Sentinels relocatedHEADmain

2 files changed, 4758 insertions, 5141 deletions

diff --git a/59481-0.txt b/59481-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..e8b6e35
--- /dev/null
+++ b/59481-0.txt
@@ -0,0 +1,4758 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 59481 ***
+
+
+
+
+
+
+
+
+
+
+
+KERTOMUKSIA JA KUVAUKSIA
+
+Kirj.
+
+Karl A. Tavaststjerna
+
+
+Suomentanut
+
+Juhani Aho
+
+
+
+
+
+Porvoossa,
+Werner Söderström,
+1896.
+
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+Meri.
+Urheilija.
+Jää on murrettu.
+Pikku kaupunki.
+Pomppe.
+Väärinkäsitys.
+Kotiin.
+Laulajan palkka.
+Kolmekymmenvuotinen sota -- ja sudet.
+Rautatiejuttu.
+Joulu Kuusamossa.
+Keppi-Leena.
+Kaikkien suosikki.
+Taiteilijain tukala elämä.
+Maria.
+
+
+
+
+Meri.
+
+
+Meri, tuo kaikkien laulelema, kaikkien ihailema, on suuri näyttelijä.
+Oikeastaan ei se ilmaise mitään muuta kuin mitä kirjailija tahtoo,
+mutta sen se esittää mainiosti. Katselija on tuo meren kirjailija ja
+hän voi mielialansa mukaan antaa sille sen sisällön, mikä milloinkin
+miellyttää.
+
+Kesällä, kun meri huvinäytelmiä esittää, saapi pieni auringon eteen
+asettunut pilvitukko sen tummenemaan. Se vaihtelee monen monella
+tavalla, uhkaavasta vihasta mitä lempeimpään hymyyn, hurjasta ilosta
+synkimpään suruun; -- aina sen mukaan, miten valot vaihtelevat, miten
+kirkas on ilma, miten aallot käyvät ja tuuli puhaltaa. Mutta syksyllä
+ja talvella, kun se suuria murhenäytelmiään esittää ja väliin vaan
+joitakuita hellempiä kohtauksia, silloin hautoo synkkä, raskas totisuus
+viikkokausittain, kuukausittain sen mahtavia kasvoja.
+
+Sama harrastus, joka lukemattomia kertoja sai minut istuutumaan samalle
+tuolilleni teaatterin parterrilla, seuratakseni siitä näyttelijän
+taidetta, oli eräänä vuonna saattanut minut parhaalle paikalle, mistä
+voin Itämerta ihailla, kauvas Hankoniemen nenään. Päivä päivältä
+seurasin minä merta sen pienimpiäkin vaihteluita tarkastellen;
+näin sen kohoilevan heratyynenä pitkissä mainingeissa, näin sen
+pettävän rauhallisena, kavalana, salaisuuksiaan hautovana; näin sen
+pikimustana vyöryvän äkäisiä vaahtopallojaan heitellen lumiseinien
+keskellä, ja minä näin sen untelona ja harmaana, köyhänä ja uupuneena
+yksitoikkoisia laineitaan liikutellen herpoavan rantojaan vastaan, kun
+syksyn tuhuttava sade lakkaamatta kallioita kostutteli. Olisin voinut
+kirjoittaa siitä arvostelun -- arvostelun ilman moittivaa sanaa.
+
+Mutta minä en huolinut haaveilla sen ääressä, tahdoin siilien vaan
+tutustua, ja minä tapasin siinä myötätuntoisen sielun. Se oli
+epäluotettava, tunteeton, raju ja vaikuttava. En koskaan täydellisesti
+tuon myötätuntoisuuteni valtaan antautunut, niinkuin esim. rakkauden
+valtaan antaudutaan, suurin huvini oli sitä tutkia, hallita sitä. Ja
+minä pysyin aina voitolla, sillä minä en itse joutunut sen haltuun,
+minä vaan pelkäsin sitä, kunnioitin sitä ja ihmettelin.
+
+Joka kerta kuin sittemmin olen maailmassa kohdannut, katseen, joka on
+huomiotani herättänyt, näen minä siinä jotain, joka muistuttaa minua
+ystävästäni ja näyttelijästä, merestä. Sellaisessa katseessa on samaa
+petollista ja salaperäistä rauhaa, samaa hämärätä syvyyttä, samaa
+heratyyntä tyytyväisyyttä, jonka vähinkin ilman henkäys saa väräjämään
+ja elämään, samaa unteloa, uupunutta tylsyyttä, joka tuossa tuokiossa
+voipi vaihtua päiväpaisteeksi tai vihreävaahtoiseksi vihaksi. Kaikissa
+ihmisissä on meren sukua, -- ainakin kaikissa, jotka ovat jotakin.
+
+Milloin tahansa minä kohdannenkin silmän, joka koettaa ilmaista
+ystävyyttä ja tuttavallisuutta, milloin tahansa tavannenkin toisen,
+jonka katse on terävä, vastenmielinen ja läpitunkeva, milloin tahansa
+minulle kauniit naisen silmät hymyillevätkin, aina näen minä niiden
+takaa meren, tuon epäluotettavan, tunteettoman, rajun, inahtavan meren,
+jonka valtaan ei koskaan voi kokonaan antautua. Mutta minua miellyttää
+tuo henkilö, ja minä pelkään, kunnioitan ja ihailen häntä.
+
+Se on näyttelijä, meriluonto ihmisessä, joka tekee hänet huomattavaksi.
+Se on halu tutkia häntä, leikitellä hänen kanssaan ja hallita häntä,
+joka tekee elämästä elämän.
+
+
+
+
+Urheilija.
+
+
+Olimme purjehtineet viimeisen pohjoisreimarin ohitse ulkopuolella
+Hangon majakkaa, pohjoisessa oli Suomen rannikko kaitasena mustana
+juovana ja majakkamaan korkeat kalliot loistivat valkeina aamuauringon
+valossa. Me tarkastelimme huolellisesti kompassia ja merikorttia
+ja suuntasimme huvipurtemme suoraan Bogskärin majakkaa kohti, joka
+on etelään Ahvenanmaasta. Sieltä oli määrämme ottaa uusi suunta
+Sandhamniin, ja oli aikomuksemme, jos tuulet ja onni meitä suosisivat,
+jo huomisiltana istua Hasselbackenilla Tukholmassa illallista syömässä.
+
+Toistaiseksi ei tuo siro englantilainen mallikutteri vielä
+erinomaisemman nopeasti kulkenut, mutta kaakkotuuli lupaili
+kiihtyäkseen ja kello oli vasta kahdeksan aamulla, -- meillä oli
+neljättäkymmentä tuntia käytettävänämme. Vaahdottomat kesäiset laineet
+keikuttivat purttamme, suuria ne eivät olleet, mutta sentään tarpeeksi
+suuria saattamaan sairaaksi heikkohermoisen, sillä sama tuuli oli
+puhaltanut jo eilenkin. Kun suunta oli määrätty, ei meillä enää ollut
+mitään tekemistä. Ystäväni, joka oli kutsunut minut mukaansa tälle
+Tukholman matkalle, nosti valkoiset, kummipohjaiset sporttikenkänsä
+penkille, asetti peräsimen varren mukavasti vasemman olkapään taa,
+ojentihe ja nautti.
+
+-- Se on merkillistä, sanoi hän, mutta tämä nyt on kuitenkin elämäni
+suurin nautinto.
+
+Annoin katseeni harhailla ympäri tumman sinistä mertä, joka ikäänkuin
+heräsi eloon kaakkoistuulen kiihtyessä, hengitin raitista, suolaista
+tuoksua ja huomautin, ett'ei minua ollenkaan kummastuttanut hänen
+rakkautensa purjehtimiseen.
+
+-- Mutta on se kuitenkin vähän narrimaista, jatkoi hän, että vanha,
+järkevä mies pitää tätä tällaista mustalais-elämää kotia ja työtä
+parempana. Syy on kai siinä, ett'en minä koskaan tunne itseäni niin
+vapaaksi, niin itsenäiseksi kuin istuessani näin peräsimessä ja
+tähystellessäni tuota tasaista, mustaa juovaa maan ja meren välillä.
+
+Huomasin hänen äänestään ja pyylevistä kasvoistaan, että hän
+tahtoi päästää hyvän tuulensa valloilleen, ja sanaakaan sanomatta
+seurasin minä osanotolla hänen katseitaan, jotka purjeita ja mastoja
+tarkastelivat, ja katselin ihaillen minäkin kutterin häikäisevän
+valkeita purjeita ja tuulessa ja merenkäynnissä notkuvaa huippumastoa,
+ja annoin hänen häiritsemättä jatkaa:
+
+-- Eikähän nyt todella olekaan mitään ihanampaa kuin tällainen aamu
+ulkona merellä! Tuntuu oikein, kuinka purren notkea runko elää alla,
+kuinka nuorat ja mastot joustavat, tuuli työntää näkymättömällä
+voimalla, ja niin on silloin kuin purren vireys miehenkin virittäisi;
+siinä tervehtyy ja notkistuu ja käy huolettomaksi, niinkuin ei
+olisikaan muuta tehtävää kuin purjehtia näin koko ikänsä kaiken.
+
+Hän vaikeni hetken verran ja minä olin täydellisesti samaa mieltä hänen
+kanssaan, nojauduin taapäin ja katselin pitkin kaunista isoa purjetta,
+yli terävän huippupurjeen, suoraan ylös aurinkoiseen heinäkuun
+seesteesen, ja kuuntelin taas ystäväni yksin puhelua:
+
+-- Aina siitä alkaen kuin poikasena tulin ensi kerran meren rannalle,
+on se melkein lumoavalla voimalla minua puoleensa vetänyt. Muistan
+vielä, kuinka minä, vietettyäni helteisen kesän sisämaan kaskisavun
+sekaisessa ilmassa, tulin alas Helsinkiin lukukautta alkaakseni ja
+onnesta uhkuvin tuntein ahmin minä sisääni meren tuoretta ilmaa. Niin,
+niin... on niitä niitäkin runoilijoita, jotka ovat runoilijoita,
+vaikk'eivät kirjoitakaan runoja! Tunsin ilman muutoksen niin herkästi,
+että jo junan kulkiessa poikki Töölön lahden vainusin meren liekoja
+ja suolaista vettä. Ensi kävelylläni menin satamaan ja kaivopuiston
+valleille, joilta meri näkyi vapaana ja jonne lounastuuli puhalteli
+nostatellen suuria, vaahtopäitä aaltoja ja tuoden tullessaan hurmaavaa,
+sisämaalaiselle outoa tuoksua.
+
+Entä merikylvyt sitten, -- se oli toki toista kuin polskaroida
+ummehtuneen sisäjärven tervan ruskeassa vedessä! Viivyttyäni
+neljännestunnin kylmässä vedessä saatoin seista tuntikausia rannalla ja
+hengittää tuota minulle vierasta ilmaa, seuratessani yhä kiintyvällä
+huomiolla saaristolais-purren kulkua, jonka harmaat purjeet olivat
+äsken kohonneet taivaan rannasta Mälkön takana, kunnes se myötätuulessa
+laski Uuninsuun salmesta aaltojen takaa ajamana. Mutta jos silloin joku
+huikaisevan valkea huvipurjehtija pisti ulos merelle Långörin salmesta,
+kiinnitti se kuin taikavoimalla kaiken huomioni puoleensa, kunnes
+katosi jonkun niemen taa ja minä kylmästä väristen, kädet taskuissa ja
+nutun kaulus pystyssä läksin kotiin päin kulkemaan, saadakseni siellä
+rohtoja ja joutuakseni kotilääkitysten alaiseksi vilustumisesta...
+
+-- Niin, -- se oli siihen aikaan kuin ajattelin ruveta merimieheksi...!
+Mutta sitten tuli koulu puuhineen ja tuo aava näköpiiri joutui
+unhotuksiin ja kutistui kokoon kammarin seinien sisällä. Ainoastaan
+jonain joutilaana keskiviikko-iltana kiipesimme me, muutamat saman
+mieliset luokkatoverit, satamassa olevien suurimpien laivojen
+mastoihin, kun ensin olimme asettaneet niin, että kapteeni oli mennyt
+kannen alle ja me tehneet tuttavuutta perämiehen kanssa. Mutta
+merimiesluontoni laimeni vuosien kuluessa, tulin liika kirjaviisaaksi
+kadehtiakseni meripoikain pikisiä paitoja ja kovaa työtä, opin
+vähitellen antamaan arvoa sivistyneelle elämälle, viikseni alkoivat
+kasvaa, ja niin tuli turhamaisuus muodin mukaisine vaatteineen,
+hansikkaineen ja rakastumisineen...! Mutta kun kaikki oli käynyt
+mieltäni vastaan, häämöitti edessäni taas aava ulappa, minussa heräsi
+taas hurja halu reippaaseen elämään vaahtoisilla laineilla, kun
+myrsky moninkertaisissa ristinuorissa riuhtoo... ja silloin oli taas
+hartahin mielitekoni päästä kaikesta ja ojentaa ulos avaraan maailmaan,
+vieraille maille ja uusiin oloihin...
+
+-- No niin, -- olihan minulla useinkin vastoinkäymisiä, enkä
+minä kuitenkaan merille lähtenyt, -- oli niitä niin usein, että
+lopulla suutuin todenteolla ja vannoin, että kerran oli tuleva
+myötäkäymistenkin aika. Ja silloin aloin minä tätä nykyistä
+teollisuushaaraani varten työskennellä, mutta ei sitä joutilasta
+päivää kesällä ja syksyllä, kun vaan oli avovettä vähänkään tarjona,
+ett'en hankkinut uutta työhalua ja uusia voimia purjehtimalla ulos
+saaristoon, jossa harhailin aamusta varhaisesta iltaan myöhäiseen. En
+olisi kuolemaksenikaan muuttanut sisämaahan, vaikka tulevaisuuteni
+siellä olisi ollutkin paljoa helpompi. Ja työni kestäessä kangasteli
+minulle aina harrastuksieni lähimpänä maalina oma pieni hyvä kutteri,
+jota voisin tarpeen tullessa yksinkin hoitaa. Tuo maali on jo kauvan
+sitten saavutettu; -- saavutin sen parin vuoden kuluessa. Sitten
+tulivat kaikki yhteiskunta-ihmisen monimutkaiset tarpeet: tuli halu
+perustaa perhettä ja kotia, tahdoin saada vaikutusta, tahdoin en tiedä
+enää mitä, mutta en mistään kuitenkaan tullut niin rauhalliseksi,
+en mistään niin täydellisesti nauttinut kuin merestä, en mitään
+niin rakastanut kuin merta. Tietysti kasvoivat vaatimukseni samassa
+määrässä. Olin jo aikoja sitten vaihtanut ensimmäisen venheeni toiseen
+nopeakulkuisempaan. On minulla sittemmin ollut useampiakin venheitä,
+mutta vasta viime vuonna päätin hankkia itselleni tämän.
+
+Olin siinä työllä selaillessani englantilaisia urheilulehtiä, ennenkun
+löysin sopivan mallin. Mikä oli epämukava, mikä käymätön meidän
+vesillä, mikä liika suuri tai liika pieni, ja vaimoni katseli minua
+kuin mielensä menettänyttä, kun en viikkokausiin osannut puhua mistään
+muusta kuin uudesta purrestani. Naisten näkyy olevan vaikea seurata
+tuollaisia hiukan haaveellisempia harrastuksia. Mutta minun nautintoni
+oli rajaton, kun sain miettiä sopivata mallia lauta laudalta, riepu
+rievulta. Minusta tuli uppo-oppinut laivanrakentaja ja minä uneksin
+vaan kantavuuksista ja veden vastustusvoimista. Konttorikirjoissani
+olivat imupaperit täynnä laskuja ja kotonani kätkin minä vaimoni
+halveksivia katseita piiloon arkittain piirustuksia ja suunnitelmia.
+Viimein tein minä erään insinöörin avulla piirustukset tähän purteeni.
+Niin, niin, vaikka tämä onkin tehty englantilaisen mallin mukaan,
+on tässä paljon omaa keksimäänikin. Katsos esim. näitä juoksevia
+nuoralaitoksia täällä perässä, -- ne ovat minun keksimiäni! Ne hoitavat
+itsensä luoviessa melkein itsestään, ei tarvitse muuta kuin vähän
+nyhtäistä. Tilaa mittaellessani kannen alla olen myöskin noudattanut
+omia periaatteitani, ja olen tyytyväinen tuloksiini, oikein tyytyväinen.
+
+Hän huusi miehistölle kokassa ja teki luovin tuuleen, näyttääkseen
+minulle, miten nuo juoksevat nuoralaitokset hoitivat itsensä melkein
+itsestään. Olihan minusta niistä paljonkin vastusta, mutta en huolinut
+tehdä mitään ilkeitä muistutuksia. Ja niin laskeusi pursi taas vanhaan
+suuntaansa, vaahto helmeili tuulen alla, ja peränuora pinnistyi
+tiukalle kuin viulunkieli tuulen purjeita painaessa.
+
+-- Suuren osan talvea ja koko kevään kuljin minä melkein joka päivä
+laivaveistämölle, jossa emäpuuta paikoilleen asetettiin, kaaria
+kiinnitettiin ja laitoja kuonnuteltiin. Seurasin niin tarkkaan purteni
+syntymistä, että tunnen jokaisen kuparinaulan ja jokaisen puukiilan sen
+rungossa. Häpeäkseni täytyy minun tunnustaa, että kolmannen lapseni
+osaksi, joka syntyi viime talvena, tuli tuskin puoletkaan siitä
+huomiosta, jota valmistuvalle purrelleni osoitin. Ihmisluonto on nyt
+vähän epätäydellinen ja isän tunteet kestävät koetuksensa ainoastaan
+ensimmäisellä kerralla, ja sen jälkeen voi ne luokittaa ihanteellisten,
+arvelunalaisten hyveiden joukkoon. Vaimoni lienee huomannut, että
+purrestani olisi tuleva hänen ja koko perheen kilpailija, sillä
+kaikista kehoituksistani huolimatta en saanut häntä koko rakennusaikana
+ainoatakaan kertaa laivaveistämölle. Eikä sillä hyvä: -- sen
+valmistuttua ei hän ole siihen kertaakaan jalallaan astunut. Eihän hän
+tosin milloinkaan ole ollut mikään erinomainen urheilun ystävä, mutta
+ei hän urheilua vihannutkaan, ennenkun Lucifer tuli. Olin aikonut olla
+kohtelias ja antaa sille vaimoni nimen, mutta kun hänellä oli sitä
+kohtaan niin kylmä, otin sen sijaan tämän maanalaisen nimen, ja luulen,
+että hän ymmärtää sukkeluuden.
+
+Ystäväni nauroi keksinnölleen ja kiinnitti isopurjeen nuoraa saadakseen
+enemmän tuulta purjeesen. Hangon majakka kohosi kaukana takanamme kuin
+liikkumaton savupatsas ja sen alla olevat korkeat kalliot alkoivat
+huveta aamun seesteesen. Meren laineet murtautuivat siellä täällä
+lakkapäiksi, Lucifer puski eteenpäin huimaavaa vauhtia ja kallistui
+niin, että vesi aina välistä kantta huuhtasi. Meri oli puhdas melkein
+kautta koko näköpiirin, ainoastaan yksi purje näkyi kaukana, kaukana
+etelässä, vielä kauvempana sen takana häämöitti epäselvä savujuova
+jostain höyryvenheestä toisella puolen maanpallon kupukannen.
+
+-- Sano nyt sinäkin, huudahti ystäväni yhtäkkiä, -- eikö tätä voi sanoa
+vapaudeksi? Minä ohjaan minne mieleni tekee, eikä kukaan voi sanoa
+mitään sitä vastaan. Vaimoni ohjatkoon kernaasti kotiani, -- eihän
+se kuitenkaan paikaltaan päkähdä. Hei, hai, purteni sä, -- kiinnitä
+kulkuasi ja näytä, mihin kelpaat! Hoi miehet siellä kokassa! Viiripurje
+ylös, niin on meillä kaikki rievut kuivamassa! Joutukaa nyt, niin saapi
+kokkipoika sitten laittaa aamiaista, minulla on nälkä niin, että näköä
+haittaa, ja seuran vuoksi otan minä aamuryypynkin, vaikka se on vastoin
+tapojani merellä.
+
+Viiripurje lensi mastoon, Lucifer kallistui vielä tuuman verran ja
+halkasi noita pitkiä Itämeren aaltoja täydellisellä raivolla. Vaahto
+tuprusi savuna kokan edessä.
+
+-- Kas niin, nyt olisi hauska laskea kilpaa jonkun kanssa! Eikö se
+seiso komeasti -- mitä? Loki mereen, elkääkä ottako sitä pois, ennenkun
+olemme kulkeneet vähintäinkin kuusi solmuväliä, muistakaa se! Kuules
+nyt, kokki... Andersson! Pane konservilaatikko pataan samassa... ja
+sitten saa Andersson ottaa esille madeiran. Kas nyt, kuinka komealta
+Lucifer näyttää. Olla häntä nyt sivulta katsomassa! Tunnusteleppa
+peräsintä, kuinka keveä se on, ja kuinka pursi sitä tottelee helposti!
+
+-- Muistan tässä erään toisenkin venheistäni ja kuinka tottelevainen
+se oli. Kertomukseni saattaa tuntua merimiehen jutulta, mutta tosi se
+on sittenkin. Ei minulla ole vieraita miehiä tapahtumaan, sillä minä
+olin yksin, mutta joka ei usko, puskekoon. Purjehdin, niinkuin sanoin,
+yksinäni eräänä lämpimänä aamupäivänä tasasessa tuulessa, aurinko
+paahtoi minua ja keskellä selkää alkoi mieleni tehdä uimaan, Olin
+tehnyt samalla tavalla useat kerrat ennen. Riisuuduin, tartuin kiinni
+nuoran päähän, ja puhaltauduin suin päin mereen. Mutta nuora olikin
+sattumalta irti tällä kertaa, se juoksi jälestä ja siinä olin minä
+puolen peninkulman päässä maista, kädessäni vaan kymmensylinen köysi,
+joka tinki jalkoihini sotkeutumaan. Hätkähdinhän tuossa vähän, mutta
+en sentään itkemäänkään ruvennut. Venhe kulki rauhallisesti entistä
+suuntaansa, ja turhaan odotin minä että se luovisi tuulta vasten.
+Silloin minä suutuin ja huusin jälkeen, ensin ujostellen ja hiljaa,
+sillä minä häpesin itseäni. Sitten huusin jo vähän kovemmin. Mutta
+kun näin, että se ikäänkuin vähän alkoi luovia, karjasin minä kaikin
+voimin. Ja eikö se pahus silloin nöyrästi käännä nokkaansa tuulta
+vasten, muuttaudu toiselle kylelleen ja laskeudu aivan päälleni tuulen
+purjeita taapäin painaessa! Minä kiinni mastonuoraan ja sen avulla
+kannelle; -- enkä ollut edes köyttäni päästänyt, vaan lapoin senkin
+perässäni. Se on venhe se, joka ei niskoittele -- vai mitä? Mutta en
+kehoittaisi ketään tekemään sitä perässäni, enkä ole sitä minäkään
+toiste tehnyt.
+
+Hän puhui yhteen menoon, kunnes Andersson tuli sanomaan että aamiainen
+oli katettu kajuutassa.
+
+-- E-hei! Tuo se tänne kannelle! -- On aivan liika kaunis ilma
+mennäksemme katon alle syömään.
+
+Ja peräsintä jättämättä täytti hän, merenkäynnistä huolimatta, kaksi
+pientä ruokaryyppypikaria, ojenti minulle toisen, iski silmää, kippisti
+ja nielasi karvaan nesteen mielihyvästä irvistäen.
+
+Sitten pyyhki hän suunsa hyvin miettiväisen näköisenä, pyyhkäsi samalla
+tavalla kasvojaan ja otsaansa, katsoi minuun tutkivasti ja virkkoi:
+
+-- Voiko nyt kukaan uskoa, että minä olen vanha mies ja perheen-isä!
+Voisiko kukaan epäillä, että minulla on kolme lasta ja liike, jossa on
+työtä sadalle miehelle -- mitä? Minä melkein häpeän itseäni. Mutta niin
+se on aina merellä -- unhotan kaiken sen ja muutun pojaksi jälleen, ja
+tiedätkö mitä, -- se on aivan helkkarin hauskaa tämä...!
+
+Suu täynnä voileipää ja nälissäni kuin susi näin minä viimeiset tähteet
+Hangon majakasta katoavan, ja ympärillämme oli Itämeren laaja rannaton
+ympyrä. Keskellä tuota ääretöntä ympyrää, sen keskipisteenä -- me itse.
+Ja kuitenkin moititaan onnellisia ihmisiä siitä, että luulevat olevansa
+maailman keskipisteitä, kun todellakin niin ovat.
+
+
+
+
+Jää on murrettu.
+
+
+Satamasilta ojentautuu laihana ja mustana käsivartena tuon laajan,
+valkosen, kuun valaiseman jääkentän sisään, joka sulkee Hangon
+talvisataman, ikäänkuin tahtoisi ojentaa apuaan lastilaivalle,
+joka on tarttunut ajojäähän noin sata syltä laiturista. Maan
+puolella laituria on kova kiire saada Ruotsin posti ja viimeiset
+matka-arkut postilaivaan, joka kimakalla, rasittuneella vihellyksellä
+antaa toisen lähtö merkkinsä. Valoa on vaan niukasti avonaisessa
+tavarakatoksessa, tavarapinot luovat läpitunkemattomia varjoja, ja
+matkustajat kompastuvat milloin mihinkin, kun lähtöä odotellessaan
+tekevät viimeisen kävelynsä mannermaalla, ennenkun meren heiteltäväksi
+antautuvat. Lounastuuli puhaltaa tasaisesti ja voimakkaasti mereltä
+päin, lyhdyt liehtovat ja hulmuavat ja huikasevat silmiä sen sijaan
+että valaiseisivat. Makasiinin nurkan takaa tuijottaa kuu alakuloisena
+ja tylsänä, vähääkään välittämättä kaupasta ja merenkulusta.
+
+Ulompana tavallista kävelypaikkaa, toisella puolella nostokoneen,
+aivan satamasillan huipussa kävelee kaksi henkilöä, nainen ja herra,
+tarmokkain askelin. Vähintäinkin kymmenen kertaa ovat he kulkeneet
+siinä edestakaisin ajatuksiinsa vaipuneina, sillä he tuskin eteensä
+katsovat ja väistävät vaan koneellisesti tielleen sattuvia pikku
+esteitä. Kun he taas tulevat katoksen alle, valaisee keltanen
+lampun valo mustaverisiä, lujaa tahtoa ilmaisevia, kenties hiukan
+epäkehittyneitä naisen kasvoja, ja laihoja, älykkäitä miehen kasvoja.
+
+-- ... sillä te tietysti tulisitte sitä kaiken elämänne katumaan,
+lopettaa miehen ääni, ivaten, välinpitämättömästi.
+
+-- Eihän se ole sanottu, sanoo naisen ääni sovittavasti, välittävästi,
+-- tunnenhan teitä niin vähän, ainoastaan muutamia tunteja.
+
+-- Mutta te tiedätte, kuka minä olen, ja me olemme kuulleet puhuttavan
+toisistamme ennen. Eihän aina ole takeita pitkästäkään tuttavuudesta.
+
+-- Niin, niin, -- mutta me voimme pettyä.
+
+-- Me? -- Oh, mutta, -- te puhutte jo monikossa! Mutta pettyä voin
+tässä asiassa ainoastaan minä, pettyä teistä. Itse minä olen niitä
+ihmisiä, jotka eivät kykene edes lastakaan pettämään.
+
+-- Meidän on kai jo mentävä laivaan; -- ajatelkaas, jos jäisimme maihin!
+
+-- Ei ole vielä mitään kiirettä. Me ehdimme hyvin vielä kerran käydä...
+
+He kääntyivät ja taas kuului nuori mies virkkavan:
+
+-- Siis kuitenkin mahdollista...
+
+Loppua ei kuulunut, kun kävelijät vetäytyivät tavarapinojen taa ja
+heidän vartalonsa satamasillalta kuvastuivat harmahtavaa taivasta
+vasten.
+
+Kun he taas palasivat, vaikenivat he molemmat. Nainen oli levottoman
+näköinen, kääräsi turkkinsa hermostuneella liikkeellä ympärilleen ja
+pysähtyi.
+
+-- Ettekö vielä tule viimeistä kertaa? Eihän meidän vielä tarvitse
+mennä laivaan, esitteli nuori mies.
+
+-- Oletteko varma siitä?
+
+Vastaukseksi käännähti nuori mies nopeasti kantapäillään, tuli häntä
+aivan lähelle ja virkkoi vakuuttavasti:
+
+-- Minä en väitä varmaksi mitään, mikä ei ole varmaa.
+
+Nainen aikoi juuri seurata häntä, kun kolmas lähtövihellys samassa
+vihiäsi korvia äkäisesti ja kimakasti. Hän säpsähti kuin pahaa ennettä
+ja huudahti:
+
+-- Siinä nyt näette kuinka paljon teihin voi luottaa! Nyt menen minä
+laivaan.
+
+-- Ensin varma vastaus! vaati hän tyytymättömästi, kärsimättömästi ja
+hammasta purren.
+
+-- Minä en voi. Minä en saa...
+
+-- Teidän täytyy!
+
+-- Minä en tee sitä.
+
+-- Vai niin --
+
+Nuori mies seurasi naista rantalautaa myöten, johon muutamat miehet
+jo olivat tarttuneet sitä pois vetääkseen, niin pian kuin kaikki
+matkustajat olivat laivaan ehtineet. He pysähtyivät laivan reunaan ja
+nuori mies piti toisella kädellään kiinni rantalaudan rautakaiteesta.
+Sitten kumartui hän nopeasti naisen puoleen ja kuiskasi:
+
+-- Päättäkää!
+
+-- En.
+
+-- Hyvästi sitten?
+
+-- Ettekö seuraa mukana?
+
+-- Olen seurannut teitä tarpeeksi kauvas. Olette väärin käyttänyt
+avomielisyyttäni. En olisi koskaan tullut tänne ilman teitä...
+
+-- Lauta sisään! komensi kapteeni.
+
+Nuori mies puristi naisen kättä ja juoksi lautaa myöten maihin. Samassa
+vedettiin lautakin pois. Nainen jäi laivan reunaan nojaamaan, ikäänkuin
+kivettyneenä kummastuksesta, ja propelli alkoi piestä jääpalaisia,
+laivan siitä kuitenkaan vauhtia saamatta. Laivasillalla seisoi hänen
+toverinsa ja heilutti karvalakkiaan hyvin ystävällisesti, mutta hän ei
+tullut heiluttaneeksi vastaan eikä hyvästiäkään sanoneeksi. Hän seisoi
+kalvavissa ajatuksissa ja tuijotti satamasillalle, mihinkään varmaan
+paikkaan katsomatta.
+
+Jää oli jotenkin tiukassa postilaivan ympärillä, niin että kesti
+kauvan, ennenkun se sai tilaa päästäkseen sitä murtamaan. Perän takana
+oli toinen höyrylaiva, jonka ohitse ahtaassa satamassa oli kulettava
+aivan läheltä, niin että laivat melkein hipasivat toisiaan.
+
+Kaiken aikaa tuijotti laivasillalta kaksi terävätä silmää tupakkahytin
+kupeella seisovaan naisolentoon nähdäkseen hänen pienimpiäkin
+liikkeitään. Vaan ei hän hievahtanutkaan. Ei ennen kuin postilaiva
+jo puoleksi oli peittynyt toisen laivan taa. Silloin kiiruhti hän
+yht'äkkiä laivan reunalle ja viuhtoi kiivaasti, katuvaisesti molemmilla
+käsillään:
+
+-- Tulkaa!
+
+Viisi sekuntia senjälkeen seisoi tuo karvalakkiin puettu rannassa
+olevan laivan reunalla laivamiesten keskessä, jotka viilarien avulla
+estivät laivoja toisiinsa hankautumasta. Postilaivan kannelta tehtiin
+uusi viittaus.
+
+-- Vielä yksi matkustaja! huusi nuori mies, teki arveluttavan
+hyppäyksen, iski kiinni postilaivan mastonuoraan ja kiipesi hitaasti
+laidan yli laivaan...
+
+Laiva sai vauhtia samassa ja halkasi kuin veitsen terällä ajojäätä.
+Puoli tuntia senjälkeen oli se keskellä valkoista, kuutamon valaisemaa
+jääkenttää kuin musta peikko mikään, ja tuuli veti sen piipusta
+tupruavan pikimustan savun pitkäksi ajatusviivaksi maata kohti. Silloin
+tällöin voitiin kumeasta kolinasta päättää, että se menestyksellä
+jäätä mursi. Ylhäällä taivaalla kimmelti Kalevan-miekka kallellaan,
+ja loistomajakka välähti muutamaksi hetkeksi niin, että olisi voinut
+luulla koko koneiston tuleen syttyneen.
+
+
+
+
+Pikku kaupunki.
+
+Linnun silmällä katsottuna.
+
+
+Tuo pieni lääninkaupunki on vallannut itselleen kaiken tasasen
+maan länsipuolella olevain kukkulain ja itäpuolella olevan
+lahdelman välillä. Kenttä on ihmeellisen tasanen ja tarpeeksi suuri
+uudenaikaiseksi kaupungin paikaksi suorine ja leveine katuineen.
+
+Idässä ja pohjosessa olevain laaksojen partaalla ovat nuo
+yksinkertaiset, Valkosiksi maalatut tulliportit ja suorana kuin viiva
+kulkee niiden välillä kaupungin suurin katu, joka on täsmälleen virstan
+pituinen tullista tulliin.
+
+Kun pohjosesta päin tulee kaupunkiin, on kaupunki siinä kuin
+tarjottimella ja uljaasti kohoo sen sisässä kokonaista neljä
+kaksikerroksista kivirakennusta. Keltasia ovat ne jokainen, paitse
+yksi, joka on harmaa, ja se on kaupungin lyseo. Muut talot vetäytyvät
+arvokkaasti puutarhojen syksyisen vihreyden suojaan ja peittäytyvät
+sinne omaa vaatimattomuuttaan piiloon.
+
+Vihreiden puiden yli katselee arvokas kuvernöörin asunto ylävällä
+halveksimisella ympärillään olevaa poroporvarillista yhteiskuntaa. Se
+tuntee itsessään, että sen alikerrassa ovat lääninhallituksen totiset
+virkahuoneet ja kaupungin etevimmän perheen asunto ylikerrassa, josta
+valkoiset ikkunavarjostimet loistavat.
+
+Kaupungin edustalla on pieni peilikirkas lahdelma ja muutamia
+laiskannäköisiä proomuja värjöttelee siellä pitkälle pistävän laiturin
+kupeella, joka kai on merkkinä siitä, että täällä lienee jonkinlaista
+laivakulkuakin, vaikka on vaikea käsittää, mistä täällä väylä kulkenee
+noiden matalain kaislarantain välitse.
+
+Lyseon talo on kaupungin toisessa laidassa, mutta keskessä sen
+oikeastaan olisi pitänyt olla. Sillä lähes kahden vuosikymmenen
+kuluessa on kaupungin henkinen elämä keskittynyt tähän
+polttopisteesensä. Tuolla suurella kielikysymyksellä on siinä kaikkein
+pyhin sovinnon temppeli. Vuosikausia on kaksikielisyyden jumalatar
+siinä hallinnut; sarkapukuiset talonpoikaispojat ovat siinä lukeneet
+ulkoläksyjä mainiolla, leveällä maaseutu-ruotsilla ja kansallismieliset
+opettajat ovat hikoilleet koettaessaan palvella kahta herraa yhdellä
+haavaa. Suuressa käytävässä puhuvat pojat suomea välitunneilla, mutta
+luokkahuoneet kaikuvat vielä vanhaa roomalaiskieltä, jota viime
+tunnilla koetettiin ajaa itsepäisiin suomalaisaivoihin.
+
+Rappukäytävä on tilava ja uudenaikainen, luokkahuoneet ovat
+laitetut uusimpia periaatteita noudattaen, lattia on vernissattu,
+ilmanvaihtolaitokset viimeisten vuosien terveyttä tarkoittavien
+lääketieteellisten olettamisien mukaan tehtyjä, ja kaikkien näiden
+yhdeksännentoista vuosisadan tunnusmerkkien keskellä harhailevat
+Ciceron ja Virgilion henget kodittomina ja vieraina ikävöiden lepoa ja
+rauhaa ja kyllästyneinä kuulemaan loistavia puheitaan ja runoparkojaan
+rääkättävän.
+
+Vaan lyseo ei ole ainoa merkkipaikka kaupungissa.
+
+Niemen nenässä, joka korkeita haapoja ja koivuja kasvaen pistää
+soman ja sievän näköisenä järvelle, on kaupungin ylpeys muinaisilta
+ajoilta, jolloin ihmiset tulivat tänne vatsakatarrejaan parantelemaan
+ja katsomaan nuorison tanssia kerta viikossa sotilassoittokunnan
+soittaessa, -- on sen kylpylaitos.
+
+Mutta ruotulaitos on jo aikoja sitten hävitetty ja asevelvollisten
+soittokunta soittelee kernaimmin upseerien omassa huvimajassa.
+Vatsataudit ajavat ihmisiä meren rantaan tai ulkomaille, mutta
+kylpylaitos on siitä huolimatta paikoillaan, ystävällisen ja
+vaatimattoman näköisenä kaksine torneineen, lasiverantoineen
+ja lahonneine paviljonkeineen. Satumaisen halpoihin hintoihin
+annetaan siellä aamuisin höyrykaappia ja suihkua luutnanteille,
+lääninkanslisteille ja kirjanpitäjille, jotka edellisenä iltana olivat
+myöhäiseen istuneet totilasiensa ääressä lähellä olevassa ravintolassa.
+Herrain puolen ainoa naiskylvettäjä tuntee kaikki pestävänsä kiireestä
+kantapäähän ja jos sattuu tulemaan joku vieras, ovat kylvettäjän pikku
+pojan silmät päästään revetä sitä ihmettä tuijottaessa. Kaupungissa on
+kulkenut huhuja, että koko laitos muutettaisiin jauhomyllyksi, mutta
+ne väittää mitä varmimmasti valheeksi kylpylaitoksen intendentti,
+valkotukkainen ja lystikäs mies, joka aina aamupäivällä tepastelee
+edestakaisin kaivohuoneen lasikaton alla.
+
+Kaduilla ei ole liikkeestä tietoa. Jos joku ajuri sattuu niitä pitkin
+ajamaan, saapi olla varma siitä, että jos hänen rattaillaan joku
+ajettava istuu, on se sotilas.
+
+Keskellä kaupunkia, puita kasvavan torin varrella, jota ympäröi
+lauta-aitaus ja joka ennen muinoin kuului olleen hautausmaa, on
+apteekki. Se oli tärkeä laitos ja on ehkä vieläkin. Kun naisilla oli
+kahvikekkerinsä ja lukuseuransa, oli herroilla apteekissa jonkunlainen
+vapaaklubi. Vanhin proviisori Adde oli kaunis ja mukava velikulta ja
+oli hänellä tiskin takaisessa huoneessa aina pullollinen kotitekoista
+likööriä, jota tarjosi ystävilleen, kun nämä pistäytyivät katsomaan.
+Ja usein ne pistäytyivät katsomaan. Kun oli lasi pohjaan tyhjennetty,
+saatiin kuulla kaupungin juttuja, sillä täällä juostiin alinomaa ulos
+ja sisään, ja kun kaksi nuorta herraa tapasi toisensa kaupungissa,
+alkoi puhelu aina näin:
+
+-- Oletko ollut apteekissa tänään?
+
+-- Olenpa tietenkin. Ukko Brinkman istui eilen Platanissa k:lo 2:een
+yöllä ja hakkasi bufettineitiä. Luutnantti Udde oli viftillä Sellmanin
+herrojen kanssa, jotka olivat tulleet maalta, ja kapteeni Sand menetti
+kahdeksankymmentä markkaa korttipelissä.
+
+-- Elä hiidessä! -- Eikö pistäytä Addea katsomaan?
+
+Ja niin mentiin Addea katsomaan. Jos oli ostajia apteekissa, ei
+muuta kuin otettiin vaan esille likööripullo ja jyvitetty ryyppylasi
+pöytäkaapista. Kun Adde joutui itse tulemaan vieraiden luo, täytyi
+tietysti ottaa uudet ryypyt hänenkin kanssaan, ja sitten saatiin
+tietää, mitä rohtoja mikin kaupungin rouvista oli sinä päivänä
+tarvinnut, -- ja jos oli oikein hyvä ystävä Adden kanssa, niin kuiskasi
+hän korvaan, että neiti Sellgren... ja silloin piti nauraa ja viiksiään
+vääntää, ottaa uusi likööri sen asian päälle ja napauttaa sormiaan, jos
+se oli oikein väkevä.
+
+Lääninhallituksen alikerroksen totisissa virkahuoneissa kulkivat vanhat
+hyvät ystävät ja virkatoverit juhlallisesti ja ylpeästi toistensa
+ohitse tumman sinisissä, kiiltonappisissa virkafrakeissaan, silloin
+kun kuvernööri oli virastossa. Mutta kun kuvernööri oli poistunut,
+oikasi lääninkamreeri selkäänsä kirjoitustuolissaan, nousi ylös ja
+meni varalääninkamreerin luo tupakalle. Ja pian kuului sieltä ukon
+herttainen nauru kaksoisovien läpi.
+
+Läänin konttoristit ja kanslistit pistäytyivät porstuaan
+paperosseineen, mutta Yhdyspankin kassööri, joka säilytti rahojaan
+lääninhallituksen rahaholvissa, keräsi kokoon paperinsa, pani ne tulen
+pitävään kassakaappiinsa, laski vielä varmuuden vuoksi setelipakat ja
+lukitsi sitten kaikki niin että lukon kilinä kiviseinissä kajahti. Otti
+salkkunsa, antoi vahtimestarin auttaa päälleen. Mutta lääninkanslian
+herrat tulivat lääninkonttorin herroja tervehtimään. Olihan se
+rauhallista, tomuista, vähän turhan tarkkaa, mutta hyvän suopaa ja
+ystävällistä.
+
+Kun aurinko oli ehtinyt lounaisen nurkan taa, vaihtoivat vanhemmat
+virkamiehet kankeat, siniset virkatakkinsa mukavaan arkitakkiin,
+nyökäyttivät hyvästiksi virkaveljilleen, ja niin sitä sitten
+virkatuntien loppuun kuluttua lähdettiin torin poikki kotiin
+tallustelemaan. Kotona odotti päivällinen. Lapset seisoivat jo pöydän
+ympärillä leukalaput kaulan alle valmiiksi sidottuina, ja mamma
+taputteli pappaa ystävällisesti olkapäähän ja kysyi, oliko hän jo
+kyllästynyt lihapulliin ja potaatteihin.
+
+Mutta kaupungin vanhassa kirjakaupassa ei ollut rauhaa
+ruoka-aikanakaan. Siellä oli varaston tarkastus ja tomuisille hyllyille
+siellä kurkoteltiin ja pölyisiä laatikoita pengottiin. Konttorikirjat
+olivat auki pöydällä ja pahaa ne puhuivat. Siitä pitäen kuin tuo uusi
+suomalainen kilpailija tuolla katukulmassa oli naulannut seinään ruman
+suomalaisen kylttinsä, jonka vanhanaikuisia kirjaimia tuskin lukeakaan
+osasi, oli menekki melkoisesti vähentynyt. Kaupungissa vallitsi oikea
+boikottausjärjestelmä. Täällä oli nyt kaksikymmentä vuotta aikaa ja
+varoja uhraamalla koetettu ylläpitää sekä ruotsalaista tyttökoulua
+että kirjakauppaa, ja viimeiset voimat tässä oli kulutettu vanhan,
+ruotsalaisen asian hyväksi -- mutta kuinkas kävi?
+
+Tulee mikä tulleekaan muuahta tusinaopettaja Jyväskylän seminaarista
+ja perustaa suomalaisen tyttökoulun ja kohta on oppilaiden luku
+vähentynyt niin, että täytyy ottaa köyhiä lapsia kadulta ja antaa
+heille ilmaiseksi kasvatusta, ett'ei oppilasmäärä aivan liika vähältä
+näyttäisi. Vielähän tuo sekin menettelisi. Mutta sitten tulee
+muuan hävytön suomenmielinen kirjakauppapalvelija, panee kylttinsä
+toisen melkein nenän alle ja vetää moukkia puoleensa suomalaisilla
+ilmoituksillaan ja suomalaisella nimellään -- Pöllönen eli mikä
+Pullonen se on! Oma varasto tässä vaan jää homehtumaan -- siinä ne nyt
+näkee seuraukset koko taosta siunatusta kansallisesta liikkeestä. --
+Siinä ne nyt näkee! -- Mutta ei, -- perään tässä ei anneta! Työtä pitää
+tehdä aamusta varhaisesta yöhön myöhäseen. Saavat nähdä ihmiset, ett'ei
+vanha ruotsalainen sivistys niinkään helposti väisty, -- että sillä
+vielä on edustajansa maaseudullakin, on tukijansa, jotka eivät petä,
+ennenkun voimansa murtuvat ja täytyy tehdä tuo suuri konkurssi-ilmoitus
+itselleen Herralle ja Mestarille.
+
+
+
+
+Pomppe.
+
+
+Pomppe oli syntyjään puoleksi lintukoira puoleksi neufunlantilainen.
+Mutta kun emo oli suuri ja mustavillainen koira puhdasta
+neufunlantilaista rotua ja oli ennenkin saanut pentuja, jotka
+kasvoivat niin suuriksi kuin vasikat, ei kukaan epäillyt Pompenkaan
+puhdasrotuisuutta. Ja niinpä pantiin hänet kolmen viikon vanhana
+pieneen pärekoriin ja lahjoitettiin professorin nuorelle neidelle.
+
+Pomppe tuli vaunuissa ajaen professorin huvilaan, peitettynä vasuunsa
+nuoren neiden polvella ja lihava oli hän ja pyöreä ja hullunkurinen.
+Matkalla oli häntä huviteltu pienellä etusormella, joka kutitti ja
+kiihoitti, vaikk'ei siitä kiinnikään saanut.
+
+Pompesta on tuleva kartanokoira, niin päätettiin, kun hän kämmiskeli
+ruokasalin lattialla ja nuori neiti tarjosi hänelle maitoa teevadilta.
+
+Hyvän isäntäväen Pomppe sai. Iloiset lapsuutensa ajat kieriskeli hän
+nurmikolla ja sai häiritsemättä kääriytyä porstuan mattoon ja repiä
+sitä niin paljon kuin mielensä teki. Mutta kun hän pääsi saliin tai
+vierashuoneihin, veti hän alas pöytäliinoja ja lamppuja, vei mennessään
+lankakerät ja sukankudokset ja piti yleensä aivan verratonta meteliä,
+-- tehden kaikkea sitä kevytmielisen ja iloisen näköisenä, niinkuin
+sivumennen, huiskuttaen häntäänsä niinkuin paras ystävä mikään. Kun hän
+siis säännöllisesti kolme kertaa päivässä hiipi palvelustytön jälestä
+ruokasaliin, vedettiin hänet sieltä yhtä säännöllisesti takaisin
+piikain kammariin, ja sai hän aina jonkun makupalan pureksittavakseen
+ikäänkuin korvaukseksi siitä vahingosta, mikä hänelle tapahtui, kun
+täytyi olla vailla herrasväen sivistävää seuraa.
+
+Muunlaista kasvatusta ei Pomppe saanut kartanokoiraksi tullakseen.
+Nuori neiti, joka itse suurimmaksi osaksi oli tätä kasvattajan tointa
+hoitanut, oli syksyllä usein kaupungissa, ja Pomppe sai tyytyä piikain
+opastuksiin ja ottaa noudattaakseen renkipoikain oivallista esimerkkiä.
+
+Kun hän lokakuussa läheni puolen vuoden ikää, alkoivat tunne-elämän
+ensimmäiset ilmaukset soitella hänen koirasydämmensä herkkiä kieliä.
+Ne olivat kummallisia säveliä, jotka niistä helähtivät. Hän alkoi
+tuntea yhä enemmän kasvavaa harrastusta kaikkia kohtaan, jotka siivillä
+lentivät. Jo kesällä oli hän kärpästen tapoja perin pohjin tutkinut ja
+moni kärpänen oli päättänyt iloiset päivänsä hänen mustassa kidassaan.
+Mutta nyt saattoi hän syviin mietteihin vaipuneena seista tuntikausia
+kanaparven ääressä ja kun kanat vetäytyivät kammariinsa ja ovi sulki
+hänen näkyvistään Kokinkiinan ja Bramaputran kirjavan höyhenrikkauden,
+silloin jäi Pomppe siihen seisomaan ja outoja, kirveleviä tuumia
+tuumimaan.
+
+Jos silloin tapahtui, että varis lähti haapalehdosta lentää
+kahnuttamaan, tai närhi hänen päällitsensä lensi, puhaltautui hän
+täyttä karkua jälkeen eikä pysähtynyt ennen kuin järven märkä raja-aita
+keskeytti hänen tutkimuksensa lintuelämän salaisuuksista.
+
+Riippuvin korvin ja häntä koipien välissä kääntyi hän pois, mulkoili
+puitten latvoihin toisia ajettavia ja asettui taas vanhalle paikalleen
+kanakammion eteen. Siinä seisoi hän välistä pitkät hämyhetket
+kuunnellen kanojen kurkkujen soittoa. Rohkeat aavistukset täyttivät
+noina yksinäisinä hetkinä Pompen rinnan, sitä rohkeammat kuta heikommin
+kaakatus kanakammarista kuului ja lopuksi kokonaan vaikeni samalla kuin
+iltaruskokin häipyi pois tuolla tyynen salmen takana.
+
+Pompen totisuus herätti herrasväenkin huomiota. -- Pentutauti! Ja
+hän sai muutamia pisaroita jodia voileivän palasella, irvisteli ja
+nuoleskeli, mutta nielasi kohta kuitenkin kaikki voin vuoksi. Jodi ei
+parantanut Pomppea hänen kanahaaveistaan. Yhä vieläkin tavattiin hänet
+kanakarjaa katselemasta, nuo karvaset korvat hyvin huolellisen ja
+miettiväisen näköisinä.
+
+Nuori neiti oli vähän pettynyt Pompestaan. Se ei tahtonut kasvaa --
+eikä ollut kauniskaan. Hän tarkasteli Pomppea joka kerta kuin jonkun
+ajan kuluttua tuli kotona käymään, mutta ei nähnyt mitään enteitä
+siihen, että Pompesta olisi vasikan kokoinen tuleva.
+
+Mutta Pomppe juoksenteli pienuudestaan tietämättä teitä ja maita ja
+vilkuili variksia ja harakoita, varpusia ja rastaita, mutta ei siltä
+unohtanut ihastustaan -- kanoihin.
+
+Hänen rakkautensa lintuihin teki hänet mahdottomaksi huoneissa olemaan.
+Likaisena ja turkki täynnä olkia ja takkiaisia ilmaantui hän vettä
+suusta valaen ruokapöytään, mutta ajettiin inholla pellolle. Kyökissä
+sai hän ruokaa, -- ja eli muuten omaa elämätään.
+
+Silloin tapahtui eräänä päivänä, kun hän puolentunnin ajan oli seisonut
+liikkumatonna ja katsellut mitenkä paras kana maata nokki ja milloin
+milläkin jalalla seisoskeli, että hänet valtasi häpeämätön halu,
+hillitön ja vastustamaton. Häntä sojotti suorana kuin keppi ja pitkät
+korvat kohosivat pystyyn. Ja sitten karkasi hän kanojen kimppuun kauvan
+pidätetyllä innolla. Kaakattaen ja huutaen hajaantuivat ne kaikille
+haaroille, siipiään räpyttäen ja kaulat pitkinä. Se oli hänestä
+niin sanomattoman hurmaavaa, että hän hurjaa vauhtia karkasi äsken
+tähystämässä kanan kimppuun, tarttui häntä kaulaan ja kekkek! -- siinä
+se kelletti hengetönnä selällään!
+
+Pomppe seisoi ylpeänä urotyöstään ja kyni professorin parasta kanaa,
+kun karjapiika hänet keksi...
+
+       *       *       *       *       *
+
+Sanotaan, että kun ihmissyöjät ovat saaneet kristityn lihaa maistaa,
+pitävät he sitä suuressa arvossa. Pomppe piti tästä lähin kananlihaa
+yhtä suuressa arvossa.
+
+Uuden murhan tehtyään sai hän takkiinsa niin että pölisi ja kytkettiin
+hänet koko päiväksi rautaketjuun lähelle kanakammiota, vaan ei ollut
+siitä suurta apua.
+
+-- Taas kana! ilmoitti karjapiika.
+
+Professorissa saatiin syödä arkipäivinäkin kananlihaa, mutta munat
+piti ostaa. Keppi keikkui Pompen selässä ja rautariimu ratisi hänen
+kaulassaan, mutta kun hänet taas päästettiin irti, oli hänellä
+pian taas suupielet höyhenissä ja pureskeli hän salaa nurkkain taa
+piilottamiaan purstokyniä.
+
+Ankaran kurin alle jouduttuaan kadotti Pomppe kokonaan
+itseluottamuksensa, hiipi kuin varas kyökkiin, vältti ihmisten seuraa
+ja halveksi heitä. Ei kukaan enää toivonut hänestä vasikan kokoista
+tulevan, mutta kanoista oli hän sentään tarpeeksi suuri.
+
+Sitten tuli talvi ja talven tuoma luminen rauha rauhoitti Pompenkin
+intohimoja, sillä jälelle jääneet kanat olivat hyvin telkityt
+kammioonsa eikä variksiakaan näkynyt. Nyt oli hänen aika tulla talon
+vartijaksi. Illat makasi hän kyökissä palvelijain jaloissa ja yöksi
+vetäytyi hän uunin kylkeen. Ei kenelläkään ollut sydäntä ajaa häntä
+virantoimitukseen paukkuvassa pakkasessa.
+
+Joulun jälkeen sai hän laiskottelutoverin. Nuori ylioppilas, joka
+oli sukua perheesen, tuli maalle kirjoja kirjoittamaan. Heti tuli
+heistä ystävykset. Pomppe kävi tervehtimässä ylioppilasta hänen
+yliskammarissaan ja yhdessä siinä laiskoteltiin, toinen lattialla
+toinen sohvalla. Hänen kanssa seurustellessaan sai Pomppe takaisin
+uskon itseensä. He tekivät yhdessä aamukävelynsä jään yli, ja Pompen
+ajatukset omasta arvostaan kasvoivat sitä mukaa kuin ystävyys.
+Seurauksena siitä oli, että karjapiika eräänä aamuna tapasi Pompen
+kanakammiosta, jonne tämä oli tunkenut aivan käsittämättömällä tavalla.
+Hänen edellään juoksi väristen ja kaakattaen suuri Bramaputra kukko,
+höyhennettynä aivan ilki alastomaksi. Kanat huutelivat täyttä kurkkua
+orsillaan, mutta kukko, joka oli kadottanut siipihöyhenensä, ei voinut
+lentää heidän luokseen, vaan juoksi niinkuin sirkushevonen huoneen
+ympäri Pompen ollessa tirehtöörinä.
+
+Siitä tuli tietysti kukonpaistia päivälliseksi, mutta Pomppe sai
+olla kahleissa viikon päivät ja ajatella Bramaputra-kukkoaan. Mutta
+ylioppilas, joka kirjoja kirjoitti, söi kukonpaistiaan makeaan suuhunsa.
+
+Siitä päivästä alkaen tuli Pompesta ehdottomasti raitis -- liekö sitten
+kuri auttanut vai omat päätökset.
+
+Kesällä toimitti hän kartanokoiran virkaa: vieraita ei hän juuri
+haukkunut, mutta juoksenteli sen sijaan pitkät matkat heidän jälessään,
+ja oli poissa päivittäin.
+
+Syksymmällä tuli ylioppilas, joka kirjoja kirjoitti, käymään ja
+kiittämään viimeisestä.
+
+-- Missä on Pomppe?
+
+Vai Pomppe! Kun kyökkipiika eräänä päivänä laskeutui kyökin rappuja,
+näki hän kahdeksan kanan ruumista, jotka olivat asetetut vierekkäin
+riviin, niinkuin olisi ihminen ne siihen latonut. Jokaiselta oli kaula
+poikki purtu.
+
+Se oli Pompen viimeinen urotyö. Sen jälkeen ei häntä ollut näkynyt
+viikkokauteen.
+
+Oliko hänellä paha omatunto, vai oliko hän poistunut siksi, ett'ei
+kotona enää ollut ainoatakaan kanaa?
+
+
+
+
+Väärinkäsitys.
+
+
+Mikkelin kaupunki oleili tuossa hiekkakankaallaan lähellä järven rantaa
+niin rauhallisena ja tyytyväisenä kuin tuollainen pikku kaupunki, jolla
+on omat varmat etuoikeutensa, lääninhallituksensa ja lyseonsa, suinkin
+vaan voi oleilla keskellä rauhallista, hiiskumattoman hiljaista seutua.
+
+Illan tullen kuului muutamia pitkiä torven toitahduksia ylhäältä
+palotornin mäeltä, länsipuolelta kaupunkia, ja kohta sen jälkeen alkoi
+karja kilisevin kelloin lähteä liikkeelle kaupungin haasta katuja
+pitkin. Karjan jälestä tuli joitakuita ruskeajalkaisia, pölyisiä
+poikanulikoita.
+
+Kaupungin piiat kävivät karjaa vastaan, valitsivat kukin lehmänsä
+ja ajoivat ne kotiin, kunnes lopulta oli jälellä vaan kaksi lehmää,
+jotka vielä residenssitorillakin haukkasivat suuntäytensä ruohoa
+märehtiäkseen sitä sitten lypsettäessä.
+
+Kaupungin eteläiseen päähän sijoitetussa lääninvankilassa oli ehtoolla
+esiinhuuto ja vartion muutos. Siellä kahleet kalisivat ja kuului
+komentohuutoja. Tuo keltanen kaksikerroksinen rakennus, jota korkea
+muuri ympäröi, koetti kyllä peittäytyä tuuheiden rantakoivujen vihreään
+helmaan, mutta vastaisella puolella kohosi sen uhkaava pääty ajoportin
+kohdalla pienelle kentälle päin, jonka nurmi oli kulunutta ja päivän
+paisteesta ruskettunutta ja jossa hiekka oli tullut näkyviin laihojen
+heinän korsien välissä.
+
+Vähän matkaa siitä sen suoran kadun varrella, joka hiekkakenttään
+päättyi, oli kaupungin laidassa kasakkain kasarmi, pitkä ja
+matala puutalo. Kasarmissa ja sen rappuisilla lauloivat nuo Donin
+asevelvolliset alakuloisia laulujaan avaroista aroista ja hurjista
+ratsastuksista. Laulu kuului kaupunkiin ja siitä sanottiin: -- Tulee
+sade, kasakat laulavat.
+
+Vankilan ylikerrassa lähellä sen luoteista kulmaa oli Heikki Hytönen
+saanut auki velkavankilansa ikkunan. Iltarusko oli jo kadonnut ja
+rauhassa voi hän hengittää viileää ilmaa, -- velkavankeja ei pidetty
+tiukalla, eiväthän ne olleet vaarallisia pahantekijöitä. Raollaan oli
+ikkuna sentään ja sen takana tuumaili Hytönen omia tuumiaan.
+
+Huomenna on hän istuttavansa istunut ja pääsee kotiinsa heinäajaksi,
+pieneen mökkiinsä Pieksämäellä. Siltavoudin velka on siis silloin
+maksettu! Alussa oli Heikki Hytönen kyllä valitellut saamamiehen
+kovuutta, kun panettaa hänet kahdenkymmenen markan velasta kiinni
+kiireimpänä työaikana, mutta muutamien päivien kuluttua hän rauhoittui.
+Entäpä sitten, vaikka tässä nyt istuukin, -- eihän tuosta kunniakaan
+mene! Akka ja vanhin poika hoitavat kyllä mökkiä sill'aikaa, -- ja
+onhan tässä oikeastaan itsekin rahaa ansaitsemassa. Puhdasta rahaa
+ansaitsemassa! Huomenna on velka maksettu, tuntui oikein hyvältä
+sitä ajatellessa. Hulluhan se on tuo siltavouti, joka tällä tavalla
+velkaansa maksattaa, vaan oma asiansapahan lienee.
+
+Hytönen oikasi vähän kankeita jäseniään ja ajatteli sitä, miten hän
+muutamain päiväin perästä kotiniityllään viikatetta heiluttaa, --
+eivät ne vielä liene kotiniittyä niittäneet. Oikeastaan hän nyt vasta
+ensikerran koko istuma-aikanaan ajatteli vapauttaan, -- ei olisi ennen
+kannattanutkaan. Mutta pian koittavaa vapautusta ajatellessa tuli
+hänelle halu toinenkin ja paljoa kiusallisempi:
+
+Kun saisi tupakkaa!
+
+Ei ollut hän koko istuma-aikanaan saanut haistaakaan tupakkaa. Ei ollut
+hän milloinkaan niin kovaa kokenut. Ja kun ajatteli eukkoaan ja kuutta
+pienokaistaan siellä kotimökillä, näki hän yllä selvemmin itsensä
+istumassa tuvan rappusilla illallisen syötyä. Ettäkö jos tupakoi? No
+niin, että nurkantakaiset ritisivät hänen kuluneessa savupiipussaan, ja
+savu leijaili pihan yli tallin seinään. Oikein kihosi vesi suuhun tuota
+ajatellessa...
+
+Vartijoita vaihdettaessa oli Ivan Kusnakoff asettunut juovikkaan
+vahtikojun eteen ympärysmuurin luoteisessa kulmassa. Hän käyskenteli,
+kevyt kasakin pyssy olallaan, ankarana ja sotilasmaisena, nuo
+neljäkymmentä säädettyä askeltaan edes ja takaisin vahtikojun
+edustalla, niin kauvan kuin vartiopatrulli oli niillä tienoilla, mutta
+kun nuo viisi ilta-auringon valossa välkkävää pyssynpiippua olivat
+kadonneet kasarmin lauta-aidan taa, asetti hän ampuma-aseensa muuria
+vasten, irroitti vyönsä ja istuutui vahtikojun kynnykselle.
+
+Eihän ollut niin kovin hauskaa kasakkanakaan olo. Hän yhtyi hiljaa
+hyräillen tuohon kotoisen laulun säveleesen, jota toverit yhä lauloivat
+kasarmin rappusilla, ja hänen ajatuksensa harhailivat kauvas aavoille
+aroille, missä kellanruskea joki vuotaa hitaasti ja raskasmielisesti,
+mutta samalla niin tuttavallisesti ja salaperäisesti kuin ainoastaan
+kotiseudun joki vuotaa voi.
+
+Kolme vuotta sitten lähti hän Donista kahdeksantoista vuoden vanhana.
+Sittemmin oli hän sotapalvelustaan suorittanut tässä kaupungissa tällä
+vieraalla maalla ja noina kolmena vuotena oli hän oppinut kansan
+kielellä kiroamaan, -- siinä kaikki. Mukavaa elämäähän täällä elettiin:
+vartioitiin läänin vankilaa ja silloin tällöin oltiin harjoituksissa.
+Joskus vaan tehtiin pitempi ratsastusmatka. Vaan vaikkei hän voinutkaan
+itselleen mitään sen parempaa toivoa, kuohuivat hänen kuumat verensä
+useinkin levottomasti. Varsinkin yksinäisinä yöllisinä hetkinä, kun
+hän asteli määrättyjä askeliaan vahtikojun edustalla, kun yö oli ihana
+ja hiljaisuus ääretön ja kaikki elämä tuossa pienessä kaupungissa oli
+uneensa vaipunut, kun ei ainoatakaan lehvää liikahtanut ja kun hän ei
+kuitenkaan ankarimman rangaistuksen uhalla saanut silmäänsä ummistaa,
+syntyi hänessä haikea, palava halu saada jotain vaihtelua aikaan,
+päästä joihinkin seikkailuihin osalliseksi.
+
+Tänä iltana oli hänellä jonkunlainen epäselvä tunne siitä, että jotain
+tulisi tapahtumaan, ja hän tähysteli tarkasti ympärilleen: kunpa
+vangitkaan edes tekisivät pakoyrityksen, niin olisihan siinäkin edes
+jotain vaihtelua! Mutta ei hän mitään erikoista huomannut, heitti
+jalkansa ristiin, kaivoi esiin tupakkakukkaronsa ja sytytti nysänsä.
+
+Kaislarantainen, tyyni lahdelma nukkui rauhallista kesäuntaan
+lummekukkaisen peitteensä alla, -- eikä kuiskahdustakaan kuulunut! Hän
+nojautui taapäin, puhalsi tupakan savun tyyneen ilmaan ja katseli,
+kuinka se hajaantumatta kohosi korkealle ilmaan. Mutta kun hän taas
+katsahti ympärilleen, suututti häntä ahdas näköpiiri, joka ikäänkuin
+kuristi häntä. Olla hänen siellä, kaukana, äärettömällä arolla, jossa
+taivaanranta huimaavan kaukana aaltoilee...!
+
+Silloin säpsähti Heikki Hytönen ikkunansa takana.
+
+Tupakkaa!
+
+Mutta mistä tuli se tupakan haju? Hän avasi varovasti ikkunan ja pisti
+ulos parroittuneen leukansa, tähysteli uteliaasti ympärilleen, mutta ei
+mitään nähnyt.
+
+Kasakka heräsi mietteistään, nousi seisomaan, otti pyssynsä ja huusi
+mielensä huviksi pitkän vartiohuutonsa:
+
+-- Slusha-a-aj!
+
+-- Slushaj! vastasivat vuorostaan muut vartijat, joita oli yksi
+jokaisessa linnan muurin neljässä kulmassa.
+
+Kasarmissa käännähti kasakkakapteeni rauhallisesti toiselle korvalleen,
+kun kuuli että hänen väkensä oli paikoillaan, ja linnan vanki kopissaan
+säpsähti levottomasta unestaan, niin että raudat ratisivat; jolloin
+vanginvartija käytävässä katseli häntä hetkisen pienen oveen tehdyn
+lasireiän läpi.
+
+Mutta Heikki Hytönen venytti suunsa leveään, hyväntahtoiseen hymyyn,
+pisti ulos paljaaksi kulitun, hullunkurisen päänsä niin pitkälle kuin
+sai ja huusi varovasti ja salamyhkäisesti:
+
+-- Kuuleshan, velihopea, hanki tupakkaa ukolle, jonka täytyy vaan
+tyhjää ilmaa nieleksiä!
+
+Kasakka katsahti ylös äänen kuultuaan, näki hämmästyksekseen vangin
+ikkunassa ja viittasi kiivaasti ja päättävästi kädellään, että hän
+hetipaikalla vetäytyisi tiehensä. Hänellä oli ankarat määräykset
+vankien suhteen eikä mitään muuta puhetorvea kuin -- pyssynsä.
+
+Mutta kun ukko näki hänen tupakoivan, ihastui hän ikihyväksi.
+
+-- Sinäkö täällä tupakoitkin, velihopea! -- Huomenna saat tupakkasi
+kolminkertaisesti takaisin, jos nyt vähän ukolle annat...
+
+-- Perkele! huusi kasakka, pannen siihen sanaan kaiken suomenkielen
+taitonsa, ja pui nyrkkiään.
+
+-- Elähän tuossa kiroile... enhän minä ole mikään varas, niin että
+turhaan siinä kiroilet... siltavouti on vaan panettanut minut kiinni
+kahdestakymmenestä markasta... ja sinä saat tupakkasi nelinkertaisesti
+takaisin, kun täältä huomenna pääsen vapaaksi!
+
+Kun kasakka hetken aikaa seisoi epätietoisena siitä, mitä hänen olisi
+tekeminen, sai Heikki Hytönen uutta toivoa:
+
+-- Kuulehan nyt, velihopea... enhän tahdo kuin muutaman piipullisen...
+tai kunhan vaan saisin suuhunikaan...
+
+-- Perkele! kiljasi kasakka uudelleen ja kohotti pyssynsä.
+
+-- Katsohan sinua, kun siinä kiroilet... enhän minä tee kellekään
+pahaa... kah, soh... elähän, jumalan luoma, ihmistä ammu... minähän
+olen se Hytös-Heikki Pieksämäeltä.
+
+Kasakka ei ymmärtänyt sanaakaan. Ukko oli hänestä liiaksi ujostelematon
+ollakseen suuri pahantekijä, mutta oli hän jo kyllästynyt siihen,
+että tämä noin ääneensä puheli tuolla ylhäällä, sillä ankarimman
+rangaistuksen uhalla oli vahtimiehiä kielletty vankien kanssa
+puhelemasta. Jos kuka sen nyt sattuisi kuulemaan, niin saisi hän
+vähintäinkin vuorokauden pimeää arestia ja sen lisäksi vielä
+löylytyksen kapteenilta, joka ei suinkaan korvapuustiin rajoittuisi.
+Hän tunsi kyllä kapteeninsa. Vielä kerran koetti hän hyvällä saada ukon
+vaikenemaan. Pani pois pyssynsä ja hätisteli kummallakin kädellään
+tuolle itsepäiselle suupaltolle, niinkuin hätistetään lehmää, kun
+tahdotaan sitä pelottaa, ja samalla kiroili hän: perkele... perkele...
+
+Mutta nyt tuli ukko aivan haltioihinsa kasakan leikillisyydestä, nauraa
+hohotti ja alkoi uudelleen rupatella:
+
+-- Sinäpä vasta veitikka olet, joka ensin uhkaat ampua ja sitten telmät
+kuin hupakko, ennenkun tupakkaa annat...
+
+Silloin kasakka taas tähtäsi.
+
+-- Kah, soh, joko nyt taas rupeat... elä leikittele pyssyn kanssa,
+saattaa lauveta!... mitä huudat?... enhän niinä ole mikään murhamies
+enkä varas, min' oon se Hytös-Heikki Pieksä...
+
+Heikki Hytönen ei ole sen kauvemmin rupatellut. Kasakka oli todenteolla
+suuttunut, huutanut hänelle venäjäksi, että vetäytyisi tiehensä, mutta
+kun ukko yhä oli itsepäinen, tähtäsi hän ikkunan pieleen ja laukasi.
+
+Juuri kuin Heikki Hytönen oli kotipitäjänsä nimen mainitsemaisillaan,
+horjahti hän taapäin huoneesen, aikoi pyyhkäistä käsillään otsaansa ja
+kaatui sanaa hiiskumatta selälleen. Luoti oli sattunut ikkunan saranaan
+ja siitä kimmonnut syvälle Heikki Hytösen itsepäiseen kalloon.
+
+Kasakka vedettiin oikeuteen, mutta vapautettiin lopulta.
+
+Tuo pieni kasakkakomennuskunta on jo aikoja sitten Mikkelistä muuanne
+siirtynyt. Siellä on nyt muita laitoksia, jotka ennustavat sadetta
+yhtä varmasti kuin kasakkain laulu ennen aikaan. Omat asevelvollisemme
+astuvat määrätyt askeleensa lääninvankilan vahtikojujen edessä ja
+tupakoivat salaa, mutta ymmärtävät paremmin suomea, vaikkeivät olekaan
+niin vilkasliikkeisiä kuin kasakat.
+
+Ivan Kusnakoff oleilee kaukana Afganistanissa eikä ammu enää Hytösiä.
+Mutta laiha, työnteon murtama vaimo vanha sai lähteä mökistään
+Pieksämäellä kuuden pienen lapsensa kanssa, eikä siltavouti koskaan
+saanut takaisin kahtakymmentä markkaansa.
+
+
+
+
+Kotiin.
+
+Unohtumaisillaan oleva joulu-muisto.
+
+
+I.
+
+Lukukausi päättyi lussijuhlaan ja steariinikynttilä-ilotulitukseen,
+todistuksien jakeluun ja hurmaavan ihanaan vapauden tunteesen. Olin
+päivää ennen tehnyt jouluostokseni sellaisella totisuudella kuin olisi
+ollut kysymys markoista eikä penneistä; olin kymmenen kertaa pääni
+ympäri miettinyt, tarvitsisiko äiti paremmin kynän pyyhkijää kuin
+piparikakkuvormua, kampasiko isä harvoja hiuksiaan kernaammin luu- kuin
+kuttaperkkakammalla, ja oliko vanhimmasta sisaresta allakka mieleisempi
+kuin kivihiilirintaneula. Lopulta tein kuitenkin päätökseni: äiti sai
+kynänpyyhkijän, isä luukamman ja sisar allakan, ja hyvästi niihin
+rahani riittivätkin. Oli minulla sen lisäksi muutamia muitakin
+kotiväen ostoksia, mutta ne olivat vähemmin hauskoja, ne kun olivat
+velvollisuudesta tehtävät. Suurin huvini sen jälkeen oli sijoitella
+tavaroitani Valkolan Matin rekeen ja tuumia hänen kanssaan lähdöstä,
+joka päätettiin panna toimeen huomenna varhain ennen auringon nousua.
+
+Olin ylhäällä jo niin varhain, ett'ei talossa vielä oltu tultakaan
+tehty, tein ensimmäiset valmistukset matkaa varten ja lähdin kouluun
+ainakin tuntia ennen kuin päättäjäis-juhlallisuus tulisi alkamaan. Se
+oli ilo, joka minut niin armottomasti ajoi talvipakkaseen, mutta oli
+siellä ennen minua jo muitakin koulun ovien avaamista odottamassa.
+Toistakymmentä levotonta ja viluista poikaa seisoi rappusilla jalkojaan
+polkien paukkuvassa aamupakkasessa. Ilooni ja levottomuuteeni
+sekaantui hiukkanen häpeän tunnetta, sillä minä olin siinä ainoa
+yläluokkalainen ja olin nyt ollut yhtä lapsellinen kuin mikä tahansa
+ensiluokkalainenkin. Menettelihän se sentään pimeässä, kun ei kukaan
+voinut niin tarkasti toistaan erottaa. En puhutellut ketään, sulkeuduin
+jääkylmästi omaan arvooni ja värisin vilusta.
+
+Puolen tunnin kuluttua avasi koulun vahtimestari ulko-oven sisästä
+päin ja minä olin ensimmäinen sytyttämässä kynttilöitä luokkahuoneemme
+kolmessa suuressa A:ssa. Olihan se hyvin juhlallista, kun noin saa
+levittää valoa samaan huoneesen, jossa sitä muulloin on saanut
+vastaanottaa, ja luokkamme näytti omituisen vieraalta ja juhlalliselta
+kynttiläin kirkkaassa valossa. Mutta kynttilät olivat huonosti asetetut
+reikiinsä ja minun parhaat juhlavaatteeni ryöjäytyivät pahasti
+steariinin sulasta...
+
+Vihdoinkin astuin minä sykkivin sydämmin kateederille, jossa koulun
+arvoisa rehtori seisoi mahtavana eteensä kasattujen vastakirjoitettujen
+todistusten takana. Sain kiitettävän käytökseni, ahkeruus ja huomio
+kiitettävä, annoin todistukseni solahtaa povitaskuun ja astuin
+selkä kankeana ja koko koulun minua katseillaan seuratessa takaisin
+paikoilleni. Sitten seurasi pitkä odotus, kunnes kaikki pojat olivat
+saaneet arvosanansa. Joudutin jouduttamalla loppuvirren nuottia, niin
+että olin puolta tahtia toisista edellä, karkasin läpi Isä meidän ja
+Siunauksen, pidin vähän aikaa virsikirjaa silmieni edessä odottaen
+samalla otollista hetkeä ulos hyökätäkseni ja olin ensimmäisiä
+potkasemassa ovea selälleen. Niin voimakas ja niin yhteinen oli
+hyökkäys, että minä pyssytulpan tavoin ponnahdin ulos koulunpihalle
+takaa päin tulevien painosta.
+
+Vajaan puolentunnin kuluttua istuin minä jo Valkolan Matin reessä
+viimeisiä paloja nieleskellen. Aurinko teki juuri nousuaan yli vanhan
+koulukaupungin meidän ajaessa pitkin Isoa katua ja läpi tulliportin.
+Samaan aikaan lähtivät kaikki kaupungin majatalon hevoset liikkeelle,
+hajaantuen eri haaroille reet täynnä levottomia, joululuvalle
+kiiruhtavia koululaisia, mutta minä ajoin kuitenkin kaikista
+ensimmäisenä ulos tullista kulkusten kilistessä ja sanomattoman
+riemun rintaani täyttäessä. Aurinko valaisi jo huurteisia metsiä,
+jotka vaaleanpunaisina kimmeltelivät. Kun tie teki mutkan, näin minä,
+tarvitsematta kääntyä taakseni katsomaan, vanhasta koulukaupungista
+ruusuisia pilviä pulppuavan kirkkaaseen ilmaan. Ne kiemurtelivat
+ja poimuilivat sadoista savupiipuista; tummenivat tavalliseksi
+savuksi, kalpenivat valkeaksi kesäyön usvaksi, hehkuivat purppuran
+punaisina, kohosivat yhä korkeammalle ja haihtuivat lopulta hienoksi
+kukkaisjauhoksi ylempänä puhaltamaan heränneessä pohjatuulessa.
+Kauniin kaupungin takana kohosi sen vanha salaperäinen linna, jonka
+pakkanen oli Valkoseksi huurtanut, mutta jonka kattoja aamun aurinko
+kultaili. Ja vaikka minulle ehkä tulikin pieni ikävä kaupunkia, näin
+kuitenkin mielihyvällä sen peittyvän mäkien ja petäjikköjen taa, kunnes
+tien viimeisessä käänteessä heitin hyvästini sen päällä väikkyvälle
+ruusupilvelle tuolla kaukana kimmeltävän metsän takana.
+
+Ja nyt olin maalla, joka satain peninkulmain laajuisena levisi
+ympärilläni lumisine, synkkine metsineen, loppumattomme jäineen
+ja untuvan hienoine hankineen. Reen jalas narisi yksitoikkoisesti
+kahdenkymmenen pykälän pakkasessa, jäähileet häikäsivät silmää, ja
+hevonen ilmaisi sieramiaan päristellen, että olimme tervetulleet
+kotiin. Valkolan Matti istui kuskilaudalla ja ojensi oikean jalkansa
+ulos reestä niinkuin kunnon kuskien tapa vaati. Hengityksestä kasvoi
+kuuraa turkin kauluksiin ja hevonen oli jo kupeiltaan valkea.
+
+Valkolan Matti oli tullut kaksikymmentä peninkulmaa läpi lumisten
+metsien minua noutamaan ja tämä oli hänen ensimmäinen kaupunkimatkansa.
+Useamman kerran koetti hän saada alkuun puhetta kaupungin
+merkillisyyksistä, mutta minä olin vielä hajamielinen ja vastailin
+yksikantaan vanhan kaupunkilaisen varmuudella. Pääni oli täynnä
+kaikellaisia uusia vaikutuksia, joita uusi ympäristö minussa herätti,
+ja kauniin talviyön kevyt ilma houkutteli mielikuvitustani hurjaan
+lentoon läpi äärettömien, kylmän kirkkaiden avaruuksien.
+
+Vaan pian olin taas kaupungissa, josta äsken olimme lähteneet. Siellä
+oli niin paljon kaikellaista semmoista, joka minua huolestutti ja
+harmitti. Kun eron ensimmäinen ilo oli haihtunut, johtui kaupunki
+taas mieleen. Vanha kimnaasi oli äskettäin muuttanut nimensä ja
+ohjelmansa. Entisten lyyryillä koristettujen univormunappien ja
+sinisten sortuukkien sijasta ei meillä nyt ollut minkäänlaisia
+ulkonaisia merkkejä ollenkaan, joista olisi voinut arvomme tuntea.
+Meitä kutsuttiin lyseolaisiksi ja me olimme lyseolaisia, aivan niinkuin
+mikä muu alimman luokan poikanulikka tahansa. Ja me olimme jo kuitenkin
+päässeet neljänneltä luokalta ja olimme tietoihin ja ikään nähden yhtä
+arvokkaita kuin entiset kadehditut ja ihaillut kimnasistit. Se oli
+minun suurimpia surujani ja minä tiedän, että se yhtä raskaasti painoi
+monen muunkin kuusitoista vuotiaan hartioita, jotka olivat pakoitetut
+tupakoimaan salaa ja tyhjentämään punssilasinsa niin, ett'eivät
+opettajat siitä vihiä saaneet. Semmoisesta ei vanhain kimnasistien
+ollut koskaan tarvinnut huolia.
