diff options
Diffstat (limited to '59481-0.txt')
| -rw-r--r-- | 59481-0.txt | 4758 |
1 files changed, 4758 insertions, 0 deletions
diff --git a/59481-0.txt b/59481-0.txt new file mode 100644 index 0000000..e8b6e35 --- /dev/null +++ b/59481-0.txt @@ -0,0 +1,4758 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 59481 *** + + + + + + + + + + + +KERTOMUKSIA JA KUVAUKSIA + +Kirj. + +Karl A. Tavaststjerna + + +Suomentanut + +Juhani Aho + + + + + +Porvoossa, +Werner Söderström, +1896. + + + + +SISÄLLYS: + +Meri. +Urheilija. +Jää on murrettu. +Pikku kaupunki. +Pomppe. +Väärinkäsitys. +Kotiin. +Laulajan palkka. +Kolmekymmenvuotinen sota -- ja sudet. +Rautatiejuttu. +Joulu Kuusamossa. +Keppi-Leena. +Kaikkien suosikki. +Taiteilijain tukala elämä. +Maria. + + + + +Meri. + + +Meri, tuo kaikkien laulelema, kaikkien ihailema, on suuri näyttelijä. +Oikeastaan ei se ilmaise mitään muuta kuin mitä kirjailija tahtoo, +mutta sen se esittää mainiosti. Katselija on tuo meren kirjailija ja +hän voi mielialansa mukaan antaa sille sen sisällön, mikä milloinkin +miellyttää. + +Kesällä, kun meri huvinäytelmiä esittää, saapi pieni auringon eteen +asettunut pilvitukko sen tummenemaan. Se vaihtelee monen monella +tavalla, uhkaavasta vihasta mitä lempeimpään hymyyn, hurjasta ilosta +synkimpään suruun; -- aina sen mukaan, miten valot vaihtelevat, miten +kirkas on ilma, miten aallot käyvät ja tuuli puhaltaa. Mutta syksyllä +ja talvella, kun se suuria murhenäytelmiään esittää ja väliin vaan +joitakuita hellempiä kohtauksia, silloin hautoo synkkä, raskas totisuus +viikkokausittain, kuukausittain sen mahtavia kasvoja. + +Sama harrastus, joka lukemattomia kertoja sai minut istuutumaan samalle +tuolilleni teaatterin parterrilla, seuratakseni siitä näyttelijän +taidetta, oli eräänä vuonna saattanut minut parhaalle paikalle, mistä +voin Itämerta ihailla, kauvas Hankoniemen nenään. Päivä päivältä +seurasin minä merta sen pienimpiäkin vaihteluita tarkastellen; +näin sen kohoilevan heratyynenä pitkissä mainingeissa, näin sen +pettävän rauhallisena, kavalana, salaisuuksiaan hautovana; näin sen +pikimustana vyöryvän äkäisiä vaahtopallojaan heitellen lumiseinien +keskellä, ja minä näin sen untelona ja harmaana, köyhänä ja uupuneena +yksitoikkoisia laineitaan liikutellen herpoavan rantojaan vastaan, kun +syksyn tuhuttava sade lakkaamatta kallioita kostutteli. Olisin voinut +kirjoittaa siitä arvostelun -- arvostelun ilman moittivaa sanaa. + +Mutta minä en huolinut haaveilla sen ääressä, tahdoin siilien vaan +tutustua, ja minä tapasin siinä myötätuntoisen sielun. Se oli +epäluotettava, tunteeton, raju ja vaikuttava. En koskaan täydellisesti +tuon myötätuntoisuuteni valtaan antautunut, niinkuin esim. rakkauden +valtaan antaudutaan, suurin huvini oli sitä tutkia, hallita sitä. Ja +minä pysyin aina voitolla, sillä minä en itse joutunut sen haltuun, +minä vaan pelkäsin sitä, kunnioitin sitä ja ihmettelin. + +Joka kerta kuin sittemmin olen maailmassa kohdannut, katseen, joka on +huomiotani herättänyt, näen minä siinä jotain, joka muistuttaa minua +ystävästäni ja näyttelijästä, merestä. Sellaisessa katseessa on samaa +petollista ja salaperäistä rauhaa, samaa hämärätä syvyyttä, samaa +heratyyntä tyytyväisyyttä, jonka vähinkin ilman henkäys saa väräjämään +ja elämään, samaa unteloa, uupunutta tylsyyttä, joka tuossa tuokiossa +voipi vaihtua päiväpaisteeksi tai vihreävaahtoiseksi vihaksi. Kaikissa +ihmisissä on meren sukua, -- ainakin kaikissa, jotka ovat jotakin. + +Milloin tahansa minä kohdannenkin silmän, joka koettaa ilmaista +ystävyyttä ja tuttavallisuutta, milloin tahansa tavannenkin toisen, +jonka katse on terävä, vastenmielinen ja läpitunkeva, milloin tahansa +minulle kauniit naisen silmät hymyillevätkin, aina näen minä niiden +takaa meren, tuon epäluotettavan, tunteettoman, rajun, inahtavan meren, +jonka valtaan ei koskaan voi kokonaan antautua. Mutta minua miellyttää +tuo henkilö, ja minä pelkään, kunnioitan ja ihailen häntä. + +Se on näyttelijä, meriluonto ihmisessä, joka tekee hänet huomattavaksi. +Se on halu tutkia häntä, leikitellä hänen kanssaan ja hallita häntä, +joka tekee elämästä elämän. + + + + +Urheilija. + + +Olimme purjehtineet viimeisen pohjoisreimarin ohitse ulkopuolella +Hangon majakkaa, pohjoisessa oli Suomen rannikko kaitasena mustana +juovana ja majakkamaan korkeat kalliot loistivat valkeina aamuauringon +valossa. Me tarkastelimme huolellisesti kompassia ja merikorttia +ja suuntasimme huvipurtemme suoraan Bogskärin majakkaa kohti, joka +on etelään Ahvenanmaasta. Sieltä oli määrämme ottaa uusi suunta +Sandhamniin, ja oli aikomuksemme, jos tuulet ja onni meitä suosisivat, +jo huomisiltana istua Hasselbackenilla Tukholmassa illallista syömässä. + +Toistaiseksi ei tuo siro englantilainen mallikutteri vielä +erinomaisemman nopeasti kulkenut, mutta kaakkotuuli lupaili +kiihtyäkseen ja kello oli vasta kahdeksan aamulla, -- meillä oli +neljättäkymmentä tuntia käytettävänämme. Vaahdottomat kesäiset laineet +keikuttivat purttamme, suuria ne eivät olleet, mutta sentään tarpeeksi +suuria saattamaan sairaaksi heikkohermoisen, sillä sama tuuli oli +puhaltanut jo eilenkin. Kun suunta oli määrätty, ei meillä enää ollut +mitään tekemistä. Ystäväni, joka oli kutsunut minut mukaansa tälle +Tukholman matkalle, nosti valkoiset, kummipohjaiset sporttikenkänsä +penkille, asetti peräsimen varren mukavasti vasemman olkapään taa, +ojentihe ja nautti. + +-- Se on merkillistä, sanoi hän, mutta tämä nyt on kuitenkin elämäni +suurin nautinto. + +Annoin katseeni harhailla ympäri tumman sinistä mertä, joka ikäänkuin +heräsi eloon kaakkoistuulen kiihtyessä, hengitin raitista, suolaista +tuoksua ja huomautin, ett'ei minua ollenkaan kummastuttanut hänen +rakkautensa purjehtimiseen. + +-- Mutta on se kuitenkin vähän narrimaista, jatkoi hän, että vanha, +järkevä mies pitää tätä tällaista mustalais-elämää kotia ja työtä +parempana. Syy on kai siinä, ett'en minä koskaan tunne itseäni niin +vapaaksi, niin itsenäiseksi kuin istuessani näin peräsimessä ja +tähystellessäni tuota tasaista, mustaa juovaa maan ja meren välillä. + +Huomasin hänen äänestään ja pyylevistä kasvoistaan, että hän +tahtoi päästää hyvän tuulensa valloilleen, ja sanaakaan sanomatta +seurasin minä osanotolla hänen katseitaan, jotka purjeita ja mastoja +tarkastelivat, ja katselin ihaillen minäkin kutterin häikäisevän +valkeita purjeita ja tuulessa ja merenkäynnissä notkuvaa huippumastoa, +ja annoin hänen häiritsemättä jatkaa: + +-- Eikähän nyt todella olekaan mitään ihanampaa kuin tällainen aamu +ulkona merellä! Tuntuu oikein, kuinka purren notkea runko elää alla, +kuinka nuorat ja mastot joustavat, tuuli työntää näkymättömällä +voimalla, ja niin on silloin kuin purren vireys miehenkin virittäisi; +siinä tervehtyy ja notkistuu ja käy huolettomaksi, niinkuin ei +olisikaan muuta tehtävää kuin purjehtia näin koko ikänsä kaiken. + +Hän vaikeni hetken verran ja minä olin täydellisesti samaa mieltä hänen +kanssaan, nojauduin taapäin ja katselin pitkin kaunista isoa purjetta, +yli terävän huippupurjeen, suoraan ylös aurinkoiseen heinäkuun +seesteesen, ja kuuntelin taas ystäväni yksin puhelua: + +-- Aina siitä alkaen kuin poikasena tulin ensi kerran meren rannalle, +on se melkein lumoavalla voimalla minua puoleensa vetänyt. Muistan +vielä, kuinka minä, vietettyäni helteisen kesän sisämaan kaskisavun +sekaisessa ilmassa, tulin alas Helsinkiin lukukautta alkaakseni ja +onnesta uhkuvin tuntein ahmin minä sisääni meren tuoretta ilmaa. Niin, +niin... on niitä niitäkin runoilijoita, jotka ovat runoilijoita, +vaikk'eivät kirjoitakaan runoja! Tunsin ilman muutoksen niin herkästi, +että jo junan kulkiessa poikki Töölön lahden vainusin meren liekoja +ja suolaista vettä. Ensi kävelylläni menin satamaan ja kaivopuiston +valleille, joilta meri näkyi vapaana ja jonne lounastuuli puhalteli +nostatellen suuria, vaahtopäitä aaltoja ja tuoden tullessaan hurmaavaa, +sisämaalaiselle outoa tuoksua. + +Entä merikylvyt sitten, -- se oli toki toista kuin polskaroida +ummehtuneen sisäjärven tervan ruskeassa vedessä! Viivyttyäni +neljännestunnin kylmässä vedessä saatoin seista tuntikausia rannalla ja +hengittää tuota minulle vierasta ilmaa, seuratessani yhä kiintyvällä +huomiolla saaristolais-purren kulkua, jonka harmaat purjeet olivat +äsken kohonneet taivaan rannasta Mälkön takana, kunnes se myötätuulessa +laski Uuninsuun salmesta aaltojen takaa ajamana. Mutta jos silloin joku +huikaisevan valkea huvipurjehtija pisti ulos merelle Långörin salmesta, +kiinnitti se kuin taikavoimalla kaiken huomioni puoleensa, kunnes +katosi jonkun niemen taa ja minä kylmästä väristen, kädet taskuissa ja +nutun kaulus pystyssä läksin kotiin päin kulkemaan, saadakseni siellä +rohtoja ja joutuakseni kotilääkitysten alaiseksi vilustumisesta... + +-- Niin, -- se oli siihen aikaan kuin ajattelin ruveta merimieheksi...! +Mutta sitten tuli koulu puuhineen ja tuo aava näköpiiri joutui +unhotuksiin ja kutistui kokoon kammarin seinien sisällä. Ainoastaan +jonain joutilaana keskiviikko-iltana kiipesimme me, muutamat saman +mieliset luokkatoverit, satamassa olevien suurimpien laivojen +mastoihin, kun ensin olimme asettaneet niin, että kapteeni oli mennyt +kannen alle ja me tehneet tuttavuutta perämiehen kanssa. Mutta +merimiesluontoni laimeni vuosien kuluessa, tulin liika kirjaviisaaksi +kadehtiakseni meripoikain pikisiä paitoja ja kovaa työtä, opin +vähitellen antamaan arvoa sivistyneelle elämälle, viikseni alkoivat +kasvaa, ja niin tuli turhamaisuus muodin mukaisine vaatteineen, +hansikkaineen ja rakastumisineen...! Mutta kun kaikki oli käynyt +mieltäni vastaan, häämöitti edessäni taas aava ulappa, minussa heräsi +taas hurja halu reippaaseen elämään vaahtoisilla laineilla, kun +myrsky moninkertaisissa ristinuorissa riuhtoo... ja silloin oli taas +hartahin mielitekoni päästä kaikesta ja ojentaa ulos avaraan maailmaan, +vieraille maille ja uusiin oloihin... + +-- No niin, -- olihan minulla useinkin vastoinkäymisiä, enkä +minä kuitenkaan merille lähtenyt, -- oli niitä niin usein, että +lopulla suutuin todenteolla ja vannoin, että kerran oli tuleva +myötäkäymistenkin aika. Ja silloin aloin minä tätä nykyistä +teollisuushaaraani varten työskennellä, mutta ei sitä joutilasta +päivää kesällä ja syksyllä, kun vaan oli avovettä vähänkään tarjona, +ett'en hankkinut uutta työhalua ja uusia voimia purjehtimalla ulos +saaristoon, jossa harhailin aamusta varhaisesta iltaan myöhäiseen. En +olisi kuolemaksenikaan muuttanut sisämaahan, vaikka tulevaisuuteni +siellä olisi ollutkin paljoa helpompi. Ja työni kestäessä kangasteli +minulle aina harrastuksieni lähimpänä maalina oma pieni hyvä kutteri, +jota voisin tarpeen tullessa yksinkin hoitaa. Tuo maali on jo kauvan +sitten saavutettu; -- saavutin sen parin vuoden kuluessa. Sitten +tulivat kaikki yhteiskunta-ihmisen monimutkaiset tarpeet: tuli halu +perustaa perhettä ja kotia, tahdoin saada vaikutusta, tahdoin en tiedä +enää mitä, mutta en mistään kuitenkaan tullut niin rauhalliseksi, +en mistään niin täydellisesti nauttinut kuin merestä, en mitään +niin rakastanut kuin merta. Tietysti kasvoivat vaatimukseni samassa +määrässä. Olin jo aikoja sitten vaihtanut ensimmäisen venheeni toiseen +nopeakulkuisempaan. On minulla sittemmin ollut useampiakin venheitä, +mutta vasta viime vuonna päätin hankkia itselleni tämän. + +Olin siinä työllä selaillessani englantilaisia urheilulehtiä, ennenkun +löysin sopivan mallin. Mikä oli epämukava, mikä käymätön meidän +vesillä, mikä liika suuri tai liika pieni, ja vaimoni katseli minua +kuin mielensä menettänyttä, kun en viikkokausiin osannut puhua mistään +muusta kuin uudesta purrestani. Naisten näkyy olevan vaikea seurata +tuollaisia hiukan haaveellisempia harrastuksia. Mutta minun nautintoni +oli rajaton, kun sain miettiä sopivata mallia lauta laudalta, riepu +rievulta. Minusta tuli uppo-oppinut laivanrakentaja ja minä uneksin +vaan kantavuuksista ja veden vastustusvoimista. Konttorikirjoissani +olivat imupaperit täynnä laskuja ja kotonani kätkin minä vaimoni +halveksivia katseita piiloon arkittain piirustuksia ja suunnitelmia. +Viimein tein minä erään insinöörin avulla piirustukset tähän purteeni. +Niin, niin, vaikka tämä onkin tehty englantilaisen mallin mukaan, +on tässä paljon omaa keksimäänikin. Katsos esim. näitä juoksevia +nuoralaitoksia täällä perässä, -- ne ovat minun keksimiäni! Ne hoitavat +itsensä luoviessa melkein itsestään, ei tarvitse muuta kuin vähän +nyhtäistä. Tilaa mittaellessani kannen alla olen myöskin noudattanut +omia periaatteitani, ja olen tyytyväinen tuloksiini, oikein tyytyväinen. + +Hän huusi miehistölle kokassa ja teki luovin tuuleen, näyttääkseen +minulle, miten nuo juoksevat nuoralaitokset hoitivat itsensä melkein +itsestään. Olihan minusta niistä paljonkin vastusta, mutta en huolinut +tehdä mitään ilkeitä muistutuksia. Ja niin laskeusi pursi taas vanhaan +suuntaansa, vaahto helmeili tuulen alla, ja peränuora pinnistyi +tiukalle kuin viulunkieli tuulen purjeita painaessa. + +-- Suuren osan talvea ja koko kevään kuljin minä melkein joka päivä +laivaveistämölle, jossa emäpuuta paikoilleen asetettiin, kaaria +kiinnitettiin ja laitoja kuonnuteltiin. Seurasin niin tarkkaan purteni +syntymistä, että tunnen jokaisen kuparinaulan ja jokaisen puukiilan sen +rungossa. Häpeäkseni täytyy minun tunnustaa, että kolmannen lapseni +osaksi, joka syntyi viime talvena, tuli tuskin puoletkaan siitä +huomiosta, jota valmistuvalle purrelleni osoitin. Ihmisluonto on nyt +vähän epätäydellinen ja isän tunteet kestävät koetuksensa ainoastaan +ensimmäisellä kerralla, ja sen jälkeen voi ne luokittaa ihanteellisten, +arvelunalaisten hyveiden joukkoon. Vaimoni lienee huomannut, että +purrestani olisi tuleva hänen ja koko perheen kilpailija, sillä +kaikista kehoituksistani huolimatta en saanut häntä koko rakennusaikana +ainoatakaan kertaa laivaveistämölle. Eikä sillä hyvä: -- sen +valmistuttua ei hän ole siihen kertaakaan jalallaan astunut. Eihän hän +tosin milloinkaan ole ollut mikään erinomainen urheilun ystävä, mutta +ei hän urheilua vihannutkaan, ennenkun Lucifer tuli. Olin aikonut olla +kohtelias ja antaa sille vaimoni nimen, mutta kun hänellä oli sitä +kohtaan niin kylmä, otin sen sijaan tämän maanalaisen nimen, ja luulen, +että hän ymmärtää sukkeluuden. + +Ystäväni nauroi keksinnölleen ja kiinnitti isopurjeen nuoraa saadakseen +enemmän tuulta purjeesen. Hangon majakka kohosi kaukana takanamme kuin +liikkumaton savupatsas ja sen alla olevat korkeat kalliot alkoivat +huveta aamun seesteesen. Meren laineet murtautuivat siellä täällä +lakkapäiksi, Lucifer puski eteenpäin huimaavaa vauhtia ja kallistui +niin, että vesi aina välistä kantta huuhtasi. Meri oli puhdas melkein +kautta koko näköpiirin, ainoastaan yksi purje näkyi kaukana, kaukana +etelässä, vielä kauvempana sen takana häämöitti epäselvä savujuova +jostain höyryvenheestä toisella puolen maanpallon kupukannen. + +-- Sano nyt sinäkin, huudahti ystäväni yhtäkkiä, -- eikö tätä voi sanoa +vapaudeksi? Minä ohjaan minne mieleni tekee, eikä kukaan voi sanoa +mitään sitä vastaan. Vaimoni ohjatkoon kernaasti kotiani, -- eihän +se kuitenkaan paikaltaan päkähdä. Hei, hai, purteni sä, -- kiinnitä +kulkuasi ja näytä, mihin kelpaat! Hoi miehet siellä kokassa! Viiripurje +ylös, niin on meillä kaikki rievut kuivamassa! Joutukaa nyt, niin saapi +kokkipoika sitten laittaa aamiaista, minulla on nälkä niin, että näköä +haittaa, ja seuran vuoksi otan minä aamuryypynkin, vaikka se on vastoin +tapojani merellä. + +Viiripurje lensi mastoon, Lucifer kallistui vielä tuuman verran ja +halkasi noita pitkiä Itämeren aaltoja täydellisellä raivolla. Vaahto +tuprusi savuna kokan edessä. + +-- Kas niin, nyt olisi hauska laskea kilpaa jonkun kanssa! Eikö se +seiso komeasti -- mitä? Loki mereen, elkääkä ottako sitä pois, ennenkun +olemme kulkeneet vähintäinkin kuusi solmuväliä, muistakaa se! Kuules +nyt, kokki... Andersson! Pane konservilaatikko pataan samassa... ja +sitten saa Andersson ottaa esille madeiran. Kas nyt, kuinka komealta +Lucifer näyttää. Olla häntä nyt sivulta katsomassa! Tunnusteleppa +peräsintä, kuinka keveä se on, ja kuinka pursi sitä tottelee helposti! + +-- Muistan tässä erään toisenkin venheistäni ja kuinka tottelevainen +se oli. Kertomukseni saattaa tuntua merimiehen jutulta, mutta tosi se +on sittenkin. Ei minulla ole vieraita miehiä tapahtumaan, sillä minä +olin yksin, mutta joka ei usko, puskekoon. Purjehdin, niinkuin sanoin, +yksinäni eräänä lämpimänä aamupäivänä tasasessa tuulessa, aurinko +paahtoi minua ja keskellä selkää alkoi mieleni tehdä uimaan, Olin +tehnyt samalla tavalla useat kerrat ennen. Riisuuduin, tartuin kiinni +nuoran päähän, ja puhaltauduin suin päin mereen. Mutta nuora olikin +sattumalta irti tällä kertaa, se juoksi jälestä ja siinä olin minä +puolen peninkulman päässä maista, kädessäni vaan kymmensylinen köysi, +joka tinki jalkoihini sotkeutumaan. Hätkähdinhän tuossa vähän, mutta +en sentään itkemäänkään ruvennut. Venhe kulki rauhallisesti entistä +suuntaansa, ja turhaan odotin minä että se luovisi tuulta vasten. +Silloin minä suutuin ja huusin jälkeen, ensin ujostellen ja hiljaa, +sillä minä häpesin itseäni. Sitten huusin jo vähän kovemmin. Mutta +kun näin, että se ikäänkuin vähän alkoi luovia, karjasin minä kaikin +voimin. Ja eikö se pahus silloin nöyrästi käännä nokkaansa tuulta +vasten, muuttaudu toiselle kylelleen ja laskeudu aivan päälleni tuulen +purjeita taapäin painaessa! Minä kiinni mastonuoraan ja sen avulla +kannelle; -- enkä ollut edes köyttäni päästänyt, vaan lapoin senkin +perässäni. Se on venhe se, joka ei niskoittele -- vai mitä? Mutta en +kehoittaisi ketään tekemään sitä perässäni, enkä ole sitä minäkään +toiste tehnyt. + +Hän puhui yhteen menoon, kunnes Andersson tuli sanomaan että aamiainen +oli katettu kajuutassa. + +-- E-hei! Tuo se tänne kannelle! -- On aivan liika kaunis ilma +mennäksemme katon alle syömään. + +Ja peräsintä jättämättä täytti hän, merenkäynnistä huolimatta, kaksi +pientä ruokaryyppypikaria, ojenti minulle toisen, iski silmää, kippisti +ja nielasi karvaan nesteen mielihyvästä irvistäen. + +Sitten pyyhki hän suunsa hyvin miettiväisen näköisenä, pyyhkäsi samalla +tavalla kasvojaan ja otsaansa, katsoi minuun tutkivasti ja virkkoi: + +-- Voiko nyt kukaan uskoa, että minä olen vanha mies ja perheen-isä! +Voisiko kukaan epäillä, että minulla on kolme lasta ja liike, jossa on +työtä sadalle miehelle -- mitä? Minä melkein häpeän itseäni. Mutta niin +se on aina merellä -- unhotan kaiken sen ja muutun pojaksi jälleen, ja +tiedätkö mitä, -- se on aivan helkkarin hauskaa tämä...! + +Suu täynnä voileipää ja nälissäni kuin susi näin minä viimeiset tähteet +Hangon majakasta katoavan, ja ympärillämme oli Itämeren laaja rannaton +ympyrä. Keskellä tuota ääretöntä ympyrää, sen keskipisteenä -- me itse. +Ja kuitenkin moititaan onnellisia ihmisiä siitä, että luulevat olevansa +maailman keskipisteitä, kun todellakin niin ovat. + + + + +Jää on murrettu. + + +Satamasilta ojentautuu laihana ja mustana käsivartena tuon laajan, +valkosen, kuun valaiseman jääkentän sisään, joka sulkee Hangon +talvisataman, ikäänkuin tahtoisi ojentaa apuaan lastilaivalle, +joka on tarttunut ajojäähän noin sata syltä laiturista. Maan +puolella laituria on kova kiire saada Ruotsin posti ja viimeiset +matka-arkut postilaivaan, joka kimakalla, rasittuneella vihellyksellä +antaa toisen lähtö merkkinsä. Valoa on vaan niukasti avonaisessa +tavarakatoksessa, tavarapinot luovat läpitunkemattomia varjoja, ja +matkustajat kompastuvat milloin mihinkin, kun lähtöä odotellessaan +tekevät viimeisen kävelynsä mannermaalla, ennenkun meren heiteltäväksi +antautuvat. Lounastuuli puhaltaa tasaisesti ja voimakkaasti mereltä +päin, lyhdyt liehtovat ja hulmuavat ja huikasevat silmiä sen sijaan +että valaiseisivat. Makasiinin nurkan takaa tuijottaa kuu alakuloisena +ja tylsänä, vähääkään välittämättä kaupasta ja merenkulusta. + +Ulompana tavallista kävelypaikkaa, toisella puolella nostokoneen, +aivan satamasillan huipussa kävelee kaksi henkilöä, nainen ja herra, +tarmokkain askelin. Vähintäinkin kymmenen kertaa ovat he kulkeneet +siinä edestakaisin ajatuksiinsa vaipuneina, sillä he tuskin eteensä +katsovat ja väistävät vaan koneellisesti tielleen sattuvia pikku +esteitä. Kun he taas tulevat katoksen alle, valaisee keltanen +lampun valo mustaverisiä, lujaa tahtoa ilmaisevia, kenties hiukan +epäkehittyneitä naisen kasvoja, ja laihoja, älykkäitä miehen kasvoja. + +-- ... sillä te tietysti tulisitte sitä kaiken elämänne katumaan, +lopettaa miehen ääni, ivaten, välinpitämättömästi. + +-- Eihän se ole sanottu, sanoo naisen ääni sovittavasti, välittävästi, +-- tunnenhan teitä niin vähän, ainoastaan muutamia tunteja. + +-- Mutta te tiedätte, kuka minä olen, ja me olemme kuulleet puhuttavan +toisistamme ennen. Eihän aina ole takeita pitkästäkään tuttavuudesta. + +-- Niin, niin, -- mutta me voimme pettyä. + +-- Me? -- Oh, mutta, -- te puhutte jo monikossa! Mutta pettyä voin +tässä asiassa ainoastaan minä, pettyä teistä. Itse minä olen niitä +ihmisiä, jotka eivät kykene edes lastakaan pettämään. + +-- Meidän on kai jo mentävä laivaan; -- ajatelkaas, jos jäisimme maihin! + +-- Ei ole vielä mitään kiirettä. Me ehdimme hyvin vielä kerran käydä... + +He kääntyivät ja taas kuului nuori mies virkkavan: + +-- Siis kuitenkin mahdollista... + +Loppua ei kuulunut, kun kävelijät vetäytyivät tavarapinojen taa ja +heidän vartalonsa satamasillalta kuvastuivat harmahtavaa taivasta +vasten. + +Kun he taas palasivat, vaikenivat he molemmat. Nainen oli levottoman +näköinen, kääräsi turkkinsa hermostuneella liikkeellä ympärilleen ja +pysähtyi. + +-- Ettekö vielä tule viimeistä kertaa? Eihän meidän vielä tarvitse +mennä laivaan, esitteli nuori mies. + +-- Oletteko varma siitä? + +Vastaukseksi käännähti nuori mies nopeasti kantapäillään, tuli häntä +aivan lähelle ja virkkoi vakuuttavasti: + +-- Minä en väitä varmaksi mitään, mikä ei ole varmaa. + +Nainen aikoi juuri seurata häntä, kun kolmas lähtövihellys samassa +vihiäsi korvia äkäisesti ja kimakasti. Hän säpsähti kuin pahaa ennettä +ja huudahti: + +-- Siinä nyt näette kuinka paljon teihin voi luottaa! Nyt menen minä +laivaan. + +-- Ensin varma vastaus! vaati hän tyytymättömästi, kärsimättömästi ja +hammasta purren. + +-- Minä en voi. Minä en saa... + +-- Teidän täytyy! + +-- Minä en tee sitä. + +-- Vai niin -- + +Nuori mies seurasi naista rantalautaa myöten, johon muutamat miehet +jo olivat tarttuneet sitä pois vetääkseen, niin pian kuin kaikki +matkustajat olivat laivaan ehtineet. He pysähtyivät laivan reunaan ja +nuori mies piti toisella kädellään kiinni rantalaudan rautakaiteesta. +Sitten kumartui hän nopeasti naisen puoleen ja kuiskasi: + +-- Päättäkää! + +-- En. + +-- Hyvästi sitten? + +-- Ettekö seuraa mukana? + +-- Olen seurannut teitä tarpeeksi kauvas. Olette väärin käyttänyt +avomielisyyttäni. En olisi koskaan tullut tänne ilman teitä... + +-- Lauta sisään! komensi kapteeni. + +Nuori mies puristi naisen kättä ja juoksi lautaa myöten maihin. Samassa +vedettiin lautakin pois. Nainen jäi laivan reunaan nojaamaan, ikäänkuin +kivettyneenä kummastuksesta, ja propelli alkoi piestä jääpalaisia, +laivan siitä kuitenkaan vauhtia saamatta. Laivasillalla seisoi hänen +toverinsa ja heilutti karvalakkiaan hyvin ystävällisesti, mutta hän ei +tullut heiluttaneeksi vastaan eikä hyvästiäkään sanoneeksi. Hän seisoi +kalvavissa ajatuksissa ja tuijotti satamasillalle, mihinkään varmaan +paikkaan katsomatta. + +Jää oli jotenkin tiukassa postilaivan ympärillä, niin että kesti +kauvan, ennenkun se sai tilaa päästäkseen sitä murtamaan. Perän takana +oli toinen höyrylaiva, jonka ohitse ahtaassa satamassa oli kulettava +aivan läheltä, niin että laivat melkein hipasivat toisiaan. + +Kaiken aikaa tuijotti laivasillalta kaksi terävätä silmää tupakkahytin +kupeella seisovaan naisolentoon nähdäkseen hänen pienimpiäkin +liikkeitään. Vaan ei hän hievahtanutkaan. Ei ennen kuin postilaiva +jo puoleksi oli peittynyt toisen laivan taa. Silloin kiiruhti hän +yht'äkkiä laivan reunalle ja viuhtoi kiivaasti, katuvaisesti molemmilla +käsillään: + +-- Tulkaa! + +Viisi sekuntia senjälkeen seisoi tuo karvalakkiin puettu rannassa +olevan laivan reunalla laivamiesten keskessä, jotka viilarien avulla +estivät laivoja toisiinsa hankautumasta. Postilaivan kannelta tehtiin +uusi viittaus. + +-- Vielä yksi matkustaja! huusi nuori mies, teki arveluttavan +hyppäyksen, iski kiinni postilaivan mastonuoraan ja kiipesi hitaasti +laidan yli laivaan... + +Laiva sai vauhtia samassa ja halkasi kuin veitsen terällä ajojäätä. +Puoli tuntia senjälkeen oli se keskellä valkoista, kuutamon valaisemaa +jääkenttää kuin musta peikko mikään, ja tuuli veti sen piipusta +tupruavan pikimustan savun pitkäksi ajatusviivaksi maata kohti. Silloin +tällöin voitiin kumeasta kolinasta päättää, että se menestyksellä +jäätä mursi. Ylhäällä taivaalla kimmelti Kalevan-miekka kallellaan, +ja loistomajakka välähti muutamaksi hetkeksi niin, että olisi voinut +luulla koko koneiston tuleen syttyneen. + + + + +Pikku kaupunki. + +Linnun silmällä katsottuna. + + +Tuo pieni lääninkaupunki on vallannut itselleen kaiken tasasen +maan länsipuolella olevain kukkulain ja itäpuolella olevan +lahdelman välillä. Kenttä on ihmeellisen tasanen ja tarpeeksi suuri +uudenaikaiseksi kaupungin paikaksi suorine ja leveine katuineen. + +Idässä ja pohjosessa olevain laaksojen partaalla ovat nuo +yksinkertaiset, Valkosiksi maalatut tulliportit ja suorana kuin viiva +kulkee niiden välillä kaupungin suurin katu, joka on täsmälleen virstan +pituinen tullista tulliin. + +Kun pohjosesta päin tulee kaupunkiin, on kaupunki siinä kuin +tarjottimella ja uljaasti kohoo sen sisässä kokonaista neljä +kaksikerroksista kivirakennusta. Keltasia ovat ne jokainen, paitse +yksi, joka on harmaa, ja se on kaupungin lyseo. Muut talot vetäytyvät +arvokkaasti puutarhojen syksyisen vihreyden suojaan ja peittäytyvät +sinne omaa vaatimattomuuttaan piiloon. + +Vihreiden puiden yli katselee arvokas kuvernöörin asunto ylävällä +halveksimisella ympärillään olevaa poroporvarillista yhteiskuntaa. Se +tuntee itsessään, että sen alikerrassa ovat lääninhallituksen totiset +virkahuoneet ja kaupungin etevimmän perheen asunto ylikerrassa, josta +valkoiset ikkunavarjostimet loistavat. + +Kaupungin edustalla on pieni peilikirkas lahdelma ja muutamia +laiskannäköisiä proomuja värjöttelee siellä pitkälle pistävän laiturin +kupeella, joka kai on merkkinä siitä, että täällä lienee jonkinlaista +laivakulkuakin, vaikka on vaikea käsittää, mistä täällä väylä kulkenee +noiden matalain kaislarantain välitse. + +Lyseon talo on kaupungin toisessa laidassa, mutta keskessä sen +oikeastaan olisi pitänyt olla. Sillä lähes kahden vuosikymmenen +kuluessa on kaupungin henkinen elämä keskittynyt tähän +polttopisteesensä. Tuolla suurella kielikysymyksellä on siinä kaikkein +pyhin sovinnon temppeli. Vuosikausia on kaksikielisyyden jumalatar +siinä hallinnut; sarkapukuiset talonpoikaispojat ovat siinä lukeneet +ulkoläksyjä mainiolla, leveällä maaseutu-ruotsilla ja kansallismieliset +opettajat ovat hikoilleet koettaessaan palvella kahta herraa yhdellä +haavaa. Suuressa käytävässä puhuvat pojat suomea välitunneilla, mutta +luokkahuoneet kaikuvat vielä vanhaa roomalaiskieltä, jota viime +tunnilla koetettiin ajaa itsepäisiin suomalaisaivoihin. + +Rappukäytävä on tilava ja uudenaikainen, luokkahuoneet ovat +laitetut uusimpia periaatteita noudattaen, lattia on vernissattu, +ilmanvaihtolaitokset viimeisten vuosien terveyttä tarkoittavien +lääketieteellisten olettamisien mukaan tehtyjä, ja kaikkien näiden +yhdeksännentoista vuosisadan tunnusmerkkien keskellä harhailevat +Ciceron ja Virgilion henget kodittomina ja vieraina ikävöiden lepoa ja +rauhaa ja kyllästyneinä kuulemaan loistavia puheitaan ja runoparkojaan +rääkättävän. + +Vaan lyseo ei ole ainoa merkkipaikka kaupungissa. + +Niemen nenässä, joka korkeita haapoja ja koivuja kasvaen pistää +soman ja sievän näköisenä järvelle, on kaupungin ylpeys muinaisilta +ajoilta, jolloin ihmiset tulivat tänne vatsakatarrejaan parantelemaan +ja katsomaan nuorison tanssia kerta viikossa sotilassoittokunnan +soittaessa, -- on sen kylpylaitos. + +Mutta ruotulaitos on jo aikoja sitten hävitetty ja asevelvollisten +soittokunta soittelee kernaimmin upseerien omassa huvimajassa. +Vatsataudit ajavat ihmisiä meren rantaan tai ulkomaille, mutta +kylpylaitos on siitä huolimatta paikoillaan, ystävällisen ja +vaatimattoman näköisenä kaksine torneineen, lasiverantoineen +ja lahonneine paviljonkeineen. Satumaisen halpoihin hintoihin +annetaan siellä aamuisin höyrykaappia ja suihkua luutnanteille, +lääninkanslisteille ja kirjanpitäjille, jotka edellisenä iltana olivat +myöhäiseen istuneet totilasiensa ääressä lähellä olevassa ravintolassa. +Herrain puolen ainoa naiskylvettäjä tuntee kaikki pestävänsä kiireestä +kantapäähän ja jos sattuu tulemaan joku vieras, ovat kylvettäjän pikku +pojan silmät päästään revetä sitä ihmettä tuijottaessa. Kaupungissa on +kulkenut huhuja, että koko laitos muutettaisiin jauhomyllyksi, mutta +ne väittää mitä varmimmasti valheeksi kylpylaitoksen intendentti, +valkotukkainen ja lystikäs mies, joka aina aamupäivällä tepastelee +edestakaisin kaivohuoneen lasikaton alla. + +Kaduilla ei ole liikkeestä tietoa. Jos joku ajuri sattuu niitä pitkin +ajamaan, saapi olla varma siitä, että jos hänen rattaillaan joku +ajettava istuu, on se sotilas. + +Keskellä kaupunkia, puita kasvavan torin varrella, jota ympäröi +lauta-aitaus ja joka ennen muinoin kuului olleen hautausmaa, on +apteekki. Se oli tärkeä laitos ja on ehkä vieläkin. Kun naisilla oli +kahvikekkerinsä ja lukuseuransa, oli herroilla apteekissa jonkunlainen +vapaaklubi. Vanhin proviisori Adde oli kaunis ja mukava velikulta ja +oli hänellä tiskin takaisessa huoneessa aina pullollinen kotitekoista +likööriä, jota tarjosi ystävilleen, kun nämä pistäytyivät katsomaan. +Ja usein ne pistäytyivät katsomaan. Kun oli lasi pohjaan tyhjennetty, +saatiin kuulla kaupungin juttuja, sillä täällä juostiin alinomaa ulos +ja sisään, ja kun kaksi nuorta herraa tapasi toisensa kaupungissa, +alkoi puhelu aina näin: + +-- Oletko ollut apteekissa tänään? + +-- Olenpa tietenkin. Ukko Brinkman istui eilen Platanissa k:lo 2:een +yöllä ja hakkasi bufettineitiä. Luutnantti Udde oli viftillä Sellmanin +herrojen kanssa, jotka olivat tulleet maalta, ja kapteeni Sand menetti +kahdeksankymmentä markkaa korttipelissä. + +-- Elä hiidessä! -- Eikö pistäytä Addea katsomaan? + +Ja niin mentiin Addea katsomaan. Jos oli ostajia apteekissa, ei +muuta kuin otettiin vaan esille likööripullo ja jyvitetty ryyppylasi +pöytäkaapista. Kun Adde joutui itse tulemaan vieraiden luo, täytyi +tietysti ottaa uudet ryypyt hänenkin kanssaan, ja sitten saatiin +tietää, mitä rohtoja mikin kaupungin rouvista oli sinä päivänä +tarvinnut, -- ja jos oli oikein hyvä ystävä Adden kanssa, niin kuiskasi +hän korvaan, että neiti Sellgren... ja silloin piti nauraa ja viiksiään +vääntää, ottaa uusi likööri sen asian päälle ja napauttaa sormiaan, jos +se oli oikein väkevä. + +Lääninhallituksen alikerroksen totisissa virkahuoneissa kulkivat vanhat +hyvät ystävät ja virkatoverit juhlallisesti ja ylpeästi toistensa +ohitse tumman sinisissä, kiiltonappisissa virkafrakeissaan, silloin +kun kuvernööri oli virastossa. Mutta kun kuvernööri oli poistunut, +oikasi lääninkamreeri selkäänsä kirjoitustuolissaan, nousi ylös ja +meni varalääninkamreerin luo tupakalle. Ja pian kuului sieltä ukon +herttainen nauru kaksoisovien läpi. + +Läänin konttoristit ja kanslistit pistäytyivät porstuaan +paperosseineen, mutta Yhdyspankin kassööri, joka säilytti rahojaan +lääninhallituksen rahaholvissa, keräsi kokoon paperinsa, pani ne tulen +pitävään kassakaappiinsa, laski vielä varmuuden vuoksi setelipakat ja +lukitsi sitten kaikki niin että lukon kilinä kiviseinissä kajahti. Otti +salkkunsa, antoi vahtimestarin auttaa päälleen. Mutta lääninkanslian +herrat tulivat lääninkonttorin herroja tervehtimään. Olihan se +rauhallista, tomuista, vähän turhan tarkkaa, mutta hyvän suopaa ja +ystävällistä. + +Kun aurinko oli ehtinyt lounaisen nurkan taa, vaihtoivat vanhemmat +virkamiehet kankeat, siniset virkatakkinsa mukavaan arkitakkiin, +nyökäyttivät hyvästiksi virkaveljilleen, ja niin sitä sitten +virkatuntien loppuun kuluttua lähdettiin torin poikki kotiin +tallustelemaan. Kotona odotti päivällinen. Lapset seisoivat jo pöydän +ympärillä leukalaput kaulan alle valmiiksi sidottuina, ja mamma +taputteli pappaa ystävällisesti olkapäähän ja kysyi, oliko hän jo +kyllästynyt lihapulliin ja potaatteihin. + +Mutta kaupungin vanhassa kirjakaupassa ei ollut rauhaa +ruoka-aikanakaan. Siellä oli varaston tarkastus ja tomuisille hyllyille +siellä kurkoteltiin ja pölyisiä laatikoita pengottiin. Konttorikirjat +olivat auki pöydällä ja pahaa ne puhuivat. Siitä pitäen kuin tuo uusi +suomalainen kilpailija tuolla katukulmassa oli naulannut seinään ruman +suomalaisen kylttinsä, jonka vanhanaikuisia kirjaimia tuskin lukeakaan +osasi, oli menekki melkoisesti vähentynyt. Kaupungissa vallitsi oikea +boikottausjärjestelmä. Täällä oli nyt kaksikymmentä vuotta aikaa ja +varoja uhraamalla koetettu ylläpitää sekä ruotsalaista tyttökoulua +että kirjakauppaa, ja viimeiset voimat tässä oli kulutettu vanhan, +ruotsalaisen asian hyväksi -- mutta kuinkas kävi? + +Tulee mikä tulleekaan muuahta tusinaopettaja Jyväskylän seminaarista +ja perustaa suomalaisen tyttökoulun ja kohta on oppilaiden luku +vähentynyt niin, että täytyy ottaa köyhiä lapsia kadulta ja antaa +heille ilmaiseksi kasvatusta, ett'ei oppilasmäärä aivan liika vähältä +näyttäisi. Vielähän tuo sekin menettelisi. Mutta sitten tulee +muuan hävytön suomenmielinen kirjakauppapalvelija, panee kylttinsä +toisen melkein nenän alle ja vetää moukkia puoleensa suomalaisilla +ilmoituksillaan ja suomalaisella nimellään -- Pöllönen eli mikä +Pullonen se on! Oma varasto tässä vaan jää homehtumaan -- siinä ne nyt +näkee seuraukset koko taosta siunatusta kansallisesta liikkeestä. -- +Siinä ne nyt näkee! -- Mutta ei, -- perään tässä ei anneta! Työtä pitää +tehdä aamusta varhaisesta yöhön myöhäseen. Saavat nähdä ihmiset, ett'ei +vanha ruotsalainen sivistys niinkään helposti väisty, -- että sillä +vielä on edustajansa maaseudullakin, on tukijansa, jotka eivät petä, +ennenkun voimansa murtuvat ja täytyy tehdä tuo suuri konkurssi-ilmoitus +itselleen Herralle ja Mestarille. + + + + +Pomppe. + + +Pomppe oli syntyjään puoleksi lintukoira puoleksi neufunlantilainen. +Mutta kun emo oli suuri ja mustavillainen koira puhdasta +neufunlantilaista rotua ja oli ennenkin saanut pentuja, jotka +kasvoivat niin suuriksi kuin vasikat, ei kukaan epäillyt Pompenkaan +puhdasrotuisuutta. Ja niinpä pantiin hänet kolmen viikon vanhana +pieneen pärekoriin ja lahjoitettiin professorin nuorelle neidelle. + +Pomppe tuli vaunuissa ajaen professorin huvilaan, peitettynä vasuunsa +nuoren neiden polvella ja lihava oli hän ja pyöreä ja hullunkurinen. +Matkalla oli häntä huviteltu pienellä etusormella, joka kutitti ja +kiihoitti, vaikk'ei siitä kiinnikään saanut. + +Pompesta on tuleva kartanokoira, niin päätettiin, kun hän kämmiskeli +ruokasalin lattialla ja nuori neiti tarjosi hänelle maitoa teevadilta. + +Hyvän isäntäväen Pomppe sai. Iloiset lapsuutensa ajat kieriskeli hän +nurmikolla ja sai häiritsemättä kääriytyä porstuan mattoon ja repiä +sitä niin paljon kuin mielensä teki. Mutta kun hän pääsi saliin tai +vierashuoneihin, veti hän alas pöytäliinoja ja lamppuja, vei mennessään +lankakerät ja sukankudokset ja piti yleensä aivan verratonta meteliä, +-- tehden kaikkea sitä kevytmielisen ja iloisen näköisenä, niinkuin +sivumennen, huiskuttaen häntäänsä niinkuin paras ystävä mikään. Kun hän +siis säännöllisesti kolme kertaa päivässä hiipi palvelustytön jälestä +ruokasaliin, vedettiin hänet sieltä yhtä säännöllisesti takaisin +piikain kammariin, ja sai hän aina jonkun makupalan pureksittavakseen +ikäänkuin korvaukseksi siitä vahingosta, mikä hänelle tapahtui, kun +täytyi olla vailla herrasväen sivistävää seuraa. + +Muunlaista kasvatusta ei Pomppe saanut kartanokoiraksi tullakseen. +Nuori neiti, joka itse suurimmaksi osaksi oli tätä kasvattajan tointa +hoitanut, oli syksyllä usein kaupungissa, ja Pomppe sai tyytyä piikain +opastuksiin ja ottaa noudattaakseen renkipoikain oivallista esimerkkiä. + +Kun hän lokakuussa läheni puolen vuoden ikää, alkoivat tunne-elämän +ensimmäiset ilmaukset soitella hänen koirasydämmensä herkkiä kieliä. +Ne olivat kummallisia säveliä, jotka niistä helähtivät. Hän alkoi +tuntea yhä enemmän kasvavaa harrastusta kaikkia kohtaan, jotka siivillä +lentivät. Jo kesällä oli hän kärpästen tapoja perin pohjin tutkinut ja +moni kärpänen oli päättänyt iloiset päivänsä hänen mustassa kidassaan. +Mutta nyt saattoi hän syviin mietteihin vaipuneena seista tuntikausia +kanaparven ääressä ja kun kanat vetäytyivät kammariinsa ja ovi sulki +hänen näkyvistään Kokinkiinan ja Bramaputran kirjavan höyhenrikkauden, +silloin jäi Pomppe siihen seisomaan ja outoja, kirveleviä tuumia +tuumimaan. + +Jos silloin tapahtui, että varis lähti haapalehdosta lentää +kahnuttamaan, tai närhi hänen päällitsensä lensi, puhaltautui hän +täyttä karkua jälkeen eikä pysähtynyt ennen kuin järven märkä raja-aita +keskeytti hänen tutkimuksensa lintuelämän salaisuuksista. + +Riippuvin korvin ja häntä koipien välissä kääntyi hän pois, mulkoili +puitten latvoihin toisia ajettavia ja asettui taas vanhalle paikalleen +kanakammion eteen. Siinä seisoi hän välistä pitkät hämyhetket +kuunnellen kanojen kurkkujen soittoa. Rohkeat aavistukset täyttivät +noina yksinäisinä hetkinä Pompen rinnan, sitä rohkeammat kuta heikommin +kaakatus kanakammarista kuului ja lopuksi kokonaan vaikeni samalla kuin +iltaruskokin häipyi pois tuolla tyynen salmen takana. + +Pompen totisuus herätti herrasväenkin huomiota. -- Pentutauti! Ja +hän sai muutamia pisaroita jodia voileivän palasella, irvisteli ja +nuoleskeli, mutta nielasi kohta kuitenkin kaikki voin vuoksi. Jodi ei +parantanut Pomppea hänen kanahaaveistaan. Yhä vieläkin tavattiin hänet +kanakarjaa katselemasta, nuo karvaset korvat hyvin huolellisen ja +miettiväisen näköisinä. + +Nuori neiti oli vähän pettynyt Pompestaan. Se ei tahtonut kasvaa -- +eikä ollut kauniskaan. Hän tarkasteli Pomppea joka kerta kuin jonkun +ajan kuluttua tuli kotona käymään, mutta ei nähnyt mitään enteitä +siihen, että Pompesta olisi vasikan kokoinen tuleva. + +Mutta Pomppe juoksenteli pienuudestaan tietämättä teitä ja maita ja +vilkuili variksia ja harakoita, varpusia ja rastaita, mutta ei siltä +unohtanut ihastustaan -- kanoihin. + +Hänen rakkautensa lintuihin teki hänet mahdottomaksi huoneissa olemaan. +Likaisena ja turkki täynnä olkia ja takkiaisia ilmaantui hän vettä +suusta valaen ruokapöytään, mutta ajettiin inholla pellolle. Kyökissä +sai hän ruokaa, -- ja eli muuten omaa elämätään. + +Silloin tapahtui eräänä päivänä, kun hän puolentunnin ajan oli seisonut +liikkumatonna ja katsellut mitenkä paras kana maata nokki ja milloin +milläkin jalalla seisoskeli, että hänet valtasi häpeämätön halu, +hillitön ja vastustamaton. Häntä sojotti suorana kuin keppi ja pitkät +korvat kohosivat pystyyn. Ja sitten karkasi hän kanojen kimppuun kauvan +pidätetyllä innolla. Kaakattaen ja huutaen hajaantuivat ne kaikille +haaroille, siipiään räpyttäen ja kaulat pitkinä. Se oli hänestä +niin sanomattoman hurmaavaa, että hän hurjaa vauhtia karkasi äsken +tähystämässä kanan kimppuun, tarttui häntä kaulaan ja kekkek! -- siinä +se kelletti hengetönnä selällään! + +Pomppe seisoi ylpeänä urotyöstään ja kyni professorin parasta kanaa, +kun karjapiika hänet keksi... + + * * * * * + +Sanotaan, että kun ihmissyöjät ovat saaneet kristityn lihaa maistaa, +pitävät he sitä suuressa arvossa. Pomppe piti tästä lähin kananlihaa +yhtä suuressa arvossa. + +Uuden murhan tehtyään sai hän takkiinsa niin että pölisi ja kytkettiin +hänet koko päiväksi rautaketjuun lähelle kanakammiota, vaan ei ollut +siitä suurta apua. + +-- Taas kana! ilmoitti karjapiika. + +Professorissa saatiin syödä arkipäivinäkin kananlihaa, mutta munat +piti ostaa. Keppi keikkui Pompen selässä ja rautariimu ratisi hänen +kaulassaan, mutta kun hänet taas päästettiin irti, oli hänellä +pian taas suupielet höyhenissä ja pureskeli hän salaa nurkkain taa +piilottamiaan purstokyniä. + +Ankaran kurin alle jouduttuaan kadotti Pomppe kokonaan +itseluottamuksensa, hiipi kuin varas kyökkiin, vältti ihmisten seuraa +ja halveksi heitä. Ei kukaan enää toivonut hänestä vasikan kokoista +tulevan, mutta kanoista oli hän sentään tarpeeksi suuri. + +Sitten tuli talvi ja talven tuoma luminen rauha rauhoitti Pompenkin +intohimoja, sillä jälelle jääneet kanat olivat hyvin telkityt +kammioonsa eikä variksiakaan näkynyt. Nyt oli hänen aika tulla talon +vartijaksi. Illat makasi hän kyökissä palvelijain jaloissa ja yöksi +vetäytyi hän uunin kylkeen. Ei kenelläkään ollut sydäntä ajaa häntä +virantoimitukseen paukkuvassa pakkasessa. + +Joulun jälkeen sai hän laiskottelutoverin. Nuori ylioppilas, joka +oli sukua perheesen, tuli maalle kirjoja kirjoittamaan. Heti tuli +heistä ystävykset. Pomppe kävi tervehtimässä ylioppilasta hänen +yliskammarissaan ja yhdessä siinä laiskoteltiin, toinen lattialla +toinen sohvalla. Hänen kanssa seurustellessaan sai Pomppe takaisin +uskon itseensä. He tekivät yhdessä aamukävelynsä jään yli, ja Pompen +ajatukset omasta arvostaan kasvoivat sitä mukaa kuin ystävyys. +Seurauksena siitä oli, että karjapiika eräänä aamuna tapasi Pompen +kanakammiosta, jonne tämä oli tunkenut aivan käsittämättömällä tavalla. +Hänen edellään juoksi väristen ja kaakattaen suuri Bramaputra kukko, +höyhennettynä aivan ilki alastomaksi. Kanat huutelivat täyttä kurkkua +orsillaan, mutta kukko, joka oli kadottanut siipihöyhenensä, ei voinut +lentää heidän luokseen, vaan juoksi niinkuin sirkushevonen huoneen +ympäri Pompen ollessa tirehtöörinä. + +Siitä tuli tietysti kukonpaistia päivälliseksi, mutta Pomppe sai +olla kahleissa viikon päivät ja ajatella Bramaputra-kukkoaan. Mutta +ylioppilas, joka kirjoja kirjoitti, söi kukonpaistiaan makeaan suuhunsa. + +Siitä päivästä alkaen tuli Pompesta ehdottomasti raitis -- liekö sitten +kuri auttanut vai omat päätökset. + +Kesällä toimitti hän kartanokoiran virkaa: vieraita ei hän juuri +haukkunut, mutta juoksenteli sen sijaan pitkät matkat heidän jälessään, +ja oli poissa päivittäin. + +Syksymmällä tuli ylioppilas, joka kirjoja kirjoitti, käymään ja +kiittämään viimeisestä. + +-- Missä on Pomppe? + +Vai Pomppe! Kun kyökkipiika eräänä päivänä laskeutui kyökin rappuja, +näki hän kahdeksan kanan ruumista, jotka olivat asetetut vierekkäin +riviin, niinkuin olisi ihminen ne siihen latonut. Jokaiselta oli kaula +poikki purtu. + +Se oli Pompen viimeinen urotyö. Sen jälkeen ei häntä ollut näkynyt +viikkokauteen. + +Oliko hänellä paha omatunto, vai oliko hän poistunut siksi, ett'ei +kotona enää ollut ainoatakaan kanaa? + + + + +Väärinkäsitys. + + +Mikkelin kaupunki oleili tuossa hiekkakankaallaan lähellä järven rantaa +niin rauhallisena ja tyytyväisenä kuin tuollainen pikku kaupunki, jolla +on omat varmat etuoikeutensa, lääninhallituksensa ja lyseonsa, suinkin +vaan voi oleilla keskellä rauhallista, hiiskumattoman hiljaista seutua. + +Illan tullen kuului muutamia pitkiä torven toitahduksia ylhäältä +palotornin mäeltä, länsipuolelta kaupunkia, ja kohta sen jälkeen alkoi +karja kilisevin kelloin lähteä liikkeelle kaupungin haasta katuja +pitkin. Karjan jälestä tuli joitakuita ruskeajalkaisia, pölyisiä +poikanulikoita. + +Kaupungin piiat kävivät karjaa vastaan, valitsivat kukin lehmänsä +ja ajoivat ne kotiin, kunnes lopulta oli jälellä vaan kaksi lehmää, +jotka vielä residenssitorillakin haukkasivat suuntäytensä ruohoa +märehtiäkseen sitä sitten lypsettäessä. + +Kaupungin eteläiseen päähän sijoitetussa lääninvankilassa oli ehtoolla +esiinhuuto ja vartion muutos. Siellä kahleet kalisivat ja kuului +komentohuutoja. Tuo keltanen kaksikerroksinen rakennus, jota korkea +muuri ympäröi, koetti kyllä peittäytyä tuuheiden rantakoivujen vihreään +helmaan, mutta vastaisella puolella kohosi sen uhkaava pääty ajoportin +kohdalla pienelle kentälle päin, jonka nurmi oli kulunutta ja päivän +paisteesta ruskettunutta ja jossa hiekka oli tullut näkyviin laihojen +heinän korsien välissä. + +Vähän matkaa siitä sen suoran kadun varrella, joka hiekkakenttään +päättyi, oli kaupungin laidassa kasakkain kasarmi, pitkä ja +matala puutalo. Kasarmissa ja sen rappuisilla lauloivat nuo Donin +asevelvolliset alakuloisia laulujaan avaroista aroista ja hurjista +ratsastuksista. Laulu kuului kaupunkiin ja siitä sanottiin: -- Tulee +sade, kasakat laulavat. + +Vankilan ylikerrassa lähellä sen luoteista kulmaa oli Heikki Hytönen +saanut auki velkavankilansa ikkunan. Iltarusko oli jo kadonnut ja +rauhassa voi hän hengittää viileää ilmaa, -- velkavankeja ei pidetty +tiukalla, eiväthän ne olleet vaarallisia pahantekijöitä. Raollaan oli +ikkuna sentään ja sen takana tuumaili Hytönen omia tuumiaan. + +Huomenna on hän istuttavansa istunut ja pääsee kotiinsa heinäajaksi, +pieneen mökkiinsä Pieksämäellä. Siltavoudin velka on siis silloin +maksettu! Alussa oli Heikki Hytönen kyllä valitellut saamamiehen +kovuutta, kun panettaa hänet kahdenkymmenen markan velasta kiinni +kiireimpänä työaikana, mutta muutamien päivien kuluttua hän rauhoittui. +Entäpä sitten, vaikka tässä nyt istuukin, -- eihän tuosta kunniakaan +mene! Akka ja vanhin poika hoitavat kyllä mökkiä sill'aikaa, -- ja +onhan tässä oikeastaan itsekin rahaa ansaitsemassa. Puhdasta rahaa +ansaitsemassa! Huomenna on velka maksettu, tuntui oikein hyvältä +sitä ajatellessa. Hulluhan se on tuo siltavouti, joka tällä tavalla +velkaansa maksattaa, vaan oma asiansapahan lienee. + +Hytönen oikasi vähän kankeita jäseniään ja ajatteli sitä, miten hän +muutamain päiväin perästä kotiniityllään viikatetta heiluttaa, -- +eivät ne vielä liene kotiniittyä niittäneet. Oikeastaan hän nyt vasta +ensikerran koko istuma-aikanaan ajatteli vapauttaan, -- ei olisi ennen +kannattanutkaan. Mutta pian koittavaa vapautusta ajatellessa tuli +hänelle halu toinenkin ja paljoa kiusallisempi: + +Kun saisi tupakkaa! + +Ei ollut hän koko istuma-aikanaan saanut haistaakaan tupakkaa. Ei ollut +hän milloinkaan niin kovaa kokenut. Ja kun ajatteli eukkoaan ja kuutta +pienokaistaan siellä kotimökillä, näki hän yllä selvemmin itsensä +istumassa tuvan rappusilla illallisen syötyä. Ettäkö jos tupakoi? No +niin, että nurkantakaiset ritisivät hänen kuluneessa savupiipussaan, ja +savu leijaili pihan yli tallin seinään. Oikein kihosi vesi suuhun tuota +ajatellessa... + +Vartijoita vaihdettaessa oli Ivan Kusnakoff asettunut juovikkaan +vahtikojun eteen ympärysmuurin luoteisessa kulmassa. Hän käyskenteli, +kevyt kasakin pyssy olallaan, ankarana ja sotilasmaisena, nuo +neljäkymmentä säädettyä askeltaan edes ja takaisin vahtikojun +edustalla, niin kauvan kuin vartiopatrulli oli niillä tienoilla, mutta +kun nuo viisi ilta-auringon valossa välkkävää pyssynpiippua olivat +kadonneet kasarmin lauta-aidan taa, asetti hän ampuma-aseensa muuria +vasten, irroitti vyönsä ja istuutui vahtikojun kynnykselle. + +Eihän ollut niin kovin hauskaa kasakkanakaan olo. Hän yhtyi hiljaa +hyräillen tuohon kotoisen laulun säveleesen, jota toverit yhä lauloivat +kasarmin rappusilla, ja hänen ajatuksensa harhailivat kauvas aavoille +aroille, missä kellanruskea joki vuotaa hitaasti ja raskasmielisesti, +mutta samalla niin tuttavallisesti ja salaperäisesti kuin ainoastaan +kotiseudun joki vuotaa voi. + +Kolme vuotta sitten lähti hän Donista kahdeksantoista vuoden vanhana. +Sittemmin oli hän sotapalvelustaan suorittanut tässä kaupungissa tällä +vieraalla maalla ja noina kolmena vuotena oli hän oppinut kansan +kielellä kiroamaan, -- siinä kaikki. Mukavaa elämäähän täällä elettiin: +vartioitiin läänin vankilaa ja silloin tällöin oltiin harjoituksissa. +Joskus vaan tehtiin pitempi ratsastusmatka. Vaan vaikkei hän voinutkaan +itselleen mitään sen parempaa toivoa, kuohuivat hänen kuumat verensä +useinkin levottomasti. Varsinkin yksinäisinä yöllisinä hetkinä, kun +hän asteli määrättyjä askeliaan vahtikojun edustalla, kun yö oli ihana +ja hiljaisuus ääretön ja kaikki elämä tuossa pienessä kaupungissa oli +uneensa vaipunut, kun ei ainoatakaan lehvää liikahtanut ja kun hän ei +kuitenkaan ankarimman rangaistuksen uhalla saanut silmäänsä ummistaa, +syntyi hänessä haikea, palava halu saada jotain vaihtelua aikaan, +päästä joihinkin seikkailuihin osalliseksi. + +Tänä iltana oli hänellä jonkunlainen epäselvä tunne siitä, että jotain +tulisi tapahtumaan, ja hän tähysteli tarkasti ympärilleen: kunpa +vangitkaan edes tekisivät pakoyrityksen, niin olisihan siinäkin edes +jotain vaihtelua! Mutta ei hän mitään erikoista huomannut, heitti +jalkansa ristiin, kaivoi esiin tupakkakukkaronsa ja sytytti nysänsä. + +Kaislarantainen, tyyni lahdelma nukkui rauhallista kesäuntaan +lummekukkaisen peitteensä alla, -- eikä kuiskahdustakaan kuulunut! Hän +nojautui taapäin, puhalsi tupakan savun tyyneen ilmaan ja katseli, +kuinka se hajaantumatta kohosi korkealle ilmaan. Mutta kun hän taas +katsahti ympärilleen, suututti häntä ahdas näköpiiri, joka ikäänkuin +kuristi häntä. Olla hänen siellä, kaukana, äärettömällä arolla, jossa +taivaanranta huimaavan kaukana aaltoilee...! + +Silloin säpsähti Heikki Hytönen ikkunansa takana. + +Tupakkaa! + +Mutta mistä tuli se tupakan haju? Hän avasi varovasti ikkunan ja pisti +ulos parroittuneen leukansa, tähysteli uteliaasti ympärilleen, mutta ei +mitään nähnyt. + +Kasakka heräsi mietteistään, nousi seisomaan, otti pyssynsä ja huusi +mielensä huviksi pitkän vartiohuutonsa: + +-- Slusha-a-aj! + +-- Slushaj! vastasivat vuorostaan muut vartijat, joita oli yksi +jokaisessa linnan muurin neljässä kulmassa. + +Kasarmissa käännähti kasakkakapteeni rauhallisesti toiselle korvalleen, +kun kuuli että hänen väkensä oli paikoillaan, ja linnan vanki kopissaan +säpsähti levottomasta unestaan, niin että raudat ratisivat; jolloin +vanginvartija käytävässä katseli häntä hetkisen pienen oveen tehdyn +lasireiän läpi. + +Mutta Heikki Hytönen venytti suunsa leveään, hyväntahtoiseen hymyyn, +pisti ulos paljaaksi kulitun, hullunkurisen päänsä niin pitkälle kuin +sai ja huusi varovasti ja salamyhkäisesti: + +-- Kuuleshan, velihopea, hanki tupakkaa ukolle, jonka täytyy vaan +tyhjää ilmaa nieleksiä! + +Kasakka katsahti ylös äänen kuultuaan, näki hämmästyksekseen vangin +ikkunassa ja viittasi kiivaasti ja päättävästi kädellään, että hän +hetipaikalla vetäytyisi tiehensä. Hänellä oli ankarat määräykset +vankien suhteen eikä mitään muuta puhetorvea kuin -- pyssynsä. + +Mutta kun ukko näki hänen tupakoivan, ihastui hän ikihyväksi. + +-- Sinäkö täällä tupakoitkin, velihopea! -- Huomenna saat tupakkasi +kolminkertaisesti takaisin, jos nyt vähän ukolle annat... + +-- Perkele! huusi kasakka, pannen siihen sanaan kaiken suomenkielen +taitonsa, ja pui nyrkkiään. + +-- Elähän tuossa kiroile... enhän minä ole mikään varas, niin että +turhaan siinä kiroilet... siltavouti on vaan panettanut minut kiinni +kahdestakymmenestä markasta... ja sinä saat tupakkasi nelinkertaisesti +takaisin, kun täältä huomenna pääsen vapaaksi! + +Kun kasakka hetken aikaa seisoi epätietoisena siitä, mitä hänen olisi +tekeminen, sai Heikki Hytönen uutta toivoa: + +-- Kuulehan nyt, velihopea... enhän tahdo kuin muutaman piipullisen... +tai kunhan vaan saisin suuhunikaan... + +-- Perkele! kiljasi kasakka uudelleen ja kohotti pyssynsä. + +-- Katsohan sinua, kun siinä kiroilet... enhän minä tee kellekään +pahaa... kah, soh... elähän, jumalan luoma, ihmistä ammu... minähän +olen se Hytös-Heikki Pieksämäeltä. + +Kasakka ei ymmärtänyt sanaakaan. Ukko oli hänestä liiaksi ujostelematon +ollakseen suuri pahantekijä, mutta oli hän jo kyllästynyt siihen, +että tämä noin ääneensä puheli tuolla ylhäällä, sillä ankarimman +rangaistuksen uhalla oli vahtimiehiä kielletty vankien kanssa +puhelemasta. Jos kuka sen nyt sattuisi kuulemaan, niin saisi hän +vähintäinkin vuorokauden pimeää arestia ja sen lisäksi vielä +löylytyksen kapteenilta, joka ei suinkaan korvapuustiin rajoittuisi. +Hän tunsi kyllä kapteeninsa. Vielä kerran koetti hän hyvällä saada ukon +vaikenemaan. Pani pois pyssynsä ja hätisteli kummallakin kädellään +tuolle itsepäiselle suupaltolle, niinkuin hätistetään lehmää, kun +tahdotaan sitä pelottaa, ja samalla kiroili hän: perkele... perkele... + +Mutta nyt tuli ukko aivan haltioihinsa kasakan leikillisyydestä, nauraa +hohotti ja alkoi uudelleen rupatella: + +-- Sinäpä vasta veitikka olet, joka ensin uhkaat ampua ja sitten telmät +kuin hupakko, ennenkun tupakkaa annat... + +Silloin kasakka taas tähtäsi. + +-- Kah, soh, joko nyt taas rupeat... elä leikittele pyssyn kanssa, +saattaa lauveta!... mitä huudat?... enhän niinä ole mikään murhamies +enkä varas, min' oon se Hytös-Heikki Pieksä... + +Heikki Hytönen ei ole sen kauvemmin rupatellut. Kasakka oli todenteolla +suuttunut, huutanut hänelle venäjäksi, että vetäytyisi tiehensä, mutta +kun ukko yhä oli itsepäinen, tähtäsi hän ikkunan pieleen ja laukasi. + +Juuri kuin Heikki Hytönen oli kotipitäjänsä nimen mainitsemaisillaan, +horjahti hän taapäin huoneesen, aikoi pyyhkäistä käsillään otsaansa ja +kaatui sanaa hiiskumatta selälleen. Luoti oli sattunut ikkunan saranaan +ja siitä kimmonnut syvälle Heikki Hytösen itsepäiseen kalloon. + +Kasakka vedettiin oikeuteen, mutta vapautettiin lopulta. + +Tuo pieni kasakkakomennuskunta on jo aikoja sitten Mikkelistä muuanne +siirtynyt. Siellä on nyt muita laitoksia, jotka ennustavat sadetta +yhtä varmasti kuin kasakkain laulu ennen aikaan. Omat asevelvollisemme +astuvat määrätyt askeleensa lääninvankilan vahtikojujen edessä ja +tupakoivat salaa, mutta ymmärtävät paremmin suomea, vaikkeivät olekaan +niin vilkasliikkeisiä kuin kasakat. + +Ivan Kusnakoff oleilee kaukana Afganistanissa eikä ammu enää Hytösiä. +Mutta laiha, työnteon murtama vaimo vanha sai lähteä mökistään +Pieksämäellä kuuden pienen lapsensa kanssa, eikä siltavouti koskaan +saanut takaisin kahtakymmentä markkaansa. + + + + +Kotiin. + +Unohtumaisillaan oleva joulu-muisto. + + +I. + +Lukukausi päättyi lussijuhlaan ja steariinikynttilä-ilotulitukseen, +todistuksien jakeluun ja hurmaavan ihanaan vapauden tunteesen. Olin +päivää ennen tehnyt jouluostokseni sellaisella totisuudella kuin olisi +ollut kysymys markoista eikä penneistä; olin kymmenen kertaa pääni +ympäri miettinyt, tarvitsisiko äiti paremmin kynän pyyhkijää kuin +piparikakkuvormua, kampasiko isä harvoja hiuksiaan kernaammin luu- kuin +kuttaperkkakammalla, ja oliko vanhimmasta sisaresta allakka mieleisempi +kuin kivihiilirintaneula. Lopulta tein kuitenkin päätökseni: äiti sai +kynänpyyhkijän, isä luukamman ja sisar allakan, ja hyvästi niihin +rahani riittivätkin. Oli minulla sen lisäksi muutamia muitakin +kotiväen ostoksia, mutta ne olivat vähemmin hauskoja, ne kun olivat +velvollisuudesta tehtävät. Suurin huvini sen jälkeen oli sijoitella +tavaroitani Valkolan Matin rekeen ja tuumia hänen kanssaan lähdöstä, +joka päätettiin panna toimeen huomenna varhain ennen auringon nousua. + +Olin ylhäällä jo niin varhain, ett'ei talossa vielä oltu tultakaan +tehty, tein ensimmäiset valmistukset matkaa varten ja lähdin kouluun +ainakin tuntia ennen kuin päättäjäis-juhlallisuus tulisi alkamaan. Se +oli ilo, joka minut niin armottomasti ajoi talvipakkaseen, mutta oli +siellä ennen minua jo muitakin koulun ovien avaamista odottamassa. +Toistakymmentä levotonta ja viluista poikaa seisoi rappusilla jalkojaan +polkien paukkuvassa aamupakkasessa. Ilooni ja levottomuuteeni +sekaantui hiukkanen häpeän tunnetta, sillä minä olin siinä ainoa +yläluokkalainen ja olin nyt ollut yhtä lapsellinen kuin mikä tahansa +ensiluokkalainenkin. Menettelihän se sentään pimeässä, kun ei kukaan +voinut niin tarkasti toistaan erottaa. En puhutellut ketään, sulkeuduin +jääkylmästi omaan arvooni ja värisin vilusta. + +Puolen tunnin kuluttua avasi koulun vahtimestari ulko-oven sisästä +päin ja minä olin ensimmäinen sytyttämässä kynttilöitä luokkahuoneemme +kolmessa suuressa A:ssa. Olihan se hyvin juhlallista, kun noin saa +levittää valoa samaan huoneesen, jossa sitä muulloin on saanut +vastaanottaa, ja luokkamme näytti omituisen vieraalta ja juhlalliselta +kynttiläin kirkkaassa valossa. Mutta kynttilät olivat huonosti asetetut +reikiinsä ja minun parhaat juhlavaatteeni ryöjäytyivät pahasti +steariinin sulasta... + +Vihdoinkin astuin minä sykkivin sydämmin kateederille, jossa koulun +arvoisa rehtori seisoi mahtavana eteensä kasattujen vastakirjoitettujen +todistusten takana. Sain kiitettävän käytökseni, ahkeruus ja huomio +kiitettävä, annoin todistukseni solahtaa povitaskuun ja astuin +selkä kankeana ja koko koulun minua katseillaan seuratessa takaisin +paikoilleni. Sitten seurasi pitkä odotus, kunnes kaikki pojat olivat +saaneet arvosanansa. Joudutin jouduttamalla loppuvirren nuottia, niin +että olin puolta tahtia toisista edellä, karkasin läpi Isä meidän ja +Siunauksen, pidin vähän aikaa virsikirjaa silmieni edessä odottaen +samalla otollista hetkeä ulos hyökätäkseni ja olin ensimmäisiä +potkasemassa ovea selälleen. Niin voimakas ja niin yhteinen oli +hyökkäys, että minä pyssytulpan tavoin ponnahdin ulos koulunpihalle +takaa päin tulevien painosta. + +Vajaan puolentunnin kuluttua istuin minä jo Valkolan Matin reessä +viimeisiä paloja nieleskellen. Aurinko teki juuri nousuaan yli vanhan +koulukaupungin meidän ajaessa pitkin Isoa katua ja läpi tulliportin. +Samaan aikaan lähtivät kaikki kaupungin majatalon hevoset liikkeelle, +hajaantuen eri haaroille reet täynnä levottomia, joululuvalle +kiiruhtavia koululaisia, mutta minä ajoin kuitenkin kaikista +ensimmäisenä ulos tullista kulkusten kilistessä ja sanomattoman +riemun rintaani täyttäessä. Aurinko valaisi jo huurteisia metsiä, +jotka vaaleanpunaisina kimmeltelivät. Kun tie teki mutkan, näin minä, +tarvitsematta kääntyä taakseni katsomaan, vanhasta koulukaupungista +ruusuisia pilviä pulppuavan kirkkaaseen ilmaan. Ne kiemurtelivat +ja poimuilivat sadoista savupiipuista; tummenivat tavalliseksi +savuksi, kalpenivat valkeaksi kesäyön usvaksi, hehkuivat purppuran +punaisina, kohosivat yhä korkeammalle ja haihtuivat lopulta hienoksi +kukkaisjauhoksi ylempänä puhaltamaan heränneessä pohjatuulessa. +Kauniin kaupungin takana kohosi sen vanha salaperäinen linna, jonka +pakkanen oli Valkoseksi huurtanut, mutta jonka kattoja aamun aurinko +kultaili. Ja vaikka minulle ehkä tulikin pieni ikävä kaupunkia, näin +kuitenkin mielihyvällä sen peittyvän mäkien ja petäjikköjen taa, kunnes +tien viimeisessä käänteessä heitin hyvästini sen päällä väikkyvälle +ruusupilvelle tuolla kaukana kimmeltävän metsän takana. + +Ja nyt olin maalla, joka satain peninkulmain laajuisena levisi +ympärilläni lumisine, synkkine metsineen, loppumattomme jäineen +ja untuvan hienoine hankineen. Reen jalas narisi yksitoikkoisesti +kahdenkymmenen pykälän pakkasessa, jäähileet häikäsivät silmää, ja +hevonen ilmaisi sieramiaan päristellen, että olimme tervetulleet +kotiin. Valkolan Matti istui kuskilaudalla ja ojensi oikean jalkansa +ulos reestä niinkuin kunnon kuskien tapa vaati. Hengityksestä kasvoi +kuuraa turkin kauluksiin ja hevonen oli jo kupeiltaan valkea. + +Valkolan Matti oli tullut kaksikymmentä peninkulmaa läpi lumisten +metsien minua noutamaan ja tämä oli hänen ensimmäinen kaupunkimatkansa. +Useamman kerran koetti hän saada alkuun puhetta kaupungin +merkillisyyksistä, mutta minä olin vielä hajamielinen ja vastailin +yksikantaan vanhan kaupunkilaisen varmuudella. Pääni oli täynnä +kaikellaisia uusia vaikutuksia, joita uusi ympäristö minussa herätti, +ja kauniin talviyön kevyt ilma houkutteli mielikuvitustani hurjaan +lentoon läpi äärettömien, kylmän kirkkaiden avaruuksien. + +Vaan pian olin taas kaupungissa, josta äsken olimme lähteneet. Siellä +oli niin paljon kaikellaista semmoista, joka minua huolestutti ja +harmitti. Kun eron ensimmäinen ilo oli haihtunut, johtui kaupunki +taas mieleen. Vanha kimnaasi oli äskettäin muuttanut nimensä ja +ohjelmansa. Entisten lyyryillä koristettujen univormunappien ja +sinisten sortuukkien sijasta ei meillä nyt ollut minkäänlaisia +ulkonaisia merkkejä ollenkaan, joista olisi voinut arvomme tuntea. +Meitä kutsuttiin lyseolaisiksi ja me olimme lyseolaisia, aivan niinkuin +mikä muu alimman luokan poikanulikka tahansa. Ja me olimme jo kuitenkin +päässeet neljänneltä luokalta ja olimme tietoihin ja ikään nähden yhtä +arvokkaita kuin entiset kadehditut ja ihaillut kimnasistit. Se oli +minun suurimpia surujani ja minä tiedän, että se yhtä raskaasti painoi +monen muunkin kuusitoista vuotiaan hartioita, jotka olivat pakoitetut +tupakoimaan salaa ja tyhjentämään punssilasinsa niin, ett'eivät +opettajat siitä vihiä saaneet. Semmoisesta ei vanhain kimnasistien +ollut koskaan tarvinnut huolia. + +Tieto tästä alennustilasta ei suonut minulle rauhaa, sillä juuri maalla +lupa-aikoina olisi tuo arvo ollut suureen tarpeesen. Antauduin siihen +määrin katkeran mieleni valtaan, että melkein kadehdin kadeteilta +heidän univormuaan ja itsetuntoaan. Enkä keksinyt mitään keinoa +kohottautuakseni siihen etevään asemaan, joka oikeastaan olisi ollut +minulle tuleva. Luminen maisema ja taampana oleva musta metsän ranta +siirtyi siirtymistään jälelle päin, aina samanlaisena. Hevonen kulkea +nujerti mäkeä ylös mäkeä alas, aisat natisivat, setolkkaan kiinnitetty +kulkunen teki tehtävätään, kiihtyi alamäessä lyhyeen oikulliseen +tahtiin, mutta helisi tasaisella tiellä rauhallisesti ja voimakkaasti, +niin että kaikukin siihen vastasi, jos satuttiin olemaan hongikossa +tai lähellä vuoren rinnettä. Minua vaan vähän vanhempi Valkolan Matti +pureskeli tupakkaansa tottuneesti ja tyynesti kuin aikamies, ja oli hän +yhtä taitava kuin isänsäkin pirskauttamaan sylkeään hampaiden välistä +monen sylen päähän lumihankeen. Hän oli kadehdittava, vaikka olikin +oppimaton, hän oli paljoa riippumattomampi kuin minä ja etevämmyyteni +hänen suhteensa väheni oppipaikastani poistutun matkan neliöllä. + +Katsellessani kuskilaudalla istuvaa Mattia muistutti hän minua +muutamasta ylioppilastuttavastani kotipitäjässä, eräästä pitkästä, +pönäkästä ja varmasta teoloogista, joka olisi pian papiksi vihittävä. +Ja silloin muistin minä, mikä mies hän jo oli ollut kimnaasin +ensimmäisellä luokalla ollessaan. Hänhän oli jo ensimmäisenä +kimnasisti-kesänään saarnannut kotikirkkomme saarnastuolista. +Ajattelehan, sielunpaimen, kansan opettaja jo silloin, jota vastoin +minä...! Yht'äkkiä välähti ajatus päähäni ja sai minun helpoituksesta +huokaamaan. Miks' en minä voisi tehdä samoin? Olihan hän tosin +siihen aikaan vanhempi kuin minä nyt, mutta tietoni olivat yhtä +hyvät kuin hänenkin! Kaksi vuotta enemmän tai vähemmän eivät paljoa +vaikuta, kunhan vaan on tuo totinen miehuullinen vakuutus siitä, että +voi levittää tietoja kaikkein korkeimmasta. Vakuutukseni muuttui +yht'äkkiä niin miehuulliseksi ja suureksi, että milt'ei kyynel +silmääni herahtanut. Tässä minä istuin runsaine kirkkohistoriallisine +ja kreikankielen taitoineni ja kadehdin Valkolan Mattia! Ja silloin +tunsin minä omaavani äärettömät aarteet pyhää tietoa, jota voisin jakaa +hartaasti kuuntelevalle seurakunnalle. + +Päätetty ja tehty! Keskustelin jo ajatuksissani saarnakysymystä setä +Ramseniuksen, kotipitäjäni pastorin kanssa. Istuin itsetietoisena +hänen huoneessaan suuressa nahkasohvassa ja ukko käveli tyytyväisenä, +vaikkakin vähän kummastuneena edes takaisin lattialla kuunnellen +ehdotustani. Hän puhalteli suuria savupilviä piipustaan ja minä +pöllyttelin urhakasti omaani minäkin. Ukko katosi kokonaan pilveen ja +samoinkuin Herran oma ääni usein ja mielellään pilvistä puhui, kuului +ukonkin ääni nyt oikein ukkosen äänen kaltaiselta, kun hän virkkoi: +Jaa, jaa, -- kannattaa ajatella asiata, -- kannattaa ajatella! + +Olin hyvin tyytyväinen vastaukseen. Arvoni sekä Matin että koko +pitäjän silmissä tulisi vakautumaan mitä suuremmoisimmalla tavalla ja +minä näin Anna Ramseniuksen kauniilla silmillään minua merkitsevästi +katselevan, kun hän tuli sisään ja setä hänelle ilmoitti päätöksemme. +Aloin istua yhä vakavammin satulassani, kasvoin oikein mahtavaksi +Herran palvelijaksi ja vaatimaton lyseolais-olemukseni oli kaukana, +kaukana menneisyyden hämärässä. Puristaen Annan kättä omaani astuin +minä kirkkoon eräänä sunnuntaiaamuna, toivoen vaan, että kirkossa olisi +ollut urut esiintymistäni juhlistamassa. Lopulta täytyi minun kuitenkin +tyytyä lukkarin särkyneesen ääneen, mutta Anna lupasi tukea sitä +kauniilla sopraanollaan. En ollut oikeastaan koskaan ennen rakastanut +Anna Ramseniusta, mutta nyt tunsin minä elämäni onnen riippuvan +hänestä, ainoastaan hänestä. Se varmuus tuli niin äkkiä, että aivan +unohdin viimeisen "lemmittyni" kaupungissa, hänet, jonka oma vielä +eilen olin ollut koko hehkuvan sieluni pohjasta. + +Hetkeksi pysähtyivät siihen kunnianhimoiset ja samalla korkeat ja +hartaat ajatukseni, minusta tuntui ikäänkuin olisi minua vedetty pois +tämän maailman taisteluista ja minun rintani täytti tyyni rauha, +jommoista en ollut koskaan ennen tuntenut. Annan käsi lepäsi yhä +edelleen minun kädessäni ja elämän pikkumaisuudesta pakenimme me +maailmoihin, jotka olivat kotikirkon alttaritaulun yläreunan kaltaiset, +missä pienet keruubi-päät hymyilivät keskellä autuaallisen näköisiä +pilviä ja keskellä ijankaikkisen sovituksen ja anteeksi annon taivasta. + +Silloin putosin minä yhtäkkiä alttaritauluni yläreunasta rekeeni +jälleen. Mutta kuvitteluni olivat olleet niin kauniit, niin täynnä +rauhallista onnea, että oikein iloitsin noista kahdesta matkapäivästä, +jotka olivat edessäni ja joiden kuluessa saisin kokonaan antautua +suurta tehtävääni miettimään. Sillä ajatukseni eivät koskaan olleet +vilkkaammat eivätkä mielikuvitukseni selvemmät kuin silloin kun istuin +reessä lämpimäin nahkasten välissä ja näin valkoisten lumimaisemain +kuin sumussa ohitseni kiitävän. + +Juuri kuin olin iloisimmillani siitä, että sain näin vapaasti +haaveilla, eivät mielikuvani tahtoneetkaan siitään selvitä. Oli +niin kuin olisi jonkunlainen hämärä peittänyt kirkon ja kuuntelevat +talonpojat. Annan käsi kylmeni ja luiskahti pois minun kädestäni, en +saanut sanaa suustani, setä Ramsenius alkoi nurista ja minun pyhäinen +tunnelmani pienine keruubeineen, sovituksineen ja rauhoineen ei +tahtonut ottaa pysyäkseen. + +Rupesin silloin valitsemaan tekstiä saarnaani, syventyäkseni +yksityiskohtiin, koska ei kokonaisuus koossa pysynyt. Mutta silloin +pälkähti päähäni, että almannakkahan se määrääkin tekstit enkä +minä. Siitä intoni yhä vaan kylmeni ja kun Matti samassa käännähti +kuskilaudallaan virkkaen jotain syöttöpaikasta, niin unohdin minä +korkean kutsumukseni ja takerruin hänen kanssaan pitkään puheluun +kaiken maailman jokapäiväisistä asioista. Vaan osasikin se veijari +mielistellä minua sillä, että olin tullut niin aikamieheksi ja +totiseksi...! + + +II. + +Olimme syöttäneet puolenpäivän aikana ja syöttäneet illalla. Matka oli +kulunut joutuisasti, sillä Matin hevonen oli seisonut kaksi päivää +pilttuussa ja popsinut kauroja ja apetta mielin määrin. Nyt istuimme +me Matin kanssa majatalon pienessä salissa ja ratkaisimme suuria +asioita; illallinen oli katettu ja minä tarjosin totia. Olin pistänyt +kaupungista pullon konjakkia mukaan ja se oli tietysti tyhjennettävä, +ennenkun oltiin kotona? Ensimmäisen lasin juotuamme kasvoi koti-ikäväni +ja haluni pian toteuttaa kaikki toiveeni huomattavassa määrässä. +Majatalon isäntä oli äsken ollut sisällä ja tullut varomattomasti +virkkaneeksi, että talvitietä Saimaan jäiden yli oli tänään ajettu +ensikerran tänä talvena. Heti kohta minä Matin kimppuun kehoittamaan +häntä lähtemään oikotielle, joka oli seitsentä peninkulmaa lyhempi +ja tarjosi tilaisuutta suurempiin seikkailuihin kuin maantie. +Talvitie erosi aivan tämän majatalon luota ja minä vaatimaan, että +nyt hetipaikalla lähtisimme liikkeelle hämmästyttääksemme kotiväkeä +tulemalla kotiin vuorokautta ennen kuin ne meitä odottivat. Taivas oli +tähdessä, Matin hevonen ei ollut väsynyt ja puolen yön jälkeen tulisi +kuukin nousemaan. + +Matilla oli sen seitsemiä arveluita: että oli kerran vaan sitä tietä +ennen ajanut, että saattaisimme eksyä, että jää oli vielä heikkoa, ja +että kotona alkaisivat hätäillä, jos saisivat tietää, että me näin +olimme lähteneet Jumalaa kiusaamaan. Minä vastasin, ett'eivät ne +mistään tietäisi, ennenkun olisimme jo kotona ja ett'ei vaaraa ollut +mitään, koska samaa tietä oli ajettu jo kerran ennenkin tänä päivänä. +Liuottelin Matin epäilyksiä yhä enemmällä konjakilla ja onnistuin +vihdoinkin saamaan hänen suostumuksensa. Syvimmin vaikutti häneen se +syy, että jäämatka oikasi seitsemän peninkulmaa ja se ratkaisi riidan. +Mutta ensin kutsuttiin isäntä puheille ja kyseltiin häneltä perinpohjin +sekä jään kestävyyttä että tien suuntaa. Matti alkoi jo jänistää, +mutta minun intoni vaan kasvoi. Matkamme olisi lykkäytynyt ainakin +huomiseksi, ell'ei taloon samassa olisi saapunut kahta rahtimiestä, +jotka olivat tulleet juuri samoja jäitä, joita me niin pelkäsimme. +Nyt vetosin minä Matin ylpeyteen ja urhoollisuuteen, ja hänen +vastustuksensa päättyi siihen, että isännän kuullen sanoi itsensä irti +kaikesta edesvastuusta. Hevonen valjastettiin, lasit tyhjennettiin ja +isäntä toivotti meille onnea matkalle. Näön vuoksi murisi Matti vielä +jotain, mutta hotasi samalla hevosta ja niin me lähdimme liikkeelle. + +Hetken kuluttua jäi meistä maantie oikealle kädelle ja kun me kerran +olimme tien haaran sivuuttaneet ja ajaneet synkkään metsään pitkin +kaitaista syrjätietä, oli päätös tehty ja molempien meidän mieltämme +kevensi se, että asia viimeinkin oli ratkaistu. Tarjosin Matille +rohkaisuryypyn ja viritin iloisen laulun, niin että hongikko kajahteli. + +Pian ajoimme alas jyrkästä törmästä, metsä harveni ja puiden oksien +ja runkojen välistä vilkkui jään valkonen lakana kuin pysty seinä. +Soluimme alas rinnettä ja tulimme muutaman sisäisen lahdelman jäälle. +Kuu ei ollut vielä noussut ja tuossa omituisessa, epämääräisessä, +tuikkavassa tähtien valossa näytti lahti äärettömän suurelta selältä. +Reki, joka oli reutoillut ja kolahdellut jäälle laskeuttaissa, liukui +nyt tasaisesti kuin lasisella pinnalla. Lunta oli vaan vähän kirkkaalla +jäällä, sillä lumen oli satanut ennen kuin järvi jäätyi. Ajattelin jo +kaivaa esille luistimeni ja näyttää Matille, miten hevonen sivuutetaan. +Mutta tekemättä tuo jäi, kun reki oli niin lämmin ja mukava ja matkan +teko niin helppoa, että siitä oikein nautin. Hevosen ei tarvinnut juuri +muuta kuin itseään liikutella, reki seurasi kuin varjo sen perässä. + +Siellä täällä näkyi harmahtavan jään pinnassa musta juova, jonka +halkeama oli siihen piirtänyt päästämällä vettä jäälle ja sulattamalla +lunta tuuman verran molemmin puolin. Olimme ajaneet melkoisen matkan +salmen suuhun päin, ennenkun ensimmäinen rasahdus ilmaisi, ett'ei +meillä ollut maata jalkojemme alla. Hevonen pelästyi outoa ääntä, +mutta tottui siihen pian. Matti ja minä emme vaihtaneet ajatuksia +tapahtuman johdosta, mutta minä luulen, että nuo pitkät, valittavat +äänet, jotka salamoina edellämme juoksivat, synnyttivät kamalata kaikua +omissatunnoissamme, jotka eivät olleet niin paatuneita kuin hevosen +omatunto. Minä kyllä näin, että Matti alussa hätkähteli, joka kerta +kun jää tavallista vaikeammin allamme valitti, ja minäkin tein samoin. +Vakuutimme kuitenkin toisillemme mitä rauhallisimmalla äänellä, että +kun jää tuolla tavalla rusahtelee, se on vaan merkki siitä, että se +kestää. Sehän on vaan pakkanen, joka sitä kutistaa ja vahventaa! + +Kaunista päivää oli seurannut mitä ihanin keskitalven tähtiyö. Jo +auringon laskiessa olin minä todelliseksi mielihyväkseni huomannut, +että ylähuuleeni, jonka haivenet muuten olivat vaaleat ja näkymättömät, +oli alkanut kuuraa kasvaa. Työnsin torvelle huuleni ja katselin +ihastuksella jäätynyttä miehuuteni merkkiä, mutta Matti ei huomannut +mitään eikä näkynyt ollenkaan nauttivan omasta kuurastaan. Jäällä oli +pakkanen purevampaa ja nipisti nenää niin että kirveli, mutta vähät +kivusta, kun tuon tuostakin voin kielelläni lipaista aivan oikeita, +kankeilta tuntuvia viiksiä, joita pimeän vuoksi en valitettavasti +voinut nähdä. + +Matin kanssa pitämäni puheet olivat vähitellen muodostuneet pelkiksi +ajatusviivoiksi, mutta aukot paikat täytin minä itse. Lumiset, +havupuita kasvavat tummat rannat jäivät yhä enemmän jälellemme, +lahti laajeni ja äärettömän, vaalean harmaan kentän takaa kohosi +kuun toisesta laidasta syöpynyt sakara. Oli niinkuin olisimme +olleet matkalla maailman avaruuteen, niin rajattomalta, kylmältä ja +autiolta näytti meistä Saimaan selkä epämääräisessä puolihämärässään. +Minua puistatti ja minä unohdin viikseni tehdäkseni salaman nopean, +tähtitieteellisen matkan maailmoihin, jotka olivat miljaardien +peninkulmain päässä maanpallostamme. Mutta avaruuden äärettömyyden +takia en kuitenkaan omaa pienuuttani unhottanut, ja minun täytyi +piankin Matilta kysymällä saada selkoa turvallisuudestamme: + +-- Tietääkö, Matti mistä tie kulkee? + +-- Tästähän tuo kulkee altamme, vastasi Matti. + +-- Mistä? + +Turhaan minä tarkastelin jälkeä ja rauhoituin vasta sitten kuin näin +selviä hevosen jälkiä jäällä. Oli niin merkillisen lohdullista nähdä +nuo mustat jätteet, jotka monta syltä pitkänä viivana viittasivat +meille kulkumme suuntaa. Linnunrata kaikessa puhtaudessaan houkutteli +minut harharetkilleni vasta sitten, kun olin huomannut maan matoisen +loan jalkojeni alla. + +Keskiyö oli vähitellen ohi. Tähtisikeröt olivat hitaasti kääntyilleet, +kuu kulki nopein, pitkin askelin alhaalla taivaan rannassa. +Ajatukseni pääsivät taas jaloilleen, hiljaisuuden, yksitoikkoisuuden +ja kipenöitsevän äärettömyyden avustamina. Aloin siinä tuumia omaa +pienemmyyttäni tämän luonnon suuruuden edessä, mutta ei siitä saamani +opetus ottanut minuun oikein pystyäkseni. Ei ollut minulla siihen +aikaan vielä mitään auttamattomia suruja, joita olisin tarvinnut +pienennellä vertaamalla niitä äärettömyyteen ja siihen varmaan tietoon, +että on niitä muitakin kärsiväisiä noiden maailmain miljoonain +joukossa. Minulla oli vielä kuusitoistavuotiaan turhamainen mieli +ja vankka usko nuoruuden rakkauteen ja sen kaikkia voittavaan, +lämmittävään liekkiin. Ja niin aloin minä muistella Salamia, joka +teki valosta sillan Sulamithin luo, ja suoritin minä siinä melkoiset +määrät kunnollista siltatyötä, kun kerran olin päässyt selville +siitä, mihin tähteen minä Sulamithiin sijoittaisin. Pysähdyin lopuksi +erääsen tähteen, joka kaikista kirkkaimmin kimmelteli, ja jonka valo +vuorotellen vaihteli valkeaa, sinistä ja punaista, niinkuin timantti, +ja niin lähdin hänen luoksensa taivaltamaan. Jälestäpäin sain kuulla, +että tähdellä oli miehen nimi, Sirius, mutta minun silmissäni oli hän +vielä kauvan kaiken naisellisen kauneuden perikuva, jonka kasvojen +piirteet kyllä vaihtelivat, mutta joka useimmittain esiintyi edessäni +ihanan Anna Ramseniuksen muotoisena. + +Vasta sitten kun olimme tulleet pois Saimaan jäiltä, alkoi tähti oikein +selvästi muistuttaa tuota kaunista papin tytärtä, mutta en ollut vielä +aivan pitkälle ehtinyt, ennenkun kaupunkilaislemmittyni häiritsevällä +tavalla pisti iloisen, nauravan naamansa Sulamithin ja minun väliin. +Koetin karkoittaa hänet pois hyvin epäkohteliaita asioita ajatellen, +mutta yhtäkaikki hän vaan seisoi edessäni täyttä kurkkuaan nauraen +puolen miljardin peninkulman päässä avaruuksien perillä. Otin hänet +armoihini, rakensin valosiltani häntä kohti, en nähnyt häntä enää, +pyysin anteeksi itseltäni ja vaihdoin varmuuden vuoksi tähden nimeä, +ett'en joutuisi uskottomaksi Sulamithille. Nimitin sen noin vaan +yleisesti "Onnen saareksi" ja ohjasin purteni sitä kohti läpi taivaan +kannen kimmeltävien saaristojen. + +Ei kestänyt hauvankaan, ennenkun olin mielestäni aivan mitätön +hitunen, joka toisen yhtä pienosen hitusen kanssa ajaa läpi äärettömän +avaruuden. Kun katselin kupeelleni jäälle, oli se kummallisen +epätodellisen näköinen, niinkuin olisi ollut monta peninkulmaa +jalkaimme alla. Metsän musta juova saattoi hyvin kyllä olla joku pilvi +jossain tavattoman kaukana. Olin kuin ilmassa kulkevinani. Hevonen, +reki, Matti ja minä olimme erikoinen taivaan kappale ja vapautuneina +maanpallon vetovoimasta pyrimme me, nuoruuden rakkauteemme luottaen, +kohti "Onnemme saarta", jonka kirjavat puutarhat väikkyivät kaukana +edessämme. Hetken aikaa oli mielikuvitukseni erehdyttävän todellinen. +Täällä Saimaan selkien keskellä oli jää herennyt halkeilemasta, +kulkusten kilinään oli korvani jo aikoja sitten tottunut, niin ett'en +sitä huomannut, matka kului aivan hiljaa, ja tuo vaalean harmaa pinta +allamme oli niin tasanen, että oli kuin reki ei olisi liukunut, vaan +kiitänyt sen ylitse. Hevosen kavioiden kopse haihtui kaiuttomaan yöhön, +Matti vaikeni, minä vaikenin, jää vaikeni. Olin jo kysymäisilläni +Matilta, kuinka hän oli uskaltanut lähteä kanssani niin vaarallisille +kaukomatkoille, ja tiesikö hän, että me voisimme matkustaa tällä +tavoin tuhansia vuosia kuitenkaan perille joutumatta. Mutta Matti +istui ja torkkui turvallisesti kuskilaudallaan ja heti huomasin minä +mahdottomaksi, että hän olisi voinut olla matkalla kautta avaruuksien +kohti "Onnen saarta". + + +III. + +En ollut juuri ollenkaan Matille vihanen siitä, että hän oli pysytellyt +maan päällä. Päinvastoin. Rupesin ajattelemaan odottamattoman aikaista +kotiintuloamme, kuinka me hämmästyttäisimme kaiken kotiväen ja kuinka +ne meitä kysymyksillään ahdistelisivat. Olin jo selvillä kaikista +niistä välinpitämättömistä vastauksista, joita tulisin antamaan +kiihoittaakseni heidän uteliaisuuttaan vielä enemmän, ja kuinka minä +sitten toisten päivitellessä ja toruessa aivan tyynesti kertoisin, +että me olimme ajaneet Saimaan jäiden yli jo ennen joulua. Olin tästä +tosiasiasta kovasti mielissäni, sillä tekomme näyttäisi varmaankin +jotenkin uhkarohkealta, mutta se minua kuitenkin hiukan harmitti, +ett'en voisi kertoa heille mistään oikeasta seikkailusta. Olihan vähän +noin niinkuin noloa tulla kotiin mitään erinomaisempaa kokematta ja +minä aloin jo toivoa, että edes ajaisimme jäähän -- ainoastaan nimeksi +-- tai että saisimme nähdä jonkun puolen tusinaa susia. Tarkemmin +punnittuani päätin toivoakin vaan susia, koska en ollut niitä ennen +läheltä nähnyt ja kun ne eivät tainneet olla niinkään vaarallisia. +Ja minä antauduin sen miellyttävän tunteen valtaan, että minä nyt +olen suureen vaaraan joutumaisillani, sill'aikaa kuin kotikäet +nukkuvat makeinta untaan ja luulevat meidänkin tekevän samoin jossain +turvallisessa majatalossa. + +Kun olin taas saanut ajatukseni kotiin päin suunnatuiksi, +pysähtyivätkin ne sinne, vaikkakin "Onnen saari" yhä leimusi ihanana +ilotulituksena yöllisellä taivaalla. Äskeinen suuren vaaran tunne +vaihtui miellyttäväksi hyvinvoinniksi ajatellessani lähenevän joulun +kotoisia iloja. Joulu oli lapsuuteni aikana ollut minulle juhla +täynnä lempeitä, hyväntahtoisia ja lämpimiä tunteita. Näin vanhan +isäni heltyvän ja loistavan hiljaista ja sydämmellistä ystävyyttä, +äidilläni oli vaan pelkkiä helliä sanoja sanottavanaan ja me lapset +saimme arvokkaita joululahjoja ja pyhäruokaa monen viikon kuluessa. +Kuusitoista vuotiaan surut eivät ole syvälle juurtuneet ja minä olin +iloinen siitä, että ihmiskunta oli saanut syntiensä sovittajan ja minä +tahdoin viettää hänen syntymäjuhlaansa sillä oikealla, lämpimällä +mielellä. Ajattelin omituisella, rauhaisalla ilolla noita suurina +juhlapäivinä pidettäviä hartaushetkiä ja päätin ottaa niihin osaa +täydestä sydämmestäni ja sen kautta vanhempieni mieltä ilahuttaa. +Tahdoin karkoittaa mielestäni kaikki kapinalliset, uudenaikaiset ja +vapaat ajatukset, joita elämä koulukaupungissa on minussa väkisinkin +eloon herättänyt, ja vielä kerran hyvän lapsen tavoin nauttia +jouluilosta vanhassa, hyvässä kodissani. Siitä mielialasta olisi +saarnanikin uudenvuoden jälkeen uhkuva ja yhdellä tempauksella siirtävä +minut lasten kirjoista maineen temppelin harjalle. + +Suljin silmäni ja olin jo kotoa lähestyvinäni. Tuossa on +karjakartanomme vasemmalla puolen tietä, tuossa alkaa havumetsä ja +kymmenen minuutin kuluttua olemme kotipihalla. Kuulen jo aivan selvään +Kastorin äkäisen haukunnan ja nautin jo edeltäkäsin hänen mielensä +muutteesta, kun hän saapi tietää, kuka täältä on tulossa. Sitten +tuikkaa tulia puitten runkojen välitse, ja me ajamme ulos havumetsästä, +puistokäytävän läpi, koiran yhä haukkuessa. Kun tulemme pihaan +porttipylväiden välitse, jotka ovat puoleksi kinoksiin hautautuneet, +hyökkää vastaamme Kastor hevosen kimppuun käyden. Hetikohta tuntee hän +ääneni ja hänen kiukkunsa vaihtuu iloon niin hurjaan, että minulla on +täysi työ estää häntä kasvojani nuolemasta. Hän hyppii ja ulisee reen +ympärillä, loikkaa sen sisään ja iloitsee minun tulostani niin kuin ei +kukaan ihminen vielä ole iloinnut eikä koskaan tulekaan iloitsemaan. + +Kulkusten kilinän ja Kastorin ilohuutojen houkuttelemana tulee piika +Reeta porstuaan kynttilä kädessään. Etehisen ikkunassa näen minä +tutkiskelevia kasvoja, ja kun pysähdymme rappujen eteen, ilmaantuu +äidin vanhat, rakkaat ja ystävälliset kasvot Reetan takana ja tuli +valaisee lämpimästi hänen hienoja ryppyjään ja sileäksi kammattua +harmahtavaa tukkaansa. Melkein juoksemalla hän juoksee rappuja alas ja +huudahtaa: -- Kaarlo --! Oletko jo täällä! Rakas Kaarlo, tervetullut, +tervetullut! + +Äidin jälestä tulivat siskot ulos kylmään talvi-iltaan ehtimättä edes +huivia hartioilleen heittää. Mutta isä jäi etehiseen ja tuprutteli +savua ikkunaan. Hänen kalju päänsä kiilteli kattolampun valossa ja +avonaisista ovista lensi minulle tervetuliaisiksi vastaani paksut +huurupilvet. Ne toivat tullessaan joululakan lemua, pestyjen lattiain +hajua ja vierreleivän tuoksua; ja se vaikutti minuun erittäin +miellyttävästi kylmästä tullessani. Ihastuksella tunsin sitten tuon +kaikkia muuta voimakkaamman lemun, joka tuntui ainoastaan kotona +Hannebergissä, joka oli syöpynyt huonekaluihin ja vaatteihin, +joka seurasi kotia ja perhettä ja jota ei tavattu missään muualla +maailmassa. Siinä lemussa hengähtävät vastaani kaikki lapsuuteni +muistot ja kodin koko lumousvoima ja herttaisuus. + +Äitini suutelee minua, mutta astuu kohta ihmeissään askeleen taapäin. + +-- No minun päiviäni! huudahtaa hän. Pojallahan on viikset! + +Sisaret tunkeilevat reen ympärillä nähdäkseen minua ja minun viiksiäni, +ja kun minä olen reestä noussut, näen minä äärettömäksi ilokseni, +etteivät kuuraviikseni sulakaan pois, vaan sallivat itseään sormiella +ja kierrellä niin paljon kuin vaan haluttaa. Niistän nenääni saamatta +niitä näppiini ja valmistaun mahtavassa saattokulussa astumaan vanhaan +kotiini. Isä tulee vastaan porstuassa ja minä kiverrän ylös komean +huulipartani antaakseni hänelle tulijaissuudelman. + +-- Nuo ajat sinä huomenna pois, -- ne eivät sovi koulupojalle, sanoo +isä jäähdyttävästi ja suutelee minua hymyillen. Ei kutsunut niitä edes +viiksiksi, sanoi vaan "nuo". + +Unohdan kuitenkin pian hänen epäystävällisyytensä, sillä etehisessä +näen minä setä Ramseniuksen ja Annan, jotka ovat meillä kylässä. Setä +taputtaa minua olkapäälle ja sanoo tervetulleeksi, mutta Anna vetäytyy +ujosti hämärän peittoon, enkä minä voi mitenkään saada selkoa siitä, +mitä hän ajattelee viiksistäni. Tuo hämäryys, joka häntä ympäröipi, +näyttää minusta hyvin oudolta, ja minä alan hiukan epäillä, enkö +nähnekin vaan unta, kun samassa kuuluu jotain melua ja pauhua niinkuin +koko talo sortuisi päälleni. Lattia vajoo jalkaini alla, luulen +kuulevani veden kohinaa ja kaikki rakkaani katoavat samassa näkyvistäni. + +Samassa huutaa Matti jotain ja minua pudistetaan turkin kauluksesta: + +-- Pian ylös! Pian, ett'ei reki uppoa! Katsella harastelin ympärilleni +enkä ollenkaan käsittänyt mitä oli tapahtunut, ennenkun reen edessä +näin mustan olennon, joka avannossa polskaroi. Takanani seisoi Matti ja +pudisteli minua kauluksesta. + +-- Tässä nyt ollaan järvessä, sanoi hän. + +Kavahdin seisoalleni ja nakkasin vaistomaisesti turkin päältäni +ollakseni vapaampi liikkeissäni. + +-- Elä heitä turkkia veteen, huusi Matti, -- tässä vielä kuivia +vaatteita tarvitaan tän' yönä! + +Matti seisoi reen takana ja piti siitä kaikin voimin kiinni estääkseen +sitä avantoon liukumasta. Kohta olin minäkin hypännyt jäälle Mattia +auttamaan. + +-- Pidä rekeä niin kauvan kuin minä irtautan aisat, komensi Matti. + +Tartuin rekeen kaikin voimineni ja sain töin tuskin pidetyksi kannat +jäällä. Ymmärsin pian Matin tarkoituksen ja hyväksyin sen täydellisesti. + +Kunhan kerran saisimme reen jäälle, niin sittenpähän olisi aika katsoa, +miten hevonen voitiin pelastaa. Oli meille onneksi, ett'emme olleet +joutuneet rekinemme päivinemme veteen, sillä silloin olisi pelastus +ollut paljoa vaikeampi. + +Hetken puuhattuaan oli Matti saanut aisat rahkeista irti ja +voimakkaalla tempaisulla saimme me reen jäälle. Suuressa, mustassa, +parin sylen levyisessä avannossa ponnisteli hevonen ähkien ja +huohotellen koettaen pysyä pinnalla. Niinpian kuin reki oli pelastettu, +hiipi Matti varovasti avannon reunalle lähelle hevosen päätä, polki +jäähän koettaakseen kestikö se ja meni sitten auttamaan reipasta +ruunaansa, joka miltei iloisesti päristellen ponnisteli jääkylmässä +vedessä aivan niin kuin olisi ollut tavallista kesäkylpyä ottamassa. + +Minä aioin mennä apuun, mutta hän huusi minulle, ett'en tulisi liika +likelle jään reunaa. Siinä oli hän oikeassa, olihan tarpeetonta suotta +aikojaan pudota veteen ja kastua läpimäräksi. Yö oli kyllä ilmankin +kylmä. Ainoastaan toinen jalkani oli hiukan kastunut, kun rekeen +hulahtanutta vettä oli vähän tunkenut saapasvarresta sisään. Matti, +joka oli kohta paikalla, kun hevonen upposi, hypännyt jäälle, oli aivan +kuiva. + +Saatuaan kiinni hevosen suitsista rauhoitti hän sitä ystävällisillä +sanoilla ja päätä taputtamalla. Sitten peruutti hän sitä vähän matkaa +ja koetti kehoittavasti huutaen ja suitsista vetäen saada sitä +hyppäämään jäälle. Hevonen kokosi voimansa suureen ponnistukseen, +kohottautui melkein pystyyn jääpalaisten keskessä ja koetti Matin +yhä sille hoilatessa iskeä etujalkansa jään reunaan. Saikin se +toisen kavionsa jään reunaan, mutta jää murtui ja hevonen hulahti +takaisin mustaan avantoon ja Matin täytyi heittää suitset irti. +Jääpalaset kolasivat ja vesi loiski, hevonen päristeli vettä +suurista, tuhuttavista sieramistaan ja oli taas entisessä uivassa +asennossaan. Lyhyellä, levottomalla, navakalla hirnahduksella ilmaisi +se tyytymättömyytensä vankeuteensa ja teki uuden yrityksen omin voimin +pelastaakseen. Se onnistuikin niin hyvin, että hän nyt sai molemmat +kavionsa jäälle, ja Matti juoksi ilosta huudahtaen apuun. + +-- Siinä se on hevonen, joka itse itsensä auttaa, sanoi hän ylpeillen. + +Mutta hevonen ei jaksanut kaukaa pysyä rasittavassa asemassaan, kaviot +luisuivat yhä lähemmä jään reunaa ja Matin huudot ja riuhtomiset +olivat turhat. Elukkaparka ymmärsi epätoivoisen asemansa yhtä hyvin +kuin mekin. Tähtien valossa voin minä hyvästi erottaa sen apua anovan +katseen, joka ikäänkuin näytti moittivan minua siitä, että seisoin +siinä toimetonna yrittämättä mitään häntä pelastaakseni. Hänen +suuret, liikkuvat sieramensa puhuivat voimakkaampaa hädän kieltä kuin +mitkään ihmisen kasvot, ja minä kiiruhdin Matin luo jotain tyhmää +ehdottamaan. Mutta joko nyt Matti oli tunteettomampi eläinten kielelle +kuin minä, tai oli hän sitä mieltä, että hevosia oli hevoisina +kohdeltava, oli miten oli, hän haki esille ruoskan, hihkasi pari kertaa +sydämmettömästi, tarttui taas suitsiin ja huimasi hevosta ruoskalla +armottomasti selkään. Epätoivoissaan nousi hevonen melkein pystyyn, +teki viimeisen ponnistuksensa ja sai enemmän kuin puolet mustasta +ruumiistaan jään reunalle. + +-- Kas niin, hoo! Ylös vedestä, sinä kirottu kanttura! huusi Matti. + +Kirottu kanttura iski etujalkainsa rautakengät jäähän ja vetihe +hiljalleen ylös. + +-- Kas niin, hoo! Tulehan, tulehan! kehoitteli Matti. + +Silloin ulvahti jää surkeasti ja painui hitaasti hevosen alla. Matti ja +minä pelastauduimme kiireen kautta kovalle jäälle, mutta hevonen upposi +takaisin isontuneesen avantoonsa ääntä päästämättä, ikäänkuin olisi +päättänyt ennemmin turvautua kylmään veteen kuin ottaa vastaan piiskan +iskuja ja haukkumasanoja. + +-- Siinä se nyt on, virkkoi Matti. -- Ja siellä taitaa pysyä, lisäsi +hän yhtä rauhallisesti. + +-- Meidän täytyy hakea apua, sanoin minä. + + +IV. + +Nyt vasta aloimme ympärillemme katsella. Ei ollut pitkältä maihin ja +minä kysyin Matilta, miten olimme osanneet ajaa näin kaitaseen salmeen, +jossa varmaankin kävi virta. + +-- Ka, no -- kun hevonen vei... vastasi hän. + +-- Kulkeeko tie tästä? + +-- Mistäs minä sen tiedän paremmin kuin tekään? + +-- Oletko ajanut harhaan? + +-- Olemmepa saattaneet ajaa, kun ei tietä näy. + +-- Oletko nukkunut -- häh? + +-- Nukkuihan herrakin. + +Nyt alkoi hevonen huohottaa arveluttavasti ja Matti otti aisat +koettaakseen ulottuivatko ne avannon yli. Onneksi ne ulottuivat, +ja hetken kuluttua oli hän sitonut ne mahahihnaan niin, että ne +kannattivat hevosta, jonka nyt ei tarvinnut uuvuttaa itseään uimalla. + +-- Auttaisiko tuo, jos huutaisi apua, arveli Matti sen tehtyään ja +päästi jotenkin laimean huudon talviyön helmaan. + +-- Ei, mene sinä hakemaan apua, niin minä huutelen, ehdotin minä. + +-- Eiköhän täällä asune ihmisiä jossain, tuumi Matti. -- Muistelen +nähneeni tulen tuiketta, ennenkun upposimme, ja hevosella on aina +merkkinsä, kun se eksyy. Voi, voi, että lähdinkään tälle taipaleelle! + +-- Elähän nyt, -- menehän nyt vaan, niin minä huudan. -- Ja minä +päästin mitä pirullisimman ulvahduksen mikä suinkin vaan kurkustani +helti. Se synnytti kamalan kaiun toisella puolen salmea, hevonen +herkesi tuhuttamasta ja käänsi päänsä nähdäkseen, mitä meillä oli +tekeillä. Matti lähti tallustelemaan salmea pitkin tutkiakseen seutua +ja minä aloin taputella ja rauhoitella hevosta samalla kuin tuon +tuostakin korotin ääneni mitä kauheimpaan kirkunaan, joka teki hevosen +yhä levottomammaksi ja herätti eloon uinailevan mielikuvitukseni, niin +että lopulta huusin todellisesta vakuutuksesta niinkuin hengen hädässä. +Matti oli häipynyt pieneksi mustaksi pilkuksi tuolla jäällä ja minä +olin kuulevinani hänen huutavan jotakin. Teroitin korvani ja erotin +viimein: + +-- Paljoko kello on? + +Minua harmitti tuo minun mielestäni tarpeeton kysymys, kaivoin +kuitenkin kelloni esille ja karjuin Matille: + +-- Kello on viisi! + +Samassa lähti Matti kulkemaan määrättyä suuntaa ja katosi erään niemen +taa jättäen minut keskellä yötä yksin hukkuvan hevosen kanssa, jumala +tiesi kuinka kauvaksi ihmisasunnoista. Pian tuossa kuitenkin toinnuin, +aloin hypiskellä lämpimikseni hevosraukan edessä ja kääriydyin lopulta +nahkasten sisään rekeen, kun kastunut jalkani ei ottanut lämmitäkseen. +Hevonen lepäsi aivan hiljaa aisojensa varassa, tuhuttaen ja hirnahtaen +silloin tällöin, niin kauvan kuin näki minut, mutta alkaen käydä +todella levottomaksi, kun olin rekeen piiloutunut. + +Ensiksi se ähkäsi puoleksi päristellen puoleksi hirnahtaen niin +tuskaisesti, että minä hyppäsin pois reestä luullen hänen uppoavan. +Kuultuaan minun liikahtavan, käänsi hän päätään ja katseli minua +niin moittivasti ja päästi suustaan äänen niin surkean, että minun +täytyi käydä lohduttamaan. Silittelin hänen harjaansa ja korviaan, +ruopottelin otsaa ja tukan juurta ja puhelin hänelle lohduttavia +sanoja huolettomalla äänellä. Hänestä kuului varmaan tuo huoleton +ääni ivalta, sillä kärsimättömällä liikkeellä pudisti hän päätään ja +päästi taas tuollaisen valittavan, tuskaisen hirnahduksen, joka värisi +vilua niinkuin hän itsekin. Melkein koko ajan oli hän liikkeessä, +pysytelläkseen lämpimänä, ja ainoastaan sen kautta säilyi avanto +sulana; -- muuten se varmaankin olisi jäätynyt sekä hänen ympärilleen +että päälleen. Aisat, jotka häntä kannattivat, natisivat jäällä joka +kerta kun hän kävi levottomaksi, ja yhä levottomammaksi alkoi hän käydä. + +Ymmärsin hänet vallan hyvin ja koetin nyt osaa ottavalla, valittavalla +äänellä häntä lohduttaa. Hänen levottomuutensa lakkasi hetkeksi, hän +vaan pudisti surullisesti kaunista päätään, mutta vapisi vilusta niin +kovasti, että jää ympärillä helisi. + +Istuin ja hyväilin häntä siinä ainakin kymmenen minuuttia surullisten +mietteiden mieltäni ahdistaessa. Eihän syy kaikkeen tähän kurjuuteen +ollut kenenkään muun kuin minun? En voinut millään tavoin siirtää +edesvastausta omaltatunnoltani ja minun täytyi tunnustaa olevani hänen +murhaajansa, sillä siitä olin minä vakuutettu, ett'ei hän voisi pysyä +hengissä puolta tuntia kauvempaa. Ja noin surullista kuoleman taistelua +täytyi minun katsella, voimatta häntä mitenkään auttaa. Keskitin kaikki +syyllisyyteni ja sääliväisyyteni tunteet hyväilyyni, mutta hän yhä vaan +pudisti päätään, tällä kertaa melkein vihaisesti ja päästi suustaan +niin surkean valittavan ja niin kamalan huudon, että minä aivan +ehdottomasti peräydyin avannolta luullen hänen päälleni käyvän. Mutta +sitten hän taas rauhoittui ja katseli minua rukoilevin silmin. + +Silloin valaisi onnistunut ajatus synkkää suruani, jätin hevosen siihen +hetkiseksi ja kaivoin esille palan leipää eväslaukustani. Samalla pisti +päähäni, että minähän voin käyttää konjakkipulloani lieventääkseni sitä +vilua, joka yhä enemmän tunki jalkoihini. Mutta miks'en samalla antaisi +hevosellekin konjakkia? Ja hetken kuluttua syöttelin minä paleltuvalle +toveriparalleni konjakissa kastutettua leipää. Hän söi mielellään +eikä ollenkaan hylkinyt leipää, vaikka se haisikin väkiviinalle. Oli +minusta omituisen helpottavaa turkkiin kääriytyneenä ja hevosen pää +kainalossani jakaa hänen kanssaan eväitäni ja konjakkia, joka näkyi +tekevän hyvää. Hän rauhoittui syödessään ja nuoleskeli ahneesti +käsiäni, kun niihin konjakkia hulahteli. + +Oli kulunut aikaa ehkä tunnin verran siitä kuin ajoimme jäähän ja +puolen tunnin verran siitä kuin Matti lähti. Ei häntä vielä näkynyt ei +kuulunut ja minä aloin jo joutua epätoivoon. Miksi istun minä tässä +ja ylläpidin kuolemaan tuomitun henkeä? Eikö olisi paljoa viisaampaa +lähteä tiehensä ja pelastautua kuoliaaksi paleltumasta? Ehkä voisin +saada apuakin pikemmin kuin Matti! Vaan niinpian kuin taas katsahdin +toveriini, muuttui mieleni täydellisesti. Jos olisin hänet nyt +jättänyt, olisi se ollut rikos, joka olisi vaivannut minua elämäni +kaiken. Olisin ollut valmis paleltumaan kuoliaaksi hänen viereensä, jos +niiksi olisi tullut. + +Pian olimme tyhjentäneet konjakkipullon ja minä voin pyhästi +vakuuttaa, että hevonen oli saanut sitä suurimman osan. Tulin siinä +nyt ajatelleeksi, mitä mahtaisivat kotona sanoa, jos näkisivät minut +täällä Saimaan jäällä syöttämässä ja silittelemässä avantoon uponnutta +kuolemaisillaan olevaa hevosta. Muistui mieleeni, että Anna Ramsenius +rakasti äärettömästi hevosia ja nyt ajattelin minä tätä uskollisuuttani +hädässä kahdenkertaisella ilolla. + +Käännähdin usein taakseni ja näin viimein kolme mustaa pistettä +ilmaantuvan niemen nenään ja lähenevän meitä. Ajatteles, jos ne +olisivat susia! Minulla ei ollut mitään muuta kuin puukko omaksi ja +hevoseni puolustukseksi, ja jännityksellä odotin minä noita kolmea +pistettä. Koetin uskotella itseäni, että Matti sieltä tuli kahden +muun miehen kanssa, mutta puolipimeässä näyttivät nuo pisteet niin +eriskummallisilta. Hevonenkin vainusi tulevia, pörhisti korvansa +ja näytti niin pirteältä, että kaikki huoleni haihtuivat, sillä +ei varmaankaan avantoon pudonnut hevonen tuolla tavalla korviaan +pörhistä, jos susia vainuaa. Hän näkyi saavan uutta toivoa, koko hänen +jähmettynyt ruumiinsa jännittyi yht'äkkiä uuteen ponnistukseen, joka +oli niin voimakas, että toinen aisa irtautui ja ainoastaan toinen jäi +vielä kannattamaan. Hän hirnahti äänellä, jossa ei enää ollut kamalaa +epätoivoa, ja iloisesti siihen metsän kaukainen ranta vastasi: + +-- Hei, heppaseni! Oletko vielä elossa? Kuului Matin ääni huutavan. + +Hevonen vastasi uudella, äänekkäällä hirnunnalla. + +Kymmenen minuuttia sen jälkeen oli ruuna vedettynä jäälle vähän +matkaa avannosta. Seisoalleen se ei kyennyt, mutta näytti kuitenkin +tyytyväiseltä. Käärimme nahkaset hänen ympärilleen ja aloimme neljän +miehen voimalla virittää hänen voimiaan hieroen ja huudahdellen. Sitä +tehdessämme pureskeli ruuna leipää, jota Matilla oli ollut mukanaan, +ja virkosi vähitellen puolentoista tuntia kestäneen kylmän kylpynsä +jälkeen. + +-- Mitenkä saitte sen näin kauvan hengissä pidetyksi? kysyttiin minulta. + +-- Join sen kanssa veljen maljan avannossa, selitin minä ja näytin +tyhjää pulloani. + +-- Ähäh! irvisti Matti ja hieroi hevostaan, niin että otsa hikeä +valoi, vaikka olikin pakkanen. -- Ähäh! -- Eikös ole hyvä, että +hevosia opetetaan viinaa nielemään? Sen konstin taitaa tämä ruuna +jo vanhastaan. Se on, näet, ollut monilla markkinoilla ja vaihtanut +omistajaa useamman kerran, ja silloin täytyy hevosparkaa aina vähän +virkistellä, ett'ei korviaan riiputtelisi! Vaan olipa vahinko hienoa +konjakkia, olisihan tuohon tavallinen paloviinakin välttänyt... + +Kun olimme hevosta uuvuksiimme asti hieroneet, otti Matti nahkaset +hänen päältään ja kehoitti häntä ystävällisin sanoin nousemaan. Hevonen +koetti pari kertaa, mutta ei päässyt. Silloin tarttuivat miehet häneen, +asettivat ensin istumaan ja työnsivät siitä sitten jaloilleen. Ja kumma +kyllä pitivät jalat päällään, vaikka olivatkin kankeat. Matti talutteli +häntä jäällä, hyväili ja houkutteli ja valjasti viimein reen eteen. +Varovasti seuraten kestävää jäätä rantoja pitkin, tulimme vihdoinkin +taloon, josta Matti oli miehet löytänyt. Siellä pantiin ruuna talliin +ja Matti hieroi häntä päivään asti, sill'aikaa kuin minä loikoilin +vieraskammarissa ja jatkoin keskeytyneitä unelmiani. + +Tulimme kotiin melkein samaan aikaan kuin olisimme tulleet, jos +olisimme ajaneet pitempää tietä maantietä myöten. + +Kun olimme ajaneet havumetsään, joka oli kymmenen minuutin matkan +päässä pihasta, kysyin Matilta, kertoisimmeko seikkailustamme. + +-- Niin no, vastasi Matti, aivan niin kuin herra tahtoo. + +-- Vaan etkö saata saada toria isältäsi, jos hän kuulee, että olet +ollut hukuttaa ruunan? + +-- Saattaapa niinkin olla, sanoi Matti. + +-- Eiköhän olisi parasta, jos ei kukaan saisi mitään tietää? + +-- Se nyt on aivan herran vallassa. + +-- Katsohan, saattaisimmehan kumpanenkin saada toria kotona. + +-- Kyllä kai se on niinkuin herra sanoo. + +-- Emmekö sitten kerro kenellekään koko asiasta? + +-- Parastahan taitaa olla. + +Kotona otettiin minut avosylin vastaan, mutta ei ollut minulla mitään +viiksiä, joilla olisin voinut pöyhkeillä astuessani vanhoihin, mataliin +huoneihin. Eikä näkynyt siellä setä Ramseniusta eikä Annaakaan. Isä +kysyi totisen näköisenä lukukausitodistustani, mutta äiti ja sisaret +tahtoivat kuulla uutisia suuresta maailmasta. + +Jäällä viettämämme yö jäi Valkolan Matin ja minun väliseksi +salaisuudeksi. Jäi aina joulun jälkeen, melkein siihen saakka, kun +minun olisi ollut saamani pidettävä. Silloin kuulin minä eräässä +seurassa ulkona pitäjällä muutaman ylioppilaan kehuvan vaarallista +matkaa, jonka hän oli tehnyt jäitä pitkin täällä kotipitäjässä, vaikka +järvet täällä olivat olleet jäässä jo joulukuun alusta. Silloin katkesi +kärsivällisyyteni ja minä kerroin Matin ja minun seikkailusta. + +Tietysti ei kukaan tahtonut ottaa sitä uskoakseen, mutta minä käskin +kysyä Valkolan Matilta, kun sattuivat hänet ensikerran näkemään. +Ja silloin oli minulla ilo saada ihaileva ja kysyvä katse Anna +Ramseniukselta, joka oli ollut ylioppilaan mielitietty koko joulun +ajan. Tyttö kyllä ymmärsi sen, että olin voinut viettää yön Saimaan +jäällä hukkuvan hevosen kanssa, mutta että olin kokonaista kolme +viikkoa voinut olla sellaisesta tapahtumasta kertomatta, se kävi +aivan yli hänen ymmärryksensä. Ja kävi se yli muidenkin pitäjäläisten +ymmärryksen, niin hyvin oman äitini kuin sisarienikin. + + + + +Laulajan palkka. + +Kirjailija Arvid Oskar Fonteliuksen jälkeenjääneistä papereista. + + +"Vuosi on nyt melkein kulunut siitä kuin vähenevä tuotantokykyni +teki ratkaisevan liiton velvollisuudentuntoni ja perheeni kanssa +pakottaakseen minut leipähuolissani lopullisesti turvautumaan entisiin +verivihollisiini. Sanomalehden toimittaja ja edistysmies vietiin +kirjallisuuden vartijain kirjoihin, sitten kun hän ensin oli kaikki +voimansa sen palveluksessa kuluttanut. Armosta ja säälistä annettiin +minulle virka; nyt olen painoasiamies ja kannan vakituista palkkaa +juuri sen verran, että saan korkoni maksetuksi ja särpimen leivälleni +sekä itseni että perheeni varalta. + +"Tänä iltana olin teaatterissa -- ylhäällä kolmannella rivillä -- +nähdäkseni, vaan en näkyäkseni. Katselin erästä omaa kappalettani +aikaisemmilta ajoilta, ja olen vieläkin liikutettu, vaikka luulin +sieluni jo ijäksi jähmettyneen. Tartun sentähden kynääni vielä kerran +ja kirjoitan sen sijaan kuin nykyisessä toimessani saan vaan -- pyyhkiä. + +"Ehkäpä tartun siihen siitäkin syystä, että tunnen itseni velvoitetuksi +antamaan omille ja kirjallisuuden ystäville selityksen -- vaikka +myöhäisenkin -- taikka teen sen hetkiseksi mieltäni helpottaakseni ja +päästääkseni mieleni katkeruutta ilmoille. Sillä valitettavasti tunnen +entisen runoilijan vieläkin kummittelevan itsessäni, vaikka vuosi +sitten juhlallisesti hautasin hänet ynnä hänen pienen maineensa ja +suuren turhamaisuutensa. + +"Se tapahtui samaan aikaan kuin sanomalehdet kertoivat runoilija +Fonteliuksen hakeneen avonaista painoasiamiehen virkaa Helsingissä. + +"Lippunsa pettäminen rangaistiin muinoin kuolemalla, mutta edistyksen +Pyhästä Hengestä luopuminen palkitaan nykyaikana valtion viralla, +vanhain päiväin turvalla ja -- merkillisintä kaikista -- melkein +tyydytetyllä velvollisuuden tunteella. Minulla oli vapaus valita +revolveri taikka virka, perheeni lopullinen häviö taikka toimeentulo, +ystävieni kirous itsemurhaajan haudalla, jonka puolesta he ovat saaneet +suuria takuita maksaa, taikka heidän ylenkatseensa. Oikeudentuntoni +otti ajatusten vaa'an käteensä ja punnitsi kokonaisen vuoden, päivät ja +yöt, siksi kuin tulin sekä harmaaksi että sairaaksi -- ja minä valitsin +jälkimäisen. + +"En tahdo kerskailla sieluntuskillani, en ole velvoitettu tekemään +niistä tiliä, en ystävilleni enkä perheelleni. Elämä ei ole muuta kuin +Luojan ivaa -- siinä totuus, jonka olen oppinut. + +"Mutta uutisen hakemuksestani muistan niin kauvan kuin elän. Se oli +niin surmaavan lyhyt, ilman minkäänlaisia lisäyksiä. Aivan samaan +tapaan se oli sepitetty kuin uutiset vasta-ilmestyneestä kirjastani tai +jostakin pienestä myötäkäymisestäni entiseen aikaan: + +_"Runoilija Arvid Oskar Fontelius"_ -- nuo neljä sanaa harvennettuina +-- "on hakenut avonaista painoasiamiehen virkaa". Siinä kaikki. Mutta +minusta tuntui kuin olisin elävänä lukenut uutisen omasta kuolemastani +kykenemättä sitä oikaisemaan. + +"Ei ole mitään tavatonta tulla painoasiamieheksi Suomessa näinä +aikoina. Mutta tulla siksi runoilijamaineella -- puhumattakaan +sydämmestä...! + +"No niin! Minä olin koonnut kaikki tähteet runoilija-ylpeydestäni, +pukeutunut hännystakkiin ja käynyt tavanmukaisilla jäähyväisillä +suosijaini ja ystävieni luona. Edellisten luona oli vaimoni +mukana. Kaikki kävi muodollisesti, kohteliaasti, jopa gentlemannin +tapaisestikin. Olen aina tahtonut olla tai esiintyä gentlemannina, ja +siitä turhamaisuudesta on minulle kosto koitunut. Sillä minulla ei +ollut siihen tarpeeksi varoja, ei lahjoja, ehkäpä ei älyäkään. Minusta +tuli rikoksellinen -- pintapuolisesti katsoen, -- ja niinhän ihmiset +mieluimmin aina asioita katsovat! + +"Kun vakavana ja melkein liikutettuna puristin ystävieni kättä +jäähyväisiksi, kysyivät he kaikki: + +"-- Mitä tämä merkitsee? Mihin aijot sinä matkustaa? + +"-- En mihinkään. Minun on vaan täytynyt hakea painoasiamiehen virkaa +ja arvelen, että seurustelumme tästä puolin tulee olemaan jotenkin +lopussa. + +"Ei ottanut heistä kukaan tätä todeksi. Vapaamielinen sanomalehtimies +ja runoilija painoasiamiehenä, -- mahdotonta! Kaikki he kyllä tiesivät, +että kirjallisuus Suomessa tarjoo miehilleen vaan pettua leiväksi, +mutta kukaan ei tiennyt taikka ei tahtonut tietää, että on jotain, jota +sanotaan: laulajan palkaksi. Tuo vanha taru sirkasta ja muurahaisesta +ei johtunut heille mieleen. Mutta minä muistin sen, minä, -- minä +olin kuluttanut niittoajan lauluun, ja nyt oli syksy käsissä. Eräs +ystävistäni, joka mielellään imarteli, sanoi nauraen: + +"-- Kerrassaan nerokasta! Mainio esimerkki siitä, miten me pidämme +huolta runoilijoistamme! + +"Ja sitten hän ojensi kätensä minulle jäähyväisiksi. + +"Seuraavana päivänä oli hakemukseni uutisena sanomalehdissä ja +parin viikon kuluttua olin minä saanut viran. En kuitenkaan ilman +nöyryytyksiä. Mutta niitä nöyryytyksiä kestin helpommin, sillä ne +tulivat vihollisiltani. Aikaisemmat kokemukseni julkisuuden alalla +ja kustantajien suhteen saamani kokemukset, jotka olivat minun +liittolaisiani ja joilta minulla oli oikeus vaatia jotakin, koska +kaiken ikäni olin tehnyt työtä heidän hyväksensä -- ne kokemukset +olivat paljon polttavampia nöyryytyksiä. Sillä ne sattuivat syyttömään, +joka oli oikeassa. + +"Suoritin, tietysti, kumarruskäyntini painoylihallituksen esimiehen +luona hyvään aikaan. Tahdoin ainakin olla varma siitä, ettei alentavaan +hakemukseeni vastattaisi kieltävästi, kun kerran sen kautta kaikki olin +alttiiksi pannut. Sillä minä olen syntynyt gentlemanniksi, ja minussa +asuu gentlemannin ylpeys, joka onkin elämäni onnettomuus. + +"Esimies otti minut vastaan epäluulo katseessaan, mutta oli kohtelias. +Tunsin myötätuntoisuutta häntä kohtaan -- hän oli kenties kokenut samaa +kuin minäkin. + +"Kun kerroin hänelle asiani, katseli hän minua hetken aikaa +kummastellen. Sitten herkesi hän leikilliseksi, taputteli minua +olkapäähän ja sanoi: + +"-- Kuka olisi uskonut, että meistä tulisi virkaveljiä! + +"-- Olosuhteet pakoittavat minua hakemaan vakituista paikkaa, sanoin +minä. En virkkanut mitään siitä, että olin turhaan etsinyt paikkaa +sanomalehdistössä, että olin koetellut kaikilla mahdollisilla +radoilla yksityistenkin palveluksessa. Sittenkin täytyi minun yhä +uudelleen kertoa syy käyntiini, ennenkun sain hänet uskomaan. Hän +vainusi vaan minun totisuudestani tuota leikillistä kronikööriä, joka +käyskenteli ympäri etsimässä aineksia johonkin ilkeään artikkeliin +painoasiamiehistä. Hän oli hyvin varovainen, hyvin kohtelias ja hyvin +täsmällinen. Jospa hän olisi tiennyt, kuinka hyvin minä osasin lukea +hänen ajatuksen! + +"Hän rykähteli lopulta: + +"-- Eikö sitten sanomalehdistö meidän maassamme todellakaan voi tarjota +paikkaa vanhoille työmiehilleen...? + +"-- Ei, valitettavasti kyllä. Se tarvitsee vaan kielipolitikkoja. +Tarvitsee vaan nuorta väkeä, jolla on uudenaikaista reportteritaitoa, +mutta ei tarvitse aatteen miehiä. + +"-- Mutta onko se nyt ihan totta, että te...? + +"-- Herra hovineuvos, -- minulla on täällä hakemuskirja mukanani! Mutta +tahtoisin mielelläni tietää, onko minulla toivoa viran saamisesta. +Muutoin -- te ymmärrätte sen, herra hovineuvos -- muutoin panen kaikki +alttiiksi, voittamatta mitään. + +"Hovineuvos tarkasteli minua hetken, ja sanoi sitten ystävällisesti, +melkeinpä kuin vanhan sedän hiukan katkeralla kokemuksella: + +"-- Te ette ole nuori enään, vaan saanko kuitenkin antaa teille pienen +neuvon? Elkää koskaan pyrkikö painohallitukseen! Elkää tehkö sitä, +ell'ette tahdo luopua kansalais-arvostanne ja tulla julistetuksi +pannaan siinä kaupungissa, jossa asutte. Jokainen innostus ja pontevuus +sen viran palveluksessa tuottaa teille häväistystä ja ivaa koko maan +sanomalehdistön puolelta, ja yleinen mielipide siihen yhtyy. Pieninkin +velttous tai myönnytys vetää taas korkeimpain viranomaisten vihan +ylitsenne. Jos kerrankaan seuraatte parempaa vakuutustanne, on koko +elonne ja olemuksenne vaarassa, ja jonakuna kauniina päivänä otetaan +teiltä virka ja te seisotte taaskin kadulla, mutta silloin olette kuin +vapaaksi päästetty kelmi, joka on istunut vankilassa häpeällisestä +rikoksesta. Ja hyvä onkin, että niin on -- sillä minäkin olen isänmaan +ystävä! + +"Katsoin kummastuneena tuohon vanhaan virkamieheen, joka puhui noin +avonaisesti. Hän mahtoi huomata hämmästykseni, sillä hän jatkoi +selittäen: + +"-- Minä puhun teille näin suoraan sentähden, että tunnen teidät +teoksistanne, ja nuorempana, tunsin sitä paitse vanhempannekin. +Edellytän, näette, että itsetuntonne on liian tuikea soveltuaksenne +näihin virkatoimiin... + +"-- Olen ajatellut tätä kaikkea, ja kiitän teitä, herra hovineuvos, +ystävällisyydestänne, mutta päätökseni pysyy. Minä en voi muuhun +ryhtyä. Onko minulla mitään toiveita? Ajattelin, että kirjailijanimeni +voisi olla jonkunlaisena puoltolauseena siihen nähden, että se todistaa +luku- ja kirjoitustaidostani...? + +"-- Ei se ole mikään puoltolause, -- päinvastoin. Kuka takaa, ett'ette +te tunnetuilla harrastuksillanne pane esimiehiänne pahaan pulaan? Minä +etupäässä tulen vastaamaan teidän virkaan nimityksestänne... + +"Painoin pääni alas. Hän oli oikeassa. Hetken aikaa kahden vaiheella +oltuani, ajattelin jo heittää aikeeni sikseen. Mutta samassa +johtui mieleeni vaimoni kuluneessa tummassa arkipuvussaan, jonka +kiiltävistä poimuista huolet puhuivat aivan samoin kuin hänen +kasvoistaankin. Näin hänen seisomassa siinä edessäni ja laittavan +voileipiä lapsille, mutta voita ei riittänytkään kuin kahdelle, +toiset kaksi jäivät ilman ja itkivät. Viereisessä huoneessa oli suuri +kirjoituspöytäni ja sen ääressä istuin minä tunti tunnilta, päivä +päivältä, viikko viikolta, turhaan voimiani ponnistellen saadakseni +kirjani, jonka palkkaa kustantajani jo oli suorittanut kaksi kolmatta +osaa, loppuun kirjoitetuksi. Aivojani poltti, sormeni puristivat +suonenvedontapaisesti kynänvartta, minä kirjoitin henkeni edestä +-- pelkkää kelvotonta roskaa! Arvosteluni kärsi kauheita tuskia, +mutta minä kirjoitin henkeni edestä, oman henkeni, vaimoni, lasteni +hengen edestä, -- ja -- taiteilija sai väistyä perheenisän tieltä. +Kauhistuksella ajattelin sitä päivää, jolloin teokseni ilmestyisi +painosta. Minua kauhistutti ihmisten ja sanomalehtien tuomio. Sillä +olinhan taiteilijan kovan kohtalon alaisena, olin velvoitettu +vastaamaan vaatimuksia, joihin en koskaan ollut sitoutunut, vaan joita +kumminkin minulle asetettiin. Minä olin ollut yksi noita 'lupaavia', +vaikka en elämässäni ollut muuta lupausta antanut kuin minkä pakosta +annoin vaimolleni: että rakastaisin häntä myötä- ja vastoinkäymisessä. +Lupauksia kammon. Elämä on luojan suurin iva! + +"Mielikuvitukseni vaikutuksista tulin lauhkeaksi, en sitkeäksi, mutta +lauhkeaksi. Minä vajosin kokoon, olin kuin rangaistuksen kärsinyt +koulupoika ja alennuin siihen määrään, että rukoilin, _rukoilin_ tuota +virkaa, joka olisi minulle häpeäksi. Samassa minä myöskin petin suuret +periaatteeni lupauksieni suhteen ja vakuutin, ett'en koskaan saattaisi +esimiehiäni ikävään välikäteen. + +"Ja niin sain minä viran. + +"Sen jälkeen olen viettänyt erakon elämää, maanpakolaisen elämää +keskellä omaa kotikaupunkiani. Olin uneksinut toista, kunniakkaampaa +maanpakoa, suurien aatteiden marttyyrikärsimyksiä, joita ylpeydellä ja +ilolla kestäisin, oikean asian puolesta taistellessani. Sallimus oli +määrännyt, toisin -- se teki minut narrikseen. + +"Nyt urkin ja tarkastelen minä viran puolesta samanlaisia, peitetyn +harmin purkamia kirjoituksia painolakia vastaan, jommoisia itse ennen +muinoin kirjoittelin. Mutta minä luen ne kokeneen sanomalehtimiehen +ja kirjailijan silmällä eikä pujahda hienoinkaan viittaus huomaamatta +ohitseni. Alussa teki mieleni kostaa katkerat kärsimykseni kaikelle +vapaamielisyydelle mitä maailmassa löytyi, ja tuskinpa lienee +milloinkaan ankarampaa ruoskaa heilunut sanomalehtien ylitse kuin +silloin. Ilkeällä ilolla minä parilla hyvin valitulla sanalla vääristin +kokonaan jonkun lauseen ajatuksen, taikka pyyhkäisin sen tykkänään +pois, ell'ei se ollut oikein ohjesäännön mukainen. Mutta siitä syntyi +kohta rettelöitä ja käräjäjuttuja, ensimmäinen palvelusintoni laimeni, +ja tänään olen minä kone, -- älykäs kone -- niinkuin virkamiehen +konsanaan tulee ollakin. + +"Nyt kuljemme, entiset ystäväni ja minä, toistemme sivu kadulla +tervehtimättä. Olin jättänyt heidät hyvästi, olin tullut suljetuksi +pois heidän seurastaan -- olin kuollut ja haudattu! Mutta seppeltä +ei kukaan laskenut haudalleni, ruumis-saattoon ei yksikään heistä +liittynyt, eikä toivonut kenkään kepeitä multia haudalleni isänmaan +helmassa! + +"Ainoa, mikä minusta vielä elää, on teokseni. Alennukseni aikana +ne äkkiä uudelleen virkistyivät henkiin. Kustantajat keinottelivat +minun surullisella maineellani, minä näin muotokuvani kirjakauppojen +ikkunoissa ja teaatterit alkoivat uudelleen näytellä minun syrjään +sysätyitä kappaleitani. Niistä on kaksi pysynyt ohjelmassa tähän +päivään saakka. Minä olen tunnetumpi kuin koskaan ennen, -- sillä minä +olen kuollut. + +"Kotona, se on haudassani, on minulla kaikki hyvin. Minä en koskaan ole +tottunut ylellisyyteen, en koskaan säännöllisiin tuloihin ja sentähden +on minulla harvinainen nautinto ajatella huomispäivää huoletonna, +setelipakka kukkarossa. Tuo vähäinen koneellinen työni vaikuttaa minuun +terveellisesti senjälkeen kuin lakkasin miettimästä kostoa. Ajatukseni +laskeutuivat levolle toinen toisensa jälkeen, minä totun olemaan +elävänä haudattuna ja alan oppia näyttelemään kohtalon narrin osaa, +sankari-osan asemesta. Elämäni raukeaa yhä enemmän, älyni on juuri +niin paljon valveilla kuin sen pakosta olla tulee. Mutta vaimoni osti +itselleen eilen uuden talvipuvun ja minä ensimmäisen turkin elämässäni. +Lapset käyvät yhä terveemmiksi ja pulskemmiksi ja minulla on varaa +panna vanhin poikani ensi vuoden alusta kaupungin etevimpään kouluun. +Kun tyyneesti ajattelen elämäni juoksua, alistun minä kohtalooni. Onhan +tavallaan parempi kuolla näin elävänä ja vähitellen, rakastetun vaimon +ja lasten siunaamana, kuin joutua äkkiä hulluinhuoneesen, omaisten +huutaessa leipää ja ystävien sadatellessa kirouksia takausmaksujen +tähden. + +"Ainoastaan silloin, kun näin välittömästi kohtaan omaa entistä +itseäni, tunnen minä koko olemuksen irvistävän minulle vasten silmiä. +Mitä oli minulla teaatterissa tekemistä? Hauta, -- koti on minun +paikkani? Julkisuuden henkilö, hän otti tavanmukaiset jäähyväiset +elämältä jo vuosi sitten. + +"Ja yhtä kaikki istun minä nyt tässä teaatterin jälkeen ja muistelen +erästä Snoilskyn runoa, joka sopii ivalliseksi päällekirjoitukseksi +koko minun elämälleni. Se sanoo kaikki niin erinomaisen -- nurinpäin. + +"Ja sen nimi on: + + + Laulajan palkka + + Ei tuntea voi mun maailma + Sun nauttimatas elon autuutta, + Mi poistavi laulajan kaihot, + Kun äkkiä saat sinä huomata, + Miten tähkivi oudolla pohjalla + Sun riemun ja tuskasi laihot. + + + + +Kolmekymmenvuotinen sota -- ja sudet. + +Kertomus poika-ajoiltani. + + +Kävin parhaallani kahdettatoista, luin kotiopettajan edessä maalla +pohjois-Hämeessä ja valmistauduin suorittamaan pääsötutkintoa +latinakouluun seuraavana syksynä. Talvi kului kuitenkin enemmän +lumilinnojen rakentamiseen kuin klassillisen opin temppelini +perustuksien panemiseen. Niistä on tuskin mitään mieleeni jäänyt. Sitä +vastoin on siihen ijäksi päiväksi painunut tapaus, joka kamaluuteensa +nähden on ainoa elämässäni ja levittää kauhuansa kaikkiin senaikuisiin +muistoihini. + +Puolen peninkulman päässä isäni maatilalla oli seurapiirini -- kaksi +saman mielistä ja saman ikäistä poikaa. Me tapasimme säännöllisesti +toisemme useamman kerran viikossa ja kävimme syksyn pitkän hyvin +järjestettyä lakkaamatonta kolmekymmenvuotista sotaa, jonka suuret +tappelut ja tärkeät käännekohdat ratkaistiin aina sitä mukaa kuin +vierailimme toistemme luona. Olimme juuri siihen aikaan saaneet ruveta +lukemaan Topeliuksen "Välskärin kertomuksia" ja kaikkien meidän +synnynnäinen sotilasurhoutemme leimahti ilmituleen siitä, mitä olimme +lukeneet. + +Oli vähän vaikea sopia siitä, kuka saisi sodassamme leikkiä Kustaa +Aadolfia. Hänen jaloutensa, hänen voittonsa ja sankarikuolemansa +houkuttelivat meitä kaikkia yhtä voimakkaasti, samalla kuin meistä +jokainen olisi ollut innostunut suorittamaan hänen suurta isänmaallista +tehtävätään. + +Kun minä olin voimakkain ja muita yrittelijäämpi, niin anastin minä +Kustaa Aadolfin osan yksinomaan itseäni varten -- toistaiseksi. +Toiset saivat nurpeilla mielin tyytyä siihen, että joutuivat kahden +edustamaan katoolista ylivaltaa. Minä vein voiton, ja historian menon +mukaan täytyikin minun viedä voitto heistä, vaikka heitä olikin kaksi. +Luulen sitäpaitse, että jo paljas tieto siitä, että esitin kuuluisaa +sankarikuningasta, vahvisti voimiani kaksinkertaisesti ja vähensi +vastustajieni voimia yhtä paljon, sillä melkein aina minä vaan voitin +ja vuodatin urhona kaatuessani punaisimman nenävereni ruokasalin +matolle -- Lutzenin tantereelle -- varmasti vakuutettuna siitä, että se +tapahtui uskonvapauden pyhää asiata puolustaessa. + +Mutta kun alituiset voittoni lopulta kävivät vastapuolueelle +kärsimättömiksi, vetosivat he vanhempiemme korkeimpaan tuomioistuimeen +ja saivat heidät tekemään sen Salamonin päätöksen, että meidän +olisi kunkin vuorollamme esitettävä sankarikuninkaan osaa, ettei +voitto aina kallistuisi minun puolelleni. Seuraus siitä oli se, +että kun minä ensikerran leikin Tillyä, minä tein sen samalla +innostuksella kuin olisin leikkinyt Kustaa Aadolfia ja hyökkäsin +niin raivosasti ruotsalaisten rintamaa vasten, että Kustaa Aadolfin +täytyi täydellisesti tappiolle joutuen vetää väkensä pöydän alle. +Katoolilaiset riemuitsivat, minä aloin uhata historiaa ja oikeutta, +ja kolmekymmenvuotisessa sodassa olisi luultavasti käynyt ohrasesti +uskonvapauden asialle, ell'ei vanhempien valta taaskin olisi tarttunut +ohjaksiin ja hankkinut hyvitystä totuuden ja ruotsalaisten oikealle +asialle. Ja täytyihän minunkin myöntää, että menettelyni kokonaan soti +järkeä ja kaikkien isänmaallisten historioitsijain kertomuksia vastaan. + +Ja niin täytyi siis Kustaa Aadolfin voittaa, vaikka minä olinkin +Tillynä ja Pappenheiminä, mutta nämä historian totuudelle tekemäni +myönnytykset kostin minä taas hirvittävän verisesti, kun tuli vuoroni +polvistua ja pitää rukous ruotsalaisten joukkojen eturivissä ennen +Lützenin tappelun alkamista. + +Ylipäänsä olimme me kaikki kolme hyvin jaloja, kun olimme Kustaa +Aadolfina ja voitimme, mutta huolimatta omavaltaisesta, häpeällisestä +sotaonnestani, silloin kun esiinnyin Tillynä, olin minä kuitenkin +ehkä kaikista jaloin, kun tiesin, että voitto oli kotiin vietävä. +Sillä minä muistan, että tuon tuostakin ryhdyin jatkamaan +kolmekymmenvuotista sotaamme aivan yksinänikin. Kun se ylivoima, joka +olisi ollut voitettavanani, silloin tietysti minulta puuttui, niin +nimitin kartanokoiramme Kastorin liittoutuneiden katoolisten valtain +edustajaksi. + +Taistelumme Kastorin kanssa olivat tulista tulisemmat. +Etuvartijataistelut alkoivat useimmittain keskeltä lattiaa, mutta +kun sotataitoni oli hänen sotataitoaan niin paljoa etevämpi ja kun +minä samalla aikaa ahdistelin liittoutuneita sekä edestä että takaa, +onnistui minun sijoittaa kiivain, ratkaisevin käsikähmä pöydän alle +-- enimmäkseen kyökin pöydän alle -- sillä Kastorilta oli ankarasti +kielletty pääsö muihin huoneihin, joissa pehmeät huonekalut, matot ja +varsinainen herraskomeus alkoi. + +No niin -- tottahan on, että minulla taistellessani Kastoria vastaan +oli tuntuvana etuna jotenkin navakat nyrkkini, jotka milloin tahansa +olisivat voineet auttaa minua vastustajaani voittamaan, mutta minä +katsoin häpeäksi Kustaa Aadolfille käyttää näin epäväkisiä aseita. +Mitä minä silloin tein? Tein sen, että keskellä kiihkeintä käsikähmää +pistin kädet taskuun ja ahdistelin katoolista sotajoukkoa sen omilla +käyttämillään aseilla: -- hampailla! + +Kun tappelu oli päättynyt, kuningas kaatunut ja kun hänen hevosensa +tyhjänä laukkasi rintaman edustalla, ryömivät rohkeat sotajoukot esiin +pöydän alta, katoolilainen pudisti nahkaansa ja ruotsalainen syleksi +koirankarvoja suustaan. + +Voiko ajatella jalompaa taistelua ja yhtäväkisempää aseiden valintaa? + +Sillä tavalla jatkui kolmekymmenvuotinen sota sotaonnen vaihdellessa ja +sankariosan muuttuessa, ja se oli aina yhtä innostunutta ja kiivasta, +käytiinpä sitä sitten pöydän alla Kastorin kanssa tai ruokasalissa +naapurin poikain kanssa. Ja kun kahakat olivat olleet oikein veriset, +niin houkuttelimme sisartamme suomaan voitolle kunniansa ja soittamaan +pianolla _Te Deum_ s.o. joku koraalikappale, jonka hän osasi ulkoa. + +Varsinkin joululuvalla leimahtivat sotaiset intohimomme kamalaan +leikkiin, kun meillä silloin oli tilaisuutta useammin tavata toisiamme. +Oltiin jo tammikuun lopussa ja oli ankara pakkaispäivä. Oli minun +vuoroni olla Kustaa Aadolfina ja se ei antanut minulle mitään rauhaa. +Päivällistä syödessä sain houkutelluksi opettajani seuraamaan +minua naapuritaloon, johon häntä muutenkin veti talon nuorimman +eillimäinen tytär. Kun aivan vasta olimme siellä käyneet, ei tullut +kysymykseenkään, että saisimme hevosen, vaan oli meidän hyvissä ajoin +palattava kotiin jalkaisin. Se oli sydämmetöntä meitä kohtaan, mutta +minua houkutteli voitto Lützenin kentällä ja opettajaani hämyhetket +ikkunanpielessä, joka minun mielestäni kuitenkin oli arvotonta +huvitusta täysikasvuiselle miehelle. Ja niin me lähdimme liikkeelle +heti päivällisen jälkeen. + +Ei koskaan ole Kustaa Aadolf voittanut loistavampaa voittoa kuin tuona +talvi-iltana naapuritalon suuressa, tyhjässä, kaikuvassa salissa. +Taistelu muuttui ilmieläväksi, liikuttavaksi todellisuudeksi, kun +"nuorimman eillimäinen" keksi ruveta pianolla soittamaan Suomen +ratsuväen kolmekymmenvuotisen sodan marssia juuri mitä ratkaisevimmalla +hetkellä, kun ruotsalaisten vasen sivusta horjui ja suomalaiset, +Lennart Torstenssonin johtamina, tekivät ihmeitä urhoollisuudellaan. +Nuo tutut sävelet saattoivat minut niin täydelliseen, niin perin +suomalaiseen raivoon, että voitonriemuissani repäsin käteeni irtonaisen +tuolinselustan ja karkasin kurjien liittoutuneiden kimppuun paljain +asehin kostaakseni verisesti sankarikuninkaan kuoleman... + +Voittoni olisikin ollut täydellinen, jos eivät katoolilaiset samassa +olisi panneet äänekästä protestia tätä tällaista sotatapaa vastaan. +Soitto lakkasi, tuolin selusta väännettiin kädestäni ja _Te Deum'_in +asemasta tahdottiin minua taivuttaa häpeälliseen anteeksi pyyntöön. +Ei auttanut, että syytin taisteluintoani ja oikeutettua vihaani, joka +vaati minua ruotsalaisen armeijan puolesta kostamaan sankarikuninkaan +kuolemata. Korkein neuvosto ei ottanut syitäni kuulevaan korvaansa, +minä olin menettänyt voittoni ja rikkonut sotasääntöjemme ensimmäistä +pykälää vastaan, joka kielsi meidän käyttämästä muita aseita kuin +niitä, joilla luonto oli meidät varustanut. + +Lützenin taistelua seurasi ikävä, häiriintynyt mieliala. Taistelun +hyökylaineet, jotka koko joululuvan olivat kohoilleet korkeina ja +vaarallisina, olivat tänä iltana nousseet ylimmilleen eikä niitä +myrskyn laattua ollut enää helppo saada heikkenemään. Mielemme +kapinoitsi, viha säihkyi silmistämme. Anteeksi pyyntö tuntui minusta, +joka olin ansainnut _Te Deum'_in, häväistykseltä. Kieltäysin sitä +tekemästä ja koko tuo hyvin järjestetty kolmekymmenvuotinen sota +oli vaarassa muuttua arveluttavaksi, kaikkia sääntöjä halveksivaksi +vihollisuudeksi sotaa käypien valtojen välillä. Tähän saakka niin +horjumaton sotakuri laukesi ja pienet, mieskohtaiset intohimot alkoivat +anastaa etusijan. + +Ei edes vehnäskahvit, jotka naisellinen diplomaatti toi nyt melkein +pimeään saliin, voinut hillitä ohjattomiksi joutuneita intohimojamme. +Loukattu ja kuollut Kustaa Aadolf kavahti ylenkatseellisesti hymyillen +kaatuneiden urhojensa keskeltä seisaalleen ja koetti, äkkiarvaamatta +katoolilaisten kimppuun hyökäten, kostaa heille salin pimeässä +nurkassa, jossa taistelu kenenkään huomaamatta ja häiritsemättä taas +saattoi alkaa ja jatkua, molempien riitapuolien käyttäessä kynsiään ja +hampaitaan. Mutta tällä kertaa oli katoolilaisten ylivoima väkevämpi, +tuliko se sitten häilyvästä sotaonnesta vai maltin puutteesta. +Kustaa Aadolf sai takkiinsa, niin että paikat paukkui, nutun kaulus +repesi, kiukun kyyneleet kihosivat silmiin, ja hän päätti vihaisesti +mutta varmasti, ettei hän enää koskaan antautuisi otteluun mokomain +arvottomain vastustajain kanssa, jotka eivät edes ymmärtäneet ottaa +selkäänsä, silloin kun hänen ruotsalaisen majesteettinsa halutti antaa. + +Ja hyvästiä heittämättä raastoin minä päällystakkini tampuurin +naulasta, hyökkäsin ulos pakkaseen, paiskasin porstuan oven kiinni +niin, että koko huone vavahti, ja lähdin kiristetyin hampain, +puristetuin nyrkein ja mieli oikeutettua vihaa kuohuen pitkälle +paluumatkalle läpi kaikkien talviyön kauhujen. + +Ja tämän viimeisen, suuren urotyöni tuli vihdoinkin osoittaa, mikä mies +Kustaa Aadolf on ja kuinka kurjat hänen vihollisensa! + +Minä riemuitsin mielessäni, kun ajattelin että taistelun pauhinassa +olin jättänyt täyden kahvikupin lämpimine vehnäspullineen salin +ikkunalle. Niin ylpeästi ja jalosti voin ainoastaan minä, oikea +Kustaa Aadolf, käyttäytyä. Mutta ajatuksissani minä näin jo Tillyn ja +Wallensteinin kurjien roistojen tavalla karkaavan taistelukentälle +jääneen suurenmoisen sotasaaliin kimppuun...! + +Paluumatkani alussa riemuitsin siitä niin, että aivan unhotin ne vaarat +ja vastukset, jotka minua odottivat. Hiljainen, totinen talviyö kuului +vielä kuin äskeiseen leikkiin, tähdet tuikkivat minulle harmaiden +pilvien välistä kehoittavasti ja minä kutsuin ne kaikki suurenmoisen +urotyöni todistajiksi. Vielä sittenkin kun olin jo juossut puoli +tuntia, huomasin tuskin, että yö oli käsissä; minä vaan ajattelin +loistavaa palausretkeäni ja sitä ylpeää tapaa, millä olin pannut +sen toimeen ja pelastanut Ruotsin vanhan maineen. Mutta kun kylmä +kaakkoistuuli, joka puhalsi peltoja pitkin ja ajoi vitilunta eteeni +maantielle, oli puhaltanut pois ensimmäisen mielihyväni ja jäähdyttänyt +kuumimman kiukkuni, alkoi matkan teko tuntua minusta vähän kaamealta. +Ylpeyteni minua kuitenkin vielä tuki, kun ajattelin, mitä ne muut +tulisivat sanomaan uljuudestani ja mitä minusta ajattelisi opettajani, +saatuaan tehdä saman yöllisen retken kuin minäkin. Mutta sekin tunne +rupesi horjumaan epävarmuuden ja alkavan pelon tieltä. Todellisuus +vaikutti yhä ankarammin, kun muistin, että minun oli yksinäni pimeässä +kuljettava puoli peninkulmaa autiota tietä. + +Tiesinhän minä kyllä, ett'ei oltu kymmeneen vuoteen nähty susia +kotitienoillani, mutta siitä huolimatta tahtoi yhä tulla päähäni +ajatus, että ne suurissa laumoissa hiiviskelivät ympärilläni. Kukapa +sen niin tarkkaan tiesi, missä ne kuljeksivat eikähän meidän pitäjän +ympärillä minun tieteni ollut niin korkeita aitoja, etteivät sudet +olisi päässeet niiden yli hyppäämään. Kun susia kuului juoksentelevan +kaikkialla muualla, mikä esti heitä tulemasta tänne ja vaikkapa juuri +tänä iltana. Lumeen peittyneet pellot näyttivät niin autioilta ja +peloittavan tyhjiltä, että kyllä olisin voinut keksiä jo kaukaakin +jokaisen elävän olennon, joka siellä vaan olisi liikkunut. Mutta +tietysti en minä mitään keksinyt. Sillä etäämpänä perällä oli metsän +salaperäinen musta raide, ja siellähän ne sudet ja kaikki muut talviyön +kauhut piilivät. Siellä väijyivät ne suurissa mustissa ryhmissä +valmiina milloin tahansa hyökkäämään esiin ja repimään minut palasiksi. +Ja kaikista pahinta oli, että tie vei juuri tuohon kamalaan pimeyteen, +joka alkoi vähän matkaa ennen kotiin tuloani. Minun täytyi kulkea +metsätietä, joka kestäisi ainakin neljännestunnin, ennenkun tuli +ruokasalin ikkunasta alkaisi ystävällisesti tuikahdella vastaani. + +Oli toki pieni pelkurin lohdutus sentään olemassa. Tuli näet mieleeni +eräs Topeliuksen lasten satu, jonka nimi on "Tähden silmä" ja hädissäni +aloin nyt sitä muistella. "Tähden silmässä" kerrottiin pienestä +tytöstä, joka kaukana Lapinmaassa vanhempainsa huolimattomuudesta oli +vierinyt ulos pulkasta ja jäänyt hankeen makaamaan. Kun nyt sudet +tulivat siihen, niin nuuskivat ne tyttölasta hyvin kohteliaasti +eivätkä tehneet hänelle mitään pahaa. Se tapahtui siitä syystä, että +he tunsivat nenässään tuoksun hänen viattomuudestaan. Mutta sellaista +tuoksua en minä uskaltanut toivoa itsestäni lähteväksi. Ensiksikin olin +minä paljoa epäviattomampi kuin "Tähden silmä" ja toiseksi ei juuri +sopinut Kustaa Aadolfille ja hänen urhokkaalle sotajoukolleen, joka oli +voitokkaalla paluuretkellä yön ja hankien keskessä, turvautua pienten +lappalaistyttöjen viattomuuteen, jos sudet näyttäytyisivät. Ei, jos +vaan sudet tulisivat, niin täytyisi minun tehdä tehtäväni ja antaa +syödä itseni, -- muu ei tässä enää näkynyt auttavan. + +Aivan vaistomaisesti ja pelosta väristen katsahdin jälelleni nähdäkseni +jonkun ajavan tai kävelevän, jonka seurassa voisin kulkea metsän +läpi, mutta ei näkynyt ristinsielua silmänkantaman päässä. Pysähdyin +kuuntelemaan kulkusten kilinää, mutta hiljaisuus oli niin kammottava, +että heti herkesin kuuntelemasta ja lähdin juoksemaan, saadakseni +askelieni ja sydämmeni tykytyksen avulla peloittavan hiljaisuuden +hetkeksikään vaikenemaan ympärilläni. + +Juostuani täyttä karkua kymmenkunnan minuuttia olin aivan lähellä +hirvittävää metsän rantaa. Seisahduin, kuulin sydämmeni jyskyttävän +ja korvieni humisevan ja koetin koota kaikki voimani tehdäkseni +ratkaisevan päätökseni. Ei ollut minulla muuta neuvoa kuin joko +syventyä metsään taikka luopuen kaikesta loistavan paluumatkani +kunniasta pyörähtää takaisin ja häpeissäni palata vihollisen leiriin. +Mutta sinnekin oli nyt kahta vertaa pitempi matka kuin kotiini. Tätä +nöyryytystä ajatellessani leimahti Kustaa Aadolfin urheus uuteen +tuleen, minä edustin taas samalla hetkellä sekä kuningas Kustaa +Aadolfia että Ruotsin armeijaa, ja kun tiesin, että tämä jälkimäinen +oli sekä kuoloa pelkäämätön että lukuisa, hyökkäsin minä huulet yhteen +nipistettyinä metsään, mielessäni se epätoivoinen päätös, että, tuli +mitä tuli, minä katson ylen kaiken maailman sudet ja yölliset metsän +peikot. + +Nopein askelin kuljin eteenpäin honkien keskellä ja tein tahallani +askeleni niin keveiksi ja hiljaisiksi kuin suinkin, ollakseni siten +susien huomiota herättämättä. Ja saadakseni vieläkin enemmän rohkeutta +rintaani aloin laulaa Suomen ratsuväen marssia, tietysti aivan hiljaa, +ainoastaan _ajatellen_ säveltä siivekkäiden askelien säestyksenä -- +kaiken tämän susien tähden. + +En voinut saada pois mielestäni sitä tunnetta, että minua takaapäin +väijyttiin. Sentäbden minä yhtämittaa kiersin pääni jälellepäin. +Jokaisen tahtiosan kohdalla heitin sen sotilasmaisesti milloin oikealle +milloin vasemmalle, mutta sittenkään ei tuntunut uhkaava vaara takaani +katoavan. + +Uljas vapaaehtoinen paluumatkani muuttui yhä enemmän hurjaksi paoksi. +En tietysti paennut liittoutuneita katoolilaisia, mutta jotain suurta, +kaikkialla läsnäolevaa ja näkymätöntä vihamiestä, joka ehkä vaan oli +olemassa pahassa omassatunnossani, mutta joka siellä muodostui laumaksi +ulvovia, keltasen harmaita susia, mitkä seurasivat minua, veriset +kielet riipuksissa ja silmät kamalasti päässä palaen. Kiiruhtaessani +juoksumarssia eteenpäin ja hiljaa hyräellessäni uljasta sotasäveltä +alkoi näet omatuntoni minua yhtäkkiä ahdistaa, moittien minua +suurenmoisesta peräytymisestäni ja näyttäen minulle käytökseni aivan +uudessa, vähemmän edullisessa valossa. + +Ei ollut minulla kuitenkaan aikaa torjua näitä tunteita, sillä sudet +olivat tulevinaan yhä lähemmä kintereilleni, kuuluivat huohottavan +aivan selkäni takana ja uhkaavan joka hetki tarttua kiinni +vartioimattomaan paikkaan. Nyt ne olivat jo niin likellä, että kerta +hyppäyksellä olisivat voineet saada niskastani kiinni. + +Mutta juuri silloinpa loppui metsäkin ja minä pääsin avonaiselle +paikalle lähelle kotiani. Tuli ruokasalin ikkunasta valaisi lunta +pitkälti ja laajalti, mutta samalla valaisi se suoraan eteeni ne +vihollisetkin, jotka äsken olin luullut karkaavan kimppuuni takaapäin. + +Seisahduin ja kävin siinä silmänräpäyksessä jääkylmäksi, vaikka otsani +oli niin hiessä, että se tarttui hattuuni kiinni. Minusta näytti tulen +epämääräisessä valossa siltä kuin kolme, sanoo kolme, tummaa olentoa +olisi tuossa kierrellyt, tehnyt kummia hyppäyksiä jonkun esineen +ympärillä ja niinkuin ne sitten vähä väliä olisivat kohottaneet päätään +jotain kuunnellakseen. Olin heitä tarpeeksi lähellä aivan hyvin +erottaakseni kaikki heidän merkilliset liikkeensä. + +Minun ja susien välillä oli, ainoastaan vähän matkaa tiepuolesta, +jotenkin korkea pisteaita. Vaaran alainen asemani selvisi minulle +tuossa tuokiossa ja kun minä käsitin, että aita tuli olemaan +pelastukseni, juoksin arvelematta sitä vastaan läpi lumihangen, joka +kohosi vyötäisteni kohdalle. Mutta kiireessäni en ollut tullut maantien +ojaa lukuun ottaneeksi. Jouduttuani puolimatkaan pelastavasta aidasta +upposin hankeen kaulaani myöten. Päätäni huimasi, olin varma siitä, +että hukka minut oli perivä. + +Luulin jo, että pelkän pelon tähden henkeni heittäisin. Vereni +lakkasivat liikkumasta, sydän ei tykyttänyt ja minusta tuntui yhtä +turvattomalta kuin tuntuu unessa, silloin kun täytyy päästää irti +ja luulee putoavansa pohjattomaan kuiluun. Valitettavasti toinnuin +kuitenkin hetikohta, ajatukseni olivat selvemmät ja päättämiskykyni +varmempi kuin koskaan ennen, mutta mitä minä niillä kaikilla tein, kun +en kyennyt kämpimään ojasta ylös! Pehmyt lumi esti saamasta jalansijaa, +vaikka kuinkakin olisin kimpuroinut, en päässyt eteen enkä taakse ja +olisi tarvittu vähintäinkin minuutti aikaa, ennenkun olisin saanut +puhkaistuksi hangen aitaan saakka. Mutta milloin tahansa saattoivat +sudet haistaa läsnäoloni! + +Olin kyllä uponnut lumeen niin syvälle, että ainoastaan pää ja toinen +käsi ulottuivat hangen yli, mutta minä laskin mielessäni, että sudet +kyllä olivat saattaneet kuulla äskeisen tiukan hyppäykseni. Niillä on +tarkat korvat ja kun minä tässä vielä liikun ja vuohkaan, niin on minun +mahdotonta olla heidän huomiotaan herättämättä. Ja tämä vähäinen toivo +rinnassani taistelin minä vimmatusti ylös tullakseni, samalla kuin +kaikellaiset pelastustuumat temmeltävät aivoissani. + +Kun olisin edes ollut niin lähellä aitaa, että olisin saanut taitetuksi +seipään aseeksi, niin olisin jo hiukan rauhallisemmin voinut katsoa +tulevaisuutta silmiin. -- Mutta nyt yletin kädelläni vaan parahiksi +niin pitkälle, että huomasin mahdottomaksi mitenkään puolustautua. + +Ei ollut tietysti ajattelemistakaan, että olisin voinut pelastua +pakenemalla. Huutaisinko? Mutta sehän olisi sama kuin kutsumalla +kutsua sudet luokseni. Piilottautuisinko? Hangen alle! Niin, se ehkä +onnistuisi! + +Mutta juuri kuin aijon kumartua, kuulen pitkiä, tassuttelevia +hyppäyksiä toisella puolen aidan, näen rakojen läpi mustan, karvaisen +olennon ja kuulen jo ensimmäisen suden läähätyksen. Samassa erotan +toisetkin, jotka pitkissä laukoissa tulla loikkivat minua kohti lumista +peltoa pitkin. + +En tiedä, mistä saan voimani, mutta tuossa tuokiossa olen päässyt +ylös ojasta aidan luo, reväissyt seipään aseeksi ja seison nyt +siinä valmiina vihollisiani vastaan ottamassa. Olen jo laatinut +puolustus-suunnitelmanikin. Aijon kiivetä aidan selälle ja sitä myöten +koettaa päästä pihaan. Ja kun vaara nyt on ohitse, niin olen jo siihen +määrin rohkaissut mieleni, ett'en muista huutaa apuakaan, vaikka ääneni +varmaankin olisi kuulunut pihaan. + +Etumaisin susista pysähtyy hetkeksi ja tuumii hiukan, kuullessaan +seipään katkeavan, mutta kohta sen jälkeen se kuitenkin ottaa +päättäväisen laukan luokseni ja katselee minua aidan raosta +verenhimoisine silmineen, rumat korvat pörhöllään ja suu selällään. +Hämärässä näen sen verran, että se on harmaan keltanen, täplikäs, +suuren koiran kokoinen elukka. Sen takana huohottavat jo toisetkin ja +lähenevät lähenemistään. Aijon juuri ruveta kiipeämään aidan selälle, +kun etumaisin loikkaa sen yli ja on vaan vähän matkaa minusta samalla +puolen aidan. Nyt en uskallakaan enää kääntää sille selkääni enkä +kiivetä aidalle, vaan täytyy minun puristaa seivästäni yhä tiukemmin, +painaa selkä aitaan kiinni ja olla valmiina myymään henkeni niin +kalliista kuin suinkin. + +Taas tunnen olevani Kustaa Aadolf, mutta tällä kertaa on taistelu +täyttä totta ja sankarikuolema ihan silmieni edessä. Ja niin minä +isken, mikä kädestäni suinkin lähtee, seipäälläni hirviötä, en tietysti +osu, mutta näen mielihyväkseni, että se kunnioittaen peräytyy. En enää +pelkää vähääkään, olen koko sielullani innostunut uuteen, totiseen +otteluun, olen nyt oikea "hakkapeliitta", nostan taas miekkani iskuun +ja valmistaudun uuteen hyökkäykseen. Ja taas natisee aita, -- ja se on +toinen susi, joka loikkaa sen yli ja seisattuu toverinsa viereen. Ne +tuijottavat ahnaasti minuun, veriset kielet roikkuvat niiden kidasta, +mutta silmät eivät kuitenkaan pala niin kamalasti kuin olen nähnyt +niiden kuvakirjoissa palavan autioilla aroilla. Siinähän ne seisovat +aivan hiljaa ja pitävät sotaneuvottelua, eivätkä näy vielä olevan +oikein taipuvaisia käymään kimppuuni. Silloin välähtää kuin salaman +iskemänä päähäni, että minä ehkä sittenkin tuoksun "Tähden silmän" +viattomuuden salaperäistä tuoksua, koska sudet eivät näy käyvänkään +kimppuuni. Ja minä koetan kaikin voimin kiiluttaa silmiäni yhä enemmän +vakuuttaakseni heille, että todellakin olen samaa sukua kuin "Tähden +silmä", samalla kuin tekeydyn niin viattomaksi ja siveäksi kuin jos +minun olisi pyytäminen äidiltä anteeksi jotain pahatekoani, ennenkun +voin rauhallisesti nukkua. Tekisipä miltei mieleni taputtaa ja sivellä +noita petoja ja houkutella heitä hyväillen luokseni. + +Vaan silloin loikkaa kolmas susi aidan yli aivan minun kohdaltani. Minä +unohdan "Tähden silmä"-politiikkani vaaran uhatessa ja isken kaikin +voimin seipäälläni hirviön niskaa kohden, mutta en osu sitä muuta kuin +takajalkaan. Sudelta pääsee mitä surkein älähdys, joka on niin Kastorin +älähdyksen kaltainen, silloin kun se saa taistella Tillynä, että +minulta hämmästyksestä putoaa seiväs käsistäni ja minä huudahdan: + +"Kastor!" + +Susi heiluttaa häpeissään ja ystävällisesti häntäänsä, aivan niinkuin +koira, joka on saanut selkäänsä. Samassa laukkaavat kaikki kolme sutta, +haukkuen kuin koirat, maantietä pitkin yksinäistä matkamiestä vastaan, +jonka musta varjo erottuu lunta vasten metsätiellä. + +"Hyi -- Kastor! Ett'et häpeä haukkumasta talon väkeä!" kuulen minä +kotiopettajani äänen sanovan. + +Seipääni putoo kädestäni hankeen. Onnistun nyt paremmin pääsemään ojan +yli ja kiiruhdan valkeana kuin lumiukko pihaan. Pihalla seisoo vieras +kuomireki ja kyökissä saan tietää, että metsäherra on tullut meille +vieraaksi ja aikoo olla yötäkin. Onko sillä koiria mukanaan? On toki +kaksikin! Oli juuri äsken täällä kyökissä pyytämässä niille ruokaa. + +Taisteluni susien kanssa tuli kaikkien tiedoksi kotiopettajan kautta, +jolle en malttanut olla salaisuuttani kertomatta. Siihen loppui +kolmekymmenvuotinen sotakin. Kustaa Aadolfin sankarisielu pääsi +rauhaan, samoin Tilly, Pappenheim ja Wallenstein. Mutta naapurin +poikain kanssa elin kuitenkin sotajalalla aina pääsiäiseen saakka. +Kastori nilkutti toista takaistaan vielä muutamia päiviä suuren +susikahakkamme jälkeen, mutta minä koetin lohduttaa ja lepyttää häntä +kaikellaisilla makupaloilla, joita ruokapöydästä salaa kannoin hänen +koppiinsa. + +Joka toinen yö läpi koko talven näin unta, että olin olevinani +"Tähden silmä", joka makaa kinoksessa selällään ja antaa susien +nuuskia itseään, mutta pelastuu joka kerta, kun tuoksuttaa itsestään +viattomuutta ja kuluttaa silmiään. + + + + +Rautatietuttu. + + +Siinä seisoi hän vuodesta vuoteen höyryävän teekeittiön ja valkeain, +kiiltävien kuppien takana. Aina on hän yhtä totinen, vaikkei se ilme +ollenkaan kaunista hänen sieviä kasvojaan. Hän ojentaa sinulle kupin +kahvia tottuneesta kädestään, sinä katsahdat vaistomaisesti noihin +totisiin silmiin, ja sitten antaa hän sinulle takaisin kymmenen tai +kaksikymmentä penniä. Hajamielisesti katsahtaa hän tuuman verran +ohitsesi tyhjään ilmaan. + +Luulin ensin, että hän oli kihloissa, mutta nyt olen kuusi vuotta +peräkkäin nähnyt hänet samalla paikalla. Ehkä hän sentään rakastaa. +Mutta ei sekään ole juuri luultavaa, sillä varmaankaan ei hänellä ole +aikaa mihinkään ylimääräisiin tehtäviin. + +Niinpiankuin juna on mennyt, pyyhkäsee hän pois kaikki käytetyt kupit, +täyttää sokerirasiat ja leipäastiat ja asettaa esille uudet pöytäkalut, +sillä tunnin kuluttua saapuu taas toinen juna. Hänellä on mainio taito +järjestää ja laitella pienimpiäkin kapineita niin, että työtä riittää +koko tunniksi. + +Juna viheltää ja asemakello soi. Uusi lauma nälkäisiä herroja ja +naisia lastensa kanssa hyökkää sisään. Nuo valkoset kädet ojentelevat +tusinoittain kuppeja oikeaan ja vasempaan ja jakelevat kuparilantteja +samalla tavalla, ja yhä ne nuo totiset silmät vaan luiskahtavat tuuman +verran ohitse ilmaan. + +Voisin nyt taas melkein vannoa, että hän on kihloissa. + +Kerran näin muutaman herran laskevan leikkiä ja saavan hänet +hymyilemään, mutta se hymyily oli niin kuihtunut kuin mumian hymyily. + +Varmaankin tuntee hän ulkonäöltä ja nimeltä suuren osan niitä, jotka +usein matkustavat, mutta turhaan saat toivoa saavasi häneltä silmäystä, +joka osoittaisi, että hän sinut tuntee. Tyttöparka kai luulee pitävänsä +olla arka maineestaan. + +Hänen moitteettoman puhtaaseen, neitseelliseen otsaansa on jo alkanut +ryppyjä ilmaantua. Ovatko ne ijän uurtamia, sitä ei voi ollenkaan +huomata hänen epämääräisestä vartalostaan. Hän ei näytä olevan luotu +muuhun kuin ojentamaan kahvikuppeja herroille ja lastensa kanssa +matkustaville naisille. Siltä ainakin näyttää. + +Mutta mainio aarre mahtanee hän olla ravintolan pitäjälle. Turhemman +tarkkaa täsmällisyyttä, suurempaa intoa toimessaan ei voi vanha, köyhä +leskirouvakaan vaatia ainoalta piialtaan. Koko hänen olennossaan on +jotain kahvikuppiposliinin kylmää kiiltoa. Kylmät silmät välkkävät +kilpaa teekeittiön kanssa, ja hänen oikein arkamaisen huolellisessa +puvussaan huomaa tuon saman käden jälkiä, joka on järjestänyt +kahvikupit, sokerirasiat ja leipäkorit ravintolan pöydälle. + +Kun muuan vanha rouva kerran tarttui häntä käteen ja puristi sitä +hyvästiksi, kohteli hän eukkoa samalla virallisella kylmyydellä kuin +muitakin ja antoi katseensa liukua tuuman verran hänen ohitsensa +tyhjään ilmaan. + +Olen tarkastellut häntä siksi, kunnes hän alkoi minua kyllästyttää. +Alahuuli pistää hiukkasen ulos ylähuulen ohi, siksi juuri kuin +tarvitaan, että hänen juroutensa olisi täydellinen. + +Onhan se aivan kauheaa tuo tuommoinen olento, jota ei voi miltään +puolen lähestyä. + +Välistä melkein toivon, että hän olisi kihloissa vastoin sukulaistensa +tahtoa ja että minä olisin erehtynyt hänestä, sillä saapihan se +tuollainen velvollisuudentunnon perikuva kaikkia hyveitä kauhistumaan. + +-- Neljäkymmentä penniä, -- muita sanoja en ole kuullut hänen +huuliltaan. Jos syöt aamiaista, sanoo hän: yksi markka! Hänen taitonsa +kuppeja käsitellä on aivan sietämätöntä, sillä tuo tunteeton katse +liukuu aina tuuman verran ohitse ulos tyhjään ilmaan. + +Vaikk'on kuinka kiire, ei hän koskaan tee hätäilevää liikettä; +koneellisesti niinkuin rahan mittari rahapajassa ottaa hän sisään +hopeata ja antaa ulos kuparia. Mutta harvoin tapahtuu että tarvitseisi +odottaa, kun on kerran pöydän luo päässyt, sillä hän taitaa ammattinsa. + +Ei hänen tarvitse sanaakaan virkkaa vanhemmalle apulaisnaiselleen, joka +ymmärtää hänen pienimmät viittauksensa. + +Kaikissa hänen teoissaan ja toimissaan on rautatie-elämän +täsmällisyyttä kaikkine sovittuine merkkeineen. + +Luulen, että jos hän pudottaisi kupin maahan, se olisi +rautatieonnettomuus hänen elämässään. + +Soitetaan. Juna lähtee Pietariin! + +-- Kuppi kahvia? + +-- Neljäkymmentä penniä, vastaa hän ja tuo kiihoton katse hipasee +ohimoitasi ja häipyy jonnekin epämääräiseen tyhjyyteen, samalla kuin +kymmenen pennin raha valahtaa sormiesi välitse ja putoo liivisi taskuun. + + + + +Joulu Kuusamossa. + + +Metsäntaustan Antti loikoo nokisen uudispirttinsä uunilla, ajatellen +sydänmaalaisen epämääräisiä ajatuksia nykyisestä ja tulevasta elämästä, +joita ei häiritse lasten elämöiminenkään lattialla. Heillä on omituinen +leikki leikittävänään. He ovat "syömäsillä". Leipäpalaisten virkaa +tekevät puupalaset ja juomisen virkaa tyhjä tuoppi. + +Metsäntaustan Antti on maannut uunillaan aamusta varhain, jolloin hänen +vaimonsa lähti puolen peninkulman päässä olevaan naapurikylään. Johan +sen pitäisi kohta joutua sieltä takaisin, ja aikaansa kuluttaakseen +laskeutuu Antti uunilta, menee takkavalkean luo ja sytyttää vielä +kerran pohjautuneen piippunsa, pantuaan ensin uuden halon tulta +virkistämään. Lasten leikki väsähtyy hetkeksi, mutta kun tuo kyrmyinen, +likaisiin piikkovaatteihin puettu olento taas katoo uuninnurkan +hämäryyteen, alkaa ilo uudelleen. He näkevät sieltä hehkuvan punasen +pisteen ja kuulevat kosteiden, vastenmielisesti palavain tupakan +tähteiden rätinän. Mutta kohta se katoo ja alkaa kuulua säännöllistä +kuorsausta. + +Tupaa valaisee osaksi heikko, vaalea talvivalo, joka vaivoin pääsee +tunkemaan läpi jäätyneen ja päreillä tukitun lasin, osaksi nuo +kaksi hiiltyvää halkoa, jotka vähä väliä lupsahtavat alaspäin. +Valaistus ulottuu noin kolme kyynärää korkealle mustasta lattiasta, +sitten alkaa noki, kiillellen siellä täällä, missä vaatteet ja +ihmisten kädet ovat seinää ja orsia kosketelleet. Seinävierillä on +kiiltäviksi hankauneita, tukevia penkkejä; niiden yläpuolella on +seinäkaappi, vaatteita, uusi, valkea lammasnahkaturkki, karvalakki ja +piilukkopyssy. Kolmas osa tuvasta on tarvittu suuren uunin paikaksi, +jonka kalkilla rapattu otsapuoli on jo aikoja sitten nokeutunut. +Toinen kolmannes on tarvittu tyhjän, ikkunan alla olevan ruokapöydän +sijaksi. Pöytä on ainoa Valkonen esine koko tuvassa ja valaisee sitä +suurella, aution näköisellä pinnallaan, jota hietainen huosiain on +vuosikausia kulutellut. Kolmannen kolmanneksen ovat lapset anastaneet +leikkipaikakseen; -- pienin istuu kätkyessä, mutta ottaa sieltä käsin +vilkkaasti osaa leikkiin. + +Tupa ei ole köyhimpiä. Seinät ovat kyllä nokiset, mutta eivät näytä +likasilta, sillä noki kiiltelee kuin musta öljyväri. Huonekalutkin +ovat siistin puoleiset eivätkä lapsetkaan ole ylenmäärin repaleiset. +Navetassa kuuluu vielä lehmäkin ammahtelevan. Kymmenen peninkulmaa +tämän asumuksen ympärillä leviävät pettuleivän luvatun maan, Kuusamon, +suunnattomat salot, joiden siimeksessä on monta sellaistakin majaa, +missä lehmät, lampaat ja kanat vielä asuvat samassa majassa ihmisten +kanssa. Hevosta haaveksivat monet kuin suurta onneaan, mutta monelta se +vielä puuttuu, on kuin unelma, joka toteutuu milloin toteutuneekaan, +seuraavassa sukupolvessa, jonkun sadan vuoden kuluttua. + +Muuten olisi tässä mökissä kaikki hyvin, kun vaan olisi -- leipää. +Sentähden ovat lapset "syömäsillä" puupalikkain kanssa ja sentähden ei +isän tee mieli pysytellä valveella. Mutta yhtäkkiä lakkaavat lapset +leikkimästä, ja kuulostavat. Lumi narahtelee oven takana, joku tarttuu +ripaan ja paksu pakkaispilvi tulvahtaa tupaan. Sen mukana tulee sisään +huurteisiin ryysyihin puettu vaimo ja paiskaa oven kiinni jälkeensä. +Lapset parveilevat hänen ympärillään, pieninkin kurkottautuu ulos +kätkyestä ja putoaa lattialle. Tottuneella liikkeellä tempaa nainen +huutavan lapsensa huurteiseen syliinsä, viihdyttää sitä vähän ja menee +katsomaan uunille. + +-- Antti hoi! sanoo hän karsaalla äänellä. Nyt ei auta muu kuin nouse +ylös ja ala laputtaa kirkonkylään. + +-- Häh? -- vastataan uunilta -- eihän lie vielä tuvan nurkkakaan ilmi +tulessa! Mihinkä se on semmoinen kiire? Eihän sitä yötä vastenkaan +taipalelle... + +-- Kiirekö? Vieläkö pitäisi nurkankin palaa? Entäs se, kun nälkä +sisuksia polttelee! Tuli kuin tulta! Minulla on hyviä uutisia +Pusulasta. Kaikki ovat menneet sieltä kirkonkylään, jossa valtio jakaa +jauhoja jouluksi. Ei siinä auta sinunkaan muuta kuin lähteä, niin +saadaanhan edes selvää leipää jouluksi. + +Antti kääntelekse ja vääntelekse uunilla, haroo hiuksiaan ja puistaa +päätään. + +-- Eiköhän auta enää muu kuin lähteä kerjuulle? + +-- Mikäpä tässä muukaan auttanee. Eikö ole jo saatu neljättä päivää +elää paljaalla maidolla, lapset itkevät leipää ja kuolema tässä tulee +meille kaikille tällä tavalla. + +-- No, no... no, no... niinhän tuo lienee kuin sanot... Kunhan sinulla +nyt ei olisi niin helvetin hätä! + +-- Herra jumala, kun se vielä kiroileekin. Mitä sinä olet tehnyt +nälän häätämiseksi sinä? Makaillut uunilla koko syksyn ja odottanut +tukkiherroilta apua. Vaan tuleekos ne sinulle ruokaa antamaan? Ei ole +tukin hakkuusta tänä talvena. Mihinkähän tässä olisi jouduttu, jos +en minä olisi kulkenut naapureilta lainaamassa. Mutta nyt eivät anna +nekään ja ovat itsekin saaneet mennä kirkonkylästä hakemaan. Mitä +kerjuuta se on, kun keisari tarjoo? En saanut Isosta talostakaan muuta +kuin tämän vaivaisen kannikan. + +Hän panee pöydälle palan mustaa pettuleipää, jota herkkua lapset +kokoutuvat ahnain silmin ihailemaan. + +-- Joko olet herennyt huutamasta? saa Antti sanotuksi, kun vaimo vähän +hengähtää ja alkaa päästellä pois vaatteitaan. Sitten kämpii Antti alas +uunilla, venyttelekse, aikoo sanoa jotain, mutta ei sano, ja menee ulos +selkä koukussa. Pakkaishöyryä puhaltaa tuvan täyteen, kun ei Antti +kiirehdi ovea sulkiessaan. + +-- Vieläkö sinä meidät palellutatkin tänne? tiuskaa Anna, mutta kun ovi +samassa sulkeutuu, alkaa hän laittaa ruokaa nälkäisille lapsilleen. Kun +lapset pureksivat maidossa liotettua pettua, tulee Antti sisään ja tuo +sukset tullessaan. Tekisi mieli maistaa hänenkin, vesi kihoo suuhun, +mutta mitään virkkamatta alkaa hän laitella suksiaan. Anna katsahtaa +häneen sanaakaan sanomatta, mutta hänen mielensä jo heltyy. + +-- Etköhän pääsisi Pusulasta hevosella. + +-- En minä heidän hevosiinsa. + +-- Vaan kun sinne kirkolle on kuusi peninkulmaa etkä ole syönyt oikein +koko viikolla? + +-- Aina minulla nyt on sen verran voimia kuin tarvitaan muutamain +peninkulmain hiihtämiseen hyvillä suksilla. + +-- Mutta kun siellä on vastamäkiä, ja tullessa on jauhosäkki kotiin +kannettava -- -- + +Ei kuulu vastausta, ei murahdustakaan. Anna on mielestään tarpeeksi +varottanut miestään, panee pois lapsen ja alkaa kehrätä. Rukki hyrrää, +päreet rätisevät, palavat loppuun ja uusitaan. Anna moittii itseään, +että puhutteli miestään liika kiivaasti; eihän se ole senkään syytä +tämä puute. Hän koettaa keksiä joitain sovittavia sanoja, mutta ei +keksi. + +Viimein on Antti saanut suksensa valmiiksi, kantaa ne ulos, tulee +takaisin ja pyytää vaimoltaan parasta ja suurinta jauhosäkkiä. Sitten +nousee hän uunille ja panee maata. + +-- Milloinka lähdet?' + +-- Elä siitä sure, kunhan saat jauhot ajoissa kotiin. + +Seuraavana aamuna varhain, ennenkun aamutähtikään vielä on noussut +taivaan rannalle, liukuu Antti kuin varjo metsätietä pitkin, joka vie +alas tervahaudalle ja siitä naapurikylään. + +Hän on noussut ylös ja laittanut lähtöään kenenkään kuulematta. Vaan +vatsa huusi niin, että pelkäsi perheenkin heräävän. Mutta sitten veti +hän ylleen lyhyen lammasnahkaturkkinsa, sitasi vyön tiukalle, pisti +tupakkaa hakkurista kukkaroonsa matka-evääksi, sytytti piippuunsa ja +läksi. + + * * * * * + +Kun talvipuhde tulla tuhuttaa saman päivän iltana, liukuu koukkuinen, +kuurainen olento Kuusamon kirkonkylään. Kuusi peninkulmaa +kahdessatoista tunnissa, läpi metsien, yli vuorten, on Antti +taivaltanut levähtämättä ja nyt on hän perillä. Ei ole siinä urheilun +harrastajia herrasmiehiä hänen ennätystään kirjaan panemassa ja hän +pysähtyy melkein häpeissään maakauppiaan puodin eteen, jossa seisoo +hevosia ja miehiä odottamassa. + +-- Täälläkö niitä jaetaan niitä keisarin eloja? + +-- Jaetaanhan täällä eloja, vaikk'eivät taida keisarinkaan olla. + +Sama se. -- Antti pakkautuu puotiin, odottaa kauvan, ennenkun pääsee +kauppapöydän luo, mutta kun hänen vuoronsa vihdoinkin tulee, ojentaa +hän säkkinsä kauppiaalle, jonka vieressä seisoo hieno herrasnainen. +Kuulustelu alkaa: + +-- Mikä nimesi?.-- Antti Metsäntausta. -- Mistä? -- Metsäntaustan +torpasta Pusulan kylästä. -- Jauhojako tahdot? -- Jauhojahan minä, kun +niitä kuuluu saavan ilmaiseksi? -- Oletko tositarpeessa? -- Enpähän +minä tarpeetta liene lähtenyt kuutta peninkulmaa kerjuulle hiihtämään. +-- Onko sinulla sitten nälkä? -- En ole nähnyt leipää viikon päiviin. +-- Mutta onhan sinulla uusi turkki ja olet jaksanut hiihtää kuusi +peninkulmaa. -- Niin... tuota... eihän siinä muukaan auttanut. + +Kauppias tutkii häntä epäluuloisesti, kääntyy naisen puoleen ja sanoo: + +-- Tämä mies on liika reippaan ja siistin näköinen. Ei hän ole teidän +autettavianne, uskokaa pois! + +Taas alkaa kuulustelu: -- Voitko näyttää toteen tarvitsevasi jauhoja? + +Antti katselee ympärilleen, vaan ei näe ainoatakaan tuttua. Hän +kalpenee harminsekaista häpeäänsä ja sammaltelee epävarmasti: -- Tuota, +että, se on niin, että minä olen sydänmaalta Pusulan takaa eikä ole +tuttuja täällä... ei pääse usein kirkolle tuttuja hankkimaan... + +-- Eikö täällä ole ketään Pusulan kylästä, joka voisi todistaa olevasi +tarpeessa? + +Ei ole ketään. Joku huomauttaa, että Pusulan miehet jo edellisinä +päivinä olivat jauhonsa hakeneet ehtiäkseen joululle kotiin. + +-- Miksi tulet näin myöhään ja yksin? kysyy kauppias jyrkästi. Antti +joutuu aivan hämilleen, olisi paljon sanomista, mutta ei saa suustaan +selitykseksi ja vieras nainen sanoo ystävällisesti: + +-- Katsokaas, meidän täytyy jakaa kansan varat niille, jotka niitä +todella tarvitsevat. Voittehan hankkia papilta tai lukkarilta +todistuksen, että todella olette avun tarpeessa. Tulkaa sitten huomenna +takaisin... meidän täytyy olla tunnollisia. + +Antti ojentaa selkänsä suoraksi, heittää ynseän silmäyksen jauhoiseen +kauppamieheen ja jauhosäkkeihin, painaa hatun korvilleen ja poistuu +sanaakaan sanomatta. + + * * * * * + +Seuraavana päivänä, joulun aattona, ilmaantuu Antti hyvissä ajoin +kauppapuotiin lähitalon rengin kanssa. Se on hänen rippikoulutoverinsa, +siltä on hän saanut illallisen ja yösijan ja nyt on sama mies tullut +hänen hätäänsä todistamaan. Antti saa nyt helposti säkkinsä jauhoja +täyteen, mutta kun hän sanoo lähtevänsä sen kanssa kuuden peninkulman +matkalle, alkaa kauppias sitä tyhjentää. + +-- Ei, ei, sanoo Antti, antakaa te vaan säkin olla täynnä, kyllä minä +sen kanssa suoriudun! + +-- Mutta se painaa neljä leiviskää ja se ei ole enää miehen kantamus. + +-- Niin, mutta kun minulla on vaimo ja neljä lasta, jotka ovat nähneet +nälkää kaksi viikkoa ja me tarvitsemme kyllä sen, minkä voimme irti +saada, kun eivät tukkiherratkaan tulle niin pian työtä tuomaan. + +-- Miksi ette eilen sanoneet, että teillä on vaimo ja neljä lasta, +jotka näkevät nälkää? kysyi nainen. + +-- Enhän kehdannut kaikkien kuullen... minulla on niin hyvä luonto +siitä, että häpeen. + +Eihän auttanut, täytyi nauraa. Antti saa säkkinsä täyteen, kumartaa +kiitokseksi Helsingin hätäapukomitealle ja ojentaa naiselle karkean +kouransa erityiseksi suosion osoitukseksi. Lähtiessään kääntyy hän +vielä ovessa ja sanoo kauppiaalle: + +-- Eikö herra kauppias uskoisi minulle vähän lehtitupakkaa +kevääsen velaksi? Nähkääs, kun minä vaan saan savut, niin en tiedä +vatsakivuistakaan. Tupakan avullahan minä pääsin tännekin eilen, mutta +nyt ei ole mitään paluumatkaa varten. + +Kauppias nauraa ja osoitakse anteliaaksi muiden läsnä ollessa panemalla +kaksi suurta vihkoa lehtitupakkaa Antin eteen tiskille. Sen sanoi +tekevänsä siksi, että oli tehnyt hänelle vääryyttä eilen. + +-- Keväällä saat maksun, vakuuttaa Antti, sinutellen häntä iloissaan ja +paiskaten kättäkin hyvästiksi. Mennessään hän vielä virkkaa: + +-- Niin, kyllä se niin on, ett'en minä aina ole köyhä ollut enkä +mahtane ikäänikään olla. + +Sitten heittää hän hyvästinsä ystävälleen rengille, pistää piippuunsa, +astuu suksilleen ja katoo savua suustaan tupruuttaen tien käänteesen, +seisoen melkein suorana nelileiviskäisen kuormansa alla. + +Ei ole vielä päivä puolessakaan, hyvän mielen ja uuden tupakan +vaikutuksesta hiihtää hän ravakasti ja toivoo joutuvansa jo keskiyön +aikana kotimökilleen. Kelikin on hyvä, ei ole paljon irtainta lunta +metsässä, ja kyllähän ne eilisistään kangistuneet jalatkin vetristyvät, +kunhan tässä pääsee vauhtiin. + +Sää on leudompi kuin eilen, aurinko kiiluu eteläisen metsän rannasta, +ja alkaa tulla vähän värikin. Hän riisuu pois lammasnahkaturkkinsa, +sitoo sen säkin päälle ja jatkaa matkaansa paitahihasillaan. Huvikseen +vetelee hän ensiksi tukkipoikain laulua hiihtonsa tahtiin ja kun se +on loppunut, alkaa hän virren. Kun aurinko on laskenut ja tähdet +alkavat tuikkia, laskeutuu tie metsästä suuren aution järven jäälle +ja nyt tietää Antti kulkeneensa kolmanneksen matkastaan. Ei hän +enää ole oikein tyytyväinenkään, matka on kulunut hänen mielestään +liika hitaasti ja kuitenkin alkaa jo raukaista ruumista niin, että +tekisi mieli heittäytyä hankeen ja nukkua siihen. Kohentaakseen +mieltään puhaltautuu hän täyttä vauhtia alas jäälle. Kylmä tuuli +viiltelee siellä läpi luiden ja ytimien. Illan tullen on pakkanenkin +kipakoitunut, hikinen paidankaulus on jäätynyt kovaksi ja hankaa +niskaa. Jauhosäkki painaa kuin olisi kiviä täynnä ja nuorat uurtautuvat +olkapäihin. + +Kaukana toisella puolen järven vilkkaa valoa yksinäisestä talosta. +Hetkisen hurmaa häntä ajatus siitä, että jos olisi mennä lämpimään +lepuuttamaan jäseniään, mutta sen halunsa hän kuitenkin samassa +voittaa, laskee taakkansa selästään ja vetää turkin ylleen. Sitten +puhdistaa hän jään, hakkaa siihen rautapää sauvallaan reijän, ottaa +säkistä kourallisen jauhoja ja valmistaa itselleen vesivellin näin +jouluiltana. Sen nieleksittyä taas uudelleen säkki selkään ja piippu +palamaan, ja suorana viivana lähtee latu kulkemaan yli synkän selän, +tähdet tuikkavat pakkasessa ja kuun ensimmäinen neljännes nousee +vähäksi aikaa mustan taivaanrannan takaa kohta kuitenkin painuakseen +sinne takaisin. Eikä Antti enää ajattele neljän peninkulman pituista +autiota kangasta, joka hänen vielä on kulettava, hän haaveksii taas +erämaan asukkaan epämääräisiä haaveita, aivan niinkuin loikoisi hän +kotonaan uunin päällä. + + * * * * * + +Metsäntaustan uudistorpassa odottaa Anna miestään jo puhteen tullen, +laskien niin, että hän on lähtenyt kirkolla yhtä varhain aamulla kuin +kotoaankin. Hän on jakanut maidon lapsille, ottamatta itse tippaakaan. +Sattui sekin ilo, että lehmä saatuaan hyviä jouluruokia lypsi +tavallista enemmän maitoa, jonka Anna nyt riemuiten kantaa pirttiin +ja piilottaa täyden rahinan kaappiin, missä jo tuohiset ovat valmiina +puuroaineita odottamassa. Ajatuksissaan hän jo nauttii komeasta +joulujuhlasta ja hyväilee lapsiaan tavallista hellemmin. + +Ennen hämärän tuloa lämmittää hän jo saunan voidakseen tarjota Antille +hyvän kylvyn, kun tämä palaa rasittavalta matkaltaan. Polttopuusta ei +toki kuitenkaan vielä ole puutetta ja kun sauna on lämmitetty, pannaan +tuli tuvankin uuniin, että kaikki olisi valmiina, kun joululeivän +aineet saapuvat. Sitten kylpee hän ja kylvettää lapset, toivoen joka +hetki Antin kopistelevan jalkojaan tuvan edessä. Ilta tulee, tulee +pimeä, mutta Anttia ei näy eikä kuulu. On jo aika mennä maata, mutta +lapset, jotka aavistelevat jotain erinomaista, eivät tahdo lähteä +levolle hyvällä. He tahtovat nähdä joulun, koska äiti on sen luvannut +näyttää. + +-- Se tulee vasta isän mukana, vastaa äiti. + +-- Milloinkas se isä sitten tulee? + +Äiti lohduttaa heitä, mutta ei voi lohduttaa itseään. Kun hän on saanut +heidät sänkyyn, tarttuu hän rukkiinsa ja alkaa kehrätä, samalla kuin +veisaa virttä lepyttääkseen Jumalaa siitä, että hän tekee työtä juhlan +aattona. Työtönnä ei hän jaksa odottaa. Mutta ajatukset kiertelevät +kuitenkin katkerina ja katuvina Anttia, josta eilen oli eronnut niin +huonossa sovussa. + +Hän vääntelee käsiään hiljaisessa katumuksessa ja syyttää itseään +siitä, että Antti nyt ehkä paleltuu metsään. Keskiyön aikana menee hän +ulos, poistuu vähän matkaa tuvasta ett'ei lapsia herättäisi ja huutaa +pimeään metsään kimakalla äänellä: + +-- Antti hoi! Tule pois! + +--... hoi, tule pois! vastaa kaiku pilkallisesti petäiköstä. + +Hän seisoo siinä niin kauvan kuin alkaa palella, palaa pirttiin ja +purskahtaa itkemään. Hänen omatuntonsa vuotaa verta, mutta kyynelet +eivät voi lohduttaa. Hän on tukehtua huokauksiinsa ja rukoilee puoli +ääneen: -- Herra kaikkivaltias, joka olet hyvä ja viisas, miksi annoit +minun ajaa mieheni talvipakkaseen -- miksi, miksi? Parempi olisi ollut, +jos hän olisi jäänyt kotiin ja me saaneet kuolla yhdessä... Miksi?... +Miksi? + +Vanhin tyttö herää kuullessaan äitinsä valittavan. Kun hän näkee hänen +itkevän, alkavat hänenkin kyynelet vuotaa. Äiti sulkee hänet syliinsä, +kostuttaa hänen tukkansa ja poskensa suurilla kyynelillään, heiluttaa +häntä edestakaisin ja valittaa lakkaamatta: + +-- Nyt ei meillä ole mitään muuta odotettavana kuin kuolema... Kunpa se +tulisi edes pian! + +-- Kuolema? Mitä se on? kysyy tyttö. + +Vastaamatta kantaa äiti tyttärensä vuoteelleen, taivuttaa päänsä ja +sydämmensä kaikkivaltiaan eteen, rukoilee kauvan ja palavasti miehensä +puolesta, lastensa puolesta ja omasta puolestaan... koko syntisen +maailman puolesta. + + * * * * * + +Hyvin tarkka korva voi aamupuoleen yötä kuulla hiljaista kahinaa, joka +vitkalleen lähenee Metsäntaustan torppaa. Yhtäkkiä paukauttaa pakkanen +ilolaukauksen tuvan nurkassa. Anna herää horroksistaan, iloinen +aavistus lentää hänen mieleensä, paitasillaan juoksee hän ovelle ja +näkee valkean haamun tulevan tupaa kohden hankea pitkin. + +-- Herra Jumala! -- Antti! -- Viimeinkin tulit! + +Mutta ei saa Antti sanaakaan suustaan vastaukseksi, hän mutisee jotain +epäselvää, astuu vaivaloisesti alas suksiltaan ja jättää ne siihen +seinämälle. Anna vetää hänet pirttiin, sanatonna vaipuu hän penkille ja +huokasee syvän helpotuksen huokauksen. + +Päresoihtu kädessään päästelee Anna miehen tamineistaan, tarkastaa +häntä huolellisesti, peläten hänen paleltuneen, mutta rauhoittuu +nähdessään, että hän hikoilee. Viimeinen ponnistus kotiin tullessa on +sen vaikuttanut. + +-- Ja nyt suoraa päätä saunaan, Antti! Siellä on vielä löylyä ja +saadaanhan sitä lisääkin, jos tarvitaan. + +Antti antaa vaimonsa tehdä kanssaan, mitä tahtoo. Anna vie hänet +saunaan, kiehauttaa kuumaa vettä, hautoo vastat eikä ennätä nähdä, että +Antilla ei ole paitaa vaatteiden alla. + +Kun Antti on päässyt lauteille, kiiruhtaa Anna takaisin tupaan ja panee +uunin lämmitä. Lapset heräävät ja saavat kuulla, että joulu on tullut +kirkonkylästä. Hän pukee ne puhtaisiin ja lupaa heille nyt ruokaa niin +paljon kuin tahtovat. + +Ääretön ilo! + +Vasta tunnin kuluttua noutaa hän saunasta Antin, joka on niin uupunut, +että tuskin jaksaa kulkea pirttiin, mutta muistaa kuitenkin nostaa +suksensa seinää vasten pystyyn. + +Tuvassa on kaikki muuttunut. Komea valkea räiskää takassa, valkea +liina on levitetty honkaiselle pöydälle, päreet palavat pihdeissään +-- ja neljä suurta komeata tuohista täynnä höyryävää puuroa seisoo +keskellä pöytää. Lapset istuvat ikänsä mukaisessa järjestyksessä pöydän +ympärillä uskaltamatta koskea laitoksiin, ja Anna ottaa kätkyestä +syliinsä nuorimman. + +-- No, tulehan nyt, Antti, ruokaa siunaamaan. + +Kun ruokaluku on luettu, sanoo Antti ruokaan ryhtyessään ensimmäiset +sanansa kotiin tulonsa jälkeen. + +-- Toiset puolet jauhoista piti kaivaa hiekkahautaan peninkulman päähän +täältä, kun en muuten olisi mitenkään jaksanut perille. Kyllä minä ne +sieltä löydän. + +-- Vaan eikö ne nyt ole hiekkasia? kysyy Anna. + +-- Eihän ne, -- kun minä panin ne paitaani...! + +Kun pahin nälkä on ohitse, muistuu Annan mieleen, että tähän aikaanhan +sitä muualla mennään jo joulukirkkoon ja hän hakee käsiinsä virsikirjan. + +-- Eiköhän veisattaisi jotain virttä, jonka osaamme ulkoa, ehdottelee +Antti. + +Se virsi, jonka nuo nälkäiset sydänmaalaiset osaavat ulkoa, alkaa näin: + + Koko maailm' iloit' mahtaa, + Kaikest' sielust' mielestänsä. + +Lapsetkin saavat laulaa mitä osaavat, kukin äänellään. Eiväthän ne +hartautta häiritse, kun vanhemmat kerran virren nuottia kannattavat. + + + + +Keppi-Leena. + + +Kun pappilan lapset maita metsiä harhaillessaan eksyivät Visulahden +puolelle ja Saimaan selät alkoivat välkkää petäjämetsän läpi, +pysähtyivät he peloissaan, katsoivat toisiinsa kuin mieliään +rohkaistakseen ja kuiskasivat kukin osaltaan: + +-- Keppi-Leena! + +Sillä jos kulettiin vielä vähän matkaa kaitaista polkua pitkin, +niin tultiin vanhalle aholle, joka nyt kasvoi tuuheita leppiä ja +tumman vihreitä katajapensaita ja ahon laidassa oli rappeutunut, +hajoamaisillaan oleva tölli, jossa Keppi-Leena asui. + +Keppi-Leena oli nilkuttava akka ja oli hänessä jotain salaperäistä, +joka suuresti kiihoitti lasten mielikuvitusta. Vanhemmat lapset olivat +kerran kuulleet isän sanovan, että Leena oli pahamaineinen, ja kun +eivät lapset oikein ymmärtäneet, mitä tuo sana tiesi, niin alkoivat he +kuvitella häntä noita-akaksi, jolla oli kaikki semmoisen ilkeän olennon +tuntomerkit: ränstynyt mökki metsän sisässä ja leipälapio, jolla hän +pisti metsään eksyneitä pikku lapsia uuniinsa ja söi ne illalliseksi +makosana paistina suuhunsa, -- monista muista tuntomerkeistä +puhumattakaan. + +Sentähden pääsi kaikkien lapsien huulilta pelästynyt huudahdus: + +-- Keppi-Leena! + +Ja useimmittain pyörähtivät he kuin salaisesta sopimuksesta kotiinpäin +ja vaikenivat kuin myyrät alkutaipalesta, kunnes pääsivät niin +pitkälle, ett'ei enää tarvinnut pelätä Keppi-Leenan kuulevan. Silloin +alkoi metakka uudelleen kahta äänekkäämpänä. Ja pienet kurkut, jotka +tuo salaperäinen pelko äsken oli kokoon kiristänyt, päästelivät ääniä, +niin että mäet kaikuivat ja metsä metelöitsi. Pienet sydämmet, jotka +tuskin olivat enää sykkiä uskaltaneet, temmelsivät nyt taas vapaasti ja +iloisesti, ja vaikkei kukaan tahtonut myöntää pelänneensä, tuntui aivan +niinkuin olisi hengenvaarasta pelastunut. + + * * * * * + +Keppi-Leena oli entisen ruotusotamiehen Kären vaimo. Kun ruotuväki +lakkautettiin, oli Kärki joutunut puille paljaille. Ei ollut miehellä +muuta tavaraa kuin kulunut sotilaan lakki ja muistonsa kymmenvuotisesta +kasarmielämästä; ei ollut kykyä eikä taipumustakaan työn tekoon, mutta +sen sijaan sekä kykyä että taipumusta päihtymään markkinoilla ja muissa +kokouspaikoissa. + +Noin varustettuna elämän taisteluun sai hän eronsa ja muutamien +markkain vuotuisen eläkkeen sekä yhdet sotamiehen pitovaatteet, jotka +kersantti pataljoonan päällikön ehdotuksesta antoi hänelle, samoinkuin +muutamille muillekin niiden puutteessa oleville. Mutta Kärki ei +ollenkaan ollut puutteessa olevan näköinen. Ensimmäisen puolen vuoden +kuluessa käyskenteli hän pitäjätä tarkastellen, toisen kuluessa +tarkasteli hän lääniä ja kolmantena jo koko isänmaata. Hän liikkui +vanhan sotilaan ryhdillä ja kehui ja puhui, ja ihme se oli, mutta +leipänsä hän hankki minne tulikaan ensimmäisenä vuotena. + +Vähitellen herkesi kuitenkin kehuminen ihmisiä huvittamasta, sotilaan +ryhtikään ei enää kaupaksi käynyt, ja reipas Kärki alkoi alaspäin +liukua, vaikka viiksensä olivatkin pitemmät kuin kenenkään muun +kymmenen peninkulman alalla, ja vaikka hän osasi tehdä kunniaa aidan +seipäillä ja vesikorennoilla ja vaikka sotamiehen lakki oli yhtä +uljaasti kallellaan kuin ennenkin. Sen musta väri oli jo aikoja sitten +vaalennut jonkunlaiseksi aivan alkuperäiseksi vihreän keltaiseksi, +jonka olisi hyvinkin voinut ottaa muotiväriksi meidän päivinämme. +Univormuvaatteet olivat menneet kaiken maailman tietä paperitehtaasen +ja sijaan oli tullut jonkunlainen sekalainen kansallispuku, jossa näkyi +jälkiä talonpoikain tamineista ja herrasväen hienoista vaatteista +ja jossa hän esiytyi niin varmasti ja itsetietoisesti, että sen +kokoonpanoa tuskin huomasikaan. + +Mutta kaikesta huolimatta luisui Kärki luisumistaan alaspäin. Hänet +jo tunnettiin tarpeeksi hyvin omassa läänissä ja naapurilääneillä oli +omat entiset ruotusotamiehensä, jotka pitivät ihmisiä puhetuulella, +kun heidän sallittiin ruokapöydän ääreen istuutua. Sitäpaitsi oli +tapahtunut, että kirveitä ja hopealusikoita katoili taloista samoihin +aikoihin kuin Kärki oli ollut vieraana, ja vaikk'ei häntä syyhyn +saatukaan, oli kuitenkin seikkoja, jotka puhuivat rumaa kieltään häntä +vastaan. + +Sentähden oli hänen naurunsa viime aikoina alkanut käydä entistä +terävämmäksi ja sentähden aukeilivat ihmisten ovet hänelle yhä +jurommin, kun hän niihin kolkutti ja leikillisin sanoin pyyteli +päästäkseen sisään. + +Se katkeroitti ajan pitkään Kären mieltä. + +Hänen entinen mainio humalatuulensa, joka oli saanut kaikki ihmiset +hänelle tarjoilemaan, muuttui pahaksi. + +Hän alkoi joutua riitaan juomaveikkojensa kanssa, ja hänen sulava +kielensä, joka aina ennen oli ollut sen puolella, joka tarjosi, voi nyt +yhtäkkiä kääntää kärkensä itseään mesenaattia vastaan suureksi iloksi +kaikkien niiden, jotka eivät olleet tarjonneet. Mutta nuo pahantuulen +puuskaukset ne koituivat lopulta omaan niskaan. + +Sillä eihän ollut enää ollenkaan harvinaista, että hän sai kulkea +viikkokausia karvasta pisaraa suuhunsa saamatta. + +Silloin luuhistui tuo reippaasti kallellaan keikaileva sotilaslakki +surullisesti alas otsalle; terhakka ryhti vaipui kokoon, ja kun +matkamiehet kohtasivat hänet talottamalla taipalella, niin eivät +kuormaansa pysähdyttäneet, vaan katselivat vähän peloissaan luota +metsärosvon näköistä miestä eivätkä oikein rauhoittuneet, ennenkun +näkivät hänen tien käänteesen katoavan. Eivätkä lie vielä sittenkään +tahtoneet tyyntyä, sillä olihan mies synkin ja terävin silmin +tarkastellut kuormaa ja sen ajajaa. + +Eipä sillä, että Kärki olisi koskaan todenteolla ajatellut rosvoksi +ruvetakseen. Saattoihan hän tosin puheissaan sellaisiin luuloihin +aihetta antaa, mutta tyytyi kuitenkin täydellisesti seuraan mihin +tahansa, jossa hänelle ryyppy tarjottiin ja viitsittiin hänen +rosvojuttujaan vähänkään uskovalla korvalla kuunnella. + +Vaan ei hän enää päässyt semmoisiinkaan seuroihin. + +Oudoissa paikoissa alkoi häneltä jo leivänkin saalis väsäytyä, kun ei +ihmisillä aina ollut halkojakaan hakkauttaa -- muuhun työhön ei hän +koskaan alentunut, mutta puita oli hän nähnyt parempainkin ihmisten +voimistelukseen pilkkovan. + +Vähitellen ajoi routa porsaan kotipuoleen, mutta sielläkin otettiin +hänet kylmäkiskoisesti vastaan. Kylmäkiskoiseksi vastaanotoksi sanoi +hän sitä, ett'ei ryyppyjä tarjottu, ja niin eli hän laiskan miehen +töitä tehden raittiisti ja siististi jonkun aikaa. + +Siihen aikaan tutustui hän Keppi-Leenaan. Olihan tavattu joskus +ennenkin, ja Leena oli kyllä kauvankin pitänyt silmällä tätä +maankuulua, iloluontoista miestä, mutta Kärellä ei ollut mielessään +Leenasta muuta kuvaa kuin kuva jalkapuolesta akasta, joka kulkea +nilkuttaa ruumistaan pitkään kepin torrakkoon nojaten. + + * * * * * + +Eräillä markkinoilla läänin pääkaupungissa oli Kären onnistunut kehua +itsensä muutamain nuorten renkimiesten seuraan ja päästä osalliseksi +heidän kestitykseensä. Seurustelu päättyi tappeluun, jossa Kärki sai +isänniltään pahanpäiväisesti selkäänsä. Pidot olivat ulkoilmassa +kauppias Karhusen puutarhan nurkassa, ja sattumalta tuli Keppi-Leena, +joka oli markkinoilla hänkin ostoksiaan toimittamassa, menneeksi +pihan kautta puotiin juuri silloin kuin tarjottavat tavarat olivat +loppumaisillaan. + +Leena tunsi heti Kären hänen sotilastakistaan, joka kummallisella +tavalla horjui edestakaisin ja ylös ja alas puutarhan lehdettömän +pensaikon takana. Samalla kuului sieltä huutoa ja melua ja kiivasta +kinaa. Tuossa tuokiossa oli Leena nilkuttanut puutarhan aitauksen luo +ja näki raosta tirkistäissään, että Kärkeä nakeltiin kuin kinnasta +neljän reippaan miehen välissä kädestä käteen. Miehet olivat kovin +kiihoittuneita, heidän poskensa hohtivat ja silmät rasvan raukeina +kimmeltivät. + +Hän käsitti heti, että Kärelle tuossa epätasaisessa taistelussa tulisi +käymään pahasti, jos ei sitä jotenkuten keskeytettäisi. Kärki sai iskun +iskunsa perästä ruumiisensa, mutta juuri kuin hän kasvoihin satutettuna +lyykähti istualleen maahan, harppasi Leena taistelevain väliin, asettui +toiselle jalalleen seisomaan ja heilutti uhkaavasti pitkää sauvaansa. + +-- Vai niin, -- neljä nuorta miestä ylitä vanhaa miestä vastaan! +Ett'ette häpee! Tapatte hänet vielä, humalaiset roistot! huusi hän +kiihoittuneella äänellä ja pyöräytti keppinsä suojelevasti Kären eteen, +joka istui maassa nenä ja suu verta vuotaen. + +-- Mitä akalla on täällä tekemistä? Pois tieltä Keppi-Leena! huusi +muuan rengeistä ja survasi häntä. + +Vaan sitä ei hänen olisi pitänyt tehdä, sillä samassa sai hän aika +iskun olkapäähänsä Keppi-Leenan sauvasta, sitä vaille, ettei nenään +käynyt, ja kimakalla äänellä, joka kuului yli puolen kaupungin, alkoi +Leena huutaa apua ja poliisia, jolloin renkienkin sekavissa aivoissa +samalla selvisi, mistä oli kysymys. Ja päästäkseen akkain juoniin +sekautumasta jättivät he taistelutantereen saaliineen Leenan haltuun. +Suurella riemulla Leena sen anastikin. Markkinamiehet eivät Suomessa +ole juuri uteliaisuudella pilatut. Jotkut ohi kulkijat pilkistivät +kyllä puutarhan lankkuaidan raoista sisään, mutta kun eivät sen enempää +huutoa kuulleet, sai Leena jäädä rauhaan otuksensa kanssa. + +Hän istuutui Kären viereen ja pyyhki veren hänen kasvoiltaan; sitten +meni hän kaivolle vettä noutamaan, mutta kun palasi, olikin Kärki jo +pitkällään. Ensin luuli Leena hänet kuolleeksi, mutta pian huomasi +hän miehen kuitenkin vielä hengittävän. Hangattuaan häntä aika +tavalla kasvoihin sai Leena hänet vähän virkoamaan, mutta mies käytti +tilaisuutta vaan aika tavalla kirotakseen ja vaipui uudelleen uneensa. + +Nyt tapahtui niin, että Leenalla oli hevosensa kauppiaan pihalla, +jonka puodista juuri äsken oli ostoksensa ostanut. Kun Kärki oli uneen +vaipunut, ei Keppi-Leena oikein tiennyt, mihin hän ryhtyisi. Eihän +käynyt heittäminen häntä paljaalle maallekaan loikomaan, sillä kylmä +tulisi olemaan syksyinen yö ja saattaisi mies siihen vielä kuoliaaksi +paleltua. Leena päätti sentähden lähteä apua hakemaan saadakseen +miesparan kannetuksi väen tupaan, jossa saisi nukkua siksi, kunnes +selviäisi. Viimein onnistuikin hänen kuvata nukkuneen tila niin +kamalaksi, että sai muutamia miehiä houkutelluksi puodista puutarhaan. + +Kylminä ja välinpitämättöminä siitä, oliko hän vahingoittunut, +vai ei, katselivat miehet kaatunutta sankaria, mutta eivät +yrittäneetkään ruveta häntä pois kantamaan, vaikka Keppi-Leena kyllä +heitä siihen kehoitteli. Vasta sitten, kun hän, loukkautuneena +moisesta kylmäkiskoisuudesta isänmaan puolustajaa kohtaan, oli +kertonut äskeisestä tarmokkaasta esiintymisestään ja uhannut huutaa +vallesmannia ja viskaalia, kävivät miehet laiskasti Kärkeen käsiksi ja +onnistuivatkin viimein saamaan hänet seisaalleen. + +Mutta kun Kärki tunsi itseään kauluksesta riiputettavan, heräsi hän +horroksistaan ja alkoi riuhtoa itseään irti niin äkäisesti, että +miesten täytyi puolimatkassa tupaan heittää hänet käsistään. + +-- Piru häntä kantakoon mokomaa juopporattia, joka potkii kuin hullu! +sanoivat miehet. + +-- Ei tarvitsekaan! örisi Kärki, joka oli alkanut virota ja koki päästä +pystyyn. + +-- Kas niin, -- pysy nyt vaan koreesti hiljaa, niin vievät nämä miehet +sinut tupaan, ett'et tarvitse paleltua kuoliaaksi yöllä, kehoitteli +Keppi-Leena. + +-- Paleltuako...? Ohoh! On minulla rahaa! virkkoi Kärki jotenkin asiaan +kuulumattomasti ja koetteli jalkojaan, pitäisivätkö ne. Tehtyään pari +pitkää heilahdusta sai hän ne vakautumaan allensa ja pysähtyi sitten +muutamiksi silmänräpäyksiksi paikoilleen, ikäänkuin olisi itsekin +ihmetellyt tätä voimainsa näytettä. Älyttömin silmin tuijotti hän vähän +aikaa läsnäoleviin, haparoi toisella kädellä poveaan, sai esille jonkun +vanhan lompakon tapaisen ja levähytti sen auki. + +-- Tääll' on rahaa, pojat! Ja nyt me ryypätään. + +-- Etkö ole jo saanut tarpeeksi takkiisi vai vieläkö tahdot lisää? +kysyi toinen miehistä. + +-- Takkiisi? -- Kuka on saanut takkiinsa? Ryssät! Minä olen antanut +niille takk... yksi kymmentä vastaan. + +-- Onkohan sillä todellakin rahaa? kysyi Keppi-Leena levotonna. + +-- Mistäpä hän olisi saanut, sanoivat miehet ylenkatseellisesti. + +-- Tääll' on rahaa! huusi Kärki ja heilutti lompakon tähteitä niin, +että sieltä todellakin putosi viisimarkkanen maahan. + +-- Katsohan tuota, kun kylvää rahoja kuin tukkilainen! + +-- Herra isä! Ottakaa pois, ettei se saa humalassa tavaraansa hävittää! +huusi Keppi-Leena ja nilkutti ottamaan ylös viisimarkkaista. + +-- Tavaraansa! matki toinen miehistä pilkallisesti. Kyllä ne eivät sen +miehen rahoja ole, liekö ansainnut yhtä ainoata markkaa viiteen vuoteen. + +-- Mistäs se sitten olisi ne saanut? kysyi Keppi-Leena. + +-- Ainahan niitä on rahoja markkinoilla! irvisteli mies. + +-- Eipä taida Kärki pitää niin tarkkaa rajaa omillaan ja muiden +rahoilla, lisäsi toinen. + +-- Kylläpä olette sydämmettömiä ja ilkeitä ihmisiä, valitti Keppi-Leena. + +Mutta Kärki oli horjahtanut Leenan kärryjä kohden ja putosi nyt +istualleen tallin seinämälle, aivan hevosen viereen, joka korviaan +luimisti ja aikoi potkaista. + +Siihen tuli Keppi-Leena viisimarkkaista kantaen, jonka oli maasta +noukkinut, ja tarjosi sen Kärelle: + +-- Täss' on rahasi! Laittau nyt vaan tupaan ja nuku pois humalasi! +Muuten heität vielä pois kaikki, mitä sinulla on. + +Kärki otti setelin ja käänteli sitä hyvin totisena kohmettuneiden +käsiensä välissä, näkyi sitten tuumivan jotain ja hörähti leveään, +typerään nauruun. Samassa nakkasi hän setelin ilmaan ja huusi: + +-- Tulkaa vaan tänne akat ja kaikki -- tääll' on rahaa kuin roskaa! + +-- Eihän sitä voi tuohon jättää, hävittää kaikki rahansa, sanoi +Keppi-Leena miesten puoleen kääntyen. + +-- Ota hänet sitten rattaillesi sinä! sanoi miehistä toinen. + +-- Niin saat hänet sitten viisimarkkasineen! lisäsi toinen. + +Ja tyytyväisinä antamaansa apuun palasivat miehet takaisin puotiin. + +Keppi-Leena katseli vähän aikaa ympärilleen ja tuumi. Eihän voinut +mitenkään jättää miestä oman onnensa nojaan siinä tilassa kuin hän oli, +varsinkin kuin jo kerran oli pelastanut hänet murhamiesten käsistä. Ja +kun se vielä rahojaankin noin nakkeli! + +Leena kumartui Kärkeä kohti ja virkkoi: + +-- Kas niin, -- nousehan nyt rattaille, niin tulet muassani. + +-- Häh? kysyi Kärki kummastellen. + +-- Nouse rattaille, niin saat tulla muassani! uudisti hän. + +-- Mi-minkä tähden? + +-- Ett'eivät tappaisi sinua etkä saisi hävittää rahojasi. + +-- Kah, niin -- tääll' on rahoja! sanoi Kärki ylpeillen ja tavotteli +poveaan. + +-- Mistä olet ne saanut? + +Kärki tuumi vähän aikaa. Sitten iski hän silmää niin viekkaasti, että +olisi luullut selväksi mieheksi, hymähti vielä viekkaammin ja sanoi: + +-- Noh, kah, -- ainahan niitä on pieniä hommia... nythän on markkinat, +kah, markkinatpa markkinat, -- lallatteli hän. + +-- Et vaan liene varastanut? + +Kärki oli loukkaantuvinaan ja koetti oikaista selkänsä. Vaan kun se +ei istuvalta mieheltä oikein onnistunut, kompuroi hän seinän varassa +seisaalleen ja sanoi suojelevalla, tyynellä äänellä, niinkuin olisi +lasta rauhoittanut: + +-- Mitä sanot? Varastanutko! Elähän nyt! Elähän nyt, hyvä ihminen! +Voipihan sitä muullakin tavoin ansaita... markkinoilla. Kuka on sanonut +minun varastaneeni? kysyi hän melkein selvinneenä. + +-- Nuo miehethän ne vaan, mutta en minä uskonut. + +-- Eläkä uskokaan, sanoi Kärki hyväksyvästi. Sitten vetäsi hän +likasella kädellään kasvojaan ja sai siihen verijälkiä. + +-- Mistä tämä veri tulee? + +-- Olivathan vähällä sinut tappaa, vaikket enää muista, ja olisivat kai +tappaneetkin, jos en minä olisi tullut väliin ja pelastanut sinua. + +-- Tappaa! Elä puhu loruja! Minähän olin heidät tappaa. Luuletko, +ett'en sen vertaa tiedä -- höh! + +Kärki kohautti ylenkatseellisesti olkapäitään. + +Merkillistä kyllä oli Keppi-Leenalla sen verran naisen älyä, ett'ei hän +ruvennut vastustelemaan. Muuten ei hän luultavasti koskaan olisi saanut +uhrata elämäänsä miehen hyväksi. Sitä peläten hän nyt varmaankin tämän +ainoan kerran tukki suunsa totuuden sanalta ja vaikeni. + +Ja kun Kärki kerta toisensa perästä veteli kasvojaan saadakseen +selville, mistä se tuo veri pakana vuoti, mennä hynttäsi Keppi-Leena +hevosensa luo ja alkoi päästellä marhamintaa. Sitten kääntyi hän päin +Kärkeen ja sanoi päättävästi: + +-- No, -- kun tullet mukaani, niin pääset selkääsi saamasta etkä +rahojasi hukkaa. + +-- Minnekkä? kysyi Kärki jo jotenkin selvänä. + +-- Pois kaupungista maalle. + +-- Mitä on minulla maalla tekemistä? + +-- Jää sitten tänne, kun mielesi tehnee ja juo itsesi päihisi taas ja +makaa yösi putkassa, jos luulet siellä paremman olevan! + +Keppi-Leena tarttui hevosta suitsiin ja teki lähtöä. + +-- Mutta tuota... Kärki epäröi. Mutta minnekkä sitten mennään? + +-- Eikö sitten saatettaisi mennä vaikka minun luokseni -- on siellä +siksi sijaa, kun tarvitaan. + +Kärki katseli häntä kummastellen. Hän koetti ponnistaa ajatuksiaan +johonkin varmaan suuntaan, mutta huomasi samassa, että Leena seisoikin +vaan yhden jalan varassa pitäessään hevosta suitsista, ja huudahti: + +-- Kah -- sinullahan onkin vaan yksi jalka! + +-- Kyllä se minulle riittää. Ja autan minä itseni yhdellä yhtä hyvin +kuin moniaat kahdella, ja ehkä vielä paremminkin. + +Hän nykäsi hevosta ja aikoi lähteä. Mutta silloin huusi Kärki: + +-- Ei -- elähän! Minnekkä sinulla on semmoinen kiire! Minne me sitten +menemme? + +Keppi-Leena pidätti hevostaan ja katsoi ympärilleen. + +-- Johan sen sanoin. Tuletko vai etkö? + +-- Onko sinulla sitten viinaa? kysyi Kärki. + +Keppi-Leena oli jo maiskauttamaisillaan huulia hevoselleen, mutta taas +pääsi hänessä naisen luonto voitolle, hän melkein häpesi heikkouttaan, +mutta vastasi empimättä: + +-- On kai sitä nyt sentään tuloryypyksi. + +Kärki kiipesi hyvillä mielin rattaille ja istui siinä jotenkin +vakavasti ja yläruumistaan aivan paljon huojuttamatta, mutta Leena +maiskautti lähtömerkin ja ajoi saaliineen kaupungin läpi, kun hämärä +alkoi kietoa huntuunsa markkinakojuja eikä kellään ollut aikaa +rattailla istuvalle matkueelle suutaan soittaa. + + * * * * * + +Keppi-Leena ei ollut mikään kaunotar. Jouduttuaan vaivaiseksi jo +lapsena ollessaan, jolloin hänen vasemman jalkansa oli "kolottanut +pois", oli hän siitä huolimatta niin toimelias ja lujatahtoinen, että +jo aikaisin oli päässyt riippumattomaksi kunnasta ja köyhäin hoidosta, +joiden varaan luonto muuten näytti hänet määränneen. Äärettömällä +sitkeydellä ja säästäväisyydellä sai hän kootuksi pienosen rahasumman, +joka enimmäkseen oli hankittu vehnäsiä kirkon mäellä myyden. Sen käytti +hän palkatakseen miehen, joka auttoi häntä penkomaan vähän peltoa +pappilan maalle, ja rakentamaan majasen; loput rahoista käytettiin +hevosen ja lehmän ostoon. + +Kun Leenalla oli pesänsä valmis, oli hän jo puolivälissä +viidettäkymmentä, mutta olipa hänen vanhuutensakin nyt turvattu +ja saattoi hän ylpeydellä katsella takaisin uutteran elämäntyönsä +tuloksiin ja sen hedelmistä nauttia. + +Ei olisi voinut kenenkään päähän pälkähtää, että Keppi-Leena kulki +naimapuuhissa. Mutta eräänä päivänä pari vuotta sen jälkeen kuin +oli saanut talonsa kuntoon, tuli hän pappilaan panettamaan itseään +kuulutuksiin entisen ruotusotamiehen Kären kanssa. Sitä ennen oli kyllä +kulkenut kummallisia huhuja siitä, että hän suojeli luonaan tuota +pahamaineista sotamiestä, ja kompasanoja sateli hänen päälleen, kun hän +vehnäsiään kirkon aidan takana myyskenteli. Mutta hän antoi puhuvain +puhua, varma kun oli siitä, että hän saattoi tehdä mitä tahtoi ja kun +tiesi, ett'ei hänen kerran saavuttamansa luottamus ollut niinkään +helposti järkytettävissä. + +Mutta kun kirkkoherrakin kerran otti moittiakseen häntä sellaisesta +julkisesta Jumalan ja ihmisten pilkasta, niin vastasi hän varotuksiin +panettamalla itsensä kuulutuksiin. + +Siitä syntyi tietysti naurua ja puheita pitäjällä, ja kaikki viisaat +ihmiset ennustivat hänelle pahaa. Kirkkoherra ei voinut olla tuntonsa +rauhan vuoksi kutsuttamatta Leenaa kahdenkeskiseen keskusteluun ja +antamasta hänelle pieniä viittauksia Jumalan vanhurskaudesta ja +siitä, että ehkä sentään riittäisi synnin sovittamiseksi sekin, jos +Leena alkaisi säännöllisesti kirkossa kulkea eikä aina pysähtyisi +myymään vehnäsiään sen ulkopuolella. Sillä naimiskauppa Kären kanssa +hävittäisi varmaankin kaikki hedelmät hänen tähänastisesta uutterasta +ja yksinäisestä elämästään. + +Mutta Keppi-Leena vastasi, että jos hän kerran oli ollut pahennukseksi +pitäjäläisille suosiessaan Kärkeä huoneessaan, niin tahtoi hän nyt +myöskin erehdyksensä avioliiton avulla parantaa. + +Nehän olivat kumoamattomia syitä ja kolmantena sunnuntaina vihki +rovasti heidät pitäjään tuvalla yhteen. + +Eihän se nyt ollut yksistään rakkauskaan, joka oli saanut Keppi-Leenan +tätä askelta ottamaan. Sillä vaikka hänessä olikin vähän ihailun +sekaista sääliä kuuluisata Kärkeä kohtaan, niin ei hänen aikomuksensa +kuitenkaan ollut, silloinkun hän pelasti hänet markkinoilta, tehdä +hänestä aviomiestä itselleen. Hän tahtoi vaan koettaa, mihinkä mies +kykenisi. + +Hän oli tullut siihen kokemukseen, että hänen pieni maanviljelyksensä +ja vähäiset hevosenajonsa onnistuivat ainoastaan silloin kuin hän itse +voi ne toimittaa. Mutta paloaan kyntämään hän ei kyennyt, toisjalkanen +kun oli. Melkein kaikki muut työt hän itse suoritti. Hakkasi itse +halkonsakin ja veti ne kotiin. Leikkasi itse rukiinsa ja ohransa, mutta +antoi puida naapurissa. + +Vaan usein oli tapahtunut, että pelto antoi huonon sadon -- tietysti +oli se huonosti kynnetty. Ja olihan sekin nähty, että vähäinen sato +yhä pieneni, kun se naapurissa puitiin. Kun nyt juuri syyskuun lopussa +oli saatava vilja puiduksi, oli Leena miettinyt keinon, minkä avulla +voisi oman saunan muuttaa riiheksi. Kärki saisi olla apuna sitä keinoa +toteutettaessa. Sitä paitse oli hänelle kyllä muitakin töitä, jos +näyttäisi olevansa mies niitä tekemään. + +Näiden syiden nojalla päätti Leena ottaa hänet huostaansa. Jos lienee +muitakin syitä ollut, mutta niitä ei hän nyt huolinut ajatella. Kun on +toisjalka, ikää puoliväliin viidettäkymmentä, kasvot kuin kovaa nahkaa +ja ruumis kaikellaisten vaivain murtama, niin eihän tuota tahtonut +naurunalaiseksikaan joutua. + +Mutta Kärki suoritti kokeensa odottamattoman hyvin. Olihan siitä vähän +väittelyä ensi iltana luvatusta viinaryypystä, mutta Keppi-Leena tiesi, +miten miestä oli käsiteltävä. Seuraavana aamuna oli Kärki jo selvä +mies, kävi työhön käsiksi ja suoriutui siitä jotakuinkin hyvin, kun ei +Leena liikojakaan vaatinut. Toisenakin päivänä oli hän selvä ja meni +työhön. Ja niin kului kokonainen kuukausi hyvässä sovussa. + +Kärki voi vallan mainiosti, kun oli työtä kohtuullisesti ja kotikuria +tarpeeksi. Hänen iloinen luontonsa tuli takaisin ja hän kehui Leenalle +enemmän kuin koskaan ennen. Leena oli taas siksi viisas, ettei mitään +valheeksi väittänyt. + +Sentähden jäi Kärki taloon, teki työtä minkä jaksoi, ja kehui minkä +jaksoi. Keppi-Leena viihtyi hyvin hänen seurassaan ja sato oli tänä +syksynä kolmannesta suurempi kuin viime vuonna. + +Mutta jo seuraavana sunnuntaina sai Leena kuulla ensimmäiset +pilkkapuheet kirkonmäellä. Parin viikon perästä puuttui jo rovastikin +asiaan. + +Silloin rohkasi Leena mielensä ja kosasi, kosk'ei Kärki itse näkynyt +älyävän, vaikka sai hyvinkin selviä viittauksia. Pari päivää +mietittyään antoi Kärki myöntävän vastauksen. + +Häänsä viettivät he niin, että ostivat vihiltä päästyään kannun +viinaa, josta sulhanen joi jo kolmannen osan kotimatkalla. Morsian ei +virkkanut mitään, arvellen, ett eihän niitä nyt häitäänkään saa joka +päivä viettää. Ja illalla hoiti hän miehensä nukkumaan, sulki viinan +tähteet kaappiinsa ja ajatteli iloisin mielin tulevaisuuttaan. Ei ollut +Kärki riitaa rakentanut, vaan juonut juomasta päästyäänkin ja kehunut +menestyksistään naismaailmassa. + + * * * * * + +Kaikki meni tasaista menoaan kappaleen aikaa yli uuden vuoden. + +Silloin sai isäntä kerran luvan lähteä kaupunkiin ostoksille. Leena +tahtoi näyttää, että hän luotti mieheensä ja uskoi hänelle hevosen ja +rahojakin. Eipä hänen sitä alussa tarvinnutkaan katua. Kärki ei ollut +aivan vailla kunniantuntoa hänkään, vaikk'ei kukaan ollut osannut +vedota siihen niinkuin hänen vaimonsa. + +Hän palasi kotiin jo saman päivän iltana, pienessä hutikassa vaan, +mutta reessä oli hänellä täysi viinalekkeri. + +-- Mitäs tämä merkitsee? Mistä olet saanut noin paljon viinaa? kysyi +Keppi-Leena. + +-- Hiljaa -- hiljaa! kuiskasi Kärki ja iski viekkaasti silmää. + +-- Ja missä ovat ostokseni? + +-- Tässä! + +Kärki kaivoi ne ylvästellen esiin reen pohjasta. + +-- Mutta millä ihmeellä olet viinaa saanut? + +-- On niitä ketulla keinoja, sanoi Kärki tyytyväisenä. + +-- Mutta mitä teemme me niin paljolla viinalla? + +-- Etkö sinä mitään älyä, eukko parka? + +Kärki katseli riemuiten Leenaa. Vaan ei Leena mitään ymmärtänyt, ei +hituistakaan. Silloin asettui Kärki viinalekkerin eteen kädet puuskassa +ja oli hyvin mahtavan näköinen. + +-- Me ruvetaan rikastumaan niinkuin kauppamiehet kaupungissa, sanoi +hän. Täällä on tukkitöissä paljon janoista väkeä ja minä tiedän omasta +kokemuksestani, miten hyvälle ryyppy pakkasessa maistaa. Kun tämä +tynnöri on tyhjäksi myyty, on meillä kolmekymmentä markkaa puhdasta +voittoa. Ja minä olen saanut sen niin hyvillä ehdoilla, ett'et voi +aavistaakaan. + +Keppi-Leena pani kiven kovasti vastaan, vaikka olkoon voitto kuinka +suuri tahansa ja käski Kären jo huomenna viemään viinansa sinne, mistä +oli sen saanutkin. + +-- Oletpa sinä lapsekas, sanoi Kärki. + +-- Vai lapsekas! Vaan viinasaksaksi en rupea minä! + +-- Viinasaksaksi! Hyi, kuinka rumasti puhut hyvästä rahanansiosta! Kuka +käskee sinun viinasaksaksi rupeamaan? Tämä on minun asiani tämä, eikä +sitä enää voi peruuttaa. + +-- Miks'ei? + +-- Kun on välttämättömänä ehtona kontrahdissa se, että lekkeri on +tuotava tyhjänä takaisin, muuten minut hetipaikalla ilmi annetaan +vallesmannille. Vaan jos minä saan hoitaa tämän asian mieleni mukaan, +niin on meillä kolmekymmentä markkaa viikon parin kuluttua. Vai eikö +sinulle raha kelpaa? + +Keppi-Leena torui Kärkeä siitä, että tämä oli niin ankaroihin ehtoihin +suostunut ja väitti, ettei kauppiaasta olisi milloinkaan Kärelle viinaa +annettu, jos ei olisi tiedetty, että toinen siitä vastaa. + +-- Niin, mutta nyt on viina tässä etkä sinä suinkaan tahtone päästää +ryöstömiestä taloon tai mennä käräjiin salakaupasta, ennenkun olemme +pennin pätkääkään voittaneet? + +Kärki tuli yhä kaunopuheliaammaksi ja kuvasi niin kauniisti kaikkia +tämän kaupan etuja, vedoten varsinkin Leenan jotenkin kehittyneesen +ahneuteen, että tämä viimein rauhoittui, vaikka olikin vakuutettu +siitä, että viina ei tulisi kostuttamaan muiden kurkkua kuin Kären. + +Senpätähden hän kävikin aika tavalla ihmeihinsä, kun Kärki seuraavan +päivän iltana palasi metsästä vaan hiukan humalassa ja kymmenen markkaa +taskussaan. Hän oli aivan mainiolla tuulella ja puhui niin kauniisti +näistä sivutuloistaan ja esitti sen kaiken niin kauniissa valossa, +että Keppi-Leenalta pääsi nauru nähdessään miehensä ilakoiden käsiään +hykertävän ja kiertelevän viiksiään kuin parhaat kaupungin herrat. + +Mutta tämä viinalekkeri oli oleva ensimmäinen ja viimeinen, sen oli +Keppi-Leena päättänyt. + +Se oli vaan ensimmäinen. Sillä viikon kuluttua oli se tuottanut +puhdasta voittoa kolmekymmentä markkaa eikä Kären metsäretkistä ollut +vaaraa mitään. Kiusausta lisäsi vielä se, ett'ei Kärki juonut enää +milloinkaan itseään sikahumalaan eikä riitaakaan rakentanut, vaan tuli +aina kotiin iloisena ja pyylevänä, taskut täynnä kiliseviä kolikoita. +Ihme ja kumma, miten äkkiä mies voi niin kokonaan muuttua! + +Kevään tultua loppui tukin hakkuu salolta. Silloin sai Kärki Leenan +suostumaan siihen, että liike muutettaisiin omaan tupaan, jossa jo +alkoi näkyä merkkiä kasvavasta varallisuudesta. Ja Kärki kuletti +kaupungista lekkerin toisensa perästä, kestitti vieraitaan anteliaalla +kädellä ja kantoi makson selän takana. Hän oli mainio ravintolan isäntä +ja tuo epätasainen metsätie, joka vei maantieltä Keppi-Leenan mökkiin, +alkoi olla kuin valtatie, jota matkamiehet iloikseen ajelivat. + +Kesemmällä joutui Kärki rettelöihin muutaman naapurin rengin kanssa, +joka ei suostunut maksamaan niitä monia ryyppyjä, jotka oli velaksi +saanut. Renki kielsi vasten naamaa olleensa missään tekemisissä Kären +kanssa ja kun Kärki kerran häntä muiden läsnäollessa pahanlaisesti +häpäsi, suuttui mies, keräsi todistajia ja ilmiantoi sekä Kären että +Keppi-Leenan luvattomasta viinanmyönnistä vallesmannille. + +Heidät manuutettiin syyskäräjiin ja tuomittiin suuriin sakkoihin +salakapakoitsemisesta. Niitä maksakseen täytyi Keppi-Leenan myydä +hevosensa juuri kuin sitä olisi syyskyntöihin tarvittu. + +Sen kolauksen jälkeen oli Kären vaikea pysyä kotosalla. Oli niinkuin +olisi omatunto vaivannut, kun näki hevosen puutteessa maanviljelyksen +rappiolle menevän. + +Keppi-Leena oli käynyt alakuloiseksi, ja alinomaa sai Kärki kuulla +moitteita siitä, että oli saattanut heidät häviöön. + +Sentähden katosi Kärki eräänä aamuna eikä tullut takaisin ennen +kuin useiden viikkojen kuluttua. Hän oli alkanut entisen elämänsä, +syysmarkkinoilla joutui hän kiinni ensikertaisesta varkaudesta. +Kärsittyään rangaistuksensa syyhyi hänen sormiaan uudelleen. Kun +hänellä oli heikko luonto ja kun ei hän hakenut kiusauksiinsa suojaa +Keppi-Leenaltakaan, lankesi hän taas, ja kun oli kolmannen kerran +langennut, annettiin hänelle elinkautinen eläke kruunun puolesta. + + * * * * * + +Keppi-Leena istui yhä edelleen matalassa, lahovassa majassaan, tämän +maailman menoa murehtien. Aho oli jo aikoja sitten umpileppään +kasvanut, pelto oli muuttunut niityksi ja lehmä vanha vanheni yhä +ja ehtyi. Eikä ollut hänellä enää voimia pönkittää yhä enenevää +onnettomuuttaan. Salakaupasta saamansa isku oli hänet masentanut niin, +ett'ei ollut enää työhön eikä mihinkään. + +Lehmäänsä lypsi hän kuitenkin niin kauvan kuin lehmä eli, leipoi +happamia vehnäsiään ja myyskenteli niitä entiseen tapaansa +kirkonmäellä, mutta ei sekään liike enää kannattanut. Ihmiset häntä +karttelivat, hänen maineensa oli pilattu, ja sitten oli ilmestynyt +uusia ja hempeämpiä kilpailijoita, jotka veivät voiton vanhalta, +pahamaineiselta Keppi-Leenalta. + +Ruustinna vaan vielä oli joskus hänelle ystävällinen. Puhellessaan +hänen kanssaan keskitti Keppi-Leena kerran kaiken elämän viisautensa +seuraaviin sanoihin: + +-- On sillä vaan kumma voima tuolla viinalla, kun sen näkyy pitävän +olla kiroukseksi sillekin, joka ei ole sitä eläissään maistanut. + +Ja kun tuli puhe hänen vanhuudestaan, sanoi hän: + +-- Olen jo kerran pelastaunut vaivaistalosta eivätkä minua sinne toista +kertaa saa. + +Ja niin kävikin. Sillä eräänä syysyönä paloi Keppi-Leena hökkeliinsä. +Eikä kukaan tiennyt, miten tuli oli päässyt irti. + + + + +Kaikkien suosikki. + + +Kapteeni Vidmarkilla oli hyvä muisti ja hän oli hyvä kertoja. Usein oli +hän kertonut meille kaskuja Cablesta, ja kerran jutteli hän koko hänen +elämäkertansa. + +Emme olleet -- alkoi hän -- mitään huonoja toveria, vaikka +aina ahdistimme iloista ystäväämme Cablea hänen alinomaisista +naisseikkailuistaan. Jo ensimmäisinä vuosina kadettikoulusta +päästyämme, kun meidät oli komennettuna etelä-Venäjälle, puhkesivat +hänen lumooja-lahjansa täyteen kukoistukseensa. Kaikkialla, missä +hän miekkaansa helisteli ja mustia viiksiään laverteli, syttyi joku +naissydän palamaan, ja vaikka me toverit melkein aina satuimme olemaan +läsnä, kun onnettomuus tapahtui, emme tehneet mitään sen torjumiseksi. + +Naiset olivat kuin hulluja häneen, ei kukaan voinut sanoa miksi, hän +kaikista vähimmin. Hän tyytyi vaan siihen, että niin oli, eikä huolinut +koskaan ajatella seurauksia. Hän otti vastaan ihastuneen naissydämmen +uhrin yhtä helposti ja mutkattomasti kuin muut ihmiset ottavat +ystävyyden, välittämättä seurauksista ja käsittämättä sen sisältöä. +Se oli hänestä yhtä luonnollista kuin lapsesta on äidinrakkaus eikä +hän sen enemmän sen johdosta päätään punonut. Ei ollut hänellä +hämärintäkään käsitystä siitä, mitä on vastuunalaisuus tai mitä +ujous, mutta hyväsydämminen hän oli, oli kuin leikkisä, ilvehtivä, +rakastettava penikka. Miehiin teki hän melkein narrimaisen vaikutuksen, +mutta naiset tulivat kuin hulluiksi hänet nähdessään. + +Onhan hyvin kiitollista panna lempi leikiksi, ja käyhän se päinsä +erinomaisen hyvin -- kun on muista kysymys. Cablen valloitukset +olivat milt'ei ainoana yleisenä ilomme aiheena yksitoikkoisen +maanpakolaisuutemme aikana. Jos itse satuimme joitain valloituksia +tekemään, pidimme ne salaisuutenamme, sillä ei kukaan tahtonut joutua +pilanteon esineeksi. Mutta Cable ei koskaan salannut menestystään +naismaailmassa ja ehkä hän juuri sentähden olikin niin vastustamaton. + +Cable ei ollut puhdas suomalainen, vaan sekarotua, josta Suomessa +tavataan niin monta eri lajia. Isänsä oli venäläinen englantilainen ja +kielten opettaja, joka oli joutunut häviölle tukkiasioissa, äiti oli +Suomessa syntynyt, mutta puoleksi ruotsalaista perua. Poika pantiin jo +nuorena kadettikouluun, pääsi heti vapaaoppilaaksi, tuli upseeriksi +maksamatta vanhemmilleen mitään. + +En ole koskaan nähnyt huolettomampaa ihmistä. Luvut kadettikoulussa +eivät ole omiansa herättämään synkkämielisyyttä tai epäilyksiä +eikä sitä tee toverielämäkään. Kukin lukee luettavansa parhaan +kykynsä mukaan, kiristää sotatakkia vuosi vuodelta kiinnemmälle ja +opettelee kantamaan miekkaa; siellä tanssitaan ja harjoitellaan +johtamaan franseesia ranskankielellä. Sillä välin on aseharjoituksia, +voimistelua, kenttäharjoituksia ja jotenkin kovaa kuria. Lupa-ajoilla +saa olla koulutyttöjen ihailun esineenä ja siinä se kasvaa tietoisuus +siitä, että on merkitsevä henkilö vielä merkitsevämmässä laitoksessa: +sotaväessä. Jolla nyt ei ole taipumusta kovin syvämietteisiin +mietiskelyihin, hän voi Cablen tavoin kahdenkymmenen vuoden vanhana +lähteä kadettikoulusta ja vetää ylleen uuden upseerin univormun melkein +pyhällä tunteella siitä, että tästä se nyt tulee -- jos ei ole jo +tullutkin -- sivistyksen ja historiallisen kehityksen kaunein kukka. +Senjälkeen lähetettiin Cable puolenkymmenen kadettitoverin kanssa, +joiden joukossa minä olin yksi, erääsen pieneen kasarmikaupunkiin +Venäjällä täydentämään kielitaitoaan ja saamaan käsitystä tuon +jättiläisen suuren sotalaitoksen ylevistä ominaisuuksista. Sitä ennen +olimme vannoneet pyhän valan uhrataksemme viimeisen veripisaramme tuon +mainion järjestelmän palveluksessa. + +Cable oli vannonut valan yhtä rauhallisesti kuin hän muutamia vuosia +sitten oli rintamaan asettuneena astunut ehtoolliselle, ja se näkyi +tekevän hänelle erittäin hyvää. Liekö koskaan kukaan antautunut +viattomamman ilon valtaan kuin hän ja huolettomammilla silmillä +katsellut Venäjän rannattomia tasangolta. Hän viihtyi hyvin kaikkialla +minne tuli, piti meidän muidenkin hyvää tuultamme vireillä, kun välistä +tuli koti-ikävä, ja suorastaan hurmasi kaikkia naisia. + +Eipä sillä, että hän olisi ollut kaunis, eikä hänen ryhtinsäkään ollut +tavallista komeampi, ei hän ollut Adonis eikä Marskaan, mutta hänellä +oli tavattoman ystävällinen, toverillinen tapa kohdella naisia. Hän +kohteli heitä kuin leikkitovereja, laski pilaa heidän kanssaan mitä +herttaisimmalla tavalla ja pääsi heidän uskotukseen tavattoman pian, +samalla kuitenkin tuon tuostaankin miekkaansa helistäen ja viiksiään +kiertäen, etteivät sentään aivan kokonaan unohtaisi, että hän oli +sotilas ja mies. Hän käytti tunnollisesti hyväkseen kaikki sotilaan +ulkonaiset ja kaikki omat sisälliset etunsa naisia voittaakseen -- ja +voitti ne. + +Ei ollut hänellä oikeastaan mitään etuja valvottavana, sillä niin pian +kuin hänet kirjoitettiin sotilaan kirjoihin, otti valtio hänen etunsa +valvoakseen, ja hänellä oli aikaa uppoutua muiden etuja valvomaan. +Uskoessaan aina parasta kaikista muista ja kykenemättä käsittämään, +mitä on ilkeys ja pahansuopaisuus, pakotti hän tietämättään kaikki +kateuden nuolet itsestään kilpistymään, varistaen ne päältään niinkuin +vesilintu veden varistaa, ja aina oli hän yhtä lapsellisen huoleton +ja reippaan raitis. Olen nähnyt hänen päivää ennen suurta paraatia +panttaavan univormunsa lainatakseen rahaa emännälleen tietämättä, +kuinka saisi sen huomenna takaisin lunastetuksi. + +Tietysti tuli hänestä kaikkien lemmikki. Toverit rakastivat häntä +kilpaa naisten kanssa, ja kaikki katsoimme me kunnian asiaksi auttaa +häntä. Meillä on nyt kerran se luonto, että tahdomme hellytellä +jotakin, ja kun tuo joku on niin rakastettava ilmiö kuin Cable ja kun +hän ja me kuulumme laitokseen, jossa yhteistunne on niin voimakas +kuin sotaväessä, muuttuu hänen elämänsä osaksi meidän elämäämme ja +kasvavat hänen harrastuksensa meidän harrastuksiimme kiinni. Hän oli +siksi rauhallinen, ett'ei antautunut liika suuriin rettelöihin, jotka +olisivat voineet univormun kunniaa loukata, ja samalla myös siksi +itsetietoinen, ett'ei kukaan uskaltanut hänen hyvyyttään väärinkäyttää. +Sen lisäksi oli hän niin avomielinen, ett'ei hän meiltä viideltä +toveriltaan koskaan mitään salannut. Sentähden voi hän harvoin tehdä +mitään, jota emme jo kauvan sitten olisi aavistaneet ja siitä häntä +varoittaneet. Ja Cable otti aina varoituksen kielloksi, -- hän oli +tavattoman mukautuvainen eikä ollut hänessä jälkeäkään itsenäisyydestä +lähimpiä ystäviään kohtaan. Hän kenties oli tullut huomaamaan, että +tämä toisten johdettavaksi antautuminen vapautti hänet puuhaamasta +itsensä kanssa, sillä hän oli ja pysyi meidän suurena lapsenamme, +meidän elävänä omaisuutenamme. + +Kaikissa suhteissaan ulkomaailmaan oli hän aina sotaväen puolella. +Hän oli sotamies kiireestä kantapäähän ja alistui toverikunnan tahdon +alle rajattomalla uskollisuudella. Toverikunta suo suuria vapauksia +ja niitä käytti hän empimättä hyväkseen. Hän voi pettää juutalaisen +koronkiskojan kylmäverisemmin kuin kukaan meistä, ja jos täytyi sanoa +yhteinen hätävalhe päällikölle, sanoi hän sen koneellisesti ja silmää +räpäyttämättä, ja hänellä oli tavaton kyky valehdella niin, ett'ei +kukaan voinut olla uskomatta. + +Olo-aikamme etelä Venäjällä oli lopussa ja meidän oli kohta palattava +takaisin Suomeen ja kunkin asetuttava pataljoonaansa. Ero Venäjältä ei +ollut meille muille erittäin vaikea, mutta pahemmin oli Cablen laita. +Mustaveriset venakot ihailivat hänen englantilaista rauhaisuuttaan +ja hänen lapsellista luonnettaan, mutta hän itse oli säilynyt heiltä +jotenkin hyvin, kunnes muutamia kuukausia ennen lähtöämme tarttui +pahasti kiinni. Hän rakastui korviaan myöten köyhään, pieneen +kahdeksantoistavuotiseen kauppiaan tyttäreen, joka oli sivistymätön ja +seuraelämään tottumaton, mutta jolla oli slaavilaisen naisen hehkuva +nuori sielu ja mustat silmät. + +Luulenpa, että Cable nyt ensi kertaa elämässään oli joutunut +ristiriitaan elämänsä kanssa. Hän kävi alakuloiseksi, kirjoitti +epätoivoisia lempilauluja huonolla venäjänkielellä ja hänen +rakkaudestaan keskusteltiin yökaudet toverien seurassa. Cable istui +siinä haikeihin tunnelmiin vaipuneena, kunnes hänet niistä armottomasti +pudistettiin hereille sillä varmalla vaatimuksella, että hänen täytyi +toverikunnan vuoksi voittaa tunteensa, sillä eihän käynyt kulettaminen +Suomeen tuota sivistymätöntä tyttöä, eikähän hänen raha-asiansakaan +sallineet hänen mennä naimisiin. Olimme vähiin varoihimme nähden +viettäneet jotenkin iloisia päiviä ja kun Cable nyt palasi +kotimaahan, olisi hänen jotenkin vaikea pulasta suoriutua, vaikk'ei +onnistumattomiin naimisiin mennen hävittäisikään kaikkia tulevaisuuden +toiveitaan. + +Cable oli kuin suuri, komea koiranpentu, jota kurittamalla pakotetaan +vanhasta isännästään luopumaan ja uuteen suostumaan, ja olihan meillä +kaikilla häntä kovasti sääli. Mutta samoinkuin koira voi tottua +uuteen isäntään, tulisi Cablekin murtumatta muutoksen kestämään. +Vesissä silmin istui hän rautatievaunussa aina Moskovaan saakka, eikä +sanonut sanaakaan, niin että me jo aloimme pelätä, että hän ehkä aikoi +karata meiltä Sonjuskan, tuon tumman venakkonsa luo. Jotkut meistä +jo lausuivat senkin epäilyksen, että Sonjuska Cablen toimesta jonkun +matkan päässä seurasi häntä salaa Suomeen. + +Ensi kerran elämässään oli Cable salaperäinen ja se lisäsi pelkoamme. +Hän kätki meiltä jotain ja kun hän ei voinut kätkeä muuta kuin mitä hän +nähtävästi oli päättänyt Sonjuskasta erotessaan, oli se tietysti jotain +kapinallista. Olimme kuitenkin väärässä epäilyksinemme. Jo Moskovassa +irroitti Cable kielensä kantimet, jotka suru, ja ainoastaan suru, oli +niin tiukalle kiristänyt. + +Istuessamme hotellissa ja juodessamme kahvia illallisen jälkeen, +kertoi hän meille kyynelet silmissä kaikesta: erostaan, tuskastaan ja +toivostaan saada kerran tulevaisuudessa tavata Sonjansa, sittenkun +hänen asemansa oli vakaantunut ja hän voisi olla oma herransa. + +Meidän joukossamme oli muuan meitä muita vähän vanhempi toveri, joka +edusti järkeämme ja oli ihmisvihaaja. Hän katseli Cablea säälivästi +hymyillen ja virkkoi: + +-- Sinä oma herrasi? Et koskaan, hyvä veli! + +Emme olleet koskaan nähneet semmoista ilmettä Cablen silmistä +kuin mikä niistä nyt välähti. Hän vannoi kaikkien pyhäin nimessä +hakevansa Sonjuskansa Suomeen ja menevänsä hänen kanssaan naimisiin, +niinpiankuin vaan vähänkään oli päässyt arvossa kohoomaan. Me +hymyilimme epäluuloisesti ja toivotimme hänelle ivallisesti onnea tähän +rohkeaan päätökseen. Mutta ivamme valui kuin vesi kuikan selästä. Hän +ei huomannut ivaamme, vaan tarttui järkevää toveriaan ystävällisesti +käteen ja kiitti häntä hänen onnentoivotuksestaan. Me muut purskahdimme +nauramaan, mutta silloin synkkeni taas Cablen otsa. Hän kysyi +avonaisesti, emmekö uskoneet häneen vai miksi me nauroimme, mutta ei +meillä ollut sydäntä selittää syytä siihen. + +Suomeen tultuaan kasvoi Cable pian kiinni ympäristöönsä. Hän tuli +heti huvittelevan elämän toimeenpanevaksi johtajaksi siinä läänin +kaupungissa, jossa hänen pataljoonansa oli. Koulupojat häntä +kadehtivat, naiset hemmoittelivat, suuri yleisö sanoi häntä ylpeäksi, +mutta toverit ja esimiehet häntä suosivat. Hän sitoi miekan kupeelleen +yhtä kireälle kuin ennenkin, hymyili huolettomasti ja avonaisesti +kaikille, joita kohtasi, johti franseeseja äänekkäällä, sorahtelevalla +ranskankielellään ja pilasi viisi paria valkosia hansikkaita viikossa. +Hänen menestyksensä naismaailmassa oli yhtä suuri kuin ennenkin, ja oli +hän sen vuoksi jo päästä uuteen maanpakolaisuuteen Venäjälle, mutta +asia saatiin vaikenemaan ja esimiestensä välityksellä pääsi hän pulasta +siten, että siirtyi toiseen pataljoonaan. Meistä tuli taas toverit. +Hänen maineensa oli kulkenut hänen edellään ja oli hän jo ennen +tuloaankin yleinen suosikki. + +Hänen myöhemmät vaiheensa johtuvat edellisistä. Elämän ongelmat eivät +ole koskaan häntä huolestuttaneet ja siitä saa hän kiittää onneaan. +Rakkaus olisi kenties voinut viedä hänet harhaan, mutta tämä ainoa +kysymys hänen elämässään ratkaistiin niin, että hän meni onnelliseen +avioliittoon tytön kanssa, jonka isä oli kaupungin etevimpiä miehiä, +ja kun minä toverien jäähyväispidoissa pidin hänelle puheen heidän +puolestaan, niin koetan muistella tässä sen sisältöä. Hyvät herrat! +-- sanoin minä. -- Kohtalo luo välistä huvikseen onnellisia ihmisiä. +Ei koskaan ole saatu selville, miten se tapahtuu, sillä ei kukaan +ole voinut kohtaloa jälitellä. Siitä huolimatta on ihmiskunta +kaikkina aikoina koettanut saavuttaa tuota mainiota tulosta, jota +kohtalo silloin tällöin huulet leveässä hymyssä näyttää meille muille +kuolevaisille niinkuin jonkunlaisen Camera obscuran avulla. + +Tuollaiseen cameraan tahdon nyt teidät tutustuttaa. Olen kuullut +hänen Odessan kesäauringon paahteessa avopäin ja hikeä vuotaen +sotilasrintamassa, joka oli uupumukseen menehtymässä, laulavan +Bellmannia tyytyväisellä äänellä, vaikkakin vähän väärällä nuotilla. +Olen nähnyt hänen keskellä meluavia juominkeja katoavan viereiseen +huoneesen, jossa ravintolan isännän pienet lapset olivat heränneet +ja alkaneet huutaa, ja olen hänet tavannut siellä vielä kaksi tuntia +sen jälkeen soudattamassa kapalolasta lasi vieressään ja ihmeihinsä +vaipunut lapsen äiti edessään. Olen kuullut hänen puhuvan totta kuin +poika ja valehtelevan kuin viipurilainen. + +En ole nähnyt häntä tappelutantereella, mutta minä olen vakuutettu +siitä, että jos olisin sen nähnyt, en voisi siitä kertoa, sillä minä +olisin nauruuni menehtynyt. Mainioita ominaisuuksia! sanotte. Ei, ne +eivät ole mainioita ominaisuuksia, sillä Cablella ei ole ollenkaan +mitään ominaisuuksia. Hän on kameleontti, jolla on kaikki värit eikä +mitään väriä. Hänellä on sielu, johon ympäristö salaman nopeudella +kuvastuu, ja hän toimii vaistomaisesti sen mukaan, mikä häntä +milloinkin miellyttää. + +Sillä Cable ei ole aatteen eikä pitkällisten tuumailujen mies. Kerran +tapasin hänet istumassa niinkuin näytti mietteihinsä vaipuneena ja +ihmeissäni kysäsin minä: "Cable, mitä sinä mietit?" Mutta Cable +katsahti minuun valoisin hymy huulillaan ja veti hammastikun suustaan +-- hän oli penkonut rusinan jyvää hampaansa kolosta. + +Silloin huomasin, että minähän siinä olin ajatellut, mutta ei Cable. Ja +niin on aina ollut: Cablen voima on siinä, ett'ei hän itse ajattele, +-- muut kyllä ajattelevat hänen puolestaan. Ja kun hän nyt on saanut +hyvän tytön ja yhtä hyvän appi-ukon, voipi Cable rauhallisesti heittää +hyvästinsä kaikille huolille! Hyvät herrat, juokaamme maailman tätä +nykyä onnellisimman ihmisen malja! Hurraa! + +Puheen pidettyä tuli Cable lasi kädessä liikutettuna ja kiitollisena +luokseni, kietoi kätensä kaulaani ja suuteli minua niin että paukahti. +Samalla kaasi hän lasinsa sisällön kaulukseni ja syntisen selkäni +väliin, mutta kuka olisi voinut suuttua Cableen, varsinkin kun hän itki +ääneensä niinkuin silloin teki. + + + + +Taiteilijain tukala elämä. + + +Kun ystävälläni taidemaalarilla joskus oli oikein hyviä ystäviä +luonaan, saattoi hän jutella seuraavan kertomuksen vaimostaan. Hän +pyysi häntä aina jäämään huoneesen ja kuuntelemaan, vaikka rouva ei +näyttänyt aikovankaan seurasta poistua. + +He katsoivat toisiaan nauraen silmiin ja maalari alotti: + +-- Ensi matkallani ulkomaille, ollessani vielä aivan nuori poika, +matkustin Kööpenhaminan kautta. Olin saanut matkarahan valtiolta, +matkan määrä oli Pariisi ja tulevaisuuden ovi oli siis seposelällään +edessäni. Mutta kun minulla oli hyviä suosituskirjeitä muutamille +tanskalaisille taiteilijoille, päätin pysähtyä vähäksi aikaa kaupunkia +katselemaan. Käytyäni muutamia kertoja tervehtimässä uusia ystäviäni +heidän ateliereissaan, kohtelivat he minua kuin toveriaan ja samoin +tekivät heidän modellinsakin. + +Viihdyin mainiosti enkä siis matkaani kiirehtinyt. Ett'en aivan laiskan +päiviä viettäisi, aloin maalata pieniä luonnoksia Thormannin luona. +Hänellä oli ihana seitsentoista vuotias tyttö modellina kolme tuntia +joka päivä. Johanne Larsen oli hänen nimensä ja hän ansaitsi leipänsä +vartalonsa hienoilla viivoilla ja valkosella hipiällään. Hän oli +kaikkien nuorien maalarien suosikki ja hyvä ystävä. + +Nuori oli hän ja uhkui elämän halua, hänen epätasaiset hampaansa +välkkyivät veitikkamaisesti hänen nauraessaan, ja hänen ilonsa tarttui +muihinkin. Nuoret maalarit seurustelivat hänen kanssaan aivan niin kuin +olisi hän ollut heidän joukkoonsa kuuluva. + +En ollut koskaan ennen nähnyt sellaisia modelleja ja olin yleensäkin +kömpelö naisten seurassa. Kun nyt Johanne erityisesti minua miellytti, +niin rakastuin minä häneen muitta mutkitta. + +Thorman nauroi, tyttö itsekin laski leikkiä kanssani, ja toverit +pitivät minua pilkkanaan. Rakastunut modelliin, -- se oli kovin +lapsellista! Maalasin hänet seisaalleen, istualleen, pitkälleen, mutta +Thorman asetti hänet hyvin vaikeaan asemaan ja antoi hänen seista +siinä, kunnes tyttö oli pyörtyä uupumuksesta. Hän tahtoi tehdä tytöstä +itämaisen bajadeerin ja panna sen Akademian näyttelyyn ensi kevännä. + +Meistä oli pian tullut hyvät ystävät Johannesta ja minusta. Hän oli +mieltynyt viattomuuteeni ja käytti sitä välistä hiukan hyväkseenkin, +keikaillen edessäni mitä herttaisimmalla tavalla. Minun piti itseni +tulla valitsemaan hänelle suuri Rembrandthattu Östergaden parhaasta +muotikaupasta, ja lukemattomat kerrat vein hänet kanssani Tivoliin. +Palkkioksi sain syödä illallista hänen kanssaan. Luulin, että hän oli +mielistynyt minuun aivan yhtä paljon kuin minä häneen. + +Mutta kun kerran annoin houkutella itseni ostamaan hänelle syyskapan, +syntyi siitä kauhea meteli taiteilijain kesken. Vai niin -- vai että +minä ostin uusia syyskappoja heidän modelleilleen! -- Hyvähän on, +että sinulla on varoja semmoiseen ja onhan meistä samantekevä, mihin +matkarahasi panet, mutta olisi niitä sentään niitä kunnon ihmisiä, +jotka ovat hankkineet sinulle tilaisuuden matkustaa ulkomaille, +varoitettava, ett'eivät rupeaisi uutta matkarahaa puuhaamaan -- olisipa +kuin olisikin varoitettava! + +Minulle alkoi tulla hätä. + +Seuraavana päivänä ilmoitin, että huomenna minä matkustan. Johanne loi +minuun katseen, johon en uskaltanut vastata. + +-- Jos niin on, niin on meidän tänä iltana mentävä "Metsään" +lähtiäisiäsi viettämään, ehdottivat toverit. + +Kun ilta-aurinko vaipui Klampenborgin pyökkipuiden taa, istuuduimme +me lähelle rantaa "Bellevuen" verannalle. Meitä oli koko lauma nuoria +maalareita sekä naisia Johanne ja eräs toinen modelli. Olin siihen +aikaan vielä taipuvainen innostumaan ja suurin sanoin ylistelin minä +meren ihanuutta, illan varjoja, toverien uskollisuutta ja -- Johannea. +Oli vaan yksi ainoa, joka piti sanani totena ja se ainoa oli -- Johanne. + +Hän seurasi kanssani puistoon, jossa jo oli pimeä alhaalla, +vaikka illan hämärä vielä puiden latvoja valasi. Kun palasimme +kävelyretkeltämme, alkoi sukkeluuksia päällemme sataa, varsinkin kun +lamppujen valossa huomattiin, että Johanne oli itkenyt. Minä nauroin +näön vuoksi muiden mukana, mutta Johanne vaikeni ja antoi nauravain +nauraa. Sitten teki hän kärsimättömän liikkeen, kun ei ilosta alkanut +loppua tullakaan; hän oli hemmoteltu tyttö ja oli tottunut antamaan +luontonsa laukeilla maalariensa seurassa. Hänen silmänsä leimahtelivat +synkästi, kun hän päättävästi paiskasi kätösensä pöytään: + +-- Ja nyt en minä enää viitsi kuunnella, sillä ei siinä ole mitään +naurettavaa -- ei niin mitään! Te olette apinoita jokainen! Ei teissä +ole kenessäkään, ei ole ainoatakaan inhimillistä tunnetta... ette osaa +muuta kuin irvistellä ja pilkata... minua kyllästyttää semmoiset...! +Hän tuossa... hän on ainoa, joka... hän on monta vertaa parempi kuin +kaikki te yhteensä. Naurakaa vaan niin paljon kuin mielenne tekee...! + +Johanne kätki kasvonsa nenäliinaan ja astui rappuja alas. Olin aivan +ihastuksissani saamastani kiitoksesta ja samalla minua suretti ja +säälitti tyttö. Olin juuri juoksemaisillani hänen jälkeensä, kun +Thormann tarttui käteeni ja alkoi: + +-- No, no, lapseni! Jo on tarpeeksi tyhmyyksiä. Sinulla on muutakin +tekemistä kuin ostaa hattuja ja syyskappoja Johannelle. Johanne hoi! +-- tule pois eläkä koeta tehdä poikaa tyhmemmäksi kuin hän on. Hän on +perhana vieköön, tarpeeksi tyhmä ilmankin. Kuuletko Johanne Larsen!... + +Johanne pudotti nenäliinansa ja seisoi vähän aikaa vielä mietteissään. +Sitten tempasi hän yht'äkkiä takaisin entisen iloisen luonteensa +ja helähti heleimpään nauruunsa, niin että epätasaiset hampaansa +välkkyivät. + +-- Loruja! sanoi hän ja tuli ylös. + +Hän istui viereeni, kauhean lähelle minua, mutta koko illan olimme me +kuitenkin niinkuin olisimme olleet vieraita toisillemme. + +Vastainen Skånen ranta oli jo aikoja sitten sulanut yhteen illan +hämärän kanssa, ainoastaan muutamat punaset purjeet heijastelivat vielä +illan ruskoa kaukana ulapalla. + +Me puhuimme maalauksesta. + +Johanne antoi meidän puhua ja kumartui kaiteen yli paremmin nähdäkseen +viheriän vaaleiden aaltojen hiipivän hienohiekkaisen rannan helmaan. +Ikäänkuin olisi pelännyt putoavansa, pisti hän kätensä kainalooni ja +tunsin minä siitä säteilevän lämmön rupeavan aivan polttamaan itseäni; +mutta itse istui hän näennäisesti aivan välinpitämätönnä tuijottaen +merelle ja ilmettäkään pienissä kasvoissaan muuttamatta. + +-- Mennäänkö illalliselle? ehdotti joku. + +Kun muut nousivat, jäin minä paikoilleni. + +Ja kun he olivat menneet, nojauduin minä Johannea kohden ja me sanoimme +toisillemme äärettömän paljon tyhmyyksiä. + +Seuraavana aamuna k:lo 9 olin minä asemalla kaikkine kapineineni ja +olipa neljä maalariakin jaksanut nousta minua saattamaan. + +-- Entä Johanne? näkyivät he silmillään kysyvän. + +-- En tiedä, vastasin minä päätä puistamalla. + +Mutta kun lähtökello soi ja minä menin ulos asemasillalle, oli Johanne +jo siellä yhtä aamuntuoreena ja sievän näköisenä kuin ennenkin. Ja eikö +tuo veitikka ollut tuonut kukkaiskimppuakin mukanaan! Ehdin ne tuskin +piilottaa vaunuun, kun toverit tulivat. + +-- No, -- missä on Johannen piletti? Eikö hän aiokaan seurata poikaansa +Pariisiin? Kylläpä on paha poika, kun ei ole ostanut hentulleen +pilettiä! + +Mutta Johannen epätasaiset hampaat välähtelivät hänen nauraessaan +iloisinta nauruaan, ja kun juna lähti liikkeelle, ei kukaan olisi +voinut nähdä, että itku kurkussa pulpahteli. + + * * * * * + +Monta kertaa on minua sittemmin tuolla jutulla kiusattu. Niinkuin esim. +kun minä noin kuusi vuotta myöhemmin palasin nuoren vaimoni kanssa +häämatkaltamme Itaaliasta ja viivyimme muutamia päiviä Kööpenhaminassa. +Pikku vaimoni oli iloinen päästäkseen kotiinsa jälleen eikä olisi +mielellään matkalla pysähtynyt. Ei meidän olisikaan pitänyt pysähtyä. + +Vaimoni oli vähän turhankaino siihen aikaan ja yleensä hyvinkin +hämmästynyt elämästä, mutta varsinkin maalarien elämästä. Enhän voi +muuta kuin pitää hänen puoltaan siinä asiassa, sillä olinhan minä +vetänyt hänet mitä rauhallisimmista kodista Pohjanlahden rannalla, +jossa hän oli elänyt neitsyt-aikansa vanhojen tätien keskessä +nukkuvassa maaseutukaupungissa. + +Jo alusta alkaen oli hänellä aivan voittamaton vastenmielisyys +modellejani kohtaan. Roomassa oli minun hänen tähtensä täytynyt luopua +mainiosta, oliivivärisestä kalastajatytöstä. Pyysin ja rukoilin +häntä jäämään atelieriini siksi aikaa kuin maalasin, mutta siihen ei +hän mitenkään tahtonut suostua. -- Olla läsnä silloin kuin toinen +nainen riisuutuu alasti hänen miehensä nähden, -- ei, siihen ei siveä +suomalainen nainen voisi koskaan suostua! + +Hän nipisti kiinni pienet, suloiset huulensa, ja olisi varmaankin +paukauttanut ovenkin jälessään lukkoon, jos ei se vaan olisi ollut +niin kauhean raskas, renessanssi tyyliin tehty, tamminen, vähintäinkin +viisi kyynärää korkea. Ja niin jäin minä yksin modellineni, joka ei +tiennyt mitään suomalaisesta ujoudesta ja itsetietoisesti komeili siinä +nuoruutensa kauneudella ja solakalla vartalollaan. + +Tuskallisimmat olivat minulle ne hetket, jolloin työstäni lepäsin. +Vaimoni käyskenteli komeassa atelierissa äänetönnä ja jääkylmänä, ja +jos hän joskus jotain puhui, niin puhui hän niistä häntä ikävöivistä +kirjeistä, joita oli saanut kotoaan. Siellä ne häntä rakastivat niin +lämpimästi ja vilpittömästi, ett'ei hän käsittänyt, kuinka oli voinut +lähteä tätä kiertelevää elämää viettämään. Hän oli tehnyt hyvin väärin +jättäessään ne, jotka häntä niin rakastivat. + +Viimein heitin minä eräänä päivänä pois pensselini, lähetin pois +modellini ja jätin luonnokseni kesken... + +Alussa oli hänen mustasukkaisuutensa huvittanut minua, mutta ajan +ollen alkoi se käydä sietämättömäksi. Kun vaan rupesin puhumaankaan +maalauksesta, kyyneltyivät hänen viattomat silmänsä, hän kavahti +minua kaulaan ja pyysi mitä hellimmin sanoin, ett'en maalaisi +ainakaan häämatkallamme. Olihan se minusta naurettavaa, mutta kun +me -- totta puhuen -- matkustimme hänen rahoillaan, suostuin minä +hienotunteisuudesta hänen pyyntöönsä; -- joka tietysti oli liikanaista +hienotunteisuutta. + +En koko Itaalian matkaltani tuonut kotiini muuta kuin kurjan +vuorimaisema-töherryksen, joka ei ollenkaan kuulunut alaani. + +No niin, -- jo ensi iltana Kööpenhaminassa olimme me kutsutut +Thormannin luo. Hän oli nainut hänkin ja oli onnellinen perheenisä, +koolla oli pelkkiä taiteilijoita ja vanhoja tuttuja. + +Tietysti tuli puheeksi myöskin seikkailuni Thormannin modellin kanssa. +Laskettiin vähän leikkiä sinä iltana, ja pieni vaimoni ymmärsi juuri +sen verran tanskan kieltä, että hän voi arvata, mitä leikki koski. Minä +antauduin nyt niinkuin ainakin yleiseksi pilan esineeksi. + +Mutta Thorman vei vaimoni syrjään ja kertoi hänelle tapauksen oikein +juurta jaksaen. Illallista syödessä kiitti hän häntä sitten julkisesti +siitä, että oli tehnyt minusta miehen ja pelastanut minut modellien +käsistä suureksi hyödyksi sekä ihmiskunnalle että taiteelle. + +Vaimoni oli olevinaan kauheasti huvitettu kaikesta ja päästi +huuliltaan pienoisen, surkean naurun hyrähdyksen, joka kuului hyvin +kankealta ja kylmältä; -- ei ollut se ollenkaan tuo tuore, helisevä ja +hyväsydämminen nauru, jonka minä niin hyvin tunsin. + +Hajaannuimme myöhään. Näin, kuinka vaimoni mieli vielä kotiin +tultuammekin oli kuohuksissaan. + +-- Onko hän todellakin pieni vaimoseni? kysyin minä niin hellästi kuin +vaan mahdollista. + +Vaan hän ei suvainnut vastata. + +Jätin hänet rauhaan ja virkoin vaan, että meidän huomenna oli noustava +varhain ylös mennäksemme Klampenborgiin hengittämään kevään ilmaa +ja puhkeavien lehtien tuoksua. Ehkä tapaisimme siellä tämäniltaiset +ystävämmekin; -- ne olivat vähän lupailleet tullakseen meitä siellä +tapaamaan ja syömään aamiaista kanssamme. + +Ja me vaivuimme uneen kumpikin tahollamme. + +K:lo kahdeksan seuraavana aamuna istuimme toisen luokan vaunussa +odottaen, että juna lähtisi liikkeelle pieneltä sivuasemalta. +Ystävyytemme ei ollut vielä eilisestään parantunut. + +Vaimollani on oma tapansa olla, silloinkun hän ei ole hyvällä tuulella. +Paha tuulensa hänet jäykistää. Hänen muuten eloisat kasvonsa kadottavat +kaiken ilmeensä ja hänen katseensa liukuu syrjään. Mutta jos sitten +satun saamaan kiinni oikeasta sanasta ja oikeasta äänen painosta, +on hauskaa nähdä, miten tuon kylmän naamion takana alkaa liikkua +ja ponnistella. Tuossa höllenee joku juova, tähän ilmaantuu pieni +petollinen ryppy, täynnä piilevää hyvää tuulta, silmän luomissa ja +suupielissä tempoo niin sanomattoman viehättävästi, että minä lopulta +tempaan hänet syliini ja suutelen häntä hänen oikean poskensa kauneuden +kuoppuraan. Sitä ei hän voi koskaan peittää, kun tuntee leppyneensä. + +Melkein niin pitkälle olin jo tullut, kun vaunuumme, jossa tähän saakka +olimme olleet kahden, astui neljä henkilöä. Vaimoni vetäytyi salaman +nopeudella ikkunan luo toiselle puolen vaunua ja minä jäin seisomaan +kuin salakihloissa oleva sulhanen. + +Tulijat hymähtivät meille hienoisesti ja istuutuivat väliimme. Olin +juuri aikeessa pyytää itselleni paikkaa vaimoni vieressä, kun näin, +että hän taaskin oli vetänyt jäykän naamionsa kasvoilleen. Hän ei +ollut minusta tietävinäänkään, kumartui ikkunaa vasten ja katseli ulos +asema-aukolle, jossa veturit puhkuivat edestakaisin. Se minua harmitti +ja minä jäin siihen, missä olin. + +Vaikka aamu olikin aikainen, oli juna väkeä täynnä. Oli sunnuntai ja +oli kevät ja kööpenhaminalaiset olivat matkalla "Metsään". Ennenkun +lähdettiin liikkeelle, tuli vielä kaksi matkustajaa vaunuun. He +istuutuivat vastapäätä minua, mutta minä olin olevinani väliäpitämätön +enkä ollut heitä näkevinänikään. + +Silloin alkoi minusta tuntua, että vastapäätä istuva nainen tarkasteli +minua ja melkein tietämättäni kohotin minä silmäni, kunnes ne yhä +enemmän ihmeissään liukuivat kahteen suureen silmän mustuaiseen, joihin +monta kertaa ennen, kauvan sitten, olivat syventyneet. + +Johanne Larsen oli heti tuntenut minut. Hän istui aivan hiljaa, +liikahtamatta ja minä rauhoituin. Ehkä oli tuo, joka istui hänen +vieressään, hänen miehensä, ja ehkei Johanne hänen tähtensä ollut +mitään huomaavinaan. Veturi vihelsi ja niin sitä mentiin. + +Tunsin olevani vähän niinkuin petojen kesyttäjä ensimmäisten minuuttien +kuluessa. Johanne oli tiikeri. Ja minä riemuitsin: -- peto ei +hievahtanut. Kylmä, käskevä katseeni ei jättänyt häntä hetkeksikään, +sillä vaimoni ei tulisi mitenkään kestämään tätä viimeistä iskua. Hän +oli eilen kärsinyt niin paljon hänen paljaasta nimestäänkin; -- kuka +tietää, mitä voisi tapahtua, jos he nyt vielä kohtaisivat toisensa? +Teki mieleni silmätä häntä tuonne ikkunan luo, mutta en uskaltanut +kääntää päätäni. Tiikeri voisi samassa karata kimppuuni; -- eihän hän +voinut tietää, että tuo hiljainen nainen tuolla kaukana oli vaimoni. + +Onnistuin tuolla tavoin pitää yllä tasapainoa kymmenen minuuttia. +Hermostuin tuosta voimain ponnistuksesta ja minusta tuntui jo kuin +Johannen pehmonen käsi painaisi kuin rautainen ies niskaani. Sehän oli +kuin olisi painajainen ahdistanut minua keskellä päivää. + +Johanne lienee huomannut, että käyttäydyin vähän kummallisesti, sillä +hän katseli minua yhä uteliaasti ja kysyvästi. Hän tarkasteli kaikkia +henkilöitä vaunussa, mutta ei kenelläkään heistä näkynyt olevan mitään +tekemistä kanssani, ja nyt kävi hän vielä uteliaammaksi. Sinä et siis +uskalla tervehtiä minua sen herran vuoksi, joka on kanssani? näytti hän +ajattelevan. + +Tiesin, että nyt tulisi pilvi purkautumaan ja odotin sitä suurimmalla +kylmäverisyydellä. Hän heittäytyi taapäin istuimellaan ja hymyili +minulle niin, että hänen epätasaiset hampaansa välähtivät niinkuin +ennenkin. Mutta samassa kun hän aikoi puhutella minua, nousin minä ylös +ja tunkeuduin vaimoni luo. + +-- Olkaa hyvä ja päästäkää minut istumaan vaimoni viereen! + +-- Anteeksi, -- olisittehan voineet pyytää päästäksenne siihen jo +ennenkin. + +Tunsin, kuinka naurettavalta mahdoin Johannen silmissä näyttää, ett'en +ollut uskaltanut puhutella häntä vaimoni läsnäollessa, mutta Jumala +paratkoon! -- ei minun muutakaan auttanut. + +Johanne purskahti äänekkääsen ylenkatseelliseen nauruun, heittihe +taapäin ja kätki kasvonsa käsiinsä. Häntä seurannut herra katsoi häntä +kummastellen, mutta Johanne veti häntä napinlävestä lähemmä itseään ja +alkoi kertoa jotain. + +Istuin kuin neulojen päällä. Vaimoni oli huomannut, että Johannen ja +minun välillä oli jotain, ja Johannen naurun kuultuaan hän punastui ja +vihastui. Nyt oli minulla kaksi vihollista. + +Johanne ivasi minua seuralaiselleen ja loi niin julkeita ja teräviä +katseita meihin, että vaimoni loukkautuneena vetäytyi nurkkaansa ja +alkoi ikkunasta ihailla maisemaa, jonka kautta kuljimme. + +Vihdoinkin soi vapautuksen hetki Klampenborgin asemella. + +Mutta siinä tapahtui se, jota koko ajan olin pelännyt: tiikeri karkasi +kimppuuni! + +Olin juuri saanut vaimoni käden kainalooni sovitetuksi ja olin juuri +aikeessa hiipiä pois tuon vaarallisen tuttavan läheisyydestä, kun +Johanne herransa kanssa livahti ohitsemme. Ja voimatta enää pidättää +kuohuvaa ivaansa sanoihin purkautumasta, heitti hän sivumennen +silmilleni seuraavat musertavat sanat: + +-- Ei olisi Johanne Larsen uskonut, että hänen vanhat ystävänsä +naimisiin mentyään muuttuisivat noin pelkureiksi, -- mutta nyt uskoo +hän. Mahtaa tuntua ihanalta tuollaisesta nuoresta, viattomasta +rouvasta, kun on saanut semmoisen silmänpalvelijan miehekseen! + +Pahempaa ei olisi hän voinut sanoa. Vaimoni tanskankielen taito oli +tällaisissa tiloissa aivan erinomainen. Joka sana pisti häntä kuin +neula sydämmeen. Hän oli ymmärtänyt kaikki, mitä Johanne sanoi ja vielä +vähä enemmänkin. + +Johanne astui ohi ylpeänä ja pää pystyssä, mutta me jäimme siihen mitä +surkeimpaan mielialaan. + +Oli turhaa ruveta antamaan mitään järkeviä selityksiä. Pikku vaimoni +oli kuullut tarpeekseen, sanoi hän. Olisi hän sentään odottanut, että +olisin ollut hiukan rehellisempi häntä kohtaan enkä, lisäsi hän, -- +enkä tehnyt pilaa niin totisesta asiasta kuin suhteestani tuohon +Johannekseen, jolla vielä päälle päätteeksi oli miehen nimi. Se siitä +nyt oli, että hän oli saanut hävetä, jonka muuten ehkä olisi voinut +välttää. Jo heti alussa oli hänen arvoaan naisena loukattu, kun minä +seurustelin kaikellaisten modellien kanssa, ja oikeassa hän oli +ollut! Voinko väittää vastaan -- ei sanallakaan! Siinä nyt oli oikein +loistava esimerkki siitä, millaista se oli tuo taiteilijain seurustelu +modelliensa kanssa...! + +Hän nipisti yhteen pienet huulensa ja hänen silmäinsä kylmä loiste +minua ihan paleli. Huokasin arvokkaasti niinkuin aviomiehen tulee ja me +astuimme hitaasti "Eläintarhan" tammien alatse rantatietä pitkin. + +Valitettavasti tapasimme eiliset ystävämme ja söimme yhdessä hyvin +pitkän ja hyvin ikävän aamiaisen. Oli aivan ihmeellistä, mikä +erinomainen taito vaimollani oli saada toisten hyvä tuuli haihtumaan. +Kahvia juodessa ei enää monta sanaa vaihdettu ja kohta sen jälkeen +palasimme me kaupunkiin höyrylaivalla. + + * * * * * + +-- Kuka olisi voinut uskoa, että hän, joka nyt tuossa istuu, nauraa +sille kaikelle! lopetti ystäväni maalari ja nyökäytti päätä vaimolleen +punssilasien yli. Hänen tapansa oli näet tällä tavoin esittää hänen +maljansa ja me joimme sen tietysti riemulla pohjaan. + + + + +Maria! + + +Tulit luokseni vaatimatonna ja luottamustat herättävänä, katseesi oli +sininen ja ajatuksesi kirkkaat ja puhtaat. Ei kukaan olisi voinut +uskoa, että me oppisimme toisiamme rakastamaan, kaikista vähimmin me +itse. Vaelsimme toisistamme välittämättä, mutta aatteemme lankeilivat +aina limikkäin niinkuin kädet käsien lomahan. + +Tulimme hyvin toimeen toistemme kanssa ja mieleni oli aina niin +rauhallinen ja tyven sinun seurassasi. Epäluuloni sinä haihdutit ja +arvostelukykyni kävi selväksi ja kiihottamaksi niinkuin sinun oma +olentosi. Ilma ympärilläsi oli viileä kuin vuoristossa, sydämmeni +keveni ja leikkipuheet ja iloinen mieli valaisivat kuin aurinko yhdessä +oloamme. Sitä minä vaan pelkäsin, että sinun terävä silmäsi huomaisi, +millainen haaveilija minä olin ja että alkaisit minua halveksia, -- +minusta tuntui, että tulisit sen tekemään -- ja minä riisuin pois +kaikki ulkonaiset tuntomerkkini sinua miellyttääkseni. Sen tein minä +vaistomaisesti niinkuin nuori tyttö, joka koristelekse häntä varten, +jota rakastaa. Ja ajan ollen sainkin minä sinut unhottamaan alussa +saamasi vaikutuksen siitä, että olin haaveilija; sinä aloit luulla +minua kylmäksi, toimeliaaksi ja elämään kykeneväksi. + +Se oli ensimmäinen ehto, jonka täytettyä voit ruveta minua rakastamaan, +mutta en minä kuitenkaan muista, vaikka kuinkakin sitä mielestäni +etsinenkin, milloin sinä ensikerran katsoit minuun niinkuin nainen +katsoo häneen, jota rakastaa. Sen vaan tiedän, että minussa vähitellen +kasvoi ylpeä varmuus, joka antoi minulle voimaa, ja viehkeä hellyys, +joka minua heikonsi. Koko minun seurusteluni sinun kanssasi muuttui +sen jälkeen taisteluksi tämän ylpeän varmuuden ja tämän viehkeän +hellyyden välillä. Sillä jos tämä viimemainittu pääsi hetkeksikään +vallalle, jos se kävi ilmi yhdestä ainoastakaan arasta silmäyksestä tai +lämpimästä käden puristuksesta, katosi minulta ylpeä varmuuteni ja minä +jouduin hämilleni osoittamastani hellyydestä. En voinut muuta, sillä +jommankumman täytyi olla voitolla, varmuuteni tai hellyyteni, yhdessä +ne eivät voineet viihtyä. + +Ja haaveilija pääsi minussa voitolle hellän mieleni avulla ja minusta +näytti yhä edelleen, että sinä pilkkasit tuota haaveilijaa minussa, +ylenkatsoit ja halveksit häntä. Sinä tahdoit että ylpeä varmuuteni, +joka teki minut toimintakykyiseksi ja kylmäksi, valtaisi koko minun +olentoni ja minua kuin kainaloista kannattaisit. Oli niinkuin olisit +silloin nähnyt oman voimasi minun läpitseni tulvivan, ja silmäsi sameni +ja äänesi jäykkeni, jos annoin hellyyteni hetkeksikään tulla näkyviin. +Kun en ymmärtänyt sinua, niin annoin sen tapahtua yhä harvemmin, sillä +sinä tahdoit niin. Panithan sinä sen seurustelumme ehdoksi, mutta minä +en ymmärtänyt sitä silloin niinkuin nyt, että sinä, joka olet niin +valpas ja reipas, aloit pelätä juuri tuota heikkouttani, vaikka sitä jo +salaisesti rakastit. + +Silloin tuli eräs ilta, ilta, jonka vietimme jokapäiväisessä +huoneessa ja tavallisessa ympäristössä vähäpätöisistä asioista +keskustellen, mutta oli se keskustelu minusta kauniimpi kuin näköala +Sveitsin alpeilta, sopusointuisempi kuin laineiden soitto Hebriidein +basalttiluolissa ja ihanampi kuin etelän taivas. Sinä iltanahan sinä +tietämättäsi ilmaisit, että sinunkin vakava olentosi voi hellästi +helähdellä, että sinäkin voit toivoa ja ikävöidä ja lempeitä tunteita +mielessäsi kätkeä. + +Sinä ilmaisit sen tietämättäsi, kun kasvosi kerran värähtivät, vaikka +värähtivätkin niin vähän, ett'ei ystävän silmä olisi voinut sitä +huomata, mutta jonka minun rakastava silmäni keksi, ilmaisit sen +salaman nopealla katseella, jota et ennättänyt kätkeä, ilmaisit siten, +että tumma verho peitti silmäsi kirkkaan kalvon, joka ei kuitenkaan +siihen peittynyt, vaan lämpeni siitä. Ja kun sinä taas rauhallisesti +nojauduit sohvan selustimeen ja yhdyit keskusteluun muiden kanssa, oli +äänessäsi riemuitsevien pääskyisten laulua, joka tulkitsi hurmaavaa +onnea ja auringon ihanata paistetta. Sinä toivoit silloin vavahtelevan +sydämmesi sisimmässä, että olisin käyttänyt tuota lyhyttä hetkeä, +jolloin mielenliikutuksesi sai minut kokonaan valtaansa, heittääkseni +silmäyksen sydämmesi salaisimpaan sopukkaan, -- ja niin olin minä +tehnytkin. Huomasit sen liikutuksestani ja pidätetystä hengityksestäni, +ja kun noin tiesit minun pikimmältäni pistäyneeni olentosi kaikkein +pyhimmässä, niin siitä sinun äänesi riemuitsi ja siitä siilien tuli +kesäpäivän kaiku, sillä sinä olit onnellinen, kun viimeinkin olit +uskaltanut salaisuutesi ilmaista. + +Et olisi koskaan uskaltanut tehdä sitä ollessasi kanssani kahden +kesken. Kävellessämme toistemme seurassa olimme aina huolellisen +tarkasti väitelleet kaikkia tunteiden syvyyksiä, minä olin tehnyt sen +sinun tähtesi ja sinä minun, ja puhelumme olivat keveästi liukuneet +pitkin sileää pintaa, hetkeksikään tunkematta noihin tunteittemme +alavesiin, joiden virtaukset toinen toisemme sanojen alla aavistimme. +Me kätkimme tietoa siitä niinkuin julkista salaisuutta, joka tuon +tuostakin paljastui veitikkamaisessa katseessa tai vähän rohkeammassa +sanankäänteessä. Vasta tuossa meille vieraiden ihmisten seurassa +uskalsit sinä tunnustuksesi tehdä, sillä sinä tarvitsit suojaa minun +heikkouttani vastaan, sinä voimakas nainen! + +Ja sinä sait suojaa. + +Kun sinun välinpitämättömät ja näennäisesti hajamieliset sanasi olivat +aiotut meitä ympäröivälle seuralle, annoit sinä äänen värähdyksen +toisensa perästä väikkyä heidän ohitsensa ja tunkea minun mieleeni, +ja minä kätkin ne sinne äärettömällä, palavalla kiitollisuudella. +Sinä aavistit, että jokainen äänesi helähdys herätti eloon sointuvia +säveliä sydämmessäni, ja haltioissasi tartuit sinä sieluni soittimiin +ja soittelit sulavan adagion rakkauden ikuisesta onnesta. Istuin +siinä ja annoin noiden sävelien tunteitani tuuditella, koko olentoni +kajahteli vastaan, ja hurmautuneena kuuntelin minä sinua, kunnes +sointujen voima kasvoi niin suureksi, että jo pelkäsin tunteittemme +tulevan ilmi. Minusta tuntui kuin olisi muidenkin pitänyt kuulla noita +onnemme salatuita säveliä, jotka soivat kuin pyhä kirkkomusiikki ja +joiden pohjasävel oli niin läpitunkevan kirkas ja täyteläinen kuin +sävel Sarasaten viulusta. -- Ja sitten olivat soittajaiset lopussa ja +minä toinnuin hurmauksestani hiljalleen ja mietteihini vaipuneena kuin +soittohaaveilija. + +Autoin turkin päällesi -- ja sinä menit. Seurata sinua en tahtonut, +sillä katseellasi pyysit minua jäämään, ja se korvasi kahdenkertaisesti +sen ilon, jonka kadotin, -- sillä sinä _pyysit!_ + +Kului muutamia päiviä, ennenkun näin sinut, -- muutamia rauhallisia +päiviä. En odottanut mitään, en toivonut mitään, en tuntenut muuta +kuin sanomatonta sopusointua, rajatonta rauhaa: olin täydellisesti +tyytyväinen. + +Mutta sinä et sallinut minun olla tyytyväinen; -- ensimmäiset +kirjoitetut rivisi saapuivat minulle vaalean punertavassa kuoressa. Ne +pyysivät minua tulemaan, en muista enää minne, mutta ne vaan pyysivät +minua tulemaan. Ja minä tietysti tulin lapsellisesti luottaen siihen, +että teemme oikein, kun toisten toiveita täytämme. + +Eihän se ollut kuin vähäpätöinen asia, jota minulta pyysit, aivan +yhdentekevä meille molemmille. Pääasia oli, että sait nähdä minut, +koettaa voimaasi ja vaikutusvaltaasi minuun. Vanhasta tottumuksesta +rauhoitin minä mieleni ja olin olevinani kylmäverinen, koska näin sinun +sitä yhä edelleenkin arvossa pitävän. En pienimmällä liikkeelläkään +tahtonut ilmaista tukahdutettua toivoani, että viimeisen tunnustuksesi +jälkeen olisit muuttunut, ja minä tunsin, että se sinua miellytti. +Kiitos siitä näkyi jokaisessa liikkeessäsi ja se kävi selville +avonaisesta kädestäsi, jonka minulle hyvästiksi ojensit. + +Mutta minä palasin kotiin uupuneena kaikkeen tuohon teeskentelyyn, +jolla ei ollut mitään järkevää tarkoitusta, ja kyllästyneenä tuohon +kylmäverisyyteen, joka oli mielestäni tarpeeton. Ei edes hyväksymisesi +eikä kiitollisuutesi minua enää tyydyttänyt. Poljetut tunteeni alkoivat +käydä kapinoimaan, huusivat oikeutta, vaativat jotain palkkiota +kaikista kärsimyksistään ja pidätetystä hellyydestään, -- ja minusta +olivat ne oikeassa. Ensi kerralla täytyy sinun minua kuulla! + +Ja ensi kerta oli niin otollinen kuin tuulen käänne välistä on +purjehtijalle. + +Sinun oli poistuttava eräistä päivällispidoista, joissa taaskin olin +sinun mieliksesi ollut kylmä, vaikka tunteeni tulena paloivat. Oli +niin luonnollista, että seuraisin sinua, ett'et muuta mahdollisuutta +ajatellutkaan. Käytökseni oli antanut sinulle varmuuden siitä, etten +tulisi olemaan heikko tänäkään päivänä, ja luottaen siihen valitit +sinä olevasi uupunut. Katselit minua melkein kummastellen, kun +pysähdytin ohitse kulkevan ajurin ja pyysin sinua astumaan vaunuihin +-- niin päättäväksi et ollut minua koskaan luullut. Teitkö tuon +nyt hämmennyksissäsi vaiko pikaisen päätöksen kautta, en tiedä, -- +mutta viereeni sinä istahdit, suojainen kostea ilma tulvahti vasten +kasvojamme, ja me lähdimme ajamaan. + +-- Minne? kysyi ajuri. + +-- Ajamme kierroksen ympäri kaupungin, huusin minä. + +Miks'et siihen mitään sanonut? Miksi kiedoit myöntyväisesti +päällysvaatteesi hartiaisi ympärille ja miksi näytit siltä kuin ei +olisi ajurille antamani käsky sinua vähääkään liikuttanut? Miksi +muutuit yhtäkkiä niin rauhalliseksi ja tyyneksi, jommoisena en sinua +koskaan ennen ollut nähnyt, -- vai käsititkö, että meidän kerrankin oli +päästävä johonkin varmaan päätökseen. + +Ei, niin ei se ollut -- ei likimainkaan! Mutta onneni kyllyydessä +tartuin minä kömpelösti käteesi ja se oli valmis vastaanottamaan +ensimmäisen viattoman suuteloparkani mustan hansikkansa selälle. + +Tuo pieni pisara sai tunteeni äyräittensä yli kuohahtamaan ja koskenaan +tuli suustani sanoja, tuli vapauttavia, kaunopuheisia, sekavia, +kyyneliin tukehtuvia, liikuttavia, etkä sinä kättäsi vetänyt pois. +Kun toinnuin, ymmärsin minä, että liikutukseni oli ajattelematon, +naurettava, epämiehuullinen, mutta en voinut minä sittenkään olla yhä +uusia kyyneliä vuodattamatta. Ja sinä istuit niin hiljaa, sanaakaan +sanomatta, niin kuin ei olisi sinulla ollut aavistustakaan siitä, +että siinä oli edessäsi lämminverinen, elävä ihminen, joka kärsi ja +riemuitsi, ja niinkuin olisi koko rakkauteni yltäkylläisyys vaan ollut +mitä jokapäiväisin asia. + +Niin ei kuitenkaan ollut, vaikka se siltä näytti. Sinä istuit kuin +kivettyneenä yhdestä ainoasta kauhistavan selvästä ajatuksesta, +siitä, että onnemme nyt oli mennyttä. Avomielisessä, luottavaisessa +luonteessasi oli tyynen pinnan alle kätkettynä naisen koko kaksinaisuus +ja arkuus. Rakkauteni räikeä yksinkertaisuus repi ja raastoi sinun +hienoa tunne-elämääsi, etkä sinä ollut koskaan voinut ajatella, +että tunteita tuolla tavoin voitaisiin paljastaa, päinvastoin olit +aina karttanut siitä itsellesi selkoa tekemästä. Olit toivonut, +luultavasti epäselvästi, mutta kuitenkin varmasti, että rakkaus, joka +ei koskaan sanoihin puhkea eikä koskaan käy omaa itseään tutkimaan, +voisi yhäkin kestää; olit luullut, että se voisi elää pienistä +teoista, joita ainoastaan tarkkanäköisin silmä voi keksiä, ja puoleksi +itsetiedottomista äänettömistä hyväilyistä, jotka vaitiolon pyhitetyn +vaipan alle piiloutuvat. + +Ja nyt minä asetin eteesi rajusti ja kovakouraisesti rakkauden koko +hauraan konehiston, paljastin sen hienoimmat hiussuonet, jotka +vavahtavat jo ajatuksenkin niitä koskettaessa, eikä ollut minulla +mitään sääliä repiessäni rikki tuota viekoittelevaa ja salaperäistä +huntua, joka aina verhoo kahden ihmisen sopusointuista yhteiselämää. + +Sinun mieleesi tulvi ääretön paljous monellaisia ajatuksia ja tunteita, +joita ei selvä järkesi kyennyt selvittämään. Siinä oli vastarakkautta, +myötätuntoisuutta, iloa, epätoivoista surua ja ääretöntä hellyyttä, +joka koetti kapinaan nousten järkeäsi voittaa ja uhkasi heittää sinut +sydämmesi kuohuvaan koskeen Mutta siihen et sinä tahtonut suostua. +Kaikki rakkauden nimettömät tuskat ja kaikki sen sanattomat ilot +kokosit sinä suonenvedon tapaisella voimain ponnistuksella yhteen ja +painoit ne takaisin sydämmeesi, sillä sinä et tahtonut hetkellisen +varomattomuuden vuoksi menettää tunne-elämäsi sisältöä etkä rakkautesi +salaperäisyyttä. + +Mutta sinun oli vaikea toteuttaa tahtoasi, sillä sinä rakastit tuota +intohimoista, haaveilevaa olentoa, joka niin ujostelematta tunki +tunteensa helmaasi. Ja kuitenkin vedit sinä verkalleen pois hansikoidun +kätesi, jota hyväilin, pyyhkäsit kasvojasi niinkuin olisit unesta +herännyt ja virkoit, huoaten niin syvään ja raskaasti kuin olisi +sisimmäinen toivosi siinä haihtunut: + +-- Kääntykäämme takaisin! + +Minä säpsähdin suoraksi istuimelleni ja kysyin niinkuin en olisi oikein +kuullut: + +-- Takaisin? + +-- Niin, vastasit sinä, et muuta sanonut, mutta sanoit sen niin +vakuuttavan varmasti, että minä käskin vaunujen kääntyä ja näin +tienhaaran jäävän jälkeemme oikealle kädelle. Tuijotin pimeyteen +osaamatta mitään ajatella ja maiseman hämärät piirteet painuivat +selvästi mieleeni. Mutta sinä et vuodattanut kyyneltäkään raunioiksi +hajonneen onnemme haudalle, et huokaustakaan päästänyt; -- päätöksesi +oli tehty ja intohimoton luonteesi oli sen päätöksen vahvistanut. +Ovellasi kysyin minä, tahdoitko antaa minulle anteeksi -- tiesinhän +minä sen omaksi syykseni, että olimme näin toinen toisemme kadottaneet. + +Silloin taivutit sinä vaan päätäsi omituisesti, merkitsevästi, ja +siihen jäin minä sitten yksin katumukseni kanssa... + + * * * * * + +Eilenhän me tapasimme toisemme tuolla tien haarassa, josta kerran +käännyimme takaisin vaunuissa ajaessamme, kun talviyö oli kylmä ja +ilma raakaa. Olin nähnyt sinusta vilahduksen kerta ennenkin, mutta en +tahtonut silloin omia silmiäni uskoa. Nyt tiedän, että me molemmat +samaan aikaan olimme menneet sinne hakemaan hajonneen onnemme +pirstaleita ja kuluttamaan joutilaita yksinäisiä hetkiä ahkeran työn +lomassa. + +Hajonneen onnemmeko! + +Minä tiedän, että me molemmat olimme saavuttaneet elämässämme sen, +mitä ei elämä joka päivä tarjoo, mutta jota emme osanneet hyväksemme +käyttää. Sinä menit sinne muistojasi uudistamaan ja mielikuvituksesi +avulla uudelleen tuntemaan luonteittemme vanhaa vetovoimaa, ja olet +sinä niinkuin minäkin rakentanut rakkautemme raunioista muistopatsaan +toiveidemme haudalle... + +Mutta kun me eilen äänettöminä ja epäilevinä vaelsimme kotiin päin +toistemme rinnalla, alkoi minussa soida vanhoja tuttuja säveliä, ja +niinkuin ennenkin kuuntelen minä niitä yhä kasvavalla hartaudella +mietteihini vaipuneena kuin soittohaaveilija... + + + + + + + + +End of Project Gutenberg's Kertomuksia ja kuvauksia, by August Tavaststjerna + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 59481 *** |