diff options
Diffstat (limited to '59481-8.txt')
| -rw-r--r-- | 59481-8.txt | 5141 |
1 files changed, 0 insertions, 5141 deletions
diff --git a/59481-8.txt b/59481-8.txt deleted file mode 100644 index 330630e..0000000 --- a/59481-8.txt +++ /dev/null @@ -1,5141 +0,0 @@ -Project Gutenberg's Kertomuksia ja kuvauksia, by August Tavaststjerna - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and -most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms -of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll -have to check the laws of the country where you are located before using -this ebook. - - - -Title: Kertomuksia ja kuvauksia - -Author: August Tavaststjerna - -Translator: Juhani Aho - -Release Date: May 11, 2019 [EBook #59481] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KERTOMUKSIA JA KUVAUKSIA *** - - - - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - - - - - - - - -KERTOMUKSIA JA KUVAUKSIA - -Kirj. - -Karl A. Tavaststjerna - - -Suomentanut - -Juhani Aho - - - - - -Porvoossa, -Werner Söderström, -1896. - - - - -SISÄLLYS: - -Meri. -Urheilija. -Jää on murrettu. -Pikku kaupunki. -Pomppe. -Väärinkäsitys. -Kotiin. -Laulajan palkka. -Kolmekymmenvuotinen sota -- ja sudet. -Rautatiejuttu. -Joulu Kuusamossa. -Keppi-Leena. -Kaikkien suosikki. -Taiteilijain tukala elämä. -Maria. - - - - -Meri. - - -Meri, tuo kaikkien laulelema, kaikkien ihailema, on suuri näyttelijä. -Oikeastaan ei se ilmaise mitään muuta kuin mitä kirjailija tahtoo, -mutta sen se esittää mainiosti. Katselija on tuo meren kirjailija ja -hän voi mielialansa mukaan antaa sille sen sisällön, mikä milloinkin -miellyttää. - -Kesällä, kun meri huvinäytelmiä esittää, saapi pieni auringon eteen -asettunut pilvitukko sen tummenemaan. Se vaihtelee monen monella -tavalla, uhkaavasta vihasta mitä lempeimpään hymyyn, hurjasta ilosta -synkimpään suruun; -- aina sen mukaan, miten valot vaihtelevat, miten -kirkas on ilma, miten aallot käyvät ja tuuli puhaltaa. Mutta syksyllä -ja talvella, kun se suuria murhenäytelmiään esittää ja väliin vaan -joitakuita hellempiä kohtauksia, silloin hautoo synkkä, raskas totisuus -viikkokausittain, kuukausittain sen mahtavia kasvoja. - -Sama harrastus, joka lukemattomia kertoja sai minut istuutumaan samalle -tuolilleni teaatterin parterrilla, seuratakseni siitä näyttelijän -taidetta, oli eräänä vuonna saattanut minut parhaalle paikalle, mistä -voin Itämerta ihailla, kauvas Hankoniemen nenään. Päivä päivältä -seurasin minä merta sen pienimpiäkin vaihteluita tarkastellen; -näin sen kohoilevan heratyynenä pitkissä mainingeissa, näin sen -pettävän rauhallisena, kavalana, salaisuuksiaan hautovana; näin sen -pikimustana vyöryvän äkäisiä vaahtopallojaan heitellen lumiseinien -keskellä, ja minä näin sen untelona ja harmaana, köyhänä ja uupuneena -yksitoikkoisia laineitaan liikutellen herpoavan rantojaan vastaan, kun -syksyn tuhuttava sade lakkaamatta kallioita kostutteli. Olisin voinut -kirjoittaa siitä arvostelun -- arvostelun ilman moittivaa sanaa. - -Mutta minä en huolinut haaveilla sen ääressä, tahdoin siilien vaan -tutustua, ja minä tapasin siinä myötätuntoisen sielun. Se oli -epäluotettava, tunteeton, raju ja vaikuttava. En koskaan täydellisesti -tuon myötätuntoisuuteni valtaan antautunut, niinkuin esim. rakkauden -valtaan antaudutaan, suurin huvini oli sitä tutkia, hallita sitä. Ja -minä pysyin aina voitolla, sillä minä en itse joutunut sen haltuun, -minä vaan pelkäsin sitä, kunnioitin sitä ja ihmettelin. - -Joka kerta kuin sittemmin olen maailmassa kohdannut, katseen, joka on -huomiotani herättänyt, näen minä siinä jotain, joka muistuttaa minua -ystävästäni ja näyttelijästä, merestä. Sellaisessa katseessa on samaa -petollista ja salaperäistä rauhaa, samaa hämärätä syvyyttä, samaa -heratyyntä tyytyväisyyttä, jonka vähinkin ilman henkäys saa väräjämään -ja elämään, samaa unteloa, uupunutta tylsyyttä, joka tuossa tuokiossa -voipi vaihtua päiväpaisteeksi tai vihreävaahtoiseksi vihaksi. Kaikissa -ihmisissä on meren sukua, -- ainakin kaikissa, jotka ovat jotakin. - -Milloin tahansa minä kohdannenkin silmän, joka koettaa ilmaista -ystävyyttä ja tuttavallisuutta, milloin tahansa tavannenkin toisen, -jonka katse on terävä, vastenmielinen ja läpitunkeva, milloin tahansa -minulle kauniit naisen silmät hymyillevätkin, aina näen minä niiden -takaa meren, tuon epäluotettavan, tunteettoman, rajun, inahtavan meren, -jonka valtaan ei koskaan voi kokonaan antautua. Mutta minua miellyttää -tuo henkilö, ja minä pelkään, kunnioitan ja ihailen häntä. - -Se on näyttelijä, meriluonto ihmisessä, joka tekee hänet huomattavaksi. -Se on halu tutkia häntä, leikitellä hänen kanssaan ja hallita häntä, -joka tekee elämästä elämän. - - - - -Urheilija. - - -Olimme purjehtineet viimeisen pohjoisreimarin ohitse ulkopuolella -Hangon majakkaa, pohjoisessa oli Suomen rannikko kaitasena mustana -juovana ja majakkamaan korkeat kalliot loistivat valkeina aamuauringon -valossa. Me tarkastelimme huolellisesti kompassia ja merikorttia -ja suuntasimme huvipurtemme suoraan Bogskärin majakkaa kohti, joka -on etelään Ahvenanmaasta. Sieltä oli määrämme ottaa uusi suunta -Sandhamniin, ja oli aikomuksemme, jos tuulet ja onni meitä suosisivat, -jo huomisiltana istua Hasselbackenilla Tukholmassa illallista syömässä. - -Toistaiseksi ei tuo siro englantilainen mallikutteri vielä -erinomaisemman nopeasti kulkenut, mutta kaakkotuuli lupaili -kiihtyäkseen ja kello oli vasta kahdeksan aamulla, -- meillä oli -neljättäkymmentä tuntia käytettävänämme. Vaahdottomat kesäiset laineet -keikuttivat purttamme, suuria ne eivät olleet, mutta sentään tarpeeksi -suuria saattamaan sairaaksi heikkohermoisen, sillä sama tuuli oli -puhaltanut jo eilenkin. Kun suunta oli määrätty, ei meillä enää ollut -mitään tekemistä. Ystäväni, joka oli kutsunut minut mukaansa tälle -Tukholman matkalle, nosti valkoiset, kummipohjaiset sporttikenkänsä -penkille, asetti peräsimen varren mukavasti vasemman olkapään taa, -ojentihe ja nautti. - --- Se on merkillistä, sanoi hän, mutta tämä nyt on kuitenkin elämäni -suurin nautinto. - -Annoin katseeni harhailla ympäri tumman sinistä mertä, joka ikäänkuin -heräsi eloon kaakkoistuulen kiihtyessä, hengitin raitista, suolaista -tuoksua ja huomautin, ett'ei minua ollenkaan kummastuttanut hänen -rakkautensa purjehtimiseen. - --- Mutta on se kuitenkin vähän narrimaista, jatkoi hän, että vanha, -järkevä mies pitää tätä tällaista mustalais-elämää kotia ja työtä -parempana. Syy on kai siinä, ett'en minä koskaan tunne itseäni niin -vapaaksi, niin itsenäiseksi kuin istuessani näin peräsimessä ja -tähystellessäni tuota tasaista, mustaa juovaa maan ja meren välillä. - -Huomasin hänen äänestään ja pyylevistä kasvoistaan, että hän -tahtoi päästää hyvän tuulensa valloilleen, ja sanaakaan sanomatta -seurasin minä osanotolla hänen katseitaan, jotka purjeita ja mastoja -tarkastelivat, ja katselin ihaillen minäkin kutterin häikäisevän -valkeita purjeita ja tuulessa ja merenkäynnissä notkuvaa huippumastoa, -ja annoin hänen häiritsemättä jatkaa: - --- Eikähän nyt todella olekaan mitään ihanampaa kuin tällainen aamu -ulkona merellä! Tuntuu oikein, kuinka purren notkea runko elää alla, -kuinka nuorat ja mastot joustavat, tuuli työntää näkymättömällä -voimalla, ja niin on silloin kuin purren vireys miehenkin virittäisi; -siinä tervehtyy ja notkistuu ja käy huolettomaksi, niinkuin ei -olisikaan muuta tehtävää kuin purjehtia näin koko ikänsä kaiken. - -Hän vaikeni hetken verran ja minä olin täydellisesti samaa mieltä hänen -kanssaan, nojauduin taapäin ja katselin pitkin kaunista isoa purjetta, -yli terävän huippupurjeen, suoraan ylös aurinkoiseen heinäkuun -seesteesen, ja kuuntelin taas ystäväni yksin puhelua: - --- Aina siitä alkaen kuin poikasena tulin ensi kerran meren rannalle, -on se melkein lumoavalla voimalla minua puoleensa vetänyt. Muistan -vielä, kuinka minä, vietettyäni helteisen kesän sisämaan kaskisavun -sekaisessa ilmassa, tulin alas Helsinkiin lukukautta alkaakseni ja -onnesta uhkuvin tuntein ahmin minä sisääni meren tuoretta ilmaa. Niin, -niin... on niitä niitäkin runoilijoita, jotka ovat runoilijoita, -vaikk'eivät kirjoitakaan runoja! Tunsin ilman muutoksen niin herkästi, -että jo junan kulkiessa poikki Töölön lahden vainusin meren liekoja -ja suolaista vettä. Ensi kävelylläni menin satamaan ja kaivopuiston -valleille, joilta meri näkyi vapaana ja jonne lounastuuli puhalteli -nostatellen suuria, vaahtopäitä aaltoja ja tuoden tullessaan hurmaavaa, -sisämaalaiselle outoa tuoksua. - -Entä merikylvyt sitten, -- se oli toki toista kuin polskaroida -ummehtuneen sisäjärven tervan ruskeassa vedessä! Viivyttyäni -neljännestunnin kylmässä vedessä saatoin seista tuntikausia rannalla ja -hengittää tuota minulle vierasta ilmaa, seuratessani yhä kiintyvällä -huomiolla saaristolais-purren kulkua, jonka harmaat purjeet olivat -äsken kohonneet taivaan rannasta Mälkön takana, kunnes se myötätuulessa -laski Uuninsuun salmesta aaltojen takaa ajamana. Mutta jos silloin joku -huikaisevan valkea huvipurjehtija pisti ulos merelle Långörin salmesta, -kiinnitti se kuin taikavoimalla kaiken huomioni puoleensa, kunnes -katosi jonkun niemen taa ja minä kylmästä väristen, kädet taskuissa ja -nutun kaulus pystyssä läksin kotiin päin kulkemaan, saadakseni siellä -rohtoja ja joutuakseni kotilääkitysten alaiseksi vilustumisesta... - --- Niin, -- se oli siihen aikaan kuin ajattelin ruveta merimieheksi...! -Mutta sitten tuli koulu puuhineen ja tuo aava näköpiiri joutui -unhotuksiin ja kutistui kokoon kammarin seinien sisällä. Ainoastaan -jonain joutilaana keskiviikko-iltana kiipesimme me, muutamat saman -mieliset luokkatoverit, satamassa olevien suurimpien laivojen -mastoihin, kun ensin olimme asettaneet niin, että kapteeni oli mennyt -kannen alle ja me tehneet tuttavuutta perämiehen kanssa. Mutta -merimiesluontoni laimeni vuosien kuluessa, tulin liika kirjaviisaaksi -kadehtiakseni meripoikain pikisiä paitoja ja kovaa työtä, opin -vähitellen antamaan arvoa sivistyneelle elämälle, viikseni alkoivat -kasvaa, ja niin tuli turhamaisuus muodin mukaisine vaatteineen, -hansikkaineen ja rakastumisineen...! Mutta kun kaikki oli käynyt -mieltäni vastaan, häämöitti edessäni taas aava ulappa, minussa heräsi -taas hurja halu reippaaseen elämään vaahtoisilla laineilla, kun -myrsky moninkertaisissa ristinuorissa riuhtoo... ja silloin oli taas -hartahin mielitekoni päästä kaikesta ja ojentaa ulos avaraan maailmaan, -vieraille maille ja uusiin oloihin... - --- No niin, -- olihan minulla useinkin vastoinkäymisiä, enkä -minä kuitenkaan merille lähtenyt, -- oli niitä niin usein, että -lopulla suutuin todenteolla ja vannoin, että kerran oli tuleva -myötäkäymistenkin aika. Ja silloin aloin minä tätä nykyistä -teollisuushaaraani varten työskennellä, mutta ei sitä joutilasta -päivää kesällä ja syksyllä, kun vaan oli avovettä vähänkään tarjona, -ett'en hankkinut uutta työhalua ja uusia voimia purjehtimalla ulos -saaristoon, jossa harhailin aamusta varhaisesta iltaan myöhäiseen. En -olisi kuolemaksenikaan muuttanut sisämaahan, vaikka tulevaisuuteni -siellä olisi ollutkin paljoa helpompi. Ja työni kestäessä kangasteli -minulle aina harrastuksieni lähimpänä maalina oma pieni hyvä kutteri, -jota voisin tarpeen tullessa yksinkin hoitaa. Tuo maali on jo kauvan -sitten saavutettu; -- saavutin sen parin vuoden kuluessa. Sitten -tulivat kaikki yhteiskunta-ihmisen monimutkaiset tarpeet: tuli halu -perustaa perhettä ja kotia, tahdoin saada vaikutusta, tahdoin en tiedä -enää mitä, mutta en mistään kuitenkaan tullut niin rauhalliseksi, -en mistään niin täydellisesti nauttinut kuin merestä, en mitään -niin rakastanut kuin merta. Tietysti kasvoivat vaatimukseni samassa -määrässä. Olin jo aikoja sitten vaihtanut ensimmäisen venheeni toiseen -nopeakulkuisempaan. On minulla sittemmin ollut useampiakin venheitä, -mutta vasta viime vuonna päätin hankkia itselleni tämän. - -Olin siinä työllä selaillessani englantilaisia urheilulehtiä, ennenkun -löysin sopivan mallin. Mikä oli epämukava, mikä käymätön meidän -vesillä, mikä liika suuri tai liika pieni, ja vaimoni katseli minua -kuin mielensä menettänyttä, kun en viikkokausiin osannut puhua mistään -muusta kuin uudesta purrestani. Naisten näkyy olevan vaikea seurata -tuollaisia hiukan haaveellisempia harrastuksia. Mutta minun nautintoni -oli rajaton, kun sain miettiä sopivata mallia lauta laudalta, riepu -rievulta. Minusta tuli uppo-oppinut laivanrakentaja ja minä uneksin -vaan kantavuuksista ja veden vastustusvoimista. Konttorikirjoissani -olivat imupaperit täynnä laskuja ja kotonani kätkin minä vaimoni -halveksivia katseita piiloon arkittain piirustuksia ja suunnitelmia. -Viimein tein minä erään insinöörin avulla piirustukset tähän purteeni. -Niin, niin, vaikka tämä onkin tehty englantilaisen mallin mukaan, -on tässä paljon omaa keksimäänikin. Katsos esim. näitä juoksevia -nuoralaitoksia täällä perässä, -- ne ovat minun keksimiäni! Ne hoitavat -itsensä luoviessa melkein itsestään, ei tarvitse muuta kuin vähän -nyhtäistä. Tilaa mittaellessani kannen alla olen myöskin noudattanut -omia periaatteitani, ja olen tyytyväinen tuloksiini, oikein tyytyväinen. - -Hän huusi miehistölle kokassa ja teki luovin tuuleen, näyttääkseen -minulle, miten nuo juoksevat nuoralaitokset hoitivat itsensä melkein -itsestään. Olihan minusta niistä paljonkin vastusta, mutta en huolinut -tehdä mitään ilkeitä muistutuksia. Ja niin laskeusi pursi taas vanhaan -suuntaansa, vaahto helmeili tuulen alla, ja peränuora pinnistyi -tiukalle kuin viulunkieli tuulen purjeita painaessa. - --- Suuren osan talvea ja koko kevään kuljin minä melkein joka päivä -laivaveistämölle, jossa emäpuuta paikoilleen asetettiin, kaaria -kiinnitettiin ja laitoja kuonnuteltiin. Seurasin niin tarkkaan purteni -syntymistä, että tunnen jokaisen kuparinaulan ja jokaisen puukiilan sen -rungossa. Häpeäkseni täytyy minun tunnustaa, että kolmannen lapseni -osaksi, joka syntyi viime talvena, tuli tuskin puoletkaan siitä -huomiosta, jota valmistuvalle purrelleni osoitin. Ihmisluonto on nyt -vähän epätäydellinen ja isän tunteet kestävät koetuksensa ainoastaan -ensimmäisellä kerralla, ja sen jälkeen voi ne luokittaa ihanteellisten, -arvelunalaisten hyveiden joukkoon. Vaimoni lienee huomannut, että -purrestani olisi tuleva hänen ja koko perheen kilpailija, sillä -kaikista kehoituksistani huolimatta en saanut häntä koko rakennusaikana -ainoatakaan kertaa laivaveistämölle. Eikä sillä hyvä: -- sen -valmistuttua ei hän ole siihen kertaakaan jalallaan astunut. Eihän hän -tosin milloinkaan ole ollut mikään erinomainen urheilun ystävä, mutta -ei hän urheilua vihannutkaan, ennenkun Lucifer tuli. Olin aikonut olla -kohtelias ja antaa sille vaimoni nimen, mutta kun hänellä oli sitä -kohtaan niin kylmä, otin sen sijaan tämän maanalaisen nimen, ja luulen, -että hän ymmärtää sukkeluuden. - -Ystäväni nauroi keksinnölleen ja kiinnitti isopurjeen nuoraa saadakseen -enemmän tuulta purjeesen. Hangon majakka kohosi kaukana takanamme kuin -liikkumaton savupatsas ja sen alla olevat korkeat kalliot alkoivat -huveta aamun seesteesen. Meren laineet murtautuivat siellä täällä -lakkapäiksi, Lucifer puski eteenpäin huimaavaa vauhtia ja kallistui -niin, että vesi aina välistä kantta huuhtasi. Meri oli puhdas melkein -kautta koko näköpiirin, ainoastaan yksi purje näkyi kaukana, kaukana -etelässä, vielä kauvempana sen takana häämöitti epäselvä savujuova -jostain höyryvenheestä toisella puolen maanpallon kupukannen. - --- Sano nyt sinäkin, huudahti ystäväni yhtäkkiä, -- eikö tätä voi sanoa -vapaudeksi? Minä ohjaan minne mieleni tekee, eikä kukaan voi sanoa -mitään sitä vastaan. Vaimoni ohjatkoon kernaasti kotiani, -- eihän -se kuitenkaan paikaltaan päkähdä. Hei, hai, purteni sä, -- kiinnitä -kulkuasi ja näytä, mihin kelpaat! Hoi miehet siellä kokassa! Viiripurje -ylös, niin on meillä kaikki rievut kuivamassa! Joutukaa nyt, niin saapi -kokkipoika sitten laittaa aamiaista, minulla on nälkä niin, että näköä -haittaa, ja seuran vuoksi otan minä aamuryypynkin, vaikka se on vastoin -tapojani merellä. - -Viiripurje lensi mastoon, Lucifer kallistui vielä tuuman verran ja -halkasi noita pitkiä Itämeren aaltoja täydellisellä raivolla. Vaahto -tuprusi savuna kokan edessä. - --- Kas niin, nyt olisi hauska laskea kilpaa jonkun kanssa! Eikö se -seiso komeasti -- mitä? Loki mereen, elkääkä ottako sitä pois, ennenkun -olemme kulkeneet vähintäinkin kuusi solmuväliä, muistakaa se! Kuules -nyt, kokki... Andersson! Pane konservilaatikko pataan samassa... ja -sitten saa Andersson ottaa esille madeiran. Kas nyt, kuinka komealta -Lucifer näyttää. Olla häntä nyt sivulta katsomassa! Tunnusteleppa -peräsintä, kuinka keveä se on, ja kuinka pursi sitä tottelee helposti! - --- Muistan tässä erään toisenkin venheistäni ja kuinka tottelevainen -se oli. Kertomukseni saattaa tuntua merimiehen jutulta, mutta tosi se -on sittenkin. Ei minulla ole vieraita miehiä tapahtumaan, sillä minä -olin yksin, mutta joka ei usko, puskekoon. Purjehdin, niinkuin sanoin, -yksinäni eräänä lämpimänä aamupäivänä tasasessa tuulessa, aurinko -paahtoi minua ja keskellä selkää alkoi mieleni tehdä uimaan, Olin -tehnyt samalla tavalla useat kerrat ennen. Riisuuduin, tartuin kiinni -nuoran päähän, ja puhaltauduin suin päin mereen. Mutta nuora olikin -sattumalta irti tällä kertaa, se juoksi jälestä ja siinä olin minä -puolen peninkulman päässä maista, kädessäni vaan kymmensylinen köysi, -joka tinki jalkoihini sotkeutumaan. Hätkähdinhän tuossa vähän, mutta -en sentään itkemäänkään ruvennut. Venhe kulki rauhallisesti entistä -suuntaansa, ja turhaan odotin minä että se luovisi tuulta vasten. -Silloin minä suutuin ja huusin jälkeen, ensin ujostellen ja hiljaa, -sillä minä häpesin itseäni. Sitten huusin jo vähän kovemmin. Mutta -kun näin, että se ikäänkuin vähän alkoi luovia, karjasin minä kaikin -voimin. Ja eikö se pahus silloin nöyrästi käännä nokkaansa tuulta -vasten, muuttaudu toiselle kylelleen ja laskeudu aivan päälleni tuulen -purjeita taapäin painaessa! Minä kiinni mastonuoraan ja sen avulla -kannelle; -- enkä ollut edes köyttäni päästänyt, vaan lapoin senkin -perässäni. Se on venhe se, joka ei niskoittele -- vai mitä? Mutta en -kehoittaisi ketään tekemään sitä perässäni, enkä ole sitä minäkään -toiste tehnyt. - -Hän puhui yhteen menoon, kunnes Andersson tuli sanomaan että aamiainen -oli katettu kajuutassa. - --- E-hei! Tuo se tänne kannelle! -- On aivan liika kaunis ilma -mennäksemme katon alle syömään. - -Ja peräsintä jättämättä täytti hän, merenkäynnistä huolimatta, kaksi -pientä ruokaryyppypikaria, ojenti minulle toisen, iski silmää, kippisti -ja nielasi karvaan nesteen mielihyvästä irvistäen. - -Sitten pyyhki hän suunsa hyvin miettiväisen näköisenä, pyyhkäsi samalla -tavalla kasvojaan ja otsaansa, katsoi minuun tutkivasti ja virkkoi: - --- Voiko nyt kukaan uskoa, että minä olen vanha mies ja perheen-isä! -Voisiko kukaan epäillä, että minulla on kolme lasta ja liike, jossa on -työtä sadalle miehelle -- mitä? Minä melkein häpeän itseäni. Mutta niin -se on aina merellä -- unhotan kaiken sen ja muutun pojaksi jälleen, ja -tiedätkö mitä, -- se on aivan helkkarin hauskaa tämä...! - -Suu täynnä voileipää ja nälissäni kuin susi näin minä viimeiset tähteet -Hangon majakasta katoavan, ja ympärillämme oli Itämeren laaja rannaton -ympyrä. Keskellä tuota ääretöntä ympyrää, sen keskipisteenä -- me itse. -Ja kuitenkin moititaan onnellisia ihmisiä siitä, että luulevat olevansa -maailman keskipisteitä, kun todellakin niin ovat. - - - - -Jää on murrettu. - - -Satamasilta ojentautuu laihana ja mustana käsivartena tuon laajan, -valkosen, kuun valaiseman jääkentän sisään, joka sulkee Hangon -talvisataman, ikäänkuin tahtoisi ojentaa apuaan lastilaivalle, -joka on tarttunut ajojäähän noin sata syltä laiturista. Maan -puolella laituria on kova kiire saada Ruotsin posti ja viimeiset -matka-arkut postilaivaan, joka kimakalla, rasittuneella vihellyksellä -antaa toisen lähtö merkkinsä. Valoa on vaan niukasti avonaisessa -tavarakatoksessa, tavarapinot luovat läpitunkemattomia varjoja, ja -matkustajat kompastuvat milloin mihinkin, kun lähtöä odotellessaan -tekevät viimeisen kävelynsä mannermaalla, ennenkun meren heiteltäväksi -antautuvat. Lounastuuli puhaltaa tasaisesti ja voimakkaasti mereltä -päin, lyhdyt liehtovat ja hulmuavat ja huikasevat silmiä sen sijaan -että valaiseisivat. Makasiinin nurkan takaa tuijottaa kuu alakuloisena -ja tylsänä, vähääkään välittämättä kaupasta ja merenkulusta. - -Ulompana tavallista kävelypaikkaa, toisella puolella nostokoneen, -aivan satamasillan huipussa kävelee kaksi henkilöä, nainen ja herra, -tarmokkain askelin. Vähintäinkin kymmenen kertaa ovat he kulkeneet -siinä edestakaisin ajatuksiinsa vaipuneina, sillä he tuskin eteensä -katsovat ja väistävät vaan koneellisesti tielleen sattuvia pikku -esteitä. Kun he taas tulevat katoksen alle, valaisee keltanen -lampun valo mustaverisiä, lujaa tahtoa ilmaisevia, kenties hiukan -epäkehittyneitä naisen kasvoja, ja laihoja, älykkäitä miehen kasvoja. - --- ... sillä te tietysti tulisitte sitä kaiken elämänne katumaan, -lopettaa miehen ääni, ivaten, välinpitämättömästi. - --- Eihän se ole sanottu, sanoo naisen ääni sovittavasti, välittävästi, --- tunnenhan teitä niin vähän, ainoastaan muutamia tunteja. - --- Mutta te tiedätte, kuka minä olen, ja me olemme kuulleet puhuttavan -toisistamme ennen. Eihän aina ole takeita pitkästäkään tuttavuudesta. - --- Niin, niin, -- mutta me voimme pettyä. - --- Me? -- Oh, mutta, -- te puhutte jo monikossa! Mutta pettyä voin -tässä asiassa ainoastaan minä, pettyä teistä. Itse minä olen niitä -ihmisiä, jotka eivät kykene edes lastakaan pettämään. - --- Meidän on kai jo mentävä laivaan; -- ajatelkaas, jos jäisimme maihin! - --- Ei ole vielä mitään kiirettä. Me ehdimme hyvin vielä kerran käydä... - -He kääntyivät ja taas kuului nuori mies virkkavan: - --- Siis kuitenkin mahdollista... - -Loppua ei kuulunut, kun kävelijät vetäytyivät tavarapinojen taa ja -heidän vartalonsa satamasillalta kuvastuivat harmahtavaa taivasta -vasten. - -Kun he taas palasivat, vaikenivat he molemmat. Nainen oli levottoman -näköinen, kääräsi turkkinsa hermostuneella liikkeellä ympärilleen ja -pysähtyi. - --- Ettekö vielä tule viimeistä kertaa? Eihän meidän vielä tarvitse -mennä laivaan, esitteli nuori mies. - --- Oletteko varma siitä? - -Vastaukseksi käännähti nuori mies nopeasti kantapäillään, tuli häntä -aivan lähelle ja virkkoi vakuuttavasti: - --- Minä en väitä varmaksi mitään, mikä ei ole varmaa. - -Nainen aikoi juuri seurata häntä, kun kolmas lähtövihellys samassa -vihiäsi korvia äkäisesti ja kimakasti. Hän säpsähti kuin pahaa ennettä -ja huudahti: - --- Siinä nyt näette kuinka paljon teihin voi luottaa! Nyt menen minä -laivaan. - --- Ensin varma vastaus! vaati hän tyytymättömästi, kärsimättömästi ja -hammasta purren. - --- Minä en voi. Minä en saa... - --- Teidän täytyy! - --- Minä en tee sitä. - --- Vai niin -- - -Nuori mies seurasi naista rantalautaa myöten, johon muutamat miehet -jo olivat tarttuneet sitä pois vetääkseen, niin pian kuin kaikki -matkustajat olivat laivaan ehtineet. He pysähtyivät laivan reunaan ja -nuori mies piti toisella kädellään kiinni rantalaudan rautakaiteesta. -Sitten kumartui hän nopeasti naisen puoleen ja kuiskasi: - --- Päättäkää! - --- En. - --- Hyvästi sitten? - --- Ettekö seuraa mukana? - --- Olen seurannut teitä tarpeeksi kauvas. Olette väärin käyttänyt -avomielisyyttäni. En olisi koskaan tullut tänne ilman teitä... - --- Lauta sisään! komensi kapteeni. - -Nuori mies puristi naisen kättä ja juoksi lautaa myöten maihin. Samassa -vedettiin lautakin pois. Nainen jäi laivan reunaan nojaamaan, ikäänkuin -kivettyneenä kummastuksesta, ja propelli alkoi piestä jääpalaisia, -laivan siitä kuitenkaan vauhtia saamatta. Laivasillalla seisoi hänen -toverinsa ja heilutti karvalakkiaan hyvin ystävällisesti, mutta hän ei -tullut heiluttaneeksi vastaan eikä hyvästiäkään sanoneeksi. Hän seisoi -kalvavissa ajatuksissa ja tuijotti satamasillalle, mihinkään varmaan -paikkaan katsomatta. - -Jää oli jotenkin tiukassa postilaivan ympärillä, niin että kesti -kauvan, ennenkun se sai tilaa päästäkseen sitä murtamaan. Perän takana -oli toinen höyrylaiva, jonka ohitse ahtaassa satamassa oli kulettava -aivan läheltä, niin että laivat melkein hipasivat toisiaan. - -Kaiken aikaa tuijotti laivasillalta kaksi terävätä silmää tupakkahytin -kupeella seisovaan naisolentoon nähdäkseen hänen pienimpiäkin -liikkeitään. Vaan ei hän hievahtanutkaan. Ei ennen kuin postilaiva -jo puoleksi oli peittynyt toisen laivan taa. Silloin kiiruhti hän -yht'äkkiä laivan reunalle ja viuhtoi kiivaasti, katuvaisesti molemmilla -käsillään: - --- Tulkaa! - -Viisi sekuntia senjälkeen seisoi tuo karvalakkiin puettu rannassa -olevan laivan reunalla laivamiesten keskessä, jotka viilarien avulla -estivät laivoja toisiinsa hankautumasta. Postilaivan kannelta tehtiin -uusi viittaus. - --- Vielä yksi matkustaja! huusi nuori mies, teki arveluttavan -hyppäyksen, iski kiinni postilaivan mastonuoraan ja kiipesi hitaasti -laidan yli laivaan... - -Laiva sai vauhtia samassa ja halkasi kuin veitsen terällä ajojäätä. -Puoli tuntia senjälkeen oli se keskellä valkoista, kuutamon valaisemaa -jääkenttää kuin musta peikko mikään, ja tuuli veti sen piipusta -tupruavan pikimustan savun pitkäksi ajatusviivaksi maata kohti. Silloin -tällöin voitiin kumeasta kolinasta päättää, että se menestyksellä -jäätä mursi. Ylhäällä taivaalla kimmelti Kalevan-miekka kallellaan, -ja loistomajakka välähti muutamaksi hetkeksi niin, että olisi voinut -luulla koko koneiston tuleen syttyneen. - - - - -Pikku kaupunki. - -Linnun silmällä katsottuna. - - -Tuo pieni lääninkaupunki on vallannut itselleen kaiken tasasen -maan länsipuolella olevain kukkulain ja itäpuolella olevan -lahdelman välillä. Kenttä on ihmeellisen tasanen ja tarpeeksi suuri -uudenaikaiseksi kaupungin paikaksi suorine ja leveine katuineen. - -Idässä ja pohjosessa olevain laaksojen partaalla ovat nuo -yksinkertaiset, Valkosiksi maalatut tulliportit ja suorana kuin viiva -kulkee niiden välillä kaupungin suurin katu, joka on täsmälleen virstan -pituinen tullista tulliin. - -Kun pohjosesta päin tulee kaupunkiin, on kaupunki siinä kuin -tarjottimella ja uljaasti kohoo sen sisässä kokonaista neljä -kaksikerroksista kivirakennusta. Keltasia ovat ne jokainen, paitse -yksi, joka on harmaa, ja se on kaupungin lyseo. Muut talot vetäytyvät -arvokkaasti puutarhojen syksyisen vihreyden suojaan ja peittäytyvät -sinne omaa vaatimattomuuttaan piiloon. - -Vihreiden puiden yli katselee arvokas kuvernöörin asunto ylävällä -halveksimisella ympärillään olevaa poroporvarillista yhteiskuntaa. Se -tuntee itsessään, että sen alikerrassa ovat lääninhallituksen totiset -virkahuoneet ja kaupungin etevimmän perheen asunto ylikerrassa, josta -valkoiset ikkunavarjostimet loistavat. - -Kaupungin edustalla on pieni peilikirkas lahdelma ja muutamia -laiskannäköisiä proomuja värjöttelee siellä pitkälle pistävän laiturin -kupeella, joka kai on merkkinä siitä, että täällä lienee jonkinlaista -laivakulkuakin, vaikka on vaikea käsittää, mistä täällä väylä kulkenee -noiden matalain kaislarantain välitse. - -Lyseon talo on kaupungin toisessa laidassa, mutta keskessä sen -oikeastaan olisi pitänyt olla. Sillä lähes kahden vuosikymmenen -kuluessa on kaupungin henkinen elämä keskittynyt tähän -polttopisteesensä. Tuolla suurella kielikysymyksellä on siinä kaikkein -pyhin sovinnon temppeli. Vuosikausia on kaksikielisyyden jumalatar -siinä hallinnut; sarkapukuiset talonpoikaispojat ovat siinä lukeneet -ulkoläksyjä mainiolla, leveällä maaseutu-ruotsilla ja kansallismieliset -opettajat ovat hikoilleet koettaessaan palvella kahta herraa yhdellä -haavaa. Suuressa käytävässä puhuvat pojat suomea välitunneilla, mutta -luokkahuoneet kaikuvat vielä vanhaa roomalaiskieltä, jota viime -tunnilla koetettiin ajaa itsepäisiin suomalaisaivoihin. - -Rappukäytävä on tilava ja uudenaikainen, luokkahuoneet ovat -laitetut uusimpia periaatteita noudattaen, lattia on vernissattu, -ilmanvaihtolaitokset viimeisten vuosien terveyttä tarkoittavien -lääketieteellisten olettamisien mukaan tehtyjä, ja kaikkien näiden -yhdeksännentoista vuosisadan tunnusmerkkien keskellä harhailevat -Ciceron ja Virgilion henget kodittomina ja vieraina ikävöiden lepoa ja -rauhaa ja kyllästyneinä kuulemaan loistavia puheitaan ja runoparkojaan -rääkättävän. - -Vaan lyseo ei ole ainoa merkkipaikka kaupungissa. - -Niemen nenässä, joka korkeita haapoja ja koivuja kasvaen pistää -soman ja sievän näköisenä järvelle, on kaupungin ylpeys muinaisilta -ajoilta, jolloin ihmiset tulivat tänne vatsakatarrejaan parantelemaan -ja katsomaan nuorison tanssia kerta viikossa sotilassoittokunnan -soittaessa, -- on sen kylpylaitos. - -Mutta ruotulaitos on jo aikoja sitten hävitetty ja asevelvollisten -soittokunta soittelee kernaimmin upseerien omassa huvimajassa. -Vatsataudit ajavat ihmisiä meren rantaan tai ulkomaille, mutta -kylpylaitos on siitä huolimatta paikoillaan, ystävällisen ja -vaatimattoman näköisenä kaksine torneineen, lasiverantoineen -ja lahonneine paviljonkeineen. Satumaisen halpoihin hintoihin -annetaan siellä aamuisin höyrykaappia ja suihkua luutnanteille, -lääninkanslisteille ja kirjanpitäjille, jotka edellisenä iltana olivat -myöhäiseen istuneet totilasiensa ääressä lähellä olevassa ravintolassa. -Herrain puolen ainoa naiskylvettäjä tuntee kaikki pestävänsä kiireestä -kantapäähän ja jos sattuu tulemaan joku vieras, ovat kylvettäjän pikku -pojan silmät päästään revetä sitä ihmettä tuijottaessa. Kaupungissa on -kulkenut huhuja, että koko laitos muutettaisiin jauhomyllyksi, mutta -ne väittää mitä varmimmasti valheeksi kylpylaitoksen intendentti, -valkotukkainen ja lystikäs mies, joka aina aamupäivällä tepastelee -edestakaisin kaivohuoneen lasikaton alla. - -Kaduilla ei ole liikkeestä tietoa. Jos joku ajuri sattuu niitä pitkin -ajamaan, saapi olla varma siitä, että jos hänen rattaillaan joku -ajettava istuu, on se sotilas. - -Keskellä kaupunkia, puita kasvavan torin varrella, jota ympäröi -lauta-aitaus ja joka ennen muinoin kuului olleen hautausmaa, on -apteekki. Se oli tärkeä laitos ja on ehkä vieläkin. Kun naisilla oli -kahvikekkerinsä ja lukuseuransa, oli herroilla apteekissa jonkunlainen -vapaaklubi. Vanhin proviisori Adde oli kaunis ja mukava velikulta ja -oli hänellä tiskin takaisessa huoneessa aina pullollinen kotitekoista -likööriä, jota tarjosi ystävilleen, kun nämä pistäytyivät katsomaan. -Ja usein ne pistäytyivät katsomaan. Kun oli lasi pohjaan tyhjennetty, -saatiin kuulla kaupungin juttuja, sillä täällä juostiin alinomaa ulos -ja sisään, ja