tie lähtee -laskeutumaan ylämaasta. Koko jälkeenpuolenpäivää hän oli istunut -sinnepäin katselemassa. - -Minäkin silmäsin sinne. Yksinäinen ratsastaja näkyi laskeutuvan jyrkkää -polkua, joka laskeusi vuorilta. - -"Neiti!" huudahti vidame äkkiä. Me kaikki katsahdimme häneen. Hänen -äänensä karkotti kaikki veret Kitin poskilta. Siinä oli jotakin -sellaista, jota Kit ei eläissään ollut kuullut ihmisäänessä -- jotakin, -joka oli kuin isku vasten kasvoja. "Te neiti odotatte uutisia -Cahorsista, rakastetultanne", sanoi hän ivallisesti. "Minulla on kunnia -onnitella herra de Pavannesia tekemänsä valloituksen johdosta." - -Vidame oli arvannut! Kun hänen sanansa, jotka minua korvissani soivat -soimaukselta, olivat keskeyttäneet unteloisen äänettömyyden, syöksyin -minä ylös säikähtyneenä ja katkeroittuneena, vaan samalla hämmästyneenä -hänen tarkkanäköisyydestään ja terävästä käsityksestään. Hän varmaan -oli tuon pitkän matkan päästä erottanut Pavannesin vaakunan. "Herra -Vidame", sanoin minä suutuksissani -- Catherine oli kalpea ja äänetön --- "herra vidame --", vaan siinä minä aloin sammaltaa ja kävin lopulta -aivan äänettömäksi. Sillä hänen takanaan minä näin Croisetten, eikä -tämä antanut minulle minkäänlaista kehoittavaa tai apua lupaavaa -merkkiä. - -Niin seisoimme hetken aikaa vastatusten, toisena kokematon poika, -toisena maailman mies, vastatusten nuorukainen ja julmuri. Vidame -kumarsi sitten minulle aivan oudolla tavalla. "Herra Anne de Caylus -haluaa esiintyä herra de Pavannesin puolesta, niinkö?" kysyi hän -mielistelevästi, niin ivallisen mielistelevästi. - -Minä ymmärsin mitä hän tarkoitti. Vaan minä tunsin, että minun pitää -vastata. "En herra de Pavannesin, vaan serkkuni puolesta." -Ja minä kumarsin. "Minulla on kunnia hänen puolestaan kiittää -onnentoivotuksestanne, herra vidame. Catherinea ilahduttaa, että lähin -naapurimme on vieraista ensimmäinen, joka saa toivottaa onnea hänelle. -Te olette oikein arvannut otaksuessanne, että Catherine pian antaa -kätensä herra de Pavannesille." - -Minä otaksuin -- sillä näin jättiläisen kasvoilla värin muuttuvan ja -huulten tärisevän, kun minä puhuin -- että hän oli vain arvaillut. -Jonkun sekunnin aikaa paholainen näytti tuijottavan hänen silmistään, -ja hän katseli minua ja Marieta samalla tavalla kuin peto katselee -vartijaansa. Vaan kuitenkin hän säilytti kohteliaan tapansa. "Neiti -tahtoo, että minä onnittelisin?" sanoi hän verkalleen ja näytti kuin -hän vaivoin olisi saanut sanat suustansa. "No niin, minä kyllä -onnittelen sitte tuona suurena päivänä. Minä totisesti en sitä -laiminlyö. Vaan tätä nykyä ovat ajat huolestuttavia. Ja neidin sulhanen -on luullakseni hugenotti ja on mennyt Parisiin. Parisi -- niin, Parisin -ilma ei liene terveellinen hugenoteille, niin olen kuullut sanottavan." - -Minä näin Catherinen vapisevan, ja hän oli pyörtyä. Vihani voitti -pelkoni, ja mieleni kuohahti. "Herra de Pavannes kyllä voi aina -suoriutua, olkaa huoleti siitä", sanoin ylpeästi. - -"Ehkä", vastasi Bezers äänellä, joka oli kuin kahta terästä olisi -hangattu vastakkain. "Vaan kaikissa tapauksissa se päivä on oleva -muistorikas päivä neidille. Sitä päivää, jolloin hän ottaa vastaan -ensimmäisiä onnentoivotuksia, muistaa hän niin kauan kuin elää! Sen -minä takaan, herra Anne", sanoi hän ja katseli naurusuin meitä vuoroon -kutakin, jolloin silmänsä näyttivät entistään vainuavammilta. "Neiti -muistaa sen päivän, siitä saatte olla varmat!" - -Sekös oli pirullinen katse, jonka hän lähtiessään kiinnitti tyttö -raukkaan, ja kauhistuttava; äänenpaino, jolla hän lausui viimeiset -sanansa. Tylsinkin korva olisi huomannut niissä salaperäisen, kauhean -uhkauksen. Varsin pieni armon osoitus, että hän nyt lähti luotamme! Hän -oli jo tehnyt niin paljo pahaa kuin hän tällä kertaa voikin. Jos -tarkoituksensa oli ollut synnyttää meissä pelkoa, niin siinä hän oli -onnistunut täydellisesti. - -Itkien Kit lähti linnaan, enemmän kuin tarpeeksi rangaistuna -viattomasta mielistelystään. Ja me veljekset katselimme toisiamme, -kauhusta kalpeina. Me olimme hankkineet itsellemme vihollisen ja päälle -päätteeksi oman porttimme ääreen. Niin kuin vidame oli sanonutkin, -elimme huolestuttavissa oloissa, jolloin miehiä, naisia ja lapsia -vastaan harjoitettiin sellaisia julmuuksia, että niistä nyt tuskin -hirveää mainitakaan. "Minä toivoisin, että vicomte olisi nyt täällä", -sanoi Croisette levottomana, puheltuamme kaikellaisista ikävistä -mahdollisuuksista. - -"Tai edes Malines, hovimestari", sanoin minä. - -"Hänestä meille ei olisi paljo apua", vastasi Croisette. "Ja hän on S:t -Antoninissa eikä tule kotia tällä viikolla. Ja isä Pietarikin on -Albissa." - -"Luuletko, että vidame aikoo hyökätä linnaamme?" kysyi Marie. - -"En sitä pelkää!" vastasi Croisette halveksivasti. "Ei toki hänkään -uskaltaisi sellaista tehdä rauhan aikana. Sitä paitse hänellä ei ole -täällä kuin kymmenkunta miestä", jatkoi poika urhokkaasti, "ja kun me -otamme lukuun vanhan Gilenkin ja itsemme, niin on meitä yhtä monta. Ja -Pavannes sanoi aina, että kolme miestä kahtakymmentä vastaan voisi -puolustaa tuota porttia tänne johtavalla tiellä. Ei, ei hän uskalla -hyökätä!" - -"No ei!", vakuutin minäkin. Ja sillä olimme nolanneet Marien. "Vaan -mitä tulee Louis de Pavannesiin --" - -Catherine keskeytti minut. Hän oli yhtäkkiä taas tullut penkereelle ja -oli nyt kokonaan muuttunut. Hänen poskillaan oli vihan punat ja -silmistään olivat kyyneleet poistuneet. - -"Anne!" huudahti hän käskevästi. "Katsokaa mikä elämä siellä alhaalla -on!" - -Kaikki melu kaupungista kuului aina penkereellemme. Vetelehtiessämme -penkereellä kuulimme kaupanteon hälinän kaupungin torilta, koirain -haukunnan, riidat ja torat, kirkonkellojen huminan, vartiain huudot, -kaikki. Eikä tarvinnut kuin mennä muurille, niin näki kaikki, mitä -siellä alhaalla tapahtui. Vaan tämän iltapäivää kaupungissa oli ollut -enimmäkseen hyvin hiljaista. Ja jos me emme olisi olleet niin -kiintyneitä omiin asioihimme, niin olisimme ennemminkin kuulleet elämän -melun ja vallitsevan hiljaisuuden aikana huomanneet sen heti alusta -alkaen. Nyt se oli jo ehtinyt kasvaa suureksi pauhinaksi. Ja kuta -lähemmäksi muuria tulimme, sitä äänekkäämmäksi se kävi. - -Meille sopi näkymään osa vidamen talosta -- se näkyi muutaman kadun -mutkasta. Se oli synkän näköinen nelikulmainen talo, jonka hän oli -saanut periä äidiltään. Hänen oma linnansa Cháteau de Bezers oli -kaukana Franche Comtéssa, vaan viime aikoina hän oli mieluimmin -oleskellut vaatimattomassa talossaan Caylusissa -- Catherine voisi -parhaiten sanoa syyn siihen. Se oli ainoa talo kaupungissa, joka ei -ollut meidän. Se oli tunnettu nimellä "susitalo", ja oli ruma -kivirakennus, joka ympäröi muuatta linnapihaa. Akkunain ympärillä oli -rivissään kiveen hakatuita sudenpäitä, jotka kita auki, niin että -suuret raateluhampaat näkyivät, irvistelivät vastapäätä olevalle kirkon -portille. - -Melu sai katseemme kääntymään sille suunnalle, ja siellä näimme -Bezersin olevan nojallaan avonaisessa akkunassa ja hymyillen katselevan -kadulle. Hänen ilonsa aiheena -- sen pian huomasimme -- oli muuan -ratsumies, joka kaikellaisissa vastuksissa ratsasti katua pitkin. Hän -pidätti hevostaan -- joka ei ollut helppo tehtävä jyrkällä, likaisella -kivikadulla -- puolustautuakseen pariakymmentä renttua vastaan, jotka -huutaen ja kiljuen seurasivat häntä kintereillä ja syytivät kiviä ja -lokaa hänen päällensä. Mies oli paljastanut miekkansa, ja hän kiroili -ja karjui ja joukko jälessään huusi; "Vive la messe!" [Eläköön messu! -Katolilaisten tunnuslauseita.] Me näimme kiven sattuvan hänen -kasvoihinsa, joihin tuli verihaava, ja kuulimme hänen kiroavan entistä -rajummin. - -"Hyvä Jumala!" huudahti Catherine puristaen kätensä ristiin tuskallisen -näköisenä. "He tahtovat ryöstää minun kirjeeni." - -"Kuolema ja kadotus!" huudahti Croisette. "Ratsumies on herra de -Pavannesin kuriri! Anne, me emme saa antaa heidän ryöstää kirjettä!" - -"Sen he saavat kalliisti maksaa!" huusin minä ja kirosin. "Rauhan -aikana nuo sen roistot harjoittavat tuollaista! Gil! Francis!" karjuin -minä. "Missä te kuhnustelette?" - -Ja minä hain lintupyssyäni, ja Croisette nousi muurille, pani kämmenet -torvelle ja huusi voimainsa takaa: "Heretkää siellä! Hän tuo kirjeen -vicomtelta!" - -Vaan se keino ei vetänyt, enkä minä löytänyt pyssyäni. Hetken aikaa -olimme aivan neuvottomia, ja siihen kun minä kävin sisältä pyssyn oli -ratsastaja, jälessään kirkuva roistoväki, kääntynyt muutaman kulmauksen -taakse kadoten näkyvistämme. - -Toisesta mutkasta tiesin heidän ilmestyvän aivan porttimme eteen, ja me -juoksimme vastaan. Minä pysähdyin kuitenkin hetkiseksi aikaa -käskeäkseni Gilen kutsua palvelijat, ja sillä aikaa Croisette oli -ehtinyt kapealle kadulle. Kun minä ehätin hänen jälkeensä, niin olin -vähällä joutua ratsumiehen hevosen jalkoihin. Minä kiireesti vetäysin -syrjään ja annoin ratsastajan kulkea ohitseni -- hänen kasvonsa olivat -yltäpäätä verissä ja loassa, ja hevosensa oli säikähdyksestä ihan -hurjana, niin että sitä ratsastaja töin tuskin jaksoi hillitä. Kun minä -sitten kiiruhdin kadulle, niin näin Croisetten -- tuon reippaan pojan --- tarttuneen lähintä roistoa kauluksesta ja mukiloi häntä parhaillaan -voimiensa mukaan miekanlappealla, jolloin toiset veikarit seisoivat -takempana, häpeissään, vaan samalla uhkaavina ja silmistä viha -säihkyen. - -"Kuolema hugenoteille!" huusi muuan heistä, kun minä tulin näkyviin. -Huutaja näytti olevan uskalijain kaikista. - -"Roistot kuolkoot!" vastasin minä ja katselin tuimasti inhottavaa -joukkoa. "Onko tarkoituksenne rikkoa kuninkaan rauha, mokomat kurjat? -Menkää kotia kataliin hökkeleihinne!" - -Siinä kun sain sen sanotuksi näin konnan, jota Croisette oli -kurittanut, vetävän tikarinsa, Minä huusin varoitukseksi veljelleni, -vaan varoitus tuli myöhään. Säilä välähti, vaan Jumalan kiitos se -sattui ainoastaan pojan vyönsolkeen ja livisti siitä syrjään tekemättä -mitään vahinkoa. Minä näin aseen taas välähtävän ilmassa -- näin miehen -julman katseen. Vaan tällä kertaa olin askelta lähempänä, ja ennen kuin -hän ehti iskeä, syöstin miekkani konnan ruumiiseen. Hän kaatui maahan -kuin halko ja veti mukanaan Croisetten, josta hän piteli jäykistyvillä -kourillaan. - -En ollut ennen koskaan tappanut ihmistä, en edes nähnyt ihmisen -kuolevan, ja jos olisin ollut yhdessä kohdin ja ajatellut tekoani, niin -varmaankin olisin epätoivossani joutunut sairaaksi. Vaan nyt ei ollut -aikaa ajattelemaan eikä sairastamaan. Roistojoukko oli ihan äärellämme, -koko rivi punoittavia, uhkaavia naamoja. Ensi silmäyksellä näin, että -mies oli kuollut, ja minä asetin jalkani hänen niskalleen. "Koirat! -Pedot!" karjuin minä, vaan en enää niin kovalla äänellä, sillä vaikka -olinkin raivoissani, niin koetin kuitenkin hillitä itseäni. "Menkää -luoliinne! Miten uskallattekaan kohottaa kätenne Caylusia vastaan? -Menkää -- muuten teitä tusinakunta riippuu hirressä, kun vicomte -palajaa kotia!" - -Minä mahdoin näyttää pelottavalta -- minä tiedän, että minä en ollut -peloissani, vaan tunsin vain omituista intoa -- sillä he heti -peräytyivät. Nopeasti vaikka vastenmielisesti joukko hajautui, Bezersin -puoluelaiset, joihin kuollutkin oli kuulunut, poistuivat viimeisinä. -Siinä kun seisoin katselemassa heidän jälkeensä, katu tuli -yhtäkkiä tyhjäksi; viimeiset olivat kadonneet talojen taakse. Kun -käännyin katsomaan taakseni, niin tapasi Gilen ja puolikymmentä -palvelijoistamme seisomassa kalpeina ja vavisten. Croisette tarttui -käteeni ja nyyhki. "Oo, hyvä Jumala", huudahti Gil vapisevalla äänellä. -Vaan minä sysäsin toisen syrjään ja toiselle rypistin otsaani. - -"Viekää joutuin pois tuo ruumis!" sanoin ja kosketin sitä jalallani. -"Ripustakaa se puuhun. Ja sulkekaa sitten portit! Pitäkää huoli siitä -että kaikki tulee huolellisesti tehdyksi, elkääkä tuhlatko aikaa!" - - - - -TOINEN LUKU. - -Vidamen uhkaus. - - -Croisettella oli tapana kertoa juttu, jonka yksityisseikkoja minä en -muista muuta kuin ilkeänä unena. Hän väitti, että minä sinä yönä lähdin -sängystäni -- kun minä olin vanhin, niin minulla oli kesäisin oma -vuoteeni, jota vastoin Croisette ja Marie nukkuivat toisessa vuoteessa -samassa huoneessa -- ja menin hänen luoksensa herättäen hänet, ja että -minä nyyhkien ja vavisten tartuin hänen käsivarteensa ja aivan kuin -ankaran kauhun valtaamana rukoilin häntä, että hän ei päästäisi minua -menemään. Ja että minä tällä tavoin nukuin hänen vieressään aamun -koittoon saakka. Vaan niin kuin sanottu, minä en kaikesta tästä muista -sen enempää kuin että sinä yönä näin ilkeätä unta ja että herätessäni -olin hänen ja Marien luona, jonka vuoksi en voi sanoa, miten asia -oikeastaan oli. - -Vaan jos minulla oli jotakin tunnetta siitä, niin se ei missään -tapauksessa kestänyt kauan. Päinvastoin minä -- mitäpä sitä kieltäisin --- olin hyvin mielissäni siitä arvosta, johon äkkiä olin kohonnut Gilen -ja muiden palvelijain silmissä. Mitä Catherine ajatteli asiasta, en -tiedä. Hän oli saanut kirjeensä ja oli nähtävästi siitä tyydytetty. Me -emme nähneet häntä vilahdukseltakaan. Rouva Claudella oli puuhaa -keittäessään lääkkeitä ja hoidellessaan sanansaattajan haavaa. Ja -minusta oli ihan luonnollista, että minun oli otettava ylin johto -linnassa. - -Siitä ei ollut epäilemistäkään -- ei ainakaan meidän mielestämme -- -ettei hyökkäys kuririn kimppuun olisi tapahtunut vidamen yllytyksestä. -Se vain oli ihme, ettei vidame muitta mutkitta katkaissut häneltä -kaulaa ja ryöstänyt kirjettä. Vaan kun minä nyt ajattelen asiaa, niin -tuntuu minusta, että näinä aikoina -- kun uskonnollinen sota herätti -pahimmat intohimomme -- aikaisetkin miehet julmuuteensa liittivät -jonkun määrän lapsellisuutta. Vihollisen tappamisessa ei ollut -kylläksi. Ihmisiä huvitti tehdä hänen päästään astinlaudan -- minä en -puhu vertauksilla -- ja viskata hänen sydämmensä koirille. Ja -epäilemättä oli hyvin sopinut vidamen julmaan leikillisyyteen -se, että Pavannesin ensimmäisen rakkaudenkirjeen tuoja ilmestyi -hallitsijattarensa eteen verisenä ja lokaisena ja että roskaväki omien -porttiemme ympärillä otti osaa häväistykseen. - -Selvää oli, että Bezersin raivo ei suinkaan laantunut siitä, kun asiat -näin päättyivät ja muuan hänen miehensä oli saanut sellaisen -rangaistuksen. Me sen vuoksi tarkastimme lukot ja salvat ja akkunat, -vaikka linna onkin valloittamaton, se kun on kalliolla, jonka sileät -seinät ovat ainakin kaksikymmentä jalkaa korkeat joka puolelta. Tosin -vihollinen, niin kuin Pavannes oli näyttänyt meille, olisi helposti -voinut räjähdyttää ruutilla, vaan me sulimme ristikon, joka sulki -penkereelle johtavan tien. Kun tämä oli tehty, niin me tunsimme -olevamme turvassa, sillä jos vihollisen onnistuikin murtautua sisään, -niin hän olisi loukussa -- jyrkällä kapealla kaivostiellä, jossa hän -olisi tulen alaisena edestä ja sivuilta. Meillä oli kaksi tykkiä, jotka -vicomte oli hankkinut parikymmentä vuotta sitten, siihen aikaan kuin -S:t Quentinin tappelu oli. Toisen näistä asetimme tien ylipäähän, -toisen penkereelle, jossa me, muuttamalla sitä pari askelta, olisimme -saaneet sen suunnatuksi suoraan vidamen taloa kohden, joka siis oli -meidän vallassamme. - -Me emme todella odottaneet mitään hyökkäystä. Vaan me emme tienneet, -mitä oli odotettavana. Meillä ei ollut kymmentä palvelijaa -käytettävänämme, sillä vicomte oli ottanut parikymmentä parasta -lakeijaa ja sotamiestä mukaansa Bayonneen. Ja me tunsimme ankaraa -vastuunalaisuutta. Suurin toivomme oli, että vidame heti lähtee -Parisiin ja jättää toistaiseksi kostonsa. Sen vuoksi kerta toisensa -perästä loimme hartaan silmäyksen susitaloon, toivossa näkevämme -jotakin merkkiä hänen matkalle lähdöstään. - -Tietysti oli kuin isku rintaan, ja kaikki toiveeni kerralla -luhistuivat, kun Gil huolestuneena astui minun luo penkereelle ja -ilmoitti, että herra vidame odotti portilla ja pyysi saada tavata -neitiä. - -"Tietysti ei tule kysymykseenkään, että hän saisi tavata neitiä", -lisäsi vanhus repiessään hämmästyneenä tukkaansa. - -"Ei tietystikään. Minua hän saa tavata", vastasin minä ylpeästi. "Gil, -jättäkää Francis ja joku toinen lisäksi portille. Marie, pysy lähellä. -Croisette tulee minun mukanani." - -Kun kaikki ohjeet oli täytetty -- johon tuskin kului minuuttia -- menin -vidamea vastaan tien yläpäähän. "Neiti de Caylus", sanoin minä ja -kumarsin, "ei voi oikein hyvin, vidame." - -"Hän ei tahdo tavata minua?" kysyi hän ja katseli minua silmillä, jotka -eivät olleet ystävälliset. - -"Kun hän ei voi hyvin, niin täytyy hänen kieltäytyä tästä ilosta", -vastasin minä suurilla ponnistuksilla. Hän todella oli ihmeellinen -mies, sillä nähdessäni hänet haihtui kolme neljättäosaa rohkeudestani -ja koko itseluottamukseni. - -"Hän ei tahdo tavata minua. No hyvä", vastasi hän, ja nämät -yksinkertaiset sanat kuulustivat kuolemantuomiolta. "Herra Anne, -minulla on teiltä vähän vaadittavaa. Minkä hyvityksen aiotte antaa -minulle siitä, että olette tappanut minun palvelijani? Se oli kelpo, -siivo miesraukka, jolta te eilen ryöstitte hengen sen vuoksi, että -hänen intonsa oikean uskon puolesta vei hänet hiukan liian pitkälle." - -"Minä otin häneltä hengen sen vuoksi, että hän vicomten portilla veti -tikarinsa surmatakseen herra S:t Croix de Caylusin", vastasin minä -tiukalla äänellä. Minä tietysti olin ajatellut hänen tekevän tämän -kysymyksen ja sen vuoksi valmistanut, mitä minun piti siihen vastata. -"Teidän, herra de Bezers, pitäisi tietää", jatkoin minä, "että vicomten -tuomiovalta ulottuu kaikkiin niihin, jotka asuvat laakson piirissä." - -"Vaan ei minun alamaisiini", vastasi hän tyynesti. - -"Aivan oikein, niin kauan kuin ne ovat teidän piirissänne", sanoin -minä. "Vaan kun rangaistus oli ylimalkainen eikä mies saanut aikaa -ripin tekoon, niin minä suostun -- --" - -"Mihin sitten?" - -"Antamaan isä Pietarin lukea kymmenen messua hänen sielunsa -pelastukseksi." - -Minä hämmästyin sitä tapaa, jolla vidame otti vastaan tämän minun -tarjoukseni. Hän purskahti suureen nauruun. "Hyvä ystävä", huusi hän -ilkkuvasti, "te todella olette aika veitikka. Messuja? Mieshän oli -protestantti!" - -Ja tätä minä hämmästyin enemmän kuin mitään muuta, enemmän kuin -selittää voin. Sillä tämä näytti osoittavan, että tuo mies, joka tuossa -nauroi jumalatonta naurua, ei ollut muiden ihmisten kaltainen. Hän ei -koonnut eikä valinnut palvelijoitaan heidän uskontonsa vuoksi. Hän oli -varma, että hänen käskystä hugenotti tappaisi toverinsa, että -katolilainen huutaisi "Eläköön Coligny!" Minä seisoin siinä niin -hämilläni, että en saanut sanaa vastaukseksi, mutta Croisette sitten -yhtäkkiä sanoi terävästi: - -"No miten hän sitte oli niin innokas oikean uskon puolesta?" - -"Oikea usko", sanoi vidame, "on minun palvelijoilleni minun uskoni." -Sitten hänelle näytti juolahtavan yhtäkkiä mieleen. "Ja vielä lisäksi", -jatkoi hän verkalleen, "se on oikea ja totinen usko kaikille, sen -tuhannet oppivat huomaamaan ennen kuin maailma on kymmentä päivää -vanhempi. Muistakaa minun sanoneeni, pojat! Ja kuulkaa nyi", jatkoi hän -tavallisella äänellään. "Minä aina olen valmis auttamaan naapuria. Ja -se on itsestään selvää, että minulla ei ole vähintäkään ajatusta -saattaa teille, herra Anne, mitään ikävyyttä tuon rentun vuoksi. Vaan -väkeni odottaa, että hänen kuolemansa jollakin tavoin tulee kostetuksi. -Jättäkää minulle tuo kirottu konna, joka oli syynä kaikkeen tähän -rettelöön, niin että saan hänet vetää puuhun, ja sitten ollaan kuitit." - -"Se on mahdotonta", vastasin minä kylmästi. Minun ei tarvinnut kysyä -ketä hän tarkoitti. Favannesin sanansaattaja jättää hänelle! - -Ei milloinkaan! Kiellostani välittämättä hän katsoi minua hymyillen, -joka minussa herätti raukeaa suuttumusta. "Älkää luottako liiaksi -yhteen iskuun", sanoi hän ja pudisti päätään. "Minä teidän ijällänne -olin suorittanut ainakin tusinan verran kaksintaisteluita. Muuten minä -ymmärrän, että te kiellätte antamasta minulle korvausta?" - -"Niin, sillä tavalla kuin te vaaditte", vastasin minä. "Vaan -- --" - -"Oh!" huudahti hän rypistäen otsaansa. "Ensin asiat ja sitten huvitus! -Bezers kyllä ymmärtää hankkia korvausta omalla tavallaan, sen minä -teille vakuutan. Ja aikoinaan. Vaikka minä en silloin käänny sellaisten -keltanokkain puoleen kuin te olette. Vaan mikä teillä tuossa on?" Ja -hän potkasi tykkiä, jonka hän nähtävästi nyt vasta huomasi. "Ahaa, minä -ymmärrän", jatkoi hän ja katsoi meihin terävästi. "Te odotitte -hyökkäystä! Vaan tuolla edempänähän teillä on rikkapaikka, -kaksikymmentä jalkaa vanhan Fretisin makasinin katolta. Ja se on auki, -siitä olen varma. Luuletteko, että minä olisin tullut tätä tietä niin -kauan kuin Caylusissa olisi ollut yhdetkään tikapuut? Pidättekö sutta -lampaana?" - -Ja hän pyörähti kantapäillään ja lähti astumaan tietään, mielissään ja -ylpeänä voitostaan. Sillä voitto se oli. Me tunsimme itsemme hyvin -nolatuiksi ja meitä hävetti katsoa toisiamme silmiin. Tietysti -rikkapaikka oli auki. Me muistimme nyt, että niin oli asia, ja hänen -tietonsa asiasta ja meidän mielettömyytemme kovasti koski meihin, niin -että minä pahoin rikoin kohteliaisuuden vaatimuksia, en saattanut häntä -portille niin kuin minun olisi pitänyt tehdä. Me sittemmin saimme siitä -tarpeeksi rangaistusta. - -"Hän on itse piru!" huudahdin ja puin nurkkia susitalolle päin, -kulkiessani edestakaisin penkereellä. "Minä vihaan häntä nyt enemmän -kuin koskaan ennen." - -"Niin minäkin!" sanoi Croisette lauhkeasti. "Vaan se merkitsee enemmän, -että hän vihaa meitä. Kaikissa tapauksissa on meidän sulettava -rikkapaikka." - -"Odotahan vähän!" sanoin, kun poika, lausuttuaan vielä joukon -valituksia naapuristamme, oli lähdössä toimittamaan asiansa. "Mikä -elämä on tuolla alhaalla?" - -"Totisesti, hän aikoo lähteä, ja jättää meidät rauhaan!" sanoi -Croisette innokkaasti. - -Alhaalta kuului kovaa hevosten kavioiden kopsetta kadun kivitystä -vasten. Puolikymmentä ratsumiestä lähti liikkeelle Susitalosta, ja -heidän kannustensa kilinä ja iloinen äänensä sorina kuului raikkaassa -aamuilmassa meille saakka. Bezersin kamaripalvelija, jonka tunsimme -näöltään, oli viimeisenä. Hänellä oli kaksi satulapussia edessään, ja -ne nähdessämme meiltä pääsi ilon huuto. "Hän lähtee matkoihinsa", -sanoin minä, ja minä en tahtonut uskoa silmiäni. "Hän siis kuitenkin -lähtee!" - -"Odotahan!" sanoi Croisette. - -Vaan minä olin oikeassa. Meidän ei tarvinnut kauan odottaa. -Seuraavassa silmänräpäyksessä tuli hän itsekin näkyviin, ratsastaen -raudanharmajalla hevosella, ja me erotimme, että hänellä oli -pistolihuotra satulassa. Hänen hovimestarinsa juoksi hänen sivullaan, -kuunnellen hänen viimeisiä käskyjään, arvelin. Muuan rampa, jonka melu -oli pelottanut tavallisesta olinpaikastaan, kirkon portista, kurotti -kättään saadakseen almun. Vidame sivuuttaessaan sivalsi ruoskalla -rampaa kasvoille ja kirosi ääneen. - -"Piru hänet vieköön!" sanoi Croisette vihastuneena. Vaan minä en -sanonut mitään, sillä minä muistin, että rampa oli muuan Catherinen -erityisiä suosikeita. Minä sen sijaan muistelin, mitä tapahtui joku -aika sitten, kun vicomte oli kotona ja me eräänä päivänä olimme olleet -suurella metsästyksellä. Bezers ja Catherine olivat yhdessä -ratsastaneet katua ja kun Catherine silloin antoi vaivaselle rahan, -niin Bezers oli viskannut hänelle koko jahtisaaliinsa. Ja minun mieleni -masentui. - -Vaan kuitenkin ainoastaan silmänräpäykseksi. Vidame oli lähtenyt -matkalle tai ainakin kaikissa tapauksissa aikoi lähteä. Me seisoimme -ääneti ja alallamme, kunnes ratsujoukko pitkän ajan kuluttua, niin kuin -meistä tuntui, tuli näkyviin valkoisella maantiellä kaukana allamme ja -näytti liikkuvan pohjoiseen. Vielä hetken aikaa seisoimme tällä tavoin -ja kuiskasimme silloin tällöin jonkun sanan toisillemme, kunnes -ratsumiehet yhtäkkiä hiljensivät kulkunsa ja alkoivat nousta mutkikasta -polkua, joka johti ylängöille ja Cahorsiin ja myöskin Parisiin. - -Silloin me, Croisette etunenässä, kovasti hurraten syöksyimme poikki -penkereen ja yli pihamaan arkihuoneeseen, jonne saavuimme aivan -henkimeneissä. "Hän on poissa!" huuti Croisette äänekkäästi. "Hän on -mennyt Parisiin! Ja kaikellaiset onnettomuudet kohdatkoot häntä -tiellään!" Ja me kaikki viskasimme lakit ilmaan riemuissamme. - -Vaan naiset kaikeksi ihmeeksemme eivät ottaneetkaan osaa iloomme. Kun -otimme lattialta lakkimme ja vähän häpeissämme kovasta remuamisestamme -katsoimme Catherineen, niin tuijotti hän meihin, kalmankalpeana -kasvoiltaan ja suurissa silmissään halveksiva ilme. "Hullut!" sanoi -hän. "Hullut!" - -Hän ei sanonut muuta. Vaan olipa sitä siinäkin tarpeeksi saattamaan -minut aivan hämille. Minä olin odottanut saavani nähdä hänen ilahtuvan -oikein riemumielelle, kun me toimme sellaisen uutisen, vaan sen sijaan -oli hänen kasvoillaan sellainen ilme, jota en koskaan ennen ollut -nähnyt. Catherine, joka oli niin lempeä ja hellätunteinen, sanoi meitä -hulluiksi! Ja ihan ilman syytä! Minun oli aivan mahdoton ymmärtää. -Hämmästyneenä käännyin katsomaan Croisettea. Hän katsoi Catherinea, ja -minä huomasin, että poika oli säikähdyksissään. Rouva Claude istui -muutamassa huoneen nurkassa ja voivotteli. Minä päättelin jonkun -onnettomuuden tulleen, ja mieltäni alkoi painaa lyijynraskas taakka. - -"Hullut!" toisti yhä serkkuni katkerasti, polkien jalkaa. "Te luulette -että hän alentuisi niin, että rupeaisi teille kostamaan? Teille?! -Luuletteko, että hän täällä voisi tehdä pahaa sadannetta osaakaan siitä -kuin -- kuin -- --" Hän keskeytti lauseensa. Halveksiva ilme hänen -kasvoiltaan katosi hetkeksi aikaa. "Oh! Hän on mies! Hän tietää, mitä -hän tekee!" huudahti serkkumme ylevällä äänellä ja pää pystyssä. "Vaan -te olette poikia. Te ette ymmärrä mitään." - -Minä ihmeissäni katselin tätä suuttunutta nuorta naista. Vaivoin tunsin -hänet serkukseni. Yhtäkkiä Croisette riensi hänen luo ja otti lattialta -valkoisen esineen, joka oli hänen jaloissaan. - -"Niin, lukekaa se!" sanoi Catherine, "lukekaa se! Ah!" ja hän puristi -pienen kätensä nyrkkiin ja vihastuneena löi tammiseen pöytään -vierellään, niin että veri tihkui rystysistään. "Minkä vuoksi ette -tappaneet häntä? Minkä vuoksi, kun siihen oli teillä tilaisuus? -Teitähän oli kolme yhtä vastaan", pauhasi hän. "Hän oli vallassanne! Te -olisitte voineet tappaa hänet, ettekä sitä tehneet! Nyt hän tappaa -minut." - -Rouva Claude mutisi itkuisella äänellä jotakin Pavannesista ja -pyhimyksestä. Minä Croisetten olkapään yli luin kirjeen. Siinä ei ollut -minkäänlaista osotusta, vaan alkoi suorastaan: "Minulla on Parisissa -muuan tehtävä suoritettavana, neiti, tehtävä, jota ei voi jättää -toisiin, ja joka koskee teitä yhtä paljon kuin minuakin -- tavata -Pavannes. Te olette voittanut hänen sydämensä. Se on siis teidän, ja -minä sen toimitan teille tai myöskin hänen oikean kätensä merkiksi, -että hän on luopunut vaatimuksistaan teidän suhteenne. Minä sitoudun -tähän." - -Kirjeessä ei ollut nimeä. Se oli kirjoitettu jonkunlaisella punaisella -nesteellä -- ehkä verellä -- kauhean ivaa! Toiselle puolelle oli -sohrittu osote neiti de Caylusille. Kirje oli sulettu vidamen -vaakunalla sudenpäällä. - -"Roisto! Se kurja roisto!" huudahti Croisette. Hän ensimmäisenä huomasi -kirjeen ajatusjuoksun. Ja hänen silmänsä täyttyivät kyynelillä -- -raivon kyynelillä. - -Mitä minuun tulee, niin oli mieleni kiihdyksissä. Suonissani aivan kuin -tuli suihki, kun minä ajattelin pirullista julmuutta, jolla hän kidutti -tyttöraukkaa. - -"Kuka tämän kirjeen toi?" jyrisi ääneni. "Kuka sen antoi neidille? -Miten se tuli hänen käsiinsä? Sanokaa, vastatkoon jokukaan!" - -Muuan palvelustyttö, joka seisoi toisessa päässä huonetta ja valitteli, -sanoi, että Francis sen oli antanut hänelle ja käskenyt hänen antaa se -neidille. - -Minä raivoissani purin hammasta, ja Marie kenenkään käskemättä lähti -hakemaan Francista -- ja ruoskaa. Epäilemättä oli vidamella ollut kirje -mukanaan valmiina siltä varalta, ettei pääse serkkuni puheille. Kun hän -sitten minun saattamattani, yksinään kääntyi portille, niin oli hän -käyttänyt tilaisuutta ja antanut kirjeen Francisille ja luultavasti -samalla antanut rahaakin varmuuden vuoksi, että kirje tulee perille. - -Croisette ja minä katsoimme toisiamme, käsittäen selvästi, miten asia -oli. "Hän varmaankin aikoo olla yötä Cahorsissa", sanoin äreästi. - -Poika pudisti päätään ja vastasi matalalla äänellä: "Minua pahoin -pelottaa, että hän ei viivy siellä yötä. Hänellä on ripeät hevoset. -Minä luulen että hän jatkaa matkaa. Hän aina matkustaa nopeasti. Ja -sinä tiedät, että nyt..." - -Minä nyökäytin päätäni, sillä minä ymmärsin hyvin. - -Catherine oli heittäytynyt tuolille. Käsivartensa olivat hervottomina -pöydällä, ja kasvonsa niiden peitossa. Vaan hän lie kuullut jotakin -puheestamme tai oli hänelle juolahtanut mieleen joku uusi ajatus, sillä -äkkiä hän syöksyi pystyyn. Hänen kasvonsa värähtelivät, ja koko -ruumiinsa näytti jäykistyneen, kun hän väänteli aivan kuin tuskissa. -"Minä en voi kestää tätä!" huuti hän pelottavalla äänellä. "Eikö ole -ketään, joka voisi jotakin tehdä? Minä menen hänen luokseen! Minä -ilmoitan hänelle, että minä luovun Pavannesista! Minä teen, mitä hän -vain tahtoo, kunhan hän vaan säästää Louisin!" -- Croisette lähti itkien -huoneesta. Oli kamalaa nähdä tuota tyttöraukkaa tuskissaan. Mahdoton -oli saada häntä tyyntymään! Jokainen meistä tiesi todeksi kirjeen -kauhistuttavan tarkoituksen, sen salatun uhkauksen. Kansallinen sota ja -uskonvimma sekä niin kuin minä arvelen, italialainen ajatustapa olivat -tehneet meidän maamme miehistä petoeläimiä. Paljon kauheampia -hirmutöitä tehtiin kuin tämä, jolla nyt Bezers uhkasi -- vaikka ottaisi -hänen sanansa ihan kirjaimen mukaankin -- paljon kauheampia tekoja oli -kärsittävä. Vaan pirullisessa tarkkanäköisyydessä, jolla hän oli -ajatellut kostonsa tälle avuttomalle, rakastuneelle naiselle, siinä ei -luullakseni ollut Bezersin vertaista ketään. Silloin käy perhosen -huonosti, kun kissa on hänet käpälällään silpassut maahan. Totisesti -käy huonosti! - -Rouva Claude nousi ja sulki tytön syliinsä, antaen minulle merkin -poistumaan. Minä lähdin ulos, kulin ryhmissä seisoskelevien -pelästyneiden palvelijain ohi ja menin penkereelle. Minusta tuntui kuin -siellä vain voisin hengittää vapaasti. Siellä tapasin Marien ja -Croisetten. Kumpikin oli ääneti ja vakavana, heidän silmissään näin -kyynelten jälkiä. Katseemme kohtasi, ja ne puhuivat samaa kieltä. - -Jokainen meistä yhtä aikaa sanoi: "Milloin?" Ja he molemmat katsoivat -minuun ja odottivat minun vastaustani. - -Tämä sai minut vähän tarkemmin ajattelemaan asiaa, ja minä sen vuoksi -olin jonkun aikaa ääneti ennen kuin vastasin. "Huomenna aamulla -varhain", sanoin sitten varmalla äänellä. "Nyt on jo ilta. Me -tarvitsemme rahaa, ja kaikki hevoset ovat poissa. Siihen menee tunti -kuin ne saamme. Yöllä voisimme ehkä päästä Cahorsiin. Vaan on parasta -kiiruhtaa maltilla, niinkuin tiedätte, ja sen vuoksi lähdemme vasta -huomenna, varhain aamulla." - -He nyökäyttivät päätään myöntymykseksi. - -Tämä oli suuri yritys, joka meillä oli aikeissa. Ei ollut sen vähempi -asia mielessä, kuin tähteä Parisiin -- tuntemattomaan kaupunkiin, joka -oli niin kaukana vuorten takana -- tapaamaan herra de Pavannesta ja -varoittamaan häntä. Siitä syntyy kilpa-ajo meidän ja vidamen välillä, -kilpailu, josta riippui Kitin rakastetun henki. Jos me onnistuisimme -pääsemään Parisiin ennen vidamea tai edes vuorokauden kuluessa siitä -kun hän oli sinne saapunut, niin me aivan varmaan ehtisimme silloin -hyvään aikaan varoittaaksemme Pavannesta. Meidän ensimmäinen -ajatuksemme oli ollut koota niin paljo väkeä kuin suinkin ja hyökätä -Bezersin kimppuun ja tappaa hänet, missä vain hänet kohtaisimme. Vaan -palvelijat, jotka vicomte oli jättänyt, eivät olleet mitään -sankareita, sillä ajat olivat rauhaisat, mehän elimme hyvässä sovussa -naapureittemme kanssa. Bezersin miehet sitä vastoin olivat julmia -sveitsiläisiä sotureita -- rengit samallaisia kuin isäntänsä. Me sen -vuoksi tulimme siihen päätökseen, että oli parasta huomauttaa -Pavannesta, ja jos tarve vaati, olla hänen apunaan. - -Me tosin olisimme voineet hänelle lähettää sanan. Vaan meidän -palvelijamme -- poikkeuksena Gil, vaan hän oli taas liian vanha -- -eivät tunteneet Parisia. Emmekä me taas uskaltaneet uskoa heille niin -tärkeää tehtävää. Tietysti me ajattelimme Pavannesin kuririakin. Vaan -hän oli Rochellesta eikä tuntenut vähintäkään pääkaupunkia. Meillä ei -siis ollut mitään muuta keinoa kuin lähteä itse. - -Vaan keveällä sydämmellä emme suinkaan ajatelleet tätä matkaa. Parisi -meistä kaikista tuntui pelottavalta hirviöltä. Hovin loisto meitä -enemmän pelotti kuin houkutteli. Me tunsimme kaikkea sitä kauhua -ulkomaailmaa vastaan, jonka maaseutuelämä synnyttää, ja nuorukaisille -omituista pelkoa, ettei osaa olla niinkuin muut. Tämä oli samalla suuri -ja vaarallinen retki, johon nyt valmistausimme. Ja me vapisimme. Jos me -olisimme tienneet tarkemmin -- varsinkin mitä tulevaisuus toi mukanaan --- niin olisi meitä vapisuttanut vielä enemmän. - -Vaan me olimme nuoria ja pelkoomme sekautui mieluinen jännitys. Me -lähdimme kohti tuntematonta kohtaloa ja seikkailuja, joissa voisimme -hankkia mainetta. Me saamme nähdä maailmaa ja suorittaa tehtävän, joka -olisi kunniaksi aikaisellekin miehelle. Me pelastamme ystävän ja teemme -serkkumme onnelliseksi! - -Me ryhdyimme valmistukseemme. Mutta me emme sanoneet mitään -Catherinelle emmekä rouva Claudelle, vaan annoimme Gilelle tehtäväksi -kertoa kaikki meidän mentyämme. Me lähetimme pikasanansaattajan -vicomten luo Bayonneen ja laskimme Gilen sydämmelle, että hänen tuli -pitää portit sulettuina siihen saakka kuin saa jotakin tietoa -vicomtelta. Ja kun kaikki oli valmiina, niin menimme maata, vaan -sydämmemme löi rauhattomana, eikä silmiin tullut uni. - -"Anne! Anne!" sanoi Croisette, nousten lynkäpäisilleen, kun olimme -muutamia tunteja makailleet. "Mitä luulet vidamen tarkoittaneen, kun -hän eilen mainitsi noista kymmenestä päivästä?" - -"Kymmenestä päivästäkö? Mitä sinä puhut?" kysyin suutuksissani. Hän oli -herättänyt minut juuri kun olin uneen vaipumassa. - -"Niin kun hän sanoi, että maailma kymmenen päivän kuluessa saa nähdä, -että hänen uskonsa on oikea usko?" - -"Minä tosiaan en tiedä, mitä hän sillä tarkoitti. Vaan Jumalan nimessä -koettakaamme nyt nukkua", vastasin minä. Sillä minä en voinut suvaita, -että Croisette puhui semmoista tolkutonta, kun meillä oli omia tärkeitä -asioita mietittävänä. - - - - -KOLMAS LUKU. - -Matka Parisiin. - - -Aurinko ei ollut vielä korkealla, kun me kolme veljestä, yksi ainoa -palvelija mukanamme, pysäytimme hevosemme laakson reunassa ja -käännyimme satulassamme vielä viimeisen kerran silmäämään Caylusta -- -säännötöntä, harmajaa kaupunkia, ja tornia, joka kohosi korkealle sen -yli. Kaikki olimme hyvin ajatuksissamme. Ajat olivat kuohuisia ja -tehtävämme varsin vakavaluontoinen. Vaan nuoruudella ja varhaisella -aamulla on erinomainen kyky poistamaan levottomuutta, ja vuoristoon -päästyämme ratsastimme iloisina edelleen. Me kulimme väliin alastomia -tuulisia kankaita, väliin tammimetsään hakattua tietä, jossa kaikki -puut olivat samalle suunnalle nojalleen, ja pari kertaa kulettiin -liitupitoisten jokiuomain yli, joissa vesi lirisi tuuheain saniaisten -välissä, ja joiden varrella oli siellä täällä yksinäisiä -talonpoikaistaloja tuuheain puistojen keskellä. - -Neljä tuntia ratsastettuamme näimme allamme Cahorsin, aivan joen -polvekkeen kiertämässä. Me ratsastimme yli Vallandrésillan, joka menee -yli Lotin, ja ajoimme enomme tavalliseen majapaikkaan torin reunassa. -Täällä me tilasimme eineen ja kerroimme ylpeänlaisesti, että olimme -matkalla Parisiin. - -Isäntä kohotti kätensä, "Parisiin!" huudahti hän pelästyneenä. "Jos -olisitte tulleet eilen, niin olisitte päässet vidame de Bezersin -seurassa! Ja teitähän on -- luvalla sanoen -- niin pieni seura, ja tiet -ovat kaikkea muuta vaan eivät rauhallisia kulkea." - -"Vaan eihän vidamellakaan ollut kuin puolikymmentä miestä mukanaan", -vastasin minä ja ratsuruoskalla kopistelin huolettomasti saappaitani. - -Isäntä pudisti päätään. "Herra vidame tuntee maailmaa", vastasi hän -viekkaasti. "Hän on sellainen mies, jonka kimppuun ei karata niin -äkkiarvaamatta! Muuan hänen miehensä kuiskasi minulle, että -Chateaurouxissa kaksikymmentä väkevää ja luotettavaa miestä yhtyy -heihin. Sanotaan tosin, että sota on loppunut, vaan ..." ja -hyväsydäminen mies kohautti olkapäitään ja loi merkitsevän katseen -läskiviipaleihin, jotka riippuivat liedessä. "Vaan sen asian teidän -armonne tietää paremmin kuin minä", lisäsi hän vikkelästi. "Minä olen -köyhä mies ja toivon ainoastaan saavani elää rauhassa naapureitteni -kanssa, käykööt sitte messussa tai saarnaa kuulemassa." - -Tämä mielipide oli hyvin yleinen siihen aikaan, ja sitä useimmat -varakkaat kaupunkilaiset ja maalaiset kannattivat niin hartaasti, että -me pidimme turhana lausua omasta puolestamme mitään myönnytystä. -Saatuamme kunnioitettavalta isännältämme kirjenipun, jolla voimme saada -uusia hevosia Limogessa, jatkoimme matkaamme, virkistettyinä -ruumiiltamme ja saatuamme vähän ajattelemisen aihetta. - -Kaksikymmentä neljä miestä oli sellainen joukko, jota ei tavallisesti -kustantanut itselleen matkalle sellainenkaan mies kuin Bezers, jolla -oli paljon vihollisia. Kun hän nyt oli varustanut sellaisen joukon, -niin se tuntui osottavan, että hänellä on suuremmat aikeet kuin se, -jonka me olimme kuvailleet. Vaan me emme voineet arvata hänen -tarkoituksiaan, koska hän tietysti oli kutsunut koolle joukkonsa ennen -kuin hän tiesi mitään Catherinen kihlauksesta. Niin ollen hän joko -mustasukkaisuudesta oli jo ennalta varuillaan, tai hänen hyökkäyksensä -Pavannesta vastaan oli vain osa suuremmasta suunnitelmasta. Kummassakin -tapauksessa meidän retkemme tuntui sitäkin tärkeämmältä, vaan ei enään -niin toivokkaalta. - -Vaan matkallamme näimme ja kuulimme niin paljo ja aivan uutta että se -meitä esti tuumailemasta asiaa. Silmämme olivat nuoret, ja kaikki oli -meistä yhtä huvittavaa -- olipa se sitten kaunis tyttö, joka kuleksi -mustalaisjoukon jälessä tai pari valensialaista kuleksijaa -- -_jongleureiksi_ sanoivat he yhä itseään -- jotka lauloivat vanhalla -Provencen murteella, tai normandialainen hevoskauppias hevosineen, -joilla pää ja häntä maata viilti, tai vanha resunen sotamies, joka oli -haavoitettu sodassa -- taistellessaan toisen tai toisen puolueen -puolesta, sen mukaan minkä mielinen hänen päällikkönsä oli ollut. - -Vaan kuitenkaan emme unhottaneet matkamme tarkoitusta. Minä voin sanoa, -että ei sitä aamua, jona emme noustessamme -- usein ruumis hellänä ja -jäsenet jäykkinä -- olisi ajatelleet: "Tänään tai huomenna tai -ylihuomenna" -- aina asianhaarain mukaan -- "me saamme Kitin asian -toimitetuksi!" Kitin! Ehkä tämä oli puhtainta innostusta, mikä koskaan -on sydämmemme täyttänyt, kaikesta itsekkäisyydestä puhtain tehtävä, -joka meillä on ollut. Kitin vuoksi! - -Muuten me tiellämme kohtasimme varsin vähän merkillisempiä matkustajia. -Puolet Ranskan aatelistosta oli Parisissa juhlissa, joita pidettiin -kuninkaallisten häiden johdosta. Helposti saimme hevosia, missä vain -tarvitsimme. Ja vaikka olimme kuulleet puhuttavan, että tiet olivat -täynnänsä kuleksivia, erotettuja sotilaita, eivät ne kuitenkaan meitä -koskaan häirinneet eivätkä estäneet matkallamme. - -Vaan tarkoitukseni ei ole tehdä selkoa, mitä kaikkea tapahtui tällä -ensimmäisellä retkelläni maailmaan, vaikka minä mielelläni sitä -muistelen. Eikä myöskään ole tarkoitukseni selittää, mitä ajattelin -kaikista uusista ja harvinaisista kaupungeista, joiden ohi kulimme. -Sanottakoon vain, että me kulimme Limogesin, Chateaurouxin ja Orleansin -kautta, ja että meidät Chateaurouxissa petti muuan toivomme. Me -nimittäin olimme luulleet, että kun Bezers siellä yhtyi sotilaisiinsa, -niin hän ei saisi tarpeellista määrää hevosia matkallaan, ja me sen -vuoksi kyytihevosilla voisimme tavottaa hänet ja hiipiä hänen ohitsensa -tämän kaupungin ja Parisin välillä. Vaan Chateaurouxissa saimme kuulla, -että hänen joukkonsa oli saanut uuden määräyksen mennä Orleansiin ja -siellä odottaa häntä. Seurauksena siitä oli, että hän voi saada uusia -hevosia sinne saakka. Hänellä siis nähtävästi oli hyvin kiire. Sillä -kun hän saatuaan uudet hevoset Chateaurouxissa, oli lähtenyt sieltä, -niin hän oli puolenpäivän aikana ollut Angervillessä, josta on -neljäkymmentä englanninpenikulmaa Parisiin, jota vastoin me -Angervilleen saavuimme vasta saman päivän -- seitsemäntenä päivänä -Caylusta lähdettyämme -- illalla. - -Me ratsastimme ravintolan suurelle avonaiselle pihalle, joka hämärässä -näytti vielä suuremmalta, ja olimme niin väsyneitä, jotta vaivoin -pääsimme satulasta. Jean, palvelijamme, otti hevosemme ja lähti -taluttamaan talliin eläinraukkoja, jotka pää riipuksissa mielellään -seurasivatkin. Me seisahdimme hetkiseksi aikaa oikomaan jäykistyneitä -jäseniämme. Täällä näytti olevan elämää ja liikettä. Portin päällä -olevasta valaistusta akkunasta kuului lautasten ja keittoastiain -kalinaa, ja käytävästä kuului kiireisiä askeleita. Muutamia lyhtyjä, -jotka oli vasta sytytetty, palaa tuipotti siellä täällä sumussa, Ja -muutamassa pihamaan nurkassa kaksi seppää kengitti hevosta. - -Me olimme lähtemässä huoneeseen, kun kuulimme Jeanin kohottavan -äänensä, aivan kuin hän olisi riidelllyt jonkun kanssa, ja -ajatellessamme, että maalaispalvelijamme oli joutunut ehkä sorron -alaiseksi, kulimme tallirakennusta kohden, missä hän yhä kulki hevosten -kanssa edestakaisin. - -"Mikä täällä on?" kysyin tuimalla äänellä. - -"Sanovat, ettei täällä ole sijaa hevosille", valitteli Jean. Hän oli -puoleksi vihoissaan puoleksi peloissaan, oikea maalaisrenki kiireestä -kantapäähän. - -"Ei täällä ole sijaa!" huuti muuan mies, joka seisoi tallin ovella ja -lähti nyt meitä kohden. Hänen äänensä kuulusti hävyttömältä, ja ensi -silmäyksellä huomasin että, hänen toverinsa olivat valmiit tarpeen -tullessa häntä auttamaan. Hän pani kädet puuskaan ja katsoi meitä -ilkamoiden. Lähellä olevan lampun valossa näin hänellä ja tovereillaan -olevan samanlaiset merkit. - -"Kuulkaa", sanoin minä vakavasti, "talli on tilava, niin ettei se -teidän hevosistanne ole täysi, joten siis pitää olla siellä sijaa -minunkin hevosilleni." - -"Tietysti! Sijaa kuninkaalle!" vastasi hän, ja eräs toinen -pilkallisesti huuti: "Eläköön kuningas!" Ja toiset nauroivat pirullisen -ivallisesti. - -Herrasväen palvelijain välillä oli siihen aikaan riita tavallista. Vaan -isäntäväki harvoin sekaantui heidän väleihinsä. "Antaa heidän otella", -oli tavallinen käsitys. Vaan tässä oli Jean-raukka kovin alakynnessä, -eikä meillä sen vuoksi ollut muuta neuvoa kuin ryhtyä häntä auttamaan. - -"Kuulkaa nyt, hyvät miehet! Elkää ruvetko rettelöimään", sanoin -vakavasti, tarttuen Croisettea kädestä pidättääkseni häntä, sillä en -millään ehdolla tahtonut uudistaa sellaista tapausta, joka tapahtui -Caylusin portilla. "Nämät hevoset ovat vicomte de Caylusin, ja jos, -niin kuin toivon, teidän isäntänne on hänen hyvä ystävänsä, niin voi -teidän käydä huonosti, jos te vielä rettelöitte." - -Olin kuulevinani hiljaista murinaa ja sanottavan: "Papegotti -[paavilainen]! Kuolkoot Guiset!" Vaan heidän johtajansa huuti -äänekkäästi: "Kukkokiekaa!" jota hän kertoi monta kertaa ja oikein -uhalla huiski käsillään matkien kukon siipienräpytystä. "Tässä meillä -on oikein hienohöyheninen kukko!" ja sillä tavoin hän jatkoi hyvän -aikaa, jonka jälkeen hän inhoittavasti irvistellen kääntyi toveriensa -puoleen, jotka osoittivat suostumustaan. - -Sormiani syyhytti, minua halutti antaa hänelle ansaittua kuritusta, -vaan minä kuitenkin hillitsin itseni, jotta tästä ei syntyisi kovin -arveluttava loppu. - -"Ettekö häpeä, mokomat!" kuului samassa kimakka ääni päältämme -- se -kuulusti tulevan kuin pilvistä. Minä silmäsin ylös ja näin kaksi -kaunista tyttöä akkunassa tallirakennuksen päällä. "Hyi hävetkää! -Ettekö näe, että ne ovat lapsia? Antakaa niiden olla rauhassa!" huuti -toinen heistä. - -Miehet nauroivat nyt yhä enemmän, vaan minä puolestani on voinut siinä -seistä toimettomana ja kuulla sanottavan itseäni lapseksi. "Tule -tänne!" sanoin ja viittasin miestä luokseni, joka seisoi ovella. "Tule -tänne roisto, niin minä sinulle annan palkan, jonka ansaitset -puhutellessasi tuolla tavoin aatelismiestä!" - -Lähestyi hyvin verkalleen suuri, paksujäntereinen mies, pitempi minua -ja vähintään kuutta tuumaa leveämpi hartioiltaan. Rohkeuteni masentui -vähän katsellessani häntä. Vaan asia oli ratkaistava. Vaikka olinkin -heikompi ja henturoisempi, niin olin kuitenkin ketterä kuin orava, ja -kiihtymykseni sai unhottamaan väsymykseni. Minä sieppasin lyijypäisen -ratsukepin Marielta ja lähestyin miestä. - -"Varokaa itseänne, pikku mies!" huuti tyttö iloisesti -- kuitenkin -puolittain säälivästi, niin kuin minusta kuulusti. "Muuten tuo lihava -sika tappaa teidät!" - -Vaan tällä kertaa ei minun vastustajani yhtynyt toisten nauruun. Minua -hämmästytti, että hän näytti epäröivältä, ja että hän ei ollut niin -halukas tulemaan piiriin, jonka hänen toverinsa muodostivat -ympärilleni. Vaan ennen kuin ehdin koetella hänen rohkeuttaan, laskeusi -käsi Olalleni. Mies-olento, joka äkkiä oli ilmestynyt siihen, minä en -tiedä mistä kummasta, sysäsi minut syrjään, voimakkaalla kädellä vaan -kuitenkin kohteliaasti. - -"Jättäkää tämä minun toimekseni!" sanoi hän ja asettui aivan tyynesti -minun eteeni. "Elkää tahriko käsiänne koskemalla tuohon roistoon. Minun -juuri haluttaa saada jotakin tehdä, ja tämä tulee sopivaan aikaan. Minä -teen hänestä toukkain ruokaa ennen kuin nunnat tuolla luostarissa -ehtivät lausua 'Ave!'" - -Hän oli jykevä mies, ei tavattoman suuri eikä tavattoman vahvakaan, -mustaverinen ja hyvin terävät piirteet. Hatustaan töyhtö oli katkennut, -vaan hattu oli kuitenkin hyvin mallikkaasti hänen päässään, ja hän -liikuskeli niin mahtavasti ja kilisteli kannuksiaan ja heilutteli -pitkää miekkaansa niin huolettomasti, ettei ollut ollenkaan ihme, jos -lähinnä seisovat joutuisasti vetäytyivätkin syrjään. - -"Tule tänne!" huusi hän kiihkeästi muodostaen ympärilleen suuren aukon -heiluttaessaan yhä tuimemmin miekkaansa, ja hänen vasemmassa kädessään -välkkyi tikari. "Ken haluaa otella? Tahdotteko tulla yksittäin vai -kaikki yhdessä rysyssä? Miten vain mielenne tekee, teillä sen -- --" Ja -hän lopetti kehoituksensa kiroustulvalla, jonka syyti vastassaan -olevalle joukolle. - -"Tämä riita ei teihin kuulu", sanoi paksu mies vihaisesti. Vaan hän ei -yrittänytkään vetämään miekkaansa, vaan sen sijaan vetäytyi takaisin. - -"Kaikki riidat kuuluvat minuun, eikä mikään riita teihin! Niin se on se -asia", vastasi sankarimme terästäen sukkelaa vastaustaan tekemällä muka -hyökkäyksen lihavaa miestä kohden, joka taas hypähti takaisin. - -Silloin syntyi äänekäs nauru, johon yhtyivät vastustajani toveritkin. -"Tuo lihava sika!" huuti tyttö ylhäältä. "Sylkekää sitä!" ja hän itse -sylki tätä entistä sankaria -- joka ei enään kopeillut. - -"Leikkaanko hänestä pienen viipaleen sinulle, pieni herttaseni?" kysyi -leikkisä ystäväni ja teki suuren kiepauksen miekallaan vastustajansa -vapisevan selän ympärillä. "Oikein pienen herkkupalan?" lisäsi hän. - -"Kiitos, ei haluta!" huuti tyttö naurunrähäkän lisääntyessä. - -"Eikö pienen pientä hitustakaan? Minä lupaan että se on oikein murea ja -herkullinen pala." - -"Uh, ei!" ja tyttö vielä kerran sylkäsi halveksivasti. - -"Kuuletko? Neiti ei pidä sinusta vähintäkään", huuti kiduttaja. "Hän ei -pidä sinusta, mokompi gascognelainen sika!" Ja pistettyään taitavasti -tikarin kupeelleen, hän tarttui paksua miehenpalleroa korvasta ja -pyöräytti ympäri pari kertaa, jonka jälkeen potkasi niin, että mies -lensi hassusti ja aika vauhtia suuren vesisaavin yli pitkän matkan -päähän. Siellä se suupaltto nyt makasi, vuoroon voivotti vuoroon -kiroili, ja voittaja kehuvasti sanoi: "Nyt se on saanut tarpeekseen. -Jos joku toinen haluaa jatkaa hänen asiaansa, niin Blaise Buré on -puolestaan valmis. Jos ei, niin antakaa nyt riidan olla lopussa. Jonkun -pitää hankkia suojaa näiden herrain hevosille, ennen kuin ne -vilustuvat. Mitä minuun tulee", lisäsi hän, kääntyessään minuun ja -liioitetulla kohteliaisuudella ottaessaan lakin päästään, "niin olen -teidän armonne nöyrin palvelija, jota teidän tarvitsee vain käskeä." - -Minä kiitin häntä puoleksi vilpittömästi puoleksi teeskennellyn -sydämmellisesti. Hänen takkinsa oli rikkinäinen ja hänen leveät -polvihousunsa, jotka ennen aikaan näyttivät olleen varsin kaunista -vaatetta, olivat tahraiset ja niistä melkein kokonaan puuttui pitsit. -Hän kerskui tavattomasti ja hänen otsalleen oli kirjoitettuna: -kuokkavieras. Vaan hän oli meille tehnyt suuren palveluksen, sillä Jean -nyt vastuksetta sai hevoset talliin. Ja sitä paitse aina pidetään -urhoollisesta miehestä, ja tämä mieshän oli urhoollinen, se täytyi -myöntää. - -"Te tulette Orleansista", sanoi hän kunnioittavasti vaan sillä äänellä, -että hän pikemmin vastasi kuin kysyi. - -"Niin, sieltä tulemme", vastasin minä vähän hämmästyen. "Näittekö -meidän tulevan?" - -"En, vaan minä näen saappaistanne, hyvät herrat", vastasi hän. "Valkea -tomu pohjoisen, ruskea tomu etelän. Ymmärrättekö?" - -"Ymmärrän", sanoin ihmetellen. "Te olette varmaan käynyt hyvän koulun, -herra Buré." - -"Hyvät opettajat kasvattavat teräviä oppilaita", vastasi hän nauraen. -Ja vastauksensa sittemmin muistui mieleeni. - -"Te myöskin tulette Orleansista?" kysyin, kun olimme lähdössä sisälle. - -"Minä myöskin tulen Orleansista, hyvät herrat. Vaan minä tulin jo -päivällä. Toin kirjeitä, tärkeitä kirjeitä!" Hän tuttavallisesti -silmäsi meihin, oikasi sitte itseään, katsoi tuimasti tallimiehiä, löi -pari kertaa rintaansa, väänsi viiksiään ja lopuksi hymyili nuorelle -tytölle, joka vielä oli akkunassa ja pureksi olenkortta. - -Minä arvelin, että me emme nyt helposti pääse hänestä erillemme. Vaan -niin ei kuitenkaan ollut. Sillä kun hän, nähtävästi hyvin tyytyväisenä, -oli kuunnellut monia kiitoksiamme, niin hän kumarsi luonnottoman -kohteliaasti ja marssi tiehensä niin juhlallisesti kuin espanjalainen, -hyräillessänsä: - - "Ce petit homme tant joli! - Qui toujours cause et toujours rit, - Qui toujours baire sa mignonne, - Dieu gard' de mal ce petit homme!" - -Kun astuimme ravintolaan, niin isäntä tuli meitä vastaan. Hän oli hyvin -kohtelias, vaan näytti olevan hyvin hämillään, ja hänenkin olossaan oli -jotakin levotonta jännitystä. - -"Parisistako herraseni?" kysyi hän hieroen käsiään ja kumartaen syvään. -"Vai etelästäkö?" - -"Etelästä", vastasin. "Orleansista, ja nälkäisiä ja janoisia, hyvä -herra." - -"Ahaa!" vastasi hän ottamatta huomioon viimeistä osaa vastauksestani, -ja hänen silmistään säihkyi tyytyväisyys. "Sitte voin vannoa, että te -ette ole kuulleet viimeistä suurta uutista?" Hän pysähtyi keskelle -ahdasta käytävää, kohotti kynttilää, joka hänellä oli kädessä, ja loi -tutkivan katseen meihin, aivan kuin olisi halunnut saada selkoa meistä -ennen kuin jatkoi puhettaan. - -"Suurta uutista!" sanoin minä tuimalla äänellä, sillä minä olin väsynyt -ja minulla oli, kuten olin hänelle sanonut, nälkä. "Me emme ole -kuulleet mitään uutisia, ja suurin palvelus mitä voitte tehdä on se, -että joudutatte illallistamme." - -Vaan ei tämäkään nolaus saanut masennetuksi hänen intoaan kertomaan -uutistaan. "Amirali de Coligny", sanoi hän meikein voimatta hengittää, -"ettekö ole kuulleet, mitä hänelle on tapahtunut?" - -"Amiralille? Mitä hänelle sitten on tapahtunut?" kysyin kiihkeästi. -Lopuksikin siis innostuin. - -Minun nyt täytyy tehdä pieni poikkeus varsinaisesta kertomuksestani. Ne -harvat, jotka ovat minun ijälläni, ja monet, jotka ovat nuorempia, ovat -varmaan kuulleet kerrottavan, että siihen aikaan italialainen -leskikuningatar itse asiassa piti hallitus-ohjaksia ja johti Ranskaa. -Catharina Medicin suurimpana pyrintönä oli koettaa säilyttää -vaikutustaan poikaansa, Kaarle yhdeksänteen, joka heikkona, kivuloisena -oli jo tuomittu ennenaikaiseen hautaansa. Leskikuningattaren lähimpänä -huolena oli tukea kuningasvaltaa koettamalla pitää tasapainoa -katolilaisten ja hugenottien välillä. Sitä varten hän suositteli väliin -toista väliin toista puoluetta. Tätä nykyä hän oli ollut tavallista -suosiollisempi hugenoteille. Heidän johtajansa amirali Gaspard de -Coligny, Navarran kuningas Henrik ja prinssi Condé arveltiin olevan -hänen erityisessä suosiossaan, jota vastoin toisen puolueen johtajat, -herttua Guise ja molemmat kardinalit Lorraine ja Guise olivat -epäsuosiossa. Eikä tähän, niin kuin näytti, parannusta saanut edes -heidän ystävänsä, kuningattaren lempipoika, Anjoun herttua Henrik. - -Sillä kannalla olivat asiat elokuussa 1572, vaan huhu kertoi kuitenkin, -että Coligny, joka oli käyttänyt asemaansa hyväksi, oli jo saanut -vaikutetuksi kuninkaaseen niin paljon, että Catharina Medici alkoi -huomata asemansa uhatuksi. Amirali, jota hugenotit kauan aikaa olivat -pitäneet johtajanansa, oli nyt sen vuoksi mitä suurimman huomion -esineenä samalla kun Guisein puolue häntä -- herttua Guisen luultuna -murhaajana -- vihasi niin ankarasti, että sille ei vetänyt vertoja -ystävien suosio, niin hartaasti suosittu kuin hän olikin näiden -joukossa. - -Ja monet, jotka eivät olleetkaan hugenotteja, pitivät kuitenkin häntä -suuressa arvossa isänmaan ystävänä ja urhoollisena soturina. Vaikka me -olimmekin vanhaa uskoa ja kuuluimme vastapuolueeseen, niin olimme -kuitenkin kuulleet paljon hyvää hänestä. Vicomte sanoi häntä aina -suureksi mieheksi, mieheksi, joka oli joutunut harhatielle, vaan joka -hairauksestaan huolimatta oli kuitenkin urhokas, rehellinen ja kelpo -mies. Sen vuoksi minä, kun ravintolan isäntä mainitsi hänen nimensä, -unhotin nälkänikin. - -"Colignya ammuttiin eilen, kun hän ajoi Rue des Fosses-katua", selitti -mies pidättäen hengitystään. "Ei ole tietoa, parantuuko vai kuoleeko. -Koko Parisi on kiihdyksissä, ja monet pelkäävät pahinta." - -"Vaan kuka uskalsi sellaista tehdä?" kysyin epäröiden. "Hänellähän oli -kuninkaan suojeluskirja." - -Isäntä ei vastannut siihen mitään, kohautti vain olkapäitään, avasi -sitten oven ja viittasi astumaan ruokasaliin. - -Meitä varten oli jo järjestetty ateria pitkän pöydän toiseen päähän. -Toisessa päässä oli syömässä muuan vanhanpuoleinen herra. Hän oli hyvin -rikkaasti puettu, vaan samalla hyvin yksinkertaisesti, ja hänen harmaja -lyhyeksi leikattu tukkansa, suuri päänsä ja vakavat, tarmon leimaamat -kasvonsa leveine leukoineen ja syvine piirteineen herättivät meissä -ehdottomasti kunnioitusta. Me kumarsimmekin syvään hänelle, kun -asetuimme paikoillemme. - -Hän vastasi tervehdykseemme, katsoi meitä vähän aikaa tunkevan -tarkkaavasti ja jatkoi sitten aterioimistaan. Minä huomasin, että hänen -miekkansa oli nojallaan tuolia vasten hänen vierellään, ja että -pistoli, joka luultavasti oli ladattu, oli pöydällä kynttilän vieressä. -Kahdella lakeijalla, jotka seisoivat hänen takanaan ja palvelivat -häntä, oli samallainen merkki kuin niilläkin miehillä, joiden kanssa -olimme olleet riidassa. Me aloimme puhella, vaan matalalla äänellä, -ettemme häiritsisi vierasta. Murhayritys Colignya vastaan, jos se -todella oli tehty, voisi paljo vaikuttaa meidän asioihimme. Sillä jos -niin etevä ja arvossa pidetty hugenotti kuin Coligny, joka sitä paitse -oli kuninkaan erityinen suosikki, voi joutua hengenvaaraan Parisissa, -niin mitä sitten voi odottaa Pavannes? Me olimme toivoneet tulevamme -rauhalliseen kaupunkiin. Jos sitä vastoin nyt siellä oli levottomuutta, -niin Bezersin toiveet olivat sitä paremmin ja meidän -- ja Kitin, -Kit-raukan -- sitä huonommin. - -Pöytäkumppanimme oli nyt lopettanut aterioimasta. Vaan hän istui vielä -paikoillaan ja näytti katselevan meitä uteliaasti. Vihdoin rupesi hän -puhelemaan. "Aijotteko Parisiin, nuoret herrat?" kysyi hän vähän -ankaralla ja kopealla äänellä. - -Me myönsimme. "Huomennako?" kysyi hän vielä. - -"Niin", vastasimme ja odotimme, että hän jatkaisi puhetta. Vaan sen -sijaan hän vaikeni ja tuijotti hajamielisesti eteensä pöydälle. Kun -huomiomme oli kääntynyt omiin asioihimme ja ateriaamme, niin olimme -melkein unhottaneet hänen läsnäolonsa, kun minä yhtäkkiä tulin -katsoneeksi ylös ja huomasin hänen seisovan aivan minun käsivarressani -kiinni ja pitävän edessäni sanaa puhumatta pientä paperilippua. - -Minä vavahdin, sillä hän näytti niin vakavalta. Vaan kun huomasin, että -toisen pöydän ääressä istui useita huonompiarvoisia vieraita, niin -arvasin, että hän tahtoi meille yksityisesti ilmoittaa jotakin, ja sen -vuoksi otin kiireesti paperin lukeakseni, Siinä oli ainoastaan -seuraavat neljä tuhrittua sanaa: - - "Va chsser l'Idole." - -Ei sen enempää. Hämmästyneenä katselin häntä, käsittämättä sanojen -tarkoitusta. Croisette koetti rypistää otsaansa katsellessaan lippua, -vaan ei hänkään siitä sen selvempää saanut. Turha oli sen vuoksi -näyttääkään sitä Marielle. - -"Te ette ymmärrä?" sanoi vieras pistäessään lipun taskuunsa. - -"Emme", vastasin minä pudistaen päätäni. Me kaikki kolme olimme -kunnioittavasti nousseet seisomaan ja olimme ryhmässä hänen -ympärillään. - -"Vai niin, vai niin. No sitten on hyvin", sanoi hän ja katsoi meitä -vakavasti ja suopeasti. "Ei ole mitään hätää. Jatkakaa te vain -matkaanne. Vaan -- minulla on siellä poika, ei paljoa nuorempi kuin -tekään, hyvät herrat. Ja jos te olisitte ymmärtäneet minua, niin olisin -sanonut: elkää menkö Parisiin! Siellä on tarpeeksi lampaita -kerittäviksi!" - -Tämän hämärän puheensa perästä hän oli juuri kääntymässä lähteäkseen, -kun Croisette hiljaa kosketti hänen käsivarteensa. "Olkaa hyvä ja -sanokaa meille, onko totta", sanoi poika kiihkeästi, "että amirali -Coligny on eilen haavoitettu?" - -"Totta se on", vastasi toinen ja loi kummallisen silmäyksen kysyjään, -jolloin hänen katseensa vähäksi aikaa muuttui lempeämmäksi. "Totta se -on, poikani", jatkoi hän omituisen juhlallisesti. "Jota herra rakastaa, -sitä hän kurittaakin. Ja, Jumala antakoon minulle anteeksi, että sanon -näin: jonka hän tahtoo hukuttaa, sen hän lyö sokeudella." - -Hän oli, ainakin mikäli minä otaksuin, mielissään katsellut Croisetten -tyttömäisiä kasvoja. Marie ja minä olimme mustaverisiä ja rumia -verraten veljeemme. Vaan vieras nyt kääntyi hänestä tehden omituisen -suuttumuksen liikkeen ja iski kultakahvaisella kepillään lattiaan. -Terävällä, vihastuneella äänellä huuti hän palvelijoitaan ja nähtävästi -vihoissaan lähti huoneesta, antaen lakeijain mennä edellä, joista -toinen kantoi pistolla ja toinen kahta kynttilää. - -Kun minä varhain seuraavana päivänä tulin pihalle, niin ensimmäisenä -tapasin Blaise Burén. Hän nyt päivän valolla näytti melkein hurjemmalta -ja likaisemmalta kuin tulen valossa eilen illalla. Hän tervehti -kunnioittavasti minua, ja kun oli selvää, että hän ei pitänyt suuressa -arvossa lähimmäisiään, niin tämä hänen minulle osottamansa kunnioitus -vaikutti sen, että minä katselin häntä mielissäni. Onhan tavallista, -että mitä vihasempi koira, sitä suuremmassa arvossa pidämme sen meille -osottamaa huomiota. Minä kysyin häneltä, kuka tuo ylhäinen hugenotti -oli, joka oli ollut aterialla meidän kanssamme. Sillä sen huomasimme ja -ymmärsimme, että hugenotti hän oli. - -"Paroni de Rosny", vastasi hän ja lisäsi ivallisesti: "Hän on -varovainen mies! Jos he kaikki olisivat samallaisia, silmät edessä ja -takana, ja ladattu pistoli kädessä, niin silloin olisi, nuori herra, -Ranskassa yksi kuningas enemmän tai yhtä vähemmän! Vaan toiset ovat -sokeoita pöllöjä, kaikki järestään, sokeoita kuin yölepakot." Hän vielä -mutisi jotakin, josta minä kuulin sanat "tänä iltana." Vaan minä en -kuullut lausetta kokonaan, enkä ymmärtänyt vähääkään, mitä hän -tarkoitti. - -"Herrat aikovat Parisiin?" kysyi hän sitten aivan toisella äänellä. Kun -minä vastasin, että niin oli aikomus, niin katsoi hän minua puoleksi -arkaillen puoleksi julkeasti. "Minä siinä tapauksessa pyytäisin -herroilta pienen palveluksen", sanoi hän. "Minä myöskin aijon Parisiin. -Minä tosin en pelkää puolestani, niin kuin olette nähneet. Vaan minä -arvelen, että maantiellä ei taida olla oikein hupaista liikkua, jos -pääkaupungissa on melskettä, ja -- niin sanalla sanoen, minä mieluummin -haluaisin ratsastaa teidän seurassanne kuin yksin." - -"Mielellämme saatte tulla mukaamme", sanoin minä. "Vaan me lähdemme -puolen tunnin kuluttua. Tunnetteko Parisin?" - -"Yhtähyvin kuin miekkani kahvan", vastasi hän äänellä, joka ilmaisi -hänen tyytyväisyytensä siitä, että olin myöntynyt. "Ja minä Parisin -opin tuntemaan jo piiskasaunavuosinani. Jos haluatte pelin palloleikkiä -tai kauniin tytön suudeltavaksenne, niin voin minä hankkia teille -molemmat." - -Minussa, joka tunsin talonpoikaista pelkoa tätä kaupunkia -ajatellessani, syntyi tuuma, että tämä kehuskeleva ystävämme voisi -meitä auttaa, jos haluaa. "Tunnetteko herra de Pavannesin?" kysyin -häneltä aivan vaistomaisesti. "Tarkoitan, tiedättekö, missä hän asuu?" - -"Herra Louis de Pavannes?" sanoi hän. - -"Niin." - -"Minä tiedän -- --" vastasi hän verkalleen, sivellessään leukaansa ja -miettiväisenä tuijottaen maahan -- "minä tiedän, missä hän asui, ennen -kuin -- -- niin, nyt muistan", lisäsi hän lyöden reiteensä, "kun minä -pari viikkoa sitten olin Parisissa, niin kuulin kerrottavan, että hänen -hovimestarinsa oli vuokrannut hänelle asunnon Rue S:t Antoinen -varrelta." - -"Hyvä", sanoin ylen onnellisena. "Sitten laskeumme hevosen selästä -siellä, jos voitte viedä meidät sinne suoraa tietä." - -"Minä voin", vastasi hän. "Eikä ole teillä katumista, että otitte minut -matkakumppaniksenne. Parisi ei ole mikään hauska kaupunki, kun on -levottomuuksia, vaan te olette sattuneet käsiksi oikeaan mieheen, joka -teidät opastaa perille." - -Minä en kysynyt, mitä hän tarkoitti levottomuuksilla, vaan riensin -ottamaan miekkani ja Croisettelle ja Marielle kertomaan liittolaisesta, -jonka olin hankkinut. He tietysti olivat hyvin mielissään, ja me sen -vuoksi lähdimme taipaleelle mitä iloisimmalla mielellä ja toivoimme -jälkeenpuolisten saapuvamme tuohon suureen kaupunkiin. Vaan Marien -hevoselta putosi kenkä, ja kului hyvä aika ennen kuin tapasimme sepän. -Sitten meidän piti Etampesissa, jossa pysähdyimme eineelle, odottaa -tavattoman kauan ennen kuin ruoka joutui. Tämän kaiken vuoksi emme -päässeet Parisiin ennen kuin auringon laskussa. Hehkuva iltarusko -punotti juuri idässä olevat kukkulat, ja ruskotusta vasten näkyivät -selvinä Notre Damen kaksoistornit ja S:t Jacques de Boucherien korkea -torni. Kymmenkunta talonkattoa, jotka kohosivat ympäristöstään, -hehkuivat kirkkaina, ja suuri pilvi, joka kohosi kuin tavattoman suuri -ihmiskäsi yli kaupungin, muuttui vähitellen veripunaisesta -sinipunertavaksi ja sinipunertavasta mustaksi sen mukaan kuin hämärtyi. - -Tultuamme kaupunginportista ja ratsastettuamme ensin muutaman sillan -yli ja sitten toisen, niin jouduimme huumauksiin jyrinästä ja melusta, -joka täällä vallitsi ympärillämme. Sadottain liikkui ihmisiä kapeilla -kaduilla. Naiset huutelivat toisilleen akkunoista. Puolenkymmenen -kirkon kellot soivat iltarukoukseen. Meidän maaseutuelämän -hiljaisuuteen tottuneet korvamme olivat melkein lummeissa. Suurin -silmin katselimme tornikkaita taloja, joissa oli korkeat suipot katot, -taitehikkaasti tehtyjä kirkkoja ja ihmisryhmiä -- tuiman näköisiä -olentoja, joista useiden silmissä oli synkkä ja hurja hehku ja jotka -seisoivat mustien savusten katukujien suilla ja tähystelivät -- meitä -ohimennessämme. Yhtäkkiä meidän piti pysähtyä. Suuri ihmisjoukko oli -kerääntynyt katsomaan kuusimiehistä ratsujoukkoa, joka nyt juuri kulki -meidän edestämme. He ratsastivat kaksittain, istuivat huolettomasti -satulassa ja puhelivat vilkkaasti keskenään välittämättä vähintäkään -väkijoukosta ympärillään ja huomautuksista, joita lausuttiin heistä. -Heidän komeat ja rikkaat pukunsa ja satulavarustuksensa olivat -sellaiset, että en koskaan ennen ollut nähnyt. Kymmenkunta paasia ja -lakeijaa seurasi heitä jalkaisin, ja heidän iloinen keskustelunsa ja -naurunsa kuului meihin saakka väkijoukon yli. - -Kun minä katselin tätä ylhäistä ratsukulkuetta, niin väkijoukon -liikkeen vuoksi Burén hevonen peräysi aivan lähelle minua. Buré kirosi -karkeasti ja aivan aiheettomasti, niin kuin minusta tuntui. Vaan -samassa Croisette veti minun huomioni puoleensa kopauttaen -ratsukepillään minua käsivarteen. "Katsohan!" huudahti hän. "Eikö tuo -ole hän?" - -Minä katsoin pojan sormen suuntaan -- mikäli se oli mahdollista, sillä -hevoseni, joka oli erkautunut Burén hevosen läheisyydestä, -heittelehtihe sinne tänne ihan hurjana -- ja minä katselin viimeistä -paria tuossa pienessä seurueessa. He ratsastivat nyt sen kadun poikki, -jossa me olimme, ja minä sen vuoksi näin heidät ainoastaan sivulta tai -oikeammin sanoen ainoastaan toisen heistä. Hän oli harvinaisen kaunis, -nuori mies, noin kahdenkymmenenkahden vuotias, pitkät kiharansa -valuivat röyhelöiselle kaulustalle ja keltaiselle silkkikaapulleen. -Kasvonsa olivat lempeät ja lapselliset ja ihmeen miellyttävät. Vaan hän -oli minulle aivan outo. - -"Minä uskaltaisin vannoa, että se oli itse Louis -- herra de Pavannes!" -huudahti Croisette. - -"Tuoko?" vastasin minä, lähtiessämme taas liikkeelle, kun väkijoukko -edessämme oli vähän harventunut. "Ei veikkonen se ollut hän!" - -"En minä tarkoita sitä, joka ratsasti lähinnä meitä, vaan sitä, joka -ratsasti hänen vierellään", selitti Croisette. - -Vaan minä en ollut sitä sopinut näkemään. Me nyt käännyimme -satulassamme ja tähystimme taaksemme hänen jälkeensä, ja, mikäli illan -hämärässä voi erottaa, hän todellakin muistutti selkäpuoleltaan -Louista. Vaan Buré, joka sanoi tuntevansa herra de Pavannesin, nauroi -meille. "Teidän ystävällänne", sanoi hän, "on leveämpi selkä kuin -tuolla!" Ja minä arvelin että Buré voi olla oikeassa -- vaan se voi -riippua vaatteidenkin muodosta. "He ovat olleet pelaamassa pallopeliä -Louvressa, voin vannoakin!" jatkoi hän. "Amirali siis lienee terveempi. -Joka meitä lähinnä ratsasti, oli herra de Feligny, amiralin vävy. Ja -toinen, jota te tarkoitatte, oli kreivi de la Rochefoucault." - -Hänen puhuessaan käännyimme kapealle kadulle lähellä jokea ja näimme -edessämme mustan rakennusjoukon, joka Burén ilmoitukseu mukaan oli -Louvre -- kuninkaan palatsi. Tältä kadulta käännyimme toiselle, joka -oli lyhyempi ja kapeampi, ja täällä Buré pysähdytti hevosensa ja -koputti kovasti muuatta jykevää porttia. Oli nyt jo niin pimeä, että -kun me Burén jälessä olimme ajaneet pihalle, niin emme erottaneet muuta -kuin korkean päätyrakennuksen, joka kuvastui edessämme kuulakkaa -taivasta vasten, ja pihan toisella sivulla joukon miehiä ja hevosia. -Buré puheli muutaman miehen kanssa, ja kehoitettuaan meitä -laskeutumaan satulasta, sanoi hän, että lakeija tulee meitä viemään -sisälle, herra de Pavannesin luo. - -Ajatus, että me lopuksikin olimme pitkän matkamme perillä ja ajoissa -voimme varoittaa Louista uhkaavasta vaarasta, sai unhottamaan vaivamme, -väsymyksemme ja jäykistyneet jäsenemme. Iloisina viskasimme ohjakset -Jeanille ja kiiruhdimme portista palvelijan jälessä. Me olemme nyt -päässeet päämaaliimme. Hurraa! - -Kulkiessamme pitkän käytävän läpi ja monia portaita, näytti meistä talo -olevan täynnä väkeä. Usein kuulimme ääniä ja aseitten kalinaa. Vaan -seuralaisemme ei pysähtynyt, vei vain suoraa päätä meidät pieneen -huoneeseen, jota kattolamppu valaisi. "Minä ilmoitan herra de -Pavannesille tulonne", sanoi hän kunnioittavasti ja katosi esiripun -taakse, joka näytti olevan toiseen huoneeseen vievän oven edessä. Hänen -mennessään olimme kuulevinamme ääniä ja lasien kilinää. - -"Hänellä on varmaan vieraita", sanoin rauhattomana. Minä koetin -ratsupiiskalla kopistella tomua saappaistani. Muistin että me nyt -olimme Pariisissa. - -"Hän varmaankin hämmästyy, nähdessään meidät", sanoi Croisette -naurahtaen -- vaan kuitenkin levottomasti. Ja sitten me seisoimme -ääneti ja odotimme. - -Ajan siinä kuluessa, aloin tuumiskella -- ja luultavasti seura, jonka -olimme kadulla nähneet, minut saattoi näihin mietteisiin -- eiköhän -herra de Pavannes täällä Parisissa olisi aivan toisenlainen kuin herra -de Pavannes Caylusissa, tuskinpa kuninkaan hovimies olisi niin -ystävällinen kuin Kitin sulhanen. Ja minä mietiskelin tätä yhä, -kun esirippu taas vedettiin syrjään. Pitkä mies, pieni koira -käsivarrellaan, astui kiireesti sisään ja seisahtui hymyillen eteemme. -Hän oli komeassa mustassa puvussa, joka kimalteli hopealle. Pieni -koira hänen käsivarrellaan murisi, ja Croisette katsoi suu auki -hämmästyksissään. Tuo mies ei ollut Louis de Pavannes. Hän ei ollut -mikään vanha, hyvä ystävämme. Hän oli herra vidame de Bezers! - -"Terve tulleiksi, hyvät herrat!" sanoi hän ja hymyili meille -- enkä -koskaan hänen silmissään ollut huomannut sellaista vahingoniloa. "Terve -tulleeksi Parisiin, herra Anne!" - - - - -NELJÄS LUKU. - -Satimessa. - - -Syntyi pitkä äänettömyys. Me seisoimme ja tuijotimme häneen, ja hän -hymyili -- niin kuin hymyilee kissa. Croisette sanoi minulle sitten -jälemmin, että hän olisi voinut kuolla nöyryytyksestä, häpeästä ja -raivosta, kun meitä oli sillä tavalla petetty. Minä puolestani en heti -käsittänyt asiain tilaa. Mutta en ymmärtänyt mitään. Minä en voinut -päästä siitä ajatuksesta, joka oli minulla ollut taloon tullessa, että -emme todellakaan tulleet Louis de Pavannesin taloon. Vaan minä -hämärästi epäilin, että Bezers oli syrjäyttänyt hänet ja astunut itse -hänen sijaansa. Minä sen vuoksi heti kuin vaistomaisesti astuin vidamen -luo ja tartuin häntä käsivarteen. "Mitä te olette tehnyt?" huusin -äänellä, joka omissakin korvissani kuului tuimalta. "Mihin olette -saattanut herra de Pavannesin? Vastatkaa!" - -Hän vain näytti vähän enemmän teräviä valkoisia hampaitaan, kun hän -katsoi minua silmiin. "En minnekään -- vielä", vastasi hän hyvin -lempeästi, irroittaessaan kätensä. - -"Miten sitten olette täällä?" kysyin taas. Hän kohautti olkapäitään ja -katsahti Croisetteen, aivan kuin hän olisi minua pitänyt joutavana, -huonosti kasvatettuna lapsena. "Herra Anne ei näy ymmärtävän, että -minulla on kunnia lausua hänet tervetulleeksi Hotel Bezersiin, Rue de -Platrièren varrella." - -"Hotel Bezersiin! Rue de Platrière!" huudahdin aivan hämmästyksissäni. -"Vaan Blaise Buré sanoi tämän olevan Rue St. Antoine!" - -"Vai niin!" lausui hän aivan kuin nyt vasta olisi alkanut asia selvitä -hänelle: "Vai niin! Minä ymmärrän!" ja hän hymyili niin inhottavasti. -"Vai niin, että te olette tehneet tuttavuutta Blaise Burén, kelpo -tallimestarini kanssa! Hyvin tehty, Blaise! Niin, nyt ymmärrän. Ja te -sen penikat", jatkoi hän ja puhuessaan äänensä muuttui tuntuvasti ja -lopuksi hän katsoi meitä vihaisesti, "te aijotte tehdä minulle jutkun! -Minulle, te neilikat! Te luulitte, että Bezersin susi olisi yhtä helppo -tappaa kuin jänis! Vaan kuunnelkaahan, niin saatte kuulla laulun lopun. -Te olette nyt minun talossani ja täydellisesti minun vallassani. -Minulla on täällä puolisataa miestä, jotka eivät häikäilisi leikata -kaulaa kolmelta lapselta, jos minä käskisin! Niin, siitä voitte olla -varmat", lisäsi hän ilkeän riemuitsevasti, "sen he tekisivät ilolla!" - -Hän aikoi sanoa vielä enemmän, vaan minä keskeytin. Raivo, joka minussa -nyt kuohui ja jonka oli synnyttänyt oma hulluutemme ja hänen -hävyttömyytensä, puhkesi nyt sanoihin. - -"Ensinnäkin, herra de Bezers", sanoin minä hurjana laskettaen kiireellä -sanan toisensa jälkeen tulvanaan, "ensin sana teille! Minä sanon -teille, mitä teistä ajattelen! Te olette uskoton koira, vidame! Kurja -peto! Minä halveksin teitä! Kavaltaja ja murhamies!" huusin, "eikö ole -siinä kylliksi? Eikö mikään voi herättää kunniantuntoanne? Jos -tahdotte, että teitä sanotaan kunnialliseksi, niin vetäkää miekkanne!" - -Hän pudisti päätään ja yhä hymyili. "Minä itse en tee talossani -roskatöitä", sanoi hän tyyneesti, "enkä halua palvelijoiltani anastaa, -tehtävää, joka heille on mieluisa." - -"No hyvä!" sanoin terävästi. Ja samassa vetäsin miekkani ja riensin -salaman nopeudella esiripun luo, jonka takaa hän oli tullut. "No hyvä, -sitten tapamme teidät ensiksi!" huusin hurjana kiinnittäessäni katseeni -häneen, ja kaikki hurjat intohimot heräsivät eloon rinnassani, "ja -sitten koetamme onneamme lakeijainne kanssa! Marie! Croisette!" huusin -tuimalla äänellä, "hyökätkää, pojat!" - -Vaan he eivät vastanneet! He eivät liikahtaneet paikaltaan, eivät -vetäneet miekkaansakaan. Mies oli meidän vallassamme. Käteni oli -kohotettuna, miekan kärki oli tähdättynä hänen rintaansa vasten, ja -minä yhdellä iskulla olisin voinut lävistää hänet. Ja minä vihasin -häntä. Miten vihasinkaan! Jos hän olisi sanaakaan sanonut tai -liikauttanut silmäluomiaankaan tai vetäytynyt askeleenkaan, tai -tarttunut miekkansa kahvaan, niin olisin tappanut hänet sille paikalle. -Vaan hän ei silmää väräyttänyt, enkä minä voinut. Käteni vaipui alas. -"Kurjat raukat!" huusin minä ja halveksien käänsin katseeni hänestä -veljiini -- he eivät koskaan ennen olleet pettäneet minua. "Kurjat -raukat!" mutisin, ja minä melkein kauhistuin omia sanojani. Sen jälkeen -viskasin miekkani lattialle. - -"Se on parasta", sanoi Bezers verkalleen ja liikahtamatta, aivan kuin -hän ei olisi ollut minkäänlaisessa vaarassa. "Tuolla tavoin ajattelin -teitä pyytää tekemäänkin. Jos molemmat toisetkin nuoret herrat -seuraisivat teidän esimerkkiänne, niin olisin heille erittäin -kiitollinen. Kiitos! Kiitos! Kiitoksia paljon." - -Croisette ja hänen jälestään Marie tottelivatkin häntä! Minä en voinut -sitä ymmärtää. Minä panin käsivarret ristiin ja epätoivossani pidin -asiamme menneenä, ja jos ei häpeä minua olisi estänyt, niin olisin -peittänyt kasvoni käsiini ja puhjennut itkemään. Hän seisoi kattolampun -alla, ja oli päätään pitempi kuin pisin meistä. Ja me seisoimme hänen -ympärillään, saatettuina satimeen, nolattuina, aivan kuin olisimme -olleet ymmärtämättömiä lapsia. Miten olisinkaan halunnut itkeä! Tämä -siis oli pitkän matkamme, ponnistustemme, ritarileikkimme loppu! - -"Nyt te ehkä suotte minulle hetkiseksi aikaa huomionne", jatkoi Bezers -liehakoitsevalla äänellä, "ja suvaitsette kuunnella mitä minä aijon -tehdä. Minulla on tarkoituksena pidättää teidät luonani, hyvät herrat, -kunnes olen tilaisuudessa teidät lähettämään neiti serkullenne viemään -tuoreita uutisia hänen sulhaseltaan. Minä en nyt teitä kauan pidätä", -lisäsi hän ilkeästi hymyillen. "Te olette tulleet Parisiin onnellisena -hetkenä. On tehty pieni suunnitelma, joka aijotaan panna toimeen juuri -tänä yönä -- teillä todella on erinomainen onni -- jotta saadaan -poistetuksi joukko vastenmielisiä ihmisiä, niiden joukossa ehkä -muutamia ystäviämmekin. Siinä kaikki. Te saatte kuulla ampumista, -huutoa, ehkä kuolemanvaikerrusta. Vaan elkää siitä välittäkö. Te ette -joudu pienimpääkään vaaraan. Ja mitä herra de Pavannesiin tulee", -jatkoi hän matalalla äänellä, "niin minä arvelen huomen-aamulla voivani -antaa hänestä tarkkoja tietoja, viedäksenne Caylusiin -- neiti -serkullenne, ymmärrättehän." - -Hän oli muuttanut nyt muotoansa. Kasvoillaan oli synkkä kiilto. Hän -kostutti huuliaan kielellä, aivan kuin olisi nähnyt edessään kostonsa -täytettynä ja vahingon-ilolla katsellut taulua. Ajatus, että näin voi -käydä, sai minut hypähtämään taaksepäin, ja karsi ruumistani. -Croisetten kasvoilta luin saman ajatuksen -- ja myöhäisen katumuksen. -Niin, Bezersin häijy ääni, hurja, vahingon-iloinen ilme hänen -silmissään kauhistutti minua siinä määrässä, että minä jonkun hetken -aikaa olin näkevinäni hänessä itse pirun ilmi elävänä. - -Hän sai taas tavallisen tyyneytensä ja kääntyi huolettomasti ovelle, -"Jos olette niin hyviä, että seuraatte minua", sanoi hän, "niin minä -toimitan, että pitävät huolta teistä. Teillä tosin voi olla ehkä syytä -valittaa yhtä ja toista asuntonne suhteen -- minulla on tänä iltana -muita asioita ajateltavana kuin isännän velvollisuuksia -- vaan -illallista ette voi moittia." - -Hän veti esiripun syrjään ja meni edellämme toiseen huoneeseen -näyttämättä ajattelevan ollenkaan sitä, että me takaapäin voisimme -hyökätä hänen kimppuunsa. Hänessä oli joku salattu, ihmeellinen -ominaisuus, joka joskus pistihe esiin ja joka näytti korvaavan, sen, -mitä hänestä tiesimme. - -Huone, johon tulimme, oli leveyttään pitempi, valaistu hopealampuilla, -ja seinillä kudotut verhot. Komeita kuvallisia pöytäastioita ja -kalliita venetsialaisia lasia sekä koko joukko muita vähempiarvoisia -astioita oli pöydällä, täynnä ruokaa ja viinejä, vaan kaikki oli -sikinsokin aivan kuin suuri seura olisi täällä ollut. Vaan nyt ei koko -huoneessa näkynyt muita kuin kaksi palvelijaa, jotka olivat puuhassa -muutaman tarjoilupöydän luona, ja muuan pappi, joka istui pöydän -toisessa päässä. - -Pappi nousi meidän tullessamme, ja vidame tervehti häntä aivan kuin he -eivät olisi toisiaan nähneet ennen kuin tänä päivänä. - -"Olette tervetullut, herra koadjutori", sanoi vidame vaan hyvin -kylmästi mikäli minä voin huomata. Ja kumpikin mies katseli toistaan -tavalla, joka ei ollut ystävällinen. He eivät suinkaan olleet kuin -isäntä ja vieras vaan pikemmin kuin mitähän kaksi petolintua, jotka -ovat valmiit alkamaan taistelua. Ehkä koadjutorin välkähtelevät silmät -ja suuri käyrä nenä sai minut näin arvelemaan. - -"Oho! Oho!" sanoi pappi katsellessaan tunkevasti meitä -- ja -epäilemättä me mahdoimme näyttää sangen kurjilta. "Mitäs nämä ovat? -Ehkä tämän yön ensimmäistä satoa?" - -Vidame katsoi vihasesti häneen. "Eivät ole", vastasi hän tuimasti. -"Minä en ole niin herkkätunteinen ulkosalla, niin kuin tiedätte, vaan -tämä on minun asuntoni, ja me aijomme nyt ruveta illalliselle. Te ette -ehkä huomaa erotusta. Vaan erotus on olemassa -- minulla", lisäsi hän -halveksivasti katsoen pappia. - -Tämä oli minulle kerrassaan hepreaa. Vaan minä tunsin mielessäni -vavistusta katsoessani papin ilkeitä silmiä, jotka eivät tahtoneet -meistä erota, ja minun vihaani seottui niin paljo inhoa, että kun -Bezers antoi merkin istumaan, minä vetäysin pari askelta takaisin. -"Minä en halua syödä teidän kanssanne", sanoin minä tuimasti, joko -jonkummoisen itsepäisyyden tai lapsellisen oikun vaikutuksesta. - -Minä en ajatellut, että nämät sanat tunkisivat hänen panssarinsa läpi. -Vaan hetkiseksi aikaa lennähti hänen poskilleen tumma puna ja hän -katsoi minua silmillä, joissa ei ollut yksistään julmuutta, vaikka -suonet hänen suurilla ohimoillaan paisuivatkin. Vaan silmänräpäyksessä -hän taas oli entisellään. "Armand", sanoi hän toiselle palvelijalle, -"nämät herrat eivät halua syödä minun kanssani. Laita heille toiseen -päähän pöytää." - -Ihmiset ovat hyvin kummallisia. Samassa silmänräpäyksessä kun hän näin -taipui, minä kaduin sanojani. Minä melkein vastenmielisesti seurasin -palvelijaa toiseen päähän pöytää. Eikä siinä kylliksi, vaan vihaan, -jota tunsin vidamea kohtaan, liittyi nyt uusi, omituinen tunne, joka -oli kuin jotakin ihailua, ja tämä tunne luultavastikin syntyi silloin -kun minulla oli hänen henkensä vallassani eikä hän peräytynyt -askeltakaan. - -Me söimme aivan äänettöminä, senkin jälkeen kuin Croisette oli pöydän -alitse tavottanut käteni ja puristanut sitä, rukoillen siten minua, -että en tuomitsisi häntä ennen aikaa. Vidame ja pappi pöydän toisessa -päässä puhelivat hyvin innokkaasti keskenään, ja siitä vähästä, minkä -sain selvää, ymmärsin, että pappi koetti saada tyrkytetyksi isännälleen -jotakin ehdotusta, jota tämä ei tahtonut hyväksyä. - -Kerran Bezers kohotti ääntään. "Minulla on omat tarkoitukseni!" puhkesi -hän sanomaan vihastuneella äänellä ja kirosi synkeästi, mikä ei -näyttänyt pappia säikäyttävän ollenkaan, "ja minä ne täytän. Vaan -siihen lopetankin. Teillä on teidän halunne. No niin, tyydyttäkää ne, -vaan elkää puhuko minulle oikean asian puolesta. Oikea asia? Helvettiin -oikeine asioinenne. Minulla on omat harrastukseni, teillä on omanne, ja -minun herrallani, herttua Guisellä on omansa. Ettekä suinkaan tahdo -uskotella minulle, että olisi muita!" - -"No entäs kuninkaan harrastukset?" sanoi pappi hymyillen happamasti. - -"Sanokaa ennemminkin italialaisen naisen harrastukset!" vastasi vidame -huolettomasti -- tarkoittaen, mikäli minä otaksuin, leskikuningatarta, -Catharina Mediciä. - -"No entäs kirkon harrastukset?" sanoi taas pappi. - -"Oh! Kirkon? Kirkko olette te, hyvä ystäväni!" sanoi Bezers, -töytätessään pöytäkumppaniaan rintaan. "Kirkko?" jatkoi hän. "Ei, ei, -veikkonen. Minä sanon teille, miten te asioita ajattelette. Te tahdotte -päästä oksastanne, ja sitten palkaksi auttaa minua pääsemään oksastani --- ja sitten sen jälkeen, sanotte, ei ole ainoatakaan keppiä, jolla -meitä voitaisiin lyödä. Vaan minä kerralla sanon teille" -- ja -vidame löi nyrkkiä pöytään, että lasit hyppivät -- "että minä en -suvaitse millään tavalla sekauttavan minun asioihini, hyvä ystävä. Ei -vähimmälläkään tavalla. Kuuletteko? Ja mitä