As captured January 22, 2025

3 files changed, 12794 insertions, 6584 deletions

diff --git a/66879-0.txt b/66879-0.txt
index b973491..119d9e8 100644
--- a/66879-0.txt
+++ b/66879-0.txt
@@ -1,6584 +1,6210 @@
-The Project Gutenberg eBook of "Susi", by Stanley J. Weyman

-

-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and

-most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions

-whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms

-of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at

-www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you

-will have to check the laws of the country where you are located before

-using this eBook.

-

-Title: "Susi"

-       Historiallinen romaani Perttuliyön ajalta

-

-Author: Stanley J. Weyman

-

-Release Date: December 4, 2021 [eBook #66879]

-

-Language: Finnish

-

-Character set encoding: UTF-8

-

-Produced by: Tapio Riikonen

-

-*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK "SUSI" ***

-

-

-

-

-"SUSI"

-

-Historiallinen romaani Perttuliyön ajalta

-

-

-Kirj.

-

-STANLEY J. WEYMAN

-

-

-

-Suomentanut

-

-Teuvo Pakkala

-

-

-

-

-

-Helsingissä,

-Suomal. Kirjallis. Seura,

-1898.

-

-

-

-

-

-

-SISÄLLYS:

-

- 1. Susi tulee.

- 2. Vidamen uhkaus.

- 3. Matka Parisiin.

- 4. Satimessa.

- 5. Pappi ja nainen.

- 6. Rouvan säikähdys.

- 7. Nuori vaeltava ritari.

- 8. Aamurukous Parisissa.

- 9. Erasmuksen pää.

-10. Hau, Hau Huguenots!

-11. Surun yö.

-12. Riemuisa aamu.

-

-

-

-

-ENSIMMÄINEN LUKU.

-

-Susi tulee.

-

-

-Minulla oli sittemmin niin paljo aihetta muistelemaan sen iltapäivän

-tapauksia, että minä vielä nytkin olen kuulevinani Catherinen äänen

-kaikuvan korvissani. Minä painan silmäni umpeen ja näen, mitä näin

-silloin, monia vuosia sitten -- sinisen kesätaivaan ja linnantornin

-harmajan kulman, tornin päällä villavan pilven, joka väikkyi kuin savu.

-Enempää en nähnyt, sillä makasin selälläni, kädet pään alla. Molemmat

-veljeni, Marie ja Croisette, makasivat samassa asemassa muutamien

-sylien päässä minusta penkereellä, ja Catherine istui tuolilla, jonka

-Gil oli hänelle tuonut. Silloin oli toinen torstai elokuuta, ja oli

-hyvin kuuma. Naakatkin olivat ääneti. Katsellessani miten pilvi oli

-muuttunut pitemmäksi ja ohuemmaksi, olin melkein vaipunut

-unenhorrokseen, kun Croisette, joka ei välittänyt kuumuudesta enemmän

-kuin sisilisko, terävästi kysyi:

-

-"Neiti, minkä vuoksi niin yhtämittaa katselette Cahorsin tielle?"

-

-Minä en ollut sitä huomannut. Vaan minä hämmästyin, kun Croisette niin

-terävästi kysyi, ja käännyin katsomaan Catherinea. Hän punastui,

-silmänsä täyttyivät kyyneleillä, ja hän katsoi meihin niin pyytävästi

-Ja me, kolme veljestä, nousimme istumaan käsiemme varaan ja katselimme

-häneen kuin kolme koiranpenikkaa. Syntyi pitkä äänettömyys. Sitte hän

-meille sanoi aivan suoraan:

-

-"Pojat, minä aijon mennä naimisiin herra de Pavannesin kanssa."

-

-Minä keikahdin selälleni maahan ja ojensin käteni. "Oo, neiti!" lausuin

-nuhtelevasti.

-

-"Oo, neiti!" huudahti Marie, keikahti selälleen, ojensi kätensä ja

-oihki. Hän oli hyvä ja tottelevainen veli.

-

-Croisette myöskin huuti: "Oo, neiti!" Vaan hän oli aina hassunkurinen

-tavallaan. Hän vaipui selälleen maahan, huiski käsillään ja kiljui kuin

-porsas. Vaan hän oli samalla valpas ja neuvokas. Hän ensimmäiseksi

-huomasi velvollisuutemme, ja hän astui lakki kädessä Catherinen eteen,

-joka istui siinä puoleksi vihoissaan toiseksi hämillään. Ja vähän

-punastuen Croisette sanoi:

-

-"Neiti de Caylus, serkkumme, me toivomme teille iloa ja pitkää ikää; me

-olemme kuuliaisia palvelijoitanne ja tahdomme olla herra de Pavannesin

-hyviä ystäviä ja auttaa häntä kaikissa vaikeuksissa, niin kuin --"

-

-Vaan tämä jo oli minusta liikaa. "Ei niin kiirettä, S:t Croix de

-Caylus", sanoin minä työntäessäni veljeni syrjään -- hän näet aina

-koetti ehättää ennen minua -- ja astuin hänen sijalleen. Sitten tein

-niin kauniin kumarruksen kuin suinkin osasin ja aloin:

-

-"Neiti, me toivotamme teille onnea ja pitkää ikää; me olemme kuuliaisia

-palvelijoitanne ja tahdomme olla herra de Pavannesin hyviä ystäviä ja

-auttaa häntä kaikissa vaikeuksissa, niin kuin -- niin kuin --"

-

-"Niin kuin suvun nuorimpain tulee", lisäsi Croisette lempeästi.

-

-"Niin kuin suvun nuorimpain tulee", toistin minä. Ja sen jälkeen

-Catherine nousi seisomaan ja niijasi syvään minulle, ja me veljekset

-suutelimme hänen kättään järjestyksen mukaan, ensin minä ja viimeiseksi

-Croisette, niin kuin pitikin. Sitten Catherine peitti nenäliinalla

-kasvonsa -- hän nimittäin itki -- ja me veljekset istahdimme

-turkkilaisten tapaan sille kohtaa kuin seisoimme silloin, ja sanoimme

-lauhkealla äänellä: "Oo, Kit!"

-

-Vaan Croisetella oli heti jotakin lisätä: "Mitäs sanoo susi?" kuiskasi

-hän minulle.

-

-"Niin, tosiaankin!" huudahdin minä suuriäänisesti. Siihen saakka olin

-ajatellut ainoastaan itseäni; vaan nyt ajatukseni saivat aivan toisen

-suunnan. "Mitäs sanoo siitä vidame, Kit?" [vidame oli ennen aikaan

-Ranskan hiippakunnan maallikkopäämies]

-

-Catherine otti nenäliinan silmiltään ja kävi niin kalpeaksi, että minä

-olin hyvin pahoillani, että olinkin ollenkaan siitä huomauttanut --

-puhumattakaan siitä, että Croisette töykkäsi minua.

-

-"Onko herra de Bezers kotona?" kysyi Catherine.

-

-"On", vastasi Croisette. "Hän tuli eilen illalla kotia S:t Antoninista,

-aivan pieni sotilasseura mukanaan."

-

-Tämä uutinen näytti hälventävän Catherinen levottomuutta, vaikka minä

-olin luullut toisin. Arvelen, että hän olikin levoton enemmän Louis de

-Pavannesin kuin itsensä vuoksi. Ja olihan se muuten ihan

-luonnollistakin, sillä ei edes "sudella" olisi ollut sydäntä tehdä

-pahaa serkullemme. Hänen siro, notkea vartalonsa, kalpea, soikea

-muotonsa ja kauniit, ruskeat silmänsä, miellyttävä äänensä ja

-hyväsydämmisyytensä käsittivät mielestämme kaiken, mikä oli oikeaa

-naisellisuutta. Sitä hetkeä, jolloin emme olisi olleet rakastuneita

-häneen ei muistanut yksikään meistä veljeksistä, eipä edes Croisette,

-joka oli nuorin -- hän oli seitsemäntoistavuotias ja vuotta nuorempi

-kuin Marie ja minä, me nimittäin olimme kaksoiset.

-

-Vaan antakaahan kun kerron, miten me neljä, joiden yhteenlaskettu ikä

-ei ollut seitsemääkymmentä vuotta enempi, oleskelimme ja makailimme

-tuolla tavoin penkereellä tänä hiljaisena ja juhlallisena päivänä. Se

-oli kesällä 1572. Aivan äskettäin oli tehty suuri rauha katolilaisten

-ja hugenottien välillä, jota rauhaa oli muutamien päivien perästä

-vietettävä ja, niin kuin useimmat ranskalaiset toivoivat, vahvistettava

-Henrik Navarralaisen ja kuninkaan sisaren Marguerite Valoisin

-avioliitolla. Vicomte de Caylus [vicomte entiseen aikaan Ranskassa

-maakunnan tuomari], Catherinen isä ja meidän holhojamme, oli muuan

-niitä läänitysherroja, jotka olivat valitut olemaan läsnä rauhan

-teossa, mihin toimeen hän olikin hyvin sovelias, kun kumpikin puolue

-piti häntä suuressa arvossa -- hän oli katolilainen, vaan ei

-kiihkoilija. Hän oli sen vuoksi kahta viikkoa ennemmin lähtenyt

-provinssiinsa Bayonneen. Useimmat naapureistamme Quercyssä olivat niin

-ikään poissa kotoaan, lähteneet Parisiin toisen tai toisen puolueen

-edustajan kuninkaallisiin häihin. Ja me nuorukaiset, jotka emme

-vähimmälläkään tavalla välittäneet Catherinen hyväsydämmisestä,

-uneliaasta seuranaisesta rouva Claudesta, käytimme siis parhaalla

-tavalla hyväksemme vapauttamme ja vietimme rauhaa omalla tavallamme.

-

-Me olimme maaseutulaisia. Kukaan meistä ei ollut käynyt Paun

-kaupungissa, vielä vähemmän Parisissa. Vicomtella oli nuorison

-kasvatuksesta ankarammat mielipiteet kuin siihen aikaan oli tavallista;

-ja vaikka me olimme oppineet ratsastamaan ja ampumaan, käyttelemään

-miekkaamme ja heittämään haukkamme lentoon sekä kirjoittamaan ja

-lukemaan, niin me kuitenkin tunsimme maailmaa yhtä vähän kuin itse

-Catherine, yhtä vähän hovielämän huveista ja paheista, vaan emme

-kymmenettä osaa siitä mitä hän tiesi käytöstavoista ja hienosta

-seurustelusta. Hän oli kuitenkin opettanut meitä tanssimaan ja

-kauniisti kumartamaan. Hänen läheisyytensä oli sievistyttävästi

-vaikuttanut tapoihimme; ja viime aikoina oli meillä ollut paljo hyötyä

-seurustelustamme Louis de Pavannesin kanssa, joka oli hugenotti ja

-Moncontourin luona joutunut vicomte de Caylusin vangiksi. Me emme siis

-olleet sivistymättömiä maantolloja.

-

-Vaan me olimme ujoja. Vieraista emme pitäneet ja me pakoilimme niitä.

-Ja kun, meidän siinä maatessamme ja pahoillessamme Kitin surullisen

-ilmoituksen johdosta, vanha Gil yhtäkkiä ilmestyi ja synkällä äänellään

-sanoi: "Herra vidame de Bezers haluaa tulla tervehtimään neitiä", niin

-meidät valtasi kauhistus, se minun täytyy tunnustaa.

-

-Me syöksyimme kiireellä ylös ja mutisimme: "Susi!"

-

-Tie Caylusiin on kaivettu maahan kohoten portailta penkereelle, jota

-pitkin on matala muuri estämässä kulkijoita putoamasta mainitulle

-tielle. Gil oli ilmoittanut uutisen ennen kuin vieras oli tullut

-näkyviin, niin että meille jäi kuitenkin silmänräpäys aikaa. Croisette

-syöksyi linnanportille aikoen linnaan, vaan hän ei päässyt ajoissa

-perille, ja kyyristyi muutaman patsaan taakse. Siellä hän sitten seisoi

-sormi suussa. Minä joskus olen hyvin hidas liikkeissäni, ja Marie

-odotti minua, niin että me tuskin olimme päässeet jaloillemme, arkoina

-ja neuvottomina, kun vidamen musta varjo jo ylti Catherinen jalkoihin.

-

-"Neiti!" sanoi hän astuessaan Catherinen eteen ja kumartuessaan

-suutelemaan hänen kapeaa hienohipeäistä kättään, arvokkaasti, mikä oli

-hänelle omituista. "Minä tulin viime yönnä Toulousesta ja lähden

-aamulla Parisiin. Minä olen täällä vain levännyt ja puhdistellut

-matkatomun, tullakseni -- ahaa!"

-

-Hän näytti nyt vasta huomaavan meidät, keskeytti huolimattomasti

-alotetun kohteliaisuuslauseensa, ojentausi suoraksi ja tervehti meitä.

-"Kas vain", jatkoi hän ääneen, "kaksi Caylustyttöä, ja molemmat ihan

-käsityöttä, jos en erehdy. Minkä vuoksi, neiti, ette pane heitä

-kehräämään?" ja hän katseli meitä, huulillaan tuo hymy, josta hän

-muiden ominaisuuksiensa ohessa oli niin kuuluisa.

-

-Croisette vääristeli kauheasti hänen selkänsä takana. Me katsoimme

-häneen vihasesti, vaan emme tavanneet mitään sopivaa vastausta.

-

-"Minusta näyttää, että punastuitte!" jatkoi hän leikillisesti -- se

-mokompi leikitteli meidän kanssamme kuin kissa hiiren kanssa! --

-"Teillä ehkä käy arvollenne, kun minä käskin neidin panna teidät

-kehräämään? Minä puolestani mielellänikin istuisin rukin ääreen, jos

-vain neiti käskisi minua, ja olisin ylen onnellinen."

-

-"Me emme ole mitään tyttöjä!" pääsi minulta suusta, ja minä sanoin sen

-vapisevalla äänellä ja posket kuumina. "Ette kai olisi, herra vidame,

-sanonut risti-isäämme, Anne de Montmorencya tytöksi?" Me kyllä

-keskenämme laskimme pilaa siitä, että meillä kaikilla oli tytönnimi,

-vaan olimme kuitenkin siksi nuoria vielä, että olimme hyvin

-arkatuntoisia tässä suhteessa.

-

-Vidame kohautti olkapäitään. Ja miten pieniltä tunnuimme, kun hän siinä

-seisoi penkereellämme! "Herra de Montmorency oli mies", sanoi hän

-halveksivasti. "Herra Anne de Caylus on --"

-

-Ja tuo paholainen käänsi aivan tyynesti meille selkänsä ja istahti

-muurille, lähelle Catherinen tuolia. Me huomasimme selvään, että hän ei

-pitänyt meitä saman arvoisina -- että me olimme joutuneet kokonaan

-hänen huomiostaan. Samassa rouva Claude tulla vyöryskeli pengertä, ja

-hänen jälessään Gil kantaen tuolia. Ja me -- niin me hiivimme pois

-toiseen päähän pengertä, jonne istuimme ja vihoissamme mulkoilimme

-rauhan häiritsijää.

-

-Vaan miten uskalsimme mulkoilla? Vielä tänäänkin vapisen ajatellessani

-sitä, Vidame oli kookas ja uljaannäköinen, niin suuri, että

-suippopartansa -- joka oli siihen aikaan muotina hovissa -- antoi

-hänelle jonkunmoisen miehuuttomuuden ilmeen: harmaissa silmissään oli

-onnettomuutta uhkaava välke, käytöksensä ylpeä, äänensä käskevä, joka

-ei suvainnut mitään vastaväitöksiä -- kaikki tämä yhteensä oli niin

-vaikuttavaa, että se sai ylhäiset horjumaan ja vähäpätöiset ryömimään.

-Ja sitten hänen maineensa! Vaikka me tunsimme varsin vähän maailman

-pahuutta, niin kaiken sen yhteydessä, jota olimme kuulleet, oli hänen

-nimensä. Me olimme kuulleet hänestä puhuttavan kaksintaistelijana,

-riitapukarina, miehenä, joka ei häikäillyt käyttää palkatuita

-salamurhaajia. Jarnacissa hän oli viimeisenä lähtenyt

-teurastushuoneesta. Kansa sanoi häntä julmaksi ja kostonhimoiseksi

-näihinkin aikoihin -- jotka Jumalan kiitos ovat menneitä -- ja hänen

-nimeään kuiskailtiin, kun oli puhetta murhista ja ryöväyksistä.

-Tavallisesti hänestä sanottiin, että hän ei pelännyt Guiseä eikä

-punastunut pyhän neitsyeen edessä.

-

-Sellainen oli vieraamme ja naapurimme, Raoul de Mar, vidame de Bezers.

-Kun hän istui siinä penkereen muurilla ja vuoroin katsoi syrjäsilmällä

-meitä, vuoroon lausui jonkun kohteliaisuuden Catherinelle, niin minä

-vertasin häntä suureen kissaan, jolle perhonen tietämättään näyttelee

-kauneuttaan. Catherine raukka! Epäilemättä hänellä oli syytä

-levottomuuteensa, ja enemmän kuin silloin voin aavistaakaan. Sillä hän

-näytti aivan kuin menettäneen puhekykynsä. Hän sammalsi ja vastaili

-hyvin hajanaisesti, ja kun rouva Claude oli kuuro ja tylsä, ja me pojat

-hyvin arkautuneet nolauksesta, jonka olimme saaneet, niin puhelu kävi

-hyvin kankeasti. Vidame ei myöskään näin kuumana päivänä näyttänyt

-tahtovan vaivautua.

-

-Oli muuan tällainen äänettömyyden hetkiä ja kaikkein pisimpiä, kun

-huomasin hänen katsovan minua, ja minä vavahdin, Minä kerrassaan

-vapisin. Vidamen silmissä oli ilme, jota en koskaan ennen ollut nähnyt.

-Se oli jotakin melkein kuin tuskaa. Hänen katseensa kulkeutui sitten

-hitaasti Marieen ja näytti hiljaisuudessa tekevän hänelle kysymyksen.

-Sitten se taas siirtyi Catherineen ja pysähtyi häneen.

-

-Vaan nyt joku seikka, joko sitten onnettomasta sattumuksesta tai

-sallimuksen ohjauksesta, oli vetänyt Catherinen huomion kokonaan

-toisaalle. Hän ei tiennyt mitään vidamen katseesta, joka oli

-kiinnitetty häneen. Hän tuijotti vain yhtämittaa eteensä kauas

-pohjoiseen päin. Hänen poskilleen oli noussut puna, huulensa olivat

-auvenneet ja rintansa kohoili kiivaasti.

-

-Vidamen kasvot synkistyivät vielä enemmän. Hitaasti hän käänsi silmänsä

-Catherinesta ja katseli sitten pohjoiseen hänkin.

-

-Cayluslinna on vuorella keskellä kapeaa laaksoa, jolla on sama nimi.

-Kaupunki on niin kiinni vuoren penkereissä, että minä poikasena jaksoin

-heittää kiven yli kaikkien talojen. Penkereeltä näkee koko laakson sekä

-sen poikki kulkevan maantien. Catherinen katse oli kiinnitettynä

-näköpiirin pohjoisimpaan reunaan, jossa Cahorsin tie lähtee

-laskeutumaan ylämaasta. Koko jälkeenpuolenpäivää hän oli istunut

-sinnepäin katselemassa.

-

-Minäkin silmäsin sinne. Yksinäinen ratsastaja näkyi laskeutuvan jyrkkää

-polkua, joka laskeusi vuorilta.

-

-"Neiti!" huudahti vidame äkkiä. Me kaikki katsahdimme häneen. Hänen

-äänensä karkotti kaikki veret Kitin poskilta. Siinä oli jotakin

-sellaista, jota Kit ei eläissään ollut kuullut ihmisäänessä -- jotakin,

-joka oli kuin isku vasten kasvoja. "Te neiti odotatte uutisia

-Cahorsista, rakastetultanne", sanoi hän ivallisesti. "Minulla on kunnia

-onnitella herra de Pavannesia tekemänsä valloituksen johdosta."

-

-Vidame oli arvannut! Kun hänen sanansa, jotka minua korvissani soivat

-soimaukselta, olivat keskeyttäneet unteloisen äänettömyyden, syöksyin

-minä ylös säikähtyneenä ja katkeroittuneena, vaan samalla hämmästyneenä

-hänen tarkkanäköisyydestään ja terävästä käsityksestään. Hän varmaan

-oli tuon pitkän matkan päästä erottanut Pavannesin vaakunan. "Herra

-Vidame", sanoin minä suutuksissani -- Catherine oli kalpea ja äänetön

--- "herra vidame --", vaan siinä minä aloin sammaltaa ja kävin lopulta

-aivan äänettömäksi. Sillä hänen takanaan minä näin Croisetten, eikä

-tämä antanut minulle minkäänlaista kehoittavaa tai apua lupaavaa

-merkkiä.

-

-Niin seisoimme hetken aikaa vastatusten, toisena kokematon poika,

-toisena maailman mies, vastatusten nuorukainen ja julmuri. Vidame

-kumarsi sitten minulle aivan oudolla tavalla. "Herra Anne de Caylus

-haluaa esiintyä herra de Pavannesin puolesta, niinkö?" kysyi hän

-mielistelevästi, niin ivallisen mielistelevästi.

-

-Minä ymmärsin mitä hän tarkoitti. Vaan minä tunsin, että minun pitää

-vastata. "En herra de Pavannesin, vaan serkkuni puolesta."

-Ja minä kumarsin. "Minulla on kunnia hänen puolestaan kiittää

-onnentoivotuksestanne, herra vidame. Catherinea ilahduttaa, että lähin

-naapurimme on vieraista ensimmäinen, joka saa toivottaa onnea hänelle.

-Te olette oikein arvannut otaksuessanne, että Catherine pian antaa

-kätensä herra de Pavannesille."

-

-Minä otaksuin -- sillä näin jättiläisen kasvoilla värin muuttuvan ja

-huulten tärisevän, kun minä puhuin -- että hän oli vain arvaillut.

-Jonkun sekunnin aikaa paholainen näytti tuijottavan hänen silmistään,

-ja hän katseli minua ja Marieta samalla tavalla kuin peto katselee

-vartijaansa. Vaan kuitenkin hän säilytti kohteliaan tapansa. "Neiti

-tahtoo, että minä onnittelisin?" sanoi hän verkalleen ja näytti kuin

-hän vaivoin olisi saanut sanat suustansa. "No niin, minä kyllä

-onnittelen sitte tuona suurena päivänä. Minä totisesti en sitä

-laiminlyö. Vaan tätä nykyä ovat ajat huolestuttavia. Ja neidin sulhanen

-on luullakseni hugenotti ja on mennyt Parisiin. Parisi -- niin, Parisin

-ilma ei liene terveellinen hugenoteille, niin olen kuullut sanottavan."

-

-Minä näin Catherinen vapisevan, ja hän oli pyörtyä. Vihani voitti

-pelkoni, ja mieleni kuohahti. "Herra de Pavannes kyllä voi aina

-suoriutua, olkaa huoleti siitä", sanoin ylpeästi.

-

-"Ehkä", vastasi Bezers äänellä, joka oli kuin kahta terästä olisi

-hangattu vastakkain. "Vaan kaikissa tapauksissa se päivä on oleva

-muistorikas päivä neidille. Sitä päivää, jolloin hän ottaa vastaan

-ensimmäisiä onnentoivotuksia, muistaa hän niin kauan kuin elää! Sen

-minä takaan, herra Anne", sanoi hän ja katseli naurusuin meitä vuoroon

-kutakin, jolloin silmänsä näyttivät entistään vainuavammilta. "Neiti

-muistaa sen päivän, siitä saatte olla varmat!"

-

-Sekös oli pirullinen katse, jonka hän lähtiessään kiinnitti tyttö

-raukkaan, ja kauhistuttava; äänenpaino, jolla hän lausui viimeiset

-sanansa. Tylsinkin korva olisi huomannut niissä salaperäisen, kauhean

-uhkauksen. Varsin pieni armon osoitus, että hän nyt lähti luotamme! Hän

-oli jo tehnyt niin paljo pahaa kuin hän tällä kertaa voikin. Jos

-tarkoituksensa oli ollut synnyttää meissä pelkoa, niin siinä hän oli

-onnistunut täydellisesti.

-

-Itkien Kit lähti linnaan, enemmän kuin tarpeeksi rangaistuna

-viattomasta mielistelystään. Ja me veljekset katselimme toisiamme,

-kauhusta kalpeina. Me olimme hankkineet itsellemme vihollisen ja päälle

-päätteeksi oman porttimme ääreen. Niin kuin vidame oli sanonutkin,

-elimme huolestuttavissa oloissa, jolloin miehiä, naisia ja lapsia

-vastaan harjoitettiin sellaisia julmuuksia, että niistä nyt tuskin

-hirveää mainitakaan. "Minä toivoisin, että vicomte olisi nyt täällä",

-sanoi Croisette levottomana, puheltuamme kaikellaisista ikävistä

-mahdollisuuksista.

-

-"Tai edes Malines, hovimestari", sanoin minä.

-

-"Hänestä meille ei olisi paljo apua", vastasi Croisette. "Ja hän on S:t

-Antoninissa eikä tule kotia tällä viikolla. Ja isä Pietarikin on

-Albissa."

-

-"Luuletko, että vidame aikoo hyökätä linnaamme?" kysyi Marie.

-

-"En sitä pelkää!" vastasi Croisette halveksivasti. "Ei toki hänkään

-uskaltaisi sellaista tehdä rauhan aikana. Sitä paitse hänellä ei ole

-täällä kuin kymmenkunta miestä", jatkoi poika urhokkaasti, "ja kun me

-otamme lukuun vanhan Gilenkin ja itsemme, niin on meitä yhtä monta. Ja

-Pavannes sanoi aina, että kolme miestä kahtakymmentä vastaan voisi

-puolustaa tuota porttia tänne johtavalla tiellä. Ei, ei hän uskalla

-hyökätä!"

-

-"No ei!", vakuutin minäkin. Ja sillä olimme nolanneet Marien. "Vaan

-mitä tulee Louis de Pavannesiin --"

-

-Catherine keskeytti minut. Hän oli yhtäkkiä taas tullut penkereelle ja

-oli nyt kokonaan muuttunut. Hänen poskillaan oli vihan punat ja

-silmistään olivat kyyneleet poistuneet.

-

-"Anne!" huudahti hän käskevästi. "Katsokaa mikä elämä siellä alhaalla

-on!"

-

-Kaikki melu kaupungista kuului aina penkereellemme. Vetelehtiessämme

-penkereellä kuulimme kaupanteon hälinän kaupungin torilta, koirain

-haukunnan, riidat ja torat, kirkonkellojen huminan, vartiain huudot,

-kaikki. Eikä tarvinnut kuin mennä muurille, niin näki kaikki, mitä

-siellä alhaalla tapahtui. Vaan tämän iltapäivää kaupungissa oli ollut

-enimmäkseen hyvin hiljaista. Ja jos me emme olisi olleet niin

-kiintyneitä omiin asioihimme, niin olisimme ennemminkin kuulleet elämän

-melun ja vallitsevan hiljaisuuden aikana huomanneet sen heti alusta

-alkaen. Nyt se oli jo ehtinyt kasvaa suureksi pauhinaksi. Ja kuta

-lähemmäksi muuria tulimme, sitä äänekkäämmäksi se kävi.

-

-Meille sopi näkymään osa vidamen talosta -- se näkyi muutaman kadun

-mutkasta. Se oli synkän näköinen nelikulmainen talo, jonka hän oli

-saanut periä äidiltään. Hänen oma linnansa Cháteau de Bezers oli

-kaukana Franche Comtéssa, vaan viime aikoina hän oli mieluimmin

-oleskellut vaatimattomassa talossaan Caylusissa -- Catherine voisi

-parhaiten sanoa syyn siihen. Se oli ainoa talo kaupungissa, joka ei

-ollut meidän. Se oli tunnettu nimellä "susitalo", ja oli ruma

-kivirakennus, joka ympäröi muuatta linnapihaa. Akkunain ympärillä oli

-rivissään kiveen hakatuita sudenpäitä, jotka kita auki, niin että

-suuret raateluhampaat näkyivät, irvistelivät vastapäätä olevalle kirkon

-portille.

-

-Melu sai katseemme kääntymään sille suunnalle, ja siellä näimme

-Bezersin olevan nojallaan avonaisessa akkunassa ja hymyillen katselevan

-kadulle. Hänen ilonsa aiheena -- sen pian huomasimme -- oli muuan

-ratsumies, joka kaikellaisissa vastuksissa ratsasti katua pitkin. Hän

-pidätti hevostaan -- joka ei ollut helppo tehtävä jyrkällä, likaisella

-kivikadulla -- puolustautuakseen pariakymmentä renttua vastaan, jotka

-huutaen ja kiljuen seurasivat häntä kintereillä ja syytivät kiviä ja

-lokaa hänen päällensä. Mies oli paljastanut miekkansa, ja hän kiroili

-ja karjui ja joukko jälessään huusi; "Vive la messe!" [Eläköön messu!

-Katolilaisten tunnuslauseita.] Me näimme kiven sattuvan hänen

-kasvoihinsa, joihin tuli verihaava, ja kuulimme hänen kiroavan entistä

-rajummin.

-

-"Hyvä Jumala!" huudahti Catherine puristaen kätensä ristiin tuskallisen

-näköisenä. "He tahtovat ryöstää minun kirjeeni."

-

-"Kuolema ja kadotus!" huudahti Croisette. "Ratsumies on herra de

-Pavannesin kuriri! Anne, me emme saa antaa heidän ryöstää kirjettä!"

-

-"Sen he saavat kalliisti maksaa!" huusin minä ja kirosin. "Rauhan

-aikana nuo sen roistot harjoittavat tuollaista! Gil! Francis!" karjuin

-minä. "Missä te kuhnustelette?"

-

-Ja minä hain lintupyssyäni, ja Croisette nousi muurille, pani kämmenet

-torvelle ja huusi voimainsa takaa: "Heretkää siellä! Hän tuo kirjeen

-vicomtelta!"

-

-Vaan se keino ei vetänyt, enkä minä löytänyt pyssyäni. Hetken aikaa

-olimme aivan neuvottomia, ja siihen kun minä kävin sisältä pyssyn oli

-ratsastaja, jälessään kirkuva roistoväki, kääntynyt muutaman kulmauksen

-taakse kadoten näkyvistämme.

-

-Toisesta mutkasta tiesin heidän ilmestyvän aivan porttimme eteen, ja me

-juoksimme vastaan. Minä pysähdyin kuitenkin hetkiseksi aikaa

-käskeäkseni Gilen kutsua palvelijat, ja sillä aikaa Croisette oli

-ehtinyt kapealle kadulle. Kun minä ehätin hänen jälkeensä, niin olin

-vähällä joutua ratsumiehen hevosen jalkoihin. Minä kiireesti vetäysin

-syrjään ja annoin ratsastajan kulkea ohitseni -- hänen kasvonsa olivat

-yltäpäätä verissä ja loassa, ja hevosensa oli säikähdyksestä ihan

-hurjana, niin että sitä ratsastaja töin tuskin jaksoi hillitä. Kun minä

-sitten kiiruhdin kadulle, niin näin Croisetten -- tuon reippaan pojan

--- tarttuneen lähintä roistoa kauluksesta ja mukiloi häntä parhaillaan

-voimiensa mukaan miekanlappealla, jolloin toiset veikarit seisoivat

-takempana, häpeissään, vaan samalla uhkaavina ja silmistä viha

-säihkyen.

-

-"Kuolema hugenoteille!" huusi muuan heistä, kun minä tulin näkyviin.

-Huutaja näytti olevan uskalijain kaikista.

-

-"Roistot kuolkoot!" vastasin minä ja katselin tuimasti inhottavaa

-joukkoa. "Onko tarkoituksenne rikkoa kuninkaan rauha, mokomat kurjat?

-Menkää kotia kataliin hökkeleihinne!"

-

-Siinä kun sain sen sanotuksi näin konnan, jota Croisette oli

-kurittanut, vetävän tikarinsa, Minä huusin varoitukseksi veljelleni,

-vaan varoitus tuli myöhään. Säilä välähti, vaan Jumalan kiitos se

-sattui ainoastaan pojan vyönsolkeen ja livisti siitä syrjään tekemättä

-mitään vahinkoa. Minä näin aseen taas välähtävän ilmassa -- näin miehen

-julman katseen. Vaan tällä kertaa olin askelta lähempänä, ja ennen kuin

-hän ehti iskeä, syöstin miekkani konnan ruumiiseen. Hän kaatui maahan

-kuin halko ja veti mukanaan Croisetten, josta hän piteli jäykistyvillä

-kourillaan.

-

-En ollut ennen koskaan tappanut ihmistä, en edes nähnyt ihmisen

-kuolevan, ja jos olisin ollut yhdessä kohdin ja ajatellut tekoani, niin

-varmaankin olisin epätoivossani joutunut sairaaksi. Vaan nyt ei ollut

-aikaa ajattelemaan eikä sairastamaan. Roistojoukko oli ihan äärellämme,

-koko rivi punoittavia, uhkaavia naamoja. Ensi silmäyksellä näin, että

-mies oli kuollut, ja minä asetin jalkani hänen niskalleen. "Koirat!

-Pedot!" karjuin minä, vaan en enää niin kovalla äänellä, sillä vaikka

-olinkin raivoissani, niin koetin kuitenkin hillitä itseäni. "Menkää

-luoliinne! Miten uskallattekaan kohottaa kätenne Caylusia vastaan?

-Menkää -- muuten teitä tusinakunta riippuu hirressä, kun vicomte

-palajaa kotia!"

-

-Minä mahdoin näyttää pelottavalta -- minä tiedän, että minä en ollut

-peloissani, vaan tunsin vain omituista intoa -- sillä he heti

-peräytyivät. Nopeasti vaikka vastenmielisesti joukko hajautui, Bezersin

-puoluelaiset, joihin kuollutkin oli kuulunut, poistuivat viimeisinä.

-Siinä kun seisoin katselemassa heidän jälkeensä, katu tuli

-yhtäkkiä tyhjäksi; viimeiset olivat kadonneet talojen taakse. Kun

-käännyin katsomaan taakseni, niin tapasi Gilen ja puolikymmentä

-palvelijoistamme seisomassa kalpeina ja vavisten. Croisette tarttui

-käteeni ja nyyhki. "Oo, hyvä Jumala", huudahti Gil vapisevalla äänellä.

-Vaan minä sysäsin toisen syrjään ja toiselle rypistin otsaani.

-

-"Viekää joutuin pois tuo ruumis!" sanoin ja kosketin sitä jalallani.

-"Ripustakaa se puuhun. Ja sulkekaa sitten portit! Pitäkää huoli siitä

-että kaikki tulee huolellisesti tehdyksi, elkääkä tuhlatko aikaa!"

-

-

-

-

-TOINEN LUKU.

-

-Vidamen uhkaus.

-

-

-Croisettella oli tapana kertoa juttu, jonka yksityisseikkoja minä en

-muista muuta kuin ilkeänä unena. Hän väitti, että minä sinä yönä lähdin

-sängystäni -- kun minä olin vanhin, niin minulla oli kesäisin oma

-vuoteeni, jota vastoin Croisette ja Marie nukkuivat toisessa vuoteessa

-samassa huoneessa -- ja menin hänen luoksensa herättäen hänet, ja että

-minä nyyhkien ja vavisten tartuin hänen käsivarteensa ja aivan kuin

-ankaran kauhun valtaamana rukoilin häntä, että hän ei päästäisi minua

-menemään. Ja että minä tällä tavoin nukuin hänen vieressään aamun

-koittoon saakka. Vaan niin kuin sanottu, minä en kaikesta tästä muista

-sen enempää kuin että sinä yönä näin ilkeätä unta ja että herätessäni

-olin hänen ja Marien luona, jonka vuoksi en voi sanoa, miten asia

-oikeastaan oli.

-

-Vaan jos minulla oli jotakin tunnetta siitä, niin se ei missään

-tapauksessa kestänyt kauan. Päinvastoin minä -- mitäpä sitä kieltäisin

--- olin hyvin mielissäni siitä arvosta, johon äkkiä olin kohonnut Gilen

-ja muiden palvelijain silmissä. Mitä Catherine ajatteli asiasta, en

-tiedä. Hän oli saanut kirjeensä ja oli nähtävästi siitä tyydytetty. Me

-emme nähneet häntä vilahdukseltakaan. Rouva Claudella oli puuhaa

-keittäessään lääkkeitä ja hoidellessaan sanansaattajan haavaa. Ja

-minusta oli ihan luonnollista, että minun oli otettava ylin johto

-linnassa.

-

-Siitä ei ollut epäilemistäkään -- ei ainakaan meidän mielestämme --

-ettei hyökkäys kuririn kimppuun olisi tapahtunut vidamen yllytyksestä.

-Se vain oli ihme, ettei vidame muitta mutkitta katkaissut häneltä

-kaulaa ja ryöstänyt kirjettä. Vaan kun minä nyt ajattelen asiaa, niin

-tuntuu minusta, että näinä aikoina -- kun uskonnollinen sota herätti

-pahimmat intohimomme -- aikaisetkin miehet julmuuteensa liittivät

-jonkun määrän lapsellisuutta. Vihollisen tappamisessa ei ollut

-kylläksi. Ihmisiä huvitti tehdä hänen päästään astinlaudan -- minä en

-puhu vertauksilla -- ja viskata hänen sydämmensä koirille. Ja

-epäilemättä oli hyvin sopinut vidamen julmaan leikillisyyteen

-se, että Pavannesin ensimmäisen rakkaudenkirjeen tuoja ilmestyi

-hallitsijattarensa eteen verisenä ja lokaisena ja että roskaväki omien

-porttiemme ympärillä otti osaa häväistykseen.

-

-Selvää oli, että Bezersin raivo ei suinkaan laantunut siitä, kun asiat

-näin päättyivät ja muuan hänen miehensä oli saanut sellaisen

-rangaistuksen. Me sen vuoksi tarkastimme lukot ja salvat ja akkunat,

-vaikka linna onkin valloittamaton, se kun on kalliolla, jonka sileät

-seinät ovat ainakin kaksikymmentä jalkaa korkeat joka puolelta. Tosin

-vihollinen, niin kuin Pavannes oli näyttänyt meille, olisi helposti

-voinut räjähdyttää ruutilla, vaan me sulimme ristikon, joka sulki

-penkereelle johtavan tien. Kun tämä oli tehty, niin me tunsimme

-olevamme turvassa, sillä jos vihollisen onnistuikin murtautua sisään,

-niin hän olisi loukussa -- jyrkällä kapealla kaivostiellä, jossa hän

-olisi tulen alaisena edestä ja sivuilta. Meillä oli kaksi tykkiä, jotka

-vicomte oli hankkinut parikymmentä vuotta sitten, siihen aikaan kuin

-S:t Quentinin tappelu oli. Toisen näistä asetimme tien ylipäähän,

-toisen penkereelle, jossa me, muuttamalla sitä pari askelta, olisimme

-saaneet sen suunnatuksi suoraan vidamen taloa kohden, joka siis oli

-meidän vallassamme.

-

-Me emme todella odottaneet mitään hyökkäystä. Vaan me emme tienneet,

-mitä oli odotettavana. Meillä ei ollut kymmentä palvelijaa

-käytettävänämme, sillä vicomte oli ottanut parikymmentä parasta

-lakeijaa ja sotamiestä mukaansa Bayonneen. Ja me tunsimme ankaraa

-vastuunalaisuutta. Suurin toivomme oli, että vidame heti lähtee

-Parisiin ja jättää toistaiseksi kostonsa. Sen vuoksi kerta toisensa

-perästä loimme hartaan silmäyksen susitaloon, toivossa näkevämme

-jotakin merkkiä hänen matkalle lähdöstään.

-

-Tietysti oli kuin isku rintaan, ja kaikki toiveeni kerralla

-luhistuivat, kun Gil huolestuneena astui minun luo penkereelle ja

-ilmoitti, että herra vidame odotti portilla ja pyysi saada tavata

-neitiä.

-

-"Tietysti ei tule kysymykseenkään, että hän saisi tavata neitiä",

-lisäsi vanhus repiessään hämmästyneenä tukkaansa.

-

-"Ei tietystikään. Minua hän saa tavata", vastasin minä ylpeästi. "Gil,

-jättäkää Francis ja joku toinen lisäksi portille. Marie, pysy lähellä.

-Croisette tulee minun mukanani."

-

-Kun kaikki ohjeet oli täytetty -- johon tuskin kului minuuttia -- menin

-vidamea vastaan tien yläpäähän. "Neiti de Caylus", sanoin minä ja

-kumarsin, "ei voi oikein hyvin, vidame."

-

-"Hän ei tahdo tavata minua?" kysyi hän ja katseli minua silmillä, jotka

-eivät olleet ystävälliset.

-

-"Kun hän ei voi hyvin, niin täytyy hänen kieltäytyä tästä ilosta",

-vastasin minä suurilla ponnistuksilla. Hän todella oli ihmeellinen

-mies, sillä nähdessäni hänet haihtui kolme neljättäosaa rohkeudestani

-ja koko itseluottamukseni.

-

-"Hän ei tahdo tavata minua. No hyvä", vastasi hän, ja nämät

-yksinkertaiset sanat kuulustivat kuolemantuomiolta. "Herra Anne,

-minulla on teiltä vähän vaadittavaa. Minkä hyvityksen aiotte antaa

-minulle siitä, että olette tappanut minun palvelijani? Se oli kelpo,

-siivo miesraukka, jolta te eilen ryöstitte hengen sen vuoksi, että

-hänen intonsa oikean uskon puolesta vei hänet hiukan liian pitkälle."

-

-"Minä otin häneltä hengen sen vuoksi, että hän vicomten portilla veti

-tikarinsa surmatakseen herra S:t Croix de Caylusin", vastasin minä

-tiukalla äänellä. Minä tietysti olin ajatellut hänen tekevän tämän

-kysymyksen ja sen vuoksi valmistanut, mitä minun piti siihen vastata.

-"Teidän, herra de Bezers, pitäisi tietää", jatkoin minä, "että vicomten

-tuomiovalta ulottuu kaikkiin niihin, jotka asuvat laakson piirissä."

-

-"Vaan ei minun alamaisiini", vastasi hän tyynesti.

-

-"Aivan oikein, niin kauan kuin ne ovat teidän piirissänne", sanoin

-minä. "Vaan kun rangaistus oli ylimalkainen eikä mies saanut aikaa

-ripin tekoon, niin minä suostun -- --"

-

-"Mihin sitten?"

-

-"Antamaan isä Pietarin lukea kymmenen messua hänen sielunsa

-pelastukseksi."

-

-Minä hämmästyin sitä tapaa, jolla vidame otti vastaan tämän minun

-tarjoukseni. Hän purskahti suureen nauruun. "Hyvä ystävä", huusi hän

-ilkkuvasti, "te todella olette aika veitikka. Messuja? Mieshän oli

-protestantti!"

-

-Ja tätä minä hämmästyin enemmän kuin mitään muuta, enemmän kuin

-selittää voin. Sillä tämä näytti osoittavan, että tuo mies, joka tuossa

-nauroi jumalatonta naurua, ei ollut muiden ihmisten kaltainen. Hän ei

-koonnut eikä valinnut palvelijoitaan heidän uskontonsa vuoksi. Hän oli

-varma, että hänen käskystä hugenotti tappaisi toverinsa, että

-katolilainen huutaisi "Eläköön Coligny!" Minä seisoin siinä niin

-hämilläni, että en saanut sanaa vastaukseksi, mutta Croisette sitten

-yhtäkkiä sanoi terävästi:

-

-"No miten hän sitte oli niin innokas oikean uskon puolesta?"

-

-"Oikea usko", sanoi vidame, "on minun palvelijoilleni minun uskoni."

-Sitten hänelle näytti juolahtavan yhtäkkiä mieleen. "Ja vielä lisäksi",

-jatkoi hän verkalleen, "se on oikea ja totinen usko kaikille, sen

-tuhannet oppivat huomaamaan ennen kuin maailma on kymmentä päivää

-vanhempi. Muistakaa minun sanoneeni, pojat! Ja kuulkaa nyi", jatkoi hän

-tavallisella äänellään. "Minä aina olen valmis auttamaan naapuria. Ja

-se on itsestään selvää, että minulla ei ole vähintäkään ajatusta

-saattaa teille, herra Anne, mitään ikävyyttä tuon rentun vuoksi. Vaan

-väkeni odottaa, että hänen kuolemansa jollakin tavoin tulee kostetuksi.

-Jättäkää minulle tuo kirottu konna, joka oli syynä kaikkeen tähän

-rettelöön, niin että saan hänet vetää puuhun, ja sitten ollaan kuitit."

-

-"Se on mahdotonta", vastasin minä kylmästi. Minun ei tarvinnut kysyä

-ketä hän tarkoitti. Favannesin sanansaattaja jättää hänelle!

-

-Ei milloinkaan! Kiellostani välittämättä hän katsoi minua hymyillen,

-joka minussa herätti raukeaa suuttumusta. "Älkää luottako liiaksi

-yhteen iskuun", sanoi hän ja pudisti päätään. "Minä teidän ijällänne

-olin suorittanut ainakin tusinan verran kaksintaisteluita. Muuten minä

-ymmärrän, että te kiellätte antamasta minulle korvausta?"

-

-"Niin, sillä tavalla kuin te vaaditte", vastasin minä. "Vaan -- --"

-

-"Oh!" huudahti hän rypistäen otsaansa. "Ensin asiat ja sitten huvitus!

-Bezers kyllä ymmärtää hankkia korvausta omalla tavallaan, sen minä

-teille vakuutan. Ja aikoinaan. Vaikka minä en silloin käänny sellaisten

-keltanokkain puoleen kuin te olette. Vaan mikä teillä tuossa on?" Ja

-hän potkasi tykkiä, jonka hän nähtävästi nyt vasta huomasi. "Ahaa, minä

-ymmärrän", jatkoi hän ja katsoi meihin terävästi. "Te odotitte

-hyökkäystä! Vaan tuolla edempänähän teillä on rikkapaikka,

-kaksikymmentä jalkaa vanhan Fretisin makasinin katolta. Ja se on auki,

-siitä olen varma. Luuletteko, että minä olisin tullut tätä tietä niin

-kauan kuin Caylusissa olisi ollut yhdetkään tikapuut? Pidättekö sutta

-lampaana?"

-

-Ja hän pyörähti kantapäillään ja lähti astumaan tietään, mielissään ja

-ylpeänä voitostaan. Sillä voitto se oli. Me tunsimme itsemme hyvin

-nolatuiksi ja meitä hävetti katsoa toisiamme silmiin. Tietysti

-rikkapaikka oli auki. Me muistimme nyt, että niin oli asia, ja hänen

-tietonsa asiasta ja meidän mielettömyytemme kovasti koski meihin, niin

-että minä pahoin rikoin kohteliaisuuden vaatimuksia, en saattanut häntä

-portille niin kuin minun olisi pitänyt tehdä. Me sittemmin saimme siitä

-tarpeeksi rangaistusta.

-

-"Hän on itse piru!" huudahdin ja puin nurkkia susitalolle päin,

-kulkiessani edestakaisin penkereellä. "Minä vihaan häntä nyt enemmän

-kuin koskaan ennen."

-

-"Niin minäkin!" sanoi Croisette lauhkeasti. "Vaan se merkitsee enemmän,

-että hän vihaa meitä. Kaikissa tapauksissa on meidän sulettava

-rikkapaikka."

-

-"Odotahan vähän!" sanoin, kun poika, lausuttuaan vielä joukon

-valituksia naapuristamme, oli lähdössä toimittamaan asiansa. "Mikä

-elämä on tuolla alhaalla?"

-

-"Totisesti, hän aikoo lähteä, ja jättää meidät rauhaan!" sanoi

-Croisette innokkaasti.

-

-Alhaalta kuului kovaa hevosten kavioiden kopsetta kadun kivitystä

-vasten. Puolikymmentä ratsumiestä lähti liikkeelle Susitalosta, ja

-heidän kannustensa kilinä ja iloinen äänensä sorina kuului raikkaassa

-aamuilmassa meille saakka. Bezersin kamaripalvelija, jonka tunsimme

-näöltään, oli viimeisenä. Hänellä oli kaksi satulapussia edessään, ja

-ne nähdessämme meiltä pääsi ilon huuto. "Hän lähtee matkoihinsa",

-sanoin minä, ja minä en tahtonut uskoa silmiäni. "Hän siis kuitenkin

-lähtee!"

-

-"Odotahan!" sanoi Croisette.

-

-Vaan minä olin oikeassa. Meidän ei tarvinnut kauan odottaa.

-Seuraavassa silmänräpäyksessä tuli hän itsekin näkyviin, ratsastaen

-raudanharmajalla hevosella, ja me erotimme, että hänellä oli

-pistolihuotra satulassa. Hänen hovimestarinsa juoksi hänen sivullaan,

-kuunnellen hänen viimeisiä käskyjään, arvelin. Muuan rampa, jonka melu

-oli pelottanut tavallisesta olinpaikastaan, kirkon portista, kurotti

-kättään saadakseen almun. Vidame sivuuttaessaan sivalsi ruoskalla

-rampaa kasvoille ja kirosi ääneen.

-

-"Piru hänet vieköön!" sanoi Croisette vihastuneena. Vaan minä en

-sanonut mitään, sillä minä muistin, että rampa oli muuan Catherinen

-erityisiä suosikeita. Minä sen sijaan muistelin, mitä tapahtui joku

-aika sitten, kun vicomte oli kotona ja me eräänä päivänä olimme olleet

-suurella metsästyksellä. Bezers ja Catherine olivat yhdessä

-ratsastaneet katua ja kun Catherine silloin antoi vaivaselle rahan,

-niin Bezers oli viskannut hänelle koko jahtisaaliinsa. Ja minun mieleni

-masentui.

-

-Vaan kuitenkin ainoastaan silmänräpäykseksi. Vidame oli lähtenyt

-matkalle tai ainakin kaikissa tapauksissa aikoi lähteä. Me seisoimme

-ääneti ja alallamme, kunnes ratsujoukko pitkän ajan kuluttua, niin kuin

-meistä tuntui, tuli näkyviin valkoisella maantiellä kaukana allamme ja

-näytti liikkuvan pohjoiseen. Vielä hetken aikaa seisoimme tällä tavoin

-ja kuiskasimme silloin tällöin jonkun sanan toisillemme, kunnes

-ratsumiehet yhtäkkiä hiljensivät kulkunsa ja alkoivat nousta mutkikasta

-polkua, joka johti ylängöille ja Cahorsiin ja myöskin Parisiin.

-

-Silloin me, Croisette etunenässä, kovasti hurraten syöksyimme poikki

-penkereen ja yli pihamaan arkihuoneeseen, jonne saavuimme aivan

-henkimeneissä. "Hän on poissa!" huuti Croisette äänekkäästi. "Hän on

-mennyt Parisiin! Ja kaikellaiset onnettomuudet kohdatkoot häntä

-tiellään!" Ja me kaikki viskasimme lakit ilmaan riemuissamme.

-

-Vaan naiset kaikeksi ihmeeksemme eivät ottaneetkaan osaa iloomme. Kun

-otimme lattialta lakkimme ja vähän häpeissämme kovasta remuamisestamme

-katsoimme Catherineen, niin tuijotti hän meihin, kalmankalpeana

-kasvoiltaan ja suurissa silmissään halveksiva ilme. "Hullut!" sanoi

-hän. "Hullut!"

-

-Hän ei sanonut muuta. Vaan olipa sitä siinäkin tarpeeksi saattamaan

-minut aivan hämille. Minä olin odottanut saavani nähdä hänen ilahtuvan

-oikein riemumielelle, kun me toimme sellaisen uutisen, vaan sen sijaan

-oli hänen kasvoillaan sellainen ilme, jota en koskaan ennen ollut

-nähnyt. Catherine, joka oli niin lempeä ja hellätunteinen, sanoi meitä

-hulluiksi! Ja ihan ilman syytä! Minun oli aivan mahdoton ymmärtää.

-Hämmästyneenä käännyin katsomaan Croisettea. Hän katsoi Catherinea, ja

-minä huomasin, että poika oli säikähdyksissään. Rouva Claude istui

-muutamassa huoneen nurkassa ja voivotteli. Minä päättelin jonkun

-onnettomuuden tulleen, ja mieltäni alkoi painaa lyijynraskas taakka.

-

-"Hullut!" toisti yhä serkkuni katkerasti, polkien jalkaa. "Te luulette

-että hän alentuisi niin, että rupeaisi teille kostamaan? Teille?!

-Luuletteko, että hän täällä voisi tehdä pahaa sadannetta osaakaan siitä

-kuin -- kuin -- --" Hän keskeytti lauseensa. Halveksiva ilme hänen

-kasvoiltaan katosi hetkeksi aikaa. "Oh! Hän on mies! Hän tietää, mitä

-hän tekee!" huudahti serkkumme ylevällä äänellä ja pää pystyssä. "Vaan

-te olette poikia. Te ette ymmärrä mitään."

-

-Minä ihmeissäni katselin tätä suuttunutta nuorta naista. Vaivoin tunsin

-hänet serkukseni. Yhtäkkiä Croisette riensi hänen luo ja otti lattialta

-valkoisen esineen, joka oli hänen jaloissaan.

-

-"Niin, lukekaa se!" sanoi Catherine, "lukekaa se! Ah!" ja hän puristi

-pienen kätensä nyrkkiin ja vihastuneena löi tammiseen pöytään

-vierellään, niin että veri tihkui rystysistään. "Minkä vuoksi ette

-tappaneet häntä? Minkä vuoksi, kun siihen oli teillä tilaisuus?

-Teitähän oli kolme yhtä vastaan", pauhasi hän. "Hän oli vallassanne! Te

-olisitte voineet tappaa hänet, ettekä sitä tehneet! Nyt hän tappaa

-minut."

-

-Rouva Claude mutisi itkuisella äänellä jotakin Pavannesista ja

-pyhimyksestä. Minä Croisetten olkapään yli luin kirjeen. Siinä ei ollut

-minkäänlaista osotusta, vaan alkoi suorastaan: "Minulla on Parisissa

-muuan tehtävä suoritettavana, neiti, tehtävä, jota ei voi jättää

-toisiin, ja joka koskee teitä yhtä paljon kuin minuakin -- tavata

-Pavannes. Te olette voittanut hänen sydämensä. Se on siis teidän, ja

-minä sen toimitan teille tai myöskin hänen oikean kätensä merkiksi,

-että hän on luopunut vaatimuksistaan teidän suhteenne. Minä sitoudun

-tähän."

-

-Kirjeessä ei ollut nimeä. Se oli kirjoitettu jonkunlaisella punaisella

-nesteellä -- ehkä verellä -- kauhean ivaa! Toiselle puolelle oli

-sohrittu osote neiti de Caylusille. Kirje oli sulettu vidamen

-vaakunalla sudenpäällä.

-

-"Roisto! Se kurja roisto!" huudahti Croisette. Hän ensimmäisenä huomasi

-kirjeen ajatusjuoksun. Ja hänen silmänsä täyttyivät kyynelillä --

-raivon kyynelillä.

-

-Mitä minuun tulee, niin oli mieleni kiihdyksissä. Suonissani aivan kuin

-tuli suihki, kun minä ajattelin pirullista julmuutta, jolla hän kidutti

-tyttöraukkaa.

-

-"Kuka tämän kirjeen toi?" jyrisi ääneni. "Kuka sen antoi neidille?

-Miten se tuli hänen käsiinsä? Sanokaa, vastatkoon jokukaan!"

-

-Muuan palvelustyttö, joka seisoi toisessa päässä huonetta ja valitteli,

-sanoi, että Francis sen oli antanut hänelle ja käskenyt hänen antaa se

-neidille.

-

-Minä raivoissani purin hammasta, ja Marie kenenkään käskemättä lähti

-hakemaan Francista -- ja ruoskaa. Epäilemättä oli vidamella ollut kirje

-mukanaan valmiina siltä varalta, ettei pääse serkkuni puheille. Kun hän

-sitten minun saattamattani, yksinään kääntyi portille, niin oli hän

-käyttänyt tilaisuutta ja antanut kirjeen Francisille ja luultavasti

-samalla antanut rahaakin varmuuden vuoksi, että kirje tulee perille.

-

-Croisette ja minä katsoimme toisiamme, käsittäen selvästi, miten asia

-oli. "Hän varmaankin aikoo olla yötä Cahorsissa", sanoin äreästi.

-

-Poika pudisti päätään ja vastasi matalalla äänellä: "Minua pahoin

-pelottaa, että hän ei viivy siellä yötä. Hänellä on ripeät hevoset.

-Minä luulen että hän jatkaa matkaa. Hän aina matkustaa nopeasti. Ja

-sinä tiedät, että nyt..."

-

-Minä nyökäytin päätäni, sillä minä ymmärsin hyvin.

-

-Catherine oli heittäytynyt tuolille. Käsivartensa olivat hervottomina

-pöydällä, ja kasvonsa niiden peitossa. Vaan hän lie kuullut jotakin

-puheestamme tai oli hänelle juolahtanut mieleen joku uusi ajatus, sillä

-äkkiä hän syöksyi pystyyn. Hänen kasvonsa värähtelivät, ja koko

-ruumiinsa näytti jäykistyneen, kun hän väänteli aivan kuin tuskissa.

-"Minä en voi kestää tätä!" huuti hän pelottavalla äänellä. "Eikö ole

-ketään, joka voisi jotakin tehdä? Minä menen hänen luokseen! Minä

-ilmoitan hänelle, että minä luovun Pavannesista! Minä teen, mitä hän

-vain tahtoo, kunhan hän vaan säästää Louisin!" -- Croisette lähti itkien

-huoneesta. Oli kamalaa nähdä tuota tyttöraukkaa tuskissaan. Mahdoton

-oli saada häntä tyyntymään! Jokainen meistä tiesi todeksi kirjeen

-kauhistuttavan tarkoituksen, sen salatun uhkauksen. Kansallinen sota ja

-uskonvimma sekä niin kuin minä arvelen, italialainen ajatustapa olivat

-tehneet meidän maamme miehistä petoeläimiä. Paljon kauheampia

-hirmutöitä tehtiin kuin tämä, jolla nyt Bezers uhkasi -- vaikka ottaisi

-hänen sanansa ihan kirjaimen mukaankin -- paljon kauheampia tekoja oli

-kärsittävä. Vaan pirullisessa tarkkanäköisyydessä, jolla hän oli

-ajatellut kostonsa tälle avuttomalle, rakastuneelle naiselle, siinä ei

-luullakseni ollut Bezersin vertaista ketään. Silloin käy perhosen

-huonosti, kun kissa on hänet käpälällään silpassut maahan. Totisesti

-käy huonosti!

-

-Rouva Claude nousi ja sulki tytön syliinsä, antaen minulle merkin

-poistumaan. Minä lähdin ulos, kulin ryhmissä seisoskelevien

-pelästyneiden palvelijain ohi ja menin penkereelle. Minusta tuntui kuin

-siellä vain voisin hengittää vapaasti. Siellä tapasin Marien ja

-Croisetten. Kumpikin oli ääneti ja vakavana, heidän silmissään näin

-kyynelten jälkiä. Katseemme kohtasi, ja ne puhuivat samaa kieltä.

-

-Jokainen meistä yhtä aikaa sanoi: "Milloin?" Ja he molemmat katsoivat

-minuun ja odottivat minun vastaustani.

-

-Tämä sai minut vähän tarkemmin ajattelemaan asiaa, ja minä sen vuoksi

-olin jonkun aikaa ääneti ennen kuin vastasin. "Huomenna aamulla

-varhain", sanoin sitten varmalla äänellä. "Nyt on jo ilta. Me

-tarvitsemme rahaa, ja kaikki hevoset ovat poissa. Siihen menee tunti

-kuin ne saamme. Yöllä voisimme ehkä päästä Cahorsiin. Vaan on parasta

-kiiruhtaa maltilla, niinkuin tiedätte, ja sen vuoksi lähdemme vasta

-huomenna, varhain aamulla."

-

-He nyökäyttivät päätään myöntymykseksi.

-

-Tämä oli suuri yritys, joka meillä oli aikeissa. Ei ollut sen vähempi

-asia mielessä, kuin tähteä Parisiin -- tuntemattomaan kaupunkiin, joka

-oli niin kaukana vuorten takana -- tapaamaan herra de Pavannesta ja

-varoittamaan häntä. Siitä syntyy kilpa-ajo meidän ja vidamen välillä,

-kilpailu, josta riippui Kitin rakastetun henki. Jos me onnistuisimme

-pääsemään Parisiin ennen vidamea tai edes vuorokauden kuluessa siitä

-kun hän oli sinne saapunut, niin me aivan varmaan ehtisimme silloin

-hyvään aikaan varoittaaksemme Pavannesta. Meidän ensimmäinen

-ajatuksemme oli ollut koota niin paljo väkeä kuin suinkin ja hyökätä

-Bezersin kimppuun ja tappaa hänet, missä vain hänet kohtaisimme. Vaan

-palvelijat, jotka vicomte oli jättänyt, eivät olleet mitään

-sankareita, sillä ajat olivat rauhaisat, mehän elimme hyvässä sovussa

-naapureittemme kanssa. Bezersin miehet sitä vastoin olivat julmia

-sveitsiläisiä sotureita -- rengit samallaisia kuin isäntänsä. Me sen

-vuoksi tulimme siihen päätökseen, että oli parasta huomauttaa

-Pavannesta, ja jos tarve vaati, olla hänen apunaan.

-

-Me tosin olisimme voineet hänelle lähettää sanan. Vaan meidän

-palvelijamme -- poikkeuksena Gil, vaan hän oli taas liian vanha --

-eivät tunteneet Parisia. Emmekä me taas uskaltaneet uskoa heille niin

-tärkeää tehtävää. Tietysti me ajattelimme Pavannesin kuririakin. Vaan

-hän oli Rochellesta eikä tuntenut vähintäkään pääkaupunkia. Meillä ei

-siis ollut mitään muuta keinoa kuin lähteä itse.

-

-Vaan keveällä sydämmellä emme suinkaan ajatelleet tätä matkaa. Parisi

-meistä kaikista tuntui pelottavalta hirviöltä. Hovin loisto meitä

-enemmän pelotti kuin houkutteli. Me tunsimme kaikkea sitä kauhua

-ulkomaailmaa vastaan, jonka maaseutuelämä synnyttää, ja nuorukaisille

-omituista pelkoa, ettei osaa olla niinkuin muut. Tämä oli samalla suuri

-ja vaarallinen retki, johon nyt valmistausimme. Ja me vapisimme. Jos me

-olisimme tienneet tarkemmin -- varsinkin mitä tulevaisuus toi mukanaan

--- niin olisi meitä vapisuttanut vielä enemmän.

-

-Vaan me olimme nuoria ja pelkoomme sekautui mieluinen jännitys. Me

-lähdimme kohti tuntematonta kohtaloa ja seikkailuja, joissa voisimme

-hankkia mainetta. Me saamme nähdä maailmaa ja suorittaa tehtävän, joka

-olisi kunniaksi aikaisellekin miehelle. Me pelastamme ystävän ja teemme

-serkkumme onnelliseksi!

-

-Me ryhdyimme valmistukseemme. Mutta me emme sanoneet mitään

-Catherinelle emmekä rouva Claudelle, vaan annoimme Gilelle tehtäväksi

-kertoa kaikki meidän mentyämme. Me lähetimme pikasanansaattajan

-vicomten luo Bayonneen ja laskimme Gilen sydämmelle, että hänen tuli

-pitää portit sulettuina siihen saakka kuin saa jotakin tietoa

-vicomtelta. Ja kun kaikki oli valmiina, niin menimme maata, vaan

-sydämmemme löi rauhattomana, eikä silmiin tullut uni.

-

-"Anne! Anne!" sanoi Croisette, nousten lynkäpäisilleen, kun olimme

-muutamia tunteja makailleet. "Mitä luulet vidamen tarkoittaneen, kun

-hän eilen mainitsi noista kymmenestä päivästä?"

-

-"Kymmenestä päivästäkö? Mitä sinä puhut?" kysyin suutuksissani. Hän oli

-herättänyt minut juuri kun olin uneen vaipumassa.

-

-"Niin kun hän sanoi, että maailma kymmenen päivän kuluessa saa nähdä,

-että hänen uskonsa on oikea usko?"

-

-"Minä tosiaan en tiedä, mitä hän sillä tarkoitti. Vaan Jumalan nimessä

-koettakaamme nyt nukkua", vastasin minä. Sillä minä en voinut suvaita,

-että Croisette puhui semmoista tolkutonta, kun meillä oli omia tärkeitä

-asioita mietittävänä.

-

-

-

-

-KOLMAS LUKU.

-

-Matka Parisiin.

-

-

-Aurinko ei ollut vielä korkealla, kun me kolme veljestä, yksi ainoa

-palvelija mukanamme, pysäytimme hevosemme laakson reunassa ja

-käännyimme satulassamme vielä viimeisen kerran silmäämään Caylusta --

-säännötöntä, harmajaa kaupunkia, ja tornia, joka kohosi korkealle sen

-yli. Kaikki olimme hyvin ajatuksissamme. Ajat olivat kuohuisia ja

-tehtävämme varsin vakavaluontoinen. Vaan nuoruudella ja varhaisella

-aamulla on erinomainen kyky poistamaan levottomuutta, ja vuoristoon

-päästyämme ratsastimme iloisina edelleen. Me kulimme väliin alastomia

-tuulisia kankaita, väliin tammimetsään hakattua tietä, jossa kaikki

-puut olivat samalle suunnalle nojalleen, ja pari kertaa kulettiin

-liitupitoisten jokiuomain yli, joissa vesi lirisi tuuheain saniaisten

-välissä, ja joiden varrella oli siellä täällä yksinäisiä

-talonpoikaistaloja tuuheain puistojen keskellä.

-

-Neljä tuntia ratsastettuamme näimme allamme Cahorsin, aivan joen

-polvekkeen kiertämässä. Me ratsastimme yli Vallandrésillan, joka menee

-yli Lotin, ja ajoimme enomme tavalliseen majapaikkaan torin reunassa.

-Täällä me tilasimme eineen ja kerroimme ylpeänlaisesti, että olimme

-matkalla Parisiin.

-

-Isäntä kohotti kätensä, "Parisiin!" huudahti hän pelästyneenä. "Jos

-olisitte tulleet eilen, niin olisitte päässet vidame de Bezersin

-seurassa! Ja teitähän on -- luvalla sanoen -- niin pieni seura, ja tiet

-ovat kaikkea muuta vaan eivät rauhallisia kulkea."

-

-"Vaan eihän vidamellakaan ollut kuin puolikymmentä miestä mukanaan",

-vastasin minä ja ratsuruoskalla kopistelin huolettomasti saappaitani.

-

-Isäntä pudisti päätään. "Herra vidame tuntee maailmaa", vastasi hän

-viekkaasti. "Hän on sellainen mies, jonka kimppuun ei karata niin

-äkkiarvaamatta! Muuan hänen miehensä kuiskasi minulle, että

-Chateaurouxissa kaksikymmentä väkevää ja luotettavaa miestä yhtyy

-heihin. Sanotaan tosin, että sota on loppunut, vaan ..." ja

-hyväsydäminen mies kohautti olkapäitään ja loi merkitsevän katseen

-läskiviipaleihin, jotka riippuivat liedessä. "Vaan sen asian teidän

-armonne tietää paremmin kuin minä", lisäsi hän vikkelästi. "Minä olen

-köyhä mies ja toivon ainoastaan saavani elää rauhassa naapureitteni

-kanssa, käykööt sitte messussa tai saarnaa kuulemassa."

-

-Tämä mielipide oli hyvin yleinen siihen aikaan, ja sitä useimmat

-varakkaat kaupunkilaiset ja maalaiset kannattivat niin hartaasti, että

-me pidimme turhana lausua omasta puolestamme mitään myönnytystä.

-Saatuamme kunnioitettavalta isännältämme kirjenipun, jolla voimme saada

-uusia hevosia Limogessa, jatkoimme matkaamme, virkistettyinä

-ruumiiltamme ja saatuamme vähän ajattelemisen aihetta.

-

-Kaksikymmentä neljä miestä oli sellainen joukko, jota ei tavallisesti

-kustantanut itselleen matkalle sellainenkaan mies kuin Bezers, jolla

-oli paljon vihollisia. Kun hän nyt oli varustanut sellaisen joukon,

-niin se tuntui osottavan, että hänellä on suuremmat aikeet kuin se,

-jonka me olimme kuvailleet. Vaan me emme voineet arvata hänen

-tarkoituksiaan, koska hän tietysti oli kutsunut koolle joukkonsa ennen

-kuin hän tiesi mitään Catherinen kihlauksesta. Niin ollen hän joko

-mustasukkaisuudesta oli jo ennalta varuillaan, tai hänen hyökkäyksensä

-Pavannesta vastaan oli vain osa suuremmasta suunnitelmasta. Kummassakin

-tapauksessa meidän retkemme tuntui sitäkin tärkeämmältä, vaan ei enään

-niin toivokkaalta.

-

-Vaan matkallamme näimme ja kuulimme niin paljo ja aivan uutta että se

-meitä esti tuumailemasta asiaa. Silmämme olivat nuoret, ja kaikki oli

-meistä yhtä huvittavaa -- olipa se sitten kaunis tyttö, joka kuleksi

-mustalaisjoukon jälessä tai pari valensialaista kuleksijaa --

-_jongleureiksi_ sanoivat he yhä itseään -- jotka lauloivat vanhalla

-Provencen murteella, tai normandialainen hevoskauppias hevosineen,

-joilla pää ja häntä maata viilti, tai vanha resunen sotamies, joka oli

-haavoitettu sodassa -- taistellessaan toisen tai toisen puolueen

-puolesta, sen mukaan minkä mielinen hänen päällikkönsä oli ollut.

-

-Vaan kuitenkaan emme unhottaneet matkamme tarkoitusta. Minä voin sanoa,

-että ei sitä aamua, jona emme noustessamme -- usein ruumis hellänä ja

-jäsenet jäykkinä -- olisi ajatelleet: "Tänään tai huomenna tai

-ylihuomenna" -- aina asianhaarain mukaan -- "me saamme Kitin asian

-toimitetuksi!" Kitin! Ehkä tämä oli puhtainta innostusta, mikä koskaan

-on sydämmemme täyttänyt, kaikesta itsekkäisyydestä puhtain tehtävä,

-joka meillä on ollut. Kitin vuoksi!

-

-Muuten me tiellämme kohtasimme varsin vähän merkillisempiä matkustajia.

-Puolet Ranskan aatelistosta oli Parisissa juhlissa, joita pidettiin

-kuninkaallisten häiden johdosta. Helposti saimme hevosia, missä vain

-tarvitsimme. Ja vaikka olimme kuulleet puhuttavan, että tiet olivat

-täynnänsä kuleksivia, erotettuja sotilaita, eivät ne kuitenkaan meitä

-koskaan häirinneet eivätkä estäneet matkallamme.

-

-Vaan tarkoitukseni ei ole tehdä selkoa, mitä kaikkea tapahtui tällä

-ensimmäisellä retkelläni maailmaan, vaikka minä mielelläni sitä

-muistelen. Eikä myöskään ole tarkoitukseni selittää, mitä ajattelin

-kaikista uusista ja harvinaisista kaupungeista, joiden ohi kulimme.

-Sanottakoon vain, että me kulimme Limogesin, Chateaurouxin ja Orleansin

-kautta, ja että meidät Chateaurouxissa petti muuan toivomme. Me

-nimittäin olimme luulleet, että kun Bezers siellä yhtyi sotilaisiinsa,

-niin hän ei saisi tarpeellista määrää hevosia matkallaan, ja me sen

-vuoksi kyytihevosilla voisimme tavottaa hänet ja hiipiä hänen ohitsensa

-tämän kaupungin ja Parisin välillä. Vaan Chateaurouxissa saimme kuulla,

-että hänen joukkonsa oli saanut uuden määräyksen mennä Orleansiin ja

-siellä odottaa häntä. Seurauksena siitä oli, että hän voi saada uusia

-hevosia sinne saakka. Hänellä siis nähtävästi oli hyvin kiire. Sillä

-kun hän saatuaan uudet hevoset Chateaurouxissa, oli lähtenyt sieltä,

-niin hän oli puolenpäivän aikana ollut Angervillessä, josta on

-neljäkymmentä englanninpenikulmaa Parisiin, jota vastoin me

-Angervilleen saavuimme vasta saman päivän -- seitsemäntenä päivänä

-Caylusta lähdettyämme -- illalla.

-

-Me ratsastimme ravintolan suurelle avonaiselle pihalle, joka hämärässä

-näytti vielä suuremmalta, ja olimme niin väsyneitä, jotta vaivoin

-pääsimme satulasta. Jean, palvelijamme, otti hevosemme ja lähti

-taluttamaan talliin eläinraukkoja, jotka pää riipuksissa mielellään

-seurasivatkin. Me seisahdimme hetkiseksi aikaa oikomaan jäykistyneitä

-jäseniämme. Täällä näytti olevan elämää ja liikettä. Portin päällä

-olevasta valaistusta akkunasta kuului lautasten ja keittoastiain

-kalinaa, ja käytävästä kuului kiireisiä askeleita. Muutamia lyhtyjä,

-jotka oli vasta sytytetty, palaa tuipotti siellä täällä sumussa, Ja

-muutamassa pihamaan nurkassa kaksi seppää kengitti hevosta.

-

-Me olimme lähtemässä huoneeseen, kun kuulimme Jeanin kohottavan

-äänensä, aivan kuin hän olisi riidelllyt jonkun kanssa, ja

-ajatellessamme, että maalaispalvelijamme oli joutunut ehkä sorron

-alaiseksi, kulimme tallirakennusta kohden, missä hän yhä kulki hevosten

-kanssa edestakaisin.

-

-"Mikä täällä on?" kysyin tuimalla äänellä.

-

-"Sanovat, ettei täällä ole sijaa hevosille", valitteli Jean. Hän oli

-puoleksi vihoissaan puoleksi peloissaan, oikea maalaisrenki kiireestä

-kantapäähän.

-

-"Ei täällä ole sijaa!" huuti muuan mies, joka seisoi tallin ovella ja

-lähti nyt meitä kohden. Hänen äänensä kuulusti hävyttömältä, ja ensi

-silmäyksellä huomasin että, hänen toverinsa olivat valmiit tarpeen

-tullessa häntä auttamaan. Hän pani kädet puuskaan ja katsoi meitä

-ilkamoiden. Lähellä olevan lampun valossa näin hänellä ja tovereillaan

-olevan samanlaiset merkit.

-

-"Kuulkaa", sanoin minä vakavasti, "talli on tilava, niin ettei se

-teidän hevosistanne ole täysi, joten siis pitää olla siellä sijaa

-minunkin hevosilleni."

-

-"Tietysti! Sijaa kuninkaalle!" vastasi hän, ja eräs toinen

-pilkallisesti huuti: "Eläköön kuningas!" Ja toiset nauroivat pirullisen

-ivallisesti.

-

-Herrasväen palvelijain välillä oli siihen aikaan riita tavallista. Vaan

-isäntäväki harvoin sekaantui heidän väleihinsä. "Antaa heidän otella",

-oli tavallinen käsitys. Vaan tässä oli Jean-raukka kovin alakynnessä,

-eikä meillä sen vuoksi ollut muuta neuvoa kuin ryhtyä häntä auttamaan.

-

-"Kuulkaa nyt, hyvät miehet! Elkää ruvetko rettelöimään", sanoin

-vakavasti, tarttuen Croisettea kädestä pidättääkseni häntä, sillä en

-millään ehdolla tahtonut uudistaa sellaista tapausta, joka tapahtui

-Caylusin portilla. "Nämät hevoset ovat vicomte de Caylusin, ja jos,

-niin kuin toivon, teidän isäntänne on hänen hyvä ystävänsä, niin voi

-teidän käydä huonosti, jos te vielä rettelöitte."

-

-Olin kuulevinani hiljaista murinaa ja sanottavan: "Papegotti

-[paavilainen]! Kuolkoot Guiset!" Vaan heidän johtajansa huuti

-äänekkäästi: "Kukkokiekaa!" jota hän kertoi monta kertaa ja oikein

-uhalla huiski käsillään matkien kukon siipienräpytystä. "Tässä meillä

-on oikein hienohöyheninen kukko!" ja sillä tavoin hän jatkoi hyvän

-aikaa, jonka jälkeen hän inhoittavasti irvistellen kääntyi toveriensa

-puoleen, jotka osoittivat suostumustaan.

-

-Sormiani syyhytti, minua halutti antaa hänelle ansaittua kuritusta,

-vaan minä kuitenkin hillitsin itseni, jotta tästä ei syntyisi kovin

-arveluttava loppu.

-

-"Ettekö häpeä, mokomat!" kuului samassa kimakka ääni päältämme -- se

-kuulusti tulevan kuin pilvistä. Minä silmäsin ylös ja näin kaksi

-kaunista tyttöä akkunassa tallirakennuksen päällä. "Hyi hävetkää!

-Ettekö näe, että ne ovat lapsia? Antakaa niiden olla rauhassa!" huuti

-toinen heistä.

-

-Miehet nauroivat nyt yhä enemmän, vaan minä puolestani on voinut siinä

-seistä toimettomana ja kuulla sanottavan itseäni lapseksi. "Tule

-tänne!" sanoin ja viittasin miestä luokseni, joka seisoi ovella. "Tule

-tänne roisto, niin minä sinulle annan palkan, jonka ansaitset

-puhutellessasi tuolla tavoin aatelismiestä!"

-

-Lähestyi hyvin verkalleen suuri, paksujäntereinen mies, pitempi minua

-ja vähintään kuutta tuumaa leveämpi hartioiltaan. Rohkeuteni masentui

-vähän katsellessani häntä. Vaan asia oli ratkaistava. Vaikka olinkin

-heikompi ja henturoisempi, niin olin kuitenkin ketterä kuin orava, ja

-kiihtymykseni sai unhottamaan väsymykseni. Minä sieppasin lyijypäisen

-ratsukepin Marielta ja lähestyin miestä.

-

-"Varokaa itseänne, pikku mies!" huuti tyttö iloisesti -- kuitenkin

-puolittain säälivästi, niin kuin minusta kuulusti. "Muuten tuo lihava

-sika tappaa teidät!"

-

-Vaan tällä kertaa ei minun vastustajani yhtynyt toisten nauruun. Minua

-hämmästytti, että hän näytti epäröivältä, ja että hän ei ollut niin

-halukas tulemaan piiriin, jonka hänen toverinsa muodostivat

-ympärilleni. Vaan ennen kuin ehdin koetella hänen rohkeuttaan, laskeusi

-käsi Olalleni. Mies-olento, joka äkkiä oli ilmestynyt siihen, minä en

-tiedä mistä kummasta, sysäsi minut syrjään, voimakkaalla kädellä vaan

-kuitenkin kohteliaasti.

-

-"Jättäkää tämä minun toimekseni!" sanoi hän ja asettui aivan tyynesti

-minun eteeni. "Elkää tahriko käsiänne koskemalla tuohon roistoon. Minun

-juuri haluttaa saada jotakin tehdä, ja tämä tulee sopivaan aikaan. Minä

-teen hänestä toukkain ruokaa ennen kuin nunnat tuolla luostarissa

-ehtivät lausua 'Ave!'"

-

-Hän oli jykevä mies, ei tavattoman suuri eikä tavattoman vahvakaan,

-mustaverinen ja hyvin terävät piirteet. Hatustaan töyhtö oli katkennut,

-vaan hattu oli kuitenkin hyvin mallikkaasti hänen päässään, ja hän

-liikuskeli niin mahtavasti ja kilisteli kannuksiaan ja heilutteli

-pitkää miekkaansa niin huolettomasti, ettei ollut ollenkaan ihme, jos

-lähinnä seisovat joutuisasti vetäytyivätkin syrjään.

-

-"Tule tänne!" huusi hän kiihkeästi muodostaen ympärilleen suuren aukon

-heiluttaessaan yhä tuimemmin miekkaansa, ja hänen vasemmassa kädessään

-välkkyi tikari. "Ken haluaa otella? Tahdotteko tulla yksittäin vai

-kaikki yhdessä rysyssä? Miten vain mielenne tekee, teillä sen -- --" Ja

-hän lopetti kehoituksensa kiroustulvalla, jonka syyti vastassaan

-olevalle joukolle.

-

-"Tämä riita ei teihin kuulu", sanoi paksu mies vihaisesti. Vaan hän ei

-yrittänytkään vetämään miekkaansa, vaan sen sijaan vetäytyi takaisin.

-

-"Kaikki riidat kuuluvat minuun, eikä mikään riita teihin! Niin se on se

-asia", vastasi sankarimme terästäen sukkelaa vastaustaan tekemällä muka

-hyökkäyksen lihavaa miestä kohden, joka taas hypähti takaisin.

-

-Silloin syntyi äänekäs nauru, johon yhtyivät vastustajani toveritkin.

-"Tuo lihava sika!" huuti tyttö ylhäältä. "Sylkekää sitä!" ja hän itse

-sylki tätä entistä sankaria -- joka ei enään kopeillut.

-

-"Leikkaanko hänestä pienen viipaleen sinulle, pieni herttaseni?" kysyi

-leikkisä ystäväni ja teki suuren kiepauksen miekallaan vastustajansa

-vapisevan selän ympärillä. "Oikein pienen herkkupalan?" lisäsi hän.

-

-"Kiitos, ei haluta!" huuti tyttö naurunrähäkän lisääntyessä.

-

-"Eikö pienen pientä hitustakaan? Minä lupaan että se on oikein murea ja

-herkullinen pala."

-

-"Uh, ei!" ja tyttö vielä kerran sylkäsi halveksivasti.

-

-"Kuuletko? Neiti ei pidä sinusta vähintäkään", huuti kiduttaja. "Hän ei

-pidä sinusta, mokompi gascognelainen sika!" Ja pistettyään taitavasti

-tikarin kupeelleen, hän tarttui paksua miehenpalleroa korvasta ja

-pyöräytti ympäri pari kertaa, jonka jälkeen potkasi niin, että mies

-lensi hassusti ja aika vauhtia suuren vesisaavin yli pitkän matkan

-päähän. Siellä se suupaltto nyt makasi, vuoroon voivotti vuoroon

-kiroili, ja voittaja kehuvasti sanoi: "Nyt se on saanut tarpeekseen.

-Jos joku toinen haluaa jatkaa hänen asiaansa, niin Blaise Buré on

-puolestaan valmis. Jos ei, niin antakaa nyt riidan olla lopussa. Jonkun

-pitää hankkia suojaa näiden herrain hevosille, ennen kuin ne

-vilustuvat. Mitä minuun tulee", lisäsi hän, kääntyessään minuun ja

-liioitetulla kohteliaisuudella ottaessaan lakin päästään, "niin olen

-teidän armonne nöyrin palvelija, jota teidän tarvitsee vain käskeä."

-

-Minä kiitin häntä puoleksi vilpittömästi puoleksi teeskennellyn

-sydämmellisesti. Hänen takkinsa oli rikkinäinen ja hänen leveät

-polvihousunsa, jotka ennen aikaan näyttivät olleen varsin kaunista

-vaatetta, olivat tahraiset ja niistä melkein kokonaan puuttui pitsit.

-Hän kerskui tavattomasti ja hänen otsalleen oli kirjoitettuna:

-kuokkavieras. Vaan hän oli meille tehnyt suuren palveluksen, sillä Jean

-nyt vastuksetta sai hevoset talliin. Ja sitä paitse aina pidetään

-urhoollisesta miehestä, ja tämä mieshän oli urhoollinen, se täytyi

-myöntää.

-

-"Te tulette Orleansista", sanoi hän kunnioittavasti vaan sillä äänellä,

-että hän pikemmin vastasi kuin kysyi.

-

-"Niin, sieltä tulemme", vastasin minä vähän hämmästyen. "Näittekö

-meidän tulevan?"

-

-"En, vaan minä näen saappaistanne, hyvät herrat", vastasi hän. "Valkea

-tomu pohjoisen, ruskea tomu etelän. Ymmärrättekö?"

-

-"Ymmärrän", sanoin ihmetellen. "Te olette varmaan käynyt hyvän koulun,

-herra Buré."

-

-"Hyvät opettajat kasvattavat teräviä oppilaita", vastasi hän nauraen.

-Ja vastauksensa sittemmin muistui mieleeni.

-

-"Te myöskin tulette Orleansista?" kysyin, kun olimme lähdössä sisälle.

-

-"Minä myöskin tulen Orleansista, hyvät herrat. Vaan minä tulin jo

-päivällä. Toin kirjeitä, tärkeitä kirjeitä!" Hän tuttavallisesti

-silmäsi meihin, oikasi sitte itseään, katsoi tuimasti tallimiehiä, löi

-pari kertaa rintaansa, väänsi viiksiään ja lopuksi hymyili nuorelle

-tytölle, joka vielä oli akkunassa ja pureksi olenkortta.

-

-Minä arvelin, että me emme nyt helposti pääse hänestä erillemme. Vaan

-niin ei kuitenkaan ollut. Sillä kun hän, nähtävästi hyvin tyytyväisenä,

-oli kuunnellut monia kiitoksiamme, niin hän kumarsi luonnottoman

-kohteliaasti ja marssi tiehensä niin juhlallisesti kuin espanjalainen,

-hyräillessänsä:

-

-    "Ce petit homme tant joli!

-    Qui toujours cause et toujours rit,

-    Qui toujours baire sa mignonne,

-    Dieu gard' de mal ce petit homme!"

-

-Kun astuimme ravintolaan, niin isäntä tuli meitä vastaan. Hän oli hyvin

-kohtelias, vaan näytti olevan hyvin hämillään, ja hänenkin olossaan oli

-jotakin levotonta jännitystä.

-

-"Parisistako herraseni?" kysyi hän hieroen käsiään ja kumartaen syvään.

-"Vai etelästäkö?"

-

-"Etelästä", vastasin. "Orleansista, ja nälkäisiä ja janoisia, hyvä

-herra."

-

-"Ahaa!" vastasi hän ottamatta huomioon viimeistä osaa vastauksestani,

-ja hänen silmistään säihkyi tyytyväisyys. "Sitte voin vannoa, että te

-ette ole kuulleet viimeistä suurta uutista?" Hän pysähtyi keskelle

-ahdasta käytävää, kohotti kynttilää, joka hänellä oli kädessä, ja loi

-tutkivan katseen meihin, aivan kuin olisi halunnut saada selkoa meistä

-ennen kuin jatkoi puhettaan.

-

-"Suurta uutista!" sanoin minä tuimalla äänellä, sillä minä olin väsynyt

-ja minulla oli, kuten olin hänelle sanonut, nälkä. "Me emme ole

-kuulleet mitään uutisia, ja suurin palvelus mitä voitte tehdä on se,

-että joudutatte illallistamme."

-

-Vaan ei tämäkään nolaus saanut masennetuksi hänen intoaan kertomaan

-uutistaan. "Amirali de Coligny", sanoi hän meikein voimatta hengittää,

-"ettekö ole kuulleet, mitä hänelle on tapahtunut?"

-

-"Amiralille? Mitä hänelle sitten on tapahtunut?" kysyin kiihkeästi.

-Lopuksikin siis innostuin.

-

-Minun nyt täytyy tehdä pieni poikkeus varsinaisesta kertomuksestani. Ne

-harvat, jotka ovat minun ijälläni, ja monet, jotka ovat nuorempia, ovat

-varmaan kuulleet kerrottavan, että siihen aikaan italialainen

-leskikuningatar itse asiassa piti hallitus-ohjaksia ja johti Ranskaa.

-Catharina Medicin suurimpana pyrintönä oli koettaa säilyttää

-vaikutustaan poikaansa, Kaarle yhdeksänteen, joka heikkona, kivuloisena

-oli jo tuomittu ennenaikaiseen hautaansa. Leskikuningattaren lähimpänä

-huolena oli tukea kuningasvaltaa koettamalla pitää tasapainoa

-katolilaisten ja hugenottien välillä. Sitä varten hän suositteli väliin

-toista väliin toista puoluetta. Tätä nykyä hän oli ollut tavallista

-suosiollisempi hugenoteille. Heidän johtajansa amirali Gaspard de

-Coligny, Navarran kuningas Henrik ja prinssi Condé arveltiin olevan

-hänen erityisessä suosiossaan, jota vastoin toisen puolueen johtajat,

-herttua Guise ja molemmat kardinalit Lorraine ja Guise olivat

-epäsuosiossa. Eikä tähän, niin kuin näytti, parannusta saanut edes

-heidän ystävänsä, kuningattaren lempipoika, Anjoun herttua Henrik.

-

-Sillä kannalla olivat asiat elokuussa 1572, vaan huhu kertoi kuitenkin,

-että Coligny, joka oli käyttänyt asemaansa hyväksi, oli jo saanut

-vaikutetuksi kuninkaaseen niin paljon, että Catharina Medici alkoi

-huomata asemansa uhatuksi. Amirali, jota hugenotit kauan aikaa olivat

-pitäneet johtajanansa, oli nyt sen vuoksi mitä suurimman huomion

-esineenä samalla kun Guisein puolue häntä -- herttua Guisen luultuna

-murhaajana -- vihasi niin ankarasti, että sille ei vetänyt vertoja

-ystävien suosio, niin hartaasti suosittu kuin hän olikin näiden

-joukossa.

-

-Ja monet, jotka eivät olleetkaan hugenotteja, pitivät kuitenkin häntä

-suuressa arvossa isänmaan ystävänä ja urhoollisena soturina. Vaikka me

-olimmekin vanhaa uskoa ja kuuluimme vastapuolueeseen, niin olimme

-kuitenkin kuulleet paljon hyvää hänestä. Vicomte sanoi häntä aina

-suureksi mieheksi, mieheksi, joka oli joutunut harhatielle, vaan joka

-hairauksestaan huolimatta oli kuitenkin urhokas, rehellinen ja kelpo

-mies. Sen vuoksi minä, kun ravintolan isäntä mainitsi hänen nimensä,

-unhotin nälkänikin.

-

-"Colignya ammuttiin eilen, kun hän ajoi Rue des Fosses-katua", selitti

-mies pidättäen hengitystään. "Ei ole tietoa, parantuuko vai kuoleeko.

-Koko Parisi on kiihdyksissä, ja monet pelkäävät pahinta."

-

-"Vaan kuka uskalsi sellaista tehdä?" kysyin epäröiden. "Hänellähän oli

-kuninkaan suojeluskirja."

-

-Isäntä ei vastannut siihen mitään, kohautti vain olkapäitään, avasi

-sitten oven ja viittasi astumaan ruokasaliin.

-

-Meitä varten oli jo järjestetty ateria pitkän pöydän toiseen päähän.

-Toisessa päässä oli syömässä muuan vanhanpuoleinen herra. Hän oli hyvin

-rikkaasti puettu, vaan samalla hyvin yksinkertaisesti, ja hänen harmaja

-lyhyeksi leikattu tukkansa, suuri päänsä ja vakavat, tarmon leimaamat

-kasvonsa leveine leukoineen ja syvine piirteineen herättivät meissä

-ehdottomasti kunnioitusta. Me kumarsimmekin syvään hänelle, kun

-asetuimme paikoillemme.

-

-Hän vastasi tervehdykseemme, katsoi meitä vähän aikaa tunkevan

-tarkkaavasti ja jatkoi sitten aterioimistaan. Minä huomasin, että hänen

-miekkansa oli nojallaan tuolia vasten hänen vierellään, ja että

-pistoli, joka luultavasti oli ladattu, oli pöydällä kynttilän vieressä.

-Kahdella lakeijalla, jotka seisoivat hänen takanaan ja palvelivat

-häntä, oli samallainen merkki kuin niilläkin miehillä, joiden kanssa

-olimme olleet riidassa. Me aloimme puhella, vaan matalalla äänellä,

-ettemme häiritsisi vierasta. Murhayritys Colignya vastaan, jos se

-todella oli tehty, voisi paljo vaikuttaa meidän asioihimme. Sillä jos

-niin etevä ja arvossa pidetty hugenotti kuin Coligny, joka sitä paitse

-oli kuninkaan erityinen suosikki, voi joutua hengenvaaraan Parisissa,

-niin mitä sitten voi odottaa Pavannes? Me olimme toivoneet tulevamme

-rauhalliseen kaupunkiin. Jos sitä vastoin nyt siellä oli levottomuutta,

-niin Bezersin toiveet olivat sitä paremmin ja meidän -- ja Kitin,

-Kit-raukan -- sitä huonommin.

-

-Pöytäkumppanimme oli nyt lopettanut aterioimasta. Vaan hän istui vielä

-paikoillaan ja näytti katselevan meitä uteliaasti. Vihdoin rupesi hän

-puhelemaan. "Aijotteko Parisiin, nuoret herrat?" kysyi hän vähän

-ankaralla ja kopealla äänellä.

-

-Me myönsimme. "Huomennako?" kysyi hän vielä.

-

-"Niin", vastasimme ja odotimme, että hän jatkaisi puhetta. Vaan sen

-sijaan hän vaikeni ja tuijotti hajamielisesti eteensä pöydälle. Kun

-huomiomme oli kääntynyt omiin asioihimme ja ateriaamme, niin olimme

-melkein unhottaneet hänen läsnäolonsa, kun minä yhtäkkiä tulin

-katsoneeksi ylös ja huomasin hänen seisovan aivan minun käsivarressani

-kiinni ja pitävän edessäni sanaa puhumatta pientä paperilippua.

-

-Minä vavahdin, sillä hän näytti niin vakavalta. Vaan kun huomasin, että

-toisen pöydän ääressä istui useita huonompiarvoisia vieraita, niin

-arvasin, että hän tahtoi meille yksityisesti ilmoittaa jotakin, ja sen

-vuoksi otin kiireesti paperin lukeakseni, Siinä oli ainoastaan

-seuraavat neljä tuhrittua sanaa:

-

-      "Va chsser l'Idole."

-

-Ei sen enempää. Hämmästyneenä katselin häntä, käsittämättä sanojen

-tarkoitusta. Croisette koetti rypistää otsaansa katsellessaan lippua,

-vaan ei hänkään siitä sen selvempää saanut. Turha oli sen vuoksi

-näyttääkään sitä Marielle.

-

-"Te ette ymmärrä?" sanoi vieras pistäessään lipun taskuunsa.

-

-"Emme", vastasin minä pudistaen päätäni. Me kaikki kolme olimme

-kunnioittavasti nousseet seisomaan ja olimme ryhmässä hänen

-ympärillään.

-

-"Vai niin, vai niin. No sitten on hyvin", sanoi hän ja katsoi meitä

-vakavasti ja suopeasti. "Ei ole mitään hätää. Jatkakaa te vain

-matkaanne. Vaan -- minulla on siellä poika, ei paljoa nuorempi kuin

-tekään, hyvät herrat. Ja jos te olisitte ymmärtäneet minua, niin olisin

-sanonut: elkää menkö Parisiin! Siellä on tarpeeksi lampaita

-kerittäviksi!"

-

-Tämän hämärän puheensa perästä hän oli juuri kääntymässä lähteäkseen,

-kun Croisette hiljaa kosketti hänen käsivarteensa. "Olkaa hyvä ja

-sanokaa meille, onko totta", sanoi poika kiihkeästi, "että amirali

-Coligny on eilen haavoitettu?"

-

-"Totta se on", vastasi toinen ja loi kummallisen silmäyksen kysyjään,

-jolloin hänen katseensa vähäksi aikaa muuttui lempeämmäksi. "Totta se

-on, poikani", jatkoi hän omituisen juhlallisesti. "Jota herra rakastaa,

-sitä hän kurittaakin. Ja, Jumala antakoon minulle anteeksi, että sanon

-näin: jonka hän tahtoo hukuttaa, sen hän lyö sokeudella."

-

-Hän oli, ainakin mikäli minä otaksuin, mielissään katsellut Croisetten

-tyttömäisiä kasvoja. Marie ja minä olimme mustaverisiä ja rumia

-verraten veljeemme. Vaan vieras nyt kääntyi hänestä tehden omituisen

-suuttumuksen liikkeen ja iski kultakahvaisella kepillään lattiaan.

-Terävällä, vihastuneella äänellä huuti hän palvelijoitaan ja nähtävästi

-vihoissaan lähti huoneesta, antaen lakeijain mennä edellä, joista

-toinen kantoi pistolla ja toinen kahta kynttilää.

-

-Kun minä varhain seuraavana päivänä tulin pihalle, niin ensimmäisenä

-tapasin Blaise Burén. Hän nyt päivän valolla näytti melkein hurjemmalta

-ja likaisemmalta kuin tulen valossa eilen illalla. Hän tervehti

-kunnioittavasti minua, ja kun oli selvää, että hän ei pitänyt suuressa

-arvossa lähimmäisiään, niin tämä hänen minulle osottamansa kunnioitus

-vaikutti sen, että minä katselin häntä mielissäni. Onhan tavallista,

-että mitä vihasempi koira, sitä suuremmassa arvossa pidämme sen meille

-osottamaa huomiota. Minä kysyin häneltä, kuka tuo ylhäinen hugenotti

-oli, joka oli ollut aterialla meidän kanssamme. Sillä sen huomasimme ja

-ymmärsimme, että hugenotti hän oli.

-

-"Paroni de Rosny", vastasi hän ja lisäsi ivallisesti: "Hän on

-varovainen mies! Jos he kaikki olisivat samallaisia, silmät edessä ja

-takana, ja ladattu pistoli kädessä, niin silloin olisi, nuori herra,

-Ranskassa yksi kuningas enemmän tai yhtä vähemmän! Vaan toiset ovat

-sokeoita pöllöjä, kaikki järestään, sokeoita kuin yölepakot." Hän vielä

-mutisi jotakin, josta minä kuulin sanat "tänä iltana." Vaan minä en

-kuullut lausetta kokonaan, enkä ymmärtänyt vähääkään, mitä hän

-tarkoitti.

-

-"Herrat aikovat Parisiin?" kysyi hän sitten aivan toisella äänellä. Kun

-minä vastasin, että niin oli aikomus, niin katsoi hän minua puoleksi

-arkaillen puoleksi julkeasti. "Minä siinä tapauksessa pyytäisin

-herroilta pienen palveluksen", sanoi hän. "Minä myöskin aijon Parisiin.

-Minä tosin en pelkää puolestani, niin kuin olette nähneet. Vaan minä

-arvelen, että maantiellä ei taida olla oikein hupaista liikkua, jos

-pääkaupungissa on melskettä, ja -- niin sanalla sanoen, minä mieluummin

-haluaisin ratsastaa teidän seurassanne kuin yksin."

-

-"Mielellämme saatte tulla mukaamme", sanoin minä. "Vaan me lähdemme

-puolen tunnin kuluttua. Tunnetteko Parisin?"

-

-"Yhtähyvin kuin miekkani kahvan", vastasi hän äänellä, joka ilmaisi

-hänen tyytyväisyytensä siitä, että olin myöntynyt. "Ja minä Parisin

-opin tuntemaan jo piiskasaunavuosinani. Jos haluatte pelin palloleikkiä

-tai kauniin tytön suudeltavaksenne, niin voin minä hankkia teille

-molemmat."

-

-Minussa, joka tunsin talonpoikaista pelkoa tätä kaupunkia

-ajatellessani, syntyi tuuma, että tämä kehuskeleva ystävämme voisi

-meitä auttaa, jos haluaa. "Tunnetteko herra de Pavannesin?" kysyin

-häneltä aivan vaistomaisesti. "Tarkoitan, tiedättekö, missä hän asuu?"

-

-"Herra Louis de Pavannes?" sanoi hän.

-

-"Niin."

-

-"Minä tiedän -- --" vastasi hän verkalleen, sivellessään leukaansa ja

-miettiväisenä tuijottaen maahan -- "minä tiedän, missä hän asui, ennen

-kuin -- -- niin, nyt muistan", lisäsi hän lyöden reiteensä, "kun minä

-pari viikkoa sitten olin Parisissa, niin kuulin kerrottavan, että hänen

-hovimestarinsa oli vuokrannut hänelle asunnon Rue S:t Antoinen

-varrelta."

-

-"Hyvä", sanoin ylen onnellisena. "Sitten laskeumme hevosen selästä

-siellä, jos voitte viedä meidät sinne suoraa tietä."

-

-"Minä voin", vastasi hän. "Eikä ole teillä katumista, että otitte minut

-matkakumppaniksenne. Parisi ei ole mikään hauska kaupunki, kun on

-levottomuuksia, vaan te olette sattuneet käsiksi oikeaan mieheen, joka

-teidät opastaa perille."

-

-Minä en kysynyt, mitä hän tarkoitti levottomuuksilla, vaan riensin

-ottamaan miekkani ja Croisettelle ja Marielle kertomaan liittolaisesta,

-jonka olin hankkinut. He tietysti olivat hyvin mielissään, ja me sen

-vuoksi lähdimme taipaleelle mitä iloisimmalla mielellä ja toivoimme

-jälkeenpuolisten saapuvamme tuohon suureen kaupunkiin. Vaan Marien

-hevoselta putosi kenkä, ja kului hyvä aika ennen kuin tapasimme sepän.

-Sitten meidän piti Etampesissa, jossa pysähdyimme eineelle, odottaa

-tavattoman kauan ennen kuin ruoka joutui. Tämän kaiken vuoksi emme

-päässeet Parisiin ennen kuin auringon laskussa. Hehkuva iltarusko

-punotti juuri idässä olevat kukkulat, ja ruskotusta vasten näkyivät

-selvinä Notre Damen kaksoistornit ja S:t Jacques de Boucherien korkea

-torni. Kymmenkunta talonkattoa, jotka kohosivat ympäristöstään,

-hehkuivat kirkkaina, ja suuri pilvi, joka kohosi kuin tavattoman suuri

-ihmiskäsi yli kaupungin, muuttui vähitellen veripunaisesta

-sinipunertavaksi ja sinipunertavasta mustaksi sen mukaan kuin hämärtyi.

-

-Tultuamme kaupunginportista ja ratsastettuamme ensin muutaman sillan

-yli ja sitten toisen, niin jouduimme huumauksiin jyrinästä ja melusta,

-joka täällä vallitsi ympärillämme. Sadottain liikkui ihmisiä kapeilla

-kaduilla. Naiset huutelivat toisilleen akkunoista. Puolenkymmenen

-kirkon kellot soivat iltarukoukseen. Meidän maaseutuelämän

-hiljaisuuteen tottuneet korvamme olivat melkein lummeissa. Suurin

-silmin katselimme tornikkaita taloja, joissa oli korkeat suipot katot,

-taitehikkaasti tehtyjä kirkkoja ja ihmisryhmiä -- tuiman näköisiä

-olentoja, joista useiden silmissä oli synkkä ja hurja hehku ja jotka

-seisoivat mustien savusten katukujien suilla ja tähystelivät -- meitä

-ohimennessämme. Yhtäkkiä meidän piti pysähtyä. Suuri ihmisjoukko oli

-kerääntynyt katsomaan kuusimiehistä ratsujoukkoa, joka nyt juuri kulki

-meidän edestämme. He ratsastivat kaksittain, istuivat huolettomasti

-satulassa ja puhelivat vilkkaasti keskenään välittämättä vähintäkään

-väkijoukosta ympärillään ja huomautuksista, joita lausuttiin heistä.

-Heidän komeat ja rikkaat pukunsa ja satulavarustuksensa olivat

-sellaiset, että en koskaan ennen ollut nähnyt. Kymmenkunta paasia ja

-lakeijaa seurasi heitä jalkaisin, ja heidän iloinen keskustelunsa ja

-naurunsa kuului meihin saakka väkijoukon yli.

-

-Kun minä katselin tätä ylhäistä ratsukulkuetta, niin väkijoukon

-liikkeen vuoksi Burén hevonen peräysi aivan lähelle minua. Buré kirosi

-karkeasti ja aivan aiheettomasti, niin kuin minusta tuntui. Vaan

-samassa Croisette veti minun huomioni puoleensa kopauttaen

-ratsukepillään minua käsivarteen. "Katsohan!" huudahti hän. "Eikö tuo

-ole hän?"

-

-Minä katsoin pojan sormen suuntaan -- mikäli se oli mahdollista, sillä

-hevoseni, joka oli erkautunut Burén hevosen läheisyydestä,

-heittelehtihe sinne tänne ihan hurjana -- ja minä katselin viimeistä

-paria tuossa pienessä seurueessa. He ratsastivat nyt sen kadun poikki,

-jossa me olimme, ja minä sen vuoksi näin heidät ainoastaan sivulta tai

-oikeammin sanoen ainoastaan toisen heistä. Hän oli harvinaisen kaunis,

-nuori mies, noin kahdenkymmenenkahden vuotias, pitkät kiharansa

-valuivat röyhelöiselle kaulustalle ja keltaiselle silkkikaapulleen.

-Kasvonsa olivat lempeät ja lapselliset ja ihmeen miellyttävät. Vaan hän

-oli minulle aivan outo.

-

-"Minä uskaltaisin vannoa, että se oli itse Louis -- herra de Pavannes!"

-huudahti Croisette.

-

-"Tuoko?" vastasin minä, lähtiessämme taas liikkeelle, kun väkijoukko

-edessämme oli vähän harventunut. "Ei veikkonen se ollut hän!"

-

-"En minä tarkoita sitä, joka ratsasti lähinnä meitä, vaan sitä, joka

-ratsasti hänen vierellään", selitti Croisette.

-

-Vaan minä en ollut sitä sopinut näkemään. Me nyt käännyimme

-satulassamme ja tähystimme taaksemme hänen jälkeensä, ja, mikäli illan

-hämärässä voi erottaa, hän todellakin muistutti selkäpuoleltaan

-Louista. Vaan Buré, joka sanoi tuntevansa herra de Pavannesin, nauroi

-meille. "Teidän ystävällänne", sanoi hän, "on leveämpi selkä kuin

-tuolla!" Ja minä arvelin että Buré voi olla oikeassa -- vaan se voi

-riippua vaatteidenkin muodosta. "He ovat olleet pelaamassa pallopeliä

-Louvressa, voin vannoakin!" jatkoi hän. "Amirali siis lienee terveempi.

-Joka meitä lähinnä ratsasti, oli herra de Feligny, amiralin vävy. Ja

-toinen, jota te tarkoitatte, oli kreivi de la Rochefoucault."

-

-Hänen puhuessaan käännyimme kapealle kadulle lähellä jokea ja näimme

-edessämme mustan rakennusjoukon, joka Burén ilmoitukseu mukaan oli

-Louvre -- kuninkaan palatsi. Tältä kadulta käännyimme toiselle, joka

-oli lyhyempi ja kapeampi, ja täällä Buré pysähdytti hevosensa ja

-koputti kovasti muuatta jykevää porttia. Oli nyt jo niin pimeä, että

-kun me Burén jälessä olimme ajaneet pihalle, niin emme erottaneet muuta

-kuin korkean päätyrakennuksen, joka kuvastui edessämme kuulakkaa

-taivasta vasten, ja pihan toisella sivulla joukon miehiä ja hevosia.

-Buré puheli muutaman miehen kanssa, ja kehoitettuaan meitä

-laskeutumaan satulasta, sanoi hän, että lakeija tulee meitä viemään

-sisälle, herra de Pavannesin luo.

-

-Ajatus, että me lopuksikin olimme pitkän matkamme perillä ja ajoissa

-voimme varoittaa Louista uhkaavasta vaarasta, sai unhottamaan vaivamme,

-väsymyksemme ja jäykistyneet jäsenemme. Iloisina viskasimme ohjakset

-Jeanille ja kiiruhdimme portista palvelijan jälessä. Me olemme nyt

-päässeet päämaaliimme. Hurraa!

-

-Kulkiessamme pitkän käytävän läpi ja monia portaita, näytti meistä talo

-olevan täynnä väkeä. Usein kuulimme ääniä ja aseitten kalinaa. Vaan

-seuralaisemme ei pysähtynyt, vei vain suoraa päätä meidät pieneen

-huoneeseen, jota kattolamppu valaisi. "Minä ilmoitan herra de

-Pavannesille tulonne", sanoi hän kunnioittavasti ja katosi esiripun

-taakse, joka näytti olevan toiseen huoneeseen vievän oven edessä. Hänen

-mennessään olimme kuulevinamme ääniä ja lasien kilinää.

-

-"Hänellä on varmaan vieraita", sanoin rauhattomana. Minä koetin

-ratsupiiskalla kopistella tomua saappaistani. Muistin että me nyt

-olimme Pariisissa.

-

-"Hän varmaankin hämmästyy, nähdessään meidät", sanoi Croisette

-naurahtaen -- vaan kuitenkin levottomasti. Ja sitten me seisoimme

-ääneti ja odotimme.

-

-Ajan siinä kuluessa, aloin tuumiskella -- ja luultavasti seura, jonka

-olimme kadulla nähneet, minut saattoi näihin mietteisiin -- eiköhän

-herra de Pavannes täällä Parisissa olisi aivan toisenlainen kuin herra

-de Pavannes Caylusissa, tuskinpa kuninkaan hovimies olisi niin

-ystävällinen kuin Kitin sulhanen. Ja minä mietiskelin tätä yhä,

-kun esirippu taas vedettiin syrjään. Pitkä mies, pieni koira

-käsivarrellaan, astui kiireesti sisään ja seisahtui hymyillen eteemme.

-Hän oli komeassa mustassa puvussa, joka kimalteli hopealle. Pieni

-koira hänen käsivarrellaan murisi, ja Croisette katsoi suu auki

-hämmästyksissään. Tuo mies ei ollut Louis de Pavannes. Hän ei ollut

-mikään vanha, hyvä ystävämme. Hän oli herra vidame de Bezers!

-

-"Terve tulleiksi, hyvät herrat!" sanoi hän ja hymyili meille -- enkä

-koskaan hänen silmissään ollut huomannut sellaista vahingoniloa. "Terve

-tulleeksi Parisiin, herra Anne!"

-

-

-

-

-NELJÄS LUKU.

-

-Satimessa.

-

-

-Syntyi pitkä äänettömyys. Me seisoimme ja tuijotimme häneen, ja hän

-hymyili -- niin kuin hymyilee kissa. Croisette sanoi minulle sitten

-jälemmin, että hän olisi voinut kuolla nöyryytyksestä, häpeästä ja

-raivosta, kun meitä oli sillä tavalla petetty. Minä puolestani en heti

-käsittänyt asiain tilaa. Mutta en ymmärtänyt mitään. Minä en voinut

-päästä siitä ajatuksesta, joka oli minulla ollut taloon tullessa, että

-emme todellakaan tulleet Louis de Pavannesin taloon. Vaan minä

-hämärästi epäilin, että Bezers oli syrjäyttänyt hänet ja astunut itse

-hänen sijaansa. Minä sen vuoksi heti kuin vaistomaisesti astuin vidamen

-luo ja tartuin häntä käsivarteen. "Mitä te olette tehnyt?" huusin

-äänellä, joka omissakin korvissani kuului tuimalta. "Mihin olette

-saattanut herra de Pavannesin? Vastatkaa!"

-

-Hän vain näytti vähän enemmän teräviä valkoisia hampaitaan, kun hän

-katsoi minua silmiin. "En minnekään -- vielä", vastasi hän hyvin

-lempeästi, irroittaessaan kätensä.

-

-"Miten sitten olette täällä?" kysyin taas. Hän kohautti olkapäitään ja

-katsahti Croisetteen, aivan kuin hän olisi minua pitänyt joutavana,

-huonosti kasvatettuna lapsena. "Herra Anne ei näy ymmärtävän, että

-minulla on kunnia lausua hänet tervetulleeksi Hotel Bezersiin, Rue de

-Platrièren varrella."

-

-"Hotel Bezersiin! Rue de Platrière!" huudahdin aivan hämmästyksissäni.

-"Vaan Blaise Buré sanoi tämän olevan Rue St. Antoine!"

-

-"Vai niin!" lausui hän aivan kuin nyt vasta olisi alkanut asia selvitä

-hänelle: "Vai niin! Minä ymmärrän!" ja hän hymyili niin inhottavasti.

-"Vai niin, että te olette tehneet tuttavuutta Blaise Burén, kelpo

-tallimestarini kanssa! Hyvin tehty, Blaise! Niin, nyt ymmärrän. Ja te

-sen penikat", jatkoi hän ja puhuessaan äänensä muuttui tuntuvasti ja

-lopuksi hän katsoi meitä vihaisesti, "te aijotte tehdä minulle jutkun!

-Minulle, te neilikat! Te luulitte, että Bezersin susi olisi yhtä helppo

-tappaa kuin jänis! Vaan kuunnelkaahan, niin saatte kuulla laulun lopun.

-Te olette nyt minun talossani ja täydellisesti minun vallassani.

-Minulla on täällä puolisataa miestä, jotka eivät häikäilisi leikata

-kaulaa kolmelta lapselta, jos minä käskisin! Niin, siitä voitte olla

-varmat", lisäsi hän ilkeän riemuitsevasti, "sen he tekisivät ilolla!"

-

-Hän aikoi sanoa vielä enemmän, vaan minä keskeytin. Raivo, joka minussa

-nyt kuohui ja jonka oli synnyttänyt oma hulluutemme ja hänen

-hävyttömyytensä, puhkesi nyt sanoihin.

-

-"Ensinnäkin, herra de Bezers", sanoin minä hurjana laskettaen kiireellä

-sanan toisensa jälkeen tulvanaan, "ensin sana teille! Minä sanon

-teille, mitä teistä ajattelen! Te olette uskoton koira, vidame! Kurja

-peto! Minä halveksin teitä! Kavaltaja ja murhamies!" huusin, "eikö ole

-siinä kylliksi? Eikö mikään voi herättää kunniantuntoanne? Jos

-tahdotte, että teitä sanotaan kunnialliseksi, niin vetäkää miekkanne!"

-

-Hän pudisti päätään ja yhä hymyili. "Minä itse en tee talossani

-roskatöitä", sanoi hän tyyneesti, "enkä halua palvelijoiltani anastaa,

-tehtävää, joka heille on mieluisa."

-

-"No hyvä!" sanoin terävästi. Ja samassa vetäsin miekkani ja riensin

-salaman nopeudella esiripun luo, jonka takaa hän oli tullut. "No hyvä,

-sitten tapamme teidät ensiksi!" huusin hurjana kiinnittäessäni katseeni

-häneen, ja kaikki hurjat intohimot heräsivät eloon rinnassani, "ja

-sitten koetamme onneamme lakeijainne kanssa! Marie! Croisette!" huusin

-tuimalla äänellä, "hyökätkää, pojat!"

-

-Vaan he eivät vastanneet! He eivät liikahtaneet paikaltaan, eivät

-vetäneet miekkaansakaan. Mies oli meidän vallassamme. Käteni oli

-kohotettuna, miekan kärki oli tähdättynä hänen rintaansa vasten, ja

-minä yhdellä iskulla olisin voinut lävistää hänet. Ja minä vihasin

-häntä. Miten vihasinkaan! Jos hän olisi sanaakaan sanonut tai

-liikauttanut silmäluomiaankaan tai vetäytynyt askeleenkaan, tai

-tarttunut miekkansa kahvaan, niin olisin tappanut hänet sille paikalle.

-Vaan hän ei silmää väräyttänyt, enkä minä voinut. Käteni vaipui alas.

-"Kurjat raukat!" huusin minä ja halveksien käänsin katseeni hänestä

-veljiini -- he eivät koskaan ennen olleet pettäneet minua. "Kurjat

-raukat!" mutisin, ja minä melkein kauhistuin omia sanojani. Sen jälkeen

-viskasin miekkani lattialle.

-

-"Se on parasta", sanoi Bezers verkalleen ja liikahtamatta, aivan kuin

-hän ei olisi ollut minkäänlaisessa vaarassa. "Tuolla tavoin ajattelin

-teitä pyytää tekemäänkin. Jos molemmat toisetkin nuoret herrat

-seuraisivat teidän esimerkkiänne, niin olisin heille erittäin

-kiitollinen. Kiitos! Kiitos! Kiitoksia paljon."

-

-Croisette ja hänen jälestään Marie tottelivatkin häntä! Minä en voinut

-sitä ymmärtää. Minä panin käsivarret ristiin ja epätoivossani pidin

-asiamme menneenä, ja jos ei häpeä minua olisi estänyt, niin olisin

-peittänyt kasvoni käsiini ja puhjennut itkemään. Hän seisoi kattolampun

-alla, ja oli päätään pitempi kuin pisin meistä. Ja me seisoimme hänen

-ympärillään, saatettuina satimeen, nolattuina, aivan kuin olisimme

-olleet ymmärtämättömiä lapsia. Miten olisinkaan halunnut itkeä! Tämä

-siis oli pitkän matkamme, ponnistustemme, ritarileikkimme loppu!

-

-"Nyt te ehkä suotte minulle hetkiseksi aikaa huomionne", jatkoi Bezers

-liehakoitsevalla äänellä, "ja suvaitsette kuunnella mitä minä aijon

-tehdä. Minulla on tarkoituksena pidättää teidät luonani, hyvät herrat,

-kunnes olen tilaisuudessa teidät lähettämään neiti serkullenne viemään

-tuoreita uutisia hänen sulhaseltaan. Minä en nyt teitä kauan pidätä",

-lisäsi hän ilkeästi hymyillen. "Te olette tulleet Parisiin onnellisena

-hetkenä. On tehty pieni suunnitelma, joka aijotaan panna toimeen juuri

-tänä yönä -- teillä todella on erinomainen onni -- jotta saadaan

-poistetuksi joukko vastenmielisiä ihmisiä, niiden joukossa ehkä

-muutamia ystäviämmekin. Siinä kaikki. Te saatte kuulla ampumista,

-huutoa, ehkä kuolemanvaikerrusta. Vaan elkää siitä välittäkö. Te ette

-joudu pienimpääkään vaaraan. Ja mitä herra de Pavannesiin tulee",

-jatkoi hän matalalla äänellä, "niin minä arvelen huomen-aamulla voivani

-antaa hänestä tarkkoja tietoja, viedäksenne Caylusiin -- neiti

-serkullenne, ymmärrättehän."

-

-Hän oli muuttanut nyt muotoansa. Kasvoillaan oli synkkä kiilto. Hän

-kostutti huuliaan kielellä, aivan kuin olisi nähnyt edessään kostonsa

-täytettynä ja vahingon-ilolla katsellut taulua. Ajatus, että näin voi

-käydä, sai minut hypähtämään taaksepäin, ja karsi ruumistani.

-Croisetten kasvoilta luin saman ajatuksen -- ja myöhäisen katumuksen.

-Niin, Bezersin häijy ääni, hurja, vahingon-iloinen ilme hänen

-silmissään kauhistutti minua siinä määrässä, että minä jonkun hetken

-aikaa olin näkevinäni hänessä itse pirun ilmi elävänä.

-

-Hän sai taas tavallisen tyyneytensä ja kääntyi huolettomasti ovelle,

-"Jos olette niin hyviä, että seuraatte minua", sanoi hän, "niin minä

-toimitan, että pitävät huolta teistä. Teillä tosin voi olla ehkä syytä

-valittaa yhtä ja toista asuntonne suhteen -- minulla on tänä iltana

-muita asioita ajateltavana kuin isännän velvollisuuksia -- vaan

-illallista ette voi moittia."

-

-Hän veti esiripun syrjään ja meni edellämme toiseen huoneeseen

-näyttämättä ajattelevan ollenkaan sitä, että me takaapäin voisimme

-hyökätä hänen kimppuunsa. Hänessä oli joku salattu, ihmeellinen

-ominaisuus, joka joskus pistihe esiin ja joka näytti korvaavan, sen,

-mitä hänestä tiesimme.

-

-Huone, johon tulimme, oli leveyttään pitempi, valaistu hopealampuilla,

-ja seinillä kudotut verhot. Komeita kuvallisia pöytäastioita ja

-kalliita venetsialaisia lasia sekä koko joukko muita vähempiarvoisia

-astioita oli pöydällä, täynnä ruokaa ja viinejä, vaan kaikki oli

-sikinsokin aivan kuin suuri seura olisi täällä ollut. Vaan nyt ei koko

-huoneessa näkynyt muita kuin kaksi palvelijaa, jotka olivat puuhassa

-muutaman tarjoilupöydän luona, ja muuan pappi, joka istui pöydän

-toisessa päässä.

-

-Pappi nousi meidän tullessamme, ja vidame tervehti häntä aivan kuin he

-eivät olisi toisiaan nähneet ennen kuin tänä päivänä.

-

-"Olette tervetullut, herra koadjutori", sanoi vidame vaan hyvin

-kylmästi mikäli minä voin huomata. Ja kumpikin mies katseli toistaan

-tavalla, joka ei ollut ystävällinen. He eivät suinkaan olleet kuin

-isäntä ja vieras vaan pikemmin kuin mitähän kaksi petolintua, jotka

-ovat valmiit alkamaan taistelua. Ehkä koadjutorin välkähtelevät silmät

-ja suuri käyrä nenä sai minut näin arvelemaan.

-

-"Oho! Oho!" sanoi pappi katsellessaan tunkevasti meitä -- ja

-epäilemättä me mahdoimme näyttää sangen kurjilta. "Mitäs nämä ovat?

-Ehkä tämän yön ensimmäistä satoa?"

-

-Vidame katsoi vihasesti häneen. "Eivät ole", vastasi hän tuimasti.

-"Minä en ole niin herkkätunteinen ulkosalla, niin kuin tiedätte, vaan

-tämä on minun asuntoni, ja me aijomme nyt ruveta illalliselle. Te ette

-ehkä huomaa erotusta. Vaan erotus on olemassa -- minulla", lisäsi hän

-halveksivasti katsoen pappia.

-

-Tämä oli minulle kerrassaan hepreaa. Vaan minä tunsin mielessäni

-vavistusta katsoessani papin ilkeitä silmiä, jotka eivät tahtoneet

-meistä erota, ja minun vihaani seottui niin paljo inhoa, että kun

-Bezers antoi merkin istumaan, minä vetäysin pari askelta takaisin.

-"Minä en halua syödä teidän kanssanne", sanoin minä tuimasti, joko

-jonkummoisen itsepäisyyden tai lapsellisen oikun vaikutuksesta.

-

-Minä en ajatellut, että nämät sanat tunkisivat hänen panssarinsa läpi.

-Vaan hetkiseksi aikaa lennähti hänen poskilleen tumma puna ja hän

-katsoi minua silmillä, joissa ei ollut yksistään julmuutta, vaikka

-suonet hänen suurilla ohimoillaan paisuivatkin. Vaan silmänräpäyksessä

-hän taas oli entisellään. "Armand", sanoi hän toiselle palvelijalle,

-"nämät herrat eivät halua syödä minun kanssani. Laita heille toiseen

-päähän pöytää."

-

-Ihmiset ovat hyvin kummallisia. Samassa silmänräpäyksessä kun hän näin

-taipui, minä kaduin sanojani. Minä melkein vastenmielisesti seurasin

-palvelijaa toiseen päähän pöytää. Eikä siinä kylliksi, vaan vihaan,

-jota tunsin vidamea kohtaan, liittyi nyt uusi, omituinen tunne, joka

-oli kuin jotakin ihailua, ja tämä tunne luultavastikin syntyi silloin

-kun minulla oli hänen henkensä vallassani eikä hän peräytynyt

-askeltakaan.

-

-Me söimme aivan äänettöminä, senkin jälkeen kuin Croisette oli pöydän

-alitse tavottanut käteni ja puristanut sitä, rukoillen siten minua,

-että en tuomitsisi häntä ennen aikaa. Vidame ja pappi pöydän toisessa

-päässä puhelivat hyvin innokkaasti keskenään, ja siitä vähästä, minkä

-sain selvää, ymmärsin, että pappi koetti saada tyrkytetyksi isännälleen

-jotakin ehdotusta, jota tämä ei tahtonut hyväksyä.

-

-Kerran Bezers kohotti ääntään. "Minulla on omat tarkoitukseni!" puhkesi

-hän sanomaan vihastuneella äänellä ja kirosi synkeästi, mikä ei

-näyttänyt pappia säikäyttävän ollenkaan, "ja minä ne täytän. Vaan

-siihen lopetankin. Teillä on teidän halunne. No niin, tyydyttäkää ne,

-vaan elkää puhuko minulle oikean asian puolesta. Oikea asia? Helvettiin

-oikeine asioinenne. Minulla on omat harrastukseni, teillä on omanne, ja

-minun herrallani, herttua Guisellä on omansa. Ettekä suinkaan tahdo

-uskotella minulle, että olisi muita!"

-

-"No entäs kuninkaan harrastukset?" sanoi pappi hymyillen happamasti.

-

-"Sanokaa ennemminkin italialaisen naisen harrastukset!" vastasi vidame

-huolettomasti -- tarkoittaen, mikäli minä otaksuin, leskikuningatarta,

-Catharina Mediciä.

-

-"No entäs kirkon harrastukset?" sanoi taas pappi.

-

-"Oh! Kirkon? Kirkko olette te, hyvä ystäväni!" sanoi Bezers,

-töytätessään pöytäkumppaniaan rintaan. "Kirkko?" jatkoi hän. "Ei, ei,

-veikkonen. Minä sanon teille, miten te asioita ajattelette. Te tahdotte

-päästä oksastanne, ja sitten palkaksi auttaa minua pääsemään oksastani

--- ja sitten sen jälkeen, sanotte, ei ole ainoatakaan keppiä, jolla

-meitä voitaisiin lyödä. Vaan minä kerralla sanon teille" -- ja

-vidame löi nyrkkiä pöytään, että lasit hyppivät -- "että minä en

-suvaitse millään tavalla sekauttavan minun asioihini, hyvä ystävä. Ei

-vähimmälläkään tavalla. Kuuletteko? Ja mitä teidän asioihinne tulee,

-niin ne eivät kuulu minuun. Se on suoraa puhetta, eikö niin?"

-

-Papin käsi tutisi, kun hän kohotti lasin huulilleen, vaan hän ei

-puhunut mitään, ja vidame, joka nyt huomasi, että me olimme lopettaneet

-ateriamme, nousi istumasta. "Armand!" huuti hän, ja hänen katseensa oli

-yhä synkkä. "Vie nämät nuoret herrat heidän huoneeseensa. Sinä

-ymmärrät?"

-

-Me jäykästi vastasimme hänen kumarrukseensa -- pappi ei näyttänyt

-meistä vähintäkään välittävän -- ja seurasimme palvelijaa. Ja

-matkallamme pitkän käytävän läpi ja ylös jyrkkiä portaita huomasimme,

-että kaikki vastustus oli turhaa. Siellä täällä avattiin hiljaa ovia,

-ja tuimamuotoisia haarniskoittuja miehiä katseli jälkeemme. Aseitten

-kalsketta ja ääniä kuului lakkaamatta ympäriltämme, ja kun kulimme

-muutaman akkunan ohi, niin kuulimme kavioiden kopsetta pihalta, kaikki

-merkkejä, että talo oli tätä nykyä linnoitus. Tämä minua ihmetytti

-isosti. Sillä mehän olimme nyt Parisissa, kaupungissa, jonka ympärillä

-oli muurit ja jossa oli vartijat porteilla ja yö oli lyhyt elokuun yö.

-Yksinäisinkin herrastalo Quercyssä ei voinut olla tämän huolellisemmin

-varustettu pitkänä talviyönä sodankaan aikana.

-

-Tämä teki meihin suuren vaikutuksen, varsinkin Croisetteen. Äkkiä

-kuulin hänen pysähtyvän, noustessamme kapeita portaita, ja sanaa

-sanomatta hän alkoi laskeutua takaisin niin kiireesti kuin pääsi. Minä

-en tiennyt, mikä hänellä oli mielessä, vaan kuiskattuani pari sanaa

-Marielle, riensin hänen jälkeensä. Kun olin päässyt portaitten juureen,

-niin pysähdyin ja katsoin taakseni. Marie ja palvelija seisoivat siellä

-ylhäällä, ja palvelija huuti minua kovasti, käskien tiukasti meidän

-kummankin palata takaisin.

-

-Vaan sillä aikaa Croisette oli jo päässyt toiseen päähän käytävää, ja

-tyynnytettyäni rauhatonta palvelijaa, riensin edelleen kunnes minun

-piti pysähtyä, kun muuan mies aukasi oven ihan nenäni edessä. Hän oli

-kuullut kiireisten askeliemme äänen ja katseli minua nyt epäilevästi,

-vaan muristen hän sulki taas oven. Minä taas jatkoin matkaani ja pääsin

-sen huoneen ovelle, jossa olimme olleet illallisella, parahiksi

-näkemään sellaista, joka minua äärettömästi hämmästytti, niin että minä

-pysähdyin ovelle kuin naulattu.

-

-Keskilattialla seisoi Bezers ja hänen vierellään viekas pappi.

-Croisette seisoi etunojossa ja piti käsiään ojennettuina aivan kuin

-rukoillen.

-

-"Vaan herra vidame", kuulin pojan huutavan, seistessäni siinä oven

-luona käsi lukon kahvassa, "parempi olisi surmata hänet kuin musertaa

-hänen sydämmensä! Säälikää häntä! Jos te surmaatte herra Louisin, niin

-sillä surmaatte hänetkin!"

-

-Vidame seisoi äänetönnä ja tuijotti poikaan. Pappi irvisteli

-halveksivasti. "Ihmissydän on pian parannettu -- ja varsinkin naisen

-sydän", sanoi hän.

-

-"Vaan ei Kitin!" sanoi Croisette kiihkeän tuskallisesti -- eikä ollut

-papista tietävinään ollenkaan. "Ei Kitin. Te, vidame, ette tunne häntä!

-Te ette tunne häntä!"

-

-Tämä huomautus tuli onnettomalla ajalla. Minä näin vihan salaman

-välähtävän Bezersin kasvoilla. "Menkää tiehenne!" karjui hän. "Minä

-olen kirjoittanut neidille, mitä aijon tehdä ja että minä sen teen!

-Bezers ei syö sanaansa. Taivaan Jumalan nimessä -- jos Jumalaa on, ja

-sitä minä tänä yönä paholaisen nimessä epäilen! -- minä pidän sanani!

-Menkää!"

-

-Hänen leveät kasvonsa olivat kuin raivon vääristämät Hän katsoi

-Croisetten pään yli aivan kuin olisi vedonnut häneen, jonka olemassa

-olon vasta kielsi. Minä käännyin pois ja riensin samaa tietä, jota olin

-tullutkin, ja kuulin Croisetten tulevan jälessäni.

-

-Tämä näky sai minut täydellisesti epätoivoon. Siitä hetkestä en

-ajatellut mitään, ennen kuin tulin tajulleni vinkuvasta äänestä, jonka

-synnytti vartiamme avain lukossa, ja nyt minä huomasin että hän oli

-mennyt tiehensä ja että me olimme pienessä huoneessa, joka oli ihan

-katon rajassa. Hän oli jättänyt kynttilän lattialle, ja me seisoimme

-sen ympärillä, jolloin meistä muodostui suuret varjot seinille.

-Huoneessa ei ollut mitään muuta kuin kaksi vuodetta, jotka kiireellä

-oli tekastu muutamaan nurkkaan. Minä viskausin toiselle vuoteelle,

-maaten seinään päin, ja heittäysin epätoivoni valtaan. Katkeruudella

-ajattelin niin kerrassaan onnistumatonta retkeämme ja vidamen riemua.

-Minä kiroilin Croisettea hänen alentavan nöyryytensä vuoksi, jota hän

-oli osottanut. Vaan kun vihani oli jonkun verran laantunut, niin

-unhotin omat tuskani ja ajattelin Kitiä, joka oli niin kaukana --

-ajattelin Kitin kalpeita, jaloja kasvoja ja hänen suruaan. Ja sitten

-vähitellen annoin anteeksi Croisettelle. Kun oikein ajattelin, niin

-eihän Croisette ollut rukoillut meidän puolestamme -- hän ei ollut

-nöyrtynyt omaksi hyödyksemme, vaan Kitin hyväksi.

-

-En tiedä miten kauan lienen siinä maannut tällä tavoin vaihdellen

-näiden molempain mielialojen välillä, enkä tiennyt olivatko toiset

-puhelleet vai olleet ääneti, kulkeneet huoneessa vai olleet yhdessä

-kohden. Vaan Croisette kun kosketti kädellään minun hartioihini

-innolla, joka levisi vavistuksena minun jäseniini, heräsin taas

-todellisuuteen, näkemään huoneen ja sen varjot. "Anne! Anne! Oletko

-hereillä!"

-

-"Mika nyt on?" sanoin, nousten istumaan.

-

-"Marie", alkoi hän, "on -- --"

-

-Vaan hänen ei tarvinnut sen enempää selittää. Minä näin Marien seisovan

-toisella puolen huonetta, akkunan ääressä, jossa ei ollut lasia ja joka

-oli sijoitettu kattoon ja oli sen mukaan vähän kaltevakin. Hän oli

-avannut luukun, joka oli sen peittona, kurotti varpaillaan -- sillä

-akkunalauta oli melkein hänen päänsä tasalla -- ja katseli ulos. Minä

-katsoin terävästi Croisetteen. "Onko ulkopuolella kattokourua?"

-kuiskasin ja into rupesi jäseniäni värisyttämään, kun nyt ensi kerran

-johtui mieleeni pakoon pääsyn ajatus.

-

-"Ei ole", sanoi hän samalla äänellä. "Vaan Marie sanoo näkevänsä

-akkunan alla hirren, jolle luulee meidän helposti pääsevän."

-

-Minä hypähdin pystöön, työnsin Marien syrjään ja katselin ulos. Kun

-silmäni olivat tottuneet vähän pimeään, niin erotin kattoja ja päätyjä

-yhtenä ryhmänä niin kauas kuin nähdä voin. Lähempänä ja aivan akkunan

-alla oli kuilu -- kapea katu. Sen toisella puolen oli talo, joka oli

-niin paljo tätä meidän taloamme matalampi, että sen katonharja ei ollut

-varsin silmäini tasalla. "En minä näe hirttä", sanoin. "Katsohan alas",

-vastasi Marie hiljaa. Minä tein niin ja näin, viisi- tai kuusitoista

-jalkaa akkunamme alapuolella oli kapea hirsi, joka meni meidän

-talostamme vastapäätä olevaan taloon -- molempien tukena, niin kuin

-siihen aikaan pidettiin kaupungeissa. Varjossa hirren toisessa päässä

--- hirsi oli niin suoraan akkunamme alla, että minä voin nähdä

-ainoastaan alemmaisen pään -- erotin akkunan, josta näkyi heikko valo.

-

-Minä pudistin päätä.

-

-"Me emme pääse hirrelle", sanoin kauhistuneena kun mittailin välimatkaa

-ja katselin syvyyttä allani, joka ruumista karsi.

-

-"Marie sanoo, että me voisimme, jos meillä vaan olisi pieni palanen

-köyttä", vastasi Croisette. Hänen silmänsä loistivat.

-

-"Vaan sitäpä meillä ei ole", sanoin minä siihen. Minä olin nyt -- niin

-kuin tavallisestikin -- tyhmä ja hidas ajattelemaan. Marie ei vastannut

-mitään siihen. Hän oli harvasanaisin meistä veljeksistä, Minä käännyin

-häneen, Hän oli riisumassa liiviä ja purkamassa kaulahuivia kaulastaan.

-

-"Hyvä!" huudahdin minä, sillä minä nyt aloin ymmärtää. Ripeästi

-riisuimme vyömme ja huivimme, jotka kaikeksi onneksi olivat

-kotitekoisia, pitkät ja lujat. Ja Mariella oli sen lisäksi

-nelisäikeistä purjelankaa taskussaan, ja minulla oli uudet, lujat

-sukkarihmat sekä pari kyynärää pitkä hihna, jonka olin ottanut mukaani

-varalta, jos satulanhihnat sattuisivat pettämään. Viidessä minuutissa

-meillä oli kaikki yhtenä köytenä. "Minä olen kevein", sanoi Croisette.

-"Vaan Mariella on varmin pää", väitin minä. Marie kuleksi yhtä varmasti

-rintavarustuksen harjalla kuin me maassa olevalla laudalla.

-

-"Se on totta", täytyi Croisettenkin myöntää. "Vaan senpä vuoksi hän saa

-tulla viimeisenä, sillä sen, joka viimeiseksi tulee, täytyy itse laskea

-itsensä."

-

-Minä en ollut sitä ajatellut. Nyt minä sen huomasin ja nyökäytin

-päätäni suostumukseksi. Minusta näytti, että retkemme johto oli

-menemässä minun käsistäni, ja minun täytyi siihen tyytyä. Vaan

-muutamassa seikassa tahdoin kuitenkin saada tahtoni perille. Kun Marie

-tuli viimeisenä, niin minun piti päästä ensimmäisenä. Minun painoni

-parhaiten osottaisi, kestääkö köysi. Ja siihen suostuivat toisetkin.

-

-Ei ollut aikaa hukattavissa. Meidät voitaisiin keskeyttää milloin

-hyvänsä. Ja sen vuoksi ryhdyimme heti toimeen. Köysi sidottiin minun

-vasempaan kalvoseeni. Sitten nousin Marien olkapäille ja kiipesin --

-vähän vapisten -- akkunan läpi, kiirehtäen minkä suinkin, sillä muuan

-torninkello löi jo kaksitoista.

-

-Minä olin kaiken tämän tehnyt miettimättä. Vaan tultuani ulos ja

-riippuessani siinä pimeässä, taivaan ja maan välillä, suuren kellon

-vielä soidessa, oli minulla silmänräpäys aikaa miettimään. Tuo musta

-kuilu allani, raitis tuuli, joka hiveli otsaani, pimeä ja autius, jotka

-ympäröivät minut, saivat minut vapisemaan. "Oletko valmis?" kysyi Marie

-vähän malttamattomana. Mariella ei ollut vähääkään mielikuvitusta.

-

-"En ole! Odota silmänräpäys", päästin suustani, tarttuessani

-akkunapieliin ja loin viimeisen silmäyksen taakseni alastomaan

-huoneeseen ja kahteen olentoon, jotka olivat minun ja kynttilän

-välillä. "Ei", lisäsin minä joutuisasti. "Croisette -- pojat, minä

-äsken sanoin teitä pelkureiksi. Minä peruutan! Minä en sitä

-tarkoittanut! Kas niin! Antakaa laskeutua!"

-

-Minä tunsin jonkun lämpöisen koskettavan kättäni ja kuulin jotakin

-hillityn nyyhkytyksen tapaista.

-

-Seuraavassa silmänräpäyksessä olin laskeutumassa syvyyteen. Valo, jonka

-olin nähnyt, nousi aina ylemmäksi. Päätäni alkoi huimata. Ja minä

-kouristin köydestä. Kun olin tullut puoliväliin, rupesin ajattelemaan,

-että jos veljeni eivät jaksaisikaan nostaa minua ylös tarpeen

-vaatiessa. Vaan nyt oli myöhäistä ajatella sitä, ja samassa olinkin

-hirrellä. Minä taaskin hengitin. Hiljaa ja hyvin varovasti asetuin

-hirrelle, irroitin köyden kädestäni ja annoin sen nousta. Sitten

-asetuin hajareisin istumaan hirrelle ja vihelsin merkiksi, että kaikki

-hyvin. Hyvin siihen saakka!

-

-Asema, jossa nyt olin, oli varsin omituinen, ja jälestäpäin olen usein

-siitä uneksinut. Pimeässä, joka oli ympärilläni, lepäsi Parisi, täältä

-nähden päättäen, vaipuneena uneen. Huntu oli levitetty minun ja tämän

-Parisin välille, minun, nuoren pojan, ja tämän suuren kaupungin

-synkkäin salaisuuksien välille, jotka sinä yönä olivat synkempiä,

-kauheampia ja verisempiä kuin koskaan sitä ennen ja sen jälkeen. Kuinka

-monta aseellista miestä olikaan väijymässä kaikissa näissä

-häämöttävissä taloissa? Kuinka moni hautoikaan murha-ajatuksia

-mielessään? Kuinka moni valvoikaan nyt nukkuakseen päivänkoitolla

-ikuiseen uneen, tai nukkui nyt herätäkseen puukon-iskuun. Kaikkea tätä

-en ymmärtänyt silloin, yhtä vähän aavistin miten monta iloista toveria,

-lähdettyään maljain äärestä ja pelipöydästä, erosi nyt mennäkseen kohti

-kuolemaan. Minä en tiennyt näitä salaisuuksia -- josta taivaalle kiitos

--- tai sadatta osaa kaikesta petoksesta, kaikesta julmuudesta ja

-murbanhalusta, joka väijyi jalkaini alla valmiina ensimmäisen

-pistolinlaukauksen paukahduttua repimään kaikki sulut. Minulle ei ollut

-mitään merkitystä sillä, että kulunut päivä oli elokuun 23, eli että

-päivä, joka nyt pian oli koittava, oli Perttulin päivä.

-

-Ei. Vaan riemuun, jonka rinnassani herätti mahdollisuus vihollisemme

-voittamisesta, sekaantui kuitenkin jonkunlainen synkkä aavistus.

-Vidamen viittaukset ja peittelemätön kerskuvaisuus olivat viitanneet

-johonkin, joka tapahtuisi ennen aamua -- siinä oli jotakin enemmän kuin

-yksityisen henkilön murha. Ja myöskin varoituksella, jonka parooni

-Rosny oli lausunut ravintolassa, näytti nyt minusta olevan aivan toinen

-merkitys. Enkä minä päässyt näistä onnettomuutta ennustavien

-aavistusten tunteista vapaaksi. Istuessani siinä hajareisin hirrellä,

-kuvittelin näkeväni kapean kadun toisessa päässä Louvren raskaat

-rakennukset, ja äänen sorina ja ihmisten askeleitten, joihin sekaantui

-vartijan huuto ja matalalla äänellä annetut käskyt, kuuluvan sen

-linnapihoista, joihin nyt kansaa kokoontui. Minun alatseni kulki niin

-vähän ihmisiä, että minun ei tarvinnut pelätä tulevani huomatuksi.

-Mutta kuitenkin, jos en vain erehtynyt, jokaisen tuulen puuskan mukana

-kulkeutui hiipivien askelten ja matalan kuiskauksen ääniä. Ja yö oli

-täynnä aavekuvia.

-

-Ehkä kaikki kuitenkin oli jännitetyn mieleni luomaa, omituisen asemani

-synnyttämää. Oli miten oli, vaan sitä en enään tuntenut, kun Croisette

-tuli minun luokseni. Meillä oli vain tikarimme, ja se meitä vähän

-lohdutti. Kun vain pääsemme vastapäätä olevaan taloon, niin ei meillä

-ollut muuta tehtävä kuin rientää alas portista, vaikka väkivallalla, ja

-sitte kiireimmän kautta Pavannesin asuntoon. Nyt oli vain kysymys

-siitä, kumpi, mekö vai Bezersin joukot, ehtii ennen. Ja minä kuiskasin

-Marielle kehottaen häntä joutumaan. Hän tuntui tarvitsevan pitkän ajan

-valmistumiseensa.

-

-Vihdoin hän tuli sieltä alas aivan huolettomasti, ja silloin minä

-huomasin, että hän ei suotta ollut viipynyt niin kauan. Tultuaan

-akkunasta, oli hän saanut luukun suletuksi. Ja vielä enemmänkin, hän

-oli laskuköytemme jatkanut niin, että se ylti kaksinkerroin, ja oli

-mutkan kiinnittänyt akkunakoukknun, ja kun hän tuli alas, niin veti hän

-sen pois. Viisas poika se Marie!

-

-"Hyvin tehty!" sanoin minä ja taputin olalle. "Nyt he eivät voi

-aavistaa mitä tietä linnut ovat lentäneet!"

-

-Niin oli siinä nyt koko veljesjoukko, vaan yksi heistä vapisi

-levottomana, se minun täytyy tunnustaa. Me hinausimme toisen talon

-seinämälle. Vaan päästyämme sinne onnellisesti ja istuessamme siinä

-rivissä toinen toisemme takana, kasvot seinään päin, ja yön tuulen

-puhaltaessa sivulta -- niin, minun rohkeuteni on aina hyvin matalalla,

-kun minä nousen korkealle, ja minä hengitin raskaasti. Akkuna, joka oli

-jotakin kuutta jalkaa ylempänä hirttä ja lasiton, oli auki, ainoastaan

-hieno verho oli edessä, vaan -- voi päiviämme -- se oli kolmella

-vaakasuoralla rautakangella varustettu -- paksuilla rautakangeilla.

-

-Vaan meidän oli pakko tavalla tai toisella koettaa päästä sisään, ja

-minä olin juuri niin varovasti kuin suinkin nousemassa seisomaan

-kapealla sillalla, kun Marie vikkelästi ja mukavasti ryömi meidän

-ylitsemme ja kiepsahti kapealle akkunalaudalle, yhtä keveästi kuin minä

-nousen hevosen selkään. Hän ojensi toisen jalkansa minulle, ja suurella

-vaivalla minä pääsin samalle hankalalle linnunpuulle. Croisette sai

-viipyä siellä alhaalla niin kauan.

-

-Kapea akkunalauta, kuusikymmentä jalkaa maasta ja kolme rautakankea,

-joista pidellä! Minä puristausin kiinni, ja minun melkein kävi

-kateikseni Croisettea. Sääreni hoippuivat ilmassa, ja kadun musta kita

-näytti vaanivan minua. Minä kuitenkin toinnuin taas, vaan jouduin

-epätoivoon. Minä tiesin, että meidän piti päästä eteenpäin, olipa

-rautaristikoita tai ei. Me emme pääse entiseen vankilaamme, vaikka

-haluaisimmekin.

-

-Selvää myöskin oli, että me emme pääsisi mihinkään, jos vain huoneen

-asukkaat tekisivät vastarintaa. Kapealla alustalla, jolla nyt

-seisoimme, itse Mariekin oli avuton. Ristikot olivat hyvin tiheässä.

-Nainen, jopa lapsikin olisi voinut irroittaa kätemme, ja silloin --

-minä taas tunsin huimausta. Minä ajattelin julmia kiviä. Painoin

-kasvoni ristikkoa vasten, siirsin vähän syrjään verhoa ja silmäsin

-huoneeseen.

-

-Siellä oli ainoastaan yksi ihminen -- nainen, joka liikkui edestakaisin

-täysissä vaatteissa, niin myöhäinen kuin nyt jo olikin. Huone oli

-ainoastaan pieni ullakkokamari, sellainen kuin sekin luola, jossa me

-olimme olleet. Muutamassa nurkassa oli sänky, jossa oli katto ja verhot

-ympärillä. Kaksi tuolipahasta oli lieden luona, ja kaikki näytti

-köyhältä ja puutteelliselta. Vaan nainen oli rikkaasti puettu, silkissä

-ja sametissa, vaikka puku näytti olevan epäjärjestyksessä. Minä näin

-jalokiviä kimaltelevan hänen hiuksissaan ja sormuksissaan. Kun hän

-käänsi kasvonsa meihin -- tavattoman kauniit kasvot -- niin minä heti

-näin, että hän oli ylhäinen nainen, ja kun nopeasti meni ovelle ja

-laski kätensä lukolle ja näytti kuuntelevan -- kun hän jyrisytti

-lukkoa, kun epätoivoissaan antoi kätensä vaipua ja meni takaisin lieden

-luo, niin tein saman huomion. Minä huomasin, että me nyt nähtävästi

-vaihtaisimme vain entisen vankilan uuteen vankilaan. Oliko siis joka

-talo Parisissa vankila? Joka katon allako suoritettiin murhenäytelmä?

-

-"Rouva!" sanoin hiljaa herättääkseni hänen huomiotansa. "Rouva!"

-

-Hän vavahti kovasti ja katseli ympärilleen joka taholle voimatta

-ymmärtää, mistä ääni tuli. Sitten hän tuli akkunan luo ja kauhistuneena

-veti verhon syrjään rajulla liikkeellä.

-

-Katseemme kohtasivat toisiaan. Jos hän rupeaa huutamaan ja herättää

-koko talon! Miten meidän silloin kävisi! "Rouva", sanoin uudelleen ja

-koetin häntä tyynnyttää tekemällä ääneni niin lempeäksi kuin

-mahdollista, "me pyydämme teiltä apua! Jollette meitä auta, niin olemme

-hukassa."

-

-"Teitä auttaa?;Ketä te olette?" huusi hän ja tuijotti hurjasti meihin.

-Sitten hän peitti kasvonsa käsiinsä ja vaikeroi itsekseen: "Hyvä

-Jumala, hyvä Jumala, mitähän minulle lopuksikin tulee?"

-

-"Me olemme olleet vankeina vastapäätä olevassa talossa", ehätin

-selittämään. "Ja me olemme sieltä paenneet. Me emme nyt voi palata

-takaisin, vaikka haluaisimmekin. Jos te ette laske meitä huoneeseenne

-ja anna meille suojaa..."

-

-"Niin pudota räiskähdämme katuun", lisäsi Marie aivan tyyneesti --

-vieläpä hiukan leikillisestikin.

-

-"Teitä laskea sisään?" vastasi hän ja peräytyi. "Se on aivan

-mahdotonta."

-

-Hän muistutti serkkuamme, sillä niin kuin Kitikin oli tämäkin nainen

-valkoverinen ja mustatukkainen. Tukkansa hän oli sitonut jonkunlaiseksi

-kruunuksi, joka nyt oli joutunut epäjärjestykseen. Vaan vaikka hän

-olikin vielä kaunis, niin oli hän kuitenkin vanhempi kuin Kit eikä niin

-viehättävä. Minä, luottaen hänen jalouteensa, lausuin suoraan

-epätoivoni. "Rouva", sanoin rukoilevasti. "Me olemme poikasia.

-Croisette! Tule tänne!" Ja minä vetäysin syrjään niin paljo kuin

-mahdollista, tehdäkseni tilaa hänelle. "Katsokaa rouva", sanoin

-viekkaasti, "ettekö sääli kolmea poikaraukkaa?"

-

-Croisetten lapselliset kasvot ja hänen kaunis tukkansa kiinnittivät

-naisen huomion puoleensa, niin kuin olin toivonutkin. Hänen muotonsa

-muuttui lempeämmäksi ja hän lausui itsekseen: "Poikaraukkoja!"

-

-Minä käytin hyväksi suotuisaa tilaisuutta. "Me pyydämme vain päästä

-teidän huoneenne läpi", sanoin minä innokkaasti. Jumalan nimessä! Miten

-paljo oli vaan kysymyksessä. Miten meidän kävisikään, jos hän

-kieltäisi? "Me olemme huutavassa hukassa", sanoin kiihkeästi. "Te

-myöskin olette arveluttavassa asemassa, arvaan minä. Me autamme teitä,

-jos te ensiksi autatte meitä. Me olemme tosin poikia, vaan me voimme

-tapella puolestanne."

-

-"Keneen minä uskaltaisin luottaa?" huudahti hän vavisten. "Vaan Jumala

-varjelkoon minua kieltämästä apuani, kun minä itse olen avun

-tarpeessa", sanoi hän katsoen Croisettea. "Tulkaa sisään, jos niin

-haluatte."

-

-Minä lausuin kiitoksia ja olin jo pujottanut pääni kankien väliin --

-ajattelematta vaaraa, että en ehkä voisi saada sitä enään takaisin --

-ennen kuin hän vielä oli lopettanut lauseensa. Vaan sisään tulla oli

-helpompi sanoa kuin tehdä. Vihdoin pääsi Croisette läpi, ja kaikin

-voimin ponnisteltuamme me toisetkin pääsimme lopuksi. Vaan ainoastaan

-pakko ja kauhea kuilu allamme antoi meille voimia kestämään niin

-tuskallisen kidutuksen. Kun minä viimeinkin seisoin lattialla, niin

-olin kuin riepu. Ja päälle päätteeksi siinä naisen edessä.

-

-Vaan miten onnelliselta minusta tuntui sittenkin! Mitähän nyt Bezers

-sanoo! Hän oli meitä sanonut pojiksi, ja poikia olimmekin. Vaan hän nyt

-sai nähdä, että me voimme hänen aikeensa estää. Nyt oli tuskin enemmän

-kuin joku puolituntia kulunut sydän-yöstä. Me voimme vielä päästä

-hyvällä aikaa. Minä oikeilin ruumistani ja kuleksin edestakaisin ylen

-iloisena, vaan huomasin, että emäntämme oli vetäytynyt ovelle, jossa

-hän seisoi puolittain peloissaan ja katseli meitä arkaillen.

-

-Minä menin hänen luoksensa Ja tein kumarruksen parhaan taitoni mukaan

--- ikävä kyllä minulla ei ollut miekkaa. "Rouva", sanoin minä, "minä

-olen herra Anne de Caylus, ja nämät ovat minun veljiäni. Ja me olemme

-palvelukseksenne."

-

-"Ja minä", vastasi hän ja hymyili -- "minä en tiedä minkä vuoksi -- minä

-olen rouva de Pavannes, ja otan kiitollisuudella vastaan tarjotun

-palveluksenne."

-

-"De Pavannes?" huudahdin minä hämmästyneenä ja ilahtuneena samalla

-kertaa. Madame de Pavannes! Hän varmaan siis on jotenkin sukua

-Louisille. Hän varmaan voi sanoa meille, missä Louis asuu, ja siten

-auttaa yritystämme. Eipä parempaa sattumusta! "Te tunnette siis herra

-Louis de Pavannesin?" jatkoin innostuneena.

-

-"Tunnen hyvinkin", vastasi hän tällä kertaa tavattoman viehkeästi

-hymyillen. "Minä tunnen hänet hyvinkin. Hän on mieheni."

-

-

-

-

-VIIDES LUKU.

-

-Pappi ja nainen.

-

-

-"Hän on minun mieheni!"

-

-Tämän selityksen hän teki niin viattomalla äänellä kuin koskaan kukaan

-voi, vaan en koskaan muista kuulleni sanoja, jotka olisivat mieleni

-saaneet enemmän tuperruksiin. Ei yksikään meistä vastannut sanaakaan

-eikä jäsentä väräyttänyt. Me vain tuijotimme häneen, sillä me

-tarvitsimme aikaa ymmärtääksemme nämät hämmästyttävät sanat, ja sitten

-vielä enemmän aikaa miettiäksemme, mitä ne meihin nähden merkitsivät.

-

-Louis de Pavannesin vaimo! Louis de Pavannes naimisissa! Jos tämä oli

-totta -- ja kun me katsoimme naista silmiin, niin emme voineet epäillä,

-ettei hän ainakin itse luullut puhuvansa totta -- niin merkitsi se,

-että meidät oli petetty oikein perinpohjin, että me olimme tehneet

-tämän pitkän matkan ja antautuneet vaaraan kurjan miehen takia. Se

-merkitsi, että Louis de Pavannes, joka oli meidän ihailumme esine, oli

-katalin konna. Hän oli kevytmielisesti pitänyt neiti de Caylusin

-sydäntä leikkikalunaan. Ja me, koettamalla estää Bezersin aikeita,

-ponnistelimme pelastaaksemme konnan saamasta ansaitun palkkansa.

-Kaikkea tätä se merkitsi, heti kun olimme saaneet asiaa ajatelluksi

-hiukankaan.

-

-"Rouva", sanoi Croisette vakavasti niin pitkän äänettömyyden jälestä,

-että rouvan kasvoilta katosi hymy ja hän näytti pelästyneen

-kummallisesta katseestamme. "Miehenne on ollut jonkun aikaa poissa

-luotanne? Hän palasi luoksenne joku pari viikkoa sitten?"

-

-"Aivan niin", vastasi hän vilpittömästi, ja viimeinenkin toivomme oli

-mennyttä. "Hän tuli kotia, ja eilen viimeksi -- eilen viimeksi", jatkoi

-hän ja puristi käsiään, "olimme vielä niin onnellisia."

-

-"Entä nyt, rouva?"

-

-Hän katsoi minua, vaan ei näyttänyt ymmärtävän. "Minä tarkoitan",

-ehätin selittämään, "että me emme ymmärrä, miten te nyt olette täällä?

-Ja vankina." Itse asiassa tarkoitin, että hänen kertomuksestaan

-saisimme jotakin selvyyttä itsellemme.

-

-"En itsekään tiedä", vastasi hän. "Eilen jälkeenpuolisten olin vieraana

-abbedissan luona Ursulinesluostarissa."

-

-"Anteeksi rouva", sanoi Croisette, "vaan ettekö te kuulu uuteen uskoon?

-Ettekö ole hugenotti?"

-

-"Olen", vastasi hän innokkaasti. "Vaan abbedissa ja minä olimme hyviä

-ystäviä, eikä hän ole ollenkaan kiihkoilija. Ei vähintäkään. Ja aina

-kun olen Parisissa, käyn hänen luonaan kerran viikossa. Kun eilen

-lahdin hänen luotaan, niin pyysi hän minua käymään täällä hänen

-asiallaan."

-

-"Te siis tunnette tämän talon?" kysyin häneltä.

-

-"Varsin hyvin", vastasi hän. "Tämä on hansikaskauppias Mirepoixin talo.

-Monet kerrat olen käynyt hänen kauppapuodissaan. Eilen tulin tänne

-toimittamaan ystäväni asiaa. Minä käskin palvelustyttöni odottaa

-kadulla, ja tultuani taloon, pyydettiin minua tulemaan ylös tähän

-huoneeseen saakka. Minun kaskettiin odottaa vähän aikaa, ja minua alkoi

-ihmetyttää, että minut oli tuotu tällaiseen lokeroon, kun minulla oli

-asiaa ainoastaan Mirepoixille, jolta minun oli saatava pari

-ratsuhansikasparia. Minä käännyin takaisin ovelle, vaan huomasin että

-se oli lukittu. Silloin minä pelästyin ja rupesin huutamaan."

-

-Me kaikki kolme nyökäytimme päätä. Me olimme innokkaassa touhussa

-tekemään päätelmiä -- tai se oli ehkä vain yksi ja sama päätelmä --

-tämän kaiken selittämiseksi. "Entä sitten?" kysyin minä hyvin

-maltittomana.

-

-"Mirepoix tuli minun luo. 'Mitä tämä merkitsee?' kysyin minä. Hänestä

-näytti olevan hyvin paha, vaan asettui kuitenkin minua vastaan. 'Ei

-muuta kuin', vastasi hän lopuksi, 'että teidän armonne pitää jäädä

-tänne muutamiksi tunneiksi -- korkeintaan pariksi päivää. Teille ei

-tapahdu mitään pahaa. Vaimoni palvelee teitä, ja kun lähdette meiltä,

-niin saatte tietää kaikki.' Sen enempää hän ei tahtonut sanoa, ja

-turhaan häneltä kysyin, pitääkö hän minua jonakuna toisena henkilönä

-vai hulluna. Kaikkeen tähän hän ei vastannut sanaakaan. Ja kun minä

-uhkasin siitä, kun hän pidättää minua vastoin tahtoani, niin hän uhkasi

-minua väkivallalla. Siitä saakka olen täällä ollut, epäillen tiesi

-mitä, ja peläten kaikkea."

-

-"Teidän kärsimyksenne ovat nyt lopussa", sanoin minä hänelle käsi

-sydämellä. Tässä oli, jos en väärin ymmärtänyt häntä, vielä

-onnettomampi ja huonommin kohdeltu nainen kuin Kit, nainen, jonka konna

-oli saattanut onnettomuuteen. "Vaikka olisi kymmenen hansikasräätäliä

-portaissa", sanoin ylpeästi, "niin me autamme teidät täältä ja viemme

-kotianne. Missä miehenne asuu?"

-

-"Rue de Saint Merry, kirkon luona. Meillä on talo siellä."

-

-"Herra de Pavannes", sanoin hyvin viekkaasti, "on varmaankin hyvin

-levoton poissaolostanne?"

-

-"Varmaankin", vastasi hän vakavasti ja teeskentelemättä, ja silmänsä

-täyttyivät kyynelillä. Hänen viattomuutensa -- hänellä ei näyttänyt

-olevan vähintäkään epäilystä miehestään -- sai minut hammasta puremaan

-raivoissani. Oo, sitä halpamielistä kurjaa! Sitä katalaa konnaa!

-Mitähän näkivät naiset, mitä me olimme nähneet tässä miehessä, tässä

-Pavannesissa, joka oli voittanut sydämemme, kun hänellä oli ainoastaan

-kivi meille vastalahjaksi?

-

-Minä vedin Croisetten ja Marien syrjään, ollen muka neuvottelevinani

-heidän kanssaan, miten saisimme oven murretuksi auki. "Mitä tämä kaikki

-merkitsee?" sanoin silmäten salaa onnettomaan naiseen. "Mitä sinä,

-Croisette, luulet?"

-

-Minä aivan hyvin tiesin millainen vastaus häneltä tulee.

-

-"Mitäkö luulen?" sanoi hän kiihkeästi. "Ei suinkaan kukaan voi muuta

-uskoa, kuin että se Pavannes konna on asettanut niin, että hänen

-vaimonsa on ryöstetty? Tietysti se on niin! Kun hän pääsee vaimostaan,

-niin voi hän jatkaa juoniaan Caylusissa. Silloin hän voi naida Kitin

-tai... Kirous hänelle!"

-

-"Ei ole mitään hyötyä kirouksen huutamisesta hänelle", sanoin minä

-vakavasti. "Meidän täytyy tehdä jotakin enemmän. Ja kuitenkin -- me

-olemme luvanneet Kitille pelastaa hänet, ja meidän pitää täyttää

-lupauksemme. Meidän pitää pelastaa hänet ainakin Bezersin käsistä."

-

-Marie murisi.

-

-Vaan Croisette innolla yhtyi minun mielipiteeseeni. "Pelastaa Bezersin

-käsistä?" huudahti hän kasvot liekehtien. "Niin! Se on meidän tehtävä!

-Vaan sitten panemme arpaa kuka meistä saa tapella hänen kanssaan ja

-tappaa hänet."

-

-Minä katseella hillitsin hänen intoaan. "Me tappelemme hänen kanssaan

-järjestyksessä, kunnes joku meistä saa hänet hengiltä", sanoin. "Siinä

-olet oikeassa. Vaan sinun vuorosi tulee viimeksi. Eikä meidän tarvitse

-arpaa heittää, sillä tiedämmehän muutenkin kuka meistä on vanhin."

-

-Minä käännyin hänestä -- nolattuani hänet oikein -- ja rupesin

-katselemaan asetta, jolla voisimme murtaa oven. Silloin Croisette

-kohotti kätensä herättääkseen minun huomiotani. Me kuuntelimme ja

-katsoimme toisiamme hämmästyneinä. Akkunasta kuului selvästi ääniä. "He

-ovat huomanneet pakomme", sanoin rohkeuteni masentuessa.

-

-Onneksi olimme olleet niin varovia, että olimme akkunan peittäneet

-tarkasti verholla. Bezersin miehet sen vuoksi akkunastaan voivat

-ainoastaan hyvin epäselvästi nähdä tämän akkunan, kun se on heikosti

-valaistu. Vaan tietysti he voivat arvata, mitä tietä me olimme menneet,

-ja kiiruhtavat estämään pakomatkaamme. Minä silmänräpäyksen ajan

-katselin ovea, puolittain päättäen murtaa sen ja koettaen raivautua

-kadulle ennen kuin Bezersin miehet tointuvat hämmästyksestään ja

-ehtivät alas. Vaan sitten minä katsahdin rouvaan. Miten voisimme hänen

-turvallisuudestaan pitää huolta taistelun aikana? Miettiessämme meni

-suotuisa tilaisuus meiltä. Me kuulimme ääniä alhaalta ja raskaita

-askelia portaista.

-

-Me olimme kahden tulen välissä. Neuvottomana katselin huoneesta jotakin

-parempaa asetta. Minulla ei ollut kuin tikarini. Vaan ei löytynyt

-mitään kelvollista. "Mitä aijotte tehdä?" sanoi rouva de Pavannes, joka

-kalpeana ja vavisten seisoi lieden luona ja katsoi meitä, vuoroon

-kutakin. Ennen kuin ehdin vastata, tarttui Croisette minua käsivarteen

-ja viittasi suurta sänkyä verhoineen. "Jos he huomaavat meidät täällä",

-sanoi hän, "ennen kuin ovat päässeet kokonaan sisään, niin he nostavat

-melun. Piiloudutaan tuonne. Kun he ovat päässeet kokonaan sisään, niin

-sitte -- sinä ymmärrät?"

-

-Hän asetti käden tikarilleen. Pojan kasvojen jänteet pinnistyivät. Minä

-ymmärsin. "Rouva de Pavannes", sanoin minä kiireesti, "te ette ilmaise

-meitä?"

-

-Hän pudisti päätään. Veret kasvoilleen palasivat ja hehku silmiinsä.

-Hän oli todellinen nainen. Hän unhotti koko oman vaaransa, kun tunsi

-voivansa muita suojella.

-

-Askeleet kuuluivat nyt ylimmiltä portailta, ja avainta pantiin lukkoon,

-joka siitä vinkui. Vaan avain onneksi ei sopinut oikein ja ennen kuin

-lukkoa kierrettiin, olimme me veljekset hypänneet sänkyyn ja

-kyyristyneet riviin päänalustan puoleen, jossa me parahiksi saimme sen

-verran suojaa, ettei meitä huomattu oven suusta.

-

-Minä olin laitimmaisena, ja muutamasta raosta minä sovin näkemään mitä

-tapahtui. Sisään astui kolme henkilöä, ja ovi sulettiin heidän

-jälkeensä. Kolmesta henkilöstä oli yksi nainen! Sydämeni, joka oli

-ollut kurkussa, palautui taas paikoilleen, sillä tulleiden joukossa ei

-ollut vidame. Minä taas hengitin vapaasti, vaan iloani en voinut

-toisille ilmoittaa, ettei olisi meitä huomattu. Ensimmäisenä astui

-huoneeseen nainen, puettuna suureen kaapuun, jonka päähine oli

-kasvoille nostettu. Rouva de Pavannes loi häneen epäilevän silmäyksen,

-jonka jälkeen hän syöksyi hänen syliinsä ja nyyhkien huusi: "Oo, Diane!

-Diane!"

-

-"Raukkani", sanoi vasta tullut, hellästi hyväillessään toisen tukkaa ja

-taputtaen hartioille. "Nyt olet turvassa."

-

-"Te olette tulleet minua noutamaan täältä?"

-

-"Niinpä hyvinkin!" vastasi Diane iloisesti ja hyväili häntä. "Me olemme

-tulleet noutamaan sinua miehesi luo. Hän on sinua etsinyt kaikkialta.

-Hän on ihan hurjana epätoivosta."

-

-"Louis raukka!" huudahti onneton rouva.

-

-"Niin, Louis raukka!" vastasi pelastaja. "Vaan sinä saat pian nähdä

-hänet. Vasta puoliyön aikana saimme tietää, missä sinä olet. Siitä saat

-kiittää tätä koadjutoria. Hän minulle siitä ilmoitti ja lähti minun

-kanssani noutamaan sinua."

-

-"Ja taas yhdistämään sisarukset", sanoi pappi lähestyen heitä. Se oli

-sama pappi, jonka pari tuntia sitten olin nähnyt Bezersin luona, ja

-joka minusta oli tuntunut niin vastenmieliseltä. Minä vihasin hänen

-valkoista naamaansa. Vaikka hän oli tullut hyvässä tarkoituksessa, niin

-en voinut kärsiä hänen ohuita huuliaan, hänen teeskenneltyä nöyryyttään

-ja viekkaita silmiään. "Minulla ei moneen päivään ole ollut näin

-suloista tehtävää", sanoi hän koettaen näyttäytyä rakastettavalta.