kun kaksi nuorta herraa tapasi toisensa kaupungissa, -alkoi puhelu aina näin: - --- Oletko ollut apteekissa tänään? - --- Olenpa tietenkin. Ukko Brinkman istui eilen Platanissa k:lo 2:een -yöllä ja hakkasi bufettineitiä. Luutnantti Udde oli viftillä Sellmanin -herrojen kanssa, jotka olivat tulleet maalta, ja kapteeni Sand menetti -kahdeksankymmentä markkaa korttipelissä. - --- Elä hiidessä! -- Eikö pistäytä Addea katsomaan? - -Ja niin mentiin Addea katsomaan. Jos oli ostajia apteekissa, ei -muuta kuin otettiin vaan esille likööripullo ja jyvitetty ryyppylasi -pöytäkaapista. Kun Adde joutui itse tulemaan vieraiden luo, täytyi -tietysti ottaa uudet ryypyt hänenkin kanssaan, ja sitten saatiin -tietää, mitä rohtoja mikin kaupungin rouvista oli sinä päivänä -tarvinnut, -- ja jos oli oikein hyvä ystävä Adden kanssa, niin kuiskasi -hän korvaan, että neiti Sellgren... ja silloin piti nauraa ja viiksiään -vääntää, ottaa uusi likööri sen asian päälle ja napauttaa sormiaan, jos -se oli oikein väkevä. - -Lääninhallituksen alikerroksen totisissa virkahuoneissa kulkivat vanhat -hyvät ystävät ja virkatoverit juhlallisesti ja ylpeästi toistensa -ohitse tumman sinisissä, kiiltonappisissa virkafrakeissaan, silloin -kun kuvernööri oli virastossa. Mutta kun kuvernööri oli poistunut, -oikasi lääninkamreeri selkäänsä kirjoitustuolissaan, nousi ylös ja -meni varalääninkamreerin luo tupakalle. Ja pian kuului sieltä ukon -herttainen nauru kaksoisovien läpi. - -Läänin konttoristit ja kanslistit pistäytyivät porstuaan -paperosseineen, mutta Yhdyspankin kassööri, joka säilytti rahojaan -lääninhallituksen rahaholvissa, keräsi kokoon paperinsa, pani ne tulen -pitävään kassakaappiinsa, laski vielä varmuuden vuoksi setelipakat ja -lukitsi sitten kaikki niin että lukon kilinä kiviseinissä kajahti. Otti -salkkunsa, antoi vahtimestarin auttaa päälleen. Mutta lääninkanslian -herrat tulivat lääninkonttorin herroja tervehtimään. Olihan se -rauhallista, tomuista, vähän turhan tarkkaa, mutta hyvän suopaa ja -ystävällistä. - -Kun aurinko oli ehtinyt lounaisen nurkan taa, vaihtoivat vanhemmat -virkamiehet kankeat, siniset virkatakkinsa mukavaan arkitakkiin, -nyökäyttivät hyvästiksi virkaveljilleen, ja niin sitä sitten -virkatuntien loppuun kuluttua lähdettiin torin poikki kotiin -tallustelemaan. Kotona odotti päivällinen. Lapset seisoivat jo pöydän -ympärillä leukalaput kaulan alle valmiiksi sidottuina, ja mamma -taputteli pappaa ystävällisesti olkapäähän ja kysyi, oliko hän jo -kyllästynyt lihapulliin ja potaatteihin. - -Mutta kaupungin vanhassa kirjakaupassa ei ollut rauhaa -ruoka-aikanakaan. Siellä oli varaston tarkastus ja tomuisille hyllyille -siellä kurkoteltiin ja pölyisiä laatikoita pengottiin. Konttorikirjat -olivat auki pöydällä ja pahaa ne puhuivat. Siitä pitäen kuin tuo uusi -suomalainen kilpailija tuolla katukulmassa oli naulannut seinään ruman -suomalaisen kylttinsä, jonka vanhanaikuisia kirjaimia tuskin lukeakaan -osasi, oli menekki melkoisesti vähentynyt. Kaupungissa vallitsi oikea -boikottausjärjestelmä. Täällä oli nyt kaksikymmentä vuotta aikaa ja -varoja uhraamalla koetettu ylläpitää sekä ruotsalaista tyttökoulua -että kirjakauppaa, ja viimeiset voimat tässä oli kulutettu vanhan, -ruotsalaisen asian hyväksi -- mutta kuinkas kävi? - -Tulee mikä tulleekaan muuahta tusinaopettaja Jyväskylän seminaarista -ja perustaa suomalaisen tyttökoulun ja kohta on oppilaiden luku -vähentynyt niin, että täytyy ottaa köyhiä lapsia kadulta ja antaa -heille ilmaiseksi kasvatusta, ett'ei oppilasmäärä aivan liika vähältä -näyttäisi. Vielähän tuo sekin menettelisi. Mutta sitten tulee -muuan hävytön suomenmielinen kirjakauppapalvelija, panee kylttinsä -toisen melkein nenän alle ja vetää moukkia puoleensa suomalaisilla -ilmoituksillaan ja suomalaisella nimellään -- Pöllönen eli mikä -Pullonen se on! Oma varasto tässä vaan jää homehtumaan -- siinä ne nyt -näkee seuraukset koko taosta siunatusta kansallisesta liikkeestä. -- -Siinä ne nyt näkee! -- Mutta ei, -- perään tässä ei anneta! Työtä pitää -tehdä aamusta varhaisesta yöhön myöhäseen. Saavat nähdä ihmiset, ett'ei -vanha ruotsalainen sivistys niinkään helposti väisty, -- että sillä -vielä on edustajansa maaseudullakin, on tukijansa, jotka eivät petä, -ennenkun voimansa murtuvat ja täytyy tehdä tuo suuri konkurssi-ilmoitus -itselleen Herralle ja Mestarille. - - - - -Pomppe. - - -Pomppe oli syntyjään puoleksi lintukoira puoleksi neufunlantilainen. -Mutta kun emo oli suuri ja mustavillainen koira puhdasta -neufunlantilaista rotua ja oli ennenkin saanut pentuja, jotka -kasvoivat niin suuriksi kuin vasikat, ei kukaan epäillyt Pompenkaan -puhdasrotuisuutta. Ja niinpä pantiin hänet kolmen viikon vanhana -pieneen pärekoriin ja lahjoitettiin professorin nuorelle neidelle. - -Pomppe tuli vaunuissa ajaen professorin huvilaan, peitettynä vasuunsa -nuoren neiden polvella ja lihava oli hän ja pyöreä ja hullunkurinen. -Matkalla oli häntä huviteltu pienellä etusormella, joka kutitti ja -kiihoitti, vaikk'ei siitä kiinnikään saanut. - -Pompesta on tuleva kartanokoira, niin päätettiin, kun hän kämmiskeli -ruokasalin lattialla ja nuori neiti tarjosi hänelle maitoa teevadilta. - -Hyvän isäntäväen Pomppe sai. Iloiset lapsuutensa ajat kieriskeli hän -nurmikolla ja sai häiritsemättä kääriytyä porstuan mattoon ja repiä -sitä niin paljon kuin mielensä teki. Mutta kun hän pääsi saliin tai -vierashuoneihin, veti hän alas pöytäliinoja ja lamppuja, vei mennessään -lankakerät ja sukankudokset ja piti yleensä aivan verratonta meteliä, --- tehden kaikkea sitä kevytmielisen ja iloisen näköisenä, niinkuin -sivumennen, huiskuttaen häntäänsä niinkuin paras ystävä mikään. Kun hän -siis säännöllisesti kolme kertaa päivässä hiipi palvelustytön jälestä -ruokasaliin, vedettiin hänet sieltä yhtä säännöllisesti takaisin -piikain kammariin, ja sai hän aina jonkun makupalan pureksittavakseen -ikäänkuin korvaukseksi siitä vahingosta, mikä hänelle tapahtui, kun -täytyi olla vailla herrasväen sivistävää seuraa. - -Muunlaista kasvatusta ei Pomppe saanut kartanokoiraksi tullakseen. -Nuori neiti, joka itse suurimmaksi osaksi oli tätä kasvattajan tointa -hoitanut, oli syksyllä usein kaupungissa, ja Pomppe sai tyytyä piikain -opastuksiin ja ottaa noudattaakseen renkipoikain oivallista esimerkkiä. - -Kun hän lokakuussa läheni puolen vuoden ikää, alkoivat tunne-elämän -ensimmäiset ilmaukset soitella hänen koirasydämmensä herkkiä kieliä. -Ne olivat kummallisia säveliä, jotka niistä helähtivät. Hän alkoi -tuntea yhä enemmän kasvavaa harrastusta kaikkia kohtaan, jotka siivillä -lentivät. Jo kesällä oli hän kärpästen tapoja perin pohjin tutkinut ja -moni kärpänen oli päättänyt iloiset päivänsä hänen mustassa kidassaan. -Mutta nyt saattoi hän syviin mietteihin vaipuneena seista tuntikausia -kanaparven ääressä ja kun kanat vetäytyivät kammariinsa ja ovi sulki -hänen näkyvistään Kokinkiinan ja Bramaputran kirjavan höyhenrikkauden, -silloin jäi Pomppe siihen seisomaan ja outoja, kirveleviä tuumia -tuumimaan. - -Jos silloin tapahtui, että varis lähti haapalehdosta lentää -kahnuttamaan, tai närhi hänen päällitsensä lensi, puhaltautui hän -täyttä karkua jälkeen eikä pysähtynyt ennen kuin järven märkä raja-aita -keskeytti hänen tutkimuksensa lintuelämän salaisuuksista. - -Riippuvin korvin ja häntä koipien välissä kääntyi hän pois, mulkoili -puitten latvoihin toisia ajettavia ja asettui taas vanhalle paikalleen -kanakammion eteen. Siinä seisoi hän välistä pitkät hämyhetket -kuunnellen kanojen kurkkujen soittoa. Rohkeat aavistukset täyttivät -noina yksinäisinä hetkinä Pompen rinnan, sitä rohkeammat kuta heikommin -kaakatus kanakammarista kuului ja lopuksi kokonaan vaikeni samalla kuin -iltaruskokin häipyi pois tuolla tyynen salmen takana. - -Pompen totisuus herätti herrasväenkin huomiota. -- Pentutauti! Ja -hän sai muutamia pisaroita jodia voileivän palasella, irvisteli ja -nuoleskeli, mutta nielasi kohta kuitenkin kaikki voin vuoksi. Jodi ei -parantanut Pomppea hänen kanahaaveistaan. Yhä vieläkin tavattiin hänet -kanakarjaa katselemasta, nuo karvaset korvat hyvin huolellisen ja -miettiväisen näköisinä. - -Nuori neiti oli vähän pettynyt Pompestaan. Se ei tahtonut kasvaa -- -eikä ollut kauniskaan. Hän tarkasteli Pomppea joka kerta kuin jonkun -ajan kuluttua tuli kotona käymään, mutta ei nähnyt mitään enteitä -siihen, että Pompesta olisi vasikan kokoinen tuleva. - -Mutta Pomppe juoksenteli pienuudestaan tietämättä teitä ja maita ja -vilkuili variksia ja harakoita, varpusia ja rastaita, mutta ei siltä -unohtanut ihastustaan -- kanoihin. - -Hänen rakkautensa lintuihin teki hänet mahdottomaksi huoneissa olemaan. -Likaisena ja turkki täynnä olkia ja takkiaisia ilmaantui hän vettä -suusta valaen ruokapöytään, mutta ajettiin inholla pellolle. Kyökissä -sai hän ruokaa, -- ja eli muuten omaa elämätään. - -Silloin tapahtui eräänä päivänä, kun hän puolentunnin ajan oli seisonut -liikkumatonna ja katsellut mitenkä paras kana maata nokki ja milloin -milläkin jalalla seisoskeli, että hänet valtasi häpeämätön halu, -hillitön ja vastustamaton. Häntä sojotti suorana kuin keppi ja pitkät -korvat kohosivat pystyyn. Ja sitten karkasi hän kanojen kimppuun kauvan -pidätetyllä innolla. Kaakattaen ja huutaen hajaantuivat ne kaikille -haaroille, siipiään räpyttäen ja kaulat pitkinä. Se oli hänestä -niin sanomattoman hurmaavaa, että hän hurjaa vauhtia karkasi äsken -tähystämässä kanan kimppuun, tarttui häntä kaulaan ja kekkek! -- siinä -se kelletti hengetönnä selällään! - -Pomppe seisoi ylpeänä urotyöstään ja kyni professorin parasta kanaa, -kun karjapiika hänet keksi... - - * * * * * - -Sanotaan, että kun ihmissyöjät ovat saaneet kristityn lihaa maistaa, -pitävät he sitä suuressa arvossa. Pomppe piti tästä lähin kananlihaa -yhtä suuressa arvossa. - -Uuden murhan tehtyään sai hän takkiinsa niin että pölisi ja kytkettiin -hänet koko päiväksi rautaketjuun lähelle kanakammiota, vaan ei ollut -siitä suurta apua. - --- Taas kana! ilmoitti karjapiika. - -Professorissa saatiin syödä arkipäivinäkin kananlihaa, mutta munat -piti ostaa. Keppi keikkui Pompen selässä ja rautariimu ratisi hänen -kaulassaan, mutta kun hänet taas päästettiin irti, oli hänellä -pian taas suupielet höyhenissä ja pureskeli hän salaa nurkkain taa -piilottamiaan purstokyniä. - -Ankaran kurin alle jouduttuaan kadotti Pomppe kokonaan -itseluottamuksensa, hiipi kuin varas kyökkiin, vältti ihmisten seuraa -ja halveksi heitä. Ei kukaan enää toivonut hänestä vasikan kokoista -tulevan, mutta kanoista oli hän sentään tarpeeksi suuri. - -Sitten tuli talvi ja talven tuoma luminen rauha rauhoitti Pompenkin -intohimoja, sillä jälelle jääneet kanat olivat hyvin telkityt -kammioonsa eikä variksiakaan näkynyt. Nyt oli hänen aika tulla talon -vartijaksi. Illat makasi hän kyökissä palvelijain jaloissa ja yöksi -vetäytyi hän uunin kylkeen. Ei kenelläkään ollut sydäntä ajaa häntä -virantoimitukseen paukkuvassa pakkasessa. - -Joulun jälkeen sai hän laiskottelutoverin. Nuori ylioppilas, joka -oli sukua perheesen, tuli maalle kirjoja kirjoittamaan. Heti tuli -heistä ystävykset. Pomppe kävi tervehtimässä ylioppilasta hänen -yliskammarissaan ja yhdessä siinä laiskoteltiin, toinen lattialla -toinen sohvalla. Hänen kanssa seurustellessaan sai Pomppe takaisin -uskon itseensä. He tekivät yhdessä aamukävelynsä jään yli, ja Pompen -ajatukset omasta arvostaan kasvoivat sitä mukaa kuin ystävyys. -Seurauksena siitä oli, että karjapiika eräänä aamuna tapasi Pompen -kanakammiosta, jonne tämä oli tunkenut aivan käsittämättömällä tavalla. -Hänen edellään juoksi väristen ja kaakattaen suuri Bramaputra kukko, -höyhennettynä aivan ilki alastomaksi. Kanat huutelivat täyttä kurkkua -orsillaan, mutta kukko, joka oli kadottanut siipihöyhenensä, ei voinut -lentää heidän luokseen, vaan juoksi niinkuin sirkushevonen huoneen -ympäri Pompen ollessa tirehtöörinä. - -Siitä tuli tietysti kukonpaistia päivälliseksi, mutta Pomppe sai -olla kahleissa viikon päivät ja ajatella Bramaputra-kukkoaan. Mutta -ylioppilas, joka kirjoja kirjoitti, söi kukonpaistiaan makeaan suuhunsa. - -Siitä päivästä alkaen tuli Pompesta ehdottomasti raitis -- liekö sitten -kuri auttanut vai omat päätökset. - -Kesällä toimitti hän kartanokoiran virkaa: vieraita ei hän juuri -haukkunut, mutta juoksenteli sen sijaan pitkät matkat heidän jälessään, -ja oli poissa päivittäin. - -Syksymmällä tuli ylioppilas, joka kirjoja kirjoitti, käymään ja -kiittämään viimeisestä. - --- Missä on Pomppe? - -Vai Pomppe! Kun kyökkipiika eräänä päivänä laskeutui kyökin rappuja, -näki hän kahdeksan kanan ruumista, jotka olivat asetetut vierekkäin -riviin, niinkuin olisi ihminen ne siihen latonut. Jokaiselta oli kaula -poikki purtu. - -Se oli Pompen viimeinen urotyö. Sen jälkeen ei häntä ollut näkynyt -viikkokauteen. - -Oliko hänellä paha omatunto, vai oliko hän poistunut siksi, ett'ei -kotona enää ollut ainoatakaan kanaa? - - - - -Väärinkäsitys. - - -Mikkelin kaupunki oleili tuossa hiekkakankaallaan lähellä järven rantaa -niin rauhallisena ja tyytyväisenä kuin tuollainen pikku kaupunki, jolla -on omat varmat etuoikeutensa, lääninhallituksensa ja lyseonsa, suinkin -vaan voi oleilla keskellä rauhallista, hiiskumattoman hiljaista seutua. - -Illan tullen kuului muutamia pitkiä torven toitahduksia ylhäältä -palotornin mäeltä, länsipuolelta kaupunkia, ja kohta sen jälkeen alkoi -karja kilisevin kelloin lähteä liikkeelle kaupungin haasta katuja -pitkin. Karjan jälestä tuli joitakuita ruskeajalkaisia, pölyisiä -poikanulikoita. - -Kaupungin piiat kävivät karjaa vastaan, valitsivat kukin lehmänsä -ja ajoivat ne kotiin, kunnes lopulta oli jälellä vaan kaksi lehmää, -jotka vielä residenssitorillakin haukkasivat suuntäytensä ruohoa -märehtiäkseen sitä sitten lypsettäessä. - -Kaupungin eteläiseen päähän sijoitetussa lääninvankilassa oli ehtoolla -esiinhuuto ja vartion muutos. Siellä kahleet kalisivat ja kuului -komentohuutoja. Tuo keltanen kaksikerroksinen rakennus, jota korkea -muuri ympäröi, koetti kyllä peittäytyä tuuheiden rantakoivujen vihreään -helmaan, mutta vastaisella puolella kohosi sen uhkaava pääty ajoportin -kohdalla pienelle kentälle päin, jonka nurmi oli kulunutta ja päivän -paisteesta ruskettunutta ja jossa hiekka oli tullut näkyviin laihojen -heinän korsien välissä. - -Vähän matkaa siitä sen suoran kadun varrella, joka hiekkakenttään -päättyi, oli kaupungin laidassa kasakkain kasarmi, pitkä ja -matala puutalo. Kasarmissa ja sen rappuisilla lauloivat nuo Donin -asevelvolliset alakuloisia laulujaan avaroista aroista ja hurjista -ratsastuksista. Laulu kuului kaupunkiin ja siitä sanottiin: -- Tulee -sade, kasakat laulavat. - -Vankilan ylikerrassa lähellä sen luoteista kulmaa oli Heikki Hytönen -saanut auki velkavankilansa ikkunan. Iltarusko oli jo kadonnut ja -rauhassa voi hän hengittää viileää ilmaa, -- velkavankeja ei pidetty -tiukalla, eiväthän ne olleet vaarallisia pahantekijöitä. Raollaan oli -ikkuna sentään ja sen takana tuumaili Hytönen omia tuumiaan. - -Huomenna on hän istuttavansa istunut ja pääsee kotiinsa heinäajaksi, -pieneen mökkiinsä Pieksämäellä. Siltavoudin velka on siis silloin -maksettu! Alussa oli Heikki Hytönen kyllä valitellut saamamiehen -kovuutta, kun panettaa hänet kahdenkymmenen markan velasta kiinni -kiireimpänä työaikana, mutta muutamien päivien kuluttua hän rauhoittui. -Entäpä sitten, vaikka tässä nyt istuukin, -- eihän tuosta kunniakaan -mene! Akka ja vanhin poika hoitavat kyllä mökkiä sill'aikaa, -- ja -onhan tässä oikeastaan itsekin rahaa ansaitsemassa. Puhdasta rahaa -ansaitsemassa! Huomenna on velka maksettu, tuntui oikein hyvältä -sitä ajatellessa. Hulluhan se on tuo siltavouti, joka tällä tavalla -velkaansa maksattaa, vaan oma asiansapahan lienee. - -Hytönen oikasi vähän kankeita jäseniään ja ajatteli sitä, miten hän -muutamain päiväin perästä kotiniityllään viikatetta heiluttaa, -- -eivät ne vielä liene kotiniittyä niittäneet. Oikeastaan hän nyt vasta -ensikerran koko istuma-aikanaan ajatteli vapauttaan, -- ei olisi ennen -kannattanutkaan. Mutta pian koittavaa vapautusta ajatellessa tuli -hänelle halu toinenkin ja paljoa kiusallisempi: - -Kun saisi tupakkaa! - -Ei ollut hän koko istuma-aikanaan saanut haistaakaan tupakkaa. Ei ollut -hän milloinkaan niin kovaa kokenut. Ja kun ajatteli eukkoaan ja kuutta -pienokaistaan siellä kotimökillä, näki hän yllä selvemmin itsensä -istumassa tuvan rappusilla illallisen syötyä. Ettäkö jos tupakoi? No -niin, että nurkantakaiset ritisivät hänen kuluneessa savupiipussaan, ja -savu leijaili pihan yli tallin seinään. Oikein kihosi vesi suuhun tuota -ajatellessa... - -Vartijoita vaihdettaessa oli Ivan Kusnakoff asettunut juovikkaan -vahtikojun eteen ympärysmuurin luoteisessa kulmassa. Hän käyskenteli, -kevyt kasakin pyssy olallaan, ankarana ja sotilasmaisena, nuo -neljäkymmentä säädettyä askeltaan edes ja takaisin vahtikojun -edustalla, niin kauvan kuin vartiopatrulli oli niillä tienoilla, mutta -kun nuo viisi ilta-auringon valossa välkkävää pyssynpiippua olivat -kadonneet kasarmin lauta-aidan taa, asetti hän ampuma-aseensa muuria -vasten, irroitti vyönsä ja istuutui vahtikojun kynnykselle. - -Eihän ollut niin kovin hauskaa kasakkanakaan olo. Hän yhtyi hiljaa -hyräillen tuohon kotoisen laulun säveleesen, jota toverit yhä lauloivat -kasarmin rappusilla, ja hänen ajatuksensa harhailivat kauvas aavoille -aroille, missä kellanruskea joki vuotaa hitaasti ja raskasmielisesti, -mutta samalla niin tuttavallisesti ja salaperäisesti kuin ainoastaan -kotiseudun joki vuotaa voi. - -Kolme vuotta sitten lähti hän Donista kahdeksantoista vuoden vanhana. -Sittemmin oli hän sotapalvelustaan suorittanut tässä kaupungissa tällä -vieraalla maalla ja noina kolmena vuotena oli hän oppinut kansan -kielellä kiroamaan, -- siinä kaikki. Mukavaa elämäähän täällä elettiin: -vartioitiin läänin vankilaa ja silloin tällöin oltiin harjoituksissa. -Joskus vaan tehtiin pitempi ratsastusmatka. Vaan vaikkei hän voinutkaan -itselleen mitään sen parempaa toivoa, kuohuivat hänen kuumat verensä -useinkin levottomasti. Varsinkin yksinäisinä yöllisinä hetkinä, kun -hän asteli määrättyjä askeliaan vahtikojun edustalla, kun yö oli ihana -ja hiljaisuus ääretön ja kaikki elämä tuossa pienessä kaupungissa oli -uneensa vaipunut, kun ei ainoatakaan lehvää liikahtanut ja kun hän ei -kuitenkaan ankarimman rangaistuksen uhalla saanut silmäänsä ummistaa, -syntyi hänessä haikea, palava halu saada jotain vaihtelua aikaan, -päästä joihinkin seikkailuihin osalliseksi. - -Tänä iltana oli hänellä jonkunlainen epäselvä tunne siitä, että jotain -tulisi tapahtumaan, ja hän tähysteli tarkasti ympärilleen: kunpa -vangitkaan edes tekisivät pakoyrityksen, niin olisihan siinäkin edes -jotain vaihtelua! Mutta ei hän mitään erikoista huomannut, heitti -jalkansa ristiin, kaivoi esiin tupakkakukkaronsa ja sytytti nysänsä. - -Kaislarantainen, tyyni lahdelma nukkui rauhallista kesäuntaan -lummekukkaisen peitteensä alla, -- eikä kuiskahdustakaan kuulunut! Hän -nojautui taapäin, puhalsi tupakan savun tyyneen ilmaan ja katseli, -kuinka se hajaantumatta kohosi korkealle ilmaan. Mutta kun hän taas -katsahti ympärilleen, suututti häntä ahdas näköpiiri, joka ikäänkuin -kuristi häntä. Olla hänen siellä, kaukana, äärettömällä arolla, jossa -taivaanranta huimaavan kaukana aaltoilee...! - -Silloin säpsähti Heikki Hytönen ikkunansa takana. - -Tupakkaa! - -Mutta mistä tuli se tupakan haju? Hän avasi varovasti ikkunan ja pisti -ulos parroittuneen leukansa, tähysteli uteliaasti ympärilleen, mutta ei -mitään nähnyt. - -Kasakka heräsi mietteistään, nousi seisomaan, otti pyssynsä ja huusi -mielensä huviksi pitkän vartiohuutonsa: - --- Slusha-a-aj! - --- Slushaj! vastasivat vuorostaan muut vartijat, joita oli yksi -jokaisessa linnan muurin neljässä kulmassa. - -Kasarmissa käännähti kasakkakapteeni rauhallisesti toiselle korvalleen, -kun kuuli että hänen väkensä oli paikoillaan, ja linnan vanki kopissaan -säpsähti levottomasta unestaan, niin että raudat ratisivat; jolloin -vanginvartija käytävässä katseli häntä hetkisen pienen oveen tehdyn -lasireiän läpi. - -Mutta Heikki Hytönen venytti suunsa leveään, hyväntahtoiseen hymyyn, -pisti ulos paljaaksi kulitun, hullunkurisen päänsä niin pitkälle kuin -sai ja huusi varovasti ja salamyhkäisesti: - --- Kuuleshan, velihopea, hanki tupakkaa ukolle, jonka täytyy vaan -tyhjää ilmaa nieleksiä! - -Kasakka katsahti ylös äänen kuultuaan, näki hämmästyksekseen vangin -ikkunassa ja viittasi kiivaasti ja päättävästi kädellään, että hän -hetipaikalla vetäytyisi tiehensä. Hänellä oli ankarat määräykset -vankien suhteen eikä mitään muuta puhetorvea kuin -- pyssynsä. - -Mutta kun ukko näki hänen tupakoivan, ihastui hän ikihyväksi. - --- Sinäkö täällä tupakoitkin, velihopea! -- Huomenna saat tupakkasi -kolminkertaisesti takaisin, jos nyt vähän ukolle annat... - --- Perkele! huusi kasakka, pannen siihen sanaan kaiken suomenkielen -taitonsa, ja pui nyrkkiään. - --- Elähän tuossa kiroile... enhän minä ole mikään varas, niin että -turhaan siinä kiroilet... siltavouti on vaan panettanut minut kiinni -kahdestakymmenestä markasta... ja sinä saat tupakkasi nelinkertaisesti -takaisin, kun täältä huomenna pääsen vapaaksi! - -Kun kasakka hetken aikaa seisoi epätietoisena siitä, mitä hänen olisi -tekeminen, sai Heikki Hytönen uutta toivoa: - --- Kuulehan nyt, velihopea... enhän tahdo kuin muutaman piipullisen... -tai kunhan vaan saisin suuhunikaan... - --- Perkele! kiljasi kasakka uudelleen ja kohotti pyssynsä. - --- Katsohan sinua, kun siinä kiroilet... enhän minä tee kellekään -pahaa... kah, soh... elähän, jumalan luoma, ihmistä ammu... minähän -olen se Hytös-Heikki Pieksämäeltä. - -Kasakka ei ymmärtänyt sanaakaan. Ukko oli hänestä liiaksi ujostelematon -ollakseen suuri pahantekijä, mutta oli hän jo kyllästynyt siihen, -että tämä noin ääneensä puheli tuolla ylhäällä, sillä ankarimman -rangaistuksen uhalla oli vahtimiehiä kielletty vankien kanssa -puhelemasta. Jos kuka sen nyt sattuisi kuulemaan, niin saisi hän -vähintäinkin vuorokauden pimeää arestia ja sen lisäksi vielä -löylytyksen kapteenilta, joka ei suinkaan korvapuustiin rajoittuisi. -Hän tunsi kyllä kapteeninsa. Vielä kerran koetti hän hyvällä saada ukon -vaikenemaan. Pani pois pyssynsä ja hätisteli kummallakin kädellään -tuolle itsepäiselle suupaltolle, niinkuin hätistetään lehmää, kun -tahdotaan sitä pelottaa, ja samalla kiroili hän: perkele... perkele... - -Mutta nyt tuli ukko aivan haltioihinsa kasakan leikillisyydestä, nauraa -hohotti ja alkoi uudelleen rupatella: - --- Sinäpä vasta veitikka olet, joka ensin uhkaat ampua ja sitten telmät -kuin hupakko, ennenkun tupakkaa annat... - -Silloin kasakka taas tähtäsi. - --- Kah, soh, joko nyt taas rupeat... elä leikittele pyssyn kanssa, -saattaa lauveta!... mitä huudat?... enhän niinä ole mikään murhamies -enkä varas, min' oon se Hytös-Heikki Pieksä... - -Heikki Hytönen ei ole sen kauvemmin rupatellut. Kasakka oli todenteolla -suuttunut, huutanut hänelle venäjäksi, että vetäytyisi tiehensä, mutta -kun ukko yhä oli itsepäinen, tähtäsi hän ikkunan pieleen ja laukasi. - -Juuri kuin Heikki Hytönen oli kotipitäjänsä nimen mainitsemaisillaan, -horjahti hän taapäin huoneesen, aikoi pyyhkäistä käsillään otsaansa ja -kaatui sanaa hiiskumatta selälleen. Luoti oli sattunut ikkunan saranaan -ja siitä kimmonnut syvälle Heikki Hytösen itsepäiseen kalloon. - -Kasakka vedettiin oikeuteen, mutta vapautettiin lopulta. - -Tuo pieni kasakkakomennuskunta on jo aikoja sitten Mikkelistä muuanne -siirtynyt. Siellä on nyt muita laitoksia, jotka ennustavat sadetta -yhtä varmasti kuin kasakkain laulu ennen aikaan. Omat asevelvollisemme -astuvat määrätyt askeleensa lääninvankilan vahtikojujen edessä ja -tupakoivat salaa, mutta ymmärtävät paremmin suomea, vaikkeivät olekaan -niin vilkasliikkeisiä kuin kasakat. - -Ivan Kusnakoff oleilee kaukana Afganistanissa eikä ammu enää Hytösiä. -Mutta laiha, työnteon murtama vaimo vanha sai lähteä mökistään -Pieksämäellä kuuden pienen lapsensa kanssa, eikä siltavouti koskaan -saanut takaisin kahtakymmentä markkaansa. - - - - -Kotiin. - -Unohtumaisillaan oleva joulu-muisto. - - -I. - -Lukukausi päättyi lussijuhlaan ja steariinikynttilä-ilotulitukseen, -todistuksien jakeluun ja hurmaavan ihanaan vapauden tunteesen. Olin -päivää ennen tehnyt jouluostokseni sellaisella totisuudella kuin olisi -ollut kysymys markoista eikä penneistä; olin kymmenen kertaa pääni -ympäri miettinyt, tarvitsisiko äiti paremmin kynän pyyhkijää kuin -piparikakkuvormua, kampasiko isä harvoja hiuksiaan kernaammin luu- kuin -kuttaperkkakammalla, ja oliko vanhimmasta sisaresta allakka mieleisempi -kuin kivihiilirintaneula. Lopulta tein kuitenkin päätökseni: äiti sai -kynänpyyhkijän, isä luukamman ja sisar allakan, ja hyvästi niihin -rahani riittivätkin. Oli minulla sen lisäksi muutamia muitakin -kotiväen ostoksia, mutta ne olivat vähemmin hauskoja, ne kun olivat -velvollisuudesta tehtävät. Suurin huvini sen jälkeen oli sijoitella -tavaroitani Valkolan Matin rekeen ja tuumia hänen kanssaan lähdöstä, -joka päätettiin panna toimeen huomenna varhain ennen auringon nousua. - -Olin ylhäällä jo niin varhain, ett'ei talossa vielä oltu tultakaan -tehty, tein ensimmäiset valmistukset matkaa varten ja lähdin kouluun -ainakin tuntia ennen kuin päättäjäis-juhlallisuus tulisi alkamaan. Se -oli ilo, joka minut niin armottomasti ajoi talvipakkaseen, mutta oli -siellä ennen minua jo muitakin koulun ovien avaamista odottamassa. -Toistakymmentä levotonta ja viluista poikaa seisoi rappusilla jalkojaan -polkien paukkuvassa aamupakkasessa. Ilooni ja levottomuuteeni -sekaantui hiukkanen häpeän tunnetta, sillä minä olin siinä ainoa -yläluokkalainen ja olin nyt ollut yhtä lapsellinen kuin mikä tahansa -ensiluokkalainenkin. Menettelihän se sentään pimeässä, kun ei kukaan -voinut niin tarkasti toistaan erottaa. En puhutellut ketään, sulkeuduin -jääkylmästi omaan arvooni ja värisin vilusta. - -Puolen tunnin kuluttua avasi koulun vahtimestari ulko-oven sisästä -päin ja minä olin ensimmäinen sytyttämässä kynttilöitä luokkahuoneemme -kolmessa suuressa A:ssa. Olihan se hyvin juhlallista, kun noin saa -levittää valoa samaan huoneesen, jossa sitä muulloin on saanut -vastaanottaa, ja luokkamme näytti omituisen vieraalta ja juhlalliselta -kynttiläin kirkkaassa valossa. Mutta kynttilät olivat huonosti asetetut -reikiinsä ja minun parhaat juhlavaatteeni ryöjäytyivät pahasti -steariinin sulasta... - -Vihdoinkin astuin minä sykkivin sydämmin kateederille, jossa koulun -arvoisa rehtori seisoi mahtavana eteensä kasattujen vastakirjoitettujen -todistusten takana. Sain kiitettävän käytökseni, ahkeruus ja huomio -kiitettävä, annoin todistukseni solahtaa povitaskuun ja astuin -selkä kankeana ja koko koulun minua katseillaan seuratessa takaisin -paikoilleni. Sitten seurasi pitkä odotus, kunnes kaikki pojat olivat -saaneet arvosanansa. Joudutin jouduttamalla loppuvirren nuottia, niin -että olin puolta tahtia toisista edellä, karkasin läpi Isä meidän ja -Siunauksen, pidin vähän aikaa virsikirjaa silmieni edessä odottaen -samalla otollista hetkeä ulos hyökätäkseni ja olin ensimmäisiä -potkasemassa ovea selälleen. Niin voimakas ja niin yhteinen oli -hyökkäys, että minä pyssytulpan tavoin ponnahdin ulos koulunpihalle -takaa päin tulevien painosta. - -Vajaan puolentunnin kuluttua istuin minä jo Valkolan Matin reessä -viimeisiä paloja nieleskellen. Aurinko teki juuri nousuaan yli vanhan -koulukaupungin meidän ajaessa pitkin Isoa katua ja läpi tulliportin. -Samaan aikaan lähtivät kaikki kaupungin majatalon hevoset liikkeelle, -hajaantuen eri haaroille reet täynnä levottomia, joululuvalle -kiiruhtavia koululaisia, mutta minä ajoin kuitenkin kaikista -ensimmäisenä ulos tullista kulkusten kilistessä ja sanomattoman -riemun rintaani täyttäessä. Aurinko valaisi jo huurteisia metsiä, -jotka vaaleanpunaisina kimmeltelivät. Kun tie teki mutkan, näin minä, -tarvitsematta kääntyä taakseni katsomaan, vanhasta koulukaupungista -ruusuisia pilviä pulppuavan kirkkaaseen ilmaan. Ne kiemurtelivat -ja poimuilivat sadoista savupiipuista; tummenivat tavalliseksi -savuksi, kalpenivat valkeaksi kesäyön usvaksi, hehkuivat purppuran -punaisina, kohosivat yhä korkeammalle ja haihtuivat lopulta hienoksi -kukkaisjauhoksi ylempänä puhaltamaan heränneessä pohjatuulessa. -Kauniin kaupungin takana kohosi sen vanha salaperäinen linna, jonka -pakkanen oli Valkoseksi huurtanut, mutta jonka kattoja aamun aurinko -kultaili. Ja vaikka minulle ehkä tulikin pieni ikävä kaupunkia, näin -kuitenkin mielihyvällä sen peittyvän mäkien ja petäjikköjen taa, kunnes -tien viimeisessä käänteessä heitin hyvästini sen päällä väikkyvälle -ruusupilvelle tuolla kaukana kimmeltävän metsän takana. - -Ja nyt olin maalla, joka satain peninkulmain laajuisena levisi -ympärilläni lumisine, synkkine metsineen, loppumattomme jäineen -ja untuvan hienoine hankineen. Reen jalas narisi yksitoikkoisesti -kahdenkymmenen pykälän pakkasessa, jäähileet häikäsivät silmää, ja -hevonen ilmaisi sieramiaan päristellen, että olimme tervetulleet -kotiin. Valkolan Matti istui kuskilaudalla ja ojensi oikean jalkansa -ulos reestä niinkuin kunnon kuskien tapa vaati. Hengityksestä kasvoi -kuuraa turkin kauluksiin ja hevonen oli jo kupeiltaan valkea. - -Valkolan Matti oli tullut kaksikymmentä peninkulmaa läpi lumisten -metsien minua noutamaan ja tämä oli hänen ensimmäinen kaupunkimatkansa. -Useamman kerran koetti hän saada alkuun puhetta kaupungin -merkillisyyksistä, mutta minä olin vielä hajamielinen ja vastailin -yksikantaan vanhan kaupunkilaisen varmuudella. Pääni oli täynnä -kaikellaisia uusia vaikutuksia, joita uusi ympäristö minussa herätti, -ja kauniin talviyön kevyt ilma houkutteli mielikuvitustani hurjaan -lentoon läpi äärettömien, kylmän kirkkaiden avaruuksien. - -Vaan pian olin taas kaupungissa, josta äsken olimme lähteneet. Siellä -oli niin paljon kaikellaista semmoista, joka minua huolestutti ja -harmitti. Kun eron ensimmäinen ilo oli haihtunut, johtui kaupunki -taas mieleen. Vanha kimnaasi oli äskettäin muuttanut nimensä ja -ohjelmansa. Entisten lyyryillä koristettujen univormunappien ja -sinisten sortuukkien sijasta ei meillä nyt ollut minkäänlaisia -ulkonaisia merkkejä ollenkaan, joista olisi voinut arvomme tuntea. -Meitä kutsuttiin lyseolaisiksi ja me olimme lyseolaisia, aivan niinkuin -mikä muu alimman luokan poikanulikka tahansa. Ja me olimme jo kuitenkin -päässeet neljänneltä luokalta ja olimme tietoihin ja ikään nähden yhtä -arvokkaita kuin entiset kadehditut ja ihaillut kimnasistit. Se oli -minun suurimpia surujani ja minä tiedän, että se yhtä raskaasti painoi -monen muunkin kuusitoista vuotiaan hartioita, jotka olivat pakoitetut -tupakoimaan salaa ja tyhjentämään punssilasinsa niin, ett'eivät -opettajat siitä vihiä saaneet. Semmoisesta ei vanhain kimnasistien -ollut koskaan tarvinnut huolia. - -Tieto tästä alennustilasta ei suonut minulle rauhaa, sillä juuri maalla -lupa-aikoina olisi tuo arvo ollut suureen tarpeesen. Antauduin siihen -määrin katkeran mieleni valtaan, että melkein kadehdin kadeteilta -heidän univormuaan ja itsetuntoaan. Enkä keksinyt mitään keinoa -kohottautuakseni siihen etevään asemaan, joka oikeastaan olisi ollut -minulle tuleva. Luminen maisema ja taampana oleva musta metsän ranta -siirtyi siirtymistään jälelle päin, aina samanlaisena. Hevonen kulkea -nujerti mäkeä ylös mäkeä alas, aisat natisivat, setolkkaan kiinnitetty -kulkunen teki tehtävätään, kiihtyi alamäessä lyhyeen oikulliseen -tahtiin, mutta helisi tasaisella tiellä rauhallisesti ja voimakkaasti, -niin että kaikukin siihen vastasi, jos satuttiin olemaan hongikossa -tai lähellä vuoren rinnettä. Minua vaan vähän vanhempi Valkolan Matti -pureskeli tupakkaansa tottuneesti ja tyynesti kuin aikamies, ja oli hän -yhtä taitava kuin isänsäkin pirskauttamaan sylkeään hampaiden välistä -monen sylen päähän lumihankeen. Hän oli kadehdittava, vaikka olikin -oppimaton, hän oli paljoa riippumattomampi kuin minä ja etevämmyyteni -hänen suhteensa väheni oppipaikastani poistutun matkan neliöllä. - -Katsellessani kuskilaudalla istuvaa Mattia muistutti hän minua -muutamasta ylioppilastuttavastani kotipitäjässä, eräästä pitkästä, -pönäkästä ja varmasta teoloogista, joka olisi pian papiksi vihittävä. -Ja silloin muistin minä, mikä mies hän jo oli ollut kimnaasin -ensimmäisellä luokalla ollessaan. Hänhän oli jo ensimmäisenä -kimnasisti-kesänään saarnannut kotikirkkomme saarnastuolista. -Ajattelehan, sielunpaimen, kansan opettaja jo silloin, jota vastoin -minä...! Yht'äkkiä välähti ajatus päähäni ja sai minun helpoituksesta -huokaamaan. Miks' en minä voisi tehdä samoin? Olihan hän tosin -siihen aikaan vanhempi kuin minä nyt, mutta tietoni olivat yhtä -hyvät kuin hänenkin! Kaksi vuotta enemmän tai vähemmän eivät paljoa -vaikuta, kunhan vaan on tuo totinen miehuullinen vakuutus siitä, että -voi levittää tietoja kaikkein korkeimmasta. Vakuutukseni muuttui -yht'äkkiä niin miehuulliseksi ja suureksi, että milt'ei kyynel -silmääni herahtanut. Tässä minä istuin runsaine kirkkohistoriallisine -ja kreikankielen taitoineni ja kadehdin Valkolan Mattia! Ja silloin -tunsin minä omaavani äärettömät aarteet pyhää tietoa, jota voisin jakaa -hartaasti kuuntelevalle seurakunnalle. - -Päätetty ja tehty! Keskustelin jo ajatuksissani saarnakysymystä setä -Ramseniuksen, kotipitäjäni pastorin kanssa. Istuin itsetietoisena -hänen huoneessaan suuressa nahkasohvassa ja ukko käveli tyytyväisenä, -vaikkakin vähän kummastuneena edes takaisin lattialla kuunnellen -ehdotustani. Hän puhalteli suuria savupilviä piipustaan ja minä -pöllyttelin urhakasti omaani minäkin. Ukko katosi kokonaan pilveen ja -samoinkuin Herran oma ääni usein ja mielellään pilvistä puhui, kuului -ukonkin ääni nyt oikein ukkosen äänen kaltaiselta, kun hän virkkoi: -Jaa, jaa, -- kannattaa ajatella asiata, -- kannattaa ajatella! - -Olin hyvin tyytyväinen vastaukseen. Arvoni sekä Matin että koko -pitäjän silmissä tulisi vakautumaan mitä suuremmoisimmalla tavalla ja -minä näin Anna Ramseniuksen kauniilla silmillään minua merkitsevästi -katselevan, kun hän tuli sisään ja setä hänelle ilmoitti päätöksemme. -Aloin istua yhä vakavammin satulassani, kasvoin oikein mahtavaksi -Herran palvelijaksi ja vaatimaton lyseolais-olemukseni oli kaukana, -kaukana menneisyyden hämärässä. Puristaen Annan kättä omaani astuin -minä kirkkoon eräänä sunnuntaiaamuna, toivoen vaan, että kirkossa olisi -ollut urut esiintymistäni juhlistamassa. Lopulta täytyi minun kuitenkin -tyytyä lukkarin särkyneesen ääneen, mutta Anna lupasi tukea sitä -kauniilla sopraanollaan. En ollut oikeastaan koskaan ennen rakastanut -Anna Ramseniusta, mutta nyt tunsin minä elämäni onnen riippuvan -hänestä, ainoastaan hänestä. Se varmuus tuli niin äkkiä, että aivan -unohdin viimeisen "lemmittyni" kaupungissa, hänet, jonka oma vielä -eilen olin ollut koko hehkuvan sieluni pohjasta. - -Hetkeksi pysähtyivät siihen kunnianhimoiset ja samalla korkeat ja -hartaat ajatukseni, minusta tuntui ikäänkuin olisi minua vedetty pois -tämän maailman taisteluista ja minun rintani täytti tyyni rauha, -jommoista en ollut koskaan ennen tuntenut. Annan käsi lepäsi yhä -edelleen minun kädessäni ja elämän pikkumaisuudesta pakenimme me -maailmoihin, jotka olivat kotikirkon alttaritaulun yläreunan kaltaiset, -missä pienet keruubi-päät hymyilivät keskellä autuaallisen näköisiä -pilviä ja keskellä ijankaikkisen sovituksen ja anteeksi annon taivasta. - -Silloin putosin minä yhtäkkiä alttaritauluni yläreunasta rekeeni -jälleen. Mutta kuvitteluni olivat olleet niin kauniit, niin täynnä -rauhallista onnea, että oikein iloitsin noista kahdesta matkapäivästä, -jotka olivat edessäni ja joiden kuluessa saisin kokonaan antautua -suurta tehtävääni miettimään. Sillä ajatukseni eivät koskaan olleet -vilkkaammat eivätkä mielikuvitukseni selvemmät kuin silloin kun istuin -reessä lämpimäin nahkasten välissä ja näin valkoisten lumimaisemain -kuin sumussa ohitseni kiitävän. - -Juuri kuin olin iloisimmillani siitä, että sain näin vapaasti -haaveilla, eivät mielikuvani tahtoneetkaan siitään selvitä. Oli -niin kuin olisi jonkunlainen hämärä peittänyt kirkon ja kuuntelevat -talonpojat. Annan käsi kylmeni ja luiskahti pois minun kädestäni, en -saanut sanaa suustani, setä Ramsenius alkoi nurista ja minun pyhäinen -tunnelmani pienine keruubeineen, sovituksineen ja rauhoineen ei -tahtonut ottaa pysyäkseen. - -Rupesin silloin valitsemaan tekstiä saarnaani, syventyäkseni -yksityiskohtiin, koska ei kokonaisuus koossa pysynyt. Mutta silloin -pälkähti päähäni, että almannakkahan se määrääkin tekstit enkä -minä. Siitä intoni yhä vaan kylmeni ja kun Matti samassa käännähti -kuskilaudallaan virkkaen jotain syöttöpaikasta, niin unohdin minä -korkean kutsumukseni ja takerruin hänen kanssaan pitkään puheluun -kaiken maailman jokapäiväisistä asioista. Vaan osasikin se veijari -mielistellä minua sillä, että olin tullut niin aikamieheksi ja -totiseksi...! - - -II. - -Olimme syöttäneet puolenpäivän aikana ja syöttäneet illalla. Matka oli -kulunut joutuisasti, sillä Matin hevonen oli seisonut kaksi päivää -pilttuussa ja popsinut kauroja ja apetta mielin määrin. Nyt istuimme -me Matin kanssa majatalon pienessä salissa ja ratkaisimme suuria -asioita; illallinen oli katettu ja minä tarjosin totia. Olin pistänyt -kaupungista pullon konjakkia mukaan ja se oli tietysti tyhjennettävä, -ennenkun oltiin kotona? Ensimmäisen lasin juotuamme kasvoi koti-ikäväni -ja haluni pian toteuttaa kaikki toiveeni huomattavassa määrässä. -Majatalon isäntä oli äsken ollut sisällä ja tullut varomattomasti -virkkaneeksi, että talvitietä Saimaan jäiden yli oli tänään ajettu -ensikerran tänä talvena. Heti kohta minä Matin kimppuun kehoittamaan -häntä lähtemään oikotielle, joka oli seitsentä peninkulmaa lyhempi -ja tarjosi tilaisuutta suurempiin seikkailuihin kuin maantie. -Talvitie erosi aivan tämän majatalon luota ja minä vaatimaan, että -nyt hetipaikalla lähtisimme liikkeelle hämmästyttääksemme kotiväkeä -tulemalla kotiin vuorokautta ennen kuin ne meitä odottivat. Taivas oli -tähdessä, Matin hevonen ei ollut väsynyt ja puolen yön jälkeen tulisi -kuukin nousemaan. - -Matilla oli sen seitsemiä arveluita: että oli kerran vaan sitä tietä -ennen ajanut, että saattaisimme eksyä, että jää oli vielä heikkoa, ja -että kotona alkaisivat hätäillä, jos saisivat tietää, että me näin -olimme lähteneet Jumalaa kiusaamaan. Minä vastasin, ett'eivät ne -mistään tietäisi, ennenkun olisimme jo kotona ja ett'ei vaaraa ollut -mitään, koska samaa tietä oli ajettu jo kerran ennenkin tänä päivänä. -Liuottelin Matin epäilyksiä yhä enemmällä konjakilla ja onnistuin -vihdoinkin saamaan hänen suostumuksensa. Syvimmin vaikutti häneen se -syy, että jäämatka oikasi seitsemän peninkulmaa ja se ratkaisi riidan. -Mutta ensin kutsuttiin isäntä puheille ja kyseltiin häneltä perinpohjin -sekä jään kestävyyttä että tien suuntaa. Matti alkoi jo jänistää, -mutta minun intoni vaan kasvoi. Matkamme olisi lykkäytynyt ainakin -huomiseksi, ell'ei taloon samassa olisi saapunut kahta rahtimiestä, -jotka olivat tulleet juuri samoja jäitä, joita me niin pelkäsimme. -Nyt vetosin minä Matin ylpeyteen ja urhoollisuuteen, ja hänen -vastustuksensa päättyi siihen, että isännän kuullen sanoi itsensä irti -kaikesta edesvastuusta. Hevonen valjastettiin, lasit tyhjennettiin ja -isäntä toivotti meille onnea matkalle. Näön vuoksi murisi Matti vielä -jotain, mutta hotasi samalla hevosta ja niin me lähdimme liikkeelle. - -Hetken kuluttua jäi meistä maantie oikealle kädelle ja kun me kerran -olimme tien haaran sivuuttaneet ja ajaneet synkkään metsään pitkin -kaitaista syrjätietä, oli päätös tehty ja molempien meidän mieltämme -kevensi se, että asia viimeinkin oli ratkaistu. Tarjosin Matille -rohkaisuryypyn ja viritin iloisen laulun, niin että hongikko kajahteli. - -Pian ajoimme alas jyrkästä törmästä, metsä harveni ja puiden oksien -ja runkojen välistä vilkkui jään valkonen lakana kuin pysty seinä. -Soluimme alas rinnettä ja tulimme muutaman sisäisen lahdelman jäälle. -Kuu ei ollut vielä noussut ja tuossa omituisessa, epämääräisessä, -tuikkavassa tähtien valossa näytti lahti äärettömän suurelta selältä. -Reki, joka oli reutoillut ja kolahdellut jäälle laskeuttaissa, liukui -nyt tasaisesti kuin lasisella pinnalla. Lunta oli vaan vähän kirkkaalla -jäällä, sillä lumen oli satanut ennen kuin järvi jäätyi. Ajattelin jo -kaivaa esille luistimeni ja näyttää Matille, miten hevonen sivuutetaan. -Mutta tekemättä tuo jäi, kun reki oli niin lämmin ja mukava ja matkan -teko niin helppoa, että siitä oikein nautin. Hevosen ei tarvinnut juuri -muuta kuin itseään liikutella, reki seurasi kuin varjo sen perässä. - -Siellä täällä näkyi harmahtavan jään pinnassa musta juova, jonka -halkeama oli siihen piirtänyt päästämällä vettä jäälle ja sulattamalla -lunta tuuman verran molemmin puolin. Olimme ajaneet melkoisen matkan -salmen suuhun päin, ennenkun ensimmäinen rasahdus ilmaisi, ett'ei -meillä ollut maata jalkojemme alla. Hevonen pelästyi outoa ääntä, -mutta tottui siihen pian. Matti ja minä emme vaihtaneet ajatuksia -tapahtuman johdosta, mutta minä luulen, että nuo pitkät, valittavat -äänet, jotka salamoina edellämme juoksivat, synnyttivät kamalata kaikua -omissatunnoissamme, jotka eivät olleet niin paatuneita kuin hevosen -omatunto. Minä kyllä näin, että Matti alussa hätkähteli, joka kerta -kun jää tavallista vaikeammin allamme valitti, ja minäkin tein samoin. -Vakuutimme kuitenkin toisillemme mitä rauhallisimmalla äänellä, että -kun jää tuolla tavalla rusahtelee, se on vaan merkki siitä, että se -kestää. Sehän on vaan pakkanen, joka sitä kutistaa ja vahventaa! - -Kaunista päivää oli seurannut mitä ihanin keskitalven tähtiyö. Jo -auringon laskiessa olin minä todelliseksi mielihyväkseni huomannut, -että ylähuuleeni, jonka haivenet muuten olivat vaaleat ja näkymättömät, -oli alkanut kuuraa kasvaa. Työnsin torvelle huuleni ja katselin -ihastuksella jäätynyttä miehuuteni merkkiä, mutta Matti ei huomannut -mitään eikä näkynyt ollenkaan nauttivan omasta kuurastaan. Jäällä oli -pakkanen purevampaa ja nipisti nenää niin että kirveli, mutta vähät -kivusta, kun tuon tuostakin voin kielelläni lipaista aivan oikeita, -kankeilta tuntuvia viiksiä, joita pimeän vuoksi en valitettavasti -voinut nähdä. - -Matin kanssa pitämäni puheet olivat vähitellen muodostuneet pelkiksi -ajatusviivoiksi, mutta aukot paikat täytin minä itse. Lumiset, -havupuita kasvavat tummat rannat jäivät yhä enemmän jälellemme, -lahti laajeni ja äärettömän, vaalean harmaan kentän takaa kohosi -kuun toisesta laidasta syöpynyt sakara. Oli niinkuin olisimme -olleet matkalla maailman avaruuteen, niin rajattomalta, kylmältä ja -autiolta näytti meistä Saimaan selkä epämääräisessä puolihämärässään. -Minua puistatti ja minä unohdin viikseni tehdäkseni salaman nopean, -tähtitieteellisen matkan maailmoihin, jotka olivat miljaardien -peninkulmain päässä maanpallostamme. Mutta avaruuden äärettömyyden -takia en kuitenkaan omaa pienuuttani unhottanut, ja minun täytyi -piankin Matilta kysymällä saada selkoa turvallisuudestamme: - --- Tietääkö, Matti mistä tie kulkee? - --- Tästähän tuo kulkee altamme, vastasi Matti. - --- Mistä? - -Turhaan minä tarkastelin jälkeä ja rauhoituin vasta sitten kuin näin -selviä hevosen jälkiä jäällä. Oli niin merkillisen lohdullista nähdä -nuo mustat jätteet, jotka monta syltä pitkänä viivana viittasivat -meille kulkumme suuntaa. Linnunrata kaikessa puhtaudessaan houkutteli -minut harharetkilleni vasta sitten, kun olin huomannut maan matoisen -loan jalkojeni alla. - -Keskiyö oli vähitellen ohi. Tähtisikeröt olivat hitaasti kääntyilleet, -kuu kulki nopein, pitkin askelin alhaalla taivaan rannassa. -Ajatukseni pääsivät taas jaloilleen, hiljaisuuden, yksitoikkoisuuden -ja kipenöitsevän äärettömyyden avustamina. Aloin siinä tuumia omaa -pienemmyyttäni tämän luonnon suuruuden edessä, mutta ei siitä saamani -opetus ottanut minuun oikein pystyäkseni. Ei ollut minulla siihen -aikaan vielä mitään auttamattomia suruja, joita olisin tarvinnut -pienennellä vertaamalla niitä äärettömyyteen ja siihen varmaan tietoon, -että on niitä muitakin kärsiväisiä noiden maailmain miljoonain -joukossa. Minulla oli vielä kuusitoistavuotiaan turhamainen mieli -ja vankka usko nuoruuden rakkauteen ja sen kaikkia voittavaan, -lämmittävään liekkiin. Ja niin aloin minä muistella Salamia, joka -teki valosta sillan Sulamithin luo, ja suoritin minä siinä melkoiset -määrät kunnollista siltatyötä, kun kerran olin päässyt selville -siitä, mihin tähteen minä Sulamithiin sijoittaisin. Pysähdyin lopuksi -erääsen tähteen, joka kaikista kirkkaimmin kimmelteli, ja jonka valo -vuorotellen vaihteli valkeaa, sinistä ja punaista, niinkuin timantti, -ja niin lähdin hänen luoksensa taivaltamaan. Jälestäpäin sain kuulla, -että tähdellä oli miehen nimi, Sirius, mutta minun silmissäni oli hän -vielä kauvan kaiken naisellisen kauneuden perikuva, jonka kasvojen -piirteet kyllä vaihtelivat, mutta joka useimmittain esiintyi edessäni -ihanan Anna Ramseniuksen muotoisena. - -Vasta sitten kun olimme tulleet pois Saimaan jäiltä, alkoi tähti oikein -selvästi muistuttaa tuota kaunista papin tytärtä, mutta en ollut vielä -aivan pitkälle ehtinyt, ennenkun kaupunkilaislemmittyni häiritsevällä -tavalla pisti iloisen, nauravan naamansa Sulamithin ja minun väliin. -Koetin karkoittaa hänet pois hyvin epäkohteliaita asioita ajatellen, -mutta yhtäkaikki hän vaan seisoi edessäni täyttä kurkkuaan nauraen -puolen miljardin peninkulman päässä avaruuksien perillä. Otin hänet -armoihini, rakensin valosiltani häntä kohti, en nähnyt häntä enää, -pyysin anteeksi itseltäni ja vaihdoin varmuuden vuoksi tähden nimeä, -ett'en joutuisi uskottomaksi Sulamithille. Nimitin sen noin vaan -yleisesti "Onnen saareksi" ja ohjasin purteni sitä kohti läpi taivaan -kannen kimmeltävien saaristojen. - -Ei kestänyt hauvankaan, ennenkun olin mielestäni aivan mitätön -hitunen, joka toisen yhtä pienosen hitusen kanssa ajaa läpi äärettömän -avaruuden. Kun katselin kupeelleni jäälle, oli se kummallisen -epätodellisen näköinen, niinkuin olisi ollut monta peninkulmaa -jalkaimme alla. Metsän musta juova saattoi hyvin kyllä olla joku pilvi -jossain tavattoman kaukana. Olin kuin ilmassa kulkevinani. Hevonen, -reki, Matti ja minä olimme erikoinen taivaan kappale ja vapautuneina -maanpallon vetovoimasta pyrimme me, nuoruuden rakkauteemme luottaen, -kohti "Onnemme saarta", jonka kirjavat puutarhat väikkyivät kaukana -edessämme. Hetken aikaa oli mielikuvitukseni erehdyttävän todellinen. -Täällä Saimaan selkien keskellä oli jää herennyt halkeilemasta, -kulkusten kilinään oli korvani jo aikoja sitten tottunut, niin ett'en -sitä huomannut, matka kului aivan hiljaa, ja tuo vaalean harmaa pinta -allamme oli niin tasanen, että oli kuin reki ei olisi liukunut, vaan -kiitänyt sen ylitse. Hevosen kavioiden kopse haihtui kaiuttomaan yöhön, -Matti vaikeni, minä vaikenin, jää vaikeni. Olin jo kysymäisilläni -Matilta, kuinka hän oli uskaltanut lähteä kanssani niin vaarallisille -kaukomatkoille, ja tiesikö hän, että me voisimme matkustaa tällä -tavoin tuhansia vuosia kuitenkaan perille joutumatta. Mutta Matti -istui ja torkkui turvallisesti kuskilaudallaan ja heti huomasin minä -mahdottomaksi, että hän olisi voinut olla matkalla kautta avaruuksien -kohti "Onnen saarta". - - -III. - -En ollut juuri ollenkaan Matille vihanen siitä, että hän oli pysytellyt -maan päällä. Päinvastoin. Rupesin ajattelemaan odottamattoman aikaista -kotiintuloamme, kuinka me hämmästyttäisimme kaiken kotiväen ja kuinka -ne meitä kysymyksillään ahdistelisivat. Olin jo selvillä kaikista -niistä välinpitämättömistä vastauksista, joita tulisin antamaan -kiihoittaakseni heidän uteliaisuuttaan vielä enemmän, ja kuinka minä -sitten toisten päivitellessä ja toruessa aivan tyynesti kertoisin, -että me olimme ajaneet Saimaan jäiden yli jo ennen joulua. Olin tästä -tosiasiasta kovasti mielissäni, sillä tekomme näyttäisi varmaankin -jotenkin uhkarohkealta, mutta se minua kuitenkin hiukan harmitti, -ett'en voisi kertoa heille mistään oikeasta seikkailusta. Olihan vähän -noin niinkuin noloa tulla kotiin mitään erinomaisempaa kokematta ja -minä aloin jo toivoa, että edes ajaisimme jäähän -- ainoastaan nimeksi --- tai että saisimme nähdä jonkun puolen tusinaa susia. Tarkemmin -punnittuani päätin toivoakin vaan susia, koska en ollut niitä ennen -läheltä nähnyt ja kun ne eivät tainneet olla niinkään vaarallisia. -Ja minä antauduin sen miellyttävän tunteen valtaan, että minä nyt -olen suureen vaaraan joutumaisillani, sill'aikaa kuin kotikäet -nukkuvat makeinta untaan ja luulevat meidänkin tekevän samoin jossain -turvallisessa majatalossa. - -Kun olin taas saanut ajatukseni kotiin päin suunnatuiksi, -pysähtyivätkin ne sinne, vaikkakin "Onnen saari" yhä leimusi ihanana -ilotulituksena yöllisellä taivaalla. Äskeinen suuren vaaran tunne -vaihtui miellyttäväksi hyvinvoinniksi ajatellessani lähenevän joulun -kotoisia iloja. Joulu oli lapsuuteni aikana ollut minulle juhla -täynnä lempeitä, hyväntahtoisia ja lämpimiä tunteita. Näin vanhan -isäni heltyvän ja loistavan hiljaista ja sydämmellistä ystävyyttä, -äidilläni oli vaan pelkkiä helliä sanoja sanottavanaan ja me lapset -saimme arvokkaita joululahjoja ja pyhäruokaa monen viikon kuluessa. -Kuusitoista vuotiaan surut eivät ole syvälle juurtuneet ja minä olin -iloinen siitä, että ihmiskunta oli saanut syntiensä sovittajan ja minä -tahdoin viettää hänen syntymäjuhlaansa sillä oikealla, lämpimällä -mielellä. Ajattelin omituisella, rauhaisalla ilolla noita suurina -juhlapäivinä pidettäviä hartaushetkiä ja päätin ottaa niihin osaa -täydestä sydämmestäni ja sen kautta vanhempieni mieltä ilahuttaa. -Tahdoin karkoittaa mielestäni kaikki kapinalliset, uudenaikaiset ja -vapaat ajatukset, joita elämä koulukaupungissa on minussa väkisinkin -eloon herättänyt, ja vielä kerran hyvän lapsen tavoin nauttia -jouluilosta vanhassa, hyvässä kodissani. Siitä mielialasta olisi -saarnanikin uudenvuoden jälkeen uhkuva ja yhdellä tempauksella siirtävä -minut lasten kirjoista maineen temppelin harjalle. - -Suljin silmäni ja olin jo kotoa lähestyvinäni. Tuossa on -karjakartanomme vasemmalla puolen tietä, tuossa alkaa havumetsä ja -kymmenen minuutin kuluttua olemme kotipihalla. Kuulen jo aivan selvään -Kastorin äkäisen haukunnan ja nautin jo edeltäkäsin hänen mielensä -muutteesta, kun hän saapi tietää, kuka täältä on tulossa. Sitten -tuikkaa tulia puitten runkojen välitse, ja me ajamme ulos havumetsästä, -puistokäytävän läpi, koiran yhä haukkuessa. Kun tulemme pihaan -porttipylväiden välitse, jotka ovat puoleksi kinoksiin hautautuneet, -hyökkää vastaamme Kastor hevosen kimppuun käyden. Hetikohta tuntee hän -ääneni ja hänen kiukkunsa vaihtuu iloon niin hurjaan, että minulla on -täysi työ estää häntä kasvojani nuolemasta. Hän hyppii ja ulisee reen -ympärillä, loikkaa sen sisään ja iloitsee minun tulostani niin kuin ei -kukaan ihminen vielä ole iloinnut eikä koskaan tulekaan iloitsemaan. - -Kulkusten kilinän ja Kastorin ilohuutojen houkuttelemana tulee piika -Reeta porstuaan kynttilä kädessään. Etehisen ikkunassa näen minä -tutkiskelevia kasvoja, ja kun pysähdymme rappujen eteen, ilmaantuu -äidin vanhat, rakkaat ja ystävälliset kasvot Reetan takana ja tuli -valaisee lämpimästi hänen hienoja ryppyjään ja sileäksi kammattua -harmahtavaa tukkaansa. Melkein juoksemalla hän juoksee rappuja alas ja -huudahtaa: -- Kaarlo --! Oletko jo täällä! Rakas Kaarlo, tervetullut, -tervetullut! - -Äidin jälestä tulivat siskot ulos kylmään talvi-iltaan ehtimättä edes -huivia hartioilleen heittää. Mutta isä jäi etehiseen ja tuprutteli -savua ikkunaan. Hänen kalju päänsä kiilteli kattolampun valossa ja -avonaisista ovista lensi minulle tervetuliaisiksi vastaani paksut -huurupilvet. Ne toivat tullessaan joululakan lemua, pestyjen lattiain -hajua ja vierreleivän tuoksua; ja se vaikutti minuun erittäin -miellyttävästi kylmästä tullessani. Ihastuksella tunsin sitten tuon -kaikkia muuta voimakkaamman lemun, joka tuntui ainoastaan kotona -Hannebergissä, joka oli syöpynyt huonekaluihin ja vaatteihin, -joka seurasi kotia ja perhettä ja jota ei tavattu missään muualla -maailmassa. Siinä lemussa hengähtävät vastaani kaikki lapsuuteni -muistot ja kodin koko lumousvoima ja herttaisuus. - -Äitini suutelee minua, mutta astuu kohta ihmeissään askeleen taapäin. - --- No minun päiviäni! huudahtaa hän. Pojallahan on viikset! - -Sisaret tunkeilevat reen ympärillä nähdäkseen minua ja minun viiksiäni, -ja kun minä olen reestä noussut, näen minä äärettömäksi ilokseni, -etteivät kuuraviikseni sulakaan pois, vaan sallivat itseään sormiella -ja kierrellä niin paljon kuin vaan haluttaa. Niistän nenääni saamatta -niitä näppiini ja valmistaun mahtavassa saattokulussa astumaan vanhaan -kotiini. Isä tulee vastaan porstuassa ja minä kiverrän ylös komean -huulipartani antaakseni hänelle tulijaissuudelman. - --- Nuo ajat sinä huomenna pois, -- ne eivät sovi koulupojalle, sanoo -isä jäähdyttävästi ja suutelee minua hymyillen. Ei kutsunut niitä edes -viiksiksi, sanoi vaan "nuo". - -Unohdan kuitenkin pian hänen epäystävällisyytensä, sillä etehisessä -näen minä setä Ramseniuksen ja Annan, jotka ovat meillä kylässä. Setä -taputtaa minua olkapäälle ja sanoo tervetulleeksi, mutta Anna vetäytyy -ujosti hämärän peittoon, enkä minä voi mitenkään saada selkoa siitä, -mitä hän ajattelee viiksistäni. Tuo hämäryys, joka häntä ympäröipi, -näyttää minusta hyvin oudolta, ja minä alan hiukan epäillä, enkö -nähnekin vaan unta, kun samassa kuuluu jotain melua ja pauhua niinkuin -koko talo sortuisi päälleni. Lattia vajoo jalkaini alla, luulen -kuulevani veden kohinaa ja kaikki rakkaani katoavat samassa näkyvistäni. - -Samassa huutaa Matti jotain ja minua pudistetaan turkin kauluksesta: - --- Pian ylös! Pian, ett'ei reki uppoa! Katsella harastelin ympärilleni -enkä ollenkaan käsittänyt mitä oli tapahtunut, ennenkun reen edessä -näin mustan olennon, joka avannossa polskaroi. Takanani seisoi Matti ja -pudisteli minua kauluksesta. - --- Tässä nyt ollaan järvessä, sanoi hän. - -Kavahdin seisoalleni ja nakkasin vaistomaisesti turkin päältäni -ollakseni vapaampi liikkeissäni. - --- Elä heitä turkkia veteen, huusi Matti, -- tässä vielä kuivia -vaatteita tarvitaan tän' yönä! - -Matti seisoi reen takana ja piti siitä kaikin voimin kiinni estääkseen -sitä avantoon liukumasta. Kohta olin minäkin hypännyt jäälle Mattia -auttamaan. - --- Pidä rekeä niin kauvan kuin minä irtautan aisat, komensi Matti. - -Tartuin rekeen kaikin voimineni ja sain töin tuskin pidetyksi kannat -jäällä. Ymmärsin pian Matin tarkoituksen ja hyväksyin sen täydellisesti. - -Kunhan kerran saisimme reen jäälle, niin sittenpähän olisi aika katsoa, -miten hevonen voitiin pelastaa. Oli meille onneksi, ett'emme olleet -joutuneet rekinemme päivinemme veteen, sillä silloin olisi pelastus -ollut paljoa vaikeampi. - -Hetken puuhattuaan oli Matti saanut aisat rahkeista irti ja -voimakkaalla tempaisulla saimme me reen jäälle. Suuressa, mustassa, -parin sylen levyisessä avannossa ponnisteli hevonen ähkien ja -huohotellen koettaen pysyä pinnalla. Niinpian kuin reki oli pelastettu, -hiipi Matti varovasti avannon reunalle lähelle hevosen päätä, polki -jäähän koettaakseen kestikö se ja meni sitten auttamaan reipasta -ruunaansa, joka miltei iloisesti päristellen ponnisteli jääkylmässä -vedessä aivan niin kuin olisi ollut tavallista kesäkylpyä ottamassa. - -Minä aioin mennä apuun, mutta hän huusi minulle, ett'en tulisi liika -likelle jään reunaa. Siinä oli hän oikeassa, olihan tarpeetonta suotta -aikojaan pudota veteen ja kastua läpimäräksi. Yö oli kyllä ilmankin -kylmä. Ainoastaan toinen jalkani oli hiukan kastunut, kun rekeen -hulahtanutta vettä oli vähän tunkenut saapasvarresta sisään. Matti, -joka oli kohta paikalla, kun hevonen upposi, hypännyt jäälle, oli aivan -kuiva. - -Saatuaan kiinni hevosen suitsista rauhoitti hän sitä ystävällisillä -sanoilla ja päätä taputtamalla. Sitten peruutti hän sitä vähän matkaa -ja koetti kehoittavasti huutaen ja suitsista vetäen saada sitä -hyppäämään jäälle. Hevonen kokosi voimansa suureen ponnistukseen, -kohottautui melkein pystyyn jääpalaisten keskessä ja koetti Matin -yhä sille hoilatessa iskeä etujalkansa jään reunaan. Saikin se -toisen kavionsa jään reunaan, mutta jää murtui ja hevonen hulahti -takaisin mustaan avantoon ja Matin täytyi heittää suitset irti. -Jääpalaset kolasivat ja vesi loiski, hevonen päristeli vettä -suurista, tuhuttavista sieramistaan ja oli taas entisessä uivassa -asennossaan. Lyhyellä, levottomalla, navakalla hirnahduksella ilmaisi -se tyytymättömyytensä vankeuteensa ja teki uuden yrityksen omin voimin -pelastaakseen. Se onnistuikin niin hyvin, että hän nyt sai molemmat -kavionsa jäälle, ja Matti juoksi ilosta huudahtaen apuun. - --- Siinä se on hevonen, joka itse itsensä auttaa, sanoi hän ylpeillen. - -Mutta hevonen ei jaksanut kaukaa pysyä rasittavassa asemassaan, kaviot -luisuivat yhä lähemmä jään reunaa ja Matin huudot ja riuhtomiset -olivat turhat. Elukkaparka ymmärsi epätoivoisen asemansa yhtä hyvin -kuin mekin. Tähtien valossa voin minä hyvästi erottaa sen apua anovan -katseen, joka ikäänkuin näytti moittivan minua siitä, että seisoin -siinä toimetonna yrittämättä mitään häntä pelastaakseni. Hänen -suuret, liikkuvat sieramensa puhuivat voimakkaampaa hädän kieltä kuin -mitkään ihmisen kasvot, ja minä kiiruhdin Matin luo jotain tyhmää -ehdottamaan. Mutta joko nyt Matti oli tunteettomampi eläinten kielelle -kuin minä, tai oli hän sitä mieltä, että hevosia oli hevoisina -kohdeltava, oli miten oli, hän haki esille ruoskan, hihkasi pari kertaa -sydämmettömästi, tarttui taas suitsiin ja huimasi hevosta ruoskalla -armottomasti selkään. Epätoivoissaan nousi hevonen melkein pystyyn, -teki viimeisen ponnistuksensa ja sai enemmän kuin puolet mustasta -ruumiistaan jään reunalle. - --- Kas niin, hoo! Ylös vedestä, sinä kirottu kanttura! huusi Matti. - -Kirottu kanttura iski etujalkainsa rautakengät jäähän ja vetihe -hiljalleen ylös. - --- Kas niin, hoo! Tulehan, tulehan! kehoitteli Matti. - -Silloin ulvahti jää surkeasti ja painui hitaasti hevosen alla. Matti ja -minä pelastauduimme kiireen kautta kovalle jäälle, mutta hevonen upposi -takaisin isontuneesen avantoonsa ääntä päästämättä, ikäänkuin olisi -päättänyt ennemmin turvautua kylmään veteen kuin ottaa vastaan piiskan -iskuja ja haukkumasanoja. - --- Siinä se nyt on, virkkoi Matti. -- Ja siellä taitaa pysyä, lisäsi -hän yhtä rauhallisesti. - --- Meidän täytyy hakea apua, sanoin minä. - - -IV. - -Nyt vasta aloimme ympärillemme katsella. Ei ollut pitkältä maihin ja -minä kysyin Matilta, miten olimme osanneet ajaa näin kaitaseen salmeen, -jossa varmaankin kävi virta. - --- Ka, no -- kun hevonen vei... vastasi hän. - --- Kulkeeko tie tästä? - --- Mistäs minä sen tiedän paremmin kuin tekään? - --- Oletko ajanut harhaan? - --- Olemmepa saattaneet ajaa, kun ei tietä näy. - --- Oletko nukkunut -- häh? - --- Nukkuihan herrakin. - -Nyt alkoi hevonen huohottaa arveluttavasti ja Matti otti aisat -koettaakseen ulottuivatko ne avannon yli. Onneksi ne ulottuivat, -ja hetken kuluttua oli hän sitonut ne mahahihnaan niin, että ne -kannattivat hevosta, jonka nyt ei tarvinnut uuvuttaa itseään uimalla. - --- Auttaisiko tuo, jos huutaisi apua, arveli Matti sen tehtyään ja -päästi jotenkin laimean huudon talviyön helmaan. - --- Ei, mene sinä hakemaan apua, niin minä huutelen, ehdotin minä. - --- Eiköhän täällä asune ihmisiä jossain, tuumi Matti. -- Muistelen -nähneeni tulen tuiketta, ennenkun upposimme, ja hevosella on aina -merkkinsä, kun se eksyy. Voi, voi, että lähdinkään tälle taipaleelle! - --- Elähän nyt, -- menehän nyt vaan, niin minä huudan. -- Ja minä -päästin mitä pirullisimman ulvahduksen mikä suinkin vaan kurkustani -helti. Se synnytti kamalan kaiun toisella puolen salmea, hevonen -herkesi tuhuttamasta ja käänsi päänsä nähdäkseen, mitä meillä oli -tekeillä. Matti lähti tallustelemaan salmea pitkin tutkiakseen seutua -ja minä aloin taputella ja rauhoitella hevosta samalla kuin tuon -tuostakin korotin ääneni mitä kauheimpaan kirkunaan, joka teki hevosen -yhä levottomammaksi ja herätti eloon uinailevan mielikuvitukseni, niin -että lopulta huusin todellisesta vakuutuksesta niinkuin hengen hädässä. -Matti oli häipynyt pieneksi mustaksi pilkuksi tuolla jäällä ja minä -olin kuulevinani hänen huutavan jotakin. Teroitin korvani ja erotin -viimein: - --- Paljoko kello on? - -Minua harmitti tuo minun mielestäni tarpeeton kysymys, kaivoin -kuitenkin kelloni esille ja karjuin Matille: - --- Kello on viisi! - -Samassa lähti Matti kulkemaan määrättyä suuntaa ja katosi erään niemen -taa jättäen minut keskellä yötä yksin hukkuvan hevosen kanssa, jumala -tiesi kuinka kauvaksi ihmisasunnoista. Pian tuossa kuitenkin toinnuin, -aloin hypiskellä lämpimikseni hevosraukan edessä ja kääriydyin lopulta -nahkasten sisään rekeen, kun kastunut jalkani ei ottanut lämmitäkseen. -Hevonen lepäsi aivan hiljaa aisojensa varassa, tuhuttaen ja hirnahtaen -silloin tällöin, niin kauvan kuin näki minut, mutta alkaen käydä -todella levottomaksi, kun olin rekeen piiloutunut. - -Ensiksi se ähkäsi puoleksi päristellen puoleksi hirnahtaen niin -tuskaisesti, että minä hyppäsin pois reestä luullen hänen uppoavan. -Kuultuaan minun liikahtavan, käänsi hän päätään ja katseli