+
+Tieto tästä alennustilasta ei suonut minulle rauhaa, sillä juuri maalla
+lupa-aikoina olisi tuo arvo ollut suureen tarpeesen. Antauduin siihen
+määrin katkeran mieleni valtaan, että melkein kadehdin kadeteilta
+heidän univormuaan ja itsetuntoaan. Enkä keksinyt mitään keinoa
+kohottautuakseni siihen etevään asemaan, joka oikeastaan olisi ollut
+minulle tuleva. Luminen maisema ja taampana oleva musta metsän ranta
+siirtyi siirtymistään jälelle päin, aina samanlaisena. Hevonen kulkea
+nujerti mäkeä ylös mäkeä alas, aisat natisivat, setolkkaan kiinnitetty
+kulkunen teki tehtävätään, kiihtyi alamäessä lyhyeen oikulliseen
+tahtiin, mutta helisi tasaisella tiellä rauhallisesti ja voimakkaasti,
+niin että kaikukin siihen vastasi, jos satuttiin olemaan hongikossa
+tai lähellä vuoren rinnettä. Minua vaan vähän vanhempi Valkolan Matti
+pureskeli tupakkaansa tottuneesti ja tyynesti kuin aikamies, ja oli hän
+yhtä taitava kuin isänsäkin pirskauttamaan sylkeään hampaiden välistä
+monen sylen päähän lumihankeen. Hän oli kadehdittava, vaikka olikin
+oppimaton, hän oli paljoa riippumattomampi kuin minä ja etevämmyyteni
+hänen suhteensa väheni oppipaikastani poistutun matkan neliöllä.
+
+Katsellessani kuskilaudalla istuvaa Mattia muistutti hän minua
+muutamasta ylioppilastuttavastani kotipitäjässä, eräästä pitkästä,
+pönäkästä ja varmasta teoloogista, joka olisi pian papiksi vihittävä.
+Ja silloin muistin minä, mikä mies hän jo oli ollut kimnaasin
+ensimmäisellä luokalla ollessaan. Hänhän oli jo ensimmäisenä
+kimnasisti-kesänään saarnannut kotikirkkomme saarnastuolista.
+Ajattelehan, sielunpaimen, kansan opettaja jo silloin, jota vastoin
+minä...! Yht'äkkiä välähti ajatus päähäni ja sai minun helpoituksesta
+huokaamaan. Miks' en minä voisi tehdä samoin? Olihan hän tosin
+siihen aikaan vanhempi kuin minä nyt, mutta tietoni olivat yhtä
+hyvät kuin hänenkin! Kaksi vuotta enemmän tai vähemmän eivät paljoa
+vaikuta, kunhan vaan on tuo totinen miehuullinen vakuutus siitä, että
+voi levittää tietoja kaikkein korkeimmasta. Vakuutukseni muuttui
+yht'äkkiä niin miehuulliseksi ja suureksi, että milt'ei kyynel
+silmääni herahtanut. Tässä minä istuin runsaine kirkkohistoriallisine
+ja kreikankielen taitoineni ja kadehdin Valkolan Mattia! Ja silloin
+tunsin minä omaavani äärettömät aarteet pyhää tietoa, jota voisin jakaa
+hartaasti kuuntelevalle seurakunnalle.
+
+Päätetty ja tehty! Keskustelin jo ajatuksissani saarnakysymystä setä
+Ramseniuksen, kotipitäjäni pastorin kanssa. Istuin itsetietoisena
+hänen huoneessaan suuressa nahkasohvassa ja ukko käveli tyytyväisenä,
+vaikkakin vähän kummastuneena edes takaisin lattialla kuunnellen
+ehdotustani. Hän puhalteli suuria savupilviä piipustaan ja minä
+pöllyttelin urhakasti omaani minäkin. Ukko katosi kokonaan pilveen ja
+samoinkuin Herran oma ääni usein ja mielellään pilvistä puhui, kuului
+ukonkin ääni nyt oikein ukkosen äänen kaltaiselta, kun hän virkkoi:
+Jaa, jaa, -- kannattaa ajatella asiata, -- kannattaa ajatella!
+
+Olin hyvin tyytyväinen vastaukseen. Arvoni sekä Matin että koko
+pitäjän silmissä tulisi vakautumaan mitä suuremmoisimmalla tavalla ja
+minä näin Anna Ramseniuksen kauniilla silmillään minua merkitsevästi
+katselevan, kun hän tuli sisään ja setä hänelle ilmoitti päätöksemme.
+Aloin istua yhä vakavammin satulassani, kasvoin oikein mahtavaksi
+Herran palvelijaksi ja vaatimaton lyseolais-olemukseni oli kaukana,
+kaukana menneisyyden hämärässä. Puristaen Annan kättä omaani astuin
+minä kirkkoon eräänä sunnuntaiaamuna, toivoen vaan, että kirkossa olisi
+ollut urut esiintymistäni juhlistamassa. Lopulta täytyi minun kuitenkin
+tyytyä lukkarin särkyneesen ääneen, mutta Anna lupasi tukea sitä
+kauniilla sopraanollaan. En ollut oikeastaan koskaan ennen rakastanut
+Anna Ramseniusta, mutta nyt tunsin minä elämäni onnen riippuvan
+hänestä, ainoastaan hänestä. Se varmuus tuli niin äkkiä, että aivan
+unohdin viimeisen "lemmittyni" kaupungissa, hänet, jonka oma vielä
+eilen olin ollut koko hehkuvan sieluni pohjasta.
+
+Hetkeksi pysähtyivät siihen kunnianhimoiset ja samalla korkeat ja
+hartaat ajatukseni, minusta tuntui ikäänkuin olisi minua vedetty pois
+tämän maailman taisteluista ja minun rintani täytti tyyni rauha,
+jommoista en ollut koskaan ennen tuntenut. Annan käsi lepäsi yhä
+edelleen minun kädessäni ja elämän pikkumaisuudesta pakenimme me
+maailmoihin, jotka olivat kotikirkon alttaritaulun yläreunan kaltaiset,
+missä pienet keruubi-päät hymyilivät keskellä autuaallisen näköisiä
+pilviä ja keskellä ijankaikkisen sovituksen ja anteeksi annon taivasta.
+
+Silloin putosin minä yhtäkkiä alttaritauluni yläreunasta rekeeni
+jälleen. Mutta kuvitteluni olivat olleet niin kauniit, niin täynnä
+rauhallista onnea, että oikein iloitsin noista kahdesta matkapäivästä,
+jotka olivat edessäni ja joiden kuluessa saisin kokonaan antautua
+suurta tehtävääni miettimään. Sillä ajatukseni eivät koskaan olleet
+vilkkaammat eivätkä mielikuvitukseni selvemmät kuin silloin kun istuin
+reessä lämpimäin nahkasten välissä ja näin valkoisten lumimaisemain
+kuin sumussa ohitseni kiitävän.
+
+Juuri kuin olin iloisimmillani siitä, että sain näin vapaasti
+haaveilla, eivät mielikuvani tahtoneetkaan siitään selvitä. Oli
+niin kuin olisi jonkunlainen hämärä peittänyt kirkon ja kuuntelevat
+talonpojat. Annan käsi kylmeni ja luiskahti pois minun kädestäni, en
+saanut sanaa suustani, setä Ramsenius alkoi nurista ja minun pyhäinen
+tunnelmani pienine keruubeineen, sovituksineen ja rauhoineen ei
+tahtonut ottaa pysyäkseen.
+
+Rupesin silloin valitsemaan tekstiä saarnaani, syventyäkseni
+yksityiskohtiin, koska ei kokonaisuus koossa pysynyt. Mutta silloin
+pälkähti päähäni, että almannakkahan se määrääkin tekstit enkä
+minä. Siitä intoni yhä vaan kylmeni ja kun Matti samassa käännähti
+kuskilaudallaan virkkaen jotain syöttöpaikasta, niin unohdin minä
+korkean kutsumukseni ja takerruin hänen kanssaan pitkään puheluun
+kaiken maailman jokapäiväisistä asioista. Vaan osasikin se veijari
+mielistellä minua sillä, että olin tullut niin aikamieheksi ja
+totiseksi...!
+
+
+II.
+
+Olimme syöttäneet puolenpäivän aikana ja syöttäneet illalla. Matka oli
+kulunut joutuisasti, sillä Matin hevonen oli seisonut kaksi päivää
+pilttuussa ja popsinut kauroja ja apetta mielin määrin. Nyt istuimme
+me Matin kanssa majatalon pienessä salissa ja ratkaisimme suuria
+asioita; illallinen oli katettu ja minä tarjosin totia. Olin pistänyt
+kaupungista pullon konjakkia mukaan ja se oli tietysti tyhjennettävä,
+ennenkun oltiin kotona? Ensimmäisen lasin juotuamme kasvoi koti-ikäväni
+ja haluni pian toteuttaa kaikki toiveeni huomattavassa määrässä.
+Majatalon isäntä oli äsken ollut sisällä ja tullut varomattomasti
+virkkaneeksi, että talvitietä Saimaan jäiden yli oli tänään ajettu
+ensikerran tänä talvena. Heti kohta minä Matin kimppuun kehoittamaan
+häntä lähtemään oikotielle, joka oli seitsentä peninkulmaa lyhempi
+ja tarjosi tilaisuutta suurempiin seikkailuihin kuin maantie.
+Talvitie erosi aivan tämän majatalon luota ja minä vaatimaan, että
+nyt hetipaikalla lähtisimme liikkeelle hämmästyttääksemme kotiväkeä
+tulemalla kotiin vuorokautta ennen kuin ne meitä odottivat. Taivas oli
+tähdessä, Matin hevonen ei ollut väsynyt ja puolen yön jälkeen tulisi
+kuukin nousemaan.
+
+Matilla oli sen seitsemiä arveluita: että oli kerran vaan sitä tietä
+ennen ajanut, että saattaisimme eksyä, että jää oli vielä heikkoa, ja
+että kotona alkaisivat hätäillä, jos saisivat tietää, että me näin
+olimme lähteneet Jumalaa kiusaamaan. Minä vastasin, ett'eivät ne
+mistään tietäisi, ennenkun olisimme jo kotona ja ett'ei vaaraa ollut
+mitään, koska samaa tietä oli ajettu jo kerran ennenkin tänä päivänä.
+Liuottelin Matin epäilyksiä yhä enemmällä konjakilla ja onnistuin
+vihdoinkin saamaan hänen suostumuksensa. Syvimmin vaikutti häneen se
+syy, että jäämatka oikasi seitsemän peninkulmaa ja se ratkaisi riidan.
+Mutta ensin kutsuttiin isäntä puheille ja kyseltiin häneltä perinpohjin
+sekä jään kestävyyttä että tien suuntaa. Matti alkoi jo jänistää,
+mutta minun intoni vaan kasvoi. Matkamme olisi lykkäytynyt ainakin
+huomiseksi, ell'ei taloon samassa olisi saapunut kahta rahtimiestä,
+jotka olivat tulleet juuri samoja jäitä, joita me niin pelkäsimme.
+Nyt vetosin minä Matin ylpeyteen ja urhoollisuuteen, ja hänen
+vastustuksensa päättyi siihen, että isännän kuullen sanoi itsensä irti
+kaikesta edesvastuusta. Hevonen valjastettiin, lasit tyhjennettiin ja
+isäntä toivotti meille onnea matkalle. Näön vuoksi murisi Matti vielä
+jotain, mutta hotasi samalla hevosta ja niin me lähdimme liikkeelle.
+
+Hetken kuluttua jäi meistä maantie oikealle kädelle ja kun me kerran
+olimme tien haaran sivuuttaneet ja ajaneet synkkään metsään pitkin
+kaitaista syrjätietä, oli päätös tehty ja molempien meidän mieltämme
+kevensi se, että asia viimeinkin oli ratkaistu. Tarjosin Matille
+rohkaisuryypyn ja viritin iloisen laulun, niin että hongikko kajahteli.
+
+Pian ajoimme alas jyrkästä törmästä, metsä harveni ja puiden oksien
+ja runkojen välistä vilkkui jään valkonen lakana kuin pysty seinä.
+Soluimme alas rinnettä ja tulimme muutaman sisäisen lahdelman jäälle.
+Kuu ei ollut vielä noussut ja tuossa omituisessa, epämääräisessä,
+tuikkavassa tähtien valossa näytti lahti äärettömän suurelta selältä.
+Reki, joka oli reutoillut ja kolahdellut jäälle laskeuttaissa, liukui
+nyt tasaisesti kuin lasisella pinnalla. Lunta oli vaan vähän kirkkaalla
+jäällä, sillä lumen oli satanut ennen kuin järvi jäätyi. Ajattelin jo
+kaivaa esille luistimeni ja näyttää Matille, miten hevonen sivuutetaan.
+Mutta tekemättä tuo jäi, kun reki oli niin lämmin ja mukava ja matkan
+teko niin helppoa, että siitä oikein nautin. Hevosen ei tarvinnut juuri
+muuta kuin itseään liikutella, reki seurasi kuin varjo sen perässä.
+
+Siellä täällä näkyi harmahtavan jään pinnassa musta juova, jonka
+halkeama oli siihen piirtänyt päästämällä vettä jäälle ja sulattamalla
+lunta tuuman verran molemmin puolin. Olimme ajaneet melkoisen matkan
+salmen suuhun päin, ennenkun ensimmäinen rasahdus ilmaisi, ett'ei
+meillä ollut maata jalkojemme alla. Hevonen pelästyi outoa ääntä,
+mutta tottui siihen pian. Matti ja minä emme vaihtaneet ajatuksia
+tapahtuman johdosta, mutta minä luulen, että nuo pitkät, valittavat
+äänet, jotka salamoina edellämme juoksivat, synnyttivät kamalata kaikua
+omissatunnoissamme, jotka eivät olleet niin paatuneita kuin hevosen
+omatunto. Minä kyllä näin, että Matti alussa hätkähteli, joka kerta
+kun jää tavallista vaikeammin allamme valitti, ja minäkin tein samoin.
+Vakuutimme kuitenkin toisillemme mitä rauhallisimmalla äänellä, että
+kun jää tuolla tavalla rusahtelee, se on vaan merkki siitä, että se
+kestää. Sehän on vaan pakkanen, joka sitä kutistaa ja vahventaa!
+
+Kaunista päivää oli seurannut mitä ihanin keskitalven tähtiyö. Jo
+auringon laskiessa olin minä todelliseksi mielihyväkseni huomannut,
+että ylähuuleeni, jonka haivenet muuten olivat vaaleat ja näkymättömät,
+oli alkanut kuuraa kasvaa. Työnsin torvelle huuleni ja katselin
+ihastuksella jäätynyttä miehuuteni merkkiä, mutta Matti ei huomannut
+mitään eikä näkynyt ollenkaan nauttivan omasta kuurastaan. Jäällä oli
+pakkanen purevampaa ja nipisti nenää niin että kirveli, mutta vähät
+kivusta, kun tuon tuostakin voin kielelläni lipaista aivan oikeita,
+kankeilta tuntuvia viiksiä, joita pimeän vuoksi en valitettavasti
+voinut nähdä.
+
+Matin kanssa pitämäni puheet olivat vähitellen muodostuneet pelkiksi
+ajatusviivoiksi, mutta aukot paikat täytin minä itse. Lumiset,
+havupuita kasvavat tummat rannat jäivät yhä enemmän jälellemme,
+lahti laajeni ja äärettömän, vaalean harmaan kentän takaa kohosi
+kuun toisesta laidasta syöpynyt sakara. Oli niinkuin olisimme
+olleet matkalla maailman avaruuteen, niin rajattomalta, kylmältä ja
+autiolta näytti meistä Saimaan selkä epämääräisessä puolihämärässään.
+Minua puistatti ja minä unohdin viikseni tehdäkseni salaman nopean,
+tähtitieteellisen matkan maailmoihin, jotka olivat miljaardien
+peninkulmain päässä maanpallostamme. Mutta avaruuden äärettömyyden
+takia en kuitenkaan omaa pienuuttani unhottanut, ja minun täytyi
+piankin Matilta kysymällä saada selkoa turvallisuudestamme:
+
+-- Tietääkö, Matti mistä tie kulkee?
+
+-- Tästähän tuo kulkee altamme, vastasi Matti.
+
+-- Mistä?
+
+Turhaan minä tarkastelin jälkeä ja rauhoituin vasta sitten kuin näin
+selviä hevosen jälkiä jäällä. Oli niin merkillisen lohdullista nähdä
+nuo mustat jätteet, jotka monta syltä pitkänä viivana viittasivat
+meille kulkumme suuntaa. Linnunrata kaikessa puhtaudessaan houkutteli
+minut harharetkilleni vasta sitten, kun olin huomannut maan matoisen
+loan jalkojeni alla.
+
+Keskiyö oli vähitellen ohi. Tähtisikeröt olivat hitaasti kääntyilleet,
+kuu kulki nopein, pitkin askelin alhaalla taivaan rannassa.
+Ajatukseni pääsivät taas jaloilleen, hiljaisuuden, yksitoikkoisuuden
+ja kipenöitsevän äärettömyyden avustamina. Aloin siinä tuumia omaa
+pienemmyyttäni tämän luonnon suuruuden edessä, mutta ei siitä saamani
+opetus ottanut minuun oikein pystyäkseni. Ei ollut minulla siihen
+aikaan vielä mitään auttamattomia suruja, joita olisin tarvinnut
+pienennellä vertaamalla niitä äärettömyyteen ja siihen varmaan tietoon,
+että on niitä muitakin kärsiväisiä noiden maailmain miljoonain
+joukossa. Minulla oli vielä kuusitoistavuotiaan turhamainen mieli
+ja vankka usko nuoruuden rakkauteen ja sen kaikkia voittavaan,
+lämmittävään liekkiin. Ja niin aloin minä muistella Salamia, joka
+teki valosta sillan Sulamithin luo, ja suoritin minä siinä melkoiset
+määrät kunnollista siltatyötä, kun kerran olin päässyt selville
+siitä, mihin tähteen minä Sulamithiin sijoittaisin. Pysähdyin lopuksi
+erääsen tähteen, joka kaikista kirkkaimmin kimmelteli, ja jonka valo
+vuorotellen vaihteli valkeaa, sinistä ja punaista, niinkuin timantti,
+ja niin lähdin hänen luoksensa taivaltamaan. Jälestäpäin sain kuulla,
+että tähdellä oli miehen nimi, Sirius, mutta minun silmissäni oli hän
+vielä kauvan kaiken naisellisen kauneuden perikuva, jonka kasvojen
+piirteet kyllä vaihtelivat, mutta joka useimmittain esiintyi edessäni
+ihanan Anna Ramseniuksen muotoisena.
+
+Vasta sitten kun olimme tulleet pois Saimaan jäiltä, alkoi tähti oikein
+selvästi muistuttaa tuota kaunista papin tytärtä, mutta en ollut vielä
+aivan pitkälle ehtinyt, ennenkun kaupunkilaislemmittyni häiritsevällä
+tavalla pisti iloisen, nauravan naamansa Sulamithin ja minun väliin.
+Koetin karkoittaa hänet pois hyvin epäkohteliaita asioita ajatellen,
+mutta yhtäkaikki hän vaan seisoi edessäni täyttä kurkkuaan nauraen
+puolen miljardin peninkulman päässä avaruuksien perillä. Otin hänet
+armoihini, rakensin valosiltani häntä kohti, en nähnyt häntä enää,
+pyysin anteeksi itseltäni ja vaihdoin varmuuden vuoksi tähden nimeä,
+ett'en joutuisi uskottomaksi Sulamithille. Nimitin sen noin vaan
+yleisesti "Onnen saareksi" ja ohjasin purteni sitä kohti läpi taivaan
+kannen kimmeltävien saaristojen.
+
+Ei kestänyt hauvankaan, ennenkun olin mielestäni aivan mitätön
+hitunen, joka toisen yhtä pienosen hitusen kanssa ajaa läpi äärettömän
+avaruuden. Kun katselin kupeelleni jäälle, oli se kummallisen
+epätodellisen näköinen, niinkuin olisi ollut monta peninkulmaa
+jalkaimme alla. Metsän musta juova saattoi hyvin kyllä olla joku pilvi
+jossain tavattoman kaukana. Olin kuin ilmassa kulkevinani. Hevonen,
+reki, Matti ja minä olimme erikoinen taivaan kappale ja vapautuneina
+maanpallon vetovoimasta pyrimme me, nuoruuden rakkauteemme luottaen,
+kohti "Onnemme saarta", jonka kirjavat puutarhat väikkyivät kaukana
+edessämme. Hetken aikaa oli mielikuvitukseni erehdyttävän todellinen.
+Täällä Saimaan selkien keskellä oli jää herennyt halkeilemasta,
+kulkusten kilinään oli korvani jo aikoja sitten tottunut, niin ett'en
+sitä huomannut, matka kului aivan hiljaa, ja tuo vaalean harmaa pinta
+allamme oli niin tasanen, että oli kuin reki ei olisi liukunut, vaan
+kiitänyt sen ylitse. Hevosen kavioiden kopse haihtui kaiuttomaan yöhön,
+Matti vaikeni, minä vaikenin, jää vaikeni. Olin jo kysymäisilläni
+Matilta, kuinka hän oli uskaltanut lähteä kanssani niin vaarallisille
+kaukomatkoille, ja tiesikö hän, että me voisimme matkustaa tällä
+tavoin tuhansia vuosia kuitenkaan perille joutumatta. Mutta Matti
+istui ja torkkui turvallisesti kuskilaudallaan ja heti huomasin minä
+mahdottomaksi, että hän olisi voinut olla matkalla kautta avaruuksien
+kohti "Onnen saarta".
+
+
+III.
+
+En ollut juuri ollenkaan Matille vihanen siitä, että hän oli pysytellyt
+maan päällä. Päinvastoin. Rupesin ajattelemaan odottamattoman aikaista
+kotiintuloamme, kuinka me hämmästyttäisimme kaiken kotiväen ja kuinka
+ne meitä kysymyksillään ahdistelisivat. Olin jo selvillä kaikista
+niistä välinpitämättömistä vastauksista, joita tulisin antamaan
+kiihoittaakseni heidän uteliaisuuttaan vielä enemmän, ja kuinka minä
+sitten toisten päivitellessä ja toruessa aivan tyynesti kertoisin,
+että me olimme ajaneet Saimaan jäiden yli jo ennen joulua. Olin tästä
+tosiasiasta kovasti mielissäni, sillä tekomme näyttäisi varmaankin
+jotenkin uhkarohkealta, mutta se minua kuitenkin hiukan harmitti,
+ett'en voisi kertoa heille mistään oikeasta seikkailusta. Olihan vähän
+noin niinkuin noloa tulla kotiin mitään erinomaisempaa kokematta ja
+minä aloin jo toivoa, että edes ajaisimme jäähän -- ainoastaan nimeksi
+-- tai että saisimme nähdä jonkun puolen tusinaa susia. Tarkemmin
+punnittuani päätin toivoakin vaan susia, koska en ollut niitä ennen
+läheltä nähnyt ja kun ne eivät tainneet olla niinkään vaarallisia.
+Ja minä antauduin sen miellyttävän tunteen valtaan, että minä nyt
+olen suureen vaaraan joutumaisillani, sill'aikaa kuin kotikäet
+nukkuvat makeinta untaan ja luulevat meidänkin tekevän samoin jossain
+turvallisessa majatalossa.
+
+Kun olin taas saanut ajatukseni kotiin päin suunnatuiksi,
+pysähtyivätkin ne sinne, vaikkakin "Onnen saari" yhä leimusi ihanana
+ilotulituksena yöllisellä taivaalla. Äskeinen suuren vaaran tunne
+vaihtui miellyttäväksi hyvinvoinniksi ajatellessani lähenevän joulun
+kotoisia iloja. Joulu oli lapsuuteni aikana ollut minulle juhla
+täynnä lempeitä, hyväntahtoisia ja lämpimiä tunteita. Näin vanhan
+isäni heltyvän ja loistavan hiljaista ja sydämmellistä ystävyyttä,
+äidilläni oli vaan pelkkiä helliä sanoja sanottavanaan ja me lapset
+saimme arvokkaita joululahjoja ja pyhäruokaa monen viikon kuluessa.
+Kuusitoista vuotiaan surut eivät ole syvälle juurtuneet ja minä olin
+iloinen siitä, että ihmiskunta oli saanut syntiensä sovittajan ja minä
+tahdoin viettää hänen syntymäjuhlaansa sillä oikealla, lämpimällä
+mielellä. Ajattelin omituisella, rauhaisalla ilolla noita suurina
+juhlapäivinä pidettäviä hartaushetkiä ja päätin ottaa niihin osaa
+täydestä sydämmestäni ja sen kautta vanhempieni mieltä ilahuttaa.
+Tahdoin karkoittaa mielestäni kaikki kapinalliset, uudenaikaiset ja
+vapaat ajatukset, joita elämä koulukaupungissa on minussa väkisinkin
+eloon herättänyt, ja vielä kerran hyvän lapsen tavoin nauttia
+jouluilosta vanhassa, hyvässä kodissani. Siitä mielialasta olisi
+saarnanikin uudenvuoden jälkeen uhkuva ja yhdellä tempauksella siirtävä
+minut lasten kirjoista maineen temppelin harjalle.
+
+Suljin silmäni ja olin jo kotoa lähestyvinäni. Tuossa on
+karjakartanomme vasemmalla puolen tietä, tuossa alkaa havumetsä ja
+kymmenen minuutin kuluttua olemme kotipihalla. Kuulen jo aivan selvään
+Kastorin äkäisen haukunnan ja nautin jo edeltäkäsin hänen mielensä
+muutteesta, kun hän saapi tietää, kuka täältä on tulossa. Sitten
+tuikkaa tulia puitten runkojen välitse, ja me ajamme ulos havumetsästä,
+puistokäytävän läpi, koiran yhä haukkuessa. Kun tulemme pihaan
+porttipylväiden välitse, jotka ovat puoleksi kinoksiin hautautuneet,
+hyökkää vastaamme Kastor hevosen kimppuun käyden. Hetikohta tuntee hän
+ääneni ja hänen kiukkunsa vaihtuu iloon niin hurjaan, että minulla on
+täysi työ estää häntä kasvojani nuolemasta. Hän hyppii ja ulisee reen
+ympärillä, loikkaa sen sisään ja iloitsee minun tulostani niin kuin ei
+kukaan ihminen vielä ole iloinnut eikä koskaan tulekaan iloitsemaan.
+
+Kulkusten kilinän ja Kastorin ilohuutojen houkuttelemana tulee piika
+Reeta porstuaan kynttilä kädessään. Etehisen ikkunassa näen minä
+tutkiskelevia kasvoja, ja kun pysähdymme rappujen eteen, ilmaantuu
+äidin vanhat, rakkaat ja ystävälliset kasvot Reetan takana ja tuli
+valaisee lämpimästi hänen hienoja ryppyjään ja sileäksi kammattua
+harmahtavaa tukkaansa. Melkein juoksemalla hän juoksee rappuja alas ja
+huudahtaa: -- Kaarlo --! Oletko jo täällä! Rakas Kaarlo, tervetullut,
+tervetullut!
+
+Äidin jälestä tulivat siskot ulos kylmään talvi-iltaan ehtimättä edes
+huivia hartioilleen heittää. Mutta isä jäi etehiseen ja tuprutteli
+savua ikkunaan. Hänen kalju päänsä kiilteli kattolampun valossa ja
+avonaisista ovista lensi minulle tervetuliaisiksi vastaani paksut
+huurupilvet. Ne toivat tullessaan joululakan lemua, pestyjen lattiain
+hajua ja vierreleivän tuoksua; ja se vaikutti minuun erittäin
+miellyttävästi kylmästä tullessani. Ihastuksella tunsin sitten tuon
+kaikkia muuta voimakkaamman lemun, joka tuntui ainoastaan kotona
+Hannebergissä, joka oli syöpynyt huonekaluihin ja vaatteihin,
+joka seurasi kotia ja perhettä ja jota ei tavattu missään muualla
+maailmassa. Siinä lemussa hengähtävät vastaani kaikki lapsuuteni
+muistot ja kodin koko lumousvoima ja herttaisuus.
+
+Äitini suutelee minua, mutta astuu kohta ihmeissään askeleen taapäin.
+
+-- No minun päiviäni! huudahtaa hän. Pojallahan on viikset!
+
+Sisaret tunkeilevat reen ympärillä nähdäkseen minua ja minun viiksiäni,
+ja kun minä olen reestä noussut, näen minä äärettömäksi ilokseni,
+etteivät kuuraviikseni sulakaan pois, vaan sallivat itseään sormiella
+ja kierrellä niin paljon kuin vaan haluttaa. Niistän nenääni saamatta
+niitä näppiini ja valmistaun mahtavassa saattokulussa astumaan vanhaan
+kotiini. Isä tulee vastaan porstuassa ja minä kiverrän ylös komean
+huulipartani antaakseni hänelle tulijaissuudelman.
+
+-- Nuo ajat sinä huomenna pois, -- ne eivät sovi koulupojalle, sanoo
+isä jäähdyttävästi ja suutelee minua hymyillen. Ei kutsunut niitä edes
+viiksiksi, sanoi vaan "nuo".
+
+Unohdan kuitenkin pian hänen epäystävällisyytensä, sillä etehisessä
+näen minä setä Ramseniuksen ja Annan, jotka ovat meillä kylässä. Setä
+taputtaa minua olkapäälle ja sanoo tervetulleeksi, mutta Anna vetäytyy
+ujosti hämärän peittoon, enkä minä voi mitenkään saada selkoa siitä,
+mitä hän ajattelee viiksistäni. Tuo hämäryys, joka häntä ympäröipi,
+näyttää minusta hyvin oudolta, ja minä alan hiukan epäillä, enkö
+nähnekin vaan unta, kun samassa kuuluu jotain melua ja pauhua niinkuin
+koko talo sortuisi päälleni. Lattia vajoo jalkaini alla, luulen
+kuulevani veden kohinaa ja kaikki rakkaani katoavat samassa näkyvistäni.
+
+Samassa huutaa Matti jotain ja minua pudistetaan turkin kauluksesta:
+
+-- Pian ylös! Pian, ett'ei reki uppoa! Katsella harastelin ympärilleni
+enkä ollenkaan käsittänyt mitä oli tapahtunut, ennenkun reen edessä
+näin mustan olennon, joka avannossa polskaroi. Takanani seisoi Matti ja
+pudisteli minua kauluksesta.
+
+-- Tässä nyt ollaan järvessä, sanoi hän.
+
+Kavahdin seisoalleni ja nakkasin vaistomaisesti turkin päältäni
+ollakseni vapaampi liikkeissäni.
+
+-- Elä heitä turkkia veteen, huusi Matti, -- tässä vielä kuivia
+vaatteita tarvitaan tän' yönä!
+
+Matti seisoi reen takana ja piti siitä kaikin voimin kiinni estääkseen
+sitä avantoon liukumasta. Kohta olin minäkin hypännyt jäälle Mattia
+auttamaan.
+
+-- Pidä rekeä niin kauvan kuin minä irtautan aisat, komensi Matti.
+
+Tartuin rekeen kaikin voimineni ja sain töin tuskin pidetyksi kannat
+jäällä. Ymmärsin pian Matin tarkoituksen ja hyväksyin sen täydellisesti.
+
+Kunhan kerran saisimme reen jäälle, niin sittenpähän olisi aika katsoa,
+miten hevonen voitiin pelastaa. Oli meille onneksi, ett'emme olleet
+joutuneet rekinemme päivinemme veteen, sillä silloin olisi pelastus
+ollut paljoa vaikeampi.
+
+Hetken puuhattuaan oli Matti saanut aisat rahkeista irti ja
+voimakkaalla tempaisulla saimme me reen jäälle. Suuressa, mustassa,
+parin sylen levyisessä avannossa ponnisteli hevonen ähkien ja
+huohotellen koettaen pysyä pinnalla. Niinpian kuin reki oli pelastettu,
+hiipi Matti varovasti avannon reunalle lähelle hevosen päätä, polki
+jäähän koettaakseen kestikö se ja meni sitten auttamaan reipasta
+ruunaansa, joka miltei iloisesti päristellen ponnisteli jääkylmässä
+vedessä aivan niin kuin olisi ollut tavallista kesäkylpyä ottamassa.
+
+Minä aioin mennä apuun, mutta hän huusi minulle, ett'en tulisi liika
+likelle jään reunaa. Siinä oli hän oikeassa, olihan tarpeetonta suotta
+aikojaan pudota veteen ja kastua läpimäräksi. Yö oli kyllä ilmankin
+kylmä. Ainoastaan toinen jalkani oli hiukan kastunut, kun rekeen
+hulahtanutta vettä oli vähän tunkenut saapasvarresta sisään. Matti,
+joka oli kohta paikalla, kun hevonen upposi, hypännyt jäälle, oli aivan
+kuiva.
+
+Saatuaan kiinni hevosen suitsista rauhoitti hän sitä ystävällisillä
+sanoilla ja päätä taputtamalla. Sitten peruutti hän sitä vähän matkaa
+ja koetti kehoittavasti huutaen ja suitsista vetäen saada sitä
+hyppäämään jäälle. Hevonen kokosi voimansa suureen ponnistukseen,
+kohottautui melkein pystyyn jääpalaisten keskessä ja koetti Matin
+yhä sille hoilatessa iskeä etujalkansa jään reunaan. Saikin se
+toisen kavionsa jään reunaan, mutta jää murtui ja hevonen hulahti
+takaisin mustaan avantoon ja Matin täytyi heittää suitset irti.
+Jääpalaset kolasivat ja vesi loiski, hevonen päristeli vettä
+suurista, tuhuttavista sieramistaan ja oli taas entisessä uivassa
+asennossaan. Lyhyellä, levottomalla, navakalla hirnahduksella ilmaisi
+se tyytymättömyytensä vankeuteensa ja teki uuden yrityksen omin voimin
+pelastaakseen. Se onnistuikin niin hyvin, että hän nyt sai molemmat
+kavionsa jäälle, ja Matti juoksi ilosta huudahtaen apuun.
+
+-- Siinä se on hevonen, joka itse itsensä auttaa, sanoi hän ylpeillen.
+
+Mutta hevonen ei jaksanut kaukaa pysyä rasittavassa asemassaan, kaviot
+luisuivat yhä lähemmä jään reunaa ja Matin huudot ja riuhtomiset
+olivat turhat. Elukkaparka ymmärsi epätoivoisen asemansa yhtä hyvin
+kuin mekin. Tähtien valossa voin minä hyvästi erottaa sen apua anovan
+katseen, joka ikäänkuin näytti moittivan minua siitä, että seisoin
+siinä toimetonna yrittämättä mitään häntä pelastaakseni. Hänen
+suuret, liikkuvat sieramensa puhuivat voimakkaampaa hädän kieltä kuin
+mitkään ihmisen kasvot, ja minä kiiruhdin Matin luo jotain tyhmää
+ehdottamaan. Mutta joko nyt Matti oli tunteettomampi eläinten kielelle
+kuin minä, tai oli hän sitä mieltä, että hevosia oli hevoisina
+kohdeltava, oli miten oli, hän haki esille ruoskan, hihkasi pari kertaa
+sydämmettömästi, tarttui taas suitsiin ja huimasi hevosta ruoskalla
+armottomasti selkään. Epätoivoissaan nousi hevonen melkein pystyyn,
+teki viimeisen ponnistuksensa ja sai enemmän kuin puolet mustasta
+ruumiistaan jään reunalle.
+
+-- Kas niin, hoo! Ylös vedestä, sinä kirottu kanttura! huusi Matti.
+
+Kirottu kanttura iski etujalkainsa rautakengät jäähän ja vetihe
+hiljalleen ylös.
+
+-- Kas niin, hoo! Tulehan, tulehan! kehoitteli Matti.
+
+Silloin ulvahti jää surkeasti ja painui hitaasti hevosen alla. Matti ja
+minä pelastauduimme kiireen kautta kovalle jäälle, mutta hevonen upposi
+takaisin isontuneesen avantoonsa ääntä päästämättä, ikäänkuin olisi
+päättänyt ennemmin turvautua kylmään veteen kuin ottaa vastaan piiskan
+iskuja ja haukkumasanoja.
+
+-- Siinä se nyt on, virkkoi Matti. -- Ja siellä taitaa pysyä, lisäsi
+hän yhtä rauhallisesti.
+
+-- Meidän täytyy hakea apua, sanoin minä.
+
+
+IV.
+
+Nyt vasta aloimme ympärillemme katsella. Ei ollut pitkältä maihin ja
+minä kysyin Matilta, miten olimme osanneet ajaa näin kaitaseen salmeen,
+jossa varmaankin kävi virta.
+
+-- Ka, no -- kun hevonen vei... vastasi hän.
+
+-- Kulkeeko tie tästä?
+
+-- Mistäs minä sen tiedän paremmin kuin tekään?
+
+-- Oletko ajanut harhaan?
+
+-- Olemmepa saattaneet ajaa, kun ei tietä näy.
+
+-- Oletko nukkunut -- häh?
+
+-- Nukkuihan herrakin.
+
+Nyt alkoi hevonen huohottaa arveluttavasti ja Matti otti aisat
+koettaakseen ulottuivatko ne avannon yli. Onneksi ne ulottuivat,
+ja hetken kuluttua oli hän sitonut ne mahahihnaan niin, että ne
+kannattivat hevosta, jonka nyt ei tarvinnut uuvuttaa itseään uimalla.
+
+-- Auttaisiko tuo, jos huutaisi apua, arveli Matti sen tehtyään ja
+päästi jotenkin laimean huudon talviyön helmaan.
+
+-- Ei, mene sinä hakemaan apua, niin minä huutelen, ehdotin minä.
+
+-- Eiköhän täällä asune ihmisiä jossain, tuumi Matti. -- Muistelen
+nähneeni tulen tuiketta, ennenkun upposimme, ja hevosella on aina
+merkkinsä, kun se eksyy. Voi, voi, että lähdinkään tälle taipaleelle!
+
+-- Elähän nyt, -- menehän nyt vaan, niin minä huudan. -- Ja minä
+päästin mitä pirullisimman ulvahduksen mikä suinkin vaan kurkustani
+helti. Se synnytti kamalan kaiun toisella puolen salmea, hevonen
+herkesi tuhuttamasta ja käänsi päänsä nähdäkseen, mitä meillä oli
+tekeillä. Matti lähti tallustelemaan salmea pitkin tutkiakseen seutua
+ja minä aloin taputella ja rauhoitella hevosta samalla kuin tuon
+tuostakin korotin ääneni mitä kauheimpaan kirkunaan, joka teki hevosen
+yhä levottomammaksi ja herätti eloon uinailevan mielikuvitukseni, niin
+että lopulta huusin todellisesta vakuutuksesta niinkuin hengen hädässä.
+Matti oli häipynyt pieneksi mustaksi pilkuksi tuolla jäällä ja minä
+olin kuulevinani hänen huutavan jotakin. Teroitin korvani ja erotin
+viimein:
+
+-- Paljoko kello on?
+
+Minua harmitti tuo minun mielestäni tarpeeton kysymys, kaivoin
+kuitenkin kelloni esille ja karjuin Matille:
+
+-- Kello on viisi!
+
+Samassa lähti Matti kulkemaan määrättyä suuntaa ja katosi erään niemen
+taa jättäen minut keskellä yötä yksin hukkuvan hevosen kanssa, jumala
+tiesi kuinka kauvaksi ihmisasunnoista. Pian tuossa kuitenkin toinnuin,
+aloin hypiskellä lämpimikseni hevosraukan edessä ja kääriydyin lopulta
+nahkasten sisään rekeen, kun kastunut jalkani ei ottanut lämmitäkseen.
+Hevonen lepäsi aivan hiljaa aisojensa varassa, tuhuttaen ja hirnahtaen
+silloin tällöin, niin kauvan kuin näki minut, mutta alkaen käydä
+todella levottomaksi, kun olin rekeen piiloutunut.
+
+Ensiksi se ähkäsi puoleksi päristellen puoleksi hirnahtaen niin
+tuskaisesti, että minä hyppäsin pois reestä luullen hänen uppoavan.
+Kuultuaan minun liikahtavan, käänsi hän päätään ja katseli minua
+niin moittivasti ja päästi suustaan äänen niin surkean, että minun
+täytyi käydä lohduttamaan. Silittelin hänen harjaansa ja korviaan,
+ruopottelin otsaa ja tukan juurta ja puhelin hänelle lohduttavia
+sanoja huolettomalla äänellä. Hänestä kuului varmaan tuo huoleton
+ääni ivalta, sillä kärsimättömällä liikkeellä pudisti hän päätään ja
+päästi taas tuollaisen valittavan, tuskaisen hirnahduksen, joka värisi
+vilua niinkuin hän itsekin. Melkein koko ajan oli hän liikkeessä,
+pysytelläkseen lämpimänä, ja ainoastaan sen kautta säilyi avanto
+sulana; -- muuten se varmaankin olisi jäätynyt sekä hänen ympärilleen
+että päälleen. Aisat, jotka häntä kannattivat, natisivat jäällä joka
+kerta kun hän kävi levottomaksi, ja yhä levottomammaksi alkoi hän käydä.
+
+Ymmärsin hänet vallan hyvin ja koetin nyt osaa ottavalla, valittavalla
+äänellä häntä lohduttaa. Hänen levottomuutensa lakkasi hetkeksi, hän
+vaan pudisti surullisesti kaunista päätään, mutta vapisi vilusta niin
+kovasti, että jää ympärillä helisi.
+
+Istuin ja hyväilin häntä siinä ainakin kymmenen minuuttia surullisten
+mietteiden mieltäni ahdistaessa. Eihän syy kaikkeen tähän kurjuuteen
+ollut kenenkään muun kuin minun? En voinut millään tavoin siirtää
+edesvastausta omaltatunnoltani ja minun täytyi tunnustaa olevani hänen
+murhaajansa, sillä siitä olin minä vakuutettu, ett'ei hän voisi pysyä
+hengissä puolta tuntia kauvempaa. Ja noin surullista kuoleman taistelua
+täytyi minun katsella, voimatta häntä mitenkään auttaa. Keskitin kaikki
+syyllisyyteni ja sääliväisyyteni tunteet hyväilyyni, mutta hän yhä vaan
+pudisti päätään, tällä kertaa melkein vihaisesti ja päästi suustaan
+niin surkean valittavan ja niin kamalan huudon, että minä aivan
+ehdottomasti peräydyin avannolta luullen hänen päälleni käyvän. Mutta
+sitten hän taas rauhoittui ja katseli minua rukoilevin silmin.
+
+Silloin valaisi onnistunut ajatus synkkää suruani, jätin hevosen siihen
+hetkiseksi ja kaivoin esille palan leipää eväslaukustani. Samalla pisti
+päähäni, että minähän voin käyttää konjakkipulloani lieventääkseni sitä
+vilua, joka yhä enemmän tunki jalkoihini. Mutta miks'en samalla antaisi
+hevosellekin konjakkia? Ja hetken kuluttua syöttelin minä paleltuvalle
+toveriparalleni konjakissa kastutettua leipää. Hän söi mielellään
+eikä ollenkaan hylkinyt leipää, vaikka se haisikin väkiviinalle. Oli
+minusta omituisen helpottavaa turkkiin kääriytyneenä ja hevosen pää
+kainalossani jakaa hänen kanssaan eväitäni ja konjakkia, joka näkyi
+tekevän hyvää. Hän rauhoittui syödessään ja nuoleskeli ahneesti
+käsiäni, kun niihin konjakkia hulahteli.
+
+Oli kulunut aikaa ehkä tunnin verran siitä kuin ajoimme jäähän ja
+puolen tunnin verran siitä kuin Matti lähti. Ei häntä vielä näkynyt ei
+kuulunut ja minä aloin jo joutua epätoivoon. Miksi istun minä tässä
+ja ylläpidin kuolemaan tuomitun henkeä? Eikö olisi paljoa viisaampaa
+lähteä tiehensä ja pelastautua kuoliaaksi paleltumasta? Ehkä voisin
+saada apuakin pikemmin kuin Matti! Vaan niinpian kuin taas katsahdin
+toveriini, muuttui mieleni täydellisesti. Jos olisin hänet nyt
+jättänyt, olisi se ollut rikos, joka olisi vaivannut minua elämäni
+kaiken. Olisin ollut valmis paleltumaan kuoliaaksi hänen viereensä, jos
+niiksi olisi tullut.
+
+Pian olimme tyhjentäneet konjakkipullon ja minä voin pyhästi
+vakuuttaa, että hevonen oli saanut sitä suurimman osan. Tulin siinä
+nyt ajatelleeksi, mitä mahtaisivat kotona sanoa, jos näkisivät minut
+täällä Saimaan jäällä syöttämässä ja silittelemässä avantoon uponnutta
+kuolemaisillaan olevaa hevosta. Muistui mieleeni, että Anna Ramsenius
+rakasti äärettömästi hevosia ja nyt ajattelin minä tätä uskollisuuttani
+hädässä kahdenkertaisella ilolla.
+
+Käännähdin usein taakseni ja näin viimein kolme mustaa pistettä
+ilmaantuvan niemen nenään ja lähenevän meitä. Ajatteles, jos ne
+olisivat susia! Minulla ei ollut mitään muuta kuin puukko omaksi ja
+hevoseni puolustukseksi, ja jännityksellä odotin minä noita kolmea
+pistettä. Koetin uskotella itseäni, että Matti sieltä tuli kahden
+muun miehen kanssa, mutta puolipimeässä näyttivät nuo pisteet niin
+eriskummallisilta. Hevonenkin vainusi tulevia, pörhisti korvansa
+ja näytti niin pirteältä, että kaikki huoleni haihtuivat, sillä
+ei varmaankaan avantoon pudonnut hevonen tuolla tavalla korviaan
+pörhistä, jos susia vainuaa. Hän näkyi saavan uutta toivoa, koko hänen
+jähmettynyt ruumiinsa jännittyi yht'äkkiä uuteen ponnistukseen, joka
+oli niin voimakas, että toinen aisa irtautui ja ainoastaan toinen jäi
+vielä kannattamaan. Hän hirnahti äänellä, jossa ei enää ollut kamalaa
+epätoivoa, ja iloisesti siihen metsän kaukainen ranta vastasi:
+
+-- Hei, heppaseni! Oletko vielä elossa? Kuului Matin ääni huutavan.
+
+Hevonen vastasi uudella, äänekkäällä hirnunnalla.
+
+Kymmenen minuuttia sen jälkeen oli ruuna vedettynä jäälle vähän
+matkaa avannosta. Seisoalleen se ei kyennyt, mutta näytti kuitenkin
+tyytyväiseltä. Käärimme nahkaset hänen ympärilleen ja aloimme neljän
+miehen voimalla virittää hänen voimiaan hieroen ja huudahdellen. Sitä
+tehdessämme pureskeli ruuna leipää, jota Matilla oli ollut mukanaan,
+ja virkosi vähitellen puolentoista tuntia kestäneen kylmän kylpynsä
+jälkeen.
+
+-- Mitenkä saitte sen näin kauvan hengissä pidetyksi? kysyttiin minulta.
+
+-- Join sen kanssa veljen maljan avannossa, selitin minä ja näytin
+tyhjää pulloani.
+
+-- Ähäh! irvisti Matti ja hieroi hevostaan, niin että otsa hikeä
+valoi, vaikka olikin pakkanen. -- Ähäh! -- Eikös ole hyvä, että
+hevosia opetetaan viinaa nielemään? Sen konstin taitaa tämä ruuna
+jo vanhastaan. Se on, näet, ollut monilla markkinoilla ja vaihtanut
+omistajaa useamman kerran, ja silloin täytyy hevosparkaa aina vähän
+virkistellä, ett'ei korviaan riiputtelisi! Vaan olipa vahinko hienoa
+konjakkia, olisihan tuohon tavallinen paloviinakin välttänyt...
+
+Kun olimme hevosta uuvuksiimme asti hieroneet, otti Matti nahkaset
+hänen päältään ja kehoitti häntä ystävällisin sanoin nousemaan. Hevonen
+koetti pari kertaa, mutta ei päässyt. Silloin tarttuivat miehet häneen,
+asettivat ensin istumaan ja työnsivät siitä sitten jaloilleen. Ja kumma
+kyllä pitivät jalat päällään, vaikka olivatkin kankeat. Matti talutteli
+häntä jäällä, hyväili ja houkutteli ja valjasti viimein reen eteen.
+Varovasti seuraten kestävää jäätä rantoja pitkin, tulimme vihdoinkin
+taloon, josta Matti oli miehet löytänyt. Siellä pantiin ruuna talliin
+ja Matti hieroi häntä päivään asti, sill'aikaa kuin minä loikoilin
+vieraskammarissa ja jatkoin keskeytyneitä unelmiani.
+
+Tulimme kotiin melkein samaan aikaan kuin olisimme tulleet, jos
+olisimme ajaneet pitempää tietä maantietä myöten.
+
+Kun olimme ajaneet havumetsään, joka oli kymmenen minuutin matkan
+päässä pihasta, kysyin Matilta, kertoisimmeko seikkailustamme.
+
+-- Niin no, vastasi Matti, aivan niin kuin herra tahtoo.
+
+-- Vaan etkö saata saada toria isältäsi, jos hän kuulee, että olet
+ollut hukuttaa ruunan?
+
+-- Saattaapa niinkin olla, sanoi Matti.
+
+-- Eiköhän olisi parasta, jos ei kukaan saisi mitään tietää?
+
+-- Se nyt on aivan herran vallassa.
+
+-- Katsohan, saattaisimmehan kumpanenkin saada toria kotona.
+
+-- Kyllä kai se on niinkuin herra sanoo.
+
+-- Emmekö sitten kerro kenellekään koko asiasta?
+
+-- Parastahan taitaa olla.
+
+Kotona otettiin minut avosylin vastaan, mutta ei ollut minulla mitään
+viiksiä, joilla olisin voinut pöyhkeillä astuessani vanhoihin, mataliin
+huoneihin. Eikä näkynyt siellä setä Ramseniusta eikä Annaakaan. Isä
+kysyi totisen näköisenä lukukausitodistustani, mutta äiti ja sisaret
+tahtoivat kuulla uutisia suuresta maailmasta.
+
+Jäällä viettämämme yö jäi Valkolan Matin ja minun väliseksi
+salaisuudeksi. Jäi aina joulun jälkeen, melkein siihen saakka, kun
+minun olisi ollut saamani pidettävä. Silloin kuulin minä eräässä
+seurassa ulkona pitäjällä muutaman ylioppilaan kehuvan vaarallista
+matkaa, jonka hän oli tehnyt jäitä pitkin täällä kotipitäjässä, vaikka
+järvet täällä olivat olleet jäässä jo joulukuun alusta. Silloin katkesi
+kärsivällisyyteni ja minä kerroin Matin ja minun seikkailusta.
+
+Tietysti ei kukaan tahtonut ottaa sitä uskoakseen, mutta minä käskin
+kysyä Valkolan Matilta, kun sattuivat hänet ensikerran näkemään.
+Ja silloin oli minulla ilo saada ihaileva ja kysyvä katse Anna
+Ramseniukselta, joka oli ollut ylioppilaan mielitietty koko joulun
+ajan. Tyttö kyllä ymmärsi sen, että olin voinut viettää yön Saimaan
+jäällä hukkuvan hevosen kanssa, mutta että olin kokonaista kolme
+viikkoa voinut olla sellaisesta tapahtumasta kertomatta, se kävi
+aivan yli hänen ymmärryksensä. Ja kävi se yli muidenkin pitäjäläisten
+ymmärryksen, niin hyvin oman äitini kuin sisarienikin.
+
+
+
+
+Laulajan palkka.
+
+Kirjailija Arvid Oskar Fonteliuksen jälkeenjääneistä papereista.
+
+
+"Vuosi on nyt melkein kulunut siitä kuin vähenevä tuotantokykyni
+teki ratkaisevan liiton velvollisuudentuntoni ja perheeni kanssa
+pakottaakseen minut leipähuolissani lopullisesti turvautumaan entisiin
+verivihollisiini. Sanomalehden toimittaja ja edistysmies vietiin
+kirjallisuuden vartijain kirjoihin, sitten kun hän ensin oli kaikki
+voimansa sen palveluksessa kuluttanut. Armosta ja säälistä annettiin
+minulle virka; nyt olen painoasiamies ja kannan vakituista palkkaa
+juuri sen verran, että saan korkoni maksetuksi ja särpimen leivälleni
+sekä itseni että perheeni varalta.
+
+"Tänä iltana olin teaatterissa -- ylhäällä kolmannella rivillä --
+nähdäkseni, vaan en näkyäkseni. Katselin erästä omaa kappalettani
+aikaisemmilta ajoilta, ja olen vieläkin liikutettu, vaikka luulin
+sieluni jo ijäksi jähmettyneen. Tartun sentähden kynääni vielä kerran
+ja kirjoitan sen sijaan kuin nykyisessä toimessani saan vaan -- pyyhkiä.
+
+"Ehkäpä tartun siihen siitäkin syystä, että tunnen itseni velvoitetuksi
+antamaan omille ja kirjallisuuden ystäville selityksen -- vaikka
+myöhäisenkin -- taikka teen sen hetkiseksi mieltäni helpottaakseni ja
+päästääkseni mieleni katkeruutta ilmoille. Sillä valitettavasti tunnen
+entisen runoilijan vieläkin kummittelevan itsessäni, vaikka vuosi
+sitten juhlallisesti hautasin hänet ynnä hänen pienen maineensa ja
+suuren turhamaisuutensa.
+
+"Se tapahtui samaan aikaan kuin sanomalehdet kertoivat runoilija
+Fonteliuksen hakeneen avonaista painoasiamiehen virkaa Helsingissä.
+
+"Lippunsa pettäminen rangaistiin muinoin kuolemalla, mutta edistyksen
+Pyhästä Hengestä luopuminen palkitaan nykyaikana valtion viralla,
+vanhain päiväin turvalla ja -- merkillisintä kaikista -- melkein
+tyydytetyllä velvollisuuden tunteella. Minulla oli vapaus valita
+revolveri taikka virka, perheeni lopullinen häviö taikka toimeentulo,
+ystävieni kirous itsemurhaajan haudalla, jonka puolesta he ovat saaneet
+suuria takuita maksaa, taikka heidän ylenkatseensa. Oikeudentuntoni
+otti ajatusten vaa'an käteensä ja punnitsi kokonaisen vuoden, päivät ja
+yöt, siksi kuin tulin sekä harmaaksi että sairaaksi -- ja minä valitsin
+jälkimäisen.
+
+"En tahdo kerskailla sieluntuskillani, en ole velvoitettu tekemään
+niistä tiliä, en ystävilleni enkä perheelleni. Elämä ei ole muuta kuin
+Luojan ivaa -- siinä totuus, jonka olen oppinut.
+
+"Mutta uutisen hakemuksestani muistan niin kauvan kuin elän. Se oli
+niin surmaavan lyhyt, ilman minkäänlaisia lisäyksiä. Aivan samaan
+tapaan se oli sepitetty kuin uutiset vasta-ilmestyneestä kirjastani tai
+jostakin pienestä myötäkäymisestäni entiseen aikaan:
+
+_"Runoilija Arvid Oskar Fontelius"_ -- nuo neljä sanaa harvennettuina
+-- "on hakenut avonaista painoasiamiehen virkaa". Siinä kaikki. Mutta
+minusta tuntui kuin olisin elävänä lukenut uutisen omasta kuolemastani
+kykenemättä sitä oikaisemaan.
+
+"Ei ole mitään tavatonta tulla painoasiamieheksi Suomessa näinä
+aikoina. Mutta tulla siksi runoilijamaineella -- puhumattakaan
+sydämmestä...!
+
+"No niin! Minä olin koonnut kaikki tähteet runoilija-ylpeydestäni,
+pukeutunut hännystakkiin ja käynyt tavanmukaisilla jäähyväisillä
+suosijaini ja ystävieni luona. Edellisten luona oli vaimoni
+mukana. Kaikki kävi muodollisesti, kohteliaasti, jopa gentlemannin
+tapaisestikin. Olen aina tahtonut olla tai esiintyä gentlemannina, ja
+siitä turhamaisuudesta on minulle kosto koitunut. Sillä minulla ei
+ollut siihen tarpeeksi varoja, ei lahjoja, ehkäpä ei älyäkään. Minusta
+tuli rikoksellinen -- pintapuolisesti katsoen, -- ja niinhän ihmiset
+mieluimmin aina asioita katsovat!
+
+"Kun vakavana ja melkein liikutettuna puristin ystävieni kättä
+jäähyväisiksi, kysyivät he kaikki:
+
+"-- Mitä tämä merkitsee? Mihin aijot sinä matkustaa?
+
+"-- En mihinkään. Minun on vaan täytynyt hakea painoasiamiehen virkaa
+ja arvelen, että seurustelumme tästä puolin tulee olemaan jotenkin
+lopussa.
+
+"Ei ottanut heistä kukaan tätä todeksi. Vapaamielinen sanomalehtimies
+ja runoilija painoasiamiehenä, -- mahdotonta! Kaikki he kyllä tiesivät,
+että kirjallisuus Suomessa tarjoo miehilleen vaan pettua leiväksi,
+mutta kukaan ei tiennyt taikka ei tahtonut tietää, että on jotain, jota
+sanotaan: laulajan palkaksi. Tuo vanha taru sirkasta ja muurahaisesta
+ei johtunut heille mieleen. Mutta minä muistin sen, minä, -- minä
+olin kuluttanut niittoajan lauluun, ja nyt oli syksy käsissä. Eräs
+ystävistäni, joka mielellään imarteli, sanoi nauraen:
+
+"-- Kerrassaan nerokasta! Mainio esimerkki siitä, miten me pidämme
+huolta runoilijoistamme!
+
+"Ja sitten hän ojensi kätensä minulle jäähyväisiksi.
+
+"Seuraavana päivänä oli hakemukseni uutisena sanomalehdissä ja
+parin viikon kuluttua olin minä saanut viran. En kuitenkaan ilman
+nöyryytyksiä. Mutta niitä nöyryytyksiä kestin helpommin, sillä ne
+tulivat vihollisiltani. Aikaisemmat kokemukseni julkisuuden alalla
+ja kustantajien suhteen saamani kokemukset, jotka olivat minun
+liittolaisiani ja joilta minulla oli oikeus vaatia jotakin, koska
+kaiken ikäni olin tehnyt työtä heidän hyväksensä -- ne kokemukset
+olivat paljon polttavampia nöyryytyksiä. Sillä ne sattuivat syyttömään,
+joka oli oikeassa.
+
+"Suoritin, tietysti, kumarruskäyntini painoylihallituksen esimiehen
+luona hyvään aikaan. Tahdoin ainakin olla varma siitä, ettei alentavaan
+hakemukseeni vastattaisi kieltävästi, kun kerran sen kautta kaikki olin
+alttiiksi pannut. Sillä minä olen syntynyt gentlemanniksi, ja minussa
+asuu gentlemannin ylpeys, joka onkin elämäni onnettomuus.
+
+"Esimies otti minut vastaan epäluulo katseessaan, mutta oli kohtelias.
+Tunsin myötätuntoisuutta häntä kohtaan -- hän oli kenties kokenut samaa
+kuin minäkin.
+
+"Kun kerroin hänelle asiani, katseli hän minua hetken aikaa
+kummastellen. Sitten herkesi hän leikilliseksi, taputteli minua
+olkapäähän ja sanoi:
+
+"-- Kuka olisi uskonut, että meistä tulisi virkaveljiä!
+
+"-- Olosuhteet pakoittavat minua hakemaan vakituista paikkaa, sanoin
+minä. En virkkanut mitään siitä, että olin turhaan etsinyt paikkaa
+sanomalehdistössä, että olin koetellut kaikilla mahdollisilla
+radoilla yksityistenkin palveluksessa. Sittenkin täytyi minun yhä
+uudelleen kertoa syy käyntiini, ennenkun sain hänet uskomaan. Hän
+vainusi vaan minun totisuudestani tuota leikillistä kronikööriä, joka
+käyskenteli ympäri etsimässä aineksia johonkin ilkeään artikkeliin
+painoasiamiehistä. Hän oli hyvin varovainen, hyvin kohtelias ja hyvin
+täsmällinen. Jospa hän olisi tiennyt, kuinka hyvin minä osasin lukea
+hänen ajatuksen!
+
+"Hän rykähteli lopulta:
+
+"-- Eikö sitten sanomalehdistö meidän maassamme todellakaan voi tarjota
+paikkaa vanhoille työmiehilleen...?
+
+"-- Ei, valitettavasti kyllä. Se tarvitsee vaan kielipolitikkoja.
+Tarvitsee vaan nuorta väkeä, jolla on uudenaikaista reportteritaitoa,
+mutta ei tarvitse aatteen miehiä.
+
+"-- Mutta onko se nyt ihan totta, että te...?
+
+"-- Herra hovineuvos, -- minulla on täällä hakemuskirja mukanani! Mutta
+tahtoisin mielelläni tietää, onko minulla toivoa viran saamisesta.
+Muutoin -- te ymmärrätte sen, herra hovineuvos -- muutoin panen kaikki
+alttiiksi, voittamatta mitään.
+
+"Hovineuvos tarkasteli minua hetken, ja sanoi sitten ystävällisesti,
+melkeinpä kuin vanhan sedän hiukan katkeralla kokemuksella:
+
+"-- Te ette ole nuori enään, vaan saanko kuitenkin antaa teille pienen
+neuvon? Elkää koskaan pyrkikö painohallitukseen! Elkää tehkö sitä,
+ell'ette tahdo luopua kansalais-arvostanne ja tulla julistetuksi
+pannaan siinä kaupungissa, jossa asutte. Jokainen innostus ja pontevuus
+sen viran palveluksessa tuottaa teille häväistystä ja ivaa koko maan
+sanomalehdistön puolelta, ja yleinen mielipide siihen yhtyy. Pieninkin
+velttous tai myönnytys vetää taas korkeimpain viranomaisten vihan
+ylitsenne. Jos kerrankaan seuraatte parempaa vakuutustanne, on koko
+elonne ja olemuksenne vaarassa, ja jonakuna kauniina päivänä otetaan
+teiltä virka ja te seisotte taaskin kadulla, mutta silloin olette kuin
+vapaaksi päästetty kelmi, joka on istunut vankilassa häpeällisestä
+rikoksesta. Ja hyvä onkin, että niin on -- sillä minäkin olen isänmaan
+ystävä!
+
+"Katsoin kummastuneena tuohon vanhaan virkamieheen, joka puhui noin
+avonaisesti. Hän mahtoi huomata hämmästykseni, sillä hän jatkoi
+selittäen:
+
+"-- Minä puhun teille näin suoraan sentähden, että tunnen teidät
+teoksistanne, ja nuorempana, tunsin sitä paitse vanhempannekin.
+Edellytän, näette, että itsetuntonne on liian tuikea soveltuaksenne
+näihin virkatoimiin...
+
+"-- Olen ajatellut tätä kaikkea, ja kiitän teitä, herra hovineuvos,
+ystävällisyydestänne, mutta päätökseni pysyy. Minä en voi muuhun
+ryhtyä. Onko minulla mitään toiveita? Ajattelin, että kirjailijanimeni
+voisi olla jonkunlaisena puoltolauseena siihen nähden, että se todistaa
+luku- ja kirjoitustaidostani...?
+
+"-- Ei se ole mikään puoltolause, -- päinvastoin. Kuka takaa, ett'ette
+te tunnetuilla harrastuksillanne pane esimiehiänne pahaan pulaan? Minä
+etupäässä tulen vastaamaan teidän virkaan nimityksestänne...
+
+"Painoin pääni alas. Hän oli oikeassa. Hetken aikaa kahden vaiheella
+oltuani, ajattelin jo heittää aikeeni sikseen. Mutta samassa
+johtui mieleeni vaimoni kuluneessa tummassa arkipuvussaan, jonka
+kiiltävistä poimuista huolet puhuivat aivan samoin kuin hänen
+kasvoistaankin. Näin hänen seisomassa siinä edessäni ja laittavan
+voileipiä lapsille, mutta voita ei riittänytkään kuin kahdelle,
+toiset kaksi jäivät ilman ja itkivät. Viereisessä huoneessa oli suuri
+kirjoituspöytäni ja sen ääressä istuin minä tunti tunnilta, päivä
+päivältä, viikko viikolta, turhaan voimiani ponnistellen saadakseni
+kirjani, jonka palkkaa kustantajani jo oli suorittanut kaksi kolmatta
+osaa, loppuun kirjoitetuksi. Aivojani poltti, sormeni puristivat
+suonenvedontapaisesti kynänvartta, minä kirjoitin henkeni edestä
+-- pelkkää kelvotonta roskaa! Arvosteluni kärsi kauheita tuskia,
+mutta minä kirjoitin henkeni edestä, oman henkeni, vaimoni, lasteni
+hengen edestä, -- ja -- taiteilija sai väistyä perheenisän tieltä.
+Kauhistuksella ajattelin sitä päivää, jolloin teokseni ilmestyisi
+painosta. Minua kauhistutti ihmisten ja sanomalehtien tuomio. Sillä
+olinhan taiteilijan kovan kohtalon alaisena, olin velvoitettu
+vastaamaan vaatimuksia, joihin en koskaan ollut sitoutunut, vaan joita
+kumminkin minulle asetettiin. Minä olin ollut yksi noita 'lupaavia',
+vaikka en elämässäni ollut muuta lupausta antanut kuin minkä pakosta
+annoin vaimolleni: että rakastaisin häntä myötä- ja vastoinkäymisessä.
+Lupauksia kammon. Elämä on luojan suurin iva!
+
+"Mielikuvitukseni vaikutuksista tulin lauhkeaksi, en sitkeäksi, mutta
+lauhkeaksi. Minä vajosin kokoon, olin kuin rangaistuksen kärsinyt
+koulupoika ja alennuin siihen määrään, että rukoilin, _rukoilin_ tuota
+virkaa, joka olisi minulle häpeäksi. Samassa minä myöskin petin suuret
+periaatteeni lupauksieni suhteen ja vakuutin, ett'en koskaan saattaisi
+esimiehiäni ikävään välikäteen.
+
+"Ja niin sain minä viran.
+
+"Sen jälkeen olen viettänyt erakon elämää, maanpakolaisen elämää
+keskellä omaa kotikaupunkiani. Olin uneksinut toista, kunniakkaampaa
+maanpakoa, suurien aatteiden marttyyrikärsimyksiä, joita ylpeydellä ja
+ilolla kestäisin, oikean asian puolesta taistellessani. Sallimus oli
+määrännyt, toisin -- se teki minut narrikseen.
+
+"Nyt urkin ja tarkastelen minä viran puolesta samanlaisia, peitetyn
+harmin purkamia kirjoituksia painolakia vastaan, jommoisia itse ennen
+muinoin kirjoittelin. Mutta minä luen ne kokeneen sanomalehtimiehen
+ja kirjailijan silmällä eikä pujahda hienoinkaan viittaus huomaamatta
+ohitseni. Alussa teki mieleni kostaa katkerat kärsimykseni kaikelle
+vapaamielisyydelle mitä maailmassa löytyi, ja tuskinpa lienee
+milloinkaan ankarampaa ruoskaa heilunut sanomalehtien ylitse kuin
+silloin. Ilkeällä ilolla minä parilla hyvin valitulla sanalla vääristin
+kokonaan jonkun lauseen ajatuksen, taikka pyyhkäisin sen tykkänään
+pois, ell'ei se ollut oikein ohjesäännön mukainen. Mutta siitä syntyi
+kohta rettelöitä ja käräjäjuttuja, ensimmäinen palvelusintoni laimeni,
+ja tänään olen minä kone, -- älykäs kone -- niinkuin virkamiehen
+konsanaan tulee ollakin.
+
+"Nyt kuljemme, entiset ystäväni ja minä, toistemme sivu kadulla
+tervehtimättä. Olin jättänyt heidät hyvästi, olin tullut suljetuksi
+pois heidän seurastaan -- olin kuollut ja haudattu! Mutta seppeltä
+ei kukaan laskenut haudalleni, ruumis-saattoon ei yksikään heistä
+liittynyt, eikä toivonut kenkään kepeitä multia haudalleni isänmaan
+helmassa!
+
+"Ainoa, mikä minusta vielä elää, on teokseni. Alennukseni aikana
+ne äkkiä uudelleen virkistyivät henkiin. Kustantajat keinottelivat
+minun surullisella maineellani, minä näin muotokuvani kirjakauppojen
+ikkunoissa ja teaatterit alkoivat uudelleen näytellä minun syrjään
+sysätyitä kappaleitani. Niistä on kaksi pysynyt ohjelmassa tähän
+päivään saakka. Minä olen tunnetumpi kuin koskaan ennen, -- sillä minä
+olen kuollut.
+
+"Kotona, se on haudassani, on minulla kaikki hyvin. Minä en koskaan ole
+tottunut ylellisyyteen, en koskaan säännöllisiin tuloihin ja sentähden
+on minulla harvinainen nautinto ajatella huomispäivää huoletonna,
+setelipakka kukkarossa. Tuo vähäinen koneellinen työni vaikuttaa minuun
+terveellisesti senjälkeen kuin lakkasin miettimästä kostoa. Ajatukseni
+laskeutuivat levolle toinen toisensa jälkeen, minä totun olemaan
+elävänä haudattuna ja alan oppia näyttelemään kohtalon narrin osaa,
+sankari-osan asemesta. Elämäni raukeaa yhä enemmän, älyni on juuri
+niin paljon valveilla kuin sen pakosta olla tulee. Mutta vaimoni osti
+itselleen eilen uuden talvipuvun ja minä ensimmäisen turkin elämässäni.
+Lapset käyvät yhä terveemmiksi ja pulskemmiksi ja minulla on varaa
+panna vanhin poikani ensi vuoden alusta kaupungin etevimpään kouluun.
+Kun tyyneesti ajattelen elämäni juoksua, alistun minä kohtalooni. Onhan
+tavallaan parempi kuolla näin elävänä ja vähitellen, rakastetun vaimon
+ja lasten siunaamana, kuin joutua äkkiä hulluinhuoneesen, omaisten
+huutaessa leipää ja ystävien sadatellessa kirouksia takausmaksujen
+tähden.
+
+"Ainoastaan silloin, kun näin välittömästi kohtaan omaa entistä
+itseäni, tunnen minä koko olemuksen irvistävän minulle vasten silmiä.
+Mitä oli minulla teaatterissa tekemistä? Hauta, -- koti on minun
+paikkani? Julkisuuden henkilö, hän otti tavanmukaiset jäähyväiset
+elämältä jo vuosi sitten.
+
+"Ja yhtä kaikki istun minä nyt tässä teaatterin jälkeen ja muistelen
+erästä Snoilskyn runoa, joka sopii ivalliseksi päällekirjoitukseksi
+koko minun elämälleni. Se sanoo kaikki niin erinomaisen -- nurinpäin.
+
+"Ja sen nimi on:
+
+
+        Laulajan palkka
+
+    Ei tuntea voi mun maailma
+    Sun nauttimatas elon autuutta,
+    Mi poistavi laulajan kaihot,
+    Kun äkkiä saat sinä huomata,
+    Miten tähkivi oudolla pohjalla
+    Sun riemun ja tuskasi laihot.
+
+
+
+
+Kolmekymmenvuotinen sota -- ja sudet.
+
+Kertomus poika-ajoiltani.
+
+
+Kävin parhaallani kahdettatoista, luin kotiopettajan edessä maalla
+pohjois-Hämeessä ja valmistauduin suorittamaan pääsötutkintoa
+latinakouluun seuraavana syksynä. Talvi kului kuitenkin enemmän
+lumilinnojen rakentamiseen kuin klassillisen opin temppelini
+perustuksien panemiseen. Niistä on tuskin mitään mieleeni jäänyt. Sitä
+vastoin on siihen ijäksi päiväksi painunut tapaus, joka kamaluuteensa
+nähden on ainoa elämässäni ja levittää kauhuansa kaikkiin senaikuisiin
+muistoihini.
+
+Puolen peninkulman päässä isäni maatilalla oli seurapiirini -- kaksi
+saman mielistä ja saman ikäistä poikaa. Me tapasimme säännöllisesti
+toisemme useamman kerran viikossa ja kävimme syksyn pitkän hyvin
+järjestettyä lakkaamatonta kolmekymmenvuotista sotaa, jonka suuret
+tappelut ja tärkeät käännekohdat ratkaistiin aina sitä mukaa kuin
+vierailimme toistemme luona. Olimme juuri siihen aikaan saaneet ruveta
+lukemaan Topeliuksen "Välskärin kertomuksia" ja kaikkien meidän
+synnynnäinen sotilasurhoutemme leimahti ilmituleen siitä, mitä olimme
+lukeneet.
+
+Oli vähän vaikea sopia siitä, kuka saisi sodassamme leikkiä Kustaa
+Aadolfia. Hänen jaloutensa, hänen voittonsa ja sankarikuolemansa
+houkuttelivat meitä kaikkia yhtä voimakkaasti, samalla kuin meistä
+jokainen olisi ollut innostunut suorittamaan hänen suurta isänmaallista
+tehtävätään.
+
+Kun minä olin voimakkain ja muita yrittelijäämpi, niin anastin minä
+Kustaa Aadolfin osan yksinomaan itseäni varten -- toistaiseksi.
+Toiset saivat nurpeilla mielin tyytyä siihen, että joutuivat kahden
+edustamaan katoolista ylivaltaa. Minä vein voiton, ja historian menon
+mukaan täytyikin minun viedä voitto heistä, vaikka heitä olikin kaksi.
+Luulen sitäpaitse, että jo paljas tieto siitä, että esitin kuuluisaa
+sankarikuningasta, vahvisti voimiani kaksinkertaisesti ja vähensi
+vastustajieni voimia yhtä paljon, sillä melkein aina minä vaan voitin
+ja vuodatin urhona kaatuessani punaisimman nenävereni ruokasalin
+matolle -- Lutzenin tantereelle -- varmasti vakuutettuna siitä, että se
+tapahtui uskonvapauden pyhää asiata puolustaessa.
+
+Mutta kun alituiset voittoni lopulta kävivät vastapuolueelle
+kärsimättömiksi, vetosivat he vanhempiemme korkeimpaan tuomioistuimeen
+ja saivat heidät tekemään sen Salamonin päätöksen, että meidän
+olisi kunkin vuorollamme esitettävä sankarikuninkaan osaa, ettei
+voitto aina kallistuisi minun puolelleni. Seuraus siitä oli se,
+että kun minä ensikerran leikin Tillyä, minä tein sen samalla
+innostuksella kuin olisin leikkinyt Kustaa Aadolfia ja hyökkäsin
+niin raivosasti ruotsalaisten rintamaa vasten, että Kustaa Aadolfin
+täytyi täydellisesti tappiolle joutuen vetää väkensä pöydän alle.
+Katoolilaiset riemuitsivat, minä aloin uhata historiaa ja oikeutta,
+ja kolmekymmenvuotisessa sodassa olisi luultavasti käynyt ohrasesti
+uskonvapauden asialle, ell'ei vanhempien valta taaskin olisi tarttunut
+ohjaksiin ja hankkinut hyvitystä totuuden ja ruotsalaisten oikealle
+asialle. Ja täytyihän minunkin myöntää, että menettelyni kokonaan soti
+järkeä ja kaikkien isänmaallisten historioitsijain kertomuksia vastaan.
+
+Ja niin täytyi siis Kustaa Aadolfin voittaa, vaikka minä olinkin
+Tillynä ja Pappenheiminä, mutta nämä historian totuudelle tekemäni
+myönnytykset kostin minä taas hirvittävän verisesti, kun tuli vuoroni
+polvistua ja pitää rukous ruotsalaisten joukkojen eturivissä ennen
+Lützenin tappelun alkamista.
+
+Ylipäänsä olimme me kaikki kolme hyvin jaloja, kun olimme Kustaa
+Aadolfina ja voitimme, mutta huolimatta omavaltaisesta, häpeällisestä
+sotaonnestani, silloin kun esiinnyin Tillynä, olin minä kuitenkin
+ehkä kaikista jaloin, kun tiesin, että voitto oli kotiin vietävä.
+Sillä minä muistan, että tuon tuostakin ryhdyin jatkamaan
+kolmekymmenvuotista sotaamme aivan yksinänikin. Kun se ylivoima, joka
+olisi ollut voitettavanani, silloin tietysti minulta puuttui, niin
+nimitin kartanokoiramme Kastorin liittoutuneiden katoolisten valtain
+edustajaksi.
+
+Taistelumme Kastorin kanssa olivat tulista tulisemmat.
+Etuvartijataistelut alkoivat useimmittain keskeltä lattiaa, mutta
+kun sotataitoni oli hänen sotataitoaan niin paljoa etevämpi ja kun
+minä samalla aikaa ahdistelin liittoutuneita sekä edestä että takaa,
+onnistui minun sijoittaa kiivain, ratkaisevin käsikähmä pöydän alle
+-- enimmäkseen kyökin pöydän alle -- sillä Kastorilta oli ankarasti
+kielletty pääsö muihin huoneihin, joissa pehmeät huonekalut, matot ja
+varsinainen herraskomeus alkoi.
+
+No niin -- tottahan on, että minulla taistellessani Kastoria vastaan
+oli tuntuvana etuna jotenkin navakat nyrkkini, jotka milloin tahansa
+olisivat voineet auttaa minua vastustajaani voittamaan, mutta minä
+katsoin häpeäksi Kustaa Aadolfille käyttää näin epäväkisiä aseita.
+Mitä minä silloin tein? Tein sen, että keskellä kiihkeintä käsikähmää
+pistin kädet taskuun ja ahdistelin katoolista sotajoukkoa sen omilla
+käyttämillään aseilla: -- hampailla!
+
+Kun tappelu oli päättynyt, kuningas kaatunut ja kun hänen hevosensa
+tyhjänä laukkasi rintaman edustalla, ryömivät rohkeat sotajoukot esiin
+pöydän alta, katoolilainen pudisti nahkaansa ja ruotsalainen syleksi
+koirankarvoja suustaan.
+
+Voiko ajatella jalompaa taistelua ja yhtäväkisempää aseiden valintaa?
+
+Sillä tavalla jatkui kolmekymmenvuotinen sota sotaonnen vaihdellessa ja
+sankariosan muuttuessa, ja se oli aina yhtä innostunutta ja kiivasta,
+käytiinpä sitä sitten pöydän alla Kastorin kanssa tai ruokasalissa
+naapurin poikain kanssa. Ja kun kahakat olivat olleet oikein veriset,
+niin houkuttelimme sisartamme suomaan voitolle kunniansa ja soittamaan
+pianolla _Te Deum_ s.o. joku koraalikappale, jonka hän osasi ulkoa.
+
+Varsinkin joululuvalla leimahtivat sotaiset intohimomme kamalaan
+leikkiin, kun meillä silloin oli tilaisuutta useammin tavata toisiamme.
+Oltiin jo tammikuun lopussa ja oli ankara pakkaispäivä. Oli minun
+vuoroni olla Kustaa Aadolfina ja se ei antanut minulle mitään rauhaa.
+Päivällistä syödessä sain houkutelluksi opettajani seuraamaan
+minua naapuritaloon, johon häntä muutenkin veti talon nuorimman
+eillimäinen tytär. Kun aivan vasta olimme siellä käyneet, ei tullut
+kysymykseenkään, että saisimme hevosen, vaan oli meidän hyvissä ajoin
+palattava kotiin jalkaisin. Se oli sydämmetöntä meitä kohtaan, mutta
+minua houkutteli voitto Lützenin kentällä ja opettajaani hämyhetket
+ikkunanpielessä, joka minun mielestäni kuitenkin oli arvotonta
+huvitusta täysikasvuiselle miehelle. Ja niin me lähdimme liikkeelle
+heti päivällisen jälkeen.
+
+Ei koskaan ole Kustaa Aadolf voittanut loistavampaa voittoa kuin tuona
+talvi-iltana naapuritalon suuressa, tyhjässä, kaikuvassa salissa.
+Taistelu muuttui ilmieläväksi, liikuttavaksi todellisuudeksi, kun
+"nuorimman eillimäinen" keksi ruveta pianolla soittamaan Suomen
+ratsuväen kolmekymmenvuotisen sodan marssia juuri mitä ratkaisevimmalla
+hetkellä, kun ruotsalaisten vasen sivusta horjui ja suomalaiset,
+Lennart Torstenssonin johtamina, tekivät ihmeitä urhoollisuudellaan.
+Nuo tutut sävelet saattoivat minut niin täydelliseen, niin perin
+suomalaiseen raivoon, että voitonriemuissani repäsin käteeni irtonaisen
+tuolinselustan ja karkasin kurjien liittoutuneiden kimppuun paljain
+asehin kostaakseni verisesti sankarikuninkaan kuoleman...
+
+Voittoni olisikin ollut täydellinen, jos eivät katoolilaiset samassa
+olisi panneet äänekästä protestia tätä tällaista sotatapaa vastaan.
+Soitto lakkasi, tuolin selusta väännettiin kädestäni ja _Te Deum'_in
+asemasta tahdottiin minua taivuttaa häpeälliseen anteeksi pyyntöön.
+Ei auttanut, että syytin taisteluintoani ja oikeutettua vihaani, joka
+vaati minua ruotsalaisen armeijan puolesta kostamaan sankarikuninkaan
+kuolemata. Korkein neuvosto ei ottanut syitäni kuulevaan korvaansa,
+minä olin menettänyt voittoni ja rikkonut sotasääntöjemme ensimmäistä
+pykälää vastaan, joka kielsi meidän käyttämästä muita aseita kuin
+niitä, joilla luonto oli meidät varustanut.
+
+Lützenin taistelua seurasi ikävä, häiriintynyt mieliala. Taistelun
+hyökylaineet, jotka koko joululuvan olivat kohoilleet korkeina ja
+vaarallisina, olivat tänä iltana nousseet ylimmilleen eikä niitä
+myrskyn laattua ollut enää helppo saada heikkenemään. Mielemme
+kapinoitsi, viha säihkyi silmistämme. Anteeksi pyyntö tuntui minusta,
+joka olin ansainnut _Te Deum'_in, häväistykseltä. Kieltäysin sitä
+tekemästä ja koko tuo hyvin järjestetty kolmekymmenvuotinen sota
+oli vaarassa muuttua arveluttavaksi, kaikkia sääntöjä halveksivaksi
+vihollisuudeksi sotaa käypien valtojen välillä. Tähän saakka niin
+horjumaton sotakuri laukesi ja pienet, mieskohtaiset intohimot alkoivat
+anastaa etusijan.
+
+Ei edes vehnäskahvit, jotka naisellinen diplomaatti toi nyt melkein
+pimeään saliin, voinut hillitä ohjattomiksi joutuneita intohimojamme.
+Loukattu ja kuollut Kustaa Aadolf kavahti ylenkatseellisesti hymyillen
+kaatuneiden urhojensa keskeltä seisaalleen ja koetti, äkkiarvaamatta
+katoolilaisten kimppuun hyökäten, kostaa heille salin pimeässä
+nurkassa, jossa taistelu kenenkään huomaamatta ja häiritsemättä taas
+saattoi alkaa ja jatkua, molempien riitapuolien käyttäessä kynsiään ja
+hampaitaan. Mutta tällä kertaa oli katoolilaisten ylivoima väkevämpi,
+tuliko se sitten häilyvästä sotaonnesta vai maltin puutteesta.
+Kustaa Aadolf sai takkiinsa, niin että paikat paukkui, nutun kaulus
+repesi, kiukun kyyneleet kihosivat silmiin, ja hän päätti vihaisesti
+mutta varmasti, ettei hän enää koskaan antautuisi otteluun mokomain
+arvottomain vastustajain kanssa, jotka eivät edes ymmärtäneet ottaa
+selkäänsä, silloin kun hänen ruotsalaisen majesteettinsa halutti antaa.
+
+Ja hyvästiä heittämättä raastoin minä päällystakkini tampuurin
+naulasta, hyökkäsin ulos pakkaseen, paiskasin porstuan oven kiinni
+niin, että koko huone vavahti, ja lähdin kiristetyin hampain,
+puristetuin nyrkein ja mieli oikeutettua vihaa kuohuen pitkälle
+paluumatkalle läpi kaikkien talviyön kauhujen.
+
+Ja tämän viimeisen, suuren urotyöni tuli vihdoinkin osoittaa, mikä mies
+Kustaa Aadolf on ja kuinka kurjat hänen vihollisensa!
+
+Minä riemuitsin mielessäni, kun ajattelin että taistelun pauhinassa
+olin jättänyt täyden kahvikupin lämpimine vehnäspullineen salin
+ikkunalle. Niin ylpeästi ja jalosti voin ainoastaan minä, oikea
+Kustaa Aadolf, käyttäytyä. Mutta ajatuksissani minä näin jo Tillyn ja
+Wallensteinin kurjien roistojen tavalla karkaavan taistelukentälle
+jääneen suurenmoisen sotasaaliin kimppuun...!
+
+Paluumatkani alussa riemuitsin siitä niin, että aivan unhotin ne vaarat
+ja vastukset, jotka minua odottivat. Hiljainen, totinen talviyö kuului
+vielä kuin äskeiseen leikkiin, tähdet tuikkivat minulle harmaiden
+pilvien välistä kehoittavasti ja minä kutsuin ne kaikki suurenmoisen
+urotyöni todistajiksi. Vielä sittenkin kun olin jo juossut puoli
+tuntia, huomasin tuskin, että yö oli käsissä; minä vaan ajattelin
+loistavaa palausretkeäni ja sitä ylpeää tapaa, millä olin pannut
+sen toimeen ja pelastanut Ruotsin vanhan maineen. Mutta kun kylmä
+kaakkoistuuli, joka puhalsi peltoja pitkin ja ajoi vitilunta eteeni
+maantielle, oli puhaltanut pois ensimmäisen mielihyväni ja jäähdyttänyt
+kuumimman kiukkuni, alkoi matkan teko tuntua minusta vähän kaamealta.
+Ylpeyteni minua kuitenkin vielä tuki, kun ajattelin, mitä ne muut
+tulisivat sanomaan uljuudestani ja mitä minusta ajattelisi opettajani,
+saatuaan tehdä saman yöllisen retken kuin minäkin. Mutta sekin tunne
+rupesi horjumaan epävarmuuden ja alkavan pelon tieltä. Todellisuus
+vaikutti yhä ankarammin, kun muistin, että minun oli yksinäni pimeässä
+kuljettava puoli peninkulmaa autiota tietä.
+
+Tiesinhän minä kyllä, ett'ei oltu kymmeneen vuoteen nähty susia
+kotitienoillani, mutta siitä huolimatta tahtoi yhä tulla päähäni
+ajatus, että ne suurissa laumoissa hiiviskelivät ympärilläni. Kukapa
+sen niin tarkkaan tiesi, missä ne kuljeksivat eikähän meidän pitäjän
+ympärillä minun tieteni ollut niin korkeita aitoja, etteivät sudet
+olisi päässeet niiden yli hyppäämään. Kun susia kuului juoksentelevan
+kaikkialla muualla, mikä esti heitä tulemasta tänne ja vaikkapa juuri
+tänä iltana. Lumeen peittyneet pellot näyttivät niin autioilta ja
+peloittavan tyhjiltä, että kyllä olisin voinut keksiä jo kaukaakin
+jokaisen elävän olennon, joka siellä vaan olisi liikkunut. Mutta
+tietysti en minä mitään keksinyt. Sillä etäämpänä perällä oli metsän
+salaperäinen musta raide, ja siellähän ne sudet ja kaikki muut talviyön
+kauhut piilivät. Siellä väijyivät ne suurissa mustissa ryhmissä
+valmiina milloin tahansa hyökkäämään esiin ja repimään minut palasiksi.
+Ja kaikista pahinta oli, että tie vei juuri tuohon kamalaan pimeyteen,
+joka alkoi vähän matkaa ennen kotiin tuloani. Minun täytyi kulkea
+metsätietä, joka kestäisi ainakin neljännestunnin, ennenkun tuli
+ruokasalin ikkunasta alkaisi ystävällisesti tuikahdella vastaani.
+
+Oli toki pieni pelkurin lohdutus sentään olemassa. Tuli näet mieleeni
+eräs Topeliuksen lasten satu, jonka nimi on "Tähden silmä" ja hädissäni
+aloin nyt sitä muistella. "Tähden silmässä" kerrottiin pienestä
+tytöstä, joka kaukana Lapinmaassa vanhempainsa huolimattomuudesta oli
+vierinyt ulos pulkasta ja jäänyt hankeen makaamaan. Kun nyt sudet
+tulivat siihen, niin nuuskivat ne tyttölasta hyvin kohteliaasti
+eivätkä tehneet hänelle mitään pahaa. Se tapahtui siitä syystä, että
+he tunsivat nenässään tuoksun hänen viattomuudestaan. Mutta sellaista
+tuoksua en minä uskaltanut toivoa itsestäni lähteväksi. Ensiksikin olin
+minä paljoa epäviattomampi kuin "Tähden silmä" ja toiseksi ei juuri
+sopinut Kustaa Aadolfille ja hänen urhokkaalle sotajoukolleen, joka oli
+voitokkaalla paluuretkellä yön ja hankien keskessä, turvautua pienten
+lappalaistyttöjen viattomuuteen, jos sudet näyttäytyisivät. Ei, jos
+vaan sudet tulisivat, niin täytyisi minun tehdä tehtäväni ja antaa
+syödä itseni, -- muu ei tässä enää näkynyt auttavan.
+
+Aivan vaistomaisesti ja pelosta väristen katsahdin jälelleni nähdäkseni
+jonkun ajavan tai kävelevän, jonka seurassa voisin kulkea metsän
+läpi, mutta ei näkynyt ristinsielua silmänkantaman päässä. Pysähdyin
+kuuntelemaan kulkusten kilinää, mutta hiljaisuus oli niin kammottava,
+että heti herkesin kuuntelemasta ja lähdin juoksemaan, saadakseni
+askelieni ja sydämmeni tykytyksen avulla peloittavan hiljaisuuden
+hetkeksikään vaikenemaan ympärilläni.
+
+Juostuani täyttä karkua kymmenkunnan minuuttia olin aivan lähellä
+hirvittävää metsän rantaa. Seisahduin, kuulin sydämmeni jyskyttävän
+ja korvieni humisevan ja koetin koota kaikki voimani tehdäkseni
+ratkaisevan päätökseni. Ei ollut minulla muuta neuvoa kuin joko
+syventyä metsään taikka luopuen kaikesta loistavan paluumatkani
+kunniasta pyörähtää takaisin ja häpeissäni palata vihollisen leiriin.
+Mutta sinnekin oli nyt kahta vertaa pitempi matka kuin kotiini. Tätä
+nöyryytystä ajatellessani leimahti Kustaa Aadolfin urheus uuteen
+tuleen, minä edustin taas samalla hetkellä sekä kuningas Kustaa
+Aadolfia että Ruotsin armeijaa, ja kun tiesin, että tämä jälkimäinen
+oli sekä kuoloa pelkäämätön että lukuisa, hyökkäsin minä huulet yhteen
+nipistettyinä metsään, mielessäni se epätoivoinen päätös, että, tuli
+mitä tuli, minä katson ylen kaiken maailman sudet ja yölliset metsän
+peikot.
+
+Nopein askelin kuljin eteenpäin honkien keskellä ja tein tahallani
+askeleni niin keveiksi ja hiljaisiksi kuin suinkin, ollakseni siten
+susien huomiota herättämättä. Ja saadakseni vieläkin enemmän rohkeutta
+rintaani aloin laulaa Suomen ratsuväen marssia, tietysti aivan hiljaa,
+ainoastaan _ajatellen_ säveltä siivekkäiden askelien säestyksenä --
+kaiken tämän susien tähden.
+
+En voinut saada pois mielestäni sitä tunnetta, että minua takaapäin
+väijyttiin. Sentäbden minä yhtämittaa kiersin pääni jälellepäin.
+Jokaisen tahtiosan kohdalla heitin sen sotilasmaisesti milloin oikealle
+milloin vasemmalle, mutta sittenkään ei tuntunut uhkaava vaara takaani
+katoavan.
+
+Uljas vapaaehtoinen paluumatkani muuttui yhä enemmän hurjaksi paoksi.
+En tietysti paennut liittoutuneita katoolilaisia, mutta jotain suurta,
+kaikkialla läsnäolevaa ja näkymätöntä vihamiestä, joka ehkä vaan oli
+olemassa pahassa omassatunnossani, mutta joka siellä muodostui laumaksi
+ulvovia, keltasen harmaita susia, mitkä seurasivat minua, veriset
+kielet riipuksissa ja silmät kamalasti päässä palaen. Kiiruhtaessani
+juoksumarssia eteenpäin ja hiljaa hyräellessäni uljasta sotasäveltä
+alkoi näet omatuntoni minua yhtäkkiä ahdistaa, moittien minua
+suurenmoisesta peräytymisestäni ja näyttäen minulle käytökseni aivan
+uudessa, vähemmän edullisessa valossa.
+
+Ei ollut minulla kuitenkaan aikaa torjua näitä tunteita, sillä sudet
+olivat tulevinaan yhä lähemmä kintereilleni, kuuluivat huohottavan
+aivan selkäni takana ja uhkaavan joka hetki tarttua kiinni
+vartioimattomaan paikkaan. Nyt ne olivat jo niin likellä, että kerta
+hyppäyksellä olisivat voineet saada niskastani kiinni.
+
+Mutta juuri silloinpa loppui metsäkin ja minä pääsin avonaiselle
+paikalle lähelle kotiani. Tuli ruokasalin ikkunasta valaisi lunta
+pitkälti ja laajalti, mutta samalla valaisi se suoraan eteeni ne
+vihollisetkin, jotka äsken olin luullut karkaavan kimppuuni takaapäin.
+
+Seisahduin ja kävin siinä silmänräpäyksessä jääkylmäksi, vaikka otsani
+oli niin hiessä, että se tarttui hattuuni kiinni. Minusta näytti tulen
+epämääräisessä valossa siltä kuin kolme, sanoo kolme, tummaa olentoa
+olisi tuossa kierrellyt, tehnyt kummia hyppäyksiä jonkun esineen
+ympärillä ja niinkuin ne sitten vähä väliä olisivat kohottaneet päätään
+jotain kuunnellakseen. Olin heitä tarpeeksi lähellä aivan hyvin
+erottaakseni kaikki heidän merkilliset liikkeensä.
+
+Minun ja susien välillä oli, ainoastaan vähän matkaa tiepuolesta,
+jotenkin korkea pisteaita. Vaaran alainen asemani selvisi minulle
+tuossa tuokiossa ja kun minä käsitin, että aita tuli olemaan
+pelastukseni, juoksin arvelematta sitä vastaan läpi lumihangen, joka
+kohosi vyötäisteni kohdalle. Mutta kiireessäni en ollut tullut maantien
+ojaa lukuun ottaneeksi. Jouduttuani puolimatkaan pelastavasta aidasta
+upposin hankeen kaulaani myöten. Päätäni huimasi, olin varma siitä,
+että hukka minut oli perivä.
+
+Luulin jo, että pelkän pelon tähden henkeni heittäisin. Vereni
+lakkasivat liikkumasta, sydän ei tykyttänyt ja minusta tuntui yhtä
+turvattomalta kuin tuntuu unessa, silloin kun täytyy päästää irti
+ja luulee putoavansa pohjattomaan kuiluun. Valitettavasti toinnuin
+kuitenkin hetikohta, ajatukseni olivat selvemmät ja päättämiskykyni
+varmempi kuin koskaan ennen, mutta mitä minä niillä kaikilla tein, kun
+en kyennyt kämpimään ojasta ylös! Pehmyt lumi esti saamasta jalansijaa,
+vaikka kuinkakin olisin kimpuroinut, en päässyt eteen enkä taakse ja
+olisi tarvittu vähintäinkin minuutti aikaa, ennenkun olisin saanut
+puhkaistuksi hangen aitaan saakka. Mutta milloin tahansa saattoivat
+sudet haistaa läsnäoloni!
+
+Olin kyllä uponnut lumeen niin syvälle, että ainoastaan pää ja toinen
+käsi ulottuivat hangen yli, mutta minä laskin mielessäni, että sudet
+kyllä olivat saattaneet kuulla äskeisen tiukan hyppäykseni. Niillä on
+tarkat korvat ja kun minä tässä vielä liikun ja vuohkaan, niin on minun
+mahdotonta olla heidän huomiotaan herättämättä. Ja tämä vähäinen toivo
+rinnassani taistelin minä vimmatusti ylös tullakseni, samalla kuin
+kaikellaiset pelastustuumat temmeltävät aivoissani.
+
+Kun olisin edes ollut niin lähellä aitaa, että olisin saanut taitetuksi
+seipään aseeksi, niin olisin jo hiukan rauhallisemmin voinut katsoa
+tulevaisuutta silmiin. -- Mutta nyt yletin kädelläni vaan parahiksi
+niin pitkälle, että huomasin mahdottomaksi mitenkään puolustautua.
+
+Ei ollut tietysti ajattelemistakaan, että olisin voinut pelastua
+pakenemalla. Huutaisinko? Mutta sehän olisi sama kuin kutsumalla
+kutsua sudet luokseni. Piilottautuisinko? Hangen alle! Niin, se ehkä
+onnistuisi!
+
+Mutta juuri kuin aijon kumartua, kuulen pitkiä, tassuttelevia
+hyppäyksiä toisella puolen aidan, näen rakojen läpi mustan, karvaisen
+olennon ja kuulen jo ensimmäisen suden läähätyksen. Samassa erotan
+toisetkin, jotka pitkissä laukoissa tulla loikkivat minua kohti lumista
+peltoa pitkin.
+
+En tiedä, mistä saan voimani, mutta tuossa tuokiossa olen päässyt
+ylös ojasta aidan luo, reväissyt seipään aseeksi ja seison nyt
+siinä valmiina vihollisiani vastaan ottamassa. Olen jo laatinut
+puolustus-suunnitelmanikin. Aijon kiivetä aidan selälle ja sitä myöten
+koettaa päästä pihaan. Ja kun vaara nyt on ohitse, niin olen jo siihen
+määrin rohkaissut mieleni, ett'en muista huutaa apuakaan, vaikka ääneni
+varmaankin olisi kuulunut pihaan.
+
+Etumaisin susista pysähtyy hetkeksi ja tuumii hiukan, kuullessaan
+seipään katkeavan, mutta kohta sen jälkeen se kuitenkin ottaa
+päättäväisen laukan luokseni ja katselee minua aidan raosta
+verenhimoisine silmineen, rumat korvat pörhöllään ja suu selällään.
+Hämärässä näen sen verran, että se on harmaan keltanen, täplikäs,
+suuren koiran kokoinen elukka. Sen takana huohottavat jo toisetkin ja
+lähenevät lähenemistään. Aijon juuri ruveta kiipeämään aidan selälle,
+kun etumaisin loikkaa sen yli ja on vaan vähän matkaa minusta samalla
+puolen aidan. Nyt en uskallakaan enää kääntää sille selkääni enkä
+kiivetä aidalle, vaan täytyy minun puristaa seivästäni yhä tiukemmin,
+painaa selkä aitaan kiinni ja olla valmiina myymään henkeni niin
+kalliista kuin suinkin.
+
+Taas tunnen olevani Kustaa Aadolf, mutta tällä kertaa on taistelu
+täyttä totta ja sankarikuolema ihan silmieni edessä. Ja niin minä
+isken, mikä kädestäni suinkin lähtee, seipäälläni hirviötä, en tietysti
+osu, mutta näen mielihyväkseni, että se kunnioittaen peräytyy. En enää
+pelkää vähääkään, olen koko sielullani innostunut uuteen, totiseen
+otteluun, olen nyt oikea "hakkapeliitta", nostan taas miekkani iskuun
+ja valmistaudun uuteen hyökkäykseen. Ja taas natisee aita, -- ja se on
+toinen susi, joka loikkaa sen yli ja seisattuu toverinsa viereen. Ne
+tuijottavat ahnaasti minuun, veriset kielet roikkuvat niiden kidasta,
+mutta silmät eivät kuitenkaan pala niin kamalasti kuin olen nähnyt
+niiden kuvakirjoissa palavan autioilla aroilla. Siinähän ne seisovat
+aivan hiljaa ja pitävät sotaneuvottelua, eivätkä näy vielä olevan
+oikein taipuvaisia käymään kimppuuni. Silloin välähtää kuin salaman
+iskemänä päähäni, että minä ehkä sittenkin tuoksun "Tähden silmän"
+viattomuuden salaperäistä tuoksua, koska sudet eivät näy käyvänkään
+kimppuuni. Ja minä koetan kaikin voimin kiiluttaa silmiäni yhä enemmän
+vakuuttaakseni heille, että todellakin olen samaa sukua kuin "Tähden
+silmä", samalla kuin tekeydyn niin viattomaksi ja siveäksi kuin jos
+minun olisi pyytäminen äidiltä anteeksi jotain pahatekoani, ennenkun
+voin rauhallisesti nukkua. Tekisipä miltei mieleni taputtaa ja sivellä
+noita petoja ja houkutella heitä hyväillen luokseni.
+
+Vaan silloin loikkaa kolmas susi aidan yli aivan minun kohdaltani. Minä
+unohdan "Tähden silmä"-politiikkani vaaran uhatessa ja isken kaikin
+voimin seipäälläni hirviön niskaa kohden, mutta en osu sitä muuta kuin
+takajalkaan. Sudelta pääsee mitä surkein älähdys, joka on niin Kastorin
+älähdyksen kaltainen, silloin kun se saa taistella Tillynä, että
+minulta hämmästyksestä putoaa seiväs käsistäni ja minä huudahdan:
+
+"Kastor!"
+
+Susi heiluttaa häpeissään ja ystävällisesti häntäänsä, aivan niinkuin
+koira, joka on saanut selkäänsä. Samassa laukkaavat kaikki kolme sutta,
+haukkuen kuin koirat, maantietä pitkin yksinäistä matkamiestä vastaan,
+jonka musta varjo erottuu lunta vasten metsätiellä.
+
+"Hyi -- Kastor! Ett'et häpeä haukkumasta talon väkeä!" kuulen minä
+kotiopettajani äänen sanovan.
+
+Seipääni putoo kädestäni hankeen. Onnistun nyt paremmin pääsemään ojan
+yli ja kiiruhdan valkeana kuin lumiukko pihaan. Pihalla seisoo vieras
+kuomireki ja kyökissä saan tietää, että metsäherra on tullut meille
+vieraaksi ja aikoo olla yötäkin. Onko sillä koiria mukanaan? On toki
+kaksikin! Oli juuri äsken täällä kyökissä pyytämässä niille ruokaa.
+
+Taisteluni susien kanssa tuli kaikkien tiedoksi kotiopettajan kautta,
+jolle en malttanut olla salaisuuttani kertomatta. Siihen loppui
+kolmekymmenvuotinen sotakin. Kustaa Aadolfin sankarisielu pääsi
+rauhaan, samoin Tilly, Pappenheim ja Wallenstein. Mutta naapurin
+poikain kanssa elin kuitenkin sotajalalla aina pääsiäiseen saakka.
+Kastori nilkutti toista takaistaan vielä muutamia päiviä suuren
+susikahakkamme jälkeen, mutta minä koetin lohduttaa ja lepyttää häntä
+kaikellaisilla makupaloilla, joita ruokapöydästä salaa kannoin hänen
+koppiinsa.
+
+Joka toinen yö läpi koko talven näin unta, että olin olevinani
+"Tähden silmä", joka makaa kinoksessa selällään ja antaa susien
+nuuskia itseään, mutta pelastuu joka kerta, kun tuoksuttaa itsestään
+viattomuutta ja kuluttaa silmiään.
+
+
+
+
+Rautatietuttu.
+
+
+Siinä seisoi hän vuodesta vuoteen höyryävän teekeittiön ja valkeain,
+kiiltävien kuppien takana. Aina on hän yhtä totinen, vaikkei se ilme
+ollenkaan kaunista hänen sieviä kasvojaan. Hän ojentaa sinulle kupin
+kahvia tottuneesta kädestään, sinä katsahdat vaistomaisesti noihin
+totisiin silmiin, ja sitten antaa hän sinulle takaisin kymmenen tai
+kaksikymmentä penniä. Hajamielisesti katsahtaa hän tuuman verran
+ohitsesi tyhjään ilmaan.
+
+Luulin ensin, että hän oli kihloissa, mutta nyt olen kuusi vuotta
+peräkkäin nähnyt hänet samalla paikalla. Ehkä hän sentään rakastaa.
+Mutta ei sekään ole juuri luultavaa, sillä varmaankaan ei hänellä ole
+aikaa mihinkään ylimääräisiin tehtäviin.
+
+Niinpiankuin juna on mennyt, pyyhkäsee hän pois kaikki käytetyt kupit,
+täyttää sokerirasiat ja leipäastiat ja asettaa esille uudet pöytäkalut,
+sillä tunnin kuluttua saapuu taas toinen juna. Hänellä on mainio taito
+järjestää ja laitella pienimpiäkin kapineita niin, että työtä riittää
+koko tunniksi.
+
+Juna viheltää ja asemakello soi. Uusi lauma nälkäisiä herroja ja
+naisia lastensa kanssa hyökkää sisään. Nuo valkoset kädet ojentelevat
+tusinoittain kuppeja oikeaan ja vasempaan ja jakelevat kuparilantteja
+samalla tavalla, ja yhä ne nuo totiset silmät vaan luiskahtavat tuuman
+verran ohitse ilmaan.
+
+Voisin nyt taas melkein vannoa, että hän on kihloissa.
+
+Kerran näin muutaman herran laskevan leikkiä ja saavan hänet
+hymyilemään, mutta se hymyily oli niin kuihtunut kuin mumian hymyily.
+
+Varmaankin tuntee hän ulkonäöltä ja nimeltä suuren osan niitä, jotka
+usein matkustavat, mutta turhaan saat toivoa saavasi häneltä silmäystä,
+joka osoittaisi, että hän sinut tuntee. Tyttöparka kai luulee pitävänsä
+olla arka maineestaan.
+
+Hänen moitteettoman puhtaaseen, neitseelliseen otsaansa on jo alkanut
+ryppyjä ilmaantua. Ovatko ne ijän uurtamia, sitä ei voi ollenkaan
+huomata hänen epämääräisestä vartalostaan. Hän ei näytä olevan luotu
+muuhun kuin ojentamaan kahvikuppeja herroille ja lastensa kanssa
+matkustaville naisille. Siltä ainakin näyttää.
+
+Mutta mainio aarre mahtanee hän olla ravintolan pitäjälle. Turhemman
+tarkkaa täsmällisyyttä, suurempaa intoa toimessaan ei voi vanha, köyhä
+leskirouvakaan vaatia ainoalta piialtaan. Koko hänen olennossaan on
+jotain kahvikuppiposliinin kylmää kiiltoa. Kylmät silmät välkkävät
+kilpaa teekeittiön kanssa, ja hänen oikein arkamaisen huolellisessa
+puvussaan huomaa tuon saman käden jälkiä, joka on järjestänyt
+kahvikupit, sokerirasiat ja leipäkorit ravintolan pöydälle.
+
+Kun muuan vanha rouva kerran tarttui häntä käteen ja puristi sitä
+hyvästiksi, kohteli hän eukkoa samalla virallisella kylmyydellä kuin
+muitakin ja antoi katseensa liukua tuuman verran hänen ohitsensa
+tyhjään ilmaan.
+
+Olen tarkastellut häntä siksi, kunnes hän alkoi minua kyllästyttää.
+Alahuuli pistää hiukkasen ulos ylähuulen ohi, siksi juuri kuin
+tarvitaan, että hänen juroutensa olisi täydellinen.
+
+Onhan se aivan kauheaa tuo tuommoinen olento, jota ei voi miltään
+puolen lähestyä.
+
+Välistä melkein toivon, että hän olisi kihloissa vastoin sukulaistensa
+tahtoa ja että minä olisin erehtynyt hänestä, sillä saapihan se
+tuollainen velvollisuudentunnon perikuva kaikkia hyveitä kauhistumaan.
+
+-- Neljäkymmentä penniä, -- muita sanoja en ole kuullut hänen
+huuliltaan. Jos syöt aamiaista, sanoo hän: yksi markka! Hänen taitonsa
+kuppeja käsitellä on aivan sietämätöntä, sillä tuo tunteeton katse
+liukuu aina tuuman verran ohitse ulos tyhjään ilmaan.
+
+Vaikk'on kuinka kiire, ei hän koskaan tee hätäilevää liikettä;
+koneellisesti niinkuin rahan mittari rahapajassa ottaa hän sisään
+hopeata ja antaa ulos kuparia. Mutta harvoin tapahtuu että tarvitseisi
+odottaa, kun on kerran pöydän luo päässyt, sillä hän taitaa ammattinsa.
+
+Ei hänen tarvitse sanaakaan virkkaa vanhemmalle apulaisnaiselleen, joka
+ymmärtää hänen pienimmät viittauksensa.
+
+Kaikissa hänen teoissaan ja toimissaan on rautatie-elämän
+täsmällisyyttä kaikkine sovittuine merkkeineen.
+
+Luulen, että jos hän pudottaisi kupin maahan, se olisi
+rautatieonnettomuus hänen elämässään.
+
+Soitetaan. Juna lähtee Pietariin!
+
+-- Kuppi kahvia?
+
+-- Neljäkymmentä penniä, vastaa hän ja tuo kiihoton katse hipasee
+ohimoitasi ja häipyy jonnekin epämääräiseen tyhjyyteen, samalla kuin
+kymmenen pennin raha valahtaa sormiesi välitse ja putoo liivisi taskuun.
+
+
+
+
+Joulu Kuusamossa.
+
+
+Metsäntaustan Antti loikoo nokisen uudispirttinsä uunilla, ajatellen
+sydänmaalaisen epämääräisiä ajatuksia nykyisestä ja tulevasta elämästä,
+joita ei häiritse lasten elämöiminenkään lattialla. Heillä on omituinen
+leikki leikittävänään. He ovat "syömäsillä". Leipäpalaisten virkaa
+tekevät puupalaset ja juomisen virkaa tyhjä tuoppi.
+
+Metsäntaustan Antti on maannut uunillaan aamusta varhain, jolloin hänen
+vaimonsa lähti puolen peninkulman päässä olevaan naapurikylään. Johan
+sen pitäisi kohta joutua sieltä takaisin, ja aikaansa kuluttaakseen
+laskeutuu Antti uunilta, menee takkavalkean luo ja sytyttää vielä
+kerran pohjautuneen piippunsa, pantuaan ensin uuden halon tulta
+virkistämään. Lasten leikki väsähtyy hetkeksi, mutta kun tuo kyrmyinen,
+likaisiin piikkovaatteihin puettu olento taas katoo uuninnurkan
+hämäryyteen, alkaa ilo uudelleen. He näkevät sieltä hehkuvan punasen
+pisteen ja kuulevat kosteiden, vastenmielisesti palavain tupakan
+tähteiden rätinän. Mutta kohta se katoo ja alkaa kuulua säännöllistä
+kuorsausta.
+
+Tupaa valaisee osaksi heikko, vaalea talvivalo, joka vaivoin pääsee
+tunkemaan läpi jäätyneen ja päreillä tukitun lasin, osaksi nuo
+kaksi hiiltyvää halkoa, jotka vähä väliä lupsahtavat alaspäin.
+Valaistus ulottuu noin kolme kyynärää korkealle mustasta lattiasta,
+sitten alkaa noki, kiillellen siellä täällä, missä vaatteet ja
+ihmisten kädet ovat seinää ja orsia kosketelleet. Seinävierillä on
+kiiltäviksi hankauneita, tukevia penkkejä; niiden yläpuolella on
+seinäkaappi, vaatteita, uusi, valkea lammasnahkaturkki, karvalakki ja
+piilukkopyssy. Kolmas osa tuvasta on tarvittu suuren uunin paikaksi,
+jonka kalkilla rapattu otsapuoli on jo aikoja sitten nokeutunut.
+Toinen kolmannes on tarvittu tyhjän, ikkunan alla olevan ruokapöydän
+sijaksi. Pöytä on ainoa Valkonen esine koko tuvassa ja valaisee sitä
+suurella, aution näköisellä pinnallaan, jota hietainen huosiain on
+vuosikausia kulutellut. Kolmannen kolmanneksen ovat lapset anastaneet
+leikkipaikakseen; -- pienin istuu kätkyessä, mutta ottaa sieltä käsin
+vilkkaasti osaa leikkiin.
+
+Tupa ei ole köyhimpiä. Seinät ovat kyllä nokiset, mutta eivät näytä
+likasilta, sillä noki kiiltelee kuin musta öljyväri. Huonekalutkin
+ovat siistin puoleiset eivätkä lapsetkaan ole ylenmäärin repaleiset.
+Navetassa kuuluu vielä lehmäkin ammahtelevan. Kymmenen peninkulmaa
+tämän asumuksen ympärillä leviävät pettuleivän luvatun maan, Kuusamon,
+suunnattomat salot, joiden siimeksessä on monta sellaistakin majaa,
+missä lehmät, lampaat ja kanat vielä asuvat samassa majassa ihmisten
+kanssa. Hevosta haaveksivat monet kuin suurta onneaan, mutta monelta se
+vielä puuttuu, on kuin unelma, joka toteutuu milloin toteutuneekaan,
+seuraavassa sukupolvessa, jonkun sadan vuoden kuluttua.
+
+Muuten olisi tässä mökissä kaikki hyvin, kun vaan olisi -- leipää.
+Sentähden ovat lapset "syömäsillä" puupalikkain kanssa ja sentähden ei
+isän tee mieli pysytellä valveella. Mutta yhtäkkiä lakkaavat lapset
+leikkimästä, ja kuulostavat. Lumi narahtelee oven takana, joku tarttuu
+ripaan ja paksu pakkaispilvi tulvahtaa tupaan. Sen mukana tulee sisään
+huurteisiin ryysyihin puettu vaimo ja paiskaa oven kiinni jälkeensä.
+Lapset parveilevat hänen ympärillään, pieninkin kurkottautuu ulos
+kätkyestä ja putoaa lattialle. Tottuneella liikkeellä tempaa nainen
+huutavan lapsensa huurteiseen syliinsä, viihdyttää sitä vähän ja menee
+katsomaan uunille.
+
+-- Antti hoi! sanoo hän karsaalla äänellä. Nyt ei auta muu kuin nouse
+ylös ja ala laputtaa kirkonkylään.
+
+-- Häh? -- vastataan uunilta -- eihän lie vielä tuvan nurkkakaan ilmi
+tulessa! Mihinkä se on semmoinen kiire? Eihän sitä yötä vastenkaan
+taipalelle...
+
+-- Kiirekö? Vieläkö pitäisi nurkankin palaa? Entäs se, kun nälkä
+sisuksia polttelee! Tuli kuin tulta! Minulla on hyviä uutisia
+Pusulasta. Kaikki ovat menneet sieltä kirkonkylään, jossa valtio jakaa
+jauhoja jouluksi. Ei siinä auta sinunkaan muuta kuin lähteä, niin
+saadaanhan edes selvää leipää jouluksi.
+
+Antti kääntelekse ja vääntelekse uunilla, haroo hiuksiaan ja puistaa
+päätään.
+
+-- Eiköhän auta enää muu kuin lähteä kerjuulle?
+
+-- Mikäpä tässä muukaan auttanee. Eikö ole jo saatu neljättä päivää
+elää paljaalla maidolla, lapset itkevät leipää ja kuolema tässä tulee
+meille kaikille tällä tavalla.
+
+-- No, no... no, no... niinhän tuo lienee kuin sanot... Kunhan sinulla
+nyt ei olisi niin helvetin hätä!
+
+-- Herra jumala, kun se vielä kiroileekin. Mitä sinä olet tehnyt
+nälän häätämiseksi sinä? Makaillut uunilla koko syksyn ja odottanut
+tukkiherroilta apua. Vaan tuleekos ne sinulle ruokaa antamaan? Ei ole
+tukin hakkuusta tänä talvena. Mihinkähän tässä olisi jouduttu, jos
+en minä olisi kulkenut naapureilta lainaamassa. Mutta nyt eivät anna
+nekään ja ovat itsekin saaneet mennä kirkonkylästä hakemaan. Mitä
+kerjuuta se on, kun keisari tarjoo? En saanut Isosta talostakaan muuta
+kuin tämän vaivaisen kannikan.
+
+Hän panee pöydälle palan mustaa pettuleipää, jota herkkua lapset
+kokoutuvat ahnain silmin ihailemaan.
+
+-- Joko olet herennyt huutamasta? saa Antti sanotuksi, kun vaimo vähän
+hengähtää ja alkaa päästellä pois vaatteitaan. Sitten kämpii Antti alas
+uunilla, venyttelekse, aikoo sanoa jotain, mutta ei sano, ja menee ulos
+selkä koukussa. Pakkaishöyryä puhaltaa tuvan täyteen, kun ei Antti
+kiirehdi ovea sulkiessaan.
+
+-- Vieläkö sinä meidät palellutatkin tänne? tiuskaa Anna, mutta kun ovi
+samassa sulkeutuu, alkaa hän laittaa ruokaa nälkäisille lapsilleen. Kun
+lapset pureksivat maidossa liotettua pettua, tulee Antti sisään ja tuo
+sukset tullessaan. Tekisi mieli maistaa hänenkin, vesi kihoo suuhun,
+mutta mitään virkkamatta alkaa hän laitella suksiaan. Anna katsahtaa
+häneen sanaakaan sanomatta, mutta hänen mielensä jo heltyy.
+
+-- Etköhän pääsisi Pusulasta hevosella.
+
+-- En minä heidän hevosiinsa.
+
+-- Vaan kun sinne kirkolle on kuusi peninkulmaa etkä ole syönyt oikein
+koko viikolla?
+
+-- Aina minulla nyt on sen verran voimia kuin tarvitaan muutamain
+peninkulmain hiihtämiseen hyvillä suksilla.
+
+-- Mutta kun siellä on vastamäkiä, ja tullessa on jauhosäkki kotiin
+kannettava -- --
+
+Ei kuulu vastausta, ei murahdustakaan. Anna on mielestään tarpeeksi
+varottanut miestään, panee pois lapsen ja alkaa kehrätä. Rukki hyrrää,
+päreet rätisevät, palavat loppuun ja uusitaan. Anna moittii itseään,
+että puhutteli miestään liika kiivaasti; eihän se ole senkään syytä
+tämä puute. Hän koettaa keksiä joitain sovittavia sanoja, mutta ei
+keksi.
+
+Viimein on Antti saanut suksensa valmiiksi, kantaa ne ulos, tulee
+takaisin ja pyytää vaimoltaan parasta ja suurinta jauhosäkkiä. Sitten
+nousee hän uunille ja panee maata.
+
+-- Milloinka lähdet?'
+
+-- Elä siitä sure, kunhan saat jauhot ajoissa kotiin.
+
+Seuraavana aamuna varhain, ennenkun aamutähtikään vielä on noussut
+taivaan rannalle, liukuu Antti kuin varjo metsätietä pitkin, joka vie
+alas tervahaudalle ja siitä naapurikylään.
+
+Hän on noussut ylös ja laittanut lähtöään kenenkään kuulematta. Vaan
+vatsa huusi niin, että pelkäsi perheenkin heräävän. Mutta sitten veti
+hän ylleen lyhyen lammasnahkaturkkinsa, sitasi vyön tiukalle, pisti
+tupakkaa hakkurista kukkaroonsa matka-evääksi, sytytti piippuunsa ja
+läksi.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kun talvipuhde tulla tuhuttaa saman päivän iltana, liukuu koukkuinen,
+kuurainen olento Kuusamon kirkonkylään. Kuusi peninkulmaa
+kahdessatoista tunnissa, läpi metsien, yli vuorten, on Antti
+taivaltanut levähtämättä ja nyt on hän perillä. Ei ole siinä urheilun
+harrastajia herrasmiehiä hänen ennätystään kirjaan panemassa ja hän
+pysähtyy melkein häpeissään maakauppiaan puodin eteen, jossa seisoo
+hevosia ja miehiä odottamassa.
+
+-- Täälläkö niitä jaetaan niitä keisarin eloja?
+
+-- Jaetaanhan täällä eloja, vaikk'eivät taida keisarinkaan olla.
+
+Sama se. -- Antti pakkautuu puotiin, odottaa kauvan, ennenkun pääsee
+kauppapöydän luo, mutta kun hänen vuoronsa vihdoinkin tulee, ojentaa
+hän säkkinsä kauppiaalle, jonka vieressä seisoo hieno herrasnainen.
+Kuulustelu alkaa:
+
+-- Mikä nimesi?.-- Antti Metsäntausta. -- Mistä? -- Metsäntaustan
+torpasta Pusulan kylästä. -- Jauhojako tahdot? -- Jauhojahan minä, kun
+niitä kuuluu saavan ilmaiseksi? -- Oletko tositarpeessa? -- Enpähän
+minä tarpeetta liene lähtenyt kuutta peninkulmaa kerjuulle hiihtämään.
+-- Onko sinulla sitten nälkä? -- En ole nähnyt leipää viikon päiviin.
+-- Mutta onhan sinulla uusi turkki ja olet jaksanut hiihtää kuusi
+peninkulmaa. -- Niin... tuota... eihän siinä muukaan auttanut.
+
+Kauppias tutkii häntä epäluuloisesti, kääntyy naisen puoleen ja sanoo:
+
+-- Tämä mies on liika reippaan ja siistin näköinen. Ei hän ole teidän
+autettavianne, uskokaa pois!
+
+Taas alkaa kuulustelu: -- Voitko näyttää toteen tarvitsevasi jauhoja?
+
+Antti katselee ympärilleen, vaan ei näe ainoatakaan tuttua. Hän
+kalpenee harminsekaista häpeäänsä ja sammaltelee epävarmasti: -- Tuota,
+että, se on niin, että minä olen sydänmaalta Pusulan takaa eikä ole
+tuttuja täällä... ei pääse usein kirkolle tuttuja hankkimaan...
+
+-- Eikö täällä ole ketään Pusulan kylästä, joka voisi todistaa olevasi
+tarpeessa?
+
+Ei ole ketään. Joku huomauttaa, että Pusulan miehet jo edellisinä
+päivinä olivat jauhonsa hakeneet ehtiäkseen joululle kotiin.
+
+-- Miksi tulet näin myöhään ja yksin? kysyy kauppias jyrkästi. Antti
+joutuu aivan hämilleen, olisi paljon sanomista, mutta ei saa suustaan
+selitykseksi ja vieras nainen sanoo ystävällisesti:
+
+-- Katsokaas, meidän täytyy jakaa kansan varat niille, jotka niitä
+todella tarvitsevat. Voittehan hankkia papilta tai lukkarilta
+todistuksen, että todella olette avun tarpeessa. Tulkaa sitten huomenna
+takaisin... meidän täytyy olla tunnollisia.
+
+Antti ojentaa selkänsä suoraksi, heittää ynseän silmäyksen jauhoiseen
+kauppamieheen ja jauhosäkkeihin, painaa hatun korvilleen ja poistuu
+sanaakaan sanomatta.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Seuraavana päivänä, joulun aattona, ilmaantuu Antti hyvissä ajoin
+kauppapuotiin lähitalon rengin kanssa. Se on hänen rippikoulutoverinsa,
+siltä on hän saanut illallisen ja yösijan ja nyt on sama mies tullut
+hänen hätäänsä todistamaan. Antti saa nyt helposti säkkinsä jauhoja
+täyteen, mutta kun hän sanoo lähtevänsä sen kanssa kuuden peninkulman
+matkalle, alkaa kauppias sitä tyhjentää.
+
+-- Ei, ei, sanoo Antti, antakaa te vaan säkin olla täynnä, kyllä minä
+sen kanssa suoriudun!
+
+-- Mutta se painaa neljä leiviskää ja se ei ole enää miehen kantamus.
+
+-- Niin, mutta kun minulla on vaimo ja neljä lasta, jotka ovat nähneet
+nälkää kaksi viikkoa ja me tarvitsemme kyllä sen, minkä voimme irti
+saada, kun eivät tukkiherratkaan tulle niin pian työtä tuomaan.
+
+-- Miksi ette eilen sanoneet, että teillä on vaimo ja neljä lasta,
+jotka näkevät nälkää? kysyi nainen.
+
+-- Enhän kehdannut kaikkien kuullen... minulla on niin hyvä luonto
+siitä, että häpeen.
+
+Eihän auttanut, täytyi nauraa. Antti saa säkkinsä täyteen, kumartaa
+kiitokseksi Helsingin hätäapukomitealle ja ojentaa naiselle karkean
+kouransa erityiseksi suosion osoitukseksi. Lähtiessään kääntyy hän
+vielä ovessa ja sanoo kauppiaalle:
+
+-- Eikö herra kauppias uskoisi minulle vähän lehtitupakkaa
+kevääsen velaksi? Nähkääs, kun minä vaan saan savut, niin en tiedä
+vatsakivuistakaan. Tupakan avullahan minä pääsin tännekin eilen, mutta
+nyt ei ole mitään paluumatkaa varten.
+
+Kauppias nauraa ja osoitakse anteliaaksi muiden läsnä ollessa panemalla
+kaksi suurta vihkoa lehtitupakkaa Antin eteen tiskille. Sen sanoi
+tekevänsä siksi, että oli tehnyt hänelle vääryyttä eilen.
+
+-- Keväällä saat maksun, vakuuttaa Antti, sinutellen häntä iloissaan ja
+paiskaten kättäkin hyvästiksi. Mennessään hän vielä virkkaa:
+
+-- Niin, kyllä se niin on, ett'en minä aina ole köyhä ollut enkä
+mahtane ikäänikään olla.
+
+Sitten heittää hän hyvästinsä ystävälleen rengille, pistää piippuunsa,
+astuu suksilleen ja katoo savua suustaan tupruuttaen tien käänteesen,
+seisoen melkein suorana nelileiviskäisen kuormansa alla.
+
+Ei ole vielä päivä puolessakaan, hyvän mielen ja uuden tupakan
+vaikutuksesta hiihtää hän ravakasti ja toivoo joutuvansa jo keskiyön
+aikana kotimökilleen. Kelikin on hyvä, ei ole paljon irtainta lunta
+metsässä, ja kyllähän ne eilisistään kangistuneet jalatkin vetristyvät,
+kunhan tässä pääsee vauhtiin.
+
+Sää on leudompi kuin eilen, aurinko kiiluu eteläisen metsän rannasta,
+ja alkaa tulla vähän värikin. Hän riisuu pois lammasnahkaturkkinsa,
+sitoo sen säkin päälle ja jatkaa matkaansa paitahihasillaan. Huvikseen
+vetelee hän ensiksi tukkipoikain laulua hiihtonsa tahtiin ja kun se
+on loppunut, alkaa hän virren. Kun aurinko on laskenut ja tähdet
+alkavat tuikkia, laskeutuu tie metsästä suuren aution järven jäälle
+ja nyt tietää Antti kulkeneensa kolmanneksen matkastaan. Ei hän
+enää ole oikein tyytyväinenkään, matka on kulunut hänen mielestään
+liika hitaasti ja kuitenkin alkaa jo raukaista ruumista niin, että
+tekisi mieli heittäytyä hankeen ja nukkua siihen. Kohentaakseen
+mieltään puhaltautuu hän täyttä vauhtia alas jäälle. Kylmä tuuli
+viiltelee siellä läpi luiden ja ytimien. Illan tullen on pakkanenkin
+kipakoitunut, hikinen paidankaulus on jäätynyt kovaksi ja hankaa
+niskaa. Jauhosäkki painaa kuin olisi kiviä täynnä ja nuorat uurtautuvat
+olkapäihin.
+
+Kaukana toisella puolen järven vilkkaa valoa yksinäisestä talosta.
+Hetkisen hurmaa häntä ajatus siitä, että jos olisi mennä lämpimään
+lepuuttamaan jäseniään, mutta sen halunsa hän kuitenkin samassa
+voittaa, laskee taakkansa selästään ja vetää turkin ylleen. Sitten
+puhdistaa hän jään, hakkaa siihen rautapää sauvallaan reijän, ottaa
+säkistä kourallisen jauhoja ja valmistaa itselleen vesivellin näin
+jouluiltana. Sen nieleksittyä taas uudelleen säkki selkään ja piippu
+palamaan, ja suorana viivana lähtee latu kulkemaan yli synkän selän,
+tähdet tuikkavat pakkasessa ja kuun ensimmäinen neljännes nousee
+vähäksi aikaa mustan taivaanrannan takaa kohta kuitenkin painuakseen
+sinne takaisin. Eikä Antti enää ajattele neljän peninkulman pituista
+autiota kangasta, joka hänen vielä on kulettava, hän haaveksii taas
+erämaan asukkaan epämääräisiä haaveita, aivan niinkuin loikoisi hän
+kotonaan uunin päällä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Metsäntaustan uudistorpassa odottaa Anna miestään jo puhteen tullen,
+laskien niin, että hän on lähtenyt kirkolla yhtä varhain aamulla kuin
+kotoaankin. Hän on jakanut maidon lapsille, ottamatta itse tippaakaan.
+Sattui sekin ilo, että lehmä saatuaan hyviä jouluruokia lypsi
+tavallista enemmän maitoa, jonka Anna nyt riemuiten kantaa pirttiin
+ja piilottaa täyden rahinan kaappiin, missä jo tuohiset ovat valmiina
+puuroaineita odottamassa. Ajatuksissaan hän jo nauttii komeasta
+joulujuhlasta ja hyväilee lapsiaan tavallista hellemmin.
+
+Ennen hämärän tuloa lämmittää hän jo saunan voidakseen tarjota Antille
+hyvän kylvyn, kun tämä palaa rasittavalta matkaltaan. Polttopuusta ei
+toki kuitenkaan vielä ole puutetta ja kun sauna on lämmitetty, pannaan
+tuli tuvankin uuniin, että kaikki olisi valmiina, kun joululeivän
+aineet saapuvat. Sitten kylpee hän ja kylvettää lapset, toivoen joka
+hetki Antin kopistelevan jalkojaan tuvan edessä. Ilta tulee, tulee
+pimeä, mutta Anttia ei näy eikä kuulu. On jo aika mennä maata, mutta
+lapset, jotka aavistelevat jotain erinomaista, eivät tahdo lähteä
+levolle hyvällä. He tahtovat nähdä joulun, koska äiti on sen luvannut
+näyttää.
+
+-- Se tulee vasta isän mukana, vastaa äiti.
+
+-- Milloinkas se isä sitten tulee?
+
+Äiti lohduttaa heitä, mutta ei voi lohduttaa itseään. Kun hän on saanut
+heidät sänkyyn, tarttuu hän rukkiinsa ja alkaa kehrätä, samalla kuin
+veisaa virttä lepyttääkseen Jumalaa siitä, että hän tekee työtä juhlan
+aattona. Työtönnä ei hän jaksa odottaa. Mutta ajatukset kiertelevät
+kuitenkin katkerina ja katuvina Anttia, josta eilen oli eronnut niin
+huonossa sovussa.
+
+Hän vääntelee käsiään hiljaisessa katumuksessa ja syyttää itseään
+siitä, että Antti nyt ehkä paleltuu metsään. Keskiyön aikana menee hän
+ulos, poistuu vähän matkaa tuvasta ett'ei lapsia herättäisi ja huutaa
+pimeään metsään kimakalla äänellä:
+
+-- Antti hoi! Tule pois!
+
+--... hoi, tule pois! vastaa kaiku pilkallisesti petäiköstä.
+
+Hän seisoo siinä niin kauvan kuin alkaa palella, palaa pirttiin ja
+purskahtaa itkemään. Hänen omatuntonsa vuotaa verta, mutta kyynelet
+eivät voi lohduttaa. Hän on tukehtua huokauksiinsa ja rukoilee puoli
+ääneen: -- Herra kaikkivaltias, joka olet hyvä ja viisas, miksi annoit
+minun ajaa mieheni talvipakkaseen -- miksi, miksi? Parempi olisi ollut,
+jos hän olisi jäänyt kotiin ja me saaneet kuolla yhdessä... Miksi?...
+Miksi?
+
+Vanhin tyttö herää kuullessaan äitinsä valittavan. Kun hän näkee hänen
+itkevän, alkavat hänenkin kyynelet vuotaa. Äiti sulkee hänet syliinsä,
+kostuttaa hänen tukkansa ja poskensa suurilla kyynelillään, heiluttaa
+häntä edestakaisin ja valittaa lakkaamatta:
+
+-- Nyt ei meillä ole mitään muuta odotettavana kuin kuolema... Kunpa se
+tulisi edes pian!
+
+-- Kuolema? Mitä se on? kysyy tyttö.
+
+Vastaamatta kantaa äiti tyttärensä vuoteelleen, taivuttaa päänsä ja
+sydämmensä kaikkivaltiaan eteen, rukoilee kauvan ja palavasti miehensä
+puolesta, lastensa puolesta ja omasta puolestaan... koko syntisen
+maailman puolesta.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Hyvin tarkka korva voi aamupuoleen yötä kuulla hiljaista kahinaa, joka
+vitkalleen lähenee Metsäntaustan torppaa. Yhtäkkiä paukauttaa pakkanen
+ilolaukauksen tuvan nurkassa. Anna herää horroksistaan, iloinen
+aavistus lentää hänen mieleensä, paitasillaan juoksee hän ovelle ja
+näkee valkean haamun tulevan tupaa kohden hankea pitkin.
+
+-- Herra Jumala! -- Antti! -- Viimeinkin tulit!
+
+Mutta ei saa Antti sanaakaan suustaan vastaukseksi, hän mutisee jotain
+epäselvää, astuu vaivaloisesti alas suksiltaan ja jättää ne siihen
+seinämälle. Anna vetää hänet pirttiin, sanatonna vaipuu hän penkille ja
+huokasee syvän helpotuksen huokauksen.
+
+Päresoihtu kädessään päästelee Anna miehen tamineistaan, tarkastaa
+häntä huolellisesti, peläten hänen paleltuneen, mutta rauhoittuu
+nähdessään, että hän hikoilee. Viimeinen ponnistus kotiin tullessa on
+sen vaikuttanut.
+
+-- Ja nyt suoraa päätä saunaan, Antti! Siellä on vielä löylyä ja
+saadaanhan sitä lisääkin, jos tarvitaan.
+
+Antti antaa vaimonsa tehdä kanssaan, mitä tahtoo. Anna vie hänet
+saunaan, kiehauttaa kuumaa vettä, hautoo vastat eikä ennätä nähdä, että
+Antilla ei ole paitaa vaatteiden alla.
+
+Kun Antti on päässyt lauteille, kiiruhtaa Anna takaisin tupaan ja panee
+uunin lämmitä. Lapset heräävät ja saavat kuulla, että joulu on tullut
+kirkonkylästä. Hän pukee ne puhtaisiin ja lupaa heille nyt ruokaa niin
+paljon kuin tahtovat.
+
+Ääretön ilo!
+
+Vasta tunnin kuluttua noutaa hän saunasta Antin, joka on niin uupunut,
+että tuskin jaksaa kulkea pirttiin, mutta muistaa kuitenkin nostaa
+suksensa seinää vasten pystyyn.
+
+Tuvassa on kaikki muuttunut. Komea valkea räiskää takassa, valkea
+liina on levitetty honkaiselle pöydälle, päreet palavat pihdeissään
+-- ja neljä suurta komeata tuohista täynnä höyryävää puuroa seisoo
+keskellä pöytää. Lapset istuvat ikänsä mukaisessa järjestyksessä pöydän
+ympärillä uskaltamatta koskea laitoksiin, ja Anna ottaa kätkyestä
+syliinsä nuorimman.
+
+-- No, tulehan nyt, Antti, ruokaa siunaamaan.
+
+Kun ruokaluku on luettu, sanoo Antti ruokaan ryhtyessään ensimmäiset
+sanansa kotiin tulonsa jälkeen.
+
+-- Toiset puolet jauhoista piti kaivaa hiekkahautaan peninkulman päähän
+täältä, kun en muuten olisi mitenkään jaksanut perille. Kyllä minä ne
+sieltä löydän.
+
+-- Vaan eikö ne nyt ole hiekkasia? kysyy Anna.
+
+-- Eihän ne, -- kun minä panin ne paitaani...!
+
+Kun pahin nälkä on ohitse, muistuu Annan mieleen, että tähän aikaanhan
+sitä muualla mennään jo joulukirkkoon ja hän hakee käsiinsä virsikirjan.
+
+-- Eiköhän veisattaisi jotain virttä, jonka osaamme ulkoa, ehdottelee
+Antti.
+
+Se virsi, jonka nuo nälkäiset sydänmaalaiset osaavat ulkoa, alkaa näin:
+
+    Koko maailm' iloit' mahtaa,
+    Kaikest' sielust' mielestänsä.
+
+Lapsetkin saavat laulaa mitä osaavat, kukin äänellään. Eiväthän ne
+hartautta häiritse, kun vanhemmat kerran virren nuottia kannattavat.
+
+
+
+
+Keppi-Leena.
+
+
+Kun pappilan lapset maita metsiä harhaillessaan eksyivät Visulahden
+puolelle ja Saimaan selät alkoivat välkkää petäjämetsän läpi,
+pysähtyivät he peloissaan, katsoivat toisiinsa kuin mieliään
+rohkaistakseen ja kuiskasivat kukin osaltaan:
+
+-- Keppi-Leena!
+
+Sillä jos kulettiin vielä vähän matkaa kaitaista polkua pitkin,
+niin tultiin vanhalle aholle, joka nyt kasvoi tuuheita leppiä ja
+tumman vihreitä katajapensaita ja ahon laidassa oli rappeutunut,
+hajoamaisillaan oleva tölli, jossa Keppi-Leena asui.
+
+Keppi-Leena oli nilkuttava akka ja oli hänessä jotain salaperäistä,
+joka suuresti kiihoitti lasten mielikuvitusta. Vanhemmat lapset olivat
+kerran kuulleet isän sanovan, että Leena oli pahamaineinen, ja kun
+eivät lapset oikein ymmärtäneet, mitä tuo sana tiesi, niin alkoivat he
+kuvitella häntä noita-akaksi, jolla oli kaikki semmoisen ilkeän olennon
+tuntomerkit: ränstynyt mökki metsän sisässä ja leipälapio, jolla hän
+pisti metsään eksyneitä pikku lapsia uuniinsa ja söi ne illalliseksi
+makosana paistina suuhunsa, -- monista muista tuntomerkeistä
+puhumattakaan.
+
+Sentähden pääsi kaikkien lapsien huulilta pelästynyt huudahdus:
+
+-- Keppi-Leena!
+
+Ja useimmittain pyörähtivät he kuin salaisesta sopimuksesta kotiinpäin
+ja vaikenivat kuin myyrät alkutaipalesta, kunnes pääsivät niin
+pitkälle, ett'ei enää tarvinnut pelätä Keppi-Leenan kuulevan. Silloin
+alkoi metakka uudelleen kahta äänekkäämpänä. Ja pienet kurkut, jotka
+tuo salaperäinen pelko äsken oli kokoon kiristänyt, päästelivät ääniä,
+niin että mäet kaikuivat ja metsä metelöitsi. Pienet sydämmet, jotka
+tuskin olivat enää sykkiä uskaltaneet, temmelsivät nyt taas vapaasti ja
+iloisesti, ja vaikkei kukaan tahtonut myöntää pelänneensä, tuntui aivan
+niinkuin olisi hengenvaarasta pelastunut.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Keppi-Leena oli entisen ruotusotamiehen Kären vaimo. Kun ruotuväki
+lakkautettiin, oli Kärki joutunut puille paljaille. Ei ollut miehellä
+muuta tavaraa kuin kulunut sotilaan lakki ja muistonsa kymmenvuotisesta
+kasarmielämästä; ei ollut kykyä eikä taipumustakaan työn tekoon, mutta
+sen sijaan sekä kykyä että taipumusta päihtymään markkinoilla ja muissa
+kokouspaikoissa.
+
+Noin varustettuna elämän taisteluun sai hän eronsa ja muutamien
+markkain vuotuisen eläkkeen sekä yhdet sotamiehen pitovaatteet, jotka
+kersantti pataljoonan päällikön ehdotuksesta antoi hänelle, samoinkuin
+muutamille muillekin niiden puutteessa oleville. Mutta Kärki ei
+ollenkaan ollut puutteessa olevan näköinen. Ensimmäisen puolen vuoden
+kuluessa käyskenteli hän pitäjätä tarkastellen, toisen kuluessa
+tarkasteli hän lääniä ja kolmantena jo koko isänmaata. Hän liikkui
+vanhan sotilaan ryhdillä ja kehui ja puhui, ja ihme se oli, mutta
+leipänsä hän hankki minne tulikaan ensimmäisenä vuotena.
+
+Vähitellen herkesi kuitenkin kehuminen ihmisiä huvittamasta, sotilaan
+ryhtikään ei enää kaupaksi käynyt, ja reipas Kärki alkoi alaspäin
+liukua, vaikka viiksensä olivatkin pitemmät kuin kenenkään muun
+kymmenen peninkulman alalla, ja vaikka hän osasi tehdä kunniaa aidan
+seipäillä ja vesikorennoilla ja vaikka sotamiehen lakki oli yhtä
+uljaasti kallellaan kuin ennenkin. Sen musta väri oli jo aikoja sitten
+vaalennut jonkunlaiseksi aivan alkuperäiseksi vihreän keltaiseksi,
+jonka olisi hyvinkin voinut ottaa muotiväriksi meidän päivinämme.
+Univormuvaatteet olivat menneet kaiken maailman tietä paperitehtaasen
+ja sijaan oli tullut jonkunlainen sekalainen kansallispuku, jossa näkyi
+jälkiä talonpoikain tamineista ja herrasväen hienoista vaatteista
+ja jossa hän esiytyi niin varmasti ja itsetietoisesti, että sen
+kokoonpanoa tuskin huomasikaan.
+
+Mutta kaikesta huolimatta luisui Kärki luisumistaan alaspäin. Hänet
+jo tunnettiin tarpeeksi hyvin omassa läänissä ja naapurilääneillä oli
+omat entiset ruotusotamiehensä, jotka pitivät ihmisiä puhetuulella,
+kun heidän sallittiin ruokapöydän ääreen istuutua. Sitäpaitsi oli
+tapahtunut, että kirveitä ja hopealusikoita katoili taloista samoihin
+aikoihin kuin Kärki oli ollut vieraana, ja vaikk'ei häntä syyhyn
+saatukaan, oli kuitenkin seikkoja, jotka puhuivat rumaa kieltään häntä
+vastaan.
+
+Sentähden oli hänen naurunsa viime aikoina alkanut käydä entistä
+terävämmäksi ja sentähden aukeilivat ihmisten ovet hänelle yhä
+jurommin, kun hän niihin kolkutti ja leikillisin sanoin pyyteli
+päästäkseen sisään.
+
+Se katkeroitti ajan pitkään Kären mieltä.
+
+Hänen entinen mainio humalatuulensa, joka oli saanut kaikki ihmiset
+hänelle tarjoilemaan, muuttui pahaksi.
+
+Hän alkoi joutua riitaan juomaveikkojensa kanssa, ja hänen sulava
+kielensä, joka aina ennen oli ollut sen puolella, joka tarjosi, voi nyt
+yhtäkkiä kääntää kärkensä itseään mesenaattia vastaan suureksi iloksi
+kaikkien niiden, jotka eivät olleet tarjonneet. Mutta nuo pahantuulen
+puuskaukset ne koituivat lopulta omaan niskaan.
+
+Sillä eihän ollut enää ollenkaan harvinaista, että hän sai kulkea
+viikkokausia karvasta pisaraa suuhunsa saamatta.
+
+Silloin luuhistui tuo reippaasti kallellaan keikaileva sotilaslakki
+surullisesti alas otsalle; terhakka ryhti vaipui kokoon, ja kun
+matkamiehet kohtasivat hänet talottamalla taipalella, niin eivät
+kuormaansa pysähdyttäneet, vaan katselivat vähän peloissaan luota
+metsärosvon näköistä miestä eivätkä oikein rauhoittuneet, ennenkun
+näkivät hänen tien käänteesen katoavan. Eivätkä lie vielä sittenkään
+tahtoneet tyyntyä, sillä olihan mies synkin ja terävin silmin
+tarkastellut kuormaa ja sen ajajaa.
+
+Eipä sillä, että Kärki olisi koskaan todenteolla ajatellut rosvoksi
+ruvetakseen. Saattoihan hän tosin puheissaan sellaisiin luuloihin
+aihetta antaa, mutta tyytyi kuitenkin täydellisesti seuraan mihin
+tahansa, jossa hänelle ryyppy tarjottiin ja viitsittiin hänen
+rosvojuttujaan vähänkään uskovalla korvalla kuunnella.
+
+Vaan ei hän enää päässyt semmoisiinkaan seuroihin.
+
+Oudoissa paikoissa alkoi häneltä jo leivänkin saalis väsäytyä, kun ei
+ihmisillä aina ollut halkojakaan hakkauttaa -- muuhun työhön ei hän
+koskaan alentunut, mutta puita oli hän nähnyt parempainkin ihmisten
+voimistelukseen pilkkovan.
+
+Vähitellen ajoi routa porsaan kotipuoleen, mutta sielläkin otettiin
+hänet kylmäkiskoisesti vastaan. Kylmäkiskoiseksi vastaanotoksi sanoi
+hän sitä, ett'ei ryyppyjä tarjottu, ja niin eli hän laiskan miehen
+töitä tehden raittiisti ja siististi jonkun aikaa.
+
+Siihen aikaan tutustui hän Keppi-Leenaan. Olihan tavattu joskus
+ennenkin, ja Leena oli kyllä kauvankin pitänyt silmällä tätä
+maankuulua, iloluontoista miestä, mutta Kärellä ei ollut mielessään
+Leenasta muuta kuvaa kuin kuva jalkapuolesta akasta, joka kulkea
+nilkuttaa ruumistaan pitkään kepin torrakkoon nojaten.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Eräillä markkinoilla läänin pääkaupungissa oli Kären onnistunut kehua
+itsensä muutamain nuorten renkimiesten seuraan ja päästä osalliseksi
+heidän kestitykseensä. Seurustelu päättyi tappeluun, jossa Kärki sai
+isänniltään pahanpäiväisesti selkäänsä. Pidot olivat ulkoilmassa
+kauppias Karhusen puutarhan nurkassa, ja sattumalta tuli Keppi-Leena,
+joka oli markkinoilla hänkin ostoksiaan toimittamassa, menneeksi
+pihan kautta puotiin juuri silloin kuin tarjottavat tavarat olivat
+loppumaisillaan.
+
+Leena tunsi heti Kären hänen sotilastakistaan, joka kummallisella
+tavalla horjui edestakaisin ja ylös ja alas puutarhan lehdettömän
+pensaikon takana. Samalla kuului sieltä huutoa ja melua ja kiivasta
+kinaa. Tuossa tuokiossa oli Leena nilkuttanut puutarhan aitauksen luo
+ja näki raosta tirkistäissään, että Kärkeä nakeltiin kuin kinnasta
+neljän reippaan miehen välissä kädestä käteen. Miehet olivat kovin
+kiihoittuneita, heidän poskensa hohtivat ja silmät rasvan raukeina
+kimmeltivät.
+
+Hän käsitti heti, että Kärelle tuossa epätasaisessa taistelussa tulisi
+käymään pahasti, jos ei sitä jotenkuten keskeytettäisi. Kärki sai iskun
+iskunsa perästä ruumiisensa, mutta juuri kuin hän kasvoihin satutettuna
+lyykähti istualleen maahan, harppasi Leena taistelevain väliin, asettui
+toiselle jalalleen seisomaan ja heilutti uhkaavasti pitkää sauvaansa.
+
+-- Vai niin, -- neljä nuorta miestä ylitä vanhaa miestä vastaan!
+Ett'ette häpee! Tapatte hänet vielä, humalaiset roistot! huusi hän
+kiihoittuneella äänellä ja pyöräytti keppinsä suojelevasti Kären eteen,
+joka istui maassa nenä ja suu verta vuotaen.
+
+-- Mitä akalla on täällä tekemistä? Pois tieltä Keppi-Leena! huusi
+muuan rengeistä ja survasi häntä.
+
+Vaan sitä ei hänen olisi pitänyt tehdä, sillä samassa sai hän aika
+iskun olkapäähänsä Keppi-Leenan sauvasta, sitä vaille, ettei nenään
+käynyt, ja kimakalla äänellä, joka kuului yli puolen kaupungin, alkoi
+Leena huutaa apua ja poliisia, jolloin renkienkin sekavissa aivoissa
+samalla selvisi, mistä oli kysymys. Ja päästäkseen akkain juoniin
+sekautumasta jättivät he taistelutantereen saaliineen Leenan haltuun.
+Suurella riemulla Leena sen anastikin. Markkinamiehet eivät Suomessa
+ole juuri uteliaisuudella pilatut. Jotkut ohi kulkijat pilkistivät
+kyllä puutarhan lankkuaidan raoista sisään, mutta kun eivät sen enempää
+huutoa kuulleet, sai Leena jäädä rauhaan otuksensa kanssa.
+
+Hän istuutui Kären viereen ja pyyhki veren hänen kasvoiltaan; sitten
+meni hän kaivolle vettä noutamaan, mutta kun palasi, olikin Kärki jo
+pitkällään. Ensin luuli Leena hänet kuolleeksi, mutta pian huomasi
+hän miehen kuitenkin vielä hengittävän. Hangattuaan häntä aika
+tavalla kasvoihin sai Leena hänet vähän virkoamaan, mutta mies käytti
+tilaisuutta vaan aika tavalla kirotakseen ja vaipui uudelleen uneensa.
+
+Nyt tapahtui niin, että Leenalla oli hevosensa kauppiaan pihalla,
+jonka puodista juuri äsken oli ostoksensa ostanut. Kun Kärki oli uneen
+vaipunut, ei Keppi-Leena oikein tiennyt, mihin hän ryhtyisi. Eihän
+käynyt heittäminen häntä paljaalle maallekaan loikomaan, sillä kylmä
+tulisi olemaan syksyinen yö ja saattaisi mies siihen vielä kuoliaaksi
+paleltua. Leena päätti sentähden lähteä apua hakemaan saadakseen
+miesparan kannetuksi väen tupaan, jossa saisi nukkua siksi, kunnes
+selviäisi. Viimein onnistuikin hänen kuvata nukkuneen tila niin
+kamalaksi, että sai muutamia miehiä houkutelluksi puodista puutarhaan.
+
+Kylminä ja välinpitämättöminä siitä, oliko hän vahingoittunut,
+vai ei, katselivat miehet kaatunutta sankaria, mutta eivät
+yrittäneetkään ruveta häntä pois kantamaan, vaikka Keppi-Leena kyllä
+heitä siihen kehoitteli. Vasta sitten, kun hän, loukkautuneena
+moisesta kylmäkiskoisuudesta isänmaan puolustajaa kohtaan, oli
+kertonut äskeisestä tarmokkaasta esiintymisestään ja uhannut huutaa
+vallesmannia ja viskaalia, kävivät miehet laiskasti Kärkeen käsiksi ja
+onnistuivatkin viimein saamaan hänet seisaalleen.
+
+Mutta kun Kärki tunsi itseään kauluksesta riiputettavan, heräsi hän
+horroksistaan ja alkoi riuhtoa itseään irti niin äkäisesti, että
+miesten täytyi puolimatkassa tupaan heittää hänet käsistään.
+
+-- Piru häntä kantakoon mokomaa juopporattia, joka potkii kuin hullu!
+sanoivat miehet.
+
+-- Ei tarvitsekaan! örisi Kärki, joka oli alkanut virota ja koki päästä
+pystyyn.
+
+-- Kas niin, -- pysy nyt vaan koreesti hiljaa, niin vievät nämä miehet
+sinut tupaan, ett'et tarvitse paleltua kuoliaaksi yöllä, kehoitteli
+Keppi-Leena.
+
+-- Paleltuako...? Ohoh! On minulla rahaa! virkkoi Kärki jotenkin asiaan
+kuulumattomasti ja koetteli jalkojaan, pitäisivätkö ne. Tehtyään pari
+pitkää heilahdusta sai hän ne vakautumaan allensa ja pysähtyi sitten
+muutamiksi silmänräpäyksiksi paikoilleen, ikäänkuin olisi itsekin
+ihmetellyt tätä voimainsa näytettä. Älyttömin silmin tuijotti hän vähän
+aikaa läsnäoleviin, haparoi toisella kädellä poveaan, sai esille jonkun
+vanhan lompakon tapaisen ja levähytti sen auki.
+
+-- Tääll' on rahaa, pojat! Ja nyt me ryypätään.
+
+-- Etkö ole jo saanut tarpeeksi takkiisi vai vieläkö tahdot lisää?
+kysyi toinen miehistä.
+
+-- Takkiisi? -- Kuka on saanut takkiinsa? Ryssät! Minä olen antanut
+niille takk... yksi kymmentä vastaan.
+
+-- Onkohan sillä todellakin rahaa? kysyi Keppi-Leena levotonna.
+
+-- Mistäpä hän olisi saanut, sanoivat miehet ylenkatseellisesti.
+
+-- Tääll' on rahaa! huusi Kärki ja heilutti lompakon tähteitä niin,
+että sieltä todellakin putosi viisimarkkanen maahan.
+
+-- Katsohan tuota, kun kylvää rahoja kuin tukkilainen!
+
+-- Herra isä! Ottakaa pois, ettei se saa humalassa tavaraansa hävittää!
+huusi Keppi-Leena ja nilkutti ottamaan ylös viisimarkkaista.
+
+-- Tavaraansa! matki toinen miehistä pilkallisesti. Kyllä ne eivät sen
+miehen rahoja ole, liekö ansainnut yhtä ainoata markkaa viiteen vuoteen.
+
+-- Mistäs se sitten olisi ne saanut? kysyi Keppi-Leena.
+
+-- Ainahan niitä on rahoja markkinoilla! irvisteli mies.
+
+-- Eipä taida Kärki pitää niin tarkkaa rajaa omillaan ja muiden
+rahoilla, lisäsi toinen.
+
+-- Kylläpä olette sydämmettömiä ja ilkeitä ihmisiä, valitti Keppi-Leena.
+
+Mutta Kärki oli horjahtanut Leenan kärryjä kohden ja putosi nyt
+istualleen tallin seinämälle, aivan hevosen viereen, joka korviaan
+luimisti ja aikoi potkaista.
+
+Siihen tuli Keppi-Leena viisimarkkaista kantaen, jonka oli maasta
+noukkinut, ja tarjosi sen Kärelle:
+
+-- Täss' on rahasi! Laittau nyt vaan tupaan ja nuku pois humalasi!
+Muuten heität vielä pois kaikki, mitä sinulla on.
+
+Kärki otti setelin ja käänteli sitä hyvin totisena kohmettuneiden
+käsiensä välissä, näkyi sitten tuumivan jotain ja hörähti leveään,
+typerään nauruun. Samassa nakkasi hän setelin ilmaan ja huusi:
+
+-- Tulkaa vaan tänne akat ja kaikki -- tääll' on rahaa kuin roskaa!
+
+-- Eihän sitä voi tuohon jättää, hävittää kaikki rahansa, sanoi
+Keppi-Leena miesten puoleen kääntyen.
+
+-- Ota hänet sitten rattaillesi sinä! sanoi miehistä toinen.
+
+-- Niin saat hänet sitten viisimarkkasineen! lisäsi toinen.
+
+Ja tyytyväisinä antamaansa apuun palasivat miehet takaisin puotiin.
+
+Keppi-Leena katseli vähän aikaa ympärilleen ja tuumi. Eihän voinut
+mitenkään jättää miestä oman onnensa nojaan siinä tilassa kuin hän oli,
+varsinkin kuin jo kerran oli pelastanut hänet murhamiesten käsistä. Ja
+kun se vielä rahojaankin noin nakkeli!
+
+Leena kumartui Kärkeä kohti ja virkkoi:
+
+-- Kas niin, -- nousehan nyt rattaille, niin tulet muassani.
+
+-- Häh? kysyi Kärki kummastellen.
+
+-- Nouse rattaille, niin saat tulla muassani! uudisti hän.
+
+-- Mi-minkä tähden?
+
+-- Ett'eivät tappaisi sinua etkä saisi hävittää rahojasi.
+
+-- Kah, niin -- tääll' on rahoja! sanoi Kärki ylpeillen ja tavotteli
+poveaan.
+
+-- Mistä olet ne saanut?
+
+Kärki tuumi vähän aikaa. Sitten iski hän silmää niin viekkaasti, että
+olisi luullut selväksi mieheksi, hymähti vielä viekkaammin ja sanoi:
+
+-- Noh, kah, -- ainahan niitä on pieniä hommia... nythän on markkinat,
+kah, markkinatpa markkinat, -- lallatteli hän.
+
+-- Et vaan liene varastanut?
+
+Kärki oli loukkaantuvinaan ja koetti oikaista selkänsä. Vaan kun se
+ei istuvalta mieheltä oikein onnistunut, kompuroi hän seinän varassa
+seisaalleen ja sanoi suojelevalla, tyynellä äänellä, niinkuin olisi
+lasta rauhoittanut:
+
+-- Mitä sanot? Varastanutko! Elähän nyt! Elähän nyt, hyvä ihminen!
+Voipihan sitä muullakin tavoin ansaita... markkinoilla. Kuka on sanonut
+minun varastaneeni? kysyi hän melkein selvinneenä.
+
+-- Nuo miehethän ne vaan, mutta en minä uskonut.
+
+-- Eläkä uskokaan, sanoi Kärki hyväksyvästi. Sitten vetäsi hän
+likasella kädellään kasvojaan ja sai siihen verijälkiä.
+
+-- Mistä tämä veri tulee?
+
+-- Olivathan vähällä sinut tappaa, vaikket enää muista, ja olisivat kai
+tappaneetkin, jos en minä olisi tullut väliin ja pelastanut sinua.
+
+-- Tappaa! Elä puhu loruja! Minähän olin heidät tappaa. Luuletko,
+ett'en sen vertaa tiedä -- höh!
+
+Kärki kohautti ylenkatseellisesti olkapäitään.
+
+Merkillistä kyllä oli Keppi-Leenalla sen verran naisen älyä, ett'ei hän
+ruvennut vastustelemaan. Muuten ei hän luultavasti koskaan olisi saanut
+uhrata elämäänsä miehen hyväksi. Sitä peläten hän nyt varmaankin tämän
+ainoan kerran tukki suunsa totuuden sanalta ja vaikeni.
+
+Ja kun Kärki kerta toisensa perästä veteli kasvojaan saadakseen
+selville, mistä se tuo veri pakana vuoti, mennä hynttäsi Keppi-Leena
+hevosensa luo ja alkoi päästellä marhamintaa. Sitten kääntyi hän päin
+Kärkeen ja sanoi päättävästi:
+
+-- No, -- kun tullet mukaani, niin pääset selkääsi saamasta etkä
+rahojasi hukkaa.
+
+-- Minnekkä? kysyi Kärki jo jotenkin selvänä.
+
+-- Pois kaupungista maalle.
+
+-- Mitä on minulla maalla tekemistä?
+
+-- Jää sitten tänne, kun mielesi tehnee ja juo itsesi päihisi taas ja
+makaa yösi putkassa, jos luulet siellä paremman olevan!
+
+Keppi-Leena tarttui hevosta suitsiin ja teki lähtöä.
+
+-- Mutta tuota... Kärki epäröi. Mutta minnekkä sitten mennään?
+
+-- Eikö sitten saatettaisi mennä vaikka minun luokseni -- on siellä
+siksi sijaa, kun tarvitaan.
+
+Kärki katseli häntä kummastellen. Hän koetti ponnistaa ajatuksiaan
+johonkin varmaan suuntaan, mutta huomasi samassa, että Leena seisoikin
+vaan yhden jalan varassa pitäessään hevosta suitsista, ja huudahti:
+
+-- Kah -- sinullahan onkin vaan yksi jalka!
+
+-- Kyllä se minulle riittää. Ja autan minä itseni yhdellä yhtä hyvin
+kuin moniaat kahdella, ja ehkä vielä paremminkin.
+
+Hän nykäsi hevosta ja aikoi lähteä. Mutta silloin huusi Kärki:
+
+-- Ei -- elähän! Minnekkä sinulla on semmoinen kiire! Minne me sitten
+menemme?
+
+Keppi-Leena pidätti hevostaan ja katsoi ympärilleen.
+
+-- Johan sen sanoin. Tuletko vai etkö?
+
+-- Onko sinulla sitten viinaa? kysyi Kärki.
+
+Keppi-Leena oli jo maiskauttamaisillaan huulia hevoselleen, mutta taas
+pääsi hänessä naisen luonto voitolle, hän melkein häpesi heikkouttaan,
+mutta vastasi empimättä:
+
+-- On kai sitä nyt sentään tuloryypyksi.
+
+Kärki kiipesi hyvillä mielin rattaille ja istui siinä jotenkin
+vakavasti ja yläruumistaan aivan paljon huojuttamatta, mutta Leena
+maiskautti lähtömerkin ja ajoi saaliineen kaupungin läpi, kun hämärä
+alkoi kietoa huntuunsa markkinakojuja eikä kellään ollut aikaa
+rattailla istuvalle matkueelle suutaan soittaa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Keppi-Leena ei ollut mikään kaunotar. Jouduttuaan vaivaiseksi jo
+lapsena ollessaan, jolloin hänen vasemman jalkansa oli "kolottanut
+pois", oli hän siitä huolimatta niin toimelias ja lujatahtoinen, että
+jo aikaisin oli päässyt riippumattomaksi kunnasta ja köyhäin hoidosta,
+joiden varaan luonto muuten näytti hänet määränneen. Äärettömällä
+sitkeydellä ja säästäväisyydellä sai hän kootuksi pienosen rahasumman,
+joka enimmäkseen oli hankittu vehnäsiä kirkon mäellä myyden. Sen käytti
+hän palkatakseen miehen, joka auttoi häntä penkomaan vähän peltoa
+pappilan maalle, ja rakentamaan majasen; loput rahoista käytettiin
+hevosen ja lehmän ostoon.
+
+Kun Leenalla oli pesänsä valmis, oli hän jo puolivälissä
+viidettäkymmentä, mutta olipa hänen vanhuutensakin nyt turvattu
+ja saattoi hän ylpeydellä katsella takaisin uutteran elämäntyönsä
+tuloksiin ja sen hedelmistä nauttia.
+
+Ei olisi voinut kenenkään päähän pälkähtää, että Keppi-Leena kulki
+naimapuuhissa. Mutta eräänä päivänä pari vuotta sen jälkeen kuin
+oli saanut talonsa kuntoon, tuli hän pappilaan panettamaan itseään
+kuulutuksiin entisen ruotusotamiehen Kären kanssa. Sitä ennen oli kyllä
+kulkenut kummallisia huhuja siitä, että hän suojeli luonaan tuota
+pahamaineista sotamiestä, ja kompasanoja sateli hänen päälleen, kun hän
+vehnäsiään kirkon aidan takana myyskenteli. Mutta hän antoi puhuvain
+puhua, varma kun oli siitä, että hän saattoi tehdä mitä tahtoi ja kun
+tiesi, ett'ei hänen kerran saavuttamansa luottamus ollut niinkään
+helposti järkytettävissä.
+
+Mutta kun kirkkoherrakin kerran otti moittiakseen häntä sellaisesta
+julkisesta Jumalan ja ihmisten pilkasta, niin vastasi hän varotuksiin
+panettamalla itsensä kuulutuksiin.
+
+Siitä syntyi tietysti naurua ja puheita pitäjällä, ja kaikki viisaat
+ihmiset ennustivat hänelle pahaa. Kirkkoherra ei voinut olla tuntonsa
+rauhan vuoksi kutsuttamatta Leenaa kahdenkeskiseen keskusteluun ja
+antamasta hänelle pieniä viittauksia Jumalan vanhurskaudesta ja
+siitä, että ehkä sentään riittäisi synnin sovittamiseksi sekin, jos
+Leena alkaisi säännöllisesti kirkossa kulkea eikä aina pysähtyisi
+myymään vehnäsiään sen ulkopuolella. Sillä naimiskauppa Kären kanssa
+hävittäisi varmaankin kaikki hedelmät hänen tähänastisesta uutterasta
+ja yksinäisestä elämästään.
+
+Mutta Keppi-Leena vastasi, että jos hän kerran oli ollut pahennukseksi
+pitäjäläisille suosiessaan Kärkeä huoneessaan, niin tahtoi hän nyt
+myöskin erehdyksensä avioliiton avulla parantaa.
+
+Nehän olivat kumoamattomia syitä ja kolmantena sunnuntaina vihki
+rovasti heidät pitäjään tuvalla yhteen.
+
+Eihän se nyt ollut yksistään rakkauskaan, joka oli saanut Keppi-Leenan
+tätä askelta ottamaan. Sillä vaikka hänessä olikin vähän ihailun
+sekaista sääliä kuuluisata Kärkeä kohtaan, niin ei hänen aikomuksensa
+kuitenkaan ollut, silloinkun hän pelasti hänet markkinoilta, tehdä
+hänestä aviomiestä itselleen. Hän tahtoi vaan koettaa, mihinkä mies
+kykenisi.
+
+Hän oli tullut siihen kokemukseen, että hänen pieni maanviljelyksensä
+ja vähäiset hevosenajonsa onnistuivat ainoastaan silloin kuin hän itse
+voi ne toimittaa. Mutta paloaan kyntämään hän ei kyennyt, toisjalkanen
+kun oli. Melkein kaikki muut työt hän itse suoritti. Hakkasi itse
+halkonsakin ja veti ne kotiin. Leikkasi itse rukiinsa ja ohransa, mutta
+antoi puida naapurissa.
+
+Vaan usein oli tapahtunut, että pelto antoi huonon sadon -- tietysti
+oli se huonosti kynnetty. Ja olihan sekin nähty, että vähäinen sato
+yhä pieneni, kun se naapurissa puitiin. Kun nyt juuri syyskuun lopussa
+oli saatava vilja puiduksi, oli Leena miettinyt keinon, minkä avulla
+voisi oman saunan muuttaa riiheksi. Kärki saisi olla apuna sitä keinoa
+toteutettaessa. Sitä paitse oli hänelle kyllä muitakin töitä, jos
+näyttäisi olevansa mies niitä tekemään.
+
+Näiden syiden nojalla päätti Leena ottaa hänet huostaansa. Jos lienee
+muitakin syitä ollut, mutta niitä ei hän nyt huolinut ajatella. Kun on
+toisjalka, ikää puoliväliin viidettäkymmentä, kasvot kuin kovaa nahkaa
+ja ruumis kaikellaisten vaivain murtama, niin eihän tuota tahtonut
+naurunalaiseksikaan joutua.
+
+Mutta Kärki suoritti kokeensa odottamattoman hyvin. Olihan siitä vähän
+väittelyä ensi iltana luvatusta viinaryypystä, mutta Keppi-Leena tiesi,
+miten miestä oli käsiteltävä. Seuraavana aamuna oli Kärki jo selvä
+mies, kävi työhön käsiksi ja suoriutui siitä jotakuinkin hyvin, kun ei
+Leena liikojakaan vaatinut. Toisenakin päivänä oli hän selvä ja meni
+työhön. Ja niin kului kokonainen kuukausi hyvässä sovussa.
+
+Kärki voi vallan mainiosti, kun oli työtä kohtuullisesti ja kotikuria
+tarpeeksi. Hänen iloinen luontonsa tuli takaisin ja hän kehui Leenalle
+enemmän kuin koskaan ennen. Leena oli taas siksi viisas, ettei mitään
+valheeksi väittänyt.
+
+Sentähden jäi Kärki taloon, teki työtä minkä jaksoi, ja kehui minkä
+jaksoi. Keppi-Leena viihtyi hyvin hänen seurassaan ja sato oli tänä
+syksynä kolmannesta suurempi kuin viime vuonna.
+
+Mutta jo seuraavana sunnuntaina sai Leena kuulla ensimmäiset
+pilkkapuheet kirkonmäellä. Parin viikon perästä puuttui jo rovastikin
+asiaan.
+
+Silloin rohkasi Leena mielensä ja kosasi, kosk'ei Kärki itse näkynyt
+älyävän, vaikka sai hyvinkin selviä viittauksia. Pari päivää
+mietittyään antoi Kärki myöntävän vastauksen.
+
+Häänsä viettivät he niin, että ostivat vihiltä päästyään kannun
+viinaa, josta sulhanen joi jo kolmannen osan kotimatkalla. Morsian ei
+virkkanut mitään, arvellen, ett eihän niitä nyt häitäänkään saa joka
+päivä viettää. Ja illalla hoiti hän miehensä nukkumaan, sulki viinan
+tähteet kaappiinsa ja ajatteli iloisin mielin tulevaisuuttaan. Ei ollut
+Kärki riitaa rakentanut, vaan juonut juomasta päästyäänkin ja kehunut
+menestyksistään naismaailmassa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kaikki meni tasaista menoaan kappaleen aikaa yli uuden vuoden.
+
+Silloin sai isäntä kerran luvan lähteä kaupunkiin ostoksille. Leena
+tahtoi näyttää, että hän luotti mieheensä ja uskoi hänelle hevosen ja
+rahojakin. Eipä hänen sitä alussa tarvinnutkaan katua. Kärki ei ollut
+aivan vailla kunniantuntoa hänkään, vaikk'ei kukaan ollut osannut
+vedota siihen niinkuin hänen vaimonsa.
+
+Hän palasi kotiin jo saman päivän iltana, pienessä hutikassa vaan,
+mutta reessä oli hänellä täysi viinalekkeri.
+
+-- Mitäs tämä merkitsee? Mistä olet saanut noin paljon viinaa? kysyi
+Keppi-Leena.
+
+-- Hiljaa -- hiljaa! kuiskasi Kärki ja iski viekkaasti silmää.
+
+-- Ja missä ovat ostokseni?
+
+-- Tässä!
+
+Kärki kaivoi ne ylvästellen esiin reen pohjasta.
+
+-- Mutta millä ihmeellä olet viinaa saanut?
+
+-- On niitä ketulla keinoja, sanoi Kärki tyytyväisenä.
+
+-- Mutta mitä teemme me niin paljolla viinalla?
+
+-- Etkö sinä mitään älyä, eukko parka?
+
+Kärki katseli riemuiten Leenaa. Vaan ei Leena mitään ymmärtänyt, ei
+hituistakaan. Silloin asettui Kärki viinalekkerin eteen kädet puuskassa
+ja oli hyvin mahtavan näköinen.
+
+-- Me ruvetaan rikastumaan niinkuin kauppamiehet kaupungissa, sanoi
+hän. Täällä on tukkitöissä paljon janoista väkeä ja minä tiedän omasta
+kokemuksestani, miten hyvälle ryyppy pakkasessa maistaa. Kun tämä
+tynnöri on tyhjäksi myyty, on meillä kolmekymmentä markkaa puhdasta
+voittoa. Ja minä olen saanut sen niin hyvillä ehdoilla, ett'et voi
+aavistaakaan.
+
+Keppi-Leena pani kiven kovasti vastaan, vaikka olkoon voitto kuinka
+suuri tahansa ja käski Kären jo huomenna viemään viinansa sinne, mistä
+oli sen saanutkin.
+
+-- Oletpa sinä lapsekas, sanoi Kärki.
+
+-- Vai lapsekas! Vaan viinasaksaksi en rupea minä!
+
+-- Viinasaksaksi! Hyi, kuinka rumasti puhut hyvästä rahanansiosta! Kuka
+käskee sinun viinasaksaksi rupeamaan? Tämä on minun asiani tämä, eikä
+sitä enää voi peruuttaa.
+
+-- Miks'ei?
+
+-- Kun on välttämättömänä ehtona kontrahdissa se, että lekkeri on
+tuotava tyhjänä takaisin, muuten minut hetipaikalla ilmi annetaan
+vallesmannille. Vaan jos minä saan hoitaa tämän asian mieleni mukaan,
+niin on meillä kolmekymmentä markkaa viikon parin kuluttua. Vai eikö
+sinulle raha kelpaa?
+
+Keppi-Leena torui Kärkeä siitä, että tämä oli niin ankaroihin ehtoihin
+suostunut ja väitti, ettei kauppiaasta olisi milloinkaan Kärelle viinaa
+annettu, jos ei olisi tiedetty, että toinen siitä vastaa.
+
+-- Niin, mutta nyt on viina tässä etkä sinä suinkaan tahtone päästää
+ryöstömiestä taloon tai mennä käräjiin salakaupasta, ennenkun olemme
+pennin pätkääkään voittaneet?
+
+Kärki tuli yhä kaunopuheliaammaksi ja kuvasi niin kauniisti kaikkia
+tämän kaupan etuja, vedoten varsinkin Leenan jotenkin kehittyneesen
+ahneuteen, että tämä viimein rauhoittui, vaikka olikin vakuutettu
+siitä, että viina ei tulisi kostuttamaan muiden kurkkua kuin Kären.
+
+Senpätähden hän kävikin aika tavalla ihmeihinsä, kun Kärki seuraavan
+päivän iltana palasi metsästä vaan hiukan humalassa ja kymmenen markkaa
+taskussaan. Hän oli aivan mainiolla tuulella ja puhui niin kauniisti
+näistä sivutuloistaan ja esitti sen kaiken niin kauniissa valossa,
+että Keppi-Leenalta pääsi nauru nähdessään miehensä ilakoiden käsiään
+hykertävän ja kiertelevän viiksiään kuin parhaat kaupungin herrat.
+
+Mutta tämä viinalekkeri oli oleva ensimmäinen ja viimeinen, sen oli
+Keppi-Leena päättänyt.
+
+Se oli vaan ensimmäinen. Sillä viikon kuluttua oli se tuottanut
+puhdasta voittoa kolmekymmentä markkaa eikä Kären metsäretkistä ollut
+vaaraa mitään. Kiusausta lisäsi vielä se, ett'ei Kärki juonut enää
+milloinkaan itseään sikahumalaan eikä riitaakaan rakentanut, vaan tuli
+aina kotiin iloisena ja pyylevänä, taskut täynnä kiliseviä kolikoita.
+Ihme ja kumma, miten äkkiä mies voi niin kokonaan muuttua!
+
+Kevään tultua loppui tukin hakkuu salolta. Silloin sai Kärki Leenan
+suostumaan siihen, että liike muutettaisiin omaan tupaan, jossa jo
+alkoi näkyä merkkiä kasvavasta varallisuudesta. Ja Kärki kuletti
+kaupungista lekkerin toisensa perästä, kestitti vieraitaan anteliaalla
+kädellä ja kantoi makson selän takana. Hän oli mainio ravintolan isäntä
+ja tuo epätasainen metsätie, joka vei maantieltä Keppi-Leenan mökkiin,
+alkoi olla kuin valtatie, jota matkamiehet iloikseen ajelivat.
+
+Kesemmällä joutui Kärki rettelöihin muutaman naapurin rengin kanssa,
+joka ei suostunut maksamaan niitä monia ryyppyjä, jotka oli velaksi
+saanut. Renki kielsi vasten naamaa olleensa missään tekemisissä Kären
+kanssa ja kun Kärki kerran häntä muiden läsnäollessa pahanlaisesti
+häpäsi, suuttui mies, keräsi todistajia ja ilmiantoi sekä Kären että
+Keppi-Leenan luvattomasta viinanmyönnistä vallesmannille.
+
+Heidät manuutettiin syyskäräjiin ja tuomittiin suuriin sakkoihin
+salakapakoitsemisesta. Niitä maksakseen täytyi Keppi-Leenan myydä
+hevosensa juuri kuin sitä olisi syyskyntöihin tarvittu.
+
+Sen kolauksen jälkeen oli Kären vaikea pysyä kotosalla. Oli niinkuin
+olisi omatunto vaivannut, kun näki hevosen puutteessa maanviljelyksen
+rappiolle menevän.
+
+Keppi-Leena oli käynyt alakuloiseksi, ja alinomaa sai Kärki kuulla
+moitteita siitä, että oli saattanut heidät häviöön.
+
+Sentähden katosi Kärki eräänä aamuna eikä tullut takaisin ennen
+kuin useiden viikkojen kuluttua. Hän oli alkanut entisen elämänsä,
+syysmarkkinoilla joutui hän kiinni ensikertaisesta varkaudesta.
+Kärsittyään rangaistuksensa syyhyi hänen sormiaan uudelleen. Kun
+hänellä oli heikko luonto ja kun ei hän hakenut kiusauksiinsa suojaa
+Keppi-Leenaltakaan, lankesi hän taas, ja kun oli kolmannen kerran
+langennut, annettiin hänelle elinkautinen eläke kruunun puolesta.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Keppi-Leena istui yhä edelleen matalassa, lahovassa majassaan, tämän
+maailman menoa murehtien. Aho oli jo aikoja sitten umpileppään
+kasvanut, pelto oli muuttunut niityksi ja lehmä vanha vanheni yhä
+ja ehtyi. Eikä ollut hänellä enää voimia pönkittää yhä enenevää
+onnettomuuttaan. Salakaupasta saamansa isku oli hänet masentanut niin,
+ett'ei ollut enää työhön eikä mihinkään.
+
+Lehmäänsä lypsi hän kuitenkin niin kauvan kuin lehmä eli, leipoi
+happamia vehnäsiään ja myyskenteli niitä entiseen tapaansa
+kirkonmäellä, mutta ei sekään liike enää kannattanut. Ihmiset häntä
+karttelivat, hänen maineensa oli pilattu, ja sitten oli ilmestynyt
+uusia ja hempeämpiä kilpailijoita, jotka veivät voiton vanhalta,
+pahamaineiselta Keppi-Leenalta.
+
+Ruustinna vaan vielä oli joskus hänelle ystävällinen. Puhellessaan
+hänen kanssaan keskitti Keppi-Leena kerran kaiken elämän viisautensa
+seuraaviin sanoihin:
+
+-- On sillä vaan kumma voima tuolla viinalla, kun sen näkyy pitävän
+olla kiroukseksi sillekin, joka ei ole sitä eläissään maistanut.
+
+Ja kun tuli puhe hänen vanhuudestaan, sanoi hän:
+
+-- Olen jo kerran pelastaunut vaivaistalosta eivätkä minua sinne toista
+kertaa saa.
+
+Ja niin kävikin. Sillä eräänä syysyönä paloi Keppi-Leena hökkeliinsä.
+Eikä kukaan tiennyt, miten tuli oli päässyt irti.
+
+
+
+
+Kaikkien suosikki.
+
+
+Kapteeni Vidmarkilla oli hyvä muisti ja hän oli hyvä kertoja. Usein oli
+hän kertonut meille kaskuja Cablesta, ja kerran jutteli hän koko hänen
+elämäkertansa.
+
+Emme olleet -- alkoi hän -- mitään huonoja toveria, vaikka
+aina ahdistimme iloista ystäväämme Cablea hänen alinomaisista
+naisseikkailuistaan. Jo ensimmäisinä vuosina kadettikoulusta
+päästyämme, kun meidät oli komennettuna etelä-Venäjälle, puhkesivat
+hänen lumooja-lahjansa täyteen kukoistukseensa. Kaikkialla, missä
+hän miekkaansa helisteli ja mustia viiksiään laverteli, syttyi joku
+naissydän palamaan, ja vaikka me toverit melkein aina satuimme olemaan
+läsnä, kun onnettomuus tapahtui, emme tehneet mitään sen torjumiseksi.
+
+Naiset olivat kuin hulluja häneen, ei kukaan voinut sanoa miksi, hän
+kaikista vähimmin. Hän tyytyi vaan siihen, että niin oli, eikä huolinut
+koskaan ajatella seurauksia. Hän otti vastaan ihastuneen naissydämmen
+uhrin yhtä helposti ja mutkattomasti kuin muut ihmiset ottavat
+ystävyyden, välittämättä seurauksista ja käsittämättä sen sisältöä.
+Se oli hänestä yhtä luonnollista kuin lapsesta on äidinrakkaus eikä
+hän sen enemmän sen johdosta päätään punonut. Ei ollut hänellä
+hämärintäkään käsitystä siitä, mitä on vastuunalaisuus tai mitä
+ujous, mutta hyväsydämminen hän oli, oli kuin leikkisä, ilvehtivä,
+rakastettava penikka. Miehiin teki hän melkein narrimaisen vaikutuksen,
+mutta naiset tulivat kuin hulluiksi hänet nähdessään.
+
+Onhan hyvin kiitollista panna lempi leikiksi, ja käyhän se päinsä
+erinomaisen hyvin -- kun on muista kysymys. Cablen valloitukset
+olivat milt'ei ainoana yleisenä ilomme aiheena yksitoikkoisen
+maanpakolaisuutemme aikana. Jos itse satuimme joitain valloituksia
+tekemään, pidimme ne salaisuutenamme, sillä ei kukaan tahtonut joutua
+pilanteon esineeksi. Mutta Cable ei koskaan salannut menestystään
+naismaailmassa ja ehkä hän juuri sentähden olikin niin vastustamaton.
+
+Cable ei ollut puhdas suomalainen, vaan sekarotua, josta Suomessa
+tavataan niin monta eri lajia. Isänsä oli venäläinen englantilainen ja
+kielten opettaja, joka oli joutunut häviölle tukkiasioissa, äiti oli
+Suomessa syntynyt, mutta puoleksi ruotsalaista perua. Poika pantiin jo
+nuorena kadettikouluun, pääsi heti vapaaoppilaaksi, tuli upseeriksi
+maksamatta vanhemmilleen mitään.
+
+En ole koskaan nähnyt huolettomampaa ihmistä. Luvut kadettikoulussa
+eivät ole omiansa herättämään synkkämielisyyttä tai epäilyksiä
+eikä sitä tee toverielämäkään. Kukin lukee luettavansa parhaan
+kykynsä mukaan, kiristää sotatakkia vuosi vuodelta kiinnemmälle ja
+opettelee kantamaan miekkaa; siellä tanssitaan ja harjoitellaan
+johtamaan franseesia ranskankielellä. Sillä välin on aseharjoituksia,
+voimistelua, kenttäharjoituksia ja jotenkin kovaa kuria. Lupa-ajoilla
+saa olla koulutyttöjen ihailun esineenä ja siinä se kasvaa tietoisuus
+siitä, että on merkitsevä henkilö vielä merkitsevämmässä laitoksessa:
+sotaväessä. Jolla nyt ei ole taipumusta kovin syvämietteisiin
+mietiskelyihin, hän voi Cablen tavoin kahdenkymmenen vuoden vanhana
+lähteä kadettikoulusta ja vetää ylleen uuden upseerin univormun melkein
+pyhällä tunteella siitä, että tästä se nyt tulee -- jos ei ole jo
+tullutkin -- sivistyksen ja historiallisen kehityksen kaunein kukka.
+Senjälkeen lähetettiin Cable puolenkymmenen kadettitoverin kanssa,
+joiden joukossa minä olin yksi, erääsen pieneen kasarmikaupunkiin
+Venäjällä täydentämään kielitaitoaan ja saamaan käsitystä tuon
+jättiläisen suuren sotalaitoksen ylevistä ominaisuuksista. Sitä ennen
+olimme vannoneet pyhän valan uhrataksemme viimeisen veripisaramme tuon
+mainion järjestelmän palveluksessa.
+
+Cable oli vannonut valan yhtä rauhallisesti kuin hän muutamia vuosia
+sitten oli rintamaan asettuneena astunut ehtoolliselle, ja se näkyi
+tekevän hänelle erittäin hyvää. Liekö koskaan kukaan antautunut
+viattomamman ilon valtaan kuin hän ja huolettomammilla silmillä
+katsellut Venäjän rannattomia tasangolta. Hän viihtyi hyvin kaikkialla
+minne tuli, piti meidän muidenkin hyvää tuultamme vireillä, kun välistä
+tuli koti-ikävä, ja suorastaan hurmasi kaikkia naisia.
+
+Eipä sillä, että hän olisi ollut kaunis, eikä hänen ryhtinsäkään ollut
+tavallista komeampi, ei hän ollut Adonis eikä Marskaan, mutta hänellä
+oli tavattoman ystävällinen, toverillinen tapa kohdella naisia. Hän
+kohteli heitä kuin leikkitovereja, laski pilaa heidän kanssaan mitä
+herttaisimmalla tavalla ja pääsi heidän uskotukseen tavattoman pian,
+samalla kuitenkin tuon tuostaankin miekkaansa helistäen ja viiksiään
+kiertäen, etteivät sentään aivan kokonaan unohtaisi, että hän oli
+sotilas ja mies. Hän käytti tunnollisesti hyväkseen kaikki sotilaan
+ulkonaiset ja kaikki omat sisälliset etunsa naisia voittaakseen -- ja
+voitti ne.
+
+Ei ollut hänellä oikeastaan mitään etuja valvottavana, sillä niin pian
+kuin hänet kirjoitettiin sotilaan kirjoihin, otti valtio hänen etunsa
+valvoakseen, ja hänellä oli aikaa uppoutua muiden etuja valvomaan.
+Uskoessaan aina parasta kaikista muista ja kykenemättä käsittämään,
+mitä on ilkeys ja pahansuopaisuus, pakotti hän tietämättään kaikki
+kateuden nuolet itsestään kilpistymään, varistaen ne päältään niinkuin
+vesilintu veden varistaa, ja aina oli hän yhtä lapsellisen huoleton
+ja reippaan raitis. Olen nähnyt hänen päivää ennen suurta paraatia
+panttaavan univormunsa lainatakseen rahaa emännälleen tietämättä,
+kuinka saisi sen huomenna takaisin lunastetuksi.
+
+Tietysti tuli hänestä kaikkien lemmikki. Toverit rakastivat häntä
+kilpaa naisten kanssa, ja kaikki katsoimme me kunnian asiaksi auttaa
+häntä. Meillä on nyt kerran se luonto, että tahdomme hellytellä
+jotakin, ja kun tuo joku on niin rakastettava ilmiö kuin Cable ja kun
+hän ja me kuulumme laitokseen, jossa yhteistunne on niin voimakas
+kuin sotaväessä, muuttuu hänen elämänsä osaksi meidän elämäämme ja
+kasvavat hänen harrastuksensa meidän harrastuksiimme kiinni. Hän oli
+siksi rauhallinen, ett'ei antautunut liika suuriin rettelöihin, jotka
+olisivat voineet univormun kunniaa loukata, ja samalla myös siksi
+itsetietoinen, ett'ei kukaan uskaltanut hänen hyvyyttään väärinkäyttää.
+Sen lisäksi oli hän niin avomielinen, ett'ei hän meiltä viideltä
+toveriltaan koskaan mitään salannut. Sentähden voi hän harvoin tehdä
+mitään, jota emme jo kauvan sitten olisi aavistaneet ja siitä häntä
+varoittaneet. Ja Cable otti aina varoituksen kielloksi, -- hän oli
+tavattoman mukautuvainen eikä ollut hänessä jälkeäkään itsenäisyydestä
+lähimpiä ystäviään kohtaan. Hän kenties oli tullut huomaamaan, että
+tämä toisten johdettavaksi antautuminen vapautti hänet puuhaamasta
+itsensä kanssa, sillä hän oli ja pysyi meidän suurena lapsenamme,
+meidän elävänä omaisuutenamme.
+
+Kaikissa suhteissaan ulkomaailmaan oli hän aina sotaväen puolella.
+Hän oli sotamies kiireestä kantapäähän ja alistui toverikunnan tahdon
+alle rajattomalla uskollisuudella. Toverikunta suo suuria vapauksia
+ja niitä käytti hän empimättä hyväkseen. Hän voi pettää juutalaisen
+koronkiskojan kylmäverisemmin kuin kukaan meistä, ja jos täytyi sanoa
+yhteinen hätävalhe päällikölle, sanoi hän sen koneellisesti ja silmää
+räpäyttämättä, ja hänellä oli tavaton kyky valehdella niin, ett'ei
+kukaan voinut olla uskomatta.
+
+Olo-aikamme etelä Venäjällä oli lopussa ja meidän oli kohta palattava
+takaisin Suomeen ja kunkin asetuttava pataljoonaansa. Ero Venäjältä ei
+ollut meille muille erittäin vaikea, mutta pahemmin oli Cablen laita.
+Mustaveriset venakot ihailivat hänen englantilaista rauhaisuuttaan
+ja hänen lapsellista luonnettaan, mutta hän itse oli säilynyt heiltä
+jotenkin hyvin, kunnes muutamia kuukausia ennen lähtöämme tarttui
+pahasti kiinni. Hän rakastui korviaan myöten köyhään, pieneen
+kahdeksantoistavuotiseen kauppiaan tyttäreen, joka oli sivistymätön ja
+seuraelämään tottumaton, mutta jolla oli slaavilaisen naisen hehkuva
+nuori sielu ja mustat silmät.
+
+Luulenpa, että Cable nyt ensi kertaa elämässään oli joutunut
+ristiriitaan elämänsä kanssa. Hän kävi alakuloiseksi, kirjoitti
+epätoivoisia lempilauluja huonolla venäjänkielellä ja hänen
+rakkaudestaan keskusteltiin yökaudet toverien seurassa. Cable istui
+siinä haikeihin tunnelmiin vaipuneena, kunnes hänet niistä armottomasti
+pudistettiin hereille sillä varmalla vaatimuksella, että hänen täytyi
+toverikunnan vuoksi voittaa tunteensa, sillä eihän käynyt kulettaminen
+Suomeen tuota sivistymätöntä tyttöä, eikähän hänen raha-asiansakaan
+sallineet hänen mennä naimisiin. Olimme vähiin varoihimme nähden
+viettäneet jotenkin iloisia päiviä ja kun Cable nyt palasi
+kotimaahan, olisi hänen jotenkin vaikea pulasta suoriutua, vaikk'ei
+onnistumattomiin naimisiin mennen hävittäisikään kaikkia tulevaisuuden
+toiveitaan.
+
+Cable oli kuin suuri, komea koiranpentu, jota kurittamalla pakotetaan
+vanhasta isännästään luopumaan ja uuteen suostumaan, ja olihan meillä
+kaikilla häntä kovasti sääli. Mutta samoinkuin koira voi tottua
+uuteen isäntään, tulisi Cablekin murtumatta muutoksen kestämään.
+Vesissä silmin istui hän rautatievaunussa aina Moskovaan saakka, eikä
+sanonut sanaakaan, niin että me jo aloimme pelätä, että hän ehkä aikoi
+karata meiltä Sonjuskan, tuon tumman venakkonsa luo. Jotkut meistä
+jo lausuivat senkin epäilyksen, että Sonjuska Cablen toimesta jonkun
+matkan päässä seurasi häntä salaa Suomeen.
+
+Ensi kerran elämässään oli Cable salaperäinen ja se lisäsi pelkoamme.
+Hän kätki meiltä jotain ja kun hän ei voinut kätkeä muuta kuin mitä hän
+nähtävästi oli päättänyt Sonjuskasta erotessaan, oli se tietysti jotain
+kapinallista. Olimme kuitenkin väärässä epäilyksinemme. Jo Moskovassa
+irroitti Cable kielensä kantimet, jotka suru, ja ainoastaan suru, oli
+niin tiukalle kiristänyt.
+
+Istuessamme hotellissa ja juodessamme kahvia illallisen jälkeen,
+kertoi hän meille kyynelet silmissä kaikesta: erostaan, tuskastaan ja
+toivostaan saada kerran tulevaisuudessa tavata Sonjansa, sittenkun
+hänen asemansa oli vakaantunut ja hän voisi olla oma herransa.
+
+Meidän joukossamme oli muuan meitä muita vähän vanhempi toveri, joka
+edusti järkeämme ja oli ihmisvihaaja. Hän katseli Cablea säälivästi
+hymyillen ja virkkoi:
+
+-- Sinä oma herrasi? Et koskaan, hyvä veli!
+
+Emme olleet koskaan nähneet semmoista ilmettä Cablen silmistä
+kuin mikä niistä nyt välähti. Hän vannoi kaikkien pyhäin nimessä
+hakevansa Sonjuskansa Suomeen ja menevänsä hänen kanssaan naimisiin,
+niinpiankuin vaan vähänkään oli päässyt arvossa kohoomaan. Me
+hymyilimme epäluuloisesti ja toivotimme hänelle ivallisesti onnea tähän
+rohkeaan päätökseen. Mutta ivamme valui kuin vesi kuikan selästä. Hän
+ei huomannut ivaamme, vaan tarttui järkevää toveriaan ystävällisesti
+käteen ja kiitti häntä hänen onnentoivotuksestaan. Me muut purskahdimme
+nauramaan, mutta silloin synkkeni taas Cablen otsa. Hän kysyi
+avonaisesti, emmekö uskoneet häneen vai miksi me nauroimme, mutta ei
+meillä ollut sydäntä selittää syytä siihen.
+
+Suomeen tultuaan kasvoi Cable pian kiinni ympäristöönsä. Hän tuli
+heti huvittelevan elämän toimeenpanevaksi johtajaksi siinä läänin
+kaupungissa, jossa hänen pataljoonansa oli. Koulupojat häntä
+kadehtivat, naiset hemmoittelivat, suuri yleisö sanoi häntä ylpeäksi,
+mutta toverit ja esimiehet häntä suosivat. Hän sitoi miekan kupeelleen
+yhtä kireälle kuin ennenkin, hymyili huolettomasti ja avonaisesti
+kaikille, joita kohtasi, johti franseeseja äänekkäällä, sorahtelevalla
+ranskankielellään ja pilasi viisi paria valkosia hansikkaita viikossa.
+Hänen menestyksensä naismaailmassa oli yhtä suuri kuin ennenkin, ja oli
+hän sen vuoksi jo päästä uuteen maanpakolaisuuteen Venäjälle, mutta
+asia saatiin vaikenemaan ja esimiestensä välityksellä pääsi hän pulasta
+siten, että siirtyi toiseen pataljoonaan. Meistä tuli taas toverit.
+Hänen maineensa oli kulkenut hänen edellään ja oli hän jo ennen
+tuloaankin yleinen suosikki.
+
+Hänen myöhemmät vaiheensa johtuvat edellisistä. Elämän ongelmat eivät
+ole koskaan häntä huolestuttaneet ja siitä saa hän kiittää onneaan.
+Rakkaus olisi kenties voinut viedä hänet harhaan, mutta tämä ainoa
+kysymys hänen elämässään ratkaistiin niin, että hän meni onnelliseen
+avioliittoon tytön kanssa, jonka isä oli kaupungin etevimpiä miehiä,
+ja kun minä toverien jäähyväispidoissa pidin hänelle puheen heidän
+puolestaan, niin koetan muistella tässä sen sisältöä. Hyvät herrat!
+-- sanoin minä. -- Kohtalo luo välistä huvikseen onnellisia ihmisiä.
+Ei koskaan ole saatu selville, miten se tapahtuu, sillä ei kukaan
+ole voinut kohtaloa jälitellä. Siitä huolimatta on ihmiskunta
+kaikkina aikoina koettanut saavuttaa tuota mainiota tulosta, jota
+kohtalo silloin tällöin huulet leveässä hymyssä näyttää meille muille
+kuolevaisille niinkuin jonkunlaisen Camera obscuran avulla.
+
+Tuollaiseen cameraan tahdon nyt teidät tutustuttaa. Olen kuullut
+hänen Odessan kesäauringon paahteessa avopäin ja hikeä vuotaen
+sotilasrintamassa, joka oli uupumukseen menehtymässä, laulavan
+Bellmannia tyytyväisellä äänellä, vaikkakin vähän väärällä nuotilla.
+Olen nähnyt hänen keskellä meluavia juominkeja katoavan viereiseen
+huoneesen, jossa ravintolan isännän pienet lapset olivat heränneet
+ja alkaneet huutaa, ja olen hänet tavannut siellä vielä kaksi tuntia
+sen jälkeen soudattamassa kapalolasta lasi vieressään ja ihmeihinsä
+vaipunut lapsen äiti edessään. Olen kuullut hänen puhuvan totta kuin
+poika ja valehtelevan kuin viipurilainen.
+
+En ole nähnyt häntä tappelutantereella, mutta minä olen vakuutettu
+siitä, että jos olisin sen nähnyt, en voisi siitä kertoa, sillä minä
+olisin nauruuni menehtynyt. Mainioita ominaisuuksia! sanotte. Ei, ne
+eivät ole mainioita ominaisuuksia, sillä Cablella ei ole ollenkaan
+mitään ominaisuuksia. Hän on kameleontti, jolla on kaikki värit eikä
+mitään väriä. Hänellä on sielu, johon ympäristö salaman nopeudella
+kuvastuu, ja hän toimii vaistomaisesti sen mukaan, mikä häntä
+milloinkin miellyttää.
+
+Sillä Cable ei ole aatteen eikä pitkällisten tuumailujen mies. Kerran
+tapasin hänet istumassa niinkuin näytti mietteihinsä vaipuneena ja
+ihmeissäni kysäsin minä: "Cable, mitä sinä mietit?" Mutta Cable
+katsahti minuun valoisin hymy huulillaan ja veti hammastikun suustaan
+-- hän oli penkonut rusinan jyvää hampaansa kolosta.
+
+Silloin huomasin, että minähän siinä olin ajatellut, mutta ei Cable. Ja
+niin on aina ollut: Cablen voima on siinä, ett'ei hän itse ajattele,
+-- muut kyllä ajattelevat hänen puolestaan. Ja kun hän nyt on saanut
+hyvän tytön ja yhtä hyvän appi-ukon, voipi Cable rauhallisesti heittää
+hyvästinsä kaikille huolille! Hyvät herrat, juokaamme maailman tätä
+nykyä onnellisimman ihmisen malja! Hurraa!
+
+Puheen pidettyä tuli Cable lasi kädessä liikutettuna ja kiitollisena
+luokseni, kietoi kätensä kaulaani ja suuteli minua niin että paukahti.
+Samalla kaasi hän lasinsa sisällön kaulukseni ja syntisen selkäni
+väliin, mutta kuka olisi voinut suuttua Cableen, varsinkin kun hän itki
+ääneensä niinkuin silloin teki.
+
+
+
+
+Taiteilijain tukala elämä.
+
+
+Kun ystävälläni taidemaalarilla joskus oli oikein hyviä ystäviä
+luonaan, saattoi hän jutella seuraavan kertomuksen vaimostaan. Hän
+pyysi häntä aina jäämään huoneesen ja kuuntelemaan, vaikka rouva ei
+näyttänyt aikovankaan seurasta poistua.
+
+He katsoivat toisiaan nauraen silmiin ja maalari alotti:
+
+-- Ensi matkallani ulkomaille, ollessani vielä aivan nuori poika,
+matkustin Kööpenhaminan kautta. Olin saanut matkarahan valtiolta,
+matkan määrä oli Pariisi ja tulevaisuuden ovi oli siis seposelällään
+edessäni. Mutta kun minulla oli hyviä suosituskirjeitä muutamille
+tanskalaisille taiteilijoille, päätin pysähtyä vähäksi aikaa kaupunkia
+katselemaan. Käytyäni muutamia kertoja tervehtimässä uusia ystäviäni
+heidän ateliereissaan, kohtelivat he minua kuin toveriaan ja samoin
+tekivät heidän modellinsakin.
+
+Viihdyin mainiosti enkä siis matkaani kiirehtinyt. Ett'en aivan laiskan
+päiviä viettäisi, aloin maalata pieniä luonnoksia Thormannin luona.
+Hänellä oli ihana seitsentoista vuotias tyttö modellina kolme tuntia
+joka päivä. Johanne Larsen oli hänen nimensä ja hän ansaitsi leipänsä
+vartalonsa hienoilla viivoilla ja valkosella hipiällään. Hän oli
+kaikkien nuorien maalarien suosikki ja hyvä ystävä.
+
+Nuori oli hän ja uhkui elämän halua, hänen epätasaiset hampaansa
+välkkyivät veitikkamaisesti hänen nauraessaan, ja hänen ilonsa tarttui
+muihinkin. Nuoret maalarit seurustelivat hänen kanssaan aivan niin kuin
+olisi hän ollut heidän joukkoonsa kuuluva.
+
+En ollut koskaan ennen nähnyt sellaisia modelleja ja olin yleensäkin
+kömpelö naisten seurassa. Kun nyt Johanne erityisesti minua miellytti,
+niin rakastuin minä häneen muitta mutkitta.
+
+Thorman nauroi, tyttö itsekin laski leikkiä kanssani, ja toverit
+pitivät minua pilkkanaan. Rakastunut modelliin, -- se oli kovin
+lapsellista! Maalasin hänet seisaalleen, istualleen, pitkälleen, mutta
+Thorman asetti hänet hyvin vaikeaan asemaan ja antoi hänen seista
+siinä, kunnes tyttö oli pyörtyä uupumuksesta. Hän tahtoi tehdä tytöstä
+itämaisen bajadeerin ja panna sen Akademian näyttelyyn ensi kevännä.
+
+Meistä oli pian tullut hyvät ystävät Johannesta ja minusta. Hän oli
+mieltynyt viattomuuteeni ja käytti sitä välistä hiukan hyväkseenkin,
+keikaillen edessäni mitä herttaisimmalla tavalla. Minun piti itseni
+tulla valitsemaan hänelle suuri Rembrandthattu Östergaden parhaasta
+muotikaupasta, ja lukemattomat kerrat vein hänet kanssani Tivoliin.
+Palkkioksi sain syödä illallista hänen kanssaan. Luulin, että hän oli
+mielistynyt minuun aivan yhtä paljon kuin minä häneen.
+
+Mutta kun kerran annoin houkutella itseni ostamaan hänelle syyskapan,
+syntyi siitä kauhea meteli taiteilijain kesken. Vai niin -- vai että
+minä ostin uusia syyskappoja heidän modelleilleen! -- Hyvähän on,
+että sinulla on varoja semmoiseen ja onhan meistä samantekevä, mihin
+matkarahasi panet, mutta olisi niitä sentään niitä kunnon ihmisiä,
+jotka ovat hankkineet sinulle tilaisuuden matkustaa ulkomaille,
+varoitettava, ett'eivät rupeaisi uutta matkarahaa puuhaamaan -- olisipa
+kuin olisikin varoitettava!
+
+Minulle alkoi tulla hätä.
+
+Seuraavana päivänä ilmoitin, että huomenna minä matkustan. Johanne loi
+minuun katseen, johon en uskaltanut vastata.
+
+-- Jos niin on, niin on meidän tänä iltana mentävä "Metsään"
+lähtiäisiäsi viettämään, ehdottivat toverit.
+
+Kun ilta-aurinko vaipui Klampenborgin pyökkipuiden taa, istuuduimme
+me lähelle rantaa "Bellevuen" verannalle. Meitä oli koko lauma nuoria
+maalareita sekä naisia Johanne ja eräs toinen modelli. Olin siihen
+aikaan vielä taipuvainen innostumaan ja suurin sanoin ylistelin minä
+meren ihanuutta, illan varjoja, toverien uskollisuutta ja -- Johannea.
+Oli vaan yksi ainoa, joka piti sanani totena ja se ainoa oli -- Johanne.
+
+Hän seurasi kanssani puistoon, jossa jo oli pimeä alhaalla,
+vaikka illan hämärä vielä puiden latvoja valasi. Kun palasimme
+kävelyretkeltämme, alkoi sukkeluuksia päällemme sataa, varsinkin kun
+lamppujen valossa huomattiin, että Johanne oli itkenyt. Minä nauroin
+näön vuoksi muiden mukana, mutta Johanne vaikeni ja antoi nauravain
+nauraa. Sitten teki hän kärsimättömän liikkeen, kun ei ilosta alkanut
+loppua tullakaan; hän oli hemmoteltu tyttö ja oli tottunut antamaan
+luontonsa laukeilla maalariensa seurassa. Hänen silmänsä leimahtelivat
+synkästi, kun hän päättävästi paiskasi kätösensä pöytään:
+
+-- Ja nyt en minä enää viitsi kuunnella, sillä ei siinä ole mitään
+naurettavaa -- ei niin mitään! Te olette apinoita jokainen! Ei teissä
+ole kenessäkään, ei ole ainoatakaan inhimillistä tunnetta... ette osaa
+muuta kuin irvistellä ja pilkata... minua kyllästyttää semmoiset...!
+Hän tuossa... hän on ainoa, joka... hän on monta vertaa parempi kuin
+kaikki te yhteensä. Naurakaa vaan niin paljon kuin mielenne tekee...!
+
+Johanne kätki kasvonsa nenäliinaan ja astui rappuja alas. Olin aivan
+ihastuksissani saamastani kiitoksesta ja samalla minua suretti ja
+säälitti tyttö. Olin juuri juoksemaisillani hänen jälkeensä, kun
+Thormann tarttui käteeni ja alkoi:
+
+-- No, no, lapseni! Jo on tarpeeksi tyhmyyksiä. Sinulla on muutakin
+tekemistä kuin ostaa hattuja ja syyskappoja Johannelle. Johanne hoi!
+-- tule pois eläkä koeta tehdä poikaa tyhmemmäksi kuin hän on. Hän on
+perhana vieköön, tarpeeksi tyhmä ilmankin. Kuuletko Johanne Larsen!...
+
+Johanne pudotti nenäliinansa ja seisoi vähän aikaa vielä mietteissään.
+Sitten tempasi hän yht'äkkiä takaisin entisen iloisen luonteensa
+ja helähti heleimpään nauruunsa, niin että epätasaiset hampaansa
+välkkyivät.
+
+-- Loruja! sanoi hän ja tuli ylös.
+
+Hän istui viereeni, kauhean lähelle minua, mutta koko illan olimme me
+kuitenkin niinkuin olisimme olleet vieraita toisillemme.
+
+Vastainen Skånen ranta oli jo aikoja sitten sulanut yhteen illan
+hämärän kanssa, ainoastaan muutamat punaset purjeet heijastelivat vielä
+illan ruskoa kaukana ulapalla.
+
+Me puhuimme maalauksesta.
+
+Johanne antoi meidän puhua ja kumartui kaiteen yli paremmin nähdäkseen
+viheriän vaaleiden aaltojen hiipivän hienohiekkaisen rannan helmaan.
+Ikäänkuin olisi pelännyt putoavansa, pisti hän kätensä kainalooni ja
+tunsin minä siitä säteilevän lämmön rupeavan aivan polttamaan itseäni;
+mutta itse istui hän näennäisesti aivan välinpitämätönnä tuijottaen
+merelle ja ilmettäkään pienissä kasvoissaan muuttamatta.
+
+-- Mennäänkö illalliselle? ehdotti joku.
+
+Kun muut nousivat, jäin minä paikoilleni.
+
+Ja kun he olivat menneet, nojauduin minä Johannea kohden ja me sanoimme
+toisillemme äärettömän paljon tyhmyyksiä.
+
+Seuraavana aamuna k:lo 9 olin minä asemalla kaikkine kapineineni ja
+olipa neljä maalariakin jaksanut nousta minua saattamaan.
+
+-- Entä Johanne? näkyivät he silmillään kysyvän.
+
+-- En tiedä, vastasin minä päätä puistamalla.
+
+Mutta kun lähtökello soi ja minä menin ulos asemasillalle, oli Johanne
+jo siellä yhtä aamuntuoreena ja sievän näköisenä kuin ennenkin. Ja eikö
+tuo veitikka ollut tuonut kukkaiskimppuakin mukanaan! Ehdin ne tuskin
+piilottaa vaunuun, kun toverit tulivat.
+
+-- No, -- missä on Johannen piletti? Eikö hän aiokaan seurata poikaansa
+Pariisiin? Kylläpä on paha poika, kun ei ole ostanut hentulleen
+pilettiä!
+
+Mutta Johannen epätasaiset hampaat välähtelivät hänen nauraessaan
+iloisinta nauruaan, ja kun juna lähti liikkeelle, ei kukaan olisi
+voinut nähdä, että itku kurkussa pulpahteli.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Monta kertaa on minua sittemmin tuolla jutulla kiusattu. Niinkuin esim.
+kun minä noin kuusi vuotta myöhemmin palasin nuoren vaimoni kanssa
+häämatkaltamme Itaaliasta ja viivyimme muutamia päiviä Kööpenhaminassa.
+Pikku vaimoni oli iloinen päästäkseen kotiinsa jälleen eikä olisi
+mielellään matkalla pysähtynyt. Ei meidän olisikaan pitänyt pysähtyä.
+
+Vaimoni oli vähän turhankaino siihen aikaan ja yleensä hyvinkin
+hämmästynyt elämästä, mutta varsinkin maalarien elämästä. Enhän voi
+muuta kuin pitää hänen puoltaan siinä asiassa, sillä olinhan minä
+vetänyt hänet mitä rauhallisimmista kodista Pohjanlahden rannalla,
+jossa hän oli elänyt neitsyt-aikansa vanhojen tätien keskessä
+nukkuvassa maaseutukaupungissa.
+
+Jo alusta alkaen oli hänellä aivan voittamaton vastenmielisyys
+modellejani kohtaan. Roomassa oli minun hänen tähtensä täytynyt luopua
+mainiosta, oliivivärisestä kalastajatytöstä. Pyysin ja rukoilin
+häntä jäämään atelieriini siksi aikaa kuin maalasin, mutta siihen ei
+hän mitenkään tahtonut suostua. -- Olla läsnä silloin kuin toinen
+nainen riisuutuu alasti hänen miehensä nähden, -- ei, siihen ei siveä
+suomalainen nainen voisi koskaan suostua!
+
+Hän nipisti kiinni pienet, suloiset huulensa, ja olisi varmaankin
+paukauttanut ovenkin jälessään lukkoon, jos ei se vaan olisi ollut
+niin kauhean raskas, renessanssi tyyliin tehty, tamminen, vähintäinkin
+viisi kyynärää korkea. Ja niin jäin minä yksin modellineni, joka ei
+tiennyt mitään suomalaisesta ujoudesta ja itsetietoisesti komeili siinä
+nuoruutensa kauneudella ja solakalla vartalollaan.
+
+Tuskallisimmat olivat minulle ne hetket, jolloin työstäni lepäsin.
+Vaimoni käyskenteli komeassa atelierissa äänetönnä ja jääkylmänä, ja
+jos hän joskus jotain puhui, niin puhui hän niistä häntä ikävöivistä
+kirjeistä, joita oli saanut kotoaan. Siellä ne häntä rakastivat niin
+lämpimästi ja vilpittömästi, ett'ei hän käsittänyt, kuinka oli voinut
+lähteä tätä kiertelevää elämää viettämään. Hän oli tehnyt hyvin väärin
+jättäessään ne, jotka häntä niin rakastivat.
+
+Viimein heitin minä eräänä päivänä pois pensselini, lähetin pois
+modellini ja jätin luonnokseni kesken...
+
+Alussa oli hänen mustasukkaisuutensa huvittanut minua, mutta ajan
+ollen alkoi se käydä sietämättömäksi. Kun vaan rupesin puhumaankaan
+maalauksesta, kyyneltyivät hänen viattomat silmänsä, hän kavahti
+minua kaulaan ja pyysi mitä hellimmin sanoin, ett'en maalaisi
+ainakaan häämatkallamme. Olihan se minusta naurettavaa, mutta kun
+me -- totta puhuen -- matkustimme hänen rahoillaan, suostuin minä
+hienotunteisuudesta hänen pyyntöönsä; -- joka tietysti oli liikanaista
+hienotunteisuutta.
+
+En koko Itaalian matkaltani tuonut kotiini muuta kuin kurjan
+vuorimaisema-töherryksen, joka ei ollenkaan kuulunut alaani.
+
+No niin, -- jo ensi iltana Kööpenhaminassa olimme me kutsutut
+Thormannin luo. Hän oli nainut hänkin ja oli onnellinen perheenisä,
+koolla oli pelkkiä taiteilijoita ja vanhoja tuttuja.
+
+Tietysti tuli puheeksi myöskin seikkailuni Thormannin modellin kanssa.
+Laskettiin vähän leikkiä sinä iltana, ja pieni vaimoni ymmärsi juuri
+sen verran tanskan kieltä, että hän voi arvata, mitä leikki koski. Minä
+antauduin nyt niinkuin ainakin yleiseksi pilan esineeksi.
+
+Mutta Thorman vei vaimoni syrjään ja kertoi hänelle tapauksen oikein
+juurta jaksaen. Illallista syödessä kiitti hän häntä sitten julkisesti
+siitä, että oli tehnyt minusta miehen ja pelastanut minut modellien
+käsistä suureksi hyödyksi sekä ihmiskunnalle että taiteelle.
+
+Vaimoni oli olevinaan kauheasti huvitettu kaikesta ja päästi
+huuliltaan pienoisen, surkean naurun hyrähdyksen, joka kuului hyvin
+kankealta ja kylmältä; -- ei ollut se ollenkaan tuo tuore, helisevä ja
+hyväsydämminen nauru, jonka minä niin hyvin tunsin.
+
+Hajaannuimme myöhään. Näin, kuinka vaimoni mieli vielä kotiin
+tultuammekin oli kuohuksissaan.
+
+-- Onko hän todellakin pieni vaimoseni? kysyin minä niin hellästi kuin
+vaan mahdollista.
+
+Vaan hän ei suvainnut vastata.
+
+Jätin hänet rauhaan ja virkoin vaan, että meidän huomenna oli noustava
+varhain ylös mennäksemme Klampenborgiin hengittämään kevään ilmaa
+ja puhkeavien lehtien tuoksua. Ehkä tapaisimme siellä tämäniltaiset
+ystävämmekin; -- ne olivat vähän lupailleet tullakseen meitä siellä
+tapaamaan ja syömään aamiaista kanssamme.
+
+Ja me vaivuimme uneen kumpikin tahollamme.
+
+K:lo kahdeksan seuraavana aamuna istuimme toisen luokan vaunussa
+odottaen, että juna lähtisi liikkeelle pieneltä sivuasemalta.
+Ystävyytemme ei ollut vielä eilisestään parantunut.
+
+Vaimollani on oma tapansa olla, silloinkun hän ei ole hyvällä tuulella.
+Paha tuulensa hänet jäykistää. Hänen muuten eloisat kasvonsa kadottavat
+kaiken ilmeensä ja hänen katseensa liukuu syrjään. Mutta jos sitten
+satun saamaan kiinni oikeasta sanasta ja oikeasta äänen painosta,
+on hauskaa nähdä, miten tuon kylmän naamion takana alkaa liikkua
+ja ponnistella. Tuossa höllenee joku juova, tähän ilmaantuu pieni
+petollinen ryppy, täynnä piilevää hyvää tuulta, silmän luomissa ja
+suupielissä tempoo niin sanomattoman viehättävästi, että minä lopulta
+tempaan hänet syliini ja suutelen häntä hänen oikean poskensa kauneuden
+kuoppuraan. Sitä ei hän voi koskaan peittää, kun tuntee leppyneensä.
+
+Melkein niin pitkälle olin jo tullut, kun vaunuumme, jossa tähän saakka
+olimme olleet kahden, astui neljä henkilöä. Vaimoni vetäytyi salaman
+nopeudella ikkunan luo toiselle puolen vaunua ja minä jäin seisomaan
+kuin salakihloissa oleva sulhanen.
+
+Tulijat hymähtivät meille hienoisesti ja istuutuivat väliimme. Olin
+juuri aikeessa pyytää itselleni paikkaa vaimoni vieressä, kun näin,
+että hän taaskin oli vetänyt jäykän naamionsa kasvoilleen. Hän ei
+ollut minusta tietävinäänkään, kumartui ikkunaa vasten ja katseli ulos
+asema-aukolle, jossa veturit puhkuivat edestakaisin. Se minua harmitti
+ja minä jäin siihen, missä olin.
+
+Vaikka aamu olikin aikainen, oli juna väkeä täynnä. Oli sunnuntai ja
+oli kevät ja kööpenhaminalaiset olivat matkalla "Metsään". Ennenkun
+lähdettiin liikkeelle, tuli vielä kaksi matkustajaa vaunuun. He
+istuutuivat vastapäätä minua, mutta minä olin olevinani väliäpitämätön
+enkä ollut heitä näkevinänikään.
+
+Silloin alkoi minusta tuntua, että vastapäätä istuva nainen tarkasteli
+minua ja melkein tietämättäni kohotin minä silmäni, kunnes ne yhä
+enemmän ihmeissään liukuivat kahteen suureen silmän mustuaiseen, joihin
+monta kertaa ennen, kauvan sitten, olivat syventyneet.
+
+Johanne Larsen oli heti tuntenut minut. Hän istui aivan hiljaa,
+liikahtamatta ja minä rauhoituin. Ehkä oli tuo, joka istui hänen
+vieressään, hänen miehensä, ja ehkei Johanne hänen tähtensä ollut
+mitään huomaavinaan. Veturi vihelsi ja niin sitä mentiin.
+
+Tunsin olevani vähän niinkuin petojen kesyttäjä ensimmäisten minuuttien
+kuluessa. Johanne oli tiikeri. Ja minä riemuitsin: -- peto ei
+hievahtanut. Kylmä, käskevä katseeni ei jättänyt häntä hetkeksikään,
+sillä vaimoni ei tulisi mitenkään kestämään tätä viimeistä iskua. Hän
+oli eilen kärsinyt niin paljon hänen paljaasta nimestäänkin; -- kuka
+tietää, mitä voisi tapahtua, jos he nyt vielä kohtaisivat toisensa?
+Teki mieleni silmätä häntä tuonne ikkunan luo, mutta en uskaltanut
+kääntää päätäni. Tiikeri voisi samassa karata kimppuuni; -- eihän hän
+voinut tietää, että tuo hiljainen nainen tuolla kaukana oli vaimoni.
+
+Onnistuin tuolla tavoin pitää yllä tasapainoa kymmenen minuuttia.
+Hermostuin tuosta voimain ponnistuksesta ja minusta tuntui jo kuin
+Johannen pehmonen käsi painaisi kuin rautainen ies niskaani. Sehän oli
+kuin olisi painajainen ahdistanut minua keskellä päivää.
+
+Johanne lienee huomannut, että käyttäydyin vähän kummallisesti, sillä
+hän katseli minua yhä uteliaasti ja kysyvästi. Hän tarkasteli kaikkia
+henkilöitä vaunussa, mutta ei kenelläkään heistä näkynyt olevan mitään
+tekemistä kanssani, ja nyt kävi hän vielä uteliaammaksi. Sinä et siis
+uskalla tervehtiä minua sen herran vuoksi, joka on kanssani? näytti hän
+ajattelevan.
+
+Tiesin, että nyt tulisi pilvi purkautumaan ja odotin sitä suurimmalla
+kylmäverisyydellä. Hän heittäytyi taapäin istuimellaan ja hymyili
+minulle niin, että hänen epätasaiset hampaansa välähtivät niinkuin
+ennenkin. Mutta samassa kun hän aikoi puhutella minua, nousin minä ylös
+ja tunkeuduin vaimoni luo.
+
+-- Olkaa hyvä ja päästäkää minut istumaan vaimoni viereen!
+
+-- Anteeksi, -- olisittehan voineet pyytää päästäksenne siihen jo
+ennenkin.
+
+Tunsin, kuinka naurettavalta mahdoin Johannen silmissä näyttää, ett'en
+ollut uskaltanut puhutella häntä vaimoni läsnäollessa, mutta Jumala
+paratkoon! -- ei minun muutakaan auttanut.
+
+Johanne purskahti äänekkääsen ylenkatseelliseen nauruun, heittihe
+taapäin ja kätki kasvonsa käsiinsä. Häntä seurannut herra katsoi häntä
+kummastellen, mutta Johanne veti häntä napinlävestä lähemmä itseään ja
+alkoi kertoa jotain.
+
+Istuin kuin neulojen päällä. Vaimoni oli huomannut, että Johannen ja
+minun välillä oli jotain, ja Johannen naurun kuultuaan hän punastui ja
+vihastui. Nyt oli minulla kaksi vihollista.
+
+Johanne ivasi minua seuralaiselleen ja loi niin julkeita ja teräviä
+katseita meihin, että vaimoni loukkautuneena vetäytyi nurkkaansa ja
+alkoi ikkunasta ihailla maisemaa, jonka kautta kuljimme.
+
+Vihdoinkin soi vapautuksen hetki Klampenborgin asemella.
+
+Mutta siinä tapahtui se, jota koko ajan olin pelännyt: tiikeri karkasi
+kimppuuni!
+
+Olin juuri saanut vaimoni käden kainalooni sovitetuksi ja olin juuri
+aikeessa hiipiä pois tuon vaarallisen tuttavan läheisyydestä, kun
+Johanne herransa kanssa livahti ohitsemme. Ja voimatta enää pidättää
+kuohuvaa ivaansa sanoihin purkautumasta, heitti hän sivumennen
+silmilleni seuraavat musertavat sanat:
+
+-- Ei olisi Johanne Larsen uskonut, että hänen vanhat ystävänsä
+naimisiin mentyään muuttuisivat noin pelkureiksi, -- mutta nyt uskoo
+hän. Mahtaa tuntua ihanalta tuollaisesta nuoresta, viattomasta
+rouvasta, kun on saanut semmoisen silmänpalvelijan miehekseen!
+
+Pahempaa ei olisi hän voinut sanoa. Vaimoni tanskankielen taito oli
+tällaisissa tiloissa aivan erinomainen. Joka sana pisti häntä kuin
+neula sydämmeen. Hän oli ymmärtänyt kaikki, mitä Johanne sanoi ja vielä
+vähä enemmänkin.
+
+Johanne astui ohi ylpeänä ja pää pystyssä, mutta me jäimme siihen mitä
+surkeimpaan mielialaan.
+
+Oli turhaa ruveta antamaan mitään järkeviä selityksiä. Pikku vaimoni
+oli kuullut tarpeekseen, sanoi hän. Olisi hän sentään odottanut, että
+olisin ollut hiukan rehellisempi häntä kohtaan enkä, lisäsi hän, --
+enkä tehnyt pilaa niin totisesta asiasta kuin suhteestani tuohon
+Johannekseen, jolla vielä päälle päätteeksi oli miehen nimi. Se siitä
+nyt oli, että hän oli saanut hävetä, jonka muuten ehkä olisi voinut
+välttää. Jo heti alussa oli hänen arvoaan naisena loukattu, kun minä
+seurustelin kaikellaisten modellien kanssa, ja oikeassa hän oli
+ollut! Voinko väittää vastaan -- ei sanallakaan! Siinä nyt oli oikein
+loistava esimerkki siitä, millaista se oli tuo taiteilijain seurustelu
+modelliensa kanssa...!
+
+Hän nipisti yhteen pienet huulensa ja hänen silmäinsä kylmä loiste
+minua ihan paleli. Huokasin arvokkaasti niinkuin aviomiehen tulee ja me
+astuimme hitaasti "Eläintarhan" tammien alatse rantatietä pitkin.
+
+Valitettavasti tapasimme eiliset ystävämme ja söimme yhdessä hyvin
+pitkän ja hyvin ikävän aamiaisen. Oli aivan ihmeellistä, mikä
+erinomainen taito vaimollani oli saada toisten hyvä tuuli haihtumaan.
+Kahvia juodessa ei enää monta sanaa vaihdettu ja kohta sen jälkeen
+palasimme me kaupunkiin höyrylaivalla.
+
+       *       *       *       *       *
+
+-- Kuka olisi voinut uskoa, että hän, joka nyt tuossa istuu, nauraa
+sille kaikelle! lopetti ystäväni maalari ja nyökäytti päätä vaimolleen
+punssilasien yli. Hänen tapansa oli näet tällä tavoin esittää hänen
+maljansa ja me joimme sen tietysti riemulla pohjaan.
+
+
+
+
+Maria!
+
+
+Tulit luokseni vaatimatonna ja luottamustat herättävänä, katseesi oli
+sininen ja ajatuksesi kirkkaat ja puhtaat. Ei kukaan olisi voinut
+uskoa, että me oppisimme toisiamme rakastamaan, kaikista vähimmin me
+itse. Vaelsimme toisistamme välittämättä, mutta aatteemme lankeilivat
+aina limikkäin niinkuin kädet käsien lomahan.
+
+Tulimme hyvin toimeen toistemme kanssa ja mieleni oli aina niin
+rauhallinen ja tyven sinun seurassasi. Epäluuloni sinä haihdutit ja
+arvostelukykyni kävi selväksi ja kiihottamaksi niinkuin sinun oma
+olentosi. Ilma ympärilläsi oli viileä kuin vuoristossa, sydämmeni
+keveni ja leikkipuheet ja iloinen mieli valaisivat kuin aurinko yhdessä
+oloamme. Sitä minä vaan pelkäsin, että sinun terävä silmäsi huomaisi,
+millainen haaveilija minä olin ja että alkaisit minua halveksia, --
+minusta tuntui, että tulisit sen tekemään -- ja minä riisuin pois
+kaikki ulkonaiset tuntomerkkini sinua miellyttääkseni. Sen tein minä
+vaistomaisesti niinkuin nuori tyttö, joka koristelekse häntä varten,
+jota rakastaa. Ja ajan ollen sainkin minä sinut unhottamaan alussa
+saamasi vaikutuksen siitä, että olin haaveilija; sinä aloit luulla
+minua kylmäksi, toimeliaaksi ja elämään kykeneväksi.
+
+Se oli ensimmäinen ehto, jonka täytettyä voit ruveta minua rakastamaan,
+mutta en minä kuitenkaan muista, vaikka kuinkakin sitä mielestäni
+etsinenkin, milloin sinä ensikerran katsoit minuun niinkuin nainen
+katsoo häneen, jota rakastaa. Sen vaan tiedän, että minussa vähitellen
+kasvoi ylpeä varmuus, joka antoi minulle voimaa, ja viehkeä hellyys,
+joka minua heikonsi. Koko minun seurusteluni sinun kanssasi muuttui
+sen jälkeen taisteluksi tämän ylpeän varmuuden ja tämän viehkeän
+hellyyden välillä. Sillä jos tämä viimemainittu pääsi hetkeksikään
+vallalle, jos se kävi ilmi yhdestä ainoastakaan arasta silmäyksestä tai
+lämpimästä käden puristuksesta, katosi minulta ylpeä varmuuteni ja minä
+jouduin hämilleni osoittamastani hellyydestä. En voinut muuta, sillä
+jommankumman täytyi olla voitolla, varmuuteni tai hellyyteni, yhdessä
+ne eivät voineet viihtyä.
+
+Ja haaveilija pääsi minussa voitolle hellän mieleni avulla ja minusta
+näytti yhä edelleen, että sinä pilkkasit tuota haaveilijaa minussa,
+ylenkatsoit ja halveksit häntä. Sinä tahdoit että ylpeä varmuuteni,
+joka teki minut toimintakykyiseksi ja kylmäksi, valtaisi koko minun
+olentoni ja minua kuin kainaloista kannattaisit. Oli niinkuin olisit
+silloin nähnyt oman voimasi minun läpitseni tulvivan, ja silmäsi sameni
+ja äänesi jäykkeni, jos annoin hellyyteni hetkeksikään tulla näkyviin.
+Kun en ymmärtänyt sinua, niin annoin sen tapahtua yhä harvemmin, sillä
+sinä tahdoit niin. Panithan sinä sen seurustelumme ehdoksi, mutta minä
+en ymmärtänyt sitä silloin niinkuin nyt, että sinä, joka olet niin
+valpas ja reipas, aloit pelätä juuri tuota heikkouttani, vaikka sitä jo
+salaisesti rakastit.
+
+Silloin tuli eräs ilta, ilta, jonka vietimme jokapäiväisessä
+huoneessa ja tavallisessa ympäristössä vähäpätöisistä asioista
+keskustellen, mutta oli se keskustelu minusta kauniimpi kuin näköala
+Sveitsin alpeilta, sopusointuisempi kuin laineiden soitto Hebriidein
+basalttiluolissa ja ihanampi kuin etelän taivas. Sinä iltanahan sinä
+tietämättäsi ilmaisit, että sinunkin vakava olentosi voi hellästi
+helähdellä, että sinäkin voit toivoa ja ikävöidä ja lempeitä tunteita
+mielessäsi kätkeä.
+
+Sinä ilmaisit sen tietämättäsi, kun kasvosi kerran värähtivät, vaikka
+värähtivätkin niin vähän, ett'ei ystävän silmä olisi voinut sitä
+huomata, mutta jonka minun rakastava silmäni keksi, ilmaisit sen
+salaman nopealla katseella, jota et ennättänyt kätkeä, ilmaisit siten,
+että tumma verho peitti silmäsi kirkkaan kalvon, joka ei kuitenkaan
+siihen peittynyt, vaan lämpeni siitä. Ja kun sinä taas rauhallisesti
+nojauduit sohvan selustimeen ja yhdyit keskusteluun muiden kanssa, oli
+äänessäsi riemuitsevien pääskyisten laulua, joka tulkitsi hurmaavaa
+onnea ja auringon ihanata paistetta. Sinä toivoit silloin vavahtelevan
+sydämmesi sisimmässä, että olisin käyttänyt tuota lyhyttä hetkeä,
+jolloin mielenliikutuksesi sai minut kokonaan valtaansa, heittääkseni
+silmäyksen sydämmesi salaisimpaan sopukkaan, -- ja niin olin minä
+tehnytkin. Huomasit sen liikutuksestani ja pidätetystä hengityksestäni,
+ja kun noin tiesit minun pikimmältäni pistäyneeni olentosi kaikkein
+pyhimmässä, niin siitä sinun äänesi riemuitsi ja siitä siilien tuli
+kesäpäivän kaiku, sillä sinä olit onnellinen, kun viimeinkin olit
+uskaltanut salaisuutesi ilmaista.
+
+Et olisi koskaan uskaltanut tehdä sitä ollessasi kanssani kahden
+kesken. Kävellessämme toistemme seurassa olimme aina huolellisen
+tarkasti väitelleet kaikkia tunteiden syvyyksiä, minä olin tehnyt sen
+sinun tähtesi ja sinä minun, ja puhelumme olivat keveästi liukuneet
+pitkin sileää pintaa, hetkeksikään tunkematta noihin tunteittemme
+alavesiin, joiden virtaukset toinen toisemme sanojen alla aavistimme.
+Me kätkimme tietoa siitä niinkuin julkista salaisuutta, joka tuon
+tuostakin paljastui veitikkamaisessa katseessa tai vähän rohkeammassa
+sanankäänteessä. Vasta tuossa meille vieraiden ihmisten seurassa
+uskalsit sinä tunnustuksesi tehdä, sillä sinä tarvitsit suojaa minun
+heikkouttani vastaan, sinä voimakas nainen!
+
+Ja sinä sait suojaa.
+
+Kun sinun välinpitämättömät ja näennäisesti hajamieliset sanasi olivat
+aiotut meitä ympäröivälle seuralle, annoit sinä äänen värähdyksen
+toisensa perästä väikkyä heidän ohitsensa ja tunkea minun mieleeni,
+ja minä kätkin ne sinne äärettömällä, palavalla kiitollisuudella.
+Sinä aavistit, että jokainen äänesi helähdys herätti eloon sointuvia
+säveliä sydämmessäni, ja haltioissasi tartuit sinä sieluni soittimiin
+ja soittelit sulavan adagion rakkauden ikuisesta onnesta. Istuin
+siinä ja annoin noiden sävelien tunteitani tuuditella, koko olentoni
+kajahteli vastaan, ja hurmautuneena kuuntelin minä sinua, kunnes
+sointujen voima kasvoi niin suureksi, että jo pelkäsin tunteittemme
+tulevan ilmi. Minusta tuntui kuin olisi muidenkin pitänyt kuulla noita
+onnemme salatuita säveliä, jotka soivat kuin pyhä kirkkomusiikki ja
+joiden pohjasävel oli niin läpitunkevan kirkas ja täyteläinen kuin
+sävel Sarasaten viulusta. -- Ja sitten olivat soittajaiset lopussa ja
+minä toinnuin hurmauksestani hiljalleen ja mietteihini vaipuneena kuin
+soittohaaveilija.
+
+Autoin turkin päällesi -- ja sinä menit. Seurata sinua en tahtonut,
+sillä katseellasi pyysit minua jäämään, ja se korvasi kahdenkertaisesti
+sen ilon, jonka kadotin, -- sillä sinä _pyysit!_
+
+Kului muutamia päiviä, ennenkun näin sinut, -- muutamia rauhallisia
+päiviä. En odottanut mitään, en toivonut mitään, en tuntenut muuta
+kuin sanomatonta sopusointua, rajatonta rauhaa: olin täydellisesti
+tyytyväinen.
+
+Mutta sinä et sallinut minun olla tyytyväinen; -- ensimmäiset
+kirjoitetut rivisi saapuivat minulle vaalean punertavassa kuoressa. Ne
+pyysivät minua tulemaan, en muista enää minne, mutta ne vaan pyysivät
+minua tulemaan. Ja minä tietysti tulin lapsellisesti luottaen siihen,
+että teemme oikein, kun toisten toiveita täytämme.
+
+Eihän se ollut kuin vähäpätöinen asia, jota minulta pyysit, aivan
+yhdentekevä meille molemmille. Pääasia oli, että sait nähdä minut,
+koettaa voimaasi ja vaikutusvaltaasi minuun. Vanhasta tottumuksesta
+rauhoitin minä mieleni ja olin olevinani kylmäverinen, koska näin sinun
+sitä yhä edelleenkin arvossa pitävän. En pienimmällä liikkeelläkään
+tahtonut ilmaista tukahdutettua toivoani, että viimeisen tunnustuksesi
+jälkeen olisit muuttunut, ja minä tunsin, että se sinua miellytti.
+Kiitos siitä näkyi jokaisessa liikkeessäsi ja se kävi selville
+avonaisesta kädestäsi, jonka minulle hyvästiksi ojensit.
+
+Mutta minä palasin kotiin uupuneena kaikkeen tuohon teeskentelyyn,
+jolla ei ollut mitään järkevää tarkoitusta, ja kyllästyneenä tuohon
+kylmäverisyyteen, joka oli mielestäni tarpeeton. Ei edes hyväksymisesi
+eikä kiitollisuutesi minua enää tyydyttänyt. Poljetut tunteeni alkoivat
+käydä kapinoimaan, huusivat oikeutta, vaativat jotain palkkiota
+kaikista kärsimyksistään ja pidätetystä hellyydestään, -- ja minusta
+olivat ne oikeassa. Ensi kerralla täytyy sinun minua kuulla!
+
+Ja ensi kerta oli niin otollinen kuin tuulen käänne välistä on
+purjehtijalle.
+
+Sinun oli poistuttava eräistä päivällispidoista, joissa taaskin olin
+sinun mieliksesi ollut kylmä, vaikka tunteeni tulena paloivat. Oli
+niin luonnollista, että seuraisin sinua, ett'et muuta mahdollisuutta
+ajatellutkaan. Käytökseni oli antanut sinulle varmuuden siitä, etten
+tulisi olemaan heikko tänäkään päivänä, ja luottaen siihen valitit
+sinä olevasi uupunut. Katselit minua melkein kummastellen, kun
+pysähdytin ohitse kulkevan ajurin ja pyysin sinua astumaan vaunuihin
+-- niin päättäväksi et ollut minua koskaan luullut. Teitkö tuon
+nyt hämmennyksissäsi vaiko pikaisen päätöksen kautta, en tiedä, --
+mutta viereeni sinä istahdit, suojainen kostea ilma tulvahti vasten
+kasvojamme, ja me lähdimme ajamaan.
+
+-- Minne? kysyi ajuri.
+
+-- Ajamme kierroksen ympäri kaupungin, huusin minä.
+
+Miks'et siihen mitään sanonut? Miksi kiedoit myöntyväisesti
+päällysvaatteesi hartiaisi ympärille ja miksi näytit siltä kuin ei
+olisi ajurille antamani käsky sinua vähääkään liikuttanut? Miksi
+muutuit yhtäkkiä niin rauhalliseksi ja tyyneksi, jommoisena en sinua
+koskaan ennen ollut nähnyt, -- vai käsititkö, että meidän kerrankin oli
+päästävä johonkin varmaan päätökseen.
+
+Ei, niin ei se ollut -- ei likimainkaan! Mutta onneni kyllyydessä
+tartuin minä kömpelösti käteesi ja se oli valmis vastaanottamaan
+ensimmäisen viattoman suuteloparkani mustan hansikkansa selälle.
+
+Tuo pieni pisara sai tunteeni äyräittensä yli kuohahtamaan ja koskenaan
+tuli suustani sanoja, tuli vapauttavia, kaunopuheisia, sekavia,
+kyyneliin tukehtuvia, liikuttavia, etkä sinä kättäsi vetänyt pois.
+Kun toinnuin, ymmärsin minä, että liikutukseni oli ajattelematon,
+naurettava, epämiehuullinen, mutta en voinut minä sittenkään olla yhä
+uusia kyyneliä vuodattamatta. Ja sinä istuit niin hiljaa, sanaakaan
+sanomatta, niin kuin ei olisi sinulla ollut aavistustakaan siitä,
+että siinä oli edessäsi lämminverinen, elävä ihminen, joka kärsi ja
+riemuitsi, ja niinkuin olisi koko rakkauteni yltäkylläisyys vaan ollut
+mitä jokapäiväisin asia.
+
+Niin ei kuitenkaan ollut, vaikka se siltä näytti. Sinä istuit kuin
+kivettyneenä yhdestä ainoasta kauhistavan selvästä ajatuksesta,
+siitä, että onnemme nyt oli mennyttä. Avomielisessä, luottavaisessa
+luonteessasi oli tyynen pinnan alle kätkettynä naisen koko kaksinaisuus
+ja arkuus. Rakkauteni räikeä yksinkertaisuus repi ja raastoi sinun
+hienoa tunne-elämääsi, etkä sinä ollut koskaan voinut ajatella,
+että tunteita tuolla tavoin voitaisiin paljastaa, päinvastoin olit
+aina karttanut siitä itsellesi selkoa tekemästä. Olit toivonut,
+luultavasti epäselvästi, mutta kuitenkin varmasti, että rakkaus, joka
+ei koskaan sanoihin puhkea eikä koskaan käy omaa itseään tutkimaan,
+voisi yhäkin kestää; olit luullut, että se voisi elää pienistä
+teoista, joita ainoastaan tarkkanäköisin silmä voi keksiä, ja puoleksi
+itsetiedottomista äänettömistä hyväilyistä, jotka vaitiolon pyhitetyn
+vaipan alle piiloutuvat.
+
+Ja nyt minä asetin eteesi rajusti ja kovakouraisesti rakkauden koko
+hauraan konehiston, paljastin sen hienoimmat hiussuonet, jotka
+vavahtavat jo ajatuksenkin niitä koskettaessa, eikä ollut minulla
+mitään sääliä repiessäni rikki tuota viekoittelevaa ja salaperäistä
+huntua, joka aina verhoo kahden ihmisen sopusointuista yhteiselämää.
+
+Sinun mieleesi tulvi ääretön paljous monellaisia ajatuksia ja tunteita,
+joita ei selvä järkesi kyennyt selvittämään. Siinä oli vastarakkautta,
+myötätuntoisuutta, iloa, epätoivoista surua ja ääretöntä hellyyttä,
+joka koetti kapinaan nousten järkeäsi voittaa ja uhkasi heittää sinut
+sydämmesi kuohuvaan koskeen Mutta siihen et sinä tahtonut suostua.
+Kaikki rakkauden nimettömät tuskat ja kaikki sen sanattomat ilot
+kokosit sinä suonenvedon tapaisella voimain ponnistuksella yhteen ja
+painoit ne takaisin sydämmeesi, sillä sinä et tahtonut hetkellisen
+varomattomuuden vuoksi menettää tunne-elämäsi sisältöä etkä rakkautesi
+salaperäisyyttä.
+
+Mutta sinun oli vaikea toteuttaa tahtoasi, sillä sinä rakastit tuota
+intohimoista, haaveilevaa olentoa, joka niin ujostelematta tunki
+tunteensa helmaasi. Ja kuitenkin vedit sinä verkalleen pois hansikoidun
+kätesi, jota hyväilin, pyyhkäsit kasvojasi niinkuin olisit unesta
+herännyt ja virkoit, huoaten niin syvään ja raskaasti kuin olisi
+sisimmäinen toivosi siinä haihtunut:
+
+-- Kääntykäämme takaisin!
+
+Minä säpsähdin suoraksi istuimelleni ja kysyin niinkuin en olisi oikein
+kuullut:
+
+-- Takaisin?
+
+-- Niin, vastasit sinä, et muuta sanonut, mutta sanoit sen niin
+vakuuttavan varmasti, että minä käskin vaunujen kääntyä ja näin
+tienhaaran jäävän jälkeemme oikealle kädelle. Tuijotin pimeyteen
+osaamatta mitään ajatella ja maiseman hämärät piirteet painuivat
+selvästi mieleeni. Mutta sinä et vuodattanut kyyneltäkään raunioiksi
+hajonneen onnemme haudalle, et huokaustakaan päästänyt; -- päätöksesi
+oli tehty ja intohimoton luonteesi oli sen päätöksen vahvistanut.
+Ovellasi kysyin minä, tahdoitko antaa minulle anteeksi -- tiesinhän
+minä sen omaksi syykseni, että olimme näin toinen toisemme kadottaneet.
+
+Silloin taivutit sinä vaan päätäsi omituisesti, merkitsevästi, ja
+siihen jäin minä sitten yksin katumukseni kanssa...
+
+       *       *       *       *       *
+
+Eilenhän me tapasimme toisemme tuolla tien haarassa, josta kerran
+käännyimme takaisin vaunuissa ajaessamme, kun talviyö oli kylmä ja
+ilma raakaa. Olin nähnyt sinusta vilahduksen kerta ennenkin, mutta en
+tahtonut silloin omia silmiäni uskoa. Nyt tiedän, että me molemmat
+samaan aikaan olimme menneet sinne hakemaan hajonneen onnemme
+pirstaleita ja kuluttamaan joutilaita yksinäisiä hetkiä ahkeran työn
+lomassa.
+
+Hajonneen onnemmeko!
+
+Minä tiedän, että me molemmat olimme saavuttaneet elämässämme sen,
+mitä ei elämä joka päivä tarjoo, mutta jota emme osanneet hyväksemme
+käyttää. Sinä menit sinne muistojasi uudistamaan ja mielikuvituksesi
+avulla uudelleen tuntemaan luonteittemme vanhaa vetovoimaa, ja olet
+sinä niinkuin minäkin rakentanut rakkautemme raunioista muistopatsaan
+toiveidemme haudalle...
+
+Mutta kun me eilen äänettöminä ja epäilevinä vaelsimme kotiin päin
+toistemme rinnalla, alkoi minussa soida vanhoja tuttuja säveliä, ja
+niinkuin ennenkin kuuntelen minä niitä yhä kasvavalla hartaudella
+mietteihini vaipuneena kuin soittohaaveilija...
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of Project Gutenberg's Kertomuksia ja kuvauksia, by August Tavaststjerna
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 59481 ***
diff --git a/59481-8.txt b/59481-8.txt
deleted file mode 100644
index 330630e..0000000
--- a/59481-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,5141 +0,0 @@
-Project Gutenberg's Kertomuksia ja kuvauksia, by August Tavaststjerna
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
-whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms
-of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at
-www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll
-have to check the laws of the country where you are located before using
-this ebook.
-
-
-
-Title: Kertomuksia ja kuvauksia
-
-Author: August Tavaststjerna
-
-Translator: Juhani Aho
-
-Release Date: May 11, 2019 [EBook #59481]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KERTOMUKSIA JA KUVAUKSIA ***
-
-
-
-
-Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
-
-
-
-
-
-
-
-
-KERTOMUKSIA JA KUVAUKSIA
-
-Kirj.
-
-Karl A. Tavaststjerna
-
-
-Suomentanut
-
-Juhani Aho
-
-
-
-
-
-Porvoossa,
-Werner Söderström,
-1896.
-
-
-
-
-SISÄLLYS:
-
-Meri.
-Urheilija.
-Jää on murrettu.
-Pikku kaupunki.
-Pomppe.
-Väärinkäsitys.
-Kotiin.
-Laulajan palkka.
-Kolmekymmenvuotinen sota -- ja sudet.
-Rautatiejuttu.
-Joulu Kuusamossa.
-Keppi-Leena.
-Kaikkien suosikki.
-Taiteilijain tukala elämä.
-Maria.
-
-
-
-
-Meri.
-
-
-Meri, tuo kaikkien laulelema, kaikkien ihailema, on suuri näyttelijä.
-Oikeastaan ei se ilmaise mitään muuta kuin mitä kirjailija tahtoo,
-mutta sen se esittää mainiosti. Katselija on tuo meren kirjailija ja
-hän voi mielialansa mukaan antaa sille sen sisällön, mikä milloinkin
-miellyttää.
-
-Kesällä, kun meri huvinäytelmiä esittää, saapi pieni auringon eteen
-asettunut pilvitukko sen tummenemaan. Se vaihtelee monen monella
-tavalla, uhkaavasta vihasta mitä lempeimpään hymyyn, hurjasta ilosta
-synkimpään suruun; -- aina sen mukaan, miten valot vaihtelevat, miten
-kirkas on ilma, miten aallot käyvät ja tuuli puhaltaa. Mutta syksyllä
-ja talvella, kun se suuria murhenäytelmiään esittää ja väliin vaan
-joitakuita hellempiä kohtauksia, silloin hautoo synkkä, raskas totisuus
-viikkokausittain, kuukausittain sen mahtavia kasvoja.
-
-Sama harrastus, joka lukemattomia kertoja sai minut istuutumaan samalle
-tuolilleni teaatterin parterrilla, seuratakseni siitä näyttelijän
-taidetta, oli eräänä vuonna saattanut minut parhaalle paikalle, mistä
-voin Itämerta ihailla, kauvas Hankoniemen nenään. Päivä päivältä
-seurasin minä merta sen pienimpiäkin vaihteluita tarkastellen;
-näin sen kohoilevan heratyynenä pitkissä mainingeissa, näin sen
-pettävän rauhallisena, kavalana, salaisuuksiaan hautovana; näin sen
-pikimustana vyöryvän äkäisiä vaahtopallojaan heitellen lumiseinien
-keskellä, ja minä näin sen untelona ja harmaana, köyhänä ja uupuneena
-yksitoikkoisia laineitaan liikutellen herpoavan rantojaan vastaan, kun
-syksyn tuhuttava sade lakkaamatta kallioita kostutteli. Olisin voinut
-kirjoittaa siitä arvostelun -- arvostelun ilman moittivaa sanaa.
-
-Mutta minä en huolinut haaveilla sen ääressä, tahdoin siilien vaan
-tutustua, ja minä tapasin siinä myötätuntoisen sielun. Se oli
-epäluotettava, tunteeton, raju ja vaikuttava. En koskaan täydellisesti
-tuon myötätuntoisuuteni valtaan antautunut, niinkuin esim. rakkauden
-valtaan antaudutaan, suurin huvini oli sitä tutkia, hallita sitä. Ja
-minä pysyin aina voitolla, sillä minä en itse joutunut sen haltuun,
-minä vaan pelkäsin sitä, kunnioitin sitä ja ihmettelin.
-
-Joka kerta kuin sittemmin olen maailmassa kohdannut, katseen, joka on
-huomiotani herättänyt, näen minä siinä jotain, joka muistuttaa minua
-ystävästäni ja näyttelijästä, merestä. Sellaisessa katseessa on samaa
-petollista ja salaperäistä rauhaa, samaa hämärätä syvyyttä, samaa
-heratyyntä tyytyväisyyttä, jonka vähinkin ilman henkäys saa väräjämään
-ja elämään, samaa unteloa, uupunutta tylsyyttä, joka tuossa tuokiossa
-voipi vaihtua päiväpaisteeksi tai vihreävaahtoiseksi vihaksi. Kaikissa
-ihmisissä on meren sukua, -- ainakin kaikissa, jotka ovat jotakin.
-
-Milloin tahansa minä kohdannenkin silmän, joka koettaa ilmaista
-ystävyyttä ja tuttavallisuutta, milloin tahansa tavannenkin toisen,
-jonka katse on terävä, vastenmielinen ja läpitunkeva, milloin tahansa
-minulle kauniit naisen silmät hymyillevätkin, aina näen minä niiden
-takaa meren, tuon epäluotettavan, tunteettoman, rajun, inahtavan meren,
-jonka valtaan ei koskaan voi kokonaan antautua. Mutta minua miellyttää
-tuo henkilö, ja minä pelkään, kunnioitan ja ihailen häntä.
-
-Se on näyttelijä, meriluonto ihmisessä, joka tekee hänet huomattavaksi.
-Se on halu tutkia häntä, leikitellä hänen kanssaan ja hallita häntä,
-joka tekee elämästä elämän.
-
-
-
-
-Urheilija.
-
-
-Olimme purjehtineet viimeisen pohjoisreimarin ohitse ulkopuolella
-Hangon majakkaa, pohjoisessa oli Suomen rannikko kaitasena mustana
-juovana ja majakkamaan korkeat kalliot loistivat valkeina aamuauringon
-valossa. Me tarkastelimme huolellisesti kompassia ja merikorttia
-ja suuntasimme huvipurtemme suoraan Bogskärin majakkaa kohti, joka
-on etelään Ahvenanmaasta. Sieltä oli määrämme ottaa uusi suunta
-Sandhamniin, ja oli aikomuksemme, jos tuulet ja onni meitä suosisivat,
-jo huomisiltana istua Hasselbackenilla Tukholmassa illallista syömässä.
-
-Toistaiseksi ei tuo siro englantilainen mallikutteri vielä
-erinomaisemman nopeasti kulkenut, mutta kaakkotuuli lupaili
-kiihtyäkseen ja kello oli vasta kahdeksan aamulla, -- meillä oli
-neljättäkymmentä tuntia käytettävänämme. Vaahdottomat kesäiset laineet
-keikuttivat purttamme, suuria ne eivät olleet, mutta sentään tarpeeksi
-suuria saattamaan sairaaksi heikkohermoisen, sillä sama tuuli oli
-puhaltanut jo eilenkin. Kun suunta oli määrätty, ei meillä enää ollut
-mitään tekemistä. Ystäväni, joka oli kutsunut minut mukaansa tälle
-Tukholman matkalle, nosti valkoiset, kummipohjaiset sporttikenkänsä
-penkille, asetti peräsimen varren mukavasti vasemman olkapään taa,
-ojentihe ja nautti.
-
--- Se on merkillistä, sanoi hän, mutta tämä nyt on kuitenkin elämäni
-suurin nautinto.
-
-Annoin katseeni harhailla ympäri tumman sinistä mertä, joka ikäänkuin
-heräsi eloon kaakkoistuulen kiihtyessä, hengitin raitista, suolaista
-tuoksua ja huomautin, ett'ei minua ollenkaan kummastuttanut hänen
-rakkautensa purjehtimiseen.
-
--- Mutta on se kuitenkin vähän narrimaista, jatkoi hän, että vanha,
-järkevä mies pitää tätä tällaista mustalais-elämää kotia ja työtä
-parempana. Syy on kai siinä, ett'en minä koskaan tunne itseäni niin
-vapaaksi, niin itsenäiseksi kuin istuessani näin peräsimessä ja
-tähystellessäni tuota tasaista, mustaa juovaa maan ja meren välillä.
-
-Huomasin hänen äänestään ja pyylevistä kasvoistaan, että hän
-tahtoi päästää hyvän tuulensa valloilleen, ja sanaakaan sanomatta
-seurasin minä osanotolla hänen katseitaan, jotka purjeita ja mastoja
-tarkastelivat, ja katselin ihaillen minäkin kutterin häikäisevän
-valkeita purjeita ja tuulessa ja merenkäynnissä notkuvaa huippumastoa,
-ja annoin hänen häiritsemättä jatkaa:
-
--- Eikähän nyt todella olekaan mitään ihanampaa kuin tällainen aamu
-ulkona merellä! Tuntuu oikein, kuinka purren notkea runko elää alla,
-kuinka nuorat ja mastot joustavat, tuuli työntää näkymättömällä
-voimalla, ja niin on silloin kuin purren vireys miehenkin virittäisi;
-siinä tervehtyy ja notkistuu ja käy huolettomaksi, niinkuin ei
-olisikaan muuta tehtävää kuin purjehtia näin koko ikänsä kaiken.
-
-Hän vaikeni hetken verran ja minä olin täydellisesti samaa mieltä hänen
-kanssaan, nojauduin taapäin ja katselin pitkin kaunista isoa purjetta,
-yli terävän huippupurjeen, suoraan ylös aurinkoiseen heinäkuun
-seesteesen, ja kuuntelin taas ystäväni yksin puhelua:
-
--- Aina siitä alkaen kuin poikasena tulin ensi kerran meren rannalle,
-on se melkein lumoavalla voimalla minua puoleensa vetänyt. Muistan
-vielä, kuinka minä, vietettyäni helteisen kesän sisämaan kaskisavun
-sekaisessa ilmassa, tulin alas Helsinkiin lukukautta alkaakseni ja
-onnesta uhkuvin tuntein ahmin minä sisääni meren tuoretta ilmaa. Niin,
-niin... on niitä niitäkin runoilijoita, jotka ovat runoilijoita,
-vaikk'eivät kirjoitakaan runoja! Tunsin ilman muutoksen niin herkästi,
-että jo junan kulkiessa poikki Töölön lahden vainusin meren liekoja
-ja suolaista vettä. Ensi kävelylläni menin satamaan ja kaivopuiston
-valleille, joilta meri näkyi vapaana ja jonne lounastuuli puhalteli
-nostatellen suuria, vaahtopäitä aaltoja ja tuoden tullessaan hurmaavaa,
-sisämaalaiselle outoa tuoksua.
-
-Entä merikylvyt sitten, -- se oli toki toista kuin polskaroida
-ummehtuneen sisäjärven tervan ruskeassa vedessä! Viivyttyäni
-neljännestunnin kylmässä vedessä saatoin seista tuntikausia rannalla ja
-hengittää tuota minulle vierasta ilmaa, seuratessani yhä kiintyvällä
-huomiolla saaristolais-purren kulkua, jonka harmaat purjeet olivat
-äsken kohonneet taivaan rannasta Mälkön takana, kunnes se myötätuulessa
-laski Uuninsuun salmesta aaltojen takaa ajamana. Mutta jos silloin joku
-huikaisevan valkea huvipurjehtija pisti ulos merelle Långörin salmesta,
-kiinnitti se kuin taikavoimalla kaiken huomioni puoleensa, kunnes
-katosi jonkun niemen taa ja minä kylmästä väristen, kädet taskuissa ja
-nutun kaulus pystyssä läksin kotiin päin kulkemaan, saadakseni siellä
-rohtoja ja joutuakseni kotilääkitysten alaiseksi vilustumisesta...
-
--- Niin, -- se oli siihen aikaan kuin ajattelin ruveta merimieheksi...!
-Mutta sitten tuli koulu puuhineen ja tuo aava näköpiiri joutui
-unhotuksiin ja kutistui kokoon kammarin seinien sisällä. Ainoastaan
-jonain joutilaana keskiviikko-iltana kiipesimme me, muutamat saman
-mieliset luokkatoverit, satamassa olevien suurimpien laivojen
-mastoihin, kun ensin olimme asettaneet niin, että kapteeni oli mennyt
-kannen alle ja me tehneet tuttavuutta perämiehen kanssa. Mutta
-merimiesluontoni laimeni vuosien kuluessa, tulin liika kirjaviisaaksi
-kadehtiakseni meripoikain pikisiä paitoja ja kovaa työtä, opin
-vähitellen antamaan arvoa sivistyneelle elämälle, viikseni alkoivat
-kasvaa, ja niin tuli turhamaisuus muodin mukaisine vaatteineen,
-hansikkaineen ja rakastumisineen...! Mutta kun kaikki oli käynyt
-mieltäni vastaan, häämöitti edessäni taas aava ulappa, minussa heräsi
-taas hurja halu reippaaseen elämään vaahtoisilla laineilla, kun
-myrsky moninkertaisissa ristinuorissa riuhtoo... ja silloin oli taas
-hartahin mielitekoni päästä kaikesta ja ojentaa ulos avaraan maailmaan,
-vieraille maille ja uusiin oloihin...
-
--- No niin, -- olihan minulla useinkin vastoinkäymisiä, enkä
-minä kuitenkaan merille lähtenyt, -- oli niitä niin usein, että
-lopulla suutuin todenteolla ja vannoin, että kerran oli tuleva
-myötäkäymistenkin aika. Ja silloin aloin minä tätä nykyistä
-teollisuushaaraani varten työskennellä, mutta ei sitä joutilasta
-päivää kesällä ja syksyllä, kun vaan oli avovettä vähänkään tarjona,
-ett'en hankkinut uutta työhalua ja uusia voimia purjehtimalla ulos
-saaristoon, jossa harhailin aamusta varhaisesta iltaan myöhäiseen. En
-olisi kuolemaksenikaan muuttanut sisämaahan, vaikka tulevaisuuteni
-siellä olisi ollutkin paljoa helpompi. Ja työni kestäessä kangasteli
-minulle aina harrastuksieni lähimpänä maalina oma pieni hyvä kutteri,
-jota voisin tarpeen tullessa yksinkin hoitaa. Tuo maali on jo kauvan
-sitten saavutettu; -- saavutin sen parin vuoden kuluessa. Sitten
-tulivat kaikki yhteiskunta-ihmisen monimutkaiset tarpeet: tuli halu
-perustaa perhettä ja kotia, tahdoin saada vaikutusta, tahdoin en tiedä
-enää mitä, mutta en mistään kuitenkaan tullut niin rauhalliseksi,
-en mistään niin täydellisesti nauttinut kuin merestä, en mitään
-niin rakastanut kuin merta. Tietysti kasvoivat vaatimukseni samassa
-määrässä. Olin jo aikoja sitten vaihtanut ensimmäisen venheeni toiseen
-nopeakulkuisempaan. On minulla sittemmin ollut useampiakin venheitä,
-mutta vasta viime vuonna päätin hankkia itselleni tämän.
-
-Olin siinä työllä selaillessani englantilaisia urheilulehtiä, ennenkun
-löysin sopivan mallin. Mikä oli epämukava, mikä käymätön meidän
-vesillä, mikä liika suuri tai liika pieni, ja vaimoni katseli minua
-kuin mielensä menettänyttä, kun en viikkokausiin osannut puhua mistään
-muusta kuin uudesta purrestani. Naisten näkyy olevan vaikea seurata
-tuollaisia hiukan haaveellisempia harrastuksia. Mutta minun nautintoni
-oli rajaton, kun sain miettiä sopivata mallia lauta laudalta, riepu
-rievulta. Minusta tuli uppo-oppinut laivanrakentaja ja minä uneksin
-vaan kantavuuksista ja veden vastustusvoimista. Konttorikirjoissani
-olivat imupaperit täynnä laskuja ja kotonani kätkin minä vaimoni
-halveksivia katseita piiloon arkittain piirustuksia ja suunnitelmia.
-Viimein tein minä erään insinöörin avulla piirustukset tähän purteeni.
-Niin, niin, vaikka tämä onkin tehty englantilaisen mallin mukaan,
-on tässä paljon omaa keksimäänikin. Katsos esim. näitä juoksevia
-nuoralaitoksia täällä perässä, -- ne ovat minun keksimiäni! Ne hoitavat
-itsensä luoviessa melkein itsestään, ei tarvitse muuta kuin vähän
-nyhtäistä. Tilaa mittaellessani kannen alla olen myöskin noudattanut
-omia periaatteitani, ja olen tyytyväinen tuloksiini, oikein tyytyväinen.
-
-Hän huusi miehistölle kokassa ja teki luovin tuuleen, näyttääkseen
-minulle, miten nuo juoksevat nuoralaitokset hoitivat itsensä melkein
-itsestään. Olihan minusta niistä paljonkin vastusta, mutta en huolinut
-tehdä mitään ilkeitä muistutuksia. Ja niin laskeusi pursi taas vanhaan
-suuntaansa, vaahto helmeili tuulen alla, ja peränuora pinnistyi
-tiukalle kuin viulunkieli tuulen purjeita painaessa.
-
--- Suuren osan talvea ja koko kevään kuljin minä melkein joka päivä
-laivaveistämölle, jossa emäpuuta paikoilleen asetettiin, kaaria
-kiinnitettiin ja laitoja kuonnuteltiin. Seurasin niin tarkkaan purteni
-syntymistä, että tunnen jokaisen kuparinaulan ja jokaisen puukiilan sen
-rungossa. Häpeäkseni täytyy minun tunnustaa, että kolmannen lapseni
-osaksi, joka syntyi viime talvena, tuli tuskin puoletkaan siitä
-huomiosta, jota valmistuvalle purrelleni osoitin. Ihmisluonto on nyt
-vähän epätäydellinen ja isän tunteet kestävät koetuksensa ainoastaan
-ensimmäisellä kerralla, ja sen jälkeen voi ne luokittaa ihanteellisten,
-arvelunalaisten hyveiden joukkoon. Vaimoni lienee huomannut, että
-purrestani olisi tuleva hänen ja koko perheen kilpailija, sillä
-kaikista kehoituksistani huolimatta en saanut häntä koko rakennusaikana
-ainoatakaan kertaa laivaveistämölle. Eikä sillä hyvä: -- sen
-valmistuttua ei hän ole siihen kertaakaan jalallaan astunut. Eihän hän
-tosin milloinkaan ole ollut mikään erinomainen urheilun ystävä, mutta
-ei hän urheilua vihannutkaan, ennenkun Lucifer tuli. Olin aikonut olla
-kohtelias ja antaa sille vaimoni nimen, mutta kun hänellä oli sitä
-kohtaan niin kylmä, otin sen sijaan tämän maanalaisen nimen, ja luulen,
-että hän ymmärtää sukkeluuden.
-
-Ystäväni nauroi keksinnölleen ja kiinnitti isopurjeen nuoraa saadakseen
-enemmän tuulta purjeesen. Hangon majakka kohosi kaukana takanamme kuin
-liikkumaton savupatsas ja sen alla olevat korkeat kalliot alkoivat
-huveta aamun seesteesen. Meren laineet murtautuivat siellä täällä
-lakkapäiksi, Lucifer puski eteenpäin huimaavaa vauhtia ja kallistui
-niin, että vesi aina välistä kantta huuhtasi. Meri oli puhdas melkein
-kautta koko näköpiirin, ainoastaan yksi purje näkyi kaukana, kaukana
-etelässä, vielä kauvempana sen takana häämöitti epäselvä savujuova
-jostain höyryvenheestä toisella puolen maanpallon kupukannen.
-
--- Sano nyt sinäkin, huudahti ystäväni yhtäkkiä, -- eikö tätä voi sanoa
-vapaudeksi? Minä ohjaan minne mieleni tekee, eikä kukaan voi sanoa
-mitään sitä vastaan. Vaimoni ohjatkoon kernaasti kotiani, -- eihän
-se kuitenkaan paikaltaan päkähdä. Hei, hai, purteni sä, -- kiinnitä
-kulkuasi ja näytä, mihin kelpaat! Hoi miehet siellä kokassa! Viiripurje
-ylös, niin on meillä kaikki rievut kuivamassa! Joutukaa nyt, niin saapi
-kokkipoika sitten laittaa aamiaista, minulla on nälkä niin, että näköä
-haittaa, ja seuran vuoksi otan minä aamuryypynkin, vaikka se on vastoin
-tapojani merellä.
-
-Viiripurje lensi mastoon, Lucifer kallistui vielä tuuman verran ja
-halkasi noita pitkiä Itämeren aaltoja täydellisellä raivolla. Vaahto
-tuprusi savuna kokan edessä.
-
--- Kas niin, nyt olisi hauska laskea kilpaa jonkun kanssa! Eikö se
-seiso komeasti -- mitä? Loki mereen, elkääkä ottako sitä pois, ennenkun
-olemme kulkeneet vähintäinkin kuusi solmuväliä, muistakaa se! Kuules
-nyt, kokki... Andersson! Pane konservilaatikko pataan samassa... ja
-sitten saa Andersson ottaa esille madeiran. Kas nyt, kuinka komealta
-Lucifer näyttää. Olla häntä nyt sivulta katsomassa! Tunnusteleppa
-peräsintä, kuinka keveä se on, ja kuinka pursi sitä tottelee helposti!
-
--- Muistan tässä erään toisenkin venheistäni ja kuinka tottelevainen
-se oli. Kertomukseni saattaa tuntua merimiehen jutulta, mutta tosi se
-on sittenkin. Ei minulla ole vieraita miehiä tapahtumaan, sillä minä
-olin yksin, mutta joka ei usko, puskekoon. Purjehdin, niinkuin sanoin,
-yksinäni eräänä lämpimänä aamupäivänä tasasessa tuulessa, aurinko
-paahtoi minua ja keskellä selkää alkoi mieleni tehdä uimaan, Olin
-tehnyt samalla tavalla useat kerrat ennen. Riisuuduin, tartuin kiinni
-nuoran päähän, ja puhaltauduin suin päin mereen. Mutta nuora olikin
-sattumalta irti tällä kertaa, se juoksi jälestä ja siinä olin minä
-puolen peninkulman päässä maista, kädessäni vaan kymmensylinen köysi,
-joka tinki jalkoihini sotkeutumaan. Hätkähdinhän tuossa vähän, mutta
-en sentään itkemäänkään ruvennut. Venhe kulki rauhallisesti entistä
-suuntaansa, ja turhaan odotin minä että se luovisi tuulta vasten.
-Silloin minä suutuin ja huusin jälkeen, ensin ujostellen ja hiljaa,
-sillä minä häpesin itseäni. Sitten huusin jo vähän kovemmin. Mutta
-kun näin, että se ikäänkuin vähän alkoi luovia, karjasin minä kaikin
-voimin. Ja eikö se pahus silloin nöyrästi käännä nokkaansa tuulta
-vasten, muuttaudu toiselle kylelleen ja laskeudu aivan päälleni tuulen
-purjeita taapäin painaessa! Minä kiinni mastonuoraan ja sen avulla
-kannelle; -- enkä ollut edes köyttäni päästänyt, vaan lapoin senkin
-perässäni. Se on venhe se, joka ei niskoittele -- vai mitä? Mutta en
-kehoittaisi ketään tekemään sitä perässäni, enkä ole sitä minäkään
-toiste tehnyt.
-
-Hän puhui yhteen menoon, kunnes Andersson tuli sanomaan että aamiainen
-oli katettu kajuutassa.
-
--- E-hei! Tuo se tänne kannelle! -- On aivan liika kaunis ilma
-mennäksemme katon alle syömään.
-
-Ja peräsintä jättämättä täytti hän, merenkäynnistä huolimatta, kaksi
-pientä ruokaryyppypikaria, ojenti minulle toisen, iski silmää, kippisti
-ja nielasi karvaan nesteen mielihyvästä irvistäen.
-
-Sitten pyyhki hän suunsa hyvin miettiväisen näköisenä, pyyhkäsi samalla
-tavalla kasvojaan ja otsaansa, katsoi minuun tutkivasti ja virkkoi:
-
--- Voiko nyt kukaan uskoa, että minä olen vanha mies ja perheen-isä!
-Voisiko kukaan epäillä, että minulla on kolme lasta ja liike, jossa on
-työtä sadalle miehelle -- mitä? Minä melkein häpeän itseäni. Mutta niin
-se on aina merellä -- unhotan kaiken sen ja muutun pojaksi jälleen, ja
-tiedätkö mitä, -- se on aivan helkkarin hauskaa tämä...!
-
-Suu täynnä voileipää ja nälissäni kuin susi näin minä viimeiset tähteet
-Hangon majakasta katoavan, ja ympärillämme oli Itämeren laaja rannaton
-ympyrä. Keskellä tuota ääretöntä ympyrää, sen keskipisteenä -- me itse.
-Ja kuitenkin moititaan onnellisia ihmisiä siitä, että luulevat olevansa
-maailman keskipisteitä, kun todellakin niin ovat.
-
-
-
-
-Jää on murrettu.
-
-
-Satamasilta ojentautuu laihana ja mustana käsivartena tuon laajan,
-valkosen, kuun valaiseman jääkentän sisään, joka sulkee Hangon
-talvisataman, ikäänkuin tahtoisi ojentaa apuaan lastilaivalle,
-joka on tarttunut ajojäähän noin sata syltä laiturista. Maan
-puolella laituria on kova kiire saada Ruotsin posti ja viimeiset
-matka-arkut postilaivaan, joka kimakalla, rasittuneella vihellyksellä
-antaa toisen lähtö merkkinsä. Valoa on vaan niukasti avonaisessa
-tavarakatoksessa, tavarapinot luovat läpitunkemattomia varjoja, ja
-matkustajat kompastuvat milloin mihinkin, kun lähtöä odotellessaan
-tekevät viimeisen kävelynsä mannermaalla, ennenkun meren heiteltäväksi
-antautuvat. Lounastuuli puhaltaa tasaisesti ja voimakkaasti mereltä
-päin, lyhdyt liehtovat ja hulmuavat ja huikasevat silmiä sen sijaan
-että valaiseisivat. Makasiinin nurkan takaa tuijottaa kuu alakuloisena
-ja tylsänä, vähääkään välittämättä kaupasta ja merenkulusta.
-
-Ulompana tavallista kävelypaikkaa, toisella puolella nostokoneen,
-aivan satamasillan huipussa kävelee kaksi henkilöä, nainen ja herra,
-tarmokkain askelin. Vähintäinkin kymmenen kertaa ovat he kulkeneet
-siinä edestakaisin ajatuksiinsa vaipuneina, sillä he tuskin eteensä
-katsovat ja väistävät vaan koneellisesti tielleen sattuvia pikku
-esteitä. Kun he taas tulevat katoksen alle, valaisee keltanen
-lampun valo mustaverisiä, lujaa tahtoa ilmaisevia, kenties hiukan
-epäkehittyneitä naisen kasvoja, ja laihoja, älykkäitä miehen kasvoja.
-
--- ... sillä te tietysti tulisitte sitä kaiken elämänne katumaan,
-lopettaa miehen ääni, ivaten, välinpitämättömästi.
-
--- Eihän se ole sanottu, sanoo naisen ääni sovittavasti, välittävästi,
--- tunnenhan teitä niin vähän, ainoastaan muutamia tunteja.
-
--- Mutta te tiedätte, kuka minä olen, ja me olemme kuulleet puhuttavan
-toisistamme ennen. Eihän aina ole takeita pitkästäkään tuttavuudesta.
-
--- Niin, niin, -- mutta me voimme pettyä.
-
--- Me? -- Oh, mutta, -- te puhutte jo monikossa! Mutta pettyä voin
-tässä asiassa ainoastaan minä, pettyä teistä. Itse minä olen niitä
-ihmisiä, jotka eivät kykene edes lastakaan pettämään.
-
--- Meidän on kai jo mentävä laivaan; -- ajatelkaas, jos jäisimme maihin!
-
--- Ei ole vielä mitään kiirettä. Me ehdimme hyvin vielä kerran käydä...
-
-He kääntyivät ja taas kuului nuori mies virkkavan:
-
--- Siis kuitenkin mahdollista...
-
-Loppua ei kuulunut, kun kävelijät vetäytyivät tavarapinojen taa ja
-heidän vartalonsa satamasillalta kuvastuivat harmahtavaa taivasta
-vasten.
-
-Kun he taas palasivat, vaikenivat he molemmat. Nainen oli levottoman
-näköinen, kääräsi turkkinsa hermostuneella liikkeellä ympärilleen ja
-pysähtyi.
-
--- Ettekö vielä tule viimeistä kertaa? Eihän meidän vielä tarvitse
-mennä laivaan, esitteli nuori mies.
-
--- Oletteko varma siitä?
-
-Vastaukseksi käännähti nuori mies nopeasti kantapäillään, tuli häntä
-aivan lähelle ja virkkoi vakuuttavasti:
-
--- Minä en väitä varmaksi mitään, mikä ei ole varmaa.
-
-Nainen aikoi juuri seurata häntä, kun kolmas lähtövihellys samassa
-vihiäsi korvia äkäisesti ja kimakasti. Hän säpsähti kuin pahaa ennettä
-ja huudahti:
-
--- Siinä nyt näette kuinka paljon teihin voi luottaa! Nyt menen minä
-laivaan.
-
--- Ensin varma vastaus! vaati hän tyytymättömästi, kärsimättömästi ja
-hammasta purren.
-
--- Minä en voi. Minä en saa...
-
--- Teidän täytyy!
-
--- Minä en tee sitä.
-
--- Vai niin --
-
-Nuori mies seurasi naista rantalautaa myöten, johon muutamat miehet
-jo olivat tarttuneet sitä pois vetääkseen, niin pian kuin kaikki
-matkustajat olivat laivaan ehtineet. He pysähtyivät laivan reunaan ja
-nuori mies piti toisella kädellään kiinni rantalaudan rautakaiteesta.
-Sitten kumartui hän nopeasti naisen puoleen ja kuiskasi:
-
--- Päättäkää!
-
--- En.
-
--- Hyvästi sitten?
-
--- Ettekö seuraa mukana?
-
--- Olen seurannut teitä tarpeeksi kauvas. Olette väärin käyttänyt
-avomielisyyttäni. En olisi koskaan tullut tänne ilman teitä...
-
--- Lauta sisään! komensi kapteeni.
-
-Nuori mies puristi naisen kättä ja juoksi lautaa myöten maihin. Samassa
-vedettiin lautakin pois. Nainen jäi laivan reunaan nojaamaan, ikäänkuin
-kivettyneenä kummastuksesta, ja propelli alkoi piestä jääpalaisia,
-laivan siitä kuitenkaan vauhtia saamatta. Laivasillalla seisoi hänen
-toverinsa ja heilutti karvalakkiaan hyvin ystävällisesti, mutta hän ei
-tullut heiluttaneeksi vastaan eikä hyvästiäkään sanoneeksi. Hän seisoi
-kalvavissa ajatuksissa ja tuijotti satamasillalle, mihinkään varmaan
-paikkaan katsomatta.
-
-Jää oli jotenkin tiukassa postilaivan ympärillä, niin että kesti
-kauvan, ennenkun se sai tilaa päästäkseen sitä murtamaan. Perän takana
-oli toinen höyrylaiva, jonka ohitse ahtaassa satamassa oli kulettava
-aivan läheltä, niin että laivat melkein hipasivat toisiaan.
-
-Kaiken aikaa tuijotti laivasillalta kaksi terävätä silmää tupakkahytin
-kupeella seisovaan naisolentoon nähdäkseen hänen pienimpiäkin
-liikkeitään. Vaan ei hän hievahtanutkaan. Ei ennen kuin postilaiva
-jo puoleksi oli peittynyt toisen laivan taa. Silloin kiiruhti hän
-yht'äkkiä laivan reunalle ja viuhtoi kiivaasti, katuvaisesti molemmilla
-käsillään:
-
--- Tulkaa!
-
-Viisi sekuntia senjälkeen seisoi tuo karvalakkiin puettu rannassa
-olevan laivan reunalla laivamiesten keskessä, jotka viilarien avulla
-estivät laivoja toisiinsa hankautumasta. Postilaivan kannelta tehtiin
-uusi viittaus.
-
--- Vielä yksi matkustaja! huusi nuori mies, teki arveluttavan
-hyppäyksen, iski kiinni postilaivan mastonuoraan ja kiipesi hitaasti
-laidan yli laivaan...
-
-Laiva sai vauhtia samassa ja halkasi kuin veitsen terällä ajojäätä.
-Puoli tuntia senjälkeen oli se keskellä valkoista, kuutamon valaisemaa
-jääkenttää kuin musta peikko mikään, ja tuuli veti sen piipusta
-tupruavan pikimustan savun pitkäksi ajatusviivaksi maata kohti. Silloin
-tällöin voitiin kumeasta kolinasta päättää, että se menestyksellä
-jäätä mursi. Ylhäällä taivaalla kimmelti Kalevan-miekka kallellaan,
-ja loistomajakka välähti muutamaksi hetkeksi niin, että olisi voinut
-luulla koko koneiston tuleen syttyneen.
-
-
-
-
-Pikku kaupunki.
-
-Linnun silmällä katsottuna.
-
-
-Tuo pieni lääninkaupunki on vallannut itselleen kaiken tasasen
-maan länsipuolella olevain kukkulain ja itäpuolella olevan
-lahdelman välillä. Kenttä on ihmeellisen tasanen ja tarpeeksi suuri
-uudenaikaiseksi kaupungin paikaksi suorine ja leveine katuineen.
-
-Idässä ja pohjosessa olevain laaksojen partaalla ovat nuo
-yksinkertaiset, Valkosiksi maalatut tulliportit ja suorana kuin viiva
-kulkee niiden välillä kaupungin suurin katu, joka on täsmälleen virstan
-pituinen tullista tulliin.
-
-Kun pohjosesta päin tulee kaupunkiin, on kaupunki siinä kuin
-tarjottimella ja uljaasti kohoo sen sisässä kokonaista neljä
-kaksikerroksista kivirakennusta. Keltasia ovat ne jokainen, paitse
-yksi, joka on harmaa, ja se on kaupungin lyseo. Muut talot vetäytyvät
-arvokkaasti puutarhojen syksyisen vihreyden suojaan ja peittäytyvät
-sinne omaa vaatimattomuuttaan piiloon.
-
-Vihreiden puiden yli katselee arvokas kuvernöörin asunto ylävällä
-halveksimisella ympärillään olevaa poroporvarillista yhteiskuntaa. Se
-tuntee itsessään, että sen alikerrassa ovat lääninhallituksen totiset
-virkahuoneet ja kaupungin etevimmän perheen asunto ylikerrassa, josta
-valkoiset ikkunavarjostimet loistavat.
-
-Kaupungin edustalla on pieni peilikirkas lahdelma ja muutamia
-laiskannäköisiä proomuja värjöttelee siellä pitkälle pistävän laiturin
-kupeella, joka kai on merkkinä siitä, että täällä lienee jonkinlaista
-laivakulkuakin, vaikka on vaikea käsittää, mistä täällä väylä kulkenee
-noiden matalain kaislarantain välitse.
-
-Lyseon talo on kaupungin toisessa laidassa, mutta keskessä sen
-oikeastaan olisi pitänyt olla. Sillä lähes kahden vuosikymmenen
-kuluessa on kaupungin henkinen elämä keskittynyt tähän
-polttopisteesensä. Tuolla suurella kielikysymyksellä on siinä kaikkein
-pyhin sovinnon temppeli. Vuosikausia on kaksikielisyyden jumalatar
-siinä hallinnut; sarkapukuiset talonpoikaispojat ovat siinä lukeneet
-ulkoläksyjä mainiolla, leveällä maaseutu-ruotsilla ja kansallismieliset
-opettajat ovat hikoilleet koettaessaan palvella kahta herraa yhdellä
-haavaa. Suuressa käytävässä puhuvat pojat suomea välitunneilla, mutta
-luokkahuoneet kaikuvat vielä vanhaa roomalaiskieltä, jota viime
-tunnilla koetettiin ajaa itsepäisiin suomalaisaivoihin.
-
-Rappukäytävä on tilava ja uudenaikainen, luokkahuoneet ovat
-laitetut uusimpia periaatteita noudattaen, lattia on vernissattu,
-ilmanvaihtolaitokset viimeisten vuosien terveyttä tarkoittavien
-lääketieteellisten olettamisien mukaan tehtyjä, ja kaikkien näiden
-yhdeksännentoista vuosisadan tunnusmerkkien keskellä harhailevat
-Ciceron ja Virgilion henget kodittomina ja vieraina ikävöiden lepoa ja
-rauhaa ja kyllästyneinä kuulemaan loistavia puheitaan ja runoparkojaan
-rääkättävän.
-
-Vaan lyseo ei ole ainoa merkkipaikka kaupungissa.
-
-Niemen nenässä, joka korkeita haapoja ja koivuja kasvaen pistää
-soman ja sievän näköisenä järvelle, on kaupungin ylpeys muinaisilta
-ajoilta, jolloin ihmiset tulivat tänne vatsakatarrejaan parantelemaan
-ja katsomaan nuorison tanssia kerta viikossa sotilassoittokunnan
-soittaessa, -- on sen kylpylaitos.
-
-Mutta ruotulaitos on jo aikoja sitten hävitetty ja asevelvollisten
-soittokunta soittelee kernaimmin upseerien omassa huvimajassa.
-Vatsataudit ajavat ihmisiä meren rantaan tai ulkomaille, mutta
-kylpylaitos on siitä huolimatta paikoillaan, ystävällisen ja
-vaatimattoman näköisenä kaksine torneineen, lasiverantoineen
-ja lahonneine paviljonkeineen. Satumaisen halpoihin hintoihin
-annetaan siellä aamuisin höyrykaappia ja suihkua luutnanteille,
-lääninkanslisteille ja kirjanpitäjille, jotka edellisenä iltana olivat
-myöhäiseen istuneet totilasiensa ääressä lähellä olevassa ravintolassa.
-Herrain puolen ainoa naiskylvettäjä tuntee kaikki pestävänsä kiireestä
-kantapäähän ja jos sattuu tulemaan joku vieras, ovat kylvettäjän pikku
-pojan silmät päästään revetä sitä ihmettä tuijottaessa. Kaupungissa on
-kulkenut huhuja, että koko laitos muutettaisiin jauhomyllyksi, mutta
-ne väittää mitä varmimmasti valheeksi kylpylaitoksen intendentti,
-valkotukkainen ja lystikäs mies, joka aina aamupäivällä tepastelee
-edestakaisin kaivohuoneen lasikaton alla.
-
-Kaduilla ei ole liikkeestä tietoa. Jos joku ajuri sattuu niitä pitkin
-ajamaan, saapi olla varma siitä, että jos hänen rattaillaan joku
-ajettava istuu, on se sotilas.
-
-Keskellä kaupunkia, puita kasvavan torin varrella, jota ympäröi
-lauta-aitaus ja joka ennen muinoin kuului olleen hautausmaa, on
-apteekki. Se oli tärkeä laitos ja on ehkä vieläkin. Kun naisilla oli
-kahvikekkerinsä ja lukuseuransa, oli herroilla apteekissa jonkunlainen
-vapaaklubi. Vanhin proviisori Adde oli kaunis ja mukava velikulta ja
-oli hänellä tiskin takaisessa huoneessa aina pullollinen kotitekoista
-likööriä, jota tarjosi ystävilleen, kun nämä pistäytyivät katsomaan.
-Ja usein ne pistäytyivät katsomaan. Kun oli lasi pohjaan tyhjennetty,
-saatiin kuulla kaupungin juttuja, sillä täällä juostiin alinomaa ulos
-ja sisään, ja kun kaksi nuorta herraa tapasi toisensa kaupungissa,
-alkoi puhelu aina näin:
-
--- Oletko ollut apteekissa tänään?
-
--- Olenpa tietenkin. Ukko Brinkman istui eilen Platanissa k:lo 2:een
-yöllä ja hakkasi bufettineitiä. Luutnantti Udde oli viftillä Sellmanin
-herrojen kanssa, jotka olivat tulleet maalta, ja kapteeni Sand menetti
-kahdeksankymmentä markkaa korttipelissä.
-
--- Elä hiidessä! -- Eikö pistäytä Addea katsomaan?
-
-Ja niin mentiin Addea katsomaan. Jos oli ostajia apteekissa, ei
-muuta kuin otettiin vaan esille likööripullo ja jyvitetty ryyppylasi
-pöytäkaapista. Kun Adde joutui itse tulemaan vieraiden luo, täytyi
-tietysti ottaa uudet ryypyt hänenkin kanssaan, ja sitten saatiin
-tietää, mitä rohtoja mikin kaupungin rouvista oli sinä päivänä
-tarvinnut, -- ja jos oli oikein hyvä ystävä Adden kanssa, niin kuiskasi
-hän korvaan, että neiti Sellgren... ja silloin piti nauraa ja viiksiään
-vääntää, ottaa uusi likööri sen asian päälle ja napauttaa sormiaan, jos
-se oli oikein väkevä.
-
-Lääninhallituksen alikerroksen totisissa virkahuoneissa kulkivat vanhat
-hyvät ystävät ja virkatoverit juhlallisesti ja ylpeästi toistensa
-ohitse tumman sinisissä, kiiltonappisissa virkafrakeissaan, silloin
-kun kuvernööri oli virastossa. Mutta kun kuvernööri oli poistunut,
-oikasi lääninkamreeri selkäänsä kirjoitustuolissaan, nousi ylös ja
-meni varalääninkamreerin luo tupakalle. Ja pian kuului sieltä ukon
-herttainen nauru kaksoisovien läpi.
-
-Läänin konttoristit ja kanslistit pistäytyivät porstuaan
-paperosseineen, mutta Yhdyspankin kassööri, joka säilytti rahojaan
-lääninhallituksen rahaholvissa, keräsi kokoon paperinsa, pani ne tulen
-pitävään kassakaappiinsa, laski vielä varmuuden vuoksi setelipakat ja
-lukitsi sitten kaikki niin että lukon kilinä kiviseinissä kajahti. Otti
-salkkunsa, antoi vahtimestarin auttaa päälleen. Mutta lääninkanslian
-herrat tulivat lääninkonttorin herroja tervehtimään. Olihan se
-rauhallista, tomuista, vähän turhan tarkkaa, mutta hyvän suopaa ja
-ystävällistä.
-
-Kun aurinko oli ehtinyt lounaisen nurkan taa, vaihtoivat vanhemmat
-virkamiehet kankeat, siniset virkatakkinsa mukavaan arkitakkiin,
-nyökäyttivät hyvästiksi virkaveljilleen, ja niin sitä sitten
-virkatuntien loppuun kuluttua lähdettiin torin poikki kotiin
-tallustelemaan. Kotona odotti päivällinen. Lapset seisoivat jo pöydän
-ympärillä leukalaput kaulan alle valmiiksi sidottuina, ja mamma
-taputteli pappaa ystävällisesti olkapäähän ja kysyi, oliko hän jo
-kyllästynyt lihapulliin ja potaatteihin.
-
-Mutta kaupungin vanhassa kirjakaupassa ei ollut rauhaa
-ruoka-aikanakaan. Siellä oli varaston tarkastus ja tomuisille hyllyille
-siellä kurkoteltiin ja pölyisiä laatikoita pengottiin. Konttorikirjat
-olivat auki pöydällä ja pahaa ne puhuivat. Siitä pitäen kuin tuo uusi
-suomalainen kilpailija tuolla katukulmassa oli naulannut seinään ruman
-suomalaisen kylttinsä, jonka vanhanaikuisia kirjaimia tuskin lukeakaan
-osasi, oli menekki melkoisesti vähentynyt. Kaupungissa vallitsi oikea
-boikottausjärjestelmä. Täällä oli nyt kaksikymmentä vuotta aikaa ja
-varoja uhraamalla koetettu ylläpitää sekä ruotsalaista tyttökoulua
-että kirjakauppaa, ja viimeiset voimat tässä oli kulutettu vanhan,
-ruotsalaisen asian hyväksi -- mutta kuinkas kävi?
-
-Tulee mikä tulleekaan muuahta tusinaopettaja Jyväskylän seminaarista
-ja perustaa suomalaisen tyttökoulun ja kohta on oppilaiden luku
-vähentynyt niin, että täytyy ottaa köyhiä lapsia kadulta ja antaa
-heille ilmaiseksi kasvatusta, ett'ei oppilasmäärä aivan liika vähältä
-näyttäisi. Vielähän tuo sekin menettelisi. Mutta sitten tulee
-muuan hävytön suomenmielinen kirjakauppapalvelija, panee kylttinsä
-toisen melkein nenän alle ja vetää moukkia puoleensa suomalaisilla
-ilmoituksillaan ja suomalaisella nimellään -- Pöllönen eli mikä
-Pullonen se on! Oma varasto tässä vaan jää homehtumaan -- siinä ne nyt
-näkee seuraukset koko taosta siunatusta kansallisesta liikkeestä. --
-Siinä ne nyt näkee! -- Mutta ei, -- perään tässä ei anneta! Työtä pitää
-tehdä aamusta varhaisesta yöhön myöhäseen. Saavat nähdä ihmiset, ett'ei
-vanha ruotsalainen sivistys niinkään helposti väisty, -- että sillä
-vielä on edustajansa maaseudullakin, on tukijansa, jotka eivät petä,
-ennenkun voimansa murtuvat ja täytyy tehdä tuo suuri konkurssi-ilmoitus
-itselleen Herralle ja Mestarille.
-
-
-
-
-Pomppe.
-
-
-Pomppe oli syntyjään puoleksi lintukoira puoleksi neufunlantilainen.
-Mutta kun emo oli suuri ja mustavillainen koira puhdasta
-neufunlantilaista rotua ja oli ennenkin saanut pentuja, jotka
-kasvoivat niin suuriksi kuin vasikat, ei kukaan epäillyt Pompenkaan
-puhdasrotuisuutta. Ja niinpä pantiin hänet kolmen viikon vanhana
-pieneen pärekoriin ja lahjoitettiin professorin nuorelle neidelle.
-
-Pomppe tuli vaunuissa ajaen professorin huvilaan, peitettynä vasuunsa
-nuoren neiden polvella ja lihava oli hän ja pyöreä ja hullunkurinen.
-Matkalla oli häntä huviteltu pienellä etusormella, joka kutitti ja
-kiihoitti, vaikk'ei siitä kiinnikään saanut.
-
-Pompesta on tuleva kartanokoira, niin päätettiin, kun hän kämmiskeli
-ruokasalin lattialla ja nuori neiti tarjosi hänelle maitoa teevadilta.
-
-Hyvän isäntäväen Pomppe sai. Iloiset lapsuutensa ajat kieriskeli hän
-nurmikolla ja sai häiritsemättä kääriytyä porstuan mattoon ja repiä
-sitä niin paljon kuin mielensä teki. Mutta kun hän pääsi saliin tai
-vierashuoneihin, veti hän alas pöytäliinoja ja lamppuja, vei mennessään
-lankakerät ja sukankudokset ja piti yleensä aivan verratonta meteliä,
--- tehden kaikkea sitä kevytmielisen ja iloisen näköisenä, niinkuin
-sivumennen, huiskuttaen häntäänsä niinkuin paras ystävä mikään. Kun hän
-siis säännöllisesti kolme kertaa päivässä hiipi palvelustytön jälestä
-ruokasaliin, vedettiin hänet sieltä yhtä säännöllisesti takaisin
-piikain kammariin, ja sai hän aina jonkun makupalan pureksittavakseen
-ikäänkuin korvaukseksi siitä vahingosta, mikä hänelle tapahtui, kun
-täytyi olla vailla herrasväen sivistävää seuraa.
-
-Muunlaista kasvatusta ei Pomppe saanut kartanokoiraksi tullakseen.
-Nuori neiti, joka itse suurimmaksi osaksi oli tätä kasvattajan tointa
-hoitanut, oli syksyllä usein kaupungissa, ja Pomppe sai tyytyä piikain
-opastuksiin ja ottaa noudattaakseen renkipoikain oivallista esimerkkiä.
-
-Kun hän lokakuussa läheni puolen vuoden ikää, alkoivat tunne-elämän
-ensimmäiset ilmaukset soitella hänen koirasydämmensä herkkiä kieliä.
-Ne olivat kummallisia säveliä, jotka niistä helähtivät. Hän alkoi
-tuntea yhä enemmän kasvavaa harrastusta kaikkia kohtaan, jotka siivillä
-lentivät. Jo kesällä oli hän kärpästen tapoja perin pohjin tutkinut ja
-moni kärpänen oli päättänyt iloiset päivänsä hänen mustassa kidassaan.
-Mutta nyt saattoi hän syviin mietteihin vaipuneena seista tuntikausia
-kanaparven ääressä ja kun kanat vetäytyivät kammariinsa ja ovi sulki
-hänen näkyvistään Kokinkiinan ja Bramaputran kirjavan höyhenrikkauden,
-silloin jäi Pomppe siihen seisomaan ja outoja, kirveleviä tuumia
-tuumimaan.
-
-Jos silloin tapahtui, että varis lähti haapalehdosta lentää
-kahnuttamaan, tai närhi hänen päällitsensä lensi, puhaltautui hän
-täyttä karkua jälkeen eikä pysähtynyt ennen kuin järven märkä raja-aita
-keskeytti hänen tutkimuksensa lintuelämän salaisuuksista.
-
-Riippuvin korvin ja häntä koipien välissä kääntyi hän pois, mulkoili
-puitten latvoihin toisia ajettavia ja asettui taas vanhalle paikalleen
-kanakammion eteen. Siinä seisoi hän välistä pitkät hämyhetket
-kuunnellen kanojen kurkkujen soittoa. Rohkeat aavistukset täyttivät
-noina yksinäisinä hetkinä Pompen rinnan, sitä rohkeammat kuta heikommin
-kaakatus kanakammarista kuului ja lopuksi kokonaan vaikeni samalla kuin
-iltaruskokin häipyi pois tuolla tyynen salmen takana.
-
-Pompen totisuus herätti herrasväenkin huomiota. -- Pentutauti! Ja
-hän sai muutamia pisaroita jodia voileivän palasella, irvisteli ja
-nuoleskeli, mutta nielasi kohta kuitenkin kaikki voin vuoksi. Jodi ei
-parantanut Pomppea hänen kanahaaveistaan. Yhä vieläkin tavattiin hänet
-kanakarjaa katselemasta, nuo karvaset korvat hyvin huolellisen ja
-miettiväisen näköisinä.
-
-Nuori neiti oli vähän pettynyt Pompestaan. Se ei tahtonut kasvaa --
-eikä ollut kauniskaan. Hän tarkasteli Pomppea joka kerta kuin jonkun
-ajan kuluttua tuli kotona käymään, mutta ei nähnyt mitään enteitä
-siihen, että Pompesta olisi vasikan kokoinen tuleva.
-
-Mutta Pomppe juoksenteli pienuudestaan tietämättä teitä ja maita ja
-vilkuili variksia ja harakoita, varpusia ja rastaita, mutta ei siltä
-unohtanut ihastustaan -- kanoihin.
-
-Hänen rakkautensa lintuihin teki hänet mahdottomaksi huoneissa olemaan.
-Likaisena ja turkki täynnä olkia ja takkiaisia ilmaantui hän vettä
-suusta valaen ruokapöytään, mutta ajettiin inholla pellolle. Kyökissä
-sai hän ruokaa, -- ja eli muuten omaa elämätään.
-
-Silloin tapahtui eräänä päivänä, kun hän puolentunnin ajan oli seisonut
-liikkumatonna ja katsellut mitenkä paras kana maata nokki ja milloin
-milläkin jalalla seisoskeli, että hänet valtasi häpeämätön halu,
-hillitön ja vastustamaton. Häntä sojotti suorana kuin keppi ja pitkät
-korvat kohosivat pystyyn. Ja sitten karkasi hän kanojen kimppuun kauvan
-pidätetyllä innolla. Kaakattaen ja huutaen hajaantuivat ne kaikille
-haaroille, siipiään räpyttäen ja kaulat pitkinä. Se oli hänestä
-niin sanomattoman hurmaavaa, että hän hurjaa vauhtia karkasi äsken
-tähystämässä kanan kimppuun, tarttui häntä kaulaan ja kekkek! -- siinä
-se kelletti hengetönnä selällään!
-
-Pomppe seisoi ylpeänä urotyöstään ja kyni professorin parasta kanaa,
-kun karjapiika hänet keksi...
-
-       *       *       *       *       *
-
-Sanotaan, että kun ihmissyöjät ovat saaneet kristityn lihaa maistaa,
-pitävät he sitä suuressa arvossa. Pomppe piti tästä lähin kananlihaa
-yhtä suuressa arvossa.
-
-Uuden murhan tehtyään sai hän takkiinsa niin että pölisi ja kytkettiin
-hänet koko päiväksi rautaketjuun lähelle kanakammiota, vaan ei ollut
-siitä suurta apua.
-
--- Taas kana! ilmoitti karjapiika.
-
-Professorissa saatiin syödä arkipäivinäkin kananlihaa, mutta munat
-piti ostaa. Keppi keikkui Pompen selässä ja rautariimu ratisi hänen
-kaulassaan, mutta kun hänet taas päästettiin irti, oli hänellä
-pian taas suupielet höyhenissä ja pureskeli hän salaa nurkkain taa
-piilottamiaan purstokyniä.
-
-Ankaran kurin alle jouduttuaan kadotti Pomppe kokonaan
-itseluottamuksensa, hiipi kuin varas kyökkiin, vältti ihmisten seuraa
-ja halveksi heitä. Ei kukaan enää toivonut hänestä vasikan kokoista
-tulevan, mutta kanoista oli hän sentään tarpeeksi suuri.
-
-Sitten tuli talvi ja talven tuoma luminen rauha rauhoitti Pompenkin
-intohimoja, sillä jälelle jääneet kanat olivat hyvin telkityt
-kammioonsa eikä variksiakaan näkynyt. Nyt oli hänen aika tulla talon
-vartijaksi. Illat makasi hän kyökissä palvelijain jaloissa ja yöksi
-vetäytyi hän uunin kylkeen. Ei kenelläkään ollut sydäntä ajaa häntä
-virantoimitukseen paukkuvassa pakkasessa.
-
-Joulun jälkeen sai hän laiskottelutoverin. Nuori ylioppilas, joka
-oli sukua perheesen, tuli maalle kirjoja kirjoittamaan. Heti tuli
-heistä ystävykset. Pomppe kävi tervehtimässä ylioppilasta hänen
-yliskammarissaan ja yhdessä siinä laiskoteltiin, toinen lattialla
-toinen sohvalla. Hänen kanssa seurustellessaan sai Pomppe takaisin
-uskon itseensä. He tekivät yhdessä aamukävelynsä jään yli, ja Pompen
-ajatukset omasta arvostaan kasvoivat sitä mukaa kuin ystävyys.
-Seurauksena siitä oli, että karjapiika eräänä aamuna tapasi Pompen
-kanakammiosta, jonne tämä oli tunkenut aivan käsittämättömällä tavalla.
-Hänen edellään juoksi väristen ja kaakattaen suuri Bramaputra kukko,
-höyhennettynä aivan ilki alastomaksi. Kanat huutelivat täyttä kurkkua
-orsillaan, mutta kukko, joka oli kadottanut siipihöyhenensä, ei voinut
-lentää heidän luokseen, vaan juoksi niinkuin sirkushevonen huoneen
-ympäri Pompen ollessa tirehtöörinä.
-
-Siitä tuli tietysti kukonpaistia päivälliseksi, mutta Pomppe sai
-olla kahleissa viikon päivät ja ajatella Bramaputra-kukkoaan. Mutta
-ylioppilas, joka kirjoja kirjoitti, söi kukonpaistiaan makeaan suuhunsa.
-
-Siitä päivästä alkaen tuli Pompesta ehdottomasti raitis -- liekö sitten
-kuri auttanut vai omat päätökset.
-
-Kesällä toimitti hän kartanokoiran virkaa: vieraita ei hän juuri
-haukkunut, mutta juoksenteli sen sijaan pitkät matkat heidän jälessään,
-ja oli poissa päivittäin.
-
-Syksymmällä tuli ylioppilas, joka kirjoja kirjoitti, käymään ja
-kiittämään viimeisestä.
-
--- Missä on Pomppe?
-
-Vai Pomppe! Kun kyökkipiika eräänä päivänä laskeutui kyökin rappuja,
-näki hän kahdeksan kanan ruumista, jotka olivat asetetut vierekkäin
-riviin, niinkuin olisi ihminen ne siihen latonut. Jokaiselta oli kaula
-poikki purtu.
-
-Se oli Pompen viimeinen urotyö. Sen jälkeen ei häntä ollut näkynyt
-viikkokauteen.
-
-Oliko hänellä paha omatunto, vai oliko hän poistunut siksi, ett'ei
-kotona enää ollut ainoatakaan kanaa?
-
-
-
-
-Väärinkäsitys.
-
-
-Mikkelin kaupunki oleili tuossa hiekkakankaallaan lähellä järven rantaa
-niin rauhallisena ja tyytyväisenä kuin tuollainen pikku kaupunki, jolla
-on omat varmat etuoikeutensa, lääninhallituksensa ja lyseonsa, suinkin
-vaan voi oleilla keskellä rauhallista, hiiskumattoman hiljaista seutua.
-
-Illan tullen kuului muutamia pitkiä torven toitahduksia ylhäältä
-palotornin mäeltä, länsipuolelta kaupunkia, ja kohta sen jälkeen alkoi
-karja kilisevin kelloin lähteä liikkeelle kaupungin haasta katuja
-pitkin. Karjan jälestä tuli joitakuita ruskeajalkaisia, pölyisiä
-poikanulikoita.
-
-Kaupungin piiat kävivät karjaa vastaan, valitsivat kukin lehmänsä
-ja ajoivat ne kotiin, kunnes lopulta oli jälellä vaan kaksi lehmää,
-jotka vielä residenssitorillakin haukkasivat suuntäytensä ruohoa
-märehtiäkseen sitä sitten lypsettäessä.
-
-Kaupungin eteläiseen päähän sijoitetussa lääninvankilassa oli ehtoolla
-esiinhuuto ja vartion muutos. Siellä kahleet kalisivat ja kuului
-komentohuutoja. Tuo keltanen kaksikerroksinen rakennus, jota korkea
-muuri ympäröi, koetti kyllä peittäytyä tuuheiden rantakoivujen vihreään
-helmaan, mutta vastaisella puolella kohosi sen uhkaava pääty ajoportin
-kohdalla pienelle kentälle päin, jonka nurmi oli kulunutta ja päivän
-paisteesta ruskettunutta ja jossa hiekka oli tullut näkyviin laihojen
-heinän korsien välissä.
-
-Vähän matkaa siitä sen suoran kadun varrella, joka hiekkakenttään
-päättyi, oli kaupungin laidassa kasakkain kasarmi, pitkä ja
-matala puutalo. Kasarmissa ja sen rappuisilla lauloivat nuo Donin
-asevelvolliset alakuloisia laulujaan avaroista aroista ja hurjista
-ratsastuksista. Laulu kuului kaupunkiin ja siitä sanottiin: -- Tulee
-sade, kasakat laulavat.
-
-Vankilan ylikerrassa lähellä sen luoteista kulmaa oli Heikki Hytönen
-saanut auki velkavankilansa ikkunan. Iltarusko oli jo kadonnut ja
-rauhassa voi hän hengittää viileää ilmaa, -- velkavankeja ei pidetty
-tiukalla, eiväthän ne olleet vaarallisia pahantekijöitä. Raollaan oli
-ikkuna sentään ja sen takana tuumaili Hytönen omia tuumiaan.
-
-Huomenna on hän istuttavansa istunut ja pääsee kotiinsa heinäajaksi,
-pieneen mökkiinsä Pieksämäellä. Siltavoudin velka on siis silloin
-maksettu! Alussa oli Heikki Hytönen kyllä valitellut saamamiehen
-kovuutta, kun panettaa hänet kahdenkymmenen markan velasta kiinni
-kiireimpänä työaikana, mutta muutamien päivien kuluttua hän rauhoittui.
-Entäpä sitten, vaikka tässä nyt istuukin, -- eihän tuosta kunniakaan
-mene! Akka ja vanhin poika hoitavat kyllä mökkiä sill'aikaa, -- ja
-onhan tässä oikeastaan itsekin rahaa ansaitsemassa. Puhdasta rahaa
-ansaitsemassa! Huomenna on velka maksettu, tuntui oikein hyvältä
-sitä ajatellessa. Hulluhan se on tuo siltavouti, joka tällä tavalla
-velkaansa maksattaa, vaan oma asiansapahan lienee.
-
-Hytönen oikasi vähän kankeita jäseniään ja ajatteli sitä, miten hän
-muutamain päiväin perästä kotiniityllään viikatetta heiluttaa, --
-eivät ne vielä liene kotiniittyä niittäneet. Oikeastaan hän nyt vasta
-ensikerran koko istuma-aikanaan ajatteli vapauttaan, -- ei olisi ennen
-kannattanutkaan. Mutta pian koittavaa vapautusta ajatellessa tuli
-hänelle halu toinenkin ja paljoa kiusallisempi:
-
-Kun saisi tupakkaa!
-
-Ei ollut hän koko istuma-aikanaan saanut haistaakaan tupakkaa. Ei ollut
-hän milloinkaan niin kovaa kokenut. Ja kun ajatteli eukkoaan ja kuutta
-pienokaistaan siellä kotimökillä, näki hän yllä selvemmin itsensä
-istumassa tuvan rappusilla illallisen syötyä. Ettäkö jos tupakoi? No
-niin, että nurkantakaiset ritisivät hänen kuluneessa savupiipussaan, ja
-savu leijaili pihan yli tallin seinään. Oikein kihosi vesi suuhun tuota
-ajatellessa...
-
-Vartijoita vaihdettaessa oli Ivan Kusnakoff asettunut juovikkaan
-vahtikojun eteen ympärysmuurin luoteisessa kulmassa. Hän käyskenteli,
-kevyt kasakin pyssy olallaan, ankarana ja sotilasmaisena, nuo
-neljäkymmentä säädettyä askeltaan edes ja takaisin vahtikojun
-edustalla, niin kauvan kuin vartiopatrulli oli niillä tienoilla, mutta
-kun nuo viisi ilta-auringon valossa välkkävää pyssynpiippua olivat
-kadonneet kasarmin lauta-aidan taa, asetti hän ampuma-aseensa muuria
-vasten, irroitti vyönsä ja istuutui vahtikojun kynnykselle.
-
-Eihän ollut niin kovin hauskaa kasakkanakaan olo. Hän yhtyi hiljaa
-hyräillen tuohon kotoisen laulun säveleesen, jota toverit yhä lauloivat
-kasarmin rappusilla, ja hänen ajatuksensa harhailivat kauvas aavoille
-aroille, missä kellanruskea joki vuotaa hitaasti ja raskasmielisesti,
-mutta samalla niin tuttavallisesti ja salaperäisesti kuin ainoastaan
-kotiseudun joki vuotaa voi.
-
-Kolme vuotta sitten lähti hän Donista kahdeksantoista vuoden vanhana.
-Sittemmin oli hän sotapalvelustaan suorittanut tässä kaupungissa tällä
-vieraalla maalla ja noina kolmena vuotena oli hän oppinut kansan
-kielellä kiroamaan, -- siinä kaikki. Mukavaa elämäähän täällä elettiin:
-vartioitiin läänin vankilaa ja silloin tällöin oltiin harjoituksissa.
-Joskus vaan tehtiin pitempi ratsastusmatka. Vaan vaikkei hän voinutkaan
-itselleen mitään sen parempaa toivoa, kuohuivat hänen kuumat verensä
-useinkin levottomasti. Varsinkin yksinäisinä yöllisinä hetkinä, kun
-hän asteli määrättyjä askeliaan vahtikojun edustalla, kun yö oli ihana
-ja hiljaisuus ääretön ja kaikki elämä tuossa pienessä kaupungissa oli
-uneensa vaipunut, kun ei ainoatakaan lehvää liikahtanut ja kun hän ei
-kuitenkaan ankarimman rangaistuksen uhalla saanut silmäänsä ummistaa,
-syntyi hänessä haikea, palava halu saada jotain vaihtelua aikaan,
-päästä joihinkin seikkailuihin osalliseksi.
-
-Tänä iltana oli hänellä jonkunlainen epäselvä tunne siitä, että jotain
-tulisi tapahtumaan, ja hän tähysteli tarkasti ympärilleen: kunpa
-vangitkaan edes tekisivät pakoyrityksen, niin olisihan siinäkin edes
-jotain vaihtelua! Mutta ei hän mitään erikoista huomannut, heitti
-jalkansa ristiin, kaivoi esiin tupakkakukkaronsa ja sytytti nysänsä.
-
-Kaislarantainen, tyyni lahdelma nukkui rauhallista kesäuntaan
-lummekukkaisen peitteensä alla, -- eikä kuiskahdustakaan kuulunut! Hän
-nojautui taapäin, puhalsi tupakan savun tyyneen ilmaan ja katseli,
-kuinka se hajaantumatta kohosi korkealle ilmaan. Mutta kun hän taas
-katsahti ympärilleen, suututti häntä ahdas näköpiiri, joka ikäänkuin
-kuristi häntä. Olla hänen siellä, kaukana, äärettömällä arolla, jossa
-taivaanranta huimaavan kaukana aaltoilee...!
-
-Silloin säpsähti Heikki Hytönen ikkunansa takana.
-
-Tupakkaa!
-
-Mutta mistä tuli se tupakan haju? Hän avasi varovasti ikkunan ja pisti
-ulos parroittuneen leukansa, tähysteli uteliaasti ympärilleen, mutta ei
-mitään nähnyt.
-
-Kasakka heräsi mietteistään, nousi seisomaan, otti pyssynsä ja huusi
-mielensä huviksi pitkän vartiohuutonsa:
-
--- Slusha-a-aj!
-
--- Slushaj! vastasivat vuorostaan muut vartijat, joita oli yksi
-jokaisessa linnan muurin neljässä kulmassa.
-
-Kasarmissa käännähti kasakkakapteeni rauhallisesti toiselle korvalleen,
-kun kuuli että hänen väkensä oli paikoillaan, ja linnan vanki kopissaan
-säpsähti levottomasta unestaan, niin että raudat ratisivat; jolloin
-vanginvartija käytävässä katseli häntä hetkisen pienen oveen tehdyn
-lasireiän läpi.
-
-Mutta Heikki Hytönen venytti suunsa leveään, hyväntahtoiseen hymyyn,
-pisti ulos paljaaksi kulitun, hullunkurisen päänsä niin pitkälle kuin
-sai ja huusi varovasti ja salamyhkäisesti:
-
--- Kuuleshan, velihopea, hanki tupakkaa ukolle, jonka täytyy vaan
-tyhjää ilmaa nieleksiä!
-
-Kasakka katsahti ylös äänen kuultuaan, näki hämmästyksekseen vangin
-ikkunassa ja viittasi kiivaasti ja päättävästi kädellään, että hän
-hetipaikalla vetäytyisi tiehensä. Hänellä oli ankarat määräykset
-vankien suhteen eikä mitään muuta puhetorvea kuin -- pyssynsä.
-
-Mutta kun ukko näki hänen tupakoivan, ihastui hän ikihyväksi.
-
--- Sinäkö täällä tupakoitkin, velihopea! -- Huomenna saat tupakkasi
-kolminkertaisesti takaisin, jos nyt vähän ukolle annat...
-
--- Perkele! huusi kasakka, pannen siihen sanaan kaiken suomenkielen
-taitonsa, ja pui nyrkkiään.
-
--- Elähän tuossa kiroile... enhän minä ole mikään varas, niin että
-turhaan siinä kiroilet... siltavouti on vaan panettanut minut kiinni
-kahdestakymmenestä markasta... ja sinä saat tupakkasi nelinkertaisesti
-takaisin, kun täältä huomenna pääsen vapaaksi!
-
-Kun kasakka hetken aikaa seisoi epätietoisena siitä, mitä hänen olisi
-tekeminen, sai Heikki Hytönen uutta toivoa:
-
--- Kuulehan nyt, velihopea... enhän tahdo kuin muutaman piipullisen...
-tai kunhan vaan saisin suuhunikaan...
-
--- Perkele! kiljasi kasakka uudelleen ja kohotti pyssynsä.
-
--- Katsohan sinua, kun siinä kiroilet... enhän minä tee kellekään
-pahaa... kah, soh... elähän, jumalan luoma, ihmistä ammu... minähän
-olen se Hytös-Heikki Pieksämäeltä.
-
-Kasakka ei ymmärtänyt sanaakaan. Ukko oli hänestä liiaksi ujostelematon
-ollakseen suuri pahantekijä, mutta oli hän jo kyllästynyt siihen,
-että tämä noin ääneensä puheli tuolla ylhäällä, sillä ankarimman
-rangaistuksen uhalla oli vahtimiehiä kielletty vankien kanssa
-puhelemasta. Jos kuka sen nyt sattuisi kuulemaan, niin saisi hän
-vähintäinkin vuorokauden pimeää arestia ja sen lisäksi vielä
-löylytyksen kapteenilta, joka ei suinkaan korvapuustiin rajoittuisi.
-Hän tunsi kyllä kapteeninsa. Vielä kerran koetti hän hyvällä saada ukon
-vaikenemaan. Pani pois pyssynsä ja hätisteli kummallakin kädellään
-tuolle itsepäiselle suupaltolle, niinkuin hätistetään lehmää, kun
-tahdotaan sitä pelottaa, ja samalla kiroili hän: perkele... perkele...
-
-Mutta nyt tuli ukko aivan haltioihinsa kasakan leikillisyydestä, nauraa
-hohotti ja alkoi uudelleen rupatella:
-
--- Sinäpä vasta veitikka olet, joka ensin uhkaat ampua ja sitten telmät
-kuin hupakko, ennenkun tupakkaa annat...
-
-Silloin kasakka taas tähtäsi.
-
--- Kah, soh, joko nyt taas rupeat... elä leikittele pyssyn kanssa,
-saattaa lauveta!... mitä huudat?... enhän niinä ole mikään murhamies
-enkä varas, min' oon se Hytös-Heikki Pieksä...
-
-Heikki Hytönen ei ole sen kauvemmin rupatellut. Kasakka oli todenteolla
-suuttunut, huutanut hänelle venäjäksi, että vetäytyisi tiehensä, mutta
-kun ukko yhä oli itsepäinen, tähtäsi hän ikkunan pieleen ja laukasi.
-
-Juuri kuin Heikki Hytönen oli kotipitäjänsä nimen mainitsemaisillaan,
-horjahti hän taapäin huoneesen, aikoi pyyhkäistä käsillään otsaansa ja
-kaatui sanaa hiiskumatta selälleen. Luoti oli sattunut ikkunan saranaan
-ja siitä kimmonnut syvälle Heikki Hytösen itsepäiseen kalloon.
-
-Kasakka vedettiin oikeuteen, mutta vapautettiin lopulta.
-
-Tuo pieni kasakkakomennuskunta on jo aikoja sitten Mikkelistä muuanne
-siirtynyt. Siellä on nyt muita laitoksia, jotka ennustavat sadetta
-yhtä varmasti kuin kasakkain laulu ennen aikaan. Omat asevelvollisemme
-astuvat määrätyt askeleensa lääninvankilan vahtikojujen edessä ja
-tupakoivat salaa, mutta ymmärtävät paremmin suomea, vaikkeivät olekaan
-niin vilkasliikkeisiä kuin kasakat.
-
-Ivan Kusnakoff oleilee kaukana Afganistanissa eikä ammu enää Hytösiä.
-Mutta laiha, työnteon murtama vaimo vanha sai lähteä mökistään
-Pieksämäellä kuuden pienen lapsensa kanssa, eikä siltavouti koskaan
-saanut takaisin kahtakymmentä markkaansa.
-
-
-
-
-Kotiin.
-
-Unohtumaisillaan oleva joulu-muisto.
-
-
-I.
-
-Lukukausi päättyi lussijuhlaan ja steariinikynttilä-ilotulitukseen,
-todistuksien jakeluun ja hurmaavan ihanaan vapauden tunteesen. Olin
-päivää ennen tehnyt jouluostokseni sellaisella totisuudella kuin olisi
-ollut kysymys markoista eikä penneistä; olin kymmenen kertaa pääni
-ympäri miettinyt, tarvitsisiko äiti paremmin kynän pyyhkijää kuin
-piparikakkuvormua, kampasiko isä harvoja hiuksiaan kernaammin luu- kuin
-kuttaperkkakammalla, ja oliko vanhimmasta sisaresta allakka mieleisempi
-kuin kivihiilirintaneula. Lopulta tein kuitenkin päätökseni: äiti sai
-kynänpyyhkijän, isä luukamman ja sisar allakan, ja hyvästi niihin
-rahani riittivätkin. Oli minulla sen lisäksi muutamia muitakin
-kotiväen ostoksia, mutta ne olivat vähemmin hauskoja, ne kun olivat
-velvollisuudesta tehtävät. Suurin huvini sen jälkeen oli sijoitella
-tavaroitani Valkolan Matin rekeen ja tuumia hänen kanssaan lähdöstä,
-joka päätettiin panna toimeen huomenna varhain ennen auringon nousua.
-
-Olin ylhäällä jo niin varhain, ett'ei talossa vielä oltu tultakaan
-tehty, tein ensimmäiset valmistukset matkaa varten ja lähdin kouluun
-ainakin tuntia ennen kuin päättäjäis-juhlallisuus tulisi alkamaan. Se
-oli ilo, joka minut niin armottomasti ajoi talvipakkaseen, mutta oli
-siellä ennen minua jo muitakin koulun ovien avaamista odottamassa.
-Toistakymmentä levotonta ja viluista poikaa seisoi rappusilla jalkojaan
-polkien paukkuvassa aamupakkasessa. Ilooni ja levottomuuteeni
-sekaantui hiukkanen häpeän tunnetta, sillä minä olin siinä ainoa
-yläluokkalainen ja olin nyt ollut yhtä lapsellinen kuin mikä tahansa
-ensiluokkalainenkin. Menettelihän se sentään pimeässä, kun ei kukaan
-voinut niin tarkasti toistaan erottaa. En puhutellut ketään, sulkeuduin
-jääkylmästi omaan arvooni ja värisin vilusta.
-
-Puolen tunnin kuluttua avasi koulun vahtimestari ulko-oven sisästä
-päin ja minä olin ensimmäinen sytyttämässä kynttilöitä luokkahuoneemme
-kolmessa suuressa A:ssa. Olihan se hyvin juhlallista, kun noin saa
-levittää valoa samaan huoneesen, jossa sitä muulloin on saanut
-vastaanottaa, ja luokkamme näytti omituisen vieraalta ja juhlalliselta
-kynttiläin kirkkaassa valossa. Mutta kynttilät olivat huonosti asetetut
-reikiinsä ja minun parhaat juhlavaatteeni ryöjäytyivät pahasti
-steariinin sulasta...
-
-Vihdoinkin astuin minä sykkivin sydämmin kateederille, jossa koulun
-arvoisa rehtori seisoi mahtavana eteensä kasattujen vastakirjoitettujen
-todistusten takana. Sain kiitettävän käytökseni, ahkeruus ja huomio
-kiitettävä, annoin todistukseni solahtaa povitaskuun ja astuin
-selkä kankeana ja koko koulun minua katseillaan seuratessa takaisin
-paikoilleni. Sitten seurasi pitkä odotus, kunnes kaikki pojat olivat
-saaneet arvosanansa. Joudutin jouduttamalla loppuvirren nuottia, niin
-että olin puolta tahtia toisista edellä, karkasin läpi Isä meidän ja
-Siunauksen, pidin vähän aikaa virsikirjaa silmieni edessä odottaen
-samalla otollista hetkeä ulos hyökätäkseni ja olin ensimmäisiä
-potkasemassa ovea selälleen. Niin voimakas ja niin yhteinen oli
-hyökkäys, että minä pyssytulpan tavoin ponnahdin ulos koulunpihalle
-takaa päin tulevien painosta.
-
-Vajaan puolentunnin kuluttua istuin minä jo Valkolan Matin reessä
-viimeisiä paloja nieleskellen. Aurinko teki juuri nousuaan yli vanhan
-koulukaupungin meidän ajaessa pitkin Isoa katua ja läpi tulliportin.
-Samaan aikaan lähtivät kaikki kaupungin majatalon hevoset liikkeelle,
-hajaantuen eri haaroille reet täynnä levottomia, joululuvalle
-kiiruhtavia koululaisia, mutta minä ajoin kuitenkin kaikista
-ensimmäisenä ulos tullista kulkusten kilistessä ja sanomattoman
-riemun rintaani täyttäessä. Aurinko valaisi jo huurteisia metsiä,
-jotka vaaleanpunaisina kimmeltelivät. Kun tie teki mutkan, näin minä,
-tarvitsematta kääntyä taakseni katsomaan, vanhasta koulukaupungista
-ruusuisia pilviä pulppuavan kirkkaaseen ilmaan. Ne kiemurtelivat
-ja poimuilivat sadoista savupiipuista; tummenivat tavalliseksi
-savuksi, kalpenivat valkeaksi kesäyön usvaksi, hehkuivat purppuran
-punaisina, kohosivat yhä korkeammalle ja haihtuivat lopulta hienoksi
-kukkaisjauhoksi ylempänä puhaltamaan heränneessä pohjatuulessa.
-Kauniin kaupungin takana kohosi sen vanha salaperäinen linna, jonka
-pakkanen oli Valkoseksi huurtanut, mutta jonka kattoja aamun aurinko
-kultaili. Ja vaikka minulle ehkä tulikin pieni ikävä kaupunkia, näin
-kuitenkin mielihyvällä sen peittyvän mäkien ja petäjikköjen taa, kunnes
-tien viimeisessä käänteessä heitin hyvästini sen päällä väikkyvälle
-ruusupilvelle tuolla kaukana kimmeltävän metsän takana.
-
-Ja nyt olin maalla, joka satain peninkulmain laajuisena levisi
-ympärilläni lumisine, synkkine metsineen, loppumattomme jäineen
-ja untuvan hienoine hankineen. Reen jalas narisi yksitoikkoisesti
-kahdenkymmenen pykälän pakkasessa, jäähileet häikäsivät silmää, ja
-hevonen ilmaisi sieramiaan päristellen, että olimme tervetulleet
-kotiin. Valkolan Matti istui kuskilaudalla ja ojensi oikean jalkansa
-ulos reestä niinkuin kunnon kuskien tapa vaati. Hengityksestä kasvoi
-kuuraa turkin kauluksiin ja hevonen oli jo kupeiltaan valkea.
-
-Valkolan Matti oli tullut kaksikymmentä peninkulmaa läpi lumisten
-metsien minua noutamaan ja tämä oli hänen ensimmäinen kaupunkimatkansa.
-Useamman kerran koetti hän saada alkuun puhetta kaupungin
-merkillisyyksistä, mutta minä olin vielä hajamielinen ja vastailin
-yksikantaan vanhan kaupunkilaisen varmuudella. Pääni oli täynnä
-kaikellaisia uusia vaikutuksia, joita uusi ympäristö minussa herätti,
-ja kauniin talviyön kevyt ilma houkutteli mielikuvitustani hurjaan
-lentoon läpi äärettömien, kylmän kirkkaiden avaruuksien.
-
-Vaan pian olin taas kaupungissa, josta äsken olimme lähteneet. Siellä
-oli niin paljon kaikellaista semmoista, joka minua huolestutti ja
-harmitti. Kun eron ensimmäinen ilo oli haihtunut, johtui kaupunki
-taas mieleen. Vanha kimnaasi oli äskettäin muuttanut nimensä ja
-ohjelmansa. Entisten lyyryillä koristettujen univormunappien ja
-sinisten sortuukkien sijasta ei meillä nyt ollut minkäänlaisia
-ulkonaisia merkkejä ollenkaan, joista olisi voinut arvomme tuntea.
-Meitä kutsuttiin lyseolaisiksi ja me olimme lyseolaisia, aivan niinkuin
-mikä muu alimman luokan poikanulikka tahansa. Ja me olimme jo kuitenkin
-päässeet neljänneltä luokalta ja olimme tietoihin ja ikään nähden yhtä
-arvokkaita kuin entiset kadehditut ja ihaillut kimnasistit. Se oli
-minun suurimpia surujani ja minä tiedän, että se yhtä raskaasti painoi
-monen muunkin kuusitoista vuotiaan hartioita, jotka olivat pakoitetut
-tupakoimaan salaa ja tyhjentämään punssilasinsa niin, ett'eivät
-opettajat siitä vihiä saaneet. Semmoisesta ei vanhain kimnasistien
-ollut koskaan tarvinnut huolia.
-
-Tieto tästä alennustilasta ei suonut minulle rauhaa, sillä juuri maalla
-lupa-aikoina olisi tuo arvo ollut suureen tarpeesen. Antauduin siihen
-määrin katkeran mieleni valtaan, että melkein kadehdin kadeteilta
-heidän univormuaan ja itsetuntoaan. Enkä keksinyt mitään keinoa
-kohottautuakseni siihen etevään asemaan, joka oikeastaan olisi ollut
-minulle tuleva. Luminen maisema ja taampana oleva musta metsän ranta
-siirtyi siirtymistään jälelle päin, aina samanlaisena. Hevonen kulkea
-nujerti mäkeä ylös mäkeä alas, aisat natisivat, setolkkaan kiinnitetty
-kulkunen teki tehtävätään, kiihtyi alamäessä lyhyeen oikulliseen
-tahtiin, mutta helisi tasaisella tiellä rauhallisesti ja voimakkaasti,
-niin että kaikukin siihen vastasi, jos satuttiin olemaan hongikossa
-tai lähellä vuoren rinnettä. Minua vaan vähän vanhempi Valkolan Matti
-pureskeli tupakkaansa tottuneesti ja tyynesti kuin aikamies, ja oli hän
-yhtä taitava kuin isänsäkin pirskauttamaan sylkeään hampaiden välistä
-monen sylen päähän lumihankeen. Hän oli kadehdittava, vaikka olikin
-oppimaton, hän oli paljoa riippumattomampi kuin minä ja etevämmyyteni
-hänen suhteensa väheni oppipaikastani poistutun matkan neliöllä.
-
-Katsellessani kuskilaudalla istuvaa Mattia muistutti hän minua
-muutamasta ylioppilastuttavastani kotipitäjässä, eräästä pitkästä,
-pönäkästä ja varmasta teoloogista, joka olisi pian papiksi vihittävä.
-Ja silloin muistin minä, mikä mies hän jo oli ollut kimnaasin
-ensimmäisellä luokalla ollessaan. Hänhän oli jo ensimmäisenä
-kimnasisti-kesänään saarnannut kotikirkkomme saarnastuolista.
-Ajattelehan, sielunpaimen, kansan opettaja jo silloin, jota vastoin
-minä...! Yht'äkkiä välähti ajatus päähäni ja sai minun helpoituksesta
-huokaamaan. Miks' en minä voisi tehdä samoin? Olihan hän tosin
-siihen aikaan vanhempi kuin minä nyt, mutta tietoni olivat yhtä
-hyvät kuin hänenkin! Kaksi vuotta enemmän tai vähemmän eivät paljoa
-vaikuta, kunhan vaan on tuo totinen miehuullinen vakuutus siitä, että
-voi levittää tietoja kaikkein korkeimmasta. Vakuutukseni muuttui
-yht'äkkiä niin miehuulliseksi ja suureksi, että milt'ei kyynel
-silmääni herahtanut. Tässä minä istuin runsaine kirkkohistoriallisine
-ja kreikankielen taitoineni ja kadehdin Valkolan Mattia! Ja silloin
-tunsin minä omaavani äärettömät aarteet pyhää tietoa, jota voisin jakaa
-hartaasti kuuntelevalle seurakunnalle.
-
-Päätetty ja tehty! Keskustelin jo ajatuksissani saarnakysymystä setä
-Ramseniuksen, kotipitäjäni pastorin kanssa. Istuin itsetietoisena
-hänen huoneessaan suuressa nahkasohvassa ja ukko käveli tyytyväisenä,
-vaikkakin vähän kummastuneena edes takaisin lattialla kuunnellen
-ehdotustani. Hän puhalteli suuria savupilviä piipustaan ja minä
-pöllyttelin urhakasti omaani minäkin. Ukko katosi kokonaan pilveen ja
-samoinkuin Herran oma ääni usein ja mielellään pilvistä puhui, kuului
-ukonkin ääni nyt oikein ukkosen äänen kaltaiselta, kun hän virkkoi:
-Jaa, jaa, -- kannattaa ajatella asiata, -- kannattaa ajatella!
-
-Olin hyvin tyytyväinen vastaukseen. Arvoni sekä Matin että koko
-pitäjän silmissä tulisi vakautumaan mitä suuremmoisimmalla tavalla ja
-minä näin Anna Ramseniuksen kauniilla silmillään minua merkitsevästi
-katselevan, kun hän tuli sisään ja setä hänelle ilmoitti päätöksemme.
-Aloin istua yhä vakavammin satulassani, kasvoin oikein mahtavaksi
-Herran palvelijaksi ja vaatimaton lyseolais-olemukseni oli kaukana,
-kaukana menneisyyden hämärässä. Puristaen Annan kättä omaani astuin
-minä kirkkoon eräänä sunnuntaiaamuna, toivoen vaan, että kirkossa olisi
-ollut urut esiintymistäni juhlistamassa. Lopulta täytyi minun kuitenkin
-tyytyä lukkarin särkyneesen ääneen, mutta Anna lupasi tukea sitä
-kauniilla sopraanollaan. En ollut oikeastaan koskaan ennen rakastanut
-Anna Ramseniusta, mutta nyt tunsin minä elämäni onnen riippuvan
-hänestä, ainoastaan hänestä. Se varmuus tuli niin äkkiä, että aivan
-unohdin viimeisen "lemmittyni" kaupungissa, hänet, jonka oma vielä
-eilen olin ollut koko hehkuvan sieluni pohjasta.
-
-Hetkeksi pysähtyivät siihen kunnianhimoiset ja samalla korkeat ja
-hartaat ajatukseni, minusta tuntui ikäänkuin olisi minua vedetty pois
-tämän maailman taisteluista ja minun rintani täytti tyyni rauha,
-jommoista en ollut koskaan ennen tuntenut. Annan käsi lepäsi yhä
-edelleen minun kädessäni ja elämän pikkumaisuudesta pakenimme me
-maailmoihin, jotka olivat kotikirkon alttaritaulun yläreunan kaltaiset,
-missä pienet keruubi-päät hymyilivät keskellä autuaallisen näköisiä
-pilviä ja keskellä ijankaikkisen sovituksen ja anteeksi annon taivasta.
-
-Silloin putosin minä yhtäkkiä alttaritauluni yläreunasta rekeeni
-jälleen. Mutta kuvitteluni olivat olleet niin kauniit, niin täynnä
-rauhallista onnea, että oikein iloitsin noista kahdesta matkapäivästä,
-jotka olivat edessäni ja joiden kuluessa saisin kokonaan antautua
-suurta tehtävääni miettimään. Sillä ajatukseni eivät koskaan olleet
-vilkkaammat eivätkä mielikuvitukseni selvemmät kuin silloin kun istuin
-reessä lämpimäin nahkasten välissä ja näin valkoisten lumimaisemain
-kuin sumussa ohitseni kiitävän.
-
-Juuri kuin olin iloisimmillani siitä, että sain näin vapaasti
-haaveilla, eivät mielikuvani tahtoneetkaan siitään selvitä. Oli
-niin kuin olisi jonkunlainen hämärä peittänyt kirkon ja kuuntelevat
-talonpojat. Annan käsi kylmeni ja luiskahti pois minun kädestäni, en
-saanut sanaa suustani, setä Ramsenius alkoi nurista ja minun pyhäinen
-tunnelmani pienine keruubeineen, sovituksineen ja rauhoineen ei
-tahtonut ottaa pysyäkseen.
-
-Rupesin silloin valitsemaan tekstiä saarnaani, syventyäkseni
-yksityiskohtiin, koska ei kokonaisuus koossa pysynyt. Mutta silloin
-pälkähti päähäni, että almannakkahan se määrääkin tekstit enkä
-minä. Siitä intoni yhä vaan kylmeni ja kun Matti samassa käännähti
-kuskilaudallaan virkkaen jotain syöttöpaikasta, niin unohdin minä
-korkean kutsumukseni ja takerruin hänen kanssaan pitkään puheluun
-kaiken maailman jokapäiväisistä asioista. Vaan osasikin se veijari
-mielistellä minua sillä, että olin tullut niin aikamieheksi ja
-totiseksi...!
-
-
-II.
-
-Olimme syöttäneet puolenpäivän aikana ja syöttäneet illalla. Matka oli
-kulunut joutuisasti, sillä Matin hevonen oli seisonut kaksi päivää
-pilttuussa ja popsinut kauroja ja apetta mielin määrin. Nyt istuimme
-me Matin kanssa majatalon pienessä salissa ja ratkaisimme suuria
-asioita; illallinen oli katettu ja minä tarjosin totia. Olin pistänyt
-kaupungista pullon konjakkia mukaan ja se oli tietysti tyhjennettävä,
-ennenkun oltiin kotona? Ensimmäisen lasin juotuamme kasvoi koti-ikäväni
-ja haluni pian toteuttaa kaikki toiveeni huomattavassa määrässä.
-Majatalon isäntä oli äsken ollut sisällä ja tullut varomattomasti
-virkkaneeksi, että talvitietä Saimaan jäiden yli oli tänään ajettu
-ensikerran tänä talvena. Heti kohta minä Matin kimppuun kehoittamaan
-häntä lähtemään oikotielle, joka oli seitsentä peninkulmaa lyhempi
-ja tarjosi tilaisuutta suurempiin seikkailuihin kuin maantie.
-Talvitie erosi aivan tämän majatalon luota ja minä vaatimaan, että
-nyt hetipaikalla lähtisimme liikkeelle hämmästyttääksemme kotiväkeä
-tulemalla kotiin vuorokautta ennen kuin ne meitä odottivat. Taivas oli
-tähdessä, Matin hevonen ei ollut väsynyt ja puolen yön jälkeen tulisi
-kuukin nousemaan.
-
-Matilla oli sen seitsemiä arveluita: että oli kerran vaan sitä tietä
-ennen ajanut, että saattaisimme eksyä, että jää oli vielä heikkoa, ja
-että kotona alkaisivat hätäillä, jos saisivat tietää, että me näin
-olimme lähteneet Jumalaa kiusaamaan. Minä vastasin, ett'eivät ne
-mistään tietäisi, ennenkun olisimme jo kotona ja ett'ei vaaraa ollut
-mitään, koska samaa tietä oli ajettu jo kerran ennenkin tänä päivänä.
-Liuottelin Matin epäilyksiä yhä enemmällä konjakilla ja onnistuin
-vihdoinkin saamaan hänen suostumuksensa. Syvimmin vaikutti häneen se
-syy, että jäämatka oikasi seitsemän peninkulmaa ja se ratkaisi riidan.
-Mutta ensin kutsuttiin isäntä puheille ja kyseltiin häneltä perinpohjin
-sekä jään kestävyyttä että tien suuntaa. Matti alkoi jo jänistää,
-mutta minun intoni vaan kasvoi. Matkamme olisi lykkäytynyt ainakin
-huomiseksi, ell'ei taloon samassa olisi saapunut kahta rahtimiestä,
-jotka olivat tulleet juuri samoja jäitä, joita me niin pelkäsimme.
-Nyt vetosin minä Matin ylpeyteen ja urhoollisuuteen, ja hänen
-vastustuksensa päättyi siihen, että isännän kuullen sanoi itsensä irti
-kaikesta edesvastuusta. Hevonen valjastettiin, lasit tyhjennettiin ja
-isäntä toivotti meille onnea matkalle. Näön vuoksi murisi Matti vielä
-jotain, mutta hotasi samalla hevosta ja niin me lähdimme liikkeelle.
-
-Hetken kuluttua jäi meistä maantie oikealle kädelle ja kun me kerran
-olimme tien haaran sivuuttaneet ja ajaneet synkkään metsään pitkin
-kaitaista syrjätietä, oli päätös tehty ja molempien meidän mieltämme
-kevensi se, että asia viimeinkin oli ratkaistu. Tarjosin Matille
-rohkaisuryypyn ja viritin iloisen laulun, niin että hongikko kajahteli.
-
-Pian ajoimme alas jyrkästä törmästä, metsä harveni ja puiden oksien
-ja runkojen välistä vilkkui jään valkonen lakana kuin pysty seinä.
-Soluimme alas rinnettä ja tulimme muutaman sisäisen lahdelman jäälle.
-Kuu ei ollut vielä noussut ja tuossa omituisessa, epämääräisessä,
-tuikkavassa tähtien valossa näytti lahti äärettömän suurelta selältä.
-Reki, joka oli reutoillut ja kolahdellut jäälle laskeuttaissa, liukui
-nyt tasaisesti kuin lasisella pinnalla. Lunta oli vaan vähän kirkkaalla
-jäällä, sillä lumen oli satanut ennen kuin järvi jäätyi. Ajattelin jo
-kaivaa esille luistimeni ja näyttää Matille, miten hevonen sivuutetaan.
-Mutta tekemättä tuo jäi, kun reki oli niin lämmin ja mukava ja matkan
-teko niin helppoa, että siitä oikein nautin. Hevosen ei tarvinnut juuri
-muuta kuin itseään liikutella, reki seurasi kuin varjo sen perässä.
-
-Siellä täällä näkyi harmahtavan jään pinnassa musta juova, jonka
-halkeama oli siihen piirtänyt päästämällä vettä jäälle ja sulattamalla
-lunta tuuman verran molemmin puolin. Olimme ajaneet melkoisen matkan
-salmen suuhun päin, ennenkun ensimmäinen rasahdus ilmaisi, ett'ei
-meillä ollut maata jalkojemme alla. Hevonen pelästyi outoa ääntä,
-mutta tottui siihen pian. Matti ja minä emme vaihtaneet ajatuksia
-tapahtuman johdosta, mutta minä luulen, että nuo pitkät, valittavat
-äänet, jotka salamoina edellämme juoksivat, synnyttivät kamalata kaikua
-omissatunnoissamme, jotka eivät olleet niin paatuneita kuin hevosen
-omatunto. Minä kyllä näin, että Matti alussa hätkähteli, joka kerta
-kun jää tavallista vaikeammin allamme valitti, ja minäkin tein samoin.
-Vakuutimme kuitenkin toisillemme mitä rauhallisimmalla äänellä, että
-kun jää tuolla tavalla rusahtelee, se on vaan merkki siitä, että se
-kestää. Sehän on vaan pakkanen, joka sitä kutistaa ja vahventaa!
-
-Kaunista päivää oli seurannut mitä ihanin keskitalven tähtiyö. Jo
-auringon laskiessa olin minä todelliseksi mielihyväkseni huomannut,
-että ylähuuleeni, jonka haivenet muuten olivat vaaleat ja näkymättömät,
-oli alkanut kuuraa kasvaa. Työnsin torvelle huuleni ja katselin
-ihastuksella jäätynyttä miehuuteni merkkiä, mutta Matti ei huomannut
-mitään eikä näkynyt ollenkaan nauttivan omasta kuurastaan. Jäällä oli
-pakkanen purevampaa ja nipisti nenää niin että kirveli, mutta vähät
-kivusta, kun tuon tuostakin voin kielelläni lipaista aivan oikeita,
-kankeilta tuntuvia viiksiä, joita pimeän vuoksi en valitettavasti
-voinut nähdä.
-
-Matin kanssa pitämäni puheet olivat vähitellen muodostuneet pelkiksi
-ajatusviivoiksi, mutta aukot paikat täytin minä itse. Lumiset,
-havupuita kasvavat tummat rannat jäivät yhä enemmän jälellemme,
-lahti laajeni ja äärettömän, vaalean harmaan kentän takaa kohosi
-kuun toisesta laidasta syöpynyt sakara. Oli niinkuin olisimme
-olleet matkalla maailman avaruuteen, niin rajattomalta, kylmältä ja
-autiolta näytti meistä Saimaan selkä epämääräisessä puolihämärässään.
-Minua puistatti ja minä unohdin viikseni tehdäkseni salaman nopean,
-tähtitieteellisen matkan maailmoihin, jotka olivat miljaardien
-peninkulmain päässä maanpallostamme. Mutta avaruuden äärettömyyden
-takia en kuitenkaan omaa pienuuttani unhottanut, ja minun täytyi
-piankin Matilta kysymällä saada selkoa turvallisuudestamme:
-
--- Tietääkö, Matti mistä tie kulkee?
-
--- Tästähän tuo kulkee altamme, vastasi Matti.
-
--- Mistä?
-
-Turhaan minä tarkastelin jälkeä ja rauhoituin vasta sitten kuin näin
-selviä hevosen jälkiä jäällä. Oli niin merkillisen lohdullista nähdä
-nuo mustat jätteet, jotka monta syltä pitkänä viivana viittasivat
-meille kulkumme suuntaa. Linnunrata kaikessa puhtaudessaan houkutteli
-minut harharetkilleni vasta sitten, kun olin huomannut maan matoisen
-loan jalkojeni alla.
-
-Keskiyö oli vähitellen ohi. Tähtisikeröt olivat hitaasti kääntyilleet,
-kuu kulki nopein, pitkin askelin alhaalla taivaan rannassa.
-Ajatukseni pääsivät taas jaloilleen, hiljaisuuden, yksitoikkoisuuden
-ja kipenöitsevän äärettömyyden avustamina. Aloin siinä tuumia omaa
-pienemmyyttäni tämän luonnon suuruuden edessä, mutta ei siitä saamani
-opetus ottanut minuun oikein pystyäkseni. Ei ollut minulla siihen
-aikaan vielä mitään auttamattomia suruja, joita olisin tarvinnut
-pienennellä vertaamalla niitä äärettömyyteen ja siihen varmaan tietoon,
-että on niitä muitakin kärsiväisiä noiden maailmain miljoonain
-joukossa. Minulla oli vielä kuusitoistavuotiaan turhamainen mieli
-ja vankka usko nuoruuden rakkauteen ja sen kaikkia voittavaan,
-lämmittävään liekkiin. Ja niin aloin minä muistella Salamia, joka
-teki valosta sillan Sulamithin luo, ja suoritin minä siinä melkoiset
-määrät kunnollista siltatyötä, kun kerran olin päässyt selville
-siitä, mihin tähteen minä Sulamithiin sijoittaisin. Pysähdyin lopuksi
-erääsen tähteen, joka kaikista kirkkaimmin kimmelteli, ja jonka valo
-vuorotellen vaihteli valkeaa, sinistä ja punaista, niinkuin timantti,
-ja niin lähdin hänen luoksensa taivaltamaan. Jälestäpäin sain kuulla,
-että tähdellä oli miehen nimi, Sirius, mutta minun silmissäni oli hän
-vielä kauvan kaiken naisellisen kauneuden perikuva, jonka kasvojen
-piirteet kyllä vaihtelivat, mutta joka useimmittain esiintyi edessäni
-ihanan Anna Ramseniuksen muotoisena.
-
-Vasta sitten kun olimme tulleet pois Saimaan jäiltä, alkoi tähti oikein
-selvästi muistuttaa tuota kaunista papin tytärtä, mutta en ollut vielä
-aivan pitkälle ehtinyt, ennenkun kaupunkilaislemmittyni häiritsevällä
-tavalla pisti iloisen, nauravan naamansa Sulamithin ja minun väliin.
-Koetin karkoittaa hänet pois hyvin epäkohteliaita asioita ajatellen,
-mutta yhtäkaikki hän vaan seisoi edessäni täyttä kurkkuaan nauraen
-puolen miljardin peninkulman päässä avaruuksien perillä. Otin hänet
-armoihini, rakensin valosiltani häntä kohti, en nähnyt häntä enää,
-pyysin anteeksi itseltäni ja vaihdoin varmuuden vuoksi tähden nimeä,
-ett'en joutuisi uskottomaksi Sulamithille. Nimitin sen noin vaan
-yleisesti "Onnen saareksi" ja ohjasin purteni sitä kohti läpi taivaan
-kannen kimmeltävien saaristojen.
-
-Ei kestänyt hauvankaan, ennenkun olin mielestäni aivan mitätön
-hitunen, joka toisen yhtä pienosen hitusen kanssa ajaa läpi äärettömän
-avaruuden. Kun katselin kupeelleni jäälle, oli se kummallisen
-epätodellisen näköinen, niinkuin olisi ollut monta peninkulmaa
-jalkaimme alla. Metsän musta juova saattoi hyvin kyllä olla joku pilvi
-jossain tavattoman kaukana. Olin kuin ilmassa kulkevinani. Hevonen,
-reki, Matti ja minä olimme erikoinen taivaan kappale ja vapautuneina
-maanpallon vetovoimasta pyrimme me, nuoruuden rakkauteemme luottaen,
-kohti "Onnemme saarta", jonka kirjavat puutarhat väikkyivät kaukana
-edessämme. Hetken aikaa oli mielikuvitukseni erehdyttävän todellinen.
-Täällä Saimaan selkien keskellä oli jää herennyt halkeilemasta,
-kulkusten kilinään oli korvani jo aikoja sitten tottunut, niin ett'en
-sitä huomannut, matka kului aivan hiljaa, ja tuo vaalean harmaa pinta
-allamme oli niin tasanen, että oli kuin reki ei olisi liukunut, vaan
-kiitänyt sen ylitse. Hevosen kavioiden kopse haihtui kaiuttomaan yöhön,
-Matti vaikeni, minä vaikenin, jää vaikeni. Olin jo kysymäisilläni
-Matilta, kuinka hän oli uskaltanut lähteä kanssani niin vaarallisille
-kaukomatkoille, ja tiesikö hän, että me voisimme matkustaa tällä
-tavoin tuhansia vuosia kuitenkaan perille joutumatta. Mutta Matti
-istui ja torkkui turvallisesti kuskilaudallaan ja heti huomasin minä
-mahdottomaksi, että hän olisi voinut olla matkalla kautta avaruuksien
-kohti "Onnen saarta".
-
-
-III.
-
-En ollut juuri ollenkaan Matille vihanen siitä, että hän oli pysytellyt
-maan päällä. Päinvastoin. Rupesin ajattelemaan odottamattoman aikaista
-kotiintuloamme, kuinka me hämmästyttäisimme kaiken kotiväen ja kuinka
-ne meitä kysymyksillään ahdistelisivat. Olin jo selvillä kaikista
-niistä välinpitämättömistä vastauksista, joita tulisin antamaan
-kiihoittaakseni heidän uteliaisuuttaan vielä enemmän, ja kuinka minä
-sitten toisten päivitellessä ja toruessa aivan tyynesti kertoisin,
-että me olimme ajaneet Saimaan jäiden yli jo ennen joulua. Olin tästä
-tosiasiasta kovasti mielissäni, sillä tekomme näyttäisi varmaankin
-jotenkin uhkarohkealta, mutta se minua kuitenkin hiukan harmitti,
-ett'en voisi kertoa heille mistään oikeasta seikkailusta. Olihan vähän
-noin niinkuin noloa tulla kotiin mitään erinomaisempaa kokematta ja
-minä aloin jo toivoa, että edes ajaisimme jäähän -- ainoastaan nimeksi
--- tai että saisimme nähdä jonkun puolen tusinaa susia. Tarkemmin
-punnittuani päätin toivoakin vaan susia, koska en ollut niitä ennen
-läheltä nähnyt ja kun ne eivät tainneet olla niinkään vaarallisia.
-Ja minä antauduin sen miellyttävän tunteen valtaan, että minä nyt
-olen suureen vaaraan joutumaisillani, sill'aikaa kuin kotikäet
-nukkuvat makeinta untaan ja luulevat meidänkin tekevän samoin jossain
-turvallisessa majatalossa.
-
-Kun olin taas saanut ajatukseni kotiin päin suunnatuiksi,
-pysähtyivätkin ne sinne, vaikkakin "Onnen saari" yhä leimusi ihanana
-ilotulituksena yöllisellä taivaalla. Äskeinen suuren vaaran tunne
-vaihtui miellyttäväksi hyvinvoinniksi ajatellessani lähenevän joulun
-kotoisia iloja. Joulu oli lapsuuteni aikana ollut minulle juhla
-täynnä lempeitä, hyväntahtoisia ja lämpimiä tunteita. Näin vanhan
-isäni heltyvän ja loistavan hiljaista ja sydämmellistä ystävyyttä,
-äidilläni oli vaan pelkkiä helliä sanoja sanottavanaan ja me lapset
-saimme arvokkaita joululahjoja ja pyhäruokaa monen viikon kuluessa.
-Kuusitoista vuotiaan surut eivät ole syvälle juurtuneet ja minä olin
-iloinen siitä, että ihmiskunta oli saanut syntiensä sovittajan ja minä
-tahdoin viettää hänen syntymäjuhlaansa sillä oikealla, lämpimällä
-mielellä. Ajattelin omituisella, rauhaisalla ilolla noita suurina
-juhlapäivinä pidettäviä hartaushetkiä ja päätin ottaa niihin osaa
-täydestä sydämmestäni ja sen kautta vanhempieni mieltä ilahuttaa.
-Tahdoin karkoittaa mielestäni kaikki kapinalliset, uudenaikaiset ja
-vapaat ajatukset, joita elämä koulukaupungissa on minussa väkisinkin
-eloon herättänyt, ja vielä kerran hyvän lapsen tavoin nauttia
-jouluilosta vanhassa, hyvässä kodissani. Siitä mielialasta olisi
-saarnanikin uudenvuoden jälkeen uhkuva ja yhdellä tempauksella siirtävä
-minut lasten kirjoista maineen temppelin harjalle.
-
-Suljin silmäni ja olin jo kotoa lähestyvinäni. Tuossa on
-karjakartanomme vasemmalla puolen tietä, tuossa alkaa havumetsä ja
-kymmenen minuutin kuluttua olemme kotipihalla. Kuulen jo aivan selvään
-Kastorin äkäisen haukunnan ja nautin jo edeltäkäsin hänen mielensä
-muutteesta, kun hän saapi tietää, kuka täältä on tulossa. Sitten
-tuikkaa tulia puitten runkojen välitse, ja me ajamme ulos havumetsästä,
-puistokäytävän läpi, koiran yhä haukkuessa. Kun tulemme pihaan
-porttipylväiden välitse, jotka ovat puoleksi kinoksiin hautautuneet,
-hyökkää vastaamme Kastor hevosen kimppuun käyden. Hetikohta tuntee hän
-ääneni ja hänen kiukkunsa vaihtuu iloon niin hurjaan, että minulla on
-täysi työ estää häntä kasvojani nuolemasta. Hän hyppii ja ulisee reen
-ympärillä, loikkaa sen sisään ja iloitsee minun tulostani niin kuin ei
-kukaan ihminen vielä ole iloinnut eikä koskaan tulekaan iloitsemaan.
-
-Kulkusten kilinän ja Kastorin ilohuutojen houkuttelemana tulee piika
-Reeta porstuaan kynttilä kädessään. Etehisen ikkunassa näen minä
-tutkiskelevia kasvoja, ja kun pysähdymme rappujen eteen, ilmaantuu
-äidin vanhat, rakkaat ja ystävälliset kasvot Reetan takana ja tuli
-valaisee lämpimästi hänen hienoja ryppyjään ja sileäksi kammattua
-harmahtavaa tukkaansa. Melkein juoksemalla hän juoksee rappuja alas ja
-huudahtaa: -- Kaarlo --! Oletko jo täällä! Rakas Kaarlo, tervetullut,
-tervetullut!
-
-Äidin jälestä tulivat siskot ulos kylmään talvi-iltaan ehtimättä edes
-huivia hartioilleen heittää. Mutta isä jäi etehiseen ja tuprutteli
-savua ikkunaan. Hänen kalju päänsä kiilteli kattolampun valossa ja
-avonaisista ovista lensi minulle tervetuliaisiksi vastaani paksut
-huurupilvet. Ne toivat tullessaan joululakan lemua, pestyjen lattiain
-hajua ja vierreleivän tuoksua; ja se vaikutti minuun erittäin
-miellyttävästi kylmästä tullessani. Ihastuksella tunsin sitten tuon
-kaikkia muuta voimakkaamman lemun, joka tuntui ainoastaan kotona
-Hannebergissä, joka oli syöpynyt huonekaluihin ja vaatteihin,
-joka seurasi kotia ja perhettä ja jota ei tavattu missään muualla
-maailmassa. Siinä lemussa hengähtävät vastaani kaikki lapsuuteni
-muistot ja kodin koko lumousvoima ja herttaisuus.
-
-Äitini suutelee minua, mutta astuu kohta ihmeissään askeleen taapäin.
-
--- No minun päiviäni! huudahtaa hän. Pojallahan on viikset!
-
-Sisaret tunkeilevat reen ympärillä nähdäkseen minua ja minun viiksiäni,
-ja kun minä olen reestä noussut, näen minä äärettömäksi ilokseni,
-etteivät kuuraviikseni sulakaan pois, vaan sallivat itseään sormiella
-ja kierrellä niin paljon kuin vaan haluttaa. Niistän nenääni saamatta
-niitä näppiini ja valmistaun mahtavassa saattokulussa astumaan vanhaan
-kotiini. Isä tulee vastaan porstuassa ja minä kiverrän ylös komean
-huulipartani antaakseni hänelle tulijaissuudelman.
-
--- Nuo ajat sinä huomenna pois, -- ne eivät sovi koulupojalle, sanoo
-isä jäähdyttävästi ja suutelee minua hymyillen. Ei kutsunut niitä edes
-viiksiksi, sanoi vaan "nuo".
-
-Unohdan kuitenkin pian hänen epäystävällisyytensä, sillä etehisessä
-näen minä setä Ramseniuksen ja Annan, jotka ovat meillä kylässä. Setä
-taputtaa minua olkapäälle ja sanoo tervetulleeksi, mutta Anna vetäytyy
-ujosti hämärän peittoon, enkä minä voi mitenkään saada selkoa siitä,
-mitä hän ajattelee viiksistäni. Tuo hämäryys, joka häntä ympäröipi,
-näyttää minusta hyvin oudolta, ja minä alan hiukan epäillä, enkö
-nähnekin vaan unta, kun samassa kuuluu jotain melua ja pauhua niinkuin
-koko talo sortuisi päälleni. Lattia vajoo jalkaini alla, luulen
-kuulevani veden kohinaa ja kaikki rakkaani katoavat samassa näkyvistäni.
-
-Samassa huutaa Matti jotain ja minua pudistetaan turkin kauluksesta:
-
--- Pian ylös! Pian, ett'ei reki uppoa! Katsella harastelin ympärilleni
-enkä ollenkaan käsittänyt mitä oli tapahtunut, ennenkun reen edessä
-näin mustan olennon, joka avannossa polskaroi. Takanani seisoi Matti ja
-pudisteli minua kauluksesta.
-
--- Tässä nyt ollaan järvessä, sanoi hän.
-
-Kavahdin seisoalleni ja nakkasin vaistomaisesti turkin päältäni
-ollakseni vapaampi liikkeissäni.
-
--- Elä heitä turkkia veteen, huusi Matti, -- tässä vielä kuivia
-vaatteita tarvitaan tän' yönä!
-
-Matti seisoi reen takana ja piti siitä kaikin voimin kiinni estääkseen
-sitä avantoon liukumasta. Kohta olin minäkin hypännyt jäälle Mattia
-auttamaan.
-
--- Pidä rekeä niin kauvan kuin minä irtautan aisat, komensi Matti.
-
-Tartuin rekeen kaikin voimineni ja sain töin tuskin pidetyksi kannat
-jäällä. Ymmärsin pian Matin tarkoituksen ja hyväksyin sen täydellisesti.
-
-Kunhan kerran saisimme reen jäälle, niin sittenpähän olisi aika katsoa,
-miten hevonen voitiin pelastaa. Oli meille onneksi, ett'emme olleet
-joutuneet rekinemme päivinemme veteen, sillä silloin olisi pelastus
-ollut paljoa vaikeampi.
-
-Hetken puuhattuaan oli Matti saanut aisat rahkeista irti ja
-voimakkaalla tempaisulla saimme me reen jäälle. Suuressa, mustassa,
-parin sylen levyisessä avannossa ponnisteli hevonen ähkien ja
-huohotellen koettaen pysyä pinnalla. Niinpian kuin reki oli pelastettu,
-hiipi Matti varovasti avannon reunalle lähelle hevosen päätä, polki
-jäähän koettaakseen kestikö se ja meni sitten auttamaan reipasta
-ruunaansa, joka miltei iloisesti päristellen ponnisteli jääkylmässä
-vedessä aivan niin kuin olisi ollut tavallista kesäkylpyä ottamassa.
-
-Minä aioin mennä apuun, mutta hän huusi minulle, ett'en tulisi liika
-likelle jään reunaa. Siinä oli hän oikeassa, olihan tarpeetonta suotta
-aikojaan pudota veteen ja kastua läpimäräksi. Yö oli kyllä ilmankin
-kylmä. Ainoastaan toinen jalkani oli hiukan kastunut, kun rekeen
-hulahtanutta vettä oli vähän tunkenut saapasvarresta sisään. Matti,
-joka oli kohta paikalla, kun hevonen upposi, hypännyt jäälle, oli aivan
-kuiva.
-
-Saatuaan kiinni hevosen suitsista rauhoitti hän sitä ystävällisillä
-sanoilla ja päätä taputtamalla. Sitten peruutti hän sitä vähän matkaa
-ja koetti kehoittavasti huutaen ja suitsista vetäen saada sitä
-hyppäämään jäälle. Hevonen kokosi voimansa suureen ponnistukseen,
-kohottautui melkein pystyyn jääpalaisten keskessä ja koetti Matin
-yhä sille hoilatessa iskeä etujalkansa jään reunaan. Saikin se
-toisen kavionsa jään reunaan, mutta jää murtui ja hevonen hulahti
-takaisin mustaan avantoon ja Matin täytyi heittää suitset irti.
-Jääpalaset kolasivat ja vesi loiski, hevonen päristeli vettä
-suurista, tuhuttavista sieramistaan ja oli taas entisessä uivassa
-asennossaan. Lyhyellä, levottomalla, navakalla hirnahduksella ilmaisi
-se tyytymättömyytensä vankeuteensa ja teki uuden yrityksen omin voimin
-pelastaakseen. Se onnistuikin niin hyvin, että hän nyt sai molemmat
-kavionsa jäälle, ja Matti juoksi ilosta huudahtaen apuun.
-
--- Siinä se on hevonen, joka itse itsensä auttaa, sanoi hän ylpeillen.
-
-Mutta hevonen ei jaksanut kaukaa pysyä rasittavassa asemassaan, kaviot
-luisuivat yhä lähemmä jään reunaa ja Matin huudot ja riuhtomiset
-olivat turhat. Elukkaparka ymmärsi epätoivoisen asemansa yhtä hyvin
-kuin mekin. Tähtien valossa voin minä hyvästi erottaa sen apua anovan
-katseen, joka ikäänkuin näytti moittivan minua siitä, että seisoin
-siinä toimetonna yrittämättä mitään häntä pelastaakseni. Hänen
-suuret, liikkuvat sieramensa puhuivat voimakkaampaa hädän kieltä kuin
-mitkään ihmisen kasvot, ja minä kiiruhdin Matin luo jotain tyhmää
-ehdottamaan. Mutta joko nyt Matti oli tunteettomampi eläinten kielelle
-kuin minä, tai oli hän sitä mieltä, että hevosia oli hevoisina
-kohdeltava, oli miten oli, hän haki esille ruoskan, hihkasi pari kertaa
-sydämmettömästi, tarttui taas suitsiin ja huimasi hevosta ruoskalla
-armottomasti selkään. Epätoivoissaan nousi hevonen melkein pystyyn,
-teki viimeisen ponnistuksensa ja sai enemmän kuin puolet mustasta
-ruumiistaan jään reunalle.
-
--- Kas niin, hoo! Ylös vedestä, sinä kirottu kanttura! huusi Matti.
-
-Kirottu kanttura iski etujalkainsa rautakengät jäähän ja vetihe
-hiljalleen ylös.
-
--- Kas niin, hoo! Tulehan, tulehan! kehoitteli Matti.
-
-Silloin ulvahti jää surkeasti ja painui hitaasti hevosen alla. Matti ja
-minä pelastauduimme kiireen kautta kovalle jäälle, mutta hevonen upposi
-takaisin isontuneesen avantoonsa ääntä päästämättä, ikäänkuin olisi
-päättänyt ennemmin turvautua kylmään veteen kuin ottaa vastaan piiskan
-iskuja ja haukkumasanoja.
-
--- Siinä se nyt on, virkkoi Matti. -- Ja siellä taitaa pysyä, lisäsi
-hän yhtä rauhallisesti.
-
--- Meidän täytyy hakea apua, sanoin minä.
-
-
-IV.
-
-Nyt vasta aloimme ympärillemme katsella. Ei ollut pitkältä maihin ja
-minä kysyin Matilta, miten olimme osanneet ajaa näin kaitaseen salmeen,
-jossa varmaankin kävi virta.
-
--- Ka, no -- kun hevonen vei... vastasi hän.
-
--- Kulkeeko tie tästä?
-
--- Mistäs minä sen tiedän paremmin kuin tekään?
-
--- Oletko ajanut harhaan?
-
--- Olemmepa saattaneet ajaa, kun ei tietä näy.
-
--- Oletko nukkunut -- häh?
-
--- Nukkuihan herrakin.
-
-Nyt alkoi hevonen huohottaa arveluttavasti ja Matti otti aisat
-koettaakseen ulottuivatko ne avannon yli. Onneksi ne ulottuivat,
-ja hetken kuluttua oli hän sitonut ne mahahihnaan niin, että ne
-kannattivat hevosta, jonka nyt ei tarvinnut uuvuttaa itseään uimalla.
-
--- Auttaisiko tuo, jos huutaisi apua, arveli Matti sen tehtyään ja
-päästi jotenkin laimean huudon talviyön helmaan.
-
--- Ei, mene sinä hakemaan apua, niin minä huutelen, ehdotin minä.
-
--- Eiköhän täällä asune ihmisiä jossain, tuumi Matti. -- Muistelen
-nähneeni tulen tuiketta, ennenkun upposimme, ja hevosella on aina
-merkkinsä, kun se eksyy. Voi, voi, että lähdinkään tälle taipaleelle!
-
--- Elähän nyt, -- menehän nyt vaan, niin minä huudan. -- Ja minä
-päästin mitä pirullisimman ulvahduksen mikä suinkin vaan kurkustani
-helti. Se synnytti kamalan kaiun toisella puolen salmea, hevonen
-herkesi tuhuttamasta ja käänsi päänsä nähdäkseen, mitä meillä oli
-tekeillä. Matti lähti tallustelemaan salmea pitkin tutkiakseen seutua
-ja minä aloin taputella ja rauhoitella hevosta samalla kuin tuon
-tuostakin korotin ääneni mitä kauheimpaan kirkunaan, joka teki hevosen
-yhä levottomammaksi ja herätti eloon uinailevan mielikuvitukseni, niin
-että lopulta huusin todellisesta vakuutuksesta niinkuin hengen hädässä.
-Matti oli häipynyt pieneksi mustaksi pilkuksi tuolla jäällä ja minä
-olin kuulevinani hänen huutavan jotakin. Teroitin korvani ja erotin
-viimein:
-
--- Paljoko kello on?
-
-Minua harmitti tuo minun mielestäni tarpeeton kysymys, kaivoin
-kuitenkin kelloni esille ja karjuin Matille:
-
--- Kello on viisi!
-
-Samassa lähti Matti kulkemaan määrättyä suuntaa ja katosi erään niemen
-taa jättäen minut keskellä yötä yksin hukkuvan hevosen kanssa, jumala
-tiesi kuinka kauvaksi ihmisasunnoista. Pian tuossa kuitenkin toinnuin,
-aloin hypiskellä lämpimikseni hevosraukan edessä ja kääriydyin lopulta
-nahkasten sisään rekeen, kun kastunut jalkani ei ottanut lämmitäkseen.
-Hevonen lepäsi aivan hiljaa aisojensa varassa, tuhuttaen ja hirnahtaen
-silloin tällöin, niin kauvan kuin näki minut, mutta alkaen käydä
-todella levottomaksi, kun olin rekeen piiloutunut.
-
-Ensiksi se ähkäsi puoleksi päristellen puoleksi hirnahtaen niin
-tuskaisesti, että minä hyppäsin pois reestä luullen hänen uppoavan.
-Kuultuaan minun liikahtavan, käänsi hän päätään ja katseli minua
-niin moittivasti ja päästi suustaan äänen niin surkean, että minun
-täytyi käydä lohduttamaan. Silittelin hänen harjaansa ja korviaan,
-ruopottelin otsaa ja tukan juurta ja puhelin hänelle lohduttavia
-sanoja huolettomalla äänellä. Hänestä kuului varmaan tuo huoleton
-ääni ivalta, sillä kärsimättömällä liikkeellä pudisti hän päätään ja
-päästi taas tuollaisen valittavan, tuskaisen hirnahduksen, joka värisi
-vilua niinkuin hän itsekin. Melkein koko ajan oli hän liikkeessä,
-pysytelläkseen lämpimänä, ja ainoastaan sen kautta säilyi avanto
-sulana; -- muuten se varmaankin olisi jäätynyt sekä hänen ympärilleen
-että päälleen. Aisat, jotka häntä kannattivat, natisivat jäällä joka
-kerta kun hän kävi levottomaksi, ja yhä levottomammaksi alkoi hän käydä.
-
-Ymmärsin hänet vallan hyvin ja koetin nyt osaa ottavalla, valittavalla
-äänellä häntä lohduttaa. Hänen levottomuutensa lakkasi hetkeksi, hän
-vaan pudisti surullisesti kaunista päätään, mutta vapisi vilusta niin
-kovasti, että jää ympärillä helisi.
-
-Istuin ja hyväilin häntä siinä ainakin kymmenen minuuttia surullisten
-mietteiden mieltäni ahdistaessa. Eihän syy kaikkeen tähän kurjuuteen
-ollut kenenkään muun kuin minun? En voinut millään tavoin siirtää
-edesvastausta omaltatunnoltani ja minun täytyi tunnustaa olevani hänen
-murhaajansa, sillä siitä olin minä vakuutettu, ett'ei hän voisi pysyä
-hengissä puolta tuntia kauvempaa. Ja noin surullista kuoleman taistelua
-täytyi minun katsella, voimatta häntä mitenkään auttaa. Keskitin kaikki
-syyllisyyteni ja sääliväisyyteni tunteet hyväilyyni, mutta hän yhä vaan
-pudisti päätään, tällä kertaa melkein vihaisesti ja päästi suustaan
-niin surkean valittavan ja niin kamalan huudon, että minä aivan
-ehdottomasti peräydyin avannolta luullen hänen päälleni käyvän. Mutta
-sitten hän taas rauhoittui ja katseli minua rukoilevin silmin.
-
-Silloin valaisi onnistunut ajatus synkkää suruani, jätin hevosen siihen
-hetkiseksi ja kaivoin esille palan leipää eväslaukustani. Samalla pisti
-päähäni, että minähän voin käyttää konjakkipulloani lieventääkseni sitä
-vilua, joka yhä enemmän tunki jalkoihini. Mutta miks'en samalla antaisi
-hevosellekin konjakkia? Ja hetken kuluttua syöttelin minä paleltuvalle
-toveriparalleni konjakissa kastutettua leipää. Hän söi mielellään
-eikä ollenkaan hylkinyt leipää, vaikka se haisikin väkiviinalle. Oli
-minusta omituisen helpottavaa turkkiin kääriytyneenä ja hevosen pää
-kainalossani jakaa hänen kanssaan eväitäni ja konjakkia, joka näkyi
-tekevän hyvää. Hän rauhoittui syödessään ja nuoleskeli ahneesti
-käsiäni, kun niihin konjakkia hulahteli.
-
-Oli kulunut aikaa ehkä tunnin verran siitä kuin ajoimme jäähän ja
-puolen tunnin verran siitä kuin Matti lähti. Ei häntä vielä näkynyt ei
-kuulunut ja minä aloin jo joutua epätoivoon. Miksi istun minä tässä
-ja ylläpidin kuolemaan tuomitun henkeä? Eikö olisi paljoa viisaampaa
-lähteä tiehensä ja pelastautua kuoliaaksi paleltumasta? Ehkä voisin
-saada apuakin pikemmin kuin Matti! Vaan niinpian kuin taas katsahdin
-toveriini, muuttui mieleni täydellisesti. Jos olisin hänet nyt
-jättänyt, olisi se ollut rikos, joka olisi vaivannut minua elämäni
-kaiken. Olisin ollut valmis paleltumaan kuoliaaksi hänen viereensä, jos
-niiksi olisi tullut.
-
-Pian olimme tyhjentäneet konjakkipullon ja minä voin pyhästi
-vakuuttaa, että hevonen oli saanut sitä suurimman osan. Tulin siinä
-nyt ajatelleeksi, mitä mahtaisivat kotona sanoa, jos näkisivät minut
-täällä Saimaan jäällä syöttämässä ja silittelemässä avantoon uponnutta
-kuolemaisillaan olevaa hevosta. Muistui mieleeni, että Anna Ramsenius
-rakasti äärettömästi hevosia ja nyt ajattelin minä tätä uskollisuuttani
-hädässä kahdenkertaisella ilolla.
-
-Käännähdin usein taakseni ja näin viimein kolme mustaa pistettä
-ilmaantuvan niemen nenään ja lähenevän meitä. Ajatteles, jos ne
-olisivat susia! Minulla ei ollut mitään muuta kuin puukko omaksi ja
-hevoseni puolustukseksi, ja jännityksellä odotin minä noita kolmea
-pistettä. Koetin uskotella itseäni, että Matti sieltä tuli kahden
-muun miehen kanssa, mutta puolipimeässä näyttivät nuo pisteet niin
-eriskummallisilta. Hevonenkin vainusi tulevia, pörhisti korvansa
-ja näytti niin pirteältä, että kaikki huoleni haihtuivat, sillä
-ei varmaankaan avantoon pudonnut hevonen tuolla tavalla korviaan
-pörhistä, jos susia vainuaa. Hän näkyi saavan uutta toivoa, koko hänen
-jähmettynyt ruumiinsa jännittyi yht'äkkiä uuteen ponnistukseen, joka
-oli niin voimakas, että toinen aisa irtautui ja ainoastaan toinen jäi
-vielä kannattamaan. Hän hirnahti äänellä, jossa ei enää ollut kamalaa
-epätoivoa, ja iloisesti siihen metsän kaukainen ranta vastasi:
-
--- Hei, heppaseni! Oletko vielä elossa? Kuului Matin ääni huutavan.
-
-Hevonen vastasi uudella, äänekkäällä hirnunnalla.
-
-Kymmenen minuuttia sen jälkeen oli ruuna vedettynä jäälle vähän
-matkaa avannosta. Seisoalleen se ei kyennyt, mutta näytti kuitenkin
-tyytyväiseltä. Käärimme nahkaset hänen ympärilleen ja aloimme neljän
-miehen voimalla virittää hänen voimiaan hieroen ja huudahdellen. Sitä
-tehdessämme pureskeli ruuna leipää, jota Matilla oli ollut mukanaan,
-ja virkosi vähitellen puolentoista tuntia kestäneen kylmän kylpynsä
-jälkeen.
-
--- Mitenkä saitte sen näin kauvan hengissä pidetyksi? kysyttiin minulta.
-
--- Join sen kanssa veljen maljan avannossa, selitin minä ja näytin
-tyhjää pulloani.
-
--- Ähäh! irvisti Matti ja hieroi hevostaan, niin että otsa hikeä
-valoi, vaikka olikin pakkanen. -- Ähäh! -- Eikös ole hyvä, että
-hevosia opetetaan viinaa nielemään? Sen konstin taitaa tämä ruuna
-jo vanhastaan. Se on, näet, ollut monilla markkinoilla ja vaihtanut
-omistajaa useamman kerran, ja silloin täytyy hevosparkaa aina vähän
-virkistellä, ett'ei korviaan riiputtelisi! Vaan olipa vahinko hienoa
-konjakkia, olisihan tuohon tavallinen paloviinakin välttänyt...
-
-Kun olimme hevosta uuvuksiimme asti hieroneet, otti Matti nahkaset
-hänen päältään ja kehoitti häntä ystävällisin sanoin nousemaan. Hevonen
-koetti pari kertaa, mutta ei päässyt. Silloin tarttuivat miehet häneen,
-asettivat ensin istumaan ja työnsivät siitä sitten jaloilleen. Ja kumma
-kyllä pitivät jalat päällään, vaikka olivatkin kankeat. Matti talutteli
-häntä jäällä, hyväili ja houkutteli ja valjasti viimein reen eteen.
-Varovasti seuraten kestävää jäätä rantoja pitkin, tulimme vihdoinkin
-taloon, josta Matti oli miehet löytänyt. Siellä pantiin ruuna talliin
-ja Matti hieroi häntä päivään asti, sill'aikaa kuin minä loikoilin
-vieraskammarissa ja jatkoin keskeytyneitä unelmiani.
-
-Tulimme kotiin melkein samaan aikaan kuin olisimme tulleet, jos
-olisimme ajaneet pitempää tietä maantietä myöten.
-
-Kun olimme ajaneet havumetsään, joka oli kymmenen minuutin matkan
-päässä pihasta, kysyin Matilta, kertoisimmeko seikkailustamme.
-
--- Niin no, vastasi Matti, aivan niin kuin herra tahtoo.
-
--- Vaan etkö saata saada toria isältäsi, jos hän kuulee, että olet
-ollut hukuttaa ruunan?
-
--- Saattaapa niinkin olla, sanoi Matti.
-
--- Eiköhän olisi parasta, jos ei kukaan saisi mitään tietää?
-
--- Se nyt on aivan herran vallassa.
-
--- Katsohan, saattaisimmehan kumpanenkin saada toria kotona.
-
--- Kyllä kai se on niinkuin herra sanoo.
-
--- Emmekö sitten kerro kenellekään koko asiasta?
-
--- Parastahan taitaa olla.
-
-Kotona otettiin minut avosylin vastaan, mutta ei ollut minulla mitään
-viiksiä, joilla olisin voinut pöyhkeillä astuessani vanhoihin, mataliin
-huoneihin. Eikä näkynyt siellä setä Ramseniusta eikä Annaakaan. Isä
-kysyi totisen näköisenä lukukausitodistustani, mutta äiti ja sisaret
-tahtoivat kuulla uutisia suuresta maailmasta.
-
-Jäällä viettämämme yö jäi Valkolan Matin ja minun väliseksi
-salaisuudeksi. Jäi aina joulun jälkeen, melkein siihen saakka, kun
-minun olisi ollut saamani pidettävä. Silloin kuulin minä eräässä
-seurassa ulkona pitäjällä muutaman ylioppilaan kehuvan vaarallista
-matkaa, jonka hän oli tehnyt jäitä pitkin täällä kotipitäjässä, vaikka
-järvet täällä olivat olleet jäässä jo joulukuun alusta. Silloin katkesi
-kärsivällisyyteni ja minä kerroin Matin ja minun seikkailusta.
-
-Tietysti ei kukaan tahtonut ottaa sitä uskoakseen, mutta minä käskin
-kysyä Valkolan Matilta, kun sattuivat hänet ensikerran näkemään.
-Ja silloin oli minulla ilo saada ihaileva ja kysyvä katse Anna
-Ramseniukselta, joka oli ollut ylioppilaan mielitietty koko joulun
-ajan. Tyttö kyllä ymmärsi sen, että olin voinut viettää yön Saimaan
-jäällä hukkuvan hevosen kanssa, mutta että olin kokonaista kolme
-viikkoa voinut olla sellaisesta tapahtumasta kertomatta, se kävi
-aivan yli hänen ymmärryksensä. Ja kävi se yli muidenkin pitäjäläisten
-ymmärryksen, niin hyvin oman äitini kuin sisarienikin.
-
-
-
-
-Laulajan palkka.
-
-Kirjailija Arvid Oskar Fonteliuksen jälkeenjääneistä papereista.
-
-
-"Vuosi on nyt melkein kulunut siitä kuin vähenevä tuotantokykyni
-teki ratkaisevan liiton velvollisuudentuntoni ja perheeni kanssa
-pakottaakseen minut leipähuolissani lopullisesti turvautumaan entisiin
-verivihollisiini. Sanomalehden toimittaja ja edistysmies vietiin
-kirjallisuuden vartijain kirjoihin, sitten kun hän ensin oli kaikki
-voimansa sen palveluksessa kuluttanut. Armosta ja säälistä annettiin
-minulle virka; nyt olen painoasiamies ja kannan vakituista palkkaa
-juuri sen verran, että saan korkoni maksetuksi ja särpimen leivälleni
-sekä itseni että perheeni varalta.
-
-"Tänä iltana olin teaatterissa -- ylhäällä kolmannella rivillä --
-nähdäkseni, vaan en näkyäkseni. Katselin erästä omaa kappalettani
-aikaisemmilta ajoilta, ja olen vieläkin liikutettu, vaikka luulin
-sieluni jo ijäksi jähmettyneen. Tartun sentähden kynääni vielä kerran
-ja kirjoitan sen sijaan kuin nykyisessä toimessani saan vaan -- pyyhkiä.
-
-"Ehkäpä tartun siihen siitäkin syystä, että tunnen itseni velvoitetuksi
-antamaan omille ja kirjallisuuden ystäville selityksen -- vaikka
-myöhäisenkin -- taikka teen sen hetkiseksi mieltäni helpottaakseni ja
-päästääkseni mieleni katkeruutta ilmoille. Sillä valitettavasti tunnen
-entisen runoilijan vieläkin kummittelevan itsessäni, vaikka vuosi
-sitten juhlallisesti hautasin hänet ynnä hänen pienen maineensa ja
-suuren turhamaisuutensa.
-
-"Se tapahtui samaan aikaan kuin sanomalehdet kertoivat runoilija
-Fonteliuksen hakeneen avonaista painoasiamiehen virkaa Helsingissä.
-
-"Lippunsa pettäminen rangaistiin muinoin kuolemalla, mutta edistyksen
-Pyhästä Hengestä luopuminen palkitaan nykyaikana valtion viralla,
-vanhain päiväin turvalla ja -- merkillisintä kaikista -- melkein
-tyydytetyllä velvollisuuden tunteella. Minulla oli vapaus valita
-revolveri taikka virka, perheeni lopullinen häviö taikka toimeentulo,
-ystävieni kirous itsemurhaajan haudalla, jonka puolesta he ovat saaneet
-suuria takuita maksaa, taikka heidän ylenkatseensa. Oikeudentuntoni
-otti ajatusten vaa'an käteensä ja punnitsi kokonaisen vuoden, päivät ja
-yöt, siksi kuin tulin sekä harmaaksi että sairaaksi -- ja minä valitsin
-jälkimäisen.
-
-"En tahdo kerskailla sieluntuskillani, en ole velvoitettu tekemään
-niistä tiliä, en ystävilleni enkä perheelleni. Elämä ei ole muuta kuin
-Luojan ivaa -- siinä totuus, jonka olen oppinut.
-
-"Mutta uutisen hakemuksestani muistan niin kauvan kuin elän. Se oli
-niin surmaavan lyhyt, ilman minkäänlaisia lisäyksiä. Aivan samaan
-tapaan se oli sepitetty kuin uutiset vasta-ilmestyneestä kirjastani tai
-jostakin pienestä myötäkäymisestäni entiseen aikaan:
-
-_"Runoilija Arvid Oskar Fontelius"_ -- nuo neljä sanaa harvennettuina
--- "on hakenut avonaista painoasiamiehen virkaa". Siinä kaikki. Mutta
-minusta tuntui kuin olisin elävänä lukenut uutisen omasta kuolemastani
-kykenemättä sitä oikaisemaan.
-
-"Ei ole mitään tavatonta tulla painoasiamieheksi Suomessa näinä
-aikoina. Mutta tulla siksi runoilijamaineella -- puhumattakaan
-sydämmestä...!
-
-"No niin! Minä olin koonnut kaikki tähteet runoilija-ylpeydestäni,
-pukeutunut hännystakkiin ja käynyt tavanmukaisilla jäähyväisillä
-suosijaini ja ystävieni luona. Edellisten luona oli vaimoni
-mukana. Kaikki kävi muodollisesti, kohteliaasti, jopa gentlemannin
-tapaisestikin. Olen aina tahtonut olla tai esiintyä gentlemannina, ja
-siitä turhamaisuudesta on minulle kosto koitunut. Sillä minulla ei
-ollut siihen tarpeeksi varoja, ei lahjoja, ehkäpä ei älyäkään. Minusta
-tuli rikoksellinen -- pintapuolisesti katsoen, -- ja niinhän ihmiset
-mieluimmin aina asioita katsovat!
-
-"Kun vakavana ja melkein liikutettuna puristin ystävieni kättä
-jäähyväisiksi, kysyivät he kaikki:
-
-"-- Mitä tämä merkitsee? Mihin aijot sinä matkustaa?
-
-"-- En mihinkään. Minun on vaan täytynyt hakea painoasiamiehen virkaa
-ja arvelen, että seurustelumme tästä puolin tulee olemaan jotenkin
-lopussa.
-
-"Ei ottanut heistä kukaan tätä todeksi. Vapaamielinen sanomalehtimies
-ja runoilija painoasiamiehenä, -- mahdotonta! Kaikki he kyllä tiesivät,
-että kirjallisuus Suomessa tarjoo miehilleen vaan pettua leiväksi,
-mutta kukaan ei tiennyt taikka ei tahtonut tietää, että on jotain, jota
-sanotaan: laulajan palkaksi. Tuo vanha taru sirkasta ja muurahaisesta
-ei johtunut heille mieleen. Mutta minä muistin sen, minä, -- minä
-olin kuluttanut niittoajan lauluun, ja nyt oli syksy käsissä. Eräs
-ystävistäni, joka mielellään imarteli, sanoi nauraen:
-
-"-- Kerrassaan nerokasta! Mainio esimerkki siitä, miten me pidämme
-huolta runoilijoistamme!
-
-"Ja sitten hän ojensi kätensä minulle jäähyväisiksi.
-
-"Seuraavana päivänä oli hakemukseni uutisena sanomalehdissä ja
-parin viikon kuluttua olin minä saanut viran. En kuitenkaan ilman
-nöyryytyksiä. Mutta niitä nöyryytyksiä kestin helpommin, sillä ne
-tulivat vihollisiltani. Aikaisemmat kokemukseni julkisuuden alalla
-ja kustantajien suhteen saamani kokemukset, jotka olivat minun
-liittolaisiani ja joilta minulla oli oikeus vaatia jotakin, koska
-kaiken ikäni olin tehnyt työtä heidän hyväksensä -- ne kokemukset
-olivat paljon polttavampia nöyryytyksiä. Sillä ne sattuivat syyttömään,
-joka oli oikeassa.
-
-"Suoritin, tietysti, kumarruskäyntini painoylihallituksen esimiehen
-luona hyvään aikaan. Tahdoin ainakin olla varma siitä, ettei alentavaan
-hakemukseeni vastattaisi kieltävästi, kun kerran sen kautta kaikki olin
-alttiiksi pannut. Sillä minä olen syntynyt gentlemanniksi, ja minussa
-asuu gentlemannin ylpeys, joka onkin elämäni onnettomuus.
-
-"Esimies otti minut vastaan epäluulo katseessaan, mutta oli kohtelias.
-Tunsin myötätuntoisuutta häntä kohtaan -- hän oli kenties kokenut samaa
-kuin minäkin.
-
-"Kun kerroin hänelle asiani, katseli hän minua hetken aikaa
-kummastellen. Sitten herkesi hän leikilliseksi, taputteli minua
-olkapäähän ja sanoi:
-
-"-- Kuka olisi uskonut, että meistä tulisi virkaveljiä!
-
-"-- Olosuhteet pakoittavat minua hakemaan vakituista paikkaa, sanoin
-minä. En virkkanut mitään siitä, että olin turhaan etsinyt paikkaa
-sanomalehdistössä, että olin koetellut kaikilla mahdollisilla
-radoilla yksityistenkin palveluksessa. Sittenkin täytyi minun yhä
-uudelleen kertoa syy käyntiini, ennenkun sain hänet uskomaan. Hän
-vainusi vaan minun totisuudestani tuota leikillistä kronikööriä, joka
-käyskenteli ympäri etsimässä aineksia johonkin ilkeään artikkeliin
-painoasiamiehistä. Hän oli hyvin varovainen, hyvin kohtelias ja hyvin
-täsmällinen. Jospa hän olisi tiennyt, kuinka hyvin minä osasin lukea
-hänen ajatuksen!
-
-"Hän rykähteli lopulta:
-
-"-- Eikö sitten sanomalehdistö meidän maassamme todellakaan voi tarjota
-paikkaa vanhoille työmiehilleen...?
-
-"-- Ei, valitettavasti kyllä. Se tarvitsee vaan kielipolitikkoja.
-Tarvitsee vaan nuorta väkeä, jolla on uudenaikaista reportteritaitoa,
-mutta ei tarvitse aatteen miehiä.
-
-"-- Mutta onko se nyt ihan totta, että te...?
-
-"-- Herra hovineuvos, -- minulla on täällä hakemuskirja mukanani! Mutta
-tahtoisin mielelläni tietää, onko minulla toivoa viran saamisesta.
-Muutoin -- te ymmärrätte sen, herra hovineuvos -- muutoin panen kaikki
-alttiiksi, voittamatta mitään.
-
-"Hovineuvos tarkasteli minua hetken, ja sanoi sitten ystävällisesti,
-melkeinpä kuin vanhan sedän hiukan katkeralla kokemuksella:
-
-"-- Te ette ole nuori enään, vaan saanko kuitenkin antaa teille pienen
-neuvon? Elkää koskaan pyrkikö painohallitukseen! Elkää tehkö sitä,
-ell'ette tahdo luopua kansalais-arvostanne ja tulla julistetuksi
-pannaan siinä kaupungissa, jossa asutte. Jokainen innostus ja pontevuus
-sen viran palveluksessa tuottaa teille häväistystä ja ivaa koko maan
-sanomalehdistön puolelta, ja yleinen mielipide siihen yhtyy. Pieninkin
-velttous tai myönnytys vetää taas korkeimpain viranomaisten vihan
-ylitsenne. Jos kerrankaan seuraatte parempaa vakuutustanne, on koko
-elonne ja olemuksenne vaarassa, ja jonakuna kauniina päivänä otetaan
-teiltä virka ja te seisotte taaskin kadulla, mutta silloin olette kuin
-vapaaksi päästetty kelmi, joka on istunut vankilassa häpeällisestä
-rikoksesta. Ja hyvä onkin, että niin on -- sillä minäkin olen isänmaan
-ystävä!
-
-"Katsoin kummastuneena tuohon vanhaan virkamieheen, joka puhui noin
-avonaisesti. Hän mahtoi huomata hämmästykseni, sillä hän jatkoi
-selittäen:
-
-"-- Minä puhun teille näin suoraan sentähden, että tunnen teidät
-teoksistanne, ja nuorempana, tunsin sitä paitse vanhempannekin.
-Edellytän, näette, että itsetuntonne on liian tuikea soveltuaksenne
-näihin virkatoimiin...
-
-"-- Olen ajatellut tätä kaikkea, ja kiitän teitä, herra hovineuvos,
-ystävällisyydestänne, mutta päätökseni pysyy. Minä en voi muuhun
-ryhtyä. Onko minulla mitään toiveita? Ajattelin, että kirjailijanimeni
-voisi olla jonkunlaisena puoltolauseena siihen nähden, että se todistaa
-luku- ja kirjoitustaidostani...?
-
-"-- Ei se ole mikään puoltolause, -- päinvastoin. Kuka takaa, ett'ette
-te tunnetuilla harrastuksillanne pane esimiehiänne pahaan pulaan? Minä
-etupäässä tulen vastaamaan teidän virkaan nimityksestänne...
-
-"Painoin pääni alas. Hän oli oikeassa. Hetken aikaa kahden vaiheella
-oltuani, ajattelin jo heittää aikeeni sikseen. Mutta samassa
-johtui mieleeni vaimoni kuluneessa tummassa arkipuvussaan, jonka
-kiiltävistä poimuista huolet puhuivat aivan samoin kuin hänen
-kasvoistaankin. Näin hänen seisomassa siinä edessäni ja laittavan
-voileipiä lapsille, mutta voita ei riittänytkään kuin kahdelle,
-toiset kaksi jäivät ilman ja itkivät. Viereisessä huoneessa oli suuri
-kirjoituspöytäni ja sen ääressä istuin minä tunti tunnilta, päivä
-päivältä, viikko viikolta, turhaan voimiani ponnistellen saadakseni
-kirjani, jonka palkkaa kustantajani jo oli suorittanut kaksi kolmatta
-osaa, loppuun kirjoitetuksi. Aivojani poltti, sormeni puristivat
-suonenvedontapaisesti kynänvartta, minä kirjoitin henkeni edestä
--- pelkkää kelvotonta roskaa! Arvosteluni kärsi kauheita tuskia,
-mutta minä kirjoitin henkeni edestä, oman henkeni, vaimoni, lasteni
-hengen edestä, -- ja -- taiteilija sai väistyä perheenisän tieltä.
-Kauhistuksella ajattelin sitä päivää, jolloin teokseni ilmestyisi
-painosta. Minua kauhistutti ihmisten ja sanomalehtien tuomio. Sillä
-olinhan taiteilijan kovan kohtalon alaisena, olin velvoitettu
-vastaamaan vaatimuksia, joihin en koskaan ollut sitoutunut, vaan joita
-kumminkin minulle asetettiin. Minä olin ollut yksi noita 'lupaavia',
-vaikka en elämässäni ollut muuta lupausta antanut kuin minkä pakosta
-annoin vaimolleni: että rakastaisin häntä myötä- ja vastoinkäymisessä.
-Lupauksia kammon. Elämä on luojan suurin iva!
-
-"Mielikuvitukseni vaikutuksista tulin lauhkeaksi, en sitkeäksi, mutta
-lauhkeaksi. Minä vajosin kokoon, olin kuin rangaistuksen kärsinyt
-koulupoika ja alennuin siihen määrään, että rukoilin, _rukoilin_ tuota
-virkaa, joka olisi minulle häpeäksi. Samassa minä myöskin petin suuret
-periaatteeni lupauksieni suhteen ja vakuutin, ett'en koskaan saattaisi
-esimiehiäni ikävään välikäteen.
-
-"Ja niin sain minä viran.
-
-"Sen jälkeen olen viettänyt erakon elämää, maanpakolaisen elämää
-keskellä omaa kotikaupunkiani. Olin uneksinut toista, kunniakkaampaa
-maanpakoa, suurien aatteiden marttyyrikärsimyksiä, joita ylpeydellä ja
-ilolla kestäisin, oikean asian puolesta taistellessani. Sallimus oli
-määrännyt, toisin -- se teki minut narrikseen.
-
-"Nyt urkin ja tarkastelen minä viran puolesta samanlaisia, peitetyn
-harmin purkamia kirjoituksia painolakia vastaan, jommoisia itse ennen
-muinoin kirjoittelin. Mutta minä luen ne kokeneen sanomalehtimiehen
-ja kirjailijan silmällä eikä pujahda hienoinkaan viittaus huomaamatta
-ohitseni. Alussa teki mieleni kostaa katkerat kärsimykseni kaikelle
-vapaamielisyydelle mitä maailmassa löytyi, ja tuskinpa lienee
-milloinkaan ankarampaa ruoskaa heilunut sanomalehtien ylitse kuin
-silloin. Ilkeällä ilolla minä parilla hyvin valitulla sanalla vääristin
-kokonaan jonkun lauseen ajatuksen, taikka pyyhkäisin sen tykkänään
-pois, ell'ei se ollut oikein ohjesäännön mukainen. Mutta siitä syntyi
-kohta rettelöitä ja käräjäjuttuja, ensimmäinen palvelusintoni laimeni,
-ja tänään olen minä kone, -- älykäs kone -- niinkuin virkamiehen
-konsanaan tulee ollakin.
-
-"Nyt kuljemme, entiset ystäväni ja minä, toistemme sivu kadulla
-tervehtimättä. Olin jättänyt heidät hyvästi, olin tullut suljetuksi
-pois heidän seurastaan -- olin kuollut ja haudattu! Mutta seppeltä
-ei kukaan laskenut haudalleni, ruumis-saattoon ei yksikään heistä
-liittynyt, eikä toivonut kenkään kepeitä multia haudalleni isänmaan
-helmassa!
-
-"Ainoa, mikä minusta vielä elää, on teokseni. Alennukseni aikana
-ne äkkiä uudelleen virkistyivät henkiin. Kustantajat keinottelivat
-minun surullisella maineellani, minä näin muotokuvani kirjakauppojen
-ikkunoissa ja teaatterit alkoivat uudelleen näytellä minun syrjään
-sysätyitä kappaleitani. Niistä on kaksi pysynyt ohjelmassa tähän
-päivään saakka. Minä olen tunnetumpi kuin koskaan ennen, -- sillä minä
-olen kuollut.
-
-"Kotona, se on haudassani, on minulla kaikki hyvin. Minä en koskaan ole
-tottunut ylellisyyteen, en koskaan säännöllisiin tuloihin ja sentähden
-on minulla harvinainen nautinto ajatella huomispäivää huoletonna,
-setelipakka kukkarossa. Tuo vähäinen koneellinen työni vaikuttaa minuun
-terveellisesti senjälkeen kuin lakkasin miettimästä kostoa. Ajatukseni
-laskeutuivat levolle toinen toisensa jälkeen, minä totun olemaan
-elävänä haudattuna ja alan oppia näyttelemään kohtalon narrin osaa,
-sankari-osan asemesta. Elämäni raukeaa yhä enemmän, älyni on juuri
-niin paljon valveilla kuin sen pakosta olla tulee. Mutta vaimoni osti
-itselleen eilen uuden talvipuvun ja minä ensimmäisen turkin elämässäni.
-Lapset käyvät yhä terveemmiksi ja pulskemmiksi ja minulla on varaa
-panna vanhin poikani ensi vuoden alusta kaupungin etevimpään kouluun.
-Kun tyyneesti ajattelen elämäni juoksua, alistun minä kohtalooni. Onhan
-tavallaan parempi kuolla näin elävänä ja vähitellen, rakastetun vaimon
-ja lasten siunaamana, kuin joutua äkkiä hulluinhuoneesen, omaisten
-huutaessa leipää ja ystävien sadatellessa kirouksia takausmaksujen
-tähden.
-
-"Ainoastaan silloin, kun näin välittömästi kohtaan omaa entistä
-itseäni, tunnen minä koko olemuksen irvistävän minulle vasten silmiä.
-Mitä oli minulla teaatterissa tekemistä? Hauta, -- koti on minun
-paikkani? Julkisuuden henkilö, hän otti tavanmukaiset jäähyväiset
-elämältä jo vuosi sitten.
-
-"Ja yhtä kaikki istun minä nyt tässä teaatterin jälkeen ja muistelen
-erästä Snoilskyn runoa, joka sopii ivalliseksi päällekirjoitukseksi
-koko minun elämälleni. Se sanoo kaikki niin erinomaisen -- nurinpäin.
-
-"Ja sen nimi on:
-
-
-        Laulajan palkka
-
-    Ei tuntea voi mun maailma
-    Sun nauttimatas elon autuutta,
-    Mi poistavi laulajan kaihot,
-    Kun äkkiä saat sinä huomata,
-    Miten tähkivi oudolla pohjalla
-    Sun riemun ja tuskasi laihot.
-
-
-
-
-Kolmekymmenvuotinen sota -- ja sudet.
-
-Kertomus poika-ajoiltani.
-
-
-Kävin parhaallani kahdettatoista, luin kotiopettajan edessä maalla
-pohjois-Hämeessä ja valmistauduin suorittamaan pääsötutkintoa
-latinakouluun seuraavana syksynä. Talvi kului kuitenkin enemmän
-lumilinnojen rakentamiseen kuin klassillisen opin temppelini
-perustuksien panemiseen. Niistä on tuskin mitään mieleeni jäänyt. Sitä
-vastoin on siihen ijäksi päiväksi painunut tapaus, joka kamaluuteensa
-nähden on ainoa elämässäni ja levittää kauhuansa kaikkiin senaikuisiin
-muistoihini.
-
-Puolen peninkulman päässä isäni maatilalla oli seurapiirini -- kaksi
-saman mielistä ja saman ikäistä poikaa. Me tapasimme säännöllisesti
-toisemme useamman kerran viikossa ja kävimme syksyn pitkän hyvin
-järjestettyä lakkaamatonta kolmekymmenvuotista sotaa, jonka suuret
-tappelut ja tärkeät käännekohdat ratkaistiin aina sitä mukaa kuin
-vierailimme toistemme luona. Olimme juuri siihen aikaan saaneet ruveta
-lukemaan Topeliuksen "Välskärin kertomuksia" ja kaikkien meidän
-synnynnäinen sotilasurhoutemme leimahti ilmituleen siitä, mitä olimme
-lukeneet.
-
-Oli vähän vaikea sopia siitä, kuka saisi sodassamme leikkiä Kustaa
-Aadolfia. Hänen jaloutensa, hänen voittonsa ja sankarikuolemansa
-houkuttelivat meitä kaikkia yhtä voimakkaasti, samalla kuin meistä
-jokainen olisi ollut innostunut suorittamaan hänen suurta isänmaallista
-tehtävätään.
-
-Kun minä olin voimakkain ja muita yrittelijäämpi, niin anastin minä
-Kustaa Aadolfin osan yksinomaan itseäni varten -- toistaiseksi.
-Toiset saivat nurpeilla mielin tyytyä siihen, että joutuivat kahden
-edustamaan katoolista ylivaltaa. Minä vein voiton, ja historian menon
-mukaan täytyikin minun viedä voitto heistä, vaikka heitä olikin kaksi.
-Luulen sitäpaitse, että jo paljas tieto siitä, että esitin kuuluisaa
-sankarikuningasta, vahvisti voimiani kaksinkertaisesti ja vähensi
-vastustajieni voimia yhtä paljon, sillä melkein aina minä vaan voitin
-ja vuodatin urhona kaatuessani punaisimman nenävereni ruokasalin
-matolle -- Lutzenin tantereelle -- varmasti vakuutettuna siitä, että se
-tapahtui uskonvapauden pyhää asiata puolustaessa.
-
-Mutta kun alituiset voittoni lopulta kävivät vastapuolueelle
-kärsimättömiksi, vetosivat he vanhempiemme korkeimpaan tuomioistuimeen
-ja saivat heidät tekemään sen Salamonin päätöksen, että meidän
-olisi kunkin vuorollamme esitettävä sankarikuninkaan osaa, ettei
-voitto aina kallistuisi minun puolelleni. Seuraus siitä oli se,
-että kun minä ensikerran leikin Tillyä, minä tein sen samalla
-innostuksella kuin olisin leikkinyt Kustaa Aadolfia ja hyökkäsin
-niin raivosasti ruotsalaisten rintamaa vasten, että Kustaa Aadolfin
-täytyi täydellisesti tappiolle joutuen vetää väkensä pöydän alle.
-Katoolilaiset riemuitsivat, minä aloin uhata historiaa ja oikeutta,
-ja kolmekymmenvuotisessa sodassa olisi luultavasti käynyt ohrasesti
-uskonvapauden asialle, ell'ei vanhempien valta taaskin olisi tarttunut
-ohjaksiin ja hankkinut hyvitystä totuuden ja ruotsalaisten oikealle
-asialle. Ja täytyihän minunkin myöntää, että menettelyni kokonaan soti
-järkeä ja kaikkien isänmaallisten historioitsijain kertomuksia vastaan.
-
-Ja niin täytyi siis Kustaa Aadolfin voittaa, vaikka minä olinkin
-Tillynä ja Pappenheiminä, mutta nämä historian totuudelle tekemäni
-myönnytykset kostin minä taas hirvittävän verisesti, kun tuli vuoroni
-polvistua ja pitää rukous ruotsalaisten joukkojen eturivissä ennen
-Lützenin tappelun alkamista.
-
-Ylipäänsä olimme me kaikki kolme hyvin jaloja, kun olimme Kustaa
-Aadolfina ja voitimme, mutta huolimatta omavaltaisesta, häpeällisestä
-sotaonnestani, silloin kun esiinnyin Tillynä, olin minä kuitenkin
-ehkä kaikista jaloin, kun tiesin, että voitto oli kotiin vietävä.
-Sillä minä muistan, että tuon tuostakin ryhdyin jatkamaan
-kolmekymmenvuotista sotaamme aivan yksinänikin. Kun se ylivoima, joka
-olisi ollut voitettavanani, silloin tietysti minulta puuttui, niin
-nimitin kartanokoiramme Kastorin liittoutuneiden katoolisten valtain
-edustajaksi.
-
-Taistelumme Kastorin kanssa olivat tulista tulisemmat.
-Etuvartijataistelut alkoivat useimmittain keskeltä lattiaa, mutta
-kun sotataitoni oli hänen sotataitoaan niin paljoa etevämpi ja kun
-minä samalla aikaa ahdistelin liittoutuneita sekä edestä että takaa,
-onnistui minun sijoittaa kiivain, ratkaisevin käsikähmä pöydän alle
--- enimmäkseen kyökin pöydän alle -- sillä Kastorilta oli ankarasti
-kielletty pääsö muihin huoneihin, joissa pehmeät huonekalut, matot ja
-varsinainen herraskomeus alkoi.
-
-No niin -- tottahan on, että minulla taistellessani Kastoria vastaan
-oli tuntuvana etuna jotenkin navakat nyrkkini, jotka milloin tahansa
-olisivat voineet auttaa minua vastustajaani voittamaan, mutta minä
-katsoin häpeäksi Kustaa Aadolfille käyttää näin epäväkisiä aseita.
-Mitä minä silloin tein? Tein sen, että keskellä kiihkeintä käsikähmää
-pistin kädet taskuun ja ahdistelin katoolista sotajoukkoa sen omilla
-käyttämillään aseilla: -- hampailla!
-
-Kun tappelu oli päättynyt, kuningas kaatunut ja kun hänen hevosensa
-tyhjänä laukkasi rintaman edustalla, ryömivät rohkeat sotajoukot esiin
-pöydän alta, katoolilainen pudisti nahkaansa ja ruotsalainen syleksi
-koirankarvoja suustaan.
-
-Voiko ajatella jalompaa taistelua ja yhtäväkisempää aseiden valintaa?
-
-Sillä tavalla jatkui kolmekymmenvuotinen sota sotaonnen vaihdellessa ja
-sankariosan muuttuessa, ja se oli aina yhtä innostunutta ja kiivasta,
-käytiinpä sitä sitten pöydän alla Kastorin kanssa tai ruokasalissa
-naapurin poikain kanssa. Ja kun kahakat olivat olleet oikein veriset,
-niin houkuttelimme sisartamme suomaan voitolle kunniansa ja soittamaan
-pianolla _Te Deum_ s.o. joku koraalikappale, jonka hän osasi ulkoa.
-
-Varsinkin joululuvalla leimahtivat sotaiset intohimomme kamalaan
-leikkiin, kun meillä silloin oli tilaisuutta useammin tavata toisiamme.
-Oltiin jo tammikuun lopussa ja oli ankara pakkaispäivä. Oli minun
-vuoroni olla Kustaa Aadolfina ja se ei antanut minulle mitään rauhaa.
-Päivällistä syödessä sain houkutelluksi opettajani seuraamaan
-minua naapuritaloon, johon häntä muutenkin veti talon nuorimman
-eillimäinen tytär. Kun aivan vasta olimme siellä käyneet, ei tullut
-kysymykseenkään, että saisimme hevosen, vaan oli meidän hyvissä ajoin
-palattava kotiin jalkaisin. Se oli sydämmetöntä meitä kohtaan, mutta
-minua houkutteli voitto Lützenin kentällä ja opettajaani hämyhetket
-ikkunanpielessä, joka minun mielestäni kuitenkin oli arvotonta
-huvitusta täysikasvuiselle miehelle. Ja niin me lähdimme liikkeelle
-heti päivällisen jälkeen.
-
-Ei koskaan ole Kustaa Aadolf voittanut loistavampaa voittoa kuin tuona
-talvi-iltana naapuritalon suuressa, tyhjässä, kaikuvassa salissa.
-Taistelu muuttui ilmieläväksi, liikuttavaksi todellisuudeksi, kun
-"nuorimman eillimäinen" keksi ruveta pianolla soittamaan Suomen
-ratsuväen kolmekymmenvuotisen sodan marssia juuri mitä ratkaisevimmalla
-hetkellä, kun ruotsalaisten vasen sivusta horjui ja suomalaiset,
-Lennart Torstenssonin johtamina, tekivät ihmeitä urhoollisuudellaan.
-Nuo tutut sävelet saattoivat minut niin täydelliseen, niin perin
-suomalaiseen raivoon, että voitonriemuissani repäsin käteeni irtonaisen
-tuolinselustan ja karkasin kurjien liittoutuneiden kimppuun paljain
-asehin kostaakseni verisesti sankarikuninkaan kuoleman...
-
-Voittoni olisikin ollut täydellinen, jos eivät katoolilaiset samassa
-olisi panneet äänekästä protestia tätä tällaista sotatapaa vastaan.
-Soitto lakkasi, tuolin selusta väännettiin kädestäni ja _Te Deum'_in
-asemasta tahdottiin minua taivuttaa häpeälliseen anteeksi pyyntöön.
-Ei auttanut, että syytin taisteluintoani ja oikeutettua vihaani, joka
-vaati minua ruotsalaisen armeijan puolesta kostamaan sankarikuninkaan
-kuolemata. Korkein neuvosto ei ottanut syitäni kuulevaan korvaansa,
-minä olin menettänyt voittoni ja rikkonut sotasääntöjemme ensimmäistä
-pykälää vastaan, joka kielsi meidän käyttämästä muita aseita kuin
-niitä, joilla luonto oli meidät varustanut.
-
-Lützenin taistelua seurasi ikävä, häiriintynyt mieliala. Taistelun
-hyökylaineet, jotka koko joululuvan olivat kohoilleet korkeina ja
-vaarallisina, olivat tänä iltana nousseet ylimmilleen eikä niitä
-myrskyn laattua ollut enää helppo saada heikkenemään. Mielemme
-kapinoitsi, viha säihkyi silmistämme. Anteeksi pyyntö tuntui minusta,
-joka olin ansainnut _Te Deum'_in, häväistykseltä. Kieltäysin sitä
-tekemästä ja koko tuo hyvin järjestetty kolmekymmenvuotinen sota
-oli vaarassa muuttua arveluttavaksi, kaikkia sääntöjä halveksivaksi
-vihollisuudeksi sotaa käypien valtojen välillä. Tähän saakka niin
-horjumaton sotakuri laukesi ja pienet, mieskohtaiset intohimot alkoivat
-anastaa etusijan.
-
-Ei edes vehnäskahvit, jotka naisellinen diplomaatti toi nyt melkein
-pimeään saliin, voinut hillitä ohjattomiksi joutuneita intohimojamme.
-Loukattu ja kuollut Kustaa Aadolf kavahti ylenkatseellisesti hymyillen
-kaatuneiden urhojensa keskeltä seisaalleen ja koetti, äkkiarvaamatta
-katoolilaisten kimppuun hyökäten, kostaa heille salin pimeässä
-nurkassa, jossa taistelu kenenkään huomaamatta ja häiritsemättä taas
-saattoi alkaa ja jatkua, molempien riitapuolien käyttäessä kynsiään ja
-hampaitaan. Mutta tällä kertaa oli katoolilaisten ylivoima väkevämpi,
-tuliko se sitten häilyvästä sotaonnesta vai maltin puutteesta.
-Kustaa Aadolf sai takkiinsa, niin että paikat paukkui, nutun kaulus
-repesi, kiukun kyyneleet kihosivat silmiin, ja hän päätti vihaisesti
-mutta varmasti, ettei hän enää koskaan antautuisi otteluun mokomain
-arvottomain vastustajain kanssa, jotka eivät edes ymmärtäneet ottaa
-selkäänsä, silloin kun hänen ruotsalaisen majesteettinsa halutti antaa.
-
-Ja hyvästiä heittämättä raastoin minä päällystakkini tampuurin
-naulasta, hyökkäsin ulos pakkaseen, paiskasin porstuan oven kiinni
-niin, että koko huone vavahti, ja lähdin kiristetyin hampain,
-puristetuin nyrkein ja mieli oikeutettua vihaa kuohuen pitkälle
-paluumatkalle läpi kaikkien talviyön kauhujen.
-
-Ja tämän viimeisen, suuren urotyöni tuli vihdoinkin osoittaa, mikä mies
-Kustaa Aadolf on ja kuinka kurjat hänen vihollisensa!
-
-Minä riemuitsin mielessäni, kun ajattelin että taistelun pauhinassa
-olin jättänyt täyden kahvikupin lämpimine vehnäspullineen salin
-ikkunalle. Niin ylpeästi ja jalosti voin ainoastaan minä, oikea
-Kustaa Aadolf, käyttäytyä. Mutta ajatuksissani minä näin jo Tillyn ja
-Wallensteinin kurjien roistojen tavalla karkaavan taistelukentälle
-jääneen suurenmoisen sotasaaliin kimppuun...!
-
-Paluumatkani alussa riemuitsin siitä niin, että aivan unhotin ne vaarat
-ja vastukset, jotka minua odottivat. Hiljainen, totinen talviyö kuului
-vielä kuin äskeiseen leikkiin, tähdet tuikkivat minulle harmaiden
-pilvien välistä kehoittavasti ja minä kutsuin ne kaikki suurenmoisen
-urotyöni todistajiksi. Vielä sittenkin kun olin jo juossut puoli
-tuntia, huomasin tuskin, että yö oli käsissä; minä vaan ajattelin
-loistavaa palausretkeäni ja sitä ylpeää tapaa, millä olin pannut
-sen toimeen ja pelastanut Ruotsin vanhan maineen. Mutta kun kylmä
-kaakkoistuuli, joka puhalsi peltoja pitkin ja ajoi vitilunta eteeni
-maantielle, oli puhaltanut pois ensimmäisen mielihyväni ja jäähdyttänyt
-kuumimman kiukkuni, alkoi matkan teko tuntua minusta vähän kaamealta.
-Ylpeyteni minua kuitenkin vielä tuki, kun ajattelin, mitä ne muut
-tulisivat sanomaan uljuudestani ja mitä minusta ajattelisi opettajani,
-saatuaan tehdä saman yöllisen retken kuin minäkin. Mutta sekin tunne
-rupesi horjumaan epävarmuuden ja alkavan pelon tieltä. Todellisuus
-vaikutti yhä ankarammin, kun muistin, että minun oli yksinäni pimeässä
-kuljettava puoli peninkulmaa autiota tietä.
-
-Tiesinhän minä kyllä, ett'ei oltu kymmeneen vuoteen nähty susia
-kotitienoillani, mutta siitä huolimatta tahtoi yhä tulla päähäni
-ajatus, että ne suurissa laumoissa hiiviskelivät ympärilläni. Kukapa
-sen niin tarkkaan tiesi, missä ne kuljeksivat eikähän meidän pitäjän
-ympärillä minun tieteni ollut niin korkeita aitoja, etteivät sudet
-olisi päässeet niiden yli hyppäämään. Kun susia kuului juoksentelevan
-kaikkialla muualla, mikä esti heitä tulemasta tänne ja vaikkapa juuri
-tänä iltana. Lumeen peittyneet pellot näyttivät niin autioilta ja
-peloittavan tyhjiltä, että kyllä olisin voinut keksiä jo kaukaakin
-jokaisen elävän olennon, joka siellä vaan olisi liikkunut. Mutta
-tietysti en minä mitään keksinyt. Sillä etäämpänä perällä oli metsän
-salaperäinen musta raide, ja siellähän ne sudet ja kaikki muut talviyön
-kauhut piilivät. Siellä väijyivät ne suurissa mustissa ryhmissä
-valmiina milloin tahansa hyökkäämään esiin ja repimään minut palasiksi.
-Ja kaikista pahinta oli, että tie vei juuri tuohon kamalaan pimeyteen,
-joka alkoi vähän matkaa ennen kotiin tuloani. Minun täytyi kulkea
-metsätietä, joka kestäisi ainakin neljännestunnin, ennenkun tuli
-ruokasalin ikkunasta alkaisi ystävällisesti tuikahdella vastaani.
-
-Oli toki pieni pelkurin lohdutus sentään olemassa. Tuli näet mieleeni
-eräs Topeliuksen lasten satu, jonka nimi on "Tähden silmä" ja hädissäni
-aloin nyt sitä muistella. "Tähden silmässä" kerrottiin pienestä
-tytöstä, joka kaukana Lapinmaassa vanhempainsa huolimattomuudesta oli
-vierinyt ulos pulkasta ja jäänyt hankeen makaamaan. Kun nyt sudet
-tulivat siihen, niin nuuskivat ne tyttölasta hyvin kohteliaasti
-eivätkä tehneet hänelle mitään pahaa. Se tapahtui siitä syystä, että
-he tunsivat nenässään tuoksun hänen viattomuudestaan. Mutta sellaista
-tuoksua en minä uskaltanut toivoa itsestäni lähteväksi. Ensiksikin olin
-minä paljoa epäviattomampi kuin "Tähden silmä" ja toiseksi ei juuri
-sopinut Kustaa Aadolfille ja hänen urhokkaalle sotajoukolleen, joka oli
-voitokkaalla paluuretkellä yön ja hankien keskessä, turvautua pienten
-lappalaistyttöjen viattomuuteen, jos sudet näyttäytyisivät. Ei, jos
-vaan sudet tulisivat, niin täytyisi minun tehdä tehtäväni ja antaa
-syödä itseni, -- muu ei tässä enää näkynyt auttavan.
-
-Aivan vaistomaisesti ja pelosta väristen katsahdin jälelleni nähdäkseni
-jonkun ajavan tai kävelevän, jonka seurassa voisin kulkea metsän
-läpi, mutta ei näkynyt ristinsielua silmänkantaman päässä. Pysähdyin
-kuuntelemaan kulkusten kilinää, mutta hiljaisuus oli niin kammottava,
-että heti herkesin kuuntelemasta ja lähdin juoksemaan, saadakseni
-askelieni ja sydämmeni tykytyksen avulla peloittavan hiljaisuuden
-hetkeksikään vaikenemaan ympärilläni.
-
-Juostuani täyttä karkua kymmenkunnan minuuttia olin aivan lähellä
-hirvittävää metsän rantaa. Seisahduin, kuulin sydämmeni jyskyttävän
-ja korvieni humisevan ja koetin koota kaikki voimani tehdäkseni
-ratkaisevan päätökseni. Ei ollut minulla muuta neuvoa kuin joko
-syventyä metsään taikka luopuen kaikesta loistavan paluumatkani
-kunniasta pyörähtää takaisin ja häpeissäni palata vihollisen leiriin.
-Mutta sinnekin oli nyt kahta vertaa pitempi matka kuin kotiini. Tätä
-nöyryytystä ajatellessani leimahti Kustaa Aadolfin urheus uuteen
-tuleen, minä edustin taas samalla hetkellä sekä kuningas Kustaa
-Aadolfia että Ruotsin armeijaa, ja kun tiesin, että tämä jälkimäinen
-oli sekä kuoloa pelkäämätön että lukuisa, hyökkäsin minä huulet yhteen
-nipistettyinä metsään, mielessäni se epätoivoinen päätös, että, tuli
-mitä tuli, minä katson ylen kaiken maailman sudet ja yölliset metsän
-peikot.
-
-Nopein askelin kuljin eteenpäin honkien keskellä ja tein tahallani
-askeleni niin keveiksi ja hiljaisiksi kuin suinkin, ollakseni siten
-susien huomiota herättämättä. Ja saadakseni vieläkin enemmän rohkeutta
-rintaani aloin laulaa Suomen ratsuväen marssia, tietysti aivan hiljaa,
-ainoastaan _ajatellen_ säveltä siivekkäiden askelien säestyksenä --
-kaiken tämän susien tähden.
-
-En voinut saada pois mielestäni sitä tunnetta, että minua takaapäin
-väijyttiin. Sentäbden minä yhtämittaa kiersin pääni jälellepäin.
-Jokaisen tahtiosan kohdalla heitin sen sotilasmaisesti milloin oikealle
-milloin vasemmalle, mutta sittenkään ei tuntunut uhkaava vaara takaani
-katoavan.
-
-Uljas vapaaehtoinen paluumatkani muuttui yhä enemmän hurjaksi paoksi.
-En tietysti paennut liittoutuneita katoolilaisia, mutta jotain suurta,
-kaikkialla läsnäolevaa ja näkymätöntä vihamiestä, joka ehkä vaan oli
-olemassa pahassa omassatunnossani, mutta joka siellä muodostui laumaksi
-ulvovia, keltasen harmaita susia, mitkä seurasivat minua, veriset
-kielet riipuksissa ja silmät kamalasti päässä palaen. Kiiruhtaessani
-juoksumarssia eteenpäin ja hiljaa hyräellessäni uljasta sotasäveltä
-alkoi näet omatuntoni minua yhtäkkiä ahdistaa, moittien minua
-suurenmoisesta peräytymisestäni ja näyttäen minulle käytökseni aivan
-uudessa, vähemmän edullisessa valossa.
-
-Ei ollut minulla kuitenkaan aikaa torjua näitä tunteita, sillä sudet
-olivat tulevinaan yhä lähemmä kintereilleni, kuuluivat huohottavan
-aivan selkäni takana ja uhkaavan joka hetki tarttua kiinni
-vartioimattomaan paikkaan. Nyt ne olivat jo niin likellä, että kerta
-hyppäyksellä olisivat voineet saada niskastani kiinni.
-
-Mutta juuri silloinpa loppui metsäkin ja minä pääsin avonaiselle
-paikalle lähelle kotiani. Tuli ruokasalin ikkunasta valaisi lunta
-pitkälti ja laajalti, mutta samalla valaisi se suoraan eteeni ne
-vihollisetkin, jotka äsken olin luullut karkaavan kimppuuni takaapäin.
-
-Seisahduin ja kävin siinä silmänräpäyksessä jääkylmäksi, vaikka otsani
-oli niin hiessä, että se tarttui hattuuni kiinni. Minusta näytti tulen
-epämääräisessä valossa siltä kuin kolme, sanoo kolme, tummaa olentoa
-olisi tuossa kierrellyt, tehnyt kummia hyppäyksiä jonkun esineen
-ympärillä ja niinkuin ne sitten vähä väliä olisivat kohottaneet päätään
-jotain kuunnellakseen. Olin heitä tarpeeksi lähellä aivan hyvin
-erottaakseni kaikki heidän merkilliset liikkeensä.
-
-Minun ja susien välillä oli, ainoastaan vähän matkaa tiepuolesta,
-jotenkin korkea pisteaita. Vaaran alainen asemani selvisi minulle
-tuossa tuokiossa ja kun minä käsitin, että aita tuli olemaan
-pelastukseni, juoksin arvelematta sitä vastaan läpi lumihangen, joka
-kohosi vyötäisteni kohdalle. Mutta kiireessäni en ollut tullut maantien
-ojaa lukuun ottaneeksi. Jouduttuani puolimatkaan pelastavasta aidasta
-upposin hankeen kaulaani myöten. Päätäni huimasi, olin varma siitä,
-että hukka minut oli perivä.
-
-Luulin jo, että pelkän pelon tähden henkeni heittäisin. Vereni
-lakkasivat liikkumasta, sydän ei tykyttänyt ja minusta tuntui yhtä
-turvattomalta kuin tuntuu unessa, silloin kun täytyy päästää irti
-ja luulee putoavansa pohjattomaan kuiluun. Valitettavasti toinnuin
-kuitenkin hetikohta, ajatukseni olivat selvemmät ja päättämiskykyni
-varmempi kuin koskaan ennen, mutta mitä minä niillä kaikilla tein, kun
-en kyennyt kämpimään ojasta ylös! Pehmyt lumi esti saamasta jalansijaa,
-vaikka kuinkakin olisin kimpuroinut, en päässyt eteen enkä taakse ja
-olisi tarvittu vähintäinkin minuutti aikaa, ennenkun olisin saanut
-puhkaistuksi hangen aitaan saakka. Mutta milloin tahansa saattoivat
-sudet haistaa läsnäoloni!
-
-Olin kyllä uponnut lumeen niin syvälle, että ainoastaan pää ja toinen
-käsi ulottuivat hangen yli, mutta minä laskin mielessäni, että sudet
-kyllä olivat saattaneet kuulla äskeisen tiukan hyppäykseni. Niillä on
-tarkat korvat ja kun minä tässä vielä liikun ja vuohkaan, niin on minun
-mahdotonta olla heidän huomiotaan herättämättä. Ja tämä vähäinen toivo
-rinnassani taistelin minä vimmatusti ylös tullakseni, samalla kuin
-kaikellaiset pelastustuumat temmeltävät aivoissani.
-
-Kun olisin edes ollut niin lähellä aitaa, että olisin saanut taitetuksi
-seipään aseeksi, niin olisin jo hiukan rauhallisemmin voinut katsoa
-tulevaisuutta silmiin. -- Mutta nyt yletin kädelläni vaan parahiksi
-niin pitkälle, että huomasin mahdottomaksi mitenkään puolustautua.
-
-Ei ollut tietysti ajattelemistakaan, että olisin voinut pelastua
-pakenemalla. Huutaisinko? Mutta sehän olisi sama kuin kutsumalla
-kutsua sudet luokseni. Piilottautuisinko? Hangen alle! Niin, se ehkä
-onnistuisi!
-
-Mutta juuri kuin aijon kumartua, kuulen pitkiä, tassuttelevia
-hyppäyksiä toisella puolen aidan, näen rakojen läpi mustan, karvaisen
-olennon ja kuulen jo ensimmäisen suden läähätyksen. Samassa erotan
-toisetkin, jotka pitkissä laukoissa tulla loikkivat minua kohti lumista
-peltoa pitkin.
-
-En tiedä, mistä saan voimani, mutta tuossa tuokiossa olen päässyt
-ylös ojasta aidan luo, reväissyt seipään aseeksi ja seison nyt
-siinä valmiina vihollisiani vastaan ottamassa. Olen jo laatinut
-puolustus-suunnitelmanikin. Aijon kiivetä aidan selälle ja sitä myöten
-koettaa päästä pihaan. Ja kun vaara nyt on ohitse, niin olen jo siihen
-määrin rohkaissut mieleni, ett'en muista huutaa apuakaan, vaikka ääneni
-varmaankin olisi kuulunut pihaan.
-
-Etumaisin susista pysähtyy hetkeksi ja tuumii hiukan, kuullessaan
-seipään katkeavan, mutta kohta sen jälkeen se kuitenkin ottaa
-päättäväisen laukan luokseni ja katselee minua aidan raosta
-verenhimoisine silmineen, rumat korvat pörhöllään ja suu selällään.
-Hämärässä näen sen verran, että se on harmaan keltanen, täplikäs,
-suuren koiran kokoinen elukka. Sen takana huohottavat jo toisetkin ja
-lähenevät lähenemistään. Aijon juuri ruveta kiipeämään aidan selälle,
-kun etumaisin loikkaa sen yli ja on vaan vähän matkaa minusta samalla
-puolen aidan. Nyt en uskallakaan enää kääntää sille selkääni enkä
-kiivetä aidalle, vaan täytyy minun puristaa seivästäni yhä tiukemmin,
-painaa selkä aitaan kiinni ja olla valmiina myymään henkeni niin
-kalliista kuin suinkin.
-
-Taas tunnen olevani Kustaa Aadolf, mutta tällä kertaa on taistelu
-täyttä totta ja sankarikuolema ihan silmieni edessä. Ja niin minä
-isken, mikä kädestäni suinkin lähtee, seipäälläni hirviötä, en tietysti
-osu, mutta näen mielihyväkseni, että se kunnioittaen peräytyy. En enää
-pelkää vähääkään, olen koko sielullani innostunut uuteen, totiseen
-otteluun, olen nyt oikea "hakkapeliitta", nostan taas miekkani iskuun
-ja valmistaudun uuteen hyökkäykseen. Ja taas natisee aita, -- ja se on
-toinen susi, joka loikkaa sen yli ja seisattuu toverinsa viereen. Ne
-tuijottavat ahnaasti minuun, veriset kielet roikkuvat niiden kidasta,
-mutta silmät eivät kuitenkaan pala niin kamalasti kuin olen nähnyt
-niiden kuvakirjoissa palavan autioilla aroilla. Siinähän ne seisovat
-aivan hiljaa ja pitävät sotaneuvottelua, eivätkä näy vielä olevan
-oikein taipuvaisia käymään kimppuuni. Silloin välähtää kuin salaman
-iskemänä päähäni, että minä ehkä sittenkin tuoksun "Tähden silmän"
-viattomuuden salaperäistä tuoksua, koska sudet eivät näy käyvänkään
-kimppuuni. Ja minä koetan kaikin voimin kiiluttaa silmiäni yhä enemmän
-vakuuttaakseni heille, että todellakin olen samaa sukua kuin "Tähden
-silmä", samalla kuin tekeydyn niin viattomaksi ja siveäksi kuin jos
-minun olisi pyytäminen äidiltä anteeksi jotain pahatekoani, ennenkun
-voin rauhallisesti nukkua. Tekisipä miltei mieleni taputtaa ja sivellä
-noita petoja ja houkutella heitä hyväillen luokseni.
-
-Vaan silloin loikkaa kolmas susi aidan yli aivan minun kohdaltani. Minä
-unohdan "Tähden silmä"-politiikkani vaaran uhatessa ja isken kaikin
-voimin seipäälläni hirviön niskaa kohden, mutta en osu sitä muuta kuin
-takajalkaan. Sudelta pääsee mitä surkein älähdys, joka on niin Kastorin
-älähdyksen kaltainen, silloin kun se saa taistella Tillynä, että
-minulta hämmästyksestä putoaa seiväs käsistäni ja minä huudahdan:
-
-"Kastor!"
-
-Susi heiluttaa häpeissään ja ystävällisesti häntäänsä, aivan niinkuin
-koira, joka on saanut selkäänsä. Samassa laukkaavat kaikki kolme sutta,
-haukkuen kuin koirat, maantietä pitkin yksinäistä matkamiestä vastaan,
-jonka musta varjo erottuu lunta vasten metsätiellä.
-
-"Hyi -- Kastor! Ett'et häpeä haukkumasta talon väkeä!" kuulen minä
-kotiopettajani äänen sanovan.
-
-Seipääni putoo kädestäni hankeen. Onnistun nyt paremmin pääsemään ojan
-yli ja kiiruhdan valkeana kuin lumiukko pihaan. Pihalla seisoo vieras
-kuomireki ja kyökissä saan tietää, että metsäherra on tullut meille
-vieraaksi ja aikoo olla yötäkin. Onko sillä koiria mukanaan? On toki
-kaksikin! Oli juuri äsken täällä kyökissä pyytämässä niille ruokaa.
-
-Taisteluni susien kanssa tuli kaikkien tiedoksi kotiopettajan kautta,
-jolle en malttanut olla salaisuuttani kertomatta. Siihen loppui
-kolmekymmenvuotinen sotakin. Kustaa Aadolfin sankarisielu pääsi
-rauhaan, samoin Tilly, Pappenheim ja Wallenstein. Mutta naapurin
-poikain kanssa elin kuitenkin sotajalalla aina pääsiäiseen saakka.
-Kastori nilkutti toista takaistaan vielä muutamia päiviä suuren
-susikahakkamme jälkeen, mutta minä koetin lohduttaa ja lepyttää häntä
-kaikellaisilla makupaloilla, joita ruokapöydästä salaa kannoin hänen
-koppiinsa.
-
-Joka toinen yö läpi koko talven näin unta, että olin olevinani
-"Tähden silmä", joka makaa kinoksessa selällään ja antaa susien
-nuuskia itseään, mutta pelastuu joka kerta, kun tuoksuttaa itsestään
-viattomuutta ja kuluttaa silmiään.
-
-
-
-
-Rautatietuttu.
-
-
-Siinä seisoi hän vuodesta vuoteen höyryävän teekeittiön ja valkeain,
-kiiltävien kuppien takana. Aina on hän yhtä totinen, vaikkei se ilme
-ollenkaan kaunista hänen sieviä kasvojaan. Hän ojentaa sinulle kupin
-kahvia tottuneesta kädestään, sinä katsahdat vaistomaisesti noihin
-totisiin silmiin, ja sitten antaa hän sinulle takaisin kymmenen tai
-kaksikymmentä penniä. Hajamielisesti katsahtaa hän tuuman verran
-ohitsesi tyhjään ilmaan.
-
-Luulin ensin, että hän oli kihloissa, mutta nyt olen kuusi vuotta
-peräkkäin nähnyt hänet samalla paikalla. Ehkä hän sentään rakastaa.
-Mutta ei sekään ole juuri luultavaa, sillä varmaankaan ei hänellä ole
-aikaa mihinkään ylimääräisiin tehtäviin.
-
-Niinpiankuin juna on mennyt, pyyhkäsee hän pois kaikki käytetyt kupit,
-täyttää sokerirasiat ja leipäastiat ja asettaa esille uudet pöytäkalut,
-sillä tunnin kuluttua saapuu taas toinen juna. Hänellä on mainio taito
-järjestää ja laitella pienimpiäkin kapineita niin, että työtä riittää
-koko tunniksi.
-
-Juna viheltää ja asemakello soi. Uusi lauma nälkäisiä herroja ja
-naisia lastensa kanssa hyökkää sisään. Nuo valkoset kädet ojentelevat
-tusinoittain kuppeja oikeaan ja vasempaan ja jakelevat kuparilantteja
-samalla tavalla, ja yhä ne nuo totiset silmät vaan luiskahtavat tuuman
-verran ohitse ilmaan.
-
-Voisin nyt taas melkein vannoa, että hän on kihloissa.
-
-Kerran näin muutaman herran laskevan leikkiä ja saavan hänet
-hymyilemään, mutta se hymyily oli niin kuihtunut kuin mumian hymyily.
-
-Varmaankin tuntee hän ulkonäöltä ja nimeltä suuren osan niitä, jotka
-usein matkustavat, mutta turhaan saat toivoa saavasi häneltä silmäystä,
-joka osoittaisi, että hän sinut tuntee. Tyttöparka kai luulee pitävänsä
-olla arka maineestaan.
-
-Hänen moitteettoman puhtaaseen, neitseelliseen otsaansa on jo alkanut
-ryppyjä ilmaantua. Ovatko ne ijän uurtamia, sitä ei voi ollenkaan
-huomata hänen epämääräisestä vartalostaan. Hän ei näytä olevan luotu
-muuhun kuin ojentamaan kahvikuppeja herroille ja lastensa kanssa
-matkustaville naisille. Siltä ainakin näyttää.
-
-Mutta mainio aarre mahtanee hän olla ravintolan pitäjälle. Turhemman
-tarkkaa täsmällisyyttä, suurempaa intoa toimessaan ei voi vanha, köyhä
-leskirouvakaan vaatia ainoalta piialtaan. Koko hänen olennossaan on
-jotain kahvikuppiposliinin kylmää kiiltoa. Kylmät silmät välkkävät
-kilpaa teekeittiön kanssa, ja hänen oikein arkamaisen huolellisessa
-puvussaan huomaa tuon saman käden jälkiä, joka on järjestänyt
-kahvikupit, sokerirasiat ja leipäkorit ravintolan pöydälle.
-
-Kun muuan vanha rouva kerran tarttui häntä käteen ja puristi sitä
-hyvästiksi, kohteli hän eukkoa samalla virallisella kylmyydellä kuin
-muitakin ja antoi katseensa liukua tuuman verran hänen ohitsensa
-tyhjään ilmaan.
-
-Olen tarkastellut häntä siksi, kunnes hän alkoi minua kyllästyttää.
-Alahuuli pistää hiukkasen ulos ylähuulen ohi, siksi juuri kuin
-tarvitaan, että hänen juroutensa olisi täydellinen.
-
-Onhan se aivan kauheaa tuo tuommoinen olento, jota ei voi miltään
-puolen lähestyä.
-
-Välistä melkein toivon, että hän olisi kihloissa vastoin sukulaistensa
-tahtoa ja että minä olisin erehtynyt hänestä, sillä saapihan se
-tuollainen velvollisuudentunnon perikuva kaikkia hyveitä kauhistumaan.
-
--- Neljäkymmentä penniä, -- muita sanoja en ole kuullut hänen
-huuliltaan. Jos syöt aamiaista, sanoo hän: yksi markka! Hänen taitonsa
-kuppeja käsitellä on aivan sietämätöntä, sillä tuo tunteeton katse
-liukuu aina tuuman verran ohitse ulos tyhjään ilmaan.
-
-Vaikk'on kuinka kiire, ei hän koskaan tee hätäilevää liikettä;
-koneellisesti niinkuin rahan mittari rahapajassa ottaa hän sisään
-hopeata ja antaa ulos kuparia. Mutta harvoin tapahtuu että tarvitseisi
-odottaa, kun on kerran pöydän luo päässyt, sillä hän taitaa ammattinsa.
-
-Ei hänen tarvitse sanaakaan virkkaa vanhemmalle apulaisnaiselleen, joka
-ymmärtää hänen pienimmät viittauksensa.
-
-Kaikissa hänen teoissaan ja toimissaan on rautatie-elämän
-täsmällisyyttä kaikkine sovittuine merkkeineen.
-
-Luulen, että jos hän pudottaisi kupin maahan, se olisi
-rautatieonnettomuus hänen elämässään.
-
-Soitetaan. Juna lähtee Pietariin!
-
--- Kuppi kahvia?
-
--- Neljäkymmentä penniä, vastaa hän ja tuo kiihoton katse hipasee
-ohimoitasi ja häipyy jonnekin epämääräiseen tyhjyyteen, samalla kuin
-kymmenen pennin raha valahtaa sormiesi välitse ja putoo liivisi taskuun.
-
-
-
-
-Joulu Kuusamossa.
-
-
-Metsäntaustan Antti loikoo nokisen uudispirttinsä uunilla, ajatellen
-sydänmaalaisen epämääräisiä ajatuksia nykyisestä ja tulevasta elämästä,
-joita ei häiritse lasten elämöiminenkään lattialla. Heillä on omituinen
-leikki leikittävänään. He ovat "syömäsillä". Leipäpalaisten virkaa
-tekevät puupalaset ja juomisen virkaa tyhjä tuoppi.
-
-Metsäntaustan Antti on maannut uunillaan aamusta varhain, jolloin hänen
-vaimonsa lähti puolen peninkulman päässä olevaan naapurikylään. Johan
-sen pitäisi kohta joutua sieltä takaisin, ja aikaansa kuluttaakseen
-laskeutuu Antti uunilta, menee takkavalkean luo ja sytyttää vielä
-kerran pohjautuneen piippunsa, pantuaan ensin uuden halon tulta
-virkistämään. Lasten leikki väsähtyy hetkeksi, mutta kun tuo kyrmyinen,
-likaisiin piikkovaatteihin puettu olento taas katoo uuninnurkan
-hämäryyteen, alkaa ilo uudelleen. He näkevät sieltä hehkuvan punasen
-pisteen ja kuulevat kosteiden, vastenmielisesti palavain tupakan
-tähteiden rätinän. Mutta kohta se katoo ja alkaa kuulua säännöllistä
-kuorsausta.
-
-Tupaa valaisee osaksi heikko, vaalea talvivalo, joka vaivoin pääsee
-tunkemaan läpi jäätyneen ja päreillä tukitun lasin, osaksi nuo
-kaksi hiiltyvää halkoa, jotka vähä väliä lupsahtavat alaspäin.
-Valaistus ulottuu noin kolme kyynärää korkealle mustasta lattiasta,
-sitten alkaa noki, kiillellen siellä täällä, missä vaatteet ja
-ihmisten kädet ovat seinää ja orsia kosketelleet. Seinävierillä on
-kiiltäviksi hankauneita, tukevia penkkejä; niiden yläpuolella on
-seinäkaappi, vaatteita, uusi, valkea lammasnahkaturkki, karvalakki ja
-piilukkopyssy. Kolmas osa tuvasta on tarvittu suuren uunin paikaksi,
-jonka kalkilla rapattu otsapuoli on jo aikoja sitten nokeutunut.
-Toinen kolmannes on tarvittu tyhjän, ikkunan alla olevan ruokapöydän
-sijaksi. Pöytä on ainoa Valkonen esine koko tuvassa ja valaisee sitä
-suurella, aution näköisellä pinnallaan, jota hietainen huosiain on
-vuosikausia kulutellut. Kolmannen kolmanneksen ovat lapset anastaneet
-leikkipaikakseen; -- pienin istuu kätkyessä, mutta ottaa sieltä käsin
-vilkkaasti osaa leikkiin.
-
-Tupa ei ole köyhimpiä. Seinät ovat kyllä nokiset, mutta eivät näytä
-likasilta, sillä noki kiiltelee kuin musta öljyväri. Huonekalutkin
-ovat siistin puoleiset eivätkä lapsetkaan ole ylenmäärin repaleiset.
-Navetassa kuuluu vielä lehmäkin ammahtelevan. Kymmenen peninkulmaa
-tämän asumuksen ympärillä leviävät pettuleivän luvatun maan, Kuusamon,
-suunnattomat salot, joiden siimeksessä on monta sellaistakin majaa,
-missä lehmät, lampaat ja kanat vielä asuvat samassa majassa ihmisten
-kanssa. Hevosta haaveksivat monet kuin suurta onneaan, mutta monelta se
-vielä puuttuu, on kuin unelma, joka toteutuu milloin toteutuneekaan,
-seuraavassa sukupolvessa, jonkun sadan vuoden kuluttua.
-
-Muuten olisi tässä mökissä kaikki hyvin, kun vaan olisi -- leipää.
-Sentähden ovat lapset "syömäsillä" puupalikkain kanssa ja sentähden ei
-isän tee mieli pysytellä valveella. Mutta yhtäkkiä lakkaavat lapset
-leikkimästä, ja kuulostavat. Lumi narahtelee oven takana, joku tarttuu
-ripaan ja paksu pakkaispilvi tulvahtaa tupaan. Sen mukana tulee sisään
-huurteisiin ryysyihin puettu vaimo ja paiskaa oven kiinni jälkeensä.
-Lapset parveilevat hänen ympärillään, pieninkin kurkottautuu ulos
-kätkyestä ja putoaa lattialle. Tottuneella liikkeellä tempaa nainen
-huutavan lapsensa huurteiseen syliinsä, viihdyttää sitä vähän ja menee
-katsomaan uunille.
-
--- Antti hoi! sanoo hän karsaalla äänellä. Nyt ei auta muu kuin nouse
-ylös ja ala laputtaa kirkonkylään.
-
--- Häh? -- vastataan uunilta -- eihän lie vielä tuvan nurkkakaan ilmi
-tulessa! Mihinkä se on semmoinen kiire? Eihän sitä yötä vastenkaan
-taipalelle...
-
--- Kiirekö? Vieläkö pitäisi nurkankin palaa? Entäs se, kun nälkä
-sisuksia polttelee! Tuli kuin tulta! Minulla on hyviä uutisia
-Pusulasta. Kaikki ovat menneet sieltä kirkonkylään, jossa valtio jakaa
-jauhoja jouluksi. Ei siinä auta sinunkaan muuta kuin lähteä, niin
-saadaanhan edes selvää leipää jouluksi.
-
-Antti kääntelekse ja vääntelekse uunilla, haroo hiuksiaan ja puistaa
-päätään.
-
--- Eiköhän auta enää muu kuin lähteä kerjuulle?
-
--- Mikäpä tässä muukaan auttanee. Eikö ole jo saatu neljättä päivää
-elää paljaalla maidolla, lapset itkevät leipää ja kuolema tässä tulee
-meille kaikille tällä tavalla.
-
--- No, no... no, no... niinhän tuo lienee kuin sanot... Kunhan sinulla
-nyt ei olisi niin helvetin hätä!
-
--- Herra jumala, kun se vielä kiroileekin. Mitä sinä olet tehnyt
-nälän häätämiseksi sinä? Makaillut uunilla koko syksyn ja odottanut
-tukkiherroilta apua. Vaan tuleekos ne sinulle ruokaa antamaan? Ei ole
-tukin hakkuusta tänä talvena. Mihinkähän tässä olisi jouduttu, jos
-en minä olisi kulkenut naapureilta lainaamassa. Mutta nyt eivät anna
-nekään ja ovat itsekin saaneet mennä kirkonkylästä hakemaan. Mitä
-kerjuuta se on, kun keisari tarjoo? En saanut Isosta talostakaan muuta
-kuin tämän vaivaisen kannikan.
-
-Hän panee pöydälle palan mustaa pettuleipää, jota herkkua lapset
-kokoutuvat ahnain silmin ihailemaan.
-
--- Joko olet herennyt huutamasta? saa Antti sanotuksi, kun vaimo vähän
-hengähtää ja alkaa päästellä pois vaatteitaan. Sitten kämpii Antti alas
-uunilla, venyttelekse, aikoo sanoa jotain, mutta ei sano, ja menee ulos
-selkä koukussa. Pakkaishöyryä puhaltaa tuvan täyteen, kun ei Antti
-kiirehdi ovea sulkiessaan.
-
--- Vieläkö sinä meidät palellutatkin tänne? tiuskaa Anna, mutta kun ovi
-samassa sulkeutuu, alkaa hän laittaa ruokaa nälkäisille lapsilleen. Kun
-lapset pureksivat maidossa liotettua pettua, tulee Antti sisään ja tuo
-sukset tullessaan. Tekisi mieli maistaa hänenkin, vesi kihoo suuhun,
-mutta mitään virkkamatta alkaa hän laitella suksiaan. Anna katsahtaa
-häneen sanaakaan sanomatta, mutta hänen mielensä jo heltyy.
-
--- Etköhän pääsisi Pusulasta hevosella.
-
--- En minä heidän hevosiinsa.
-
--- Vaan kun sinne kirkolle on kuusi peninkulmaa etkä ole syönyt oikein
-koko viikolla?
-
--- Aina minulla nyt on sen verran voimia kuin tarvitaan muutamain
-peninkulmain hiihtämiseen hyvillä suksilla.
-
--- Mutta kun siellä on vastamäkiä, ja tullessa on jauhosäkki kotiin
-kannettava -- --
-
-Ei kuulu vastausta, ei murahdustakaan. Anna on mielestään tarpeeksi
-varottanut miestään, panee pois lapsen ja alkaa kehrätä. Rukki hyrrää,
-päreet rätisevät, palavat loppuun ja uusitaan. Anna moittii itseään,
-että puhutteli miestään liika kiivaasti; eihän se ole senkään syytä
-tämä puute. Hän koettaa keksiä joitain sovittavia sanoja, mutta ei
-keksi.
-
-Viimein on Antti saanut suksensa valmiiksi, kantaa ne ulos, tulee
-takaisin ja pyytää vaimoltaan parasta ja suurinta jauhosäkkiä. Sitten
-nousee hän uunille ja panee maata.
-
--- Milloinka lähdet?'
-
--- Elä siitä sure, kunhan saat jauhot ajoissa kotiin.
-
-Seuraavana aamuna varhain, ennenkun aamutähtikään vielä on noussut
-taivaan rannalle, liukuu Antti kuin varjo metsätietä pitkin, joka vie
-alas tervahaudalle ja siitä naapurikylään.
-
-Hän on noussut ylös ja laittanut lähtöään kenenkään kuulematta. Vaan
-vatsa huusi niin, että pelkäsi perheenkin heräävän. Mutta sitten veti
-hän ylleen lyhyen lammasnahkaturkkinsa, sitasi vyön tiukalle, pisti
-tupakkaa hakkurista kukkaroonsa matka-evääksi, sytytti piippuunsa ja
-läksi.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kun talvipuhde tulla tuhuttaa saman päivän iltana, liukuu koukkuinen,
-kuurainen olento Kuusamon kirkonkylään. Kuusi peninkulmaa
-kahdessatoista tunnissa, läpi metsien, yli vuorten, on Antti
-taivaltanut levähtämättä ja nyt on hän perillä. Ei ole siinä urheilun
-harrastajia herrasmiehiä hänen ennätystään kirjaan panemassa ja hän
-pysähtyy melkein häpeissään maakauppiaan puodin eteen, jossa seisoo
-hevosia ja miehiä odottamassa.
-
--- Täälläkö niitä jaetaan niitä keisarin eloja?
-
--- Jaetaanhan täällä eloja, vaikk'eivät taida keisarinkaan olla.
-
-Sama se. -- Antti pakkautuu puotiin, odottaa kauvan, ennenkun pääsee
-kauppapöydän luo, mutta kun hänen vuoronsa vihdoinkin tulee, ojentaa
-hän säkkinsä kauppiaalle, jonka vieressä seisoo hieno herrasnainen.
-Kuulustelu alkaa:
-
--- Mikä nimesi?.-- Antti Metsäntausta. -- Mistä? -- Metsäntaustan
-torpasta Pusulan kylästä. -- Jauhojako tahdot? -- Jauhojahan minä, kun
-niitä kuuluu saavan ilmaiseksi? -- Oletko tositarpeessa? -- Enpähän
-minä tarpeetta liene lähtenyt kuutta peninkulmaa kerjuulle hiihtämään.
--- Onko sinulla sitten nälkä? -- En ole nähnyt leipää viikon päiviin.
--- Mutta onhan sinulla uusi turkki ja olet jaksanut hiihtää kuusi
-peninkulmaa. -- Niin... tuota... eihän siinä muukaan auttanut.
-
-Kauppias tutkii häntä epäluuloisesti, kääntyy naisen puoleen ja sanoo:
-
--- Tämä mies on liika reippaan ja siistin näköinen. Ei hän ole teidän
-autettavianne, uskokaa pois!
-
-Taas alkaa kuulustelu: -- Voitko näyttää toteen tarvitsevasi jauhoja?
-
-Antti katselee ympärilleen, vaan ei näe ainoatakaan tuttua. Hän
-kalpenee harminsekaista häpeäänsä ja sammaltelee epävarmasti: -- Tuota,
-että, se on niin, että minä olen sydänmaalta Pusulan takaa eikä ole
-tuttuja täällä... ei pääse usein kirkolle tuttuja hankkimaan...
-
--- Eikö täällä ole ketään Pusulan kylästä, joka voisi todistaa olevasi
-tarpeessa?
-
-Ei ole ketään. Joku huomauttaa, että Pusulan miehet jo edellisinä
-päivinä olivat jauhonsa hakeneet ehtiäkseen joululle kotiin.
-
--- Miksi tulet näin myöhään ja yksin? kysyy kauppias jyrkästi. Antti
-joutuu aivan hämilleen, olisi paljon sanomista, mutta ei saa suustaan
-selitykseksi ja vieras nainen sanoo ystävällisesti:
-
--- Katsokaas, meidän täytyy jakaa kansan varat niille, jotka niitä
-todella tarvitsevat. Voittehan hankkia papilta tai lukkarilta
-todistuksen, että todella olette avun tarpeessa. Tulkaa sitten huomenna
-takaisin... meidän täytyy olla tunnollisia.
-
-Antti ojentaa selkänsä suoraksi, heittää ynseän silmäyksen jauhoiseen
-kauppamieheen ja jauhosäkkeihin, painaa hatun korvilleen ja poistuu
-sanaakaan sanomatta.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Seuraavana päivänä, joulun aattona, ilmaantuu Antti hyvissä ajoin
-kauppapuotiin lähitalon rengin kanssa. Se on hänen rippikoulutoverinsa,
-siltä on hän saanut illallisen ja yösijan ja nyt on sama mies tullut
-hänen hätäänsä todistamaan. Antti saa nyt helposti säkkinsä jauhoja
-täyteen, mutta kun hän sanoo lähtevänsä sen kanssa kuuden peninkulman
-matkalle, alkaa kauppias sitä tyhjentää.
-
--- Ei, ei, sanoo Antti, antakaa te vaan säkin olla täynnä, kyllä minä
-sen kanssa suoriudun!
-
--- Mutta se painaa neljä leiviskää ja se ei ole enää miehen kantamus.
-
--- Niin, mutta kun minulla on vaimo ja neljä lasta, jotka ovat nähneet
-nälkää kaksi viikkoa ja me tarvitsemme kyllä sen, minkä voimme irti
-saada, kun eivät tukkiherratkaan tulle niin pian työtä tuomaan.
-
--- Miksi ette eilen sanoneet, että teillä on vaimo ja neljä lasta,
-jotka näkevät nälkää? kysyi nainen.
-
--- Enhän kehdannut kaikkien kuullen... minulla on niin hyvä luonto
-siitä, että häpeen.
-
-Eihän auttanut, täytyi nauraa. Antti saa säkkinsä täyteen, kumartaa
-kiitokseksi Helsingin hätäapukomitealle ja ojentaa naiselle karkean
-kouransa erityiseksi suosion osoitukseksi. Lähtiessään kääntyy hän
-vielä ovessa ja sanoo kauppiaalle:
-
--- Eikö herra kauppias uskoisi minulle vähän lehtitupakkaa
-kevääsen velaksi? Nähkääs, kun minä vaan saan savut, niin en tiedä
-vatsakivuistakaan. Tupakan avullahan minä pääsin tännekin eilen, mutta
-nyt ei ole mitään paluumatkaa varten.
-
-Kauppias nauraa ja osoitakse anteliaaksi muiden läsnä ollessa panemalla
-kaksi suurta vihkoa lehtitupakkaa Antin eteen tiskille. Sen sanoi
-tekevänsä siksi, että oli tehnyt hänelle vääryyttä eilen.
-
--- Keväällä saat maksun, vakuuttaa Antti, sinutellen häntä iloissaan ja
-paiskaten kättäkin hyvästiksi. Mennessään hän vielä virkkaa:
-
--- Niin, kyllä se niin on, ett'en minä aina ole köyhä ollut enkä
-mahtane ikäänikään olla.
-
-Sitten heittää hän hyvästinsä ystävälleen rengille, pistää piippuunsa,
-astuu suksilleen ja katoo savua suustaan tupruuttaen tien käänteesen,
-seisoen melkein suorana nelileiviskäisen kuormansa alla.
-
-Ei ole vielä päivä puolessakaan, hyvän mielen ja uuden tupakan
-vaikutuksesta hiihtää hän ravakasti ja toivoo joutuvansa jo keskiyön
-aikana kotimökilleen. Kelikin on hyvä, ei ole paljon irtainta lunta
-metsässä, ja kyllähän ne eilisistään kangistuneet jalatkin vetristyvät,
-kunhan tässä pääsee vauhtiin.
-
-Sää on leudompi kuin eilen, aurinko kiiluu eteläisen metsän rannasta,
-ja alkaa tulla vähän värikin. Hän riisuu pois lammasnahkaturkkinsa,
-sitoo sen säkin päälle ja jatkaa matkaansa paitahihasillaan. Huvikseen
-vetelee hän ensiksi tukkipoikain laulua hiihtonsa tahtiin ja kun se
-on loppunut, alkaa hän virren. Kun aurinko on laskenut ja tähdet
-alkavat tuikkia, laskeutuu tie metsästä suuren aution järven jäälle
-ja nyt tietää Antti kulkeneensa kolmanneksen matkastaan. Ei hän
-enää ole oikein tyytyväinenkään, matka on kulunut hänen mielestään
-liika hitaasti ja kuitenkin alkaa jo raukaista ruumista niin, että
-tekisi mieli heittäytyä hankeen ja nukkua siihen. Kohentaakseen
-mieltään puhaltautuu hän täyttä vauhtia alas jäälle. Kylmä tuuli
-viiltelee siellä läpi luiden ja ytimien. Illan tullen on pakkanenkin
-kipakoitunut, hikinen paidankaulus on jäätynyt kovaksi ja hankaa
-niskaa. Jauhosäkki painaa kuin olisi kiviä täynnä ja nuorat uurtautuvat
-olkapäihin.
-
-Kaukana toisella puolen järven vilkkaa valoa yksinäisestä talosta.
-Hetkisen hurmaa häntä ajatus siitä, että jos olisi mennä lämpimään
-lepuuttamaan jäseniään, mutta sen halunsa hän kuitenkin samassa
-voittaa, laskee taakkansa selästään ja vetää turkin ylleen. Sitten
-puhdistaa hän jään, hakkaa siihen rautapää sauvallaan reijän, ottaa
-säkistä kourallisen jauhoja ja valmistaa itselleen vesivellin näin
-jouluiltana. Sen nieleksittyä taas uudelleen säkki selkään ja piippu
-palamaan, ja suorana viivana lähtee latu kulkemaan yli synkän selän,
-tähdet tuikkavat pakkasessa ja kuun ensimmäinen neljännes nousee
-vähäksi aikaa mustan taivaanrannan takaa kohta kuitenkin painuakseen
-sinne takaisin. Eikä Antti enää ajattele neljän peninkulman pituista
-autiota kangasta, joka hänen vielä on kulettava, hän haaveksii taas
-erämaan asukkaan epämääräisiä haaveita, aivan niinkuin loikoisi hän
-kotonaan uunin päällä.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Metsäntaustan uudistorpassa odottaa Anna miestään jo puhteen tullen,
-laskien niin, että hän on lähtenyt kirkolla yhtä varhain aamulla kuin
-kotoaankin. Hän on jakanut maidon lapsille, ottamatta itse tippaakaan.
-Sattui sekin ilo, että lehmä saatuaan hyviä jouluruokia lypsi
-tavallista enemmän maitoa, jonka Anna nyt riemuiten kantaa pirttiin
-ja piilottaa täyden rahinan kaappiin, missä jo tuohiset ovat valmiina
-puuroaineita odottamassa. Ajatuksissaan hän jo nauttii komeasta
-joulujuhlasta ja hyväilee lapsiaan tavallista hellemmin.
-
-Ennen hämärän tuloa lämmittää hän jo saunan voidakseen tarjota Antille
-hyvän kylvyn, kun tämä palaa rasittavalta matkaltaan. Polttopuusta ei
-toki kuitenkaan vielä ole puutetta ja kun sauna on lämmitetty, pannaan
-tuli tuvankin uuniin, että kaikki olisi valmiina, kun joululeivän
-aineet saapuvat. Sitten kylpee hän ja kylvettää lapset, toivoen joka
-hetki Antin kopistelevan jalkojaan tuvan edessä. Ilta tulee, tulee
-pimeä, mutta Anttia ei näy eikä kuulu. On jo aika mennä maata, mutta
-lapset, jotka aavistelevat jotain erinomaista, eivät tahdo lähteä
-levolle hyvällä. He tahtovat nähdä joulun, koska äiti on sen luvannut
-näyttää.
-
--- Se tulee vasta isän mukana, vastaa äiti.
-
--- Milloinkas se isä sitten tulee?
-
-Äiti lohduttaa heitä, mutta ei voi lohduttaa itseään. Kun hän on saanut
-heidät sänkyyn, tarttuu hän rukkiinsa ja alkaa kehrätä, samalla kuin
-veisaa virttä lepyttääkseen Jumalaa siitä, että hän tekee työtä juhlan
-aattona. Työtönnä ei hän jaksa odottaa. Mutta ajatukset kiertelevät
-kuitenkin katkerina ja katuvina Anttia, josta eilen oli eronnut niin
-huonossa sovussa.
-
-Hän vääntelee käsiään hiljaisessa katumuksessa ja syyttää itseään
-siitä, että Antti nyt ehkä paleltuu metsään. Keskiyön aikana menee hän
-ulos, poistuu vähän matkaa tuvasta ett'ei lapsia herättäisi ja huutaa
-pimeään metsään kimakalla äänellä:
-
--- Antti hoi! Tule pois!
-
---... hoi, tule pois! vastaa kaiku pilkallisesti petäiköstä.
-
-Hän seisoo siinä niin kauvan kuin alkaa palella, palaa pirttiin ja
-purskahtaa itkemään. Hänen omatuntonsa vuotaa verta, mutta kyynelet
-eivät voi lohduttaa. Hän on tukehtua huokauksiinsa ja rukoilee puoli
-ääneen: -- Herra kaikkivaltias, joka olet hyvä ja viisas, miksi annoit
-minun ajaa mieheni talvipakkaseen -- miksi, miksi? Parempi olisi ollut,
-jos hän olisi jäänyt kotiin ja me saaneet kuolla yhdessä... Miksi?...
-Miksi?
-
-Vanhin tyttö herää kuullessaan äitinsä valittavan. Kun hän näkee hänen
-itkevän, alkavat hänenkin kyynelet vuotaa. Äiti sulkee hänet syliinsä,
-kostuttaa hänen tukkansa ja poskensa suurilla kyynelillään, heiluttaa
-häntä edestakaisin ja valittaa lakkaamatta:
-
--- Nyt ei meillä ole mitään muuta odotettavana kuin kuolema... Kunpa se
-tulisi edes pian!
-
--- Kuolema? Mitä se on? kysyy tyttö.
-
-Vastaamatta kantaa äiti tyttärensä vuoteelleen, taivuttaa päänsä ja
-sydämmensä kaikkivaltiaan eteen, rukoilee kauvan ja palavasti miehensä
-puolesta, lastensa puolesta ja omasta puolestaan... koko syntisen
-maailman puolesta.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Hyvin tarkka korva voi aamupuoleen yötä kuulla hiljaista kahinaa, joka
-vitkalleen lähenee Metsäntaustan torppaa. Yhtäkkiä paukauttaa pakkanen
-ilolaukauksen tuvan nurkassa. Anna herää horroksistaan, iloinen
-aavistus lentää hänen mieleensä, paitasillaan juoksee hän ovelle ja
-näkee valkean haamun tulevan tupaa kohden hankea pitkin.
-
--- Herra Jumala! -- Antti! -- Viimeinkin tulit!
-
-Mutta ei saa Antti sanaakaan suustaan vastaukseksi, hän mutisee jotain
-epäselvää, astuu vaivaloisesti alas suksiltaan ja jättää ne siihen
-seinämälle. Anna vetää hänet pirttiin, sanatonna vaipuu hän penkille ja
-huokasee syvän helpotuksen huokauksen.
-
-Päresoihtu kädessään päästelee Anna miehen tamineistaan, tarkastaa
-häntä huolellisesti, peläten hänen paleltuneen, mutta rauhoittuu
-nähdessään, että hän hikoilee. Viimeinen ponnistus kotiin tullessa on
-sen vaikuttanut.
-
--- Ja nyt suoraa päätä saunaan, Antti! Siellä on vielä löylyä ja
-saadaanhan sitä lisääkin, jos tarvitaan.
-
-Antti antaa vaimonsa tehdä kanssaan, mitä tahtoo. Anna vie hänet
-saunaan, kiehauttaa kuumaa vettä, hautoo vastat eikä ennätä nähdä, että
-Antilla ei ole paitaa vaatteiden alla.
-
-Kun Antti on päässyt lauteille, kiiruhtaa Anna takaisin tupaan ja panee
-uunin lämmitä. Lapset heräävät ja saavat kuulla, että joulu on tullut
-kirkonkylästä. Hän pukee ne puhtaisiin ja lupaa heille nyt ruokaa niin
-paljon kuin tahtovat.
-
-Ääretön ilo!
-
-Vasta tunnin kuluttua noutaa hän saunasta Antin, joka on niin uupunut,
-että tuskin jaksaa kulkea pirttiin, mutta muistaa kuitenkin nostaa
-suksensa seinää vasten pystyyn.
-
-Tuvassa on kaikki muuttunut. Komea valkea räiskää takassa, valkea
-liina on levitetty honkaiselle pöydälle, päreet palavat pihdeissään
--- ja neljä suurta komeata tuohista täynnä höyryävää puuroa seisoo
-keskellä pöytää. Lapset istuvat ikänsä mukaisessa järjestyksessä pöydän
-ympärillä uskaltamatta koskea laitoksiin, ja Anna ottaa kätkyestä
-syliinsä nuorimman.
-
--- No, tulehan nyt, Antti, ruokaa siunaamaan.
-
-Kun ruokaluku on luettu, sanoo Antti ruokaan ryhtyessään ensimmäiset
-sanansa kotiin tulonsa jälkeen.
-
--- Toiset puolet jauhoista piti kaivaa hiekkahautaan peninkulman päähän
-täältä, kun en muuten olisi mitenkään jaksanut perille. Kyllä minä ne
-sieltä löydän.
-
--- Vaan eikö ne nyt ole hiekkasia? kysyy Anna.
-
--- Eihän ne, -- kun minä panin ne paitaani...!
-
-Kun pahin nälkä on ohitse, muistuu Annan mieleen, että tähän aikaanhan
-sitä muualla mennään jo joulukirkkoon ja hän hakee käsiinsä virsikirjan.
-
--- Eiköhän veisattaisi jotain virttä, jonka osaamme ulkoa, ehdottelee
-Antti.
-
-Se virsi, jonka nuo nälkäiset sydänmaalaiset osaavat ulkoa, alkaa näin:
-
-    Koko maailm' iloit' mahtaa,
-    Kaikest' sielust' mielestänsä.
-
-Lapsetkin saavat laulaa mitä osaavat, kukin äänellään. Eiväthän ne
-hartautta häiritse, kun vanhemmat kerran virren nuottia kannattavat.
-
-
-
-
-Keppi-Leena.
-
-
-Kun pappilan lapset maita metsiä harhaillessaan eksyivät Visulahden
-puolelle ja Saimaan selät alkoivat välkkää petäjämetsän läpi,
-pysähtyivät he peloissaan, katsoivat toisiinsa kuin mieliään
-rohkaistakseen ja kuiskasivat kukin osaltaan:
-
--- Keppi-Leena!
-
-Sillä jos kulettiin vielä vähän matkaa kaitaista polkua pitkin,
-niin tultiin vanhalle aholle, joka nyt kasvoi tuuheita leppiä ja
-tumman vihreitä katajapensaita ja ahon laidassa oli rappeutunut,
-hajoamaisillaan oleva tölli, jossa Keppi-Leena asui.
-
-Keppi-Leena oli nilkuttava akka ja oli hänessä jotain salaperäistä,
-joka suuresti kiihoitti lasten mielikuvitusta. Vanhemmat lapset olivat
-kerran kuulleet isän sanovan, että Leena oli pahamaineinen, ja kun
-eivät lapset oikein ymmärtäneet, mitä tuo sana tiesi, niin alkoivat he
-kuvitella häntä noita-akaksi, jolla oli kaikki semmoisen ilkeän olennon
-tuntomerkit: ränstynyt mökki metsän sisässä ja leipälapio, jolla hän
-pisti metsään eksyneitä pikku lapsia uuniinsa ja söi ne illalliseksi
-makosana paistina suuhunsa, -- monista muista tuntomerkeistä
-puhumattakaan.
-
-Sentähden pääsi kaikkien lapsien huulilta pelästynyt huudahdus:
-
--- Keppi-Leena!
-
-Ja useimmittain pyörähtivät he kuin salaisesta sopimuksesta kotiinpäin
-ja vaikenivat kuin myyrät alkutaipalesta, kunnes pääsivät niin
-pitkälle, ett'ei enää tarvinnut pelätä Keppi-Leenan kuulevan. Silloin
-alkoi metakka uudelleen kahta äänekkäämpänä. Ja pienet kurkut, jotka
-tuo salaperäinen pelko äsken oli kokoon kiristänyt, päästelivät ääniä,
-niin että mäet kaikuivat ja metsä metelöitsi. Pienet sydämmet, jotka
-tuskin olivat enää sykkiä uskaltaneet, temmelsivät nyt taas vapaasti ja
-iloisesti, ja vaikkei kukaan tahtonut myöntää pelänneensä, tuntui aivan
-niinkuin olisi hengenvaarasta pelastunut.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Keppi-Leena oli entisen ruotusotamiehen Kären vaimo. Kun ruotuväki
-lakkautettiin, oli Kärki joutunut puille paljaille. Ei ollut miehellä
-muuta tavaraa kuin kulunut sotilaan lakki ja muistonsa kymmenvuotisesta
-kasarmielämästä; ei ollut kykyä eikä taipumustakaan työn tekoon, mutta
-sen sijaan sekä kykyä että taipumusta päihtymään markkinoilla ja muissa
-kokouspaikoissa.
-
-Noin varustettuna elämän taisteluun sai hän eronsa ja muutamien
-markkain vuotuisen eläkkeen sekä yhdet sotamiehen pitovaatteet, jotka
-kersantti pataljoonan päällikön ehdotuksesta antoi hänelle, samoinkuin
-muutamille muillekin niiden puutteessa oleville. Mutta Kärki ei
-ollenkaan ollut puutteessa olevan näköinen. Ensimmäisen puolen vuoden
-kuluessa käyskenteli hän pitäjätä tarkastellen, toisen kuluessa
-tarkasteli hän lääniä ja kolmantena jo koko isänmaata. Hän liikkui
-vanhan sotilaan ryhdillä ja kehui ja puhui, ja ihme se oli, mutta
-leipänsä hän hankki minne tulikaan ensimmäisenä vuotena.
-
-Vähitellen herkesi kuitenkin kehuminen ihmisiä huvittamasta, sotilaan
-ryhtikään ei enää kaupaksi käynyt, ja reipas Kärki alkoi alaspäin
-liukua, vaikka viiksensä olivatkin pitemmät kuin kenenkään muun
-kymmenen peninkulman alalla, ja vaikka hän osasi tehdä kunniaa aidan
-seipäillä ja vesikorennoilla ja vaikka sotamiehen lakki oli yhtä
-uljaasti kallellaan kuin ennenkin. Sen musta väri oli jo aikoja sitten
-vaalennut jonkunlaiseksi aivan alkuperäiseksi vihreän keltaiseksi,
-jonka olisi hyvinkin voinut ottaa muotiväriksi meidän päivinämme.
-Univormuvaatteet olivat menneet kaiken maailman tietä paperitehtaasen
-ja sijaan oli tullut jonkunlainen sekalainen kansallispuku, jossa näkyi
-jälkiä talonpoikain tamineista ja herrasväen hienoista vaatteista
-ja jossa hän esiytyi niin varmasti ja itsetietoisesti, että sen
-kokoonpanoa tuskin huomasikaan.
-
-Mutta kaikesta huolimatta luisui Kärki luisumistaan alaspäin. Hänet
-jo tunnettiin tarpeeksi hyvin omassa läänissä ja naapurilääneillä oli
-omat entiset ruotusotamiehensä, jotka pitivät ihmisiä puhetuulella,
-kun heidän sallittiin ruokapöydän ääreen istuutua. Sitäpaitsi oli
-tapahtunut, että kirveitä ja hopealusikoita katoili taloista samoihin
-aikoihin kuin Kärki oli ollut vieraana, ja vaikk'ei häntä syyhyn
-saatukaan, oli kuitenkin seikkoja, jotka puhuivat rumaa kieltään häntä
-vastaan.
-
-Sentähden oli hänen naurunsa viime aikoina alkanut käydä entistä
-terävämmäksi ja sentähden aukeilivat ihmisten ovet hänelle yhä
-jurommin, kun hän niihin kolkutti ja leikillisin sanoin pyyteli
-päästäkseen sisään.
-
-Se katkeroitti ajan pitkään Kären mieltä.
-
-Hänen entinen mainio humalatuulensa, joka oli saanut kaikki ihmiset
-hänelle tarjoilemaan, muuttui pahaksi.
-
-Hän alkoi joutua riitaan juomaveikkojensa kanssa, ja hänen sulava
-kielensä, joka aina ennen oli ollut sen puolella, joka tarjosi, voi nyt
-yhtäkkiä kääntää kärkensä itseään mesenaattia vastaan suureksi iloksi
-kaikkien niiden, jotka eivät olleet tarjonneet. Mutta nuo pahantuulen
-puuskaukset ne koituivat lopulta omaan niskaan.
-
-Sillä eihän ollut enää ollenkaan harvinaista, että hän sai kulkea
-viikkokausia karvasta pisaraa suuhunsa saamatta.
-
-Silloin luuhistui tuo reippaasti kallellaan keikaileva sotilaslakki
-surullisesti alas otsalle; terhakka ryhti vaipui kokoon, ja kun
-matkamiehet kohtasivat hänet talottamalla taipalella, niin eivät
-kuormaansa pysähdyttäneet, vaan katselivat vähän peloissaan luota
-metsärosvon näköistä miestä eivätkä oikein rauhoittuneet, ennenkun
-näkivät hänen tien käänteesen katoavan. Eivätkä lie vielä sittenkään
-tahtoneet tyyntyä, sillä olihan mies synkin ja terävin silmin
-tarkastellut kuormaa ja sen ajajaa.
-
-Eipä sillä, että Kärki olisi koskaan todenteolla ajatellut rosvoksi
-ruvetakseen. Saattoihan hän tosin puheissaan sellaisiin luuloihin
-aihetta antaa, mutta tyytyi kuitenkin täydellisesti seuraan mihin
-tahansa, jossa hänelle ryyppy tarjottiin ja viitsittiin hänen
-rosvojuttujaan vähänkään uskovalla korvalla kuunnella.
-
-Vaan ei hän enää päässyt semmoisiinkaan seuroihin.
-
-Oudoissa paikoissa alkoi häneltä jo leivänkin saalis väsäytyä, kun ei
-ihmisillä aina ollut halkojakaan hakkauttaa -- muuhun työhön ei hän
-koskaan alentunut, mutta puita oli hän nähnyt parempainkin ihmisten
-voimistelukseen pilkkovan.
-
-Vähitellen ajoi routa porsaan kotipuoleen, mutta sielläkin otettiin
-hänet kylmäkiskoisesti vastaan. Kylmäkiskoiseksi vastaanotoksi sanoi
-hän sitä, ett'ei ryyppyjä tarjottu, ja niin eli hän laiskan miehen
-töitä tehden raittiisti ja siististi jonkun aikaa.
-
-Siihen aikaan tutustui hän Keppi-Leenaan. Olihan tavattu joskus
-ennenkin, ja Leena oli kyllä kauvankin pitänyt silmällä tätä
-maankuulua, iloluontoista miestä, mutta Kärellä ei ollut mielessään
-Leenasta muuta kuvaa kuin kuva jalkapuolesta akasta, joka kulkea
-nilkuttaa ruumistaan pitkään kepin torrakkoon nojaten.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Eräillä markkinoilla läänin pääkaupungissa oli Kären onnistunut kehua
-itsensä muutamain nuorten renkimiesten seuraan ja päästä osalliseksi
-heidän kestitykseensä. Seurustelu päättyi tappeluun, jossa Kärki sai
-isänniltään pahanpäiväisesti selkäänsä. Pidot olivat ulkoilmassa
-kauppias Karhusen puutarhan nurkassa, ja sattumalta tuli Keppi-Leena,
-joka oli markkinoilla hänkin ostoksiaan toimittamassa, menneeksi
-pihan kautta puotiin juuri silloin kuin tarjottavat tavarat olivat
-loppumaisillaan.
-
-Leena tunsi heti Kären hänen sotilastakistaan, joka kummallisella
-tavalla horjui edestakaisin ja ylös ja alas puutarhan lehdettömän
-pensaikon takana. Samalla kuului sieltä huutoa ja melua ja kiivasta
-kinaa. Tuossa tuokiossa oli Leena nilkuttanut puutarhan aitauksen luo
-ja näki raosta tirkistäissään, että Kärkeä nakeltiin kuin kinnasta
-neljän reippaan miehen välissä kädestä käteen. Miehet olivat kovin
-kiihoittuneita, heidän poskensa hohtivat ja silmät rasvan raukeina
-kimmeltivät.
-
-Hän käsitti heti, että Kärelle tuossa epätasaisessa taistelussa tulisi
-käymään pahasti, jos ei sitä jotenkuten keskeytettäisi. Kärki sai iskun
-iskunsa perästä ruumiisensa, mutta juuri kuin hän kasvoihin satutettuna
-lyykähti istualleen maahan, harppasi Leena taistelevain väliin, asettui
-toiselle jalalleen seisomaan ja heilutti uhkaavasti pitkää sauvaansa.
-
--- Vai niin, -- neljä nuorta miestä ylitä vanhaa miestä vastaan!
-Ett'ette häpee! Tapatte hänet vielä, humalaiset roistot! huusi hän
-kiihoittuneella äänellä ja pyöräytti keppinsä suojelevasti Kären eteen,
-joka istui maassa nenä ja suu verta vuotaen.
-
--- Mitä akalla on täällä tekemistä? Pois tieltä Keppi-Leena! huusi
-muuan rengeistä ja survasi häntä.
-
-Vaan sitä ei hänen olisi pitänyt tehdä, sillä samassa sai hän aika
-iskun olkapäähänsä Keppi-Leenan sauvasta, sitä vaille, ettei nenään
-käynyt, ja kimakalla äänellä, joka kuului yli puolen kaupungin, alkoi
-Leena huutaa apua ja poliisia, jolloin renkienkin sekavissa aivoissa
-samalla selvisi, mistä oli kysymys. Ja päästäkseen akkain juoniin
-sekautumasta jättivät he taistelutantereen saaliineen Leenan haltuun.
-Suurella riemulla Leena sen anastikin. Markkinamiehet eivät Suomessa
-ole juuri uteliaisuudella pilatut. Jotkut ohi kulkijat pilkistivät
-kyllä puutarhan lankkuaidan raoista sisään, mutta kun eivät sen enempää
-huutoa kuulleet, sai Leena jäädä rauhaan otuksensa kanssa.
-
-Hän istuutui Kären viereen ja pyyhki veren hänen kasvoiltaan; sitten
-meni hän kaivolle vettä noutamaan, mutta kun palasi, olikin Kärki jo
-pitkällään. Ensin luuli Leena hänet kuolleeksi, mutta pian huomasi
-hän miehen kuitenkin vielä hengittävän. Hangattuaan häntä aika
-tavalla kasvoihin sai Leena hänet vähän virkoamaan, mutta mies käytti
-tilaisuutta vaan aika tavalla kirotakseen ja vaipui uudelleen uneensa.
-
-Nyt tapahtui niin, että Leenalla oli hevosensa kauppiaan pihalla,
-jonka puodista juuri äsken oli ostoksensa ostanut. Kun Kärki oli uneen
-vaipunut, ei Keppi-Leena oikein tiennyt, mihin hän ryhtyisi. Eihän
-käynyt heittäminen häntä paljaalle maallekaan loikomaan, sillä kylmä
-tulisi olemaan syksyinen yö ja saattaisi mies siihen vielä kuoliaaksi
-paleltua. Leena päätti sentähden lähteä apua hakemaan saadakseen
-miesparan kannetuksi väen tupaan, jossa saisi nukkua siksi, kunnes
-selviäisi. Viimein onnistuikin hänen kuvata nukkuneen tila niin
-kamalaksi, että sai muutamia miehiä houkutelluksi puodista puutarhaan.
-
-Kylminä ja välinpitämättöminä siitä, oliko hän vahingoittunut,
-vai ei, katselivat miehet kaatunutta sankaria, mutta eivät
-yrittäneetkään ruveta häntä pois kantamaan, vaikka Keppi-Leena kyllä
-heitä siihen kehoitteli. Vasta sitten, kun hän, loukkautuneena
-moisesta kylmäkiskoisuudesta isänmaan puolustajaa kohtaan, oli
-kertonut äskeisestä tarmokkaasta esiintymisestään ja uhannut huutaa
-vallesmannia ja viskaalia, kävivät miehet laiskasti Kärkeen käsiksi ja
-onnistuivatkin viimein saamaan hänet seisaalleen.
-
-Mutta kun Kärki tunsi itseään kauluksesta riiputettavan, heräsi hän
-horroksistaan ja alkoi riuhtoa itseään irti niin äkäisesti, että
-miesten täytyi puolimatkassa tupaan heittää hänet käsistään.
-
--- Piru häntä kantakoon mokomaa juopporattia, joka potkii kuin hullu!
-sanoivat miehet.
-
--- Ei tarvitsekaan! örisi Kärki, joka oli alkanut virota ja koki päästä
-pystyyn.
-
--- Kas niin, -- pysy nyt vaan koreesti hiljaa, niin vievät nämä miehet
-sinut tupaan, ett'et tarvitse paleltua kuoliaaksi yöllä, kehoitteli
-Keppi-Leena.
-
--- Paleltuako...? Ohoh! On minulla rahaa! virkkoi Kärki jotenkin asiaan
-kuulumattomasti ja koetteli jalkojaan, pitäisivätkö ne. Tehtyään pari
-pitkää heilahdusta sai hän ne vakautumaan allensa ja pysähtyi sitten
-muutamiksi silmänräpäyksiksi paikoilleen, ikäänkuin olisi itsekin
-ihmetellyt tätä voimainsa näytettä. Älyttömin silmin tuijotti hän vähän
-aikaa läsnäoleviin, haparoi toisella kädellä poveaan, sai esille jonkun
-vanhan lompakon tapaisen ja levähytti sen auki.
-
--- Tääll' on rahaa, pojat! Ja nyt me ryypätään.
-
--- Etkö ole jo saanut tarpeeksi takkiisi vai vieläkö tahdot lisää?
-kysyi toinen miehistä.
-
--- Takkiisi? -- Kuka on saanut takkiinsa? Ryssät! Minä olen antanut
-niille takk... yksi kymmentä vastaan.
-
--- Onkohan sillä todellakin rahaa? kysyi Keppi-Leena levotonna.
-
--- Mistäpä hän olisi saanut, sanoivat miehet ylenkatseellisesti.
-
--- Tääll' on rahaa! huusi Kärki ja heilutti lompakon tähteitä niin,
-että sieltä todellakin putosi viisimarkkanen maahan.
-
--- Katsohan tuota, kun kylvää rahoja kuin tukkilainen!
-
--- Herra isä! Ottakaa pois, ettei se saa humalassa tavaraansa hävittää!
-huusi Keppi-Leena ja nilkutti ottamaan ylös viisimarkkaista.
-
--- Tavaraansa! matki toinen miehistä pilkallisesti. Kyllä ne eivät sen
-miehen rahoja ole, liekö ansainnut yhtä ainoata markkaa viiteen vuoteen.
-
--- Mistäs se sitten olisi ne saanut? kysyi Keppi-Leena.
-
--- Ainahan niitä on rahoja markkinoilla! irvisteli mies.
-
--- Eipä taida Kärki pitää niin tarkkaa rajaa omillaan ja muiden
-rahoilla, lisäsi toinen.
-
--- Kylläpä olette sydämmettömiä ja ilkeitä ihmisiä, valitti Keppi-Leena.
-
-Mutta Kärki oli horjahtanut Leenan kärryjä kohden ja putosi nyt
-istualleen tallin seinämälle, aivan hevosen viereen, joka korviaan
-luimisti ja aikoi potkaista.
-
-Siihen tuli Keppi-Leena viisimarkkaista kantaen, jonka oli maasta
-noukkinut, ja tarjosi sen Kärelle:
-
--- Täss' on rahasi! Laittau nyt vaan tupaan ja nuku pois humalasi!
-Muuten heität vielä pois kaikki, mitä sinulla on.
-
-Kärki otti setelin ja käänteli sitä hyvin totisena kohmettuneiden
-käsiensä välissä, näkyi sitten tuumivan jotain ja hörähti leveään,
-typerään nauruun. Samassa nakkasi hän setelin ilmaan ja huusi:
-
--- Tulkaa vaan tänne akat ja kaikki -- tääll' on rahaa kuin roskaa!
-
--- Eihän sitä voi tuohon jättää, hävittää kaikki rahansa, sanoi
-Keppi-Leena miesten puoleen kääntyen.
-
--- Ota hänet sitten rattaillesi sinä! sanoi miehistä toinen.
-
--- Niin saat hänet sitten viisimarkkasineen! lisäsi toinen.
-
-Ja tyytyväisinä antamaansa apuun palasivat miehet takaisin puotiin.
-
-Keppi-Leena katseli vähän aikaa ympärilleen ja tuumi. Eihän voinut
-mitenkään jättää miestä oman onnensa nojaan siinä tilassa kuin hän oli,
-varsinkin kuin jo kerran oli pelastanut hänet murhamiesten käsistä. Ja
-kun se vielä rahojaankin noin nakkeli!
-
-Leena kumartui Kärkeä kohti ja virkkoi:
-
--- Kas niin, -- nousehan nyt rattaille, niin tulet muassani.
-
--- Häh? kysyi Kärki kummastellen.
-
--- Nouse rattaille, niin saat tulla muassani! uudisti hän.
-
--- Mi-minkä tähden?
-
--- Ett'eivät tappaisi sinua etkä saisi hävittää rahojasi.
-
--- Kah, niin -- tääll' on rahoja! sanoi Kärki ylpeillen ja tavotteli
-poveaan.
-
--- Mistä olet ne saanut?
-
-Kärki tuumi vähän aikaa. Sitten iski hän silmää niin viekkaasti, että
-olisi luullut selväksi mieheksi, hymähti vielä viekkaammin ja sanoi:
-
--- Noh, kah, -- ainahan niitä on pieniä hommia... nythän on markkinat,
-kah, markkinatpa markkinat, -- lallatteli hän.
-
--- Et vaan liene varastanut?
-
-Kärki oli loukkaantuvinaan ja koetti oikaista selkänsä. Vaan kun se
-ei istuvalta mieheltä oikein onnistunut, kompuroi hän seinän varassa
-seisaalleen ja sanoi suojelevalla, tyynellä äänellä, niinkuin olisi
-lasta rauhoittanut:
-
--- Mitä sanot? Varastanutko! Elähän nyt! Elähän nyt, hyvä ihminen!
-Voipihan sitä muullakin tavoin ansaita... markkinoilla. Kuka on sanonut
-minun varastaneeni? kysyi hän melkein selvinneenä.
-
--- Nuo miehethän ne vaan, mutta en minä uskonut.
-
--- Eläkä uskokaan, sanoi Kärki hyväksyvästi. Sitten vetäsi hän
-likasella kädellään kasvojaan ja sai siihen verijälkiä.
-
--- Mistä tämä veri tulee?
-
--- Olivathan vähällä sinut tappaa, vaikket enää muista, ja olisivat kai
-tappaneetkin, jos en minä olisi tullut väliin ja pelastanut sinua.
-
--- Tappaa! Elä puhu loruja! Minähän olin heidät tappaa. Luuletko,
-ett'en sen vertaa tiedä -- höh!
-
-Kärki kohautti ylenkatseellisesti olkapäitään.
-
-Merkillistä kyllä oli Keppi-Leenalla sen verran naisen älyä, ett'ei hän
-ruvennut vastustelemaan. Muuten ei hän luultavasti koskaan olisi saanut
-uhrata elämäänsä miehen hyväksi. Sitä peläten hän nyt varmaankin tämän
-ainoan kerran tukki suunsa totuuden sanalta ja vaikeni.
-
-Ja kun Kärki kerta toisensa perästä veteli kasvojaan saadakseen
-selville, mistä se tuo veri pakana vuoti, mennä hynttäsi Keppi-Leena
-hevosensa luo ja alkoi päästellä marhamintaa. Sitten kääntyi hän päin
-Kärkeen ja sanoi päättävästi:
-
--- No, -- kun tullet mukaani, niin pääset selkääsi saamasta etkä
-rahojasi hukkaa.
-
--- Minnekkä? kysyi Kärki jo jotenkin selvänä.
-
--- Pois kaupungista maalle.
-
--- Mitä on minulla maalla tekemistä?
-
--- Jää sitten tänne, kun mielesi tehnee ja juo itsesi päihisi taas ja
-makaa yösi putkassa, jos luulet siellä paremman olevan!
-
-Keppi-Leena tarttui hevosta suitsiin ja teki lähtöä.
-
--- Mutta tuota... Kärki epäröi. Mutta minnekkä sitten mennään?
-
--- Eikö sitten saatettaisi mennä vaikka minun luokseni -- on siellä
-siksi sijaa, kun tarvitaan.
-
-Kärki katseli häntä kummastellen. Hän koetti ponnistaa ajatuksiaan
-johonkin varmaan suuntaan, mutta huomasi samassa, että Leena seisoikin
-vaan yhden jalan varassa pitäessään hevosta suitsista, ja huudahti:
-
--- Kah -- sinullahan onkin vaan yksi jalka!
-
--- Kyllä se minulle riittää. Ja autan minä itseni yhdellä yhtä hyvin
-kuin moniaat kahdella, ja ehkä vielä paremminkin.
-
-Hän nykäsi hevosta ja aikoi lähteä. Mutta silloin huusi Kärki:
-
--- Ei -- elähän! Minnekkä sinulla on semmoinen kiire! Minne me sitten
-menemme?
-
-Keppi-Leena pidätti hevostaan ja katsoi ympärilleen.
-
--- Johan sen sanoin. Tuletko vai etkö?
-
--- Onko sinulla sitten viinaa? kysyi Kärki.
-
-Keppi-Leena oli jo maiskauttamaisillaan huulia hevoselleen, mutta taas
-pääsi hänessä naisen luonto voitolle, hän melkein häpesi heikkouttaan,
-mutta vastasi empimättä:
-
--- On kai sitä nyt sentään tuloryypyksi.
-
-Kärki kiipesi hyvillä mielin rattaille ja istui siinä jotenkin
-vakavasti ja yläruumistaan aivan paljon huojuttamatta, mutta Leena
-maiskautti lähtömerkin ja ajoi saaliineen kaupungin läpi, kun hämärä
-alkoi kietoa huntuunsa markkinakojuja eikä kellään ollut aikaa
-rattailla istuvalle matkueelle suutaan soittaa.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Keppi-Leena ei ollut mikään kaunotar. Jouduttuaan vaivaiseksi jo
-lapsena ollessaan, jolloin hänen vasemman jalkansa oli "kolottanut
-pois", oli hän siitä huolimatta niin toimelias ja lujatahtoinen, että
-jo aikaisin oli päässyt riippumattomaksi kunnasta ja köyhäin hoidosta,
-joiden varaan luonto muuten näytti hänet määränneen. Äärettömällä
-sitkeydellä ja säästäväisyydellä sai hän kootuksi pienosen rahasumman,
-joka enimmäkseen oli hankittu vehnäsiä kirkon mäellä myyden. Sen käytti
-hän palkatakseen miehen, joka auttoi häntä penkomaan vähän peltoa
-pappilan maalle, ja rakentamaan majasen; loput rahoista käytettiin
-hevosen ja lehmän ostoon.
-
-Kun Leenalla oli pesänsä valmis, oli hän jo puolivälissä
-viidettäkymmentä, mutta olipa hänen vanhuutensakin nyt turvattu
-ja saattoi hän ylpeydellä katsella takaisin uutteran elämäntyönsä
-tuloksiin ja sen hedelmistä nauttia.
-
-Ei olisi voinut kenenkään päähän pälkähtää, että Keppi-Leena kulki
-naimapuuhissa. Mutta eräänä päivänä pari vuotta sen jälkeen kuin
-oli saanut talonsa kuntoon, tuli hän pappilaan panettamaan itseään
-kuulutuksiin entisen ruotusotamiehen Kären kanssa. Sitä ennen oli kyllä
-kulkenut kummallisia huhuja siitä, että hän suojeli luonaan tuota
-pahamaineista sotamiestä, ja kompasanoja sateli hänen päälleen, kun hän
-vehnäsiään kirkon aidan takana myyskenteli. Mutta hän antoi puhuvain
-puhua, varma kun oli siitä, että hän saattoi tehdä mitä tahtoi ja kun
-tiesi, ett'ei hänen kerran saavuttamansa luottamus ollut niinkään
-helposti järkytettävissä.
-
-Mutta kun kirkkoherrakin kerran otti moittiakseen häntä sellaisesta
-julkisesta Jumalan ja ihmisten pilkasta, niin vastasi hän varotuksiin
-panettamalla itsensä kuulutuksiin.
-
-Siitä syntyi tietysti naurua ja puheita pitäjällä, ja kaikki viisaat
-ihmiset ennustivat hänelle pahaa. Kirkkoherra ei voinut olla tuntonsa
-rauhan vuoksi kutsuttamatta Leenaa kahdenkeskiseen keskusteluun ja
-antamasta hänelle pieniä viittauksia Jumalan vanhurskaudesta ja
-siitä, että ehkä sentään riittäisi synnin sovittamiseksi sekin, jos
-Leena alkaisi säännöllisesti kirkossa kulkea eikä aina pysähtyisi
-myymään vehnäsiään sen ulkopuolella. Sillä naimiskauppa Kären kanssa
-hävittäisi varmaankin kaikki hedelmät hänen tähänastisesta uutterasta
-ja yksinäisestä elämästään.
-
-Mutta Keppi-Leena vastasi, että jos hän kerran oli ollut pahennukseksi
-pitäjäläisille suosiessaan Kärkeä huoneessaan, niin tahtoi hän nyt
-myöskin erehdyksensä avioliiton avulla parantaa.
-
-Nehän olivat kumoamattomia syitä ja kolmantena sunnuntaina vihki
-rovasti heidät pitäjään tuvalla yhteen.
-
-Eihän se nyt ollut yksistään rakkauskaan, joka oli saanut Keppi-Leenan
-tätä askelta ottamaan. Sillä vaikka hänessä olikin vähän ihailun
-sekaista sääliä kuuluisata Kärkeä kohtaan, niin ei hänen aikomuksensa
-kuitenkaan ollut, silloinkun hän pelasti hänet markkinoilta, tehdä
-hänestä aviomiestä itselleen. Hän tahtoi vaan koettaa, mihinkä mies
-kykenisi.
-
-Hän oli tullut siihen kokemukseen, että hänen pieni maanviljelyksensä
-ja vähäiset hevosenajonsa onnistuivat ainoastaan silloin kuin hän itse
-voi ne toimittaa. Mutta paloaan kyntämään hän ei kyennyt, toisjalkanen
-kun oli. Melkein kaikki muut työt hän itse suoritti. Hakkasi itse
-halkonsakin ja veti ne kotiin. Leikkasi itse rukiinsa ja ohransa, mutta
-antoi puida naapurissa.
-
-Vaan usein oli tapahtunut, että pelto antoi huonon sadon -- tietysti
-oli se huonosti kynnetty. Ja olihan sekin nähty, että vähäinen sato
-yhä pieneni, kun se naapurissa puitiin. Kun nyt juuri syyskuun lopussa
-oli saatava vilja puiduksi, oli Leena miettinyt keinon, minkä avulla
-voisi oman saunan muuttaa riiheksi. Kärki saisi olla apuna sitä keinoa
-toteutettaessa. Sitä paitse oli hänelle kyllä muitakin töitä, jos
-näyttäisi olevansa mies niitä tekemään.
-
-Näiden syiden nojalla päätti Leena ottaa hänet huostaansa. Jos lienee
-muitakin syitä ollut, mutta niitä ei hän nyt huolinut ajatella. Kun on
-toisjalka, ikää puoliväliin viidettäkymmentä, kasvot kuin kovaa nahkaa
-ja ruumis kaikellaisten vaivain murtama, niin eihän tuota tahtonut
-naurunalaiseksikaan joutua.
-
-Mutta Kärki suoritti kokeensa odottamattoman hyvin. Olihan siitä vähän
-väittelyä ensi iltana luvatusta viinaryypystä, mutta Keppi-Leena tiesi,
-miten miestä oli käsiteltävä. Seuraavana aamuna oli Kärki jo selvä
-mies, kävi työhön käsiksi ja suoriutui siitä jotakuinkin hyvin, kun ei
-Leena liikojakaan vaatinut. Toisenakin päivänä oli hän selvä ja meni
-työhön. Ja niin kului kokonainen kuukausi hyvässä sovussa.
-
-Kärki voi vallan mainiosti, kun oli työtä kohtuullisesti ja kotikuria
-tarpeeksi. Hänen iloinen luontonsa tuli takaisin ja hän kehui Leenalle
-enemmän kuin koskaan ennen. Leena oli taas siksi viisas, ettei mitään
-valheeksi väittänyt.
-
-Sentähden jäi Kärki taloon, teki työtä minkä jaksoi, ja kehui minkä
-jaksoi. Keppi-Leena viihtyi hyvin hänen seurassaan ja sato oli tänä
-syksynä kolmannesta suurempi kuin viime vuonna.
-
-Mutta jo seuraavana sunnuntaina sai Leena kuulla ensimmäiset
-pilkkapuheet kirkonmäellä. Parin viikon perästä puuttui jo rovastikin
-asiaan.
-
-Silloin rohkasi Leena mielensä ja kosasi, kosk'ei Kärki itse näkynyt
-älyävän, vaikka sai hyvinkin selviä viittauksia. Pari päivää
-mietittyään antoi Kärki myöntävän vastauksen.
-
-Häänsä viettivät he niin, että ostivat vihiltä päästyään kannun
-viinaa, josta sulhanen joi jo kolmannen osan kotimatkalla. Morsian ei
-virkkanut mitään, arvellen, ett eihän niitä nyt häitäänkään saa joka
-päivä viettää. Ja illalla hoiti hän miehensä nukkumaan, sulki viinan
-tähteet kaappiinsa ja ajatteli iloisin mielin tulevaisuuttaan. Ei ollut
-Kärki riitaa rakentanut, vaan juonut juomasta päästyäänkin ja kehunut
-menestyksistään naismaailmassa.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kaikki meni tasaista menoaan kappaleen aikaa yli uuden vuoden.
-
-Silloin sai isäntä kerran luvan lähteä kaupunkiin ostoksille. Leena
-tahtoi näyttää, että hän luotti mieheensä ja uskoi hänelle hevosen ja
-rahojakin. Eipä hänen sitä alussa tarvinnutkaan katua. Kärki ei ollut
-aivan vailla kunniantuntoa hänkään, vaikk'ei kukaan ollut osannut
-vedota siihen niinkuin hänen vaimonsa.
-
-Hän palasi kotiin jo saman päivän iltana, pienessä hutikassa vaan,
-mutta reessä oli hänellä täysi viinalekkeri.
-
--- Mitäs tämä merkitsee? Mistä olet saanut noin paljon viinaa? kysyi
-Keppi-Leena.
-
--- Hiljaa -- hiljaa! kuiskasi Kärki ja iski viekkaasti silmää.
-
--- Ja missä ovat ostokseni?
-
--- Tässä!
-
-Kärki kaivoi ne ylvästellen esiin reen pohjasta.
-
--- Mutta millä ihmeellä olet viinaa saanut?
-
--- On niitä ketulla keinoja, sanoi Kärki tyytyväisenä.
-
--- Mutta mitä teemme me niin paljolla viinalla?
-
--- Etkö sinä mitään älyä, eukko parka?
-
-Kärki katseli riemuiten Leenaa. Vaan ei Leena mitään ymmärtänyt, ei
-hituistakaan. Silloin asettui Kärki viinalekkerin eteen kädet puuskassa
-ja oli hyvin mahtavan näköinen.
-
--- Me ruvetaan rikastumaan niinkuin kauppamiehet kaupungissa, sanoi
-hän. Täällä on tukkitöissä paljon janoista väkeä ja minä tiedän omasta
-kokemuksestani, miten hyvälle ryyppy pakkasessa maistaa. Kun tämä
-tynnöri on tyhjäksi myyty, on meillä kolmekymmentä markkaa puhdasta
-voittoa. Ja minä olen saanut sen niin hyvillä ehdoilla, ett'et voi
-aavistaakaan.
-
-Keppi-Leena pani kiven kovasti vastaan, vaikka olkoon voitto kuinka
-suuri tahansa ja käski Kären jo huomenna viemään viinansa sinne, mistä
-oli sen saanutkin.
-
--- Oletpa sinä lapsekas, sanoi Kärki.
-
--- Vai lapsekas! Vaan viinasaksaksi en rupea minä!
-
--- Viinasaksaksi! Hyi, kuinka rumasti puhut hyvästä rahanansiosta! Kuka
-käskee sinun viinasaksaksi rupeamaan? Tämä on minun asiani tämä, eikä
-sitä enää voi peruuttaa.
-
--- Miks'ei?
-
--- Kun on välttämättömänä ehtona kontrahdissa se, että lekkeri on
-tuotava tyhjänä takaisin, muuten minut hetipaikalla ilmi annetaan
-vallesmannille. Vaan jos minä saan hoitaa tämän asian mieleni mukaan,
-niin on meillä kolmekymmentä markkaa viikon parin kuluttua. Vai eikö
-sinulle raha kelpaa?
-
-Keppi-Leena torui Kärkeä siitä, että tämä oli niin ankaroihin ehtoihin
-suostunut ja väitti, ettei kauppiaasta olisi milloinkaan Kärelle viinaa
-annettu, jos ei olisi tiedetty, että toinen siitä vastaa.
-
--- Niin, mutta nyt on viina tässä etkä sinä suinkaan tahtone päästää
-ryöstömiestä taloon tai mennä käräjiin salakaupasta, ennenkun olemme
-pennin pätkääkään voittaneet?
-
-Kärki tuli yhä kaunopuheliaammaksi ja kuvasi niin kauniisti kaikkia
-tämän kaupan etuja, vedoten varsinkin Leenan jotenkin kehittyneesen
-ahneuteen, että tämä viimein rauhoittui, vaikka olikin vakuutettu
-siitä, että viina ei tulisi kostuttamaan muiden kurkkua kuin Kären.
-
-Senpätähden hän kävikin aika tavalla ihmeihinsä, kun Kärki seuraavan
-päivän iltana palasi metsästä vaan hiukan humalassa ja kymmenen markkaa
-taskussaan. Hän oli aivan mainiolla tuulella ja puhui niin kauniisti
-näistä sivutuloistaan ja esitti sen kaiken niin kauniissa valossa,
-että Keppi-Leenalta pääsi nauru nähdessään miehensä ilakoiden käsiään
-hykertävän ja kiertelevän viiksiään kuin parhaat kaupungin herrat.
-
-Mutta tämä viinalekkeri oli oleva ensimmäinen ja viimeinen, sen oli
-Keppi-Leena päättänyt.
-
-Se oli vaan ensimmäinen. Sillä viikon kuluttua oli se tuottanut
-puhdasta voittoa kolmekymmentä markkaa eikä Kären metsäretkistä ollut
-vaaraa mitään. Kiusausta lisäsi vielä se, ett'ei Kärki juonut enää
-milloinkaan itseään sikahumalaan eikä riitaakaan rakentanut, vaan tuli
-aina kotiin iloisena ja pyylevänä, taskut täynnä kiliseviä kolikoita.
-Ihme ja kumma, miten äkkiä mies voi niin kokonaan muuttua!
-
-Kevään tultua loppui tukin hakkuu salolta. Silloin sai Kärki Leenan
-suostumaan siihen, että liike muutettaisiin omaan tupaan, jossa jo
-alkoi näkyä merkkiä kasvavasta varallisuudesta. Ja Kärki kuletti
-kaupungista lekkerin toisensa perästä, kestitti vieraitaan anteliaalla
-kädellä ja kantoi makson selän takana. Hän oli mainio ravintolan isäntä
-ja tuo epätasainen metsätie, joka vei maantieltä Keppi-Leenan mökkiin,
-alkoi olla kuin valtatie, jota matkamiehet iloikseen ajelivat.
-
-Kesemmällä joutui Kärki rettelöihin muutaman naapurin rengin kanssa,
-joka ei suostunut maksamaan niitä monia ryyppyjä, jotka oli velaksi
-saanut. Renki kielsi vasten naamaa olleensa missään tekemisissä Kären
-kanssa ja kun Kärki kerran häntä muiden läsnäollessa pahanlaisesti
-häpäsi, suuttui mies, keräsi todistajia ja ilmiantoi sekä Kären että
-Keppi-Leenan luvattomasta viinanmyönnistä vallesmannille.
-
-Heidät manuutettiin syyskäräjiin ja tuomittiin suuriin sakkoihin
-salakapakoitsemisesta. Niitä maksakseen täytyi Keppi-Leenan myydä
-hevosensa juuri kuin sitä olisi syyskyntöihin tarvittu.
-
-Sen kolauksen jälkeen oli Kären vaikea pysyä kotosalla. Oli niinkuin
-olisi omatunto vaivannut, kun näki hevosen puutteessa maanviljelyksen
-rappiolle menevän.
-
-Keppi-Leena oli käynyt alakuloiseksi, ja alinomaa sai Kärki kuulla
-moitteita siitä, että oli saattanut heidät häviöön.
-
-Sentähden katosi Kärki eräänä aamuna eikä tullut takaisin ennen
-kuin useiden viikkojen kuluttua. Hän oli alkanut entisen elämänsä,
-syysmarkkinoilla joutui hän kiinni ensikertaisesta varkaudesta.
-Kärsittyään rangaistuksensa syyhyi hänen sormiaan uudelleen. Kun
-hänellä oli heikko luonto ja kun ei hän hakenut kiusauksiinsa suojaa
-Keppi-Leenaltakaan, lankesi hän taas, ja kun oli kolmannen kerran
-langennut, annettiin hänelle elinkautinen eläke kruunun puolesta.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Keppi-Leena istui yhä edelleen matalassa, lahovassa majassaan, tämän
-maailman menoa murehtien. Aho oli jo aikoja sitten umpileppään
-kasvanut, pelto oli muuttunut niityksi ja lehmä vanha vanheni yhä
-ja ehtyi. Eikä ollut hänellä enää voimia pönkittää yhä enenevää
-onnettomuuttaan. Salakaupasta saamansa isku oli hänet masentanut niin,
-ett'ei ollut enää työhön eikä mihinkään.
-
-Lehmäänsä lypsi hän kuitenkin niin kauvan kuin lehmä eli, leipoi
-happamia vehnäsiään ja myyskenteli niitä entiseen tapaansa
-kirkonmäellä, mutta ei sekään liike enää kannattanut. Ihmiset häntä
-karttelivat, hänen maineensa oli pilattu, ja sitten oli ilmestynyt
-uusia ja hempeämpiä kilpailijoita, jotka veivät voiton vanhalta,
-pahamaineiselta Keppi-Leenalta.
-
-Ruustinna vaan vielä oli joskus hänelle ystävällinen. Puhellessaan
-hänen kanssaan keskitti Keppi-Leena kerran kaiken elämän viisautensa
-seuraaviin sanoihin:
-
--- On sillä vaan kumma voima tuolla viinalla, kun sen näkyy pitävän
-olla kiroukseksi sillekin, joka ei ole sitä eläissään maistanut.
-
-Ja kun tuli puhe hänen vanhuudestaan, sanoi hän:
-
--- Olen jo kerran pelastaunut vaivaistalosta eivätkä minua sinne toista
-kertaa saa.
-
-Ja niin kävikin. Sillä eräänä syysyönä paloi Keppi-Leena hökkeliinsä.
-Eikä kukaan tiennyt, miten tuli oli päässyt irti.
-
-
-
-
-Kaikkien suosikki.
-
-
-Kapteeni Vidmarkilla oli hyvä muisti ja hän oli hyvä kertoja. Usein oli
-hän kertonut meille kaskuja Cablesta, ja kerran jutteli hän koko hänen
-elämäkertansa.
-
-Emme olleet -- alkoi hän -- mitään huonoja toveria, vaikka
-aina ahdistimme iloista ystäväämme Cablea hänen alinomaisista
-naisseikkailuistaan. Jo ensimmäisinä vuosina kadettikoulusta
-päästyämme, kun meidät oli komennettuna etelä-Venäjälle, puhkesivat
-hänen lumooja-lahjansa täyteen kukoistukseensa. Kaikkialla, missä
-hän miekkaansa helisteli ja mustia viiksiään laverteli, syttyi joku
-naissydän palamaan, ja vaikka me toverit melkein aina satuimme olemaan
-läsnä, kun onnettomuus tapahtui, emme tehneet mitään sen torjumiseksi.
-
-Naiset olivat kuin hulluja häneen, ei kukaan voinut sanoa miksi, hän
-kaikista vähimmin. Hän tyytyi vaan siihen, että niin oli, eikä huolinut
-koskaan ajatella seurauksia. Hän otti vastaan ihastuneen naissydämmen
-uhrin yhtä helposti ja mutkattomasti kuin muut ihmiset ottavat
-ystävyyden, välittämättä seurauksista ja käsittämättä sen sisältöä.
-Se oli hänestä yhtä luonnollista kuin lapsesta on äidinrakkaus eikä
-hän sen enemmän sen johdosta päätään punonut. Ei ollut hänellä
-hämärintäkään käsitystä siitä, mitä on vastuunalaisuus tai mitä
-ujous, mutta hyväsydämminen hän oli, oli kuin leikkisä, ilvehtivä,
-rakastettava penikka. Miehiin teki hän melkein narrimaisen vaikutuksen,
-mutta naiset tulivat kuin hulluiksi hänet nähdessään.
-
-Onhan hyvin kiitollista panna lempi leikiksi, ja käyhän se päinsä
-erinomaisen hyvin -- kun on muista kysymys. Cablen valloitukset
-olivat milt'ei ainoana yleisenä ilomme aiheena yksitoikkoisen
-maanpakolaisuutemme aikana. Jos itse satuimme joitain valloituksia
-tekemään, pidimme ne salaisuutenamme, sillä ei kukaan tahtonut joutua
-pilanteon esineeksi. Mutta Cable ei koskaan salannut menestystään
-naismaailmassa ja ehkä hän juuri sentähden olikin niin vastustamaton.
-
-Cable ei ollut puhdas suomalainen, vaan sekarotua, josta Suomessa
-tavataan niin monta eri lajia. Isänsä oli venäläinen englantilainen ja
-kielten opettaja, joka oli joutunut häviölle tukkiasioissa, äiti oli
-Suomessa syntynyt, mutta puoleksi ruotsalaista perua. Poika pantiin jo
-nuorena kadettikouluun, pääsi heti vapaaoppilaaksi, tuli upseeriksi
-maksamatta vanhemmilleen mitään.
-
-En ole koskaan nähnyt huolettomampaa ihmistä. Luvut kadettikoulussa
-eivät ole omiansa herättämään synkkämielisyyttä tai epäilyksiä
-eikä sitä tee toverielämäkään. Kukin lukee luettavansa parhaan
-kykynsä mukaan, kiristää sotatakkia vuosi vuodelta kiinnemmälle ja
-opettelee kantamaan miekkaa; siellä tanssitaan ja harjoitellaan
-johtamaan franseesia ranskankielellä. Sillä välin on aseharjoituksia,
-voimistelua, kenttäharjoituksia ja jotenkin kovaa kuria. Lupa-ajoilla
-saa olla koulutyttöjen ihailun esineenä ja siinä se kasvaa tietoisuus
-siitä, että on merkitsevä henkilö vielä merkitsevämmässä laitoksessa:
-sotaväessä. Jolla nyt ei ole taipumusta kovin syvämietteisiin
-mietiskelyihin, hän voi Cablen tavoin kahdenkymmenen vuoden vanhana
-lähteä kadettikoulusta ja vetää ylleen uuden upseerin univormun melkein
-pyhällä tunteella siitä, että tästä se nyt tulee -- jos ei ole jo
-tullutkin -- sivistyksen ja historiallisen kehityksen kaunein kukka.
-Senjälkeen lähetettiin Cable puolenkymmenen kadettitoverin kanssa,
-joiden joukossa minä olin yksi, erääsen pieneen kasarmikaupunkiin
-Venäjällä täydentämään kielitaitoaan ja saamaan käsitystä tuon
-jättiläisen suuren sotalaitoksen ylevistä ominaisuuksista. Sitä ennen
-olimme vannoneet pyhän valan uhrataksemme viimeisen veripisaramme tuon
-mainion järjestelmän palveluksessa.
-
-Cable oli vannonut valan yhtä rauhallisesti kuin hän muutamia vuosia
-sitten oli rintamaan asettuneena astunut ehtoolliselle, ja se näkyi
-tekevän hänelle erittäin hyvää. Liekö koskaan kukaan antautunut
-viattomamman ilon valtaan kuin hän ja huolettomammilla silmillä
-katsellut Venäjän rannattomia tasangolta. Hän viihtyi hyvin kaikkialla
-minne tuli, piti meidän muidenkin hyvää tuultamme vireillä, kun välistä
-tuli koti-ikävä, ja suorastaan hurmasi kaikkia naisia.
-
-Eipä sillä, että hän olisi ollut kaunis, eikä hänen ryhtinsäkään ollut
-tavallista komeampi, ei hän ollut Adonis eikä Marskaan, mutta hänellä
-oli tavattoman ystävällinen, toverillinen tapa kohdella naisia. Hän
-kohteli heitä kuin leikkitovereja, laski pilaa heidän kanssaan mitä
-herttaisimmalla tavalla ja pääsi heidän uskotukseen tavattoman pian,
-samalla kuitenkin tuon tuostaankin miekkaansa helistäen ja viiksiään
-kiertäen, etteivät sentään aivan kokonaan unohtaisi, että hän oli
-sotilas ja mies. Hän käytti tunnollisesti hyväkseen kaikki sotilaan
-ulkonaiset ja kaikki omat sisälliset etunsa naisia voittaakseen -- ja
-voitti ne.
-
-Ei ollut hänellä oikeastaan mitään etuja valvottavana, sillä niin pian
-kuin hänet kirjoitettiin sotilaan kirjoihin, otti valtio hänen etunsa
-valvoakseen, ja hänellä oli aikaa uppoutua muiden etuja valvomaan.
-Uskoessaan aina parasta kaikista muista ja kykenemättä käsittämään,
-mitä on ilkeys ja pahansuopaisuus, pakotti hän tietämättään kaikki
-kateuden nuolet itsestään kilpistymään, varistaen ne päältään niinkuin
-vesilintu veden varistaa, ja aina oli hän yhtä lapsellisen huoleton
-ja reippaan raitis. Olen nähnyt hänen päivää ennen suurta paraatia
-panttaavan univormunsa lainatakseen rahaa emännälleen tietämättä,
-kuinka saisi sen huomenna takaisin lunastetuksi.
-
-Tietysti tuli hänestä kaikkien lemmikki. Toverit rakastivat häntä
-kilpaa naisten kanssa, ja kaikki katsoimme me kunnian asiaksi auttaa
-häntä. Meillä on nyt kerran se luonto, että tahdomme hellytellä
-jotakin, ja kun tuo joku on niin rakastettava ilmiö kuin Cable ja kun
-hän ja me kuulumme laitokseen, jossa yhteistunne on niin voimakas
-kuin sotaväessä, muuttuu hänen elämänsä osaksi meidän elämäämme ja
-kasvavat hänen harrastuksensa meidän harrastuksiimme kiinni. Hän oli
-siksi rauhallinen, ett'ei antautunut liika suuriin rettelöihin, jotka
-olisivat voineet univormun kunniaa loukata, ja samalla myös siksi
-itsetietoinen, ett'ei kukaan uskaltanut hänen hyvyyttään väärinkäyttää.
-Sen lisäksi oli hän niin avomielinen, ett'ei hän meiltä viideltä
-toveriltaan koskaan mitään salannut. Sentähden voi hän harvoin tehdä
-mitään, jota emme jo kauvan sitten olisi aavistaneet ja siitä häntä
-varoittaneet. Ja Cable otti aina varoituksen kielloksi, -- hän oli
-tavattoman mukautuvainen eikä ollut hänessä jälkeäkään itsenäisyydestä
-lähimpiä ystäviään kohtaan. Hän kenties oli tullut huomaamaan, että
-tämä toisten johdettavaksi antautuminen vapautti hänet puuhaamasta
-itsensä kanssa, sillä hän oli ja pysyi meidän suurena lapsenamme,
-meidän elävänä omaisuutenamme.
-
-Kaikissa suhteissaan ulkomaailmaan oli hän aina sotaväen puolella.
-Hän oli sotamies kiireestä kantapäähän ja alistui toverikunnan tahdon
-alle rajattomalla uskollisuudella. Toverikunta suo suuria vapauksia
-ja niitä käytti hän empimättä hyväkseen. Hän voi pettää juutalaisen
-koronkiskojan kylmäverisemmin kuin kukaan meistä, ja jos täytyi sanoa
-yhteinen hätävalhe päällikölle, sanoi hän sen koneellisesti ja silmää
-räpäyttämättä, ja hänellä oli tavaton kyky valehdella niin, ett'ei
-kukaan voinut olla uskomatta.
-
-Olo-aikamme etelä Venäjällä oli lopussa ja meidän oli kohta palattava
-takaisin Suomeen ja kunkin asetuttava pataljoonaansa. Ero Venäjältä ei
-ollut meille muille erittäin vaikea, mutta pahemmin oli Cablen laita.
-Mustaveriset venakot ihailivat hänen englantilaista rauhaisuuttaan
-ja hänen lapsellista luonnettaan, mutta hän itse oli säilynyt heiltä
-jotenkin hyvin, kunnes muutamia kuukausia ennen lähtöämme tarttui
-pahasti kiinni. Hän rakastui korviaan myöten köyhään, pieneen
-kahdeksantoistavuotiseen kauppiaan tyttäreen, joka oli sivistymätön ja
-seuraelämään tottumaton, mutta jolla oli slaavilaisen naisen hehkuva
-nuori sielu ja mustat silmät.
-
-Luulenpa, että Cable nyt ensi kertaa elämässään oli joutunut
-ristiriitaan elämänsä kanssa. Hän kävi alakuloiseksi, kirjoitti
-epätoivoisia lempilauluja huonolla venäjänkielellä ja hänen
-rakkaudestaan keskusteltiin yökaudet toverien seurassa. Cable istui
-siinä haikeihin tunnelmiin vaipuneena, kunnes hänet niistä armottomasti
-pudistettiin hereille sillä varmalla vaatimuksella, että hänen täytyi
-toverikunnan vuoksi voittaa tunteensa, sillä eihän käynyt kulettaminen
-Suomeen tuota sivistymätöntä tyttöä, eikähän hänen raha-asiansakaan
-sallineet hänen mennä naimisiin. Olimme vähiin varoihimme nähden
-viettäneet jotenkin iloisia päiviä ja kun Cable nyt palasi
-kotimaahan, olisi hänen jotenkin vaikea pulasta suoriutua, vaikk'ei
-onnistumattomiin naimisiin mennen hävittäisikään kaikkia tulevaisuuden
-toiveitaan.
-
-Cable oli kuin suuri, komea koiranpentu, jota kurittamalla pakotetaan
-vanhasta isännästään luopumaan ja uuteen suostumaan, ja olihan meillä
-kaikilla häntä kovasti sääli. Mutta samoinkuin koira voi tottua
-uuteen isäntään, tulisi Cablekin murtumatta muutoksen kestämään.
-Vesissä silmin istui hän rautatievaunussa aina Moskovaan saakka, eikä
-sanonut sanaakaan, niin että me jo aloimme pelätä, että hän ehkä aikoi
-karata meiltä Sonjuskan, tuon tumman venakkonsa luo. Jotkut meistä
-jo lausuivat senkin epäilyksen, että Sonjuska Cablen toimesta jonkun
-matkan päässä seurasi häntä salaa Suomeen.
-
-Ensi kerran elämässään oli Cable salaperäinen ja se lisäsi pelkoamme.
-Hän kätki meiltä jotain ja kun hän ei voinut kätkeä muuta kuin mitä hän
-nähtävästi oli päättänyt Sonjuskasta erotessaan, oli se tietysti jotain
-kapinallista. Olimme kuitenkin väärässä epäilyksinemme. Jo Moskovassa
-irroitti Cable kielensä kantimet, jotka suru, ja ainoastaan suru, oli
-niin tiukalle kiristänyt.
-
-Istuessamme hotellissa ja juodessamme kahvia illallisen jälkeen,
-kertoi hän meille kyynelet silmissä kaikesta: erostaan, tuskastaan ja
-toivostaan saada kerran tulevaisuudessa tavata Sonjansa, sittenkun
-hänen asemansa oli vakaantunut ja hän voisi olla oma herransa.
-
-Meidän joukossamme oli muuan meitä muita vähän vanhempi toveri, joka
-edusti järkeämme ja oli ihmisvihaaja. Hän katseli Cablea säälivästi
-hymyillen ja virkkoi:
-
--- Sinä oma herrasi? Et koskaan, hyvä veli!
-
-Emme olleet koskaan nähneet semmoista ilmettä Cablen silmistä
-kuin mikä niistä nyt välähti. Hän vannoi kaikkien pyhäin nimessä
-hakevansa Sonjuskansa Suomeen ja menevänsä hänen kanssaan naimisiin,
-niinpiankuin vaan vähänkään oli päässyt arvossa kohoomaan. Me
-hymyilimme epäluuloisesti ja toivotimme hänelle ivallisesti onnea tähän
-rohkeaan päätökseen. Mutta ivamme valui kuin vesi kuikan selästä. Hän
-ei huomannut ivaamme, vaan tarttui järkevää toveriaan ystävällisesti
-käteen ja kiitti häntä hänen onnentoivotuksestaan. Me muut purskahdimme
-nauramaan, mutta silloin synkkeni taas Cablen otsa. Hän kysyi
-avonaisesti, emmekö uskoneet häneen vai miksi me nauroimme, mutta ei
-meillä ollut sydäntä selittää syytä siihen.
-
-Suomeen tultuaan kasvoi Cable pian kiinni ympäristöönsä. Hän tuli
-heti huvittelevan elämän toimeenpanevaksi johtajaksi siinä läänin
-kaupungissa, jossa hänen pataljoonansa oli. Koulupojat häntä
-kadehtivat, naiset hemmoittelivat, suuri yleisö sanoi häntä ylpeäksi,
-mutta toverit ja esimiehet häntä suosivat. Hän sitoi miekan kupeelleen
-yhtä kireälle kuin ennenkin, hymyili huolettomasti ja avonaisesti
-kaikille, joita kohtasi, johti franseeseja äänekkäällä, sorahtelevalla
-ranskankielellään ja pilasi viisi paria valkosia hansikkaita viikossa.
-Hänen menestyksensä naismaailmassa oli yhtä suuri kuin ennenkin, ja oli
-hän sen vuoksi jo päästä uuteen maanpakolaisuuteen Venäjälle, mutta
-asia saatiin vaikenemaan ja esimiestensä välityksellä pääsi hän pulasta
-siten, että siirtyi toiseen pataljoonaan. Meistä tuli taas toverit.
-Hänen maineensa oli kulkenut hänen edellään ja oli hän jo ennen
-tuloaankin yleinen suosikki.
-
-Hänen myöhemmät vaiheensa johtuvat edellisistä. Elämän ongelmat eivät
-ole koskaan häntä huolestuttaneet ja siitä saa hän kiittää onneaan.
-Rakkaus olisi kenties voinut viedä hänet harhaan, mutta tämä ainoa
-kysymys hänen elämässään ratkaistiin niin, että hän meni onnelliseen
-avioliittoon tytön kanssa, jonka isä oli kaupungin etevimpiä miehiä,
-ja kun minä toverien jäähyväispidoissa pidin hänelle puheen heidän
-puolestaan, niin koetan muistella tässä sen sisältöä. Hyvät herrat!
--- sanoin minä. -- Kohtalo luo välistä huvikseen onnellisia ihmisiä.
-Ei koskaan ole saatu selville, miten se tapahtuu, sillä ei kukaan
-ole voinut kohtaloa jälitellä. Siitä huolimatta on ihmiskunta
-kaikkina aikoina koettanut saavuttaa tuota mainiota tulosta, jota
-kohtalo silloin tällöin huulet leveässä hymyssä näyttää meille muille
-kuolevaisille niinkuin jonkunlaisen Camera obscuran avulla.
-
-Tuollaiseen cameraan tahdon nyt teidät tutustuttaa. Olen kuullut
-hänen Odessan kesäauringon paahteessa avopäin ja hikeä vuotaen
-sotilasrintamassa, joka oli uupumukseen menehtymässä, laulavan
-Bellmannia tyytyväisellä äänellä, vaikkakin vähän väärällä nuotilla.
-Olen nähnyt hänen keskellä meluavia juominkeja katoavan viereiseen
-huoneesen, jossa ravintolan isännän pienet lapset olivat heränneet
-ja alkaneet huutaa, ja olen hänet tavannut siellä vielä kaksi tuntia
-sen jälkeen soudattamassa kapalolasta lasi vieressään ja ihmeihinsä
-vaipunut lapsen äiti edessään. Olen kuullut hänen puhuvan totta kuin
-poika ja valehtelevan kuin viipurilainen.
-
-En ole nähnyt häntä tappelutantereella, mutta minä olen vakuutettu
-siitä, että jos olisin sen nähnyt, en voisi siitä kertoa, sillä minä
-olisin nauruuni menehtynyt. Mainioita ominaisuuksia! sanotte. Ei, ne
-eivät ole mainioita ominaisuuksia, sillä Cablella ei ole ollenkaan
-mitään ominaisuuksia. Hän on kameleontti, jolla on kaikki värit eikä
-mitään väriä. Hänellä on sielu, johon ympäristö salaman nopeudella
-kuvastuu, ja hän toimii vaistomaisesti sen mukaan, mikä häntä
-milloinkin miellyttää.
-
-Sillä Cable ei ole aatteen eikä pitkällisten tuumailujen mies. Kerran
-tapasin hänet istumassa niinkuin näytti mietteihinsä vaipuneena ja
-ihmeissäni kysäsin minä: "Cable, mitä sinä mietit?" Mutta Cable
-katsahti minuun valoisin hymy huulillaan ja veti hammastikun suustaan
--- hän oli penkonut rusinan jyvää hampaansa kolosta.
-
-Silloin huomasin, että minähän siinä olin ajatellut, mutta ei Cable. Ja
-niin on aina ollut: Cablen voima on siinä, ett'ei hän itse ajattele,
--- muut kyllä ajattelevat hänen puolestaan. Ja kun hän nyt on saanut
-hyvän tytön ja yhtä hyvän appi-ukon, voipi Cable rauhallisesti heittää
-hyvästinsä kaikille huolille! Hyvät herrat, juokaamme maailman tätä
-nykyä onnellisimman ihmisen malja! Hurraa!
-
-Puheen pidettyä tuli Cable lasi kädessä liikutettuna ja kiitollisena
-luokseni, kietoi kätensä kaulaani ja suuteli minua niin että paukahti.
-Samalla kaasi hän lasinsa sisällön kaulukseni ja syntisen selkäni
-väliin, mutta kuka olisi voinut suuttua Cableen, varsinkin kun hän itki
-ääneensä niinkuin silloin teki.
-
-
-
-
-Taiteilijain tukala elämä.
-
-
-Kun ystävälläni taidemaalarilla joskus oli oikein hyviä ystäviä
-luonaan, saattoi hän jutella seuraavan kertomuksen vaimostaan. Hän
-pyysi häntä aina jäämään huoneesen ja kuuntelemaan, vaikka rouva ei
-näyttänyt aikovankaan seurasta poistua.
-
-He katsoivat toisiaan nauraen silmiin ja maalari alotti:
-
--- Ensi matkallani ulkomaille, ollessani vielä aivan nuori poika,
-matkustin Kööpenhaminan kautta. Olin saanut matkarahan valtiolta,
-matkan määrä oli Pariisi ja tulevaisuuden ovi oli siis seposelällään
-edessäni. Mutta kun minulla oli hyviä suosituskirjeitä muutamille
-tanskalaisille taiteilijoille, päätin pysähtyä vähäksi aikaa kaupunkia
-katselemaan. Käytyäni muutamia kertoja tervehtimässä uusia ystäviäni
-heidän ateliereissaan, kohtelivat he minua kuin toveriaan ja samoin
-tekivät heidän modellinsakin.
-
-Viihdyin mainiosti enkä siis matkaani kiirehtinyt. Ett'en aivan laiskan
-päiviä viettäisi, aloin maalata pieniä luonnoksia Thormannin luona.
-Hänellä oli ihana seitsentoista vuotias tyttö modellina kolme tuntia
-joka päivä. Johanne Larsen oli hänen nimensä ja hän ansaitsi leipänsä
-vartalonsa hienoilla viivoilla ja valkosella hipiällään. Hän oli
-kaikkien nuorien maalarien suosikki ja hyvä ystävä.
-
-Nuori oli hän ja uhkui elämän halua, hänen epätasaiset hampaansa
-välkkyivät veitikkamaisesti hänen nauraessaan, ja hänen ilonsa tarttui
-muihinkin. Nuoret maalarit seurustelivat hänen kanssaan aivan niin kuin
-olisi hän ollut heidän joukkoonsa kuuluva.
-
-En ollut koskaan ennen nähnyt sellaisia modelleja ja olin yleensäkin
-kömpelö naisten seurassa. Kun nyt Johanne erityisesti minua miellytti,
-niin rakastuin minä häneen muitta mutkitta.
-
-Thorman nauroi, tyttö itsekin laski leikkiä kanssani, ja toverit
-pitivät minua pilkkanaan. Rakastunut modelliin, -- se oli kovin
-lapsellista! Maalasin hänet seisaalleen, istualleen, pitkälleen, mutta
-Thorman asetti hänet hyvin vaikeaan asemaan ja antoi hänen seista
-siinä, kunnes tyttö oli pyörtyä uupumuksesta. Hän tahtoi tehdä tytöstä
-itämaisen bajadeerin ja panna sen Akademian näyttelyyn ensi kevännä.
-
-Meistä oli pian tullut hyvät ystävät Johannesta ja minusta. Hän oli
-mieltynyt viattomuuteeni ja käytti sitä välistä hiukan hyväkseenkin,
-keikaillen edessäni mitä herttaisimmalla tavalla. Minun piti itseni
-tulla valitsemaan hänelle suuri Rembrandthattu Östergaden parhaasta
-muotikaupasta, ja lukemattomat kerrat vein hänet kanssani Tivoliin.
-Palkkioksi sain syödä illallista hänen kanssaan. Luulin, että hän oli
-mielistynyt minuun aivan yhtä paljon kuin minä häneen.
-
-Mutta kun kerran annoin houkutella itseni ostamaan hänelle syyskapan,
-syntyi siitä kauhea meteli taiteilijain kesken. Vai niin -- vai että
-minä ostin uusia syyskappoja heidän modelleilleen! -- Hyvähän on,
-että sinulla on varoja semmoiseen ja onhan meistä samantekevä, mihin
-matkarahasi panet, mutta olisi niitä sentään niitä kunnon ihmisiä,
-jotka ovat hankkineet sinulle tilaisuuden matkustaa ulkomaille,
-varoitettava, ett'eivät rupeaisi uutta matkarahaa puuhaamaan -- olisipa
-kuin olisikin varoitettava!
-
-Minulle alkoi tulla hätä.
-
-Seuraavana päivänä ilmoitin, että huomenna minä matkustan. Johanne loi
-minuun katseen, johon en uskaltanut vastata.
-
--- Jos niin on, niin on meidän tänä iltana mentävä "Metsään"
-lähtiäisiäsi viettämään, ehdottivat toverit.
-
-Kun ilta-aurinko vaipui Klampenborgin pyökkipuiden taa, istuuduimme
-me lähelle rantaa "Bellevuen" verannalle. Meitä oli koko lauma nuoria
-maalareita sekä naisia Johanne ja eräs toinen modelli. Olin siihen
-aikaan vielä taipuvainen innostumaan ja suurin sanoin ylistelin minä
-meren ihanuutta, illan varjoja, toverien uskollisuutta ja -- Johannea.
-Oli vaan yksi ainoa, joka piti sanani totena ja se ainoa oli -- Johanne.
-
-Hän seurasi kanssani puistoon, jossa jo oli pimeä alhaalla,
-vaikka illan hämärä vielä puiden latvoja valasi. Kun palasimme
-kävelyretkeltämme, alkoi sukkeluuksia päällemme sataa, varsinkin kun
-lamppujen valossa huomattiin, että Johanne oli itkenyt. Minä nauroin
-näön vuoksi muiden mukana, mutta Johanne vaikeni ja antoi nauravain
-nauraa. Sitten teki hän kärsimättömän liikkeen, kun ei ilosta alkanut
-loppua tullakaan; hän oli hemmoteltu tyttö ja oli tottunut antamaan
-luontonsa laukeilla maalariensa seurassa. Hänen silmänsä leimahtelivat
-synkästi, kun hän päättävästi paiskasi kätösensä pöytään:
-
--- Ja nyt en minä enää viitsi kuunnella, sillä ei siinä ole mitään
-naurettavaa -- ei niin mitään! Te olette apinoita jokainen! Ei teissä
-ole kenessäkään, ei ole ainoatakaan inhimillistä tunnetta... ette osaa
-muuta kuin irvistellä ja pilkata... minua kyllästyttää semmoiset...!
-Hän tuossa... hän on ainoa, joka... hän on monta vertaa parempi kuin
-kaikki te yhteensä. Naurakaa vaan niin paljon kuin mielenne tekee...!
-
-Johanne kätki kasvonsa nenäliinaan ja astui rappuja alas. Olin aivan
-ihastuksissani saamastani kiitoksesta ja samalla minua suretti ja
-säälitti tyttö. Olin juuri juoksemaisillani hänen jälkeensä, kun
-Thormann tarttui käteeni ja alkoi:
-
--- No, no, lapseni! Jo on tarpeeksi tyhmyyksiä. Sinulla on muutakin
-tekemistä kuin ostaa hattuja ja syyskappoja Johannelle. Johanne hoi!
--- tule pois eläkä koeta tehdä poikaa tyhmemmäksi kuin hän on. Hän on
-perhana vieköön, tarpeeksi tyhmä ilmankin. Kuuletko Johanne Larsen!...
-
-Johanne pudotti nenäliinansa ja seisoi vähän aikaa vielä mietteissään.
-Sitten tempasi hän yht'äkkiä takaisin entisen iloisen luonteensa
-ja helähti heleimpään nauruunsa, niin että epätasaiset hampaansa
-välkkyivät.
-
--- Loruja! sanoi hän ja tuli ylös.
-
-Hän istui viereeni, kauhean lähelle minua, mutta koko illan olimme me
-kuitenkin niinkuin olisimme olleet vieraita toisillemme.
-
-Vastainen Skånen ranta oli jo aikoja sitten sulanut yhteen illan
-hämärän kanssa, ainoastaan muutamat punaset purjeet heijastelivat vielä
-illan ruskoa kaukana ulapalla.
-
-Me puhuimme maalauksesta.
-
-Johanne antoi meidän puhua ja kumartui kaiteen yli paremmin nähdäkseen
-viheriän vaaleiden aaltojen hiipivän hienohiekkaisen rannan helmaan.
-Ikäänkuin olisi pelännyt putoavansa, pisti hän kätensä kainalooni ja
-tunsin minä siitä säteilevän lämmön rupeavan aivan polttamaan itseäni;
-mutta itse istui hän näennäisesti aivan välinpitämätönnä tuijottaen
-merelle ja ilmettäkään pienissä kasvoissaan muuttamatta.
-
--- Mennäänkö illalliselle? ehdotti joku.
-
-Kun muut nousivat, jäin minä paikoilleni.
-
-Ja kun he olivat menneet, nojauduin minä Johannea kohden ja me sanoimme
-toisillemme äärettömän paljon tyhmyyksiä.
-
-Seuraavana aamuna k:lo 9 olin minä asemalla kaikkine kapineineni ja
-olipa neljä maalariakin jaksanut nousta minua saattamaan.
-
--- Entä Johanne? näkyivät he silmillään kysyvän.
-
--- En tiedä, vastasin minä päätä puistamalla.
-
-Mutta kun lähtökello soi ja minä menin ulos asemasillalle, oli Johanne
-jo siellä yhtä aamuntuoreena ja sievän näköisenä kuin ennenkin. Ja eikö
-tuo veitikka ollut tuonut kukkaiskimppuakin mukanaan! Ehdin ne tuskin
-piilottaa vaunuun, kun toverit tulivat.
-
--- No, -- missä on Johannen piletti? Eikö hän aiokaan seurata poikaansa
-Pariisiin? Kylläpä on paha poika, kun ei ole ostanut hentulleen
-pilettiä!
-
-Mutta Johannen epätasaiset hampaat välähtelivät hänen nauraessaan
-iloisinta nauruaan, ja kun juna lähti liikkeelle, ei kukaan olisi
-voinut nähdä, että itku kurkussa pulpahteli.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Monta kertaa on minua sittemmin tuolla jutulla kiusattu. Niinkuin esim.
-kun minä noin kuusi vuotta myöhemmin palasin nuoren vaimoni kanssa
-häämatkaltamme Itaaliasta ja viivyimme muutamia päiviä Kööpenhaminassa.
-Pikku vaimoni oli iloinen päästäkseen kotiinsa jälleen eikä olisi
-mielellään matkalla pysähtynyt. Ei meidän olisikaan pitänyt pysähtyä.
-
-Vaimoni oli vähän turhankaino siihen aikaan ja yleensä hyvinkin
-hämmästynyt elämästä, mutta varsinkin maalarien elämästä. Enhän voi
-muuta kuin pitää hänen puoltaan siinä asiassa, sillä olinhan minä
-vetänyt hänet mitä rauhallisimmista kodista Pohjanlahden rannalla,
-jossa hän oli elänyt neitsyt-aikansa vanhojen tätien keskessä
-nukkuvassa maaseutukaupungissa.
-
-Jo alusta alkaen oli hänellä aivan voittamaton vastenmielisyys
-modellejani kohtaan. Roomassa oli minun hänen tähtensä täytynyt luopua
-mainiosta, oliivivärisestä kalastajatytöstä. Pyysin ja rukoilin
-häntä jäämään atelieriini siksi aikaa kuin maalasin, mutta siihen ei
-hän mitenkään tahtonut suostua. -- Olla läsnä silloin kuin toinen
-nainen riisuutuu alasti hänen miehensä nähden, -- ei, siihen ei siveä
-suomalainen nainen voisi koskaan suostua!
-
-Hän nipisti kiinni pienet, suloiset huulensa, ja olisi varmaankin
-paukauttanut ovenkin jälessään lukkoon, jos ei se vaan olisi ollut
-niin kauhean raskas, renessanssi tyyliin tehty, tamminen, vähintäinkin
-viisi kyynärää korkea. Ja niin jäin minä yksin modellineni, joka ei
-tiennyt mitään suomalaisesta ujoudesta ja itsetietoisesti komeili siinä
-nuoruutensa kauneudella ja solakalla vartalollaan.
-
-Tuskallisimmat olivat minulle ne hetket, jolloin työstäni lepäsin.
-Vaimoni käyskenteli komeassa atelierissa äänetönnä ja jääkylmänä, ja
-jos hän joskus jotain puhui, niin puhui hän niistä häntä ikävöivistä
-kirjeistä, joita oli saanut kotoaan. Siellä ne häntä rakastivat niin
-lämpimästi ja vilpittömästi, ett'ei hän käsittänyt, kuinka oli voinut
-lähteä tätä kiertelevää elämää viettämään. Hän oli tehnyt hyvin väärin
-jättäessään ne, jotka häntä niin rakastivat.
-
-Viimein heitin minä eräänä päivänä pois pensselini, lähetin pois
-modellini ja jätin luonnokseni kesken...
-
-Alussa oli hänen mustasukkaisuutensa huvittanut minua, mutta ajan
-ollen alkoi se käydä sietämättömäksi. Kun vaan rupesin puhumaankaan
-maalauksesta, kyyneltyivät hänen viattomat silmänsä, hän kavahti
-minua kaulaan ja pyysi mitä hellimmin sanoin, ett'en maalaisi
-ainakaan häämatkallamme. Olihan se minusta naurettavaa, mutta kun
-me -- totta puhuen -- matkustimme hänen rahoillaan, suostuin minä
-hienotunteisuudesta hänen pyyntöönsä; -- joka tietysti oli liikanaista
-hienotunteisuutta.
-
-En koko Itaalian matkaltani tuonut kotiini muuta kuin kurjan
-vuorimaisema-töherryksen, joka ei ollenkaan kuulunut alaani.
-
-No niin, -- jo ensi iltana Kööpenhaminassa olimme me kutsutut
-Thormannin luo. Hän oli nainut hänkin ja oli onnellinen perheenisä,
-koolla oli pelkkiä taiteilijoita ja vanhoja tuttuja.
-
-Tietysti tuli puheeksi myöskin seikkailuni Thormannin modellin kanssa.
-Laskettiin vähän leikkiä sinä iltana, ja pieni vaimoni ymmärsi juuri
-sen verran tanskan kieltä, että hän voi arvata, mitä leikki koski. Minä
-antauduin nyt niinkuin ainakin yleiseksi pilan esineeksi.
-
-Mutta Thorman vei vaimoni syrjään ja kertoi hänelle tapauksen oikein
-juurta jaksaen. Illallista syödessä kiitti hän häntä sitten julkisesti
-siitä, että oli tehnyt minusta miehen ja pelastanut minut modellien
-käsistä suureksi hyödyksi sekä ihmiskunnalle että taiteelle.
-
-Vaimoni oli olevinaan kauheasti huvitettu kaikesta ja päästi
-huuliltaan pienoisen, surkean naurun hyrähdyksen, joka kuului hyvin
-kankealta ja kylmältä; -- ei ollut se ollenkaan tuo tuore, helisevä ja
-hyväsydämminen nauru, jonka minä niin hyvin tunsin.
-
-Hajaannuimme myöhään. Näin, kuinka vaimoni mieli vielä kotiin
-tultuammekin oli kuohuksissaan.
-
--- Onko hän todellakin pieni vaimoseni? kysyin minä niin hellästi kuin
-vaan mahdollista.
-
-Vaan hän ei suvainnut vastata.
-
-Jätin hänet rauhaan ja virkoin vaan, että meidän huomenna oli noustava
-varhain ylös mennäksemme Klampenborgiin hengittämään kevään ilmaa
-ja puhkeavien lehtien tuoksua. Ehkä tapaisimme siellä tämäniltaiset
-ystävämmekin; -- ne olivat vähän lupailleet tullakseen meitä siellä
-tapaamaan ja syömään aamiaista kanssamme.
-
-Ja me vaivuimme uneen kumpikin tahollamme.
-
-K:lo kahdeksan seuraavana aamuna istuimme toisen luokan vaunussa
-odottaen, että juna lähtisi liikkeelle pieneltä sivuasemalta.
-Ystävyytemme ei ollut vielä eilisestään parantunut.
-
-Vaimollani on oma tapansa olla, silloinkun hän ei ole hyvällä tuulella.
-Paha tuulensa hänet jäykistää. Hänen muuten eloisat kasvonsa kadottavat
-kaiken ilmeensä ja hänen katseensa liukuu syrjään. Mutta jos sitten
-satun saamaan kiinni oikeasta sanasta ja oikeasta äänen painosta,
-on hauskaa nähdä, miten tuon kylmän naamion takana alkaa liikkua
-ja ponnistella. Tuossa höllenee joku juova, tähän ilmaantuu pieni
-petollinen ryppy, täynnä piilevää hyvää tuulta, silmän luomissa ja
-suupielissä tempoo niin sanomattoman viehättävästi, että minä lopulta
-tempaan hänet syliini ja suutelen häntä hänen oikean poskensa kauneuden
-kuoppuraan. Sitä ei hän voi koskaan peittää, kun tuntee leppyneensä.
-
-Melkein niin pitkälle olin jo tullut, kun vaunuumme, jossa tähän saakka
-olimme olleet kahden, astui neljä henkilöä. Vaimoni vetäytyi salaman
-nopeudella ikkunan luo toiselle puolen vaunua ja minä jäin seisomaan
-kuin salakihloissa oleva sulhanen.
-
-Tulijat hymähtivät meille hienoisesti ja istuutuivat väliimme. Olin
-juuri aikeessa pyytää itselleni paikkaa vaimoni vieressä, kun näin,
-että hän taaskin oli vetänyt jäykän naamionsa kasvoilleen. Hän ei
-ollut minusta tietävinäänkään, kumartui ikkunaa vasten ja katseli ulos
-asema-aukolle, jossa veturit puhkuivat edestakaisin. Se minua harmitti
-ja minä jäin siihen, missä olin.
-
-Vaikka aamu olikin aikainen, oli juna väkeä täynnä. Oli sunnuntai ja
-oli kevät ja kööpenhaminalaiset olivat matkalla "Metsään". Ennenkun
-lähdettiin liikkeelle, tuli vielä kaksi matkustajaa vaunuun. He
-istuutuivat vastapäätä minua, mutta minä olin olevinani väliäpitämätön
-enkä ollut heitä näkevinänikään.
-
-Silloin alkoi minusta tuntua, että vastapäätä istuva nainen tarkasteli
-minua ja melkein tietämättäni kohotin minä silmäni, kunnes ne yhä
-enemmän ihmeissään liukuivat kahteen suureen silmän mustuaiseen, joihin
-monta kertaa ennen, kauvan sitten, olivat syventyneet.
-
-Johanne Larsen oli heti tuntenut minut. Hän istui aivan hiljaa,
-liikahtamatta ja minä rauhoituin. Ehkä oli tuo, joka istui hänen
-vieressään, hänen miehensä, ja ehkei Johanne hänen tähtensä ollut
-mitään huomaavinaan. Veturi vihelsi ja niin sitä mentiin.
-
-Tunsin olevani vähän niinkuin petojen kesyttäjä ensimmäisten minuuttien
-kuluessa. Johanne oli tiikeri. Ja minä riemuitsin: -- peto ei
-hievahtanut. Kylmä, käskevä katseeni ei jättänyt häntä hetkeksikään,
-sillä vaimoni ei tulisi mitenkään kestämään tätä viimeistä iskua. Hän
-oli eilen kärsinyt niin paljon hänen paljaasta nimestäänkin; -- kuka
-tietää, mitä voisi tapahtua, jos he nyt vielä kohtaisivat toisensa?
-Teki mieleni silmätä häntä tuonne ikkunan luo, mutta en uskaltanut
-kääntää päätäni. Tiikeri voisi samassa karata kimppuuni; -- eihän hän
-voinut tietää, että tuo hiljainen nainen tuolla kaukana oli vaimoni.
-
-Onnistuin tuolla tavoin pitää yllä tasapainoa kymmenen minuuttia.
-Hermostuin tuosta voimain ponnistuksesta ja minusta tuntui jo kuin
-Johannen pehmonen käsi painaisi kuin rautainen ies niskaani. Sehän oli
-kuin olisi painajainen ahdistanut minua keskellä päivää.
-
-Johanne lienee huomannut, että käyttäydyin vähän kummallisesti, sillä
-hän katseli minua yhä uteliaasti ja kysyvästi. Hän tarkasteli kaikkia
-henkilöitä vaunussa, mutta ei kenelläkään heistä näkynyt olevan mitään
-tekemistä kanssani, ja nyt kävi hän vielä uteliaammaksi. Sinä et siis
-uskalla tervehtiä minua sen herran vuoksi, joka on kanssani? näytti hän
-ajattelevan.
-
-Tiesin, että nyt tulisi pilvi purkautumaan ja odotin sitä suurimmalla
-kylmäverisyydellä. Hän heittäytyi taapäin istuimellaan ja hymyili
-minulle niin, että hänen epätasaiset hampaansa välähtivät niinkuin
-ennenkin. Mutta samassa kun hän aikoi puhutella minua, nousin minä ylös
-ja tunkeuduin vaimoni luo.
-
--- Olkaa hyvä ja päästäkää minut istumaan vaimoni viereen!
-
--- Anteeksi, -- olisittehan voineet pyytää päästäksenne siihen jo
-ennenkin.
-
-Tunsin, kuinka naurettavalta mahdoin Johannen silmissä näyttää, ett'en
-ollut uskaltanut puhutella häntä vaimoni läsnäollessa, mutta Jumala
-paratkoon! -- ei minun muutakaan auttanut.
-
-Johanne purskahti äänekkääsen ylenkatseelliseen nauruun, heittihe
-taapäin ja kätki kasvonsa käsiinsä. Häntä seurannut herra katsoi häntä
-kummastellen, mutta Johanne veti häntä napinlävestä lähemmä itseään ja
-alkoi kertoa jotain.
-
-Istuin kuin neulojen päällä. Vaimoni oli huomannut, että Johannen ja
-minun välillä oli jotain, ja Johannen naurun kuultuaan hän punastui ja
-vihastui. Nyt oli minulla kaksi vihollista.
-
-Johanne ivasi minua seuralaiselleen ja loi niin julkeita ja teräviä
-katseita meihin, että vaimoni loukkautuneena vetäytyi nurkkaansa ja
-alkoi ikkunasta ihailla maisemaa, jonka kautta kuljimme.
-
-Vihdoinkin soi vapautuksen hetki Klampenborgin asemella.
-
-Mutta siinä tapahtui se, jota koko ajan olin pelännyt: tiikeri karkasi
-kimppuuni!
-
-Olin juuri saanut vaimoni käden kainalooni sovitetuksi ja olin juuri
-aikeessa hiipiä pois tuon vaarallisen tuttavan läheisyydestä, kun
-Johanne herransa kanssa livahti ohitsemme. Ja voimatta enää pidättää
-kuohuvaa ivaansa sanoihin purkautumasta, heitti hän sivumennen
-silmilleni seuraavat musertavat sanat:
-
--- Ei olisi Johanne Larsen uskonut, että hänen vanhat ystävänsä
-naimisiin mentyään muuttuisivat noin pelkureiksi, -- mutta nyt uskoo
-hän. Mahtaa tuntua ihanalta tuollaisesta nuoresta, viattomasta
-rouvasta, kun on saanut semmoisen silmänpalvelijan miehekseen!
-
-Pahempaa ei olisi hän voinut sanoa. Vaimoni tanskankielen taito oli
-tällaisissa tiloissa aivan erinomainen. Joka sana pisti häntä kuin
-neula sydämmeen. Hän oli ymmärtänyt kaikki, mitä Johanne sanoi ja vielä
-vähä enemmänkin.
-
-Johanne astui ohi ylpeänä ja pää pystyssä, mutta me jäimme siihen mitä
-surkeimpaan mielialaan.
-
-Oli turhaa ruveta antamaan mitään järkeviä selityksiä. Pikku vaimoni
-oli kuullut tarpeekseen, sanoi hän. Olisi hän sentään odottanut, että
-olisin ollut hiukan rehellisempi häntä kohtaan enkä, lisäsi hän, --
-enkä tehnyt pilaa niin totisesta asiasta kuin suhteestani tuohon
-Johannekseen, jolla vielä päälle päätteeksi oli miehen nimi. Se siitä
-nyt oli, että hän oli saanut hävetä, jonka muuten ehkä olisi voinut
-välttää. Jo heti alussa oli hänen arvoaan naisena loukattu, kun minä
-seurustelin kaikellaisten modellien kanssa, ja oikeassa hän oli
-ollut! Voinko väittää vastaan -- ei sanallakaan! Siinä nyt oli oikein
-loistava esimerkki siitä, millaista se oli tuo taiteilijain seurustelu
-modelliensa kanssa...!
-
-Hän nipisti yhteen pienet huulensa ja hänen silmäinsä kylmä loiste
-minua ihan paleli. Huokasin arvokkaasti niinkuin aviomiehen tulee ja me
-astuimme hitaasti "Eläintarhan" tammien alatse rantatietä pitkin.
-
-Valitettavasti tapasimme eiliset ystävämme ja söimme yhdessä hyvin
-pitkän ja hyvin ikävän aamiaisen. Oli aivan ihmeellistä, mikä
-erinomainen taito vaimollani oli saada toisten hyvä tuuli haihtumaan.
-Kahvia juodessa ei enää monta sanaa vaihdettu ja kohta sen jälkeen
-palasimme me kaupunkiin höyrylaivalla.
-
-       *       *       *       *       *
-
--- Kuka olisi voinut uskoa, että hän, joka nyt tuossa istuu, nauraa
-sille kaikelle! lopetti ystäväni maalari ja nyökäytti päätä vaimolleen
-punssilasien yli. Hänen tapansa oli näet tällä tavoin esittää hänen
-maljansa ja me joimme sen tietysti riemulla pohjaan.
-
-
-
-
-Maria!
-
-
-Tulit luokseni vaatimatonna ja luottamustat herättävänä, katseesi oli
-sininen ja ajatuksesi kirkkaat ja puhtaat. Ei kukaan olisi voinut
-uskoa, että me oppisimme toisiamme rakastamaan, kaikista vähimmin me
-itse. Vaelsimme toisistamme välittämättä, mutta aatteemme lankeilivat
-aina limikkäin niinkuin kädet käsien lomahan.
-
-Tulimme hyvin toimeen toistemme kanssa ja mieleni oli aina niin
-rauhallinen ja tyven sinun seurassasi. Epäluuloni sinä haihdutit ja
-arvostelukykyni kävi selväksi ja kiihottamaksi niinkuin sinun oma
-olentosi. Ilma ympärilläsi oli viileä kuin vuoristossa, sydämmeni
-keveni ja leikkipuheet ja iloinen mieli valaisivat kuin aurinko yhdessä
-oloamme. Sitä minä vaan pelkäsin, että sinun terävä silmäsi huomaisi,
-millainen haaveilija minä olin ja että alkaisit minua halveksia, --
-minusta tuntui, että tulisit sen tekemään -- ja minä riisuin pois
-kaikki ulkonaiset tuntomerkkini sinua miellyttääkseni. Sen tein minä
-vaistomaisesti niinkuin nuori tyttö, joka koristelekse häntä varten,
-jota rakastaa. Ja ajan ollen sainkin minä sinut unhottamaan alussa
-saamasi vaikutuksen siitä, että olin haaveilija; sinä aloit luulla
-minua kylmäksi, toimeliaaksi ja elämään kykeneväksi.
-
-Se oli ensimmäinen ehto, jonka täytettyä voit ruveta minua rakastamaan,
-mutta en minä kuitenkaan muista, vaikka kuinkakin sitä mielestäni
-etsinenkin, milloin sinä ensikerran katsoit minuun niinkuin nainen
-katsoo häneen, jota rakastaa. Sen vaan tiedän, että minussa vähitellen
-kasvoi ylpeä varmuus, joka antoi minulle voimaa, ja viehkeä hellyys,
-joka minua heikonsi. Koko minun seurusteluni sinun kanssasi muuttui
-sen jälkeen taisteluksi tämän ylpeän varmuuden ja tämän viehkeän
-hellyyden välillä. Sillä jos tämä viimemainittu pääsi hetkeksikään
-vallalle, jos se kävi ilmi yhdestä ainoastakaan arasta silmäyksestä tai
-lämpimästä käden puristuksesta, katosi minulta ylpeä varmuuteni ja minä
-jouduin hämilleni osoittamastani hellyydestä. En voinut muuta, sillä
-jommankumman täytyi olla voitolla, varmuuteni tai hellyyteni, yhdessä
-ne eivät voineet viihtyä.
-
-Ja haaveilija pääsi minussa voitolle hellän mieleni avulla ja minusta
-näytti yhä edelleen, että sinä pilkkasit tuota haaveilijaa minussa,
-ylenkatsoit ja halveksit häntä. Sinä tahdoit että ylpeä varmuuteni,
-joka teki minut toimintakykyiseksi ja kylmäksi, valtaisi koko minun
-olentoni ja minua kuin kainaloista kannattaisit. Oli niinkuin olisit
-silloin nähnyt oman voimasi minun läpitseni tulvivan, ja silmäsi sameni
-ja äänesi jäykkeni, jos annoin hellyyteni hetkeksikään tulla näkyviin.
-Kun en ymmärtänyt sinua, niin annoin sen tapahtua yhä harvemmin, sillä
-sinä tahdoit niin. Panithan sinä sen seurustelumme ehdoksi, mutta minä
-en ymmärtänyt sitä silloin niinkuin nyt, että sinä, joka olet niin
-valpas ja reipas, aloit pelätä juuri tuota heikkouttani, vaikka sitä jo
-salaisesti rakastit.
-
-Silloin tuli eräs ilta, ilta, jonka vietimme jokapäiväisessä
-huoneessa ja tavallisessa ympäristössä vähäpätöisistä asioista
-keskustellen, mutta oli se keskustelu minusta kauniimpi kuin näköala
-Sveitsin alpeilta, sopusointuisempi kuin laineiden soitto Hebriidein
-basalttiluolissa ja ihanampi kuin etelän taivas. Sinä iltanahan sinä
-tietämättäsi ilmaisit, että sinunkin vakava olentosi voi hellästi
-helähdellä, että sinäkin voit toivoa ja ikävöidä ja lempeitä tunteita
-mielessäsi kätkeä.
-
-Sinä ilmaisit sen tietämättäsi, kun kasvosi kerran värähtivät, vaikka
-värähtivätkin niin vähän, ett'ei ystävän silmä olisi voinut sitä
-huomata, mutta jonka minun rakastava silmäni keksi, ilmaisit sen
-salaman nopealla katseella, jota et ennättänyt kätkeä, ilmaisit siten,
-että tumma verho peitti silmäsi kirkkaan kalvon, joka ei kuitenkaan
-siihen peittynyt, vaan lämpeni siitä. Ja kun sinä taas rauhallisesti
-nojauduit sohvan selustimeen ja yhdyit keskusteluun muiden kanssa, oli
-äänessäsi riemuitsevien pääskyisten laulua, joka tulkitsi hurmaavaa
-onnea ja auringon ihanata paistetta. Sinä toivoit silloin vavahtelevan
-sydämmesi sisimmässä, että olisin käyttänyt tuota lyhyttä hetkeä,
-jolloin mielenliikutuksesi sai minut kokonaan valtaansa, heittääkseni
-silmäyksen sydämmesi salaisimpaan sopukkaan, -- ja niin olin minä
-tehnytkin. Huomasit sen liikutuksestani ja pidätetystä hengityksestäni,
-ja kun noin tiesit minun pikimmältäni pistäyneeni olentosi kaikkein
-pyhimmässä, niin siitä sinun äänesi riemuitsi ja siitä siilien tuli
-kesäpäivän kaiku, sillä sinä olit onnellinen, kun viimeinkin olit
-uskaltanut salaisuutesi ilmaista.
-
-Et olisi koskaan uskaltanut tehdä sitä ollessasi kanssani kahden
-kesken. Kävellessämme toistemme seurassa olimme aina huolellisen
-tarkasti väitelleet kaikkia tunteiden syvyyksiä, minä olin tehnyt sen
-sinun tähtesi ja sinä minun, ja puhelumme olivat keveästi liukuneet
-pitkin sileää pintaa, hetkeksikään tunkematta noihin tunteittemme
-alavesiin, joiden virtaukset toinen toisemme sanojen alla aavistimme.
-Me kätkimme tietoa siitä niinkuin julkista salaisuutta, joka tuon
-tuostakin paljastui veitikkamaisessa katseessa tai vähän rohkeammassa
-sanankäänteessä. Vasta tuossa meille vieraiden ihmisten seurassa
-uskalsit sinä tunnustuksesi tehdä, sillä sinä tarvitsit suojaa minun
-heikkouttani vastaan, sinä voimakas nainen!
-
-Ja sinä sait suojaa.
-
-Kun sinun välinpitämättömät ja näennäisesti hajamieliset sanasi olivat
-aiotut meitä ympäröivälle seuralle, annoit sinä äänen värähdyksen
-toisensa perästä väikkyä heidän ohitsensa ja tunkea minun mieleeni,
-ja minä kätkin ne sinne äärettömällä, palavalla kiitollisuudella.
-Sinä aavistit, että jokainen äänesi helähdys herätti eloon sointuvia
-säveliä sydämmessäni, ja haltioissasi tartuit sinä sieluni soittimiin
-ja soittelit sulavan adagion rakkauden ikuisesta onnesta. Istuin
-siinä ja annoin noiden sävelien tunteitani tuuditella, koko olentoni
-kajahteli vastaan, ja hurmautuneena kuuntelin minä sinua, kunnes
-sointujen voima kasvoi niin suureksi, että jo pelkäsin tunteittemme
-tulevan ilmi. Minusta tuntui kuin olisi muidenkin pitänyt kuulla noita
-onnemme salatuita säveliä, jotka soivat kuin pyhä kirkkomusiikki ja
-joiden pohjasävel oli niin läpitunkevan kirkas ja täyteläinen kuin
-sävel Sarasaten viulusta. -- Ja sitten olivat soittajaiset lopussa ja
-minä toinnuin hurmauksestani hiljalleen ja mietteihini vaipuneena kuin
-soittohaaveilija.
-
-Autoin turkin päällesi -- ja sinä menit. Seurata sinua en tahtonut,
-sillä katseellasi pyysit minua jäämään, ja se korvasi kahdenkertaisesti
-sen ilon, jonka kadotin, -- sillä sinä _pyysit!_
-
-Kului muutamia päiviä, ennenkun näin sinut, -- muutamia rauhallisia
-päiviä. En odottanut mitään, en toivonut mitään, en tuntenut muuta
-kuin sanomatonta sopusointua, rajatonta rauhaa: olin täydellisesti
-tyytyväinen.
-
-Mutta sinä et sallinut minun olla tyytyväinen; -- ensimmäiset
-kirjoitetut rivisi saapuivat minulle vaalean punertavassa kuoressa. Ne
-pyysivät minua tulemaan, en muista enää minne, mutta ne vaan pyysivät
-minua tulemaan. Ja minä tietysti tulin lapsellisesti luottaen siihen,
-että teemme oikein, kun toisten toiveita täytämme.
-
-Eihän se ollut kuin vähäpätöinen asia, jota minulta pyysit, aivan
-yhdentekevä meille molemmille. Pääasia oli, että sait nähdä minut,
-koettaa voimaasi ja vaikutusvaltaasi minuun. Vanhasta tottumuksesta
-rauhoitin minä mieleni ja olin olevinani kylmäverinen, koska näin sinun
-sitä yhä edelleenkin arvossa pitävän. En pienimmällä liikkeelläkään
-tahtonut ilmaista tukahdutettua toivoani, että viimeisen tunnustuksesi
-jälkeen olisit muuttunut, ja minä tunsin, että se sinua miellytti.
-Kiitos siitä näkyi jokaisessa liikkeessäsi ja se kävi selville
-avonaisesta kädestäsi, jonka minulle hyvästiksi ojensit.
-
-Mutta minä palasin kotiin uupuneena kaikkeen tuohon teeskentelyyn,
-jolla ei ollut mitään järkevää tarkoitusta, ja kyllästyneenä tuohon
-kylmäverisyyteen, joka oli mielestäni tarpeeton. Ei edes hyväksymisesi
-eikä kiitollisuutesi minua enää tyydyttänyt. Poljetut tunteeni alkoivat
-käydä kapinoimaan, huusivat oikeutta, vaativat jotain palkkiota
-kaikista kärsimyksistään ja pidätetystä hellyydestään, -- ja minusta
-olivat ne oikeassa. Ensi kerralla täytyy sinun minua kuulla!
-
-Ja ensi kerta oli niin otollinen kuin tuulen käänne välistä on
-purjehtijalle.
-
-Sinun oli poistuttava eräistä päivällispidoista, joissa taaskin olin
-sinun mieliksesi ollut kylmä, vaikka tunteeni tulena paloivat. Oli
-niin luonnollista, että seuraisin sinua, ett'et muuta mahdollisuutta
-ajatellutkaan. Käytökseni oli antanut sinulle varmuuden siitä, etten
-tulisi olemaan heikko tänäkään päivänä, ja luottaen siihen valitit
-sinä olevasi uupunut. Katselit minua melkein kummastellen, kun
-pysähdytin ohitse kulkevan ajurin ja pyysin sinua astumaan vaunuihin
--- niin päättäväksi et ollut minua koskaan luullut. Teitkö tuon
-nyt hämmennyksissäsi vaiko pikaisen päätöksen kautta, en tiedä, --
-mutta viereeni sinä istahdit, suojainen kostea ilma tulvahti vasten
-kasvojamme, ja me lähdimme ajamaan.
-
--- Minne? kysyi ajuri.
-
--- Ajamme kierroksen ympäri kaupungin, huusin minä.
-
-Miks'et siihen mitään sanonut? Miksi kiedoit myöntyväisesti
-päällysvaatteesi hartiaisi ympärille ja miksi näytit siltä kuin ei
-olisi ajurille antamani käsky sinua vähääkään liikuttanut? Miksi
-muutuit yhtäkkiä niin rauhalliseksi ja tyyneksi, jommoisena en sinua
-koskaan ennen ollut nähnyt, -- vai käsititkö, että meidän kerrankin oli
-päästävä johonkin varmaan päätökseen.
-
-Ei, niin ei se ollut -- ei likimainkaan! Mutta onneni kyllyydessä
-tartuin minä kömpelösti käteesi ja se oli valmis vastaanottamaan
-ensimmäisen viattoman suuteloparkani mustan hansikkansa selälle.
-
-Tuo pieni pisara sai tunteeni äyräittensä yli kuohahtamaan ja koskenaan
-tuli suustani sanoja, tuli vapauttavia, kaunopuheisia, sekavia,
-kyyneliin tukehtuvia, liikuttavia, etkä sinä kättäsi vetänyt pois.
-Kun toinnuin, ymmärsin minä, että liikutukseni oli ajattelematon,
-naurettava, epämiehuullinen, mutta en voinut minä sittenkään olla yhä
-uusia kyyneliä vuodattamatta. Ja sinä istuit niin hiljaa, sanaakaan
-sanomatta, niin kuin ei olisi sinulla ollut aavistustakaan siitä,
-että siinä oli edessäsi lämminverinen, elävä ihminen, joka kärsi ja
-riemuitsi, ja niinkuin olisi koko rakkauteni yltäkylläisyys vaan ollut
-mitä jokapäiväisin asia.
-
-Niin ei kuitenkaan ollut, vaikka se siltä näytti. Sinä istuit kuin
-kivettyneenä yhdestä ainoasta kauhistavan selvästä ajatuksesta,
-siitä, että onnemme nyt oli mennyttä. Avomielisessä, luottavaisessa
-luonteessasi oli tyynen pinnan alle kätkettynä naisen koko kaksinaisuus
-ja arkuus. Rakkauteni räikeä yksinkertaisuus repi ja raastoi sinun
-hienoa tunne-elämääsi, etkä sinä ollut koskaan voinut ajatella,
-että tunteita tuolla tavoin voitaisiin paljastaa, päinvastoin olit
-aina karttanut siitä itsellesi selkoa tekemästä. Olit toivonut,
-luultavasti epäselvästi, mutta kuitenkin varmasti, että rakkaus, joka
-ei koskaan sanoihin puhkea eikä koskaan käy omaa itseään tutkimaan,
-voisi yhäkin kestää; olit luullut, että se voisi elää pienistä
-teoista, joita ainoastaan tarkkanäköisin silmä voi keksiä, ja puoleksi
-itsetiedottomista äänettömistä hyväilyistä, jotka vaitiolon pyhitetyn
-vaipan alle piiloutuvat.
-
-Ja nyt minä asetin eteesi rajusti ja kovakouraisesti rakkauden koko
-hauraan konehiston, paljastin sen hienoimmat hiussuonet, jotka
-vavahtavat jo ajatuksenkin niitä koskettaessa, eikä ollut minulla
-mitään sääliä repiessäni rikki tuota viekoittelevaa ja salaperäistä
-huntua, joka aina verhoo kahden ihmisen sopusointuista yhteiselämää.
-
-Sinun mieleesi tulvi ääretön paljous monellaisia ajatuksia ja tunteita,
-joita ei selvä järkesi kyennyt selvittämään. Siinä oli vastarakkautta,
-myötätuntoisuutta, iloa, epätoivoista surua ja ääretöntä hellyyttä,
-joka koetti kapinaan nousten järkeäsi voittaa ja uhkasi heittää sinut
-sydämmesi kuohuvaan koskeen Mutta siihen et sinä tahtonut suostua.
-Kaikki rakkauden nimettömät tuskat ja kaikki sen sanattomat ilot
-kokosit sinä suonenvedon tapaisella voimain ponnistuksella yhteen ja
-painoit ne takaisin sydämmeesi, sillä sinä et tahtonut hetkellisen
-varomattomuuden vuoksi menettää tunne-elämäsi sisältöä etkä rakkautesi
-salaperäisyyttä.
-
-Mutta sinun oli vaikea toteuttaa tahtoasi, sillä sinä rakastit tuota
-intohimoista, haaveilevaa olentoa, joka niin ujostelematta tunki
-tunteensa helmaasi. Ja kuitenkin vedit sinä verkalleen pois hansikoidun
-kätesi, jota hyväilin, pyyhkäsit kasvojasi niinkuin olisit unesta
-herännyt ja virkoit, huoaten niin syvään ja raskaasti kuin olisi
-sisimmäinen toivosi siinä haihtunut:
-
--- Kääntykäämme takaisin!
-
-Minä säpsähdin suoraksi istuimelleni ja kysyin niinkuin en olisi oikein
-kuullut:
-
--- Takaisin?
-
--- Niin, vastasit sinä, et muuta sanonut, mutta sanoit sen niin
-vakuuttavan varmasti, että minä käskin vaunujen kääntyä ja näin
-tienhaaran jäävän jälkeemme oikealle kädelle. Tuijotin pimeyteen
-osaamatta mitään ajatella ja maiseman hämärät piirteet painuivat
-selvästi mieleeni. Mutta sinä et vuodattanut kyyneltäkään raunioiksi
-hajonneen onnemme haudalle, et huokaustakaan päästänyt; -- päätöksesi
-oli tehty ja intohimoton luonteesi oli sen päätöksen vahvistanut.
-Ovellasi kysyin minä, tahdoitko antaa minulle anteeksi -- tiesinhän
-minä sen omaksi syykseni, että olimme näin toinen toisemme kadottaneet.
-
-Silloin taivutit sinä vaan päätäsi omituisesti, merkitsevästi, ja
-siihen jäin minä sitten yksin katumukseni kanssa...
-
-       *       *       *       *       *
-
-Eilenhän me tapasimme toisemme tuolla tien haarassa, josta kerran
-käännyimme takaisin vaunuissa ajaessamme, kun talviyö oli kylmä ja
-ilma raakaa. Olin nähnyt sinusta vilahduksen kerta ennenkin, mutta en
-tahtonut silloin omia silmiäni uskoa. Nyt tiedän, että me molemmat
-samaan aikaan olimme menneet sinne hakemaan hajonneen onnemme
-pirstaleita ja kuluttamaan joutilaita yksinäisiä hetkiä ahkeran työn
-lomassa.
-
-Hajonneen onnemmeko!
-
-Minä tiedän, että me molemmat olimme saavuttaneet elämässämme sen,
-mitä ei elämä joka päivä tarjoo, mutta jota emme osanneet hyväksemme
-käyttää. Sinä menit sinne muistojasi uudistamaan ja mielikuvituksesi
-avulla uudelleen tuntemaan luonteittemme vanhaa vetovoimaa, ja olet
-sinä niinkuin minäkin rakentanut rakkautemme raunioista muistopatsaan
-toiveidemme haudalle...
-
-Mutta kun me eilen äänettöminä ja epäilevinä vaelsimme kotiin päin
-toistemme rinnalla, alkoi minussa soida vanhoja tuttuja säveliä, ja
-niinkuin ennenkin kuuntelen minä niitä yhä kasvavalla hartaudella
-mietteihini vaipuneena kuin soittohaaveilija...
-
-
-
-
-
-
-
-
-End of Project Gutenberg's Kertomuksia ja kuvauksia, by August Tavaststjerna
-
-*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KERTOMUKSIA JA KUVAUKSIA ***
-
-***** This file should be named 59481-8.txt or 59481-8.zip *****
-This and all associated files of various formats will be found in:
-        http://www.gutenberg.org/5/9/4/8/59481/
-
-Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
-States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
-specific permission. If you do not charge anything for copies of this
-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
-performances and research. They may be modified and printed and given
-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
-trademark license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country outside the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you'll have to check the laws of the country where you
-  are located before using this ebook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
-volunteers and employees are scattered throughout numerous
-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
-date contact information can be found at the Foundation's web site and
-official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-
-    Dr. Gregory B. Newby
-    Chief Executive and Director
-    gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-