teidän asioihinne tulee, -niin ne eivät kuulu minuun. Se on suoraa puhetta, eikö niin?" - -Papin käsi tutisi, kun hän kohotti lasin huulilleen, vaan hän ei -puhunut mitään, ja vidame, joka nyt huomasi, että me olimme lopettaneet -ateriamme, nousi istumasta. "Armand!" huuti hän, ja hänen katseensa oli -yhä synkkä. "Vie nämät nuoret herrat heidän huoneeseensa. Sinä -ymmärrät?" - -Me jäykästi vastasimme hänen kumarrukseensa -- pappi ei näyttänyt -meistä vähintäkään välittävän -- ja seurasimme palvelijaa. Ja -matkallamme pitkän käytävän läpi ja ylös jyrkkiä portaita huomasimme, -että kaikki vastustus oli turhaa. Siellä täällä avattiin hiljaa ovia, -ja tuimamuotoisia haarniskoittuja miehiä katseli jälkeemme. Aseitten -kalsketta ja ääniä kuului lakkaamatta ympäriltämme, ja kun kulimme -muutaman akkunan ohi, niin kuulimme kavioiden kopsetta pihalta, kaikki -merkkejä, että talo oli tätä nykyä linnoitus. Tämä minua ihmetytti -isosti. Sillä mehän olimme nyt Parisissa, kaupungissa, jonka ympärillä -oli muurit ja jossa oli vartijat porteilla ja yö oli lyhyt elokuun yö. -Yksinäisinkin herrastalo Quercyssä ei voinut olla tämän huolellisemmin -varustettu pitkänä talviyönä sodankaan aikana. - -Tämä teki meihin suuren vaikutuksen, varsinkin Croisetteen. Äkkiä -kuulin hänen pysähtyvän, noustessamme kapeita portaita, ja sanaa -sanomatta hän alkoi laskeutua takaisin niin kiireesti kuin pääsi. Minä -en tiennyt, mikä hänellä oli mielessä, vaan kuiskattuani pari sanaa -Marielle, riensin hänen jälkeensä. Kun olin päässyt portaitten juureen, -niin pysähdyin ja katsoin taakseni. Marie ja palvelija seisoivat siellä -ylhäällä, ja palvelija huuti minua kovasti, käskien tiukasti meidän -kummankin palata takaisin. - -Vaan sillä aikaa Croisette oli jo päässyt toiseen päähän käytävää, ja -tyynnytettyäni rauhatonta palvelijaa, riensin edelleen kunnes minun -piti pysähtyä, kun muuan mies aukasi oven ihan nenäni edessä. Hän oli -kuullut kiireisten askeliemme äänen ja katseli minua nyt epäilevästi, -vaan muristen hän sulki taas oven. Minä taas jatkoin matkaani ja pääsin -sen huoneen ovelle, jossa olimme olleet illallisella, parahiksi -näkemään sellaista, joka minua äärettömästi hämmästytti, niin että minä -pysähdyin ovelle kuin naulattu. - -Keskilattialla seisoi Bezers ja hänen vierellään viekas pappi. -Croisette seisoi etunojossa ja piti käsiään ojennettuina aivan kuin -rukoillen. - -"Vaan herra vidame", kuulin pojan huutavan, seistessäni siinä oven -luona käsi lukon kahvassa, "parempi olisi surmata hänet kuin musertaa -hänen sydämmensä! Säälikää häntä! Jos te surmaatte herra Louisin, niin -sillä surmaatte hänetkin!" - -Vidame seisoi äänetönnä ja tuijotti poikaan. Pappi irvisteli -halveksivasti. "Ihmissydän on pian parannettu -- ja varsinkin naisen -sydän", sanoi hän. - -"Vaan ei Kitin!" sanoi Croisette kiihkeän tuskallisesti -- eikä ollut -papista tietävinään ollenkaan. "Ei Kitin. Te, vidame, ette tunne häntä! -Te ette tunne häntä!" - -Tämä huomautus tuli onnettomalla ajalla. Minä näin vihan salaman -välähtävän Bezersin kasvoilla. "Menkää tiehenne!" karjui hän. "Minä -olen kirjoittanut neidille, mitä aijon tehdä ja että minä sen teen! -Bezers ei syö sanaansa. Taivaan Jumalan nimessä -- jos Jumalaa on, ja -sitä minä tänä yönä paholaisen nimessä epäilen! -- minä pidän sanani! -Menkää!" - -Hänen leveät kasvonsa olivat kuin raivon vääristämät Hän katsoi -Croisetten pään yli aivan kuin olisi vedonnut häneen, jonka olemassa -olon vasta kielsi. Minä käännyin pois ja riensin samaa tietä, jota olin -tullutkin, ja kuulin Croisetten tulevan jälessäni. - -Tämä näky sai minut täydellisesti epätoivoon. Siitä hetkestä en -ajatellut mitään, ennen kuin tulin tajulleni vinkuvasta äänestä, jonka -synnytti vartiamme avain lukossa, ja nyt minä huomasin että hän oli -mennyt tiehensä ja että me olimme pienessä huoneessa, joka oli ihan -katon rajassa. Hän oli jättänyt kynttilän lattialle, ja me seisoimme -sen ympärillä, jolloin meistä muodostui suuret varjot seinille. -Huoneessa ei ollut mitään muuta kuin kaksi vuodetta, jotka kiireellä -oli tekastu muutamaan nurkkaan. Minä viskausin toiselle vuoteelle, -maaten seinään päin, ja heittäysin epätoivoni valtaan. Katkeruudella -ajattelin niin kerrassaan onnistumatonta retkeämme ja vidamen riemua. -Minä kiroilin Croisettea hänen alentavan nöyryytensä vuoksi, jota hän -oli osottanut. Vaan kun vihani oli jonkun verran laantunut, niin -unhotin omat tuskani ja ajattelin Kitiä, joka oli niin kaukana -- -ajattelin Kitin kalpeita, jaloja kasvoja ja hänen suruaan. Ja sitten -vähitellen annoin anteeksi Croisettelle. Kun oikein ajattelin, niin -eihän Croisette ollut rukoillut meidän puolestamme -- hän ei ollut -nöyrtynyt omaksi hyödyksemme, vaan Kitin hyväksi. - -En tiedä miten kauan lienen siinä maannut tällä tavoin vaihdellen -näiden molempain mielialojen välillä, enkä tiennyt olivatko toiset -puhelleet vai olleet ääneti, kulkeneet huoneessa vai olleet yhdessä -kohden. Vaan Croisette kun kosketti kädellään minun hartioihini -innolla, joka levisi vavistuksena minun jäseniini, heräsin taas -todellisuuteen, näkemään huoneen ja sen varjot. "Anne! Anne! Oletko -hereillä!" - -"Mika nyt on?" sanoin, nousten istumaan. - -"Marie", alkoi hän, "on -- --" - -Vaan hänen ei tarvinnut sen enempää selittää. Minä näin Marien seisovan -toisella puolen huonetta, akkunan ääressä, jossa ei ollut lasia ja joka -oli sijoitettu kattoon ja oli sen mukaan vähän kaltevakin. Hän oli -avannut luukun, joka oli sen peittona, kurotti varpaillaan -- sillä -akkunalauta oli melkein hänen päänsä tasalla -- ja katseli ulos. Minä -katsoin terävästi Croisetteen. "Onko ulkopuolella kattokourua?" -kuiskasin ja into rupesi jäseniäni värisyttämään, kun nyt ensi kerran -johtui mieleeni pakoon pääsyn ajatus. - -"Ei ole", sanoi hän samalla äänellä. "Vaan Marie sanoo näkevänsä -akkunan alla hirren, jolle luulee meidän helposti pääsevän." - -Minä hypähdin pystöön, työnsin Marien syrjään ja katselin ulos. Kun -silmäni olivat tottuneet vähän pimeään, niin erotin kattoja ja päätyjä -yhtenä ryhmänä niin kauas kuin nähdä voin. Lähempänä ja aivan akkunan -alla oli kuilu -- kapea katu. Sen toisella puolen oli talo, joka oli -niin paljo tätä meidän taloamme matalampi, että sen katonharja ei ollut -varsin silmäini tasalla. "En minä näe hirttä", sanoin. "Katsohan alas", -vastasi Marie hiljaa. Minä tein niin ja näin, viisi- tai kuusitoista -jalkaa akkunamme alapuolella oli kapea hirsi, joka meni meidän -talostamme vastapäätä olevaan taloon -- molempien tukena, niin kuin -siihen aikaan pidettiin kaupungeissa. Varjossa hirren toisessa päässä --- hirsi oli niin suoraan akkunamme alla, että minä voin nähdä -ainoastaan alemmaisen pään -- erotin akkunan, josta näkyi heikko valo. - -Minä pudistin päätä. - -"Me emme pääse hirrelle", sanoin kauhistuneena kun mittailin välimatkaa -ja katselin syvyyttä allani, joka ruumista karsi. - -"Marie sanoo, että me voisimme, jos meillä vaan olisi pieni palanen -köyttä", vastasi Croisette. Hänen silmänsä loistivat. - -"Vaan sitäpä meillä ei ole", sanoin minä siihen. Minä olin nyt -- niin -kuin tavallisestikin -- tyhmä ja hidas ajattelemaan. Marie ei vastannut -mitään siihen. Hän oli harvasanaisin meistä veljeksistä, Minä käännyin -häneen, Hän oli riisumassa liiviä ja purkamassa kaulahuivia kaulastaan. - -"Hyvä!" huudahdin minä, sillä minä nyt aloin ymmärtää. Ripeästi -riisuimme vyömme ja huivimme, jotka kaikeksi onneksi olivat -kotitekoisia, pitkät ja lujat. Ja Mariella oli sen lisäksi -nelisäikeistä purjelankaa taskussaan, ja minulla oli uudet, lujat -sukkarihmat sekä pari kyynärää pitkä hihna, jonka olin ottanut mukaani -varalta, jos satulanhihnat sattuisivat pettämään. Viidessä minuutissa -meillä oli kaikki yhtenä köytenä. "Minä olen kevein", sanoi Croisette. -"Vaan Mariella on varmin pää", väitin minä. Marie kuleksi yhtä varmasti -rintavarustuksen harjalla kuin me maassa olevalla laudalla. - -"Se on totta", täytyi Croisettenkin myöntää. "Vaan senpä vuoksi hän saa -tulla viimeisenä, sillä sen, joka viimeiseksi tulee, täytyy itse laskea -itsensä." - -Minä en ollut sitä ajatellut. Nyt minä sen huomasin ja nyökäytin -päätäni suostumukseksi. Minusta näytti, että retkemme johto oli -menemässä minun käsistäni, ja minun täytyi siihen tyytyä. Vaan -muutamassa seikassa tahdoin kuitenkin saada tahtoni perille. Kun Marie -tuli viimeisenä, niin minun piti päästä ensimmäisenä. Minun painoni -parhaiten osottaisi, kestääkö köysi. Ja siihen suostuivat toisetkin. - -Ei ollut aikaa hukattavissa. Meidät voitaisiin keskeyttää milloin -hyvänsä. Ja sen vuoksi ryhdyimme heti toimeen. Köysi sidottiin minun -vasempaan kalvoseeni. Sitten nousin Marien olkapäille ja kiipesin -- -vähän vapisten -- akkunan läpi, kiirehtäen minkä suinkin, sillä muuan -torninkello löi jo kaksitoista. - -Minä olin kaiken tämän tehnyt miettimättä. Vaan tultuani ulos ja -riippuessani siinä pimeässä, taivaan ja maan välillä, suuren kellon -vielä soidessa, oli minulla silmänräpäys aikaa miettimään. Tuo musta -kuilu allani, raitis tuuli, joka hiveli otsaani, pimeä ja autius, jotka -ympäröivät minut, saivat minut vapisemaan. "Oletko valmis?" kysyi Marie -vähän malttamattomana. Mariella ei ollut vähääkään mielikuvitusta. - -"En ole! Odota silmänräpäys", päästin suustani, tarttuessani -akkunapieliin ja loin viimeisen silmäyksen taakseni alastomaan -huoneeseen ja kahteen olentoon, jotka olivat minun ja kynttilän -välillä. "Ei", lisäsin minä joutuisasti. "Croisette -- pojat, minä -äsken sanoin teitä pelkureiksi. Minä peruutan! Minä en sitä -tarkoittanut! Kas niin! Antakaa laskeutua!" - -Minä tunsin jonkun lämpöisen koskettavan kättäni ja kuulin jotakin -hillityn nyyhkytyksen tapaista. - -Seuraavassa silmänräpäyksessä olin laskeutumassa syvyyteen. Valo, jonka -olin nähnyt, nousi aina ylemmäksi. Päätäni alkoi huimata. Ja minä -kouristin köydestä. Kun olin tullut puoliväliin, rupesin ajattelemaan, -että jos veljeni eivät jaksaisikaan nostaa minua ylös tarpeen -vaatiessa. Vaan nyt oli myöhäistä ajatella sitä, ja samassa olinkin -hirrellä. Minä taaskin hengitin. Hiljaa ja hyvin varovasti asetuin -hirrelle, irroitin köyden kädestäni ja annoin sen nousta. Sitten -asetuin hajareisin istumaan hirrelle ja vihelsin merkiksi, että kaikki -hyvin. Hyvin siihen saakka! - -Asema, jossa nyt olin, oli varsin omituinen, ja jälestäpäin olen usein -siitä uneksinut. Pimeässä, joka oli ympärilläni, lepäsi Parisi, täältä -nähden päättäen, vaipuneena uneen. Huntu oli levitetty minun ja tämän -Parisin välille, minun, nuoren pojan, ja tämän suuren kaupungin -synkkäin salaisuuksien välille, jotka sinä yönä olivat synkempiä, -kauheampia ja verisempiä kuin koskaan sitä ennen ja sen jälkeen. Kuinka -monta aseellista miestä olikaan väijymässä kaikissa näissä -häämöttävissä taloissa? Kuinka moni hautoikaan murha-ajatuksia -mielessään? Kuinka moni valvoikaan nyt nukkuakseen päivänkoitolla -ikuiseen uneen, tai nukkui nyt herätäkseen puukon-iskuun. Kaikkea tätä -en ymmärtänyt silloin, yhtä vähän aavistin miten monta iloista toveria, -lähdettyään maljain äärestä ja pelipöydästä, erosi nyt mennäkseen kohti -kuolemaan. Minä en tiennyt näitä salaisuuksia -- josta taivaalle kiitos --- tai sadatta osaa kaikesta petoksesta, kaikesta julmuudesta ja -murbanhalusta, joka väijyi jalkaini alla valmiina ensimmäisen -pistolinlaukauksen paukahduttua repimään kaikki sulut. Minulle ei ollut -mitään merkitystä sillä, että kulunut päivä oli elokuun 23, eli että -päivä, joka nyt pian oli koittava, oli Perttulin päivä. - -Ei. Vaan riemuun, jonka rinnassani herätti mahdollisuus vihollisemme -voittamisesta, sekaantui kuitenkin jonkunlainen synkkä aavistus. -Vidamen viittaukset ja peittelemätön kerskuvaisuus olivat viitanneet -johonkin, joka tapahtuisi ennen aamua -- siinä oli jotakin enemmän kuin -yksityisen henkilön murha. Ja myöskin varoituksella, jonka parooni -Rosny oli lausunut ravintolassa, näytti nyt minusta olevan aivan toinen -merkitys. Enkä minä päässyt näistä onnettomuutta ennustavien -aavistusten tunteista vapaaksi. Istuessani siinä hajareisin hirrellä, -kuvittelin näkeväni kapean kadun toisessa päässä Louvren raskaat -rakennukset, ja äänen sorina ja ihmisten askeleitten, joihin sekaantui -vartijan huuto ja matalalla äänellä annetut käskyt, kuuluvan sen -linnapihoista, joihin nyt kansaa kokoontui. Minun alatseni kulki niin -vähän ihmisiä, että minun ei tarvinnut pelätä tulevani huomatuksi. -Mutta kuitenkin, jos en vain erehtynyt, jokaisen tuulen puuskan mukana -kulkeutui hiipivien askelten ja matalan kuiskauksen ääniä. Ja yö oli -täynnä aavekuvia. - -Ehkä kaikki kuitenkin oli jännitetyn mieleni luomaa, omituisen asemani -synnyttämää. Oli miten oli, vaan sitä en enään tuntenut, kun Croisette -tuli minun luokseni. Meillä oli vain tikarimme, ja se meitä vähän -lohdutti. Kun vain pääsemme vastapäätä olevaan taloon, niin ei meillä -ollut muuta tehtävä kuin rientää alas portista, vaikka väkivallalla, ja -sitte kiireimmän kautta Pavannesin asuntoon. Nyt oli vain kysymys -siitä, kumpi, mekö vai Bezersin joukot, ehtii ennen. Ja minä kuiskasin -Marielle kehottaen häntä joutumaan. Hän tuntui tarvitsevan pitkän ajan -valmistumiseensa. - -Vihdoin hän tuli sieltä alas aivan huolettomasti, ja silloin minä -huomasin, että hän ei suotta ollut viipynyt niin kauan. Tultuaan -akkunasta, oli hän saanut luukun suletuksi. Ja vielä enemmänkin, hän -oli laskuköytemme jatkanut niin, että se ylti kaksinkerroin, ja oli -mutkan kiinnittänyt akkunakoukknun, ja kun hän tuli alas, niin veti hän -sen pois. Viisas poika se Marie! - -"Hyvin tehty!" sanoin minä ja taputin olalle. "Nyt he eivät voi -aavistaa mitä tietä linnut ovat lentäneet!" - -Niin oli siinä nyt koko veljesjoukko, vaan yksi heistä vapisi -levottomana, se minun täytyy tunnustaa. Me hinausimme toisen talon -seinämälle. Vaan päästyämme sinne onnellisesti ja istuessamme siinä -rivissä toinen toisemme takana, kasvot seinään päin, ja yön tuulen -puhaltaessa sivulta -- niin, minun rohkeuteni on aina hyvin matalalla, -kun minä nousen korkealle, ja minä hengitin raskaasti. Akkuna, joka oli -jotakin kuutta jalkaa ylempänä hirttä ja lasiton, oli auki, ainoastaan -hieno verho oli edessä, vaan -- voi päiviämme -- se oli kolmella -vaakasuoralla rautakangella varustettu -- paksuilla rautakangeilla. - -Vaan meidän oli pakko tavalla tai toisella koettaa päästä sisään, ja -minä olin juuri niin varovasti kuin suinkin nousemassa seisomaan -kapealla sillalla, kun Marie vikkelästi ja mukavasti ryömi meidän -ylitsemme ja kiepsahti kapealle akkunalaudalle, yhtä keveästi kuin minä -nousen hevosen selkään. Hän ojensi toisen jalkansa minulle, ja suurella -vaivalla minä pääsin samalle hankalalle linnunpuulle. Croisette sai -viipyä siellä alhaalla niin kauan. - -Kapea akkunalauta, kuusikymmentä jalkaa maasta ja kolme rautakankea, -joista pidellä! Minä puristausin kiinni, ja minun melkein kävi -kateikseni Croisettea. Sääreni hoippuivat ilmassa, ja kadun musta kita -näytti vaanivan minua. Minä kuitenkin toinnuin taas, vaan jouduin -epätoivoon. Minä tiesin, että meidän piti päästä eteenpäin, olipa -rautaristikoita tai ei. Me emme pääse entiseen vankilaamme, vaikka -haluaisimmekin. - -Selvää myöskin oli, että me emme pääsisi mihinkään, jos vain huoneen -asukkaat tekisivät vastarintaa. Kapealla alustalla, jolla nyt -seisoimme, itse Mariekin oli avuton. Ristikot olivat hyvin tiheässä. -Nainen, jopa lapsikin olisi voinut irroittaa kätemme, ja silloin -- -minä taas tunsin huimausta. Minä ajattelin julmia kiviä. Painoin -kasvoni ristikkoa vasten, siirsin vähän syrjään verhoa ja silmäsin -huoneeseen. - -Siellä oli ainoastaan yksi ihminen -- nainen, joka liikkui edestakaisin -täysissä vaatteissa, niin myöhäinen kuin nyt jo olikin. Huone oli -ainoastaan pieni ullakkokamari, sellainen kuin sekin luola, jossa me -olimme olleet. Muutamassa nurkassa oli sänky, jossa oli katto ja verhot -ympärillä. Kaksi tuolipahasta oli lieden luona, ja kaikki näytti -köyhältä ja puutteelliselta. Vaan nainen oli rikkaasti puettu, silkissä -ja sametissa, vaikka puku näytti olevan epäjärjestyksessä. Minä näin -jalokiviä kimaltelevan hänen hiuksissaan ja sormuksissaan. Kun hän -käänsi kasvonsa meihin -- tavattoman kauniit kasvot -- niin minä heti -näin, että hän oli ylhäinen nainen, ja kun nopeasti meni ovelle ja -laski kätensä lukolle ja näytti kuuntelevan -- kun hän jyrisytti -lukkoa, kun epätoivoissaan antoi kätensä vaipua ja meni takaisin lieden -luo, niin tein saman huomion. Minä huomasin, että me nyt nähtävästi -vaihtaisimme vain entisen vankilan uuteen vankilaan. Oliko siis joka -talo Parisissa vankila? Joka katon allako suoritettiin murhenäytelmä? - -"Rouva!" sanoin hiljaa herättääkseni hänen huomiotansa. "Rouva!" - -Hän vavahti kovasti ja katseli ympärilleen joka taholle voimatta -ymmärtää, mistä ääni tuli. Sitten hän tuli akkunan luo ja kauhistuneena -veti verhon syrjään rajulla liikkeellä. - -Katseemme kohtasivat toisiaan. Jos hän rupeaa huutamaan ja herättää -koko talon! Miten meidän silloin kävisi! "Rouva", sanoin uudelleen ja -koetin häntä tyynnyttää tekemällä ääneni niin lempeäksi kuin -mahdollista, "me pyydämme teiltä apua! Jollette meitä auta, niin olemme -hukassa." - -"Teitä auttaa?;Ketä te olette?" huusi hän ja tuijotti hurjasti meihin. -Sitten hän peitti kasvonsa käsiinsä ja vaikeroi itsekseen: "Hyvä -Jumala, hyvä Jumala, mitähän minulle lopuksikin tulee?" - -"Me olemme olleet vankeina vastapäätä olevassa talossa", ehätin -selittämään. "Ja me olemme sieltä paenneet. Me emme nyt voi palata -takaisin, vaikka haluaisimmekin. Jos te ette laske meitä huoneeseenne -ja anna meille suojaa..." - -"Niin pudota räiskähdämme katuun", lisäsi Marie aivan tyyneesti -- -vieläpä hiukan leikillisestikin. - -"Teitä laskea sisään?" vastasi hän ja peräytyi. "Se on aivan -mahdotonta." - -Hän muistutti serkkuamme, sillä niin kuin Kitikin oli tämäkin nainen -valkoverinen ja mustatukkainen. Tukkansa hän oli sitonut jonkunlaiseksi -kruunuksi, joka nyt oli joutunut epäjärjestykseen. Vaan vaikka hän -olikin vielä kaunis, niin oli hän kuitenkin vanhempi kuin Kit eikä niin -viehättävä. Minä, luottaen hänen jalouteensa, lausuin suoraan -epätoivoni. "Rouva", sanoin rukoilevasti. "Me olemme poikasia. -Croisette! Tule tänne!" Ja minä vetäysin syrjään niin paljo kuin -mahdollista, tehdäkseni tilaa hänelle. "Katsokaa rouva", sanoin -viekkaasti, "ettekö sääli kolmea poikaraukkaa?" - -Croisetten lapselliset kasvot ja hänen kaunis tukkansa kiinnittivät -naisen huomion puoleensa, niin kuin olin toivonutkin. Hänen muotonsa -muuttui lempeämmäksi ja hän lausui itsekseen: "Poikaraukkoja!" - -Minä käytin hyväksi suotuisaa tilaisuutta. "Me pyydämme vain päästä -teidän huoneenne läpi", sanoin minä innokkaasti. Jumalan nimessä! Miten -paljo oli vaan kysymyksessä. Miten meidän kävisikään, jos hän -kieltäisi? "Me olemme huutavassa hukassa", sanoin kiihkeästi. "Te -myöskin olette arveluttavassa asemassa, arvaan minä. Me autamme teitä, -jos te ensiksi autatte meitä. Me olemme tosin poikia, vaan me voimme -tapella puolestanne." - -"Keneen minä uskaltaisin luottaa?" huudahti hän vavisten. "Vaan Jumala -varjelkoon minua kieltämästä apuani, kun minä itse olen avun -tarpeessa", sanoi hän katsoen Croisettea. "Tulkaa sisään, jos niin -haluatte." - -Minä lausuin kiitoksia ja olin jo pujottanut pääni kankien väliin -- -ajattelematta vaaraa, että en ehkä voisi saada sitä enään takaisin -- -ennen kuin hän vielä oli lopettanut lauseensa. Vaan sisään tulla oli -helpompi sanoa kuin tehdä. Vihdoin pääsi Croisette läpi, ja kaikin -voimin ponnisteltuamme me toisetkin pääsimme lopuksi. Vaan ainoastaan -pakko ja kauhea kuilu allamme antoi meille voimia kestämään niin -tuskallisen kidutuksen. Kun minä viimeinkin seisoin lattialla, niin -olin kuin riepu. Ja päälle päätteeksi siinä naisen edessä. - -Vaan miten onnelliselta minusta tuntui sittenkin! Mitähän nyt Bezers -sanoo! Hän oli meitä sanonut pojiksi, ja poikia olimmekin. Vaan hän nyt -sai nähdä, että me voimme hänen aikeensa estää. Nyt oli tuskin enemmän -kuin joku puolituntia kulunut sydän-yöstä. Me voimme vielä päästä -hyvällä aikaa. Minä oikeilin ruumistani ja kuleksin edestakaisin ylen -iloisena, vaan huomasin, että emäntämme oli vetäytynyt ovelle, jossa -hän seisoi puolittain peloissaan ja katseli meitä arkaillen. - -Minä menin hänen luoksensa Ja tein kumarruksen parhaan taitoni mukaan --- ikävä kyllä minulla ei ollut miekkaa. "Rouva", sanoin minä, "minä -olen herra Anne de Caylus, ja nämät ovat minun veljiäni. Ja me olemme -palvelukseksenne." - -"Ja minä", vastasi hän ja hymyili -- "minä en tiedä minkä vuoksi -- minä -olen rouva de Pavannes, ja otan kiitollisuudella vastaan tarjotun -palveluksenne." - -"De Pavannes?" huudahdin minä hämmästyneenä ja ilahtuneena samalla -kertaa. Madame de Pavannes! Hän varmaan siis on jotenkin sukua -Louisille. Hän varmaan voi sanoa meille, missä Louis asuu, ja siten -auttaa yritystämme. Eipä parempaa sattumusta! "Te tunnette siis herra -Louis de Pavannesin?" jatkoin innostuneena. - -"Tunnen hyvinkin", vastasi hän tällä kertaa tavattoman viehkeästi -hymyillen. "Minä tunnen hänet hyvinkin. Hän on mieheni." - - - - -VIIDES LUKU. - -Pappi ja nainen. - - -"Hän on minun mieheni!" - -Tämän selityksen hän teki niin viattomalla äänellä kuin koskaan kukaan -voi, vaan en koskaan muista kuulleni sanoja, jotka olisivat mieleni -saaneet enemmän tuperruksiin. Ei yksikään meistä vastannut sanaakaan -eikä jäsentä väräyttänyt. Me vain tuijotimme häneen, sillä me -tarvitsimme aikaa ymmärtääksemme nämät hämmästyttävät sanat, ja sitten -vielä enemmän aikaa miettiäksemme, mitä ne meihin nähden merkitsivät. - -Louis de Pavannesin vaimo! Louis de Pavannes naimisissa! Jos tämä oli -totta -- ja kun me katsoimme naista silmiin, niin emme voineet epäillä, -ettei hän ainakin itse luullut puhuvansa totta -- niin merkitsi se, -että meidät oli petetty oikein perinpohjin, että me olimme tehneet -tämän pitkän matkan ja antautuneet vaaraan kurjan miehen takia. Se -merkitsi, että Louis de Pavannes, joka oli meidän ihailumme esine, oli -katalin konna. Hän oli kevytmielisesti pitänyt neiti de Caylusin -sydäntä leikkikalunaan. Ja me, koettamalla estää Bezersin aikeita, -ponnistelimme pelastaaksemme konnan saamasta ansaitun palkkansa. -Kaikkea tätä se merkitsi, heti kun olimme saaneet asiaa ajatelluksi -hiukankaan. - -"Rouva", sanoi Croisette vakavasti niin pitkän äänettömyyden jälestä, -että rouvan kasvoilta katosi hymy ja hän näytti pelästyneen -kummallisesta katseestamme. "Miehenne on ollut jonkun aikaa poissa -luotanne? Hän palasi luoksenne joku pari viikkoa sitten?" - -"Aivan niin", vastasi hän vilpittömästi, ja viimeinenkin toivomme oli -mennyttä. "Hän tuli kotia, ja eilen viimeksi -- eilen viimeksi", jatkoi -hän ja puristi käsiään, "olimme vielä niin onnellisia." - -"Entä nyt, rouva?" - -Hän katsoi minua, vaan ei näyttänyt ymmärtävän. "Minä tarkoitan", -ehätin selittämään, "että me emme ymmärrä, miten te nyt olette täällä? -Ja vankina." Itse asiassa tarkoitin, että hänen kertomuksestaan -saisimme jotakin selvyyttä itsellemme. - -"En itsekään tiedä", vastasi hän. "Eilen jälkeenpuolisten olin vieraana -abbedissan luona Ursulinesluostarissa." - -"Anteeksi rouva", sanoi Croisette, "vaan ettekö te kuulu uuteen uskoon? -Ettekö ole hugenotti?" - -"Olen", vastasi hän innokkaasti. "Vaan abbedissa ja minä olimme hyviä -ystäviä, eikä hän ole ollenkaan kiihkoilija. Ei vähintäkään. Ja aina -kun olen Parisissa, käyn hänen luonaan kerran viikossa. Kun eilen -lahdin hänen luotaan, niin pyysi hän minua käymään täällä hänen -asiallaan." - -"Te siis tunnette tämän talon?" kysyin häneltä. - -"Varsin hyvin", vastasi hän. "Tämä on hansikaskauppias Mirepoixin talo. -Monet kerrat olen käynyt hänen kauppapuodissaan. Eilen tulin tänne -toimittamaan ystäväni asiaa. Minä käskin palvelustyttöni odottaa -kadulla, ja tultuani taloon, pyydettiin minua tulemaan ylös tähän -huoneeseen saakka. Minun kaskettiin odottaa vähän aikaa, ja minua alkoi -ihmetyttää, että minut oli tuotu tällaiseen lokeroon, kun minulla oli -asiaa ainoastaan Mirepoixille, jolta minun oli saatava pari -ratsuhansikasparia. Minä käännyin takaisin ovelle, vaan huomasin että -se oli lukittu. Silloin minä pelästyin ja rupesin huutamaan." - -Me kaikki kolme nyökäytimme päätä. Me olimme innokkaassa touhussa -tekemään päätelmiä -- tai se oli ehkä vain yksi ja sama päätelmä -- -tämän kaiken selittämiseksi. "Entä sitten?" kysyin minä hyvin -maltittomana. - -"Mirepoix tuli minun luo. 'Mitä tämä merkitsee?' kysyin minä. Hänestä -näytti olevan hyvin paha, vaan asettui kuitenkin minua vastaan. 'Ei -muuta kuin', vastasi hän lopuksi, 'että teidän armonne pitää jäädä -tänne muutamiksi tunneiksi -- korkeintaan pariksi päivää. Teille ei -tapahdu mitään pahaa. Vaimoni palvelee teitä, ja kun lähdette meiltä, -niin saatte tietää kaikki.' Sen enempää hän ei tahtonut sanoa, ja -turhaan häneltä kysyin, pitääkö hän minua jonakuna toisena henkilönä -vai hulluna. Kaikkeen tähän hän ei vastannut sanaakaan. Ja kun minä -uhkasin siitä, kun hän pidättää minua vastoin tahtoani, niin hän uhkasi -minua väkivallalla. Siitä saakka olen täällä ollut, epäillen tiesi -mitä, ja peläten kaikkea." - -"Teidän kärsimyksenne ovat nyt lopussa", sanoin minä hänelle käsi -sydämellä. Tässä oli, jos en väärin ymmärtänyt häntä, vielä -onnettomampi ja huonommin kohdeltu nainen kuin Kit, nainen, jonka konna -oli saattanut onnettomuuteen. "Vaikka olisi kymmenen hansikasräätäliä -portaissa", sanoin ylpeästi, "niin me autamme teidät täältä ja viemme -kotianne. Missä miehenne asuu?" - -"Rue de Saint Merry, kirkon luona. Meillä on talo siellä." - -"Herra de Pavannes", sanoin hyvin viekkaasti, "on varmaankin hyvin -levoton poissaolostanne?" - -"Varmaankin", vastasi hän vakavasti ja teeskentelemättä, ja silmänsä -täyttyivät kyynelillä. Hänen viattomuutensa -- hänellä ei näyttänyt -olevan vähintäkään epäilystä miehestään -- sai minut hammasta puremaan -raivoissani. Oo, sitä halpamielistä kurjaa! Sitä katalaa konnaa! -Mitähän näkivät naiset, mitä me olimme nähneet tässä miehessä, tässä -Pavannesissa, joka oli voittanut sydämemme, kun hänellä oli ainoastaan -kivi meille vastalahjaksi? - -Minä vedin Croisetten ja Marien syrjään, ollen muka neuvottelevinani -heidän kanssaan, miten saisimme oven murretuksi auki. "Mitä tämä kaikki -merkitsee?" sanoin silmäten salaa onnettomaan naiseen. "Mitä sinä, -Croisette, luulet?" - -Minä aivan hyvin tiesin millainen vastaus häneltä tulee. - -"Mitäkö luulen?" sanoi hän kiihkeästi. "Ei suinkaan kukaan voi muuta -uskoa, kuin että se Pavannes konna on asettanut niin, että hänen -vaimonsa on ryöstetty? Tietysti se on niin! Kun hän pääsee vaimostaan, -niin voi hän jatkaa juoniaan Caylusissa. Silloin hän voi naida Kitin -tai... Kirous hänelle!" - -"Ei ole mitään hyötyä kirouksen huutamisesta hänelle", sanoin minä -vakavasti. "Meidän täytyy tehdä jotakin enemmän. Ja kuitenkin -- me -olemme luvanneet Kitille pelastaa hänet, ja meidän pitää täyttää -lupauksemme. Meidän pitää pelastaa hänet ainakin Bezersin käsistä." - -Marie murisi. - -Vaan Croisette innolla yhtyi minun mielipiteeseeni. "Pelastaa Bezersin -käsistä?" huudahti hän kasvot liekehtien. "Niin! Se on meidän tehtävä! -Vaan sitten panemme arpaa kuka meistä saa tapella hänen kanssaan ja -tappaa hänet." - -Minä katseella hillitsin hänen intoaan. "Me tappelemme hänen kanssaan -järjestyksessä, kunnes joku meistä saa hänet hengiltä", sanoin. "Siinä -olet oikeassa. Vaan sinun vuorosi tulee viimeksi. Eikä meidän tarvitse -arpaa heittää, sillä tiedämmehän muutenkin kuka meistä on vanhin." - -Minä käännyin hänestä -- nolattuani hänet oikein -- ja rupesin -katselemaan asetta, jolla voisimme murtaa oven. Silloin Croisette -kohotti kätensä herättääkseen minun huomiotani. Me kuuntelimme ja -katsoimme toisiamme hämmästyneinä. Akkunasta kuului selvästi ääniä. "He -ovat huomanneet pakomme", sanoin rohkeuteni masentuessa. - -Onneksi olimme olleet niin varovia, että olimme akkunan peittäneet -tarkasti verholla. Bezersin miehet sen vuoksi akkunastaan voivat -ainoastaan hyvin epäselvästi nähdä tämän akkunan, kun se on heikosti -valaistu. Vaan tietysti he voivat arvata, mitä tietä me olimme menneet, -ja kiiruhtavat estämään pakomatkaamme. Minä silmänräpäyksen ajan -katselin ovea, puolittain päättäen murtaa sen ja koettaen raivautua -kadulle ennen kuin Bezersin miehet tointuvat hämmästyksestään ja -ehtivät alas. Vaan sitten minä katsahdin rouvaan. Miten voisimme hänen -turvallisuudestaan pitää huolta taistelun aikana? Miettiessämme meni -suotuisa tilaisuus meiltä. Me kuulimme ääniä alhaalta ja raskaita -askelia portaista. - -Me olimme kahden tulen välissä. Neuvottomana katselin huoneesta jotakin -parempaa asetta. Minulla ei ollut kuin tikarini. Vaan ei löytynyt -mitään kelvollista. "Mitä aijotte tehdä?" sanoi rouva de Pavannes, joka -kalpeana ja vavisten seisoi lieden luona ja katsoi meitä, vuoroon -kutakin. Ennen kuin ehdin vastata, tarttui Croisette minua käsivarteen -ja viittasi suurta sänkyä verhoineen. "Jos he huomaavat meidät täällä", -sanoi hän, "ennen kuin ovat päässeet kokonaan sisään, niin he nostavat -melun. Piiloudutaan tuonne. Kun he ovat päässeet kokonaan sisään, niin -sitte -- sinä ymmärrät?" - -Hän asetti käden tikarilleen. Pojan kasvojen jänteet pinnistyivät. Minä -ymmärsin. "Rouva de Pavannes", sanoin minä kiireesti, "te ette ilmaise -meitä?" - -Hän pudisti päätään. Veret kasvoilleen palasivat ja hehku silmiinsä. -Hän oli todellinen nainen. Hän unhotti koko oman vaaransa, kun tunsi -voivansa muita suojella. - -Askeleet kuuluivat nyt ylimmiltä portailta, ja avainta pantiin lukkoon, -joka siitä vinkui. Vaan avain onneksi ei sopinut oikein ja ennen kuin -lukkoa kierrettiin, olimme me veljekset hypänneet sänkyyn ja -kyyristyneet riviin päänalustan puoleen, jossa me parahiksi saimme sen -verran suojaa, ettei meitä huomattu oven suusta. - -Minä olin laitimmaisena, ja muutamasta raosta minä sovin näkemään mitä -tapahtui. Sisään astui kolme henkilöä, ja ovi sulettiin heidän -jälkeensä. Kolmesta henkilöstä oli yksi nainen! Sydämeni, joka oli -ollut kurkussa, palautui taas paikoilleen, sillä tulleiden joukossa ei -ollut vidame. Minä taas hengitin vapaasti, vaan iloani en voinut -toisille ilmoittaa, ettei olisi meitä huomattu. Ensimmäisenä astui -huoneeseen nainen, puettuna suureen kaapuun, jonka päähine oli -kasvoille nostettu. Rouva de Pavannes loi häneen epäilevän silmäyksen, -jonka jälkeen hän syöksyi hänen syliinsä ja nyyhkien huusi: "Oo, Diane! -Diane!" - -"Raukkani", sanoi vasta tullut, hellästi hyväillessään toisen tukkaa ja -taputtaen hartioille. "Nyt olet turvassa." - -"Te olette tulleet minua noutamaan täältä?" - -"Niinpä hyvinkin!" vastasi Diane iloisesti ja hyväili häntä. "Me olemme -tulleet noutamaan sinua miehesi luo. Hän on sinua etsinyt kaikkialta. -Hän on ihan hurjana epätoivosta." - -"Louis raukka!" huudahti onneton rouva. - -"Niin, Louis raukka!" vastasi pelastaja. "Vaan sinä saat pian nähdä -hänet. Vasta puoliyön aikana saimme tietää, missä sinä olet. Siitä saat -kiittää tätä koadjutoria. Hän minulle siitä ilmoitti ja lähti minun -kanssani noutamaan sinua." - -"Ja taas yhdistämään sisarukset", sanoi pappi lähestyen heitä. Se oli -sama pappi, jonka pari tuntia sitten olin nähnyt Bezersin luona, ja -joka minusta oli tuntunut niin vastenmieliseltä. Minä vihasin hänen -valkoista naamaansa. Vaikka hän oli tullut hyvässä tarkoituksessa, niin -en voinut kärsiä hänen ohuita huuliaan, hänen teeskenneltyä nöyryyttään -ja viekkaita silmiään. "Minulla ei moneen päivään ole ollut näin -suloista tehtävää", sanoi hän koettaen näyttäytyä rakastettavalta. - -Vaan rouva de Pavannesilla näytti olevan sama tunne hänestä kuin -minullakin, sillä papin äänen kuultuaan hän vavahti, irtautui sisarensa -syleilystä ja peräytyi pari askelta. Hän kumarsi kuitenkin päällään -kiitokseksi siitä, mitä pappi oli sanonut. Vaan muuten hänen -liikkeissään ei ilmennyt isosti kiitollisuutta ja vielä vähemmän -lämpöä. Minä katselin hänen sisarensa kasvoja -- tavattoman kauniita -kasvoja ja kirkkaampia silmiä, sievempää suuta ja kauniimpaa -kastanjanruskeaa tukkaa en ollut koskaan nähnyt. Kitikin olisi hänen -rinnallaan näyttänyt hyvin vähäpätöiseltä. Mutta näille kasvoille näin -tulevan hyvin ankaran ilmeen. Siitä ei ollut kuin silmänräpäys kun nämä -molemmat sisarukset olivat olleet sylitysten. Nyt he seisoivat erillään -ja jotensakin kylminä ja pettyneinä. Papin varjo oli levinnyt heidän -ylitsensä -- oli tullut heidän välilleen. - -Nyt astui kolmas henkilö esiin. Tähän saakka hän oli seisonut aivan -ääneti ovensuussa; hän oli huononpuoleisessa puvussa, jonkun -kuudenkymmenen vuoden vanha ja harmajahapsinen. Hän näytti olevan -hämillään ja hätäyksissään, ja minä arvelin hänen olevan Mirepoix -- -niin kuin myöhemmin saimme tietääkin. - -"Minä olen varma", sanoi hän vapisevalla ja pelon sekaisella äänellä, -"että teidän armonne katuu lähteneensä täältä. Teille täällä ei -tapahtuisi mitään pahaa. Rouva d'O ei tiedä, mitä hän tekee, muuten hän -ei tahtoisi viedä teitä täältä. Hän ei todella tiedä, mitä hän tekee!" -toisti vanhus vakavasti. - -"Rouva d'O!" huuti kaunis Diane vihastuneena, ja ruskeista silmistään -säihkyi tuli. "Miten te uskallatte lausua minun nimeni -- sellainen -kuin te? Kurja!" - -"Niin, katala", toisti pappi verkalleen, ojentaessaan pitkän hienon -kätensä, jonka pani, kuin petolintu kyntensä, kauppiaan hartioille, -jotka kyyristyivät sen painosta. "Miten uskallatte te sekaantua -aatelisten asioihin? Asioihin, jotka eivät teihin kuulu? Varokaa, -Mirepoix! Minä näen onnettomuuksien väikkyvän tämän talon yli. Suurten -onnettomuuksien!" - -Mies raukka näytti vapisevan tästä uhkauksesta. Hän kalpeni. Huulensa -tärisivät. Papin katse näytti hänen velhonneen. - -"Minä olen kirkon uskollinen suosija", mutisi hän, vaan hänen äänensä -tutisi, niin että sanansa töin tuskin kuuluivat. "Minä olen siitä -tunnettu! Koko Parisissa ei tunneta uskollisempaa kirkon jäsentä, herra -koadjutori." - -"Ihmiset tutaan heidän teoistaan!" sanoi pappi. "Nyt", jatkoi hän -kohottaessaan äkkiä äänensä ja nostaessaan kätensä innostuneena, "nyt -on aika käsissä! Ja nyt on pelastuksen päivä tullut! Voi, Mirepoix, voi -uskonsa hylkääjää, ja voi sitä, joka tänä yönä laskee kätensä auran -kurkeen ja katsoo taaksensa!" - -Kauppamies luhistui kokoon papin uhkauksista, ja rouva de Pavannes -katsoi vuoroon kumpaakin, aivan kuin hänen vastenmielisyytensä pappia -kohtaan olisi ollut niin suuri, että hän kuullessaan heidän kiistansa, -olisi antanut Mirepoixille anteeksi pahantekonsa. "Mirepoix sanoi, että -hän voi selittää asian", sanoi rouva epäröivästi. - -Pappi kiinnitti uhkaavan katseen Mirepoixiin. "Mirepoix", sanoi hän -tuimasti, "ei voi mitään selittää! Ei kerrassaan mitään. Uhallakaan hän -ei voi selittää kerrassaan mitään!" - -Ja Mirepoix pysyi ääneti. "Ja", jatkoi pappi päättävästi ja kääntyi -naisen puoleen, jonka kanssa oli tullut, "teidän sisarenne täytyy nyt -lähteä. Meillä ei ole aikaa tuhlata." - -"Vaan mitä -- mitä tämä merkitsee?" sanoi rouva de Pavannes, aivan kuin -olisi epäillyt. "Onko siis vielä joku vaara uhkaamassa?" - -"Vaara!" huudahti pappi, ja hänen rintansa näytti paisuvan ja innostus, -jonka äsken oli huomannut hänen äänessään ja käytöksessään, taas -kohosi. "Minä asetun palvelukseksenne, rouva, ja kaikki vaara katoaa. -Minä olen kuin itse Jumala tänä yönä, jolla on valta elämän ja kuoleman -yli. Te ette minua ymmärrä? No hyvä, te pian saatte nähdä. Vaan te nyt -olette valmis, näen minä. Lähtekäämme. Syrjään, roisto!" murisi hän ja -lähestyi ovea. - -Vaan Mirepoix, joka oli asettunut selin oveen, ei suureksi -hämmästyksekseni syrjäytynytkään. Hänen leveä, porvarillinen muotonsa -oli kalpea, vaan minä näin siinä kuitenkin päättäväisyyttä. Ja niin -kummalliselta kuin kuuluukin -- sillä minähän tiesin, että hän teki -väärin tahtoessaan pidättää rouva de Pavannesta vankina -- minä tunsin -myötätuntoisuutta häntä kohtaan. Vaikka hän oli sivistymätön -rihkamakauppias, tämä Pavannesin kätyri, niin minä tunsin -myötätuntoisuutta häntä kohtaan, kun hän päättävästi sanoi: - -"Rouva de Pavannes ei mene!" - -"Minä sanon, että hän menee!" karjui pappi, joka nyt oli kadottanut -kaiken hillitsemiskykynsä. "Kurja hupsu! Sinä et tiedä mitä sinä teet!" -Lausuessaan nämät sanat, hän teki sukkelan hyökkäysliikkeen, -hämmästytti toisen, tarttui hänen käsivarteensa, ja sysäsi hänet -sellaisella voimalla huoneelle, että minä en sellaista voimaa olisi -luullut olevan hänen laihassa ruumiissaan. "Hupsu!" elämöi hän ja -pudisti ilkeällä voitonriemulla koukkuisia sormiaan hänen edessään. "Ei -ole koko Parisissa ketään -- kuuletko sinä, ei ketään, ei miestä eikä -naista -- joka voisi estää minun aikeitani tänä yönä!" - -"Vai niin. Niinkö todellakin?" - -Sanat ja tympeä ääni ei ollut Mirepoixin. Ääni tuli oven suusta. Pappi -pyörähti ympäri, aivan kuin olisi saanut iskun selkäänsä. Minä tartuin -Croisetteen, ja luovuin yrityksestäni kovaäänisen keskustelun aikana -vähän ojentaa turtunutta jalkaani. Puhuja oli Bezers. Tavallinen -uhkamielinen hymy huulillaan hän seisoi ovella, jonka suurella -ruumiillaan täytti kynnyksestä kamanaan. Kaikki, niin puhujat kuin me -kuuntelijat, olimme olleet niin kiintyneet sananvaihtoon, että emme -olleet kuulleet hänen tuloaan. Hänellä yhä oli yllään musta -hopeakirjailtu pukunsa, vaan sen päällä nyt oli tumma ratsuvaippa, joka -peitti hänet niin, että juuri näimme hänen välkkyvät aseensa. Hänellä -oli pitkävartiset ratsusaappaat ja ratsukintaat aivan kuin hän olisi -ollut matkalle lähdössä. - -"Niinkö todellakin?" toisti hän ivallisesti, jolloin hänen terävä -katseensa kulki toisesta henkilöstä toiseen ja sitten yli koko huoneen. -"Vai niin, että koko Parisissa ei ole yhtään, joka tänä yönä voisi -estää teidän aikeitanne? Oletteko, hyvä koadjutori, ottaneet -huomioonne, miten suuri joukko ihmisiä on Parisissa! Minua todella -hyvin huvittaisi -- ja niin kuin luulen myöskin näitä naisia, joilta -minä pyydän anteeksi yhtäkkisen tuloni -- huvittaisi nähdä teitä -kokeessa, nähdä teitä vastustamassa -- sanokaamme esim. Anjoun -herttuaa. Tai herra de Guisea, suurta miestämme. Tai amiraalia. -Silmästä silmään katsomassa amiraalia." - -Raivo ja pelko taistelivat papin kasvoilla. "Miten olette tullut tänne, -ja mitä tahdotte?" Jos hänen katseensa ja äänensä olisivat voineet -tappaa, niin me kolme, jotka vapisimme heikon suojamme takana, olisimme -tässä silmänräpäyksessä vapautuneet vihollisestamme. - -"Minä olen tullut hakemaan niitä nuoria lintuja, joitten kaulaa te -olisitte halunnut venyttää, ystäväni!" vastasi Bezers. "He ovat -kadonneet. Niin. Ja lintuja heidän täytyy olla, sillä jos he eivät ole -tulleet tähän huoneeseen tuosta akkunasta, niin ovat he lentäneet -tiehensä." - -"Eivät he ole tulleet tämän kautta", selitti pappi tuimasti innolla -haluten päästä hänestä -- ja minä siunasin häntä sanojensa vuoksi. -"Minä olen ollut täällä siitä saakka kuin teidän luotanne lähdin." - -Vaan vidame ei ollut mies, joka luotti vain toisen ilmoitukseen. -"Kiitoksia paljon, vaan minusta on parasta itse tarkastella", vastasi -hän kylmästi. "Rouva", jatkoi hän kääntyen rouva de Pavannesiin -mennessään tämän ohi, "suokaa anteeksi." - -Hän ei katsonut rouvaan eikä huomannut hänen mielenliikutustaan, ja se -olikin hyvä, sillä siinä tapauksessa hän olisi arvannut olomme. Ja -onneksi toisetkaan eivät epäilleet hänen tietävän meistä enempää kuin -he itsekään. Bezers kulki verkalleen yli huoneen akkunan luo toisten -seuratessa häntä malttamattomin katsein. Hän veti syrjään verhot, -koetteli tarkoin jokaista rautakankea ja tarkasteli akknna-aukkoa. -Häneltä pääsi kirous ja kummastuksen huudahdus. Rautakanget olivat -lujat ja taipumattomat, eikä hänen mieleensä juolahtanut, että me -olisimme voineet ryömiä välitse, sillä ne olivat niin lähekkäin. - -Kun hän kääntyi takaisin, niin hän loi sattumalta silmäyksen sänkyyn --- ja epäili. Hänellä oli kädessään kynttilä, jonka oli ottanut -lähtiessään tarkastamaan akkunaa, ja se esti hänet näkemästä ulommaksi. -Hän ei erottanut meitä. Kolme kyyristynyttä olentoa, heidän -lumivalkoiset kasvonsa ja säikähtyneet silmänsä, jotka tuijottivat -verhojen takaa -- kaikki jäi häneltä huomaamatta. Hurjasti sykkivien -sydämiemme ääni ei kuulunut hänen korviinsa. Ja se oli hänen onnensa. -Sillä jos hän olisi tullut sängyn luo, niin