minua -niin moittivasti ja päästi suustaan äänen niin surkean, että minun -täytyi käydä lohduttamaan. Silittelin hänen harjaansa ja korviaan, -ruopottelin otsaa ja tukan juurta ja puhelin hänelle lohduttavia -sanoja huolettomalla äänellä. Hänestä kuului varmaan tuo huoleton -ääni ivalta, sillä kärsimättömällä liikkeellä pudisti hän päätään ja -päästi taas tuollaisen valittavan, tuskaisen hirnahduksen, joka värisi -vilua niinkuin hän itsekin. Melkein koko ajan oli hän liikkeessä, -pysytelläkseen lämpimänä, ja ainoastaan sen kautta säilyi avanto -sulana; -- muuten se varmaankin olisi jäätynyt sekä hänen ympärilleen -että päälleen. Aisat, jotka häntä kannattivat, natisivat jäällä joka -kerta kun hän kävi levottomaksi, ja yhä levottomammaksi alkoi hän käydä. - -Ymmärsin hänet vallan hyvin ja koetin nyt osaa ottavalla, valittavalla -äänellä häntä lohduttaa. Hänen levottomuutensa lakkasi hetkeksi, hän -vaan pudisti surullisesti kaunista päätään, mutta vapisi vilusta niin -kovasti, että jää ympärillä helisi. - -Istuin ja hyväilin häntä siinä ainakin kymmenen minuuttia surullisten -mietteiden mieltäni ahdistaessa. Eihän syy kaikkeen tähän kurjuuteen -ollut kenenkään muun kuin minun? En voinut millään tavoin siirtää -edesvastausta omaltatunnoltani ja minun täytyi tunnustaa olevani hänen -murhaajansa, sillä siitä olin minä vakuutettu, ett'ei hän voisi pysyä -hengissä puolta tuntia kauvempaa. Ja noin surullista kuoleman taistelua -täytyi minun katsella, voimatta häntä mitenkään auttaa. Keskitin kaikki -syyllisyyteni ja sääliväisyyteni tunteet hyväilyyni, mutta hän yhä vaan -pudisti päätään, tällä kertaa melkein vihaisesti ja päästi suustaan -niin surkean valittavan ja niin kamalan huudon, että minä aivan -ehdottomasti peräydyin avannolta luullen hänen päälleni käyvän. Mutta -sitten hän taas rauhoittui ja katseli minua rukoilevin silmin. - -Silloin valaisi onnistunut ajatus synkkää suruani, jätin hevosen siihen -hetkiseksi ja kaivoin esille palan leipää eväslaukustani. Samalla pisti -päähäni, että minähän voin käyttää konjakkipulloani lieventääkseni sitä -vilua, joka yhä enemmän tunki jalkoihini. Mutta miks'en samalla antaisi -hevosellekin konjakkia? Ja hetken kuluttua syöttelin minä paleltuvalle -toveriparalleni konjakissa kastutettua leipää. Hän söi mielellään -eikä ollenkaan hylkinyt leipää, vaikka se haisikin väkiviinalle. Oli -minusta omituisen helpottavaa turkkiin kääriytyneenä ja hevosen pää -kainalossani jakaa hänen kanssaan eväitäni ja konjakkia, joka näkyi -tekevän hyvää. Hän rauhoittui syödessään ja nuoleskeli ahneesti -käsiäni, kun niihin konjakkia hulahteli. - -Oli kulunut aikaa ehkä tunnin verran siitä kuin ajoimme jäähän ja -puolen tunnin verran siitä kuin Matti lähti. Ei häntä vielä näkynyt ei -kuulunut ja minä aloin jo joutua epätoivoon. Miksi istun minä tässä -ja ylläpidin kuolemaan tuomitun henkeä? Eikö olisi paljoa viisaampaa -lähteä tiehensä ja pelastautua kuoliaaksi paleltumasta? Ehkä voisin -saada apuakin pikemmin kuin Matti! Vaan niinpian kuin taas katsahdin -toveriini, muuttui mieleni täydellisesti. Jos olisin hänet nyt -jättänyt, olisi se ollut rikos, joka olisi vaivannut minua elämäni -kaiken. Olisin ollut valmis paleltumaan kuoliaaksi hänen viereensä, jos -niiksi olisi tullut. - -Pian olimme tyhjentäneet konjakkipullon ja minä voin pyhästi -vakuuttaa, että hevonen oli saanut sitä suurimman osan. Tulin siinä -nyt ajatelleeksi, mitä mahtaisivat kotona sanoa, jos näkisivät minut -täällä Saimaan jäällä syöttämässä ja silittelemässä avantoon uponnutta -kuolemaisillaan olevaa hevosta. Muistui mieleeni, että Anna Ramsenius -rakasti äärettömästi hevosia ja nyt ajattelin minä tätä uskollisuuttani -hädässä kahdenkertaisella ilolla. - -Käännähdin usein taakseni ja näin viimein kolme mustaa pistettä -ilmaantuvan niemen nenään ja lähenevän meitä. Ajatteles, jos ne -olisivat susia! Minulla ei ollut mitään muuta kuin puukko omaksi ja -hevoseni puolustukseksi, ja jännityksellä odotin minä noita kolmea -pistettä. Koetin uskotella itseäni, että Matti sieltä tuli kahden -muun miehen kanssa, mutta puolipimeässä näyttivät nuo pisteet niin -eriskummallisilta. Hevonenkin vainusi tulevia, pörhisti korvansa -ja näytti niin pirteältä, että kaikki huoleni haihtuivat, sillä -ei varmaankaan avantoon pudonnut hevonen tuolla tavalla korviaan -pörhistä, jos susia vainuaa. Hän näkyi saavan uutta toivoa, koko hänen -jähmettynyt ruumiinsa jännittyi yht'äkkiä uuteen ponnistukseen, joka -oli niin voimakas, että toinen aisa irtautui ja ainoastaan toinen jäi -vielä kannattamaan. Hän hirnahti äänellä, jossa ei enää ollut kamalaa -epätoivoa, ja iloisesti siihen metsän kaukainen ranta vastasi: - --- Hei, heppaseni! Oletko vielä elossa? Kuului Matin ääni huutavan. - -Hevonen vastasi uudella, äänekkäällä hirnunnalla. - -Kymmenen minuuttia sen jälkeen oli ruuna vedettynä jäälle vähän -matkaa avannosta. Seisoalleen se ei kyennyt, mutta näytti kuitenkin -tyytyväiseltä. Käärimme nahkaset hänen ympärilleen ja aloimme neljän -miehen voimalla virittää hänen voimiaan hieroen ja huudahdellen. Sitä -tehdessämme pureskeli ruuna leipää, jota Matilla oli ollut mukanaan, -ja virkosi vähitellen puolentoista tuntia kestäneen kylmän kylpynsä -jälkeen. - --- Mitenkä saitte sen näin kauvan hengissä pidetyksi? kysyttiin minulta. - --- Join sen kanssa veljen maljan avannossa, selitin minä ja näytin -tyhjää pulloani. - --- Ähäh! irvisti Matti ja hieroi hevostaan, niin että otsa hikeä -valoi, vaikka olikin pakkanen. -- Ähäh! -- Eikös ole hyvä, että -hevosia opetetaan viinaa nielemään? Sen konstin taitaa tämä ruuna -jo vanhastaan. Se on, näet, ollut monilla markkinoilla ja vaihtanut -omistajaa useamman kerran, ja silloin täytyy hevosparkaa aina vähän -virkistellä, ett'ei korviaan riiputtelisi! Vaan olipa vahinko hienoa -konjakkia, olisihan tuohon tavallinen paloviinakin välttänyt... - -Kun olimme hevosta uuvuksiimme asti hieroneet, otti Matti nahkaset -hänen päältään ja kehoitti häntä ystävällisin sanoin nousemaan. Hevonen -koetti pari kertaa, mutta ei päässyt. Silloin tarttuivat miehet häneen, -asettivat ensin istumaan ja työnsivät siitä sitten jaloilleen. Ja kumma -kyllä pitivät jalat päällään, vaikka olivatkin kankeat. Matti talutteli -häntä jäällä, hyväili ja houkutteli ja valjasti viimein reen eteen. -Varovasti seuraten kestävää jäätä rantoja pitkin, tulimme vihdoinkin -taloon, josta Matti oli miehet löytänyt. Siellä pantiin ruuna talliin -ja Matti hieroi häntä päivään asti, sill'aikaa kuin minä loikoilin -vieraskammarissa ja jatkoin keskeytyneitä unelmiani. - -Tulimme kotiin melkein samaan aikaan kuin olisimme tulleet, jos -olisimme ajaneet pitempää tietä maantietä myöten. - -Kun olimme ajaneet havumetsään, joka oli kymmenen minuutin matkan -päässä pihasta, kysyin Matilta, kertoisimmeko seikkailustamme. - --- Niin no, vastasi Matti, aivan niin kuin herra tahtoo. - --- Vaan etkö saata saada toria isältäsi, jos hän kuulee, että olet -ollut hukuttaa ruunan? - --- Saattaapa niinkin olla, sanoi Matti. - --- Eiköhän olisi parasta, jos ei kukaan saisi mitään tietää? - --- Se nyt on aivan herran vallassa. - --- Katsohan, saattaisimmehan kumpanenkin saada toria kotona. - --- Kyllä kai se on niinkuin herra sanoo. - --- Emmekö sitten kerro kenellekään koko asiasta? - --- Parastahan taitaa olla. - -Kotona otettiin minut avosylin vastaan, mutta ei ollut minulla mitään -viiksiä, joilla olisin voinut pöyhkeillä astuessani vanhoihin, mataliin -huoneihin. Eikä näkynyt siellä setä Ramseniusta eikä Annaakaan. Isä -kysyi totisen näköisenä lukukausitodistustani, mutta äiti ja sisaret -tahtoivat kuulla uutisia suuresta maailmasta. - -Jäällä viettämämme yö jäi Valkolan Matin ja minun väliseksi -salaisuudeksi. Jäi aina joulun jälkeen, melkein siihen saakka, kun -minun olisi ollut saamani pidettävä. Silloin kuulin minä eräässä -seurassa ulkona pitäjällä muutaman ylioppilaan kehuvan vaarallista -matkaa, jonka hän oli tehnyt jäitä pitkin täällä kotipitäjässä, vaikka -järvet täällä olivat olleet jäässä jo joulukuun alusta. Silloin katkesi -kärsivällisyyteni ja minä kerroin Matin ja minun seikkailusta. - -Tietysti ei kukaan tahtonut ottaa sitä uskoakseen, mutta minä käskin -kysyä Valkolan Matilta, kun sattuivat hänet ensikerran näkemään. -Ja silloin oli minulla ilo saada ihaileva ja kysyvä katse Anna -Ramseniukselta, joka oli ollut ylioppilaan mielitietty koko joulun -ajan. Tyttö kyllä ymmärsi sen, että olin voinut viettää yön Saimaan -jäällä hukkuvan hevosen kanssa, mutta että olin kokonaista kolme -viikkoa voinut olla sellaisesta tapahtumasta kertomatta, se kävi -aivan yli hänen ymmärryksensä. Ja kävi se yli muidenkin pitäjäläisten -ymmärryksen, niin hyvin oman äitini kuin sisarienikin. - - - - -Laulajan palkka. - -Kirjailija Arvid Oskar Fonteliuksen jälkeenjääneistä papereista. - - -"Vuosi on nyt melkein kulunut siitä kuin vähenevä tuotantokykyni -teki ratkaisevan liiton velvollisuudentuntoni ja perheeni kanssa -pakottaakseen minut leipähuolissani lopullisesti turvautumaan entisiin -verivihollisiini. Sanomalehden toimittaja ja edistysmies vietiin -kirjallisuuden vartijain kirjoihin, sitten kun hän ensin oli kaikki -voimansa sen palveluksessa kuluttanut. Armosta ja säälistä annettiin -minulle virka; nyt olen painoasiamies ja kannan vakituista palkkaa -juuri sen verran, että saan korkoni maksetuksi ja särpimen leivälleni -sekä itseni että perheeni varalta. - -"Tänä iltana olin teaatterissa -- ylhäällä kolmannella rivillä -- -nähdäkseni, vaan en näkyäkseni. Katselin erästä omaa kappalettani -aikaisemmilta ajoilta, ja olen vieläkin liikutettu, vaikka luulin -sieluni jo ijäksi jähmettyneen. Tartun sentähden kynääni vielä kerran -ja kirjoitan sen sijaan kuin nykyisessä toimessani saan vaan -- pyyhkiä. - -"Ehkäpä tartun siihen siitäkin syystä, että tunnen itseni velvoitetuksi -antamaan omille ja kirjallisuuden ystäville selityksen -- vaikka -myöhäisenkin -- taikka teen sen hetkiseksi mieltäni helpottaakseni ja -päästääkseni mieleni katkeruutta ilmoille. Sillä valitettavasti tunnen -entisen runoilijan vieläkin kummittelevan itsessäni, vaikka vuosi -sitten juhlallisesti hautasin hänet ynnä hänen pienen maineensa ja -suuren turhamaisuutensa. - -"Se tapahtui samaan aikaan kuin sanomalehdet kertoivat runoilija -Fonteliuksen hakeneen avonaista painoasiamiehen virkaa Helsingissä. - -"Lippunsa pettäminen rangaistiin muinoin kuolemalla, mutta edistyksen -Pyhästä Hengestä luopuminen palkitaan nykyaikana valtion viralla, -vanhain päiväin turvalla ja -- merkillisintä kaikista -- melkein -tyydytetyllä velvollisuuden tunteella. Minulla oli vapaus valita -revolveri taikka virka, perheeni lopullinen häviö taikka toimeentulo, -ystävieni kirous itsemurhaajan haudalla, jonka puolesta he ovat saaneet -suuria takuita maksaa, taikka heidän ylenkatseensa. Oikeudentuntoni -otti ajatusten vaa'an käteensä ja punnitsi kokonaisen vuoden, päivät ja -yöt, siksi kuin tulin sekä harmaaksi että sairaaksi -- ja minä valitsin -jälkimäisen. - -"En tahdo kerskailla sieluntuskillani, en ole velvoitettu tekemään -niistä tiliä, en ystävilleni enkä perheelleni. Elämä ei ole muuta kuin -Luojan ivaa -- siinä totuus, jonka olen oppinut. - -"Mutta uutisen hakemuksestani muistan niin kauvan kuin elän. Se oli -niin surmaavan lyhyt, ilman minkäänlaisia lisäyksiä. Aivan samaan -tapaan se oli sepitetty kuin uutiset vasta-ilmestyneestä kirjastani tai -jostakin pienestä myötäkäymisestäni entiseen aikaan: - -_"Runoilija Arvid Oskar Fontelius"_ -- nuo neljä sanaa harvennettuina --- "on hakenut avonaista painoasiamiehen virkaa". Siinä kaikki. Mutta -minusta tuntui kuin olisin elävänä lukenut uutisen omasta kuolemastani -kykenemättä sitä oikaisemaan. - -"Ei ole mitään tavatonta tulla painoasiamieheksi Suomessa näinä -aikoina. Mutta tulla siksi runoilijamaineella -- puhumattakaan -sydämmestä...! - -"No niin! Minä olin koonnut kaikki tähteet runoilija-ylpeydestäni, -pukeutunut hännystakkiin ja käynyt tavanmukaisilla jäähyväisillä -suosijaini ja ystävieni luona. Edellisten luona oli vaimoni -mukana. Kaikki kävi muodollisesti, kohteliaasti, jopa gentlemannin -tapaisestikin. Olen aina tahtonut olla tai esiintyä gentlemannina, ja -siitä turhamaisuudesta on minulle kosto koitunut. Sillä minulla ei -ollut siihen tarpeeksi varoja, ei lahjoja, ehkäpä ei älyäkään. Minusta -tuli rikoksellinen -- pintapuolisesti katsoen, -- ja niinhän ihmiset -mieluimmin aina asioita katsovat! - -"Kun vakavana ja melkein liikutettuna puristin ystävieni kättä -jäähyväisiksi, kysyivät he kaikki: - -"-- Mitä tämä merkitsee? Mihin aijot sinä matkustaa? - -"-- En mihinkään. Minun on vaan täytynyt hakea painoasiamiehen virkaa -ja arvelen, että seurustelumme tästä puolin tulee olemaan jotenkin -lopussa. - -"Ei ottanut heistä kukaan tätä todeksi. Vapaamielinen sanomalehtimies -ja runoilija painoasiamiehenä, -- mahdotonta! Kaikki he kyllä tiesivät, -että kirjallisuus Suomessa tarjoo miehilleen vaan pettua leiväksi, -mutta kukaan ei tiennyt taikka ei tahtonut tietää, että on jotain, jota -sanotaan: laulajan palkaksi. Tuo vanha taru sirkasta ja muurahaisesta -ei johtunut heille mieleen. Mutta minä muistin sen, minä, -- minä -olin kuluttanut niittoajan lauluun, ja nyt oli syksy käsissä. Eräs -ystävistäni, joka mielellään imarteli, sanoi nauraen: - -"-- Kerrassaan nerokasta! Mainio esimerkki siitä, miten me pidämme -huolta runoilijoistamme! - -"Ja sitten hän ojensi kätensä minulle jäähyväisiksi. - -"Seuraavana päivänä oli hakemukseni uutisena sanomalehdissä ja -parin viikon kuluttua olin minä saanut viran. En kuitenkaan ilman -nöyryytyksiä. Mutta niitä nöyryytyksiä kestin helpommin, sillä ne -tulivat vihollisiltani. Aikaisemmat kokemukseni julkisuuden alalla -ja kustantajien suhteen saamani kokemukset, jotka olivat minun -liittolaisiani ja joilta minulla oli oikeus vaatia jotakin, koska -kaiken ikäni olin tehnyt työtä heidän hyväksensä -- ne kokemukset -olivat paljon polttavampia nöyryytyksiä. Sillä ne sattuivat syyttömään, -joka oli oikeassa. - -"Suoritin, tietysti, kumarruskäyntini painoylihallituksen esimiehen -luona hyvään aikaan. Tahdoin ainakin olla varma siitä, ettei alentavaan -hakemukseeni vastattaisi kieltävästi, kun kerran sen kautta kaikki olin -alttiiksi pannut. Sillä minä olen syntynyt gentlemanniksi, ja minussa -asuu gentlemannin ylpeys, joka onkin elämäni onnettomuus. - -"Esimies otti minut vastaan epäluulo katseessaan, mutta oli kohtelias. -Tunsin myötätuntoisuutta häntä kohtaan -- hän oli kenties kokenut samaa -kuin minäkin. - -"Kun kerroin hänelle asiani, katseli hän minua hetken aikaa -kummastellen. Sitten herkesi hän leikilliseksi, taputteli minua -olkapäähän ja sanoi: - -"-- Kuka olisi uskonut, että meistä tulisi virkaveljiä! - -"-- Olosuhteet pakoittavat minua hakemaan vakituista paikkaa, sanoin -minä. En virkkanut mitään siitä, että olin turhaan etsinyt paikkaa -sanomalehdistössä, että olin koetellut kaikilla mahdollisilla -radoilla yksityistenkin palveluksessa. Sittenkin täytyi minun yhä -uudelleen kertoa syy käyntiini, ennenkun sain hänet uskomaan. Hän -vainusi vaan minun totisuudestani tuota leikillistä kronikööriä, joka -käyskenteli ympäri etsimässä aineksia johonkin ilkeään artikkeliin -painoasiamiehistä. Hän oli hyvin varovainen, hyvin kohtelias ja hyvin -täsmällinen. Jospa hän olisi tiennyt, kuinka hyvin minä osasin lukea -hänen ajatuksen! - -"Hän rykähteli lopulta: - -"-- Eikö sitten sanomalehdistö meidän maassamme todellakaan voi tarjota -paikkaa vanhoille työmiehilleen...? - -"-- Ei, valitettavasti kyllä. Se tarvitsee vaan kielipolitikkoja. -Tarvitsee vaan nuorta väkeä, jolla on uudenaikaista reportteritaitoa, -mutta ei tarvitse aatteen miehiä. - -"-- Mutta onko se nyt ihan totta, että te...? - -"-- Herra hovineuvos, -- minulla on täällä hakemuskirja mukanani! Mutta -tahtoisin mielelläni tietää, onko minulla toivoa viran saamisesta. -Muutoin -- te ymmärrätte sen, herra hovineuvos -- muutoin panen kaikki -alttiiksi, voittamatta mitään. - -"Hovineuvos tarkasteli minua hetken, ja sanoi sitten ystävällisesti, -melkeinpä kuin vanhan sedän hiukan katkeralla kokemuksella: - -"-- Te ette ole nuori enään, vaan saanko kuitenkin antaa teille pienen -neuvon? Elkää koskaan pyrkikö painohallitukseen! Elkää tehkö sitä, -ell'ette tahdo luopua kansalais-arvostanne ja tulla julistetuksi -pannaan siinä kaupungissa, jossa asutte. Jokainen innostus ja pontevuus -sen viran palveluksessa tuottaa teille häväistystä ja ivaa koko maan -sanomalehdistön puolelta, ja yleinen mielipide siihen yhtyy. Pieninkin -velttous tai myönnytys vetää taas korkeimpain viranomaisten vihan -ylitsenne. Jos kerrankaan seuraatte parempaa vakuutustanne, on koko -elonne ja olemuksenne vaarassa, ja jonakuna kauniina päivänä otetaan -teiltä virka ja te seisotte taaskin kadulla, mutta silloin olette kuin -vapaaksi päästetty kelmi, joka on istunut vankilassa häpeällisestä -rikoksesta. Ja hyvä onkin, että niin on -- sillä minäkin olen isänmaan -ystävä! - -"Katsoin kummastuneena tuohon vanhaan virkamieheen, joka puhui noin -avonaisesti. Hän mahtoi huomata hämmästykseni, sillä hän jatkoi -selittäen: - -"-- Minä puhun teille näin suoraan sentähden, että tunnen teidät -teoksistanne, ja nuorempana, tunsin sitä paitse vanhempannekin. -Edellytän, näette, että itsetuntonne on liian tuikea soveltuaksenne -näihin virkatoimiin... - -"-- Olen ajatellut tätä kaikkea, ja kiitän teitä, herra hovineuvos, -ystävällisyydestänne, mutta päätökseni pysyy. Minä en voi muuhun -ryhtyä. Onko minulla mitään toiveita? Ajattelin, että kirjailijanimeni -voisi olla jonkunlaisena puoltolauseena siihen nähden, että se todistaa -luku- ja kirjoitustaidostani...? - -"-- Ei se ole mikään puoltolause, -- päinvastoin. Kuka takaa, ett'ette -te tunnetuilla harrastuksillanne pane esimiehiänne pahaan pulaan? Minä -etupäässä tulen vastaamaan teidän virkaan nimityksestänne... - -"Painoin pääni alas. Hän oli oikeassa. Hetken aikaa kahden vaiheella -oltuani, ajattelin jo heittää aikeeni sikseen. Mutta samassa -johtui mieleeni vaimoni kuluneessa tummassa arkipuvussaan, jonka -kiiltävistä poimuista huolet puhuivat aivan samoin kuin hänen -kasvoistaankin. Näin hänen seisomassa siinä edessäni ja laittavan -voileipiä lapsille, mutta voita ei riittänytkään kuin kahdelle, -toiset kaksi jäivät ilman ja itkivät. Viereisessä huoneessa oli suuri -kirjoituspöytäni ja sen ääressä istuin minä tunti tunnilta, päivä -päivältä, viikko viikolta, turhaan voimiani ponnistellen saadakseni -kirjani, jonka palkkaa kustantajani jo oli suorittanut kaksi kolmatta -osaa, loppuun kirjoitetuksi. Aivojani poltti, sormeni puristivat -suonenvedontapaisesti kynänvartta, minä kirjoitin henkeni edestä --- pelkkää kelvotonta roskaa! Arvosteluni kärsi kauheita tuskia, -mutta minä kirjoitin henkeni edestä, oman henkeni, vaimoni, lasteni -hengen edestä, -- ja -- taiteilija sai väistyä perheenisän tieltä. -Kauhistuksella ajattelin sitä päivää, jolloin teokseni ilmestyisi -painosta. Minua kauhistutti ihmisten ja sanomalehtien tuomio. Sillä -olinhan taiteilijan kovan kohtalon alaisena, olin velvoitettu -vastaamaan vaatimuksia, joihin en koskaan ollut sitoutunut, vaan joita -kumminkin minulle asetettiin. Minä olin ollut yksi noita 'lupaavia', -vaikka en elämässäni ollut muuta lupausta antanut kuin minkä pakosta -annoin vaimolleni: että rakastaisin häntä myötä- ja vastoinkäymisessä. -Lupauksia kammon. Elämä on luojan suurin iva! - -"Mielikuvitukseni vaikutuksista tulin lauhkeaksi, en sitkeäksi, mutta -lauhkeaksi. Minä vajosin kokoon, olin kuin rangaistuksen kärsinyt -koulupoika ja alennuin siihen määrään, että rukoilin, _rukoilin_ tuota -virkaa, joka olisi minulle häpeäksi. Samassa minä myöskin petin suuret -periaatteeni lupauksieni suhteen ja vakuutin, ett'en koskaan saattaisi -esimiehiäni ikävään välikäteen. - -"Ja niin sain minä viran. - -"Sen jälkeen olen viettänyt erakon elämää, maanpakolaisen elämää -keskellä omaa kotikaupunkiani. Olin uneksinut toista, kunniakkaampaa -maanpakoa, suurien aatteiden marttyyrikärsimyksiä, joita ylpeydellä ja -ilolla kestäisin, oikean asian puolesta taistellessani. Sallimus oli -määrännyt, toisin -- se teki minut narrikseen. - -"Nyt urkin ja tarkastelen minä viran puolesta samanlaisia, peitetyn -harmin purkamia kirjoituksia painolakia vastaan, jommoisia itse ennen -muinoin kirjoittelin. Mutta minä luen ne kokeneen sanomalehtimiehen -ja kirjailijan silmällä eikä pujahda hienoinkaan viittaus huomaamatta -ohitseni. Alussa teki mieleni kostaa katkerat kärsimykseni kaikelle -vapaamielisyydelle mitä maailmassa löytyi, ja tuskinpa lienee -milloinkaan ankarampaa ruoskaa heilunut sanomalehtien ylitse kuin -silloin. Ilkeällä ilolla minä parilla hyvin valitulla sanalla vääristin -kokonaan jonkun lauseen ajatuksen, taikka pyyhkäisin sen tykkänään -pois, ell'ei se ollut oikein ohjesäännön mukainen. Mutta siitä syntyi -kohta rettelöitä ja käräjäjuttuja, ensimmäinen palvelusintoni laimeni, -ja tänään olen minä kone, -- älykäs kone -- niinkuin virkamiehen -konsanaan tulee ollakin. - -"Nyt kuljemme, entiset ystäväni ja minä, toistemme sivu kadulla -tervehtimättä. Olin jättänyt heidät hyvästi, olin tullut suljetuksi -pois heidän seurastaan -- olin kuollut ja haudattu! Mutta seppeltä -ei kukaan laskenut haudalleni, ruumis-saattoon ei yksikään heistä -liittynyt, eikä toivonut kenkään kepeitä multia haudalleni isänmaan -helmassa! - -"Ainoa, mikä minusta vielä elää, on teokseni. Alennukseni aikana -ne äkkiä uudelleen virkistyivät henkiin. Kustantajat keinottelivat -minun surullisella maineellani, minä näin muotokuvani kirjakauppojen -ikkunoissa ja teaatterit alkoivat uudelleen näytellä minun syrjään -sysätyitä kappaleitani. Niistä on kaksi pysynyt ohjelmassa tähän -päivään saakka. Minä olen tunnetumpi kuin koskaan ennen, -- sillä minä -olen kuollut. - -"Kotona, se on haudassani, on minulla kaikki hyvin. Minä en koskaan ole -tottunut ylellisyyteen, en koskaan säännöllisiin tuloihin ja sentähden -on minulla harvinainen nautinto ajatella huomispäivää huoletonna, -setelipakka kukkarossa. Tuo vähäinen koneellinen työni vaikuttaa minuun -terveellisesti senjälkeen kuin lakkasin miettimästä kostoa. Ajatukseni -laskeutuivat levolle toinen toisensa jälkeen, minä totun olemaan -elävänä haudattuna ja alan oppia näyttelemään kohtalon narrin osaa, -sankari-osan asemesta. Elämäni raukeaa yhä enemmän, älyni on juuri -niin paljon valveilla kuin sen pakosta olla tulee. Mutta vaimoni osti -itselleen eilen uuden talvipuvun ja minä ensimmäisen turkin elämässäni. -Lapset käyvät yhä terveemmiksi ja pulskemmiksi ja minulla on varaa -panna vanhin poikani ensi vuoden alusta kaupungin etevimpään kouluun. -Kun tyyneesti ajattelen elämäni juoksua, alistun minä kohtalooni. Onhan -tavallaan parempi kuolla näin elävänä ja vähitellen, rakastetun vaimon -ja lasten siunaamana, kuin joutua äkkiä hulluinhuoneesen, omaisten -huutaessa leipää ja ystävien sadatellessa kirouksia takausmaksujen -tähden. - -"Ainoastaan silloin, kun näin välittömästi kohtaan omaa entistä -itseäni, tunnen minä koko olemuksen irvistävän minulle vasten silmiä. -Mitä oli minulla teaatterissa tekemistä? Hauta, -- koti on minun -paikkani? Julkisuuden henkilö, hän otti tavanmukaiset jäähyväiset -elämältä jo vuosi sitten. - -"Ja yhtä kaikki istun minä nyt tässä teaatterin jälkeen ja muistelen -erästä Snoilskyn runoa, joka sopii ivalliseksi päällekirjoitukseksi -koko minun elämälleni. Se sanoo kaikki niin erinomaisen -- nurinpäin. - -"Ja sen nimi on: - - - Laulajan palkka - - Ei tuntea voi mun maailma - Sun nauttimatas elon autuutta, - Mi poistavi laulajan kaihot, - Kun äkkiä saat sinä huomata, - Miten tähkivi oudolla pohjalla - Sun riemun ja tuskasi laihot. - - - - -Kolmekymmenvuotinen sota -- ja sudet. - -Kertomus poika-ajoiltani. - - -Kävin parhaallani kahdettatoista, luin kotiopettajan edessä maalla -pohjois-Hämeessä ja valmistauduin suorittamaan pääsötutkintoa -latinakouluun seuraavana syksynä. Talvi kului kuitenkin enemmän -lumilinnojen rakentamiseen kuin klassillisen opin temppelini -perustuksien panemiseen. Niistä on tuskin mitään mieleeni jäänyt. Sitä -vastoin on siihen ijäksi päiväksi painunut tapaus, joka kamaluuteensa -nähden on ainoa elämässäni ja levittää kauhuansa kaikkiin senaikuisiin -muistoihini. - -Puolen peninkulman päässä isäni maatilalla oli seurapiirini -- kaksi -saman mielistä ja saman ikäistä poikaa. Me tapasimme säännöllisesti -toisemme useamman kerran viikossa ja kävimme syksyn pitkän hyvin -järjestettyä lakkaamatonta kolmekymmenvuotista sotaa, jonka suuret -tappelut ja tärkeät käännekohdat ratkaistiin aina sitä mukaa kuin -vierailimme toistemme luona. Olimme juuri siihen aikaan saaneet ruveta -lukemaan Topeliuksen "Välskärin kertomuksia" ja kaikkien meidän -synnynnäinen sotilasurhoutemme leimahti ilmituleen siitä, mitä olimme -lukeneet. - -Oli vähän vaikea sopia siitä, kuka saisi sodassamme leikkiä Kustaa -Aadolfia. Hänen jaloutensa, hänen voittonsa ja sankarikuolemansa -houkuttelivat meitä kaikkia yhtä voimakkaasti, samalla kuin meistä -jokainen olisi ollut innostunut suorittamaan hänen suurta isänmaallista -tehtävätään. - -Kun minä olin voimakkain ja muita yrittelijäämpi, niin anastin minä -Kustaa Aadolfin osan yksinomaan itseäni varten -- toistaiseksi. -Toiset saivat nurpeilla mielin tyytyä siihen, että joutuivat kahden -edustamaan katoolista ylivaltaa. Minä vein voiton, ja historian menon -mukaan täytyikin minun viedä voitto heistä, vaikka heitä olikin kaksi. -Luulen sitäpaitse, että jo paljas tieto siitä, että esitin kuuluisaa -sankarikuningasta, vahvisti voimiani kaksinkertaisesti ja vähensi -vastustajieni voimia yhtä paljon, sillä melkein aina minä vaan voitin -ja vuodatin urhona kaatuessani punaisimman nenävereni ruokasalin -matolle -- Lutzenin tantereelle -- varmasti vakuutettuna siitä, että se -tapahtui uskonvapauden pyhää asiata puolustaessa. - -Mutta kun alituiset voittoni lopulta kävivät vastapuolueelle -kärsimättömiksi, vetosivat he vanhempiemme korkeimpaan tuomioistuimeen -ja saivat heidät tekemään sen Salamonin päätöksen, että meidän -olisi kunkin vuorollamme esitettävä sankarikuninkaan osaa, ettei -voitto aina kallistuisi minun puolelleni. Seuraus siitä oli se, -että kun minä ensikerran leikin Tillyä, minä tein sen samalla -innostuksella kuin olisin leikkinyt Kustaa Aadolfia ja hyökkäsin -niin raivosasti ruotsalaisten rintamaa vasten, että Kustaa Aadolfin -täytyi täydellisesti tappiolle joutuen vetää väkensä pöydän alle. -Katoolilaiset riemuitsivat, minä aloin uhata historiaa ja oikeutta, -ja kolmekymmenvuotisessa sodassa olisi luultavasti käynyt ohrasesti -uskonvapauden asialle, ell'ei vanhempien valta taaskin olisi tarttunut -ohjaksiin ja hankkinut hyvitystä totuuden ja ruotsalaisten oikealle -asialle. Ja täytyihän minunkin myöntää, että menettelyni kokonaan soti -järkeä ja kaikkien isänmaallisten historioitsijain kertomuksia vastaan. - -Ja niin täytyi siis Kustaa Aadolfin voittaa, vaikka minä olinkin -Tillynä ja Pappenheiminä, mutta nämä historian totuudelle tekemäni -myönnytykset kostin minä taas hirvittävän verisesti, kun tuli vuoroni -polvistua ja pitää rukous ruotsalaisten joukkojen eturivissä ennen -Lützenin tappelun alkamista. - -Ylipäänsä olimme me kaikki kolme hyvin jaloja, kun olimme Kustaa -Aadolfina ja voitimme, mutta huolimatta omavaltaisesta, häpeällisestä -sotaonnestani, silloin kun esiinnyin Tillynä, olin minä kuitenkin -ehkä kaikista jaloin, kun tiesin, että voitto oli kotiin vietävä. -Sillä minä muistan, että tuon tuostakin ryhdyin jatkamaan -kolmekymmenvuotista sotaamme aivan yksinänikin. Kun se ylivoima, joka -olisi ollut voitettavanani, silloin tietysti minulta puuttui, niin -nimitin kartanokoiramme Kastorin liittoutuneiden katoolisten valtain -edustajaksi. - -Taistelumme Kastorin kanssa olivat tulista tulisemmat. -Etuvartijataistelut alkoivat useimmittain keskeltä lattiaa, mutta -kun sotataitoni oli hänen sotataitoaan niin paljoa etevämpi ja kun -minä samalla aikaa ahdistelin liittoutuneita sekä edestä että takaa, -onnistui minun sijoittaa kiivain, ratkaisevin käsikähmä pöydän alle --- enimmäkseen kyökin pöydän alle -- sillä Kastorilta oli ankarasti -kielletty pääsö muihin huoneihin, joissa pehmeät huonekalut, matot ja -varsinainen herraskomeus alkoi. - -No niin -- tottahan on, että minulla taistellessani Kastoria vastaan -oli tuntuvana etuna jotenkin navakat nyrkkini, jotka milloin tahansa -olisivat voineet auttaa minua vastustajaani voittamaan, mutta minä -katsoin häpeäksi Kustaa Aadolfille käyttää näin epäväkisiä aseita. -Mitä minä silloin tein? Tein sen, että keskellä kiihkeintä käsikähmää -pistin kädet taskuun ja ahdistelin katoolista sotajoukkoa sen omilla -käyttämillään aseilla: -- hampailla! - -Kun tappelu oli päättynyt, kuningas kaatunut ja kun hänen hevosensa -tyhjänä laukkasi rintaman edustalla, ryömivät rohkeat sotajoukot esiin -pöydän alta, katoolilainen pudisti nahkaansa ja ruotsalainen syleksi -koirankarvoja suustaan. - -Voiko ajatella jalompaa taistelua ja yhtäväkisempää aseiden valintaa? - -Sillä tavalla jatkui kolmekymmenvuotinen sota sotaonnen vaihdellessa ja -sankariosan muuttuessa, ja se oli aina yhtä innostunutta ja kiivasta, -käytiinpä sitä sitten pöydän alla Kastorin kanssa tai ruokasalissa -naapurin poikain kanssa. Ja kun kahakat olivat olleet oikein veriset, -niin houkuttelimme sisartamme suomaan voitolle kunniansa ja soittamaan -pianolla _Te Deum_ s.o. joku koraalikappale, jonka hän osasi ulkoa. - -Varsinkin joululuvalla leimahtivat sotaiset intohimomme kamalaan -leikkiin, kun meillä silloin oli tilaisuutta useammin tavata toisiamme. -Oltiin jo tammikuun lopussa ja oli ankara pakkaispäivä. Oli minun -vuoroni olla Kustaa Aadolfina ja se ei antanut minulle mitään rauhaa. -Päivällistä syödessä sain houkutelluksi opettajani seuraamaan -minua naapuritaloon, johon häntä muutenkin veti talon nuorimman -eillimäinen tytär. Kun aivan vasta olimme siellä käyneet, ei tullut -kysymykseenkään, että saisimme hevosen, vaan oli meidän hyvissä ajoin -palattava kotiin jalkaisin. Se oli sydämmetöntä meitä kohtaan, mutta -minua houkutteli voitto Lützenin kentällä ja opettajaani hämyhetket -ikkunanpielessä, joka minun mielestäni kuitenkin oli arvotonta -huvitusta täysikasvuiselle miehelle. Ja niin me lähdimme liikkeelle -heti päivällisen jälkeen. - -Ei koskaan ole Kustaa Aadolf voittanut loistavampaa voittoa kuin tuona -talvi-iltana naapuritalon suuressa, tyhjässä, kaikuvassa salissa. -Taistelu muuttui ilmieläväksi, liikuttavaksi todellisuudeksi, kun -"nuorimman eillimäinen" keksi ruveta pianolla soittamaan Suomen -ratsuväen kolmekymmenvuotisen sodan marssia juuri mitä ratkaisevimmalla -hetkellä, kun ruotsalaisten vasen