-

-Vaan rouva de Pavannesilla näytti olevan sama tunne hänestä kuin

-minullakin, sillä papin äänen kuultuaan hän vavahti, irtautui sisarensa

-syleilystä ja peräytyi pari askelta. Hän kumarsi kuitenkin päällään

-kiitokseksi siitä, mitä pappi oli sanonut. Vaan muuten hänen

-liikkeissään ei ilmennyt isosti kiitollisuutta ja vielä vähemmän

-lämpöä. Minä katselin hänen sisarensa kasvoja -- tavattoman kauniita

-kasvoja ja kirkkaampia silmiä, sievempää suuta ja kauniimpaa

-kastanjanruskeaa tukkaa en ollut koskaan nähnyt. Kitikin olisi hänen

-rinnallaan näyttänyt hyvin vähäpätöiseltä. Mutta näille kasvoille näin

-tulevan hyvin ankaran ilmeen. Siitä ei ollut kuin silmänräpäys kun nämä

-molemmat sisarukset olivat olleet sylitysten. Nyt he seisoivat erillään

-ja jotensakin kylminä ja pettyneinä. Papin varjo oli levinnyt heidän

-ylitsensä -- oli tullut heidän välilleen.

-

-Nyt astui kolmas henkilö esiin. Tähän saakka hän oli seisonut aivan

-ääneti ovensuussa; hän oli huononpuoleisessa puvussa, jonkun

-kuudenkymmenen vuoden vanha ja harmajahapsinen. Hän näytti olevan

-hämillään ja hätäyksissään, ja minä arvelin hänen olevan Mirepoix --

-niin kuin myöhemmin saimme tietääkin.

-

-"Minä olen varma", sanoi hän vapisevalla ja pelon sekaisella äänellä,

-"että teidän armonne katuu lähteneensä täältä. Teille täällä ei

-tapahtuisi mitään pahaa. Rouva d'O ei tiedä, mitä hän tekee, muuten hän

-ei tahtoisi viedä teitä täältä. Hän ei todella tiedä, mitä hän tekee!"

-toisti vanhus vakavasti.

-

-"Rouva d'O!" huuti kaunis Diane vihastuneena, ja ruskeista silmistään

-säihkyi tuli. "Miten te uskallatte lausua minun nimeni -- sellainen

-kuin te? Kurja!"

-

-"Niin, katala", toisti pappi verkalleen, ojentaessaan pitkän hienon

-kätensä, jonka pani, kuin petolintu kyntensä, kauppiaan hartioille,

-jotka kyyristyivät sen painosta. "Miten uskallatte te sekaantua

-aatelisten asioihin? Asioihin, jotka eivät teihin kuulu? Varokaa,

-Mirepoix! Minä näen onnettomuuksien väikkyvän tämän talon yli. Suurten

-onnettomuuksien!"

-

-Mies raukka näytti vapisevan tästä uhkauksesta. Hän kalpeni. Huulensa

-tärisivät. Papin katse näytti hänen velhonneen.

-

-"Minä olen kirkon uskollinen suosija", mutisi hän, vaan hänen äänensä

-tutisi, niin että sanansa töin tuskin kuuluivat. "Minä olen siitä

-tunnettu! Koko Parisissa ei tunneta uskollisempaa kirkon jäsentä, herra

-koadjutori."

-

-"Ihmiset tutaan heidän teoistaan!" sanoi pappi. "Nyt", jatkoi hän

-kohottaessaan äkkiä äänensä ja nostaessaan kätensä innostuneena, "nyt

-on aika käsissä! Ja nyt on pelastuksen päivä tullut! Voi, Mirepoix, voi

-uskonsa hylkääjää, ja voi sitä, joka tänä yönä laskee kätensä auran

-kurkeen ja katsoo taaksensa!"

-

-Kauppamies luhistui kokoon papin uhkauksista, ja rouva de Pavannes

-katsoi vuoroon kumpaakin, aivan kuin hänen vastenmielisyytensä pappia

-kohtaan olisi ollut niin suuri, että hän kuullessaan heidän kiistansa,

-olisi antanut Mirepoixille anteeksi pahantekonsa. "Mirepoix sanoi, että

-hän voi selittää asian", sanoi rouva epäröivästi.

-

-Pappi kiinnitti uhkaavan katseen Mirepoixiin. "Mirepoix", sanoi hän

-tuimasti, "ei voi mitään selittää! Ei kerrassaan mitään. Uhallakaan hän

-ei voi selittää kerrassaan mitään!"

-

-Ja Mirepoix pysyi ääneti. "Ja", jatkoi pappi päättävästi ja kääntyi

-naisen puoleen, jonka kanssa oli tullut, "teidän sisarenne täytyy nyt

-lähteä. Meillä ei ole aikaa tuhlata."

-

-"Vaan mitä -- mitä tämä merkitsee?" sanoi rouva de Pavannes, aivan kuin

-olisi epäillyt. "Onko siis vielä joku vaara uhkaamassa?"

-

-"Vaara!" huudahti pappi, ja hänen rintansa näytti paisuvan ja innostus,

-jonka äsken oli huomannut hänen äänessään ja käytöksessään, taas

-kohosi. "Minä asetun palvelukseksenne, rouva, ja kaikki vaara katoaa.

-Minä olen kuin itse Jumala tänä yönä, jolla on valta elämän ja kuoleman

-yli. Te ette minua ymmärrä? No hyvä, te pian saatte nähdä. Vaan te nyt

-olette valmis, näen minä. Lähtekäämme. Syrjään, roisto!" murisi hän ja

-lähestyi ovea.

-

-Vaan Mirepoix, joka oli asettunut selin oveen, ei suureksi

-hämmästyksekseni syrjäytynytkään. Hänen leveä, porvarillinen muotonsa

-oli kalpea, vaan minä näin siinä kuitenkin päättäväisyyttä. Ja niin

-kummalliselta kuin kuuluukin -- sillä minähän tiesin, että hän teki

-väärin tahtoessaan pidättää rouva de Pavannesta vankina -- minä tunsin

-myötätuntoisuutta häntä kohtaan. Vaikka hän oli sivistymätön

-rihkamakauppias, tämä Pavannesin kätyri, niin minä tunsin

-myötätuntoisuutta häntä kohtaan, kun hän päättävästi sanoi:

-

-"Rouva de Pavannes ei mene!"

-

-"Minä sanon, että hän menee!" karjui pappi, joka nyt oli kadottanut

-kaiken hillitsemiskykynsä. "Kurja hupsu! Sinä et tiedä mitä sinä teet!"

-Lausuessaan nämät sanat, hän teki sukkelan hyökkäysliikkeen,

-hämmästytti toisen, tarttui hänen käsivarteensa, ja sysäsi hänet

-sellaisella voimalla huoneelle, että minä en sellaista voimaa olisi

-luullut olevan hänen laihassa ruumiissaan. "Hupsu!" elämöi hän ja

-pudisti ilkeällä voitonriemulla koukkuisia sormiaan hänen edessään. "Ei

-ole koko Parisissa ketään -- kuuletko sinä, ei ketään, ei miestä eikä

-naista -- joka voisi estää minun aikeitani tänä yönä!"

-

-"Vai niin. Niinkö todellakin?"

-

-Sanat ja tympeä ääni ei ollut Mirepoixin. Ääni tuli oven suusta. Pappi

-pyörähti ympäri, aivan kuin olisi saanut iskun selkäänsä. Minä tartuin

-Croisetteen, ja luovuin yrityksestäni kovaäänisen keskustelun aikana

-vähän ojentaa turtunutta jalkaani. Puhuja oli Bezers. Tavallinen

-uhkamielinen hymy huulillaan hän seisoi ovella, jonka suurella

-ruumiillaan täytti kynnyksestä kamanaan. Kaikki, niin puhujat kuin me

-kuuntelijat, olimme olleet niin kiintyneet sananvaihtoon, että emme

-olleet kuulleet hänen tuloaan. Hänellä yhä oli yllään musta

-hopeakirjailtu pukunsa, vaan sen päällä nyt oli tumma ratsuvaippa, joka

-peitti hänet niin, että juuri näimme hänen välkkyvät aseensa. Hänellä

-oli pitkävartiset ratsusaappaat ja ratsukintaat aivan kuin hän olisi

-ollut matkalle lähdössä.

-

-"Niinkö todellakin?" toisti hän ivallisesti, jolloin hänen terävä

-katseensa kulki toisesta henkilöstä toiseen ja sitten yli koko huoneen.

-"Vai niin, että koko Parisissa ei ole yhtään, joka tänä yönä voisi

-estää teidän aikeitanne? Oletteko, hyvä koadjutori, ottaneet

-huomioonne, miten suuri joukko ihmisiä on Parisissa! Minua todella

-hyvin huvittaisi -- ja niin kuin luulen myöskin näitä naisia, joilta

-minä pyydän anteeksi yhtäkkisen tuloni -- huvittaisi nähdä teitä

-kokeessa, nähdä teitä vastustamassa -- sanokaamme esim. Anjoun

-herttuaa. Tai herra de Guisea, suurta miestämme. Tai amiraalia.

-Silmästä silmään katsomassa amiraalia."

-

-Raivo ja pelko taistelivat papin kasvoilla. "Miten olette tullut tänne,

-ja mitä tahdotte?" Jos hänen katseensa ja äänensä olisivat voineet

-tappaa, niin me kolme, jotka vapisimme heikon suojamme takana, olisimme

-tässä silmänräpäyksessä vapautuneet vihollisestamme.

-

-"Minä olen tullut hakemaan niitä nuoria lintuja, joitten kaulaa te

-olisitte halunnut venyttää, ystäväni!" vastasi Bezers. "He ovat

-kadonneet. Niin. Ja lintuja heidän täytyy olla, sillä jos he eivät ole

-tulleet tähän huoneeseen tuosta akkunasta, niin ovat he lentäneet

-tiehensä."

-

-"Eivät he ole tulleet tämän kautta", selitti pappi tuimasti innolla

-haluten päästä hänestä -- ja minä siunasin häntä sanojensa vuoksi.

-"Minä olen ollut täällä siitä saakka kuin teidän luotanne lähdin."

-

-Vaan vidame ei ollut mies, joka luotti vain toisen ilmoitukseen.

-"Kiitoksia paljon, vaan minusta on parasta itse tarkastella", vastasi

-hän kylmästi. "Rouva", jatkoi hän kääntyen rouva de Pavannesiin

-mennessään tämän ohi, "suokaa anteeksi."

-

-Hän ei katsonut rouvaan eikä huomannut hänen mielenliikutustaan, ja se

-olikin hyvä, sillä siinä tapauksessa hän olisi arvannut olomme. Ja

-onneksi toisetkaan eivät epäilleet hänen tietävän meistä enempää kuin

-he itsekään. Bezers kulki verkalleen yli huoneen akkunan luo toisten

-seuratessa häntä malttamattomin katsein. Hän veti syrjään verhot,

-koetteli tarkoin jokaista rautakankea ja tarkasteli akknna-aukkoa.

-Häneltä pääsi kirous ja kummastuksen huudahdus. Rautakanget olivat

-lujat ja taipumattomat, eikä hänen mieleensä juolahtanut, että me

-olisimme voineet ryömiä välitse, sillä ne olivat niin lähekkäin.

-

-Kun hän kääntyi takaisin, niin hän loi sattumalta silmäyksen sänkyyn

--- ja epäili. Hänellä oli kädessään kynttilä, jonka oli ottanut

-lähtiessään tarkastamaan akkunaa, ja se esti hänet näkemästä ulommaksi.

-Hän ei erottanut meitä. Kolme kyyristynyttä olentoa, heidän

-lumivalkoiset kasvonsa ja säikähtyneet silmänsä, jotka tuijottivat

-verhojen takaa -- kaikki jäi häneltä huomaamatta. Hurjasti sykkivien

-sydämiemme ääni ei kuulunut hänen korviinsa. Ja se oli hänen onnensa.

-Sillä jos hän olisi tullut sängyn luo, niin me epäilemättä olisimme

-tappaneet hänet. Ainakin olisimme koettaneet. Veri syöksyi päähäni ja

-minä näin hänet aivan kuin verhon takaa. Minä en selvään nähnyt muuta

-kuin tumman pilkun hänen vaipallaan lähellä solkea, johon aijoin iskeä,

-tuuman yläpuolelle solisluun. Minä en olisi iskussani hairahtunut. Vaan

-synkistyvin kasvoin hän kääntyi pois aavistamatta vaaraa, joka häntä

-oli uhannut. Hän meni toisten luo ovelle.

-

-

-

-

-KUUDES LUKU.

-

-Rouvan säikähdys.

-

-

-Ja me taas hengitimme. Tuskallinen jännitys, johon Bezersin läheisyys

-oli meidät saattanut, meni ohi. Vaan yö meistä tuntui jo niin pitkältä

-kuin seitsemän yötä. Koko elämänikä kokemuksia, kerrassaan

-ijankaikkisuus seikkailuja erotti meidät -- tässä verhojen takana

-vavisten maatessamme -- Caylusista ja sen elämästä. Parisi oli

-salaisempi kuin olimme luulleetkaan. Kaikki ja jokainen muutti muotoaan

-joka silmänräpäys. Me olimme tulleet pelastamaan Pavannesin henkeä oman

-henkemme uhalla, me huomaamme hänen olevaa konnan! Tuossa oli Mirepoix,

-joka näytti olevan uskoton roisto, salaliittolainen naista vastaan, ja

-me tunsimme häntä kohtaan myötätuntoisuutta. Pappi oli tullut tekemään

-laupeuden ja pelastuksen työtä, meistä hänen äänensä oli inhoittava,

-meitä hän kauhistutti tietämättämme minkä vuoksi, ja me luimme mustan

-salaisuuden, synkän uhkauksen joka sanassa, jonka hän lausui. Hän oli

-kummallisin arvoitus heistä kaikista. Minkä vuoksi häntä pelkäsimme?

-Minkä vuoksi rouva de Pavannes, joka nähtävästi tunsi hänet jo

-ennestään, säikähti hänen kätensä kosketusta? Minkä vuoksi hänen

-varjonsa laskeusi hänen ja hänen sisarensa välille ja teki

-heistä toisilleen niin vieraat, että rouva de Pavannes samassa

-silmänräpäyksessä kun hän näki hänet sisarensa rinnalla, unohutti, että

-tämä sisar oli tullut pelastamaan hänet, ja katseli häntä epäillen ja

-tuskalla; vieläpä vastenmielisyydellä?

-

-"Ne eivät ole täällä", sanoi Bezers laskiessaan kynttilän lieden

-reunamalle ja katsoi hämmästyksissään huoneessa olijoita. Hän

-nähtävästikin oli ollut niin kiintynyt etsimäänsä, ettei ollut ennen

-huomannut heitä. "Se on varma, ja sen vuoksi minulla on sen vähemmän

-aikaa", jatkoi hän. "Vaan ennen kuin lähden täältä, haluaisin

-mielelläni tietää -- niin tosiaankin hyvä koadjutori -- mitä te täällä

-teette? Mirepoix -- hänhän on kunnon mies. Minä en olisi uskonut

-tapaavani teitä täällä hänen talossaan. Ja kaksi naista? Kaksi!

-Koadjutori! -- Ahaa! Rouva d'O, luulen minä? Hyvä rouva", jatkoi hän

-omituisella äänellä ja kääntyi hänen puoleensa, "elkää niin säikähtäkö

-nimeänne! Ei mikään naamari voisi peittää teidän silmäinne loistoa eikä

-huulienne purppuraa. Minä olisin heti tuntenut teidät, jos ennemmin

-olisin katsonut. Ja teidän seuranne? Ahaa!"

-

-Hän keskeytti ja vihelsi hiljaa. Oli selvää, että hän tunsi rouva de

-Pavannesin ja hämmästyi tavatessaan hänet täällä. Pappikin näytti

-arvelevan, että tässä oli selitys tarpeeseen.

-

-"Rouva de Pavannes", sanoi hän kuivalla, salaavalla äänen painolla,

-"houkuteltiin tänne eilen ja tuo mies on hänet pidättänyt vastoin hänen

-tahtoaan, ja siitä hän saa vastata. Rouva d'O sai tästä tiedon ja pyysi

-minua mukaansa vapauttamaan hänen sisartaan."

-

-"Ja viemään hänen miehensä luo?"

-

-"Aivan niin! Miksikäs ei?"

-

-"Niin", sanoi vidame tavalla, joka ajoi veret rouva de Pavannesin

-poskille, "se riippuu siitä kuka -- käyttääkseni teidän sanojanne herra

-koadjutori -- hänet on houkutellut tänne."

-

-"Se oli", puuttui rouva itse puheeseen, ääni vavisten suuttumuksesta,

-"Ursulinesluostarin abbedissa. Teidän luulonne ovat halpamieliset,

-kunnioitettava ja minulle kunniaton herra vidame! Diane!" jatkoi hän

-terävällä äänellä, tarttuessaan sisarensa käsivarteen ja halveksivasti

-silmätessään Bezersiä, "mennään! Minä haluan päästä mieheni luo. Minä

-tukehdun tässä huoneessa!"

-

-"Me lähdemme, kultaseni, aivan heti", kuiskutti Diane tyynnyttäen. Vaan

-minä huomasin, miten oli kadonnut hänen entinen vilkkautensa, joka oli

-ikäänkuin antanut sielun hänen kauneudelleen. Hän oli ihmeellisen tyyni

-nyt -- ehkä hän pelkäsi vidamea.

-

-"Ursulinesluostarin abbedissa?" jatkoi Bezers miettien. "Hän toi teidät

-tänne, eikö niin?" Hänen äänessään oli hämmästystä, teeskentelemätöntä

-hämmästystä. "Hyväsydäminen ihminen, ja teidän hyvä ystävänne, olen

-kuullut sanottavan."

-

-"Hän on hyvä ystäväni", vastasi rouva de Pavannes ylpeästi. "Nyt

-lähdemme, Diane!"

-

-"Hyvä ystävänne! Ja hän houkutteli teidät tänne eilen!" sanoi vidame,

-ja katseli aivan kuin olisi miettinyt vastausta johonkin arvoitukseen,

-"Ja Mirepoix teidät pidätti, rehellinen Mirepoix. Hän on tässä juonessa

-mukana. Ja näin myöhäisenä aikana tulevat nämät, teidän harras

-sisarenne ja minun hyvä ystäväni koadjutori pelastamaan teitä. Mistä?"

-

-Ei yksikään vastannut. Pappi katsoi maahan, kasvonsa raivosta

-lyijynharmaina.

-

-"Mistä?" jatkoi Bezers ivasuin leikillisesti. "Siinä on salaisuus!

-Riettaan Mirepoixin kynsistä, niinkö? Vaarallisen Mirepoixin luota.

-Kunniani nimessä", sanoi Bezers päättävällä äänellä, "minä uskon, että

-te voitte tuta olevanne varmemmassa turvassa täällä. Minä luulen, että

-teille on varminta, rouva de Pavannes, viipyä täällä huomen aamuun

-asti, ja antaa Mirepoixin siitä vastata."

-

-"Ei, minä en jää!" huudahti rouva kiihkoisesti.

-

-"Kyllä", vastasi Bezers. "Mitä te arvelette, koadjutori. Eikö teistäkin

-tunnu siltä?"

-

-Pappi yhä katseli lattiaan ja näytti suuttuneelta. Hänen äänensä

-vapisi, kun hän mutisi vastaukseksi: "Rouva saa tehdä niinkuin haluaa.

-Hänellä on pidettävä huoli maineestaan, herra vidame. Vaan jos hän

-pitää parempana jäädä tänne, niin olkoon menneeksi!"

-

-"Vai niin, hänen on pidettävä huoli maineestaan, todellako?" sanoi

-jättiläinen, ja hänen silmissään välkähteli veitikka. "Ja pelastaakseen

-maineensa hänen pitäisi lähteä kotia teidän ja vanhan ystäväni rouva

-d'On seurassa. Se olisi kaunista! Ei, ei", jatkoi hän naurettuaan

-kylliksi. "Rouva de Pavannesilla on varsin hyvä olo täällä -- varsin

-hyvä huomisaamuun asti. Meillä on tärkeitä toimia, tulkaa, lähtekäämme

-toimeen."

-

-"Todellako tarkoitatte niin?" kysyi pappi vavahtaen ja katsoen Bezersiä

-vaativasti, melkein uhkaavasti.

-

-"Niinpä hyvinkin."

-

-He katsoivat toisiaan, ja minä nauroin salaa tyrkäten hiljaa

-Croisettea. Nyt ei enään ollut pelkoa, että he huomaisivat meitä. Minä

-muistin vanhan sananlaskun, kun varkaat riitelevät, niin talonpoika saa

-lehmänsä ja tuumailin että mahdollisesti pappi nyt yhdellä kertaa

-vapauttaisi meidät ijäksi Bezersistä.

-

-Vaan nämät miehet olivat liian erivoimaiset. Bezers olisi voinut nostaa

-papin toisella kädellään ja musertaa hänen päänsä lattiaan. Eikä siinä

-kylliksi. Minua epäilytti, ettei pappi viekkaudessakaan voittanut

-häntä. Avomielisen röyhkeyden alle kätki Bezers -- mikäli maine

-hänestä oli tosi -- oikein italialaisen ymmärryksen. Raakaan

-välinpitämättömyyteen oli kätkettynä harvinainen viekkaus ja ainainen

-epäluulo, ja hänessä sen vuoksi oli niin kummallisesti yhdistettynä

-näennäisesti vastakkaisia ominaisuuksia, että minä en luule sellaista

-tavanneeni kenessäkään, jos ei ehkä suuressa Henrik kuninkaassa. Lapsi

-olisi voinut epäillä pappia, veterani olisi antanut vidamen pettää

-itsensä.

-

-Ja pappi loi katseensa maahan. "Meidän voittomme on oleva hyvin pieni",

-mutisi pappi.

-

-"Minä en välitä enkä tiedä mistään voitosta", sanoi vidame. "Enkä minä

-halua tuhlata aikaani enään sanasaivarruksiin. Syyttäkää mitä tahdotte.

-Sanokaa vain, että se on päähänpisto, intohimoni, oikkua. Vaan siitä

-saatte olla varma, että rouva de Pavannes jää tänne. Me menemme. Ja",

-lisäsi hän aivan kuin hänellä olisi yhtäkkiä mieleen juolahtanut,

-"vaikka en minä mielelläni käytä pakkokeinoja naisia vastaan, niin

-pidän kuitenkin parhaana, että rouva d'O seuraa meitä."

-

-"Te puhutte kovin käskevästi", sanoi pappi ivallisesti ja näytti

-unhottaneen, millä tavalla hän itse muutama sekunti sitten käyttäysi

-Mirepoixia kohtaan.

-

-"Aivan niin. Minulla on neljäkymmentä ratsumiestä toisella puolen

-katua", vastasi hän kuivasti. "Muuten minä tätä nykyä olen legionain

-päällikkö, herra koadjutori."

-

-"Se on totia", sanoi rouva d'O lempeästi, että minä ihan vavahdin. Hän

-ei ollut monta sanaa sanonut siitä saakka kun Bezers tuli. Kun hän nyt

-rupesi puhumaan niin hän sysäsi päähineen kasvoiltaan niin että

-kastanjanruskeat kiharat otsalla ja ohimoilla tulivat näkyviin ja

-kuvastivat tummina täplinä luonnottoman valkoista ihoa vastaan.

-"Se on totta, herra de Bezers", sanoi hän. "Teillä on legioneja

-käytettävinänne. Valta on käsissänne. Vaan minä olen vakuutettu, että

-te ette aijo sitä käyttää vanhaa ystäväänne vastaan. Te ette saattane

-meille mitään vahinkoa, kun minä -- -- Vaan kuulkaa toki."

-

-Bezers ei tahtonut kuulla. Keskellä toisen vetoamista häneen, Bezers

-keskeytti raa'alla tavallaan. "Ei, rouva", tiuskasi hän kiivaasti

-kiinnittämättä huomiotaan kauniiseen muotoon ja rukoilevaan katseeseen,

-joka olisi voinut liikuttaa kivenkin, "sitä juuri minä en tahdo. Minä

-en tahdo kuunnella teitä! Me tunnemme toisemme. Siinä on kylliksi."

-

-Rouva d'O katsoi kiinteästi häneen ja Bezers vastasi hänen katseeseensa

-vaan ei nyt hymyillyt, katseli vain häntä omituisesti.

-

-Pitkän äänettömyyden jälkeen rouva d'O kääntyi hänestä. "No hyvä",

-sanoi hän. "Mennään vain." Ja hän, -- mikä kaikista kumminta -- sanaa

-sanomatta ja silmäystä luomatta itkevään sisareensa, kääntyi ovelle ja

-meni tiehensä ennen muita. Hän kohautti olkapäitään halveksivasti, sen

-vain hänestä viimeiseksi näin.

-

-Rouva de Pavannes kuuli hänen kuoleutuvat askeleensa ja syöksyi ylös.

-Hän näytti pääsevän selville, että hänet aijotaan jättää. "Diane!

-Diane!" huuti hän hurjana -- ja minun piti laskea käteni Croisetten

-päälle hillitäkseni poikaa, sillä naisen äänessä oli sellainen kauhu ja

-tuska -- "minä tahdon päästä täältä! Minä en tahdo jäädä tähän kauheaan

-paikkaan. Etkö kuule! Tule takaisin minun luokseni, Diane!"

-

-Veri syöksyi suonissani. Vaan Diane ei tullut. Kummallista! Ja

-Bezerskin näytti aivan heltymättömältä. Hän seisoi naisen ja oven

-välillä ja antoi merkin MIrepoixille ja papille, että he poistuisivat

-ennen häntä. "Rouva", sanoi hän sitten -- eikä hänen äänensä, joka

-nytkin niin kuin aina oli kylmä ja ankara, osottanut vähintäkään

-sääliä, vaan päinvastoin jonkunlaista kärsimättömyyttä ja halveksimista

--- "te olette täällä turvassa. Ja tänne te jäätte! Itkekää vain niin

-paljo kuin haluatte", lisäsi hän karkealla äänellä, "huomenna on sitä

-vähemmän kyyneliä vuodattaa."

-

-Hänen viimeiset sanansa -- tosiaankin hyvin kummalliset -- herättivät

-rouva de Pavannesin huomion. Kauhun valtaamana hän tukehdutti

-nyyhkytyksensä ja katsoi Bezersiin. Ehkä Bezers oli tarkoittanut juuri

-tätä, sillä, mitä hän oli sanonut, sillä rouvan katsoessa yhä häneen ja

-pitäessä käsiä rintaansa vasten puristettuna hän kiireesti meni

-huoneesta ja sulki oven. Hetken aikaa kuulin puhelua oven takaa ja

-sitten kiireellisiä askeleita portaita alas. He olivat menneet, eikä

-meitä oltu huomattu.

-

-Rouva de Pavannes oli kerrassaan unhottanut meidät -- siitä olin varma

--- ja samalla paon mahdollisuuden, jonka me hänelle olisimme voineet

-valmistaa. Kun hän oli jäänyt yksikseen, niin hän vähän aikaa

-äänettömän hämmästyneenä katseli ovea ja sitten, yhä peloissaan, riensi

-akkunaan katselemaan ulos. Siellä hän viipyi hetken aikaa.

-

-Hän ei ollut huomannut, että Bezers mennessään oli jättänyt oven

-lukitsematta. Vaan minä sen olin huomannut. Mutta minä en tahtonut

-kiirehtiä. Joku olisi voinut tulla lukitsemaan oven ennen kuin vidame

-vielä oli ehtinyt talosta. Ja sitä paitse ovi ei ollut niin luja, että

-siitä lukittunakaan olisi meille kolmelle ollut sanottavaa vastusta,

-kun meillä ei ollut muita vastustajia kuin Mirepoix. Sen vuoksi

-tyrkkäsin veljiäni merkiksi, että heidän pitäisi olla alallaan, ja

-pidätin henkeäni kuullakseni, milloin suletaan portti alhaalla. Vaan

-minä en sitä kuullut. Mutta sen sijaan minä kuulin äänen, joka muuten

-olisi mennyt huomioni ohi, vaan joka nyt sai minut kiinnittämään

-silmäni oveen. Tässä hiljaisuudessa kuulin, kun joku varovasti laski

-kätensä oven kahvaan.

-

-Huoneessa oli hyvin hämärä. Mirepoix oli ottanut toisen kynttilän, ja

-siitä joka oli jäänyt jälelle, oli sydän palanut pitkälle. Minä näin

-että ovi aukesi -- hitaasti ja äänettömästi. Näin jonkun tulevan sisään

--- salaperäisesti, verkalleen hiipivänä haamuna.

-

-Silmänräpäyksen ajan minusta tuntui hyvin ilkeälle -- sitten tunsin

-tuon mustan olennon. Hän oli rouva d'O. Tuo kelpo nainen! Hän oli

-hiipinyt salaa vidamelta ja rientänyt takaisin pelastamaan sisarensa.

-

-Hyvä! Me sittenkin voimme tyhjäksi tehdä vidamen tuumat! Asiamme alkoi

-saada suotuisamman käänteen. Vaan rouva d'On käytöksessä -- kun hän

-seisoi ovella ja tuijotti huoneelle -- oli jotakin hämmästyttävää, joka

-minua pelotti. Kun hän tuli peremmäksi, niin hänen liikkeissään oli

-jotakin kissamaisen hiljaista, niin että hänen askeleensa eivät

-synnyttäneet vähintäkään ääntä. Hän oli yhtä äänetön kuin musta

-varjonsa, joka liikkui hänen edessään. Minussa syntyi käsittämätön halu

-jyristä.

-

-Päästyään keskelle huonetta, pysähtyi hän kuuntelemaan ja katseli

-ympärilleen pelästyneenä, niin kuin luulin, äärettömästä

-hiljaisuudesta. Hän ei nähnyt sisartaan, joka oli akkunassa verhojen

-suojassa ja epäilemättä hän oli ihmeissään kun ei tavannut häntä siinä,

-johon oli hänet jättänyt. Minä olin niin jännityksissäni, että en

-lopuksi enään voinut hillitä itseäni, vaan liikuin, niin että sänky

-natisi.

-

-Samassa silmänräpäyksessä hän kääntyi meihin päin ja hiipi lähemmäksi,

-kasvot päähineen peitossa. Hän oli nyt aivan sängyn luona ja kumartui.

-Hän nosti kätensä aivan kuin varjostaen silmiään nähdäkseen paremmin,

-ja minä en tiennyt oliko hän meitä huomannut -- pitikö hän verhojen

-varjoa sisarenaan vai eikö hän erottanut mitään -- minä mietin miten

-sopivimmalla tavalla ilmoittaisin olomme, niin ettei hän säikähtäisi --

-silloin Croisette yhtäkkiä pölähytti kaikki tuumani tuuleen. Kauheasti

-karjaisten ja sängyn kovasti paukkuessa hän hypähti meidän ylitsemme

-lattialle.

-

-Nainen kirkasi kovasti -- se oli äärettömän säikähdyksen parkaisu. Minä

-vielä tänäänkin kuulen sen korvissani. Sitten hän horjui ja käsillään

-hapuroi ilmaa. Minä kuulin jotakin helähtäen putoavan lattialle,

-akkunasta kuulin säikähdyksen huudon ja näin sitten, että rouva de

-Pavannes kiiruhti sulkemaan sisarensa syliinsä.

-

-Teki omituisen vaikutuksen, kun huoneessa, jossa aivan äsken oli

-vallinnut niin ääretön hiljaisuus, yhtäkkiä syntyi elämää ja liikettä,

-heti kun me näyttäysimme. Minä sadattelin Croisettea hänen

-hulluudestaan ja olin silmittömästi vihoissani, vaan tällä hetkellä ei

-ollut aikaa sanomaan hänelle sanaakaan. Minä riensin katsomaan ovelle,

-raotin sitä ja kuuntelin. Ulkona oli aivan hiljaista. Minä otin avaimen

-suulta ja pistin taskuuni ja menin sitten takaisin. Marie ja Croisette

-seisoivat vähän matkan päässä rouva de Pavannesista, joka oli

-kumarruksissaan sisarensa yli ja vuoroin hautoi hänen kasvojaan ja

-vuoroon selitti, miten me olimme täällä.

-

-Muutamien minuuttien kuluttua rouva d'O näytti tointuvan ja nousi.

-Kuolettavan säikähdyksen ensimmäinen kohtaus oli ohi, vaan hän oli

-vieläkin kalpea. Hän vapisi ja näytti karttavan katsettamme, vaan minä

-huomasin kuitenkin, että kun hän näki meidän huomiomme olevan

-kiinnitetyn johonkin muuhun, niin hän aina silloin katseli meitä,

-vuoroon kutakin hyvin tarkkaavasti ja ihmettelevästi. Ja hänellä olikin

-siihen syytä, mielestäni. Hän varmaankin oli kauheasti säikähtänyt --

-niin kovasti, että siitä olisi kuollut heikompi nainen!

-

-"Minkä ihmeen vuoksi sinä sillä tavalla teit?" kysyin Croisettelta --

-ja minun vihani pikemmin kasvoi kuin väheni katsellessani naisen

-kauniita kasvoja. "Sinä olisit voinut kerrassaan saada hänet hengiltä!"

-

-Minä otaksuin, että poika oli menettänyt kaiken järkensä, sillä hän ei

-nytkään voinut antaa oikeaa vastausta. Hän ei vastannut mitään muuta

-kuin: "Mennään pois! Lähdetään tästä kauheasta talosta!" ja tätä hän

-kertoi yhtämittaa kuleksien edestakaisin.

-

-"Mielellämmekin lähdemme!" vastasin minä ja katsoin häneen vähän

-halveksien. "Eihän olekaan tarkoituksemme tänne jäädä."

-

-Vaan kuitenkin hänen sanansa johtivat minulle mieleen velvollisuutemme,

-jonka minä jännittävän tapauksen aikana olin unhottanut, Pavannes oli

-pelastettava, vaikka ei Kitin vuoksi, vaan pikemminkin sen vuoksi, että

-saa vastata synneistään. Mutta pelastettava hän oli! Ja nyt, kun ovi

-oli auki, niin jokaisen minuutin viivytys oli rikos. "Niin", sanoin

-tuimasti, kun ajatukseni nyt olivat saaneet toisen suunnan, "sinä olet

-oikeassa. Nyt ei ole aikaa mihinkään hemmoitteluihin. Meidän täytyy

-lähteä. Rouva de Pavannes", sanoin kääntyen hänen puoleensa, "tehän

-tunnette tien täältä kotianne -- teidän taloonne?"

-

-"Tunnen", huudahti hän.

-

-"Se on hyvä", vastasin minä. "Me lähdemme siis. Sisarenne on jo

-tarpeeksi palautunut, luulen minä. Me emme voi enään tuhlata aikaa."

-

-Minä en lausunut sanaakaan hänelle vaarasta, jonka alainen miehensä

-oli, tai että tämä oli hänet pettänyt ja oli syynä hänen vankeuteensa.

-Minä toivoin, että hän olisi meille oppaana. Se oli pääasia, vaikka

-minä olinkin iloissani siitä, että me voimme saattaa hänet turvaan,

-vaikka samalla kertaa kuin täytimme oman velvollisuutemmekin.

-

-Hän nousi innostuneena. "Te olette varma siitä, että me voimme päästä

-ulos?" sanoi hän.

-

-"Ihan varma", vastasin minä niin lyhyesti että se olisi antanut arvoa

-itse Bezersille.

-

-Ja minä olinkin oikeassa. Me laskeusimme portaita niin hiljaa kuin

-suinkin, että ainoastaan Mirepoix aavisti jotakin ja hämmästytti meidät

-juuri kun olimme päässeet ulko-ovelle ja olimme tarttumassa lukkoon.

-Vaan minä lopetin hänen kanssaan jutun lyhyeen pitäen välkkyvää

-tikariani hänen silmäinsä edessä. Samalla keinolla sain hänet avaamaan

-ovenkin ja me astuimme ulos yksi kerrallaan. Me olimme vapaita! --

-vapaita ja olimme Parisin kadulla raittiin yötuulen leyhkiessä

-ohimoillamme. Muutamassa läheisessä kirkossa tornin kello löi kahta, ja

-ennen kuin olimme montakaan askelta astuneet, vastasi lyöntiin Notre

-Damen kello juhlallisella äänellään.

-

-Me olimme vapaat ja meillä oli opas, joka tunsi tien. Jos Bezers ei ole

-mennyt suoraan kostotoimiinsa, niin me ehdimme ennen häntä. Minä kävin

-kiireesti, rouva d'O sivullani, toiset menivät vähän matkaa edellämme.

-Siellä täällä riippui pylväässä lamppu, jonka valossa näimme välttää

-pahimmat esteet. Niin kiihtyneenä kuin olinkin asiaani, heräsivät

-minussa maalaistunteeni tätä rumaa kapeaa katua vastaan, jossa oli

-pahoja höyryjä ja lokaa.

-

-Oli aivan hiljaista, ja niillä paikoin, jossa ei ollut lamppuja, oli

-pimeä kuin säkissä. Kuitenkin minä tuumiskelin, olikohan kaupunki unen

-helmoissa, kun meidän monta kertaa täytyi astua syrjään ja antaa tietä

-miesjoukoille, joita kulki soihtujen kanssa. Myöskin monessa kohdin,

-varsinkin loppumatkalla, hämmästyksekseni näin jonkun talon portit auki

-ja sieltä kirkkaan valon tulvaavan. Kerran näin muutamasta suuresta

-talosta, joka oli vähän syrjässä kadulta, soihtuvalon heijastavan

-akkunoihin. Valo tuli sisimmältä pihalta, ja sen peitti meiltä matala

-muuri, vaan minä kuulin sieltä ääniä ja askeleita. Kerran avattiin

-muuan portti ja siitä katseli kaksi aseellista miestä salaperäisellä

-tavalla, joka muistutti mieleeni miehiä Bezersin talossa, kun he

-avasivat ovia ja katsoivat meitä. Ja pari kertaa huomasin kapeassa

-katusolassa joukon miehiä, jotka seisoivat pimeässä liikkumatta.

-Sanalla sanoen, minusta tuntui kaikki aivan kuin peittyneen

-salaperäiseen huntuun ja että jotakin salaista tapahtui ja

-valmistettiin yön hiljaisuudessa, ja mieleni oli levoton.

-

-Vaan tästä en sanaakaan maininnut kumppanilleni, rouva d'O:lle ja

-hänkin pysyi äänettömänä. Minä, niin kuin maaseutulaiset aina, olin

-valmis uskomaan kertomuksia kaupunkilaisten taipumuksesta muuttamaan

-yön päiväksi, varsinkin kun seuralaiseni ei huomauttanut mitään

-vilkkaasta liikkeestä, joka vallitsi kadulla näin myöhään. Minä

-otaksuin että kaikki mitä näin oli aivan tavallista ja viatonta. Sen

-sijaan mietin, mitä sanon Pavannesille, kun hänet tapaan -- millä

-sanoilla häntä varoittaisin uhkaavasta vaarasta, ja vasten naamaa

-heittäisin syytöksen hänen uskottomuudestaan.

-

-Me olimme tällä tavoin kulkeneet jonkun puolen tunnin ajan sanaakaan

-vaihtamatta kunnes seuralaiseni kääntyi vähän leveämmälle kadulle,

-hiljensi kulkunsa ja merkillä ilmoitti, että me olimme saapuneet

-perille. Lamppu riippui porttikäytävän päällä, jota hän osotti, ja

-sitten hän näytti, että pieni sivuportti oli auki. Me nyt kiiruhdimme

-toisten jälkeen. Minä näin Croisetten kumartuvan astuakseen portista,

-vaan samassa hän peräytyi takaisin. Minkä vuoksi?

-

-Samassa silmänräpäyksessä iski mieleeni kuin salama, että me olimme

-tulleet liian myöhään -- että vidame oli ehtinyt ennen meitä. Vaan

-kaikki oli niin hiljaista! Minä taas hengitin helpommin kun näin,

-että Croisette oli peräytynyt vain antaakseen tietä toiselle

-henkilölle, joka tuli portista kadulle, se oli koadjutori. Samassa

-silmänräpäyksessä kuin tie oli auki, syöksyi poika kuin nuoli portista

-ja toiset seurasivat häntä papin välittämättä vähääkään heistä, samaten

-kuin hekään eivät näyttäneet välittävän hänestä.

-

-Minä ajattelin myöskin mennä sisään, kun tunsin rouva d'On tarttuvan

-äkkiä käsivarteeni ja sitten heittävän irti. Tämä herätti huomiotani,

-ja minä loin katseen pappiin, juuri kun hän katsoi rouva d'Ohon. Papin

-kasvot olivat valkoiset kuin liitu ja ihan vääristyneet pettymyksestä

-ja raivosta -- katkerasta raivosta -- niin että hän näytti aivan

-luonnottomalta. Hän tarttui rouva d'On käsivarteen ja veti hänet pari

-askelta syrjään, josta minä kuitenkin ulotuin kuulemaan heidän

-keskustelunsa.

-

-"Hän ei ole kotona", kähisi pappi. "Ymmärrättekö? Hän puoliyön aikana

-on lähtenyt S:t Germainin etukaupunkiin hakemaan rouvaansa. Eikä hän

-ole vielä palannut! Hän on yhä toisella puolen jokea, ja puoliyö on

-aikoja sitten kulunut."

-

-Rouva d'O seisoi ääneti, aivan kuin hän olisi saanut iskun -- ääneti ja

-säikähtyneenä. Jotakin huolestuttavaa oli tapahtunut, päätin minä.

-

-"Hän ei pääse nyt takaisin joen yli?" sanoi rouva d'O jonkun ajan

-kuluttua. "Portit -- .-."

-

-"Ovat suletut!" vastasi pappi lyhyesti. "Avaimet ovat Louvressa."

-

-"Ja veneet ovat tällä puolen?"

-

-"Jokaikinen", vastasi pappi lyödessään käsiä yhteen. "Kukaan ei pääse

-joen yli ennen kuin kaikki on ohi."

-

-"No entäs S:t Germainissa?" kysyi rouva.

-

-"Siellä ei tapahdu mitään. Ei kerrassaan mitään!"

-

-

-

-

-SEITSEMÄS LUKU.

-

-Nuori vaeltava ritari.

-

-

-Minä olisin mielelläni jättänyt heidät molemmat ja mennyt taloon. Minä

-olin nyt innoissani saada suoritetuksi tehtäväni, jota varten olin

-tullut niin pitkän matkan, ja sitä paitse minulle pappi oli

-vastenmielinen enkä halannut vähintäkään kuunnella hänen puheitaan. Hän

-oli kuitenkin niin raivoissaan ja hänen käytöksensä rouva d'Ota kohtaan

-niin törkeä, että minä en arvellut voivani jättää rouvaa, jos ei tämä

-itse nimenomaan minua käskisi menemään. Sen vuoksi minä seisoin

-kärsivällisesti -- ja neuvottomana, se minun täytyy myöntää -- heidän

-puhellessaan matalalla äänellä. Senpä vuoksi olin varsin hyvilläni, kun

-heidän keskustelunsa vihdoin loppui ja rouva tuli minun luokseni. Minä

-tarjosin hänelle käsivarteni auttaakseni häntä portin kynnyksestä. Hän

-tarttui käteeni, vaan jäi seisomaan.

-

-"Herra de Caylus", sanoi hän, vaan keskeytti siihen. Minä tietysti

-katsoin häneen, ja meidän katseemme kohtasivat toisensa. Hän katsoi

-minua ruskeilla kauniilla silmillään, jotka loistivat päällämme olevan

-lampun valossa. Suunsa oli puolittain auki ja päähineen alta oli

-näkyvissä kaunis hiussuortuva. "Herra de Caylus, tahdotteko tehdä

-minulle palveluksen", sanoi hän nyt hiljaa, "palveluksen, josta minä

-teille aina olen oleva kiitollinen?"

-

-Minä huokasin. "Rouva", vastasin vakavasti, sillä minä tunsin, että

-hetki oli tärkeä, "minä vannon, että kymmenen minutin kuluttua minä

-olen valmis omistamaan elämäni palvelukseksenne, kun vain saan

-suoritetuksi tehtävän, joka minulla nyt on. Mutta tällä

-hetkellä -- --."

-

-"Tällä hetkellä? Minä tarvitsen apuanne juuri tällä hetkellä, herra

-varovaisuus."

-

-"Minua täytyy tavata herra de Pavannesta! Minä olen siihen sitoutunut",

-huudahdin.

-

-"Tavata herra de Pavannesta?"

-

-"Niin."

-

-Minä tunsin, että hän minua katseli epäilevin silmin.

-

-"Mitä varten? Mitä varten?" kysyi hän nähtävästikin hämmästyneenä. "Te

-olette pelastanut hänen vaimonsa kotiaan, ja siinä olitte minut

-säikäyttää melkein kuoliaaksi, Mitä teillä vielä on hänelle

-toimitettavaa, urhokas vaeltava ritari?"

-

-"Minun täytyy saada tavata häntä", vastasin minä päättävästi. Minä

-olisin hänelle sanonut kaikki, vaan pappi olisi voinut kuulla puheeni,

-ja minä olin tarpeekseni nähnyt hänen ja Bezersin välisistä

-tapauksista, niin että minulla ei ollut halua puhumaan mitään hänen

-läsnäollessaan.

-

-"Teidän täytyy saada tavata herra de Pavannesta?" kertoi hän vielä ja

-katsoi minua.

-

-"Niin, minun täytyy", vastasin päättävästi.

-

-"No niinpä saattekin tavata. Siinä aijonkin teitä auttaa", huudahti

-hän. "Vaan hän ei ole täällä. Hän meni illalla ulos saadakseen tietoja

-vaimostaan ja on mennyt, sen mukaan kuin koadjutori sanoo, joen yli S:t

-Germainin esikaupunkiin. Nyt on ihan välttämätöntä, että hän tulee

-takaisin ennen aamua -- takaisin tänne."

-

-"Vaan eikö hän ole täällä?" sanoin, alkaen huomata että minun laskuni

-eivät toteutuneet. "Oletteko varma siitä rouva?"

-

-"Aivan varma" vastasi hän. "Ja nähkääs, herra de Caylus, Pavannesin

-täytyy olla täällä ei ainoastaan, vaimonsa vuoksi -- joka ihan

-menehtyisi tuskasta -- vaan myöskin -- --."

-

-"Minä tiedän", keskeytin hänen puheensa. "Myöskin oman itsensä vuoksi.

-Sillä häntä uhkaa vaara."

-

-Aivan kuin säikähtyen hän kääntyi äkkiä, ja minä myöskin käännyin, ja

-me katsoimme pappiin. Minä luulen, että me ymmärsimme toisemme. "Niin

-on asia", vastasi hän hiljaa, "ja minä tahtoisin pelastaa hänet siitä

-vaarasta, vaan sen mukaan kuin olen saanut kuulla, on hän ainoastaan

-täällä turvassa. Täällä, ymmärrättehän! Hänet on saatava tänne ennen

-päivän koittoa, herra de Caylus. Hänet täytyy!" huudahti hän, ja hänen

-kauniille kasvoilleen tuli vakava, melkein ankara ilme. "Eikä

-koadjutori voi mitään tehdä, enkä minäkään. Ei ole kuin yksi, joka

-hänet voi pelastaa, ja se olette te. Ja ennen kaikkea, ei ole aikaa

-hukata silmänräpäyksenkään vertaa."

-

-Minä olin kuin huumauksissa. Puhellessaan hän alkoi kulkea takaisin

-samaa tietä, jota olimme tulleetkin ja tarttui käsivarteeni Minä

-seurasin häntä, vaikkakin vastenmielisesti. Minä en vielä täysin

-käsittänyt asian tilaa. Minä olisin tahtonut mennä sisään

-neuvottelemaan Croisetten ja Marien kanssa, vaan kaikki oli käynyt niin

-nopeasti, ja aika oli ehkä tärkeä, niin kuin hän oli sanonut ja --

-sanalla sanoen, minulle, joka olin vielä poikanen, oli vaikea kieltää

-häneltä mitään, kun hän katsoi minuun niin rukoilevasti. Minä sopersin:

-"Vaan minä en tunne Parisia. Minä en osaisi sinne, luulen minä, ja nyt

-on yö, rouva hyvä."

-

-Hän irroitti kätensä ja pysähtyi. "Yö!" huudahti hän halveksivalla

-äänellä. "Yö! Minä luulin teitä mieheksi enkä lapseksi. Te pelkäätte!"

-

-"Minäkö pelkään!" sanoin tulisesti, "Anne Caylus ei koskaan pelkää!"

-

-"No minä neuvon teille tien, jos se on ainoa vaikeutenne.

-Odotetaan tässä hetkinen. Ja tulkaa sitten minun kanssani sisään

-silmänräpäykseksi", jatkoi hän, "niin minä varustan teidät kaikella,

-mitä tarvitsette ja annan teille tarpeelliset ohjeet."

-

-Hän pysähtyi korkean ja kapean talon portille muutaman kadun varrella,

-joka oli suurempi kuin mikään tähän asti kulkemamme katu. Puhellessaan

-soitti hän kelloa, kerran, toisen ja kolmannen. Hopeankirkas ääni oli

-tuskin soinut kolmatta kertaa, kun ovi aukesi aivan verkalleen. Minä en

-nähnyt ketään, vaan seuralaiseni veti minut mukanaan käytävään. Hän

-otti siellä olevan vahakynttilän, joka kohokuvallisessa kynttiläjalassa

-paloi muutamalla alustalla, käski minun seurata ja nousi portaita

-muutamaan huoneeseen, joka oli puoleksi työhuone, puoleksi makuuhuone,

-ja jonka vertaista en ollut nähnyt. Se oli lattiasta kattoon asti

-verhottu sinisellä silkillä ja sitä valaisi kolme lamppua, joissa oli

-mitä kauniimman väriset venetsialaiset suojukset, Setripuitten tuoksu

-täytti huoneen, ja tulisijan luona oli samettikopassa koiranpenikoita.

-Miellyttävä epäjärjestys vallitsi kaikkialla. Muutamalla pöydällä oli

-avonainen hohtokivilipas, toisella pöydällä pitsillä kaunistettuja

-vaatteita, muutamia naamuksia ja viuhka. Jalokivillä koristettu

-ratsuruoska ja hopeakahvainen tikari riippuivat samassa naulassa. Ja --

-mikä ihmeellisintä -- oven takana huomasin yksinkertaisen mustaan

-huotraan pistetyn miekan ja miekkailukintaat.

-

-Hän ei tuhlannut silmänräpäystäkään, vaan meni suoraan

-hohtokivilippaalle ja otti sieltä sormuksen -- raskaan

-sinettisormuksen. Sen hän ojenti minulle mitä välinpitämättömimmällä

-tavalla -- katsomatta edes minuun. "Pankaa tuo sormeenne", sanoi hän

-kiireisesti. "Jos sotamiehet teitä pidättävät tai eivät tahdo antaa

-teille venettä joen poikki päästäksenne, niin sanokaa vain aivan

-rohkeasti, että olette kuninkaan palveluksessa. Käskekää kutsua

-päällikkönä oleva upseeri ja näyttäkää hänelle sormus. Hän silloin ei

-koetakaan teitä pidättää. Olkaa vain pöyhkeä."

-

-Minä sopertelin kiitoksiani, ja hän otti vikkelästi muutamasta

-laatikosta vaatetta, jonka hän leikkeli nauhoiksi. Ennen kuin sain

-selvää mitä hän teki, oli hän jo polvillaan vierelläni ja ompeli

-valkoisen nauhan vasempaan hihaani. Sitten hän otti lakkini ja ompeli

-siihenkin yhtä vikkelästi kaksi samanlaista nauhaa ristin muotoon.

-

-"Kas niin", sanoi hän. "Ja kuulkaa nyt, herra Caylus. Tänä yönä on

-enemmän ihmisiä jalkeilla kuin te voitte aavistaakaan. Nämät

-nauhamerkit auttavat teitä pääsemään S:t Germainiin. Vaan repikää nämät

-heti kun tulette toiselle puolen. Sillä siellä ne eivät teitä auta. Te

-tulette takaisin samalla veneellä. Eikä teillä niistä palatessanne ole

-hyötyä, päin vastoin ne voivat tuottaa teille -- ja ehkä minullekin --

-ikävyyttä."

-

-"Minä ymmärrän", sanoin minä, "vaan -- --."

-

-"Te ette saa tehdä mitään kysymyksiä", sanoi hän heiluttaen

-lumivalkoista sormeaan. "Vaeltavan ritarini pitää luottaa minuun, niin

-kuin minäkin olen luottanut häneen, muuten ette olisikaan tähän aikaan

-yöllä yksin minun kanssani. Vaan muistakaa toinenkin seikka. Kun te

-tapaatte Pavannesin, niin elkää sanoko, että minä olen teidät

-lähettänyt. Muistakaa se tarkoin. Minä sitten teille selitän syyt.

-Sanokaa vain, että hänen vaimonsa on löydetty, ja että tämä on hänen

-vuoksensa aivan menehtymässä. Jos te sanotte sanaakaan siitä, että

-häntä uhkaa vaara, niin hän kieltäytyy tulemasta. Miehet ovat

-itsepäisiä."

-

-Hymyillen minä nyökäytin päätäni, uskoen ymmärtäväni. Vaan samalla minä

-ajatuksissani tein pienen ehdon. Pavannes ei ollut mikään tomppeli, ja

-vidamen nimi -- vaan sittenpähän saan nähdä. Minulla oli paljon enemmän

-hänelle sanottavaa kuin rouva voi aavistaakaan. Hän selitti minulle

-hyvin selvään miten minä tulen joelle, selitti paikan, jossa oli

-veneitä, ja iski mieleeni talon nimen, jossa tapaan Pavannesin.

-

-"Ja nyt luulen sanoneeni kaikki", lopetti hän.

-

-"Vaan minä en vielä ole saanut kaikkea, mitä tarvitsen: miekkaa."

-

-Hän seurasi minun katsettani, ponnahti ja purskahti nauramaan -- vähän

-omituisesti. Vaan hän toi aseen. "Ottakaa tämä", sanoi hän, "ja

-joutukaa. Elkää mainitko minusta mitään Pavannesille. Elkääkä näyttäkö

-valkeita nauhojanne, kun palaatte takaisin. Siinä kaikki mitä minulla

-on lisättävää. Ja nyt onnea matkalle!" Hän ojensi kätensä minulle

-suudeltavakseni. "Onnea matkalle, vaeltava ritarini, onnea vain -- ja

-tulkaa pian luokseni."

-

-Hän hymyili niin viehättävästi, kun hän lausui nämät viimeiset sanat,

-ja sama hymy huulillaan hän seisoi portaitten ylimmällä asteella lamppu

-kädessä ja neuvoi minulle miten minun oli avattava reikeli. Ja minä

-ovea avatessani loin silmäyksen sinne ylös tuohon kauniiseen olentoon,

-joka seisoi siellä nojallaan, hänen loistaviin silmiinsä ja

-hienohipeäiseen ojennettuun käteen. Sitten minä syöksyin pimeään ja

-kiiruhdin pois.

-

-Mielialani oli hyvin kummallinen. Muutamia minuuttia sitten olin

-seisonut Pavannesin portilla, pitkän matkamme päämaalin ääressä, ihan

-onnistumaisillani. Minä olin ollut lähellä saada tehtäväni

-suoritetuksi. Minulla oli ollut kädessäni menestyksen malja ja --

-menettänyt sen. Nyt oli taistelu taisteltava alusta alkaen, minun oli

-taas katsottava vaaraa silmästä silmään. Olisi ollut aivan toista, jos

-minä olisin tuntenut pettymyksen katkeruutta, jos olisin ollut

-epätoivoinen.

-

-Vaan nyt oli aivan toisin. Ei koskaan sydämmeni ollut sykkinyt kovemmin

-ylpeydestä kuin nyt kiiruhtaessani katuja, huolellisesti välttäen

-kaikkia väkijoukkoja, joita oli siellä täällä, ja koko huomioni oli

-kiinnitettynä ainoastaan omaan kulkuuni. En ole sittemmin koskaan

-tuntenut mitään riemun, rakkauden tai sodan hetkenä sellaista iloa,

-sellaista tarmoa ja sitä rohkeutta, joka nyt täytti sieluni. Lakissani

-oli minulla nyt ensi kerran naisen laittamat merkit, ja hänen äänensä

-soi vielä korvissani kuin soitto. Minulla oli taikasormus sormessani,

-loihtukapine käsivarressani. Miekka riippui kupeellani. Ympärilläni

-levisi salaperäinen kaupunki, joka oli täynnä vaaroja ja mitä

-rikkaimpia ja kauniimpia mahdollisuuksia. Taikojen kaupunki, josta olin

-lukenut satukirjoissani, ja jonka läpi nämät noitalahjat ja oikea

-käteni ovat kulettavat minut turvallisesti. Minä en kaivannut edes

-veljeäni enkä ollut alakuloinen eron vuoksi. Minä olin vanhin. Oli

-aivan kohtuullista, että yrityksen huipputehtävä tuli minun osalleni.

-Ja mihin voikaan tämä johtaa? Minä olin jo näkevinäni itseni Ranskan

-herttuana -- minä pidin käskysauvaa kädessäni.

-

-Vaan näissä lapsellisissa haaveissani en kuitenkaan unhottanut

-tehtävääni. Minä pidin silmäni auki ja huomasin, että nyt näinä viime

-hetkinä ihmisliike pimeillä kaduilla oli lisääntynyt melkoisesti. Oli

-hyvin kummallista kun nämät ihmiset, milloin yksittäin milloin

-joukoissa, hiipivät niin hiljaa. Minä en kuullut minkäänlaista toraa,

-en tappelua, en laulua. Ja jos oli liian myöhäistä tällaiseen, niin

-mitä varten oli näin paljo ihmisiä liikkeellä? Minä huomasin, että

-ainakin suurimmalla osalla heistä oli samallaiset merkit kuin minulla,

-ja kaikki olivat niin asiannäköisiä aivan kuin olisivat menneet

-johonkin kokoukseen.

-

-Minä en ollut niinkään tyhmä, vaikka olin nuori ja vaikka en ollutkaan

-niin sukkela käsittämään kuin Croisette. Viittaukset, joita niin monen

-suusta oli päässyt, eivät olleet menneet tuuleen minulta. "Tänä yönä on

-enemmän ihmisiä liikkeellä kuin voitte aavistaakaan", oli rouva d'O

-sanonut. Ja kun minulla oli silmät ja korvat, niin minä uskoinkin sen

-täydellisesti. Jotakin oli tekeillä. Jotakin tapahtuu Parisissa ennen

-kuin aurinko koittaa. Vaan mitä, sitä minä ihmettelin. Oliko

-mahdollista, että joku melske oli uhkaamassa. Siinä tapauksessa

-minä olin kuninkaan palveluksessa ja kaikki oli hyvin. Minä

-kahdeksantoistavuotiaana saisin ehkä olla mukana historiallisessa

-tapahtumassa! Vai oliko tämä ehkä vain joku suurempi riita kahden

-aatelispuolueen välillä? Minä olin kuullut puhuttavan, että sellaista

-tapahtui joskus Parisissa. Siinä tapauksessa en tiennyt, mitä voisin

-tehdä. Minun täytyy antaa tapausten johtaa.

-

-Minä uskoin, että mitään muuta ei ollutkaan kysymyksessä. Se on totta,

-vaikka se voi näyttää tarvitsevan selitystä. Minä tähän asti olin

-nähnyt ainoastaan laimeita uskonsotia tasaväkisten puolueitten kesken

-Quercyssä, jossa katolilaisten ja hugenottien välillä tehty rauha oli

-ollut mieluinen kaikille, lukuun ottamatta muutamia harvoja. Minä sen

-vuoksi en voinut ollenkaan kuvailla Parisin asukasten uskonvimmaa enkä

-voinut ajatella siis vaikuttimia, jotka tekivät mahdolliseksi sen, mikä

-oli tapahtuva -- oli tapahtuva Parisissa ennen päivänkoittoa yhtä

-varmasti kuin aurinko oli nouseva! Minä tiesin, että hngenottiaatelisia

-oli miehissä saapunut Parisiin, vaan minulle ei johtunut mieleen, että

-näitä jalosukuisia uhkaisi joku vaara koko joukkoa. Heitä oli paljo ja

-vaikuttavia miehiä, ja olivat, niin kuin kerrottiin, kuninkaan suuressa

-suosiossa.

-

-Heitä suojeli Navarran kuningas -- joka oli ollut viikon aikaa Fransin

-lanko -- ja prinssi Condé, ja vaikka nämät ruhtinaat olivat nuoria,

-niin olihan Coligny, viisas amirali, vanha ja kokenut mies, eikä

-hänellä ollut, kuten olin kuullut sanottavan, paljon haittaa

-haavastaan. Hän ainakin oli kuninkaan suosiossa, hän oli neuvonantaja,

-johon hallitsija täydellisesti luotti. Olihan kuningas käynyt hänen

-luonaan hänen sairautensa aikana ja istunut kokonaisen tunnin hänen

-vuoteensa ääressä.

-

-Jos joku vaara heitä uhkaisi, niin tietysti näillä miehillä olisi siitä

-tietoa. Ja siihen aikaan kertoi huhu, että hugenottien pahin

-vihollinen, Henrik Balafré, loistava Guisen herttua, "meidän suuri

-miehemme", ja "Lorraine", niin kuin rahvas häntä kutsui, oli hovin

-epäsuosiossa. Sanalla sanoen, nämät seikat -- puhumattakaan

-rauhallisesta ja iloisesta aiheesta, joka oli koonnut hugenotit

-Parisiin ja jonka vuoksi ei minkäänlainen petos olisi voinut tulla

-kysymykseen -- olivat täydellisesti omiaan estämään minua huomaamasta

-sitä mikä oli tuleva.

-

-Ja heti kun matkallani joella näin jotakin, joka näytti osottavan

-todellisuutta, minä karkotin ajatuksen mielestäni. Minä ylpeydellä

-sanon, että karkotin sen mielestäni mahdottomuutena. Sillä Jumala

-varjelkoon -- nythän sen neljäkymmentä vuotta myöhemmin voi mielellään

-sanoa -- Jumala varjelkoon sanon minä, että kaikkia ranskalaisia

-pidettäisiin syyllisenä verisaunaan, jonka muut vaan ei ranskalaiset

-aivot olivat miettineet, vaikkakin ranskalaiset kädet sen suorittivat.

-

-Minua siis pahat aavistukset eivät kovinkaan vaivanneet, ja kiihtynyt

-mielentila, johon rouva d'On luottamus minut oli saanut, kesti

-ainoastaan siihen saakka kuin muuan kapea katu Louvren luona saattoi

-minut yhtäkkiä joen näkyviin. Heikko kuunvalo, joka hetkiseksi aikaa

-pilkotti pilvien raosta, välkkyi tyynellä veden pinnalla. Raitis tuuli

-leyhki otsallani ja viilytti kuumaa vertani. Ja tämä sekä tyyni näky,

-joka niin yhtäkkiä levisi eteeni, hillitsivät ajatuksiani ja malttoivat

-mieltäni.

-

-Pitkältä matkalta erotin vasemmalla kädellä joen keskellä joukon

-rakennuksia, jotka täyttivät Ile de Citén, ja vähän matkan päässä

-oikealla minusta kohosivat Louvren suuret rakennukset kuvastuen

-synkkinä ja muodottomina mustaa taivasta vasten. Kapea aukkopaikka

-erotti minut joesta, jonka toisella puolen minä erotin säännöttömän

-rivin rakennuksia, jotka epäilemättä olivat S:t Germainin esikaupunkia.

-

-Minulle oli sanottu, että suunnilleen sillä kohtaa jokirannalla, jossa

-minä nyt Olin, on portaat joelle ja niiden edessä veneitä. Minä kulin

-kiireesti avonaisen paikan yli muutamalle kohtaa, missä oli kaksi

-pylvästä, jotka varmaan olivat venepaikan merkkinä.

-

-Minä en kuitenkaan ollut kulkenut kymmentä askelta pitemmältä, kun

-sattumalta silmätessäni taakseni huomasin kolme miestä tulevan

-jälessäni, jotka kulkivat rivissä, luultavasti sitä varten, että

-helpommin voivat estää paluutieni. Minulle ei ehkä niin helposti

-onnistukaan tehtäväni. Kuitenkin arvelin olevan parasta, että en ole

-näkevinänikään seuraajiani, ja päästyäni vähin pelostani, riensin

-kiireesti alas portaita. Vaan miehet olivat silloin aivan lähellä minua

--- melkein niin lähellä, että olisivat yltäneet lyömään. Minä silloin

-käännyin ympäri ja olin silloin heidän kanssaan aivan vastatusten.

-

-"Ketä te olette, ja mitä te tahdotte!?" sanoin minä ja laskin käteni

-miekkaan.

-

-He eivät vastanneet, vaan siirtyivät jonkun matkaa toisistaan ja

-asettuivat puolikehään minun ympärilleni, jonka jälkeen muuan heistä

-vihelsi. Samassa tuli joukko miehiä juosten läheisistä rakennuksista ja

-kiiruhtivat meitä kohden.

-

-Minun tilani näytti käyvän arveluttavaksi. Jos olisin voinut juosta

-tieheni, vaan kun katselin ympärilleni, niin huomasin, että se keino

-oli aivan mahdoton. Miehistä oli nyt osa portailla, osa minun takanani

-joen puolella. Minä olin joutunut ansaan, eikä nyt ollut muuta keinoa

-kuin käyttää rouva d'On neuvoja, olla pöyhkeä. Minä kuulin hänen

-sanansa kaikuvan vielä korvissani. Minussa oli vielä sen verran jälellä

-äskeistä jännitystä, että minä tunsin voimaa ja rohkeutta. Minä panin

-käsivarret ristiin ja ojentausin suoraksi.

-

-"Hyvät ystävät", sanoin minä niin tyynesti kuin voin, "te luulette

-minua joksikin muuksi. Te ette tiedä kenen kanssa te olette

-tekemisissä. Antakaa minulle vene, ja kaksi miestä soutamaan minua joen

-poikki. Jos te vain viivytätte minua, niin kaulallanne saatte maksaa!"

-

-He vastasivat pirullisella naurulla, ja ennen kuin minä olin ehtinyt

-sen enempää selittää, olivat toisetkin miehet saapuneet.

-

-"Pierre, kuka se on?" kysyi muuan tulijoista sillä tavalla, että minä

-huomasin tulleeni kerrassaan rosvojen käsiin.

-

-Puhuja tuntui olevan joukon päällikkö. Hänellä oli höyhen hatussaan, ja

-minä näin rautahaarniskan välkkyvän hänen vaippansa alta, kun joku

-kohotti lyhtyä, jotta paremmin näkisivät minua. Polvihousunsa olivat

-musta-, valko- ja viheriäraitaiset -- sitten jälemmin kuulin, että

-sellaista univormua piti kuninkaan veljen, Anjoun herttuan, sittemmin

-Henrik kolmannen miehet, joka herttua oli silloin Guisen herttuan

-ystävä ja sittemmin kuninkaana hänen murhaajansa. Päällikkö puhui

-vieraalla murteella ja hänen kasvoinsa väri oli melkein musta. Silmänsä

-säkenöivät ja välkkyivät kuin mustat helmet. Helppo oli nähdä, että

-hän oli italialainen.

-

-"Kelpo kukonpoika", vastasi sotilas, joka oli viheltänyt, "eikä varsin

-sitä poikuetta, jota me olimme odottaneet." Hän piti koholla lyhtyä ja

-osotti valkoista nauhaa hihassani. "Minusta näyttää, että me olemme

-saaneet variksen kyyhkysen sijasta."

-

-"Kuka te olette?" kysyi italialainen terävästi ja kääntyi minuun. "Ja

-minkä vuoksi te menette joen poikki nyt?"

-

-Minä tein aivan hetkellisen vaikutuksen mukaan. "Olkaa vain pöyhkeä",

-oli rouva d'O sanonut. Minä olinkin. Minä tartuin kaptenia vaipan

-solesta ja pudistin miestä rajusti ja töykkäsin häntä niin että hän

-horjui. "Koira!" karjasin minä ja astuin askeleen eteenpäin aivan kuin

-olisin uudelleen aikonut tarttua häneen. "Oppikaa toiste puhumaan

-kohteliaammin aateliselle miehelle! Tekö minua pidättäisitte?

-Muistakaa, että minä olen kuninkaan palveluksessa!"

-

-Hän raivostui. "Te näytätte pikemminkin olevan pirun palveluksessa!"

-huudahti hän ja tarttui aseeseensa. "Olkaa kuninkaan tai kenen tahansa

-palveluksessa, niin te ette saa solvata Andrea Pallavicinia."

-

-Ainoastaan kiihdyttämällä sain rohkeuteni säilytetyksi, ja minä

-tunsin rohkeutta vaikka kuolema oli silmääni edessä ja sydän oli

-pysähtymäisillään. Mies aukasi suunsa ja kohotti kätensä antaakseen

-käskyn, joka epäilemättä olisi lähettänyt Anne de Caylusin toiseen

-maailmaan, kun minä huusin -- se oli viimeinen keinoni, enkä koskaan

-ole tuntenut suurempaa halua elämään kuin tällä hetkellä: -- "Andrea

-Pallavicini, jos se on nimenne, katsokaa tätä! Katsokaa tätä!" toistin

-ja pudistin kättä, jossa oli sormus, hänen silmäinsä edessä, "ja

-koettakaa minua sitten estää, jos uskallatte! Jos teillä on tarpeeksi

-arvokas kilpi, niin huomenna lopetan riidan kanssanne. Vaan antakaa

-minun nyt jatkaa matkaani, muuten päänne käy huonosti! Kieltäytykäähän

-minua tottelemasta -- epäröikää edes vähintäkään -- niin minä käsken

-näiden omien miestenne katkasta kaulanne!"

-

-Tämä oli uhkarohkeaa, sillä minä kaiken luottamukseni panin sormukseen,

-jonka vaikutusta en tuntenut. Tämä oli aivan kuin nopanheittoa, sillä

-minä en ollut joutanut tarkastamaan sormusta enkä tiennyt enemmän kuin

-lapsi, kenen se oli. Vaan rohkea yritykseni päättyi onnellisesti.

-

-Andrea Pavallicinin muoto muuttui heti. Hän näytti hyvin nolostuneelta

-kun tarttui käteeni ja tarkasti sormusta. Sen jälkeen hän epäilevästi

-katseli miehiään ja loi minuun uhkaavan silmäyksen. Vaan minä en

-välittänyt hänen uhkauksistaan enkä katseistaan. Minä jo huomasin, että

-hän oli päättänyt totella taikakalua, ja se oli minulle pääasia. "Jos

-te, nuori herra, olisitte näyttänyt minulle sen ennemmin, niin olisi

-ollut meille molemmille parempi", sanoi hän äreästi. Ja toruessaan

-miehiä heidän tyhmästä käytöksestään, käski hän kahden miehen ruveta

-laittamaan venettä.

-

-Vaan vene oli kiinnitetty niin huolellisesti ja taitamattomasti, että

-sen irroittamiseen kului pitkä aika. Sillä aikaa minä seisoin miesten

-keskellä tuskallisella ja samalla riemuisella mielellä heidän

-uteliaisuutensa esineenä ja samalla itse uteliaana. Minä kuulin heidän

-keskenään kuiskailevan ja kuulin sellaisia lauseita kuin: "Hän on

-Aumalen herttua."

-

-"Ei hän Aumalen herttua ole. Hän ei ole Aumalen herttuan näköinen

-ollenkaan."

-

-"Etkö näe, että hänellä on herttuan sormus?"

-

-"Herttuan?"

-

-"Niin juuri."

-

-"Niin no sitte hän voi olla, Jumala häntä siunatkoon!" Nämät viimeiset

-sanat lausuttiin hyvin hartaasti.

-

-Minä huomasin, että minua katseltiin hyvin kunnioittavasti. Ja minä

-olin juuri käskemässä miehiä joutumaan, kun näin avonaisen paikan yli

-kolme miestä rientävän meitä kohden. He tulivat samalta suunnalta kuin

-Pavallicinikin ja hänen miehensä äsken olivat tulleet.

-

-Minä heti huomasin, että uusi vaara oli uhkaamassa. "Jouduttakaa sitä

-venettä siellä!" huusin. Vaan samalla näin, että mahdotonta oli joutua

-joelle ennen näiden miesten tuloa, ja minä sen vuoksi päätin seisoa

-paikoillani ja puolustautua.

-

-Vaan heti ensimmäiset sanat, joilla Pallavicini tervehti tulijoita,

-karkoittivat pelkoni. "Mitä lempoa te tahdotte?" huuti hän tuimasti ja

-lateli puoli tusinaa kirouksia ennen kuin he ehtivät vastata. "Mitä te

-hänestä tänne toitte, kun minä hänet jätin vahtitupaan. Pöyhkiöt!"

-

-"Kapteni Pallavicini", sanoi malttamattomasti keskimäinen heistä -- hän

-oli noin kolmenkymmenen vuoden vanha ja oli komeasti puettu vaikka

-hänen pukunsa nyt olikin epäjärjestyksessä aivan kuin taistelun jäleltä

--- "Minä sain nämät miehet tuomaan minut tänne -- --"

-

-"Silloin", keskeytti hänet kapteni, "te, hyvä herra, olette nähnyt

-turhaa vaivaa."

-

-"Te ette tunne minua", vastasi vanki ankaralla äänellä -- sillä vanki

-hän näytti olevan. "Te ette tiedä, että minä olen prinssi Condén ystävä

-ja että -- --"

-

-Hän aikoi sanoa enemmän, vaan italialainen keskeytti hänet taas.

-"Minä vähättelen Condésta!" sanoi hän. "Minä en tiedä muusta kuin

-velvollisuudestani, Te saatatte olla aivan huoleti, että joen yli ette

-pääse, enkä minä teille siihen voi muuta syyksi selittää, kuin että se

-on kuninkaan tahto! Selityksiä?" mutisi hän matalammalla äänellä.

-"Selityksen saatte kyllä, sen lupaan! Saatte ehkä ennemmin kuin

-toivottekaan."

-

-"Vaan tuossahan on vene lähdössä poikki joen", sanoi toinen

-koettaessaan hillitä itseään ja puhua arvokkaasti. "Te sanoitte

-minulle, että kuningas on kieltänyt ketään päästämästä yli joen, ja te

-vangitsitte minut sen vuoksi, että minä, kun minulla oli pakottavat

-syyt päästä toiselle puolen jokea, en totellut teidän kieltoanne. Vaan

-mitä tämä merkitsee, kapteni Pavallicini? Muut kyllä pääsevät joen

-poikki, vaan en minä. Minä kysyn mitä tämä merkitsee?"

-

-"Sen voitte selittää itse miten parhaiten haluatte, herra de Pavannes",

-vastasi italialainen, "minä en halua teille sitä ruveta selittelemään."

-

-Minä hölmistyin kuullessani tuon nimen, ja hämmästyneenä huudahdin:

-"Herra de Pavannes!" Olinko kuullut oikein?

-

-Siltä näytti, sillä vanki kääntyi minuun ja kumarsi. "Niin", sanoi hän

-arvokkaasti, "minä olen de Pavannes. Minulla ei ole kunnia tuta teitä,

-vaan te näytätte olevan jalosukuinen." Hän loi musertavan silmäyksen

-kapteniin sanoessaan tätä. "Ehkä te olette niin hyvä ja selitätte

-minulle, minkä vuoksi minulle on tehty väkivaltaa. Jos voitte, niin

-minä pidän sitä suosiona, jos ette niin suokaa anteeksi."

-

-Minä en heti vastannut sen vuoksi, että olin kiintynyt tarkastamaan

-mitä huolellisemmin tätä vierasta miestä. Hän oli kaunismuotoinen,

-punakka mies. Partansa oli lyhyt ja suippo, niin kuin siihen aikaan

-hovissa oli muotina. Ja hän oli hyvin Louis de Pavannesin näköinen.

-Vaan hän oli lyhempi ja tukevampi. Hänen käytöksensä ei ollut niin

-sotilaallinen, ja hän muistutti paremminkin lukumiestä kuin sotilasta.

-"Te olette sukua Louis de Pavannesille?" kysyin levottomasti. Minä jo

-olin arvaavinani, mitä oli tuleva.

-

-"Minä olen Louis de Pavannes", vastasi hän kärsimättömästi.

-

-Minä tuijotin häntä äänettömänä ja tuumiskelin -- ja tuumiskelin,

-Sitten sanoin vitkalleen:

-

-"Teillä on samanniminen serkku?"

-

-"On."

-

-"Hänet otti vangiksi vicomte de Caylus Moncontourin luona?"

-

-"Aivan niin", vastasi hän lyhyesti. "Vaan mitä se tähän kuuluu?"

-

-Pitkän aikaa kului taas ennen kuin vastasin. Totuus nyt oli tullut

-ilmi. Minä muistelin nyt, että Louis de Pavannes oli joskus maininnut

-jotakin tästä serkustaan, jolla oli sama nimi ja joka oli nuoremman

-suvun päämies. Vaan kun meidän Louis asui Provencessa ja toinen

-Normandiassa, niin tämä pitkä matka ja levottomat ajat olivat heidät

-erottaneet, vaikka muuten olivat samaa uskoakin. Tuskin kertaakaan

-olivat nähneet toisiaan. Ja kun Louis ainoastaan kerran koko pitkällä

-ajalla, minkä hän oli meillä, oli maininnut serkkuansa, enkä minä vielä

-silloin osannut arvata, että meidän sukuimme välillä tulisi yhdistys,

-niin eihän ollut ihme, että kuukausien kuluessa tämä nimi oli joutunut

-minulta mielestä ja että olin kokonaan unhottanut tämän serkunkin.

-

-Nyt hän seisoi siinä ilmielävänä edessäni ja kun minä katsoin häntä,

-niin ymmärsin, mitä tästä seikasta oli seurauksena. Tämä oli hyvin

-ilahduttava asia, aivan kuin suuri ihme, jonka nyt olisin tahtonut

-saada veljieni tietoon. Meidän Louis de Pavannes ei ollutkaan mikään

-konna, vaan yhtä jalo kuin me tähän päivään asti olimme uskoneet hänen

-olevankin. Hän ei ollutkaan mikään hovikeimailija, joka kevytmielisesti

-musersi maalaistytön sydämmen, vaan Kitin uskollinen sulhanen! Ja hän

-oli vielä vaarassa, hän ei vieläkään tiennyt, että Bezers oli luvannut

-ottaa hänet hengiltä. Hänen nimellään olimme joutuneet harhatielle ja

-näin pitkälle. Ja me olimme hukanneet niin paljon aikaa.

-

-"Vaimonne, herra de Pavannes", aloin minä kiireesti, sillä minä

-huomasin, että nyt oli joutuin selitettävä asiat. "Teidän

-vaimonne -- --."

-

-"Mitä minun vaimostani?" keskeytti hän levottomana. "Mihin hän on

-joutunut? Oletteko tavannut hänet?"

-

-"Olen. Hän on nyt turvassa, talossanne Rue de S:t Merryn varrella."

-

-"Taivaalle kiitos!" vastasi hän hartaasti. Ennen kuin hän ehti enempää

-sanoa, kapteni Pavallicini keskeytti meidät. Minä huomasin, että tämän

-epäluulot olivat alkaneet taas herätä. Hän kohteliaasti astui meidän

-väliimme ja sanoi minulle: "Nyt, nuori herra, vene odottaa."

-

-"Vene?" sanoin minä miettiessäni, mitä nyt tuli tehdä. Tietysti minä en

-enään halunnut joen toiselle puolen. Epäilemättä tämä Pavannes voi

-antaa minulle tietoja Louisin asunnosta. "Venekö?"

-

-"Niin, se odottaa", vastasi italialainen katsellessaan meitä vuoroon

-kumpaakin.

-

-"Antaa sen odottaa!" vastasin kopeasti ja muka vihasesti. "Menkää

-hiiteen siitä keskeyttämästä meitä! Minä en enää aijo mennä joen

-poikki. Tämä herra voi minulle antaa tietoja, joita tarvitsen. Minä

-otan hänet mukaani."

-

-"Kenen luo?"

-

-"Kenen luo? Sen luo, joka minut on lähettänyt!" murahdin minä. "Te,

-kapteni, ette tunnu erittäin suuressa määrässä nauttivan herttuan

-luottamusta", jatkoin minä. "Ottakaa nyt vaari neuvostani. Ei mistään

-niin mielellään halua päästä kuin liian innokkaasta palvelijasta.

-Sellainen menee liian pitkälle -- ja hänen käy niin kuin vanhan

-hansikkaan! Niin kuin vanhan hansikkaan", toistin minä tuimasti ja

-ivallisesti, "joka suojelee kättä ja itse saa kärsiä. Elkää olko liian

-innokas, herra kapteni! Se on vaarallista!"

-

-Hän kääntyi pois raivostuneena, kun häntä tuolla tavoin kohteli

-parraton poikanulikka. Vaan hän kaikessa tapauksessa näytti

-epävarmalta. Katkeralta olivat sanani maistuneet, vaan hän tiesi, että

-ne olivat totta.

-

-Minä huomasin, mitä sanani olivat vaikuttaneet, ja käännyin sotamiesten

-puoleen, jotka seisoivat ympärilläni.

-

-"Tuokaa herra de Pavannesin miekka", sanoin.

-

-Muuan heistä riensi vahtihuoneelle ja palasi pian ase mukanaan.

-Sotamiehet olivat kaupunkilaisia ja kuuluivat porvarikaartiin tai

-johonkin sellaiseen, ja jonkun seikan takia osottivat minulle sellaista

-kunnioitusta, että he minun käskylläni olisivat käyneet vaikka

-päällikkönsä kimppuun. Pavannes otti miekkansa ja pisti kupeelleen. Me

-kumarsimme jäykästi Pavallicinille, joka kupristeli kulmiaan, ja

-verkalleen -- sillä minä en uskaltanut osottaa kiirettä -- menimme kuun

-valaiseman torin poikki kadulle, josta olin tullut. Siellä me pääsimme

-varjoon, Pavannes tarttui käteeni ja pysähtyi pimentoon.

-

-"Minä pyydän kiittää teitä avustanne", sanoi hän liikutettuna kääntyen

-minuun, "Kenen kanssa minulla on kunnia puhua?"

-

-"Minä olen Anne de Caylus, serkkunne ystävä", vastasin minä.

-

-"Todellakin?" sanoi hän. "No hyvä, minä kiitän teitä sydämmestäni" ja

-syleilimme toisiamme.

-

-"Vaan minä en olisi voinut paljon tehdä hyväksenne, jos ei minulla

-olisi ollut tämä sormus", sanoin minä ujosti.

-

-"Ja mikä siinä on mahtina -- --."

-

-"Niin -- minä todellakaan en voi sitä sanoa, minä en sitä tiedä",

-tunnustin. Ja myötätuntoisuuden vaikutuksesta, joka aivan

-luonnollisesti oli tapauksen kautta syntynyt välillemme, minä unhotin

-rouva d'On ohjeet ja lisäsin aivan hetken vaikutuksen mukaan: "Minä en

-tiedä muuta kuin että rouva d'O minulle tämän antoi, ja tämä on

-vaikuttanut paljon enemmänkin kuin hän sanoi."

-

-"Kuka sen teille antoi?" kysyi toverini ja tarttui minua kädestä niin

-kovasti, että kipeää kävi.

-

-"Rouva d'O", sanoin minä. Nyt oli myöhäistä peräyttää.

-

-"Se nainen!" sanoi hän matalalla kuiskaavalla äänellä. "Onko se

-mahdollista?"

-

-Minä ihmettelin, mitä mies tarkoitti, sillä hänen äänessään oli sekä

-hämmästystä, uhkaa ja vastenmielisyyttä. Minusta näytti, että hän

-vetäysi minusta vähän syrjään. "Niin, herra de Pavannes", vastasin

-minä, suuttuneena. "Se on sikäli mahdollista, että se on aivan totta.

-Ja minä uskon, että te ette hänestä puhuisi tuolla tavoin, jos

-tietäisitte kaikki, ja että hänen avullaan vaimonne tänään saatiin

-pelastetuksi niiden käsistä, jotka koettivat häntä pidättää."

-

-"Oo!" huudahti hän kiihkeästi, "Missä on vaimoni sitten ollut?"

-

-"Mirepoixin, hansikaskauppiaan talossa", vastasin kylmästi, "tunnetteko

-hänet? Vai niin. No hyvä, rouvanne oli siellä vankina, kunnes hänet

-äsken autimme pakenemaan sieltä."

-

-Hän ei näyttänyt tätäkään ymmärtävän. Minä en nähnyt tarkoin hänen

-kasvojaan, vaan äänensä ilmaisi epäilystä ja ihmettelyä. "Mirepoix",

-mutisi hän. "Hän on hyvin rehellinen mies, vaikka onkin katolinen.

-Vaimoni oli siellä! Kuka häntä siellä piti?"

-

-"Ursulinesluostarin abbedissa tuntui olevan syynä kaikkeen", selitin

-minä ja mieleni oli kiehuksissa. Hänen kummastuksensa minusta tuntui

-niin sopimattomalta, ja aika kului. "Rouva d'O oli saanut tietää, että

-hän on siellä", jatkoin minä, "ja tuli noutamaan hänet kotia. Ja kun

-hän kuuli, että te olitte lähteneet toiselle puolen jokea, niin lähetti

-hän minut hakemaan teitä. Siinä on lyhyesti koko juttu."

-

-"Se nainen lähetti teidät noutamaan minua?" lausui hän uudelleen.

-

-"Niin", vastasin minä suuttuneena. "Juuri niin, herra de Pavannes."

-

-"Silloin", sanoi hän niin vakuuttavalla äänellä, että se ei voinut

-olla vaikuttamatta minuun, "silloin on minulle viritetty paula! Rouva

-d'O on pahin, kelvottomin, kurjin kaikista naisista! Jos hän on teidät

-lähettänyt, niin silloin on se juonia! Ja minun vaimoni on jo hänen

-paulassaan! Taivas häntä auttakoon -- ja minua -- jos asiat ovat niin."

-

-

-

-

-KAHDEKSAS LUKU.

-

-Aamurukous Parisissa.

-

-

-Jos olisi ollut kolmas henkilö, niin minä olisin syyttänyt herra de

-Pavannesta valheesta ja vaatinut miekan mittelöön. Vaan mitä tehdä

-kahden kesken pimeässä yössä keskellä katua, ilman todistajia ja

-tuntiessani ystävyyttä häntä kohtaan?

-

-Ja itse asiassa minä en tehnyt mitään. Minä seisoin ääneti ja

-hämmästyneenä odottaen kuulevani lisää. Ja hän selittikin.

-

-"Hän on vaimoni sisar", jatkoi hän katkerasti. "Vaan minulla ei ole

-mitään syytä häntä sen vuoksi säästää. Säästää? Ei edes rouva de Sauves

-ole paremmin tunnettu. Enkä minä haluaisi häntä säästää, vaikka

-voisinkin. Minä tiedän varsin hyvin -- vaikka vaimoni ei tahdo uskoa --

-että rouva d'O ei mitään niin toivo kuin päästä sisarestaan ja minusta

--- meistä molemmista -- saadakseen Madeleinen perinnön. Minulla tosiaan

-oli eilen syytä levottomuuteen, kun ei vaimoni tullut kotiin", lisäsi

-hän liikutetulla äänellä.

-

-"Vaan ainakin siinä suhteessa teette väärin rouva d'Olle!" huudahdin

-kiihtyneenä syytöksestä, joka tuntui sitä kamalammalta tässä

-hiljaisuudessa ja pimeässä, joka oli ympärillämme -- ja sitä

-kohtuuttomammalta, jos olisi ollut päivän valo. "Siinä varmaan teette

-hänelle väärin!"

-

-Hän tuli vähän lähemmäksi minua, laski kätensä käsivarrelleni ja katsoi

-minua terävästi silmiin. "Huomasitteko, oliko hänen seurassaan pappi?"

-kysyi hän verkalleen. "Muuan, jota sanottiin koadjntoriksi -- eräs

-äkäinen koira?"

-

-Minä vastasin -- että olin nähnyt, ja ääneni vapisi kauhistuksesta,

-mielessäni syntyi äkillinen käänne. Ja minä kerroin, mikä osa papilla

-oli ollut.

-

-"Silloin", sanoi Pavannes, "minä olen oikeassa. Minua varten on

-viritetty ansa. Ursulinesluostarin abbedissa! Hänkö oli vienyt vaimoni?

-Hän on vaimoni paras ystävä, uskokaa minua. Se on mahdotonta! Abbedissa

-päin vastoin tekisi kaikki pelastaakseen hänet vaarasta kuin --

-odottakaahan." Minä odotinkin, peläten mitä hän tarkoittanee, kun hän

-lopulta hiljaa mutisi itsekseen: "Voikohan niin olla? Voiko olla

-mahdollista, että abbedissa tiesi vaaran uhkaavan meitä, ja sen vuoksi

-on tahtonut Madeleinen toimittaa turvalliseen paikkaan? Minä luulen!"

-

-Ja minä myöskin. Ja sitten -- niin ajatukset ovat kuin ruuti. Pieninkin

-kipinä synnyttää koko pitkän sarjan ajatuslentoja. Hänen sanansa eivät

-olleet lukuisat, vaan niissä oli kipinä, joka oli kyllin voimakas

-sytyttämään minun aivoissani liekin, joka minut silmänräpäyksen ajaksi

-huikasi ja minua vavistutti niin, että minä ihan tärisin. Kun tämä

-kohtaus oli mennyt ohi, niin minä selvään näin edessäni niin kauhean

-mahdollisuuden, että sellaista en olisi itse koskaan voinut ajatella.

-Minä muistin miten Mirepoix oli hämillään ja miten kohtelias oli pappi.

-Minä muistin tuiman varoituksen, jonka Bezers oli antanut rouva de

-Pavannesille -- ja se oli aivan harvinaista, että Bezers antoi

-varoituksia -- kun hän sanoi rouvalle, että parasta olisi hänen pysyä

-siellä missä oli. Minä ajattelin levottomuutta ja kiirettä, jota olin

-huomannut kaduilla, ajattelin väkijoukkoja, joita äänettöminä oli

-hiipinyt edestakaisin, merkkejä tulevaan taisteluun, joita olin ollut

-huomaavinani, ja vertasin tätä rauhaan ja tyyneyteen, joka vallitsi

-Mirepoixin talossa. Minä kysyin de Pavannesilta, mihin aikaan hänet

-vangittiin.

-

-"Noin tuntia ennen puoli yötä", vastasi hän.

-

-"Sitten ette tiedä, mitä nyt tapahtuu?" sanoin minä. "Juuri nyt, kun me

-tässä tuhlaamme aikaa -- vaan kuulkaa!"

-

-Ja minä kaikella kiireellä kerroin, mitä olin huomannut kadulla ja

-viittauksista, joita olin kuullut, jonka jälkeen hänelle näytin merkit,

-joilla rouva d'O oli minut varustanut.

-

-Hänen käytöksensä sen jälkeen, kun hän oli kuullut minun kertomukseni,

-peloitti minua yhä enemmän. Aivan kuin raivon valtaamana hän vei minut

-muutaman talon luo, jonka akkunaan nyt juuri ilmestyi kaksi palavaa

-kynttilää. "Sormus!" huudahti hän. "Katsotaan sitä sormusta! Kenen se

-on?"

-

-Hän piti koholla kättäni, niin että se oli valossa, ja me molemmat

-katselimme sormusta. Se oli raskas sinettisormus, jossa oli kaksi

-sinettisivua, toisessa oli kirjain "H" ja sen päällä kruunu, toisella

-sinettisivulla oli kotkankuva, siivet levällään.

-

-Pavannes päästi käteni kauhun valtaamana ja nojautui seinää vasten. "Se

-on herttua Guisen sormus", mutisi hän. "Se on Lothrinkilainen kotka."

-

-"Ahaa!" lausuin minä hiljaa, ja minulle alkoi valeta. Herttua oli

-silloin, niin kuin myöhemminkin, Parisin roistoväen jumala, ja minä

-ymmärsin minkä vuoksi porvarisotamiehet olivat minua niin

-kunnioittaneet. He olivat minua pitäneet herttuan lähettinä ja

-uskottuna.

-

-Sen pitemmälle en minä nähnyt. Vaan Pavannes mutisi: "Me hugenotit

-saamme nyt lukea rukouksemme. Tämä on kuolemantuomiomme. Tänä aamuna

-meitä ei ole ainoatakaan jälellä Parisissa. Guisella on isänsä kuolema

-kostettavana, ja nämät parisilaiset täyttävät hänen käskynsä niin koin

-verenhimoiset sudet, joita he ovatkin. Paroni Rosny meitä varoitti

-tästä, selitti sana sanalta. Minä toivoisin nyt, että olisimme

-totelleet hänen neuvojaan!"

-

-"Mutta kuulkaahan!" huudahdin minä -- hänen ajatuksensa juoksivat jo

-niin nopeasti, että minä en enään jaksanut seurata. Vaikka

-kauhistuttava kuvauksensa oli jonkun aikaa kulkenut minun käsitykseni

-tasalla, niin se kuitenkin pian lähti huimasta edelle. Ja minä en

-ymmärtänyt mitään pätevää syytä siihen. "Kuningas -- kuningas ei

-koskaan voisi sallia mitään sellaista, herra de Pavannes", muistutin

-minä.

-

-"Poika, te olette sokea!" vastasi hän kärsimättömänä, sillä hän nyt

-näki selvään kaikki ja minä en mitään. "Tuo upseeri tuolla oli Anjoun

-herttuan kapteeni, Fransin veljen miehiä, muistakaa se! Ja hän -- hän

-totteli herttuan sormusta! Herttualla on tänä yönä täysi valta, ja hän

-meitä vihaa. Minkä vuoksi emme pääse joen poikki? Sen vuoksi, että

-kuningas meidät hävittää. Hän on meidät myynyt veljelleen ja Guiseille.

-_Va chasser l'Idole_" [Karkota epäjumala!] -- toisen kerran nyt kuulin

-tämän kummallisen lauseen, joka, niin kuin sittemmin sain kuulla, oli

-muodostettu kuninkaan nimestä Charles de Valois, ja jota protestantit

-käyttivät tunnussananaan -- "Va chasser l'Idole on meidät kavaltanut!

-Minä aivan selvään muistan sanat, jotka hän lausui amiraalille: Nyt,

-kun olemme teidät saaneet tänne, niin emme teitä niin pian laskekaan.

-Oo, sitä kavaltajaa! Sitä kurjaa kavaltajaa!"

-

-Hän nojautui seinää vasten kauhun valtaamana ja uhkaavan vaaran

-masentamana. Hän oli luonteeltaan vitkallinen ja neuvoton, tuntui

-minusta, ja sopivampi kirjastoon kuin sotaelämään. Ja nyt hän näytti

-kokonaan antautuvan epätoivolleen. Vaan ehkä hänen rohkeuttaan masensi

-ajatus vaimonsa onnettomuudesta. Ehkä myöskin pitkällinen mielen

-jännitys ja levottomuus, jota oli tuntenut niin kauan, tai äkillinen

-tieto vaimonsa saapumisesta vaikuttivat myöskin osaltaan hänen

-rohkeutensa raukeamiseen.

-

-Oli miten oli, minä toinnuin kuitenkin pian, ja ensi töikseni revin

-valkoisen nenäliinan, josta sidoin hänen hijaansa nauhan ja toisen

-hattuun, niin että hänelle tuli samallaiset merkit kuin minullekin.

-

-Tietysti en enää uskaltanut luottaa rouva d'Ohon. Minä en vielä ollut

-vakuutettu siitä, että hän olisi tietensä osallinen rikokseen, vaan

-minä en luottanut häneen täydellisesti. "Elkää pitäkö merkkejä, kun te

-palaatte", oli hän sanonut, ja se oli ihmeellistä, vaikka minä en vielä

-voinut häntä uskoa sellaiseksi sireniksi, joista isä Pietari oli meitä

-varoittanut kertoessaan vanhoja satuja. Kuitenkin minä häntä epäilin ja

-mieltäni pöyristytti. Hänen seurustelunsa papin kanssa, tuon ilkeän

-papin kanssa, hänen kummallinen intonsa saada Pavannes palaamaan, hänen

-salaiset ohjeensa, joita hän antoi minulle, hänen kiihkonsa saada

-sisarensa viedyksi kotia -- juuri sinne, missä hän oli suurimmassa

-vaarassa, se kun oli tunnettu hugenottitalo -- kaikki tämä viittasi

-samaan johtopäätökseen. Vaan tämä johtopäätös oli niin kamala, että

-minä, vaikka epäilinkin ja pelkäsin häntä, en voinut kuitenkaan tätä

-päätöstä tunnustaa oikeaksi. Minä sen karkoitin mielestäni ja

-kieltäysin sitä uskomasta, vaikka se minun mieleeni pyrki yhtämittaa.

-

-Kaikkia tätä mietiskelin sitoessani nauhoja toverilleni. Vaan minä en

-ajatuksiini hukannut aikaa, sillä siitä saakka kun ymmärsin asiain

-tilan sellaiseksi kuin Pavannes oli kuvannut, minusta joka

-silmänräpäys, jonka menetimme selityksiin, tuntui tunnin pituiselta.

-Minä nuhtelin itseäni, että silmänräpäyksenkään ajaksi olin voinut

-unhottaa, mitä varten olimme tulleet Parisiin -- pelastamaan Kitin

-sulhasta. Meillä nyt tuskin oli enään aikaa jälellä tapaamaan häntä,

-kun olimme joutuneet harhaan tämän onnettoman tapauksen kautta, että

-olimme seottaneet henkilöt. Jos seuralaiseni epäluulot olivat oikeat,

-niin Louis yleisessä hugenoittein teurastuksessa joutuisi uhriksi

-luultavasti ennen kuin me saisimme hänet käsiimme. Ja vaikka luulot

-olisivat perusteettomiakin, niin toivomme sittenkin oli pieni, sillä

-Bezers ei kauan viivyttäisi kostoaan. Minä hänet tunsin liian hyvin.

-Guise voisi säästää vihollistaan, vaan vidame de Bezers -- Bezers ei

-koskaan! Hän oli varoittanut rouva de Pavannesta, se on totta, vaan

-tämä luonnoton hyväsydämmisyyden ilmaus on saanut hänessä pirun entistä

-raivoisammaksi, ja hän nyt raivoaa kuin koira, jolta on ryöstetty

-ruokansa.

-

-Minä silmäsin taivasta, minkä sitä näkyi pieni kaistale korkeitten

-talojen välitse, ja kas! päivä alkoi koittaa. Puolen tunnin perästä jo

-on päivä, vaikka täällä kapeilla kaduilla olikin vielä yö. Niin, aamu

-oli tulossa, kirkas ja toivoa tuottava, ja kaupungilla oli kaikki niin

-hiljaista. Ei kuulunut ainoatakaan ääntä, joka olisi merkinnyt

-mellakkaa ja epäjärjestystä. Minä ajattelin, että Pavannes aivan

-varmaan on erehtynyt. Joko ei ollut, minkäänlaista salaliittoa -- joka

-olikin uskottavinta -- tai on siitä luovuttu, tai ehkä -- Mikä se!

-

-Pistoolin laukaus! Lyhyt kova, onnettomuutta ennustava paukaus katkaisi

-yön hiljaisuuden. Kuulusti aivan kuin se olisi paukahtanut jossakin

-meidän lähellämme, ja minä pysähdyin. Minä olin juuri puhellut

-seuralaiseni kanssa. "Mistä se tuli?" kysyin ja katselin ympärilleni.

-

-"Tästä läheltä, Louvren seutuvilta", vastasi hän ja kuunteli

-tarkkaavasti. "Kas! Kas! Oo, taivas!" puhkesi hän epätoivon äänellä.

-"Se oli merkki!"

-

-Ja niin se olikin. Yks, kaks, kolme! Ennen kun ehdin laskea niin kauas,

-niin sytytettiin aivan kuin samalla kädellä kynttilät kaikissa

-akkunoissa sillä kadulla, jolla me olimme. Ennen kuin ehdin kysyä

-häneltä, mitä tämä merkitsi, ennen kuin ehdimme lausua sanaakaan tai

-liikahtaa paikaltamme tai ajatella mitä meidän oli tehtävä, rupesi

-suuri kirkon kello päämme päällä jyrisemään niin kauheasti kuin olisi

-sitä ollut soittamassa sata hurjistunutta miestä. Se syyti äänensä

-ilmaan, se täytti äkkiä koko hiljaisuuden. Se levitti tärisyttävän

-äänensä yli kaupungin, niin että lopulta ilma aaltoili ja talot

-ympärillämme tärisivät. Hiljaisena yönä se synnytti yhtäkkiä

-helvetillisen melun.

-

-Me nyt lähdimme aivan vaistomaisesti liikkeelle, kauhistuneina, polvet

-huojuen ja hartiat kumarassa. "Mitä tämä merkitsee? Mitä tämä

-merkitsee?" huusin minä puoleksi ihan järiltäni, puoleksi

-kauhistuneena. Minä olin ihan kuin huumauksissani.

-

-"Louvren kirkon kello", huusi hän. "Niinpähän oli kuin minä sanoinkin.

-Me olemme kuolemaan tuomitut!"

-

-"Kuolemaan? Ei!" vastasin minä hurjasti, sillä tämän kellon

-soidessa ja siinä mielentilassa, jonka se oli synnyttänyt minussa,

-rohkeuteni tuntui taas kohoavan, minä aivan kuin ponnahdin takaisin

-kauhistuksesta, joka minut oli silmänräpäykseksi vallannut. "Ei

-koskaan! Meillä on paholaisen puku, ja hän suojelee omiaan. Vetäkää

-miekkanne, ja syyttäköön itseään, joka vain meitä pidättää. Te tunnette

-tien. Eteen päin!" huusin minä raivosta mielettömänä.

-

-Häneen tarttui minun intoni ja hän veti miekkansa. Me rohkeasti kulimme

-eteenpäin, ja varokeinoistani olikin hyvä tulos. Me epäilemättä olimme

-kuin muutkin murhamiehet, joita tänä yönä oli liikkeellä. Tällä tavoin

-epätoivoisina me riensimme katuja -- kellojen yhä soidessa. Meitä ei

-kukaan estänyt eikä kukaan puhutellut, vaikka suuria ihmisjoukkoja,

-jotka kasvoivat kasvamistaan joka hetki, kiiruhti samaan suuntaan kuin

-mekin ja ihan vierellämme ja vaikka meidän edellämme, jossa siellä

-täällä valossa näimme aseita ja kalpeita, säikähtäneitä muotoja, joita

-oli pitkin matkaa, me kuulimme äänten pauhua, joka kohosi ja vaipui

-aivan kuin myrskyävän meren pauhu.

-

-Kaikki oli yhtenä kiireenä, sekasortona, meluna ja pauhuna. Vaan

-kuitenkin minä muistan yhtä ja toista, jota huomasin taajan väkijoukon

-läpi tunkiessamme, siellä täällä kalpeat, säikähtyneet kasvot

-akkunassa, puoleksi pukeutuneen olennon ovella, lapsia nostettuna

-katsomaan kulkuamme, jota katsoivatkin suurin ihmettelevin silmin,

-Kristuskuvan, joka oli muutamassa kulmassa ja loisti punasena soihdun

-valossa, aseellisen, mieheksi puetun naisen, joka vähän matkaa kulki

-vierellämme laulaen ruokotonta laulua. Minä vielä muistan, miten äkkiä

-pitkäin pimeäin väliaikain perästä välähti valovirta, miten minä koko

-ajan, kun kulimme, pidin Pavannesia käsivarresta, miten me edessämme

-kuulimme melun aina vain kasvavan. -- Vihdoin pysähdyimme muutaman

-sivukadun suulle, joka yhtyi siihen katuun, jota me kulimme. Syöksyvä

-ihmisjoukko koetti tunkeutua tälle sivukadulle, vaan kun ei päässyt kun

-se jo oli täynnä, niin pysähtyi kadun suulle ja ahnaasti katselivat

-paikkoja, joista voisivat nähdä mitä siellä tapahtuu. Pavannes ja minä

-koetimme tunkeutua läpi joukon päästäksemme jatkamaan matkaamme. Vaan

-meidän täytyi kuitenkin hetkeksi pysähtyä pääsemättä eteenpäin ja

-jouduimme niin näkemään mitä tapahtui.

-

-Tämä sivukatu oli yhtenä tulimerenä. Toisesta kadun päästä toiseen oli

-jokainen ullakko, jokainen portti, jokainen akkuna valaistu liehuvilla

-tulisoihduilla. Sen lisäksi se oli täynnä kasvoja -- ihmiskasvoja,

-vaikka ne eivät juuri olleet ihmisellisiä -- ja kaikki katsoivat samaan

-kohtaan ylöspäin. Ja melu, jonka tämä ihmisjoukko kerta toisensa

-jälkeen nosti, yhteen ääneen ulvoen ja volisten, aivan kuin raivoavat

-pedot, oli niin kauhistavaa, että minä puristuin kiinni Pavannesin

-käsivarteen ja niin lähelle häntä kuin suinkin. Vaikka sitten monta

-kertaa olen kuullut kauheaa melua, niin en kuitenkaan ihmettele, että

-menetin silloin rohkeuteni. Sillä ei mikään maailmassa ole niin

-kauhistuttava kuin inhoittava peto, jota sanomme roistoväeksi, kun se

-on antanut höllät ohjakset intohimoilleen.

-

-Lähellä meitä oli muutamia ratsumiehiä, jotka toimettomina istuivat

-satulassaan, kohoten kuin saaret merestä aaltoilevan ihmisjoukon

-ylitse, ja olivat vahdissa muutaman portin ympärillä. He olivat ääneti,

-eivät vähintäkään välittäneet meluavasta joukosta ympärillään, vaan

-tuiman ankarina katsoivat, mitä tapahtui portin sisäpuolella. He olivat

-komeasti puetut, ja muutamilla heistä oli puolikyrassit silkkivaippain

-päällä tai kirjaillut säämiskätakit. Minä pitkältä matkalta näin

-jalokiviä hohtavan sen lakissa, joka näytti olevan heidän päällikkönsä.

-Hän oli pienen joukon keskellä ja oli aivan nuori mies -- ehkä

-kahdenkymmenen vuotias -- komeavartaloinen ja istui erinomaisen

-kauniisti hevosen selässä. -- Hänellä oli harmaja, silkkinen ratsutakki

-ja oli päätään pitempi tovereita. Hevosensakin näytti ylpeältä.

-

-Minun ei tarvinnut Pavannesilta kysyä, kuka hän oli. Minä tiesin, että

-se oli herttua Guise, ja että talo, jonka edustalla hän oli vahdissa,

-oli Colignyn. Minä tiesin mitä siellä tapahtui. Ja minä tunsin itseni

-kipeäksi kauhusta ja tuskista. Minä olin aivan kuin unissani näkevinäni

-harmajat hiukset, verta ja raivoa, joka ei enään ollut ihmisellistä. Ja

-mieleni nousi kapinaan. Minä tappelin ympärilläni olevan roistoväen

-kanssa. Minä raivasin tieni sen läpi, Pavannes kintereilläni, ja minä

-koetin vain niin pian kuin mahdollista päästä pois sieltä. Ja sen

-vuoksi me emme pysähtyneet emmekä katsoneet taaksemme, ennen kuin

-olimme päässeet väkijoukosta, ja valaistu katu ja pirullinen työ, jota

-siellä tehtiin, oli hyvän matkaa takanamme.

-

-Me olimme muutaman pimeän kadun suulla, jonka nyt seuralaiseni

-kuiskaamalla ilmoitti vievän hänen talolleen, ja tässä me pysähdyimme

-vähän hengittääksemme ja katsoaksemme ympärillemme. Taivas oli punanen

-takanamme, kirkonkellojen jyminä, jota kuului joka tornista, tärisytti

-ilman. Idästä kuului rumpujen pärryytys ja ammunnan pauke ja huutoja:

-"Kuolema Colignylle!" "Kuolema Hugenoteille!" Koko kaupunki oli

-herännyt unestaan, ihmiset kalpeina ja hämmästyneinä helvetillisestä

-elämästä, joka täytti kadut. Joka akkunassa näkyi säikähtyneitä miehiä

-ja naisia, jotka kumartuivat kauas, kyselivät tai vastasivat tai

-huusivat tai sytyttivät kynttilöitä. Vaan vielä itse väestö ei

-näyttänyt ottavan mitään vaikuttavaa osaa meteliin.

-

-Muutamana hetkenä, kun me seisoimme pimennossa korkeitten talojen

-suojassa, kohotti Pavannes lakkia. "Ranskan jaloin mies on kuollut",

-sanoi hän kunnioittavasti. "Jumala antakoon hänen sielulleen rauhan.

-He ovat saaneet tahtonsa perille ja ovat tappaneet hänet kuin koiran.

-Hän oli vanha mies, ja eivätkä he ole häntä säästäneet! Hän oli

-jalosukuinen, ja he kutsuivat roistoväen repimään hänet. Vaan voitte

-olla varma, ystäväni", -- ja kun puhujan ääni muuttui ja kaikui

-voimakkaana ja ylpeänä, näytti hänen vartalonsakin kasvavan sen mukana

--- "voit olla varma siitä, että nuo konnat eivät elä monta päivää! joka

-miekkaan ryhtyy, se miekkaan lankee. Minä en sitä ehkä saa nähdä, vaan

-te sen kyllä näette."

-

-Hänen sanansa eivät silloin minuun erityisemmin vaikuttaneet.

-Rohkeuteni alkoi palautua. Sydämmeni tykytti levottomuudesta, ja

-minulla hehkui mieli taisteluun. Mutta vuosia myöhemmin, kun molemmat,

-jotka olivat etevimpiä Colignyn kynnyksellä, kuolivat, toinen

-kolmenkymmenenkahdeksan, toinen kolmenkymmenenviiden vuotiaana -- kun

-Henrik Guise ja Henrik Valois, perätysten puolen vuoden kuluessa

-kaatuivat murhamiehen puukkoon -- silloin muistin Pavannesin

-ennustuksen. Ja minä ymmärsin kaitselemuksen tiet ja huomasin, että

-juuri sama uskaliaisuus, jolla Guise otti vangiksi Colignyn, saattoi

-hänet vuorostaan hymyillen ja kumarrellen, konvehtilaatikko kädessä ja

-huulensa vielä kosteina hallitsijattarensa suudelmista, astumaan

-kuninkaan kamariin -- kuninkaan kamariin Bloissa! Saattoi hänet

-kohottamaan sitä esirippua -- ah, kuka ranskalainen ei tuntisi tätä

-tapausta? -- jonka takana amirali seisoi!

-

-Vaan palatkaamme omiin kohtaloihimme. Silmättyämme pikaisesti

-ympärillemme jatkoimme matkaamme ja kiiruhdimme kapean kadun läpi,

-pitäessämme pienen neuvottelun keskenämme. Pavannes alkoi arvella, eikö

-hänen tulonsa saattaisi vaaraan hänen vaimonsa, ja luopui sen vuoksi

-alkuperäisestä tuumastaan hakea turvaa talossaan. Hän arveli, että

-roistoväki säästäisi hänen vaimoaan. Jos hän itse pääsisi pakoon, niin

-vaimonsa kuolema ei hyödyttäisi ketään personallisesti. Hän sen vuoksi

-piti parhaana pysyä poissa. Vaan minä en tahtonut siihen suostua. Sillä

-otaksuen, että Pavannesin arvelu oli perusteltua, niin papin hurjat

-joukot odottaisivat jonkun aikaa, että talon herra saisi tilaisuuden

-palata, vaan kaikissa tapauksissa ennemmin tai myöhemmin tekisivät

-hyökkäyksen, jos ei muun vuoksi, niin ahneudesta. Ja silloin hänen

-vaimonsa kohtalo olisi hyvin epätietoinen. Minä olin itse hyvin halukas

-tapaamaan veljiäni, jotta heidän kanssaan voisimme joko pelastaa

-Louisin tai paeta yhdessä. Meitä olisi neljä hyvää miekkamiestä ja

-voisimme ainakin rouva de Pavannesin saattaa johonkin turvalliseen

-paikkaan, jollei ilmestyisi mitään tilaisuutta auttamaa Louisia. Sitä

-paitse meillä oli herttuan sormus ja se aina hätätilassa voisi auttaa

-meitä.

-

-"Ei", sanoin, "mennään yhdessä. Me hiivimme pääportista sisään, sen

-sulemme ja sitten kaikki pakenemme jostakin takaportista, siliä aikaa

-kun he koettavat murtautua sisään kadulta."

-

-"Vaan siinä talossa ei ole mitään takaporttia", vastasi hän pudistaen

-päätään.

-

-"Vaan on kai akkunoita?"

-

-"Ne ovat varustetut lujilla ristikoilla, me emme voisi murtaa niitä

-aikoinamme", selitti hän huoaten.

-

-Minä pysähdyin aivan lannistuneena. Vaan vaara sai minut kekseliääksi.

-Silmänräpäyksessä olin tehnyt toisen suunnitelman, joka tosin ei ollut

-niin varma onnistumisesta kuin edellinen olisi ollut, ja sitä paitse

-vaarallisempikin, vaan kuitenkin oli koetettava. Minä selitin

-Pavannesille ja hän suostuikin. Me samassa tulimme muutamalle kadulle

-ja aamupäivän harmajassa valossa, joka alkoi tunkeutua talojen väliin,

-huomasin olevamme ainoastaan muutamia kyynäriä pienestä sivuportista,

-josta olin nähnyt veljeini menevän. Olivatkoon he vielä talossa?

-Olivatkoon he turvassa? Minä olin ollut poissa ainakin tunnin ajan.

-

-Levottomana heidän puolestaan katselin ympärilleni, kulkiessamme katua,

-ja koputimme sitten hiljaa portille. Minä arvelin, että voidaan tehdä

-hyökkäys meidän tässä seisoessamme, ja pidin sen vuoksi vahtia siinä

-odotellessamme. Vaan meitä ei kukaan häirinnyt. Katu, joka oli jonkun

-matkan päässä mellakan keskustasta, oli tyhjä väestä, eikä ollut muita

-näkyviä elon merkkejä kuin akkunoista kurkistelevia ihmisiä, jotka

-tarkkaavasti seurasivat meidän liikkeitämme. Niin, katu oli niin tyhjä

-ihmisistä ettei näkynyt kuin muuan vaaniskeleva olento, joka, heti kun

-minä hänet huomasin, vetäytyi muutaman talon kulman taakse ja katosi.

-"Siinä se nyt oli!" huusin minä välittämättä kuuliko vai ei joku.

-"Koputtakaa kovemmin! Koputtakaa! Elkää välittäkö jyskeestä! Kymmeniä

-ihmisiä katsoo meitä, ja tuo vakooja on rientänyt kutsumaan ystäviään."

-

-Minun vihani paisui. En voinut enään kestää äänettömiä katseita, joita

-suunnattiin meihin joka akkunasta ympärillämme. Minä tunsin tuskaa

-noista julmista, armottomista silmistä. Minä huomasin niissä

-sairaloista uteliaisuutta, maltillista odotusta, joka minut sai

-kerrassaan hurjistumaan. Nämät miehet ja naiset, jotka katselivat meitä

-kuin kivikuvat, tunsivat seuralaiseni uskonnon ja säädyn. He olivat

-joka päivä nähneet hänen ratsastavan kaupungille ja kotia, iloisena ja

-komeana, ja nyt he yhtä ahnain katsein odottivat roistoväkeä tulevaksi.

-Lastenkin huomio näytti olevan kiinnitetty häneen, aivan kuin kuolemaan

-tuomittuun mieheen, ja malttamattomina odottivat, mitä tapahtuu. Näin

-minä selitin heidän katseitaan.

-

-"Koputtakaa!" toistin vihasella äänellä, ja malttini oli loppumassa.

-Teinköhän hullusti, kun toin hänet tänne tähän kaupunginosaan, jossa

-joka ihminen hänet tunsi? "Koputtakaa! Meidän täytyy päästä sisään,

-kävi miten kävi! Ei kai talosta ole joka ihminen lähtenyt!" Minä

-jyskytin porttia hurjasti, ja tuntui helpottavalta, kun se vihdoin

-aukeni. Muuan palvelija seisoi edessäni. Hän oli kalman kalpea, ja

-polvensa huojuivat. Ja hänen takanaan oli Croisette. Me olimme heti

-toistemme sylissä.

-

-"Ja Marie?" huudahdin, "Marie?"

-

-"Marie on sisällä rouvan luona", vastasi hän iloissaan. "Nyt olemme

-taas koolla kaikki kolme. Vaan, Anne, missä sinä olet ollut? Ja mitä on

-tekeillä? Onko joku suuri tulipalo? Vai onko kuningas kuollut? Vai mitä

-ihmettä tämä on?"

-

-Minä kiireemmittäin kerroin hänelle, mitä minulle oli tapahtunut ja

-minkä vaaraa luulin uhkaavaa toisia. Tietysti hän hyvin hämmästyi ja

-mielensä joutui kiihdyksiin siitä, mitä sai kuulla, vaikka hän jo

-olikin arvellut tällaista. Vaan hänen ilonsa kuullessaan, ettei Louis

-de Pavannes ollutkaan naimisissa, oli niin suuri, että se hävitti

-kaikki muut tunteet. Hän ei voinut siitä kylliksi puhua. Hän kerta

-toisensa perästä kuvaili Louista Kitin sulhasena, vanhana ystävänämme

-ja toverinamme, uskollisena ja urhoollisena miehenä, oikeana

-pelottomana ja nuhteettomana ritarina. Ja viipyi kauan ennen kuin hänen

-silmänsä heittivät hehkumasta, kielensä iloisesti liikkumasta, ja ennen

-kuin ilon puna hävisi hänen poskiltaan -- kauan, kun aika lasketaan

-minuuteissa. Vaan sitä voimakkaampana palautui sitten muistiin vaaran,

-jossa Louis oli ja oman tilamme. Yrityksemme hänen pelastamisekseen oli

-mennyt nyt myttyyn -- kerrassaan epäonnistunut.

-

-"Ei! Ei!" huudahti Croisette päättävästi. Hän ei tahtonut kuulla

-puhuttavankaan sellaista. Ei millään ehdolla saanut niin ajatella. "Me

-emme saa heittää toivomasta. Me yhdessä menemme häntä hakemaan. Louis

-on urhoollinen kuin jalopeura ja nopsa kuin kärppä. Me vielä ajoissa

-saamme hänen käsiimme. Me lähdemme, kun -- minä tarkoitan, heti kun --"

-

-Hän keskeytti puheensa. Hänen äkillinen vaikenemisensa, kun hän katseli

-ympärilleen autiolla kartanolla, jossa me seisoimme, oli selvempi kuin

-mikään selitys. Kylmässä, harmajassa päivänvalossa, joka heikkona ja

-epävarmana tunkeutui kartanolle, erotimme tallirakennusrivin

-kummallakin puolen ja portinvartijan pienen tuvan portin edessä, ja

-näimme, että seisoimme keskellä korkean, harmajan ja synkän

-nelikerroksisen rakennuksen pihaa.

-

-Minä suostuin hänen esitykseensä vaikka vastenmielisesti. "Niin",

-sanoin hänelle, "me lähdemme, kun -- --"

-

-Ja minäkin vaikenin. Sama ajatus oli syntynyt minussakin. Miten

-olisimme voineet jättää näitä ihmisiä? Miten jättää rouva de Pavannesta

-kun hän oli vaaran ja ahdistuksen alainen? Miten voisimme palkita hänen

-hyvyyttään pakenemalla? Me emme voineet niin tehdä. Emme Kitinkään

-vuoksi. Sillä Louis, meidän Louis, oli mies ja hänen oli kestettävä

-kohtalonsa. Vaan minä huokasin.

-

-Niin oli siis päätetty. Minä olin jo selittänyt Croisettelle

-suunnitelmani, ja kun me nyt odotimme, niin rupesi hän kertomaan pitkää

-monimutkaista juttua rouva d'Osta. Minä luulin, että hän kertoi

-ainoastaan puhellakseen -- pitääkseen rohkeuttamme yllä -- jonka vuoksi

-en kuunnellut tarkoin mitä hän sanoi, eikä hän ollut vielä päässyt itse

-pääkohtaan, tai minä en ainakaan ollut sitä ymmärtänyt, kun kadulta

-kuuluva meteli katkasi hänen kertomuksensa. Kuului kovia askeleita,

-jotka selvästi osottivat, että suurempi ihmisjoukko oli tulossa.

-Tämä sai Croisetten yhtäkkiä vaikenemaan ja meidät molemmat

-vahtipaikoillemme.

-

-Vaan ennen kuin me olimme ehtineet erota, niin sirovartaloinen olento

-meni kiireesti minun ohitseni ja pisti pehmoisen kätensä käteeni, kun

-minä seisoin siinä portilla odottamassa. Päähineen sisällä huomasin

-ystävälliset, arat silmät ja kalpeat posket, minä kumarruin ja suutelin

-kättä, ja minä nyt en enään tuntenut mitään kaipuuta enkä epäilystä

-velvollisuudestamme, vaan seisoin maltillisesti portilla ja odotin.

-

-

-

-

-YHDEKSÄS LUKU.

-

-Erasrauksen pää.

-

-

-Odotin ja odotin yksinäni! Portit nyt olivat melkein kokonaan säretyt.

-Roistojoukko ulkopuolella, joka kasvoi kasvamistaan, antoi sataa iskuja

-yhtämittaa porttien lukoille ja saranoille, Ja heidän hurjat

-uhkauksensa ja sadatuksensa kuuluivat aukoista, joita olivat murtaneet

-aitaan. Monet väsyivät, vaan toisia tuli sijaan. Työaseita särkyi, vaan

-uusia tuotiin, ja he tekivät työtä hurjalla tarmolla. Alussa he olivat

-käyneet toimeensa varovasti, sillä olivat pelänneet, että heitä

-ammuttaisiin, että he sisäpuolelta kohtaisivat vastustusta, ja

-ainoastaan rohkeimmat heistä uskalsivat ryhtyä alussa toimeen. Vaan

-nyt, kun eivät kohdanneet mitään vastusta, niin kaikki tunkeutuivat

-hillitsemättöminä. Joukko pysyi tuskin sen vertaa ulohtaalla, että

-moukareille olisi jäänyt tarpeellinen tila, vaan ryntäsivät huutaen

-ryskyviä portteja vasten ja iskivät niihin nyrkeillään, heti kun ne

-alkoivat huojua.

-

-Nyt ei ollut enään pidättämässä kuin yksi jykevä rautapuomi. Ja siihen

-oli katseeni kiinnitettynä. Minä olin yksinäni kartanolla, muutaman

-kivipylvään suojassa. Takanani oli ravollaan ovi, josta mentiin itse

-taloon. Kynttilöitä paloi huoneissa rakennuksen ensi kerroksessa, jonka

-akkunat olivat auki. Muutaman akkunan leveällä laudalla seisoi

-Croisette ja katseli minua äänetönnä, kätensä ristikolla varustetulla

-akkunaluukulia. Hän oli kalpea, ja minä nyökytin hänelle päätä ja

-hymyilin. Minä en tuntenut pelkoa, vaan vihaa, ja kun tuo pirullinen

-melu melkein teki kuuroksi, niin minä muistelin vanhoja satuja

-talonpoikaiskapinoista ja mitä niissä tapahtui, sekä miten me

-tukehdutimme ne.

-

-Yhtäkkiä melu kasvoi. Kuulosti aivan kuin koirain haukuntaa, kun ne

-löytävät jälet. Tämä sai minut silmänräpäykseksi ajattelemaan

-vaarallista tilaani, ja minä käännyin heti katsomaan porttia.

-Rautapuomi taipui joukon rynnätessä. Verkalleen alkoi toinen

-portinpuolisko auveta ja aukosta minä näin hurjia, julmia kasvoja ja

-veristyneitä silmiä, samalla kun pääni päältä kuulin Croisetten kimakan

-huudon -- kauhun huudon. Tuimasti huutaen vastaukseksi ja tehden

-uhkaavan liikkeen hurjalle roistojoukolle käännyin takaisin ja riensin

-yli kartanon ja ylös portaita rakennukseen.

-

-Minä juoksin sitä nopeammin, kun takaani kuulin kovan pistolin

-laukauksen ja luoti suhisi korvani ohi. Vaan minä en sitä säikähtänyt,

-ja heti kun olin hypähtänyt ylimmälle portaalle, pysähdyin ja katsoin

-taakseni. Ahdistajat olivat jo puolitiessä pihaa. Minä tein kömpelön

-yrityksen sulkeakseni suuren oven, ja kuulin takaani korvia särkevän

-riemun huudon, kun en saanut ovea kiinni. Minä en enään odottanut, vaan

-riensin ylös tammiportaita, neljä astinta kerralla, ja syöksyin

-suureen, vasemmalla puolen olevaan salonkiin, jonka oven sulin.

-

-Tässä huoneessa, joka näytti ennen olleen niin komea, oli nyt kaikki

-hurjassa epäjärjestyksessä. Osa gobelineista oli revitty seiniltä.

-Muuan akkuna oli sulettu ja sen luukku vedetty kiinni. Sen oli tehnyt

-Croisette. Kaksi muuta akkunaa oli auki -- aivan kuin ei olisi ollut

-aikaa niitä sulkea -- ja päivän valo, joka niistä tunkeutui sisään,

-teki palavat lamput kummituksen näköisiksi. Huonekalut olivat siirretyt

-syrjään ja pinottu muuriksi poikki huoneen ja sen aukot oli täytetty

-seinästä temmatuilla verhoilla. Tämän varustuksen takana seisoivat

-Croisette ja Marie selin oveen, joka johti toiseen huoneeseen. Mariella

-oli pitkä keihäs kädessä, Croisette piteli pitkää pyssyä muutaman

-tuolinselän varassa ja sytytti juuri soihdun, kun minä tulin sisään,

-Molemmilla oli sitä paitse miekka. Minä pistäysin kuin kanini

-muutamasta reijästä muurin taakse ja asetuin heidän viereensä.

-

-"Onko kaikki hyvin?" kysyi Croisette ja kääntyi levottomana minua

-kohden.

-

-"Kaikki on hyvin, toivon minä", vastasin hengästyneenä.

-

-"Ethän ole haavotettu?"

-

-"Ei ole sattunutkaan!"

-

-Minä sain tuskin miekkani paljastetuksi siihen, kun huoneeseen hyökkäsi

-kymmenkunta likasta, resusta miestä, joilla kasvot olivat tulehduksissa

-ja ahnaat silmät tuijottivat julmasti. Vaan sisään tultua he yhtäkkiä

-pysähtyivät -- niin äkkiä että puolueettomasta katsojasta se olisi

-näyttänyt hassulta. Heidän hurja huutonsa vaikeni, ja kun he kiroten

-ja sadatellen kompastelivat toistensa yli, katsoivat he meitä

-hämmästyneinä, sillä näky, joka heitä täällä kohtasi ei varmaankaan

-ollut mieluisa. Heidän päällikkönsä näytti olevan pitkä teurastaja,

-jolla oli suuri sotakirves puolittain alastomalla olallaan. Vaan heidän

-joukossaan oli muutamia sotamiehiä kuninkaan univormussa, ja he olivat

-keihäillä varustettuja. Kun he portilla eivät olleet kohdanneet mitään

-vastustusta, niin he olivat luulleet täällä tapaavansa ainoastaan

-aseettomia uhria, ja ensimmäiset heistä nyt pelästyneinä peräysivät,

-kun he huomasivat edessään pyssyn ja tuohus sytytettynä.

-

-Minä käytin tilaisuutta hyväkseni. Tiesin nimittäin, että heidän

-arvelevaisuutensa oli meille ainoan pelastuksen mahdollisuus, ja minä

-sen vuoksi hyppäsin tuolille ja viittasin kädelläni heitä olemaan

-hiljaa. Tottelevaisuuden vaisto vaikutti heissä silmänräpäyksen ajaksi

-ja huoneessa syntyi hiljaisuus.

-

-"Varokaa!" huusin kovasti -- niin kovasti ja rohkeasti kuin voin, sillä

-minä huomasin, että ääneni vähän vapisi, kun minä näin edessäni nämät

-hurjat kasvot. "Varokaa miehet, ja ajatelkaa mitä aijotte tehdä! Me

-olemme katolisia niin kuin tekin ja kirkon tottelevia ja uskollisia

-poikia. Ja sen ohessa hyviä alamaisia. Eläköön kuningas, hyvät miehet!

-Jumala kuningasta suojelkoon!" ja minä iskin miekkani varustukseen,

-niin että huone kaikui. "Jumala suojelkoon kuningasta!"

-

-"Huutakaa 'eläköön messu!'" huuti muuan heistä.

-

-"Mielelläni, hyvät miehet!" vastasin minä kohteliaasti. "Oikein

-sydämmestäni. Eläköön messu! Eläköön messu!"

-

-Tämä varsin suuresti hämmästytti teurastajaa, joka onneksi vielä oli

-aivan selvillään. Hän ei ollut voinut tällaista aavistaakaan. Hän

-tuijotti meitä, aivan kuin härkä, jonka aikoi iskeä, olisi yhtäkkiä

-avannut suunsa ja alkanut puhua, ja neuvotonna hän katseli tovereitaan

-aivan kuin kysyen heidän neuvoaan.

-

-Myöhemmin päivällä roistoväki tappoi myöskin muutamia katolilaisia.

-Vaan sen mukaan kuin sitten voitiin selkoa saada, olivat nämät

-tapaukset vain yksityisiä verikoston töitä. Muissa tapauksissa pääsi

-huudolla "eläköön messu." Tämä oli tietysti sitä helpompaa aamulla,

-jolloin roistoväki ei ollut vielä niin tottunut vapauteensa, jolloin

-tappaminen oli vielä murhaamista, eivätkä miehet vielä olleet

-hurmautuneet verenvuodatuksesta.

-

-Minä näin konnien kasvoista, että epäröivät, ja kun muuan heistä

-tuimasti kysyi, ketä me olemme, niin minä vielä rohkeammin vastasin;

-"Minä olen herra Anne de Caylus, vicomte de Caylusin, Bayonnen

-kuvernöörin sisaren poika!" Minä sanoin tämän niin arvokkaasti kuin

-suinkin voin. "Ja nämät ovat minun veljeni. Elkää rohetko tehdä heille

-mitään, sillä minä takaan, että vicomte sen teille kostaa!" Niin hurjia

-kuin hyökkääjät olivatkin, minun sanani kuitenkin tekivät heihin

-vaikutuksen. He huomasivat, että minä olin oikeassa, ja kaikesta

-päättäen näytti tulevan asiallemme hyvä loppu, kun samassa kuului

-ovensuusta: "Kirotut penikat! Viskatkaa ne alas!"

-

-Ääni kuului huoneen pimeimmistä nurkasta suletun akkunan luota. Olin

-erottavinani siellä mustan naamioidun olennon, joka oli puettu vaippaan

--- se näytti naisolennolta, vaan minä en ollut varma siitä -- ja hänen

-vieressään oli kaksi suurta, voimakasta miestä, jotka seisoivat vähän

-syrjässä muusta joukosta ja johtajansa takana.

-

-Puhujan rohkeuteen oli varmaan syynä se, että hän oli turvallisemmalla

-paikalla, huoneen perällä, kuin muut hyökkääjät, jotka olivat lähempänä

-meitä, ja olivat sen vuoksi neuvottomampia. Meitä tosin ei ollut kuin

-kolme, ja helposti olisi voitu kaataa varustuksemme, jos he olisivat

-hyökänneet. Vaan kolme on kuitenkin aina kolme, ja koukkupyssy -- jonka

-ääressä Croisetten tuohus paloi -- ladattuna metallikappaleilla, on

-ilkeä ase viiden askeleen päässä ja tuottaa pahoja haavoja, jonka

-ohessa se hajoittaa panoksensa erinomaisesti. Tämän näytti huomaavan

-moni heistä ja varsinkin johtaja. Me olisimme voineet ottaa hengen

-ainakin kolmelta heistä, ja henki oli näille kallis, kun oli

-kysymyksessä ryöstö. Sitä paitse useilla heistä oli sen verran tervettä

-järkeä, että huomasivat olevan kymmeniä hugenotteja -- oikeita

-kerettiläisiä, joita kannatti paremmin ryöstää ja tappaa. Minkä vuoksi

-siis -- ajattelivat he -- poiketa oikealta tieltä ja leikata kaula

-katolilaiselta ja siten saattaa itsensä ehkä ikävyyksiinkin? Minkä

-vuoksi saattaa itsensä siihen vaaraan, että joutuu ehkä Montfauconiin

-hirsipuuhun oikullisen päähänpiston vuoksi, ja minkä vuoksi kerrassaan

-suotta aikojaan solvata niin vaikuttavaa miestä kuin vicomte de

-Caylusia?

-

-Vaan tässä käänteessään heitä muistutti alkuperäisestä tuumastaan

-äskeinen ääni: "Pavannes! Missä on Pavannes?" kuului huuto.

-

-"Niin!" huuti teurastaja sylkiessään käsiinsä ja tarttuessaan

-kirveeseensä. "Näyttäkää meille ne kerettiläiset koirat. Antakaahan kun

-pääsemme niiden kimppuun!"

-

-"Herra de Pavannes", sanoin minä tyyneesti -- vaan minä en saanut

-silmiäni teurastajan kirveen kirkkaasta terästä, sillä se minusta

-näytti niin leveältä ja terävältä. -- "Herra de Pavannes ei ole

-täällä!"

-

-"Se on vale! Hän on tuolla perimmäisessä huoneessa!" kuului taas ääni

-huoneen perältä. "Antakaa hänet meille!"

-

-"Niin, jättäkää hänet meille!" toisti kirvesmies melkein

-hyväntahtoisella äänellä, "muuten teidän käy huonosti. Jättäkää hän

-meille ja menkää te itse niin pitkälle kuin tietä riittää!"

-

-Tämän hän sanoi hyvin uskottavasti, jota vastoin joukosta kuului

-murinaa, pedon julmaa vihasta murinaa, ja kuului huutoa: "Kuolema

-hugenoteille! Eläköön Lorraine!" -- Ja huudot tuntuivat osottavan, että

-kaikki eivät hyväksyneet sitä, että meitä armahdettaisiin.

-

-"Kuulkaa, hyvät miehet, olkaa alallanne!" sanoin minä. "Minä vannon

-teille, että hän ei ole täällä. Minä vannon, ettekö kuule!"

-

-Kuului ulvontaa ja joukko rupesi liikkumaan aivan kuin olisi aikonut

-rynnätä ja minä huomasin, että nyt ei enään käynyt viivyttäminen.

-"Odottakaa! Odottakaa!" lisäsin kiireesti. "Yhden minutin ajan,

-kuulkaa! Teitä on liian paljon meitä vastaan. Vannotteko että me

-pääsemme vapaasti lähtemään, niin ettei meille tehdä mitään pahaa, jos

-jätämme teille vapaan kulun täällä?"

-

-Kuului myöntymystä. Vaan minä katsoin ainoastaan teurastajaa. Hän

-näytti olevan kelpo mies niin kauvan kuin hän ei harjoittanut

-ammattiaan.

-

-"Minä vannon!" sanoi hän ja nyökäytti päätään

-

-"Messun nimessä?"

-

-"Niin, messun nimessä!"

-

-Minä nykäsin Croisettea käsivarresta, jolloin hän otti soihdun

-aseestaan ja pudotti lattialle pyssyn, joka oli liian raskas

-käytettäväksemme. Se oli tehty silmänräpäyksessä. Sillä aikaa kuin

-roistoväki syöksyi varustusta vastaan ja julman hävityksenhalun

-valtaamana särki kalliita huonekaluja, pistäysimme vikkelästi

-varustuksen alatse ja riensimme toiseen päähän huonetta, eikä kukaan

-näyttänyt meistä välittävän. Kaikki olivat kiintyneet saaliiseensa,

-jonka luulivat tapaavansa. Me olimme menossa huoneesta, kun teurastaja

-kohotti kirveensä ovea kohden, jota me olimme puolustaneet ja jonka

-nyt olimme jättäneet heidän valtaansa. Pamppailevin sydämmin riensimme

-portaita alas, kuulimme ulko-ovelle tultuamme kovaa äänen sorinaa, vaan

-emme pysähtyneet sitä kuuntelemaan, -- yleensä emme pysähtyneet mitään

-varten. Totta puhuen pelko meille antoi siipiä. Kolmessa sekunnissa

-olimme kaadettujen porttien yli kadulla. Me emme nähneet muuta kuin

-erään vaivasen olennon, muutamia koiria, joukon naisia, jotka arkoina

-vaan uteliaina katselivat meitä, muutamaan sinkilään kiinnitetyn

-hevosen, siinä kaikki. Ei kukaan nostanut kättään meitä vastaan ja

-minutin kuluttua olimme kääntyneet muutamasta kulmasta ja koko talo oli

-kadonnut näkyvistämme.

-

-"Oppivat vasta uskomaan aatelismiehen vakuutusta", sanoin minä

-hymyillen itsekseni ja pistin miekkani tuppeen.

-

-"Minä tahtoisin nähdä hänen naamansa nyt tällä hetkellä", sanoi

-Croisette. "Näitkö sinä rouva d'Ota?"

-

-Minä pudistin päätä vastaamatta. Minä tunsin omituista, polttavaa

-kauhistusta, kun tästä tuli puhe, jos se oli rouva d'O, jonka olin

-nähnyt, niin olin hänet nähnyt -- oo, se oli kovin kamalaa, kovin

-luonnotonta! Omaa sisartaan! Omaa lankoaan murhaamaan!

-

-Minä ehätin vaihtamaan puheainetta, "Pavannes sai ainakin viisi

-minuuttia etua", sanoin minä.

-

-"Enemmän", vastasi Croisette, "jos vain hän ja rouva lähtivät samalla

-kertaa. Jos kaikki on käynyt onnellisesti, eivätkä ole pysähdelleet

-kaduilla, niin he jo ovat Mirepoixin luona, He tuntuivat olevan

-vakuutettuja, että Mirepoix laskee heidät sisään."

-

-"Miten olimme hulluja, kun toimmekin rouvan sieltä!" sanoin minä

-huoaten. "Jos emme olisi sekautuneet hänen asioihinsa, niin olisimme

-aikoja sitten tavanneet Louisin -- meidän Louisin tarkoitan."

-

-"Se on totta", sanoi Croisette, "vaan muista, että sitten emme olisi

-pelastaneet toista Pavannesia, kuin nyt olemme tehneet. Hän olisi

-vieläkin Pallavicinin käsissä. Tule, Anne, uskokaamme, että olemme

-tehneet niin kuin oli parasta tehdä", lisäsi hän ja hänen kasvoilleen

-kuvastui rohkeus, joka sai minut häpeämään. "Pelastamaan! Taivas on

-meitä auttava vielä ajoissa perille!"

-

-"Niin, pelastamaan!" huusin minä ja minuun tarttui hänen rohkeutensa.

-"Ensin oikealle, sitten vasemmalle, sitten taas oikealle. Niinhän meitä

-neuvottiin vai mitä? Talo vastapäätä kirjakauppaa, jossa on kylttinä

-Erasmuksen pää. Eteenpäin pojat! Me ehdimme vielä ajoissa perille!"

-

-Vaan muutama sana selitykseksi ennen kuin jatkan kertomustani

-seikkailustamme. Se huone, jota me innokkaasti olimme vartioineet oli

-tyhjä! Juoni oli minun keksimäni ja minä olin siitä ylpeä. Kerran olin

-voittanut Croisetten viekkaudessa. Pakoni portilta, varustussulku

-salissa kamarin oven edessä, tuo turha yritys sulkea porttia --

-kaikella tällä tarkoitettiin vain samaa. Pavannes ja hänen vaimonsa --

-viimeksi mainittu pojan puvussa -- olivat piiloutuneet katuportin luona

-olevan portinvartijantuvan oven taakse ja olivat hiipineet kadulle ja

-paenneet sekasorrossa, jonka roistoväen hyökkäys oli aikaan saanut.

-

-Ja sen mukaan kuin myöhemmin saimme kuulla, olivat useimmat

-palvelijoista, jotka olivat olleet piilossa rakennuksen alemmissa

-kerroksissa, päässeet pakoon samalla tavalla, vaikka tosin muutamia

-heistä -- vaan varsin harvoja -- saatiin kiinni ja hugenotteina

-tapettiin ennen kuin päivä oli illassa. Minulla oli sitä enemmän syytä

-toivoa, että Pavannes on onnistunut pääsemään pakoon, kun olin hänelle

-antanut herttuan sormuksen, ajatellen että siitä voisi olla hänelle

-hyötyä hädän ja tarpeen tullessa, ja että meillä itsellämme ei ollut

-mitään syytä pelätä, kun pääsemme hänen talostaan, jos vain emme kohtaa

-Bezersia.

-

-Emmekä me häntä kohdanneetkaan, kaikeksi onneksi, vaan ennen kuin

-olimme päässeet kolmannenkaan osan matkastamme, niin huomasimme, että

-hyville syille perustuva pelko ei ollut ainoa kauhu, jota vastaan

-meidän oli taisteltava. Pavannesin talo, jossa viimeksi olimme olleet,

-oli jonkun matkan päässä itse verisaunan keskustasta, jossa onneton

-Parisi tänä aamuna kylpi. Sinne oli monta sataa askelta Rue de

-Béthisyltä, jonka varrella amirali asui, ja tämän matkan vuoksi ja

-siinä jännityksessä, johon oman tapauksen kautta olimme joutuneet, emme

-olleet kiinnittäneet mitään suurempaa huomiota kirkonkellojen hurjaan

-jyminään tai pyssyjen paukkeeseen, huutoihin ja elämään, jotka

-ilmoittivat kaupungissa vallitsevaa tilaa. Me emme olleet kuvanneet

-mieleemme tapauksia, joita tapahtui niin lähellä. Vaan kun me nyt

-olimme tulleet kadulle, niin kauhistava totuus astui sitä selvemmin

-näkyviin ja ajoi veren poskiltamme. Muutamain satain askelten päässä,

-heti kun käännyimme kadun kulmasta, oli tarpeeksi nähtävää. Me, jotka

-vasta eilen olimme tulleet maalta, me jotka vielä viikko sitten olimme

-poikasia, huolettomia niinkuin pojat konsanaan, olimme heitetyt

-keskelle niin kauheita oloja, että minä en voi niitä kuvata, mikä

-kauhistava vastakkaisuus taivaalla ja sillä, mitä sen alla tapahtui!

-Satakieli lasketteli säveleitään vähän matkan päässä meistä, talojen

-yläkertain akkunoissa leikki kimalteleva auringon valo, hopeaiset

-pilvenhaituvat väikkyivät sinitaivaalla, kesäaamun raikkaat

-tuulahdukset puhaltelivat.

-

-Ah, missä ne puhaltelivat! Ei ainakaan täällä näissä kapeissa kujissa,

-joissa kaikui huutoa, kirouksia ja hurjia rukouksia, ja joita pitkin

-syöksyi järkensä menettäneitä ihmisiä ja joilla porvarikaartin ampujat

-ja vielä julmempi roistoväki puhkoivat akkunoita, ryntäsivät verisin

-asein talosta taloon, ajoivat ja lopuksi tappoivat iskien sinne tänne

-kuoleman kauhussa vapisevia uhrejaan! Ei todellakaan täällä, jossa joka

-minuutti kuoli lapsia, naisia äänettöminä, ja miehiä muristen kuin

-sudet -- onnellisina, jos olivat saaneet aseen temmatuksi kouraansa ja

-asettuneiksi selin seinää vasten; täällä, jossa ryvetetyt ruumiit

-muodostivat sulun katuojissa kuohuvalle verelle ja jossa lapset, --

-pienet lapset -- leikkivät niillä!

-

-Minä olin Cahorsissa suuressa katutaistelussa 1580, ja siellä myöskin

-tapettiin naisia. Minä olin yhdeksän vuotta myöhemmin Chatillonin

-kanssa, kun hän tätä päivää ja isäänsä Colignya muistellen ratsasti

-Parisin etukaupunkien läpi eikä suinkaan antanut armoa. Minä olin

-Courtasin ja Ivryn luona ja minä olen monta kertaa nähnyt, kun on

-talutettu joukottain vankeja keihästettäviksi. Vaan sota on sota, ja

-nämät olivat sen uhreja, jotka suurimmaksi osaksi saivat kuolla paljaan

-taivaan alla ja ase kädessä: eivät vaimoja ja miehiä, jotka olivat

-juuri herätetty unestaan. Näissä tilaisuuksissa en tuntenut sellaista

-kauhua, sellaista syvää sääliä ja sellaista hehkuvaa katkeruutta, kuin

-sinä aamuna josta nyt kerron, jolloin ensi kerran näin auringon

-paistavan Parisin kaduille. Kalpeana ja vavisten Croisette kulki

-puristautuen lähelle minua, sulki silmänsä ja käsillä tukki korvansa ja

-antoi minun kulettaa minne vain halusin. Toisella puolen kulki Marie

-huulet tiukasti puristettuina ja uhkaava ilme kasvoillaan. Kerran tuli

-muuan porvarikaartin sotilas, kädet verissä, tuli vastaamme

-hoiperrellen -- hän oli humalassa niinkuin useat murhaajista -- ja minä

-väistin häntä. Vaan Marie astui suoraan, aivan kuin hän ei olisi

-nähnyt, aivan kuin tie olisi ollut selvä eikä mitään Jumalan kuvan

-mukaan luotua hirviötä olisi ollut tiellä.

-

-Hän laski kätensä tikarin kahvalle, aivan kuin sattumalta. Sotamies

-kaikeksi onneksi horjui syrjään, ja kulku oli vapaa. Me pääsimme siitä

-vaarasta. Vaan kauheaa oli nähdä naisia tapettavan ja antaa niin

-tapahtua! Se oli niin kauheaa, että jos minulla olisi silloin ollut

-toivonhattu, niin minä olisin toivonut itselleni viisituhatta

-ratsumiestä, joilla minä olisin laskettanut Parisin katuja pitkin.

-

-Meille ei kuitenkaan koskaan tehty mitään, vaikka hurjimukset

-raivosivat parhaallaan, kun me kulimme. Tosin meitä aina jonkun kerran

--- kerta kullakin kadulla, jonka poikki kulimme -- pidättivät erilaiset

-murhaajajoukot. Vaan kun meillä oli samat merkit kuin heilläkin ja

-huusimme "eläköön messu!" sekä ilmoitimme nimemme, niin meidän

-annettiin jatkaa matkaamme. On mahdotonta kuvata sanomatonta

-sekasortoa, joka oli vallalla joka taholla, ja minä nyt tuskin voin

-uskoa että näimmekään kaikkia niitä tapauksia, jotka olivat silmäimme

-edessä. Kerran muuan komean näköinen ja komeasti puettu mies,

-ratsastaen uljaalla hevosella, ajoi meidän jälessämme huiskien

-miekallaan ja huutaen: "Iskekää suonta! Iskekää suonta! Iskekää

-suonta!" ja sitä hän jatkoi niin kauas kuin kuulla voimme. Kerran

-tapasimme muutaman miehen ja kahden poikansa ruumiit päälletysten

-viskattuna katuojaan. Nuorin poika ei voinut olla kuin korkeintaan

-kolmentoista vuotias. Minä mainitsen tämän ryhmän, en senvuoksi että se

-olisi ollut muita kamalampi näky, vaan kun on hyvin tunnettu asia, että

-tämä poika, Jacques Nompar de Caumont, ei ollut kuollut vaan elää

-tänäkin päivänä, minun ystäväni marsalkki de Ia Force.

-

-Tämä johtaa muistooni ainoan hyvän työn, jonka me olimme tilaisuudessa

-tekemään. Kerran kuin käännyimme muutamasta kulmasta, niin jouduimme

-äkkiä keskelle sotamiesjoukkoa, jossa oli seitsemän tai kahdeksan

-miestä, ja olivat saartaneet keskeensä muutaman kauniin, näöstä

-päättäen neljäntoista vuotiaan pojan. Hän oli koulupuvussa ja kädessä

-oli kirjoja, joita hän puristi kainaloonsa -- ehkä aivan vaistomaisesti

--- vaikka miehet uhkasivat kuolemalla. Juuri kun me siihen pysähdyimme,

-vaativat he tietoonsa hänen nimeään. Hän ei voinut tai ei tahtonut

-sanoa, vaan hätäyksissään sanoi monta kertaa, että hän oli menossa

-Bourgognen kouluun. Oliko hän katolinen? karjuivat miehet. Hän ei

-vastannut. Sotamies, joka piteli poikaa kaulustasta, kohotti keihäänsä,

-ja luontaisesta vaistosta poika kohotti kirjansa suojellakseen

-kasvonsa. Croisette karjasi ja meni estämään iskua. "Hei, katsokaa!"

-huuti hän niin kiihkeästi, että sotamies laski aseensa, jonka hän oli

-juuri ollut iskemäisillään. "Pojallahan on messukirja! Hänellähän on

-messukirja! Ei hän ole mikään kerettiläinen! Hän on katolilainen!"

-

-Sotamies laski aseensa ja sieppasi kirjat käteensä. Hän tirkisteli

-niitä tyhmänä verestävillä silmillään, vaan ainoa, minkä hän ymmärsi,

-oli punanen risti kirjan kannessa. Vaan tämä oli kylliksi hänelle. Hän

-käski pojan mennä tiehensä ja laski hänet menemään lyöden nyrkillä ja

-kiroten.

-

-Croisette ei tyytynyt siihen, vaikka minä en ymmärtänyt hänen syitään.

-Minä näin vain hänen vaihtavan silmäyksiä pojan kanssa. "Kuulkaas nyt!"

-sanoi hän leikillisesti. "Antakaa pojalle hänen kirjansa takaisin!

-Eihän teille niistä mitään hyötyä ole!"

-

-Vaan silloin koko joukko kääntyi meitä vastaan. He eivät muutenkaan

-olleet hyvillään meidän sekaantumisestamme tapaukseen, ja epäilemättä

-heidän mielestään me olimme menneet liian pitkälle. He olivat

-juovuksissa, riidanhaluisia ja alkoivat huiskia aseitaan meidän

-edessämme. Ja kun heitä oli paljo enemmän, niin olisi meidän

-epäilemättä käynyt hyvinkin huonosti, jos ei vain odottamatta muuan

-liittolainen olisi ilmestynyt meidän puolellemme.

-

-"Heretkää, heretkää!" huuti vastatullut voimakkaalla äänellä -- hän oli

-jo aivan meidän keskellämme. "Mitä tämä merkitsee? Mitä hyötyä on

-tapella keskenämme, kun on niin monta kelpo kaulaa katkaistavana ja

-sillä voi saavuttaa koko taivaan valtakunnan ilot? Heretkää, sanon

-minä."

-

-"Kuka te olette?" huutivat he joukolla.

-

-"Herttua Guise!" vastasi hän kylmästi. "Antakaa näiden nuorten miesten

-mennä rauhassa, muuten piru teidät perii, sen konnat!"

-

-Puhujan käytös teki mahtavamman vaikutuksen kuin hänen sanansa, sillä

-minä olen varma, että voimakkaampaa ja välinpitämättömämpää velikultaa

-ei ikinä ole oleksinut kirkossa eikä kadulla. Minä heti tunsin hänet,

-ja murhaajajoukko oli myöskin hänessä näkevillään päällikkönsä. He

-mutisivat muutamia kirouksia, Vaan kun heillä ei ollut mitään

-voitettavina, niin he väistyivät. Halveksivasti he viskasivat kirjat --

-siten osottaen tunnettaan oikeaa uskoa kohtaan -- ja lähtivät tiehensä

-huutaen niin paljo kuin jaksoivat: "Tappakaa! Tappakaa! Tappakaa

-hugenotteja!"

-

-Tämä liittolaisemme, joka jäi luoksemme, oli Buré -- Blaise Buré, sama

-mies, joka eilen, vaikka minusta tuntui kuin se olisi ollut monta

-kuukautta sitten, oli petkuttanut meidät Bezersin valtaan. Nyt hän oli

-poistanut osan synnistään, ja me katsoimme häntä neuvottomina, oliko

-meidän vai ei moitittava häntä teostaan. Vaan hän ei näyttänyt olevan

-milläänkään, vastasi vain meidän katseeseemme ystävällisellä

-silmäyksellä.

-

-"Minulla ei ole teille, hyvät herrat, vähintäkään vihankaunaa", sanoi

-hän julkeasti.

-

-"Enpä minäkään sitä luulisi", vastasin minä.

-

-"Ja sitä paitse me olemme nyt kuitit", sanoi hän.

-

-"Te todella olette hyvin ystävällinen", sanoin minä.

-

-"Epäilemättä. Te olette kerran tehneet minulle suuren palveluksen",

-vastasi hän suureksi hämmästyksekseni. Hän näytti nyt puhuvan täydellä

-todella. "Te ette näytä sitä muistavan, nuori herra, vaan te, ja tämä

-teidän veljenne" -- hän viittasi Croisettea -- "sen teitte! Ja paavin

-ja Espanjan kuninkaan nimessä, minä sen muistan!"

-

-"Vaan minä en", vastasin minä.

-

-"Mitä kummia! Te ette muista, että te teitte tuhkaa tuosta konnasta

-Caylusissa, kymmenen päivää sitten. Kas niin! Muistattepahan! Ja se oli

-kelpo työ! Kaunis isku. Nähkääs, herra Anne, hän oli vankka mies, hyvin

-vankka mies. Niin hän itse uskoi, ja minä uskoin, ja mikä vielä

-parempi, jalo Raoul de Bezers uskoi niin. Ymmärrättekö?"

-

-Hän katsoi minua syrjäsilmällä. Minä ymmärsin, että tietämättäni olin

-Burén vapauttanut kilpailijasta. Se oli syynä siihen, että hän niin

-kunnioittavalla, melkein ystävällisellä tavalla oli meidät --

-houkutellut satimeen.

-

-"Siinä kaikki", sanoi hän. "Jos te tahdotte, että minä korvaukseksi

-teen yhtä paljo teille, niin antakaa minulle vain tietää. Tällä kertaa,

-hyvät herrat, jääkää hyvästi!"

-

-Hän huiskautti hattua, pyörähti ympäri ja meni joutuisasti sille

-suunnalle, josta me olimme tulleet hyräillen:

-

-    "Ce petit homme tant joli!

-    Qui toujours cause et toujours rit,

-    Qui toujours baise sa mignonne,

-    Dieu gard' de mal ce petit homme!"

-

-Tuuli kuletti vielä kaukaa hänen huolettomia säveliään meidän

-kuultaviimme. Me katselimme hänen jälkeensä, näimme hänen leikillään

-tekevän hyökkäyksen muuatta ruumista vastaan, jonka joku oli nostanut

-pystyyn ja asettanut ovea vasten seisomaan -- ja iskevän harhaan -- ja

-sitten jatkavan kulkuaan aina vihellellen samaa laulua. Sitten hän

-katosi muutaman kulmauksen taakse, emmekä me häntä enään nähneet.

-

-Me jäimme seisomaan ainoastaan muutamaksi minuutiksi paikoillemme

-puhellaksemme pojan kanssa.

-

-"Näyttäkää kirjoja, jos joku ahdistaa teitä", sanoi Croisette pojalle

-kekseliäästi. Croisette itse oli vielä niin poikanen, kaunis, vaalea

-tukka kuin kunniakehä kalpeitten kasvojen ympärillä, niin että tämä

-näky, kun toinen antoi toiselle neuvoja, oli minusta niin kaunis.

-"Näyttäkää kirjoja ja osottakaa ristiä, ja taivas auttakoon teitä

-pääsemään koulullenne!"

-

-"Minä haluaisin saada tietää nimenne", sanoi poika. Hänen tyyneytensä

-ja arvokkaisuutensa hämmästyttivät minua, sillä ne tuntuivat minusta

-niin ihmeteltäviltä tällaisissa oloissa. "Minä olen Maximilian de

-Bethune, paroni Rosnyn poika."

-

-"Silloin on toinen palvelus toisen arvoinen", sanoi Croisette

-vilkkaasti. "Teidän isänne varoitti meitä eilen Etampesissa -- ei, se

-oli toissapäivänä, vaan me emme sen jälkeen ole nukkuneet --

-sillä -- --"

-

-Hän keskeytti samassa puheensa ja huuti: "Juoskaa tiehenne, juoskaa!"

-

-Poika ei tarvinnut kahta käskyä. Hän lähti kuin nuoli kiitämään katua,

-sillä hän niin kuin mekin näimme, että kolme heittiötä, jotka

-kiertelivät ympäriinsä etsien uhreja, hyvin salaisesti lähestyivät

-meitä. He huomasivat pojan ja heitä näytti haluttavan lähteä jälkeen,

-vaan meitä oli kolme ja kyllin kykeneviä vastustamaan heitä. Katu oli

-tällä kertaa muuten aivan tyhjä väestä, ja me estimme heidät

-seuraamasta poikaa.

-

-Hänen myöhemmät kohtalonsa ovat kyllin tunnetut, sillä hänkin elää.

-Hänet oli pidätetty pari kertaa sen jälkeen kuin hän lähti meidän

-luotamme. Ja molemmilla kerroilla hän pääsi sillä, että näytti kirjansa

-kantta. Kun hän saapui koululle, niin portinvartija kieltäytyi

-päästämästä sisälle, jonka vuoksi hänen täytyi hyvän aikaa seisoa

-kadulla alituisessa hengenvaarassa ja tietämättä minne menisi. Vihdoin

-hän antamalla portinvartijalle vähän rahaa sai tämän hakemaan koulun

-johtajan, ja tämä oli niin ihmisellinen, että piti poikaa kätkössä

-kolme päivää. Kun verisauna vihdoin loppui, niin kaksi sellaista

-miestä, jotka olivat hänen isänsä palveluksessa, haki pojan vieden

-hänet ystäväin luo. Niin vähällä oli Ranska kadottaa suurimman

-ministerinsä, Sullyn herttuan.

-

-Vaan palatkaamme nyt itseemme. Kun poika oli päässyt näkyvistämme, niin

-jatkoimme taas matkaamme, ja me koettaessamme sulkea silmämme ja

-korvamme kaikelta, päästäksemme näkemästä kaikkea sitä julmuutta,

-inhoa, kauheutta, jonka ohi meidän oli kulettava, laskimme tarkoin

-kaikki kadun kulmat, joiden ympäri meidän oli käännyttävä, pyrintönämme

-oli vain yksi asia -- tavata Louis de Pavannes, päästä niin pian kuin

-mahdollista talon luo, joka on vastapäätä Erasmuksen päätä. Jonkun

-aikaa kulettuamme tulimme pitkälle kapealle kadulle. Sen päässä näimme

-joen kimaltelevan ja välkkyvän auringonpaisteessa. Kadulla vallitsi

-hiljaisuus eikä näkynyt ihmisiä ollenkaan. Ei koko pitkällä kadulla

-näkynyt elävää olentoa muuta kuin kiertelevä koira. Muissa osissa

-kaupunkia vallitsevan metakan ääni ei sopinut kuulumaan tänne

-etäisyyden ja välillä olevien talojen vuoksi. Täällä me tunsimme

-voivamme hengittää vähän vapaammin.

-

-"Tämä pitäisi olla meidän katumme", sanoi Croisette.

-

-Minä nyökäytin päätäni. Vähän matkan päässä huomasin kyltin, jota

-etsimme, ja minä viittasin sitä. Vaan tulemmekohan sinne ajoissa? Vai

-liian myöhään? Siitä oli kysymys. Me lähdimme juoksemaan minkä suinkin

-jaksoimme. Parin askeleen päässä Erasmuksen talosta pysähdyimme äkkiä,

-Croisette ensiksi, ja kaikki aivan kuin olisi meidät siihen naulattu.

-

-Vastapäätä oleva talo oli ryöstetty, puhdistettu katosta kivijalkaan

-saakka. Se oli korkea talo, joka oli aivan kadun vieressä, ja jokainen

-akkuna oli säretty. Portti roikkui avuttomasti yhden saranan varassa,

-ja ammottavat ravot sen ulkopuolella osottivat, mihin kirveen iskut

-olivat kohdatut. Lasin ja porslinin palasia oli portaat täynnä, ja

-niitä pitkin valui tummanpunanen virta -- jähmettyäkseen vähitellen

-katuojassa. Mistähän tuli tämä virta? Ah! Siellä oli jotakin enemmän

-katsottavaa, jotakin jota meidän silmämme vaistomaisesti etsivät

-viimeiseksi. Siellä oli ihmisruumis.

-

-Se makasi kynnyksellä selällään pää taaksepäin taipuneena, lasimaiset

-silmät tuijottivat aamutaivaalle, josta mädättävä kuumuus laskeusi.

-Kauhun tärisyttäminä me tutkimme sen kasvoja. Se oli palvelija, sama

-lakeija, joka Louisilla oli ollut mukanaan Carlosissa. Me tunsimme heti

-hänet, sillä me olimme nähneet hänet monet kerrat, ja olimme pitäneet

-hänestä. Hän usein kantoi pyssyjämme jahtimatkoillamme ja kertoi meille

-sotatapauksia. Veri tursusi verkalleen hänen monista haavoistaan. Hän

-oli kuollut.

-

-Croisette rupesi kovasti tutisemaan, koko ruumistaan puistatti

-ankarasti. Hän puristausi muuatta pylvästä vasten ja painoi kasvonsa

-sen kylmää pintaa vasten, jotta ei näkisi tätä kauhistuttavaa näkyä.

-Pahin oli tapahtunut. Mielessämme olimme kuvitelleet aina, että joku

-sattuma pelastaisi ystävämme, että joku vieras varottaisi häntä.

-

-"Oo, Kit-raukka!" huudahti Croisette ja purskahti kovaan itkuun. "Oo,

-Kit, Kit!"

-

-

-

-

-KYMMENES LUKU.

-

-Hau, Hau Huguenots!

-

-

-Minä muistan, että hänen majesteettinsa Henrik Neljäs -- urhoollisin

-mies, joka on miekkaa kantanut, joka todella rakasti vaaraa itse vaaran

-vuoksi ja hyväili sitä kuin se olisi ollut nuori neitonen -- ei koskaan

-voinut nukkua taistelua ennen. Olen kuullut hänen itsensä sanovan, että

-niin oli ennen Arquesin taisteluakin. Croisette oli samanluontoinen --

-hän joutui helposti ylenmäärin jännityksiinsä ja väsyi, vaan ei koskaan

-ennen kuin ponnistelun välttämättömyys oli ohi, jota vastoin Marie ja

-minä, vaikka kun tuli kysymykseen, emme olleetkaan vähintäkään

-urhokkaampia, olimme hitaampia ja vähemmän vaikutuksille alttiita.

-

-Minä mainitsen tämän sen vuoksi, ettei siitä päättäen, mitä äsken

-kerroin, uskottaisi hänessä olleen jotakin naismaista -- paitse hänen

-hellätuntoisuutensa -- ja osaksi näyttääkseni, että me tässä pulmassa

-menettelimme kukin erityisen luonteemme mukaan. Sillä aikaa kuin

-Croisette kalpeni ja vapisi, minä seisoin jo aivan hämmentyneenä ja

-annoin katseeni harhailla hävitetystä talosta kuolleen kasvoille ja

-taas takaisin. Vaikka minä aamusta saakka olin nähnyt kymmeniä

-kuolleita ja lukemattoman joukon kaikellaisia kärsiviä, niin en voinut

-nyt olla ihmettelemättä, miten kaitselmus oli voinut meille sallia

-tällaista. Meille tapahtua tällaista! Vaistoissaan on ihminen yhtä

-itsekäs kuin mikä muu elävä olento hyvänsä!

-

-Vaan itse asiassa minä ensimmäisen vakuuttavaa silmäyksen jälkeen en

-nähnyt kuolleen kasvoja enkä hävitettyä huonetta. Sen sijaan näin

-polttavin silmin vanhan kotilinnan, vihannat kedot puron varrella ja

-harmajat kukkulat, jotka kohosivat niiden yli, näin penkereen, näin

-Kitin tulevan meitä vastaan, kasvot kalpeina ja ahmivin silmin,

-tukistelevan kysyvästi meitä! Eikä meillä ollut mitään lohdutusta

-hänelle sanottavana, ei ollut rakastavaa ystävää tuotavana hänelle!

-

-Heikko ryske, joka kuulosti aivan kuin kyltti olisi tuulessa rämissyt,

-herätti minut näistä haaveista. Minä käännyin katsomaan taakseni, en

-hämmästyneenä tai pelästyneenä, vaan aivan verkalleen, aivan kuin

-samassa tylsässä ihmettelyn tilassa. Kirjakauppiaan oven yläosa oli

-ravollaan. Se oli aukaistu ja sen äänen minä olin kuullut. Vanha nainen

-pisti päänsä ulos ja tirkisteli meitä.

-

-Kun minä katsahdin häneen, niin hän hiljaa yritti vetämään taas oven

-kiinni, Vaan minä en liikahtanut, ja nähtävästi rauhottuneena

-silmättyään minua vielä kerran, hän nyökäytti minulle päätään

-salaperäisesti. Välinpitämättömänä menin lähemmäksi. "Sst! Sst!"

-kuiskasi hän. Hänen kurttuisilla vanhoilla kasvoillaan, jotka

-muistuttivat kauan säilytettyä normandilaista omenaa, oli syvän säälin

-ilme, kun hän katsoi Croisettea.

-

-"No, mikä on?" sanoin minä konemaisesti.

-

-"Onko hänet saatu kiinni?" mutisi hän.

-

-"Ketä te tarkoitatte?" kysyin tylsästi.

-

-Hän nyökäytti päätään hävitetylle huoneelle päin ja vastasi:

-"Aatelisnuorukaista, joka asui tuolla? Ah, hyvät herrat", jatkoi hän,

-"hän oli niin kaunis ja iloinen, kun hän tuli kuninkaan juhlasta eilen

-illalla. Miten kaunis hän oli silkkivaipassaan komean hevosensa

-selässä! Sellaista minun silmäni eivät ikinä ole nähneet! Ja tänään he

-ajoivat häntä kuin rottaa!"

-

-Eukon sanat olivat yksinkertaiset, vaan ne minussa saivat aikaan

-muutoksen. Minä heräsin heti tylsyydestäni ja sydän alkoi sykkiä

-uudelleen ilosta ja heränneestä toivosta. "Onko hän päässyt pakoon?"

-kysyin kiihkeästi! "Onko hän onnistunut pakenemaan?"

-

-"On kyllä?" vastasi hän. "Tuo poikaraukka tuolla -- hän nyt makaa

-rauhallisesti, Jumala antakoon hänelle anteeksi kerettiläisyytensä --

-puolusti urhoollisesti ovea sillä aikaa kun hänen herransa kiipesi

-katolle ja hyppi katolta katolle pitkin kadun vartta, ja nuo heittiöt

-ampuivat ja huutivat hänen jälkeensä aivan kuin hän olisi ollut mikähän

-orava ja nuo poikarakkia kivikädessä!"

-

-"Ja hän pääsi pakoon?"

-

-"Pääsi!" vastasi hän verkalleen ja pudisti vanhaa päätään, epäilevästi.

-"Minä en sitä tiedä. Vaan minua pelottaa, että he ovat saaneet hänet

-kiinni. Minä ja mieheni olemme koko päivän olleet yläkerrassa, vavisten

-levottomuudesta ja tuskasta -- mieheni nyt on vuoteessa, joka on

-turvallisin paikka hänelle -- pyhimys meitä suojelkoon! Vaan minä

-kuulin heidän huutaen ja ulvoen menevän jokea kohden, ja minua

-pelottaa, että he saavat hänet kiinni sen ja Chåteletin välillä. Minä

-sitä pahoin pelkään."

-

-"Onko siitä kauankin?"

-

-"Noin puoli tuntia. Te ehkä olette hänen ystäviään?" lisäsi hän.

-

-Vaan minä en jäänyt vastaamaan, Minä Croisettea, joka ei ollut kuullut

-sanaakaan kaikesta tästä, tartuin hartioista ja pudistin. "On

-mahdollista että Louis on päässyt pakoon!" huusin hänen korvaansa.

-"Päässyt pakoon, kuuletko?" Ja kiireimmittäin kerroin hänelle, mitä

-vanhus oli sanonut.

-

-Oli todellakin vaikuttava näky, kun veri tulvasi hänen poskiinsa,

-kyyneleensä kuivuivat ja hänen tarmonsa ja päättäväisyytensä heräsivät

-eloon joka hermossa ja jäntäreessä. "Onko toivoa?" huuti hän ja tarttui

-käsivarteeni puristaen. "Toivoako, Anne? No, tule! Tule! Ei saa

-menettää sekuntiakaan! Jos hän on hengissä, niin koetetaan tavottaa

-hänet!"

-

-Vanha eukko koetti meitä pidättää, vaan turhaan. Säälistä, ja niin kuin

-luulen, pelosta, että me juoksemme suoraan kuoleman kitaan, hän unhotti

-kaiken varovaisuutensa ja huuti kovalla äänellä jälkeemme. Vaan me emme

-siitä välittäneet, juoksimme vain niin kiireesti kuin voimme,

-Croisetten jälkeen, joka ei ollut joutanut odottamaan vastaustamme.

-Väsymys, jota olin tuntenut muutama silmänräpäys sitten, oli nyt

-kadonnut -- muistettakoon, että me niin pitkään aikaan emme olleet

-levänneet emmekä syöneet --, kaikki uupumus oli kerrassaan kuin

-puhallettu pois. Ilosta mieli läikkyi. Louis oli hengissä ja oli

-päässyt vihollisiaan pakoon.

-

-Päässyt pakoon! Vaan kuinka kauaksi aikaa? Me saimme pian vastauksen

-tähän kysymykseen. Samassa silmänräpäyksessä, kun me käännyimme kulman

-ympäri joen puolella, niin kuulimme väkijoukon hälinää, joka ei ollut

-kovin äänekästä vain selittävää. Toisella puolen jokea oli sadottain

-talonkattoja Ile de la Cité-saarella, jotka kimaltelivat auringon

-paisteessa. Vaan me emme pysähtyneet katsomaan tätä näkyä, kiiruhdimme

-vain oikealle ja hiljensimme kulkumme vasta kun olimme aivan lähellä

-väkijoukkoa. Edessämme oli silta -- Pont au Change, luullakseni, -- ja

-sen toisessa päässä, samalla puolen jokea, jolla mekin olimme, kohosi

-Châtelet harmaine tornineen ja huippuineen. Meidän ja linnan välillä

-oli suuri avonainen paikka, joka oli puoleksi täynnä ihmisiä, jotka

-enimmäkseen olivat äänettöminä ja tarkkaavina kokoutuneet sinne

-katsomaan näytöstä ainakaan tällä hetkellä tahtomatta osaa ottaa

-siihen, mitä siellä tapahtui.

-

-Me syöksyimme keskelle tungosta ja huomasimme pian syyn tyyneyteen ja

-liikkumattomuuteen, joka meitä oli hämmästyttänyt. Oltuamme hetken

-aikaa poissa kauhistuttavista merkeistä, jotka niin hyvin jo tunsimme

--- pakenevia ja ajavia ihmisiä, iskuja sinne tänne kuin aivan

-sattumalta, huutoja, kirouksia, sadatuksia, juopuneiden rähinää,

-hyökkäyksiä ovia ja akkunoita vastaan -- me olimme jo vähän päässeet

-tyyntymään. Vaan sitä ei kestänyt kauan. Väki edessämme oli vahdin

-alainen. Kun me tämän huomasimme, niin sydän aivan kuin puristui kokoon

-rautarouvilla, sillä me tiesimme, että roistoväki hurjassa raivossaan,

-aivan kuin sokeassa mielettömyydessään syöksyvä härkä, olisi voinut

-valmistaa jonkun mahdollisuuden pakenemaan -- tässä niin kuin muissakin

-tapauksissa. Vaan tämä kylmäverisesti järjestetty ajo ei antanet mitään

-toiveita.

-

-Jokaisen kasvot ympärillämme olivat suunnatut samalle taholle, kaikki

-katsoivat muutamaan talorypääseen, joka oli jokea vastapäätä. Tori

-näiden edustalla oli tyhjä, sillä väkijoukkoa piti siitä ulohtaalla

-parikymmentä, jonkumatkan päähän toisistaan riviin asetettua jousimiestä

-ja parikymmentä ratsastajaa, jotka ajoivat edestakaisin pieksäin

-miekanlappeilla niitä, jotka olivat niin rohkeita, että yrittivät

-tunkeutumaan läpitse. Tällä tavoin muodostui aita ja sen molemmissa

-päissä oli ratsumiehiä, noin seitsemän kummassakin ryhmässä. Ja

-yksinään keskellä avonaista paikkaa kookas, aseellinen ja

-pitkävartisilla kaulussaappailla varustettu mies ratsasti edestakaisin

-katse kiinnitettynä taloryhmään. Minä en erottanut hänen kasvojaan,

-vaan minun ei tarvinnutkaan. Minä tunsin hänet ja oihkasin ääneen. Se

-oli Bezers!

-

-Minä ymmärsin koko tämän menon paremmin. Ratsumiehillä, jotka

-enimmäkseen olivat partaisia sveitsiläisiä ja halveksien katselivat

-väkijoukkoa ympärillään eivätkä säästelleet iskuja ja lyöntejä, oli

-saman väriset univormut kuin päälliköllään ja olivat varustettuja

-kiireestä kantapäähän. Tämä järjestys ja sotakuri oli hänen työtänsä:

-niin kostokin. Meidän ystäväparkamme oli aivan kuin rautakourassa, ja

-minä nyt tunsin, että kaikki hänen toivonsa pelastumisesta oli

-mennyttä. Louis de Pavannes voisi yhtä hyvin maata pitkällään

-kynnyksellä kuolleen palvelijansa vierellä kuin koettaa päästä tästä

-järjestetystä miekkakehästä.

-

-Epätoivon silmäyksillä me katselimme näitä vanhoja puurakennuksia. Ne

-kerrassaan näyttivät kumartavan edessämme, sillä ne olivat niin

-vanhuuden heikkoja ja luhistumaan valmiita, että niiden ylikerrat

-olivat paljo leveämmällä alikertoja. Niiden katot olivat yhtenä

-sekasortona kattokouruja, mutkikkaita päätyjä, vinoja savutorvia,

-pieniä torneja ja lahoja hirsiä. Niiden seassa arvelin Kitin sulhasen

-olevan piilossa. Niin, olihan tämä hyvä paikka leikkiä piilosilla --

-kun ei leikkitoverina olisi ollut kuolema. Rakennusten alikerroissa ei

-ollut akkunoita eikä ovia, siitä syystä -- niin kuin sittemmin kuulin

--- että joki usein nousi tulvilleen ja kohosi silloin aina talojen

-kivijalkain tasalle. Vaan pitkin rakennusten pitkää sivua kulki

-poikkihirsien nojassa parveke noin miehenpituuden korkuisella maasta,

-ja parvekkeen kummassakin päässä nousivat portaat parvekkeelle. Tämän

-alimman parvekkeen päällä oli toinen, jonka yläpuolella oli akkunarivi

-päätyineen. Rakennusryhmässä -- joka näytti olleen siinä joen varrella

-jonkun kahdeksankymmentä vuotta -- oli neljä taloa, joista jokainen oli

-varustettu ovella, mikä johti alimmalle parvekkeelle. Minä ymmärsin,

-että jos ei Bezers olisi ryhtynyt tällaiseen järjestykseen, niin Louis

-olisi hyvin helposti voinut päästä pakoon. Jos roistojoukko olisi

-kerran päässyt päistikkaa syöksemään tällaiseen huone- ja

-käytäväsokkeloon, niin hän olisi varsin helposti voinut, huomaamatta ja

-tuntemattomana, sekaantua heihin ja heidän vetäytyessä takaisin päästä

-pakoon.

-

-Vaan nyt oli vahtimiehiä asetettu jokaiselle parvekkeelle ja

-katollekin. Heti kun joku näistä liikahti tai näytti katsovan sisään --

-jossa, mikäli minä huomasin, etsittiin parhaillaan -- jos vain vähän

-päätäkään käänsi, niin aivan kuin vavistus kävi yli koko väkijoukon

-ja syntyi hälinä, joka pari kertaa paisui hurjaksi ulvonnaksi,

-samallaiseksi kauheaksi ulvonnaksi, joka kerran ennen oli saanut minut

-vapisemaan. Tällaiseen suurempaan meteliin minusta alku kuulusti

-lähtevän aitauksen toisesta päästä. Sinne näytti pahimmat ainekset

-kokoutuneen ja monta kertaa näin Bezersin sotamiesten tappelevan

-joukkoa vastaan. Samalla ruvettiin laulamaan hurjaa lauluakin, johon

-koko joukko yhtyi ja jota he nyt ulvoivat sanomattomaa kauhua

-herättävällä tavalla:

-

-    "Hau! Hau! Huguenots!

-    Faites place aux Papegots!"

-

-[Huuti hugenotit, pois paavilaisten tieltä!]

-

-Tämä oli väännös vanhasta laulusta, joka sanottiin olleen yleinen

-protestanttien kesken.

-

-Me olimme tunkeutuneet niin kauaa, että olimme väkijoukon eturinnassa,

-jossa me pysähdyimme ja katselimme toisiamme kysyvin katsein. Vaan ei

-edes Croisettella ollut vastausta. Eikä voinut ollakaan kuin yksi

-vastaus. Mitä me voimme tehdä? Emme mitään. Me olimme tulleet myöhään.

-Taaskin myöhään. Ja miten kauheaa oli kuitenkin seisoa toimetonna

-julman roistoväen seassa, ja katsoa kun se huvikseen tappaa meidän

-ystävämme, jonka kädenpuristuksen me niin hyvin tunsimme! Nähdä heidän

-tappavan hänet kuin rotan, niin kuin vanha eukko oli sanonut, ja

-tietää, ettei koko joukossa kukaan muu kuin me tunne vähintäkään

-sääliä hänen vuokseen! Ei yksikään kauhistuisi kuullessaan hänen

-kuolemanhuutonsa tai pöyristyisi nähdessään hänen kuolemaan sammuvat

-silmänsä! Todella kauheaa!

-

-"Niin", kuiskasi minun vierelläni muuan toverilleen nainen -- joukossa

-oli useita naisia -- "nyt ovat hugenotit lopussa, uskon minä! Tuo

-Lorraine on kelpo mies! Vaan tuo raukka, jota ne nyt ajavat, on

-kuitenkin kaikessa tapauksessa kaunis ja kelpo mies, Margot! Minä näin

-hänet äskettäin hyppivän katolta katolle pitkin kadun vartta, aivan

-kuin pyhimykset olisivat häntä kannattaneet. Ja ajatella, että hän on

-kerettiläinen!"

-

-"Se on vain velhotemppuja ja muuta sellaista", vastasi toinen tehden

-ristinmerkin.

-

-"Ehkä niin! Vaan pitihän hänen käyttää kaikki keinonsa päästäkseen tuon

-paksun heittiön käsistä, joka on tuolla", vastasi ensimmäinen nainen

-lohdutuksekseen. "Tuo paholainen!" huudahti Margot ja viittasi

-salaperäisellä liikkeellä Bezersiä ja hänen silmiinsä ilmestyi vihan

-liekki. Ja sitten hän kuiskaten ja kiroten kertoi hänestä jutun, joka

-minua pöyristytti. "Sillä tavoin hän teki! Ja päälle päätteeksi

-nunnalle!" lopetti hän. "Saakoon hän kerran hyvin ansaitun

-rangaistuksensa!"

-

-Juttu saattoi olla tosikin, niin kauhea kuin se olikin. Minä olin monet

-kerrat kuullut hänestä yhtä julmia kertomuksia. Sellaisia oli kertonut

-sekä palvelija, joka makasi kuolleena Pavannesin kynnyksellä, että

-monet muutkin. Kun Bezers ratsastaessaan edestakaisin kääntyi sille

-suunnalle, jossa me olimme, niin minä hänen ilkeästä kasvojen

-ilmeestään ja äsken kuulemastani jutusta pöyristyneenä tuijotin häneen.

-Hänen katseensa oli kiinnitetty väkijoukkoon, joka oli ympärillään, ja

-minua pelotti, että hän ehkä huomaa meidät tänne saakka.

-

-Ja hän huomasikin! Minä olin unhottanut, että hän oli niin

-pitkänäköinen. Hänen kasvoilleen ilmestyi yhtäkkiä pirullinen hymy,

-Samalla kun hänen katseensa oli meihin kiinnitettynä aivan kuin hän

-olisi kieltänyt meitä liikahtamasta vähintäkään, hän antoi joitakin

-käskyjä miehilleen. Minä tunsin kun veret poistuivat poskiltani.

-Mahdotonta oli päästä enään pakoon, sillä takanamme oli sankka,

-läpipääsemätön ihmisjoukko, niin että me voimme tuskin jäsentä

-liikuttaa. Vaan kuitenkin minä tein voimakkaan yrityksen.

-

-"Croisette!" kuiskasin -- hän seisoi meidän toisten takana -- "kumarru.

-Hän ei ole voinut sinua nähdä. Kumarru alas, poika!"

-

-Vaan Croisette oli itsepäinen eikä kumartunut. Ja kun muuan

-ratsastavista sotamiehistä tuli siihen ja pöyhkeästi käski meidän astua

-esiin avonaiselle paikalle, niin Croisette työnsi meidät toiset syrjään

-ja ylpeänä astui meidän edessämme. Minä näin että hänen huulensa olivat

-puristuneet yhteen ja että hänen silmänsä säihkyivät. Päästyämme

-tungoksesta, väkijoukkokin tunkeutui sotamiesrivin läpi ja koetti

-seurata meitä joko vihollisessa tarkoituksessa tai uteliaana tietämään,

-mitä tämä merkitsi. Vaan sotamiehet pieksäen heitä keihäillään saivat

-heidät palautetuiksi takaisin.

-

-Minä luulin, että meidät vietäisiin Bezersin luo, enkä voinut ajatella

-mitä sitten tapahtuisi. Vaan näytti siltä kuin hän aina olisi tehnyt,

-mitä me kaikkein vähimmän odotimme, sillä hän ainoastaan kupristi

-kulmiaan meille, hymyili halveksivasti ja huuti: "Pitäkää nyt huolta,

-etteivät toista kertaa pääse! Vaan elkää tehkö mitään pahaa ennen kuin

-minä olen saanut koko seuran haltuuni."

-

-Hän kääntyi toiselle ja minä toiselle suunnalle, ja sydämmeni täyttyi

-raivolla. Uskaltaisiko hän tehdä meille jotakin pahaa? Uskaltaisiko

-edes vidame de Bezers julkisesti ja kylmäverisesti murhata Caylusin

-sisaren poikia. Minä en voinut sitä uskoa. Ja kuitenkin -- kuitenkin --

-

-Croisette keskeytti ajatusteni kulun. Minä huomasin, että hän ei

-tullutkaan minun jälessäni. Hän oli ryöstäytynyt syrjään ja monien

-riitain perästä päässyt vidamen luo, jonka polvessa hän oli käsin

-kiinni, juuri kuin minä käännyin. Minä näin pitkän matkan päästä en

-voinut kuulla, mitä Croisette sanoi, ja ratsumies, joka meitä seurasi,

-ajoi meidän väliimme, vaan minä kuulin kuitenkin mitä vidame vastasi.

-

-"Ei, ei, ei!" huusi hän hilliten raivoaan. "Antakaa minun aikeeni olla

-rauhassa! Mitä te siitä tiedätte? Ja jos vielä kerran minulle siitä

-puhutte, herra Croisette -- niin minä -- ei, minä en teitä tapa. Se

-teitä tyydyttäisi, sillä te olette itsepintainen, huomaan minä. Vaan

-minä pieksätän teitä niin kuin mitättömintä kyökkipoikaani. Menkää nyt,

-ja pysykää siivolla." Vidamen kasvoilla leimusi kärsimättömyys, viha ja

-hurja tuska. Croisette tuli meidän luoksemme, verkalleen huulet

-lumivalkoisina, vaan hän oli aivan tyyni. "Sama se on", sanoi hän

-katkerasti. "Kolmannella kerralla onnistun."

-

-Minä en tuntenut kovin suurta suuttumusta vidamea kohtaan hänen

-solvaavista sanoistaan enkä vihaa Croisettea kohtaan siitä, että hän

-oli antanut niihin aihetta, niin kuin tunsin ensi kerralla. Sillä tänä

-aamuna näytti vain olevan kysymys elämästä ja kuolemasta. Sanat olivat

-herenneet herättämästä iloa tai surua, sillä mitä sanat merkitsevät

-lampaille teurastushuoneessa? Me emme nyt muuta ajatelleet kuin että

-oli kysymys miehen hengestä ja naisen onnesta. Ja ehkä, tuumiskelin

-minä, Croisette voi vielä kerran ilolla muistella, että hän oli -- niin

-kuin hukkuva tarttuu olenkorteen -- alentunut rukoilemaan heidän

-puolestaan.

-

-Me seisoimme keskellä ratsujoukkoa, joka oli oikealla rivin päässä. Ja

-yhtäkkiä Marie tarttui minua käsivarteen. Hän tuijotti vahtiin, joka

-oli katolla ulommaisen talon kohdalla. Mies viittoi siellä hurjasti.

-"Hän näkee Louisin!" kuiskasi Marie. Minä nyökäytin päätäni melkein

-välinpitämättömänä. Vaan tylsyyteni katosi ja minä vavahdin

-ehdottomasti ja minua pöyristytti, kun hurja ulvonta äkkiä keskeytti

-hiljaisuuden, ja kulki kuin aaltoillen väkijoukossa. Mitä se oli? Muuan

-mies, joka oli vahdissa akkunan luona ylimmällä parvekkeella tähtäsi

-keihäällään jotakin, joka oli sisäpuolella. Muuta emme nähneet.

-

-Vaan ne, jotka olivat ulompana näkivät enemmän, paljo enemmän kuin

-vidame olisi toivonut, niin kuin seuraavassa silmänräpäyksessä

-huomattiinkin. Hän ei ollut ottanut lukuun sitä, miten helposti

-roistoväessä, joka on saanut maistaa surmaamisen huvitusta, raivo ja

-intohimot leimahtavat. Minä näin, miten toisessa päässä joukko alkoi

-aaltoilla ja liikkua edestakaisin. Sadottain käsiä kohosi pystyyn ja

-samalla puhkesi hurja huuto. Ratsumiehet syöksyivät joukkoon iskien,

-vaan heidän täytyi peräytyä verkalleen, sillä heidän ponnistuksensa

-olivat turhat. Riemuisella melulla hurja ihmisjoukko tunkeutui heidän

-väliinsä ja saattoi heidät siten voimattomiksi sekä syöksyi portaita

-kohden kuin sulkunsa särkenyt vesiputous. "Taivas ja helvetti!" huusi

-Bezers ja kiroili niin synkeästi, että tuskin hänen itsevaltijaansakaan

-olisi siinä voinut hänen kanssaan kilpailla. "Nuo roistot aikovat hänet

-ryöstää minulta!"

-

-Hän pyörähytti hevosensa ja ajoi portaitten luo sille puolelle

-parveketta, jossa me olimme. Hän hyppäsi hevosen selästä, antoi

-välinpitämättömästi ohjasten pudota ja syöksähti notkeasti

-parvekkeelle, jota pitkin alkoi sitten juosta. Puolikymmentä

-ratsumiestä heitti hevosensa tovereilleen ja lähti juoksemaan

-päällikkönsä jälessä parvekkeelle, jossa heidän suuret saappaansa

-kolisivat lankkuja vasten.

-

-Minä hengitin kiihkeästi ja lyhyeen, sillä minä näin, että nyt oli

-jotakin tulossa. Nyt oli kilpailu kahden puolueen, tai oikeammin

-sanoen, vidamen ja roistojoukon päällikön välillä. Roistojoukolla oli

-lyhempi tie. Vaan takaa tunkeva joukko teki ensimmäisille häiriötä,

-niin että nämät eivät päässeet varmasti jaloilleen kapeilla portailla,

-vaan kompastelivat ja kaatuivat ja siten menettivät aikaa. Bezers,

-jolla ei ollut mitään esteitä oli jo ehtinyt hyvän matkaa parvekkeelle

-ennen kuin toiset olivat saaneet jalkaansa sille.

-

-Minä rukoilin taivasta -- keskellä tätä hurjaa melua -- että roistoväki

-ehtisi ennen! Jos vain syntyisi vähäksikään aikaa taistelu Bezersin

-miesten ja joukon välillä, niin Pavannes siitä syntyneen sekasorron

-aikana pääsisi pakenemaan. Minun toivoni heräsi tämän metakan aikana.

-Joukon ulvonnan yli kaikui parikymmentä jyrisevää ääntä: "Susi! Susi!"

-Minäkin menetin malttini, tempasin miekkani ja huusin kaikin voimin:

-"Caylus! Caylus!"

-

-Tuhannet silmät, niin kuin minunkin, olivat kiinnitetyt tarkkaavasti

-henkilöihin, jotka kummallakin puolen olivat etevimpiä. He sattumalta

-tapasivat toisensa ovella, joka johti parvekkeelta taloon. Minä näin

-että roistoväen johtaja oli siro mies, nähtävästi pappi, vaikka ei

-ollutkaan papillisissa aseissa; hän oli avopäin ja takkinsa helmukset

-olivat käänteillä. Sen verran näin ensi katseella. Vasta toisella

-silmäyksellä -- jolloin näin kalpeilta synkiltä kasvoiltaan

-viimeistenkin verien katoavan, niin että hän kävi valkoiseksi kuin

-lumi, kun hänen silmistään liekehti kauhu ja hämmästys, kun takaa

-tunkeva joukko nosti hänet, niin että hän huomasi tilansa ja kuka oli

-häntä vastassa -- silloin hänen laiha ruumiinsa kutistui, kun hän

-tuskan valtaamana olisi tahtonut palata takaisin, vaan ei voinut --

-silloin vasta tunsin, että se oli koadjutori.

-

-Minä olin nyt ääneti ja seisoin suu auki. On sekunteja, jotka ovat

-pitkät kuin minuutti. Tällaisena sekunttina voi ihminen kuolla, toinen

-astua elämään. Tällaisen hetken ajan -- niin minusta tuntui -- nämät

-miehet seisoivat katsellen toistaan silmästä silmään epäröiden, vaikka

-itse asiassa toisen heistä oli mahdotonta epäröidä. Hän seisoi -- ja

-minä luulen, että hän itse sen huomasi -- paholaisen ja helvetin

-välillä. Kuitenkin hän näytti epäröivän sillä aikaa, kun kaikki, jopa

-tuo suuri joukkokin parvekkeen alla pidätti henkeään. Seuraavassa

-silmänräpäyksessä hän ja Bezers asettivat olkapäänsä ovea vasten ja

-mulkoilivat toisiaan kuin kaksi yhteen kahlehdittua vihasta koiraa, ja

-olisivat samassa hetkessä kadonneet näkyvistämme, vaan samassa

-silmänräpäyksessä minä näin jotakin tapahtuvan. Bezersin käsi kohosi

-salaman nopeudella papin pään yli, hänen miekkansa kahva rämähti

-kauhistuttavan kovasti ja intohimoisesti johdettuna putosi toisen

-päälakeen! Onneton kaatui kuin puupölkky, ääntä päästämättä! Tuhansien

-kurkkujen kiljuessa raivoisasti, niin että voimakkainkin sydän siitä

-olisi vapissut, mustinkin poski siitä kalvennut, katosi Bezers ovesta.

-

-Silloin näin, mikä voima kurilla on. Niin vähän kuin niitä ratsumiehiä

-olikin, jotka olivat seuranneet häntä -- ainoastaan kourallinen -- niin

-vähintäkään arvelematta syöksyivät roistoväen etujoukon kimppuun, joka

-jo epäjärjestykseen joutuneena kompasteli johtajansa ruumiiseen.

-Alhaalla olevalla joukolla ei ollut ampuma-aseita eikä voinut mitenkään

-auttaa. Parveke oli kapea, ja muutaman minuutin kuluessa Bezersin

-miehet olivat sen puhdistaneet ja ottaneet sen täydellisesti valtaansa.

-Muuan heistä otti papin ruumiin, josta en tiedä oliko elävä vai

-kuollut, ja heitti sen aitauksen yli aivan kuin se olisi ollut

-jauhosäkki. Se putosi moksahtaen maahan. Minä kuulin korvia särkevän

-huudon, jonka erotti muusta huudosta -- kimakan kirkasun! Ja roistoväki

-piiritti makaavan ruumiin ja peitti sen näkyvistämme.

-

-Jos heillä olisi ollut ymmärrystä tulla oikeanpuolisille portaille,

-jossa me ja pari Bezersin miestä oli, niin he helposti olisivat voineet

-meiltä saada parvekkeen valtaansa, kun meitä oli estämässä hevoset, ja

-silloin he kummaltakin puolelta olisivat voineet ahdistaa pientä

-joukkoa. Vaan väkijoukolla ei ollut johtajaa eikä toimintasuunnitelmaa.

-He vain kävivät käsiksi muutamiin hajalla oleviin ratsumiehiin, jotka

-he raastoivat hevosen selästä ja kauheasti kostivat heille. Vaan

-useimmat sveitsiläisistä pääsivät pakoon, kun joukko oli niin kiintynyt

-katsomaan talolle ja mitä tapahtui parvekkeella. Ja ne ratsumiehet,

-jotka pääsivät näin pakoon, tulivat meidän luo, niin että vähitellen

-muodostui portaitten ympärille pieni kehä tuimia olentoja. Vähän aikaa

-epäröittyämme, ja kun muutakaan keinoa ei ollut, liityimme mekin heidän

-seuraansa, jolloin me kenenkään estämättä hyppäsimme joutilaitten

-hevosten selkään.

-

-Kaikki tämä tapahtui pikemmin kuin minä voin kertoa, ja kun me

-parahiksi olimme saaneet jalat jalustimiin, niin ilmoitti meille äkkiä

-syntynyt hiljaisuus, jota sitten seurasi sitä kiihkeämpi ulvonta, että

-Bezers oli taas näkyvissä. Sen aikainen Parisin roistoväki oli

-sanomattoman uskonkiihkoinen ja sen lisäksi julma, kostonhimoinen ja

-aina verenjanoinen. Ja tämä mies ei ollut tappanut ainoastaan sen

-johtajan vaan samalla papin. Hän oli häväissyt pyhyyttä. Mitä aikoivat

-he tehdä? Nojautumalla eteenpäin sovin näkemään osan parvekkeen

-toisesta sivusta, ja näky, jonka näin, oli sellainen, että minä unhotin

-oman vaarani.

-

-Ei varmaankaan koko välinpitämättömässä elämässään Bezers liene niin

-hallinnut asemaansa kuin nyt -- ei koskaan esiintynyt niin edukseen

-kuin juuri tällä hetkellä, kun hän tyyneenä, pää pystyssä ja huulillaan

-halveksiva hymy seisoi katsellen hurjaa joukkoa, joka uhkasi hänen

-henkeään. Tyyni uhka hänen järkähtämättömässä katseessaan lumosi

-minutkin. Ihmettely ja ihailu tukehduttivat minussa vihantunteen. Minä

-en voinut olla uskomatta, ettei tässä pelkäämättömässä sielussa

-kuitenkin olisi jotakin hyvää. Ainoastaan yhdet ainoat -- yhdet ainoat

-kasvot koko maailmassa -- olisivat voineet vetää minun silmäni hänestä.

-Vaan ne kasvot minä näinkin hänen vierellään. Minä tartuin Marien

-käsivarteen ja viittasin avopäistä olentoa Bezersin oikealla puolen.

-

-Se oli Louis ilmielävänä. Vaan se ei ollut iloinen ja kaunis ritari,

-jonka viimeksi näin ratsastavan Caylusin katua, hymyillen kääntyvän

-taakseen katsomaan meitä ja viittaavan hyvästijätöksi rakastetulleen.

-Vidamen vierellä hän näytti pieneltä ja heikolta. Kasvonsa, joilla minä

-aina olin nähnyt loistavan vilkkauden, olivat nyt lumivalkoiset ja

-jäykät. Hänen kaunis kiharainen tukkansa riippui nyt suorana, märkänä

-ja tahraisena verestä, jota tihkui päässään olevasta haavasta.

-Miekkansa oli poissa, vaatteensa revityt, epäjärjestyksessä ja tomussa.

-Huulensa vapisivat. Vaan hän oli pystypäissä, hän näytti sittenkin

-urhoolliselta ja rohkealta, että minä olin melkein tukehtua, ja

-sydämmeni oli pakahtua, kun minä näin hänen siinä seisovan aseetonna ja

-avutonna. Minä tiesin, että jos Kit olisi nyt nähnyt hänet, niin hän

-olisi mielellään kuollut hänen kanssansa, ja minä kiitin Jumalaa että

-hän ei ollut näkemässä. Vaan Louisin urhoollisuudessa oli rauhallista

-tyyneyttä, niin että hänen näkönsä oli toisellainen kuin Bezersin. Niin

-kuin sopikin sille, joka aseettomana näki varman kuoleman edessään, hän

-ei hymyillyt halveksivasti niin kuin jättiläinen hänen sivullaan.

-

-Mitähän Bezers aikoi tehdä? Minua pöyristytti, kun minä tein itselleni

-tuon kysymyksen. Ei suinkaan hän heitä häntä roistojoukolle? Ei, ei.

-Minä olin varma, että hän ei jätä kostoaan muiden täytettäväksi, hänen

-ylpeyteensä se ei soveltunut. Ja kun minä vielä sitä mietiskelin, niin

-viimeinenkin epäilys tässä suhteessa haihtui. Minä näin Bezersin

-kohottavan kätensä erityisellä tavalla. Heti kuului kova huuto yli muun

-melun, ja nyt se ratsumiesjoukko, joka oli puhdistanut parvekkeen

-toisen pään, hyökkäsi toiseen päähän. Heitä ei ollut kuin kymmenkunta,

-vaan hänen nähtensä he syöksyivät joukon kimppuun kuin heitä olisi

-ollut tuhat. Väkijoukko peräytyi ja pakeni sivuille. Nopeasti kuin

-ajatus ratsumiehet pyöräyttivät hevosensa, laukottivat missä väkijoukko

-oli harvinta ja pysähtyivät meidän luo.

-

-Se oli hyvin kekseliäästi tehty, ja tällä aikaa Bezers ja hänen

-miehensä, sekä ne jotka olivat olleet tarkastamassa taloa, kiiruhtivat

-parvekkeelta meidän luoksemme. Sotamiesten teeskennellyn hyökkäyksen

-kautta he olivat suojatut joukon ryntäykseltä takaapäin. Ratsumiehet,

-jotka olivat jättäneet hevosensa, tulivat tappeluhalusta hehkuvin

-silmin parvekkeelta ja sieppasivat hevosen mistä saivat. Heidän

-joukkoonsa katosi näkyvistäni Louis vähäksi aikaa, vaan pian taas näin

-hänet kalpeana ja hämmentyneenä istuvan muutaman hevosen selässä

-sotamiehen takana. Meidänkin hevostemme selkään hyppäsi ratsastajat,

-istuivat satulaan etupuolellemme murahtaen vähän kun tapasivat siinä

-istujan jo ennaltaan. Vaan eivät kysyneet mitään, sillä siihen ei ollut

-aikaakaan, roistojoukko alkoi tointua hämmennyksestään, ja joka minutti

-se sai uusia voimia, ja sen raivo oli vain kasvanut tepposesta, joka

-sille oli tehty.

-

-Kaikkiaan meitä ei ollut kuin neljäkymmentä, ja muutamat meistä

-ratsastivat kaksittain hevosen selässä. Bezersin silmä nopeasti mittasi

-pienen joukon voiman ja pysähtyi sitten meihin veljeksiin. Hän kääntyi

-ja antoi lähimmälle miehelleen määräyksen. Mies kannusti hevostaan,

-joka oli oikein kelpo kaunis kimo, ja ratsasti Croisetten luo, kiersi

-tämän ympäri kätensä ja nosti hänet hyvin taitavasti omaan satulaansa.

-Minä en ymmärtänyt, mitä tämä merkitsi, vaan minä näin Croisetten

-asettuvan istumaan Blaise Burén taakse -- sillä tämä oli hän -- ja minä

-otaksuin, että tämä ei ollut tapahtunut missään pahassa tarkoituksessa.

-Seuraavassa silmänräpäyksessä me kiidimme väkijoukon läpi.

-

-Mitä sitten tapahtui, en tiedä. Minä paikaltani -- me ratsastimme

-ratsujoukon keskellä -- en nähnyt muuta kuin hevosia, jotka hurjasti

-kohoilivat takajaloilleen, ja ratsumiehiä, jotka huojuivat edestakaisin

-satulassaan, ja silloin tällöin vilahdukselta kalpeita, vihaisia

-muotoja ja kohotettuja käsiä. Kerran muutaman kapean katukujan suussa

-näin Bezersin hevosen kompastuvan ja kaatuvan keskelle tungosta ja

-kuulin kovan parkauksen. Vaan voimakkaalla tempauksella nosti Bezers

-hevosensa pystyyn taas. Ja minuuttia myöhemmin ratsumiehet sivullani

-tekivät kierroksen, ja silloin minä näin jotakin, jota en koskaan voi

-unhottaa.

-

-Koadjutorin ruumis makasi selällään kadulla, silmät auki ja hampaat

-näkyvissä. Hänen päällään makasi nuori nainen, jonka tukka punaisena

-kultana valui hartioille ja jonka niska oli valkoinen kuin maito. Minä

-en tiennyt oliko hän elävä vai kuollut, vaan sen huomasin, että hänen

-toinen käsivartensa pistihe jäykkänä kuin keppi, ja arvelin, että

-väkijoukko, joka pakeni hevosten tieltä, oli polkenut hänet

-jalkoihinsa, jos ei häneen liene sattunut hevosten kaviotkin. Vaan sen

-mitä pikimmältään näin, kun hevonen, jonka selässä minä olin, syöksähti

-syrjään, ei hänessä ollut mitään haavaa eikä loukkauksen merkkiä.

-Toinen kätensä oli papin rinnalla, ja kasvonsa olivat käsivarren

-nojassa. Vaan minä kaikesta huolimatta hänen tunsin -- tunsin, ja minua

-pöyristytti tämä nainen, jonka laittamat merkit minulla vieläkin

-olivat, ja jonka lahja minulla oli kupeellani, ja minä muistin papin

-kehuvat sanat, jotka tämä oli lausunut naisen läsnäollessa muutamia

-tunteja sitten: "Ei koko Parisissa ole -- ei miestä eikä naista -. joka

-tänä yönä voisi estää minun aikeitani!" Se todellakin oli ollut turhaa

-kehumista. Ei kenenkään käsi koko tässä tuhansien joukossa ollut

-heikompi kuin hänen kätensä nyt, olipa tehtävänä hyvää tai pahaa! Ei

-aivoja, jotka olisivat olleet tylsemmät, ei ääntä, jota vähemmin

-kuultiin. Hän muuten oli saanut ansaitun palkkansa. Hän oli kuollut

-miekkaan, johon oli ruvennut -- oli, vaikka pappi olikin, kuollut

-väkivaltaisen kuoleman! Risti, jonka hän oli kieltänyt, oli hänet

-musertanut. Ja kaikki hänen aikeensa ja ajatuksensa, joita varmaankin

-oli ollut paljo, olivat rauvenneet hänen kanssaan. Hänen työnsä ja

-ajatustensa tuloksena oli vain se, että nyt Parisissa oli pahoja

-ihmisiä yhtä vähemmän -- hengettömiä tomuläjiä yhtä enemmän.

-

-Mitä naiseen tulee -- naiseen hänen vierellään -- niin, ken mies voi

-tuomita naista, jonka hän tuntee? Ja sitä vähemmän naista, jota hän ei

-tunne. Vaan tällä kertaa minä irroitin hänestä ajatukseni, sillä minä

-olin väsynyt ja viluissani.

-

-Me olimme päässeet väkijoukosta ja ratsastimme nyt esteettömästi

-muuatta kivitettyä katua, ennen kuin olin päässyt täydellisesti

-kauhistuttavasta näystä, jonka olin kohdannut. Sen sijaan tulivat

-mietteet siitä, minne olimme matkalla. Bezersin taloonko? Rohkeuteni

-masentui ajatellessani sitä mahdollisuutta. Ennen kuin ehdin ajatella

-jotain toista mahdollisuutta, niin huomasin olevamme muutaman portin

-luona, jonka sivuina oli suuret pyöreät tornit, ja vidamen vaihtaessa

-muutamia sanoja Burén kanssa, pysähdyimme siihen. Kului odotellessa

-monta minuuttia, sitten aukaistiin portti, ja kaksittain ajoimme kapeaa

-holvikäytävää. Portin arvelin olevan jonkun linnoituksen tai vankilan

-tai linnatornin tai palatsin portin.

-

-Vaan mihinkään sellaiseen emme tulleetkaan, vaan avonaiselle likaiselle

-torille, jossa oli kaikellaista roskaa ja laitamilla luhistuvia mökkejä

-ja suojia. Ja sen takana -- Jumalalle kiitos -- sen takana oli

-maaseutu!

-

-Tämä äkillinen muutos ja helpotuksen tunne, joka nyt täytti sydämmeni,

-olivat niin omituisia, että minä en koskaan voi sitä unhottaa.

-Minä katselin avaraa seutua, joka rauhallisena levisi edessäni

-päivänpaisteessa, enkä voinut oikein uskoa onneani. Minä vedin syvälle

-keuhkoihini raitista ilmaa, minä ihastuksissani viskasin miekkani

-korkealle ilmaan ja otin sen taas kiinni, ja synkkä mies takanani

-hymyili tälle ihastukselleni. Ei mikään noita taikasauvallaan olisi

-voinut hankkia minulle suurempaa muutosta olossani kuin sotamiesten

-päällikkö tuolla portin avaimellaan. Niin minusta ainakin tuntui ensi

-hetkellä, kun olin päässyt vapauteen ja pakoon -- pakoon kauheilta

-kaduilta.

-

-Minä silmäsin Parisia -- tomu- ja savupilveä, joka riippui tornien ja

-kattojen päällä, ja minusta tuntui kuin olisin juuri päässyt itse

-helvetistä. Minä olin vielä kuulevinani korvissani huutoja ja rääkyntää

-ja kirouksia, kuoleman kauheita ääniä. Ja itse asiassa kuulinkin vielä

-pyssyjen pauketta Louvren luota ja kirkonkellojen kumean äänen.

-Maalaisia oli joukottain kokoutunut teitten risteyksiin ja kyliin,

-kuunnellen ja udellen, Kun me kulimme ohi, niin tekivät he arastellen

-kysymyksiä meille, ja me huomasimme, että huhu kauhutapauksista jo oli

-kulkeutunut tänne maalle, vaikka kaupungin porttein avaimet olivat

-jätetyt kuninkaalle eikä kukaan ollut lähtenyt kaupungista ennen meitä,

-paitse muuan joukkue herttua Guisen kanssa, joka kahdeksan aikana oli

-lähtenyt etsimään Montgomerya ja muutamia muita protestantteja -- jotka

-kaikeksi onneksi heille itselleen -- olivat piiloutuneet S:t Germainin

-etukaupunkiin.

-

-Ennen kuin kerron matkastamme Parisista, mainitsen muutamia sanoja

-näistä kauheista teoista, joita harjoitettiin näinä päivinä ja

-seuraavinakin, teoista, joita Ranska nyt häpeää ja häpesi jo ennen

-meidän kuningasvainajamme valtaistuimelle nousua. Minulta on kerta ja

-toinenkin kysytty, mitä ajattelen niistä, ja minä vastaan, että meidän

-maatamme ei ole niistä moitittava. Paitse leskikuningatar Catharina

-Medicia oli Ranskaan tullut Italiasta jotakin muutakin, jotakin

-näkymätöntä vaan hyvin turmiollista vaikutukseltaan, ja tämä oli

-julmuuden ja uskottomuuden henki. Italiassa se oli tehnyt vähän

-vahinkoa. Vaan istutettuna ranskalaiseen uskaliaisuuteen ja

-välinpitämättömyyteen ja pohjan raaempiin tapoihin, oli tämä

-juonittelujen henki osottautunut kykenevänsä mitä hirmuisimpiin

-tekoihin. Jonkun aikaa, siihen saakka kun se itse raastoi itsensä, oli

-se Ranskan kirouksena. Kaksi Guisen herttuaa, prinssi Condé, amiraali

-Coligny, kuningas Henrik kolmas -- kaikki nämät aikansa etevimmät

-miehet -- kaatuivat neljännesvuosisadan kuluessa murhaajan puukkoon --

-puhumattakaan Oranian prinssistä ja kuningas Henrik suuresta.

-

-Sitten otettakoon lukuun myöskin heidän nuori ikänsä, jotka

-olivat sekaantuneet tähän asiaan. Ranskaa, joka tietysti oli

-leskikuningattaren alainen, johti siihen aikaan poikaset, jotka tuskin

-olivat saaneet kulutetuiksi lapsuutensa kenkiä. He olivat vain poikia,

-kiihkeitä, huolettomia ylimyksiä, valmiita tekemään mitä tyhmiä kujeita

-hyvänsä ja joilta puuttui kaikkea ajatusta ja viisautta. Neljästä

-ranskalaisesta, joilla otaksutaan olleen päätehtävä tässä

-murhenäytelmässä, oli yksi kuningas kahdenkolmatta, hänen veljensä

-kahdenkymmenen ja herttua Guise yhdenkolmatta vuotias. Ainoastaan

-marsalkki de Pavannes oli saavuttanut kypsyneen ijän. Mitä tulee muihin

-liittolaisiin, niin leskikuningatar ja hänen neuvonantajansa, Retz ja

-Nevers ja Birague olivat italialaisia ja Italia vastatkoon heistä, jos

-FlorensiIla, Mantualla ja Milanolla haluttaisi viskata riitahansikas.

-

-Vaan palatkaamme matkaamme. Penikulman päässä kaupungista pysähdyimme

-suureen ravintolaan, ja muutamat meistä laskeutuivat satulasta. Uusia

-hevosia hankittiin niiden sijaan, jotka oli menetetty tai jätetty

-Parisiin, ja Buré antoi jakaa meille ruokaa. Me olimme nälistyneitä ja

-väsyneitä ja söimme niin ahnaasti kuin emme olisi nähneet ruokaa

-ijässämme.

-

-Bezers istui hevosensa selässä vähän matkaa meistä paasinsa

-palvellessa. Minä katselin salaa häntä ja hämmästyksekseni

-huomasin, että yön tapaukset olivat hänenkin rautaiseen tahtoonsa

-vaikuttaneet. Minä näin tai ainakin olin näkevinäni hänen kasvoillaan

-mielenliikutuksen jälkiä, ei sellaisia kuin hänestä tunsin -- vaan

-omituisia ja vaihtelevia liikutuksia. Minä olisin melkein voinut

-vannoa, että lempeä piirre loisti hänen synkällä ja vakavalla

-otsallaan, kun hän katseli meitä, minä olisin melkein voinut vannoa,

-että hän hymyili omituisesti ja surullisesta. Mitä tulee Louisiin, joka

-ratsasti pienemmässä osastossa ja oli toisella puolen pihaa, niin hän

-ei huomannut meitä eikä ollut meitä nähnyt ollenkaan. Kasvonsa, jotka

-olivat meihin päin, näyttivät synkiltä ja kalpeilta, vaan hänen

-ryhtinsä oli ylpeä ja hänen muodollaan oli paremminkin surua kuin

-alakuloisuutta. Hän, arvelin minä, ajatteli monien kelpomiesten

-kohtaloa, yhtä paljon kuin omaansa Kun me Burén antamalla merkillä

-lähdimme taas ajamaan, niin minä lupaa kysymättä ajoin hänen vierelleen

-juuri kun hän oli portille menossa.

-

-

-

-

-YHDESTOISTA LUKU.

-

-Surun yö.

-

-

-"Louis! Louis!"

-

-Kuullessaan minun ääneni hän kääntyi vikkelästi, ja hänen kasvoilleen

-leimahti ilo ja -- eipä kumma -- mitä suurin hämmästys. Hän luuli

-meidän olevan kymmenien peninkulmana päässä. Ja kas! tässä me nyt

-olimme toistemme vierellä, ja me puristimme kättä pitkään ja kovasti,

-ja hänen silmänsä, jotka täyttyivät kyynelillä, viipyivät kauan

-kasvoillani, aivan kuin hän niistä olisi etsinyt rakastettunsa

-piirteitä. Joku oli toimittanut hänelle hatun ja saattanut hänet

-tilaisuuteen järjestämään pukunsa ja hoitamaan haavansa, joka muuten ei

-ollut paha, ja nämät muutokset olivat paljon vaikuttaneet hänen

-muotoonsa. Ja kun ilo kohtauksestamme karkoitti hetkeksi hänen

-kasvoiltaan surun ja synkkyyden varjon, niin minä taas tunsin hänessä

-entisen Louisin, jonka muistin Caylusista kun hän palasi jahdista tai

-hupaisilta metsäretkiltämme. Vaan nyt hänellä ei ollut miekkaansa!

-

-"Ja kerro nyt minulta kaikesta", sanoi hän päästyään ensi

-hämmästyksensä kuohusta. "Miten ihmeessä olet tullut tänne? Tälle

-paikalle ja minun vierelleni? Onko Caylusissa kaikki hyvin? Neiti ei

-liene --."

-

-"Neiti voi hyvin, aivan hyvin! Ja ajattelee sinua, sen vannon!"

-vastasin minä innokkaasti, "Mitä meihin tulee", jatkoin minä karttaen

-tätä puheainetta -- miten minä siitä voin puhua päivän valolla ja

-lisäksi vieraitten korvien kuullen -- "niin Croisette ja Marie ovat

-heti takanamme. Me lähdimme Caylusista kahdeksan päivää sitten. Me

-saavuimme Parisiin eilen illalla. Me emme ole nukkuneet yötä! Me olemme

-viettäneet sellaisen yön, jota en ikinä --"

-

-Hän teki keskeyttävän liikkeen. "Hiljaa!" sanoi hän kohottaen kättään.

-"Elä puhu siitä, Anne!" ja minä näin, että muisto hänen ystäviensä

-kohtalosta oli vielä niin tuore, ja kauhu, jolla hän oli herännyt

-näihin kamaliin näkyihin ja kauhistuttavaan meteliin, vielä oli niin

-elävänä mielessä, että hän ei voinut kestää viittauksiakaan niihin.

-Vaan ratsastettuamme jonkun matkaa ääneti -- jolloin hänen huulensa

-vapisivat -- kysyi hän taas minulta, mitä varten olimme tulleet

-Parisiin.

-

-"Me tulimme sinua varottamaan -- tuolta tuolla", vastasin minä ja

-viittasin Bezersiä, joka mustana ja synkkänä ratsasti pienen joukon

-edessä. "Hän -- hän sanoi, että Kit ei koskaan saa sinua, sanoi mitä

-hän aikoo tehdä sinulle ja pelotti Kitiä. Ja kun me tiesimme, että hän

-matkustaa Pariisiin, niin lähdimme hänen jälestään varoittaaksemme

-sinua vaarasta, joka sinua uhkasi, ymmärräthän." Ja minä kerroin

-hänelle lyhykäisesti seikkailumme ja kuvasin kummalliset erehdykset,

-jotka tuona kauheana yönä olivat meitä viivyttäneet tunti tunnilta,

-kunnes me emme enään voineet toimittaa mitään.

-

-Hänen silmänsä loistivat ja lämmin väri peitti hänen poskensa kun minä

-kerroin historiamme. Hän puristi kättäni ja katsoi taakseen

-hymyilläkseen ystävällisesti Marielle ja Croisettelle. "Se oli teidän

-tapaistanne!" sanoi hän liikutettuna. "Se oli hänen serkkuinsa

-tapaista! Reippaita ja rohkeita poikia! Vicomte on elävä saadakseen

-ylpeillä teistä. Te vielä kerran toimitatte suuria töitä! Minä sen

-ennustan!"

-

-"Vaan, ah Louis!" sanoin surullisesti, vaikka sydämmeni sykkikin

-ylpeydestä, kuultuani hänen niin puhuvan. "Jos me olisimme joutuneet

-ajoissa! Jos olisimme tavanneet sinut kahta tuntia ennemmin!"

-

-"Se ei olisi paljoa auttanut, luulen minä", sanoi hän pudistaen

-päätään. "Meidät jätettiin kuin ryöstösaalis viholliselle. Varoituksia?

-Me saimme varoituksia yllin kyllin. De Rosny varoitti meitä, vaan me

-ivasimme häntä. Kuninkaan silmät varoittivat meitä, vaan me luotimme

-häneen. Vaan -- --" ja Louisin vartalo kohosi ja hän kohotti kätensä,

-ja jatkoi, jolloin minä ajattelin hänen serkkunsa ennustuksia,

-"sellaista ei enään koskaan tapahdu Ranskassa, Anne! Ei koskaan! Kukaan

-ei tästä lähtien luota toiseen! Ei ole enään mitään kunniaa, mitään

-uskollisuutta, ei sääliä, ei rauhaa. Ja mitä tulee Valoisin, joka on

-kaiken tämän saanut aikaan, niin ei miekka koskaan luovu hänestä. Se on

-minun vakuutukseni! Niin minä uskon järkähtämättä!"

-

-Me tiedämme nyt, että hän puhui totta. Sillä kahdenkolmatta vuoden

-kuluessa tästä elokuun neljännestäkolmatta päivästä 1572 ei miekka

-levännyt kuukauden aikaa Ranskassa. Parisin kaduilla, Arquesissa ja

-Coutrasissa ja Ivryssä virtasi verta kuin vettä, jotta Perttulijuhlan

-veri olisi peittynyt. Viimeinen Valoisin suvusta kannettiin S:t Denisin

-hautaholviin, ja vielä suurempi kuningas, ensimmäinen kaikista

-ranskalaisista, niin elävistä kuin kuolleista, urhoollisin ja viisain

-koko maassa, seurasi häntä. Vaan hänenkin saavutti murhamiehen puukko

-maalle onnettomalla hetkellä, ennen kuin kauhun valtaama Ranska

-karkoitti luotaan petoksen ja pahuuden.

-

-Kun minä puhelin Louisin kanssa, niin ei ollut luonnotonta -- päin

-vastoin luonnollinen seuraus asiain tilasta -- että minä huolellisesti

-vältin muuatta erityistä ainetta. Ja kuitenkin se aina oli mielessäni.

-Mitä Bezers aikoi? Mikä oli tarkoituksena tällä kummallisella matkalla?

-Mikä kohtalo odotti Louista? Hyvistä syistä olin tekemättä nämät

-kysymykset. Sillä vaikka olinkin nähnyt hymyn Bezersin otsalla, niin

-oli kuitenkin niin vähän toivoa, että minä en uskaltanut sitä

-ajatellakaan. Minä sellaisilla kysymyksillä olisin vaivannut sekä häntä

-että itseäni.

-

-Louis itse alkoi ensin puhella tästä. Ei nyt, vaan auringon laskettua,

-kun hämärä alkoi meitä verhota, ja me kulimme yhä etelään päin

-uupuneilla hevosillamme tässä pitkässä rivissä, joka liikuskeli

-eteenpäin; Silloin hän yhtäkkiä sanoi: "Tiedätkö, Anne, mihin me

-menemme?"

-

-Minä vavahdin ja minun piti vähän aikaa taistella omituista hämmennystä

-vastaan, ennen kuin vastasin. "Kotia", sanoin aivan sanoakseni.

-

-"Kotia? Ei. Ja kuitenkin niin lähelle kotia. Cahorsiin", vastasi hän

-omituisen rauhallisesti. "Sinun kotiasi, poikaseni, en enään koskaan

-näe. Enkä myöskään Kitiä, omaa Kitiäni!" Nyt vasta ensi kerran kuulin

-hänen käyttävän tätä hyväilynimeä, jota me käytimme. Ja se

-mielenliikutus, joka sai hänen äänensä tärisemään ja jonka tuntui

-herättäneen ajatus onnellisemmista menneistä ajoista ja rakastetun

-naisen muisto järkytti kokonaan minun itsehillitsemisvoimani. Minä

-purskahdin itkuun. "Elä, elä, poikaseni", sanoi hän lempeästi nojaten

-sivulle, niin että hän voi laskea kätensä hartioilleni, "ollaan miehiä.

-Meidän täytyy pysyä urhoollisina. Kyyneleet eivät meitä auta, jätetään

-ne -- naisille."

-

-Minä itkin vielä kiihkeämmin. Ja hänenkin äänensä vapisi kuin hän

-lausui viimeisen sanan. Vaan seuraavassa silmänräpäyksessä hän puhui

-taas tyyneesti. Minä olin mutissut jotakin, että Bezers ei uskalla

-tehdä mitään väkivaltaa, se oli liian julkista.

-

-"Ei ole kysymys uskaltamisesta", vastasi hän. "Ja kuta julkisempaa se

-on, sitä parempana hän sitä pitää. He ovat uskaltaneet ottaa tuhansilta

-hengen sitten eilispäivästä. Kukaan ei voi vaatia tiliä häneltä, kun

-kuningas -- oma kuninkaamme, on julistanut jokaisen hugenotin

-lainsuojattomaksi ja antanut luvan tappaa heitä missä vain tavataan.

-Kun Bezers ryösti minulta aseeni siellä", hän näytti haavansa, "niin

-minä tietysti odotin kuolemaa siinä silmänräpäyksessä. Anne! Minä näin

-hänen silmissään veren! Vaan hän ei tappanut minua!"

-

-"Minkä vuoksi?" kysyin hämmästyneenä.

-

-"Minä voin ainoastaan arvata", vastasi Louis huoaten. "Hän sanoi, että

-minun henkeni oli hänen käsissään, vaan hän sen ottaa kun aika tulee.

-Sen enempää hän ei siitä sanonut. Sitten hän sanoi, että jos minä en

-antaisi hänelle sanaani, että seuraan häntä, niin hän minut heittää

-ulvoville koirille siellä ulkona. Minä annoin hänelle sanani. Tässä me

-nyt olemme maantiellä, ja eilen, Anne, vielä eilen tähän aikaan

-ratsastin Telgnyn kanssa kotia Louvresta, jossa olimme pallopeliä

-pelanneet kuninkaan kanssa! Ja maailma -- maailma silloin näytti niin

-kauniilta."

-

-"Minä näin sinut, tai oikeammin Croisette näki", sopersin minä kun

-hänen surunsa, ajatellessaan ystäviään, pakotti hänet keskeyttämään.

-"Vaan, Louis, mistä tiedät, että olemme matkalla Cahorsiin?"

-

-"Hän mainitsi minulle, kun ratsastimme kaupunginportin läpi, että hän

-oli nimitetty Quercyn kuvernööriksi, toimeenpanemaan julistusta

-hugenotteja vastaan. Etkö huomaa, Anne", lisäsi hän katkerasti, "että

-hänen kostolleen siitä olisi vähän tyydytystä tappaa minut kerralla?

-Hänen täytyy saada -- tai oikeammin sanoen hän tahtoisi jos voisi --

-kiduttaa minua kuoleman tuskalla. Sitä paitsi minun mestaukseni on

-oleva loistava alku hänen toimelleen. Vaan minä en missään tapauksessa

-pelkää häntä", ja Pavannes kohotti ylpeästi päätään. "Minä en pelkää

-häntä hituakaan!"

-

-Silmänräpäyksen ajaksi hän unhotti Kitin, toveriensa kohtalon ja oman

-kuolemantuomionsa. Hän halveksivasti puristi nyrkkiä vidamelle.

-

-Mieleni masentui. Minä ajattelin, että vidamen raivo oli suunnattu

-pikemminkin serkkuani kuin hänen sulhastaan kohtaan; ja siinä valossa,

-jonka hänen uhkauksensa antoivat asialle, näin minä hänen

-tarkoituksensa selvemmin kuin Louis. Hänen tarkoituksenaan oli

-rangaista naista, joka oli leikkinyt hänen kanssaan, ja sitä varten hän

-nyt vei hänen sulhasensa Parisista mestatakseen hänen -- _annettuaan

-ensin siitä tiedon naiselle!_ Niin oli: annettuaan hänelle ensin

-tiedon, toimitettaisiin mestaus hänen läsnäollessaan! Hän aikoi hänet

-houkutella Cahorsiin ja sen jälkeen -- --

-

-Minua pöyristytti. Minusta tuntui aivan kuin allani olisi auvennut

-kuilu. Hänen suunnitelmansa oli jotakin niin pirullista, niin siihen

-sopivaa, mitä olin kuullut kerrottavan Sudesta, että minä en voinut

-epäillä edellytysteni todellisuutta. Minä näin hänen pahat

-tarkoituksensa ja ymmärsin minkä vuoksi hän oli nähnyt niin paljo

-vaivaa meistä veljeksistä. Hän toivoi voivansa käyttää meitä

-välikappaleinaan houkutellakseen serkkumme Cahorsiin.

-

-Tietysti en tästä puhunut sanaakaan Louisille. Minä salasin tunteeni

-niin hyvin kuin voin. Vaan minä tein itselleni pyhän lupauksen, että me

-yhdennellätoista hetkellä estämme Bezersin aikeet. Jos kaikki muut

-toiveet pettäisivätkin, niin me ainakin voisimme tappaa Bezersin, ja,

-vaikka itse tässä saisimmekin kuolemamme, niin tulisi kuitenkin Kitiltä

-säästetyksi tulikoe. Kyyneleeni kuivuivat aivan yhtäkkiä. Sydämmeni

-täytti jalo viha, niin ainakin minusta tuntui.

-

-Minusta tuntuu, että ei mikään matka ole koskaan ollut niin omituinen

-kuin tämä, jonka nyt teimme. Samoja huvituksia oli nytkin, kuin

-Pariisiin mennessämme, vaan niissä ei ollut enää uutuuden viehätystä.

-Eikä nyt syntynyt enää hupaisaa keskustelua ystävällisten

-majatalo-isäntien ja iloisten emäntien kanssa, Meitä nyt oli niin suuri

-joukko, että meidän tulomme kievaripaikoissa synnytti enemmän pelkoa

-kuin iloa. Miten paljo Quercyn varakuvernööri tilasi kuninkaan nimessä

-ja miten paljo hän maksoi, sen voimme päättää ainoastaan synkistä

-silmäyksistä, jotka meitä aamuisin seurasivat kun lähdimme taipaleelle.

-Sillä tuollaisiin silmäyksiin luullakseni eivät olleet syynä yksistään

-uutiset Parisista, vaikka me olimmekin osaksi ensimmäiset, jotka niitä

-toimme.

-

-Vaan pian, luullakseni se oli kolmantena matkapäivänämme, hovikuriirit

-kulkivat ohitsemme ja ehättivät ennen meitä. Muutaman näistä

-sanansaattajista -- joka, sen mukaan kuin kuulin niiltä, jotka olivat

-ympärilläni, oli menossa Cahorsiin kirjeitä viemään varakuvernöörille

-ja piispalle -- pidätti Bezers. Tämän tapauksen tuloksia en tunne, vaan

-minä luulen, että piispa ei ikinä saanut kirjeitään, joiden mukaan

-hänelle olisi tullut osa vallasta. Varmaa vain on, että me jätimme

-sanansaattajan -- joka oli kyllin viisas suojelemaan omaa nahkaansa --

-hupaisaan majapaikkaan Limogesiin, josta hän Iuultavastikin palasi

-Parisiin sitten, kuin arveli sopivaksi.

-

-Tämä ei kuitenkaan ollut omituisinta matkassamme, vaan retkeläisten

-keskinäinen suhde. Ensimmäisenä päivänä ratsastimme neljä yhdessä

-joukossa, eikä meitä kukaan häirinnyt, niin kauan kuin olimme keskellä

-hajallaan olevaa joukkoa. Bezers ratsasti aina yksikseen joukon edessä,

-synkkänä miettien kostoaan, niin kuin arvelen. Tällä tavoin hän väliin

-ratsasti päiväkauden yhtämenoa, niin että ei puhunut sanaakaan

-kenellekään tai antanut ainoatakaan käskyä. Väliin minua alkoi

-säälittää tuo mies, Hän oli rakastanut Kitiä despotisella tavallaan,

-niin kuin se, joka on tottunut saamaan aina tahtonsa toteutetuksi, ja

-hän oli menettänyt tytön -- menettänyt ainaiseksi, kävipä miten

-hyvänsä. Ja muutamina hetkinä minä olin huomaavinani jotakin

-sanomattoman synkkää, surumielistä tuossa jättiläisessä, joka ratsasti

-yksinään edellä.

-

-Harvoin hän puheli meille ja vielä harvemmin Louisille. Vaan kun hän

-sen teki, niin hänen karkea, ankara äänensä ja julmat silmänsä

-ilmaisivat synkkää vihaa, jota hän tunsi Louista kohtaan.

-Ruokaillessamme hän söi toisessa päässä pöytää, me neljän toisessa

-päässä, niin kuin kolme meistä oli tehnyt ensi iltana Parisiin

-tullessamme, Väliin minua pöyristyttivät uhkaavat silmäykset, joita hän

-salaa loi kilpailijaansa -- vankiinsa --. Vaan toisinaan huomasin hänen

-kasvoillaan, kun huomaamattaan katselin häntä, omituisen ilmeen, jota

-minä en voinut ymmärtää.

-

-Varovaisin sanoin ilmoitin Croisettelle luuloni hänen tarkoituksistaan.

-Croisette ei näyttänyt niinkään hämmästyvän kuin minä olin luullut.

-Minä pian sain tietää syyn siihen. Hänellä oli oma käsityksensä

-asiasta. "Etkö luule sitä mahdolliseksi, että hän, Anne", kysyi hän

-minulta -- me tietysti olimme kahden silloin -- "että hän aikoo

-luovuttaa Louisin Kitistä?"

-

-"Luovuttaa Kitistä?" huudahdin minä. "Millä tavoin?"

-

-"Antamalla Louisin valita -- ymmärräthän?" Minä ymmärsin -- minä

-käsitin siinä silmänräpäyksessä. Minäpä olin ollut tylsä, kun en ollut

-tuota ennen huomannut. Bezers aivan varmaan aikoi menetellä seuraavalla

-tavalla: antaa herra de Pavannesin luopua sydämmensä valitusta ja pitää

-henkensä, tai kuolla ja menettää hänet.

-

-"Minä ymmärrän", vastasin minä. "Vaan Louis ei koskaan luovu hänestä.

-Ei koskaan luovuta häntä."

-

-"Louis kaikessa tapauksessa menettää rakastettunsa, tavalla tai

-toisella", väitti Croisette matalalla äänellä. "Vaan ei se pahinta.

-Louis on hänen, Bezersin, vallassaan. Otaksutaan, että Bezers aikoo

-panna Kitin ratkaisemaan, että hän Louisilta vaatii lunnaita ja

-lunnaiksi panee Kitin? Ja asettaa Kitin näin valitsemaan kahdesta: joko

-antamaan kätensä Bezersille ja pelastamaan Louisin hengen tai

-kieltäytymään siitä ja niin tuomitsemaan Louisin kuolemaan?"

-

-"Croisette!" huudahdin minä. "Niin katala hän ei voi olla!" Ja

-kuitenkin, eikö tämäkin olisi parempi, kuin sokea kosto, jota minä olin

-kuvitellut hänen miettivän?

-

-"Ehkä ei", vastasi Croisette tuijottaessaan pimeään. Me tällä kertaa

-ratsastimme joukon alkupäässä Bezersin takana, niin että me hyvin

-näimme hänen jättiläisvartalonsa, kun hän siinä hartiat kumarassa

-ratsasti yksinään edellämme. "Ehkä ei", toisti Croisette vaipuneena

-ajatuksiinsa. "Väliin minusta tuntuu, kuin emme oikein ymmärtäisi

-häntä, ja että on pahempiakin ihmisiä maailmassa kuin Bezers."

-

-Minä katsoin terävästi poikaan, sillä minä en ollut tätä tarkoittanut.

-"Pahempia?" sanoin minä. "Sitäpä minä en usko."

-

-"On varmaan!" vastasi hän ja pudisti päätään. "Muistatko, kun makasimme

-verhojen takana suuressa sängyssä Mirepoixin luona?"

-

-"Muistanpa hyvinkin. Luuletko, että koskaan voisin unhottaa sitä

-hetkeä?"

-

-"Ja kun rouva d'O tuli sisään?"

-

-"Koadjutorin kanssa?" sanoin minä pöyristyen. "Muistan..."

-

-"Ei, vaan toisella kerralla, kun hän tuli yksinään; Huoneessa oli

-melkein pimeä, niin kuin sinä muistat. Rouva de Pavannes oli akkunassa,

-jonne hänen sisarensa ei nähnyt häntä."

-

-"Muistan senkin", sanoin kärsimättömästi. Minä ymmärsin hänen äänestään,

-että hänellä oli jotakin kerrottavaa rouva d'Osta, eikä minulla

-haluttanut kuulla. Minuakin pöyristytti kuulla tästä naisesta, joka,

-niin kaunis kuin olikin, liikkui rikosten ja uskottomuuden piirissä.

-Oliko se ujoutta vai pelkoa vai jotakin ritarillista tunnetta, joka

-valtasi mieleni silloin, kuin luulin olevani hänen aseystävänsä? Minä

-en tiedä sitä varmaan, sillä minä en ollut saanut siitä selvää

-vieläkään, oliko minun säälittävä vai inhottava häntä, oliko hän

-käyttänyt minua aseenaan vai olinko minä ollut uskoton hänelle.

-

-"Hän tuli sänkyä kohden, niin kuin muistat, Anne", jatkoi Croisette.

-"Sinä makasit laitimmaisena. Hän ei erottanut sinua tarkoin ja luuli

-sisarekseen. Ja silloin minä syöksyin ylös."

-

-"Minä muistan, että sinä niin teit!" huudahdin minä kiihkeästi. Minä

-olin unhottanut tämän ikävän tapauksen. "Sinä olit säikähyttää hänet

-kuoliaaksi. Minä en lainkaan voinut ymmärtää, mikä sinulla oli. --

-Minkä vuoksi sillä tavoin teit?"

-

-"Pelastaakseni sinun henkesi, Anne", vastasi hän juhlallisesti, "ja

-estääkseni häntä tekemästä rikosta, suunnatonta, luonnotonta rikosta.

-Hän oli tullut takaisin -- tuskin hirveän sanoa -- murhaamaan

-sisarensa. Sinä hämmästyt! Sinä et ehkä tahdo minua uskoa.

-Kuulustaakinhan se kovin kauhealta. Vaan minä näin paremmin kuin sinä.

-Hän seisoi sinun ja kynttilän välillä. Minä näin kun hän kohotti

-puukon! Minä näin hänen häijyt kasvonsa! Jos minä en olisi säikäyttänyt

-häntä, niin hän olisi iskenyt puukon sinuun. Häneltä putosi puukko

-lattialle. Minä otin sen. Kas tässä se on."

-

-Minä silmäsin puukkoa, ja vavisten käännin katseeni siitä. "Minkä

-vuoksi", mutisin, "minkä vuoksi hän niin teki?"

-

-"Niin kuin tiedät hän ei onnistunut saamaan sisartaan Pavannesin

-taloon, jossa hänen olisi ollut helppo murhata hänet. Bezers tunsi

-rouva d'On, ja esti hänet siitä. Silloin tuo pirullinen nainen hiipi

-takaisin, ajatellen, että yleisen murhaamisen aikana ei huomata hänen

-rikostaan, että sitä ei koskaan tutkittaisi, ja että Mirepoix olisi

-ääneti."

-

-Minä en sanonut mitään. Olin joutunut niin hämmästyksiini, että en

-saanut sanaa suustani. Ja kuitenkin minä uskoin mitä olin kuullut. Kun

-minä ajatuksissani muistelin, mitä oli tapahtunut, niin huomasin, että

-koko joukko seikkoja, jotka minä olin jättänyt huomaamatta, ja

-tapausten niin joutuisasti vaihtuessa unhottanutkin, vakuutti tämän

-todeksi. Herra de Pavannes -- se toinen herra de Pavannes -- oli ollut

-oikeassa kälyään arvostellessa. Oliko tuo nainen siis huonompi kuin

-Bezers? Tuhat kertaa huonompi. Sillä uskottomuus on aina huonompaa kuin

-väkivalta, käärmeen säälimätön viekkaus pahempaa kuin suden raivo.

-

-"Kun minä", lisäsi Croisette hiljaa, "huomasin, että sinä olit kadonnut

-hänen kanssaan, niin luulin minä, että en saa sinua enään koskaan

-nähdä. Minä pidin sinua menneenä miehenä. Onnellisin hetki elämässäni

-oli, kun sain taas sinut nähdä."

-

-"Croisette", kuiskasin minä rukoilevasti poskieni hehkuessa, "ei puhuta

-enään koskaan tuosta naisesta." Emmekä puhuneetkaan hänestä moneen

-vuoteen. Vaan miten omituinen onkaan elämä! Hän ja tuo alhainen mies,

-johon hänen kohtalonsa näytti yhdistetyn, kulkivat mustaa polkuaan

-juuri silloin kun se oli mustimmillaan meidän tiemme poikki. He

-joutuivat, törmäsivät yhteen meidän kanssamme, ja vaikka me olimme vain

-vieraita poikia, niin me saatoimme heille perikadon. Minä olen usein

-tehnyt itselleni kysymyksen, miten minun olisi käynyt, jos olisin

-sattunut hänen kanssaan yhteen varemmin ja rauhallisempina aikoina --

-kun hän oli kauneutensa huipulla, eikä minulla ole ollut kuin yksi

-vastaus. Minä olisin katkerasti katunut. Toivokaamme, ettei tuollaisia

-miehiä ja naisia enään ole olemassa. Ne kukoistivat ainoastaan näinä

-sotien ja hajaannusten onnettomina aikoina, vaan katosivat sen ajan

-kanssa, aivan kuin taistelutantereen hirvittävät yölepakot.

-

-Vaan palatkaamme matkaamme. Auringon paistaessa kirkkaasti ei

-voinut muuta kuin tuta itsensä iloiseksi ja toivoa hyvää. Pahin

-koettelemukseni tuli aina auringon laskiessa. Sillä silloin -- me

-ratsastimme tavallisesti myöhään illalla -- Louis tuli minun vierelleni

-ratsaastamaan puhellakseen rakastetustaan. Ja miten hän hänestä puheli!

-Miten tahansa asioita hän käski minun sanoa! Hän muisteli entisiä

-onnellisia päiviä, kun me olimme suruttomia lapsia laskien leikkiä,

-nauraen ja kujeillen. Ja kyynelten vieriessä poskilleni, en voinut olla

-ihmettelemättä, miten Louis voi puhella hänestä niin tyyneellä äänellä,

-jossa ei ilmestynyt mitään kapinoimista kohtaloa, ei mitään napinaa

-kaitselemusta vastaan. Miten hän voi tehdä Kitille suunnitelmia ja

-ajatella hänet yksin jääneenä!

-

-Nyt minä sen ymmärrän. Hän oli vielä kauhean vaikutuksen alaisena,

-jonka oli synnyttänyt ystävien murha. Hän oli vielä osaksi

-huumauksissaan. Kuolema hänestä näytti luonnolliselta ja tutulta, hän

-katseli sitä samoilla silmillä kuin se, joka on nähnyt toveriensa ja

-liittolaistensa kuolevan valmistuksetta. Kuolema hänestä oli ruvennut

-tuntumaan tavalliselta, elämä poikkeukselta, aivan niin kuin tuntuu

-lapsesta, joka ensi kerran näkee ruumiin.

-

-Eräänä iltana sattui omituinen tapaus. Lähellämme vasemmalla näimme

-Auvergnen kukkulat, joiden yli kohosi korkealle Puy de Dome. Me neljä

-ratsastimme yhdessä ja tavan mukaan olimme joutuneet viimeisiksi

-joukossa, Tie tällä kertaa oli kapea polku, joka kulki rämeikön poikki

-ja molemmin puolin oli matalaa metsää ja pensaikkoa. Muu ratsujoukko oli

-jo melkein kokonaan näkyvistämme. Ainoastaan puolikymmentä ratsumiestä

-erotimme edessämme pitkän matkan päässä ja pari ratsumiestä takanamme

-yhtä kaukana. Minä katsoin kummallekin taholle ja tunsin sydämmeni

-omituisesti lyövän. Ensi kerran johtui mieleeni mahdollisuus paeta.

-Auvergnen ylängöille olisi helppo päästä. Jos saisimme parin virstan

-edun, niin meitä ei saavutettaisi ennen pimeää, jolloin voisimme

-kätkeytyä niin, ettei meitä löydettäisi. Minkä vuoksi emme kannusta

-hevosiamme ja lähde tiehemme?

-

-"Se on mahdotonta!" sanoi Pavannes tyynesti.

-

-"Minkä vuoksi?" kysyi kummastellen.

-

-"Ensinnäkin siitä syystä", vastasi hän, "että minä olen Bezersille

-antanut sanani seurata häntä Cahorsiin."

-

-Poskiani poltteli. Vaan minä huudahdin: "Mitä se merkitsee?

-Petoksellahan sinutkin vangittiin! Turvallisuuskirjaasi ei pantu mitään

-merkitystä. Minkä vuoksi sinä sitten olet niin tarkka? Vihollisesi

-eivät ole. Se on hullutusta!"

-

-"Ei ole", vastasi Louis ja pudisti päätään. "Et sinä itsekään niin

-tekisi, jos olisit minun sijallani."

-

-"Niin luulen, että tekisin", sopersin minä hämilläni.

-

-"Et, sinä et tekisi niin, poikaseni, minä sinut tunnen liian hyvin.

-Vaan jos tahtoisinkin tehdä, niin olisi aivan mahdotonta." Hän kääntyi

-satulassaan ja nosti käden suojakseen viistoon tulevia auringonsäteitä

-vastaan ja silmäsi taakseen tarkkaavasti. "Niinpähän on kuin

-luulinkin", sanoi hän. "Toinen noista miehistä ratsastaa harmajalla

-Margotilla, joka, sen mukaan kuin Buré eilen sanoi, on nopein hevonen

-koko joukosta, ja mies sen selässä on kevyt kuin höyhen. Toisella on

-tuo kellertävän punainen normandilainen hevonen, jota aamulla

-katselimme. Näes, Anne, Bezers on virittänyt meille ansan. Jos me

-poistuisimme jonkun kymmenkunta syltää toiselle tai toiselle puolen,

-niin nuo kaksi olisivat jälessämme kuin tuuliaispää."

-

-"Sinä uskot, että Bezers on ihan tarkoituksella antanut miestensä

-ratsastaa edelle?" kysyin minä hämmästyneenä.

-

-"Uskon hyvinkin", vastasi Louis. "Ei mikään hänestä olisi niin hauskaa

-kuin että saisi ottaa ensin minun kunniani ja sitten henkeni. Vaan,

-Jumalan kiitos, ainoastaan henkeni on hänen vallassaan."

-

-Ja kun minä katselin ratsumiehiä edessäni, niin huomasin, että Louis

-oli oikeassa. Niillä näytti olevan joukon paraat hevoset ja he itse

-olivat joukon keveimmät miehet. Heistä aina joku silmäsi taakseen. Heti

-pimeän tullessa he asettuivat huolellisesti ympärillemme. Kun Buré tuli

-luoksemme, niin hänen silmissään näkyi petoksen viekas ilme. Hän

-huomasi, että me tiesimme hänen ajatuksensa, vaan hän ei puhunut siitä

-mitään.

-

-Muut eivät välittäneet mistään mitään. Vaan ajatus, että jos minä

-olisin ollut yksinäni, niin olisin joutunut Bezersin viekkaasti

-viritettyyn ansaan, ja se lisäsi minun vihaani häntä kohtaan. Minä voin

-istua tuntikausia ja hautoa mielessäni huomaamatta mitä tapahtui

-lähistössäni, ja minä heräsin ajatuksistani vasta oikein, kun

-seuraavana päivänä iltapuoleen huudettiin, että me olimme tulleet

-Cahorsin näkyviin. Siellä se oli allamme matalalla pohjallaan

-viestävien kukkulain ympäröimänä. Kirkko, Vallandré silta, jokimutka,

-joka ympäröi kaupungin -- kaikki tämä oli minulle tuttua. Pitkä

-matkamme oli pian lopussa.

-

-Mielessäni liikkui vain yksi ajatus. Vähän aikaa sitten olin

-Croisettelle ilmoittanut aikeeni -- viimeisenä keinona hyökätä Bezersin

-kimppuun ja tappaa hänet miestensä keskellä. Nyt oli aika käsissä, jos

-mieli tätä aijetta koskaan toteuttaa, jollemme jo ole liiaksi

-viivytelleet. Ja minä katselin ympärilleni. Oli jonkun verran tungosta

-ja epäjärjestystä, kun pysähdyimme heti kukkulain juurella, jolloin

-kaksi miestä lähetettiin ilmoittamaan kuvernöörin tuloa ja Buré

-puolenkymmenen miehen kanssa ratsasti edelle etujoukkona.

-

-Tie, jolla olimme, oli oikeastaan kapea polku, joka luikerteli

-kukkulain rinteitä. Hevoset olivat uuvuksissaan. Aika ja paikka ei

-ollut sovelias aikeeni toteuttamiseen, ja ainoastaan yön saapuva pimeä

-voisi suosia asiaani. Vaan minä olin epätoivoissani.

-

-Ennen kuin kuitenkaan ryhdyin mihinkään, katselin tarkoin seutua,

-silmäsin vuoroon allamme olevia pieniä hedelmällisiä tasangoita, joita

-nyt auringon viimeiset säteet lämmittivät, alastomia kukkuloita, jotka

-toisin paikoin kylpivät illan ruskossa ja toisin paikoin olivat

-varjoisia, harvoja metsärypäitä ja pensaikoita, jotka olivat puron

-varressa siellä täällä, sekä rautatammien siimeksisiä käytäviä, joita

-oli vuorenharjun toisella puolen -- Caylusiin menevän tien kahta

-puolta. Näin lähellä kotia meidän täytyy saada apuakin. Jos se

-sananviejä, jonka me olimme ennen kotoa lähdettyämme lähettäneet

-vicomten luo, oli ehtinyt perille, niin enomme on varmaan palannut ja

-oli ehkä nyt Cahorsissa meitä vastassa.

-

-Vaan ei mitään ratsujoukkoa näkynyt, enkä minä huomannut mitään

-paikkaa, jossa voisi maata suojassa. Minä muistin, että vicomte ei ole

-voinut saada tietoa tilastamme tai siitä mitä on tapahtunut. Toivo

-lannistui ja haihtui heti kun epätoivo oli sen synnyttänyt. Meidän

-itsemme tuli auttaa itseämme ja Kitiä.

-

-Tämä oli puolustukseni. Minä kumarruin satulassani Croisettea kohden --

-minä nimittäin ratsastin hänen vierellään -- ja sanoin: "Sinä muistat,

-mitä sanoin? Oletko valmis?"

-

-Hän katsoi säikähtyneenä minua ja hänen kasvonsa loistivat hämärässä.

-Hän siirsi katseensa minusta yksinäiseen olentoon, joka liikkumattomana

-kuin kivipatsas istui satulassaan ainoastaan parinkymmenen askeleen

-päässä meistä. "Meitä ei tarvitse kuin kaksi", kuiskasin minä ja

-irrottelin miekkaani. "Rupeatko sinä vai Marie toiseksi? Toisten täytyy

-koettaa päästä pakoon sekasorron syntyessä, mennä joen yli Arembalin

-lauttakohdalta, jos ei heitä sitä ennen kiinni saada, ja sen jälkeen

-rientää Caylusiin."

-

-Hän epäili. Minä en tiedä vaikuttiko hänen epäröimiseensä se, että

-samalla kellot Cahorsin kirkossa alkoivat soida iltarukoukseen. Vaan

-hän todella epäröi. Hän -- Caylus. Minä käännyin uudelleen häneen ja

-malttamattomana kerroin kysymykseni. "Kumpi teistä? Silmänräpäyksen

-kuluttua lähdemme taas liikkeelle ja silloin se on myöhäistä."

-

-Hän kiireesti otti suitsistani ja alkoi sekasotkuisen ja hajanaisen

-puolustuspuheen. Vaan minä kuitenkin ymmärsin, mitä hän tarkoitti.

-"Siinä oli minulle kylliksi!" Minä keskeytin hänet suutuksissani,

-käännyin sitten Marieseen ja kysyin äkäisesti:

-

-"Tahdotko sinä?"

-

-Vaan Marie pudisti päätään ja vastasi samoin kuin Croisette.

-

-Minä kysyin vielä toisen kerran, vaan sama juttu.

-

-Kummallista! Vaan niin kummalliselta kuin tuntuikin, en minä kovinkaan

-sitä hämmästynyt. Muissa oloissa olisin joutunut ihan raivoon

-tällaisesta velvollisuuksien laiminlyömisestä. Vaan nyt minä olin

-puolittain odottanutkin tällaista päätöstä asialle, ja nuhdesanaa

-sanomatta pääni vaipui alas ja minä luovuin yrityksestäni. Bezers oli

-liian voimakas minun vastustajakseni. Hyödytöntä oli taistella häntä

-vastaan. Me olimme aivan kuin noidutut. Kun joukko lähti liikkeelle,

-seurasin minä äänetönnä ja tunnotonna.

-

-Me kulimme Cahorsin kaupunginporteista, ja näky, joka meitä siellä

-kohtasi, kannattaa kuvata; vaan minä sitä katselin melkein

-välinpitämättömästi -- yhtä välinpitämättömästi kuin mies, joka joutuu

-kidutettavaksi, katselee kummallista kidutuslaitosta, kun otaksutaan,

-että hän ei ole sitä ennen nähnyt. Koko kaupungin väestö oli kokoutunut

-kaduille, joita me ratsastimme, ja katseli pelokkain silmin

-ratsujoukkoa ja uuden kuvernöörin ankaraa muotoa.

-

-Me laskeusimme hevosenselästä linnankartanolla ja olimme juuri lähdössä

-sisään kun Buré meidät pidätti. "Herra de Pavannes syö illallisen

-yksinään", sanoi hän tunkeutuen jotensakin välinpitämättömästi meidän

-väliimme. "Te, hyvät herrat, olkaa hyvät ja tulkaa tätä tietä."

-

-Minä seurasin vastustamatta. Sillä mitä siitä olisi hyötyä? Minä

-tiesin, että Bezers katseli meitä portailta, jotka johtivat suureen

-käytävään, ja sen vuoksi minä tyyneesti seurasin Buréta. Vaan minä

-kuulin Croisetten kiihkeästi jotakin vaativan.

-

-Meidät vietiin matalasta portista muutamaan huoneesen rakennuksen

-pohjakerroksessa, huoneeseen, joka oli kuin vankikoppi. Täällä me

-äänettöminä söimme illallisemme. Ja sen jälkeen minä vetäysin

-veljistäni, pikemminkin surun kuin suuttumuksen valtaamana, ja

-heittäysin muutamalle vuoteelle, joita oli meitä varten tehty.

-

-Meidän välillämme ei ollut tapahtunut mitään selitystä. Kuitenkin

-tiesin, että kumpikin veljeni aina vähän väliä silmäsi minua

-rauhattomana. Minä sen vuoksi olin nukkuvinani, vaan minä kuulin Burén

-tulevan sisään sanomaan meille hyvää yötä -- ja katsomaan, ettemme ole

-karanneet. Ja minä kuulin Croisetten kysyvän:

-

-"Makaako herra de Pavannes yksin yötä?"

-

-"Ei aivan yksin", vastasi Buré salaperäisesti. Muuten hän tuntui olevan

-huonolla tuulella tai väsynyt. "Bezers on levoton herra de Pavannesin

-sielun tilasta ja on sen vuoksi lähettänyt hänen luokseen papin."

-

-Tämän kuultuaan he syöksähtivät pystyyn. Vaan kynttilä ja sen kantaja,

-joka oli sen verran pirteä, että jaksoi nauraa herransa hurskaille

-ajatuksille, oli jo kadonnut. Heillä ei ollut muuta tekemistä kuin

-kulkea edestakaisin huoneessa ja myöhäisessä katumuksessa nuhdella

-toisiaan ja sadatella Bezersiä. Ei edes Marie voinut keksiä mitään

-mahdollisuutta pakenemaan täältä. Ovi oli sulettu kaksinkertaisilla

-lukoilla, akkunassa niin tiheät ristikot, että tuskinpa kissakaan olisi

-päässyt läpi, ja seinät olivat vahvat.

-

-Minä makasin ja olin nukkuvinani, ja makasin sillä tavoin pitkät,

-pitkät tunnit, vaikka minun sydämmeni, niin kuin veljienikin, tykytti

-kovasti vastaukseksi kumeoihin vasaraniskuihin, joita pian alkoi kuulua

-vähän matkan päässä meistä ja joita kuului aina aamunkoitolle.

-Akkunasta, joka oli muuatta muuria vasten ja matalalla, emme voineet

-mitään nähdä. Vaan me arvasimme mitä tämä pauke merkitsi, kun pylväitä

-iskettiin maahan, kun lankku naulattiin toisen viereen. Me emme voineet

-nähdä, miten työ edistyi, emme kuulla työmiesten ääniä emmekä nähdä

-heidän tuliaan. Vaan me tiesimme, mitä he tekivät. He pystyttivät

-mestauslavaa.

-

-

-

-

-KAHDESTOISTA LUKU.

-

-Riemuisa aamu.

-

-

-Minä pitkän ratsastusmatkan jälestä olin niin väsynyt, että en voinut

-olla kokonaan nukkumatta. Ja sitä paitse ihmisen tekee unettomaksi

-ainoastaan levottomuus ja jännitys, eikä, Jumalan kiitos, suru. Jumala

-loi ihmisen olemaan valveilla ja toivomaan, eikä makaamaan valveilla ja

-suremaan. Pari tuntia ennen aamunkoittoa minä nukahdin, ylen väsyneenä.

-Kun minä heräsin, niin aurinko oli korkealla taivaalla ja paistoi

-viistoon akkunastamme. Auringon kimalteleva valo teki tämän hiljaisen

-huoneen elähyttäväksi, ja kädet pään alla minä makasin ja vedin

-keuhkoihini raikasta aamuilmaa, niin kuin usein tein kamarissamme

-Caylusissa. Kun Marie arastellen laski kätensä minun käsivarrelleni,

-niin silloin vasta oikein pääsin valveilleni ja todellisuus oli elävänä

-edessäni. "Nouse, Anne!" sanoi Croisette. "Bezers on pannut meitä

-hakemaan."

-

-Minä hypähdin pystyyn ja panin vyön vyölleni. Kalpeana ja masentuneena

-Croisette nojasi seinää vasten. Buré seisoi töyhtöhattu kädessä ja

-omituinen hymy huulillaan, oven suussa, jonka hän täytti melkein

-kokonaan. "Tehän olette aika unikeko, nuori herra", sanoi hän. "Teillä

-täytyy olla hyvä omatunto."

-

-"Epäilemättä parempi kuin teillä", sanoin, "tai isännällämme."

-

-Hän kohautti olkapäitään, ja annettuaan merkin meille seuraamaan häntä,

-meni hän edellämme kulkien monia synkkiä käytäviä. Muutaman tällaisen

-lopussa kohosivat portaat ja täällä näytti lupaavammalta. Ja niin

-olikin. Sillä kun me olimme nousseet portaita ja meille oli avattu

-muuan ovi, niin leimahti eteemme kirkas päivänpaiste ja lämmin, ja me

-kuulimme puheen ääniä. Me olimme suuressa korkeassa huoneessa, jonka

-seinät olivat paikoin maalatut ja toisin paikoin oli seinäverhoja.

-Huone, johon valo tuli kolmesta suippokaarisesta akkunasta, jotka

-olivat aina kaislapeittoiseen lattiaan asti, oli koristettu vaakunoilla

-ja sen muutamalla seinällä kohosi estradi, jossa oli suuri kuvilla

-koristettu tuoli. Katto oli sininen kultatähdillä. Minä olin ollut

-tässä huoneessa kerran ennen, monta vuotta sitten, kun olin vicomten

-mukana, tämän käydessä kuvernöörin luona. Ollapa nytkin vicomte täällä!

-

-Minä astuin keskimmäisen akkunan luo, joka oli auki. Vaan minä

-säikähtyneenä ponnahdin takaisin, sillä heti sen alla oli mestauslava,

-huoneen lattian tasalla ja peitetty kaislalla. Pari miestä kulki siinä

-edestakaisin. Silmäni etsivät Louista heidän joukostaan, vaan turhaan.

-Hän ei ollut siellä. Vaan sillä aikaa kun minä häntä katselin, kuulin

-ääntä takaani ja hän astui sisään neljän, keihäällä varustetun

-sotamiehen seuraamana.

-

-Hän oli kalpea ja vakava, vaan kuitenkin täydellisesti tyyni. Hänen

-silmissään oli omituinen ilme, aivan kuin hän olisi ajatellut jotakin,

-joka oli kaukana -- ehkä ajatteli hän Kitiä auringonpaisteisten

-kukkulain takana Quercyssä, jossa hän niin usein oli ratsastanut hänen

-sivullaan, ilme, joka näytti sanovan, että mitä tahansa täällä

-tapahtuu, niin se ei hänelle merkitse mitään, ja että ero tapahtui

-tuolla, jossa Kit oli. Vaan ryhtinsä oli tyyni ja hillitty, käyntinsä

-levollinen ja pelkäämätön. Kun hän näki meidät, niin hänen kasvonsa

-vähän kirkastuivat ja hän tervehti meitä ystävällisesti, sekä vastasi

-arvokkaasti Buréa tervehdykseen. Croisette riensi heti hänen luokseen

-ja huuti hänen nimeään -- Croisette oli aina ensimmäinen puhumaan. Vaan

-ennen kuin Louis ehti tarttua hänen käteensä, aukesivat äkkiä ovet

-salin toisella seinällä ja Bezers astui kiireesti sisään.

-

-Hän oli yksinään. Hän katsoi ympärilleen, ja hänen vastenmielisillä

-kasvoillaan, jotka olivat punakat kuin kiivaasta kulusta, oli uhkaava

-ilme. Kun hän huomasi meidät, niin hän nyökäytti päätään ankaran

-näköisenä astuessaan perälle salia niin että kannukset kovasti

-kilisivät lattian lautoja vasten. Hän ei lausunut mitään tervehdykseksi

-meille, antoi vain Burélle ja sotamiehille merkin vetäytymään salin

-alipäähän. Ja sitten hän seisoi ja katsoi meitä, varsinkin

-kilpailijaansa. Ja hän katsoi ja katsoi viha silmistä liekehtien.

-Vallitsi hiljaisuus, pitkä hiljaisuus, jolloin ulkoa kuului melu ja

-varpusten iloinen siukutus katonräystäältä. Ja minä luulen, ettei ollut

-muita kuin Louis, jonka sydän tykki rauhallisesti.

-

-Vihdoin Bezers katkasi hiljaisuuden.

-

-"Herra de Pavannes!" alkoi hän ankaralla äänellä, vaikka hän koetti

-salata vihansa tympeään hymyyn ja teeskenneltyyn kohteliaisuuteen.

-"Herra de Pavannes. Minä olen kuninkaalta saanut määräyksen tapattaa

-kaikki hugenotit läänissäni. Voitteko sanoa mitään syyksi sitä vastaan,

-että minä alan toimeni teillä? Vai haluatteko palata ainoaan autuaaksi

-tekevään kirkkoon?"

-

-Louis kohautti olkapäitä aivan kuin halveksuen, vaan ei vastannut

-mitään. Minä näin, miten vidame suonenvedontapaisesti väänsi suuria

-käsiään, vaan hän hillitsi itsensä, ja kun hän taas alkoi puhua, niin

-lausui hän verkalleen. "Hyvä", jatkoi hän vähintäkään välittämättä

-meistä -- jotka olimme äänettömiä todistajia tässä omituisessa

-ottelussa näiden kahden miehen välillä -- ja katsoi ainoastaan

-Louisiin. "Te olette tehnyt minulle enemmän pahaa kuin mikään muu elävä

-olento. Te olette estänyt minun aikeeni, herra de Pavannes, ja

-ryöstänyt minulta naisen, jota minä olen rakastanut. Kuusi päivää

-sitten olisin voinut teidät surmata. Te olitte silloin vallassani.

-Muistakaa vain, että minun ei olisi tarvinnut kuin jättää teidät

-roistoväelle, ja te tänäpäivänä makaisitte mätänemässä Montfauconin

-hirsipuissa, herra de Pavannes."

-

-"Se on aivan totta", vastasi Louis tyyneesti, "mitäs siihen sanoja

-tuhlata?"

-

-Vaan vidame jatkoi aivan kuin ei olisi kuullutkaan. "Minä en jättänyt

-teitä roistoväelle, ja kuitenkin minä vihaan teitä -- enemmän kuin

-koskaan ketään ihmistä olen vihannut, enkä minä ole taipuisa antamaan

-anteeksi. Vaan nyt, hyvä herra, on kostoni aika käsissä. Valan, jonka

-neljätoista päivää sitten vannoin rakastetullenne, minä pidän sanasta

-sanaan. Minä -- hiljaa, pojanloppi!" jyrisytti hän ja kääntyi äkkiä

-meihin -- "toisella kertaa täytän sanani teihinkin nähden!"

-

-Croisette oli mutissut jotakin, ja tämä oli saattanut Bezersin tuiman

-katseen häneen. Vaan uhkauksella oli vaikutuksensa. Croisette vaikeni

-heti, ja miehet jäivät taas keskenään.

-

-Vaan vidame näytti kuitenkin joutuneen hämilleen keskeytyksestä.

-Mutisten koko joukon valoja meni hän akkunan luo ja palasi taas

-takaisin. Kylmä raakuus, jolla hän oli tottunut peittämään vihansa ja

-vaikuttamaan toisiin samalla kun se kohotti hänen julman tekonsa

-vaikutusta, jäi häneltä nyt osaksi. Hän näyttäytyi nyt sellaisena kuin

-hän oli -- despotisena ja väkivaltaisena ja tuimana, joka ilmaantui

-koko voimallaan tässä kiihkeässä ja välinpitämättömässä luonteessa,

-joka ei koskaan ollut tavannut mitään tarpeeksi lujaa estettä. Minäkin

-vapisin, minä sen tunnustan.

-

-"Kuulkaa!" jatkoi hän palatessaan takaisin ja asettuessaan meidän

-eteemme, ja hän oli nyt kiivaampi kuin keskeytystä ennen. "Minä olisin

-voinut jättää teidät kuolemaan tuohon helvettiin siellä. Vaan minä en

-sitä tehnyt. Minun olisi vain tarvinnut ojentaa käteni, ja te olisitte

-silmänräpäyksessä revitty kappaleiksi! Vaan susi ei pyydystele rottia,

-eikä Bezers tarvitse kostoonsa kenenkään apua, ei kuninkaan eikä

-roistoväen! Kun minä ahdistan vihollistani, niin minä haluan saada

-hänet yksinäni, ymmärrättekö? Ja niin totta kuin meidän yllämme on

-taivas" -- hän vaikeni hetkiseksi -- "jos minä vielä kerran teidät

-tapaan, herra de Pavannes, niin minä teidät tapan sille paikalle!"

-

-Hän vaikeni ja väkijoukon melu kuului ulkoa, ja sekaus syntyi

-ajatuksissani. Minä taistelin kovasti sitä vastaan, sillä minä näin

-äkkiä Croisetten poskille nousevan punat ja hänen silmiinsä syttyvän

-loiston, aivan kuin niistä olisi side yhtäkkiä poistettu. -- Sekaus,

-sanoin minä -- sillä minä olin luullut ymmärtäneeni vidamen

-tarkoituksen, vaan tuossa hän seisoi ja mulkoili yhä uhriinsa yhtä

-julman näköisenä ja puhui yhtä julmalla äänellä. "Kuulkaa, herra

-de Pavannes", jatkoi hän, ojentautuessaan aivan suoraksi ja

-majesteetillisesti viittasi ovea. "Ovet ovat auki! Rakastettunne on

-Caylusissa. Tie on vapaa, menkää hänen luokseen, menkää hänen luokseen

-ja sanokaa, että minä olen pelastanut henkenne ja että minä sen teille

-lahjoitan, en rakkaudesta, vaan vihasta! Jos te olisitte osottanut

-pelkoa, niin minä olisin teidät mestauttanut, sillä silloin teidän

-kärsimyksenne olisivat olleet suuremmat, herra de Pavannes. Vaan nyt,

-pitäkää henkenne -- lahjana! Ja kärsikää niin kuin minä kärsisin, jos

-minut pelastaisi ja säästäisi viholliseni!"

-

-Vähitellen alkoi hänen sanojensa täysi tarkoitus selvitä minulle --

-vähitellen vaan ei täydellisesti ennen kuin kuulin Louisin katkonaisin

-sanoin, puolittain ylpeänä puolittain nöyrästi kiittävän Bezersiä

-jalomielisyydestään. Vaan en taaskaan tiennyt, mitä piti uskoa kaikesta

-tästä, kun kuulin vidamen vastauksen. Sillä hän keskeytti Pavannesin

-purevalla ivalla, solvauksilla hämmensi hänen tunnustuksensa ja

-uhkauksilla vastasi hänen kiitoksiinsa.

-

-"Menkää! Menkää!" jatkoi hän tuimasti. "Olenko todellakin teitä niin

-kauan säästänyt, että te lopuksikin tahdotte saada minut teille

-kostamaan, ja kehotatte minua tappamaan teidät? Pois! Ja ottakaa nämät

-sokeat penikat mukaanne! Pitäkää minua nyt yhtä paljon kuin ennenkin

-vihollisenanne! Ja jos minä teitä vielä kerran tapaan, niin olkaa

-varma, että tapaatte vihollisenne! Menkää, herra de Pavannes, menkää!"

-

-"Vaan, herra de Bezers", sanoi Louis, "kuulkaa. Kahden minutin ajan

-vain -- --."

-

-"Menkää, menkää ennen kuin me teemme toisillemme jotakin pahaa!" karjui

-vidame hurjana. "Jokainen sana, minkä lausutte siihen suuntaan, on

-solvaus minua kohtaan! Se ryöstää minulta minun kostoni tunteen. Menkää

-Jumalan nimessä!"

-

-Ja me menimme, sillä ei ollut mitään mahdollisuutta eikä mitään toivoa

-saada lievennetyksi hänen raivoaan kun hän puhui ja yhtä vähän

-silloinkin, kun hän äänetönnä seisoi ja katsoi, kun me verkalleen

-poistuimme hänen edestään. Me menimme hitaasti tiehemme, toinen toisen

-jälessä, ja koetimme, luonnollisesta vaatimuksesta kiittää häntä, vielä

-kerran lävistää ankaruuden panssari, joka peitti hänen otsansa. Vaan

-katkerana ja järkähtämättömänä, loppuun asti vihan ja halveksimisen

-kuvana hän pysyi katsoessaan meitä mennessämme.

-

-Vaikka tästä päivästä on kulunut kaksikuudetta vuotta, niin muistan

-kuitenkin aivan selvään tämän omituisen miehen, joka seisoi siinä kuin

-jättiläinen valtaistuimen katon varjossa, jolloin päivänpaiste, joka

-tulvasi akkunoista ja hohti meihin, näytti aivan kuin välttävän häntä.

-Minä muistan kaksi tuimaa silmää, jotka hehkuivat meitä katsellessa, ja

-muistan huulet, joilla värähti julman pilanteon ilo. Ja se oli viime

-kerta kun minä -- ja luulen jokainen meistä -- näin Raoul de Marin,

-Vidame de Bezersin tässä elämässä.

-

-Hän oli mies, jota emme voi tuomita meidän aikamme näkökannan mukaan,

-sillä hän oli paheissaan ja hyveissään sellainen henkilö, jota ei

-nykyaika voi ymmärtää -- joka aikanaan teki äärettömän paljon pahaa ja

--- jos saa uskoa hänen ystäviään -- vähän hyvää. Vaan paha on

-unhotettu, hyvä elää. Ja jos kaikki tämä hyvä paitse yhtä ainoaa tekoa

-on haudattu hänen kanssansa, niin tästä ainoasta teosta, ranskalaisen

-aatelismiehen teosta, puhuttaisiin yhtä kauan kuin Ranskan

-kuningaskunta seisoo ja äsken kuolleen rakastetun hallitsijan muisto

-elää kansan sydämmessä.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Kun sulen silmäni, niin minä vieläkin näen edessäni, miten meidän pieni

-seurueemme -- palvelijamme Jean oli meihin taas yhtynyt -- kauniina

-kesäpäivänä jälkeenpuolisten ratsasti yli kukkulain Caylusiin, miten me

-ajoimme rautatammikäytäviä, laukotimme alas mäkiä, miten me iloisilla

-huudoillamme herätimme talonpoikaistalojen asukkaat unteloisuudestaan

-ja miten me, kun me taas kiipesimme ylängöitä, vedimme henkeemme

-saniaisten hajua, jotka musertuivat hevosten kavioissa ja kuolivat --

-kuolivat lisätäkseen vähän iloamme siihen onneen, jonka Jumala meille

-oli suonut. Harvinaisia ja suloisia ovat sellaiset päivät ihmisen

-elämässä, jolloin näyttää siltä että koko luonto on saanut eloa

-ainoastaan ilahduttaa meitä ja saattaa meitä kiittämään Jumalaa.

-

-Hämärä jo oli laskeutunut, kun me pääsimme ylämaan korkeimmalle kohtaa,

-josta näimme Caylusin. Auringon viimeiset säteet vielä yltivät meihin,

-vaan laakso allamme oli varjokas, niin että kukkula, jonka ympärillä

-asuntomme oli, olisi ollut näkymätön jollei sen huipulta olisi alkanut

-pilkoittaa kynttilän valoja. Syvä hiljaisuus laskeutui ympärillemme,

-kun me verkalleen laskeusimme tuttua polkua.

-

-Koko päivän oli sanomaton ilo täyttänyt rintamme, viaton ja

-ajattelematon ilo, kiitollinen eikä aivan itsekäs, sillä se koski yhtä

-paljo Kitiä kuin omaa asiaamme. Vaan nyt, kun hämärä ja pimeä tuli, nyt

-kun olimme lähellä kotiamme ja muutaman minutin perästä saimme täyttää

-toisenkin sydämmen ilolla, kävimme äänettömiksi. Sillä nyt alkoi herätä

-toisia ajatuksia -- ajatuksia kaikesta siitä, mitä oli tapahtunut siitä

-kun me viimeksi kulimme tätä tietä, ja silloin ne tietysti kääntyivät

-häneen, jota meidän tuli kiittää onnestamme -- sankariin, jonka olimme

-jättäneet ylpeyteensä, valtaansa ja yksinäisyyteensä. Toiset voivat

-ajatella häntä kiitollisuudella täytetyillä sydämmillä ja tuntematta

-mitään häpeää. Vaan minä punastuin ajatellessani miten meidän olisi

-käynyt, jos minä olisin saanut tahtoni täytetyksi, jos minä

-lyhytnäköisyydessäni olisin tehnyt viimeisen väkivallan, pelkurimaisen

-työn ja surmannut hänet, niin kuin kaksi kertaa olin yrittänyt.

-

-Pavannes olisi silloin ollut mennyttä -- melkein varmasti. Ainoastaan

-Bezers voimakkaalla joukollaan -- me emme koskaan saaneet tietää oliko

-hän sen koonnut sitä varten vai muuta tarkoitusta varten -- kykeni

-pelastamaan hänet. Ja harvat miehet, vaikka kuin urhoollisia olisivat

-olleet -- ehkä Bezers oli ainoa koko Parisissa -- olisivat uskaltaneet

-temmata häntä roistoväeltä, jos tämä kerran olisi saanut nähdä hänet.

-Minä mainitsen tämän sitä varten, että lasteni lapset ottaisivat tästä

-varteen, vaikka he eivät koskaan tule elämään sellaista aikaa kuin minä

-olen elänyt.

-

-Ja niin nousimme jyrkkää katua Caylusiin, raskaan synkkämielisyyden

-painostaessa mieliämme, ja vielä synkemmällä mielellä ratsastimme

-Susitalon mustain ja raskaitten porttien ohi, jotka nyt olivat suletut

-ja puomitetut, ja synkkäin akkunain alatse, joista Bezers oli

-kiihottanut roistoväkeä hyökkäämään Pavannesin kuririn kimppuun. Me

-olimme lähteneet päivällä ja tulimme yöllä. Vaan me olimme lähteneet

-peläten ja vavisten, ja me palasimme riemuisina ja onnellisina.

-

-Meidän ei tarvinnut soittaa suurta kelloa. Palveliamme Jean huusi:

-"Hei! Portti auki nuorille herroille!" ja huuto oli tuskin ehtinyt

-hänen huuliltaan ennen kuin meidät päästettiin sisään. Ja ennen kuin me

-pääsimme penkereelle, juoksi muuan nainen ohi niiden, jotka olivat

-tulleet katsomaan mitä täällä oli, ohi rouva Clauden, juoksi ohi vanhan

-Gilen, ohi kiiruhtavain palvelijain. Minä näin sorean naisolennon,

-kokonaan valkoisiin puettuna, kiiruhtavan meitä vastaan. Ja kun hän

-tuli minun luokseni, niin minä näin kasvot, jotka olivat vielä

-valkoisemmat kuin hänen pukunsa, kasvot, jotka olivat paljaina silminä

--- silmät, jotka tekivät kysymyksen, jota huulet eivät kyenneet

-lausumaan.

-

-Minä paljastin pääni, tein syvän kumarruksen ja sanoin ainoastaan

-viitaten Louista -- se oli vaikuttavin hetki elämässäni -- "Kas

-tuossa!"

-

-Ja silloin näin auringon nousevan naisen kasvoille.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Vidame de Bezers kuoli niin kuin hän oli elänytkin. Hän oli edelleen

-Cahorsin kuvernöörinä, kun Henrik Suuri hyökkäsi hänen kimppuunsa yöllä

-kesäkuun 17 päivää vasten 1580. Hämmentyneenä ja haavoitettuna

-ensimmäisessä häiriössä, jonka hyökkäys sai aikaan, puolusti hän

-itseään ja virkaansa epätoivon rohkeudella viisi yötä ja yhtä monta

-päivää kadulta kadulle, talolta talolle. Niin kauan kuin hän eli, oli

-Henrikin ja Ranskan kohtalo epävarma. Vaan hän kaatui lopuksi

-pyssynluodin lävistämänä, ja kuoli tuntia ennen auringon nousua kesäkuun

-22 päivänä. Linnaväki antautui heti sen jälkeen.

-

-Marie ja minä olimme läsnä siinä taistelussa, jolloin olimme Navarran

-kuninkaan puolella, ja hänen kehotuksestaan riensimme osottamaan

-vidamen maallisille jäännöksille kunnioitusta, jotka tulivat hänen

-suurelle nimelleen, ja ilmaisi meidän kiitollisuuttamme. Vuotta

-myöhemmin vietiin hänen ruumiinsa Cahorsista ja laskettiin sinne, jossa

-se nyt lepää, omaan luostarikirkkoonsa Bezersissä, patsaan alle,

-joka lyhyesti kertoo hänen myrskyisestä elämästään ja suuresta

-urhoollisuudestaan. Sama se. Hän ei tarvitse muistopatsasta, jonka nimi

-elää hänen maansa historiassa ja jonka hautakirjoitus on piirretty

-ihmisten muistoon.

-

-

-

-

-*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK "SUSI" ***

-

-Updated editions will replace the previous one--the old editions will

-be renamed.

-

-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright

-law means that no one owns a United States copyright in these works,

-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the

-United States without permission and without paying copyright

-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part

-of this license, apply to copying and distributing Project

-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm

-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,

-and may not be used if you charge for an eBook, except by following

-the terms of the trademark license, including paying royalties for use

-of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for

-copies of this eBook, complying with the trademark license is very

-easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation

-of derivative works, reports, performances and research. Project

-Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away--you may

-do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected

-by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark

-license, especially commercial redistribution.

-

-START: FULL LICENSE

-

-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE

-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

-

-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free

-distribution of electronic works, by using or distributing this work

-(or any other work associated in any way with the phrase "Project

-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full

-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at

-www.gutenberg.org/license.

-

-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project

-Gutenberg-tm electronic works

-

-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm

-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to

-and accept all the terms of this license and intellectual property

-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all

-the terms of this agreement, you must cease using and return or

-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your

-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a

-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound

-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the

-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph

-1.E.8.

-

-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be

-used on or associated in any way with an electronic work by people who

-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few

-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works

-even without complying with the full terms of this agreement. See

-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project

-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this

-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm

-electronic works. See paragraph 1.E below.

-

-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the

-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection

-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual

-works in the collection are in the public domain in the United

-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the

-United States and you are located in the United States, we do not

-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,

-displaying or creating derivative works based on the work as long as

-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope

-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting

-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm

-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the

-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily

-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the

-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when

-you share it without charge with others.

-

-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern

-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are

-in a constant state of change. If you are outside the United States,

-check the laws of your country in addition to the terms of this

-agreement before downloading, copying, displaying, performing,

-distributing or creating derivative works based on this work or any

-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no

-representations concerning the copyright status of any work in any

-country other than the United States.

-

-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

-

-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other

-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear

-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work

-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the

-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,

-performed, viewed, copied or distributed:

-

-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and

-  most other parts of the world at no cost and with almost no

-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it

-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this

-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the

-  United States, you will have to check the laws of the country where

-  you are located before using this eBook.

-

-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is

-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not

-contain a notice indicating that it is posted with permission of the

-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in

-the United States without paying any fees or charges. If you are

-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project

-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply

-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or

-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm

-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

-

-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted

-with the permission of the copyright holder, your use and distribution

-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any

-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms

-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works

-posted with the permission of the copyright holder found at the

-beginning of this work.

-

-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm

-License terms from this work, or any files containing a part of this

-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.

-

-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this

-electronic work, or any part of this electronic work, without

-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with

-active links or immediate access to the full terms of the Project

-Gutenberg-tm License.

-

-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,

-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including

-any word processing or hypertext form. However, if you provide access

-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format

-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official

-version posted on the official Project Gutenberg-tm website

-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense

-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means

-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain

-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the

-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.

-

-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,

-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works

-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

-

-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing

-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works

-provided that:

-

-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from

-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method

-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed

-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has

-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project

-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid

-  within 60 days following each date on which you prepare (or are

-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty

-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project

-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in

-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg

-  Literary Archive Foundation."

-

-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies

-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he

-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm

-  License. You must require such a user to return or destroy all

-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue

-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm

-  works.

-

-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of

-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the

-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of

-  receipt of the work.

-

-* You comply with all other terms of this agreement for free

-  distribution of Project Gutenberg-tm works.

-

-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project

-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than

-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing

-from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of

-the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the Foundation as set

-forth in Section 3 below.

-

-1.F.

-

-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable

-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread

-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project

-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm

-electronic works, and the medium on which they may be stored, may

-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate

-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other

-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or

-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or

-cannot be read by your equipment.

-

-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right

-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project

-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project

-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project

-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all

-liability to you for damages, costs and expenses, including legal

-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT

-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE

-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE

-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE

-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR

-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH

-DAMAGE.

-

-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a

-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can

-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a

-written explanation to the person you received the work from. If you

-received the work on a physical medium, you must return the medium

-with your written explanation. The person or entity that provided you

-with the defective work may elect to provide a replacement copy in

-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person

-or entity providing it to you may choose to give you a second

-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If

-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing

-without further opportunities to fix the problem.

-

-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth

-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO

-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT

-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

-

-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied

-warranties or the exclusion or limitation of certain types of

-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement

-violates the law of the state applicable to this agreement, the

-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or

-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or

-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the

-remaining provisions.

-

-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the

-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone

-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in

-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the

-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm

-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,

-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of

-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this

-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or

-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any

-Defect you cause.

-

-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm

-

-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of

-electronic works in formats readable by the widest variety of

-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It

-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations

-from people in all walks of life.

-

-Volunteers and financial support to provide volunteers with the

-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's

-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will

-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project

-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure

-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future

-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary

-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see

-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at

-www.gutenberg.org

-

-Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary

-Archive Foundation

-

-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit

-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the

-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal

-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification

-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary

-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by

-U.S. federal laws and your state's laws.

-

-The Foundation's business office is located at 809 North 1500 West,

-Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up

-to date contact information can be found at the Foundation's website

-and official page at www.gutenberg.org/contact

-

-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg

-Literary Archive Foundation

-

-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without

-widespread public support and donations to carry out its mission of

-increasing the number of public domain and licensed works that can be

-freely distributed in machine-readable form accessible by the widest

-array of equipment including outdated equipment. Many small donations

-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt

-status with the IRS.

-

-The Foundation is committed to complying with the laws regulating

-charities and charitable donations in all 50 states of the United

-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a

-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up

-with these requirements. We do not solicit donations in locations

-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND

-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular

-state visit www.gutenberg.org/donate

-

-While we cannot and do not solicit contributions from states where we

-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition

-against accepting unsolicited donations from donors in such states who

-approach us with offers to donate.

-

-International donations are gratefully accepted, but we cannot make

-any statements concerning tax treatment of donations received from

-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

-

-Please check the Project Gutenberg web pages for current donation

-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other

-ways including checks, online payments and credit card donations. To

-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate

-

-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works

-

-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project

-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be

-freely shared with anyone. For forty years, he produced and

-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of

-volunteer support.

-

-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed

-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in

-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not

-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper

-edition.

-

-Most people start at our website which has the main PG search

-facility: www.gutenberg.org

-

-This website includes information about Project Gutenberg-tm,

-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary

-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to

-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.

+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 66879 ***
+
+"SUSI"
+
+Historiallinen romaani Perttuliyön ajalta
+
+
+Kirj.
+
+STANLEY J. WEYMAN
+
+
+
+Suomentanut
+
+Teuvo Pakkala
+
+
+
+
+
+Helsingissä,
+Suomal. Kirjallis. Seura,
+1898.
+
+
+
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+ 1. Susi tulee.
+ 2. Vidamen uhkaus.
+ 3. Matka Parisiin.
+ 4. Satimessa.
+ 5. Pappi ja nainen.
+ 6. Rouvan säikähdys.
+ 7. Nuori vaeltava ritari.
+ 8. Aamurukous Parisissa.
+ 9. Erasmuksen pää.
+10. Hau, Hau Huguenots!
+11. Surun yö.
+12. Riemuisa aamu.
+
+
+
+
+ENSIMMÄINEN LUKU.
+
+Susi tulee.
+
+
+Minulla oli sittemmin niin paljo aihetta muistelemaan sen iltapäivän
+tapauksia, että minä vielä nytkin olen kuulevinani Catherinen äänen
+kaikuvan korvissani. Minä painan silmäni umpeen ja näen, mitä näin
+silloin, monia vuosia sitten -- sinisen kesätaivaan ja linnantornin
+harmajan kulman, tornin päällä villavan pilven, joka väikkyi kuin savu.
+Enempää en nähnyt, sillä makasin selälläni, kädet pään alla. Molemmat
+veljeni, Marie ja Croisette, makasivat samassa asemassa muutamien
+sylien päässä minusta penkereellä, ja Catherine istui tuolilla, jonka
+Gil oli hänelle tuonut. Silloin oli toinen torstai elokuuta, ja oli
+hyvin kuuma. Naakatkin olivat ääneti. Katsellessani miten pilvi oli
+muuttunut pitemmäksi ja ohuemmaksi, olin melkein vaipunut
+unenhorrokseen, kun Croisette, joka ei välittänyt kuumuudesta enemmän
+kuin sisilisko, terävästi kysyi:
+
+"Neiti, minkä vuoksi niin yhtämittaa katselette Cahorsin tielle?"
+
+Minä en ollut sitä huomannut. Vaan minä hämmästyin, kun Croisette niin
+terävästi kysyi, ja käännyin katsomaan Catherinea. Hän punastui,
+silmänsä täyttyivät kyyneleillä, ja hän katsoi meihin niin pyytävästi
+Ja me, kolme veljestä, nousimme istumaan käsiemme varaan ja katselimme
+häneen kuin kolme koiranpenikkaa. Syntyi pitkä äänettömyys. Sitte hän
+meille sanoi aivan suoraan:
+
+"Pojat, minä aijon mennä naimisiin herra de Pavannesin kanssa."
+
+Minä keikahdin selälleni maahan ja ojensin käteni. "Oo, neiti!" lausuin
+nuhtelevasti.
+
+"Oo, neiti!" huudahti Marie, keikahti selälleen, ojensi kätensä ja
+oihki. Hän oli hyvä ja tottelevainen veli.
+
+Croisette myöskin huuti: "Oo, neiti!" Vaan hän oli aina hassunkurinen
+tavallaan. Hän vaipui selälleen maahan, huiski käsillään ja kiljui kuin
+porsas. Vaan hän oli samalla valpas ja neuvokas. Hän ensimmäiseksi
+huomasi velvollisuutemme, ja hän astui lakki kädessä Catherinen eteen,
+joka istui siinä puoleksi vihoissaan toiseksi hämillään. Ja vähän
+punastuen Croisette sanoi:
+
+"Neiti de Caylus, serkkumme, me toivomme teille iloa ja pitkää ikää; me
+olemme kuuliaisia palvelijoitanne ja tahdomme olla herra de Pavannesin
+hyviä ystäviä ja auttaa häntä kaikissa vaikeuksissa, niin kuin --"
+
+Vaan tämä jo oli minusta liikaa. "Ei niin kiirettä, S:t Croix de
+Caylus", sanoin minä työntäessäni veljeni syrjään -- hän näet aina
+koetti ehättää ennen minua -- ja astuin hänen sijalleen. Sitten tein
+niin kauniin kumarruksen kuin suinkin osasin ja aloin:
+
+"Neiti, me toivotamme teille onnea ja pitkää ikää; me olemme kuuliaisia
+palvelijoitanne ja tahdomme olla herra de Pavannesin hyviä ystäviä ja
+auttaa häntä kaikissa vaikeuksissa, niin kuin -- niin kuin --"
+
+"Niin kuin suvun nuorimpain tulee", lisäsi Croisette lempeästi.
+
+"Niin kuin suvun nuorimpain tulee", toistin minä. Ja sen jälkeen
+Catherine nousi seisomaan ja niijasi syvään minulle, ja me veljekset
+suutelimme hänen kättään järjestyksen mukaan, ensin minä ja viimeiseksi
+Croisette, niin kuin pitikin. Sitten Catherine peitti nenäliinalla
+kasvonsa -- hän nimittäin itki -- ja me veljekset istahdimme
+turkkilaisten tapaan sille kohtaa kuin seisoimme silloin, ja sanoimme
+lauhkealla äänellä: "Oo, Kit!"
+
+Vaan Croisetella oli heti jotakin lisätä: "Mitäs sanoo susi?" kuiskasi
+hän minulle.
+
+"Niin, tosiaankin!" huudahdin minä suuriäänisesti. Siihen saakka olin
+ajatellut ainoastaan itseäni; vaan nyt ajatukseni saivat aivan toisen
+suunnan. "Mitäs sanoo siitä vidame, Kit?" [vidame oli ennen aikaan
+Ranskan hiippakunnan maallikkopäämies]
+
+Catherine otti nenäliinan silmiltään ja kävi niin kalpeaksi, että minä
+olin hyvin pahoillani, että olinkin ollenkaan siitä huomauttanut --
+puhumattakaan siitä, että Croisette töykkäsi minua.
+
+"Onko herra de Bezers kotona?" kysyi Catherine.
+
+"On", vastasi Croisette. "Hän tuli eilen illalla kotia S:t Antoninista,
+aivan pieni sotilasseura mukanaan."
+
+Tämä uutinen näytti hälventävän Catherinen levottomuutta, vaikka minä
+olin luullut toisin. Arvelen, että hän olikin levoton enemmän Louis de
+Pavannesin kuin itsensä vuoksi. Ja olihan se muuten ihan
+luonnollistakin, sillä ei edes "sudella" olisi ollut sydäntä tehdä
+pahaa serkullemme. Hänen siro, notkea vartalonsa, kalpea, soikea
+muotonsa ja kauniit, ruskeat silmänsä, miellyttävä äänensä ja
+hyväsydämmisyytensä käsittivät mielestämme kaiken, mikä oli oikeaa
+naisellisuutta. Sitä hetkeä, jolloin emme olisi olleet rakastuneita
+häneen ei muistanut yksikään meistä veljeksistä, eipä edes Croisette,
+joka oli nuorin -- hän oli seitsemäntoistavuotias ja vuotta nuorempi
+kuin Marie ja minä, me nimittäin olimme kaksoiset.
+
+Vaan antakaahan kun kerron, miten me neljä, joiden yhteenlaskettu ikä
+ei ollut seitsemääkymmentä vuotta enempi, oleskelimme ja makailimme
+tuolla tavoin penkereellä tänä hiljaisena ja juhlallisena päivänä. Se
+oli kesällä 1572. Aivan äskettäin oli tehty suuri rauha katolilaisten
+ja hugenottien välillä, jota rauhaa oli muutamien päivien perästä
+vietettävä ja, niin kuin useimmat ranskalaiset toivoivat, vahvistettava
+Henrik Navarralaisen ja kuninkaan sisaren Marguerite Valoisin
+avioliitolla. Vicomte de Caylus [vicomte entiseen aikaan Ranskassa
+maakunnan tuomari], Catherinen isä ja meidän holhojamme, oli muuan
+niitä läänitysherroja, jotka olivat valitut olemaan läsnä rauhan
+teossa, mihin toimeen hän olikin hyvin sovelias, kun kumpikin puolue
+piti häntä suuressa arvossa -- hän oli katolilainen, vaan ei
+kiihkoilija. Hän oli sen vuoksi kahta viikkoa ennemmin lähtenyt
+provinssiinsa Bayonneen. Useimmat naapureistamme Quercyssä olivat niin
+ikään poissa kotoaan, lähteneet Parisiin toisen tai toisen puolueen
+edustajan kuninkaallisiin häihin. Ja me nuorukaiset, jotka emme
+vähimmälläkään tavalla välittäneet Catherinen hyväsydämmisestä,
+uneliaasta seuranaisesta rouva Claudesta, käytimme siis parhaalla
+tavalla hyväksemme vapauttamme ja vietimme rauhaa omalla tavallamme.
+
+Me olimme maaseutulaisia. Kukaan meistä ei ollut käynyt Paun
+kaupungissa, vielä vähemmän Parisissa. Vicomtella oli nuorison
+kasvatuksesta ankarammat mielipiteet kuin siihen aikaan oli tavallista;
+ja vaikka me olimme oppineet ratsastamaan ja ampumaan, käyttelemään
+miekkaamme ja heittämään haukkamme lentoon sekä kirjoittamaan ja
+lukemaan, niin me kuitenkin tunsimme maailmaa yhtä vähän kuin itse
+Catherine, yhtä vähän hovielämän huveista ja paheista, vaan emme
+kymmenettä osaa siitä mitä hän tiesi käytöstavoista ja hienosta
+seurustelusta. Hän oli kuitenkin opettanut meitä tanssimaan ja
+kauniisti kumartamaan. Hänen läheisyytensä oli sievistyttävästi
+vaikuttanut tapoihimme; ja viime aikoina oli meillä ollut paljo hyötyä
+seurustelustamme Louis de Pavannesin kanssa, joka oli hugenotti ja
+Moncontourin luona joutunut vicomte de Caylusin vangiksi. Me emme siis
+olleet sivistymättömiä maantolloja.
+
+Vaan me olimme ujoja. Vieraista emme pitäneet ja me pakoilimme niitä.
+Ja kun, meidän siinä maatessamme ja pahoillessamme Kitin surullisen
+ilmoituksen johdosta, vanha Gil yhtäkkiä ilmestyi ja synkällä äänellään
+sanoi: "Herra vidame de Bezers haluaa tulla tervehtimään neitiä", niin
+meidät valtasi kauhistus, se minun täytyy tunnustaa.
+
+Me syöksyimme kiireellä ylös ja mutisimme: "Susi!"
+
+Tie Caylusiin on kaivettu maahan kohoten portailta penkereelle, jota
+pitkin on matala muuri estämässä kulkijoita putoamasta mainitulle
+tielle. Gil oli ilmoittanut uutisen ennen kuin vieras oli tullut
+näkyviin, niin että meille jäi kuitenkin silmänräpäys aikaa. Croisette
+syöksyi linnanportille aikoen linnaan, vaan hän ei päässyt ajoissa
+perille, ja kyyristyi muutaman patsaan taakse. Siellä hän sitten seisoi
+sormi suussa. Minä joskus olen hyvin hidas liikkeissäni, ja Marie
+odotti minua, niin että me tuskin olimme päässeet jaloillemme, arkoina
+ja neuvottomina, kun vidamen musta varjo jo ylti Catherinen jalkoihin.
+
+"Neiti!" sanoi hän astuessaan Catherinen eteen ja kumartuessaan
+suutelemaan hänen kapeaa hienohipeäistä kättään, arvokkaasti, mikä oli
+hänelle omituista. "Minä tulin viime yönnä Toulousesta ja lähden
+aamulla Parisiin. Minä olen täällä vain levännyt ja puhdistellut
+matkatomun, tullakseni -- ahaa!"
+
+Hän näytti nyt vasta huomaavan meidät, keskeytti huolimattomasti
+alotetun kohteliaisuuslauseensa, ojentausi suoraksi ja tervehti meitä.
+"Kas vain", jatkoi hän ääneen, "kaksi Caylustyttöä, ja molemmat ihan
+käsityöttä, jos en erehdy. Minkä vuoksi, neiti, ette pane heitä
+kehräämään?" ja hän katseli meitä, huulillaan tuo hymy, josta hän
+muiden ominaisuuksiensa ohessa oli niin kuuluisa.
+
+Croisette vääristeli kauheasti hänen selkänsä takana. Me katsoimme
+häneen vihasesti, vaan emme tavanneet mitään sopivaa vastausta.
+
+"Minusta näyttää, että punastuitte!" jatkoi hän leikillisesti -- se
+mokompi leikitteli meidän kanssamme kuin kissa hiiren kanssa! --
+"Teillä ehkä käy arvollenne, kun minä käskin neidin panna teidät
+kehräämään? Minä puolestani mielellänikin istuisin rukin ääreen, jos
+vain neiti käskisi minua, ja olisin ylen onnellinen."
+
+"Me emme ole mitään tyttöjä!" pääsi minulta suusta, ja minä sanoin sen
+vapisevalla äänellä ja posket kuumina. "Ette kai olisi, herra vidame,
+sanonut risti-isäämme, Anne de Montmorencya tytöksi?" Me kyllä
+keskenämme laskimme pilaa siitä, että meillä kaikilla oli tytönnimi,
+vaan olimme kuitenkin siksi nuoria vielä, että olimme hyvin
+arkatuntoisia tässä suhteessa.
+
+Vidame kohautti olkapäitään. Ja miten pieniltä tunnuimme, kun hän siinä
+seisoi penkereellämme! "Herra de Montmorency oli mies", sanoi hän
+halveksivasti. "Herra Anne de Caylus on --"
+
+Ja tuo paholainen käänsi aivan tyynesti meille selkänsä ja istahti
+muurille, lähelle Catherinen tuolia. Me huomasimme selvään, että hän ei
+pitänyt meitä saman arvoisina -- että me olimme joutuneet kokonaan
+hänen huomiostaan. Samassa rouva Claude tulla vyöryskeli pengertä, ja
+hänen jälessään Gil kantaen tuolia. Ja me -- niin me hiivimme pois
+toiseen päähän pengertä, jonne istuimme ja vihoissamme mulkoilimme
+rauhan häiritsijää.
+
+Vaan miten uskalsimme mulkoilla? Vielä tänäänkin vapisen ajatellessani
+sitä, Vidame oli kookas ja uljaannäköinen, niin suuri, että
+suippopartansa -- joka oli siihen aikaan muotina hovissa -- antoi
+hänelle jonkunmoisen miehuuttomuuden ilmeen: harmaissa silmissään oli
+onnettomuutta uhkaava välke, käytöksensä ylpeä, äänensä käskevä, joka
+ei suvainnut mitään vastaväitöksiä -- kaikki tämä yhteensä oli niin
+vaikuttavaa, että se sai ylhäiset horjumaan ja vähäpätöiset ryömimään.
+Ja sitten hänen maineensa! Vaikka me tunsimme varsin vähän maailman
+pahuutta, niin kaiken sen yhteydessä, jota olimme kuulleet, oli hänen
+nimensä. Me olimme kuulleet hänestä puhuttavan kaksintaistelijana,
+riitapukarina, miehenä, joka ei häikäillyt käyttää palkatuita
+salamurhaajia. Jarnacissa hän oli viimeisenä lähtenyt
+teurastushuoneesta. Kansa sanoi häntä julmaksi ja kostonhimoiseksi
+näihinkin aikoihin -- jotka Jumalan kiitos ovat menneitä -- ja hänen
+nimeään kuiskailtiin, kun oli puhetta murhista ja ryöväyksistä.
+Tavallisesti hänestä sanottiin, että hän ei pelännyt Guiseä eikä
+punastunut pyhän neitsyeen edessä.
+
+Sellainen oli vieraamme ja naapurimme, Raoul de Mar, vidame de Bezers.
+Kun hän istui siinä penkereen muurilla ja vuoroin katsoi syrjäsilmällä
+meitä, vuoroon lausui jonkun kohteliaisuuden Catherinelle, niin minä
+vertasin häntä suureen kissaan, jolle perhonen tietämättään näyttelee
+kauneuttaan. Catherine raukka! Epäilemättä hänellä oli syytä
+levottomuuteensa, ja enemmän kuin silloin voin aavistaakaan. Sillä hän
+näytti aivan kuin menettäneen puhekykynsä. Hän sammalsi ja vastaili
+hyvin hajanaisesti, ja kun rouva Claude oli kuuro ja tylsä, ja me pojat
+hyvin arkautuneet nolauksesta, jonka olimme saaneet, niin puhelu kävi
+hyvin kankeasti. Vidame ei myöskään näin kuumana päivänä näyttänyt
+tahtovan vaivautua.
+
+Oli muuan tällainen äänettömyyden hetkiä ja kaikkein pisimpiä, kun
+huomasin hänen katsovan minua, ja minä vavahdin, Minä kerrassaan
+vapisin. Vidamen silmissä oli ilme, jota en koskaan ennen ollut nähnyt.
+Se oli jotakin melkein kuin tuskaa. Hänen katseensa kulkeutui sitten
+hitaasti Marieen ja näytti hiljaisuudessa tekevän hänelle kysymyksen.
+Sitten se taas siirtyi Catherineen ja pysähtyi häneen.
+
+Vaan nyt joku seikka, joko sitten onnettomasta sattumuksesta tai
+sallimuksen ohjauksesta, oli vetänyt Catherinen huomion kokonaan
+toisaalle. Hän ei tiennyt mitään vidamen katseesta, joka oli
+kiinnitetty häneen. Hän tuijotti vain yhtämittaa eteensä kauas
+pohjoiseen päin. Hänen poskilleen oli noussut puna, huulensa olivat
+auvenneet ja rintansa kohoili kiivaasti.
+
+Vidamen kasvot synkistyivät vielä enemmän. Hitaasti hän käänsi silmänsä
+Catherinesta ja katseli sitten pohjoiseen hänkin.
+
+Cayluslinna on vuorella keskellä kapeaa laaksoa, jolla on sama nimi.
+Kaupunki on niin kiinni vuoren penkereissä, että minä poikasena jaksoin
+heittää kiven yli kaikkien talojen. Penkereeltä näkee koko laakson sekä
+sen poikki kulkevan maantien. Catherinen katse oli kiinnitettynä
+näköpiirin pohjoisimpaan reunaan, jossa Cahorsin tie lähtee
+laskeutumaan ylämaasta. Koko jälkeenpuolenpäivää hän oli istunut
+sinnepäin katselemassa.
+
+Minäkin silmäsin sinne. Yksinäinen ratsastaja näkyi laskeutuvan jyrkkää
+polkua, joka laskeusi vuorilta.
+
+"Neiti!" huudahti vidame äkkiä. Me kaikki katsahdimme häneen. Hänen
+äänensä karkotti kaikki veret Kitin poskilta. Siinä oli jotakin
+sellaista, jota Kit ei eläissään ollut kuullut ihmisäänessä -- jotakin,
+joka oli kuin isku vasten kasvoja. "Te neiti odotatte uutisia
+Cahorsista, rakastetultanne", sanoi hän ivallisesti. "Minulla on kunnia
+onnitella herra de Pavannesia tekemänsä valloituksen johdosta."
+
+Vidame oli arvannut! Kun hänen sanansa, jotka minua korvissani soivat
+soimaukselta, olivat keskeyttäneet unteloisen äänettömyyden, syöksyin
+minä ylös säikähtyneenä ja katkeroittuneena, vaan samalla hämmästyneenä
+hänen tarkkanäköisyydestään ja terävästä käsityksestään. Hän varmaan
+oli tuon pitkän matkan päästä erottanut Pavannesin vaakunan. "Herra
+Vidame", sanoin minä suutuksissani -- Catherine oli kalpea ja äänetön
+-- "herra vidame --", vaan siinä minä aloin sammaltaa ja kävin lopulta
+aivan äänettömäksi. Sillä hänen takanaan minä näin Croisetten, eikä
+tämä antanut minulle minkäänlaista kehoittavaa tai apua lupaavaa
+merkkiä.
+
+Niin seisoimme hetken aikaa vastatusten, toisena kokematon poika,
+toisena maailman mies, vastatusten nuorukainen ja julmuri. Vidame
+kumarsi sitten minulle aivan oudolla tavalla. "Herra Anne de Caylus
+haluaa esiintyä herra de Pavannesin puolesta, niinkö?" kysyi hän
+mielistelevästi, niin ivallisen mielistelevästi.
+
+Minä ymmärsin mitä hän tarkoitti. Vaan minä tunsin, että minun pitää
+vastata. "En herra de Pavannesin, vaan serkkuni puolesta."
+Ja minä kumarsin. "Minulla on kunnia hänen puolestaan kiittää
+onnentoivotuksestanne, herra vidame. Catherinea ilahduttaa, että lähin
+naapurimme on vieraista ensimmäinen, joka saa toivottaa onnea hänelle.
+Te olette oikein arvannut otaksuessanne, että Catherine pian antaa
+kätensä herra de Pavannesille."
+
+Minä otaksuin -- sillä näin jättiläisen kasvoilla värin muuttuvan ja
+huulten tärisevän, kun minä puhuin -- että hän oli vain arvaillut.
+Jonkun sekunnin aikaa paholainen näytti tuijottavan hänen silmistään,
+ja hän katseli minua ja Marieta samalla tavalla kuin peto katselee
+vartijaansa. Vaan kuitenkin hän säilytti kohteliaan tapansa. "Neiti
+tahtoo, että minä onnittelisin?" sanoi hän verkalleen ja näytti kuin
+hän vaivoin olisi saanut sanat suustansa. "No niin, minä kyllä
+onnittelen sitte tuona suurena päivänä. Minä totisesti en sitä
+laiminlyö. Vaan tätä nykyä ovat ajat huolestuttavia. Ja neidin sulhanen
+on luullakseni hugenotti ja on mennyt Parisiin. Parisi -- niin, Parisin
+ilma ei liene terveellinen hugenoteille, niin olen kuullut sanottavan."
+
+Minä näin Catherinen vapisevan, ja hän oli pyörtyä. Vihani voitti
+pelkoni, ja mieleni kuohahti. "Herra de Pavannes kyllä voi aina
+suoriutua, olkaa huoleti siitä", sanoin ylpeästi.
+
+"Ehkä", vastasi Bezers äänellä, joka oli kuin kahta terästä olisi
+hangattu vastakkain. "Vaan kaikissa tapauksissa se päivä on oleva
+muistorikas päivä neidille. Sitä päivää, jolloin hän ottaa vastaan
+ensimmäisiä onnentoivotuksia, muistaa hän niin kauan kuin elää! Sen
+minä takaan, herra Anne", sanoi hän ja katseli naurusuin meitä vuoroon
+kutakin, jolloin silmänsä näyttivät entistään vainuavammilta. "Neiti
+muistaa sen päivän, siitä saatte olla varmat!"
+
+Sekös oli pirullinen katse, jonka hän lähtiessään kiinnitti tyttö
+raukkaan, ja kauhistuttava; äänenpaino, jolla hän lausui viimeiset
+sanansa. Tylsinkin korva olisi huomannut niissä salaperäisen, kauhean
+uhkauksen. Varsin pieni armon osoitus, että hän nyt lähti luotamme! Hän
+oli jo tehnyt niin paljo pahaa kuin hän tällä kertaa voikin. Jos
+tarkoituksensa oli ollut synnyttää meissä pelkoa, niin siinä hän oli
+onnistunut täydellisesti.
+
+Itkien Kit lähti linnaan, enemmän kuin tarpeeksi rangaistuna
+viattomasta mielistelystään. Ja me veljekset katselimme toisiamme,
+kauhusta kalpeina. Me olimme hankkineet itsellemme vihollisen ja päälle
+päätteeksi oman porttimme ääreen. Niin kuin vidame oli sanonutkin,
+elimme huolestuttavissa oloissa, jolloin miehiä, naisia ja lapsia
+vastaan harjoitettiin sellaisia julmuuksia, että niistä nyt tuskin
+hirveää mainitakaan. "Minä toivoisin, että vicomte olisi nyt täällä",
+sanoi Croisette levottomana, puheltuamme kaikellaisista ikävistä
+mahdollisuuksista.
+
+"Tai edes Malines, hovimestari", sanoin minä.
+
+"Hänestä meille ei olisi paljo apua", vastasi Croisette. "Ja hän on S:t
+Antoninissa eikä tule kotia tällä viikolla. Ja isä Pietarikin on
+Albissa."
+
+"Luuletko, että vidame aikoo hyökätä linnaamme?" kysyi Marie.
+
+"En sitä pelkää!" vastasi Croisette halveksivasti. "Ei toki hänkään
+uskaltaisi sellaista tehdä rauhan aikana. Sitä paitse hänellä ei ole
+täällä kuin kymmenkunta miestä", jatkoi poika urhokkaasti, "ja kun me
+otamme lukuun vanhan Gilenkin ja itsemme, niin on meitä yhtä monta. Ja
+Pavannes sanoi aina, että kolme miestä kahtakymmentä vastaan voisi
+puolustaa tuota porttia tänne johtavalla tiellä. Ei, ei hän uskalla
+hyökätä!"
+
+"No ei!", vakuutin minäkin. Ja sillä olimme nolanneet Marien. "Vaan
+mitä tulee Louis de Pavannesiin --"
+
+Catherine keskeytti minut. Hän oli yhtäkkiä taas tullut penkereelle ja
+oli nyt kokonaan muuttunut. Hänen poskillaan oli vihan punat ja
+silmistään olivat kyyneleet poistuneet.
+
+"Anne!" huudahti hän käskevästi. "Katsokaa mikä elämä siellä alhaalla
+on!"
+
+Kaikki melu kaupungista kuului aina penkereellemme. Vetelehtiessämme
+penkereellä kuulimme kaupanteon hälinän kaupungin torilta, koirain
+haukunnan, riidat ja torat, kirkonkellojen huminan, vartiain huudot,
+kaikki. Eikä tarvinnut kuin mennä muurille, niin näki kaikki, mitä
+siellä alhaalla tapahtui. Vaan tämän iltapäivää kaupungissa oli ollut
+enimmäkseen hyvin hiljaista. Ja jos me emme olisi olleet niin
+kiintyneitä omiin asioihimme, niin olisimme ennemminkin kuulleet elämän
+melun ja vallitsevan hiljaisuuden aikana huomanneet sen heti alusta
+alkaen. Nyt se oli jo ehtinyt kasvaa suureksi pauhinaksi. Ja kuta
+lähemmäksi muuria tulimme, sitä äänekkäämmäksi se kävi.
+
+Meille sopi näkymään osa vidamen talosta -- se näkyi muutaman kadun
+mutkasta. Se oli synkän näköinen nelikulmainen talo, jonka hän oli
+saanut periä äidiltään. Hänen oma linnansa Cháteau de Bezers oli
+kaukana Franche Comtéssa, vaan viime aikoina hän oli mieluimmin
+oleskellut vaatimattomassa talossaan Caylusissa -- Catherine voisi
+parhaiten sanoa syyn siihen. Se oli ainoa talo kaupungissa, joka ei
+ollut meidän. Se oli tunnettu nimellä "susitalo", ja oli ruma
+kivirakennus, joka ympäröi muuatta linnapihaa. Akkunain ympärillä oli
+rivissään kiveen hakatuita sudenpäitä, jotka kita auki, niin että
+suuret raateluhampaat näkyivät, irvistelivät vastapäätä olevalle kirkon
+portille.
+
+Melu sai katseemme kääntymään sille suunnalle, ja siellä näimme
+Bezersin olevan nojallaan avonaisessa akkunassa ja hymyillen katselevan
+kadulle. Hänen ilonsa aiheena -- sen pian huomasimme -- oli muuan
+ratsumies, joka kaikellaisissa vastuksissa ratsasti katua pitkin. Hän
+pidätti hevostaan -- joka ei ollut helppo tehtävä jyrkällä, likaisella
+kivikadulla -- puolustautuakseen pariakymmentä renttua vastaan, jotka
+huutaen ja kiljuen seurasivat häntä kintereillä ja syytivät kiviä ja
+lokaa hänen päällensä. Mies oli paljastanut miekkansa, ja hän kiroili
+ja karjui ja joukko jälessään huusi; "Vive la messe!" [Eläköön messu!
+Katolilaisten tunnuslauseita.] Me näimme kiven sattuvan hänen
+kasvoihinsa, joihin tuli verihaava, ja kuulimme hänen kiroavan entistä
+rajummin.
+
+"Hyvä Jumala!" huudahti Catherine puristaen kätensä ristiin tuskallisen
+näköisenä. "He tahtovat ryöstää minun kirjeeni."
+
+"Kuolema ja kadotus!" huudahti Croisette. "Ratsumies on herra de
+Pavannesin kuriri! Anne, me emme saa antaa heidän ryöstää kirjettä!"
+
+"Sen he saavat kalliisti maksaa!" huusin minä ja kirosin. "Rauhan
+aikana nuo sen roistot harjoittavat tuollaista! Gil! Francis!" karjuin
+minä. "Missä te kuhnustelette?"
+
+Ja minä hain lintupyssyäni, ja Croisette nousi muurille, pani kämmenet
+torvelle ja huusi voimainsa takaa: "Heretkää siellä! Hän tuo kirjeen
+vicomtelta!"
+
+Vaan se keino ei vetänyt, enkä minä löytänyt pyssyäni. Hetken aikaa
+olimme aivan neuvottomia, ja siihen kun minä kävin sisältä pyssyn oli
+ratsastaja, jälessään kirkuva roistoväki, kääntynyt muutaman kulmauksen
+taakse kadoten näkyvistämme.
+
+Toisesta mutkasta tiesin heidän ilmestyvän aivan porttimme eteen, ja me
+juoksimme vastaan. Minä pysähdyin kuitenkin hetkiseksi aikaa
+käskeäkseni Gilen kutsua palvelijat, ja sillä aikaa Croisette oli
+ehtinyt kapealle kadulle. Kun minä ehätin hänen jälkeensä, niin olin
+vähällä joutua ratsumiehen hevosen jalkoihin. Minä kiireesti vetäysin
+syrjään ja annoin ratsastajan kulkea ohitseni -- hänen kasvonsa olivat
+yltäpäätä verissä ja loassa, ja hevosensa oli säikähdyksestä ihan
+hurjana, niin että sitä ratsastaja töin tuskin jaksoi hillitä. Kun minä
+sitten kiiruhdin kadulle, niin näin Croisetten -- tuon reippaan pojan
+-- tarttuneen lähintä roistoa kauluksesta ja mukiloi häntä parhaillaan
+voimiensa mukaan miekanlappealla, jolloin toiset veikarit seisoivat
+takempana, häpeissään, vaan samalla uhkaavina ja silmistä viha
+säihkyen.
+
+"Kuolema hugenoteille!" huusi muuan heistä, kun minä tulin näkyviin.
+Huutaja näytti olevan uskalijain kaikista.
+
+"Roistot kuolkoot!" vastasin minä ja katselin tuimasti inhottavaa
+joukkoa. "Onko tarkoituksenne rikkoa kuninkaan rauha, mokomat kurjat?
+Menkää kotia kataliin hökkeleihinne!"
+
+Siinä kun sain sen sanotuksi näin konnan, jota Croisette oli
+kurittanut, vetävän tikarinsa, Minä huusin varoitukseksi veljelleni,
+vaan varoitus tuli myöhään. Säilä välähti, vaan Jumalan kiitos se
+sattui ainoastaan pojan vyönsolkeen ja livisti siitä syrjään tekemättä
+mitään vahinkoa. Minä näin aseen taas välähtävän ilmassa -- näin miehen
+julman katseen. Vaan tällä kertaa olin askelta lähempänä, ja ennen kuin
+hän ehti iskeä, syöstin miekkani konnan ruumiiseen. Hän kaatui maahan
+kuin halko ja veti mukanaan Croisetten, josta hän piteli jäykistyvillä
+kourillaan.
+
+En ollut ennen koskaan tappanut ihmistä, en edes nähnyt ihmisen
+kuolevan, ja jos olisin ollut yhdessä kohdin ja ajatellut tekoani, niin
+varmaankin olisin epätoivossani joutunut sairaaksi. Vaan nyt ei ollut
+aikaa ajattelemaan eikä sairastamaan. Roistojoukko oli ihan äärellämme,
+koko rivi punoittavia, uhkaavia naamoja. Ensi silmäyksellä näin, että
+mies oli kuollut, ja minä asetin jalkani hänen niskalleen. "Koirat!
+Pedot!" karjuin minä, vaan en enää niin kovalla äänellä, sillä vaikka
+olinkin raivoissani, niin koetin kuitenkin hillitä itseäni. "Menkää
+luoliinne! Miten uskallattekaan kohottaa kätenne Caylusia vastaan?
+Menkää -- muuten teitä tusinakunta riippuu hirressä, kun vicomte
+palajaa kotia!"
+
+Minä mahdoin näyttää pelottavalta -- minä tiedän, että minä en ollut
+peloissani, vaan tunsin vain omituista intoa -- sillä he heti
+peräytyivät. Nopeasti vaikka vastenmielisesti joukko hajautui, Bezersin
+puoluelaiset, joihin kuollutkin oli kuulunut, poistuivat viimeisinä.
+Siinä kun seisoin katselemassa heidän jälkeensä, katu tuli
+yhtäkkiä tyhjäksi; viimeiset olivat kadonneet talojen taakse. Kun
+käännyin katsomaan taakseni, niin tapasi Gilen ja puolikymmentä
+palvelijoistamme seisomassa kalpeina ja vavisten. Croisette tarttui
+käteeni ja nyyhki. "Oo, hyvä Jumala", huudahti Gil vapisevalla äänellä.
+Vaan minä sysäsin toisen syrjään ja toiselle rypistin otsaani.
+
+"Viekää joutuin pois tuo ruumis!" sanoin ja kosketin sitä jalallani.
+"Ripustakaa se puuhun. Ja sulkekaa sitten portit! Pitäkää huoli siitä
+että kaikki tulee huolellisesti tehdyksi, elkääkä tuhlatko aikaa!"
+
+
+
+
+TOINEN LUKU.
+
+Vidamen uhkaus.
+
+
+Croisettella oli tapana kertoa juttu, jonka yksityisseikkoja minä en
+muista muuta kuin ilkeänä unena. Hän väitti, että minä sinä yönä lähdin
+sängystäni -- kun minä olin vanhin, niin minulla oli kesäisin oma
+vuoteeni, jota vastoin Croisette ja Marie nukkuivat toisessa vuoteessa
+samassa huoneessa -- ja menin hänen luoksensa herättäen hänet, ja että
+minä nyyhkien ja vavisten tartuin hänen käsivarteensa ja aivan kuin
+ankaran kauhun valtaamana rukoilin häntä, että hän ei päästäisi minua
+menemään. Ja että minä tällä tavoin nukuin hänen vieressään aamun
+koittoon saakka. Vaan niin kuin sanottu, minä en kaikesta tästä muista
+sen enempää kuin että sinä yönä näin ilkeätä unta ja että herätessäni
+olin hänen ja Marien luona, jonka vuoksi en voi sanoa, miten asia
+oikeastaan oli.
+
+Vaan jos minulla oli jotakin tunnetta siitä, niin se ei missään
+tapauksessa kestänyt kauan. Päinvastoin minä -- mitäpä sitä kieltäisin
+-- olin hyvin mielissäni siitä arvosta, johon äkkiä olin kohonnut Gilen
+ja muiden palvelijain silmissä. Mitä Catherine ajatteli asiasta, en
+tiedä. Hän oli saanut kirjeensä ja oli nähtävästi siitä tyydytetty. Me
+emme nähneet häntä vilahdukseltakaan. Rouva Claudella oli puuhaa
+keittäessään lääkkeitä ja hoidellessaan sanansaattajan haavaa. Ja
+minusta oli ihan luonnollista, että minun oli otettava ylin johto
+linnassa.
+
+Siitä ei ollut epäilemistäkään -- ei ainakaan meidän mielestämme --
+ettei hyökkäys kuririn kimppuun olisi tapahtunut vidamen yllytyksestä.
+Se vain oli ihme, ettei vidame muitta mutkitta katkaissut häneltä
+kaulaa ja ryöstänyt kirjettä. Vaan kun minä nyt ajattelen asiaa, niin
+tuntuu minusta, että näinä aikoina -- kun uskonnollinen sota herätti
+pahimmat intohimomme -- aikaisetkin miehet julmuuteensa liittivät
+jonkun määrän lapsellisuutta. Vihollisen tappamisessa ei ollut
+kylläksi. Ihmisiä huvitti tehdä hänen päästään astinlaudan -- minä en
+puhu vertauksilla -- ja viskata hänen sydämmensä koirille. Ja
+epäilemättä oli hyvin sopinut vidamen julmaan leikillisyyteen
+se, että Pavannesin ensimmäisen rakkaudenkirjeen tuoja ilmestyi
+hallitsijattarensa eteen verisenä ja lokaisena ja että roskaväki omien
+porttiemme ympärillä otti osaa häväistykseen.
+
+Selvää oli, että Bezersin raivo ei suinkaan laantunut siitä, kun asiat
+näin päättyivät ja muuan hänen miehensä oli saanut sellaisen
+rangaistuksen. Me sen vuoksi tarkastimme lukot ja salvat ja akkunat,
+vaikka linna onkin valloittamaton, se kun on kalliolla, jonka sileät
+seinät ovat ainakin kaksikymmentä jalkaa korkeat joka puolelta. Tosin
+vihollinen, niin kuin Pavannes oli näyttänyt meille, olisi helposti
+voinut räjähdyttää ruutilla, vaan me sulimme ristikon, joka sulki
+penkereelle johtavan tien. Kun tämä oli tehty, niin me tunsimme
+olevamme turvassa, sillä jos vihollisen onnistuikin murtautua sisään,
+niin hän olisi loukussa -- jyrkällä kapealla kaivostiellä, jossa hän
+olisi tulen alaisena edestä ja sivuilta. Meillä oli kaksi tykkiä, jotka
+vicomte oli hankkinut parikymmentä vuotta sitten, siihen aikaan kuin
+S:t Quentinin tappelu oli. Toisen näistä asetimme tien ylipäähän,
+toisen penkereelle, jossa me, muuttamalla sitä pari askelta, olisimme
+saaneet sen suunnatuksi suoraan vidamen taloa kohden, joka siis oli
+meidän vallassamme.
+
+Me emme todella odottaneet mitään hyökkäystä. Vaan me emme tienneet,
+mitä oli odotettavana. Meillä ei ollut kymmentä palvelijaa
+käytettävänämme, sillä vicomte oli ottanut parikymmentä parasta
+lakeijaa ja sotamiestä mukaansa Bayonneen. Ja me tunsimme ankaraa
+vastuunalaisuutta. Suurin toivomme oli, että vidame heti lähtee
+Parisiin ja jättää toistaiseksi kostonsa. Sen vuoksi kerta toisensa
+perästä loimme hartaan silmäyksen susitaloon, toivossa näkevämme
+jotakin merkkiä hänen matkalle lähdöstään.
+
+Tietysti oli kuin isku rintaan, ja kaikki toiveeni kerralla
+luhistuivat, kun Gil huolestuneena astui minun luo penkereelle ja
+ilmoitti, että herra vidame odotti portilla ja pyysi saada tavata
+neitiä.
+
+"Tietysti ei tule kysymykseenkään, että hän saisi tavata neitiä",
+lisäsi vanhus repiessään hämmästyneenä tukkaansa.
+
+"Ei tietystikään. Minua hän saa tavata", vastasin minä ylpeästi. "Gil,
+jättäkää Francis ja joku toinen lisäksi portille. Marie, pysy lähellä.
+Croisette tulee minun mukanani."
+
+Kun kaikki ohjeet oli täytetty -- johon tuskin kului minuuttia -- menin
+vidamea vastaan tien yläpäähän. "Neiti de Caylus", sanoin minä ja
+kumarsin, "ei voi oikein hyvin, vidame."
+
+"Hän ei tahdo tavata minua?" kysyi hän ja katseli minua silmillä, jotka
+eivät olleet ystävälliset.
+
+"Kun hän ei voi hyvin, niin täytyy hänen kieltäytyä tästä ilosta",
+vastasin minä suurilla ponnistuksilla. Hän todella oli ihmeellinen
+mies, sillä nähdessäni hänet haihtui kolme neljättäosaa rohkeudestani
+ja koko itseluottamukseni.
+
+"Hän ei tahdo tavata minua. No hyvä", vastasi hän, ja nämät
+yksinkertaiset sanat kuulustivat kuolemantuomiolta. "Herra Anne,
+minulla on teiltä vähän vaadittavaa. Minkä hyvityksen aiotte antaa
+minulle siitä, että olette tappanut minun palvelijani? Se oli kelpo,
+siivo miesraukka, jolta te eilen ryöstitte hengen sen vuoksi, että
+hänen intonsa oikean uskon puolesta vei hänet hiukan liian pitkälle."
+
+"Minä otin häneltä hengen sen vuoksi, että hän vicomten portilla veti
+tikarinsa surmatakseen herra S:t Croix de Caylusin", vastasin minä
+tiukalla äänellä. Minä tietysti olin ajatellut hänen tekevän tämän
+kysymyksen ja sen vuoksi valmistanut, mitä minun piti siihen vastata.
+"Teidän, herra de Bezers, pitäisi tietää", jatkoin minä, "että vicomten
+tuomiovalta ulottuu kaikkiin niihin, jotka asuvat laakson piirissä."
+
+"Vaan ei minun alamaisiini", vastasi hän tyynesti.
+
+"Aivan oikein, niin kauan kuin ne ovat teidän piirissänne", sanoin
+minä. "Vaan kun rangaistus oli ylimalkainen eikä mies saanut aikaa
+ripin tekoon, niin minä suostun -- --"
+
+"Mihin sitten?"
+
+"Antamaan isä Pietarin lukea kymmenen messua hänen sielunsa
+pelastukseksi."
+
+Minä hämmästyin sitä tapaa, jolla vidame otti vastaan tämän minun
+tarjoukseni. Hän purskahti suureen nauruun. "Hyvä ystävä", huusi hän
+ilkkuvasti, "te todella olette aika veitikka. Messuja? Mieshän oli
+protestantti!"
+
+Ja tätä minä hämmästyin enemmän kuin mitään muuta, enemmän kuin
+selittää voin. Sillä tämä näytti osoittavan, että tuo mies, joka tuossa
+nauroi jumalatonta naurua, ei ollut muiden ihmisten kaltainen. Hän ei
+koonnut eikä valinnut palvelijoitaan heidän uskontonsa vuoksi. Hän oli
+varma, että hänen käskystä hugenotti tappaisi toverinsa, että
+katolilainen huutaisi "Eläköön Coligny!" Minä seisoin siinä niin
+hämilläni, että en saanut sanaa vastaukseksi, mutta Croisette sitten
+yhtäkkiä sanoi terävästi:
+
+"No miten hän sitte oli niin innokas oikean uskon puolesta?"
+
+"Oikea usko", sanoi vidame, "on minun palvelijoilleni minun uskoni."
+Sitten hänelle näytti juolahtavan yhtäkkiä mieleen. "Ja vielä lisäksi",
+jatkoi hän verkalleen, "se on oikea ja totinen usko kaikille, sen
+tuhannet oppivat huomaamaan ennen kuin maailma on kymmentä päivää
+vanhempi. Muistakaa minun sanoneeni, pojat! Ja kuulkaa nyi", jatkoi hän
+tavallisella äänellään. "Minä aina olen valmis auttamaan naapuria. Ja
+se on itsestään selvää, että minulla ei ole vähintäkään ajatusta
+saattaa teille, herra Anne, mitään ikävyyttä tuon rentun vuoksi. Vaan
+väkeni odottaa, että hänen kuolemansa jollakin tavoin tulee kostetuksi.
+Jättäkää minulle tuo kirottu konna, joka oli syynä kaikkeen tähän
+rettelöön, niin että saan hänet vetää puuhun, ja sitten ollaan kuitit."
+
+"Se on mahdotonta", vastasin minä kylmästi. Minun ei tarvinnut kysyä
+ketä hän tarkoitti. Favannesin sanansaattaja jättää hänelle!
+
+Ei milloinkaan! Kiellostani välittämättä hän katsoi minua hymyillen,
+joka minussa herätti raukeaa suuttumusta. "Älkää luottako liiaksi
+yhteen iskuun", sanoi hän ja pudisti päätään. "Minä teidän ijällänne
+olin suorittanut ainakin tusinan verran kaksintaisteluita. Muuten minä
+ymmärrän, että te kiellätte antamasta minulle korvausta?"
+
+"Niin, sillä tavalla kuin te vaaditte", vastasin minä. "Vaan -- --"
+
+"Oh!" huudahti hän rypistäen otsaansa. "Ensin asiat ja sitten huvitus!
+Bezers kyllä ymmärtää hankkia korvausta omalla tavallaan, sen minä
+teille vakuutan. Ja aikoinaan. Vaikka minä en silloin käänny sellaisten
+keltanokkain puoleen kuin te olette. Vaan mikä teillä tuossa on?" Ja
+hän potkasi tykkiä, jonka hän nähtävästi nyt vasta huomasi. "Ahaa, minä
+ymmärrän", jatkoi hän ja katsoi meihin terävästi. "Te odotitte
+hyökkäystä! Vaan tuolla edempänähän teillä on rikkapaikka,
+kaksikymmentä jalkaa vanhan Fretisin makasinin katolta. Ja se on auki,
+siitä olen varma. Luuletteko, että minä olisin tullut tätä tietä niin
+kauan kuin Caylusissa olisi ollut yhdetkään tikapuut? Pidättekö sutta
+lampaana?"
+
+Ja hän pyörähti kantapäillään ja lähti astumaan tietään, mielissään ja
+ylpeänä voitostaan. Sillä voitto se oli. Me tunsimme itsemme hyvin
+nolatuiksi ja meitä hävetti katsoa toisiamme silmiin. Tietysti
+rikkapaikka oli auki. Me muistimme nyt, että niin oli asia, ja hänen
+tietonsa asiasta ja meidän mielettömyytemme kovasti koski meihin, niin
+että minä pahoin rikoin kohteliaisuuden vaatimuksia, en saattanut häntä
+portille niin kuin minun olisi pitänyt tehdä. Me sittemmin saimme siitä
+tarpeeksi rangaistusta.
+
+"Hän on itse piru!" huudahdin ja puin nurkkia susitalolle päin,
+kulkiessani edestakaisin penkereellä. "Minä vihaan häntä nyt enemmän
+kuin koskaan ennen."
+
+"Niin minäkin!" sanoi Croisette lauhkeasti. "Vaan se merkitsee enemmän,
+että hän vihaa meitä. Kaikissa tapauksissa on meidän sulettava
+rikkapaikka."
+
+"Odotahan vähän!" sanoin, kun poika, lausuttuaan vielä joukon
+valituksia naapuristamme, oli lähdössä toimittamaan asiansa. "Mikä
+elämä on tuolla alhaalla?"
+
+"Totisesti, hän aikoo lähteä, ja jättää meidät rauhaan!" sanoi
+Croisette innokkaasti.
+
+Alhaalta kuului kovaa hevosten kavioiden kopsetta kadun kivitystä
+vasten. Puolikymmentä ratsumiestä lähti liikkeelle Susitalosta, ja
+heidän kannustensa kilinä ja iloinen äänensä sorina kuului raikkaassa
+aamuilmassa meille saakka. Bezersin kamaripalvelija, jonka tunsimme
+näöltään, oli viimeisenä. Hänellä oli kaksi satulapussia edessään, ja
+ne nähdessämme meiltä pääsi ilon huuto. "Hän lähtee matkoihinsa",
+sanoin minä, ja minä en tahtonut uskoa silmiäni. "Hän siis kuitenkin
+lähtee!"
+
+"Odotahan!" sanoi Croisette.
+
+Vaan minä olin oikeassa. Meidän ei tarvinnut kauan odottaa.
+Seuraavassa silmänräpäyksessä tuli hän itsekin näkyviin, ratsastaen
+raudanharmajalla hevosella, ja me erotimme, että hänellä oli
+pistolihuotra satulassa. Hänen hovimestarinsa juoksi hänen sivullaan,
+kuunnellen hänen viimeisiä käskyjään, arvelin. Muuan rampa, jonka melu
+oli pelottanut tavallisesta olinpaikastaan, kirkon portista, kurotti
+kättään saadakseen almun. Vidame sivuuttaessaan sivalsi ruoskalla
+rampaa kasvoille ja kirosi ääneen.
+
+"Piru hänet vieköön!" sanoi Croisette vihastuneena. Vaan minä en
+sanonut mitään, sillä minä muistin, että rampa oli muuan Catherinen
+erityisiä suosikeita. Minä sen sijaan muistelin, mitä tapahtui joku
+aika sitten, kun vicomte oli kotona ja me eräänä päivänä olimme olleet
+suurella metsästyksellä. Bezers ja Catherine olivat yhdessä
+ratsastaneet katua ja kun Catherine silloin antoi vaivaselle rahan,
+niin Bezers oli viskannut hänelle koko jahtisaaliinsa. Ja minun mieleni
+masentui.
+
+Vaan kuitenkin ainoastaan silmänräpäykseksi. Vidame oli lähtenyt
+matkalle tai ainakin kaikissa tapauksissa aikoi lähteä. Me seisoimme
+ääneti ja alallamme, kunnes ratsujoukko pitkän ajan kuluttua, niin kuin
+meistä tuntui, tuli näkyviin valkoisella maantiellä kaukana allamme ja
+näytti liikkuvan pohjoiseen. Vielä hetken aikaa seisoimme tällä tavoin
+ja kuiskasimme silloin tällöin jonkun sanan toisillemme, kunnes
+ratsumiehet yhtäkkiä hiljensivät kulkunsa ja alkoivat nousta mutkikasta
+polkua, joka johti ylängöille ja Cahorsiin ja myöskin Parisiin.
+
+Silloin me, Croisette etunenässä, kovasti hurraten syöksyimme poikki
+penkereen ja yli pihamaan arkihuoneeseen, jonne saavuimme aivan
+henkimeneissä. "Hän on poissa!" huuti Croisette äänekkäästi. "Hän on
+mennyt Parisiin! Ja kaikellaiset onnettomuudet kohdatkoot häntä
+tiellään!" Ja me kaikki viskasimme lakit ilmaan riemuissamme.
+
+Vaan naiset kaikeksi ihmeeksemme eivät ottaneetkaan osaa iloomme. Kun
+otimme lattialta lakkimme ja vähän häpeissämme kovasta remuamisestamme
+katsoimme Catherineen, niin tuijotti hän meihin, kalmankalpeana
+kasvoiltaan ja suurissa silmissään halveksiva ilme. "Hullut!" sanoi
+hän. "Hullut!"
+
+Hän ei sanonut muuta. Vaan olipa sitä siinäkin tarpeeksi saattamaan
+minut aivan hämille. Minä olin odottanut saavani nähdä hänen ilahtuvan
+oikein riemumielelle, kun me toimme sellaisen uutisen, vaan sen sijaan
+oli hänen kasvoillaan sellainen ilme, jota en koskaan ennen ollut
+nähnyt. Catherine, joka oli niin lempeä ja hellätunteinen, sanoi meitä
+hulluiksi! Ja ihan ilman syytä! Minun oli aivan mahdoton ymmärtää.
+Hämmästyneenä käännyin katsomaan Croisettea. Hän katsoi Catherinea, ja
+minä huomasin, että poika oli säikähdyksissään. Rouva Claude istui
+muutamassa huoneen nurkassa ja voivotteli. Minä päättelin jonkun
+onnettomuuden tulleen, ja mieltäni alkoi painaa lyijynraskas taakka.
+
+"Hullut!" toisti yhä serkkuni katkerasti, polkien jalkaa. "Te luulette
+että hän alentuisi niin, että rupeaisi teille kostamaan? Teille?!
+Luuletteko, että hän täällä voisi tehdä pahaa sadannetta osaakaan siitä
+kuin -- kuin -- --" Hän keskeytti lauseensa. Halveksiva ilme hänen
+kasvoiltaan katosi hetkeksi aikaa. "Oh! Hän on mies! Hän tietää, mitä
+hän tekee!" huudahti serkkumme ylevällä äänellä ja pää pystyssä. "Vaan
+te olette poikia. Te ette ymmärrä mitään."
+
+Minä ihmeissäni katselin tätä suuttunutta nuorta naista. Vaivoin tunsin
+hänet serkukseni. Yhtäkkiä Croisette riensi hänen luo ja otti lattialta
+valkoisen esineen, joka oli hänen jaloissaan.
+
+"Niin, lukekaa se!" sanoi Catherine, "lukekaa se! Ah!" ja hän puristi
+pienen kätensä nyrkkiin ja vihastuneena löi tammiseen pöytään
+vierellään, niin että veri tihkui rystysistään. "Minkä vuoksi ette
+tappaneet häntä? Minkä vuoksi, kun siihen oli teillä tilaisuus?
+Teitähän oli kolme yhtä vastaan", pauhasi hän. "Hän oli vallassanne! Te
+olisitte voineet tappaa hänet, ettekä sitä tehneet! Nyt hän tappaa
+minut."
+
+Rouva Claude mutisi itkuisella äänellä jotakin Pavannesista ja
+pyhimyksestä. Minä Croisetten olkapään yli luin kirjeen. Siinä ei ollut
+minkäänlaista osotusta, vaan alkoi suorastaan: "Minulla on Parisissa
+muuan tehtävä suoritettavana, neiti, tehtävä, jota ei voi jättää
+toisiin, ja joka koskee teitä yhtä paljon kuin minuakin -- tavata
+Pavannes. Te olette voittanut hänen sydämensä. Se on siis teidän, ja
+minä sen toimitan teille tai myöskin hänen oikean kätensä merkiksi,
+että hän on luopunut vaatimuksistaan teidän suhteenne. Minä sitoudun
+tähän."
+
+Kirjeessä ei ollut nimeä. Se oli kirjoitettu jonkunlaisella punaisella
+nesteellä -- ehkä verellä -- kauhean ivaa! Toiselle puolelle oli
+sohrittu osote neiti de Caylusille. Kirje oli sulettu vidamen
+vaakunalla sudenpäällä.
+
+"Roisto! Se kurja roisto!" huudahti Croisette. Hän ensimmäisenä huomasi
+kirjeen ajatusjuoksun. Ja hänen silmänsä täyttyivät kyynelillä --
+raivon kyynelillä.
+
+Mitä minuun tulee, niin oli mieleni kiihdyksissä. Suonissani aivan kuin
+tuli suihki, kun minä ajattelin pirullista julmuutta, jolla hän kidutti
+tyttöraukkaa.
+
+"Kuka tämän kirjeen toi?" jyrisi ääneni. "Kuka sen antoi neidille?
+Miten se tuli hänen käsiinsä? Sanokaa, vastatkoon jokukaan!"
+
+Muuan palvelustyttö, joka seisoi toisessa päässä huonetta ja valitteli,
+sanoi, että Francis sen oli antanut hänelle ja käskenyt hänen antaa se
+neidille.
+
+Minä raivoissani purin hammasta, ja Marie kenenkään käskemättä lähti
+hakemaan Francista -- ja ruoskaa. Epäilemättä oli vidamella ollut kirje
+mukanaan valmiina siltä varalta, ettei pääse serkkuni puheille. Kun hän
+sitten minun saattamattani, yksinään kääntyi portille, niin oli hän
+käyttänyt tilaisuutta ja antanut kirjeen Francisille ja luultavasti
+samalla antanut rahaakin varmuuden vuoksi, että kirje tulee perille.
+
+Croisette ja minä katsoimme toisiamme, käsittäen selvästi, miten asia
+oli. "Hän varmaankin aikoo olla yötä Cahorsissa", sanoin äreästi.
+
+Poika pudisti päätään ja vastasi matalalla äänellä: "Minua pahoin
+pelottaa, että hän ei viivy siellä yötä. Hänellä on ripeät hevoset.
+Minä luulen että hän jatkaa matkaa. Hän aina matkustaa nopeasti. Ja
+sinä tiedät, että nyt..."
+
+Minä nyökäytin päätäni, sillä minä ymmärsin hyvin.
+
+Catherine oli heittäytynyt tuolille. Käsivartensa olivat hervottomina
+pöydällä, ja kasvonsa niiden peitossa. Vaan hän lie kuullut jotakin
+puheestamme tai oli hänelle juolahtanut mieleen joku uusi ajatus, sillä
+äkkiä hän syöksyi pystyyn. Hänen kasvonsa värähtelivät, ja koko
+ruumiinsa näytti jäykistyneen, kun hän väänteli aivan kuin tuskissa.
+"Minä en voi kestää tätä!" huuti hän pelottavalla äänellä. "Eikö ole
+ketään, joka voisi jotakin tehdä? Minä menen hänen luokseen! Minä
+ilmoitan hänelle, että minä luovun Pavannesista! Minä teen, mitä hän
+vain tahtoo, kunhan hän vaan säästää Louisin!" -- Croisette lähti itkien
+huoneesta. Oli kamalaa nähdä tuota tyttöraukkaa tuskissaan. Mahdoton
+oli saada häntä tyyntymään! Jokainen meistä tiesi todeksi kirjeen
+kauhistuttavan tarkoituksen, sen salatun uhkauksen. Kansallinen sota ja
+uskonvimma sekä niin kuin minä arvelen, italialainen ajatustapa olivat
+tehneet meidän maamme miehistä petoeläimiä. Paljon kauheampia
+hirmutöitä tehtiin kuin tämä, jolla nyt Bezers uhkasi -- vaikka ottaisi
+hänen sanansa ihan kirjaimen mukaankin -- paljon kauheampia tekoja oli
+kärsittävä. Vaan pirullisessa tarkkanäköisyydessä, jolla hän oli
+ajatellut kostonsa tälle avuttomalle, rakastuneelle naiselle, siinä ei
+luullakseni ollut Bezersin vertaista ketään. Silloin käy perhosen
+huonosti, kun kissa on hänet käpälällään silpassut maahan. Totisesti
+käy huonosti!
+
+Rouva Claude nousi ja sulki tytön syliinsä, antaen minulle merkin
+poistumaan. Minä lähdin ulos, kulin ryhmissä seisoskelevien
+pelästyneiden palvelijain ohi ja menin penkereelle. Minusta tuntui kuin
+siellä vain voisin hengittää vapaasti. Siellä tapasin Marien ja
+Croisetten. Kumpikin oli ääneti ja vakavana, heidän silmissään näin
+kyynelten jälkiä. Katseemme kohtasi, ja ne puhuivat samaa kieltä.
+
+Jokainen meistä yhtä aikaa sanoi: "Milloin?" Ja he molemmat katsoivat
+minuun ja odottivat minun vastaustani.
+
+Tämä sai minut vähän tarkemmin ajattelemaan asiaa, ja minä sen vuoksi
+olin jonkun aikaa ääneti ennen kuin vastasin. "Huomenna aamulla
+varhain", sanoin sitten varmalla äänellä. "Nyt on jo ilta. Me
+tarvitsemme rahaa, ja kaikki hevoset ovat poissa. Siihen menee tunti
+kuin ne saamme. Yöllä voisimme ehkä päästä Cahorsiin. Vaan on parasta
+kiiruhtaa maltilla, niinkuin tiedätte, ja sen vuoksi lähdemme vasta
+huomenna, varhain aamulla."
+
+He nyökäyttivät päätään myöntymykseksi.
+
+Tämä oli suuri yritys, joka meillä oli aikeissa. Ei ollut sen vähempi
+asia mielessä, kuin tähteä Parisiin -- tuntemattomaan kaupunkiin, joka
+oli niin kaukana vuorten takana -- tapaamaan herra de Pavannesta ja
+varoittamaan häntä. Siitä syntyy kilpa-ajo meidän ja vidamen välillä,
+kilpailu, josta riippui Kitin rakastetun henki. Jos me onnistuisimme
+pääsemään Parisiin ennen vidamea tai edes vuorokauden kuluessa siitä
+kun hän oli sinne saapunut, niin me aivan varmaan ehtisimme silloin
+hyvään aikaan varoittaaksemme Pavannesta. Meidän ensimmäinen
+ajatuksemme oli ollut koota niin paljo väkeä kuin suinkin ja hyökätä
+Bezersin kimppuun ja tappaa hänet, missä vain hänet kohtaisimme. Vaan
+palvelijat, jotka vicomte oli jättänyt, eivät olleet mitään
+sankareita, sillä ajat olivat rauhaisat, mehän elimme hyvässä sovussa
+naapureittemme kanssa. Bezersin miehet sitä vastoin olivat julmia
+sveitsiläisiä sotureita -- rengit samallaisia kuin isäntänsä. Me sen
+vuoksi tulimme siihen päätökseen, että oli parasta huomauttaa
+Pavannesta, ja jos tarve vaati, olla hänen apunaan.
+
+Me tosin olisimme voineet hänelle lähettää sanan. Vaan meidän
+palvelijamme -- poikkeuksena Gil, vaan hän oli taas liian vanha --
+eivät tunteneet Parisia. Emmekä me taas uskaltaneet uskoa heille niin
+tärkeää tehtävää. Tietysti me ajattelimme Pavannesin kuririakin. Vaan
+hän oli Rochellesta eikä tuntenut vähintäkään pääkaupunkia. Meillä ei
+siis ollut mitään muuta keinoa kuin lähteä itse.
+
+Vaan keveällä sydämmellä emme suinkaan ajatelleet tätä matkaa. Parisi
+meistä kaikista tuntui pelottavalta hirviöltä. Hovin loisto meitä
+enemmän pelotti kuin houkutteli. Me tunsimme kaikkea sitä kauhua
+ulkomaailmaa vastaan, jonka maaseutuelämä synnyttää, ja nuorukaisille
+omituista pelkoa, ettei osaa olla niinkuin muut. Tämä oli samalla suuri
+ja vaarallinen retki, johon nyt valmistausimme. Ja me vapisimme. Jos me
+olisimme tienneet tarkemmin -- varsinkin mitä tulevaisuus toi mukanaan
+-- niin olisi meitä vapisuttanut vielä enemmän.
+
+Vaan me olimme nuoria ja pelkoomme sekautui mieluinen jännitys. Me
+lähdimme kohti tuntematonta kohtaloa ja seikkailuja, joissa voisimme
+hankkia mainetta. Me saamme nähdä maailmaa ja suorittaa tehtävän, joka
+olisi kunniaksi aikaisellekin miehelle. Me pelastamme ystävän ja teemme
+serkkumme onnelliseksi!
+
+Me ryhdyimme valmistukseemme. Mutta me emme sanoneet mitään
+Catherinelle emmekä rouva Claudelle, vaan annoimme Gilelle tehtäväksi
+kertoa kaikki meidän mentyämme. Me lähetimme pikasanansaattajan
+vicomten luo Bayonneen ja laskimme Gilen sydämmelle, että hänen tuli
+pitää portit sulettuina siihen saakka kuin saa jotakin tietoa
+vicomtelta. Ja kun kaikki oli valmiina, niin menimme maata, vaan
+sydämmemme löi rauhattomana, eikä silmiin tullut uni.
+
+"Anne! Anne!" sanoi Croisette, nousten lynkäpäisilleen, kun olimme
+muutamia tunteja makailleet. "Mitä luulet vidamen tarkoittaneen, kun
+hän eilen mainitsi noista kymmenestä päivästä?"
+
+"Kymmenestä päivästäkö? Mitä sinä puhut?" kysyin suutuksissani. Hän oli
+herättänyt minut juuri kun olin uneen vaipumassa.
+
+"Niin kun hän sanoi, että maailma kymmenen päivän kuluessa saa nähdä,
+että hänen uskonsa on oikea usko?"
+
+"Minä tosiaan en tiedä, mitä hän sillä tarkoitti. Vaan Jumalan nimessä
+koettakaamme nyt nukkua", vastasin minä. Sillä minä en voinut suvaita,
+että Croisette puhui semmoista tolkutonta, kun meillä oli omia tärkeitä
+asioita mietittävänä.
+
+
+
+
+KOLMAS LUKU.
+
+Matka Parisiin.
+
+
+Aurinko ei ollut vielä korkealla, kun me kolme veljestä, yksi ainoa
+palvelija mukanamme, pysäytimme hevosemme laakson reunassa ja
+käännyimme satulassamme vielä viimeisen kerran silmäämään Caylusta --
+säännötöntä, harmajaa kaupunkia, ja tornia, joka kohosi korkealle sen
+yli. Kaikki olimme hyvin ajatuksissamme. Ajat olivat kuohuisia ja
+tehtävämme varsin vakavaluontoinen. Vaan nuoruudella ja varhaisella
+aamulla on erinomainen kyky poistamaan levottomuutta, ja vuoristoon
+päästyämme ratsastimme iloisina edelleen. Me kulimme väliin alastomia
+tuulisia kankaita, väliin tammimetsään hakattua tietä, jossa kaikki
+puut olivat samalle suunnalle nojalleen, ja pari kertaa kulettiin
+liitupitoisten jokiuomain yli, joissa vesi lirisi tuuheain saniaisten
+välissä, ja joiden varrella oli siellä täällä yksinäisiä
+talonpoikaistaloja tuuheain puistojen keskellä.
+
+Neljä tuntia ratsastettuamme näimme allamme Cahorsin, aivan joen
+polvekkeen kiertämässä. Me ratsastimme yli Vallandrésillan, joka menee
+yli Lotin, ja ajoimme enomme tavalliseen majapaikkaan torin reunassa.
+Täällä me tilasimme eineen ja kerroimme ylpeänlaisesti, että olimme
+matkalla Parisiin.
+
+Isäntä kohotti kätensä, "Parisiin!" huudahti hän pelästyneenä. "Jos
+olisitte tulleet eilen, niin olisitte päässet vidame de Bezersin
+seurassa! Ja teitähän on -- luvalla sanoen -- niin pieni seura, ja tiet
+ovat kaikkea muuta vaan eivät rauhallisia kulkea."
+
+"Vaan eihän vidamellakaan ollut kuin puolikymmentä miestä mukanaan",
+vastasin minä ja ratsuruoskalla kopistelin huolettomasti saappaitani.
+
+Isäntä pudisti päätään. "Herra vidame tuntee maailmaa", vastasi hän
+viekkaasti. "Hän on sellainen mies, jonka kimppuun ei karata niin
+äkkiarvaamatta! Muuan hänen miehensä kuiskasi minulle, että
+Chateaurouxissa kaksikymmentä väkevää ja luotettavaa miestä yhtyy
+heihin. Sanotaan tosin, että sota on loppunut, vaan ..." ja
+hyväsydäminen mies kohautti olkapäitään ja loi merkitsevän katseen
+läskiviipaleihin, jotka riippuivat liedessä. "Vaan sen asian teidän
+armonne tietää paremmin kuin minä", lisäsi hän vikkelästi. "Minä olen
+köyhä mies ja toivon ainoastaan saavani elää rauhassa naapureitteni
+kanssa, käykööt sitte messussa tai saarnaa kuulemassa."
+
+Tämä mielipide oli hyvin yleinen siihen aikaan, ja sitä useimmat
+varakkaat kaupunkilaiset ja maalaiset kannattivat niin hartaasti, että
+me pidimme turhana lausua omasta puolestamme mitään myönnytystä.
+Saatuamme kunnioitettavalta isännältämme kirjenipun, jolla voimme saada
+uusia hevosia Limogessa, jatkoimme matkaamme, virkistettyinä
+ruumiiltamme ja saatuamme vähän ajattelemisen aihetta.
+
+Kaksikymmentä neljä miestä oli sellainen joukko, jota ei tavallisesti
+kustantanut itselleen matkalle sellainenkaan mies kuin Bezers, jolla
+oli paljon vihollisia. Kun hän nyt oli varustanut sellaisen joukon,
+niin se tuntui osottavan, että hänellä on suuremmat aikeet kuin se,
+jonka me olimme kuvailleet. Vaan me emme voineet arvata hänen
+tarkoituksiaan, koska hän tietysti oli kutsunut koolle joukkonsa ennen
+kuin hän tiesi mitään Catherinen kihlauksesta. Niin ollen hän joko
+mustasukkaisuudesta oli jo ennalta varuillaan, tai hänen hyökkäyksensä
+Pavannesta vastaan oli vain osa suuremmasta suunnitelmasta. Kummassakin
+tapauksessa meidän retkemme tuntui sitäkin tärkeämmältä, vaan ei enään
+niin toivokkaalta.
+
+Vaan matkallamme näimme ja kuulimme niin paljo ja aivan uutta että se
+meitä esti tuumailemasta asiaa. Silmämme olivat nuoret, ja kaikki oli
+meistä yhtä huvittavaa -- olipa se sitten kaunis tyttö, joka kuleksi
+mustalaisjoukon jälessä tai pari valensialaista kuleksijaa --
+_jongleureiksi_ sanoivat he yhä itseään -- jotka lauloivat vanhalla
+Provencen murteella, tai normandialainen hevoskauppias hevosineen,
+joilla pää ja häntä maata viilti, tai vanha resunen sotamies, joka oli
+haavoitettu sodassa -- taistellessaan toisen tai toisen puolueen
+puolesta, sen mukaan minkä mielinen hänen päällikkönsä oli ollut.
+
+Vaan kuitenkaan emme unhottaneet matkamme tarkoitusta. Minä voin sanoa,
+että ei sitä aamua, jona emme noustessamme -- usein ruumis hellänä ja
+jäsenet jäykkinä -- olisi ajatelleet: "Tänään tai huomenna tai
+ylihuomenna" -- aina asianhaarain mukaan -- "me saamme Kitin asian
+toimitetuksi!" Kitin! Ehkä tämä oli puhtainta innostusta, mikä koskaan
+on sydämmemme täyttänyt, kaikesta itsekkäisyydestä puhtain tehtävä,
+joka meillä on ollut. Kitin vuoksi!
+
+Muuten me tiellämme kohtasimme varsin vähän merkillisempiä matkustajia.
+Puolet Ranskan aatelistosta oli Parisissa juhlissa, joita pidettiin
+kuninkaallisten häiden johdosta. Helposti saimme hevosia, missä vain
+tarvitsimme. Ja vaikka olimme kuulleet puhuttavan, että tiet olivat
+täynnänsä kuleksivia, erotettuja sotilaita, eivät ne kuitenkaan meitä
+koskaan häirinneet eivätkä estäneet matkallamme.
+
+Vaan tarkoitukseni ei ole tehdä selkoa, mitä kaikkea tapahtui tällä
+ensimmäisellä retkelläni maailmaan, vaikka minä mielelläni sitä
+muistelen. Eikä myöskään ole tarkoitukseni selittää, mitä ajattelin
+kaikista uusista ja harvinaisista kaupungeista, joiden ohi kulimme.
+Sanottakoon vain, että me kulimme Limogesin, Chateaurouxin ja Orleansin
+kautta, ja että meidät Chateaurouxissa petti muuan toivomme. Me
+nimittäin olimme luulleet, että kun Bezers siellä yhtyi sotilaisiinsa,
+niin hän ei saisi tarpeellista määrää hevosia matkallaan, ja me sen
+vuoksi kyytihevosilla voisimme tavottaa hänet ja hiipiä hänen ohitsensa
+tämän kaupungin ja Parisin välillä. Vaan Chateaurouxissa saimme kuulla,
+että hänen joukkonsa oli saanut uuden määräyksen mennä Orleansiin ja
+siellä odottaa häntä. Seurauksena siitä oli, että hän voi saada uusia
+hevosia sinne saakka. Hänellä siis nähtävästi oli hyvin kiire. Sillä
+kun hän saatuaan uudet hevoset Chateaurouxissa, oli lähtenyt sieltä,
+niin hän oli puolenpäivän aikana ollut Angervillessä, josta on
+neljäkymmentä englanninpenikulmaa Parisiin, jota vastoin me
+Angervilleen saavuimme vasta saman päivän -- seitsemäntenä päivänä
+Caylusta lähdettyämme -- illalla.
+
+Me ratsastimme ravintolan suurelle avonaiselle pihalle, joka hämärässä
+näytti vielä suuremmalta, ja olimme niin väsyneitä, jotta vaivoin
+pääsimme satulasta. Jean, palvelijamme, otti hevosemme ja lähti
+taluttamaan talliin eläinraukkoja, jotka pää riipuksissa mielellään
+seurasivatkin. Me seisahdimme hetkiseksi aikaa oikomaan jäykistyneitä
+jäseniämme. Täällä näytti olevan elämää ja liikettä. Portin päällä
+olevasta valaistusta akkunasta kuului lautasten ja keittoastiain
+kalinaa, ja käytävästä kuului kiireisiä askeleita. Muutamia lyhtyjä,
+jotka oli vasta sytytetty, palaa tuipotti siellä täällä sumussa, Ja
+muutamassa pihamaan nurkassa kaksi seppää kengitti hevosta.
+
+Me olimme lähtemässä huoneeseen, kun kuulimme Jeanin kohottavan
+äänensä, aivan kuin hän olisi riidelllyt jonkun kanssa, ja
+ajatellessamme, että maalaispalvelijamme oli joutunut ehkä sorron
+alaiseksi, kulimme tallirakennusta kohden, missä hän yhä kulki hevosten
+kanssa edestakaisin.
+
+"Mikä täällä on?" kysyin tuimalla äänellä.
+
+"Sanovat, ettei täällä ole sijaa hevosille", valitteli Jean. Hän oli
+puoleksi vihoissaan puoleksi peloissaan, oikea maalaisrenki kiireestä
+kantapäähän.
+
+"Ei täällä ole sijaa!" huuti muuan mies, joka seisoi tallin ovella ja
+lähti nyt meitä kohden. Hänen äänensä kuulusti hävyttömältä, ja ensi
+silmäyksellä huomasin että, hänen toverinsa olivat valmiit tarpeen
+tullessa häntä auttamaan. Hän pani kädet puuskaan ja katsoi meitä
+ilkamoiden. Lähellä olevan lampun valossa näin hänellä ja tovereillaan
+olevan samanlaiset merkit.
+
+"Kuulkaa", sanoin minä vakavasti, "talli on tilava, niin ettei se
+teidän hevosistanne ole täysi, joten siis pitää olla siellä sijaa
+minunkin hevosilleni."
+
+"Tietysti! Sijaa kuninkaalle!" vastasi hän, ja eräs toinen
+pilkallisesti huuti: "Eläköön kuningas!" Ja toiset nauroivat pirullisen
+ivallisesti.
+
+Herrasväen palvelijain välillä oli siihen aikaan riita tavallista. Vaan
+isäntäväki harvoin sekaantui heidän väleihinsä. "Antaa heidän otella",
+oli tavallinen käsitys. Vaan tässä oli Jean-raukka kovin alakynnessä,
+eikä meillä sen vuoksi ollut muuta neuvoa kuin ryhtyä häntä auttamaan.
+
+"Kuulkaa nyt, hyvät miehet! Elkää ruvetko rettelöimään", sanoin
+vakavasti, tarttuen Croisettea kädestä pidättääkseni häntä, sillä en
+millään ehdolla tahtonut uudistaa sellaista tapausta, joka tapahtui
+Caylusin portilla. "Nämät hevoset ovat vicomte de Caylusin, ja jos,
+niin kuin toivon, teidän isäntänne on hänen hyvä ystävänsä, niin voi
+teidän käydä huonosti, jos te vielä rettelöitte."
+
+Olin kuulevinani hiljaista murinaa ja sanottavan: "Papegotti
+[paavilainen]! Kuolkoot Guiset!" Vaan heidän johtajansa huuti
+äänekkäästi: "Kukkokiekaa!" jota hän kertoi monta kertaa ja oikein
+uhalla huiski käsillään matkien kukon siipienräpytystä. "Tässä meillä
+on oikein hienohöyheninen kukko!" ja sillä tavoin hän jatkoi hyvän
+aikaa, jonka jälkeen hän inhoittavasti irvistellen kääntyi toveriensa
+puoleen, jotka osoittivat suostumustaan.
+
+Sormiani syyhytti, minua halutti antaa hänelle ansaittua kuritusta,
+vaan minä kuitenkin hillitsin itseni, jotta tästä ei syntyisi kovin
+arveluttava loppu.
+
+"Ettekö häpeä, mokomat!" kuului samassa kimakka ääni päältämme -- se
+kuulusti tulevan kuin pilvistä. Minä silmäsin ylös ja näin kaksi
+kaunista tyttöä akkunassa tallirakennuksen päällä. "Hyi hävetkää!
+Ettekö näe, että ne ovat lapsia? Antakaa niiden olla rauhassa!" huuti
+toinen heistä.
+
+Miehet nauroivat nyt yhä enemmän, vaan minä puolestani on voinut siinä
+seistä toimettomana ja kuulla sanottavan itseäni lapseksi. "Tule
+tänne!" sanoin ja viittasin miestä luokseni, joka seisoi ovella. "Tule
+tänne roisto, niin minä sinulle annan palkan, jonka ansaitset
+puhutellessasi tuolla tavoin aatelismiestä!"
+
+Lähestyi hyvin verkalleen suuri, paksujäntereinen mies, pitempi minua
+ja vähintään kuutta tuumaa leveämpi hartioiltaan. Rohkeuteni masentui
+vähän katsellessani häntä. Vaan asia oli ratkaistava. Vaikka olinkin
+heikompi ja henturoisempi, niin olin kuitenkin ketterä kuin orava, ja
+kiihtymykseni sai unhottamaan väsymykseni. Minä sieppasin lyijypäisen
+ratsukepin Marielta ja lähestyin miestä.
+
+"Varokaa itseänne, pikku mies!" huuti tyttö iloisesti -- kuitenkin
+puolittain säälivästi, niin kuin minusta kuulusti. "Muuten tuo lihava
+sika tappaa teidät!"
+
+Vaan tällä kertaa ei minun vastustajani yhtynyt toisten nauruun. Minua
+hämmästytti, että hän näytti epäröivältä, ja että hän ei ollut niin
+halukas tulemaan piiriin, jonka hänen toverinsa muodostivat
+ympärilleni. Vaan ennen kuin ehdin koetella hänen rohkeuttaan, laskeusi
+käsi Olalleni. Mies-olento, joka äkkiä oli ilmestynyt siihen, minä en
+tiedä mistä kummasta, sysäsi minut syrjään, voimakkaalla kädellä vaan
+kuitenkin kohteliaasti.
+
+"Jättäkää tämä minun toimekseni!" sanoi hän ja asettui aivan tyynesti
+minun eteeni. "Elkää tahriko käsiänne koskemalla tuohon roistoon. Minun
+juuri haluttaa saada jotakin tehdä, ja tämä tulee sopivaan aikaan. Minä
+teen hänestä toukkain ruokaa ennen kuin nunnat tuolla luostarissa
+ehtivät lausua 'Ave!'"
+
+Hän oli jykevä mies, ei tavattoman suuri eikä tavattoman vahvakaan,
+mustaverinen ja hyvin terävät piirteet. Hatustaan töyhtö oli katkennut,
+vaan hattu oli kuitenkin hyvin mallikkaasti hänen päässään, ja hän
+liikuskeli niin mahtavasti ja kilisteli kannuksiaan ja heilutteli
+pitkää miekkaansa niin huolettomasti, ettei ollut ollenkaan ihme, jos
+lähinnä seisovat joutuisasti vetäytyivätkin syrjään.
+
+"Tule tänne!" huusi hän kiihkeästi muodostaen ympärilleen suuren aukon
+heiluttaessaan yhä tuimemmin miekkaansa, ja hänen vasemmassa kädessään
+välkkyi tikari. "Ken haluaa otella? Tahdotteko tulla yksittäin vai
+kaikki yhdessä rysyssä? Miten vain mielenne tekee, teillä sen -- --" Ja
+hän lopetti kehoituksensa kiroustulvalla, jonka syyti vastassaan
+olevalle joukolle.
+
+"Tämä riita ei teihin kuulu", sanoi paksu mies vihaisesti. Vaan hän ei
+yrittänytkään vetämään miekkaansa, vaan sen sijaan vetäytyi takaisin.
+
+"Kaikki riidat kuuluvat minuun, eikä mikään riita teihin! Niin se on se
+asia", vastasi sankarimme terästäen sukkelaa vastaustaan tekemällä muka
+hyökkäyksen lihavaa miestä kohden, joka taas hypähti takaisin.
+
+Silloin syntyi äänekäs nauru, johon yhtyivät vastustajani toveritkin.
+"Tuo lihava sika!" huuti tyttö ylhäältä. "Sylkekää sitä!" ja hän itse
+sylki tätä entistä sankaria -- joka ei enään kopeillut.
+
+"Leikkaanko hänestä pienen viipaleen sinulle, pieni herttaseni?" kysyi
+leikkisä ystäväni ja teki suuren kiepauksen miekallaan vastustajansa
+vapisevan selän ympärillä. "Oikein pienen herkkupalan?" lisäsi hän.
+
+"Kiitos, ei haluta!" huuti tyttö naurunrähäkän lisääntyessä.
+
+"Eikö pienen pientä hitustakaan? Minä lupaan että se on oikein murea ja
+herkullinen pala."
+
+"Uh, ei!" ja tyttö vielä kerran sylkäsi halveksivasti.
+
+"Kuuletko? Neiti ei pidä sinusta vähintäkään", huuti kiduttaja. "Hän ei
+pidä sinusta, mokompi gascognelainen sika!" Ja pistettyään taitavasti
+tikarin kupeelleen, hän tarttui paksua miehenpalleroa korvasta ja
+pyöräytti ympäri pari kertaa, jonka jälkeen potkasi niin, että mies
+lensi hassusti ja aika vauhtia suuren vesisaavin yli pitkän matkan
+päähän. Siellä se suupaltto nyt makasi, vuoroon voivotti vuoroon
+kiroili, ja voittaja kehuvasti sanoi: "Nyt se on saanut tarpeekseen.
+Jos joku toinen haluaa jatkaa hänen asiaansa, niin Blaise Buré on
+puolestaan valmis. Jos ei, niin antakaa nyt riidan olla lopussa. Jonkun
+pitää hankkia suojaa näiden herrain hevosille, ennen kuin ne
+vilustuvat. Mitä minuun tulee", lisäsi hän, kääntyessään minuun ja
+liioitetulla kohteliaisuudella ottaessaan lakin päästään, "niin olen
+teidän armonne nöyrin palvelija, jota teidän tarvitsee vain käskeä."
+
+Minä kiitin häntä puoleksi vilpittömästi puoleksi teeskennellyn
+sydämmellisesti. Hänen takkinsa oli rikkinäinen ja hänen leveät
+polvihousunsa, jotka ennen aikaan näyttivät olleen varsin kaunista
+vaatetta, olivat tahraiset ja niistä melkein kokonaan puuttui pitsit.
+Hän kerskui tavattomasti ja hänen otsalleen oli kirjoitettuna:
+kuokkavieras. Vaan hän oli meille tehnyt suuren palveluksen, sillä Jean
+nyt vastuksetta sai hevoset talliin. Ja sitä paitse aina pidetään
+urhoollisesta miehestä, ja tämä mieshän oli urhoollinen, se täytyi
+myöntää.
+
+"Te tulette Orleansista", sanoi hän kunnioittavasti vaan sillä äänellä,
+että hän pikemmin vastasi kuin kysyi.
+
+"Niin, sieltä tulemme", vastasin minä vähän hämmästyen. "Näittekö
+meidän tulevan?"
+
+"En, vaan minä näen saappaistanne, hyvät herrat", vastasi hän. "Valkea
+tomu pohjoisen, ruskea tomu etelän. Ymmärrättekö?"
+
+"Ymmärrän", sanoin ihmetellen. "Te olette varmaan käynyt hyvän koulun,
+herra Buré."
+
+"Hyvät opettajat kasvattavat teräviä oppilaita", vastasi hän nauraen.
+Ja vastauksensa sittemmin muistui mieleeni.
+
+"Te myöskin tulette Orleansista?" kysyin, kun olimme lähdössä sisälle.
+
+"Minä myöskin tulen Orleansista, hyvät herrat. Vaan minä tulin jo
+päivällä. Toin kirjeitä, tärkeitä kirjeitä!" Hän tuttavallisesti
+silmäsi meihin, oikasi sitte itseään, katsoi tuimasti tallimiehiä, löi
+pari kertaa rintaansa, väänsi viiksiään ja lopuksi hymyili nuorelle
+tytölle, joka vielä oli akkunassa ja pureksi olenkortta.
+
+Minä arvelin, että me emme nyt helposti pääse hänestä erillemme. Vaan
+niin ei kuitenkaan ollut. Sillä kun hän, nähtävästi hyvin tyytyväisenä,
+oli kuunnellut monia kiitoksiamme, niin hän kumarsi luonnottoman
+kohteliaasti ja marssi tiehensä niin juhlallisesti kuin espanjalainen,
+hyräillessänsä:
+
+    "Ce petit homme tant joli!
+    Qui toujours cause et toujours rit,
+    Qui toujours baire sa mignonne,
+    Dieu gard' de mal ce petit homme!"
+
+Kun astuimme ravintolaan, niin isäntä tuli meitä vastaan. Hän oli hyvin
+kohtelias, vaan näytti olevan hyvin hämillään, ja hänenkin olossaan oli
+jotakin levotonta jännitystä.
+
+"Parisistako herraseni?" kysyi hän hieroen käsiään ja kumartaen syvään.
+"Vai etelästäkö?"
+
+"Etelästä", vastasin. "Orleansista, ja nälkäisiä ja janoisia, hyvä
+herra."
+
+"Ahaa!" vastasi hän ottamatta huomioon viimeistä osaa vastauksestani,
+ja hänen silmistään säihkyi tyytyväisyys. "Sitte voin vannoa, että te
+ette ole kuulleet viimeistä suurta uutista?" Hän pysähtyi keskelle
+ahdasta käytävää, kohotti kynttilää, joka hänellä oli kädessä, ja loi
+tutkivan katseen meihin, aivan kuin olisi halunnut saada selkoa meistä
+ennen kuin jatkoi puhettaan.
+
+"Suurta uutista!" sanoin minä tuimalla äänellä, sillä minä olin väsynyt
+ja minulla oli, kuten olin hänelle sanonut, nälkä. "Me emme ole
+kuulleet mitään uutisia, ja suurin palvelus mitä voitte tehdä on se,
+että joudutatte illallistamme."
+
+Vaan ei tämäkään nolaus saanut masennetuksi hänen intoaan kertomaan
+uutistaan. "Amirali de Coligny", sanoi hän meikein voimatta hengittää,
+"ettekö ole kuulleet, mitä hänelle on tapahtunut?"
+
+"Amiralille? Mitä hänelle sitten on tapahtunut?" kysyin kiihkeästi.
+Lopuksikin siis innostuin.
+
+Minun nyt täytyy tehdä pieni poikkeus varsinaisesta kertomuksestani. Ne
+harvat, jotka ovat minun ijälläni, ja monet, jotka ovat nuorempia, ovat
+varmaan kuulleet kerrottavan, että siihen aikaan italialainen
+leskikuningatar itse asiassa piti hallitus-ohjaksia ja johti Ranskaa.
+Catharina Medicin suurimpana pyrintönä oli koettaa säilyttää
+vaikutustaan poikaansa, Kaarle yhdeksänteen, joka heikkona, kivuloisena
+oli jo tuomittu ennenaikaiseen hautaansa. Leskikuningattaren lähimpänä
+huolena oli tukea kuningasvaltaa koettamalla pitää tasapainoa
+katolilaisten ja hugenottien välillä. Sitä varten hän suositteli väliin
+toista väliin toista puoluetta. Tätä nykyä hän oli ollut tavallista
+suosiollisempi hugenoteille. Heidän johtajansa amirali Gaspard de
+Coligny, Navarran kuningas Henrik ja prinssi Condé arveltiin olevan
+hänen erityisessä suosiossaan, jota vastoin toisen puolueen johtajat,
+herttua Guise ja molemmat kardinalit Lorraine ja Guise olivat
+epäsuosiossa. Eikä tähän, niin kuin näytti, parannusta saanut edes
+heidän ystävänsä, kuningattaren lempipoika, Anjoun herttua Henrik.
+
+Sillä kannalla olivat asiat elokuussa 1572, vaan huhu kertoi kuitenkin,
+että Coligny, joka oli käyttänyt asemaansa hyväksi, oli jo saanut
+vaikutetuksi kuninkaaseen niin paljon, että Catharina Medici alkoi
+huomata asemansa uhatuksi. Amirali, jota hugenotit kauan aikaa olivat
+pitäneet johtajanansa, oli nyt sen vuoksi mitä suurimman huomion
+esineenä samalla kun Guisein puolue häntä -- herttua Guisen luultuna
+murhaajana -- vihasi niin ankarasti, että sille ei vetänyt vertoja
+ystävien suosio, niin hartaasti suosittu kuin hän olikin näiden
+joukossa.
+
+Ja monet, jotka eivät olleetkaan hugenotteja, pitivät kuitenkin häntä
+suuressa arvossa isänmaan ystävänä ja urhoollisena soturina. Vaikka me
+olimmekin vanhaa uskoa ja kuuluimme vastapuolueeseen, niin olimme
+kuitenkin kuulleet paljon hyvää hänestä. Vicomte sanoi häntä aina
+suureksi mieheksi, mieheksi, joka oli joutunut harhatielle, vaan joka
+hairauksestaan huolimatta oli kuitenkin urhokas, rehellinen ja kelpo
+mies. Sen vuoksi minä, kun ravintolan isäntä mainitsi hänen nimensä,
+unhotin nälkänikin.
+
+"Colignya ammuttiin eilen, kun hän ajoi Rue des Fosses-katua", selitti
+mies pidättäen hengitystään. "Ei ole tietoa, parantuuko vai kuoleeko.
+Koko Parisi on kiihdyksissä, ja monet pelkäävät pahinta."
+
+"Vaan kuka uskalsi sellaista tehdä?" kysyin epäröiden. "Hänellähän oli
+kuninkaan suojeluskirja."
+
+Isäntä ei vastannut siihen mitään, kohautti vain olkapäitään, avasi
+sitten oven ja viittasi astumaan ruokasaliin.
+
+Meitä varten oli jo järjestetty ateria pitkän pöydän toiseen päähän.
+Toisessa päässä oli syömässä muuan vanhanpuoleinen herra. Hän oli hyvin
+rikkaasti puettu, vaan samalla hyvin yksinkertaisesti, ja hänen harmaja
+lyhyeksi leikattu tukkansa, suuri päänsä ja vakavat, tarmon leimaamat
+kasvonsa leveine leukoineen ja syvine piirteineen herättivät meissä
+ehdottomasti kunnioitusta. Me kumarsimmekin syvään hänelle, kun
+asetuimme paikoillemme.
+
+Hän vastasi tervehdykseemme, katsoi meitä vähän aikaa tunkevan
+tarkkaavasti ja jatkoi sitten aterioimistaan. Minä huomasin, että hänen
+miekkansa oli nojallaan tuolia vasten hänen vierellään, ja että
+pistoli, joka luultavasti oli ladattu, oli pöydällä kynttilän vieressä.
+Kahdella lakeijalla, jotka seisoivat hänen takanaan ja palvelivat
+häntä, oli samallainen merkki kuin niilläkin miehillä, joiden kanssa
+olimme olleet riidassa. Me aloimme puhella, vaan matalalla äänellä,
+ettemme häiritsisi vierasta. Murhayritys Colignya vastaan, jos se
+todella oli tehty, voisi paljo vaikuttaa meidän asioihimme. Sillä jos
+niin etevä ja arvossa pidetty hugenotti kuin Coligny, joka sitä paitse
+oli kuninkaan erityinen suosikki, voi joutua hengenvaaraan Parisissa,
+niin mitä sitten voi odottaa Pavannes? Me olimme toivoneet tulevamme
+rauhalliseen kaupunkiin. Jos sitä vastoin nyt siellä oli levottomuutta,
+niin Bezersin toiveet olivat sitä paremmin ja meidän -- ja Kitin,
+Kit-raukan -- sitä huonommin.
+
+Pöytäkumppanimme oli nyt lopettanut aterioimasta. Vaan hän istui vielä
+paikoillaan ja näytti katselevan meitä uteliaasti. Vihdoin rupesi hän
+puhelemaan. "Aijotteko Parisiin, nuoret herrat?" kysyi hän vähän
+ankaralla ja kopealla äänellä.
+
+Me myönsimme. "Huomennako?" kysyi hän vielä.
+
+"Niin", vastasimme ja odotimme, että hän jatkaisi puhetta. Vaan sen
+sijaan hän vaikeni ja tuijotti hajamielisesti eteensä pöydälle. Kun
+huomiomme oli kääntynyt omiin asioihimme ja ateriaamme, niin olimme
+melkein unhottaneet hänen läsnäolonsa, kun minä yhtäkkiä tulin
+katsoneeksi ylös ja huomasin hänen seisovan aivan minun käsivarressani
+kiinni ja pitävän edessäni sanaa puhumatta pientä paperilippua.
+
+Minä vavahdin, sillä hän näytti niin vakavalta. Vaan kun huomasin, että
+toisen pöydän ääressä istui useita huonompiarvoisia vieraita, niin
+arvasin, että hän tahtoi meille yksityisesti ilmoittaa jotakin, ja sen
+vuoksi otin kiireesti paperin lukeakseni, Siinä oli ainoastaan
+seuraavat neljä tuhrittua sanaa:
+
+      "Va chsser l'Idole."
+
+Ei sen enempää. Hämmästyneenä katselin häntä, käsittämättä sanojen
+tarkoitusta. Croisette koetti rypistää otsaansa katsellessaan lippua,
+vaan ei hänkään siitä sen selvempää saanut. Turha oli sen vuoksi
+näyttääkään sitä Marielle.
+
+"Te ette ymmärrä?" sanoi vieras pistäessään lipun taskuunsa.
+
+"Emme", vastasin minä pudistaen päätäni. Me kaikki kolme olimme
+kunnioittavasti nousseet seisomaan ja olimme ryhmässä hänen
+ympärillään.
+
+"Vai niin, vai niin. No sitten on hyvin", sanoi hän ja katsoi meitä
+vakavasti ja suopeasti. "Ei ole mitään hätää. Jatkakaa te vain
+matkaanne. Vaan -- minulla on siellä poika, ei paljoa nuorempi kuin
+tekään, hyvät herrat. Ja jos te olisitte ymmärtäneet minua, niin olisin
+sanonut: elkää menkö Parisiin! Siellä on tarpeeksi lampaita
+kerittäviksi!"
+
+Tämän hämärän puheensa perästä hän oli juuri kääntymässä lähteäkseen,
+kun Croisette hiljaa kosketti hänen käsivarteensa. "Olkaa hyvä ja
+sanokaa meille, onko totta", sanoi poika kiihkeästi, "että amirali
+Coligny on eilen haavoitettu?"
+
+"Totta se on", vastasi toinen ja loi kummallisen silmäyksen kysyjään,
+jolloin hänen katseensa vähäksi aikaa muuttui lempeämmäksi. "Totta se
+on, poikani", jatkoi hän omituisen juhlallisesti. "Jota herra rakastaa,
+sitä hän kurittaakin. Ja, Jumala antakoon minulle anteeksi, että sanon
+näin: jonka hän tahtoo hukuttaa, sen hän lyö sokeudella."
+
+Hän oli, ainakin mikäli minä otaksuin, mielissään katsellut Croisetten
+tyttömäisiä kasvoja. Marie ja minä olimme mustaverisiä ja rumia
+verraten veljeemme. Vaan vieras nyt kääntyi hänestä tehden omituisen
+suuttumuksen liikkeen ja iski kultakahvaisella kepillään lattiaan.
+Terävällä, vihastuneella äänellä huuti hän palvelijoitaan ja nähtävästi
+vihoissaan lähti huoneesta, antaen lakeijain mennä edellä, joista
+toinen kantoi pistolla ja toinen kahta kynttilää.
+
+Kun minä varhain seuraavana päivänä tulin pihalle, niin ensimmäisenä
+tapasin Blaise Burén. Hän nyt päivän valolla näytti melkein hurjemmalta
+ja likaisemmalta kuin tulen valossa eilen illalla. Hän tervehti
+kunnioittavasti minua, ja kun oli selvää, että hän ei pitänyt suuressa
+arvossa lähimmäisiään, niin tämä hänen minulle osottamansa kunnioitus
+vaikutti sen, että minä katselin häntä mielissäni. Onhan tavallista,
+että mitä vihasempi koira, sitä suuremmassa arvossa pidämme sen meille
+osottamaa huomiota. Minä kysyin häneltä, kuka tuo ylhäinen hugenotti
+oli, joka oli ollut aterialla meidän kanssamme. Sillä sen huomasimme ja
+ymmärsimme, että hugenotti hän oli.
+
+"Paroni de Rosny", vastasi hän ja lisäsi ivallisesti: "Hän on
+varovainen mies! Jos he kaikki olisivat samallaisia, silmät edessä ja
+takana, ja ladattu pistoli kädessä, niin silloin olisi, nuori herra,
+Ranskassa yksi kuningas enemmän tai yhtä vähemmän! Vaan toiset ovat
+sokeoita pöllöjä, kaikki järestään, sokeoita kuin yölepakot." Hän vielä
+mutisi jotakin, josta minä kuulin sanat "tänä iltana." Vaan minä en
+kuullut lausetta kokonaan, enkä ymmärtänyt vähääkään, mitä hän
+tarkoitti.
+
+"Herrat aikovat Parisiin?" kysyi hän sitten aivan toisella äänellä. Kun
+minä vastasin, että niin oli aikomus, niin katsoi hän minua puoleksi
+arkaillen puoleksi julkeasti. "Minä siinä tapauksessa pyytäisin
+herroilta pienen palveluksen", sanoi hän. "Minä myöskin aijon Parisiin.
+Minä tosin en pelkää puolestani, niin kuin olette nähneet. Vaan minä
+arvelen, että maantiellä ei taida olla oikein hupaista liikkua, jos
+pääkaupungissa on melskettä, ja -- niin sanalla sanoen, minä mieluummin
+haluaisin ratsastaa teidän seurassanne kuin yksin."
+
+"Mielellämme saatte tulla mukaamme", sanoin minä. "Vaan me lähdemme
+puolen tunnin kuluttua. Tunnetteko Parisin?"
+
+"Yhtähyvin kuin miekkani kahvan", vastasi hän äänellä, joka ilmaisi
+hänen tyytyväisyytensä siitä, että olin myöntynyt. "Ja minä Parisin
+opin tuntemaan jo piiskasaunavuosinani. Jos haluatte pelin palloleikkiä
+tai kauniin tytön suudeltavaksenne, niin voin minä hankkia teille
+molemmat."
+
+Minussa, joka tunsin talonpoikaista pelkoa tätä kaupunkia
+ajatellessani, syntyi tuuma, että tämä kehuskeleva ystävämme voisi
+meitä auttaa, jos haluaa. "Tunnetteko herra de Pavannesin?" kysyin
+häneltä aivan vaistomaisesti. "Tarkoitan, tiedättekö, missä hän asuu?"
+
+"Herra Louis de Pavannes?" sanoi hän.
+
+"Niin."
+
+"Minä tiedän -- --" vastasi hän verkalleen, sivellessään leukaansa ja
+miettiväisenä tuijottaen maahan -- "minä tiedän, missä hän asui, ennen
+kuin -- -- niin, nyt muistan", lisäsi hän lyöden reiteensä, "kun minä
+pari viikkoa sitten olin Parisissa, niin kuulin kerrottavan, että hänen
+hovimestarinsa oli vuokrannut hänelle asunnon Rue S:t Antoinen
+varrelta."
+
+"Hyvä", sanoin ylen onnellisena. "Sitten laskeumme hevosen selästä
+siellä, jos voitte viedä meidät sinne suoraa tietä."
+
+"Minä voin", vastasi hän. "Eikä ole teillä katumista, että otitte minut
+matkakumppaniksenne. Parisi ei ole mikään hauska kaupunki, kun on
+levottomuuksia, vaan te olette sattuneet käsiksi oikeaan mieheen, joka
+teidät opastaa perille."
+
+Minä en kysynyt, mitä hän tarkoitti levottomuuksilla, vaan riensin
+ottamaan miekkani ja Croisettelle ja Marielle kertomaan liittolaisesta,
+jonka olin hankkinut. He tietysti olivat hyvin mielissään, ja me sen
+vuoksi lähdimme taipaleelle mitä iloisimmalla mielellä ja toivoimme
+jälkeenpuolisten saapuvamme tuohon suureen kaupunkiin. Vaan Marien
+hevoselta putosi kenkä, ja kului hyvä aika ennen kuin tapasimme sepän.
+Sitten meidän piti Etampesissa, jossa pysähdyimme eineelle, odottaa
+tavattoman kauan ennen kuin ruoka joutui. Tämän kaiken vuoksi emme
+päässeet Parisiin ennen kuin auringon laskussa. Hehkuva iltarusko
+punotti juuri idässä olevat kukkulat, ja ruskotusta vasten näkyivät
+selvinä Notre Damen kaksoistornit ja S:t Jacques de Boucherien korkea
+torni. Kymmenkunta talonkattoa, jotka kohosivat ympäristöstään,
+hehkuivat kirkkaina, ja suuri pilvi, joka kohosi kuin tavattoman suuri
+ihmiskäsi yli kaupungin, muuttui vähitellen veripunaisesta
+sinipunertavaksi ja sinipunertavasta mustaksi sen mukaan kuin hämärtyi.
+
+Tultuamme kaupunginportista ja ratsastettuamme ensin muutaman sillan
+yli ja sitten toisen, niin jouduimme huumauksiin jyrinästä ja melusta,
+joka täällä vallitsi ympärillämme. Sadottain liikkui ihmisiä kapeilla
+kaduilla. Naiset huutelivat toisilleen akkunoista. Puolenkymmenen
+kirkon kellot soivat iltarukoukseen. Meidän maaseutuelämän
+hiljaisuuteen tottuneet korvamme olivat melkein lummeissa. Suurin
+silmin katselimme tornikkaita taloja, joissa oli korkeat suipot katot,
+taitehikkaasti tehtyjä kirkkoja ja ihmisryhmiä -- tuiman näköisiä
+olentoja, joista useiden silmissä oli synkkä ja hurja hehku ja jotka
+seisoivat mustien savusten katukujien suilla ja tähystelivät -- meitä
+ohimennessämme. Yhtäkkiä meidän piti pysähtyä. Suuri ihmisjoukko oli
+kerääntynyt katsomaan kuusimiehistä ratsujoukkoa, joka nyt juuri kulki
+meidän edestämme. He ratsastivat kaksittain, istuivat huolettomasti
+satulassa ja puhelivat vilkkaasti keskenään välittämättä vähintäkään
+väkijoukosta ympärillään ja huomautuksista, joita lausuttiin heistä.
+Heidän komeat ja rikkaat pukunsa ja satulavarustuksensa olivat
+sellaiset, että en koskaan ennen ollut nähnyt. Kymmenkunta paasia ja
+lakeijaa seurasi heitä jalkaisin, ja heidän iloinen keskustelunsa ja
+naurunsa kuului meihin saakka väkijoukon yli.
+
+Kun minä katselin tätä ylhäistä ratsukulkuetta, niin väkijoukon
+liikkeen vuoksi Burén hevonen peräysi aivan lähelle minua. Buré kirosi
+karkeasti ja aivan aiheettomasti, niin kuin minusta tuntui. Vaan
+samassa Croisette veti minun huomioni puoleensa kopauttaen
+ratsukepillään minua käsivarteen. "Katsohan!" huudahti hän. "Eikö tuo
+ole hän?"
+
+Minä katsoin pojan sormen suuntaan -- mikäli se oli mahdollista, sillä
+hevoseni, joka oli erkautunut Burén hevosen läheisyydestä,
+heittelehtihe sinne tänne ihan hurjana -- ja minä katselin viimeistä
+paria tuossa pienessä seurueessa. He ratsastivat nyt sen kadun poikki,
+jossa me olimme, ja minä sen vuoksi näin heidät ainoastaan sivulta tai
+oikeammin sanoen ainoastaan toisen heistä. Hän oli harvinaisen kaunis,
+nuori mies, noin kahdenkymmenenkahden vuotias, pitkät kiharansa
+valuivat röyhelöiselle kaulustalle ja keltaiselle silkkikaapulleen.
+Kasvonsa olivat lempeät ja lapselliset ja ihmeen miellyttävät. Vaan hän
+oli minulle aivan outo.
+
+"Minä uskaltaisin vannoa, että se oli itse Louis -- herra de Pavannes!"
+huudahti Croisette.
+
+"Tuoko?" vastasin minä, lähtiessämme taas liikkeelle, kun väkijoukko
+edessämme oli vähän harventunut. "Ei veikkonen se ollut hän!"
+
+"En minä tarkoita sitä, joka ratsasti lähinnä meitä, vaan sitä, joka
+ratsasti hänen vierellään", selitti Croisette.
+
+Vaan minä en ollut sitä sopinut näkemään. Me nyt käännyimme
+satulassamme ja tähystimme taaksemme hänen jälkeensä, ja, mikäli illan
+hämärässä voi erottaa, hän todellakin muistutti selkäpuoleltaan
+Louista. Vaan Buré, joka sanoi tuntevansa herra de Pavannesin, nauroi
+meille. "Teidän ystävällänne", sanoi hän, "on leveämpi selkä kuin
+tuolla!" Ja minä arvelin että Buré voi olla oikeassa -- vaan se voi
+riippua vaatteidenkin muodosta. "He ovat olleet pelaamassa pallopeliä
+Louvressa, voin vannoakin!" jatkoi hän. "Amirali siis lienee terveempi.
+Joka meitä lähinnä ratsasti, oli herra de Feligny, amiralin vävy. Ja
+toinen, jota te tarkoitatte, oli kreivi de la Rochefoucault."
+
+Hänen puhuessaan käännyimme kapealle kadulle lähellä jokea ja näimme
+edessämme mustan rakennusjoukon, joka Burén ilmoitukseu mukaan oli
+Louvre -- kuninkaan palatsi. Tältä kadulta käännyimme toiselle, joka
+oli lyhyempi ja kapeampi, ja täällä Buré pysähdytti hevosensa ja
+koputti kovasti muuatta jykevää porttia. Oli nyt jo niin pimeä, että
+kun me Burén jälessä olimme ajaneet pihalle, niin emme erottaneet muuta
+kuin korkean päätyrakennuksen, joka kuvastui edessämme kuulakkaa
+taivasta vasten, ja pihan toisella sivulla joukon miehiä ja hevosia.
+Buré puheli muutaman miehen kanssa, ja kehoitettuaan meitä
+laskeutumaan satulasta, sanoi hän, että lakeija tulee meitä viemään
+sisälle, herra de Pavannesin luo.
+
+Ajatus, että me lopuksikin olimme pitkän matkamme perillä ja ajoissa
+voimme varoittaa Louista uhkaavasta vaarasta, sai unhottamaan vaivamme,
+väsymyksemme ja jäykistyneet jäsenemme. Iloisina viskasimme ohjakset
+Jeanille ja kiiruhdimme portista palvelijan jälessä. Me olemme nyt
+päässeet päämaaliimme. Hurraa!
+
+Kulkiessamme pitkän käytävän läpi ja monia portaita, näytti meistä talo
+olevan täynnä väkeä. Usein kuulimme ääniä ja aseitten kalinaa. Vaan
+seuralaisemme ei pysähtynyt, vei vain suoraa päätä meidät pieneen
+huoneeseen, jota kattolamppu valaisi. "Minä ilmoitan herra de
+Pavannesille tulonne", sanoi hän kunnioittavasti ja katosi esiripun
+taakse, joka näytti olevan toiseen huoneeseen vievän oven edessä. Hänen
+mennessään olimme kuulevinamme ääniä ja lasien kilinää.
+
+"Hänellä on varmaan vieraita", sanoin rauhattomana. Minä koetin
+ratsupiiskalla kopistella tomua saappaistani. Muistin että me nyt
+olimme Pariisissa.
+
+"Hän varmaankin hämmästyy, nähdessään meidät", sanoi Croisette
+naurahtaen -- vaan kuitenkin levottomasti. Ja sitten me seisoimme
+ääneti ja odotimme.
+
+Ajan siinä kuluessa, aloin tuumiskella -- ja luultavasti seura, jonka
+olimme kadulla nähneet, minut saattoi näihin mietteisiin -- eiköhän
+herra de Pavannes täällä Parisissa olisi aivan toisenlainen kuin herra
+de Pavannes Caylusissa, tuskinpa kuninkaan hovimies olisi niin
+ystävällinen kuin Kitin sulhanen. Ja minä mietiskelin tätä yhä,
+kun esirippu taas vedettiin syrjään. Pitkä mies, pieni koira
+käsivarrellaan, astui kiireesti sisään ja seisahtui hymyillen eteemme.
+Hän oli komeassa mustassa puvussa, joka kimalteli hopealle. Pieni
+koira hänen käsivarrellaan murisi, ja Croisette katsoi suu auki
+hämmästyksissään. Tuo mies ei ollut Louis de Pavannes. Hän ei ollut
+mikään vanha, hyvä ystävämme. Hän oli herra vidame de Bezers!
+
+"Terve tulleiksi, hyvät herrat!" sanoi hän ja hymyili meille -- enkä
+koskaan hänen silmissään ollut huomannut sellaista vahingoniloa. "Terve
+tulleeksi Parisiin, herra Anne!"
+
+
+
+
+NELJÄS LUKU.
+
+Satimessa.
+
+
+Syntyi pitkä äänettömyys. Me seisoimme ja tuijotimme häneen, ja hän
+hymyili -- niin kuin hymyilee kissa. Croisette sanoi minulle sitten
+jälemmin, että hän olisi voinut kuolla nöyryytyksestä, häpeästä ja
+raivosta, kun meitä oli sillä tavalla petetty. Minä puolestani en heti
+käsittänyt asiain tilaa. Mutta en ymmärtänyt mitään. Minä en voinut
+päästä siitä ajatuksesta, joka oli minulla ollut taloon tullessa, että
+emme todellakaan tulleet Louis de Pavannesin taloon. Vaan minä
+hämärästi epäilin, että Bezers oli syrjäyttänyt hänet ja astunut itse
+hänen sijaansa. Minä sen vuoksi heti kuin vaistomaisesti astuin vidamen
+luo ja tartuin häntä käsivarteen. "Mitä te olette tehnyt?" huusin
+äänellä, joka omissakin korvissani kuului tuimalta. "Mihin olette
+saattanut herra de Pavannesin? Vastatkaa!"
+
+Hän vain näytti vähän enemmän teräviä valkoisia hampaitaan, kun hän
+katsoi minua silmiin. "En minnekään -- vielä", vastasi hän hyvin
+lempeästi, irroittaessaan kätensä.
+
+"Miten sitten olette täällä?" kysyin taas. Hän kohautti olkapäitään ja
+katsahti Croisetteen, aivan kuin hän olisi minua pitänyt joutavana,
+huonosti kasvatettuna lapsena. "Herra Anne ei näy ymmärtävän, että
+minulla on kunnia lausua hänet tervetulleeksi Hotel Bezersiin, Rue de
+Platrièren varrella."
+
+"Hotel Bezersiin! Rue de Platrière!" huudahdin aivan hämmästyksissäni.
+"Vaan Blaise Buré sanoi tämän olevan Rue St. Antoine!"
+
+"Vai niin!" lausui hän aivan kuin nyt vasta olisi alkanut asia selvitä
+hänelle: "Vai niin! Minä ymmärrän!" ja hän hymyili niin inhottavasti.
+"Vai niin, että te olette tehneet tuttavuutta Blaise Burén, kelpo
+tallimestarini kanssa! Hyvin tehty, Blaise! Niin, nyt ymmärrän. Ja te
+sen penikat", jatkoi hän ja puhuessaan äänensä muuttui tuntuvasti ja
+lopuksi hän katsoi meitä vihaisesti, "te aijotte tehdä minulle jutkun!
+Minulle, te neilikat! Te luulitte, että Bezersin susi olisi yhtä helppo
+tappaa kuin jänis! Vaan kuunnelkaahan, niin saatte kuulla laulun lopun.
+Te olette nyt minun talossani ja täydellisesti minun vallassani.
+Minulla on täällä puolisataa miestä, jotka eivät häikäilisi leikata
+kaulaa kolmelta lapselta, jos minä käskisin! Niin, siitä voitte olla
+varmat", lisäsi hän ilkeän riemuitsevasti, "sen he tekisivät ilolla!"
+
+Hän aikoi sanoa vielä enemmän, vaan minä keskeytin. Raivo, joka minussa
+nyt kuohui ja jonka oli synnyttänyt oma hulluutemme ja hänen
+hävyttömyytensä, puhkesi nyt sanoihin.
+
+"Ensinnäkin, herra de Bezers", sanoin minä hurjana laskettaen kiireellä
+sanan toisensa jälkeen tulvanaan, "ensin sana teille! Minä sanon
+teille, mitä teistä ajattelen! Te olette uskoton koira, vidame! Kurja
+peto! Minä halveksin teitä! Kavaltaja ja murhamies!" huusin, "eikö ole
+siinä kylliksi? Eikö mikään voi herättää kunniantuntoanne? Jos
+tahdotte, että teitä sanotaan kunnialliseksi, niin vetäkää miekkanne!"
+
+Hän pudisti päätään ja yhä hymyili. "Minä itse en tee talossani
+roskatöitä", sanoi hän tyyneesti, "enkä halua palvelijoiltani anastaa,
+tehtävää, joka heille on mieluisa."
+
+"No hyvä!" sanoin terävästi. Ja samassa vetäsin miekkani ja riensin
+salaman nopeudella esiripun luo, jonka takaa hän oli tullut. "No hyvä,
+sitten tapamme teidät ensiksi!" huusin hurjana kiinnittäessäni katseeni
+häneen, ja kaikki hurjat intohimot heräsivät eloon rinnassani, "ja
+sitten koetamme onneamme lakeijainne kanssa! Marie! Croisette!" huusin
+tuimalla äänellä, "hyökätkää, pojat!"
+
+Vaan he eivät vastanneet! He eivät liikahtaneet paikaltaan, eivät
+vetäneet miekkaansakaan. Mies oli meidän vallassamme. Käteni oli
+kohotettuna, miekan kärki oli tähdättynä hänen rintaansa vasten, ja
+minä yhdellä iskulla olisin voinut lävistää hänet. Ja minä vihasin
+häntä. Miten vihasinkaan! Jos hän olisi sanaakaan sanonut tai
+liikauttanut silmäluomiaankaan tai vetäytynyt askeleenkaan, tai
+tarttunut miekkansa kahvaan, niin olisin tappanut hänet sille paikalle.
+Vaan hän ei silmää väräyttänyt, enkä minä voinut. Käteni vaipui alas.
+"Kurjat raukat!" huusin minä ja halveksien käänsin katseeni hänestä
+veljiini -- he eivät koskaan ennen olleet pettäneet minua. "Kurjat
+raukat!" mutisin, ja minä melkein kauhistuin omia sanojani. Sen jälkeen
+viskasin miekkani lattialle.
+
+"Se on parasta", sanoi Bezers verkalleen ja liikahtamatta, aivan kuin
+hän ei olisi ollut minkäänlaisessa vaarassa. "Tuolla tavoin ajattelin
+teitä pyytää tekemäänkin. Jos molemmat toisetkin nuoret herrat
+seuraisivat teidän esimerkkiänne, niin olisin heille erittäin
+kiitollinen. Kiitos! Kiitos! Kiitoksia paljon."
+
+Croisette ja hänen jälestään Marie tottelivatkin häntä! Minä en voinut
+sitä ymmärtää. Minä panin käsivarret ristiin ja epätoivossani pidin
+asiamme menneenä, ja jos ei häpeä minua olisi estänyt, niin olisin
+peittänyt kasvoni käsiini ja puhjennut itkemään. Hän seisoi kattolampun
+alla, ja oli päätään pitempi kuin pisin meistä. Ja me seisoimme hänen
+ympärillään, saatettuina satimeen, nolattuina, aivan kuin olisimme
+olleet ymmärtämättömiä lapsia. Miten olisinkaan halunnut itkeä! Tämä
+siis oli pitkän matkamme, ponnistustemme, ritarileikkimme loppu!
+
+"Nyt te ehkä suotte minulle hetkiseksi aikaa huomionne", jatkoi Bezers
+liehakoitsevalla äänellä, "ja suvaitsette kuunnella mitä minä aijon
+tehdä. Minulla on tarkoituksena pidättää teidät luonani, hyvät herrat,
+kunnes olen tilaisuudessa teidät lähettämään neiti serkullenne viemään
+tuoreita uutisia hänen sulhaseltaan. Minä en nyt teitä kauan pidätä",
+lisäsi hän ilkeästi hymyillen. "Te olette tulleet Parisiin onnellisena
+hetkenä. On tehty pieni suunnitelma, joka aijotaan panna toimeen juuri
+tänä yönä -- teillä todella on erinomainen onni -- jotta saadaan
+poistetuksi joukko vastenmielisiä ihmisiä, niiden joukossa ehkä
+muutamia ystäviämmekin. Siinä kaikki. Te saatte kuulla ampumista,
+huutoa, ehkä kuolemanvaikerrusta. Vaan elkää siitä välittäkö. Te ette
+joudu pienimpääkään vaaraan. Ja mitä herra de Pavannesiin tulee",
+jatkoi hän matalalla äänellä, "niin minä arvelen huomen-aamulla voivani
+antaa hänestä tarkkoja tietoja, viedäksenne Caylusiin -- neiti
+serkullenne, ymmärrättehän."
+
+Hän oli muuttanut nyt muotoansa. Kasvoillaan oli synkkä kiilto. Hän
+kostutti huuliaan kielellä, aivan kuin olisi nähnyt edessään kostonsa
+täytettynä ja vahingon-ilolla katsellut taulua. Ajatus, että näin voi
+käydä, sai minut hypähtämään taaksepäin, ja karsi ruumistani.
+Croisetten kasvoilta luin saman ajatuksen -- ja myöhäisen katumuksen.
+Niin, Bezersin häijy ääni, hurja, vahingon-iloinen ilme hänen
+silmissään kauhistutti minua siinä määrässä, että minä jonkun hetken
+aikaa olin näkevinäni hänessä itse pirun ilmi elävänä.
+
+Hän sai taas tavallisen tyyneytensä ja kääntyi huolettomasti ovelle,
+"Jos olette niin hyviä, että seuraatte minua", sanoi hän, "niin minä
+toimitan, että pitävät huolta teistä. Teillä tosin voi olla ehkä syytä
+valittaa yhtä ja toista asuntonne suhteen -- minulla on tänä iltana
+muita asioita ajateltavana kuin isännän velvollisuuksia -- vaan
+illallista ette voi moittia."
+
+Hän veti esiripun syrjään ja meni edellämme toiseen huoneeseen
+näyttämättä ajattelevan ollenkaan sitä, että me takaapäin voisimme
+hyökätä hänen kimppuunsa. Hänessä oli joku salattu, ihmeellinen
+ominaisuus, joka joskus pistihe esiin ja joka näytti korvaavan, sen,
+mitä hänestä tiesimme.
+
+Huone, johon tulimme, oli leveyttään pitempi, valaistu hopealampuilla,
+ja seinillä kudotut verhot. Komeita kuvallisia pöytäastioita ja
+kalliita venetsialaisia lasia sekä koko joukko muita vähempiarvoisia
+astioita oli pöydällä, täynnä ruokaa ja viinejä, vaan kaikki oli
+sikinsokin aivan kuin suuri seura olisi täällä ollut. Vaan nyt ei koko
+huoneessa näkynyt muita kuin kaksi palvelijaa, jotka olivat puuhassa
+muutaman tarjoilupöydän luona, ja muuan pappi, joka istui pöydän
+toisessa päässä.
+
+Pappi nousi meidän tullessamme, ja vidame tervehti häntä aivan kuin he
+eivät olisi toisiaan nähneet ennen kuin tänä päivänä.
+
+"Olette tervetullut, herra koadjutori", sanoi vidame vaan hyvin
+kylmästi mikäli minä voin huomata. Ja kumpikin mies katseli toistaan
+tavalla, joka ei ollut ystävällinen. He eivät suinkaan olleet kuin
+isäntä ja vieras vaan pikemmin kuin mitähän kaksi petolintua, jotka
+ovat valmiit alkamaan taistelua. Ehkä koadjutorin välkähtelevät silmät
+ja suuri käyrä nenä sai minut näin arvelemaan.
+
+"Oho! Oho!" sanoi pappi katsellessaan tunkevasti meitä -- ja
+epäilemättä me mahdoimme näyttää sangen kurjilta. "Mitäs nämä ovat?
+Ehkä tämän yön ensimmäistä satoa?"
+
+Vidame katsoi vihasesti häneen. "Eivät ole", vastasi hän tuimasti.
+"Minä en ole niin herkkätunteinen ulkosalla, niin kuin tiedätte, vaan
+tämä on minun asuntoni, ja me aijomme nyt ruveta illalliselle. Te ette
+ehkä huomaa erotusta. Vaan erotus on olemassa -- minulla", lisäsi hän
+halveksivasti katsoen pappia.
+
+Tämä oli minulle kerrassaan hepreaa. Vaan minä tunsin mielessäni
+vavistusta katsoessani papin ilkeitä silmiä, jotka eivät tahtoneet
+meistä erota, ja minun vihaani seottui niin paljo inhoa, että kun
+Bezers antoi merkin istumaan, minä vetäysin pari askelta takaisin.
+"Minä en halua syödä teidän kanssanne", sanoin minä tuimasti, joko
+jonkummoisen itsepäisyyden tai lapsellisen oikun vaikutuksesta.
+
+Minä en ajatellut, että nämät sanat tunkisivat hänen panssarinsa läpi.
+Vaan hetkiseksi aikaa lennähti hänen poskilleen tumma puna ja hän
+katsoi minua silmillä, joissa ei ollut yksistään julmuutta, vaikka
+suonet hänen suurilla ohimoillaan paisuivatkin. Vaan silmänräpäyksessä
+hän taas oli entisellään. "Armand", sanoi hän toiselle palvelijalle,
+"nämät herrat eivät halua syödä minun kanssani. Laita heille toiseen
+päähän pöytää."
+
+Ihmiset ovat hyvin kummallisia. Samassa silmänräpäyksessä kun hän näin
+taipui, minä kaduin sanojani. Minä melkein vastenmielisesti seurasin
+palvelijaa toiseen päähän pöytää. Eikä siinä kylliksi, vaan vihaan,
+jota tunsin vidamea kohtaan, liittyi nyt uusi, omituinen tunne, joka
+oli kuin jotakin ihailua, ja tämä tunne luultavastikin syntyi silloin
+kun minulla oli hänen henkensä vallassani eikä hän peräytynyt
+askeltakaan.
+
+Me söimme aivan äänettöminä, senkin jälkeen kuin Croisette oli pöydän
+alitse tavottanut käteni ja puristanut sitä, rukoillen siten minua,
+että en tuomitsisi häntä ennen aikaa. Vidame ja pappi pöydän toisessa
+päässä puhelivat hyvin innokkaasti keskenään, ja siitä vähästä, minkä
+sain selvää, ymmärsin, että pappi koetti saada tyrkytetyksi isännälleen
+jotakin ehdotusta, jota tämä ei tahtonut hyväksyä.
+
+Kerran Bezers kohotti ääntään. "Minulla on omat tarkoitukseni!" puhkesi
+hän sanomaan vihastuneella äänellä ja kirosi synkeästi, mikä ei
+näyttänyt pappia säikäyttävän ollenkaan, "ja minä ne täytän. Vaan
+siihen lopetankin. Teillä on teidän halunne. No niin, tyydyttäkää ne,
+vaan elkää puhuko minulle oikean asian puolesta. Oikea asia? Helvettiin
+oikeine asioinenne. Minulla on omat harrastukseni, teillä on omanne, ja
+minun herrallani, herttua Guisellä on omansa. Ettekä suinkaan tahdo
+uskotella minulle, että olisi muita!"
+
+"No entäs kuninkaan harrastukset?" sanoi pappi hymyillen happamasti.
+
+"Sanokaa ennemminkin italialaisen naisen harrastukset!" vastasi vidame
+huolettomasti -- tarkoittaen, mikäli minä otaksuin, leskikuningatarta,
+Catharina Mediciä.
+
+"No entäs kirkon harrastukset?" sanoi taas pappi.
+
+"Oh! Kirkon? Kirkko olette te, hyvä ystäväni!" sanoi Bezers,
+töytätessään pöytäkumppaniaan rintaan. "Kirkko?" jatkoi hän. "Ei, ei,
+veikkonen. Minä sanon teille, miten te asioita ajattelette. Te tahdotte
+päästä oksastanne, ja sitten palkaksi auttaa minua pääsemään oksastani
+-- ja sitten sen jälkeen, sanotte, ei ole ainoatakaan keppiä, jolla
+meitä voitaisiin lyödä. Vaan minä kerralla sanon teille" -- ja
+vidame löi nyrkkiä pöytään, että lasit hyppivät -- "että minä en
+suvaitse millään tavalla sekauttavan minun asioihini, hyvä ystävä. Ei
+vähimmälläkään tavalla. Kuuletteko? Ja mitä teidän asioihinne tulee,
+niin ne eivät kuulu minuun. Se on suoraa puhetta, eikö niin?"
+
+Papin käsi tutisi, kun hän kohotti lasin huulilleen, vaan hän ei
+puhunut mitään, ja vidame, joka nyt huomasi, että me olimme lopettaneet
+ateriamme, nousi istumasta. "Armand!" huuti hän, ja hänen katseensa oli
+yhä synkkä. "Vie nämät nuoret herrat heidän huoneeseensa. Sinä
+ymmärrät?"
+
+Me jäykästi vastasimme hänen kumarrukseensa -- pappi ei näyttänyt
+meistä vähintäkään välittävän -- ja seurasimme palvelijaa. Ja
+matkallamme pitkän käytävän läpi ja ylös jyrkkiä portaita huomasimme,
+että kaikki vastustus oli turhaa. Siellä täällä avattiin hiljaa ovia,
+ja tuimamuotoisia haarniskoittuja miehiä katseli jälkeemme. Aseitten
+kalsketta ja ääniä kuului lakkaamatta ympäriltämme, ja kun kulimme
+muutaman akkunan ohi, niin kuulimme kavioiden kopsetta pihalta, kaikki
+merkkejä, että talo oli tätä nykyä linnoitus. Tämä minua ihmetytti
+isosti. Sillä mehän olimme nyt Parisissa, kaupungissa, jonka ympärillä
+oli muurit ja jossa oli vartijat porteilla ja yö oli lyhyt elokuun yö.
+Yksinäisinkin herrastalo Quercyssä ei voinut olla tämän huolellisemmin
+varustettu pitkänä talviyönä sodankaan aikana.
+
+Tämä teki meihin suuren vaikutuksen, varsinkin Croisetteen. Äkkiä
+kuulin hänen pysähtyvän, noustessamme kapeita portaita, ja sanaa
+sanomatta hän alkoi laskeutua takaisin niin kiireesti kuin pääsi. Minä
+en tiennyt, mikä hänellä oli mielessä, vaan kuiskattuani pari sanaa
+Marielle, riensin hänen jälkeensä. Kun olin päässyt portaitten juureen,
+niin pysähdyin ja katsoin taakseni. Marie ja palvelija seisoivat siellä
+ylhäällä, ja palvelija huuti minua kovasti, käskien tiukasti meidän
+kummankin palata takaisin.
+
+Vaan sillä aikaa Croisette oli jo päässyt toiseen päähän käytävää, ja
+tyynnytettyäni rauhatonta palvelijaa, riensin edelleen kunnes minun
+piti pysähtyä, kun muuan mies aukasi oven ihan nenäni edessä. Hän oli
+kuullut kiireisten askeliemme äänen ja katseli minua nyt epäilevästi,
+vaan muristen hän sulki taas oven. Minä taas jatkoin matkaani ja pääsin
+sen huoneen ovelle, jossa olimme olleet illallisella, parahiksi
+näkemään sellaista, joka minua äärettömästi hämmästytti, niin että minä
+pysähdyin ovelle kuin naulattu.
+
+Keskilattialla seisoi Bezers ja hänen vierellään viekas pappi.
+Croisette seisoi etunojossa ja piti käsiään ojennettuina aivan kuin
+rukoillen.
+
+"Vaan herra vidame", kuulin pojan huutavan, seistessäni siinä oven
+luona käsi lukon kahvassa, "parempi olisi surmata hänet kuin musertaa
+hänen sydämmensä! Säälikää häntä! Jos te surmaatte herra Louisin, niin
+sillä surmaatte hänetkin!"
+
+Vidame seisoi äänetönnä ja tuijotti poikaan. Pappi irvisteli
+halveksivasti. "Ihmissydän on pian parannettu -- ja varsinkin naisen
+sydän", sanoi hän.
+
+"Vaan ei Kitin!" sanoi Croisette kiihkeän tuskallisesti -- eikä ollut
+papista tietävinään ollenkaan. "Ei Kitin. Te, vidame, ette tunne häntä!
+Te ette tunne häntä!"
+
+Tämä huomautus tuli onnettomalla ajalla. Minä näin vihan salaman
+välähtävän Bezersin kasvoilla. "Menkää tiehenne!" karjui hän. "Minä
+olen kirjoittanut neidille, mitä aijon tehdä ja että minä sen teen!
+Bezers ei syö sanaansa. Taivaan Jumalan nimessä -- jos Jumalaa on, ja
+sitä minä tänä yönä paholaisen nimessä epäilen! -- minä pidän sanani!
+Menkää!"
+
+Hänen leveät kasvonsa olivat kuin raivon vääristämät Hän katsoi
+Croisetten pään yli aivan kuin olisi vedonnut häneen, jonka olemassa
+olon vasta kielsi. Minä käännyin pois ja riensin samaa tietä, jota olin
+tullutkin, ja kuulin Croisetten tulevan jälessäni.
+
+Tämä näky sai minut täydellisesti epätoivoon. Siitä hetkestä en
+ajatellut mitään, ennen kuin tulin tajulleni vinkuvasta äänestä, jonka
+synnytti vartiamme avain lukossa, ja nyt minä huomasin että hän oli
+mennyt tiehensä ja että me olimme pienessä huoneessa, joka oli ihan
+katon rajassa. Hän oli jättänyt kynttilän lattialle, ja me seisoimme
+sen ympärillä, jolloin meistä muodostui suuret varjot seinille.
+Huoneessa ei ollut mitään muuta kuin kaksi vuodetta, jotka kiireellä
+oli tekastu muutamaan nurkkaan. Minä viskausin toiselle vuoteelle,
+maaten seinään päin, ja heittäysin epätoivoni valtaan. Katkeruudella
+ajattelin niin kerrassaan onnistumatonta retkeämme ja vidamen riemua.
+Minä kiroilin Croisettea hänen alentavan nöyryytensä vuoksi, jota hän
+oli osottanut. Vaan kun vihani oli jonkun verran laantunut, niin
+unhotin omat tuskani ja ajattelin Kitiä, joka oli niin kaukana --
+ajattelin Kitin kalpeita, jaloja kasvoja ja hänen suruaan. Ja sitten
+vähitellen annoin anteeksi Croisettelle. Kun oikein ajattelin, niin
+eihän Croisette ollut rukoillut meidän puolestamme -- hän ei ollut
+nöyrtynyt omaksi hyödyksemme, vaan Kitin hyväksi.
+
+En tiedä miten kauan lienen siinä maannut tällä tavoin vaihdellen
+näiden molempain mielialojen välillä, enkä tiennyt olivatko toiset
+puhelleet vai olleet ääneti, kulkeneet huoneessa vai olleet yhdessä
+kohden. Vaan Croisette kun kosketti kädellään minun hartioihini
+innolla, joka levisi vavistuksena minun jäseniini, heräsin taas
+todellisuuteen, näkemään huoneen ja sen varjot. "Anne! Anne! Oletko
+hereillä!"
+
+"Mika nyt on?" sanoin, nousten istumaan.
+
+"Marie", alkoi hän, "on -- --"
+
+Vaan hänen ei tarvinnut sen enempää selittää. Minä näin Marien seisovan
+toisella puolen huonetta, akkunan ääressä, jossa ei ollut lasia ja joka
+oli sijoitettu kattoon ja oli sen mukaan vähän kaltevakin. Hän oli
+avannut luukun, joka oli sen peittona, kurotti varpaillaan -- sillä
+akkunalauta oli melkein hänen päänsä tasalla -- ja katseli ulos. Minä
+katsoin terävästi Croisetteen. "Onko ulkopuolella kattokourua?"
+kuiskasin ja into rupesi jäseniäni värisyttämään, kun nyt ensi kerran
+johtui mieleeni pakoon pääsyn ajatus.
+
+"Ei ole", sanoi hän samalla äänellä. "Vaan Marie sanoo näkevänsä
+akkunan alla hirren, jolle luulee meidän helposti pääsevän."
+
+Minä hypähdin pystöön, työnsin Marien syrjään ja katselin ulos. Kun
+silmäni olivat tottuneet vähän pimeään, niin erotin kattoja ja päätyjä
+yhtenä ryhmänä niin kauas kuin nähdä voin. Lähempänä ja aivan akkunan
+alla oli kuilu -- kapea katu. Sen toisella puolen oli talo, joka oli
+niin paljo tätä meidän taloamme matalampi, että sen katonharja ei ollut
+varsin silmäini tasalla. "En minä näe hirttä", sanoin. "Katsohan alas",
+vastasi Marie hiljaa. Minä tein niin ja näin, viisi- tai kuusitoista
+jalkaa akkunamme alapuolella oli kapea hirsi, joka meni meidän
+talostamme vastapäätä olevaan taloon -- molempien tukena, niin kuin
+siihen aikaan pidettiin kaupungeissa. Varjossa hirren toisessa päässä
+-- hirsi oli niin suoraan akkunamme alla, että minä voin nähdä
+ainoastaan alemmaisen pään -- erotin akkunan, josta näkyi heikko valo.
+
+Minä pudistin päätä.
+
+"Me emme pääse hirrelle", sanoin kauhistuneena kun mittailin välimatkaa
+ja katselin syvyyttä allani, joka ruumista karsi.
+
+"Marie sanoo, että me voisimme, jos meillä vaan olisi pieni palanen
+köyttä", vastasi Croisette. Hänen silmänsä loistivat.
+
+"Vaan sitäpä meillä ei ole", sanoin minä siihen. Minä olin nyt -- niin
+kuin tavallisestikin -- tyhmä ja hidas ajattelemaan. Marie ei vastannut
+mitään siihen. Hän oli harvasanaisin meistä veljeksistä, Minä käännyin
+häneen, Hän oli riisumassa liiviä ja purkamassa kaulahuivia kaulastaan.
+
+"Hyvä!" huudahdin minä, sillä minä nyt aloin ymmärtää. Ripeästi
+riisuimme vyömme ja huivimme, jotka kaikeksi onneksi olivat
+kotitekoisia, pitkät ja lujat. Ja Mariella oli sen lisäksi
+nelisäikeistä purjelankaa taskussaan, ja minulla oli uudet, lujat
+sukkarihmat sekä pari kyynärää pitkä hihna, jonka olin ottanut mukaani
+varalta, jos satulanhihnat sattuisivat pettämään. Viidessä minuutissa
+meillä oli kaikki yhtenä köytenä. "Minä olen kevein", sanoi Croisette.
+"Vaan Mariella on varmin pää", väitin minä. Marie kuleksi yhtä varmasti
+rintavarustuksen harjalla kuin me maassa olevalla laudalla.
+
+"Se on totta", täytyi Croisettenkin myöntää. "Vaan senpä vuoksi hän saa
+tulla viimeisenä, sillä sen, joka viimeiseksi tulee, täytyy itse laskea
+itsensä."
+
+Minä en ollut sitä ajatellut. Nyt minä sen huomasin ja nyökäytin
+päätäni suostumukseksi. Minusta näytti, että retkemme johto oli
+menemässä minun käsistäni, ja minun täytyi siihen tyytyä. Vaan
+muutamassa seikassa tahdoin kuitenkin saada tahtoni perille. Kun Marie
+tuli viimeisenä, niin minun piti päästä ensimmäisenä. Minun painoni
+parhaiten osottaisi, kestääkö köysi. Ja siihen suostuivat toisetkin.
+
+Ei ollut aikaa hukattavissa. Meidät voitaisiin keskeyttää milloin
+hyvänsä. Ja sen vuoksi ryhdyimme heti toimeen. Köysi sidottiin minun
+vasempaan kalvoseeni. Sitten nousin Marien olkapäille ja kiipesin --
+vähän vapisten -- akkunan läpi, kiirehtäen minkä suinkin, sillä muuan
+torninkello löi jo kaksitoista.
+
+Minä olin kaiken tämän tehnyt miettimättä. Vaan tultuani ulos ja
+riippuessani siinä pimeässä, taivaan ja maan välillä, suuren kellon
+vielä soidessa, oli minulla silmänräpäys aikaa miettimään. Tuo musta
+kuilu allani, raitis tuuli, joka hiveli otsaani, pimeä ja autius, jotka
+ympäröivät minut, saivat minut vapisemaan. "Oletko valmis?" kysyi Marie
+vähän malttamattomana. Mariella ei ollut vähääkään mielikuvitusta.
+
+"En ole! Odota silmänräpäys", päästin suustani, tarttuessani
+akkunapieliin ja loin viimeisen silmäyksen taakseni alastomaan
+huoneeseen ja kahteen olentoon, jotka olivat minun ja kynttilän
+välillä. "Ei", lisäsin minä joutuisasti. "Croisette -- pojat, minä
+äsken sanoin teitä pelkureiksi. Minä peruutan! Minä en sitä
+tarkoittanut! Kas niin! Antakaa laskeutua!"
+
+Minä tunsin jonkun lämpöisen koskettavan kättäni ja kuulin jotakin
+hillityn nyyhkytyksen tapaista.
+
+Seuraavassa silmänräpäyksessä olin laskeutumassa syvyyteen. Valo, jonka
+olin nähnyt, nousi aina ylemmäksi. Päätäni alkoi huimata. Ja minä
+kouristin köydestä. Kun olin tullut puoliväliin, rupesin ajattelemaan,
+että jos veljeni eivät jaksaisikaan nostaa minua ylös tarpeen
+vaatiessa. Vaan nyt oli myöhäistä ajatella sitä, ja samassa olinkin
+hirrellä. Minä taaskin hengitin. Hiljaa ja hyvin varovasti asetuin
+hirrelle, irroitin köyden kädestäni ja annoin sen nousta. Sitten
+asetuin hajareisin istumaan hirrelle ja vihelsin merkiksi, että kaikki
+hyvin. Hyvin siihen saakka!
+
+Asema, jossa nyt olin, oli varsin omituinen, ja jälestäpäin olen usein
+siitä uneksinut. Pimeässä, joka oli ympärilläni, lepäsi Parisi, täältä
+nähden päättäen, vaipuneena uneen. Huntu oli levitetty minun ja tämän
+Parisin välille, minun, nuoren pojan, ja tämän suuren kaupungin
+synkkäin salaisuuksien välille, jotka sinä yönä olivat synkempiä,
+kauheampia ja verisempiä kuin koskaan sitä ennen ja sen jälkeen. Kuinka
+monta aseellista miestä olikaan väijymässä kaikissa näissä
+häämöttävissä taloissa? Kuinka moni hautoikaan murha-ajatuksia
+mielessään? Kuinka moni valvoikaan nyt nukkuakseen päivänkoitolla
+ikuiseen uneen, tai nukkui nyt herätäkseen puukon-iskuun. Kaikkea tätä
+en ymmärtänyt silloin, yhtä vähän aavistin miten monta iloista toveria,
+lähdettyään maljain äärestä ja pelipöydästä, erosi nyt mennäkseen kohti
+kuolemaan. Minä en tiennyt näitä salaisuuksia -- josta taivaalle kiitos
+-- tai sadatta osaa kaikesta petoksesta, kaikesta julmuudesta ja
+murbanhalusta, joka väijyi jalkaini alla valmiina ensimmäisen
+pistolinlaukauksen paukahduttua repimään kaikki sulut. Minulle ei ollut
+mitään merkitystä sillä, että kulunut päivä oli elokuun 23, eli että
+päivä, joka nyt pian oli koittava, oli Perttulin päivä.
+
+Ei. Vaan riemuun, jonka rinnassani herätti mahdollisuus vihollisemme
+voittamisesta, sekaantui kuitenkin jonkunlainen synkkä aavistus.
+Vidamen viittaukset ja peittelemätön kerskuvaisuus olivat viitanneet
+johonkin, joka tapahtuisi ennen aamua -- siinä oli jotakin enemmän kuin
+yksityisen henkilön murha. Ja myöskin varoituksella, jonka parooni
+Rosny oli lausunut ravintolassa, näytti nyt minusta olevan aivan toinen
+merkitys. Enkä minä päässyt näistä onnettomuutta ennustavien
+aavistusten tunteista vapaaksi. Istuessani siinä hajareisin hirrellä,
+kuvittelin näkeväni kapean kadun toisessa päässä Louvren raskaat
+rakennukset, ja äänen sorina ja ihmisten askeleitten, joihin sekaantui
+vartijan huuto ja matalalla äänellä annetut käskyt, kuuluvan sen
+linnapihoista, joihin nyt kansaa kokoontui. Minun alatseni kulki niin
+vähän ihmisiä, että minun ei tarvinnut pelätä tulevani huomatuksi.
+Mutta kuitenkin, jos en vain erehtynyt, jokaisen tuulen puuskan mukana
+kulkeutui hiipivien askelten ja matalan kuiskauksen ääniä. Ja yö oli
+täynnä aavekuvia.
+
+Ehkä kaikki kuitenkin oli jännitetyn mieleni luomaa, omituisen asemani
+synnyttämää. Oli miten oli, vaan sitä en enään tuntenut, kun Croisette
+tuli minun luokseni. Meillä oli vain tikarimme, ja se meitä vähän
+lohdutti. Kun vain pääsemme vastapäätä olevaan taloon, niin ei meillä
+ollut muuta tehtävä kuin rientää alas portista, vaikka väkivallalla, ja
+sitte kiireimmän kautta Pavannesin asuntoon. Nyt oli vain kysymys
+siitä, kumpi, mekö vai Bezersin joukot, ehtii ennen. Ja minä kuiskasin
+Marielle kehottaen häntä joutumaan. Hän tuntui tarvitsevan pitkän ajan
+valmistumiseensa.
+
+Vihdoin hän tuli sieltä alas aivan huolettomasti, ja silloin minä
+huomasin, että hän ei suotta ollut viipynyt niin kauan. Tultuaan
+akkunasta, oli hän saanut luukun suletuksi. Ja vielä enemmänkin, hän
+oli laskuköytemme jatkanut niin, että se ylti kaksinkerroin, ja oli
+mutkan kiinnittänyt akkunakoukknun, ja kun hän tuli alas, niin veti hän
+sen pois. Viisas poika se Marie!
+
+"Hyvin tehty!" sanoin minä ja taputin olalle. "Nyt he eivät voi
+aavistaa mitä tietä linnut ovat lentäneet!"
+
+Niin oli siinä nyt koko veljesjoukko, vaan yksi heistä vapisi
+levottomana, se minun täytyy tunnustaa. Me hinausimme toisen talon
+seinämälle. Vaan päästyämme sinne onnellisesti ja istuessamme siinä
+rivissä toinen toisemme takana, kasvot seinään päin, ja yön tuulen
+puhaltaessa sivulta -- niin, minun rohkeuteni on aina hyvin matalalla,
+kun minä nousen korkealle, ja minä hengitin raskaasti. Akkuna, joka oli
+jotakin kuutta jalkaa ylempänä hirttä ja lasiton, oli auki, ainoastaan
+hieno verho oli edessä, vaan -- voi päiviämme -- se oli kolmella
+vaakasuoralla rautakangella varustettu -- paksuilla rautakangeilla.
+
+Vaan meidän oli pakko tavalla tai toisella koettaa päästä sisään, ja
+minä olin juuri niin varovasti kuin suinkin nousemassa seisomaan
+kapealla sillalla, kun Marie vikkelästi ja mukavasti ryömi meidän
+ylitsemme ja kiepsahti kapealle akkunalaudalle, yhtä keveästi kuin minä
+nousen hevosen selkään. Hän ojensi toisen jalkansa minulle, ja suurella
+vaivalla minä pääsin samalle hankalalle linnunpuulle. Croisette sai
+viipyä siellä alhaalla niin kauan.
+
+Kapea akkunalauta, kuusikymmentä jalkaa maasta ja kolme rautakankea,
+joista pidellä! Minä puristausin kiinni, ja minun melkein kävi
+kateikseni Croisettea. Sääreni hoippuivat ilmassa, ja kadun musta kita
+näytti vaanivan minua. Minä kuitenkin toinnuin taas, vaan jouduin
+epätoivoon. Minä tiesin, että meidän piti päästä eteenpäin, olipa
+rautaristikoita tai ei. Me emme pääse entiseen vankilaamme, vaikka
+haluaisimmekin.
+
+Selvää myöskin oli, että me emme pääsisi mihinkään, jos vain huoneen
+asukkaat tekisivät vastarintaa. Kapealla alustalla, jolla nyt
+seisoimme, itse Mariekin oli avuton. Ristikot olivat hyvin tiheässä.
+Nainen, jopa lapsikin olisi voinut irroittaa kätemme, ja silloin --
+minä taas tunsin huimausta. Minä ajattelin julmia kiviä. Painoin
+kasvoni ristikkoa vasten, siirsin vähän syrjään verhoa ja silmäsin
+huoneeseen.
+
+Siellä oli ainoastaan yksi ihminen -- nainen, joka liikkui edestakaisin
+täysissä vaatteissa, niin myöhäinen kuin nyt jo olikin. Huone oli
+ainoastaan pieni ullakkokamari, sellainen kuin sekin luola, jossa me
+olimme olleet. Muutamassa nurkassa oli sänky, jossa oli katto ja verhot
+ympärillä. Kaksi tuolipahasta oli lieden luona, ja kaikki näytti
+köyhältä ja puutteelliselta. Vaan nainen oli rikkaasti puettu, silkissä
+ja sametissa, vaikka puku näytti olevan epäjärjestyksessä. Minä näin
+jalokiviä kimaltelevan hänen hiuksissaan ja sormuksissaan. Kun hän
+käänsi kasvonsa meihin -- tavattoman kauniit kasvot -- niin minä heti
+näin, että hän oli ylhäinen nainen, ja kun nopeasti meni ovelle ja
+laski kätensä lukolle ja näytti kuuntelevan -- kun hän jyrisytti
+lukkoa, kun epätoivoissaan antoi kätensä vaipua ja meni takaisin lieden
+luo, niin tein saman huomion. Minä huomasin, että me nyt nähtävästi
+vaihtaisimme vain entisen vankilan uuteen vankilaan. Oliko siis joka
+talo Parisissa vankila? Joka katon allako suoritettiin murhenäytelmä?
+
+"Rouva!" sanoin hiljaa herättääkseni hänen huomiotansa. "Rouva!"
+
+Hän vavahti kovasti ja katseli ympärilleen joka taholle voimatta
+ymmärtää, mistä ääni tuli. Sitten hän tuli akkunan luo ja kauhistuneena
+veti verhon syrjään rajulla liikkeellä.
+
+Katseemme kohtasivat toisiaan. Jos hän rupeaa huutamaan ja herättää
+koko talon! Miten meidän silloin kävisi! "Rouva", sanoin uudelleen ja
+koetin häntä tyynnyttää tekemällä ääneni niin lempeäksi kuin
+mahdollista, "me pyydämme teiltä apua! Jollette meitä auta, niin olemme
+hukassa."
+
+"Teitä auttaa?;Ketä te olette?" huusi hän ja tuijotti hurjasti meihin.
+Sitten hän peitti kasvonsa käsiinsä ja vaikeroi itsekseen: "Hyvä
+Jumala, hyvä Jumala, mitähän minulle lopuksikin tulee?"
+
+"Me olemme olleet vankeina vastapäätä olevassa talossa", ehätin
+selittämään. "Ja me olemme sieltä paenneet. Me emme nyt voi palata
+takaisin, vaikka haluaisimmekin. Jos te ette laske meitä huoneeseenne
+ja anna meille suojaa..."
+
+"Niin pudota räiskähdämme katuun", lisäsi Marie aivan tyyneesti --
+vieläpä hiukan leikillisestikin.
+
+"Teitä laskea sisään?" vastasi hän ja peräytyi. "Se on aivan
+mahdotonta."
+
+Hän muistutti serkkuamme, sillä niin kuin Kitikin oli tämäkin nainen
+valkoverinen ja mustatukkainen. Tukkansa hän oli sitonut jonkunlaiseksi
+kruunuksi, joka nyt oli joutunut epäjärjestykseen. Vaan vaikka hän
+olikin vielä kaunis, niin oli hän kuitenkin vanhempi kuin Kit eikä niin
+viehättävä. Minä, luottaen hänen jalouteensa, lausuin suoraan
+epätoivoni. "Rouva", sanoin rukoilevasti. "Me olemme poikasia.
+Croisette! Tule tänne!" Ja minä vetäysin syrjään niin paljo kuin
+mahdollista, tehdäkseni tilaa hänelle. "Katsokaa rouva", sanoin
+viekkaasti, "ettekö sääli kolmea poikaraukkaa?"
+
+Croisetten lapselliset kasvot ja hänen kaunis tukkansa kiinnittivät
+naisen huomion puoleensa, niin kuin olin toivonutkin. Hänen muotonsa
+muuttui lempeämmäksi ja hän lausui itsekseen: "Poikaraukkoja!"
+
+Minä käytin hyväksi suotuisaa tilaisuutta. "Me pyydämme vain päästä
+teidän huoneenne läpi", sanoin minä innokkaasti. Jumalan nimessä! Miten
+paljo oli vaan kysymyksessä. Miten meidän kävisikään, jos hän
+kieltäisi? "Me olemme huutavassa hukassa", sanoin kiihkeästi. "Te
+myöskin olette arveluttavassa asemassa, arvaan minä. Me autamme teitä,
+jos te ensiksi autatte meitä. Me olemme tosin poikia, vaan me voimme
+tapella puolestanne."
+
+"Keneen minä uskaltaisin luottaa?" huudahti hän vavisten. "Vaan Jumala
+varjelkoon minua kieltämästä apuani, kun minä itse olen avun
+tarpeessa", sanoi hän katsoen Croisettea. "Tulkaa sisään, jos niin
+haluatte."
+
+Minä lausuin kiitoksia ja olin jo pujottanut pääni kankien väliin --
+ajattelematta vaaraa, että en ehkä voisi saada sitä enään takaisin --
+ennen kuin hän vielä oli lopettanut lauseensa. Vaan sisään tulla oli
+helpompi sanoa kuin tehdä. Vihdoin pääsi Croisette läpi, ja kaikin
+voimin ponnisteltuamme me toisetkin pääsimme lopuksi. Vaan ainoastaan
+pakko ja kauhea kuilu allamme antoi meille voimia kestämään niin
+tuskallisen kidutuksen. Kun minä viimeinkin seisoin lattialla, niin
+olin kuin riepu. Ja päälle päätteeksi siinä naisen edessä.
+
+Vaan miten onnelliselta minusta tuntui sittenkin! Mitähän nyt Bezers
+sanoo! Hän oli meitä sanonut pojiksi, ja poikia olimmekin. Vaan hän nyt
+sai nähdä, että me voimme hänen aikeensa estää. Nyt oli tuskin enemmän
+kuin joku puolituntia kulunut sydän-yöstä. Me voimme vielä päästä
+hyvällä aikaa. Minä oikeilin ruumistani ja kuleksin edestakaisin ylen
+iloisena, vaan huomasin, että emäntämme oli vetäytynyt ovelle, jossa
+hän seisoi puolittain peloissaan ja katseli meitä arkaillen.
+
+Minä menin hänen luoksensa Ja tein kumarruksen parhaan taitoni mukaan
+-- ikävä kyllä minulla ei ollut miekkaa. "Rouva", sanoin minä, "minä
+olen herra Anne de Caylus, ja nämät ovat minun veljiäni. Ja me olemme
+palvelukseksenne."
+
+"Ja minä", vastasi hän ja hymyili -- "minä en tiedä minkä vuoksi -- minä
+olen rouva de Pavannes, ja otan kiitollisuudella vastaan tarjotun
+palveluksenne."
+
+"De Pavannes?" huudahdin minä hämmästyneenä ja ilahtuneena samalla
+kertaa. Madame de Pavannes! Hän varmaan siis on jotenkin sukua
+Louisille. Hän varmaan voi sanoa meille, missä Louis asuu, ja siten
+auttaa yritystämme. Eipä parempaa sattumusta! "Te tunnette siis herra
+Louis de Pavannesin?" jatkoin innostuneena.
+
+"Tunnen hyvinkin", vastasi hän tällä kertaa tavattoman viehkeästi
+hymyillen. "Minä tunnen hänet hyvinkin. Hän on mieheni."
+
+
+
+
+VIIDES LUKU.
+
+Pappi ja nainen.
+
+
+"Hän on minun mieheni!"
+
+Tämän selityksen hän teki niin viattomalla äänellä kuin koskaan kukaan
+voi, vaan en koskaan muista kuulleni sanoja, jotka olisivat mieleni
+saaneet enemmän tuperruksiin. Ei yksikään meistä vastannut sanaakaan
+eikä jäsentä väräyttänyt. Me vain tuijotimme häneen, sillä me
+tarvitsimme aikaa ymmärtääksemme nämät hämmästyttävät sanat, ja sitten
+vielä enemmän aikaa miettiäksemme, mitä ne meihin nähden merkitsivät.
+
+Louis de Pavannesin vaimo! Louis de Pavannes naimisissa! Jos tämä oli
+totta -- ja kun me katsoimme naista silmiin, niin emme voineet epäillä,
+ettei hän ainakin itse luullut puhuvansa totta -- niin merkitsi se,
+että meidät oli petetty oikein perinpohjin, että me olimme tehneet
+tämän pitkän matkan ja antautuneet vaaraan kurjan miehen takia. Se
+merkitsi, että Louis de Pavannes, joka oli meidän ihailumme esine, oli
+katalin konna. Hän oli kevytmielisesti pitänyt neiti de Caylusin
+sydäntä leikkikalunaan. Ja me, koettamalla estää Bezersin aikeita,
+ponnistelimme pelastaaksemme konnan saamasta ansaitun palkkansa.
+Kaikkea tätä se merkitsi, heti kun olimme saaneet asiaa ajatelluksi
+hiukankaan.
+
+"Rouva", sanoi Croisette vakavasti niin pitkän äänettömyyden jälestä,
+että rouvan kasvoilta katosi hymy ja hän näytti pelästyneen
+kummallisesta katseestamme. "Miehenne on ollut jonkun aikaa poissa
+luotanne? Hän palasi luoksenne joku pari viikkoa sitten?"
+
+"Aivan niin", vastasi hän vilpittömästi, ja viimeinenkin toivomme oli
+mennyttä. "Hän tuli kotia, ja eilen viimeksi -- eilen viimeksi", jatkoi
+hän ja puristi käsiään, "olimme vielä niin onnellisia."
+
+"Entä nyt, rouva?"
+
+Hän katsoi minua, vaan ei näyttänyt ymmärtävän. "Minä tarkoitan",
+ehätin selittämään, "että me emme ymmärrä, miten te nyt olette täällä?
+Ja vankina." Itse asiassa tarkoitin, että hänen kertomuksestaan
+saisimme jotakin selvyyttä itsellemme.
+
+"En itsekään tiedä", vastasi hän. "Eilen jälkeenpuolisten olin vieraana
+abbedissan luona Ursulinesluostarissa."
+
+"Anteeksi rouva", sanoi Croisette, "vaan ettekö te kuulu uuteen uskoon?
+Ettekö ole hugenotti?"
+
+"Olen", vastasi hän innokkaasti. "Vaan abbedissa ja minä olimme hyviä
+ystäviä, eikä hän ole ollenkaan kiihkoilija. Ei vähintäkään. Ja aina
+kun olen Parisissa, käyn hänen luonaan kerran viikossa. Kun eilen
+lahdin hänen luotaan, niin pyysi hän minua käymään täällä hänen
+asiallaan."
+
+"Te siis tunnette tämän talon?" kysyin häneltä.
+
+"Varsin hyvin", vastasi hän. "Tämä on hansikaskauppias Mirepoixin talo.
+Monet kerrat olen käynyt hänen kauppapuodissaan. Eilen tulin tänne
+toimittamaan ystäväni asiaa. Minä käskin palvelustyttöni odottaa
+kadulla, ja tultuani taloon, pyydettiin minua tulemaan ylös tähän
+huoneeseen saakka. Minun kaskettiin odottaa vähän aikaa, ja minua alkoi
+ihmetyttää, että minut oli tuotu tällaiseen lokeroon, kun minulla oli
+asiaa ainoastaan Mirepoixille, jolta minun oli saatava pari
+ratsuhansikasparia. Minä käännyin takaisin ovelle, vaan huomasin että
+se oli lukittu. Silloin minä pelästyin ja rupesin huutamaan."
+
+Me kaikki kolme nyökäytimme päätä. Me olimme innokkaassa touhussa
+tekemään päätelmiä -- tai se oli ehkä vain yksi ja sama päätelmä --
+tämän kaiken selittämiseksi. "Entä sitten?" kysyin minä hyvin
+maltittomana.
+
+"Mirepoix tuli minun luo. 'Mitä tämä merkitsee?' kysyin minä. Hänestä
+näytti olevan hyvin paha, vaan asettui kuitenkin minua vastaan. 'Ei
+muuta kuin', vastasi hän lopuksi, 'että teidän armonne pitää jäädä
+tänne muutamiksi tunneiksi -- korkeintaan pariksi päivää. Teille ei
+tapahdu mitään pahaa. Vaimoni palvelee teitä, ja kun lähdette meiltä,
+niin saatte tietää kaikki.' Sen enempää hän ei tahtonut sanoa, ja
+turhaan häneltä kysyin, pitääkö hän minua jonakuna toisena henkilönä
+vai hulluna. Kaikkeen tähän hän ei vastannut sanaakaan. Ja kun minä
+uhkasin siitä, kun hän pidättää minua vastoin tahtoani, niin hän uhkasi
+minua väkivallalla. Siitä saakka olen täällä ollut, epäillen tiesi
+mitä, ja peläten kaikkea."
+
+"Teidän kärsimyksenne ovat nyt lopussa", sanoin minä hänelle käsi
+sydämellä. Tässä oli, jos en väärin ymmärtänyt häntä, vielä
+onnettomampi ja huonommin kohdeltu nainen kuin Kit, nainen, jonka konna
+oli saattanut onnettomuuteen. "Vaikka olisi kymmenen hansikasräätäliä
+portaissa", sanoin ylpeästi, "niin me autamme teidät täältä ja viemme
+kotianne. Missä miehenne asuu?"
+
+"Rue de Saint Merry, kirkon luona. Meillä on talo siellä."
+
+"Herra de Pavannes", sanoin hyvin viekkaasti, "on varmaankin hyvin
+levoton poissaolostanne?"
+
+"Varmaankin", vastasi hän vakavasti ja teeskentelemättä, ja silmänsä
+täyttyivät kyynelillä. Hänen viattomuutensa -- hänellä ei näyttänyt
+olevan vähintäkään epäilystä miehestään -- sai minut hammasta puremaan
+raivoissani. Oo, sitä halpamielistä kurjaa! Sitä katalaa konnaa!
+Mitähän näkivät naiset, mitä me olimme nähneet tässä miehessä, tässä
+Pavannesissa, joka oli voittanut sydämemme, kun hänellä oli ainoastaan
+kivi meille vastalahjaksi?
+
+Minä vedin Croisetten ja Marien syrjään, ollen muka neuvottelevinani
+heidän kanssaan, miten saisimme oven murretuksi auki. "Mitä tämä kaikki
+merkitsee?" sanoin silmäten salaa onnettomaan naiseen. "Mitä sinä,
+Croisette, luulet?"
+
+Minä aivan hyvin tiesin millainen vastaus häneltä tulee.
+
+"Mitäkö luulen?" sanoi hän kiihkeästi. "Ei suinkaan kukaan voi muuta
+uskoa, kuin että se Pavannes konna on asettanut niin, että hänen
+vaimonsa on ryöstetty? Tietysti se on niin! Kun hän pääsee vaimostaan,
+niin voi hän jatkaa juoniaan Caylusissa. Silloin hän voi naida Kitin
+tai... Kirous hänelle!"
+
+"Ei ole mitään hyötyä kirouksen huutamisesta hänelle", sanoin minä
+vakavasti. "Meidän täytyy tehdä jotakin enemmän. Ja kuitenkin -- me
+olemme luvanneet Kitille pelastaa hänet, ja meidän pitää täyttää
+lupauksemme. Meidän pitää pelastaa hänet ainakin Bezersin käsistä."
+
+Marie murisi.
+
+Vaan Croisette innolla yhtyi minun mielipiteeseeni. "Pelastaa Bezersin
+käsistä?" huudahti hän kasvot liekehtien. "Niin! Se on meidän tehtävä!
+Vaan sitten panemme arpaa kuka meistä saa tapella hänen kanssaan ja
+tappaa hänet."
+
+Minä katseella hillitsin hänen intoaan. "Me tappelemme hänen kanssaan
+järjestyksessä, kunnes joku meistä saa hänet hengiltä", sanoin. "Siinä
+olet oikeassa. Vaan sinun vuorosi tulee viimeksi. Eikä meidän tarvitse
+arpaa heittää, sillä tiedämmehän muutenkin kuka meistä on vanhin."
+
+Minä käännyin hänestä -- nolattuani hänet oikein -- ja rupesin
+katselemaan asetta, jolla voisimme murtaa oven. Silloin Croisette
+kohotti kätensä herättääkseen minun huomiotani. Me kuuntelimme ja
+katsoimme toisiamme hämmästyneinä. Akkunasta kuului selvästi ääniä. "He
+ovat huomanneet pakomme", sanoin rohkeuteni masentuessa.
+
+Onneksi olimme olleet niin varovia, että olimme akkunan peittäneet
+tarkasti verholla. Bezersin miehet sen vuoksi akkunastaan voivat
+ainoastaan hyvin epäselvästi nähdä tämän akkunan, kun se on heikosti
+valaistu. Vaan tietysti he voivat arvata, mitä tietä me olimme menneet,
+ja kiiruhtavat estämään pakomatkaamme. Minä silmänräpäyksen ajan
+katselin ovea, puolittain päättäen murtaa sen ja koettaen raivautua
+kadulle ennen kuin Bezersin miehet tointuvat hämmästyksestään ja
+ehtivät alas. Vaan sitten minä katsahdin rouvaan. Miten voisimme hänen
+turvallisuudestaan pitää huolta taistelun aikana? Miettiessämme meni
+suotuisa tilaisuus meiltä. Me kuulimme ääniä alhaalta ja raskaita
+askelia portaista.
+
+Me olimme kahden tulen välissä. Neuvottomana katselin huoneesta jotakin
+parempaa asetta. Minulla ei ollut kuin tikarini. Vaan ei löytynyt
+mitään kelvollista. "Mitä aijotte tehdä?" sanoi rouva de Pavannes, joka
+kalpeana ja vavisten seisoi lieden luona ja katsoi meitä, vuoroon
+kutakin. Ennen kuin ehdin vastata, tarttui Croisette minua käsivarteen
+ja viittasi suurta sänkyä verhoineen. "Jos he huomaavat meidät täällä",
+sanoi hän, "ennen kuin ovat päässeet kokonaan sisään, niin he nostavat
+melun. Piiloudutaan tuonne. Kun he ovat päässeet kokonaan sisään, niin
+sitte -- sinä ymmärrät?"
+
+Hän asetti käden tikarilleen. Pojan kasvojen jänteet pinnistyivät. Minä
+ymmärsin. "Rouva de Pavannes", sanoin minä kiireesti, "te ette ilmaise
+meitä?"
+
+Hän pudisti päätään. Veret kasvoilleen palasivat ja hehku silmiinsä.
+Hän oli todellinen nainen. Hän unhotti koko oman vaaransa, kun tunsi
+voivansa muita suojella.
+
+Askeleet kuuluivat nyt ylimmiltä portailta, ja avainta pantiin lukkoon,
+joka siitä vinkui. Vaan avain onneksi ei sopinut oikein ja ennen kuin
+lukkoa kierrettiin, olimme me veljekset hypänneet sänkyyn ja
+kyyristyneet riviin päänalustan puoleen, jossa me parahiksi saimme sen
+verran suojaa, ettei meitä huomattu oven suusta.
+
+Minä olin laitimmaisena, ja muutamasta raosta minä sovin näkemään mitä
+tapahtui. Sisään astui kolme henkilöä, ja ovi sulettiin heidän
+jälkeensä. Kolmesta henkilöstä oli yksi nainen! Sydämeni, joka oli
+ollut kurkussa, palautui taas paikoilleen, sillä tulleiden joukossa ei
+ollut vidame. Minä taas hengitin vapaasti, vaan iloani en voinut
+toisille ilmoittaa, ettei olisi meitä huomattu. Ensimmäisenä astui
+huoneeseen nainen, puettuna suureen kaapuun, jonka päähine oli
+kasvoille nostettu. Rouva de Pavannes loi häneen epäilevän silmäyksen,
+jonka jälkeen hän syöksyi hänen syliinsä ja nyyhkien huusi: "Oo, Diane!
+Diane!"
+
+"Raukkani", sanoi vasta tullut, hellästi hyväillessään toisen tukkaa ja
+taputtaen hartioille. "Nyt olet turvassa."
+
+"Te olette tulleet minua noutamaan täältä?"
+
+"Niinpä hyvinkin!" vastasi Diane iloisesti ja hyväili häntä. "Me olemme
+tulleet noutamaan sinua miehesi luo. Hän on sinua etsinyt kaikkialta.
+Hän on ihan hurjana epätoivosta."
+
+"Louis raukka!" huudahti onneton rouva.
+
+"Niin, Louis raukka!" vastasi pelastaja. "Vaan sinä saat pian nähdä
+hänet. Vasta puoliyön aikana saimme tietää, missä sinä olet. Siitä saat
+kiittää tätä koadjutoria. Hän minulle siitä ilmoitti ja lähti minun
+kanssani noutamaan sinua."
+
+"Ja taas yhdistämään sisarukset", sanoi pappi lähestyen heitä. Se oli
+sama pappi, jonka pari tuntia sitten olin nähnyt Bezersin luona, ja
+joka minusta oli tuntunut niin vastenmieliseltä. Minä vihasin hänen
+valkoista naamaansa. Vaikka hän oli tullut hyvässä tarkoituksessa, niin
+en voinut kärsiä hänen ohuita huuliaan, hänen teeskenneltyä nöyryyttään
+ja viekkaita silmiään. "Minulla ei moneen päivään ole ollut näin
+suloista tehtävää", sanoi hän koettaen näyttäytyä rakastettavalta.
+
+Vaan rouva de Pavannesilla näytti olevan sama tunne hänestä kuin
+minullakin, sillä papin äänen kuultuaan hän vavahti, irtautui sisarensa
+syleilystä ja peräytyi pari askelta. Hän kumarsi kuitenkin päällään
+kiitokseksi siitä, mitä pappi oli sanonut. Vaan muuten hänen
+liikkeissään ei ilmennyt isosti kiitollisuutta ja vielä vähemmän
+lämpöä. Minä katselin hänen sisarensa kasvoja -- tavattoman kauniita
+kasvoja ja kirkkaampia silmiä, sievempää suuta ja kauniimpaa
+kastanjanruskeaa tukkaa en ollut koskaan nähnyt. Kitikin olisi hänen
+rinnallaan näyttänyt hyvin vähäpätöiseltä. Mutta näille kasvoille näin
+tulevan hyvin ankaran ilmeen. Siitä ei ollut kuin silmänräpäys kun nämä
+molemmat sisarukset olivat olleet sylitysten. Nyt he seisoivat erillään
+ja jotensakin kylminä ja pettyneinä. Papin varjo oli levinnyt heidän
+ylitsensä -- oli tullut heidän välilleen.
+
+Nyt astui kolmas henkilö esiin. Tähän saakka hän oli seisonut aivan
+ääneti ovensuussa; hän oli huononpuoleisessa puvussa, jonkun
+kuudenkymmenen vuoden vanha ja harmajahapsinen. Hän näytti olevan
+hämillään ja hätäyksissään, ja minä arvelin hänen olevan Mirepoix --
+niin kuin myöhemmin saimme tietääkin.
+
+"Minä olen varma", sanoi hän vapisevalla ja pelon sekaisella äänellä,
+"että teidän armonne katuu lähteneensä täältä. Teille täällä ei
+tapahtuisi mitään pahaa. Rouva d'O ei tiedä, mitä hän tekee, muuten hän
+ei tahtoisi viedä teitä täältä. Hän ei todella tiedä, mitä hän tekee!"
+toisti vanhus vakavasti.
+
+"Rouva d'O!" huuti kaunis Diane vihastuneena, ja ruskeista silmistään
+säihkyi tuli. "Miten te uskallatte lausua minun nimeni -- sellainen
+kuin te? Kurja!"
+
+"Niin, katala", toisti pappi verkalleen, ojentaessaan pitkän hienon
+kätensä, jonka pani, kuin petolintu kyntensä, kauppiaan hartioille,
+jotka kyyristyivät sen painosta. "Miten uskallatte te sekaantua
+aatelisten asioihin? Asioihin, jotka eivät teihin kuulu? Varokaa,
+Mirepoix! Minä näen onnettomuuksien väikkyvän tämän talon yli. Suurten
+onnettomuuksien!"
+
+Mies raukka näytti vapisevan tästä uhkauksesta. Hän kalpeni. Huulensa
+tärisivät. Papin katse näytti hänen velhonneen.
+
+"Minä olen kirkon uskollinen suosija", mutisi hän, vaan hänen äänensä
+tutisi, niin että sanansa töin tuskin kuuluivat. "Minä olen siitä
+tunnettu! Koko Parisissa ei tunneta uskollisempaa kirkon jäsentä, herra
+koadjutori."
+
+"Ihmiset tutaan heidän teoistaan!" sanoi pappi. "Nyt", jatkoi hän
+kohottaessaan äkkiä äänensä ja nostaessaan kätensä innostuneena, "nyt
+on aika käsissä! Ja nyt on pelastuksen päivä tullut! Voi, Mirepoix, voi
+uskonsa hylkääjää, ja voi sitä, joka tänä yönä laskee kätensä auran
+kurkeen ja katsoo taaksensa!"
+
+Kauppamies luhistui kokoon papin uhkauksista, ja rouva de Pavannes
+katsoi vuoroon kumpaakin, aivan kuin hänen vastenmielisyytensä pappia
+kohtaan olisi ollut niin suuri, että hän kuullessaan heidän kiistansa,
+olisi antanut Mirepoixille anteeksi pahantekonsa. "Mirepoix sanoi, että
+hän voi selittää asian", sanoi rouva epäröivästi.
+
+Pappi kiinnitti uhkaavan katseen Mirepoixiin. "Mirepoix", sanoi hän
+tuimasti, "ei voi mitään selittää! Ei kerrassaan mitään. Uhallakaan hän
+ei voi selittää kerrassaan mitään!"
+
+Ja Mirepoix pysyi ääneti. "Ja", jatkoi pappi päättävästi ja kääntyi
+naisen puoleen, jonka kanssa oli tullut, "teidän sisarenne täytyy nyt
+lähteä. Meillä ei ole aikaa tuhlata."
+
+"Vaan mitä -- mitä tämä merkitsee?" sanoi rouva de Pavannes, aivan kuin
+olisi epäillyt. "Onko siis vielä joku vaara uhkaamassa?"
+
+"Vaara!" huudahti pappi, ja hänen rintansa näytti paisuvan ja innostus,
+jonka äsken oli huomannut hänen äänessään ja käytöksessään, taas
+kohosi. "Minä asetun palvelukseksenne, rouva, ja kaikki vaara katoaa.
+Minä olen kuin itse Jumala tänä yönä, jolla on valta elämän ja kuoleman
+yli. Te ette minua ymmärrä? No hyvä, te pian saatte nähdä. Vaan te nyt
+olette valmis, näen minä. Lähtekäämme. Syrjään, roisto!" murisi hän ja
+lähestyi ovea.
+
+Vaan Mirepoix, joka oli asettunut selin oveen, ei suureksi
+hämmästyksekseni syrjäytynytkään. Hänen leveä, porvarillinen muotonsa
+oli kalpea, vaan minä näin siinä kuitenkin päättäväisyyttä. Ja niin
+kummalliselta kuin kuuluukin -- sillä minähän tiesin, että hän teki
+väärin tahtoessaan pidättää rouva de Pavannesta vankina -- minä tunsin
+myötätuntoisuutta häntä kohtaan. Vaikka hän oli sivistymätön
+rihkamakauppias, tämä Pavannesin kätyri, niin minä tunsin
+myötätuntoisuutta häntä kohtaan, kun hän päättävästi sanoi:
+
+"Rouva de Pavannes ei mene!"
+
+"Minä sanon, että hän menee!" karjui pappi, joka nyt oli kadottanut
+kaiken hillitsemiskykynsä. "Kurja hupsu! Sinä et tiedä mitä sinä teet!"
+Lausuessaan nämät sanat, hän teki sukkelan hyökkäysliikkeen,
+hämmästytti toisen, tarttui hänen käsivarteensa, ja sysäsi hänet
+sellaisella voimalla huoneelle, että minä en sellaista voimaa olisi
+luullut olevan hänen laihassa ruumiissaan. "Hupsu!" elämöi hän ja
+pudisti ilkeällä voitonriemulla koukkuisia sormiaan hänen edessään. "Ei
+ole koko Parisissa ketään -- kuuletko sinä, ei ketään, ei miestä eikä
+naista -- joka voisi estää minun aikeitani tänä yönä!"
+
+"Vai niin. Niinkö todellakin?"
+
+Sanat ja tympeä ääni ei ollut Mirepoixin. Ääni tuli oven suusta. Pappi
+pyörähti ympäri, aivan kuin olisi saanut iskun selkäänsä. Minä tartuin
+Croisetteen, ja luovuin yrityksestäni kovaäänisen keskustelun aikana
+vähän ojentaa turtunutta jalkaani. Puhuja oli Bezers. Tavallinen
+uhkamielinen hymy huulillaan hän seisoi ovella, jonka suurella
+ruumiillaan täytti kynnyksestä kamanaan. Kaikki, niin puhujat kuin me
+kuuntelijat, olimme olleet niin kiintyneet sananvaihtoon, että emme
+olleet kuulleet hänen tuloaan. Hänellä yhä oli yllään musta
+hopeakirjailtu pukunsa, vaan sen päällä nyt oli tumma ratsuvaippa, joka
+peitti hänet niin, että juuri näimme hänen välkkyvät aseensa. Hänellä
+oli pitkävartiset ratsusaappaat ja ratsukintaat aivan kuin hän olisi
+ollut matkalle lähdössä.
+
+"Niinkö todellakin?" toisti hän ivallisesti, jolloin hänen terävä
+katseensa kulki toisesta henkilöstä toiseen ja sitten yli koko huoneen.
+"Vai niin, että koko Parisissa ei ole yhtään, joka tänä yönä voisi
+estää teidän aikeitanne? Oletteko, hyvä koadjutori, ottaneet
+huomioonne, miten suuri joukko ihmisiä on Parisissa! Minua todella
+hyvin huvittaisi -- ja niin kuin luulen myöskin näitä naisia, joilta
+minä pyydän anteeksi yhtäkkisen tuloni -- huvittaisi nähdä teitä
+kokeessa, nähdä teitä vastustamassa -- sanokaamme esim. Anjoun
+herttuaa. Tai herra de Guisea, suurta miestämme. Tai amiraalia.
+Silmästä silmään katsomassa amiraalia."
+
+Raivo ja pelko taistelivat papin kasvoilla. "Miten olette tullut tänne,
+ja mitä tahdotte?" Jos hänen katseensa ja äänensä olisivat voineet
+tappaa, niin me kolme, jotka vapisimme heikon suojamme takana, olisimme
+tässä silmänräpäyksessä vapautuneet vihollisestamme.
+
+"Minä olen tullut hakemaan niitä nuoria lintuja, joitten kaulaa te
+olisitte halunnut venyttää, ystäväni!" vastasi Bezers. "He ovat
+kadonneet. Niin. Ja lintuja heidän täytyy olla, sillä jos he eivät ole
+tulleet tähän huoneeseen tuosta akkunasta, niin ovat he lentäneet
+tiehensä."
+
+"Eivät he ole tulleet tämän kautta", selitti pappi tuimasti innolla
+haluten päästä hänestä -- ja minä siunasin häntä sanojensa vuoksi.
+"Minä olen ollut täällä siitä saakka kuin teidän luotanne lähdin."
+
+Vaan vidame ei ollut mies, joka luotti vain toisen ilmoitukseen.
+"Kiitoksia paljon, vaan minusta on parasta itse tarkastella", vastasi
+hän kylmästi. "Rouva", jatkoi hän kääntyen rouva de Pavannesiin
+mennessään tämän ohi, "suokaa anteeksi."
+
+Hän ei katsonut rouvaan eikä huomannut hänen mielenliikutustaan, ja se
+olikin hyvä, sillä siinä tapauksessa hän olisi arvannut olomme. Ja
+onneksi toisetkaan eivät epäilleet hänen tietävän meistä enempää kuin
+he itsekään. Bezers kulki verkalleen yli huoneen akkunan luo toisten
+seuratessa häntä malttamattomin katsein. Hän veti syrjään verhot,
+koetteli tarkoin jokaista rautakankea ja tarkasteli akknna-aukkoa.
+Häneltä pääsi kirous ja kummastuksen huudahdus. Rautakanget olivat
+lujat ja taipumattomat, eikä hänen mieleensä juolahtanut, että me
+olisimme voineet ryömiä välitse, sillä ne olivat niin lähekkäin.
+
+Kun hän kääntyi takaisin, niin hän loi sattumalta silmäyksen sänkyyn
+-- ja epäili. Hänellä oli kädessään kynttilä, jonka oli ottanut
+lähtiessään tarkastamaan akkunaa, ja se esti hänet näkemästä ulommaksi.
+Hän ei erottanut meitä. Kolme kyyristynyttä olentoa, heidän
+lumivalkoiset kasvonsa ja säikähtyneet silmänsä, jotka tuijottivat
+verhojen takaa -- kaikki jäi häneltä huomaamatta. Hurjasti sykkivien
+sydämiemme ääni ei kuulunut hänen korviinsa. Ja se oli hänen onnensa.
+Sillä jos hän olisi tullut sängyn luo, niin me epäilemättä olisimme
+tappaneet hänet. Ainakin olisimme koettaneet. Veri syöksyi päähäni ja
+minä näin hänet aivan kuin verhon takaa. Minä en selvään nähnyt muuta
+kuin tumman pilkun hänen vaipallaan lähellä solkea, johon aijoin iskeä,
+tuuman yläpuolelle solisluun. Minä en olisi iskussani hairahtunut. Vaan
+synkistyvin kasvoin hän kääntyi pois aavistamatta vaaraa, joka häntä
+oli uhannut. Hän meni toisten luo ovelle.
+
+
+
+
+KUUDES LUKU.
+
+Rouvan säikähdys.
+
+
+Ja me taas hengitimme. Tuskallinen jännitys, johon Bezersin läheisyys
+oli meidät saattanut, meni ohi. Vaan yö meistä tuntui jo niin pitkältä
+kuin seitsemän yötä. Koko elämänikä kokemuksia, kerrassaan
+ijankaikkisuus seikkailuja erotti meidät -- tässä verhojen takana
+vavisten maatessamme -- Caylusista ja sen elämästä. Parisi oli
+salaisempi kuin olimme luulleetkaan. Kaikki ja jokainen muutti muotoaan
+joka silmänräpäys. Me olimme tulleet pelastamaan Pavannesin henkeä oman
+henkemme uhalla, me huomaamme hänen olevaa konnan! Tuossa oli Mirepoix,
+joka näytti olevan uskoton roisto, salaliittolainen naista vastaan, ja
+me tunsimme häntä kohtaan myötätuntoisuutta. Pappi oli tullut tekemään
+laupeuden ja pelastuksen työtä, meistä hänen äänensä oli inhoittava,
+meitä hän kauhistutti tietämättämme minkä vuoksi, ja me luimme mustan
+salaisuuden, synkän uhkauksen joka sanassa, jonka hän lausui. Hän oli
+kummallisin arvoitus heistä kaikista. Minkä vuoksi häntä pelkäsimme?
+Minkä vuoksi rouva de Pavannes, joka nähtävästi tunsi hänet jo
+ennestään, säikähti hänen kätensä kosketusta? Minkä vuoksi hänen
+varjonsa laskeusi hänen ja hänen sisarensa välille ja teki
+heistä toisilleen niin vieraat, että rouva de Pavannes samassa
+silmänräpäyksessä kun hän näki hänet sisarensa rinnalla, unohutti, että
+tämä sisar oli tullut pelastamaan hänet, ja katseli häntä epäillen ja
+tuskalla; vieläpä vastenmielisyydellä?
+
+"Ne eivät ole täällä", sanoi Bezers laskiessaan kynttilän lieden
+reunamalle ja katsoi hämmästyksissään huoneessa olijoita. Hän
+nähtävästikin oli ollut niin kiintynyt etsimäänsä, ettei ollut ennen
+huomannut heitä. "Se on varma, ja sen vuoksi minulla on sen vähemmän
+aikaa", jatkoi hän. "Vaan ennen kuin lähden täältä, haluaisin
+mielelläni tietää -- niin tosiaankin hyvä koadjutori -- mitä te täällä
+teette? Mirepoix -- hänhän on kunnon mies. Minä en olisi uskonut
+tapaavani teitä täällä hänen talossaan. Ja kaksi naista? Kaksi!
+Koadjutori! -- Ahaa! Rouva d'O, luulen minä? Hyvä rouva", jatkoi hän
+omituisella äänellä ja kääntyi hänen puoleensa, "elkää niin säikähtäkö
+nimeänne! Ei mikään naamari voisi peittää teidän silmäinne loistoa eikä
+huulienne purppuraa. Minä olisin heti tuntenut teidät, jos ennemmin
+olisin katsonut. Ja teidän seuranne? Ahaa!"
+
+Hän keskeytti ja vihelsi hiljaa. Oli selvää, että hän tunsi rouva de
+Pavannesin ja hämmästyi tavatessaan hänet täällä. Pappikin näytti
+arvelevan, että tässä oli selitys tarpeeseen.
+
+"Rouva de Pavannes", sanoi hän kuivalla, salaavalla äänen painolla,
+"houkuteltiin tänne eilen ja tuo mies on hänet pidättänyt vastoin hänen
+tahtoaan, ja siitä hän saa vastata. Rouva d'O sai tästä tiedon ja pyysi
+minua mukaansa vapauttamaan hänen sisartaan."
+
+"Ja viemään hänen miehensä luo?"
+
+"Aivan niin! Miksikäs ei?"
+
+"Niin", sanoi vidame tavalla, joka ajoi veret rouva de Pavannesin
+poskille, "se riippuu siitä kuka -- käyttääkseni teidän sanojanne herra
+koadjutori -- hänet on houkutellut tänne."
+
+"Se oli", puuttui rouva itse puheeseen, ääni vavisten suuttumuksesta,
+"Ursulinesluostarin abbedissa. Teidän luulonne ovat halpamieliset,
+kunnioitettava ja minulle kunniaton herra vidame! Diane!" jatkoi hän
+terävällä äänellä, tarttuessaan sisarensa käsivarteen ja halveksivasti
+silmätessään Bezersiä, "mennään! Minä haluan päästä mieheni luo. Minä
+tukehdun tässä huoneessa!"
+
+"Me lähdemme, kultaseni, aivan heti", kuiskutti Diane tyynnyttäen. Vaan
+minä huomasin, miten oli kadonnut hänen entinen vilkkautensa, joka oli
+ikäänkuin antanut sielun hänen kauneudelleen. Hän oli ihmeellisen tyyni
+nyt -- ehkä hän pelkäsi vidamea.
+
+"Ursulinesluostarin abbedissa?" jatkoi Bezers miettien. "Hän toi teidät
+tänne, eikö niin?" Hänen äänessään oli hämmästystä, teeskentelemätöntä
+hämmästystä. "Hyväsydäminen ihminen, ja teidän hyvä ystävänne, olen
+kuullut sanottavan."
+
+"Hän on hyvä ystäväni", vastasi rouva de Pavannes ylpeästi. "Nyt
+lähdemme, Diane!"
+
+"Hyvä ystävänne! Ja hän houkutteli teidät tänne eilen!" sanoi vidame,
+ja katseli aivan kuin olisi miettinyt vastausta johonkin arvoitukseen,
+"Ja Mirepoix teidät pidätti, rehellinen Mirepoix. Hän on tässä juonessa
+mukana. Ja näin myöhäisenä aikana tulevat nämät, teidän harras
+sisarenne ja minun hyvä ystäväni koadjutori pelastamaan teitä. Mistä?"
+
+Ei yksikään vastannut. Pappi katsoi maahan, kasvonsa raivosta
+lyijynharmaina.
+
+"Mistä?" jatkoi Bezers ivasuin leikillisesti. "Siinä on salaisuus!
+Riettaan Mirepoixin kynsistä, niinkö? Vaarallisen Mirepoixin luota.
+Kunniani nimessä", sanoi Bezers päättävällä äänellä, "minä uskon, että
+te voitte tuta olevanne varmemmassa turvassa täällä. Minä luulen, että
+teille on varminta, rouva de Pavannes, viipyä täällä huomen aamuun
+asti, ja antaa Mirepoixin siitä vastata."
+
+"Ei, minä en jää!" huudahti rouva kiihkoisesti.
+
+"Kyllä", vastasi Bezers. "Mitä te arvelette, koadjutori. Eikö teistäkin
+tunnu siltä?"
+
+Pappi yhä katseli lattiaan ja näytti suuttuneelta. Hänen äänensä
+vapisi, kun hän mutisi vastaukseksi: "Rouva saa tehdä niinkuin haluaa.
+Hänellä on pidettävä huoli maineestaan, herra vidame. Vaan jos hän
+pitää parempana jäädä tänne, niin olkoon menneeksi!"
+
+"Vai niin, hänen on pidettävä huoli maineestaan, todellako?" sanoi
+jättiläinen, ja hänen silmissään välkähteli veitikka. "Ja pelastaakseen
+maineensa hänen pitäisi lähteä kotia teidän ja vanhan ystäväni rouva
+d'On seurassa. Se olisi kaunista! Ei, ei", jatkoi hän naurettuaan
+kylliksi. "Rouva de Pavannesilla on varsin hyvä olo täällä -- varsin
+hyvä huomisaamuun asti. Meillä on tärkeitä toimia, tulkaa, lähtekäämme
+toimeen."
+
+"Todellako tarkoitatte niin?" kysyi pappi vavahtaen ja katsoen Bezersiä
+vaativasti, melkein uhkaavasti.
+
+"Niinpä hyvinkin."
+
+He katsoivat toisiaan, ja minä nauroin salaa tyrkäten hiljaa
+Croisettea. Nyt ei enään ollut pelkoa, että he huomaisivat meitä. Minä
+muistin vanhan sananlaskun, kun varkaat riitelevät, niin talonpoika saa
+lehmänsä ja tuumailin että mahdollisesti pappi nyt yhdellä kertaa
+vapauttaisi meidät ijäksi Bezersistä.
+
+Vaan nämät miehet olivat liian erivoimaiset. Bezers olisi voinut nostaa
+papin toisella kädellään ja musertaa hänen päänsä lattiaan. Eikä siinä
+kylliksi. Minua epäilytti, ettei pappi viekkaudessakaan voittanut
+häntä. Avomielisen röyhkeyden alle kätki Bezers -- mikäli maine
+hänestä oli tosi -- oikein italialaisen ymmärryksen. Raakaan
+välinpitämättömyyteen oli kätkettynä harvinainen viekkaus ja ainainen
+epäluulo, ja hänessä sen vuoksi oli niin kummallisesti yhdistettynä
+näennäisesti vastakkaisia ominaisuuksia, että minä en luule sellaista
+tavanneeni kenessäkään, jos ei ehkä suuressa Henrik kuninkaassa. Lapsi
+olisi voinut epäillä pappia, veterani olisi antanut vidamen pettää
+itsensä.
+
+Ja pappi loi katseensa maahan. "Meidän voittomme on oleva hyvin pieni",
+mutisi pappi.
+
+"Minä en välitä enkä tiedä mistään voitosta", sanoi vidame. "Enkä minä
+halua tuhlata aikaani enään sanasaivarruksiin. Syyttäkää mitä tahdotte.
+Sanokaa vain, että se on päähänpisto, intohimoni, oikkua. Vaan siitä
+saatte olla varma, että rouva de Pavannes jää tänne. Me menemme. Ja",
+lisäsi hän aivan kuin hänellä olisi yhtäkkiä mieleen juolahtanut,
+"vaikka en minä mielelläni käytä pakkokeinoja naisia vastaan, niin
+pidän kuitenkin parhaana, että rouva d'O seuraa meitä."
+
+"Te puhutte kovin käskevästi", sanoi pappi ivallisesti ja näytti
+unhottaneen, millä tavalla hän itse muutama sekunti sitten käyttäysi
+Mirepoixia kohtaan.
+
+"Aivan niin. Minulla on neljäkymmentä ratsumiestä toisella puolen
+katua", vastasi hän kuivasti. "Muuten minä tätä nykyä olen legionain
+päällikkö, herra koadjutori."
+
+"Se on totia", sanoi rouva d'O lempeästi, että minä ihan vavahdin. Hän
+ei ollut monta sanaa sanonut siitä saakka kun Bezers tuli. Kun hän nyt
+rupesi puhumaan niin hän sysäsi päähineen kasvoiltaan niin että
+kastanjanruskeat kiharat otsalla ja ohimoilla tulivat näkyviin ja
+kuvastivat tummina täplinä luonnottoman valkoista ihoa vastaan.
+"Se on totta, herra de Bezers", sanoi hän. "Teillä on legioneja
+käytettävinänne. Valta on käsissänne. Vaan minä olen vakuutettu, että
+te ette aijo sitä käyttää vanhaa ystäväänne vastaan. Te ette saattane
+meille mitään vahinkoa, kun minä -- -- Vaan kuulkaa toki."
+
+Bezers ei tahtonut kuulla. Keskellä toisen vetoamista häneen, Bezers
+keskeytti raa'alla tavallaan. "Ei, rouva", tiuskasi hän kiivaasti
+kiinnittämättä huomiotaan kauniiseen muotoon ja rukoilevaan katseeseen,
+joka olisi voinut liikuttaa kivenkin, "sitä juuri minä en tahdo. Minä
+en tahdo kuunnella teitä! Me tunnemme toisemme. Siinä on kylliksi."
+
+Rouva d'O katsoi kiinteästi häneen ja Bezers vastasi hänen katseeseensa
+vaan ei nyt hymyillyt, katseli vain häntä omituisesti.
+
+Pitkän äänettömyyden jälkeen rouva d'O kääntyi hänestä. "No hyvä",
+sanoi hän. "Mennään vain." Ja hän, -- mikä kaikista kumminta -- sanaa
+sanomatta ja silmäystä luomatta itkevään sisareensa, kääntyi ovelle ja
+meni tiehensä ennen muita. Hän kohautti olkapäitään halveksivasti, sen
+vain hänestä viimeiseksi näin.
+
+Rouva de Pavannes kuuli hänen kuoleutuvat askeleensa ja syöksyi ylös.
+Hän näytti pääsevän selville, että hänet aijotaan jättää. "Diane!
+Diane!" huuti hän hurjana -- ja minun piti laskea käteni Croisetten
+päälle hillitäkseni poikaa, sillä naisen äänessä oli sellainen kauhu ja
+tuska -- "minä tahdon päästä täältä! Minä en tahdo jäädä tähän kauheaan
+paikkaan. Etkö kuule! Tule takaisin minun luokseni, Diane!"
+
+Veri syöksyi suonissani. Vaan Diane ei tullut. Kummallista! Ja
+Bezerskin näytti aivan heltymättömältä. Hän seisoi naisen ja oven
+välillä ja antoi merkin MIrepoixille ja papille, että he poistuisivat
+ennen häntä. "Rouva", sanoi hän sitten -- eikä hänen äänensä, joka
+nytkin niin kuin aina oli kylmä ja ankara, osottanut vähintäkään
+sääliä, vaan päinvastoin jonkunlaista kärsimättömyyttä ja halveksimista
+-- "te olette täällä turvassa. Ja tänne te jäätte! Itkekää vain niin
+paljo kuin haluatte", lisäsi hän karkealla äänellä, "huomenna on sitä
+vähemmän kyyneliä vuodattaa."
+
+Hänen viimeiset sanansa -- tosiaankin hyvin kummalliset -- herättivät
+rouva de Pavannesin huomion. Kauhun valtaamana hän tukehdutti
+nyyhkytyksensä ja katsoi Bezersiin. Ehkä Bezers oli tarkoittanut juuri
+tätä, sillä, mitä hän oli sanonut, sillä rouvan katsoessa yhä häneen ja
+pitäessä käsiä rintaansa vasten puristettuna hän kiireesti meni
+huoneesta ja sulki oven. Hetken aikaa kuulin puhelua oven takaa ja
+sitten kiireellisiä askeleita portaita alas. He olivat menneet, eikä
+meitä oltu huomattu.
+
+Rouva de Pavannes oli kerrassaan unhottanut meidät -- siitä olin varma
+-- ja samalla paon mahdollisuuden, jonka me hänelle olisimme voineet
+valmistaa. Kun hän oli jäänyt yksikseen, niin hän vähän aikaa
+äänettömän hämmästyneenä katseli ovea ja sitten, yhä peloissaan, riensi
+akkunaan katselemaan ulos. Siellä hän viipyi hetken aikaa.
+
+Hän ei ollut huomannut, että Bezers mennessään oli jättänyt oven
+lukitsematta. Vaan minä sen olin huomannut. Mutta minä en tahtonut
+kiirehtiä. Joku olisi voinut tulla lukitsemaan oven ennen kuin vidame
+vielä oli ehtinyt talosta. Ja sitä paitse ovi ei ollut niin luja, että
+siitä lukittunakaan olisi meille kolmelle ollut sanottavaa vastusta,
+kun meillä ei ollut muita vastustajia kuin Mirepoix. Sen vuoksi
+tyrkkäsin veljiäni merkiksi, että heidän pitäisi olla alallaan, ja
+pidätin henkeäni kuullakseni, milloin suletaan portti alhaalla. Vaan
+minä en sitä kuullut. Mutta sen sijaan minä kuulin äänen, joka muuten
+olisi mennyt huomioni ohi, vaan joka nyt sai minut kiinnittämään
+silmäni oveen. Tässä hiljaisuudessa kuulin, kun joku varovasti laski
+kätensä oven kahvaan.
+
+Huoneessa oli hyvin hämärä. Mirepoix oli ottanut toisen kynttilän, ja
+siitä joka oli jäänyt jälelle, oli sydän palanut pitkälle. Minä näin
+että ovi aukesi -- hitaasti ja äänettömästi. Näin jonkun tulevan sisään
+-- salaperäisesti, verkalleen hiipivänä haamuna.
+
+Silmänräpäyksen ajan minusta tuntui hyvin ilkeälle -- sitten tunsin
+tuon mustan olennon. Hän oli rouva d'O. Tuo kelpo nainen! Hän oli
+hiipinyt salaa vidamelta ja rientänyt takaisin pelastamaan sisarensa.
+
+Hyvä! Me sittenkin voimme tyhjäksi tehdä vidamen tuumat! Asiamme alkoi
+saada suotuisamman käänteen. Vaan rouva d'On käytöksessä -- kun hän
+seisoi ovella ja tuijotti huoneelle -- oli jotakin hämmästyttävää, joka
+minua pelotti. Kun hän tuli peremmäksi, niin hänen liikkeissään oli
+jotakin kissamaisen hiljaista, niin että hänen askeleensa eivät
+synnyttäneet vähintäkään ääntä. Hän oli yhtä äänetön kuin musta
+varjonsa, joka liikkui hänen edessään. Minussa syntyi käsittämätön halu
+jyristä.
+
+Päästyään keskelle huonetta, pysähtyi hän kuuntelemaan ja katseli
+ympärilleen pelästyneenä, niin kuin luulin, äärettömästä
+hiljaisuudesta. Hän ei nähnyt sisartaan, joka oli akkunassa verhojen
+suojassa ja epäilemättä hän oli ihmeissään kun ei tavannut häntä siinä,
+johon oli hänet jättänyt. Minä olin niin jännityksissäni, että en
+lopuksi enään voinut hillitä itseäni, vaan liikuin, niin että sänky
+natisi.
+
+Samassa silmänräpäyksessä hän kääntyi meihin päin ja hiipi lähemmäksi,
+kasvot päähineen peitossa. Hän oli nyt aivan sängyn luona ja kumartui.
+Hän nosti kätensä aivan kuin varjostaen silmiään nähdäkseen paremmin,
+ja minä en tiennyt oliko hän meitä huomannut -- pitikö hän verhojen
+varjoa sisarenaan vai eikö hän erottanut mitään -- minä mietin miten
+sopivimmalla tavalla ilmoittaisin olomme, niin ettei hän säikähtäisi --
+silloin Croisette yhtäkkiä pölähytti kaikki tuumani tuuleen. Kauheasti
+karjaisten ja sängyn kovasti paukkuessa hän hypähti meidän ylitsemme
+lattialle.
+
+Nainen kirkasi kovasti -- se oli äärettömän säikähdyksen parkaisu. Minä
+vielä tänäänkin kuulen sen korvissani. Sitten hän horjui ja käsillään
+hapuroi ilmaa. Minä kuulin jotakin helähtäen putoavan lattialle,
+akkunasta kuulin säikähdyksen huudon ja näin sitten, että rouva de
+Pavannes kiiruhti sulkemaan sisarensa syliinsä.
+
+Teki omituisen vaikutuksen, kun huoneessa, jossa aivan äsken oli
+vallinnut niin ääretön hiljaisuus, yhtäkkiä syntyi elämää ja liikettä,
+heti kun me näyttäysimme. Minä sadattelin Croisettea hänen
+hulluudestaan ja olin silmittömästi vihoissani, vaan tällä hetkellä ei
+ollut aikaa sanomaan hänelle sanaakaan. Minä riensin katsomaan ovelle,
+raotin sitä ja kuuntelin. Ulkona oli aivan hiljaista. Minä otin avaimen
+suulta ja pistin taskuuni ja menin sitten takaisin. Marie ja Croisette
+seisoivat vähän matkan päässä rouva de Pavannesista, joka oli
+kumarruksissaan sisarensa yli ja vuoroin hautoi hänen kasvojaan ja
+vuoroon selitti, miten me olimme täällä.
+
+Muutamien minuuttien kuluttua rouva d'O näytti tointuvan ja nousi.
+Kuolettavan säikähdyksen ensimmäinen kohtaus oli ohi, vaan hän oli
+vieläkin kalpea. Hän vapisi ja näytti karttavan katsettamme, vaan minä
+huomasin kuitenkin, että kun hän näki meidän huomiomme olevan
+kiinnitetyn johonkin muuhun, niin hän aina silloin katseli meitä,
+vuoroon kutakin hyvin tarkkaavasti ja ihmettelevästi. Ja hänellä olikin
+siihen syytä, mielestäni. Hän varmaankin oli kauheasti säikähtänyt --
+niin kovasti, että siitä olisi kuollut heikompi nainen!
+
+"Minkä ihmeen vuoksi sinä sillä tavalla teit?" kysyin Croisettelta --
+ja minun vihani pikemmin kasvoi kuin väheni katsellessani naisen
+kauniita kasvoja. "Sinä olisit voinut kerrassaan saada hänet hengiltä!"
+
+Minä otaksuin, että poika oli menettänyt kaiken järkensä, sillä hän ei
+nytkään voinut antaa oikeaa vastausta. Hän ei vastannut mitään muuta
+kuin: "Mennään pois! Lähdetään tästä kauheasta talosta!" ja tätä hän
+kertoi yhtämittaa kuleksien edestakaisin.
+
+"Mielellämmekin lähdemme!" vastasin minä ja katsoin häneen vähän
+halveksien. "Eihän olekaan tarkoituksemme tänne jäädä."
+
+Vaan kuitenkin hänen sanansa johtivat minulle mieleen velvollisuutemme,
+jonka minä jännittävän tapauksen aikana olin unhottanut, Pavannes oli
+pelastettava, vaikka ei Kitin vuoksi, vaan pikemminkin sen vuoksi, että
+saa vastata synneistään. Mutta pelastettava hän oli! Ja nyt, kun ovi
+oli auki, niin jokaisen minuutin viivytys oli rikos. "Niin", sanoin
+tuimasti, kun ajatukseni nyt olivat saaneet toisen suunnan, "sinä olet
+oikeassa. Nyt ei ole aikaa mihinkään hemmoitteluihin. Meidän täytyy
+lähteä. Rouva de Pavannes", sanoin kääntyen hänen puoleensa, "tehän
+tunnette tien täältä kotianne -- teidän taloonne?"
+
+"Tunnen", huudahti hän.
+
+"Se on hyvä", vastasin minä. "Me lähdemme siis. Sisarenne on jo
+tarpeeksi palautunut, luulen minä. Me emme voi enään tuhlata aikaa."
+
+Minä en lausunut sanaakaan hänelle vaarasta, jonka alainen miehensä
+oli, tai että tämä oli hänet pettänyt ja oli syynä hänen vankeuteensa.
+Minä toivoin, että hän olisi meille oppaana. Se oli pääasia, vaikka
+minä olinkin iloissani siitä, että me voimme saattaa hänet turvaan,
+vaikka samalla kertaa kuin täytimme oman velvollisuutemmekin.
+
+Hän nousi innostuneena. "Te olette varma siitä, että me voimme päästä
+ulos?" sanoi hän.
+
+"Ihan varma", vastasin minä niin lyhyesti että se olisi antanut arvoa
+itse Bezersille.
+
+Ja minä olinkin oikeassa. Me laskeusimme portaita niin hiljaa kuin
+suinkin, että ainoastaan Mirepoix aavisti jotakin ja hämmästytti meidät
+juuri kun olimme päässeet ulko-ovelle ja olimme tarttumassa lukkoon.
+Vaan minä lopetin hänen kanssaan jutun lyhyeen pitäen välkkyvää
+tikariani hänen silmäinsä edessä. Samalla keinolla sain hänet avaamaan
+ovenkin ja me astuimme ulos yksi kerrallaan. Me olimme vapaita! --
+vapaita ja olimme Parisin kadulla raittiin yötuulen leyhkiessä
+ohimoillamme. Muutamassa läheisessä kirkossa tornin kello löi kahta, ja
+ennen kuin olimme montakaan askelta astuneet, vastasi lyöntiin Notre
+Damen kello juhlallisella äänellään.
+
+Me olimme vapaat ja meillä oli opas, joka tunsi tien. Jos Bezers ei ole
+mennyt suoraan kostotoimiinsa, niin me ehdimme ennen häntä. Minä kävin
+kiireesti, rouva d'O sivullani, toiset menivät vähän matkaa edellämme.
+Siellä täällä riippui pylväässä lamppu, jonka valossa näimme välttää
+pahimmat esteet. Niin kiihtyneenä kuin olinkin asiaani, heräsivät
+minussa maalaistunteeni tätä rumaa kapeaa katua vastaan, jossa oli
+pahoja höyryjä ja lokaa.
+
+Oli aivan hiljaista, ja niillä paikoin, jossa ei ollut lamppuja, oli
+pimeä kuin säkissä. Kuitenkin minä tuumiskelin, olikohan kaupunki unen
+helmoissa, kun meidän monta kertaa täytyi astua syrjään ja antaa tietä
+miesjoukoille, joita kulki soihtujen kanssa. Myöskin monessa kohdin,
+varsinkin loppumatkalla, hämmästyksekseni näin jonkun talon portit auki
+ja sieltä kirkkaan valon tulvaavan. Kerran näin muutamasta suuresta
+talosta, joka oli vähän syrjässä kadulta, soihtuvalon heijastavan
+akkunoihin. Valo tuli sisimmältä pihalta, ja sen peitti meiltä matala
+muuri, vaan minä kuulin sieltä ääniä ja askeleita. Kerran avattiin
+muuan portti ja siitä katseli kaksi aseellista miestä salaperäisellä
+tavalla, joka muistutti mieleeni miehiä Bezersin talossa, kun he
+avasivat ovia ja katsoivat meitä. Ja pari kertaa huomasin kapeassa
+katusolassa joukon miehiä, jotka seisoivat pimeässä liikkumatta.
+Sanalla sanoen, minusta tuntui kaikki aivan kuin peittyneen
+salaperäiseen huntuun ja että jotakin salaista tapahtui ja
+valmistettiin yön hiljaisuudessa, ja mieleni oli levoton.
+
+Vaan tästä en sanaakaan maininnut kumppanilleni, rouva d'O:lle ja
+hänkin pysyi äänettömänä. Minä, niin kuin maaseutulaiset aina, olin
+valmis uskomaan kertomuksia kaupunkilaisten taipumuksesta muuttamaan
+yön päiväksi, varsinkin kun seuralaiseni ei huomauttanut mitään
+vilkkaasta liikkeestä, joka vallitsi kadulla näin myöhään. Minä
+otaksuin että kaikki mitä näin oli aivan tavallista ja viatonta. Sen
+sijaan mietin, mitä sanon Pavannesille, kun hänet tapaan -- millä
+sanoilla häntä varoittaisin uhkaavasta vaarasta, ja vasten naamaa
+heittäisin syytöksen hänen uskottomuudestaan.
+
+Me olimme tällä tavoin kulkeneet jonkun puolen tunnin ajan sanaakaan
+vaihtamatta kunnes seuralaiseni kääntyi vähän leveämmälle kadulle,
+hiljensi kulkunsa ja merkillä ilmoitti, että me olimme saapuneet
+perille. Lamppu riippui porttikäytävän päällä, jota hän osotti, ja
+sitten hän näytti, että pieni sivuportti oli auki. Me nyt kiiruhdimme
+toisten jälkeen. Minä näin Croisetten kumartuvan astuakseen portista,
+vaan samassa hän peräytyi takaisin. Minkä vuoksi?
+
+Samassa silmänräpäyksessä iski mieleeni kuin salama, että me olimme
+tulleet liian myöhään -- että vidame oli ehtinyt ennen meitä. Vaan
+kaikki oli niin hiljaista! Minä taas hengitin helpommin kun näin,
+että Croisette oli peräytynyt vain antaakseen tietä toiselle
+henkilölle, joka tuli portista kadulle, se oli koadjutori. Samassa
+silmänräpäyksessä kuin tie oli auki, syöksyi poika kuin nuoli portista
+ja toiset seurasivat häntä papin välittämättä vähääkään heistä, samaten
+kuin hekään eivät näyttäneet välittävän hänestä.
+
+Minä ajattelin myöskin mennä sisään, kun tunsin rouva d'On tarttuvan
+äkkiä käsivarteeni ja sitten heittävän irti. Tämä herätti huomiotani,
+ja minä loin katseen pappiin, juuri kun hän katsoi rouva d'Ohon. Papin
+kasvot olivat valkoiset kuin liitu ja ihan vääristyneet pettymyksestä
+ja raivosta -- katkerasta raivosta -- niin että hän näytti aivan
+luonnottomalta. Hän tarttui rouva d'On käsivarteen ja veti hänet pari
+askelta syrjään, josta minä kuitenkin ulotuin kuulemaan heidän
+keskustelunsa.
+
+"Hän ei ole kotona", kähisi pappi. "Ymmärrättekö? Hän puoliyön aikana
+on lähtenyt S:t Germainin etukaupunkiin hakemaan rouvaansa. Eikä hän
+ole vielä palannut! Hän on yhä toisella puolen jokea, ja puoliyö on
+aikoja sitten kulunut."
+
+Rouva d'O seisoi ääneti, aivan kuin hän olisi saanut iskun -- ääneti ja
+säikähtyneenä. Jotakin huolestuttavaa oli tapahtunut, päätin minä.
+
+"Hän ei pääse nyt takaisin joen yli?" sanoi rouva d'O jonkun ajan
+kuluttua. "Portit -- .-."
+
+"Ovat suletut!" vastasi pappi lyhyesti. "Avaimet ovat Louvressa."
+
+"Ja veneet ovat tällä puolen?"
+
+"Jokaikinen", vastasi pappi lyödessään käsiä yhteen. "Kukaan ei pääse
+joen yli ennen kuin kaikki on ohi."
+
+"No entäs S:t Germainissa?" kysyi rouva.
+
+"Siellä ei tapahdu mitään. Ei kerrassaan mitään!"
+
+
+
+
+SEITSEMÄS LUKU.
+
+Nuori vaeltava ritari.
+
+
+Minä olisin mielelläni jättänyt heidät molemmat ja mennyt taloon. Minä
+olin nyt innoissani saada suoritetuksi tehtäväni, jota varten olin
+tullut niin pitkän matkan, ja sitä paitse minulle pappi oli
+vastenmielinen enkä halannut vähintäkään kuunnella hänen puheitaan. Hän
+oli kuitenkin niin raivoissaan ja hänen käytöksensä rouva d'Ota kohtaan
+niin törkeä, että minä en arvellut voivani jättää rouvaa, jos ei tämä
+itse nimenomaan minua käskisi menemään. Sen vuoksi minä seisoin
+kärsivällisesti -- ja neuvottomana, se minun täytyy myöntää -- heidän
+puhellessaan matalalla äänellä. Senpä vuoksi olin varsin hyvilläni, kun
+heidän keskustelunsa vihdoin loppui ja rouva tuli minun luokseni. Minä
+tarjosin hänelle käsivarteni auttaakseni häntä portin kynnyksestä. Hän
+tarttui käteeni, vaan jäi seisomaan.
+
+"Herra de Caylus", sanoi hän, vaan keskeytti siihen. Minä tietysti
+katsoin häneen, ja meidän katseemme kohtasivat toisensa. Hän katsoi
+minua ruskeilla kauniilla silmillään, jotka loistivat päällämme olevan
+lampun valossa. Suunsa oli puolittain auki ja päähineen alta oli
+näkyvissä kaunis hiussuortuva. "Herra de Caylus, tahdotteko tehdä
+minulle palveluksen", sanoi hän nyt hiljaa, "palveluksen, josta minä
+teille aina olen oleva kiitollinen?"
+
+Minä huokasin. "Rouva", vastasin vakavasti, sillä minä tunsin, että
+hetki oli tärkeä, "minä vannon, että kymmenen minutin kuluttua minä
+olen valmis omistamaan elämäni palvelukseksenne, kun vain saan
+suoritetuksi tehtävän, joka minulla nyt on. Mutta tällä
+hetkellä -- --."
+
+"Tällä hetkellä? Minä tarvitsen apuanne juuri tällä hetkellä, herra
+varovaisuus."
+
+"Minua täytyy tavata herra de Pavannesta! Minä olen siihen sitoutunut",
+huudahdin.
+
+"Tavata herra de Pavannesta?"
+
+"Niin."
+
+Minä tunsin, että hän minua katseli epäilevin silmin.
+
+"Mitä varten? Mitä varten?" kysyi hän nähtävästikin hämmästyneenä. "Te
+olette pelastanut hänen vaimonsa kotiaan, ja siinä olitte minut
+säikäyttää melkein kuoliaaksi, Mitä teillä vielä on hänelle
+toimitettavaa, urhokas vaeltava ritari?"
+
+"Minun täytyy saada tavata häntä", vastasin minä päättävästi. Minä
+olisin hänelle sanonut kaikki, vaan pappi olisi voinut kuulla puheeni,
+ja minä olin tarpeekseni nähnyt hänen ja Bezersin välisistä
+tapauksista, niin että minulla ei ollut halua puhumaan mitään hänen
+läsnäollessaan.
+
+"Teidän täytyy saada tavata herra de Pavannesta?" kertoi hän vielä ja
+katsoi minua.
+
+"Niin, minun täytyy", vastasin päättävästi.
+
+"No niinpä saattekin tavata. Siinä aijonkin teitä auttaa", huudahti
+hän. "Vaan hän ei ole täällä. Hän meni illalla ulos saadakseen tietoja
+vaimostaan ja on mennyt, sen mukaan kuin koadjutori sanoo, joen yli S:t
+Germainin esikaupunkiin. Nyt on ihan välttämätöntä, että hän tulee
+takaisin ennen aamua -- takaisin tänne."
+
+"Vaan eikö hän ole täällä?" sanoin, alkaen huomata että minun laskuni
+eivät toteutuneet. "Oletteko varma siitä rouva?"
+
+"Aivan varma" vastasi hän. "Ja nähkääs, herra de Caylus, Pavannesin
+täytyy olla täällä ei ainoastaan, vaimonsa vuoksi -- joka ihan
+menehtyisi tuskasta -- vaan myöskin -- --."
+
+"Minä tiedän", keskeytin hänen puheensa. "Myöskin oman itsensä vuoksi.
+Sillä häntä uhkaa vaara."
+
+Aivan kuin säikähtyen hän kääntyi äkkiä, ja minä myöskin käännyin, ja
+me katsoimme pappiin. Minä luulen, että me ymmärsimme toisemme. "Niin
+on asia", vastasi hän hiljaa, "ja minä tahtoisin pelastaa hänet siitä
+vaarasta, vaan sen mukaan kuin olen saanut kuulla, on hän ainoastaan
+täällä turvassa. Täällä, ymmärrättehän! Hänet on saatava tänne ennen
+päivän koittoa, herra de Caylus. Hänet täytyy!" huudahti hän, ja hänen
+kauniille kasvoilleen tuli vakava, melkein ankara ilme. "Eikä
+koadjutori voi mitään tehdä, enkä minäkään. Ei ole kuin yksi, joka
+hänet voi pelastaa, ja se olette te. Ja ennen kaikkea, ei ole aikaa
+hukata silmänräpäyksenkään vertaa."
+
+Minä olin kuin huumauksissa. Puhellessaan hän alkoi kulkea takaisin
+samaa tietä, jota olimme tulleetkin ja tarttui käsivarteeni Minä
+seurasin häntä, vaikkakin vastenmielisesti. Minä en vielä täysin
+käsittänyt asian tilaa. Minä olisin tahtonut mennä sisään
+neuvottelemaan Croisetten ja Marien kanssa, vaan kaikki oli käynyt niin
+nopeasti, ja aika oli ehkä tärkeä, niin kuin hän oli sanonut ja --
+sanalla sanoen, minulle, joka olin vielä poikanen, oli vaikea kieltää
+häneltä mitään, kun hän katsoi minuun niin rukoilevasti. Minä sopersin:
+"Vaan minä en tunne Parisia. Minä en osaisi sinne, luulen minä, ja nyt
+on yö, rouva hyvä."
+
+Hän irroitti kätensä ja pysähtyi. "Yö!" huudahti hän halveksivalla
+äänellä. "Yö! Minä luulin teitä mieheksi enkä lapseksi. Te pelkäätte!"
+
+"Minäkö pelkään!" sanoin tulisesti, "Anne Caylus ei koskaan pelkää!"
+
+"No minä neuvon teille tien, jos se on ainoa vaikeutenne.
+Odotetaan tässä hetkinen. Ja tulkaa sitten minun kanssani sisään
+silmänräpäykseksi", jatkoi hän, "niin minä varustan teidät kaikella,
+mitä tarvitsette ja annan teille tarpeelliset ohjeet."
+
+Hän pysähtyi korkean ja kapean talon portille muutaman kadun varrella,
+joka oli suurempi kuin mikään tähän asti kulkemamme katu. Puhellessaan
+soitti hän kelloa, kerran, toisen ja kolmannen. Hopeankirkas ääni oli
+tuskin soinut kolmatta kertaa, kun ovi aukesi aivan verkalleen. Minä en
+nähnyt ketään, vaan seuralaiseni veti minut mukanaan käytävään. Hän
+otti siellä olevan vahakynttilän, joka kohokuvallisessa kynttiläjalassa
+paloi muutamalla alustalla, käski minun seurata ja nousi portaita
+muutamaan huoneeseen, joka oli puoleksi työhuone, puoleksi makuuhuone,
+ja jonka vertaista en ollut nähnyt. Se oli lattiasta kattoon asti
+verhottu sinisellä silkillä ja sitä valaisi kolme lamppua, joissa oli
+mitä kauniimman väriset venetsialaiset suojukset, Setripuitten tuoksu
+täytti huoneen, ja tulisijan luona oli samettikopassa koiranpenikoita.
+Miellyttävä epäjärjestys vallitsi kaikkialla. Muutamalla pöydällä oli
+avonainen hohtokivilipas, toisella pöydällä pitsillä kaunistettuja
+vaatteita, muutamia naamuksia ja viuhka. Jalokivillä koristettu
+ratsuruoska ja hopeakahvainen tikari riippuivat samassa naulassa. Ja --
+mikä ihmeellisintä -- oven takana huomasin yksinkertaisen mustaan
+huotraan pistetyn miekan ja miekkailukintaat.
+
+Hän ei tuhlannut silmänräpäystäkään, vaan meni suoraan
+hohtokivilippaalle ja otti sieltä sormuksen -- raskaan
+sinettisormuksen. Sen hän ojenti minulle mitä välinpitämättömimmällä
+tavalla -- katsomatta edes minuun. "Pankaa tuo sormeenne", sanoi hän
+kiireisesti. "Jos sotamiehet teitä pidättävät tai eivät tahdo antaa
+teille venettä joen poikki päästäksenne, niin sanokaa vain aivan
+rohkeasti, että olette kuninkaan palveluksessa. Käskekää kutsua
+päällikkönä oleva upseeri ja näyttäkää hänelle sormus. Hän silloin ei
+koetakaan teitä pidättää. Olkaa vain pöyhkeä."
+
+Minä sopertelin kiitoksiani, ja hän otti vikkelästi muutamasta
+laatikosta vaatetta, jonka hän leikkeli nauhoiksi. Ennen kuin sain
+selvää mitä hän teki, oli hän jo polvillaan vierelläni ja ompeli
+valkoisen nauhan vasempaan hihaani. Sitten hän otti lakkini ja ompeli
+siihenkin yhtä vikkelästi kaksi samanlaista nauhaa ristin muotoon.
+
+"Kas niin", sanoi hän. "Ja kuulkaa nyt, herra Caylus. Tänä yönä on
+enemmän ihmisiä jalkeilla kuin te voitte aavistaakaan. Nämät
+nauhamerkit auttavat teitä pääsemään S:t Germainiin. Vaan repikää nämät
+heti kun tulette toiselle puolen. Sillä siellä ne eivät teitä auta. Te
+tulette takaisin samalla veneellä. Eikä teillä niistä palatessanne ole
+hyötyä, päin vastoin ne voivat tuottaa teille -- ja ehkä minullekin --
+ikävyyttä."
+
+"Minä ymmärrän", sanoin minä, "vaan -- --."
+
+"Te ette saa tehdä mitään kysymyksiä", sanoi hän heiluttaen
+lumivalkoista sormeaan. "Vaeltavan ritarini pitää luottaa minuun, niin
+kuin minäkin olen luottanut häneen, muuten ette olisikaan tähän aikaan
+yöllä yksin minun kanssani. Vaan muistakaa toinenkin seikka. Kun te
+tapaatte Pavannesin, niin elkää sanoko, että minä olen teidät
+lähettänyt. Muistakaa se tarkoin. Minä sitten teille selitän syyt.
+Sanokaa vain, että hänen vaimonsa on löydetty, ja että tämä on hänen
+vuoksensa aivan menehtymässä. Jos te sanotte sanaakaan siitä, että
+häntä uhkaa vaara, niin hän kieltäytyy tulemasta. Miehet ovat
+itsepäisiä."
+
+Hymyillen minä nyökäytin päätäni, uskoen ymmärtäväni. Vaan samalla minä
+ajatuksissani tein pienen ehdon. Pavannes ei ollut mikään tomppeli, ja
+vidamen nimi -- vaan sittenpähän saan nähdä. Minulla oli paljon enemmän
+hänelle sanottavaa kuin rouva voi aavistaakaan. Hän selitti minulle
+hyvin selvään miten minä tulen joelle, selitti paikan, jossa oli
+veneitä, ja iski mieleeni talon nimen, jossa tapaan Pavannesin.
+
+"Ja nyt luulen sanoneeni kaikki", lopetti hän.
+
+"Vaan minä en vielä ole saanut kaikkea, mitä tarvitsen: miekkaa."
+
+Hän seurasi minun katsettani, ponnahti ja purskahti nauramaan -- vähän
+omituisesti. Vaan hän toi aseen. "Ottakaa tämä", sanoi hän, "ja
+joutukaa. Elkää mainitko minusta mitään Pavannesille. Elkääkä näyttäkö
+valkeita nauhojanne, kun palaatte takaisin. Siinä kaikki mitä minulla
+on lisättävää. Ja nyt onnea matkalle!" Hän ojensi kätensä minulle
+suudeltavakseni. "Onnea matkalle, vaeltava ritarini, onnea vain -- ja
+tulkaa pian luokseni."
+
+Hän hymyili niin viehättävästi, kun hän lausui nämät viimeiset sanat,
+ja sama hymy huulillaan hän seisoi portaitten ylimmällä asteella lamppu
+kädessä ja neuvoi minulle miten minun oli avattava reikeli. Ja minä
+ovea avatessani loin silmäyksen sinne ylös tuohon kauniiseen olentoon,
+joka seisoi siellä nojallaan, hänen loistaviin silmiinsä ja
+hienohipeäiseen ojennettuun käteen. Sitten minä syöksyin pimeään ja
+kiiruhdin pois.
+
+Mielialani oli hyvin kummallinen. Muutamia minuuttia sitten olin
+seisonut Pavannesin portilla, pitkän matkamme päämaalin ääressä, ihan
+onnistumaisillani. Minä olin ollut lähellä saada tehtäväni
+suoritetuksi. Minulla oli ollut kädessäni menestyksen malja ja --
+menettänyt sen. Nyt oli taistelu taisteltava alusta alkaen, minun oli
+taas katsottava vaaraa silmästä silmään. Olisi ollut aivan toista, jos
+minä olisin tuntenut pettymyksen katkeruutta, jos olisin ollut
+epätoivoinen.
+
+Vaan nyt oli aivan toisin. Ei koskaan sydämmeni ollut sykkinyt kovemmin
+ylpeydestä kuin nyt kiiruhtaessani katuja, huolellisesti välttäen
+kaikkia väkijoukkoja, joita oli siellä täällä, ja koko huomioni oli
+kiinnitettynä ainoastaan omaan kulkuuni. En ole sittemmin koskaan
+tuntenut mitään riemun, rakkauden tai sodan hetkenä sellaista iloa,
+sellaista tarmoa ja sitä rohkeutta, joka nyt täytti sieluni. Lakissani
+oli minulla nyt ensi kerran naisen laittamat merkit, ja hänen äänensä
+soi vielä korvissani kuin soitto. Minulla oli taikasormus sormessani,
+loihtukapine käsivarressani. Miekka riippui kupeellani. Ympärilläni
+levisi salaperäinen kaupunki, joka oli täynnä vaaroja ja mitä
+rikkaimpia ja kauniimpia mahdollisuuksia. Taikojen kaupunki, josta olin
+lukenut satukirjoissani, ja jonka läpi nämät noitalahjat ja oikea
+käteni ovat kulettavat minut turvallisesti. Minä en kaivannut edes
+veljeäni enkä ollut alakuloinen eron vuoksi. Minä olin vanhin. Oli
+aivan kohtuullista, että yrityksen huipputehtävä tuli minun osalleni.
+Ja mihin voikaan tämä johtaa? Minä olin jo näkevinäni itseni Ranskan
+herttuana -- minä pidin käskysauvaa kädessäni.
+
+Vaan näissä lapsellisissa haaveissani en kuitenkaan unhottanut
+tehtävääni. Minä pidin silmäni auki ja huomasin, että nyt näinä viime
+hetkinä ihmisliike pimeillä kaduilla oli lisääntynyt melkoisesti. Oli
+hyvin kummallista kun nämät ihmiset, milloin yksittäin milloin
+joukoissa, hiipivät niin hiljaa. Minä en kuullut minkäänlaista toraa,
+en tappelua, en laulua. Ja jos oli liian myöhäistä tällaiseen, niin
+mitä varten oli näin paljo ihmisiä liikkeellä? Minä huomasin, että
+ainakin suurimmalla osalla heistä oli samallaiset merkit kuin minulla,
+ja kaikki olivat niin asiannäköisiä aivan kuin olisivat menneet
+johonkin kokoukseen.
+
+Minä en ollut niinkään tyhmä, vaikka olin nuori ja vaikka en ollutkaan
+niin sukkela käsittämään kuin Croisette. Viittaukset, joita niin monen
+suusta oli päässyt, eivät olleet menneet tuuleen minulta. "Tänä yönä on
+enemmän ihmisiä liikkeellä kuin voitte aavistaakaan", oli rouva d'O
+sanonut. Ja kun minulla oli silmät ja korvat, niin minä uskoinkin sen
+täydellisesti. Jotakin oli tekeillä. Jotakin tapahtuu Parisissa ennen
+kuin aurinko koittaa. Vaan mitä, sitä minä ihmettelin. Oliko
+mahdollista, että joku melske oli uhkaamassa. Siinä tapauksessa
+minä olin kuninkaan palveluksessa ja kaikki oli hyvin. Minä
+kahdeksantoistavuotiaana saisin ehkä olla mukana historiallisessa
+tapahtumassa! Vai oliko tämä ehkä vain joku suurempi riita kahden
+aatelispuolueen välillä? Minä olin kuullut puhuttavan, että sellaista
+tapahtui joskus Parisissa. Siinä tapauksessa en tiennyt, mitä voisin
+tehdä. Minun täytyy antaa tapausten johtaa.
+
+Minä uskoin, että mitään muuta ei ollutkaan kysymyksessä. Se on totta,
+vaikka se voi näyttää tarvitsevan selitystä. Minä tähän asti olin
+nähnyt ainoastaan laimeita uskonsotia tasaväkisten puolueitten kesken
+Quercyssä, jossa katolilaisten ja hugenottien välillä tehty rauha oli
+ollut mieluinen kaikille, lukuun ottamatta muutamia harvoja. Minä sen
+vuoksi en voinut ollenkaan kuvailla Parisin asukasten uskonvimmaa enkä
+voinut ajatella siis vaikuttimia, jotka tekivät mahdolliseksi sen, mikä
+oli tapahtuva -- oli tapahtuva Parisissa ennen päivänkoittoa yhtä
+varmasti kuin aurinko oli nouseva! Minä tiesin, että hngenottiaatelisia
+oli miehissä saapunut Parisiin, vaan minulle ei johtunut mieleen, että
+näitä jalosukuisia uhkaisi joku vaara koko joukkoa. Heitä oli paljo ja
+vaikuttavia miehiä, ja olivat, niin kuin kerrottiin, kuninkaan suuressa
+suosiossa.
+
+Heitä suojeli Navarran kuningas -- joka oli ollut viikon aikaa Fransin
+lanko -- ja prinssi Condé, ja vaikka nämät ruhtinaat olivat nuoria,
+niin olihan Coligny, viisas amirali, vanha ja kokenut mies, eikä
+hänellä ollut, kuten olin kuullut sanottavan, paljon haittaa
+haavastaan. Hän ainakin oli kuninkaan suosiossa, hän oli neuvonantaja,
+johon hallitsija täydellisesti luotti. Olihan kuningas käynyt hänen
+luonaan hänen sairautensa aikana ja istunut kokonaisen tunnin hänen
+vuoteensa ääressä.
+
+Jos joku vaara heitä uhkaisi, niin tietysti näillä miehillä olisi siitä
+tietoa. Ja siihen aikaan kertoi huhu, että hugenottien pahin
+vihollinen, Henrik Balafré, loistava Guisen herttua, "meidän suuri
+miehemme", ja "Lorraine", niin kuin rahvas häntä kutsui, oli hovin
+epäsuosiossa. Sanalla sanoen, nämät seikat -- puhumattakaan
+rauhallisesta ja iloisesta aiheesta, joka oli koonnut hugenotit
+Parisiin ja jonka vuoksi ei minkäänlainen petos olisi voinut tulla
+kysymykseen -- olivat täydellisesti omiaan estämään minua huomaamasta
+sitä mikä oli tuleva.
+
+Ja heti kun matkallani joella näin jotakin, joka näytti osottavan
+todellisuutta, minä karkotin ajatuksen mielestäni. Minä ylpeydellä
+sanon, että karkotin sen mielestäni mahdottomuutena. Sillä Jumala
+varjelkoon -- nythän sen neljäkymmentä vuotta myöhemmin voi mielellään
+sanoa -- Jumala varjelkoon sanon minä, että kaikkia ranskalaisia
+pidettäisiin syyllisenä verisaunaan, jonka muut vaan ei ranskalaiset
+aivot olivat miettineet, vaikkakin ranskalaiset kädet sen suorittivat.
+
+Minua siis pahat aavistukset eivät kovinkaan vaivanneet, ja kiihtynyt
+mielentila, johon rouva d'On luottamus minut oli saanut, kesti
+ainoastaan siihen saakka kuin muuan kapea katu Louvren luona saattoi
+minut yhtäkkiä joen näkyviin. Heikko kuunvalo, joka hetkiseksi aikaa
+pilkotti pilvien raosta, välkkyi tyynellä veden pinnalla. Raitis tuuli
+leyhki otsallani ja viilytti kuumaa vertani. Ja tämä sekä tyyni näky,
+joka niin yhtäkkiä levisi eteeni, hillitsivät ajatuksiani ja malttoivat
+mieltäni.
+
+Pitkältä matkalta erotin vasemmalla kädellä joen keskellä joukon
+rakennuksia, jotka täyttivät Ile de Citén, ja vähän matkan päässä
+oikealla minusta kohosivat Louvren suuret rakennukset kuvastuen
+synkkinä ja muodottomina mustaa taivasta vasten. Kapea aukkopaikka
+erotti minut joesta, jonka toisella puolen minä erotin säännöttömän
+rivin rakennuksia, jotka epäilemättä olivat S:t Germainin esikaupunkia.
+
+Minulle oli sanottu, että suunnilleen sillä kohtaa jokirannalla, jossa
+minä nyt Olin, on portaat joelle ja niiden edessä veneitä. Minä kulin
+kiireesti avonaisen paikan yli muutamalle kohtaa, missä oli kaksi
+pylvästä, jotka varmaan olivat venepaikan merkkinä.
+
+Minä en kuitenkaan ollut kulkenut kymmentä askelta pitemmältä, kun
+sattumalta silmätessäni taakseni huomasin kolme miestä tulevan
+jälessäni, jotka kulkivat rivissä, luultavasti sitä varten, että
+helpommin voivat estää paluutieni. Minulle ei ehkä niin helposti
+onnistukaan tehtäväni. Kuitenkin arvelin olevan parasta, että en ole
+näkevinänikään seuraajiani, ja päästyäni vähin pelostani, riensin
+kiireesti alas portaita. Vaan miehet olivat silloin aivan lähellä minua
+-- melkein niin lähellä, että olisivat yltäneet lyömään. Minä silloin
+käännyin ympäri ja olin silloin heidän kanssaan aivan vastatusten.
+
+"Ketä te olette, ja mitä te tahdotte!?" sanoin minä ja laskin käteni
+miekkaan.
+
+He eivät vastanneet, vaan siirtyivät jonkun matkaa toisistaan ja
+asettuivat puolikehään minun ympärilleni, jonka jälkeen muuan heistä
+vihelsi. Samassa tuli joukko miehiä juosten läheisistä rakennuksista ja
+kiiruhtivat meitä kohden.
+
+Minun tilani näytti käyvän arveluttavaksi. Jos olisin voinut juosta
+tieheni, vaan kun katselin ympärilleni, niin huomasin, että se keino
+oli aivan mahdoton. Miehistä oli nyt osa portailla, osa minun takanani
+joen puolella. Minä olin joutunut ansaan, eikä nyt ollut muuta keinoa
+kuin käyttää rouva d'On neuvoja, olla pöyhkeä. Minä kuulin hänen
+sanansa kaikuvan vielä korvissani. Minussa oli vielä sen verran jälellä
+äskeistä jännitystä, että minä tunsin voimaa ja rohkeutta. Minä panin
+käsivarret ristiin ja ojentausin suoraksi.
+
+"Hyvät ystävät", sanoin minä niin tyynesti kuin voin, "te luulette
+minua joksikin muuksi. Te ette tiedä kenen kanssa te olette
+tekemisissä. Antakaa minulle vene, ja kaksi miestä soutamaan minua joen
+poikki. Jos te vain viivytätte minua, niin kaulallanne saatte maksaa!"
+
+He vastasivat pirullisella naurulla, ja ennen kuin minä olin ehtinyt
+sen enempää selittää, olivat toisetkin miehet saapuneet.
+
+"Pierre, kuka se on?" kysyi muuan tulijoista sillä tavalla, että minä
+huomasin tulleeni kerrassaan rosvojen käsiin.
+
+Puhuja tuntui olevan joukon päällikkö. Hänellä oli höyhen hatussaan, ja
+minä näin rautahaarniskan välkkyvän hänen vaippansa alta, kun joku
+kohotti lyhtyä, jotta paremmin näkisivät minua. Polvihousunsa olivat
+musta-, valko- ja viheriäraitaiset -- sitten jälemmin kuulin, että
+sellaista univormua piti kuninkaan veljen, Anjoun herttuan, sittemmin
+Henrik kolmannen miehet, joka herttua oli silloin Guisen herttuan
+ystävä ja sittemmin kuninkaana hänen murhaajansa. Päällikkö puhui
+vieraalla murteella ja hänen kasvoinsa väri oli melkein musta. Silmänsä
+säkenöivät ja välkkyivät kuin mustat helmet. Helppo oli nähdä, että
+hän oli italialainen.
+
+"Kelpo kukonpoika", vastasi sotilas, joka oli viheltänyt, "eikä varsin
+sitä poikuetta, jota me olimme odottaneet." Hän piti koholla lyhtyä ja
+osotti valkoista nauhaa hihassani. "Minusta näyttää, että me olemme
+saaneet variksen kyyhkysen sijasta."
+
+"Kuka te olette?" kysyi italialainen terävästi ja kääntyi minuun. "Ja
+minkä vuoksi te menette joen poikki nyt?"
+
+Minä tein aivan hetkellisen vaikutuksen mukaan. "Olkaa vain pöyhkeä",
+oli rouva d'O sanonut. Minä olinkin. Minä tartuin kaptenia vaipan
+solesta ja pudistin miestä rajusti ja töykkäsin häntä niin että hän
+horjui. "Koira!" karjasin minä ja astuin askeleen eteenpäin aivan kuin
+olisin uudelleen aikonut tarttua häneen. "Oppikaa toiste puhumaan
+kohteliaammin aateliselle miehelle! Tekö minua pidättäisitte?
+Muistakaa, että minä olen kuninkaan palveluksessa!"
+
+Hän raivostui. "Te näytätte pikemminkin olevan pirun palveluksessa!"
+huudahti hän ja tarttui aseeseensa. "Olkaa kuninkaan tai kenen tahansa
+palveluksessa, niin te ette saa solvata Andrea Pallavicinia."
+
+Ainoastaan kiihdyttämällä sain rohkeuteni säilytetyksi, ja minä
+tunsin rohkeutta vaikka kuolema oli silmääni edessä ja sydän oli
+pysähtymäisillään. Mies aukasi suunsa ja kohotti kätensä antaakseen
+käskyn, joka epäilemättä olisi lähettänyt Anne de Caylusin toiseen
+maailmaan, kun minä huusin -- se oli viimeinen keinoni, enkä koskaan
+ole tuntenut suurempaa halua elämään kuin tällä hetkellä: -- "Andrea
+Pallavicini, jos se on nimenne, katsokaa tätä! Katsokaa tätä!" toistin
+ja pudistin kättä, jossa oli sormus, hänen silmäinsä edessä, "ja
+koettakaa minua sitten estää, jos uskallatte! Jos teillä on tarpeeksi
+arvokas kilpi, niin huomenna lopetan riidan kanssanne. Vaan antakaa
+minun nyt jatkaa matkaani, muuten päänne käy huonosti! Kieltäytykäähän
+minua tottelemasta -- epäröikää edes vähintäkään -- niin minä käsken
+näiden omien miestenne katkasta kaulanne!"
+
+Tämä oli uhkarohkeaa, sillä minä kaiken luottamukseni panin sormukseen,
+jonka vaikutusta en tuntenut. Tämä oli aivan kuin nopanheittoa, sillä
+minä en ollut joutanut tarkastamaan sormusta enkä tiennyt enemmän kuin
+lapsi, kenen se oli. Vaan rohkea yritykseni päättyi onnellisesti.
+
+Andrea Pavallicinin muoto muuttui heti. Hän näytti hyvin nolostuneelta
+kun tarttui käteeni ja tarkasti sormusta. Sen jälkeen hän epäilevästi
+katseli miehiään ja loi minuun uhkaavan silmäyksen. Vaan minä en
+välittänyt hänen uhkauksistaan enkä katseistaan. Minä jo huomasin, että
+hän oli päättänyt totella taikakalua, ja se oli minulle pääasia. "Jos
+te, nuori herra, olisitte näyttänyt minulle sen ennemmin, niin olisi
+ollut meille molemmille parempi", sanoi hän äreästi. Ja toruessaan
+miehiä heidän tyhmästä käytöksestään, käski hän kahden miehen ruveta
+laittamaan venettä.
+
+Vaan vene oli kiinnitetty niin huolellisesti ja taitamattomasti, että
+sen irroittamiseen kului pitkä aika. Sillä aikaa minä seisoin miesten
+keskellä tuskallisella ja samalla riemuisella mielellä heidän
+uteliaisuutensa esineenä ja samalla itse uteliaana. Minä kuulin heidän
+keskenään kuiskailevan ja kuulin sellaisia lauseita kuin: "Hän on
+Aumalen herttua."
+
+"Ei hän Aumalen herttua ole. Hän ei ole Aumalen herttuan näköinen
+ollenkaan."
+
+"Etkö näe, että hänellä on herttuan sormus?"
+
+"Herttuan?"
+
+"Niin juuri."
+
+"Niin no sitte hän voi olla, Jumala häntä siunatkoon!" Nämät viimeiset
+sanat lausuttiin hyvin hartaasti.
+
+Minä huomasin, että minua katseltiin hyvin kunnioittavasti. Ja minä
+olin juuri käskemässä miehiä joutumaan, kun näin avonaisen paikan yli
+kolme miestä rientävän meitä kohden. He tulivat samalta suunnalta kuin
+Pavallicinikin ja hänen miehensä äsken olivat tulleet.
+
+Minä heti huomasin, että uusi vaara oli uhkaamassa. "Jouduttakaa sitä
+venettä siellä!" huusin. Vaan samalla näin, että mahdotonta oli joutua
+joelle ennen näiden miesten tuloa, ja minä sen vuoksi päätin seisoa
+paikoillani ja puolustautua.
+
+Vaan heti ensimmäiset sanat, joilla Pallavicini tervehti tulijoita,
+karkoittivat pelkoni. "Mitä lempoa te tahdotte?" huuti hän tuimasti ja
+lateli puoli tusinaa kirouksia ennen kuin he ehtivät vastata. "Mitä te
+hänestä tänne toitte, kun minä hänet jätin vahtitupaan. Pöyhkiöt!"
+
+"Kapteni Pallavicini", sanoi malttamattomasti keskimäinen heistä -- hän
+oli noin kolmenkymmenen vuoden vanha ja oli komeasti puettu vaikka
+hänen pukunsa nyt olikin epäjärjestyksessä aivan kuin taistelun jäleltä
+-- "Minä sain nämät miehet tuomaan minut tänne -- --"
+
+"Silloin", keskeytti hänet kapteni, "te, hyvä herra, olette nähnyt
+turhaa vaivaa."
+
+"Te ette tunne minua", vastasi vanki ankaralla äänellä -- sillä vanki
+hän näytti olevan. "Te ette tiedä, että minä olen prinssi Condén ystävä
+ja että -- --"
+
+Hän aikoi sanoa enemmän, vaan italialainen keskeytti hänet taas.
+"Minä vähättelen Condésta!" sanoi hän. "Minä en tiedä muusta kuin
+velvollisuudestani, Te saatatte olla aivan huoleti, että joen yli ette
+pääse, enkä minä teille siihen voi muuta syyksi selittää, kuin että se
+on kuninkaan tahto! Selityksiä?" mutisi hän matalammalla äänellä.
+"Selityksen saatte kyllä, sen lupaan! Saatte ehkä ennemmin kuin
+toivottekaan."
+
+"Vaan tuossahan on vene lähdössä poikki joen", sanoi toinen
+koettaessaan hillitä itseään ja puhua arvokkaasti. "Te sanoitte
+minulle, että kuningas on kieltänyt ketään päästämästä yli joen, ja te
+vangitsitte minut sen vuoksi, että minä, kun minulla oli pakottavat
+syyt päästä toiselle puolen jokea, en totellut teidän kieltoanne. Vaan
+mitä tämä merkitsee, kapteni Pavallicini? Muut kyllä pääsevät joen
+poikki, vaan en minä. Minä kysyn mitä tämä merkitsee?"
+
+"Sen voitte selittää itse miten parhaiten haluatte, herra de Pavannes",
+vastasi italialainen, "minä en halua teille sitä ruveta selittelemään."
+
+Minä hölmistyin kuullessani tuon nimen, ja hämmästyneenä huudahdin:
+"Herra de Pavannes!" Olinko kuullut oikein?
+
+Siltä näytti, sillä vanki kääntyi minuun ja kumarsi. "Niin", sanoi hän
+arvokkaasti, "minä olen de Pavannes. Minulla ei ole kunnia tuta teitä,
+vaan te näytätte olevan jalosukuinen." Hän loi musertavan silmäyksen
+kapteniin sanoessaan tätä. "Ehkä te olette niin hyvä ja selitätte
+minulle, minkä vuoksi minulle on tehty väkivaltaa. Jos voitte, niin
+minä pidän sitä suosiona, jos ette niin suokaa anteeksi."
+
+Minä en heti vastannut sen vuoksi, että olin kiintynyt tarkastamaan
+mitä huolellisemmin tätä vierasta miestä. Hän oli kaunismuotoinen,
+punakka mies. Partansa oli lyhyt ja suippo, niin kuin siihen aikaan
+hovissa oli muotina. Ja hän oli hyvin Louis de Pavannesin näköinen.
+Vaan hän oli lyhempi ja tukevampi. Hänen käytöksensä ei ollut niin
+sotilaallinen, ja hän muistutti paremminkin lukumiestä kuin sotilasta.
+"Te olette sukua Louis de Pavannesille?" kysyin levottomasti. Minä jo
+olin arvaavinani, mitä oli tuleva.
+
+"Minä olen Louis de Pavannes", vastasi hän kärsimättömästi.
+
+Minä tuijotin häntä äänettömänä ja tuumiskelin -- ja tuumiskelin,
+Sitten sanoin vitkalleen:
+
+"Teillä on samanniminen serkku?"
+
+"On."
+
+"Hänet otti vangiksi vicomte de Caylus Moncontourin luona?"
+
+"Aivan niin", vastasi hän lyhyesti. "Vaan mitä se tähän kuuluu?"
+
+Pitkän aikaa kului taas ennen kuin vastasin. Totuus nyt oli tullut
+ilmi. Minä muistelin nyt, että Louis de Pavannes oli joskus maininnut
+jotakin tästä serkustaan, jolla oli sama nimi ja joka oli nuoremman
+suvun päämies. Vaan kun meidän Louis asui Provencessa ja toinen
+Normandiassa, niin tämä pitkä matka ja levottomat ajat olivat heidät
+erottaneet, vaikka muuten olivat samaa uskoakin. Tuskin kertaakaan
+olivat nähneet toisiaan. Ja kun Louis ainoastaan kerran koko pitkällä
+ajalla, minkä hän oli meillä, oli maininnut serkkuansa, enkä minä vielä
+silloin osannut arvata, että meidän sukuimme välillä tulisi yhdistys,
+niin eihän ollut ihme, että kuukausien kuluessa tämä nimi oli joutunut
+minulta mielestä ja että olin kokonaan unhottanut tämän serkunkin.
+
+Nyt hän seisoi siinä ilmielävänä edessäni ja kun minä katsoin häntä,
+niin ymmärsin, mitä tästä seikasta oli seurauksena. Tämä oli hyvin
+ilahduttava asia, aivan kuin suuri ihme, jonka nyt olisin tahtonut
+saada veljieni tietoon. Meidän Louis de Pavannes ei ollutkaan mikään
+konna, vaan yhtä jalo kuin me tähän päivään asti olimme uskoneet hänen
+olevankin. Hän ei ollutkaan mikään hovikeimailija, joka kevytmielisesti
+musersi maalaistytön sydämmen, vaan Kitin uskollinen sulhanen! Ja hän
+oli vielä vaarassa, hän ei vieläkään tiennyt, että Bezers oli luvannut
+ottaa hänet hengiltä. Hänen nimellään olimme joutuneet harhatielle ja
+näin pitkälle. Ja me olimme hukanneet niin paljon aikaa.
+
+"Vaimonne, herra de Pavannes", aloin minä kiireesti, sillä minä
+huomasin, että nyt oli joutuin selitettävä asiat. "Teidän
+vaimonne -- --."
+
+"Mitä minun vaimostani?" keskeytti hän levottomana. "Mihin hän on
+joutunut? Oletteko tavannut hänet?"
+
+"Olen. Hän on nyt turvassa, talossanne Rue de S:t Merryn varrella."
+
+"Taivaalle kiitos!" vastasi hän hartaasti. Ennen kuin hän ehti enempää
+sanoa, kapteni Pavallicini keskeytti meidät. Minä huomasin, että tämän
+epäluulot olivat alkaneet taas herätä. Hän kohteliaasti astui meidän
+väliimme ja sanoi minulle: "Nyt, nuori herra, vene odottaa."
+
+"Vene?" sanoin minä miettiessäni, mitä nyt tuli tehdä. Tietysti minä en
+enään halunnut joen toiselle puolen. Epäilemättä tämä Pavannes voi
+antaa minulle tietoja Louisin asunnosta. "Venekö?"
+
+"Niin, se odottaa", vastasi italialainen katsellessaan meitä vuoroon
+kumpaakin.
+
+"Antaa sen odottaa!" vastasin kopeasti ja muka vihasesti. "Menkää
+hiiteen siitä keskeyttämästä meitä! Minä en enää aijo mennä joen
+poikki. Tämä herra voi minulle antaa tietoja, joita tarvitsen. Minä
+otan hänet mukaani."
+
+"Kenen luo?"
+
+"Kenen luo? Sen luo, joka minut on lähettänyt!" murahdin minä. "Te,
+kapteni, ette tunnu erittäin suuressa määrässä nauttivan herttuan
+luottamusta", jatkoin minä. "Ottakaa nyt vaari neuvostani. Ei mistään
+niin mielellään halua päästä kuin liian innokkaasta palvelijasta.
+Sellainen menee liian pitkälle -- ja hänen käy niin kuin vanhan
+hansikkaan! Niin kuin vanhan hansikkaan", toistin minä tuimasti ja
+ivallisesti, "joka suojelee kättä ja itse saa kärsiä. Elkää olko liian
+innokas, herra kapteni! Se on vaarallista!"
+
+Hän kääntyi pois raivostuneena, kun häntä tuolla tavoin kohteli
+parraton poikanulikka. Vaan hän kaikessa tapauksessa näytti
+epävarmalta. Katkeralta olivat sanani maistuneet, vaan hän tiesi, että
+ne olivat totta.
+
+Minä huomasin, mitä sanani olivat vaikuttaneet, ja käännyin sotamiesten
+puoleen, jotka seisoivat ympärilläni.
+
+"Tuokaa herra de Pavannesin miekka", sanoin.
+
+Muuan heistä riensi vahtihuoneelle ja palasi pian ase mukanaan.
+Sotamiehet olivat kaupunkilaisia ja kuuluivat porvarikaartiin tai
+johonkin sellaiseen, ja jonkun seikan takia osottivat minulle sellaista
+kunnioitusta, että he minun käskylläni olisivat käyneet vaikka
+päällikkönsä kimppuun. Pavannes otti miekkansa ja pisti kupeelleen. Me
+kumarsimme jäykästi Pavallicinille, joka kupristeli kulmiaan, ja
+verkalleen -- sillä minä en uskaltanut osottaa kiirettä -- menimme kuun
+valaiseman torin poikki kadulle, josta olin tullut. Siellä me pääsimme
+varjoon, Pavannes tarttui käteeni ja pysähtyi pimentoon.
+
+"Minä pyydän kiittää teitä avustanne", sanoi hän liikutettuna kääntyen
+minuun, "Kenen kanssa minulla on kunnia puhua?"
+
+"Minä olen Anne de Caylus, serkkunne ystävä", vastasin minä.
+
+"Todellakin?" sanoi hän. "No hyvä, minä kiitän teitä sydämmestäni" ja
+syleilimme toisiamme.
+
+"Vaan minä en olisi voinut paljon tehdä hyväksenne, jos ei minulla
+olisi ollut tämä sormus", sanoin minä ujosti.
+
+"Ja mikä siinä on mahtina -- --."
+
+"Niin -- minä todellakaan en voi sitä sanoa, minä en sitä tiedä",
+tunnustin. Ja myötätuntoisuuden vaikutuksesta, joka aivan
+luonnollisesti oli tapauksen kautta syntynyt välillemme, minä unhotin
+rouva d'On ohjeet ja lisäsin aivan hetken vaikutuksen mukaan: "Minä en
+tiedä muuta kuin että rouva d'O minulle tämän antoi, ja tämä on
+vaikuttanut paljon enemmänkin kuin hän sanoi."
+
+"Kuka sen teille antoi?" kysyi toverini ja tarttui minua kädestä niin
+kovasti, että kipeää kävi.
+
+"Rouva d'O", sanoin minä. Nyt oli myöhäistä peräyttää.
+
+"Se nainen!" sanoi hän matalalla kuiskaavalla äänellä. "Onko se
+mahdollista?"
+
+Minä ihmettelin, mitä mies tarkoitti, sillä hänen äänessään oli sekä
+hämmästystä, uhkaa ja vastenmielisyyttä. Minusta näytti, että hän
+vetäysi minusta vähän syrjään. "Niin, herra de Pavannes", vastasin
+minä, suuttuneena. "Se on sikäli mahdollista, että se on aivan totta.
+Ja minä uskon, että te ette hänestä puhuisi tuolla tavoin, jos
+tietäisitte kaikki, ja että hänen avullaan vaimonne tänään saatiin
+pelastetuksi niiden käsistä, jotka koettivat häntä pidättää."
+
+"Oo!" huudahti hän kiihkeästi, "Missä on vaimoni sitten ollut?"
+
+"Mirepoixin, hansikaskauppiaan talossa", vastasin kylmästi, "tunnetteko
+hänet? Vai niin. No hyvä, rouvanne oli siellä vankina, kunnes hänet
+äsken autimme pakenemaan sieltä."
+
+Hän ei näyttänyt tätäkään ymmärtävän. Minä en nähnyt tarkoin hänen
+kasvojaan, vaan äänensä ilmaisi epäilystä ja ihmettelyä. "Mirepoix",
+mutisi hän. "Hän on hyvin rehellinen mies, vaikka onkin katolinen.
+Vaimoni oli siellä! Kuka häntä siellä piti?"
+
+"Ursulinesluostarin abbedissa tuntui olevan syynä kaikkeen", selitin
+minä ja mieleni oli kiehuksissa. Hänen kummastuksensa minusta tuntui
+niin sopimattomalta, ja aika kului. "Rouva d'O oli saanut tietää, että
+hän on siellä", jatkoin minä, "ja tuli noutamaan hänet kotia. Ja kun
+hän kuuli, että te olitte lähteneet toiselle puolen jokea, niin lähetti
+hän minut hakemaan teitä. Siinä on lyhyesti koko juttu."
+
+"Se nainen lähetti teidät noutamaan minua?" lausui hän uudelleen.
+
+"Niin", vastasin minä suuttuneena. "Juuri niin, herra de Pavannes."
+
+"Silloin", sanoi hän niin vakuuttavalla äänellä, että se ei voinut
+olla vaikuttamatta minuun, "silloin on minulle viritetty paula! Rouva
+d'O on pahin, kelvottomin, kurjin kaikista naisista! Jos hän on teidät
+lähettänyt, niin silloin on se juonia! Ja minun vaimoni on jo hänen
+paulassaan! Taivas häntä auttakoon -- ja minua -- jos asiat ovat niin."
+
+
+
+
+KAHDEKSAS LUKU.
+
+Aamurukous Parisissa.
+
+
+Jos olisi ollut kolmas henkilö, niin minä olisin syyttänyt herra de
+Pavannesta valheesta ja vaatinut miekan mittelöön. Vaan mitä tehdä
+kahden kesken pimeässä yössä keskellä katua, ilman todistajia ja
+tuntiessani ystävyyttä häntä kohtaan?
+
+Ja itse asiassa minä en tehnyt mitään. Minä seisoin ääneti ja
+hämmästyneenä odottaen kuulevani lisää. Ja hän selittikin.
+
+"Hän on vaimoni sisar", jatkoi hän katkerasti. "Vaan minulla ei ole
+mitään syytä häntä sen vuoksi säästää. Säästää? Ei edes rouva de Sauves
+ole paremmin tunnettu. Enkä minä haluaisi häntä säästää, vaikka
+voisinkin. Minä tiedän varsin hyvin -- vaikka vaimoni ei tahdo uskoa --
+että rouva d'O ei mitään niin toivo kuin päästä sisarestaan ja minusta
+-- meistä molemmista -- saadakseen Madeleinen perinnön. Minulla tosiaan
+oli eilen syytä levottomuuteen, kun ei vaimoni tullut kotiin", lisäsi
+hän liikutetulla äänellä.
+
+"Vaan ainakin siinä suhteessa teette väärin rouva d'Olle!" huudahdin
+kiihtyneenä syytöksestä, joka tuntui sitä kamalammalta tässä
+hiljaisuudessa ja pimeässä, joka oli ympärillämme -- ja sitä
+kohtuuttomammalta, jos olisi ollut päivän valo. "Siinä varmaan teette
+hänelle väärin!"
+
+Hän tuli vähän lähemmäksi minua, laski kätensä käsivarrelleni ja katsoi
+minua terävästi silmiin. "Huomasitteko, oliko hänen seurassaan pappi?"
+kysyi hän verkalleen. "Muuan, jota sanottiin koadjntoriksi -- eräs
+äkäinen koira?"
+
+Minä vastasin -- että olin nähnyt, ja ääneni vapisi kauhistuksesta,
+mielessäni syntyi äkillinen käänne. Ja minä kerroin, mikä osa papilla
+oli ollut.
+
+"Silloin", sanoi Pavannes, "minä olen oikeassa. Minua varten on
+viritetty ansa. Ursulinesluostarin abbedissa! Hänkö oli vienyt vaimoni?
+Hän on vaimoni paras ystävä, uskokaa minua. Se on mahdotonta! Abbedissa
+päin vastoin tekisi kaikki pelastaakseen hänet vaarasta kuin --
+odottakaahan." Minä odotinkin, peläten mitä hän tarkoittanee, kun hän
+lopulta hiljaa mutisi itsekseen: "Voikohan niin olla? Voiko olla
+mahdollista, että abbedissa tiesi vaaran uhkaavan meitä, ja sen vuoksi
+on tahtonut Madeleinen toimittaa turvalliseen paikkaan? Minä luulen!"
+
+Ja minä myöskin. Ja sitten -- niin ajatukset ovat kuin ruuti. Pieninkin
+kipinä synnyttää koko pitkän sarjan ajatuslentoja. Hänen sanansa eivät
+olleet lukuisat, vaan niissä oli kipinä, joka oli kyllin voimakas
+sytyttämään minun aivoissani liekin, joka minut silmänräpäyksen ajaksi
+huikasi ja minua vavistutti niin, että minä ihan tärisin. Kun tämä
+kohtaus oli mennyt ohi, niin minä selvään näin edessäni niin kauhean
+mahdollisuuden, että sellaista en olisi itse koskaan voinut ajatella.
+Minä muistin miten Mirepoix oli hämillään ja miten kohtelias oli pappi.
+Minä muistin tuiman varoituksen, jonka Bezers oli antanut rouva de
+Pavannesille -- ja se oli aivan harvinaista, että Bezers antoi
+varoituksia -- kun hän sanoi rouvalle, että parasta olisi hänen pysyä
+siellä missä oli. Minä ajattelin levottomuutta ja kiirettä, jota olin
+huomannut kaduilla, ajattelin väkijoukkoja, joita äänettöminä oli
+hiipinyt edestakaisin, merkkejä tulevaan taisteluun, joita olin ollut
+huomaavinani, ja vertasin tätä rauhaan ja tyyneyteen, joka vallitsi
+Mirepoixin talossa. Minä kysyin de Pavannesilta, mihin aikaan hänet
+vangittiin.
+
+"Noin tuntia ennen puoli yötä", vastasi hän.
+
+"Sitten ette tiedä, mitä nyt tapahtuu?" sanoin minä. "Juuri nyt, kun me
+tässä tuhlaamme aikaa -- vaan kuulkaa!"
+
+Ja minä kaikella kiireellä kerroin, mitä olin huomannut kadulla ja
+viittauksista, joita olin kuullut, jonka jälkeen hänelle näytin merkit,
+joilla rouva d'O oli minut varustanut.
+
+Hänen käytöksensä sen jälkeen, kun hän oli kuullut minun kertomukseni,
+peloitti minua yhä enemmän. Aivan kuin raivon valtaamana hän vei minut
+muutaman talon luo, jonka akkunaan nyt juuri ilmestyi kaksi palavaa
+kynttilää. "Sormus!" huudahti hän. "Katsotaan sitä sormusta! Kenen se
+on?"
+
+Hän piti koholla kättäni, niin että se oli valossa, ja me molemmat
+katselimme sormusta. Se oli raskas sinettisormus, jossa oli kaksi
+sinettisivua, toisessa oli kirjain "H" ja sen päällä kruunu, toisella
+sinettisivulla oli kotkankuva, siivet levällään.
+
+Pavannes päästi käteni kauhun valtaamana ja nojautui seinää vasten. "Se
+on herttua Guisen sormus", mutisi hän. "Se on Lothrinkilainen kotka."
+
+"Ahaa!" lausuin minä hiljaa, ja minulle alkoi valeta. Herttua oli
+silloin, niin kuin myöhemminkin, Parisin roistoväen jumala, ja minä
+ymmärsin minkä vuoksi porvarisotamiehet olivat minua niin
+kunnioittaneet. He olivat minua pitäneet herttuan lähettinä ja
+uskottuna.
+
+Sen pitemmälle en minä nähnyt. Vaan Pavannes mutisi: "Me hugenotit
+saamme nyt lukea rukouksemme. Tämä on kuolemantuomiomme. Tänä aamuna
+meitä ei ole ainoatakaan jälellä Parisissa. Guisella on isänsä kuolema
+kostettavana, ja nämät parisilaiset täyttävät hänen käskynsä niin koin
+verenhimoiset sudet, joita he ovatkin. Paroni Rosny meitä varoitti
+tästä, selitti sana sanalta. Minä toivoisin nyt, että olisimme
+totelleet hänen neuvojaan!"
+
+"Mutta kuulkaahan!" huudahdin minä -- hänen ajatuksensa juoksivat jo
+niin nopeasti, että minä en enään jaksanut seurata. Vaikka
+kauhistuttava kuvauksensa oli jonkun aikaa kulkenut minun käsitykseni
+tasalla, niin se kuitenkin pian lähti huimasta edelle. Ja minä en
+ymmärtänyt mitään pätevää syytä siihen. "Kuningas -- kuningas ei
+koskaan voisi sallia mitään sellaista, herra de Pavannes", muistutin
+minä.
+
+"Poika, te olette sokea!" vastasi hän kärsimättömänä, sillä hän nyt
+näki selvään kaikki ja minä en mitään. "Tuo upseeri tuolla oli Anjoun
+herttuan kapteeni, Fransin veljen miehiä, muistakaa se! Ja hän -- hän
+totteli herttuan sormusta! Herttualla on tänä yönä täysi valta, ja hän
+meitä vihaa. Minkä vuoksi emme pääse joen poikki? Sen vuoksi, että
+kuningas meidät hävittää. Hän on meidät myynyt veljelleen ja Guiseille.
+_Va chasser l'Idole_" [Karkota epäjumala!] -- toisen kerran nyt kuulin
+tämän kummallisen lauseen, joka, niin kuin sittemmin sain kuulla, oli
+muodostettu kuninkaan nimestä Charles de Valois, ja jota protestantit
+käyttivät tunnussananaan -- "Va chasser l'Idole on meidät kavaltanut!
+Minä aivan selvään muistan sanat, jotka hän lausui amiraalille: Nyt,
+kun olemme teidät saaneet tänne, niin emme teitä niin pian laskekaan.
+Oo, sitä kavaltajaa! Sitä kurjaa kavaltajaa!"
+
+Hän nojautui seinää vasten kauhun valtaamana ja uhkaavan vaaran
+masentamana. Hän oli luonteeltaan vitkallinen ja neuvoton, tuntui
+minusta, ja sopivampi kirjastoon kuin sotaelämään. Ja nyt hän näytti
+kokonaan antautuvan epätoivolleen. Vaan ehkä hänen rohkeuttaan masensi
+ajatus vaimonsa onnettomuudesta. Ehkä myöskin pitkällinen mielen
+jännitys ja levottomuus, jota oli tuntenut niin kauan, tai äkillinen
+tieto vaimonsa saapumisesta vaikuttivat myöskin osaltaan hänen
+rohkeutensa raukeamiseen.
+
+Oli miten oli, minä toinnuin kuitenkin pian, ja ensi töikseni revin
+valkoisen nenäliinan, josta sidoin hänen hijaansa nauhan ja toisen
+hattuun, niin että hänelle tuli samallaiset merkit kuin minullekin.
+
+Tietysti en enää uskaltanut luottaa rouva d'Ohon. Minä en vielä ollut
+vakuutettu siitä, että hän olisi tietensä osallinen rikokseen, vaan
+minä en luottanut häneen täydellisesti. "Elkää pitäkö merkkejä, kun te
+palaatte", oli hän sanonut, ja se oli ihmeellistä, vaikka minä en vielä
+voinut häntä uskoa sellaiseksi sireniksi, joista isä Pietari oli meitä
+varoittanut kertoessaan vanhoja satuja. Kuitenkin minä häntä epäilin ja
+mieltäni pöyristytti. Hänen seurustelunsa papin kanssa, tuon ilkeän
+papin kanssa, hänen kummallinen intonsa saada Pavannes palaamaan, hänen
+salaiset ohjeensa, joita hän antoi minulle, hänen kiihkonsa saada
+sisarensa viedyksi kotia -- juuri sinne, missä hän oli suurimmassa
+vaarassa, se kun oli tunnettu hugenottitalo -- kaikki tämä viittasi
+samaan johtopäätökseen. Vaan tämä johtopäätös oli niin kamala, että
+minä, vaikka epäilinkin ja pelkäsin häntä, en voinut kuitenkaan tätä
+päätöstä tunnustaa oikeaksi. Minä sen karkoitin mielestäni ja
+kieltäysin sitä uskomasta, vaikka se minun mieleeni pyrki yhtämittaa.
+
+Kaikkia tätä mietiskelin sitoessani nauhoja toverilleni. Vaan minä en
+ajatuksiini hukannut aikaa, sillä siitä saakka kun ymmärsin asiain
+tilan sellaiseksi kuin Pavannes oli kuvannut, minusta joka
+silmänräpäys, jonka menetimme selityksiin, tuntui tunnin pituiselta.
+Minä nuhtelin itseäni, että silmänräpäyksenkään ajaksi olin voinut
+unhottaa, mitä varten olimme tulleet Parisiin -- pelastamaan Kitin
+sulhasta. Meillä nyt tuskin oli enään aikaa jälellä tapaamaan häntä,
+kun olimme joutuneet harhaan tämän onnettoman tapauksen kautta, että
+olimme seottaneet henkilöt. Jos seuralaiseni epäluulot olivat oikeat,
+niin Louis yleisessä hugenoittein teurastuksessa joutuisi uhriksi
+luultavasti ennen kuin me saisimme hänet käsiimme. Ja vaikka luulot
+olisivat perusteettomiakin, niin toivomme sittenkin oli pieni, sillä
+Bezers ei kauan viivyttäisi kostoaan. Minä hänet tunsin liian hyvin.
+Guise voisi säästää vihollistaan, vaan vidame de Bezers -- Bezers ei
+koskaan! Hän oli varoittanut rouva de Pavannesta, se on totta, vaan
+tämä luonnoton hyväsydämmisyyden ilmaus on saanut hänessä pirun entistä
+raivoisammaksi, ja hän nyt raivoaa kuin koira, jolta on ryöstetty
+ruokansa.
+
+Minä silmäsin taivasta, minkä sitä näkyi pieni kaistale korkeitten
+talojen välitse, ja kas! päivä alkoi koittaa. Puolen tunnin perästä jo
+on päivä, vaikka täällä kapeilla kaduilla olikin vielä yö. Niin, aamu
+oli tulossa, kirkas ja toivoa tuottava, ja kaupungilla oli kaikki niin
+hiljaista. Ei kuulunut ainoatakaan ääntä, joka olisi merkinnyt
+mellakkaa ja epäjärjestystä. Minä ajattelin, että Pavannes aivan
+varmaan on erehtynyt. Joko ei ollut, minkäänlaista salaliittoa -- joka
+olikin uskottavinta -- tai on siitä luovuttu, tai ehkä -- Mikä se!
+
+Pistoolin laukaus! Lyhyt kova, onnettomuutta ennustava paukaus katkaisi
+yön hiljaisuuden. Kuulusti aivan kuin se olisi paukahtanut jossakin
+meidän lähellämme, ja minä pysähdyin. Minä olin juuri puhellut
+seuralaiseni kanssa. "Mistä se tuli?" kysyin ja katselin ympärilleni.
+
+"Tästä läheltä, Louvren seutuvilta", vastasi hän ja kuunteli
+tarkkaavasti. "Kas! Kas! Oo, taivas!" puhkesi hän epätoivon äänellä.
+"Se oli merkki!"
+
+Ja niin se olikin. Yks, kaks, kolme! Ennen kun ehdin laskea niin kauas,
+niin sytytettiin aivan kuin samalla kädellä kynttilät kaikissa
+akkunoissa sillä kadulla, jolla me olimme. Ennen kuin ehdin kysyä
+häneltä, mitä tämä merkitsi, ennen kuin ehdimme lausua sanaakaan tai
+liikahtaa paikaltamme tai ajatella mitä meidän oli tehtävä, rupesi
+suuri kirkon kello päämme päällä jyrisemään niin kauheasti kuin olisi
+sitä ollut soittamassa sata hurjistunutta miestä. Se syyti äänensä
+ilmaan, se täytti äkkiä koko hiljaisuuden. Se levitti tärisyttävän
+äänensä yli kaupungin, niin että lopulta ilma aaltoili ja talot
+ympärillämme tärisivät. Hiljaisena yönä se synnytti yhtäkkiä
+helvetillisen melun.
+
+Me nyt lähdimme aivan vaistomaisesti liikkeelle, kauhistuneina, polvet
+huojuen ja hartiat kumarassa. "Mitä tämä merkitsee? Mitä tämä
+merkitsee?" huusin minä puoleksi ihan järiltäni, puoleksi
+kauhistuneena. Minä olin ihan kuin huumauksissani.
+
+"Louvren kirkon kello", huusi hän. "Niinpähän oli kuin minä sanoinkin.
+Me olemme kuolemaan tuomitut!"
+
+"Kuolemaan? Ei!" vastasin minä hurjasti, sillä tämän kellon
+soidessa ja siinä mielentilassa, jonka se oli synnyttänyt minussa,
+rohkeuteni tuntui taas kohoavan, minä aivan kuin ponnahdin takaisin
+kauhistuksesta, joka minut oli silmänräpäykseksi vallannut. "Ei
+koskaan! Meillä on paholaisen puku, ja hän suojelee omiaan. Vetäkää
+miekkanne, ja syyttäköön itseään, joka vain meitä pidättää. Te tunnette
+tien. Eteen päin!" huusin minä raivosta mielettömänä.
+
+Häneen tarttui minun intoni ja hän veti miekkansa. Me rohkeasti kulimme
+eteenpäin, ja varokeinoistani olikin hyvä tulos. Me epäilemättä olimme
+kuin muutkin murhamiehet, joita tänä yönä oli liikkeellä. Tällä tavoin
+epätoivoisina me riensimme katuja -- kellojen yhä soidessa. Meitä ei
+kukaan estänyt eikä kukaan puhutellut, vaikka suuria ihmisjoukkoja,
+jotka kasvoivat kasvamistaan joka hetki, kiiruhti samaan suuntaan kuin
+mekin ja ihan vierellämme ja vaikka meidän edellämme, jossa siellä
+täällä valossa näimme aseita ja kalpeita, säikähtäneitä muotoja, joita
+oli pitkin matkaa, me kuulimme äänten pauhua, joka kohosi ja vaipui
+aivan kuin myrskyävän meren pauhu.
+
+Kaikki oli yhtenä kiireenä, sekasortona, meluna ja pauhuna. Vaan
+kuitenkin minä muistan yhtä ja toista, jota huomasin taajan väkijoukon
+läpi tunkiessamme, siellä täällä kalpeat, säikähtyneet kasvot
+akkunassa, puoleksi pukeutuneen olennon ovella, lapsia nostettuna
+katsomaan kulkuamme, jota katsoivatkin suurin ihmettelevin silmin,
+Kristuskuvan, joka oli muutamassa kulmassa ja loisti punasena soihdun
+valossa, aseellisen, mieheksi puetun naisen, joka vähän matkaa kulki
+vierellämme laulaen ruokotonta laulua. Minä vielä muistan, miten äkkiä
+pitkäin pimeäin väliaikain perästä välähti valovirta, miten minä koko
+ajan, kun kulimme, pidin Pavannesia käsivarresta, miten me edessämme
+kuulimme melun aina vain kasvavan. -- Vihdoin pysähdyimme muutaman
+sivukadun suulle, joka yhtyi siihen katuun, jota me kulimme. Syöksyvä
+ihmisjoukko koetti tunkeutua tälle sivukadulle, vaan kun ei päässyt kun
+se jo oli täynnä, niin pysähtyi kadun suulle ja ahnaasti katselivat
+paikkoja, joista voisivat nähdä mitä siellä tapahtuu. Pavannes ja minä
+koetimme tunkeutua läpi joukon päästäksemme jatkamaan matkaamme. Vaan
+meidän täytyi kuitenkin hetkeksi pysähtyä pääsemättä eteenpäin ja
+jouduimme niin näkemään mitä tapahtui.
+
+Tämä sivukatu oli yhtenä tulimerenä. Toisesta kadun päästä toiseen oli
+jokainen ullakko, jokainen portti, jokainen akkuna valaistu liehuvilla
+tulisoihduilla. Sen lisäksi se oli täynnä kasvoja -- ihmiskasvoja,
+vaikka ne eivät juuri olleet ihmisellisiä -- ja kaikki katsoivat samaan
+kohtaan ylöspäin. Ja melu, jonka tämä ihmisjoukko kerta toisensa
+jälkeen nosti, yhteen ääneen ulvoen ja volisten, aivan kuin raivoavat
+pedot, oli niin kauhistavaa, että minä puristuin kiinni Pavannesin
+käsivarteen ja niin lähelle häntä kuin suinkin. Vaikka sitten monta
+kertaa olen kuullut kauheaa melua, niin en kuitenkaan ihmettele, että
+menetin silloin rohkeuteni. Sillä ei mikään maailmassa ole niin
+kauhistuttava kuin inhoittava peto, jota sanomme roistoväeksi, kun se
+on antanut höllät ohjakset intohimoilleen.
+
+Lähellä meitä oli muutamia ratsumiehiä, jotka toimettomina istuivat
+satulassaan, kohoten kuin saaret merestä aaltoilevan ihmisjoukon
+ylitse, ja olivat vahdissa muutaman portin ympärillä. He olivat ääneti,
+eivät vähintäkään välittäneet meluavasta joukosta ympärillään, vaan
+tuiman ankarina katsoivat, mitä tapahtui portin sisäpuolella. He olivat
+komeasti puetut, ja muutamilla heistä oli puolikyrassit silkkivaippain
+päällä tai kirjaillut säämiskätakit. Minä pitkältä matkalta näin
+jalokiviä hohtavan sen lakissa, joka näytti olevan heidän päällikkönsä.
+Hän oli pienen joukon keskellä ja oli aivan nuori mies -- ehkä
+kahdenkymmenen vuotias -- komeavartaloinen ja istui erinomaisen
+kauniisti hevosen selässä. -- Hänellä oli harmaja, silkkinen ratsutakki
+ja oli päätään pitempi tovereita. Hevosensakin näytti ylpeältä.
+
+Minun ei tarvinnut Pavannesilta kysyä, kuka hän oli. Minä tiesin, että
+se oli herttua Guise, ja että talo, jonka edustalla hän oli vahdissa,
+oli Colignyn. Minä tiesin mitä siellä tapahtui. Ja minä tunsin itseni
+kipeäksi kauhusta ja tuskista. Minä olin aivan kuin unissani näkevinäni
+harmajat hiukset, verta ja raivoa, joka ei enään ollut ihmisellistä. Ja
+mieleni nousi kapinaan. Minä tappelin ympärilläni olevan roistoväen
+kanssa. Minä raivasin tieni sen läpi, Pavannes kintereilläni, ja minä
+koetin vain niin pian kuin mahdollista päästä pois sieltä. Ja sen
+vuoksi me emme pysähtyneet emmekä katsoneet taaksemme, ennen kuin
+olimme päässeet väkijoukosta, ja valaistu katu ja pirullinen työ, jota
+siellä tehtiin, oli hyvän matkaa takanamme.
+
+Me olimme muutaman pimeän kadun suulla, jonka nyt seuralaiseni
+kuiskaamalla ilmoitti vievän hänen talolleen, ja tässä me pysähdyimme
+vähän hengittääksemme ja katsoaksemme ympärillemme. Taivas oli punanen
+takanamme, kirkonkellojen jyminä, jota kuului joka tornista, tärisytti
+ilman. Idästä kuului rumpujen pärryytys ja ammunnan pauke ja huutoja:
+"Kuolema Colignylle!" "Kuolema Hugenoteille!" Koko kaupunki oli
+herännyt unestaan, ihmiset kalpeina ja hämmästyneinä helvetillisestä
+elämästä, joka täytti kadut. Joka akkunassa näkyi säikähtyneitä miehiä
+ja naisia, jotka kumartuivat kauas, kyselivät tai vastasivat tai
+huusivat tai sytyttivät kynttilöitä. Vaan vielä itse väestö ei
+näyttänyt ottavan mitään vaikuttavaa osaa meteliin.
+
+Muutamana hetkenä, kun me seisoimme pimennossa korkeitten talojen
+suojassa, kohotti Pavannes lakkia. "Ranskan jaloin mies on kuollut",
+sanoi hän kunnioittavasti. "Jumala antakoon hänen sielulleen rauhan.
+He ovat saaneet tahtonsa perille ja ovat tappaneet hänet kuin koiran.
+Hän oli vanha mies, ja eivätkä he ole häntä säästäneet! Hän oli
+jalosukuinen, ja he kutsuivat roistoväen repimään hänet. Vaan voitte
+olla varma, ystäväni", -- ja kun puhujan ääni muuttui ja kaikui
+voimakkaana ja ylpeänä, näytti hänen vartalonsakin kasvavan sen mukana
+-- "voit olla varma siitä, että nuo konnat eivät elä monta päivää! joka
+miekkaan ryhtyy, se miekkaan lankee. Minä en sitä ehkä saa nähdä, vaan
+te sen kyllä näette."
+
+Hänen sanansa eivät silloin minuun erityisemmin vaikuttaneet.
+Rohkeuteni alkoi palautua. Sydämmeni tykytti levottomuudesta, ja
+minulla hehkui mieli taisteluun. Mutta vuosia myöhemmin, kun molemmat,
+jotka olivat etevimpiä Colignyn kynnyksellä, kuolivat, toinen
+kolmenkymmenenkahdeksan, toinen kolmenkymmenenviiden vuotiaana -- kun
+Henrik Guise ja Henrik Valois, perätysten puolen vuoden kuluessa
+kaatuivat murhamiehen puukkoon -- silloin muistin Pavannesin
+ennustuksen. Ja minä ymmärsin kaitselemuksen tiet ja huomasin, että
+juuri sama uskaliaisuus, jolla Guise otti vangiksi Colignyn, saattoi
+hänet vuorostaan hymyillen ja kumarrellen, konvehtilaatikko kädessä ja
+huulensa vielä kosteina hallitsijattarensa suudelmista, astumaan
+kuninkaan kamariin -- kuninkaan kamariin Bloissa! Saattoi hänet
+kohottamaan sitä esirippua -- ah, kuka ranskalainen ei tuntisi tätä
+tapausta? -- jonka takana amirali seisoi!
+
+Vaan palatkaamme omiin kohtaloihimme. Silmättyämme pikaisesti
+ympärillemme jatkoimme matkaamme ja kiiruhdimme kapean kadun läpi,
+pitäessämme pienen neuvottelun keskenämme. Pavannes alkoi arvella, eikö
+hänen tulonsa saattaisi vaaraan hänen vaimonsa, ja luopui sen vuoksi
+alkuperäisestä tuumastaan hakea turvaa talossaan. Hän arveli, että
+roistoväki säästäisi hänen vaimoaan. Jos hän itse pääsisi pakoon, niin
+vaimonsa kuolema ei hyödyttäisi ketään personallisesti. Hän sen vuoksi
+piti parhaana pysyä poissa. Vaan minä en tahtonut siihen suostua. Sillä
+otaksuen, että Pavannesin arvelu oli perusteltua, niin papin hurjat
+joukot odottaisivat jonkun aikaa, että talon herra saisi tilaisuuden
+palata, vaan kaikissa tapauksissa ennemmin tai myöhemmin tekisivät
+hyökkäyksen, jos ei muun vuoksi, niin ahneudesta. Ja silloin hänen
+vaimonsa kohtalo olisi hyvin epätietoinen. Minä olin itse hyvin halukas
+tapaamaan veljiäni, jotta heidän kanssaan voisimme joko pelastaa
+Louisin tai paeta yhdessä. Meitä olisi neljä hyvää miekkamiestä ja
+voisimme ainakin rouva de Pavannesin saattaa johonkin turvalliseen
+paikkaan, jollei ilmestyisi mitään tilaisuutta auttamaa Louisia. Sitä
+paitse meillä oli herttuan sormus ja se aina hätätilassa voisi auttaa
+meitä.
+
+"Ei", sanoin, "mennään yhdessä. Me hiivimme pääportista sisään, sen
+sulemme ja sitten kaikki pakenemme jostakin takaportista, siliä aikaa
+kun he koettavat murtautua sisään kadulta."
+
+"Vaan siinä talossa ei ole mitään takaporttia", vastasi hän pudistaen
+päätään.
+
+"Vaan on kai akkunoita?"
+
+"Ne ovat varustetut lujilla ristikoilla, me emme voisi murtaa niitä
+aikoinamme", selitti hän huoaten.
+
+Minä pysähdyin aivan lannistuneena. Vaan vaara sai minut kekseliääksi.
+Silmänräpäyksessä olin tehnyt toisen suunnitelman, joka tosin ei ollut
+niin varma onnistumisesta kuin edellinen olisi ollut, ja sitä paitse
+vaarallisempikin, vaan kuitenkin oli koetettava. Minä selitin
+Pavannesille ja hän suostuikin. Me samassa tulimme muutamalle kadulle
+ja aamupäivän harmajassa valossa, joka alkoi tunkeutua talojen väliin,
+huomasin olevamme ainoastaan muutamia kyynäriä pienestä sivuportista,
+josta olin nähnyt veljeini menevän. Olivatkoon he vielä talossa?
+Olivatkoon he turvassa? Minä olin ollut poissa ainakin tunnin ajan.
+
+Levottomana heidän puolestaan katselin ympärilleni, kulkiessamme katua,
+ja koputimme sitten hiljaa portille. Minä arvelin, että voidaan tehdä
+hyökkäys meidän tässä seisoessamme, ja pidin sen vuoksi vahtia siinä
+odotellessamme. Vaan meitä ei kukaan häirinnyt. Katu, joka oli jonkun
+matkan päässä mellakan keskustasta, oli tyhjä väestä, eikä ollut muita
+näkyviä elon merkkejä kuin akkunoista kurkistelevia ihmisiä, jotka
+tarkkaavasti seurasivat meidän liikkeitämme. Niin, katu oli niin tyhjä
+ihmisistä ettei näkynyt kuin muuan vaaniskeleva olento, joka, heti kun
+minä hänet huomasin, vetäytyi muutaman talon kulman taakse ja katosi.
+"Siinä se nyt oli!" huusin minä välittämättä kuuliko vai ei joku.
+"Koputtakaa kovemmin! Koputtakaa! Elkää välittäkö jyskeestä! Kymmeniä
+ihmisiä katsoo meitä, ja tuo vakooja on rientänyt kutsumaan ystäviään."
+
+Minun vihani paisui. En voinut enään kestää äänettömiä katseita, joita
+suunnattiin meihin joka akkunasta ympärillämme. Minä tunsin tuskaa
+noista julmista, armottomista silmistä. Minä huomasin niissä
+sairaloista uteliaisuutta, maltillista odotusta, joka minut sai
+kerrassaan hurjistumaan. Nämät miehet ja naiset, jotka katselivat meitä
+kuin kivikuvat, tunsivat seuralaiseni uskonnon ja säädyn. He olivat
+joka päivä nähneet hänen ratsastavan kaupungille ja kotia, iloisena ja
+komeana, ja nyt he yhtä ahnain katsein odottivat roistoväkeä tulevaksi.
+Lastenkin huomio näytti olevan kiinnitetty häneen, aivan kuin kuolemaan
+tuomittuun mieheen, ja malttamattomina odottivat, mitä tapahtuu. Näin
+minä selitin heidän katseitaan.
+
+"Koputtakaa!" toistin vihasella äänellä, ja malttini oli loppumassa.
+Teinköhän hullusti, kun toin hänet tänne tähän kaupunginosaan, jossa
+joka ihminen hänet tunsi? "Koputtakaa! Meidän täytyy päästä sisään,
+kävi miten kävi! Ei kai talosta ole joka ihminen lähtenyt!" Minä
+jyskytin porttia hurjasti, ja tuntui helpottavalta, kun se vihdoin
+aukeni. Muuan palvelija seisoi edessäni. Hän oli kalman kalpea, ja
+polvensa huojuivat. Ja hänen takanaan oli Croisette. Me olimme heti
+toistemme sylissä.
+
+"Ja Marie?" huudahdin, "Marie?"
+
+"Marie on sisällä rouvan luona", vastasi hän iloissaan. "Nyt olemme
+taas koolla kaikki kolme. Vaan, Anne, missä sinä olet ollut? Ja mitä on
+tekeillä? Onko joku suuri tulipalo? Vai onko kuningas kuollut? Vai mitä
+ihmettä tämä on?"
+
+Minä kiireemmittäin kerroin hänelle, mitä minulle oli tapahtunut ja
+minkä vaaraa luulin uhkaavaa toisia. Tietysti hän hyvin hämmästyi ja
+mielensä joutui kiihdyksiin siitä, mitä sai kuulla, vaikka hän jo
+olikin arvellut tällaista. Vaan hänen ilonsa kuullessaan, ettei Louis
+de Pavannes ollutkaan naimisissa, oli niin suuri, että se hävitti
+kaikki muut tunteet. Hän ei voinut siitä kylliksi puhua. Hän kerta
+toisensa perästä kuvaili Louista Kitin sulhasena, vanhana ystävänämme
+ja toverinamme, uskollisena ja urhoollisena miehenä, oikeana
+pelottomana ja nuhteettomana ritarina. Ja viipyi kauan ennen kuin hänen
+silmänsä heittivät hehkumasta, kielensä iloisesti liikkumasta, ja ennen
+kuin ilon puna hävisi hänen poskiltaan -- kauan, kun aika lasketaan
+minuuteissa. Vaan sitä voimakkaampana palautui sitten muistiin vaaran,
+jossa Louis oli ja oman tilamme. Yrityksemme hänen pelastamisekseen oli
+mennyt nyt myttyyn -- kerrassaan epäonnistunut.
+
+"Ei! Ei!" huudahti Croisette päättävästi. Hän ei tahtonut kuulla
+puhuttavankaan sellaista. Ei millään ehdolla saanut niin ajatella. "Me
+emme saa heittää toivomasta. Me yhdessä menemme häntä hakemaan. Louis
+on urhoollinen kuin jalopeura ja nopsa kuin kärppä. Me vielä ajoissa
+saamme hänen käsiimme. Me lähdemme, kun -- minä tarkoitan, heti kun --"
+
+Hän keskeytti puheensa. Hänen äkillinen vaikenemisensa, kun hän katseli
+ympärilleen autiolla kartanolla, jossa me seisoimme, oli selvempi kuin
+mikään selitys. Kylmässä, harmajassa päivänvalossa, joka heikkona ja
+epävarmana tunkeutui kartanolle, erotimme tallirakennusrivin
+kummallakin puolen ja portinvartijan pienen tuvan portin edessä, ja
+näimme, että seisoimme keskellä korkean, harmajan ja synkän
+nelikerroksisen rakennuksen pihaa.
+
+Minä suostuin hänen esitykseensä vaikka vastenmielisesti. "Niin",
+sanoin hänelle, "me lähdemme, kun -- --"
+
+Ja minäkin vaikenin. Sama ajatus oli syntynyt minussakin. Miten
+olisimme voineet jättää näitä ihmisiä? Miten jättää rouva de Pavannesta
+kun hän oli vaaran ja ahdistuksen alainen? Miten voisimme palkita hänen
+hyvyyttään pakenemalla? Me emme voineet niin tehdä. Emme Kitinkään
+vuoksi. Sillä Louis, meidän Louis, oli mies ja hänen oli kestettävä
+kohtalonsa. Vaan minä huokasin.
+
+Niin oli siis päätetty. Minä olin jo selittänyt Croisettelle
+suunnitelmani, ja kun me nyt odotimme, niin rupesi hän kertomaan pitkää
+monimutkaista juttua rouva d'Osta. Minä luulin, että hän kertoi
+ainoastaan puhellakseen -- pitääkseen rohkeuttamme yllä -- jonka vuoksi
+en kuunnellut tarkoin mitä hän sanoi, eikä hän ollut vielä päässyt itse
+pääkohtaan, tai minä en ainakaan ollut sitä ymmärtänyt, kun kadulta
+kuuluva meteli katkasi hänen kertomuksensa. Kuului kovia askeleita,
+jotka selvästi osottivat, että suurempi ihmisjoukko oli tulossa.
+Tämä sai Croisetten yhtäkkiä vaikenemaan ja meidät molemmat
+vahtipaikoillemme.
+
+Vaan ennen kuin me olimme ehtineet erota, niin sirovartaloinen olento
+meni kiireesti minun ohitseni ja pisti pehmoisen kätensä käteeni, kun
+minä seisoin siinä portilla odottamassa. Päähineen sisällä huomasin
+ystävälliset, arat silmät ja kalpeat posket, minä kumarruin ja suutelin
+kättä, ja minä nyt en enään tuntenut mitään kaipuuta enkä epäilystä
+velvollisuudestamme, vaan seisoin maltillisesti portilla ja odotin.
+
+
+
+
+YHDEKSÄS LUKU.
+
+Erasrauksen pää.
+
+
+Odotin ja odotin yksinäni! Portit nyt olivat melkein kokonaan säretyt.
+Roistojoukko ulkopuolella, joka kasvoi kasvamistaan, antoi sataa iskuja
+yhtämittaa porttien lukoille ja saranoille, Ja heidän hurjat
+uhkauksensa ja sadatuksensa kuuluivat aukoista, joita olivat murtaneet
+aitaan. Monet väsyivät, vaan toisia tuli sijaan. Työaseita särkyi, vaan
+uusia tuotiin, ja he tekivät työtä hurjalla tarmolla. Alussa he olivat
+käyneet toimeensa varovasti, sillä olivat pelänneet, että heitä
+ammuttaisiin, että he sisäpuolelta kohtaisivat vastustusta, ja
+ainoastaan rohkeimmat heistä uskalsivat ryhtyä alussa toimeen. Vaan
+nyt, kun eivät kohdanneet mitään vastusta, niin kaikki tunkeutuivat
+hillitsemättöminä. Joukko pysyi tuskin sen vertaa ulohtaalla, että
+moukareille olisi jäänyt tarpeellinen tila, vaan ryntäsivät huutaen
+ryskyviä portteja vasten ja iskivät niihin nyrkeillään, heti kun ne
+alkoivat huojua.
+
+Nyt ei ollut enään pidättämässä kuin yksi jykevä rautapuomi. Ja siihen
+oli katseeni kiinnitettynä. Minä olin yksinäni kartanolla, muutaman
+kivipylvään suojassa. Takanani oli ravollaan ovi, josta mentiin itse
+taloon. Kynttilöitä paloi huoneissa rakennuksen ensi kerroksessa, jonka
+akkunat olivat auki. Muutaman akkunan leveällä laudalla seisoi
+Croisette ja katseli minua äänetönnä, kätensä ristikolla varustetulla
+akkunaluukulia. Hän oli kalpea, ja minä nyökytin hänelle päätä ja
+hymyilin. Minä en tuntenut pelkoa, vaan vihaa, ja kun tuo pirullinen
+melu melkein teki kuuroksi, niin minä muistelin vanhoja satuja
+talonpoikaiskapinoista ja mitä niissä tapahtui, sekä miten me
+tukehdutimme ne.
+
+Yhtäkkiä melu kasvoi. Kuulosti aivan kuin koirain haukuntaa, kun ne
+löytävät jälet. Tämä sai minut silmänräpäykseksi ajattelemaan
+vaarallista tilaani, ja minä käännyin heti katsomaan porttia.
+Rautapuomi taipui joukon rynnätessä. Verkalleen alkoi toinen
+portinpuolisko auveta ja aukosta minä näin hurjia, julmia kasvoja ja
+veristyneitä silmiä, samalla kun pääni päältä kuulin Croisetten kimakan
+huudon -- kauhun huudon. Tuimasti huutaen vastaukseksi ja tehden
+uhkaavan liikkeen hurjalle roistojoukolle käännyin takaisin ja riensin
+yli kartanon ja ylös portaita rakennukseen.
+
+Minä juoksin sitä nopeammin, kun takaani kuulin kovan pistolin
+laukauksen ja luoti suhisi korvani ohi. Vaan minä en sitä säikähtänyt,
+ja heti kun olin hypähtänyt ylimmälle portaalle, pysähdyin ja katsoin
+taakseni. Ahdistajat olivat jo puolitiessä pihaa. Minä tein kömpelön
+yrityksen sulkeakseni suuren oven, ja kuulin takaani korvia särkevän
+riemun huudon, kun en saanut ovea kiinni. Minä en enään odottanut, vaan
+riensin ylös tammiportaita, neljä astinta kerralla, ja syöksyin
+suureen, vasemmalla puolen olevaan salonkiin, jonka oven sulin.
+
+Tässä huoneessa, joka näytti ennen olleen niin komea, oli nyt kaikki
+hurjassa epäjärjestyksessä. Osa gobelineista oli revitty seiniltä.
+Muuan akkuna oli sulettu ja sen luukku vedetty kiinni. Sen oli tehnyt
+Croisette. Kaksi muuta akkunaa oli auki -- aivan kuin ei olisi ollut
+aikaa niitä sulkea -- ja päivän valo, joka niistä tunkeutui sisään,
+teki palavat lamput kummituksen näköisiksi. Huonekalut olivat siirretyt
+syrjään ja pinottu muuriksi poikki huoneen ja sen aukot oli täytetty
+seinästä temmatuilla verhoilla. Tämän varustuksen takana seisoivat
+Croisette ja Marie selin oveen, joka johti toiseen huoneeseen. Mariella
+oli pitkä keihäs kädessä, Croisette piteli pitkää pyssyä muutaman
+tuolinselän varassa ja sytytti juuri soihdun, kun minä tulin sisään,
+Molemmilla oli sitä paitse miekka. Minä pistäysin kuin kanini
+muutamasta reijästä muurin taakse ja asetuin heidän viereensä.
+
+"Onko kaikki hyvin?" kysyi Croisette ja kääntyi levottomana minua
+kohden.
+
+"Kaikki on hyvin, toivon minä", vastasin hengästyneenä.
+
+"Ethän ole haavotettu?"
+
+"Ei ole sattunutkaan!"
+
+Minä sain tuskin miekkani paljastetuksi siihen, kun huoneeseen hyökkäsi
+kymmenkunta likasta, resusta miestä, joilla kasvot olivat tulehduksissa
+ja ahnaat silmät tuijottivat julmasti. Vaan sisään tultua he yhtäkkiä
+pysähtyivät -- niin äkkiä että puolueettomasta katsojasta se olisi
+näyttänyt hassulta. Heidän hurja huutonsa vaikeni, ja kun he kiroten
+ja sadatellen kompastelivat toistensa yli, katsoivat he meitä
+hämmästyneinä, sillä näky, joka heitä täällä kohtasi ei varmaankaan
+ollut mieluisa. Heidän päällikkönsä näytti olevan pitkä teurastaja,
+jolla oli suuri sotakirves puolittain alastomalla olallaan. Vaan heidän
+joukossaan oli muutamia sotamiehiä kuninkaan univormussa, ja he olivat
+keihäillä varustettuja. Kun he portilla eivät olleet kohdanneet mitään
+vastustusta, niin he olivat luulleet täällä tapaavansa ainoastaan
+aseettomia uhria, ja ensimmäiset heistä nyt pelästyneinä peräysivät,
+kun he huomasivat edessään pyssyn ja tuohus sytytettynä.
+
+Minä käytin tilaisuutta hyväkseni. Tiesin nimittäin, että heidän
+arvelevaisuutensa oli meille ainoan pelastuksen mahdollisuus, ja minä
+sen vuoksi hyppäsin tuolille ja viittasin kädelläni heitä olemaan
+hiljaa. Tottelevaisuuden vaisto vaikutti heissä silmänräpäyksen ajaksi
+ja huoneessa syntyi hiljaisuus.
+
+"Varokaa!" huusin kovasti -- niin kovasti ja rohkeasti kuin voin, sillä
+minä huomasin, että ääneni vähän vapisi, kun minä näin edessäni nämät
+hurjat kasvot. "Varokaa miehet, ja ajatelkaa mitä aijotte tehdä! Me
+olemme katolisia niin kuin tekin ja kirkon tottelevia ja uskollisia
+poikia. Ja sen ohessa hyviä alamaisia. Eläköön kuningas, hyvät miehet!
+Jumala kuningasta suojelkoon!" ja minä iskin miekkani varustukseen,
+niin että huone kaikui. "Jumala suojelkoon kuningasta!"
+
+"Huutakaa 'eläköön messu!'" huuti muuan heistä.
+
+"Mielelläni, hyvät miehet!" vastasin minä kohteliaasti. "Oikein
+sydämmestäni. Eläköön messu! Eläköön messu!"
+
+Tämä varsin suuresti hämmästytti teurastajaa, joka onneksi vielä oli
+aivan selvillään. Hän ei ollut voinut tällaista aavistaakaan. Hän
+tuijotti meitä, aivan kuin härkä, jonka aikoi iskeä, olisi yhtäkkiä
+avannut suunsa ja alkanut puhua, ja neuvotonna hän katseli tovereitaan
+aivan kuin kysyen heidän neuvoaan.
+
+Myöhemmin päivällä roistoväki tappoi myöskin muutamia katolilaisia.
+Vaan sen mukaan kuin sitten voitiin selkoa saada, olivat nämät
+tapaukset vain yksityisiä verikoston töitä. Muissa tapauksissa pääsi
+huudolla "eläköön messu." Tämä oli tietysti sitä helpompaa aamulla,
+jolloin roistoväki ei ollut vielä niin tottunut vapauteensa, jolloin
+tappaminen oli vielä murhaamista, eivätkä miehet vielä olleet
+hurmautuneet verenvuodatuksesta.
+
+Minä näin konnien kasvoista, että epäröivät, ja kun muuan heistä
+tuimasti kysyi, ketä me olemme, niin minä vielä rohkeammin vastasin;
+"Minä olen herra Anne de Caylus, vicomte de Caylusin, Bayonnen
+kuvernöörin sisaren poika!" Minä sanoin tämän niin arvokkaasti kuin
+suinkin voin. "Ja nämät ovat minun veljeni. Elkää rohetko tehdä heille
+mitään, sillä minä takaan, että vicomte sen teille kostaa!" Niin hurjia
+kuin hyökkääjät olivatkin, minun sanani kuitenkin tekivät heihin
+vaikutuksen. He huomasivat, että minä olin oikeassa, ja kaikesta
+päättäen näytti tulevan asiallemme hyvä loppu, kun samassa kuului
+ovensuusta: "Kirotut penikat! Viskatkaa ne alas!"
+
+Ääni kuului huoneen pimeimmistä nurkasta suletun akkunan luota. Olin
+erottavinani siellä mustan naamioidun olennon, joka oli puettu vaippaan
+-- se näytti naisolennolta, vaan minä en ollut varma siitä -- ja hänen
+vieressään oli kaksi suurta, voimakasta miestä, jotka seisoivat vähän
+syrjässä muusta joukosta ja johtajansa takana.
+
+Puhujan rohkeuteen oli varmaan syynä se, että hän oli turvallisemmalla
+paikalla, huoneen perällä, kuin muut hyökkääjät, jotka olivat lähempänä
+meitä, ja olivat sen vuoksi neuvottomampia. Meitä tosin ei ollut kuin
+kolme, ja helposti olisi voitu kaataa varustuksemme, jos he olisivat
+hyökänneet. Vaan kolme on kuitenkin aina kolme, ja koukkupyssy -- jonka
+ääressä Croisetten tuohus paloi -- ladattuna metallikappaleilla, on
+ilkeä ase viiden askeleen päässä ja tuottaa pahoja haavoja, jonka
+ohessa se hajoittaa panoksensa erinomaisesti. Tämän näytti huomaavan
+moni heistä ja varsinkin johtaja. Me olisimme voineet ottaa hengen
+ainakin kolmelta heistä, ja henki oli näille kallis, kun oli
+kysymyksessä ryöstö. Sitä paitse useilla heistä oli sen verran tervettä
+järkeä, että huomasivat olevan kymmeniä hugenotteja -- oikeita
+kerettiläisiä, joita kannatti paremmin ryöstää ja tappaa. Minkä vuoksi
+siis -- ajattelivat he -- poiketa oikealta tieltä ja leikata kaula
+katolilaiselta ja siten saattaa itsensä ehkä ikävyyksiinkin? Minkä
+vuoksi saattaa itsensä siihen vaaraan, että joutuu ehkä Montfauconiin
+hirsipuuhun oikullisen päähänpiston vuoksi, ja minkä vuoksi kerrassaan
+suotta aikojaan solvata niin vaikuttavaa miestä kuin vicomte de
+Caylusia?
+
+Vaan tässä käänteessään heitä muistutti alkuperäisestä tuumastaan
+äskeinen ääni: "Pavannes! Missä on Pavannes?" kuului huuto.
+
+"Niin!" huuti teurastaja sylkiessään käsiinsä ja tarttuessaan
+kirveeseensä. "Näyttäkää meille ne kerettiläiset koirat. Antakaahan kun
+pääsemme niiden kimppuun!"
+
+"Herra de Pavannes", sanoin minä tyyneesti -- vaan minä en saanut
+silmiäni teurastajan kirveen kirkkaasta terästä, sillä se minusta
+näytti niin leveältä ja terävältä. -- "Herra de Pavannes ei ole
+täällä!"
+
+"Se on vale! Hän on tuolla perimmäisessä huoneessa!" kuului taas ääni
+huoneen perältä. "Antakaa hänet meille!"
+
+"Niin, jättäkää hänet meille!" toisti kirvesmies melkein
+hyväntahtoisella äänellä, "muuten teidän käy huonosti. Jättäkää hän
+meille ja menkää te itse niin pitkälle kuin tietä riittää!"
+
+Tämän hän sanoi hyvin uskottavasti, jota vastoin joukosta kuului
+murinaa, pedon julmaa vihasta murinaa, ja kuului huutoa: "Kuolema
+hugenoteille! Eläköön Lorraine!" -- Ja huudot tuntuivat osottavan, että
+kaikki eivät hyväksyneet sitä, että meitä armahdettaisiin.
+
+"Kuulkaa, hyvät miehet, olkaa alallanne!" sanoin minä. "Minä vannon
+teille, että hän ei ole täällä. Minä vannon, ettekö kuule!"
+
+Kuului ulvontaa ja joukko rupesi liikkumaan aivan kuin olisi aikonut
+rynnätä ja minä huomasin, että nyt ei enään käynyt viivyttäminen.
+"Odottakaa! Odottakaa!" lisäsin kiireesti. "Yhden minutin ajan,
+kuulkaa! Teitä on liian paljon meitä vastaan. Vannotteko että me
+pääsemme vapaasti lähtemään, niin ettei meille tehdä mitään pahaa, jos
+jätämme teille vapaan kulun täällä?"
+
+Kuului myöntymystä. Vaan minä katsoin ainoastaan teurastajaa. Hän
+näytti olevan kelpo mies niin kauvan kuin hän ei harjoittanut
+ammattiaan.
+
+"Minä vannon!" sanoi hän ja nyökäytti päätään
+
+"Messun nimessä?"
+
+"Niin, messun nimessä!"
+
+Minä nykäsin Croisettea käsivarresta, jolloin hän otti soihdun
+aseestaan ja pudotti lattialle pyssyn, joka oli liian raskas
+käytettäväksemme. Se oli tehty silmänräpäyksessä. Sillä aikaa kuin
+roistoväki syöksyi varustusta vastaan ja julman hävityksenhalun
+valtaamana särki kalliita huonekaluja, pistäysimme vikkelästi
+varustuksen alatse ja riensimme toiseen päähän huonetta, eikä kukaan
+näyttänyt meistä välittävän. Kaikki olivat kiintyneet saaliiseensa,
+jonka luulivat tapaavansa. Me olimme menossa huoneesta, kun teurastaja
+kohotti kirveensä ovea kohden, jota me olimme puolustaneet ja jonka
+nyt olimme jättäneet heidän valtaansa. Pamppailevin sydämmin riensimme
+portaita alas, kuulimme ulko-ovelle tultuamme kovaa äänen sorinaa, vaan
+emme pysähtyneet sitä kuuntelemaan, -- yleensä emme pysähtyneet mitään
+varten. Totta puhuen pelko meille antoi siipiä. Kolmessa sekunnissa
+olimme kaadettujen porttien yli kadulla. Me emme nähneet muuta kuin
+erään vaivasen olennon, muutamia koiria, joukon naisia, jotka arkoina
+vaan uteliaina katselivat meitä, muutamaan sinkilään kiinnitetyn
+hevosen, siinä kaikki. Ei kukaan nostanut kättään meitä vastaan ja
+minutin kuluttua olimme kääntyneet muutamasta kulmasta ja koko talo oli
+kadonnut näkyvistämme.
+
+"Oppivat vasta uskomaan aatelismiehen vakuutusta", sanoin minä
+hymyillen itsekseni ja pistin miekkani tuppeen.
+
+"Minä tahtoisin nähdä hänen naamansa nyt tällä hetkellä", sanoi
+Croisette. "Näitkö sinä rouva d'Ota?"
+
+Minä pudistin päätä vastaamatta. Minä tunsin omituista, polttavaa
+kauhistusta, kun tästä tuli puhe, jos se oli rouva d'O, jonka olin
+nähnyt, niin olin hänet nähnyt -- oo, se oli kovin kamalaa, kovin
+luonnotonta! Omaa sisartaan! Omaa lankoaan murhaamaan!
+
+Minä ehätin vaihtamaan puheainetta, "Pavannes sai ainakin viisi
+minuuttia etua", sanoin minä.
+
+"Enemmän", vastasi Croisette, "jos vain hän ja rouva lähtivät samalla
+kertaa. Jos kaikki on käynyt onnellisesti, eivätkä ole pysähdelleet
+kaduilla, niin he jo ovat Mirepoixin luona, He tuntuivat olevan
+vakuutettuja, että Mirepoix laskee heidät sisään."
+
+"Miten olimme hulluja, kun toimmekin rouvan sieltä!" sanoin minä
+huoaten. "Jos emme olisi sekautuneet hänen asioihinsa, niin olisimme
+aikoja sitten tavanneet Louisin -- meidän Louisin tarkoitan."
+
+"Se on totta", sanoi Croisette, "vaan muista, että sitten emme olisi
+pelastaneet toista Pavannesia, kuin nyt olemme tehneet. Hän olisi
+vieläkin Pallavicinin käsissä. Tule, Anne, uskokaamme, että olemme
+tehneet niin kuin oli parasta tehdä", lisäsi hän ja hänen kasvoilleen
+kuvastui rohkeus, joka sai minut häpeämään. "Pelastamaan! Taivas on
+meitä auttava vielä ajoissa perille!"
+
+"Niin, pelastamaan!" huusin minä ja minuun tarttui hänen rohkeutensa.
+"Ensin oikealle, sitten vasemmalle, sitten taas oikealle. Niinhän meitä
+neuvottiin vai mitä? Talo vastapäätä kirjakauppaa, jossa on kylttinä
+Erasmuksen pää. Eteenpäin pojat! Me ehdimme vielä ajoissa perille!"
+
+Vaan muutama sana selitykseksi ennen kuin jatkan kertomustani
+seikkailustamme. Se huone, jota me innokkaasti olimme vartioineet oli
+tyhjä! Juoni oli minun keksimäni ja minä olin siitä ylpeä. Kerran olin
+voittanut Croisetten viekkaudessa. Pakoni portilta, varustussulku
+salissa kamarin oven edessä, tuo turha yritys sulkea porttia --
+kaikella tällä tarkoitettiin vain samaa. Pavannes ja hänen vaimonsa --
+viimeksi mainittu pojan puvussa -- olivat piiloutuneet katuportin luona
+olevan portinvartijantuvan oven taakse ja olivat hiipineet kadulle ja
+paenneet sekasorrossa, jonka roistoväen hyökkäys oli aikaan saanut.
+
+Ja sen mukaan kuin myöhemmin saimme kuulla, olivat useimmat
+palvelijoista, jotka olivat olleet piilossa rakennuksen alemmissa
+kerroksissa, päässeet pakoon samalla tavalla, vaikka tosin muutamia
+heistä -- vaan varsin harvoja -- saatiin kiinni ja hugenotteina
+tapettiin ennen kuin päivä oli illassa. Minulla oli sitä enemmän syytä
+toivoa, että Pavannes on onnistunut pääsemään pakoon, kun olin hänelle
+antanut herttuan sormuksen, ajatellen että siitä voisi olla hänelle
+hyötyä hädän ja tarpeen tullessa, ja että meillä itsellämme ei ollut
+mitään syytä pelätä, kun pääsemme hänen talostaan, jos vain emme kohtaa
+Bezersia.
+
+Emmekä me häntä kohdanneetkaan, kaikeksi onneksi, vaan ennen kuin
+olimme päässeet kolmannenkaan osan matkastamme, niin huomasimme, että
+hyville syille perustuva pelko ei ollut ainoa kauhu, jota vastaan
+meidän oli taisteltava. Pavannesin talo, jossa viimeksi olimme olleet,
+oli jonkun matkan päässä itse verisaunan keskustasta, jossa onneton
+Parisi tänä aamuna kylpi. Sinne oli monta sataa askelta Rue de
+Béthisyltä, jonka varrella amirali asui, ja tämän matkan vuoksi ja
+siinä jännityksessä, johon oman tapauksen kautta olimme joutuneet, emme
+olleet kiinnittäneet mitään suurempaa huomiota kirkonkellojen hurjaan
+jyminään tai pyssyjen paukkeeseen, huutoihin ja elämään, jotka
+ilmoittivat kaupungissa vallitsevaa tilaa. Me emme olleet kuvanneet
+mieleemme tapauksia, joita tapahtui niin lähellä. Vaan kun me nyt
+olimme tulleet kadulle, niin kauhistava totuus astui sitä selvemmin
+näkyviin ja ajoi veren poskiltamme. Muutamain satain askelten päässä,
+heti kun käännyimme kadun kulmasta, oli tarpeeksi nähtävää. Me, jotka
+vasta eilen olimme tulleet maalta, me jotka vielä viikko sitten olimme
+poikasia, huolettomia niinkuin pojat konsanaan, olimme heitetyt
+keskelle niin kauheita oloja, että minä en voi niitä kuvata, mikä
+kauhistava vastakkaisuus taivaalla ja sillä, mitä sen alla tapahtui!
+Satakieli lasketteli säveleitään vähän matkan päässä meistä, talojen
+yläkertain akkunoissa leikki kimalteleva auringon valo, hopeaiset
+pilvenhaituvat väikkyivät sinitaivaalla, kesäaamun raikkaat
+tuulahdukset puhaltelivat.
+
+Ah, missä ne puhaltelivat! Ei ainakaan täällä näissä kapeissa kujissa,
+joissa kaikui huutoa, kirouksia ja hurjia rukouksia, ja joita pitkin
+syöksyi järkensä menettäneitä ihmisiä ja joilla porvarikaartin ampujat
+ja vielä julmempi roistoväki puhkoivat akkunoita, ryntäsivät verisin
+asein talosta taloon, ajoivat ja lopuksi tappoivat iskien sinne tänne
+kuoleman kauhussa vapisevia uhrejaan! Ei todellakaan täällä, jossa joka
+minuutti kuoli lapsia, naisia äänettöminä, ja miehiä muristen kuin
+sudet -- onnellisina, jos olivat saaneet aseen temmatuksi kouraansa ja
+asettuneiksi selin seinää vasten; täällä, jossa ryvetetyt ruumiit
+muodostivat sulun katuojissa kuohuvalle verelle ja jossa lapset, --
+pienet lapset -- leikkivät niillä!
+
+Minä olin Cahorsissa suuressa katutaistelussa 1580, ja siellä myöskin
+tapettiin naisia. Minä olin yhdeksän vuotta myöhemmin Chatillonin
+kanssa, kun hän tätä päivää ja isäänsä Colignya muistellen ratsasti
+Parisin etukaupunkien läpi eikä suinkaan antanut armoa. Minä olin
+Courtasin ja Ivryn luona ja minä olen monta kertaa nähnyt, kun on
+talutettu joukottain vankeja keihästettäviksi. Vaan sota on sota, ja
+nämät olivat sen uhreja, jotka suurimmaksi osaksi saivat kuolla paljaan
+taivaan alla ja ase kädessä: eivät vaimoja ja miehiä, jotka olivat
+juuri herätetty unestaan. Näissä tilaisuuksissa en tuntenut sellaista
+kauhua, sellaista syvää sääliä ja sellaista hehkuvaa katkeruutta, kuin
+sinä aamuna josta nyt kerron, jolloin ensi kerran näin auringon
+paistavan Parisin kaduille. Kalpeana ja vavisten Croisette kulki
+puristautuen lähelle minua, sulki silmänsä ja käsillä tukki korvansa ja
+antoi minun kulettaa minne vain halusin. Toisella puolen kulki Marie
+huulet tiukasti puristettuina ja uhkaava ilme kasvoillaan. Kerran tuli
+muuan porvarikaartin sotilas, kädet verissä, tuli vastaamme
+hoiperrellen -- hän oli humalassa niinkuin useat murhaajista -- ja minä
+väistin häntä. Vaan Marie astui suoraan, aivan kuin hän ei olisi
+nähnyt, aivan kuin tie olisi ollut selvä eikä mitään Jumalan kuvan
+mukaan luotua hirviötä olisi ollut tiellä.
+
+Hän laski kätensä tikarin kahvalle, aivan kuin sattumalta. Sotamies
+kaikeksi onneksi horjui syrjään, ja kulku oli vapaa. Me pääsimme siitä
+vaarasta. Vaan kauheaa oli nähdä naisia tapettavan ja antaa niin
+tapahtua! Se oli niin kauheaa, että jos minulla olisi silloin ollut
+toivonhattu, niin minä olisin toivonut itselleni viisituhatta
+ratsumiestä, joilla minä olisin laskettanut Parisin katuja pitkin.
+
+Meille ei kuitenkaan koskaan tehty mitään, vaikka hurjimukset
+raivosivat parhaallaan, kun me kulimme. Tosin meitä aina jonkun kerran
+-- kerta kullakin kadulla, jonka poikki kulimme -- pidättivät erilaiset
+murhaajajoukot. Vaan kun meillä oli samat merkit kuin heilläkin ja
+huusimme "eläköön messu!" sekä ilmoitimme nimemme, niin meidän
+annettiin jatkaa matkaamme. On mahdotonta kuvata sanomatonta
+sekasortoa, joka oli vallalla joka taholla, ja minä nyt tuskin voin
+uskoa että näimmekään kaikkia niitä tapauksia, jotka olivat silmäimme
+edessä. Kerran muuan komean näköinen ja komeasti puettu mies,
+ratsastaen uljaalla hevosella, ajoi meidän jälessämme huiskien
+miekallaan ja huutaen: "Iskekää suonta! Iskekää suonta! Iskekää
+suonta!" ja sitä hän jatkoi niin kauas kuin kuulla voimme. Kerran
+tapasimme muutaman miehen ja kahden poikansa ruumiit päälletysten
+viskattuna katuojaan. Nuorin poika ei voinut olla kuin korkeintaan
+kolmentoista vuotias. Minä mainitsen tämän ryhmän, en senvuoksi että se
+olisi ollut muita kamalampi näky, vaan kun on hyvin tunnettu asia, että
+tämä poika, Jacques Nompar de Caumont, ei ollut kuollut vaan elää
+tänäkin päivänä, minun ystäväni marsalkki de Ia Force.
+
+Tämä johtaa muistooni ainoan hyvän työn, jonka me olimme tilaisuudessa
+tekemään. Kerran kuin käännyimme muutamasta kulmasta, niin jouduimme
+äkkiä keskelle sotamiesjoukkoa, jossa oli seitsemän tai kahdeksan
+miestä, ja olivat saartaneet keskeensä muutaman kauniin, näöstä
+päättäen neljäntoista vuotiaan pojan. Hän oli koulupuvussa ja kädessä
+oli kirjoja, joita hän puristi kainaloonsa -- ehkä aivan vaistomaisesti
+-- vaikka miehet uhkasivat kuolemalla. Juuri kun me siihen pysähdyimme,
+vaativat he tietoonsa hänen nimeään. Hän ei voinut tai ei tahtonut
+sanoa, vaan hätäyksissään sanoi monta kertaa, että hän oli menossa
+Bourgognen kouluun. Oliko hän katolinen? karjuivat miehet. Hän ei
+vastannut. Sotamies, joka piteli poikaa kaulustasta, kohotti keihäänsä,
+ja luontaisesta vaistosta poika kohotti kirjansa suojellakseen
+kasvonsa. Croisette karjasi ja meni estämään iskua. "Hei, katsokaa!"
+huuti hän niin kiihkeästi, että sotamies laski aseensa, jonka hän oli
+juuri ollut iskemäisillään. "Pojallahan on messukirja! Hänellähän on
+messukirja! Ei hän ole mikään kerettiläinen! Hän on katolilainen!"
+
+Sotamies laski aseensa ja sieppasi kirjat käteensä. Hän tirkisteli
+niitä tyhmänä verestävillä silmillään, vaan ainoa, minkä hän ymmärsi,
+oli punanen risti kirjan kannessa. Vaan tämä oli kylliksi hänelle. Hän
+käski pojan mennä tiehensä ja laski hänet menemään lyöden nyrkillä ja
+kiroten.
+
+Croisette ei tyytynyt siihen, vaikka minä en ymmärtänyt hänen syitään.
+Minä näin vain hänen vaihtavan silmäyksiä pojan kanssa. "Kuulkaas nyt!"
+sanoi hän leikillisesti. "Antakaa pojalle hänen kirjansa takaisin!
+Eihän teille niistä mitään hyötyä ole!"
+
+Vaan silloin koko joukko kääntyi meitä vastaan. He eivät muutenkaan
+olleet hyvillään meidän sekaantumisestamme tapaukseen, ja epäilemättä
+heidän mielestään me olimme menneet liian pitkälle. He olivat
+juovuksissa, riidanhaluisia ja alkoivat huiskia aseitaan meidän
+edessämme. Ja kun heitä oli paljo enemmän, niin olisi meidän
+epäilemättä käynyt hyvinkin huonosti, jos ei vain odottamatta muuan
+liittolainen olisi ilmestynyt meidän puolellemme.
+
+"Heretkää, heretkää!" huuti vastatullut voimakkaalla äänellä -- hän oli
+jo aivan meidän keskellämme. "Mitä tämä merkitsee? Mitä hyötyä on
+tapella keskenämme, kun on niin monta kelpo kaulaa katkaistavana ja
+sillä voi saavuttaa koko taivaan valtakunnan ilot? Heretkää, sanon
+minä."
+
+"Kuka te olette?" huutivat he joukolla.
+
+"Herttua Guise!" vastasi hän kylmästi. "Antakaa näiden nuorten miesten
+mennä rauhassa, muuten piru teidät perii, sen konnat!"
+
+Puhujan käytös teki mahtavamman vaikutuksen kuin hänen sanansa, sillä
+minä olen varma, että voimakkaampaa ja välinpitämättömämpää velikultaa
+ei ikinä ole oleksinut kirkossa eikä kadulla. Minä heti tunsin hänet,
+ja murhaajajoukko oli myöskin hänessä näkevillään päällikkönsä. He
+mutisivat muutamia kirouksia, Vaan kun heillä ei ollut mitään
+voitettavina, niin he väistyivät. Halveksivasti he viskasivat kirjat --
+siten osottaen tunnettaan oikeaa uskoa kohtaan -- ja lähtivät tiehensä
+huutaen niin paljo kuin jaksoivat: "Tappakaa! Tappakaa! Tappakaa
+hugenotteja!"
+
+Tämä liittolaisemme, joka jäi luoksemme, oli Buré -- Blaise Buré, sama
+mies, joka eilen, vaikka minusta tuntui kuin se olisi ollut monta
+kuukautta sitten, oli petkuttanut meidät Bezersin valtaan. Nyt hän oli
+poistanut osan synnistään, ja me katsoimme häntä neuvottomina, oliko
+meidän vai ei moitittava häntä teostaan. Vaan hän ei näyttänyt olevan
+milläänkään, vastasi vain meidän katseeseemme ystävällisellä
+silmäyksellä.
+
+"Minulla ei ole teille, hyvät herrat, vähintäkään vihankaunaa", sanoi
+hän julkeasti.
+
+"Enpä minäkään sitä luulisi", vastasin minä.
+
+"Ja sitä paitse me olemme nyt kuitit", sanoi hän.
+
+"Te todella olette hyvin ystävällinen", sanoin minä.
+
+"Epäilemättä. Te olette kerran tehneet minulle suuren palveluksen",
+vastasi hän suureksi hämmästyksekseni. Hän näytti nyt puhuvan täydellä
+todella. "Te ette näytä sitä muistavan, nuori herra, vaan te, ja tämä
+teidän veljenne" -- hän viittasi Croisettea -- "sen teitte! Ja paavin
+ja Espanjan kuninkaan nimessä, minä sen muistan!"
+
+"Vaan minä en", vastasin minä.
+
+"Mitä kummia! Te ette muista, että te teitte tuhkaa tuosta konnasta
+Caylusissa, kymmenen päivää sitten. Kas niin! Muistattepahan! Ja se oli
+kelpo työ! Kaunis isku. Nähkääs, herra Anne, hän oli vankka mies, hyvin
+vankka mies. Niin hän itse uskoi, ja minä uskoin, ja mikä vielä
+parempi, jalo Raoul de Bezers uskoi niin. Ymmärrättekö?"
+
+Hän katsoi minua syrjäsilmällä. Minä ymmärsin, että tietämättäni olin
+Burén vapauttanut kilpailijasta. Se oli syynä siihen, että hän niin
+kunnioittavalla, melkein ystävällisellä tavalla oli meidät --
+houkutellut satimeen.
+
+"Siinä kaikki", sanoi hän. "Jos te tahdotte, että minä korvaukseksi
+teen yhtä paljo teille, niin antakaa minulle vain tietää. Tällä kertaa,
+hyvät herrat, jääkää hyvästi!"
+
+Hän huiskautti hattua, pyörähti ympäri ja meni joutuisasti sille
+suunnalle, josta me olimme tulleet hyräillen:
+
+    "Ce petit homme tant joli!
+    Qui toujours cause et toujours rit,
+    Qui toujours baise sa mignonne,
+    Dieu gard' de mal ce petit homme!"
+
+Tuuli kuletti vielä kaukaa hänen huolettomia säveliään meidän
+kuultaviimme. Me katselimme hänen jälkeensä, näimme hänen leikillään
+tekevän hyökkäyksen muuatta ruumista vastaan, jonka joku oli nostanut
+pystyyn ja asettanut ovea vasten seisomaan -- ja iskevän harhaan -- ja
+sitten jatkavan kulkuaan aina vihellellen samaa laulua. Sitten hän
+katosi muutaman kulmauksen taakse, emmekä me häntä enään nähneet.
+
+Me jäimme seisomaan ainoastaan muutamaksi minuutiksi paikoillemme
+puhellaksemme pojan kanssa.
+
+"Näyttäkää kirjoja, jos joku ahdistaa teitä", sanoi Croisette pojalle
+kekseliäästi. Croisette itse oli vielä niin poikanen, kaunis, vaalea
+tukka kuin kunniakehä kalpeitten kasvojen ympärillä, niin että tämä
+näky, kun toinen antoi toiselle neuvoja, oli minusta niin kaunis.
+"Näyttäkää kirjoja ja osottakaa ristiä, ja taivas auttakoon teitä
+pääsemään koulullenne!"
+
+"Minä haluaisin saada tietää nimenne", sanoi poika. Hänen tyyneytensä
+ja arvokkaisuutensa hämmästyttivät minua, sillä ne tuntuivat minusta
+niin ihmeteltäviltä tällaisissa oloissa. "Minä olen Maximilian de
+Bethune, paroni Rosnyn poika."
+
+"Silloin on toinen palvelus toisen arvoinen", sanoi Croisette
+vilkkaasti. "Teidän isänne varoitti meitä eilen Etampesissa -- ei, se
+oli toissapäivänä, vaan me emme sen jälkeen ole nukkuneet --
+sillä -- --"
+
+Hän keskeytti samassa puheensa ja huuti: "Juoskaa tiehenne, juoskaa!"
+
+Poika ei tarvinnut kahta käskyä. Hän lähti kuin nuoli kiitämään katua,
+sillä hän niin kuin mekin näimme, että kolme heittiötä, jotka
+kiertelivät ympäriinsä etsien uhreja, hyvin salaisesti lähestyivät
+meitä. He huomasivat pojan ja heitä näytti haluttavan lähteä jälkeen,
+vaan meitä oli kolme ja kyllin kykeneviä vastustamaan heitä. Katu oli
+tällä kertaa muuten aivan tyhjä väestä, ja me estimme heidät
+seuraamasta poikaa.
+
+Hänen myöhemmät kohtalonsa ovat kyllin tunnetut, sillä hänkin elää.
+Hänet oli pidätetty pari kertaa sen jälkeen kuin hän lähti meidän
+luotamme. Ja molemmilla kerroilla hän pääsi sillä, että näytti kirjansa
+kantta. Kun hän saapui koululle, niin portinvartija kieltäytyi
+päästämästä sisälle, jonka vuoksi hänen täytyi hyvän aikaa seisoa
+kadulla alituisessa hengenvaarassa ja tietämättä minne menisi. Vihdoin
+hän antamalla portinvartijalle vähän rahaa sai tämän hakemaan koulun
+johtajan, ja tämä oli niin ihmisellinen, että piti poikaa kätkössä
+kolme päivää. Kun verisauna vihdoin loppui, niin kaksi sellaista
+miestä, jotka olivat hänen isänsä palveluksessa, haki pojan vieden
+hänet ystäväin luo. Niin vähällä oli Ranska kadottaa suurimman
+ministerinsä, Sullyn herttuan.
+
+Vaan palatkaamme nyt itseemme. Kun poika oli päässyt näkyvistämme, niin
+jatkoimme taas matkaamme, ja me koettaessamme sulkea silmämme ja
+korvamme kaikelta, päästäksemme näkemästä kaikkea sitä julmuutta,
+inhoa, kauheutta, jonka ohi meidän oli kulettava, laskimme tarkoin
+kaikki kadun kulmat, joiden ympäri meidän oli käännyttävä, pyrintönämme
+oli vain yksi asia -- tavata Louis de Pavannes, päästä niin pian kuin
+mahdollista talon luo, joka on vastapäätä Erasmuksen päätä. Jonkun
+aikaa kulettuamme tulimme pitkälle kapealle kadulle. Sen päässä näimme
+joen kimaltelevan ja välkkyvän auringonpaisteessa. Kadulla vallitsi
+hiljaisuus eikä näkynyt ihmisiä ollenkaan. Ei koko pitkällä kadulla
+näkynyt elävää olentoa muuta kuin kiertelevä koira. Muissa osissa
+kaupunkia vallitsevan metakan ääni ei sopinut kuulumaan tänne
+etäisyyden ja välillä olevien talojen vuoksi. Täällä me tunsimme
+voivamme hengittää vähän vapaammin.
+
+"Tämä pitäisi olla meidän katumme", sanoi Croisette.
+
+Minä nyökäytin päätäni. Vähän matkan päässä huomasin kyltin, jota
+etsimme, ja minä viittasin sitä. Vaan tulemmekohan sinne ajoissa? Vai
+liian myöhään? Siitä oli kysymys. Me lähdimme juoksemaan minkä suinkin
+jaksoimme. Parin askeleen päässä Erasmuksen talosta pysähdyimme äkkiä,
+Croisette ensiksi, ja kaikki aivan kuin olisi meidät siihen naulattu.
+
+Vastapäätä oleva talo oli ryöstetty, puhdistettu katosta kivijalkaan
+saakka. Se oli korkea talo, joka oli aivan kadun vieressä, ja jokainen
+akkuna oli säretty. Portti roikkui avuttomasti yhden saranan varassa,
+ja ammottavat ravot sen ulkopuolella osottivat, mihin kirveen iskut
+olivat kohdatut. Lasin ja porslinin palasia oli portaat täynnä, ja
+niitä pitkin valui tummanpunanen virta -- jähmettyäkseen vähitellen
+katuojassa. Mistähän tuli tämä virta? Ah! Siellä oli jotakin enemmän
+katsottavaa, jotakin jota meidän silmämme vaistomaisesti etsivät
+viimeiseksi. Siellä oli ihmisruumis.
+
+Se makasi kynnyksellä selällään pää taaksepäin taipuneena, lasimaiset
+silmät tuijottivat aamutaivaalle, josta mädättävä kuumuus laskeusi.
+Kauhun tärisyttäminä me tutkimme sen kasvoja. Se oli palvelija, sama
+lakeija, joka Louisilla oli ollut mukanaan Carlosissa. Me tunsimme heti
+hänet, sillä me olimme nähneet hänet monet kerrat, ja olimme pitäneet
+hänestä. Hän usein kantoi pyssyjämme jahtimatkoillamme ja kertoi meille
+sotatapauksia. Veri tursusi verkalleen hänen monista haavoistaan. Hän
+oli kuollut.
+
+Croisette rupesi kovasti tutisemaan, koko ruumistaan puistatti
+ankarasti. Hän puristausi muuatta pylvästä vasten ja painoi kasvonsa
+sen kylmää pintaa vasten, jotta ei näkisi tätä kauhistuttavaa näkyä.
+Pahin oli tapahtunut. Mielessämme olimme kuvitelleet aina, että joku
+sattuma pelastaisi ystävämme, että joku vieras varottaisi häntä.
+
+"Oo, Kit-raukka!" huudahti Croisette ja purskahti kovaan itkuun. "Oo,
+Kit, Kit!"
+
+
+
+
+KYMMENES LUKU.
+
+Hau, Hau Huguenots!
+
+
+Minä muistan, että hänen majesteettinsa Henrik Neljäs -- urhoollisin
+mies, joka on miekkaa kantanut, joka todella rakasti vaaraa itse vaaran
+vuoksi ja hyväili sitä kuin se olisi ollut nuori neitonen -- ei koskaan
+voinut nukkua taistelua ennen. Olen kuullut hänen itsensä sanovan, että
+niin oli ennen Arquesin taisteluakin. Croisette oli samanluontoinen --
+hän joutui helposti ylenmäärin jännityksiinsä ja väsyi, vaan ei koskaan
+ennen kuin ponnistelun välttämättömyys oli ohi, jota vastoin Marie ja
+minä, vaikka kun tuli kysymykseen, emme olleetkaan vähintäkään
+urhokkaampia, olimme hitaampia ja vähemmän vaikutuksille alttiita.
+
+Minä mainitsen tämän sen vuoksi, ettei siitä päättäen, mitä äsken
+kerroin, uskottaisi hänessä olleen jotakin naismaista -- paitse hänen
+hellätuntoisuutensa -- ja osaksi näyttääkseni, että me tässä pulmassa
+menettelimme kukin erityisen luonteemme mukaan. Sillä aikaa kuin
+Croisette kalpeni ja vapisi, minä seisoin jo aivan hämmentyneenä ja
+annoin katseeni harhailla hävitetystä talosta kuolleen kasvoille ja
+taas takaisin. Vaikka minä aamusta saakka olin nähnyt kymmeniä
+kuolleita ja lukemattoman joukon kaikellaisia kärsiviä, niin en voinut
+nyt olla ihmettelemättä, miten kaitselmus oli voinut meille sallia
+tällaista. Meille tapahtua tällaista! Vaistoissaan on ihminen yhtä
+itsekäs kuin mikä muu elävä olento hyvänsä!
+
+Vaan itse asiassa minä ensimmäisen vakuuttavaa silmäyksen jälkeen en
+nähnyt kuolleen kasvoja enkä hävitettyä huonetta. Sen sijaan näin
+polttavin silmin vanhan kotilinnan, vihannat kedot puron varrella ja
+harmajat kukkulat, jotka kohosivat niiden yli, näin penkereen, näin
+Kitin tulevan meitä vastaan, kasvot kalpeina ja ahmivin silmin,
+tukistelevan kysyvästi meitä! Eikä meillä ollut mitään lohdutusta
+hänelle sanottavana, ei ollut rakastavaa ystävää tuotavana hänelle!
+
+Heikko ryske, joka kuulosti aivan kuin kyltti olisi tuulessa rämissyt,
+herätti minut näistä haaveista. Minä käännyin katsomaan taakseni, en
+hämmästyneenä tai pelästyneenä, vaan aivan verkalleen, aivan kuin
+samassa tylsässä ihmettelyn tilassa. Kirjakauppiaan oven yläosa oli
+ravollaan. Se oli aukaistu ja sen äänen minä olin kuullut. Vanha nainen
+pisti päänsä ulos ja tirkisteli meitä.
+
+Kun minä katsahdin häneen, niin hän hiljaa yritti vetämään taas oven
+kiinni, Vaan minä en liikahtanut, ja nähtävästi rauhottuneena
+silmättyään minua vielä kerran, hän nyökäytti minulle päätään
+salaperäisesti. Välinpitämättömänä menin lähemmäksi. "Sst! Sst!"
+kuiskasi hän. Hänen kurttuisilla vanhoilla kasvoillaan, jotka
+muistuttivat kauan säilytettyä normandilaista omenaa, oli syvän säälin
+ilme, kun hän katsoi Croisettea.
+
+"No, mikä on?" sanoin minä konemaisesti.
+
+"Onko hänet saatu kiinni?" mutisi hän.
+
+"Ketä te tarkoitatte?" kysyin tylsästi.
+
+Hän nyökäytti päätään hävitetylle huoneelle päin ja vastasi:
+"Aatelisnuorukaista, joka asui tuolla? Ah, hyvät herrat", jatkoi hän,
+"hän oli niin kaunis ja iloinen, kun hän tuli kuninkaan juhlasta eilen
+illalla. Miten kaunis hän oli silkkivaipassaan komean hevosensa
+selässä! Sellaista minun silmäni eivät ikinä ole nähneet! Ja tänään he
+ajoivat häntä kuin rottaa!"
+
+Eukon sanat olivat yksinkertaiset, vaan ne minussa saivat aikaan
+muutoksen. Minä heräsin heti tylsyydestäni ja sydän alkoi sykkiä
+uudelleen ilosta ja heränneestä toivosta. "Onko hän päässyt pakoon?"
+kysyin kiihkeästi! "Onko hän onnistunut pakenemaan?"
+
+"On kyllä?" vastasi hän. "Tuo poikaraukka tuolla -- hän nyt makaa
+rauhallisesti, Jumala antakoon hänelle anteeksi kerettiläisyytensä --
+puolusti urhoollisesti ovea sillä aikaa kun hänen herransa kiipesi
+katolle ja hyppi katolta katolle pitkin kadun vartta, ja nuo heittiöt
+ampuivat ja huutivat hänen jälkeensä aivan kuin hän olisi ollut mikähän
+orava ja nuo poikarakkia kivikädessä!"
+
+"Ja hän pääsi pakoon?"
+
+"Pääsi!" vastasi hän verkalleen ja pudisti vanhaa päätään, epäilevästi.
+"Minä en sitä tiedä. Vaan minua pelottaa, että he ovat saaneet hänet
+kiinni. Minä ja mieheni olemme koko päivän olleet yläkerrassa, vavisten
+levottomuudesta ja tuskasta -- mieheni nyt on vuoteessa, joka on
+turvallisin paikka hänelle -- pyhimys meitä suojelkoon! Vaan minä
+kuulin heidän huutaen ja ulvoen menevän jokea kohden, ja minua
+pelottaa, että he saavat hänet kiinni sen ja Chåteletin välillä. Minä
+sitä pahoin pelkään."
+
+"Onko siitä kauankin?"
+
+"Noin puoli tuntia. Te ehkä olette hänen ystäviään?" lisäsi hän.
+
+Vaan minä en jäänyt vastaamaan, Minä Croisettea, joka ei ollut kuullut
+sanaakaan kaikesta tästä, tartuin hartioista ja pudistin. "On
+mahdollista että Louis on päässyt pakoon!" huusin hänen korvaansa.
+"Päässyt pakoon, kuuletko?" Ja kiireimmittäin kerroin hänelle, mitä
+vanhus oli sanonut.
+
+Oli todellakin vaikuttava näky, kun veri tulvasi hänen poskiinsa,
+kyyneleensä kuivuivat ja hänen tarmonsa ja päättäväisyytensä heräsivät
+eloon joka hermossa ja jäntäreessä. "Onko toivoa?" huuti hän ja tarttui
+käsivarteeni puristaen. "Toivoako, Anne? No, tule! Tule! Ei saa
+menettää sekuntiakaan! Jos hän on hengissä, niin koetetaan tavottaa
+hänet!"
+
+Vanha eukko koetti meitä pidättää, vaan turhaan. Säälistä, ja niin kuin
+luulen, pelosta, että me juoksemme suoraan kuoleman kitaan, hän unhotti
+kaiken varovaisuutensa ja huuti kovalla äänellä jälkeemme. Vaan me emme
+siitä välittäneet, juoksimme vain niin kiireesti kuin voimme,
+Croisetten jälkeen, joka ei ollut joutanut odottamaan vastaustamme.
+Väsymys, jota olin tuntenut muutama silmänräpäys sitten, oli nyt
+kadonnut -- muistettakoon, että me niin pitkään aikaan emme olleet
+levänneet emmekä syöneet --, kaikki uupumus oli kerrassaan kuin
+puhallettu pois. Ilosta mieli läikkyi. Louis oli hengissä ja oli
+päässyt vihollisiaan pakoon.
+
+Päässyt pakoon! Vaan kuinka kauaksi aikaa? Me saimme pian vastauksen
+tähän kysymykseen. Samassa silmänräpäyksessä, kun me käännyimme kulman
+ympäri joen puolella, niin kuulimme väkijoukon hälinää, joka ei ollut
+kovin äänekästä vain selittävää. Toisella puolen jokea oli sadottain
+talonkattoja Ile de la Cité-saarella, jotka kimaltelivat auringon
+paisteessa. Vaan me emme pysähtyneet katsomaan tätä näkyä, kiiruhdimme
+vain oikealle ja hiljensimme kulkumme vasta kun olimme aivan lähellä
+väkijoukkoa. Edessämme oli silta -- Pont au Change, luullakseni, -- ja
+sen toisessa päässä, samalla puolen jokea, jolla mekin olimme, kohosi
+Châtelet harmaine tornineen ja huippuineen. Meidän ja linnan välillä
+oli suuri avonainen paikka, joka oli puoleksi täynnä ihmisiä, jotka
+enimmäkseen olivat äänettöminä ja tarkkaavina kokoutuneet sinne
+katsomaan näytöstä ainakaan tällä hetkellä tahtomatta osaa ottaa
+siihen, mitä siellä tapahtui.
+
+Me syöksyimme keskelle tungosta ja huomasimme pian syyn tyyneyteen ja
+liikkumattomuuteen, joka meitä oli hämmästyttänyt. Oltuamme hetken
+aikaa poissa kauhistuttavista merkeistä, jotka niin hyvin jo tunsimme
+-- pakenevia ja ajavia ihmisiä, iskuja sinne tänne kuin aivan
+sattumalta, huutoja, kirouksia, sadatuksia, juopuneiden rähinää,
+hyökkäyksiä ovia ja akkunoita vastaan -- me olimme jo vähän päässeet
+tyyntymään. Vaan sitä ei kestänyt kauan. Väki edessämme oli vahdin
+alainen. Kun me tämän huomasimme, niin sydän aivan kuin puristui kokoon
+rautarouvilla, sillä me tiesimme, että roistoväki hurjassa raivossaan,
+aivan kuin sokeassa mielettömyydessään syöksyvä härkä, olisi voinut
+valmistaa jonkun mahdollisuuden pakenemaan -- tässä niin kuin muissakin
+tapauksissa. Vaan tämä kylmäverisesti järjestetty ajo ei antanet mitään
+toiveita.
+
+Jokaisen kasvot ympärillämme olivat suunnatut samalle taholle, kaikki
+katsoivat muutamaan talorypääseen, joka oli jokea vastapäätä. Tori
+näiden edustalla oli tyhjä, sillä väkijoukkoa piti siitä ulohtaalla
+parikymmentä, jonkumatkan päähän toisistaan riviin asetettua jousimiestä
+ja parikymmentä ratsastajaa, jotka ajoivat edestakaisin pieksäin
+miekanlappeilla niitä, jotka olivat niin rohkeita, että yrittivät
+tunkeutumaan läpitse. Tällä tavoin muodostui aita ja sen molemmissa
+päissä oli ratsumiehiä, noin seitsemän kummassakin ryhmässä. Ja
+yksinään keskellä avonaista paikkaa kookas, aseellinen ja
+pitkävartisilla kaulussaappailla varustettu mies ratsasti edestakaisin
+katse kiinnitettynä taloryhmään. Minä en erottanut hänen kasvojaan,
+vaan minun ei tarvinnutkaan. Minä tunsin hänet ja oihkasin ääneen. Se
+oli Bezers!
+
+Minä ymmärsin koko tämän menon paremmin. Ratsumiehillä, jotka
+enimmäkseen olivat partaisia sveitsiläisiä ja halveksien katselivat
+väkijoukkoa ympärillään eivätkä säästelleet iskuja ja lyöntejä, oli
+saman väriset univormut kuin päälliköllään ja olivat varustettuja
+kiireestä kantapäähän. Tämä järjestys ja sotakuri oli hänen työtänsä:
+niin kostokin. Meidän ystäväparkamme oli aivan kuin rautakourassa, ja
+minä nyt tunsin, että kaikki hänen toivonsa pelastumisesta oli
+mennyttä. Louis de Pavannes voisi yhtä hyvin maata pitkällään
+kynnyksellä kuolleen palvelijansa vierellä kuin koettaa päästä tästä
+järjestetystä miekkakehästä.
+
+Epätoivon silmäyksillä me katselimme näitä vanhoja puurakennuksia. Ne
+kerrassaan näyttivät kumartavan edessämme, sillä ne olivat niin
+vanhuuden heikkoja ja luhistumaan valmiita, että niiden ylikerrat
+olivat paljo leveämmällä alikertoja. Niiden katot olivat yhtenä
+sekasortona kattokouruja, mutkikkaita päätyjä, vinoja savutorvia,
+pieniä torneja ja lahoja hirsiä. Niiden seassa arvelin Kitin sulhasen
+olevan piilossa. Niin, olihan tämä hyvä paikka leikkiä piilosilla --
+kun ei leikkitoverina olisi ollut kuolema. Rakennusten alikerroissa ei
+ollut akkunoita eikä ovia, siitä syystä -- niin kuin sittemmin kuulin
+-- että joki usein nousi tulvilleen ja kohosi silloin aina talojen
+kivijalkain tasalle. Vaan pitkin rakennusten pitkää sivua kulki
+poikkihirsien nojassa parveke noin miehenpituuden korkuisella maasta,
+ja parvekkeen kummassakin päässä nousivat portaat parvekkeelle. Tämän
+alimman parvekkeen päällä oli toinen, jonka yläpuolella oli akkunarivi
+päätyineen. Rakennusryhmässä -- joka näytti olleen siinä joen varrella
+jonkun kahdeksankymmentä vuotta -- oli neljä taloa, joista jokainen oli
+varustettu ovella, mikä johti alimmalle parvekkeelle. Minä ymmärsin,
+että jos ei Bezers olisi ryhtynyt tällaiseen järjestykseen, niin Louis
+olisi hyvin helposti voinut päästä pakoon. Jos roistojoukko olisi
+kerran päässyt päistikkaa syöksemään tällaiseen huone- ja
+käytäväsokkeloon, niin hän olisi varsin helposti voinut, huomaamatta ja
+tuntemattomana, sekaantua heihin ja heidän vetäytyessä takaisin päästä
+pakoon.
+
+Vaan nyt oli vahtimiehiä asetettu jokaiselle parvekkeelle ja
+katollekin. Heti kun joku näistä liikahti tai näytti katsovan sisään --
+jossa, mikäli minä huomasin, etsittiin parhaillaan -- jos vain vähän
+päätäkään käänsi, niin aivan kuin vavistus kävi yli koko väkijoukon
+ja syntyi hälinä, joka pari kertaa paisui hurjaksi ulvonnaksi,
+samallaiseksi kauheaksi ulvonnaksi, joka kerran ennen oli saanut minut
+vapisemaan. Tällaiseen suurempaan meteliin minusta alku kuulusti
+lähtevän aitauksen toisesta päästä. Sinne näytti pahimmat ainekset
+kokoutuneen ja monta kertaa näin Bezersin sotamiesten tappelevan
+joukkoa vastaan. Samalla ruvettiin laulamaan hurjaa lauluakin, johon
+koko joukko yhtyi ja jota he nyt ulvoivat sanomattomaa kauhua
+herättävällä tavalla:
+
+    "Hau! Hau! Huguenots!
+    Faites place aux Papegots!"
+
+[Huuti hugenotit, pois paavilaisten tieltä!]
+
+Tämä oli väännös vanhasta laulusta, joka sanottiin olleen yleinen
+protestanttien kesken.
+
+Me olimme tunkeutuneet niin kauaa, että olimme väkijoukon eturinnassa,
+jossa me pysähdyimme ja katselimme toisiamme kysyvin katsein. Vaan ei
+edes Croisettella ollut vastausta. Eikä voinut ollakaan kuin yksi
+vastaus. Mitä me voimme tehdä? Emme mitään. Me olimme tulleet myöhään.
+Taaskin myöhään. Ja miten kauheaa oli kuitenkin seisoa toimetonna
+julman roistoväen seassa, ja katsoa kun se huvikseen tappaa meidän
+ystävämme, jonka kädenpuristuksen me niin hyvin tunsimme! Nähdä heidän
+tappavan hänet kuin rotan, niin kuin vanha eukko oli sanonut, ja
+tietää, ettei koko joukossa kukaan muu kuin me tunne vähintäkään
+sääliä hänen vuokseen! Ei yksikään kauhistuisi kuullessaan hänen
+kuolemanhuutonsa tai pöyristyisi nähdessään hänen kuolemaan sammuvat
+silmänsä! Todella kauheaa!
+
+"Niin", kuiskasi minun vierelläni muuan toverilleen nainen -- joukossa
+oli useita naisia -- "nyt ovat hugenotit lopussa, uskon minä! Tuo
+Lorraine on kelpo mies! Vaan tuo raukka, jota ne nyt ajavat, on
+kuitenkin kaikessa tapauksessa kaunis ja kelpo mies, Margot! Minä näin
+hänet äskettäin hyppivän katolta katolle pitkin kadun vartta, aivan
+kuin pyhimykset olisivat häntä kannattaneet. Ja ajatella, että hän on
+kerettiläinen!"
+
+"Se on vain velhotemppuja ja muuta sellaista", vastasi toinen tehden
+ristinmerkin.
+
+"Ehkä niin! Vaan pitihän hänen käyttää kaikki keinonsa päästäkseen tuon
+paksun heittiön käsistä, joka on tuolla", vastasi ensimmäinen nainen
+lohdutuksekseen. "Tuo paholainen!" huudahti Margot ja viittasi
+salaperäisellä liikkeellä Bezersiä ja hänen silmiinsä ilmestyi vihan
+liekki. Ja sitten hän kuiskaten ja kiroten kertoi hänestä jutun, joka
+minua pöyristytti. "Sillä tavoin hän teki! Ja päälle päätteeksi
+nunnalle!" lopetti hän. "Saakoon hän kerran hyvin ansaitun
+rangaistuksensa!"
+
+Juttu saattoi olla tosikin, niin kauhea kuin se olikin. Minä olin monet
+kerrat kuullut hänestä yhtä julmia kertomuksia. Sellaisia oli kertonut
+sekä palvelija, joka makasi kuolleena Pavannesin kynnyksellä, että
+monet muutkin. Kun Bezers ratsastaessaan edestakaisin kääntyi sille
+suunnalle, jossa me olimme, niin minä hänen ilkeästä kasvojen
+ilmeestään ja äsken kuulemastani jutusta pöyristyneenä tuijotin häneen.
+Hänen katseensa oli kiinnitetty väkijoukkoon, joka oli ympärillään, ja
+minua pelotti, että hän ehkä huomaa meidät tänne saakka.
+
+Ja hän huomasikin! Minä olin unhottanut, että hän oli niin
+pitkänäköinen. Hänen kasvoilleen ilmestyi yhtäkkiä pirullinen hymy,
+Samalla kun hänen katseensa oli meihin kiinnitettynä aivan kuin hän
+olisi kieltänyt meitä liikahtamasta vähintäkään, hän antoi joitakin
+käskyjä miehilleen. Minä tunsin kun veret poistuivat poskiltani.
+Mahdotonta oli päästä enään pakoon, sillä takanamme oli sankka,
+läpipääsemätön ihmisjoukko, niin että me voimme tuskin jäsentä
+liikuttaa. Vaan kuitenkin minä tein voimakkaan yrityksen.
+
+"Croisette!" kuiskasin -- hän seisoi meidän toisten takana -- "kumarru.
+Hän ei ole voinut sinua nähdä. Kumarru alas, poika!"
+
+Vaan Croisette oli itsepäinen eikä kumartunut. Ja kun muuan
+ratsastavista sotamiehistä tuli siihen ja pöyhkeästi käski meidän astua
+esiin avonaiselle paikalle, niin Croisette työnsi meidät toiset syrjään
+ja ylpeänä astui meidän edessämme. Minä näin että hänen huulensa olivat
+puristuneet yhteen ja että hänen silmänsä säihkyivät. Päästyämme
+tungoksesta, väkijoukkokin tunkeutui sotamiesrivin läpi ja koetti
+seurata meitä joko vihollisessa tarkoituksessa tai uteliaana tietämään,
+mitä tämä merkitsi. Vaan sotamiehet pieksäen heitä keihäillään saivat
+heidät palautetuiksi takaisin.
+
+Minä luulin, että meidät vietäisiin Bezersin luo, enkä voinut ajatella
+mitä sitten tapahtuisi. Vaan näytti siltä kuin hän aina olisi tehnyt,
+mitä me kaikkein vähimmän odotimme, sillä hän ainoastaan kupristi
+kulmiaan meille, hymyili halveksivasti ja huuti: "Pitäkää nyt huolta,
+etteivät toista kertaa pääse! Vaan elkää tehkö mitään pahaa ennen kuin
+minä olen saanut koko seuran haltuuni."
+
+Hän kääntyi toiselle ja minä toiselle suunnalle, ja sydämmeni täyttyi
+raivolla. Uskaltaisiko hän tehdä meille jotakin pahaa? Uskaltaisiko
+edes vidame de Bezers julkisesti ja kylmäverisesti murhata Caylusin
+sisaren poikia. Minä en voinut sitä uskoa. Ja kuitenkin -- kuitenkin --
+
+Croisette keskeytti ajatusteni kulun. Minä huomasin, että hän ei
+tullutkaan minun jälessäni. Hän oli ryöstäytynyt syrjään ja monien
+riitain perästä päässyt vidamen luo, jonka polvessa hän oli käsin
+kiinni, juuri kuin minä käännyin. Minä näin pitkän matkan päästä en
+voinut kuulla, mitä Croisette sanoi, ja ratsumies, joka meitä seurasi,
+ajoi meidän väliimme, vaan minä kuulin kuitenkin mitä vidame vastasi.
+
+"Ei, ei, ei!" huusi hän hilliten raivoaan. "Antakaa minun aikeeni olla
+rauhassa! Mitä te siitä tiedätte? Ja jos vielä kerran minulle siitä
+puhutte, herra Croisette -- niin minä -- ei, minä en teitä tapa. Se
+teitä tyydyttäisi, sillä te olette itsepintainen, huomaan minä. Vaan
+minä pieksätän teitä niin kuin mitättömintä kyökkipoikaani. Menkää nyt,
+ja pysykää siivolla." Vidamen kasvoilla leimusi kärsimättömyys, viha ja
+hurja tuska. Croisette tuli meidän luoksemme, verkalleen huulet
+lumivalkoisina, vaan hän oli aivan tyyni. "Sama se on", sanoi hän
+katkerasti. "Kolmannella kerralla onnistun."
+
+Minä en tuntenut kovin suurta suuttumusta vidamea kohtaan hänen
+solvaavista sanoistaan enkä vihaa Croisettea kohtaan siitä, että hän
+oli antanut niihin aihetta, niin kuin tunsin ensi kerralla. Sillä tänä
+aamuna näytti vain olevan kysymys elämästä ja kuolemasta. Sanat olivat
+herenneet herättämästä iloa tai surua, sillä mitä sanat merkitsevät
+lampaille teurastushuoneessa? Me emme nyt muuta ajatelleet kuin että
+oli kysymys miehen hengestä ja naisen onnesta. Ja ehkä, tuumiskelin
+minä, Croisette voi vielä kerran ilolla muistella, että hän oli -- niin
+kuin hukkuva tarttuu olenkorteen -- alentunut rukoilemaan heidän
+puolestaan.
+
+Me seisoimme keskellä ratsujoukkoa, joka oli oikealla rivin päässä. Ja
+yhtäkkiä Marie tarttui minua käsivarteen. Hän tuijotti vahtiin, joka
+oli katolla ulommaisen talon kohdalla. Mies viittoi siellä hurjasti.
+"Hän näkee Louisin!" kuiskasi Marie. Minä nyökäytin päätäni melkein
+välinpitämättömänä. Vaan tylsyyteni katosi ja minä vavahdin
+ehdottomasti ja minua pöyristytti, kun hurja ulvonta äkkiä keskeytti
+hiljaisuuden, ja kulki kuin aaltoillen väkijoukossa. Mitä se oli? Muuan
+mies, joka oli vahdissa akkunan luona ylimmällä parvekkeella tähtäsi
+keihäällään jotakin, joka oli sisäpuolella. Muuta emme nähneet.
+
+Vaan ne, jotka olivat ulompana näkivät enemmän, paljo enemmän kuin
+vidame olisi toivonut, niin kuin seuraavassa silmänräpäyksessä
+huomattiinkin. Hän ei ollut ottanut lukuun sitä, miten helposti
+roistoväessä, joka on saanut maistaa surmaamisen huvitusta, raivo ja
+intohimot leimahtavat. Minä näin, miten toisessa päässä joukko alkoi
+aaltoilla ja liikkua edestakaisin. Sadottain käsiä kohosi pystyyn ja
+samalla puhkesi hurja huuto. Ratsumiehet syöksyivät joukkoon iskien,
+vaan heidän täytyi peräytyä verkalleen, sillä heidän ponnistuksensa
+olivat turhat. Riemuisella melulla hurja ihmisjoukko tunkeutui heidän
+väliinsä ja saattoi heidät siten voimattomiksi sekä syöksyi portaita
+kohden kuin sulkunsa särkenyt vesiputous. "Taivas ja helvetti!" huusi
+Bezers ja kiroili niin synkeästi, että tuskin hänen itsevaltijaansakaan
+olisi siinä voinut hänen kanssaan kilpailla. "Nuo roistot aikovat hänet
+ryöstää minulta!"
+
+Hän pyörähytti hevosensa ja ajoi portaitten luo sille puolelle
+parveketta, jossa me olimme. Hän hyppäsi hevosen selästä, antoi
+välinpitämättömästi ohjasten pudota ja syöksähti notkeasti
+parvekkeelle, jota pitkin alkoi sitten juosta. Puolikymmentä
+ratsumiestä heitti hevosensa tovereilleen ja lähti juoksemaan
+päällikkönsä jälessä parvekkeelle, jossa heidän suuret saappaansa
+kolisivat lankkuja vasten.
+
+Minä hengitin kiihkeästi ja lyhyeen, sillä minä näin, että nyt oli
+jotakin tulossa. Nyt oli kilpailu kahden puolueen, tai oikeammin
+sanoen, vidamen ja roistojoukon päällikön välillä. Roistojoukolla oli
+lyhempi tie. Vaan takaa tunkeva joukko teki ensimmäisille häiriötä,
+niin että nämät eivät päässeet varmasti jaloilleen kapeilla portailla,
+vaan kompastelivat ja kaatuivat ja siten menettivät aikaa. Bezers,
+jolla ei ollut mitään esteitä oli jo ehtinyt hyvän matkaa parvekkeelle
+ennen kuin toiset olivat saaneet jalkaansa sille.
+
+Minä rukoilin taivasta -- keskellä tätä hurjaa melua -- että roistoväki
+ehtisi ennen! Jos vain syntyisi vähäksikään aikaa taistelu Bezersin
+miesten ja joukon välillä, niin Pavannes siitä syntyneen sekasorron
+aikana pääsisi pakenemaan. Minun toivoni heräsi tämän metakan aikana.
+Joukon ulvonnan yli kaikui parikymmentä jyrisevää ääntä: "Susi! Susi!"
+Minäkin menetin malttini, tempasin miekkani ja huusin kaikin voimin:
+"Caylus! Caylus!"
+
+Tuhannet silmät, niin kuin minunkin, olivat kiinnitetyt tarkkaavasti
+henkilöihin, jotka kummallakin puolen olivat etevimpiä. He sattumalta
+tapasivat toisensa ovella, joka johti parvekkeelta taloon. Minä näin
+että roistoväen johtaja oli siro mies, nähtävästi pappi, vaikka ei
+ollutkaan papillisissa aseissa; hän oli avopäin ja takkinsa helmukset
+olivat käänteillä. Sen verran näin ensi katseella. Vasta toisella
+silmäyksellä -- jolloin näin kalpeilta synkiltä kasvoiltaan
+viimeistenkin verien katoavan, niin että hän kävi valkoiseksi kuin
+lumi, kun hänen silmistään liekehti kauhu ja hämmästys, kun takaa
+tunkeva joukko nosti hänet, niin että hän huomasi tilansa ja kuka oli
+häntä vastassa -- silloin hänen laiha ruumiinsa kutistui, kun hän
+tuskan valtaamana olisi tahtonut palata takaisin, vaan ei voinut --
+silloin vasta tunsin, että se oli koadjutori.
+
+Minä olin nyt ääneti ja seisoin suu auki. On sekunteja, jotka ovat
+pitkät kuin minuutti. Tällaisena sekunttina voi ihminen kuolla, toinen
+astua elämään. Tällaisen hetken ajan -- niin minusta tuntui -- nämät
+miehet seisoivat katsellen toistaan silmästä silmään epäröiden, vaikka
+itse asiassa toisen heistä oli mahdotonta epäröidä. Hän seisoi -- ja
+minä luulen, että hän itse sen huomasi -- paholaisen ja helvetin
+välillä. Kuitenkin hän näytti epäröivän sillä aikaa, kun kaikki, jopa
+tuo suuri joukkokin parvekkeen alla pidätti henkeään. Seuraavassa
+silmänräpäyksessä hän ja Bezers asettivat olkapäänsä ovea vasten ja
+mulkoilivat toisiaan kuin kaksi yhteen kahlehdittua vihasta koiraa, ja
+olisivat samassa hetkessä kadonneet näkyvistämme, vaan samassa
+silmänräpäyksessä minä näin jotakin tapahtuvan. Bezersin käsi kohosi
+salaman nopeudella papin pään yli, hänen miekkansa kahva rämähti
+kauhistuttavan kovasti ja intohimoisesti johdettuna putosi toisen
+päälakeen! Onneton kaatui kuin puupölkky, ääntä päästämättä! Tuhansien
+kurkkujen kiljuessa raivoisasti, niin että voimakkainkin sydän siitä
+olisi vapissut, mustinkin poski siitä kalvennut, katosi Bezers ovesta.
+
+Silloin näin, mikä voima kurilla on. Niin vähän kuin niitä ratsumiehiä
+olikin, jotka olivat seuranneet häntä -- ainoastaan kourallinen -- niin
+vähintäkään arvelematta syöksyivät roistoväen etujoukon kimppuun, joka
+jo epäjärjestykseen joutuneena kompasteli johtajansa ruumiiseen.
+Alhaalla olevalla joukolla ei ollut ampuma-aseita eikä voinut mitenkään
+auttaa. Parveke oli kapea, ja muutaman minuutin kuluessa Bezersin
+miehet olivat sen puhdistaneet ja ottaneet sen täydellisesti valtaansa.
+Muuan heistä otti papin ruumiin, josta en tiedä oliko elävä vai
+kuollut, ja heitti sen aitauksen yli aivan kuin se olisi ollut
+jauhosäkki. Se putosi moksahtaen maahan. Minä kuulin korvia särkevän
+huudon, jonka erotti muusta huudosta -- kimakan kirkasun! Ja roistoväki
+piiritti makaavan ruumiin ja peitti sen näkyvistämme.
+
+Jos heillä olisi ollut ymmärrystä tulla oikeanpuolisille portaille,
+jossa me ja pari Bezersin miestä oli, niin he helposti olisivat voineet
+meiltä saada parvekkeen valtaansa, kun meitä oli estämässä hevoset, ja
+silloin he kummaltakin puolelta olisivat voineet ahdistaa pientä
+joukkoa. Vaan väkijoukolla ei ollut johtajaa eikä toimintasuunnitelmaa.
+He vain kävivät käsiksi muutamiin hajalla oleviin ratsumiehiin, jotka
+he raastoivat hevosen selästä ja kauheasti kostivat heille. Vaan
+useimmat sveitsiläisistä pääsivät pakoon, kun joukko oli niin kiintynyt
+katsomaan talolle ja mitä tapahtui parvekkeella. Ja ne ratsumiehet,
+jotka pääsivät näin pakoon, tulivat meidän luo, niin että vähitellen
+muodostui portaitten ympärille pieni kehä tuimia olentoja. Vähän aikaa
+epäröittyämme, ja kun muutakaan keinoa ei ollut, liityimme mekin heidän
+seuraansa, jolloin me kenenkään estämättä hyppäsimme joutilaitten
+hevosten selkään.
+
+Kaikki tämä tapahtui pikemmin kuin minä voin kertoa, ja kun me
+parahiksi olimme saaneet jalat jalustimiin, niin ilmoitti meille äkkiä
+syntynyt hiljaisuus, jota sitten seurasi sitä kiihkeämpi ulvonta, että
+Bezers oli taas näkyvissä. Sen aikainen Parisin roistoväki oli
+sanomattoman uskonkiihkoinen ja sen lisäksi julma, kostonhimoinen ja
+aina verenjanoinen. Ja tämä mies ei ollut tappanut ainoastaan sen
+johtajan vaan samalla papin. Hän oli häväissyt pyhyyttä. Mitä aikoivat
+he tehdä? Nojautumalla eteenpäin sovin näkemään osan parvekkeen
+toisesta sivusta, ja näky, jonka näin, oli sellainen, että minä unhotin
+oman vaarani.
+
+Ei varmaankaan koko välinpitämättömässä elämässään Bezers liene niin
+hallinnut asemaansa kuin nyt -- ei koskaan esiintynyt niin edukseen
+kuin juuri tällä hetkellä, kun hän tyyneenä, pää pystyssä ja huulillaan
+halveksiva hymy seisoi katsellen hurjaa joukkoa, joka uhkasi hänen
+henkeään. Tyyni uhka hänen järkähtämättömässä katseessaan lumosi
+minutkin. Ihmettely ja ihailu tukehduttivat minussa vihantunteen. Minä
+en voinut olla uskomatta, ettei tässä pelkäämättömässä sielussa
+kuitenkin olisi jotakin hyvää. Ainoastaan yhdet ainoat -- yhdet ainoat
+kasvot koko maailmassa -- olisivat voineet vetää minun silmäni hänestä.
+Vaan ne kasvot minä näinkin hänen vierellään. Minä tartuin Marien
+käsivarteen ja viittasin avopäistä olentoa Bezersin oikealla puolen.
+
+Se oli Louis ilmielävänä. Vaan se ei ollut iloinen ja kaunis ritari,
+jonka viimeksi näin ratsastavan Caylusin katua, hymyillen kääntyvän
+taakseen katsomaan meitä ja viittaavan hyvästijätöksi rakastetulleen.
+Vidamen vierellä hän näytti pieneltä ja heikolta. Kasvonsa, joilla minä
+aina olin nähnyt loistavan vilkkauden, olivat nyt lumivalkoiset ja
+jäykät. Hänen kaunis kiharainen tukkansa riippui nyt suorana, märkänä
+ja tahraisena verestä, jota tihkui päässään olevasta haavasta.
+Miekkansa oli poissa, vaatteensa revityt, epäjärjestyksessä ja tomussa.
+Huulensa vapisivat. Vaan hän oli pystypäissä, hän näytti sittenkin
+urhoolliselta ja rohkealta, että minä olin melkein tukehtua, ja
+sydämmeni oli pakahtua, kun minä näin hänen siinä seisovan aseetonna ja
+avutonna. Minä tiesin, että jos Kit olisi nyt nähnyt hänet, niin hän
+olisi mielellään kuollut hänen kanssansa, ja minä kiitin Jumalaa että
+hän ei ollut näkemässä. Vaan Louisin urhoollisuudessa oli rauhallista
+tyyneyttä, niin että hänen näkönsä oli toisellainen kuin Bezersin. Niin
+kuin sopikin sille, joka aseettomana näki varman kuoleman edessään, hän
+ei hymyillyt halveksivasti niin kuin jättiläinen hänen sivullaan.
+
+Mitähän Bezers aikoi tehdä? Minua pöyristytti, kun minä tein itselleni
+tuon kysymyksen. Ei suinkaan hän heitä häntä roistojoukolle? Ei, ei.
+Minä olin varma, että hän ei jätä kostoaan muiden täytettäväksi, hänen
+ylpeyteensä se ei soveltunut. Ja kun minä vielä sitä mietiskelin, niin
+viimeinenkin epäilys tässä suhteessa haihtui. Minä näin Bezersin
+kohottavan kätensä erityisellä tavalla. Heti kuului kova huuto yli muun
+melun, ja nyt se ratsumiesjoukko, joka oli puhdistanut parvekkeen
+toisen pään, hyökkäsi toiseen päähän. Heitä ei ollut kuin kymmenkunta,
+vaan hänen nähtensä he syöksyivät joukon kimppuun kuin heitä olisi
+ollut tuhat. Väkijoukko peräytyi ja pakeni sivuille. Nopeasti kuin
+ajatus ratsumiehet pyöräyttivät hevosensa, laukottivat missä väkijoukko
+oli harvinta ja pysähtyivät meidän luo.
+
+Se oli hyvin kekseliäästi tehty, ja tällä aikaa Bezers ja hänen
+miehensä, sekä ne jotka olivat olleet tarkastamassa taloa, kiiruhtivat
+parvekkeelta meidän luoksemme. Sotamiesten teeskennellyn hyökkäyksen
+kautta he olivat suojatut joukon ryntäykseltä takaapäin. Ratsumiehet,
+jotka olivat jättäneet hevosensa, tulivat tappeluhalusta hehkuvin
+silmin parvekkeelta ja sieppasivat hevosen mistä saivat. Heidän
+joukkoonsa katosi näkyvistäni Louis vähäksi aikaa, vaan pian taas näin
+hänet kalpeana ja hämmentyneenä istuvan muutaman hevosen selässä
+sotamiehen takana. Meidänkin hevostemme selkään hyppäsi ratsastajat,
+istuivat satulaan etupuolellemme murahtaen vähän kun tapasivat siinä
+istujan jo ennaltaan. Vaan eivät kysyneet mitään, sillä siihen ei ollut
+aikaakaan, roistojoukko alkoi tointua hämmennyksestään, ja joka minutti
+se sai uusia voimia, ja sen raivo oli vain kasvanut tepposesta, joka
+sille oli tehty.
+
+Kaikkiaan meitä ei ollut kuin neljäkymmentä, ja muutamat meistä
+ratsastivat kaksittain hevosen selässä. Bezersin silmä nopeasti mittasi
+pienen joukon voiman ja pysähtyi sitten meihin veljeksiin. Hän kääntyi
+ja antoi lähimmälle miehelleen määräyksen. Mies kannusti hevostaan,
+joka oli oikein kelpo kaunis kimo, ja ratsasti Croisetten luo, kiersi
+tämän ympäri kätensä ja nosti hänet hyvin taitavasti omaan satulaansa.
+Minä en ymmärtänyt, mitä tämä merkitsi, vaan minä näin Croisetten
+asettuvan istumaan Blaise Burén taakse -- sillä tämä oli hän -- ja minä
+otaksuin, että tämä ei ollut tapahtunut missään pahassa tarkoituksessa.
+Seuraavassa silmänräpäyksessä me kiidimme väkijoukon läpi.
+
+Mitä sitten tapahtui, en tiedä. Minä paikaltani -- me ratsastimme
+ratsujoukon keskellä -- en nähnyt muuta kuin hevosia, jotka hurjasti
+kohoilivat takajaloilleen, ja ratsumiehiä, jotka huojuivat edestakaisin
+satulassaan, ja silloin tällöin vilahdukselta kalpeita, vihaisia
+muotoja ja kohotettuja käsiä. Kerran muutaman kapean katukujan suussa
+näin Bezersin hevosen kompastuvan ja kaatuvan keskelle tungosta ja
+kuulin kovan parkauksen. Vaan voimakkaalla tempauksella nosti Bezers
+hevosensa pystyyn taas. Ja minuuttia myöhemmin ratsumiehet sivullani
+tekivät kierroksen, ja silloin minä näin jotakin, jota en koskaan voi
+unhottaa.
+
+Koadjutorin ruumis makasi selällään kadulla, silmät auki ja hampaat
+näkyvissä. Hänen päällään makasi nuori nainen, jonka tukka punaisena
+kultana valui hartioille ja jonka niska oli valkoinen kuin maito. Minä
+en tiennyt oliko hän elävä vai kuollut, vaan sen huomasin, että hänen
+toinen käsivartensa pistihe jäykkänä kuin keppi, ja arvelin, että
+väkijoukko, joka pakeni hevosten tieltä, oli polkenut hänet
+jalkoihinsa, jos ei häneen liene sattunut hevosten kaviotkin. Vaan sen
+mitä pikimmältään näin, kun hevonen, jonka selässä minä olin, syöksähti
+syrjään, ei hänessä ollut mitään haavaa eikä loukkauksen merkkiä.
+Toinen kätensä oli papin rinnalla, ja kasvonsa olivat käsivarren
+nojassa. Vaan minä kaikesta huolimatta hänen tunsin -- tunsin, ja minua
+pöyristytti tämä nainen, jonka laittamat merkit minulla vieläkin
+olivat, ja jonka lahja minulla oli kupeellani, ja minä muistin papin
+kehuvat sanat, jotka tämä oli lausunut naisen läsnäollessa muutamia
+tunteja sitten: "Ei koko Parisissa ole -- ei miestä eikä naista -. joka
+tänä yönä voisi estää minun aikeitani!" Se todellakin oli ollut turhaa
+kehumista. Ei kenenkään käsi koko tässä tuhansien joukossa ollut
+heikompi kuin hänen kätensä nyt, olipa tehtävänä hyvää tai pahaa! Ei
+aivoja, jotka olisivat olleet tylsemmät, ei ääntä, jota vähemmin
+kuultiin. Hän muuten oli saanut ansaitun palkkansa. Hän oli kuollut
+miekkaan, johon oli ruvennut -- oli, vaikka pappi olikin, kuollut
+väkivaltaisen kuoleman! Risti, jonka hän oli kieltänyt, oli hänet
+musertanut. Ja kaikki hänen aikeensa ja ajatuksensa, joita varmaankin
+oli ollut paljo, olivat rauvenneet hänen kanssaan. Hänen työnsä ja
+ajatustensa tuloksena oli vain se, että nyt Parisissa oli pahoja
+ihmisiä yhtä vähemmän -- hengettömiä tomuläjiä yhtä enemmän.
+
+Mitä naiseen tulee -- naiseen hänen vierellään -- niin, ken mies voi
+tuomita naista, jonka hän tuntee? Ja sitä vähemmän naista, jota hän ei
+tunne. Vaan tällä kertaa minä irroitin hänestä ajatukseni, sillä minä
+olin väsynyt ja viluissani.
+
+Me olimme päässeet väkijoukosta ja ratsastimme nyt esteettömästi
+muuatta kivitettyä katua, ennen kuin olin päässyt täydellisesti
+kauhistuttavasta näystä, jonka olin kohdannut. Sen sijaan tulivat
+mietteet siitä, minne olimme matkalla. Bezersin taloonko? Rohkeuteni
+masentui ajatellessani sitä mahdollisuutta. Ennen kuin ehdin ajatella
+jotain toista mahdollisuutta, niin huomasin olevamme muutaman portin
+luona, jonka sivuina oli suuret pyöreät tornit, ja vidamen vaihtaessa
+muutamia sanoja Burén kanssa, pysähdyimme siihen. Kului odotellessa
+monta minuuttia, sitten aukaistiin portti, ja kaksittain ajoimme kapeaa
+holvikäytävää. Portin arvelin olevan jonkun linnoituksen tai vankilan
+tai linnatornin tai palatsin portin.
+
+Vaan mihinkään sellaiseen emme tulleetkaan, vaan avonaiselle likaiselle
+torille, jossa oli kaikellaista roskaa ja laitamilla luhistuvia mökkejä
+ja suojia. Ja sen takana -- Jumalalle kiitos -- sen takana oli
+maaseutu!
+
+Tämä äkillinen muutos ja helpotuksen tunne, joka nyt täytti sydämmeni,
+olivat niin omituisia, että minä en koskaan voi sitä unhottaa.
+Minä katselin avaraa seutua, joka rauhallisena levisi edessäni
+päivänpaisteessa, enkä voinut oikein uskoa onneani. Minä vedin syvälle
+keuhkoihini raitista ilmaa, minä ihastuksissani viskasin miekkani
+korkealle ilmaan ja otin sen taas kiinni, ja synkkä mies takanani
+hymyili tälle ihastukselleni. Ei mikään noita taikasauvallaan olisi
+voinut hankkia minulle suurempaa muutosta olossani kuin sotamiesten
+päällikkö tuolla portin avaimellaan. Niin minusta ainakin tuntui ensi
+hetkellä, kun olin päässyt vapauteen ja pakoon -- pakoon kauheilta
+kaduilta.
+
+Minä silmäsin Parisia -- tomu- ja savupilveä, joka riippui tornien ja
+kattojen päällä, ja minusta tuntui kuin olisin juuri päässyt itse
+helvetistä. Minä olin vielä kuulevinani korvissani huutoja ja rääkyntää
+ja kirouksia, kuoleman kauheita ääniä. Ja itse asiassa kuulinkin vielä
+pyssyjen pauketta Louvren luota ja kirkonkellojen kumean äänen.
+Maalaisia oli joukottain kokoutunut teitten risteyksiin ja kyliin,
+kuunnellen ja udellen, Kun me kulimme ohi, niin tekivät he arastellen
+kysymyksiä meille, ja me huomasimme, että huhu kauhutapauksista jo oli
+kulkeutunut tänne maalle, vaikka kaupungin porttein avaimet olivat
+jätetyt kuninkaalle eikä kukaan ollut lähtenyt kaupungista ennen meitä,
+paitse muuan joukkue herttua Guisen kanssa, joka kahdeksan aikana oli
+lähtenyt etsimään Montgomerya ja muutamia muita protestantteja -- jotka
+kaikeksi onneksi heille itselleen -- olivat piiloutuneet S:t Germainin
+etukaupunkiin.
+
+Ennen kuin kerron matkastamme Parisista, mainitsen muutamia sanoja
+näistä kauheista teoista, joita harjoitettiin näinä päivinä ja
+seuraavinakin, teoista, joita Ranska nyt häpeää ja häpesi jo ennen
+meidän kuningasvainajamme valtaistuimelle nousua. Minulta on kerta ja
+toinenkin kysytty, mitä ajattelen niistä, ja minä vastaan, että meidän
+maatamme ei ole niistä moitittava. Paitse leskikuningatar Catharina
+Medicia oli Ranskaan tullut Italiasta jotakin muutakin, jotakin
+näkymätöntä vaan hyvin turmiollista vaikutukseltaan, ja tämä oli
+julmuuden ja uskottomuuden henki. Italiassa se oli tehnyt vähän
+vahinkoa. Vaan istutettuna ranskalaiseen uskaliaisuuteen ja
+välinpitämättömyyteen ja pohjan raaempiin tapoihin, oli tämä
+juonittelujen henki osottautunut kykenevänsä mitä hirmuisimpiin
+tekoihin. Jonkun aikaa, siihen saakka kun se itse raastoi itsensä, oli
+se Ranskan kirouksena. Kaksi Guisen herttuaa, prinssi Condé, amiraali
+Coligny, kuningas Henrik kolmas -- kaikki nämät aikansa etevimmät
+miehet -- kaatuivat neljännesvuosisadan kuluessa murhaajan puukkoon --
+puhumattakaan Oranian prinssistä ja kuningas Henrik suuresta.
+
+Sitten otettakoon lukuun myöskin heidän nuori ikänsä, jotka
+olivat sekaantuneet tähän asiaan. Ranskaa, joka tietysti oli
+leskikuningattaren alainen, johti siihen aikaan poikaset, jotka tuskin
+olivat saaneet kulutetuiksi lapsuutensa kenkiä. He olivat vain poikia,
+kiihkeitä, huolettomia ylimyksiä, valmiita tekemään mitä tyhmiä kujeita
+hyvänsä ja joilta puuttui kaikkea ajatusta ja viisautta. Neljästä
+ranskalaisesta, joilla otaksutaan olleen päätehtävä tässä
+murhenäytelmässä, oli yksi kuningas kahdenkolmatta, hänen veljensä
+kahdenkymmenen ja herttua Guise yhdenkolmatta vuotias. Ainoastaan
+marsalkki de Pavannes oli saavuttanut kypsyneen ijän. Mitä tulee muihin
+liittolaisiin, niin leskikuningatar ja hänen neuvonantajansa, Retz ja
+Nevers ja Birague olivat italialaisia ja Italia vastatkoon heistä, jos
+FlorensiIla, Mantualla ja Milanolla haluttaisi viskata riitahansikas.
+
+Vaan palatkaamme matkaamme. Penikulman päässä kaupungista pysähdyimme
+suureen ravintolaan, ja muutamat meistä laskeutuivat satulasta. Uusia
+hevosia hankittiin niiden sijaan, jotka oli menetetty tai jätetty
+Parisiin, ja Buré antoi jakaa meille ruokaa. Me olimme nälistyneitä ja
+väsyneitä ja söimme niin ahnaasti kuin emme olisi nähneet ruokaa
+ijässämme.
+
+Bezers istui hevosensa selässä vähän matkaa meistä paasinsa
+palvellessa. Minä katselin salaa häntä ja hämmästyksekseni
+huomasin, että yön tapaukset olivat hänenkin rautaiseen tahtoonsa
+vaikuttaneet. Minä näin tai ainakin olin näkevinäni hänen kasvoillaan
+mielenliikutuksen jälkiä, ei sellaisia kuin hänestä tunsin -- vaan
+omituisia ja vaihtelevia liikutuksia. Minä olisin melkein voinut
+vannoa, että lempeä piirre loisti hänen synkällä ja vakavalla
+otsallaan, kun hän katseli meitä, minä olisin melkein voinut vannoa,
+että hän hymyili omituisesti ja surullisesta. Mitä tulee Louisiin, joka
+ratsasti pienemmässä osastossa ja oli toisella puolen pihaa, niin hän
+ei huomannut meitä eikä ollut meitä nähnyt ollenkaan. Kasvonsa, jotka
+olivat meihin päin, näyttivät synkiltä ja kalpeilta, vaan hänen
+ryhtinsä oli ylpeä ja hänen muodollaan oli paremminkin surua kuin
+alakuloisuutta. Hän, arvelin minä, ajatteli monien kelpomiesten
+kohtaloa, yhtä paljon kuin omaansa Kun me Burén antamalla merkillä
+lähdimme taas ajamaan, niin minä lupaa kysymättä ajoin hänen vierelleen
+juuri kun hän oli portille menossa.
+
+
+
+
+YHDESTOISTA LUKU.
+
+Surun yö.
+
+
+"Louis! Louis!"
+
+Kuullessaan minun ääneni hän kääntyi vikkelästi, ja hänen kasvoilleen
+leimahti ilo ja -- eipä kumma -- mitä suurin hämmästys. Hän luuli
+meidän olevan kymmenien peninkulmana päässä. Ja kas! tässä me nyt
+olimme toistemme vierellä, ja me puristimme kättä pitkään ja kovasti,
+ja hänen silmänsä, jotka täyttyivät kyynelillä, viipyivät kauan
+kasvoillani, aivan kuin hän niistä olisi etsinyt rakastettunsa
+piirteitä. Joku oli toimittanut hänelle hatun ja saattanut hänet
+tilaisuuteen järjestämään pukunsa ja hoitamaan haavansa, joka muuten ei
+ollut paha, ja nämät muutokset olivat paljon vaikuttaneet hänen
+muotoonsa. Ja kun ilo kohtauksestamme karkoitti hetkeksi hänen
+kasvoiltaan surun ja synkkyyden varjon, niin minä taas tunsin hänessä
+entisen Louisin, jonka muistin Caylusista kun hän palasi jahdista tai
+hupaisilta metsäretkiltämme. Vaan nyt hänellä ei ollut miekkaansa!
+
+"Ja kerro nyt minulta kaikesta", sanoi hän päästyään ensi
+hämmästyksensä kuohusta. "Miten ihmeessä olet tullut tänne? Tälle
+paikalle ja minun vierelleni? Onko Caylusissa kaikki hyvin? Neiti ei
+liene --."
+
+"Neiti voi hyvin, aivan hyvin! Ja ajattelee sinua, sen vannon!"
+vastasin minä innokkaasti, "Mitä meihin tulee", jatkoin minä karttaen
+tätä puheainetta -- miten minä siitä voin puhua päivän valolla ja
+lisäksi vieraitten korvien kuullen -- "niin Croisette ja Marie ovat
+heti takanamme. Me lähdimme Caylusista kahdeksan päivää sitten. Me
+saavuimme Parisiin eilen illalla. Me emme ole nukkuneet yötä! Me olemme
+viettäneet sellaisen yön, jota en ikinä --"
+
+Hän teki keskeyttävän liikkeen. "Hiljaa!" sanoi hän kohottaen kättään.
+"Elä puhu siitä, Anne!" ja minä näin, että muisto hänen ystäviensä
+kohtalosta oli vielä niin tuore, ja kauhu, jolla hän oli herännyt
+näihin kamaliin näkyihin ja kauhistuttavaan meteliin, vielä oli niin
+elävänä mielessä, että hän ei voinut kestää viittauksiakaan niihin.
+Vaan ratsastettuamme jonkun matkaa ääneti -- jolloin hänen huulensa
+vapisivat -- kysyi hän taas minulta, mitä varten olimme tulleet
+Parisiin.
+
+"Me tulimme sinua varottamaan -- tuolta tuolla", vastasin minä ja
+viittasin Bezersiä, joka mustana ja synkkänä ratsasti pienen joukon
+edessä. "Hän -- hän sanoi, että Kit ei koskaan saa sinua, sanoi mitä
+hän aikoo tehdä sinulle ja pelotti Kitiä. Ja kun me tiesimme, että hän
+matkustaa Pariisiin, niin lähdimme hänen jälestään varoittaaksemme
+sinua vaarasta, joka sinua uhkasi, ymmärräthän." Ja minä kerroin
+hänelle lyhykäisesti seikkailumme ja kuvasin kummalliset erehdykset,
+jotka tuona kauheana yönä olivat meitä viivyttäneet tunti tunnilta,
+kunnes me emme enään voineet toimittaa mitään.
+
+Hänen silmänsä loistivat ja lämmin väri peitti hänen poskensa kun minä
+kerroin historiamme. Hän puristi kättäni ja katsoi taakseen
+hymyilläkseen ystävällisesti Marielle ja Croisettelle. "Se oli teidän
+tapaistanne!" sanoi hän liikutettuna. "Se oli hänen serkkuinsa
+tapaista! Reippaita ja rohkeita poikia! Vicomte on elävä saadakseen
+ylpeillä teistä. Te vielä kerran toimitatte suuria töitä! Minä sen
+ennustan!"
+
+"Vaan, ah Louis!" sanoin surullisesti, vaikka sydämmeni sykkikin
+ylpeydestä, kuultuani hänen niin puhuvan. "Jos me olisimme joutuneet
+ajoissa! Jos olisimme tavanneet sinut kahta tuntia ennemmin!"
+
+"Se ei olisi paljoa auttanut, luulen minä", sanoi hän pudistaen
+päätään. "Meidät jätettiin kuin ryöstösaalis viholliselle. Varoituksia?
+Me saimme varoituksia yllin kyllin. De Rosny varoitti meitä, vaan me
+ivasimme häntä. Kuninkaan silmät varoittivat meitä, vaan me luotimme
+häneen. Vaan -- --" ja Louisin vartalo kohosi ja hän kohotti kätensä,
+ja jatkoi, jolloin minä ajattelin hänen serkkunsa ennustuksia,
+"sellaista ei enään koskaan tapahdu Ranskassa, Anne! Ei koskaan! Kukaan
+ei tästä lähtien luota toiseen! Ei ole enään mitään kunniaa, mitään
+uskollisuutta, ei sääliä, ei rauhaa. Ja mitä tulee Valoisin, joka on
+kaiken tämän saanut aikaan, niin ei miekka koskaan luovu hänestä. Se on
+minun vakuutukseni! Niin minä uskon järkähtämättä!"
+
+Me tiedämme nyt, että hän puhui totta. Sillä kahdenkolmatta vuoden
+kuluessa tästä elokuun neljännestäkolmatta päivästä 1572 ei miekka
+levännyt kuukauden aikaa Ranskassa. Parisin kaduilla, Arquesissa ja
+Coutrasissa ja Ivryssä virtasi verta kuin vettä, jotta Perttulijuhlan
+veri olisi peittynyt. Viimeinen Valoisin suvusta kannettiin S:t Denisin
+hautaholviin, ja vielä suurempi kuningas, ensimmäinen kaikista
+ranskalaisista, niin elävistä kuin kuolleista, urhoollisin ja viisain
+koko maassa, seurasi häntä. Vaan hänenkin saavutti murhamiehen puukko
+maalle onnettomalla hetkellä, ennen kuin kauhun valtaama Ranska
+karkoitti luotaan petoksen ja pahuuden.
+
+Kun minä puhelin Louisin kanssa, niin ei ollut luonnotonta -- päin
+vastoin luonnollinen seuraus asiain tilasta -- että minä huolellisesti
+vältin muuatta erityistä ainetta. Ja kuitenkin se aina oli mielessäni.
+Mitä Bezers aikoi? Mikä oli tarkoituksena tällä kummallisella matkalla?
+Mikä kohtalo odotti Louista? Hyvistä syistä olin tekemättä nämät
+kysymykset. Sillä vaikka olinkin nähnyt hymyn Bezersin otsalla, niin
+oli kuitenkin niin vähän toivoa, että minä en uskaltanut sitä
+ajatellakaan. Minä sellaisilla kysymyksillä olisin vaivannut sekä häntä
+että itseäni.
+
+Louis itse alkoi ensin puhella tästä. Ei nyt, vaan auringon laskettua,
+kun hämärä alkoi meitä verhota, ja me kulimme yhä etelään päin
+uupuneilla hevosillamme tässä pitkässä rivissä, joka liikuskeli
+eteenpäin; Silloin hän yhtäkkiä sanoi: "Tiedätkö, Anne, mihin me
+menemme?"
+
+Minä vavahdin ja minun piti vähän aikaa taistella omituista hämmennystä
+vastaan, ennen kuin vastasin. "Kotia", sanoin aivan sanoakseni.
+
+"Kotia? Ei. Ja kuitenkin niin lähelle kotia. Cahorsiin", vastasi hän
+omituisen rauhallisesti. "Sinun kotiasi, poikaseni, en enään koskaan
+näe. Enkä myöskään Kitiä, omaa Kitiäni!" Nyt vasta ensi kerran kuulin
+hänen käyttävän tätä hyväilynimeä, jota me käytimme. Ja se
+mielenliikutus, joka sai hänen äänensä tärisemään ja jonka tuntui
+herättäneen ajatus onnellisemmista menneistä ajoista ja rakastetun
+naisen muisto järkytti kokonaan minun itsehillitsemisvoimani. Minä
+purskahdin itkuun. "Elä, elä, poikaseni", sanoi hän lempeästi nojaten
+sivulle, niin että hän voi laskea kätensä hartioilleni, "ollaan miehiä.
+Meidän täytyy pysyä urhoollisina. Kyyneleet eivät meitä auta, jätetään
+ne -- naisille."
+
+Minä itkin vielä kiihkeämmin. Ja hänenkin äänensä vapisi kuin hän
+lausui viimeisen sanan. Vaan seuraavassa silmänräpäyksessä hän puhui
+taas tyyneesti. Minä olin mutissut jotakin, että Bezers ei uskalla
+tehdä mitään väkivaltaa, se oli liian julkista.
+
+"Ei ole kysymys uskaltamisesta", vastasi hän. "Ja kuta julkisempaa se
+on, sitä parempana hän sitä pitää. He ovat uskaltaneet ottaa tuhansilta
+hengen sitten eilispäivästä. Kukaan ei voi vaatia tiliä häneltä, kun
+kuningas -- oma kuninkaamme, on julistanut jokaisen hugenotin
+lainsuojattomaksi ja antanut luvan tappaa heitä missä vain tavataan.
+Kun Bezers ryösti minulta aseeni siellä", hän näytti haavansa, "niin
+minä tietysti odotin kuolemaa siinä silmänräpäyksessä. Anne! Minä näin
+hänen silmissään veren! Vaan hän ei tappanut minua!"
+
+"Minkä vuoksi?" kysyin hämmästyneenä.
+
+"Minä voin ainoastaan arvata", vastasi Louis huoaten. "Hän sanoi, että
+minun henkeni oli hänen käsissään, vaan hän sen ottaa kun aika tulee.
+Sen enempää hän ei siitä sanonut. Sitten hän sanoi, että jos minä en
+antaisi hänelle sanaani, että seuraan häntä, niin hän minut heittää
+ulvoville koirille siellä ulkona. Minä annoin hänelle sanani. Tässä me
+nyt olemme maantiellä, ja eilen, Anne, vielä eilen tähän aikaan
+ratsastin Telgnyn kanssa kotia Louvresta, jossa olimme pallopeliä
+pelanneet kuninkaan kanssa! Ja maailma -- maailma silloin näytti niin
+kauniilta."
+
+"Minä näin sinut, tai oikeammin Croisette näki", sopersin minä kun
+hänen surunsa, ajatellessaan ystäviään, pakotti hänet keskeyttämään.
+"Vaan, Louis, mistä tiedät, että olemme matkalla Cahorsiin?"
+
+"Hän mainitsi minulle, kun ratsastimme kaupunginportin läpi, että hän
+oli nimitetty Quercyn kuvernööriksi, toimeenpanemaan julistusta
+hugenotteja vastaan. Etkö huomaa, Anne", lisäsi hän katkerasti, "että
+hänen kostolleen siitä olisi vähän tyydytystä tappaa minut kerralla?
+Hänen täytyy saada -- tai oikeammin sanoen hän tahtoisi jos voisi --
+kiduttaa minua kuoleman tuskalla. Sitä paitsi minun mestaukseni on
+oleva loistava alku hänen toimelleen. Vaan minä en missään tapauksessa
+pelkää häntä", ja Pavannes kohotti ylpeästi päätään. "Minä en pelkää
+häntä hituakaan!"
+
+Silmänräpäyksen ajaksi hän unhotti Kitin, toveriensa kohtalon ja oman
+kuolemantuomionsa. Hän halveksivasti puristi nyrkkiä vidamelle.
+
+Mieleni masentui. Minä ajattelin, että vidamen raivo oli suunnattu
+pikemminkin serkkuani kuin hänen sulhastaan kohtaan; ja siinä valossa,
+jonka hänen uhkauksensa antoivat asialle, näin minä hänen
+tarkoituksensa selvemmin kuin Louis. Hänen tarkoituksenaan oli
+rangaista naista, joka oli leikkinyt hänen kanssaan, ja sitä varten hän
+nyt vei hänen sulhasensa Parisista mestatakseen hänen -- _annettuaan
+ensin siitä tiedon naiselle!_ Niin oli: annettuaan hänelle ensin
+tiedon, toimitettaisiin mestaus hänen läsnäollessaan! Hän aikoi hänet
+houkutella Cahorsiin ja sen jälkeen -- --
+
+Minua pöyristytti. Minusta tuntui aivan kuin allani olisi auvennut
+kuilu. Hänen suunnitelmansa oli jotakin niin pirullista, niin siihen
+sopivaa, mitä olin kuullut kerrottavan Sudesta, että minä en voinut
+epäillä edellytysteni todellisuutta. Minä näin hänen pahat
+tarkoituksensa ja ymmärsin minkä vuoksi hän oli nähnyt niin paljo
+vaivaa meistä veljeksistä. Hän toivoi voivansa käyttää meitä
+välikappaleinaan houkutellakseen serkkumme Cahorsiin.
+
+Tietysti en tästä puhunut sanaakaan Louisille. Minä salasin tunteeni
+niin hyvin kuin voin. Vaan minä tein itselleni pyhän lupauksen, että me
+yhdennellätoista hetkellä estämme Bezersin aikeet. Jos kaikki muut
+toiveet pettäisivätkin, niin me ainakin voisimme tappaa Bezersin, ja,
+vaikka itse tässä saisimmekin kuolemamme, niin tulisi kuitenkin Kitiltä
+säästetyksi tulikoe. Kyyneleeni kuivuivat aivan yhtäkkiä. Sydämmeni
+täytti jalo viha, niin ainakin minusta tuntui.
+
+Minusta tuntuu, että ei mikään matka ole koskaan ollut niin omituinen
+kuin tämä, jonka nyt teimme. Samoja huvituksia oli nytkin, kuin
+Pariisiin mennessämme, vaan niissä ei ollut enää uutuuden viehätystä.
+Eikä nyt syntynyt enää hupaisaa keskustelua ystävällisten
+majatalo-isäntien ja iloisten emäntien kanssa, Meitä nyt oli niin suuri
+joukko, että meidän tulomme kievaripaikoissa synnytti enemmän pelkoa
+kuin iloa. Miten paljo Quercyn varakuvernööri tilasi kuninkaan nimessä
+ja miten paljo hän maksoi, sen voimme päättää ainoastaan synkistä
+silmäyksistä, jotka meitä aamuisin seurasivat kun lähdimme taipaleelle.
+Sillä tuollaisiin silmäyksiin luullakseni eivät olleet syynä yksistään
+uutiset Parisista, vaikka me olimmekin osaksi ensimmäiset, jotka niitä
+toimme.
+
+Vaan pian, luullakseni se oli kolmantena matkapäivänämme, hovikuriirit
+kulkivat ohitsemme ja ehättivät ennen meitä. Muutaman näistä
+sanansaattajista -- joka, sen mukaan kuin kuulin niiltä, jotka olivat
+ympärilläni, oli menossa Cahorsiin kirjeitä viemään varakuvernöörille
+ja piispalle -- pidätti Bezers. Tämän tapauksen tuloksia en tunne, vaan
+minä luulen, että piispa ei ikinä saanut kirjeitään, joiden mukaan
+hänelle olisi tullut osa vallasta. Varmaa vain on, että me jätimme
+sanansaattajan -- joka oli kyllin viisas suojelemaan omaa nahkaansa --
+hupaisaan majapaikkaan Limogesiin, josta hän Iuultavastikin palasi
+Parisiin sitten, kuin arveli sopivaksi.
+
+Tämä ei kuitenkaan ollut omituisinta matkassamme, vaan retkeläisten
+keskinäinen suhde. Ensimmäisenä päivänä ratsastimme neljä yhdessä
+joukossa, eikä meitä kukaan häirinnyt, niin kauan kuin olimme keskellä
+hajallaan olevaa joukkoa. Bezers ratsasti aina yksikseen joukon edessä,
+synkkänä miettien kostoaan, niin kuin arvelen. Tällä tavoin hän väliin
+ratsasti päiväkauden yhtämenoa, niin että ei puhunut sanaakaan
+kenellekään tai antanut ainoatakaan käskyä. Väliin minua alkoi
+säälittää tuo mies, Hän oli rakastanut Kitiä despotisella tavallaan,
+niin kuin se, joka on tottunut saamaan aina tahtonsa toteutetuksi, ja
+hän oli menettänyt tytön -- menettänyt ainaiseksi, kävipä miten
+hyvänsä. Ja muutamina hetkinä minä olin huomaavinani jotakin
+sanomattoman synkkää, surumielistä tuossa jättiläisessä, joka ratsasti
+yksinään edellä.
+
+Harvoin hän puheli meille ja vielä harvemmin Louisille. Vaan kun hän
+sen teki, niin hänen karkea, ankara äänensä ja julmat silmänsä
+ilmaisivat synkkää vihaa, jota hän tunsi Louista kohtaan.
+Ruokaillessamme hän söi toisessa päässä pöytää, me neljän toisessa
+päässä, niin kuin kolme meistä oli tehnyt ensi iltana Parisiin
+tullessamme, Väliin minua pöyristyttivät uhkaavat silmäykset, joita hän
+salaa loi kilpailijaansa -- vankiinsa --. Vaan toisinaan huomasin hänen
+kasvoillaan, kun huomaamattaan katselin häntä, omituisen ilmeen, jota
+minä en voinut ymmärtää.
+
+Varovaisin sanoin ilmoitin Croisettelle luuloni hänen tarkoituksistaan.
+Croisette ei näyttänyt niinkään hämmästyvän kuin minä olin luullut.
+Minä pian sain tietää syyn siihen. Hänellä oli oma käsityksensä
+asiasta. "Etkö luule sitä mahdolliseksi, että hän, Anne", kysyi hän
+minulta -- me tietysti olimme kahden silloin -- "että hän aikoo
+luovuttaa Louisin Kitistä?"
+
+"Luovuttaa Kitistä?" huudahdin minä. "Millä tavoin?"
+
+"Antamalla Louisin valita -- ymmärräthän?" Minä ymmärsin -- minä
+käsitin siinä silmänräpäyksessä. Minäpä olin ollut tylsä, kun en ollut
+tuota ennen huomannut. Bezers aivan varmaan aikoi menetellä seuraavalla
+tavalla: antaa herra de Pavannesin luopua sydämmensä valitusta ja pitää
+henkensä, tai kuolla ja menettää hänet.
+
+"Minä ymmärrän", vastasin minä. "Vaan Louis ei koskaan luovu hänestä.
+Ei koskaan luovuta häntä."
+
+"Louis kaikessa tapauksessa menettää rakastettunsa, tavalla tai
+toisella", väitti Croisette matalalla äänellä. "Vaan ei se pahinta.
+Louis on hänen, Bezersin, vallassaan. Otaksutaan, että Bezers aikoo
+panna Kitin ratkaisemaan, että hän Louisilta vaatii lunnaita ja
+lunnaiksi panee Kitin? Ja asettaa Kitin näin valitsemaan kahdesta: joko
+antamaan kätensä Bezersille ja pelastamaan Louisin hengen tai
+kieltäytymään siitä ja niin tuomitsemaan Louisin kuolemaan?"
+
+"Croisette!" huudahdin minä. "Niin katala hän ei voi olla!" Ja
+kuitenkin, eikö tämäkin olisi parempi, kuin sokea kosto, jota minä olin
+kuvitellut hänen miettivän?
+
+"Ehkä ei", vastasi Croisette tuijottaessaan pimeään. Me tällä kertaa
+ratsastimme joukon alkupäässä Bezersin takana, niin että me hyvin
+näimme hänen jättiläisvartalonsa, kun hän siinä hartiat kumarassa
+ratsasti yksinään edellämme. "Ehkä ei", toisti Croisette vaipuneena
+ajatuksiinsa. "Väliin minusta tuntuu, kuin emme oikein ymmärtäisi
+häntä, ja että on pahempiakin ihmisiä maailmassa kuin Bezers."
+
+Minä katsoin terävästi poikaan, sillä minä en ollut tätä tarkoittanut.
+"Pahempia?" sanoin minä. "Sitäpä minä en usko."
+
+"On varmaan!" vastasi hän ja pudisti päätään. "Muistatko, kun makasimme
+verhojen takana suuressa sängyssä Mirepoixin luona?"
+
+"Muistanpa hyvinkin. Luuletko, että koskaan voisin unhottaa sitä
+hetkeä?"
+
+"Ja kun rouva d'O tuli sisään?"
+
+"Koadjutorin kanssa?" sanoin minä pöyristyen. "Muistan..."
+
+"Ei, vaan toisella kerralla, kun hän tuli yksinään; Huoneessa oli
+melkein pimeä, niin kuin sinä muistat. Rouva de Pavannes oli akkunassa,
+jonne hänen sisarensa ei nähnyt häntä."
+
+"Muistan senkin", sanoin kärsimättömästi. Minä ymmärsin hänen äänestään,
+että hänellä oli jotakin kerrottavaa rouva d'Osta, eikä minulla
+haluttanut kuulla. Minuakin pöyristytti kuulla tästä naisesta, joka,
+niin kaunis kuin olikin, liikkui rikosten ja uskottomuuden piirissä.
+Oliko se ujoutta vai pelkoa vai jotakin ritarillista tunnetta, joka
+valtasi mieleni silloin, kuin luulin olevani hänen aseystävänsä? Minä
+en tiedä sitä varmaan, sillä minä en ollut saanut siitä selvää
+vieläkään, oliko minun säälittävä vai inhottava häntä, oliko hän
+käyttänyt minua aseenaan vai olinko minä ollut uskoton hänelle.
+
+"Hän tuli sänkyä kohden, niin kuin muistat, Anne", jatkoi Croisette.
+"Sinä makasit laitimmaisena. Hän ei erottanut sinua tarkoin ja luuli
+sisarekseen. Ja silloin minä syöksyin ylös."
+
+"Minä muistan, että sinä niin teit!" huudahdin minä kiihkeästi. Minä
+olin unhottanut tämän ikävän tapauksen. "Sinä olit säikähyttää hänet
+kuoliaaksi. Minä en lainkaan voinut ymmärtää, mikä sinulla oli. --
+Minkä vuoksi sillä tavoin teit?"
+
+"Pelastaakseni sinun henkesi, Anne", vastasi hän juhlallisesti, "ja
+estääkseni häntä tekemästä rikosta, suunnatonta, luonnotonta rikosta.
+Hän oli tullut takaisin -- tuskin hirveän sanoa -- murhaamaan
+sisarensa. Sinä hämmästyt! Sinä et ehkä tahdo minua uskoa.
+Kuulustaakinhan se kovin kauhealta. Vaan minä näin paremmin kuin sinä.
+Hän seisoi sinun ja kynttilän välillä. Minä näin kun hän kohotti
+puukon! Minä näin hänen häijyt kasvonsa! Jos minä en olisi säikäyttänyt
+häntä, niin hän olisi iskenyt puukon sinuun. Häneltä putosi puukko
+lattialle. Minä otin sen. Kas tässä se on."
+
+Minä silmäsin puukkoa, ja vavisten käännin katseeni siitä. "Minkä
+vuoksi", mutisin, "minkä vuoksi hän niin teki?"
+
+"Niin kuin tiedät hän ei onnistunut saamaan sisartaan Pavannesin
+taloon, jossa hänen olisi ollut helppo murhata hänet. Bezers tunsi
+rouva d'On, ja esti hänet siitä. Silloin tuo pirullinen nainen hiipi
+takaisin, ajatellen, että yleisen murhaamisen aikana ei huomata hänen
+rikostaan, että sitä ei koskaan tutkittaisi, ja että Mirepoix olisi
+ääneti."
+
+Minä en sanonut mitään. Olin joutunut niin hämmästyksiini, että en
+saanut sanaa suustani. Ja kuitenkin minä uskoin mitä olin kuullut. Kun
+minä ajatuksissani muistelin, mitä oli tapahtunut, niin huomasin, että
+koko joukko seikkoja, jotka minä olin jättänyt huomaamatta, ja
+tapausten niin joutuisasti vaihtuessa unhottanutkin, vakuutti tämän
+todeksi. Herra de Pavannes -- se toinen herra de Pavannes -- oli ollut
+oikeassa kälyään arvostellessa. Oliko tuo nainen siis huonompi kuin
+Bezers? Tuhat kertaa huonompi. Sillä uskottomuus on aina huonompaa kuin
+väkivalta, käärmeen säälimätön viekkaus pahempaa kuin suden raivo.
+
+"Kun minä", lisäsi Croisette hiljaa, "huomasin, että sinä olit kadonnut
+hänen kanssaan, niin luulin minä, että en saa sinua enään koskaan
+nähdä. Minä pidin sinua menneenä miehenä. Onnellisin hetki elämässäni
+oli, kun sain taas sinut nähdä."
+
+"Croisette", kuiskasin minä rukoilevasti poskieni hehkuessa, "ei puhuta
+enään koskaan tuosta naisesta." Emmekä puhuneetkaan hänestä moneen
+vuoteen. Vaan miten omituinen onkaan elämä! Hän ja tuo alhainen mies,
+johon hänen kohtalonsa näytti yhdistetyn, kulkivat mustaa polkuaan
+juuri silloin kun se oli mustimmillaan meidän tiemme poikki. He
+joutuivat, törmäsivät yhteen meidän kanssamme, ja vaikka me olimme vain
+vieraita poikia, niin me saatoimme heille perikadon. Minä olen usein
+tehnyt itselleni kysymyksen, miten minun olisi käynyt, jos olisin
+sattunut hänen kanssaan yhteen varemmin ja rauhallisempina aikoina --
+kun hän oli kauneutensa huipulla, eikä minulla ole ollut kuin yksi
+vastaus. Minä olisin katkerasti katunut. Toivokaamme, ettei tuollaisia
+miehiä ja naisia enään ole olemassa. Ne kukoistivat ainoastaan näinä
+sotien ja hajaannusten onnettomina aikoina, vaan katosivat sen ajan
+kanssa, aivan kuin taistelutantereen hirvittävät yölepakot.
+
+Vaan palatkaamme matkaamme. Auringon paistaessa kirkkaasti ei
+voinut muuta kuin tuta itsensä iloiseksi ja toivoa hyvää. Pahin
+koettelemukseni tuli aina auringon laskiessa. Sillä silloin -- me
+ratsastimme tavallisesti myöhään illalla -- Louis tuli minun vierelleni
+ratsaastamaan puhellakseen rakastetustaan. Ja miten hän hänestä puheli!
+Miten tahansa asioita hän käski minun sanoa! Hän muisteli entisiä
+onnellisia päiviä, kun me olimme suruttomia lapsia laskien leikkiä,
+nauraen ja kujeillen. Ja kyynelten vieriessä poskilleni, en voinut olla
+ihmettelemättä, miten Louis voi puhella hänestä niin tyyneellä äänellä,
+jossa ei ilmestynyt mitään kapinoimista kohtaloa, ei mitään napinaa
+kaitselemusta vastaan. Miten hän voi tehdä Kitille suunnitelmia ja
+ajatella hänet yksin jääneenä!
+
+Nyt minä sen ymmärrän. Hän oli vielä kauhean vaikutuksen alaisena,
+jonka oli synnyttänyt ystävien murha. Hän oli vielä osaksi
+huumauksissaan. Kuolema hänestä näytti luonnolliselta ja tutulta, hän
+katseli sitä samoilla silmillä kuin se, joka on nähnyt toveriensa ja
+liittolaistensa kuolevan valmistuksetta. Kuolema hänestä oli ruvennut
+tuntumaan tavalliselta, elämä poikkeukselta, aivan niin kuin tuntuu
+lapsesta, joka ensi kerran näkee ruumiin.
+
+Eräänä iltana sattui omituinen tapaus. Lähellämme vasemmalla näimme
+Auvergnen kukkulat, joiden yli kohosi korkealle Puy de Dome. Me neljä
+ratsastimme yhdessä ja tavan mukaan olimme joutuneet viimeisiksi
+joukossa, Tie tällä kertaa oli kapea polku, joka kulki rämeikön poikki
+ja molemmin puolin oli matalaa metsää ja pensaikkoa. Muu ratsujoukko oli
+jo melkein kokonaan näkyvistämme. Ainoastaan puolikymmentä ratsumiestä
+erotimme edessämme pitkän matkan päässä ja pari ratsumiestä takanamme
+yhtä kaukana. Minä katsoin kummallekin taholle ja tunsin sydämmeni
+omituisesti lyövän. Ensi kerran johtui mieleeni mahdollisuus paeta.
+Auvergnen ylängöille olisi helppo päästä. Jos saisimme parin virstan
+edun, niin meitä ei saavutettaisi ennen pimeää, jolloin voisimme
+kätkeytyä niin, ettei meitä löydettäisi. Minkä vuoksi emme kannusta
+hevosiamme ja lähde tiehemme?
+
+"Se on mahdotonta!" sanoi Pavannes tyynesti.
+
+"Minkä vuoksi?" kysyi kummastellen.
+
+"Ensinnäkin siitä syystä", vastasi hän, "että minä olen Bezersille
+antanut sanani seurata häntä Cahorsiin."
+
+Poskiani poltteli. Vaan minä huudahdin: "Mitä se merkitsee?
+Petoksellahan sinutkin vangittiin! Turvallisuuskirjaasi ei pantu mitään
+merkitystä. Minkä vuoksi sinä sitten olet niin tarkka? Vihollisesi
+eivät ole. Se on hullutusta!"
+
+"Ei ole", vastasi Louis ja pudisti päätään. "Et sinä itsekään niin
+tekisi, jos olisit minun sijallani."
+
+"Niin luulen, että tekisin", sopersin minä hämilläni.
+
+"Et, sinä et tekisi niin, poikaseni, minä sinut tunnen liian hyvin.
+Vaan jos tahtoisinkin tehdä, niin olisi aivan mahdotonta." Hän kääntyi
+satulassaan ja nosti käden suojakseen viistoon tulevia auringonsäteitä
+vastaan ja silmäsi taakseen tarkkaavasti. "Niinpähän on kuin
+luulinkin", sanoi hän. "Toinen noista miehistä ratsastaa harmajalla
+Margotilla, joka, sen mukaan kuin Buré eilen sanoi, on nopein hevonen
+koko joukosta, ja mies sen selässä on kevyt kuin höyhen. Toisella on
+tuo kellertävän punainen normandilainen hevonen, jota aamulla
+katselimme. Näes, Anne, Bezers on virittänyt meille ansan. Jos me
+poistuisimme jonkun kymmenkunta syltää toiselle tai toiselle puolen,
+niin nuo kaksi olisivat jälessämme kuin tuuliaispää."
+
+"Sinä uskot, että Bezers on ihan tarkoituksella antanut miestensä
+ratsastaa edelle?" kysyin minä hämmästyneenä.
+
+"Uskon hyvinkin", vastasi Louis. "Ei mikään hänestä olisi niin hauskaa
+kuin että saisi ottaa ensin minun kunniani ja sitten henkeni. Vaan,
+Jumalan kiitos, ainoastaan henkeni on hänen vallassaan."
+
+Ja kun minä katselin ratsumiehiä edessäni, niin huomasin, että Louis
+oli oikeassa. Niillä näytti olevan joukon paraat hevoset ja he itse
+olivat joukon keveimmät miehet. Heistä aina joku silmäsi taakseen. Heti
+pimeän tullessa he asettuivat huolellisesti ympärillemme. Kun Buré tuli
+luoksemme, niin hänen silmissään näkyi petoksen viekas ilme. Hän
+huomasi, että me tiesimme hänen ajatuksensa, vaan hän ei puhunut siitä
+mitään.
+
+Muut eivät välittäneet mistään mitään. Vaan ajatus, että jos minä
+olisin ollut yksinäni, niin olisin joutunut Bezersin viekkaasti
+viritettyyn ansaan, ja se lisäsi minun vihaani häntä kohtaan. Minä voin
+istua tuntikausia ja hautoa mielessäni huomaamatta mitä tapahtui
+lähistössäni, ja minä heräsin ajatuksistani vasta oikein, kun
+seuraavana päivänä iltapuoleen huudettiin, että me olimme tulleet
+Cahorsin näkyviin. Siellä se oli allamme matalalla pohjallaan
+viestävien kukkulain ympäröimänä. Kirkko, Vallandré silta, jokimutka,
+joka ympäröi kaupungin -- kaikki tämä oli minulle tuttua. Pitkä
+matkamme oli pian lopussa.
+
+Mielessäni liikkui vain yksi ajatus. Vähän aikaa sitten olin
+Croisettelle ilmoittanut aikeeni -- viimeisenä keinona hyökätä Bezersin
+kimppuun ja tappaa hänet miestensä keskellä. Nyt oli aika käsissä, jos
+mieli tätä aijetta koskaan toteuttaa, jollemme jo ole liiaksi
+viivytelleet. Ja minä katselin ympärilleni. Oli jonkun verran tungosta
+ja epäjärjestystä, kun pysähdyimme heti kukkulain juurella, jolloin
+kaksi miestä lähetettiin ilmoittamaan kuvernöörin tuloa ja Buré
+puolenkymmenen miehen kanssa ratsasti edelle etujoukkona.
+
+Tie, jolla olimme, oli oikeastaan kapea polku, joka luikerteli
+kukkulain rinteitä. Hevoset olivat uuvuksissaan. Aika ja paikka ei
+ollut sovelias aikeeni toteuttamiseen, ja ainoastaan yön saapuva pimeä
+voisi suosia asiaani. Vaan minä olin epätoivoissani.
+
+Ennen kuin kuitenkaan ryhdyin mihinkään, katselin tarkoin seutua,
+silmäsin vuoroon allamme olevia pieniä hedelmällisiä tasangoita, joita
+nyt auringon viimeiset säteet lämmittivät, alastomia kukkuloita, jotka
+toisin paikoin kylpivät illan ruskossa ja toisin paikoin olivat
+varjoisia, harvoja metsärypäitä ja pensaikoita, jotka olivat puron
+varressa siellä täällä, sekä rautatammien siimeksisiä käytäviä, joita
+oli vuorenharjun toisella puolen -- Caylusiin menevän tien kahta
+puolta. Näin lähellä kotia meidän täytyy saada apuakin. Jos se
+sananviejä, jonka me olimme ennen kotoa lähdettyämme lähettäneet
+vicomten luo, oli ehtinyt perille, niin enomme on varmaan palannut ja
+oli ehkä nyt Cahorsissa meitä vastassa.
+
+Vaan ei mitään ratsujoukkoa näkynyt, enkä minä huomannut mitään
+paikkaa, jossa voisi maata suojassa. Minä muistin, että vicomte ei ole
+voinut saada tietoa tilastamme tai siitä mitä on tapahtunut. Toivo
+lannistui ja haihtui heti kun epätoivo oli sen synnyttänyt. Meidän
+itsemme tuli auttaa itseämme ja Kitiä.
+
+Tämä oli puolustukseni. Minä kumarruin satulassani Croisettea kohden --
+minä nimittäin ratsastin hänen vierellään -- ja sanoin: "Sinä muistat,
+mitä sanoin? Oletko valmis?"
+
+Hän katsoi säikähtyneenä minua ja hänen kasvonsa loistivat hämärässä.
+Hän siirsi katseensa minusta yksinäiseen olentoon, joka liikkumattomana
+kuin kivipatsas istui satulassaan ainoastaan parinkymmenen askeleen
+päässä meistä. "Meitä ei tarvitse kuin kaksi", kuiskasin minä ja
+irrottelin miekkaani. "Rupeatko sinä vai Marie toiseksi? Toisten täytyy
+koettaa päästä pakoon sekasorron syntyessä, mennä joen yli Arembalin
+lauttakohdalta, jos ei heitä sitä ennen kiinni saada, ja sen jälkeen
+rientää Caylusiin."
+
+Hän epäili. Minä en tiedä vaikuttiko hänen epäröimiseensä se, että
+samalla kellot Cahorsin kirkossa alkoivat soida iltarukoukseen. Vaan
+hän todella epäröi. Hän -- Caylus. Minä käännyin uudelleen häneen ja
+malttamattomana kerroin kysymykseni. "Kumpi teistä? Silmänräpäyksen
+kuluttua lähdemme taas liikkeelle ja silloin se on myöhäistä."
+
+Hän kiireesti otti suitsistani ja alkoi sekasotkuisen ja hajanaisen
+puolustuspuheen. Vaan minä kuitenkin ymmärsin, mitä hän tarkoitti.
+"Siinä oli minulle kylliksi!" Minä keskeytin hänet suutuksissani,
+käännyin sitten Marieseen ja kysyin äkäisesti:
+
+"Tahdotko sinä?"
+
+Vaan Marie pudisti päätään ja vastasi samoin kuin Croisette.
+
+Minä kysyin vielä toisen kerran, vaan sama juttu.
+
+Kummallista! Vaan niin kummalliselta kuin tuntuikin, en minä kovinkaan
+sitä hämmästynyt. Muissa oloissa olisin joutunut ihan raivoon
+tällaisesta velvollisuuksien laiminlyömisestä. Vaan nyt minä olin
+puolittain odottanutkin tällaista päätöstä asialle, ja nuhdesanaa
+sanomatta pääni vaipui alas ja minä luovuin yrityksestäni. Bezers oli
+liian voimakas minun vastustajakseni. Hyödytöntä oli taistella häntä
+vastaan. Me olimme aivan kuin noidutut. Kun joukko lähti liikkeelle,
+seurasin minä äänetönnä ja tunnotonna.
+
+Me kulimme Cahorsin kaupunginporteista, ja näky, joka meitä siellä
+kohtasi, kannattaa kuvata; vaan minä sitä katselin melkein
+välinpitämättömästi -- yhtä välinpitämättömästi kuin mies, joka joutuu
+kidutettavaksi, katselee kummallista kidutuslaitosta, kun otaksutaan,
+että hän ei ole sitä ennen nähnyt. Koko kaupungin väestö oli kokoutunut
+kaduille, joita me ratsastimme, ja katseli pelokkain silmin
+ratsujoukkoa ja uuden kuvernöörin ankaraa muotoa.
+
+Me laskeusimme hevosenselästä linnankartanolla ja olimme juuri lähdössä
+sisään kun Buré meidät pidätti. "Herra de Pavannes syö illallisen
+yksinään", sanoi hän tunkeutuen jotensakin välinpitämättömästi meidän
+väliimme. "Te, hyvät herrat, olkaa hyvät ja tulkaa tätä tietä."
+
+Minä seurasin vastustamatta. Sillä mitä siitä olisi hyötyä? Minä
+tiesin, että Bezers katseli meitä portailta, jotka johtivat suureen
+käytävään, ja sen vuoksi minä tyyneesti seurasin Buréta. Vaan minä
+kuulin Croisetten kiihkeästi jotakin vaativan.
+
+Meidät vietiin matalasta portista muutamaan huoneesen rakennuksen
+pohjakerroksessa, huoneeseen, joka oli kuin vankikoppi. Täällä me
+äänettöminä söimme illallisemme. Ja sen jälkeen minä vetäysin
+veljistäni, pikemminkin surun kuin suuttumuksen valtaamana, ja
+heittäysin muutamalle vuoteelle, joita oli meitä varten tehty.
+
+Meidän välillämme ei ollut tapahtunut mitään selitystä. Kuitenkin
+tiesin, että kumpikin veljeni aina vähän väliä silmäsi minua
+rauhattomana. Minä sen vuoksi olin nukkuvinani, vaan minä kuulin Burén
+tulevan sisään sanomaan meille hyvää yötä -- ja katsomaan, ettemme ole
+karanneet. Ja minä kuulin Croisetten kysyvän:
+
+"Makaako herra de Pavannes yksin yötä?"
+
+"Ei aivan yksin", vastasi Buré salaperäisesti. Muuten hän tuntui olevan
+huonolla tuulella tai väsynyt. "Bezers on levoton herra de Pavannesin
+sielun tilasta ja on sen vuoksi lähettänyt hänen luokseen papin."
+
+Tämän kuultuaan he syöksähtivät pystyyn. Vaan kynttilä ja sen kantaja,
+joka oli sen verran pirteä, että jaksoi nauraa herransa hurskaille
+ajatuksille, oli jo kadonnut. Heillä ei ollut muuta tekemistä kuin
+kulkea edestakaisin huoneessa ja myöhäisessä katumuksessa nuhdella
+toisiaan ja sadatella Bezersiä. Ei edes Marie voinut keksiä mitään
+mahdollisuutta pakenemaan täältä. Ovi oli sulettu kaksinkertaisilla
+lukoilla, akkunassa niin tiheät ristikot, että tuskinpa kissakaan olisi
+päässyt läpi, ja seinät olivat vahvat.
+
+Minä makasin ja olin nukkuvinani, ja makasin sillä tavoin pitkät,
+pitkät tunnit, vaikka minun sydämmeni, niin kuin veljienikin, tykytti
+kovasti vastaukseksi kumeoihin vasaraniskuihin, joita pian alkoi kuulua
+vähän matkan päässä meistä ja joita kuului aina aamunkoitolle.
+Akkunasta, joka oli muuatta muuria vasten ja matalalla, emme voineet
+mitään nähdä. Vaan me arvasimme mitä tämä pauke merkitsi, kun pylväitä
+iskettiin maahan, kun lankku naulattiin toisen viereen. Me emme voineet
+nähdä, miten työ edistyi, emme kuulla työmiesten ääniä emmekä nähdä
+heidän tuliaan. Vaan me tiesimme, mitä he tekivät. He pystyttivät
+mestauslavaa.
+
+
+
+
+KAHDESTOISTA LUKU.
+
+Riemuisa aamu.
+
+
+Minä pitkän ratsastusmatkan jälestä olin niin väsynyt, että en voinut
+olla kokonaan nukkumatta. Ja sitä paitse ihmisen tekee unettomaksi
+ainoastaan levottomuus ja jännitys, eikä, Jumalan kiitos, suru. Jumala
+loi ihmisen olemaan valveilla ja toivomaan, eikä makaamaan valveilla ja
+suremaan. Pari tuntia ennen aamunkoittoa minä nukahdin, ylen väsyneenä.
+Kun minä heräsin, niin aurinko oli korkealla taivaalla ja paistoi
+viistoon akkunastamme. Auringon kimalteleva valo teki tämän hiljaisen
+huoneen elähyttäväksi, ja kädet pään alla minä makasin ja vedin
+keuhkoihini raikasta aamuilmaa, niin kuin usein tein kamarissamme
+Caylusissa. Kun Marie arastellen laski kätensä minun käsivarrelleni,
+niin silloin vasta oikein pääsin valveilleni ja todellisuus oli elävänä
+edessäni. "Nouse, Anne!" sanoi Croisette. "Bezers on pannut meitä
+hakemaan."
+
+Minä hypähdin pystyyn ja panin vyön vyölleni. Kalpeana ja masentuneena
+Croisette nojasi seinää vasten. Buré seisoi töyhtöhattu kädessä ja
+omituinen hymy huulillaan, oven suussa, jonka hän täytti melkein
+kokonaan. "Tehän olette aika unikeko, nuori herra", sanoi hän. "Teillä
+täytyy olla hyvä omatunto."
+
+"Epäilemättä parempi kuin teillä", sanoin, "tai isännällämme."
+
+Hän kohautti olkapäitään, ja annettuaan merkin meille seuraamaan häntä,
+meni hän edellämme kulkien monia synkkiä käytäviä. Muutaman tällaisen
+lopussa kohosivat portaat ja täällä näytti lupaavammalta. Ja niin
+olikin. Sillä kun me olimme nousseet portaita ja meille oli avattu
+muuan ovi, niin leimahti eteemme kirkas päivänpaiste ja lämmin, ja me
+kuulimme puheen ääniä. Me olimme suuressa korkeassa huoneessa, jonka
+seinät olivat paikoin maalatut ja toisin paikoin oli seinäverhoja.
+Huone, johon valo tuli kolmesta suippokaarisesta akkunasta, jotka
+olivat aina kaislapeittoiseen lattiaan asti, oli koristettu vaakunoilla
+ja sen muutamalla seinällä kohosi estradi, jossa oli suuri kuvilla
+koristettu tuoli. Katto oli sininen kultatähdillä. Minä olin ollut
+tässä huoneessa kerran ennen, monta vuotta sitten, kun olin vicomten
+mukana, tämän käydessä kuvernöörin luona. Ollapa nytkin vicomte täällä!
+
+Minä astuin keskimmäisen akkunan luo, joka oli auki. Vaan minä
+säikähtyneenä ponnahdin takaisin, sillä heti sen alla oli mestauslava,
+huoneen lattian tasalla ja peitetty kaislalla. Pari miestä kulki siinä
+edestakaisin. Silmäni etsivät Louista heidän joukostaan, vaan turhaan.
+Hän ei ollut siellä. Vaan sillä aikaa kun minä häntä katselin, kuulin
+ääntä takaani ja hän astui sisään neljän, keihäällä varustetun
+sotamiehen seuraamana.
+
+Hän oli kalpea ja vakava, vaan kuitenkin täydellisesti tyyni. Hänen
+silmissään oli omituinen ilme, aivan kuin hän olisi ajatellut jotakin,
+joka oli kaukana -- ehkä ajatteli hän Kitiä auringonpaisteisten
+kukkulain takana Quercyssä, jossa hän niin usein oli ratsastanut hänen
+sivullaan, ilme, joka näytti sanovan, että mitä tahansa täällä
+tapahtuu, niin se ei hänelle merkitse mitään, ja että ero tapahtui
+tuolla, jossa Kit oli. Vaan ryhtinsä oli tyyni ja hillitty, käyntinsä
+levollinen ja pelkäämätön. Kun hän näki meidät, niin hänen kasvonsa
+vähän kirkastuivat ja hän tervehti meitä ystävällisesti, sekä vastasi
+arvokkaasti Buréa tervehdykseen. Croisette riensi heti hänen luokseen
+ja huuti hänen nimeään -- Croisette oli aina ensimmäinen puhumaan. Vaan
+ennen kuin Louis ehti tarttua hänen käteensä, aukesivat äkkiä ovet
+salin toisella seinällä ja Bezers astui kiireesti sisään.
+
+Hän oli yksinään. Hän katsoi ympärilleen, ja hänen vastenmielisillä
+kasvoillaan, jotka olivat punakat kuin kiivaasta kulusta, oli uhkaava
+ilme. Kun hän huomasi meidät, niin hän nyökäytti päätään ankaran
+näköisenä astuessaan perälle salia niin että kannukset kovasti
+kilisivät lattian lautoja vasten. Hän ei lausunut mitään tervehdykseksi
+meille, antoi vain Burélle ja sotamiehille merkin vetäytymään salin
+alipäähän. Ja sitten hän seisoi ja katsoi meitä, varsinkin
+kilpailijaansa. Ja hän katsoi ja katsoi viha silmistä liekehtien.
+Vallitsi hiljaisuus, pitkä hiljaisuus, jolloin ulkoa kuului melu ja
+varpusten iloinen siukutus katonräystäältä. Ja minä luulen, ettei ollut
+muita kuin Louis, jonka sydän tykki rauhallisesti.
+
+Vihdoin Bezers katkasi hiljaisuuden.
+
+"Herra de Pavannes!" alkoi hän ankaralla äänellä, vaikka hän koetti
+salata vihansa tympeään hymyyn ja teeskenneltyyn kohteliaisuuteen.
+"Herra de Pavannes. Minä olen kuninkaalta saanut määräyksen tapattaa
+kaikki hugenotit läänissäni. Voitteko sanoa mitään syyksi sitä vastaan,
+että minä alan toimeni teillä? Vai haluatteko palata ainoaan autuaaksi
+tekevään kirkkoon?"
+
+Louis kohautti olkapäitä aivan kuin halveksuen, vaan ei vastannut
+mitään. Minä näin, miten vidame suonenvedontapaisesti väänsi suuria
+käsiään, vaan hän hillitsi itsensä, ja kun hän taas alkoi puhua, niin
+lausui hän verkalleen. "Hyvä", jatkoi hän vähintäkään välittämättä
+meistä -- jotka olimme äänettömiä todistajia tässä omituisessa
+ottelussa näiden kahden miehen välillä -- ja katsoi ainoastaan
+Louisiin. "Te olette tehnyt minulle enemmän pahaa kuin mikään muu elävä
+olento. Te olette estänyt minun aikeeni, herra de Pavannes, ja
+ryöstänyt minulta naisen, jota minä olen rakastanut. Kuusi päivää
+sitten olisin voinut teidät surmata. Te olitte silloin vallassani.
+Muistakaa vain, että minun ei olisi tarvinnut kuin jättää teidät
+roistoväelle, ja te tänäpäivänä makaisitte mätänemässä Montfauconin
+hirsipuissa, herra de Pavannes."
+
+"Se on aivan totta", vastasi Louis tyyneesti, "mitäs siihen sanoja
+tuhlata?"
+
+Vaan vidame jatkoi aivan kuin ei olisi kuullutkaan. "Minä en jättänyt
+teitä roistoväelle, ja kuitenkin minä vihaan teitä -- enemmän kuin
+koskaan ketään ihmistä olen vihannut, enkä minä ole taipuisa antamaan
+anteeksi. Vaan nyt, hyvä herra, on kostoni aika käsissä. Valan, jonka
+neljätoista päivää sitten vannoin rakastetullenne, minä pidän sanasta
+sanaan. Minä -- hiljaa, pojanloppi!" jyrisytti hän ja kääntyi äkkiä
+meihin -- "toisella kertaa täytän sanani teihinkin nähden!"
+
+Croisette oli mutissut jotakin, ja tämä oli saattanut Bezersin tuiman
+katseen häneen. Vaan uhkauksella oli vaikutuksensa. Croisette vaikeni
+heti, ja miehet jäivät taas keskenään.
+
+Vaan vidame näytti kuitenkin joutuneen hämilleen keskeytyksestä.
+Mutisten koko joukon valoja meni hän akkunan luo ja palasi taas
+takaisin. Kylmä raakuus, jolla hän oli tottunut peittämään vihansa ja
+vaikuttamaan toisiin samalla kun se kohotti hänen julman tekonsa
+vaikutusta, jäi häneltä nyt osaksi. Hän näyttäytyi nyt sellaisena kuin
+hän oli -- despotisena ja väkivaltaisena ja tuimana, joka ilmaantui
+koko voimallaan tässä kiihkeässä ja välinpitämättömässä luonteessa,
+joka ei koskaan ollut tavannut mitään tarpeeksi lujaa estettä. Minäkin
+vapisin, minä sen tunnustan.
+
+"Kuulkaa!" jatkoi hän palatessaan takaisin ja asettuessaan meidän
+eteemme, ja hän oli nyt kiivaampi kuin keskeytystä ennen. "Minä olisin
+voinut jättää teidät kuolemaan tuohon helvettiin siellä. Vaan minä en
+sitä tehnyt. Minun olisi vain tarvinnut ojentaa käteni, ja te olisitte
+silmänräpäyksessä revitty kappaleiksi! Vaan susi ei pyydystele rottia,
+eikä Bezers tarvitse kostoonsa kenenkään apua, ei kuninkaan eikä
+roistoväen! Kun minä ahdistan vihollistani, niin minä haluan saada
+hänet yksinäni, ymmärrättekö? Ja niin totta kuin meidän yllämme on
+taivas" -- hän vaikeni hetkiseksi -- "jos minä vielä kerran teidät
+tapaan, herra de Pavannes, niin minä teidät tapan sille paikalle!"
+
+Hän vaikeni ja väkijoukon melu kuului ulkoa, ja sekaus syntyi
+ajatuksissani. Minä taistelin kovasti sitä vastaan, sillä minä näin
+äkkiä Croisetten poskille nousevan punat ja hänen silmiinsä syttyvän
+loiston, aivan kuin niistä olisi side yhtäkkiä poistettu. -- Sekaus,
+sanoin minä -- sillä minä olin luullut ymmärtäneeni vidamen
+tarkoituksen, vaan tuossa hän seisoi ja mulkoili yhä uhriinsa yhtä
+julman näköisenä ja puhui yhtä julmalla äänellä. "Kuulkaa, herra
+de Pavannes", jatkoi hän, ojentautuessaan aivan suoraksi ja
+majesteetillisesti viittasi ovea. "Ovet ovat auki! Rakastettunne on
+Caylusissa. Tie on vapaa, menkää hänen luokseen, menkää hänen luokseen
+ja sanokaa, että minä olen pelastanut henkenne ja että minä sen teille
+lahjoitan, en rakkaudesta, vaan vihasta! Jos te olisitte osottanut
+pelkoa, niin minä olisin teidät mestauttanut, sillä silloin teidän
+kärsimyksenne olisivat olleet suuremmat, herra de Pavannes. Vaan nyt,
+pitäkää henkenne -- lahjana! Ja kärsikää niin kuin minä kärsisin, jos
+minut pelastaisi ja säästäisi viholliseni!"
+
+Vähitellen alkoi hänen sanojensa täysi tarkoitus selvitä minulle --
+vähitellen vaan ei täydellisesti ennen kuin kuulin Louisin katkonaisin
+sanoin, puolittain ylpeänä puolittain nöyrästi kiittävän Bezersiä
+jalomielisyydestään. Vaan en taaskaan tiennyt, mitä piti uskoa kaikesta
+tästä, kun kuulin vidamen vastauksen. Sillä hän keskeytti Pavannesin
+purevalla ivalla, solvauksilla hämmensi hänen tunnustuksensa ja
+uhkauksilla vastasi hänen kiitoksiinsa.
+
+"Menkää! Menkää!" jatkoi hän tuimasti. "Olenko todellakin teitä niin
+kauan säästänyt, että te lopuksikin tahdotte saada minut teille
+kostamaan, ja kehotatte minua tappamaan teidät? Pois! Ja ottakaa nämät
+sokeat penikat mukaanne! Pitäkää minua nyt yhtä paljon kuin ennenkin
+vihollisenanne! Ja jos minä teitä vielä kerran tapaan, niin olkaa
+varma, että tapaatte vihollisenne! Menkää, herra de Pavannes, menkää!"
+
+"Vaan, herra de Bezers", sanoi Louis, "kuulkaa. Kahden minutin ajan
+vain -- --."
+
+"Menkää, menkää ennen kuin me teemme toisillemme jotakin pahaa!" karjui
+vidame hurjana. "Jokainen sana, minkä lausutte siihen suuntaan, on
+solvaus minua kohtaan! Se ryöstää minulta minun kostoni tunteen. Menkää
+Jumalan nimessä!"
+
+Ja me menimme, sillä ei ollut mitään mahdollisuutta eikä mitään toivoa
+saada lievennetyksi hänen raivoaan kun hän puhui ja yhtä vähän
+silloinkin, kun hän äänetönnä seisoi ja katsoi, kun me verkalleen
+poistuimme hänen edestään. Me menimme hitaasti tiehemme, toinen toisen
+jälessä, ja koetimme, luonnollisesta vaatimuksesta kiittää häntä, vielä
+kerran lävistää ankaruuden panssari, joka peitti hänen otsansa. Vaan
+katkerana ja järkähtämättömänä, loppuun asti vihan ja halveksimisen
+kuvana hän pysyi katsoessaan meitä mennessämme.
+
+Vaikka tästä päivästä on kulunut kaksikuudetta vuotta, niin muistan
+kuitenkin aivan selvään tämän omituisen miehen, joka seisoi siinä kuin
+jättiläinen valtaistuimen katon varjossa, jolloin päivänpaiste, joka
+tulvasi akkunoista ja hohti meihin, näytti aivan kuin välttävän häntä.
+Minä muistan kaksi tuimaa silmää, jotka hehkuivat meitä katsellessa, ja
+muistan huulet, joilla värähti julman pilanteon ilo. Ja se oli viime
+kerta kun minä -- ja luulen jokainen meistä -- näin Raoul de Marin,
+Vidame de Bezersin tässä elämässä.
+
+Hän oli mies, jota emme voi tuomita meidän aikamme näkökannan mukaan,
+sillä hän oli paheissaan ja hyveissään sellainen henkilö, jota ei
+nykyaika voi ymmärtää -- joka aikanaan teki äärettömän paljon pahaa ja
+-- jos saa uskoa hänen ystäviään -- vähän hyvää. Vaan paha on
+unhotettu, hyvä elää. Ja jos kaikki tämä hyvä paitse yhtä ainoaa tekoa
+on haudattu hänen kanssansa, niin tästä ainoasta teosta, ranskalaisen
+aatelismiehen teosta, puhuttaisiin yhtä kauan kuin Ranskan
+kuningaskunta seisoo ja äsken kuolleen rakastetun hallitsijan muisto
+elää kansan sydämmessä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kun sulen silmäni, niin minä vieläkin näen edessäni, miten meidän pieni
+seurueemme -- palvelijamme Jean oli meihin taas yhtynyt -- kauniina
+kesäpäivänä jälkeenpuolisten ratsasti yli kukkulain Caylusiin, miten me
+ajoimme rautatammikäytäviä, laukotimme alas mäkiä, miten me iloisilla
+huudoillamme herätimme talonpoikaistalojen asukkaat unteloisuudestaan
+ja miten me, kun me taas kiipesimme ylängöitä, vedimme henkeemme
+saniaisten hajua, jotka musertuivat hevosten kavioissa ja kuolivat --
+kuolivat lisätäkseen vähän iloamme siihen onneen, jonka Jumala meille
+oli suonut. Harvinaisia ja suloisia ovat sellaiset päivät ihmisen
+elämässä, jolloin näyttää siltä että koko luonto on saanut eloa
+ainoastaan ilahduttaa meitä ja saattaa meitä kiittämään Jumalaa.
+
+Hämärä jo oli laskeutunut, kun me pääsimme ylämaan korkeimmalle kohtaa,
+josta näimme Caylusin. Auringon viimeiset säteet vielä yltivät meihin,
+vaan laakso allamme oli varjokas, niin että kukkula, jonka ympärillä
+asuntomme oli, olisi ollut näkymätön jollei sen huipulta olisi alkanut
+pilkoittaa kynttilän valoja. Syvä hiljaisuus laskeutui ympärillemme,
+kun me verkalleen laskeusimme tuttua polkua.
+
+Koko päivän oli sanomaton ilo täyttänyt rintamme, viaton ja
+ajattelematon ilo, kiitollinen eikä aivan itsekäs, sillä se koski yhtä
+paljo Kitiä kuin omaa asiaamme. Vaan nyt, kun hämärä ja pimeä tuli, nyt
+kun olimme lähellä kotiamme ja muutaman minutin perästä saimme täyttää
+toisenkin sydämmen ilolla, kävimme äänettömiksi. Sillä nyt alkoi herätä
+toisia ajatuksia -- ajatuksia kaikesta siitä, mitä oli tapahtunut siitä
+kun me viimeksi kulimme tätä tietä, ja silloin ne tietysti kääntyivät
+häneen, jota meidän tuli kiittää onnestamme -- sankariin, jonka olimme
+jättäneet ylpeyteensä, valtaansa ja yksinäisyyteensä. Toiset voivat
+ajatella häntä kiitollisuudella täytetyillä sydämmillä ja tuntematta
+mitään häpeää. Vaan minä punastuin ajatellessani miten meidän olisi
+käynyt, jos minä olisin saanut tahtoni täytetyksi, jos minä
+lyhytnäköisyydessäni olisin tehnyt viimeisen väkivallan, pelkurimaisen
+työn ja surmannut hänet, niin kuin kaksi kertaa olin yrittänyt.
+
+Pavannes olisi silloin ollut mennyttä -- melkein varmasti. Ainoastaan
+Bezers voimakkaalla joukollaan -- me emme koskaan saaneet tietää oliko
+hän sen koonnut sitä varten vai muuta tarkoitusta varten -- kykeni
+pelastamaan hänet. Ja harvat miehet, vaikka kuin urhoollisia olisivat
+olleet -- ehkä Bezers oli ainoa koko Parisissa -- olisivat uskaltaneet
+temmata häntä roistoväeltä, jos tämä kerran olisi saanut nähdä hänet.
+Minä mainitsen tämän sitä varten, että lasteni lapset ottaisivat tästä
+varteen, vaikka he eivät koskaan tule elämään sellaista aikaa kuin minä
+olen elänyt.
+
+Ja niin nousimme jyrkkää katua Caylusiin, raskaan synkkämielisyyden
+painostaessa mieliämme, ja vielä synkemmällä mielellä ratsastimme
+Susitalon mustain ja raskaitten porttien ohi, jotka nyt olivat suletut
+ja puomitetut, ja synkkäin akkunain alatse, joista Bezers oli
+kiihottanut roistoväkeä hyökkäämään Pavannesin kuririn kimppuun. Me
+olimme lähteneet päivällä ja tulimme yöllä. Vaan me olimme lähteneet
+peläten ja vavisten, ja me palasimme riemuisina ja onnellisina.
+
+Meidän ei tarvinnut soittaa suurta kelloa. Palveliamme Jean huusi:
+"Hei! Portti auki nuorille herroille!" ja huuto oli tuskin ehtinyt
+hänen huuliltaan ennen kuin meidät päästettiin sisään. Ja ennen kuin me
+pääsimme penkereelle, juoksi muuan nainen ohi niiden, jotka olivat
+tulleet katsomaan mitä täällä oli, ohi rouva Clauden, juoksi ohi vanhan
+Gilen, ohi kiiruhtavain palvelijain. Minä näin sorean naisolennon,
+kokonaan valkoisiin puettuna, kiiruhtavan meitä vastaan. Ja kun hän
+tuli minun luokseni, niin minä näin kasvot, jotka olivat vielä
+valkoisemmat kuin hänen pukunsa, kasvot, jotka olivat paljaina silminä
+-- silmät, jotka tekivät kysymyksen, jota huulet eivät kyenneet
+lausumaan.
+
+Minä paljastin pääni, tein syvän kumarruksen ja sanoin ainoastaan
+viitaten Louista -- se oli vaikuttavin hetki elämässäni -- "Kas
+tuossa!"
+
+Ja silloin näin auringon nousevan naisen kasvoille.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Vidame de Bezers kuoli niin kuin hän oli elänytkin. Hän oli edelleen
+Cahorsin kuvernöörinä, kun Henrik Suuri hyökkäsi hänen kimppuunsa yöllä
+kesäkuun 17 päivää vasten 1580. Hämmentyneenä ja haavoitettuna
+ensimmäisessä häiriössä, jonka hyökkäys sai aikaan, puolusti hän
+itseään ja virkaansa epätoivon rohkeudella viisi yötä ja yhtä monta
+päivää kadulta kadulle, talolta talolle. Niin kauan kuin hän eli, oli
+Henrikin ja Ranskan kohtalo epävarma. Vaan hän kaatui lopuksi
+pyssynluodin lävistämänä, ja kuoli tuntia ennen auringon nousua kesäkuun
+22 päivänä. Linnaväki antautui heti sen jälkeen.
+
+Marie ja minä olimme läsnä siinä taistelussa, jolloin olimme Navarran
+kuninkaan puolella, ja hänen kehotuksestaan riensimme osottamaan
+vidamen maallisille jäännöksille kunnioitusta, jotka tulivat hänen
+suurelle nimelleen, ja ilmaisi meidän kiitollisuuttamme. Vuotta
+myöhemmin vietiin hänen ruumiinsa Cahorsista ja laskettiin sinne, jossa
+se nyt lepää, omaan luostarikirkkoonsa Bezersissä, patsaan alle,
+joka lyhyesti kertoo hänen myrskyisestä elämästään ja suuresta
+urhoollisuudestaan. Sama se. Hän ei tarvitse muistopatsasta, jonka nimi
+elää hänen maansa historiassa ja jonka hautakirjoitus on piirretty
+ihmisten muistoon.
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 66879 ***
diff --git a/old/66879-0.txt b/old/66879-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..bb82cd4
--- /dev/null
+++ b/old/66879-0.txt
@@ -0,0 +1,6584 @@
+The Project Gutenberg eBook of "Susi", by Stanley J. Weyman
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
+most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
+whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
+of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at
+www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you
+will have to check the laws of the country where you are located before
+using this eBook.
+
+Title: "Susi"
+       Historiallinen romaani Perttuliyön ajalta
+
+Author: Stanley J. Weyman
+
+Release Date: December 4, 2021 [eBook #66879]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: UTF-8
+
+Produced by: Tapio Riikonen
+
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK "SUSI" ***
+
+
+
+
+"SUSI"
+
+Historiallinen romaani Perttuliyön ajalta
+
+
+Kirj.
+
+STANLEY J. WEYMAN
+
+
+
+Suomentanut
+
+Teuvo Pakkala
+
+
+
+
+
+Helsingissä,
+Suomal. Kirjallis. Seura,
+1898.
+
+
+
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+ 1. Susi tulee.
+ 2. Vidamen uhkaus.
+ 3. Matka Parisiin.
+ 4. Satimessa.
+ 5. Pappi ja nainen.
+ 6. Rouvan säikähdys.
+ 7. Nuori vaeltava ritari.
+ 8. Aamurukous Parisissa.
+ 9. Erasmuksen pää.
+10. Hau, Hau Huguenots!
+11. Surun yö.
+12. Riemuisa aamu.
+
+
+
+
+ENSIMMÄINEN LUKU.
+
+Susi tulee.
+
+
+Minulla oli sittemmin niin paljo aihetta muistelemaan sen iltapäivän
+tapauksia, että minä vielä nytkin olen kuulevinani Catherinen äänen
+kaikuvan korvissani. Minä painan silmäni umpeen ja näen, mitä näin
+silloin, monia vuosia sitten -- sinisen kesätaivaan ja linnantornin
+harmajan kulman, tornin päällä villavan pilven, joka väikkyi kuin savu.
+Enempää en nähnyt, sillä makasin selälläni, kädet pään alla. Molemmat
+veljeni, Marie ja Croisette, makasivat samassa asemassa muutamien
+sylien päässä minusta penkereellä, ja Catherine istui tuolilla, jonka
+Gil oli hänelle tuonut. Silloin oli toinen torstai elokuuta, ja oli
+hyvin kuuma. Naakatkin olivat ääneti. Katsellessani miten pilvi oli
+muuttunut pitemmäksi ja ohuemmaksi, olin melkein vaipunut
+unenhorrokseen, kun Croisette, joka ei välittänyt kuumuudesta enemmän
+kuin sisilisko, terävästi kysyi:
+
+"Neiti, minkä vuoksi niin yhtämittaa katselette Cahorsin tielle?"
+
+Minä en ollut sitä huomannut. Vaan minä hämmästyin, kun Croisette niin
+terävästi kysyi, ja käännyin katsomaan Catherinea. Hän punastui,
+silmänsä täyttyivät kyyneleillä, ja hän katsoi meihin niin pyytävästi
+Ja me, kolme veljestä, nousimme istumaan käsiemme varaan ja katselimme
+häneen kuin kolme koiranpenikkaa. Syntyi pitkä äänettömyys. Sitte hän
+meille sanoi aivan suoraan:
+
+"Pojat, minä aijon mennä naimisiin herra de Pavannesin kanssa."
+
+Minä keikahdin selälleni maahan ja ojensin käteni. "Oo, neiti!" lausuin
+nuhtelevasti.
+
+"Oo, neiti!" huudahti Marie, keikahti selälleen, ojensi kätensä ja
+oihki. Hän oli hyvä ja tottelevainen veli.
+
+Croisette myöskin huuti: "Oo, neiti!" Vaan hän oli aina hassunkurinen
+tavallaan. Hän vaipui selälleen maahan, huiski käsillään ja kiljui kuin
+porsas. Vaan hän oli samalla valpas ja neuvokas. Hän ensimmäiseksi
+huomasi velvollisuutemme, ja hän astui lakki kädessä Catherinen eteen,
+joka istui siinä puoleksi vihoissaan toiseksi hämillään. Ja vähän
+punastuen Croisette sanoi:
+
+"Neiti de Caylus, serkkumme, me toivomme teille iloa ja pitkää ikää; me
+olemme kuuliaisia palvelijoitanne ja tahdomme olla herra de Pavannesin
+hyviä ystäviä ja auttaa häntä kaikissa vaikeuksissa, niin kuin --"
+
+Vaan tämä jo oli minusta liikaa. "Ei niin kiirettä, S:t Croix de
+Caylus", sanoin minä työntäessäni veljeni syrjään -- hän näet aina
+koetti ehättää ennen minua -- ja astuin hänen sijalleen. Sitten tein
+niin kauniin kumarruksen kuin suinkin osasin ja aloin:
+
+"Neiti, me toivotamme teille onnea ja pitkää ikää; me olemme kuuliaisia
+palvelijoitanne ja tahdomme olla herra de Pavannesin hyviä ystäviä ja
+auttaa häntä kaikissa vaikeuksissa, niin kuin -- niin kuin --"
+
+"Niin kuin suvun nuorimpain tulee", lisäsi Croisette lempeästi.
+
+"Niin kuin suvun nuorimpain tulee", toistin minä. Ja sen jälkeen
+Catherine nousi seisomaan ja niijasi syvään minulle, ja me veljekset
+suutelimme hänen kättään järjestyksen mukaan, ensin minä ja viimeiseksi
+Croisette, niin kuin pitikin. Sitten Catherine peitti nenäliinalla
+kasvonsa -- hän nimittäin itki -- ja me veljekset istahdimme
+turkkilaisten tapaan sille kohtaa kuin seisoimme silloin, ja sanoimme
+lauhkealla äänellä: "Oo, Kit!"
+
+Vaan Croisetella oli heti jotakin lisätä: "Mitäs sanoo susi?" kuiskasi
+hän minulle.
+
+"Niin, tosiaankin!" huudahdin minä suuriäänisesti. Siihen saakka olin
+ajatellut ainoastaan itseäni; vaan nyt ajatukseni saivat aivan toisen
+suunnan. "Mitäs sanoo siitä vidame, Kit?" [vidame oli ennen aikaan
+Ranskan hiippakunnan maallikkopäämies]
+
+Catherine otti nenäliinan silmiltään ja kävi niin kalpeaksi, että minä
+olin hyvin pahoillani, että olinkin ollenkaan siitä huomauttanut --
+puhumattakaan siitä, että Croisette töykkäsi minua.
+
+"Onko herra de Bezers kotona?" kysyi Catherine.
+
+"On", vastasi Croisette. "Hän tuli eilen illalla kotia S:t Antoninista,
+aivan pieni sotilasseura mukanaan."
+
+Tämä uutinen näytti hälventävän Catherinen levottomuutta, vaikka minä
+olin luullut toisin. Arvelen, että hän olikin levoton enemmän Louis de
+Pavannesin kuin itsensä vuoksi. Ja olihan se muuten ihan
+luonnollistakin, sillä ei edes "sudella" olisi ollut sydäntä tehdä
+pahaa serkullemme. Hänen siro, notkea vartalonsa, kalpea, soikea
+muotonsa ja kauniit, ruskeat silmänsä, miellyttävä äänensä ja
+hyväsydämmisyytensä käsittivät mielestämme kaiken, mikä oli oikeaa
+naisellisuutta. Sitä hetkeä, jolloin emme olisi olleet rakastuneita
+häneen ei muistanut yksikään meistä veljeksistä, eipä edes Croisette,
+joka oli nuorin -- hän oli seitsemäntoistavuotias ja vuotta nuorempi
+kuin Marie ja minä, me nimittäin olimme kaksoiset.
+
+Vaan antakaahan kun kerron, miten me neljä, joiden yhteenlaskettu ikä
+ei ollut seitsemääkymmentä vuotta enempi, oleskelimme ja makailimme
+tuolla tavoin penkereellä tänä hiljaisena ja juhlallisena päivänä. Se
+oli kesällä 1572. Aivan äskettäin oli tehty suuri rauha katolilaisten
+ja hugenottien välillä, jota rauhaa oli muutamien päivien perästä
+vietettävä ja, niin kuin useimmat ranskalaiset toivoivat, vahvistettava
+Henrik Navarralaisen ja kuninkaan sisaren Marguerite Valoisin
+avioliitolla. Vicomte de Caylus [vicomte entiseen aikaan Ranskassa
+maakunnan tuomari], Catherinen isä ja meidän holhojamme, oli muuan
+niitä läänitysherroja, jotka olivat valitut olemaan läsnä rauhan
+teossa, mihin toimeen hän olikin hyvin sovelias, kun kumpikin puolue
+piti häntä suuressa arvossa -- hän oli katolilainen, vaan ei
+kiihkoilija. Hän oli sen vuoksi kahta viikkoa ennemmin lähtenyt
+provinssiinsa Bayonneen. Useimmat naapureistamme Quercyssä olivat niin
+ikään poissa kotoaan, lähteneet Parisiin toisen tai toisen puolueen
+edustajan kuninkaallisiin häihin. Ja me nuorukaiset, jotka emme
+vähimmälläkään tavalla välittäneet Catherinen hyväsydämmisestä,
+uneliaasta seuranaisesta rouva Claudesta, käytimme siis parhaalla
+tavalla hyväksemme vapauttamme ja vietimme rauhaa omalla tavallamme.
+
+Me olimme maaseutulaisia. Kukaan meistä ei ollut käynyt Paun
+kaupungissa, vielä vähemmän Parisissa. Vicomtella oli nuorison
+kasvatuksesta ankarammat mielipiteet kuin siihen aikaan oli tavallista;
+ja vaikka me olimme oppineet ratsastamaan ja ampumaan, käyttelemään
+miekkaamme ja heittämään haukkamme lentoon sekä kirjoittamaan ja
+lukemaan, niin me kuitenkin tunsimme maailmaa yhtä vähän kuin itse
+Catherine, yhtä vähän hovielämän huveista ja paheista, vaan emme
+kymmenettä osaa siitä mitä hän tiesi käytöstavoista ja hienosta
+seurustelusta. Hän oli kuitenkin opettanut meitä tanssimaan ja
+kauniisti kumartamaan. Hänen läheisyytensä oli sievistyttävästi
+vaikuttanut tapoihimme; ja viime aikoina oli meillä ollut paljo hyötyä
+seurustelustamme Louis de Pavannesin kanssa, joka oli hugenotti ja
+Moncontourin luona joutunut vicomte de Caylusin vangiksi. Me emme siis
+olleet sivistymättömiä maantolloja.
+
+Vaan me olimme ujoja. Vieraista emme pitäneet ja me pakoilimme niitä.
+Ja kun, meidän siinä maatessamme ja pahoillessamme Kitin surullisen
+ilmoituksen johdosta, vanha Gil yhtäkkiä ilmestyi ja synkällä äänellään
+sanoi: "Herra vidame de Bezers haluaa tulla tervehtimään neitiä", niin
+meidät valtasi kauhistus, se minun täytyy tunnustaa.
+
+Me syöksyimme kiireellä ylös ja mutisimme: "Susi!"
+
+Tie Caylusiin on kaivettu maahan kohoten portailta penkereelle, jota
+pitkin on matala muuri estämässä kulkijoita putoamasta mainitulle
+tielle. Gil oli ilmoittanut uutisen ennen kuin vieras oli tullut
+näkyviin, niin että meille jäi kuitenkin silmänräpäys aikaa. Croisette
+syöksyi linnanportille aikoen linnaan, vaan hän ei päässyt ajoissa
+perille, ja kyyristyi muutaman patsaan taakse. Siellä hän sitten seisoi
+sormi suussa. Minä joskus olen hyvin hidas liikkeissäni, ja Marie
+odotti minua, niin että me tuskin olimme päässeet jaloillemme, arkoina
+ja neuvottomina, kun vidamen musta varjo jo ylti Catherinen jalkoihin.
+
+"Neiti!" sanoi hän astuessaan Catherinen eteen ja kumartuessaan
+suutelemaan hänen kapeaa hienohipeäistä kättään, arvokkaasti, mikä oli
+hänelle omituista. "Minä tulin viime yönnä Toulousesta ja lähden
+aamulla Parisiin. Minä olen täällä vain levännyt ja puhdistellut
+matkatomun, tullakseni -- ahaa!"
+
+Hän näytti nyt vasta huomaavan meidät, keskeytti huolimattomasti
+alotetun kohteliaisuuslauseensa, ojentausi suoraksi ja tervehti meitä.
+"Kas vain", jatkoi hän ääneen, "kaksi Caylustyttöä, ja molemmat ihan
+käsityöttä, jos en erehdy. Minkä vuoksi, neiti, ette pane heitä
+kehräämään?" ja hän katseli meitä, huulillaan tuo hymy, josta hän
+muiden ominaisuuksiensa ohessa oli niin kuuluisa.
+
+Croisette vääristeli kauheasti hänen selkänsä takana. Me katsoimme
+häneen vihasesti, vaan emme tavanneet mitään sopivaa vastausta.
+
+"Minusta näyttää, että punastuitte!" jatkoi hän leikillisesti -- se
+mokompi leikitteli meidän kanssamme kuin kissa hiiren kanssa! --
+"Teillä ehkä käy arvollenne, kun minä käskin neidin panna teidät
+kehräämään? Minä puolestani mielellänikin istuisin rukin ääreen, jos
+vain neiti käskisi minua, ja olisin ylen onnellinen."
+
+"Me emme ole mitään tyttöjä!" pääsi minulta suusta, ja minä sanoin sen
+vapisevalla äänellä ja posket kuumina. "Ette kai olisi, herra vidame,
+sanonut risti-isäämme, Anne de Montmorencya tytöksi?" Me kyllä
+keskenämme laskimme pilaa siitä, että meillä kaikilla oli tytönnimi,
+vaan olimme kuitenkin siksi nuoria vielä, että olimme hyvin
+arkatuntoisia tässä suhteessa.
+
+Vidame kohautti olkapäitään. Ja miten pieniltä tunnuimme, kun hän siinä
+seisoi penkereellämme! "Herra de Montmorency oli mies", sanoi hän
+halveksivasti. "Herra Anne de Caylus on --"
+
+Ja tuo paholainen käänsi aivan tyynesti meille selkänsä ja istahti
+muurille, lähelle Catherinen tuolia. Me huomasimme selvään, että hän ei
+pitänyt meitä saman arvoisina -- että me olimme joutuneet kokonaan
+hänen huomiostaan. Samassa rouva Claude tulla vyöryskeli pengertä, ja
+hänen jälessään Gil kantaen tuolia. Ja me -- niin me hiivimme pois
+toiseen päähän pengertä, jonne istuimme ja vihoissamme mulkoilimme
+rauhan häiritsijää.
+
+Vaan miten uskalsimme mulkoilla? Vielä tänäänkin vapisen ajatellessani
+sitä, Vidame oli kookas ja uljaannäköinen, niin suuri, että
+suippopartansa -- joka oli siihen aikaan muotina hovissa -- antoi
+hänelle jonkunmoisen miehuuttomuuden ilmeen: harmaissa silmissään oli
+onnettomuutta uhkaava välke, käytöksensä ylpeä, äänensä käskevä, joka
+ei suvainnut mitään vastaväitöksiä -- kaikki tämä yhteensä oli niin
+vaikuttavaa, että se sai ylhäiset horjumaan ja vähäpätöiset ryömimään.
+Ja sitten hänen maineensa! Vaikka me tunsimme varsin vähän maailman
+pahuutta, niin kaiken sen yhteydessä, jota olimme kuulleet, oli hänen
+nimensä. Me olimme kuulleet hänestä puhuttavan kaksintaistelijana,
+riitapukarina, miehenä, joka ei häikäillyt käyttää palkatuita
+salamurhaajia. Jarnacissa hän oli viimeisenä lähtenyt
+teurastushuoneesta. Kansa sanoi häntä julmaksi ja kostonhimoiseksi
+näihinkin aikoihin -- jotka Jumalan kiitos ovat menneitä -- ja hänen
+nimeään kuiskailtiin, kun oli puhetta murhista ja ryöväyksistä.
+Tavallisesti hänestä sanottiin, että hän ei pelännyt Guiseä eikä
+punastunut pyhän neitsyeen edessä.
+
+Sellainen oli vieraamme ja naapurimme, Raoul de Mar, vidame de Bezers.
+Kun hän istui siinä penkereen muurilla ja vuoroin katsoi syrjäsilmällä
+meitä, vuoroon lausui jonkun kohteliaisuuden Catherinelle, niin minä
+vertasin häntä suureen kissaan, jolle perhonen tietämättään näyttelee
+kauneuttaan. Catherine raukka! Epäilemättä hänellä oli syytä
+levottomuuteensa, ja enemmän kuin silloin voin aavistaakaan. Sillä hän
+näytti aivan kuin menettäneen puhekykynsä. Hän sammalsi ja vastaili
+hyvin hajanaisesti, ja kun rouva Claude oli kuuro ja tylsä, ja me pojat
+hyvin arkautuneet nolauksesta, jonka olimme saaneet, niin puhelu kävi
+hyvin kankeasti. Vidame ei myöskään näin kuumana päivänä näyttänyt
+tahtovan vaivautua.
+
+Oli muuan tällainen äänettömyyden hetkiä ja kaikkein pisimpiä, kun
+huomasin hänen katsovan minua, ja minä vavahdin, Minä kerrassaan
+vapisin. Vidamen silmissä oli ilme, jota en koskaan ennen ollut nähnyt.
+Se oli jotakin melkein kuin tuskaa. Hänen katseensa kulkeutui sitten
+hitaasti Marieen ja näytti hiljaisuudessa tekevän hänelle kysymyksen.
+Sitten se taas siirtyi Catherineen ja pysähtyi häneen.
+
+Vaan nyt joku seikka, joko sitten onnettomasta sattumuksesta tai
+sallimuksen ohjauksesta, oli vetänyt Catherinen huomion kokonaan
+toisaalle. Hän ei tiennyt mitään vidamen katseesta, joka oli
+kiinnitetty häneen. Hän tuijotti vain yhtämittaa eteensä kauas
+pohjoiseen päin. Hänen poskilleen oli noussut puna, huulensa olivat
+auvenneet ja rintansa kohoili kiivaasti.
+
+Vidamen kasvot synkistyivät vielä enemmän. Hitaasti hän käänsi silmänsä
+Catherinesta ja katseli sitten pohjoiseen hänkin.
+
+Cayluslinna on vuorella keskellä kapeaa laaksoa, jolla on sama nimi.
+Kaupunki on niin kiinni vuoren penkereissä, että minä poikasena jaksoin
+heittää kiven yli kaikkien talojen. Penkereeltä näkee koko laakson sekä
+sen poikki kulkevan maantien. Catherinen katse oli kiinnitettynä
+näköpiirin pohjoisimpaan reunaan, jossa Cahorsin tie lähtee
+laskeutumaan ylämaasta. Koko jälkeenpuolenpäivää hän oli istunut
+sinnepäin katselemassa.
+
+Minäkin silmäsin sinne. Yksinäinen ratsastaja näkyi laskeutuvan jyrkkää
+polkua, joka laskeusi vuorilta.
+
+"Neiti!" huudahti vidame äkkiä. Me kaikki katsahdimme häneen. Hänen
+äänensä karkotti kaikki veret Kitin poskilta. Siinä oli jotakin
+sellaista, jota Kit ei eläissään ollut kuullut ihmisäänessä -- jotakin,
+joka oli kuin isku vasten kasvoja. "Te neiti odotatte uutisia
+Cahorsista, rakastetultanne", sanoi hän ivallisesti. "Minulla on kunnia
+onnitella herra de Pavannesia tekemänsä valloituksen johdosta."
+
+Vidame oli arvannut! Kun hänen sanansa, jotka minua korvissani soivat
+soimaukselta, olivat keskeyttäneet unteloisen äänettömyyden, syöksyin
+minä ylös säikähtyneenä ja katkeroittuneena, vaan samalla hämmästyneenä
+hänen tarkkanäköisyydestään ja terävästä käsityksestään. Hän varmaan
+oli tuon pitkän matkan päästä erottanut Pavannesin vaakunan. "Herra
+Vidame", sanoin minä suutuksissani -- Catherine oli kalpea ja äänetön
+-- "herra vidame --", vaan siinä minä aloin sammaltaa ja kävin lopulta
+aivan äänettömäksi. Sillä hänen takanaan minä näin Croisetten, eikä
+tämä antanut minulle minkäänlaista kehoittavaa tai apua lupaavaa
+merkkiä.
+
+Niin seisoimme hetken aikaa vastatusten, toisena kokematon poika,
+toisena maailman mies, vastatusten nuorukainen ja julmuri. Vidame
+kumarsi sitten minulle aivan oudolla tavalla. "Herra Anne de Caylus
+haluaa esiintyä herra de Pavannesin puolesta, niinkö?" kysyi hän
+mielistelevästi, niin ivallisen mielistelevästi.
+
+Minä ymmärsin mitä hän tarkoitti. Vaan minä tunsin, että minun pitää
+vastata. "En herra de Pavannesin, vaan serkkuni puolesta."
+Ja minä kumarsin. "Minulla on kunnia hänen puolestaan kiittää
+onnentoivotuksestanne, herra vidame. Catherinea ilahduttaa, että lähin
+naapurimme on vieraista ensimmäinen, joka saa toivottaa onnea hänelle.
+Te olette oikein arvannut otaksuessanne, että Catherine pian antaa
+kätensä herra de Pavannesille."
+
+Minä otaksuin -- sillä näin jättiläisen kasvoilla värin muuttuvan ja
+huulten tärisevän, kun minä puhuin -- että hän oli vain arvaillut.
+Jonkun sekunnin aikaa paholainen näytti tuijottavan hänen silmistään,
+ja hän katseli minua ja Marieta samalla tavalla kuin peto katselee
+vartijaansa. Vaan kuitenkin hän säilytti kohteliaan tapansa. "Neiti
+tahtoo, että minä onnittelisin?" sanoi hän verkalleen ja näytti kuin
+hän vaivoin olisi saanut sanat suustansa. "No niin, minä kyllä
+onnittelen sitte tuona suurena päivänä. Minä totisesti en sitä
+laiminlyö. Vaan tätä nykyä ovat ajat huolestuttavia. Ja neidin sulhanen
+on luullakseni hugenotti ja on mennyt Parisiin. Parisi -- niin, Parisin
+ilma ei liene terveellinen hugenoteille, niin olen kuullut sanottavan."
+
+Minä näin Catherinen vapisevan, ja hän oli pyörtyä. Vihani voitti
+pelkoni, ja mieleni kuohahti. "Herra de Pavannes kyllä voi aina
+suoriutua, olkaa huoleti siitä", sanoin ylpeästi.
+
+"Ehkä", vastasi Bezers äänellä, joka oli kuin kahta terästä olisi
+hangattu vastakkain. "Vaan kaikissa tapauksissa se päivä on oleva
+muistorikas päivä neidille. Sitä päivää, jolloin hän ottaa vastaan
+ensimmäisiä onnentoivotuksia, muistaa hän niin kauan kuin elää! Sen
+minä takaan, herra Anne", sanoi hän ja katseli naurusuin meitä vuoroon
+kutakin, jolloin silmänsä näyttivät entistään vainuavammilta. "Neiti
+muistaa sen päivän, siitä saatte olla varmat!"
+
+Sekös oli pirullinen katse, jonka hän lähtiessään kiinnitti tyttö
+raukkaan, ja kauhistuttava; äänenpaino, jolla hän lausui viimeiset
+sanansa. Tylsinkin korva olisi huomannut niissä salaperäisen, kauhean
+uhkauksen. Varsin pieni armon osoitus, että hän nyt lähti luotamme! Hän
+oli jo tehnyt niin paljo pahaa kuin hän tällä kertaa voikin. Jos
+tarkoituksensa oli ollut synnyttää meissä pelkoa, niin siinä hän oli
+onnistunut täydellisesti.
+
+Itkien Kit lähti linnaan, enemmän kuin tarpeeksi rangaistuna
+viattomasta mielistelystään. Ja me veljekset katselimme toisiamme,
+kauhusta kalpeina. Me olimme hankkineet itsellemme vihollisen ja päälle
+päätteeksi oman porttimme ääreen. Niin kuin vidame oli sanonutkin,
+elimme huolestuttavissa oloissa, jolloin miehiä, naisia ja lapsia
+vastaan harjoitettiin sellaisia julmuuksia, että niistä nyt tuskin
+hirveää mainitakaan. "Minä toivoisin, että vicomte olisi nyt täällä",
+sanoi Croisette levottomana, puheltuamme kaikellaisista ikävistä
+mahdollisuuksista.
+
+"Tai edes Malines, hovimestari", sanoin minä.
+
+"Hänestä meille ei olisi paljo apua", vastasi Croisette. "Ja hän on S:t
+Antoninissa eikä tule kotia tällä viikolla. Ja isä Pietarikin on
+Albissa."
+
+"Luuletko, että vidame aikoo hyökätä linnaamme?" kysyi Marie.
+
+"En sitä pelkää!" vastasi Croisette halveksivasti. "Ei toki hänkään
+uskaltaisi sellaista tehdä rauhan aikana. Sitä paitse hänellä ei ole
+täällä kuin kymmenkunta miestä", jatkoi poika urhokkaasti, "ja kun me
+otamme lukuun vanhan Gilenkin ja itsemme, niin on meitä yhtä monta. Ja
+Pavannes sanoi aina, että kolme miestä kahtakymmentä vastaan voisi
+puolustaa tuota porttia tänne johtavalla tiellä. Ei, ei hän uskalla
+hyökätä!"
+
+"No ei!", vakuutin minäkin. Ja sillä olimme nolanneet Marien. "Vaan
+mitä tulee Louis de Pavannesiin --"
+
+Catherine keskeytti minut. Hän oli yhtäkkiä taas tullut penkereelle ja
+oli nyt kokonaan muuttunut. Hänen poskillaan oli vihan punat ja
+silmistään olivat kyyneleet poistuneet.
+
+"Anne!" huudahti hän käskevästi. "Katsokaa mikä elämä siellä alhaalla
+on!"
+
+Kaikki melu kaupungista kuului aina penkereellemme. Vetelehtiessämme
+penkereellä kuulimme kaupanteon hälinän kaupungin torilta, koirain
+haukunnan, riidat ja torat, kirkonkellojen huminan, vartiain huudot,
+kaikki. Eikä tarvinnut kuin mennä muurille, niin näki kaikki, mitä
+siellä alhaalla tapahtui. Vaan tämän iltapäivää kaupungissa oli ollut
+enimmäkseen hyvin hiljaista. Ja jos me emme olisi olleet niin
+kiintyneitä omiin asioihimme, niin olisimme ennemminkin kuulleet elämän
+melun ja vallitsevan hiljaisuuden aikana huomanneet sen heti alusta
+alkaen. Nyt se oli jo ehtinyt kasvaa suureksi pauhinaksi. Ja kuta
+lähemmäksi muuria tulimme, sitä äänekkäämmäksi se kävi.
+
+Meille sopi näkymään osa vidamen talosta -- se näkyi muutaman kadun
+mutkasta. Se oli synkän näköinen nelikulmainen talo, jonka hän oli
+saanut periä äidiltään. Hänen oma linnansa Cháteau de Bezers oli
+kaukana Franche Comtéssa, vaan viime aikoina hän oli mieluimmin
+oleskellut vaatimattomassa talossaan Caylusissa -- Catherine voisi
+parhaiten sanoa syyn siihen. Se oli ainoa talo kaupungissa, joka ei
+ollut meidän. Se oli tunnettu nimellä "susitalo", ja oli ruma
+kivirakennus, joka ympäröi muuatta linnapihaa. Akkunain ympärillä oli
+rivissään kiveen hakatuita sudenpäitä, jotka kita auki, niin että
+suuret raateluhampaat näkyivät, irvistelivät vastapäätä olevalle kirkon
+portille.
+
+Melu sai katseemme kääntymään sille suunnalle, ja siellä näimme
+Bezersin olevan nojallaan avonaisessa akkunassa ja hymyillen katselevan
+kadulle. Hänen ilonsa aiheena -- sen pian huomasimme -- oli muuan
+ratsumies, joka kaikellaisissa vastuksissa ratsasti katua pitkin. Hän
+pidätti hevostaan -- joka ei ollut helppo tehtävä jyrkällä, likaisella
+kivikadulla -- puolustautuakseen pariakymmentä renttua vastaan, jotka
+huutaen ja kiljuen seurasivat häntä kintereillä ja syytivät kiviä ja
+lokaa hänen päällensä. Mies oli paljastanut miekkansa, ja hän kiroili
+ja karjui ja joukko jälessään huusi; "Vive la messe!" [Eläköön messu!
+Katolilaisten tunnuslauseita.] Me näimme kiven sattuvan hänen
+kasvoihinsa, joihin tuli verihaava, ja kuulimme hänen kiroavan entistä
+rajummin.
+
+"Hyvä Jumala!" huudahti Catherine puristaen kätensä ristiin tuskallisen
+näköisenä. "He tahtovat ryöstää minun kirjeeni."
+
+"Kuolema ja kadotus!" huudahti Croisette. "Ratsumies on herra de
+Pavannesin kuriri! Anne, me emme saa antaa heidän ryöstää kirjettä!"
+
+"Sen he saavat kalliisti maksaa!" huusin minä ja kirosin. "Rauhan
+aikana nuo sen roistot harjoittavat tuollaista! Gil! Francis!" karjuin
+minä. "Missä te kuhnustelette?"
+
+Ja minä hain lintupyssyäni, ja Croisette nousi muurille, pani kämmenet
+torvelle ja huusi voimainsa takaa: "Heretkää siellä! Hän tuo kirjeen
+vicomtelta!"
+
+Vaan se keino ei vetänyt, enkä minä löytänyt pyssyäni. Hetken aikaa
+olimme aivan neuvottomia, ja siihen kun minä kävin sisältä pyssyn oli
+ratsastaja, jälessään kirkuva roistoväki, kääntynyt muutaman kulmauksen
+taakse kadoten näkyvistämme.
+
+Toisesta mutkasta tiesin heidän ilmestyvän aivan porttimme eteen, ja me
+juoksimme vastaan. Minä pysähdyin kuitenkin hetkiseksi aikaa
+käskeäkseni Gilen kutsua palvelijat, ja sillä aikaa Croisette oli
+ehtinyt kapealle kadulle. Kun minä ehätin hänen jälkeensä, niin olin
+vähällä joutua ratsumiehen hevosen jalkoihin. Minä kiireesti vetäysin
+syrjään ja annoin ratsastajan kulkea ohitseni -- hänen kasvonsa olivat
+yltäpäätä verissä ja loassa, ja hevosensa oli säikähdyksestä ihan
+hurjana, niin että sitä ratsastaja töin tuskin jaksoi hillitä. Kun minä
+sitten kiiruhdin kadulle, niin näin Croisetten -- tuon reippaan pojan
+-- tarttuneen lähintä roistoa kauluksesta ja mukiloi häntä parhaillaan
+voimiensa mukaan miekanlappealla, jolloin toiset veikarit seisoivat
+takempana, häpeissään, vaan samalla uhkaavina ja silmistä viha
+säihkyen.
+
+"Kuolema hugenoteille!" huusi muuan heistä, kun minä tulin näkyviin.
+Huutaja näytti olevan uskalijain kaikista.
+
+"Roistot kuolkoot!" vastasin minä ja katselin tuimasti inhottavaa
+joukkoa. "Onko tarkoituksenne rikkoa kuninkaan rauha, mokomat kurjat?
+Menkää kotia kataliin hökkeleihinne!"
+
+Siinä kun sain sen sanotuksi näin konnan, jota Croisette oli
+kurittanut, vetävän tikarinsa, Minä huusin varoitukseksi veljelleni,
+vaan varoitus tuli myöhään. Säilä välähti, vaan Jumalan kiitos se
+sattui ainoastaan pojan vyönsolkeen ja livisti siitä syrjään tekemättä
+mitään vahinkoa. Minä näin aseen taas välähtävän ilmassa -- näin miehen
+julman katseen. Vaan tällä kertaa olin askelta lähempänä, ja ennen kuin
+hän ehti iskeä, syöstin miekkani konnan ruumiiseen. Hän kaatui maahan
+kuin halko ja veti mukanaan Croisetten, josta hän piteli jäykistyvillä
+kourillaan.
+
+En ollut ennen koskaan tappanut ihmistä, en edes nähnyt ihmisen
+kuolevan, ja jos olisin ollut yhdessä kohdin ja ajatellut tekoani, niin
+varmaankin olisin epätoivossani joutunut sairaaksi. Vaan nyt ei ollut
+aikaa ajattelemaan eikä sairastamaan. Roistojoukko oli ihan äärellämme,
+koko rivi punoittavia, uhkaavia naamoja. Ensi silmäyksellä näin, että
+mies oli kuollut, ja minä asetin jalkani hänen niskalleen. "Koirat!
+Pedot!" karjuin minä, vaan en enää niin kovalla äänellä, sillä vaikka
+olinkin raivoissani, niin koetin kuitenkin hillitä itseäni. "Menkää
+luoliinne! Miten uskallattekaan kohottaa kätenne Caylusia vastaan?
+Menkää -- muuten teitä tusinakunta riippuu hirressä, kun vicomte
+palajaa kotia!"
+
+Minä mahdoin näyttää pelottavalta -- minä tiedän, että minä en ollut
+peloissani, vaan tunsin vain omituista intoa -- sillä he heti
+peräytyivät. Nopeasti vaikka vastenmielisesti joukko hajautui, Bezersin
+puoluelaiset, joihin kuollutkin oli kuulunut, poistuivat viimeisinä.
+Siinä kun seisoin katselemassa heidän jälkeensä, katu tuli
+yhtäkkiä tyhjäksi; viimeiset olivat kadonneet talojen taakse. Kun
+käännyin katsomaan taakseni, niin tapasi Gilen ja puolikymmentä
+palvelijoistamme seisomassa kalpeina ja vavisten. Croisette tarttui
+käteeni ja nyyhki. "Oo, hyvä Jumala", huudahti Gil vapisevalla äänellä.
+Vaan minä sysäsin toisen syrjään ja toiselle rypistin otsaani.
+
+"Viekää joutuin pois tuo ruumis!" sanoin ja kosketin sitä jalallani.
+"Ripustakaa se puuhun. Ja sulkekaa sitten portit! Pitäkää huoli siitä
+että kaikki tulee huolellisesti tehdyksi, elkääkä tuhlatko aikaa!"
+
+
+
+
+TOINEN LUKU.
+
+Vidamen uhkaus.
+
+
+Croisettella oli tapana kertoa juttu, jonka yksityisseikkoja minä en
+muista muuta kuin ilkeänä unena. Hän väitti, että minä sinä yönä lähdin
+sängystäni -- kun minä olin vanhin, niin minulla oli kesäisin oma
+vuoteeni, jota vastoin Croisette ja Marie nukkuivat toisessa vuoteessa
+samassa huoneessa -- ja menin hänen luoksensa herättäen hänet, ja että
+minä nyyhkien ja vavisten tartuin hänen käsivarteensa ja aivan kuin
+ankaran kauhun valtaamana rukoilin häntä, että hän ei päästäisi minua
+menemään. Ja että minä tällä tavoin nukuin hänen vieressään aamun
+koittoon saakka. Vaan niin kuin sanottu, minä en kaikesta tästä muista
+sen enempää kuin että sinä yönä näin ilkeätä unta ja että herätessäni
+olin hänen ja Marien luona, jonka vuoksi en voi sanoa, miten asia
+oikeastaan oli.
+
+Vaan jos minulla oli jotakin tunnetta siitä, niin se ei missään
+tapauksessa kestänyt kauan. Päinvastoin minä -- mitäpä sitä kieltäisin
+-- olin hyvin mielissäni siitä arvosta, johon äkkiä olin kohonnut Gilen
+ja muiden palvelijain silmissä. Mitä Catherine ajatteli asiasta, en
+tiedä. Hän oli saanut kirjeensä ja oli nähtävästi siitä tyydytetty. Me
+emme nähneet häntä vilahdukseltakaan. Rouva Claudella oli puuhaa
+keittäessään lääkkeitä ja hoidellessaan sanansaattajan haavaa. Ja
+minusta oli ihan luonnollista, että minun oli otettava ylin johto
+linnassa.
+
+Siitä ei ollut epäilemistäkään -- ei ainakaan meidän mielestämme --
+ettei hyökkäys kuririn kimppuun olisi tapahtunut vidamen yllytyksestä.
+Se vain oli ihme, ettei vidame muitta mutkitta katkaissut häneltä
+kaulaa ja ryöstänyt kirjettä. Vaan kun minä nyt ajattelen asiaa, niin
+tuntuu minusta, että näinä aikoina -- kun uskonnollinen sota herätti
+pahimmat intohimomme -- aikaisetkin miehet julmuuteensa liittivät
+jonkun määrän lapsellisuutta. Vihollisen tappamisessa ei ollut
+kylläksi. Ihmisiä huvitti tehdä hänen päästään astinlaudan -- minä en
+puhu vertauksilla -- ja viskata hänen sydämmensä koirille. Ja
+epäilemättä oli hyvin sopinut vidamen julmaan leikillisyyteen
+se, että Pavannesin ensimmäisen rakkaudenkirjeen tuoja ilmestyi
+hallitsijattarensa eteen verisenä ja lokaisena ja että roskaväki omien
+porttiemme ympärillä otti osaa häväistykseen.
+
+Selvää oli, että Bezersin raivo ei suinkaan laantunut siitä, kun asiat
+näin päättyivät ja muuan hänen miehensä oli saanut sellaisen
+rangaistuksen. Me sen vuoksi tarkastimme lukot ja salvat ja akkunat,
+vaikka linna onkin valloittamaton, se kun on kalliolla, jonka sileät
+seinät ovat ainakin kaksikymmentä jalkaa korkeat joka puolelta. Tosin
+vihollinen, niin kuin Pavannes oli näyttänyt meille, olisi helposti
+voinut räjähdyttää ruutilla, vaan me sulimme ristikon, joka sulki
+penkereelle johtavan tien. Kun tämä oli tehty, niin me tunsimme
+olevamme turvassa, sillä jos vihollisen onnistuikin murtautua sisään,
+niin hän olisi loukussa -- jyrkällä kapealla kaivostiellä, jossa hän
+olisi tulen alaisena edestä ja sivuilta. Meillä oli kaksi tykkiä, jotka
+vicomte oli hankkinut parikymmentä vuotta sitten, siihen aikaan kuin
+S:t Quentinin tappelu oli. Toisen näistä asetimme tien ylipäähän,
+toisen penkereelle, jossa me, muuttamalla sitä pari askelta, olisimme
+saaneet sen suunnatuksi suoraan vidamen taloa kohden, joka siis oli
+meidän vallassamme.
+
+Me emme todella odottaneet mitään hyökkäystä. Vaan me emme tienneet,
+mitä oli odotettavana. Meillä ei ollut kymmentä palvelijaa
+käytettävänämme, sillä vicomte oli ottanut parikymmentä parasta
+lakeijaa ja sotamiestä mukaansa Bayonneen. Ja me tunsimme ankaraa
+vastuunalaisuutta. Suurin toivomme oli, että vidame heti lähtee
+Parisiin ja jättää toistaiseksi kostonsa. Sen vuoksi kerta toisensa
+perästä loimme hartaan silmäyksen susitaloon, toivossa näkevämme
+jotakin merkkiä hänen matkalle lähdöstään.
+
+Tietysti oli kuin isku rintaan, ja kaikki toiveeni kerralla
+luhistuivat, kun Gil huolestuneena astui minun luo penkereelle ja
+ilmoitti, että herra vidame odotti portilla ja pyysi saada tavata
+neitiä.
+
+"Tietysti ei tule kysymykseenkään, että hän saisi tavata neitiä",
+lisäsi vanhus repiessään hämmästyneenä tukkaansa.
+
+"Ei tietystikään. Minua hän saa tavata", vastasin minä ylpeästi. "Gil,
+jättäkää Francis ja joku toinen lisäksi portille. Marie, pysy lähellä.
+Croisette tulee minun mukanani."
+
+Kun kaikki ohjeet oli täytetty -- johon tuskin kului minuuttia -- menin
+vidamea vastaan tien yläpäähän. "Neiti de Caylus", sanoin minä ja
+kumarsin, "ei voi oikein hyvin, vidame."
+
+"Hän ei tahdo tavata minua?" kysyi hän ja katseli minua silmillä, jotka
+eivät olleet ystävälliset.
+
+"Kun hän ei voi hyvin, niin täytyy hänen kieltäytyä tästä ilosta",
+vastasin minä suurilla ponnistuksilla. Hän todella oli ihmeellinen
+mies, sillä nähdessäni hänet haihtui kolme neljättäosaa rohkeudestani
+ja koko itseluottamukseni.
+
+"Hän ei tahdo tavata minua. No hyvä", vastasi hän, ja nämät
+yksinkertaiset sanat kuulustivat kuolemantuomiolta. "Herra Anne,
+minulla on teiltä vähän vaadittavaa. Minkä hyvityksen aiotte antaa
+minulle siitä, että olette tappanut minun palvelijani? Se oli kelpo,
+siivo miesraukka, jolta te eilen ryöstitte hengen sen vuoksi, että
+hänen intonsa oikean uskon puolesta vei hänet hiukan liian pitkälle."
+
+"Minä otin häneltä hengen sen vuoksi, että hän vicomten portilla veti
+tikarinsa surmatakseen herra S:t Croix de Caylusin", vastasin minä
+tiukalla äänellä. Minä tietysti olin ajatellut hänen tekevän tämän
+kysymyksen ja sen vuoksi valmistanut, mitä minun piti siihen vastata.
+"Teidän, herra de Bezers, pitäisi tietää", jatkoin minä, "että vicomten
+tuomiovalta ulottuu kaikkiin niihin, jotka asuvat laakson piirissä."
+
+"Vaan ei minun alamaisiini", vastasi hän tyynesti.
+
+"Aivan oikein, niin kauan kuin ne ovat teidän piirissänne", sanoin
+minä. "Vaan kun rangaistus oli ylimalkainen eikä mies saanut aikaa
+ripin tekoon, niin minä suostun -- --"
+
+"Mihin sitten?"
+
+"Antamaan isä Pietarin lukea kymmenen messua hänen sielunsa
+pelastukseksi."
+
+Minä hämmästyin sitä tapaa, jolla vidame otti vastaan tämän minun
+tarjoukseni. Hän purskahti suureen nauruun. "Hyvä ystävä", huusi hän
+ilkkuvasti, "te todella olette aika veitikka. Messuja? Mieshän oli
+protestantti!"
+
+Ja tätä minä hämmästyin enemmän kuin mitään muuta, enemmän kuin
+selittää voin. Sillä tämä näytti osoittavan, että tuo mies, joka tuossa
+nauroi jumalatonta naurua, ei ollut muiden ihmisten kaltainen. Hän ei
+koonnut eikä valinnut palvelijoitaan heidän uskontonsa vuoksi. Hän oli
+varma, että hänen käskystä hugenotti tappaisi toverinsa, että
+katolilainen huutaisi "Eläköön Coligny!" Minä seisoin siinä niin
+hämilläni, että en saanut sanaa vastaukseksi, mutta Croisette sitten
+yhtäkkiä sanoi terävästi:
+
+"No miten hän sitte oli niin innokas oikean uskon puolesta?"
+
+"Oikea usko", sanoi vidame, "on minun palvelijoilleni minun uskoni."
+Sitten hänelle näytti juolahtavan yhtäkkiä mieleen. "Ja vielä lisäksi",
+jatkoi hän verkalleen, "se on oikea ja totinen usko kaikille, sen
+tuhannet oppivat huomaamaan ennen kuin maailma on kymmentä päivää
+vanhempi. Muistakaa minun sanoneeni, pojat! Ja kuulkaa nyi", jatkoi hän
+tavallisella äänellään. "Minä aina olen valmis auttamaan naapuria. Ja
+se on itsestään selvää, että minulla ei ole vähintäkään ajatusta
+saattaa teille, herra Anne, mitään ikävyyttä tuon rentun vuoksi. Vaan
+väkeni odottaa, että hänen kuolemansa jollakin tavoin tulee kostetuksi.
+Jättäkää minulle tuo kirottu konna, joka oli syynä kaikkeen tähän
+rettelöön, niin että saan hänet vetää puuhun, ja sitten ollaan kuitit."
+
+"Se on mahdotonta", vastasin minä kylmästi. Minun ei tarvinnut kysyä
+ketä hän tarkoitti. Favannesin sanansaattaja jättää hänelle!
+
+Ei milloinkaan! Kiellostani välittämättä hän katsoi minua hymyillen,
+joka minussa herätti raukeaa suuttumusta. "Älkää luottako liiaksi
+yhteen iskuun", sanoi hän ja pudisti päätään. "Minä teidän ijällänne
+olin suorittanut ainakin tusinan verran kaksintaisteluita. Muuten minä
+ymmärrän, että te kiellätte antamasta minulle korvausta?"
+
+"Niin, sillä tavalla kuin te vaaditte", vastasin minä. "Vaan -- --"
+
+"Oh!" huudahti hän rypistäen otsaansa. "Ensin asiat ja sitten huvitus!
+Bezers kyllä ymmärtää hankkia korvausta omalla tavallaan, sen minä
+teille vakuutan. Ja aikoinaan. Vaikka minä en silloin käänny sellaisten
+keltanokkain puoleen kuin te olette. Vaan mikä teillä tuossa on?" Ja
+hän potkasi tykkiä, jonka hän nähtävästi nyt vasta huomasi. "Ahaa, minä
+ymmärrän", jatkoi hän ja katsoi meihin terävästi. "Te odotitte
+hyökkäystä! Vaan tuolla edempänähän teillä on rikkapaikka,
+kaksikymmentä jalkaa vanhan Fretisin makasinin katolta. Ja se on auki,
+siitä olen varma. Luuletteko, että minä olisin tullut tätä tietä niin
+kauan kuin Caylusissa olisi ollut yhdetkään tikapuut? Pidättekö sutta
+lampaana?"
+
+Ja hän pyörähti kantapäillään ja lähti astumaan tietään, mielissään ja
+ylpeänä voitostaan. Sillä voitto se oli. Me tunsimme itsemme hyvin
+nolatuiksi ja meitä hävetti katsoa toisiamme silmiin. Tietysti
+rikkapaikka oli auki. Me muistimme nyt, että niin oli asia, ja hänen
+tietonsa asiasta ja meidän mielettömyytemme kovasti koski meihin, niin
+että minä pahoin rikoin kohteliaisuuden vaatimuksia, en saattanut häntä
+portille niin kuin minun olisi pitänyt tehdä. Me sittemmin saimme siitä
+tarpeeksi rangaistusta.
+
+"Hän on itse piru!" huudahdin ja puin nurkkia susitalolle päin,
+kulkiessani edestakaisin penkereellä. "Minä vihaan häntä nyt enemmän
+kuin koskaan ennen."
+
+"Niin minäkin!" sanoi Croisette lauhkeasti. "Vaan se merkitsee enemmän,
+että hän vihaa meitä. Kaikissa tapauksissa on meidän sulettava
+rikkapaikka."
+
+"Odotahan vähän!" sanoin, kun poika, lausuttuaan vielä joukon
+valituksia naapuristamme, oli lähdössä toimittamaan asiansa. "Mikä
+elämä on tuolla alhaalla?"
+
+"Totisesti, hän aikoo lähteä, ja jättää meidät rauhaan!" sanoi
+Croisette innokkaasti.
+
+Alhaalta kuului kovaa hevosten kavioiden kopsetta kadun kivitystä
+vasten. Puolikymmentä ratsumiestä lähti liikkeelle Susitalosta, ja
+heidän kannustensa kilinä ja iloinen äänensä sorina kuului raikkaassa
+aamuilmassa meille saakka. Bezersin kamaripalvelija, jonka tunsimme
+näöltään, oli viimeisenä. Hänellä oli kaksi satulapussia edessään, ja
+ne nähdessämme meiltä pääsi ilon huuto. "Hän lähtee matkoihinsa",
+sanoin minä, ja minä en tahtonut uskoa silmiäni. "Hän siis kuitenkin
+lähtee!"
+
+"Odotahan!" sanoi Croisette.
+
+Vaan minä olin oikeassa. Meidän ei tarvinnut kauan odottaa.
+Seuraavassa silmänräpäyksessä tuli hän itsekin näkyviin, ratsastaen
+raudanharmajalla hevosella, ja me erotimme, että hänellä oli
+pistolihuotra satulassa. Hänen hovimestarinsa juoksi hänen sivullaan,
+kuunnellen hänen viimeisiä käskyjään, arvelin. Muuan rampa, jonka melu
+oli pelottanut tavallisesta olinpaikastaan, kirkon portista, kurotti
+kättään saadakseen almun. Vidame sivuuttaessaan sivalsi ruoskalla
+rampaa kasvoille ja kirosi ääneen.
+
+"Piru hänet vieköön!" sanoi Croisette vihastuneena. Vaan minä en
+sanonut mitään, sillä minä muistin, että rampa oli muuan Catherinen
+erityisiä suosikeita. Minä sen sijaan muistelin, mitä tapahtui joku
+aika sitten, kun vicomte oli kotona ja me eräänä päivänä olimme olleet
+suurella metsästyksellä. Bezers ja Catherine olivat yhdessä
+ratsastaneet katua ja kun Catherine silloin antoi vaivaselle rahan,
+niin Bezers oli viskannut hänelle koko jahtisaaliinsa. Ja minun mieleni
+masentui.
+
+Vaan kuitenkin ainoastaan silmänräpäykseksi. Vidame oli lähtenyt
+matkalle tai ainakin kaikissa tapauksissa aikoi lähteä. Me seisoimme
+ääneti ja alallamme, kunnes ratsujoukko pitkän ajan kuluttua, niin kuin
+meistä tuntui, tuli näkyviin valkoisella maantiellä kaukana allamme ja
+näytti liikkuvan pohjoiseen. Vielä hetken aikaa seisoimme tällä tavoin
+ja kuiskasimme silloin tällöin jonkun sanan toisillemme, kunnes
+ratsumiehet yhtäkkiä hiljensivät kulkunsa ja alkoivat nousta mutkikasta
+polkua, joka johti ylängöille ja Cahorsiin ja myöskin Parisiin.
+
+Silloin me, Croisette etunenässä, kovasti hurraten syöksyimme poikki
+penkereen ja yli pihamaan arkihuoneeseen, jonne saavuimme aivan
+henkimeneissä. "Hän on poissa!" huuti Croisette äänekkäästi. "Hän on
+mennyt Parisiin! Ja kaikellaiset onnettomuudet kohdatkoot häntä
+tiellään!" Ja me kaikki viskasimme lakit ilmaan riemuissamme.
+
+Vaan naiset kaikeksi ihmeeksemme eivät ottaneetkaan osaa iloomme. Kun
+otimme lattialta lakkimme ja vähän häpeissämme kovasta remuamisestamme
+katsoimme Catherineen, niin tuijotti hän meihin, kalmankalpeana
+kasvoiltaan ja suurissa silmissään halveksiva ilme. "Hullut!" sanoi
+hän. "Hullut!"
+
+Hän ei sanonut muuta. Vaan olipa sitä siinäkin tarpeeksi saattamaan
+minut aivan hämille. Minä olin odottanut saavani nähdä hänen ilahtuvan
+oikein riemumielelle, kun me toimme sellaisen uutisen, vaan sen sijaan
+oli hänen kasvoillaan sellainen ilme, jota en koskaan ennen ollut
+nähnyt. Catherine, joka oli niin lempeä ja hellätunteinen, sanoi meitä
+hulluiksi! Ja ihan ilman syytä! Minun oli aivan mahdoton ymmärtää.
+Hämmästyneenä käännyin katsomaan Croisettea. Hän katsoi Catherinea, ja
+minä huomasin, että poika oli säikähdyksissään. Rouva Claude istui
+muutamassa huoneen nurkassa ja voivotteli. Minä päättelin jonkun
+onnettomuuden tulleen, ja mieltäni alkoi painaa lyijynraskas taakka.
+
+"Hullut!" toisti yhä serkkuni katkerasti, polkien jalkaa. "Te luulette
+että hän alentuisi niin, että rupeaisi teille kostamaan? Teille?!
+Luuletteko, että hän täällä voisi tehdä pahaa sadannetta osaakaan siitä
+kuin -- kuin -- --" Hän keskeytti lauseensa. Halveksiva ilme hänen
+kasvoiltaan katosi hetkeksi aikaa. "Oh! Hän on mies! Hän tietää, mitä
+hän tekee!" huudahti serkkumme ylevällä äänellä ja pää pystyssä. "Vaan
+te olette poikia. Te ette ymmärrä mitään."
+
+Minä ihmeissäni katselin tätä suuttunutta nuorta naista. Vaivoin tunsin
+hänet serkukseni. Yhtäkkiä Croisette riensi hänen luo ja otti lattialta
+valkoisen esineen, joka oli hänen jaloissaan.
+
+"Niin, lukekaa se!" sanoi Catherine, "lukekaa se! Ah!" ja hän puristi
+pienen kätensä nyrkkiin ja vihastuneena löi tammiseen pöytään
+vierellään, niin että veri tihkui rystysistään. "Minkä vuoksi ette
+tappaneet häntä? Minkä vuoksi, kun siihen oli teillä tilaisuus?
+Teitähän oli kolme yhtä vastaan", pauhasi hän. "Hän oli vallassanne! Te
+olisitte voineet tappaa hänet, ettekä sitä tehneet! Nyt hän tappaa
+minut."
+
+Rouva Claude mutisi itkuisella äänellä jotakin Pavannesista ja
+pyhimyksestä. Minä Croisetten olkapään yli luin kirjeen. Siinä ei ollut
+minkäänlaista osotusta, vaan alkoi suorastaan: "Minulla on Parisissa
+muuan tehtävä suoritettavana, neiti, tehtävä, jota ei voi jättää
+toisiin, ja joka koskee teitä yhtä paljon kuin minuakin -- tavata
+Pavannes. Te olette voittanut hänen sydämensä. Se on siis teidän, ja
+minä sen toimitan teille tai myöskin hänen oikean kätensä merkiksi,
+että hän on luopunut vaatimuksistaan teidän suhteenne. Minä sitoudun
+tähän."
+
+Kirjeessä ei ollut nimeä. Se oli kirjoitettu jonkunlaisella punaisella
+nesteellä -- ehkä verellä -- kauhean ivaa! Toiselle puolelle oli
+sohrittu osote neiti de Caylusille. Kirje oli sulettu vidamen
+vaakunalla sudenpäällä.
+
+"Roisto! Se kurja roisto!" huudahti Croisette. Hän ensimmäisenä huomasi
+kirjeen ajatusjuoksun. Ja hänen silmänsä täyttyivät kyynelillä --
+raivon kyynelillä.
+
+Mitä minuun tulee, niin oli mieleni kiihdyksissä. Suonissani aivan kuin
+tuli suihki, kun minä ajattelin pirullista julmuutta, jolla hän kidutti
+tyttöraukkaa.
+
+"Kuka tämän kirjeen toi?" jyrisi ääneni. "Kuka sen antoi neidille?
+Miten se tuli hänen käsiinsä? Sanokaa, vastatkoon jokukaan!"
+
+Muuan palvelustyttö, joka seisoi toisessa päässä huonetta ja valitteli,
+sanoi, että Francis sen oli antanut hänelle ja käskenyt hänen antaa se
+neidille.
+
+Minä raivoissani purin hammasta, ja Marie kenenkään käskemättä lähti
+hakemaan Francista -- ja ruoskaa. Epäilemättä oli vidamella ollut kirje
+mukanaan valmiina siltä varalta, ettei pääse serkkuni puheille. Kun hän
+sitten minun saattamattani, yksinään kääntyi portille, niin oli hän
+käyttänyt tilaisuutta ja antanut kirjeen Francisille ja luultavasti
+samalla antanut rahaakin varmuuden vuoksi, että kirje tulee perille.
+
+Croisette ja minä katsoimme toisiamme, käsittäen selvästi, miten asia
+oli. "Hän varmaankin aikoo olla yötä Cahorsissa", sanoin äreästi.
+
+Poika pudisti päätään ja vastasi matalalla äänellä: "Minua pahoin
+pelottaa, että hän ei viivy siellä yötä. Hänellä on ripeät hevoset.
+Minä luulen että hän jatkaa matkaa. Hän aina matkustaa nopeasti. Ja
+sinä tiedät, että nyt..."
+
+Minä nyökäytin päätäni, sillä minä ymmärsin hyvin.
+
+Catherine oli heittäytynyt tuolille. Käsivartensa olivat hervottomina
+pöydällä, ja kasvonsa niiden peitossa. Vaan hän lie kuullut jotakin
+puheestamme tai oli hänelle juolahtanut mieleen joku uusi ajatus, sillä
+äkkiä hän syöksyi pystyyn. Hänen kasvonsa värähtelivät, ja koko
+ruumiinsa näytti jäykistyneen, kun hän väänteli aivan kuin tuskissa.
+"Minä en voi kestää tätä!" huuti hän pelottavalla äänellä. "Eikö ole
+ketään, joka voisi jotakin tehdä? Minä menen hänen luokseen! Minä
+ilmoitan hänelle, että minä luovun Pavannesista! Minä teen, mitä hän
+vain tahtoo, kunhan hän vaan säästää Louisin!" -- Croisette lähti itkien
+huoneesta. Oli kamalaa nähdä tuota tyttöraukkaa tuskissaan. Mahdoton
+oli saada häntä tyyntymään! Jokainen meistä tiesi todeksi kirjeen
+kauhistuttavan tarkoituksen, sen salatun uhkauksen. Kansallinen sota ja
+uskonvimma sekä niin kuin minä arvelen, italialainen ajatustapa olivat
+tehneet meidän maamme miehistä petoeläimiä. Paljon kauheampia
+hirmutöitä tehtiin kuin tämä, jolla nyt Bezers uhkasi -- vaikka ottaisi
+hänen sanansa ihan kirjaimen mukaankin -- paljon kauheampia tekoja oli
+kärsittävä. Vaan pirullisessa tarkkanäköisyydessä, jolla hän oli
+ajatellut kostonsa tälle avuttomalle, rakastuneelle naiselle, siinä ei
+luullakseni ollut Bezersin vertaista ketään. Silloin käy perhosen
+huonosti, kun kissa on hänet käpälällään silpassut maahan. Totisesti
+käy huonosti!
+
+Rouva Claude nousi ja sulki tytön syliinsä, antaen minulle merkin
+poistumaan. Minä lähdin ulos, kulin ryhmissä seisoskelevien
+pelästyneiden palvelijain ohi ja menin penkereelle. Minusta tuntui kuin
+siellä vain voisin hengittää vapaasti. Siellä tapasin Marien ja
+Croisetten. Kumpikin oli ääneti ja vakavana, heidän silmissään näin
+kyynelten jälkiä. Katseemme kohtasi, ja ne puhuivat samaa kieltä.
+
+Jokainen meistä yhtä aikaa sanoi: "Milloin?" Ja he molemmat katsoivat
+minuun ja odottivat minun vastaustani.
+
+Tämä sai minut vähän tarkemmin ajattelemaan asiaa, ja minä sen vuoksi
+olin jonkun aikaa ääneti ennen kuin vastasin. "Huomenna aamulla
+varhain", sanoin sitten varmalla äänellä. "Nyt on jo ilta. Me
+tarvitsemme rahaa, ja kaikki hevoset ovat poissa. Siihen menee tunti
+kuin ne saamme. Yöllä voisimme ehkä päästä Cahorsiin. Vaan on parasta
+kiiruhtaa maltilla, niinkuin tiedätte, ja sen vuoksi lähdemme vasta
+huomenna, varhain aamulla."
+
+He nyökäyttivät päätään myöntymykseksi.
+
+Tämä oli suuri yritys, joka meillä oli aikeissa. Ei ollut sen vähempi
+asia mielessä, kuin tähteä Parisiin -- tuntemattomaan kaupunkiin, joka
+oli niin kaukana vuorten takana -- tapaamaan herra de Pavannesta ja
+varoittamaan häntä. Siitä syntyy kilpa-ajo meidän ja vidamen välillä,
+kilpailu, josta riippui Kitin rakastetun henki. Jos me onnistuisimme
+pääsemään Parisiin ennen vidamea tai edes vuorokauden kuluessa siitä
+kun hän oli sinne saapunut, niin me aivan varmaan ehtisimme silloin
+hyvään aikaan varoittaaksemme Pavannesta. Meidän ensimmäinen
+ajatuksemme oli ollut koota niin paljo väkeä kuin suinkin ja hyökätä
+Bezersin kimppuun ja tappaa hänet, missä vain hänet kohtaisimme. Vaan
+palvelijat, jotka vicomte oli jättänyt, eivät olleet mitään
+sankareita, sillä ajat olivat rauhaisat, mehän elimme hyvässä sovussa
+naapureittemme kanssa. Bezersin miehet sitä vastoin olivat julmia
+sveitsiläisiä sotureita -- rengit samallaisia kuin isäntänsä. Me sen
+vuoksi tulimme siihen päätökseen, että oli parasta huomauttaa
+Pavannesta, ja jos tarve vaati, olla hänen apunaan.
+
+Me tosin olisimme voineet hänelle lähettää sanan. Vaan meidän
+palvelijamme -- poikkeuksena Gil, vaan hän oli taas liian vanha --
+eivät tunteneet Parisia. Emmekä me taas uskaltaneet uskoa heille niin
+tärkeää tehtävää. Tietysti me ajattelimme Pavannesin kuririakin. Vaan
+hän oli Rochellesta eikä tuntenut vähintäkään pääkaupunkia. Meillä ei
+siis ollut mitään muuta keinoa kuin lähteä itse.
+
+Vaan keveällä sydämmellä emme suinkaan ajatelleet tätä matkaa. Parisi
+meistä kaikista tuntui pelottavalta hirviöltä. Hovin loisto meitä
+enemmän pelotti kuin houkutteli. Me tunsimme kaikkea sitä kauhua
+ulkomaailmaa vastaan, jonka maaseutuelämä synnyttää, ja nuorukaisille
+omituista pelkoa, ettei osaa olla niinkuin muut. Tämä oli samalla suuri
+ja vaarallinen retki, johon nyt valmistausimme. Ja me vapisimme. Jos me
+olisimme tienneet tarkemmin -- varsinkin mitä tulevaisuus toi mukanaan
+-- niin olisi meitä vapisuttanut vielä enemmän.
+
+Vaan me olimme nuoria ja pelkoomme sekautui mieluinen jännitys. Me
+lähdimme kohti tuntematonta kohtaloa ja seikkailuja, joissa voisimme
+hankkia mainetta. Me saamme nähdä maailmaa ja suorittaa tehtävän, joka
+olisi kunniaksi aikaisellekin miehelle. Me pelastamme ystävän ja teemme
+serkkumme onnelliseksi!
+
+Me ryhdyimme valmistukseemme. Mutta me emme sanoneet mitään
+Catherinelle emmekä rouva Claudelle, vaan annoimme Gilelle tehtäväksi
+kertoa kaikki meidän mentyämme. Me lähetimme pikasanansaattajan
+vicomten luo Bayonneen ja laskimme Gilen sydämmelle, että hänen tuli
+pitää portit sulettuina siihen saakka kuin saa jotakin tietoa
+vicomtelta. Ja kun kaikki oli valmiina, niin menimme maata, vaan
+sydämmemme löi rauhattomana, eikä silmiin tullut uni.
+
+"Anne! Anne!" sanoi Croisette, nousten lynkäpäisilleen, kun olimme
+muutamia tunteja makailleet. "Mitä luulet vidamen tarkoittaneen, kun
+hän eilen mainitsi noista kymmenestä päivästä?"
+
+"Kymmenestä päivästäkö? Mitä sinä puhut?" kysyin suutuksissani. Hän oli
+herättänyt minut juuri kun olin uneen vaipumassa.
+
+"Niin kun hän sanoi, että maailma kymmenen päivän kuluessa saa nähdä,
+että hänen uskonsa on oikea usko?"
+
+"Minä tosiaan en tiedä, mitä hän sillä tarkoitti. Vaan Jumalan nimessä
+koettakaamme nyt nukkua", vastasin minä. Sillä minä en voinut suvaita,
+että Croisette puhui semmoista tolkutonta, kun meillä oli omia tärkeitä
+asioita mietittävänä.
+
+
+
+
+KOLMAS LUKU.
+
+Matka Parisiin.
+
+
+Aurinko ei ollut vielä korkealla, kun me kolme veljestä, yksi ainoa
+palvelija mukanamme, pysäytimme hevosemme laakson reunassa ja
+käännyimme satulassamme vielä viimeisen kerran silmäämään Caylusta --
+säännötöntä, harmajaa kaupunkia, ja tornia, joka kohosi korkealle sen
+yli. Kaikki olimme hyvin ajatuksissamme. Ajat olivat kuohuisia ja
+tehtävämme varsin vakavaluontoinen. Vaan nuoruudella ja varhaisella
+aamulla on erinomainen kyky poistamaan levottomuutta, ja vuoristoon
+päästyämme ratsastimme iloisina edelleen. Me kulimme väliin alastomia
+tuulisia kankaita, väliin tammimetsään hakattua tietä, jossa kaikki
+puut olivat samalle suunnalle nojalleen, ja pari kertaa kulettiin
+liitupitoisten jokiuomain yli, joissa vesi lirisi tuuheain saniaisten
+välissä, ja joiden varrella oli siellä täällä yksinäisiä
+talonpoikaistaloja tuuheain puistojen keskellä.
+
+Neljä tuntia ratsastettuamme näimme allamme Cahorsin, aivan joen
+polvekkeen kiertämässä. Me ratsastimme yli Vallandrésillan, joka menee
+yli Lotin, ja ajoimme enomme tavalliseen majapaikkaan torin reunassa.
+Täällä me tilasimme eineen ja kerroimme ylpeänlaisesti, että olimme
+matkalla Parisiin.
+
+Isäntä kohotti kätensä, "Parisiin!" huudahti hän pelästyneenä. "Jos
+olisitte tulleet eilen, niin olisitte päässet vidame de Bezersin
+seurassa! Ja teitähän on -- luvalla sanoen -- niin pieni seura, ja tiet
+ovat kaikkea muuta vaan eivät rauhallisia kulkea."
+
+"Vaan eihän vidamellakaan ollut kuin puolikymmentä miestä mukanaan",
+vastasin minä ja ratsuruoskalla kopistelin huolettomasti saappaitani.
+
+Isäntä pudisti päätään. "Herra vidame tuntee maailmaa", vastasi hän
+viekkaasti. "Hän on sellainen mies, jonka kimppuun ei karata niin
+äkkiarvaamatta! Muuan hänen miehensä kuiskasi minulle, että
+Chateaurouxissa kaksikymmentä väkevää ja luotettavaa miestä yhtyy
+heihin. Sanotaan tosin, että sota on loppunut, vaan ..." ja
+hyväsydäminen mies kohautti olkapäitään ja loi merkitsevän katseen
+läskiviipaleihin, jotka riippuivat liedessä. "Vaan sen asian teidän
+armonne tietää paremmin kuin minä", lisäsi hän vikkelästi. "Minä olen
+köyhä mies ja toivon ainoastaan saavani elää rauhassa naapureitteni
+kanssa, käykööt sitte messussa tai saarnaa kuulemassa."
+
+Tämä mielipide oli hyvin yleinen siihen aikaan, ja sitä useimmat
+varakkaat kaupunkilaiset ja maalaiset kannattivat niin hartaasti, että
+me pidimme turhana lausua omasta puolestamme mitään myönnytystä.
+Saatuamme kunnioitettavalta isännältämme kirjenipun, jolla voimme saada
+uusia hevosia Limogessa, jatkoimme matkaamme, virkistettyinä
+ruumiiltamme ja saatuamme vähän ajattelemisen aihetta.
+
+Kaksikymmentä neljä miestä oli sellainen joukko, jota ei tavallisesti
+kustantanut itselleen matkalle sellainenkaan mies kuin Bezers, jolla
+oli paljon vihollisia. Kun hän nyt oli varustanut sellaisen joukon,
+niin se tuntui osottavan, että hänellä on suuremmat aikeet kuin se,
+jonka me olimme kuvailleet. Vaan me emme voineet arvata hänen
+tarkoituksiaan, koska hän tietysti oli kutsunut koolle joukkonsa ennen
+kuin hän tiesi mitään Catherinen kihlauksesta. Niin ollen hän joko
+mustasukkaisuudesta oli jo ennalta varuillaan, tai hänen hyökkäyksensä
+Pavannesta vastaan oli vain osa suuremmasta suunnitelmasta. Kummassakin
+tapauksessa meidän retkemme tuntui sitäkin tärkeämmältä, vaan ei enään
+niin toivokkaalta.
+
+Vaan matkallamme näimme ja kuulimme niin paljo ja aivan uutta että se
+meitä esti tuumailemasta asiaa. Silmämme olivat nuoret, ja kaikki oli
+meistä yhtä huvittavaa -- olipa se sitten kaunis tyttö, joka kuleksi
+mustalaisjoukon jälessä tai pari valensialaista kuleksijaa --
+_jongleureiksi_ sanoivat he yhä itseään -- jotka lauloivat vanhalla
+Provencen murteella, tai normandialainen hevoskauppias hevosineen,
+joilla pää ja häntä maata viilti, tai vanha resunen sotamies, joka oli
+haavoitettu sodassa -- taistellessaan toisen tai toisen puolueen
+puolesta, sen mukaan minkä mielinen hänen päällikkönsä oli ollut.
+
+Vaan kuitenkaan emme unhottaneet matkamme tarkoitusta. Minä voin sanoa,
+että ei sitä aamua, jona emme noustessamme -- usein ruumis hellänä ja
+jäsenet jäykkinä -- olisi ajatelleet: "Tänään tai huomenna tai
+ylihuomenna" -- aina asianhaarain mukaan -- "me saamme Kitin asian
+toimitetuksi!" Kitin! Ehkä tämä oli puhtainta innostusta, mikä koskaan
+on sydämmemme täyttänyt, kaikesta itsekkäisyydestä puhtain tehtävä,
+joka meillä on ollut. Kitin vuoksi!
+
+Muuten me tiellämme kohtasimme varsin vähän merkillisempiä matkustajia.
+Puolet Ranskan aatelistosta oli Parisissa juhlissa, joita pidettiin
+kuninkaallisten häiden johdosta. Helposti saimme hevosia, missä vain
+tarvitsimme. Ja vaikka olimme kuulleet puhuttavan, että tiet olivat
+täynnänsä kuleksivia, erotettuja sotilaita, eivät ne kuitenkaan meitä
+koskaan häirinneet eivätkä estäneet matkallamme.
+
+Vaan tarkoitukseni ei ole tehdä selkoa, mitä kaikkea tapahtui tällä
+ensimmäisellä retkelläni maailmaan, vaikka minä mielelläni sitä
+muistelen. Eikä myöskään ole tarkoitukseni selittää, mitä ajattelin
+kaikista uusista ja harvinaisista kaupungeista, joiden ohi kulimme.
+Sanottakoon vain, että me kulimme Limogesin, Chateaurouxin ja Orleansin
+kautta, ja että meidät Chateaurouxissa petti muuan toivomme. Me
+nimittäin olimme luulleet, että kun Bezers siellä yhtyi sotilaisiinsa,
+niin hän ei saisi tarpeellista määrää hevosia matkallaan, ja me sen
+vuoksi kyytihevosilla voisimme tavottaa hänet ja hiipiä hänen ohitsensa
+tämän kaupungin ja Parisin välillä. Vaan Chateaurouxissa saimme kuulla,
+että hänen joukkonsa oli saanut uuden määräyksen mennä Orleansiin ja
+siellä odottaa häntä. Seurauksena siitä oli, että hän voi saada uusia
+hevosia sinne saakka. Hänellä siis nähtävästi oli hyvin kiire. Sillä
+kun hän saatuaan uudet hevoset Chateaurouxissa, oli lähtenyt sieltä,
+niin hän oli puolenpäivän aikana ollut Angervillessä, josta on
+neljäkymmentä englanninpenikulmaa Parisiin, jota vastoin me
+Angervilleen saavuimme vasta saman päivän -- seitsemäntenä päivänä
+Caylusta lähdettyämme -- illalla.
+
+Me ratsastimme ravintolan suurelle avonaiselle pihalle, joka hämärässä
+näytti vielä suuremmalta, ja olimme niin väsyneitä, jotta vaivoin
+pääsimme satulasta. Jean, palvelijamme, otti hevosemme ja lähti
+taluttamaan talliin eläinraukkoja, jotka pää riipuksissa mielellään
+seurasivatkin. Me seisahdimme hetkiseksi aikaa oikomaan jäykistyneitä
+jäseniämme. Täällä näytti olevan elämää ja liikettä. Portin päällä
+olevasta valaistusta akkunasta kuului lautasten ja keittoastiain
+kalinaa, ja käytävästä kuului kiireisiä askeleita. Muutamia lyhtyjä,
+jotka oli vasta sytytetty, palaa tuipotti siellä täällä sumussa, Ja
+muutamassa pihamaan nurkassa kaksi seppää kengitti hevosta.
+
+Me olimme lähtemässä huoneeseen, kun kuulimme Jeanin kohottavan
+äänensä, aivan kuin hän olisi riidelllyt jonkun kanssa, ja
+ajatellessamme, että maalaispalvelijamme oli joutunut ehkä sorron
+alaiseksi, kulimme tallirakennusta kohden, missä hän yhä kulki hevosten
+kanssa edestakaisin.
+
+"Mikä täällä on?" kysyin tuimalla äänellä.
+
+"Sanovat, ettei täällä ole sijaa hevosille", valitteli Jean. Hän oli
+puoleksi vihoissaan puoleksi peloissaan, oikea maalaisrenki kiireestä
+kantapäähän.
+
+"Ei täällä ole sijaa!" huuti muuan mies, joka seisoi tallin ovella ja
+lähti nyt meitä kohden. Hänen äänensä kuulusti hävyttömältä, ja ensi
+silmäyksellä huomasin että, hänen toverinsa olivat valmiit tarpeen
+tullessa häntä auttamaan. Hän pani kädet puuskaan ja katsoi meitä
+ilkamoiden. Lähellä olevan lampun valossa näin hänellä ja tovereillaan
+olevan samanlaiset merkit.
+
+"Kuulkaa", sanoin minä vakavasti, "talli on tilava, niin ettei se
+teidän hevosistanne ole täysi, joten siis pitää olla siellä sijaa
+minunkin hevosilleni."
+
+"Tietysti! Sijaa kuninkaalle!" vastasi hän, ja eräs toinen
+pilkallisesti huuti: "Eläköön kuningas!" Ja toiset nauroivat pirullisen
+ivallisesti.
+
+Herrasväen palvelijain välillä oli siihen aikaan riita tavallista. Vaan
+isäntäväki harvoin sekaantui heidän väleihinsä. "Antaa heidän otella",
+oli tavallinen käsitys. Vaan tässä oli Jean-raukka kovin alakynnessä,
+eikä meillä sen vuoksi ollut muuta neuvoa kuin ryhtyä häntä auttamaan.
+
+"Kuulkaa nyt, hyvät miehet! Elkää ruvetko rettelöimään", sanoin
+vakavasti, tarttuen Croisettea kädestä pidättääkseni häntä, sillä en
+millään ehdolla tahtonut uudistaa sellaista tapausta, joka tapahtui
+Caylusin portilla. "Nämät hevoset ovat vicomte de Caylusin, ja jos,
+niin kuin toivon, teidän isäntänne on hänen hyvä ystävänsä, niin voi
+teidän käydä huonosti, jos te vielä rettelöitte."
+
+Olin kuulevinani hiljaista murinaa ja sanottavan: "Papegotti
+[paavilainen]! Kuolkoot Guiset!" Vaan heidän johtajansa huuti
+äänekkäästi: "Kukkokiekaa!" jota hän kertoi monta kertaa ja oikein
+uhalla huiski käsillään matkien kukon siipienräpytystä. "Tässä meillä
+on oikein hienohöyheninen kukko!" ja sillä tavoin hän jatkoi hyvän
+aikaa, jonka jälkeen hän inhoittavasti irvistellen kääntyi toveriensa
+puoleen, jotka osoittivat suostumustaan.
+
+Sormiani syyhytti, minua halutti antaa hänelle ansaittua kuritusta,
+vaan minä kuitenkin hillitsin itseni, jotta tästä ei syntyisi kovin
+arveluttava loppu.
+
+"Ettekö häpeä, mokomat!" kuului samassa kimakka ääni päältämme -- se
+kuulusti tulevan kuin pilvistä. Minä silmäsin ylös ja näin kaksi
+kaunista tyttöä akkunassa tallirakennuksen päällä. "Hyi hävetkää!
+Ettekö näe, että ne ovat lapsia? Antakaa niiden olla rauhassa!" huuti
+toinen heistä.
+
+Miehet nauroivat nyt yhä enemmän, vaan minä puolestani on voinut siinä
+seistä toimettomana ja kuulla sanottavan itseäni lapseksi. "Tule
+tänne!" sanoin ja viittasin miestä luokseni, joka seisoi ovella. "Tule
+tänne roisto, niin minä sinulle annan palkan, jonka ansaitset
+puhutellessasi tuolla tavoin aatelismiestä!"
+
+Lähestyi hyvin verkalleen suuri, paksujäntereinen mies, pitempi minua
+ja vähintään kuutta tuumaa leveämpi hartioiltaan. Rohkeuteni masentui
+vähän katsellessani häntä. Vaan asia oli ratkaistava. Vaikka olinkin
+heikompi ja henturoisempi, niin olin kuitenkin ketterä kuin orava, ja
+kiihtymykseni sai unhottamaan väsymykseni. Minä sieppasin lyijypäisen
+ratsukepin Marielta ja lähestyin miestä.
+
+"Varokaa itseänne, pikku mies!" huuti tyttö iloisesti -- kuitenkin
+puolittain säälivästi, niin kuin minusta kuulusti. "Muuten tuo lihava
+sika tappaa teidät!"
+
+Vaan tällä kertaa ei minun vastustajani yhtynyt toisten nauruun. Minua
+hämmästytti, että hän näytti epäröivältä, ja että hän ei ollut niin
+halukas tulemaan piiriin, jonka hänen toverinsa muodostivat
+ympärilleni. Vaan ennen kuin ehdin koetella hänen rohkeuttaan, laskeusi
+käsi Olalleni. Mies-olento, joka äkkiä oli ilmestynyt siihen, minä en
+tiedä mistä kummasta, sysäsi minut syrjään, voimakkaalla kädellä vaan
+kuitenkin kohteliaasti.
+
+"Jättäkää tämä minun toimekseni!" sanoi hän ja asettui aivan tyynesti
+minun eteeni. "Elkää tahriko käsiänne koskemalla tuohon roistoon. Minun
+juuri haluttaa saada jotakin tehdä, ja tämä tulee sopivaan aikaan. Minä
+teen hänestä toukkain ruokaa ennen kuin nunnat tuolla luostarissa
+ehtivät lausua 'Ave!'"
+
+Hän oli jykevä mies, ei tavattoman suuri eikä tavattoman vahvakaan,
+mustaverinen ja hyvin terävät piirteet. Hatustaan töyhtö oli katkennut,
+vaan hattu oli kuitenkin hyvin mallikkaasti hänen päässään, ja hän
+liikuskeli niin mahtavasti ja kilisteli kannuksiaan ja heilutteli
+pitkää miekkaansa niin huolettomasti, ettei ollut ollenkaan ihme, jos
+lähinnä seisovat joutuisasti vetäytyivätkin syrjään.
+
+"Tule tänne!" huusi hän kiihkeästi muodostaen ympärilleen suuren aukon
+heiluttaessaan yhä tuimemmin miekkaansa, ja hänen vasemmassa kädessään
+välkkyi tikari. "Ken haluaa otella? Tahdotteko tulla yksittäin vai
+kaikki yhdessä rysyssä? Miten vain mielenne tekee, teillä sen -- --" Ja
+hän lopetti kehoituksensa kiroustulvalla, jonka syyti vastassaan
+olevalle joukolle.
+
+"Tämä riita ei teihin kuulu", sanoi paksu mies vihaisesti. Vaan hän ei
+yrittänytkään vetämään miekkaansa, vaan sen sijaan vetäytyi takaisin.
+
+"Kaikki riidat kuuluvat minuun, eikä mikään riita teihin! Niin se on se
+asia", vastasi sankarimme terästäen sukkelaa vastaustaan tekemällä muka
+hyökkäyksen lihavaa miestä kohden, joka taas hypähti takaisin.
+
+Silloin syntyi äänekäs nauru, johon yhtyivät vastustajani toveritkin.
+"Tuo lihava sika!" huuti tyttö ylhäältä. "Sylkekää sitä!" ja hän itse
+sylki tätä entistä sankaria -- joka ei enään kopeillut.
+
+"Leikkaanko hänestä pienen viipaleen sinulle, pieni herttaseni?" kysyi
+leikkisä ystäväni ja teki suuren kiepauksen miekallaan vastustajansa
+vapisevan selän ympärillä. "Oikein pienen herkkupalan?" lisäsi hän.
+
+"Kiitos, ei haluta!" huuti tyttö naurunrähäkän lisääntyessä.
+
+"Eikö pienen pientä hitustakaan? Minä lupaan että se on oikein murea ja
+herkullinen pala."
+
+"Uh, ei!" ja tyttö vielä kerran sylkäsi halveksivasti.
+
+"Kuuletko? Neiti ei pidä sinusta vähintäkään", huuti kiduttaja. "Hän ei
+pidä sinusta, mokompi gascognelainen sika!" Ja pistettyään taitavasti
+tikarin kupeelleen, hän tarttui paksua miehenpalleroa korvasta ja
+pyöräytti ympäri pari kertaa, jonka jälkeen potkasi niin, että mies
+lensi hassusti ja aika vauhtia suuren vesisaavin yli pitkän matkan
+päähän. Siellä se suupaltto nyt makasi, vuoroon voivotti vuoroon
+kiroili, ja voittaja kehuvasti sanoi: "Nyt se on saanut tarpeekseen.
+Jos joku toinen haluaa jatkaa hänen asiaansa, niin Blaise Buré on
+puolestaan valmis. Jos ei, niin antakaa nyt riidan olla lopussa. Jonkun
+pitää hankkia suojaa näiden herrain hevosille, ennen kuin ne
+vilustuvat. Mitä minuun tulee", lisäsi hän, kääntyessään minuun ja
+liioitetulla kohteliaisuudella ottaessaan lakin päästään, "niin olen
+teidän armonne nöyrin palvelija, jota teidän tarvitsee vain käskeä."
+
+Minä kiitin häntä puoleksi vilpittömästi puoleksi teeskennellyn
+sydämmellisesti. Hänen takkinsa oli rikkinäinen ja hänen leveät
+polvihousunsa, jotka ennen aikaan näyttivät olleen varsin kaunista
+vaatetta, olivat tahraiset ja niistä melkein kokonaan puuttui pitsit.
+Hän kerskui tavattomasti ja hänen otsalleen oli kirjoitettuna:
+kuokkavieras. Vaan hän oli meille tehnyt suuren palveluksen, sillä Jean
+nyt vastuksetta sai hevoset talliin. Ja sitä paitse aina pidetään
+urhoollisesta miehestä, ja tämä mieshän oli urhoollinen, se täytyi
+myöntää.
+
+"Te tulette Orleansista", sanoi hän kunnioittavasti vaan sillä äänellä,
+että hän pikemmin vastasi kuin kysyi.
+
+"Niin, sieltä tulemme", vastasin minä vähän hämmästyen. "Näittekö
+meidän tulevan?"
+
+"En, vaan minä näen saappaistanne, hyvät herrat", vastasi hän. "Valkea
+tomu pohjoisen, ruskea tomu etelän. Ymmärrättekö?"
+
+"Ymmärrän", sanoin ihmetellen. "Te olette varmaan käynyt hyvän koulun,
+herra Buré."
+
+"Hyvät opettajat kasvattavat teräviä oppilaita", vastasi hän nauraen.
+Ja vastauksensa sittemmin muistui mieleeni.
+
+"Te myöskin tulette Orleansista?" kysyin, kun olimme lähdössä sisälle.
+
+"Minä myöskin tulen Orleansista, hyvät herrat. Vaan minä tulin jo
+päivällä. Toin kirjeitä, tärkeitä kirjeitä!" Hän tuttavallisesti
+silmäsi meihin, oikasi sitte itseään, katsoi tuimasti tallimiehiä, löi
+pari kertaa rintaansa, väänsi viiksiään ja lopuksi hymyili nuorelle
+tytölle, joka vielä oli akkunassa ja pureksi olenkortta.
+
+Minä arvelin, että me emme nyt helposti pääse hänestä erillemme. Vaan
+niin ei kuitenkaan ollut. Sillä kun hän, nähtävästi hyvin tyytyväisenä,
+oli kuunnellut monia kiitoksiamme, niin hän kumarsi luonnottoman
+kohteliaasti ja marssi tiehensä niin juhlallisesti kuin espanjalainen,
+hyräillessänsä:
+
+    "Ce petit homme tant joli!
+    Qui toujours cause et toujours rit,
+    Qui toujours baire sa mignonne,
+    Dieu gard' de mal ce petit homme!"
+
+Kun astuimme ravintolaan, niin isäntä tuli meitä vastaan. Hän oli hyvin
+kohtelias, vaan näytti olevan hyvin hämillään, ja hänenkin olossaan oli
+jotakin levotonta jännitystä.
+
+"Parisistako herraseni?" kysyi hän hieroen käsiään ja kumartaen syvään.
+"Vai etelästäkö?"
+
+"Etelästä", vastasin. "Orleansista, ja nälkäisiä ja janoisia, hyvä
+herra."
+
+"Ahaa!" vastasi hän ottamatta huomioon viimeistä osaa vastauksestani,
+ja hänen silmistään säihkyi tyytyväisyys. "Sitte voin vannoa, että te
+ette ole kuulleet viimeistä suurta uutista?" Hän pysähtyi keskelle
+ahdasta käytävää, kohotti kynttilää, joka hänellä oli kädessä, ja loi
+tutkivan katseen meihin, aivan kuin olisi halunnut saada selkoa meistä
+ennen kuin jatkoi puhettaan.
+
+"Suurta uutista!" sanoin minä tuimalla äänellä, sillä minä olin väsynyt
+ja minulla oli, kuten olin hänelle sanonut, nälkä. "Me emme ole
+kuulleet mitään uutisia, ja suurin palvelus mitä voitte tehdä on se,
+että joudutatte illallistamme."
+
+Vaan ei tämäkään nolaus saanut masennetuksi hänen intoaan kertomaan
+uutistaan. "Amirali de Coligny", sanoi hän meikein voimatta hengittää,
+"ettekö ole kuulleet, mitä hänelle on tapahtunut?"
+
+"Amiralille? Mitä hänelle sitten on tapahtunut?" kysyin kiihkeästi.
+Lopuksikin siis innostuin.
+
+Minun nyt täytyy tehdä pieni poikkeus varsinaisesta kertomuksestani. Ne
+harvat, jotka ovat minun ijälläni, ja monet, jotka ovat nuorempia, ovat
+varmaan kuulleet kerrottavan, että siihen aikaan italialainen
+leskikuningatar itse asiassa piti hallitus-ohjaksia ja johti Ranskaa.
+Catharina Medicin suurimpana pyrintönä oli koettaa säilyttää
+vaikutustaan poikaansa, Kaarle yhdeksänteen, joka heikkona, kivuloisena
+oli jo tuomittu ennenaikaiseen hautaansa. Leskikuningattaren lähimpänä
+huolena oli tukea kuningasvaltaa koettamalla pitää tasapainoa
+katolilaisten ja hugenottien välillä. Sitä varten hän suositteli väliin
+toista väliin toista puoluetta. Tätä nykyä hän oli ollut tavallista
+suosiollisempi hugenoteille. Heidän johtajansa amirali Gaspard de
+Coligny, Navarran kuningas Henrik ja prinssi Condé arveltiin olevan
+hänen erityisessä suosiossaan, jota vastoin toisen puolueen johtajat,
+herttua Guise ja molemmat kardinalit Lorraine ja Guise olivat
+epäsuosiossa. Eikä tähän, niin kuin näytti, parannusta saanut edes
+heidän ystävänsä, kuningattaren lempipoika, Anjoun herttua Henrik.
+
+Sillä kannalla olivat asiat elokuussa 1572, vaan huhu kertoi kuitenkin,
+että Coligny, joka oli käyttänyt asemaansa hyväksi, oli jo saanut
+vaikutetuksi kuninkaaseen niin paljon, että Catharina Medici alkoi
+huomata asemansa uhatuksi. Amirali, jota hugenotit kauan aikaa olivat
+pitäneet johtajanansa, oli nyt sen vuoksi mitä suurimman huomion
+esineenä samalla kun Guisein puolue häntä -- herttua Guisen luultuna
+murhaajana -- vihasi niin ankarasti, että sille ei vetänyt vertoja
+ystävien suosio, niin hartaasti suosittu kuin hän olikin näiden
+joukossa.
+
+Ja monet, jotka eivät olleetkaan hugenotteja, pitivät kuitenkin häntä
+suuressa arvossa isänmaan ystävänä ja urhoollisena soturina. Vaikka me
+olimmekin vanhaa uskoa ja kuuluimme vastapuolueeseen, niin olimme
+kuitenkin kuulleet paljon hyvää hänestä. Vicomte sanoi häntä aina
+suureksi mieheksi, mieheksi, joka oli joutunut harhatielle, vaan joka
+hairauksestaan huolimatta oli kuitenkin urhokas, rehellinen ja kelpo
+mies. Sen vuoksi minä, kun ravintolan isäntä mainitsi hänen nimensä,
+unhotin nälkänikin.
+
+"Colignya ammuttiin eilen, kun hän ajoi Rue des Fosses-katua", selitti
+mies pidättäen hengitystään. "Ei ole tietoa, parantuuko vai kuoleeko.
+Koko Parisi on kiihdyksissä, ja monet pelkäävät pahinta."
+
+"Vaan kuka uskalsi sellaista tehdä?" kysyin epäröiden. "Hänellähän oli
+kuninkaan suojeluskirja."
+
+Isäntä ei vastannut siihen mitään, kohautti vain olkapäitään, avasi
+sitten oven ja viittasi astumaan ruokasaliin.
+
+Meitä varten oli jo järjestetty ateria pitkän pöydän toiseen päähän.
+Toisessa päässä oli syömässä muuan vanhanpuoleinen herra. Hän oli hyvin
+rikkaasti puettu, vaan samalla hyvin yksinkertaisesti, ja hänen harmaja
+lyhyeksi leikattu tukkansa, suuri päänsä ja vakavat, tarmon leimaamat
+kasvonsa leveine leukoineen ja syvine piirteineen herättivät meissä
+ehdottomasti kunnioitusta. Me kumarsimmekin syvään hänelle, kun
+asetuimme paikoillemme.
+
+Hän vastasi tervehdykseemme, katsoi meitä vähän aikaa tunkevan
+tarkkaavasti ja jatkoi sitten aterioimistaan. Minä huomasin, että hänen
+miekkansa oli nojallaan tuolia vasten hänen vierellään, ja että
+pistoli, joka luultavasti oli ladattu, oli pöydällä kynttilän vieressä.
+Kahdella lakeijalla, jotka seisoivat hänen takanaan ja palvelivat
+häntä, oli samallainen merkki kuin niilläkin miehillä, joiden kanssa
+olimme olleet riidassa. Me aloimme puhella, vaan matalalla äänellä,
+ettemme häiritsisi vierasta. Murhayritys Colignya vastaan, jos se
+todella oli tehty, voisi paljo vaikuttaa meidän asioihimme. Sillä jos
+niin etevä ja arvossa pidetty hugenotti kuin Coligny, joka sitä paitse
+oli kuninkaan erityinen suosikki, voi joutua hengenvaaraan Parisissa,
+niin mitä sitten voi odottaa Pavannes? Me olimme toivoneet tulevamme
+rauhalliseen kaupunkiin. Jos sitä vastoin nyt siellä oli levottomuutta,
+niin Bezersin toiveet olivat sitä paremmin ja meidän -- ja Kitin,
+Kit-raukan -- sitä huonommin.
+
+Pöytäkumppanimme oli nyt lopettanut aterioimasta. Vaan hän istui vielä
+paikoillaan ja näytti katselevan meitä uteliaasti. Vihdoin rupesi hän
+puhelemaan. "Aijotteko Parisiin, nuoret herrat?" kysyi hän vähän
+ankaralla ja kopealla äänellä.
+
+Me myönsimme. "Huomennako?" kysyi hän vielä.
+
+"Niin", vastasimme ja odotimme, että hän jatkaisi puhetta. Vaan sen
+sijaan hän vaikeni ja tuijotti hajamielisesti eteensä pöydälle. Kun
+huomiomme oli kääntynyt omiin asioihimme ja ateriaamme, niin olimme
+melkein unhottaneet hänen läsnäolonsa, kun minä yhtäkkiä tulin
+katsoneeksi ylös ja huomasin hänen seisovan aivan minun käsivarressani
+kiinni ja pitävän edessäni sanaa puhumatta pientä paperilippua.
+
+Minä vavahdin, sillä hän näytti niin vakavalta. Vaan kun huomasin, että
+toisen pöydän ääressä istui useita huonompiarvoisia vieraita, niin
+arvasin, että hän tahtoi meille yksityisesti ilmoittaa jotakin, ja sen
+vuoksi otin kiireesti paperin lukeakseni, Siinä oli ainoastaan
+seuraavat neljä tuhrittua sanaa:
+
+      "Va chsser l'Idole."
+
+Ei sen enempää. Hämmästyneenä katselin häntä, käsittämättä sanojen
+tarkoitusta. Croisette koetti rypistää otsaansa katsellessaan lippua,
+vaan ei hänkään siitä sen selvempää saanut. Turha oli sen vuoksi
+näyttääkään sitä Marielle.
+
+"Te ette ymmärrä?" sanoi vieras pistäessään lipun taskuunsa.
+
+"Emme", vastasin minä pudistaen päätäni. Me kaikki kolme olimme
+kunnioittavasti nousseet seisomaan ja olimme ryhmässä hänen
+ympärillään.
+
+"Vai niin, vai niin. No sitten on hyvin", sanoi hän ja katsoi meitä
+vakavasti ja suopeasti. "Ei ole mitään hätää. Jatkakaa te vain
+matkaanne. Vaan -- minulla on siellä poika, ei paljoa nuorempi kuin
+tekään, hyvät herrat. Ja jos te olisitte ymmärtäneet minua, niin olisin
+sanonut: elkää menkö Parisiin! Siellä on tarpeeksi lampaita
+kerittäviksi!"
+
+Tämän hämärän puheensa perästä hän oli juuri kääntymässä lähteäkseen,
+kun Croisette hiljaa kosketti hänen käsivarteensa. "Olkaa hyvä ja
+sanokaa meille, onko totta", sanoi poika kiihkeästi, "että amirali
+Coligny on eilen haavoitettu?"
+
+"Totta se on", vastasi toinen ja loi kummallisen silmäyksen kysyjään,
+jolloin hänen katseensa vähäksi aikaa muuttui lempeämmäksi. "Totta se
+on, poikani", jatkoi hän omituisen juhlallisesti. "Jota herra rakastaa,
+sitä hän kurittaakin. Ja, Jumala antakoon minulle anteeksi, että sanon
+näin: jonka hän tahtoo hukuttaa, sen hän lyö sokeudella."
+
+Hän oli, ainakin mikäli minä otaksuin, mielissään katsellut Croisetten
+tyttömäisiä kasvoja. Marie ja minä olimme mustaverisiä ja rumia
+verraten veljeemme. Vaan vieras nyt kääntyi hänestä tehden omituisen
+suuttumuksen liikkeen ja iski kultakahvaisella kepillään lattiaan.
+Terävällä, vihastuneella äänellä huuti hän palvelijoitaan ja nähtävästi
+vihoissaan lähti huoneesta, antaen lakeijain mennä edellä, joista
+toinen kantoi pistolla ja toinen kahta kynttilää.
+
+Kun minä varhain seuraavana päivänä tulin pihalle, niin ensimmäisenä
+tapasin Blaise Burén. Hän nyt päivän valolla näytti melkein hurjemmalta
+ja likaisemmalta kuin tulen valossa eilen illalla. Hän tervehti
+kunnioittavasti minua, ja kun oli selvää, että hän ei pitänyt suuressa
+arvossa lähimmäisiään, niin tämä hänen minulle osottamansa kunnioitus
+vaikutti sen, että minä katselin häntä mielissäni. Onhan tavallista,
+että mitä vihasempi koira, sitä suuremmassa arvossa pidämme sen meille
+osottamaa huomiota. Minä kysyin häneltä, kuka tuo ylhäinen hugenotti
+oli, joka oli ollut aterialla meidän kanssamme. Sillä sen huomasimme ja
+ymmärsimme, että hugenotti hän oli.
+
+"Paroni de Rosny", vastasi hän ja lisäsi ivallisesti: "Hän on
+varovainen mies! Jos he kaikki olisivat samallaisia, silmät edessä ja
+takana, ja ladattu pistoli kädessä, niin silloin olisi, nuori herra,
+Ranskassa yksi kuningas enemmän tai yhtä vähemmän! Vaan toiset ovat
+sokeoita pöllöjä, kaikki järestään, sokeoita kuin yölepakot." Hän vielä
+mutisi jotakin, josta minä kuulin sanat "tänä iltana." Vaan minä en
+kuullut lausetta kokonaan, enkä ymmärtänyt vähääkään, mitä hän
+tarkoitti.
+
+"Herrat aikovat Parisiin?" kysyi hän sitten aivan toisella äänellä. Kun
+minä vastasin, että niin oli aikomus, niin katsoi hän minua puoleksi
+arkaillen puoleksi julkeasti. "Minä siinä tapauksessa pyytäisin
+herroilta pienen palveluksen", sanoi hän. "Minä myöskin aijon Parisiin.
+Minä tosin en pelkää puolestani, niin kuin olette nähneet. Vaan minä
+arvelen, että maantiellä ei taida olla oikein hupaista liikkua, jos
+pääkaupungissa on melskettä, ja -- niin sanalla sanoen, minä mieluummin
+haluaisin ratsastaa teidän seurassanne kuin yksin."
+
+"Mielellämme saatte tulla mukaamme", sanoin minä. "Vaan me lähdemme
+puolen tunnin kuluttua. Tunnetteko Parisin?"
+
+"Yhtähyvin kuin miekkani kahvan", vastasi hän äänellä, joka ilmaisi
+hänen tyytyväisyytensä siitä, että olin myöntynyt. "Ja minä Parisin
+opin tuntemaan jo piiskasaunavuosinani. Jos haluatte pelin palloleikkiä
+tai kauniin tytön suudeltavaksenne, niin voin minä hankkia teille
+molemmat."
+
+Minussa, joka tunsin talonpoikaista pelkoa tätä kaupunkia
+ajatellessani, syntyi tuuma, että tämä kehuskeleva ystävämme voisi
+meitä auttaa, jos haluaa. "Tunnetteko herra de Pavannesin?" kysyin
+häneltä aivan vaistomaisesti. "Tarkoitan, tiedättekö, missä hän asuu?"
+
+"Herra Louis de Pavannes?" sanoi hän.
+
+"Niin."
+
+"Minä tiedän -- --" vastasi hän verkalleen, sivellessään leukaansa ja
+miettiväisenä tuijottaen maahan -- "minä tiedän, missä hän asui, ennen
+kuin -- -- niin, nyt muistan", lisäsi hän lyöden reiteensä, "kun minä
+pari viikkoa sitten olin Parisissa, niin kuulin kerrottavan, että hänen
+hovimestarinsa oli vuokrannut hänelle asunnon Rue S:t Antoinen
+varrelta."
+
+"Hyvä", sanoin ylen onnellisena. "Sitten laskeumme hevosen selästä
+siellä, jos voitte viedä meidät sinne suoraa tietä."
+
+"Minä voin", vastasi hän. "Eikä ole teillä katumista, että otitte minut
+matkakumppaniksenne. Parisi ei ole mikään hauska kaupunki, kun on
+levottomuuksia, vaan te olette sattuneet käsiksi oikeaan mieheen, joka
+teidät opastaa perille."
+
+Minä en kysynyt, mitä hän tarkoitti levottomuuksilla, vaan riensin
+ottamaan miekkani ja Croisettelle ja Marielle kertomaan liittolaisesta,
+jonka olin hankkinut. He tietysti olivat hyvin mielissään, ja me sen
+vuoksi lähdimme taipaleelle mitä iloisimmalla mielellä ja toivoimme
+jälkeenpuolisten saapuvamme tuohon suureen kaupunkiin. Vaan Marien
+hevoselta putosi kenkä, ja kului hyvä aika ennen kuin tapasimme sepän.
+Sitten meidän piti Etampesissa, jossa pysähdyimme eineelle, odottaa
+tavattoman kauan ennen kuin ruoka joutui. Tämän kaiken vuoksi emme
+päässeet Parisiin ennen kuin auringon laskussa. Hehkuva iltarusko
+punotti juuri idässä olevat kukkulat, ja ruskotusta vasten näkyivät
+selvinä Notre Damen kaksoistornit ja S:t Jacques de Boucherien korkea
+torni. Kymmenkunta talonkattoa, jotka kohosivat ympäristöstään,
+hehkuivat kirkkaina, ja suuri pilvi, joka kohosi kuin tavattoman suuri
+ihmiskäsi yli kaupungin, muuttui vähitellen veripunaisesta
+sinipunertavaksi ja sinipunertavasta mustaksi sen mukaan kuin hämärtyi.
+
+Tultuamme kaupunginportista ja ratsastettuamme ensin muutaman sillan
+yli ja sitten toisen, niin jouduimme huumauksiin jyrinästä ja melusta,
+joka täällä vallitsi ympärillämme. Sadottain liikkui ihmisiä kapeilla
+kaduilla. Naiset huutelivat toisilleen akkunoista. Puolenkymmenen
+kirkon kellot soivat iltarukoukseen. Meidän maaseutuelämän
+hiljaisuuteen tottuneet korvamme olivat melkein lummeissa. Suurin
+silmin katselimme tornikkaita taloja, joissa oli korkeat suipot katot,
+taitehikkaasti tehtyjä kirkkoja ja ihmisryhmiä -- tuiman näköisiä
+olentoja, joista useiden silmissä oli synkkä ja hurja hehku ja jotka
+seisoivat mustien savusten katukujien suilla ja tähystelivät -- meitä
+ohimennessämme. Yhtäkkiä meidän piti pysähtyä. Suuri ihmisjoukko oli
+kerääntynyt katsomaan kuusimiehistä ratsujoukkoa, joka nyt juuri kulki
+meidän edestämme. He ratsastivat kaksittain, istuivat huolettomasti
+satulassa ja puhelivat vilkkaasti keskenään välittämättä vähintäkään
+väkijoukosta ympärillään ja huomautuksista, joita lausuttiin heistä.
+Heidän komeat ja rikkaat pukunsa ja satulavarustuksensa olivat
+sellaiset, että en koskaan ennen ollut nähnyt. Kymmenkunta paasia ja
+lakeijaa seurasi heitä jalkaisin, ja heidän iloinen keskustelunsa ja
+naurunsa kuului meihin saakka väkijoukon yli.
+
+Kun minä katselin tätä ylhäistä ratsukulkuetta, niin väkijoukon
+liikkeen vuoksi Burén hevonen peräysi aivan lähelle minua. Buré kirosi
+karkeasti ja aivan aiheettomasti, niin kuin minusta tuntui. Vaan
+samassa Croisette veti minun huomioni puoleensa kopauttaen
+ratsukepillään minua käsivarteen. "Katsohan!" huudahti hän. "Eikö tuo
+ole hän?"
+
+Minä katsoin pojan sormen suuntaan -- mikäli se oli mahdollista, sillä
+hevoseni, joka oli erkautunut Burén hevosen läheisyydestä,
+heittelehtihe sinne tänne ihan hurjana -- ja minä katselin viimeistä
+paria tuossa pienessä seurueessa. He ratsastivat nyt sen kadun poikki,
+jossa me olimme, ja minä sen vuoksi näin heidät ainoastaan sivulta tai
+oikeammin sanoen ainoastaan toisen heistä. Hän oli harvinaisen kaunis,
+nuori mies, noin kahdenkymmenenkahden vuotias, pitkät kiharansa
+valuivat röyhelöiselle kaulustalle ja keltaiselle silkkikaapulleen.
+Kasvonsa olivat lempeät ja lapselliset ja ihmeen miellyttävät. Vaan hän
+oli minulle aivan outo.
+
+"Minä uskaltaisin vannoa, että se oli itse Louis -- herra de Pavannes!"
+huudahti Croisette.
+
+"Tuoko?" vastasin minä, lähtiessämme taas liikkeelle, kun väkijoukko
+edessämme oli vähän harventunut. "Ei veikkonen se ollut hän!"
+
+"En minä tarkoita sitä, joka ratsasti lähinnä meitä, vaan sitä, joka
+ratsasti hänen vierellään", selitti Croisette.
+
+Vaan minä en ollut sitä sopinut näkemään. Me nyt käännyimme
+satulassamme ja tähystimme taaksemme hänen jälkeensä, ja, mikäli illan
+hämärässä voi erottaa, hän todellakin muistutti selkäpuoleltaan
+Louista. Vaan Buré, joka sanoi tuntevansa herra de Pavannesin, nauroi
+meille. "Teidän ystävällänne", sanoi hän, "on leveämpi selkä kuin
+tuolla!" Ja minä arvelin että Buré voi olla oikeassa -- vaan se voi
+riippua vaatteidenkin muodosta. "He ovat olleet pelaamassa pallopeliä
+Louvressa, voin vannoakin!" jatkoi hän. "Amirali siis lienee terveempi.
+Joka meitä lähinnä ratsasti, oli herra de Feligny, amiralin vävy. Ja
+toinen, jota te tarkoitatte, oli kreivi de la Rochefoucault."
+
+Hänen puhuessaan käännyimme kapealle kadulle lähellä jokea ja näimme
+edessämme mustan rakennusjoukon, joka Burén ilmoitukseu mukaan oli
+Louvre -- kuninkaan palatsi. Tältä kadulta käännyimme toiselle, joka
+oli lyhyempi ja kapeampi, ja täällä Buré pysähdytti hevosensa ja
+koputti kovasti muuatta jykevää porttia. Oli nyt jo niin pimeä, että
+kun me Burén jälessä olimme ajaneet pihalle, niin emme erottaneet muuta
+kuin korkean päätyrakennuksen, joka kuvastui edessämme kuulakkaa
+taivasta vasten, ja pihan toisella sivulla joukon miehiä ja hevosia.
+Buré puheli muutaman miehen kanssa, ja kehoitettuaan meitä
+laskeutumaan satulasta, sanoi hän, että lakeija tulee meitä viemään
+sisälle, herra de Pavannesin luo.
+
+Ajatus, että me lopuksikin olimme pitkän matkamme perillä ja ajoissa
+voimme varoittaa Louista uhkaavasta vaarasta, sai unhottamaan vaivamme,
+väsymyksemme ja jäykistyneet jäsenemme. Iloisina viskasimme ohjakset
+Jeanille ja kiiruhdimme portista palvelijan jälessä. Me olemme nyt
+päässeet päämaaliimme. Hurraa!
+
+Kulkiessamme pitkän käytävän läpi ja monia portaita, näytti meistä talo
+olevan täynnä väkeä. Usein kuulimme ääniä ja aseitten kalinaa. Vaan
+seuralaisemme ei pysähtynyt, vei vain suoraa päätä meidät pieneen
+huoneeseen, jota kattolamppu valaisi. "Minä ilmoitan herra de
+Pavannesille tulonne", sanoi hän kunnioittavasti ja katosi esiripun
+taakse, joka näytti olevan toiseen huoneeseen vievän oven edessä. Hänen
+mennessään olimme kuulevinamme ääniä ja lasien kilinää.
+
+"Hänellä on varmaan vieraita", sanoin rauhattomana. Minä koetin
+ratsupiiskalla kopistella tomua saappaistani. Muistin että me nyt
+olimme Pariisissa.
+
+"Hän varmaankin hämmästyy, nähdessään meidät", sanoi Croisette
+naurahtaen -- vaan kuitenkin levottomasti. Ja sitten me seisoimme
+ääneti ja odotimme.
+
+Ajan siinä kuluessa, aloin tuumiskella -- ja luultavasti seura, jonka
+olimme kadulla nähneet, minut saattoi näihin mietteisiin -- eiköhän
+herra de Pavannes täällä Parisissa olisi aivan toisenlainen kuin herra
+de Pavannes Caylusissa, tuskinpa kuninkaan hovimies olisi niin
+ystävällinen kuin Kitin sulhanen. Ja minä mietiskelin tätä yhä,
+kun esirippu taas vedettiin syrjään. Pitkä mies, pieni koira
+käsivarrellaan, astui kiireesti sisään ja seisahtui hymyillen eteemme.
+Hän oli komeassa mustassa puvussa, joka kimalteli hopealle. Pieni
+koira hänen käsivarrellaan murisi, ja Croisette katsoi suu auki
+hämmästyksissään. Tuo mies ei ollut Louis de Pavannes. Hän ei ollut
+mikään vanha, hyvä ystävämme. Hän oli herra vidame de Bezers!
+
+"Terve tulleiksi, hyvät herrat!" sanoi hän ja hymyili meille -- enkä
+koskaan hänen silmissään ollut huomannut sellaista vahingoniloa. "Terve
+tulleeksi Parisiin, herra Anne!"
+
+
+
+
+NELJÄS LUKU.
+
+Satimessa.
+
+
+Syntyi pitkä äänettömyys. Me seisoimme ja tuijotimme häneen, ja hän
+hymyili -- niin kuin hymyilee kissa. Croisette sanoi minulle sitten
+jälemmin, että hän olisi voinut kuolla nöyryytyksestä, häpeästä ja
+raivosta, kun meitä oli sillä tavalla petetty. Minä puolestani en heti
+käsittänyt asiain tilaa. Mutta en ymmärtänyt mitään. Minä en voinut
+päästä siitä ajatuksesta, joka oli minulla ollut taloon tullessa, että
+emme todellakaan tulleet Louis de Pavannesin taloon. Vaan minä
+hämärästi epäilin, että Bezers oli syrjäyttänyt hänet ja astunut itse
+hänen sijaansa. Minä sen vuoksi heti kuin vaistomaisesti astuin vidamen
+luo ja tartuin häntä käsivarteen. "Mitä te olette tehnyt?" huusin
+äänellä, joka omissakin korvissani kuului tuimalta. "Mihin olette
+saattanut herra de Pavannesin? Vastatkaa!"
+
+Hän vain näytti vähän enemmän teräviä valkoisia hampaitaan, kun hän
+katsoi minua silmiin. "En minnekään -- vielä", vastasi hän hyvin
+lempeästi, irroittaessaan kätensä.
+
+"Miten sitten olette täällä?" kysyin taas. Hän kohautti olkapäitään ja
+katsahti Croisetteen, aivan kuin hän olisi minua pitänyt joutavana,
+huonosti kasvatettuna lapsena. "Herra Anne ei näy ymmärtävän, että
+minulla on kunnia lausua hänet tervetulleeksi Hotel Bezersiin, Rue de
+Platrièren varrella."
+
+"Hotel Bezersiin! Rue de Platrière!" huudahdin aivan hämmästyksissäni.
+"Vaan Blaise Buré sanoi tämän olevan Rue St. Antoine!"
+
+"Vai niin!" lausui hän aivan kuin nyt vasta olisi alkanut asia selvitä
+hänelle: "Vai niin! Minä ymmärrän!" ja hän hymyili niin inhottavasti.
+"Vai niin, että te olette tehneet tuttavuutta Blaise Burén, kelpo
+tallimestarini kanssa! Hyvin tehty, Blaise! Niin, nyt ymmärrän. Ja te
+sen penikat", jatkoi hän ja puhuessaan äänensä muuttui tuntuvasti ja
+lopuksi hän katsoi meitä vihaisesti, "te aijotte tehdä minulle jutkun!
+Minulle, te neilikat! Te luulitte, että Bezersin susi olisi yhtä helppo
+tappaa kuin jänis! Vaan kuunnelkaahan, niin saatte kuulla laulun lopun.
+Te olette nyt minun talossani ja täydellisesti minun vallassani.
+Minulla on täällä puolisataa miestä, jotka eivät häikäilisi leikata
+kaulaa kolmelta lapselta, jos minä käskisin! Niin, siitä voitte olla
+varmat", lisäsi hän ilkeän riemuitsevasti, "sen he tekisivät ilolla!"
+
+Hän aikoi sanoa vielä enemmän, vaan minä keskeytin. Raivo, joka minussa
+nyt kuohui ja jonka oli synnyttänyt oma hulluutemme ja hänen
+hävyttömyytensä, puhkesi nyt sanoihin.
+
+"Ensinnäkin, herra de Bezers", sanoin minä hurjana laskettaen kiireellä
+sanan toisensa jälkeen tulvanaan, "ensin sana teille! Minä sanon
+teille, mitä teistä ajattelen! Te olette uskoton koira, vidame! Kurja
+peto! Minä halveksin teitä! Kavaltaja ja murhamies!" huusin, "eikö ole
+siinä kylliksi? Eikö mikään voi herättää kunniantuntoanne? Jos
+tahdotte, että teitä sanotaan kunnialliseksi, niin vetäkää miekkanne!"
+
+Hän pudisti päätään ja yhä hymyili. "Minä itse en tee talossani
+roskatöitä", sanoi hän tyyneesti, "enkä halua palvelijoiltani anastaa,
+tehtävää, joka heille on mieluisa."
+
+"No hyvä!" sanoin terävästi. Ja samassa vetäsin miekkani ja riensin
+salaman nopeudella esiripun luo, jonka takaa hän oli tullut. "No hyvä,
+sitten tapamme teidät ensiksi!" huusin hurjana kiinnittäessäni katseeni
+häneen, ja kaikki hurjat intohimot heräsivät eloon rinnassani, "ja
+sitten koetamme onneamme lakeijainne kanssa! Marie! Croisette!" huusin
+tuimalla äänellä, "hyökätkää, pojat!"
+
+Vaan he eivät vastanneet! He eivät liikahtaneet paikaltaan, eivät
+vetäneet miekkaansakaan. Mies oli meidän vallassamme. Käteni oli
+kohotettuna, miekan kärki oli tähdättynä hänen rintaansa vasten, ja
+minä yhdellä iskulla olisin voinut lävistää hänet. Ja minä vihasin
+häntä. Miten vihasinkaan! Jos hän olisi sanaakaan sanonut tai
+liikauttanut silmäluomiaankaan tai vetäytynyt askeleenkaan, tai
+tarttunut miekkansa kahvaan, niin olisin tappanut hänet sille paikalle.
+Vaan hän ei silmää väräyttänyt, enkä minä voinut. Käteni vaipui alas.
+"Kurjat raukat!" huusin minä ja halveksien käänsin katseeni hänestä
+veljiini -- he eivät koskaan ennen olleet pettäneet minua. "Kurjat
+raukat!" mutisin, ja minä melkein kauhistuin omia sanojani. Sen jälkeen
+viskasin miekkani lattialle.
+
+"Se on parasta", sanoi Bezers verkalleen ja liikahtamatta, aivan kuin
+hän ei olisi ollut minkäänlaisessa vaarassa. "Tuolla tavoin ajattelin
+teitä pyytää tekemäänkin. Jos molemmat toisetkin nuoret herrat
+seuraisivat teidän esimerkkiänne, niin olisin heille erittäin
+kiitollinen. Kiitos! Kiitos! Kiitoksia paljon."
+
+Croisette ja hänen jälestään Marie tottelivatkin häntä! Minä en voinut
+sitä ymmärtää. Minä panin käsivarret ristiin ja epätoivossani pidin
+asiamme menneenä, ja jos ei häpeä minua olisi estänyt, niin olisin
+peittänyt kasvoni käsiini ja puhjennut itkemään. Hän seisoi kattolampun
+alla, ja oli päätään pitempi kuin pisin meistä. Ja me seisoimme hänen
+ympärillään, saatettuina satimeen, nolattuina, aivan kuin olisimme
+olleet ymmärtämättömiä lapsia. Miten olisinkaan halunnut itkeä! Tämä
+siis oli pitkän matkamme, ponnistustemme, ritarileikkimme loppu!
+
+"Nyt te ehkä suotte minulle hetkiseksi aikaa huomionne", jatkoi Bezers
+liehakoitsevalla äänellä, "ja suvaitsette kuunnella mitä minä aijon
+tehdä. Minulla on tarkoituksena pidättää teidät luonani, hyvät herrat,
+kunnes olen tilaisuudessa teidät lähettämään neiti serkullenne viemään
+tuoreita uutisia hänen sulhaseltaan. Minä en nyt teitä kauan pidätä",
+lisäsi hän ilkeästi hymyillen. "Te olette tulleet Parisiin onnellisena
+hetkenä. On tehty pieni suunnitelma, joka aijotaan panna toimeen juuri
+tänä yönä -- teillä todella on erinomainen onni -- jotta saadaan
+poistetuksi joukko vastenmielisiä ihmisiä, niiden joukossa ehkä
+muutamia ystäviämmekin. Siinä kaikki. Te saatte kuulla ampumista,
+huutoa, ehkä kuolemanvaikerrusta. Vaan elkää siitä välittäkö. Te ette
+joudu pienimpääkään vaaraan. Ja mitä herra de Pavannesiin tulee",
+jatkoi hän matalalla äänellä, "niin minä arvelen huomen-aamulla voivani
+antaa hänestä tarkkoja tietoja, viedäksenne Caylusiin -- neiti
+serkullenne, ymmärrättehän."
+
+Hän oli muuttanut nyt muotoansa. Kasvoillaan oli synkkä kiilto. Hän
+kostutti huuliaan kielellä, aivan kuin olisi nähnyt edessään kostonsa
+täytettynä ja vahingon-ilolla katsellut taulua. Ajatus, että näin voi
+käydä, sai minut hypähtämään taaksepäin, ja karsi ruumistani.
+Croisetten kasvoilta luin saman ajatuksen -- ja myöhäisen katumuksen.
+Niin, Bezersin häijy ääni, hurja, vahingon-iloinen ilme hänen
+silmissään kauhistutti minua siinä määrässä, että minä jonkun hetken
+aikaa olin näkevinäni hänessä itse pirun ilmi elävänä.
+
+Hän sai taas tavallisen tyyneytensä ja kääntyi huolettomasti ovelle,
+"Jos olette niin hyviä, että seuraatte minua", sanoi hän, "niin minä
+toimitan, että pitävät huolta teistä. Teillä tosin voi olla ehkä syytä
+valittaa yhtä ja toista asuntonne suhteen -- minulla on tänä iltana
+muita asioita ajateltavana kuin isännän velvollisuuksia -- vaan
+illallista ette voi moittia."
+
+Hän veti esiripun syrjään ja meni edellämme toiseen huoneeseen
+näyttämättä ajattelevan ollenkaan sitä, että me takaapäin voisimme
+hyökätä hänen kimppuunsa. Hänessä oli joku salattu, ihmeellinen
+ominaisuus, joka joskus pistihe esiin ja joka näytti korvaavan, sen,
+mitä hänestä tiesimme.
+
+Huone, johon tulimme, oli leveyttään pitempi, valaistu hopealampuilla,
+ja seinillä kudotut verhot. Komeita kuvallisia pöytäastioita ja
+kalliita venetsialaisia lasia sekä koko joukko muita vähempiarvoisia
+astioita oli pöydällä, täynnä ruokaa ja viinejä, vaan kaikki oli
+sikinsokin aivan kuin suuri seura olisi täällä ollut. Vaan nyt ei koko
+huoneessa näkynyt muita kuin kaksi palvelijaa, jotka olivat puuhassa
+muutaman tarjoilupöydän luona, ja muuan pappi, joka istui pöydän
+toisessa päässä.
+
+Pappi nousi meidän tullessamme, ja vidame tervehti häntä aivan kuin he
+eivät olisi toisiaan nähneet ennen kuin tänä päivänä.
+
+"Olette tervetullut, herra koadjutori", sanoi vidame vaan hyvin
+kylmästi mikäli minä voin huomata. Ja kumpikin mies katseli toistaan
+tavalla, joka ei ollut ystävällinen. He eivät suinkaan olleet kuin
+isäntä ja vieras vaan pikemmin kuin mitähän kaksi petolintua, jotka
+ovat valmiit alkamaan taistelua. Ehkä koadjutorin välkähtelevät silmät
+ja suuri käyrä nenä sai minut näin arvelemaan.
+
+"Oho! Oho!" sanoi pappi katsellessaan tunkevasti meitä -- ja
+epäilemättä me mahdoimme näyttää sangen kurjilta. "Mitäs nämä ovat?
+Ehkä tämän yön ensimmäistä satoa?"
+
+Vidame katsoi vihasesti häneen. "Eivät ole", vastasi hän tuimasti.
+"Minä en ole niin herkkätunteinen ulkosalla, niin kuin tiedätte, vaan
+tämä on minun asuntoni, ja me aijomme nyt ruveta illalliselle. Te ette
+ehkä huomaa erotusta. Vaan erotus on olemassa -- minulla", lisäsi hän
+halveksivasti katsoen pappia.
+
+Tämä oli minulle kerrassaan hepreaa. Vaan minä tunsin mielessäni
+vavistusta katsoessani papin ilkeitä silmiä, jotka eivät tahtoneet
+meistä erota, ja minun vihaani seottui niin paljo inhoa, että kun
+Bezers antoi merkin istumaan, minä vetäysin pari askelta takaisin.
+"Minä en halua syödä teidän kanssanne", sanoin minä tuimasti, joko
+jonkummoisen itsepäisyyden tai lapsellisen oikun vaikutuksesta.
+
+Minä en ajatellut, että nämät sanat tunkisivat hänen panssarinsa läpi.
+Vaan hetkiseksi aikaa lennähti hänen poskilleen tumma puna ja hän
+katsoi minua silmillä, joissa ei ollut yksistään julmuutta, vaikka
+suonet hänen suurilla ohimoillaan paisuivatkin. Vaan silmänräpäyksessä
+hän taas oli entisellään. "Armand", sanoi hän toiselle palvelijalle,
+"nämät herrat eivät halua syödä minun kanssani. Laita heille toiseen
+päähän pöytää."
+
+Ihmiset ovat hyvin kummallisia. Samassa silmänräpäyksessä kun hän näin
+taipui, minä kaduin sanojani. Minä melkein vastenmielisesti seurasin
+palvelijaa toiseen päähän pöytää. Eikä siinä kylliksi, vaan vihaan,
+jota tunsin vidamea kohtaan, liittyi nyt uusi, omituinen tunne, joka
+oli kuin jotakin ihailua, ja tämä tunne luultavastikin syntyi silloin
+kun minulla oli hänen henkensä vallassani eikä hän peräytynyt
+askeltakaan.
+
+Me söimme aivan äänettöminä, senkin jälkeen kuin Croisette oli pöydän
+alitse tavottanut käteni ja puristanut sitä, rukoillen siten minua,
+että en tuomitsisi häntä ennen aikaa. Vidame ja pappi pöydän toisessa
+päässä puhelivat hyvin innokkaasti keskenään, ja siitä vähästä, minkä
+sain selvää, ymmärsin, että pappi koetti saada tyrkytetyksi isännälleen
+jotakin ehdotusta, jota tämä ei tahtonut hyväksyä.
+
+Kerran Bezers kohotti ääntään. "Minulla on omat tarkoitukseni!" puhkesi
+hän sanomaan vihastuneella äänellä ja kirosi synkeästi, mikä ei
+näyttänyt pappia säikäyttävän ollenkaan, "ja minä ne täytän. Vaan
+siihen lopetankin. Teillä on teidän halunne. No niin, tyydyttäkää ne,
+vaan elkää puhuko minulle oikean asian puolesta. Oikea asia? Helvettiin
+oikeine asioinenne. Minulla on omat harrastukseni, teillä on omanne, ja
+minun herrallani, herttua Guisellä on omansa. Ettekä suinkaan tahdo
+uskotella minulle, että olisi muita!"
+
+"No entäs kuninkaan harrastukset?" sanoi pappi hymyillen happamasti.
+
+"Sanokaa ennemminkin italialaisen naisen harrastukset!" vastasi vidame
+huolettomasti -- tarkoittaen, mikäli minä otaksuin, leskikuningatarta,
+Catharina Mediciä.
+
+"No entäs kirkon harrastukset?" sanoi taas pappi.
+
+"Oh! Kirkon? Kirkko olette te, hyvä ystäväni!" sanoi Bezers,
+töytätessään pöytäkumppaniaan rintaan. "Kirkko?" jatkoi hän. "Ei, ei,
+veikkonen. Minä sanon teille, miten te asioita ajattelette. Te tahdotte
+päästä oksastanne, ja sitten palkaksi auttaa minua pääsemään oksastani
+-- ja sitten sen jälkeen, sanotte, ei ole ainoatakaan keppiä, jolla
+meitä voitaisiin lyödä. Vaan minä kerralla sanon teille" -- ja
+vidame löi nyrkkiä pöytään, että lasit hyppivät -- "että minä en
+suvaitse millään tavalla sekauttavan minun asioihini, hyvä ystävä. Ei
+vähimmälläkään tavalla. Kuuletteko? Ja mitä teidän asioihinne tulee,
+niin ne eivät kuulu minuun. Se on suoraa puhetta, eikö niin?"
+
+Papin käsi tutisi, kun hän kohotti lasin huulilleen, vaan hän ei
+puhunut mitään, ja vidame, joka nyt huomasi, että me olimme lopettaneet
+ateriamme, nousi istumasta. "Armand!" huuti hän, ja hänen katseensa oli
+yhä synkkä. "Vie nämät nuoret herrat heidän huoneeseensa. Sinä
+ymmärrät?"
+
+Me jäykästi vastasimme hänen kumarrukseensa -- pappi ei näyttänyt
+meistä vähintäkään välittävän -- ja seurasimme palvelijaa. Ja
+matkallamme pitkän käytävän läpi ja ylös jyrkkiä portaita huomasimme,
+että kaikki vastustus oli turhaa. Siellä täällä avattiin hiljaa ovia,
+ja tuimamuotoisia haarniskoittuja miehiä katseli jälkeemme. Aseitten
+kalsketta ja ääniä kuului lakkaamatta ympäriltämme, ja kun kulimme
+muutaman akkunan ohi, niin kuulimme kavioiden kopsetta pihalta, kaikki
+merkkejä, että talo oli tätä nykyä linnoitus. Tämä minua ihmetytti
+isosti. Sillä mehän olimme nyt Parisissa, kaupungissa, jonka ympärillä
+oli muurit ja jossa oli vartijat porteilla ja yö oli lyhyt elokuun yö.
+Yksinäisinkin herrastalo Quercyssä ei voinut olla tämän huolellisemmin
+varustettu pitkänä talviyönä sodankaan aikana.
+
+Tämä teki meihin suuren vaikutuksen, varsinkin Croisetteen. Äkkiä
+kuulin hänen pysähtyvän, noustessamme kapeita portaita, ja sanaa
+sanomatta hän alkoi laskeutua takaisin niin kiireesti kuin pääsi. Minä
+en tiennyt, mikä hänellä oli mielessä, vaan kuiskattuani pari sanaa
+Marielle, riensin hänen jälkeensä. Kun olin päässyt portaitten juureen,
+niin pysähdyin ja katsoin taakseni. Marie ja palvelija seisoivat siellä
+ylhäällä, ja palvelija huuti minua kovasti, käskien tiukasti meidän
+kummankin palata takaisin.
+
+Vaan sillä aikaa Croisette oli jo päässyt toiseen päähän käytävää, ja
+tyynnytettyäni rauhatonta palvelijaa, riensin edelleen kunnes minun
+piti pysähtyä, kun muuan mies aukasi oven ihan nenäni edessä. Hän oli
+kuullut kiireisten askeliemme äänen ja katseli minua nyt epäilevästi,
+vaan muristen hän sulki taas oven. Minä taas jatkoin matkaani ja pääsin
+sen huoneen ovelle, jossa olimme olleet illallisella, parahiksi
+näkemään sellaista, joka minua äärettömästi hämmästytti, niin että minä
+pysähdyin ovelle kuin naulattu.
+
+Keskilattialla seisoi Bezers ja hänen vierellään viekas pappi.
+Croisette seisoi etunojossa ja piti käsiään ojennettuina aivan kuin
+rukoillen.
+
+"Vaan herra vidame", kuulin pojan huutavan, seistessäni siinä oven
+luona käsi lukon kahvassa, "parempi olisi surmata hänet kuin musertaa
+hänen sydämmensä! Säälikää häntä! Jos te surmaatte herra Louisin, niin
+sillä surmaatte hänetkin!"
+
+Vidame seisoi äänetönnä ja tuijotti poikaan. Pappi irvisteli
+halveksivasti. "Ihmissydän on pian parannettu -- ja varsinkin naisen
+sydän", sanoi hän.
+
+"Vaan ei Kitin!" sanoi Croisette kiihkeän tuskallisesti -- eikä ollut
+papista tietävinään ollenkaan. "Ei Kitin. Te, vidame, ette tunne häntä!
+Te ette tunne häntä!"
+
+Tämä huomautus tuli onnettomalla ajalla. Minä näin vihan salaman
+välähtävän Bezersin kasvoilla. "Menkää tiehenne!" karjui hän. "Minä
+olen kirjoittanut neidille, mitä aijon tehdä ja että minä sen teen!
+Bezers ei syö sanaansa. Taivaan Jumalan nimessä -- jos Jumalaa on, ja
+sitä minä tänä yönä paholaisen nimessä epäilen! -- minä pidän sanani!
+Menkää!"
+
+Hänen leveät kasvonsa olivat kuin raivon vääristämät Hän katsoi
+Croisetten pään yli aivan kuin olisi vedonnut häneen, jonka olemassa
+olon vasta kielsi. Minä käännyin pois ja riensin samaa tietä, jota olin
+tullutkin, ja kuulin Croisetten tulevan jälessäni.
+
+Tämä näky sai minut täydellisesti epätoivoon. Siitä hetkestä en
+ajatellut mitään, ennen kuin tulin tajulleni vinkuvasta äänestä, jonka
+synnytti vartiamme avain lukossa, ja nyt minä huomasin että hän oli
+mennyt tiehensä ja että me olimme pienessä huoneessa, joka oli ihan
+katon rajassa. Hän oli jättänyt kynttilän lattialle, ja me seisoimme
+sen ympärillä, jolloin meistä muodostui suuret varjot seinille.
+Huoneessa ei ollut mitään muuta kuin kaksi vuodetta, jotka kiireellä
+oli tekastu muutamaan nurkkaan. Minä viskausin toiselle vuoteelle,
+maaten seinään päin, ja heittäysin epätoivoni valtaan. Katkeruudella
+ajattelin niin kerrassaan onnistumatonta retkeämme ja vidamen riemua.
+Minä kiroilin Croisettea hänen alentavan nöyryytensä vuoksi, jota hän
+oli osottanut. Vaan kun vihani oli jonkun verran laantunut, niin
+unhotin omat tuskani ja ajattelin Kitiä, joka oli niin kaukana --
+ajattelin Kitin kalpeita, jaloja kasvoja ja hänen suruaan. Ja sitten
+vähitellen annoin anteeksi Croisettelle. Kun oikein ajattelin, niin
+eihän Croisette ollut rukoillut meidän puolestamme -- hän ei ollut
+nöyrtynyt omaksi hyödyksemme, vaan Kitin hyväksi.
+
+En tiedä miten kauan lienen siinä maannut tällä tavoin vaihdellen
+näiden molempain mielialojen välillä, enkä tiennyt olivatko toiset
+puhelleet vai olleet ääneti, kulkeneet huoneessa vai olleet yhdessä
+kohden. Vaan Croisette kun kosketti kädellään minun hartioihini
+innolla, joka levisi vavistuksena minun jäseniini, heräsin taas
+todellisuuteen, näkemään huoneen ja sen varjot. "Anne! Anne! Oletko
+hereillä!"
+
+"Mika nyt on?" sanoin, nousten istumaan.
+
+"Marie", alkoi hän, "on -- --"
+
+Vaan hänen ei tarvinnut sen enempää selittää. Minä näin Marien seisovan
+toisella puolen huonetta, akkunan ääressä, jossa ei ollut lasia ja joka
+oli sijoitettu kattoon ja oli sen mukaan vähän kaltevakin. Hän oli
+avannut luukun, joka oli sen peittona, kurotti varpaillaan -- sillä
+akkunalauta oli melkein hänen päänsä tasalla -- ja katseli ulos. Minä
+katsoin terävästi Croisetteen. "Onko ulkopuolella kattokourua?"
+kuiskasin ja into rupesi jäseniäni värisyttämään, kun nyt ensi kerran
+johtui mieleeni pakoon pääsyn ajatus.
+
+"Ei ole", sanoi hän samalla äänellä. "Vaan Marie sanoo näkevänsä
+akkunan alla hirren, jolle luulee meidän helposti pääsevän."
+
+Minä hypähdin pystöön, työnsin Marien syrjään ja katselin ulos. Kun
+silmäni olivat tottuneet vähän pimeään, niin erotin kattoja ja päätyjä
+yhtenä ryhmänä niin kauas kuin nähdä voin. Lähempänä ja aivan akkunan
+alla oli kuilu -- kapea katu. Sen toisella puolen oli talo, joka oli
+niin paljo tätä meidän taloamme matalampi, että sen katonharja ei ollut
+varsin silmäini tasalla. "En minä näe hirttä", sanoin. "Katsohan alas",
+vastasi Marie hiljaa. Minä tein niin ja näin, viisi- tai kuusitoista
+jalkaa akkunamme alapuolella oli kapea hirsi, joka meni meidän
+talostamme vastapäätä olevaan taloon -- molempien tukena, niin kuin
+siihen aikaan pidettiin kaupungeissa. Varjossa hirren toisessa päässä
+-- hirsi oli niin suoraan akkunamme alla, että minä voin nähdä
+ainoastaan alemmaisen pään -- erotin akkunan, josta näkyi heikko valo.
+
+Minä pudistin päätä.
+
+"Me emme pääse hirrelle", sanoin kauhistuneena kun mittailin välimatkaa
+ja katselin syvyyttä allani, joka ruumista karsi.
+
+"Marie sanoo, että me voisimme, jos meillä vaan olisi pieni palanen
+köyttä", vastasi Croisette. Hänen silmänsä loistivat.
+
+"Vaan sitäpä meillä ei ole", sanoin minä siihen. Minä olin nyt -- niin
+kuin tavallisestikin -- tyhmä ja hidas ajattelemaan. Marie ei vastannut
+mitään siihen. Hän oli harvasanaisin meistä veljeksistä, Minä käännyin
+häneen, Hän oli riisumassa liiviä ja purkamassa kaulahuivia kaulastaan.
+
+"Hyvä!" huudahdin minä, sillä minä nyt aloin ymmärtää. Ripeästi
+riisuimme vyömme ja huivimme, jotka kaikeksi onneksi olivat
+kotitekoisia, pitkät ja lujat. Ja Mariella oli sen lisäksi
+nelisäikeistä purjelankaa taskussaan, ja minulla oli uudet, lujat
+sukkarihmat sekä pari kyynärää pitkä hihna, jonka olin ottanut mukaani
+varalta, jos satulanhihnat sattuisivat pettämään. Viidessä minuutissa
+meillä oli kaikki yhtenä köytenä. "Minä olen kevein", sanoi Croisette.
+"Vaan Mariella on varmin pää", väitin minä. Marie kuleksi yhtä varmasti
+rintavarustuksen harjalla kuin me maassa olevalla laudalla.
+
+"Se on totta", täytyi Croisettenkin myöntää. "Vaan senpä vuoksi hän saa
+tulla viimeisenä, sillä sen, joka viimeiseksi tulee, täytyy itse laskea
+itsensä."
+
+Minä en ollut sitä ajatellut. Nyt minä sen huomasin ja nyökäytin
+päätäni suostumukseksi. Minusta näytti, että retkemme johto oli
+menemässä minun käsistäni, ja minun täytyi siihen tyytyä. Vaan
+muutamassa seikassa tahdoin kuitenkin saada tahtoni perille. Kun Marie
+tuli viimeisenä, niin minun piti päästä ensimmäisenä. Minun painoni
+parhaiten osottaisi, kestääkö köysi. Ja siihen suostuivat toisetkin.
+
+Ei ollut aikaa hukattavissa. Meidät voitaisiin keskeyttää milloin
+hyvänsä. Ja sen vuoksi ryhdyimme heti toimeen. Köysi sidottiin minun
+vasempaan kalvoseeni. Sitten nousin Marien olkapäille ja kiipesin --
+vähän vapisten -- akkunan läpi, kiirehtäen minkä suinkin, sillä muuan
+torninkello löi jo kaksitoista.
+
+Minä olin kaiken tämän tehnyt miettimättä. Vaan tultuani ulos ja
+riippuessani siinä pimeässä, taivaan ja maan välillä, suuren kellon
+vielä soidessa, oli minulla silmänräpäys aikaa miettimään. Tuo musta
+kuilu allani, raitis tuuli, joka hiveli otsaani, pimeä ja autius, jotka
+ympäröivät minut, saivat minut vapisemaan. "Oletko valmis?" kysyi Marie
+vähän malttamattomana. Mariella ei ollut vähääkään mielikuvitusta.
+
+"En ole! Odota silmänräpäys", päästin suustani, tarttuessani
+akkunapieliin ja loin viimeisen silmäyksen taakseni alastomaan
+huoneeseen ja kahteen olentoon, jotka olivat minun ja kynttilän
+välillä. "Ei", lisäsin minä joutuisasti. "Croisette -- pojat, minä
+äsken sanoin teitä pelkureiksi. Minä peruutan! Minä en sitä
+tarkoittanut! Kas niin! Antakaa laskeutua!"
+
+Minä tunsin jonkun lämpöisen koskettavan kättäni ja kuulin jotakin
+hillityn nyyhkytyksen tapaista.
+
+Seuraavassa silmänräpäyksessä olin laskeutumassa syvyyteen. Valo, jonka
+olin nähnyt, nousi aina ylemmäksi. Päätäni alkoi huimata. Ja minä
+kouristin köydestä. Kun olin tullut puoliväliin, rupesin ajattelemaan,
+että jos veljeni eivät jaksaisikaan nostaa minua ylös tarpeen
+vaatiessa. Vaan nyt oli myöhäistä ajatella sitä, ja samassa olinkin
+hirrellä. Minä taaskin hengitin. Hiljaa ja hyvin varovasti asetuin
+hirrelle, irroitin köyden kädestäni ja annoin sen nousta. Sitten
+asetuin hajareisin istumaan hirrelle ja vihelsin merkiksi, että kaikki
+hyvin. Hyvin siihen saakka!
+
+Asema, jossa nyt olin, oli varsin omituinen, ja jälestäpäin olen usein
+siitä uneksinut. Pimeässä, joka oli ympärilläni, lepäsi Parisi, täältä
+nähden päättäen, vaipuneena uneen. Huntu oli levitetty minun ja tämän
+Parisin välille, minun, nuoren pojan, ja tämän suuren kaupungin
+synkkäin salaisuuksien välille, jotka sinä yönä olivat synkempiä,
+kauheampia ja verisempiä kuin koskaan sitä ennen ja sen jälkeen. Kuinka
+monta aseellista miestä olikaan väijymässä kaikissa näissä
+häämöttävissä taloissa? Kuinka moni hautoikaan murha-ajatuksia
+mielessään? Kuinka moni valvoikaan nyt nukkuakseen päivänkoitolla
+ikuiseen uneen, tai nukkui nyt herätäkseen puukon-iskuun. Kaikkea tätä
+en ymmärtänyt silloin, yhtä vähän aavistin miten monta iloista toveria,
+lähdettyään maljain äärestä ja pelipöydästä, erosi nyt mennäkseen kohti
+kuolemaan. Minä en tiennyt näitä salaisuuksia -- josta taivaalle kiitos
+-- tai sadatta osaa kaikesta petoksesta, kaikesta julmuudesta ja
+murbanhalusta, joka väijyi jalkaini alla valmiina ensimmäisen
+pistolinlaukauksen paukahduttua repimään kaikki sulut. Minulle ei ollut
+mitään merkitystä sillä, että kulunut päivä oli elokuun 23, eli että
+päivä, joka nyt pian oli koittava, oli Perttulin päivä.
+
+Ei. Vaan riemuun, jonka rinnassani herätti mahdollisuus vihollisemme
+voittamisesta, sekaantui kuitenkin jonkunlainen synkkä aavistus.
+Vidamen viittaukset ja peittelemätön kerskuvaisuus olivat viitanneet
+johonkin, joka tapahtuisi ennen aamua -- siinä oli jotakin enemmän kuin
+yksityisen henkilön murha. Ja myöskin varoituksella, jonka parooni
+Rosny oli lausunut ravintolassa, näytti nyt minusta olevan aivan toinen
+merkitys. Enkä minä päässyt näistä onnettomuutta ennustavien
+aavistusten tunteista vapaaksi. Istuessani siinä hajareisin hirrellä,
+kuvittelin näkeväni kapean kadun toisessa päässä Louvren raskaat
+rakennukset, ja äänen sorina ja ihmisten askeleitten, joihin sekaantui
+vartijan huuto ja matalalla äänellä annetut käskyt, kuuluvan sen
+linnapihoista, joihin nyt kansaa kokoontui. Minun alatseni kulki niin
+vähän ihmisiä, että minun ei tarvinnut pelätä tulevani huomatuksi.
+Mutta kuitenkin, jos en vain erehtynyt, jokaisen tuulen puuskan mukana
+kulkeutui hiipivien askelten ja matalan kuiskauksen ääniä. Ja yö oli
+täynnä aavekuvia.
+
+Ehkä kaikki kuitenkin oli jännitetyn mieleni luomaa, omituisen asemani
+synnyttämää. Oli miten oli, vaan sitä en enään tuntenut, kun Croisette
+tuli minun luokseni. Meillä oli vain tikarimme, ja se meitä vähän
+lohdutti. Kun vain pääsemme vastapäätä olevaan taloon, niin ei meillä
+ollut muuta tehtävä kuin rientää alas portista, vaikka väkivallalla, ja
+sitte kiireimmän kautta Pavannesin asuntoon. Nyt oli vain kysymys
+siitä, kumpi, mekö vai Bezersin joukot, ehtii ennen. Ja minä kuiskasin
+Marielle kehottaen häntä joutumaan. Hän tuntui tarvitsevan pitkän ajan
+valmistumiseensa.
+
+Vihdoin hän tuli sieltä alas aivan huolettomasti, ja silloin minä
+huomasin, että hän ei suotta ollut viipynyt niin kauan. Tultuaan
+akkunasta, oli hän saanut luukun suletuksi. Ja vielä enemmänkin, hän
+oli laskuköytemme jatkanut niin, että se ylti kaksinkerroin, ja oli
+mutkan kiinnittänyt akkunakoukknun, ja kun hän tuli alas, niin veti hän
+sen pois. Viisas poika se Marie!
+
+"Hyvin tehty!" sanoin minä ja taputin olalle. "Nyt he eivät voi
+aavistaa mitä tietä linnut ovat lentäneet!"
+
+Niin oli siinä nyt koko veljesjoukko, vaan yksi heistä vapisi
+levottomana, se minun täytyy tunnustaa. Me hinausimme toisen talon
+seinämälle. Vaan päästyämme sinne onnellisesti ja istuessamme siinä
+rivissä toinen toisemme takana, kasvot seinään päin, ja yön tuulen
+puhaltaessa sivulta -- niin, minun rohkeuteni on aina hyvin matalalla,
+kun minä nousen korkealle, ja minä hengitin raskaasti. Akkuna, joka oli
+jotakin kuutta jalkaa ylempänä hirttä ja lasiton, oli auki, ainoastaan
+hieno verho oli edessä, vaan -- voi päiviämme -- se oli kolmella
+vaakasuoralla rautakangella varustettu -- paksuilla rautakangeilla.
+
+Vaan meidän oli pakko tavalla tai toisella koettaa päästä sisään, ja
+minä olin juuri niin varovasti kuin suinkin nousemassa seisomaan
+kapealla sillalla, kun Marie vikkelästi ja mukavasti ryömi meidän
+ylitsemme ja kiepsahti kapealle akkunalaudalle, yhtä keveästi kuin minä
+nousen hevosen selkään. Hän ojensi toisen jalkansa minulle, ja suurella
+vaivalla minä pääsin samalle hankalalle linnunpuulle. Croisette sai
+viipyä siellä alhaalla niin kauan.
+
+Kapea akkunalauta, kuusikymmentä jalkaa maasta ja kolme rautakankea,
+joista pidellä! Minä puristausin kiinni, ja minun melkein kävi
+kateikseni Croisettea. Sääreni hoippuivat ilmassa, ja kadun musta kita
+näytti vaanivan minua. Minä kuitenkin toinnuin taas, vaan jouduin
+epätoivoon. Minä tiesin, että meidän piti päästä eteenpäin, olipa
+rautaristikoita tai ei. Me emme pääse entiseen vankilaamme, vaikka
+haluaisimmekin.
+
+Selvää myöskin oli, että me emme pääsisi mihinkään, jos vain huoneen
+asukkaat tekisivät vastarintaa. Kapealla alustalla, jolla nyt
+seisoimme, itse Mariekin oli avuton. Ristikot olivat hyvin tiheässä.
+Nainen, jopa lapsikin olisi voinut irroittaa kätemme, ja silloin --
+minä taas tunsin huimausta. Minä ajattelin julmia kiviä. Painoin
+kasvoni ristikkoa vasten, siirsin vähän syrjään verhoa ja silmäsin
+huoneeseen.
+
+Siellä oli ainoastaan yksi ihminen -- nainen, joka liikkui edestakaisin
+täysissä vaatteissa, niin myöhäinen kuin nyt jo olikin. Huone oli
+ainoastaan pieni ullakkokamari, sellainen kuin sekin luola, jossa me
+olimme olleet. Muutamassa nurkassa oli sänky, jossa oli katto ja verhot
+ympärillä. Kaksi tuolipahasta oli lieden luona, ja kaikki näytti
+köyhältä ja puutteelliselta. Vaan nainen oli rikkaasti puettu, silkissä
+ja sametissa, vaikka puku näytti olevan epäjärjestyksessä. Minä näin
+jalokiviä kimaltelevan hänen hiuksissaan ja sormuksissaan. Kun hän
+käänsi kasvonsa meihin -- tavattoman kauniit kasvot -- niin minä heti
+näin, että hän oli ylhäinen nainen, ja kun nopeasti meni ovelle ja
+laski kätensä lukolle ja näytti kuuntelevan -- kun hän jyrisytti
+lukkoa, kun epätoivoissaan antoi kätensä vaipua ja meni takaisin lieden
+luo, niin tein saman huomion. Minä huomasin, että me nyt nähtävästi
+vaihtaisimme vain entisen vankilan uuteen vankilaan. Oliko siis joka
+talo Parisissa vankila? Joka katon allako suoritettiin murhenäytelmä?
+
+"Rouva!" sanoin hiljaa herättääkseni hänen huomiotansa. "Rouva!"
+
+Hän vavahti kovasti ja katseli ympärilleen joka taholle voimatta
+ymmärtää, mistä ääni tuli. Sitten hän tuli akkunan luo ja kauhistuneena
+veti verhon syrjään rajulla liikkeellä.
+
+Katseemme kohtasivat toisiaan. Jos hän rupeaa huutamaan ja herättää
+koko talon! Miten meidän silloin kävisi! "Rouva", sanoin uudelleen ja
+koetin häntä tyynnyttää tekemällä ääneni niin lempeäksi kuin
+mahdollista, "me pyydämme teiltä apua! Jollette meitä auta, niin olemme
+hukassa."
+
+"Teitä auttaa?;Ketä te olette?" huusi hän ja tuijotti hurjasti meihin.
+Sitten hän peitti kasvonsa käsiinsä ja vaikeroi itsekseen: "Hyvä
+Jumala, hyvä Jumala, mitähän minulle lopuksikin tulee?"
+
+"Me olemme olleet vankeina vastapäätä olevassa talossa", ehätin
+selittämään. "Ja me olemme sieltä paenneet. Me emme nyt voi palata
+takaisin, vaikka haluaisimmekin. Jos te ette laske meitä huoneeseenne
+ja anna meille suojaa..."
+
+"Niin pudota räiskähdämme katuun", lisäsi Marie aivan tyyneesti --
+vieläpä hiukan leikillisestikin.
+
+"Teitä laskea sisään?" vastasi hän ja peräytyi. "Se on aivan
+mahdotonta."
+
+Hän muistutti serkkuamme, sillä niin kuin Kitikin oli tämäkin nainen
+valkoverinen ja mustatukkainen. Tukkansa hän oli sitonut jonkunlaiseksi
+kruunuksi, joka nyt oli joutunut epäjärjestykseen. Vaan vaikka hän
+olikin vielä kaunis, niin oli hän kuitenkin vanhempi kuin Kit eikä niin
+viehättävä. Minä, luottaen hänen jalouteensa, lausuin suoraan
+epätoivoni. "Rouva", sanoin rukoilevasti. "Me olemme poikasia.
+Croisette! Tule tänne!" Ja minä vetäysin syrjään niin paljo kuin
+mahdollista, tehdäkseni tilaa hänelle. "Katsokaa rouva", sanoin
+viekkaasti, "ettekö sääli kolmea poikaraukkaa?"
+
+Croisetten lapselliset kasvot ja hänen kaunis tukkansa kiinnittivät
+naisen huomion puoleensa, niin kuin olin toivonutkin. Hänen muotonsa
+muuttui lempeämmäksi ja hän lausui itsekseen: "Poikaraukkoja!"
+
+Minä käytin hyväksi suotuisaa tilaisuutta. "Me pyydämme vain päästä
+teidän huoneenne läpi", sanoin minä innokkaasti. Jumalan nimessä! Miten
+paljo oli vaan kysymyksessä. Miten meidän kävisikään, jos hän
+kieltäisi? "Me olemme huutavassa hukassa", sanoin kiihkeästi. "Te
+myöskin olette arveluttavassa asemassa, arvaan minä. Me autamme teitä,
+jos te ensiksi autatte meitä. Me olemme tosin poikia, vaan me voimme
+tapella puolestanne."
+
+"Keneen minä uskaltaisin luottaa?" huudahti hän vavisten. "Vaan Jumala
+varjelkoon minua kieltämästä apuani, kun minä itse olen avun
+tarpeessa", sanoi hän katsoen Croisettea. "Tulkaa sisään, jos niin
+haluatte."
+
+Minä lausuin kiitoksia ja olin jo pujottanut pääni kankien väliin --
+ajattelematta vaaraa, että en ehkä voisi saada sitä enään takaisin --
+ennen kuin hän vielä oli lopettanut lauseensa. Vaan sisään tulla oli
+helpompi sanoa kuin tehdä. Vihdoin pääsi Croisette läpi, ja kaikin
+voimin ponnisteltuamme me toisetkin pääsimme lopuksi. Vaan ainoastaan
+pakko ja kauhea kuilu allamme antoi meille voimia kestämään niin
+tuskallisen kidutuksen. Kun minä viimeinkin seisoin lattialla, niin
+olin kuin riepu. Ja päälle päätteeksi siinä naisen edessä.
+
+Vaan miten onnelliselta minusta tuntui sittenkin! Mitähän nyt Bezers
+sanoo! Hän oli meitä sanonut pojiksi, ja poikia olimmekin. Vaan hän nyt
+sai nähdä, että me voimme hänen aikeensa estää. Nyt oli tuskin enemmän
+kuin joku puolituntia kulunut sydän-yöstä. Me voimme vielä päästä
+hyvällä aikaa. Minä oikeilin ruumistani ja kuleksin edestakaisin ylen
+iloisena, vaan huomasin, että emäntämme oli vetäytynyt ovelle, jossa
+hän seisoi puolittain peloissaan ja katseli meitä arkaillen.
+
+Minä menin hänen luoksensa Ja tein kumarruksen parhaan taitoni mukaan
+-- ikävä kyllä minulla ei ollut miekkaa. "Rouva", sanoin minä, "minä
+olen herra Anne de Caylus, ja nämät ovat minun veljiäni. Ja me olemme
+palvelukseksenne."
+
+"Ja minä", vastasi hän ja hymyili -- "minä en tiedä minkä vuoksi -- minä
+olen rouva de Pavannes, ja otan kiitollisuudella vastaan tarjotun
+palveluksenne."
+
+"De Pavannes?" huudahdin minä hämmästyneenä ja ilahtuneena samalla
+kertaa. Madame de Pavannes! Hän varmaan siis on jotenkin sukua
+Louisille. Hän varmaan voi sanoa meille, missä Louis asuu, ja siten
+auttaa yritystämme. Eipä parempaa sattumusta! "Te tunnette siis herra
+Louis de Pavannesin?" jatkoin innostuneena.
+
+"Tunnen hyvinkin", vastasi hän tällä kertaa tavattoman viehkeästi
+hymyillen. "Minä tunnen hänet hyvinkin. Hän on mieheni."
+
+
+
+
+VIIDES LUKU.
+
+Pappi ja nainen.
+
+
+"Hän on minun mieheni!"
+
+Tämän selityksen hän teki niin viattomalla äänellä kuin koskaan kukaan
+voi, vaan en koskaan muista kuulleni sanoja, jotka olisivat mieleni
+saaneet enemmän tuperruksiin. Ei yksikään meistä vastannut sanaakaan
+eikä jäsentä väräyttänyt. Me vain tuijotimme häneen, sillä me
+tarvitsimme aikaa ymmärtääksemme nämät hämmästyttävät sanat, ja sitten
+vielä enemmän aikaa miettiäksemme, mitä ne meihin nähden merkitsivät.
+
+Louis de Pavannesin vaimo! Louis de Pavannes naimisissa! Jos tämä oli
+totta -- ja kun me katsoimme naista silmiin, niin emme voineet epäillä,
+ettei hän ainakin itse luullut puhuvansa totta -- niin merkitsi se,
+että meidät oli petetty oikein perinpohjin, että me olimme tehneet
+tämän pitkän matkan ja antautuneet vaaraan kurjan miehen takia. Se
+merkitsi, että Louis de Pavannes, joka oli meidän ihailumme esine, oli
+katalin konna. Hän oli kevytmielisesti pitänyt neiti de Caylusin
+sydäntä leikkikalunaan. Ja me, koettamalla estää Bezersin aikeita,
+ponnistelimme pelastaaksemme konnan saamasta ansaitun palkkansa.
+Kaikkea tätä se merkitsi, heti kun olimme saaneet asiaa ajatelluksi
+hiukankaan.
+
+"Rouva", sanoi Croisette vakavasti niin pitkän äänettömyyden jälestä,
+että rouvan kasvoilta katosi hymy ja hän näytti pelästyneen
+kummallisesta katseestamme. "Miehenne on ollut jonkun aikaa poissa
+luotanne? Hän palasi luoksenne joku pari viikkoa sitten?"
+
+"Aivan niin", vastasi hän vilpittömästi, ja viimeinenkin toivomme oli
+mennyttä. "Hän tuli kotia, ja eilen viimeksi -- eilen viimeksi", jatkoi
+hän ja puristi käsiään, "olimme vielä niin onnellisia."
+
+"Entä nyt, rouva?"
+
+Hän katsoi minua, vaan ei näyttänyt ymmärtävän. "Minä tarkoitan",
+ehätin selittämään, "että me emme ymmärrä, miten te nyt olette täällä?
+Ja vankina." Itse asiassa tarkoitin, että hänen kertomuksestaan
+saisimme jotakin selvyyttä itsellemme.
+
+"En itsekään tiedä", vastasi hän. "Eilen jälkeenpuolisten olin vieraana
+abbedissan luona Ursulinesluostarissa."
+
+"Anteeksi rouva", sanoi Croisette, "vaan ettekö te kuulu uuteen uskoon?
+Ettekö ole hugenotti?"
+
+"Olen", vastasi hän innokkaasti. "Vaan abbedissa ja minä olimme hyviä
+ystäviä, eikä hän ole ollenkaan kiihkoilija. Ei vähintäkään. Ja aina
+kun olen Parisissa, käyn hänen luonaan kerran viikossa. Kun eilen
+lahdin hänen luotaan, niin pyysi hän minua käymään täällä hänen
+asiallaan."
+
+"Te siis tunnette tämän talon?" kysyin häneltä.
+
+"Varsin hyvin", vastasi hän. "Tämä on hansikaskauppias Mirepoixin talo.
+Monet kerrat olen käynyt hänen kauppapuodissaan. Eilen tulin tänne
+toimittamaan ystäväni asiaa. Minä käskin palvelustyttöni odottaa
+kadulla, ja tultuani taloon, pyydettiin minua tulemaan ylös tähän
+huoneeseen saakka. Minun kaskettiin odottaa vähän aikaa, ja minua alkoi
+ihmetyttää, että minut oli tuotu tällaiseen lokeroon, kun minulla oli
+asiaa ainoastaan Mirepoixille, jolta minun oli saatava pari
+ratsuhansikasparia. Minä käännyin takaisin ovelle, vaan huomasin että
+se oli lukittu. Silloin minä pelästyin ja rupesin huutamaan."
+
+Me kaikki kolme nyökäytimme päätä. Me olimme innokkaassa touhussa
+tekemään päätelmiä -- tai se oli ehkä vain yksi ja sama päätelmä --
+tämän kaiken selittämiseksi. "Entä sitten?" kysyin minä hyvin
+maltittomana.
+
+"Mirepoix tuli minun luo. 'Mitä tämä merkitsee?' kysyin minä. Hänestä
+näytti olevan hyvin paha, vaan asettui kuitenkin minua vastaan. 'Ei
+muuta kuin', vastasi hän lopuksi, 'että teidän armonne pitää jäädä
+tänne muutamiksi tunneiksi -- korkeintaan pariksi päivää. Teille ei
+tapahdu mitään pahaa. Vaimoni palvelee teitä, ja kun lähdette meiltä,
+niin saatte tietää kaikki.' Sen enempää hän ei tahtonut sanoa, ja
+turhaan häneltä kysyin, pitääkö hän minua jonakuna toisena henkilönä
+vai hulluna. Kaikkeen tähän hän ei vastannut sanaakaan. Ja kun minä
+uhkasin siitä, kun hän pidättää minua vastoin tahtoani, niin hän uhkasi
+minua väkivallalla. Siitä saakka olen täällä ollut, epäillen tiesi
+mitä, ja peläten kaikkea."
+
+"Teidän kärsimyksenne ovat nyt lopussa", sanoin minä hänelle käsi
+sydämellä. Tässä oli, jos en väärin ymmärtänyt häntä, vielä
+onnettomampi ja huonommin kohdeltu nainen kuin Kit, nainen, jonka konna
+oli saattanut onnettomuuteen. "Vaikka olisi kymmenen hansikasräätäliä
+portaissa", sanoin ylpeästi, "niin me autamme teidät täältä ja viemme
+kotianne. Missä miehenne asuu?"
+
+"Rue de Saint Merry, kirkon luona. Meillä on talo siellä."
+
+"Herra de Pavannes", sanoin hyvin viekkaasti, "on varmaankin hyvin
+levoton poissaolostanne?"
+
+"Varmaankin", vastasi hän vakavasti ja teeskentelemättä, ja silmänsä
+täyttyivät kyynelillä. Hänen viattomuutensa -- hänellä ei näyttänyt
+olevan vähintäkään epäilystä miehestään -- sai minut hammasta puremaan
+raivoissani. Oo, sitä halpamielistä kurjaa! Sitä katalaa konnaa!
+Mitähän näkivät naiset, mitä me olimme nähneet tässä miehessä, tässä
+Pavannesissa, joka oli voittanut sydämemme, kun hänellä oli ainoastaan
+kivi meille vastalahjaksi?
+
+Minä vedin Croisetten ja Marien syrjään, ollen muka neuvottelevinani
+heidän kanssaan, miten saisimme oven murretuksi auki. "Mitä tämä kaikki
+merkitsee?" sanoin silmäten salaa onnettomaan naiseen. "Mitä sinä,
+Croisette, luulet?"
+
+Minä aivan hyvin tiesin millainen vastaus häneltä tulee.
+
+"Mitäkö luulen?" sanoi hän kiihkeästi. "Ei suinkaan kukaan voi muuta
+uskoa, kuin että se Pavannes konna on asettanut niin, että hänen
+vaimonsa on ryöstetty? Tietysti se on niin! Kun hän pääsee vaimostaan,
+niin voi hän jatkaa juoniaan Caylusissa. Silloin hän voi naida Kitin
+tai... Kirous hänelle!"
+
+"Ei ole mitään hyötyä kirouksen huutamisesta hänelle", sanoin minä
+vakavasti. "Meidän täytyy tehdä jotakin enemmän. Ja kuitenkin -- me
+olemme luvanneet Kitille pelastaa hänet, ja meidän pitää täyttää
+lupauksemme. Meidän pitää pelastaa hänet ainakin Bezersin käsistä."
+
+Marie murisi.
+
+Vaan Croisette innolla yhtyi minun mielipiteeseeni. "Pelastaa Bezersin
+käsistä?" huudahti hän kasvot liekehtien. "Niin! Se on meidän tehtävä!
+Vaan sitten panemme arpaa kuka meistä saa tapella hänen kanssaan ja
+tappaa hänet."
+
+Minä katseella hillitsin hänen intoaan. "Me tappelemme hänen kanssaan
+järjestyksessä, kunnes joku meistä saa hänet hengiltä", sanoin. "Siinä
+olet oikeassa. Vaan sinun vuorosi tulee viimeksi. Eikä meidän tarvitse
+arpaa heittää, sillä tiedämmehän muutenkin kuka meistä on vanhin."
+
+Minä käännyin hänestä -- nolattuani hänet oikein -- ja rupesin
+katselemaan asetta, jolla voisimme murtaa oven. Silloin Croisette
+kohotti kätensä herättääkseen minun huomiotani. Me kuuntelimme ja
+katsoimme toisiamme hämmästyneinä. Akkunasta kuului selvästi ääniä. "He
+ovat huomanneet pakomme", sanoin rohkeuteni masentuessa.
+
+Onneksi olimme olleet niin varovia, että olimme akkunan peittäneet
+tarkasti verholla. Bezersin miehet sen vuoksi akkunastaan voivat
+ainoastaan hyvin epäselvästi nähdä tämän akkunan, kun se on heikosti
+valaistu. Vaan tietysti he voivat arvata, mitä tietä me olimme menneet,
+ja kiiruhtavat estämään pakomatkaamme. Minä silmänräpäyksen ajan
+katselin ovea, puolittain päättäen murtaa sen ja koettaen raivautua
+kadulle ennen kuin Bezersin miehet tointuvat hämmästyksestään ja
+ehtivät alas. Vaan sitten minä katsahdin rouvaan. Miten voisimme hänen
+turvallisuudestaan pitää huolta taistelun aikana? Miettiessämme meni
+suotuisa tilaisuus meiltä. Me kuulimme ääniä alhaalta ja raskaita
+askelia portaista.
+
+Me olimme kahden tulen välissä. Neuvottomana katselin huoneesta jotakin
+parempaa asetta. Minulla ei ollut kuin tikarini. Vaan ei löytynyt
+mitään kelvollista. "Mitä aijotte tehdä?" sanoi rouva de Pavannes, joka
+kalpeana ja vavisten seisoi lieden luona ja katsoi meitä, vuoroon
+kutakin. Ennen kuin ehdin vastata, tarttui Croisette minua käsivarteen
+ja viittasi suurta sänkyä verhoineen. "Jos he huomaavat meidät täällä",
+sanoi hän, "ennen kuin ovat päässeet kokonaan sisään, niin he nostavat
+melun. Piiloudutaan tuonne. Kun he ovat päässeet kokonaan sisään, niin
+sitte -- sinä ymmärrät?"
+
+Hän asetti käden tikarilleen. Pojan kasvojen jänteet pinnistyivät. Minä
+ymmärsin. "Rouva de Pavannes", sanoin minä kiireesti, "te ette ilmaise
+meitä?"
+
+Hän pudisti päätään. Veret kasvoilleen palasivat ja hehku silmiinsä.
+Hän oli todellinen nainen. Hän unhotti koko oman vaaransa, kun tunsi
+voivansa muita suojella.
+
+Askeleet kuuluivat nyt ylimmiltä portailta, ja avainta pantiin lukkoon,
+joka siitä vinkui. Vaan avain onneksi ei sopinut oikein ja ennen kuin
+lukkoa kierrettiin, olimme me veljekset hypänneet sänkyyn ja
+kyyristyneet riviin päänalustan puoleen, jossa me parahiksi saimme sen
+verran suojaa, ettei meitä huomattu oven suusta.
+
+Minä olin laitimmaisena, ja muutamasta raosta minä sovin näkemään mitä
+tapahtui. Sisään astui kolme henkilöä, ja ovi sulettiin heidän
+jälkeensä. Kolmesta henkilöstä oli yksi nainen! Sydämeni, joka oli
+ollut kurkussa, palautui taas paikoilleen, sillä tulleiden joukossa ei
+ollut vidame. Minä taas hengitin vapaasti, vaan iloani en voinut
+toisille ilmoittaa, ettei olisi meitä huomattu. Ensimmäisenä astui
+huoneeseen nainen, puettuna suureen kaapuun, jonka päähine oli
+kasvoille nostettu. Rouva de Pavannes loi häneen epäilevän silmäyksen,
+jonka jälkeen hän syöksyi hänen syliinsä ja nyyhkien huusi: "Oo, Diane!
+Diane!"
+
+"Raukkani", sanoi vasta tullut, hellästi hyväillessään toisen tukkaa ja
+taputtaen hartioille. "Nyt olet turvassa."
+
+"Te olette tulleet minua noutamaan täältä?"
+
+"Niinpä hyvinkin!" vastasi Diane iloisesti ja hyväili häntä. "Me olemme
+tulleet noutamaan sinua miehesi luo. Hän on sinua etsinyt kaikkialta.
+Hän on ihan hurjana epätoivosta."
+
+"Louis raukka!" huudahti onneton rouva.
+
+"Niin, Louis raukka!" vastasi pelastaja. "Vaan sinä saat pian nähdä
+hänet. Vasta puoliyön aikana saimme tietää, missä sinä olet. Siitä saat
+kiittää tätä koadjutoria. Hän minulle siitä ilmoitti ja lähti minun
+kanssani noutamaan sinua."
+
+"Ja taas yhdistämään sisarukset", sanoi pappi lähestyen heitä. Se oli
+sama pappi, jonka pari tuntia sitten olin nähnyt Bezersin luona, ja
+joka minusta oli tuntunut niin vastenmieliseltä. Minä vihasin hänen
+valkoista naamaansa. Vaikka hän oli tullut hyvässä tarkoituksessa, niin
+en voinut kärsiä hänen ohuita huuliaan, hänen teeskenneltyä nöyryyttään
+ja viekkaita silmiään. "Minulla ei moneen päivään ole ollut näin
+suloista tehtävää", sanoi hän koettaen näyttäytyä rakastettavalta.
+
+Vaan rouva de Pavannesilla näytti olevan sama tunne hänestä kuin
+minullakin, sillä papin äänen kuultuaan hän vavahti, irtautui sisarensa
+syleilystä ja peräytyi pari askelta. Hän kumarsi kuitenkin päällään
+kiitokseksi siitä, mitä pappi oli sanonut. Vaan muuten hänen
+liikkeissään ei ilmennyt isosti kiitollisuutta ja vielä vähemmän
+lämpöä. Minä katselin hänen sisarensa kasvoja -- tavattoman kauniita
+kasvoja ja kirkkaampia silmiä, sievempää suuta ja kauniimpaa
+kastanjanruskeaa tukkaa en ollut koskaan nähnyt. Kitikin olisi hänen
+rinnallaan näyttänyt hyvin vähäpätöiseltä. Mutta näille kasvoille näin
+tulevan hyvin ankaran ilmeen. Siitä ei ollut kuin silmänräpäys kun nämä
+molemmat sisarukset olivat olleet sylitysten. Nyt he seisoivat erillään
+ja jotensakin kylminä ja pettyneinä. Papin varjo oli levinnyt heidän
+ylitsensä -- oli tullut heidän välilleen.
+
+Nyt astui kolmas henkilö esiin. Tähän saakka hän oli seisonut aivan
+ääneti ovensuussa; hän oli huononpuoleisessa puvussa, jonkun
+kuudenkymmenen vuoden vanha ja harmajahapsinen. Hän näytti olevan
+hämillään ja hätäyksissään, ja minä arvelin hänen olevan Mirepoix --
+niin kuin myöhemmin saimme tietääkin.
+
+"Minä olen varma", sanoi hän vapisevalla ja pelon sekaisella äänellä,
+"että teidän armonne katuu lähteneensä täältä. Teille täällä ei
+tapahtuisi mitään pahaa. Rouva d'O ei tiedä, mitä hän tekee, muuten hän
+ei tahtoisi viedä teitä täältä. Hän ei todella tiedä, mitä hän tekee!"
+toisti vanhus vakavasti.
+
+"Rouva d'O!" huuti kaunis Diane vihastuneena, ja ruskeista silmistään
+säihkyi tuli. "Miten te uskallatte lausua minun nimeni -- sellainen
+kuin te? Kurja!"
+
+"Niin, katala", toisti pappi verkalleen, ojentaessaan pitkän hienon
+kätensä, jonka pani, kuin petolintu kyntensä, kauppiaan hartioille,
+jotka kyyristyivät sen painosta. "Miten uskallatte te sekaantua
+aatelisten asioihin? Asioihin, jotka eivät teihin kuulu? Varokaa,
+Mirepoix! Minä näen onnettomuuksien väikkyvän tämän talon yli. Suurten
+onnettomuuksien!"
+
+Mies raukka näytti vapisevan tästä uhkauksesta. Hän kalpeni. Huulensa
+tärisivät. Papin katse näytti hänen velhonneen.
+
+"Minä olen kirkon uskollinen suosija", mutisi hän, vaan hänen äänensä
+tutisi, niin että sanansa töin tuskin kuuluivat. "Minä olen siitä
+tunnettu! Koko Parisissa ei tunneta uskollisempaa kirkon jäsentä, herra
+koadjutori."
+
+"Ihmiset tutaan heidän teoistaan!" sanoi pappi. "Nyt", jatkoi hän
+kohottaessaan äkkiä äänensä ja nostaessaan kätensä innostuneena, "nyt
+on aika käsissä! Ja nyt on pelastuksen päivä tullut! Voi, Mirepoix, voi
+uskonsa hylkääjää, ja voi sitä, joka tänä yönä laskee kätensä auran
+kurkeen ja katsoo taaksensa!"
+
+Kauppamies luhistui kokoon papin uhkauksista, ja rouva de Pavannes
+katsoi vuoroon kumpaakin, aivan kuin hänen vastenmielisyytensä pappia
+kohtaan olisi ollut niin suuri, että hän kuullessaan heidän kiistansa,
+olisi antanut Mirepoixille anteeksi pahantekonsa. "Mirepoix sanoi, että
+hän voi selittää asian", sanoi rouva epäröivästi.
+
+Pappi kiinnitti uhkaavan katseen Mirepoixiin. "Mirepoix", sanoi hän
+tuimasti, "ei voi mitään selittää! Ei kerrassaan mitään. Uhallakaan hän
+ei voi selittää kerrassaan mitään!"
+
+Ja Mirepoix pysyi ääneti. "Ja", jatkoi pappi päättävästi ja kääntyi
+naisen puoleen, jonka kanssa oli tullut, "teidän sisarenne täytyy nyt
+lähteä. Meillä ei ole aikaa tuhlata."
+
+"Vaan mitä -- mitä tämä merkitsee?" sanoi rouva de Pavannes, aivan kuin
+olisi epäillyt. "Onko siis vielä joku vaara uhkaamassa?"
+
+"Vaara!" huudahti pappi, ja hänen rintansa näytti paisuvan ja innostus,
+jonka äsken oli huomannut hänen äänessään ja käytöksessään, taas
+kohosi. "Minä asetun palvelukseksenne, rouva, ja kaikki vaara katoaa.
+Minä olen kuin itse Jumala tänä yönä, jolla on valta elämän ja kuoleman
+yli. Te ette minua ymmärrä? No hyvä, te pian saatte nähdä. Vaan te nyt
+olette valmis, näen minä. Lähtekäämme. Syrjään, roisto!" murisi hän ja
+lähestyi ovea.
+
+Vaan Mirepoix, joka oli asettunut selin oveen, ei suureksi
+hämmästyksekseni syrjäytynytkään. Hänen leveä, porvarillinen muotonsa
+oli kalpea, vaan minä näin siinä kuitenkin päättäväisyyttä. Ja niin
+kummalliselta kuin kuuluukin -- sillä minähän tiesin, että hän teki
+väärin tahtoessaan pidättää rouva de Pavannesta vankina -- minä tunsin
+myötätuntoisuutta häntä kohtaan. Vaikka hän oli sivistymätön
+rihkamakauppias, tämä Pavannesin kätyri, niin minä tunsin
+myötätuntoisuutta häntä kohtaan, kun hän päättävästi sanoi:
+
+"Rouva de Pavannes ei mene!"
+
+"Minä sanon, että hän menee!" karjui pappi, joka nyt oli kadottanut
+kaiken hillitsemiskykynsä. "Kurja hupsu! Sinä et tiedä mitä sinä teet!"
+Lausuessaan nämät sanat, hän teki sukkelan hyökkäysliikkeen,
+hämmästytti toisen, tarttui hänen käsivarteensa, ja sysäsi hänet
+sellaisella voimalla huoneelle, että minä en sellaista voimaa olisi
+luullut olevan hänen laihassa ruumiissaan. "Hupsu!" elämöi hän ja
+pudisti ilkeällä voitonriemulla koukkuisia sormiaan hänen edessään. "Ei
+ole koko Parisissa ketään -- kuuletko sinä, ei ketään, ei miestä eikä
+naista -- joka voisi estää minun aikeitani tänä yönä!"
+
+"Vai niin. Niinkö todellakin?"
+
+Sanat ja tympeä ääni ei ollut Mirepoixin. Ääni tuli oven suusta. Pappi
+pyörähti ympäri, aivan kuin olisi saanut iskun selkäänsä. Minä tartuin
+Croisetteen, ja luovuin yrityksestäni kovaäänisen keskustelun aikana
+vähän ojentaa turtunutta jalkaani. Puhuja oli Bezers. Tavallinen
+uhkamielinen hymy huulillaan hän seisoi ovella, jonka suurella
+ruumiillaan täytti kynnyksestä kamanaan. Kaikki, niin puhujat kuin me
+kuuntelijat, olimme olleet niin kiintyneet sananvaihtoon, että emme
+olleet kuulleet hänen tuloaan. Hänellä yhä oli yllään musta
+hopeakirjailtu pukunsa, vaan sen päällä nyt oli tumma ratsuvaippa, joka
+peitti hänet niin, että juuri näimme hänen välkkyvät aseensa. Hänellä
+oli pitkävartiset ratsusaappaat ja ratsukintaat aivan kuin hän olisi
+ollut matkalle lähdössä.
+
+"Niinkö todellakin?" toisti hän ivallisesti, jolloin hänen terävä
+katseensa kulki toisesta henkilöstä toiseen ja sitten yli koko huoneen.
+"Vai niin, että koko Parisissa ei ole yhtään, joka tänä yönä voisi
+estää teidän aikeitanne? Oletteko, hyvä koadjutori, ottaneet
+huomioonne, miten suuri joukko ihmisiä on Parisissa! Minua todella
+hyvin huvittaisi -- ja niin kuin luulen myöskin näitä naisia, joilta
+minä pyydän anteeksi yhtäkkisen tuloni -- huvittaisi nähdä teitä
+kokeessa, nähdä teitä vastustamassa -- sanokaamme esim. Anjoun
+herttuaa. Tai herra de Guisea, suurta miestämme. Tai amiraalia.
+Silmästä silmään katsomassa amiraalia."
+
+Raivo ja pelko taistelivat papin kasvoilla. "Miten olette tullut tänne,
+ja mitä tahdotte?" Jos hänen katseensa ja äänensä olisivat voineet
+tappaa, niin me kolme, jotka vapisimme heikon suojamme takana, olisimme
+tässä silmänräpäyksessä vapautuneet vihollisestamme.
+
+"Minä olen tullut hakemaan niitä nuoria lintuja, joitten kaulaa te
+olisitte halunnut venyttää, ystäväni!" vastasi Bezers. "He ovat
+kadonneet. Niin. Ja lintuja heidän täytyy olla, sillä jos he eivät ole
+tulleet tähän huoneeseen tuosta akkunasta, niin ovat he lentäneet
+tiehensä."
+
+"Eivät he ole tulleet tämän kautta", selitti pappi tuimasti innolla
+haluten päästä hänestä -- ja minä siunasin häntä sanojensa vuoksi.
+"Minä olen ollut täällä siitä saakka kuin teidän luotanne lähdin."
+
+Vaan vidame ei ollut mies, joka luotti vain toisen ilmoitukseen.
+"Kiitoksia paljon, vaan minusta on parasta itse tarkastella", vastasi
+hän kylmästi. "Rouva", jatkoi hän kääntyen rouva de Pavannesiin
+mennessään tämän ohi, "suokaa anteeksi."
+
+Hän ei katsonut rouvaan eikä huomannut hänen mielenliikutustaan, ja se
+olikin hyvä, sillä siinä tapauksessa hän olisi arvannut olomme. Ja
+onneksi toisetkaan eivät epäilleet hänen tietävän meistä enempää kuin
+he itsekään. Bezers kulki verkalleen yli huoneen akkunan luo toisten
+seuratessa häntä malttamattomin katsein. Hän veti syrjään verhot,
+koetteli tarkoin jokaista rautakankea ja tarkasteli akknna-aukkoa.
+Häneltä pääsi kirous ja kummastuksen huudahdus. Rautakanget olivat
+lujat ja taipumattomat, eikä hänen mieleensä juolahtanut, että me
+olisimme voineet ryömiä välitse, sillä ne olivat niin lähekkäin.
+
+Kun hän kääntyi takaisin, niin hän loi sattumalta silmäyksen sänkyyn
+-- ja epäili. Hänellä oli kädessään kynttilä, jonka oli ottanut
+lähtiessään tarkastamaan akkunaa, ja se esti hänet näkemästä ulommaksi.
+Hän ei erottanut meitä. Kolme kyyristynyttä olentoa, heidän
+lumivalkoiset kasvonsa ja säikähtyneet silmänsä, jotka tuijottivat
+verhojen takaa -- kaikki jäi häneltä huomaamatta. Hurjasti sykkivien
+sydämiemme ääni ei kuulunut hänen korviinsa. Ja se oli hänen onnensa.
+Sillä jos hän olisi tullut sängyn luo, niin me epäilemättä olisimme
+tappaneet hänet. Ainakin olisimme koettaneet. Veri syöksyi päähäni ja
+minä näin hänet aivan kuin verhon takaa. Minä en selvään nähnyt muuta
+kuin tumman pilkun hänen vaipallaan lähellä solkea, johon aijoin iskeä,
+tuuman yläpuolelle solisluun. Minä en olisi iskussani hairahtunut. Vaan
+synkistyvin kasvoin hän kääntyi pois aavistamatta vaaraa, joka häntä
+oli uhannut. Hän meni toisten luo ovelle.
+
+
+
+
+KUUDES LUKU.
+
+Rouvan säikähdys.
+
+
+Ja me taas hengitimme. Tuskallinen jännitys, johon Bezersin läheisyys
+oli meidät saattanut, meni ohi. Vaan yö meistä tuntui jo niin pitkältä
+kuin seitsemän yötä. Koko elämänikä kokemuksia, kerrassaan
+ijankaikkisuus seikkailuja erotti meidät -- tässä verhojen takana
+vavisten maatessamme -- Caylusista ja sen elämästä. Parisi oli
+salaisempi kuin olimme luulleetkaan. Kaikki ja jokainen muutti muotoaan
+joka silmänräpäys. Me olimme tulleet pelastamaan Pavannesin henkeä oman
+henkemme uhalla, me huomaamme hänen olevaa konnan! Tuossa oli Mirepoix,
+joka näytti olevan uskoton roisto, salaliittolainen naista vastaan, ja
+me tunsimme häntä kohtaan myötätuntoisuutta. Pappi oli tullut tekemään
+laupeuden ja pelastuksen työtä, meistä hänen äänensä oli inhoittava,
+meitä hän kauhistutti tietämättämme minkä vuoksi, ja me luimme mustan
+salaisuuden, synkän uhkauksen joka sanassa, jonka hän lausui. Hän oli
+kummallisin arvoitus heistä kaikista. Minkä vuoksi häntä pelkäsimme?
+Minkä vuoksi rouva de Pavannes, joka nähtävästi tunsi hänet jo
+ennestään, säikähti hänen kätensä kosketusta? Minkä vuoksi hänen
+varjonsa laskeusi hänen ja hänen sisarensa välille ja teki
+heistä toisilleen niin vieraat, että rouva de Pavannes samassa
+silmänräpäyksessä kun hän näki hänet sisarensa rinnalla, unohutti, että
+tämä sisar oli tullut pelastamaan hänet, ja katseli häntä epäillen ja
+tuskalla; vieläpä vastenmielisyydellä?
+
+"Ne eivät ole täällä", sanoi Bezers laskiessaan kynttilän lieden
+reunamalle ja katsoi hämmästyksissään huoneessa olijoita. Hän
+nähtävästikin oli ollut niin kiintynyt etsimäänsä, ettei ollut ennen
+huomannut heitä. "Se on varma, ja sen vuoksi minulla on sen vähemmän
+aikaa", jatkoi hän. "Vaan ennen kuin lähden täältä, haluaisin
+mielelläni tietää -- niin tosiaankin hyvä koadjutori -- mitä te täällä
+teette? Mirepoix -- hänhän on kunnon mies. Minä en olisi uskonut
+tapaavani teitä täällä hänen talossaan. Ja kaksi naista? Kaksi!
+Koadjutori! -- Ahaa! Rouva d'O, luulen minä? Hyvä rouva", jatkoi hän
+omituisella äänellä ja kääntyi hänen puoleensa, "elkää niin säikähtäkö
+nimeänne! Ei mikään naamari voisi peittää teidän silmäinne loistoa eikä
+huulienne purppuraa. Minä olisin heti tuntenut teidät, jos ennemmin
+olisin katsonut. Ja teidän seuranne? Ahaa!"
+
+Hän keskeytti ja vihelsi hiljaa. Oli selvää, että hän tunsi rouva de
+Pavannesin ja hämmästyi tavatessaan hänet täällä. Pappikin näytti
+arvelevan, että tässä oli selitys tarpeeseen.
+
+"Rouva de Pavannes", sanoi hän kuivalla, salaavalla äänen painolla,
+"houkuteltiin tänne eilen ja tuo mies on hänet pidättänyt vastoin hänen
+tahtoaan, ja siitä hän saa vastata. Rouva d'O sai tästä tiedon ja pyysi
+minua mukaansa vapauttamaan hänen sisartaan."
+
+"Ja viemään hänen miehensä luo?"
+
+"Aivan niin! Miksikäs ei?"
+
+"Niin", sanoi vidame tavalla, joka ajoi veret rouva de Pavannesin
+poskille, "se riippuu siitä kuka -- käyttääkseni teidän sanojanne herra
+koadjutori -- hänet on houkutellut tänne."
+
+"Se oli", puuttui rouva itse puheeseen, ääni vavisten suuttumuksesta,
+"Ursulinesluostarin abbedissa. Teidän luulonne ovat halpamieliset,
+kunnioitettava ja minulle kunniaton herra vidame! Diane!" jatkoi hän
+terävällä äänellä, tarttuessaan sisarensa käsivarteen ja halveksivasti
+silmätessään Bezersiä, "mennään! Minä haluan päästä mieheni luo. Minä
+tukehdun tässä huoneessa!"
+
+"Me lähdemme, kultaseni, aivan heti", kuiskutti Diane tyynnyttäen. Vaan
+minä huomasin, miten oli kadonnut hänen entinen vilkkautensa, joka oli
+ikäänkuin antanut sielun hänen kauneudelleen. Hän oli ihmeellisen tyyni
+nyt -- ehkä hän pelkäsi vidamea.
+
+"Ursulinesluostarin abbedissa?" jatkoi Bezers miettien. "Hän toi teidät
+tänne, eikö niin?" Hänen äänessään oli hämmästystä, teeskentelemätöntä
+hämmästystä. "Hyväsydäminen ihminen, ja teidän hyvä ystävänne, olen
+kuullut sanottavan."
+
+"Hän on hyvä ystäväni", vastasi rouva de Pavannes ylpeästi. "Nyt
+lähdemme, Diane!"
+
+"Hyvä ystävänne! Ja hän houkutteli teidät tänne eilen!" sanoi vidame,
+ja katseli aivan kuin olisi miettinyt vastausta johonkin arvoitukseen,
+"Ja Mirepoix teidät pidätti, rehellinen Mirepoix. Hän on tässä juonessa
+mukana. Ja näin myöhäisenä aikana tulevat nämät, teidän harras
+sisarenne ja minun hyvä ystäväni koadjutori pelastamaan teitä. Mistä?"
+
+Ei yksikään vastannut. Pappi katsoi maahan, kasvonsa raivosta
+lyijynharmaina.
+
+"Mistä?" jatkoi Bezers ivasuin leikillisesti. "Siinä on salaisuus!
+Riettaan Mirepoixin kynsistä, niinkö? Vaarallisen Mirepoixin luota.
+Kunniani nimessä", sanoi Bezers päättävällä äänellä, "minä uskon, että
+te voitte tuta olevanne varmemmassa turvassa täällä. Minä luulen, että
+teille on varminta, rouva de Pavannes, viipyä täällä huomen aamuun
+asti, ja antaa Mirepoixin siitä vastata."
+
+"Ei, minä en jää!" huudahti rouva kiihkoisesti.
+
+"Kyllä", vastasi Bezers. "Mitä te arvelette, koadjutori. Eikö teistäkin
+tunnu siltä?"
+
+Pappi yhä katseli lattiaan ja näytti suuttuneelta. Hänen äänensä
+vapisi, kun hän mutisi vastaukseksi: "Rouva saa tehdä niinkuin haluaa.
+Hänellä on pidettävä huoli maineestaan, herra vidame. Vaan jos hän
+pitää parempana jäädä tänne, niin olkoon menneeksi!"
+
+"Vai niin, hänen on pidettävä huoli maineestaan, todellako?" sanoi
+jättiläinen, ja hänen silmissään välkähteli veitikka. "Ja pelastaakseen
+maineensa hänen pitäisi lähteä kotia teidän ja vanhan ystäväni rouva
+d'On seurassa. Se olisi kaunista! Ei, ei", jatkoi hän naurettuaan
+kylliksi. "Rouva de Pavannesilla on varsin hyvä olo täällä -- varsin
+hyvä huomisaamuun asti. Meillä on tärkeitä toimia, tulkaa, lähtekäämme
+toimeen."
+
+"Todellako tarkoitatte niin?" kysyi pappi vavahtaen ja katsoen Bezersiä
+vaativasti, melkein uhkaavasti.
+
+"Niinpä hyvinkin."
+
+He katsoivat toisiaan, ja minä nauroin salaa tyrkäten hiljaa
+Croisettea. Nyt ei enään ollut pelkoa, että he huomaisivat meitä. Minä
+muistin vanhan sananlaskun, kun varkaat riitelevät, niin talonpoika saa
+lehmänsä ja tuumailin että mahdollisesti pappi nyt yhdellä kertaa
+vapauttaisi meidät ijäksi Bezersistä.
+
+Vaan nämät miehet olivat liian erivoimaiset. Bezers olisi voinut nostaa
+papin toisella kädellään ja musertaa hänen päänsä lattiaan. Eikä siinä
+kylliksi. Minua epäilytti, ettei pappi viekkaudessakaan voittanut
+häntä. Avomielisen röyhkeyden alle kätki Bezers -- mikäli maine
+hänestä oli tosi -- oikein italialaisen ymmärryksen. Raakaan
+välinpitämättömyyteen oli kätkettynä harvinainen viekkaus ja ainainen
+epäluulo, ja hänessä sen vuoksi oli niin kummallisesti yhdistettynä
+näennäisesti vastakkaisia ominaisuuksia, että minä en luule sellaista
+tavanneeni kenessäkään, jos ei ehkä suuressa Henrik kuninkaassa. Lapsi
+olisi voinut epäillä pappia, veterani olisi antanut vidamen pettää
+itsensä.
+
+Ja pappi loi katseensa maahan. "Meidän voittomme on oleva hyvin pieni",
+mutisi pappi.
+
+"Minä en välitä enkä tiedä mistään voitosta", sanoi vidame. "Enkä minä
+halua tuhlata aikaani enään sanasaivarruksiin. Syyttäkää mitä tahdotte.
+Sanokaa vain, että se on päähänpisto, intohimoni, oikkua. Vaan siitä
+saatte olla varma, että rouva de Pavannes jää tänne. Me menemme. Ja",
+lisäsi hän aivan kuin hänellä olisi yhtäkkiä mieleen juolahtanut,
+"vaikka en minä mielelläni käytä pakkokeinoja naisia vastaan, niin
+pidän kuitenkin parhaana, että rouva d'O seuraa meitä."
+
+"Te puhutte kovin käskevästi", sanoi pappi ivallisesti ja näytti
+unhottaneen, millä tavalla hän itse muutama sekunti sitten käyttäysi
+Mirepoixia kohtaan.
+
+"Aivan niin. Minulla on neljäkymmentä ratsumiestä toisella puolen
+katua", vastasi hän kuivasti. "Muuten minä tätä nykyä olen legionain
+päällikkö, herra koadjutori."
+
+"Se on totia", sanoi rouva d'O lempeästi, että minä ihan vavahdin. Hän
+ei ollut monta sanaa sanonut siitä saakka kun Bezers tuli. Kun hän nyt
+rupesi puhumaan niin hän sysäsi päähineen kasvoiltaan niin että
+kastanjanruskeat kiharat otsalla ja ohimoilla tulivat näkyviin ja
+kuvastivat tummina täplinä luonnottoman valkoista ihoa vastaan.
+"Se on totta, herra de Bezers", sanoi hän. "Teillä on legioneja
+käytettävinänne. Valta on käsissänne. Vaan minä olen vakuutettu, että
+te ette aijo sitä käyttää vanhaa ystäväänne vastaan. Te ette saattane
+meille mitään vahinkoa, kun minä -- -- Vaan kuulkaa toki."
+
+Bezers ei tahtonut kuulla. Keskellä toisen vetoamista häneen, Bezers
+keskeytti raa'alla tavallaan. "Ei, rouva", tiuskasi hän kiivaasti
+kiinnittämättä huomiotaan kauniiseen muotoon ja rukoilevaan katseeseen,
+joka olisi voinut liikuttaa kivenkin, "sitä juuri minä en tahdo. Minä
+en tahdo kuunnella teitä! Me tunnemme toisemme. Siinä on kylliksi."
+
+Rouva d'O katsoi kiinteästi häneen ja Bezers vastasi hänen katseeseensa
+vaan ei nyt hymyillyt, katseli vain häntä omituisesti.
+
+Pitkän äänettömyyden jälkeen rouva d'O kääntyi hänestä. "No hyvä",
+sanoi hän. "Mennään vain." Ja hän, -- mikä kaikista kumminta -- sanaa
+sanomatta ja silmäystä luomatta itkevään sisareensa, kääntyi ovelle ja
+meni tiehensä ennen muita. Hän kohautti olkapäitään halveksivasti, sen
+vain hänestä viimeiseksi näin.
+
+Rouva de Pavannes kuuli hänen kuoleutuvat askeleensa ja syöksyi ylös.
+Hän näytti pääsevän selville, että hänet aijotaan jättää. "Diane!
+Diane!" huuti hän hurjana -- ja minun piti laskea käteni Croisetten
+päälle hillitäkseni poikaa, sillä naisen äänessä oli sellainen kauhu ja
+tuska -- "minä tahdon päästä täältä! Minä en tahdo jäädä tähän kauheaan
+paikkaan. Etkö kuule! Tule takaisin minun luokseni, Diane!"
+
+Veri syöksyi suonissani. Vaan Diane ei tullut. Kummallista! Ja
+Bezerskin näytti aivan heltymättömältä. Hän seisoi naisen ja oven
+välillä ja antoi merkin MIrepoixille ja papille, että he poistuisivat
+ennen häntä. "Rouva", sanoi hän sitten -- eikä hänen äänensä, joka
+nytkin niin kuin aina oli kylmä ja ankara, osottanut vähintäkään
+sääliä, vaan päinvastoin jonkunlaista kärsimättömyyttä ja halveksimista
+-- "te olette täällä turvassa. Ja tänne te jäätte! Itkekää vain niin
+paljo kuin haluatte", lisäsi hän karkealla äänellä, "huomenna on sitä
+vähemmän kyyneliä vuodattaa."
+
+Hänen viimeiset sanansa -- tosiaankin hyvin kummalliset -- herättivät
+rouva de Pavannesin huomion. Kauhun valtaamana hän tukehdutti
+nyyhkytyksensä ja katsoi Bezersiin. Ehkä Bezers oli tarkoittanut juuri
+tätä, sillä, mitä hän oli sanonut, sillä rouvan katsoessa yhä häneen ja
+pitäessä käsiä rintaansa vasten puristettuna hän kiireesti meni
+huoneesta ja sulki oven. Hetken aikaa kuulin puhelua oven takaa ja
+sitten kiireellisiä askeleita portaita alas. He olivat menneet, eikä
+meitä oltu huomattu.
+
+Rouva de Pavannes oli kerrassaan unhottanut meidät -- siitä olin varma
+-- ja samalla paon mahdollisuuden, jonka me hänelle olisimme voineet
+valmistaa. Kun hän oli jäänyt yksikseen, niin hän vähän aikaa
+äänettömän hämmästyneenä katseli ovea ja sitten, yhä peloissaan, riensi
+akkunaan katselemaan ulos. Siellä hän viipyi hetken aikaa.
+
+Hän ei ollut huomannut, että Bezers mennessään oli jättänyt oven
+lukitsematta. Vaan minä sen olin huomannut. Mutta minä en tahtonut
+kiirehtiä. Joku olisi voinut tulla lukitsemaan oven ennen kuin vidame
+vielä oli ehtinyt talosta. Ja sitä paitse ovi ei ollut niin luja, että
+siitä lukittunakaan olisi meille kolmelle ollut sanottavaa vastusta,
+kun meillä ei ollut muita vastustajia kuin Mirepoix. Sen vuoksi
+tyrkkäsin veljiäni merkiksi, että heidän pitäisi olla alallaan, ja
+pidätin henkeäni kuullakseni, milloin suletaan portti alhaalla. Vaan
+minä en sitä kuullut. Mutta sen sijaan minä kuulin äänen, joka muuten
+olisi mennyt huomioni ohi, vaan joka nyt sai minut kiinnittämään
+silmäni oveen. Tässä hiljaisuudessa kuulin, kun joku varovasti laski
+kätensä oven kahvaan.
+
+Huoneessa oli hyvin hämärä. Mirepoix oli ottanut toisen kynttilän, ja
+siitä joka oli jäänyt jälelle, oli sydän palanut pitkälle. Minä näin
+että ovi aukesi -- hitaasti ja äänettömästi. Näin jonkun tulevan sisään
+-- salaperäisesti, verkalleen hiipivänä haamuna.
+
+Silmänräpäyksen ajan minusta tuntui hyvin ilkeälle -- sitten tunsin
+tuon mustan olennon. Hän oli rouva d'O. Tuo kelpo nainen! Hän oli
+hiipinyt salaa vidamelta ja rientänyt takaisin pelastamaan sisarensa.
+
+Hyvä! Me sittenkin voimme tyhjäksi tehdä vidamen tuumat! Asiamme alkoi
+saada suotuisamman käänteen. Vaan rouva d'On käytöksessä -- kun hän
+seisoi ovella ja tuijotti huoneelle -- oli jotakin hämmästyttävää, joka
+minua pelotti. Kun hän tuli peremmäksi, niin hänen liikkeissään oli
+jotakin kissamaisen hiljaista, niin että hänen askeleensa eivät
+synnyttäneet vähintäkään ääntä. Hän oli yhtä äänetön kuin musta
+varjonsa, joka liikkui hänen edessään. Minussa syntyi käsittämätön halu
+jyristä.
+
+Päästyään keskelle huonetta, pysähtyi hän kuuntelemaan ja katseli
+ympärilleen pelästyneenä, niin kuin luulin, äärettömästä
+hiljaisuudesta. Hän ei nähnyt sisartaan, joka oli akkunassa verhojen
+suojassa ja epäilemättä hän oli ihmeissään kun ei tavannut häntä siinä,
+johon oli hänet jättänyt. Minä olin niin jännityksissäni, että en
+lopuksi enään voinut hillitä itseäni, vaan liikuin, niin että sänky
+natisi.
+
+Samassa silmänräpäyksessä hän kääntyi meihin päin ja hiipi lähemmäksi,
+kasvot päähineen peitossa. Hän oli nyt aivan sängyn luona ja kumartui.
+Hän nosti kätensä aivan kuin varjostaen silmiään nähdäkseen paremmin,
+ja minä en tiennyt oliko hän meitä huomannut -- pitikö hän verhojen
+varjoa sisarenaan vai eikö hän erottanut mitään -- minä mietin miten
+sopivimmalla tavalla ilmoittaisin olomme, niin ettei hän säikähtäisi --
+silloin Croisette yhtäkkiä pölähytti kaikki tuumani tuuleen. Kauheasti
+karjaisten ja sängyn kovasti paukkuessa hän hypähti meidän ylitsemme
+lattialle.
+
+Nainen kirkasi kovasti -- se oli äärettömän säikähdyksen parkaisu. Minä
+vielä tänäänkin kuulen sen korvissani. Sitten hän horjui ja käsillään
+hapuroi ilmaa. Minä kuulin jotakin helähtäen putoavan lattialle,
+akkunasta kuulin säikähdyksen huudon ja näin sitten, että rouva de
+Pavannes kiiruhti sulkemaan sisarensa syliinsä.
+
+Teki omituisen vaikutuksen, kun huoneessa, jossa aivan äsken oli
+vallinnut niin ääretön hiljaisuus, yhtäkkiä syntyi elämää ja liikettä,
+heti kun me näyttäysimme. Minä sadattelin Croisettea hänen
+hulluudestaan ja olin silmittömästi vihoissani, vaan tällä hetkellä ei
+ollut aikaa sanomaan hänelle sanaakaan. Minä riensin katsomaan ovelle,
+raotin sitä ja kuuntelin. Ulkona oli aivan hiljaista. Minä otin avaimen
+suulta ja pistin taskuuni ja menin sitten takaisin. Marie ja Croisette
+seisoivat vähän matkan päässä rouva de Pavannesista, joka oli
+kumarruksissaan sisarensa yli ja vuoroin hautoi hänen kasvojaan ja
+vuoroon selitti, miten me olimme täällä.
+
+Muutamien minuuttien kuluttua rouva d'O näytti tointuvan ja nousi.
+Kuolettavan säikähdyksen ensimmäinen kohtaus oli ohi, vaan hän oli
+vieläkin kalpea. Hän vapisi ja näytti karttavan katsettamme, vaan minä
+huomasin kuitenkin, että kun hän näki meidän huomiomme olevan
+kiinnitetyn johonkin muuhun, niin hän aina silloin katseli meitä,
+vuoroon kutakin hyvin tarkkaavasti ja ihmettelevästi. Ja hänellä olikin
+siihen syytä, mielestäni. Hän varmaankin oli kauheasti säikähtänyt --
+niin kovasti, että siitä olisi kuollut heikompi nainen!
+
+"Minkä ihmeen vuoksi sinä sillä tavalla teit?" kysyin Croisettelta --
+ja minun vihani pikemmin kasvoi kuin väheni katsellessani naisen
+kauniita kasvoja. "Sinä olisit voinut kerrassaan saada hänet hengiltä!"
+
+Minä otaksuin, että poika oli menettänyt kaiken järkensä, sillä hän ei
+nytkään voinut antaa oikeaa vastausta. Hän ei vastannut mitään muuta
+kuin: "Mennään pois! Lähdetään tästä kauheasta talosta!" ja tätä hän
+kertoi yhtämittaa kuleksien edestakaisin.
+
+"Mielellämmekin lähdemme!" vastasin minä ja katsoin häneen vähän
+halveksien. "Eihän olekaan tarkoituksemme tänne jäädä."
+
+Vaan kuitenkin hänen sanansa johtivat minulle mieleen velvollisuutemme,
+jonka minä jännittävän tapauksen aikana olin unhottanut, Pavannes oli
+pelastettava, vaikka ei Kitin vuoksi, vaan pikemminkin sen vuoksi, että
+saa vastata synneistään. Mutta pelastettava hän oli! Ja nyt, kun ovi
+oli auki, niin jokaisen minuutin viivytys oli rikos. "Niin", sanoin
+tuimasti, kun ajatukseni nyt olivat saaneet toisen suunnan, "sinä olet
+oikeassa. Nyt ei ole aikaa mihinkään hemmoitteluihin. Meidän täytyy
+lähteä. Rouva de Pavannes", sanoin kääntyen hänen puoleensa, "tehän
+tunnette tien täältä kotianne -- teidän taloonne?"
+
+"Tunnen", huudahti hän.
+
+"Se on hyvä", vastasin minä. "Me lähdemme siis. Sisarenne on jo
+tarpeeksi palautunut, luulen minä. Me emme voi enään tuhlata aikaa."
+
+Minä en lausunut sanaakaan hänelle vaarasta, jonka alainen miehensä
+oli, tai että tämä oli hänet pettänyt ja oli syynä hänen vankeuteensa.
+Minä toivoin, että hän olisi meille oppaana. Se oli pääasia, vaikka
+minä olinkin iloissani siitä, että me voimme saattaa hänet turvaan,
+vaikka samalla kertaa kuin täytimme oman velvollisuutemmekin.
+
+Hän nousi innostuneena. "Te olette varma siitä, että me voimme päästä
+ulos?" sanoi hän.
+
+"Ihan varma", vastasin minä niin lyhyesti että se olisi antanut arvoa
+itse Bezersille.
+
+Ja minä olinkin oikeassa. Me laskeusimme portaita niin hiljaa kuin
+suinkin, että ainoastaan Mirepoix aavisti jotakin ja hämmästytti meidät
+juuri kun olimme päässeet ulko-ovelle ja olimme tarttumassa lukkoon.
+Vaan minä lopetin hänen kanssaan jutun lyhyeen pitäen välkkyvää
+tikariani hänen silmäinsä edessä. Samalla keinolla sain hänet avaamaan
+ovenkin ja me astuimme ulos yksi kerrallaan. Me olimme vapaita! --
+vapaita ja olimme Parisin kadulla raittiin yötuulen leyhkiessä
+ohimoillamme. Muutamassa läheisessä kirkossa tornin kello löi kahta, ja
+ennen kuin olimme montakaan askelta astuneet, vastasi lyöntiin Notre
+Damen kello juhlallisella äänellään.
+
+Me olimme vapaat ja meillä oli opas, joka tunsi tien. Jos Bezers ei ole
+mennyt suoraan kostotoimiinsa, niin me ehdimme ennen häntä. Minä kävin
+kiireesti, rouva d'O sivullani, toiset menivät vähän matkaa edellämme.
+Siellä täällä riippui pylväässä lamppu, jonka valossa näimme välttää
+pahimmat esteet. Niin kiihtyneenä kuin olinkin asiaani, heräsivät
+minussa maalaistunteeni tätä rumaa kapeaa katua vastaan, jossa oli
+pahoja höyryjä ja lokaa.
+
+Oli aivan hiljaista, ja niillä paikoin, jossa ei ollut lamppuja, oli
+pimeä kuin säkissä. Kuitenkin minä tuumiskelin, olikohan kaupunki unen
+helmoissa, kun meidän monta kertaa täytyi astua syrjään ja antaa tietä
+miesjoukoille, joita kulki soihtujen kanssa. Myöskin monessa kohdin,
+varsinkin loppumatkalla, hämmästyksekseni näin jonkun talon portit auki
+ja sieltä kirkkaan valon tulvaavan. Kerran näin muutamasta suuresta
+talosta, joka oli vähän syrjässä kadulta, soihtuvalon heijastavan
+akkunoihin. Valo tuli sisimmältä pihalta, ja sen peitti meiltä matala
+muuri, vaan minä kuulin sieltä ääniä ja askeleita. Kerran avattiin
+muuan portti ja siitä katseli kaksi aseellista miestä salaperäisellä
+tavalla, joka muistutti mieleeni miehiä Bezersin talossa, kun he
+avasivat ovia ja katsoivat meitä. Ja pari kertaa huomasin kapeassa
+katusolassa joukon miehiä, jotka seisoivat pimeässä liikkumatta.
+Sanalla sanoen, minusta tuntui kaikki aivan kuin peittyneen
+salaperäiseen huntuun ja että jotakin salaista tapahtui ja
+valmistettiin yön hiljaisuudessa, ja mieleni oli levoton.
+
+Vaan tästä en sanaakaan maininnut kumppanilleni, rouva d'O:lle ja
+hänkin pysyi äänettömänä. Minä, niin kuin maaseutulaiset aina, olin
+valmis uskomaan kertomuksia kaupunkilaisten taipumuksesta muuttamaan
+yön päiväksi, varsinkin kun seuralaiseni ei huomauttanut mitään
+vilkkaasta liikkeestä, joka vallitsi kadulla näin myöhään. Minä
+otaksuin että kaikki mitä näin oli aivan tavallista ja viatonta. Sen
+sijaan mietin, mitä sanon Pavannesille, kun hänet tapaan -- millä
+sanoilla häntä varoittaisin uhkaavasta vaarasta, ja vasten naamaa
+heittäisin syytöksen hänen uskottomuudestaan.
+
+Me olimme tällä tavoin kulkeneet jonkun puolen tunnin ajan sanaakaan
+vaihtamatta kunnes seuralaiseni kääntyi vähän leveämmälle kadulle,
+hiljensi kulkunsa ja merkillä ilmoitti, että me olimme saapuneet
+perille. Lamppu riippui porttikäytävän päällä, jota hän osotti, ja
+sitten hän näytti, että pieni sivuportti oli auki. Me nyt kiiruhdimme
+toisten jälkeen. Minä näin Croisetten kumartuvan astuakseen portista,
+vaan samassa hän peräytyi takaisin. Minkä vuoksi?
+
+Samassa silmänräpäyksessä iski mieleeni kuin salama, että me olimme
+tulleet liian myöhään -- että vidame oli ehtinyt ennen meitä. Vaan
+kaikki oli niin hiljaista! Minä taas hengitin helpommin kun näin,
+että Croisette oli peräytynyt vain antaakseen tietä toiselle
+henkilölle, joka tuli portista kadulle, se oli koadjutori. Samassa
+silmänräpäyksessä kuin tie oli auki, syöksyi poika kuin nuoli portista
+ja toiset seurasivat häntä papin välittämättä vähääkään heistä, samaten
+kuin hekään eivät näyttäneet välittävän hänestä.
+
+Minä ajattelin myöskin mennä sisään, kun tunsin rouva d'On tarttuvan
+äkkiä käsivarteeni ja sitten heittävän irti. Tämä herätti huomiotani,
+ja minä loin katseen pappiin, juuri kun hän katsoi rouva d'Ohon. Papin
+kasvot olivat valkoiset kuin liitu ja ihan vääristyneet pettymyksestä
+ja raivosta -- katkerasta raivosta -- niin että hän näytti aivan
+luonnottomalta. Hän tarttui rouva d'On käsivarteen ja veti hänet pari
+askelta syrjään, josta minä kuitenkin ulotuin kuulemaan heidän
+keskustelunsa.
+
+"Hän ei ole kotona", kähisi pappi. "Ymmärrättekö? Hän puoliyön aikana
+on lähtenyt S:t Germainin etukaupunkiin hakemaan rouvaansa. Eikä hän
+ole vielä palannut! Hän on yhä toisella puolen jokea, ja puoliyö on
+aikoja sitten kulunut."
+
+Rouva d'O seisoi ääneti, aivan kuin hän olisi saanut iskun -- ääneti ja
+säikähtyneenä. Jotakin huolestuttavaa oli tapahtunut, päätin minä.
+
+"Hän ei pääse nyt takaisin joen yli?" sanoi rouva d'O jonkun ajan
+kuluttua. "Portit -- .-."
+
+"Ovat suletut!" vastasi pappi lyhyesti. "Avaimet ovat Louvressa."
+
+"Ja veneet ovat tällä puolen?"
+
+"Jokaikinen", vastasi pappi lyödessään käsiä yhteen. "Kukaan ei pääse
+joen yli ennen kuin kaikki on ohi."
+
+"No entäs S:t Germainissa?" kysyi rouva.
+
+"Siellä ei tapahdu mitään. Ei kerrassaan mitään!"
+
+
+
+
+SEITSEMÄS LUKU.
+
+Nuori vaeltava ritari.
+
+
+Minä olisin mielelläni jättänyt heidät molemmat ja mennyt taloon. Minä
+olin nyt innoissani saada suoritetuksi tehtäväni, jota varten olin
+tullut niin pitkän matkan, ja sitä paitse minulle pappi oli
+vastenmielinen enkä halannut vähintäkään kuunnella hänen puheitaan. Hän
+oli kuitenkin niin raivoissaan ja hänen käytöksensä rouva d'Ota kohtaan
+niin törkeä, että minä en arvellut voivani jättää rouvaa, jos ei tämä
+itse nimenomaan minua käskisi menemään. Sen vuoksi minä seisoin
+kärsivällisesti -- ja neuvottomana, se minun täytyy myöntää -- heidän
+puhellessaan matalalla äänellä. Senpä vuoksi olin varsin hyvilläni, kun
+heidän keskustelunsa vihdoin loppui ja rouva tuli minun luokseni. Minä
+tarjosin hänelle käsivarteni auttaakseni häntä portin kynnyksestä. Hän
+tarttui käteeni, vaan jäi seisomaan.
+
+"Herra de Caylus", sanoi hän, vaan keskeytti siihen. Minä tietysti
+katsoin häneen, ja meidän katseemme kohtasivat toisensa. Hän katsoi
+minua ruskeilla kauniilla silmillään, jotka loistivat päällämme olevan
+lampun valossa. Suunsa oli puolittain auki ja päähineen alta oli
+näkyvissä kaunis hiussuortuva. "Herra de Caylus, tahdotteko tehdä
+minulle palveluksen", sanoi hän nyt hiljaa, "palveluksen, josta minä
+teille aina olen oleva kiitollinen?"
+
+Minä huokasin. "Rouva", vastasin vakavasti, sillä minä tunsin, että
+hetki oli tärkeä, "minä vannon, että kymmenen minutin kuluttua minä
+olen valmis omistamaan elämäni palvelukseksenne, kun vain saan
+suoritetuksi tehtävän, joka minulla nyt on. Mutta tällä
+hetkellä -- --."
+
+"Tällä hetkellä? Minä tarvitsen apuanne juuri tällä hetkellä, herra
+varovaisuus."
+
+"Minua täytyy tavata herra de Pavannesta! Minä olen siihen sitoutunut",
+huudahdin.
+
+"Tavata herra de Pavannesta?"
+
+"Niin."
+
+Minä tunsin, että hän minua katseli epäilevin silmin.
+
+"Mitä varten? Mitä varten?" kysyi hän nähtävästikin hämmästyneenä. "Te
+olette pelastanut hänen vaimonsa kotiaan, ja siinä olitte minut
+säikäyttää melkein kuoliaaksi, Mitä teillä vielä on hänelle
+toimitettavaa, urhokas vaeltava ritari?"
+
+"Minun täytyy saada tavata häntä", vastasin minä päättävästi. Minä
+olisin hänelle sanonut kaikki, vaan pappi olisi voinut kuulla puheeni,
+ja minä olin tarpeekseni nähnyt hänen ja Bezersin välisistä
+tapauksista, niin että minulla ei ollut halua puhumaan mitään hänen
+läsnäollessaan.
+
+"Teidän täytyy saada tavata herra de Pavannesta?" kertoi hän vielä ja
+katsoi minua.
+
+"Niin, minun täytyy", vastasin päättävästi.
+
+"No niinpä saattekin tavata. Siinä aijonkin teitä auttaa", huudahti
+hän. "Vaan hän ei ole täällä. Hän meni illalla ulos saadakseen tietoja
+vaimostaan ja on mennyt, sen mukaan kuin koadjutori sanoo, joen yli S:t
+Germainin esikaupunkiin. Nyt on ihan välttämätöntä, että hän tulee
+takaisin ennen aamua -- takaisin tänne."
+
+"Vaan eikö hän ole täällä?" sanoin, alkaen huomata että minun laskuni
+eivät toteutuneet. "Oletteko varma siitä rouva?"
+
+"Aivan varma" vastasi hän. "Ja nähkääs, herra de Caylus, Pavannesin
+täytyy olla täällä ei ainoastaan, vaimonsa vuoksi -- joka ihan
+menehtyisi tuskasta -- vaan myöskin -- --."
+
+"Minä tiedän", keskeytin hänen puheensa. "Myöskin oman itsensä vuoksi.
+Sillä häntä uhkaa vaara."
+
+Aivan kuin säikähtyen hän kääntyi äkkiä, ja minä myöskin käännyin, ja
+me katsoimme pappiin. Minä luulen, että me ymmärsimme toisemme. "Niin
+on asia", vastasi hän hiljaa, "ja minä tahtoisin pelastaa hänet siitä
+vaarasta, vaan sen mukaan kuin olen saanut kuulla, on hän ainoastaan
+täällä turvassa. Täällä, ymmärrättehän! Hänet on saatava tänne ennen
+päivän koittoa, herra de Caylus. Hänet täytyy!" huudahti hän, ja hänen
+kauniille kasvoilleen tuli vakava, melkein ankara ilme. "Eikä
+koadjutori voi mitään tehdä, enkä minäkään. Ei ole kuin yksi, joka
+hänet voi pelastaa, ja se olette te. Ja ennen kaikkea, ei ole aikaa
+hukata silmänräpäyksenkään vertaa."
+
+Minä olin kuin huumauksissa. Puhellessaan hän alkoi kulkea takaisin
+samaa tietä, jota olimme tulleetkin ja tarttui käsivarteeni Minä
+seurasin häntä, vaikkakin vastenmielisesti. Minä en vielä täysin
+käsittänyt asian tilaa. Minä olisin tahtonut mennä sisään
+neuvottelemaan Croisetten ja Marien kanssa, vaan kaikki oli käynyt niin
+nopeasti, ja aika oli ehkä tärkeä, niin kuin hän oli sanonut ja --
+sanalla sanoen, minulle, joka olin vielä poikanen, oli vaikea kieltää
+häneltä mitään, kun hän katsoi minuun niin rukoilevasti. Minä sopersin:
+"Vaan minä en tunne Parisia. Minä en osaisi sinne, luulen minä, ja nyt
+on yö, rouva hyvä."
+
+Hän irroitti kätensä ja pysähtyi. "Yö!" huudahti hän halveksivalla
+äänellä. "Yö! Minä luulin teitä mieheksi enkä lapseksi. Te pelkäätte!"
+
+"Minäkö pelkään!" sanoin tulisesti, "Anne Caylus ei koskaan pelkää!"
+
+"No minä neuvon teille tien, jos se on ainoa vaikeutenne.
+Odotetaan tässä hetkinen. Ja tulkaa sitten minun kanssani sisään
+silmänräpäykseksi", jatkoi hän, "niin minä varustan teidät kaikella,
+mitä tarvitsette ja annan teille tarpeelliset ohjeet."
+
+Hän pysähtyi korkean ja kapean talon portille muutaman kadun varrella,
+joka oli suurempi kuin mikään tähän asti kulkemamme katu. Puhellessaan
+soitti hän kelloa, kerran, toisen ja kolmannen. Hopeankirkas ääni oli
+tuskin soinut kolmatta kertaa, kun ovi aukesi aivan verkalleen. Minä en
+nähnyt ketään, vaan seuralaiseni veti minut mukanaan käytävään. Hän
+otti siellä olevan vahakynttilän, joka kohokuvallisessa kynttiläjalassa
+paloi muutamalla alustalla, käski minun seurata ja nousi portaita
+muutamaan huoneeseen, joka oli puoleksi työhuone, puoleksi makuuhuone,
+ja jonka vertaista en ollut nähnyt. Se oli lattiasta kattoon asti
+verhottu sinisellä silkillä ja sitä valaisi kolme lamppua, joissa oli
+mitä kauniimman väriset venetsialaiset suojukset, Setripuitten tuoksu
+täytti huoneen, ja tulisijan luona oli samettikopassa koiranpenikoita.
+Miellyttävä epäjärjestys vallitsi kaikkialla. Muutamalla pöydällä oli
+avonainen hohtokivilipas, toisella pöydällä pitsillä kaunistettuja
+vaatteita, muutamia naamuksia ja viuhka. Jalokivillä koristettu
+ratsuruoska ja hopeakahvainen tikari riippuivat samassa naulassa. Ja --
+mikä ihmeellisintä -- oven takana huomasin yksinkertaisen mustaan
+huotraan pistetyn miekan ja miekkailukintaat.
+
+Hän ei tuhlannut silmänräpäystäkään, vaan meni suoraan
+hohtokivilippaalle ja otti sieltä sormuksen -- raskaan
+sinettisormuksen. Sen hän ojenti minulle mitä välinpitämättömimmällä
+tavalla -- katsomatta edes minuun. "Pankaa tuo sormeenne", sanoi hän
+kiireisesti. "Jos sotamiehet teitä pidättävät tai eivät tahdo antaa
+teille venettä joen poikki päästäksenne, niin sanokaa vain aivan
+rohkeasti, että olette kuninkaan palveluksessa. Käskekää kutsua
+päällikkönä oleva upseeri ja näyttäkää hänelle sormus. Hän silloin ei
+koetakaan teitä pidättää. Olkaa vain pöyhkeä."
+
+Minä sopertelin kiitoksiani, ja hän otti vikkelästi muutamasta
+laatikosta vaatetta, jonka hän leikkeli nauhoiksi. Ennen kuin sain
+selvää mitä hän teki, oli hän jo polvillaan vierelläni ja ompeli
+valkoisen nauhan vasempaan hihaani. Sitten hän otti lakkini ja ompeli
+siihenkin yhtä vikkelästi kaksi samanlaista nauhaa ristin muotoon.
+
+"Kas niin", sanoi hän. "Ja kuulkaa nyt, herra Caylus. Tänä yönä on
+enemmän ihmisiä jalkeilla kuin te voitte aavistaakaan. Nämät
+nauhamerkit auttavat teitä pääsemään S:t Germainiin. Vaan repikää nämät
+heti kun tulette toiselle puolen. Sillä siellä ne eivät teitä auta. Te
+tulette takaisin samalla veneellä. Eikä teillä niistä palatessanne ole
+hyötyä, päin vastoin ne voivat tuottaa teille -- ja ehkä minullekin --
+ikävyyttä."
+
+"Minä ymmärrän", sanoin minä, "vaan -- --."
+
+"Te ette saa tehdä mitään kysymyksiä", sanoi hän heiluttaen
+lumivalkoista sormeaan. "Vaeltavan ritarini pitää luottaa minuun, niin
+kuin minäkin olen luottanut häneen, muuten ette olisikaan tähän aikaan
+yöllä yksin minun kanssani. Vaan muistakaa toinenkin seikka. Kun te
+tapaatte Pavannesin, niin elkää sanoko, että minä olen teidät
+lähettänyt. Muistakaa se tarkoin. Minä sitten teille selitän syyt.
+Sanokaa vain, että hänen vaimonsa on löydetty, ja että tämä on hänen
+vuoksensa aivan menehtymässä. Jos te sanotte sanaakaan siitä, että
+häntä uhkaa vaara, niin hän kieltäytyy tulemasta. Miehet ovat
+itsepäisiä."
+
+Hymyillen minä nyökäytin päätäni, uskoen ymmärtäväni. Vaan samalla minä
+ajatuksissani tein pienen ehdon. Pavannes ei ollut mikään tomppeli, ja
+vidamen nimi -- vaan sittenpähän saan nähdä. Minulla oli paljon enemmän
+hänelle sanottavaa kuin rouva voi aavistaakaan. Hän selitti minulle
+hyvin selvään miten minä tulen joelle, selitti paikan, jossa oli
+veneitä, ja iski mieleeni talon nimen, jossa tapaan Pavannesin.
+
+"Ja nyt luulen sanoneeni kaikki", lopetti hän.
+
+"Vaan minä en vielä ole saanut kaikkea, mitä tarvitsen: miekkaa."
+
+Hän seurasi minun katsettani, ponnahti ja purskahti nauramaan -- vähän
+omituisesti. Vaan hän toi aseen. "Ottakaa tämä", sanoi hän, "ja
+joutukaa. Elkää mainitko minusta mitään Pavannesille. Elkääkä näyttäkö
+valkeita nauhojanne, kun palaatte takaisin. Siinä kaikki mitä minulla
+on lisättävää. Ja nyt onnea matkalle!" Hän ojensi kätensä minulle
+suudeltavakseni. "Onnea matkalle, vaeltava ritarini, onnea vain -- ja
+tulkaa pian luokseni."
+
+Hän hymyili niin viehättävästi, kun hän lausui nämät viimeiset sanat,
+ja sama hymy huulillaan hän seisoi portaitten ylimmällä asteella lamppu
+kädessä ja neuvoi minulle miten minun oli avattava reikeli. Ja minä
+ovea avatessani loin silmäyksen sinne ylös tuohon kauniiseen olentoon,
+joka seisoi siellä nojallaan, hänen loistaviin silmiinsä ja
+hienohipeäiseen ojennettuun käteen. Sitten minä syöksyin pimeään ja
+kiiruhdin pois.
+
+Mielialani oli hyvin kummallinen. Muutamia minuuttia sitten olin
+seisonut Pavannesin portilla, pitkän matkamme päämaalin ääressä, ihan
+onnistumaisillani. Minä olin ollut lähellä saada tehtäväni
+suoritetuksi. Minulla oli ollut kädessäni menestyksen malja ja --
+menettänyt sen. Nyt oli taistelu taisteltava alusta alkaen, minun oli
+taas katsottava vaaraa silmästä silmään. Olisi ollut aivan toista, jos
+minä olisin tuntenut pettymyksen katkeruutta, jos olisin ollut
+epätoivoinen.
+
+Vaan nyt oli aivan toisin. Ei koskaan sydämmeni ollut sykkinyt kovemmin
+ylpeydestä kuin nyt kiiruhtaessani katuja, huolellisesti välttäen
+kaikkia väkijoukkoja, joita oli siellä täällä, ja koko huomioni oli
+kiinnitettynä ainoastaan omaan kulkuuni. En ole sittemmin koskaan
+tuntenut mitään riemun, rakkauden tai sodan hetkenä sellaista iloa,
+sellaista tarmoa ja sitä rohkeutta, joka nyt täytti sieluni. Lakissani
+oli minulla nyt ensi kerran naisen laittamat merkit, ja hänen äänensä
+soi vielä korvissani kuin soitto. Minulla oli taikasormus sormessani,
+loihtukapine käsivarressani. Miekka riippui kupeellani. Ympärilläni
+levisi salaperäinen kaupunki, joka oli täynnä vaaroja ja mitä
+rikkaimpia ja kauniimpia mahdollisuuksia. Taikojen kaupunki, josta olin
+lukenut satukirjoissani, ja jonka läpi nämät noitalahjat ja oikea
+käteni ovat kulettavat minut turvallisesti. Minä en kaivannut edes
+veljeäni enkä ollut alakuloinen eron vuoksi. Minä olin vanhin. Oli
+aivan kohtuullista, että yrityksen huipputehtävä tuli minun osalleni.
+Ja mihin voikaan tämä johtaa? Minä olin jo näkevinäni itseni Ranskan
+herttuana -- minä pidin käskysauvaa kädessäni.
+
+Vaan näissä lapsellisissa haaveissani en kuitenkaan unhottanut
+tehtävääni. Minä pidin silmäni auki ja huomasin, että nyt näinä viime
+hetkinä ihmisliike pimeillä kaduilla oli lisääntynyt melkoisesti. Oli
+hyvin kummallista kun nämät ihmiset, milloin yksittäin milloin
+joukoissa, hiipivät niin hiljaa. Minä en kuullut minkäänlaista toraa,
+en tappelua, en laulua. Ja jos oli liian myöhäistä tällaiseen, niin
+mitä varten oli näin paljo ihmisiä liikkeellä? Minä huomasin, että
+ainakin suurimmalla osalla heistä oli samallaiset merkit kuin minulla,
+ja kaikki olivat niin asiannäköisiä aivan kuin olisivat menneet
+johonkin kokoukseen.
+
+Minä en ollut niinkään tyhmä, vaikka olin nuori ja vaikka en ollutkaan
+niin sukkela käsittämään kuin Croisette. Viittaukset, joita niin monen
+suusta oli päässyt, eivät olleet menneet tuuleen minulta. "Tänä yönä on
+enemmän ihmisiä liikkeellä kuin voitte aavistaakaan", oli rouva d'O
+sanonut. Ja kun minulla oli silmät ja korvat, niin minä uskoinkin sen
+täydellisesti. Jotakin oli tekeillä. Jotakin tapahtuu Parisissa ennen
+kuin aurinko koittaa. Vaan mitä, sitä minä ihmettelin. Oliko
+mahdollista, että joku melske oli uhkaamassa. Siinä tapauksessa
+minä olin kuninkaan palveluksessa ja kaikki oli hyvin. Minä
+kahdeksantoistavuotiaana saisin ehkä olla mukana historiallisessa
+tapahtumassa! Vai oliko tämä ehkä vain joku suurempi riita kahden
+aatelispuolueen välillä? Minä olin kuullut puhuttavan, että sellaista
+tapahtui joskus Parisissa. Siinä tapauksessa en tiennyt, mitä voisin
+tehdä. Minun täytyy antaa tapausten johtaa.
+
+Minä uskoin, että mitään muuta ei ollutkaan kysymyksessä. Se on totta,
+vaikka se voi näyttää tarvitsevan selitystä. Minä tähän asti olin
+nähnyt ainoastaan laimeita uskonsotia tasaväkisten puolueitten kesken
+Quercyssä, jossa katolilaisten ja hugenottien välillä tehty rauha oli
+ollut mieluinen kaikille, lukuun ottamatta muutamia harvoja. Minä sen
+vuoksi en voinut ollenkaan kuvailla Parisin asukasten uskonvimmaa enkä
+voinut ajatella siis vaikuttimia, jotka tekivät mahdolliseksi sen, mikä
+oli tapahtuva -- oli tapahtuva Parisissa ennen päivänkoittoa yhtä
+varmasti kuin aurinko oli nouseva! Minä tiesin, että hngenottiaatelisia
+oli miehissä saapunut Parisiin, vaan minulle ei johtunut mieleen, että
+näitä jalosukuisia uhkaisi joku vaara koko joukkoa. Heitä oli paljo ja
+vaikuttavia miehiä, ja olivat, niin kuin kerrottiin, kuninkaan suuressa
+suosiossa.
+
+Heitä suojeli Navarran kuningas -- joka oli ollut viikon aikaa Fransin
+lanko -- ja prinssi Condé, ja vaikka nämät ruhtinaat olivat nuoria,
+niin olihan Coligny, viisas amirali, vanha ja kokenut mies, eikä
+hänellä ollut, kuten olin kuullut sanottavan, paljon haittaa
+haavastaan. Hän ainakin oli kuninkaan suosiossa, hän oli neuvonantaja,
+johon hallitsija täydellisesti luotti. Olihan kuningas käynyt hänen
+luonaan hänen sairautensa aikana ja istunut kokonaisen tunnin hänen
+vuoteensa ääressä.
+
+Jos joku vaara heitä uhkaisi, niin tietysti näillä miehillä olisi siitä
+tietoa. Ja siihen aikaan kertoi huhu, että hugenottien pahin
+vihollinen, Henrik Balafré, loistava Guisen herttua, "meidän suuri
+miehemme", ja "Lorraine", niin kuin rahvas häntä kutsui, oli hovin
+epäsuosiossa. Sanalla sanoen, nämät seikat -- puhumattakaan
+rauhallisesta ja iloisesta aiheesta, joka oli koonnut hugenotit
+Parisiin ja jonka vuoksi ei minkäänlainen petos olisi voinut tulla
+kysymykseen -- olivat täydellisesti omiaan estämään minua huomaamasta
+sitä mikä oli tuleva.
+
+Ja heti kun matkallani joella näin jotakin, joka näytti osottavan
+todellisuutta, minä karkotin ajatuksen mielestäni. Minä ylpeydellä
+sanon, että karkotin sen mielestäni mahdottomuutena. Sillä Jumala
+varjelkoon -- nythän sen neljäkymmentä vuotta myöhemmin voi mielellään
+sanoa -- Jumala varjelkoon sanon minä, että kaikkia ranskalaisia
+pidettäisiin syyllisenä verisaunaan, jonka muut vaan ei ranskalaiset
+aivot olivat miettineet, vaikkakin ranskalaiset kädet sen suorittivat.
+
+Minua siis pahat aavistukset eivät kovinkaan vaivanneet, ja kiihtynyt
+mielentila, johon rouva d'On luottamus minut oli saanut, kesti
+ainoastaan siihen saakka kuin muuan kapea katu Louvren luona saattoi
+minut yhtäkkiä joen näkyviin. Heikko kuunvalo, joka hetkiseksi aikaa
+pilkotti pilvien raosta, välkkyi tyynellä veden pinnalla. Raitis tuuli
+leyhki otsallani ja viilytti kuumaa vertani. Ja tämä sekä tyyni näky,
+joka niin yhtäkkiä levisi eteeni, hillitsivät ajatuksiani ja malttoivat
+mieltäni.
+
+Pitkältä matkalta erotin vasemmalla kädellä joen keskellä joukon
+rakennuksia, jotka täyttivät Ile de Citén, ja vähän matkan päässä
+oikealla minusta kohosivat Louvren suuret rakennukset kuvastuen
+synkkinä ja muodottomina mustaa taivasta vasten. Kapea aukkopaikka
+erotti minut joesta, jonka toisella puolen minä erotin säännöttömän
+rivin rakennuksia, jotka epäilemättä olivat S:t Germainin esikaupunkia.
+
+Minulle oli sanottu, että suunnilleen sillä kohtaa jokirannalla, jossa
+minä nyt Olin, on portaat joelle ja niiden edessä veneitä. Minä kulin
+kiireesti avonaisen paikan yli muutamalle kohtaa, missä oli kaksi
+pylvästä, jotka varmaan olivat venepaikan merkkinä.
+
+Minä en kuitenkaan ollut kulkenut kymmentä askelta pitemmältä, kun
+sattumalta silmätessäni taakseni huomasin kolme miestä tulevan
+jälessäni, jotka kulkivat rivissä, luultavasti sitä varten, että
+helpommin voivat estää paluutieni. Minulle ei ehkä niin helposti
+onnistukaan tehtäväni. Kuitenkin arvelin olevan parasta, että en ole
+näkevinänikään seuraajiani, ja päästyäni vähin pelostani, riensin
+kiireesti alas portaita. Vaan miehet olivat silloin aivan lähellä minua
+-- melkein niin lähellä, että olisivat yltäneet lyömään. Minä silloin
+käännyin ympäri ja olin silloin heidän kanssaan aivan vastatusten.
+
+"Ketä te olette, ja mitä te tahdotte!?" sanoin minä ja laskin käteni
+miekkaan.
+
+He eivät vastanneet, vaan siirtyivät jonkun matkaa toisistaan ja
+asettuivat puolikehään minun ympärilleni, jonka jälkeen muuan heistä
+vihelsi. Samassa tuli joukko miehiä juosten läheisistä rakennuksista ja
+kiiruhtivat meitä kohden.
+
+Minun tilani näytti käyvän arveluttavaksi. Jos olisin voinut juosta
+tieheni, vaan kun katselin ympärilleni, niin huomasin, että se keino
+oli aivan mahdoton. Miehistä oli nyt osa portailla, osa minun takanani
+joen puolella. Minä olin joutunut ansaan, eikä nyt ollut muuta keinoa
+kuin käyttää rouva d'On neuvoja, olla pöyhkeä. Minä kuulin hänen
+sanansa kaikuvan vielä korvissani. Minussa oli vielä sen verran jälellä
+äskeistä jännitystä, että minä tunsin voimaa ja rohkeutta. Minä panin
+käsivarret ristiin ja ojentausin suoraksi.
+
+"Hyvät ystävät", sanoin minä niin tyynesti kuin voin, "te luulette
+minua joksikin muuksi. Te ette tiedä kenen kanssa te olette
+tekemisissä. Antakaa minulle vene, ja kaksi miestä soutamaan minua joen
+poikki. Jos te vain viivytätte minua, niin kaulallanne saatte maksaa!"
+
+He vastasivat pirullisella naurulla, ja ennen kuin minä olin ehtinyt
+sen enempää selittää, olivat toisetkin miehet saapuneet.
+
+"Pierre, kuka se on?" kysyi muuan tulijoista sillä tavalla, että minä
+huomasin tulleeni kerrassaan rosvojen käsiin.
+
+Puhuja tuntui olevan joukon päällikkö. Hänellä oli höyhen hatussaan, ja
+minä näin rautahaarniskan välkkyvän hänen vaippansa alta, kun joku
+kohotti lyhtyä, jotta paremmin näkisivät minua. Polvihousunsa olivat
+musta-, valko- ja viheriäraitaiset -- sitten jälemmin kuulin, että
+sellaista univormua piti kuninkaan veljen, Anjoun herttuan, sittemmin
+Henrik kolmannen miehet, joka herttua oli silloin Guisen herttuan
+ystävä ja sittemmin kuninkaana hänen murhaajansa. Päällikkö puhui
+vieraalla murteella ja hänen kasvoinsa väri oli melkein musta. Silmänsä
+säkenöivät ja välkkyivät kuin mustat helmet. Helppo oli nähdä, että
+hän oli italialainen.
+
+"Kelpo kukonpoika", vastasi sotilas, joka oli viheltänyt, "eikä varsin
+sitä poikuetta, jota me olimme odottaneet." Hän piti koholla lyhtyä ja
+osotti valkoista nauhaa hihassani. "Minusta näyttää, että me olemme
+saaneet variksen kyyhkysen sijasta."
+
+"Kuka te olette?" kysyi italialainen terävästi ja kääntyi minuun. "Ja
+minkä vuoksi te menette joen poikki nyt?"
+
+Minä tein aivan hetkellisen vaikutuksen mukaan. "Olkaa vain pöyhkeä",
+oli rouva d'O sanonut. Minä olinkin. Minä tartuin kaptenia vaipan
+solesta ja pudistin miestä rajusti ja töykkäsin häntä niin että hän
+horjui. "Koira!" karjasin minä ja astuin askeleen eteenpäin aivan kuin
+olisin uudelleen aikonut tarttua häneen. "Oppikaa toiste puhumaan
+kohteliaammin aateliselle miehelle! Tekö minua pidättäisitte?
+Muistakaa, että minä olen kuninkaan palveluksessa!"
+
+Hän raivostui. "Te näytätte pikemminkin olevan pirun palveluksessa!"
+huudahti hän ja tarttui aseeseensa. "Olkaa kuninkaan tai kenen tahansa
+palveluksessa, niin te ette saa solvata Andrea Pallavicinia."
+
+Ainoastaan kiihdyttämällä sain rohkeuteni säilytetyksi, ja minä
+tunsin rohkeutta vaikka kuolema oli silmääni edessä ja sydän oli
+pysähtymäisillään. Mies aukasi suunsa ja kohotti kätensä antaakseen
+käskyn, joka epäilemättä olisi lähettänyt Anne de Caylusin toiseen
+maailmaan, kun minä huusin -- se oli viimeinen keinoni, enkä koskaan
+ole tuntenut suurempaa halua elämään kuin tällä hetkellä: -- "Andrea
+Pallavicini, jos se on nimenne, katsokaa tätä! Katsokaa tätä!" toistin
+ja pudistin kättä, jossa oli sormus, hänen silmäinsä edessä, "ja
+koettakaa minua sitten estää, jos uskallatte! Jos teillä on tarpeeksi
+arvokas kilpi, niin huomenna lopetan riidan kanssanne. Vaan antakaa
+minun nyt jatkaa matkaani, muuten päänne käy huonosti! Kieltäytykäähän
+minua tottelemasta -- epäröikää edes vähintäkään -- niin minä käsken
+näiden omien miestenne katkasta kaulanne!"
+
+Tämä oli uhkarohkeaa, sillä minä kaiken luottamukseni panin sormukseen,
+jonka vaikutusta en tuntenut. Tämä oli aivan kuin nopanheittoa, sillä
+minä en ollut joutanut tarkastamaan sormusta enkä tiennyt enemmän kuin
+lapsi, kenen se oli. Vaan rohkea yritykseni päättyi onnellisesti.
+
+Andrea Pavallicinin muoto muuttui heti. Hän näytti hyvin nolostuneelta
+kun tarttui käteeni ja tarkasti sormusta. Sen jälkeen hän epäilevästi
+katseli miehiään ja loi minuun uhkaavan silmäyksen. Vaan minä en
+välittänyt hänen uhkauksistaan enkä katseistaan. Minä jo huomasin, että
+hän oli päättänyt totella taikakalua, ja se oli minulle pääasia. "Jos
+te, nuori herra, olisitte näyttänyt minulle sen ennemmin, niin olisi
+ollut meille molemmille parempi", sanoi hän äreästi. Ja toruessaan
+miehiä heidän tyhmästä käytöksestään, käski hän kahden miehen ruveta
+laittamaan venettä.
+
+Vaan vene oli kiinnitetty niin huolellisesti ja taitamattomasti, että
+sen irroittamiseen kului pitkä aika. Sillä aikaa minä seisoin miesten
+keskellä tuskallisella ja samalla riemuisella mielellä heidän
+uteliaisuutensa esineenä ja samalla itse uteliaana. Minä kuulin heidän
+keskenään kuiskailevan ja kuulin sellaisia lauseita kuin: "Hän on
+Aumalen herttua."
+
+"Ei hän Aumalen herttua ole. Hän ei ole Aumalen herttuan näköinen
+ollenkaan."
+
+"Etkö näe, että hänellä on herttuan sormus?"
+
+"Herttuan?"
+
+"Niin juuri."
+
+"Niin no sitte hän voi olla, Jumala häntä siunatkoon!" Nämät viimeiset
+sanat lausuttiin hyvin hartaasti.
+
+Minä huomasin, että minua katseltiin hyvin kunnioittavasti. Ja minä
+olin juuri käskemässä miehiä joutumaan, kun näin avonaisen paikan yli
+kolme miestä rientävän meitä kohden. He tulivat samalta suunnalta kuin
+Pavallicinikin ja hänen miehensä äsken olivat tulleet.
+
+Minä heti huomasin, että uusi vaara oli uhkaamassa. "Jouduttakaa sitä
+venettä siellä!" huusin. Vaan samalla näin, että mahdotonta oli joutua
+joelle ennen näiden miesten tuloa, ja minä sen vuoksi päätin seisoa
+paikoillani ja puolustautua.
+
+Vaan heti ensimmäiset sanat, joilla Pallavicini tervehti tulijoita,
+karkoittivat pelkoni. "Mitä lempoa te tahdotte?" huuti hän tuimasti ja
+lateli puoli tusinaa kirouksia ennen kuin he ehtivät vastata. "Mitä te
+hänestä tänne toitte, kun minä hänet jätin vahtitupaan. Pöyhkiöt!"
+
+"Kapteni Pallavicini", sanoi malttamattomasti keskimäinen heistä -- hän
+oli noin kolmenkymmenen vuoden vanha ja oli komeasti puettu vaikka
+hänen pukunsa nyt olikin epäjärjestyksessä aivan kuin taistelun jäleltä
+-- "Minä sain nämät miehet tuomaan minut tänne -- --"
+
+"Silloin", keskeytti hänet kapteni, "te, hyvä herra, olette nähnyt
+turhaa vaivaa."
+
+"Te ette tunne minua", vastasi vanki ankaralla äänellä -- sillä vanki
+hän näytti olevan. "Te ette tiedä, että minä olen prinssi Condén ystävä
+ja että -- --"
+
+Hän aikoi sanoa enemmän, vaan italialainen keskeytti hänet taas.
+"Minä vähättelen Condésta!" sanoi hän. "Minä en tiedä muusta kuin
+velvollisuudestani, Te saatatte olla aivan huoleti, että joen yli ette
+pääse, enkä minä teille siihen voi muuta syyksi selittää, kuin että se
+on kuninkaan tahto! Selityksiä?" mutisi hän matalammalla äänellä.
+"Selityksen saatte kyllä, sen lupaan! Saatte ehkä ennemmin kuin
+toivottekaan."
+
+"Vaan tuossahan on vene lähdössä poikki joen", sanoi toinen
+koettaessaan hillitä itseään ja puhua arvokkaasti. "Te sanoitte
+minulle, että kuningas on kieltänyt ketään päästämästä yli joen, ja te
+vangitsitte minut sen vuoksi, että minä, kun minulla oli pakottavat
+syyt päästä toiselle puolen jokea, en totellut teidän kieltoanne. Vaan
+mitä tämä merkitsee, kapteni Pavallicini? Muut kyllä pääsevät joen
+poikki, vaan en minä. Minä kysyn mitä tämä merkitsee?"
+
+"Sen voitte selittää itse miten parhaiten haluatte, herra de Pavannes",
+vastasi italialainen, "minä en halua teille sitä ruveta selittelemään."
+
+Minä hölmistyin kuullessani tuon nimen, ja hämmästyneenä huudahdin:
+"Herra de Pavannes!" Olinko kuullut oikein?
+
+Siltä näytti, sillä vanki kääntyi minuun ja kumarsi. "Niin", sanoi hän
+arvokkaasti, "minä olen de Pavannes. Minulla ei ole kunnia tuta teitä,
+vaan te näytätte olevan jalosukuinen." Hän loi musertavan silmäyksen
+kapteniin sanoessaan tätä. "Ehkä te olette niin hyvä ja selitätte
+minulle, minkä vuoksi minulle on tehty väkivaltaa. Jos voitte, niin
+minä pidän sitä suosiona, jos ette niin suokaa anteeksi."
+
+Minä en heti vastannut sen vuoksi, että olin kiintynyt tarkastamaan
+mitä huolellisemmin tätä vierasta miestä. Hän oli kaunismuotoinen,
+punakka mies. Partansa oli lyhyt ja suippo, niin kuin siihen aikaan
+hovissa oli muotina. Ja hän oli hyvin Louis de Pavannesin näköinen.
+Vaan hän oli lyhempi ja tukevampi. Hänen käytöksensä ei ollut niin
+sotilaallinen, ja hän muistutti paremminkin lukumiestä kuin sotilasta.
+"Te olette sukua Louis de Pavannesille?" kysyin levottomasti. Minä jo
+olin arvaavinani, mitä oli tuleva.
+
+"Minä olen Louis de Pavannes", vastasi hän kärsimättömästi.
+
+Minä tuijotin häntä äänettömänä ja tuumiskelin -- ja tuumiskelin,
+Sitten sanoin vitkalleen:
+
+"Teillä on samanniminen serkku?"
+
+"On."
+
+"Hänet otti vangiksi vicomte de Caylus Moncontourin luona?"
+
+"Aivan niin", vastasi hän lyhyesti. "Vaan mitä se tähän kuuluu?"
+
+Pitkän aikaa kului taas ennen kuin vastasin. Totuus nyt oli tullut
+ilmi. Minä muistelin nyt, että Louis de Pavannes oli joskus maininnut
+jotakin tästä serkustaan, jolla oli sama nimi ja joka oli nuoremman
+suvun päämies. Vaan kun meidän Louis asui Provencessa ja toinen
+Normandiassa, niin tämä pitkä matka ja levottomat ajat olivat heidät
+erottaneet, vaikka muuten olivat samaa uskoakin. Tuskin kertaakaan
+olivat nähneet toisiaan. Ja kun Louis ainoastaan kerran koko pitkällä
+ajalla, minkä hän oli meillä, oli maininnut serkkuansa, enkä minä vielä
+silloin osannut arvata, että meidän sukuimme välillä tulisi yhdistys,
+niin eihän ollut ihme, että kuukausien kuluessa tämä nimi oli joutunut
+minulta mielestä ja että olin kokonaan unhottanut tämän serkunkin.
+
+Nyt hän seisoi siinä ilmielävänä edessäni ja kun minä katsoin häntä,
+niin ymmärsin, mitä tästä seikasta oli seurauksena. Tämä oli hyvin
+ilahduttava asia, aivan kuin suuri ihme, jonka nyt olisin tahtonut
+saada veljieni tietoon. Meidän Louis de Pavannes ei ollutkaan mikään
+konna, vaan yhtä jalo kuin me tähän päivään asti olimme uskoneet hänen
+olevankin. Hän ei ollutkaan mikään hovikeimailija, joka kevytmielisesti
+musersi maalaistytön sydämmen, vaan Kitin uskollinen sulhanen! Ja hän
+oli vielä vaarassa, hän ei vieläkään tiennyt, että Bezers oli luvannut
+ottaa hänet hengiltä. Hänen nimellään olimme joutuneet harhatielle ja
+näin pitkälle. Ja me olimme hukanneet niin paljon aikaa.
+
+"Vaimonne, herra de Pavannes", aloin minä kiireesti, sillä minä
+huomasin, että nyt oli joutuin selitettävä asiat. "Teidän
+vaimonne -- --."
+
+"Mitä minun vaimostani?" keskeytti hän levottomana. "Mihin hän on
+joutunut? Oletteko tavannut hänet?"
+
+"Olen. Hän on nyt turvassa, talossanne Rue de S:t Merryn varrella."
+
+"Taivaalle kiitos!" vastasi hän hartaasti. Ennen kuin hän ehti enempää
+sanoa, kapteni Pavallicini keskeytti meidät. Minä huomasin, että tämän
+epäluulot olivat alkaneet taas herätä. Hän kohteliaasti astui meidän
+väliimme ja sanoi minulle: "Nyt, nuori herra, vene odottaa."
+
+"Vene?" sanoin minä miettiessäni, mitä nyt tuli tehdä. Tietysti minä en
+enään halunnut joen toiselle puolen. Epäilemättä tämä Pavannes voi
+antaa minulle tietoja Louisin asunnosta. "Venekö?"
+
+"Niin, se odottaa", vastasi italialainen katsellessaan meitä vuoroon
+kumpaakin.
+
+"Antaa sen odottaa!" vastasin kopeasti ja muka vihasesti. "Menkää
+hiiteen siitä keskeyttämästä meitä! Minä en enää aijo mennä joen
+poikki. Tämä herra voi minulle antaa tietoja, joita tarvitsen. Minä
+otan hänet mukaani."
+
+"Kenen luo?"
+
+"Kenen luo? Sen luo, joka minut on lähettänyt!" murahdin minä. "Te,
+kapteni, ette tunnu erittäin suuressa määrässä nauttivan herttuan
+luottamusta", jatkoin minä. "Ottakaa nyt vaari neuvostani. Ei mistään
+niin mielellään halua päästä kuin liian innokkaasta palvelijasta.
+Sellainen menee liian pitkälle -- ja hänen käy niin kuin vanhan
+hansikkaan! Niin kuin vanhan hansikkaan", toistin minä tuimasti ja
+ivallisesti, "joka suojelee kättä ja itse saa kärsiä. Elkää olko liian
+innokas, herra kapteni! Se on vaarallista!"
+
+Hän kääntyi pois raivostuneena, kun häntä tuolla tavoin kohteli
+parraton poikanulikka. Vaan hän kaikessa tapauksessa näytti
+epävarmalta. Katkeralta olivat sanani maistuneet, vaan hän tiesi, että
+ne olivat totta.
+
+Minä huomasin, mitä sanani olivat vaikuttaneet, ja käännyin sotamiesten
+puoleen, jotka seisoivat ympärilläni.
+
+"Tuokaa herra de Pavannesin miekka", sanoin.
+
+Muuan heistä riensi vahtihuoneelle ja palasi pian ase mukanaan.
+Sotamiehet olivat kaupunkilaisia ja kuuluivat porvarikaartiin tai
+johonkin sellaiseen, ja jonkun seikan takia osottivat minulle sellaista
+kunnioitusta, että he minun käskylläni olisivat käyneet vaikka
+päällikkönsä kimppuun. Pavannes otti miekkansa ja pisti kupeelleen. Me
+kumarsimme jäykästi Pavallicinille, joka kupristeli kulmiaan, ja
+verkalleen -- sillä minä en uskaltanut osottaa kiirettä -- menimme kuun
+valaiseman torin poikki kadulle, josta olin tullut. Siellä me pääsimme
+varjoon, Pavannes tarttui käteeni ja pysähtyi pimentoon.
+
+"Minä pyydän kiittää teitä avustanne", sanoi hän liikutettuna kääntyen
+minuun, "Kenen kanssa minulla on kunnia puhua?"
+
+"Minä olen Anne de Caylus, serkkunne ystävä", vastasin minä.
+
+"Todellakin?" sanoi hän. "No hyvä, minä kiitän teitä sydämmestäni" ja
+syleilimme toisiamme.
+
+"Vaan minä en olisi voinut paljon tehdä hyväksenne, jos ei minulla
+olisi ollut tämä sormus", sanoin minä ujosti.
+
+"Ja mikä siinä on mahtina -- --."
+
+"Niin -- minä todellakaan en voi sitä sanoa, minä en sitä tiedä",
+tunnustin. Ja myötätuntoisuuden vaikutuksesta, joka aivan
+luonnollisesti oli tapauksen kautta syntynyt välillemme, minä unhotin
+rouva d'On ohjeet ja lisäsin aivan hetken vaikutuksen mukaan: "Minä en
+tiedä muuta kuin että rouva d'O minulle tämän antoi, ja tämä on
+vaikuttanut paljon enemmänkin kuin hän sanoi."
+
+"Kuka sen teille antoi?" kysyi toverini ja tarttui minua kädestä niin
+kovasti, että kipeää kävi.
+
+"Rouva d'O", sanoin minä. Nyt oli myöhäistä peräyttää.
+
+"Se nainen!" sanoi hän matalalla kuiskaavalla äänellä. "Onko se
+mahdollista?"
+
+Minä ihmettelin, mitä mies tarkoitti, sillä hänen äänessään oli sekä
+hämmästystä, uhkaa ja vastenmielisyyttä. Minusta näytti, että hän
+vetäysi minusta vähän syrjään. "Niin, herra de Pavannes", vastasin
+minä, suuttuneena. "Se on sikäli mahdollista, että se on aivan totta.
+Ja minä uskon, että te ette hänestä puhuisi tuolla tavoin, jos
+tietäisitte kaikki, ja että hänen avullaan vaimonne tänään saatiin
+pelastetuksi niiden käsistä, jotka koettivat häntä pidättää."
+
+"Oo!" huudahti hän kiihkeästi, "Missä on vaimoni sitten ollut?"
+
+"Mirepoixin, hansikaskauppiaan talossa", vastasin kylmästi, "tunnetteko
+hänet? Vai niin. No hyvä, rouvanne oli siellä vankina, kunnes hänet
+äsken autimme pakenemaan sieltä."
+
+Hän ei näyttänyt tätäkään ymmärtävän. Minä en nähnyt tarkoin hänen
+kasvojaan, vaan äänensä ilmaisi epäilystä ja ihmettelyä. "Mirepoix",
+mutisi hän. "Hän on hyvin rehellinen mies, vaikka onkin katolinen.
+Vaimoni oli siellä! Kuka häntä siellä piti?"
+
+"Ursulinesluostarin abbedissa tuntui olevan syynä kaikkeen", selitin
+minä ja mieleni oli kiehuksissa. Hänen kummastuksensa minusta tuntui
+niin sopimattomalta, ja aika kului. "Rouva d'O oli saanut tietää, että
+hän on siellä", jatkoin minä, "ja tuli noutamaan hänet kotia. Ja kun
+hän kuuli, että te olitte lähteneet toiselle puolen jokea, niin lähetti
+hän minut hakemaan teitä. Siinä on lyhyesti koko juttu."
+
+"Se nainen lähetti teidät noutamaan minua?" lausui hän uudelleen.
+
+"Niin", vastasin minä suuttuneena. "Juuri niin, herra de Pavannes."
+
+"Silloin", sanoi hän niin vakuuttavalla äänellä, että se ei voinut
+olla vaikuttamatta minuun, "silloin on minulle viritetty paula! Rouva
+d'O on pahin, kelvottomin, kurjin kaikista naisista! Jos hän on teidät
+lähettänyt, niin silloin on se juonia! Ja minun vaimoni on jo hänen
+paulassaan! Taivas häntä auttakoon -- ja minua -- jos asiat ovat niin."
+
+
+
+
+KAHDEKSAS LUKU.
+
+Aamurukous Parisissa.
+
+
+Jos olisi ollut kolmas henkilö, niin minä olisin syyttänyt herra de
+Pavannesta valheesta ja vaatinut miekan mittelöön. Vaan mitä tehdä
+kahden kesken pimeässä yössä keskellä katua, ilman todistajia ja
+tuntiessani ystävyyttä häntä kohtaan?
+
+Ja itse asiassa minä en tehnyt mitään. Minä seisoin ääneti ja
+hämmästyneenä odottaen kuulevani lisää. Ja hän selittikin.
+
+"Hän on vaimoni sisar", jatkoi hän katkerasti. "Vaan minulla ei ole
+mitään syytä häntä sen vuoksi säästää. Säästää? Ei edes rouva de Sauves
+ole paremmin tunnettu. Enkä minä haluaisi häntä säästää, vaikka
+voisinkin. Minä tiedän varsin hyvin -- vaikka vaimoni ei tahdo uskoa --
+että rouva d'O ei mitään niin toivo kuin päästä sisarestaan ja minusta
+-- meistä molemmista -- saadakseen Madeleinen perinnön. Minulla tosiaan
+oli eilen syytä levottomuuteen, kun ei vaimoni tullut kotiin", lisäsi
+hän liikutetulla äänellä.
+
+"Vaan ainakin siinä suhteessa teette väärin rouva d'Olle!" huudahdin
+kiihtyneenä syytöksestä, joka tuntui sitä kamalammalta tässä
+hiljaisuudessa ja pimeässä, joka oli ympärillämme -- ja sitä
+kohtuuttomammalta, jos olisi ollut päivän valo. "Siinä varmaan teette
+hänelle väärin!"
+
+Hän tuli vähän lähemmäksi minua, laski kätensä käsivarrelleni ja katsoi
+minua terävästi silmiin. "Huomasitteko, oliko hänen seurassaan pappi?"
+kysyi hän verkalleen. "Muuan, jota sanottiin koadjntoriksi -- eräs
+äkäinen koira?"
+
+Minä vastasin -- että olin nähnyt, ja ääneni vapisi kauhistuksesta,
+mielessäni syntyi äkillinen käänne. Ja minä kerroin, mikä osa papilla
+oli ollut.
+
+"Silloin", sanoi Pavannes, "minä olen oikeassa. Minua varten on
+viritetty ansa. Ursulinesluostarin abbedissa! Hänkö oli vienyt vaimoni?
+Hän on vaimoni paras ystävä, uskokaa minua. Se on mahdotonta! Abbedissa
+päin vastoin tekisi kaikki pelastaakseen hänet vaarasta kuin --
+odottakaahan." Minä odotinkin, peläten mitä hän tarkoittanee, kun hän
+lopulta hiljaa mutisi itsekseen: "Voikohan niin olla? Voiko olla
+mahdollista, että abbedissa tiesi vaaran uhkaavan meitä, ja sen vuoksi
+on tahtonut Madeleinen toimittaa turvalliseen paikkaan? Minä luulen!"
+
+Ja minä myöskin. Ja sitten -- niin ajatukset ovat kuin ruuti. Pieninkin
+kipinä synnyttää koko pitkän sarjan ajatuslentoja. Hänen sanansa eivät
+olleet lukuisat, vaan niissä oli kipinä, joka oli kyllin voimakas
+sytyttämään minun aivoissani liekin, joka minut silmänräpäyksen ajaksi
+huikasi ja minua vavistutti niin, että minä ihan tärisin. Kun tämä
+kohtaus oli mennyt ohi, niin minä selvään näin edessäni niin kauhean
+mahdollisuuden, että sellaista en olisi itse koskaan voinut ajatella.
+Minä muistin miten Mirepoix oli hämillään ja miten kohtelias oli pappi.
+Minä muistin tuiman varoituksen, jonka Bezers oli antanut rouva de
+Pavannesille -- ja se oli aivan harvinaista, että Bezers antoi
+varoituksia -- kun hän sanoi rouvalle, että parasta olisi hänen pysyä
+siellä missä oli. Minä ajattelin levottomuutta ja kiirettä, jota olin
+huomannut kaduilla, ajattelin väkijoukkoja, joita äänettöminä oli
+hiipinyt edestakaisin, merkkejä tulevaan taisteluun, joita olin ollut
+huomaavinani, ja vertasin tätä rauhaan ja tyyneyteen, joka vallitsi
+Mirepoixin talossa. Minä kysyin de Pavannesilta, mihin aikaan hänet
+vangittiin.
+
+"Noin tuntia ennen puoli yötä", vastasi hän.
+
+"Sitten ette tiedä, mitä nyt tapahtuu?" sanoin minä. "Juuri nyt, kun me
+tässä tuhlaamme aikaa -- vaan kuulkaa!"
+
+Ja minä kaikella kiireellä kerroin, mitä olin huomannut kadulla ja
+viittauksista, joita olin kuullut, jonka jälkeen hänelle näytin merkit,
+joilla rouva d'O oli minut varustanut.
+
+Hänen käytöksensä sen jälkeen, kun hän oli kuullut minun kertomukseni,
+peloitti minua yhä enemmän. Aivan kuin raivon valtaamana hän vei minut
+muutaman talon luo, jonka akkunaan nyt juuri ilmestyi kaksi palavaa
+kynttilää. "Sormus!" huudahti hän. "Katsotaan sitä sormusta! Kenen se
+on?"
+
+Hän piti koholla kättäni, niin että se oli valossa, ja me molemmat
+katselimme sormusta. Se oli raskas sinettisormus, jossa oli kaksi
+sinettisivua, toisessa oli kirjain "H" ja sen päällä kruunu, toisella
+sinettisivulla oli kotkankuva, siivet levällään.
+
+Pavannes päästi käteni kauhun valtaamana ja nojautui seinää vasten. "Se
+on herttua Guisen sormus", mutisi hän. "Se on Lothrinkilainen kotka."
+
+"Ahaa!" lausuin minä hiljaa, ja minulle alkoi valeta. Herttua oli
+silloin, niin kuin myöhemminkin, Parisin roistoväen jumala, ja minä
+ymmärsin minkä vuoksi porvarisotamiehet olivat minua niin
+kunnioittaneet. He olivat minua pitäneet herttuan lähettinä ja
+uskottuna.
+
+Sen pitemmälle en minä nähnyt. Vaan Pavannes mutisi: "Me hugenotit
+saamme nyt lukea rukouksemme. Tämä on kuolemantuomiomme. Tänä aamuna
+meitä ei ole ainoatakaan jälellä Parisissa. Guisella on isänsä kuolema
+kostettavana, ja nämät parisilaiset täyttävät hänen käskynsä niin koin
+verenhimoiset sudet, joita he ovatkin. Paroni Rosny meitä varoitti
+tästä, selitti sana sanalta. Minä toivoisin nyt, että olisimme
+totelleet hänen neuvojaan!"
+
+"Mutta kuulkaahan!" huudahdin minä -- hänen ajatuksensa juoksivat jo
+niin nopeasti, että minä en enään jaksanut seurata. Vaikka
+kauhistuttava kuvauksensa oli jonkun aikaa kulkenut minun käsitykseni
+tasalla, niin se kuitenkin pian lähti huimasta edelle. Ja minä en
+ymmärtänyt mitään pätevää syytä siihen. "Kuningas -- kuningas ei
+koskaan voisi sallia mitään sellaista, herra de Pavannes", muistutin
+minä.
+
+"Poika, te olette sokea!" vastasi hän kärsimättömänä, sillä hän nyt
+näki selvään kaikki ja minä en mitään. "Tuo upseeri tuolla oli Anjoun
+herttuan kapteeni, Fransin veljen miehiä, muistakaa se! Ja hän -- hän
+totteli herttuan sormusta! Herttualla on tänä yönä täysi valta, ja hän
+meitä vihaa. Minkä vuoksi emme pääse joen poikki? Sen vuoksi, että
+kuningas meidät hävittää. Hän on meidät myynyt veljelleen ja Guiseille.
+_Va chasser l'Idole_" [Karkota epäjumala!] -- toisen kerran nyt kuulin
+tämän kummallisen lauseen, joka, niin kuin sittemmin sain kuulla, oli
+muodostettu kuninkaan nimestä Charles de Valois, ja jota protestantit
+käyttivät tunnussananaan -- "Va chasser l'Idole on meidät kavaltanut!
+Minä aivan selvään muistan sanat, jotka hän lausui amiraalille: Nyt,
+kun olemme teidät saaneet tänne, niin emme teitä niin pian laskekaan.
+Oo, sitä kavaltajaa! Sitä kurjaa kavaltajaa!"
+
+Hän nojautui seinää vasten kauhun valtaamana ja uhkaavan vaaran
+masentamana. Hän oli luonteeltaan vitkallinen ja neuvoton, tuntui
+minusta, ja sopivampi kirjastoon kuin sotaelämään. Ja nyt hän näytti
+kokonaan antautuvan epätoivolleen. Vaan ehkä hänen rohkeuttaan masensi
+ajatus vaimonsa onnettomuudesta. Ehkä myöskin pitkällinen mielen
+jännitys ja levottomuus, jota oli tuntenut niin kauan, tai äkillinen
+tieto vaimonsa saapumisesta vaikuttivat myöskin osaltaan hänen
+rohkeutensa raukeamiseen.
+
+Oli miten oli, minä toinnuin kuitenkin pian, ja ensi töikseni revin
+valkoisen nenäliinan, josta sidoin hänen hijaansa nauhan ja toisen
+hattuun, niin että hänelle tuli samallaiset merkit kuin minullekin.
+
+Tietysti en enää uskaltanut luottaa rouva d'Ohon. Minä en vielä ollut
+vakuutettu siitä, että hän olisi tietensä osallinen rikokseen, vaan
+minä en luottanut häneen täydellisesti. "Elkää pitäkö merkkejä, kun te
+palaatte", oli hän sanonut, ja se oli ihmeellistä, vaikka minä en vielä
+voinut häntä uskoa sellaiseksi sireniksi, joista isä Pietari oli meitä
+varoittanut kertoessaan vanhoja satuja. Kuitenkin minä häntä epäilin ja
+mieltäni pöyristytti. Hänen seurustelunsa papin kanssa, tuon ilkeän
+papin kanssa, hänen kummallinen intonsa saada Pavannes palaamaan, hänen
+salaiset ohjeensa, joita hän antoi minulle, hänen kiihkonsa saada
+sisarensa viedyksi kotia -- juuri sinne, missä hän oli suurimmassa
+vaarassa, se kun oli tunnettu hugenottitalo -- kaikki tämä viittasi
+samaan johtopäätökseen. Vaan tämä johtopäätös oli niin kamala, että
+minä, vaikka epäilinkin ja pelkäsin häntä, en voinut kuitenkaan tätä
+päätöstä tunnustaa oikeaksi. Minä sen karkoitin mielestäni ja
+kieltäysin sitä uskomasta, vaikka se minun mieleeni pyrki yhtämittaa.
+
+Kaikkia tätä mietiskelin sitoessani nauhoja toverilleni. Vaan minä en
+ajatuksiini hukannut aikaa, sillä siitä saakka kun ymmärsin asiain
+tilan sellaiseksi kuin Pavannes oli kuvannut, minusta joka
+silmänräpäys, jonka menetimme selityksiin, tuntui tunnin pituiselta.
+Minä nuhtelin itseäni, että silmänräpäyksenkään ajaksi olin voinut
+unhottaa, mitä varten olimme tulleet Parisiin -- pelastamaan Kitin
+sulhasta. Meillä nyt tuskin oli enään aikaa jälellä tapaamaan häntä,
+kun olimme joutuneet harhaan tämän onnettoman tapauksen kautta, että
+olimme seottaneet henkilöt. Jos seuralaiseni epäluulot olivat oikeat,
+niin Louis yleisessä hugenoittein teurastuksessa joutuisi uhriksi
+luultavasti ennen kuin me saisimme hänet käsiimme. Ja vaikka luulot
+olisivat perusteettomiakin, niin toivomme sittenkin oli pieni, sillä
+Bezers ei kauan viivyttäisi kostoaan. Minä hänet tunsin liian hyvin.
+Guise voisi säästää vihollistaan, vaan vidame de Bezers -- Bezers ei
+koskaan! Hän oli varoittanut rouva de Pavannesta, se on totta, vaan
+tämä luonnoton hyväsydämmisyyden ilmaus on saanut hänessä pirun entistä
+raivoisammaksi, ja hän nyt raivoaa kuin koira, jolta on ryöstetty
+ruokansa.
+
+Minä silmäsin taivasta, minkä sitä näkyi pieni kaistale korkeitten
+talojen välitse, ja kas! päivä alkoi koittaa. Puolen tunnin perästä jo
+on päivä, vaikka täällä kapeilla kaduilla olikin vielä yö. Niin, aamu
+oli tulossa, kirkas ja toivoa tuottava, ja kaupungilla oli kaikki niin
+hiljaista. Ei kuulunut ainoatakaan ääntä, joka olisi merkinnyt
+mellakkaa ja epäjärjestystä. Minä ajattelin, että Pavannes aivan
+varmaan on erehtynyt. Joko ei ollut, minkäänlaista salaliittoa -- joka
+olikin uskottavinta -- tai on siitä luovuttu, tai ehkä -- Mikä se!
+
+Pistoolin laukaus! Lyhyt kova, onnettomuutta ennustava paukaus katkaisi
+yön hiljaisuuden. Kuulusti aivan kuin se olisi paukahtanut jossakin
+meidän lähellämme, ja minä pysähdyin. Minä olin juuri puhellut
+seuralaiseni kanssa. "Mistä se tuli?" kysyin ja katselin ympärilleni.
+
+"Tästä läheltä, Louvren seutuvilta", vastasi hän ja kuunteli
+tarkkaavasti. "Kas! Kas! Oo, taivas!" puhkesi hän epätoivon äänellä.
+"Se oli merkki!"
+
+Ja niin se olikin. Yks, kaks, kolme! Ennen kun ehdin laskea niin kauas,
+niin sytytettiin aivan kuin samalla kädellä kynttilät kaikissa
+akkunoissa sillä kadulla, jolla me olimme. Ennen kuin ehdin kysyä
+häneltä, mitä tämä merkitsi, ennen kuin ehdimme lausua sanaakaan tai
+liikahtaa paikaltamme tai ajatella mitä meidän oli tehtävä, rupesi
+suuri kirkon kello päämme päällä jyrisemään niin kauheasti kuin olisi
+sitä ollut soittamassa sata hurjistunutta miestä. Se syyti äänensä
+ilmaan, se täytti äkkiä koko hiljaisuuden. Se levitti tärisyttävän
+äänensä yli kaupungin, niin että lopulta ilma aaltoili ja talot
+ympärillämme tärisivät. Hiljaisena yönä se synnytti yhtäkkiä
+helvetillisen melun.
+
+Me nyt lähdimme aivan vaistomaisesti liikkeelle, kauhistuneina, polvet
+huojuen ja hartiat kumarassa. "Mitä tämä merkitsee? Mitä tämä
+merkitsee?" huusin minä puoleksi ihan järiltäni, puoleksi
+kauhistuneena. Minä olin ihan kuin huumauksissani.
+
+"Louvren kirkon kello", huusi hän. "Niinpähän oli kuin minä sanoinkin.
+Me olemme kuolemaan tuomitut!"
+
+"Kuolemaan? Ei!" vastasin minä hurjasti, sillä tämän kellon
+soidessa ja siinä mielentilassa, jonka se oli synnyttänyt minussa,
+rohkeuteni tuntui taas kohoavan, minä aivan kuin ponnahdin takaisin
+kauhistuksesta, joka minut oli silmänräpäykseksi vallannut. "Ei
+koskaan! Meillä on paholaisen puku, ja hän suojelee omiaan. Vetäkää
+miekkanne, ja syyttäköön itseään, joka vain meitä pidättää. Te tunnette
+tien. Eteen päin!" huusin minä raivosta mielettömänä.
+
+Häneen tarttui minun intoni ja hän veti miekkansa. Me rohkeasti kulimme
+eteenpäin, ja varokeinoistani olikin hyvä tulos. Me epäilemättä olimme
+kuin muutkin murhamiehet, joita tänä yönä oli liikkeellä. Tällä tavoin
+epätoivoisina me riensimme katuja -- kellojen yhä soidessa. Meitä ei
+kukaan estänyt eikä kukaan puhutellut, vaikka suuria ihmisjoukkoja,
+jotka kasvoivat kasvamistaan joka hetki, kiiruhti samaan suuntaan kuin
+mekin ja ihan vierellämme ja vaikka meidän edellämme, jossa siellä
+täällä valossa näimme aseita ja kalpeita, säikähtäneitä muotoja, joita
+oli pitkin matkaa, me kuulimme äänten pauhua, joka kohosi ja vaipui
+aivan kuin myrskyävän meren pauhu.
+
+Kaikki oli yhtenä kiireenä, sekasortona, meluna ja pauhuna. Vaan
+kuitenkin minä muistan yhtä ja toista, jota huomasin taajan väkijoukon
+läpi tunkiessamme, siellä täällä kalpeat, säikähtyneet kasvot
+akkunassa, puoleksi pukeutuneen olennon ovella, lapsia nostettuna
+katsomaan kulkuamme, jota katsoivatkin suurin ihmettelevin silmin,
+Kristuskuvan, joka oli muutamassa kulmassa ja loisti punasena soihdun
+valossa, aseellisen, mieheksi puetun naisen, joka vähän matkaa kulki
+vierellämme laulaen ruokotonta laulua. Minä vielä muistan, miten äkkiä
+pitkäin pimeäin väliaikain perästä välähti valovirta, miten minä koko
+ajan, kun kulimme, pidin Pavannesia käsivarresta, miten me edessämme
+kuulimme melun aina vain kasvavan. -- Vihdoin pysähdyimme muutaman
+sivukadun suulle, joka yhtyi siihen katuun, jota me kulimme. Syöksyvä
+ihmisjoukko koetti tunkeutua tälle sivukadulle, vaan kun ei päässyt kun
+se jo oli täynnä, niin pysähtyi kadun suulle ja ahnaasti katselivat
+paikkoja, joista voisivat nähdä mitä siellä tapahtuu. Pavannes ja minä
+koetimme tunkeutua läpi joukon päästäksemme jatkamaan matkaamme. Vaan
+meidän täytyi kuitenkin hetkeksi pysähtyä pääsemättä eteenpäin ja
+jouduimme niin näkemään mitä tapahtui.
+
+Tämä sivukatu oli yhtenä tulimerenä. Toisesta kadun päästä toiseen oli
+jokainen ullakko, jokainen portti, jokainen akkuna valaistu liehuvilla
+tulisoihduilla. Sen lisäksi se oli täynnä kasvoja -- ihmiskasvoja,
+vaikka ne eivät juuri olleet ihmisellisiä -- ja kaikki katsoivat samaan
+kohtaan ylöspäin. Ja melu, jonka tämä ihmisjoukko kerta toisensa
+jälkeen nosti, yhteen ääneen ulvoen ja volisten, aivan kuin raivoavat
+pedot, oli niin kauhistavaa, että minä puristuin kiinni Pavannesin
+käsivarteen ja niin lähelle häntä kuin suinkin. Vaikka sitten monta
+kertaa olen kuullut kauheaa melua, niin en kuitenkaan ihmettele, että
+menetin silloin rohkeuteni. Sillä ei mikään maailmassa ole niin
+kauhistuttava kuin inhoittava peto, jota sanomme roistoväeksi, kun se
+on antanut höllät ohjakset intohimoilleen.
+
+Lähellä meitä oli muutamia ratsumiehiä, jotka toimettomina istuivat
+satulassaan, kohoten kuin saaret merestä aaltoilevan ihmisjoukon
+ylitse, ja olivat vahdissa muutaman portin ympärillä. He olivat ääneti,
+eivät vähintäkään välittäneet meluavasta joukosta ympärillään, vaan
+tuiman ankarina katsoivat, mitä tapahtui portin sisäpuolella. He olivat
+komeasti puetut, ja muutamilla heistä oli puolikyrassit silkkivaippain
+päällä tai kirjaillut säämiskätakit. Minä pitkältä matkalta näin
+jalokiviä hohtavan sen lakissa, joka näytti olevan heidän päällikkönsä.
+Hän oli pienen joukon keskellä ja oli aivan nuori mies -- ehkä
+kahdenkymmenen vuotias -- komeavartaloinen ja istui erinomaisen
+kauniisti hevosen selässä. -- Hänellä oli harmaja, silkkinen ratsutakki
+ja oli päätään pitempi tovereita. Hevosensakin näytti ylpeältä.
+
+Minun ei tarvinnut Pavannesilta kysyä, kuka hän oli. Minä tiesin, että
+se oli herttua Guise, ja että talo, jonka edustalla hän oli vahdissa,
+oli Colignyn. Minä tiesin mitä siellä tapahtui. Ja minä tunsin itseni
+kipeäksi kauhusta ja tuskista. Minä olin aivan kuin unissani näkevinäni
+harmajat hiukset, verta ja raivoa, joka ei enään ollut ihmisellistä. Ja
+mieleni nousi kapinaan. Minä tappelin ympärilläni olevan roistoväen
+kanssa. Minä raivasin tieni sen läpi, Pavannes kintereilläni, ja minä
+koetin vain niin pian kuin mahdollista päästä pois sieltä. Ja sen
+vuoksi me emme pysähtyneet emmekä katsoneet taaksemme, ennen kuin
+olimme päässeet väkijoukosta, ja valaistu katu ja pirullinen työ, jota
+siellä tehtiin, oli hyvän matkaa takanamme.
+
+Me olimme muutaman pimeän kadun suulla, jonka nyt seuralaiseni
+kuiskaamalla ilmoitti vievän hänen talolleen, ja tässä me pysähdyimme
+vähän hengittääksemme ja katsoaksemme ympärillemme. Taivas oli punanen
+takanamme, kirkonkellojen jyminä, jota kuului joka tornista, tärisytti
+ilman. Idästä kuului rumpujen pärryytys ja ammunnan pauke ja huutoja:
+"Kuolema Colignylle!" "Kuolema Hugenoteille!" Koko kaupunki oli
+herännyt unestaan, ihmiset kalpeina ja hämmästyneinä helvetillisestä
+elämästä, joka täytti kadut. Joka akkunassa näkyi säikähtyneitä miehiä
+ja naisia, jotka kumartuivat kauas, kyselivät tai vastasivat tai
+huusivat tai sytyttivät kynttilöitä. Vaan vielä itse väestö ei
+näyttänyt ottavan mitään vaikuttavaa osaa meteliin.
+
+Muutamana hetkenä, kun me seisoimme pimennossa korkeitten talojen
+suojassa, kohotti Pavannes lakkia. "Ranskan jaloin mies on kuollut",
+sanoi hän kunnioittavasti. "Jumala antakoon hänen sielulleen rauhan.
+He ovat saaneet tahtonsa perille ja ovat tappaneet hänet kuin koiran.
+Hän oli vanha mies, ja eivätkä he ole häntä säästäneet! Hän oli
+jalosukuinen, ja he kutsuivat roistoväen repimään hänet. Vaan voitte
+olla varma, ystäväni", -- ja kun puhujan ääni muuttui ja kaikui
+voimakkaana ja ylpeänä, näytti hänen vartalonsakin kasvavan sen mukana
+-- "voit olla varma siitä, että nuo konnat eivät elä monta päivää! joka
+miekkaan ryhtyy, se miekkaan lankee. Minä en sitä ehkä saa nähdä, vaan
+te sen kyllä näette."
+
+Hänen sanansa eivät silloin minuun erityisemmin vaikuttaneet.
+Rohkeuteni alkoi palautua. Sydämmeni tykytti levottomuudesta, ja
+minulla hehkui mieli taisteluun. Mutta vuosia myöhemmin, kun molemmat,
+jotka olivat etevimpiä Colignyn kynnyksellä, kuolivat, toinen
+kolmenkymmenenkahdeksan, toinen kolmenkymmenenviiden vuotiaana -- kun
+Henrik Guise ja Henrik Valois, perätysten puolen vuoden kuluessa
+kaatuivat murhamiehen puukkoon -- silloin muistin Pavannesin
+ennustuksen. Ja minä ymmärsin kaitselemuksen tiet ja huomasin, että
+juuri sama uskaliaisuus, jolla Guise otti vangiksi Colignyn, saattoi
+hänet vuorostaan hymyillen ja kumarrellen, konvehtilaatikko kädessä ja
+huulensa vielä kosteina hallitsijattarensa suudelmista, astumaan
+kuninkaan kamariin -- kuninkaan kamariin Bloissa! Saattoi hänet
+kohottamaan sitä esirippua -- ah, kuka ranskalainen ei tuntisi tätä
+tapausta? -- jonka takana amirali seisoi!
+
+Vaan palatkaamme omiin kohtaloihimme. Silmättyämme pikaisesti
+ympärillemme jatkoimme matkaamme ja kiiruhdimme kapean kadun läpi,
+pitäessämme pienen neuvottelun keskenämme. Pavannes alkoi arvella, eikö
+hänen tulonsa saattaisi vaaraan hänen vaimonsa, ja luopui sen vuoksi
+alkuperäisestä tuumastaan hakea turvaa talossaan. Hän arveli, että
+roistoväki säästäisi hänen vaimoaan. Jos hän itse pääsisi pakoon, niin
+vaimonsa kuolema ei hyödyttäisi ketään personallisesti. Hän sen vuoksi
+piti parhaana pysyä poissa. Vaan minä en tahtonut siihen suostua. Sillä
+otaksuen, että Pavannesin arvelu oli perusteltua, niin papin hurjat
+joukot odottaisivat jonkun aikaa, että talon herra saisi tilaisuuden
+palata, vaan kaikissa tapauksissa ennemmin tai myöhemmin tekisivät
+hyökkäyksen, jos ei muun vuoksi, niin ahneudesta. Ja silloin hänen
+vaimonsa kohtalo olisi hyvin epätietoinen. Minä olin itse hyvin halukas
+tapaamaan veljiäni, jotta heidän kanssaan voisimme joko pelastaa
+Louisin tai paeta yhdessä. Meitä olisi neljä hyvää miekkamiestä ja
+voisimme ainakin rouva de Pavannesin saattaa johonkin turvalliseen
+paikkaan, jollei ilmestyisi mitään tilaisuutta auttamaa Louisia. Sitä
+paitse meillä oli herttuan sormus ja se aina hätätilassa voisi auttaa
+meitä.
+
+"Ei", sanoin, "mennään yhdessä. Me hiivimme pääportista sisään, sen
+sulemme ja sitten kaikki pakenemme jostakin takaportista, siliä aikaa
+kun he koettavat murtautua sisään kadulta."
+
+"Vaan siinä talossa ei ole mitään takaporttia", vastasi hän pudistaen
+päätään.
+
+"Vaan on kai akkunoita?"
+
+"Ne ovat varustetut lujilla ristikoilla, me emme voisi murtaa niitä
+aikoinamme", selitti hän huoaten.
+
+Minä pysähdyin aivan lannistuneena. Vaan vaara sai minut kekseliääksi.
+Silmänräpäyksessä olin tehnyt toisen suunnitelman, joka tosin ei ollut
+niin varma onnistumisesta kuin edellinen olisi ollut, ja sitä paitse
+vaarallisempikin, vaan kuitenkin oli koetettava. Minä selitin
+Pavannesille ja hän suostuikin. Me samassa tulimme muutamalle kadulle
+ja aamupäivän harmajassa valossa, joka alkoi tunkeutua talojen väliin,
+huomasin olevamme ainoastaan muutamia kyynäriä pienestä sivuportista,
+josta olin nähnyt veljeini menevän. Olivatkoon he vielä talossa?
+Olivatkoon he turvassa? Minä olin ollut poissa ainakin tunnin ajan.
+
+Levottomana heidän puolestaan katselin ympärilleni, kulkiessamme katua,
+ja koputimme sitten hiljaa portille. Minä arvelin, että voidaan tehdä
+hyökkäys meidän tässä seisoessamme, ja pidin sen vuoksi vahtia siinä
+odotellessamme. Vaan meitä ei kukaan häirinnyt. Katu, joka oli jonkun
+matkan päässä mellakan keskustasta, oli tyhjä väestä, eikä ollut muita
+näkyviä elon merkkejä kuin akkunoista kurkistelevia ihmisiä, jotka
+tarkkaavasti seurasivat meidän liikkeitämme. Niin, katu oli niin tyhjä
+ihmisistä ettei näkynyt kuin muuan vaaniskeleva olento, joka, heti kun
+minä hänet huomasin, vetäytyi muutaman talon kulman taakse ja katosi.
+"Siinä se nyt oli!" huusin minä välittämättä kuuliko vai ei joku.
+"Koputtakaa kovemmin! Koputtakaa! Elkää välittäkö jyskeestä! Kymmeniä
+ihmisiä katsoo meitä, ja tuo vakooja on rientänyt kutsumaan ystäviään."
+
+Minun vihani paisui. En voinut enään kestää äänettömiä katseita, joita
+suunnattiin meihin joka akkunasta ympärillämme. Minä tunsin tuskaa
+noista julmista, armottomista silmistä. Minä huomasin niissä
+sairaloista uteliaisuutta, maltillista odotusta, joka minut sai
+kerrassaan hurjistumaan. Nämät miehet ja naiset, jotka katselivat meitä
+kuin kivikuvat, tunsivat seuralaiseni uskonnon ja säädyn. He olivat
+joka päivä nähneet hänen ratsastavan kaupungille ja kotia, iloisena ja
+komeana, ja nyt he yhtä ahnain katsein odottivat roistoväkeä tulevaksi.
+Lastenkin huomio näytti olevan kiinnitetty häneen, aivan kuin kuolemaan
+tuomittuun mieheen, ja malttamattomina odottivat, mitä tapahtuu. Näin
+minä selitin heidän katseitaan.
+
+"Koputtakaa!" toistin vihasella äänellä, ja malttini oli loppumassa.
+Teinköhän hullusti, kun toin hänet tänne tähän kaupunginosaan, jossa
+joka ihminen hänet tunsi? "Koputtakaa! Meidän täytyy päästä sisään,
+kävi miten kävi! Ei kai talosta ole joka ihminen lähtenyt!" Minä
+jyskytin porttia hurjasti, ja tuntui helpottavalta, kun se vihdoin
+aukeni. Muuan palvelija seisoi edessäni. Hän oli kalman kalpea, ja
+polvensa huojuivat. Ja hänen takanaan oli Croisette. Me olimme heti
+toistemme sylissä.
+
+"Ja Marie?" huudahdin, "Marie?"
+
+"Marie on sisällä rouvan luona", vastasi hän iloissaan. "Nyt olemme
+taas koolla kaikki kolme. Vaan, Anne, missä sinä olet ollut? Ja mitä on
+tekeillä? Onko joku suuri tulipalo? Vai onko kuningas kuollut? Vai mitä
+ihmettä tämä on?"
+
+Minä kiireemmittäin kerroin hänelle, mitä minulle oli tapahtunut ja
+minkä vaaraa luulin uhkaavaa toisia. Tietysti hän hyvin hämmästyi ja
+mielensä joutui kiihdyksiin siitä, mitä sai kuulla, vaikka hän jo
+olikin arvellut tällaista. Vaan hänen ilonsa kuullessaan, ettei Louis
+de Pavannes ollutkaan naimisissa, oli niin suuri, että se hävitti
+kaikki muut tunteet. Hän ei voinut siitä kylliksi puhua. Hän kerta
+toisensa perästä kuvaili Louista Kitin sulhasena, vanhana ystävänämme
+ja toverinamme, uskollisena ja urhoollisena miehenä, oikeana
+pelottomana ja nuhteettomana ritarina. Ja viipyi kauan ennen kuin hänen
+silmänsä heittivät hehkumasta, kielensä iloisesti liikkumasta, ja ennen
+kuin ilon puna hävisi hänen poskiltaan -- kauan, kun aika lasketaan
+minuuteissa. Vaan sitä voimakkaampana palautui sitten muistiin vaaran,
+jossa Louis oli ja oman tilamme. Yrityksemme hänen pelastamisekseen oli
+mennyt nyt myttyyn -- kerrassaan epäonnistunut.
+
+"Ei! Ei!" huudahti Croisette päättävästi. Hän ei tahtonut kuulla
+puhuttavankaan sellaista. Ei millään ehdolla saanut niin ajatella. "Me
+emme saa heittää toivomasta. Me yhdessä menemme häntä hakemaan. Louis
+on urhoollinen kuin jalopeura ja nopsa kuin kärppä. Me vielä ajoissa
+saamme hänen käsiimme. Me lähdemme, kun -- minä tarkoitan, heti kun --"
+
+Hän keskeytti puheensa. Hänen äkillinen vaikenemisensa, kun hän katseli
+ympärilleen autiolla kartanolla, jossa me seisoimme, oli selvempi kuin
+mikään selitys. Kylmässä, harmajassa päivänvalossa, joka heikkona ja
+epävarmana tunkeutui kartanolle, erotimme tallirakennusrivin
+kummallakin puolen ja portinvartijan pienen tuvan portin edessä, ja
+näimme, että seisoimme keskellä korkean, harmajan ja synkän
+nelikerroksisen rakennuksen pihaa.
+
+Minä suostuin hänen esitykseensä vaikka vastenmielisesti. "Niin",
+sanoin hänelle, "me lähdemme, kun -- --"
+
+Ja minäkin vaikenin. Sama ajatus oli syntynyt minussakin. Miten
+olisimme voineet jättää näitä ihmisiä? Miten jättää rouva de Pavannesta
+kun hän oli vaaran ja ahdistuksen alainen? Miten voisimme palkita hänen
+hyvyyttään pakenemalla? Me emme voineet niin tehdä. Emme Kitinkään
+vuoksi. Sillä Louis, meidän Louis, oli mies ja hänen oli kestettävä
+kohtalonsa. Vaan minä huokasin.
+
+Niin oli siis päätetty. Minä olin jo selittänyt Croisettelle
+suunnitelmani, ja kun me nyt odotimme, niin rupesi hän kertomaan pitkää
+monimutkaista juttua rouva d'Osta. Minä luulin, että hän kertoi
+ainoastaan puhellakseen -- pitääkseen rohkeuttamme yllä -- jonka vuoksi
+en kuunnellut tarkoin mitä hän sanoi, eikä hän ollut vielä päässyt itse
+pääkohtaan, tai minä en ainakaan ollut sitä ymmärtänyt, kun kadulta
+kuuluva meteli katkasi hänen kertomuksensa. Kuului kovia askeleita,
+jotka selvästi osottivat, että suurempi ihmisjoukko oli tulossa.
+Tämä sai Croisetten yhtäkkiä vaikenemaan ja meidät molemmat
+vahtipaikoillemme.
+
+Vaan ennen kuin me olimme ehtineet erota, niin sirovartaloinen olento
+meni kiireesti minun ohitseni ja pisti pehmoisen kätensä käteeni, kun
+minä seisoin siinä portilla odottamassa. Päähineen sisällä huomasin
+ystävälliset, arat silmät ja kalpeat posket, minä kumarruin ja suutelin
+kättä, ja minä nyt en enään tuntenut mitään kaipuuta enkä epäilystä
+velvollisuudestamme, vaan seisoin maltillisesti portilla ja odotin.
+
+
+
+
+YHDEKSÄS LUKU.
+
+Erasrauksen pää.
+
+
+Odotin ja odotin yksinäni! Portit nyt olivat melkein kokonaan säretyt.
+Roistojoukko ulkopuolella, joka kasvoi kasvamistaan, antoi sataa iskuja
+yhtämittaa porttien lukoille ja saranoille, Ja heidän hurjat
+uhkauksensa ja sadatuksensa kuuluivat aukoista, joita olivat murtaneet
+aitaan. Monet väsyivät, vaan toisia tuli sijaan. Työaseita särkyi, vaan
+uusia tuotiin, ja he tekivät työtä hurjalla tarmolla. Alussa he olivat
+käyneet toimeensa varovasti, sillä olivat pelänneet, että heitä
+ammuttaisiin, että he sisäpuolelta kohtaisivat vastustusta, ja
+ainoastaan rohkeimmat heistä uskalsivat ryhtyä alussa toimeen. Vaan
+nyt, kun eivät kohdanneet mitään vastusta, niin kaikki tunkeutuivat
+hillitsemättöminä. Joukko pysyi tuskin sen vertaa ulohtaalla, että
+moukareille olisi jäänyt tarpeellinen tila, vaan ryntäsivät huutaen
+ryskyviä portteja vasten ja iskivät niihin nyrkeillään, heti kun ne
+alkoivat huojua.
+
+Nyt ei ollut enään pidättämässä kuin yksi jykevä rautapuomi. Ja siihen
+oli katseeni kiinnitettynä. Minä olin yksinäni kartanolla, muutaman
+kivipylvään suojassa. Takanani oli ravollaan ovi, josta mentiin itse
+taloon. Kynttilöitä paloi huoneissa rakennuksen ensi kerroksessa, jonka
+akkunat olivat auki. Muutaman akkunan leveällä laudalla seisoi
+Croisette ja katseli minua äänetönnä, kätensä ristikolla varustetulla
+akkunaluukulia. Hän oli kalpea, ja minä nyökytin hänelle päätä ja
+hymyilin. Minä en tuntenut pelkoa, vaan vihaa, ja kun tuo pirullinen
+melu melkein teki kuuroksi, niin minä muistelin vanhoja satuja
+talonpoikaiskapinoista ja mitä niissä tapahtui, sekä miten me
+tukehdutimme ne.
+
+Yhtäkkiä melu kasvoi. Kuulosti aivan kuin koirain haukuntaa, kun ne
+löytävät jälet. Tämä sai minut silmänräpäykseksi ajattelemaan
+vaarallista tilaani, ja minä käännyin heti katsomaan porttia.
+Rautapuomi taipui joukon rynnätessä. Verkalleen alkoi toinen
+portinpuolisko auveta ja aukosta minä näin hurjia, julmia kasvoja ja
+veristyneitä silmiä, samalla kun pääni päältä kuulin Croisetten kimakan
+huudon -- kauhun huudon. Tuimasti huutaen vastaukseksi ja tehden
+uhkaavan liikkeen hurjalle roistojoukolle käännyin takaisin ja riensin
+yli kartanon ja ylös portaita rakennukseen.
+
+Minä juoksin sitä nopeammin, kun takaani kuulin kovan pistolin
+laukauksen ja luoti suhisi korvani ohi. Vaan minä en sitä säikähtänyt,
+ja heti kun olin hypähtänyt ylimmälle portaalle, pysähdyin ja katsoin
+taakseni. Ahdistajat olivat jo puolitiessä pihaa. Minä tein kömpelön
+yrityksen sulkeakseni suuren oven, ja kuulin takaani korvia särkevän
+riemun huudon, kun en saanut ovea kiinni. Minä en enään odottanut, vaan
+riensin ylös tammiportaita, neljä astinta kerralla, ja syöksyin
+suureen, vasemmalla puolen olevaan salonkiin, jonka oven sulin.
+
+Tässä huoneessa, joka näytti ennen olleen niin komea, oli nyt kaikki
+hurjassa epäjärjestyksessä. Osa gobelineista oli revitty seiniltä.
+Muuan akkuna oli sulettu ja sen luukku vedetty kiinni. Sen oli tehnyt
+Croisette. Kaksi muuta akkunaa oli auki -- aivan kuin ei olisi ollut
+aikaa niitä sulkea -- ja päivän valo, joka niistä tunkeutui sisään,
+teki palavat lamput kummituksen näköisiksi. Huonekalut olivat siirretyt
+syrjään ja pinottu muuriksi poikki huoneen ja sen aukot oli täytetty
+seinästä temmatuilla verhoilla. Tämän varustuksen takana seisoivat
+Croisette ja Marie selin oveen, joka johti toiseen huoneeseen. Mariella
+oli pitkä keihäs kädessä, Croisette piteli pitkää pyssyä muutaman
+tuolinselän varassa ja sytytti juuri soihdun, kun minä tulin sisään,
+Molemmilla oli sitä paitse miekka. Minä pistäysin kuin kanini
+muutamasta reijästä muurin taakse ja asetuin heidän viereensä.
+
+"Onko kaikki hyvin?" kysyi Croisette ja kääntyi levottomana minua
+kohden.
+
+"Kaikki on hyvin, toivon minä", vastasin hengästyneenä.
+
+"Ethän ole haavotettu?"
+
+"Ei ole sattunutkaan!"
+
+Minä sain tuskin miekkani paljastetuksi siihen, kun huoneeseen hyökkäsi
+kymmenkunta likasta, resusta miestä, joilla kasvot olivat tulehduksissa
+ja ahnaat silmät tuijottivat julmasti. Vaan sisään tultua he yhtäkkiä
+pysähtyivät -- niin äkkiä että puolueettomasta katsojasta se olisi
+näyttänyt hassulta. Heidän hurja huutonsa vaikeni, ja kun he kiroten
+ja sadatellen kompastelivat toistensa yli, katsoivat he meitä
+hämmästyneinä, sillä näky, joka heitä täällä kohtasi ei varmaankaan
+ollut mieluisa. Heidän päällikkönsä näytti olevan pitkä teurastaja,
+jolla oli suuri sotakirves puolittain alastomalla olallaan. Vaan heidän
+joukossaan oli muutamia sotamiehiä kuninkaan univormussa, ja he olivat
+keihäillä varustettuja. Kun he portilla eivät olleet kohdanneet mitään
+vastustusta, niin he olivat luulleet täällä tapaavansa ainoastaan
+aseettomia uhria, ja ensimmäiset heistä nyt pelästyneinä peräysivät,
+kun he huomasivat edessään pyssyn ja tuohus sytytettynä.
+
+Minä käytin tilaisuutta hyväkseni. Tiesin nimittäin, että heidän
+arvelevaisuutensa oli meille ainoan pelastuksen mahdollisuus, ja minä
+sen vuoksi hyppäsin tuolille ja viittasin kädelläni heitä olemaan
+hiljaa. Tottelevaisuuden vaisto vaikutti heissä silmänräpäyksen ajaksi
+ja huoneessa syntyi hiljaisuus.
+
+"Varokaa!" huusin kovasti -- niin kovasti ja rohkeasti kuin voin, sillä
+minä huomasin, että ääneni vähän vapisi, kun minä näin edessäni nämät
+hurjat kasvot. "Varokaa miehet, ja ajatelkaa mitä aijotte tehdä! Me
+olemme katolisia niin kuin tekin ja kirkon tottelevia ja uskollisia
+poikia. Ja sen ohessa hyviä alamaisia. Eläköön kuningas, hyvät miehet!
+Jumala kuningasta suojelkoon!" ja minä iskin miekkani varustukseen,
+niin että huone kaikui. "Jumala suojelkoon kuningasta!"
+
+"Huutakaa 'eläköön messu!'" huuti muuan heistä.
+
+"Mielelläni, hyvät miehet!" vastasin minä kohteliaasti. "Oikein
+sydämmestäni. Eläköön messu! Eläköön messu!"
+
+Tämä varsin suuresti hämmästytti teurastajaa, joka onneksi vielä oli
+aivan selvillään. Hän ei ollut voinut tällaista aavistaakaan. Hän
+tuijotti meitä, aivan kuin härkä, jonka aikoi iskeä, olisi yhtäkkiä
+avannut suunsa ja alkanut puhua, ja neuvotonna hän katseli tovereitaan
+aivan kuin kysyen heidän neuvoaan.
+
+Myöhemmin päivällä roistoväki tappoi myöskin muutamia katolilaisia.
+Vaan sen mukaan kuin sitten voitiin selkoa saada, olivat nämät
+tapaukset vain yksityisiä verikoston töitä. Muissa tapauksissa pääsi
+huudolla "eläköön messu." Tämä oli tietysti sitä helpompaa aamulla,
+jolloin roistoväki ei ollut vielä niin tottunut vapauteensa, jolloin
+tappaminen oli vielä murhaamista, eivätkä miehet vielä olleet
+hurmautuneet verenvuodatuksesta.
+
+Minä näin konnien kasvoista, että epäröivät, ja kun muuan heistä
+tuimasti kysyi, ketä me olemme, niin minä vielä rohkeammin vastasin;
+"Minä olen herra Anne de Caylus, vicomte de Caylusin, Bayonnen
+kuvernöörin sisaren poika!" Minä sanoin tämän niin arvokkaasti kuin
+suinkin voin. "Ja nämät ovat minun veljeni. Elkää rohetko tehdä heille
+mitään, sillä minä takaan, että vicomte sen teille kostaa!" Niin hurjia
+kuin hyökkääjät olivatkin, minun sanani kuitenkin tekivät heihin
+vaikutuksen. He huomasivat, että minä olin oikeassa, ja kaikesta
+päättäen näytti tulevan asiallemme hyvä loppu, kun samassa kuului
+ovensuusta: "Kirotut penikat! Viskatkaa ne alas!"
+
+Ääni kuului huoneen pimeimmistä nurkasta suletun akkunan luota. Olin
+erottavinani siellä mustan naamioidun olennon, joka oli puettu vaippaan
+-- se näytti naisolennolta, vaan minä en ollut varma siitä -- ja hänen
+vieressään oli kaksi suurta, voimakasta miestä, jotka seisoivat vähän
+syrjässä muusta joukosta ja johtajansa takana.
+
+Puhujan rohkeuteen oli varmaan syynä se, että hän oli turvallisemmalla
+paikalla, huoneen perällä, kuin muut hyökkääjät, jotka olivat lähempänä
+meitä, ja olivat sen vuoksi neuvottomampia. Meitä tosin ei ollut kuin
+kolme, ja helposti olisi voitu kaataa varustuksemme, jos he olisivat
+hyökänneet. Vaan kolme on kuitenkin aina kolme, ja koukkupyssy -- jonka
+ääressä Croisetten tuohus paloi -- ladattuna metallikappaleilla, on
+ilkeä ase viiden askeleen päässä ja tuottaa pahoja haavoja, jonka
+ohessa se hajoittaa panoksensa erinomaisesti. Tämän näytti huomaavan
+moni heistä ja varsinkin johtaja. Me olisimme voineet ottaa hengen
+ainakin kolmelta heistä, ja henki oli näille kallis, kun oli
+kysymyksessä ryöstö. Sitä paitse useilla heistä oli sen verran tervettä
+järkeä, että huomasivat olevan kymmeniä hugenotteja -- oikeita
+kerettiläisiä, joita kannatti paremmin ryöstää ja tappaa. Minkä vuoksi
+siis -- ajattelivat he -- poiketa oikealta tieltä ja leikata kaula
+katolilaiselta ja siten saattaa itsensä ehkä ikävyyksiinkin? Minkä
+vuoksi saattaa itsensä siihen vaaraan, että joutuu ehkä Montfauconiin
+hirsipuuhun oikullisen päähänpiston vuoksi, ja minkä vuoksi kerrassaan
+suotta aikojaan solvata niin vaikuttavaa miestä kuin vicomte de
+Caylusia?
+
+Vaan tässä käänteessään heitä muistutti alkuperäisestä tuumastaan
+äskeinen ääni: "Pavannes! Missä on Pavannes?" kuului huuto.
+
+"Niin!" huuti teurastaja sylkiessään käsiinsä ja tarttuessaan
+kirveeseensä. "Näyttäkää meille ne kerettiläiset koirat. Antakaahan kun
+pääsemme niiden kimppuun!"
+
+"Herra de Pavannes", sanoin minä tyyneesti -- vaan minä en saanut
+silmiäni teurastajan kirveen kirkkaasta terästä, sillä se minusta
+näytti niin leveältä ja terävältä. -- "Herra de Pavannes ei ole
+täällä!"
+
+"Se on vale! Hän on tuolla perimmäisessä huoneessa!" kuului taas ääni
+huoneen perältä. "Antakaa hänet meille!"
+
+"Niin, jättäkää hänet meille!" toisti kirvesmies melkein
+hyväntahtoisella äänellä, "muuten teidän käy huonosti. Jättäkää hän
+meille ja menkää te itse niin pitkälle kuin tietä riittää!"
+
+Tämän hän sanoi hyvin uskottavasti, jota vastoin joukosta kuului
+murinaa, pedon julmaa vihasta murinaa, ja kuului huutoa: "Kuolema
+hugenoteille! Eläköön Lorraine!" -- Ja huudot tuntuivat osottavan, että
+kaikki eivät hyväksyneet sitä, että meitä armahdettaisiin.
+
+"Kuulkaa, hyvät miehet, olkaa alallanne!" sanoin minä. "Minä vannon
+teille, että hän ei ole täällä. Minä vannon, ettekö kuule!"
+
+Kuului ulvontaa ja joukko rupesi liikkumaan aivan kuin olisi aikonut
+rynnätä ja minä huomasin, että nyt ei enään käynyt viivyttäminen.
+"Odottakaa! Odottakaa!" lisäsin kiireesti. "Yhden minutin ajan,
+kuulkaa! Teitä on liian paljon meitä vastaan. Vannotteko että me
+pääsemme vapaasti lähtemään, niin ettei meille tehdä mitään pahaa, jos
+jätämme teille vapaan kulun täällä?"
+
+Kuului myöntymystä. Vaan minä katsoin ainoastaan teurastajaa. Hän
+näytti olevan kelpo mies niin kauvan kuin hän ei harjoittanut
+ammattiaan.
+
+"Minä vannon!" sanoi hän ja nyökäytti päätään
+
+"Messun nimessä?"
+
+"Niin, messun nimessä!"
+
+Minä nykäsin Croisettea käsivarresta, jolloin hän otti soihdun
+aseestaan ja pudotti lattialle pyssyn, joka oli liian raskas
+käytettäväksemme. Se oli tehty silmänräpäyksessä. Sillä aikaa kuin
+roistoväki syöksyi varustusta vastaan ja julman hävityksenhalun
+valtaamana särki kalliita huonekaluja, pistäysimme vikkelästi
+varustuksen alatse ja riensimme toiseen päähän huonetta, eikä kukaan
+näyttänyt meistä välittävän. Kaikki olivat kiintyneet saaliiseensa,
+jonka luulivat tapaavansa. Me olimme menossa huoneesta, kun teurastaja
+kohotti kirveensä ovea kohden, jota me olimme puolustaneet ja jonka
+nyt olimme jättäneet heidän valtaansa. Pamppailevin sydämmin riensimme
+portaita alas, kuulimme ulko-ovelle tultuamme kovaa äänen sorinaa, vaan
+emme pysähtyneet sitä kuuntelemaan, -- yleensä emme pysähtyneet mitään
+varten. Totta puhuen pelko meille antoi siipiä. Kolmessa sekunnissa
+olimme kaadettujen porttien yli kadulla. Me emme nähneet muuta kuin
+erään vaivasen olennon, muutamia koiria, joukon naisia, jotka arkoina
+vaan uteliaina katselivat meitä, muutamaan sinkilään kiinnitetyn
+hevosen, siinä kaikki. Ei kukaan nostanut kättään meitä vastaan ja
+minutin kuluttua olimme kääntyneet muutamasta kulmasta ja koko talo oli
+kadonnut näkyvistämme.
+
+"Oppivat vasta uskomaan aatelismiehen vakuutusta", sanoin minä
+hymyillen itsekseni ja pistin miekkani tuppeen.
+
+"Minä tahtoisin nähdä hänen naamansa nyt tällä hetkellä", sanoi
+Croisette. "Näitkö sinä rouva d'Ota?"
+
+Minä pudistin päätä vastaamatta. Minä tunsin omituista, polttavaa
+kauhistusta, kun tästä tuli puhe, jos se oli rouva d'O, jonka olin
+nähnyt, niin olin hänet nähnyt -- oo, se oli kovin kamalaa, kovin
+luonnotonta! Omaa sisartaan! Omaa lankoaan murhaamaan!
+
+Minä ehätin vaihtamaan puheainetta, "Pavannes sai ainakin viisi
+minuuttia etua", sanoin minä.
+
+"Enemmän", vastasi Croisette, "jos vain hän ja rouva lähtivät samalla
+kertaa. Jos kaikki on käynyt onnellisesti, eivätkä ole pysähdelleet
+kaduilla, niin he jo ovat Mirepoixin luona, He tuntuivat olevan
+vakuutettuja, että Mirepoix laskee heidät sisään."
+
+"Miten olimme hulluja, kun toimmekin rouvan sieltä!" sanoin minä
+huoaten. "Jos emme olisi sekautuneet hänen asioihinsa, niin olisimme
+aikoja sitten tavanneet Louisin -- meidän Louisin tarkoitan."
+
+"Se on totta", sanoi Croisette, "vaan muista, että sitten emme olisi
+pelastaneet toista Pavannesia, kuin nyt olemme tehneet. Hän olisi
+vieläkin Pallavicinin käsissä. Tule, Anne, uskokaamme, että olemme
+tehneet niin kuin oli parasta tehdä", lisäsi hän ja hänen kasvoilleen
+kuvastui rohkeus, joka sai minut häpeämään. "Pelastamaan! Taivas on
+meitä auttava vielä ajoissa perille!"
+
+"Niin, pelastamaan!" huusin minä ja minuun tarttui hänen rohkeutensa.
+"Ensin oikealle, sitten vasemmalle, sitten taas oikealle. Niinhän meitä
+neuvottiin vai mitä? Talo vastapäätä kirjakauppaa, jossa on kylttinä
+Erasmuksen pää. Eteenpäin pojat! Me ehdimme vielä ajoissa perille!"
+
+Vaan muutama sana selitykseksi ennen kuin jatkan kertomustani
+seikkailustamme. Se huone, jota me innokkaasti olimme vartioineet oli
+tyhjä! Juoni oli minun keksimäni ja minä olin siitä ylpeä. Kerran olin
+voittanut Croisetten viekkaudessa. Pakoni portilta, varustussulku
+salissa kamarin oven edessä, tuo turha yritys sulkea porttia --
+kaikella tällä tarkoitettiin vain samaa. Pavannes ja hänen vaimonsa --
+viimeksi mainittu pojan puvussa -- olivat piiloutuneet katuportin luona
+olevan portinvartijantuvan oven taakse ja olivat hiipineet kadulle ja
+paenneet sekasorrossa, jonka roistoväen hyökkäys oli aikaan saanut.
+
+Ja sen mukaan kuin myöhemmin saimme kuulla, olivat useimmat
+palvelijoista, jotka olivat olleet piilossa rakennuksen alemmissa
+kerroksissa, päässeet pakoon samalla tavalla, vaikka tosin muutamia
+heistä -- vaan varsin harvoja -- saatiin kiinni ja hugenotteina
+tapettiin ennen kuin päivä oli illassa. Minulla oli sitä enemmän syytä
+toivoa, että Pavannes on onnistunut pääsemään pakoon, kun olin hänelle
+antanut herttuan sormuksen, ajatellen että siitä voisi olla hänelle
+hyötyä hädän ja tarpeen tullessa, ja että meillä itsellämme ei ollut
+mitään syytä pelätä, kun pääsemme hänen talostaan, jos vain emme kohtaa
+Bezersia.
+
+Emmekä me häntä kohdanneetkaan, kaikeksi onneksi, vaan ennen kuin
+olimme päässeet kolmannenkaan osan matkastamme, niin huomasimme, että
+hyville syille perustuva pelko ei ollut ainoa kauhu, jota vastaan
+meidän oli taisteltava. Pavannesin talo, jossa viimeksi olimme olleet,
+oli jonkun matkan päässä itse verisaunan keskustasta, jossa onneton
+Parisi tänä aamuna kylpi. Sinne oli monta sataa askelta Rue de
+Béthisyltä, jonka varrella amirali asui, ja tämän matkan vuoksi ja
+siinä jännityksessä, johon oman tapauksen kautta olimme joutuneet, emme
+olleet kiinnittäneet mitään suurempaa huomiota kirkonkellojen hurjaan
+jyminään tai pyssyjen paukkeeseen, huutoihin ja elämään, jotka
+ilmoittivat kaupungissa vallitsevaa tilaa. Me emme olleet kuvanneet
+mieleemme tapauksia, joita tapahtui niin lähellä. Vaan kun me nyt
+olimme tulleet kadulle, niin kauhistava totuus astui sitä selvemmin
+näkyviin ja ajoi veren poskiltamme. Muutamain satain askelten päässä,
+heti kun käännyimme kadun kulmasta, oli tarpeeksi nähtävää. Me, jotka
+vasta eilen olimme tulleet maalta, me jotka vielä viikko sitten olimme
+poikasia, huolettomia niinkuin pojat konsanaan, olimme heitetyt
+keskelle niin kauheita oloja, että minä en voi niitä kuvata, mikä
+kauhistava vastakkaisuus taivaalla ja sillä, mitä sen alla tapahtui!
+Satakieli lasketteli säveleitään vähän matkan päässä meistä, talojen
+yläkertain akkunoissa leikki kimalteleva auringon valo, hopeaiset
+pilvenhaituvat väikkyivät sinitaivaalla, kesäaamun raikkaat
+tuulahdukset puhaltelivat.
+
+Ah, missä ne puhaltelivat! Ei ainakaan täällä näissä kapeissa kujissa,
+joissa kaikui huutoa, kirouksia ja hurjia rukouksia, ja joita pitkin
+syöksyi järkensä menettäneitä ihmisiä ja joilla porvarikaartin ampujat
+ja vielä julmempi roistoväki puhkoivat akkunoita, ryntäsivät verisin
+asein talosta taloon, ajoivat ja lopuksi tappoivat iskien sinne tänne
+kuoleman kauhussa vapisevia uhrejaan! Ei todellakaan täällä, jossa joka
+minuutti kuoli lapsia, naisia äänettöminä, ja miehiä muristen kuin
+sudet -- onnellisina, jos olivat saaneet aseen temmatuksi kouraansa ja
+asettuneiksi selin seinää vasten; täällä, jossa ryvetetyt ruumiit
+muodostivat sulun katuojissa kuohuvalle verelle ja jossa lapset, --
+pienet lapset -- leikkivät niillä!
+
+Minä olin Cahorsissa suuressa katutaistelussa 1580, ja siellä myöskin
+tapettiin naisia. Minä olin yhdeksän vuotta myöhemmin Chatillonin
+kanssa, kun hän tätä päivää ja isäänsä Colignya muistellen ratsasti
+Parisin etukaupunkien läpi eikä suinkaan antanut armoa. Minä olin
+Courtasin ja Ivryn luona ja minä olen monta kertaa nähnyt, kun on
+talutettu joukottain vankeja keihästettäviksi. Vaan sota on sota, ja
+nämät olivat sen uhreja, jotka suurimmaksi osaksi saivat kuolla paljaan
+taivaan alla ja ase kädessä: eivät vaimoja ja miehiä, jotka olivat
+juuri herätetty unestaan. Näissä tilaisuuksissa en tuntenut sellaista
+kauhua, sellaista syvää sääliä ja sellaista hehkuvaa katkeruutta, kuin
+sinä aamuna josta nyt kerron, jolloin ensi kerran näin auringon
+paistavan Parisin kaduille. Kalpeana ja vavisten Croisette kulki
+puristautuen lähelle minua, sulki silmänsä ja käsillä tukki korvansa ja
+antoi minun kulettaa minne vain halusin. Toisella puolen kulki Marie
+huulet tiukasti puristettuina ja uhkaava ilme kasvoillaan. Kerran tuli
+muuan porvarikaartin sotilas, kädet verissä, tuli vastaamme
+hoiperrellen -- hän oli humalassa niinkuin useat murhaajista -- ja minä
+väistin häntä. Vaan Marie astui suoraan, aivan kuin hän ei olisi
+nähnyt, aivan kuin tie olisi ollut selvä eikä mitään Jumalan kuvan
+mukaan luotua hirviötä olisi ollut tiellä.
+
+Hän laski kätensä tikarin kahvalle, aivan kuin sattumalta. Sotamies
+kaikeksi onneksi horjui syrjään, ja kulku oli vapaa. Me pääsimme siitä
+vaarasta. Vaan kauheaa oli nähdä naisia tapettavan ja antaa niin
+tapahtua! Se oli niin kauheaa, että jos minulla olisi silloin ollut
+toivonhattu, niin minä olisin toivonut itselleni viisituhatta
+ratsumiestä, joilla minä olisin laskettanut Parisin katuja pitkin.
+
+Meille ei kuitenkaan koskaan tehty mitään, vaikka hurjimukset
+raivosivat parhaallaan, kun me kulimme. Tosin meitä aina jonkun kerran
+-- kerta kullakin kadulla, jonka poikki kulimme -- pidättivät erilaiset
+murhaajajoukot. Vaan kun meillä oli samat merkit kuin heilläkin ja
+huusimme "eläköön messu!" sekä ilmoitimme nimemme, niin meidän
+annettiin jatkaa matkaamme. On mahdotonta kuvata sanomatonta
+sekasortoa, joka oli vallalla joka taholla, ja minä nyt tuskin voin
+uskoa että näimmekään kaikkia niitä tapauksia, jotka olivat silmäimme
+edessä. Kerran muuan komean näköinen ja komeasti puettu mies,
+ratsastaen uljaalla hevosella, ajoi meidän jälessämme huiskien
+miekallaan ja huutaen: "Iskekää suonta! Iskekää suonta! Iskekää
+suonta!" ja sitä hän jatkoi niin kauas kuin kuulla voimme. Kerran
+tapasimme muutaman miehen ja kahden poikansa ruumiit päälletysten
+viskattuna katuojaan. Nuorin poika ei voinut olla kuin korkeintaan
+kolmentoista vuotias. Minä mainitsen tämän ryhmän, en senvuoksi että se
+olisi ollut muita kamalampi näky, vaan kun on hyvin tunnettu asia, että
+tämä poika, Jacques Nompar de Caumont, ei ollut kuollut vaan elää
+tänäkin päivänä, minun ystäväni marsalkki de Ia Force.
+
+Tämä johtaa muistooni ainoan hyvän työn, jonka me olimme tilaisuudessa
+tekemään. Kerran kuin käännyimme muutamasta kulmasta, niin jouduimme
+äkkiä keskelle sotamiesjoukkoa, jossa oli seitsemän tai kahdeksan
+miestä, ja olivat saartaneet keskeensä muutaman kauniin, näöstä
+päättäen neljäntoista vuotiaan pojan. Hän oli koulupuvussa ja kädessä
+oli kirjoja, joita hän puristi kainaloonsa -- ehkä aivan vaistomaisesti
+-- vaikka miehet uhkasivat kuolemalla. Juuri kun me siihen pysähdyimme,
+vaativat he tietoonsa hänen nimeään. Hän ei voinut tai ei tahtonut
+sanoa, vaan hätäyksissään sanoi monta kertaa, että hän oli menossa
+Bourgognen kouluun. Oliko hän katolinen? karjuivat miehet. Hän ei
+vastannut. Sotamies, joka piteli poikaa kaulustasta, kohotti keihäänsä,
+ja luontaisesta vaistosta poika kohotti kirjansa suojellakseen
+kasvonsa. Croisette karjasi ja meni estämään iskua. "Hei, katsokaa!"
+huuti hän niin kiihkeästi, että sotamies laski aseensa, jonka hän oli
+juuri ollut iskemäisillään. "Pojallahan on messukirja! Hänellähän on
+messukirja! Ei hän ole mikään kerettiläinen! Hän on katolilainen!"
+
+Sotamies laski aseensa ja sieppasi kirjat käteensä. Hän tirkisteli
+niitä tyhmänä verestävillä silmillään, vaan ainoa, minkä hän ymmärsi,
+oli punanen risti kirjan kannessa. Vaan tämä oli kylliksi hänelle. Hän
+käski pojan mennä tiehensä ja laski hänet menemään lyöden nyrkillä ja
+kiroten.
+
+Croisette ei tyytynyt siihen, vaikka minä en ymmärtänyt hänen syitään.
+Minä näin vain hänen vaihtavan silmäyksiä pojan kanssa. "Kuulkaas nyt!"
+sanoi hän leikillisesti. "Antakaa pojalle hänen kirjansa takaisin!
+Eihän teille niistä mitään hyötyä ole!"
+
+Vaan silloin koko joukko kääntyi meitä vastaan. He eivät muutenkaan
+olleet hyvillään meidän sekaantumisestamme tapaukseen, ja epäilemättä
+heidän mielestään me olimme menneet liian pitkälle. He olivat
+juovuksissa, riidanhaluisia ja alkoivat huiskia aseitaan meidän
+edessämme. Ja kun heitä oli paljo enemmän, niin olisi meidän
+epäilemättä käynyt hyvinkin huonosti, jos ei vain odottamatta muuan
+liittolainen olisi ilmestynyt meidän puolellemme.
+
+"Heretkää, heretkää!" huuti vastatullut voimakkaalla äänellä -- hän oli
+jo aivan meidän keskellämme. "Mitä tämä merkitsee? Mitä hyötyä on
+tapella keskenämme, kun on niin monta kelpo kaulaa katkaistavana ja
+sillä voi saavuttaa koko taivaan valtakunnan ilot? Heretkää, sanon
+minä."
+
+"Kuka te olette?" huutivat he joukolla.
+
+"Herttua Guise!" vastasi hän kylmästi. "Antakaa näiden nuorten miesten
+mennä rauhassa, muuten piru teidät perii, sen konnat!"
+
+Puhujan käytös teki mahtavamman vaikutuksen kuin hänen sanansa, sillä
+minä olen varma, että voimakkaampaa ja välinpitämättömämpää velikultaa
+ei ikinä ole oleksinut kirkossa eikä kadulla. Minä heti tunsin hänet,
+ja murhaajajoukko oli myöskin hänessä näkevillään päällikkönsä. He
+mutisivat muutamia kirouksia, Vaan kun heillä ei ollut mitään
+voitettavina, niin he väistyivät. Halveksivasti he viskasivat kirjat --
+siten osottaen tunnettaan oikeaa uskoa kohtaan -- ja lähtivät tiehensä
+huutaen niin paljo kuin jaksoivat: "Tappakaa! Tappakaa! Tappakaa
+hugenotteja!"
+
+Tämä liittolaisemme, joka jäi luoksemme, oli Buré -- Blaise Buré, sama
+mies, joka eilen, vaikka minusta tuntui kuin se olisi ollut monta
+kuukautta sitten, oli petkuttanut meidät Bezersin valtaan. Nyt hän oli
+poistanut osan synnistään, ja me katsoimme häntä neuvottomina, oliko
+meidän vai ei moitittava häntä teostaan. Vaan hän ei näyttänyt olevan
+milläänkään, vastasi vain meidän katseeseemme ystävällisellä
+silmäyksellä.
+
+"Minulla ei ole teille, hyvät herrat, vähintäkään vihankaunaa", sanoi
+hän julkeasti.
+
+"Enpä minäkään sitä luulisi", vastasin minä.
+
+"Ja sitä paitse me olemme nyt kuitit", sanoi hän.
+
+"Te todella olette hyvin ystävällinen", sanoin minä.
+
+"Epäilemättä. Te olette kerran tehneet minulle suuren palveluksen",
+vastasi hän suureksi hämmästyksekseni. Hän näytti nyt puhuvan täydellä
+todella. "Te ette näytä sitä muistavan, nuori herra, vaan te, ja tämä
+teidän veljenne" -- hän viittasi Croisettea -- "sen teitte! Ja paavin
+ja Espanjan kuninkaan nimessä, minä sen muistan!"
+
+"Vaan minä en", vastasin minä.
+
+"Mitä kummia! Te ette muista, että te teitte tuhkaa tuosta konnasta
+Caylusissa, kymmenen päivää sitten. Kas niin! Muistattepahan! Ja se oli
+kelpo työ! Kaunis isku. Nähkääs, herra Anne, hän oli vankka mies, hyvin
+vankka mies. Niin hän itse uskoi, ja minä uskoin, ja mikä vielä
+parempi, jalo Raoul de Bezers uskoi niin. Ymmärrättekö?"
+
+Hän katsoi minua syrjäsilmällä. Minä ymmärsin, että tietämättäni olin
+Burén vapauttanut kilpailijasta. Se oli syynä siihen, että hän niin
+kunnioittavalla, melkein ystävällisellä tavalla oli meidät --
+houkutellut satimeen.
+
+"Siinä kaikki", sanoi hän. "Jos te tahdotte, että minä korvaukseksi
+teen yhtä paljo teille, niin antakaa minulle vain tietää. Tällä kertaa,
+hyvät herrat, jääkää hyvästi!"
+
+Hän huiskautti hattua, pyörähti ympäri ja meni joutuisasti sille
+suunnalle, josta me olimme tulleet hyräillen:
+
+    "Ce petit homme tant joli!
+    Qui toujours cause et toujours rit,
+    Qui toujours baise sa mignonne,
+    Dieu gard' de mal ce petit homme!"
+
+Tuuli kuletti vielä kaukaa hänen huolettomia säveliään meidän
+kuultaviimme. Me katselimme hänen jälkeensä, näimme hänen leikillään
+tekevän hyökkäyksen muuatta ruumista vastaan, jonka joku oli nostanut
+pystyyn ja asettanut ovea vasten seisomaan -- ja iskevän harhaan -- ja
+sitten jatkavan kulkuaan aina vihellellen samaa laulua. Sitten hän
+katosi muutaman kulmauksen taakse, emmekä me häntä enään nähneet.
+
+Me jäimme seisomaan ainoastaan muutamaksi minuutiksi paikoillemme
+puhellaksemme pojan kanssa.
+
+"Näyttäkää kirjoja, jos joku ahdistaa teitä", sanoi Croisette pojalle
+kekseliäästi. Croisette itse oli vielä niin poikanen, kaunis, vaalea
+tukka kuin kunniakehä kalpeitten kasvojen ympärillä, niin että tämä
+näky, kun toinen antoi toiselle neuvoja, oli minusta niin kaunis.
+"Näyttäkää kirjoja ja osottakaa ristiä, ja taivas auttakoon teitä
+pääsemään koulullenne!"
+
+"Minä haluaisin saada tietää nimenne", sanoi poika. Hänen tyyneytensä
+ja arvokkaisuutensa hämmästyttivät minua, sillä ne tuntuivat minusta
+niin ihmeteltäviltä tällaisissa oloissa. "Minä olen Maximilian de
+Bethune, paroni Rosnyn poika."
+
+"Silloin on toinen palvelus toisen arvoinen", sanoi Croisette
+vilkkaasti. "Teidän isänne varoitti meitä eilen Etampesissa -- ei, se
+oli toissapäivänä, vaan me emme sen jälkeen ole nukkuneet --
+sillä -- --"
+
+Hän keskeytti samassa puheensa ja huuti: "Juoskaa tiehenne, juoskaa!"
+
+Poika ei tarvinnut kahta käskyä. Hän lähti kuin nuoli kiitämään katua,
+sillä hän niin kuin mekin näimme, että kolme heittiötä, jotka
+kiertelivät ympäriinsä etsien uhreja, hyvin salaisesti lähestyivät
+meitä. He huomasivat pojan ja heitä näytti haluttavan lähteä jälkeen,
+vaan meitä oli kolme ja kyllin kykeneviä vastustamaan heitä. Katu oli
+tällä kertaa muuten aivan tyhjä väestä, ja me estimme heidät
+seuraamasta poikaa.
+
+Hänen myöhemmät kohtalonsa ovat kyllin tunnetut, sillä hänkin elää.
+Hänet oli pidätetty pari kertaa sen jälkeen kuin hän lähti meidän
+luotamme. Ja molemmilla kerroilla hän pääsi sillä, että näytti kirjansa
+kantta. Kun hän saapui koululle, niin portinvartija kieltäytyi
+päästämästä sisälle, jonka vuoksi hänen täytyi hyvän aikaa seisoa
+kadulla alituisessa hengenvaarassa ja tietämättä minne menisi. Vihdoin
+hän antamalla portinvartijalle vähän rahaa sai tämän hakemaan koulun
+johtajan, ja tämä oli niin ihmisellinen, että piti poikaa kätkössä
+kolme päivää. Kun verisauna vihdoin loppui, niin kaksi sellaista
+miestä, jotka olivat hänen isänsä palveluksessa, haki pojan vieden
+hänet ystäväin luo. Niin vähällä oli Ranska kadottaa suurimman
+ministerinsä, Sullyn herttuan.
+
+Vaan palatkaamme nyt itseemme. Kun poika oli päässyt näkyvistämme, niin
+jatkoimme taas matkaamme, ja me koettaessamme sulkea silmämme ja
+korvamme kaikelta, päästäksemme näkemästä kaikkea sitä julmuutta,
+inhoa, kauheutta, jonka ohi meidän oli kulettava, laskimme tarkoin
+kaikki kadun kulmat, joiden ympäri meidän oli käännyttävä, pyrintönämme
+oli vain yksi asia -- tavata Louis de Pavannes, päästä niin pian kuin
+mahdollista talon luo, joka on vastapäätä Erasmuksen päätä. Jonkun
+aikaa kulettuamme tulimme pitkälle kapealle kadulle. Sen päässä näimme
+joen kimaltelevan ja välkkyvän auringonpaisteessa. Kadulla vallitsi
+hiljaisuus eikä näkynyt ihmisiä ollenkaan. Ei koko pitkällä kadulla
+näkynyt elävää olentoa muuta kuin kiertelevä koira. Muissa osissa
+kaupunkia vallitsevan metakan ääni ei sopinut kuulumaan tänne
+etäisyyden ja välillä olevien talojen vuoksi. Täällä me tunsimme
+voivamme hengittää vähän vapaammin.
+
+"Tämä pitäisi olla meidän katumme", sanoi Croisette.
+
+Minä nyökäytin päätäni. Vähän matkan päässä huomasin kyltin, jota
+etsimme, ja minä viittasin sitä. Vaan tulemmekohan sinne ajoissa? Vai
+liian myöhään? Siitä oli kysymys. Me lähdimme juoksemaan minkä suinkin
+jaksoimme. Parin askeleen päässä Erasmuksen talosta pysähdyimme äkkiä,
+Croisette ensiksi, ja kaikki aivan kuin olisi meidät siihen naulattu.
+
+Vastapäätä oleva talo oli ryöstetty, puhdistettu katosta kivijalkaan
+saakka. Se oli korkea talo, joka oli aivan kadun vieressä, ja jokainen
+akkuna oli säretty. Portti roikkui avuttomasti yhden saranan varassa,
+ja ammottavat ravot sen ulkopuolella osottivat, mihin kirveen iskut
+olivat kohdatut. Lasin ja porslinin palasia oli portaat täynnä, ja
+niitä pitkin valui tummanpunanen virta -- jähmettyäkseen vähitellen
+katuojassa. Mistähän tuli tämä virta? Ah! Siellä oli jotakin enemmän
+katsottavaa, jotakin jota meidän silmämme vaistomaisesti etsivät
+viimeiseksi. Siellä oli ihmisruumis.
+
+Se makasi kynnyksellä selällään pää taaksepäin taipuneena, lasimaiset
+silmät tuijottivat aamutaivaalle, josta mädättävä kuumuus laskeusi.
+Kauhun tärisyttäminä me tutkimme sen kasvoja. Se oli palvelija, sama
+lakeija, joka Louisilla oli ollut mukanaan Carlosissa. Me tunsimme heti
+hänet, sillä me olimme nähneet hänet monet kerrat, ja olimme pitäneet
+hänestä. Hän usein kantoi pyssyjämme jahtimatkoillamme ja kertoi meille
+sotatapauksia. Veri tursusi verkalleen hänen monista haavoistaan. Hän
+oli kuollut.
+
+Croisette rupesi kovasti tutisemaan, koko ruumistaan puistatti
+ankarasti. Hän puristausi muuatta pylvästä vasten ja painoi kasvonsa
+sen kylmää pintaa vasten, jotta ei näkisi tätä kauhistuttavaa näkyä.
+Pahin oli tapahtunut. Mielessämme olimme kuvitelleet aina, että joku
+sattuma pelastaisi ystävämme, että joku vieras varottaisi häntä.
+
+"Oo, Kit-raukka!" huudahti Croisette ja purskahti kovaan itkuun. "Oo,
+Kit, Kit!"
+
+
+
+
+KYMMENES LUKU.
+
+Hau, Hau Huguenots!
+
+
+Minä muistan, että hänen majesteettinsa Henrik Neljäs -- urhoollisin
+mies, joka on miekkaa kantanut, joka todella rakasti vaaraa itse vaaran
+vuoksi ja hyväili sitä kuin se olisi ollut nuori neitonen -- ei koskaan
+voinut nukkua taistelua ennen. Olen kuullut hänen itsensä sanovan, että
+niin oli ennen Arquesin taisteluakin. Croisette oli samanluontoinen --
+hän joutui helposti ylenmäärin jännityksiinsä ja väsyi, vaan ei koskaan
+ennen kuin ponnistelun välttämättömyys oli ohi, jota vastoin Marie ja
+minä, vaikka kun tuli kysymykseen, emme olleetkaan vähintäkään
+urhokkaampia, olimme hitaampia ja vähemmän vaikutuksille alttiita.
+
+Minä mainitsen tämän sen vuoksi, ettei siitä päättäen, mitä äsken
+kerroin, uskottaisi hänessä olleen jotakin naismaista -- paitse hänen
+hellätuntoisuutensa -- ja osaksi näyttääkseni, että me tässä pulmassa
+menettelimme kukin erityisen luonteemme mukaan. Sillä aikaa kuin
+Croisette kalpeni ja vapisi, minä seisoin jo aivan hämmentyneenä ja
+annoin katseeni harhailla hävitetystä talosta kuolleen kasvoille ja
+taas takaisin. Vaikka minä aamusta saakka olin nähnyt kymmeniä
+kuolleita ja lukemattoman joukon kaikellaisia kärsiviä, niin en voinut
+nyt olla ihmettelemättä, miten kaitselmus oli voinut meille sallia
+tällaista. Meille tapahtua tällaista! Vaistoissaan on ihminen yhtä
+itsekäs kuin mikä muu elävä olento hyvänsä!
+
+Vaan itse asiassa minä ensimmäisen vakuuttavaa silmäyksen jälkeen en
+nähnyt kuolleen kasvoja enkä hävitettyä huonetta. Sen sijaan näin
+polttavin silmin vanhan kotilinnan, vihannat kedot puron varrella ja
+harmajat kukkulat, jotka kohosivat niiden yli, näin penkereen, näin
+Kitin tulevan meitä vastaan, kasvot kalpeina ja ahmivin silmin,
+tukistelevan kysyvästi meitä! Eikä meillä ollut mitään lohdutusta
+hänelle sanottavana, ei ollut rakastavaa ystävää tuotavana hänelle!
+
+Heikko ryske, joka kuulosti aivan kuin kyltti olisi tuulessa rämissyt,
+herätti minut näistä haaveista. Minä käännyin katsomaan taakseni, en
+hämmästyneenä tai pelästyneenä, vaan aivan verkalleen, aivan kuin
+samassa tylsässä ihmettelyn tilassa. Kirjakauppiaan oven yläosa oli
+ravollaan. Se oli aukaistu ja sen äänen minä olin kuullut. Vanha nainen
+pisti päänsä ulos ja tirkisteli meitä.
+
+Kun minä katsahdin häneen, niin hän hiljaa yritti vetämään taas oven
+kiinni, Vaan minä en liikahtanut, ja nähtävästi rauhottuneena
+silmättyään minua vielä kerran, hän nyökäytti minulle päätään
+salaperäisesti. Välinpitämättömänä menin lähemmäksi. "Sst! Sst!"
+kuiskasi hän. Hänen kurttuisilla vanhoilla kasvoillaan, jotka
+muistuttivat kauan säilytettyä normandilaista omenaa, oli syvän säälin
+ilme, kun hän katsoi Croisettea.
+
+"No, mikä on?" sanoin minä konemaisesti.
+
+"Onko hänet saatu kiinni?" mutisi hän.
+
+"Ketä te tarkoitatte?" kysyin tylsästi.
+
+Hän nyökäytti päätään hävitetylle huoneelle päin ja vastasi:
+"Aatelisnuorukaista, joka asui tuolla? Ah, hyvät herrat", jatkoi hän,
+"hän oli niin kaunis ja iloinen, kun hän tuli kuninkaan juhlasta eilen
+illalla. Miten kaunis hän oli silkkivaipassaan komean hevosensa
+selässä! Sellaista minun silmäni eivät ikinä ole nähneet! Ja tänään he
+ajoivat häntä kuin rottaa!"
+
+Eukon sanat olivat yksinkertaiset, vaan ne minussa saivat aikaan
+muutoksen. Minä heräsin heti tylsyydestäni ja sydän alkoi sykkiä
+uudelleen ilosta ja heränneestä toivosta. "Onko hän päässyt pakoon?"
+kysyin kiihkeästi! "Onko hän onnistunut pakenemaan?"
+
+"On kyllä?" vastasi hän. "Tuo poikaraukka tuolla -- hän nyt makaa
+rauhallisesti, Jumala antakoon hänelle anteeksi kerettiläisyytensä --
+puolusti urhoollisesti ovea sillä aikaa kun hänen herransa kiipesi
+katolle ja hyppi katolta katolle pitkin kadun vartta, ja nuo heittiöt
+ampuivat ja huutivat hänen jälkeensä aivan kuin hän olisi ollut mikähän
+orava ja nuo poikarakkia kivikädessä!"
+
+"Ja hän pääsi pakoon?"
+
+"Pääsi!" vastasi hän verkalleen ja pudisti vanhaa päätään, epäilevästi.
+"Minä en sitä tiedä. Vaan minua pelottaa, että he ovat saaneet hänet
+kiinni. Minä ja mieheni olemme koko päivän olleet yläkerrassa, vavisten
+levottomuudesta ja tuskasta -- mieheni nyt on vuoteessa, joka on
+turvallisin paikka hänelle -- pyhimys meitä suojelkoon! Vaan minä
+kuulin heidän huutaen ja ulvoen menevän jokea kohden, ja minua
+pelottaa, että he saavat hänet kiinni sen ja Chåteletin välillä. Minä
+sitä pahoin pelkään."
+
+"Onko siitä kauankin?"
+
+"Noin puoli tuntia. Te ehkä olette hänen ystäviään?" lisäsi hän.
+
+Vaan minä en jäänyt vastaamaan, Minä Croisettea, joka ei ollut kuullut
+sanaakaan kaikesta tästä, tartuin hartioista ja pudistin. "On
+mahdollista että Louis on päässyt pakoon!" huusin hänen korvaansa.
+"Päässyt pakoon, kuuletko?" Ja kiireimmittäin kerroin hänelle, mitä
+vanhus oli sanonut.
+
+Oli todellakin vaikuttava näky, kun veri tulvasi hänen poskiinsa,
+kyyneleensä kuivuivat ja hänen tarmonsa ja päättäväisyytensä heräsivät
+eloon joka hermossa ja jäntäreessä. "Onko toivoa?" huuti hän ja tarttui
+käsivarteeni puristaen. "Toivoako, Anne? No, tule! Tule! Ei saa
+menettää sekuntiakaan! Jos hän on hengissä, niin koetetaan tavottaa
+hänet!"
+
+Vanha eukko koetti meitä pidättää, vaan turhaan. Säälistä, ja niin kuin
+luulen, pelosta, että me juoksemme suoraan kuoleman kitaan, hän unhotti
+kaiken varovaisuutensa ja huuti kovalla äänellä jälkeemme. Vaan me emme
+siitä välittäneet, juoksimme vain niin kiireesti kuin voimme,
+Croisetten jälkeen, joka ei ollut joutanut odottamaan vastaustamme.
+Väsymys, jota olin tuntenut muutama silmänräpäys sitten, oli nyt
+kadonnut -- muistettakoon, että me niin pitkään aikaan emme olleet
+levänneet emmekä syöneet --, kaikki uupumus oli kerrassaan kuin
+puhallettu pois. Ilosta mieli läikkyi. Louis oli hengissä ja oli
+päässyt vihollisiaan pakoon.
+
+Päässyt pakoon! Vaan kuinka kauaksi aikaa? Me saimme pian vastauksen
+tähän kysymykseen. Samassa silmänräpäyksessä, kun me käännyimme kulman
+ympäri joen puolella, niin kuulimme väkijoukon hälinää, joka ei ollut
+kovin äänekästä vain selittävää. Toisella puolen jokea oli sadottain
+talonkattoja Ile de la Cité-saarella, jotka kimaltelivat auringon
+paisteessa. Vaan me emme pysähtyneet katsomaan tätä näkyä, kiiruhdimme
+vain oikealle ja hiljensimme kulkumme vasta kun olimme aivan lähellä
+väkijoukkoa. Edessämme oli silta -- Pont au Change, luullakseni, -- ja
+sen toisessa päässä, samalla puolen jokea, jolla mekin olimme, kohosi
+Châtelet harmaine tornineen ja huippuineen. Meidän ja linnan välillä
+oli suuri avonainen paikka, joka oli puoleksi täynnä ihmisiä, jotka
+enimmäkseen olivat äänettöminä ja tarkkaavina kokoutuneet sinne
+katsomaan näytöstä ainakaan tällä hetkellä tahtomatta osaa ottaa
+siihen, mitä siellä tapahtui.
+
+Me syöksyimme keskelle tungosta ja huomasimme pian syyn tyyneyteen ja
+liikkumattomuuteen, joka meitä oli hämmästyttänyt. Oltuamme hetken
+aikaa poissa kauhistuttavista merkeistä, jotka niin hyvin jo tunsimme
+-- pakenevia ja ajavia ihmisiä, iskuja sinne tänne kuin aivan
+sattumalta, huutoja, kirouksia, sadatuksia, juopuneiden rähinää,
+hyökkäyksiä ovia ja akkunoita vastaan -- me olimme jo vähän päässeet
+tyyntymään. Vaan sitä ei kestänyt kauan. Väki edessämme oli vahdin
+alainen. Kun me tämän huomasimme, niin sydän aivan kuin puristui kokoon
+rautarouvilla, sillä me tiesimme, että roistoväki hurjassa raivossaan,
+aivan kuin sokeassa mielettömyydessään syöksyvä härkä, olisi voinut
+valmistaa jonkun mahdollisuuden pakenemaan -- tässä niin kuin muissakin
+tapauksissa. Vaan tämä kylmäverisesti järjestetty ajo ei antanet mitään
+toiveita.
+
+Jokaisen kasvot ympärillämme olivat suunnatut samalle taholle, kaikki
+katsoivat muutamaan talorypääseen, joka oli jokea vastapäätä. Tori
+näiden edustalla oli tyhjä, sillä väkijoukkoa piti siitä ulohtaalla
+parikymmentä, jonkumatkan päähän toisistaan riviin asetettua jousimiestä
+ja parikymmentä ratsastajaa, jotka ajoivat edestakaisin pieksäin
+miekanlappeilla niitä, jotka olivat niin rohkeita, että yrittivät
+tunkeutumaan läpitse. Tällä tavoin muodostui aita ja sen molemmissa
+päissä oli ratsumiehiä, noin seitsemän kummassakin ryhmässä. Ja
+yksinään keskellä avonaista paikkaa kookas, aseellinen ja
+pitkävartisilla kaulussaappailla varustettu mies ratsasti edestakaisin
+katse kiinnitettynä taloryhmään. Minä en erottanut hänen kasvojaan,
+vaan minun ei tarvinnutkaan. Minä tunsin hänet ja oihkasin ääneen. Se
+oli Bezers!
+
+Minä ymmärsin koko tämän menon paremmin. Ratsumiehillä, jotka
+enimmäkseen olivat partaisia sveitsiläisiä ja halveksien katselivat
+väkijoukkoa ympärillään eivätkä säästelleet iskuja ja lyöntejä, oli
+saman väriset univormut kuin päälliköllään ja olivat varustettuja
+kiireestä kantapäähän. Tämä järjestys ja sotakuri oli hänen työtänsä:
+niin kostokin. Meidän ystäväparkamme oli aivan kuin rautakourassa, ja
+minä nyt tunsin, että kaikki hänen toivonsa pelastumisesta oli
+mennyttä. Louis de Pavannes voisi yhtä hyvin maata pitkällään
+kynnyksellä kuolleen palvelijansa vierellä kuin koettaa päästä tästä
+järjestetystä miekkakehästä.
+
+Epätoivon silmäyksillä me katselimme näitä vanhoja puurakennuksia. Ne
+kerrassaan näyttivät kumartavan edessämme, sillä ne olivat niin
+vanhuuden heikkoja ja luhistumaan valmiita, että niiden ylikerrat
+olivat paljo leveämmällä alikertoja. Niiden katot olivat yhtenä
+sekasortona kattokouruja, mutkikkaita päätyjä, vinoja savutorvia,
+pieniä torneja ja lahoja hirsiä. Niiden seassa arvelin Kitin sulhasen
+olevan piilossa. Niin, olihan tämä hyvä paikka leikkiä piilosilla --
+kun ei leikkitoverina olisi ollut kuolema. Rakennusten alikerroissa ei
+ollut akkunoita eikä ovia, siitä syystä -- niin kuin sittemmin kuulin
+-- että joki usein nousi tulvilleen ja kohosi silloin aina talojen
+kivijalkain tasalle. Vaan pitkin rakennusten pitkää sivua kulki
+poikkihirsien nojassa parveke noin miehenpituuden korkuisella maasta,
+ja parvekkeen kummassakin päässä nousivat portaat parvekkeelle. Tämän
+alimman parvekkeen päällä oli toinen, jonka yläpuolella oli akkunarivi
+päätyineen. Rakennusryhmässä -- joka näytti olleen siinä joen varrella
+jonkun kahdeksankymmentä vuotta -- oli neljä taloa, joista jokainen oli
+varustettu ovella, mikä johti alimmalle parvekkeelle. Minä ymmärsin,
+että jos ei Bezers olisi ryhtynyt tällaiseen järjestykseen, niin Louis
+olisi hyvin helposti voinut päästä pakoon. Jos roistojoukko olisi
+kerran päässyt päistikkaa syöksemään tällaiseen huone- ja
+käytäväsokkeloon, niin hän olisi varsin helposti voinut, huomaamatta ja
+tuntemattomana, sekaantua heihin ja heidän vetäytyessä takaisin päästä
+pakoon.
+
+Vaan nyt oli vahtimiehiä asetettu jokaiselle parvekkeelle ja
+katollekin. Heti kun joku näistä liikahti tai näytti katsovan sisään --
+jossa, mikäli minä huomasin, etsittiin parhaillaan -- jos vain vähän
+päätäkään käänsi, niin aivan kuin vavistus kävi yli koko väkijoukon
+ja syntyi hälinä, joka pari kertaa paisui hurjaksi ulvonnaksi,
+samallaiseksi kauheaksi ulvonnaksi, joka kerran ennen oli saanut minut
+vapisemaan. Tällaiseen suurempaan meteliin minusta alku kuulusti
+lähtevän aitauksen toisesta päästä. Sinne näytti pahimmat ainekset
+kokoutuneen ja monta kertaa näin Bezersin sotamiesten tappelevan
+joukkoa vastaan. Samalla ruvettiin laulamaan hurjaa lauluakin, johon
+koko joukko yhtyi ja jota he nyt ulvoivat sanomattomaa kauhua
+herättävällä tavalla:
+
+    "Hau! Hau! Huguenots!
+    Faites place aux Papegots!"
+
+[Huuti hugenotit, pois paavilaisten tieltä!]
+
+Tämä oli väännös vanhasta laulusta, joka sanottiin olleen yleinen
+protestanttien kesken.
+
+Me olimme tunkeutuneet niin kauaa, että olimme väkijoukon eturinnassa,
+jossa me pysähdyimme ja katselimme toisiamme kysyvin katsein. Vaan ei
+edes Croisettella ollut vastausta. Eikä voinut ollakaan kuin yksi
+vastaus. Mitä me voimme tehdä? Emme mitään. Me olimme tulleet myöhään.
+Taaskin myöhään. Ja miten kauheaa oli kuitenkin seisoa toimetonna
+julman roistoväen seassa, ja katsoa kun se huvikseen tappaa meidän
+ystävämme, jonka kädenpuristuksen me niin hyvin tunsimme! Nähdä heidän
+tappavan hänet kuin rotan, niin kuin vanha eukko oli sanonut, ja
+tietää, ettei koko joukossa kukaan muu kuin me tunne vähintäkään
+sääliä hänen vuokseen! Ei yksikään kauhistuisi kuullessaan hänen
+kuolemanhuutonsa tai pöyristyisi nähdessään hänen kuolemaan sammuvat
+silmänsä! Todella kauheaa!
+
+"Niin", kuiskasi minun vierelläni muuan toverilleen nainen -- joukossa
+oli useita naisia -- "nyt ovat hugenotit lopussa, uskon minä! Tuo
+Lorraine on kelpo mies! Vaan tuo raukka, jota ne nyt ajavat, on
+kuitenkin kaikessa tapauksessa kaunis ja kelpo mies, Margot! Minä näin
+hänet äskettäin hyppivän katolta katolle pitkin kadun vartta, aivan
+kuin pyhimykset olisivat häntä kannattaneet. Ja ajatella, että hän on
+kerettiläinen!"
+
+"Se on vain velhotemppuja ja muuta sellaista", vastasi toinen tehden
+ristinmerkin.
+
+"Ehkä niin! Vaan pitihän hänen käyttää kaikki keinonsa päästäkseen tuon
+paksun heittiön käsistä, joka on tuolla", vastasi ensimmäinen nainen
+lohdutuksekseen. "Tuo paholainen!" huudahti Margot ja viittasi
+salaperäisellä liikkeellä Bezersiä ja hänen silmiinsä ilmestyi vihan
+liekki. Ja sitten hän kuiskaten ja kiroten kertoi hänestä jutun, joka
+minua pöyristytti. "Sillä tavoin hän teki! Ja päälle päätteeksi
+nunnalle!" lopetti hän. "Saakoon hän kerran hyvin ansaitun
+rangaistuksensa!"
+
+Juttu saattoi olla tosikin, niin kauhea kuin se olikin. Minä olin monet
+kerrat kuullut hänestä yhtä julmia kertomuksia. Sellaisia oli kertonut
+sekä palvelija, joka makasi kuolleena Pavannesin kynnyksellä, että
+monet muutkin. Kun Bezers ratsastaessaan edestakaisin kääntyi sille
+suunnalle, jossa me olimme, niin minä hänen ilkeästä kasvojen
+ilmeestään ja äsken kuulemastani jutusta pöyristyneenä tuijotin häneen.
+Hänen katseensa oli kiinnitetty väkijoukkoon, joka oli ympärillään, ja
+minua pelotti, että hän ehkä huomaa meidät tänne saakka.
+
+Ja hän huomasikin! Minä olin unhottanut, että hän oli niin
+pitkänäköinen. Hänen kasvoilleen ilmestyi yhtäkkiä pirullinen hymy,
+Samalla kun hänen katseensa oli meihin kiinnitettynä aivan kuin hän
+olisi kieltänyt meitä liikahtamasta vähintäkään, hän antoi joitakin
+käskyjä miehilleen. Minä tunsin kun veret poistuivat poskiltani.
+Mahdotonta oli päästä enään pakoon, sillä takanamme oli sankka,
+läpipääsemätön ihmisjoukko, niin että me voimme tuskin jäsentä
+liikuttaa. Vaan kuitenkin minä tein voimakkaan yrityksen.
+
+"Croisette!" kuiskasin -- hän seisoi meidän toisten takana -- "kumarru.
+Hän ei ole voinut sinua nähdä. Kumarru alas, poika!"
+
+Vaan Croisette oli itsepäinen eikä kumartunut. Ja kun muuan
+ratsastavista sotamiehistä tuli siihen ja pöyhkeästi käski meidän astua
+esiin avonaiselle paikalle, niin Croisette työnsi meidät toiset syrjään
+ja ylpeänä astui meidän edessämme. Minä näin että hänen huulensa olivat
+puristuneet yhteen ja että hänen silmänsä säihkyivät. Päästyämme
+tungoksesta, väkijoukkokin tunkeutui sotamiesrivin läpi ja koetti
+seurata meitä joko vihollisessa tarkoituksessa tai uteliaana tietämään,
+mitä tämä merkitsi. Vaan sotamiehet pieksäen heitä keihäillään saivat
+heidät palautetuiksi takaisin.
+
+Minä luulin, että meidät vietäisiin Bezersin luo, enkä voinut ajatella
+mitä sitten tapahtuisi. Vaan näytti siltä kuin hän aina olisi tehnyt,
+mitä me kaikkein vähimmän odotimme, sillä hän ainoastaan kupristi
+kulmiaan meille, hymyili halveksivasti ja huuti: "Pitäkää nyt huolta,
+etteivät toista kertaa pääse! Vaan elkää tehkö mitään pahaa ennen kuin
+minä olen saanut koko seuran haltuuni."
+
+Hän kääntyi toiselle ja minä toiselle suunnalle, ja sydämmeni täyttyi
+raivolla. Uskaltaisiko hän tehdä meille jotakin pahaa? Uskaltaisiko
+edes vidame de Bezers julkisesti ja kylmäverisesti murhata Caylusin
+sisaren poikia. Minä en voinut sitä uskoa. Ja kuitenkin -- kuitenkin --
+
+Croisette keskeytti ajatusteni kulun. Minä huomasin, että hän ei
+tullutkaan minun jälessäni. Hän oli ryöstäytynyt syrjään ja monien
+riitain perästä päässyt vidamen luo, jonka polvessa hän oli käsin
+kiinni, juuri kuin minä käännyin. Minä näin pitkän matkan päästä en
+voinut kuulla, mitä Croisette sanoi, ja ratsumies, joka meitä seurasi,
+ajoi meidän väliimme, vaan minä kuulin kuitenkin mitä vidame vastasi.
+
+"Ei, ei, ei!" huusi hän hilliten raivoaan. "Antakaa minun aikeeni olla
+rauhassa! Mitä te siitä tiedätte? Ja jos vielä kerran minulle siitä
+puhutte, herra Croisette -- niin minä -- ei, minä en teitä tapa. Se
+teitä tyydyttäisi, sillä te olette itsepintainen, huomaan minä. Vaan
+minä pieksätän teitä niin kuin mitättömintä kyökkipoikaani. Menkää nyt,
+ja pysykää siivolla." Vidamen kasvoilla leimusi kärsimättömyys, viha ja
+hurja tuska. Croisette tuli meidän luoksemme, verkalleen huulet
+lumivalkoisina, vaan hän oli aivan tyyni. "Sama se on", sanoi hän
+katkerasti. "Kolmannella kerralla onnistun."
+
+Minä en tuntenut kovin suurta suuttumusta vidamea kohtaan hänen
+solvaavista sanoistaan enkä vihaa Croisettea kohtaan siitä, että hän
+oli antanut niihin aihetta, niin kuin tunsin ensi kerralla. Sillä tänä
+aamuna näytti vain olevan kysymys elämästä ja kuolemasta. Sanat olivat
+herenneet herättämästä iloa tai surua, sillä mitä sanat merkitsevät
+lampaille teurastushuoneessa? Me emme nyt muuta ajatelleet kuin että
+oli kysymys miehen hengestä ja naisen onnesta. Ja ehkä, tuumiskelin
+minä, Croisette voi vielä kerran ilolla muistella, että hän oli -- niin
+kuin hukkuva tarttuu olenkorteen -- alentunut rukoilemaan heidän
+puolestaan.
+
+Me seisoimme keskellä ratsujoukkoa, joka oli oikealla rivin päässä. Ja
+yhtäkkiä Marie tarttui minua käsivarteen. Hän tuijotti vahtiin, joka
+oli katolla ulommaisen talon kohdalla. Mies viittoi siellä hurjasti.
+"Hän näkee Louisin!" kuiskasi Marie. Minä nyökäytin päätäni melkein
+välinpitämättömänä. Vaan tylsyyteni katosi ja minä vavahdin
+ehdottomasti ja minua pöyristytti, kun hurja ulvonta äkkiä keskeytti
+hiljaisuuden, ja kulki kuin aaltoillen väkijoukossa. Mitä se oli? Muuan
+mies, joka oli vahdissa akkunan luona ylimmällä parvekkeella tähtäsi
+keihäällään jotakin, joka oli sisäpuolella. Muuta emme nähneet.
+
+Vaan ne, jotka olivat ulompana näkivät enemmän, paljo enemmän kuin
+vidame olisi toivonut, niin kuin seuraavassa silmänräpäyksessä
+huomattiinkin. Hän ei ollut ottanut lukuun sitä, miten helposti
+roistoväessä, joka on saanut maistaa surmaamisen huvitusta, raivo ja
+intohimot leimahtavat. Minä näin, miten toisessa päässä joukko alkoi
+aaltoilla ja liikkua edestakaisin. Sadottain käsiä kohosi pystyyn ja
+samalla puhkesi hurja huuto. Ratsumiehet syöksyivät joukkoon iskien,
+vaan heidän täytyi peräytyä verkalleen, sillä heidän ponnistuksensa
+olivat turhat. Riemuisella melulla hurja ihmisjoukko tunkeutui heidän
+väliinsä ja saattoi heidät siten voimattomiksi sekä syöksyi portaita
+kohden kuin sulkunsa särkenyt vesiputous. "Taivas ja helvetti!" huusi
+Bezers ja kiroili niin synkeästi, että tuskin hänen itsevaltijaansakaan
+olisi siinä voinut hänen kanssaan kilpailla. "Nuo roistot aikovat hänet
+ryöstää minulta!"
+
+Hän pyörähytti hevosensa ja ajoi portaitten luo sille puolelle
+parveketta, jossa me olimme. Hän hyppäsi hevosen selästä, antoi
+välinpitämättömästi ohjasten pudota ja syöksähti notkeasti
+parvekkeelle, jota pitkin alkoi sitten juosta. Puolikymmentä
+ratsumiestä heitti hevosensa tovereilleen ja lähti juoksemaan
+päällikkönsä jälessä parvekkeelle, jossa heidän suuret saappaansa
+kolisivat lankkuja vasten.
+
+Minä hengitin kiihkeästi ja lyhyeen, sillä minä näin, että nyt oli
+jotakin tulossa. Nyt oli kilpailu kahden puolueen, tai oikeammin
+sanoen, vidamen ja roistojoukon päällikön välillä. Roistojoukolla oli
+lyhempi tie. Vaan takaa tunkeva joukko teki ensimmäisille häiriötä,
+niin että nämät eivät päässeet varmasti jaloilleen kapeilla portailla,
+vaan kompastelivat ja kaatuivat ja siten menettivät aikaa. Bezers,
+jolla ei ollut mitään esteitä oli jo ehtinyt hyvän matkaa parvekkeelle
+ennen kuin toiset olivat saaneet jalkaansa sille.
+
+Minä rukoilin taivasta -- keskellä tätä hurjaa melua -- että roistoväki
+ehtisi ennen! Jos vain syntyisi vähäksikään aikaa taistelu Bezersin
+miesten ja joukon välillä, niin Pavannes siitä syntyneen sekasorron
+aikana pääsisi pakenemaan. Minun toivoni heräsi tämän metakan aikana.
+Joukon ulvonnan yli kaikui parikymmentä jyrisevää ääntä: "Susi! Susi!"
+Minäkin menetin malttini, tempasin miekkani ja huusin kaikin voimin:
+"Caylus! Caylus!"
+
+Tuhannet silmät, niin kuin minunkin, olivat kiinnitetyt tarkkaavasti
+henkilöihin, jotka kummallakin puolen olivat etevimpiä. He sattumalta
+tapasivat toisensa ovella, joka johti parvekkeelta taloon. Minä näin
+että roistoväen johtaja oli siro mies, nähtävästi pappi, vaikka ei
+ollutkaan papillisissa aseissa; hän oli avopäin ja takkinsa helmukset
+olivat käänteillä. Sen verran näin ensi katseella. Vasta toisella
+silmäyksellä -- jolloin näin kalpeilta synkiltä kasvoiltaan
+viimeistenkin verien katoavan, niin että hän kävi valkoiseksi kuin
+lumi, kun hänen silmistään liekehti kauhu ja hämmästys, kun takaa
+tunkeva joukko nosti hänet, niin että hän huomasi tilansa ja kuka oli
+häntä vastassa -- silloin hänen laiha ruumiinsa kutistui, kun hän
+tuskan valtaamana olisi tahtonut palata takaisin, vaan ei voinut --
+silloin vasta tunsin, että se oli koadjutori.
+
+Minä olin nyt ääneti ja seisoin suu auki. On sekunteja, jotka ovat
+pitkät kuin minuutti. Tällaisena sekunttina voi ihminen kuolla, toinen
+astua elämään. Tällaisen hetken ajan -- niin minusta tuntui -- nämät
+miehet seisoivat katsellen toistaan silmästä silmään epäröiden, vaikka
+itse asiassa toisen heistä oli mahdotonta epäröidä. Hän seisoi -- ja
+minä luulen, että hän itse sen huomasi -- paholaisen ja helvetin
+välillä. Kuitenkin hän näytti epäröivän sillä aikaa, kun kaikki, jopa
+tuo suuri joukkokin parvekkeen alla pidätti henkeään. Seuraavassa
+silmänräpäyksessä hän ja Bezers asettivat olkapäänsä ovea vasten ja
+mulkoilivat toisiaan kuin kaksi yhteen kahlehdittua vihasta koiraa, ja
+olisivat samassa hetkessä kadonneet näkyvistämme, vaan samassa
+silmänräpäyksessä minä näin jotakin tapahtuvan. Bezersin käsi kohosi
+salaman nopeudella papin pään yli, hänen miekkansa kahva rämähti
+kauhistuttavan kovasti ja intohimoisesti johdettuna putosi toisen
+päälakeen! Onneton kaatui kuin puupölkky, ääntä päästämättä! Tuhansien
+kurkkujen kiljuessa raivoisasti, niin että voimakkainkin sydän siitä
+olisi vapissut, mustinkin poski siitä kalvennut, katosi Bezers ovesta.
+
+Silloin näin, mikä voima kurilla on. Niin vähän kuin niitä ratsumiehiä
+olikin, jotka olivat seuranneet häntä -- ainoastaan kourallinen -- niin
+vähintäkään arvelematta syöksyivät roistoväen etujoukon kimppuun, joka
+jo epäjärjestykseen joutuneena kompasteli johtajansa ruumiiseen.
+Alhaalla olevalla joukolla ei ollut ampuma-aseita eikä voinut mitenkään
+auttaa. Parveke oli kapea, ja muutaman minuutin kuluessa Bezersin
+miehet olivat sen puhdistaneet ja ottaneet sen täydellisesti valtaansa.
+Muuan heistä otti papin ruumiin, josta en tiedä oliko elävä vai
+kuollut, ja heitti sen aitauksen yli aivan kuin se olisi ollut
+jauhosäkki. Se putosi moksahtaen maahan. Minä kuulin korvia särkevän
+huudon, jonka erotti muusta huudosta -- kimakan kirkasun! Ja roistoväki
+piiritti makaavan ruumiin ja peitti sen näkyvistämme.
+
+Jos heillä olisi ollut ymmärrystä tulla oikeanpuolisille portaille,
+jossa me ja pari Bezersin miestä oli, niin he helposti olisivat voineet
+meiltä saada parvekkeen valtaansa, kun meitä oli estämässä hevoset, ja
+silloin he kummaltakin puolelta olisivat voineet ahdistaa pientä
+joukkoa. Vaan väkijoukolla ei ollut johtajaa eikä toimintasuunnitelmaa.
+He vain kävivät käsiksi muutamiin hajalla oleviin ratsumiehiin, jotka
+he raastoivat hevosen selästä ja kauheasti kostivat heille. Vaan
+useimmat sveitsiläisistä pääsivät pakoon, kun joukko oli niin kiintynyt
+katsomaan talolle ja mitä tapahtui parvekkeella. Ja ne ratsumiehet,
+jotka pääsivät näin pakoon, tulivat meidän luo, niin että vähitellen
+muodostui portaitten ympärille pieni kehä tuimia olentoja. Vähän aikaa
+epäröittyämme, ja kun muutakaan keinoa ei ollut, liityimme mekin heidän
+seuraansa, jolloin me kenenkään estämättä hyppäsimme joutilaitten
+hevosten selkään.
+
+Kaikki tämä tapahtui pikemmin kuin minä voin kertoa, ja kun me
+parahiksi olimme saaneet jalat jalustimiin, niin ilmoitti meille äkkiä
+syntynyt hiljaisuus, jota sitten seurasi sitä kiihkeämpi ulvonta, että
+Bezers oli taas näkyvissä. Sen aikainen Parisin roistoväki oli
+sanomattoman uskonkiihkoinen ja sen lisäksi julma, kostonhimoinen ja
+aina verenjanoinen. Ja tämä mies ei ollut tappanut ainoastaan sen
+johtajan vaan samalla papin. Hän oli häväissyt pyhyyttä. Mitä aikoivat
+he tehdä? Nojautumalla eteenpäin sovin näkemään osan parvekkeen
+toisesta sivusta, ja näky, jonka näin, oli sellainen, että minä unhotin
+oman vaarani.
+
+Ei varmaankaan koko välinpitämättömässä elämässään Bezers liene niin
+hallinnut asemaansa kuin nyt -- ei koskaan esiintynyt niin edukseen
+kuin juuri tällä hetkellä, kun hän tyyneenä, pää pystyssä ja huulillaan
+halveksiva hymy seisoi katsellen hurjaa joukkoa, joka uhkasi hänen
+henkeään. Tyyni uhka hänen järkähtämättömässä katseessaan lumosi
+minutkin. Ihmettely ja ihailu tukehduttivat minussa vihantunteen. Minä
+en voinut olla uskomatta, ettei tässä pelkäämättömässä sielussa
+kuitenkin olisi jotakin hyvää. Ainoastaan yhdet ainoat -- yhdet ainoat
+kasvot koko maailmassa -- olisivat voineet vetää minun silmäni hänestä.
+Vaan ne kasvot minä näinkin hänen vierellään. Minä tartuin Marien
+käsivarteen ja viittasin avopäistä olentoa Bezersin oikealla puolen.
+
+Se oli Louis ilmielävänä. Vaan se ei ollut iloinen ja kaunis ritari,
+jonka viimeksi näin ratsastavan Caylusin katua, hymyillen kääntyvän
+taakseen katsomaan meitä ja viittaavan hyvästijätöksi rakastetulleen.
+Vidamen vierellä hän näytti pieneltä ja heikolta. Kasvonsa, joilla minä
+aina olin nähnyt loistavan vilkkauden, olivat nyt lumivalkoiset ja
+jäykät. Hänen kaunis kiharainen tukkansa riippui nyt suorana, märkänä
+ja tahraisena verestä, jota tihkui päässään olevasta haavasta.
+Miekkansa oli poissa, vaatteensa revityt, epäjärjestyksessä ja tomussa.
+Huulensa vapisivat. Vaan hän oli pystypäissä, hän näytti sittenkin
+urhoolliselta ja rohkealta, että minä olin melkein tukehtua, ja
+sydämmeni oli pakahtua, kun minä näin hänen siinä seisovan aseetonna ja
+avutonna. Minä tiesin, että jos Kit olisi nyt nähnyt hänet, niin hän
+olisi mielellään kuollut hänen kanssansa, ja minä kiitin Jumalaa että
+hän ei ollut näkemässä. Vaan Louisin urhoollisuudessa oli rauhallista
+tyyneyttä, niin että hänen näkönsä oli toisellainen kuin Bezersin. Niin
+kuin sopikin sille, joka aseettomana näki varman kuoleman edessään, hän
+ei hymyillyt halveksivasti niin kuin jättiläinen hänen sivullaan.
+
+Mitähän Bezers aikoi tehdä? Minua pöyristytti, kun minä tein itselleni
+tuon kysymyksen. Ei suinkaan hän heitä häntä roistojoukolle? Ei, ei.
+Minä olin varma, että hän ei jätä kostoaan muiden täytettäväksi, hänen
+ylpeyteensä se ei soveltunut. Ja kun minä vielä sitä mietiskelin, niin
+viimeinenkin epäilys tässä suhteessa haihtui. Minä näin Bezersin
+kohottavan kätensä erityisellä tavalla. Heti kuului kova huuto yli muun
+melun, ja nyt se ratsumiesjoukko, joka oli puhdistanut parvekkeen
+toisen pään, hyökkäsi toiseen päähän. Heitä ei ollut kuin kymmenkunta,
+vaan hänen nähtensä he syöksyivät joukon kimppuun kuin heitä olisi
+ollut tuhat. Väkijoukko peräytyi ja pakeni sivuille. Nopeasti kuin
+ajatus ratsumiehet pyöräyttivät hevosensa, laukottivat missä väkijoukko
+oli harvinta ja pysähtyivät meidän luo.
+
+Se oli hyvin kekseliäästi tehty, ja tällä aikaa Bezers ja hänen
+miehensä, sekä ne jotka olivat olleet tarkastamassa taloa, kiiruhtivat
+parvekkeelta meidän luoksemme. Sotamiesten teeskennellyn hyökkäyksen
+kautta he olivat suojatut joukon ryntäykseltä takaapäin. Ratsumiehet,
+jotka olivat jättäneet hevosensa, tulivat tappeluhalusta hehkuvin
+silmin parvekkeelta ja sieppasivat hevosen mistä saivat. Heidän
+joukkoonsa katosi näkyvistäni Louis vähäksi aikaa, vaan pian taas näin
+hänet kalpeana ja hämmentyneenä istuvan muutaman hevosen selässä
+sotamiehen takana. Meidänkin hevostemme selkään hyppäsi ratsastajat,
+istuivat satulaan etupuolellemme murahtaen vähän kun tapasivat siinä
+istujan jo ennaltaan. Vaan eivät kysyneet mitään, sillä siihen ei ollut
+aikaakaan, roistojoukko alkoi tointua hämmennyksestään, ja joka minutti
+se sai uusia voimia, ja sen raivo oli vain kasvanut tepposesta, joka
+sille oli tehty.
+
+Kaikkiaan meitä ei ollut kuin neljäkymmentä, ja muutamat meistä
+ratsastivat kaksittain hevosen selässä. Bezersin silmä nopeasti mittasi
+pienen joukon voiman ja pysähtyi sitten meihin veljeksiin. Hän kääntyi
+ja antoi lähimmälle miehelleen määräyksen. Mies kannusti hevostaan,
+joka oli oikein kelpo kaunis kimo, ja ratsasti Croisetten luo, kiersi
+tämän ympäri kätensä ja nosti hänet hyvin taitavasti omaan satulaansa.
+Minä en ymmärtänyt, mitä tämä merkitsi, vaan minä näin Croisetten
+asettuvan istumaan Blaise Burén taakse -- sillä tämä oli hän -- ja minä
+otaksuin, että tämä ei ollut tapahtunut missään pahassa tarkoituksessa.
+Seuraavassa silmänräpäyksessä me kiidimme väkijoukon läpi.
+
+Mitä sitten tapahtui, en tiedä. Minä paikaltani -- me ratsastimme
+ratsujoukon keskellä -- en nähnyt muuta kuin hevosia, jotka hurjasti
+kohoilivat takajaloilleen, ja ratsumiehiä, jotka huojuivat edestakaisin
+satulassaan, ja silloin tällöin vilahdukselta kalpeita, vihaisia
+muotoja ja kohotettuja käsiä. Kerran muutaman kapean katukujan suussa
+näin Bezersin hevosen kompastuvan ja kaatuvan keskelle tungosta ja
+kuulin kovan parkauksen. Vaan voimakkaalla tempauksella nosti Bezers
+hevosensa pystyyn taas. Ja minuuttia myöhemmin ratsumiehet sivullani
+tekivät kierroksen, ja silloin minä näin jotakin, jota en koskaan voi
+unhottaa.
+
+Koadjutorin ruumis makasi selällään kadulla, silmät auki ja hampaat
+näkyvissä. Hänen päällään makasi nuori nainen, jonka tukka punaisena
+kultana valui hartioille ja jonka niska oli valkoinen kuin maito. Minä
+en tiennyt oliko hän elävä vai kuollut, vaan sen huomasin, että hänen
+toinen käsivartensa pistihe jäykkänä kuin keppi, ja arvelin, että
+väkijoukko, joka pakeni hevosten tieltä, oli polkenut hänet
+jalkoihinsa, jos ei häneen liene sattunut hevosten kaviotkin. Vaan sen
+mitä pikimmältään näin, kun hevonen, jonka selässä minä olin, syöksähti
+syrjään, ei hänessä ollut mitään haavaa eikä loukkauksen merkkiä.
+Toinen kätensä oli papin rinnalla, ja kasvonsa olivat käsivarren
+nojassa. Vaan minä kaikesta huolimatta hänen tunsin -- tunsin, ja minua
+pöyristytti tämä nainen, jonka laittamat merkit minulla vieläkin
+olivat, ja jonka lahja minulla oli kupeellani, ja minä muistin papin
+kehuvat sanat, jotka tämä oli lausunut naisen läsnäollessa muutamia
+tunteja sitten: "Ei koko Parisissa ole -- ei miestä eikä naista -. joka
+tänä yönä voisi estää minun aikeitani!" Se todellakin oli ollut turhaa
+kehumista. Ei kenenkään käsi koko tässä tuhansien joukossa ollut
+heikompi kuin hänen kätensä nyt, olipa tehtävänä hyvää tai pahaa! Ei
+aivoja, jotka olisivat olleet tylsemmät, ei ääntä, jota vähemmin
+kuultiin. Hän muuten oli saanut ansaitun palkkansa. Hän oli kuollut
+miekkaan, johon oli ruvennut -- oli, vaikka pappi olikin, kuollut
+väkivaltaisen kuoleman! Risti, jonka hän oli kieltänyt, oli hänet
+musertanut. Ja kaikki hänen aikeensa ja ajatuksensa, joita varmaankin
+oli ollut paljo, olivat rauvenneet hänen kanssaan. Hänen työnsä ja
+ajatustensa tuloksena oli vain se, että nyt Parisissa oli pahoja
+ihmisiä yhtä vähemmän -- hengettömiä tomuläjiä yhtä enemmän.
+
+Mitä naiseen tulee -- naiseen hänen vierellään -- niin, ken mies voi
+tuomita naista, jonka hän tuntee? Ja sitä vähemmän naista, jota hän ei
+tunne. Vaan tällä kertaa minä irroitin hänestä ajatukseni, sillä minä
+olin väsynyt ja viluissani.
+
+Me olimme päässeet väkijoukosta ja ratsastimme nyt esteettömästi
+muuatta kivitettyä katua, ennen kuin olin päässyt täydellisesti
+kauhistuttavasta näystä, jonka olin kohdannut. Sen sijaan tulivat
+mietteet siitä, minne olimme matkalla. Bezersin taloonko? Rohkeuteni
+masentui ajatellessani sitä mahdollisuutta. Ennen kuin ehdin ajatella
+jotain toista mahdollisuutta, niin huomasin olevamme muutaman portin
+luona, jonka sivuina oli suuret pyöreät tornit, ja vidamen vaihtaessa
+muutamia sanoja Burén kanssa, pysähdyimme siihen. Kului odotellessa
+monta minuuttia, sitten aukaistiin portti, ja kaksittain ajoimme kapeaa
+holvikäytävää. Portin arvelin olevan jonkun linnoituksen tai vankilan
+tai linnatornin tai palatsin portin.
+
+Vaan mihinkään sellaiseen emme tulleetkaan, vaan avonaiselle likaiselle
+torille, jossa oli kaikellaista roskaa ja laitamilla luhistuvia mökkejä
+ja suojia. Ja sen takana -- Jumalalle kiitos -- sen takana oli
+maaseutu!
+
+Tämä äkillinen muutos ja helpotuksen tunne, joka nyt täytti sydämmeni,
+olivat niin omituisia, että minä en koskaan voi sitä unhottaa.
+Minä katselin avaraa seutua, joka rauhallisena levisi edessäni
+päivänpaisteessa, enkä voinut oikein uskoa onneani. Minä vedin syvälle
+keuhkoihini raitista ilmaa, minä ihastuksissani viskasin miekkani
+korkealle ilmaan ja otin sen taas kiinni, ja synkkä mies takanani
+hymyili tälle ihastukselleni. Ei mikään noita taikasauvallaan olisi
+voinut hankkia minulle suurempaa muutosta olossani kuin sotamiesten
+päällikkö tuolla portin avaimellaan. Niin minusta ainakin tuntui ensi
+hetkellä, kun olin päässyt vapauteen ja pakoon -- pakoon kauheilta
+kaduilta.
+
+Minä silmäsin Parisia -- tomu- ja savupilveä, joka riippui tornien ja
+kattojen päällä, ja minusta tuntui kuin olisin juuri päässyt itse
+helvetistä. Minä olin vielä kuulevinani korvissani huutoja ja rääkyntää
+ja kirouksia, kuoleman kauheita ääniä. Ja itse asiassa kuulinkin vielä
+pyssyjen pauketta Louvren luota ja kirkonkellojen kumean äänen.
+Maalaisia oli joukottain kokoutunut teitten risteyksiin ja kyliin,
+kuunnellen ja udellen, Kun me kulimme ohi, niin tekivät he arastellen
+kysymyksiä meille, ja me huomasimme, että huhu kauhutapauksista jo oli
+kulkeutunut tänne maalle, vaikka kaupungin porttein avaimet olivat
+jätetyt kuninkaalle eikä kukaan ollut lähtenyt kaupungista ennen meitä,
+paitse muuan joukkue herttua Guisen kanssa, joka kahdeksan aikana oli
+lähtenyt etsimään Montgomerya ja muutamia muita protestantteja -- jotka
+kaikeksi onneksi heille itselleen -- olivat piiloutuneet S:t Germainin
+etukaupunkiin.
+
+Ennen kuin kerron matkastamme Parisista, mainitsen muutamia sanoja
+näistä kauheista teoista, joita harjoitettiin näinä päivinä ja
+seuraavinakin, teoista, joita Ranska nyt häpeää ja häpesi jo ennen
+meidän kuningasvainajamme valtaistuimelle nousua. Minulta on kerta ja
+toinenkin kysytty, mitä ajattelen niistä, ja minä vastaan, että meidän
+maatamme ei ole niistä moitittava. Paitse leskikuningatar Catharina
+Medicia oli Ranskaan tullut Italiasta jotakin muutakin, jotakin
+näkymätöntä vaan hyvin turmiollista vaikutukseltaan, ja tämä oli
+julmuuden ja uskottomuuden henki. Italiassa se oli tehnyt vähän
+vahinkoa. Vaan istutettuna ranskalaiseen uskaliaisuuteen ja
+välinpitämättömyyteen ja pohjan raaempiin tapoihin, oli tämä
+juonittelujen henki osottautunut kykenevänsä mitä hirmuisimpiin
+tekoihin. Jonkun aikaa, siihen saakka kun se itse raastoi itsensä, oli
+se Ranskan kirouksena. Kaksi Guisen herttuaa, prinssi Condé, amiraali
+Coligny, kuningas Henrik kolmas -- kaikki nämät aikansa etevimmät
+miehet -- kaatuivat neljännesvuosisadan kuluessa murhaajan puukkoon --
+puhumattakaan Oranian prinssistä ja kuningas Henrik suuresta.
+
+Sitten otettakoon lukuun myöskin heidän nuori ikänsä, jotka
+olivat sekaantuneet tähän asiaan. Ranskaa, joka tietysti oli
+leskikuningattaren alainen, johti siihen aikaan poikaset, jotka tuskin
+olivat saaneet kulutetuiksi lapsuutensa kenkiä. He olivat vain poikia,
+kiihkeitä, huolettomia ylimyksiä, valmiita tekemään mitä tyhmiä kujeita
+hyvänsä ja joilta puuttui kaikkea ajatusta ja viisautta. Neljästä
+ranskalaisesta, joilla otaksutaan olleen päätehtävä tässä
+murhenäytelmässä, oli yksi kuningas kahdenkolmatta, hänen veljensä
+kahdenkymmenen ja herttua Guise yhdenkolmatta vuotias. Ainoastaan
+marsalkki de Pavannes oli saavuttanut kypsyneen ijän. Mitä tulee muihin
+liittolaisiin, niin leskikuningatar ja hänen neuvonantajansa, Retz ja
+Nevers ja Birague olivat italialaisia ja Italia vastatkoon heistä, jos
+FlorensiIla, Mantualla ja Milanolla haluttaisi viskata riitahansikas.
+
+Vaan palatkaamme matkaamme. Penikulman päässä kaupungista pysähdyimme
+suureen ravintolaan, ja muutamat meistä laskeutuivat satulasta. Uusia
+hevosia hankittiin niiden sijaan, jotka oli menetetty tai jätetty
+Parisiin, ja Buré antoi jakaa meille ruokaa. Me olimme nälistyneitä ja
+väsyneitä ja söimme niin ahnaasti kuin emme olisi nähneet ruokaa
+ijässämme.
+
+Bezers istui hevosensa selässä vähän matkaa meistä paasinsa
+palvellessa. Minä katselin salaa häntä ja hämmästyksekseni
+huomasin, että yön tapaukset olivat hänenkin rautaiseen tahtoonsa
+vaikuttaneet. Minä näin tai ainakin olin näkevinäni hänen kasvoillaan
+mielenliikutuksen jälkiä, ei sellaisia kuin hänestä tunsin -- vaan
+omituisia ja vaihtelevia liikutuksia. Minä olisin melkein voinut
+vannoa, että lempeä piirre loisti hänen synkällä ja vakavalla
+otsallaan, kun hän katseli meitä, minä olisin melkein voinut vannoa,
+että hän hymyili omituisesti ja surullisesta. Mitä tulee Louisiin, joka
+ratsasti pienemmässä osastossa ja oli toisella puolen pihaa, niin hän
+ei huomannut meitä eikä ollut meitä nähnyt ollenkaan. Kasvonsa, jotka
+olivat meihin päin, näyttivät synkiltä ja kalpeilta, vaan hänen
+ryhtinsä oli ylpeä ja hänen muodollaan oli paremminkin surua kuin
+alakuloisuutta. Hän, arvelin minä, ajatteli monien kelpomiesten
+kohtaloa, yhtä paljon kuin omaansa Kun me Burén antamalla merkillä
+lähdimme taas ajamaan, niin minä lupaa kysymättä ajoin hänen vierelleen
+juuri kun hän oli portille menossa.
+
+
+
+
+YHDESTOISTA LUKU.
+
+Surun yö.
+
+
+"Louis! Louis!"
+
+Kuullessaan minun ääneni hän kääntyi vikkelästi, ja hänen kasvoilleen
+leimahti ilo ja -- eipä kumma -- mitä suurin hämmästys. Hän luuli
+meidän olevan kymmenien peninkulmana päässä. Ja kas! tässä me nyt
+olimme toistemme vierellä, ja me puristimme kättä pitkään ja kovasti,
+ja hänen silmänsä, jotka täyttyivät kyynelillä, viipyivät kauan
+kasvoillani, aivan kuin hän niistä olisi etsinyt rakastettunsa
+piirteitä. Joku oli toimittanut hänelle hatun ja saattanut hänet
+tilaisuuteen järjestämään pukunsa ja hoitamaan haavansa, joka muuten ei
+ollut paha, ja nämät muutokset olivat paljon vaikuttaneet hänen
+muotoonsa. Ja kun ilo kohtauksestamme karkoitti hetkeksi hänen
+kasvoiltaan surun ja synkkyyden varjon, niin minä taas tunsin hänessä
+entisen Louisin, jonka muistin Caylusista kun hän palasi jahdista tai
+hupaisilta metsäretkiltämme. Vaan nyt hänellä ei ollut miekkaansa!
+
+"Ja kerro nyt minulta kaikesta", sanoi hän päästyään ensi
+hämmästyksensä kuohusta. "Miten ihmeessä olet tullut tänne? Tälle
+paikalle ja minun vierelleni? Onko Caylusissa kaikki hyvin? Neiti ei
+liene --."
+
+"Neiti voi hyvin, aivan hyvin! Ja ajattelee sinua, sen vannon!"
+vastasin minä innokkaasti, "Mitä meihin tulee", jatkoin minä karttaen
+tätä puheainetta -- miten minä siitä voin puhua päivän valolla ja
+lisäksi vieraitten korvien kuullen -- "niin Croisette ja Marie ovat
+heti takanamme. Me lähdimme Caylusista kahdeksan päivää sitten. Me
+saavuimme Parisiin eilen illalla. Me emme ole nukkuneet yötä! Me olemme
+viettäneet sellaisen yön, jota en ikinä --"
+
+Hän teki keskeyttävän liikkeen. "Hiljaa!" sanoi hän kohottaen kättään.
+"Elä puhu siitä, Anne!" ja minä näin, että muisto hänen ystäviensä
+kohtalosta oli vielä niin tuore, ja kauhu, jolla hän oli herännyt
+näihin kamaliin näkyihin ja kauhistuttavaan meteliin, vielä oli niin
+elävänä mielessä, että hän ei voinut kestää viittauksiakaan niihin.
+Vaan ratsastettuamme jonkun matkaa ääneti -- jolloin hänen huulensa
+vapisivat -- kysyi hän taas minulta, mitä varten olimme tulleet
+Parisiin.
+
+"Me tulimme sinua varottamaan -- tuolta tuolla", vastasin minä ja
+viittasin Bezersiä, joka mustana ja synkkänä ratsasti pienen joukon
+edessä. "Hän -- hän sanoi, että Kit ei koskaan saa sinua, sanoi mitä
+hän aikoo tehdä sinulle ja pelotti Kitiä. Ja kun me tiesimme, että hän
+matkustaa Pariisiin, niin lähdimme hänen jälestään varoittaaksemme
+sinua vaarasta, joka sinua uhkasi, ymmärräthän." Ja minä kerroin
+hänelle lyhykäisesti seikkailumme ja kuvasin kummalliset erehdykset,
+jotka tuona kauheana yönä olivat meitä viivyttäneet tunti tunnilta,
+kunnes me emme enään voineet toimittaa mitään.
+
+Hänen silmänsä loistivat ja lämmin väri peitti hänen poskensa kun minä
+kerroin historiamme. Hän puristi kättäni ja katsoi taakseen
+hymyilläkseen ystävällisesti Marielle ja Croisettelle. "Se oli teidän
+tapaistanne!" sanoi hän liikutettuna. "Se oli hänen serkkuinsa
+tapaista! Reippaita ja rohkeita poikia! Vicomte on elävä saadakseen
+ylpeillä teistä. Te vielä kerran toimitatte suuria töitä! Minä sen
+ennustan!"
+
+"Vaan, ah Louis!" sanoin surullisesti, vaikka sydämmeni sykkikin
+ylpeydestä, kuultuani hänen niin puhuvan. "Jos me olisimme joutuneet
+ajoissa! Jos olisimme tavanneet sinut kahta tuntia ennemmin!"
+
+"Se ei olisi paljoa auttanut, luulen minä", sanoi hän pudistaen
+päätään. "Meidät jätettiin kuin ryöstösaalis viholliselle. Varoituksia?
+Me saimme varoituksia yllin kyllin. De Rosny varoitti meitä, vaan me
+ivasimme häntä. Kuninkaan silmät varoittivat meitä, vaan me luotimme
+häneen. Vaan -- --" ja Louisin vartalo kohosi ja hän kohotti kätensä,
+ja jatkoi, jolloin minä ajattelin hänen serkkunsa ennustuksia,
+"sellaista ei enään koskaan tapahdu Ranskassa, Anne! Ei koskaan! Kukaan
+ei tästä lähtien luota toiseen! Ei ole enään mitään kunniaa, mitään
+uskollisuutta, ei sääliä, ei rauhaa. Ja mitä tulee Valoisin, joka on
+kaiken tämän saanut aikaan, niin ei miekka koskaan luovu hänestä. Se on
+minun vakuutukseni! Niin minä uskon järkähtämättä!"
+
+Me tiedämme nyt, että hän puhui totta. Sillä kahdenkolmatta vuoden
+kuluessa tästä elokuun neljännestäkolmatta päivästä 1572 ei miekka
+levännyt kuukauden aikaa Ranskassa. Parisin kaduilla, Arquesissa ja
+Coutrasissa ja Ivryssä virtasi verta kuin vettä, jotta Perttulijuhlan
+veri olisi peittynyt. Viimeinen Valoisin suvusta kannettiin S:t Denisin
+hautaholviin, ja vielä suurempi kuningas, ensimmäinen kaikista
+ranskalaisista, niin elävistä kuin kuolleista, urhoollisin ja viisain
+koko maassa, seurasi häntä. Vaan hänenkin saavutti murhamiehen puukko
+maalle onnettomalla hetkellä, ennen kuin kauhun valtaama Ranska
+karkoitti luotaan petoksen ja pahuuden.
+
+Kun minä puhelin Louisin kanssa, niin ei ollut luonnotonta -- päin
+vastoin luonnollinen seuraus asiain tilasta -- että minä huolellisesti
+vältin muuatta erityistä ainetta. Ja kuitenkin se aina oli mielessäni.
+Mitä Bezers aikoi? Mikä oli tarkoituksena tällä kummallisella matkalla?
+Mikä kohtalo odotti Louista? Hyvistä syistä olin tekemättä nämät
+kysymykset. Sillä vaikka olinkin nähnyt hymyn Bezersin otsalla, niin
+oli kuitenkin niin vähän toivoa, että minä en uskaltanut sitä
+ajatellakaan. Minä sellaisilla kysymyksillä olisin vaivannut sekä häntä
+että itseäni.
+
+Louis itse alkoi ensin puhella tästä. Ei nyt, vaan auringon laskettua,
+kun hämärä alkoi meitä verhota, ja me kulimme yhä etelään päin
+uupuneilla hevosillamme tässä pitkässä rivissä, joka liikuskeli
+eteenpäin; Silloin hän yhtäkkiä sanoi: "Tiedätkö, Anne, mihin me
+menemme?"
+
+Minä vavahdin ja minun piti vähän aikaa taistella omituista hämmennystä
+vastaan, ennen kuin vastasin. "Kotia", sanoin aivan sanoakseni.
+
+"Kotia? Ei. Ja kuitenkin niin lähelle kotia. Cahorsiin", vastasi hän
+omituisen rauhallisesti. "Sinun kotiasi, poikaseni, en enään koskaan
+näe. Enkä myöskään Kitiä, omaa Kitiäni!" Nyt vasta ensi kerran kuulin
+hänen käyttävän tätä hyväilynimeä, jota me käytimme. Ja se
+mielenliikutus, joka sai hänen äänensä tärisemään ja jonka tuntui
+herättäneen ajatus onnellisemmista menneistä ajoista ja rakastetun
+naisen muisto järkytti kokonaan minun itsehillitsemisvoimani. Minä
+purskahdin itkuun. "Elä, elä, poikaseni", sanoi hän lempeästi nojaten
+sivulle, niin että hän voi laskea kätensä hartioilleni, "ollaan miehiä.
+Meidän täytyy pysyä urhoollisina. Kyyneleet eivät meitä auta, jätetään
+ne -- naisille."
+
+Minä itkin vielä kiihkeämmin. Ja hänenkin äänensä vapisi kuin hän
+lausui viimeisen sanan. Vaan seuraavassa silmänräpäyksessä hän puhui
+taas tyyneesti. Minä olin mutissut jotakin, että Bezers ei uskalla
+tehdä mitään väkivaltaa, se oli liian julkista.
+
+"Ei ole kysymys uskaltamisesta", vastasi hän. "Ja kuta julkisempaa se
+on, sitä parempana hän sitä pitää. He ovat uskaltaneet ottaa tuhansilta
+hengen sitten eilispäivästä. Kukaan ei voi vaatia tiliä häneltä, kun
+kuningas -- oma kuninkaamme, on julistanut jokaisen hugenotin
+lainsuojattomaksi ja antanut luvan tappaa heitä missä vain tavataan.
+Kun Bezers ryösti minulta aseeni siellä", hän näytti haavansa, "niin
+minä tietysti odotin kuolemaa siinä silmänräpäyksessä. Anne! Minä näin
+hänen silmissään veren! Vaan hän ei tappanut minua!"
+
+"Minkä vuoksi?" kysyin hämmästyneenä.
+
+"Minä voin ainoastaan arvata", vastasi Louis huoaten. "Hän sanoi, että
+minun henkeni oli hänen käsissään, vaan hän sen ottaa kun aika tulee.
+Sen enempää hän ei siitä sanonut. Sitten hän sanoi, että jos minä en
+antaisi hänelle sanaani, että seuraan häntä, niin hän minut heittää
+ulvoville koirille siellä ulkona. Minä annoin hänelle sanani. Tässä me
+nyt olemme maantiellä, ja eilen, Anne, vielä eilen tähän aikaan
+ratsastin Telgnyn kanssa kotia Louvresta, jossa olimme pallopeliä
+pelanneet kuninkaan kanssa! Ja maailma -- maailma silloin näytti niin
+kauniilta."
+
+"Minä näin sinut, tai oikeammin Croisette näki", sopersin minä kun
+hänen surunsa, ajatellessaan ystäviään, pakotti hänet keskeyttämään.
+"Vaan, Louis, mistä tiedät, että olemme matkalla Cahorsiin?"
+
+"Hän mainitsi minulle, kun ratsastimme kaupunginportin läpi, että hän
+oli nimitetty Quercyn kuvernööriksi, toimeenpanemaan julistusta
+hugenotteja vastaan. Etkö huomaa, Anne", lisäsi hän katkerasti, "että
+hänen kostolleen siitä olisi vähän tyydytystä tappaa minut kerralla?
+Hänen täytyy saada -- tai oikeammin sanoen hän tahtoisi jos voisi --
+kiduttaa minua kuoleman tuskalla. Sitä paitsi minun mestaukseni on
+oleva loistava alku hänen toimelleen. Vaan minä en missään tapauksessa
+pelkää häntä", ja Pavannes kohotti ylpeästi päätään. "Minä en pelkää
+häntä hituakaan!"
+
+Silmänräpäyksen ajaksi hän unhotti Kitin, toveriensa kohtalon ja oman
+kuolemantuomionsa. Hän halveksivasti puristi nyrkkiä vidamelle.
+
+Mieleni masentui. Minä ajattelin, että vidamen raivo oli suunnattu
+pikemminkin serkkuani kuin hänen sulhastaan kohtaan; ja siinä valossa,
+jonka hänen uhkauksensa antoivat asialle, näin minä hänen
+tarkoituksensa selvemmin kuin Louis. Hänen tarkoituksenaan oli
+rangaista naista, joka oli leikkinyt hänen kanssaan, ja sitä varten hän
+nyt vei hänen sulhasensa Parisista mestatakseen hänen -- _annettuaan
+ensin siitä tiedon naiselle!_ Niin oli: annettuaan hänelle ensin
+tiedon, toimitettaisiin mestaus hänen läsnäollessaan! Hän aikoi hänet
+houkutella Cahorsiin ja sen jälkeen -- --
+
+Minua pöyristytti. Minusta tuntui aivan kuin allani olisi auvennut
+kuilu. Hänen suunnitelmansa oli jotakin niin pirullista, niin siihen
+sopivaa, mitä olin kuullut kerrottavan Sudesta, että minä en voinut
+epäillä edellytysteni todellisuutta. Minä näin hänen pahat
+tarkoituksensa ja ymmärsin minkä vuoksi hän oli nähnyt niin paljo
+vaivaa meistä veljeksistä. Hän toivoi voivansa käyttää meitä
+välikappaleinaan houkutellakseen serkkumme Cahorsiin.
+
+Tietysti en tästä puhunut sanaakaan Louisille. Minä salasin tunteeni
+niin hyvin kuin voin. Vaan minä tein itselleni pyhän lupauksen, että me
+yhdennellätoista hetkellä estämme Bezersin aikeet. Jos kaikki muut
+toiveet pettäisivätkin, niin me ainakin voisimme tappaa Bezersin, ja,
+vaikka itse tässä saisimmekin kuolemamme, niin tulisi kuitenkin Kitiltä
+säästetyksi tulikoe. Kyyneleeni kuivuivat aivan yhtäkkiä. Sydämmeni
+täytti jalo viha, niin ainakin minusta tuntui.
+
+Minusta tuntuu, että ei mikään matka ole koskaan ollut niin omituinen
+kuin tämä, jonka nyt teimme. Samoja huvituksia oli nytkin, kuin
+Pariisiin mennessämme, vaan niissä ei ollut enää uutuuden viehätystä.
+Eikä nyt syntynyt enää hupaisaa keskustelua ystävällisten
+majatalo-isäntien ja iloisten emäntien kanssa, Meitä nyt oli niin suuri
+joukko, että meidän tulomme kievaripaikoissa synnytti enemmän pelkoa
+kuin iloa. Miten paljo Quercyn varakuvernööri tilasi kuninkaan nimessä
+ja miten paljo hän maksoi, sen voimme päättää ainoastaan synkistä
+silmäyksistä, jotka meitä aamuisin seurasivat kun lähdimme taipaleelle.
+Sillä tuollaisiin silmäyksiin luullakseni eivät olleet syynä yksistään
+uutiset Parisista, vaikka me olimmekin osaksi ensimmäiset, jotka niitä
+toimme.
+
+Vaan pian, luullakseni se oli kolmantena matkapäivänämme, hovikuriirit
+kulkivat ohitsemme ja ehättivät ennen meitä. Muutaman näistä
+sanansaattajista -- joka, sen mukaan kuin kuulin niiltä, jotka olivat
+ympärilläni, oli menossa Cahorsiin kirjeitä viemään varakuvernöörille
+ja piispalle -- pidätti Bezers. Tämän tapauksen tuloksia en tunne, vaan
+minä luulen, että piispa ei ikinä saanut kirjeitään, joiden mukaan
+hänelle olisi tullut osa vallasta. Varmaa vain on, että me jätimme
+sanansaattajan -- joka oli kyllin viisas suojelemaan omaa nahkaansa --
+hupaisaan majapaikkaan Limogesiin, josta hän Iuultavastikin palasi
+Parisiin sitten, kuin arveli sopivaksi.
+
+Tämä ei kuitenkaan ollut omituisinta matkassamme, vaan retkeläisten
+keskinäinen suhde. Ensimmäisenä päivänä ratsastimme neljä yhdessä
+joukossa, eikä meitä kukaan häirinnyt, niin kauan kuin olimme keskellä
+hajallaan olevaa joukkoa. Bezers ratsasti aina yksikseen joukon edessä,
+synkkänä miettien kostoaan, niin kuin arvelen. Tällä tavoin hän väliin
+ratsasti päiväkauden yhtämenoa, niin että ei puhunut sanaakaan
+kenellekään tai antanut ainoatakaan käskyä. Väliin minua alkoi
+säälittää tuo mies, Hän oli rakastanut Kitiä despotisella tavallaan,
+niin kuin se, joka on tottunut saamaan aina tahtonsa toteutetuksi, ja
+hän oli menettänyt tytön -- menettänyt ainaiseksi, kävipä miten
+hyvänsä. Ja muutamina hetkinä minä olin huomaavinani jotakin
+sanomattoman synkkää, surumielistä tuossa jättiläisessä, joka ratsasti
+yksinään edellä.
+
+Harvoin hän puheli meille ja vielä harvemmin Louisille. Vaan kun hän
+sen teki, niin hänen karkea, ankara äänensä ja julmat silmänsä
+ilmaisivat synkkää vihaa, jota hän tunsi Louista kohtaan.
+Ruokaillessamme hän söi toisessa päässä pöytää, me neljän toisessa
+päässä, niin kuin kolme meistä oli tehnyt ensi iltana Parisiin
+tullessamme, Väliin minua pöyristyttivät uhkaavat silmäykset, joita hän
+salaa loi kilpailijaansa -- vankiinsa --. Vaan toisinaan huomasin hänen
+kasvoillaan, kun huomaamattaan katselin häntä, omituisen ilmeen, jota
+minä en voinut ymmärtää.
+
+Varovaisin sanoin ilmoitin Croisettelle luuloni hänen tarkoituksistaan.
+Croisette ei näyttänyt niinkään hämmästyvän kuin minä olin luullut.
+Minä pian sain tietää syyn siihen. Hänellä oli oma käsityksensä
+asiasta. "Etkö luule sitä mahdolliseksi, että hän, Anne", kysyi hän
+minulta -- me tietysti olimme kahden silloin -- "että hän aikoo
+luovuttaa Louisin Kitistä?"
+
+"Luovuttaa Kitistä?" huudahdin minä. "Millä tavoin?"
+
+"Antamalla Louisin valita -- ymmärräthän?" Minä ymmärsin -- minä
+käsitin siinä silmänräpäyksessä. Minäpä olin ollut tylsä, kun en ollut
+tuota ennen huomannut. Bezers aivan varmaan aikoi menetellä seuraavalla
+tavalla: antaa herra de Pavannesin luopua sydämmensä valitusta ja pitää
+henkensä, tai kuolla ja menettää hänet.
+
+"Minä ymmärrän", vastasin minä. "Vaan Louis ei koskaan luovu hänestä.
+Ei koskaan luovuta häntä."
+
+"Louis kaikessa tapauksessa menettää rakastettunsa, tavalla tai
+toisella", väitti Croisette matalalla äänellä. "Vaan ei se pahinta.
+Louis on hänen, Bezersin, vallassaan. Otaksutaan, että Bezers aikoo
+panna Kitin ratkaisemaan, että hän Louisilta vaatii lunnaita ja
+lunnaiksi panee Kitin? Ja asettaa Kitin näin valitsemaan kahdesta: joko
+antamaan kätensä Bezersille ja pelastamaan Louisin hengen tai
+kieltäytymään siitä ja niin tuomitsemaan Louisin kuolemaan?"
+
+"Croisette!" huudahdin minä. "Niin katala hän ei voi olla!" Ja
+kuitenkin, eikö tämäkin olisi parempi, kuin sokea kosto, jota minä olin
+kuvitellut hänen miettivän?
+
+"Ehkä ei", vastasi Croisette tuijottaessaan pimeään. Me tällä kertaa
+ratsastimme joukon alkupäässä Bezersin takana, niin että me hyvin
+näimme hänen jättiläisvartalonsa, kun hän siinä hartiat kumarassa
+ratsasti yksinään edellämme. "Ehkä ei", toisti Croisette vaipuneena
+ajatuksiinsa. "Väliin minusta tuntuu, kuin emme oikein ymmärtäisi
+häntä, ja että on pahempiakin ihmisiä maailmassa kuin Bezers."
+
+Minä katsoin terävästi poikaan, sillä minä en ollut tätä tarkoittanut.
+"Pahempia?" sanoin minä. "Sitäpä minä en usko."
+
+"On varmaan!" vastasi hän ja pudisti päätään. "Muistatko, kun makasimme
+verhojen takana suuressa sängyssä Mirepoixin luona?"
+
+"Muistanpa hyvinkin. Luuletko, että koskaan voisin unhottaa sitä
+hetkeä?"
+
+"Ja kun rouva d'O tuli sisään?"
+
+"Koadjutorin kanssa?" sanoin minä pöyristyen. "Muistan..."
+
+"Ei, vaan toisella kerralla, kun hän tuli yksinään; Huoneessa oli
+melkein pimeä, niin kuin sinä muistat. Rouva de Pavannes oli akkunassa,
+jonne hänen sisarensa ei nähnyt häntä."
+
+"Muistan senkin", sanoin kärsimättömästi. Minä ymmärsin hänen äänestään,
+että hänellä oli jotakin kerrottavaa rouva d'Osta, eikä minulla
+haluttanut kuulla. Minuakin pöyristytti kuulla tästä naisesta, joka,
+niin kaunis kuin olikin, liikkui rikosten ja uskottomuuden piirissä.
+Oliko se ujoutta vai pelkoa vai jotakin ritarillista tunnetta, joka
+valtasi mieleni silloin, kuin luulin olevani hänen aseystävänsä? Minä
+en tiedä sitä varmaan, sillä minä en ollut saanut siitä selvää
+vieläkään, oliko minun säälittävä vai inhottava häntä, oliko hän
+käyttänyt minua aseenaan vai olinko minä ollut uskoton hänelle.
+
+"Hän tuli sänkyä kohden, niin kuin muistat, Anne", jatkoi Croisette.
+"Sinä makasit laitimmaisena. Hän ei erottanut sinua tarkoin ja luuli
+sisarekseen. Ja silloin minä syöksyin ylös."
+
+"Minä muistan, että sinä niin teit!" huudahdin minä kiihkeästi. Minä
+olin unhottanut tämän ikävän tapauksen. "Sinä olit säikähyttää hänet
+kuoliaaksi. Minä en lainkaan voinut ymmärtää, mikä sinulla oli. --
+Minkä vuoksi sillä tavoin teit?"
+
+"Pelastaakseni sinun henkesi, Anne", vastasi hän juhlallisesti, "ja
+estääkseni häntä tekemästä rikosta, suunnatonta, luonnotonta rikosta.
+Hän oli tullut takaisin -- tuskin hirveän sanoa -- murhaamaan
+sisarensa. Sinä hämmästyt! Sinä et ehkä tahdo minua uskoa.
+Kuulustaakinhan se kovin kauhealta. Vaan minä näin paremmin kuin sinä.
+Hän seisoi sinun ja kynttilän välillä. Minä näin kun hän kohotti
+puukon! Minä näin hänen häijyt kasvonsa! Jos minä en olisi säikäyttänyt
+häntä, niin hän olisi iskenyt puukon sinuun. Häneltä putosi puukko
+lattialle. Minä otin sen. Kas tässä se on."
+
+Minä silmäsin puukkoa, ja vavisten käännin katseeni siitä. "Minkä
+vuoksi", mutisin, "minkä vuoksi hän niin teki?"
+
+"Niin kuin tiedät hän ei onnistunut saamaan sisartaan Pavannesin
+taloon, jossa hänen olisi ollut helppo murhata hänet. Bezers tunsi
+rouva d'On, ja esti hänet siitä. Silloin tuo pirullinen nainen hiipi
+takaisin, ajatellen, että yleisen murhaamisen aikana ei huomata hänen
+rikostaan, että sitä ei koskaan tutkittaisi, ja että Mirepoix olisi
+ääneti."
+
+Minä en sanonut mitään. Olin joutunut niin hämmästyksiini, että en
+saanut sanaa suustani. Ja kuitenkin minä uskoin mitä olin kuullut. Kun
+minä ajatuksissani muistelin, mitä oli tapahtunut, niin huomasin, että
+koko joukko seikkoja, jotka minä olin jättänyt huomaamatta, ja
+tapausten niin joutuisasti vaihtuessa unhottanutkin, vakuutti tämän
+todeksi. Herra de Pavannes -- se toinen herra de Pavannes -- oli ollut
+oikeassa kälyään arvostellessa. Oliko tuo nainen siis huonompi kuin
+Bezers? Tuhat kertaa huonompi. Sillä uskottomuus on aina huonompaa kuin
+väkivalta, käärmeen säälimätön viekkaus pahempaa kuin suden raivo.
+
+"Kun minä", lisäsi Croisette hiljaa, "huomasin, että sinä olit kadonnut
+hänen kanssaan, niin luulin minä, että en saa sinua enään koskaan
+nähdä. Minä pidin sinua menneenä miehenä. Onnellisin hetki elämässäni
+oli, kun sain taas sinut nähdä."
+
+"Croisette", kuiskasin minä rukoilevasti poskieni hehkuessa, "ei puhuta
+enään koskaan tuosta naisesta." Emmekä puhuneetkaan hänestä moneen
+vuoteen. Vaan miten omituinen onkaan elämä! Hän ja tuo alhainen mies,
+johon hänen kohtalonsa näytti yhdistetyn, kulkivat mustaa polkuaan
+juuri silloin kun se oli mustimmillaan meidän tiemme poikki. He
+joutuivat, törmäsivät yhteen meidän kanssamme, ja vaikka me olimme vain
+vieraita poikia, niin me saatoimme heille perikadon. Minä olen usein
+tehnyt itselleni kysymyksen, miten minun olisi käynyt, jos olisin
+sattunut hänen kanssaan yhteen varemmin ja rauhallisempina aikoina --
+kun hän oli kauneutensa huipulla, eikä minulla ole ollut kuin yksi
+vastaus. Minä olisin katkerasti katunut. Toivokaamme, ettei tuollaisia
+miehiä ja naisia enään ole olemassa. Ne kukoistivat ainoastaan näinä
+sotien ja hajaannusten onnettomina aikoina, vaan katosivat sen ajan
+kanssa, aivan kuin taistelutantereen hirvittävät yölepakot.
+
+Vaan palatkaamme matkaamme. Auringon paistaessa kirkkaasti ei
+voinut muuta kuin tuta itsensä iloiseksi ja toivoa hyvää. Pahin
+koettelemukseni tuli aina auringon laskiessa. Sillä silloin -- me
+ratsastimme tavallisesti myöhään illalla -- Louis tuli minun vierelleni
+ratsaastamaan puhellakseen rakastetustaan. Ja miten hän hänestä puheli!
+Miten tahansa asioita hän käski minun sanoa! Hän muisteli entisiä
+onnellisia päiviä, kun me olimme suruttomia lapsia laskien leikkiä,
+nauraen ja kujeillen. Ja kyynelten vieriessä poskilleni, en voinut olla
+ihmettelemättä, miten Louis voi puhella hänestä niin tyyneellä äänellä,
+jossa ei ilmestynyt mitään kapinoimista kohtaloa, ei mitään napinaa
+kaitselemusta vastaan. Miten hän voi tehdä Kitille suunnitelmia ja
+ajatella hänet yksin jääneenä!
+
+Nyt minä sen ymmärrän. Hän oli vielä kauhean vaikutuksen alaisena,
+jonka oli synnyttänyt ystävien murha. Hän oli vielä osaksi
+huumauksissaan. Kuolema hänestä näytti luonnolliselta ja tutulta, hän
+katseli sitä samoilla silmillä kuin se, joka on nähnyt toveriensa ja
+liittolaistensa kuolevan valmistuksetta. Kuolema hänestä oli ruvennut
+tuntumaan tavalliselta, elämä poikkeukselta, aivan niin kuin tuntuu
+lapsesta, joka ensi kerran näkee ruumiin.
+
+Eräänä iltana sattui omituinen tapaus. Lähellämme vasemmalla näimme
+Auvergnen kukkulat, joiden yli kohosi korkealle Puy de Dome. Me neljä
+ratsastimme yhdessä ja tavan mukaan olimme joutuneet viimeisiksi
+joukossa, Tie tällä kertaa oli kapea polku, joka kulki rämeikön poikki
+ja molemmin puolin oli matalaa metsää ja pensaikkoa. Muu ratsujoukko oli
+jo melkein kokonaan näkyvistämme. Ainoastaan puolikymmentä ratsumiestä
+erotimme edessämme pitkän matkan päässä ja pari ratsumiestä takanamme
+yhtä kaukana. Minä katsoin kummallekin taholle ja tunsin sydämmeni
+omituisesti lyövän. Ensi kerran johtui mieleeni mahdollisuus paeta.
+Auvergnen ylängöille olisi helppo päästä. Jos saisimme parin virstan
+edun, niin meitä ei saavutettaisi ennen pimeää, jolloin voisimme
+kätkeytyä niin, ettei meitä löydettäisi. Minkä vuoksi emme kannusta
+hevosiamme ja lähde tiehemme?
+
+"Se on mahdotonta!" sanoi Pavannes tyynesti.
+
+"Minkä vuoksi?" kysyi kummastellen.
+
+"Ensinnäkin siitä syystä", vastasi hän, "että minä olen Bezersille
+antanut sanani seurata häntä Cahorsiin."
+
+Poskiani poltteli. Vaan minä huudahdin: "Mitä se merkitsee?
+Petoksellahan sinutkin vangittiin! Turvallisuuskirjaasi ei pantu mitään
+merkitystä. Minkä vuoksi sinä sitten olet niin tarkka? Vihollisesi
+eivät ole. Se on hullutusta!"
+
+"Ei ole", vastasi Louis ja pudisti päätään. "Et sinä itsekään niin
+tekisi, jos olisit minun sijallani."
+
+"Niin luulen, että tekisin", sopersin minä hämilläni.
+
+"Et, sinä et tekisi niin, poikaseni, minä sinut tunnen liian hyvin.
+Vaan jos tahtoisinkin tehdä, niin olisi aivan mahdotonta." Hän kääntyi
+satulassaan ja nosti käden suojakseen viistoon tulevia auringonsäteitä
+vastaan ja silmäsi taakseen tarkkaavasti. "Niinpähän on kuin
+luulinkin", sanoi hän. "Toinen noista miehistä ratsastaa harmajalla
+Margotilla, joka, sen mukaan kuin Buré eilen sanoi, on nopein hevonen
+koko joukosta, ja mies sen selässä on kevyt kuin höyhen. Toisella on
+tuo kellertävän punainen normandilainen hevonen, jota aamulla
+katselimme. Näes, Anne, Bezers on virittänyt meille ansan. Jos me
+poistuisimme jonkun kymmenkunta syltää toiselle tai toiselle puolen,
+niin nuo kaksi olisivat jälessämme kuin tuuliaispää."
+
+"Sinä uskot, että Bezers on ihan tarkoituksella antanut miestensä
+ratsastaa edelle?" kysyin minä hämmästyneenä.
+
+"Uskon hyvinkin", vastasi Louis. "Ei mikään hänestä olisi niin hauskaa
+kuin että saisi ottaa ensin minun kunniani ja sitten henkeni. Vaan,
+Jumalan kiitos, ainoastaan henkeni on hänen vallassaan."
+
+Ja kun minä katselin ratsumiehiä edessäni, niin huomasin, että Louis
+oli oikeassa. Niillä näytti olevan joukon paraat hevoset ja he itse
+olivat joukon keveimmät miehet. Heistä aina joku silmäsi taakseen. Heti
+pimeän tullessa he asettuivat huolellisesti ympärillemme. Kun Buré tuli
+luoksemme, niin hänen silmissään näkyi petoksen viekas ilme. Hän
+huomasi, että me tiesimme hänen ajatuksensa, vaan hän ei puhunut siitä
+mitään.
+
+Muut eivät välittäneet mistään mitään. Vaan ajatus, että jos minä
+olisin ollut yksinäni, niin olisin joutunut Bezersin viekkaasti
+viritettyyn ansaan, ja se lisäsi minun vihaani häntä kohtaan. Minä voin
+istua tuntikausia ja hautoa mielessäni huomaamatta mitä tapahtui
+lähistössäni, ja minä heräsin ajatuksistani vasta oikein, kun
+seuraavana päivänä iltapuoleen huudettiin, että me olimme tulleet
+Cahorsin näkyviin. Siellä se oli allamme matalalla pohjallaan
+viestävien kukkulain ympäröimänä. Kirkko, Vallandré silta, jokimutka,
+joka ympäröi kaupungin -- kaikki tämä oli minulle tuttua. Pitkä
+matkamme oli pian lopussa.
+
+Mielessäni liikkui vain yksi ajatus. Vähän aikaa sitten olin
+Croisettelle ilmoittanut aikeeni -- viimeisenä keinona hyökätä Bezersin
+kimppuun ja tappaa hänet miestensä keskellä. Nyt oli aika käsissä, jos
+mieli tätä aijetta koskaan toteuttaa, jollemme jo ole liiaksi
+viivytelleet. Ja minä katselin ympärilleni. Oli jonkun verran tungosta
+ja epäjärjestystä, kun pysähdyimme heti kukkulain juurella, jolloin
+kaksi miestä lähetettiin ilmoittamaan kuvernöörin tuloa ja Buré
+puolenkymmenen miehen kanssa ratsasti edelle etujoukkona.
+
+Tie, jolla olimme, oli oikeastaan kapea polku, joka luikerteli
+kukkulain rinteitä. Hevoset olivat uuvuksissaan. Aika ja paikka ei
+ollut sovelias aikeeni toteuttamiseen, ja ainoastaan yön saapuva pimeä
+voisi suosia asiaani. Vaan minä olin epätoivoissani.
+
+Ennen kuin kuitenkaan ryhdyin mihinkään, katselin tarkoin seutua,
+silmäsin vuoroon allamme olevia pieniä hedelmällisiä tasangoita, joita
+nyt auringon viimeiset säteet lämmittivät, alastomia kukkuloita, jotka
+toisin paikoin kylpivät illan ruskossa ja toisin paikoin olivat
+varjoisia, harvoja metsärypäitä ja pensaikoita, jotka olivat puron
+varressa siellä täällä, sekä rautatammien siimeksisiä käytäviä, joita
+oli vuorenharjun toisella puolen -- Caylusiin menevän tien kahta
+puolta. Näin lähellä kotia meidän täytyy saada apuakin. Jos se
+sananviejä, jonka me olimme ennen kotoa lähdettyämme lähettäneet
+vicomten luo, oli ehtinyt perille, niin enomme on varmaan palannut ja
+oli ehkä nyt Cahorsissa meitä vastassa.
+
+Vaan ei mitään ratsujoukkoa näkynyt, enkä minä huomannut mitään
+paikkaa, jossa voisi maata suojassa. Minä muistin, että vicomte ei ole
+voinut saada tietoa tilastamme tai siitä mitä on tapahtunut. Toivo
+lannistui ja haihtui heti kun epätoivo oli sen synnyttänyt. Meidän
+itsemme tuli auttaa itseämme ja Kitiä.
+
+Tämä oli puolustukseni. Minä kumarruin satulassani Croisettea kohden --
+minä nimittäin ratsastin hänen vierellään -- ja sanoin: "Sinä muistat,
+mitä sanoin? Oletko valmis?"
+
+Hän katsoi säikähtyneenä minua ja hänen kasvonsa loistivat hämärässä.
+Hän siirsi katseensa minusta yksinäiseen olentoon, joka liikkumattomana
+kuin kivipatsas istui satulassaan ainoastaan parinkymmenen askeleen
+päässä meistä. "Meitä ei tarvitse kuin kaksi", kuiskasin minä ja
+irrottelin miekkaani. "Rupeatko sinä vai Marie toiseksi? Toisten täytyy
+koettaa päästä pakoon sekasorron syntyessä, mennä joen yli Arembalin
+lauttakohdalta, jos ei heitä sitä ennen kiinni saada, ja sen jälkeen
+rientää Caylusiin."
+
+Hän epäili. Minä en tiedä vaikuttiko hänen epäröimiseensä se, että
+samalla kellot Cahorsin kirkossa alkoivat soida iltarukoukseen. Vaan
+hän todella epäröi. Hän -- Caylus. Minä käännyin uudelleen häneen ja
+malttamattomana kerroin kysymykseni. "Kumpi teistä? Silmänräpäyksen
+kuluttua lähdemme taas liikkeelle ja silloin se on myöhäistä."
+
+Hän kiireesti otti suitsistani ja alkoi sekasotkuisen ja hajanaisen
+puolustuspuheen. Vaan minä kuitenkin ymmärsin, mitä hän tarkoitti.
+"Siinä oli minulle kylliksi!" Minä keskeytin hänet suutuksissani,
+käännyin sitten Marieseen ja kysyin äkäisesti:
+
+"Tahdotko sinä?"
+
+Vaan Marie pudisti päätään ja vastasi samoin kuin Croisette.
+
+Minä kysyin vielä toisen kerran, vaan sama juttu.
+
+Kummallista! Vaan niin kummalliselta kuin tuntuikin, en minä kovinkaan
+sitä hämmästynyt. Muissa oloissa olisin joutunut ihan raivoon
+tällaisesta velvollisuuksien laiminlyömisestä. Vaan nyt minä olin
+puolittain odottanutkin tällaista päätöstä asialle, ja nuhdesanaa
+sanomatta pääni vaipui alas ja minä luovuin yrityksestäni. Bezers oli
+liian voimakas minun vastustajakseni. Hyödytöntä oli taistella häntä
+vastaan. Me olimme aivan kuin noidutut. Kun joukko lähti liikkeelle,
+seurasin minä äänetönnä ja tunnotonna.
+
+Me kulimme Cahorsin kaupunginporteista, ja näky, joka meitä siellä
+kohtasi, kannattaa kuvata; vaan minä sitä katselin melkein
+välinpitämättömästi -- yhtä välinpitämättömästi kuin mies, joka joutuu
+kidutettavaksi, katselee kummallista kidutuslaitosta, kun otaksutaan,
+että hän ei ole sitä ennen nähnyt. Koko kaupungin väestö oli kokoutunut
+kaduille, joita me ratsastimme, ja katseli pelokkain silmin
+ratsujoukkoa ja uuden kuvernöörin ankaraa muotoa.
+
+Me laskeusimme hevosenselästä linnankartanolla ja olimme juuri lähdössä
+sisään kun Buré meidät pidätti. "Herra de Pavannes syö illallisen
+yksinään", sanoi hän tunkeutuen jotensakin välinpitämättömästi meidän
+väliimme. "Te, hyvät herrat, olkaa hyvät ja tulkaa tätä tietä."
+
+Minä seurasin vastustamatta. Sillä mitä siitä olisi hyötyä? Minä
+tiesin, että Bezers katseli meitä portailta, jotka johtivat suureen
+käytävään, ja sen vuoksi minä tyyneesti seurasin Buréta. Vaan minä
+kuulin Croisetten kiihkeästi jotakin vaativan.
+
+Meidät vietiin matalasta portista muutamaan huoneesen rakennuksen
+pohjakerroksessa, huoneeseen, joka oli kuin vankikoppi. Täällä me
+äänettöminä söimme illallisemme. Ja sen jälkeen minä vetäysin
+veljistäni, pikemminkin surun kuin suuttumuksen valtaamana, ja
+heittäysin muutamalle vuoteelle, joita oli meitä varten tehty.
+
+Meidän välillämme ei ollut tapahtunut mitään selitystä. Kuitenkin
+tiesin, että kumpikin veljeni aina vähän väliä silmäsi minua
+rauhattomana. Minä sen vuoksi olin nukkuvinani, vaan minä kuulin Burén
+tulevan sisään sanomaan meille hyvää yötä -- ja katsomaan, ettemme ole
+karanneet. Ja minä kuulin Croisetten kysyvän:
+
+"Makaako herra de Pavannes yksin yötä?"
+
+"Ei aivan yksin", vastasi Buré salaperäisesti. Muuten hän tuntui olevan
+huonolla tuulella tai väsynyt. "Bezers on levoton herra de Pavannesin
+sielun tilasta ja on sen vuoksi lähettänyt hänen luokseen papin."
+
+Tämän kuultuaan he syöksähtivät pystyyn. Vaan kynttilä ja sen kantaja,
+joka oli sen verran pirteä, että jaksoi nauraa herransa hurskaille
+ajatuksille, oli jo kadonnut. Heillä ei ollut muuta tekemistä kuin
+kulkea edestakaisin huoneessa ja myöhäisessä katumuksessa nuhdella
+toisiaan ja sadatella Bezersiä. Ei edes Marie voinut keksiä mitään
+mahdollisuutta pakenemaan täältä. Ovi oli sulettu kaksinkertaisilla
+lukoilla, akkunassa niin tiheät ristikot, että tuskinpa kissakaan olisi
+päässyt läpi, ja seinät olivat vahvat.
+
+Minä makasin ja olin nukkuvinani, ja makasin sillä tavoin pitkät,
+pitkät tunnit, vaikka minun sydämmeni, niin kuin veljienikin, tykytti
+kovasti vastaukseksi kumeoihin vasaraniskuihin, joita pian alkoi kuulua
+vähän matkan päässä meistä ja joita kuului aina aamunkoitolle.
+Akkunasta, joka oli muuatta muuria vasten ja matalalla, emme voineet
+mitään nähdä. Vaan me arvasimme mitä tämä pauke merkitsi, kun pylväitä
+iskettiin maahan, kun lankku naulattiin toisen viereen. Me emme voineet
+nähdä, miten työ edistyi, emme kuulla työmiesten ääniä emmekä nähdä
+heidän tuliaan. Vaan me tiesimme, mitä he tekivät. He pystyttivät
+mestauslavaa.
+
+
+
+
+KAHDESTOISTA LUKU.
+
+Riemuisa aamu.
+
+
+Minä pitkän ratsastusmatkan jälestä olin niin väsynyt, että en voinut
+olla kokonaan nukkumatta. Ja sitä paitse ihmisen tekee unettomaksi
+ainoastaan levottomuus ja jännitys, eikä, Jumalan kiitos, suru. Jumala
+loi ihmisen olemaan valveilla ja toivomaan, eikä makaamaan valveilla ja
+suremaan. Pari tuntia ennen aamunkoittoa minä nukahdin, ylen väsyneenä.
+Kun minä heräsin, niin aurinko oli korkealla taivaalla ja paistoi
+viistoon akkunastamme. Auringon kimalteleva valo teki tämän hiljaisen
+huoneen elähyttäväksi, ja kädet pään alla minä makasin ja vedin
+keuhkoihini raikasta aamuilmaa, niin kuin usein tein kamarissamme
+Caylusissa. Kun Marie arastellen laski kätensä minun käsivarrelleni,
+niin silloin vasta oikein pääsin valveilleni ja todellisuus oli elävänä
+edessäni. "Nouse, Anne!" sanoi Croisette. "Bezers on pannut meitä
+hakemaan."
+
+Minä hypähdin pystyyn ja panin vyön vyölleni. Kalpeana ja masentuneena
+Croisette nojasi seinää vasten. Buré seisoi töyhtöhattu kädessä ja
+omituinen hymy huulillaan, oven suussa, jonka hän täytti melkein
+kokonaan. "Tehän olette aika unikeko, nuori herra", sanoi hän. "Teillä
+täytyy olla hyvä omatunto."
+
+"Epäilemättä parempi kuin teillä", sanoin, "tai isännällämme."
+
+Hän kohautti olkapäitään, ja annettuaan merkin meille seuraamaan häntä,
+meni hän edellämme kulkien monia synkkiä käytäviä. Muutaman tällaisen
+lopussa kohosivat portaat ja täällä näytti lupaavammalta. Ja niin
+olikin. Sillä kun me olimme nousseet portaita ja meille oli avattu
+muuan ovi, niin leimahti eteemme kirkas päivänpaiste ja lämmin, ja me
+kuulimme puheen ääniä. Me olimme suuressa korkeassa huoneessa, jonka
+seinät olivat paikoin maalatut ja toisin paikoin oli seinäverhoja.
+Huone, johon valo tuli kolmesta suippokaarisesta akkunasta, jotka
+olivat aina kaislapeittoiseen lattiaan asti, oli koristettu vaakunoilla
+ja sen muutamalla seinällä kohosi estradi, jossa oli suuri kuvilla
+koristettu tuoli. Katto oli sininen kultatähdillä. Minä olin ollut
+tässä huoneessa kerran ennen, monta vuotta sitten, kun olin vicomten
+mukana, tämän käydessä kuvernöörin luona. Ollapa nytkin vicomte täällä!
+
+Minä astuin keskimmäisen akkunan luo, joka oli auki. Vaan minä
+säikähtyneenä ponnahdin takaisin, sillä heti sen alla oli mestauslava,
+huoneen lattian tasalla ja peitetty kaislalla. Pari miestä kulki siinä
+edestakaisin. Silmäni etsivät Louista heidän joukostaan, vaan turhaan.
+Hän ei ollut siellä. Vaan sillä aikaa kun minä häntä katselin, kuulin
+ääntä takaani ja hän astui sisään neljän, keihäällä varustetun
+sotamiehen seuraamana.
+
+Hän oli kalpea ja vakava, vaan kuitenkin täydellisesti tyyni. Hänen
+silmissään oli omituinen ilme, aivan kuin hän olisi ajatellut jotakin,
+joka oli kaukana -- ehkä ajatteli hän Kitiä auringonpaisteisten
+kukkulain takana Quercyssä, jossa hän niin usein oli ratsastanut hänen
+sivullaan, ilme, joka näytti sanovan, että mitä tahansa täällä
+tapahtuu, niin se ei hänelle merkitse mitään, ja että ero tapahtui
+tuolla, jossa Kit oli. Vaan ryhtinsä oli tyyni ja hillitty, käyntinsä
+levollinen ja pelkäämätön. Kun hän näki meidät, niin hänen kasvonsa
+vähän kirkastuivat ja hän tervehti meitä ystävällisesti, sekä vastasi
+arvokkaasti Buréa tervehdykseen. Croisette riensi heti hänen luokseen
+ja huuti hänen nimeään -- Croisette oli aina ensimmäinen puhumaan. Vaan
+ennen kuin Louis ehti tarttua hänen käteensä, aukesivat äkkiä ovet
+salin toisella seinällä ja Bezers astui kiireesti sisään.
+
+Hän oli yksinään. Hän katsoi ympärilleen, ja hänen vastenmielisillä
+kasvoillaan, jotka olivat punakat kuin kiivaasta kulusta, oli uhkaava
+ilme. Kun hän huomasi meidät, niin hän nyökäytti päätään ankaran
+näköisenä astuessaan perälle salia niin että kannukset kovasti
+kilisivät lattian lautoja vasten. Hän ei lausunut mitään tervehdykseksi
+meille, antoi vain Burélle ja sotamiehille merkin vetäytymään salin
+alipäähän. Ja sitten hän seisoi ja katsoi meitä, varsinkin
+kilpailijaansa. Ja hän katsoi ja katsoi viha silmistä liekehtien.
+Vallitsi hiljaisuus, pitkä hiljaisuus, jolloin ulkoa kuului melu ja
+varpusten iloinen siukutus katonräystäältä. Ja minä luulen, ettei ollut
+muita kuin Louis, jonka sydän tykki rauhallisesti.
+
+Vihdoin Bezers katkasi hiljaisuuden.
+
+"Herra de Pavannes!" alkoi hän ankaralla äänellä, vaikka hän koetti
+salata vihansa tympeään hymyyn ja teeskenneltyyn kohteliaisuuteen.
+"Herra de Pavannes. Minä olen kuninkaalta saanut määräyksen tapattaa
+kaikki hugenotit läänissäni. Voitteko sanoa mitään syyksi sitä vastaan,
+että minä alan toimeni teillä? Vai haluatteko palata ainoaan autuaaksi
+tekevään kirkkoon?"
+
+Louis kohautti olkapäitä aivan kuin halveksuen, vaan ei vastannut
+mitään. Minä näin, miten vidame suonenvedontapaisesti väänsi suuria
+käsiään, vaan hän hillitsi itsensä, ja kun hän taas alkoi puhua, niin
+lausui hän verkalleen. "Hyvä", jatkoi hän vähintäkään välittämättä
+meistä -- jotka olimme äänettömiä todistajia tässä omituisessa
+ottelussa näiden kahden miehen välillä -- ja katsoi ainoastaan
+Louisiin. "Te olette tehnyt minulle enemmän pahaa kuin mikään muu elävä
+olento. Te olette estänyt minun aikeeni, herra de Pavannes, ja
+ryöstänyt minulta naisen, jota minä olen rakastanut. Kuusi päivää
+sitten olisin voinut teidät surmata. Te olitte silloin vallassani.
+Muistakaa vain, että minun ei olisi tarvinnut kuin jättää teidät
+roistoväelle, ja te tänäpäivänä makaisitte mätänemässä Montfauconin
+hirsipuissa, herra de Pavannes."
+
+"Se on aivan totta", vastasi Louis tyyneesti, "mitäs siihen sanoja
+tuhlata?"
+
+Vaan vidame jatkoi aivan kuin ei olisi kuullutkaan. "Minä en jättänyt
+teitä roistoväelle, ja kuitenkin minä vihaan teitä -- enemmän kuin
+koskaan ketään ihmistä olen vihannut, enkä minä ole taipuisa antamaan
+anteeksi. Vaan nyt, hyvä herra, on kostoni aika käsissä. Valan, jonka
+neljätoista päivää sitten vannoin rakastetullenne, minä pidän sanasta
+sanaan. Minä -- hiljaa, pojanloppi!" jyrisytti hän ja kääntyi äkkiä
+meihin -- "toisella kertaa täytän sanani teihinkin nähden!"
+
+Croisette oli mutissut jotakin, ja tämä oli saattanut Bezersin tuiman
+katseen häneen. Vaan uhkauksella oli vaikutuksensa. Croisette vaikeni
+heti, ja miehet jäivät taas keskenään.
+
+Vaan vidame näytti kuitenkin joutuneen hämilleen keskeytyksestä.
+Mutisten koko joukon valoja meni hän akkunan luo ja palasi taas
+takaisin. Kylmä raakuus, jolla hän oli tottunut peittämään vihansa ja
+vaikuttamaan toisiin samalla kun se kohotti hänen julman tekonsa
+vaikutusta, jäi häneltä nyt osaksi. Hän näyttäytyi nyt sellaisena kuin
+hän oli -- despotisena ja väkivaltaisena ja tuimana, joka ilmaantui
+koko voimallaan tässä kiihkeässä ja välinpitämättömässä luonteessa,
+joka ei koskaan ollut tavannut mitään tarpeeksi lujaa estettä. Minäkin
+vapisin, minä sen tunnustan.
+
+"Kuulkaa!" jatkoi hän palatessaan takaisin ja asettuessaan meidän
+eteemme, ja hän oli nyt kiivaampi kuin keskeytystä ennen. "Minä olisin
+voinut jättää teidät kuolemaan tuohon helvettiin siellä. Vaan minä en
+sitä tehnyt. Minun olisi vain tarvinnut ojentaa käteni, ja te olisitte
+silmänräpäyksessä revitty kappaleiksi! Vaan susi ei pyydystele rottia,
+eikä Bezers tarvitse kostoonsa kenenkään apua, ei kuninkaan eikä
+roistoväen! Kun minä ahdistan vihollistani, niin minä haluan saada
+hänet yksinäni, ymmärrättekö? Ja niin totta kuin meidän yllämme on
+taivas" -- hän vaikeni hetkiseksi -- "jos minä vielä kerran teidät
+tapaan, herra de Pavannes, niin minä teidät tapan sille paikalle!"
+
+Hän vaikeni ja väkijoukon melu kuului ulkoa, ja sekaus syntyi
+ajatuksissani. Minä taistelin kovasti sitä vastaan, sillä minä näin
+äkkiä Croisetten poskille nousevan punat ja hänen silmiinsä syttyvän
+loiston, aivan kuin niistä olisi side yhtäkkiä poistettu. -- Sekaus,
+sanoin minä -- sillä minä olin luullut ymmärtäneeni vidamen
+tarkoituksen, vaan tuossa hän seisoi ja mulkoili yhä uhriinsa yhtä
+julman näköisenä ja puhui yhtä julmalla äänellä. "Kuulkaa, herra
+de Pavannes", jatkoi hän, ojentautuessaan aivan suoraksi ja
+majesteetillisesti viittasi ovea. "Ovet ovat auki! Rakastettunne on
+Caylusissa. Tie on vapaa, menkää hänen luokseen, menkää hänen luokseen
+ja sanokaa, että minä olen pelastanut henkenne ja että minä sen teille
+lahjoitan, en rakkaudesta, vaan vihasta! Jos te olisitte osottanut
+pelkoa, niin minä olisin teidät mestauttanut, sillä silloin teidän
+kärsimyksenne olisivat olleet suuremmat, herra de Pavannes. Vaan nyt,
+pitäkää henkenne -- lahjana! Ja kärsikää niin kuin minä kärsisin, jos
+minut pelastaisi ja säästäisi viholliseni!"
+
+Vähitellen alkoi hänen sanojensa täysi tarkoitus selvitä minulle --
+vähitellen vaan ei täydellisesti ennen kuin kuulin Louisin katkonaisin
+sanoin, puolittain ylpeänä puolittain nöyrästi kiittävän Bezersiä
+jalomielisyydestään. Vaan en taaskaan tiennyt, mitä piti uskoa kaikesta
+tästä, kun kuulin vidamen vastauksen. Sillä hän keskeytti Pavannesin
+purevalla ivalla, solvauksilla hämmensi hänen tunnustuksensa ja
+uhkauksilla vastasi hänen kiitoksiinsa.
+
+"Menkää! Menkää!" jatkoi hän tuimasti. "Olenko todellakin teitä niin
+kauan säästänyt, että te lopuksikin tahdotte saada minut teille
+kostamaan, ja kehotatte minua tappamaan teidät? Pois! Ja ottakaa nämät
+sokeat penikat mukaanne! Pitäkää minua nyt yhtä paljon kuin ennenkin
+vihollisenanne! Ja jos minä teitä vielä kerran tapaan, niin olkaa
+varma, että tapaatte vihollisenne! Menkää, herra de Pavannes, menkää!"
+
+"Vaan, herra de Bezers", sanoi Louis, "kuulkaa. Kahden minutin ajan
+vain -- --."
+
+"Menkää, menkää ennen kuin me teemme toisillemme jotakin pahaa!" karjui
+vidame hurjana. "Jokainen sana, minkä lausutte siihen suuntaan, on
+solvaus minua kohtaan! Se ryöstää minulta minun kostoni tunteen. Menkää
+Jumalan nimessä!"
+
+Ja me menimme, sillä ei ollut mitään mahdollisuutta eikä mitään toivoa
+saada lievennetyksi hänen raivoaan kun hän puhui ja yhtä vähän
+silloinkin, kun hän äänetönnä seisoi ja katsoi, kun me verkalleen
+poistuimme hänen edestään. Me menimme hitaasti tiehemme, toinen toisen
+jälessä, ja koetimme, luonnollisesta vaatimuksesta kiittää häntä, vielä
+kerran lävistää ankaruuden panssari, joka peitti hänen otsansa. Vaan
+katkerana ja järkähtämättömänä, loppuun asti vihan ja halveksimisen
+kuvana hän pysyi katsoessaan meitä mennessämme.
+
+Vaikka tästä päivästä on kulunut kaksikuudetta vuotta, niin muistan
+kuitenkin aivan selvään tämän omituisen miehen, joka seisoi siinä kuin
+jättiläinen valtaistuimen katon varjossa, jolloin päivänpaiste, joka
+tulvasi akkunoista ja hohti meihin, näytti aivan kuin välttävän häntä.
+Minä muistan kaksi tuimaa silmää, jotka hehkuivat meitä katsellessa, ja
+muistan huulet, joilla värähti julman pilanteon ilo. Ja se oli viime
+kerta kun minä -- ja luulen jokainen meistä -- näin Raoul de Marin,
+Vidame de Bezersin tässä elämässä.
+
+Hän oli mies, jota emme voi tuomita meidän aikamme näkökannan mukaan,
+sillä hän oli paheissaan ja hyveissään sellainen henkilö, jota ei
+nykyaika voi ymmärtää -- joka aikanaan teki äärettömän paljon pahaa ja
+-- jos saa uskoa hänen ystäviään -- vähän hyvää. Vaan paha on
+unhotettu, hyvä elää. Ja jos kaikki tämä hyvä paitse yhtä ainoaa tekoa
+on haudattu hänen kanssansa, niin tästä ainoasta teosta, ranskalaisen
+aatelismiehen teosta, puhuttaisiin yhtä kauan kuin Ranskan
+kuningaskunta seisoo ja äsken kuolleen rakastetun hallitsijan muisto
+elää kansan sydämmessä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kun sulen silmäni, niin minä vieläkin näen edessäni, miten meidän pieni
+seurueemme -- palvelijamme Jean oli meihin taas yhtynyt -- kauniina
+kesäpäivänä jälkeenpuolisten ratsasti yli kukkulain Caylusiin, miten me
+ajoimme rautatammikäytäviä, laukotimme alas mäkiä, miten me iloisilla
+huudoillamme herätimme talonpoikaistalojen asukkaat unteloisuudestaan
+ja miten me, kun me taas kiipesimme ylängöitä, vedimme henkeemme
+saniaisten hajua, jotka musertuivat hevosten kavioissa ja kuolivat --
+kuolivat lisätäkseen vähän iloamme siihen onneen, jonka Jumala meille
+oli suonut. Harvinaisia ja suloisia ovat sellaiset päivät ihmisen
+elämässä, jolloin näyttää siltä että koko luonto on saanut eloa
+ainoastaan ilahduttaa meitä ja saattaa meitä kiittämään Jumalaa.
+
+Hämärä jo oli laskeutunut, kun me pääsimme ylämaan korkeimmalle kohtaa,
+josta näimme Caylusin. Auringon viimeiset säteet vielä yltivät meihin,
+vaan laakso allamme oli varjokas, niin että kukkula, jonka ympärillä
+asuntomme oli, olisi ollut näkymätön jollei sen huipulta olisi alkanut
+pilkoittaa kynttilän valoja. Syvä hiljaisuus laskeutui ympärillemme,
+kun me verkalleen laskeusimme tuttua polkua.
+
+Koko päivän oli sanomaton ilo täyttänyt rintamme, viaton ja
+ajattelematon ilo, kiitollinen eikä aivan itsekäs, sillä se koski yhtä
+paljo Kitiä kuin omaa asiaamme. Vaan nyt, kun hämärä ja pimeä tuli, nyt
+kun olimme lähellä kotiamme ja muutaman minutin perästä saimme täyttää
+toisenkin sydämmen ilolla, kävimme äänettömiksi. Sillä nyt alkoi herätä
+toisia ajatuksia -- ajatuksia kaikesta siitä, mitä oli tapahtunut siitä
+kun me viimeksi kulimme tätä tietä, ja silloin ne tietysti kääntyivät
+häneen, jota meidän tuli kiittää onnestamme -- sankariin, jonka olimme
+jättäneet ylpeyteensä, valtaansa ja yksinäisyyteensä. Toiset voivat
+ajatella häntä kiitollisuudella täytetyillä sydämmillä ja tuntematta
+mitään häpeää. Vaan minä punastuin ajatellessani miten meidän olisi
+käynyt, jos minä olisin saanut tahtoni täytetyksi, jos minä
+lyhytnäköisyydessäni olisin tehnyt viimeisen väkivallan, pelkurimaisen
+työn ja surmannut hänet, niin kuin kaksi kertaa olin yrittänyt.
+
+Pavannes olisi silloin ollut mennyttä -- melkein varmasti. Ainoastaan
+Bezers voimakkaalla joukollaan -- me emme koskaan saaneet tietää oliko
+hän sen koonnut sitä varten vai muuta tarkoitusta varten -- kykeni
+pelastamaan hänet. Ja harvat miehet, vaikka kuin urhoollisia olisivat
+olleet -- ehkä Bezers oli ainoa koko Parisissa -- olisivat uskaltaneet
+temmata häntä roistoväeltä, jos tämä kerran olisi saanut nähdä hänet.
+Minä mainitsen tämän sitä varten, että lasteni lapset ottaisivat tästä
+varteen, vaikka he eivät koskaan tule elämään sellaista aikaa kuin minä
+olen elänyt.
+
+Ja niin nousimme jyrkkää katua Caylusiin, raskaan synkkämielisyyden
+painostaessa mieliämme, ja vielä synkemmällä mielellä ratsastimme
+Susitalon mustain ja raskaitten porttien ohi, jotka nyt olivat suletut
+ja puomitetut, ja synkkäin akkunain alatse, joista Bezers oli
+kiihottanut roistoväkeä hyökkäämään Pavannesin kuririn kimppuun. Me
+olimme lähteneet päivällä ja tulimme yöllä. Vaan me olimme lähteneet
+peläten ja vavisten, ja me palasimme riemuisina ja onnellisina.
+
+Meidän ei tarvinnut soittaa suurta kelloa. Palveliamme Jean huusi:
+"Hei! Portti auki nuorille herroille!" ja huuto oli tuskin ehtinyt
+hänen huuliltaan ennen kuin meidät päästettiin sisään. Ja ennen kuin me
+pääsimme penkereelle, juoksi muuan nainen ohi niiden, jotka olivat
+tulleet katsomaan mitä täällä oli, ohi rouva Clauden, juoksi ohi vanhan
+Gilen, ohi kiiruhtavain palvelijain. Minä näin sorean naisolennon,
+kokonaan valkoisiin puettuna, kiiruhtavan meitä vastaan. Ja kun hän
+tuli minun luokseni, niin minä näin kasvot, jotka olivat vielä
+valkoisemmat kuin hänen pukunsa, kasvot, jotka olivat paljaina silminä
+-- silmät, jotka tekivät kysymyksen, jota huulet eivät kyenneet
+lausumaan.
+
+Minä paljastin pääni, tein syvän kumarruksen ja sanoin ainoastaan
+viitaten Louista -- se oli vaikuttavin hetki elämässäni -- "Kas
+tuossa!"
+
+Ja silloin näin auringon nousevan naisen kasvoille.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Vidame de Bezers kuoli niin kuin hän oli elänytkin. Hän oli edelleen
+Cahorsin kuvernöörinä, kun Henrik Suuri hyökkäsi hänen kimppuunsa yöllä
+kesäkuun 17 päivää vasten 1580. Hämmentyneenä ja haavoitettuna
+ensimmäisessä häiriössä, jonka hyökkäys sai aikaan, puolusti hän
+itseään ja virkaansa epätoivon rohkeudella viisi yötä ja yhtä monta
+päivää kadulta kadulle, talolta talolle. Niin kauan kuin hän eli, oli
+Henrikin ja Ranskan kohtalo epävarma. Vaan hän kaatui lopuksi
+pyssynluodin lävistämänä, ja kuoli tuntia ennen auringon nousua kesäkuun
+22 päivänä. Linnaväki antautui heti sen jälkeen.
+
+Marie ja minä olimme läsnä siinä taistelussa, jolloin olimme Navarran
+kuninkaan puolella, ja hänen kehotuksestaan riensimme osottamaan
+vidamen maallisille jäännöksille kunnioitusta, jotka tulivat hänen
+suurelle nimelleen, ja ilmaisi meidän kiitollisuuttamme. Vuotta
+myöhemmin vietiin hänen ruumiinsa Cahorsista ja laskettiin sinne, jossa
+se nyt lepää, omaan luostarikirkkoonsa Bezersissä, patsaan alle,
+joka lyhyesti kertoo hänen myrskyisestä elämästään ja suuresta
+urhoollisuudestaan. Sama se. Hän ei tarvitse muistopatsasta, jonka nimi
+elää hänen maansa historiassa ja jonka hautakirjoitus on piirretty
+ihmisten muistoon.
+
+
+
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK "SUSI" ***
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions will
+be renamed.
+
+Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
+law means that no one owns a United States copyright in these works,
+so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the
+United States without permission and without paying copyright
+royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
+of this license, apply to copying and distributing Project
+Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
+concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
+and may not be used if you charge for an eBook, except by following
+the terms of the trademark license, including paying royalties for use
+of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
+copies of this eBook, complying with the trademark license is very
+easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
+of derivative works, reports, performances and research. Project
+Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away--you may
+do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected
+by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark
+license, especially commercial redistribution.
+
+START: FULL LICENSE
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
+Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
+www.gutenberg.org/license.
+
+Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
+Gutenberg-tm electronic works
+
+1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or
+destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
+possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
+Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
+by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
+person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
+1.E.8.
+
+1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement. See
+paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
+agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
+electronic works. See paragraph 1.E below.
+
+1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
+Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
+of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
+works in the collection are in the public domain in the United
+States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
+United States and you are located in the United States, we do not
+claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
+displaying or creating derivative works based on the work as long as
+all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
+that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
+free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
+works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
+Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
+comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
+same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
+you share it without charge with others.
+
+1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
+in a constant state of change. If you are outside the United States,
+check the laws of your country in addition to the terms of this
+agreement before downloading, copying, displaying, performing,
+distributing or creating derivative works based on this work or any
+other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
+representations concerning the copyright status of any work in any
+country other than the United States.
+
+1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
+immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
+prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
+on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
+phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
+performed, viewed, copied or distributed:
+
+  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
+  most other parts of the world at no cost and with almost no
+  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
+  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
+  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
+  United States, you will have to check the laws of the country where
+  you are located before using this eBook.
+
+1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
+derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
+contain a notice indicating that it is posted with permission of the
+copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
+the United States without paying any fees or charges. If you are
+redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
+Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
+either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
+obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
+trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
+additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
+will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
+posted with the permission of the copyright holder found at the
+beginning of this work.
+
+1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
+any word processing or hypertext form. However, if you provide access
+to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
+other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
+version posted on the official Project Gutenberg-tm website
+(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
+to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
+of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
+Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
+full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
+provided that:
+
+* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
+  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
+  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
+  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
+  within 60 days following each date on which you prepare (or are
+  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
+  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
+  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
+  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
+  Literary Archive Foundation."
+
+* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+  License. You must require such a user to return or destroy all
+  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
+  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
+  works.
+
+* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
+  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
+  receipt of the work.
+
+* You comply with all other terms of this agreement for free
+  distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
+Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
+are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
+from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of
+the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the Foundation as set
+forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
+Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
+electronic works, and the medium on which they may be stored, may
+contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
+or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
+intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
+other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
+cannot be read by your equipment.
+
+1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from. If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium
+with your written explanation. The person or entity that provided you
+with the defective work may elect to provide a replacement copy in
+lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
+or entity providing it to you may choose to give you a second
+opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
+the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
+without further opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
+OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
+LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of
+damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
+violates the law of the state applicable to this agreement, the
+agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
+limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
+unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
+remaining provisions.
+
+1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
+accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
+production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
+electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
+including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
+the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
+or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
+additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
+Defect you cause.
+
+Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of
+computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
+exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
+from people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
+generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
+Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
+www.gutenberg.org
+
+Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
+U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's business office is located at 809 North 1500 West,
+Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up
+to date contact information can be found at the Foundation's website
+and official page at www.gutenberg.org/contact
+
+Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without
+widespread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine-readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment. Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements. We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
+DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
+state visit www.gutenberg.org/donate
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg web pages for current donation
+methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
+ways including checks, online payments and credit card donations. To
+donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
+
+Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works
+
+Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
+Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
+freely shared with anyone. For forty years, he produced and
+distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
+volunteer support.
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
+the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
+necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
+edition.
+
+Most people start at our website which has the main PG search
+facility: www.gutenberg.org
+
+This website includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/66879-0.zip b/old/66879-0.zip
index 387eaf7..387eaf7 100644
--- a/66879-0.zip
+++ b/old/66879-0.zip