me epäilemättä olisimme -tappaneet hänet. Ainakin olisimme koettaneet. Veri syöksyi päähäni ja -minä näin hänet aivan kuin verhon takaa. Minä en selvään nähnyt muuta -kuin tumman pilkun hänen vaipallaan lähellä solkea, johon aijoin iskeä, -tuuman yläpuolelle solisluun. Minä en olisi iskussani hairahtunut. Vaan -synkistyvin kasvoin hän kääntyi pois aavistamatta vaaraa, joka häntä -oli uhannut. Hän meni toisten luo ovelle. - - - - -KUUDES LUKU. - -Rouvan säikähdys. - - -Ja me taas hengitimme. Tuskallinen jännitys, johon Bezersin läheisyys -oli meidät saattanut, meni ohi. Vaan yö meistä tuntui jo niin pitkältä -kuin seitsemän yötä. Koko elämänikä kokemuksia, kerrassaan -ijankaikkisuus seikkailuja erotti meidät -- tässä verhojen takana -vavisten maatessamme -- Caylusista ja sen elämästä. Parisi oli -salaisempi kuin olimme luulleetkaan. Kaikki ja jokainen muutti muotoaan -joka silmänräpäys. Me olimme tulleet pelastamaan Pavannesin henkeä oman -henkemme uhalla, me huomaamme hänen olevaa konnan! Tuossa oli Mirepoix, -joka näytti olevan uskoton roisto, salaliittolainen naista vastaan, ja -me tunsimme häntä kohtaan myötätuntoisuutta. Pappi oli tullut tekemään -laupeuden ja pelastuksen työtä, meistä hänen äänensä oli inhoittava, -meitä hän kauhistutti tietämättämme minkä vuoksi, ja me luimme mustan -salaisuuden, synkän uhkauksen joka sanassa, jonka hän lausui. Hän oli -kummallisin arvoitus heistä kaikista. Minkä vuoksi häntä pelkäsimme? -Minkä vuoksi rouva de Pavannes, joka nähtävästi tunsi hänet jo -ennestään, säikähti hänen kätensä kosketusta? Minkä vuoksi hänen -varjonsa laskeusi hänen ja hänen sisarensa välille ja teki -heistä toisilleen niin vieraat, että rouva de Pavannes samassa -silmänräpäyksessä kun hän näki hänet sisarensa rinnalla, unohutti, että -tämä sisar oli tullut pelastamaan hänet, ja katseli häntä epäillen ja -tuskalla; vieläpä vastenmielisyydellä? - -"Ne eivät ole täällä", sanoi Bezers laskiessaan kynttilän lieden -reunamalle ja katsoi hämmästyksissään huoneessa olijoita. Hän -nähtävästikin oli ollut niin kiintynyt etsimäänsä, ettei ollut ennen -huomannut heitä. "Se on varma, ja sen vuoksi minulla on sen vähemmän -aikaa", jatkoi hän. "Vaan ennen kuin lähden täältä, haluaisin -mielelläni tietää -- niin tosiaankin hyvä koadjutori -- mitä te täällä -teette? Mirepoix -- hänhän on kunnon mies. Minä en olisi uskonut -tapaavani teitä täällä hänen talossaan. Ja kaksi naista? Kaksi! -Koadjutori! -- Ahaa! Rouva d'O, luulen minä? Hyvä rouva", jatkoi hän -omituisella äänellä ja kääntyi hänen puoleensa, "elkää niin säikähtäkö -nimeänne! Ei mikään naamari voisi peittää teidän silmäinne loistoa eikä -huulienne purppuraa. Minä olisin heti tuntenut teidät, jos ennemmin -olisin katsonut. Ja teidän seuranne? Ahaa!" - -Hän keskeytti ja vihelsi hiljaa. Oli selvää, että hän tunsi rouva de -Pavannesin ja hämmästyi tavatessaan hänet täällä. Pappikin näytti -arvelevan, että tässä oli selitys tarpeeseen. - -"Rouva de Pavannes", sanoi hän kuivalla, salaavalla äänen painolla, -"houkuteltiin tänne eilen ja tuo mies on hänet pidättänyt vastoin hänen -tahtoaan, ja siitä hän saa vastata. Rouva d'O sai tästä tiedon ja pyysi -minua mukaansa vapauttamaan hänen sisartaan." - -"Ja viemään hänen miehensä luo?" - -"Aivan niin! Miksikäs ei?" - -"Niin", sanoi vidame tavalla, joka ajoi veret rouva de Pavannesin -poskille, "se riippuu siitä kuka -- käyttääkseni teidän sanojanne herra -koadjutori -- hänet on houkutellut tänne." - -"Se oli", puuttui rouva itse puheeseen, ääni vavisten suuttumuksesta, -"Ursulinesluostarin abbedissa. Teidän luulonne ovat halpamieliset, -kunnioitettava ja minulle kunniaton herra vidame! Diane!" jatkoi hän -terävällä äänellä, tarttuessaan sisarensa käsivarteen ja halveksivasti -silmätessään Bezersiä, "mennään! Minä haluan päästä mieheni luo. Minä -tukehdun tässä huoneessa!" - -"Me lähdemme, kultaseni, aivan heti", kuiskutti Diane tyynnyttäen. Vaan -minä huomasin, miten oli kadonnut hänen entinen vilkkautensa, joka oli -ikäänkuin antanut sielun hänen kauneudelleen. Hän oli ihmeellisen tyyni -nyt -- ehkä hän pelkäsi vidamea. - -"Ursulinesluostarin abbedissa?" jatkoi Bezers miettien. "Hän toi teidät -tänne, eikö niin?" Hänen äänessään oli hämmästystä, teeskentelemätöntä -hämmästystä. "Hyväsydäminen ihminen, ja teidän hyvä ystävänne, olen -kuullut sanottavan." - -"Hän on hyvä ystäväni", vastasi rouva de Pavannes ylpeästi. "Nyt -lähdemme, Diane!" - -"Hyvä ystävänne! Ja hän houkutteli teidät tänne eilen!" sanoi vidame, -ja katseli aivan kuin olisi miettinyt vastausta johonkin arvoitukseen, -"Ja Mirepoix teidät pidätti, rehellinen Mirepoix. Hän on tässä juonessa -mukana. Ja näin myöhäisenä aikana tulevat nämät, teidän harras -sisarenne ja minun hyvä ystäväni koadjutori pelastamaan teitä. Mistä?" - -Ei yksikään vastannut. Pappi katsoi maahan, kasvonsa raivosta -lyijynharmaina. - -"Mistä?" jatkoi Bezers ivasuin leikillisesti. "Siinä on salaisuus! -Riettaan Mirepoixin kynsistä, niinkö? Vaarallisen Mirepoixin luota. -Kunniani nimessä", sanoi Bezers päättävällä äänellä, "minä uskon, että -te voitte tuta olevanne varmemmassa turvassa täällä. Minä luulen, että -teille on varminta, rouva de Pavannes, viipyä täällä huomen aamuun -asti, ja antaa Mirepoixin siitä vastata." - -"Ei, minä en jää!" huudahti rouva kiihkoisesti. - -"Kyllä", vastasi Bezers. "Mitä te arvelette, koadjutori. Eikö teistäkin -tunnu siltä?" - -Pappi yhä katseli lattiaan ja näytti suuttuneelta. Hänen äänensä -vapisi, kun hän mutisi vastaukseksi: "Rouva saa tehdä niinkuin haluaa. -Hänellä on pidettävä huoli maineestaan, herra vidame. Vaan jos hän -pitää parempana jäädä tänne, niin olkoon menneeksi!" - -"Vai niin, hänen on pidettävä huoli maineestaan, todellako?" sanoi -jättiläinen, ja hänen silmissään välkähteli veitikka. "Ja pelastaakseen -maineensa hänen pitäisi lähteä kotia teidän ja vanhan ystäväni rouva -d'On seurassa. Se olisi kaunista! Ei, ei", jatkoi hän naurettuaan -kylliksi. "Rouva de Pavannesilla on varsin hyvä olo täällä -- varsin -hyvä huomisaamuun asti. Meillä on tärkeitä toimia, tulkaa, lähtekäämme -toimeen." - -"Todellako tarkoitatte niin?" kysyi pappi vavahtaen ja katsoen Bezersiä -vaativasti, melkein uhkaavasti. - -"Niinpä hyvinkin." - -He katsoivat toisiaan, ja minä nauroin salaa tyrkäten hiljaa -Croisettea. Nyt ei enään ollut pelkoa, että he huomaisivat meitä. Minä -muistin vanhan sananlaskun, kun varkaat riitelevät, niin talonpoika saa -lehmänsä ja tuumailin että mahdollisesti pappi nyt yhdellä kertaa -vapauttaisi meidät ijäksi Bezersistä. - -Vaan nämät miehet olivat liian erivoimaiset. Bezers olisi voinut nostaa -papin toisella kädellään ja musertaa hänen päänsä lattiaan. Eikä siinä -kylliksi. Minua epäilytti, ettei pappi viekkaudessakaan voittanut -häntä. Avomielisen röyhkeyden alle kätki Bezers -- mikäli maine -hänestä oli tosi -- oikein italialaisen ymmärryksen. Raakaan -välinpitämättömyyteen oli kätkettynä harvinainen viekkaus ja ainainen -epäluulo, ja hänessä sen vuoksi oli niin kummallisesti yhdistettynä -näennäisesti vastakkaisia ominaisuuksia, että minä en luule sellaista -tavanneeni kenessäkään, jos ei ehkä suuressa Henrik kuninkaassa. Lapsi -olisi voinut epäillä pappia, veterani olisi antanut vidamen pettää -itsensä. - -Ja pappi loi katseensa maahan. "Meidän voittomme on oleva hyvin pieni", -mutisi pappi. - -"Minä en välitä enkä tiedä mistään voitosta", sanoi vidame. "Enkä minä -halua tuhlata aikaani enään sanasaivarruksiin. Syyttäkää mitä tahdotte. -Sanokaa vain, että se on päähänpisto, intohimoni, oikkua. Vaan siitä -saatte olla varma, että rouva de Pavannes jää tänne. Me menemme. Ja", -lisäsi hän aivan kuin hänellä olisi yhtäkkiä mieleen juolahtanut, -"vaikka en minä mielelläni käytä pakkokeinoja naisia vastaan, niin -pidän kuitenkin parhaana, että rouva d'O seuraa meitä." - -"Te puhutte kovin käskevästi", sanoi pappi ivallisesti ja näytti -unhottaneen, millä tavalla hän itse muutama sekunti sitten käyttäysi -Mirepoixia kohtaan. - -"Aivan niin. Minulla on neljäkymmentä ratsumiestä toisella puolen -katua", vastasi hän kuivasti. "Muuten minä tätä nykyä olen legionain -päällikkö, herra koadjutori." - -"Se on totia", sanoi rouva d'O lempeästi, että minä ihan vavahdin. Hän -ei ollut monta sanaa sanonut siitä saakka kun Bezers tuli. Kun hän nyt -rupesi puhumaan niin hän sysäsi päähineen kasvoiltaan niin että -kastanjanruskeat kiharat otsalla ja ohimoilla tulivat näkyviin ja -kuvastivat tummina täplinä luonnottoman valkoista ihoa vastaan. -"Se on totta, herra de Bezers", sanoi hän. "Teillä on legioneja -käytettävinänne. Valta on käsissänne. Vaan minä olen vakuutettu, että -te ette aijo sitä käyttää vanhaa ystäväänne vastaan. Te ette saattane -meille mitään vahinkoa, kun minä -- -- Vaan kuulkaa toki." - -Bezers ei tahtonut kuulla. Keskellä toisen vetoamista häneen, Bezers -keskeytti raa'alla tavallaan. "Ei, rouva", tiuskasi hän kiivaasti -kiinnittämättä huomiotaan kauniiseen muotoon ja rukoilevaan katseeseen, -joka olisi voinut liikuttaa kivenkin, "sitä juuri minä en tahdo. Minä -en tahdo kuunnella teitä! Me tunnemme toisemme. Siinä on kylliksi." - -Rouva d'O katsoi kiinteästi häneen ja Bezers vastasi hänen katseeseensa -vaan ei nyt hymyillyt, katseli vain häntä omituisesti. - -Pitkän äänettömyyden jälkeen rouva d'O kääntyi hänestä. "No hyvä", -sanoi hän. "Mennään vain." Ja hän, -- mikä kaikista kumminta -- sanaa -sanomatta ja silmäystä luomatta itkevään sisareensa, kääntyi ovelle ja -meni tiehensä ennen muita. Hän kohautti olkapäitään halveksivasti, sen -vain hänestä viimeiseksi näin. - -Rouva de Pavannes kuuli hänen kuoleutuvat askeleensa ja syöksyi ylös. -Hän näytti pääsevän selville, että hänet aijotaan jättää. "Diane! -Diane!" huuti hän hurjana -- ja minun piti laskea käteni Croisetten -päälle hillitäkseni poikaa, sillä naisen äänessä oli sellainen kauhu ja -tuska -- "minä tahdon päästä täältä! Minä en tahdo jäädä tähän kauheaan -paikkaan. Etkö kuule! Tule takaisin minun luokseni, Diane!" - -Veri syöksyi suonissani. Vaan Diane ei tullut. Kummallista! Ja -Bezerskin näytti aivan heltymättömältä. Hän seisoi naisen ja oven -välillä ja antoi merkin MIrepoixille ja papille, että he poistuisivat -ennen häntä. "Rouva", sanoi hän sitten -- eikä hänen äänensä, joka -nytkin niin kuin aina oli kylmä ja ankara, osottanut vähintäkään -sääliä, vaan päinvastoin jonkunlaista kärsimättömyyttä ja halveksimista --- "te olette täällä turvassa. Ja tänne te jäätte! Itkekää vain niin -paljo kuin haluatte", lisäsi hän karkealla äänellä, "huomenna on sitä -vähemmän kyyneliä vuodattaa." - -Hänen viimeiset sanansa -- tosiaankin hyvin kummalliset -- herättivät -rouva de Pavannesin huomion. Kauhun valtaamana hän tukehdutti -nyyhkytyksensä ja katsoi Bezersiin. Ehkä Bezers oli tarkoittanut juuri -tätä, sillä, mitä hän oli sanonut, sillä rouvan katsoessa yhä häneen ja -pitäessä käsiä rintaansa vasten puristettuna hän kiireesti meni -huoneesta ja sulki oven. Hetken aikaa kuulin puhelua oven takaa ja -sitten kiireellisiä askeleita portaita alas. He olivat menneet, eikä -meitä oltu huomattu. - -Rouva de Pavannes oli kerrassaan unhottanut meidät -- siitä olin varma --- ja samalla paon mahdollisuuden, jonka me hänelle olisimme voineet -valmistaa. Kun hän oli jäänyt yksikseen, niin hän vähän aikaa -äänettömän hämmästyneenä katseli ovea ja sitten, yhä peloissaan, riensi -akkunaan katselemaan ulos. Siellä hän viipyi hetken aikaa. - -Hän ei ollut huomannut, että Bezers mennessään oli jättänyt oven -lukitsematta. Vaan minä sen olin huomannut. Mutta minä en tahtonut -kiirehtiä. Joku olisi voinut tulla lukitsemaan oven ennen kuin vidame -vielä oli ehtinyt talosta. Ja sitä paitse ovi ei ollut niin luja, että -siitä lukittunakaan olisi meille kolmelle ollut sanottavaa vastusta, -kun meillä ei ollut muita vastustajia kuin Mirepoix. Sen vuoksi -tyrkkäsin veljiäni merkiksi, että heidän pitäisi olla alallaan, ja -pidätin henkeäni kuullakseni, milloin suletaan portti alhaalla. Vaan -minä en sitä kuullut. Mutta sen sijaan minä kuulin äänen, joka muuten -olisi mennyt huomioni ohi, vaan joka nyt sai minut kiinnittämään -silmäni oveen. Tässä hiljaisuudessa kuulin, kun joku varovasti laski -kätensä oven kahvaan. - -Huoneessa oli hyvin hämärä. Mirepoix oli ottanut toisen kynttilän, ja -siitä joka oli jäänyt jälelle, oli sydän palanut pitkälle. Minä näin -että ovi aukesi -- hitaasti ja äänettömästi. Näin jonkun tulevan sisään --- salaperäisesti, verkalleen hiipivänä haamuna. - -Silmänräpäyksen ajan minusta tuntui hyvin ilkeälle -- sitten tunsin -tuon mustan olennon. Hän oli rouva d'O. Tuo kelpo nainen! Hän oli -hiipinyt salaa vidamelta ja rientänyt takaisin pelastamaan sisarensa. - -Hyvä! Me sittenkin voimme tyhjäksi tehdä vidamen tuumat! Asiamme alkoi -saada suotuisamman käänteen. Vaan rouva d'On käytöksessä -- kun hän -seisoi ovella ja tuijotti huoneelle -- oli jotakin hämmästyttävää, joka -minua pelotti. Kun hän tuli peremmäksi, niin hänen liikkeissään oli -jotakin kissamaisen hiljaista, niin että hänen askeleensa eivät -synnyttäneet vähintäkään ääntä. Hän oli yhtä äänetön kuin musta -varjonsa, joka liikkui hänen edessään. Minussa syntyi käsittämätön halu -jyristä. - -Päästyään keskelle huonetta, pysähtyi hän kuuntelemaan ja katseli -ympärilleen pelästyneenä, niin kuin luulin, äärettömästä -hiljaisuudesta. Hän ei nähnyt sisartaan, joka oli akkunassa verhojen -suojassa ja epäilemättä hän oli ihmeissään kun ei tavannut häntä siinä, -johon oli hänet jättänyt. Minä olin niin jännityksissäni, että en -lopuksi enään voinut hillitä itseäni, vaan liikuin, niin että sänky -natisi. - -Samassa silmänräpäyksessä hän kääntyi meihin päin ja hiipi lähemmäksi, -kasvot päähineen peitossa. Hän oli nyt aivan sängyn luona ja kumartui. -Hän nosti kätensä aivan kuin varjostaen silmiään nähdäkseen paremmin, -ja minä en tiennyt oliko hän meitä huomannut -- pitikö hän verhojen -varjoa sisarenaan vai eikö hän erottanut mitään -- minä mietin miten -sopivimmalla tavalla ilmoittaisin olomme, niin ettei hän säikähtäisi -- -silloin Croisette yhtäkkiä pölähytti kaikki tuumani tuuleen. Kauheasti -karjaisten ja sängyn kovasti paukkuessa hän hypähti meidän ylitsemme -lattialle. - -Nainen kirkasi kovasti -- se oli äärettömän säikähdyksen parkaisu. Minä -vielä tänäänkin kuulen sen korvissani. Sitten hän horjui ja käsillään -hapuroi ilmaa. Minä kuulin jotakin helähtäen putoavan lattialle, -akkunasta kuulin säikähdyksen huudon ja näin sitten, että rouva de -Pavannes kiiruhti sulkemaan sisarensa syliinsä. - -Teki omituisen vaikutuksen, kun huoneessa, jossa aivan äsken oli -vallinnut niin ääretön hiljaisuus, yhtäkkiä syntyi elämää ja liikettä, -heti kun me näyttäysimme. Minä sadattelin Croisettea hänen -hulluudestaan ja olin silmittömästi vihoissani, vaan tällä hetkellä ei -ollut aikaa sanomaan hänelle sanaakaan. Minä riensin katsomaan ovelle, -raotin sitä ja kuuntelin. Ulkona oli aivan hiljaista. Minä otin avaimen -suulta ja pistin taskuuni ja menin sitten takaisin. Marie ja Croisette -seisoivat vähän matkan päässä rouva de Pavannesista, joka oli -kumarruksissaan sisarensa yli ja vuoroin hautoi hänen kasvojaan ja -vuoroon selitti, miten me olimme täällä. - -Muutamien minuuttien kuluttua rouva d'O näytti tointuvan ja nousi. -Kuolettavan säikähdyksen ensimmäinen kohtaus oli ohi, vaan hän oli -vieläkin kalpea. Hän vapisi ja näytti karttavan katsettamme, vaan minä -huomasin kuitenkin, että kun hän näki meidän huomiomme olevan -kiinnitetyn johonkin muuhun, niin hän aina silloin katseli meitä, -vuoroon kutakin hyvin tarkkaavasti ja ihmettelevästi. Ja hänellä olikin -siihen syytä, mielestäni. Hän varmaankin oli kauheasti säikähtänyt -- -niin kovasti, että siitä olisi kuollut heikompi nainen! - -"Minkä ihmeen vuoksi sinä sillä tavalla teit?" kysyin Croisettelta -- -ja minun vihani pikemmin kasvoi kuin väheni katsellessani naisen -kauniita kasvoja. "Sinä olisit voinut kerrassaan saada hänet hengiltä!" - -Minä otaksuin, että poika oli menettänyt kaiken järkensä, sillä hän ei -nytkään voinut antaa oikeaa vastausta. Hän ei vastannut mitään muuta -kuin: "Mennään pois! Lähdetään tästä kauheasta talosta!" ja tätä hän -kertoi yhtämittaa kuleksien edestakaisin. - -"Mielellämmekin lähdemme!" vastasin minä ja katsoin häneen vähän -halveksien. "Eihän olekaan tarkoituksemme tänne jäädä." - -Vaan kuitenkin hänen sanansa johtivat minulle mieleen velvollisuutemme, -jonka minä jännittävän tapauksen aikana olin unhottanut, Pavannes oli -pelastettava, vaikka ei Kitin vuoksi, vaan pikemminkin sen vuoksi, että -saa vastata synneistään. Mutta pelastettava hän oli! Ja nyt, kun ovi -oli auki, niin jokaisen minuutin viivytys oli rikos. "Niin", sanoin -tuimasti, kun ajatukseni nyt olivat saaneet toisen suunnan, "sinä olet -oikeassa. Nyt ei ole aikaa mihinkään hemmoitteluihin. Meidän täytyy -lähteä. Rouva de Pavannes", sanoin kääntyen hänen puoleensa, "tehän -tunnette tien täältä kotianne -- teidän taloonne?" - -"Tunnen", huudahti hän. - -"Se on hyvä", vastasin minä. "Me lähdemme siis. Sisarenne on jo -tarpeeksi palautunut, luulen minä. Me emme voi enään tuhlata aikaa." - -Minä en lausunut sanaakaan hänelle vaarasta, jonka alainen miehensä -oli, tai että tämä oli hänet pettänyt ja oli syynä hänen vankeuteensa. -Minä toivoin, että hän olisi meille oppaana. Se oli pääasia, vaikka -minä olinkin iloissani siitä, että me voimme saattaa hänet turvaan, -vaikka samalla kertaa kuin täytimme oman velvollisuutemmekin. - -Hän nousi innostuneena. "Te olette varma siitä, että me voimme päästä -ulos?" sanoi hän. - -"Ihan varma", vastasin minä niin lyhyesti että se olisi antanut arvoa -itse Bezersille. - -Ja minä olinkin oikeassa. Me laskeusimme portaita niin hiljaa kuin -suinkin, että ainoastaan Mirepoix aavisti jotakin ja hämmästytti meidät -juuri kun olimme päässeet ulko-ovelle ja olimme tarttumassa lukkoon. -Vaan minä lopetin hänen kanssaan jutun lyhyeen pitäen välkkyvää -tikariani hänen silmäinsä edessä. Samalla keinolla sain hänet avaamaan -ovenkin ja me astuimme ulos yksi kerrallaan. Me olimme vapaita! -- -vapaita ja olimme Parisin kadulla raittiin yötuulen leyhkiessä -ohimoillamme. Muutamassa läheisessä kirkossa tornin kello löi kahta, ja -ennen kuin olimme montakaan askelta astuneet, vastasi lyöntiin Notre -Damen kello juhlallisella äänellään. - -Me olimme vapaat ja meillä oli opas, joka tunsi tien. Jos Bezers ei ole -mennyt suoraan kostotoimiinsa, niin me ehdimme ennen häntä. Minä kävin -kiireesti, rouva d'O sivullani, toiset menivät vähän matkaa edellämme. -Siellä täällä riippui pylväässä lamppu, jonka valossa näimme välttää -pahimmat esteet. Niin kiihtyneenä kuin olinkin asiaani, heräsivät -minussa maalaistunteeni tätä rumaa kapeaa katua vastaan, jossa oli -pahoja höyryjä ja lokaa. - -Oli aivan hiljaista, ja niillä paikoin, jossa ei ollut lamppuja, oli -pimeä kuin säkissä. Kuitenkin minä tuumiskelin, olikohan kaupunki unen -helmoissa, kun meidän monta kertaa täytyi astua syrjään ja antaa tietä -miesjoukoille, joita kulki soihtujen kanssa. Myöskin monessa kohdin, -varsinkin loppumatkalla, hämmästyksekseni näin jonkun talon portit auki -ja sieltä kirkkaan valon tulvaavan. Kerran näin muutamasta suuresta -talosta, joka oli vähän syrjässä kadulta, soihtuvalon heijastavan -akkunoihin. Valo tuli sisimmältä pihalta, ja sen peitti meiltä matala -muuri, vaan minä kuulin sieltä ääniä ja askeleita. Kerran avattiin -muuan portti ja siitä katseli kaksi aseellista miestä salaperäisellä -tavalla, joka muistutti mieleeni miehiä Bezersin talossa, kun he -avasivat ovia ja katsoivat meitä. Ja pari kertaa huomasin kapeassa -katusolassa joukon miehiä, jotka seisoivat pimeässä liikkumatta. -Sanalla sanoen, minusta tuntui kaikki aivan kuin peittyneen -salaperäiseen huntuun ja että jotakin salaista tapahtui ja -valmistettiin yön hiljaisuudessa, ja mieleni oli levoton. - -Vaan tästä en sanaakaan maininnut kumppanilleni, rouva d'O:lle ja -hänkin pysyi äänettömänä. Minä, niin kuin maaseutulaiset aina, olin -valmis uskomaan kertomuksia kaupunkilaisten taipumuksesta muuttamaan -yön päiväksi, varsinkin kun seuralaiseni ei huomauttanut mitään -vilkkaasta liikkeestä, joka vallitsi kadulla näin myöhään. Minä -otaksuin että kaikki mitä näin oli aivan tavallista ja viatonta. Sen -sijaan mietin, mitä sanon Pavannesille, kun hänet tapaan -- millä -sanoilla häntä varoittaisin uhkaavasta vaarasta, ja vasten naamaa -heittäisin syytöksen hänen uskottomuudestaan. - -Me olimme tällä tavoin kulkeneet jonkun puolen tunnin ajan sanaakaan -vaihtamatta kunnes seuralaiseni kääntyi vähän leveämmälle kadulle, -hiljensi kulkunsa ja merkillä ilmoitti, että me olimme saapuneet -perille. Lamppu riippui porttikäytävän päällä, jota hän osotti, ja -sitten hän näytti, että pieni sivuportti oli auki. Me nyt kiiruhdimme -toisten jälkeen. Minä näin Croisetten kumartuvan astuakseen portista, -vaan samassa hän peräytyi takaisin. Minkä vuoksi? - -Samassa silmänräpäyksessä iski mieleeni kuin salama, että me olimme -tulleet liian myöhään -- että vidame oli ehtinyt ennen meitä. Vaan -kaikki oli niin hiljaista! Minä taas hengitin helpommin kun näin, -että Croisette oli peräytynyt vain antaakseen tietä toiselle -henkilölle, joka tuli portista kadulle, se oli koadjutori. Samassa -silmänräpäyksessä kuin tie oli auki, syöksyi poika kuin nuoli portista -ja toiset seurasivat häntä papin välittämättä vähääkään heistä, samaten -kuin hekään eivät näyttäneet välittävän hänestä. - -Minä ajattelin myöskin mennä sisään, kun tunsin rouva d'On tarttuvan -äkkiä käsivarteeni ja sitten heittävän irti. Tämä herätti huomiotani, -ja minä loin katseen pappiin, juuri kun hän katsoi rouva d'Ohon. Papin -kasvot olivat valkoiset kuin liitu ja ihan vääristyneet pettymyksestä -ja raivosta -- katkerasta raivosta -- niin että hän näytti aivan -luonnottomalta. Hän tarttui rouva d'On käsivarteen ja veti hänet pari -askelta syrjään, josta minä kuitenkin ulotuin kuulemaan heidän -keskustelunsa. - -"Hän ei ole kotona", kähisi pappi. "Ymmärrättekö? Hän puoliyön aikana -on lähtenyt S:t Germainin etukaupunkiin hakemaan rouvaansa. Eikä hän -ole vielä palannut! Hän on yhä toisella puolen jokea, ja puoliyö on -aikoja sitten kulunut." - -Rouva d'O seisoi ääneti, aivan kuin hän olisi saanut iskun -- ääneti ja -säikähtyneenä. Jotakin huolestuttavaa oli tapahtunut, päätin minä. - -"Hän ei pääse nyt takaisin joen yli?" sanoi rouva d'O jonkun ajan -kuluttua. "Portit -- .-." - -"Ovat suletut!" vastasi pappi lyhyesti. "Avaimet ovat Louvressa." - -"Ja veneet ovat tällä puolen?" - -"Jokaikinen", vastasi pappi lyödessään käsiä yhteen. "Kukaan ei pääse -joen yli ennen kuin kaikki on ohi." - -"No entäs S:t Germainissa?" kysyi rouva. - -"Siellä ei tapahdu mitään. Ei kerrassaan mitään!" - - - - -SEITSEMÄS LUKU. - -Nuori vaeltava ritari. - - -Minä olisin mielelläni jättänyt heidät molemmat ja mennyt taloon. Minä -olin nyt innoissani saada suoritetuksi tehtäväni, jota varten olin -tullut niin pitkän matkan, ja sitä paitse minulle pappi oli -vastenmielinen enkä halannut vähintäkään kuunnella hänen puheitaan. Hän -oli kuitenkin niin raivoissaan ja hänen käytöksensä rouva d'Ota kohtaan -niin törkeä, että minä en arvellut voivani jättää rouvaa, jos ei tämä -itse nimenomaan minua käskisi menemään. Sen vuoksi minä seisoin -kärsivällisesti -- ja neuvottomana, se minun täytyy myöntää -- heidän -puhellessaan matalalla äänellä. Senpä vuoksi olin varsin hyvilläni, kun -heidän keskustelunsa vihdoin loppui ja rouva tuli minun luokseni. Minä -tarjosin hänelle käsivarteni auttaakseni häntä portin kynnyksestä. Hän -tarttui käteeni, vaan jäi seisomaan. - -"Herra de Caylus", sanoi hän, vaan keskeytti siihen. Minä tietysti -katsoin häneen, ja meidän katseemme kohtasivat toisensa. Hän katsoi -minua ruskeilla kauniilla silmillään, jotka loistivat päällämme olevan -lampun valossa. Suunsa oli puolittain auki ja päähineen alta oli -näkyvissä kaunis hiussuortuva. "Herra de Caylus, tahdotteko tehdä -minulle palveluksen", sanoi hän nyt hiljaa, "palveluksen, josta minä -teille aina olen oleva kiitollinen?" - -Minä huokasin. "Rouva", vastasin vakavasti, sillä minä tunsin, että -hetki oli tärkeä, "minä vannon, että kymmenen minutin kuluttua minä -olen valmis omistamaan elämäni palvelukseksenne, kun vain saan -suoritetuksi tehtävän, joka minulla nyt on. Mutta tällä -hetkellä -- --." - -"Tällä hetkellä? Minä tarvitsen apuanne juuri tällä hetkellä, herra -varovaisuus." - -"Minua täytyy tavata herra de Pavannesta! Minä olen siihen sitoutunut", -huudahdin. - -"Tavata herra de Pavannesta?" - -"Niin." - -Minä tunsin, että hän minua katseli epäilevin silmin. - -"Mitä varten? Mitä varten?" kysyi hän nähtävästikin hämmästyneenä. "Te -olette pelastanut hänen vaimonsa kotiaan, ja siinä olitte minut -säikäyttää melkein kuoliaaksi, Mitä teillä vielä on hänelle -toimitettavaa, urhokas vaeltava ritari?" - -"Minun täytyy saada tavata häntä", vastasin minä päättävästi. Minä -olisin hänelle sanonut kaikki, vaan pappi olisi voinut kuulla puheeni, -ja minä olin tarpeekseni nähnyt hänen ja Bezersin välisistä -tapauksista, niin että minulla ei ollut halua puhumaan mitään hänen -läsnäollessaan. - -"Teidän täytyy saada tavata herra de Pavannesta?" kertoi hän vielä ja -katsoi minua. - -"Niin, minun täytyy", vastasin päättävästi. - -"No niinpä saattekin tavata. Siinä aijonkin teitä auttaa", huudahti -hän. "Vaan hän ei ole täällä. Hän meni illalla ulos saadakseen tietoja -vaimostaan ja on mennyt, sen mukaan kuin koadjutori sanoo, joen yli S:t -Germainin esikaupunkiin. Nyt on ihan välttämätöntä, että hän tulee -takaisin ennen aamua -- takaisin tänne." - -"Vaan eikö hän ole täällä?" sanoin, alkaen huomata että minun laskuni -eivät toteutuneet. "Oletteko varma siitä rouva?" - -"Aivan varma" vastasi hän. "Ja nähkääs, herra de Caylus, Pavannesin -täytyy olla täällä ei ainoastaan, vaimonsa vuoksi -- joka ihan -menehtyisi tuskasta -- vaan myöskin -- --." - -"Minä tiedän", keskeytin hänen puheensa. "Myöskin oman itsensä vuoksi. -Sillä häntä uhkaa vaara." - -Aivan kuin säikähtyen hän kääntyi äkkiä, ja minä myöskin käännyin, ja -me katsoimme pappiin. Minä luulen, että me ymmärsimme toisemme. "Niin -on asia", vastasi hän hiljaa, "ja minä tahtoisin pelastaa hänet siitä -vaarasta, vaan sen mukaan kuin olen saanut kuulla, on hän ainoastaan -täällä turvassa. Täällä, ymmärrättehän! Hänet on saatava tänne ennen -päivän koittoa, herra de Caylus. Hänet täytyy!" huudahti hän, ja hänen -kauniille kasvoilleen tuli vakava, melkein ankara ilme. "Eikä -koadjutori voi mitään tehdä, enkä minäkään. Ei ole kuin yksi, joka -hänet voi pelastaa, ja se olette te. Ja ennen kaikkea, ei ole aikaa -hukata silmänräpäyksenkään vertaa." - -Minä olin kuin huumauksissa. Puhellessaan hän alkoi kulkea takaisin -samaa tietä, jota olimme tulleetkin ja tarttui käsivarteeni Minä -seurasin häntä, vaikkakin vastenmielisesti. Minä en vielä täysin -käsittänyt asian tilaa. Minä olisin tahtonut mennä sisään -neuvottelemaan Croisetten ja Marien kanssa, vaan kaikki oli käynyt niin -nopeasti, ja aika oli ehkä tärkeä, niin kuin hän oli sanonut ja -- -sanalla sanoen, minulle, joka olin vielä poikanen, oli vaikea kieltää -häneltä mitään, kun hän katsoi minuun niin rukoilevasti. Minä sopersin: -"Vaan minä en tunne Parisia. Minä en osaisi sinne, luulen minä, ja nyt -on yö, rouva hyvä." - -Hän irroitti kätensä ja pysähtyi. "Yö!" huudahti hän halveksivalla -äänellä. "Yö! Minä luulin teitä mieheksi enkä lapseksi. Te pelkäätte!" - -"Minäkö pelkään!" sanoin tulisesti, "Anne Caylus ei koskaan pelkää!" - -"No minä neuvon teille tien, jos se on ainoa vaikeutenne. -Odotetaan tässä hetkinen. Ja tulkaa sitten minun kanssani sisään -silmänräpäykseksi", jatkoi hän, "niin minä varustan teidät kaikella, -mitä tarvitsette ja annan teille tarpeelliset ohjeet." - -Hän pysähtyi korkean ja kapean talon portille muutaman kadun varrella, -joka oli suurempi kuin mikään tähän asti kulkemamme katu. Puhellessaan -soitti hän kelloa, kerran, toisen ja kolmannen. Hopeankirkas ääni oli -tuskin soinut kolmatta kertaa, kun ovi aukesi aivan verkalleen. Minä en -nähnyt ketään, vaan seuralaiseni veti minut mukanaan käytävään. Hän -otti siellä olevan vahakynttilän, joka kohokuvallisessa kynttiläjalassa -paloi muutamalla alustalla, käski minun seurata ja nousi portaita -muutamaan huoneeseen, joka oli puoleksi työhuone, puoleksi makuuhuone, -ja jonka vertaista en ollut nähnyt. Se oli lattiasta kattoon asti -verhottu sinisellä silkillä ja sitä valaisi kolme lamppua, joissa oli -mitä kauniimman väriset venetsialaiset suojukset, Setripuitten tuoksu -täytti huoneen, ja tulisijan luona oli samettikopassa koiranpenikoita. -Miellyttävä epäjärjestys vallitsi kaikkialla. Muutamalla pöydällä oli -avonainen hohtokivilipas, toisella pöydällä pitsillä kaunistettuja -vaatteita, muutamia naamuksia ja viuhka. Jalokivillä koristettu -ratsuruoska ja hopeakahvainen tikari riippuivat samassa naulassa. Ja -- -mikä ihmeellisintä -- oven takana huomasin yksinkertaisen mustaan -huotraan pistetyn miekan ja miekkailukintaat. - -Hän ei tuhlannut silmänräpäystäkään, vaan meni suoraan -hohtokivilippaalle ja otti sieltä sormuksen -- raskaan -sinettisormuksen. Sen hän ojenti minulle mitä välinpitämättömimmällä -tavalla -- katsomatta edes minuun. "Pankaa tuo sormeenne", sanoi hän -kiireisesti. "Jos sotamiehet teitä pidättävät tai eivät tahdo antaa -teille venettä joen poikki päästäksenne, niin sanokaa vain aivan -rohkeasti, että olette kuninkaan palveluksessa. Käskekää kutsua -päällikkönä oleva upseeri ja näyttäkää hänelle sormus. Hän silloin ei -koetakaan teitä pidättää. Olkaa vain pöyhkeä." - -Minä sopertelin kiitoksiani, ja hän otti vikkelästi muutamasta -laatikosta vaatetta, jonka hän leikkeli nauhoiksi. Ennen kuin sain -selvää mitä hän teki, oli hän jo polvillaan vierelläni ja ompeli -valkoisen nauhan vasempaan hihaani. Sitten hän otti lakkini ja ompeli -siihenkin yhtä vikkelästi kaksi samanlaista nauhaa ristin muotoon. - -"Kas niin", sanoi hän. "Ja kuulkaa nyt, herra Caylus. Tänä yönä on -enemmän ihmisiä jalkeilla kuin te voitte aavistaakaan. Nämät -nauhamerkit auttavat teitä pääsemään S:t Germainiin. Vaan repikää nämät -heti kun tulette toiselle puolen. Sillä siellä ne eivät teitä auta. Te -tulette takaisin samalla veneellä. Eikä teillä niistä palatessanne ole -hyötyä, päin vastoin ne voivat tuottaa teille -- ja ehkä minullekin -- -ikävyyttä." - -"Minä ymmärrän", sanoin minä, "vaan -- --." - -"Te ette saa tehdä mitään kysymyksiä", sanoi hän heiluttaen -lumivalkoista sormeaan. "Vaeltavan ritarini pitää luottaa minuun, niin -kuin minäkin olen luottanut häneen, muuten ette olisikaan tähän aikaan -yöllä yksin minun kanssani. Vaan muistakaa toinenkin seikka. Kun te -tapaatte Pavannesin, niin elkää sanoko, että minä olen teidät -lähettänyt. Muistakaa se tarkoin. Minä sitten teille selitän syyt. -Sanokaa vain, että hänen vaimonsa on löydetty, ja että tämä on hänen -vuoksensa aivan menehtymässä. Jos te sanotte sanaakaan siitä, että -häntä uhkaa vaara, niin hän kieltäytyy tulemasta. Miehet ovat -itsepäisiä." - -Hymyillen minä nyökäytin päätäni, uskoen ymmärtäväni. Vaan samalla minä -ajatuksissani tein pienen ehdon. Pavannes ei ollut mikään tomppeli, ja -vidamen nimi -- vaan sittenpähän saan nähdä. Minulla oli paljon enemmän -hänelle sanottavaa kuin rouva voi aavistaakaan. Hän selitti minulle -hyvin selvään miten minä tulen joelle, selitti paikan, jossa oli -veneitä, ja iski mieleeni talon nimen, jossa tapaan Pavannesin. - -"Ja nyt luulen sanoneeni kaikki", lopetti hän. - -"Vaan minä en vielä ole saanut kaikkea, mitä tarvitsen: miekkaa." - -Hän seurasi minun katsettani, ponnahti ja purskahti nauramaan -- vähän -omituisesti. Vaan hän toi aseen. "Ottakaa tämä", sanoi hän, "ja -joutukaa. Elkää mainitko minusta mitään Pavannesille. Elkääkä näyttäkö -valkeita nauhojanne, kun palaatte takaisin. Siinä kaikki mitä minulla -on lisättävää. Ja nyt onnea matkalle!" Hän ojensi kätensä minulle -suudeltavakseni. "Onnea matkalle, vaeltava ritarini, onnea vain -- ja -tulkaa pian luokseni." - -Hän hymyili niin viehättävästi, kun hän lausui nämät viimeiset sanat, -ja sama hymy huulillaan hän seisoi portaitten ylimmällä asteella lamppu -kädessä ja neuvoi minulle miten minun oli avattava reikeli. Ja minä -ovea avatessani loin silmäyksen sinne ylös tuohon kauniiseen olentoon, -joka seisoi siellä nojallaan, hänen loistaviin silmiinsä ja -hienohipeäiseen ojennettuun käteen. Sitten minä syöksyin pimeään ja -kiiruhdin pois. - -Mielialani oli hyvin kummallinen. Muutamia minuuttia sitten olin -seisonut Pavannesin portilla, pitkän matkamme päämaalin ääressä, ihan -onnistumaisillani. Minä olin ollut lähellä saada tehtäväni -suoritetuksi. Minulla oli ollut kädessäni menestyksen malja ja -- -menettänyt sen. Nyt oli taistelu taisteltava alusta alkaen, minun oli -taas katsottava vaaraa silmästä silmään. Olisi ollut aivan toista, jos -minä olisin tuntenut pettymyksen katkeruutta, jos olisin ollut -epätoivoinen. - -Vaan nyt oli aivan toisin. Ei koskaan sydämmeni ollut sykkinyt kovemmin -ylpeydestä kuin nyt kiiruhtaessani katuja, huolellisesti välttäen -kaikkia väkijoukkoja, joita oli siellä täällä, ja koko huomioni oli -kiinnitettynä ainoastaan omaan kulkuuni. En ole sittemmin koskaan -tuntenut mitään riemun, rakkauden tai sodan hetkenä sellaista iloa, -sellaista tarmoa ja sitä rohkeutta, joka nyt täytti sieluni. Lakissani -oli minulla nyt ensi kerran naisen laittamat merkit, ja hänen äänensä -soi vielä korvissani kuin soitto. Minulla oli taikasormus sormessani, -loihtukapine käsivarressani. Miekka riippui kupeellani. Ympärilläni -levisi salaperäinen kaupunki, joka oli täynnä vaaroja ja mitä -rikkaimpia ja kauniimpia mahdollisuuksia. Taikojen kaupunki, josta olin -lukenut satukirjoissani, ja jonka läpi nämät noitalahjat ja oikea -käteni ovat kulettavat minut turvallisesti. Minä en kaivannut edes -veljeäni enkä ollut alakuloinen eron vuoksi. Minä olin vanhin. Oli -aivan kohtuullista, että yrityksen huipputehtävä tuli minun osalleni. -Ja mihin voikaan tämä johtaa? Minä olin jo näkevinäni itseni Ranskan -herttuana -- minä pidin käskysauvaa kädessäni. - -Vaan näissä lapsellisissa haaveissani en kuitenkaan unhottanut -tehtävääni. Minä pidin silmäni auki ja huomasin, että nyt näinä viime -hetkinä ihmisliike pimeillä kaduilla oli lisääntynyt melkoisesti. Oli -hyvin kummallista kun nämät ihmiset, milloin yksittäin milloin -joukoissa, hiipivät niin hiljaa. Minä en kuullut minkäänlaista toraa, -en tappelua, en laulua. Ja jos oli liian myöhäistä tällaiseen, niin -mitä varten oli näin paljo ihmisiä liikkeellä? Minä huomasin, että -ainakin suurimmalla osalla heistä oli samallaiset merkit kuin minulla, -ja kaikki olivat niin asiannäköisiä aivan kuin olisivat menneet -johonkin kokoukseen. - -Minä en ollut niinkään tyhmä, vaikka olin nuori ja vaikka en ollutkaan -niin sukkela käsittämään kuin Croisette. Viittaukset, joita niin monen -suusta oli päässyt, eivät olleet menneet tuuleen minulta. "Tänä yönä on -enemmän ihmisiä liikkeellä kuin voitte aavistaakaan", oli rouva d'O -sanonut. Ja kun minulla oli silmät ja korvat, niin minä uskoinkin sen -täydellisesti. Jotakin oli tekeillä. Jotakin tapahtuu Parisissa ennen -kuin aurinko koittaa. Vaan mitä, sitä minä ihmettelin. Oliko -mahdollista, että joku melske oli uhkaamassa. Siinä tapauksessa -minä olin kuninkaan palveluksessa ja kaikki oli hyvin. Minä -kahdeksantoistavuotiaana saisin ehkä olla mukana historiallisessa -tapahtumassa! Vai oliko tämä ehkä vain joku suurempi riita kahden -aatelispuolueen välillä? Minä olin kuullut puhuttavan, että sellaista -tapahtui joskus Parisissa. Siinä tapauksessa en tiennyt, mitä voisin -tehdä. Minun täytyy antaa tapausten johtaa. - -Minä uskoin, että mitään muuta ei ollutkaan kysymyksessä. Se on totta, -vaikka se voi näyttää tarvitsevan selitystä. Minä tähän asti olin -nähnyt ainoastaan laimeita uskonsotia tasaväkisten puolueitten kesken -Quercyssä, jossa katolilaisten ja hugenottien välillä tehty rauha oli -ollut mieluinen kaikille, lukuun ottamatta muutamia harvoja. Minä sen -vuoksi en voinut ollenkaan kuvailla Parisin asukasten uskonvimmaa enkä -voinut ajatella siis vaikuttimia, jotka tekivät mahdolliseksi sen, mikä -oli tapahtuva -- oli tapahtuva Parisissa ennen päivänkoittoa yhtä -varmasti kuin aurinko oli nouseva! Minä tiesin, että hngenottiaatelisia -oli miehissä saapunut Parisiin, vaan minulle ei johtunut mieleen, että -näitä jalosukuisia uhkaisi joku vaara koko joukkoa. Heitä oli paljo ja -vaikuttavia miehiä, ja olivat, niin kuin kerrottiin, kuninkaan suuressa -suosiossa. - -Heitä suojeli Navarran kuningas -- joka oli ollut viikon aikaa Fransin -lanko -- ja prinssi Condé, ja vaikka nämät ruhtinaat olivat nuoria, -niin olihan Coligny, viisas amirali, vanha ja kokenut mies, eikä -hänellä ollut, kuten olin kuullut sanottavan, paljon haittaa -haavastaan. Hän ainakin oli kuninkaan suosiossa, hän oli neuvonantaja, -johon hallitsija täydellisesti luotti. Olihan kuningas käynyt hänen -luonaan hänen sairautensa aikana ja istunut kokonaisen tunnin hänen -vuoteensa ääressä. - -Jos joku vaara heitä uhkaisi, niin tietysti näillä miehillä olisi siitä -tietoa. Ja siihen aikaan kertoi huhu, että hugenottien pahin -vihollinen, Henrik Balafré, loistava Guisen herttua, "meidän suuri -miehemme", ja "Lorraine", niin kuin rahvas häntä kutsui, oli hovin -epäsuosiossa. Sanalla sanoen, nämät seikat -- puhumattakaan -rauhallisesta ja iloisesta aiheesta, joka oli koonnut hugenotit -Parisiin ja jonka vuoksi ei minkäänlainen petos olisi voinut tulla -kysymykseen -- olivat täydellisesti omiaan estämään minua huomaamasta -sitä mikä oli tuleva. - -Ja heti kun matkallani joella näin jotakin, joka näytti osottavan -todellisuutta, minä karkotin ajatuksen mielestäni. Minä ylpeydellä -sanon, että karkotin sen mielestäni mahdottomuutena. Sillä Jumala -varjelkoon -- nythän sen neljäkymmentä vuotta myöhemmin voi mielellään -sanoa -- Jumala varjelkoon sanon minä, että kaikkia ranskalaisia -pidettäisiin syyllisenä verisaunaan, jonka muut vaan ei ranskalaiset -aivot olivat miettineet, vaikkakin ranskalaiset kädet sen suorittivat. - -Minua siis pahat aavistukset eivät kovinkaan vaivanneet, ja kiihtynyt -mielentila, johon rouva d'On luottamus minut oli saanut, kesti -ainoastaan siihen saakka kuin muuan kapea katu Louvren luona saattoi -minut yhtäkkiä joen näkyviin. Heikko kuunvalo, joka hetkiseksi aikaa -pilkotti pilvien raosta, välkkyi tyynellä veden pinnalla. Raitis tuuli -leyhki otsallani ja viilytti kuumaa vertani. Ja tämä sekä tyyni näky, -joka niin yhtäkkiä levisi eteeni, hillitsivät ajatuksiani ja malttoivat -mieltäni. - -Pitkältä matkalta erotin vasemmalla kädellä joen keskellä joukon -rakennuksia, jotka täyttivät Ile de Citén, ja vähän matkan päässä -oikealla minusta kohosivat Louvren suuret rakennukset kuvastuen -synkkinä ja muodottomina mustaa taivasta vasten. Kapea aukkopaikka -erotti minut joesta, jonka toisella puolen minä erotin säännöttömän -rivin rakennuksia, jotka epäilemättä olivat S:t Germainin esikaupunkia. - -Minulle oli sanottu, että suunnilleen sillä kohtaa jokirannalla, jossa -minä nyt Olin, on portaat joelle ja niiden edessä veneitä. Minä kulin -kiireesti avonaisen paikan yli muutamalle kohtaa, missä oli kaksi -pylvästä, jotka varmaan olivat venepaikan merkkinä. - -Minä en kuitenkaan ollut kulkenut kymmentä askelta pitemmältä, kun -sattumalta silmätessäni taakseni huomasin kolme miestä tulevan -jälessäni, jotka kulkivat rivissä, luultavasti sitä varten, että -helpommin voivat estää paluutieni. Minulle ei ehkä niin helposti -onnistukaan tehtäväni. Kuitenkin arvelin olevan parasta, että en ole -näkevinänikään seuraajiani, ja päästyäni vähin pelostani, riensin -kiireesti alas portaita. Vaan miehet olivat silloin aivan lähellä minua --- melkein niin lähellä, että olisivat yltäneet lyömään. Minä silloin -käännyin ympäri ja olin silloin heidän kanssaan aivan vastatusten. - -"Ketä te olette, ja mitä te tahdotte!?" sanoin minä ja laskin käteni -miekkaan. - -He eivät vastanneet, vaan siirtyivät jonkun matkaa toisistaan ja -asettuivat puolikehään minun ympärilleni, jonka jälkeen muuan heistä -vihelsi. Samassa tuli joukko miehiä juosten läheisistä rakennuksista ja -kiiruhtivat meitä kohden. - -Minun tilani näytti käyvän arveluttavaksi. Jos olisin voinut juosta -tieheni, vaan kun katselin ympärilleni, niin huomasin, että se keino -oli aivan mahdoton. Miehistä oli nyt osa portailla, osa minun takanani -joen puolella. Minä olin joutunut ansaan, eikä nyt ollut muuta keinoa -kuin käyttää rouva d'On neuvoja, olla pöyhkeä. Minä kuulin hänen -sanansa kaikuvan vielä korvissani. Minussa oli vielä sen verran jälellä -äskeistä jännitystä, että minä tunsin voimaa ja rohkeutta. Minä panin -käsivarret ristiin ja ojentausin suoraksi. - -"Hyvät ystävät", sanoin minä niin tyynesti kuin voin, "te luulette -minua joksikin muuksi. Te ette tiedä kenen kanssa te olette -tekemisissä. Antakaa minulle vene, ja kaksi miestä soutamaan minua joen -poikki. Jos te vain viivytätte minua, niin kaulallanne saatte maksaa!" - -He vastasivat pirullisella naurulla, ja ennen kuin minä olin ehtinyt -sen enempää selittää, olivat toisetkin miehet saapuneet. - -"Pierre, kuka se on?" kysyi muuan tulijoista sillä tavalla, että minä -huomasin tulleeni kerrassaan rosvojen käsiin. - -Puhuja tuntui olevan joukon päällikkö. Hänellä oli höyhen hatussaan, ja -minä näin rautahaarniskan välkkyvän hänen vaippansa alta, kun joku -kohotti lyhtyä, jotta paremmin näkisivät minua. Polvihousunsa olivat -musta-, valko- ja viheriäraitaiset -- sitten jälemmin kuulin, että -sellaista univormua piti kuninkaan veljen, Anjoun herttuan, sittemmin -Henrik kolmannen miehet, joka herttua oli silloin Guisen herttuan -ystävä ja sittemmin kuninkaana hänen murhaajansa. Päällikkö puhui -vieraalla murteella ja hänen kasvoinsa väri oli melkein musta. Silmänsä -säkenöivät ja välkkyivät kuin mustat helmet. Helppo oli nähdä, että -hän oli italialainen. - -"Kelpo kukonpoika", vastasi sotilas, joka oli viheltänyt, "eikä varsin -sitä poikuetta, jota me olimme odottaneet." Hän piti koholla lyhtyä ja -osotti valkoista nauhaa hihassani. "Minusta näyttää, että me olemme -saaneet variksen kyyhkysen sijasta." - -"Kuka te olette?" kysyi italialainen terävästi ja kääntyi minuun. "Ja -minkä vuoksi te menette joen poikki nyt?" - -Minä tein aivan hetkellisen vaikutuksen mukaan. "Olkaa vain pöyhkeä", -oli rouva d'O sanonut. Minä olinkin. Minä tartuin kaptenia vaipan -solesta ja pudistin miestä rajusti ja töykkäsin häntä niin että hän -horjui. "Koira!" karjasin minä ja astuin askeleen eteenpäin aivan kuin -olisin uudelleen aikonut tarttua häneen. "Oppikaa toiste puhumaan -kohteliaammin aateliselle miehelle! Tekö minua pidättäisitte? -Muistakaa, että minä olen kuninkaan palveluksessa!" - -Hän raivostui. "Te näytätte pikemminkin olevan pirun palveluksessa!" -huudahti hän ja tarttui aseeseensa. "Olkaa kuninkaan tai kenen tahansa -palveluksessa, niin te ette saa solvata Andrea Pallavicinia." - -Ainoastaan kiihdyttämällä sain rohkeuteni säilytetyksi, ja minä -tunsin rohkeutta vaikka kuolema oli silmääni edessä ja sydän oli -pysähtymäisillään. Mies aukasi suunsa ja kohotti kätensä antaakseen -käskyn, joka epäilemättä olisi lähettänyt Anne de Caylusin toiseen -maailmaan, kun minä huusin -- se oli viimeinen keinoni, enkä koskaan -ole tuntenut suurempaa halua elämään kuin tällä hetkellä: -- "Andrea -Pallavicini, jos se on nimenne, katsokaa tätä! Katsokaa tätä!" toistin -ja pudistin kättä, jossa oli sormus, hänen silmäinsä edessä, "ja -koettakaa minua sitten estää, jos uskallatte! Jos teillä on tarpeeksi -arvokas kilpi, niin huomenna lopetan riidan kanssanne. Vaan antakaa -minun nyt jatkaa matkaani, muuten päänne käy huonosti! Kieltäytykäähän -minua tottelemasta -- epäröikää edes vähintäkään -- niin minä käsken -näiden omien miestenne katkasta kaulanne!" - -Tämä oli uhkarohkeaa, sillä minä kaiken luottamukseni panin sormukseen, -jonka vaikutusta en tuntenut. Tämä oli aivan kuin nopanheittoa, sillä -minä en ollut joutanut tarkastamaan sormusta enkä tiennyt enemmän kuin -lapsi, kenen se oli. Vaan rohkea yritykseni päättyi onnellisesti. - -Andrea Pavallicinin muoto muuttui heti. Hän näytti hyvin nolostuneelta -kun tarttui käteeni ja tarkasti sormusta. Sen jälkeen hän epäilevästi -katseli miehiään ja loi minuun uhkaavan silmäyksen. Vaan minä en -välittänyt hänen uhkauksistaan enkä katseistaan. Minä jo huomasin, että -hän oli päättänyt totella taikakalua, ja se oli minulle pääasia. "Jos -te, nuori herra, olisitte näyttänyt minulle sen ennemmin, niin olisi -ollut meille molemmille parempi", sanoi hän äreästi. Ja toruessaan -miehiä heidän tyhmästä käytöksestään, käski hän kahden miehen ruveta -laittamaan venettä. - -Vaan vene oli kiinnitetty niin huolellisesti ja taitamattomasti, että -sen irroittamiseen kului pitkä aika. Sillä aikaa minä seisoin miesten -keskellä tuskallisella ja samalla riemuisella mielellä heidän -uteliaisuutensa esineenä ja samalla itse uteliaana. Minä kuulin heidän -keskenään kuiskailevan ja kuulin sellaisia lauseita kuin: "Hän on -Aumalen herttua." - -"Ei hän Aumalen herttua ole. Hän ei ole Aumalen herttuan näköinen -ollenkaan." - -"Etkö näe, että hänellä on herttuan sormus?" - -"Herttuan?" - -"Niin juuri." - -"Niin no sitte hän voi olla, Jumala häntä siunatkoon!" Nämät viimeiset -sanat lausuttiin hyvin hartaasti. - -Minä huomasin, että minua katseltiin hyvin kunnioittavasti. Ja minä -olin juuri käskemässä miehiä joutumaan, kun näin avonaisen paikan yli -kolme miestä rientävän meitä kohden. He tulivat samalta suunnalta kuin -Pavallicinikin ja hänen miehensä äsken olivat tulleet. - -Minä heti huomasin, että uusi vaara oli uhkaamassa. "Jouduttakaa sitä -venettä siellä!" huusin. Vaan samalla näin, että mahdotonta oli joutua -joelle ennen näiden miesten tuloa, ja minä sen vuoksi päätin seisoa -paikoillani ja puolustautua. - -Vaan heti ensimmäiset sanat, joilla Pallavicini tervehti tulijoita, -karkoittivat pelkoni. "Mitä lempoa te tahdotte?" huuti hän tuimasti ja -lateli puoli tusinaa kirouksia ennen kuin he ehtivät vastata. "Mitä te -hänestä tänne toitte, kun minä hänet jätin vahtitupaan. Pöyhkiöt!" - -"Kapteni Pallavicini", sanoi malttamattomasti keskimäinen heistä -- hän -oli noin kolmenkymmenen vuoden vanha ja oli komeasti puettu vaikka -hänen pukunsa nyt olikin epäjärjestyksessä aivan kuin taistelun jäleltä --- "Minä sain nämät miehet tuomaan minut tänne -- --" - -"Silloin", keskeytti hänet kapteni, "te, hyvä herra, olette nähnyt -turhaa vaivaa." - -"Te ette tunne minua", vastasi vanki ankaralla äänellä -- sillä vanki -hän näytti olevan. "Te ette tiedä, että minä olen prinssi Condén ystävä -ja että -- --" - -Hän aikoi sanoa enemmän, vaan italialainen keskeytti hänet taas. -"Minä vähättelen Condésta!" sanoi hän. "Minä en tiedä muusta kuin -velvollisuudestani, Te saatatte olla aivan huoleti, että joen yli ette -pääse, enkä minä teille siihen voi muuta syyksi selittää, kuin että se -on kuninkaan tahto! Selityksiä?" mutisi hän matalammalla äänellä. -"Selityksen saatte kyllä, sen lupaan! Saatte ehkä ennemmin kuin -toivottekaan." - -"Vaan tuossahan on vene lähdössä poikki joen", sanoi toinen -koettaessaan hillitä itseään ja puhua arvokkaasti. "Te sanoitte -minulle, että kuningas on kieltänyt ketään päästämästä yli joen, ja te -vangitsitte minut sen vuoksi, että minä, kun minulla oli pakottavat -syyt päästä toiselle puolen jokea, en totellut teidän kieltoanne. Vaan -mitä tämä merkitsee, kapteni Pavallicini? Muut kyllä pääsevät joen -poikki, vaan en minä. Minä kysyn mitä tämä merkitsee?" - -"Sen voitte selittää itse miten parhaiten haluatte, herra de Pavannes", -vastasi italialainen, "minä en halua teille sitä ruveta selittelemään." - -Minä hölmistyin kuullessani tuon nimen, ja hämmästyneenä huudahdin: -"Herra de Pavannes!" Olinko kuullut oikein? - -Siltä näytti, sillä vanki kääntyi minuun ja kumarsi. "Niin", sanoi hän -arvokkaasti, "minä olen de Pavannes. Minulla ei ole kunnia tuta teitä, -vaan te näytätte olevan jalosukuinen." Hän loi musertavan silmäyksen -kapteniin sanoessaan tätä. "Ehkä te olette niin hyvä ja selitätte -minulle, minkä vuoksi minulle on tehty väkivaltaa. Jos voitte, niin -minä pidän sitä suosiona, jos ette niin suokaa anteeksi." - -Minä en heti vastannut sen vuoksi, että olin kiintynyt tarkastamaan -mitä huolellisemmin tätä vierasta miestä. Hän oli kaunismuotoinen, -punakka mies. Partansa oli lyhyt ja suippo, niin kuin siihen aikaan -hovissa oli muotina. Ja hän oli hyvin Louis de Pavannesin näköinen. -Vaan hän oli lyhempi ja tukevampi. Hänen käytöksensä ei ollut niin -sotilaallinen, ja hän muistutti paremminkin lukumiestä kuin sotilasta. -"Te olette sukua Louis de Pavannesille?" kysyin levottomasti. Minä jo -olin arvaavinani, mitä oli tuleva. - -"Minä olen Louis de Pavannes", vastasi hän kärsimättömästi. - -Minä tuijotin häntä äänettömänä ja tuumiskelin -- ja tuumiskelin, -Sitten sanoin vitkalleen: - -"Teillä on samanniminen serkku?" - -"On." - -"Hänet otti vangiksi vicomte de Caylus Moncontourin luona?" - -"Aivan niin", vastasi hän lyhyesti. "Vaan mitä se tähän kuuluu?" - -Pitkän aikaa kului taas ennen kuin vastasin. Totuus nyt oli tullut -ilmi. Minä muistelin nyt, että Louis de Pavannes oli joskus maininnut -jotakin tästä serkustaan, jolla oli sama nimi ja joka oli nuoremman -suvun päämies. Vaan kun meidän Louis asui Provencessa ja toinen -Normandiassa, niin tämä pitkä matka ja levottomat ajat olivat heidät -erottaneet, vaikka muuten olivat samaa uskoakin. Tuskin kertaakaan -olivat nähneet toisiaan. Ja kun Louis ainoastaan kerran koko pitkällä -ajalla, minkä hän oli meillä, oli maininnut serkkuansa, enkä minä vielä -silloin osannut arvata, että meidän sukuimme välillä tulisi yhdistys, -niin eihän ollut ihme, että kuukausien kuluessa tämä nimi oli joutunut -minulta mielestä ja että olin kokonaan unhottanut tämän serkunkin. - -Nyt hän seisoi siinä ilmielävänä edessäni ja kun minä katsoin häntä, -niin ymmärsin, mitä tästä seikasta oli seurauksena. Tämä oli hyvin -ilahduttava asia, aivan kuin suuri ihme, jonka nyt olisin tahtonut -saada veljieni tietoon. Meidän Louis de Pavannes ei ollutkaan mikään -konna, vaan yhtä jalo kuin me tähän päivään asti olimme uskoneet hänen -olevankin. Hän ei ollutkaan mikään hovikeimailija, joka kevytmielisesti -musersi maalaistytön sydämmen, vaan Kitin uskollinen sulhanen! Ja hän -oli vielä vaarassa, hän ei vieläkään tiennyt, että Bezers oli luvannut -ottaa hänet hengiltä. Hänen nimellään olimme joutuneet harhatielle ja -näin pitkälle. Ja me olimme hukanneet niin paljon aikaa. - -"Vaimonne, herra de Pavannes", aloin minä kiireesti, sillä minä -huomasin, että nyt oli joutuin selitettävä asiat. "Teidän -vaimonne -- --." - -"Mitä minun vaimostani?" keskeytti hän levottomana. "Mihin hän on -joutunut? Oletteko tavannut hänet?" - -"Olen. Hän on nyt turvassa, talossanne Rue de S:t Merryn varrella." - -"Taivaalle kiitos!" vastasi hän hartaasti. Ennen kuin hän ehti enempää -sanoa, kapteni Pavallicini keskeytti meidät. Minä huomasin, että tämän -epäluulot olivat alkaneet taas herätä. Hän kohteliaasti astui meidän -väliimme ja sanoi minulle: "Nyt, nuori herra, vene odottaa." - -"Vene?" sanoin minä miettiessäni, mitä nyt tuli tehdä. Tietysti minä en -enään halunnut joen toiselle puolen. Epäilemättä tämä Pavannes voi -antaa minulle tietoja Louisin asunnosta. "Venekö?" - -"Niin, se odottaa", vastasi italialainen katsellessaan meitä vuoroon -kumpaakin. - -"Antaa sen odottaa!" vastasin kopeasti ja muka vihasesti. "Menkää -hiiteen siitä keskeyttämästä meitä! Minä en enää aijo mennä joen -poikki. Tämä herra voi minulle antaa tietoja, joita tarvitsen. Minä -otan hänet mukaani." - -"Kenen luo?" - -"Kenen luo? Sen luo, joka minut on lähettänyt!" murahdin minä. "Te, -kapteni, ette tunnu erittäin suuressa määrässä nauttivan herttuan -luottamusta", jatkoin minä. "Ottakaa nyt vaari neuvostani. Ei mistään -niin mielellään halua päästä kuin liian innokkaasta palvelijasta. -Sellainen menee liian pitkälle -- ja hänen käy niin kuin vanhan -hansikkaan! Niin kuin vanhan hansikkaan", toistin minä tuimasti ja -ivallisesti, "joka suojelee kättä ja itse saa kärsiä. Elkää olko liian -innokas, herra kapteni! Se on vaarallista!" - -Hän kääntyi pois raivostuneena, kun häntä tuolla tavoin kohteli -parraton poikanulikka. Vaan hän kaikessa tapauksessa näytti -epävarmalta. Katkeralta olivat sanani maistuneet, vaan hän tiesi, että -ne olivat totta. - -Minä huomasin, mitä sanani olivat vaikuttaneet, ja käännyin sotamiesten -puoleen, jotka seisoivat ympärilläni. - -"Tuokaa herra de Pavannesin miekka", sanoin. - -Muuan heistä riensi vahtihuoneelle ja palasi pian ase mukanaan. -Sotamiehet olivat kaupunkilaisia ja kuuluivat porvarikaartiin tai -johonkin sellaiseen, ja jonkun seikan takia osottivat minulle sellaista -kunnioitusta, että he minun käskylläni olisivat käyneet vaikka -päällikkönsä kimppuun. Pavannes otti miekkansa ja pisti kupeelleen. Me -kumarsimme jäykästi Pavallicinille, joka kupristeli kulmiaan, ja -verkalleen -- sillä minä en uskaltanut osottaa kiirettä -- menimme kuun -valaiseman torin poikki kadulle, josta olin tullut. Siellä me pääsimme -varjoon, Pavannes tarttui käteeni ja pysähtyi pimentoon. - -"Minä pyydän kiittää teitä avustanne", sanoi hän liikutettuna kääntyen -minuun, "Kenen kanssa minulla on kunnia puhua?" - -"Minä olen Anne de Caylus, serkkunne ystävä", vastasin minä. - -"Todellakin?" sanoi hän. "No hyvä, minä kiitän teitä sydämmestäni" ja -syleilimme toisiamme. - -"Vaan minä en olisi voinut paljon tehdä hyväksenne, jos ei minulla -olisi ollut tämä sormus", sanoin minä ujosti. - -"Ja mikä siinä on mahtina -- --." - -"Niin -- minä todellakaan en voi sitä sanoa, minä en sitä tiedä", -tunnustin. Ja myötätuntoisuuden vaikutuksesta, joka aivan -luonnollisesti oli tapauksen kautta syntynyt välillemme, minä unhotin -rouva d'On ohjeet ja lisäsin aivan hetken vaikutuksen mukaan: "Minä en -tiedä muuta kuin että rouva d'O minulle tämän antoi, ja tämä on -vaikuttanut paljon enemmänkin kuin hän sanoi." - -"Kuka sen teille antoi?" kysyi toverini ja tarttui minua kädestä niin -kovasti, että kipeää kävi. - -"Rouva d'O", sanoin minä. Nyt oli myöhäistä peräyttää. - -"Se nainen!" sanoi hän matalalla kuiskaavalla äänellä. "Onko se -mahdollista?" - -Minä ihmettelin, mitä mies tarkoitti, sillä hänen äänessään oli sekä -hämmästystä, uhkaa ja vastenmielisyyttä. Minusta näytti, että hän -vetäysi minusta vähän syrjään. "Niin, herra de Pavannes", vastasin -minä, suuttuneena. "Se on sikäli mahdollista, että se on aivan totta. -Ja minä uskon, että te ette hänestä puhuisi tuolla tavoin, jos -tietäisitte kaikki, ja että hänen avullaan vaimonne tänään saatiin -pelastetuksi niiden käsistä, jotka koettivat häntä pidättää." - -"Oo!" huudahti hän kiihkeästi, "Missä on vaimoni sitten ollut?" - -"Mirepoixin, hansikaskauppiaan talossa", vastasin kylmästi, "tunnetteko -hänet? Vai niin. No hyvä, rouvanne oli siellä vankina, kunnes hänet -äsken autimme pakenemaan sieltä." - -Hän ei näyttänyt tätäkään ymmärtävän. Minä en nähnyt tarkoin hänen -kasvojaan, vaan äänensä ilmaisi epäilystä ja ihmettelyä. "Mirepoix", -mutisi hän. "Hän on hyvin rehellinen mies, vaikka onkin katolinen. -Vaimoni oli siellä! Kuka häntä siellä piti?" - -"Ursulinesluostarin abbedissa tuntui olevan syynä kaikkeen", selitin -minä ja mieleni oli kiehuksissa. Hänen kummastuksensa minusta tuntui -niin sopimattomalta, ja aika kului. "Rouva d'O oli saanut tietää, että -hän on siellä", jatkoin minä, "ja tuli noutamaan hänet kotia. Ja kun -hän kuuli, että te olitte lähteneet toiselle puolen jokea, niin lähetti -hän minut hakemaan teitä. Siinä on lyhyesti koko juttu." - -"Se nainen lähetti teidät noutamaan minua?" lausui hän uudelleen. - -"Niin", vastasin minä suuttuneena. "Juuri niin, herra de Pavannes." - -"Silloin", sanoi hän niin vakuuttavalla äänellä, että se ei voinut -olla vaikuttamatta minuun, "silloin on minulle viritetty paula! Rouva -d'O on pahin, kelvottomin, kurjin kaikista naisista! Jos hän on teidät -lähettänyt, niin silloin on se juonia! Ja minun vaimoni on jo hänen -paulassaan! Taivas häntä auttakoon -- ja minua -- jos asiat ovat niin." - - - - -KAHDEKSAS LUKU. - -Aamurukous Parisissa. - - -Jos olisi ollut kolmas henkilö, niin minä olisin syyttänyt herra de -Pavannesta valheesta ja vaatinut miekan mittelöön. Vaan mitä tehdä -kahden kesken pimeässä yössä keskellä katua, ilman todistajia ja -tuntiessani ystävyyttä häntä kohtaan? - -Ja itse asiassa minä en tehnyt mitään. Minä seisoin ääneti ja -hämmästyneenä odottaen kuulevani lisää. Ja hän selittikin. - -"Hän on vaimoni sisar", jatkoi hän katkerasti. "Vaan minulla ei ole -mitään syytä häntä sen vuoksi säästää. Säästää? Ei edes rouva de Sauves -ole paremmin tunnettu. Enkä minä haluaisi häntä säästää, vaikka -voisinkin. Minä tiedän varsin hyvin -- vaikka vaimoni ei tahdo uskoa -- -että rouva d'O ei mitään niin toivo kuin päästä sisarestaan ja minusta --- meistä molemmista -- saadakseen Madeleinen perinnön. Minulla tosiaan -oli eilen syytä levottomuuteen, kun ei vaimoni tullut kotiin", lisäsi -hän liikutetulla äänellä. - -"Vaan ainakin siinä suhteessa teette väärin rouva d'Olle!" huudahdin -kiihtyneenä syytöksestä, joka tuntui sitä kamalammalta tässä -hiljaisuudessa ja pimeässä, joka oli ympärillämme -- ja sitä -kohtuuttomammalta, jos olisi ollut päivän valo. "Siinä varmaan teette -hänelle väärin!" - -Hän tuli vähän lähemmäksi minua, laski kätensä käsivarrelleni ja katsoi -minua terävästi silmiin. "Huomasitteko, oliko hänen seurassaan pappi?" -kysyi hän verkalleen. "Muuan, jota sanottiin koadjntoriksi -- eräs -äkäinen koira?" - -Minä vastasin -- että olin nähnyt, ja ääneni vapisi kauhistuksesta, -mielessäni syntyi äkillinen käänne. Ja minä kerroin, mikä osa papilla -oli ollut. - -"Silloin", sanoi Pavannes, "minä olen oikeassa. Minua varten on -viritetty ansa. Ursulinesluostarin abbedissa! Hänkö oli vienyt vaimoni? -Hän on vaimoni paras ystävä, uskokaa minua. Se on mahdotonta! Abbedissa -päin vastoin tekisi kaikki pelastaakseen hänet vaarasta kuin -- -odottakaahan." Minä odotinkin, peläten mitä hän tarkoittanee, kun hän -lopulta hiljaa mutisi itsekseen: "Voikohan niin olla? Voiko olla -mahdollista, että abbedissa tiesi vaaran uhkaavan meitä, ja sen vuoksi -on tahtonut Madeleinen toimittaa turvalliseen paikkaan? Minä luulen!" - -Ja minä myöskin. Ja sitten -- niin ajatukset ovat kuin ruuti. Pieninkin -kipinä synnyttää koko pitkän sarjan ajatuslentoja. Hänen sanansa eivät -olleet lukuisat, vaan niissä oli kipinä, joka oli kyllin voimakas -sytyttämään minun aivoissani liekin, joka minut silmänräpäyksen ajaksi -huikasi ja minua vavistutti niin, että minä ihan tärisin. Kun tämä -kohtaus oli mennyt ohi, niin minä selvään näin edessäni niin kauhean -mahdollisuuden, että sellaista en olisi itse koskaan voinut ajatella. -Minä muistin miten Mirepoix oli hämillään ja miten kohtelias oli pappi. -Minä muistin tuiman varoituksen, jonka Bezers oli antanut rouva de -Pavannesille -- ja se oli aivan harvinaista, että Bezers antoi -varoituksia -- kun hän sanoi rouvalle, että parasta olisi hänen pysyä -siellä missä oli. Minä ajattelin levottomuutta ja kiirettä, jota olin -huomannut kaduilla, ajattelin väkijoukkoja, joita äänettöminä oli -hiipinyt edestakaisin, merkkejä tulevaan taisteluun, joita olin ollut -huomaavinani, ja vertasin tätä rauhaan ja tyyneyteen, joka vallitsi -Mirepoixin talossa. Minä kysyin de Pavannesilta, mihin aikaan hänet -vangittiin. - -"Noin tuntia ennen puoli yötä", vastasi hän. - -"Sitten ette tiedä, mitä nyt tapahtuu?" sanoin minä. "Juuri nyt, kun me -tässä tuhlaamme aikaa -- vaan kuulkaa!" - -Ja minä kaikella kiireellä kerroin, mitä olin huomannut kadulla ja -viittauksista, joita olin kuullut, jonka jälkeen hänelle näytin merkit, -joilla rouva d'O oli minut varustanut. - -Hänen käytöksensä sen jälkeen, kun hän oli kuullut minun kertomukseni, -peloitti minua yhä enemmän. Aivan kuin raivon valtaamana hän vei minut -muutaman talon luo, jonka akkunaan nyt juuri ilmestyi kaksi palavaa -kynttilää. "Sormus!" huudahti hän. "Katsotaan sitä sormusta! Kenen se -on?" - -Hän piti koholla kättäni, niin että se oli valossa, ja me molemmat -katselimme sormusta. Se oli raskas sinettisormus, jossa oli kaksi -sinettisivua, toisessa oli kirjain "H" ja sen päällä kruunu, toisella -sinettisivulla oli kotkankuva, siivet levällään. - -Pavannes päästi käteni kauhun valtaamana ja nojautui seinää vasten. "Se -on herttua Guisen sormus", mutisi hän. "Se on Lothrinkilainen kotka." - -"Ahaa!" lausuin minä hiljaa, ja minulle alkoi valeta. Herttua oli -silloin, niin kuin myöhemminkin, Parisin roistoväen jumala, ja minä -ymmärsin minkä vuoksi porvarisotamiehet olivat minua niin -kunnioittaneet. He olivat minua pitäneet herttuan lähettinä ja -uskottuna. - -Sen pitemmälle en minä nähnyt. Vaan Pavannes mutisi: "Me hugenotit -saamme nyt lukea rukouksemme. Tämä on kuolemantuomiomme. Tänä aamuna -meitä ei ole ainoatakaan jälellä Parisissa. Guisella on isänsä kuolema -kostettavana, ja nämät parisilaiset täyttävät hänen käskynsä niin koin -verenhimoiset sudet, joita he ovatkin. Paroni Rosny meitä varoitti -tästä, selitti sana sanalta. Minä toivoisin nyt, että olisimme -totelleet hänen neuvojaan!" - -"Mutta kuulkaahan!" huudahdin minä -- hänen ajatuksensa juoksivat jo -niin nopeasti, että minä en enään jaksanut seurata. Vaikka -kauhistuttava kuvauksensa oli jonkun aikaa kulkenut minun käsitykseni -tasalla, niin se kuitenkin pian lähti huimasta edelle. Ja minä en -ymmärtänyt mitään pätevää syytä siihen. "Kuningas -- kuningas ei -koskaan voisi sallia mitään sellaista, herra de Pavannes", muistutin -minä. - -"Poika, te olette sokea!" vastasi hän kärsimättömänä, sillä hän nyt -näki selvään kaikki ja minä en mitään. "Tuo upseeri tuolla oli Anjoun -herttuan kapteeni, Fransin veljen miehiä, muistakaa se! Ja hän -- hän -totteli herttuan sormusta! Herttualla on tänä yönä täysi valta, ja hän -meitä vihaa. Minkä vuoksi emme pääse joen poikki? Sen vuoksi, että -kuningas meidät hävittää. Hän on meidät myynyt veljelleen ja Guiseille. -_Va chasser l'Idole_" [Karkota epäjumala!] -- toisen kerran nyt kuulin -tämän kummallisen lauseen, joka, niin kuin sittemmin sain kuulla, oli -muodostettu kuninkaan nimestä Charles de Valois, ja jota protestantit -käyttivät tunnussananaan -- "Va chasser l'Idole on meidät kavaltanut! -Minä aivan selvään muistan sanat, jotka hän lausui amiraalille: Nyt, -kun olemme teidät saaneet tänne, niin emme teitä niin pian laskekaan. -Oo, sitä kavaltajaa! Sitä kurjaa kavaltajaa!" - -Hän nojautui seinää vasten kauhun valtaamana ja uhkaavan vaaran -masentamana. Hän oli luonteeltaan vitkallinen ja neuvoton, tuntui -minusta, ja sopivampi kirjastoon kuin sotaelämään. Ja nyt hän näytti -kokonaan antautuvan epätoivolleen. Vaan ehkä hänen rohkeuttaan masensi -ajatus vaimonsa onnettomuudesta. Ehkä myöskin pitkällinen mielen -jännitys ja levottomuus, jota oli tuntenut niin kauan, tai äkillinen -tieto vaimonsa saapumisesta vaikuttivat myöskin osaltaan hänen -rohkeutensa raukeamiseen. - -Oli miten oli, minä toinnuin kuitenkin pian, ja ensi töikseni revin -valkoisen nenäliinan, josta sidoin hänen hijaansa nauhan ja toisen -hattuun, niin että hänelle tuli samallaiset merkit kuin minullekin. - -Tietysti en enää uskaltanut luottaa rouva d'Ohon. Minä en vielä ollut -vakuutettu siitä, että hän olisi tietensä osallinen rikokseen, vaan -minä en luottanut häneen täydellisesti. "Elkää pitäkö merkkejä, kun te -palaatte", oli hän sanonut, ja se oli ihmeellistä, vaikka minä en vielä -voinut häntä uskoa sellaiseksi sireniksi, joista isä Pietari oli meitä -varoittanut kertoessaan vanhoja satuja. Kuitenkin minä häntä epäilin ja -mieltäni pöyristytti. Hänen seurustelunsa papin kanssa, tuon ilkeän -papin kanssa, hänen kummallinen intonsa saada Pavannes palaamaan, hänen -salaiset ohjeensa, joita hän antoi minulle, hänen kiihkonsa saada -sisarensa viedyksi kotia -- juuri sinne, missä hän oli suurimmassa -vaarassa, se kun oli tunnettu hugenottitalo -- kaikki tämä viittasi -samaan johtopäätökseen. Vaan tämä johtopäätös oli niin kamala, että -minä, vaikka epäilinkin ja pelkäsin häntä, en voinut kuitenkaan tätä -päätöstä tunnustaa oikeaksi. Minä sen karkoitin mielestäni ja -kieltäysin sitä uskomasta, vaikka se minun mieleeni pyrki yhtämittaa. - -Kaikkia tätä mietiskelin sitoessani nauhoja toverilleni. Vaan minä en -ajatuksiini hukannut aikaa, sillä siitä saakka kun ymmärsin asiain -tilan sellaiseksi kuin Pavannes oli kuvannut, minusta joka -silmänräpäys, jonka menetimme selityksiin, tuntui tunnin pituiselta. -Minä nuhtelin itseäni, että silmänräpäyksenkään ajaksi olin voinut -unhottaa, mitä varten olimme tulleet Parisiin -- pelastamaan Kitin -sulhasta. Meillä nyt tuskin oli enään aikaa jälellä tapaamaan häntä, -kun olimme joutuneet harhaan tämän onnettoman tapauksen kautta, että -olimme seottaneet henkilöt. Jos seuralaiseni epäluulot olivat oikeat, -niin Louis yleisessä hugenoittein teurastuksessa joutuisi uhriksi -luultavasti ennen kuin me saisimme hänet käsiimme. Ja vaikka luulot -olisivat perusteettomiakin, niin toivomme sittenkin oli pieni, sillä -Bezers ei kauan viivyttäisi kostoaan. Minä hänet tunsin liian hyvin. -Guise voisi säästää vihollistaan, vaan vidame de Bezers -- Bezers ei -koskaan! Hän oli varoittanut rouva de Pavannesta, se on totta, vaan -tämä luonnoton hyväsydämmisyyden ilmaus on saanut hänessä pirun entistä -raivoisammaksi, ja hän nyt raivoaa kuin koira, jolta on ryöstetty -ruokansa. - -Minä silmäsin taivasta, minkä sitä näkyi pieni kaistale korkeitten -talojen välitse, ja kas! päivä alkoi koittaa. Puolen tunnin perästä jo -on päivä, vaikka täällä kapeilla kaduilla olikin vielä yö. Niin, aamu -oli tulossa, kirkas ja toivoa tuottava, ja kaupungilla oli kaikki niin -hiljaista. Ei kuulunut ainoatakaan ääntä, joka olisi merkinnyt -mellakkaa ja epäjärjestystä. Minä ajattelin, että Pavannes aivan -varmaan on erehtynyt. Joko ei ollut, minkäänlaista salaliittoa -- joka -olikin uskottavinta -- tai on siitä luovuttu, tai ehkä -- Mikä se! - -Pistoolin laukaus! Lyhyt kova, onnettomuutta ennustava paukaus katkaisi -yön hiljaisuuden. Kuulusti aivan kuin se olisi paukahtanut jossakin -meidän lähellämme, ja minä pysähdyin. Minä olin juuri puhellut -seuralaiseni kanssa. "Mistä se tuli?" kysyin ja katselin ympärilleni. - -"Tästä läheltä, Louvren seutuvilta", vastasi hän ja kuunteli -tarkkaavasti. "Kas! Kas! Oo, taivas!" puhkesi hän epätoivon äänellä. -"Se oli merkki!" - -Ja niin se olikin. Yks, kaks, kolme! Ennen kun ehdin laskea niin kauas, -niin sytytettiin aivan kuin samalla kädellä kynttilät kaikissa -akkunoissa sillä kadulla, jolla me olimme. Ennen kuin ehdin kysyä -häneltä, mitä tämä merkitsi, ennen kuin ehdimme lausua sanaakaan tai -liikahtaa paikaltamme tai ajatella mitä meidän oli tehtävä, rupesi -suuri kirkon kello päämme päällä jyrisemään niin kauheasti kuin olisi -sitä ollut soittamassa sata hurjistunutta miestä. Se syyti äänensä -ilmaan, se täytti äkkiä koko hiljaisuuden. Se levitti tärisyttävän -äänensä yli kaupungin, niin että lopulta ilma aaltoili ja talot -ympärillämme tärisivät. Hiljaisena yönä se synnytti yhtäkkiä -helvetillisen melun. - -Me nyt lähdimme aivan vaistomaisesti liikkeelle, kauhistuneina, polvet -huojuen ja hartiat kumarassa. "Mitä tämä merkitsee? Mitä tämä -merkitsee?" huusin minä puoleksi ihan järiltäni, puoleksi -kauhistuneena. Minä olin ihan kuin huumauksissani. - -"Louvren kirkon kello", huusi hän. "Niinpähän oli kuin minä sanoinkin. -Me olemme kuolemaan tuomitut!" - -"Kuolemaan? Ei!" vastasin minä hurjasti, sillä tämän kellon -soidessa ja siinä mielentilassa, jonka se oli synnyttänyt minussa, -rohkeuteni tuntui taas kohoavan, minä aivan kuin ponnahdin takaisin -kauhistuksesta, joka minut oli silmänräpäykseksi vallannut. "Ei -koskaan! Meillä on paholaisen puku, ja hän suojelee omiaan. Vetäkää -miekkanne, ja syyttäköön itseään, joka vain meitä pidättää. Te tunnette -tien. Eteen päin!" huusin minä raivosta mielettömänä. - -Häneen tarttui minun intoni ja hän veti miekkansa. Me rohkeasti kulimme -eteenpäin, ja varokeinoistani olikin hyvä tulos. Me epäilemättä olimme -kuin muutkin murhamiehet, joita tänä yönä oli liikkeellä. Tällä tavoin -epätoivoisina me riensimme katuja -- kellojen yhä soidessa. Meitä ei -kukaan estänyt eikä kukaan puhutellut, vaikka suuria ihmisjoukkoja, -jotka kasvoivat kasvamistaan joka hetki, kiiruhti samaan suuntaan kuin -mekin ja ihan vierellämme ja vaikka meidän edellämme, jossa siellä -täällä valossa näimme aseita ja kalpeita, säikähtäneitä muotoja, joita -oli pitkin matkaa, me kuulimme äänten pauhua, joka kohosi ja vaipui -aivan kuin myrskyävän meren pauhu. - -Kaikki oli yhtenä kiireenä, sekasortona, meluna ja pauhuna. Vaan -kuitenkin minä muistan yhtä ja toista, jota huomasin taajan väkijoukon -läpi tunkiessamme, siellä täällä kalpeat, säikähtyneet kasvot -akkunassa, puoleksi pukeutuneen olennon ovella, lapsia nostettuna -katsomaan kulkuamme, jota katsoivatkin suurin ihmettelevin silmin, -Kristuskuvan, joka oli muutamassa kulmassa ja loisti punasena soihdun -valossa, aseellisen, mieheksi puetun naisen, joka vähän matkaa kulki -vierellämme laulaen ruokotonta laulua. Minä vielä muistan, miten äkkiä -pitkäin pimeäin väliaikain perästä välähti valovirta, miten minä koko -ajan, kun kulimme, pidin Pavannesia käsivarresta, miten me edessämme -kuulimme melun aina vain kasvavan. -- Vihdoin pysähdyimme muutaman -sivukadun suulle, joka yhtyi siihen katuun, jota me kulimme. Syöksyvä -ihmisjoukko koetti tunkeutua tälle sivukadulle, vaan kun ei päässyt kun -se jo oli täynnä, niin pysähtyi kadun suulle ja ahnaasti katselivat -paikkoja, joista voisivat nähdä mitä siellä tapahtuu. Pavannes ja minä -koetimme tunkeutua läpi joukon päästäksemme jatkamaan matkaamme. Vaan -meidän täytyi kuitenkin hetkeksi pysähtyä pääsemättä eteenpäin ja -jouduimme niin näkemään mitä tapahtui. - -Tämä sivukatu oli yhtenä tulimerenä. Toisesta kadun päästä toiseen oli -jokainen ullakko, jokainen portti, jokainen akkuna valaistu liehuvilla -tulisoihduilla. Sen lisäksi se oli täynnä kasvoja -- ihmiskasvoja, -vaikka ne eivät juuri olleet ihmisellisiä -- ja kaikki katsoivat samaan -kohtaan ylöspäin. Ja melu, jonka tämä ihmisjoukko kerta toisensa -jälkeen nosti, yhteen ääneen ulvoen ja volisten, aivan kuin raivoavat -pedot, oli niin kauhistavaa, että minä puristuin kiinni Pavannesin -käsivarteen ja niin lähelle häntä kuin suinkin. Vaikka sitten monta -kertaa olen kuullut kauheaa melua, niin en kuitenkaan ihmettele, että -menetin silloin rohkeuteni. Sillä ei mikään maailmassa ole niin -kauhistuttava kuin inhoittava peto, jota sanomme roistoväeksi, kun se -on antanut höllät ohjakset intohimoilleen. - -Lähellä meitä oli muutamia ratsumiehiä, jotka toimettomina istuivat -satulassaan, kohoten kuin saaret merestä aaltoilevan ihmisjoukon -ylitse, ja olivat vahdissa muutaman portin ympärillä. He olivat ääneti, -eivät vähintäkään välittäneet meluavasta joukosta ympärillään, vaan -tuiman ankarina katsoivat, mitä tapahtui portin sisäpuolella. He olivat -komeasti puetut, ja muutamilla heistä oli puolikyrassit silkkivaippain -päällä tai kirjaillut säämiskätakit. Minä pitkältä matkalta näin -jalokiviä hohtavan sen lakissa, joka näytti olevan heidän päällikkönsä. -Hän oli pienen joukon keskellä ja oli aivan nuori mies -- ehkä -kahdenkymmenen vuotias -- komeavartaloinen ja istui erinomaisen -kauniisti hevosen selässä. -- Hänellä oli harmaja, silkkinen ratsutakki -ja oli päätään pitempi tovereita. Hevosensakin näytti ylpeältä. - -Minun ei tarvinnut Pavannesilta kysyä, kuka hän oli. Minä tiesin, että -se oli herttua Guise, ja että talo, jonka edustalla hän oli vahdissa, -oli Colignyn. Minä tiesin mitä siellä tapahtui. Ja minä tunsin itseni -kipeäksi kauhusta ja tuskista. Minä olin aivan kuin unissani näkevinäni -harmajat hiukset, verta ja raivoa, joka ei enään ollut ihmisellistä. Ja -mieleni nousi kapinaan. Minä tappelin ympärilläni olevan roistoväen -kanssa. Minä raivasin tieni sen läpi, Pavannes kintereilläni, ja minä -koetin vain niin pian kuin mahdollista päästä pois sieltä. Ja sen -vuoksi me emme pysähtyneet emmekä katsoneet taaksemme, ennen kuin -olimme päässeet väkijoukosta, ja valaistu katu ja pirullinen työ, jota -siellä tehtiin, oli hyvän matkaa takanamme. - -Me olimme muutaman pimeän kadun suulla, jonka nyt seuralaiseni -kuiskaamalla ilmoitti vievän hänen talolleen, ja tässä me pysähdyimme -vähän hengittääksemme ja katsoaksemme ympärillemme. Taivas oli punanen -takanamme, kirkonkellojen jyminä, jota kuului joka tornista, tärisytti -ilman. Idästä kuului rumpujen pärryytys ja ammunnan pauke ja huutoja: -"Kuolema Colignylle!" "Kuolema Hugenoteille!" Koko kaupunki oli -herännyt unestaan, ihmiset kalpeina ja hämmästyneinä helvetillisestä -elämästä, joka täytti kadut. Joka akkunassa näkyi säikähtyneitä miehiä -ja naisia, jotka kumartuivat kauas, kyselivät tai vastasivat tai -huusivat tai sytyttivät kynttilöitä. Vaan vielä itse väestö ei -näyttänyt ottavan mitään vaikuttavaa osaa meteliin. - -Muutamana hetkenä, kun me seisoimme pimennossa korkeitten talojen -suojassa, kohotti Pavannes lakkia. "Ranskan jaloin mies on kuollut", -sanoi hän kunnioittavasti. "Jumala antakoon hänen sielulleen rauhan. -He ovat saaneet tahtonsa perille ja ovat tappaneet hänet kuin koiran. -Hän oli vanha mies, ja eivätkä he ole häntä säästäneet! Hän oli -jalosukuinen, ja he kutsuivat roistoväen repimään hänet. Vaan voitte -olla varma, ystäväni", -- ja kun puhujan ääni muuttui ja kaikui -voimakkaana ja ylpeänä, näytti hänen vartalonsakin kasvavan sen mukana --- "voit olla varma siitä, että nuo konnat eivät elä monta päivää! joka -miekkaan ryhtyy, se miekkaan lankee. Minä en sitä ehkä saa nähdä, vaan -te sen kyllä näette." - -Hänen sanansa eivät silloin minuun erityisemmin vaikuttaneet. -Rohkeuteni alkoi palautua. Sydämmeni tykytti levottomuudesta, ja -minulla hehkui mieli taisteluun. Mutta vuosia myöhemmin, kun molemmat, -jotka olivat etevimpiä Colignyn kynnyksellä, kuolivat, toinen -kolmenkymmenenkahdeksan, toinen kolmenkymmenenviiden vuotiaana -- kun -Henrik Guise ja Henrik Valois, perätysten puolen vuoden kuluessa -kaatuivat murhamiehen puukkoon -- silloin muistin Pavannesin -ennustuksen. Ja minä ymmärsin kaitselemuksen tiet ja huomasin, että -juuri sama uskaliaisuus, jolla Guise otti vangiksi Colignyn, saattoi -hänet vuorostaan hymyillen ja kumarrellen, konvehtilaatikko kädessä ja -huulensa vielä kosteina hallitsijattarensa suudelmista, astumaan -kuninkaan kamariin -- kuninkaan kamariin Bloissa! Saattoi hänet -kohottamaan sitä esirippua -- ah, kuka ranskalainen ei tuntisi tätä -tapausta? -- jonka takana amirali seisoi! - -Vaan palatkaamme omiin kohtaloihimme. Silmättyämme pikaisesti -ympärillemme jatkoimme matkaamme ja kiiruhdimme kapean kadun läpi, -pitäessämme pienen neuvottelun keskenämme. Pavannes alkoi arvella, eikö -hänen tulonsa saattaisi vaaraan hänen vaimonsa, ja luopui sen vuoksi -alkuperäisestä tuumastaan hakea turvaa talossaan. Hän arveli, että -roistoväki säästäisi hänen vaimoaan. Jos hän itse pääsisi pakoon, niin -vaimonsa kuolema ei hyödyttäisi ketään personallisesti. Hän sen vuoksi -piti parhaana pysyä poissa. Vaan minä en tahtonut siihen suostua. Sillä -otaksuen, että Pavannesin arvelu oli perusteltua, niin papin hurjat -joukot odottaisivat jonkun aikaa, että talon herra saisi tilaisuuden -palata, vaan kaikissa tapauksissa ennemmin tai myöhemmin tekisivät -hyökkäyksen, jos ei muun vuoksi, niin ahneudesta. Ja silloin hänen -vaimonsa kohtalo olisi hyvin epätietoinen. Minä olin itse hyvin halukas -tapaamaan veljiäni, jotta heidän kanssaan voisimme joko pelastaa -Louisin tai paeta yhdessä. Meitä olisi neljä hyvää miekkamiestä ja -voisimme ainakin rouva de Pavannesin saattaa johonkin turvalliseen -paikkaan, jollei ilmestyisi mitään tilaisuutta auttamaa Louisia. Sitä -paitse meillä oli herttuan sormus ja se aina hätätilassa voisi auttaa -meitä. - -"Ei", sanoin, "mennään yhdessä. Me hiivimme pääportista sisään, sen -sulemme ja sitten kaikki pakenemme jostakin takaportista, siliä aikaa -kun he koettavat murtautua sisään kadulta." - -"Vaan siinä talossa ei ole mitään takaporttia", vastasi hän pudistaen -päätään. - -"Vaan on kai akkunoita?" - -"Ne ovat varustetut lujilla ristikoilla, me emme voisi murtaa niitä -aikoinamme", selitti hän huoaten. - -Minä pysähdyin aivan lannistuneena. Vaan vaara sai minut kekseliääksi. -Silmänräpäyksessä olin tehnyt toisen suunnitelman, joka tosin ei ollut -niin varma onnistumisesta kuin edellinen olisi ollut, ja sitä paitse -vaarallisempikin, vaan kuitenkin oli koetettava. Minä selitin -Pavannesille ja hän suostuikin. Me samassa tulimme muutamalle kadulle -ja aamupäivän harmajassa valossa, joka alkoi tunkeutua talojen väliin, -huomasin olevamme ainoastaan muutamia kyynäriä pienestä sivuportista, -josta olin nähnyt veljeini menevän. Olivatkoon he vielä talossa? -Olivatkoon he turvassa? Minä olin ollut poissa ainakin tunnin ajan. - -Levottomana heidän puolestaan katselin ympärilleni, kulkiessamme katua, -ja koputimme sitten hiljaa portille. Minä arvelin, että voidaan tehdä -hyökkäys meidän tässä seisoessamme, ja pidin sen vuoksi vahtia siinä -odotellessamme. Vaan meitä ei kukaan häirinnyt. Katu, joka oli jonkun -matkan päässä mellakan keskustasta, oli tyhjä väestä, eikä ollut muita -näkyviä elon merkkejä kuin akkunoista kurkistelevia ihmisiä, jotka -tarkkaavasti seurasivat meidän liikkeitämme. Niin, katu oli niin tyhjä -ihmisistä ettei näkynyt kuin muuan vaaniskeleva olento, joka, heti kun -minä hänet huomasin, vetäytyi muutaman talon kulman taakse ja katosi. -"Siinä se nyt oli!" huusin minä välittämättä kuuliko vai ei joku. -"Koputtakaa kovemmin! Koputtakaa! Elkää välittäkö jyskeestä! Kymmeniä -ihmisiä katsoo meitä, ja tuo vakooja on rientänyt kutsumaan ystäviään." - -Minun vihani paisui. En voinut enään kestää äänettömiä katseita, joita -suunnattiin meihin joka akkunasta ympärillämme. Minä tunsin tuskaa -noista julmista, armottomista silmistä. Minä huomasin niissä -sairaloista uteliaisuutta, maltillista odotusta, joka minut sai -kerrassaan hurjistumaan. Nämät miehet ja naiset, jotka katselivat meitä -kuin kivikuvat, tunsivat seuralaiseni uskonnon ja säädyn. He olivat -joka päivä nähneet hänen ratsastavan kaupungille ja kotia, iloisena ja -komeana, ja nyt he yhtä ahnain katsein odottivat roistoväkeä tulevaksi. -Lastenkin huomio näytti olevan kiinnitetty häneen, aivan kuin kuolemaan -tuomittuun mieheen, ja malttamattomina odottivat, mitä tapahtuu. Näin -minä selitin heidän katseitaan. - -"Koputtakaa!" toistin vihasella äänellä, ja malttini oli loppumassa. -Teinköhän hullusti, kun toin hänet tänne tähän kaupunginosaan, jossa -joka ihminen hänet tunsi? "Koputtakaa! Meidän täytyy päästä sisään, -kävi miten kävi! Ei kai talosta ole joka ihminen lähtenyt!" Minä -jyskytin porttia hurjasti, ja tuntui helpottavalta, kun se vihdoin -aukeni. Muuan palvelija seisoi edessäni. Hän oli kalman kalpea, ja -polvensa huojuivat. Ja hänen takanaan oli Croisette. Me olimme heti -toistemme sylissä. - -"Ja Marie?" huudahdin, "Marie?" - -"Marie on sisällä rouvan luona", vastasi hän iloissaan. "Nyt olemme -taas koolla kaikki kolme. Vaan, Anne, missä sinä olet ollut? Ja mitä on -tekeillä? Onko joku suuri tulipalo? Vai onko kuningas kuollut? Vai mitä -ihmettä tämä on?" - -Minä kiireemmittäin kerroin hänelle, mitä minulle oli tapahtunut ja -minkä vaaraa luulin uhkaavaa toisia. Tietysti hän hyvin hämmästyi ja -mielensä joutui kiihdyksiin siitä, mitä sai kuulla, vaikka hän jo -olikin arvellut tällaista. Vaan hänen ilonsa kuullessaan, ettei Louis -de Pavannes ollutkaan naimisissa, oli niin suuri, että se hävitti -kaikki muut tunteet. Hän ei voinut siitä kylliksi puhua. Hän kerta -toisensa perästä kuvaili Louista Kitin sulhasena, vanhana ystävänämme -ja toverinamme, uskollisena ja urhoollisena miehenä, oikeana -pelottomana ja nuhteettomana ritarina. Ja viipyi kauan ennen kuin hänen -silmänsä heittivät hehkumasta, kielensä iloisesti liikkumasta, ja ennen -kuin ilon puna hävisi hänen poskiltaan -- kauan, kun aika lasketaan -minuuteissa. Vaan sitä voimakkaampana palautui sitten muistiin vaaran, -jossa Louis oli ja oman tilamme. Yrityksemme hänen pelastamisekseen oli -mennyt nyt myttyyn -- kerrassaan epäonnistunut. - -"Ei! Ei!" huudahti Croisette päättävästi. Hän ei tahtonut kuulla -puhuttavankaan sellaista. Ei millään ehdolla saanut niin ajatella. "Me -emme saa heittää toivomasta. Me yhdessä menemme häntä hakemaan. Louis -on urhoollinen kuin jalopeura ja nopsa kuin kärppä. Me vielä ajoissa -saamme hänen käsiimme. Me lähdemme, kun -- minä tarkoitan, heti kun --" - -Hän keskeytti puheensa. Hänen äkillinen vaikenemisensa, kun hän katseli -ympärilleen autiolla kartanolla, jossa me seisoimme, oli selvempi kuin -mikään selitys. Kylmässä, harmajassa päivänvalossa, joka heikkona ja -epävarmana tunkeutui kartanolle, erotimme tallirakennusrivin -kummallakin puolen ja portinvartijan pienen tuvan portin edessä, ja -näimme, että seisoimme keskellä korkean, harmajan ja synkän -nelikerroksisen rakennuksen pihaa. - -Minä suostuin hänen esitykseensä vaikka vastenmielisesti. "Niin", -sanoin hänelle, "me lähdemme, kun -- --" - -Ja minäkin vaikenin. Sama ajatus oli syntynyt minussakin. Miten -olisimme voineet jättää näitä ihmisiä? Miten jättää rouva de Pavannesta -kun hän oli vaaran ja ahdistuksen alainen? Miten voisimme palkita hänen -hyvyyttään pakenemalla? Me emme voineet niin tehdä. Emme Kitinkään -vuoksi. Sillä Louis, meidän Louis, oli mies ja hänen oli kestettävä -kohtalonsa. Vaan minä huokasin. - -Niin oli siis päätetty. Minä olin jo selittänyt Croisettelle -suunnitelmani, ja kun me nyt odotimme, niin rupesi hän kertomaan pitkää -monimutkaista juttua rouva d'Osta. Minä luulin, että hän kertoi -ainoastaan puhellakseen -- pitääkseen rohkeuttamme yllä -- jonka vuoksi -en kuunnellut tarkoin mitä hän sanoi, eikä hän ollut vielä päässyt itse -pääkohtaan, tai minä en ainakaan ollut sitä ymmärtänyt, kun kadulta -kuuluva meteli katkasi hänen kertomuksensa. Kuului kovia askeleita, -jotka selvästi osottivat, että suurempi ihmisjoukko oli tulossa. -Tämä sai Croisetten yhtäkkiä vaikenemaan ja meidät molemmat -vahtipaikoillemme. - -Vaan ennen kuin me olimme ehtineet erota, niin sirovartaloinen olento -meni kiireesti minun ohitseni ja pisti pehmoisen kätensä käteeni, kun -minä seisoin siinä portilla odottamassa. Päähineen sisällä huomasin -ystävälliset, arat silmät ja kalpeat posket, minä kumarruin ja suutelin -kättä, ja minä nyt en enään tuntenut mitään kaipuuta enkä epäilystä -velvollisuudestamme, vaan seisoin maltillisesti portilla ja odotin. - - - - -YHDEKSÄS LUKU. - -Erasrauksen pää. - - -Odotin ja odotin yksinäni! Portit nyt olivat melkein kokonaan säretyt. -Roistojoukko ulkopuolella, joka kasvoi kasvamistaan, antoi sataa iskuja -yhtämittaa porttien lukoille ja saranoille, Ja heidän hurjat -uhkauksensa ja sadatuksensa kuuluivat aukoista, joita olivat murtaneet -aitaan. Monet väsyivät, vaan toisia tuli sijaan. Työaseita särkyi, vaan -uusia tuotiin, ja he tekivät työtä hurjalla tarmolla. Alussa he olivat -käyneet toimeensa varovasti, sillä olivat pelänneet, että heitä -ammuttaisiin, että he sisäpuolelta kohtaisivat vastustusta, ja -ainoastaan rohkeimmat heistä uskalsivat ryhtyä alussa toimeen. Vaan -nyt, kun eivät kohdanneet mitään vastusta, niin kaikki tunkeutuivat -hillitsemättöminä. Joukko pysyi tuskin sen vertaa ulohtaalla, että -moukareille olisi jäänyt tarpeellinen tila, vaan ryntäsivät huutaen -ryskyviä portteja vasten ja iskivät niihin nyrkeillään, heti kun ne -alkoivat huojua. - -Nyt ei ollut enään pidättämässä kuin yksi jykevä rautapuomi. Ja siihen -oli katseeni kiinnitettynä. Minä olin yksinäni kartanolla, muutaman -kivipylvään suojassa. Takanani oli ravollaan ovi, josta mentiin itse -taloon. Kynttilöitä paloi huoneissa rakennuksen ensi kerroksessa, jonka -akkunat olivat auki. Muutaman akkunan leveällä laudalla seisoi -Croisette ja katseli minua äänetönnä, kätensä ristikolla varustetulla -akkunaluukulia. Hän oli kalpea, ja minä nyökytin hänelle päätä ja -hymyilin. Minä en tuntenut pelkoa, vaan vihaa, ja kun tuo pirullinen -melu melkein teki kuuroksi, niin minä muistelin vanhoja satuja -talonpoikaiskapinoista ja mitä niissä tapahtui, sekä miten me -tukehdutimme ne. - -Yhtäkkiä melu kasvoi. Kuulosti aivan kuin koirain haukuntaa, kun ne -löytävät jälet. Tämä sai minut silmänräpäykseksi ajattelemaan -vaarallista tilaani, ja minä käännyin heti katsomaan porttia. -Rautapuomi taipui joukon rynnätessä. Verkalleen alkoi toinen -portinpuolisko auveta ja aukosta minä näin hurjia, julmia kasvoja ja -veristyneitä silmiä, samalla kun pääni päältä kuulin Croisetten kimakan -huudon -- kauhun huudon. Tuimasti huutaen vastaukseksi ja tehden -uhkaavan liikkeen hurjalle roistojoukolle käännyin takaisin ja riensin -yli kartanon ja ylös portaita rakennukseen. - -Minä juoksin sitä nopeammin, kun takaani kuulin kovan pistolin -laukauksen ja luoti suhisi korvani ohi. Vaan minä en sitä säikähtänyt, -ja heti kun olin hypähtänyt ylimmälle portaalle, pysähdyin ja katsoin -taakseni. Ahdistajat olivat jo puolitiessä pihaa. Minä tein kömpelön -yrityksen sulkeakseni suuren oven, ja kuulin takaani korvia särkevän -riemun huudon, kun en saanut ovea kiinni. Minä en enään odottanut, vaan -riensin ylös tammiportaita, neljä astinta kerralla, ja syöksyin -suureen, vasemmalla puolen olevaan salonkiin, jonka oven sulin. - -Tässä huoneessa, joka näytti ennen olleen niin komea, oli nyt kaikki -hurjassa epäjärjestyksessä. Osa gobelineista oli revitty seiniltä. -Muuan akkuna oli sulettu ja sen luukku vedetty kiinni. Sen oli tehnyt -Croisette. Kaksi muuta akkunaa oli auki -- aivan kuin ei olisi ollut -aikaa niitä sulkea -- ja päivän valo, joka niistä tunkeutui sisään, -teki palavat lamput kummituksen näköisiksi. Huonekalut olivat siirretyt -syrjään ja pinottu muuriksi poikki huoneen ja sen aukot oli täytetty -seinästä temmatuilla verhoilla. Tämän varustuksen takana seisoivat -Croisette ja Marie selin oveen, joka johti toiseen huoneeseen. Mariella -oli pitkä keihäs kädessä, Croisette piteli pitkää pyssyä muutaman -tuolinselän varassa ja sytytti juuri soihdun, kun minä tulin sisään, -Molemmilla oli sitä paitse miekka. Minä pistäysin kuin kanini -muutamasta reijästä muurin taakse ja asetuin heidän viereensä. - -"Onko kaikki hyvin?" kysyi Croisette ja kääntyi levottomana minua -kohden. - -"Kaikki on hyvin, toivon minä", vastasin hengästyneenä. - -"Ethän ole haavotettu?" - -"Ei ole sattunutkaan!" - -Minä sain tuskin miekkani paljastetuksi siihen, kun huoneeseen hyökkäsi -kymmenkunta likasta, resusta miestä, joilla kasvot olivat tulehduksissa -ja ahnaat silmät tuijottivat julmasti. Vaan sisään tultua he yhtäkkiä -pysähtyivät -- niin äkkiä että puolueettomasta katsojasta se olisi -näyttänyt hassulta. Heidän hurja huutonsa vaikeni, ja kun he kiroten -ja sadatellen kompastelivat toistensa yli, katsoivat he meitä -hämmästyneinä, sillä näky, joka heitä täällä kohtasi ei varmaankaan -ollut mieluisa. Heidän päällikkönsä näytti olevan pitkä teurastaja, -jolla oli suuri sotakirves puolittain alastomalla olallaan. Vaan heidän -joukossaan oli muutamia sotamiehiä kuninkaan univormussa, ja he olivat -keihäillä varustettuja. Kun he portilla eivät olleet kohdanneet mitään -vastustusta, niin he olivat luulleet täällä tapaavansa ainoastaan -aseettomia uhria, ja ensimmäiset heistä nyt pelästyneinä peräysivät, -kun he huomasivat edessään pyssyn ja tuohus sytytettynä. - -Minä käytin tilaisuutta hyväkseni. Tiesin nimittäin, että heidän -arvelevaisuutensa oli meille ainoan pelastuksen mahdollisuus, ja minä -sen vuoksi hyppäsin tuolille ja viittasin kädelläni heitä olemaan -hiljaa. Tottelevaisuuden vaisto vaikutti heissä silmänräpäyksen ajaksi -ja huoneessa syntyi hiljaisuus. - -"Varokaa!" huusin kovasti -- niin kovasti ja rohkeasti kuin voin, sillä -minä huomasin, että ääneni vähän vapisi, kun minä näin edessäni nämät -hurjat kasvot. "Varokaa miehet, ja ajatelkaa mitä aijotte tehdä! Me -olemme katolisia niin kuin tekin ja kirkon tottelevia ja uskollisia -poikia. Ja sen ohessa hyviä alamaisia. Eläköön kuningas, hyvät miehet! -Jumala kuningasta suojelkoon!" ja minä iskin miekkani varustukseen, -niin että huone kaikui. "Jumala suojelkoon kuningasta!" - -"Huutakaa 'eläköön messu!'" huuti muuan heistä. - -"Mielelläni, hyvät miehet!" vastasin minä kohteliaasti. "Oikein -sydämmestäni. Eläköön messu! Eläköön messu!" - -Tämä varsin suuresti hämmästytti teurastajaa, joka onneksi vielä oli -aivan selvillään. Hän ei ollut voinut tällaista aavistaakaan. Hän -tuijotti meitä, aivan kuin härkä, jonka aikoi iskeä, olisi yhtäkkiä -avannut suunsa ja alkanut puhua, ja neuvotonna hän katseli tovereitaan -aivan kuin kysyen heidän neuvoaan. - -Myöhemmin päivällä roistoväki tappoi myöskin muutamia katolilaisia. -Vaan sen mukaan kuin sitten voitiin selkoa saada, olivat nämät -tapaukset vain yksityisiä verikoston töitä. Muissa tapauksissa pääsi -huudolla "eläköön messu." Tämä oli tietysti sitä helpompaa aamulla, -jolloin roistoväki ei ollut vielä niin tottunut vapauteensa, jolloin -tappaminen oli vielä murhaamista, eivätkä miehet vielä olleet -hurmautuneet verenvuodatuksesta. - -Minä näin konnien kasvoista, että epäröivät, ja kun muuan heistä -tuimasti kysyi, ketä me olemme, niin minä vielä rohkeammin vastasin; -"Minä olen herra Anne de Caylus, vicomte de Caylusin, Bayonnen -kuvernöörin sisaren poika!" Minä sanoin tämän niin arvokkaasti kuin -suinkin voin. "Ja nämät ovat minun veljeni. Elkää rohetko tehdä heille -mitään, sillä minä takaan, että vicomte sen teille kostaa!" Niin hurjia -kuin hyökkääjät olivatkin, minun sanani kuitenkin tekivät heihin -vaikutuksen. He huomasivat, että minä olin oikeassa, ja kaikesta -päättäen näytti tulevan asiallemme hyvä loppu, kun samassa kuului -ovensuusta: "Kirotut penikat! Viskatkaa ne alas!" - -Ääni kuului huoneen pimeimmistä nurkasta suletun akkunan luota. Olin -erottavinani siellä mustan naamioidun olennon, joka oli puettu vaippaan --- se näytti naisolennolta, vaan minä en ollut varma siitä -- ja hänen -vieressään oli kaksi suurta, voimakasta miestä, jotka seisoivat vähän -syrjässä muusta joukosta ja johtajansa takana. - -Puhujan rohkeuteen oli varmaan syynä se, että hän oli turvallisemmalla -paikalla, huoneen perällä, kuin muut hyökkääjät, jotka olivat lähempänä -meitä, ja olivat sen vuoksi neuvottomampia. Meitä tosin ei ollut kuin -kolme, ja helposti olisi voitu kaataa varustuksemme, jos he olisivat -hyökänneet. Vaan kolme on kuitenkin aina kolme, ja koukkupyssy -- jonka -ääressä Croisetten tuohus paloi -- ladattuna metallikappaleilla, on -ilkeä ase viiden askeleen päässä ja tuottaa pahoja haavoja, jonka -ohessa se hajoittaa panoksensa erinomaisesti. Tämän näytti huomaavan -moni heistä ja varsinkin johtaja. Me olisimme voineet ottaa hengen -ainakin kolmelta heistä, ja henki oli näille kallis, kun oli -kysymyksessä ryöstö. Sitä paitse useilla heistä oli sen verran tervettä -järkeä, että huomasivat olevan kymmeniä hugenotteja -- oikeita -kerettiläisiä, joita kannatti paremmin ryöstää ja tappaa. Minkä vuoksi -siis -- ajattelivat he -- poiketa oikealta tieltä ja leikata kaula -katolilaiselta ja siten saattaa itsensä ehkä ikävyyksiinkin? Minkä -vuoksi saattaa itsensä siihen vaaraan, että joutuu ehkä Montfauconiin -hirsipuuhun oikullisen päähänpiston vuoksi, ja minkä vuoksi kerrassaan -suotta aikojaan solvata niin vaikuttavaa miestä kuin vicomte de -Caylusia? - -Vaan tässä käänteessään heitä muistutti alkuperäisestä tuumastaan -äskeinen ääni: "Pavannes! Missä on Pavannes?" kuului huuto. - -"Niin!" huuti teurastaja sylkiessään käsiinsä ja tarttuessaan -kirveeseensä. "Näyttäkää meille ne kerettiläiset koirat. Antakaahan kun -pääsemme niiden kimppuun!" - -"Herra de Pavannes", sanoin minä tyyneesti -- vaan minä en saanut -silmiäni teurastajan kirveen kirkkaasta terästä, sillä se minusta -näytti niin leveältä ja terävältä. -- "Herra de Pavannes ei ole -täällä!" - -"Se on vale! Hän on tuolla perimmäisessä huoneessa!" kuului taas ääni -huoneen perältä. "Antakaa hänet meille!" - -"Niin, jättäkää hänet meille!" toisti kirvesmies melkein -hyväntahtoisella äänellä, "muuten teidän käy huonosti. Jättäkää hän -meille ja menkää te itse niin pitkälle kuin tietä riittää!" - -Tämän hän sanoi hyvin uskottavasti, jota vastoin joukosta kuului -murinaa, pedon julmaa vihasta murinaa, ja kuului huutoa: "Kuolema -hugenoteille! Eläköön Lorraine!" -- Ja huudot tuntuivat osottavan, että -kaikki eivät hyväksyneet sitä, että meitä armahdettaisiin. - -"Kuulkaa, hyvät miehet, olkaa alallanne!" sanoin minä. "Minä vannon -teille, että hän ei ole täällä. Minä vannon, ettekö kuule!" - -Kuului ulvontaa ja joukko rupesi liikkumaan aivan kuin olisi aikonut -rynnätä ja minä huomasin, että nyt ei enään käynyt viivyttäminen. -"Odottakaa! Odottakaa!" lisäsin kiireesti. "Yhden minutin ajan, -kuulkaa! Teitä on liian paljon meitä vastaan. Vannotteko että me -pääsemme vapaasti lähtemään, niin ettei meille tehdä mitään pahaa, jos -jätämme teille vapaan kulun täällä?" - -Kuului myöntymystä. Vaan minä katsoin ainoastaan teurastajaa. Hän -näytti olevan kelpo mies niin kauvan kuin hän ei harjoittanut -ammattiaan. - -"Minä vannon!" sanoi hän ja nyökäytti päätään - -"Messun nimessä?" - -"Niin, messun nimessä!" - -Minä nykäsin Croisettea käsivarresta, jolloin hän otti soihdun -aseestaan ja pudotti lattialle pyssyn, joka oli liian raskas -käytettäväksemme. Se oli tehty silmänräpäyksessä. Sillä aikaa kuin -roistoväki syöksyi varustusta vastaan ja julman hävityksenhalun -valtaamana särki kalliita huonekaluja, pistäysimme vikkelästi -varustuksen alatse ja riensimme toiseen päähän huonetta, eikä kukaan -näyttänyt meistä välittävän. Kaikki olivat kiintyneet saaliiseensa, -jonka luulivat tapaavansa. Me olimme menossa huoneesta, kun teurastaja -kohotti kirveensä ovea kohden, jota me olimme puolustaneet ja jonka -nyt olimme jättäneet heidän valtaansa. Pamppailevin sydämmin riensimme -portaita alas, kuulimme ulko-ovelle tultuamme kovaa äänen sorinaa, vaan -emme pysähtyneet sitä kuuntelemaan, -- yleensä emme pysähtyneet mitään -varten. Totta puhuen pelko meille antoi siipiä. Kolmessa sekunnissa -olimme kaadettujen porttien yli kadulla. Me emme nähneet muuta kuin -erään vaivasen olennon, muutamia koiria, joukon naisia, jotka arkoina -vaan uteliaina katselivat meitä, muutamaan sinkilään kiinnitetyn -hevosen, siinä kaikki. Ei kukaan nostanut kättään meitä vastaan ja -minutin kuluttua olimme kääntyneet muutamasta kulmasta ja koko talo oli -kadonnut näkyvistämme. - -"Oppivat vasta uskomaan aatelismiehen vakuutusta", sanoin minä -hymyillen itsekseni ja pistin miekkani tuppeen. - -"Minä tahtoisin nähdä hänen naamansa nyt tällä hetkellä", sanoi -Croisette. "Näitkö sinä rouva d'Ota?" - -Minä pudistin päätä vastaamatta. Minä tunsin omituista, polttavaa -kauhistusta, kun tästä tuli puhe, jos se oli rouva d'O, jonka olin -nähnyt, niin olin hänet nähnyt -- oo, se oli kovin kamalaa, kovin -luonnotonta! Omaa sisartaan! Omaa lankoaan murhaamaan! - -Minä ehätin vaihtamaan puheainetta, "Pavannes sai ainakin viisi -minuuttia etua", sanoin minä. - -"Enemmän", vastasi Croisette, "jos vain hän ja rouva lähtivät samalla -kertaa. Jos kaikki on käynyt onnellisesti, eivätkä ole pysähdelleet -kaduilla, niin he jo ovat Mirepoixin luona, He tuntuivat olevan -vakuutettuja, että Mirepoix laskee heidät sisään." - -"Miten olimme hulluja, kun toimmekin rouvan sieltä!" sanoin minä -huoaten. "Jos emme olisi sekautuneet hänen asioihinsa, niin olisimme -aikoja sitten tavanneet Louisin -- meidän Louisin tarkoitan." - -"Se on totta", sanoi Croisette, "vaan muista, että sitten emme olisi -pelastaneet toista Pavannesia, kuin nyt olemme tehneet. Hän olisi -vieläkin Pallavicinin käsissä. Tule, Anne, uskokaamme, että olemme -tehneet niin kuin oli parasta tehdä", lisäsi hän ja hänen kasvoilleen -kuvastui rohkeus, joka sai minut häpeämään. "Pelastamaan! Taivas on -meitä auttava vielä ajoissa perille!" - -"Niin, pelastamaan!" huusin minä ja minuun tarttui hänen rohkeutensa. -"Ensin oikealle, sitten vasemmalle, sitten taas oikealle. Niinhän meitä -neuvottiin vai mitä? Talo vastapäätä kirjakauppaa, jossa on kylttinä -Erasmuksen pää. Eteenpäin pojat! Me ehdimme vielä ajoissa perille!" - -Vaan muutama sana selitykseksi ennen kuin jatkan kertomustani -seikkailustamme. Se huone, jota me innokkaasti olimme vartioineet oli -tyhjä! Juoni oli minun keksimäni ja minä olin siitä ylpeä. Kerran olin -voittanut Croisetten viekkaudessa. Pakoni portilta, varustussulku -salissa kamarin oven edessä, tuo turha yritys sulkea porttia -- -kaikella tällä tarkoitettiin vain samaa. Pavannes ja hänen vaimonsa -- -viimeksi mainittu pojan puvussa -- olivat piiloutuneet katuportin luona -olevan portinvartijantuvan oven taakse ja olivat hiipineet kadulle ja -paenneet sekasorrossa, jonka roistoväen hyökkäys oli aikaan saanut. - -Ja sen mukaan kuin myöhemmin saimme kuulla, olivat useimmat -palvelijoista, jotka olivat olleet piilossa rakennuksen alemmissa -kerroksissa, päässeet pakoon samalla tavalla, vaikka tosin muutamia -heistä -- vaan varsin harvoja -- saatiin kiinni ja hugenotteina -tapettiin ennen kuin päivä oli illassa. Minulla oli sitä enemmän syytä -toivoa, että Pavannes on onnistunut pääsemään pakoon, kun olin hänelle -antanut herttuan sormuksen, ajatellen että siitä voisi olla hänelle -hyötyä hädän ja tarpeen tullessa, ja että meillä itsellämme ei ollut -mitään syytä pelätä, kun pääsemme hänen talostaan, jos vain emme kohtaa -Bezersia. - -Emmekä me häntä kohdanneetkaan, kaikeksi onneksi, vaan ennen kuin -olimme päässeet kolmannenkaan osan matkastamme, niin huomasimme, että -hyville syille perustuva pelko ei ollut ainoa kauhu, jota vastaan -meidän oli taisteltava. Pavannesin talo, jossa viimeksi olimme olleet, -oli jonkun matkan päässä itse verisaunan keskustasta, jossa onneton -Parisi tänä aamuna kylpi. Sinne oli monta sataa askelta Rue de -Béthisyltä, jonka varrella amirali asui, ja tämän matkan vuoksi ja -siinä jännityksessä, johon oman tapauksen kautta olimme joutuneet, emme -olleet kiinnittäneet mitään suurempaa huomiota kirkonkellojen hurjaan -jyminään tai pyssyjen paukkeeseen, huutoihin ja elämään, jotka -ilmoittivat kaupungissa vallitsevaa tilaa. Me emme olleet kuvanneet -mieleemme tapauksia, joita tapahtui niin lähellä. Vaan kun me nyt -olimme tulleet kadulle, niin kauhistava totuus astui sitä selvemmin -näkyviin ja ajoi veren poskiltamme. Muutamain satain askelten päässä, -heti kun käännyimme kadun kulmasta, oli tarpeeksi nähtävää. Me, jotka -vasta eilen olimme tulleet maalta, me jotka vielä viikko sitten olimme -poikasia, huolettomia niinkuin pojat konsanaan, olimme heitetyt -keskelle niin kauheita oloja, että minä en voi niitä kuvata, mikä -kauhistava vastakkaisuus taivaalla ja sillä, mitä sen alla tapahtui! -Satakieli lasketteli säveleitään vähän matkan päässä meistä, talojen -yläkertain akkunoissa leikki kimalteleva auringon valo, hopeaiset -pilvenhaituvat väikkyivät sinitaivaalla, kesäaamun raikkaat -tuulahdukset puhaltelivat. - -Ah, missä ne puhaltelivat! Ei ainakaan täällä näissä kapeissa kujissa, -joissa kaikui huutoa, kirouksia ja hurjia rukouksia, ja joita pitkin -syöksyi järkensä menettäneitä ihmisiä ja joilla porvarikaartin ampujat -ja vielä julmempi roistoväki puhkoivat akkunoita, ryntäsivät verisin -asein talosta taloon, ajoivat ja lopuksi tappoivat iskien sinne tänne -kuoleman kauhussa vapisevia uhrejaan! Ei todellakaan täällä, jossa joka -minuutti kuoli lapsia, naisia äänettöminä, ja miehiä muristen kuin -sudet -- onnellisina, jos olivat saaneet aseen temmatuksi kouraansa ja -asettuneiksi selin seinää vasten; täällä, jossa ryvetetyt ruumiit -muodostivat sulun katuojissa kuohuvalle verelle ja jossa lapset, -- -pienet lapset -- leikkivät niillä! - -Minä olin Cahorsissa suuressa katutaistelussa 1580, ja siellä myöskin -tapettiin naisia. Minä olin yhdeksän vuotta myöhemmin Chatillonin -kanssa, kun hän tätä päivää ja isäänsä Colignya muistellen ratsasti -Parisin etukaupunkien läpi eikä suinkaan antanut armoa. Minä olin -Courtasin ja Ivryn luona ja minä olen monta kertaa nähnyt, kun on -talutettu joukottain vankeja keihästettäviksi. Vaan sota on sota, ja -nämät olivat sen uhreja, jotka suurimmaksi osaksi saivat kuolla paljaan -taivaan alla ja ase kädessä: eivät vaimoja ja miehiä, jotka olivat -juuri herätetty unestaan. Näissä tilaisuuksissa en tuntenut sellaista -kauhua, sellaista syvää sääliä ja sellaista hehkuvaa katkeruutta, kuin -sinä aamuna josta nyt kerron, jolloin ensi kerran näin auringon -paistavan Parisin kaduille. Kalpeana ja vavisten Croisette kulki -puristautuen lähelle minua, sulki silmänsä ja käsillä tukki korvansa ja -antoi minun kulettaa minne vain halusin. Toisella puolen kulki Marie -huulet tiukasti puristettuina ja uhkaava ilme kasvoillaan. Kerran tuli -muuan porvarikaartin sotilas, kädet verissä, tuli vastaamme -hoiperrellen -- hän oli humalassa niinkuin useat murhaajista -- ja minä -väistin häntä. Vaan Marie astui suoraan, aivan kuin hän ei olisi -nähnyt, aivan kuin tie olisi ollut selvä eikä mitään Jumalan kuvan -mukaan luotua hirviötä olisi ollut tiellä. - -Hän laski kätensä tikarin kahvalle, aivan kuin sattumalta. Sotamies -kaikeksi onneksi horjui syrjään, ja kulku oli vapaa. Me pääsimme siitä -vaarasta. Vaan kauheaa oli nähdä naisia tapettavan ja antaa niin -tapahtua! Se oli niin kauheaa, että jos minulla olisi silloin ollut -toivonhattu, niin minä olisin toivonut itselleni viisituhatta -ratsumiestä, joilla minä olisin laskettanut Parisin katuja pitkin. - -Meille ei kuitenkaan koskaan tehty mitään, vaikka hurjimukset -raivosivat parhaallaan, kun me kulimme. Tosin meitä aina jonkun kerran --- kerta kullakin kadulla, jonka poikki kulimme -- pidättivät erilaiset -murhaajajoukot. Vaan kun meillä oli samat merkit kuin heilläkin ja -huusimme "eläköön messu!" sekä ilmoitimme nimemme, niin meidän -annettiin jatkaa matkaamme. On mahdotonta kuvata sanomatonta -sekasortoa, joka oli vallalla joka taholla, ja minä nyt tuskin voin -uskoa että näimmekään kaikkia niitä tapauksia, jotka olivat silmäimme -edessä. Kerran muuan komean näköinen ja komeasti puettu mies, -ratsastaen uljaalla hevosella, ajoi meidän jälessämme huiskien -miekallaan ja huutaen: "Iskekää suonta! Iskekää suonta! Iskekää -suonta!" ja sitä hän jatkoi niin kauas kuin kuulla voimme. Kerran -tapasimme muutaman miehen ja kahden poikansa ruumiit päälletysten -viskattuna katuojaan. Nuorin poika ei voinut olla kuin korkeintaan -kolmentoista vuotias. Minä mainitsen tämän ryhmän, en senvuoksi että se -olisi ollut muita kamalampi näky, vaan kun on hyvin tunnettu asia, että -tämä poika, Jacques Nompar de Caumont, ei ollut kuollut vaan elää -tänäkin päivänä, minun ystäväni marsalkki de Ia Force. - -Tämä johtaa muistooni ainoan hyvän työn, jonka me olimme tilaisuudessa -tekemään. Kerran kuin käännyimme muutamasta kulmasta, niin jouduimme -äkkiä keskelle sotamiesjoukkoa, jossa oli seitsemän tai kahdeksan -miestä, ja olivat saartaneet keskeensä muutaman kauniin, näöstä -päättäen neljäntoista vuotiaan pojan. Hän oli koulupuvussa ja kädessä -oli kirjoja, joita hän puristi kainaloonsa -- ehkä aivan vaistomaisesti --- vaikka miehet uhkasivat kuolemalla. Juuri kun me siihen pysähdyimme, -vaativat he tietoonsa hänen nimeään. Hän ei voinut tai ei tahtonut -sanoa, vaan hätäyksissään sanoi monta kertaa, että hän oli menossa -Bourgognen kouluun. Oliko hän katolinen? karjuivat miehet. Hän ei -vastannut. Sotamies, joka piteli poikaa kaulustasta, kohotti keihäänsä, -ja luontaisesta vaistosta poika kohotti kirjansa suojellakseen -kasvonsa. Croisette karjasi ja meni estämään iskua. "Hei, katsokaa!" -huuti hän niin kiihkeästi, että sotamies laski aseensa, jonka hän oli -juuri ollut iskemäisillään. "Pojallahan on messukirja! Hänellähän on -messukirja! Ei hän ole mikään kerettiläinen! Hän on katolilainen!" - -Sotamies laski aseensa ja sieppasi kirjat käteensä. Hän tirkisteli -niitä tyhmänä verestävillä silmillään, vaan ainoa, minkä hän ymmärsi, -oli punanen risti kirjan kannessa. Vaan tämä oli kylliksi hänelle. Hän -käski pojan mennä tiehensä ja laski hänet menemään lyöden nyrkillä ja -kiroten. - -Croisette ei tyytynyt siihen, vaikka minä en ymmärtänyt hänen syitään. -Minä näin vain hänen vaihtavan silmäyksiä pojan kanssa. "Kuulkaas nyt!" -sanoi hän leikillisesti. "Antakaa pojalle hänen kirjansa takaisin! -Eihän teille niistä mitään hyötyä ole!" - -Vaan silloin koko joukko kääntyi meitä vastaan. He eivät muutenkaan -olleet hyvillään meidän sekaantumisestamme tapaukseen, ja epäilemättä -heidän mielestään me olimme menneet liian pitkälle. He olivat -juovuksissa, riidanhaluisia ja alkoivat huiskia aseitaan meidän -edessämme. Ja kun heitä oli paljo enemmän, niin olisi meidän -epäilemättä käynyt hyvinkin huonosti, jos ei vain odottamatta muuan -liittolainen olisi ilmestynyt meidän puolellemme. - -"Heretkää, heretkää!" huuti vastatullut voimakkaalla äänellä -- hän oli -jo aivan meidän keskellämme. "Mitä tämä merkitsee? Mitä hyötyä on -tapella keskenämme, kun on niin monta kelpo kaulaa katkaistavana ja -sillä voi saavuttaa koko taivaan valtakunnan ilot? Heretkää, sanon -minä." - -"Kuka te olette?" huutivat he joukolla. - -"Herttua Guise!" vastasi hän kylmästi. "Antakaa näiden nuorten miesten -mennä rauhassa, muuten piru teidät perii, sen konnat!" - -Puhujan käytös teki mahtavamman vaikutuksen kuin hänen sanansa, sillä -minä olen varma, että voimakkaampaa ja välinpitämättömämpää velikultaa -ei ikinä ole oleksinut kirkossa eikä kadulla. Minä heti tunsin hänet, -ja murhaajajoukko oli myöskin hänessä näkevillään päällikkönsä. He -mutisivat muutamia kirouksia, Vaan kun heillä ei ollut mitään -voitettavina, niin he väistyivät. Halveksivasti he viskasivat kirjat -- -siten osottaen tunnettaan oikeaa uskoa kohtaan -- ja lähtivät tiehensä -huutaen niin paljo kuin jaksoivat: "Tappakaa! Tappakaa! Tappakaa -hugenotteja!" - -Tämä liittolaisemme, joka jäi luoksemme, oli Buré -- Blaise Buré, sama -mies, joka eilen, vaikka minusta tuntui kuin se olisi ollut monta -kuukautta sitten, oli petkuttanut meidät Bezersin valtaan. Nyt hän oli -poistanut osan synnistään, ja me katsoimme häntä neuvottomina, oliko -meidän vai ei moitittava häntä teostaan. Vaan hän ei näyttänyt olevan -milläänkään, vastasi vain meidän katseeseemme ystävällisellä -silmäyksellä. - -"Minulla ei ole teille, hyvät herrat, vähintäkään vihankaunaa", sanoi -hän julkeasti. - -"Enpä minäkään sitä luulisi", vastasin minä. - -"Ja sitä paitse me olemme nyt kuitit", sanoi hän. - -"Te todella olette hyvin ystävällinen", sanoin minä. - -"Epäilemättä. Te olette kerran tehneet minulle suuren palveluksen", -vastasi hän suureksi hämmästyksekseni. Hän näytti nyt puhuvan täydellä -todella. "Te ette näytä sitä muistavan, nuori herra, vaan te, ja tämä -teidän veljenne" -- hän viittasi Croisettea -- "sen teitte! Ja paavin -ja Espanjan kuninkaan nimessä, minä sen muistan!" - -"Vaan minä en", vastasin minä. - -"Mitä kummia! Te ette muista, että te teitte tuhkaa tuosta konnasta -Caylusissa, kymmenen päivää sitten. Kas niin! Muistattepahan! Ja se oli -kelpo työ! Kaunis isku. Nähkääs, herra Anne, hän oli vankka mies, hyvin -vankka mies. Niin hän itse uskoi, ja minä uskoin, ja mikä vielä -parempi, jalo Raoul de Bezers uskoi niin. Ymmärrättekö?" - -Hän katsoi minua syrjäsilmällä. Minä ymmärsin, että tietämättäni olin -Burén vapauttanut kilpailijasta. Se oli syynä siihen, että hän niin -kunnioittavalla, melkein ystävällisellä tavalla oli meidät -- -houkutellut satimeen. - -"Siinä kaikki", sanoi hän. "Jos te tahdotte, että minä korvaukseksi -teen yhtä paljo teille, niin antakaa minulle vain tietää. Tällä kertaa, -hyvät herrat, jääkää hyvästi!" - -Hän huiskautti hattua, pyörähti ympäri ja meni joutuisasti sille -suunnalle, josta me olimme tulleet hyräillen: - - "Ce petit homme tant joli! - Qui toujours cause et toujours rit, - Qui toujours baise sa mignonne, - Dieu gard' de mal ce petit homme!" - -Tuuli kuletti vielä kaukaa hänen huolettomia säveliään meidän -kuultaviimme. Me katselimme hänen jälkeensä, näimme hänen leikillään -tekevän hyökkäyksen muuatta ruumista vastaan, jonka joku oli nostanut -pystyyn ja asettanut ovea vasten seisomaan -- ja iskevän harhaan -- ja -sitten jatkavan kulkuaan aina vihellellen samaa laulua. Sitten hän -katosi muutaman kulmauksen taakse, emmekä me häntä enään nähneet. - -Me jäimme seisomaan ainoastaan muutamaksi minuutiksi paikoillemme -puhellaksemme pojan kanssa. - -"Näyttäkää kirjoja, jos joku ahdistaa teitä", sanoi Croisette pojalle -kekseliäästi. Croisette itse oli vielä niin poikanen, kaunis, vaalea -tukka kuin kunniakehä kalpeitten kasvojen ympärillä, niin että tämä -näky, kun toinen antoi toiselle neuvoja, oli minusta niin kaunis. -"Näyttäkää kirjoja ja osottakaa ristiä, ja taivas auttakoon teitä -pääsemään koulullenne!" - -"Minä haluaisin saada tietää nimenne", sanoi poika. Hänen tyyneytensä -ja arvokkaisuutensa hämmästyttivät minua, sillä ne tuntuivat minusta -niin ihmeteltäviltä tällaisissa oloissa. "Minä olen Maximilian de -Bethune, paroni Rosnyn poika." - -"Silloin on toinen palvelus toisen arvoinen", sanoi Croisette -vilkkaasti. "Teidän isänne varoitti meitä eilen Etampesissa -- ei, se -oli toissapäivänä, vaan me emme sen jälkeen ole nukkuneet -- -sillä -- --" - -Hän keskeytti samassa puheensa ja huuti: "Juoskaa tiehenne, juoskaa!" - -Poika ei tarvinnut kahta käskyä. Hän lähti kuin nuoli kiitämään katua, -sillä hän niin kuin mekin näimme, että kolme heittiötä, jotka -kiertelivät ympäriinsä etsien uhreja, hyvin salaisesti lähestyivät -meitä. He huomasivat pojan ja heitä näytti haluttavan lähteä jälkeen, -vaan meitä oli kolme ja kyllin kykeneviä vastustamaan heitä. Katu oli -tällä kertaa muuten aivan tyhjä väestä, ja me estimme heidät -seuraamasta poikaa. - -Hänen myöhemmät kohtalonsa ovat kyllin tunnetut, sillä hänkin elää. -Hänet oli pidätetty pari kertaa sen jälkeen kuin hän lähti meidän -luotamme. Ja molemmilla kerroilla hän pääsi sillä, että näytti kirjansa -kantta. Kun hän saapui koululle, niin portinvartija kieltäytyi -päästämästä sisälle, jonka vuoksi hänen täytyi hyvän aikaa seisoa -kadulla alituisessa hengenvaarassa ja tietämättä minne menisi. Vihdoin -hän antamalla portinvartijalle vähän rahaa sai tämän hakemaan koulun -johtajan, ja tämä oli niin ihmisellinen, että piti poikaa kätkössä -kolme päivää. Kun verisauna vihdoin loppui, niin kaksi sellaista -miestä, jotka olivat hänen isänsä palveluksessa, haki pojan vieden -hänet ystäväin luo. Niin vähällä oli Ranska kadottaa suurimman -ministerinsä, Sullyn herttuan. - -Vaan palatkaamme nyt itseemme. Kun poika oli päässyt näkyvistämme, niin -jatkoimme taas matkaamme, ja me koettaessamme sulkea silmämme ja -korvamme kaikelta, päästäksemme näkemästä kaikkea sitä julmuutta, -inhoa, kauheutta, jonka ohi meidän oli kulettava, laskimme tarkoin -kaikki kadun kulmat, joiden ympäri meidän oli käännyttävä, pyrintönämme -oli vain yksi asia -- tavata Louis de Pavannes, päästä niin pian kuin -mahdollista talon luo, joka on vastapäätä Erasmuksen päätä. Jonkun -aikaa kulettuamme tulimme pitkälle kapealle kadulle. Sen päässä näimme -joen kimaltelevan ja välkkyvän auringonpaisteessa. Kadulla vallitsi -hiljaisuus eikä näkynyt ihmisiä ollenkaan. Ei koko pitkällä kadulla -näkynyt elävää olentoa muuta kuin kiertelevä koira. Muissa osissa -kaupunkia vallitsevan metakan ääni ei sopinut kuulumaan tänne -etäisyyden ja välillä olevien talojen vuoksi. Täällä me tunsimme -voivamme hengittää vähän vapaammin. - -"Tämä pitäisi olla meidän katumme", sanoi Croisette. - -Minä nyökäytin päätäni. Vähän matkan päässä huomasin kyltin, jota -etsimme, ja minä viittasin sitä. Vaan tulemmekohan sinne ajoissa? Vai -liian myöhään? Siitä oli kysymys. Me lähdimme juoksemaan minkä suinkin -jaksoimme. Parin askeleen päässä Erasmuksen talosta pysähdyimme äkkiä, -Croisette ensiksi, ja kaikki aivan kuin olisi meidät siihen naulattu. - -Vastapäätä oleva talo oli ryöstetty, puhdistettu katosta kivijalkaan -saakka. Se oli korkea talo, joka oli aivan kadun vieressä, ja jokainen -akkuna oli säretty. Portti roikkui avuttomasti yhden saranan varassa, -ja ammottavat ravot sen ulkopuolella osottivat, mihin kirveen iskut -olivat kohdatut. Lasin ja porslinin palasia oli portaat täynnä, ja -niitä pitkin valui tummanpunanen virta -- jähmettyäkseen vähitellen -katuojassa. Mistähän tuli tämä virta? Ah! Siellä oli jotakin enemmän -katsottavaa, jotakin jota meidän silmämme vaistomaisesti etsivät -viimeiseksi. Siellä oli ihmisruumis. - -Se makasi kynnyksellä selällään pää taaksepäin taipuneena, lasimaiset -silmät tuijottivat aamutaivaalle, josta mädättävä kuumuus laskeusi. -Kauhun tärisyttäminä me tutkimme sen kasvoja. Se oli palvelija, sama -lakeija, joka Louisilla oli ollut mukanaan Carlosissa. Me tunsimme heti -hänet, sillä me olimme nähneet hänet monet kerrat, ja olimme pitäneet -hänestä. Hän usein kantoi pyssyjämme jahtimatkoillamme ja kertoi meille -sotatapauksia. Veri tursusi verkalleen hänen monista haavoistaan. Hän -oli kuollut. - -Croisette rupesi kovasti tutisemaan, koko ruumistaan puistatti -ankarasti. Hän puristausi muuatta pylvästä vasten ja painoi kasvonsa -sen kylmää pintaa vasten, jotta ei näkisi tätä kauhistuttavaa näkyä. -Pahin oli tapahtunut. Mielessämme olimme kuvitelleet aina, että joku -sattuma pelastaisi ystävämme, että joku vieras varottaisi häntä. - -"Oo, Kit-raukka!" huudahti Croisette ja purskahti kovaan itkuun. "Oo, -Kit, Kit!" - - - - -KYMMENES LUKU. - -Hau, Hau Huguenots! - - -Minä muistan, että hänen majesteettinsa Henrik Neljäs -- urhoollisin -mies, joka on miekkaa kantanut, joka todella rakasti vaaraa itse vaaran -vuoksi ja hyväili sitä kuin se olisi ollut nuori neitonen -- ei koskaan -voinut nukkua taistelua ennen. Olen kuullut hänen itsensä sanovan, että -niin oli ennen Arquesin taisteluakin. Croisette oli samanluontoinen -- -hän joutui helposti ylenmäärin jännityksiinsä ja väsyi, vaan ei koskaan -ennen kuin ponnistelun välttämättömyys oli ohi, jota vastoin Marie ja -minä, vaikka kun tuli kysymykseen, emme olleetkaan vähintäkään -urhokkaampia, olimme hitaampia ja vähemmän vaikutuksille alttiita. - -Minä mainitsen tämän sen vuoksi, ettei siitä päättäen, mitä äsken -kerroin, uskottaisi hänessä olleen jotakin naismaista -- paitse hänen -hellätuntoisuutensa -- ja osaksi näyttääkseni, että me tässä pulmassa -menettelimme kukin erityisen luonteemme mukaan. Sillä aikaa kuin -Croisette kalpeni ja vapisi, minä seisoin jo aivan hämmentyneenä ja -annoin katseeni harhailla hävitetystä talosta kuolleen kasvoille ja -taas takaisin. Vaikka minä aamusta saakka olin nähnyt kymmeniä -kuolleita ja lukemattoman joukon kaikellaisia kärsiviä, niin en voinut -nyt olla ihmettelemättä, miten kaitselmus oli voinut meille sallia -tällaista. Meille tapahtua tällaista! Vaistoissaan on ihminen yhtä -itsekäs kuin mikä muu elävä olento hyvänsä! - -Vaan itse asiassa minä ensimmäisen vakuuttavaa silmäyksen jälkeen en -nähnyt kuolleen kasvoja enkä hävitettyä huonetta. Sen sijaan näin -polttavin silmin vanhan kotilinnan, vihannat kedot puron varrella ja -harmajat kukkulat, jotka kohosivat niiden yli, näin penkereen, näin -Kitin tulevan meitä vastaan, kasvot kalpeina ja ahmivin silmin, -tukistelevan kysyvästi meitä! Eikä meillä ollut mitään lohdutusta -hänelle sanottavana, ei ollut rakastavaa ystävää tuotavana hänelle! - -Heikko ryske, joka kuulosti aivan kuin kyltti olisi tuulessa rämissyt, -herätti minut näistä haaveista. Minä käännyin katsomaan taakseni, en -hämmästyneenä tai pelästyneenä, vaan aivan verkalleen, aivan kuin -samassa tylsässä ihmettelyn tilassa. Kirjakauppiaan oven yläosa oli -ravollaan. Se oli aukaistu ja sen äänen minä olin kuullut. Vanha nainen -pisti päänsä ulos ja tirkisteli meitä. - -Kun minä katsahdin häneen, niin hän hiljaa yritti vetämään taas oven -kiinni, Vaan minä en liikahtanut, ja nähtävästi rauhottuneena -silmättyään minua vielä kerran, hän nyökäytti minulle päätään -salaperäisesti. Välinpitämättömänä menin lähemmäksi. "Sst! Sst!" -kuiskasi hän. Hänen kurttuisilla vanhoilla kasvoillaan, jotka -muistuttivat kauan säilytettyä normandilaista omenaa, oli syvän säälin -ilme, kun hän katsoi Croisettea. - -"No, mikä on?" sanoin minä konemaisesti. - -"Onko hänet saatu kiinni?" mutisi hän. - -"Ketä te tarkoitatte?" kysyin tylsästi. - -Hän nyökäytti päätään hävitetylle huoneelle päin ja vastasi: -"Aatelisnuorukaista, joka asui tuolla? Ah, hyvät herrat", jatkoi hän, -"hän oli niin kaunis ja iloinen, kun hän tuli kuninkaan juhlasta eilen -illalla. Miten kaunis hän oli silkkivaipassaan komean hevosensa -selässä! Sellaista minun silmäni eivät ikinä ole nähneet! Ja tänään he -ajoivat häntä kuin rottaa!" - -Eukon sanat olivat yksinkertaiset, vaan ne minussa saivat aikaan -muutoksen. Minä heräsin heti tylsyydestäni ja sydän alkoi sykkiä -uudelleen ilosta ja heränneestä toivosta. "Onko hän päässyt pakoon?" -kysyin kiihkeästi! "Onko hän onnistunut pakenemaan?" - -"On kyllä?" vastasi hän. "Tuo poikaraukka tuolla -- hän nyt makaa -rauhallisesti, Jumala antakoon hänelle anteeksi kerettiläisyytensä -- -puolusti urhoollisesti ovea sillä aikaa kun hänen herransa kiipesi -katolle ja hyppi katolta katolle pitkin kadun vartta, ja nuo heittiöt -ampuivat ja huutivat hänen jälkeensä aivan kuin hän olisi ollut mikähän -orava ja nuo poikarakkia kivikädessä!" - -"Ja hän pääsi pakoon?" - -"Pääsi!" vastasi hän verkalleen ja pudisti vanhaa päätään, epäilevästi. -"Minä en sitä tiedä. Vaan minua pelottaa, että he ovat saaneet hänet -kiinni. Minä ja mieheni olemme koko päivän olleet yläkerrassa, vavisten -levottomuudesta ja tuskasta -- mieheni nyt on vuoteessa, joka on -turvallisin paikka hänelle -- pyhimys meitä suojelkoon! Vaan minä -kuulin heidän huutaen ja ulvoen menevän jokea kohden, ja minua -pelottaa, että he saavat hänet kiinni sen ja Chåteletin välillä. Minä -sitä pahoin pelkään." - -"Onko siitä kauankin?" - -"Noin puoli tuntia. Te ehkä olette hänen ystäviään?" lisäsi hän. - -Vaan minä en jäänyt vastaamaan, Minä Croisettea, joka ei ollut kuullut -sanaakaan kaikesta tästä, tartuin hartioista ja pudistin. "On -mahdollista että Louis on päässyt pakoon!" huusin hänen korvaansa. -"Päässyt pakoon, kuuletko?" Ja kiireimmittäin kerroin hänelle, mitä -vanhus oli sanonut. - -Oli todellakin vaikuttava näky, kun veri tulvasi hänen poskiinsa, -kyyneleensä kuivuivat ja hänen tarmonsa ja päättäväisyytensä heräsivät -eloon joka hermossa ja jäntäreessä. "Onko toivoa?" huuti hän ja tarttui -käsivarteeni puristaen. "Toivoako, Anne? No, tule! Tule! Ei saa -menettää sekuntiakaan! Jos hän on hengissä, niin koetetaan tavottaa -hänet!" - -Vanha eukko koetti meitä pidättää, vaan turhaan. Säälistä, ja niin kuin -luulen, pelosta, että me juoksemme suoraan kuoleman kitaan, hän unhotti -kaiken varovaisuutensa ja huuti kovalla äänellä jälkeemme. Vaan me emme -siitä välittäneet, juoksimme vain niin kiireesti kuin voimme, -Croisetten jälkeen, joka ei ollut joutanut odottamaan vastaustamme. -Väsymys, jota olin tuntenut muutama silmänräpäys sitten, oli nyt -kadonnut -- muistettakoon, että me niin pitkään aikaan emme olleet -levänneet emmekä syöneet --, kaikki uupumus oli kerrassaan kuin -puhallettu pois. Ilosta mieli läikkyi. Louis oli hengissä ja oli -päässyt vihollisiaan pakoon. - -Päässyt pakoon! Vaan kuinka kauaksi aikaa? Me saimme pian vastauksen -tähän kysymykseen. Samassa silmänräpäyksessä, kun me käännyimme kulman -ympäri joen puolella, niin kuulimme väkijoukon hälinää, joka ei ollut -kovin äänekästä vain selittävää. Toisella puolen jokea oli sadottain -talonkattoja Ile de la Cité-saarella, jotka kimaltelivat auringon -paisteessa. Vaan me emme pysähtyneet katsomaan tätä näkyä, kiiruhdimme -vain oikealle ja hiljensimme kulkumme vasta kun olimme aivan lähellä -väkijoukkoa. Edessämme oli silta -- Pont au Change, luullakseni, -- ja -sen toisessa päässä, samalla puolen jokea, jolla mekin olimme, kohosi -Châtelet harmaine tornineen ja huippuineen. Meidän ja linnan välillä -oli suuri avonainen paikka, joka oli puoleksi täynnä ihmisiä, jotka -enimmäkseen olivat äänettöminä ja tarkkaavina kokoutuneet sinne -katsomaan näytöstä ainakaan tällä hetkellä tahtomatta osaa ottaa -siihen, mitä siellä tapahtui. - -Me syöksyimme keskelle tungosta ja huomasimme pian syyn tyyneyteen ja -liikkumattomuuteen, joka meitä oli hämmästyttänyt. Oltuamme hetken -aikaa poissa kauhistuttavista merkeistä, jotka niin hyvin jo tunsimme --- pakenevia ja ajavia ihmisiä, iskuja sinne tänne kuin aivan -sattumalta, huutoja, kirouksia, sadatuksia, juopuneiden rähinää, -hyökkäyksiä ovia ja akkunoita vastaan -- me olimme jo vähän päässeet -tyyntymään. Vaan sitä ei kestänyt kauan. Väki edessämme oli vahdin -alainen. Kun me tämän huomasimme, niin sydän aivan kuin puristui kokoon -rautarouvilla, sillä me tiesimme, että roistoväki hurjassa raivossaan, -aivan kuin sokeassa mielettömyydessään syöksyvä härkä, olisi voinut -valmistaa jonkun mahdollisuuden pakenemaan -- tässä niin kuin muissakin -tapauksissa. Vaan tämä kylmäverisesti järjestetty ajo ei antanet mitään -toiveita. - -Jokaisen kasvot ympärillämme olivat suunnatut samalle taholle, kaikki -katsoivat muutamaan talorypääseen, joka oli jokea vastapäätä. Tori -näiden edustalla oli tyhjä, sillä väkijoukkoa piti siitä ulohtaalla -parikymmentä, jonkumatkan päähän toisistaan riviin asetettua jousimiestä -ja parikymmentä ratsastajaa, jotka ajoivat edestakaisin pieksäin -miekanlappeilla niitä, jotka olivat niin rohkeita, että yrittivät -tunkeutumaan läpitse. Tällä tavoin muodostui aita ja sen molemmissa -päissä oli ratsumiehiä, noin seitsemän kummassakin ryhmässä. Ja -yksinään keskellä avonaista paikkaa kookas, aseellinen ja -pitkävartisilla kaulussaappailla varustettu mies ratsasti edestakaisin -katse kiinnitettynä taloryhmään. Minä en erottanut hänen kasvojaan, -vaan minun ei tarvinnutkaan. Minä tunsin hänet ja oihkasin ääneen. Se -oli Bezers! - -Minä ymmärsin koko tämän menon paremmin. Ratsumiehillä, jotka -enimmäkseen olivat partaisia sveitsiläisiä ja halveksien katselivat -väkijoukkoa ympärillään eivätkä säästelleet iskuja ja lyöntejä, oli -saman väriset univormut kuin päälliköllään ja olivat varustettuja -kiireestä kantapäähän. Tämä järjestys ja sotakuri oli hänen työtänsä: -niin kostokin. Meidän ystäväparkamme oli aivan kuin rautakourassa, ja -minä nyt tunsin, että kaikki hänen toivonsa pelastumisesta oli -mennyttä. Louis de Pavannes voisi yhtä hyvin maata pitkällään -kynnyksellä kuolleen palvelijansa vierellä kuin koettaa päästä tästä -järjestetystä miekkakehästä. - -Epätoivon silmäyksillä me katselimme näitä vanhoja puurakennuksia. Ne -kerrassaan näyttivät kumartavan edessämme, sillä ne olivat niin -vanhuuden heikkoja ja luhistumaan valmiita, että niiden ylikerrat -olivat paljo leveämmällä alikertoja. Niiden katot olivat yhtenä -sekasortona kattokouruja, mutkikkaita päätyjä, vinoja savutorvia, -pieniä torneja ja lahoja hirsiä. Niiden seassa arvelin Kitin sulhasen -olevan piilossa. Niin, olihan tämä hyvä paikka leikkiä piilosilla -- -kun ei leikkitoverina olisi ollut kuolema. Rakennusten alikerroissa ei -ollut akkunoita eikä ovia, siitä syystä -- niin kuin sittemmin kuulin --- että joki usein nousi tulvilleen ja kohosi silloin aina talojen -kivijalkain tasalle. Vaan pitkin rakennusten pitkää sivua kulki -poikkihirsien nojassa parveke noin miehenpituuden korkuisella maasta, -ja parvekkeen kummassakin päässä nousivat portaat parvekkeelle. Tämän -alimman parvekkeen päällä oli toinen, jonka yläpuolella oli akkunarivi -päätyineen. Rakennusryhmässä -- joka näytti olleen siinä joen varrella -jonkun kahdeksankymmentä vuotta -- oli neljä taloa, joista jokainen oli -varustettu ovella, mikä johti alimmalle parvekkeelle. Minä ymmärsin, -että jos ei Bezers olisi ryhtynyt tällaiseen järjestykseen, niin Louis -olisi hyvin helposti voinut päästä pakoon. Jos roistojoukko olisi -kerran päässyt päistikkaa syöksemään tällaiseen huone- ja -käytäväsokkeloon, niin hän olisi varsin helposti voinut, huomaamatta ja -tuntemattomana, sekaantua heihin ja heidän vetäytyessä takaisin päästä -pakoon. - -Vaan nyt oli vahtimiehiä asetettu jokaiselle parvekkeelle ja -katollekin. Heti kun joku näistä liikahti tai näytti katsovan sisään -- -jossa, mikäli minä huomasin, etsittiin parhaillaan -- jos vain vähän -päätäkään käänsi, niin aivan kuin vavistus kävi yli koko väkijoukon -ja syntyi hälinä, joka pari kertaa paisui hurjaksi ulvonnaksi, -samallaiseksi kauheaksi ulvonnaksi, joka kerran ennen oli saanut minut -vapisemaan. Tällaiseen suurempaan meteliin minusta alku kuulusti -lähtevän aitauksen toisesta päästä. Sinne näytti pahimmat ainekset -kokoutuneen ja monta kertaa näin Bezersin sotamiesten tappelevan -joukkoa vastaan. Samalla ruvettiin laulamaan hurjaa lauluakin, johon -koko joukko yhtyi ja jota he nyt ulvoivat sanomattomaa kauhua -herättävällä tavalla: - - "Hau! Hau! Huguenots! - Faites place aux Papegots!" - -[Huuti hugenotit, pois paavilaisten tieltä!] - -Tämä oli väännös vanhasta laulusta, joka sanottiin olleen yleinen -protestanttien kesken. - -Me olimme tunkeutuneet niin kauaa, että olimme väkijoukon eturinnassa, -jossa me pysähdyimme ja katselimme toisiamme kysyvin katsein. Vaan ei -edes Croisettella ollut vastausta. Eikä voinut ollakaan kuin yksi -vastaus. Mitä me voimme tehdä? Emme mitään. Me olimme tulleet myöhään. -Taaskin myöhään. Ja miten kauheaa oli kuitenkin seisoa toimetonna -julman roistoväen seassa, ja katsoa kun se huvikseen tappaa meidän -ystävämme, jonka kädenpuristuksen me niin hyvin tunsimme! Nähdä heidän -tappavan hänet kuin rotan, niin kuin vanha eukko oli sanonut, ja -tietää, ettei koko joukossa kukaan muu kuin me tunne vähintäkään -sääliä hänen vuokseen! Ei yksikään kauhistuisi kuullessaan hänen -kuolemanhuutonsa tai pöyristyisi nähdessään hänen kuolemaan sammuvat -silmänsä! Todella kauheaa! - -"Niin", kuiskasi minun vierelläni muuan toverilleen nainen -- joukossa -oli useita naisia -- "nyt ovat hugenotit lopussa, uskon minä! Tuo -Lorraine on kelpo mies! Vaan tuo raukka, jota ne nyt ajavat, on -kuitenkin kaikessa tapauksessa kaunis ja kelpo mies, Margot! Minä näin -hänet äskettäin hyppivän katolta katolle pitkin kadun vartta, aivan -kuin pyhimykset olisivat häntä kannattaneet. Ja ajatella, että hän on -kerettiläinen!" - -"Se on vain velhotemppuja ja muuta sellaista", vastasi toinen tehden -ristinmerkin. - -"Ehkä niin! Vaan pitihän hänen käyttää kaikki keinonsa päästäkseen tuon -paksun heittiön käsistä, joka on tuolla", vastasi ensimmäinen nainen -lohdutuksekseen. "Tuo paholainen!" huudahti Margot ja viittasi -salaperäisellä liikkeellä Bezersiä ja hänen silmiinsä ilmestyi vihan -liekki. Ja sitten hän kuiskaten ja kiroten kertoi hänestä jutun, joka -minua pöyristytti. "Sillä tavoin hän teki! Ja päälle päätteeksi -nunnalle!" lopetti hän. "Saakoon hän kerran hyvin ansaitun -rangaistuksensa!" - -Juttu saattoi olla tosikin, niin kauhea kuin se olikin. Minä olin monet -kerrat kuullut hänestä yhtä julmia kertomuksia. Sellaisia oli kertonut -sekä palvelija, joka makasi kuolleena Pavannesin kynnyksellä, että -monet muutkin. Kun Bezers ratsastaessaan edestakaisin kääntyi sille -suunnalle, jossa me olimme, niin minä hänen ilkeästä kasvojen -ilmeestään ja äsken kuulemastani jutusta pöyristyneenä tuijotin häneen. -Hänen katseensa oli kiinnitetty väkijoukkoon, joka oli ympärillään, ja -minua pelotti, että hän ehkä huomaa meidät tänne saakka. - -Ja hän huomasikin! Minä olin unhottanut, että hän oli niin -pitkänäköinen. Hänen kasvoilleen ilmestyi yhtäkkiä pirullinen hymy, -Samalla kun hänen katseensa oli meihin kiinnitettynä aivan kuin hän -olisi kieltänyt meitä liikahtamasta vähintäkään, hän antoi joitakin -käskyjä miehilleen. Minä tunsin kun veret poistuivat poskiltani. -Mahdotonta oli päästä enään pakoon, sillä takanamme oli sankka, -läpipääsemätön ihmisjoukko, niin että me voimme tuskin jäsentä -liikuttaa. Vaan kuitenkin minä tein voimakkaan yrityksen. - -"Croisette!" kuiskasin -- hän seisoi meidän toisten takana -- "kumarru. -Hän ei ole voinut sinua nähdä. Kumarru alas, poika!" - -Vaan Croisette oli itsepäinen eikä kumartunut. Ja kun muuan -ratsastavista sotamiehistä tuli siihen ja pöyhkeästi käski meidän astua -esiin avonaiselle paikalle, niin Croisette työnsi meidät toiset syrjään -ja ylpeänä astui meidän edessämme. Minä näin että hänen huulensa olivat -puristuneet yhteen ja että hänen silmänsä säihkyivät. Päästyämme -tungoksesta, väkijoukkokin tunkeutui sotamiesrivin läpi ja koetti -seurata meitä joko vihollisessa tarkoituksessa tai uteliaana tietämään, -mitä tämä merkitsi. Vaan sotamiehet pieksäen heitä keihäillään saivat -heidät palautetuiksi takaisin. - -Minä luulin, että meidät vietäisiin Bezersin luo, enkä voinut ajatella -mitä sitten tapahtuisi. Vaan näytti siltä kuin hän aina olisi tehnyt, -mitä me kaikkein vähimmän odotimme, sillä hän ainoastaan kupristi -kulmiaan meille, hymyili halveksivasti ja huuti: "Pitäkää nyt huolta, -etteivät toista kertaa pääse! Vaan elkää tehkö mitään pahaa ennen kuin -minä olen saanut koko seuran haltuuni." - -Hän kääntyi toiselle ja minä toiselle suunnalle, ja sydämmeni täyttyi -raivolla. Uskaltaisiko hän tehdä meille jotakin pahaa? Uskaltaisiko -edes vidame de Bezers julkisesti ja kylmäverisesti murhata Caylusin -sisaren poikia. Minä en voinut sitä uskoa. Ja kuitenkin -- kuitenkin -- - -Croisette keskeytti ajatusteni kulun. Minä huomasin, että hän ei -tullutkaan minun jälessäni. Hän oli ryöstäytynyt syrjään ja monien -riitain perästä päässyt vidamen luo, jonka polvessa hän oli käsin -kiinni, juuri kuin minä käännyin. Minä näin pitkän matkan päästä en -voinut kuulla, mitä Croisette sanoi, ja ratsumies, joka meitä seurasi, -ajoi meidän väliimme, vaan minä kuulin kuitenkin mitä vidame vastasi. - -"Ei, ei, ei!" huusi hän hilliten raivoaan. "Antakaa minun aikeeni olla -rauhassa! Mitä te siitä tiedätte? Ja jos vielä kerran minulle siitä -puhutte, herra Croisette -- niin minä -- ei, minä en teitä tapa. Se -teitä tyydyttäisi, sillä te olette itsepintainen, huomaan minä. Vaan -minä pieksätän teitä niin kuin mitättömintä kyökkipoikaani. Menkää nyt, -ja pysykää siivolla." Vidamen kasvoilla leimusi kärsimättömyys, viha ja -hurja tuska. Croisette tuli meidän luoksemme, verkalleen huulet -lumivalkoisina, vaan hän oli aivan tyyni. "Sama se on", sanoi hän -katkerasti. "Kolmannella kerralla onnistun." - -Minä en tuntenut kovin suurta suuttumusta vidamea kohtaan hänen -solvaavista sanoistaan enkä vihaa Croisettea kohtaan siitä, että hän -oli antanut niihin aihetta, niin kuin tunsin ensi kerralla. Sillä tänä -aamuna näytti vain olevan kysymys elämästä ja kuolemasta. Sanat olivat -herenneet herättämästä iloa tai surua, sillä mitä sanat merkitsevät -lampaille teurastushuoneessa? Me emme nyt muuta ajatelleet kuin että -oli kysymys miehen hengestä ja naisen onnesta. Ja ehkä, tuumiskelin -minä, Croisette voi vielä kerran ilolla muistella, että hän oli -- niin -kuin hukkuva tarttuu olenkorteen -- alentunut rukoilemaan heidän -puolestaan. - -Me seisoimme keskellä ratsujoukkoa, joka oli oikealla rivin päässä. Ja -yhtäkkiä Marie tarttui minua käsivarteen. Hän tuijotti vahtiin, joka -oli katolla ulommaisen talon kohdalla. Mies viittoi siellä hurjasti. -"Hän näkee Louisin!" kuiskasi Marie. Minä nyökäytin päätäni melkein -välinpitämättömänä. Vaan tylsyyteni katosi ja minä vavahdin -ehdottomasti ja minua pöyristytti, kun hurja ulvonta äkkiä keskeytti -hiljaisuuden, ja kulki kuin aaltoillen väkijoukossa. Mitä se oli? Muuan -mies, joka oli vahdissa akkunan luona ylimmällä parvekkeella tähtäsi -keihäällään jotakin, joka oli sisäpuolella. Muuta emme nähneet. - -Vaan ne, jotka olivat ulompana näkivät enemmän, paljo enemmän kuin -vidame olisi toivonut, niin kuin seuraavassa silmänräpäyksessä -huomattiinkin. Hän ei ollut ottanut lukuun sitä, miten helposti -roistoväessä, joka on saanut maistaa surmaamisen huvitusta, raivo ja -intohimot leimahtavat. Minä näin, miten toisessa päässä joukko alkoi -aaltoilla ja liikkua edestakaisin. Sadottain käsiä kohosi pystyyn ja -samalla puhkesi hurja huuto. Ratsumiehet syöksyivät joukkoon iskien, -vaan heidän täytyi peräytyä verkalleen, sillä heidän ponnistuksensa -olivat turhat. Riemuisella melulla hurja ihmisjoukko tunkeutui heidän -väliinsä ja saattoi heidät siten voimattomiksi sekä syöksyi portaita -kohden kuin sulkunsa särkenyt vesiputous. "Taivas ja helvetti!" huusi -Bezers ja kiroili niin synkeästi, että tuskin hänen itsevaltijaansakaan -olisi siinä voinut hänen kanssaan kilpailla. "Nuo roistot aikovat hänet -ryöstää minulta!" - -Hän pyörähytti hevosensa ja ajoi portaitten luo sille puolelle -parveketta, jossa me olimme. Hän hyppäsi hevosen selästä, antoi -välinpitämättömästi ohjasten pudota ja syöksähti notkeasti -parvekkeelle, jota pitkin alkoi sitten juosta. Puolikymmentä -ratsumiestä heitti hevosensa tovereilleen ja lähti juoksemaan -päällikkönsä jälessä parvekkeelle, jossa heidän suuret saappaansa -kolisivat lankkuja vasten. - -Minä hengitin kiihkeästi ja lyhyeen, sillä minä näin, että nyt oli -jotakin tulossa. Nyt oli kilpailu kahden puolueen, tai oikeammin -sanoen, vidamen ja roistojoukon päällikön välillä. Roistojoukolla oli -lyhempi tie. Vaan takaa tunkeva joukko teki ensimmäisille häiriötä, -niin että nämät eivät päässeet varmasti jaloilleen kapeilla portailla, -vaan kompastelivat ja kaatuivat ja siten menettivät aikaa. Bezers, -jolla ei ollut mitään esteitä oli jo ehtinyt hyvän matkaa parvekkeelle -ennen kuin toiset olivat saaneet jalkaansa sille. - -Minä rukoilin taivasta -- keskellä tätä hurjaa melua -- että roistoväki -ehtisi ennen! Jos vain syntyisi vähäksikään aikaa taistelu Bezersin -miesten ja joukon välillä, niin Pavannes siitä syntyneen sekasorron -aikana pääsisi pakenemaan. Minun toivoni heräsi tämän metakan aikana. -Joukon ulvonnan yli kaikui parikymmentä jyrisevää ääntä: "Susi! Susi!" -Minäkin menetin malttini, tempasin miekkani ja huusin kaikin voimin: -"Caylus! Caylus!" - -Tuhannet silmät, niin kuin minunkin, olivat kiinnitetyt tarkkaavasti -henkilöihin, jotka kummallakin puolen olivat etevimpiä. He sattumalta -tapasivat toisensa ovella, joka johti parvekkeelta taloon. Minä näin -että roistoväen johtaja oli siro mies, nähtävästi pappi, vaikka ei -ollutkaan papillisissa aseissa; hän oli avopäin ja takkinsa helmukset -olivat käänteillä. Sen verran näin ensi katseella. Vasta toisella -silmäyksellä -- jolloin näin kalpeilta synkiltä kasvoiltaan -viimeistenkin verien katoavan, niin että hän kävi valkoiseksi kuin -lumi, kun hänen silmistään liekehti kauhu ja hämmästys, kun takaa -tunkeva joukko nosti hänet, niin että hän huomasi tilansa ja kuka oli -häntä vastassa -- silloin hänen laiha ruumiinsa kutistui, kun hän -tuskan valtaamana olisi tahtonut palata takaisin, vaan ei voinut -- -silloin vasta tunsin, että se oli koadjutori. - -Minä olin nyt ääneti ja seisoin suu auki. On sekunteja, jotka ovat -pitkät kuin minuutti. Tällaisena sekunttina voi ihminen kuolla, toinen -astua elämään. Tällaisen hetken ajan -- niin minusta tuntui -- nämät -miehet seisoivat katsellen toistaan silmästä silmään epäröiden, vaikka -itse asiassa toisen heistä oli mahdotonta epäröidä. Hän seisoi -- ja -minä luulen, että hän itse sen huomasi -- paholaisen ja helvetin -välillä. Kuitenkin hän näytti epäröivän sillä aikaa, kun kaikki, jopa -tuo suuri joukkokin parvekkeen alla pidätti henkeään. Seuraavassa -silmänräpäyksessä hän ja Bezers asettivat olkapäänsä ovea vasten ja -mulkoilivat toisiaan kuin kaksi yhteen kahlehdittua vihasta koiraa, ja -olisivat samassa hetkessä kadonneet näkyvistämme, vaan samassa -silmänräpäyksessä minä näin jotakin tapahtuvan. Bezersin käsi kohosi -salaman nopeudella papin pään yli, hänen miekkansa kahva rämähti -kauhistuttavan kovasti ja intohimoisesti johdettuna putosi toisen -päälakeen! Onneton kaatui kuin puupölkky, ääntä päästämättä! Tuhansien -kurkkujen kiljuessa raivoisasti, niin että voimakkainkin sydän siitä -olisi vapissut, mustinkin poski siitä kalvennut, katosi Bezers ovesta. - -Silloin näin, mikä voima kurilla on. Niin vähän kuin niitä ratsumiehiä -olikin, jotka olivat seuranneet häntä -- ainoastaan kourallinen -- niin -vähintäkään arvelematta syöksyivät roistoväen etujoukon kimppuun, joka -jo epäjärjestykseen joutuneena kompasteli johtajansa ruumiiseen. -Alhaalla olevalla joukolla ei ollut ampuma-aseita eikä voinut mitenkään -auttaa. Parveke oli kapea, ja muutaman minuutin kuluessa Bezersin -miehet olivat sen puhdistaneet ja ottaneet sen täydellisesti valtaansa. -Muuan heistä otti papin ruumiin, josta en tiedä oliko elävä vai -kuollut, ja heitti sen aitauksen yli aivan kuin se olisi ollut -jauhosäkki. Se putosi moksahtaen maahan. Minä kuulin korvia särkevän -huudon, jonka erotti muusta huudosta -- kimakan kirkasun! Ja roistoväki -piiritti makaavan ruumiin ja peitti sen näkyvistämme. - -Jos heillä olisi ollut ymmärrystä tulla oikeanpuolisille portaille, -jossa me ja pari Bezersin miestä oli, niin he helposti olisivat voineet -meiltä saada parvekkeen valtaansa, kun meitä oli estämässä hevoset, ja -silloin he kummaltakin puolelta olisivat voineet ahdistaa pientä -joukkoa. Vaan väkijoukolla ei ollut johtajaa eikä toimintasuunnitelmaa. -He vain kävivät käsiksi muutamiin hajalla oleviin ratsumiehiin, jotka -he raastoivat hevosen selästä ja kauheasti kostivat heille. Vaan -useimmat sveitsiläisistä pääsivät pakoon, kun joukko oli niin kiintynyt -katsomaan talolle ja mitä tapahtui parvekkeella. Ja ne ratsumiehet, -jotka pääsivät näin pakoon, tulivat meidän luo, niin että vähitellen -muodostui portaitten ympärille pieni kehä tuimia olentoja. Vähän aikaa -epäröittyämme, ja kun muutakaan keinoa ei ollut, liityimme mekin heidän -seuraansa, jolloin me kenenkään estämättä hyppäsimme joutilaitten -hevosten selkään. - -Kaikki tämä tapahtui pikemmin kuin minä voin kertoa, ja kun me -parahiksi olimme saaneet jalat jalustimiin, niin ilmoitti meille äkkiä -syntynyt hiljaisuus, jota sitten seurasi sitä kiihkeämpi ulvonta, että -Bezers oli taas näkyvissä. Sen aikainen Parisin roistoväki oli -sanomattoman uskonkiihkoinen ja sen lisäksi julma, kostonhimoinen ja -aina verenjanoinen. Ja tämä mies ei ollut tappanut ainoastaan sen -johtajan vaan samalla papin. Hän oli häväissyt pyhyyttä. Mitä aikoivat -he tehdä? Nojautumalla eteenpäin sovin näkemään osan parvekkeen -toisesta sivusta, ja näky, jonka näin, oli sellainen, että minä unhotin -oman vaarani. - -Ei varmaankaan koko välinpitämättömässä elämässään Bezers liene niin -hallinnut asemaansa kuin nyt -- ei koskaan esiintynyt niin edukseen -kuin juuri tällä hetkellä, kun hän tyyneenä, pää pystyssä ja huulillaan -halveksiva hymy seisoi katsellen hurjaa joukkoa, joka uhkasi hänen -henkeään. Tyyni uhka hänen järkähtämättömässä katseessaan lumosi -minutkin. Ihmettely ja ihailu tukehduttivat minussa vihantunteen. Minä -en voinut olla uskomatta, ettei tässä pelkäämättömässä sielussa -kuitenkin olisi jotakin hyvää. Ainoastaan yhdet ainoat -- yhdet ainoat -kasvot koko maailmassa -- olisivat voineet vetää minun silmäni hänestä. -Vaan ne kasvot minä näinkin hänen vierellään. Minä tartuin Marien -käsivarteen ja viittasin avopäistä olentoa Bezersin oikealla puolen. - -Se oli Louis ilmielävänä. Vaan se ei ollut iloinen ja kaunis ritari, -jonka viimeksi näin ratsastavan Caylusin katua, hymyillen kääntyvän -taakseen katsomaan meitä ja viittaavan hyvästijätöksi rakastetulleen. -Vidamen vierellä hän näytti pieneltä ja heikolta. Kasvonsa, joilla minä -aina olin nähnyt loistavan vilkkauden, olivat nyt lumivalkoiset ja -jäykät. Hänen kaunis kiharainen tukkansa riippui nyt suorana, märkänä -ja tahraisena verestä, jota tihkui päässään olevasta haavasta. -Miekkansa oli poissa, vaatteensa revityt, epäjärjestyksessä ja tomussa. -Huulensa vapisivat. Vaan hän oli pystypäissä, hän näytti sittenkin -urhoolliselta ja rohkealta, että minä olin melkein tukehtua, ja -sydämmeni oli pakahtua, kun minä näin hänen siinä seisovan aseetonna ja -avutonna. Minä tiesin, että jos Kit olisi nyt nähnyt hänet, niin hän -olisi mielellään kuollut hänen kanssansa, ja minä kiitin Jumalaa että -hän ei ollut näkemässä. Vaan Louisin urhoollisuudessa oli rauhallista -tyyneyttä, niin että hänen näkönsä oli toisellainen kuin Bezersin. Niin -kuin sopikin sille, joka aseettomana näki varman kuoleman edessään, hän -ei hymyillyt halveksivasti niin kuin jättiläinen hänen sivullaan. - -Mitähän Bezers aikoi tehdä? Minua pöyristytti, kun minä tein itselleni -tuon kysymyksen. Ei suinkaan hän heitä häntä roistojoukolle? Ei, ei. -Minä olin varma, että hän ei jätä kostoaan muiden täytettäväksi, hänen -ylpeyteensä se ei soveltunut. Ja kun minä vielä sitä mietiskelin, niin -viimeinenkin epäilys tässä suhteessa haihtui. Minä näin Bezersin -kohottavan kätensä erityisellä tavalla. Heti kuului kova huuto yli muun -melun, ja nyt se ratsumiesjoukko, joka oli puhdistanut parvekkeen -toisen pään, hyökkäsi toiseen päähän. Heitä ei ollut kuin kymmenkunta, -vaan hänen nähtensä he syöksyivät joukon kimppuun kuin heitä olisi -ollut tuhat. Väkijoukko peräytyi ja pakeni sivuille. Nopeasti kuin -ajatus ratsumiehet pyöräyttivät hevosensa, laukottivat missä väkijoukko -oli harvinta ja pysähtyivät meidän luo. - -Se oli hyvin kekseliäästi tehty, ja tällä aikaa Bezers ja hänen -miehensä, sekä ne jotka olivat olleet tarkastamassa taloa, kiiruhtivat -parvekkeelta meidän luoksemme. Sotamiesten teeskennellyn hyökkäyksen -kautta he olivat suojatut joukon ryntäykseltä takaapäin. Ratsumiehet, -jotka olivat jättäneet hevosensa, tulivat tappeluhalusta hehkuvin -silmin parvekkeelta ja sieppasivat hevosen mistä saivat. Heidän -joukkoonsa katosi näkyvistäni Louis vähäksi aikaa, vaan pian taas näin -hänet kalpeana ja hämmentyneenä istuvan muutaman hevosen selässä -sotamiehen takana. Meidänkin hevostemme selkään hyppäsi ratsastajat, -istuivat satulaan etupuolellemme murahtaen vähän kun tapasivat siinä -istujan jo ennaltaan. Vaan eivät kysyneet mitään, sillä siihen ei ollut -aikaakaan, roistojoukko alkoi tointua hämmennyksestään, ja joka minutti -se sai uusia voimia, ja sen raivo oli vain kasvanut tepposesta, joka -sille oli tehty. - -Kaikkiaan meitä ei ollut kuin neljäkymmentä, ja muutamat meistä -ratsastivat kaksittain hevosen selässä. Bezersin silmä nopeasti mittasi -pienen joukon voiman ja pysähtyi sitten meihin veljeksiin. Hän kääntyi -ja antoi lähimmälle miehelleen määräyksen. Mies kannusti hevostaan, -joka oli oikein kelpo kaunis kimo, ja ratsasti Croisetten luo, kiersi -tämän ympäri kätensä ja nosti hänet hyvin taitavasti omaan satulaansa. -Minä en ymmärtänyt, mitä tämä merkitsi, vaan minä näin Croisetten -asettuvan istumaan Blaise Burén taakse -- sillä tämä oli hän -- ja minä -otaksuin, että tämä ei ollut tapahtunut missään pahassa tarkoituksessa. -Seuraavassa silmänräpäyksessä me kiidimme väkijoukon läpi. - -Mitä sitten tapahtui, en tiedä. Minä paikaltani -- me ratsastimme -ratsujoukon keskellä -- en nähnyt muuta kuin hevosia, jotka hurjasti -kohoilivat takajaloilleen, ja ratsumiehiä, jotka huojuivat edestakaisin -satulassaan, ja silloin tällöin vilahdukselta kalpeita, vihaisia -muotoja ja kohotettuja käsiä. Kerran muutaman kapean katukujan suussa -näin Bezersin hevosen kompastuvan ja kaatuvan keskelle tungosta ja -kuulin kovan parkauksen. Vaan voimakkaalla tempauksella nosti Bezers -hevosensa pystyyn taas. Ja minuuttia myöhemmin ratsumiehet sivullani -tekivät kierroksen, ja silloin minä näin jotakin, jota en koskaan voi -unhottaa. - -Koadjutorin ruumis makasi selällään kadulla, silmät auki ja hampaat -näkyvissä. Hänen päällään makasi nuori nainen, jonka tukka punaisena -kultana valui hartioille ja jonka niska oli valkoinen kuin maito. Minä -en tiennyt oliko hän elävä vai kuollut, vaan sen huomasin, että hänen -toinen käsivartensa pistihe jäykkänä kuin keppi, ja arvelin, että -väkijoukko, joka pakeni hevosten tieltä, oli polkenut hänet -jalkoihinsa, jos ei häneen liene sattunut hevosten kaviotkin. Vaan sen -mitä pikimmältään näin, kun hevonen, jonka selässä minä olin, syöksähti -syrjään, ei hänessä ollut mitään haavaa eikä loukkauksen merkkiä. -Toinen kätensä oli papin rinnalla, ja kasvonsa olivat käsivarren -nojassa. Vaan minä kaikesta huolimatta hänen tunsin -- tunsin, ja minua -pöyristytti tämä nainen, jonka laittamat merkit minulla vieläkin -olivat, ja jonka lahja minulla oli kupeellani, ja minä muistin papin -kehuvat sanat, jotka tämä oli lausunut naisen läsnäollessa muutamia -tunteja sitten: "Ei koko Parisissa ole -- ei miestä eikä naista -. joka -tänä yönä voisi estää minun aikeitani!" Se todellakin oli ollut turhaa -kehumista. Ei kenenkään käsi koko tässä tuhansien joukossa ollut -heikompi kuin hänen kätensä nyt, olipa tehtävänä hyvää tai pahaa! Ei -aivoja, jotka olisivat olleet tylsemmät, ei ääntä, jota vähemmin -kuultiin. Hän muuten oli saanut ansaitun palkkansa. Hän oli kuollut -miekkaan, johon oli ruvennut -- oli, vaikka pappi olikin, kuollut -väkivaltaisen kuoleman! Risti, jonka hän oli kieltänyt, oli hänet -musertanut. Ja kaikki hänen aikeensa ja ajatuksensa, joita varmaankin -oli ollut paljo, olivat rauvenneet hänen kanssaan. Hänen työnsä ja -ajatustensa tuloksena oli vain se, että nyt Parisissa oli pahoja -ihmisiä yhtä vähemmän -- hengettömiä tomuläjiä yhtä enemmän. - -Mitä naiseen tulee -- naiseen hänen vierellään -- niin, ken mies voi -tuomita naista, jonka hän tuntee? Ja sitä vähemmän naista, jota hän ei -tunne. Vaan tällä kertaa minä irroitin hänestä ajatukseni, sillä minä -olin väsynyt ja viluissani. - -Me olimme päässeet väkijoukosta ja ratsastimme nyt esteettömästi -muuatta kivitettyä katua, ennen kuin olin päässyt täydellisesti -kauhistuttavasta näystä, jonka olin kohdannut. Sen sijaan tulivat -mietteet siitä, minne olimme matkalla. Bezersin taloonko? Rohkeuteni -masentui ajatellessani sitä mahdollisuutta. Ennen kuin ehdin ajatella -jotain toista mahdollisuutta, niin huomasin olevamme muutaman portin -luona, jonka sivuina oli suuret pyöreät tornit, ja vidamen vaihtaessa -muutamia sanoja Burén kanssa, pysähdyimme siihen. Kului odotellessa -monta minuuttia, sitten aukaistiin portti, ja kaksittain ajoimme kapeaa -holvikäytävää. Portin arvelin olevan jonkun linnoituksen tai vankilan -tai linnatornin tai palatsin portin. - -Vaan mihinkään sellaiseen emme tulleetkaan, vaan avonaiselle likaiselle -torille, jossa oli kaikellaista roskaa ja laitamilla luhistuvia mökkejä -ja suojia. Ja sen takana -- Jumalalle kiitos -- sen takana oli -maaseutu! - -Tämä äkillinen muutos ja helpotuksen tunne, joka nyt täytti sydämmeni, -olivat niin omituisia, että minä en koskaan voi sitä unhottaa. -Minä katselin avaraa seutua, joka rauhallisena levisi edessäni -päivänpaisteessa, enkä voinut oikein uskoa onneani. Minä vedin syvälle -keuhkoihini raitista ilmaa, minä ihastuksissani viskasin miekkani -korkealle ilmaan ja otin sen taas kiinni, ja synkkä mies takanani -hymyili tälle ihastukselleni. Ei mikään noita taikasauvallaan olisi -voinut hankkia minulle suurempaa muutosta olossani kuin sotamiesten -päällikkö tuolla portin avaimellaan. Niin minusta ainakin tuntui ensi -hetkellä, kun olin päässyt vapauteen ja pakoon -- pakoon kauheilta -kaduilta. - -Minä silmäsin Parisia -- tomu- ja savupilveä, joka riippui tornien ja -kattojen päällä, ja minusta tuntui kuin olisin juuri päässyt itse -helvetistä. Minä olin vielä kuulevinani korvissani huutoja ja rääkyntää -ja kirouksia, kuoleman kauheita ääniä. Ja itse asiassa kuulinkin vielä -pyssyjen pauketta Louvren luota ja kirkonkellojen kumean äänen. -Maalaisia oli joukottain kokoutunut teitten risteyksiin ja kyliin, -kuunnellen ja udellen, Kun me kulimme ohi, niin tekivät he arastellen -kysymyksiä meille, ja me huomasimme, että huhu kauhutapauksista jo oli -kulkeutunut tänne maalle, vaikka kaupungin porttein avaimet olivat -jätetyt kuninkaalle eikä kukaan ollut lähtenyt kaupungista ennen meitä, -paitse muuan joukkue herttua Guisen kanssa, joka kahdeksan aikana oli -lähtenyt etsimään Montgomerya ja muutamia muita protestantteja -- jotka -kaikeksi onneksi heille itselleen -- olivat piiloutuneet S:t Germainin -etukaupunkiin. - -Ennen kuin kerron matkastamme Parisista, mainitsen muutamia sanoja -näistä kauheista teoista, joita harjoitettiin näinä päivinä ja -seuraavinakin, teoista, joita Ranska nyt häpeää ja häpesi jo ennen -meidän kuningasvainajamme valtaistuimelle nousua. Minulta on kerta ja -toinenkin kysytty, mitä ajattelen niistä, ja minä vastaan, että meidän -maatamme ei ole niistä moitittava. Paitse leskikuningatar Catharina -Medicia oli Ranskaan tullut Italiasta jotakin muutakin, jotakin -näkymätöntä vaan hyvin turmiollista vaikutukseltaan, ja tämä oli -julmuuden ja uskottomuuden henki. Italiassa se oli tehnyt vähän -vahinkoa. Vaan istutettuna ranskalaiseen uskaliaisuuteen ja -välinpitämättömyyteen ja pohjan raaempiin tapoihin, oli tämä -juonittelujen henki osottautunut kykenevänsä mitä hirmuisimpiin -tekoihin. Jonkun aikaa, siihen saakka kun se itse raastoi itsensä, oli -se Ranskan kirouksena. Kaksi Guisen herttuaa, prinssi Condé, amiraali -Coligny, kuningas Henrik kolmas -- kaikki nämät aikansa etevimmät -miehet -- kaatuivat neljännesvuosisadan kuluessa murhaajan puukkoon -- -puhumattakaan Oranian prinssistä ja kuningas Henrik suuresta. - -Sitten otettakoon lukuun myöskin heidän nuori ikänsä, jotka -olivat sekaantuneet tähän asiaan. Ranskaa, joka tietysti oli -leskikuningattaren alainen, johti siihen aikaan poikaset, jotka tuskin -olivat saaneet kulutetuiksi lapsuutensa kenkiä. He olivat vain poikia, -kiihkeitä, huolettomia ylimyksiä, valmiita tekemään mitä tyhmiä kujeita -hyvänsä ja joilta puuttui kaikkea ajatusta ja viisautta. Neljästä -ranskalaisesta, joilla otaksutaan olleen päätehtävä tässä -murhenäytelmässä, oli yksi kuningas kahdenkolmatta, hänen veljensä -kahdenkymmenen ja herttua Guise yhdenkolmatta vuotias. Ainoastaan -marsalkki de Pavannes oli saavuttanut kypsyneen ijän. Mitä tulee muihin -liittolaisiin, niin leskikuningatar ja hänen neuvonantajansa, Retz ja -Nevers ja Birague olivat italialaisia ja Italia vastatkoon heistä, jos -FlorensiIla, Mantualla ja Milanolla haluttaisi viskata riitahansikas. - -Vaan palatkaamme matkaamme. Penikulman päässä kaupungista pysähdyimme -suureen ravintolaan, ja muutamat meistä laskeutuivat satulasta. Uusia -hevosia hankittiin niiden sijaan, jotka oli menetetty tai jätetty -Parisiin, ja Buré antoi jakaa meille ruokaa. Me olimme nälistyneitä ja -väsyneitä ja söimme niin ahnaasti kuin emme olisi nähneet ruokaa -ijässämme. - -Bezers istui hevosensa selässä vähän matkaa meistä paasinsa -palvellessa. Minä katselin salaa häntä ja hämmästyksekseni -huomasin, että yön tapaukset olivat hänenkin rautaiseen tahtoonsa -vaikuttaneet. Minä näin tai ainakin olin näkevinäni hänen kasvoillaan -mielenliikutuksen jälkiä, ei sellaisia kuin hänestä tunsin -- vaan -omituisia ja vaihtelevia liikutuksia. Minä olisin melkein voinut -vannoa, että lempeä piirre loisti hänen synkällä ja vakavalla -otsallaan, kun hän katseli meitä, minä olisin melkein voinut vannoa, -että hän hymyili omituisesti ja surullisesta. Mitä tulee Louisiin, joka -ratsasti pienemmässä osastossa ja oli toisella puolen pihaa, niin hän -ei huomannut meitä eikä ollut meitä nähnyt ollenkaan. Kasvonsa, jotka -olivat meihin päin, näyttivät synkiltä ja kalpeilta, vaan hänen -ryhtinsä oli ylpeä ja hänen muodollaan oli paremminkin surua kuin -alakuloisuutta. Hän, arvelin minä, ajatteli monien kelpomiesten -kohtaloa, yhtä paljon kuin omaansa Kun me Burén antamalla merkillä -lähdimme taas ajamaan, niin minä lupaa kysymättä ajoin hänen vierelleen -juuri kun hän oli portille menossa. - - - - -YHDESTOISTA LUKU. - -Surun yö. - - -"Louis! Louis!" - -Kuullessaan minun ääneni hän kääntyi vikkelästi, ja hänen kasvoilleen -leimahti ilo ja -- eipä kumma -- mitä suurin hämmästys. Hän luuli -meidän olevan kymmenien peninkulmana päässä. Ja kas! tässä me nyt -olimme toistemme vierellä, ja me puristimme kättä pitkään ja kovasti, -ja hänen silmänsä, jotka täyttyivät kyynelillä, viipyivät kauan -kasvoillani, aivan kuin hän niistä olisi etsinyt rakastettunsa -piirteitä. Joku oli toimittanut hänelle hatun ja saattanut hänet -tilaisuuteen järjestämään pukunsa ja hoitamaan haavansa, joka muuten ei -ollut paha, ja nämät muutokset olivat paljon vaikuttaneet hänen -muotoonsa. Ja kun ilo kohtauksestamme karkoitti hetkeksi hänen -kasvoiltaan surun ja synkkyyden varjon, niin minä taas tunsin hänessä -entisen Louisin, jonka muistin Caylusista kun hän palasi jahdista tai -hupaisilta metsäretkiltämme. Vaan nyt hänellä ei ollut miekkaansa! - -"Ja kerro nyt minulta kaikesta", sanoi hän päästyään ensi -hämmästyksensä kuohusta. "Miten ihmeessä olet tullut tänne? Tälle -paikalle ja minun vierelleni? Onko Caylusissa kaikki hyvin? Neiti ei -liene --." - -"Neiti voi hyvin, aivan hyvin! Ja ajattelee sinua, sen vannon!" -vastasin minä innokkaasti, "Mitä meihin tulee", jatkoin minä karttaen -tätä puheainetta -- miten minä siitä voin puhua päivän valolla ja -lisäksi vieraitten korvien kuullen -- "niin Croisette ja Marie ovat -heti takanamme. Me lähdimme Caylusista kahdeksan päivää sitten. Me -saavuimme Parisiin eilen illalla. Me emme ole nukkuneet yötä! Me olemme -viettäneet sellaisen yön, jota en ikinä --" - -Hän teki keskeyttävän liikkeen. "Hiljaa!" sanoi hän kohottaen kättään. -"Elä puhu siitä, Anne!" ja minä näin, että muisto hänen ystäviensä -kohtalosta oli vielä niin tuore, ja kauhu, jolla hän oli herännyt -näihin kamaliin näkyihin ja kauhistuttavaan meteliin, vielä oli niin -elävänä mielessä, että hän ei voinut kestää viittauksiakaan niihin. -Vaan ratsastettuamme jonkun matkaa ääneti -- jolloin hänen huulensa -vapisivat -- kysyi hän taas minulta, mitä varten olimme tulleet -Parisiin. - -"Me tulimme sinua varottamaan -- tuolta tuolla", vastasin minä ja -viittasin Bezersiä, joka mustana ja synkkänä ratsasti pienen joukon -edessä. "Hän -- hän sanoi, että Kit ei koskaan saa sinua, sanoi mitä -hän aikoo tehdä sinulle ja pelotti Kitiä. Ja kun me tiesimme, että hän -matkustaa Pariisiin, niin lähdimme hänen jälestään varoittaaksemme -sinua vaarasta, joka sinua uhkasi, ymmärräthän." Ja minä kerroin -hänelle lyhykäisesti seikkailumme ja kuvasin kummalliset erehdykset, -jotka tuona kauheana yönä olivat meitä viivyttäneet tunti tunnilta, -kunnes me emme enään voineet toimittaa mitään. - -Hänen silmänsä loistivat ja lämmin väri peitti hänen poskensa kun minä -kerroin historiamme. Hän puristi kättäni ja katsoi taakseen -hymyilläkseen ystävällisesti Marielle ja Croisettelle. "Se oli teidän -tapaistanne!" sanoi hän liikutettuna. "Se oli hänen serkkuinsa -tapaista! Reippaita ja rohkeita poikia! Vicomte on elävä saadakseen -ylpeillä teistä. Te vielä kerran toimitatte suuria töitä! Minä sen -ennustan!" - -"Vaan, ah Louis!" sanoin surullisesti, vaikka sydämmeni sykkikin -ylpeydestä, kuultuani hänen niin puhuvan. "Jos me olisimme joutuneet -ajoissa! Jos olisimme tavanneet sinut kahta tuntia ennemmin!" - -"Se ei olisi paljoa auttanut, luulen minä", sanoi hän pudistaen -päätään. "Meidät jätettiin kuin ryöstösaalis viholliselle. Varoituksia? -Me saimme varoituksia yllin kyllin. De Rosny varoitti meitä, vaan me -ivasimme häntä. Kuninkaan silmät varoittivat meitä, vaan me luotimme -häneen. Vaan -- --" ja Louisin vartalo kohosi ja hän kohotti kätensä, -ja jatkoi, jolloin minä ajattelin hänen serkkunsa ennustuksia, -"sellaista ei enään koskaan tapahdu Ranskassa, Anne! Ei koskaan! Kukaan -ei tästä lähtien luota toiseen! Ei ole enään mitään kunniaa, mitään -uskollisuutta, ei sääliä, ei rauhaa. Ja mitä tulee Valoisin, joka on -kaiken tämän saanut aikaan, niin ei miekka koskaan luovu hänestä. Se on -minun vakuutukseni! Niin minä uskon järkähtämättä!" - -Me tiedämme nyt, että hän puhui totta. Sillä kahdenkolmatta vuoden -kuluessa tästä elokuun neljännestäkolmatta päivästä 1572 ei miekka -levännyt kuukauden aikaa Ranskassa. Parisin kaduilla, Arquesissa ja -Coutrasissa ja Ivryssä virtasi verta kuin vettä, jotta Perttulijuhlan -veri olisi peittynyt. Viimeinen Valoisin suvusta kannettiin S:t Denisin -hautaholviin, ja vielä suurempi kuningas, ensimmäinen kaikista -ranskalaisista, niin elävistä kuin kuolleista, urhoollisin ja viisain -koko maassa, seurasi häntä. Vaan hänenkin saavutti murhamiehen puukko -maalle onnettomalla hetkellä, ennen kuin kauhun valtaama Ranska -karkoitti luotaan petoksen ja pahuuden. - -Kun minä puhelin Louisin kanssa, niin ei ollut luonnotonta -- päin -vastoin luonnollinen seuraus asiain tilasta -- että minä huolellisesti -vältin muuatta erityistä ainetta. Ja kuitenkin se aina oli mielessäni. -Mitä Bezers aikoi? Mikä oli tarkoituksena tällä kummallisella matkalla? -Mikä kohtalo odotti Louista? Hyvistä syistä olin tekemättä nämät -kysymykset. Sillä vaikka olinkin nähnyt hymyn Bezersin otsalla, niin -oli kuitenkin niin vähän toivoa, että minä en uskaltanut sitä -ajatellakaan. Minä sellaisilla kysymyksillä olisin vaivannut sekä häntä -että itseäni. - -Louis itse alkoi ensin puhella tästä. Ei nyt, vaan auringon laskettua, -kun hämärä alkoi meitä verhota, ja me kulimme yhä etelään päin -uupuneilla hevosillamme tässä pitkässä rivissä, joka liikuskeli -eteenpäin; Silloin hän yhtäkkiä sanoi: "Tiedätkö, Anne, mihin me -menemme?" - -Minä vavahdin ja minun piti vähän aikaa taistella omituista hämmennystä -vastaan, ennen kuin vastasin. "Kotia", sanoin aivan sanoakseni. - -"Kotia? Ei. Ja kuitenkin niin lähelle kotia. Cahorsiin", vastasi hän -omituisen rauhallisesti. "Sinun kotiasi, poikaseni, en enään koskaan -näe. Enkä myöskään Kitiä, omaa Kitiäni!" Nyt vasta ensi kerran kuulin -hänen käyttävän tätä hyväilynimeä, jota me käytimme. Ja se -mielenliikutus, joka sai hänen äänensä tärisemään ja jonka tuntui -herättäneen ajatus onnellisemmista menneistä ajoista ja rakastetun -naisen muisto järkytti kokonaan minun itsehillitsemisvoimani. Minä -purskahdin itkuun. "Elä, elä, poikaseni", sanoi hän lempeästi nojaten -sivulle, niin että hän voi laskea kätensä hartioilleni, "ollaan miehiä. -Meidän täytyy pysyä urhoollisina. Kyyneleet eivät meitä auta, jätetään -ne -- naisille." - -Minä itkin vielä kiihkeämmin. Ja hänenkin äänensä vapisi kuin hän -lausui viimeisen sanan. Vaan seuraavassa silmänräpäyksessä hän puhui -taas tyyneesti. Minä olin mutissut jotakin, että Bezers ei uskalla -tehdä mitään väkivaltaa, se oli liian julkista. - -"Ei ole kysymys uskaltamisesta", vastasi hän. "Ja kuta julkisempaa se -on, sitä parempana hän sitä pitää. He ovat uskaltaneet ottaa tuhansilta -hengen sitten eilispäivästä. Kukaan ei voi vaatia tiliä häneltä, kun -kuningas -- oma kuninkaamme, on julistanut jokaisen hugenotin -lainsuojattomaksi ja antanut luvan tappaa heitä missä vain tavataan. -Kun Bezers ryösti minulta aseeni siellä", hän näytti haavansa, "niin -minä tietysti odotin kuolemaa siinä silmänräpäyksessä. Anne! Minä näin -hänen silmissään veren! Vaan hän ei tappanut minua!" - -"Minkä vuoksi?" kysyin hämmästyneenä. - -"Minä voin ainoastaan arvata", vastasi Louis huoaten. "Hän sanoi, että -minun henkeni oli hänen käsissään, vaan hän sen ottaa kun aika tulee. -Sen enempää hän ei siitä sanonut. Sitten hän sanoi, että jos minä en -antaisi hänelle sanaani, että seuraan häntä, niin hän minut heittää -ulvoville koirille siellä ulkona. Minä annoin hänelle sanani. Tässä me -nyt olemme maantiellä, ja eilen, Anne, vielä eilen tähän aikaan -ratsastin Telgnyn kanssa kotia Louvresta, jossa olimme pallopeliä -pelanneet kuninkaan kanssa! Ja maailma -- maailma silloin näytti niin -kauniilta." - -"Minä näin sinut, tai oikeammin Croisette näki", sopersin minä kun -hänen surunsa, ajatellessaan ystäviään, pakotti hänet keskeyttämään. -"Vaan, Louis, mistä tiedät, että olemme matkalla Cahorsiin?" - -"Hän mainitsi minulle, kun ratsastimme kaupunginportin läpi, että hän -oli nimitetty Quercyn kuvernööriksi, toimeenpanemaan julistusta -hugenotteja vastaan. Etkö huomaa, Anne", lisäsi hän katkerasti, "että -hänen kostolleen siitä olisi vähän tyydytystä tappaa minut kerralla? -Hänen täytyy saada -- tai oikeammin sanoen hän tahtoisi jos voisi -- -kiduttaa minua kuoleman tuskalla. Sitä paitsi minun mestaukseni on -oleva loistava alku hänen toimelleen. Vaan minä en missään tapauksessa -pelkää häntä", ja Pavannes kohotti ylpeästi päätään. "Minä en pelkää -häntä hituakaan!" - -Silmänräpäyksen ajaksi hän unhotti Kitin, toveriensa kohtalon ja oman -kuolemantuomionsa. Hän halveksivasti puristi nyrkkiä vidamelle. - -Mieleni masentui. Minä ajattelin, että vidamen raivo oli suunnattu -pikemminkin serkkuani kuin hänen sulhastaan kohtaan; ja siinä valossa, -jonka hänen uhkauksensa antoivat asialle, näin minä hänen -tarkoituksensa selvemmin kuin Louis. Hänen tarkoituksenaan oli -rangaista naista, joka oli leikkinyt hänen kanssaan, ja sitä varten hän -nyt vei hänen sulhasensa Parisista mestatakseen hänen -- _annettuaan -ensin siitä tiedon naiselle!_ Niin oli: annettuaan hänelle ensin -tiedon, toimitettaisiin mestaus hänen läsnäollessaan! Hän aikoi hänet -houkutella Cahorsiin ja sen jälkeen -- -- - -Minua pöyristytti. Minusta tuntui aivan kuin allani olisi auvennut -kuilu. Hänen suunnitelmansa oli jotakin niin pirullista, niin siihen -sopivaa, mitä olin kuullut kerrottavan Sudesta, että minä en voinut -epäillä edellytysteni todellisuutta. Minä näin hänen pahat -tarkoituksensa ja ymmärsin minkä vuoksi hän oli nähnyt niin paljo -vaivaa meistä veljeksistä. Hän toivoi voivansa käyttää meitä -välikappaleinaan houkutellakseen serkkumme Cahorsiin. - -Tietysti en tästä puhunut sanaakaan Louisille. Minä salasin tunteeni -niin hyvin kuin voin. Vaan minä tein itselleni pyhän lupauksen, että me -yhdennellätoista hetkellä estämme Bezersin aikeet. Jos kaikki muut -toiveet pettäisivätkin, niin me ainakin voisimme tappaa Bezersin, ja, -vaikka itse tässä saisimmekin kuolemamme, niin tulisi kuitenkin Kitiltä -säästetyksi tulikoe. Kyyneleeni kuivuivat aivan yhtäkkiä. Sydämmeni -täytti jalo viha, niin ainakin minusta tuntui. - -Minusta tuntuu, että ei mikään matka ole koskaan ollut niin omituinen -kuin tämä, jonka nyt teimme. Samoja huvituksia oli nytkin, kuin -Pariisiin mennessämme, vaan niissä ei ollut enää uutuuden viehätystä. -Eikä nyt syntynyt enää hupaisaa keskustelua ystävällisten -majatalo-isäntien ja iloisten emäntien kanssa, Meitä nyt oli niin suuri -joukko, että meidän tulomme kievaripaikoissa synnytti enemmän pelkoa -kuin iloa. Miten paljo Quercyn varakuvernööri tilasi kuninkaan nimessä -ja miten paljo hän maksoi, sen voimme päättää ainoastaan synkistä -silmäyksistä, jotka meitä aamuisin seurasivat kun lähdimme taipaleelle. -Sillä tuollaisiin silmäyksiin luullakseni eivät olleet syynä yksistään -uutiset Parisista, vaikka me olimmekin osaksi ensimmäiset, jotka niitä -toimme. - -Vaan pian, luullakseni se oli kolmantena matkapäivänämme, hovikuriirit -kulkivat ohitsemme ja ehättivät ennen meitä. Muutaman näistä -sanansaattajista -- joka, sen mukaan kuin kuulin niiltä, jotka olivat -ympärilläni, oli menossa Cahorsiin kirjeitä viemään varakuvernöörille -ja piispalle -- pidätti Bezers. Tämän tapauksen tuloksia en tunne, vaan -minä luulen, että piispa ei ikinä saanut kirjeitään, joiden mukaan -hänelle olisi tullut osa vallasta. Varmaa vain on, että me jätimme -sanansaattajan -- joka oli kyllin viisas suojelemaan omaa nahkaansa -- -hupaisaan majapaikkaan Limogesiin, josta hän Iuultavastikin palasi -Parisiin sitten, kuin arveli sopivaksi. - -Tämä ei kuitenkaan ollut omituisinta matkassamme, vaan retkeläisten -keskinäinen suhde. Ensimmäisenä päivänä ratsastimme neljä yhdessä -joukossa, eikä meitä kukaan häirinnyt, niin kauan kuin olimme keskellä -hajallaan olevaa joukkoa. Bezers ratsasti aina yksikseen joukon edessä, -synkkänä miettien kostoaan, niin kuin arvelen. Tällä tavoin hän väliin -ratsasti päiväkauden yhtämenoa, niin että ei puhunut sanaakaan -kenellekään tai antanut ainoatakaan käskyä. Väliin minua alkoi -säälittää tuo mies, Hän oli rakastanut Kitiä despotisella tavallaan, -niin kuin se, joka on tottunut saamaan aina tahtonsa toteutetuksi, ja -hän oli menettänyt tytön -- menettänyt ainaiseksi, kävipä miten -hyvänsä. Ja muutamina hetkinä minä olin huomaavinani jotakin -sanomattoman synkkää, surumielistä tuossa jättiläisessä, joka ratsasti -yksinään edellä. - -Harvoin hän puheli meille ja vielä harvemmin Louisille. Vaan kun hän -sen teki, niin hänen karkea, ankara äänensä ja julmat silmänsä -ilmaisivat synkkää vihaa, jota hän tunsi Louista kohtaan. -Ruokaillessamme hän söi toisessa päässä pöytää, me neljän toisessa -päässä, niin kuin kolme meistä oli tehnyt ensi iltana Parisiin -tullessamme, Väliin minua pöyristyttivät uhkaavat silmäykset, joita hän -salaa loi kilpailijaansa -- vankiinsa --. Vaan toisinaan huomasin hänen -kasvoillaan, kun huomaamattaan katselin häntä, omituisen ilmeen, jota -minä en voinut ymmärtää. - -Varovaisin sanoin ilmoitin Croisettelle luuloni hänen tarkoituksistaan. -Croisette ei näyttänyt niinkään hämmästyvän kuin minä olin luullut. -Minä pian sain tietää syyn siihen. Hänellä oli oma käsityksensä -asiasta. "Etkö luule sitä mahdolliseksi, että hän, Anne", kysyi hän -minulta -- me tietysti olimme kahden silloin -- "että hän aikoo -luovuttaa Louisin Kitistä?" - -"Luovuttaa Kitistä?" huudahdin minä. "Millä tavoin?" - -"Antamalla Louisin valita -- ymmärräthän?" Minä ymmärsin -- minä -käsitin siinä silmänräpäyksessä. Minäpä olin ollut tylsä, kun en ollut -tuota ennen huomannut. Bezers aivan varmaan aikoi menetellä seuraavalla -tavalla: antaa herra de Pavannesin luopua sydämmensä valitusta ja pitää -henkensä, tai kuolla ja menettää hänet. - -"Minä ymmärrän", vastasin minä. "Vaan Louis ei koskaan luovu hänestä. -Ei koskaan luovuta häntä." - -"Louis kaikessa tapauksessa menettää rakastettunsa, tavalla tai -toisella", väitti Croisette matalalla äänellä. "Vaan ei se pahinta. -Louis on hänen, Bezersin, vallassaan. Otaksutaan, että Bezers aikoo -panna Kitin ratkaisemaan, että hän Louisilta vaatii lunnaita ja -lunnaiksi panee Kitin? Ja asettaa Kitin näin valitsemaan kahdesta: joko -antamaan kätensä Bezersille ja pelastamaan Louisin hengen tai -kieltäytymään siitä ja niin tuomitsemaan Louisin kuolemaan?" - -"Croisette!" huudahdin minä. "Niin katala hän ei voi olla!" Ja -kuitenkin, eikö tämäkin olisi parempi, kuin sokea kosto, jota minä olin -kuvitellut hänen miettivän? - -"Ehkä ei", vastasi Croisette tuijottaessaan pimeään. Me tällä kertaa -ratsastimme joukon alkupäässä Bezersin takana, niin että me hyvin -näimme hänen jättiläisvartalonsa, kun hän siinä hartiat kumarassa -ratsasti yksinään edellämme. "Ehkä ei", toisti Croisette vaipuneena -ajatuksiinsa. "Väliin minusta tuntuu, kuin emme oikein ymmärtäisi -häntä, ja että on pahempiakin ihmisiä maailmassa kuin Bezers." - -Minä katsoin terävästi poikaan, sillä minä en ollut tätä tarkoittanut. -"Pahempia?" sanoin minä. "Sitäpä minä en usko." - -"On varmaan!" vastasi hän ja pudisti päätään. "Muistatko, kun makasimme -verhojen takana suuressa sängyssä Mirepoixin luona?" - -"Muistanpa hyvinkin. Luuletko, että koskaan voisin unhottaa sitä -hetkeä?" - -"Ja kun rouva d'O tuli sisään?" - -"Koadjutorin kanssa?" sanoin minä pöyristyen. "Muistan..." - -"Ei, vaan toisella kerralla, kun hän tuli yksinään; Huoneessa oli -melkein pimeä, niin kuin sinä muistat. Rouva de Pavannes oli akkunassa, -jonne hänen sisarensa ei nähnyt häntä." - -"Muistan senkin", sanoin kärsimättömästi. Minä ymmärsin hänen äänestään, -että hänellä oli jotakin kerrottavaa rouva d'Osta, eikä minulla -haluttanut kuulla. Minuakin pöyristytti kuulla tästä naisesta, joka, -niin kaunis kuin olikin, liikkui rikosten ja uskottomuuden piirissä. -Oliko se ujoutta vai pelkoa vai jotakin ritarillista tunnetta, joka -valtasi mieleni silloin, kuin luulin olevani hänen aseystävänsä? Minä -en tiedä sitä varmaan, sillä minä en ollut saanut siitä selvää -vieläkään, oliko minun säälittävä vai inhottava häntä, oliko hän -käyttänyt minua aseenaan vai olinko minä ollut uskoton hänelle. - -"Hän tuli sänkyä kohden, niin kuin muistat, Anne", jatkoi Croisette. -"Sinä makasit laitimmaisena. Hän ei erottanut sinua tarkoin ja luuli -sisarekseen. Ja silloin minä syöksyin ylös." - -"Minä muistan, että sinä niin teit!" huudahdin minä kiihkeästi. Minä -olin unhottanut tämän ikävän tapauksen. "Sinä olit säikähyttää hänet -kuoliaaksi. Minä en lainkaan voinut ymmärtää, mikä sinulla oli. -- -Minkä vuoksi sillä tavoin teit?" - -"Pelastaakseni sinun henkesi, Anne", vastasi hän juhlallisesti, "ja -estääkseni häntä tekemästä rikosta, suunnatonta, luonnotonta rikosta. -Hän oli tullut takaisin -- tuskin hirveän sanoa -- murhaamaan -sisarensa. Sinä hämmästyt! Sinä et ehkä tahdo minua uskoa. -Kuulustaakinhan se kovin kauhealta. Vaan minä näin paremmin kuin sinä. -Hän seisoi sinun ja kynttilän välillä. Minä näin kun hän kohotti -puukon! Minä näin hänen häijyt kasvonsa! Jos minä en olisi säikäyttänyt -häntä, niin hän olisi iskenyt puukon sinuun. Häneltä putosi puukko -lattialle. Minä otin sen. Kas tässä se on." - -Minä silmäsin puukkoa, ja vavisten käännin katseeni siitä. "Minkä -vuoksi", mutisin, "minkä vuoksi hän niin teki?" - -"Niin kuin tiedät hän ei onnistunut saamaan sisartaan Pavannesin -taloon, jossa hänen olisi ollut helppo murhata hänet. Bezers tunsi -rouva d'On, ja esti hänet siitä. Silloin tuo pirullinen nainen hiipi -takaisin, ajatellen, että yleisen murhaamisen aikana ei huomata hänen -rikostaan, että sitä ei koskaan tutkittaisi, ja että Mirepoix olisi -ääneti." - -Minä en sanonut mitään. Olin joutunut niin hämmästyksiini, että en -saanut sanaa suustani. Ja kuitenkin minä uskoin mitä olin kuullut. Kun -minä ajatuksissani muistelin, mitä oli tapahtunut, niin huomasin, että -koko joukko seikkoja, jotka minä olin jättänyt huomaamatta, ja -tapausten niin joutuisasti vaihtuessa unhottanutkin, vakuutti tämän -todeksi. Herra de Pavannes -- se toinen herra de Pavannes -- oli ollut -oikeassa kälyään arvostellessa. Oliko tuo nainen siis huonompi kuin -Bezers? Tuhat kertaa huonompi. Sillä uskottomuus on aina huonompaa kuin -väkivalta, käärmeen säälimätön viekkaus pahempaa kuin suden raivo. - -"Kun minä", lisäsi Croisette hiljaa, "huomasin, että sinä olit kadonnut -hänen kanssaan, niin luulin minä, että en saa sinua enään koskaan -nähdä. Minä pidin sinua menneenä miehenä. Onnellisin hetki elämässäni -oli, kun sain taas sinut nähdä." - -"Croisette", kuiskasin minä rukoilevasti poskieni hehkuessa, "ei puhuta -enään koskaan tuosta naisesta." Emmekä puhuneetkaan hänestä moneen -vuoteen. Vaan miten omituinen onkaan elämä! Hän ja tuo alhainen mies, -johon hänen kohtalonsa näytti yhdistetyn, kulkivat mustaa polkuaan -juuri silloin kun se oli mustimmillaan meidän tiemme poikki. He -joutuivat, törmäsivät yhteen meidän kanssamme, ja vaikka me olimme vain -vieraita poikia, niin me saatoimme heille perikadon. Minä olen usein -tehnyt itselleni kysymyksen, miten minun olisi käynyt, jos olisin -sattunut hänen kanssaan yhteen varemmin ja rauhallisempina aikoina -- -kun hän oli kauneutensa huipulla, eikä minulla ole ollut kuin yksi -vastaus. Minä olisin katkerasti katunut. Toivokaamme, ettei tuollaisia -miehiä ja naisia enään ole olemassa. Ne kukoistivat ainoastaan näinä -sotien ja hajaannusten onnettomina aikoina, vaan katosivat sen ajan -kanssa, aivan kuin taistelutantereen hirvittävät yölepakot. - -Vaan palatkaamme matkaamme. Auringon paistaessa kirkkaasti ei -voinut muuta kuin tuta itsensä iloiseksi ja toivoa hyvää. Pahin -koettelemukseni tuli aina auringon laskiessa. Sillä silloin -- me -ratsastimme tavallisesti myöhään illalla -- Louis tuli minun vierelleni -ratsaastamaan puhellakseen rakastetustaan. Ja miten hän hänestä puheli! -Miten tahansa asioita hän käski minun sanoa! Hän muisteli entisiä -onnellisia päiviä, kun me olimme suruttomia lapsia laskien leikkiä, -nauraen ja kujeillen. Ja kyynelten vieriessä poskilleni, en voinut olla -ihmettelemättä, miten Louis voi puhella hänestä niin tyyneellä äänellä, -jossa ei ilmestynyt mitään kapinoimista kohtaloa, ei mitään napinaa -kaitselemusta vastaan. Miten hän voi tehdä Kitille suunnitelmia ja -ajatella hänet yksin jääneenä! - -Nyt minä sen ymmärrän. Hän oli vielä kauhean vaikutuksen alaisena, -jonka oli synnyttänyt ystävien murha. Hän oli vielä osaksi -huumauksissaan. Kuolema hänestä näytti luonnolliselta ja tutulta, hän -katseli sitä samoilla silmillä kuin se, joka on nähnyt toveriensa ja -liittolaistensa kuolevan valmistuksetta. Kuolema hänestä oli ruvennut -tuntumaan tavalliselta, elämä poikkeukselta, aivan niin kuin tuntuu -lapsesta, joka ensi kerran näkee ruumiin. - -Eräänä iltana sattui omituinen tapaus. Lähellämme vasemmalla näimme -Auvergnen kukkulat, joiden yli kohosi korkealle Puy de Dome. Me neljä -ratsastimme yhdessä ja tavan mukaan olimme joutuneet viimeisiksi -joukossa, Tie tällä kertaa oli kapea polku, joka kulki rämeikön poikki -ja molemmin puolin oli matalaa metsää ja pensaikkoa. Muu ratsujoukko oli -jo melkein kokonaan näkyvistämme. Ainoastaan puolikymmentä ratsumiestä -erotimme edessämme pitkän matkan päässä ja pari ratsumiestä takanamme -yhtä kaukana. Minä katsoin kummallekin taholle ja tunsin sydämmeni -omituisesti lyövän. Ensi kerran johtui mieleeni mahdollisuus paeta. -Auvergnen ylängöille olisi helppo päästä. Jos saisimme parin virstan -edun, niin meitä ei saavutettaisi ennen pimeää, jolloin voisimme -kätkeytyä niin, ettei meitä löydettäisi. Minkä vuoksi emme kannusta -hevosiamme ja lähde tiehemme? - -"Se on mahdotonta!" sanoi Pavannes tyynesti. - -"Minkä vuoksi?" kysyi kummastellen. - -"Ensinnäkin siitä syystä", vastasi hän, "että minä olen Bezersille -antanut sanani seurata häntä Cahorsiin." - -Poskiani poltteli. Vaan minä huudahdin: "Mitä se merkitsee? -Petoksellahan sinutkin vangittiin! Turvallisuuskirjaasi ei pantu mitään -merkitystä. Minkä vuoksi sinä sitten olet niin tarkka? Vihollisesi -eivät ole. Se on hullutusta!" - -"Ei ole", vastasi Louis ja pudisti päätään. "Et sinä itsekään niin -tekisi, jos olisit minun sijallani." - -"Niin luulen, että tekisin", sopersin minä hämilläni. - -"Et, sinä et tekisi niin, poikaseni, minä sinut tunnen liian hyvin. -Vaan jos tahtoisinkin tehdä, niin olisi aivan mahdotonta." Hän kääntyi -satulassaan ja nosti käden suojakseen viistoon tulevia auringonsäteitä -vastaan ja silmäsi taakseen tarkkaavasti. "Niinpähän on kuin -luulinkin", sanoi hän. "Toinen noista miehistä ratsastaa harmajalla -Margotilla, joka, sen mukaan kuin Buré eilen sanoi, on nopein hevonen -koko joukosta, ja mies sen selässä on kevyt kuin höyhen. Toisella on -tuo kellertävän punainen normandilainen hevonen, jota aamulla -katselimme. Näes, Anne, Bezers on virittänyt meille ansan. Jos me -poistuisimme jonkun kymmenkunta syltää toiselle tai toiselle puolen, -niin nuo kaksi olisivat jälessämme kuin tuuliaispää." - -"Sinä uskot, että Bezers on ihan tarkoituksella antanut miestensä -ratsastaa edelle?" kysyin minä hämmästyneenä. - -"Uskon hyvinkin", vastasi Louis. "Ei mikään hänestä olisi niin hauskaa -kuin että saisi ottaa ensin minun kunniani ja sitten henkeni. Vaan, -Jumalan kiitos, ainoastaan henkeni on hänen vallassaan." - -Ja kun minä katselin ratsumiehiä edessäni, niin huomasin, että Louis -oli oikeassa. Niillä näytti olevan joukon paraat hevoset ja he itse -olivat joukon keveimmät miehet. Heistä aina joku silmäsi taakseen. Heti -pimeän tullessa he asettuivat huolellisesti ympärillemme. Kun Buré tuli -luoksemme, niin hänen silmissään näkyi petoksen viekas ilme. Hän -huomasi, että me tiesimme hänen ajatuksensa, vaan hän ei puhunut siitä -mitään. - -Muut eivät välittäneet mistään mitään. Vaan ajatus, että jos minä -olisin ollut yksinäni, niin olisin joutunut Bezersin viekkaasti -viritettyyn ansaan, ja se lisäsi minun vihaani häntä kohtaan. Minä voin -istua tuntikausia ja hautoa mielessäni huomaamatta mitä tapahtui -lähistössäni, ja minä heräsin ajatuksistani vasta oikein, kun -seuraavana päivänä iltapuoleen huudettiin, että me olimme tulleet -Cahorsin näkyviin. Siellä se oli allamme matalalla pohjallaan -viestävien kukkulain ympäröimänä. Kirkko, Vallandré silta, jokimutka, -joka ympäröi kaupungin -- kaikki tämä oli minulle tuttua. Pitkä -matkamme oli pian lopussa. - -Mielessäni liikkui vain yksi ajatus. Vähän aikaa sitten olin -Croisettelle ilmoittanut aikeeni -- viimeisenä keinona hyökätä Bezersin -kimppuun ja tappaa hänet miestensä keskellä. Nyt oli aika käsissä, jos -mieli tätä aijetta koskaan toteuttaa, jollemme jo ole liiaksi -viivytelleet. Ja minä katselin ympärilleni. Oli jonkun verran tungosta -ja epäjärjestystä, kun pysähdyimme heti kukkulain juurella, jolloin -kaksi miestä lähetettiin ilmoittamaan kuvernöörin tuloa ja Buré -puolenkymmenen miehen kanssa ratsasti edelle etujoukkona. - -Tie, jolla olimme, oli oikeastaan kapea polku, joka luikerteli -kukkulain rinteitä. Hevoset olivat uuvuksissaan. Aika ja paikka ei -ollut sovelias aikeeni toteuttamiseen, ja ainoastaan yön saapuva pimeä -voisi suosia asiaani. Vaan minä olin epätoivoissani. - -Ennen kuin kuitenkaan ryhdyin mihinkään, katselin tarkoin seutua, -silmäsin vuoroon allamme olevia pieniä hedelmällisiä tasangoita, joita -nyt auringon viimeiset säteet lämmittivät, alastomia kukkuloita, jotka -toisin paikoin kylpivät illan ruskossa ja toisin paikoin olivat -varjoisia, harvoja metsärypäitä ja pensaikoita, jotka olivat puron -varressa siellä täällä, sekä rautatammien siimeksisiä käytäviä, joita -oli vuorenharjun toisella puolen -- Caylusiin menevän tien kahta -puolta. Näin lähellä kotia meidän täytyy saada apuakin. Jos se -sananviejä, jonka me olimme ennen kotoa lähdettyämme lähettäneet -vicomten luo, oli ehtinyt perille, niin enomme on varmaan palannut ja -oli ehkä nyt Cahorsissa meitä vastassa. - -Vaan ei mitään ratsujoukkoa näkynyt, enkä minä huomannut mitään -paikkaa, jossa voisi maata suojassa. Minä muistin, että vicomte ei ole -voinut saada tietoa tilastamme tai siitä mitä on tapahtunut. Toivo -lannistui ja haihtui heti kun epätoivo oli sen synnyttänyt. Meidän -itsemme tuli auttaa itseämme ja Kitiä. - -Tämä oli puolustukseni. Minä kumarruin satulassani Croisettea kohden -- -minä nimittäin ratsastin hänen vierellään -- ja sanoin: "Sinä muistat, -mitä sanoin? Oletko valmis?" - -Hän katsoi säikähtyneenä minua ja hänen kasvonsa loistivat hämärässä. -Hän siirsi katseensa minusta yksinäiseen olentoon, joka liikkumattomana -kuin kivipatsas istui satulassaan ainoastaan parinkymmenen askeleen -päässä meistä. "Meitä ei tarvitse kuin kaksi", kuiskasin minä ja -irrottelin miekkaani. "Rupeatko sinä vai Marie toiseksi? Toisten täytyy -koettaa päästä pakoon sekasorron syntyessä, mennä joen yli Arembalin -lauttakohdalta, jos ei heitä sitä ennen kiinni saada, ja sen jälkeen -rientää Caylusiin." - -Hän epäili. Minä en tiedä vaikuttiko hänen epäröimiseensä se, että -samalla kellot Cahorsin kirkossa alkoivat soida iltarukoukseen. Vaan -hän todella epäröi. Hän -- Caylus. Minä käännyin uudelleen häneen ja -malttamattomana kerroin kysymykseni. "Kumpi teistä? Silmänräpäyksen -kuluttua lähdemme taas liikkeelle ja silloin se on myöhäistä." - -Hän kiireesti otti suitsistani ja alkoi sekasotkuisen ja hajanaisen -puolustuspuheen. Vaan minä kuitenkin ymmärsin, mitä hän tarkoitti. -"Siinä oli minulle kylliksi!" Minä keskeytin hänet suutuksissani, -käännyin sitten Marieseen ja kysyin äkäisesti: - -"Tahdotko sinä?" - -Vaan Marie pudisti päätään ja vastasi samoin kuin Croisette. - -Minä kysyin vielä toisen kerran, vaan sama juttu. - -Kummallista! Vaan niin kummalliselta kuin tuntuikin, en minä kovinkaan -sitä hämmästynyt. Muissa oloissa olisin joutunut ihan raivoon -tällaisesta velvollisuuksien laiminlyömisestä. Vaan nyt minä olin -puolittain odottanutkin tällaista päätöstä asialle, ja nuhdesanaa -sanomatta pääni vaipui alas ja minä luovuin yrityksestäni. Bezers oli -liian voimakas minun vastustajakseni. Hyödytöntä oli taistella häntä -vastaan. Me olimme aivan kuin noidutut. Kun joukko lähti liikkeelle, -seurasin minä äänetönnä ja tunnotonna. - -Me kulimme Cahorsin kaupunginporteista, ja näky, joka meitä siellä -kohtasi, kannattaa kuvata; vaan minä sitä katselin melkein -välinpitämättömästi -- yhtä välinpitämättömästi kuin mies, joka joutuu -kidutettavaksi, katselee kummallista kidutuslaitosta, kun otaksutaan, -että hän ei ole sitä ennen nähnyt. Koko kaupungin väestö oli kokoutunut -kaduille, joita me ratsastimme, ja katseli pelokkain silmin -ratsujoukkoa ja uuden kuvernöörin ankaraa muotoa. - -Me laskeusimme hevosenselästä linnankartanolla ja olimme juuri lähdössä -sisään kun Buré meidät pidätti. "Herra de Pavannes syö illallisen -yksinään", sanoi hän tunkeutuen jotensakin välinpitämättömästi meidän -väliimme. "Te, hyvät herrat, olkaa hyvät ja tulkaa tätä tietä." - -Minä seurasin vastustamatta. Sillä mitä siitä olisi hyötyä? Minä -tiesin, että Bezers katseli meitä portailta, jotka johtivat suureen -käytävään, ja sen vuoksi minä tyyneesti seurasin Buréta. Vaan minä -kuulin Croisetten kiihkeästi jotakin vaativan. - -Meidät vietiin matalasta portista muutamaan huoneesen rakennuksen -pohjakerroksessa, huoneeseen, joka oli kuin vankikoppi. Täällä me -äänettöminä söimme illallisemme. Ja sen jälkeen minä vetäysin -veljistäni, pikemminkin surun kuin suuttumuksen valtaamana, ja -heittäysin muutamalle vuoteelle, joita oli meitä varten tehty. - -Meidän välillämme ei ollut tapahtunut mitään selitystä. Kuitenkin -tiesin, että kumpikin veljeni aina vähän väliä silmäsi minua -rauhattomana. Minä sen vuoksi olin nukkuvinani, vaan minä kuulin Burén -tulevan sisään sanomaan meille hyvää yötä -- ja katsomaan, ettemme ole -karanneet. Ja minä kuulin Croisetten kysyvän: - -"Makaako herra de Pavannes yksin yötä?" - -"Ei aivan yksin", vastasi Buré salaperäisesti. Muuten hän tuntui olevan -huonolla tuulella tai väsynyt. "Bezers on levoton herra de Pavannesin -sielun tilasta ja on sen vuoksi lähettänyt hänen luokseen papin." - -Tämän kuultuaan he syöksähtivät pystyyn. Vaan kynttilä ja sen kantaja, -joka oli sen verran pirteä, että jaksoi nauraa herransa hurskaille -ajatuksille, oli jo kadonnut. Heillä ei ollut muuta tekemistä kuin -kulkea edestakaisin huoneessa ja myöhäisessä katumuksessa nuhdella -toisiaan ja sadatella Bezersiä. Ei edes Marie voinut keksiä mitään -mahdollisuutta pakenemaan täältä. Ovi oli sulettu kaksinkertaisilla -lukoilla, akkunassa niin tiheät ristikot, että tuskinpa kissakaan olisi -päässyt läpi, ja seinät olivat vahvat. - -Minä makasin ja olin nukkuvinani, ja makasin sillä tavoin pitkät, -pitkät tunnit, vaikka minun sydämmeni, niin kuin veljienikin, tykytti -kovasti vastaukseksi kumeoihin vasaraniskuihin, joita pian alkoi kuulua -vähän matkan päässä meistä ja joita kuului aina aamunkoitolle. -Akkunasta, joka oli muuatta muuria vasten ja matalalla, emme voineet -mitään nähdä. Vaan me arvasimme mitä tämä pauke merkitsi, kun pylväitä -iskettiin maahan, kun lankku naulattiin toisen viereen. Me emme voineet -nähdä, miten työ edistyi, emme kuulla työmiesten ääniä emmekä nähdä -heidän tuliaan. Vaan me tiesimme, mitä he tekivät. He pystyttivät -mestauslavaa. - - - - -KAHDESTOISTA LUKU. - -Riemuisa aamu. - - -Minä pitkän ratsastusmatkan jälestä olin niin väsynyt, että en voinut -olla kokonaan nukkumatta. Ja sitä paitse ihmisen tekee unettomaksi -ainoastaan levottomuus ja jännitys, eikä, Jumalan kiitos, suru. Jumala -loi ihmisen olemaan valveilla ja toivomaan, eikä makaamaan valveilla ja -suremaan. Pari tuntia ennen aamunkoittoa minä nukahdin, ylen väsyneenä. -Kun minä heräsin, niin aurinko oli korkealla taivaalla ja paistoi -viistoon akkunastamme. Auringon kimalteleva valo teki tämän hiljaisen -huoneen elähyttäväksi, ja kädet pään alla minä makasin ja vedin -keuhkoihini raikasta aamuilmaa, niin kuin usein tein kamarissamme -Caylusissa. Kun Marie arastellen laski kätensä minun käsivarrelleni, -niin silloin vasta oikein pääsin valveilleni ja todellisuus oli elävänä -edessäni. "Nouse, Anne!" sanoi Croisette. "Bezers on pannut meitä -hakemaan." - -Minä hypähdin pystyyn ja panin vyön vyölleni. Kalpeana ja masentuneena -Croisette nojasi seinää vasten. Buré seisoi töyhtöhattu kädessä ja -omituinen hymy huulillaan, oven suussa, jonka hän täytti melkein -kokonaan. "Tehän olette aika unikeko, nuori herra", sanoi hän. "Teillä -täytyy olla hyvä omatunto." - -"Epäilemättä parempi kuin teillä", sanoin, "tai isännällämme." - -Hän kohautti olkapäitään, ja annettuaan merkin meille seuraamaan häntä, -meni hän edellämme kulkien monia synkkiä käytäviä. Muutaman tällaisen -lopussa kohosivat portaat ja täällä näytti lupaavammalta. Ja niin -olikin. Sillä kun me olimme nousseet portaita ja meille oli avattu -muuan ovi, niin leimahti eteemme kirkas päivänpaiste ja lämmin, ja me -kuulimme puheen ääniä. Me olimme suuressa korkeassa huoneessa, jonka -seinät olivat paikoin maalatut ja toisin paikoin oli seinäverhoja. -Huone, johon valo tuli kolmesta suippokaarisesta akkunasta, jotka -olivat aina kaislapeittoiseen lattiaan asti, oli koristettu vaakunoilla -ja sen muutamalla seinällä kohosi estradi, jossa oli suuri kuvilla -koristettu tuoli. Katto oli sininen kultatähdillä. Minä olin ollut -tässä huoneessa kerran ennen, monta vuotta sitten, kun olin vicomten -mukana, tämän käydessä kuvernöörin luona. Ollapa nytkin vicomte täällä! - -Minä astuin keskimmäisen akkunan luo, joka oli auki. Vaan minä -säikähtyneenä ponnahdin takaisin, sillä heti sen alla oli mestauslava, -huoneen lattian tasalla ja peitetty kaislalla. Pari miestä kulki siinä -edestakaisin. Silmäni etsivät Louista heidän joukostaan, vaan turhaan. -Hän ei ollut siellä. Vaan sillä aikaa kun minä häntä katselin, kuulin -ääntä takaani ja hän astui sisään neljän, keihäällä varustetun -sotamiehen seuraamana. - -Hän oli kalpea ja vakava, vaan kuitenkin täydellisesti tyyni. Hänen -silmissään oli omituinen ilme, aivan kuin hän olisi ajatellut jotakin, -joka oli kaukana -- ehkä ajatteli hän Kitiä auringonpaisteisten -kukkulain takana Quercyssä, jossa hän niin usein oli ratsastanut hänen -sivullaan, ilme, joka näytti sanovan, että mitä tahansa täällä -tapahtuu, niin se ei hänelle merkitse mitään, ja että ero tapahtui -tuolla, jossa Kit oli. Vaan ryhtinsä oli tyyni ja hillitty, käyntinsä -levollinen ja pelkäämätön. Kun hän näki meidät, niin hänen kasvonsa -vähän kirkastuivat ja hän tervehti meitä ystävällisesti, sekä vastasi -arvokkaasti Buréa tervehdykseen. Croisette riensi heti hänen luokseen -ja huuti hänen nimeään -- Croisette oli aina ensimmäinen puhumaan. Vaan -ennen kuin Louis ehti tarttua hänen käteensä, aukesivat äkkiä ovet -salin toisella seinällä ja Bezers astui kiireesti sisään. - -Hän oli yksinään. Hän katsoi ympärilleen, ja hänen vastenmielisillä -kasvoillaan, jotka olivat punakat kuin kiivaasta kulusta, oli uhkaava -ilme. Kun hän huomasi meidät, niin hän nyökäytti päätään ankaran -näköisenä astuessaan perälle salia niin että kannukset kovasti -kilisivät lattian lautoja vasten. Hän ei lausunut mitään tervehdykseksi -meille, antoi vain Burélle ja sotamiehille merkin vetäytymään salin -alipäähän. Ja sitten hän seisoi ja katsoi meitä, varsinkin -kilpailijaansa. Ja hän katsoi ja katsoi viha silmistä liekehtien. -Vallitsi hiljaisuus, pitkä hiljaisuus, jolloin ulkoa kuului melu ja -varpusten iloinen siukutus katonräystäältä. Ja minä luulen, ettei ollut -muita kuin Louis, jonka sydän tykki rauhallisesti. - -Vihdoin Bezers katkasi hiljaisuuden. - -"Herra de Pavannes!" alkoi hän ankaralla äänellä, vaikka hän koetti -salata vihansa tympeään hymyyn ja teeskenneltyyn kohteliaisuuteen. -"Herra de Pavannes. Minä olen kuninkaalta saanut määräyksen tapattaa -kaikki hugenotit läänissäni. Voitteko sanoa mitään syyksi sitä vastaan, -että minä alan toimeni teillä? Vai haluatteko palata ainoaan autuaaksi -tekevään kirkkoon?" - -Louis kohautti olkapäitä aivan kuin halveksuen, vaan ei vastannut -mitään. Minä näin, miten vidame suonenvedontapaisesti väänsi suuria -käsiään, vaan hän hillitsi itsensä, ja kun hän taas alkoi puhua, niin -lausui hän verkalleen. "Hyvä", jatkoi hän vähintäkään välittämättä -meistä -- jotka olimme äänettömiä todistajia tässä omituisessa -ottelussa näiden kahden miehen välillä -- ja katsoi ainoastaan -Louisiin. "Te olette tehnyt minulle enemmän pahaa kuin mikään muu elävä -olento. Te olette estänyt minun aikeeni, herra de Pavannes, ja -ryöstänyt minulta naisen, jota minä olen rakastanut. Kuusi päivää -sitten olisin voinut teidät surmata. Te olitte silloin vallassani. -Muistakaa vain, että minun ei olisi tarvinnut kuin jättää teidät -roistoväelle, ja te tänäpäivänä makaisitte mätänemässä Montfauconin -hirsipuissa, herra de Pavannes." - -"Se on aivan totta", vastasi Louis tyyneesti, "mitäs siihen sanoja -tuhlata?" - -Vaan vidame jatkoi aivan kuin ei olisi kuullutkaan. "Minä en jättänyt -teitä roistoväelle, ja kuitenkin minä vihaan teitä -- enemmän kuin -koskaan ketään ihmistä olen vihannut, enkä minä ole taipuisa antamaan -anteeksi. Vaan nyt, hyvä herra, on kostoni aika käsissä. Valan, jonka -neljätoista päivää sitten vannoin rakastetullenne, minä pidän sanasta -sanaan. Minä -- hiljaa, pojanloppi!" jyrisytti hän ja kääntyi äkkiä -meihin -- "toisella kertaa täytän sanani teihinkin nähden!" - -Croisette oli mutissut jotakin, ja tämä oli saattanut Bezersin tuiman -katseen häneen. Vaan uhkauksella oli vaikutuksensa. Croisette vaikeni -heti, ja miehet jäivät taas keskenään. - -Vaan vidame näytti kuitenkin joutuneen hämilleen keskeytyksestä. -Mutisten koko joukon valoja meni hän akkunan luo ja palasi taas -takaisin. Kylmä raakuus, jolla hän oli tottunut peittämään vihansa ja -vaikuttamaan toisiin samalla kun se kohotti hänen julman tekonsa -vaikutusta, jäi häneltä nyt osaksi. Hän näyttäytyi nyt sellaisena kuin -hän oli -- despotisena ja väkivaltaisena ja tuimana, joka ilmaantui -koko voimallaan tässä kiihkeässä ja välinpitämättömässä luonteessa, -joka ei koskaan ollut tavannut mitään tarpeeksi lujaa estettä. Minäkin -vapisin, minä sen tunnustan. - -"Kuulkaa!" jatkoi hän palatessaan takaisin ja asettuessaan meidän -eteemme, ja hän oli nyt kiivaampi kuin keskeytystä ennen. "Minä olisin -voinut jättää teidät kuolemaan tuohon helvettiin siellä. Vaan minä en -sitä tehnyt. Minun olisi vain tarvinnut ojentaa käteni, ja te olisitte -silmänräpäyksessä revitty kappaleiksi! Vaan susi ei pyydystele rottia, -eikä Bezers tarvitse kostoonsa kenenkään apua, ei kuninkaan eikä -roistoväen! Kun minä ahdistan vihollistani, niin minä haluan saada -hänet yksinäni, ymmärrättekö? Ja niin totta kuin meidän yllämme on -taivas" -- hän vaikeni hetkiseksi -- "jos minä vielä kerran teidät -tapaan, herra de Pavannes, niin minä teidät tapan sille paikalle!" - -Hän vaikeni ja väkijoukon melu kuului ulkoa, ja sekaus syntyi -ajatuksissani. Minä taistelin kovasti sitä vastaan, sillä minä näin -äkkiä Croisetten poskille nousevan punat ja hänen silmiinsä syttyvän -loiston, aivan kuin niistä olisi side yhtäkkiä poistettu. -- Sekaus, -sanoin minä -- sillä minä olin luullut ymmärtäneeni vidamen -tarkoituksen, vaan tuossa hän seisoi ja mulkoili yhä uhriinsa yhtä -julman näköisenä ja puhui yhtä julmalla äänellä. "Kuulkaa, herra -de Pavannes", jatkoi hän, ojentautuessaan aivan suoraksi ja -majesteetillisesti viittasi ovea. "Ovet ovat auki! Rakastettunne on -Caylusissa. Tie on vapaa, menkää hänen luokseen, menkää hänen luokseen -ja sanokaa, että minä olen pelastanut henkenne ja että minä sen teille -lahjoitan, en rakkaudesta, vaan vihasta! Jos te olisitte osottanut -pelkoa, niin minä olisin teidät mestauttanut, sillä silloin teidän -kärsimyksenne olisivat olleet suuremmat, herra de Pavannes. Vaan nyt, -pitäkää henkenne -- lahjana! Ja kärsikää niin kuin minä kärsisin, jos -minut pelastaisi ja säästäisi viholliseni!" - -Vähitellen alkoi hänen sanojensa täysi tarkoitus selvitä minulle -- -vähitellen vaan ei täydellisesti ennen kuin kuulin Louisin katkonaisin -sanoin, puolittain ylpeänä puolittain nöyrästi kiittävän Bezersiä -jalomielisyydestään. Vaan en taaskaan tiennyt, mitä piti uskoa kaikesta -tästä, kun kuulin vidamen vastauksen. Sillä hän keskeytti Pavannesin -purevalla ivalla, solvauksilla hämmensi hänen tunnustuksensa ja -uhkauksilla vastasi hänen kiitoksiinsa. - -"Menkää! Menkää!" jatkoi hän tuimasti. "Olenko todellakin teitä niin -kauan säästänyt, että te lopuksikin tahdotte saada minut teille -kostamaan, ja kehotatte minua tappamaan teidät? Pois! Ja ottakaa nämät -sokeat penikat mukaanne! Pitäkää minua nyt yhtä paljon kuin ennenkin -vihollisenanne! Ja jos minä teitä vielä kerran tapaan, niin olkaa -varma, että tapaatte vihollisenne! Menkää, herra de Pavannes, menkää!" - -"Vaan, herra de Bezers", sanoi Louis, "kuulkaa. Kahden minutin ajan -vain -- --." - -"Menkää, menkää ennen kuin me teemme toisillemme jotakin pahaa!" karjui -vidame hurjana. "Jokainen sana, minkä lausutte siihen suuntaan, on -solvaus minua kohtaan! Se ryöstää minulta minun kostoni tunteen. Menkää -Jumalan nimessä!" - -Ja me menimme, sillä ei ollut mitään mahdollisuutta eikä mitään toivoa -saada lievennetyksi hänen raivoaan kun hän puhui ja yhtä vähän -silloinkin, kun hän äänetönnä seisoi ja katsoi, kun me verkalleen -poistuimme hänen edestään. Me menimme hitaasti tiehemme, toinen toisen -jälessä, ja koetimme, luonnollisesta vaatimuksesta kiittää häntä, vielä -kerran lävistää ankaruuden panssari, joka peitti hänen otsansa. Vaan -katkerana ja järkähtämättömänä, loppuun asti vihan ja halveksimisen -kuvana hän pysyi katsoessaan meitä mennessämme. - -Vaikka tästä päivästä on kulunut kaksikuudetta vuotta, niin muistan -kuitenkin aivan selvään tämän omituisen miehen, joka seisoi siinä kuin -jättiläinen valtaistuimen katon varjossa, jolloin päivänpaiste, joka -tulvasi akkunoista ja hohti meihin, näytti aivan kuin välttävän häntä. -Minä muistan kaksi tuimaa silmää, jotka hehkuivat meitä katsellessa, ja -muistan huulet, joilla värähti julman pilanteon ilo. Ja se oli viime -kerta kun minä -- ja luulen jokainen meistä -- näin Raoul de Marin, -Vidame de Bezersin tässä elämässä. - -Hän oli mies, jota emme voi tuomita meidän aikamme näkökannan mukaan, -sillä hän oli paheissaan ja hyveissään sellainen henkilö, jota ei -nykyaika voi ymmärtää -- joka aikanaan teki äärettömän paljon pahaa ja --- jos saa uskoa hänen ystäviään -- vähän hyvää. Vaan paha on -unhotettu, hyvä elää. Ja jos kaikki tämä hyvä paitse yhtä ainoaa tekoa -on haudattu hänen kanssansa, niin tästä ainoasta teosta, ranskalaisen -aatelismiehen teosta, puhuttaisiin yhtä kauan kuin Ranskan -kuningaskunta seisoo ja äsken kuolleen rakastetun hallitsijan muisto -elää kansan sydämmessä. - - * * * * * - -Kun sulen silmäni, niin minä vieläkin näen edessäni, miten meidän pieni -seurueemme -- palvelijamme Jean oli meihin taas yhtynyt -- kauniina -kesäpäivänä jälkeenpuolisten ratsasti yli kukkulain Caylusiin, miten me -ajoimme rautatammikäytäviä, laukotimme alas mäkiä, miten me iloisilla -huudoillamme herätimme talonpoikaistalojen asukkaat unteloisuudestaan -ja miten me, kun me taas kiipesimme ylängöitä, vedimme henkeemme -saniaisten hajua, jotka musertuivat hevosten kavioissa ja kuolivat -- -kuolivat lisätäkseen vähän iloamme siihen onneen, jonka Jumala meille -oli suonut. Harvinaisia ja suloisia ovat sellaiset päivät ihmisen -elämässä, jolloin näyttää siltä että koko luonto on saanut eloa -ainoastaan ilahduttaa meitä ja saattaa meitä kiittämään Jumalaa. - -Hämärä jo oli laskeutunut, kun me pääsimme ylämaan korkeimmalle kohtaa, -josta näimme Caylusin. Auringon viimeiset säteet vielä yltivät meihin, -vaan laakso allamme oli varjokas, niin että kukkula, jonka ympärillä -asuntomme oli, olisi ollut näkymätön jollei sen huipulta olisi alkanut -pilkoittaa kynttilän valoja. Syvä hiljaisuus laskeutui ympärillemme, -kun me verkalleen laskeusimme tuttua polkua. - -Koko päivän oli sanomaton ilo täyttänyt rintamme, viaton ja -ajattelematon ilo, kiitollinen eikä aivan itsekäs, sillä se koski yhtä -paljo Kitiä kuin omaa asiaamme. Vaan nyt, kun hämärä ja pimeä tuli, nyt -kun olimme lähellä kotiamme ja muutaman minutin perästä saimme täyttää -toisenkin sydämmen ilolla, kävimme äänettömiksi. Sillä nyt alkoi herätä -toisia ajatuksia -- ajatuksia kaikesta siitä, mitä oli tapahtunut siitä -kun me viimeksi kulimme tätä tietä, ja silloin ne tietysti kääntyivät -häneen, jota meidän tuli kiittää onnestamme -- sankariin, jonka olimme -jättäneet ylpeyteensä, valtaansa ja yksinäisyyteensä. Toiset voivat -ajatella häntä kiitollisuudella täytetyillä sydämmillä ja tuntematta -mitään häpeää. Vaan minä punastuin ajatellessani miten meidän olisi -käynyt, jos minä olisin saanut tahtoni täytetyksi, jos minä -lyhytnäköisyydessäni olisin tehnyt viimeisen väkivallan, pelkurimaisen -työn ja surmannut hänet, niin kuin kaksi kertaa olin yrittänyt. - -Pavannes olisi silloin ollut mennyttä -- melkein varmasti. Ainoastaan -Bezers voimakkaalla joukollaan -- me emme koskaan saaneet tietää oliko -hän sen koonnut sitä varten vai muuta tarkoitusta varten -- kykeni -pelastamaan hänet. Ja harvat miehet, vaikka kuin urhoollisia olisivat -olleet -- ehkä Bezers oli ainoa koko Parisissa -- olisivat uskaltaneet -temmata häntä roistoväeltä, jos tämä kerran olisi saanut nähdä hänet. -Minä mainitsen tämän sitä varten, että lasteni lapset ottaisivat tästä -varteen, vaikka he eivät koskaan tule elämään sellaista aikaa kuin minä -olen elänyt. - -Ja niin nousimme jyrkkää katua Caylusiin, raskaan synkkämielisyyden -painostaessa mieliämme, ja vielä synkemmällä mielellä ratsastimme -Susitalon mustain ja raskaitten porttien ohi, jotka nyt olivat suletut -ja puomitetut, ja synkkäin akkunain alatse, joista Bezers oli -kiihottanut roistoväkeä hyökkäämään Pavannesin kuririn kimppuun. Me -olimme lähteneet päivällä ja tulimme yöllä. Vaan me olimme lähteneet -peläten ja vavisten, ja me palasimme riemuisina ja onnellisina. - -Meidän ei tarvinnut soittaa suurta kelloa. Palveliamme Jean huusi: -"Hei! Portti auki nuorille herroille!" ja huuto oli tuskin ehtinyt -hänen huuliltaan ennen kuin meidät päästettiin sisään. Ja ennen kuin me -pääsimme penkereelle, juoksi muuan nainen ohi niiden, jotka olivat -tulleet katsomaan mitä täällä oli, ohi rouva Clauden, juoksi ohi vanhan -Gilen, ohi kiiruhtavain palvelijain. Minä näin sorean naisolennon, -kokonaan valkoisiin puettuna, kiiruhtavan meitä vastaan. Ja kun hän -tuli minun luokseni, niin minä näin kasvot, jotka olivat vielä -valkoisemmat kuin hänen pukunsa, kasvot, jotka olivat paljaina silminä --- silmät, jotka tekivät kysymyksen, jota huulet eivät kyenneet -lausumaan. - -Minä paljastin pääni, tein syvän kumarruksen ja sanoin ainoastaan -viitaten Louista -- se oli vaikuttavin hetki elämässäni -- "Kas -tuossa!" - -Ja silloin näin auringon nousevan naisen kasvoille. - - * * * * * - -Vidame de Bezers kuoli niin kuin hän oli elänytkin. Hän oli edelleen -Cahorsin kuvernöörinä, kun Henrik Suuri hyökkäsi hänen kimppuunsa yöllä -kesäkuun 17 päivää vasten 1580. Hämmentyneenä ja haavoitettuna -ensimmäisessä häiriössä, jonka hyökkäys sai aikaan, puolusti hän -itseään ja virkaansa epätoivon rohkeudella viisi yötä ja yhtä monta -päivää kadulta kadulle, talolta talolle. Niin kauan kuin hän eli, oli -Henrikin ja Ranskan kohtalo epävarma. Vaan hän kaatui lopuksi -pyssynluodin lävistämänä, ja kuoli tuntia ennen auringon nousua kesäkuun -22 päivänä. Linnaväki antautui heti sen jälkeen. - -Marie ja minä olimme läsnä siinä taistelussa, jolloin olimme Navarran -kuninkaan puolella, ja hänen kehotuksestaan riensimme osottamaan -vidamen maallisille jäännöksille kunnioitusta, jotka tulivat hänen -suurelle nimelleen, ja ilmaisi meidän kiitollisuuttamme. Vuotta -myöhemmin vietiin hänen ruumiinsa Cahorsista ja laskettiin sinne, jossa -se nyt lepää, omaan luostarikirkkoonsa Bezersissä, patsaan alle, -joka lyhyesti kertoo hänen myrskyisestä elämästään ja suuresta -urhoollisuudestaan. Sama se. Hän ei tarvitse muistopatsasta, jonka nimi -elää hänen maansa historiassa ja jonka hautakirjoitus on piirretty -ihmisten muistoon. - - - - -*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK "SUSI" *** - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the -United States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for an eBook, except by following -the terms of the trademark license, including paying royalties for use -of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for -copies of this eBook, complying with the trademark license is very -easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation -of derivative works, reports, performances and research. Project -Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away--you may -do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected -by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark -license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country other than the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you will have to check the laws of the country where - you are located before using this eBook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm website -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that: - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of -the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the Foundation as set -forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's business office is located at 809 North 1500 West, -Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up -to date contact information can be found at the Foundation's website -and official page at www.gutenberg.org/contact - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without -widespread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine-readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our website which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This website includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. |