sivusta horjui ja suomalaiset, -Lennart Torstenssonin johtamina, tekivät ihmeitä urhoollisuudellaan. -Nuo tutut sävelet saattoivat minut niin täydelliseen, niin perin -suomalaiseen raivoon, että voitonriemuissani repäsin käteeni irtonaisen -tuolinselustan ja karkasin kurjien liittoutuneiden kimppuun paljain -asehin kostaakseni verisesti sankarikuninkaan kuoleman... - -Voittoni olisikin ollut täydellinen, jos eivät katoolilaiset samassa -olisi panneet äänekästä protestia tätä tällaista sotatapaa vastaan. -Soitto lakkasi, tuolin selusta väännettiin kädestäni ja _Te Deum'_in -asemasta tahdottiin minua taivuttaa häpeälliseen anteeksi pyyntöön. -Ei auttanut, että syytin taisteluintoani ja oikeutettua vihaani, joka -vaati minua ruotsalaisen armeijan puolesta kostamaan sankarikuninkaan -kuolemata. Korkein neuvosto ei ottanut syitäni kuulevaan korvaansa, -minä olin menettänyt voittoni ja rikkonut sotasääntöjemme ensimmäistä -pykälää vastaan, joka kielsi meidän käyttämästä muita aseita kuin -niitä, joilla luonto oli meidät varustanut. - -Lützenin taistelua seurasi ikävä, häiriintynyt mieliala. Taistelun -hyökylaineet, jotka koko joululuvan olivat kohoilleet korkeina ja -vaarallisina, olivat tänä iltana nousseet ylimmilleen eikä niitä -myrskyn laattua ollut enää helppo saada heikkenemään. Mielemme -kapinoitsi, viha säihkyi silmistämme. Anteeksi pyyntö tuntui minusta, -joka olin ansainnut _Te Deum'_in, häväistykseltä. Kieltäysin sitä -tekemästä ja koko tuo hyvin järjestetty kolmekymmenvuotinen sota -oli vaarassa muuttua arveluttavaksi, kaikkia sääntöjä halveksivaksi -vihollisuudeksi sotaa käypien valtojen välillä. Tähän saakka niin -horjumaton sotakuri laukesi ja pienet, mieskohtaiset intohimot alkoivat -anastaa etusijan. - -Ei edes vehnäskahvit, jotka naisellinen diplomaatti toi nyt melkein -pimeään saliin, voinut hillitä ohjattomiksi joutuneita intohimojamme. -Loukattu ja kuollut Kustaa Aadolf kavahti ylenkatseellisesti hymyillen -kaatuneiden urhojensa keskeltä seisaalleen ja koetti, äkkiarvaamatta -katoolilaisten kimppuun hyökäten, kostaa heille salin pimeässä -nurkassa, jossa taistelu kenenkään huomaamatta ja häiritsemättä taas -saattoi alkaa ja jatkua, molempien riitapuolien käyttäessä kynsiään ja -hampaitaan. Mutta tällä kertaa oli katoolilaisten ylivoima väkevämpi, -tuliko se sitten häilyvästä sotaonnesta vai maltin puutteesta. -Kustaa Aadolf sai takkiinsa, niin että paikat paukkui, nutun kaulus -repesi, kiukun kyyneleet kihosivat silmiin, ja hän päätti vihaisesti -mutta varmasti, ettei hän enää koskaan antautuisi otteluun mokomain -arvottomain vastustajain kanssa, jotka eivät edes ymmärtäneet ottaa -selkäänsä, silloin kun hänen ruotsalaisen majesteettinsa halutti antaa. - -Ja hyvästiä heittämättä raastoin minä päällystakkini tampuurin -naulasta, hyökkäsin ulos pakkaseen, paiskasin porstuan oven kiinni -niin, että koko huone vavahti, ja lähdin kiristetyin hampain, -puristetuin nyrkein ja mieli oikeutettua vihaa kuohuen pitkälle -paluumatkalle läpi kaikkien talviyön kauhujen. - -Ja tämän viimeisen, suuren urotyöni tuli vihdoinkin osoittaa, mikä mies -Kustaa Aadolf on ja kuinka kurjat hänen vihollisensa! - -Minä riemuitsin mielessäni, kun ajattelin että taistelun pauhinassa -olin jättänyt täyden kahvikupin lämpimine vehnäspullineen salin -ikkunalle. Niin ylpeästi ja jalosti voin ainoastaan minä, oikea -Kustaa Aadolf, käyttäytyä. Mutta ajatuksissani minä näin jo Tillyn ja -Wallensteinin kurjien roistojen tavalla karkaavan taistelukentälle -jääneen suurenmoisen sotasaaliin kimppuun...! - -Paluumatkani alussa riemuitsin siitä niin, että aivan unhotin ne vaarat -ja vastukset, jotka minua odottivat. Hiljainen, totinen talviyö kuului -vielä kuin äskeiseen leikkiin, tähdet tuikkivat minulle harmaiden -pilvien välistä kehoittavasti ja minä kutsuin ne kaikki suurenmoisen -urotyöni todistajiksi. Vielä sittenkin kun olin jo juossut puoli -tuntia, huomasin tuskin, että yö oli käsissä; minä vaan ajattelin -loistavaa palausretkeäni ja sitä ylpeää tapaa, millä olin pannut -sen toimeen ja pelastanut Ruotsin vanhan maineen. Mutta kun kylmä -kaakkoistuuli, joka puhalsi peltoja pitkin ja ajoi vitilunta eteeni -maantielle, oli puhaltanut pois ensimmäisen mielihyväni ja jäähdyttänyt -kuumimman kiukkuni, alkoi matkan teko tuntua minusta vähän kaamealta. -Ylpeyteni minua kuitenkin vielä tuki, kun ajattelin, mitä ne muut -tulisivat sanomaan uljuudestani ja mitä minusta ajattelisi opettajani, -saatuaan tehdä saman yöllisen retken kuin minäkin. Mutta sekin tunne -rupesi horjumaan epävarmuuden ja alkavan pelon tieltä. Todellisuus -vaikutti yhä ankarammin, kun muistin, että minun oli yksinäni pimeässä -kuljettava puoli peninkulmaa autiota tietä. - -Tiesinhän minä kyllä, ett'ei oltu kymmeneen vuoteen nähty susia -kotitienoillani, mutta siitä huolimatta tahtoi yhä tulla päähäni -ajatus, että ne suurissa laumoissa hiiviskelivät ympärilläni. Kukapa -sen niin tarkkaan tiesi, missä ne kuljeksivat eikähän meidän pitäjän -ympärillä minun tieteni ollut niin korkeita aitoja, etteivät sudet -olisi päässeet niiden yli hyppäämään. Kun susia kuului juoksentelevan -kaikkialla muualla, mikä esti heitä tulemasta tänne ja vaikkapa juuri -tänä iltana. Lumeen peittyneet pellot näyttivät niin autioilta ja -peloittavan tyhjiltä, että kyllä olisin voinut keksiä jo kaukaakin -jokaisen elävän olennon, joka siellä vaan olisi liikkunut. Mutta -tietysti en minä mitään keksinyt. Sillä etäämpänä perällä oli metsän -salaperäinen musta raide, ja siellähän ne sudet ja kaikki muut talviyön -kauhut piilivät. Siellä väijyivät ne suurissa mustissa ryhmissä -valmiina milloin tahansa hyökkäämään esiin ja repimään minut palasiksi. -Ja kaikista pahinta oli, että tie vei juuri tuohon kamalaan pimeyteen, -joka alkoi vähän matkaa ennen kotiin tuloani. Minun täytyi kulkea -metsätietä, joka kestäisi ainakin neljännestunnin, ennenkun tuli -ruokasalin ikkunasta alkaisi ystävällisesti tuikahdella vastaani. - -Oli toki pieni pelkurin lohdutus sentään olemassa. Tuli näet mieleeni -eräs Topeliuksen lasten satu, jonka nimi on "Tähden silmä" ja hädissäni -aloin nyt sitä muistella. "Tähden silmässä" kerrottiin pienestä -tytöstä, joka kaukana Lapinmaassa vanhempainsa huolimattomuudesta oli -vierinyt ulos pulkasta ja jäänyt hankeen makaamaan. Kun nyt sudet -tulivat siihen, niin nuuskivat ne tyttölasta hyvin kohteliaasti -eivätkä tehneet hänelle mitään pahaa. Se tapahtui siitä syystä, että -he tunsivat nenässään tuoksun hänen viattomuudestaan. Mutta sellaista -tuoksua en minä uskaltanut toivoa itsestäni lähteväksi. Ensiksikin olin -minä paljoa epäviattomampi kuin "Tähden silmä" ja toiseksi ei juuri -sopinut Kustaa Aadolfille ja hänen urhokkaalle sotajoukolleen, joka oli -voitokkaalla paluuretkellä yön ja hankien keskessä, turvautua pienten -lappalaistyttöjen viattomuuteen, jos sudet näyttäytyisivät. Ei, jos -vaan sudet tulisivat, niin täytyisi minun tehdä tehtäväni ja antaa -syödä itseni, -- muu ei tässä enää näkynyt auttavan. - -Aivan vaistomaisesti ja pelosta väristen katsahdin jälelleni nähdäkseni -jonkun ajavan tai kävelevän, jonka seurassa voisin kulkea metsän -läpi, mutta ei näkynyt ristinsielua silmänkantaman päässä. Pysähdyin -kuuntelemaan kulkusten kilinää, mutta hiljaisuus oli niin kammottava, -että heti herkesin kuuntelemasta ja lähdin juoksemaan, saadakseni -askelieni ja sydämmeni tykytyksen avulla peloittavan hiljaisuuden -hetkeksikään vaikenemaan ympärilläni. - -Juostuani täyttä karkua kymmenkunnan minuuttia olin aivan lähellä -hirvittävää metsän rantaa. Seisahduin, kuulin sydämmeni jyskyttävän -ja korvieni humisevan ja koetin koota kaikki voimani tehdäkseni -ratkaisevan päätökseni. Ei ollut minulla muuta neuvoa kuin joko -syventyä metsään taikka luopuen kaikesta loistavan paluumatkani -kunniasta pyörähtää takaisin ja häpeissäni palata vihollisen leiriin. -Mutta sinnekin oli nyt kahta vertaa pitempi matka kuin kotiini. Tätä -nöyryytystä ajatellessani leimahti Kustaa Aadolfin urheus uuteen -tuleen, minä edustin taas samalla hetkellä sekä kuningas Kustaa -Aadolfia että Ruotsin armeijaa, ja kun tiesin, että tämä jälkimäinen -oli sekä kuoloa pelkäämätön että lukuisa, hyökkäsin minä huulet yhteen -nipistettyinä metsään, mielessäni se epätoivoinen päätös, että, tuli -mitä tuli, minä katson ylen kaiken maailman sudet ja yölliset metsän -peikot. - -Nopein askelin kuljin eteenpäin honkien keskellä ja tein tahallani -askeleni niin keveiksi ja hiljaisiksi kuin suinkin, ollakseni siten -susien huomiota herättämättä. Ja saadakseni vieläkin enemmän rohkeutta -rintaani aloin laulaa Suomen ratsuväen marssia, tietysti aivan hiljaa, -ainoastaan _ajatellen_ säveltä siivekkäiden askelien säestyksenä -- -kaiken tämän susien tähden. - -En voinut saada pois mielestäni sitä tunnetta, että minua takaapäin -väijyttiin. Sentäbden minä yhtämittaa kiersin pääni jälellepäin. -Jokaisen tahtiosan kohdalla heitin sen sotilasmaisesti milloin oikealle -milloin vasemmalle, mutta sittenkään ei tuntunut uhkaava vaara takaani -katoavan. - -Uljas vapaaehtoinen paluumatkani muuttui yhä enemmän hurjaksi paoksi. -En tietysti paennut liittoutuneita katoolilaisia, mutta jotain suurta, -kaikkialla läsnäolevaa ja näkymätöntä vihamiestä, joka ehkä vaan oli -olemassa pahassa omassatunnossani, mutta joka siellä muodostui laumaksi -ulvovia, keltasen harmaita susia, mitkä seurasivat minua, veriset -kielet riipuksissa ja silmät kamalasti päässä palaen. Kiiruhtaessani -juoksumarssia eteenpäin ja hiljaa hyräellessäni uljasta sotasäveltä -alkoi näet omatuntoni minua yhtäkkiä ahdistaa, moittien minua -suurenmoisesta peräytymisestäni ja näyttäen minulle käytökseni aivan -uudessa, vähemmän edullisessa valossa. - -Ei ollut minulla kuitenkaan aikaa torjua näitä tunteita, sillä sudet -olivat tulevinaan yhä lähemmä kintereilleni, kuuluivat huohottavan -aivan selkäni takana ja uhkaavan joka hetki tarttua kiinni -vartioimattomaan paikkaan. Nyt ne olivat jo niin likellä, että kerta -hyppäyksellä olisivat voineet saada niskastani kiinni. - -Mutta juuri silloinpa loppui metsäkin ja minä pääsin avonaiselle -paikalle lähelle kotiani. Tuli ruokasalin ikkunasta valaisi lunta -pitkälti ja laajalti, mutta samalla valaisi se suoraan eteeni ne -vihollisetkin, jotka äsken olin luullut karkaavan kimppuuni takaapäin. - -Seisahduin ja kävin siinä silmänräpäyksessä jääkylmäksi, vaikka otsani -oli niin hiessä, että se tarttui hattuuni kiinni. Minusta näytti tulen -epämääräisessä valossa siltä kuin kolme, sanoo kolme, tummaa olentoa -olisi tuossa kierrellyt, tehnyt kummia hyppäyksiä jonkun esineen -ympärillä ja niinkuin ne sitten vähä väliä olisivat kohottaneet päätään -jotain kuunnellakseen. Olin heitä tarpeeksi lähellä aivan hyvin -erottaakseni kaikki heidän merkilliset liikkeensä. - -Minun ja susien välillä oli, ainoastaan vähän matkaa tiepuolesta, -jotenkin korkea pisteaita. Vaaran alainen asemani selvisi minulle -tuossa tuokiossa ja kun minä käsitin, että aita tuli olemaan -pelastukseni, juoksin arvelematta sitä vastaan läpi lumihangen, joka -kohosi vyötäisteni kohdalle. Mutta kiireessäni en ollut tullut maantien -ojaa lukuun ottaneeksi. Jouduttuani puolimatkaan pelastavasta aidasta -upposin hankeen kaulaani myöten. Päätäni huimasi, olin varma siitä, -että hukka minut oli perivä. - -Luulin jo, että pelkän pelon tähden henkeni heittäisin. Vereni -lakkasivat liikkumasta, sydän ei tykyttänyt ja minusta tuntui yhtä -turvattomalta kuin tuntuu unessa, silloin kun täytyy päästää irti -ja luulee putoavansa pohjattomaan kuiluun. Valitettavasti toinnuin -kuitenkin hetikohta, ajatukseni olivat selvemmät ja päättämiskykyni -varmempi kuin koskaan ennen, mutta mitä minä niillä kaikilla tein, kun -en kyennyt kämpimään ojasta ylös! Pehmyt lumi esti saamasta jalansijaa, -vaikka kuinkakin olisin kimpuroinut, en päässyt eteen enkä taakse ja -olisi tarvittu vähintäinkin minuutti aikaa, ennenkun olisin saanut -puhkaistuksi hangen aitaan saakka. Mutta milloin tahansa saattoivat -sudet haistaa läsnäoloni! - -Olin kyllä uponnut lumeen niin syvälle, että ainoastaan pää ja toinen -käsi ulottuivat hangen yli, mutta minä laskin mielessäni, että sudet -kyllä olivat saattaneet kuulla äskeisen tiukan hyppäykseni. Niillä on -tarkat korvat ja kun minä tässä vielä liikun ja vuohkaan, niin on minun -mahdotonta olla heidän huomiotaan herättämättä. Ja tämä vähäinen toivo -rinnassani taistelin minä vimmatusti ylös tullakseni, samalla kuin -kaikellaiset pelastustuumat temmeltävät aivoissani. - -Kun olisin edes ollut niin lähellä aitaa, että olisin saanut taitetuksi -seipään aseeksi, niin olisin jo hiukan rauhallisemmin voinut katsoa -tulevaisuutta silmiin. -- Mutta nyt yletin kädelläni vaan parahiksi -niin pitkälle, että huomasin mahdottomaksi mitenkään puolustautua. - -Ei ollut tietysti ajattelemistakaan, että olisin voinut pelastua -pakenemalla. Huutaisinko? Mutta sehän olisi sama kuin kutsumalla -kutsua sudet luokseni. Piilottautuisinko? Hangen alle! Niin, se ehkä -onnistuisi! - -Mutta juuri kuin aijon kumartua, kuulen pitkiä, tassuttelevia -hyppäyksiä toisella puolen aidan, näen rakojen läpi mustan, karvaisen -olennon ja kuulen jo ensimmäisen suden läähätyksen. Samassa erotan -toisetkin, jotka pitkissä laukoissa tulla loikkivat minua kohti lumista -peltoa pitkin. - -En tiedä, mistä saan voimani, mutta tuossa tuokiossa olen päässyt -ylös ojasta aidan luo, reväissyt seipään aseeksi ja seison nyt -siinä valmiina vihollisiani vastaan ottamassa. Olen jo laatinut -puolustus-suunnitelmanikin. Aijon kiivetä aidan selälle ja sitä myöten -koettaa päästä pihaan. Ja kun vaara nyt on ohitse, niin olen jo siihen -määrin rohkaissut mieleni, ett'en muista huutaa apuakaan, vaikka ääneni -varmaankin olisi kuulunut pihaan. - -Etumaisin susista pysähtyy hetkeksi ja tuumii hiukan, kuullessaan -seipään katkeavan, mutta kohta sen jälkeen se kuitenkin ottaa -päättäväisen laukan luokseni ja katselee minua aidan raosta -verenhimoisine silmineen, rumat korvat pörhöllään ja suu selällään. -Hämärässä näen sen verran, että se on harmaan keltanen, täplikäs, -suuren koiran kokoinen elukka. Sen takana huohottavat jo toisetkin ja -lähenevät lähenemistään. Aijon juuri ruveta kiipeämään aidan selälle, -kun etumaisin loikkaa sen yli ja on vaan vähän matkaa minusta samalla -puolen aidan. Nyt en uskallakaan enää kääntää sille selkääni enkä -kiivetä aidalle, vaan täytyy minun puristaa seivästäni yhä tiukemmin, -painaa selkä aitaan kiinni ja olla valmiina myymään henkeni niin -kalliista kuin suinkin. - -Taas tunnen olevani Kustaa Aadolf, mutta tällä kertaa on taistelu -täyttä totta ja sankarikuolema ihan silmieni edessä. Ja niin minä -isken, mikä kädestäni suinkin lähtee, seipäälläni hirviötä, en tietysti -osu, mutta näen mielihyväkseni, että se kunnioittaen peräytyy. En enää -pelkää vähääkään, olen koko sielullani innostunut uuteen, totiseen -otteluun, olen nyt oikea "hakkapeliitta", nostan taas miekkani iskuun -ja valmistaudun uuteen hyökkäykseen. Ja taas natisee aita, -- ja se on -toinen susi, joka loikkaa sen yli ja seisattuu toverinsa viereen. Ne -tuijottavat ahnaasti minuun, veriset kielet roikkuvat niiden kidasta, -mutta silmät eivät kuitenkaan pala niin kamalasti kuin olen nähnyt -niiden kuvakirjoissa palavan autioilla aroilla. Siinähän ne seisovat -aivan hiljaa ja pitävät sotaneuvottelua, eivätkä näy vielä olevan -oikein taipuvaisia käymään kimppuuni. Silloin välähtää kuin salaman -iskemänä päähäni, että minä ehkä sittenkin tuoksun "Tähden silmän" -viattomuuden salaperäistä tuoksua, koska sudet eivät näy käyvänkään -kimppuuni. Ja minä koetan kaikin voimin kiiluttaa silmiäni yhä enemmän -vakuuttaakseni heille, että todellakin olen samaa sukua kuin "Tähden -silmä", samalla kuin tekeydyn niin viattomaksi ja siveäksi kuin jos -minun olisi pyytäminen äidiltä anteeksi jotain pahatekoani, ennenkun -voin rauhallisesti nukkua. Tekisipä miltei mieleni taputtaa ja sivellä -noita petoja ja houkutella heitä hyväillen luokseni. - -Vaan silloin loikkaa kolmas susi aidan yli aivan minun kohdaltani. Minä -unohdan "Tähden silmä"-politiikkani vaaran uhatessa ja isken kaikin -voimin seipäälläni hirviön niskaa kohden, mutta en osu sitä muuta kuin -takajalkaan. Sudelta pääsee mitä surkein älähdys, joka on niin Kastorin -älähdyksen kaltainen, silloin kun se saa taistella Tillynä, että -minulta hämmästyksestä putoaa seiväs käsistäni ja minä huudahdan: - -"Kastor!" - -Susi heiluttaa häpeissään ja ystävällisesti häntäänsä, aivan niinkuin -koira, joka on saanut selkäänsä. Samassa laukkaavat kaikki kolme sutta, -haukkuen kuin koirat, maantietä pitkin yksinäistä matkamiestä vastaan, -jonka musta varjo erottuu lunta vasten metsätiellä. - -"Hyi -- Kastor! Ett'et häpeä haukkumasta talon väkeä!" kuulen minä -kotiopettajani äänen sanovan. - -Seipääni putoo kädestäni hankeen. Onnistun nyt paremmin pääsemään ojan -yli ja kiiruhdan valkeana kuin lumiukko pihaan. Pihalla seisoo vieras -kuomireki ja kyökissä saan tietää, että metsäherra on tullut meille -vieraaksi ja aikoo olla yötäkin. Onko sillä koiria mukanaan? On toki -kaksikin! Oli juuri äsken täällä kyökissä pyytämässä niille ruokaa. - -Taisteluni susien kanssa tuli kaikkien tiedoksi kotiopettajan kautta, -jolle en malttanut olla salaisuuttani kertomatta. Siihen loppui -kolmekymmenvuotinen sotakin. Kustaa Aadolfin sankarisielu pääsi -rauhaan, samoin Tilly, Pappenheim ja Wallenstein. Mutta naapurin -poikain kanssa elin kuitenkin sotajalalla aina pääsiäiseen saakka. -Kastori nilkutti toista takaistaan vielä muutamia päiviä suuren -susikahakkamme jälkeen, mutta minä koetin lohduttaa ja lepyttää häntä -kaikellaisilla makupaloilla, joita ruokapöydästä salaa kannoin hänen -koppiinsa. - -Joka toinen yö läpi koko talven näin unta, että olin olevinani -"Tähden silmä", joka makaa kinoksessa selällään ja antaa susien -nuuskia itseään, mutta pelastuu joka kerta, kun tuoksuttaa itsestään -viattomuutta ja kuluttaa silmiään. - - - - -Rautatietuttu. - - -Siinä seisoi hän vuodesta vuoteen höyryävän teekeittiön ja valkeain, -kiiltävien kuppien takana. Aina on hän yhtä totinen, vaikkei se ilme -ollenkaan kaunista hänen sieviä kasvojaan. Hän ojentaa sinulle kupin -kahvia tottuneesta kädestään, sinä katsahdat vaistomaisesti noihin -totisiin silmiin, ja sitten antaa hän sinulle takaisin kymmenen tai -kaksikymmentä penniä. Hajamielisesti katsahtaa hän tuuman verran -ohitsesi tyhjään ilmaan. - -Luulin ensin, että hän oli kihloissa, mutta nyt olen kuusi vuotta -peräkkäin nähnyt hänet samalla paikalla. Ehkä hän sentään rakastaa. -Mutta ei sekään ole juuri luultavaa, sillä varmaankaan ei hänellä ole -aikaa mihinkään ylimääräisiin tehtäviin. - -Niinpiankuin juna on mennyt, pyyhkäsee hän pois kaikki käytetyt kupit, -täyttää sokerirasiat ja leipäastiat ja asettaa esille uudet pöytäkalut, -sillä tunnin kuluttua saapuu taas toinen juna. Hänellä on mainio taito -järjestää ja laitella pienimpiäkin kapineita niin, että työtä riittää -koko tunniksi. - -Juna viheltää ja asemakello soi. Uusi lauma nälkäisiä herroja ja -naisia lastensa kanssa hyökkää sisään. Nuo valkoset kädet ojentelevat -tusinoittain kuppeja oikeaan ja vasempaan ja jakelevat kuparilantteja -samalla tavalla, ja yhä ne nuo totiset silmät vaan luiskahtavat tuuman -verran ohitse ilmaan. - -Voisin nyt taas melkein vannoa, että hän on kihloissa. - -Kerran näin muutaman herran laskevan leikkiä ja saavan hänet -hymyilemään, mutta se hymyily oli niin kuihtunut kuin mumian hymyily. - -Varmaankin tuntee hän ulkonäöltä ja nimeltä suuren osan niitä, jotka -usein matkustavat, mutta turhaan saat toivoa saavasi häneltä silmäystä, -joka osoittaisi, että hän sinut tuntee. Tyttöparka kai luulee pitävänsä -olla arka maineestaan. - -Hänen moitteettoman puhtaaseen, neitseelliseen otsaansa on jo alkanut -ryppyjä ilmaantua. Ovatko ne ijän uurtamia, sitä ei voi ollenkaan -huomata hänen epämääräisestä vartalostaan. Hän ei näytä olevan luotu -muuhun kuin ojentamaan kahvikuppeja herroille ja lastensa kanssa -matkustaville naisille. Siltä ainakin näyttää. - -Mutta mainio aarre mahtanee hän olla ravintolan pitäjälle. Turhemman -tarkkaa täsmällisyyttä, suurempaa intoa toimessaan ei voi vanha, köyhä -leskirouvakaan vaatia ainoalta piialtaan. Koko hänen olennossaan on -jotain kahvikuppiposliinin kylmää kiiltoa. Kylmät silmät välkkävät -kilpaa teekeittiön kanssa, ja hänen oikein arkamaisen huolellisessa -puvussaan huomaa tuon saman käden jälkiä, joka on järjestänyt -kahvikupit, sokerirasiat ja leipäkorit ravintolan pöydälle. - -Kun muuan vanha rouva kerran tarttui häntä käteen ja puristi sitä -hyvästiksi, kohteli hän eukkoa samalla virallisella kylmyydellä kuin -muitakin ja antoi katseensa liukua tuuman verran hänen ohitsensa -tyhjään ilmaan. - -Olen tarkastellut häntä siksi, kunnes hän alkoi minua kyllästyttää. -Alahuuli pistää hiukkasen ulos ylähuulen ohi, siksi juuri kuin -tarvitaan, että hänen juroutensa olisi täydellinen. - -Onhan se aivan kauheaa tuo tuommoinen olento, jota ei voi miltään -puolen lähestyä. - -Välistä melkein toivon, että hän olisi kihloissa vastoin sukulaistensa -tahtoa ja että minä olisin erehtynyt hänestä, sillä saapihan se -tuollainen velvollisuudentunnon perikuva kaikkia hyveitä kauhistumaan. - --- Neljäkymmentä penniä, -- muita sanoja en ole kuullut hänen -huuliltaan. Jos syöt aamiaista, sanoo hän: yksi markka! Hänen taitonsa -kuppeja käsitellä on aivan sietämätöntä, sillä tuo tunteeton katse -liukuu aina tuuman verran ohitse ulos tyhjään ilmaan. - -Vaikk'on kuinka kiire, ei hän koskaan tee hätäilevää liikettä; -koneellisesti niinkuin rahan mittari rahapajassa ottaa hän sisään -hopeata ja antaa ulos kuparia. Mutta harvoin tapahtuu että tarvitseisi -odottaa, kun on kerran pöydän luo päässyt, sillä hän taitaa ammattinsa. - -Ei hänen tarvitse sanaakaan virkkaa vanhemmalle apulaisnaiselleen, joka -ymmärtää hänen pienimmät viittauksensa. - -Kaikissa hänen teoissaan ja toimissaan on rautatie-elämän -täsmällisyyttä kaikkine sovittuine merkkeineen. - -Luulen, että jos hän pudottaisi kupin maahan, se olisi -rautatieonnettomuus hänen elämässään. - -Soitetaan. Juna lähtee Pietariin! - --- Kuppi kahvia? - --- Neljäkymmentä penniä, vastaa hän ja tuo kiihoton katse hipasee -ohimoitasi ja häipyy jonnekin epämääräiseen tyhjyyteen, samalla kuin -kymmenen pennin raha valahtaa sormiesi välitse ja putoo liivisi taskuun. - - - - -Joulu Kuusamossa. - - -Metsäntaustan Antti loikoo nokisen uudispirttinsä uunilla, ajatellen -sydänmaalaisen epämääräisiä ajatuksia nykyisestä ja tulevasta elämästä, -joita ei häiritse lasten elämöiminenkään lattialla. Heillä on omituinen -leikki leikittävänään. He ovat "syömäsillä". Leipäpalaisten virkaa -tekevät puupalaset ja juomisen virkaa tyhjä tuoppi. - -Metsäntaustan Antti on maannut uunillaan aamusta varhain, jolloin hänen -vaimonsa lähti puolen peninkulman päässä olevaan naapurikylään. Johan -sen pitäisi kohta joutua sieltä takaisin, ja aikaansa kuluttaakseen -laskeutuu Antti uunilta, menee takkavalkean luo ja sytyttää vielä -kerran pohjautuneen piippunsa, pantuaan ensin uuden halon tulta -virkistämään. Lasten leikki väsähtyy hetkeksi, mutta kun tuo kyrmyinen, -likaisiin piikkovaatteihin puettu olento taas katoo uuninnurkan -hämäryyteen, alkaa ilo uudelleen. He näkevät sieltä hehkuvan punasen -pisteen ja kuulevat kosteiden, vastenmielisesti palavain tupakan -tähteiden rätinän. Mutta kohta se katoo ja alkaa kuulua säännöllistä -kuorsausta. - -Tupaa valaisee osaksi heikko, vaalea talvivalo, joka vaivoin pääsee -tunkemaan läpi jäätyneen ja päreillä tukitun lasin, osaksi nuo -kaksi hiiltyvää halkoa, jotka vähä väliä lupsahtavat alaspäin. -Valaistus ulottuu noin kolme kyynärää korkealle mustasta lattiasta, -sitten alkaa noki, kiillellen siellä täällä, missä vaatteet ja -ihmisten kädet ovat seinää ja orsia kosketelleet. Seinävierillä on -kiiltäviksi hankauneita, tukevia penkkejä; niiden yläpuolella on -seinäkaappi, vaatteita, uusi, valkea lammasnahkaturkki, karvalakki ja -piilukkopyssy. Kolmas osa tuvasta on tarvittu suuren uunin paikaksi, -jonka kalkilla rapattu otsapuoli on jo aikoja sitten nokeutunut. -Toinen kolmannes on tarvittu tyhjän, ikkunan alla olevan ruokapöydän -sijaksi. Pöytä on ainoa Valkonen esine koko tuvassa ja valaisee sitä -suurella, aution näköisellä pinnallaan, jota hietainen huosiain on -vuosikausia kulutellut. Kolmannen kolmanneksen ovat lapset anastaneet -leikkipaikakseen; -- pienin istuu kätkyessä, mutta ottaa sieltä käsin -vilkkaasti osaa leikkiin. - -Tupa ei ole köyhimpiä. Seinät ovat kyllä nokiset, mutta eivät näytä -likasilta, sillä noki kiiltelee kuin musta öljyväri. Huonekalutkin -ovat siistin puoleiset eivätkä lapsetkaan ole ylenmäärin repaleiset. -Navetassa kuuluu vielä lehmäkin ammahtelevan. Kymmenen peninkulmaa -tämän asumuksen ympärillä leviävät pettuleivän luvatun maan, Kuusamon, -suunnattomat salot, joiden siimeksessä on monta sellaistakin majaa, -missä lehmät, lampaat ja kanat vielä asuvat samassa majassa ihmisten -kanssa. Hevosta haaveksivat monet kuin suurta onneaan, mutta monelta se -vielä puuttuu, on kuin unelma, joka toteutuu milloin toteutuneekaan, -seuraavassa sukupolvessa, jonkun sadan vuoden kuluttua. - -Muuten olisi tässä mökissä kaikki hyvin, kun vaan olisi -- leipää. -Sentähden ovat lapset "syömäsillä" puupalikkain kanssa ja sentähden ei -isän tee mieli pysytellä valveella. Mutta yhtäkkiä lakkaavat lapset -leikkimästä, ja kuulostavat. Lumi narahtelee oven takana, joku tarttuu -ripaan ja paksu pakkaispilvi tulvahtaa tupaan. Sen mukana tulee sisään -huurteisiin ryysyihin puettu vaimo ja paiskaa oven kiinni jälkeensä. -Lapset parveilevat hänen ympärillään, pieninkin kurkottautuu ulos -kätkyestä ja putoaa lattialle. Tottuneella liikkeellä tempaa nainen -huutavan lapsensa huurteiseen syliinsä, viihdyttää sitä vähän ja menee -katsomaan uunille. - --- Antti hoi! sanoo hän karsaalla äänellä. Nyt ei auta muu kuin nouse -ylös ja ala laputtaa kirkonkylään. - --- Häh? -- vastataan uunilta -- eihän lie vielä tuvan nurkkakaan ilmi -tulessa! Mihinkä se on semmoinen kiire? Eihän sitä yötä vastenkaan -taipalelle... - --- Kiirekö? Vieläkö pitäisi nurkankin palaa? Entäs se, kun nälkä -sisuksia polttelee! Tuli kuin tulta! Minulla on hyviä uutisia -Pusulasta. Kaikki ovat menneet sieltä kirkonkylään, jossa valtio jakaa -jauhoja jouluksi. Ei siinä auta sinunkaan muuta kuin lähteä, niin -saadaanhan edes selvää leipää jouluksi. - -Antti kääntelekse ja vääntelekse uunilla, haroo hiuksiaan ja puistaa -päätään. - --- Eiköhän auta enää muu kuin lähteä kerjuulle? - --- Mikäpä tässä muukaan auttanee. Eikö ole jo saatu neljättä päivää -elää paljaalla maidolla, lapset itkevät leipää ja kuolema tässä tulee -meille kaikille tällä tavalla. - --- No, no... no, no... niinhän tuo lienee kuin sanot... Kunhan sinulla -nyt ei olisi niin helvetin hätä! - --- Herra jumala, kun se vielä kiroileekin. Mitä sinä olet tehnyt -nälän häätämiseksi sinä? Makaillut uunilla koko syksyn ja odottanut -tukkiherroilta apua. Vaan tuleekos ne sinulle ruokaa antamaan? Ei ole -tukin hakkuusta tänä talvena. Mihinkähän tässä olisi jouduttu, jos -en minä olisi kulkenut naapureilta lainaamassa. Mutta nyt eivät anna -nekään ja ovat itsekin saaneet mennä kirkonkylästä hakemaan. Mitä -kerjuuta se on, kun keisari tarjoo? En saanut Isosta talostakaan muuta -kuin tämän vaivaisen kannikan. - -Hän panee pöydälle palan mustaa pettuleipää, jota herkkua lapset -kokoutuvat ahnain silmin ihailemaan. - --- Joko olet herennyt huutamasta? saa Antti sanotuksi, kun vaimo vähän -hengähtää ja alkaa päästellä pois vaatteitaan. Sitten kämpii Antti alas -uunilla, venyttelekse, aikoo sanoa jotain, mutta ei sano, ja menee ulos -selkä koukussa. Pakkaishöyryä puhaltaa tuvan täyteen, kun ei Antti -kiirehdi ovea sulkiessaan. - --- Vieläkö sinä meidät palellutatkin tänne? tiuskaa Anna, mutta kun ovi -samassa sulkeutuu, alkaa hän laittaa ruokaa nälkäisille lapsilleen. Kun -lapset pureksivat maidossa liotettua pettua, tulee Antti sisään ja tuo -sukset tullessaan. Tekisi mieli maistaa hänenkin, vesi kihoo suuhun, -mutta mitään virkkamatta alkaa hän laitella suksiaan. Anna katsahtaa -häneen sanaakaan sanomatta, mutta hänen mielensä jo heltyy. - --- Etköhän pääsisi Pusulasta hevosella. - --- En minä heidän hevosiinsa. - --- Vaan kun sinne kirkolle on kuusi peninkulmaa etkä ole syönyt oikein -koko viikolla? - --- Aina minulla nyt on sen verran voimia kuin tarvitaan muutamain -peninkulmain hiihtämiseen hyvillä suksilla. - --- Mutta kun siellä on vastamäkiä, ja tullessa on jauhosäkki kotiin -kannettava -- -- - -Ei kuulu vastausta, ei murahdustakaan. Anna on mielestään tarpeeksi -varottanut miestään, panee pois lapsen ja alkaa kehrätä. Rukki hyrrää, -päreet rätisevät, palavat loppuun ja uusitaan. Anna moittii itseään, -että puhutteli miestään liika kiivaasti; eihän se ole senkään syytä -tämä puute. Hän koettaa keksiä joitain sovittavia sanoja, mutta ei -keksi. - -Viimein on Antti saanut suksensa valmiiksi, kantaa ne ulos, tulee -takaisin ja pyytää vaimoltaan parasta ja suurinta jauhosäkkiä. Sitten -nousee hän uunille ja panee maata. - --- Milloinka lähdet?' - --- Elä siitä sure, kunhan saat jauhot ajoissa kotiin. - -Seuraavana aamuna varhain, ennenkun aamutähtikään vielä on noussut -taivaan rannalle, liukuu Antti kuin varjo metsätietä pitkin, joka vie -alas tervahaudalle ja siitä naapurikylään. - -Hän on noussut ylös ja laittanut lähtöään kenenkään kuulematta. Vaan -vatsa huusi niin, että pelkäsi perheenkin heräävän. Mutta sitten veti -hän ylleen lyhyen lammasnahkaturkkinsa, sitasi vyön tiukalle, pisti -tupakkaa hakkurista kukkaroonsa matka-evääksi, sytytti piippuunsa ja -läksi. - - * * * * * - -Kun talvipuhde tulla tuhuttaa saman päivän iltana, liukuu koukkuinen, -kuurainen olento Kuusamon kirkonkylään. Kuusi peninkulmaa -kahdessatoista tunnissa, läpi metsien, yli vuorten, on Antti -taivaltanut levähtämättä ja nyt on hän perillä. Ei ole siinä urheilun -harrastajia herrasmiehiä hänen ennätystään kirjaan panemassa ja hän -pysähtyy melkein häpeissään maakauppiaan puodin eteen, jossa seisoo -hevosia ja miehiä odottamassa. - --- Täälläkö niitä jaetaan niitä keisarin eloja? - --- Jaetaanhan täällä eloja, vaikk'eivät taida keisarinkaan olla. - -Sama se. -- Antti pakkautuu puotiin, odottaa kauvan, ennenkun pääsee -kauppapöydän luo, mutta kun hänen vuoronsa vihdoinkin tulee, ojentaa -hän säkkinsä kauppiaalle, jonka vieressä seisoo hieno herrasnainen. -Kuulustelu alkaa: - --- Mikä nimesi?.-- Antti Metsäntausta. -- Mistä? -- Metsäntaustan -torpasta Pusulan kylästä. -- Jauhojako tahdot? -- Jauhojahan minä, kun -niitä kuuluu saavan ilmaiseksi? -- Oletko tositarpeessa? -- Enpähän -minä tarpeetta liene lähtenyt kuutta peninkulmaa kerjuulle hiihtämään. --- Onko sinulla sitten nälkä? -- En ole nähnyt leipää viikon päiviin. --- Mutta onhan sinulla uusi turkki ja olet jaksanut hiihtää kuusi -peninkulmaa. -- Niin... tuota... eihän siinä muukaan auttanut. - -Kauppias tutkii häntä epäluuloisesti, kääntyy naisen puoleen ja sanoo: - --- Tämä mies on liika reippaan ja siistin näköinen. Ei hän ole teidän -autettavianne, uskokaa pois! - -Taas alkaa kuulustelu: -- Voitko näyttää toteen tarvitsevasi jauhoja? - -Antti katselee ympärilleen, vaan ei näe ainoatakaan tuttua. Hän -kalpenee harminsekaista häpeäänsä ja sammaltelee epävarmasti: -- Tuota, -että, se on niin, että minä olen sydänmaalta Pusulan takaa eikä ole -tuttuja täällä... ei pääse usein kirkolle tuttuja hankkimaan... - --- Eikö täällä ole ketään Pusulan kylästä, joka voisi todistaa olevasi -tarpeessa? - -Ei ole ketään. Joku huomauttaa, että Pusulan miehet jo edellisinä -päivinä olivat jauhonsa hakeneet ehtiäkseen joululle kotiin. - --- Miksi tulet näin myöhään ja yksin? kysyy kauppias jyrkästi. Antti -joutuu aivan hämilleen, olisi paljon sanomista, mutta ei saa suustaan -selitykseksi ja vieras nainen sanoo ystävällisesti: - --- Katsokaas, meidän täytyy jakaa kansan varat niille, jotka niitä -todella tarvitsevat. Voittehan hankkia papilta tai lukkarilta -todistuksen, että todella olette avun tarpeessa. Tulkaa sitten huomenna -takaisin... meidän täytyy olla tunnollisia. - -Antti ojentaa selkänsä suoraksi, heittää ynseän silmäyksen jauhoiseen -kauppamieheen ja jauhosäkkeihin, painaa hatun korvilleen ja poistuu -sanaakaan sanomatta. - - * * * * * - -Seuraavana päivänä, joulun aattona, ilmaantuu Antti hyvissä ajoin -kauppapuotiin lähitalon rengin kanssa. Se on hänen rippikoulutoverinsa, -siltä on hän saanut illallisen ja yösijan ja nyt on sama mies tullut -hänen hätäänsä todistamaan. Antti saa nyt helposti säkkinsä jauhoja -täyteen, mutta kun hän sanoo lähtevänsä sen kanssa kuuden peninkulman -matkalle, alkaa kauppias sitä tyhjentää. - --- Ei, ei, sanoo Antti, antakaa te vaan säkin olla täynnä, kyllä minä -sen kanssa suoriudun! - --- Mutta se painaa neljä leiviskää ja se ei ole enää miehen kantamus. - --- Niin, mutta kun minulla on vaimo ja neljä lasta, jotka ovat nähneet -nälkää kaksi viikkoa ja me tarvitsemme kyllä sen, minkä voimme irti -saada, kun eivät tukkiherratkaan tulle niin pian työtä tuomaan. - --- Miksi ette eilen sanoneet, että teillä on vaimo ja neljä lasta, -jotka näkevät nälkää? kysyi nainen. - --- Enhän kehdannut kaikkien kuullen... minulla on niin hyvä luonto -siitä, että häpeen. - -Eihän auttanut, täytyi nauraa. Antti saa säkkinsä täyteen, kumartaa -kiitokseksi Helsingin hätäapukomitealle ja ojentaa naiselle karkean -kouransa erityiseksi suosion osoitukseksi. Lähtiessään kääntyy hän -vielä ovessa ja sanoo kauppiaalle: - --- Eikö herra kauppias uskoisi minulle vähän lehtitupakkaa -kevääsen velaksi? Nähkääs, kun minä vaan saan savut, niin en tiedä -vatsakivuistakaan. Tupakan avullahan minä pääsin tännekin eilen, mutta -nyt ei ole mitään paluumatkaa varten. - -Kauppias nauraa ja osoitakse anteliaaksi muiden läsnä ollessa panemalla -kaksi suurta vihkoa lehtitupakkaa Antin eteen tiskille. Sen sanoi -tekevänsä siksi, että oli tehnyt hänelle vääryyttä eilen. - --- Keväällä saat maksun, vakuuttaa Antti, sinutellen häntä iloissaan ja -paiskaten kättäkin hyvästiksi. Mennessään hän vielä virkkaa: - --- Niin, kyllä se niin on, ett'en minä aina ole köyhä ollut enkä -mahtane ikäänikään olla. - -Sitten heittää hän hyvästinsä ystävälleen rengille, pistää piippuunsa, -astuu suksilleen ja katoo savua suustaan tupruuttaen tien käänteesen, -seisoen melkein suorana nelileiviskäisen kuormansa alla. - -Ei ole vielä päivä puolessakaan, hyvän mielen ja uuden tupakan -vaikutuksesta hiihtää hän ravakasti ja toivoo joutuvansa jo keskiyön -aikana kotimökilleen. Kelikin on hyvä, ei ole paljon irtainta lunta -metsässä, ja kyllähän ne eilisistään kangistuneet jalatkin vetristyvät, -kunhan tässä pääsee vauhtiin. - -Sää on leudompi kuin eilen, aurinko kiiluu eteläisen metsän rannasta, -ja alkaa tulla vähän värikin. Hän riisuu pois lammasnahkaturkkinsa, -sitoo sen säkin päälle ja jatkaa matkaansa paitahihasillaan. Huvikseen -vetelee hän ensiksi tukkipoikain laulua hiihtonsa tahtiin ja kun se -on loppunut, alkaa hän virren. Kun aurinko on laskenut ja tähdet -alkavat tuikkia, laskeutuu tie metsästä suuren aution järven jäälle -ja nyt tietää Antti kulkeneensa kolmanneksen matkastaan. Ei hän -enää ole oikein tyytyväinenkään, matka on kulunut hänen mielestään -liika hitaasti ja kuitenkin alkaa jo raukaista ruumista niin, että -tekisi mieli heittäytyä hankeen ja nukkua siihen. Kohentaakseen -mieltään puhaltautuu hän täyttä vauhtia alas jäälle. Kylmä tuuli -viiltelee siellä läpi luiden ja ytimien. Illan tullen on pakkanenkin -kipakoitunut, hikinen paidankaulus on jäätynyt kovaksi ja hankaa -niskaa. Jauhosäkki painaa kuin olisi kiviä täynnä ja nuorat uurtautuvat -olkapäihin. - -Kaukana toisella puolen järven vilkkaa valoa yksinäisestä talosta. -Hetkisen hurmaa häntä ajatus siitä, että jos olisi mennä lämpimään -lepuuttamaan jäseniään, mutta sen halunsa hän kuitenkin samassa -voittaa, laskee taakkansa selästään ja vetää turkin ylleen. Sitten -puhdistaa hän jään, hakkaa siihen rautapää sauvallaan reijän, ottaa -säkistä kourallisen jauhoja ja valmistaa itselleen vesivellin näin -jouluiltana. Sen nieleksittyä taas uudelleen säkki selkään ja piippu -palamaan, ja suorana viivana lähtee latu kulkemaan yli synkän selän, -tähdet tuikkavat pakkasessa ja kuun ensimmäinen neljännes nousee -vähäksi aikaa mustan taivaanrannan takaa kohta kuitenkin painuakseen -sinne takaisin. Eikä Antti enää ajattele neljän peninkulman pituista -autiota kangasta, joka hänen vielä on kulettava, hän haaveksii taas -erämaan asukkaan epämääräisiä haaveita, aivan niinkuin loikoisi hän -kotonaan uunin päällä. - - * * * * * - -Metsäntaustan uudistorpassa odottaa Anna miestään jo puhteen tullen, -laskien niin, että hän on lähtenyt kirkolla yhtä varhain aamulla kuin -kotoaankin. Hän on jakanut maidon lapsille, ottamatta itse tippaakaan. -Sattui sekin ilo, että lehmä saatuaan hyviä jouluruokia lypsi -tavallista enemmän maitoa, jonka Anna nyt riemuiten kantaa pirttiin -ja piilottaa täyden rahinan kaappiin, missä jo tuohiset ovat valmiina -puuroaineita odottamassa. Ajatuksissaan hän jo nauttii komeasta -joulujuhlasta ja hyväilee lapsiaan tavallista hellemmin. - -Ennen hämärän tuloa lämmittää hän jo saunan voidakseen tarjota Antille -hyvän kylvyn, kun tämä palaa rasittavalta matkaltaan. Polttopuusta ei -toki kuitenkaan vielä ole puutetta ja kun sauna on lämmitetty, pannaan -tuli tuvankin uuniin, että kaikki olisi valmiina, kun joululeivän -aineet saapuvat. Sitten kylpee hän ja kylvettää lapset, toivoen joka -hetki Antin kopistelevan jalkojaan tuvan edessä. Ilta tulee, tulee -pimeä, mutta Anttia ei näy eikä kuulu. On jo aika mennä maata, mutta -lapset, jotka aavistelevat jotain erinomaista, eivät tahdo lähteä -levolle hyvällä. He tahtovat nähdä joulun, koska äiti on sen luvannut -näyttää. - --- Se tulee vasta isän mukana, vastaa äiti. - --- Milloinkas se isä sitten tulee? - -Äiti lohduttaa heitä, mutta ei voi lohduttaa itseään. Kun hän on saanut -heidät sänkyyn, tarttuu hän rukkiinsa ja alkaa kehrätä, samalla kuin -veisaa virttä lepyttääkseen Jumalaa siitä, että hän tekee työtä juhlan -aattona. Työtönnä ei hän jaksa odottaa. Mutta ajatukset kiertelevät -kuitenkin katkerina ja katuvina Anttia, josta eilen oli eronnut niin -huonossa sovussa. - -Hän vääntelee käsiään hiljaisessa katumuksessa ja syyttää itseään -siitä, että Antti nyt ehkä paleltuu metsään. Keskiyön aikana menee hän -ulos, poistuu vähän matkaa tuvasta ett'ei lapsia herättäisi ja huutaa -pimeään metsään kimakalla äänellä: - --- Antti hoi! Tule pois! - ---... hoi, tule pois! vastaa kaiku pilkallisesti petäiköstä. - -Hän seisoo siinä niin kauvan kuin alkaa palella, palaa pirttiin ja -purskahtaa itkemään. Hänen omatuntonsa vuotaa verta, mutta kyynelet -eivät voi lohduttaa. Hän on tukehtua huokauksiinsa ja rukoilee puoli -ääneen: -- Herra kaikkivaltias, joka olet hyvä ja viisas, miksi annoit -minun ajaa mieheni talvipakkaseen -- miksi, miksi? Parempi olisi ollut, -jos hän olisi jäänyt kotiin ja me saaneet kuolla yhdessä... Miksi?... -Miksi? - -Vanhin tyttö herää kuullessaan äitinsä valittavan. Kun hän näkee hänen -itkevän, alkavat hänenkin kyynelet vuotaa. Äiti sulkee hänet syliinsä, -kostuttaa hänen tukkansa ja poskensa suurilla kyynelillään, heiluttaa -häntä edestakaisin ja valittaa lakkaamatta: - --- Nyt ei meillä ole mitään muuta odotettavana kuin kuolema... Kunpa se -tulisi edes pian! - --- Kuolema? Mitä se on? kysyy tyttö. - -Vastaamatta kantaa äiti tyttärensä vuoteelleen, taivuttaa päänsä ja -sydämmensä kaikkivaltiaan eteen, rukoilee kauvan ja palavasti miehensä -puolesta, lastensa puolesta ja omasta puolestaan... koko syntisen -maailman puolesta. - - * * * * * - -Hyvin tarkka korva voi aamupuoleen yötä kuulla hiljaista kahinaa, joka -vitkalleen lähenee Metsäntaustan torppaa. Yhtäkkiä paukauttaa pakkanen -ilolaukauksen tuvan nurkassa. Anna herää horroksistaan, iloinen -aavistus lentää hänen mieleensä, paitasillaan juoksee hän ovelle ja -näkee valkean haamun tulevan tupaa kohden hankea pitkin. - --- Herra Jumala! -- Antti! -- Viimeinkin tulit! - -Mutta ei saa Antti sanaakaan suustaan vastaukseksi, hän mutisee jotain -epäselvää, astuu vaivaloisesti alas suksiltaan ja jättää ne siihen -seinämälle. Anna vetää hänet pirttiin, sanatonna vaipuu hän penkille ja -huokasee syvän helpotuksen huokauksen. - -Päresoihtu kädessään päästelee Anna miehen tamineistaan, tarkastaa -häntä huolellisesti, peläten hänen paleltuneen, mutta rauhoittuu -nähdessään, että hän hikoilee. Viimeinen ponnistus kotiin tullessa on -sen vaikuttanut. - --- Ja nyt suoraa päätä saunaan, Antti! Siellä on vielä löylyä ja -saadaanhan sitä lisääkin, jos tarvitaan. - -Antti antaa vaimonsa tehdä kanssaan, mitä tahtoo. Anna vie hänet -saunaan, kiehauttaa kuumaa vettä, hautoo vastat eikä ennätä nähdä, että -Antilla ei ole paitaa vaatteiden alla. - -Kun Antti on päässyt lauteille, kiiruhtaa Anna takaisin tupaan ja panee -uunin lämmitä. Lapset heräävät ja saavat kuulla, että joulu on tullut -kirkonkylästä. Hän pukee ne puhtaisiin ja lupaa heille nyt ruokaa niin -paljon kuin tahtovat. - -Ääretön ilo! - -Vasta tunnin kuluttua noutaa hän saunasta Antin, joka on niin uupunut, -että tuskin jaksaa kulkea pirttiin, mutta muistaa kuitenkin nostaa -suksensa seinää vasten pystyyn. - -Tuvassa on kaikki muuttunut. Komea valkea räiskää takassa, valkea -liina on levitetty honkaiselle pöydälle, päreet palavat pihdeissään --- ja neljä suurta komeata tuohista täynnä höyryävää puuroa seisoo -keskellä pöytää. Lapset istuvat ikänsä mukaisessa järjestyksessä pöydän -ympärillä uskaltamatta koskea laitoksiin, ja Anna ottaa kätkyestä -syliinsä nuorimman. - --- No, tulehan nyt, Antti, ruokaa siunaamaan. - -Kun ruokaluku on luettu, sanoo Antti ruokaan ryhtyessään ensimmäiset -sanansa kotiin tulonsa jälkeen. - --- Toiset puolet jauhoista piti kaivaa hiekkahautaan peninkulman päähän -täältä, kun en muuten olisi mitenkään jaksanut perille. Kyllä minä ne -sieltä löydän. - --- Vaan eikö ne nyt ole hiekkasia? kysyy Anna. - --- Eihän ne, -- kun minä panin ne paitaani...! - -Kun pahin nälkä on ohitse, muistuu Annan mieleen, että tähän aikaanhan -sitä muualla mennään jo joulukirkkoon ja hän hakee käsiinsä virsikirjan. - --- Eiköhän veisattaisi jotain virttä, jonka osaamme ulkoa, ehdottelee -Antti. - -Se virsi, jonka nuo nälkäiset sydänmaalaiset osaavat ulkoa, alkaa näin: - - Koko maailm' iloit' mahtaa, - Kaikest' sielust' mielestänsä. - -Lapsetkin saavat laulaa mitä osaavat, kukin äänellään. Eiväthän ne -hartautta häiritse, kun vanhemmat kerran virren nuottia kannattavat. - - - - -Keppi-Leena. - - -Kun pappilan lapset maita metsiä harhaillessaan eksyivät Visulahden -puolelle ja Saimaan selät alkoivat välkkää petäjämetsän läpi, -pysähtyivät he peloissaan, katsoivat toisiinsa kuin mieliään -rohkaistakseen ja kuiskasivat kukin osaltaan: - --- Keppi-Leena! - -Sillä jos kulettiin vielä vähän matkaa kaitaista polkua pitkin, -niin tultiin vanhalle aholle, joka nyt kasvoi tuuheita leppiä ja -tumman vihreitä katajapensaita ja ahon laidassa oli rappeutunut, -hajoamaisillaan oleva tölli, jossa Keppi-Leena asui. - -Keppi-Leena oli nilkuttava akka ja oli hänessä jotain salaperäistä, -joka suuresti kiihoitti lasten mielikuvitusta. Vanhemmat lapset olivat -kerran kuulleet isän sanovan, että Leena oli pahamaineinen, ja kun -eivät lapset oikein ymmärtäneet, mitä tuo sana tiesi, niin alkoivat he -kuvitella häntä noita-akaksi, jolla oli kaikki semmoisen ilkeän olennon -tuntomerkit: ränstynyt mökki metsän sisässä ja leipälapio, jolla hän -pisti metsään eksyneitä pikku lapsia uuniinsa ja söi ne illalliseksi -makosana paistina suuhunsa, -- monista muista tuntomerkeistä -puhumattakaan. - -Sentähden pääsi kaikkien lapsien huulilta pelästynyt huudahdus: - --- Keppi-Leena! - -Ja useimmittain pyörähtivät he kuin salaisesta sopimuksesta kotiinpäin -ja vaikenivat kuin myyrät alkutaipalesta, kunnes pääsivät niin -pitkälle, ett'ei enää tarvinnut pelätä Keppi-Leenan kuulevan. Silloin -alkoi metakka uudelleen kahta äänekkäämpänä. Ja pienet kurkut, jotka -tuo salaperäinen pelko äsken oli kokoon kiristänyt, päästelivät ääniä, -niin että mäet kaikuivat ja metsä metelöitsi. Pienet sydämmet, jotka -tuskin olivat enää sykkiä uskaltaneet, temmelsivät nyt taas vapaasti ja -iloisesti, ja vaikkei kukaan tahtonut myöntää pelänneensä, tuntui aivan -niinkuin olisi hengenvaarasta pelastunut. - - * * * * * - -Keppi-Leena oli entisen ruotusotamiehen Kären vaimo. Kun ruotuväki -lakkautettiin, oli Kärki joutunut puille paljaille. Ei ollut miehellä -muuta tavaraa kuin kulunut sotilaan lakki ja muistonsa kymmenvuotisesta -kasarmielämästä; ei ollut kykyä eikä taipumustakaan työn tekoon, mutta -sen sijaan sekä kykyä että taipumusta päihtymään markkinoilla ja muissa -kokouspaikoissa. - -Noin varustettuna elämän taisteluun sai hän eronsa ja muutamien -markkain vuotuisen eläkkeen sekä yhdet sotamiehen pitovaatteet, jotka -kersantti pataljoonan päällikön ehdotuksesta antoi hänelle, samoinkuin -muutamille muillekin niiden puutteessa oleville. Mutta Kärki ei -ollenkaan ollut puutteessa olevan näköinen. Ensimmäisen puolen vuoden -kuluessa käyskenteli hän pitäjätä tarkastellen, toisen kuluessa -tarkasteli hän lääniä ja kolmantena jo koko isänmaata. Hän liikkui -vanhan sotilaan ryhdillä ja kehui ja puhui, ja ihme se oli, mutta -leipänsä hän hankki minne tulikaan ensimmäisenä vuotena. - -Vähitellen herkesi kuitenkin kehuminen ihmisiä huvittamasta, sotilaan -ryhtikään ei enää kaupaksi käynyt, ja reipas Kärki alkoi alaspäin -liukua, vaikka viiksensä olivatkin pitemmät kuin kenenkään muun -kymmenen peninkulman alalla, ja vaikka hän osasi tehdä kunniaa aidan -seipäillä ja vesikorennoilla ja vaikka sotamiehen lakki oli yhtä -uljaasti kallellaan kuin ennenkin. Sen musta väri oli jo aikoja sitten -vaalennut jonkunlaiseksi aivan alkuperäiseksi vihreän keltaiseksi, -jonka olisi hyvinkin voinut ottaa muotiväriksi meidän päivinämme. -Univormuvaatteet olivat menneet kaiken maailman tietä paperitehtaasen -ja sijaan oli tullut jonkunlainen sekalainen kansallispuku, jossa näkyi -jälkiä talonpoikain tamineista ja herrasväen hienoista vaatteista -ja jossa hän esiytyi niin varmasti ja itsetietoisesti, että sen -kokoonpanoa tuskin huomasikaan. - -Mutta kaikesta huolimatta luisui Kärki luisumistaan alaspäin. Hänet -jo tunnettiin tarpeeksi hyvin omassa läänissä ja naapurilääneillä oli -omat entiset ruotusotamiehensä, jotka pitivät ihmisiä puhetuulella, -kun heidän sallittiin ruokapöydän ääreen istuutua. Sitäpaitsi oli -tapahtunut, että kirveitä ja hopealusikoita katoili taloista samoihin -aikoihin kuin Kärki oli ollut vieraana, ja vaikk'ei häntä syyhyn -saatukaan, oli kuitenkin seikkoja, jotka puhuivat rumaa kieltään häntä -vastaan. - -Sentähden oli hänen naurunsa viime aikoina alkanut käydä entistä -terävämmäksi ja sentähden aukeilivat ihmisten ovet hänelle yhä -jurommin, kun hän niihin kolkutti ja leikillisin sanoin pyyteli -päästäkseen sisään. - -Se katkeroitti ajan pitkään Kären mieltä. - -Hänen entinen mainio humalatuulensa, joka oli saanut kaikki ihmiset -hänelle tarjoilemaan, muuttui pahaksi. - -Hän alkoi joutua riitaan juomaveikkojensa kanssa, ja hänen sulava -kielensä, joka aina ennen oli ollut sen puolella, joka tarjosi, voi nyt -yhtäkkiä kääntää kärkensä itseään mesenaattia vastaan suureksi iloksi -kaikkien niiden, jotka eivät olleet tarjonneet. Mutta nuo pahantuulen -puuskaukset ne koituivat lopulta omaan niskaan. - -Sillä eihän ollut enää ollenkaan harvinaista, että hän sai kulkea -viikkokausia karvasta pisaraa suuhunsa saamatta. - -Silloin luuhistui tuo reippaasti kallellaan keikaileva sotilaslakki -surullisesti alas otsalle; terhakka ryhti vaipui kokoon, ja kun -matkamiehet kohtasivat hänet talottamalla taipalella, niin eivät -kuormaansa pysähdyttäneet, vaan katselivat vähän peloissaan luota -metsärosvon näköistä miestä eivätkä oikein rauhoittuneet, ennenkun -näkivät hänen tien käänteesen katoavan. Eivätkä lie vielä sittenkään -tahtoneet tyyntyä, sillä olihan mies synkin ja terävin silmin -tarkastellut kuormaa ja sen ajajaa. - -Eipä sillä, että Kärki olisi koskaan todenteolla ajatellut rosvoksi -ruvetakseen. Saattoihan hän tosin puheissaan sellaisiin luuloihin -aihetta antaa, mutta tyytyi kuitenkin täydellisesti seuraan mihin -tahansa, jossa hänelle ryyppy tarjottiin ja viitsittiin hänen -rosvojuttujaan vähänkään uskovalla korvalla kuunnella. - -Vaan ei hän enää päässyt semmoisiinkaan seuroihin. - -Oudoissa paikoissa alkoi häneltä jo leivänkin saalis väsäytyä, kun ei -ihmisillä aina ollut halkojakaan hakkauttaa -- muuhun työhön ei hän -koskaan alentunut, mutta puita oli hän nähnyt parempainkin ihmisten -voimistelukseen pilkkovan. - -Vähitellen ajoi routa porsaan kotipuoleen, mutta sielläkin otettiin -hänet kylmäkiskoisesti vastaan. Kylmäkiskoiseksi vastaanotoksi sanoi -hän sitä, ett'ei ryyppyjä tarjottu, ja niin eli hän laiskan miehen -töitä tehden raittiisti ja siististi jonkun aikaa. - -Siihen aikaan tutustui hän Keppi-Leenaan. Olihan tavattu joskus -ennenkin, ja Leena oli kyllä kauvankin pitänyt silmällä tätä -maankuulua, iloluontoista miestä, mutta Kärellä ei ollut mielessään -Leenasta muuta kuvaa kuin kuva jalkapuolesta akasta, joka kulkea -nilkuttaa ruumistaan pitkään kepin torrakkoon nojaten. - - * * * * * - -Eräillä markkinoilla läänin pääkaupungissa oli Kären onnistunut kehua -itsensä muutamain nuorten renkimiesten seuraan ja päästä osalliseksi -heidän kestitykseensä. Seurustelu päättyi tappeluun, jossa Kärki sai -isänniltään pahanpäiväisesti selkäänsä. Pidot olivat ulkoilmassa -kauppias Karhusen puutarhan nurkassa, ja sattumalta tuli Keppi-Leena, -joka oli markkinoilla hänkin ostoksiaan toimittamassa, menneeksi -pihan kautta puotiin juuri silloin kuin tarjottavat tavarat olivat -loppumaisillaan. - -Leena tunsi heti Kären hänen sotilastakistaan, joka kummallisella -tavalla horjui edestakaisin ja ylös ja alas puutarhan lehdettömän -pensaikon takana. Samalla kuului sieltä huutoa ja melua ja kiivasta -kinaa. Tuossa tuokiossa oli Leena nilkuttanut puutarhan aitauksen luo -ja näki raosta tirkistäissään, että Kärkeä nakeltiin kuin kinnasta -neljän reippaan miehen välissä kädestä käteen. Miehet olivat kovin -kiihoittuneita, heidän poskensa hohtivat ja silmät rasvan raukeina -kimmeltivät. - -Hän käsitti heti, että Kärelle tuossa epätasaisessa taistelussa tulisi -käymään pahasti, jos ei sitä jotenkuten keskeytettäisi. Kärki sai iskun -iskunsa perästä ruumiisensa, mutta juuri kuin hän kasvoihin satutettuna -lyykähti istualleen maahan, harppasi Leena taistelevain väliin, asettui -toiselle jalalleen seisomaan ja heilutti uhkaavasti pitkää sauvaansa. - --- Vai niin, -- neljä nuorta miestä ylitä vanhaa miestä vastaan! -Ett'ette häpee! Tapatte hänet vielä, humalaiset roistot! huusi hän -kiihoittuneella äänellä ja pyöräytti keppinsä suojelevasti Kären eteen, -joka istui maassa nenä ja suu verta vuotaen. - --- Mitä akalla on täällä tekemistä? Pois tieltä Keppi-Leena! huusi -muuan rengeistä ja survasi häntä. - -Vaan sitä ei hänen olisi pitänyt tehdä, sillä samassa sai hän aika -iskun olkapäähänsä Keppi-Leenan sauvasta, sitä vaille, ettei nenään -käynyt, ja kimakalla äänellä, joka kuului yli puolen kaupungin, alkoi -Leena huutaa apua ja poliisia, jolloin renkienkin sekavissa aivoissa -samalla selvisi, mistä oli kysymys. Ja päästäkseen akkain juoniin -sekautumasta jättivät he taistelutantereen saaliineen Leenan haltuun. -Suurella riemulla Leena sen anastikin. Markkinamiehet eivät Suomessa -ole juuri uteliaisuudella pilatut. Jotkut ohi kulkijat pilkistivät -kyllä puutarhan lankkuaidan raoista sisään, mutta kun eivät sen enempää -huutoa kuulleet, sai Leena jäädä rauhaan otuksensa kanssa. - -Hän istuutui Kären viereen ja pyyhki veren hänen kasvoiltaan; sitten -meni hän kaivolle vettä noutamaan, mutta kun palasi, olikin Kärki jo -pitkällään. Ensin luuli Leena hänet kuolleeksi, mutta pian huomasi -hän miehen kuitenkin vielä hengittävän. Hangattuaan häntä aika -tavalla kasvoihin sai Leena hänet vähän virkoamaan, mutta mies käytti -tilaisuutta vaan aika tavalla kirotakseen ja vaipui uudelleen uneensa. - -Nyt tapahtui niin, että Leenalla oli hevosensa kauppiaan pihalla, -jonka puodista juuri äsken oli ostoksensa ostanut. Kun Kärki oli uneen -vaipunut, ei Keppi-Leena oikein tiennyt, mihin hän ryhtyisi. Eihän -käynyt heittäminen häntä paljaalle maallekaan loikomaan, sillä kylmä -tulisi olemaan syksyinen yö ja saattaisi mies siihen vielä kuoliaaksi -paleltua. Leena päätti sentähden lähteä apua hakemaan saadakseen -miesparan kannetuksi väen tupaan, jossa saisi nukkua siksi, kunnes -selviäisi. Viimein onnistuikin hänen kuvata nukkuneen tila niin -kamalaksi, että sai muutamia miehiä houkutelluksi puodista puutarhaan. - -Kylminä ja välinpitämättöminä siitä, oliko hän vahingoittunut, -vai ei, katselivat miehet kaatunutta sankaria, mutta eivät -yrittäneetkään ruveta häntä pois kantamaan, vaikka Keppi-Leena kyllä -heitä siihen kehoitteli. Vasta sitten, kun hän, loukkautuneena -moisesta kylmäkiskoisuudesta isänmaan puolustajaa kohtaan, oli -kertonut äskeisestä tarmokkaasta esiintymisestään ja uhannut huutaa -vallesmannia ja viskaalia, kävivät miehet laiskasti Kärkeen käsiksi ja -onnistuivatkin viimein saamaan hänet seisaalleen. - -Mutta kun Kärki tunsi itseään kauluksesta riiputettavan, heräsi hän -horroksistaan ja alkoi riuhtoa itseään irti niin äkäisesti, että -miesten täytyi puolimatkassa tupaan heittää hänet käsistään. - --- Piru häntä kantakoon mokomaa juopporattia, joka potkii kuin hullu! -sanoivat miehet. - --- Ei tarvitsekaan! örisi Kärki, joka oli alkanut virota ja koki päästä -pystyyn. - --- Kas niin, -- pysy nyt vaan koreesti hiljaa, niin vievät nämä miehet -sinut tupaan, ett'et tarvitse paleltua kuoliaaksi yöllä, kehoitteli -Keppi-Leena. - --- Paleltuako...? Ohoh! On minulla rahaa! virkkoi Kärki jotenkin asiaan -kuulumattomasti ja koetteli jalkojaan, pitäisivätkö ne. Tehtyään pari -pitkää heilahdusta sai hän ne vakautumaan allensa ja pysähtyi sitten -muutamiksi silmänräpäyksiksi paikoilleen, ikäänkuin olisi itsekin -ihmetellyt tätä voimainsa näytettä. Älyttömin silmin tuijotti hän vähän -aikaa läsnäoleviin, haparoi toisella kädellä poveaan, sai esille jonkun -vanhan lompakon tapaisen ja levähytti sen auki. - --- Tääll' on rahaa, pojat! Ja nyt me ryypätään. - --- Etkö ole jo saanut tarpeeksi takkiisi vai vieläkö tahdot lisää? -kysyi toinen miehistä. - --- Takkiisi? -- Kuka on saanut takkiinsa? Ryssät! Minä olen antanut -niille takk... yksi kymmentä vastaan. - --- Onkohan sillä todellakin rahaa? kysyi Keppi-Leena levotonna. - --- Mistäpä hän olisi saanut, sanoivat miehet ylenkatseellisesti. - --- Tääll' on rahaa! huusi Kärki ja heilutti lompakon tähteitä niin, -että sieltä todellakin putosi viisimarkkanen maahan. - --- Katsohan tuota, kun kylvää rahoja kuin tukkilainen! - --- Herra isä! Ottakaa pois, ettei se saa humalassa tavaraansa hävittää! -huusi Keppi-Leena ja nilkutti ottamaan ylös viisimarkkaista. - --- Tavaraansa! matki toinen miehistä pilkallisesti. Kyllä ne eivät sen -miehen rahoja ole, liekö ansainnut yhtä ainoata markkaa viiteen vuoteen. - --- Mistäs se sitten olisi ne saanut? kysyi Keppi-Leena. - --- Ainahan niitä on rahoja markkinoilla! irvisteli mies. - --- Eipä taida Kärki pitää niin tarkkaa rajaa omillaan ja muiden -rahoilla, lisäsi toinen. - --- Kylläpä olette sydämmettömiä ja ilkeitä ihmisiä, valitti Keppi-Leena. - -Mutta Kärki oli horjahtanut Leenan kärryjä kohden ja putosi nyt -istualleen tallin seinämälle, aivan hevosen viereen, joka korviaan -luimisti ja aikoi potkaista. - -Siihen tuli Keppi-Leena viisimarkkaista kantaen, jonka oli maasta -noukkinut, ja tarjosi sen Kärelle: - --- Täss' on rahasi! Laittau nyt vaan tupaan ja nuku pois humalasi! -Muuten heität vielä pois kaikki, mitä sinulla on. - -Kärki otti setelin ja käänteli sitä hyvin totisena kohmettuneiden -käsiensä välissä, näkyi sitten tuumivan jotain ja hörähti leveään, -typerään nauruun. Samassa nakkasi hän setelin ilmaan ja huusi: - --- Tulkaa vaan tänne akat ja kaikki -- tääll' on rahaa kuin roskaa! - --- Eihän sitä voi tuohon jättää, hävittää kaikki rahansa, sanoi -Keppi-Leena miesten puoleen kääntyen. - --- Ota hänet sitten rattaillesi sinä! sanoi miehistä toinen. - --- Niin saat hänet sitten viisimarkkasineen! lisäsi toinen. - -Ja tyytyväisinä antamaansa apuun palasivat miehet takaisin puotiin. - -Keppi-Leena katseli vähän aikaa ympärilleen ja tuumi. Eihän voinut -mitenkään jättää miestä oman onnensa nojaan siinä tilassa kuin hän oli, -varsinkin kuin jo kerran oli pelastanut hänet murhamiesten käsistä. Ja -kun se vielä rahojaankin noin nakkeli! - -Leena kumartui Kärkeä kohti ja virkkoi: - --- Kas niin, -- nousehan nyt rattaille, niin tulet muassani. - --- Häh? kysyi Kärki kummastellen. - --- Nouse rattaille, niin saat tulla muassani! uudisti hän. - --- Mi-minkä tähden? - --- Ett'eivät tappaisi sinua etkä saisi hävittää rahojasi. - --- Kah, niin -- tääll' on rahoja! sanoi Kärki ylpeillen ja tavotteli -poveaan. - --- Mistä olet ne saanut? - -Kärki tuumi vähän aikaa. Sitten iski hän silmää niin viekkaasti, että -olisi luullut selväksi mieheksi, hymähti vielä viekkaammin ja sanoi: - --- Noh, kah, -- ainahan niitä on pieniä hommia... nythän on markkinat, -kah, markkinatpa markkinat, -- lallatteli hän. - --- Et vaan liene varastanut? - -Kärki oli loukkaantuvinaan ja koetti oikaista selkänsä. Vaan kun se -ei istuvalta mieheltä oikein onnistunut, kompuroi hän seinän varassa -seisaalleen ja sanoi suojelevalla, tyynellä äänellä, niinkuin olisi -lasta rauhoittanut: - --- Mitä sanot? Varastanutko! Elähän nyt! Elähän nyt, hyvä ihminen! -Voipihan sitä muullakin tavoin ansaita... markkinoilla. Kuka on sanonut -minun varastaneeni? kysyi hän melkein selvinneenä. - --- Nuo miehethän ne vaan, mutta en minä uskonut. - --- Eläkä uskokaan, sanoi Kärki hyväksyvästi. Sitten vetäsi hän -likasella kädellään kasvojaan ja sai siihen verijälkiä. - --- Mistä tämä veri tulee? - --- Olivathan vähällä sinut tappaa, vaikket enää muista, ja olisivat kai -tappaneetkin, jos en minä olisi tullut väliin ja pelastanut sinua. - --- Tappaa! Elä puhu loruja! Minähän olin heidät tappaa. Luuletko, -ett'en sen vertaa tiedä -- höh! - -Kärki kohautti ylenkatseellisesti olkapäitään. - -Merkillistä kyllä oli Keppi-Leenalla sen verran naisen älyä, ett'ei hän -ruvennut vastustelemaan. Muuten ei hän luultavasti koskaan olisi saanut -uhrata elämäänsä miehen hyväksi. Sitä peläten hän nyt varmaankin tämän -ainoan kerran tukki suunsa totuuden sanalta ja vaikeni. - -Ja kun Kärki kerta toisensa perästä veteli kasvojaan saadakseen -selville, mistä se tuo veri pakana vuoti, mennä hynttäsi Keppi-Leena -hevosensa luo ja alkoi päästellä marhamintaa. Sitten kääntyi hän päin -Kärkeen ja sanoi päättävästi: - --- No, -- kun tullet mukaani, niin pääset selkääsi saamasta etkä -rahojasi hukkaa. - --- Minnekkä? kysyi Kärki jo jotenkin selvänä. - --- Pois kaupungista maalle. - --- Mitä on minulla maalla tekemistä? - --- Jää sitten tänne, kun mielesi tehnee ja juo itsesi päihisi taas ja -makaa yösi putkassa, jos luulet siellä paremman olevan! - -Keppi-Leena tarttui hevosta suitsiin ja teki lähtöä. - --- Mutta tuota... Kärki epäröi. Mutta minnekkä sitten mennään? - --- Eikö sitten saatettaisi mennä vaikka minun luokseni -- on siellä -siksi sijaa, kun tarvitaan. - -Kärki katseli häntä kummastellen. Hän koetti ponnistaa ajatuksiaan -johonkin varmaan suuntaan, mutta huomasi samassa, että Leena seisoikin -vaan yhden jalan varassa pitäessään hevosta suitsista, ja huudahti: - --- Kah -- sinullahan onkin vaan yksi jalka! - --- Kyllä se minulle riittää. Ja autan minä itseni yhdellä yhtä hyvin -kuin moniaat kahdella, ja ehkä vielä paremminkin. - -Hän nykäsi hevosta ja aikoi lähteä. Mutta silloin huusi Kärki: - --- Ei -- elähän! Minnekkä sinulla on semmoinen kiire! Minne me sitten -menemme? - -Keppi-Leena pidätti hevostaan ja katsoi ympärilleen. - --- Johan sen sanoin. Tuletko vai etkö? - --- Onko sinulla sitten viinaa? kysyi Kärki. - -Keppi-Leena oli jo maiskauttamaisillaan huulia hevoselleen, mutta taas -pääsi hänessä naisen luonto voitolle, hän melkein häpesi heikkouttaan, -mutta vastasi empimättä: - --- On kai sitä nyt sentään tuloryypyksi. - -Kärki kiipesi hyvillä mielin rattaille ja istui siinä jotenkin -vakavasti ja yläruumistaan aivan paljon huojuttamatta, mutta Leena -maiskautti lähtömerkin ja ajoi saaliineen kaupungin läpi, kun hämärä -alkoi kietoa huntuunsa markkinakojuja eikä kellään ollut aikaa -rattailla istuvalle matkueelle suutaan soittaa. - - * * * * * - -Keppi-Leena ei ollut mikään kaunotar. Jouduttuaan vaivaiseksi jo -lapsena ollessaan, jolloin hänen vasemman jalkansa oli "kolottanut -pois", oli hän siitä huolimatta niin toimelias ja lujatahtoinen, että -jo aikaisin oli päässyt riippumattomaksi kunnasta ja köyhäin hoidosta, -joiden varaan luonto muuten näytti hänet määränneen. Äärettömällä -sitkeydellä ja säästäväisyydellä sai hän kootuksi pienosen rahasumman, -joka enimmäkseen oli hankittu vehnäsiä kirkon mäellä myyden. Sen käytti -hän palkatakseen miehen, joka auttoi häntä penkomaan vähän peltoa -pappilan maalle, ja rakentamaan majasen; loput rahoista käytettiin -hevosen ja lehmän ostoon. - -Kun Leenalla oli pesänsä valmis, oli hän jo puolivälissä -viidettäkymmentä, mutta olipa hänen vanhuutensakin nyt turvattu -ja saattoi hän ylpeydellä katsella takaisin uutteran elämäntyönsä -tuloksiin ja sen hedelmistä nauttia. - -Ei olisi voinut kenenkään päähän pälkähtää, että Keppi-Leena kulki -naimapuuhissa. Mutta eräänä päivänä pari vuotta sen jälkeen kuin -oli saanut talonsa kuntoon, tuli hän pappilaan panettamaan itseään -kuulutuksiin entisen ruotusotamiehen Kären kanssa. Sitä ennen oli kyllä -kulkenut kummallisia huhuja siitä, että hän suojeli luonaan tuota -pahamaineista sotamiestä, ja kompasanoja sateli hänen päälleen, kun hän -vehnäsiään kirkon aidan takana myyskenteli. Mutta hän antoi puhuvain -puhua, varma kun oli siitä, että hän saattoi tehdä mitä tahtoi ja kun -tiesi, ett'ei hänen kerran saavuttamansa luottamus ollut niinkään -helposti järkytettävissä. - -Mutta kun kirkkoherrakin kerran otti moittiakseen häntä sellaisesta -julkisesta Jumalan ja ihmisten pilkasta, niin vastasi hän varotuksiin -panettamalla itsensä kuulutuksiin. - -Siitä syntyi tietysti naurua ja puheita pitäjällä, ja kaikki viisaat -ihmiset ennustivat hänelle pahaa. Kirkkoherra ei voinut olla tuntonsa -rauhan vuoksi kutsuttamatta Leenaa kahdenkeskiseen keskusteluun ja -antamasta hänelle pieniä viittauksia Jumalan vanhurskaudesta ja -siitä, että ehkä sentään riittäisi synnin sovittamiseksi sekin, jos -Leena alkaisi säännöllisesti kirkossa kulkea eikä aina pysähtyisi -myymään vehnäsiään sen ulkopuolella. Sillä naimiskauppa Kären kanssa -hävittäisi varmaankin kaikki hedelmät hänen tähänastisesta uutterasta -ja yksinäisestä elämästään. - -Mutta Keppi-Leena vastasi, että jos hän kerran oli ollut pahennukseksi -pitäjäläisille suosiessaan Kärkeä huoneessaan, niin tahtoi hän nyt -myöskin erehdyksensä avioliiton avulla parantaa. - -Nehän olivat kumoamattomia syitä ja kolmantena sunnuntaina vihki -rovasti heidät pitäjään tuvalla yhteen. - -Eihän se nyt ollut yksistään rakkauskaan, joka oli saanut Keppi-Leenan -tätä askelta ottamaan. Sillä vaikka hänessä olikin vähän ihailun -sekaista sääliä kuuluisata Kärkeä kohtaan, niin ei hänen aikomuksensa -kuitenkaan ollut, silloinkun hän pelasti hänet markkinoilta, tehdä -hänestä aviomiestä itselleen. Hän tahtoi vaan koettaa, mihinkä mies -kykenisi. - -Hän oli tullut siihen kokemukseen, että hänen pieni maanviljelyksensä -ja vähäiset hevosenajonsa onnistuivat ainoastaan silloin kuin hän itse -voi ne toimittaa. Mutta paloaan kyntämään hän ei kyennyt, toisjalkanen -kun oli. Melkein kaikki muut työt hän itse suoritti. Hakkasi itse -halkonsakin ja veti ne kotiin. Leikkasi itse rukiinsa ja ohransa, mutta -antoi puida naapurissa. - -Vaan usein oli tapahtunut, että pelto antoi huonon sadon -- tietysti -oli se huonosti kynnetty. Ja olihan sekin nähty, että vähäinen sato -yhä pieneni, kun se naapurissa puitiin. Kun nyt juuri syyskuun lopussa -oli saatava vilja puiduksi, oli Leena miettinyt keinon, minkä avulla -voisi oman saunan muuttaa riiheksi. Kärki saisi olla apuna sitä keinoa -toteutettaessa. Sitä paitse oli hänelle kyllä muitakin töitä, jos -näyttäisi olevansa mies niitä tekemään. - -Näiden syiden nojalla päätti Leena ottaa hänet huostaansa. Jos lienee -muitakin syitä ollut, mutta niitä ei hän nyt huolinut ajatella. Kun on -toisjalka, ikää puoliväliin viidettäkymmentä, kasvot kuin kovaa nahkaa -ja ruumis kaikellaisten vaivain murtama, niin eihän tuota tahtonut -naurunalaiseksikaan joutua. - -Mutta Kärki suoritti kokeensa odottamattoman hyvin. Olihan siitä vähän -väittelyä ensi iltana luvatusta viinaryypystä, mutta Keppi-Leena tiesi, -miten miestä oli käsiteltävä. Seuraavana aamuna oli Kärki jo selvä -mies, kävi työhön käsiksi ja suoriutui siitä jotakuinkin hyvin, kun ei -Leena liikojakaan vaatinut. Toisenakin päivänä oli hän selvä ja meni -työhön. Ja niin kului kokonainen kuukausi hyvässä sovussa. - -Kärki voi vallan mainiosti, kun oli työtä kohtuullisesti ja kotikuria -tarpeeksi. Hänen iloinen luontonsa tuli takaisin ja hän kehui Leenalle -enemmän kuin koskaan ennen. Leena oli taas siksi viisas, ettei mitään -valheeksi väittänyt. - -Sentähden jäi Kärki taloon, teki työtä minkä jaksoi, ja kehui minkä -jaksoi. Keppi-Leena viihtyi hyvin hänen seurassaan ja sato oli tänä -syksynä kolmannesta suurempi kuin viime vuonna. - -Mutta jo seuraavana sunnuntaina sai Leena kuulla ensimmäiset -pilkkapuheet kirkonmäellä. Parin viikon perästä puuttui jo rovastikin -asiaan. - -Silloin rohkasi Leena mielensä ja kosasi, kosk'ei Kärki itse näkynyt -älyävän, vaikka sai hyvinkin selviä viittauksia. Pari päivää -mietittyään antoi Kärki myöntävän vastauksen. - -Häänsä viettivät he niin, että ostivat vihiltä päästyään kannun -viinaa, josta sulhanen joi jo kolmannen osan kotimatkalla. Morsian ei -virkkanut mitään, arvellen, ett eihän niitä nyt häitäänkään saa joka -päivä viettää. Ja illalla hoiti hän miehensä nukkumaan, sulki viinan -tähteet kaappiinsa ja ajatteli iloisin mielin tulevaisuuttaan. Ei ollut -Kärki riitaa rakentanut, vaan juonut juomasta päästyäänkin ja kehunut -menestyksistään naismaailmassa. - - * * * * * - -Kaikki meni tasaista menoaan kappaleen aikaa yli uuden vuoden. - -Silloin sai isäntä kerran luvan lähteä kaupunkiin ostoksille. Leena -tahtoi näyttää, että hän luotti mieheensä ja uskoi hänelle hevosen ja -rahojakin. Eipä hänen sitä alussa tarvinnutkaan katua. Kärki ei ollut -aivan vailla kunniantuntoa hänkään, vaikk'ei kukaan ollut osannut -vedota siihen niinkuin hänen vaimonsa. - -Hän palasi kotiin jo saman päivän iltana, pienessä hutikassa vaan, -mutta reessä oli hänellä täysi viinalekkeri. - --- Mitäs tämä merkitsee? Mistä olet saanut noin paljon viinaa? kysyi -Keppi-Leena. - --- Hiljaa -- hiljaa! kuiskasi Kärki ja iski viekkaasti silmää. - --- Ja missä ovat ostokseni? - --- Tässä! - -Kärki kaivoi ne ylvästellen esiin reen pohjasta. - --- Mutta millä ihmeellä olet viinaa saanut? - --- On niitä ketulla keinoja, sanoi Kärki tyytyväisenä. - --- Mutta mitä teemme me niin paljolla viinalla? - --- Etkö sinä mitään älyä, eukko parka? - -Kärki katseli riemuiten Leenaa. Vaan ei Leena mitään ymmärtänyt, ei -hituistakaan. Silloin asettui Kärki viinalekkerin eteen kädet puuskassa -ja oli hyvin mahtavan näköinen. - --- Me ruvetaan rikastumaan niinkuin kauppamiehet kaupungissa, sanoi -hän. Täällä on tukkitöissä paljon janoista väkeä ja minä tiedän omasta -kokemuksestani, miten hyvälle ryyppy pakkasessa maistaa. Kun tämä -tynnöri on tyhjäksi myyty, on meillä kolmekymmentä markkaa puhdasta -voittoa. Ja minä olen saanut sen niin hyvillä ehdoilla, ett'et voi -aavistaakaan. - -Keppi-Leena pani kiven kovasti vastaan, vaikka olkoon voitto kuinka -suuri tahansa ja käski Kären jo huomenna viemään viinansa sinne, mistä -oli sen saanutkin. - --- Oletpa sinä lapsekas, sanoi Kärki. - --- Vai lapsekas! Vaan viinasaksaksi en rupea minä! - --- Viinasaksaksi! Hyi, kuinka rumasti puhut hyvästä rahanansiosta! Kuka -käskee sinun viinasaksaksi rupeamaan? Tämä on minun asiani tämä, eikä -sitä enää voi peruuttaa. - --- Miks'ei? - --- Kun on välttämättömänä ehtona kontrahdissa se, että lekkeri on -tuotava tyhjänä takaisin, muuten minut hetipaikalla ilmi annetaan -vallesmannille. Vaan jos minä saan hoitaa tämän asian mieleni mukaan, -niin on meillä kolmekymmentä markkaa viikon parin kuluttua. Vai eikö -sinulle raha kelpaa? - -Keppi-Leena torui Kärkeä siitä, että tämä oli niin ankaroihin ehtoihin -suostunut ja väitti, ettei kauppiaasta olisi milloinkaan Kärelle viinaa -annettu, jos ei olisi tiedetty, että toinen siitä vastaa. - --- Niin, mutta nyt on viina tässä etkä sinä suinkaan tahtone päästää -ryöstömiestä taloon tai mennä käräjiin salakaupasta, ennenkun olemme -pennin pätkääkään voittaneet? - -Kärki tuli yhä kaunopuheliaammaksi ja kuvasi niin kauniisti kaikkia -tämän kaupan etuja, vedoten varsinkin Leenan jotenkin kehittyneesen -ahneuteen, että tämä viimein rauhoittui, vaikka olikin vakuutettu -siitä, että viina ei tulisi kostuttamaan muiden kurkkua kuin Kären. - -Senpätähden hän kävikin aika tavalla ihmeihinsä, kun Kärki seuraavan -päivän iltana palasi metsästä vaan hiukan humalassa ja kymmenen markkaa -taskussaan. Hän oli aivan mainiolla tuulella ja puhui niin kauniisti -näistä sivutuloistaan ja esitti sen kaiken niin kauniissa valossa, -että Keppi-Leenalta pääsi nauru nähdessään miehensä ilakoiden käsiään -hykertävän ja kiertelevän viiksiään kuin parhaat kaupungin herrat. - -Mutta tämä viinalekkeri oli oleva ensimmäinen ja viimeinen, sen oli -Keppi-Leena päättänyt. - -Se oli vaan ensimmäinen. Sillä viikon kuluttua oli se tuottanut -puhdasta voittoa kolmekymmentä markkaa eikä Kären metsäretkistä ollut -vaaraa mitään. Kiusausta lisäsi vielä se, ett'ei Kärki juonut enää -milloinkaan itseään sikahumalaan eikä riitaakaan rakentanut, vaan tuli -aina kotiin iloisena ja pyylevänä, taskut täynnä kiliseviä kolikoita. -Ihme ja kumma, miten äkkiä mies voi niin kokonaan muuttua! - -Kevään tultua loppui tukin hakkuu salolta. Silloin sai Kärki Leenan -suostumaan siihen, että liike muutettaisiin omaan tupaan, jossa jo -alkoi näkyä merkkiä kasvavasta varallisuudesta. Ja Kärki kuletti -kaupungista lekkerin toisensa perästä, kestitti vieraitaan anteliaalla -kädellä ja kantoi makson selän takana. Hän oli mainio ravintolan isäntä -ja tuo epätasainen metsätie, joka vei maantieltä Keppi-Leenan mökkiin, -alkoi olla kuin valtatie, jota matkamiehet iloikseen ajelivat. - -Kesemmällä joutui Kärki rettelöihin muutaman naapurin rengin kanssa, -joka ei suostunut maksamaan niitä monia ryyppyjä, jotka oli velaksi -saanut. Renki kielsi vasten naamaa olleensa missään tekemisissä Kären -kanssa ja kun Kärki kerran häntä muiden läsnäollessa pahanlaisesti -häpäsi, suuttui mies, keräsi todistajia ja ilmiantoi sekä Kären että -Keppi-Leenan luvattomasta viinanmyönnistä vallesmannille. - -Heidät manuutettiin syyskäräjiin ja tuomittiin suuriin sakkoihin -salakapakoitsemisesta. Niitä maksakseen täytyi Keppi-Leenan myydä -hevosensa juuri kuin sitä olisi syyskyntöihin tarvittu. - -Sen kolauksen jälkeen oli Kären vaikea pysyä kotosalla. Oli niinkuin -olisi omatunto vaivannut, kun näki hevosen puutteessa maanviljelyksen -rappiolle menevän. - -Keppi-Leena oli käynyt alakuloiseksi, ja alinomaa sai Kärki kuulla -moitteita siitä, että oli saattanut heidät häviöön. - -Sentähden katosi Kärki eräänä aamuna eikä tullut takaisin ennen -kuin useiden viikkojen kuluttua. Hän oli alkanut entisen elämänsä, -syysmarkkinoilla joutui hän kiinni ensikertaisesta varkaudesta. -Kärsittyään rangaistuksensa syyhyi hänen sormiaan uudelleen. Kun -hänellä oli heikko luonto ja kun ei hän hakenut kiusauksiinsa suojaa -Keppi-Leenaltakaan, lankesi hän taas, ja kun oli kolmannen kerran -langennut, annettiin hänelle elinkautinen eläke kruunun puolesta. - - * * * * * - -Keppi-Leena istui yhä edelleen matalassa, lahovassa majassaan, tämän -maailman menoa murehtien. Aho oli jo aikoja sitten umpileppään -kasvanut, pelto oli muuttunut niityksi ja lehmä vanha vanheni yhä -ja ehtyi. Eikä ollut hänellä enää voimia pönkittää yhä enenevää -onnettomuuttaan. Salakaupasta saamansa isku oli hänet masentanut niin, -ett'ei ollut enää työhön eikä mihinkään. - -Lehmäänsä lypsi hän kuitenkin niin kauvan kuin lehmä eli, leipoi -happamia vehnäsiään ja myyskenteli niitä entiseen tapaansa -kirkonmäellä, mutta ei sekään liike enää kannattanut. Ihmiset häntä -karttelivat, hänen maineensa oli pilattu, ja sitten oli ilmestynyt -uusia ja hempeämpiä kilpailijoita, jotka veivät voiton vanhalta, -pahamaineiselta Keppi-Leenalta. - -Ruustinna vaan vielä oli joskus hänelle ystävällinen. Puhellessaan -hänen kanssaan keskitti Keppi-Leena kerran kaiken elämän viisautensa -seuraaviin sanoihin: - --- On sillä vaan kumma voima tuolla viinalla, kun sen näkyy pitävän -olla kiroukseksi sillekin, joka ei ole sitä eläissään maistanut. - -Ja kun tuli puhe hänen vanhuudestaan, sanoi hän: - --- Olen jo kerran pelastaunut vaivaistalosta eivätkä minua sinne toista -kertaa saa. - -Ja niin kävikin. Sillä eräänä syysyönä paloi Keppi-Leena hökkeliinsä. -Eikä kukaan tiennyt, miten tuli oli päässyt irti. - - - - -Kaikkien suosikki. - - -Kapteeni Vidmarkilla oli hyvä muisti ja hän oli hyvä kertoja. Usein oli -hän kertonut meille kaskuja Cablesta, ja kerran jutteli hän koko hänen -elämäkertansa. - -Emme olleet -- alkoi hän -- mitään huonoja toveria, vaikka -aina ahdistimme iloista ystäväämme Cablea hänen alinomaisista -naisseikkailuistaan. Jo ensimmäisinä vuosina kadettikoulusta -päästyämme, kun meidät oli komennettuna etelä-Venäjälle, puhkesivat -hänen lumooja-lahjansa täyteen kukoistukseensa. Kaikkialla, missä -hän miekkaansa helisteli ja mustia viiksiään laverteli, syttyi joku -naissydän palamaan, ja vaikka me toverit melkein aina satuimme olemaan -läsnä, kun onnettomuus tapahtui, emme tehneet mitään sen torjumiseksi. - -Naiset olivat kuin hulluja häneen, ei kukaan voinut sanoa miksi, hän -kaikista vähimmin. Hän tyytyi vaan siihen, että niin oli, eikä huolinut -koskaan ajatella seurauksia. Hän otti vastaan ihastuneen naissydämmen -uhrin yhtä helposti ja mutkattomasti kuin muut ihmiset ottavat -ystävyyden, välittämättä seurauksista ja käsittämättä sen sisältöä. -Se oli hänestä yhtä luonnollista kuin lapsesta on äidinrakkaus eikä -hän sen enemmän sen johdosta päätään punonut. Ei ollut hänellä -hämärintäkään käsitystä siitä, mitä on vastuunalaisuus tai mitä -ujous, mutta hyväsydämminen hän oli, oli kuin leikkisä, ilvehtivä, -rakastettava penikka. Miehiin teki hän melkein narrimaisen vaikutuksen, -mutta naiset tulivat kuin hulluiksi hänet nähdessään. - -Onhan hyvin kiitollista panna lempi leikiksi, ja käyhän se päinsä -erinomaisen hyvin -- kun on muista kysymys. Cablen valloitukset -olivat milt'ei ainoana yleisenä ilomme aiheena yksitoikkoisen -maanpakolaisuutemme aikana. Jos itse satuimme joitain valloituksia -tekemään, pidimme ne salaisuutenamme, sillä ei kukaan tahtonut joutua -pilanteon esineeksi. Mutta Cable ei koskaan salannut menestystään -naismaailmassa ja ehkä hän juuri sentähden olikin niin vastustamaton. - -Cable ei ollut puhdas suomalainen, vaan sekarotua, josta Suomessa -tavataan niin monta eri lajia. Isänsä oli venäläinen englantilainen ja -kielten opettaja, joka oli joutunut häviölle tukkiasioissa, äiti oli -Suomessa syntynyt, mutta puoleksi ruotsalaista perua. Poika pantiin jo -nuorena kadettikouluun, pääsi heti vapaaoppilaaksi, tuli upseeriksi -maksamatta vanhemmilleen mitään. - -En ole koskaan nähnyt huolettomampaa ihmistä. Luvut kadettikoulussa -eivät ole omiansa herättämään synkkämielisyyttä tai epäilyksiä -eikä sitä tee toverielämäkään. Kukin lukee luettavansa parhaan -kykynsä mukaan, kiristää sotatakkia vuosi vuodelta kiinnemmälle ja -opettelee kantamaan miekkaa; siellä tanssitaan ja harjoitellaan -johtamaan franseesia ranskankielellä. Sillä välin on aseharjoituksia, -voimistelua, kenttäharjoituksia ja jotenkin kovaa kuria. Lupa-ajoilla -saa olla koulutyttöjen ihailun esineenä ja siinä se kasvaa tietoisuus -siitä, että on merkitsevä henkilö vielä merkitsevämmässä laitoksessa: -sotaväessä. Jolla nyt ei ole taipumusta kovin syvämietteisiin -mietiskelyihin, hän voi Cablen tavoin kahdenkymmenen vuoden vanhana -lähteä kadettikoulusta ja vetää ylleen uuden upseerin univormun melkein -pyhällä tunteella siitä, että tästä se nyt tulee -- jos ei ole jo -tullutkin -- sivistyksen ja historiallisen kehityksen kaunein kukka. -Senjälkeen lähetettiin Cable puolenkymmenen kadettitoverin kanssa, -joiden joukossa minä olin yksi, erääsen pieneen kasarmikaupunkiin -Venäjällä täydentämään kielitaitoaan ja saamaan käsitystä tuon -jättiläisen suuren sotalaitoksen ylevistä ominaisuuksista. Sitä ennen -olimme vannoneet pyhän valan uhrataksemme viimeisen veripisaramme tuon -mainion järjestelmän palveluksessa. - -Cable oli vannonut valan yhtä rauhallisesti kuin hän muutamia vuosia -sitten oli rintamaan asettuneena astunut ehtoolliselle, ja se näkyi -tekevän hänelle erittäin hyvää. Liekö koskaan kukaan antautunut -viattomamman ilon valtaan kuin hän ja huolettomammilla silmillä -katsellut Venäjän rannattomia tasangolta. Hän viihtyi hyvin kaikkialla -minne tuli, piti meidän muidenkin hyvää tuultamme vireillä, kun välistä -tuli koti-ikävä, ja suorastaan hurmasi kaikkia naisia. - -Eipä sillä, että hän olisi ollut kaunis, eikä hänen ryhtinsäkään ollut -tavallista komeampi, ei hän ollut Adonis eikä Marskaan, mutta hänellä -oli tavattoman ystävällinen, toverillinen tapa kohdella naisia. Hän -kohteli heitä kuin leikkitovereja, laski pilaa heidän kanssaan mitä -herttaisimmalla tavalla ja pääsi heidän uskotukseen tavattoman pian, -samalla kuitenkin tuon tuostaankin miekkaansa helistäen ja viiksiään -kiertäen, etteivät sentään aivan kokonaan unohtaisi, että hän oli -sotilas ja mies. Hän käytti tunnollisesti hyväkseen kaikki sotilaan -ulkonaiset ja kaikki omat sisälliset etunsa naisia voittaakseen -- ja -voitti ne. - -Ei ollut hänellä oikeastaan mitään etuja valvottavana, sillä niin pian -kuin hänet kirjoitettiin sotilaan kirjoihin, otti valtio hänen etunsa -valvoakseen, ja hänellä oli aikaa uppoutua muiden etuja valvomaan. -Uskoessaan aina parasta kaikista muista ja kykenemättä käsittämään, -mitä on ilkeys ja pahansuopaisuus, pakotti hän tietämättään kaikki -kateuden nuolet itsestään kilpistymään, varistaen ne päältään niinkuin -vesilintu veden varistaa, ja aina oli hän yhtä lapsellisen huoleton -ja reippaan raitis. Olen nähnyt hänen päivää ennen suurta paraatia -panttaavan univormunsa lainatakseen rahaa emännälleen tietämättä, -kuinka saisi sen huomenna takaisin lunastetuksi. - -Tietysti tuli hänestä kaikkien lemmikki. Toverit rakastivat häntä -kilpaa naisten kanssa, ja kaikki katsoimme me kunnian asiaksi auttaa -häntä. Meillä on nyt kerran se luonto, että tahdomme hellytellä -jotakin, ja kun tuo joku on niin rakastettava ilmiö kuin Cable ja kun -hän ja me kuulumme laitokseen, jossa yhteistunne on niin voimakas -kuin sotaväessä, muuttuu hänen elämänsä osaksi meidän elämäämme ja -kasvavat hänen harrastuksensa meidän harrastuksiimme kiinni. Hän oli -siksi rauhallinen, ett'ei antautunut liika suuriin rettelöihin, jotka -olisivat voineet univormun kunniaa loukata, ja samalla myös siksi -itsetietoinen, ett'ei kukaan uskaltanut hänen hyvyyttään väärinkäyttää. -Sen lisäksi oli hän niin avomielinen, ett'ei hän meiltä viideltä -toveriltaan koskaan mitään salannut. Sentähden voi hän harvoin tehdä -mitään, jota emme jo kauvan sitten olisi aavistaneet ja siitä häntä -varoittaneet. Ja Cable otti aina varoituksen kielloksi, -- hän oli -tavattoman mukautuvainen eikä ollut hänessä jälkeäkään itsenäisyydestä -lähimpiä ystäviään kohtaan. Hän kenties oli tullut huomaamaan, että -tämä toisten johdettavaksi antautuminen vapautti hänet puuhaamasta -itsensä kanssa, sillä hän oli ja pysyi meidän suurena lapsenamme, -meidän elävänä omaisuutenamme. - -Kaikissa suhteissaan ulkomaailmaan oli hän aina sotaväen puolella. -Hän oli sotamies kiireestä kantapäähän ja alistui toverikunnan tahdon -alle rajattomalla uskollisuudella. Toverikunta suo suuria vapauksia -ja niitä käytti hän empimättä hyväkseen. Hän voi pettää juutalaisen -koronkiskojan kylmäverisemmin kuin kukaan meistä, ja jos täytyi sanoa -yhteinen hätävalhe päällikölle, sanoi hän sen koneellisesti ja silmää -räpäyttämättä, ja hänellä oli tavaton kyky valehdella niin, ett'ei -kukaan voinut olla uskomatta. - -Olo-aikamme etelä Venäjällä oli lopussa ja meidän oli kohta palattava -takaisin Suomeen ja kunkin asetuttava pataljoonaansa. Ero Venäjältä ei -ollut meille muille erittäin vaikea, mutta pahemmin oli Cablen laita. -Mustaveriset venakot ihailivat hänen englantilaista rauhaisuuttaan -ja hänen lapsellista luonnettaan, mutta hän itse oli säilynyt heiltä -jotenkin hyvin, kunnes muutamia kuukausia ennen lähtöämme tarttui -pahasti kiinni. Hän rakastui korviaan myöten köyhään, pieneen -kahdeksantoistavuotiseen kauppiaan tyttäreen, joka oli sivistymätön ja -seuraelämään tottumaton, mutta jolla oli slaavilaisen naisen hehkuva -nuori sielu ja mustat silmät. - -Luulenpa, että Cable nyt ensi kertaa elämässään oli joutunut -ristiriitaan elämänsä kanssa. Hän kävi alakuloiseksi, kirjoitti -epätoivoisia lempilauluja huonolla venäjänkielellä ja hänen -rakkaudestaan keskusteltiin yökaudet toverien seurassa. Cable istui -siinä haikeihin tunnelmiin vaipuneena, kunnes hänet niistä armottomasti -pudistettiin hereille sillä varmalla vaatimuksella, että hänen täytyi -toverikunnan vuoksi voittaa tunteensa, sillä eihän käynyt kulettaminen -Suomeen tuota sivistymätöntä tyttöä, eikähän hänen raha-asiansakaan -sallineet hänen mennä naimisiin. Olimme vähiin varoihimme nähden -viettäneet jotenkin iloisia päiviä ja kun Cable nyt palasi -kotimaahan, olisi hänen jotenkin vaikea pulasta suoriutua, vaikk'ei -onnistumattomiin naimisiin mennen hävittäisikään kaikkia tulevaisuuden -toiveitaan. - -Cable oli kuin suuri, komea koiranpentu, jota kurittamalla pakotetaan -vanhasta isännästään luopumaan ja uuteen suostumaan, ja olihan meillä -kaikilla häntä kovasti sääli. Mutta samoinkuin koira voi tottua -uuteen isäntään, tulisi Cablekin murtumatta muutoksen kestämään. -Vesissä silmin istui hän rautatievaunussa aina Moskovaan saakka, eikä -sanonut sanaakaan, niin että me jo aloimme pelätä, että hän ehkä aikoi -karata meiltä Sonjuskan, tuon tumman venakkonsa luo. Jotkut meistä -jo lausuivat senkin epäilyksen, että Sonjuska Cablen toimesta jonkun -matkan päässä seurasi häntä salaa Suomeen. - -Ensi kerran elämässään oli Cable salaperäinen ja se lisäsi pelkoamme. -Hän kätki meiltä jotain ja kun hän ei voinut kätkeä muuta kuin mitä hän -nähtävästi oli päättänyt Sonjuskasta erotessaan, oli se tietysti jotain -kapinallista. Olimme kuitenkin väärässä epäilyksinemme. Jo Moskovassa -irroitti Cable kielensä kantimet, jotka suru, ja ainoastaan suru, oli -niin tiukalle kiristänyt. - -Istuessamme hotellissa ja juodessamme kahvia illallisen jälkeen, -kertoi hän meille kyynelet silmissä kaikesta: erostaan, tuskastaan ja -toivostaan saada kerran tulevaisuudessa tavata Sonjansa, sittenkun -hänen asemansa oli vakaantunut ja hän voisi olla oma herransa. - -Meidän joukossamme oli muuan meitä muita vähän vanhempi toveri, joka -edusti järkeämme ja oli ihmisvihaaja. Hän katseli Cablea säälivästi -hymyillen ja virkkoi: - --- Sinä oma herrasi? Et koskaan, hyvä veli! - -Emme olleet koskaan nähneet semmoista ilmettä Cablen silmistä -kuin mikä niistä nyt välähti. Hän vannoi kaikkien pyhäin nimessä -hakevansa Sonjuskansa Suomeen ja menevänsä hänen kanssaan naimisiin, -niinpiankuin vaan vähänkään oli päässyt arvossa kohoomaan. Me -hymyilimme epäluuloisesti ja toivotimme hänelle ivallisesti onnea tähän -rohkeaan päätökseen. Mutta ivamme valui kuin vesi kuikan selästä. Hän -ei huomannut ivaamme, vaan tarttui järkevää toveriaan ystävällisesti -käteen ja kiitti häntä hänen onnentoivotuksestaan. Me muut purskahdimme -nauramaan, mutta silloin synkkeni taas Cablen otsa. Hän kysyi -avonaisesti, emmekö uskoneet häneen vai miksi me nauroimme, mutta ei -meillä ollut sydäntä selittää syytä siihen. - -Suomeen tultuaan kasvoi Cable pian kiinni ympäristöönsä. Hän tuli -heti huvittelevan elämän toimeenpanevaksi johtajaksi siinä läänin -kaupungissa, jossa hänen pataljoonansa oli. Koulupojat häntä -kadehtivat, naiset hemmoittelivat, suuri yleisö sanoi häntä ylpeäksi, -mutta toverit ja esimiehet häntä suosivat. Hän sitoi miekan kupeelleen -yhtä kireälle kuin ennenkin, hymyili huolettomasti ja avonaisesti -kaikille, joita kohtasi, johti franseeseja äänekkäällä, sorahtelevalla -ranskankielellään ja pilasi viisi paria valkosia hansikkaita viikossa. -Hänen menestyksensä naismaailmassa oli yhtä suuri kuin ennenkin, ja oli -hän sen vuoksi jo päästä uuteen maanpakolaisuuteen Venäjälle, mutta -asia saatiin vaikenemaan ja esimiestensä välityksellä pääsi hän pulasta -siten, että siirtyi toiseen pataljoonaan. Meistä tuli taas toverit. -Hänen maineensa oli kulkenut hänen edellään ja oli hän jo ennen -tuloaankin yleinen suosikki. - -Hänen myöhemmät vaiheensa johtuvat edellisistä. Elämän ongelmat eivät -ole koskaan häntä huolestuttaneet ja siitä saa hän kiittää onneaan. -Rakkaus olisi kenties voinut viedä hänet harhaan, mutta tämä ainoa -kysymys hänen elämässään ratkaistiin niin, että hän meni onnelliseen -avioliittoon tytön kanssa, jonka isä oli kaupungin etevimpiä miehiä, -ja kun minä toverien jäähyväispidoissa pidin hänelle puheen heidän -puolestaan, niin koetan muistella tässä sen sisältöä. Hyvät herrat! --- sanoin minä. -- Kohtalo luo välistä huvikseen onnellisia ihmisiä. -Ei koskaan ole saatu selville, miten se tapahtuu, sillä ei kukaan -ole voinut kohtaloa jälitellä. Siitä huolimatta on ihmiskunta -kaikkina aikoina koettanut saavuttaa tuota mainiota tulosta, jota -kohtalo silloin tällöin huulet leveässä hymyssä näyttää meille muille -kuolevaisille niinkuin jonkunlaisen Camera obscuran avulla. - -Tuollaiseen cameraan tahdon nyt teidät tutustuttaa. Olen kuullut -hänen Odessan kesäauringon paahteessa avopäin ja hikeä vuotaen -sotilasrintamassa, joka oli uupumukseen menehtymässä, laulavan -Bellmannia tyytyväisellä äänellä, vaikkakin vähän väärällä nuotilla. -Olen nähnyt hänen keskellä meluavia juominkeja katoavan viereiseen -huoneesen, jossa ravintolan isännän pienet lapset olivat heränneet -ja alkaneet huutaa, ja olen hänet tavannut siellä vielä kaksi tuntia -sen jälkeen soudattamassa kapalolasta lasi vieressään ja ihmeihinsä -vaipunut lapsen äiti edessään. Olen kuullut hänen puhuvan totta kuin -poika ja valehtelevan kuin viipurilainen. - -En ole nähnyt häntä tappelutantereella, mutta minä olen vakuutettu -siitä, että jos olisin sen nähnyt, en voisi siitä kertoa, sillä minä -olisin nauruuni menehtynyt. Mainioita ominaisuuksia! sanotte. Ei, ne -eivät ole mainioita ominaisuuksia, sillä Cablella ei ole ollenkaan -mitään ominaisuuksia. Hän on kameleontti, jolla on kaikki värit eikä -mitään väriä. Hänellä on sielu, johon ympäristö salaman nopeudella -kuvastuu, ja hän toimii vaistomaisesti sen mukaan, mikä häntä -milloinkin miellyttää. - -Sillä Cable ei ole aatteen eikä pitkällisten tuumailujen mies. Kerran -tapasin hänet istumassa niinkuin näytti mietteihinsä vaipuneena ja -ihmeissäni kysäsin minä: "Cable, mitä sinä mietit?" Mutta Cable -katsahti minuun valoisin hymy huulillaan ja veti hammastikun suustaan --- hän oli penkonut rusinan jyvää hampaansa kolosta. - -Silloin huomasin, että minähän siinä olin ajatellut, mutta ei Cable. Ja -niin on aina ollut: Cablen voima on siinä, ett'ei hän itse ajattele, --- muut kyllä ajattelevat hänen puolestaan. Ja kun hän nyt on saanut -hyvän tytön ja yhtä hyvän appi-ukon, voipi Cable rauhallisesti heittää -hyvästinsä kaikille huolille! Hyvät herrat, juokaamme maailman tätä -nykyä onnellisimman ihmisen malja! Hurraa! - -Puheen pidettyä tuli Cable lasi kädessä liikutettuna ja kiitollisena -luokseni, kietoi kätensä kaulaani ja suuteli minua niin että paukahti. -Samalla kaasi hän lasinsa sisällön kaulukseni ja syntisen selkäni -väliin, mutta kuka olisi voinut suuttua Cableen, varsinkin kun hän itki -ääneensä niinkuin silloin teki. - - - - -Taiteilijain tukala elämä. - - -Kun ystävälläni taidemaalarilla joskus oli oikein hyviä ystäviä -luonaan, saattoi hän jutella seuraavan kertomuksen vaimostaan. Hän -pyysi häntä aina jäämään huoneesen ja kuuntelemaan, vaikka rouva ei -näyttänyt aikovankaan seurasta poistua. - -He katsoivat toisiaan nauraen silmiin ja maalari alotti: - --- Ensi matkallani ulkomaille, ollessani vielä aivan nuori poika, -matkustin Kööpenhaminan kautta. Olin saanut matkarahan valtiolta, -matkan määrä oli Pariisi ja tulevaisuuden ovi oli siis seposelällään -edessäni. Mutta kun minulla oli hyviä suosituskirjeitä muutamille -tanskalaisille taiteilijoille, päätin pysähtyä vähäksi aikaa kaupunkia -katselemaan. Käytyäni muutamia kertoja tervehtimässä uusia ystäviäni -heidän ateliereissaan, kohtelivat he minua kuin toveriaan ja samoin -tekivät heidän modellinsakin. - -Viihdyin mainiosti enkä siis matkaani kiirehtinyt. Ett'en aivan laiskan -päiviä viettäisi, aloin maalata pieniä luonnoksia Thormannin luona. -Hänellä oli ihana seitsentoista vuotias tyttö modellina kolme tuntia -joka päivä. Johanne Larsen oli hänen nimensä ja hän ansaitsi leipänsä -vartalonsa hienoilla viivoilla ja valkosella hipiällään. Hän oli -kaikkien nuorien maalarien suosikki ja hyvä ystävä. - -Nuori oli hän ja uhkui elämän halua, hänen epätasaiset hampaansa -välkkyivät veitikkamaisesti hänen nauraessaan, ja hänen ilonsa tarttui -muihinkin. Nuoret maalarit seurustelivat hänen kanssaan aivan niin kuin -olisi hän ollut heidän joukkoonsa kuuluva. - -En ollut koskaan ennen nähnyt sellaisia modelleja ja olin yleensäkin -kömpelö naisten seurassa. Kun nyt Johanne erityisesti minua miellytti, -niin rakastuin minä häneen muitta mutkitta. - -Thorman nauroi, tyttö itsekin laski leikkiä kanssani, ja toverit -pitivät minua pilkkanaan. Rakastunut modelliin, -- se oli kovin -lapsellista! Maalasin hänet seisaalleen, istualleen, pitkälleen, mutta -Thorman asetti hänet hyvin vaikeaan asemaan ja antoi hänen seista -siinä, kunnes tyttö oli pyörtyä uupumuksesta. Hän tahtoi tehdä tytöstä -itämaisen bajadeerin ja panna sen Akademian näyttelyyn ensi kevännä. - -Meistä oli pian tullut hyvät ystävät Johannesta ja minusta. Hän oli -mieltynyt viattomuuteeni ja käytti sitä välistä hiukan hyväkseenkin, -keikaillen edessäni mitä herttaisimmalla tavalla. Minun piti itseni -tulla valitsemaan hänelle suuri Rembrandthattu Östergaden parhaasta -muotikaupasta, ja lukemattomat kerrat vein hänet kanssani Tivoliin. -Palkkioksi sain syödä illallista hänen kanssaan. Luulin, että hän oli -mielistynyt minuun aivan yhtä paljon kuin minä häneen. - -Mutta kun kerran annoin houkutella itseni ostamaan hänelle syyskapan, -syntyi siitä kauhea meteli taiteilijain kesken. Vai niin -- vai että -minä ostin uusia syyskappoja heidän modelleilleen! -- Hyvähän on, -että sinulla on varoja semmoiseen ja onhan meistä samantekevä, mihin -matkarahasi panet, mutta olisi niitä sentään niitä kunnon ihmisiä, -jotka ovat hankkineet sinulle tilaisuuden matkustaa ulkomaille, -varoitettava, ett'eivät rupeaisi uutta matkarahaa puuhaamaan -- olisipa -kuin olisikin varoitettava! - -Minulle alkoi tulla hätä. - -Seuraavana päivänä ilmoitin, että huomenna minä matkustan. Johanne loi -minuun katseen, johon en uskaltanut vastata. - --- Jos niin on, niin on meidän tänä iltana mentävä "Metsään" -lähtiäisiäsi viettämään, ehdottivat toverit. - -Kun ilta-aurinko vaipui Klampenborgin pyökkipuiden taa, istuuduimme -me lähelle rantaa "Bellevuen" verannalle. Meitä oli koko lauma nuoria -maalareita sekä naisia Johanne ja eräs toinen modelli. Olin siihen -aikaan vielä taipuvainen innostumaan ja suurin sanoin ylistelin minä -meren ihanuutta, illan varjoja, toverien uskollisuutta ja -- Johannea. -Oli vaan yksi ainoa, joka piti sanani totena ja se ainoa oli -- Johanne. - -Hän seurasi kanssani puistoon, jossa jo oli pimeä alhaalla, -vaikka illan hämärä vielä puiden latvoja valasi. Kun palasimme -kävelyretkeltämme, alkoi sukkeluuksia päällemme sataa, varsinkin kun -lamppujen valossa huomattiin, että Johanne oli itkenyt. Minä nauroin -näön vuoksi muiden mukana, mutta Johanne vaikeni ja antoi nauravain -nauraa. Sitten teki hän kärsimättömän liikkeen, kun ei ilosta alkanut -loppua tullakaan; hän oli hemmoteltu tyttö ja oli tottunut antamaan -luontonsa laukeilla maalariensa seurassa. Hänen silmänsä leimahtelivat -synkästi, kun hän päättävästi paiskasi kätösensä pöytään: - --- Ja nyt en minä enää viitsi kuunnella, sillä ei siinä ole mitään -naurettavaa -- ei niin mitään! Te olette apinoita jokainen! Ei teissä -ole kenessäkään, ei ole ainoatakaan inhimillistä tunnetta... ette osaa -muuta kuin irvistellä ja pilkata... minua kyllästyttää semmoiset...! -Hän tuossa... hän on ainoa, joka... hän on monta vertaa parempi kuin -kaikki te yhteensä. Naurakaa vaan niin paljon kuin mielenne tekee...! - -Johanne kätki kasvonsa nenäliinaan ja astui rappuja alas. Olin aivan -ihastuksissani saamastani kiitoksesta ja samalla minua suretti ja -säälitti tyttö. Olin juuri juoksemaisillani hänen jälkeensä, kun -Thormann tarttui käteeni ja alkoi: - --- No, no, lapseni! Jo on tarpeeksi tyhmyyksiä. Sinulla on muutakin -tekemistä kuin ostaa hattuja ja syyskappoja Johannelle. Johanne hoi! --- tule pois eläkä koeta tehdä poikaa tyhmemmäksi kuin hän on. Hän on -perhana vieköön, tarpeeksi tyhmä ilmankin. Kuuletko Johanne Larsen!... - -Johanne pudotti nenäliinansa ja seisoi vähän aikaa vielä mietteissään. -Sitten tempasi hän yht'äkkiä takaisin entisen iloisen luonteensa -ja helähti heleimpään nauruunsa, niin että epätasaiset hampaansa -välkkyivät. - --- Loruja! sanoi hän ja tuli ylös. - -Hän istui viereeni, kauhean lähelle minua, mutta koko illan olimme me -kuitenkin niinkuin olisimme olleet vieraita toisillemme. - -Vastainen Skånen ranta oli jo aikoja sitten sulanut yhteen illan -hämärän kanssa, ainoastaan muutamat punaset purjeet heijastelivat vielä -illan ruskoa kaukana ulapalla. - -Me puhuimme maalauksesta. - -Johanne antoi meidän puhua ja kumartui kaiteen yli paremmin nähdäkseen -viheriän vaaleiden aaltojen hiipivän hienohiekkaisen rannan helmaan. -Ikäänkuin olisi pelännyt putoavansa, pisti hän kätensä kainalooni ja -tunsin minä siitä säteilevän lämmön rupeavan aivan polttamaan itseäni; -mutta itse istui hän näennäisesti aivan välinpitämätönnä tuijottaen -merelle ja ilmettäkään pienissä kasvoissaan muuttamatta. - --- Mennäänkö illalliselle? ehdotti joku. - -Kun muut nousivat, jäin minä paikoilleni. - -Ja kun he olivat menneet, nojauduin minä Johannea kohden ja me sanoimme -toisillemme äärettömän paljon tyhmyyksiä. - -Seuraavana aamuna k:lo 9 olin minä asemalla kaikkine kapineineni ja -olipa neljä maalariakin jaksanut nousta minua saattamaan. - --- Entä Johanne? näkyivät he silmillään kysyvän. - --- En tiedä, vastasin minä päätä puistamalla. - -Mutta kun lähtökello soi ja minä menin ulos asemasillalle, oli Johanne -jo siellä yhtä aamuntuoreena ja sievän näköisenä kuin ennenkin. Ja eikö -tuo veitikka ollut tuonut kukkaiskimppuakin mukanaan! Ehdin ne tuskin -piilottaa vaunuun, kun toverit tulivat. - --- No, -- missä on Johannen piletti? Eikö hän aiokaan seurata poikaansa -Pariisiin? Kylläpä on paha poika, kun ei ole ostanut hentulleen -pilettiä! - -Mutta Johannen epätasaiset hampaat välähtelivät hänen nauraessaan -iloisinta nauruaan, ja kun juna lähti liikkeelle, ei kukaan olisi -voinut nähdä, että itku kurkussa pulpahteli. - - * * * * * - -Monta kertaa on minua sittemmin tuolla jutulla kiusattu. Niinkuin esim. -kun minä noin kuusi vuotta myöhemmin palasin nuoren vaimoni kanssa -häämatkaltamme Itaaliasta ja viivyimme muutamia päiviä Kööpenhaminassa. -Pikku vaimoni oli iloinen päästäkseen kotiinsa jälleen eikä olisi -mielellään matkalla pysähtynyt. Ei meidän olisikaan pitänyt pysähtyä. - -Vaimoni oli vähän turhankaino siihen aikaan ja yleensä hyvinkin -hämmästynyt elämästä, mutta varsinkin maalarien elämästä. Enhän voi -muuta kuin pitää hänen puoltaan siinä asiassa, sillä olinhan minä -vetänyt hänet mitä rauhallisimmista kodista Pohjanlahden rannalla, -jossa hän oli elänyt neitsyt-aikansa vanhojen tätien keskessä -nukkuvassa maaseutukaupungissa. - -Jo alusta alkaen oli hänellä aivan voittamaton vastenmielisyys -modellejani kohtaan. Roomassa oli minun hänen tähtensä täytynyt luopua -mainiosta, oliivivärisestä kalastajatytöstä. Pyysin ja rukoilin -häntä jäämään atelieriini siksi aikaa kuin maalasin, mutta siihen ei -hän mitenkään tahtonut suostua. -- Olla läsnä silloin kuin toinen -nainen riisuutuu alasti hänen miehensä nähden, -- ei, siihen ei siveä -suomalainen nainen voisi koskaan suostua! - -Hän nipisti kiinni pienet, suloiset huulensa, ja olisi varmaankin -paukauttanut ovenkin jälessään lukkoon, jos ei se vaan olisi ollut -niin kauhean raskas, renessanssi tyyliin tehty, tamminen, vähintäinkin -viisi kyynärää korkea. Ja niin jäin minä yksin modellineni, joka ei -tiennyt mitään suomalaisesta ujoudesta ja itsetietoisesti komeili siinä -nuoruutensa kauneudella ja solakalla vartalollaan. - -Tuskallisimmat olivat minulle ne hetket, jolloin työstäni lepäsin. -Vaimoni käyskenteli komeassa atelierissa äänetönnä ja jääkylmänä, ja -jos hän joskus jotain puhui, niin puhui hän niistä häntä ikävöivistä -kirjeistä, joita oli saanut kotoaan. Siellä ne häntä rakastivat niin -lämpimästi ja vilpittömästi, ett'ei hän käsittänyt, kuinka oli voinut -lähteä tätä kiertelevää elämää viettämään. Hän oli tehnyt hyvin väärin -jättäessään ne, jotka häntä niin rakastivat. - -Viimein heitin minä eräänä päivänä pois pensselini, lähetin pois -modellini ja jätin luonnokseni kesken... - -Alussa oli hänen mustasukkaisuutensa huvittanut minua, mutta ajan -ollen alkoi se käydä sietämättömäksi. Kun vaan rupesin puhumaankaan -maalauksesta, kyyneltyivät hänen viattomat silmänsä, hän kavahti -minua kaulaan ja pyysi mitä hellimmin sanoin, ett'en maalaisi -ainakaan häämatkallamme. Olihan se minusta naurettavaa, mutta kun -me -- totta puhuen -- matkustimme hänen rahoillaan, suostuin minä -hienotunteisuudesta hänen pyyntöönsä; -- joka tietysti oli liikanaista -hienotunteisuutta. - -En koko Itaalian matkaltani tuonut kotiini muuta kuin kurjan -vuorimaisema-töherryksen, joka ei ollenkaan kuulunut alaani. - -No niin, -- jo ensi iltana Kööpenhaminassa olimme me kutsutut -Thormannin luo. Hän oli nainut hänkin ja oli onnellinen perheenisä, -koolla oli pelkkiä taiteilijoita ja vanhoja tuttuja. - -Tietysti tuli puheeksi myöskin seikkailuni Thormannin modellin kanssa. -Laskettiin vähän leikkiä sinä iltana, ja pieni vaimoni ymmärsi juuri -sen verran tanskan kieltä, että hän voi arvata, mitä leikki koski. Minä -antauduin nyt niinkuin ainakin yleiseksi pilan esineeksi. - -Mutta Thorman vei vaimoni syrjään ja kertoi hänelle tapauksen oikein -juurta jaksaen. Illallista syödessä kiitti hän häntä sitten julkisesti -siitä, että oli tehnyt minusta miehen ja pelastanut minut modellien -käsistä suureksi hyödyksi sekä ihmiskunnalle että taiteelle. - -Vaimoni oli olevinaan kauheasti huvitettu kaikesta ja päästi -huuliltaan pienoisen, surkean naurun hyrähdyksen, joka kuului hyvin -kankealta ja kylmältä; -- ei ollut se ollenkaan tuo tuore, helisevä ja -hyväsydämminen nauru, jonka minä niin hyvin tunsin. - -Hajaannuimme myöhään. Näin, kuinka vaimoni mieli vielä kotiin -tultuammekin oli kuohuksissaan. - --- Onko hän todellakin pieni vaimoseni? kysyin minä niin hellästi kuin -vaan mahdollista. - -Vaan hän ei suvainnut vastata. - -Jätin hänet rauhaan ja virkoin vaan, että meidän huomenna oli noustava -varhain ylös mennäksemme Klampenborgiin hengittämään kevään ilmaa -ja puhkeavien lehtien tuoksua. Ehkä tapaisimme siellä tämäniltaiset -ystävämmekin; -- ne olivat vähän lupailleet tullakseen meitä siellä -tapaamaan ja syömään aamiaista kanssamme. - -Ja me vaivuimme uneen kumpikin tahollamme. - -K:lo kahdeksan seuraavana aamuna istuimme toisen luokan vaunussa -odottaen, että juna lähtisi liikkeelle pieneltä sivuasemalta. -Ystävyytemme ei ollut vielä eilisestään parantunut. - -Vaimollani on oma tapansa olla, silloinkun hän ei ole hyvällä tuulella. -Paha tuulensa hänet jäykistää. Hänen muuten eloisat kasvonsa kadottavat -kaiken ilmeensä ja hänen katseensa liukuu syrjään. Mutta jos sitten -satun saamaan kiinni oikeasta sanasta ja oikeasta äänen painosta, -on hauskaa nähdä, miten tuon kylmän naamion takana alkaa liikkua -ja ponnistella. Tuossa höllenee joku juova, tähän ilmaantuu pieni -petollinen ryppy, täynnä piilevää hyvää tuulta, silmän luomissa ja -suupielissä tempoo niin sanomattoman viehättävästi, että minä lopulta -tempaan hänet syliini ja suutelen häntä hänen oikean poskensa kauneuden -kuoppuraan. Sitä ei hän voi koskaan peittää, kun tuntee leppyneensä. - -Melkein niin pitkälle olin jo tullut, kun vaunuumme, jossa tähän saakka -olimme olleet kahden, astui neljä henkilöä. Vaimoni vetäytyi salaman -nopeudella ikkunan luo toiselle puolen vaunua ja minä jäin seisomaan -kuin salakihloissa oleva sulhanen. - -Tulijat hymähtivät meille hienoisesti ja istuutuivat väliimme. Olin -juuri aikeessa pyytää itselleni paikkaa vaimoni vieressä, kun näin, -että hän taaskin oli vetänyt jäykän naamionsa kasvoilleen. Hän ei -ollut minusta tietävinäänkään, kumartui ikkunaa vasten ja katseli ulos -asema-aukolle, jossa veturit puhkuivat edestakaisin. Se minua harmitti -ja minä jäin siihen, missä olin. - -Vaikka aamu olikin aikainen, oli juna väkeä täynnä. Oli sunnuntai ja -oli kevät ja kööpenhaminalaiset olivat matkalla "Metsään". Ennenkun -lähdettiin liikkeelle, tuli vielä kaksi matkustajaa vaunuun. He -istuutuivat vastapäätä minua, mutta minä olin olevinani väliäpitämätön -enkä ollut heitä näkevinänikään. - -Silloin alkoi minusta tuntua, että vastapäätä istuva nainen tarkasteli -minua ja melkein tietämättäni kohotin minä silmäni, kunnes ne yhä -enemmän ihmeissään liukuivat kahteen suureen silmän mustuaiseen, joihin -monta kertaa ennen, kauvan sitten, olivat syventyneet. - -Johanne Larsen oli heti tuntenut minut. Hän istui aivan hiljaa, -liikahtamatta ja minä rauhoituin. Ehkä oli tuo, joka istui hänen -vieressään, hänen miehensä, ja ehkei Johanne hänen tähtensä ollut -mitään huomaavinaan. Veturi vihelsi ja niin sitä mentiin. - -Tunsin olevani vähän niinkuin petojen kesyttäjä ensimmäisten minuuttien -kuluessa. Johanne oli tiikeri. Ja minä riemuitsin: -- peto ei -hievahtanut. Kylmä, käskevä katseeni ei jättänyt häntä hetkeksikään, -sillä vaimoni ei tulisi mitenkään kestämään tätä viimeistä iskua. Hän -oli eilen kärsinyt niin paljon hänen paljaasta nimestäänkin; -- kuka -tietää, mitä voisi tapahtua, jos he nyt vielä kohtaisivat toisensa? -Teki mieleni silmätä häntä tuonne ikkunan luo, mutta en uskaltanut -kääntää päätäni. Tiikeri voisi samassa karata kimppuuni; -- eihän hän -voinut tietää, että tuo hiljainen nainen tuolla kaukana oli vaimoni. - -Onnistuin tuolla tavoin pitää yllä tasapainoa kymmenen minuuttia. -Hermostuin tuosta voimain ponnistuksesta ja minusta tuntui jo kuin -Johannen pehmonen käsi painaisi kuin rautainen ies niskaani. Sehän oli -kuin olisi painajainen ahdistanut minua keskellä päivää. - -Johanne lienee huomannut, että käyttäydyin vähän kummallisesti, sillä -hän katseli minua yhä uteliaasti ja kysyvästi. Hän tarkasteli kaikkia -henkilöitä vaunussa, mutta ei kenelläkään heistä näkynyt olevan mitään -tekemistä kanssani, ja nyt kävi hän vielä uteliaammaksi. Sinä et siis -uskalla tervehtiä minua sen herran vuoksi, joka on kanssani? näytti hän -ajattelevan. - -Tiesin, että nyt tulisi pilvi purkautumaan ja odotin sitä suurimmalla -kylmäverisyydellä. Hän heittäytyi taapäin istuimellaan ja hymyili -minulle niin, että hänen epätasaiset hampaansa välähtivät niinkuin -ennenkin. Mutta samassa kun hän aikoi puhutella minua, nousin minä ylös -ja tunkeuduin vaimoni luo. - --- Olkaa hyvä ja päästäkää minut istumaan vaimoni viereen! - --- Anteeksi, -- olisittehan voineet pyytää päästäksenne siihen jo -ennenkin. - -Tunsin, kuinka naurettavalta mahdoin Johannen silmissä näyttää, ett'en -ollut uskaltanut puhutella häntä vaimoni läsnäollessa, mutta Jumala -paratkoon! -- ei minun muutakaan auttanut. - -Johanne purskahti äänekkääsen ylenkatseelliseen nauruun, heittihe -taapäin ja kätki kasvonsa käsiinsä. Häntä seurannut herra katsoi häntä -kummastellen, mutta Johanne veti häntä napinlävestä lähemmä itseään ja -alkoi kertoa jotain. - -Istuin kuin neulojen päällä. Vaimoni oli huomannut, että Johannen ja -minun välillä oli jotain, ja Johannen naurun kuultuaan hän punastui ja -vihastui. Nyt oli minulla kaksi vihollista. - -Johanne ivasi minua seuralaiselleen ja loi niin julkeita ja teräviä -katseita meihin, että vaimoni loukkautuneena vetäytyi nurkkaansa ja -alkoi ikkunasta ihailla maisemaa, jonka kautta kuljimme. - -Vihdoinkin soi vapautuksen hetki Klampenborgin asemella. - -Mutta siinä tapahtui se, jota koko ajan olin pelännyt: tiikeri karkasi -kimppuuni! - -Olin juuri saanut vaimoni käden kainalooni sovitetuksi ja olin juuri -aikeessa hiipiä pois tuon vaarallisen tuttavan läheisyydestä, kun -Johanne herransa kanssa livahti ohitsemme. Ja voimatta enää pidättää -kuohuvaa ivaansa sanoihin purkautumasta, heitti hän sivumennen -silmilleni seuraavat musertavat sanat: - --- Ei olisi Johanne Larsen uskonut, että hänen vanhat ystävänsä -naimisiin mentyään muuttuisivat noin pelkureiksi, -- mutta nyt uskoo -hän. Mahtaa tuntua ihanalta tuollaisesta nuoresta, viattomasta -rouvasta, kun on saanut semmoisen silmänpalvelijan miehekseen! - -Pahempaa ei olisi hän voinut sanoa. Vaimoni tanskankielen taito oli -tällaisissa tiloissa aivan erinomainen. Joka sana pisti häntä kuin -neula sydämmeen. Hän oli ymmärtänyt kaikki, mitä Johanne sanoi ja vielä -vähä enemmänkin. - -Johanne astui ohi ylpeänä ja pää pystyssä, mutta me jäimme siihen mitä -surkeimpaan mielialaan. - -Oli turhaa ruveta antamaan mitään järkeviä selityksiä. Pikku vaimoni -oli kuullut tarpeekseen, sanoi hän. Olisi hän sentään odottanut, että -olisin ollut hiukan rehellisempi häntä kohtaan enkä, lisäsi hän, -- -enkä tehnyt pilaa niin totisesta asiasta kuin suhteestani tuohon -Johannekseen, jolla vielä päälle päätteeksi oli miehen nimi. Se siitä -nyt oli, että hän oli saanut hävetä, jonka muuten ehkä olisi voinut -välttää. Jo heti alussa oli hänen arvoaan naisena loukattu, kun minä -seurustelin kaikellaisten modellien kanssa, ja oikeassa hän oli -ollut! Voinko väittää vastaan -- ei sanallakaan! Siinä nyt oli oikein -loistava esimerkki siitä, millaista se oli tuo taiteilijain seurustelu -modelliensa kanssa...! - -Hän nipisti yhteen pienet huulensa ja hänen silmäinsä kylmä loiste -minua ihan paleli. Huokasin arvokkaasti niinkuin aviomiehen tulee ja me -astuimme hitaasti "Eläintarhan" tammien alatse rantatietä pitkin. - -Valitettavasti tapasimme eiliset ystävämme ja söimme yhdessä hyvin -pitkän ja hyvin ikävän aamiaisen. Oli aivan ihmeellistä, mikä -erinomainen taito vaimollani oli saada toisten hyvä tuuli haihtumaan. -Kahvia juodessa ei enää monta sanaa vaihdettu ja kohta sen jälkeen -palasimme me kaupunkiin höyrylaivalla. - - * * * * * - --- Kuka olisi voinut uskoa, että hän, joka nyt tuossa istuu, nauraa -sille kaikelle! lopetti ystäväni maalari ja nyökäytti päätä vaimolleen -punssilasien yli. Hänen tapansa oli näet tällä tavoin esittää hänen -maljansa ja me joimme sen tietysti riemulla pohjaan. - - - - -Maria! - - -Tulit luokseni vaatimatonna ja luottamustat herättävänä, katseesi oli -sininen ja ajatuksesi kirkkaat ja puhtaat. Ei kukaan olisi voinut -uskoa, että me oppisimme toisiamme rakastamaan, kaikista vähimmin me -itse. Vaelsimme toisistamme välittämättä, mutta aatteemme lankeilivat -aina limikkäin niinkuin kädet käsien lomahan. - -Tulimme hyvin toimeen toistemme kanssa ja mieleni oli aina niin -rauhallinen ja tyven sinun seurassasi. Epäluuloni sinä haihdutit ja -arvostelukykyni kävi selväksi ja kiihottamaksi niinkuin sinun oma -olentosi. Ilma ympärilläsi oli viileä kuin vuoristossa, sydämmeni -keveni ja leikkipuheet ja iloinen mieli valaisivat kuin aurinko yhdessä -oloamme. Sitä minä vaan pelkäsin, että sinun terävä silmäsi huomaisi, -millainen haaveilija minä olin ja että alkaisit minua halveksia, -- -minusta tuntui, että tulisit sen tekemään -- ja minä riisuin pois -kaikki ulkonaiset tuntomerkkini sinua miellyttääkseni. Sen tein minä -vaistomaisesti niinkuin nuori tyttö, joka koristelekse häntä varten, -jota rakastaa. Ja ajan ollen sainkin minä sinut unhottamaan alussa -saamasi vaikutuksen siitä, että olin haaveilija; sinä aloit luulla -minua kylmäksi, toimeliaaksi ja elämään kykeneväksi. - -Se oli ensimmäinen ehto, jonka täytettyä voit ruveta minua rakastamaan, -mutta en minä kuitenkaan muista, vaikka kuinkakin sitä mielestäni -etsinenkin, milloin sinä ensikerran katsoit minuun niinkuin nainen -katsoo häneen, jota rakastaa. Sen vaan tiedän, että minussa vähitellen -kasvoi ylpeä varmuus, joka antoi minulle voimaa, ja viehkeä hellyys, -joka minua heikonsi. Koko minun seurusteluni sinun kanssasi muuttui -sen jälkeen taisteluksi tämän ylpeän varmuuden ja tämän viehkeän -hellyyden välillä. Sillä jos tämä viimemainittu pääsi hetkeksikään -vallalle, jos se kävi ilmi yhdestä ainoastakaan arasta silmäyksestä tai -lämpimästä käden puristuksesta, katosi minulta ylpeä varmuuteni ja minä -jouduin hämilleni osoittamastani hellyydestä. En voinut muuta, sillä -jommankumman täytyi olla voitolla, varmuuteni tai hellyyteni, yhdessä -ne eivät voineet viihtyä. - -Ja haaveilija pääsi minussa voitolle hellän mieleni avulla ja minusta -näytti yhä edelleen, että sinä pilkkasit tuota haaveilijaa minussa, -ylenkatsoit ja halveksit häntä. Sinä tahdoit että ylpeä varmuuteni, -joka teki minut toimintakykyiseksi ja kylmäksi, valtaisi koko minun -olentoni ja minua kuin kainaloista kannattaisit. Oli niinkuin olisit -silloin nähnyt oman voimasi minun läpitseni tulvivan, ja silmäsi sameni -ja äänesi jäykkeni, jos annoin hellyyteni hetkeksikään tulla näkyviin. -Kun en ymmärtänyt sinua, niin annoin sen tapahtua yhä harvemmin, sillä -sinä tahdoit niin. Panithan sinä sen seurustelumme ehdoksi, mutta minä -en ymmärtänyt sitä silloin niinkuin nyt, että sinä, joka olet niin -valpas ja reipas, aloit pelätä juuri tuota heikkouttani, vaikka sitä jo -salaisesti rakastit. - -Silloin tuli eräs ilta, ilta, jonka vietimme jokapäiväisessä -huoneessa ja tavallisessa ympäristössä vähäpätöisistä asioista -keskustellen, mutta oli se keskustelu minusta kauniimpi kuin näköala -Sveitsin alpeilta, sopusointuisempi kuin laineiden soitto Hebriidein -basalttiluolissa ja ihanampi kuin etelän taivas. Sinä iltanahan sinä -tietämättäsi ilmaisit, että sinunkin vakava olentosi voi hellästi -helähdellä, että sinäkin voit toivoa ja ikävöidä ja lempeitä tunteita -mielessäsi kätkeä. - -Sinä ilmaisit sen tietämättäsi, kun kasvosi kerran värähtivät, vaikka -värähtivätkin niin vähän, ett'ei ystävän silmä olisi voinut sitä -huomata, mutta jonka minun rakastava silmäni keksi, ilmaisit sen -salaman nopealla katseella, jota et ennättänyt kätkeä, ilmaisit siten, -että tumma verho peitti silmäsi kirkkaan kalvon, joka ei kuitenkaan -siihen peittynyt, vaan lämpeni siitä. Ja kun sinä taas rauhallisesti -nojauduit sohvan selustimeen ja yhdyit keskusteluun muiden kanssa, oli -äänessäsi riemuitsevien pääskyisten laulua, joka tulkitsi hurmaavaa -onnea ja auringon ihanata paistetta. Sinä toivoit silloin vavahtelevan -sydämmesi sisimmässä, että olisin käyttänyt tuota lyhyttä hetkeä, -jolloin mielenliikutuksesi sai minut kokonaan valtaansa, heittääkseni -silmäyksen sydämmesi salaisimpaan sopukkaan, -- ja niin olin minä -tehnytkin. Huomasit sen liikutuksestani ja pidätetystä hengityksestäni, -ja kun noin tiesit minun pikimmältäni pistäyneeni olentosi kaikkein -pyhimmässä, niin siitä sinun äänesi riemuitsi ja siitä siilien tuli -kesäpäivän kaiku, sillä sinä olit onnellinen, kun viimeinkin olit -uskaltanut salaisuutesi ilmaista. - -Et olisi koskaan uskaltanut tehdä sitä ollessasi kanssani kahden -kesken. Kävellessämme toistemme seurassa olimme aina huolellisen -tarkasti väitelleet kaikkia tunteiden syvyyksiä, minä olin tehnyt sen -sinun tähtesi ja sinä minun, ja puhelumme olivat keveästi liukuneet -pitkin sileää pintaa, hetkeksikään tunkematta noihin tunteittemme -alavesiin, joiden virtaukset toinen toisemme sanojen alla aavistimme. -Me kätkimme tietoa siitä niinkuin julkista salaisuutta, joka tuon -tuostakin paljastui veitikkamaisessa katseessa tai vähän rohkeammassa -sanankäänteessä. Vasta tuossa meille vieraiden ihmisten seurassa -uskalsit sinä tunnustuksesi tehdä, sillä sinä tarvitsit suojaa minun -heikkouttani vastaan, sinä voimakas nainen! - -Ja sinä sait suojaa. - -Kun sinun välinpitämättömät ja näennäisesti hajamieliset sanasi olivat -aiotut meitä ympäröivälle seuralle, annoit sinä äänen värähdyksen -toisensa perästä väikkyä heidän ohitsensa ja tunkea minun mieleeni, -ja minä kätkin ne sinne äärettömällä, palavalla kiitollisuudella. -Sinä aavistit, että jokainen äänesi helähdys herätti eloon sointuvia -säveliä sydämmessäni, ja haltioissasi tartuit sinä sieluni soittimiin -ja soittelit sulavan adagion rakkauden ikuisesta onnesta. Istuin -siinä ja annoin noiden sävelien tunteitani tuuditella, koko olentoni -kajahteli vastaan, ja hurmautuneena kuuntelin minä sinua, kunnes -sointujen voima kasvoi niin suureksi, että jo pelkäsin tunteittemme -tulevan ilmi. Minusta tuntui kuin olisi muidenkin pitänyt kuulla noita -onnemme salatuita säveliä, jotka soivat kuin pyhä kirkkomusiikki ja -joiden pohjasävel oli niin läpitunkevan kirkas ja täyteläinen kuin -sävel Sarasaten viulusta. -- Ja sitten olivat soittajaiset lopussa ja -minä toinnuin hurmauksestani hiljalleen ja mietteihini vaipuneena kuin -soittohaaveilija. - -Autoin turkin päällesi -- ja sinä menit. Seurata sinua en tahtonut, -sillä katseellasi pyysit minua jäämään, ja se korvasi kahdenkertaisesti -sen ilon, jonka kadotin, -- sillä sinä _pyysit!_ - -Kului muutamia päiviä, ennenkun näin sinut, -- muutamia rauhallisia -päiviä. En odottanut mitään, en toivonut mitään, en tuntenut muuta -kuin sanomatonta sopusointua, rajatonta rauhaa: olin täydellisesti -tyytyväinen. - -Mutta sinä et sallinut minun olla tyytyväinen; -- ensimmäiset -kirjoitetut rivisi saapuivat minulle vaalean punertavassa kuoressa. Ne -pyysivät minua tulemaan, en muista enää minne, mutta ne vaan pyysivät -minua tulemaan. Ja minä tietysti tulin lapsellisesti luottaen siihen, -että teemme oikein, kun toisten toiveita täytämme. - -Eihän se ollut kuin vähäpätöinen asia, jota minulta pyysit, aivan -yhdentekevä meille molemmille. Pääasia oli, että sait nähdä minut, -koettaa voimaasi ja vaikutusvaltaasi minuun. Vanhasta tottumuksesta -rauhoitin minä mieleni ja olin olevinani kylmäverinen, koska näin sinun -sitä yhä edelleenkin arvossa pitävän. En pienimmällä liikkeelläkään -tahtonut ilmaista tukahdutettua toivoani, että viimeisen tunnustuksesi -jälkeen olisit muuttunut, ja minä tunsin, että se sinua miellytti. -Kiitos siitä näkyi jokaisessa liikkeessäsi ja se kävi selville -avonaisesta kädestäsi, jonka minulle hyvästiksi ojensit. - -Mutta minä palasin kotiin uupuneena kaikkeen tuohon teeskentelyyn, -jolla ei ollut mitään järkevää tarkoitusta, ja kyllästyneenä tuohon -kylmäverisyyteen, joka oli mielestäni tarpeeton. Ei edes hyväksymisesi -eikä kiitollisuutesi minua enää tyydyttänyt. Poljetut tunteeni alkoivat -käydä kapinoimaan, huusivat oikeutta, vaativat jotain palkkiota -kaikista kärsimyksistään ja pidätetystä hellyydestään, -- ja minusta -olivat ne oikeassa. Ensi kerralla täytyy sinun minua kuulla! - -Ja ensi kerta oli niin otollinen kuin tuulen käänne välistä on -purjehtijalle. - -Sinun oli poistuttava eräistä päivällispidoista, joissa taaskin olin -sinun mieliksesi ollut kylmä, vaikka tunteeni tulena paloivat. Oli -niin luonnollista, että seuraisin sinua, ett'et muuta mahdollisuutta -ajatellutkaan. Käytökseni oli antanut sinulle varmuuden siitä, etten -tulisi olemaan heikko tänäkään päivänä, ja luottaen siihen valitit -sinä olevasi uupunut. Katselit minua melkein kummastellen, kun -pysähdytin ohitse kulkevan ajurin ja pyysin sinua astumaan vaunuihin --- niin päättäväksi et ollut minua koskaan luullut. Teitkö tuon -nyt hämmennyksissäsi vaiko pikaisen päätöksen kautta, en tiedä, -- -mutta viereeni sinä istahdit, suojainen kostea ilma tulvahti vasten -kasvojamme, ja me lähdimme ajamaan. - --- Minne? kysyi ajuri. - --- Ajamme kierroksen ympäri kaupungin, huusin minä. - -Miks'et siihen mitään sanonut? Miksi kiedoit myöntyväisesti -päällysvaatteesi hartiaisi ympärille ja miksi näytit siltä kuin ei -olisi ajurille antamani käsky sinua vähääkään liikuttanut? Miksi -muutuit yhtäkkiä niin rauhalliseksi ja tyyneksi, jommoisena en sinua -koskaan ennen ollut nähnyt, -- vai käsititkö, että meidän kerrankin oli -päästävä johonkin varmaan päätökseen. - -Ei, niin ei se ollut -- ei likimainkaan! Mutta onneni kyllyydessä -tartuin minä kömpelösti käteesi ja se oli valmis vastaanottamaan -ensimmäisen viattoman suuteloparkani mustan hansikkansa selälle. - -Tuo pieni pisara sai tunteeni äyräittensä yli kuohahtamaan ja koskenaan -tuli suustani sanoja, tuli vapauttavia, kaunopuheisia, sekavia, -kyyneliin tukehtuvia, liikuttavia, etkä sinä kättäsi vetänyt pois. -Kun toinnuin, ymmärsin minä, että liikutukseni oli ajattelematon, -naurettava, epämiehuullinen, mutta en voinut minä sittenkään olla yhä -uusia kyyneliä vuodattamatta. Ja sinä istuit niin hiljaa, sanaakaan -sanomatta, niin kuin ei olisi sinulla ollut aavistustakaan siitä, -että siinä oli edessäsi lämminverinen, elävä ihminen, joka kärsi ja -riemuitsi, ja niinkuin olisi koko rakkauteni yltäkylläisyys vaan ollut -mitä jokapäiväisin asia. - -Niin ei kuitenkaan ollut, vaikka se siltä näytti. Sinä istuit kuin -kivettyneenä yhdestä ainoasta kauhistavan selvästä ajatuksesta, -siitä, että onnemme nyt oli mennyttä. Avomielisessä, luottavaisessa -luonteessasi oli tyynen pinnan alle kätkettynä naisen koko kaksinaisuus -ja arkuus. Rakkauteni räikeä yksinkertaisuus repi ja raastoi sinun -hienoa tunne-elämääsi, etkä sinä ollut koskaan voinut ajatella, -että tunteita tuolla tavoin voitaisiin paljastaa, päinvastoin olit -aina karttanut siitä itsellesi selkoa tekemästä. Olit toivonut, -luultavasti epäselvästi, mutta kuitenkin varmasti, että rakkaus, joka -ei koskaan sanoihin puhkea eikä koskaan käy omaa itseään tutkimaan, -voisi yhäkin kestää; olit luullut, että se voisi elää pienistä -teoista, joita ainoastaan tarkkanäköisin silmä voi keksiä, ja puoleksi -itsetiedottomista äänettömistä hyväilyistä, jotka vaitiolon pyhitetyn -vaipan alle piiloutuvat. - -Ja nyt minä asetin eteesi rajusti ja kovakouraisesti rakkauden koko -hauraan konehiston, paljastin sen hienoimmat hiussuonet, jotka -vavahtavat jo ajatuksenkin niitä koskettaessa, eikä ollut minulla -mitään sääliä repiessäni rikki tuota viekoittelevaa ja salaperäistä -huntua, joka aina verhoo kahden ihmisen sopusointuista yhteiselämää. - -Sinun mieleesi tulvi ääretön paljous monellaisia ajatuksia ja tunteita, -joita ei selvä järkesi kyennyt selvittämään. Siinä oli vastarakkautta, -myötätuntoisuutta, iloa, epätoivoista surua ja ääretöntä hellyyttä, -joka koetti kapinaan nousten järkeäsi voittaa ja uhkasi heittää sinut -sydämmesi kuohuvaan koskeen Mutta siihen et sinä tahtonut suostua. -Kaikki rakkauden nimettömät tuskat ja kaikki sen sanattomat ilot -kokosit sinä suonenvedon tapaisella voimain ponnistuksella yhteen ja -painoit ne takaisin sydämmeesi, sillä sinä et tahtonut hetkellisen -varomattomuuden vuoksi menettää tunne-elämäsi sisältöä etkä rakkautesi -salaperäisyyttä. - -Mutta sinun oli vaikea toteuttaa tahtoasi, sillä sinä rakastit tuota -intohimoista, haaveilevaa olentoa, joka niin ujostelematta tunki -tunteensa helmaasi. Ja kuitenkin vedit sinä verkalleen pois hansikoidun -kätesi, jota hyväilin, pyyhkäsit kasvojasi niinkuin olisit unesta -herännyt ja virkoit, huoaten niin syvään ja raskaasti kuin olisi -sisimmäinen toivosi siinä haihtunut: - --- Kääntykäämme takaisin! - -Minä säpsähdin suoraksi istuimelleni ja kysyin niinkuin en olisi oikein -kuullut: - --- Takaisin? - --- Niin, vastasit sinä, et muuta sanonut, mutta sanoit sen niin -vakuuttavan varmasti, että minä käskin vaunujen kääntyä ja näin -tienhaaran jäävän jälkeemme oikealle kädelle. Tuijotin pimeyteen -osaamatta mitään ajatella ja maiseman hämärät piirteet painuivat -selvästi mieleeni. Mutta sinä et vuodattanut kyyneltäkään raunioiksi -hajonneen onnemme haudalle, et huokaustakaan päästänyt; -- päätöksesi -oli tehty ja intohimoton luonteesi oli sen päätöksen vahvistanut. -Ovellasi kysyin minä, tahdoitko antaa minulle anteeksi -- tiesinhän -minä sen omaksi syykseni, että olimme näin toinen toisemme kadottaneet. - -Silloin taivutit sinä vaan päätäsi omituisesti, merkitsevästi, ja -siihen jäin minä sitten yksin katumukseni kanssa... - - * * * * * - -Eilenhän me tapasimme toisemme tuolla tien haarassa, josta kerran -käännyimme takaisin vaunuissa ajaessamme, kun talviyö oli kylmä ja -ilma raakaa. Olin nähnyt sinusta vilahduksen kerta ennenkin, mutta en -tahtonut silloin omia silmiäni uskoa. Nyt tiedän, että me molemmat -samaan aikaan olimme menneet sinne hakemaan hajonneen onnemme -pirstaleita ja kuluttamaan joutilaita yksinäisiä hetkiä ahkeran työn -lomassa. - -Hajonneen onnemmeko! - -Minä tiedän, että me molemmat olimme saavuttaneet elämässämme sen, -mitä ei elämä joka päivä tarjoo, mutta jota emme osanneet hyväksemme -käyttää. Sinä menit sinne muistojasi uudistamaan ja mielikuvituksesi -avulla uudelleen tuntemaan luonteittemme vanhaa vetovoimaa, ja olet -sinä niinkuin minäkin rakentanut rakkautemme raunioista muistopatsaan -toiveidemme haudalle... - -Mutta kun me eilen äänettöminä ja epäilevinä vaelsimme kotiin päin -toistemme rinnalla, alkoi minussa soida vanhoja tuttuja säveliä, ja -niinkuin ennenkin kuuntelen minä niitä yhä kasvavalla hartaudella -mietteihini vaipuneena kuin soittohaaveilija... - - - - - - - - -End of Project Gutenberg's Kertomuksia ja kuvauksia, by August Tavaststjerna - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KERTOMUKSIA JA KUVAUKSIA *** - -***** This file should be named 59481-8.txt or 59481-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/9/4/8/59481/ - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - |