Sentinels relocatedHEADmain

2 files changed, 8883 insertions, 9261 deletions

diff --git a/59115-0.txt b/59115-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..800476c
--- /dev/null
+++ b/59115-0.txt
@@ -0,0 +1,8883 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 59115 ***
+
+
+
+
+
+
+
+
+
+
+
+"TEE TYÖ JA OPI PELAAMAAN!"
+
+Kirj.
+
+Tiitus [Ilmari Kivinen]
+
+
+
+
+
+Helsingissä,
+Kustannusosakeyhtiö Kirja
+1915.
+
+
+
+
+
+
+        "Rakkaus puhaltaa mistä hän tahtoo,
+        sinä kuulet hänen humunsa, mutta
+        etpä tiedä, kusta hän tulee ja kuhunka
+        hän menee".
+
+                              _Jukolan Timo_
+
+
+
+
+I
+
+
+Vaskiseppä Grönberg on kaupunkimme voimakkaimpia ja
+mieltäkiinnittävimpiä persoonallisuuksia. Vaikka hän onkin vain pieni
+ja kuivettunut ukko.
+
+Hän pisti piikkipartaisen, terävänenäisen päänsä ajuri Jehkosen
+vaunuvajan ovesta sisään ja huusi lujalla, mitä suurinta suuttumusta ja
+pelättävintä vihaa värähtelevällä vanhanmiehen äänellä seuraavan kovan
+ja verenhimoisen tuomion:
+
+-- Miljoona hirsipuuta suoraan linjaan halki Suomenniemen Kotkan
+kauppatorilta Utsjoen pappilan pihaan asti, ja joka hirsipuuhun yksi
+sosialisti!
+
+Tätä kauheata toivomusta seurasi kahden sekunnin pituinen äänettömyys,
+jonka jälkeen tämä tulevaisuuden yhteiskunnalle peräti vaarallinen
+vaskiseppä kirkaisi kärsimättömästi:
+
+-- Oletko sinä Jehkonen siellä sisällä vai et? Varmaankaan ei
+punapartainen, rokonarpinen ajuri Jehkonen kuulunut maan suurimpaan
+puolueeseen, tai luotti hän melkoisiin, jo päältäkin selvästi näkyviin
+ruumiinvoimiinsa, sillä hänen rämeä äänensä vastasi vajan pimeimmästä
+nurkasta:
+
+-- Joo, täällähän minä... minkätähden sinä ne sosialistit hirtät?
+
+-- Paholaiset! sanoi Grönberg, vihaamiaan sosialidemokraatteja
+silminnähtävästi yhä edelleenkin tarkoittaen. -- Pimeässäpä sinä täällä
+kuhkit! moitti hän sitten Jehkosta, astuen samassa ovesta sisään.
+
+-- Jätä ovi auki, niin tulee valoa! neuvoi ajuri.
+
+Vaskiseppä totteli tätä kehoitusta -- jalallaan, potkaisten oven auki,
+niin että se rysähti selkosen selälleen vajan seinää vasten ja jäi
+sitten vapisemaan ruostuneille saranoilleen kuin vaskisepän pontevan
+esiintymisen pelästyttämänä.
+
+-- Jaa, sen minä sanon, ettei tässä maassa järjestystä tule, ennenkuin
+korppi on nokkinut silmät viimeisen sosialistin päästä! huusi Grönberg,
+kiihtyen taas äkkiä täyteen raivoon. -- Onko sinulla, Jehkonen,
+joutavia viikatteita?
+
+-- Taitaahan niitä olla joku, vastasi ajurin ääni, mutta lisäsi
+kuitenkin miettivästi: -- Missä kunnossa sitten lienevät.
+
+-- Anna sinä minulle pari viikatetta lainaksi täksi ja huomiseksi
+päiväksi, niin minä niitän sinulle sitten tuon potaattipellon
+pientareet, esitti Grönberg, sieraimet vielä vihasta värähdellen. --
+Niittomiehet rupesivat kesken päivän vaatimaan palkankorotusta, mutta
+minä ajoin ne helvettiin...
+
+Grönberg vaipui istumaan kuormavankkurien aisalle, potkaisi jaloistaan
+vanhan setolkkaremmin ja alkoi sadatella työväkeä voimakkain, valituin
+kirouksin.
+
+Jehkonen ei vastannut näihin purkauksiin juuri mitään, ähki ja puhkihan
+vain edelleenkin vajan nurkassa, joitakin rattaita korjaten.
+
+-- Se on se nikkari Tilli, joo, se vanha pulituurin juoja, joka niillä
+on tässä kaupungissa profeettana ollut, purki Grönberg katkerana
+hampaankolostaan huomioitaan ja kokemuksiaan. -- Tämä halvattu saarnaa
+näille tolvanoille oikeuksista ja sorrosta -- kuuletko, Jehkonen:
+oikeuksista ja sorrosta! Senkö karvahäntä heitä on tässä kaupungissa
+sortanut? Ja senkö tuhannen oikeuksia heillä sitten pitäisi olla? Jos
+Tillikin saisi oikeuden mukaan, niin... Tämä tekee minulle, hyväkäs,
+keinutuolin. Ottaa siitä kaksikymmentä markkaa. Tuo tuolin, haisee
+pulituurilta, kehuu työtään ja saapi rahan, puhtaan rahan kahtena
+kymmenmarkkasena kouraansa. No nyt on meillä keinutuoli! sanon minä
+akalle. Pätiipä nyt olla ja herrastella tässä vaskisepän perheessä!
+Anoppi tulee illalla kylään, istuutuu keinutuoliin ja roiskis! Kahtena
+kappaleena, _kahtena kappaleena_, on se Tillin tekemä keinutuoli,
+ja anoppi ylösalaisin nurkassa kukkaruukkujen päällä, koivet kohti
+taivasta. Semmoista se on se Tillin työ! Ja tämä hornan timpermanni
+sitten vielä puhuu oikeuksista -- ja pyhistä vapauksista -- ja
+tasa-arvoista...
+
+Grönberg sylkäisi niin, että toiseen seinään lensi.
+
+-- Ketä sinulla oli niittomiehinä? kysyi Jehkonen levollisesti
+rattaiden alta.
+
+-- No ne Sauna-Maijan pojat! huusi vaskiseppä mitä syvimmällä inholla.
+-- Nämä laiskat rahjukset alkavat kesken päivän puhua nälkäpalkoista
+ja riistämisestä. Minäpä otin rautakihvelin aidalta ja kiljaisin, että
+pois pellolta, Sauna-Maijan sikiöt, ja silmänräpäyksessä! Arvasivatkin
+ne lähteä, ennenkuin päät rupesivat kolisemaan! Minä niitän sen pellon
+nyt akan kanssa huomisiltaan mennessä, ja jos yksikään sosialisti
+tämän päivän perästä minun porttini sisäpuolelle astuu, niin katsokoon
+eteensä! Annatko sinä niitä viikatteitasi, vai pitääkö minun vielä
+lähteä niitä muualta kerjäämään?
+
+Pyyntö ei ollut kovin kohteliaaseen muotoon puettu, mutta Jehkonen,
+joka ei ollut turhan tarkka pikkuasioissa, konttasi hyvänsävyisesti
+esiin rattaiden alta, pyyhki enimmän tervan ja rasvan käsistään
+housujensa takapuoliin ja sanoi:
+
+-- Tulehan tänne liiteriin, niin katsotaan.
+
+Parin minuutin kuluttua tuli Grönberg halkoliiteristä, olallaan kaksi
+viikatetta.
+
+-- Kyllä minä sitten niitän ne pientareesi... en näitä ilmaiseksi pyydä
+enkä tahdo! vakuutti tuima vaskiseppä.
+
+-- Tottapahan! murahti Jehkonen ja palasi takaisin vaunuvajaan
+jatkamaan keskeytynyttä työtään.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Päivä oli kuumimmillaan.
+
+Kadulla surisivat tuhannet hyönteiset. Kauppias Raholan ajomies, yllään
+ainoastaan siniset, paikatut housut, jauhoinen paita ja pään ja niskan
+peitteenä tyhjä kahvisäkki, ajoi pitkin katua, seisoen korviasärkevästi
+rätisevillä nelipyöräisillä kuormarattailla, joilla oli vannerautoja.
+Raatimies Palinin talon seinää vastaan oli pystytetty telineet, joilla
+hääräsi maalari, päässään pahvista tehty tuhruinen maalarinlakki.
+
+Rakennusmestari Jurmon pihasta oli lehmä kävellyt kadulle ja söi
+ahneesti kadun vierillä kasvavaa ruohoa. Mutta kohtapa juoksi kadulle
+paljasjalkainen tytönrehvana, joka kiljuen ja huitoen alkoi ajaa
+lehmää takaisin pihaan. Lehmä huiskautti päätään ja häntäänsä ja läksi
+lönkyttelemään portista sisään, jolloin sen kylki raapaisi pahasti
+huojahtavaa portinpieltä.
+
+Kelloseppä Kenosen eli Kana-Kenosen kanalauma oli niinikään
+lähtenyt kadulle jaloittelemaan. Suurella innolla ja ylläpitäen
+keskenään vilkasta kaakatusta reposteli tämä melkoiseksi osaksi
+muukalaissyntyinen herrasväki kaikenlaisia kadulla olevia,
+auringonpaisteessa hautuvia jätteitä.
+
+Vaskiseppä ei kuitenkaan kiinnittänyt mitään huomiota näihin
+kaupunkimme sisäiseen elämään luonnostaan kuuluviin ilmiöihin, vaan
+käveli kiireesti kotiin, jossa hänen vaimonsa, tanakan ja hyväntuulisen
+näköinen nainen, istui huivi päässä pihanpuolisilla portailla kutoen
+sukkaa ja silloin tällöin vilkaisten pieneen, vilkkaaseen porsaaseen,
+joka peuhasi pihamaalla.
+
+-- Jehkoseltako sait viikatteet? kysyi vaimo mieheltään.
+
+-- Jehkoselta. Lähdetään sitten! vastasi vaskiseppä.
+
+-- Katso, Maikki, taloa ja puotia! huusi emäntä sisään avoimesta
+keittiönovesta. -- Minä lähden isän kanssa heinäpellolle niittämään.
+
+-- Kyllä! kuului nuorekas ääni jostain sisähuoneesta. Grönbergin
+Maikki, ainakin meidän mielestämme erittäin miellyttävä nuori nainen,
+istui avoimen ikkunan ääressä myymälän vieressä olevassa kamarissa
+neuloen ahkerasti ja luoden silloin tällöin katseen sille autiolle,
+auringonpaahteessa kuumuuttaan hohtavalle pikkukadulle, jonka
+varrella vaskiseppä Grönbergin liike oli. Pitkään aikaan ei kadulla
+näkynyt mitään muuta kuin Kana-Kenosen kanalauma, joka oli poikennut
+valtakadulta poikkikadulle. Hiljainen, hyvin hiljainen ja melkein kuuma
+tuulenleyhkä löyhytteli ohuita, lumivalkoisia ikkunaverhoja ja Maikin
+pellavanvärisiä hiuskiehkuroita.
+
+Porsas oli kavunnut sisään ja kuului nyt uikuttaen ja sorkat
+permantopalkkeja vasten rapisten juoksentelevan keittiössä. Tyttö
+juoksi ajamaan porsaan pellolle ja tämä viehättävä saparoniekka
+kiiruhti pakoon porstuaan ja putosi vingahtaen portailta, kätkeytyen
+pihan keskellä olevaan pieneen perunamaahan. Kun tyttö palasi takaisin
+ikkunansa ääreen, oli Lehtolan lihakaupan edustalle kadun toiselle
+puolen ilmestynyt Sutisen tunnettu, häijyluontoinen hevonen. Tuo
+matala, ruskea luontokappale, jonka pää oli siitä omituinen, että sen
+etupuoli oli valkea ja takapuoli ruskea, mikä vähän edempää katsoen
+vaikutti siltä, kuin olisi pää kahdesta erivärisestä kappaleesta
+kiireessä tai ruskean etukappaleen puutteessa kyhätty, seisoi siinä
+tyytymättömästi pärskyen, etujalat ohjaksilla sidottuina.
+
+Rattailla kelletti selällään kaksi vasikanrunkoa. Niiden alle oli
+levitetty harmaa säkki.
+
+Rannasta päin kävellä ketkutteli laiskasti, silloin tällöin yrittäen
+haukata surisevan kärpäsen suuhunsa, metsänhoitaja Korpelaisen Hektor.
+Lihakaupan kohdalle päästyään se pysähtyi, sillä se oli huomannut luun
+hevosen jaloissa.
+
+Hevonen, joka tähän saakka oli päätään heitellen ja lakkaamatta
+sieraimiaan pärskäytellen koettanut nykiä ohjaksia löyhemmälle, alkoi
+kavalan näköisenä vilkuilla sivulleen ja koetti hillitä pärskymistään,
+huomatessaan koiran pysähtyvän viereensä. Ilkeämielisesti ja
+pahantahtoisesti muljahtelivat sen silmänvalkuaiset silmillä roikkuvan
+pitkän otsatukan alta.
+
+Koira yritti lähestyä luuta varovasti, hyvin varovasti, sillä se
+aavisti, että hevosella oli paha mielessä. Hevosen pää oli kääntynyt
+sivullepäin, mutta koiraa se ei ollut huomaavinaankaan, vaikka pitikin
+sitä koko ajan tarkoin silmällä. Se oli kavala, ilkeä, pahansuopa
+hevonen.
+
+Viuh! Nyt se potkaisi, juuri kun koira oli saamaisillaan luun
+hampaisiinsa. Potku olisi ollut kovakin, ellei kärryn aisa olisi
+melkoisesti vähentänyt sen voimaa.
+
+Koira älähti ja juoksi häntä koipien välissä tiehensä. Hevonen pärskyi
+taas, heitteli päätään ja vilkuili ympärilleen.
+
+-- Siinäpä häijy hevonen! ajatteli Maikki Grönberg.
+
+-- Peto hevosen hahmossa! sanoi nuorenmiehen ääni tytön vierestä.
+
+-- Hui! Sus siunatkoon, miten sinä minut pelästytit, Kalle! huudahti
+tyttö toruen.
+
+-- Annahan kättä kumminkin! sanoi nuori, valkoiseen helletakkiin,
+vaaleihin housuihin ja punareunaisiin lipokkaisiin puettu, Kalleksi
+mainittu mies.
+
+Tämä mies oli kauppias Kurosen kauppa-apulainen Kalle Kannas, erittäin
+nokkela, kohtelias ja siisti liikemiehen alku, minkä tahdomme heti
+hänen suosituksekseen mainita.
+
+-- Mistä sinä tulet? kysyi tyttö, purren langan poikki terävillä,
+valkoisilla hampaillaan.
+
+-- Olin tuolla rannassa tavaroita vastaanottamassa. Kotonako ukko?
+kysyi nuori mies matalalla äänellä ja loi ikkunasta sisään niin
+pelokkaan silmäyksen, että selvästi saattoi havaita hänellä olevan
+erittäin korkeat käsitykset ukko Grönbergin persoonallisista
+ominaisuuksista.
+
+-- Ei ole, heinäntekoon läksi, sanoi tyttö, irroittaen sormillaan
+langan pään hampaistaan.
+
+-- Entäs äitisi? kuulusteli nuorukainen, hengähtäen helpommin, mistä
+päättäen äiti ei ollut läheskään niin hirvittävä kuin isä.
+
+-- Äiti on myös niittämässä, ilmoitti tyttö.
+
+-- Olet siis yksin?
+
+Meidän on ohimennen myönnettävä, ettei Kalle Kannas näyttänyt mitään
+muuta niin innokkaasti toivovan.
+
+Tyttö nyykäytti päätään myymälän oveen päin. Nuori mies ymmärsi tämän
+viittauksen ilman pitempiä selityksiä ja tuli sisään mainitusta ovesta.
+Tyttökin tuli kamarista myymälään. Sulhanen nousi istumaan tiskille ja
+morsian kävi seisomaan, tiskiin nojaten, hänen kupeelleen.
+
+-- Mikähän tästä lopuksi tulee? huokasi tyttö, pistäen suuhunsa
+sokeripalan, jonka oli juuri löytänyt Kallen taskusta.
+
+-- Antaa ajan kulua, kyllä aika neuvon tuopi, sanoi poika, jolla
+nähtävästi oli n.s. optimistinen maailmankatsomus.
+
+-- Isä ei suostu koskaan! valitti tyttö. -- Kun äiti toissapäivänä
+alkoi puhua siihen suuntaan, että minunkin alkaisi olla aika mennä
+naimisiin, niin isä suuttui silmittömästi. Se on niin ikävää sen
+isän laita, kun se on niin äkkipikainen! huokasi vaskisepän ainoa
+tytär, pudottaen samalla pienen paperipalasen sulhasensa niskaan
+paidankauluksen ja ihon väliin, mistä leikillisestä tempusta päättäen
+isäukon julmuus ei ollut sentään häntäkään vielä vallan maahan
+masentanut.
+
+-- Astun isäsi eteen vielä tänä iltana ja selitän asian, sanoi poika
+uljaasti, röyhistäen rintaansa ja pistäen vasemman peukalonsa liivin
+kainaloon, missä asennossa hän ihmisystävällisistä kasvonpiirteistään
+huolimatta teki melko sotaisen ja sankarillisen vaikutuksen.
+
+-- Älä Herran nimessä! säikähti tyttö ja tarttui Kalle Kannaksen
+takinliepeeseen ikäänkuin peläten, että tämä toimelias nuorukainen
+juuri tällä hetkellä, jolloin ukko Grönberg heilutteli lujissa
+vaskisepänkourissaan niin vaarallista asetta kuin viikatetta, juoksisi
+tekemään hänelle niin julkean ehdotuksen kuin että hra Grönberg
+hyväntahtoisesti suvaitsisi lahjoittaa Kurosen kauppa-apulaiselle
+ainoan tyttärensä, vieläpä kohtuulliset myötäjäisetkin
+kaupantekijäisiksi.
+
+-- Isä on riitaantunut niittomiestensä kanssa ja on tänään vallan
+raivoissaan, kertoi tyttö varmemmaksi vakuudeksi. -- Hän voisi tappaa
+sinut... kun ei hän koskaan vihapäissään tiedä, mitä hän sanoo ja tekee.
+
+-- Onhan se totinen ja kiivas ukko! myönsi poika yleisesti tunnetun
+tosiasian.
+
+-- Jos isällä olisi aavistustakaan näistä meidän väleistä, niin en minä
+uskaltaisi olla päivääkään kotona, sanoi tyttö varmasti.
+
+-- Mutta ennemmin tai myöhemmin se kuitenkin tiedoksi tulee, väitti
+poika.
+
+-- Niin, huokasi tyttö. -- Kyllä se on kamala paikka...
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kun Kalle Kannas vihdoin ehti Kurosen puotiin, otti kauppias Kuronen,
+joka oli tuntikauden odotellut apulaistaan päästäkseen lähtemään
+moottorivenheellään kauniissa Kihosaaressa olevaan melkein valmiiseen
+huvilaansa, hyvin kylmäkiskoisesti vastaan hänen selityksensä, että
+yksi tavaralaatikoista oli mennyt hajalle ja että Kallen sitäpaitsi,
+jos mieli pelastaa nuori ja kaupunkimme liike-elämälle kallis henkensä
+auringonpistolta, oli ollut aivan välttämätöntä käydä uimassa. ("Se
+olisi kyllä pitänytkin tehdä!" huomasi Kalle samassa.)
+
+-- Minä saan täällä seisoa päiväkaudet yksin puodissa..., napisi
+Kuronen kapinallisesti seinällä olevalle, heleänvärisessä Pearsin
+saippuareklaamissa hiuksiaan levittelevälle suurisilmäiselle,
+valkohampaiselle ja punahuuliselle, ikuisesti hymyilevälle neitoselle,
+joka oli ihanampi kuin taivaan enkeli. -- Kun olet illalla pannut
+puodin kiinni, niin nostele sisäkkö-Marin kanssa huonekalut takaisin
+Yrjön huoneeseen ja puhdista varsinkin kirjoituspöytä.
+
+-- Eikös lattiaa maalatakaan? kysyi Kalle Kannas.
+
+-- Ei tällä kertaa... meille tulee siihen huoneeseen asumaan
+kesävieras, sanoi kauppias, ottaen päällystakin kainaloonsa.
+
+-- Nainen vai mies? kysyi kauppa-apulainen asianharrastusta
+ilmaisevalla äänellä.
+
+-- Se ei kuulu sinuun! jyrähti hermostunut Kuronen vihaisesti ja läksi
+puodista ulos kadulle, paiskaten mielenosoituksellisesti oven kiinni,
+niin että tiuku kilisi kannikkeessaan pitkän aikaa.
+
+-- Ukko on huonolla tuulella, sanoi konttorineiti Julia Leijanen,
+pistäen huomattavasti käherretyn päänsä puodin ovesta sisään,
+mutta jättäen vielä muun osan viehkeätä olemustaan viereiseen
+konttorihuoneeseen. -- Jos herra Kannas on oikein, _oikein_ kiltti,
+niin sanon herra Kannakselle, kuka meille tulee Yrjö-herran huoneeseen
+asumaan.
+
+Herra Kannas ei tosin voinut oikein sietää neiti Leijasta, mutta koska
+uteliaisuus tällä kertaa voitti hänen vastenmielisyydentunteensa, niin
+vakuutti hän hieman vastahakoisesti olevansa oikein kiltti, jolloin
+neiti Leijanen heitti häntä leikillisesti kummipallolla. Kalle Kannas
+koppasi pallon lennosta käteensä ja asetti sen varovaisuuden vuoksi
+taakseen hyllylle.
+
+-- Niin, kuulkaas herra Kannas, liverteli neiti Leijanen, Yrjö-herra
+kirjoitti matkaltaan Turusta, että hän oli siellä laivan Tukholmaan
+lähtöä odotellessaan sattunut tulemaan tuttavaksi erään kirjailija
+Tuulosen kanssa -- Kauno Tuulonen, eikö se ole kaunis ja runoilijalle
+sopiva nimi! Kun Yrjö-herra nyt viipyy koko kesän Englannissa ja hänen
+huoneensa täällä kotona on vapaana, niin oli hän luvannut huoneensa
+kirjailija Tuuloselle, joka haluaa työskennellä muutaman kuukauden
+jossakin pikkukaupungissa aiheita ja vaikutelmia saadakseen, ja herra
+Tuulonen on kirjoittanut saapuvansa muutaman päivän päästä. Ukko on
+murjottanut koko päivän ja murissut akalle, ettei hän ymmärrä, mikä
+Yrjöön on mennyt, kun rupeaa haalimaan tänne meidän niskoillemme
+tuikituntemattomia musteentuhrijoita ja nälkätaiteilijoita -- ihan
+niin ukko sanoi -- mutta akka on sitä mieltä, että herra Tuulonen on
+varmaankin hienostisivistynyt ja hyvin miellyttävä mies, kun Yrjö --
+tarkoitan Yrjö-herra -- on häneen niin mieltynyt. Onhan Yrjö-herralla
+niin hyvä maku! Mihin herra Kannas sen pallon kätki?
+
+-- Sitä en teille anna, sanoi Kalle Kannas jyrkästi, asettuen pallon
+eteen, selkä vasten hyllyä. -- Pitäkää kyntenne siitä erossa, sanon
+minä!
+
+-- Minulla on aina ollut niin hyvä flaksi kirjailijain ja taiteilijain
+piirissä, ilmoitti neiti Leijanen, läheten Kalle Kannasta yhä lähemmäs
+ja lähemmäs kuin kristittyä ihmistä kiusaukseen johdattava, valkeuden
+enkeliksi pukeutunut sarvijaakko.
+
+-- Milloinkahan sinä, senkin räkättirastas, olet kirjailijain
+ja taiteilijain piirissä ollut! ajatteli Kalle Kannas perin
+epäkohteliaasti ja loukkaavasti hurmaavasta työtoveristaan, jonka
+vaanivia, kissamaisia liikkeitä hän piti tarkoin silmällä.
+
+-- Odotan _niin_ kirjailija Tuulosta! huudahti valkopuseroinen
+keijukainen. -- Oi, kuinka minä häntä odotan tässä mahdottoman
+kuivassa ja proosallisessa kaupungissa, jossa niin harvoin pääsee
+todella sivistyneiden ihmisten seuraan! Nyt sen sain! kiljaisi hän
+samassa voitonriemuisesti, saaden äkillisellä hyökkäyksellä käteensä
+kummipallon ja yrittäen uudestaan heittää sillä Kalle Kannasta.
+Kauppa-apulainen ehti kuitenkin tarttua neitosen käsiin kiinni ja
+rupesi melkeinpä suuttuneena vääntämään heittoasetta hänen kädestään.
+
+Tyttö ponnisteli lujasti vastaan. Käherretyt hiukset olivat joutuneet
+runolliseen epäjärjestykseen ja kasvot hehkuivat punaisina. Kalle
+Kannas oli kuitenkin niin vihainen, ettei hän edes huomannutkaan,
+millainen aarre hänellä oli melkein sylissään.
+
+-- Ai, herra Kannas, älkää vääntäkö minun sormiani! kirkui neiti
+Leijanen -- mutta kirkui hiljaa.
+
+-- Pallo tänne, taikka katkaisen kyntenne! murisi Kalle Kannas tylysti.
+
+Kamppailun ollessa kuumimmillaan oli raollaan olevan puodin ovi
+hiljaa avautunut ja sisään astunut Jumppilan vanha matami, joka
+pysähtyi ovenpieleen ja siinä nöyrästi odotteli kisan päättymistä.
+Hartaasti ja mitä osanottavaisimmin, pää kallellaan, katseli akka
+kauppa-apulaisen ja konttorineidin voimainkoetusta, silminnähtävästi
+ihan huolissaan siitä, ettei vain pieninkään rahtu eikä piirto jäisi
+häneltä huomaamatta. Eipä hän ollut koskaan uskovaisten rukoushuoneella
+seurannut niin innokkaasti uuden maallikkosaarnaajan esiintymistä kuin
+nyt näiden kahden maailmanlapsen rimpuilemista.
+
+-- Oi... voi voi... herra Kannas... _herra Kannas_!... en jaksa enää...
+olette niin _hirmuisen_ vahva! kuiskasi neiti Leijanen uupuneena ja
+suoraan sanoen vaipui "herra Kannaksen" syliin, hellittäen pallon
+kädestään. Kalle Kannas nakkasi pallon tiskin alle ja huomasi samassa
+Jumppilan matamin, joka kädet ristissä ja pää väärässä, melkeinpä
+autuaallinen ilme kasvoillaan seisoi liikahtamatta ovella.
+
+Kalle Kannas työnsi keijukaisen niin vihaisesti luotaan, että tyttö
+horjahti tiskin reunaa vasten ja huomasi samassa hänkin akan.
+Neiti Leijanen pakeni kiljahtaen puodista konttoriin. Kalle Kannas
+oli tulipunainen ja sadatteli mielessään armottomasti suloista
+toveritartaan.
+
+-- Mitä olisi asiaa? kysyi hän sitten akalta niin äkäisesti, että tämän
+polvet notkahtivat.
+
+-- Voi hyvä rakas puukhollari, vinkui akka, antakaa anteeksi, että
+häiritsin... en minä tiennyt... kahvia tarvitsisin neljänneksen, hyvä
+rakas puukhollari.
+
+Kalle Kannas mittasi kahvia tavallista vapaamielisemmin, antoipa
+vielä kourallisen keksejäkin kaupantekijäisiksi. Me emme voi katsoa
+ihmisten sydämiin, vaikka heistä kirjoitammekin, mutta pidämme
+varsin mahdollisena, että keksien tarkoituksena oli tukkia akan suu.
+Uskallammepa mennä niinkin pitkälle, että otaksumme Kalle Kannaksen
+salaisesti toivoneen, että keksit takertuisivat akan kurkkuun ja
+tukehduttaisivat hänet. Tämä on kyllä hirmuinen väite lähimmäisestämme,
+mutta me olemme tehneet mainitun johtopäätöksen Kalle Kannaksen
+kasvoilla kuvastuneen ilmeen nojalla. Ovathan silmät yleensä
+tunnustetut sielun peiliksi.
+
+
+
+
+II
+
+
+-- Seis! sanoi kapteeni komennustorveen.
+
+Laiva lähestyi hiljaa laituria.
+
+-- Takaisin!
+
+Potkurit mylläsivät vettä.
+
+-- Seis!
+
+Laiva painui laituria vasten ja kallistui vähän. Muuan laivamiehistä
+heitti paksun köyden laiturille.
+
+-- Poika hoi, juutastako sinä toljotat! Pistä kiinni pollariin!
+
+Hölmistyneen näköinen risainen poika, joka oli ollut saada köyden
+päähänsä, pisti silmukan pollariin.
+
+-- Seisoo siinä, senkin tolvana, suu auki eikä ymmärrä mitään! haukkui
+laivamies poikaa.
+
+-- Minä en olekaan sinun passarisi! huusi tolvanaksi syytetty kimeällä
+äänellä.
+
+-- Älä räkätä! karjaisi vihaisen ja liian vähän nukkuneen näköinen
+laivamies.
+
+-- Siivolla siellä! huusi kapteeni komentosillalta.
+
+-- Onko ne Kinnuselle tulevat paketit teidän mukana? huusi laiturilta
+takkuinen jätkä, jolla oli oljenkorsia selässään ja housujen
+takapuolissa, mistä päättäen hänen viimeöisessä makuupaikassaan ei
+ollut käytetty lakanoita.
+
+-- Kysy perämieheltä! vastasi kapteeni, joka silmäkulmat kurtussa
+katseli laivamiestensä puuhia.
+
+-- Hyvästi nyt, herra kapteeni! Ja kiitos hauskasta matkasta! sanoi
+kapteenin selän takana nuori, vaaleaverinen, lihavahko herrasmies,
+jolla oli pyöreät ja itsetietoiset, mutta hyvin jokapäiväiset kasvot
+sekä kädessään pieni, ruskea matkalaukku, joka näytti monet kolhut
+kokeneen tässä murheen laaksossa.
+
+Kapteeni tekeytyi vähän ystävällisemmän näköiseksi, puristi hätäisesti
+toisen ojennettua kättä ja mutisi:
+
+-- Hyvästi, hyvästi...
+
+-- Ja kiitoksia nyt vielä kerran oikein paljon tästä hauskasta
+matkasta! sanoi pyöreänaamainen hartaasti.
+
+-- Ei kestä... rahallannehan sen olette maksanut! vastasi kapteeni
+kieltämättä hiukan epäkohteliaasti, kääntyi sitten jälleen hoitamaan
+virkatehtäviään ja kiljaisi kiukkuisesti kaidepuun yli laiturille:
+
+-- Ei saa kääntää pystyyn sitä kauppias Kitusen laatikkoa! Senkö
+täytistä te sitä pyörittelette!
+
+Pyöreänaamainen ja ruskealaukkuinen ei näyttänyt juuri erikoisemmin
+loukkautuneen kapteenin kylmyydestä, vaan käveli tyynesti ja nykerö
+nenä pystyssä laivasta laiturille.
+
+-- Mikähän käki se tuokin mahtoi olla? huomautti kapteeni rouvalleen,
+joka oli tullut kapteenin hytistä komentosillalle ja nojasi miehensä
+vieressä kaidetta vasten.
+
+-- Ei se ainakaan minua ensinkään miellyttänyt, sanoi rouva. -- Teki
+vähän sivistymättömän ja niin perin pöyhkeän vaikutuksen.
+
+-- Ja matkusti koko ajan ensimmäisessä luokassa, vaikka oli ostanut
+vain toisen luokan piletin, murahti kapteeni. -- Mutta en viitsinyt
+hänelle siitä mitään huomauttaa, kun tilaa kerran oli.
+
+Tietämättä mitään osakseen tulleesta verraten epäedullisesta
+arvostelusta pyöreänaamainen seisoi laiturilla ja katseli alentuvasti
+hymyillen pientä kaupunkiamme, jonka laitimmaiset talot pilkoittivat
+rantatörmältä puiden tuuhean vihreyden lomitse.
+
+Sitten hän kääntyi poliisimiehen puoleen, joka ikävystyneen näköisenä,
+kädet seläntakana, seisoi kasassa olevien vehnäjauhosäkkien leimoja
+tarkastellen ja näytti kärsivän helteestä.
+
+-- Voiko konstaapeli sanoa, mistä saa hevosen? kysyi muukalainen.
+
+-- Jaa, että issikan? kysyi vuorostaan konstaapeli, kääntyen
+matkustavaiseen päin ja nykäisten tervehdykseksi lakkinsa reunaa oikean
+kätensä etusormella.
+
+-- Niin, ajurin! sanoi pyöreänaamainen nuori herra äänellä, joka tuntui
+todistavan hänen liikkuneen maailmassa.
+
+-- Näyttää tuolta tulevan tuo ajuri Tiihonen... jos hän joutanee
+ottamaan herran kyytiinsä, aprikoi järjestyksenvalvoja, tarkastellen
+matkustavaisen ruskeata laukkua.
+
+-- Eikö täällä aina pidä olla ajureita, kun laiva tulee? kysyi nuori
+miehemme kulmakarvojaan kohottaen ja katsellen konstaapelia käsi
+puuskassa.
+
+-- Milloin on, milloin ei, vastasi poliisi välinpitämättömästi. --
+Tässä kaupungissa on niin vähän ajureita, ettei niitä joka paikkaan
+riitä, lisäsi hän sitten selitykseksi ja kaupunkimme puolustukseksi.
+
+Tiihoseksi mainittu ajaa lönkytteli lähemmäksi.
+
+-- Tiihonen! sanoi poliisi. -- Onko sinulla kyytiä?
+
+-- Ei, vastasi Tiihonen, kiristäen ohjaksia ja alkaen kääntää hevostaan
+miesten kohdalle tultuaan.
+
+-- Otatko sinä sitten tämän herran kyytiisi? kysyi poliisi, kaivellen
+miettiväisenä nenäänsä.
+
+-- Voipihan tämän ottaa, myönsi Tiihonen ja kiljaisi hevoselleen, joka
+potki ja telmi kärpästen käsissä: "Ka-ka, _ka-ka!_"
+
+-- Kuuluu tämä Tiihonen ottavan herran kyytiinsä, tulkitsi poliisi
+vieraalle Tiihosen vastauksen, ikäänkuin olisi kääntänyt sen muulle
+kielelle.
+
+Kunnioittamatta enää poliisia yhdelläkään silmäyksellä, vielä vähemmän
+kiitoksella vieras nousi Tiihosen rattaille, heitettyään pienen
+käsilaukkunsa Tiihosen polville.
+
+-- Mihinkäs ajetaan? kysyi Tiihonen, kokoillen ohjasperiä käteensä.
+
+-- Parhaaseen hotelliin! sanoi vieras, heittäytyen selkäkenoon.
+
+-- Se on sitten niinpaljon kuin seurahuoneelle, selitteli ajuri
+saamaansa määräystä. -- Hei, konkari, alapas ravata, huusi hän
+senjälkeen hevoselleen, joka tästä pontevasta vaatimuksesta innostui
+hölkkäjuoksuun.
+
+Ajettiin seurahuoneelle päin.
+
+-- On sitä tänä kesänä tuota lämmintä, huomautti ajuri kyydittävälleen.
+
+Kirjailija Kauno Tuulonen ei alentunut vastaamaan. Hän vain ajatteli
+ihmeissään, millaisia moukkia tämän kaupungin issikat olivat, jotka
+puhuttelivat kyydittäviään, vieläpä niinkin hienoja herroja ja
+arvokkaita henkilöitä kuin hän oli, melkein kuin vertaisiaan.
+
+Kun ei Tiihonen saanut keskustelua alkuun, ajoi hän vähän aikaa ääneti,
+mutta teki sitten uuden yrityksen.
+
+-- On se kauppias Kinnunen tuohon rakentanut vähän toisenmoisen talon
+kuin se entinen oli, joka toissa talvena paloi! huudahti hän uuden,
+suuren kauppatalon ohi ajettaessa.
+
+-- Ajaa nyt vain eikä puhu roskaa! ärähti hermostunut kirjailija.
+
+Tällainen odottamaton ja tässä osassa maata tuntematon tapa ottaa
+osaa keskusteluun säikähdytti issikka Tiihosen niin pahanpäiväisesti,
+että tämä rehellinen, vaikkakin hra Tuuloseen verrattuna kovin
+halpa-arvoinen ja mitätön kansalainen oli pudota alas kuskipukiltaan
+kadulle. Tosin ei hän siinä olisi päätään halaissut, eipä edes isoa
+nenäänsäkään loukannut, katu kun ei näet ollut kivillä laskettu, mutta
+sitä pahemmin olisi hänen kiiltävänappinen issikannuttunsa tuhrautunut,
+sillä viimeöinen ankara sade oli muuttanut pehmeän, multaisen kadun
+yhtämittaiseksi rapakoksi.
+
+Ajuri Tiihonen ei enää yrittänytkään jatkaa keskustelua karskin
+kyydittävänsä kanssa, vaan ajoi ääneti, piiskaansa silloin tällöin
+vihaisesti huimauttaen, seurahuonetta kohti. Sitä hän vain mietti, että
+missähän niitä noin ylpeitä herroja ja syöttiläitä kasvaa.
+
+Tultiin siitä seurahuoneen eteen. Tiihonen pysähdytti ruunansa ja herra
+Tuulonen kysyi äänellä, joka osoitti hänen kyllä ymmärtävän, että
+issikka aikoo nylkeä häntä, mutta samalla vakuutti, ettei tämä katala
+aikomus tule onnistumaan:
+
+-- Mitä olen velkaa?
+
+Tiihonen muljautti pukiltaan syrjäsilmäyksen kyydittävänsä pyöreään,
+parrattomaan ja pönäkkään naamaan, sylkäisi pitkän sylen ja murahti:
+
+-- Ei mitään!
+
+Kauno Tuulosen suu, joka oli isänmaallisissa tilaisuuksissa ja
+nuorisoseurojen kesäjuhlissa puhunut kansalleen niin monta ylevää,
+opettavaista ja viisasta sanaa, oli tällä kertaa hyvin tyhmistyneen
+näköinen. Se oli aivan pyöreä pelkästä hämmästyksestä ja ällistyksestä.
+Hän ei käsittänyt mitään.
+
+-- Kuinka, mitä olen velkaa? kysyi tuo pyöreä suu uudestaan.
+
+-- Ei mitään, ei mitään! toisti Tiihonen kiireesti.
+
+-- Mutta mitä se merkitsee? tiedusteli ymmälle joutunut kirjailija.
+
+Ja ajuri vastasi seuraavalla tavalla:
+
+-- Merkitsee vain sitä, että annoin herralle ilmaisen kyydin. Taitaa
+herra tarvita rahansa paremmin kuin minä.
+
+Tämä uskomaton julkeus ja röyhkeä solvaus, joka oli sitäkin katkerampi,
+kun se sivusi melkoisen läheltä totuutta, nosti veren herra Tuulosen
+päähän, ja hän huusi:
+
+-- Poliisi!
+
+Lähimmässä kadunkulmassa seisova valkotakkinen konstaapeli, joka ei
+näkynyt tällä hetkellä mitään niin kipeästi kaipaavan kuin jotain
+tekemistä, ihastui ikihyväksi, kuullessaan virka-apuaan tarvittavan, ja
+lähestyi ajuria ja kirjailija Tuulosta nopein, mutta silti arvokkain ja
+määräperäisin askelin, tervehti hra Tuulosta sotilaalliseen tapaan ja
+kysyi:
+
+-- Jaa että mistä olisi kysymys?
+
+-- Tämä issikka ei tahdo ottaa minulta maksua! ilmiantoi hra Tuulonen
+ajurinsa kiihkeällä, mielipahasta värähtelevällä äänellä.
+
+-- Että kuinka? kysyi esivallan palvelija, joka ei tahtonut uskoa
+kuulemaansa.
+
+Tämä ajuri kieltäytyy ottamasta minulta maksua! huusi hra Tuulonen
+korvat punaisina. -- Minä tarjoan hänelle maksua, mutta hän kieltäytyy
+ottamasta sitä vastaan!
+
+-- Onko se niin? kysyi poliisi ajurilta, kiinnittäen hyvään tuttavaansa
+Tiihoseen ihmettelevän katseen.
+
+-- On! myönsi tämä kunnon mies hyvin rauhallisesti.
+
+Seurahuoneen avonaisiin ikkunoihin alkoi ilmestyä uteliaita päitä, ja
+katukäytävälle pysähtyi pari, kolme avojalkaista poikaa.
+
+-- Jaa, sanoi poliisi, raapien hämillään niskaansa. -- Tämä on vähän
+outo tapaus. Minkätähden sinä Tiihonen et ottaisi tältä herralta maksua?
+
+-- En minkään tähden, sanoi Tiihonen, koroittaen vähän ääntään ja
+vilkaisten ikkunoihin. -- Rupesin matkalla tykkäämään niin tästä
+herrasta, että päätin kyyditä hänet ilmaiseksi.
+
+Poliisi alkoi tajuta, että tässä oli hänellä edessään yksi niitä
+salaperäisiä arvoituksia, joita joskus sattuu ihmiselämässä. Mutta
+sitten hän älysi huomauttaa:
+
+-- No, jos niin on, niin sittenhän ei herran tarvitse mitään maksaa.
+
+-- Jaa, jaa, mutta kun minä _tahdon_ maksaa! huusi hra Tuulonen täyttä
+kurkkua. -- En tahdo ilmaista kyytiä hänen konillaan!
+
+-- Kuulkaa vieraatmiehet päältä, että tämä nuori kaunis herra loukkaa
+minun ruunani kunniaa! sanoi ajuri Tiihonen ympärillä seisovalle
+arvoisalle yleisölle.
+
+-- Ha ha haa! nauroivat vieraatmiehet, joita tapaus ja siihen liittyvä
+mieltäkiinnittävä keskustelu näytti suuresti huvittavan.
+
+Yleisöä olikin jo kertynyt riitelevien ympärille parikymmentä henkeä,
+ja kadun toisella puolenkin olevien talojen ikkunoissa näytti asia
+herättävän vilkasta harrastusta.
+
+-- Viskaali tulee! huomautti eräs risaisesti puettu, hiukan juovuksissa
+oleva kansalainen ja lähti kiireesti kävelemään poispäin, mutta muu
+yleisö, jolla ei nähtävästi ollut mitään selvittämättömiä asioita
+kaupunkimme poliisipäällikön kanssa, jäi levollisena paikoilleen.
+
+Viskaali tuli pitkin katua raatihuoneelta päin parin muun herran
+kanssa. Nähtyään väkijoukon keräytyneen seurahuoneen edustalle hän
+kääntyi konstaapeli Tossavaisen puoleen, joka jäykkänä kuin olisi
+seipään nielaissut ja kunniaa tehden ryhtyi antamaan raporttiaan.
+
+Herra Tuulonen kohotti kohteliaasti hattuaan ja sanoi:
+
+-- Herra viskaali, kysymys on vain yksinkertaisesti siitä, ettei ajuri
+halua ottaa maksua. Nimeni on Tuulonen, kirjailija...
+
+-- Etkö sinä tahdo ottaa maksua herra Tuuloselta? kysyi viskaali,
+kääntyen otsa rypyssä ajuri Tiihoseen päin.
+
+-- En, herra viskaali! vakuutti ajuri varmasti. -- Minä en halua tämän
+herran rahoja.
+
+-- Minä tahdon joka tapauksessa maksaa ja vaadin edesvastuuta...!
+aloitti hra Tuulonen lujasti.
+
+Viskaalia harmitti. Hän rykäisi kiukkuisesti ja sanoi sitten hra
+Tuuloselle:
+
+-- Hyvä herra! Jos ajuri olisi vaatinut teiltä liikaa, niin olisi
+asianlaita aivan toinen. Mutta kun hän kieltäytyy ottamasta maksua
+vastaan, niin on se minun ymmärtääkseni hänen oma asiansa, eikä häntä
+voida siitä rangaista.
+
+Hra Tuulosen jalolle otsalle oli kohonnut hiki.
+
+Haluaisin kuitenkin saada tietää, kuinka paljon ajurintaksa
+laivarannasta tänne seurahuoneelle on? kysyi hän, ääni vähän vapisten.
+
+-- Seitsemänkymmentäviisi penniä, ilmoitti poliisi. Hra Tuulonen
+kaivoi kukkarostaan kaksi hopealanttia, jota tehdessään hän oli niin
+hermostunut, että kukkaro oli vähällä pudota hänen hyppysistään
+kadulle. Rahat asetti hän samalle istuimelle, jolla hän äsken itse oli
+istunut, ja tempaisi kapsäkkinsä Tiihosen polvilta.
+
+-- Kuule sinä Ratilaisen poikarukka! sanoi ajuri lempeällä äänellä
+paljasjalkaiselle pojanressulle, jonka naama ei näyttänyt pitkään
+aikaan olleen tekemisissä veden kanssa. -- Herra näkyy tahtovan antaa
+sinulle namusrahoja. Ota ne tuolta rattailta ja kiitä herraa!
+
+Vihasta säkenöiden raivasi hra Tuulonen itselleen tien väkijoukon läpi
+seurahuoneen eteiseen, Ratilaisen poika hyökkäsi tempaamaan rahat
+käteensä, kun taas ajuri Tiihonen läimäytti hevostaan selkään ja ajoi
+täyttä laukkaa tiehensä riemuitsevan kansan keskuudesta.
+
+-- Mitä te tässä töllistelette! huusi viskaali mainitulle kansalle.
+
+-- Hajaantukaa! huusi konstaapeli Tossavainen, muuttuen äkkiä
+tavattoman virkaintoiseksi.
+
+Väkijoukko alkoi hitaasti hälvetä, keskustellen innokkaasti ja
+jokseenkin äänekkäästi päivän suuresta tapahtumasta, jonka todistajana
+sillä oli ollut onni olla.
+
+Mutta viskaali, joka oli ollut ystävineen menossa seurahuoneelle
+aamiaiselle, kääntyi sisään seurahuoneen ovesta.
+
+Poliisi loi ympärilleen ylpeän silmäyksen, kohensi tuppivyötään,
+silitteli valkeita käsineitään ja alkoi kävellä edestakaisin
+seurahuoneen edustalla.
+
+Kadulla vallitsi taas järjestys, hiljaisuus ja rauha.
+
+
+
+
+III
+
+
+Ajuri Tiihosen iso kukko kiekaista heläytti ensimmäisen kerran.
+
+Ajuri Tiihosen kukko ei kukkona yleensä ole mikään erikoisen
+merkillinen tai esimerkiksi kelpaava lintu. Kaupungissamme on monta
+muuta, jopa kymmeniäkin parempia kukkoja, mutta Tiihosen kukko soveltuu
+erinomaisesti tarkoitukseensa juuri ajuri Tiihosen kukkona.
+
+Muut kukot kiekuvat kello kahdelta, kolmelta, neljältä... miten
+mikin sattuu heräämään, häiriten vain tällä liian varhaisella
+esiintymisellään isäntäväkensä makeinta aamu-unta. Ja aivan
+hyödyttömästi, sillä kuka hullu nousisi kaupungissa kolmelta
+tai neljältä, puhumattakaan kello kahdesta? Ei edes kaupunkimme
+yövartiakaan, ukko Rummukainen, joka on illalla puoli kahdentoista
+aikaan nukahtanut Nikkilän tyhjään heinämakasiiniin, jossa hän
+tavallisesti näin kesäiseen aikaan lepää yönsä, uskoen vaarinpidon
+kaupungin turvallisuudesta taivaallisen isänsä ja torninvartia Nissisen
+huoleksi. (Ohimennen voimme samalla kuitenkin mainita, että myöskin
+Nissinen jättää täydellisellä ja kauniilla lapsen luottamuksella
+leiviskänsä hoidon Luojansa haltuun ja huomaan, heräten vasta siihen
+kauheaan räminään, joka ilmoittaa Heinilän kartanon suuren maitokuorman
+saapuneen Kauppaneuvoksenkadun päähän.)
+
+Tiihosen kukko sitävastoin on ymmärtänyt ottaa kutsumuksensa talon
+todellisen hyödyn ja elämänjärjestyksen kannalta. Ensimmäisen
+kerran kiekaisee se kello viideltä. Silloin on renkipojan noustava
+puhdistamaan rattaita ja hoitamaan hevosia.
+
+Toisen kerran antaa tämä älykäs kotieläin kurkkunsa soida kello kuusi.
+Silloin kapuaa Tiihonen kuskipukille, tempaisee ohjaksista, huutaa
+hevoselleen: "i-grai, musikka!" -- tyhjentäen siten koko venäjäntaidon
+varastonsa -- ja ajaa virantoimitukseensa joko laivarantaan taikka
+kauppatorin nurkalle.
+
+Naapuritalossa, joka mahdollisesti on joskus vedenpaisumuksen
+jälkeenkin ollut keltaiseksi maalattu, mutta jonka nykyisestä väristä
+on vaikea sanoa sitä taikka tätä, aukenee muutamia kadunpuoleisia
+ikkunoita, nimittäin sellaisia, jotka eivät ole painuneet niin
+paljon kadunpinnan alapuolelle, ettei niitä voida avata. Tämän
+ainakin ikäänsä nähden suuresti kunnioitettavan rakennuksen
+keskiosa on nimittäin painunut maan sisään ikkunalautoja myöten,
+ja katon harja on samassa suhteessa notkistunut kuin ikälopun
+hevoskaakin selkä. Vanhat muistelevat nähneensä nuoruudessaan vielä
+kivijalkaakin rakennuksen alla, mutta siitä mahtaa olla hyvin kauan.
+Upporikas kunnallisneuvosvainaja, jonka omaisuuteen tämä talo oli
+kuulunut, oli pari vuosikymmentä takaperin, saatuaan siitä kerran
+mahdollisimman ystävällisen, oikeastaan leikillisen huomautuksen
+kaupungin viranomaisilta, aikonut korjauttaa sitä, mutta kun hänen
+rakennusmestarinsa oli tarkastanut taloa ja ilmoittanut, ettei
+sitä voi korjata muuten kuin rakentamalla sen kokonaan uudestaan,
+oli kunnallisneuvos antanut viranomaisten leikin jäädä leikiksi ja
+rakennuksen entiselleen. Siinä hän tekikin varsin ymmärtäväisesti,
+sillä vielä senkin jälkeen oli tämä talo arveluttavasta ja
+huolestuttavasta ulkomuodostaan huolimatta ansainnut hintansa
+kaksinkertaisesti, vaikkakin kivijalka oli vähitellen painunut
+näkymättömiin.
+
+Rakennuksen portinpuoleinen pää oli uljaimmin taistellut vuosien
+painoa ja perustuksensa pehmeyttä vastaan. Ikkunain alalaudoista oli
+kadun nurmikkoon matkaa vielä yli kyynärän verran, joten siinä päässä
+taloa asuvat tunsivat olevansa ikäänkuin ylemmässä kerroksessa talon
+keskiosan vuokralaisiin nähden.
+
+Mutta Tiihosen kukon herättävä vaikutus ulottui laajemmallekin.
+
+Kadun toisella puolen asuva klassillisen lyseon rehtori,
+luonnontieteiden lehtori Johan Augustus Perander eli Pessu, kuten
+lyseolaiset häntä tavallisesti nimittivät, on myöskin tullut
+järjestäneeksi nousunsa Tiihosen kukon aamuhuutojen mukaan.
+
+Niinpä hän tänäänkin herää Tiihosen kukon ensimmäiseen kiekaisuun,
+nousee tapansa mukaan sängystään, hiihtelee pehmeissä, lämpöisissä
+tohveleissaan ikkunan ääreen ja ottaa vastaan ilmapuntarin ja
+lämpömittarin raportit.
+
+Ne lupaavat erittäin kaunista, poutaista säätä, ja todettuaan, että
+Tiihosen renkipoika ohjesääntöjensä mukaisesti ryhtyy puhdistamaan
+rattaiden pyöriä ja kiilloittamaan likasuojuksia, palaa rehtori
+sänkyynsä ottamaan vielä pienen aamu-unen.
+
+Lopullisesti nousee hän Tiihosen kukon toisen kerran kiekaistua.
+
+Äskenmainitussa, osittain jo maan mustiin multiin vaipuneessa
+talovanhuksessa asuu eräs viipurilainen jarrumiehen leski, muuan vanha
+pariskunta, jota sanotaan Nahka-Paapaksi ja Nahka-Paapan mammaksi,
+ompelijatar Hilda Laine sisarineen, pari ryypiskelevää, mutta siitä
+huolimatta useimmiten yhtä janoista kuin nälkäistäkin käräjäkirjuria
+vaimoineen, ja lapsineen, sekä asioitsija Saksman perheineen, jota ei
+kotona ole muuta kuin ukko itse, leskimies, sekä yksi poika ja yksi
+tytär.
+
+Asioitsija Saksmanin perhe asuu juuri siinä päässä rakennusta, joka on
+portin vieressä ja siis ylimpänä. Tämäkin todistaa mainitun perheen
+varakkaimmaksi, sillä sen pään huoneet, juuri korkeamman asemansa ja
+siis laajempien näköalojensa vuoksi maksavat viisi markkaa enemmän
+kuussa kuin talon muut huoneet.
+
+Pihan perällä on sitäpaitsi rakennus, joka liittyy suoranaisena jatkona
+ulkohuoneisiin, niin että ulkoapäin on vaikea sanoa, missä ulkohuoneet
+loppuvat ja asuinhuoneet alkavat. Ja vaikeatapa sitä olisi aivan
+tarkoin määritellä sisästäkään päin. Täällä asuu muutamia epämääräisiä
+ukkoja ja akkoja, ja parilla akalla on lapsiakin, jotka meluavat kilpaa
+rottien kanssa rappeutuneissa vajoissa tai ovat piilosilla hernemaassa.
+Pihan koko keskiosa on nimittäin hernepeltona, jossa kullakin talon
+vuokralaisella on pari penkkiä.
+
+Päärakennuksen vuokralaisista availivat siis ikkunoitaan muut
+paitsi edellämainitut käräjäkirjurit, jotka eivät olisi saaneetkaan
+ikkunoitaan auki, kun maanpinnan läheisyys teki tuollaisen yrityksen
+mahdottomaksi Avatuista ikkunoista kurkisteli kadulle pörröisiä päitä
+ja haukottelevia naamoja. Ompelijatar pudisteli ulos sänkyvaatteitaan,
+ja jarrumiehen leski ripusti ikkunastaan kuivamaan lapsenriepuja.
+
+Saksmaneilla oli kadun puolella kaksi ikkunaa. Portinpuoleiseen, joka
+oli ollut auki koko yön, ilmestyi paitahihasillaan oleva noin 30 vuoden
+ikäinen mies, jolla oli tuuheat, ruskeat viikset ja hieman luisevat
+kasvot. Katse oli hajamielinen, mutta muuten muistuttivat silmät ja
+nenä haukkaa, joka valmiina lähtöön tarkastelee oksaltaan uuden päivän
+merkkejä ja tunnustähtiä.
+
+Ajuri Tiihonen ajoi ulos portistaan.
+
+-- Huomenta! sanoi nuorempi Saksman ikkunastaan.
+
+-- Huoment'! vastasi Tiihonen ja pysäytti hevosensa. -- Tulee kuuma
+päivä!
+
+-- Tuntuu tulevan! myönsi ikkunassa olija. -- Torilleko se Tiihonen
+ajaa?
+
+-- Laivarantaan, ilmoitti Tiihonen. -- Yöllä on tullut laivoja.
+
+Tämän lyhyen, mutta virkistävän keskustelun päätyttyä kiljaisi Tiihonen
+hevoselleen: "Ala ravata!", räpsäytti ohjasperiä ja ajoi tiehensä.
+
+Vähän ajan kuluttua käveli rannasta päin pitkin katua hitain askelin
+keski-ikäinen, tanakka ja hyvin puettu mieshenkilö, nähtävästi joku
+matkailija, joka uteliaasti ja mielenkiinnolla näytti tutustuvan
+paikkakunnan merkillisyyksiin. Saavuttuaan maahan vaipuvan
+notkoselkäisen talon kohdalle hän pysähtyi, katseli rakennusta kauan
+ja eri puolilta ja tervehti sitten Lauri Saksmania, joka yhä edelleen
+hengitti ikkunassa raikasta aamuilmaa.
+
+-- Huomenta! sanoi vieras herrasmies.
+
+-- Antakoon! vastasi toinen, joka oli koko ajan pitänyt muukalaista
+silmällä.
+
+-- Onko tämä se talo, jota ennenmuinoin sanottiin "Neuvoksen
+aarrearkuksi"? kysyi vieras.
+
+-- On, vastasi ruskeaviiksinen. -- Nykyään sanotaan tätä vain
+"Arkuksi", lisäsi hän sitten.
+
+-- Tässä kai asuu asioitsija Saksman? kysyi tuntematon, nyppien
+mietteissään kultaisia kellonperiään.
+
+-- Asuu, mutta hän lähti juuri kaupungille, vastasi nuorempi Saksman,
+katsellen toista entistä tarkemmin. -- Tulee kai parin tunnin kuluttua
+kotiin.
+
+Vieras kohotti lakkiaan, ikkunassa oleva Arkun asukas nyykäytti
+päätään, ja jäi haukansilmineen katselemaan, miten tuntematon hitain,
+varmoin askelin jatkoi matkaansa katua ylöspäin, pientä käsilaukkuaan
+heilautellen ja pysähtyen joka portin kohdalla katsomaan pihaan.
+
+Kaupunki läähätti tulisessa auringonpaahteessa, vaikka kello oli tuskin
+puolta kymmentä aamupäivällä.
+
+Rehtori Perander oli ollut tavallisella aamukävelyllään torilla,
+kysellyt maalaisilta kalanhintoja ja kuullut uutisia tutuilta
+isäntämiehiltä. Pellikkavaaran Simoselta oli sairastunut punatautiin
+kaksi lehmää ja hieho. Hieho ja toinen lehmä olivat parantuneet,
+mutta toinen lehmä, talon paras lypsäjä, oli kuollut lääkkeistä ja
+lääkitsemisestä huolimatta.
+
+Sitten oli rehtori käynyt laivarannassa katselemassa siellä vallitsevaa
+vilkasta vilinää. Yöllä oli tullut suuri laiva, pitkämatkaiset
+"Ilmatar" ja "Vedenneito" olivat lähteneet, huutopillejään mahtavasti
+törähytellen, kaukaisille vesille, ja lähipaikkakuntien liikennettä
+välittävät pienemmät laivat olivat saapuneet väkeä täynnä,
+toimeenpannen kaupunkia lähestyessään kauheat kilpa-ajot, jotka
+olisivat vähemmän suotuisissa olosuhteissa voineet hukuttaa sekä laivat
+että matkustajat.
+
+Lähtiessään kotiinsa aamiaiselle tuli rehtori Peranderia vastaan
+sama outo muukalainen, joka oli haastatellut ikkunassa ollutta Lauri
+Saksmania.
+
+Muukalainen pysähtyi ja sanoi tyynesti:
+
+-- Päivää, Pessu! Rehtori Peranderia tällainen tuttavallisuus suuresti
+hämmästytti, jonka johdosta hän hämillään änkytti:
+
+-- Minulla ei ole kunnia...
+
+-- Ole vaiti! sanoi omituinen vieras huolettomasti. -- Kuinkas olet
+muuten viime aikoina voinut ja kuinka järkesi juoksee?
+
+-- Tuota noin... Jaakkolako? huudahti rehtori.
+
+-- Tuota noin... Jaakkola! vakuutti vieras, ojentaen lujan kouransa.
+
+Emme ehkä ihmettele kunnianarvoisan koulumiehemme hämmästystä, kun
+kuulemme, ettei hän ollut nähnyt lapsuutensa tappelu- ja sittemmin
+ylioppilastoveriaan kolmeenkymmeneen vuoteen.
+
+-- Mistäs tulet? kysyi rehtori, kun ensimmäinen jälleennäkemisen
+synnyttämä ihastuksen puuska oli ehtinyt mennä ohi.
+
+-- Amerikasta! vastasi toinen lyhyesti, osoittaen samalla merkitsevästi
+oikealla etusormellaan kultaisia kellonperiään. Sitten hän iski silmää,
+nauroi niin että katu kajahti ja tökkäsi samaisella etusormellaan
+rehtoria vatsaan.
+
+Kun nämä peräti merkilliset temput, jotka mahdollisesti sisälsivät
+kokonaisen elämäntarinan lyhyesti ja kuvaannollisesti esitettynä,
+olivat suoritetut, sanoi rehtori äkkiä jyrkästi:
+
+-- Sinä tulet meille aamiaiselle!
+
+Tähän haasteeseen vastasi vieras vielä jyrkemmin:
+
+-- Varmasti!
+
+Rehtori oli niin haltioissaan, että hän kotimatkallaan, luotettavien
+kaupunkilaisten todistuksen mukaan, käveli kolmea täysikasvuista
+henkilöä vasten ja olisi tallannut jalkoihinsa katukäytävällä
+leikkivän pienen lapsen, ellei kultaisilla kellonperillä kaunistettu
+amerikkalainen olisi ehtinyt pelastaa pienokaista sysäämällä rehtorin
+äkkiä syrjään.
+
+Tultiin rehtorin taloon.
+
+Pihalla, vanhojen ja tuuheiden puiden siimeksessä, vallitsi miellyttävä
+viileys. Korkea, vaaleanvihreäksi maalattu lauta-aita sulki pihan
+kadullakulkevien uteliailta katseilta. Puiden alla oli keinu, pöytä ja
+korituoleja.
+
+-- Omako talo? kysyi Jaakkola.
+
+-- Oma, vastasi rehtori.
+
+-- Kelpaa sinun, vanha peruukki, asua! sanoi Jaakkola vakaumuksen
+lämmöllä ja läimäytti rehtoria käsilaukulla selkään.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Rehtori ja hänen vieraansa, Amerikasta palannut kansalaisemme ja
+kaupunkilaisemme Jaakkola, olivat syöneet lujan aamiaisen, ja nämä
+kunnioitusta ansaitsevat herrat istuivat nyt korituoleissa pihamaalla
+puitten katveessa, poltellen rehtorin pitkiä piippuja. Siinä
+lähistöllä istui nurmikolla rehtorin tytär, Anna-neiti, pitkänhuiskea,
+vaaleaverinen tyttö, kirjaillen pöytäliinaa.
+
+Herroilla oli paljon puhumista, sillä kolmessa vuosikymmenessä oli
+kummallekin ehtinyt tapahtua yhtä ja toista. Nyt tutustutti rehtori
+vierastaan kaupungin sisäiseen elämään ja nykyiseen asujaimistoon.
+
+-- Svebeliuksen neidit ovat yhä edelleenkin kaupungin ylhäisimmät,
+hienoimmat ja arvokkaimmat henkilöt, kuten lähtiessäsikin.
+
+-- Ja suurimmat juorukontit! liitti neiti Perander välihuomautuksen,
+nostamatta katsetta työstään.
+
+-- Jaa, hm, se on valitettavasti totta sekin, myönsi rehtori silitellen
+harmaata partaansa. -- Joka tapauksessa on parasta, jos tahdot
+hengellesi rauhan, ettet millään tavoin rupea vetämään vastaköyttä
+heidän kanssaan.
+
+-- Asuvatko he yhdessä? kysyi vieras, joka näytti kuuntelevan
+isäntäänsä aivan erikoisella mielenkiinnolla.
+
+-- Kaksoiset Anna Kristina ja Mathilda Fredrika asuvat isänsä,
+senaattori ja ritari Svebeliuksen kuoltua siinä kirkkopuiston vieressä
+olevassa nelikulmaisessa talossa, joka on vastapäätä kirkkokaivoa.
+Nuorin, Fanny Margareta, jota sanotaan hieman omituiseksi, asuu
+erikseen Pastorinniemessä.
+
+-- Kaksoisia sanotaan kaupungissa Antti-neidiksi ja Matti-neidiksi,
+selitti tytär nurmikolta. -- Kolmas heistä taas viettää maailmasta
+eristettyä elämää pienine omituisuuksineen ja hänellä on täysi työ
+puolustautuessaan maisteri Wahlin rakkaudenvimmaisilta hyökkäyksiltä...
+
+-- Maisteri Wahlin! huudahti Jaakkola.
+
+-- Älä Herran nimessä huuda niin kovaan! säikähti rehtori. -- Hän asuu
+tuon lankkuaidan toisella puolen, ja hänellä on vielä mainiot korvat
+niinkuin silmätkin. Se on merkillinen juttu, mutta kerron sen sinulle
+sitten sisällä, lupasi rehtori matalammalla äänellä. -- Luulenpa, että
+se vanha hyypiä kuuntelee nytkin tuolla aidan takana.
+
+Jaakkola istui pitkän aikaa otsa syvissä rypyissä kuin pohtien jotain
+salaperäistä arvoitusta. Sitten hän kysyi:
+
+-- Olen ollut huomaavinani, että tässä kaupungissa on suunnattomasti
+rakennusmestareita... mistä ihmeestä niitä on tänne niin jumalattomasti
+sikiytynyt?
+
+-- Varoihinsa päässyt talollinen myy maansa ja mantunsa, muuttaa
+kaupunkiin, ostaa tontin ja rakennuttaa sille talon -- tai korjauttaa
+ainakin kattoa tai lankkuaitaa, selitti rehtori. -- Sitten on hän
+rakennusmestari. Niitä on meillä nykyään viidettäkymmentä.
+
+
+
+
+IV
+
+
+Kaupunkilaiset, joiden on joskus tapana puhua pahaa toisistaan,
+väittävät maisteri Wahlia lähes satavuotiseksi, mutta se on aivan
+varmasti valetta. Maisteri Wahl erosi kolleganvirastaan lyseossa
+noin viisi vuotta takaperin täysin palvelleena ja nuhteettomana
+poikamiehenä, ja koska hän erotessaan oli kuudenkymmenenviiden
+vuoden ikäinen, niin käsittää jokainen, vaikkei olisikaan perehtynyt
+korkeampaan matematiikkaan, että maisteri Wahl on yhtä kaukana
+satavuotiaasta kuin 30-vuotias 60-vuotiaasta. Toinen seikka, joka
+voimakkaasti todistaa mainittua hataraa juorupuhetta vastaan, on se,
+että maisteri Wahl vasta kolme vuotta takaperin rakastui tulisesti
+nuorimpaan Svebeliuksen neitiin, siihen, joka asuu Pastorinniemessä.
+Onko kukaan tavannut korviaan myöten rakastuneita satavuotiaita? Me
+emme ainakaan ole tavanneet, emmekä suoraan sanoen halua tavatakaan,
+vielä vähemmän tehdä kertomustamme naurunalaiseksi haalimalla siihen
+moisia päästään vialla olevia muinaismuistoja.
+
+Maisteri Wahl oli siis tuskin 70 vuoden ikäinen, ja virallinen
+tilastokin todistaa, ettei sitkeän ja elinvoimaisen kansamme
+keskuudessa 70-vuotiaiden miesten -- eikä naistenkaan -- vihille
+astuminen suinkaan ole niin harvinainen tapaus, että siitä kannattaisi
+erityistä melua nostaa.
+
+Mutta vaikka se olisi kielletty rikoslaissamme, niin ei se tässä
+tapauksessa olisi vaikuttanut mitään asiaan, sillä kestettyään yli
+35-vuotisen tulikoetuksen lyseon alaluokkien enimmän kiusattuna
+koulumestarina oli maisteri Wahl tullut sitkeämmäksi kuin purukummi,
+ja jos hän sai päähänsä jonkin asian, niin ei sitä olisi saanut sieltä
+pois muulla kuin dynamiitilla.
+
+Iskettyään silmänsä neiti Fanny Margareta Svebeliukseen, joka silloin
+oli ainoastaan viidenviidettä ikäinen, oli maisteri Fredrik Wahl
+nukkunut hieman rauhattomasti seuraavan yön, pukeutunut aamulla
+hännystakkiin, jonka vasemmasta kainalosta oli sauma ratkennut, ja
+lähtenyt komea kukkakimppu sylissään ajamaan Pastorinniemeen.
+
+Jos harjasniskainen vuorenpeikko olisi tullut rytisten sisään
+suljettujen ovien läpi ja vaatinut Fanny-neitiä peikottarekseen,
+niin ei tämä arka, herkkä ja ylenmäärin tunteellinen neito olisi
+voinut enemmän kauhistua kuin päästyään selville siitä, mitä
+maisteri Wahlin vierailu oikein tarkoitti. Neiti Svebelius pyörtyi
+silmänräpäyksessä ja taloon oli haettava lääkäri. Maisteri Wahl,
+joka luuli äkillisen ilon lyöneen hänen lemmittynsä tajuttomaksi,
+lähti kotiinsa hyvin tyytyväisenä ensimmäisen rynnäkkönsä oivalliseen
+tulokseen, riisui hännystakin yltään ja meni nukkumaan. Seuraavana
+aamuna hän arveli rakastettunsa voimistuneen sen verran, että voisi
+painaa hänet sydäntään vasten, mutta portissa tuli häntä vastaan roteva
+sairaanhoitajatar ja paksuniskainen renki, jotka ilman pitempiä puheita
+tarttuivat maisterin käsivarsiin ja taluttivat hänet ulos portista,
+ilmoittaen hänelle talon emännän ehdottoman ja jyrkän kiellon astumasta
+enää milloinkaan Pastorinniemen portin sisäpuolelle. Maisteri Wahl
+esitti heti mitä pontevimman vastalauseensa, mutta sitä ei otettu
+ensinkään huomioon, ja portti paukahti lukkoon aivan hänen nenänsä
+edessä.
+
+Tultuaan kuukauden kuluessa joka päivä, joskus kahdestikin päivässä
+samalla tavoin talutetuksi Pastorinniemen portin ulkopuolelle,
+näkemättä tänä aikana kertaakaan edes rakastettunsa hameenlievettä,
+alkoi maisteri Wahlille vähitellen selvitä, ettei hän tätä tietä
+ainakaan mitään pikaista voittoa saavuttaisi. Mutta jos joku luulee,
+että tämä havainto olisi vaikuttanut jollain tavoin jäähdyttävästi
+maisterin tunteisiin, niin erehtyy hän perin pohjin. Päinvastoin se
+oli kuin tulta tappuroihin. Turhaanpa olisikin tämä kokenut koulumies
+viidenneljättä ajastajan kuluessa takonut oppilaittensa enimmäkseen
+melkoisen visaisiin päihin lauseita sellaisia kuin "ahkeruus kovan
+onnen voittaa, ahkeruus unenkin estää", ellei hän olisi näitä vihdoin
+itsekin oppinut.
+
+Maisteri Wahl teki kuten moni muukin suuri sotapäällikkö:
+hyökkäyksensä tultua takaisin lyödyksi hän alkoi varustautua
+uusiin sotatoimenpiteisiin järjestelmällisellä ja perusteellisella
+pommituksella. Hän sulkeutui kokonaan huoneeseensa ja laati siellä joka
+päivä kymmenen arkin pituisen rakkaudenkirjeen, joka olisi tuottanut
+kunniaa paljon nuoremmillekin kosiomiehille. Ja saatuaan mielipahakseen
+kuulla, että Pastorinniemessä sytytettiin uunit hänen kirjeillään
+niitä edes avaamatta, hän opetteli väärentämään käsialaansa ja lähetti
+kirjeensä milloin mistäkin postitoimistosta, osoittaen tällöin vallan
+hämmästyttävää kekseliäisyyttä.
+
+Maisteri Wahl vainosi Fanny-neitiä kirkossa ja teatterinäytännössä,
+iltamissa ja hautajaisissa, sanalla sanoen kaikissa tilaisuuksissa,
+joissa hän vain voi päästä sydämensä kuningattaren lähettyville.
+Vihdoin ei viimemainittu uskaltanut liikkua kaupungilla tai kaupungin
+ympäristöllä muulloin kuin milloin tiesi kiusanhenkensä syystä tai
+toisesta poistuneen kaupungista. Mutta kosijapa oli niin ovela, että
+koetti visusti salata tuollaiset matkansa, milloin hän sattui sellaisia
+tekemään.
+
+Vaikka Pastorinniemen hallitsijatar olikin julistanut valtakuntansa
+täydelliseen piiritystilaan maisteri Wahliin nähden, onnistui
+viimemainitun kuitenkin tunkeutua tuohon häneltä kiellettyyn, mutta
+hänen niin himoitsemaansa paratiisiin. Olipa hän päässyt heittäytymään
+Fanny-neidin jalkoihinkin, ennenkuin viimemainitun hätähuudot kutsuivat
+hyvinharjoitetun palvelusväen paikalle antamaan tarmokkaalle kosijalle
+pikaisen, ehkä hieman kovakouraisenkin lähdön.
+
+Kaupunkilaiset olivat tätä itsepintaista taistelua seuranneet pari
+vuotta mitä suurimmalla mielenkiinnolla, mutta ihmiset tottuvat
+kaikkeen, eikä tähän juttuun oltu viime aikoina kiinnitetty mitään
+erikoista huomiota muulloin kuin milloin maisteri oli keksinyt jonkin
+aivan uuden, entisiäkin nerokkaamman sotajuonen.
+
+Paitsi maisteri Wahlia pelkäsi Fanny-neiti tulipaloa, likaisia ja
+resuisia kerjäläisiä sekä basilleja. Niinpä hän ei tarttunut mihinkään
+muuten kuin hansikkaat kädessä, ja kaupungin rouvat kertoivat hänen
+hansikkaat kädessä kylpevänkin.
+
+Muuten hän oli kaikin puolin hyvä ihminen.
+
+Jaakkola, joka toistaiseksi asui rehtori Peranderin luona, päätti käydä
+tervehtimässä Svebeliuksen neitejä, kaksoisia nimittäin, ja toteuttikin
+heti tämän päätöksensä. Vanhat kaupunkilaiset, jotka ovat kuuluisia
+hyvästä muististaan, kertoivat hänen ylioppilasvuosinaan heitä
+hieman hakkailleenkin. Olkoonpa sen väitteen todenperäisyyden laita
+miten tahansa, niin varmaa ainakin on, että hra Jaakkola sai hyvän
+vastaanoton, koskapa hän palattuaan lausui rehtori Peranderille:
+
+-- Tuhlaajapoika ja entinen sikopaimen ei saanut parempaa vastaanottoa
+isänsä tykönä kuin minä tässä kaupungissa.
+
+Aivan samaa mieltä kaupunkilaistemme vieraanvaraisuudesta ei hra
+Tuulonen aluksi ollut.
+
+Selvittyään ajuristaan hän astui seurahuoneen eteiseen katkeralla
+mielellä, jota ei ollut omiaan lieventämään se kylmähkö varovaisuus,
+jolla hotellin palvelusväestö näytti suhtautuvan sekä häneen että hänen
+vaatimattomaan matkalaukkuunsa. Varsinkin viimemainittua tarkastelivat
+sekä ovenvartia että hra Tuulosta huoneeseensa ohjaava siivoojatar
+varsin kriitillisesti.
+
+Tuodessaan päiväkirjan nimen kirjoittamista varten siivoojatar lausui
+kaiken kukkuraksi toivomuksen, että herra Tuulonen suorittaisi maksun
+huoneestaan etukäteen.
+
+-- Luuletteko minua rosvoksi?! kuohahti hra Tuulonen.
+
+Ei, ei suinkaan. Siivoojatar päinvastoin koetti saada hra Tuulosen
+vakuutetuksi siitä, että hänellä omasta puolestaan oli varsin korkeat
+käsitykset hra Tuulosen persoonasta, mutta pysyi kuitenkin yhä
+edelleen väitteessään, että matkustajat, joilla ei ole matkatavaroita,
+suorittavat maksun etukäteen.
+
+-- Mikäs tämä sitten on? kysyi hra Tuulonen, viitaten pieneen
+matkalaukkuunsa, mutta siivoojatar loi niin merkillisen katseen tuohon
+esineeseen, että hra Tuulonen punastui niskaan asti, kaivoi kukkaronsa
+ja maksoi kolme markkaa, yhden vuorokauden vuokran.
+
+-- Kauempaa en aio tässä pesässä viipyä, sanoi hän maksaessaan.
+
+-- Jaha, kiitos! sanoi siivoojatar ja läksi, mutta kääntyi ovessa
+ilmoittamaan:
+
+-- Ruokasali on tämän käytävän päässä, vasemmalla.
+
+Herra Tuulonen katseli ympärilleen. Huone oli ikävän näköinen,
+ikkunaverhot tupakansavusta mustat, tuolipahaiset narisivat
+arveluttavasti ja seinäpaperit olivat parista paikasta halkeilleet.
+Näköala oli pihan puolelle. Pihalla oli rattaita, vesitiinuja,
+kumollaan olevia tyhjiä pakkilaatikoita ja olutkoreja ynnä muuta
+samanlaista sekatavaraa. Avonaisesta ikkunasta kantoi tuulenhenki
+sisään paistin ja sipulin käryä, ja savuisten ikkunaverhojen poimuihin
+oli sotkeutunut paarma tai ampiainen, joka pörisi siellä vimmatusti.
+
+Nuori kirjailijamme, joka oli vaipunut surunvoittoisiin katselmuksiin,
+muisti paistinkärystä, ettei hän ollut syönyt vielä aamiaista. Hän pesi
+silmänsä, katseli henkeviä kasvojaan seinällä olevasta peilistä, joka
+vääristi ja muokkasi ne vielä henkevämmiksi, melkeinpä peloittaviksi,
+ja lähti sitten etsimään ruokasalia, jonka hän helposti löysikin
+käytävän päästä kuuluvan lasien ja lautasten helinän opastamana.
+
+Suurehkossa, verrattain upeassa ruokasalissa aterioi osa
+kaupunkimme henkiseen ja rahaylimystöön kuuluja punakoita, hikisiä
+herrasmiehiä. Siellä, erään ikkunan luona olevan pöydän ääressä istui
+viskaalikin seurueineen. Herroilla oli pöydillä olevista mahtavista
+olutpuolikaspattereista päättäen enemmän jano kuin nälkä, mutta eihän
+se vuodenaikaan katsoen ollutkaan mikään ihme.
+
+Kirjailija, jota vaivasi se kiinteä huomio, jota paikkakunnan
+alkuasukkaat hänelle ensin omistivat, astui nurkassa olevan yhteisen
+voileipäpöydän ääreen, hieroi valkoisia, lihavahkoja käsiään toisiaan
+vasten ja tarkasteli arvostelevasti voileipäpöydän laitoksia. Niitä
+vastaan ei hänellä ollut mitään muistuttamista, sillä alkuasukkaat
+olivat kyllä opettaneet ravintoloitsijan kohtelemaan heidän vatsojaan
+niille tulevalla arvonannolla ja huolenpidolla. Sitten hän latoi
+lautaselleen kunnioitusta herättävän määrän maukkaita ja ravitsevia
+ruokatavaroita, valitsi joutilaan pöydän, tilasi asiaankuuluvat ryypyt
+ja oluet ja alkoi ruokkia ruumistaan.
+
+Viereisestä huoneesta kuului suljettujen ovien takaa myöskin lautasten
+ja haarukoiden kilinää, kovaa puheensorinaa, naurua ja tuolien kolinaa.
+
+Äkkiä muut äänet vaikenivat, kuului vain matalaa mutinaa, kunnes
+sekin lakkasi, ja täten syntyneestä hiljaisuudesta puhkesi ilmoille
+jonkinlainen kvartettilaulu, koskapa siinä oli huomattavissa sekä
+ylempiä että alempia ääniä:
+
+    "Lö-kö-kö-kö Lökkönen,
+    Mö-kö-kö-kö Mökkönen
+    Läksivät laivalle, lai-lai-laivalle..."
+
+Herra Tuulonen kuunteli tätä kaunista laulua ja katsoi sitten kelloa,
+joka oli vasta neljänneksen yli 11 aamupäivällä. Laulajat olivat siis
+ehtineet jo melkoisen pitkälle, vuorokauden aikaan katsoen.
+
+-- Mikä huone tuo on? kysyi hän tarjoilijattarelta.
+
+Laiha ja laihuutensa lisäksi vielä ankarasti kureliiviin kiristetty
+tarjoilijatar, ensimmäinen ihminen tässä kaupungissa, joka oli
+kohdellut kirjailijaa hänelle kuuluvalla arvonannolla, vaikkakin ehkä
+hiukan liian tuttavallisesti herra Tuulosen mielestä (joka oli ottanut
+vasta kaksi ryyppyä), sanoi että viereinen huone oli pienempi ruokasali.
+
+-- Kutka siellä oikein laulavat? tiedusteli nuori mies senjälkeen
+otsaansa rypistäen.
+
+-- Rakennusmestarit tietysti! Rakennusmestarit aloittavat aamiaisensa
+syönnin aina kello yhdeksän aikaan, heti kun ravintola on avattu, ja
+alkavat laulaa puoli kahdentoista tienoissa.
+
+-- Olisipa hauska nähdä sellaisia herroja, sanoi kirjailija
+suvaitsevasti hymyillen. -- Voinko minä jatkaa aamiaistani tuolla
+toisessa salissa?
+
+-- Se käy kyllä päinsä, sanoi tarjoilijatar.
+
+Parin minuutin kuluttua oli palveleva neitonen kattanut hänelle
+pienen pöydän viereisen salin ovinurkkaan, ja pihviä syödessään oli
+kirjailijalla tilaisuus tarkastella sitä valittua ja äänekästä seuraa,
+joka kolmen yhteenliitetyn pöydän ääressä huoneen toisessa päässä oli
+aloittanut aikamoiset juomingit.
+
+Pöydän päässä istui pitkä, luiseva, pitkäpartainen ukko, jonka
+sinipunertava kotkannenä loisti huomattavasti valkeata täysipartaa
+vasten. Parta ulottui liivin puoliväliin, paksujen, hopeisten
+kellonvitjojen kohdalle, antaen omistajalleen varsin arvokkaan,
+patriarkaalisen ulkonäön. Muut pöydän ääressä istujat olivat lihavia,
+punoittavia ja hikisiä keski-ikäisiä miehiä, jotka tuntuivat ehtineen
+kallistaa jo monta lasia, huolimatta siitä, että ravintola oli vasta
+kolmatta tuntia auki.
+
+Aluksi eivät rakennusmestarit kiinnittäneet mitään huomiota uuteen
+tulokkaaseen. Mutta neljännestunnin kuluttua nousi kaikkein lihavin
+heistä, astui hiukan epävakaisin askelin herra Tuulosen luo, joka
+kateellisena oli kuunnellut juomaseuran kerskauksia rikkauksistaan,
+teki kumarrusta tarkoittavan liikkeen ja sanoi vähän sammaltaen:
+
+-- Anteeksi, nimeni on Retunen... rakennusmestari Retunen...
+
+Herra Tuulonen nousi, vastasi tervehdykseen kohteliaasti, puristi herra
+Retusen pehmeätä, hikistä kättä ja esitteli itsensä:
+
+-- Tuulonen, kirjailija.
+
+Kuullessaan herra Tuulosen arvonimen näytti rakennusmestari Retunen
+tulevan mieluisasti yllätetyksi ja selitti kovasti anteeksipyydellen,
+että hänen tarkoituksensa oli ollut pyytää herra kirjailijaa samaan
+pöytään.
+
+-- Mutta mitä nämä toiset herrat...?
+
+Toiset herrat, jotka olivat kuunnelleet keskustelua, ilmoittivat
+meluten herra Retusen esiintuoneen koko pöytäseuran yksimielisen ja
+hartaan toivomuksen.
+
+Koska kirjailija Tuuloselle oli aina erittäin mieluista päästä
+rahakkaiden ja alkoholipitoisten juomien nauttimista harrastavien
+kansalaisten seuraan, niin ei hän tehnyt mitään esteitä.
+
+Rakennusmestareilla puolestaan ei ollut katumisen syytä, sillä kun
+heidän melkoisesti rajoitettu pöytälauluvarastonsa oli lopussa, opetti
+kirjailija heille uusia, kerrassaan erinomaisia.
+
+Mennessään kello yhden aikaan uimaan pysähtyi rehtori Perander
+seurahuoneen kohdalla kuuntelemaan pienemmästä ruokasalista lainehtivaa
+melua. Siellä veteli rakennusmestarikuoro äsken oppimaansa, sittemmin
+kansanlauluksi muuttunutta veisua:
+
+    "Eipä meittiä.
+    Ei piru saa.
+    Taivaassa meitill' on torpanmaa".
+
+Ja bassot vakuuttivat möristen:
+
+    "Piru ei saa.
+    Ja eikähän se saa,
+    Kun taivaassa meitin on torpanmaa".
+
+
+
+
+V
+
+
+Jaakkola saapui tervehtimään vanhaa tuttavaansa ukko Saksmania.
+
+Ukko Saksmania ei meidän tässä tarvitse tarkemmin esitellä, sillä hän
+on juuri se sama valkopartainen, kyömynenäinen kunniavanhus, joka
+edellisessä luvussa istui musikaalisten rakennusmestarien pöydässä
+puheenjohtajan paikalla.
+
+Siihen oli hänellä täysi oikeus, sillä hän oli ensiksikin
+rakennusmestariyhdistyksen kunniajäsen ja toiseksi saman arvoisan
+yhdistyksen kunnioitettu puheenjohtaja. Aluksi oli hieman epäröity,
+voitaisiinko miestä, joka ei itse ole rakennusmestari, valita
+rakennusmestariyhdistyksen päämieheksi, mutta ukko Saksman iski
+silloin nyrkkinsä pöytään ja ilmoitti maatilanomistajana ollessaan
+rakennuttaneensa kartanoon hyvän, ensiluokkaisen ja ihka uudenaikaisen
+kivinavetan.
+
+-- Kuka teistä, herrat yli-insinöörit, kykenee rakentamaan
+ensiluokkaisen kivinavetan? oli ukko Saksman kysynyt musertavan
+ivallisesti.
+
+Nöyryytetyt rakennusmestarit olivat luoneet katseensa seurahuoneen
+lattiaan ja valinneet ukko Saksmanin puheenjohtajakseen. He olivat
+hänelle suuressa kiitollisuuden velassa, sillä ukko Saksman,
+joka vielä vanhoilla päivilläänkin oli terävä kuin partaveitsi,
+ajoi rakennusmestarien lukuisat ja monesti erinomaisen sotkuiset
+talonkauppajutut kolme kertaa huokeammalla kuin kaupungin asianajajat
+ja muut tuomarismiehet, jotka ukko Saksman sitäpaitsi useinkin
+armottomasti höyhensi.
+
+Tultuaan siihen notkoselkäiseen, maahan vajoavaan taloon, jota
+sanottiin Arkuksi, meni Jaakkola sisään portista, tarkasteli pihassa
+olevaa hernemaata, astui sisään ensimmäisistä rapuista ja koputti.
+
+-- Sisään!
+
+Jaakkola huomasi tulleensa pieneen keittiöön, josta nuori, veikeä
+tyttö, silminnähtävästi ukko Saksmanin tytär, ohjasi hänet kamariin.
+Siellä otti hänet vastaan Lauri Saksman, ja kun Jaakkola oli
+esittäytynyt tälle kunnon miehelle, selitti Saksman nuorempi:
+
+-- Isä on jossain rakennusmestarien kanssa -- luultavasti
+seurahuoneella -- mutta tulee kai pian. Ukko ei tosin enää juuri
+paljon ryyppää, on tullut varovaiseksi, kun ikääkin on karttunut jo
+paljonlaiseen, mutta hän on niin kaikki kaikessa tämän kaupungin
+rakennusmestareille, etteivät ne osaa edes lasia kallistaa, ellei ukko
+ole mukana.
+
+-- Täällä onkin paljon rakennusmestareita, sanoi Jaakkola.
+
+-- Onhan niitä, myönsi nuorempi Saksman, tappaen ikkunasta sisään
+lentäneen kärpäsen suoraan lennosta ja jatkaen tämän taidonnäytteensä
+jälkeen: -- Oikeastaan ne ovat vain tavallisia talonomistajia, mutta
+joku niistä keksi ensin itselleen rakennusmestarin arvonimen, ja
+toiset seurasivat heti esimerkkiä. Varsinaisia rakennusmestareita on
+kaupungissa vain kaksi, ja erotukseksi rakennusmestariyhdistyksen
+jäsenistä rupesivat he nimittämään itseään arkkitehdeiksi.
+
+Sitten ilmaisi nuori mies olevansa rakennusmestarien kruununperillinen
+ja valmistautuvansa siihen tärkeään tehtävään, joka häntä odotti,
+oleskelemalla kotonaan viisaan levossa, ryöväriromaaneja lukien ja
+kärpäsiä tappaen, jossa viimemainitussa urheilussa hän vakuutti
+saavuttaneensa erinomaisen taidon. Kuultuaan, että Jaakkola aikoi ostaa
+itselleen talon, hän sanoi:
+
+-- Siinä suhteessa ette voi saada parempaa neuvonantajaa ja apulaista
+kuin isä-ukko on. Hän tuntee tämän kaupungin talot paremmin kuin omat
+taskunsa.
+
+Samassa tulikin sisään ukko Saksman. Hän käveli vielä pää pystyssä ja
+silmät kirkkaina, ja lukuunottamatta sinipunertavaa könkönenää oli
+hänen kasvoillaan hyvä väri.
+
+Hän puristi voimakkaasti Jaakkolan kättä ja sanoi:
+
+-- Olet ollut kauan poissa!
+
+-- Olenhan minä, myönsi vieras.
+
+-- Ukko Saksmania on sen ajan kuluessa monessa liemessä keitetty, mutta
+ukko on vielä ukko! sanoi vanhus, heittäytyen istumaan keinutuoliin
+ja alkaen kiivaasti keinua. -- Vielä ei ole ukon selkää notkistettu,
+vaikka seurapiiri onkin sitten viimenäkemän ehkä tullut hieman
+sekalaisemmaksi. Kuinka sinua on onnistanut?
+
+-- Noh, kohtalaisesti, kiitos kysymästä.
+
+-- Miljoona?
+
+-- Vähemmän.
+
+-- Satatuhatta?
+
+-- Enemmän.
+
+-- No niin, enempää ei minun tarvitse tietääkään. Kaupungilla
+kerrottiin, että sinä olet kerännyt itsellesi miljoonan. En sitä
+uskonut, -- arvelin puoletkin riittävän -- ja lisäsin siitä syystä
+omasta puolestani toisen miljoonan. Niin että sinä olet nyt kahden
+miljoonan mies. Rakennusmestariyhdistys, joka tapansa mukaan oli
+jonkinverran väkijuomien liikuttama, olisi valinnut sinut heti
+kunniajäsenekseen, mutta kun otaksuin, ettet ehkä erikoisemmin
+välittäisi tuosta kunniasta, sain sen tällä kertaa ehkäistyksi. Mutta
+yhdistyksemme ovet ovat sinulle avoinna, ne ovat sinulle selkosen
+selällään... ha ha ha!...
+
+Vanhus räjähti kauheaan nauruun, niin että keinutuoli natisi
+liitoksissaan.
+
+Saksmanilta lähdettyään käveli Jaakkola jonkin aikaa kaupungilla,
+ennenkuin palasi rehtori Peranderin asuntoon. Hän mietti mielessään
+äskeistä vierailuaan ja hänen täytyi myöntää, ettei hän nuorempaan
+Saksmaniin nähden ollut oikeastaan tullut hullua hurskaammaksi. Ukko
+oli entisellään, vuodet eivät tosiaankaan olleet näkyneet hänen
+selkäänsä notkistaneen, mutta pojasta ei saa selvää, onko hän kala vai
+lintu, suuri filosoofi vaiko suuri lurjus ja laiskajaakko. Missään
+tapauksessa hän ei ollut mikään tusinaihminen.
+
+-- Mutta tyttö oli vietävän nätti! ajatteli Jaakkola lopuksi. --
+Mistähän on semmoinen huuhkaja kuin ukko Saksman moisen tytön saanut?
+
+Jaakkola oli saapunut kaupungin vanhan kivikirkon luo, johon häntä
+liittivät monet lapsuudenmuistot. Kirkkomaan portti oli lukossa, jonka
+johdosta hän kiersi kirkon takana olevaan pieneen puistikkoon ja
+istahti penkille puitten siimekseen katselemaan leikkiviä lapsia.
+
+Hiekkaläjällä istui pari valkotukkaista poikaa syvämietteisesti
+keskustellen. Toisella pojalla oli yllään punaiset uimahousut, toinen
+oli aivan alasti, sillä hän oli, merkillistä kyllä, ripustanut housunsa
+kuivamaan syreenipensaan oksalle.
+
+-- Sinun isäsipä ei ole rakennusmestari, sanoi housuton poika.
+
+Punahousuinen mietti kauan tätä surullista, mutta nähtävästi
+kieltämätöntä asianhaaraa. Sitten keksi hän sopivan vastauksen.
+
+-- Sinun isälläsipä ei ole suurta sikaa.
+
+-- Eihän sinunkaan isälläsi ole, väitti housuton.
+
+-- Onpas! noin iso sika!
+
+Punahousuinen levitti laihat käsivartensa. Housuton oli lyöty.
+
+Ja nauttien täysin siemauksin voitostaan huudahti punahousuinen
+haaveillen:
+
+-- Sitten se meidän iso sika tapetaan jouluksi ja me saamme sianpaistia!
+
+Äänettömyys. Housuton kaiveli hiekkaläjää murheellisen näköisenä. Mutta
+äkkiä hänen kasvonsa kirkastuivat:
+
+-- Meilläpä on koira, Musti!
+
+-- Entäs sitten? kysyi punahousuinen, joka ei näyttänyt ymmärtävän,
+mihin toinen tähtäsi.
+
+-- Me tehdään Mustista paistia jouluksi ja syödään Musti!
+
+Tämä näkökohta saattoi toisen aluksi hämilleen. Pian hän kuitenkin
+äkkäsi:
+
+-- Tepä kuolette, jos syötte koiranlihaa!
+
+Housuton oli nyt kuitenkin ilmeisesti voitonpuolella tässä väittelyssä
+ja huudahti:
+
+-- Jos me kuolemme, niin sitten me pääsemme taivaaseen!
+
+-- Oikein, poikani, pidä sinä vain puoliasi! sanoi Jaakkola, joka oli
+hyväksyvästi kuunnellut housuttoman esittämiä väitteitä.
+
+-- Täälläkö sinä setä leikit pikkupoikien kanssa! sanoi Anna Perander,
+joka tuli puistikon poikki yllään keveä kävelypuku ja olkihattu. --
+Odotimme sinua isän kanssa kahville, mutta sinua ei näkynyt eikä
+kuulunut.
+
+-- Kuule, poika, pane housut jalkaasi, kun naisväkeä tulee! sanoi
+Jaakkola alastomalle pojalle. -- Pistäysin tuolla ukko Saksmania
+tervehtimässä.
+
+-- Vai niin, sanoi Anna. -- Ukko on kai entisellään? kysyi hän sitten
+välinpitämättömällä äänellä.
+
+-- Entisellään oli. Ja taitaa entisellään pysyäkin loppuun asti.
+Hänellä on hyvin miellyttävä tytär, mikä hänen nimensä taas olikaan?
+
+-- Martta. Onhan hän kyllä miellyttävä tyttö.
+
+-- Tunnetko häntä tarkemmin?
+
+-- Olimmehan me samoilla luokilla tyttökoulussa.
+
+-- Seurustelette kai yhä edelleenkin ahkerasti keskenänne?
+
+-- No, eipä juuri... isä ei pidä Saksmaneista, vastasi Anna vältellen.
+
+Anna Perander ja Jaakkola lähtivät kävelemään kotia kohti. Aurinko
+alkoi tehdä laskuaan ja miljoonat hyttyset tanssivat sen kultaisissa
+säteissä iltatanssiaan. Lehmät oli tuotu kaupungin laitumelta ja
+melkein jokaisesta pihasta kuului karjan kellojen kotoinen kilkatus ja
+kalkatus.
+
+Sepän- ja Kellonsoittajankadun kulmassa tuli heitä vastaan omituisen
+näköinen pitkä mies yllään kulunut, mutta huolellisesti harjattu puku.
+Hänellä oli jonkinlainen hunningolle joutuneen Mefiston piikkipartainen
+naama, suuret kravunsilmät ja hieman kiero nenä. Hän käveli yksin,
+kädet seläntakana, päätään keikutellen, mutisten jotain puoliääneen
+ja salaperäisesti naurahdellen. Anna Peranderin ja Jaakkolan kohdalle
+tultuaan hän säpsähti, muuttuen samalla silmänräpäyksessä vakavan
+ja tärkeän näköiseksi, käänsi päänsä poispäin, kurotti kaulaansa
+ja venytti leukaansa, kuin olisi hänellä ollut kaulassaan paisuma,
+joka kaulukseen sattuen tuotti hänelle kipua. Samalla hän kohenteli
+kalvosimiaan ja astui jäykkänä muutamia askelia.
+
+Jaakkola ei voinut olla katsahtamatta taakseen ja ennätti parhaiksi
+huomata jännityksen taas ikäänkuin laukeavan omituisen herran kasvoilta
+ja hänen jatkavan matkaansa polviaan hieman notkutellen, hyräillen
+jotain ja vasemmalla kädellään salaa tahtia lyöden.
+
+-- Kuka hän oli? kysyi Jaakkola.
+
+-- Tehtailija Takkulan poika. Isä kuoli, jättäen jälkeensä suuren
+omaisuuden, lähes puoli miljoonaa. Poika muutti heti kaikki rahaksi
+ja lähti Parisiin. Kahdeksaan vuoteen ei hänestä kuulunut muuta kuin
+joskus kaukaista humua. Sitten hän ilmestyi kerran kotimaahansa
+pennitönnä ja tuollaisena kuin hänet näit. Sukulaiset pitävät hänestä
+nyt huolta. Mitä kaikkea hänelle lienee Parisissa tapahtunut, sitä ei
+kukaan tiedä, mutta rahoistaan hän siellä ainakin pääsi -- ja vähästä
+järjestään.
+
+-- Hänet olisi hirtettävä! sanoi Jaakkola.
+
+
+
+
+VI
+
+
+Kaupungissamme ja tässä kertomuksessamme "Arkun" nimellä tunnetun talon
+pihamaalla telmivät lapset hernemaassa, ja jarrumiehen leski ilmestyi
+huoneistonsa ovelle, kiljuen:
+
+-- Pääsettekö pois, kakarat, sieltä hernemaasta! Sotkevat riettaat
+nuo muutamat vaivaiset herneenvarret... ei annettaisi köyhälle edes
+niistäkään iloa!
+
+Nahka-Paapa kömpi pihan poikki keppinsä varassa ja itsekseen mutisten.
+
+-- Menkää, Paapa kulta, ajamaan pois nuo hävyttömät pennut tuolta
+hernemaasta, rukoili jarrumiehen leski mairitellen Nahka-Paapaa. --
+Menkää nyt, Paapa kulta, kun teillä on noin vahva keppikin. Eivätkö
+liene jo sotkeneet Paapankin herneitä viimeistä vartta myöten! lisäsi
+hän sitten viekkaasti, saadakseen Nahka-Paapan omasta kohdastaankin
+innostumaan asiaan.
+
+Nahka-Paapa vihasi pihanperäläisten lapsia sammumattomalla vihalla,
+joten jarrumiehen lesken ehdottama tehtävä ei ollut hänelle suinkaan
+vastenmielinen. Keppi pystyssä hän hyökkäsi hernemaahan nopeudella,
+jollaista ei olisi odottanut hänen ravistuneilta liikuntovälineiltään.
+
+Puoli tusinaa likaisia, resuisia lapsia, jotka kuuluivat pihan perällä
+asustavan Sikasen huonekuntaan, pakeni parkuen hernemaasta, josta näkyi
+Nahka-Paapan harmaa, lahoa kantoa muistuttava pää ja sen yläpuolella
+heilahteleva ryhmysauva.
+
+Lasten huuto ja kiljunta kutsui näyttämölle Sikasen akan. Hän ilmestyi
+eräälle ovelle siinä hökkelirivissä, joka käsitti ulkohuoneet ja
+pihanperäläisten asunnot.
+
+-- Mitä se Nahka-Paapa lapsiraukkoja ajelee! huusi Sikasen akka
+vihaisella äänellä ja nyrkkiään heristellen.
+
+-- Pitäkää kurissa pentunne älkääkä päästäkö niitä hernemaahan
+pahojaan tekemään! neuvoi jarrumiehen leski. -- Ei ole kohta yhtään
+herneenvartta pystyssä, kun nuo teidän elävät siellä kaiket päivät
+sotkevat!
+
+-- Kuka siellä on sotkenut! huusi Sikasen eukko. -- Katsokaa nyt itse,
+mitä jälkeä tuo teidän Nahka-Paapanne tekee! Syytetään sitten köyhän
+lapsia, kun ensin usutetaan tuo ukonrähjä hävityksen tekoon!
+
+Sikasen eukko oli tavallaan oikeassa, sillä Nahka-Paapa teki tosiaankin
+ikävää jälkeä hernemaassa, kompuroidessaan pitkin penkkejä ja
+kompastuessaan niihin vähän väliä.
+
+-- Tulkaa jo pois, Paapa kulta! huusi jarrumiehen leski.
+
+Ukko Saksman oli ilmestynyt portailleen ja näytti suuresti nauttivan
+tapahtumasta ja siihen liittyvästä ajatustenvaihdosta.
+
+Nahka-Paapa kömpi esiin hernevarsikosta kuin mikäkin tonttu, mutisten
+ja mutisten.
+
+-- Aina ne vain vainoovat lapsiraukkoja... ei se köyhän lapsi saisi
+leikkiäkään... tulkaa sisään lapsikullat! mankui Sikasen eukko. --
+Älkää itkekö, lapsiraukat, tulkaa sisään niin saatte äidiltä voileipää!
+
+-- Kuka heitä tässä on vainonnut, mutta mitäs ette ensinkään pidä
+kurissa puoskianne! huusi jarrumiehen leski.
+
+-- Väy väy väy! huusivat lapsiraukat.
+
+-- Tuolla tavalla näet vänkyttävät vanhemmille ihmisille vasten silmiä!
+vetosi jarrumiehen leski ukko Saksmaniin, mutta viimemainittu nauroi
+vain täyttä kurkkua.
+
+-- No nythän se kuuluu sen entisen Jaakopsonninkin poika tulleen
+takaisin Amerikasta? tiedusteli jarrumiehen leski ukko Saksmanilta.
+
+-- Tulihan se, myönsi ukko, pyyhkien naurunkyyneleitä poskiltaan.
+
+-- Tuo Hilda Laine kertoi, että oli se amerikkalainen jo teilläkin
+käynyt?
+
+-- Kävihän se, sanoi ukko, sytytellen sikariaan ja istuutuen portaille
+päivää paistattamaan.
+
+-- Hölyävät näet kaupungilla, että sillä olisi viisi miljoonaa...
+tietääkö herra Saksman, onko siinä mitään perää?
+
+-- Valetta se on! sanoi ukko.
+
+-- No sitähän minäkin sanoin, innostui leskiakka. -- Mistä ne
+semmoiset rikkaudet yhdelle ihmiselle tulisivat! Eihän sillä
+Takkula-vainajallakaan kuulu olleen niin paljoa, vaikka oli semmoinen
+pohatta?
+
+-- Niin, valetta se on, toisti ukko Saksman rauhallisesti, pöllytellen
+paksuja savuja. -- Saatte sanoa minun vastuullani kenelle tahansa, joka
+niistä Jaakkolan miljoonista puhuu, ettei hänellä ole päälle kahden
+miljoonan.
+
+-- Vai ei ole kuin kaksi... no sitähän minäkin. Mutta onpa sitä
+siinäkin... on maar sitä siinäkin yhdelle miehelle, niin... kun ei näet
+kuulu rouvaakaan olevan.
+
+-- Eihän sillä ole rouvaa eikä perillisiä, todisti ukko Saksman.
+
+-- Voi, voi, vai ei ole perillisiäkään! Sitähän ne akat nyt puhuvat
+tuolla pyykkihuoneella, että kenenkähän se ottaa... totta kai se nyt
+rouvan ottaa, kun kerran on tänne tullut?
+
+-- Se on tietty, sanoi ukko. -- Mitäs varten hän sitten olisi tänne
+tullut!
+
+-- No ihan niin justiinsa, ihan niin justiinsa, aivan kuin minun
+suustani! Mitäs varten hän sitten olisi tänne tullut -- niin -- ei ole
+ihmisen hyvä yksinänsä olla, minä teen hänelle avun, joka on hänelle
+sopiva, sanotaan sanassakin. Ei ole ihmisen hyvä yksinänsä olla -- niin
+-- ja yksinänsä on ihminen, vaikka hän olisi miljooniensakin parissa...
+ei ole rahalla sielua -- niin -- ja kuka sitten perii kaiken sen, mitä
+hän vieraalla maalla on koonnut? Tuntemattomille ihmisille menee,
+kun hänestä kerran aika jättää -- niin -- ja kuolla täytyy hänenkin,
+ei auta -- ei auta meitä rikkaus eikä miljaardit eikä biljaardit,
+kuolla pitää vain, ja sitten: mihinkä jää sult' rikkaus, maailman paha
+prameus, kun mato silmääs' kaivaa, ja perkel' sieluus' vaivaa? --
+niin...
+
+Jarrumiehen leski pysähtyi vetämään henkeä ja kuivaamaan silmiään
+esiliinan nurkkaan, ja tätä pysähdystä käytti ukko Saksman hyväkseen
+kysyäkseen:
+
+-- Onkos siitä kuulunut, ketä ne arvelevat sille Jaakkolalle rouvaksi?
+
+Akka oli taas heti asiassa kiinni:
+
+-- Onhan sitä kuulunut ja onhan sitä puhuttu ja tuumattu monelta
+kantilta -- niin -- ja sitähän ne kuuluvat useimmat arvelevan
+rakennusmestari Relanterin leskeä, kun se on niin rikas ja muutenkin
+vielä näyttävä ihminen ja säätyläisen tytär -- niin -- "immeiset
+immeisii naipi, rengit, piiat toisiaan", sanottiin minun kotipuolessani
+ennen vanhaan, ja kyllä se tavallisesti paikkansa pitää... Ja olisihan
+se sitten se apteekkarin leski, vaan huolineeko tuo semmoinen
+miljuneeri hänestä, kun sillä on, sillä apteekkarin leskellä, semmoinen
+pahannäköinen näppylä nenässä, ja ihminen näkee sen kuin silmäin
+edessä on -- niin -- ja eivätkö liene senkin apteekkarin lesken
+sadattuhannet huvenneet lapsia kouluuttaessaan -- paikattuja paitoja
+ja muita alusvaatteita kuuluu pyykissäkin olevan, ja näinhän minä sen
+itsekin, kun heidän vaatekoriaan tuolla pyykkihuoneella vähän kaivelin
+-- ja joka toinen sukka oli parsittu -- niin -- antaisivat köyhille,
+jos kerran semmoisia rikkaita ovat kuin miltä tahtovat näyttää...
+eiväthän ne ennen ole tämän kaupungin rikkaat ja mahtavat parsituissa
+kulkeneet -- niin -- ja varsinkin se semmoinen näppylä nenässä, kun
+on kuin mikä karpalo. Minä sanoin että ei, ei tule se tapahtumaan!
+Olisihan niitä sitten muitakin rakennusmestarin leskiä, mutta eihän se
+niistä, entisistä piioista ja mökkiläisen tyttäristä, kun on kerran
+miljuneeri ja oli herra jo ennen Amerikkaan lähtöään. Vaan tämä nyt
+olisi ainoa tämä Relanterin leski, kun on satatuhatta pankissa ja talo
+ja on rovastin tytär ja äiti kuuluu olleen oikein Ruotsinmaasta eikä
+ollut kunnolleen suomea oppinut eläissään, vaikka oli koko ikänsä
+semmoisessa pitäjässä Savossa, jossa ei ruotsinkieltä osannut kukaan
+muu kuin vallesmannin rouva. Ei ollut näet itse vallesmannikaan osannut
+kuin hyvin huonosti ruotsia, semmoinen suomalainen tollisko oli ollut!
+Niin että kyllä tämä Relanterin leski on syntyjään parempien ihmisten
+lapsia, vaikka miten lienee mennyt tavalliselle turpeenpuskijalle,
+niinkuin se Relanterikin oli ollut ennen tänne kaupunkiin muuttoaan ja
+rakennusmestariksi tuloaan...
+
+Nyt täytyi jarrumiehen lesken taas pysähtyä henkeä vetämään. Ukko
+Saksman odotteli rauhallisesti jatkoa, katsellen, miten pääskyset
+härnäsivät käräjäkirjurien kissaa. Kissa, suuri, harmaa otus, monen
+linnun surma, makasi raukeana kuumassa auringonpaisteessa nurmikolla,
+silloin tällöin vähän käpäliään nuoleskellen, ja pääskyset sinkoilivat
+oikein parvena sen yläpuolella, kovasti virskuttaen ja laskeutuen
+välistä niin matalalle, että siivet melkein kissan selkää sipaisivat.
+Kissapa ei kuitenkaan ollut tästä tietääkseenkään, mutta mitä
+suunnitelmia se kiusanhenkiensä tulevaisuuteen nähden rakenteli, sitä
+ei voi kenkään tietää.
+
+Pitkään ei puhelias leskivaimo kuitenkaan joutanut lepäämään.
+
+-- Olisivat sitten vielä ne Svebeliuksen neidit, Antti-ryökkynä ja
+Matti-ryökkynä... nehän ovat ylhäistä sukua ja varakkaitakin. Taitavat
+olla lapsuuden tuttaviakin sen Amerikan miljuneerin kanssa, mutta
+niihin älä hyvä Luoja salli miljuneerin takertua...
+
+-- No, miksikäs niin? kysyi ukko Saksman, ottaen sikarin suustaan.
+
+-- Nehän ovat ihan erottamattomia... jos hän toisen ottaa, niin pitäisi
+ottaa toinen myöskin, eikähän me olla täällä Turkin uskossa! Ja siksi
+toiseksi minä luulen, että niistä yhdestäkin saisi enemmän kuin
+tarpeekseen...
+
+-- Mutta onhan Fanny-neiti sitäpaitsi... jos hän ottaisikin sen?
+
+-- Mitä? Pastorinniemen ryökkynän! huusi leskiakka ihmeissään,
+läiskäyttäen kätensä yhteen. -- Mitenkä hän sitä ottaisi, joka on
+päästään vialla!
+
+-- Turhia loruja! sanoi ukko Saksman. -- Fanny-neiti on yhtä viisas
+kuin mekin.
+
+-- No, no -- niin, no -- jos herra Saksman sen paremmin tietää kuin
+minä, niin en minä tahdo sitten siihen mitään sanoa. Mutta Lehikoisen
+Amanta, joka on palvellut Pastorinniemessä, on kyllä kertonut minulle
+sellaista Fanny-ryökkynästä, etten ainakaan minä uskaltaisi yötäni
+nukkua saman katon alla kuin hän. Kun näet kuuluu hansikkaita pitävän
+sellaisissakin paikoissa, ettei minun sovi sitä tässä sanoa, ja jos
+paljain käsin on sattunut oven ripaan koskettamaan, niin lysooliveden
+kanssa on heti kädet pestävä! Ovatko nämä viisaan ihmisen kujeita?
+
+On vaikea sanoa, kuinka kauan tätä vilkasta ja mieltäkiinnittävää
+keskustelua olisi ylläpidetty, ellei samassa portille olisi ilmestynyt
+rakennusmestari Retunen, joka ähkien ja puhkien ja ankarasti hikoillen
+haastoi ja manasi ukko Saksmanin oluenjuontiin seurahuoneelle, jonne
+hänen ilmoituksensa mukaan oli jo ehtinyt kertyä rakennusmestarikunnan
+valiojoukko.
+
+Ukko Saksman oli sitäkin esteettömämpi lähtemään heti, kun hänellä
+sattui olemaan lakkikin valmiiksi päässä.
+
+Pihalla oli taas hiljaista, ainoastaan joku auki jätetty liiterinovi
+narahteli hiljaisessa tuulenhengessä. Ei missään näkynyt sieluakaan.
+Käräjäkirjurin kissakin oli, kyllästyttyään pääskysten kiusantekoon,
+tassutellut isäntäväkensä luo. Sikasen lapset olivat tainneet lähteä
+uimaan.
+
+Vähän ajan kuluttua poikkesi portista sisään nuorehko, mutta siitä
+huolimatta hiukan kumarassa kävelevä mies, jolla oli yllään ainoastaan
+vaalea, karkea piikkopaita, hihaton päälle päätteeksi, ja samasta
+aineesta tehdyt housut. Päässä ei ollut muuta kuin pitkä, olkapäille
+valuva, rohtimenkaltainen tukka, jaloissa oli tuohivirsut, selässä
+tuohikontti ja kädessä pitkä, koivuinen sauva.
+
+Kontinkantaja oli luonnollisten elämäntapojen apostoli, entinen
+satulaseppä Matti Muikkunen, joka oli muuttanut nimensä samalla
+kuin entiset elämäntapansakin ja oli nyt nimeltään Matti Luonto.
+Hän kulki talosta taloon, kylästä kylään, myyskennellen kontissaan
+olevia, luonnollisia elämäntapoja neuvovia kirjasia ja saarnaten koko
+olemuksellaan voimakkaasti järkiperäisten elintapojen puolesta. Oman
+ilmoituksensa mukaan hän söi ainoastaan kasvisruokia, ollen siis
+siinä suhteessa Johannes Kastajaakin etevämpi, jonka ruokana, kuten
+tunnettua, olivat m.m. heinäsirkat. Keskiviikkoisin hän ei syönyt
+mitään, ja paastosi sitäpaitsi joka kesä yhteen kyytiin kolme tai neljä
+viikkoa. Hänellä oli vetisenharmaat, ymmyrkäiset ja totiset silmät ja
+hänen leukaansa peitti pitkä, vaaleanruskea parransänki.
+
+Ihmiset olivat jo aikoja sitten tottuneet häneen, ja vain harvoin
+pysähtyi kadulla joku maalainen katsomaan hänen jälkeensä. Ainoat,
+joiden näytti olevan mahdoton tottua häneen, olivat koirat. Nämä aina
+valppaat luontokappaleet nostivat hänen lähestyessään tavallisesti
+hirmuisen äläkän ja ilmaisivat peittelemättömän toivomuksensa olevan
+saada iskeä vahvat hampaansa hänen laihoihin sääriinsä. Tämän
+johdosta vallitsi hänen ja koirien välillä ainainen sotatila, josta
+luonnonihminen kuitenkin pitkän sauvansa avulla poikkeuksetta selvisi
+voittajana.
+
+Hän ei mielellään mennyt huoneisiin, vaan hoiti kirjakauppaansakin
+talojen portailla. Istuttuaan jonkin aikaa portailla keräytyi hänen
+ympärilleen ihmisiä, ja silloin hän otti kontistaan kirjasia, otti
+yhden kerrallaan käteensä ja piti sitä jonkin aikaa ylhäällä peukalonsa
+ja etusormensa välissä, niin että katsojat voivat lukea kirjan nimen.
+Jollei kukaan halunnut kirjaa ostaa, pisti hän sen mitään puhumatta
+konttiinsa ja otti esille toisen. Kauppojen jälkeen, tai jos ei niitä
+syntynyt, hän nosti kontin selkäänsä ja käveli ulos portista yhtä
+vaiteliaana kuin oli tullutkin. Harvoin hän ketään edes silmiin katsoi.
+
+Lauri Saksman oli ainoa, jonka kanssa hän ryhtyi pitempiin puheisiin,
+selitellen hänelle matalalla äänellä maailmankatsomustaan ja
+suunnitelmiaan. Miten juuri Lauri Saksman oli tullut saavuttaneeksi
+hänen luottamuksensa, sitä on vähän vaikea syrjäisen sanoa, mutta
+nähtävästi oli rakennusmestarien vallan kruununperillisessä jotain,
+mikä veti luonnonihmistä puoleensa.
+
+Matti Luonto oli tuskin astunut portista sisään, ennenkuin äsken vielä
+typötyhjälle näyttämölle ilmestyi takkuinen, roistomaisen näköinen
+koira. Mistä se lieneekään siihen ehtinyt? Ehkäpä se oli nukkunut
+hernemaassa taikka halkoliiterin oven takana. Joka tapauksessa se
+alkoi haukkua ja rähistä vimmatusti, pysytellen kuitenkin turvallisen
+välimatkan päässä luonnonihmisen pitkästä sauvasta.
+
+Martta Saksman, joka tapansa mukaan puuhaili punakkana keittiössä,
+katsahti ulos ikkunasta kuullessaan koiran metelöimisen ja huusi
+kamarissa leposohvalla loikovalle veljelleen:
+
+-- Lauri, ystäväsi on tullut taas!
+
+-- Kuka?
+
+-- Matti Luonto.
+
+Kruununperillinen laski kirjan kädestään pöydälle, mutta piti
+kärpäslätkän kädessään ja käveli paitahihasillaan portaille. Aurinko
+oli nyt kiertänyt rakennuksen taakse, niin että portailla voi
+avopäinkin istua.
+
+Luonnonihminen oli istahtanut toiselle portaalle -- useampia niitä ei
+ollutkaan -- hellittänyt kontin selästään ja katseli nyt miettiväisenä
+lahonnutta kaidepuuta. Lauri Saksman istuutui hänen viereensä ja
+tavoitteli lätkällään kärpäsiä lennosta.
+
+Oltiin ääneti pitkän aikaa. Aidan takaa kuului ajuri Tiihonen
+riitelevän renkinsä kanssa ja ärähtävän jotain hevoselleen.
+
+-- Kuuluuko mitä? kysäisi Lauri Saksman vihdoin lyhyesti.
+
+-- Ka... mitäpä tässä... paitsi tuota kuumuutta, vastasi toinen
+hitaasti.
+
+-- Oletko myynyt kirjoja?
+
+-- Eihän noita ole juuri saanut myydyksi tähän aikaan... kaupunkilaiset
+eivät osta paljon muutenkaan, ja mailla ovat ihmiset heinätöissä.
+
+Koira pakkasi yhä ärhentelemään piikkopukuiselle, jolloin Lauri Saksman
+kumartui ikäänkuin ottaakseen kiven maasta. Koira juoksi silloin ulos
+portista.
+
+Luonnonihminen katseli virsujensa kärkiä. Toinen jalkineista oli
+kulunut, niin että varvas pisti esiin.
+
+Sitten hän jatkoi, puhellen kuin itsekseen:
+
+-- Mutta minä aloitinkin viime viikolla kuukauden pituisen paaston,
+niin etten minä mitään tarvitse, paitsi vettä... ja sitä saa ilmaiseksi.
+
+-- Sinä tulet hyvin vähällä toimeen, sanoi Lauri Saksman.
+
+-- Tuleehan sitä näin kesällä, myönsi luonnonihminen. -- Mutta talvella
+on suuremmat kulungit.
+
+-- Hm.
+
+-- Sitä ajattelin sinulta kysyä, uskaltaisinko minä asettua tuonne
+Kelovuorelle asumaan? sanoi luonnonihminen äkkiä, luoden nopean
+syrjäsilmäyksen Lauriin.
+
+Lauri huomasi luonnonihmisen silmissä omituisen kiillon, jota ei niissä
+ennen ollut näkynyt.
+
+-- Kelovuorelleko? Miksi sinne? kysyi hän vähän kummissaan.
+
+Luonnonihminen vilkaisi ympärilleen ja kuiskasi sitten:
+
+-- Henki sanoi minulle: Mene Kelovuorelle ja tee itsellesi pesä puuhun,
+asuaksesi siellä vapaana ja luonnollisena...
+
+Saksman nuorempi, joka oli pitänyt tarkoin silmällä lähestymisyrityksiä
+tehnyttä paarmaa, rusensi sen äkkiä läiskällään ja sanoi sitten:
+
+-- Mistä tiedät, että se oli henki?
+
+-- Kyllä sen tuntee! vakuutti luonnonihminen innokkaasti.
+
+Lauri Saksman oli hetken aikaa vaiti ja sanoi sitten:
+
+-- Kissan jalka sinulle puhuu, vaan ei mikään henki! Minä luulen, että
+sinä paastoat aivan liiaksi ja tulet lopulta kaistapäiseksi.
+
+Luonnonihminen ikäänkuin vaipui kokoon kuullessaan tällaista puhetta
+ainoan uskottunsa suusta. Toiselle alkoi tämä käydä vähän sääliksi,
+jonka johdosta hän hetken kuluttua virkkoi:
+
+-- Niin, tiedäthän sen ennestään, etten minä oikein usko niihin sinun
+henkiisi. Mutta jos päähäsi on pälkähtänyt mennä asumaan puuhun
+rakentamaasi pesään, niin mitäpäs siinä. Saattaisi siellä olla
+hauskakin näin kesällä. Vaan jos olet aikonut siellä myöskin talvella
+asua, niin kyllä silloin on parasta, että menet ensin Repolaan karhuja
+ampumaan ja sisustat sen sitten karhunnahoilla.
+
+-- Enpä minä vielä talvesta tiedä... kunhan nyt kesänkin ensin, sanoi
+luonnonihminen hiljaa.
+
+-- Asu sinä vain Kelovuorella kaikessa rauhassa, kunhan et tulta
+pitele. Jos kuka sinua hätyyttäisi, niin tule sanomaan minulle.
+
+-- En minä muuta pelkää, vaan jos tuo kaupungin metsänvartija Tolonen
+kieltää...
+
+-- Ole huoleti, kyllä minä Tolosen aisoissa pidän. Minua pelkäävät
+Svebeliuksen neiditkin, sillä minä osaan tarvittaessa päästää
+heistäkin liikkeelle sellaisia juoruja, että kuolleet hevoset nousevat
+seisaalleen. Ja Tolosen pikkusyntejä minulla on tiedossa enemmän kuin
+hänellä on varpaissa kynsiä. Niin että ole sinä vain rauhassa ja
+rakenna itsellesi pesä korkeimman kuusen latvaan.
+
+Matti Luonto asetti kontin selkäänsä ja lähti syvästi kiitollisena
+rakentamaan itselleen asuinsijaa puuhun kaupungin ulkopuolella
+olevalle Kelovuorelle. Saksman nuorempi katseli hänen lähtöään
+tuuheita viiksiään liikutellen ja palasi sitten kamariin lukemaan
+rosvoromaaniaan ja pitämään sohvaltaan silmällä, mitä kadulla tapahtui.
+
+
+
+
+VII
+
+
+Jos luulemme, että kirjailija Kauno Tuulonen olisi jäänyt pitemmäksikin
+aikaa seurahuoneelle rakennusmestarien henkevästä seurasta ja heidän
+ilmaisesta kestityksestään nauttimaan, niin silloin tunnemme perin
+huonosti tätä lupaavaa nuorukaista.
+
+Hra Tuulonen osasi kyllä iloita iloitsevaisten kanssa ja koukisti
+kätensä siinä, missä joku toinenkin, varsinkin silloin, kun se ei
+hänelle mitään maksanut -- ja rakennusmestareillemme on totuuden
+ja kohtuuden nimessä annettava tinkimättä se tunnustus, että he
+aina ilmaiseksi, vieläpä mitä suurimmalla mielihyvällä syöttivät ja
+varsinkin juottivat niitä hengen ylimyksiä, pääasiassa kesämatkoilla
+olevia aloittelevia taidemaalareita ja kiertelevien teatteriseurueiden
+jäseniä, jotka olivat suvainneet laskeutua korkeuksistaan nopeasti
+kiitäväksi iltahetkiseksi tavallisten pikkukaupunkirakennusmestarien
+kieltämättä kylläkin hyvinvarustettuun pöytään.
+
+Mutta herra Tuulonen ymmärsi myöskin vallan erinomaisesti yhdistää
+huvin ja hyödyn. Saapuessaan tähän pikkukaupunkiin, jota hän sivumennen
+sanoen tietysti sydämensä pohjasta halveksi, oli hänellä ollut määrätty
+tarkoitus ja päämäärä, jonka hän aikoi toteuttaa järkähtämättömästi
+kuin Napoleon. Hän oli sattumalta joutunut nuoren, kauppakorkeakoulunsa
+juuri päättäneen Yrjö Kurosen seuraan, tämän ollessa matkalla Turun
+kautta Englantiin, ja Samppalinnan kauniissa ravintolassa iltaa
+istuttaessa oli nuori Kuronen hyvän soiton ja vielä paremman punssin
+vaikutuksesta niin lämmennyt, että oli tarjonnut kirjailijalle vapaan
+asunnon koko kesäkaudeksi kotonaan hiljaisessa maaseutukaupungissa,
+jossa hän saisi rauhassa päättää aloittamansa suuren romaanin.
+Seuraavana aamuna hän oli kyllä, muistettuaan hieman epäselvästi
+edellisen illan tapahtumat, syvästi katunut tuota lupaustaan, mutta kun
+kirjailija, joka seuraavana aamuna ilmestyi hotelliin noutamaan häntä
+silliaamiaiselle, kysyi, vieläkö hän pysyi lupauksessaan, ei hän ollut
+kehdannut peruutua siitä, vaan oli vielä ennen lähtöään kirjoittanut
+kotiinsa kirjeen, jossa hän suositteli hra Tuulosta kotiväelleen
+niin hyvin kuin osasi, ja kiiruhti sitten laivaan häveten tekoaan.
+Siihen hänellä olikin täysi syy, sillä aamulla ei hra Tuulonen ollut
+tuntunut läheskään niin miellyttävältä kuin edellisenä iltana, ja hän
+aavisti, etteivät hänen vanhempansa suinkaan tulisi tuntemaan erikoista
+kiitollisuutta ainoata poikaansa kohtaan siitä seurasta, jonka hän oli
+heille toimittanut.
+
+Kirjailija Tuulosella sitä vastoin ei mielestään ollut mitään syytä
+katua kauppaansa. Hän oli kyllä ollut tarpeeksi terävänäköinen
+huomatakseen sen mielenmuutoksen, jonka yhden yön uni oli hänen uudessa
+ystävässään vaikuttanut, mutta hän ei ollut sitä huomaavinaankaan.
+
+Hän oli näet onkinut tietoonsa, että kauppias Kuronen oli sangen
+varakas, ja että hänellä, paitsi poikaansa, oli vain yksi lapsi,
+miellyttävä ja hyvän kasvatuksen saanut tytär. Silloin se tuuma kypsyi
+kirjailija Tuulosen aivoissa.
+
+-- Kukapa tietää! ajatteli hän, pakatessaan pientä matkalaukkuaan. --
+Kukapa tietää...!
+
+-- Kukapa tietää! ajatteli hän vihellellen Turun asemasillalla,
+odottaessaan junan lähtöä. Ja sama iloinen ajatus askarteli alituiseen
+hänen aivoissaan, kun hän lopuksi laivalla lähestyi matkansa päämäärää.
+
+Rakennusmestarien seurassa ollessaan hän käytti aikansa hankkiakseen
+laulujen lomassa itselleen tarpeellisimmat tiedot Kurosen perheen
+tavoista ja jäsenistä, ja kuulemansa oli vain omiaan vahvistamaan häntä
+päätöksessään.
+
+Erotessaan myöhään illalla rakennusmestariensa seurasta hän oli
+juonut veljenmaljat koko pöytäseuran kanssa, lukuunottamatta
+valkopartaista ukko Saksmania, joka oli kohdellut häntä melkoisen
+kylmästi, melkeinpä kuin ei häntä olisi pöydässä ollutkaan. Mutta
+ukko oli onneksi eronnut seurasta ennen päivällistä, suureksi suruksi
+rakennusmestareille ja suureksi iloksi hra Tuuloselle, jota ukon
+tutkiva ja ilmeisesti epäluuloinen katse oli koko ajan vaivannut.
+Rakennusmestarit sitävastoin olivat kerrassaan mieltyneet kirjailijaan
+hänen hauskojen juttujensa vuoksi, jotka olivat jo kolme vuotta sitten
+olleet ikivanhoja Turussa, mutta jotka täällä herättivät hämmästystä
+uutuudellaan ja pirteydellään, ja ennenkaikkea hänen suuren ja
+repäisevän lauluvarastonsa takia. Kun sitten illan suussa oli siirrytty
+pianohuoneeseen ja hra Tuulonen oli pariinkymmeneen kertaan rämpyttänyt
+pianolla ne kaksi pientä harjoituskappaletta, jotka hän osasi, oli hän
+ehdottomasti aseman herra, ja yksinpä rakennusmestari Kopparikin, joka
+muuten syvästi halveksi tieteitä ja taiteita, mutta varsinkin niiden
+edustajia, tunnusti empimättä hänet etevimmäksi ja ensimmäiseksi tässä
+seurassa.
+
+Rakennusmestarien kaipaus oli syvä ja vilpitön, mutta sitä oli omiaan
+jonkinverran lieventämään hra Tuulosen lupaus pistäytyä silloin tällöin
+seurahuoneella ilahduttamassa uusia tuttaviaan. Ja verotettuaan
+uusia ystäviään useilla kymmenillä markoilla pienten tilapäisten
+lainojen muodossa olisi hän ollut valmis myöntämään, että noissa
+rakennusmestareissakin oli joitakuita valoisia puolia, niin suuria
+nautoja kuin he hänen mielestään muuten olivatkin.
+
+Ja seuraavana päivänä muutti kirjailija puolenpäivän tienoissa kauppias
+Kuroselle.
+
+Vastaanotto olisi voinut olla hullumpikin. Ukko Kuronen,
+vanhanpuoleinen, ilmeisesti koko lailla hermostunut ja kärtyinen mies,
+koetti silminnähtävästi olla niin kohtelias kuin osasi, ja rouva
+Kuronen, lihavahko, hieman yksinkertaisen, mutta ylipäänsä hyvänsuovan
+näköinen porvariemäntä, oli pelkkää päivänpaistetta. Hän saattoi hra
+Tuulosen Yrjön huoneeseen ja pyysi häntä olemaan kuin kotonaan, ja
+kirjailija puolestaan vakuutti vilpittömästi tekevänsä parhaansa siinä
+suhteessa.
+
+Huone oli suuri ja valoisa, kolmi-ikkunainen kulmahuone.
+Muusta, vanhanaikaisesta, mutta mukavasta huonekalustosta erosi
+silmiinpistävästi suuri, uuden uutukainen kirjoituspöytä siihen
+kuuluvine varustuksineen ja pronssisine, kreikkalaista kiekonheittäjää
+esittävine pystykuvineen. Yksi ikkunoista oli kadullepäin, eikä siitä
+avautuva näköala ollut omiaan ilahduttamaan mieltä, mutta pihalle päin
+olevista ikkunoista näkyi joukko vanhoja puita sekä niiden välissä pari
+riippumattoa ja niiden alla houkutteleva, siisti nurmikko.
+
+Pöydällä oli hyvässä järjestyksessä puolen korttelin korkuinen pakka
+suuria, valkeita kirjoituspaperiarkkeja, virallista paperia nro 2.
+Kaikesta päättäen olivat ne siihen asetetut varta vasten kirjailijan
+käytettäväksi. Hra Tuulonen hymyili, mutta tunsi samalla jostain
+syystä hieman punastuvansa. Hänellä oli laukussaan suuren, tekeillä
+olevan romaaninsa käsikirjoitusta kymmenkunta arkinpuolikasta, jotka
+hän kerran neljä vuotta takaperin pyhän innostuksen vallassa oli
+kirjoittanut, mutta joihin ei sen jälkeen ollut tullut riviäkään lisää.
+Hieman epäröityään hän asetti käsikirjoituksen keskelle pöytää, sytytti
+sitten savukkeen, heittäytyi mukavaan asentoon suureen keinutuoliin ja
+vaipui mietteisiinsä.
+
+Jonkin ajan kuluttua hän muisti, ettei hän ollut nähnyt tärkeintä,
+nimittäin talon tytärtä, Anni-neitiä.
+
+Hra Tuulonen nousi, vilkaisi peiliin ja astui eteiseen. Laajasta
+ja aina hämärästä eteisestä johti eri huoneisiin neljä ovea, jotka
+kaikki olivat auki, mutta yhdessäkään huoneessa ei näkynyt ketään.
+Pantuaan merkille, että sali, jossa oli m.m. suuri palmu ja piano, teki
+hienon ja arvokkaan vaikutuksen, asetti hra Tuulonen pyöreän, matalan
+olkihatun päähänsä, otti kepin käteensä ja lähti ulos pihamaalle.
+
+Sielläkin vallitsi sama hiljaisuus ja autius. Kivillä lasketun
+kauppapihan asuinrakennuksen pihasta erottavien tuuheiden puiden
+lomitse näki kirjailija vain vilauksen makasiinirengin jauhoisesta
+selästä.
+
+Hra Tuulonen tunsi olonsa hieman yksinäiseksi. Päätäkin tuntui
+kivistävän. Hänen mielestään ei talonväen puolelta ollut ollenkaan
+kohteliasta jättää vieraansa heti tällätavoin yksikseen.
+
+Samassa ilmestyi rakennuksen siitä päästä, jossa puotihuoneisto oli,
+näkösälle solakka, veikeä, valkopukuinen neitonen, päässään leveä,
+kukilla runsaasti koristettu hattu, jonka alla liehahteli vallattomasti
+pari irtainta, vaaleaa kiharaa. Tyttö otti pari tanssiaskelta, mutta
+huomasi samassa hra Tuulosen ja loi punehtuen silmänsä alas.
+
+Hra Tuulosen sydän, joka hänen omakätisesti allekirjoittamiensa,
+useissa joululehdissä ja muissa tilapäisjulkaisuissa tuon tuostakin
+runopukuisessa muodossa antamiensa vakuutusten mukaan oli niin usein
+voimakkaasti sykähdellyt ilosta, taikka surusta, jonkun kerran vihasta,
+mutta paljon useammin rajattomasta, palavasta ja yli-inhimillisestä,
+vaikkakin todennäköisesti toivottomasta rakkaudesta, tykytti tällä
+hetkellä ankarammin kuin koskaan ennen.
+
+Niin voimakkaasti vaikutti tämä ilmestys häneen.
+
+Tyttö loi häneen puoleksi aran, puoleksi -- ah! -- veitikkamaisen
+katseen, kiiruhtaessaan hänen ohitseen. Katseen, joka kesti vain
+silmänräpäyksen, mutta jonka vaikutus oli suuri.
+
+Kynämme on valitettavasti liian harjaantumaton ja kömpelö voidaksemme
+kuvata sitä riemun, onnen, toivon, rakkauden ja rajattoman ihastuksen
+hyökyaaltoa, joka tässä silmänräpäyksessä huuhteli hra Tuulosen
+runollista sydäntä. Jonkinlaisella vahingonilolla tahdomme senvuoksi
+mainita, että tuo samainen hyökyaalto teki hra Tuulosenkin niin
+kömpelöksi ja saamattomaksi, ettei hän ehtinyt tervehtiä, ei edes
+nousta seisomaan tuon taivaallisen ilmiön vilahtaessa hänen ohitseen.
+
+Hra Tuulonen oli varustautunut vaikeaan tehtävään. Hän oli alkanut
+vaistomaisesti saada sen käsityksen, että neiti Kuronen olisi
+mahdollisesti hänen otettavakseen joltisenkin korkealla oksalla, ja hän
+oli pannut koko luottamuksensa aitosuomalaiseen sitkeyteensä. Varovasti
+urkkimalla kaikilta mahdollisilta tahoilta hän oli saanut kuulla
+Anni Kurosesta asioita, jotka ennustivat melkoisia vaikeuksia hänen
+yritykselleen.
+
+Mutta tämä heilakka! Hra Tuulonen hymyili jo etukäteen. Mikäli
+hra Tuulonen kokemuksestaan tunsi tällaisia asioita -- ja meidän
+täytyy tunnustaa, että hra Tuulosella, kuten muuten hänen runonsakin
+todistavat, on todellakin jonkinverran kokemusta näissä asioissa --
+oli hän varma siitä, että hän kesyttäisi tuon tytönheiskaleen yhdessä
+viikossa. Tuskinpa vaatisi tuo tehtävä niinkään pitkää aikaa.
+
+Mutta näin selvästi, järkevästi ja käytännöllisesti kykeni hra Tuulonen
+ajattelemaan vasta noin parin minuutin kuluttua, kun äskenmainittu
+hyökyaalto oli vähän laskeutunut.
+
+Tyttö oli mennyt sisään paraatiportaista. Hra Tuulonen oli vielä
+kahdenvaiheilla, mennäkö perässä ja esitellä itsensä vai odottaako
+paikoillaan hänen palaamistaan, kun tyttö taas ilmestyi portaille,
+luoden häneen jälleen tuollaisen salamannopean, puoleksi aran, puoleksi
+veitikkamaisen silmäyksen, joka äsken oli aiheuttanut hra Tuulosen
+sydämessä sellaisen tunteiden kuohun.
+
+Tällä kertaa oli runoilijamme kuitenkin jo päässyt tunteittensa
+herraksi. Hän nousi seisomaan ja varustautui ensimmäiseen hyökkäykseen,
+mutta huomasi samassa, että tyttö oikaisi pihan poikki suoraan kadulle,
+vilkaisten kuitenkin portista mennessään taakseen.
+
+Hra Tuulonen oli hyvin tyytymätön siihen, että tyttö oli lähtenyt
+kaupungille, mutta mielissään ja hyvillään siitä, että tämä vielä
+portilla vilkaisi taakseen.
+
+-- Alku on varsin lupaava! totesi hra Tuulonen ja läksi kadun kautta
+Kurosen puotiin, tutustuakseen siihenkin osaan uutta asuinpaikkaansa.
+
+Puodissa oli vain Kalle Kannas. Ostajia ei ollut yhtään.
+
+Hra Tuulonen esitteli itsensä kauppa-apulaiselle ja syventyi sitten
+tarkastamaan pientä, siroa valokuvauskonetta, jonka toinen kertoi juuri
+äsken ostaneensa.
+
+Kirjailija antoi koneesta hyväntahtoisen ja alentuvaisen
+tunnustuksensa, mutta pitkää aikaa ei hän viihtynyt Kalle Kannaksen
+seurassa. Häntä hieman loukkasi se, ettei tuo vähäpätöinen puotilainen
+kohdellut häntä kirjailijalle ja sivistyskeskuksista saapuneelle
+miehelle kuuluvalla kunnioituksella, vaan puhutteli häntä huolettomasti
+ja kevyesti, melkeinpä kuin vertaistaan.
+
+Kalle Kannas taas ei ehtinyt vieraan lähdettyä ruveta itselleen
+selvittelemään, minkä vaikutuksen talon uusi asukas oli tehnyt
+häneen, sillä samassa tuli ostajia, ja hänen oli ryhdyttävä hoitamaan
+tehtäviään. Ensin hän kuitenkin kääri uuden koneensa huolellisesti
+samoihin papereihin, jotka hän äsken oli sen ympäriltä purkanut.
+
+Hra Tuulonen lähti melkoisen ikävystyneenä kävelemään kaupungille,
+mutta huomasi joka paikassa niin naurettavia ja pikkukaupunkimaisia
+ilmiöitä, että tuli jälleen hyvälle tuulelle.
+
+Hänen palatessaan takaisin oli talo yhtä autio kuin ennenkin.
+
+-- Nämäpä vasta merkillisiä ihmisiä?! ajatteli hra Tuulonen. --
+Missähän ne oikein piileskelevät?
+
+Paremman puutteessa hän meni huoneeseensa, heittäytyi selälleen
+sohvalle ja kuorsasi minuutin kuluttua ankarasti.
+
+Hän heräsi vasta siihen, että palvelustyttö tuli pyytämään häntä
+päivälliselle.
+
+Ruokasalissa oli pöytä katettu vain kolmelle hengelle, ja hra Tuulonen
+sai pöytätovereikseen herra ja rouva Kurosen.
+
+-- Pyydämme anteeksi, sanoi rva Kuronen, että herra Tuulonen on saanut
+olla niin kovin yksin ensimmäisenä päivänään, jolloin herra Tuulonen
+ei kai vielä työhön ryhtyne, mutta miehelläni ja minulla on ollut
+niin paljon puuhaa uuden huvilamme kuntoonlaittamisessa, ettemme ole
+parhaalla tahdollammekaan ehtineet...
+
+Hra Tuulonen kiiruhti tietysti heti vakuuttamaan, että hänen päivänsä
+oli kulunut erinomaisen hupaisesti. Hän oli kävellyt kaupungillakin...
+täällä oli niin kovin paljon mieltäkiinnittävää katselemista j.n.e.
+
+Hra Kuronen vilkaisi hieman epäluuloisesti puhujaan, mutta ei huomannut
+hänen kasvoissaan mitään ivallista vivahdusta. Hetken kuluttua kysyi
+kauppias:
+
+-- Oletteko jo kauankin ollut meidän Yrjön tuttava?
+
+-- Hm, jaa -- oikeastaan tutustuin häneen vasta nyt, Turussa...
+
+-- Sen arvasinkin, sanoi kauppias, -- sillä Yrjö tavallisesti puhuu
+kaikista tuttavistaan, mutta teistä hän ei ole mitään maininnut...
+
+Tämän huomautuksen johdosta syntymäisillään olleen kiusallisen
+hiljaisuuden kiiruhti hra Tuulonen taitavasti katkaisemaan puhkeamalla
+oikeaan ylistysvirteen Yrjö Kurosen miellyttävistä, oivallisista ja
+miehekkäistä ominaisuuksista. Harva isä voi pysyä aivan kylmänä, kun
+saa kuulla kehumisia ainoasta pojastaan, ja päivällisen loppupuolella
+oli ukko Kurosen mielialassa selvästi havaittavissa muutos vieraansa
+eduksi.
+
+-- Mutta... muistelen kuulleeni, että herrasväellä on toinenkin lapsi,
+sanoi hra Tuulonen vihdoin, ikäänkuin olisi tämä asia äkkiä juolahtanut
+hänen mieleensä.
+
+Taas vilkaisi Kuronen vieraaseen, mutta tämän viaton naama ei antanut
+mitään aihetta epäluuloihin.
+
+-- On tytär, sanoi kauppias lyhyesti.
+
+-- Anni lähti jo eilen huvilallemme, selitti rouva Kuronen. Hänellä on
+siellä niin kovin paljon järjestämistä.
+
+-- Eilenkö! huudahti hra Tuulonen hyvin hämmästyneenä. Näin tänään
+pihamaalla erään neidin ja arvelin häntä neiti Kuroseksi.
+
+-- Se on varmaankin ollut neiti Leijanen, selitti rouva Kuronen.
+
+-- Meidän konttoristimme, täydensi ukko Kuronen selitystä.
+
+
+
+
+VIII
+
+
+Vaskiseppä Grönberg oli tällä välin ehtinyt saada aikaan kaikenlaista.
+Ajuri Jehkoselta lainaamillaan viikatteilla oli hän vaimoineen
+niittänyt heinäpeltonsa, olipa jo korjannut heinät latoonkin. Sitten
+hän oli lupauksensa mukaan niittänyt myöskin Jehkosen perunapellon
+pientareet.
+
+Välillä oli hän ennättänyt hoitaa liikkeensäkin asioita. Maikin ikävä
+velvollisuus oli ollut ilmoittaa, että heidän sällinsä Jeremias Kuitu
+oli mestarinsa ruvettua heinäntekoon ratkennut juomaan ja juonut kolme
+päivää yhteen kyytiin.
+
+Ukko Grönberg oli ollut hakemassa kotoaan uutta kovasinta katkenneen
+sijaan ja kuullut tällöin mainitun uutisen apulaisensa valitettavasta
+hairahduksesta, jonka tytär kyllä koetti esittää kiivaalle isälleen
+niin varovaisin sanoin kuin mahdollista, mutta joka kuitenkin oli
+vaikuttanut tähän vilkasveriseen ja toimintatarmoiseen vanhukseen
+jokseenkin samalla tavalla kuin ruutitynnyriin pistetty tulikekäle.
+
+Ukko oli istahtanut tuolille hikeä pyyhkimään, mutta hypähti heti
+pystyyn, kuin olisi raketti alkanut räiskiä hänen allaan, ja huusi:
+
+-- Onko se lurjus nyt pajassa?
+
+-- Älkää nyt, isäkulta, nostako siitä melua, ennenkuin heinänteko on
+lopussa! pyysi tyttö hartaasti, vastaamatta suoraan kysymykseen. -- Jos
+sattuisi vielä tulemaan joku kiireellinen tilaus sillä aikaa...
+
+-- Pidä sinä vain huoli _omista_ asioistasi, kyllä minä _omani_ hoidan!
+kivahti Grönberg, ollen hirveän kiihtymyksen vallassa. -- Mitä apua ja
+hyötyä sinä luulet minulla olevan apulaisesta, joka juo ja relluttelee
+heti kun isännän silmä välttää. Kadulle minä semmoiset miehet heitän!
+
+Ja ukko Grönberg, joka ei koskaan siekaillut päätöksiensä
+toimeenpanossa, painoi hatun lujasti päähänsä ja hyökkäsi pihan poikki
+pajansa ovelle.
+
+-- Jeremias! huusi hän, ääni vihasta täristen.
+
+-- No nyt tulee vihuri! ajatteli kohmeloinen Jeremias, hyvin käsittäen,
+mistä oli kysymys. Ääneen hän vastasi:
+
+-- Täällä on!
+
+-- Ulos sieltä, heti! karjaisi Grönberg.
+
+Jeremias kolisteli joitakin vaskenromuja eikä tuntunut pitävän
+erikoisempaa kiirettä.
+
+-- Pitääkö sinua tulla auttamaan, vai?! huusi hänen pelättävä isäntänsä.
+
+Jeremias ilmestyi vähitellen hitaasti pajan ovelle, nenä noessa ja
+silmät veristävinä.
+
+-- Kävele suoraan yhtä kyytiä kadulle portista, äläkä koskaan pistä
+päätäsi minun ovieni sisäpuolelle! julisti Grönberg.
+
+-- Mistä syystä? kysyi Jeremias viattoman ja hämmästyneen näköisenä.
+
+-- Syystäkö? huusi ukko Grönberg aivan tyrmistyneenä moisesta
+julkeudesta. -- Vai kysyt sinä vielä syytä, senkin juopporatti!
+
+-- Neljäntoista päivän irtisanominen! väitti Jeremias uhkamielisesti.
+
+-- Jaa, että irtisanominen! kiljaisi ukko. -- Sen sinä, peijakas
+vieköön, saat pikemmin kuin luuletkaan!
+
+Ja ennenkuin ällistynyt kisälli oli kerinnyt koota ajatuksensa, oli
+Grönberg karannut hänen niskaansa kuin kanahaukka sorsan kimppuun
+ja potkinut hänet portille asti. Siinä keräsi ukko kaikki voimansa
+juhlalliseen lähtöpotkuun, ja kisälliparka lensi sen voimasta keskelle
+katua. Hattu putosi portille, sen potkaisi ukko omistajansa perässä.
+
+Jeremias otti hattunsa maasta, pudisteli siitä pölyn pois ja painoi sen
+jälleen päähänsä. Sitten hän kääntyi katsomaan ympärilleen, olisiko
+lähistölle sattunut näkijöitä, voidakseen vaatia entistä isäntäänsä
+edesvastuuseen pahoinpitelystä ja väkivallasta, mutta huomasi
+ikäväkseen, ettei ketään todistajia ollut saapuvilla.
+
+-- Tämä tulee teille vielä kalliiksi! huusi Jeremias, heristäen
+nyrkkiään Grönbergille.
+
+Ukko seisoi portilla hajasäärin, yhä edelleen uhkaavana ja tarmokkaana.
+Jeremias lähti hitaasti kävelemään pitkin katua.
+
+-- Se asia on nyt selvitetty, sanoi Grönberg tyttärelleen.
+
+-- Kunhan ei vain tulisi vielä joitakin jälkiselvityksiä, ajatteli
+tytär, mutta ei kuitenkaan viitsinyt sitä ääneen lausua.
+
+Jälkijupakkaa tämä selkkaus aiheuttikin, vieläpä aika lailla.
+
+Jeremias Kuitu oli valittanut ammattiyhdistykselleen laittomasta työstä
+erottamisesta. Yhdistys valitsi kaksi edustajaa keskustelemaan ukko
+Grönbergin kanssa asiasta, ja lähettiläiden tehtäväksi oli annettu
+koettaa taivuttaa ukko Grönbergiä sovintoon.
+
+Tuntien ukon vääjäämättömät ja jyrkät periaatteet sosialistisiin
+rientoihin nähden osoitti lähetystö hyvää harkintaa jäädessään kadulle
+ja keskustellessaan vaskisepän kanssa avonaisen ikkunan kautta.
+Liikkeen omistaja ei kuitenkaan tuntunut olevan puolestaan taipuvainen
+minkäänmoisiin myönnytyksiin ja kehoitti lähetystöä astumaan sisään,
+jos se kaipaisi tukevampia todistuksia ukon lujasta päätöksestä,
+minkä kutsun rauhanneuvottelijat sentään kohteliaasti, mutta varmasti
+hylkäsivät.
+
+Kun ei tämä yritys johtanut toivottuun tulokseen, oli ammattiyhdistys
+katsonut velvollisuudekseen julistaa Grönbergin liikkeen lakkotilaan.
+Tämän sodanjulistuksen olivat äskeiset rauhanneuvottelijat
+käyneet antamassa vastapuolelle, tälläkin kertaa ikkunan läpi.
+(Ohimennen mainittakoon, että myöskin Grönberg lähetti puolestaan
+ammattiyhdistykselle terveisensä saman lähetystön mukana, mutta olivat
+nämä terveiset sitä laatua, ettei niitä edes lievennettyinäkään voida
+painosta julaista.)
+
+Näin olivat Grönbergin ja ammattiyhdistyksen välit käyneet varsin
+kireiksi. Mutta sitten sattui tapaus, joka kärjisti ne huippuunsa.
+
+Lopetettuaan heinänteon tunsi Grönberg tarvetta puhdistaa nahkansa
+kiusallisesta, kutittavasta heinänpölystä ja päätti lähteä Maijalan
+saunaan kylpemään.
+
+Hän otti kainaloonsa puhtaan paidan ja pyyhinliinan ja käveli Maijalan
+saunaan, joka on kaupungin kaatopaikan reunassa Kellonsoittajankadun
+päässä. Käsityöläisenä, vaikkakin mestarina, hän meni viidenkolmatta
+pennin puolelle -- oikeastaanhan se onkin kolmenkymmenen pennin puoli,
+kun kylpyvihta maksaa viisi penniä.
+
+Riisuuduttuaan yhteisessä pukeutumishuoneessa ja nähtyään seinällä
+kahden miehen vaatteet hän kysyi kylvettäjä-ämmältä, keitä
+saunassaolijat olivat.
+
+-- Riku Nikki ja Topi Pösönen, vastasi ämmä.
+
+Grönbergin silmissä välähti. Ämmä ei kuitenkaan tätä välähdystä
+huomannut, eikä olisi luultavasti käsittänyt sen syytä, vaikka olisi
+huomannutkin.
+
+Lukija kuitenkin epäilemättä käsittää sen, kuultuaan, että Topi Pösönen
+oli ammattiyhdistyksen puheenjohtaja ja Riku Nikki saman yhdistyksen
+pöytäkirjuri -- juuri sen yhdistyksen, jonka kanssa ukko Grönberg oli
+sotakannalla.
+
+-- Minä olen tehnyt kovasti heinää! sanoi Grönberg painavasti.
+
+-- Vai niin! sanoi kylvettäjä-ämmä. -- Sittenhän se kylpy maistuu.
+
+-- Luulisi maistuvan! sanoi Grönberg. -- Koko pinta on täynnä
+heinänrupaa. Mutta minä otan _kovan_ löylyn, lisäsi hän ääntään
+koroittaen. -- Saako teidän saunasta tänä iltana _oikein kovan_ löylyn?
+
+-- No eiköhän saane, arveli ämmä. -- Ei ole vielä tänään ollut kuin
+kahdet kylpijät. Tulenko minä löylyä heittämään?
+
+-- Ei tarvitse, sanoi Grönberg kiireesti. -- Kyllä minä heitän itsekin
+lauteille mennessäni.
+
+-- Mestari katsoo sitten, ettei seiso luukun kohdalla, kun heittää,
+neuvoi ämmä. -- Se puhaltaa löylyn ulos niin tuimasti, että nahka
+palaa, jos kohdalle sattuu.
+
+-- Koetan katsoa, lupasi Grönberg ja astui saunaan.
+
+Sauna oli melkein pimeä. Lauteilta kuului kylpevien puhkumista, silloin
+tällöin joku vihdan läiskäys ja puheen porinaa.
+
+-- Tarvitaanko lisää löylyä? huusi ukko Grönberg. Täällä on tulossa
+uusia kylpijöitä.
+
+-- Mahtuuhan tänne lisää kylpijöitä ja lisää löylyäkin, sanoi Riku
+Nikki, joka ei pimeässä erottanut, kuka tulija oli.
+
+-- No minä lyön sitten löylyä vankanlaisesti, sanoi Grönberg.
+
+Uunin vieressä oli avara vesisaavi ja sen vieressä kaksi suurta kippoa,
+joissa kylpijät tavallisesti pesivät päänsä. Grönberg täytti molemmat
+kipot ääriään myöten vesisaavista, avasi uunin luukun, huomaten
+samalla, että uuni oikein päältäkin kihisi kuumuuttaan, ja paiskasi
+nopeasti veden molemmista kipoista uunin kiukaalle.
+
+Kiuas parahti ja paukahti. Töintuskin ennätti ukko Grönberg kyykistyä
+lattiaan, kun höyry hirmuisena pilvenä ampuutui uunista kuin savu
+laukaistun kanuunan kidasta.
+
+Vaikutus oli voimakas.
+
+Kamalasti karjahtaen syöksyivät molemmat lauteilla olleet miehet alas,
+putosivat portailta päistikkaa lattialle ja kiiruhtivat kiroten ja
+voivotellen ulos koko saunasta. Grönbergiä, joka oli vetäytynyt syrjään
+ja kärsi kuumuudesta, vaikka olikin kyykistynyt permannolle, eivät he
+ehtineet edes huomaamaankaan.
+
+Seuraavana aamuna mittasi kauppa-apulainen Kalle Kannas kaikessa
+rauhassa kauraryynejä postinkantaja Sipilän emännälle, kun puotiin
+astui maalari Tolvanen ostamaan lehtitupakkaa ja kertoi hämmästyttäviä
+uutisia.
+
+Hän ei tiennyt enempää eikä vähempää kuin että ukko Grönberg, jonka
+katkera ja leppymätön sosialistiviha oli tunnettu koko kaupungissa,
+oli tehnyt puoleksi onnistuneen murhayrityksen kahta metallityöläisten
+ammattiyhdistyksen huomattavinta luottamusmiestä Topi Pösöstä ja Riku
+Nikkiä vastaan. Oli päivänselvää, että kysymyksessä oli kostomurha,
+sillä eihän kaupungissa ollut viime vuorokausien aikana paljon muusta
+puhuttukaan kuin Grönbergin ja ammattiyhdistyksen välillä puhjenneesta
+ilmisodasta.
+
+Tapauksen kaameutta oli omansa suuresti lisäämän se petomaisen julma
+kuolemantapa, jonka ukko Grönberg oli uhreilleen valmistanut: elävältä
+polttaminen kuumassa vesihöyryssä. Pahoin palaneina olivat Topi ja
+Riku töintuskin päässeet pakenemaan julmurin kynsistä. Heidän huikeat
+hätähuutonsa olivat kutsuneeet paikalle paljon väkeä, poliisikin oli
+kutsuttu, palohaavoja tarkastettu ja poliisitutkinto pidetty. Ukko
+Grönberg kieltää kuitenkin jyrkästi kaikki ja puolustautuu sillä, että
+hän, kuten jo edeltäpäin oli kylvettäjä-ämmälle ilmoittanut, oli kovan
+löylyn tarpeessa ja sitäpaitsi saanut Topilta ja Rikulta itseltään
+nimenomaisen luvan lyödä vahvasti löylyä. Eikähän hän ollut muuta
+tehnytkään.
+
+Tästä puolustuksesta huolimatta olivat poltetut maalari Tolvasen
+tietämän mukaan päättäneet nostaa jutun Grönbergiä vastaan
+kaksoismurhayrityksestä.
+
+Sipilän emäntään, joka oli Grönbergin emännän äitipuolen
+serkku, vaikutti tämä uutinen niin järkyttävästi, että hän sai
+sydämentykytyksen ja kiiruhti Grönbergin asuntoon hankkimaan lähempiä
+tietoja murhenäytelmästä.
+
+Kalle Kannas puolestaan ei oikein tiennyt mitä uskoa. Pitkin päivää
+sai hän uusilta puodissakävijöiltä lisätietoja, jotka vahvistivat
+todeksi edellisten kertojien tiedot ja värittivät tapahtumaa uusilla
+vivahduksilla, ja hän tunsi sitäpaitsi mainiosti ukko Grönbergin
+kiukkuisen ja tulisen luonteen, jonka ilmauksiin hänellä omastakin
+puolestaan oli syytä tuntea pelonsekaista mielenkiintoa, varsinkin
+tulevaisuutta ajatellessaan. Mutta varsinaista murhayritystä ei hän
+sentään voinut uskoa toivomansa appiukon tahtoneen tehdä.
+
+Illalla, kun puoti oli suljettu, päätti Kalle Kannas lähteä
+kuulostelemaan, millä kannalla asiat olivat Grönbergin asunnossa.
+Kävellen kadun toista puolta teki hän sen huomion, että Maikki näytti
+olevan yksin kotona, istuen tavallisella paikallaan avonaisen ikkunan
+ääressä ja ommellen jotain.
+
+Kalle siirtyi toiselle katukäytävälle ja lähestyi ikkunaa. Tyttö
+huomasi hänet ja sanoi:
+
+-- Tule sisään.
+
+-- Oletko yksin kotona? tiedusteli ylkämies varovaisuuden vuoksi.
+
+-- Isä lähti kalaan ja äiti on vieraisilla.
+
+Kalle uskalsi nyt pistää päänsä siihen jalopeuran luolaan, joka oli
+hänen mielitiettynsä kotina.
+
+Heti sisälle tultuaan hän huomasi, että jotain erikoista oli
+tapahtunut. Maikki oli itkeneen, kalpean ja hyvin juhlallisen näköinen.
+
+Kalle luuli tämän johtuvan eilisillan saunakohtauksesta ja alkoi
+kysellä, mutta tyttö, vaikka myönsikin tapauksen kiusalliseksi, sanoi,
+ettei se sentään kai niin kovin vaarallinen ollut. Topi Pösönen ja
+Riku Nikki olivat käyneet lääkärissä, mutta vaikka he olivat omien
+vakuutustensa mukaan miltei kuoliaiksi kärventyneet, ei lääkäri
+ollut voinut huolellisimmallakaan tutkimisella löytää heistä mitään
+palohaavoja eikä ollut määrännyt heille lääkkeitä. Poliisitutkinnon
+toimittanut ylikonstaapeli oli näin ollen ollut sitä mieltä, että juttu
+murhayrityksestä, jos Topi ja Riku sellaisen todellakin nostavat,
+raukeaa toteennäyttämättömänä. Ukko näytti kuitenkin olevan asian
+johdosta hiukan hermostunut, mutta se tekisi hänelle varmaankin vain
+hyvää ja opettaisi häntä hillitsemään vastaisuudessa paremmin sisunsa.
+
+Kalle tunsi itsensä heti rauhallisemmaksi ja yritti lähestyä
+morsiantaan, mutta silloin sanoi tyttö:
+
+-- Meidän välillämme on nyt kaikki lopussa!
+
+-- Häh? kysyi Kalle Kannas, voimatta uskoa korviaan.
+
+-- Kaikki saa nyt olla lopussa meidän välillämme, uudisti tyttö
+jäykästi, soinnuttomalla äänellä.
+
+-- Mutta mistä syystä? änkytti Kalle, tuntien hiuksienpa nousevan
+pystyyn.
+
+-- Sinä voit mennä nyt matkaasi! tarkisti tyttö tiedonantoaan. -- Ja
+toivon, ettet enää koskaan astu silmäini eteen.
+
+Vaikka olikin aivan huumautunut tästä äkillisestä iskusta, oli
+Kalle Kannaksella kuitenkin vielä parahiksi sen verran sielun- ja
+ruumiinvoimia jäljellä, että jaksoi pyytää lisäselityksiä.
+
+Tyttö sanoi silloin ihmettelevänsä hänen julkeuttaan. Ihmettelevänsä
+sitä, että Kalle Kannas, joka on maailman suurin petturi ja maailman
+sydämettömin ihminen, kehtaa seisoa hänen edessään kaiken sen jälkeen,
+minkä koko kaupunki tietää. Hän oli, tyttö nimittäin, jo pitkän aikaa
+tuntenut sydämessään jonkinlaista epäluuloa, vaikkei tähän saakka
+ollut jaksanutkaan sitä todeksi uskoa. Mutta sen jälkeen kun Jumppilan
+matami oli nähnyt hänen hellästi syleilevän neiti Leijasta Kurosen
+puodissa keskellä päivää ja toitottanut tiedon tästä näytelmästä ympäri
+kaupunkia, ei Maikki Grönberg koskaan, _ei koskaan_ tahtoisi olla
+missään, _ei missään_ tekemisissä Kalle Kannaksen kanssa!
+
+Turhaan Kalle Kannas vakuutti viattomuuttaan ja koki selittää asiaa.
+Tyttö ei edes kuunnellut häntä, vaan pyysi itkien häntä poistumaan mitä
+pikimmin talosta ja menemään neiti Leijasensa luo, joka varmaankin
+juuri tällä hetkellä odotti häntä ikävöiden. Näin ollen ei Kallen
+auttanut muu kuin lähteä.
+
+Hurjassa sekamelskassa pyörivät ajatukset Kallen aivoissa hänen
+kävellessään ilman päämäärää pitkin hiljaisia katuja. Vasta hautausmaan
+aidan luona hän tuli jälleen tajuihinsa. Ja hänen myllertävissä
+aivoissaan kasvoi ja lujittui vakaumus, ettei hänellä ollut enää muuta
+tehtävissä kuin hirttää itsensä.
+
+Mutta sitä ennen hän tahtoi kuitenkin kuristaa Jumppilan matamin
+kuoliaaksi.
+
+
+
+
+IX
+
+
+Tähän aikaan alkoi kaupungilla levitä uskomaton huhu.
+
+Se oli niin outo, tavaton ja ällistyttävä, ettei kukaan osannut aluksi
+sanoa sen johdosta yhtään mitään. Mutta yhä uudet ja uudet viestit
+vahvistivat sitä.
+
+Ja tämä huhu, joka päivä päivältä kasvoi, varttui ja vahvistui kuin
+käenpoikanen, oli se, että Jaakkola, jonka luultujen tarumaisten
+rikkauksien loiste oli häikäissyt koko kaupungin, hakkaili neiti
+Svebeliusta, mutta ei Antti-neitiä eikä Matti-neitiä, vaan -- kauheata
+kertoakin -- hullua Fanny-neitiä.
+
+Melkein joka päivä nähtiin Amerikan pohatan kävelevän Pastorinniemeen
+ja viipyvän siellä useita tunteja. Ja eräänä päivänä saattoi koko
+kaupunki omin silmin nähdä Fanny-neidin ja Jaakkolan ajavan vaunuissa
+halki kaupungin, vieläpä pysähtyvänkin parin talon kohdalla innokkaasti
+keskustellen.
+
+Tämä satumainen näky vaikutti niin voimakkaasti kaupungilla, että
+luotettavalta taholta kerrottiin useiden henkilöiden menettäneen
+järkensä. Emme tiedä, onko se totta, mutta se ainakin on totta, että
+Jumppilan matami juuri niihin aikoihin sai halvauksen, joka lamautti
+hänen suuren puhekykynsä, ja tämänkin onnettomuuden katsottiin johtuvan
+mainitusta mieliäkuohuttavasta tapahtumasta.
+
+Kerrottiin myöskin, että Antti-neiti ja Matti-neiti olivat raivoissaan.
+Ihmekös tuo! Mutta tämän raivon syistä oli vallalla useita eriäviä
+mielipiteitä.
+
+Tähän aikaan jakautui kaupunki kahteen puolueeseen. Alkoi näet ilmestyä
+henkilöitä, jotka julkisesti väittivät, ettei Fanny-neiti olisikaan
+niin hullu kuin oli yleensä luultu. Nämä rikkiviisaat henkilöt olivat
+tietävinään, että Fanny-neiti 18-vuotisena neitosena oli rakastunut
+mielettömästi nuoreen ja kauniiseen ylioppilas Jacobsoniin, sittemmin
+Jaakkolaan, joka niihin aikoihin matkusti Amerikkaan, ja kätkeytyi
+nyt suruineen Pastorinniemeen, jonne hän eristäytyi muusta maailmasta
+erakkoelämää viettämään ja jossa hänen pienet omituisuutensa hankkivat
+hänelle hullun nimen ja maineen. Mutta nyt oli -- näin selittivät
+mainitut rikkiviisaat -- Jaakkola pitkän poissaolonsa jälkeen
+palannut takaisin naimattomana syistä, joilla ehkä saattoivat olla
+kolmisenkymmentä vuotta vanhat juuret, ja ihmiset voivat nyt omin
+silmin nähdä, mihin suuntaan asiat olivat kehittymässä.
+
+Enemmistö oli kuitenkin yhä edelleenkin lujasti entisessä
+vakaumuksessaan, että Fanny-neiti oli kuin olikin päästään vialla. Ja
+tämä enemmistö alkoi osoittaa taipumusta omaksumaan sen katsantokannan,
+etteivät asiat Jaakkolankaan yliskamarissa olleet juuri paremmalla
+tolalla.
+
+Mutta missä on maisteri Wahl? Mihin ihmeeseen tämä huomattava ja
+kunnioitettava vanhus on hävinnyt? Niin kyseli jokainen toiseltaan. Ja
+täydellä syyllä, sillä maisteri Wahl oli joku aika takaperin kadonnut
+tuntemattomalla tavalla, eikä hänestä ollut sen jälkeen kuulunut hiiren
+hiiskausta.
+
+Maisteri Wahl ei kuitenkaan ollut vielä tullut kootuksi isäinsä tykö.
+Sen sai Jaakkola piakkoin elävästi tuta.
+
+Jaakkola oli tähän saakka asunut yhä edelleenkin rehtori Peranderin
+luona, mutta sanaakaan kaikesta siitä, mitä kaupungilla puhuttiin, ei
+talossa oltu vaihdettu. Palvelustytöt olivat kyllä kerran alkaneet
+keittiössä jutella siitä, mutta olivat saaneet Anna-neidiltä sellaisen
+läksytyksen, että muistivat sen vielä seuraavalla viikollakin.
+
+Mutta eräänä iltana, illallisen jälkeen, kun rehtori Perander ja
+Jaakkola istuivat pihalla tupakoiden, sanoi Jaakkola:
+
+-- Kuules, Pessu, nyt sinä pääset loisestasi. Minä olen ostanut talon.
+
+-- Mitä? Milloin? huudahti rehtori hämmästyneenä.
+
+-- Tänään iltapäivällä. Ostin Silvénin talon kauppatorin laidasta.
+Muutan siihen huomenna. Perustan rautakaupan.
+
+Sen talon, jonka tuleva rautakauppias Jaakkola oli ostanut kaupungin
+parhaalta liikepaikalta, oli omistanut varakas, lapseton leskimies,
+koroillaan elävä entinen apteekkari Otto Silvén. Hän oli sisustanut sen
+aistikkaasti ja mukavasti, ja talo oli aivan uusi ja ensiluokkaisesti
+rakennettu.
+
+Jaakkola oli käynyt ukko Saksmanin kanssa tarkastamassa taloa, ja ukko
+Saksman oli sanonut, ettei hänen tietääkseen paremmin rakennettua taloa
+ollut toista koko maassa. Se oli ukko Saksmanin lausumaksi erittäin
+huomattava tunnustus, ja Jaakkola oli, neuvoteltuaan Saksmanin kanssa
+siitä, mitä talosta kannattaisi maksaa, mennyt ukko Silvénin puheille
+ja kysynyt ovelta:
+
+-- Myöttekö talonne?
+
+-- Myön! oli ukko vastannut silmää räpäyttämättä.
+
+-- Irtaimistoineen?
+
+-- Myöskin irtaimistoineen, oli ukko vastannut pyytämättä vieläkään
+vierasta istumaan.
+
+-- Mikä on hinta irtaimistoineen? oli Jaakkola sitten kysynyt.
+
+Ukko oli istunut silmät ummessa pari minuuttia, sitten hän oli
+vastannut:
+
+-- Kaksisataakymmenentuhatta.
+
+-- Ja luovutus tapahtuu heti?
+
+-- Heti! oli ukko vastannut.
+
+-- Kauppa on tehty! sanoi Jaakkola.
+
+-- Talo on teidän! sanoi ukko Silvén.
+
+Hän oli ojentanut laihan, kurttuisen kätensä Jaakkolalle ja Jaakkola
+oli sanonut:
+
+-- Maksun saatte huomenna.
+
+-- Hyvä on! sanoi ukko Silvén.
+
+Sitten oli ukko lähtenyt kävelemään poikki lattian. Ovella hän oli
+kääntynyt ja kysynyt:
+
+-- Saanko ottaa hatun päähäni?
+
+Silloin oli Jaakkolalta päässyt nauru.
+
+-- Saatte ottaa hatun, vieläpä kaikkikin vaatetavaranne ynnä muut
+semmoiset. Mutta jääkää nyt tänne vielä ensi yöksi. Huomenna laadimme
+kauppakirjan ja suoritamme muut muodollisuudet.
+
+Jaakkolan äkillinen ja odottamaton talonosto antoi kaupungin
+kahvitädeille uutta vettä myllyihin. Oltiin, eikä suotta, sitä mieltä,
+että oli jouduttu suurten tapahtumain kynnykselle.
+
+Eikä mikään ollutkaan tervetulleempaa. Kovin oli hiljaista ja
+jokapäiväistä ollut elämä viime aikoina kaupungissa. Miten suuri
+ainesten puute oli ollut, käy selville siitä, että kevättalvella oli
+Sikasen akan kanasta puhuttu toista viikkoa.
+
+Sikasen akalla oli näet ollut kaksi kanaa. Toinen niistä, se
+harmaantäplikäs, oli sairastunut. Kaksi päivää oli Sikasen akka
+tuuditellut sairasta sylissään ja tarjonnut sille kaikenlaisia
+herkkupaloja, mutta mikään ei ollut kelvannut. Sitten oli kana
+kolmantena päivänä kuollut. Sikasen akka oli itkenyt, mennyt vainaja
+sylissä halkoliiteriin ja hakannut kanalta pään poikki. Senjälkeen
+oli hän mennyt torille ja myynyt kanan kojukauppias Pylkkäselle,
+jonka erikoisalana oli varustaa kaupunkilaisten päivällispöydät
+lintupaistilla. Vasta parin viikon kuluttua oli huhu Sikasen akan
+kanankaupasta levinnyt kaupungille Lauri Saksmanin suosiollisella
+myötävaikutuksella, mutta silloin ei enää voitu saada selkoa siitä,
+kenen keittiöön tuo harmaantäplikäs oli joutunut.
+
+Tällaisesta seikasta, kuten sanottu, oli kaupungissa kevättalvella
+riittänyt puheenaihetta enemmän kuin viikon ajaksi. Olivatpa jotkut
+alkaneet vaatia Sikasen akan saattamista oikeuden eteen, vaikka tuo
+ankara ehdotus tosin sai raueta, kun ei kanavainajan viimeisistä
+vaiheista oltu saatu varmaa selkoa. Lauri Saksman vain joutui kaikkien
+oikeinajattelevien perheenäitien vihoihin, sillä he olivat vakuutetut
+siitä, että hän pelkästä ilkeydestä oli säilyttänyt Sikasen akan
+mieltäkääntävän salaisuuden omana tietonaan siihen saakka, kunnes
+arvasi kanan tulleen syödyksi.
+
+Nyt sitävastoin ei olisi joudettu kiinnittämään mitään huomiota siihen,
+vaikka olisi saatu kuulla Sikasen akan kissan käyneen läpi samat
+vaiheet kuin hänen harmaantäplikäs kanansa.
+
+Eikä yksin kahvikesteissä, vaan myöskin rakennusmestaripiireissä
+seurahuoneella, vieläpä seuraklubillakin, jossa ainoastaan varsinaiset
+herrat saivat janonsa sammuttaa ja nyppiä toisiaan korttipelissä,
+olivat päivän tapahtumat vilkkaan keskustelun aiheena.
+
+-- Kuules, veli, sanoi pormestari Andersson tullinhoitaja Spöörille,
+mikähän mies se Jaakkola oikein on?
+
+-- Mistä hiidestä minä tiedän, enhän edes tuntenut häntä ennen hänen
+historiantakaista Amerikkaan lähtöäänkään. Mutta eiköhän hän liene
+tavallinen ihminen, kuten me muutkin, otaksui Spöör.
+
+-- Kuuluu perustavan tänne rautakaupan, tiesi raatimies Johansson.
+
+-- No sitä täällä kyllä tarvittaisiinkin, sanoi pormestari. --
+Kunnollista nimittäin. Ja varmaankin pystyy hän sen kunnolliseksi
+saamaan, kun on kerran pystynyt Amerikassa itselleen omaisuudenkin
+kokoamaan.
+
+-- Kuinkahan suuri omaisuus sillä mahtanee olla? kysyi raatimies. --
+Akat puhuvat monista miljoonista.
+
+-- Puoli miljoonaa, vähän päälle, puuttui pankinjohtaja Skarp
+viereisestä pöydästä puheeseen. -- Pyydän muuten huomauttaa, etteivät
+hänen rahansa tietysti meidän pankissa ole.
+
+-- Taisi maksaa vähän liikaa talostaan, sanoi tullinhoitaja.
+
+-- Tahtoi näyttää, että "näin me amerikkalaiset", murahti pormestari.
+
+-- Tjaa, se on vähän vaikea sanoa, lausui pankinjohtaja. -- Hänellä
+kuuluu olleen apunaan ukko Saksman, ja kyllä se vanha Holofernes osaa
+pitää huolen siitä, ettei kovin paljoa liikaa makseta. Ja ottakaa
+huomioon, hyvät herrat, että hän sai pienimpiä yksityiskohtiaan,
+viimeistä naulaa myöten täydessä kunnossa olevan talon ja asunnon.
+Hänen ei tarvinnut hukata yhtään minuuttia sen sisustamiseen. Ei muuta
+kuin ala olla ja elää.
+
+-- Ja mennä naimisiin Pastorinniemen Genovevan kanssa! lisäsi raatimies.
+
+-- No se on vissi se! vakuutti pormestari. -- Joka päivä näen
+ikkunastani hänen kävellä keputtelevan Pastorinniemeen niin että keppi
+viuhkaa. Mutta, hyvät herrat, missä on ukko Wahl?
+
+-- Niin, mihin hiiteen on ukko hävinnyt juuri nyt, kun koko kaupunki
+kaipaa häntä? huudahti raatimieskin.
+
+Samana iltana oli Jaakkola lähtenyt kävelemään kaupungin ulkopuolelle.
+
+Hänellä oli aamupäivällä ollut pitkä keskustelu Fanny-neidin
+kanssa Pastorinniemessä. Sen jälkeen oli hän työskennellyt koko
+päivän ahkerasti uudessa talossaan, kirjoittanut kirjeitä, tehnyt
+kustannusarvioita ja lähettänyt sähkösanomia. Välillä hän oli käynyt
+antamassa määräyksiä puusepille ja maalareille, jotka olivat työssä
+rakennuksen siinä päässä, johon myymälä oli tuleva. Se oli alunpitäen
+liikehuoneistoksi rakennettu, mutta oli ollut käyttämättä apteekkari
+Silvénin hallitessa taloa. Siinä oli nyt vain suoritettava eräitä
+muutostöitä.
+
+Ensi sanoista olivat puusepät ja muut työntekijät tajunneet Jaakkolan
+mieheksi, joka osasi panna työn käyntiin, tiesi mitä on tehtävä
+ja miten se on tehtävä. Hän ikäänkuin sähkötti ympäristönsä heti
+kun hän työhön ryhtyi. Rehtori Perander, joka oli pistäytynyt
+päivällä ohikulkiessaan katsomaan ystävänsä puuhia, ei ollut tuntea
+Jaakkolaa samaksi mieheksi, joka niin tyynesti ja levollisesti nautti
+joutilaisuudesta ja "katsasteli", kuten hän sanoi.
+
+-- Tässä on nyt taas eri meininki! sanoi Jaakkola jostakin katonrajasta
+rehtorin sisäänastuessa. -- Ensi kuussa pitää liikkeen olla pystyssä ja
+hyvässä vauhdissa.
+
+-- Niin, ellet sitä ennen ole pudonnut noilta tikapuiltasi ja taittanut
+niskaasi, sanoi rehtori.
+
+-- Ei poika, älä luule! Näkisitpä, millaisilla telineillä ukkoset New
+Yorkissa keikkuvat, kun pilvenpiirtäjän rautarunkoa rakennetaan!
+
+Päivän työn tehtyään oli Jaakkola lähtenyt kävelemään ohi kirkon, halki
+kirkkopuistikon ja pitkin rantaa vievää polkua kaupungin laitumille
+päin.
+
+Ilta oli lämmin, mutta pilvinen ja hämärä.
+
+Hänen päästyään Jussinpuron poikki sillaksi asetettujen hirsien yli
+sukelsi tien vierestä esiin olento, jota olisi voinut pitää jonain
+romanttisen ryöväriheimon kunnioitettuna johtajavanhuksena -- pieni,
+kuivettunut ukko, jolla oli hartioillaan haalistunut sinertävä viitta
+ja tavattoman leveälierinen huopahattu syvälle päähän painettuna.
+Nenällä oli pyöreät silmälasit ja leuassa vaaleanharmaa, harva parta.
+
+Tämä merkillinen otus, joka nähtävästi oli tullut puron reunaa johtavaa
+polkua Pastorinniemestä päin, pysähtyi kädet ristissä rinnalla keskelle
+tietä Jaakkolan eteen ja sanoi ohuella, vinkuvalla äänellä:
+
+-- Mite te teelle vaanitte?
+
+Jaakkola pysähtyi hämmästyneenä ja tarkasteli ukkoa.
+
+-- Kuka olette ja mitä tahdotte? kysyi hän.
+
+-- Mine olen majister Wahl, jos tietee tahdotte, vinkui ukko. -- Nyt te
+olette satimessa!
+
+-- Ahaa, sanoi Jaakkola, jonka hartioita pidätetty iloisuus alkoi
+hytkyttää. -- Vai olette te maisteri Wahl! Sanomattoman hauskaa tavata
+pitkästä aikaa. Minun nimeni on Jaakkola.
+
+-- Mine tieden sen! kirkaisi ukko. -- Ei, elkee ojentako minulle,
+ketenne, en mine siihen kuitenkaan tartu.
+
+-- Yhtä lystiä, sanoi Jaakkola, pistäen kädet päällystakkinsa
+taskuihin. -- Mitäs te sitten oikein minusta haluatte?
+
+-- Olenhan jo kysynyt teilte, ette mite te teelle vaanitte? huusi ukko
+kimeällä äänellä.
+
+-- Suuremmalla syyllä voisin minä tehdä teille saman kysymyksen, sanoi
+Jaakkola, tarkastellen ryöväripäällikkö-maisteria silminnähtävästi
+hyvin huvitettuna. -- Mutta jos välttämättä tahdotte tietää, niin olin
+täällä vain kävelyllä, iltakävelyllä.
+
+-- Miksi hiivitte te iltakevelylle metsesse kuin rosvo? jatkoi ankara
+ukko kuulusteluaan. -- Tunnustakaa suoraan, ette te aioitte kiertee
+tete tiete Pastorinniemeen! kiljaisi maisteri ja otti niin uhkaavan
+askeleen eteenpäin, että Jaakkola vaistomaisesti peräytyi askeleen.
+
+-- Hen pakenee! Hen pakenee! kirkui ukko riemuissaan.
+
+-- Enkä pakene! väitti Jaakkola hiukan nolona. -- Mutta mitäs teillä
+oikein on asiaa minulle?
+
+-- Tunnustakaa, ette aikomuksenne oli hiipie Pastorinniemeen! huusi
+ukko.
+
+-- Minä käyn Pastorinniemessä päivällä, selitteli Jaakkola
+hyväntahtoisesti. -- Päivällä ja valtatietä myöten. Olin siellä muuten
+jo tänään aamupäivällä.
+
+-- Mine tieden sen! huusi vanhus, heristäen nyrkkiään. -- Te olette
+olleet sielle usein, liian usein! Luulitte voivanne tehde mite haluatte
+minun poissaollessani. Mutta nytpes olettekin kiikisse!
+
+-- Miksi en minä saisi käydä Pastorinniemessä milloin haluan? kysyi
+Jaakkola.
+
+-- Siksi, ette mine kiellen sen! huusi ukko, hypähtäen tasajalkaa
+tantereesta, molemmat nyrkit pystyssä.
+
+-- Mutta jospa en välitä kiellostanne? kysyi Jaakkola.
+
+-- Fanny kuuluu minulle! kirkaisi ukko. -- Olen teneen puhunut henen
+sisariensa kanssa, ja he ovat ilmoittaneet, ettei heille enee ole
+miteen minua vastaan.
+
+-- Vai niin, mutta mikäli olen huomannut, on Fannyllä itsellään koko
+joukon teitä vastaan, sanoi toinen.
+
+-- Te tulette katumaan, ellette heti katkaise velejenne Fannyn kanssa!
+huusi ukko.
+
+-- Vanha mies, sanoi Jaakkola vakavasti. -- Annan täyden kunnian
+harmaille hiuksillenne...
+
+-- Mite on teille minun hiusteni kanssa tekemiste! huusi ukko aivan
+suunniltaan raivosta.
+
+-- Kunnioitan ikäänne, mutta annan teille samalla sen hyväätarkoittavan
+ilmoituksen, että ellette tästä hetkestä alkaen heitä rauhaan neiti
+Svebeliusta, jota olette vuosikausia hävyttömästi kiusannut, niin
+joudutte tekemisiin minun kanssani, ja silloin teidät peijakas perii!
+Minä toimitan teidät heti hullujenhuoneeseen!
+
+-- Mihin?! kirkaisi ukko.
+
+-- Hullujenhuoneeseen! toisti Jaakkola järkähtämättömästi.
+
+-- Haa, konna! huusi maisteri, kaivoi taskustaan jotain ja heitti sen
+Jaakkolan silmille.
+
+Jaakkola koppasi lennosta käteensä tuon esineen ja havaitsi sen
+vanhaksi, kuluneeksi hansikkaaksi. Hän ripusti sen varovaisesti
+vieressä olevan pajupensaan oksaan, mutta ukko huusi:
+
+-- Teiden on taisteltava kanssani!
+
+-- Mitä! huudahti Jaakkola kummissaan. -- Tahtoisitteko nyrkkeillä
+kanssani?
+
+-- Ei, kaksintaistelu pistooleilla, kymmenen askeleen peeste... piff,
+paff, puff! huusi vanhus, sätkytellen käsiään ja jalkojaan, niin että
+viitta liehahteli hänen hartioillaan.
+
+Jaakkola pani kätensä ristiin ja katseli ukkoa vilpittömästi ihmetellen.
+
+-- Kuulkaa, menkää nyt kotiin nukkumaan! sanoi hän sitten isällisesti.
+-- Minä ainakin olen saanut teistä tarpeekseni ja käännyn takaisin.
+
+-- Hen pelkee! Hen pelkee! hihkaisi ukko ihastuneena.
+
+Jaakkola kääntyi takaisin, pitäen kuitenkin varansa, ettei ukko saisi
+pukata häntä alas puroon. Sillalla hän kääntyi antamaan viimeisen
+varoituksen:
+
+-- Ja muistakaa sanani: ellette lakkaa hassutuksistanne, niin teidän
+käy huonosti!
+
+-- Pelkuri! Raukka! huusi ukko. -- Mine en velite -- heiden
+uhkauksistanne!
+
+Jaakkola lähti kävelemään takaisin kaupunkiin, ukon jäädessä
+voitonriemuisena seisomaan puron toiselle puolen, hajasäärin, kädet
+lanteilla ja leveälierinen hattu korvien yli painettuna.
+
+
+
+
+X
+
+
+Kähkösen lesken turhamaisuus aiheutti seuraavana aamuna pienen
+kohtauksen Neuvoksen Arkun pihamaalla.
+
+Kähkösen leskellä, joka asuu pihan perällä olevassa rakennuksessa
+aivan Sikasen huonekunnan seinäntakana, on tytär, joka on naimisissa
+Tampereella poliisikonstaapelin kanssa. Tästä tyttärensä arvoasemasta
+on Kähkösen leski hyvin ylpeä ja käy joka kesä tytärtään ja vävyään
+tervehtimässä.
+
+Nytkin hän oli ollut tällaisella matkalla ja palasi juuri kotiin.
+
+Hän oli ottanut laivarannasta ajurin, ajuri Jehkosen, ja käskenyt ajaa
+kotiinsa.
+
+Jehkonen kyyditsi hänet portille ja pysäytti siihen hevosensa, mutta
+akka huusi:
+
+-- No aja pihaan asti!
+
+-- Enkä aja, sanoi Jehkonen. -- Eihän siellä pääse kääntymään takaisin.
+
+-- Pääset kyllä kääntymään, kun ajat tuon hernemaan ympäri, sanoi akka.
+-- Älä luulekaan, että minä sinulle mitään maksan, ellet kyyditse minua
+portaitten päähän asti!
+
+Jehkosen rokonarpinen naama nytkähteli kiukusta. Ensin hän aikoi
+hypätä alas kuskipukilta, heittää akan myttyineen ja nyytteineen
+kadulle ja ajaa tiehensä maksua ottamatta, mutta sitten meni tähän
+kunnon hevosmieheen riivaaja, joka muutti hänen mielensä. Hän huitasi
+hevostaan piiskalla ja ajoi hyvää vauhtia pihaan. Saksmanin portaitten
+päässä oli maassa isonlainen kivi, ja hän ajoi ensiksikin sen yli,
+niin että rattaat pahasti keikahtivat ja Kähköskä kiljaisi korvia
+vihlovasti. Samassa löi Jehkonen hevostaan toisen kerran piiskalla, ja
+koni lähti nelistämään täyttä kyytiä hernemaan ympäri. Kun lähestyttiin
+hernemaan takana ulkohuonerakennuksen sitä ovea, joka kuului Kähköskän
+huoneeseen, huusi akka:
+
+-- Ptruu... ptruu... kuule, Jehkonen, älä aja enää... voi hyvä isä kun
+ajoi ohi!
+
+-- En saanut hevosta pysähtymään! rämähti Jehkonen, lasketellen täyttä
+neliä ympäri pihaa.
+
+Kähköskän huudot ja kiljunta kutsuivat ulos koko talon väen.
+Ulkohuonerakennuksesta tuli Sikasen akka lapsineen ja muut siellä
+asuvat akat ja ukot, toisella puolen ilmestyivät portailleen ukko
+Saksman ja Martta, kohmeloiset käräjäkirjurit ja ompelijatar sisarineen
+sekä jarrumiehen leski, pieni, puolialaston lapsi käsivarrellaan.
+
+Jehkonen antoi hevosensa nelistää kolme kertaa ympäri pihan Kähköskän
+kiljuessa ja voivotellessa ja lukuisan katsojajoukon äänekkäästi
+riemuitessa.
+
+Neljännen kerran ulkohuonerakennuksen kohdalle tullessaan ajoi hävytön
+Jehkonen niin läheltä hernemaata, että rattaiden oikeanpuoleiset pyörät
+putosivat hernemaan ojaan ja Kähköskä lensi rattailta myttyineen suin
+päin hernemaahan, vieläpä juuri omaan penkkiinsä.
+
+-- Hööööö! hurrasi ihastunut katsojajoukko, ja Sikasen lapset hyppivät
+rajattomassa riemussaan korkealle ilmaan.
+
+Ennenkuin Kähköskä oli ehtinyt päästä jaloilleen hernemaasta, oli
+Jehkonen nostanut rattaat ojasta ja ajanut tiehensä. Siinä hän teki
+varsin viisaasti, sillä julmistunut Kähköskä olisi ylös päästyään
+raapinut hänen kasvonsa verille kuin vihastunut kollikissa.
+
+Kun Kähköskä ilmestyi näkyviin hernepenkistä, esitti ukko Saksman, joka
+polvet koukussa ja vatsaansa pidellen oli nauranut läkähtymäisillään
+tälle ilmaiselle, erinomaisesti esitetylle näytökselle, eläköönhuudon
+Kähköskälle:
+
+-- Eläköön!
+
+-- ... köööön! yhtyi kiitollinen katsomo keuhkojensa pohjasta
+suosionosoitukseen.
+
+Kun ei Kähköskä nähnyt Jehkosta missään, huusi hän, pudistellen multaa
+hameistaan, mytyistään ja käsistään:
+
+-- Osasipas hävitä näkymättömiin, pahanhengen rupinaama! Onko tämä
+mikä ajuri, tämä, joka lennähtää ihmistä kuin rietas! Hävytön heittiö,
+ptfui! Ei olisi ensin viitsinyt pihaan ajaa ja sitten teki tämän!
+Mutta olipa vieraitamiehiä, oli, oli, oli vieraitamiehiä, oli, oli,
+oli näkijöitä tarpeeksi asti, kaikki olivat läsnä hyvät naapurit ja
+kylänmiehet ja Saksmannin pitkäparta ja Sikasen akka pentuineen, ja
+kyllä nyt on lysti ja kyllä nyt nauretaan ja rähätetään "hähä hähä
+hähä" ja kyllä nyt on kielet pitkällä ja vesi tippuu suupielistä ja
+niin ollaan kuin korpit ja silmätkin noukittaisiin turvattoman lesken
+päästä... rähähähä hähähähä! matki suuttunut akka toisten naurua ja
+kömpi ovelleen, tehden kuitenkin koko katsomolle omistetun ruman
+tempun, ennenkuin hävisi ovesta sisään.
+
+Katsojat palasivat, hyvin tyytyväisinä näkemiinsä ja kuulemiinsa,
+takaisin kukin kotilietensä ääreen. Ukko Saksman vain jäi istumaan
+portailleen ja jarrumiehen leski lapsi käsivarrellaan seisomaan omalle
+portaalleen.
+
+-- No siinä nyt näki herra Saksmankin, miten ylpeys riivaa tuommostakin
+vanhaa akkaa! aloitti jarrumiehen leski sujuvasti. -- Kerjuulla
+elää tämä Kähköskäkin toisen puolen vuotta ja toisen puolen juoksee
+vaivaishoidon herrojen luona mankumassa, -- niin -- ja issikalla
+häntä vain pitää kyyditä kuin parasta ruustinnaa! Se on taas ollut
+siellä tyttärensä luona, -- niin -- ja kun tytär on poliisin rouvana,
+niin siitä on sitten Kähköskän nokka pystyssä eikä jaksa nyyttejään
+laivarannasta tänne asti kantaa! He-he-he, ihan näet naurattaa kun
+ajattelee, miten komeasti se tahtoi ajaa pihaan ja näyttää, että
+näin sitä meillä tullaan poliisin rouvan kestistä Tampereelta --
+ja komeasti tultiinkin, niin että kuono oli lopuksi multapenkissä,
+he-he-he! Minä ihan annan tuolle Jehkoselle vehnäskahvit, kun se
+ensi kerran tästä sivu ajaa. Ei kannattaisi ylpeillä, ei kannattaisi
+ylpeillä Kähköskänkään -- niin -- viime kuussa sai meiltäkin kupillisen
+kahvinpapuja lainaksi, eikä ole vieläkään ollut millä takaisin maksaa,
+vaikka kannattaa laivoissa ja junissa matkustaa ja issikalla ajella
+ympäri hernemaata! Mutta kun synti ja rietas saa ihmisen sydämessä
+vallan, niin on se sokea, "pöyhistellen ihmiskurja on niin nurja, ettei
+huoli kestäkään"... tietäähän sen, kun on poliisi vävynä! Olisi jo aika
+Kähköskälläkin ajatella tilaansa, niinkuin veisataan, että "mistäs siis
+sä olet tullut vaivainen näin ylpeeksi, sull' ei mitään aluss' ollut,
+lopuks' kaikki katoopi, kuink' ei sua inhota komeutes korea, tiedäthän:
+se häviääpi, matoin ruuaks' viimein jääpi" -- niin --
+
+Jarrumiehen leski veti henkeä, huokasi, niisti nenäänsä ja pyyhki
+silmiään esiliinalla. Sitten hän jatkoi:
+
+-- Kummallinen on maailma tähän aikaan, ihmeellisen kummallinen --
+niin -- mitähän tiennee? Ei se ainakaan hyvää tiedä, tietäneekö sitten
+pahaa, niin -- Ei ole tainnut herra Saksman kuullakaan vielä sitä
+viimeisintä asiaa, kun näet tulee kaksintaistelu sen maisteri Wahlin ja
+sen entisen Jaakobsonnin pojan välillä, sen miljuneerin...?
+
+-- En minä ole vielä sitä kuullut, ilmoitti ukko Saksman ihmeissään ja
+totuuden mukaisesti.
+
+-- Niin, semmoinen on asia, että se Wahlin maisteri on eilen antanut
+manuun sille miljuneerille siitä Pastorinniemen ryökkinästä -- niin
+--. Eikös se ole hullua, kun kaksi hullua rupeaa kaksintaisteluun
+kolmannesta hullusta... he-he-he? Vaikka eihän tämä olisi mikään naurun
+asia, tämä kaksintaistelu... Kamalaa on, kun kaksi ristittyä ihmistä
+ja herraa alkaa ampua toisiaan ihan välipuheen perästä ja kuuluuhan
+ne olevan vieraatkin miehet semmoisessa tilaisuudessa -- niin -- ja
+lääkäri ja pappi. Niin kertoivat akat tuolla torilla, että semmoinen
+on laki kaksintaistelussa, että kuka ensiksi kuolee, niin lääkäri sen
+todistaa kuolleeksi ja sitten pappi siunaa haudan siihen paikkaan --
+niin -- mutta eikö se olekaan sanottu herroille ja muille ylhäisille,
+että ei sinun pidä tappaman?
+
+-- Mistäs te oikein olette sellaisia uutisia kuullut? kysyi ukko
+Saksman epäileväisesti.
+
+-- Voi, voi, herra Saksman, koko kaupunkihan siitä puhuu... Wahlin
+maisteri on itse kertonut, että hän on antanut sille miljuneerille
+manuun kaksintaisteluun ja ampuu sen seulaksi. Nyt kuuluu Wahlin
+maisteri harjoittelevan ampumaan omissa huoneissaan, ja kadulle kuuluu
+kuuluvan sellainen räiske, etteivät ihmiset uskalla ohi kulkea... ja
+semmoinen paksu ruudinsavu kuuluu pöllyävän ikkunoista -- niin --
+kamalaa on ajatella sitä Wahlin maisteria, kun on semmoinen vanha
+tarhapöllö ja vielä tuollaisia asioita puuhaa... akat sanoivat sen
+miljuneerin tehneen jo testamenttinsa -- niin -- voi hyvä isä kun
+vellipata on unohtunut tulelle, joko lie pohjaanpalanut!
+
+Jarrumiehen leski katosi äkkiä sisään. Lauri Saksman tuli samassa
+portista ja sanoi:
+
+-- No nyt sitä, isä, tulee lysti, kun ukko Wahl on ilmestynyt
+kaupunkiin!
+
+-- Sitähän se tuo jarrumiehen leski tuossa juuri toimitti. Tiesipä
+vielä kaksintaistelunkin olevan tulossa.
+
+-- Kyllä siinä perää on. Kuulin torilla akkojen siitä kaakattavan
+ja pistäydyin kysymässä Jaakkolalta itseltään. Jaakkola oli vähän
+harmissaan siitä, että asia oli jo joutunut kaupunkilaisten hampaisiin,
+ja kertoi, että Wahl oli eilen illalla ollut syödä hänet ja haastanut
+oikein kaksintaisteluunkin... mutta kyllä se ukko on vielä päivissä,
+jos se saa Jaakkolan suuttumaan.
+
+Lauri istui isänsä viereen portaalle, nyppi viiksiään ja jatkoi:
+
+-- Kävin säikyttelemässä metsänvartija Tolosen, joka oli ruvennut
+hätyyttelemään Matti Luontoa, ja Tolonen oli aluksi hyvin koppavata
+poikaa, mutta kun minä aloin puhua niistä kaatuneista puista, jotka hän
+keväällä möi omin lupinsa Räsäselle, niin lankesi siltä luonto! Ihan
+oli nenänpääkin valkoisena. Ja Matti saa nyt asua rauhassa puussaan.
+Kävin sitten Mattia katsomassa. Oli rakentanut jonkinlaisen lavan
+ainakin kahden sylen korkeuteen muutamaan isoon petäjään ja lavalle
+havumajan. Siellä hän nyt sitten paastoaa. Elää kuin kotka pesässään.
+
+Sikasen akka kulki hernemaan poikki portille päin tyhjä pärevasu
+selässään.
+
+-- Minnekäs Sikasen emäntä oikein vasun kanssa lähti? kysyi Saksman.
+
+-- Läksin tuolta Nissisen työmaalta lastuja kahvipuikseni pyytämään,
+sanoi akka, pysähtyen keskustelemaan. -- Ei viitsi kotonakaan olla,
+kun tuo Kähköskä haukkuu ja säkentää seinän takana, niin ettei sitä
+jaksa koko päivää kuunnella. Mutta eiköhän herkeä säkentämästä kun
+kahvinhajua nokkaansa saapi! Vaan taitaa saada tänä päivänä minun
+kahviani odottaa... on se niin hävittömästi siellä minunkin kunniaani
+loukannut. Se on _niin_ hävitön ihminen, että sitä ei uskoisi! On se
+välistä makeata ja matlakkaa, niin että luulisi, ettei ihmisellä voi
+tuon parempaa ystävää olla, mutta annas taas toisen kerran! Se on
+olevinaan vielä semmoinen unennäkijäkin. Kuulkaas, herra Saksmanni,
+minkälaisia unia se näkee! Yhtenä päivänä viime kesänä oli tuolta
+jarrumiehen lesken porstuasta kadonnut varsiluuta, ja tietäähän sen,
+minkälainen kotkotus tässä pihassa silloin oli! Jarrumiehen leski
+haukkui rosvoiksi koko talon väen, jokaisen erikseen -- teistäkin
+sanoi, ettei sitä tiedä, vaikka olisivat nuo Saksmannit ottaneet,
+kun aina tässä pihalla kuikuilevat, eivätkä taida omat luudat hääviä
+olla... ajatelkaas, herra Saksmanni! -- ja sitten oli mennyt Kähköskä
+hänen luokseen kertomaan nähneensä semmoisen unen, että se kadonnut
+varsiluuta oli muka minun porstuassani! _Minun_ porstuassani! Ja eikös
+vain akka, nimittäin tuo jarrumiehen leski, tule minun porstuaani
+ja ala siellä hamuilla ja koluta. Minä olin juuri puuronkeitossa --
+oli lauantaipäivä siinä puoli kolmen korvissa, taisi olla jo kohta
+kolmekin -- ja kuulen kolinaa porstuasta ja ajattelen, että koiratkohan
+siellä koluavat vai olisiko se Tiihosen sianporsas taas lähtenyt
+juoksentelemaan ja tullut meidän porstuaan. Aukaisen oven ja ajattelen
+että ajan pois, olipa tuo sitten koira tai porsas. Siinä on sinulla
+sitten koira tai porsas! Jarrumiehen leski on juuri ulos menossa,
+meidän luuta kädessä. Minä kysyn, että mitä hän meidän porstuasta
+hakee, ja tämä alkaa soimata minua, että olen muka pihalta ottanut
+hänen varsiluutansa. Kyllähän minä annoin hänelle senkin varsiluudan!
+Tulihan siitä oikein käsirysy, ja kun pihalle päästään ja katsotaan,
+niin minun luutanihan se tietysti oli. Ei ole meillä milloinkaan
+vierasta tavaraa tarvittu eikä haluttu. Rehellisinä on koetettu olla ja
+vaeltaa, vaikka on paljon murhetta ollut ja vastoinkäymistä, jaa jaa,
+sillä rehellisyys se maan perii, ja puuro kerkisi siinä kahakassa palaa
+pohjaan. Mutta Kähköskä ihmettelee siinä samassa jarrumiehen lesken
+hävittömyyttä, että sillä tavalla ihmisiä epäilee ja syyttää, vaikka
+itse oli koko sopan keittänyt. -- Terveenäkö se on tämä herra Saksmanni
+ollut?
+
+-- Terveenähän sitä on oltu, kiitos kysymästä.
+
+-- On tainnut olla Martta-ryökkinäkin terveenä?
+
+-- Mikäpäs häntä olisi vaivannut, nuorta ihmistä.
+
+-- Niin, kyllähän nuorten kelpaa -- hyvä isä, kun menee tässä päivä
+tarinoidessa, ja minulla on niin kiire niitä lastuja hakemaan. No
+hyvästi nyt sitten!
+
+
+
+
+XI
+
+
+Herra Tuulonen heräsi aamulla kello kahdeksan tienoissa kadulta
+ikkunansa alta kuuluvaan rummun pärrytykseen, joka ensin hiukan
+säikähdytti häntä.
+
+Hän hypähti vuoteestaan ja avasi ikkunan, pistäen päänsä ulos.
+
+Kadulla ei näkynyt muuta kuin vanha, ontuva ukko, joka suurta,
+paikattua rumpua pärryttäen marssi eteenpäin hyvin sotaisen näköisenä.
+
+Kadunkulmaan päästyään ukko pysähtyi, päästi soittokoneestaan ankaran
+loppupärrytyksen ja luki sitten kovalla äänellä seuraavan julistuksen:
+
+"_Kuulutus!_ Huomenaamulla muutetaan kaupungin karja Sipilän niityltä
+Jussinpuron laitumelle. -- _Rahatoimikamari_".
+
+Tiedonantonsa ensimmäisen ja viimeisen sanan lausui ukko erityisellä
+ponnella, pisti sitten julistuksen taskuunsa ja lähti mahtavasti
+rummuttaen ontumaan seuraavaan kadunkulmaan. Hra Tuulonen oli täten
+tutustunut kaupunkimme julkiseen "rummuttajaan" Kyllös-Pekkaan.
+
+Kirjailija pukeutui ja lähti ulos, otettuaan käteensä pari kirjaa Yrjö
+Kurosen kirjastosta.
+
+Aamu oli kaunis. Pihapuissa livertelivät linnut, vanhan haavan lehdet
+kahisivat tuulessa ja nurmikko tuoksui raikkaasti.
+
+Nuori mies asettui mukavaan asentoon riippumattoon ja alkoi lukea.
+
+Neljännestuntiin ei pihalla näkynyt ketään.
+
+Sitten juosta sipsutteli pihan poikki puodista päin neiti Leijanen.
+
+Hän ei näyttänyt huomanneenkaan hra Tuulosta.
+
+Neiti Leijasen tultua aivan lähelle putosi hänen kädestään lankakerä,
+vierien juuri riippumaton alle.
+
+Hra Tuulonen kiiruhti heti hyppäämään alas riippumatosta, mutta
+koska matto oli hieman liian korkealla, niin ei se onnistunut ensi
+yrityksellä.
+
+Neiti Leijanen huudahti hiljaa huomatessaan hra Tuulosen rimpuilemisen
+riippumatossa ja sanoi:
+
+-- Ai, anteeksi... älkää vaivatko itseänne... mutta samassa onnistui
+hra Tuulosen pudottautua alas riippumatosta. Vähällä oli, ettei hän
+pudonnut neiti Leijasen niskaan, viimemainittu kun juuri silloin
+kyykistäytyi ottamaan lankakerää puun juurelta.
+
+Kirjailija esitti itsensä, ja neiti Leijanen vakuutti syvästi
+punehtuen, että hänestä oli tavattoman hauskaa tutustua. Aivan samaa
+vakuutti omasta puolestaan mitä lämpimimmin myöskin hra Tuulonen.
+
+Nuorten välille olisi varmaankin sukeutunut pitempikin keskustelu,
+ellei neiti Leijanen samassa olisi kuiskannut: "kauppias tulee" ja
+rientänyt nopein, kevein askelin tiehensä.
+
+Kauppias Kuronen ei kuitenkaan ollut huomannut mitään. Hän oli tulossa
+kaupungilta ja oli ilmeisesti tavallista paremmalla tuulella.
+
+Kirjailija asettui jälleen riippumattoon ja alkoi lukea. Vähitellen
+hänen katseensa kuitenkin siirtyi kirjan lehdiltä puitten latvoihin,
+joiden välitse näkyi sinistä taivasta ja pilvenhattaroita.
+
+-- Mukava tyttö! ajatteli hän, neiti Leijasta tarkoittaen. -- Ehkäpä
+hänen kanssaan voi pitää hieman hauskaa...
+
+Hra Tuulonen vaipui haaveilemaan. Mutta äkkiä hän muisti, mitä
+varten oli tähän kaupunkiin saapunut, karisti kaikki neiti Leijaseen
+suuntautuneet rusohohteiset haaveet ajatuksistaan ja rankaisi
+huikentelevaista mieltään alkamalla uudelleen ahkerasti lukea
+"Monte-Criston kreiviä".
+
+       *       *       *       *       *
+
+Aamiaispöydässä tutustui hra Tuulonen neiti Anni Kuroseen.
+
+Kirjailija oli kuvitellut neiti Kurosta omenaksi, joka mahdollisesti
+saattoi kasvaa korkeanlaisella oksalla, mutta havaitsi nyt suureksi
+pelästyksekseen, että tässä olikin nähtävästi kysymys taatelista, joka
+oli huikean palmun latvassa.
+
+Neiti Kuronen oli hyvin miellyttävä, hyvin sivistynyt ja hyvin
+kohtelias, mutta hänellä oli merkillinen eikä suinkaan rohkaiseva tapa
+katsella hra Tuulosen pyöreitä, nykeröllä nenällä ja vetisenharmailla
+pässinsilmillä kaunistettuja kasvoja kuin kaukoputken läpi, nimittäin
+kääntäen kaukoputken ohuemman pään hra Tuuloseen päin, jolloin, kuten
+tunnettua, katseltava esine siirtyy kuin taivaanrantaan.
+
+Neiti Kuronen jutteli siitä huolimatta vilkkaasti ja älykkäästi,
+melkeinpä liiankin älykkäästi kirjailijamme mielestä. Hänellä oli suuri
+varasto omia kokemuksia ulkomailta, sillä hän oli matkustellut paljon,
+ja hän osasi kertoa havainnoistaan huvittavalla tavalla, mutta kun
+hra Tuulonen ei ollut koskaan käynyt Maarianhaminaa edempänä, käänsi
+hän pian keskustelun kotoisiin asioihin. Siitä oli se seuraus, että
+neiti Kuronen alkoi tehdä hänen tulevaa suurta romaaniaan koskevia
+kysymyksiä. Kirjailija noudatti kuitenkin salaperäistä vaiteliaisuutta
+tuohon teokseen nähden, ja siihen hänellä kyllä olikin hieman syytä.
+
+-- Toivottavasti saatte täällä ollessanne paljon työtä tehdyksi, sanoi
+neiti. -- Koetamme puolestamme antaa teidän olla niin rauhassa kuin
+suinkin.
+
+Hra Tuulonen kiiruhti vakuuttamaan, ettei se ollut ensinkään
+tarpeellista. Olisi päinvastoin virkistävää seurustella niin paljon
+kuin mahdollista miellyttävien ja sivistyneiden ihmisten kanssa. Se
+lisäisi työhalua, avartaisi näköaloja ja antaisi uusia vaikutteita.
+
+-- Meidän seurassamme ette varmaankaan kovin paljon avartaisi
+näköalojanne, hymyili neiti Kuronen vaatimattomasti. -- Mutta olemmekin
+järjestäneet asiat niin, että voitte työskennellä aivan häiriytymättä.
+Me olemme kaiket viikot mailla, huvilassa, ja kaupunkiasuntomme on
+vapaasti käytettävissänne. Voitte isännöidä aivan mielenne mukaan.
+Isä on kyllä täällä kello kuuteen asti illalla, mutta hän on omissa
+hommissaan ja enimmäkseen myymälän puolella. Olisimme mielellämme
+antaneet herra Tuuloselle yhden huoneen huvilastamme, mutta rakennus on
+vielä osaksi keskeneräinen...
+
+Kirjailija tunsi ikäänkuin maan luisuvan jalkainsa alta. Kylmä hiki
+kihosi hänen otsalleen hänen ajatellessaan tulevia pitkiä, yksinäisiä
+viikkoja.
+
+-- Niin, sanoi rouva Kuronen. -- Kun Yrjökin lähti koko kesäksi
+Englantiin, niin emme pitäneet kiirettä huvilan kuntoon laittamisella.
+Mutta toivottavasti tulee kirjailija sunnuntaisin meitä silloin tällöin
+tervehtimään. Neiti Leijanen ja Kalle Kannas, kauppa-apulaisemme, ovat
+usein sunnuntaisin siellä, kun ilma on kaunis.
+
+Hra Tuulonen kiitti lämpimästi ja vaipui surumielisiin ajatuksiin.
+
+-- Se on ollut näinä päivinä merkillisen masentuneen näköinen, sanoi
+kauppias Kuronen, puuttuen keskusteluun ensi kerran koko aterian aikana.
+
+-- Kuka? kysyi rouva Kuronen.
+
+-- No, sepä Kalle Kannas. Ihan kuin olisi voinsa myönyt ja rahansa
+hukannut. Ei se ole ensinkään hänen, tapaistaan...
+
+-- Onneton rakkaus! sanoi neiti Kuronen.
+
+-- Hm, murahti isäukko. -- Tai huono ruuansulatus. Mutta tottapahan
+siitä toipuu, kun on aikansa päätään riiputtanut.
+
+Aamiaisen jälkeen lähtivät rouva ja neiti Kuronen huvilalle. Hra
+Tuulonen käveli pitkin askelin edestakaisin huoneessaan ja mietti
+asemaansa.
+
+Hän ei ollut vielä ehtinyt päästä mihinkään päätökseen, kun
+palvelustyttö parin tunnin kuluttua kävi pyytämässä häntä
+aamupäiväkahville ruokasaliin.
+
+Siellä valkeni hra Tuulosen maailmankatsomus taas melkoisesti,
+sillä pöytätoverinaan oli hänellä neiti Leijanen, joka mitä
+rakastettavimmalla tavalla hoiti emännän tehtäviä. Hra Tuulonen,
+joka pari tuntia takaperin oli samassa pöydässä tuntenut itsensä
+arveluttavan pieneksi ja köykäiseksi neiti Kurosen kriitillisen katseen
+edessä, varmistui taas silmänräpäyksessä neiti Leijasen seurassa
+siksi maailmanmieheksi, mikä hän epäilemättä varsinkin tällaisella
+maalaispaikkakunnalla oli.
+
+Neiti Leijanen oli puolestaan suorastaan suloinen. Hänen koko
+olennostaan henki ihaileva arkuus ja arka ihailu hra Tuulosen väkevää
+ja voimakasta runoilijapersoonallisuutta kohtaan, ja se kaino,
+vaatimaton tapa, jolla hän ilmitoi sydämensä syvyydessä jo pitkän aikaa
+piilleen salaisen toivomuksen päästä vielä joskus kauas, kauas pois
+näistä ahtaista oloista ja näiden pikkumaisten ihmisten keskuudesta
+kauniiseen, iloiseen, vapaaseen maailmaan, teki melkeinpä liikuttavan
+vaikutuksen.
+
+Nopeasti, oi nopeasti kiiti se puolituntinen, joka neiti Leijasella
+oli käytettävänään kahvilomakseen. Hra Tuulosen innokkaista pyynnöistä
+huolimatta hän ei kuitenkaan uskaltanut viipyä kauempaa, huomauttaen
+että "ukko on niin hirveän tarkka tällaisissa pikkuasioissa", mutta
+hän lupasi kuitenkin tulla illalla kävelemään hra Tuulosen kanssa ja
+puristi lähtiessään hra Tuulosen kättä hieman alakuloisesti hymyillen
+ja pienillä, pyöreillä poskillaan kaino punastus.
+
+-- Ehkäpä nämä arkipäivät sentään menevät, kunhan järjestetään,
+ajatteli hra Tuulonen.
+
+Ja hyvinhän ne menivätkin. Hra Tuuloselta kului viikko kuin Muhametin
+paratiisissa. Hän nukkui hyvin, söi hyvin ja kuherteli -- meidän täytyy
+valitettavasti jo käyttää tätä sanaa -- neiti Leijasen kanssa. Tyttö
+oli tosin vielä hiukan kaino ja arka, mutta arkuus näkyi vähenevän
+nopeasti päivä päivältä.
+
+-- Ei kuitenkaan tämän pitemmälle! ajatteli hra Tuulonen joka ilta,
+palattuaan saattamasta neiti Leijasta hänen kotiinsa ja keskusteltuaan
+tämän pirteän neitosen kanssa taiteista, runoudesta, kuutamon
+vaikutuksesta ihmismieleen, kukista, tähdistä ja sielujen sympatiasta.
+
+Meidän on kuitenkin, väärinkäsitysten välttämiseksi, annettava hra
+Tuuloselle se tunnustus, ettei hän hetkeksikään unohtanut suurta
+päämääräänsä. Hän oli tosin vielä hietikolla palmun juurella, ja palmu
+oli korkea, mutta juuri siinä hän erosi useista muista runoilijoista,
+että vaikeudet vain kannustivat ja karaisivat häntä, ja kun taateli oli
+vähintäänkin 50,000 markan arvoinen -- ukko Kurosen kuoltua vieläkin
+arvokkaampi -- niin kannatti hänen mielestään lähteä kiipeämään puuhun
+vaikka kynsin ja hampain.
+
+Aivan joka ilta ei hän sentään neiti Leijasta saatellut. Eräänä päivänä
+hän lähti seurahuoneelle tervehtimään ystäviään rakennusmestareita.
+
+Nämä suuresti kunnioitettavat kansalaiset ottivat hra Tuulosen
+vastaan ihastuksen horinalla. Rakennusmestarien suosikki rämpytteli
+taas niitä kahta kappaletta, jotka hän osasi soittaa pianolla, jonka
+jälkeen ryhdyttiin laajoihin ja voimaperäisiin lauluharjoituksiin.
+Rakennusmestarit olivat mielikarvaudekseen unohtaneet kaikki muut
+hra Tuulosen laulut paitsi tuon jylhässä yksinkertaisuudessaan ja
+vakaumuksen syvyydessä mahtavasti vaikuttavan hymnin "Eipä meittiä".
+Sitä olivatkin rakennusmestarit sitten vedelleet ainakin viisisataa
+kertaa. Kello yhden aikaan yöllä lähti kuoro jaloittelemaan,
+ja havaittuaan, ettei minkäänlaisia järjestyksenvalvojia ollut
+läheisyydessä, viritti se järisyttävällä äänen voimalla keskellä katua
+laulun:
+
+    "Suutarin on suuri parta..."
+
+Tähän vastasi hyvinharjoitettu kvartetti kadun toisesta päästä:
+
+    "Koska meill' on nyt joulu.
+    Juhla armas lapsien..."
+
+Sieltä oli tulossa joukko kaupungin herroja, jotka olivat olleet
+pienellä illallisella seuraklubilla ja olivat nyt kotimatkalla, hyvin
+virkistyneinä niin ruumiin kuin hengenkin puolesta.
+
+Molemmat lauluseurat tervehtivät toisiaan lauluilla. Senjälkeen
+päätettiin toimeenpanna leskenjuoksu. Osanottajat järjestyivät
+pareiksi. Lihava rakennusmestari Retunen joutui leskeksi, ja hänen
+huudettuaan: "Viimeinen pari ulos!" lähtivät rakennusmestari Mattila ja
+raatimies Johansson juoksemaan.
+
+Rakennusmestari Retunen osoittautui suuresta vatsastaan huolimatta
+kaikkien ihmeeksi melkoisen hyväksi juoksijaksi ja oli jo saamaisillaan
+kiinni Johanssonin, kun viimemainittu äkkiä pyörähti erääseen
+palokujaan, huutaen mennessään:
+
+-- Juokse, Mattila, Sikilän pihan kautta minua vastaan! Kaikki
+kolme hävisivät näkyvistä. Silloin ehdotti klubilaisten pisin mies,
+proviisori Brändvik:
+
+-- Juostaan me nyt niitä piiloon!
+
+Tämä sukkela esitys hyväksyttiin riemulla, ja miesjoukko lähti
+juoksemaan laivarantaan päin.
+
+Hetken kuluttua saapuivat edelliset juoksijat takaisin. Retunen oli
+kuin olikin saanut kiinni Johanssonin ja palasi nyt hänen kanssaan
+käsikoukussa, Mattilan kävellessä leskenä perässä.
+
+Kolmikon suuttumus oli vilpitön ja suuri, havaitessaan, minkä
+halpamaisen jutkun toiset olivat heille tehneet. Ilmaistuaan
+äänekkäästi vastalauseensa he kaatoivat erään lahon portinpatsaan ja
+lähtivät kotiinsa.
+
+
+
+
+XII
+
+
+Oli sunnuntai. Aamupäivä.
+
+Kirjailija Tuulonen oli laittautunut sunnuntaikuntoon ja lähti
+laivarantaan, josta höyrypursi Sirkka veisi hänet Kurosen huvilalle.
+
+Laivalle saapuivat myöskin neiti Leijanen ja Kalle Kannas.
+
+Neiti Leijanen tuli purren perään ja oli pian vilkkaassa keskustelussa
+hra Tuulosen kanssa, mutta alakuloisen näköinen Kalle Kannas meni,
+tervehdittyään kirjailijaa niukalla lakinkohotuksella, keulaan ja pysyi
+siellä koko matkan.
+
+Kurosen huvila oli kauniilla paikalla, mutta siitä oli vasta
+rakennuksen toinen pää kunnossa.
+
+Pihamaa ja puutarha olivat sitävastoin täydessä järjestyksessä,
+sillä kauppias Kuronen oli ostanut vanhan, hyvinhoidetun huvilan,
+rakennuttaen siihen vain uuden asuinrakennuksen.
+
+Huvilalla saivat vieraat ensimmäiseksi sen tiedon, että kauppias
+Kuronen vaimoineen ja tyttärineen oli lähtenyt puolen peninkulman
+päässä olevaan kauppias Salinin huvilaan, jonne kauppias Salin itse oli
+moottorivenheellään käynyt heitä hakemassa. Mutta he olivat antaneet
+palvelusväen toimeksi saattaa perille vilpittömän toivomuksen, että
+vieraat olisivat tästä huolimatta ihan niinkuin kotonaan.
+
+-- Kiitoksia paljon! ajatteli hra Tuulonen harmistuneena.
+
+Eikä suinkaan suotta.
+
+Hän oli varustautunut tänä päivänä aloittamaan ensimmäisten
+piirityshautojen kaivamisen sen linnoituksen ympärille, johon hänen
+tuleva puolisonsa oli varustautunut. Häntä oli laivassa salaa
+harmittanut, että neiti Leijanenkin oli "tuppautunut" mukaan, sillä
+viimemainitun läsnäolo vaikuttaisi häiritsevästi hänen suunnitelmiinsa,
+mutta nyt hän tunsi harminsa keskellä kiitollisuutta neiti Leijasta
+kohtaan, jonka läsnäolo pelasti hänet kuolettavan ikävästä päivästä.
+
+-- Tämähän on aivan kuin minun järjestelmällistä karttamistani!
+soimasi Kauno Tuulonen ajatuksissaan herrasväki Kurosta. -- Ensin
+saan olla yksin koko viikon kaupungissa, tuo keikaileva tytönletukka
+ja sivistymättömät talonhuijarit ainoana seuranani, ja sunnuntaiksi
+puikkivat vieraisille!
+
+Hra Tuulonen ryhtyi nyt korvaamaan edes vähäiseksi osaksi vahinkoaan
+pitämällä innokkaasti seuraa neiti Leijaselle.
+
+Kalle Kannaksesta ei heillä ollut mitään haittaa, sillä tämä surullisen
+haahmon ritari hävisi kohta valokuvauskoneineen ja murheellisine
+mielialoineen kiertelemään metsää ja kallioita sillä niemellä, jolla
+huvila oli.
+
+Neiti Leijanen oli sunnuntaipuvussaan ja tukka huolellisesti
+käherrettynä vielä viehättävämpi kuin arkipäivinä. Hän puhui paljon
+ja nauraa kikatti iloisesti jokaiselle sanalle, minkä kirjailija
+suustaan päästi. Hra Tuulonen jäi itsekin välistä ihmettelemään, mitä
+merkillisen lystillistä ja sukkelaa hän olikaan mahtanut lausua,
+riehahtelevan toverinsa purskahtaessa niin hillittömään nauruun.
+
+Päivällistä syötiin kolmisin. Neiti Leijanen ja hra Tuulonen
+ylläpitivät vilkasta, henkevää keskustelua luonnon kauneudesta,
+maalaiselämän eduista ja varjopuolista, suurkaupunkielämän ihanuudesta
+ja pikkukaupunkielämän naurettavasta mitättömyydestä. Kalle Kannas
+oli aivan vaiti tai naurahti kohteliaasti, mutta hieman vaisusti,
+kun kirjailija lausui jonkin väittämän, joka silminnähtävästi oli
+sukkeluudeksi tarkoitettu.
+
+-- Herra Kannas on viime aikoina ollut niin hirveän hiljainen, sanoi
+neiti Leijanen, joka alusta alkaen oli ollut selvillä siitä, että
+työtoverinsa surumielisyys oli mustasukkaisuutta hänen takiaan ja joka
+mielessään suuresti nautti toisen sydämentuskista.
+
+-- Varmaankin se johtuu huonosta ruuansulatuksesta, kuten kauppias
+Kuronen arveli. Minä suosittelisin herra Kannakselle kasvisruokia tai
+pientä paastoa, neuvoi kirjailija suopean leikillisesti.
+
+Kauppa-apulainen karahti korviaan myöten punaiseksi ja avasi jo suunsa
+antaakseen pisteliään vastauksen, mutta malttoi sitten mielensä ja
+vastasi rauhallisesti:
+
+-- Olen nukkunut viime aikoina hiukan huonosti ja olen siitä syystä
+ehkä vähän väsynyt.
+
+-- On omituista, mikä teille pikkukaupunkilaisille oikeastaan voisi
+unettomuutta aiheuttaa? Sehän on sellainen kulttuuritauti, josta
+luulisi ainakin teidän, herra Kannas, säilyneen! sanoi kirjailija
+Tuulonen, hieman sääliväisen hymyn väreillessä hänen pyöreillä,
+itsetietoisilla kasvoillaan.
+
+-- Niin, todellakin! huudahti neiti Leijanen, helähtäen iloiseen
+nauruun.
+
+-- Jollei tuo ole jokseenkin peittelemätön letkaus minun
+koulunkäymättömyydestäni, ajatteli Kalle Kannas, niin sitten ei mikään.
+-- Mutta olkoon.
+
+Eikä hän sitten puhunut enää sanaakaan päivällispöydässä.
+
+Päivällisen jälkeen täytyi kirjailijan välttämättömästi nukahtaa. Hän
+oli tottunut pitämään perusteelliset ruokalevot, eikä häntä haluttanut
+uhrata tätä suurta nautintoa neiti Leijasen takia. Hän siis pyysi
+anteeksi neitoselta, että hänen täytyi mennä hetkiseksi lepäämään,
+ilmoittaen päätään kivistävän.
+
+Neiti Leijanen lausui valittelunsa kirjailijan pahoinvoinnin johdosta
+ja tarjoutui parantamaan hänen päänsä käsilaukussaan olevilla
+pulvereilla, joita hän itse samanlaisissa tapauksissa käytti, mutta
+hra Tuulonen kieltäytyi niitä nauttimasta, ilmoittaen pulverien olevan
+vahingollisia hänen sydämelleen.
+
+Koska neiti Leijanen luonnollisesti kaikkein viimeiseksi olisi tahtonut
+vahingoittaa hra Tuulosen sydäntä, tyytyi hän kohtaloonsa. Kirjailija
+laskeutui levolle tuuhean koivun juurelle ja nukkui toista tuntia,
+jonka ajan neiti Leijanen käytti osaksi peilin edessä istumiseen,
+osaksi runollisiin haaveisiin.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Oli jo iltapäivä.
+
+Ilma tuntui vähän viileämmältä. Tuuli, joka myöskin oli ollut
+päivällislevolla, heräsi ja lehahti lentämään. Aurinko oli kiertänyt
+metsäisen vuoren taa, mutta ilmestyi nyt sen toiselta puolen näkyviin,
+lähempänä taivaanrantaa kuin vuoren taakse purjehtiessaan.
+
+Hra Tuulonen heräsi, ojenteli puutuneita jäseniään, haukotteli ja
+katsoi kelloaan. Kuluisi vielä pari tuntia, ennenkuin "Sirkka" saapuisi
+laituriin, viedäkseen sunnuntaivieraat takaisin kaupunkiin.
+
+Koska kirjailija tunsi suuresti virkistyneensä, lähti hän etsimään
+neiti Leijasta. Tämä ei ollutkaan vaikeasti löydettävissä, sillä hän
+istui rakennuksen toisella puolen olevassa amerikkalaisessa keinussa,
+hyräillen hentomielisiä säveliä.
+
+-- Onko herra Tuulosen pää nyt terveempi? kysyi neitonen osaaottavasti.
+
+Kirjailija ilmoitti käänteen parempaan päin tapahtuneen, mikä tieto
+suuresti ilahdutti toista.
+
+-- Ehkä lähtisimme kävelemään tuonne rannalle päin? ehdotti kirjailija.
+
+Jos hän olisi pyytänyt neiti Leijasta kanssaan maailman ääriin, olisi
+tämä suostunut silmää räpäyttämättä. Vielä vähemmän voi hänellä siis
+olla mitään väittämistä esitettyä vaatimatonta retkeilysuunnitelmaa
+vastaan.
+
+Aluksi he kävelivät rantaan päin vievää tietä pitkin, mutta poikkesivat
+sitten eräälle niitylle, jolla kasvoi kauniita kukkia. Neiti Leijanen
+keräsi pienen, sievän kukkakimpun ja pisti sen hra Tuulosen rintaan,
+napinläpeen. Napinläpi sattui olemaan juuri kirjailijan sydämen
+kohdalla, mutta sehän oli räätälin syy eikä neiti Leijasen.
+
+Käveltiin äänettöminä halki niityn ja noustiin aidan yli. Aidan takana
+oli kantoinen aho, jonka toisella reunalla kasvoi lehtimetsää, ja
+lehtimetsän takana, järven rannalla, oli rosoinen, pensaita ja pieniä
+mäntyjä kasvava kallio.
+
+-- Neiti Leijanen on niin totinen, huomautti kirjailija äkkiä.
+
+Puhuteltu loi katseensa maahan. Emme ole aivan varmat siitä, mutta
+pidämme kuitenkin sangen todennäköisenä, että neitosen rinnasta samalla
+kohosi pieni, aivan pieni huokaus.
+
+-- Onko neiti Leijasella ikävä? jatkoi kirjailija tutkimustaan.
+
+-- Oh... on... tai ei... en tiedä itsekään... sopersi neiti Leijanen
+hiljaa.
+
+Kirjailija huiski kepillään poikki päivänkakkaroita, joita sillä
+kohdalla kasvoi erittäin runsaasti, ja ajatteli, että mitähän tässä
+oikein olisi tehtävä.
+
+Koivikossa niukahdutti neiti Leijanen pienen jalkansa. Ei tosin
+ensinkään vaarallisesti, mutta kuitenkin sen verran, että hän alkoi
+kävellä yhä vaivalloisemmin ja vihdoin, heidän päästyään tuon
+äskenmainitun kallion juurelle, vaipui istumaan rantakivelle ja
+valitti, ettei hän voinut kävellä kauemmaksi.
+
+-- Oi voi, miten koskee! valitti neito.
+
+-- Jos minä hieroisin teidän nilkkaanne, esitti kirjailija.
+
+-- Voi voi, ei teidän pidä vaivata itseänne minun tähteni!
+
+Nuori mies vakuutti, ja aivan totuudenmukaisesti, ettei se ole hänelle
+mikään vaiva, vaan päinvastoin ilo. Tältä kannalta katsottuna esiintyi
+asia tietysti koko lailla uudessa valossa, mutta oli kuitenkin vielä
+eräs seikka, johon neitosen mielestä oli ehkä kiinnitettävä huomiota
+ennen asian lopullista ratkaisua:
+
+-- Mutta jospa se ei ole sopivaa? kuiskasi hän.
+
+Tämä oli hra Tuulosen mielestä kovin lapsellinen pelonaihe, sillä,
+kuten hän huomautti, tässä ei ollut ketään syrjäisiä näkemässä, joten
+kenenkään sopivaisuudentunteet eivät voineet tulla loukatuiksi.
+
+-- Mutta... olettehan te kuitenkin herra... ja mies...
+
+Tietysti. Hra Tuulonen oli jos kukaan herra ja mies, sanalla sanoen
+herrasmies. Mutta herrasmiehenä hän tietysti tiesi varsin hyvin, mikä
+on sopivaa, mikä ei.
+
+-- _Meidän_ kesken, huomautti hän, eivät tietysti tarvitse mitkään
+joutavanpäiväiset muodollisuudet tulla kysymykseen.
+
+Neiti Leijaseen sanat "meidän kesken" vaikuttivat kuin hieno, hyväilevä
+sähkövirta, joka värähdytti hänen notkeata vartaloaan hiusneuloista
+kengän korkoihin saakka. Hän ei enää väittänyt vastaan, vaan riisui
+matalan, soljella kiinnitettävän kengän vasemmasta jalastaan, ja
+hra Tuulonen alkoi hieroa hänen nilkkaansa. Alussa neitonen hieman
+kiljahteli, mutta tottui sitten.
+
+-- Alkaa jo tuntua vähän paremmalta, sanoi hän hetken kuluttua.
+
+Tuuli kahisi kalliolla pensaissa, männynkäppyröissä ja risukoissa,
+heidän edessään olevalla aukealla järvenpinnalla loiskuivat, läikkyivät
+ja lipattivat tuhannet pienet laineet, ja aurinko heitti heleän
+valaistuksen edempänä olevan saaren rannalla punertavina paistaviin
+satavuotisten honkien kylkiin.
+
+-- Paljon kiitoksia, kyllä se jo on hyvä! sanoi neito.
+
+-- Ei, sallikaa minun vielä!... huudahti nuori mies.
+
+Neito salli hänen jatkaa.
+
+Hetken kuluttua sanoi kirjailija:
+
+-- Miksi te olette nyt iltapäivällä ollut niin surullinen?
+
+-- Ei se ole mitään... ettekä te voisi kuitenkaan auttaa minua, vastasi
+tyttö hiljaa.
+
+-- Mutta jospa sittenkin voisin! huudahti nuori mies. -- Tekisin vaikka
+mitä, saadakseni teidät jälleen iloiseksi.
+
+-- Mitäpä te välitätte siitä, mitä tällainen tyttöparka ajattelee ja
+kärsii! sanoi neiti Leijanen katkera sävy äänessään. -- Te voimakas ja
+ylpeä suuren maailman mies...!
+
+Mutta nyt olivat viime aikoina jonkin verran turtuneina olleet
+runoilijavaistot heränneet nuoren miehen sydämessä melkein
+samankaltaisella voimalla kuin sillä hetkellä, jolloin hän ensi kerran
+näki neiti Leijasen.
+
+-- Mitäkö välitän?! huudahti hän. -- Antaisin vuoden elämästäni,
+saadakseni teidät hymyilemään! Uhraisin kaikki, mitä minulla on,
+voidakseni auttaa teitä! Uhmaisin vaikka koko maailmaa, jos vain
+tietäisin sillä... Tässä kohden runoilija äkkiä vaikeni, sillä tyttö
+ikäänkuin raukeni hänen syliinsä, painoi päänsä hänen rintaansa vasten,
+niin että napinlävessä oleva kukkakimppu rutistui, ja kuiskasi:
+
+-- Oi Kauno, minäkin olen rakastanut sinua ensi hetkestä saakka!
+
+Sitten hän suuteli hra Tuulosta.
+
+Ellei viimemainitulla muutenkin olisi ollut pystytukka, olisi se aivan
+varmaan noussut pystyyn tällä hetkellä. Ajatukset tanssivat villiä
+hypikepyörikettä hänen aivoissaan ja veri jyskytti ohimoissa, tuntuen
+kuin hurjassa tahdissa toistavan hänen korvissaan ilkkuvaa: "Nyt sinä
+olet kiikissä... kiikissä kiikissä kiikissä kiiiiii -- iiiiii -- iiii
+-- iikissä..."
+
+Nuori mies istui aivan tyrmistyneenä, tyttö vielä puoleksi kivellä,
+puoleksi hänen sylissään. Tytön jalka oli yhä edelleen hänen kädessään.
+
+Vihdoin tyttö irroitti hiljaa jalkansa ja otti näin vapaaksitulleen
+käden omaansa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kalle Kannas oli päivällisen jälkeen kierrellyt niityillä ja metsissä,
+hävittänyt erään variksenpesän ja ottanut sieltä täältä valokuvia.
+
+Hän oli täten vähitellen saapunut metsänreunassa olevalle kalliolle,
+istahtanut muutaman suuren katajapensaan juurelle varjoon ja antanut
+katseensa harhailla ulapalla.
+
+Kuinka kauan hän näin oli istunut, valokuvauskone polviensa välissä,
+sitä ei hän olisi osannut sanoa, kun alhaalta rannalta kuului ääniä ja
+hän huomasi neiti Leijasen ja hra Tuulosen saapuvan.
+
+Ensin oli Kalle Kannas aikonut nousta ja poistua toisten huomaamatta,
+mutta nähtyään neiti Leijasen jalkaansa valitellen istuutuvan kivelle,
+ei hän katsonut paikanvaihdosta tarpeelliseksi, siirtyihän vain hieman
+lähemmäksi katajapensasta, etteivät toiset huomaisi häntä.
+
+Täten hän joutui edelläkerrotun kohtauksen todistajaksi alusta loppuun,
+ainoastaan parinkymmenen metrin päässä.
+
+Mitä neiti Leijanen hra Tuuloselle kuiskasi, sitä ei hän kyllä kuullut,
+mutta sen paremmin hän näki, mitä sitten seurasi.
+
+Ensin hän katui sitä, että oli jäänyt paikoilleen, sillä hänestä
+tuntui ilkeältä, että hän, vaikkapa tahtomattaankin, oli joutunut
+tuollaisen kahdenkeskisen kohtauksen syrjästäkatsojaksi. Mutta samassa
+silmänräpäyksessä välähti hänen mielessään ajatus, joka melkein huumasi
+hänet. Hän käänsi vähän konettaan ja painoi nappia. Kuului hiljainen
+näpsähdys, joka kokonaan hukkui tuulen huminaan, ja alempana oleva pari
+oli tullut valokuvatuksi juuri tärkeimmällä hetkellä.
+
+Hetken kuluttua nousivat alhaalla olevat seisomaan. Kalle Kannas näki
+heidän lähtevän kävelemään eteenpäin pitkin rantahietikkoa. Neiti
+Leijanen, joka ei enää ensinkään ontunut, nojautui kiinteästi herra
+Tuuloseen. Minuutin kuluttua he olivat kadonneet näkyvistä.
+
+Oli hyvä, ettei kukaan ollut tällä hetkellä jossain toisessa
+piilopaikassa valokuvaamassa Kalle Kannasta itseään, sillä kuva
+olisi näyttänyt tämän järkevän ja tyyniluontoisen kauppa-apulaisen
+esittämässä yksinään rantakalliolla jonkinlaista hurjaa, riemuitsevaa
+sotatanssia, jollaista varmaankin julmat ihmissyöjät esittävät
+padan ympärillä, odottaessaan vihollisensa kypsymistä, se kuitenkin
+erona, ettei tanssivalla ihmissyöjällä todennäköisesti ole kädessään
+valokuvauskonetta.
+
+Puolen tunnin kuluttua meni Kalle Kannas, poikkeamatta enää huvilalle,
+laiturille "Sirkkaa" odottamaan. Hän istui laiturin reunalla,
+silitellen silloin tällöin hellästi pientä, siroa konettaan, jupisten
+ja naurahdellen itsekseen kuin hölmö.
+
+Kului vielä neljännestunti, ennenkuin "Sirkan" huuto kuului
+Palvionniemen takaa.
+
+Laivan laskiessa rantaan saapuivat laiturille myöskin neiti Leijanen ja
+hra Tuulonen. Tyttö oikein säteili onnesta, mutta kirjailija, vaikka
+hymyilikin aina häntä puhutellessaan, näytti hajamieliseltä, ikäänkuin
+hän olisi vaivannut päätään jollain vaikealla laskuopillisella
+esimerkillä.
+
+Pari meni laivan peräosaan, mutta Kalle Kannas asettui pannun viereen
+katselemaan, miten hikinen ja rasvainen koneenkäyttäjä, jonka nenä oli
+aivan noessa, puuhasi koneensa ääressä.
+
+Kaupungin rannassa kysyi onnellinen Julia-neiti Kalle Kannakselta,
+jotain sanoakseen ennenkuin erottiin:
+
+-- No onko herra Kannas nyt saanut paljon hauskoja kuvia uudella
+koneellaan?
+
+-- En tiedä, vastasi Kalle. -- Olen vielä tottumaton käsittelemään
+tätä. Mutta toivottavasti edes yksi kuvista on onnistunut...
+
+Aavistamatta tässä viattomassa vastauksessa piilevää hirveää
+salaisuutta kirjailija lähti saattamaan neiti Leijasta kotiin, mutta
+Kalle Kannas kiiruhti juoksujalkaa asuntoonsa kehittämään ottamiaan
+levyjä.
+
+
+
+
+XIII
+
+
+Aurinko laski.
+
+Hiljaisuus levittäytyi yli kaupungin.
+
+Viimeisetkin ihmiset, jotka olivat ikävystyneen näköisinä istuneet
+kirkkopuiston penkeillä tai seisoskelleet laivarannassa laivoja
+katselemassa, olivat lähteneet kotiinsa nukkumaan.
+
+Taivaalle keräytyi harmaita pilviä, ennustaen sadetta, ellei heti, niin
+ainakin huomiseksi.
+
+Kauppias Jaakkola, joka oli saanut myymälänsä muutos- ja korjaustyöt
+loppuunsuoritetuiksi lauantai-iltaan mennessä, oli ollut päivällisellä
+Pastorinniemessä ja illallisella rehtori Peranderin luona, väitellyt
+rehtorin kanssa valtiollisista asioista, sanonut rehtorin alettua
+haukotella hyvää yötä ja lähtenyt kotiin.
+
+Koska ilta oli lauha eikä Jaakkola koskaan ollut pelännyt pientä
+kastumista, eivät taivaan merkit ensinkään vaikuttaneet hänen
+päätökseensä kävellä puolituntia pitkin kaupunkia ennen nukkumaan
+menoaan.
+
+Astuttuaan ulos rehtori Peranderin talon portista hän huomasi Arkun
+portinviereisessä ikkunassa ukko Saksmanin valkoisen parran. Hän
+poikkesi siis tervehtimään vanhaa tuttavaansa ja kysyi, eikö hänenkin
+alkaisi jo olla aika mennä nukkumaan.
+
+-- Ei ole paljon enää nukkumisesta väliä näin vanhemmalla puolen
+ikää, sanoi ukko. -- Mikä onkin varsin paikallaan, sillä haudassa saa
+kuitenkin nukkua oikein tarpeekseen. Olen tässä muuten pitänyt jo
+tuntikauden silmällä sitä miestä, joka pitää sinua silmällä.
+
+-- Mitä ihmettä? kysyi kummastunut rautakauppias.
+
+Ukko Saksman alensi vähän ääntään ja sanoi:
+
+-- Etkö ole huomannut, että ukko Wahl vakoilee sinua? Me olemme jo
+parina kolmena päivänä panneet sen merkille, sinun käydessäsi tuolla
+Peranderin luona. Nytkin se peijakkaan huuhkaja on istunut tikapuillaan
+koko sen ajan, minkä olet ollut Peranderilla. Teillä näyttää olevan
+selvittämättömiä asioita keskenänne! sanoi ukko ja hymyili kuin vanha
+susi.
+
+-- Antaa hänen vakoilla, sanoi Jaakkola. -- Minä en sittenkään ryhdy
+kaksintaisteluun hänen kanssaan.
+
+Annettuaan ukko Saksmanille tämän vakavan ja rauhoittavan lupauksen
+Jaakkola lähti jatkamaan matkaansa, vilkaisten kuitenkin vähän ajan
+kuluttua taakseen nähdäkseen, hiipikö ukko Wahl hänen kintereillään.
+Mutta kilpakosijaa ei näkynyt.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Palotorni oli pienoisella töyräällä kaupungin laidassa. Siitä oli
+se etu, ettei torninvartian tarvinnut katsella ympärilleen, kuten
+sellaisissa torneissa, jotka ovat keskellä kaupunkia, vaan suoraan
+eteensä. Kaupunki oli silloin kuin tarjottimella hänen edessään.
+
+Torninvartia Nissinen seisoskeli päivät torninsa kaidepuuhun nojaten ja
+syljeskellen reunan yli maahan. Yövuorossa ollessaan hän sitä vastoin
+laskeutui pitkälleen ja nukkui aamuun asti. Jos tulipalo syttyi yön
+aikana, niin juoksi palavasta rakennuksesta joku paitasillaan oleva
+henkilö tornin juurelle ja huusi:
+
+-- Nissinen, Nissinen! Meillä palaa!
+
+Ja oitis Nissinen kapsahti jaloilleen, otti naulasta suuren
+vaskitorven ja alkoi törähytellä peloittavia, tulta ja savua
+julistavia säveliään, jotka saivat koko kaupungin jalkeille,
+herättäen viimein kellonsoittaja Koposenkin, vaikka viimemainittu
+olikin erittäin sikeäuninen. Kellonsoittaja Koponen veti heti housut
+jalkaansa ja kiiruhti läppäämään kirkonkelloja. Juhlallisen kaamea
+oli silloin näytelmä: mahtavat keltaisenpunaiset liekit syöksyivät
+mustalle taivaalle, lennättäen miljoonia kipinöitä, valkomekkoisia
+palokuntalaisia juoksi pitkin katuja, Nissinen puhalsi torveensa kuin
+tuomiopäivän pasuunaan: "tuut -- tuut -- tu-uuut!" ja Koponen läppäsi
+kirkontornissa hätäkelloa: "päm päm, päm päm, päm päm!" Joskus ehti
+sikeäuninen Koponen kylläkin ottamaan osaa näytelmään vasta palon
+loppuessa, mutta kaupunkilaiset olivat kuitenkin tyytyväiset tällaiseen
+jälkisoittoonkin, joka arvokkaalla tavalla lopetti öisen tilaisuuden.
+
+Kerran vain sattui Koposelle paha erehdys: yöllä oli pääkaupunkilainen
+auto saapunut kaupunkiin ja törähytteli Koposen ikkunan alta ajaessaan
+torveensa "tuut tuut tuut!" aivan samanlaisella äänellä kuin Nissisen
+palotorvi. Koponen sattui nukkumaan niin keveästi, että heräsi heti.
+Ehkäpä vaikutti siihen sekin seikka, että torvi törähti juuri hänen
+ikkunansa alla. Koponen juoksi heti kirkontorniin ja alkoi läpätä.
+"Päm päm, päm päm, päm päm!" kaikui yli hiljaisen, nukkuvan kaupungin.
+Nissinen heräsi tornissaan ja alkoi puhaltaa: "tuut-tuut -- tu-uut!"
+Ihmiset juoksivat puoleksi pukeutuneina palotornin juurelle ja
+huusivat: "Nissinen hoi, missä palaa?" Nissinen huusi vastaan: "En minä
+tiedä, kysykää Koposelta, se alkoi läpätä!" Ihmiset juoksivat halki
+kaupungin kirkolle ja huusivat: "Koponen, kuule Koponen! Älä rämpytä
+niin vietävästi, että kuulet kun sinulta kysytään!" Koponen keskeytti
+läppäämisensä, pisti päänsä ulos tornin ikkunasta ja huusi: "Häh?"
+
+-- Missä palaa? huusi väkijoukko.
+
+-- Hiidestäkö minä tiedän! kiljui Koponen. -- Kysykää Nissiseltä!
+
+-- Nissinen sanoi, että sinä olit alkanut läpätä ensin!
+
+-- Enpäs alkanut, Nissinen tuuttasi ensin! kiisti Koponen, veti päänsä
+takaisin ja jatkoi kiivaasti työtään: "päm päm, päm päm!"
+
+Vähitellen päästiin kyllä selville siitä, mistä erehdys johtui, mutta
+paljon oli vielä puuhaa, ennenkuin saatiin Nissinen lopettamaan
+toitotuksensa ja Koponen pämpätyksensä. Senjälkeen tuli Koponen niin
+varovaiseksi, ettei koskaan mennyt läppäämään, ennenkuin oli käynyt
+palopaikalla ja nähnyt talon olevan ilmitulessa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Palotornin alapuolella oli suuri vaja, jossa kaupungin rakennusmestarin
+työmiehet suorittivat kaikenlaisia kirvesmiehen ja puusepän töitä.
+Vajan lattia oli täynnä laudanpätkiä, höylänlastuja ja muuta rojua.
+Nurkassa oli pari vanhaa, suurta höyläpenkkiä. Vajan ovet olivat
+tavallisesti auki yöt päivät, koska avain oli kadonnut pari vuotta
+sitten, eikä vajassa sitäpaitsi ollut mitään sellaista, joka olisi
+voinut varkaalle kelvata. Palotorni oli tämän vajan toisessa päässä.
+
+Kulkiessaan palotornin ohi kurkisti Jaakkola sisään vajan ovesta,
+mutisi "huono järjestys!" ja sytytti sikarinsa, heitti tulitikun
+maahan ja jatkoi matkaa kotiinsa. Puolen tunnin kuluttua hän jo nukkui
+sikeästi.
+
+Keskiyön aikana juoksi pitkin katuja kauppias Kinnusen renki, lyöden
+nyrkillään ikkunalautoihin ja huutaen:
+
+-- Palotorni on tulessa!
+
+Tämä kaamea uutinen sai muutamassa minuutissa koko kaupungin jalkeille.
+Kellonsoittaja Koponenkin heräsi, juoksi palotornin luo ja nähtyään
+vajan palavan kiiruhti takaisin kirkolle läppäämään. "Päm päm, päm päm,
+päm päm!" soi hätäkello hirmuisesti.
+
+Talonomistajien renkejä ja ajomiehiä karahutteli paikalle
+vesitynnyreineen. Palokuntalaisia juoksi valkoinen mekko yllään ja
+keltainen nauha lakissaan. Palomestari saapui klubilta ja hänen
+punainen hattunsa vilahteli hetki hetkeltä kasvavassa väkijoukossa.
+Kolisevia ruiskuja tuotiin paikalle vapaaehtoisen palokunnan jonkin
+matkan päässä olevasta varastohuoneesta, letkuja asetettiin paikoilleen
+ja joku suihku suunnattiin jo tuleenkin, joka mahtavana suilakkeena
+loiskahteli korkeuteen vajan ovesta kuin tultasyöksevän lohikäärmeen
+hehkuva kieli.
+
+-- Mutta missä on Nissinen? kuului huuto väkijoukosta.
+
+-- Niin, missä on Nissinen?
+
+-- Hyvä isä, Nissinen on varmaankin palanut!
+
+-- Se on yrittänyt yksin sammuttaa ja hukkunut tuleen!
+
+Koko läsnäoleva kansanpaljous oli silmänräpäyksessä vakuutettu siitä,
+että Nissinen oli kuollut sankarikuoleman liekeissä. Akat voivottelivat
+ja itkivät.
+
+-- Voi sitä Nissistä, kun semmoinen loppu piti hänellekin tulla!
+
+-- Koko ikänsä hän muita tulenvaarasta varjeli ja vartioi, mutta tuleen
+piti hänen poloisen itsensä lopuksi hukkua!
+
+Silloin eräs pöhkönnäköinen poika sanoi:
+
+-- Vaan jospa se vielä nukkuu tuolla tornissa?
+
+-- Pitää huutaa, että se heräisi! sanoi muuan mies, joka heti hyväksyi
+pojan katsantokannan.
+
+Ja kansanpaljous koroitti äänensä ja huusi:
+
+-- Nissinen, Nissinen! Torni palaa!
+
+Liekit nuoleskelivatkin jo palotornin vajanpuoleista kylkeä.
+
+Nissinen oli iltapäivällä, ennen vartiovuorolleen tuloa, ollut vävynsä
+Jussi Kemppaisen luona. Vävy oli tarjonnut appiukolleen useita
+väkevänlaisia kahvipunsseja, joista oli se seuraus, että palovartia nyt
+nukkui tavattoman sikeästi...
+
+Hän oli kyllä jo jonkin aikaa unensa läpi hämärästi kuullut jotain
+melskettä ympäriltään, mutta ei ollut vielä jaksanut herätä. Väkijoukon
+tärisyttävä huuto sai hänet vihdoinkin hereille.
+
+Nissinen kuuli alhaalta ankaran kohinan, yö oli muuttunut valoisaksi
+kuin päivä, kirkkaat liekit leimahtelivat aivan tornin vieressä ja ilma
+tuntui kuumalta. Mutta yli kaiken melun, yli hevosien hirnuminen, yli
+palomestarin kiljumisen, yli ruiskujen ja vesitynnyrien kolinan ja yli
+tulen kohinan ja räiskeen kuuli palovartia väkijoukon huudon, joka oli
+kuin meren pauhu: "Nissinen, Nissinen, torni palaa!"
+
+Silloin kapsahti Nissinen jaloilleen, näki vajan palavan ja lieskan
+leimuavan pitkin tornin toista kylkeä ja kuuli kellonläppäyksen
+kirkontornista. Ja silloin tempasi Nissinen palotorven naulasta, veti
+keuhkonsa ilmaa täyteen ja nosti torven huulilleen. Hänen poskensa
+pullistuivat hirmuisesti ja palotorvi alkoi mylviä:
+
+-- Tuut--tuut--tu-uut!
+
+-- Nissinen on vielä tornissa! huusi riemuitseva väkijoukko.
+
+-- Tuut--tuut! mylvi Nissisen torvi.
+
+-- Nissinen, tule sukkelaan alas tornista! huusi huolestunut väkijoukko.
+
+-- Tuut--tuut--tuut--tu-uut! vastasi Nissinen.
+
+-- Ei se pääse enää alas tornista -- portaat jo palavat! huomautti se
+äskeinen pöhkönnäköinen poika.
+
+-- Voi hyvä isä, nyt se Nissinen palaa kuitenkin sinne! parkuivat akat.
+
+-- Hyppää alas sieltä tornista! huusi palomestari. -- Muuten palat
+sinne kohta!
+
+Nissinen oli nyt itsekin huomannut tilansa vaarallisuuden ja lakannut
+toitottamasta. Hän lähti tulemaan alas portaita, mutta lieska löi jo
+sieltä häntä vastaan.
+
+Kuullessaan palomestarinsa komennon Nissinen kurkisti yli kaiteen ja
+vastasi:
+
+-- En minä uskalla hypätä, minä katkaisen jalkani ja niskani.
+
+-- Tänne palopurjeita! huusi palomestari.
+
+Silloin huomattiin, ettei palopurjeita oltu tuotukaan paikalle. Kun
+palotorni oli yksinäisellä paikalla, ei tarvinnut mitään palopurjeilla
+suojella.
+
+Palomestari puhkesi voimakkaisiin sadatuksiin, joiden vaikutuksesta
+muutamia valkomekkoisia lähti juoksemaan varastohuoneelle päin.
+
+Sinne oli kuitenkin matkaa pari, kolmesataa metriä, ja yhä korkeammalle
+leimahtelivat liekit pitkin palotornin seiniä. Vielä minuutti, ja
+Nissinen olisi auttamattomasti hukassa.
+
+-- Kun olisi vaikka vanhoja palttoita, minkä päälle hypätä!
+arveli edellämainittu pöhkönnäköinen poika, raapien miettiväisenä
+kainalokuoppaansa.
+
+Se oli pelastava sana. Silmänräpäyksessä oli väkijoukko riisunut
+rakennusmestari Retusen yltä päällystakin. Tämä osoitti tervettä
+vaistoa, sillä koska rakennusmestari Retunen oli lihavin
+läsnäolijoista, niin oli hänen päällystakkinsa tietysti avarin ja niin
+ollen tarkoitukseen sopivin.
+
+Toistakymmentä miestä tarttui päällystakin reunoihin ja pingoitti
+sen keskelleen tornin juurella. Tuli ei ollut vielä onneksi ehtinyt
+vastatuuleen tunkeutua sille puolen tornia, niin että voitiin asettua
+aivan tornin viereen.
+
+-- Ei tuo kestä yksinään! sanoi pöhkönnäköinen poika arvostelevasti.
+
+Liekit, jotka ylhäällä levisivät nopeammin kuin tornin juurella, olivat
+jo ympäröimäisillään Nissisen, jonka tila alkoi näyttää toivottomalta.
+
+Pojan huomautuksen kuullessaan oli väkijoukko sanaakaan sanomatta
+riistänyt päällystakin eräältä toiselta rakennusmestarilta, joka oli
+melkein yhtä lihava kuin Retunenkin, ja asettanut takit päällekkäin.
+Puolentoistakymmentä tanakkaa miestä piteli lujin kourin kiinni takkien
+reunoista.
+
+Palotorni roihusi nyt mahtavana tulipatsaana, joka varmaankin näkyi
+penikulmien päähän. Vielä silmänräpäys, ja Nissinen hukkuisi liekkeihin.
+
+-- Hyppää nyt, Nissinen! huusi väkijoukko.
+
+-- Mutta älä hyppää minun niskaani! huusi eräs tilapäisen
+pelastuspurjeen pitelijöistä.
+
+Nissinen hyppäsi. Eihän siinä muu auttanut.
+
+Palovartia lensi alas palavasta tornista sääret väärässä ja kädet
+harallaan. Takinliepeet liehuivat ilmassa, ja sekunnin kuluttua hän
+mätkähti rakennusmestarien päällystakeille, jotka onneksi kestivät
+tämän äkillisen ja ankaran koetuksen.
+
+-- Eläköön! huusi väkijoukko.
+
+-- Mahasta ihan vihlasi pudotessa! sanoi lentomatkan tehnyt Nissinen.
+
+Palotorni leimusi nyt yhtenä roviona. Näytelmä oli kaamean suurenmoinen.
+
+Palokuntalaiset lopettivat työnsä, koska mitään ei ollut
+pelastettavissa eikä mitään varjeltavaa ollut läheisyydessä.
+
+-- Nythän se vasta on oikea palotorni! sanoi seppä Viinanen, ihaillen
+liekkien komeutta.
+
+Mutta viskaali, joka oli ollut klubilla palomestarin kanssa, ryhtyi
+pitämään alustavaa poliisikuulustelua tulen irtipääsyn syistä.
+
+-- Sinä, senkin tuhjake, et tietysti tiedä mitään? hän kysyi
+halveksivasti Nissiseltä.
+
+-- Ka en, sanoi Nissinen. -- Painosti illalla niin, että taisin vähän
+torkahtaa.
+
+-- Mikä hornan palovartia sinä olet, joka nukut vartiopaikassasi!
+kiljaisi palomestari. -- Virasta sinut pitää erottaa!
+
+-- Ka, eipä tuota ole enää virkapaikkaakaan, murisi uninen Nissinen,
+tuijottaen palavaa torniaan.
+
+Silloin tunkeutui väkijoukon läpi viskaalin luo ukko Wahl sinisine
+viittoineen ja leveälierisine hattuineen, pyöreine silmälaseineen
+ja valkoisine partoineen. Vinkuvalla äänellä ilmoitti ukonkääppänä
+kauppias Jaakkolan hiipineen myöhään illalla ladon ovelle, sytyttäneen
+tulitikun ja heittäneen sen latoon, poistuen sitten nopeasti.
+
+Tämä ilmianto synnytti suuren hämmästyksen. Viskaali kysyi:
+
+-- Kuinka maisteri sattui sen näkemään?
+
+-- Mine nein sen roiston hiiviskeleven pitkin katuja siihen aikaan,
+jolloin rehelliset ihmiset ovat menneet nukkumaan, vinkui ukko, ja
+leksin henen peresseen.
+
+Kun ei tutkimuksessa käynyt ilmi mitään muuta, kuin mitä maisteri
+Wahl oli ilmoittanut, julisti viskaali, että poliisitutkintoa
+jatketaan poliisikamarissa seuraavana aamuna kello kymmenen, ja eräs
+tulipalopaikalla oleva poliisikonstaapeli sai tehtäväkseen kutsua
+kauppias Jaakkolan poliisikuulusteluun.
+
+
+
+
+XIV
+
+
+Kello puoli kymmenen aikaan seuraavana aamuna oli kauppias Jaakkola,
+käytyään aamukävelyllään tarkastamassa palopaikkaa, täydessä työssä
+järjestämässä myymälänsä sisustamista kolmen tästä päivästä lähtien
+palvelukseensa astuneen kauppa-apulaisen avulla, kun sisään astui
+poliisikonstaapeli, joka pyysi häntä saapumaan tulipalon johdosta
+toimitettavaan poliisitutkintoon.
+
+Jaakkola ihmetteli kutsua, mutta lupasi kuitenkin saapua tuohon
+huomattavaan tilaisuuteen, kävi muuttamassa ylleen toisen takin ja
+lähti poliisikamariin.
+
+Tämä kunnioitusta herättävä virasto oli Papinkadun varrella olevassa
+vanhassa talossa, jonka toinen puoli oli maalattu keltaiseksi, toinen
+viheriäiseksi.
+
+Jaakkolan saapuessa poliisikamarin pihaan ei pihamaalla näkynyt ketään
+muita kuin ukko Römpötti, joka sahasi halkoja pihan perällä olevan
+ulkohuonerakennuksen edustalla.
+
+Ukko Römpötti oli kaupungin julkinen syntipukki, joka tavallisesti
+tuotiin poliisikamariin, jos kaupungissa tapahtui katumellakoita,
+torikahakoita tai muita suuria epäjärjestyksiä. Tästä oli ukko
+Römpötille se huomattava etu, ettei hän pidätyspäivinään saanut
+myrkyttää itseään mielijuomallaan pulituurilla, ja kaupungin
+poliisilaitokselle se etu, että Römpötti vapaan asuntonsa ja ruokansa
+korvaukseksi sai siivota ja talvella myöskin lämmittää poliisiputkat,
+sahata ja pilkkoa halot sekä tehdä yhtä ja toista muutakin hyödyllistä
+palvelusta.
+
+Nytkin oli ukko Römpötti tällaisessa tilapäisessä pakkotyössä.
+
+Järjestyskonstaapeli n:o 3 Kekkonen oli näet julistanut hänet
+eilen pidätetyksi sen vuoksi, että oli tavannut Römpötin pahasti
+päissään tappelemassa eräässä palokujassa muutaman maalaisen
+vasikannahkakauppiaan kanssa. Tappelu oli tosin sitä laatua,
+että Römpötti makasi kamalasti öristen maassa vatsallaan ja
+vasikannahkakauppias istui hänen hartioillaan, vanuttaen Römpöttiä
+tämän pitkästä tukasta ja potkien häntä kantapäillään kylkiin, aivan
+kuin olisi hän ollut ratsastaja ja Römpötti hänen ratsunsa. Näin ollen
+olisi ehkä puolueettoman katselijan mielestä ollut pidätettävä pikemmin
+vasikannahkakauppias kuin Römpötti, mutta vasikannahkakauppias esitti,
+että kun kiireelliset liikeasiat eivät tekisi vasikannahka-asioitsijan
+pidättämistä suotavaksi, Römpötti uhrattaisiin hänen sijastaan
+oikeudenjumalattaren alttarille. Tätä vastaan ei poliisi Kekkosellakaan
+ollut oikeastaan mitään muistuttamista, jonka johdosta Römpötti vietiin
+putkaan.
+
+Hänen vankeutensa ei kuitenkaan ollut erittäin ankaraa nyt enempää
+kuin ennenkään. Sen illan ja yön hän nukkui putkassa vanhurskaan unta,
+kuorsaten niin, että vanhan rakennuksen perustukset vapisivat, heräsi
+aamulla virkistyneenä sielun ja ruumiin puolesta, koputti ovelle,
+pääsi ulos, sai leipää, suolaista kalaa ja muutamia perunoitakin,
+sekä hyvänlaista kaljaa palanpaineeksi, jonka jälkeen hän sai ryhtyä
+siivoamaan poliisikamarin huoneita. Sen tarpeessa ne olivatkin, sillä
+niitä ei oltu puhdistettu senjälkeen kuin Römpötti oli viimeksi
+putkassa ollut. Sitten ryhtyi tämä järjestysvallan kouriin langennut,
+hairahtunut kansalainen sovittamaan vielä sovittamatta olevia syntejään
+halonhakkuulla poliisikamarin pihan perällä olevan halkopinon ääressä.
+
+Römpöttiä ei kukaan pitänyt silmällä, eikä se ollut tarpeellistakaan.
+Minnepä hän olisi paennut? Ja miksi hän olisi paennut? Poliisin
+huostasta päästyään saisi hän nukkua jonkun pensaan suojassa tai
+korkeintaan jonkun vajan nurkassa, kun taas putkassa oli hyvät
+olkipahnat, ja Römpötin ruokaileminenkin oli hänen kultaisessa
+vapaudessaan ollessaan useimmiten hyvin epätietoista ja sattuman
+varassa.
+
+Jaakkola, joka oli katsellut ympärilleen, huusi Römpötille, osoittaen
+rakennuksen keskimmäistä ovea:
+
+-- Tuostako poliisikamariin mennään?
+
+Römpötti keskeytti sahuunsa, pyyhki nenäänsä oikean käden hihaan,
+katseli Jaakkolaa tuokion vetisillä silmillään ja sanoi:
+
+-- Ka, siitähän sinne pääsee...
+
+Jaakkola alkoi siis kiivetä poliisikamarin lahoja, pahasti narisevia
+portaita.
+
+Tultuaan pimeään porstuaan hän näki erään oven olevan raollaan ja astui
+siitä sisään. Huone oli nähtävästi jonkinlainen odotushuone.
+
+Siellä ei tällä hetkellä ollut ketään. Tupakansavua siellä sen sijaan
+oli sitäkin enemmän, josta päättäen huone ei ollut vielä kovin pitkää
+aikaa ollut tyhjänä. Perällä oli pitkä, jotenkin musta pöytä, jolla
+oli papereita ja sanomalehtiä. Pitkin seinävieriä kiersi huoneen
+ympäri paksut penkit. Seinillä oli joitakin virallisia tupakansavun
+tummentamia ja kärpästen pilkuttamia kuulutuksia, ilmoituksia
+poliisin etsimistä henkilöissä ja heidän tuntomerkeistään, ynnä muita
+samantapaisia julistuksia.
+
+Paitsi penkkejä oli huoneen ainoan, pihalle päin olevan ikkunan edessä
+jonkinlainen matalahkolla selkänojalla varustettu istuin. Se ei ollut
+penkki, sillä penkiksi se oli liian lyhyt. Ei se ollut tuolikaan,
+sillä tuoliksi se oli liian pitkä. Sohvaksi se oli liian rahimainen ja
+rahiksi liian sohvamainen. Se muistutti jonkin verran vanhanaikaista
+kahden hengen keinutuolia, josta oli otettu pois jalakset ja käsinojat.
+
+Jaakkola istuutui tähän vehkeeseen ja alkoi katsella ympärilleen.
+
+Huoneen sisustus ei jaksanut kiinnittää hänen mieltään kuin minuutin.
+Toisen minuutin hän katseli katossa surisevia kärpäsiä, joka
+hyönteislaji oli huoneessa erittäin lukuisasti edustettuna. Sitten hän
+suuntasi katseensa ulos ikkunasta pihalle, jossa ukko Römpötti yhä
+edelleen sahasi halkoja.
+
+Vähän ajan kuluttua ilmestyi poliisikamarin pihaan kaupungin
+etsiväpoliisi Juhola, joka ruumiillisilta mittasuhteiltaan muistutti
+entisajan tunnettua filistealaista voimamiestä Goljatia. Hänen
+perässään tallusteli resuinen poika, jota suuri poliisimies näkyi
+taluttavan ohuista, kiiltävistä vitjoista, ja Jaakkolasta näytti siltä
+kuin poika, joka oli hyvin säikähtäneen ja masentuneen näköinen, itse
+olisi pidellyt kiinni vitjoista, jotka eivät millään tavoin olleet
+kiinnitetyt hänen ranteeseensa.
+
+Kun poliisi poikineen tuli sisään, osoittautuikin asia sellaiseksi.
+
+-- Saat päästää nyt irti! sanoi poliisimies pojalle, ja poika
+hellitti samassa ketjuista, jotka Jaakkola tunsi tuollaisiksi
+ranteenkiristysketjuiksi, joissa on tappi kummassakin päässä ja joilla
+poliisi masentaa pidättämänsä, vastarintaa tekevän henkilön.
+
+Poliisi avasi erään nähtävästi putkaan vievän oven, työnsi pojan
+niskasta sisään ja väänsi oven lukkoon.
+
+Sitten hän ripusti ketjut naulaan ja huomautti selitykseksi pojan
+pidättämiseen:
+
+-- Oli varastanut torilla kananmunia erään maalaisen kuormasta.
+
+Ja huomattuaan Jaakkolan tarkastelevan seinälle ripustettuja ketjuja
+poliisi jatkoi viekkaasti, silmää iskien:
+
+-- Ne ovat minun "sähkövitjani". Kun pidätän jonkun pikkupojan, niin
+annan sille ketjujen toisen pään käteen ja käsken pitää lujasti kiinni,
+sillä jos hän hellittää, niin saa hän samassa ketjuista sellaisen
+iskun, että se voisi tappaa härän ja kaksi hevosta. Pojat antaisivat
+ennemmin leikata kätensä poikki kuin hellittäisivät ketjuista.
+
+Jaakkola ihmetteli ison miehen suurta oveluutta ja kysyi sitten, eikö
+poliisitutkinto pian jo ala.
+
+-- Tuollahan noita näyttää alkavan tulla miehiä -- -- eivätkö liene
+sitä varten, sanoi poliisi, katsoen ulos ikkunasta.
+
+Odotushuoneeseen saapui palovartia Nissinen ynnä muutamia muita
+tilaisuuteen kutsuttuja miehiä. Sitten saapui viskaali, ja hänen
+seurassaan tullinhoitaja Spöör asianomaisen palovakuutusyhtiön
+edustajana. Viimemainitut herrat menivät odotushuoneen läpi sen takana
+olevaan kansliahuoneeseen, tervehtien ohimennessään kauppias Jaakkolaa
+lyhyellä kumarruksella.
+
+Sitten tuli viimemainitun suureksi ihmeeksi ukko Wahl yllään
+iankaikkinen sininen viitta.
+
+Ovessa loi tämä tarmokas vanhus pyöreiden silmälasiensa lävitse
+kilpakosijaansa katseen, joka ilmaisi useita erilaisia, voimakkaita
+tunteita ja intohimoja, kuten ivaa, katkeruutta, halveksimista,
+voitonriemua, vahingoniloa ja kostonhimoa, mutta ennen kaikkea vihaa,
+syvää, sammumatonta ja viimeiseen hengenvetoon saakka leppymätöntä
+vihaa.
+
+Ukko ei ruvennut istumaan, vaan kävellä köpitti edestakaisin huoneessa
+kädet seläntakana ja viitta hartioilla heilahdellen. Jaakkolaa hän ei
+enää kunnioittanut ainoallakaan silmäyksellä.
+
+Hetken kuluttua avasi poliisilaitoksen Goljat oven ja käski sisään
+palovartia Nissisen, joka huolestuneen näköisenä rykäisi, pyyhkäisi
+leukaansa ja astui sisään.
+
+Torninvartian kuulustelu kesti kymmenen minuuttia. Koko aikana ei
+odotushuoneessa puhuttu mitään. Tuntemattomat miehet katselivat
+miettiväisinä kenkäinsä kärkiä, Jaakkola silmäili pöydältä ottamaansa
+vanhaa sanomalehteä, ukko Wahl mittaili yhä edelleen lattiaa tuiman
+näköisenä ja kärpäset surisivat katossa.
+
+Sitten aukeni ovi, Nissinen astui ulos punakkana ja hikisenä ja
+maisteri Wahl kutsuttiin sisään.
+
+Ukko muljautti uhkaavan silmäyksen Jaakkolaan ja katosi ovesta.
+
+Jaakkola oli alkanut aavistaa, että hänen kutsumisensa
+poliisikuulusteluun oli jossain yhteydessä ukko Wahlin läsnäolon
+kanssa. Mutta missä, siitä ei hän päässyt perille, vaikka vaivasikin
+sillä päätään.
+
+Maisteri oli kuulusteltavana tuskin viittä minuuttia. Sitten tuli
+kauppias Jaakkolan vuoro.
+
+Kansliahuoneen kalustona oli pari pöytää, suuri, vanha kaappi ja
+muutamia tuoleja, joista yhdellä istui tullinhoitaja Spöör. Suuremman
+pöydän takana istui viskaali, jolla oli turpeat kasvot ja pitkät,
+ruskeat viikset. Hänen lähellään teki muistiinpanoja unisen ja laiskan
+näköinen nuori mies.
+
+Viskaali pyysi Jaakkolaa kertomaan, mitä tämä oli tehnyt ennen
+nukkumaan menoaan.
+
+Jaakkola kertoi tarkoin iltakävelynsä, unohtamatta palotornin ohitse
+kulkuaan ja työvajan ovelta katsomistaan.
+
+-- Huomasitteko vajassa mitään epäilyttävää? kysyi viskaali.
+
+-- En muuta kuin suuren epäjärjestyksen, vastasi Jaakkola.
+
+-- Ette myöskään tuntenut mitään palonkäryä?
+
+-- En, en mitään.
+
+-- Teittekö tulta, katsoessanne vajan ovesta?
+
+-- En.
+
+Viskaali katseli edessään olevaa paperiarkkia, johon oli lyijykynällä
+tehty jonkinlaisia harakanvarpaita ja jonka alareunaan oli piirretty
+isonenäisen miehen naama, jota viskaali kuulustellessaan varjosti, ja
+sanoi:
+
+-- Maisteri Wahl ilmoittaa teidän tehneen tulta vajan ovella ja
+heittäneen sitten palavan tulitikun vajaan.
+
+-- Vai niin, maisteri Wahl on siis vakoillut minua?
+
+-- Siltä se vähän näyttää, sanoi viskaali, alkaen sivellä viiksiään,
+mistä varovaisuustoimenpiteestä huolimatta tarkkanäköinen katsoja
+saattoi havaita hänen koettavan piilottaa hymyn noihin suuriin
+huulikoristeisiinsa.
+
+-- Ja syyttää minua murhapoltosta! huudahti Jaakkola.
+
+-- Sitä hän ei ole väittänyt, sanoi viskaali. -- Mutta hän pysyy
+lujasti ilmoituksessaan, että kauppias raapaisi tulta tulitikulla ja
+heitti tikun sitten latoon.
+
+-- Hävytöntä! sanoi Jaakkola. -- Konnamaista! lisäsi hän sitten
+varmemmaksi vakuudeksi.
+
+-- Käskekää sisään maisteri Wahl! sanoi viskaali isolle poliisille,
+joka seisoi ovenpielessä, mielenkiinnolla seuraten kuulustelun kulkua.
+
+Maisteri Wahl astui sisään ja tuli aivan pöydän viereen.
+
+-- Kauppias Jaakkola kieltää tehneensä tulta vajan ovella, sanoi
+viskaali.
+
+-- Sen kylle uskon! vinkui ukko. -- Mutta hen valehtelee! Hen on suuri
+lurjus!
+
+Jaakkola otti askeleen eteenpäin kuin lyödäkseen maisteria. Ukko seisoi
+liikahtamatta paikoillaan kuin odottaen lyöntiä, ja hänen silmänsä
+kiiluivat vahingoniloisesti.
+
+-- Punnitkaa sananne! sanoi viskaali vakavasti.
+
+-- Hen valehtelee! kirkaisi ukko. -- Hen ei uskalla tunnustaa. Hen on
+suuri pelkuri! Hen otti tulitikkulaatikon takkinsa vasemmasta taskusta
+ja raapaisi tulta.
+
+Jaakkola säpsähti.
+
+-- Se on totta! huudahti hän. -- Sytytin sikarini vajan ovella. Nyt
+vasta muistan.
+
+-- Hen tunnustaa! hihkui ukko. -- Hen ei uskalla enee kieltee. Hen
+sytytti ladon palamaan!
+
+-- Saatte mennä! sanoi viskaali ukko Wahlille.
+
+Maisteri lähti, mutta kääntyi ovella ja sanoi:
+
+-- Pitekee hente tiukalla! Hen on kiero mies!
+
+Kauppias Jaakkola myönsi siis sytyttäneensä sikarin vajan ovella, mutta
+pysyi jyrkästi väitteessään, että hän pudotti tulitikun maahan ja polki
+sen sammuksiin. Hän piteli aina varovaisesti tulta. Hän huomautti
+sitäpaitsi, että tulipalo oli huomattu vasta tuntia myöhemmin kuin hän
+oli kulkenut palotornin ohi.
+
+-- Tuli on voinut huomaamattanne jäädä kytemään lastuihin vajan ovelle
+ja on levinnyt siitä vähitellen vajaan, arveli vakuutusyhtiön asiamies,
+mutta Jaakkola ei pitänyt sitä mahdollisena.
+
+Silloin raotettiin ovea ja pitkätukkainen, takkuinen pää kurkisti
+odotushuoneesta poliisikamarin kaikkein pyhimpään.
+
+-- Kuka horna sieltä kurkistelee! huusi viskaali.
+
+-- Ei saa talla tänne! sanoi ovea vartioiva poliisi, yrittäen vetää
+oven kiinni.
+
+Huolimatta Goljatin yrityksestä onnistui pitkätukkaiseen päähän
+kuuluvan vartalon tunkeutua sisään ovenraosta. Kaikkien ihmeeksi
+osoittautui tulija luonnonihmiseksi, Matti Luonnoksi. Ovenvartia päästi
+neuvottomana oven kokonaan auki, ja pitkätukkainen, piikkopukuinen,
+tuohivirsuinen veljemme astui sisään, vasemmassa kädessään pitkä
+sauvansa ja oikeassa kädessään kaksi poikaa, joita hän hallitsi
+niskasta, niin että pojat näyttivät uusilta yhteenkasvaneilta
+siamilaisilta kaksoisilta.
+
+-- Mitä tämä on? kysyi viskaali ankarasti.
+
+-- Tässä ovat ne pojat, jotka sytyttivät viimeöisen tulipalon, ilmoitti
+luonnonihminen nöyrästi.
+
+Pojat olivat yöllä, samoihin aikoihin kuin tulipalo syttyi, ilmestyneet
+Kelovuorelle, melkein Matin pesän alle. Poikien keskinäisistä puheista
+pääsi luonnonihminen pian selville siitä, että pojat olivat menneet
+yöksi palotornin alla olevaan vajaan ja tupakoidessaan yöllä päästäneet
+varomattomuudessaan tulen irti. Silloin oli luonnonihminen laskeutunut
+puusta, ottanut heidät kiinni ja vienyt pesäänsä, jossa oli sitonut
+heidät köydellä puuhun kiinni.
+
+Pojat tunnustivat tekonsa poliisikuulustelussa, joka senjälkeen
+julistettiin päättyneeksi.
+
+-- Kiitos, vanha velho! sanoi Jaakkola, astuessaan odotushuoneeseen ja
+tavatessaan siellä ukko Wahlin. -- Tällä kertaa ette oikein onnistunut.
+Keksikää seuraavaksi kertaa jotain parempaa!
+
+Ukko kohotti raivoissaan nyrkkinsä ja koetti pukata sillä Jaakkolaa
+vatsaan. Jaakkola tarttui hänen käteensä, pyöräytti hänet seinään päin
+seisomaan ja lähti tiehensä.
+
+-- Vekivaltaa! huusi ukko. -- Pidettekee henet!
+
+Kukaan läsnäolijoista ei kuitenkaan katsonut tarpeelliseksi ryhtyä
+vangitsemaan Jaakkolaa, joka siis pääsi esteettömästi lähtemään.
+Portilla hän tapasi ukko Römpötin, joka katseli häntä vetisillä
+silmillään, pyyhki nenäänsä ja ilmoitti ylpeästi:
+
+-- Nyt sitä olen minäkin taas vapaa mies!
+
+-- Niin olen minäkin, vastasi Jaakkola ja antoi Römpötille
+viisikymmentä penniä.
+
+Iltapäivällä kävi Jaakkola Arkussa tervehtimässä ukko Saksmania ja
+tapasi silloin hänen nuoremman poikansa, varatuomari Otto Sakkamaan,
+joka oli saapunut käymään kotonaan Helsingistä ja jonka ukko esitteli
+Jaakkolalle silminnähtävällä ylpeydellä.
+
+Varatuomari oli hauska ja iloluontoinen nuori mies, jossa ei ollut
+havaittavissa ukon ja vanhemman veljen omituista ivamielisyyttä
+ja kiusanteon halua ympäristöään kohtaan. Hän puhui vapaasti ja
+avomielisesti kaikista asioista, vieläpä niinkin yksityisluontoisista
+kuin että hän oli salakihloissa ja että hänen valittunsa oli tässä
+kaupungissa.
+
+-- Anna Perander! pääsi Jaakkolalta aivan tahtomattaan.
+
+Ukko Saksman silitteli kiperästi hymyillen valkoista partaansa ja
+hieroi sitten heleätä nenäänsä vasemman käden peukalon ja etusormen
+välissä. Varatuomari nauroi.
+
+-- Ei, ei aivan, vaikka arvasittekin melkoisen lähelle. Anna Perander
+on vain minun puhemieheni. Oikeastaan on minulla koko ajan ollut
+piiput kallellaan häneen päin ja ukko Pessu epäilee minua vieläkin,
+mutta hän ei tiedä, että me olemme hänen tyttärensä kanssa tehneetkin
+toisenlaisen sopimuksen kuin alkuperäisesti oli aikomus. Hän ei tahdo
+luopua isästään ja toimitti minulle toisen. Rehtori Pessu sulkee
+minut syliinsä ja isäukon ja Laurin myöskin, kunhan asian oikea laita
+paljastuu. Mutta minä vannotan teitä, ettette puhu hänelle vielä mitään
+tästä asiasta! Tahdomme valmistaa hänelle yllätyksen.
+
+-- Minä vannon! sanoi Jaakkola juhlallisesti.
+
+-- Mutta tiedätkös sinä, kutka nykyään yllyttävät Wahlia tekemään
+sinulle kiusaa? kysyi ukko Saksman Jaakkolalta.
+
+-- No kutka?
+
+-- Antti-neiti ja Matti-neiti!
+
+-- Sitä minä vähän aavistinkin, sanoi Jaakkola. -- Vaikka en tahtonut
+itsekään uskoa sitä mahdolliseksi.
+
+-- Varsinkin Antti-neiti, vahvisti ukko. -- Tiedän sen aivan
+luotettavista lähteistä.
+
+Senjälkeen kertoi Jaakkola, minkä juonen ukko Wahl oli hänelle viimeksi
+virittänyt.
+
+Lauri Saksman, joka oli kuunnellut keskustelua ottamatta siihen osaa
+-- hän oli näet aloittanut uuden, laajan rosvoromaanin -- lähti
+Jaakkolan poistuessa saattamaan häntä ja teki hänelle erään ehdotuksen,
+jota Jaakkola ensin kuunteli päätään pudistellen, mutta johon hän
+vihdoin antoi suostumuksensa, puhjeten niin äänekkääseen nauruun, että
+ohikulkijat kääntyivät katsomaan taakseen.
+
+-- Matti Luonto on juuri siihen sopiva mies, sanoi Lauri. -- Hän on
+oikea helmi!
+
+-- Ha ha ha! nauroi Jaakkola, pyyhkien naurunkyyneliä silmistään. --
+Hullu juttu!
+
+Jaakkolan kauppa-apulaiset ihmettelivät sinä päivänä, miksi heidän
+isäntänsä oli niin hyvällä tuulella.
+
+Hän ihan loisti.
+
+
+
+
+XV
+
+
+Oli iltapäivä.
+
+Tuollainen rauhallinen iltapäivä, jolloin kauppiaat seisoskelevat
+paitahihasillaan myymäläinsä portailla, kädet housuntaskuissa ja
+lakki takaraivolla, tuumien että tuskinpa enää ostajia tulee... paras
+siis pistää puoti kiinni ja lähteä pitkänsiiman laskuun. Jolloin
+lehmänkellojen kilkatus ja kalkatus karjaa Jussinpuron laitumelta
+tuotaessa kaikuu kautta kaupungin. Jolloin Sinkkolan mulipää lehmä on
+paarmaa säikähtäen karannut häntä pystyssä rakennusmestari Koljosen
+pihaan ja sotkenut sorkillaan portin vieressä olevaa kukkapenkkiä, ja
+jolloin Sikasen akan lapset alkavat yhä tiukemmin huutamalla vaatia:
+
+-- Äiti hoi! Anna voileipää!
+
+Tähän aikaan raahaa Sukkulan mummo ukko Römpötin suosiollisella
+avustuksella pitkin katua pois torilta pientä, kahdella matalalla
+puupyörällä kulkevaa kahvikojuaan. Mutta anteeksi! Lukijamme ei
+tunnekaan vielä Sukkulan mummoa. Se on se sama mummo, joka kello
+viidestä aamulla kello seitsemään illalla myy kahvia torilla tuossa
+samaisessa kojussa. Viidellä pennillä saa läkkimukillisen kahvia ja
+kolme sokeripalasta. Jos joku tahtoo herkutella, niin ottaa hän vielä
+korvapuustinkin, mutta se maksaa viisi penniä lisää. "Tipot" taas
+ovat pienempiä vehnäsiä, mutta niitäpä saakin kaksi viiteen penniin.
+Maalaiset ostavat mieluummin korvapuusteja, koska niiden keskellä on
+hiukan sokerisulaketta, mutta käytännölliset ajurit ja torikauppiaat
+ostavat tavallisesti tipoja, koska he ovat huomanneet, että kahdessa
+tipossa on enemmän vehnästä kuin yhdessä korvapuustissa. Ostavatpa
+ajurit usein sokeriakin hevosilleen Sukkulan mummolta. Sokeria saa
+viidellä pennillä kaksitoista palasta, ja hevoset pitävät suuresti
+tästä kestityksestä.
+
+Ja se on juuri se sama Sukkulan mummo, joka tinki varkaiden kanssa
+viime vuonna.
+
+Sukkulan mummo asuu Kellonsoittajankadun toisessa päässä pienessä
+mökissä, jossa on vain kaksi huonetta. Eräänä syksy-yönä hän kuuli
+viereisestä huoneesta melua ja alkoi huutaa, luullen siellä olevan
+varkaita. Varkaitahan siellä olikin, ja ne tulivat sieltä heti ja
+ilmoittivat hirttävänsä mummon pellinnauhoihin, ellei hän lakkaa
+huutamasta ja anna rahojaan.
+
+Mummo sanoi antavansa rahat sillä ehdolla, että rosvot poistuvat
+eteiseen. Vähän aikaa neuvoteltuaan varkaat menivätkin sinne. Silloin
+mummo väänsi oven lukkoon ja päästi tytärvainajansa keskenkasvuisen
+pojan, joka asui Sukkulan mummon luona, ulos ikkunasta apua hakemaan.
+Rosvot alkoivat tulla kärsimättömiksi ja potkivat ovea, vaatien heti
+käsiinsä niitä kolmeasataa markkaa, jotka mummo ensi hädässään oli
+tunnustanut asunnossaan olevan. Mummon täytyi itse rikkoa eteisen
+ovessa oleva pieni ikkunaruutu ja ojentaa sieltä rosvoille rahat. Mutta
+kun rosvot laskivat rahoja, olikin siinä vain 65 markkaa viidenmarkan
+seteleinä. Tällaisesta epärehellisyydestä ja sopimuksen rikkomisesta
+rosvot suuresti suuttuivat ja vaativat koko summan. Mummo tinki
+oviaukon läpi, ojensi aina vähän rahaa lisää ja manasi rosvoja menemään
+tiehensä. Rosvot sadattelivat mummoa ja uhkasivat murtaa oven, elleivät
+he saa ainakin kaksisataa markkaa. Näin tinkien oli mummon ollut pakko
+antaa jo 170 markkaa, kun pihaan samassa juoksi kirveillä ja seipäillä
+varustettu miesjoukko, joka otti rosvot kiinni, ja Sukkulan mummo sai
+rahansa takaisin.
+
+Tämä neuvokas mummo laahasi juuri kojuaan pitkin katua kotiinsa päin
+Kurosen kaupan ohi. Mummo veti aisoista ja ukko Römpötti lykkäsi
+takaapäin. Pahat kielet olivat tietävinään, että ukko Römpötin ja
+Sukkulan mummon välillä oli olemassa n.s. hellempi suhde, ja että
+Sukkulan mummo vielä menisi naimisiin Römpötin kanssa, mutta me
+voimme vakuuttaa sen varmasti valheeksi. Eihän Sukkulan mummo, joka
+niin kekseliäästi ja kylmäverisesti oli pelastanut omaisuutensa
+murtovarkailta, voi olla niin hullu, että ottaisi Römpötin tuhlaamaan
+vaivalla ansaittuja säästöjään. Ei, Römpötti sai vain joka kerta, kun
+hän oli lykännyt mummon apuna kahvikojun torilta kotiin, kaksi suurta
+kupillista kahvia vehnäsen kanssa. Se oli mummon tavallinen taksa tästä
+avustuksesta, eikä Römpötillä ollut mitään oikeutta esittää sen lisäksi
+muita vaatimuksia, kaikkein vähimmän sellaisia, jotka koskivat Sukkulan
+mummon sydäntä ja kättä.
+
+Kalle Kannas kiinnitti juuri rautapönkiä puodin ikkunaluukkujen päälle,
+ja Sukkulan mummo sanoi:
+
+-- Jopas panee puukhollarikin puotinsa kiinni!
+
+-- Joutaahan tämä, sanoi kauppa-apulainen. -- Ei ole koko iltapäivänä
+ostajia ollut.
+
+-- Se on nyt niin kamalan hiljainen aika, kun alkaa olla heinäntekokin
+parhaillaan, valitteli mummo, kiskoen kärryjä edelleen.
+
+Mutta Kalle Kannas, vaikka aina pitikin talonsa puolta, ei tällä
+hetkellä välittänyt vähääkään kauppamarkkinoilla vallitsevasta
+hiljaisuudesta. Hänellä oli pää täynnä muita, yksinomaan hänen omiin
+yksityisasioihinsa kohdistuvia ajatuksia.
+
+Maikki Grönberg istui tavallisella paikallaan ikkunan ääressä käsitöitä
+tehden. Ukko Grönberg oli pajassaan, joka yhä edelleenkin oli
+lakkotilassa, mutta jossa ukko itse liehui sitäkin ahkerammin, ja hänen
+vaimonsa oli lähtenyt johonkin kaupungille.
+
+Oli hiljaista kadulla. Tuuli vain kantoi silloin tällöin vähän
+palonkäryä läheisiltä palotornin raunioilta, muistuttaen tuosta
+äskeisestä suuresta tapahtumasta.
+
+Tyttö ompeli syvissä ajatuksissa, niin kiintyneenä työhönsä ja niin
+vaipuneena mietteisiinsä, ettei huomannut Kalle Kannasta, ennenkuin,
+tämä yskähti hiljaa ikkunan alla.
+
+-- Oletko yksin kotona? tiedusteli nuorimies ensimmäiseksi
+tavallisuuden mukaan.
+
+Tyttö loi häneen terävän katseen ja sanoi:
+
+-- Olenhan sanonut, ettet saa käydä enää minua tapaamassa!
+
+-- Minun täytyy näyttää sinulle jotain, joka ehkä saa sinut muuttamaan
+päätöksesi, sanoi Kalle Kannas.
+
+Tyttö näytti epäröivän, mutta vastasi sitten:
+
+-- Tule sisään!
+
+Kalle Kannas meni myymälään, jonne tyttökin tuli, otti povitaskustaan
+postikortin kokoisen valokuvan ja ojensi sen mitään puhumatta tytölle.
+
+-- Neiti Leijanen ja... ja...
+
+-- Ja kirjailija Tuulonen! täydensi Kalle Kannas. -- Vieläkö nytkin
+epäilet minua?
+
+Kuvassa näkyivät molemmat henkilöt niin selvästi, ettei mitään
+erehdystä voinut syntyä, ja sellaisessa asennossa, joka puhui
+puolestaan paremmin kuin puolen arkin pituinen selitys.
+
+-- Siinä se nyt sitten on se "sinun neiti Leijasesi", kuten minulle
+sanoit! huomautti Kalle Kannas katkerasti.
+
+Sivuutamme vaitiololla nyt seuranneen keskustelun ja muut asiat ja
+siirrymme suoraan siihen, että ukko Grönberg sattui astumaan sisään,
+ennenkuin Kalle Kannas ehti edes saada kättään Maikin vyötäisiltä. Ukko
+aivan jähmettyi.
+
+Huomattuaan hänet siirtyi onnellinen sulhasmies nopeasti puolen
+askeleen päähän tytöstä ja sanoi:
+
+-- Päivää... lämmin ilma on ollut tänäänkin...
+
+-- Ahaa! huusi ukko. -- Vai on ollut lämmin ilma! Vai on ollut niin
+vietävän kuuma päivä! Ja tänne läksit jäähdyttelemään! Voi sinä
+turkinpunainen...
+
+-- Isäkulta! rukoili tytär.
+
+-- Vai isäkulta! Vai jo johtui isäkultakin mieleen! Mene sisään siitä,
+minulla on tälle nuorelle kauniille herralle vähän kahdenkeskistä asiaa!
+
+Tyttö, joka tunsi isänsä riehahtelevan luonteen, siirtyi sanaa
+sanomatta viereiseen huoneeseen. Siinä ei hän oikeastaan mitään
+menettänyt, sillä keskustelu kävi siksi korkeassa äänilajissa, että
+jokainen sana olisi kuulunut kauas kadullekin, jos olisi sattunut
+kuulijoita olemaan. Lopuksi potkaisi vaskiseppä vävypoikatarjokkaansa
+vähääkään kursailematta kadulle.
+
+-- Se on vielä kätevä ja jalkava ukko! tunnusti Kalle Kannas itselleen,
+ottaessaan lakkinsa ovenedustalta katukäytävältä ja pannessaan auenneen
+kauluksensa jälleen kiinni. -- Kyllä siitä vielä hyvä appiukko tulee,
+jahka vähän talttuu.
+
+Appiukko oli sillävälin siirtynyt viereiseen huoneeseen esitelmöimään
+tyttärelleen hyvistä tavoista ja siitä verrattain pimeästä
+tulevaisuudesta, joka Maikkia odottaisi, ellei hän heittäisi
+mielestään Kalle Kannasta ja yleensä kaikkia sellaisia mieshenkilöitä,
+jotka tavalla tai toisella voitiin käsittää kosiomiehiksi. Tässä
+esitelmässään kohosi ukko Grönberg sellaiseen kaunopuheisuuden lentoon,
+että hän alkoi hetken päästä itsekin ihmetellä suuria puhujalahjojaan
+ja lähti melkoisesti rauhoittuneena takaisin työhönsä, tultuaan ensin
+kadulle kurkistettuaan vakuutetuksi siitä, ettei siltä taholta enää
+mikään vaara uhannut hänen kotoista rauhaansa.
+
+Mutta Kalle Kannas lähti kotiinsa ja kirjoitti siellä Maikilleen pitkän
+kirjeen, jonka hän seuraavana päivänä, Maikin kulkiessa Kurosen puodin
+ohi, pisti morsiamensa käteen.
+
+Kun Maikki oli lukenut Kallen kirjeen, lausui hän sulhasmiehestään
+seuraavan ankaran arvostelun:
+
+-- Kalle on hullu!
+
+Sitten hän otti kynän ja paperia ja ilmoitti tämän merkillisen
+keksintönsä kirjeellisesti ihailijalleen.
+
+Seurauksena oli Kallen puolelta uusi, vielä pitempi kirje, jossa hän
+laajasti perusteli niitä näkökohtia ja ehdotuksia, jotka olivat saaneet
+Maikin epäilemään hänen järkensä tilaa.
+
+Tätä kirjeenvaihtoa kesti viikon päivät, ja se johti varsin
+ällistyttävään tulokseen.
+
+Kun Grönbergin emäntä seuraavana lauantai-iltana palasi navetasta
+lehmää lypsämästä, tapasi hän herransa ja miehensä hyvin arveluttavassa
+mielentilassa, jossakin tuolla raivon ja epätoivon välimailla,
+kourassaan palloksi rutistettu kirje, jonka hän tuon tuostakin
+paiskasi lattialle ja potkaisi nurkkaan, mutta jonka hän seuraavassa
+silmänräpäyksessä taas otti käteensä, levitti auki ja alkoi lukea,
+saadakseen aiheen uuteen purkaukseen.
+
+Kirje oli Maikilta isälleen, ja tytär toi siinä esille koko joukon
+ajatuksia, jotka lyhimmiten voitaisiin ehkä supistaa seuraaviin
+ponsilauselmiin: että hänen isänsä on julma tyranni; että mainitun
+tyrannin ainoa tytär on syvästi onneton; että, koska edellämainittu
+tyranni on potkaissut syvästi onnettoman tyttärensä rakastetun kadulle,
+niin ei tytär tahdo enää päivääkään olla vielämainitun tyrannin
+katon alla; että useinmainittu, syvästi onneton tyrannin tytär on
+täysi-ikäinen eikä pieni turvaton lapsi, jota tyrannit saavat kohdella
+mielensä mukaan; ja lopuksi että ukko Grönberg, vielä kerran, on julma
+ja sydämetön tyranni.
+
+Sitäpaitsi sisälsi kirje muutamia hämäriä viittauksia toiselle
+paikkakunnalle muuttamisesta tai järveen menosta -- miten ne vain
+tahtoi käsittää.
+
+Jos ukko Grönberg oli toivonut paremmalta puoliskoltaan myötätuntoa,
+ymmärtämystä ja kannatusta tällä raskaalla hetkellä, jolloin hän piteli
+kourissaan oman lihansa ja verensä sodanjulistusta häntä vastaan,
+niin hän erehtyi perusteellisesti, sillä hänen emäntänsä, selvittyään
+ensimmäisestä itkukohtauksestaan, ei suinkaan säästellyt sanoja
+takoessaan miehensä tietoisuuteen sitä vakuutusta, että vaimo ja äiti
+yhtyi täydellisesti lapsen ja tyttären järkähtämättömään mielipiteeseen
+kyseessäolevan puolison ja isän tyrannimaisista ominaisuuksista. Oman
+puolisonsa suusta sai ukkoparka kuulla senkin masentavan tiedon,
+että häntä, ukko Grönbergiä nimittäin, pidetään koko kaupungissa
+sietämättömän pahansisuisena hirviönä, jonka kanssa kukaan ihminen ei
+voi tulla toimeen.
+
+Mihin Maikki oli lähtenyt, siitä hän ei ollut mitään ilmoittanut,
+mutta kaikki merkit viittasivat siihen, että hän oli muuttanut
+maaseurakunnassa asuvan enonsa Jooseppi Kinkan luo. Ja siihen taloon
+ei ukko Grönbergin ollut päätään pistämistä, sillä Jooseppi Kinkka oli
+hänen verivihollisensa sukulaisuudesta huolimatta -- tai ehkä juuri
+sukulaisuuden takia.
+
+
+
+
+XVI
+
+
+Kunnioitettu ystävämme kirjailija Kauno Tuulonen on tällä haavaa
+pahanlaisesti satimessa, mutta siinä on hänellä kieltämättä suurin osa
+omaa syytään. Hän oli antanut runollisen kielensä houkutella hänet
+liian pitkälle neiti Leijasen seurassa, ja kun sitten neiti Leijasen
+kaulaanlankeemus tapahtui, ei hänellä ollut riittävästi moraalista
+rohkeutta voidakseen sanoa neitoselle, että tässä oli tapahtunut
+valitettava erehdys ja väärinkäsitys. Toivoen, että aika jollain tavoin
+selvittäisi vyyhdin ja päästäisi hänet pälkähästä, hän oli antanut
+asian jäädä silleen, mutta vannottanut mitä ankarimmin neiti Leijasta
+pitämään tapahtuman heidän kahdenkeskisenä salaisuutenaan.
+
+Mitä neiti Julia Leijaseen tulee, niin koskettivat tosin hänen
+korkeakantaiset kengänpohjansa vielä katukivitystä, pihanurmikkoa sekä
+Kurosen myymälän ja konttorin permantopalkkeja, mutta hänen sielunsa
+oleskeli enimmäkseen seitsemännessä taivaassa. Vaikka hra Tuulonen
+karttoikin häntä niin paljon kuin mahdollista, ei hän kuitenkaan
+voinut välttää kohtaamasta neitosta vähintäänkin puolenkymmentä kertaa
+päivässä, ja joka kerta tyttö loi häneen silmäyksen, joka puhui
+suunnilleen yhtä paljon kuin kaksi keskikokoista rakkaudenkirjettä
+yhteensä. Sitäpaitsi tyttö kysyi häneltä joka kerta, kun he joutuivat
+kahden kesken:
+
+-- Oi Kauno, miksi olet niin harvoin minun seurassani?
+
+Johon nuori miehemme vastasi aina seuraavin sanoin:
+
+-- Tiedäthän, se romaani... se vie minulta nykyään kaiken aikani.
+
+-- Tuo kauhea romaani... heitä se tuleen! pyysi tyttö.
+
+Itse asiassa ei hra Tuulosella periaatteessa suinkaan ollut mitään tätä
+ehdotusta vastaan, mutta sitä karttoi hän tietysti visusti ilmaisemasta.
+
+Joka aamu herätessään lupasi kirjailija itselleen:
+
+-- Tänään selitän tytölle kaikki ja teen eron.
+
+Ja joka ilta ennen maatamenoaan hän vilkaisi suuttuneena kuvaansa
+peilissä, heristi sille nyrkkiään ja mutisi hampaitaan kiristäen:
+
+-- Raukka, nahjus, saamaton vätys!
+
+Mitä pitemmälle aika kului, sitä vaikeampi oli hänen selittää tytölle,
+että tämä oli käsittänyt väärin Kauno Tuulosen aikomukset ja ettei
+viimemainittu koskaan tulisi menemään naimisiin hänen kanssaan. Lopuksi
+kiusasi tämä asia hra Tuulosta niin, että hän alkoi nukkua huonosti ja
+menettää ruokahalunsa, mikä häneen nähden oli varsin merkillepantava ja
+harvinainen ilmiö.
+
+Aika, tuo kaikkivoipa, johon hän oli toiveensa perustanut, siis
+päinvastoin pahensi hänen asemaansa eikä suinkaan parantanut sitä.
+
+Jokailtaiset kävelyretket neiti Leijasen kanssa, jotka viime viikolla
+olivat tuottaneet kirjailijalle mieluista vaihtelua hänen elämänsä
+yksitoikkoisuudessa, olivat muuttuneet kidutustilaisuuksiksi, jolloin
+hän teeskenteli, valehteli ja näytteli iloista naamaa, näkymättömien,
+mutta pahanilkisten pikkupaholaisten kärventäessä hänen sieluaan
+hehkuvilla kekäleillään. Eräänä iltana hän ei ollut neiti Leijasta
+vastassa kadulla, kun tämä läksi työstään. Hra Tuulonen oli tuntia
+aikaisemmin paennut seurahuoneelle, jossa rakennusmestarien ydinjoukko
+otti hänet vastaan vilpittömillä ja valtaavilla suosionosoituksilla. Se
+ilta kului repäisevän hauskasti. Neiti Leijanen unohtui kokonaan hänen
+mielestään, eivätkä laulut ole seurahuoneella koskaan kaikuneet niin
+voimakkaina kuin sinä iltana ja seuraavana yönä. Rakennusmestarikuoro
+kävi lopulta niin äänekkääksi, että ravintolan omistaja kaksi
+kertaa kävi pyytämässä herroja olemaan hiukan hiljempaa. Tällaista
+äänioikeuden riistämisyritystä eivät rakennusmestarit olleet koskaan
+ennen kokeneet.
+
+Mutta seuraavana päivänä olivat neiti Leijasen silmät punaiset ja
+niiden ympärillä mustat renkaat. Kahvipöydässä, jossa he tavallisuuden
+mukaan olivat kahden, hän sai hysteerisen kohtauksen, ja hra Tuulosella
+oli täysi työ saada hänet rauhoittumaan. Hän lupasi, ettei hän koskaan
+enää tekisi sillä tavalla, katui ja sai anteeksiannon.
+
+Kauno Tuulonen tunsi vaipuvansa hetki hetkeltä yhä syvemmälle siihen
+suohon, johon hän oli erehdyksessä tullut polkaisseeksi.
+
+Joku toinen olisi tuollaisessa tapauksessa hänen sijassaan jättänyt
+saappaansa suohon ja poistunut kaikessa hiljaisuudessa paikkakunnalta,
+mutta niin ei tehnyt hra Tuulonen. Hän oli nimittäin, kuten jo
+aikaisemmin olemme huomauttaneet, erittäin itsepintainen mies, mikä
+on jokseenkin harvinaista nykyajan nuorisossa, ja hän oli päättänyt,
+maksoi mitä maksoi, ajaa alkuperäisen suunnitelmansa perille.
+
+Näin oli aika kulunut torstaihin asti. Oliko neiti Leijanen tämän ajan
+kuluessa alkanut aavistaa, että jotain oli vinossa, sitä on meidän
+vaikea mennä sanomaan, mutta se on ainakin varmaa, että hän riippui
+lemmityssään kiinni kiinteämmin kuin koskaan ennen. Nyt ei hra Tuulonen
+enää uskaltanut ajatellakaan mitään välien rikkomista, ennenkuin hän
+olisi saanut asiansa selviksi toisella taholla, sillä hän pelkäsi, että
+neiti Leijanen siinä tapauksessa panisi toimeen ikävän kohtauksen,
+joka voisi odottamatta viedä karille koko yrityksen. Parasta oli kai
+antaa asian mennä menojaan ja sitten, kun se suuri voitto oli saatu,
+selvittää välit neiti Leijasen kanssa äkkiä ja pontevasti.
+
+Tehtyään lopullisesti tämän päätöksen tunsi hra Tuulonen itsensä
+rauhallisemmaksi ja katsoi voivansa osoittaa neitoselle suurempaa
+huomaavaisuutta kuin viime päivinä.
+
+Torstaina iltapäivällä tuli kaupunkiin neiti Kuronen.
+
+Anni Kurosella oli ollut hieman paha omatunto sen välinpitämättömyyden
+johdosta, jota hra Tuulosta kohtaan Kurosen perheessä oli osoitettu.
+Kun hänen nyt täytyi erikoisista syistä -- valmistaakseen erään
+suuren pöytäliinan, josta oli tuleva alallaan mitä arvokkain
+taideteos! -- viipyä kaupungissa pari viikkoa, päätti hän korvata
+Kurosten laiminlyönnit osoittamalla hra Tuulosta kohtaan erikoista
+ystävällisyyttä.
+
+Hra Tuulonen loikoili pihamaalla salapoliisikertomuksia lueskellen,
+kun neiti Kuronen tuli sisään portista. Yllätettynä ja ihastuksissaan
+nousi kirjailija tervehtimään häntä, ja ihastuksensa kasvoi vielä
+suuremmaksi, kun neiti Kuronen rakastettavasti hymyillen ojensi hänelle
+kätensä ja sanoi:
+
+-- Tässä minä nyt olen -- saanko ryhtyä pitämään teille seuraa täällä
+yksinäisyydessänne?
+
+Hra Tuulonen ei ollut uskoa aistimiensa todistusta ja oli pyörtyä
+ilosta, voimatta ensinkään käsittää, mikä neiti Kuroselle oli tullut.
+
+Viimemainittu pyyteli anteeksi sitä, etteivät Kuroset olleet
+huvilassaan viime sunnuntaina, ja kertoi sitten, että hänen täytyi
+viipyä kaupungissa kaksi viikkoa, saadakseen valmistetuksi erään
+suuren ja paljon työtä vaativan pöytäliinan, ja kysyi, saisiko hän
+silloin tällöin häiritä hra Tuulosen kirjallisia töitä pyytämällä häntä
+pitämään seuraa neiti Kuroselle tunnin tai pari päivässä.
+
+Oikeastaan lienee meidän turha mainita hra Tuulosen vastanneen, että
+hänen aikansa oli kokonaan, _kokonaan_ neiti Kurosen käytettävissä
+ja ettei hän, Kauno Tuulonen, olisi mistään niin mielissään kuin
+saadessaan omistaa mahdollisimman suuren osan ajastaan neiti Kuroselle.
+
+Kirjailija puhui sellaisella innolla ja lämmöllä, että neiti Kuronen
+katsahti häneen hieman pitkään, mutta purskahti sitten nauramaan ja
+sanoi:
+
+-- Te runoilijat liioittelette niin mahdottomasti!
+
+Hra Tuulonen heräsi kuin huumauksesta, punastui hämillään, huomatessaan
+olleensa vähällä mennä kenties liian pitkälle näin alussa, mutta ryhtyi
+sitten kääntämään asiaa leikiksi ja otti ihastuneesti vastaan neiti
+Kurosen tarjouksen tulla sisään hänen kanssaan juomaan iltapäiväkahvia.
+
+Puolen tunnin kuluttua alkoi hra Tuulonen tulla tajuihinsa huoneessaan
+ja huomasi silloin tanssivansa sormiaan näpsäytellen keinutuolin
+ympärillä. Hän muisti kuluneen puolen tunnin tapahtumat kuin unessa:
+kuinka herttainen Anni oli ollut... mistä he olivat jutelleet... kuinka
+heidän sormenpäänsä koskettivat toisiaan, kun Anni tarjosi hänelle
+kahvia... kuinka Anni silloin näytti vähän punastuvan... kuinka Annin
+oli lopuksi täytynyt lähteä rehtori Peranderille, jossa rehtorin
+tytär odotti häntä ryhtyäkseen opastamaan neiti Kurosta tuon suuren
+taiteellisen pöytäliinan alkuvalmistuksissa...
+
+-- Minä voitan, minä voitan! riemuitsi kirjailija Tuulosen sielu. --
+Hänelle on tullut ikävä minua! Miksi täytyy hänen juuri kaupungissa
+ommella tuota pöytäliinaa? Loruja! Voi minua onnenpoikaa... minä...
+minä... minä...
+
+Kädet niskassa hän tanssi nyt sohvan edessä kiihkoisaa sotatanssia,
+nostaen polvet korkealle ilmaan ja huutaen aina väliin: "hei!"
+
+Hän oli niin onnellinen, että hän olisi pakahtunut, ellei hän olisi
+käyttänyt tätä keinoa jonkinlaisena varaventtiilinä.
+
+Kun palvelustyttö, joka oli kaksi kertaa arasti koputtanut, tuodakseen
+pöydälle vesikarahvin, johon kirjailija oli pyytänyt raikasta vettä,
+ei saanut mitään vastausta, oli hän pudottaa tarjottimen maahan,
+avatessaan oven ja nähdessään heidän kesävieraansa hyppivän ja
+loiskivan keskellä lattiaa kuin vasikka.
+
+Samassa huomasi kirjailija palvelustytön, pysähtyi, punastui
+selkäruotoon asti ja änkytti:
+
+-- Minä... minä hyppelin vähän...
+
+-- Niin, sanoi tyttö hiljaa, vilkuillen hätäisenä ympärilleen, sillä
+hän pelkäsi mielipuolen tuossa tuokiossa hyökkäävän hänen kimppuunsa ja
+iskevän hänet kuoliaaksi.
+
+-- Hyppeleminen edistää verenkiertoa... minä hypin ja voimistelen aina,
+istuttuani pitkän aikaa kirjoituspöydän ääressä...
+
+-- Niin, sanoi tyttö, alkaen tämän luonnollisen selityksen saatuaan
+rauhoittua. -- Tässä olisi maisterille raitista vettä...
+
+-- Kiitos!... Saarankin pitäisi hyppiä välistä -- se edistää
+verenkiertoa! sanoi kirjailija ystävällisesti.
+
+-- Niin... kiitos... sanoi Saara, niiasi ja poistui, arvattavasti
+harkitsemaan hra Tuulosen hyppimisehdotusta.
+
+Samassa kuului kadunpuoleisesta ikkunasta hiljainen koputus. Kauno
+Tuulonen hätkähti ja meni katsomaan.
+
+Kadulla odotti häntä neiti Leijanen.
+
+Hra Tuulonen sadatteli hiljakseen, painaessaan hatun päähänsä. Mutta
+kadulle päästessään hän oli jo ehtinyt malttaa mielensä ja hymyili
+hyväntahtoisesti ystävättärelleen.
+
+Neiti Leijanen sitävastoin ei hymyillyt, vaan oli synkkä kuin
+ukkospilvi.
+
+-- Mikäs meidän pientä nirpukkaamme vaivaa? kysyi hra Tuulonen hänelle
+ominaiseen sukkelaan ja hupaiseen tapaan.
+
+Pieni nirpukka sähähti kuin kissa vastatessaan:
+
+-- Luulit kai, etten nähnyt, millä tavoin keikuttelit pyrstöäsi neiti
+Kuroselle! Kyllä minä näin kaiken ikkunasta! Sinä vaihdat tunteitasi
+kuten pa... pa... pa...
+
+-- Paitaa, sanoi Kauno Tuulonen, auttaakseen tyttöä eteenpäin.
+
+Kirjailijasta oli tämä erittäin mieluista puhetta neiti Leijasen
+suusta. -- Enemmän sitä lajia! ajatteli hän. Sitten pieni riita ja ero.
+Silloin on se asia selvä!
+
+Mutta se ei ollut selvä niin helposti.
+
+Sillä kun kirjailija ylpeästi huomautti olevansa vapaa mies, olevansa
+oikeutettu olemaan kohtelias muillekin naisille kuin neiti Leijaselle
+ja ilmoitti aikovansa vastakin noudattaa erikoista kohteliaisuutta
+neiti Kurosta kohtaan, jonka vanhempien kotona hän, ventovieras
+ihminen, oli saanut osakseen niin ystävällistä, vieläpä sydämellistäkin
+kohtelua, niin puhkesi neiti Leijanen viljaviin kyynelvirtoihin,
+vakuutti olevansa häijyin ja tyhmin tyttö maailmassa ja vannoi, ettei
+hän lakkaa itkemästä, ennenkuin Kauno Tuulonen on antanut hänelle
+anteeksi.
+
+Koska kulkeminen itkevän ja tyrskivän tytön rinnalla halki kaupungin
+aina on omiaan kiinnittämään asiaankuulumattomien uteliasta huomiota
+puoleensa, niin ei hra Tuulosen auttanut muu kuin antaa anteeksi
+Julialleen. Vieläpä hyvin nopeasti. Toivottu ja tarjoutunut
+riidanrakentamistilaisuus raukesi siis siihen sekä neiti Leijasen
+kiihkeään vakuutukseen, ettei hän koskaan tule luopumaan Kaunostaan --
+lupaus, jota nuori mies kuunteli sekavin tuntein.
+
+Seuraavana päivänä oli kahvipöydässä kolme henkeä, nimittäin kirjailija
+sekä neidit Kuronen ja Leijanen. Neiti Kuronen oli iloinen, vilkas ja
+puhelias kuten tavallisestikin. Neiti Leijanen, joka oli tuntenut hänet
+jo pitemmän aikaa, olisi ehkä sanonut, että Anni-neiti oli tavallista
+vilkkaampi ja iloisempi. Aluksi se seikka, hyvin ymmärrettävästä
+syystä, oli vähällä ruveta hieman huolestuttamaan neiti Leijasta, mutta
+naisen hienolla vaistolla hän tajusi pian, ettei tuo iloisuus voinut
+johtua hra Tuulosen läsnäolosta.
+
+Kauno Tuulonen esiintoi koko joukon järjettömyyksiä, kuten
+rakastuneiden tapa on, mutta neiti Kuronen puhui niin paljon, ettei
+kukaan ehtinyt kiinnittää huomiota runoilijan merkillisiin puheisiin.
+Neiti Leijanen lopulta oikein hämmästyi neiti Kurosen puheliaisuutta.
+Hra Tuulonen, jolla oli omat ajatuksensa neiti Kurosen iloisuuden
+syistä, hymyili koko ajan onnellista, vaikka verrattain pöllömäistä
+hymyä, mutta niin ovela osasi hän tälläkin hetkellä olla, huolimatta
+siitä, että oli riemusta ja rakkaudesta aivan pyörällä päästään,
+että tuon tuostakin salaa loi säteilevän katseen neiti Leijaseen.
+Ja kun neiti Leijasella taas oli oma käsityksensä näiden katseiden
+merkityksestä, niin loistivat hänenkin kasvonsa. Jos taiteilija olisi
+nähnyt nämä ihmiset ja maalannut heistä taulun, niin olisi hän sen
+nimeksi aivan varmaan merkinnyt "Onnellisia ihmisiä".
+
+Taaskin täytyi neiti Kurosen lähteä heti kahvipöydästä noustuaan
+Peranderille. Hra Tuulonen toivotti mielessään koko Peranderin talon
+asujineen ja kaikkine muine sisältöineen hiiden hinkaloon, mutta
+muuten hän oli ylimalkaan sangen tyytyväinen asioiden tähänastiseen
+kehitykseen. Pääasia oli valloittaa vankka, heltiämätön jalansija neiti
+Kurosen sydämessä. Kyllähän sitten olisi helppo lopettaa välit neiti
+Leijasen kanssa.
+
+Sinä iltana sanoi Julia Leijanen, Kauno Tuulosen saatellessa häntä taas
+tapansa mukaan kotiin:
+
+-- Sinä olet ollut tänään vallan loistavalla tuulella... minä olen
+_niin_ ylpeä sinusta!
+
+Kirjailija hymyili tyytyväisenä ja alkoi hyräillä jotain.
+
+
+
+
+XVII
+
+
+Sen jälkeen kun ukko Wahlin yritys saada kauppias Jaakkola syytteeseen
+murhapoltosta oli mennyt myttyyn, ei tuota toimeliasta vanhusta näkynyt
+kaupungilla kolmeen päivään muuta kuin yhden kerran, jolloin hänen oli
+nähty tulevan Svebeliuksen neitien -- Antti-neidin ja Matti-neidin --
+talosta.
+
+Mutta samaan aikaan alkoi kaupungilla levitä huhuja, että ukko Wahl
+oli luvannut toimeenpanna sarjan oikein ihmeellisiä skandaaleja,
+jollei kauppias Jaakkola luovu nuorimmasta neiti Svebeliuksesta. Samat
+huhut kertoivat, että ukko Wahlia kannustivat ja yllyttivät näissä
+edesottamisissaan toiset Svebeliuksen neidit, jotka aina olivat olleet
+pienellä sotakannalla sisarensa kanssa ja jotka nyt olivat suuresti
+suuttuneet siitä, että Jaakkola, sivuuttamalla kokonaan vanhemmat
+sisaret ja mainitsematta heille sanallakaan aikomuksistaan, aikoi ottaa
+heidän sisarensa.
+
+Kuultuaan näistä huhuista lähti Anna Perander varoittamaan Jaakkolaa.
+Tämä, jonka rautakauppa alkoi jo olla täydessä kunnossa, hymyili vain,
+kun Anna kertoi, mitä oli tekeillä.
+
+-- Niin, setä, hymyile sinä vain, sanoi Anna, mutta sinä et tunne
+vielä tarpeeksi Antti-neitiä, joka on tämän kaiken takana, etkä voi
+aavistaakaan, kuinka julkea ja itsepintainen ukko Wahl on. Tietysti
+eivät he voi sinulle mitään varsinaista vahinkoa tehdä, mutta he voivat
+saattaa sekä sinut että nuorimman neiti Svebeliuksen naurunalaiseksi
+sellaisella hetkellä, jolloin tuollainen kohtaus saattaisi vaikuttaa
+hirmuisen kiusallisesti.
+
+-- Tarkoitat: vihkiäisissäni! sanoi Jaakkola nauraen.
+
+-- Esimerkiksi silloin! myönsi Anna.
+
+-- Ole sinä vain levollinen, sanoi Jaakkola. -- Ennenkuin sinne asti
+tullaan, on saattanut tapahtua monenlaisia asioita, ja niin Antti-neiti
+kuin ukko Wahlkin muuttaa esiintymistään tässä jutussa. Kuinka muuten
+isäsi jaksaa?
+
+-- Isä lähti eilen Ouluun tervehtimään veljeään, joka on viime aikoina
+vähän sairastellut, ja viipyy sillä matkalla pari viikkoa. Niin, minä
+olen joka tapauksessa varoittanut sinua!
+
+-- Kiitos vain! sanoi Jaakkola. -- Palkinnoksi olisi minun kai
+tarjottava sinulle kuppi kahvia, mutta lykkään sen kuitenkin siksi,
+kunnes on saatu edes jonkinlainen emäntä taloon. Voit myöskin
+olla rauhassa siitä, etten käy teillä isäsi poissaollessa! lisäsi
+rautakauppias salaperäisesti, iskien samalla silmää niin peijakkaan
+viekkaan näköisenä.
+
+-- Mitä sinä tarkoitat? kysyi Anna punastuen.
+
+-- Voisihan ehkä sattua, että tulen sopimattomaan aikaan, sanoi ovela
+rautakauppias vieläkin salaperäisemmin. -- Minä ehkä tiedän, ehkä
+aavistan jotain...
+
+-- Sinä olet yksinkertainen, vanha ja ilkeä tolvana! huudahti tyttö,
+läiskäyttäen juuri huoneeseen tulleen kauppa-apulaisen suureksi
+ihmeeksi ja kauhuksi liikkeen päämiestä poskelle ja juosten tiehensä.
+
+Mutta Jaakkola avasi vain ikkunan ja huusi poisrientävälle tytölle
+nauraen:
+
+-- Nyt minä olen siitä varma! Ei meitä petetä!
+
+       *       *       *       *       *
+
+Hiljainen iltapäivä.
+
+Koko kaupunki torkkui.
+
+Ihmiset torkkuivat, hevoset torkkuivat, kyyhkyset torkkuivat, ajuri
+Tiihosen kukko torkkui ja aurinkokin torkahti pienen pilven takana.
+Keittiöistä kuuluva paistinpannujen pihinä vaikutti uuvuttavasti kuin
+kehtolaulu, ja vanha viiri kirkon tornissa kirahteli silloin tällöin
+hiljaisessa, melkein huomaamattomassa tuulenhengessä kuin unissaan
+itkua äännähtelevä pieni lapsi.
+
+Oli sellainen helteinen päivä... mitäpä olisi silloin voinutkaan muuta
+tehdä kuin torkkua!
+
+Silloin alkoi äkkiä kuulua Kirkkokadun päästä koiran haukuntaa.
+
+Äänestä päättäen se oli Sinkkolan piski. Sehän se tuolla tavoin räkytti
+ja äyski.
+
+-- Mitähän se oikein tiuskuttaa? ajatteli itsekseen Janhusen matami,
+levittäessään pyykkivaatteita kuivamaan katukäytävän reunalla kasvavien
+koivujen väliin kiinnitetylle nuoralle.
+
+Nyt yhtyi haukuntaan jo toinenkin koira. Sillä oli leveä, laiska,
+louskuttava ääni.
+
+-- Metsänhoitaja Korpelaisen Hektor, mutisi Janhusen matami.
+
+Hektorin äänestä ei voinut erehtyä.
+
+Mitä lähemmäksi haukunta lähestyi, sitä useampia koiria siihen yhtyi.
+Melkein joka talosta kiiruhti portille koira katsomaan, mistä oli
+kysymys, ja edustamaan taloaan tilaisuudessa.
+
+Ikkunoita avattiin siellä täällä ja ikkunoista kurkisti kadulle
+haukottelevia päitä.
+
+Keskellä katua käveli luonnonihminen, luontaisen terveydenhoidon
+apostoli Matti Luonto virsuissaan, kontti selässä ja pitkä sauva
+kädessään. Hänen perässään, kohtuullisen välimatkan päässä sauvan
+ulottuvilta, juoksi neljä tai viisi kiukkuista, terhentelevää koiraa,
+jotapaitsi esijuoksijoina toimi pari takkukarvaista rakkia, jotka
+äänekkäästi julistivat ympäristölle kulkueen lähestymisen.
+
+-- Mattihan se on... ja oikein pyhävaatteissaan, totesi Janhusen
+matami, jääden kädet lanteilla katselemaan juhlakulkuetta.
+
+Matti Luonnon juhlapukuna oli avara valkoinen liinapaita ja
+lumivalkeat, nilkkoihin asti ulottuvat housut, joiden takapuolessa
+loisti komeilla kirjaimilla tunnettu vehnäjauhomerkki: "_Gold Medal_".
+
+Matin juhlahousut olivat nimittäin valmistetut käytetyistä
+vehnäjauhosäkeistä, jotka, kuten tunnettua, soveltuvat erinomaisesti
+alusvaatteiden valmistukseen. Tähän arvokkaaseen seurueeseen liittyi
+matkan varrelta jokainen koira, joka sattui sen huomaamaan, ja
+konsertti oli lopuksi korviasärkevä.
+
+Herättämästään huomiosta välittämättä, välittämättä myöskään
+nelijalkaisten seuralaistensa pirullisesta rähinästä Matti käveli
+hiljaisena ja nöyränä, mutta samalla tyynenä ja arvokkaana valkoisessa
+paidassaan ja valkoisissa kultamitalipöksyissään kohti päämääräänsä, ja
+levollisena laskeutui hänen pitkä tukkansa hartioille.
+
+Näin käveli hän keskellä katua aina Svebeliuksen neitien taloon
+asti Kirkkopuiston reunassa. Koirat, harkittuaan asiaa, katsoivat
+viisaimmaksi pysähtyä portille odottamaan tapahtumain kehitystä, mutta
+Matti itse astui suoraan pääportaita ylös ja soitti ovikelloa.
+
+-- Menkää kyökinportaita! sanoi sisäkkö, joka järjesti kukkaruukkuja
+pienille jalustoilleen kuistilla, jossa oli lasiseinät.
+
+-- Haluan tavata neiti Anna Kristina Svebeliusta, sanoi luonnonihminen
+nöyrästi, mutta varmasti.
+
+Juuri se henkilö, itse Antti-neiti, jota Matti Luonto oli ilmoittanut
+haluavansa tavata, tulikin samassa kaikessa komeudessaan avaamaan ovea.
+
+Nähdessään totisen veljemme Matin tarkasteli uhkea nainen hänet
+kiireestä kantapäähän asti silmäyksellä, joka vei aikaa vain sekunnin,
+mutta joka riitti kiinnittämään hänen huomioonsa kaikki Matin puvuston
+yksityiskohdat.
+
+-- Mitä haluatte? kysyi neiti Anna Kristina sitten kovalla, terävällä
+äänellä, jota hän aina käytti, joutuessaan tekemisiin alhaiseen kastiin
+kuuluvan olion kanssa.
+
+-- Haluaisin puhua neiti Anna Kristina Svebeliukselle pari sanaa kahden
+kesken, sanoi Matti Luonto alati nöyrään, mutta järkähtämättömään
+tapaansa.
+
+-- Mitä salaisuuksia teillä voi olla minulle kerrottavana? kysyi talon
+valtijatar kummastusta ilmaisevalla äänellä. -- Käykää sisään!
+
+Matti Luonto astui sisään, astuipa käskemättä aina saliin asti, jonka
+ovi oli auki, ja istuutui varovaisesti ovenpielessä olevalle tuolille.
+
+Neiti Svebelius oli niin ällistynyt tuon hänelle näöltään kylläkin
+tutun vieraan omituisesta häikäilemättömyydestä ja rohkeudesta,
+ettei hän edes muistanut antaa Matille sitä läksytystä, minkä hänen
+tunkeileva esiintymisensä olisi ansainnut.
+
+Tarkasteltuaan valkopukuista miestä hetken äänettömänä hän meni
+istumaan sohvaan ja sanoi Matille ylpeästi kuin kuningatar:
+
+-- No puhukaa nyt asianne, mutta nopeasti! Minulla on vieraita!
+
+Se oli epäilemättä totta, sillä Svebeliuksen neideillä oli aina
+vieraita, runsas valikoima kaupungin kielevimpiä kahvitätejä, joiden
+äänekäs ja nopea puhelu kuului viereisestä huoneesta, jonka ovi oli
+jäänyt raolleen.
+
+Silloin nousi Matti ylös ja piti, katse permantoon luotuna, seuraavan
+peräti merkillisen puheen:
+
+-- Ei ole ihmisen hyvä yksinänsä olla... nämä sanat ovat lausutut
+kaikille, siis myöskin sinulle, Anna Kristina Svebelius, ja minulle,
+Matti Luonnolle... koska me emme vielä kumpikaan ole avioliiton
+satamaan ehtineet, niin pyydän minä täten sinua vaimokseni...
+
+Viimeisiä sanoja sanoessaan oli Matti tassutellut virsuissaan lattian
+poikki ja notkisti nyt toisen polvensa Antti-neidin edessä, lausuen
+hiljaa ja vakavasti:
+
+-- Minä rakastan sinua, Anna Kristina!
+
+Sitten kun Antti-neiti voi mitään puhua -- ja siihen kului melkoinen
+aika -- hän huusi kauhistuksissaan:
+
+-- Ihminen on hullu!
+
+-- Niin, ihminen on hullu... ellei hän mene naimisiin, myönsi
+luonnonihminen hiljaiseen tapaansa. -- Minä rakastan sinua!
+
+Samassa silmänräpäyksessä kauhistutti kaikkia talossa olevia naisia
+sydäntäsärkevä hätähuuto:
+
+-- Auttakaa! Apua... apua!
+
+Kun talon melkein mielettömäksi pelästynyt naisväki yhtä säikähtyneine
+vieraineen juoksi saliin, kohtasi sitä outo näky:
+
+Sohvalla huusi ja potki neiti Anna Kristina Svebelius, josta yleensä
+tiedettiin, ettei hän koskaan ollut pelännyt ketään eikä mitään. Hänen
+kasvoillaan oli tavattoman kauhun ilme.
+
+Hänen edessään oli lattialla polvillaan pitkätukkainen, päivänpaahtama
+harvapartainen mies, jolla oli yllään paita ja valkoiset housut sekä
+tuohivirsut ja selässään suuri tuohikontti. Tämä harvinainen kosiomies
+toisteli tuon tuostakin, katsoen potkivaa ja kirkuvaa naista kasvoihin:
+
+-- Minä rakastan sinua!
+
+-- Auttakaa... viekää pois tuo hirmuinen mies... minä pyörryn! huusi
+Antti-neiti.
+
+Koska koko talossa oli miesväestä yhtä suuri puute kuin
+naisluostarissa, pisti eräs vieraista päänsä ulos ikkunasta ja huusi:
+
+-- Poliisi! Poliisi!
+
+Kirkkopuistossa ei sattunut tällä hetkellä olemaan muita ihmisiä kuin
+Muttoskan 9-vuotias Petteri, joka hyppi vasemmalla jalalla, pitäen
+oikean jalkansa varpaiden välissä viispennistä, jolla äitinsä oli
+lähettänyt hänet ostamaan tulitikkuja. Tämä nuori henkilö pysähtyi suu
+auki katsomaan huutajaa.
+
+-- Poliisi! Juokse poika sukkelaan hakemaan poliisia! huusi ikkunasta
+näkyvä naisenpää.
+
+Muttoskan Petteri tuumi jonkin aikaa ja ilmoitti sitten:
+
+-- Poliisit lähtivät verkonlaskuun!
+
+Mutta hätähuudot olivat avoimien ikkunain kautta kuuluneet
+naapuritaloihin. Väkeä alkoi keräytyä sen talon portille, josta
+poliisia huudettiin.
+
+Sillä välin oli Matti Luonto noussut seisomaan ja sanonut hiljaa,
+nöyrästi:
+
+-- Ei minua varten tarvitse poliisia hakea... lähden minä muutenkin.
+Ja näin sanoen hän lähti kävelemään ovelle, mutta kääntyi vielä
+kynnyksellä ja lausui:
+
+-- Minä tahdon joka tapauksessa Anna Kristinan vaimokseni.
+
+Sitten hän poistui.
+
+Eteisen nurkasta hän otti pitkän sauvansa ja astui ulos. Pihalla
+odottava koirajoukko tervehti häntä ihastuksen ulvonnalla. Matti
+karkoitti lähimmät koirat sauvallaan ja astui ulos portista, jolloin
+väkijoukko antoi tietä hänelle ja hänen perässään syöksähtävälle,
+rähisevälle koirajoukolle.
+
+-- Mikä siellä on hätänä? kysyi muuan akka Matilta, mutta tämä jatkoi
+matkaansa mitään vastaamatta, ja hänen housujensa takapuolelta
+loistivat ylpeät sanat:
+
+    "Gold Medal".
+
+
+
+
+XVIII
+
+
+Sen merkillisen päivän jälkeisenä päivänä, josta viime luvussa
+kerrottiin, saapui kaupunkimme laivarantaan -- meillä ei ole vielä
+rautatietä, mutta saamme sen varmaankin aivan piakkoin, sillä
+valtiopäivillä on kolmenkymmenen kahden vuoden aikana tehty yhteensä
+seitsemänkymmentä anomusta ja ehdotusta kaupunkimme liittämisestä
+valtion rautatieverkkoon -- saapui siis kaupunkimme laivarantaan
+teatterikiertue Cangastus & Muttonen, jonka jäsenet me heti riennämme
+erittäin suurella mielihyvällä esittelemään lukijallemme.
+
+Kiertueen jäsenten, taiteilija Woldemar Cangastuksen ja herra
+Jassi Muttosen, menneisyys on oikeastaan hämärän salaperäisyyden
+esiripun takana. Me olemme kuitenkin, palvellaksemme lukijoitamme,
+koettaneet hiukan kohottaa tuon esiripun reunaa ja kurkistaa sen
+alle, saaden tällöin selville sen verran, että taiteilija Cangastus
+on ensin kilvoitellut valkean lakin saamiseksi ja ollutkin juuri
+pääsemäisillään päämääräänsä, kun eräs pulpetista permannolle pudonnut
+pieni paperilappu, johon oli suoritettu pari nerokasta matemaattista
+tehtävää, ja vartioivan opettajan ilkeämielinen turhantarkkuus
+katkaisivat hänen lupaavan tiedemiesuransa ja pakottivat hänet
+ohjaamaan kykynsä muille aloille. Herra Muttosen entisyydestä emme,
+tutkimuksistamme huolimatta, sitävastoin tiedä senkään vertaa -- ikävä
+kyllä, sillä hän on joka tapauksessa mieltäkiinnittävä henkilö, kuten
+myöhemmin tulemme näkemään.
+
+He saapuivat kaupunkiimme vanhassa Mainingissa, joka yhä vieläkin
+saattaa häpeään kaikki ne profeetat, jotka ovat ennustaneet sille joko
+hyvin äänekästä loppua paljon kokeneen höyrykattilansa räjähdyksessä,
+tai aivan äänetöntä loppua kovassa aallokossa jonain pimeänä ja
+myrskyisenä syysyönä.
+
+Muita matkustajia ei laivassa ollutkaan. Eikä ollut myöskään muuta
+yleisöä vastaanottamassa näitä vieraitamme kuin pari paljasjalkaista
+poikaa, joilla oli onget olalla ja matopurkit kädessä, ja Kähkösen
+leski, joka kysyi laivan lämmittäjältä, eikö tällä ollut kirjettä
+Kähköskälle viimemainitun velivainajan leskeltä, joka antoi joskus
+Kähköskän toimitettavaksi pieniä kaupunkiasioita.
+
+Lämmittäjä, joka oli pistänyt hikiset ja nokiset kasvonsa laivan
+reunan yli ja syventynyt niiden huolelliseen ja perinpohjaiseen
+puhdistamiseen, ilmoitti kesken kiireen Kähköskälle, ettei hänellä
+ollut minkäännäköistä kirjettä kenellekään, minkä masentavan tiedon
+saatuaan Kähköskä ensin vähän huokaili ja haikaili, mutta unohti sitten
+pian surunsa huomatessaan teatterikiertueen Cangastus & Muttonen, joka
+oli sille ominaisella arvokkaisuudella astunut ulos höyrypurresta ja
+katseli nyt ilta-auringon kultaisessa hohteessa kylpevää kaupunkiamme,
+jota kohti tämä taiteilijapari lähti kävelemään.
+
+Taiteilija Cangastus oli keskikokoinen ja laiha, huolestuneen ja
+samalla syvämietteisen näköinen mies, jolla oli pitkä nenä ja
+etupuolelta kalju pää, mikä teki hänet tavattoman korkeaotsaisen
+ja viisaan näköiseksi. Päässä oli tummunut olkihattu ja hartioilla
+laaja päällystakki, jonka silmäänpistävimpänä osana olivat kauhean
+suuret taskut. Kun vielä mainitsemme, että hänen housunsa olivat
+puolen korttelia liian lyhyet, mutta hänen tukkansa ikäänkuin tuon
+puutteen korvaamiseksi puolen korttelia liian pitkä, ja että hän lausui
+ajatuksensa syvällä, ehkä hieman surunvoittoisella rintaäänellä,
+niin olemme antaneet hänestä mahdollisimman seikkaperäisen ja
+omantunnontarkan kuvan.
+
+Näyttelijä Muttonen oli lyhyt, teerenpisamainen, punatukkainen,
+pystynenäinen ja teräväkielinen henkilö. Hän ontui vähän oikeata
+jalkaansa ja syljeskeli hämmästyttävän taiturimaisesti, sillä häneltä
+puuttui yläleuasta kaksi hammasta. Hän käveli aina herra Cangastuksen
+vasemmalla puolen, mutta puoli askelta jälempänä, varmaankin siitä
+syystä, etteivät vastaantulijat erehtyisi siitä, kumpi tämän huomiota
+ja tunnustusta saavuttaneen kiertueen päämies oli.
+
+-- Lausun meidät tervetulleiksi tähän kulttuurikeskukseen ja suljen
+meidät sen taidettarakastavan väestön vieraanvaraisuuteen, sanoi
+herra Muttonen, ottaen päästään sellaisen lippalakin, jollaisia
+koneenkäyttäjät tavallisesti pitävät, ja kumartaen rantapuiston
+reunassa olevalle pahasti kallistuneelle pölkylle, jonka päässä oli
+maistraatin sakkotaulu varoitukseksi niille uskalikoille, jotka
+rohkenivat ryhtyä tallaamaan puiston ruohokenttää, mikä muuten,
+vaikkakin hieman harventuneena, oli valloittanut myöskin viisi vuotta
+takaperin hiekoitetut käytävät haltuunsa. -- Olkoon toimintamme
+tällä paikkakunnalla menestyksellinen sekä taiteelliselta että
+myöskin rahalliselta kannalta katsottuna! lisäsi hän sitten hartaana
+toivomuksenaan, sylkäisten keskelle sakkotaulua ja lähtien nilkuttamaan
+johtajansa perässä.
+
+-- Amen! murahti herra Cangastus kumeasti. -- Minulla on nälkä!
+ilmoitti hän sitten vielä kumeammalla äänellä.
+
+-- "Nälkä meill' on aina vieraanamme", lauloi herra Muttonen. --
+Kiertueen rahaston tila on markka kaksikymmentä penniä, lisäsi hän
+virallisella äänellä.
+
+-- Hm, sanoi kiertueen johtaja ja vaipui taas syviin mietteisiin.
+
+Kahdessa kirkonkylässä ja yhdessä n.s. taajaväkisessä yhdyskunnassa
+oli kiertueella ollut melkoisen hyvä menestys, mutta seuraavassa
+kaupungissa oli sitä kohdannut tuntuva vastoinkäyminen, kun
+ensimmäisessä näytännössä oli ollut saapuvilla, paitsi viittätoista
+vapaapilettiläistä, ainoastaan kaksi maksanutta katselijaa, ja toisessa
+näytännössä, johon oli jaettu neljäkymmentä vapaapilettiä, kolme
+vapaapilettiläistä ja eräs maalaisukko, joka oli ostanut 50 pennin
+seisomapaikan, ja joka hänkin sai rahansa takaisin anteeksipyynnöllä,
+että näytäntö oli sattuneesta syystä peruutettava. Kiertue, johon
+oli kuulunut seitsemän jäsentä, oli tällöin hajaantunut, mutta
+sen päävoimat, johtaja Cangastus sekä kiertueen rahastonhoitaja,
+koomillisten osien esittäjä herra Jassi Muttonen olivat päättäneet
+horjumattomalla lujuudella pitää yllä kiertueen nimeä ja mainetta,
+ja "ontuvallakin jalallani polkaisen minä maasta uudet legioonat
+näyttämötaiteilijoita lippumme ympärille!" oli herra Muttonen sanonut.
+
+Nyt me siis tiedämme näistä herroista kaiken, mitä meidän tarvitsee
+tietää.
+
+-- Onko väestö paennut valloittajien hyökätessä kaupunkiin? kysyi herra
+Muttonen, katsellen ympärilleen. -- Kotkankatseeni ei kohtaa yhtään
+vieraanvaraista alkuasukasta -- oi, ei ainoatakaan!
+
+Koska kaupunkimme väestöllä ei ollut kaukaisinta aavistustakaan
+kiertueen vierailusta, ei se siis ollut voinut ryhtyä sellaiseen
+varokeinoon kuin kaupungin tyhjentämiseen. Kurosen puodin kohdalle
+tultuaan näkivätkin näyttämötaiteilijamme melkoisen osan kaupungin
+väestöstä seisomassa sekä vastapäätä olevalla jalkakäytävällä että
+myöskin keskikadulla, vaihtaen innokkaasti ja äänekkäästi ajatuksiaan
+jostakin yleistä huomiota herättäneestä tapauksesta.
+
+Svebeliuksen neidit olivat nimittäin lähteneet iltapäivällä kävelylle
+kaupungille, ja oli heidän matkaansa silloin liittynyt hiljainen
+ja nöyrä luonnonihminen Matti Luonto, joka oli alkanut kävellä
+Anna-neidin rinnalla ja puhua hänelle tulevaisuudensuunnitelmistaan,
+joihin tuntui lähinnä kuuluvan Matti Luonnon ja Anna Kristina
+Svebeliuksen kirkollinen vihkimys ja nuoren parin muuttaminen
+luonnonmukaiseen ja terveelliseen omaan kotiin Kelovuorelle. Neidit
+vaativat Mattia silmänräpäyksessä poistumaan seurastaan, jolloin tämä
+tottelevainen, mutta itsepintainen kansalainen oli jättäytynyt pari
+askelta jäljemmäksi ja seurasi heidän perässään pitkine sauvoineen ja
+valkoisine kultamitalihousuineen kuin mikäkin kansallinen kunniavartia.
+
+Tämä näky oli omiaan saamaan koko kaupungin jalkeille. Ei ollut
+päätöntä ikkunaa eikä hymytöntä päätä, ja mitä kaupungin koiriin tulee,
+niin eivät ne suinkaan siekailleet liittyessään niihin virkaveljiinsä,
+jotka olivat ilokseen huomanneet luonnonihmisen taas esiintyvän
+virkistämässä kaupungin yksitoikkoista iltapäivää.
+
+Svebeliuksen neidit olivat suunniltaan häpeästä ja raivosta,
+poiketessaan kiireesti Kurosen puotiin ja katsellessaan ovilasien läpi,
+miten kadulle kertyi suuri väkijoukko, Matin seisoessa katse maahan
+luotuna, sauvaansa nojaten puodin rapuilla.
+
+-- Menkää ajamaan pois tuo inhoittava mies puotinne rappusilta!
+sanoivat neidit Kalle Kannakselle.
+
+Viimemainittu, joka oli syntisellä ilolla seurannut tapahtumain
+kehitystä, yritti vastustella, mutta Svebeliuksen neitien katseet
+nujersivat silmänräpäyksessä hänen vastustushalunsa.
+
+Kalle avasi siis oven, jolloin ääni väkijoukosta tervehti häntä:
+
+-- Hei, Kalle!
+
+-- Neidit käskivät teidän astua alas portailta, sanoi Kalle
+luonnonihmiselle.
+
+-- Eihän se ole neitien puoti! kuului kapinallinen huomautus
+väkijoukosta.
+
+-- Kyllä minä astun alas portailta, sanoi luonnonihminen alistuvaisesti
+ja kuuliaisesti.
+
+Matti Luonto astui alas portailta ja Svebeliuksen neideiltä pääsi
+helpotuksen huokaus, mutta ilo ei tullut pitkäaikaiseksi, sillä
+luonnonihminen pysähtyi portaiden viereen katukäytävälle.
+
+-- Neidit pääsevät kyllä tuon konttorin läpi pihalle ja sieltä portista
+toiselle kadulle, neuvoi Kalle Kannas.
+
+Neidit noudattivat viivyttelemättä tätä vihjausta. Samalla hetkellä
+sanoi Lauri Saksman, joka seisoi isänsä kanssa väkijoukossa,
+luonnonihmiselle:
+
+-- Morsiamesi pujahtaa pakoon pihaportista!
+
+Matti Luonto käveli heti kadunkulman ympäri pihaportille ja joutui
+tällöin parahiksi Svebeliuksen neitejä vastaan.
+
+-- Poliisi! huusi Anna Kristina.
+
+Koska kauppias Kurosen talon portilta on seurahuoneelle vain
+kivenheiton matka, ja seurahuoneen edustalla tavallisesti on poliisi
+-- ellei häntä näy kadulla, niin löytää hänet varmasti seurahuoneen
+keittiön puolelta oluen juonnista -- niin läksi järjestyskonstaapeli
+Tossavainen heti juoksemaan niin että tuppi heilui sinne päin, josta
+huuto kuului.
+
+-- Tämä mies ahdistaa meitä kadulla, huusi Antti-neiti vihasta
+rätisten. -- Eikä poliisi tee mitään! Minä valitan pormestarille! Minä
+valitan kuvernöörille! Kuvernööri on minun serkkuni!
+
+-- Kuka ahdistaa neitiä? kysyi konstaapeli Tossavainen, katsellen
+ympärilleen.
+
+-- Tuo ihminen! huusi Anna Kristina, viitaten luonnonihmiseen. --
+Pidättäkää hänet! Vangitkaa hänet!
+
+Poliisi kohautti vyötään ja laski kätensä Matin olkapäälle.
+
+-- Seis! huusi ääni väkijoukosta, joka oli kiirehtinyt Matin perässä
+portille.
+
+-- Kuka puhuu? kysyi poliisi ankarasti. -- Lauri Saksman, asioitsija
+Saksmanin vanhin poika! vastasi huutaja rohkeasti.
+
+-- Mitä olisi asiaa? kysyi poliisi.
+
+-- Koko tämä väkijoukko voi todistaa, ettei Matti Luonto ole tehnyt
+mitään pahaa näille neideille.
+
+Väkijoukko, joka oli piirittänyt poliisi Tossavaisen ja Matti Luonnon
+(jonka olkapäällä esivallan käsi yhä edelleen raskaana lepäsi), näytti
+kaikesta päättäen valmiilta todistamaan Matin eduksi vaikka viimeisellä
+tuomiolla.
+
+-- Vangitkaa hänet minun vastuullani! huusi neiti Anna Kristina
+Svebelius, joka sisarineen oli jäänyt piirin ulkopuolelle.
+
+-- Herra puheenjohtaja! kuului väkijoukosta.
+
+Konstaapeli Tossavainen katseli ympärilleen nähdäkseen, ketä
+tuollaisella arvonimellä kunnioitettiin, mutta äkkäsi pian sen
+nähtävästi olevan tarkoitetun hänelle itselleen ja vastasi siis
+arvokkaasti:
+
+-- Kuka pyysi puheenvuoroa?
+
+-- Minä, asioitsija Saksman, edellisen puhujan isä ja
+rakennusmestariyhdistyksen puheenjohtaja, sanoi puhuja, pistäen ison,
+heleänvärisen nenänsä näkyviin väkijoukosta.
+
+-- Ukko Saksmanilla on puheenvuoro! ilmoitti konstaapeli Tossavainen
+vakavasti.
+
+-- Minä vain huomautan konstaapelille siitä ankarasta edesvastauksesta,
+jonka laki säätää laittomasta vangitsemisesta! lausui ukko Saksman
+kovalla äänellä.
+
+Järjestysvallan edustaja pyyhki sillä kädellään, joka ei ollut Matti
+Luonnon olkapäällä, hikeä otsaltaan, ja hänen katseensa etsivät
+Svebeliuksen neitejä, kuvernöörin serkkuja.
+
+Mutta näitä vaikutusvaltaisia henkilöitä ja vielä vaikutusvaltaisemman
+henkilön sukulaisia ei näkynyt missään. He olivat kaikessa
+hiljaisuudessa peräytyneet Kurosen kauppatalon pihalle ja sieltä toisen
+portin kautta sille kadulle, jonka varrella puoti oli.
+
+-- No joko ne nyt hävisivät! ihmetteli poliisi.
+
+-- Niin, laki säätää laittomasta vangitsemisesta ankaran
+edesvastauksen! toisti ukko Saksman varoittavasti.
+
+-- Laki seetee, laki seetee! huusi kimeä ääni portilta. -- Piteke te,
+konstaappeli, vain kiinni velvollisuudesta ja pidetteke se lurjus.
+
+-- Kuka puhuu? kysyi konstaapeli Tossavainen, jonka päivänpaahtamille
+kasvoille oli levinnyt helpotuksen hymy, hänen huomattuaan Svebeliuksen
+neitien poistuneen näyttämöltä.
+
+-- Mine puhun! Mine olen majister Wahl -- eikö konstaappeli tunne
+minut? huusi puhuja.
+
+-- Joo, kyllähän minä tunnen, myönsi konstaapeli.
+
+-- Niin noh, niin noh! huusi ukko Wahl innoissaan huitoen.
+
+-- Järjestys! huusi Riku Nikki, toinen vaskiseppä Grönbergin kuuluisan
+murhayrityksen uhreista. -- Täytyy pyytää puheenvuoroa järjestyksessä
+-- eikö niin, herra puheenjohtaja?
+
+-- Niin juuri! myönsi konstaapeli Tossavainen, kasvot loistaen
+sisällisestä ilosta. -- Haluaako kukaan puheenvuoroa?
+
+-- Herra puheenjohtaja! sanoi heleänvärisen nenän kunniakas omistaja.
+
+-- Ukko Saksmanilla on puheenvuoro, ilmoitti konstaapeli tärkeänä.
+
+-- _Herra_ Saksmanilla! huomautti Lauri Saksman merkitsevällä
+äänenpainolla.
+
+-- Herra Saksman vanhemmalla on puheenvuoro, korjasi puheenjohtaja
+ilmoitustaan.
+
+-- Pyytäisin vain kysyä maisteri Wahlilta, lausui ukko Saksman, minkä
+tähden hän vaatii Matti Luonnon pidätettäväksi?
+
+-- Herr ordföran... herra puheenjohtaja! kirkui maisteri Wahl. -- Mine
+vaadin teme pitketukka hullu mies pidetetteveks sen tehden, ette hen
+kulkke fröken Svebeliuksen peresse kuin yks koira... hen on vaarallinen
+ihminen... hen on hullu ja hen teke vallan kiusa ja harmi fröken
+Svebeliukselle! Se ei ole miken laitton fangitseminen, jos otta kiinni
+temen pitketukka hullun miehen!
+
+-- Herra puheenjohtaja!
+
+-- Ukko... herra Saksmanilla on taas puheenvuoro, julisti poliisi.
+
+-- Vai maisteri Wahl se tässä nyt puhuu kiusanteosta! huusi ukko
+Saksman. -- Kysykääpäs häneltä, arvoisat kansalaiset, kuka se hävytön
+ja juonikas äijä on, joka on vuosikaudet tehnyt ilkeätä kiusaa
+nuorimmalle neiti Svebeliukselle! Kysykää häneltä, kuka on köpittänyt
+neiti Fanny Svebeliuksen perässä kuin vanha kyöpeli, itsepintaisena
+kuin synti, ja katkeroittanut viattoman, kenellekään mitään pahaa
+tekemättömän naisen elämän sekä saattanut hänet naurunalaiseksi koko
+kaupungissa! Kysykää häneltä...
+
+-- Suu kiinni! huusi ukko Wahl. -- Te ette ole minun tuomarini, tesse
+on kysymys teste pitketukkaisesta...
+
+-- Tässä on kysymys jokaisesta, joka tekee turvattomille naisille
+häiriötä! huusi pitkä ja paksu rakennusmestari Illikainen, jonka
+ritarilliset tunteet ukko Saksmanin loistava ja kaunopuhelias esitys
+oli saanut kuohuksiin.
+
+-- Herra puheenjohtaja! huusi sihteeri Riku Nikki.
+
+-- Annetaanpas selkään ukko Wahlille! kiljaisi eräs keskenkasvuinen
+poika, mutta säikähti samassa itsekin ehdotustaan ja piiloutui
+kiireesti väkijoukkoon.
+
+-- Hyvä! huusi osa väkijoukosta.
+
+-- Kannatetaan! huusi toinen osa.
+
+Mutta ukko Wahl oli jo kadonnut. Huomattuaan, mille puolelle väkijoukon
+tunteet kallistuivat, oli hän hävinnyt samaa tietä kuin äsken
+Svebeliuksen neiditkin.
+
+-- Maisteri Wahl on poistunut kokouksesta, ilmoitti Lauri Saksman.
+
+-- Herra puheenjohtaja! huusi ammattiyhdistyksen sihteeri uudestaan.
+
+-- Herra Riku Nikillä on puheenvuoro, sanoi konstaapeli Tossavainen,
+jonka kasvot loistivat sitä kirkkaammin, mitä pitemmälle kokous ehti
+käsittelyissään.
+
+-- Minä pyytäisin, että pysyttäisiin asiassa, lausui puhuja. --
+Pyytäisin, että kokous keskustelisi siitä, mihin toimenpiteisiin olisi
+ryhdyttävä kansalaisemme Matti Luonnon laittoman vangitsemisen johdosta.
+
+-- Matti Luontoa ei ole vielä vangittu, huomautti konstaapeli
+Tossavainen.
+
+-- Pyytäisin sitten, että keskusteltaisiin siitä, onko kansalaisemme
+Matti Luonto vangittava vai päästettävä vapaaksi, jatkoi Riku Nikki.
+-- Arvoisat kansalaiset! jatkoi hän sitten ääntään koroittaen. -- Minä
+ehdottaisin, että kansalaisemme Matti Luonto päästettäisiin vapaaksi.
+
+-- Hyvä! huusivat arvoisat kansalaiset jyrisevällä äänellä. --
+Kannatetaan!
+
+-- Onko se kansan tahto? kysyi konstaapeli Tossavainen ylevästi ja
+juhlallisesti.
+
+-- On! riemuitsi kansa.
+
+-- Onko se yksimielinen päätös? kysyi puheenjohtaja kaiken varmuuden
+vuoksi.
+
+-- On! huusivat läsnäolijat.
+
+-- Herra puheenjohtaja! kuului samassa kiihkeä ääni.
+
+-- Kuka pyysi puheenvuoroa? kysyi konstaapeli Tossavainen otsaansa
+rypistäen.
+
+Väkijoukosta tunkeutui esiin lyhytkasvuinen, punatukkainen, ontuva
+mies, joka kumarsi oikealle ja vasemmalle lakki kädessä ja sanoi:
+
+-- Arvoisa yleisö! Rohkenen huomauttaa, että on olemassa myöskin
+ehdotus herra Matti Luonnon vangitsemisesta.
+
+-- Minä en ole mikään herra, sanoi matalalla äänellä luonnonihminen,
+joka koko tämän keskustelun ajan oli seisonut nöyränä ja äänettömänä
+paikoillaan, konstaapeli Tossavaisen oikea käsi vasemmalla
+olkapäällään. -- Minä olen kaikkien palvelija...
+
+-- Kukas te olette? kysyi konstaapeli Tossavainen uudelta tulokkaalta.
+
+-- Minä olen kiertue Cangastus & Muttosen rahastonhoitaja, näyttelijä
+Jassi Muttonen, sanoi punatukkainen, kumartaen jälleen oikealle ja
+vasemmalle.
+
+-- Matti Luonnon vangitsemisehdotusta ei ole kukaan kannattanut! huusi
+Riku Nikki. -- Ehdotus, jota ei ole kannatettu, raukeaa.
+
+-- Minä kannatan! sanoi punatukkainen häikäilemättömästi.
+
+Matti Luonto loi pieneen punatukkaiseen näyttelijään levottoman
+katseen, ja useat äänet huusivat uhkaavasti:
+
+-- Mistä syystä?
+
+-- Herättääkseni huomiota! sanoi punatukkainen, siristäen viekkaasti
+silmiään, ja kumarsi taas oikealle ja vasemmalle. -- Me olemme aikoneet
+antaa tässä kaupungissa näytäntöjä, ja meidän täytyy siitä syystä
+koettaa herättää huomiota. Reklaamin vuoksi!
+
+-- Hyvä! huusi perin ihastunut rakennusmestari Illikainen, joka tunsi
+rajatonta kunnioitusta kaikkia näyttämötaiteen edustajia kohtaan. -- Ha
+ha ha! Hyvä!
+
+-- Minä siis kannatan sen pakoon lähteneen vanhan herran ehdotusta,
+että herra palvelija Matti Luonto vangittaisiin, jatkoi punatukkainen
+reippaasti, ja teki sen sanottuaan kohteliaat kumarrukset kaikille
+ilmansuunnille.
+
+-- Mitäs sitten tehdään? kysyi konstaapeli Tossavainen ymmällä. --
+Toiset tahtoivat, että tämä Matti päästettäisiin vapaaksi, toiset taas
+vaativat häntä vangittavaksi.
+
+-- Ehdottaisin äänestystä! sanoi näyttelijä nopeasti.
+
+-- Hyvä, kannatetaan! huusi väkijoukko.
+
+-- Kuinkas tässä sitten oikein äänestettäisiin? kysyi konstaapeli
+Tossavainen epäröiden.
+
+-- Huutoäänestys tietysti! sanoi Lauri Saksman.
+
+-- Sehän on selvä! vahvisti ukko Saksman.
+
+-- Hyvä, oikein hyvä! riemuitsi Illikainen.
+
+-- No, äänestäkää sitten! sanoi Tossavainen.
+
+-- Vapaaksi! huusivat useat äänet.
+
+-- Ei! hihkasi Jassi Muttonen varpailleen nousten.
+
+-- Hm, sanoi konstaapeli Tossavainen epätietoisena. -- Yhdet huutavat
+yhtä, toiset toista...
+
+-- Herra puheenjohtaja! sanoi Riku Nikki. -- Saanko minä semmoisiin
+asioihin perehtyneenä toimittaa äänestyksen?
+
+-- Kyllä! lupasi konstaapeli kiireesti ja mielissään siitä, että toinen
+otti suorittaakseen tämän pulmallisen tehtävän.
+
+-- Kuulkaa nyt, arvoisat kansalaiset! huusi Riku Nikki. -- Ne, jotka
+haluavat, että Matti Luonto päästetetään vapaaksi, huutavat "jaa". Jos
+"ei" voittaa, niin on Matti Luonto vangittava.
+
+-- Jaa! Jaa! huusi kymmenkunta ääntä.
+
+-- Ei saa huutaa sillä tavoin! neuvoi Riku Nikki. -- Pitää huutaa yhtä
+aikaa! Huutakaa sitten kaikki yhtä aikaa, kun minä olen lukenut kolmeen.
+
+-- Ei kuitenkaan tarvitse huutaa hyvin kovasti, huomautti konstaapeli
+Tossavainen hiukan huolestuneena.
+
+-- Ei muuta kuin yhdellä äänellä jokainen, sanoi eräs mies
+väkijoukosta. -- Ääni ja mies...
+
+-- Ensiksi minä kysyn, hyväksytäänkö tämä minun tekemäni
+äänestysehdotus? sanoi Riku Nikki.
+
+-- Hyväksytään! huusi kokous yksimielisesti.
+
+-- Siis: ne arvoisat kansalaiset, jotka tahtovat Matti Luonnon
+vapaaksi, huutavat "jaa". Ne, jotka vastustavat sitä, huutavat "ei".
+Pitäkää nyt varanne, kun minä olen lukenut kolmeen. Jaa vaiko ei? Yks,
+kaks, kolm...
+
+Tällä silmänräpäyksellä järisytti kaupunkiamme hirmuisin huuto, mitä
+meillä milloinkaan on kuultu. Penikulmien päähän kaikui varmaankin tänä
+tyynenä kesäiltana kuin pitkäisen jylinä:
+
+-- _Jaaaa... aaa!!_
+
+Ei kukaan ollut voinut jäädä epätietoisuuteen siitä, kumpi mielipide
+oli voitolla.
+
+-- "Jaa" on voitolla! ilmoitti äänestyksen toimittaja kokouksen
+puheenjohtajalle, konstaapeli Tossavaiselle äänestyksen tuloksen.
+
+-- Kyllä minä kuulin, vastasi Tossavainen, jonka korvat olivat melkein
+lukossa. -- Matti Luonto pääsee siis vapaaksi. Ala laputtaa!
+
+Ja sitten huusi konstaapeli väkijoukolle:
+
+-- Alkakaa nyt hajota hyvän sään aikana ja tavallista vikkelämmin,
+ennenkuin pormestarit ja viskaalit ovat meidän kimpussamme.
+Hajaantukaa! Huusitte vietävät niin, että korvat meni halki!
+
+Tyytyväisenä oikeuden voittoon ja viattoman vapautukseen alkoi
+väkijoukko nopeasti hajota.
+
+-- Kiitoksia paljon, hyvät ihmiset! sanoi Matti Luonto lähtöä tekevälle
+väkijoukolle.
+
+-- Ei kestä, ei kestä! vakuutti hra Jassi Muttonen.
+
+Poliisi käveli jo seurahuoneen nurkalle päin hyvillään siitä, että oli
+saanut hauskan puolituntisen kesken yksitoikkoista virantoimitustaan.
+
+-- Kiitos itsellesi, sanoi Lauri Saksman Matti Luonnolle, heidän
+kävellessään rinnakkain palotornin raunioille päin. -- Sinä hoidat
+tehtäväsi erinomaisesti.
+
+-- Vaikealta tämä tosin minusta vähän tuntuu, sanoi luonnonihminen,
+tavoittaen sauvallaan takkuista koiraa, joka oli hiipinyt hänen
+lähelleen silminnähtävästi pahoissa aikeissa.
+
+-- Niin, kyllähän sen arvaa, sanoi rakennusmestarien vallanperillinen.
+-- Mutta jos koettaisit kestää vielä vähän aikaa, niin minä luulen,
+että me pääsemme voitolle.
+
+-- Kylläpä tätä silti kestää, kun niikseen tulee -- mitäpä minusta
+väliä..., sanoi luonnonihminen. -- Mielellänihän minä teen tämän pienen
+palveluksen hyville ystäville, jotka aina ovat minua auttaneet. Se
+minua vain vähän peloittaa, jos viranomaiset puuttuvat asiaan.
+
+-- Ole huoleti! Mitä se viranomaisiin kuuluu, jos sinä olet korviasi
+myöten rakastunut -- hihii -- kun et kerran kenellekään mitään pahaa
+tee! Ja jos joku syrjäinen, viranomainen tai kuka tahansa yrittää
+sekaantua asiaan, niin onpa sinulla mahtavia liittolaisia ja auttajia:
+kauppias Jaakkola, joka on oikeastaan sangen tanakka mies, isäukko
+sekä hänen kauttaan kaikki rakennusmestarit, ja ennen kaikkea yleinen
+mielipide, kuten juuri huomasit. Pari samanlaista juttua vielä kuin
+tuo äskeinen, niin kyllä Anna Kristina Svebeliuksen ja hänen rakkaan
+sisarensa niskat nöyrtyvät.
+
+-- Minä teen parhaani, lupasi luonnonihminen.
+
+-- Herrat on siis näyttelijä, sanoi rakennusmestari Illikainen
+punatukkaiselle. -- Minun nimeni on Illikainen, rakennusmestari Raafael
+Illikainen.
+
+Ja hra Illikainen puristi voimakkaasti näyttelijän kättä.
+
+-- Minun nimeni on vain Jassi Muttonen, sanoi punatukkainen. --
+Näyttelijä Jassi Muttonen. Mutta sallikaa minun esittää johtaja
+Cangastus, c-kirjain alussa -- mihinkäs se nyt hävisikään?
+
+Johtaja Cangastus löytyi kuitenkin aivan läheltä. Hän vain haastatteli
+kadunkulmassa avopäin, kädet housuntaskussa seisovaa Kalle
+Kannasta, saadakseen tältä lähempää valaistusta äskeisen kohtauksen
+ymmärtämiseksi.
+
+Johtaja Cangastus antoi esitellä itselleen rakennusmestari Raafael
+Illikaisen, ja viimemainittu kunnon mies ylisti itseään onnelliseksi
+rohjettuaan pyytää kiertueen molemmat johtajat, sekä taiteellisen että
+taloudellisen, vaatimattomalle illalliselle seurahuoneelle -- pyyntö,
+johon uudet tuttavamme suhtautuivat erittäin suopeasti.
+
+Me emme tiedä, mitä kaikkea seurahuoneella sinä iltana puhuttiin,
+päätettiin, lausuttiin ja laulettiin, mutta sen me kumminkin
+tiedämme, että kun ajuri Tiihonen puoli kahden aikaan yöllä kuuli
+kadulta tavallista kovempaa ääntä ja unentohjakkeisena kurkisti
+ulos ikkunasta, näki hän rakennusmestari Illikaisen laskettelevan
+täysin purjein, vaikkakin hieman epävarmoin askelin, keskellä katua,
+toisessa käsikoukussaan pieni, punatukkainen ja ontuva henkilö, joka
+melusi hirveästi, ja toisessa käsipuolessaan laiha, pitkänenäinen
+ja pitkätukkainen mies, joka juuri ajuri Tiihosen asunnon kohdalla
+kohotti vasemman kätensä kohti taivasta ja huusi jotain, josta Tiihonen
+ei oikein saanut selvää. Tämän kolmivaljakon jäljessä asteli, ei
+rinnakkain, ei riveissä eikä ryhmissä, vaan peräkkäin, hanhenmarssissa,
+kymmenkunta yhdistyksen arvokkainta jäsentä paljain päin, niin
+juhlallisin ja arvokkain askelin, kuin heidän jonkinverran heiluva
+tilansa vain salli, ja laulaen hitaassa tahdissa:
+
+    "Eipä meittiä
+    Ei piru saa..."
+
+-- Häpeemättömät, kun laulavat virsiä humalapäissään! murahti ajuri
+Tiihonen, joka oli pohjaltaan vakava mies, ja painautui jälleen
+vuoteeseensa.
+
+Kulkue jatkoi matkaansa rakennusmestari Illikaisen talon portille.
+Siinä otettiin yhtä hellät kuin äänekkäätkin jäähyväiset, sillä kiertue
+Cangastus & Muttonen oli saanut asunnon ja täysihoidon rakennusmestari
+Illikaisen perheessä, ilmaiseksi tietystikin -- järjestely, jota
+parempaa kiertue varsinkaan rahastonsa tilaan katsoen ei voinut toivoa.
+
+
+
+
+XIX
+
+
+Seuraavana päivänä aamupäivällä ei kaupungissamme tapahtunut mitään
+mainittavaa, ellemme ota lukuun sitä, että rakennusmestari Retunen,
+joka oli kuulunut viimeöiseen saattueeseen, tavattiin varhain aamulla
+Sukkulan mummon kahvikojusta sikeässä unessa. Ellei Sukkulan mummo
+olisi ollut niin vanha, että olisi ikänsä puolesta sopinut Retuselle
+melkein isoäidiksi, niin olisi tämä ollut paha skandaali, mutta nyt ei,
+Sukkulan mummon yleisesti tunnettuihin hyveisiin ja suureen ikäeroon
+nähden, ollut jutussa mitään muuta hämärää kuin se, miten Retunen oli
+mummon kahvikojuun joutunut. Retusella itsellään ei siitä asiasta ollut
+kaukaisinta aavistustakaan, mutta hän piti kuitenkin mahdollisena, että
+hän oli erehtynyt ovissa, ja aikoessaan mennä kaupungin eteläpuolella
+olevaan kotiinsa olikin jotenkuten tullut menneeksi sisään kaupungin
+pohjoispuolella asuvan Sukkulan mummon kahvikojuun.
+
+Sukkulan mummo oli ensin vihainen, aijai kuinka vihainen hän oli! Siitä
+nimittäin, että hän ja ukko Römpötti olivat saaneet laahata nukkuvaa
+Retusta, nettopaino 120 kg, halki kaupungin.
+
+-- Ja minä vielä haukuin Römpöttiä siitä, ettei hän lykännyt paremmin,
+kun se koju tuntui niin pahuksen raskaalta! huusi Sukkulan mummo
+toisille, ympärillä päivitteleville torimuijille.
+
+Mutta kun Retunen antoi Sukkulan mummolle markan ja Römpötille
+viisikymmentä penniä, niin oli rauha jälleen maassa, ja nuo kelpo
+ihmiset lupasivat kyyditä hra Retusta saman taksan mukaan vaikka joka
+aamu Sukkulan mummon kahvikojussa.
+
+Iltapäivällä tapahtui sitävastoin sellainen huomattava seikka, että
+kauppias Jaakkolan keittiöön ilmestyi Svebeliuksien kaksoisneitien
+punaposkinen sisäkkö, joka jätti kauppias Jaakkolalle neiti Anna
+Kristina Svebeliuksen omakätisen kirjeen.
+
+Neiti Svebelius kirjoitti hyvin tietävänsä, kuka oli saanut
+vähäjärkisen luonnonihmisen kätyrikseen ja kuka oli saattanut hänet,
+neiti Svebeliuksen, naurunalaiseksi. Neiti Svebelius ilmoitti olevansa
+turvaton ja syvästi loukattu nainen, ja tietävänsä, ketä hän saa
+kiittää siitä, että hän on syvästi loukattu nainen. Hän ei kuitenkaan
+tahtonut mainita mitään nimiä, halusi vain ilmoittaa, ettei hänellä
+ollut mitään sitä vastaan, vaikka herra Jaakkola veisi hänen sisarensa
+Amerikan maahan, ja että jos se nimeltä mainitsematon henkilö, joka
+on aikaansaanut viime päivien suuret häväistysjutut, päästää hänet
+eroon luonnonihmisestä, niin tulee neiti Svebelius puolestaan tekemään
+voitavansa siihen suuntaan, että maisteri Wahl tyytyy rauhallisena
+kohtaloonsa.
+
+Kauppias Jaakkola luki kirjeen kahteen kertaan. Ja luettuaan sen
+toiseen kertaan hän hymyili. Sitten hän istahti kirjoituspöydän ääreen
+ja kirjoitti neiti Anna Kristina Svebeliukselle kohteliaan vastauksen,
+jossa hän vakuutti, ettei hänellä ollut mitään vaikutusvaltaa
+kirjainkaupustelija Matti Luontoon, jonka kanssa hän ei ollut koskaan
+sanaakaan vaihtanut, mutta kiinnitti samalla huomiota siihen, että
+mikäli hän sattuu tietämään, on asioitsija Saksmanin vanhin poika Lauri
+Saksman ainoa henkilö kaupungissa, joka nauttii mainitun omituisen
+kaupustelijan täyttä luottamusta ja joka siis mahdollisesti voisi saada
+hänet luopumaan tekemistään päätöksistä.
+
+Me emme tiedä, millä mielellä niin arvokas nainen kuin neiti
+Svebelius ryhtyi kirjeenvaihtoon niin epämääräisen ja sellaisessa
+yhteiskunnallisessa asemassa olevan mieshenkilön kuin Lauri Saksmanin
+kanssa, mutta olemme joka tapauksessa tulleet siihen vakaumukseen, että
+ystävämme Matti Luonnon esiintyminen oli mahtanut tehdä asianomaisella
+taholla syvän vaikutuksen, koskapa Svebelius-neitien punaposkisen
+sisäkön nähtiin vielä samana iltana tulevan ulos Arkun portista
+ja Lauri Saksmanin viisi minuuttia myöhemmin lähtevän vihellellen
+kaupungille.
+
+-- Hei, Lassi! huusi joku hänelle Kurosen kauppapuodin portailta.
+
+Lauri Saksman tunsi huutajan hyväksi tuttavakseen Kalle Kannakseksi,
+joka takin hiha jauhoisena viittaili hänelle innokkaasti.
+
+Lauri pysähtyi ja kysyi:
+
+-- Mitä tahdot, nuori ystäväni?
+
+-- Minulla olisi sinulle tärkeätä asiaa, selitti kauppa-apulainen
+huomattuaan, ettei ketään syrjäisiä näkynyt kuulomatkalla. -- Mihin
+olet menossa?
+
+-- Pienelle asialle. Poikkean myöhemmin virastoosi. Hyvästi, poikaseni!
+
+Kalle Kannas palasi takaisin puotiin jauhoja mittaamaan, mutta
+Lauri Saksman jatkoi matkaansa Jaakkolan rautakauppaan, palasi
+neljännestunnin kuluttua takaisin, oltuaan tämän ajan kahdenkeskisessä
+keskustelunsa Jaakkolan kanssa, ja ohjasi askeleensa ohi Kurosen puodin
+ja rehtori Peranderin talon maisteri Wahlin portille, astui pihaan,
+nyki kuistin oven ulkopuolella olevaa soittokellon kädensijaa ja jäi
+odottelemaan tämän toimenpiteen seurauksia.
+
+Hän odotti minuutin, odotti kaksikin, mutta seuraukset jäivät tulematta.
+
+Silloin tarttui hän uudelleen kädensijaan ja helisti kelloa oikein
+rehellisesti.
+
+Kului vielä minuutti.
+
+Soittaja oli juuri käymäisillään kolmannen kerran kädensijaan kiinni,
+kun kuistista kuului liikettä, lukon ratinaa ja hakojen irroittamista,
+ovi aukeni raolleen ja maisteri Wahl pisti päänsä oven raosta.
+
+-- Mike te olette ja mite te soitta? kysyi talon isäntä kaikkea muuta
+kuin kohteliaalla äänellä.
+
+Vaikka maisterin olemus sillä hetkellä tavallista enemmän muistutti
+vihaista huuhkajaa, ei se kuitenkaan näyttänyt peloittavan Lauri
+Saksmania, joka kohotti hattuaan ja sanoi:
+
+-- Hyvää päivää, maisteri!
+
+-- Kuka hen on?
+
+-- Hän on eräs maisterin lähimmistä naapureista -- entinen oppilas
+sitäpaitsi, vaikka maisteri ei ehkä muista..., esitteli vieras itseään.
+
+-- Kylle mine muistan, hen oli huono oppilas! muisti maisteri ja koetti
+vetää ovea kiinni, mutta Lauri Saksman oli pistänyt jalkansa oven
+rakoon, niin ettei yritys onnistunut.
+
+-- Niin, nähkääs, maisteri, kova pää...
+
+-- Kova pee -- juu! Mutta hen oli sitepaitsi suuri rakkari ja hunsvotti
+-- menke matkanne!
+
+Ja taas yritti vanha koulumies lopettaa keskustelut entisen oppilaansa
+kanssa.
+
+-- Kuulkaahan, maisteri, älkää kiristäkö ovea, minulla on
+liikavarpaita! huudahti vieras, joka tunsi todellakin kipua oven raossa
+olevassa jalkaterässään.
+
+-- Noh, vieke sitten pois teiden kipeite liikkavarpaita! neuvoi
+maisteri ja kiristi vielä enemmän.
+
+Hankkiakseen liikavarpailleen helpotusta tarttui maisterin vieras oven
+kädensijaan ja veti ovea auki.
+
+-- Aikooko hen tunkea vekisin minun huoneeseen? huusi maisteri. --
+Minulla on pistoolit, mine ammun hente!
+
+-- Minä olen nähnytkin ne pistoolit... ollessani ennen muinoin
+maisterin luona laiskanläksyllä, vakuutti Lauri Saksman ja kehaisi: --
+Niillä ampuisi vaikka karhun. Mutta maisterin täytyy nyt ottaa minut
+vastaan. Minulla on hyvin tärkeätä asiaa maisterille.
+
+Ukko Wahlin uteliaisuus heräsi oitis.
+
+-- Mite asia henelle on minulle?
+
+-- Ei siitä voi tässä puhua, maisterin täytyy päästää minut sisään. En
+viivy kymmentä minuuttia.
+
+Maisteri mietti.
+
+-- Noh, hen saa tulla siseen. Mutta hen on luvannut, ette hen ei viivy
+kymmente minuttia!
+
+Lauri Saksman astui sisään ja pääsi ukko Wahlin kaikkein pyhimpään,
+jossa hän monet kerrat oli laiskan läksyllä ollessaan saanut
+tukkapöllyä niin että hampaat helisivät. Siitä oli jo parikymmentä
+vuotta, mutta kaikki oli vielä aivan ennallaan. Pistoolit olivat
+seinällä ristissä kirjoituspöydän yläpuolella.
+
+-- Noh?! sanoi ukko Wahl.
+
+Lauri Saksman otti taskustaan sen kirjeen, jonka punaposkinen sisäkkö
+oli puoli tuntia takaperin hänelle tuonut ja ojensi sen maisteri
+Wahlille. Ukko luki sen hitaasti, tumman, uhkaavan punerruksen alkaessa
+vähitellen nousta hänen ryppyisille poskipäilleen. Sitten hän antoi
+kirjeen takaisin ja kysyi:
+
+-- Mike on tarkotus?
+
+-- Kyllähän maisteri sen ymmärtää, vastasi toinen.
+
+-- Mine en ymmerre muuta kuin ette hen on yhe edelleen sama rakkari ja
+hunsvotti kuin ennen. Ulos! huusi maisteri vihan vimmassa.
+
+-- Jollei maisteri nyt lupaa jättää rauhaan kauppias Jaakkolaa ja hänen
+morsiantaan...
+
+-- Henen morsian! Kauppasaksa, sillinhirtteje...! huusi ukko.
+
+-- ... niin koituu maisterille siitä ikävyyksiä, jatkoi nuori mies,
+antamatta keskeyttää itseään.
+
+-- Ja jollei hen nyt heti kevele ulos minun talosta, niin koittu
+henelle viele suurempi ikevyys! kirkaisi maisteri, joka oli siirtynyt
+kirjoituspöydän luo.
+
+-- Tahdoin vain varoittaa maisteria...
+
+-- Ja mine tahdon vain varoittaa hente. Mine teen niinkuin mine
+suvaitsen herra kauppamies Jaakkolan kanssa, ja jollei hen nyt astu
+teste huoneesta elevene, niin astua hen siite kuoliaana! huusi maisteri
+ja ojensi kätensä kohti seinällä riippuvia aseita.
+
+-- Kyllä minä astun mieluummin elävänä, jos on vara valita. Minä olen
+nyt varoittanut maisteria. Eikä minun kanssani saa leikkiä, sanoi Lauri
+Saksman, joka oli jo ovella menossa ja koetti mahtavalla puhetavalla
+tehdä vaikutuksen maisteriin.
+
+-- Eike myös minun kanssa leikitelle! julisti maisteri. -- Hen siis
+todellakin lehtee!
+
+-- Kyllä. Kauniita ilmoja on muuten ollut.
+
+-- Mite?!
+
+-- Tulee hyvä heinävuosi. No hyvästi sitten, maisteri!
+
+Ukko Wahl kiiruhti vieraansa perässä sulkemaan ovensa, joita hän ei
+koskaan hevillä avannut.
+
+Lauri Saksman tuli Kurosen myymälään ja sanoi Kalle Kannakselle, joka
+reistaili valokuvauskoneensa kanssa:
+
+-- Olen nuoren ystäväni käytettävissä.
+
+-- Istu tuohon tiskin reunalle... ota tuosta sanomalehti allesi, siihen
+kaatui äsken siirappia.
+
+Lauri Saksman istuutui tiskille, heitti jalkansa ristiin, katseli
+seinällä riippuvia heleitä reklaamikuvia ja sanoi:
+
+-- Olen pelkkänä korvana.
+
+-- Niin, näes, se Maikki..., aloitti kunnon kauppa-apulainen hieman
+hämillään.
+
+-- Niin, se Maikki, sanoi toinen tyynesti. -- Jatka!
+
+-- Hän ei ole nyt kotona...
+
+-- Tiedetään.
+
+-- Lähti pois kotoa, saadakseen ukon suostumaan.
+
+-- Eikä ukko suostu sittenkään!
+
+-- Minähän sen oikeastaan panin alkuun...
+
+-- Arvattiin.
+
+-- Se on kamalan sisukas ukko...
+
+-- On.
+
+Lauri Saksman otti tiskillä avoinna olevasta kaupantekijäislaatikosta
+savukkeen, sytytti sen ja sanoi pitkän äänettömyyden jälkeen, joka oli
+Kalle Kannaksesta alkanut tuntua tuskalliselta:
+
+-- Joka ei opi pelaamaan saa aina tehdä työn. Sinä olet alkanut pelata
+ukko Grönbergin kanssa, ja jos sinä nyt häviät, niin saatpa melkein
+varmaan pyyhkiä partaasi.
+
+-- Niin, senpätähden minä...
+
+-- Ajattelit, että jos minä pelaisin apuna?
+
+-- Niin...
+
+Äänettömyys. Kalle Kannas hikoili.
+
+-- Samapa se, sanoi Lauri Saksman hetken kuluttua. -- Kirjoita
+Maikillesi, että tulee heti kaupunkiin. Mikäli tunnen ukko Grönbergiä,
+niin ei asia liene aivan vaikea järjestää. Mutta pitää osata pelata,
+poikaseni. Tässä maailmassa pitää osata pelata!
+
+Annettuaan tämän isällisen neuvon pudottautui nuori mies alas tiskiltä,
+taputti Kalle Kannasta vielä isällisemmin päälaelle ja valmistautui
+juuri lähtemään, kun puotiin astui lyhyenläntä, punatukkainen ja ontuva
+mieshenkilö, joka teki ylenmäärin kohteliaan kumarruksen kummallekin
+nuorelle miehelle.
+
+-- Anteeksi olemukseni! Nimeni on Jassi Muttonen, kiertueesta Cangastus
+& Muttonen. Onko minulla ilo puhutella herra Kannasta? kysyi hän
+liukkaasti, kääntyen Lauri Saksmaniin päin.
+
+-- Teillä on ilo puhutella herra Saksmania, sanoi toinen levollisesti.
+-- Mutta jos haluatte iloita myöskin herra Kannaksesta, niin on hän
+tuolla tiskin takana.
+
+-- Ahaa, kiitos, herra Saksman! Erittäin miellyttävä tuttavuus!
+Todellakin hauska tutustua! Anteeksi, herra Kannas! Nimeni on Muttonen,
+Jassi Muttonen. Näyttelijä ynnä muuta. Ettekö suostuisi rupeamaan
+Joosepiksi? Neiti Leijanen on ystävällisesti suostunut Eevaksi.
+
+-- Miksi Joosepiksi? kysyi Kalle Kannas melkoisen tyhmän näköisenä.
+
+-- Oppipojaksi. Kraatarimestari Aapelin oppipojaksi Kiven
+kuolemattomassa näytelmässä "Kihlaus". Kiertueemme esittää sen täällä
+ensi sunnuntaina. Eikö nyt ole tiistai?
+
+-- Mistäs te neiti Leijasen löysitte? kysyi Kalle Kannas.
+
+-- Johtaja Cangastus tuntee sattumalta kirjailija Tuulosen, joka taas
+suositteli neiti Leijasta. Neiti Leijanen suostui heti.
+
+-- Tietysti. Ja suositteli minua Joosepiksi?
+
+-- Niin. Osahan on niin helppo. Siinä ei ole paljon vaivaa...
+
+-- Kuinka suuret voimat kiertueella itsellään on? puuttui Lauri Saksman
+puheeseen.
+
+-- Kaksi miestä, Cangastus ja minä Muttonen. Kiertue kärsi haaksirikon
+kesken purjehduskauden. Robinson Cangastus ja Perjantai Muttonen
+pelastuivat tälle saarelle. Täytyy toimia jotain, sillä on kysymys
+olemassaolosta.
+
+-- Aivan oikein, myönsi Lauri Saksman.
+
+-- Herra Kannas suostuu siis! Kiitoksia paljon! Se on erittäin
+ystävällisesti tehty. Tietysti kohtuullinen osinko näytännön tuloista...
+
+Herra Kannas kiirehti ilmoittamaan, ettei hän ole suostunut eikä ole
+aikonutkaan suostua. Tästä tuli herra Muttonen niin hämmästyneeksi ja
+liikutetuksi, että itku ei näyttänyt olevan kaukana.
+
+-- Minulla on teille tiedossa sopiva Jooseppi, sellainen, joka on
+ennenkin esiintynyt seuranäytelmissä, sanoi Lauri Saksman.
+
+Herra Jassi Muttonen kirkastui.
+
+-- Oi, sanokaa hänen nimensä! Minä riennän tuulena hänen luoksensa.
+Tuulena, tuulispäänä, hirmumyrskynä...!
+
+-- Parturi Jönsson, sanoi Lauri Saksman.
+
+-- Suostuuko hän?
+
+-- Ilolla! Olkaa varma siitä.
+
+-- Minä riennän! huudahti punatukkainen. -- Sulkeudun suosioonne, hyvät
+herrat! Mieluinen tuttavuus!
+
+Hän oli jo ovella.
+
+Mutta siinä hän kääntyi takaisin ja nilkutti Lauri Saksmanin luo.
+
+-- Anteeksi! Pieni tunkeileva kysymys: voitteko lainata viitosen
+kiertueelle? Suoritetaan takaisin viimeistään näytäntöpäivän iltana.
+
+-- Ei, sanoi Lauri Saksman. -- Minulla on harvoin niin suuria rahoja.
+
+-- Anteeksi sitten! Ehkäpä tämä toinen herra...? sanoi kerkeä
+näyttelijä, kääntyen toivorikkaana Kalle Kannaksen puoleen.
+
+Tämä toinen herra näytti epätietoiselta, mutta Lauri Saksman kiiruhti
+pelastamaan hänet.
+
+-- Hän pyysi juuri äsken pientä avustusta minulta.
+
+-- Jahah, jahah! No ei sitten mitään. Suokaa anteeksi, arvoisat
+herrat, että olen kuluttanut kallista aikaanne. Sulkeudun vielä kerran
+suosioonne ja kiiruhdan. Velvollisuuteni kutsuu minua, taide kutsuu,
+Melpomene ja Thalia, nykyisin varsinkin Melpomene...
+
+Lauri Saksman lähti myös, sanoen:
+
+-- Tulen opastamaan teidät parturi Jönssonin luo.
+
+-- Te murskaatte minut ystävällisyydellänne! Olen teille kiitollinen
+kalpeaan kuolemaani saakka! huudahti eloisa taiteilija.
+
+Heidän tultuaan kadulle sanoi Lauri Saksman näyttelijälle:
+
+-- Pyytäisin teiltä pientä -- enkä niin aivan pientäkään -- palvelusta.
+Tietysti asianmukaista rahallista korvausta vastaan.
+
+-- Paistun jännittävän odotuksen hiilivalkealla! Uhraisin punaisen
+pääni, jos voisin sillä palvella ympäristöäni! vakuutti tämä
+merkillinen mies. -- Ja se on suuri uhraus, sillä punaiset päät ovat
+harvinaisia. Mutta rahasta uhraisin molemmat pääni tänä kiertueellemme
+raskaiden koettelemuksien aikana, lisäsi hän, vääristellen naamaansa
+mitä ihmeteltävimmällä tavalla. -- Olen nimittäin kiertueen
+rahastonhoitaja. Muun muassa.
+
+-- Kysymys on vain pienestä kepposesta, sanoi Lauri Saksman. --
+Haluaisitteko ryhtyä tuon äskeisen Kalle Kannaksen kilpakosijaksi?
+
+
+
+
+XX
+
+
+Ulkona paistoi päivä lämpimästi, kadulla kaakattivat Illikaisen kanat
+ja pihalla melusivat ja tappelivat keskenään Illikaisen lapset, mutta
+Illikainen itse emäntänsä kanssa, joka oli kuin leivinuuni, istui salin
+sohvassa ja nautti täysin siemauksin taiteesta.
+
+Sillä Illikaisen salissa harjoiteltiin nyt hikipäin Kiven "Kihlausta".
+
+Salin toinen pää esitti kraatari Aapelin huonetta: perällä ovi,
+oikealla pöytä -- Illikaisen suuri sohvapöytä, ja sen vieressä
+rahina punaisella päällystetty salin tuoli. Vasemmalla tulisijana
+toinen pöytä, jonka ääressä parturi Jönsson seisoi oppipoika
+Jooseppina, kauhalla (viivottimella) liikutellen liedellä kiehuvaa
+pataa: Illikaisen mustaa huopahattua. Keskellä permantoa seisoi
+teatterinjohtaja Cangastus päättäväisen näköisenä, ja Illikaisen vanhin
+poika, lyseolainen, 15-vuotias Heikki Illikainen istui liesipöydän alla
+kuiskaajana.
+
+Salin toisella puolen, ikkunan ääressä, istui viehättävästi hymyillen
+ja vuoroaan odottaen Herrojen-Eeva, neiti Leijanen, ainoa näytelmän
+henkilöistä, joka jo osasi osansa ulkoa.
+
+-- Valmiit! huusi johtaja Cangastus, jolloin tavallista useamman
+totilasin nauttinut Jooseppi hätkähti ja liikautti niin hermostuneena
+viivotin-kauhaansa, että pata putosi lattialle, ja Illikainen huusi
+sohvaltaan:
+
+-- Ei tee mitään, ei tee mitään... se on vanha hattu, he he he!
+
+Kuiskaaja ojensi padan Joosepille, joka asetti sen paikoilleen
+liedelle, ja johtaja Cangastus huusi uudestaan:
+
+-- Valmiit! ja läiskäytti kolme kertaa kämmeniään yhteen, jolloin
+Eenokki, nimittäin herra Jassi Muttonen, nilkutti kraatari-Aapelin
+huoneeseen ja sanoi:
+
+-- Päivää, Jooseppi!
+
+"Jooseppi kääntyen ympäri ja kumartaen syvästi, hellittämättä
+kuitenkaan kauhaa kädestänsä: päivää!" luki kuiskaaja puoliääneen
+pöydän alta.
+
+-- Kuiskaaja ei saa kuiskata sulkumerkkien välissä olevia sanoja!
+huomautti hra Cangastus.
+
+-- Lue sinä poika vain mitä on luettava, äläkä joutavia loruja! huusi
+harmistunut isä sohvalta.
+
+-- Heikki! Etkö tottele! huusi huolestunut äiti.
+
+-- Otetaan alusta! sanoi Cangastus. -- Valmiit!
+
+Eenokki:
+
+"Päivää, Jooseppi!"
+
+"Päivää!" vastasi parturi Jönsson, osoittaen siten tutustuneensa
+ainakin osansa alkuun.
+
+-- Joosepin pitää kääntää enemmän päätään Eenokkiin päin, muistutti hra
+Cangastus.
+
+-- Ahaa! sanoi parturi Jönsson. -- Nä-näinkö?
+
+-- Niin, mutta kauhaa ei saa päästää kädestä, neuvoi johtaja. -- No,
+jatketaan nyt!
+
+Eenokki:
+
+"Sainpas mestariltas tärkeän kutsumuksen tulemaan tänne hänen
+huoneeseensa noin tähän aikaan".
+
+Hikinen parturi potkaisi pöydän alla istuvaa kuiskaajaa ja murahti:
+
+-- Sano nyt sukkelaan!
+
+"Niin on asia!" luki kuiskaaja.
+
+"Niin on asia!" sanoi Jooseppi.
+
+Näin jauhettiin eteenpäin hartaasti ja innostuksella. Ihastusta
+herätti varsinkin hra Cangastuksen esiintyminen. Se oli suurta, syvää,
+todellista taidetta, ja se kosketteli kaikkein herkimpiä kieliä neiti
+Leijasen sydämessä.
+
+Joosepin osan tulevaisuus näytti tosin hieman harmaalta, mutta
+Joosepillahan olikin vain pieni sivuosa.
+
+-- Hyvä siitä tulee! riemuitsi Illikainenkin, kun kappale oli ensi
+kerran päästy päähän.
+
+-- Kunhan on sunnuntaihin asti harjoiteltu, niin eiköhän se jo ala
+mennä, myönsi johtaja Cangastuskin. Aika on kyllä lyhyt, mutta sitä
+pontevammin täytyy työskennellä. Joosepin pitää koettaa huomiseksi
+oppia osansa ulkoa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Nyt sai herra Tuulonen olla rauhassa neiti Leijaselta.
+
+Ja kuten edellisestä tiedämme, oli hra Tuulonen jo ehtinyt rakastua
+neiti Anni Kuroseen taiteen kaikkien sääntöjen mukaan.
+
+Ikävä kyllä hän ei kuitenkaan ehtinyt vaihtaa montakaan sanaa päivässä
+rakkautensa esineen kanssa, sillä viimemainittu oli kaiket päivät
+rehtori Peranderilla, jossa hän valmisti sitä merkillistä, suurta ja
+taiteellista pöytäliinaa.
+
+Hra Tuulonen huomasi alkaneensa vähitellen vihata pöytäliinoja.
+Varsinkin taiteellisia.
+
+Sitäpaitsi hän tunsi vastenmielisyyttä rehtori Peranderin perhettä
+kohtaan, ja kuultuaan sattumalta, että taiteellisen pöytäliinan
+valmistuksessa avusti lankavyyhtien pitimenä, maahan pudonneiden kerien
+nostajana ja kadonneiden neulojen etsijänä joku varatuomari Sakkamaa,
+hän tajusi heti, että siinä mahdollisesti piili jotain.
+
+Neiti Kurosen kaupunkiin saapumisen herättämä ihastus alkoi silloin
+muuttua epäluuloksi ja mustasukkaisuudeksi, ja hra Tuulonen kirjoitti
+tämän tunteen vallassa kaksi runoa, synkimpiä, mitä koskaan oli hänen
+kynästään ja sydämestään vuotanut.
+
+Eräänä päivänä lähti hra Tuulonen kävelemään kaupungille,
+haihduttaakseen synkkiä ajatuksiaan.
+
+Tultuaan sille kadulle, jonka varrella Arkku kaikkine asukkaineen,
+rehtori Peranderin talo ynnä muut kertomuksessamme esiintyvät tärkeät
+paikat olivat, pysähtyi hän Peranderin talon portin kohdalle ja silmäsi
+pihaan.
+
+Portti oli vähän raollaan, ja raosta näki kirjailija, miten neidit
+Kuronen ja Perander sekä nuori, tummaverinen, vilkkaan näköinen
+herrasmies, joka ei voinut olla kukaan muu kuin varatuomari Sakkamaa,
+istuivat puitten siimeksessä olevan suuren, ompelutarpeita täynnä
+olevan pöydän ääressä, ja koko piha oli täynnä iloista puhelua ja
+heleätä naurua.
+
+-- Vai niin niitä taiteellisia pöytäliinoja tehdään! ajatteli
+kirjailija katkerasti.
+
+Tällä hetkellä hän vihasi itseään, noita pihassa istuvia iloisia
+ihmisiä ja varsinkin neiti Kurosta, sekä koko hyvää kaupunkiamme. Hän
+tunsi itsensä hylätyksi, loukatuksi olennoksi, ja himoitsi kostoa.
+
+Pihan poikki kulki samassa nuori, vaaleaverinen nainen portille päin.
+Hra Tuulonen läksi kävelemään eteenpäin ja pysähtyi lukemaan maisteri
+Wahlin talon nurkkaan naulattua painettua tiedonantoa:
+
+               'Hauskan iltaman
+                toimeenpanee
+                  Kiertue
+            CANGASTUS & MUTTONEN
+              ensi sunnuntaina
+                täkäläisellä
+               Seurahuoneella
+          vaihtelevalla ohjelmalla
+          joka päättyy näytelmällä
+
+                  "KIHLAUS"
+       Huvinäytelmä kirj. Aleksis Kivi.
+
+       Aapeli........ Wald. Cangastus.
+       Eenokki....... Jassi Muttonen.
+       Eeva.......... Julia Leijanen.
+       Jooseppi...... G. Jönsson.
+
+           Lopuksi yleinen tanssi.
+
+    Iltama alkaa klo 1/2 8 i.p. Pääsymaksut: herroilta 2 mk.,
+    naisilta 1:50, lapsilta ja palvelusväeltä puolet'.
+
+Äskenmainittu vaaleaverinen nainen oli neiti Maikki Grönberg,
+joka oli saanut sulhaseltaan tärkeän kirjeen, sanonut kiitolliset
+jäähyväiset enolleen Jooseppi Rinkalle: ja muuttanut maaseurakunnasta
+takaisin kaupunkiin, ja jolle oli toistaiseksi, Kalle Kannaksen,
+Lauri Saksmanin: ja Otto Sakkamaan yhteisestä toimesta, hankittu
+asunto rehtori Peranderin talossa, jossa hän avusti palvelijattaria
+keittiöpuuhissa tai piti seuraa talon neidille.
+
+Maikki Grönberg meni kadun poikki Arkun portille, johon kohta
+ilmestyivät Lauri Saksman ja näyttelijä Jassi Muttonen, ja
+iltamailmoitusta lukeva kirjailija kuuli seuraavan salaperäisen
+keskustelun:
+
+-- Niin, nyt minä olen tullut, sanoi vaaleaverinen neitonen.
+
+-- Terve tuloa! sanoi ruskeaviiksinen nuori mies. -- Saanko luvan
+esitellä teille tulevan sulhasenne, herra Muttosen.
+
+-- Hi hi hi! nauroi tyttö hämillään.
+
+-- Olen ihastunut heti ensi silmäyksestä! vakuutti punatukkainen
+innokkaasti.
+
+-- Hi hi hi! hihitti tyttö jälleen.
+
+-- Varmaankaan ette tule salaamaan tunteitanne tulevalta appiukoltanne,
+sanoi ruskeaviiksinen punatukkaiselle, naurahtaen samalla merkitsevästi.
+
+-- Saammepa nähdä! vakuutti punatukkainen. -- Minä loistan, minä
+hehkun, minä palan...! huusi hän, kohottaen oikean kätensä ylös ja
+painaen vasemman kätensä sydäntään vasten.
+
+-- Ja neiti puolestaan rakastuu teihin hurjasti! vakuutti
+ruskeaviiksinen.
+
+-- Minä koetan, lupasi tyttö.
+
+-- Koetatte! Eikö rakkaus leimahtanut teissä kuin salama, nähtyänne
+minut? huudahti punatukkainen. -- Tämä oli suuri pettymys! Olen aina
+luullut, että naiset hurmaantuvat minuun ensi silmäyksestäni, selitti
+hän sitten.
+
+-- Saattepa nähdä, että entinen sulhanen tulee mustasukkaiseksi,
+ennusti ruskeaviiksinen.
+
+-- Mitä tämä merkitsee? ajatteli Kauno Tuulonen. -- Kuka tuo tyttö on
+ja mitä ihmettä he oikein puhuvat?
+
+-- Kallesta ei ole vaaraa, sanoi tyttö. -- Mutta minä pelkään, että isä
+tappaa teidät, huokasi hän sitten.
+
+-- "Oi kuinka kuolo nyt kaunis ois, jos kultansa keralla kuolla vois!"
+huudahti punatukkainen kiihkeästi.
+
+-- Minäpä en tahtoisi vielä kuolla, ilmoitti tyttö.
+
+-- Ette minunkaan kanssani? kysyi punatukkainen hellästi, rukoilevasti.
+
+-- En! sanoi tyttö varmasti.
+
+-- Valloitukseni edistyy hitaasti! valitti punatukkainen. -- Te olette
+keskustellut kanssani jo viisi minuuttia, ettekä vieläkään tahtoisi
+kuolla kanssani! hän lisäsi moittivasti. -- Minä sitävastoin antaisin
+isänne takoa minut kahvipannuksi, jos vain sitten pääsisin teidän
+pöydällenne...
+
+-- Saanko pyytää nuorta paria sisään nauttimaan kupin kahvia, sanoi
+ruskeaviiksinen. -- Siellä voimme tarkemmin keskustella tästä uudesta
+rakkaussuhteesta.
+
+Portilla seisoneet hävisivät pihaan, ja Kauno Tuulonen katseli heidän
+jälkeensä suu auki.
+
+-- Käsittämätöntä! hän mutisi puoliääneen, päätään pudistaen.
+
+Rehtori Peranderin pihasta kuului yhä edelleen iloinen nauru ja puhelu,
+joka alkoi taas raadella kirjailijan sydäntä. Synkissä mietteissä hän
+lähti kävelemään eteenpäin.
+
+Sinä päivänä oli herra Tuulonen huonolla tuulella, jota haihduttaakseen
+hän illalla lähti kaupunkimme parhaalle hyvän tuulen ja
+mielenkevennyksen lähteelle, seurahuoneelle.
+
+Mutta onnettomuudet eivät tule koskaan yksin. Tapahtui sellainen ihme,
+ettei seurahuoneelle koko iltana saapunut yhtään rakennusmestaria eikä
+muutakaan tuttua.
+
+Herra Tuulonen ei voinut sitä käsittää. Mutta jos hän olisi ollut
+synnynnäinen kaupunkilaisemme, niin olisi asia tuntunut hänestä aivan
+luonnolliselta.
+
+Sillä koko kaupunki puhui vain ensisunnuntaisesta suuresta iltamasta
+lausuntoineen, puheineen ja näytelmäkappaleineen, ja seurahuoneen
+vakinaiset vieraat kokoilivat nyt voimiaan vuoden suurenmoisimpiin
+juominkeihin.
+
+Syötyään vaatimattoman illallisen ja selailtuaan ruokasalin
+nurkkahyllyllä olevia puolenvuoden vanhoja, repaleisia koti- ja
+ulkomaisia pilalehtiä lähti herra Tuulonen raskain mielin kotiin,
+tietämättä mitään siitä, että neiti Kuronen oli illalla, käydessään
+etsimässä puodista tulipunaista lankavyyhtiä, huomannut erään hyllyn
+nurkalla viidenkolmatta pennin muistikirjan alla Kalle Kannaksen
+ottamia valokuvia, selaillut niitä, huudahtanut äkkiä hämmästyksestä ja
+viheltänyt pitkään.
+
+Mutta kun puoti jo oli kiinni ja Kalle Kannas oli mennyt Peranderille,
+jossa hän juuri sillä hetkellä istui keittiön eteisessä halkolaatikon
+kannella Maikki Grönbergin rinnalla, niin ei kukaan kuullut tuota
+vihellystä.
+
+
+
+
+XXI
+
+
+-- No tänä aamuna se oli sitten raastuvassa esillä Topi Pösösen ja Riku
+Nikin juttu ukko Grönbergiä vastaan murhayrityksestä! kertoi maalari
+Tolvanen seuraavana päivänä Kurosen puodissa.
+
+-- Vai oli! huudahti Kalle Kannas. -- No kuinkas kävi?
+
+-- Eihän siinä kuinkaan käynyt. Kanne kumottiin toteennäyttämättömänä,
+ja pormestari haukkui niin ukko Grönbergin kuin Topi Pösösen ja Riku
+Nikinkin ja kehoitti heitä tekemään sovinnon. Oli pitänyt oikein
+saarnan, ja sitten oli ukko Grönberg sanonut, että kyllä hän puolestaan
+antaa anteeksi. Pormestari oli silloin pyytänyt heitä antamaan kättä
+toisilleen oikeuden edessä, mutta Grönberg oli sanonut, että ennen
+korppi tulee valkoiseksi kuin hän sentään sosialisteille kättä antaa.
+On se aika ukko, kun se kerran minkä saa päähänsä! kehaisi Tolvanen,
+vaikkei hän hyväksynytkään ukko Grönbergin valtiollisia mielipiteitä.
+
+-- Kyllä se on! myönsi Kalle Kannas vakavasti.
+
+-- Kun on näet oman tyttärensäkin ajanut kotoa pois, jatkoi Tolvanen.
+-- Ei ole tainnut puukhollari kuullakaan?
+
+-- Vai on ajanut! ihmetteli Kalle Kannas. -- Mitähän se siitä ajoi?
+
+-- Eikö liene pitänyt jotain silmäpeliä poikien kanssa, kun se oli
+semmoinen hyvännäköinen tyttö, aprikoi Tolvanen aavistamatta, että
+Kalle Kannas juuri harkitsi, montako vuotta hän mahtaisi saada, jos
+halkaisisi Tolvasen pään kädessään olevalla kymmenen kilona punnuksella.
+
+-- Mutta lähtö siitä sitten olikin tytölle tullut, jatkoi Tolvanen
+kertomustaan. -- Sanoivat akat sen muuttaneen ihan toiseen lääniin,
+mutta taisi olla valepuhetta, koska minä omin silmin näin sen tänä
+aamuna tuolla rehtori Peranderin pihalla.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ukko Saksman istui portaillaan ja kuunteli jarrumiehen lesken
+kaunopuheista esitystä:
+
+-- No nyt sitä tuli toki näytelmäseurat ja teatterit tähänkin
+kaupunkiin... kiertolaisia kuuluvat olevan ja Illikaisen piika sanoi,
+että niillä on siinä teatterissa semmoinen punapää Muttonen, joka
+kuuluu olevan niin hirveä tupakanpolttaja, että aina on talo savua
+täynnä kuin tulipalossa, ja niin kuului olevan hakki vaimojen perään,
+että ensimmäisenä päivänä oli porstuassa suutaan tarjonnut kana-Kenosen
+piika-Reetalle, vaan oli toki sattunut leukaan, ettei ihan keskelle
+suuta -- niin -- mutta Reeta kun oli suuttunut ja haukkunut niin, että
+oli tullut koko talon väki siihen, eikä ollut se punapää osannut edes
+hävetä, vaikka oli sillä tavoin syntiä tehnyt, vaan oli vain sanonut,
+että hän luuli muka Reetaa oman talon väeksi -- niin -- ja Illikainen
+oli vain nauranut, vaikka on perheen isä, mutta tietäähän sen
+Illikaisen koko kaupunki, mikä mies se on, eikä ole sen akkakaan muuta
+kuin entinen piika, vaikka nyt pitää kaikkien rouvaksi sanoa -- niin --
+ja kaiket päivät nyt meiskataan siellä Illikaisen salissa ja teatteria
+näytellään, ja Illikainen akkoineen istuu sohvalla eivätkä piikaraukat
+kerkiä muuta tekemään kuin passaamaan niitä teatterilaisia -- niin --
+kolmenlaisen leivän kanssa on aina kahvit, monta kertaa päivässä, ja
+illalla teevedet ja päivällä limonaatia salin pöydällä ja paakelseja
+vaikka mitä myöten, kun ne niitä harjoituksia pitävät, ja joka ilta
+juopi Illikainen totia niiden herrojen kanssa -- herrojako sitten
+lienevät vai mitä -- niin, ja entäs kun se parturi Jönsson on pannut
+koko liikkeensä kiinni ja pelaa sekin teatteria, ja pormestarikin
+kuului sanoneen, että taitaa pitää lähteä Helsinkiin tukkansa
+leikkauttamaan -- niin -- se on niin hyväntahtoinen mies se pormestari,
+kyllä minä vain panisin Jönssonin viralta pois, jos minä olisin
+pormestari, ja panisi vissiin viskaalikin, jos olisi pormestarina --
+niin -- se onkin vähän luja mies se viskaali, kun oli viime yönäkin
+vetänyt kolmea herraa korvalle klubilla, ja ikkunoita olivat särkeneet
+tapellessaan, ja Jönsson kuului olleen koko viikon yhtämittaisessa
+humalassa -- tietäähän sen, kun on näyttelijäksi korotettu tavallisesta
+parturista -- ja sieltä Illikaiselta se nyt kuuluu joka päivä sen
+Leijasenkin tytön kikatus, ja se kirjaltaja Tuulinen vai mikä Tuulantei
+se on -- he he he! -- joka tässä oli muutaman viikon sen Leijaskan
+kelkassa, taisi jäädä nyt pois mielestä, kun se ryökkynä sai oikein
+teatterin johtajan sihtiinsä, ja kuului sanoneen neiti Leijanen, että
+hän pyrkii syksyllä kansalliseen teatteriin Helsinkiin, vaikka eikö
+noilla liene itsellään parempiakin taiteilijoita -- niin. Kurosen
+piika-Saara oli kertonut, että se kirjaltaja on vähän päästään vialla
+ja kuuluu yksinään ollessaan seinillekin hyppivän kamarissaan, ja
+sitähän ne akat tiesivät kanssa torilla kertoa, että se aikoo sitä
+Kurosen neitiä, mutta sen minä sanon, että siitä se saapi suutaan
+pyyhkiä, niin hyvä ja kaunis ja viisas tyttö ei mene semmoiselle
+herralle, kun oli se kirjaltaja näet tuon issikka Tiihosenkin kanssa
+tapellut heti kaupunkiin tultuaan, ja monena yönä on seurahuoneella
+juonut ja renttuillut (jarrumiehen leski vilkaisi salavihkaa
+Saksmaniin, mutta tämä poltteli järkähtämättömän levollisena)
+rakennusmestarien sakissa -- opettaa pian rakennusmestaritkin
+ryyppäämään...
+
+-- Ha ha ha! nauroi ukko Saksman.
+
+-- He he he... leikkiähän minä, sillä kyllähän herra Saksman tuntee
+rakennusmestarit ja ymmärtää leikin -- niin, ja siitä punapäästä kun
+näet unohtui kertomatta, että se on nyt ruvennut viettelemään sitä
+vaskiseppä Grönbergin tytärtä, jonka...
+
+Mutta nyt säikähti jarrumiehen leski, muistettuaan äkkiä, että oli
+nähnyt punapään ja Maikki Grönbergin yhdessä käyvän pari kertaa
+Saksmanilla, ja jatkoi aivan toisessa äänilajissa:
+
+-- Vaikka sitä minä en usko, en en en usko vaikka mikä olisi ja
+kiistin akkoja vastaan torilla, kun ne alkoivat sillä tavalla ihmisten
+kunniaa leikata, ja sanoin että aina teidän pitää kaikki asiat tietää
+ja juoruta ja pahoinpäin kääntää, vaikka katkismuksessakin sanotaan,
+että meidän tulee peljätä ja rakastaa Jumalaa, niin ettemme valhettele
+lähimmäisestämme emmekä häntä petä, panettele taikka pahaan huutoon
+saata, vaan puolustamme häntä, ajattelemme ja puhumme hänestä hyvää
+ja selitämme kaikki parhain päin -- niin -- mutta jokaisesta turhasta
+sanasta, jonka ihmiset puhuvat, tulee heidän tehdä luku tuomiopäivänä,
+hoh hoi -- niin, niin...
+
+Jarrumiehen leski pyyhkäisi silmiään ja sanoi:
+
+-- Pitää lähteä katsomaan sitä Sikasen akkaa, kun se aamulla valitteli
+sydänalaansa kipeäksi.
+
+Jarrumiehen leski lähti hernemaan ympäri Sikasen akkaa katsomaan, ja
+kertoi sitten Sikasen akalle:
+
+-- Tuolla se nyt istuu se Saksmanin ukko portaillaan ja on niin
+tyytyväisen näköinen, kun on saanut sen tuomaripoikansa kotiin, ja
+nyt ne kalastavat sitä Kurosen ylpeätä ja mahtavaa ja koppavaa neitiä
+rysäänsä, ja se Saksmanin tuomari on ollut tuolla rehtori Peranderilla
+joka ikinen päivä siitä asti, kun rehtori läksi matkalle, ja Kurosen
+neiti myös siellä kaiket päivät... että viitsii sekin Peranderin neiti!
+Laimin on tainnut tulla lyötyä senkin tyttöraukan kasvatus, kun on
+isä niin kauan leskenä ollut, ja vaikka onkin koulun rehtorin tytär.
+Ei taitaisi olla Saksmanin nuorella herralla rehtorin pihaan päätään
+pistämistä, mutta kun se rehtori nyt on poissa, niin passaahan siellä
+elostella. Mutta jo minä nauraisin, jos se rehtori nyt tulisi äkkiä
+kotiin ja ajaisi pellolle sen Saksmanin pojan. Se on koko joukko niin
+mahtavaa sen poikansa päältä, että ihan sylettää -- ptfui! Jo minä
+antaisin kauppias Kurosena tytölleni hyvän kyydin, kun pitää seuraa
+semmoisten kuin Saksmanien kanssa... kuka sitä tietää kuinka monta
+salavaimoa sillä tuomarillakin on jo ennestään Helsingissä, kun ne
+herrat kuuluvat siellä elävän niinkuin sianporsaat. Ja olettekos
+te kuullutkaan, kun ne Saksmanit nyt ihan taimo tahallaan auttavat
+muuatta punapäätä näyttelijää -- mikä liekin lenkkujalka halunkki,
+kiertolaisiksi oli niitä lehdessäkin haukuttu -- viettelemään sen
+vaskiseppä Grönbergin tytön onnettomuuteen, ja nyt se tyttö on vähä
+väliä yhdessä sen punapään kanssa, ja Saksmanilla pidetään kohtauksia,
+ja Peranderin piikojen kanssa näkyy nyt tyttöparka asuvan -- niin
+siistinä tyttönä kun sitäkin on ennen pidetty, mutta ei näy olevan
+mitään takeita näistä nykyajan nuorista -- voi voi kun tulisi se
+rehtori kotiin, että loppuisi moinen rietas elämä, kun sydän ihan
+tahtoo pakahtua sitä katsellessa...
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ukko Grönberg takoi pajassaan niin että seinät tärisivät.
+
+Hän oli voittanut kirottujen sosialistien jutun, hän oli saanut
+kärventää Topi Pösösen ja Riku Nikin nahan raastuvassa, niinkuin hän
+oli kärventänyt samat nahat saunassa, ja hänen itseluottamuksensa
+ja voimansa olivat tämän viimeisen voiton johdosta kasvaneet
+jättiläismäisiksi.
+
+Silloin tuli pajaan Lauri Saksman, kädessään vanha kahvipannu.
+
+-- Päivää! sanoi nuori mies. -- Tämä pannu olisi tinattava, jos
+mestarilla on aikaa.
+
+-- Tinataan vaan! sanoi Grönberg pontevasti. -- Mitenkäs isäukko jaksaa?
+
+-- Kiitos kysymästä, hyvinhän se jaksaa.
+
+-- Panee sen pannun tuohon nurkkaan, kehoitti vaskiseppä. -- Kyllä se
+on huomenna valmis.
+
+Lauri Saksman vetäytyi lähemmäksi ovea, katsoi pajan laitoksia ja kysyi
+välinpitämättömällä äänellä:
+
+-- Joko teidän Maikki on kauankin ollut palveluksessa rehtori
+Peranderilla?
+
+Vaskiseppä keskeytti työnsä ja kysyi:
+
+-- Häh?
+
+Nuori mies uudisti kysymyksensä.
+
+-- Kuka sen on sanonut, että meidän Maikki siellä on?
+
+-- Itse minä sen olen nähnyt... siinähän me asumme vastapäätä.
+
+Vaskiseppä veti syvään henkeä ja vastasi sitten:
+
+-- En minä ole siitä mitään tiennyt.
+
+Lauri Saksman oli vaiti jonkin aikaa. Sitten hän jatkoi:
+
+-- Meistäkin se tuntui vähän omituiselta... ja ihmiset ovat alkaneet
+sitä ihmetellä ja akat puhua.
+
+-- _Akatko_?! huusi ukko Grönberg.
+
+-- Niin, tietäähän sen, miten pian ne meidän kaupungin akat ottavat
+asiat onkeensa, varsinkin kun sattuu sitten vielä...
+
+Nuori mies pysähtyi.
+
+-- Varsinkin kun sattuu sitten vielä mitä? huusi ukko.
+
+-- En tiedä, sopiiko minun siitä puhua, sanoi Lauri Saksman, tuntuen
+epäröivän.
+
+-- Suu puhtaaksi! huusi ukko silmät palavina. -- Kyllä minä, piru
+vieköön, kestän kuulla millaisia uutisia tahansa!
+
+Saatuaan näin tarmokkaaseen muotoon puetun luvan ilmaista tietonsa
+jatkoi Lauri Saksman:
+
+-- Sehän siinä on vähän arveluttavaa, kun sitä teidän Maikkia on
+alkanut liehutella muuan näyttelijä...
+
+-- Vai on jo näyttelijäkin mukana! huusi ukko.
+
+-- On, semmoinen punatukkainen, vähän ontuva mies, jolla taitaa olla
+hyvin kirjavat elämänvaiheet.
+
+-- Mutta ei siitä ole meidän Maikille vaaraa, sanoi ukko, ajatellen
+ensi kertaa eläissään jonkinlaisella tyytyväisyyden tunteella Maikin ja
+Kalle Kannaksen välistä suhdetta.
+
+-- Tyttärenne näkyy kuitenkin hyvin usein olevan sen maankiertäjän
+seurassa, ja Kalle Kannas...
+
+-- Kuka? kysyi ukko Grönberg uhkaavasti.
+
+-- Kalle Kannas on sanonut, että hän pelkää pahinta. Eikö hän ole
+ollut salakihloissa teidän tyttärenne kanssa? kysyi Lauri Saksman
+häikäilemättömästi.
+
+-- Ei! sanoi ukko Grönberg jyrkästi.
+
+-- Vai niin, minulle hän kuitenkin kertoi olleensa, mutta arveli nyt,
+että asiat ovat pahalla kannalla, kun näyttelijä on heidän väliinsä
+tunkeutunut. Näyttelijät ne ovat sellaisia poikia petkuttamaan ja
+tekemään onnettomiksi nuoria, kokemattomia tyttöjä... Kalle Kannas
+olisi ollut niin kunnon mies ja kaikin puolin mallikelpoinen, mutta se
+näyttelijä on kaiken maailman heittiö... sillä kuuluu olevan melkein
+joka kaupungissa vaikka minkälaisia juttuja.
+
+Ukko Grönberg alkoi takoa, takoi aivan koneellisesti, huomaamatta
+ensinkään, että taottava putkenkappale oli pudonnut pajan lattialle.
+Lauri Saksman katseli jonkin aikaa seinällä riippuvia kiiltäviä
+läkkikannuja ja sanoi sitten:
+
+-- Hyvästi!
+
+Grönberg keskeytti takomisen, katsahti silmät verestävinä nuoreen
+mieheen ja kysyi vähän vapisevalla äänellä:
+
+-- Oletteko te itse nähnyt meidän Maikin sen näyttelijän seurassa?
+
+-- Useita kertoja, sanoi Lauri Saksman.
+
+-- Tiedättekö sen lurjuksen nimen?
+
+-- Kyllä. Jassi Muttonen. Hyvästi!
+
+-- Hyvästi, hyvästi, sanoi ukko, joka tuntui kymmenen vuotta
+vanhemmalta kuin Laurin pajaan tullessa.
+
+Lauri Saksman lähti.
+
+Ukko Grönberg istui pajassaan puolen tuntia liikahtamatta, lattiaan
+tuijottaen.
+
+Kerran vain hän avasi suunsa ja mutisi puoliääneen:
+
+-- Vai semmoista siitä rupesi tulemaan...
+
+Lauri Saksman, joka ikkunan poskessa olevalta sohvaltaan näki kaiken,
+mitä kadulla tapahtui, ei ollut enää puoleen tuntiin huomannut
+näköpiirissään minkäänlaista liikettä.
+
+Olikin jo ilta. Kello oli puoli yhdeksän, ja kaikki kunnon
+kaupunkilaiset olivat riisuneet takin ja liivit yltään ja kengät
+jaloistaan sekä alkaneet odotella illallista. Mitäpä asiaa saattoi enää
+kenelläkään olla kadulle?
+
+Sitä enemmän olikin siis omansa kääntämään huomiota puoleensa ukko
+Grönberg, joka oli ilmestynyt rehtori Peranderin talon portille lakki
+uhmaavasti korviin asti painettuna, ja keskusteli siinä kiivaasti
+ainoan tyttärensä kanssa, joka seisoi tosin vain kolmen askeleen
+päässä hänestä, mutta kumminkin täysin turvallisena, sillä hän tiesi
+ehtivänsä paiskata portin lukkoon, jos isäukko yrittäisi äkillisellä
+hyökkäyksellä saada kadonneen lampaan haltuunsa.
+
+-- Sinä, sinä...! sanoi vaskiseppä nyrkkiään heristäen. -- Sinä olet
+kaunis lapsi, sinä!
+
+-- Kenen on syy, että minun täytyi lähteä kotoa pois? kysyi tytär.
+
+-- Kenenkö?! hihkaisi vaskiseppä. -- Vielä häntä puhuu!
+
+-- Älkää puhuko niin kovaan! pyysi tytär. -- Ihmiset kuulevat.
+
+-- Kuulkoot, sanoi vaskiseppä, alentaen kuidenkin ääntään. --
+Sittenpähän saavat tietää, millainen tytär minulla on.
+
+-- Niin, ja millainen isä minulla on, lisäsi tytär asian
+molemminpuoliseksi valaisemiseksi.
+
+-- Etkö sinä muista, mitä huoneentaulussa sanotaan lapsille... "Olkaa
+kuuliaiset vanhemmillenne _kaikessa_", tiedusteli ukko.
+
+-- Ja vanhemmille siinä sanotaan, että "te isät älkää yllyttäkö
+lapsianne vihaan", lisäsi tytär osoittaen siten olevansa tutustunut
+huoneentaulun muihinkin pykäliin.
+
+-- "Vaan kasvattakaa heitä _kurituksessa_ ja herran nuhteessa!"
+täydensi ukko Grönberg kiireesti asianomaisen paikan.
+
+-- Sinä et siis tule enää koskaan kotiin? kysyi vihdoin vaskiseppä
+niin tylyllä äänellä kuin osasi, peittääkseen levottomuuttaan ja
+mielenliikutustaan.
+
+-- Se riippuu kokonaan teistä, isä, vastasi tytär.
+
+-- Vai riippuu vielä minustakin jotain, huokasi vaskiseppä katkerasti.
+-- Minusta taitaa riippua sekin, että sinä kuulut ruvenneen
+seurustelemaan kaikenlaisten retkujen ja maankiertäjien kanssa!
+huudahti hän sitten kuohahtaen.
+
+-- Isä! varoitti tytär, jonka poskille äkkiä kohosi uhkaava punerrus.
+
+-- Älä isättele! kiukutteli vaskiseppä. -- Sinä kuulut ruvenneen
+seurustelemaan muutaman vihoviimeisen näyttelijärentun kanssa... koko
+kaupunki siitä jo laulaa ja huutaa...
+
+-- Minä en koskaan seurustele renttujen kanssa! sanoi tytär lujasti!
+-- Te, isä, ette antaisi minun seurustella kenenkään kanssa. Oliko
+Kallekin renttu?
+
+-- Se sinun punapäinen näyttelijäsi kuuluu olevan kaikenmaailman
+huijari ja petkuttaja, jatkoi vaskiseppä, vastaamatta kysymykseen. --
+Petturi ja viettelijä! Sinä saat vielä katkerasti katua...
+
+-- Ohoo! sanoi tytär ylimielisesti. -- Mitä sitten?
+
+-- Sittenpähän näet! huudahti ukko Grönberg. -- Mutta älä luulekaan,
+että minun oveni ovat sinulle avoinna, jos sinulle käy hullusti!
+
+-- Taiteilija Muttonen on kunnon mies, sanoi tytär.
+
+-- Vai niin! sanoi isäukko musertavan halveksivasti. -- Entäs Kalle
+Kannas, etkö sinä sitten ollut hänen kanssaan salakihloissa? Kylläpä
+sinä todellakin olet...
+
+-- Kalle Kannas on Kalle Kannas ja taiteilija Muttonen on eri
+asia, selitti tytär vilkuillen tulipunaisena ympärilleen, olisiko
+läheisyydessä tämän yksityisluontoisen ajatustenvaihdon kuuntelijoita.
+-- Enhän minä kuitenkaan olisi saanut Kallea! Kuka potki Kallen ovesta
+ulos? kysyi hän sitten.
+
+-- Luuletko sinä, että minä annan tyttäreni mieluummin jollekin
+tuntemattomalle maailmanrannan kiertäjälle? kysyi vaskiseppä syvän
+harmin vallassa.
+
+-- Kuka on sanonut, että minä olen aikonut mennä naimisiin hänen
+kanssaan? kysyi tytär vuorostaan.
+
+-- Mitäs varten sinä sitten hänen kanssaan seuraa pidät? tiedusteli isä.
+
+-- Muuten vain... lystin vuoksi, sanoi tytär peloittavan
+kevytmielisesti.
+
+-- No jos joku olisi sanonut, että minä saan kuulla sinun suustasi
+semmoisia sanoja, niin enpä totisesti olisi uskonut! vakuutti ukko.
+
+Ja sitten hän ilmoitti tyttärelleen seuraavan hirvittävän tuomion:
+
+-- Jos näen sinut kertaakaan sen lurjuksen kanssa, niin halkaisen hänen
+päänsä! Kahdeksi kappaleeksi!
+
+Tehtyään tämän ankaran päätöksen pyörähti vaskiseppä ympäri ja lähti
+tiehensä.
+
+
+
+
+XXII
+
+
+Kurosen makasiinirenki Jussi kulki kumarassa, katse maahan luotuna,
+eikä siis voinut vaatia, että hän olisi huomannut kirjailija Kauno
+Tuulosta.
+
+Ja koska nyt sitäpaitsi oli perjantai, joka on yleensä tunnettu
+onnettomuuksien päiväksi, niin tapahtui, että Jussi ja kirjailija Kauno
+Tuulonen törmäsivät yhteen puodin pihaporrasten ja makasiinin välillä.
+
+Syy oli tietysti kirjailijan, ja sen hänelle Jussi heti selittikin
+sanoin, jotka eivät olleet juuri valikoituja, mutta sitä suorempia.
+
+Ja mitäpä tekemistä olikaan kirjailijalla epätasaisen kivityksen
+peittämällä päivänpaahteisella makasiinipihalla?
+
+Miksi ei hän pysynyt sillä alueella, joka hänelle kuului
+ruohomattoineen, varjoisine puineen ja riippumattoineen?
+
+Miksi hän kuljeskeli silmät auki, mutta näkemättä mitään, korvat auki,
+mutta kuulematta mitään siitä, mitä hänen ympärillään tapahtui?
+
+Miksi hän käveli jauhosäkkiä kantavaa Jussia vasten, miksi hän
+ei huomannut, että neiti Leijanen meni aivan hänen ohitsensa
+näytelmäharjoitukseen näyttelijä Cangastuksen kanssa, joka oli tullut
+noutamaan Herrojen-Eevaa, miksi hän ei huomannut rakennusmestari
+Retusta, joka antoi hänelle portilta kiihkeitä viittauksia, jotka
+merkitsivät pientä olutkestitystä seurahuoneella, ja joka sitten, kun
+kirjailija ei vastannut hänen signaaleihinsa edes pään nyökkäyksellä,
+jatkoi matkaansa pettyneenä ja syvästi suuttuneena -- niin miksi?
+
+Niin monta kysymystä... ja kuitenkin voidaan niihin vastata kaikkiin
+yhdellä kertaa kolmella yksinkertaisella sanalla:
+
+Hän oli kosinut!
+
+Mikä odottamattoman nopea ratkaisu! Mikä merkillinen käänne!
+
+Mutta sellaista voi sattua, kun on kysymyksessä rakastunut ja
+sitäpaitsi mustasukkaisuuden vallassa oleva runoilija.
+
+Kuinka oli kaikki tapahtunut?
+
+Vaikeata olisi sitä ollut selittää herra Tuulosen itsensäkään. Se oli
+tapahtunut odottamatta kuin maanjäristys, ja kirjailijan koko olemus
+oli vielä aivan sekaisin.
+
+Neiti Kuronen oli ollut kotona koko aamupäivän ja tehnyt käsitöitä.
+Kirjailija oli lukenut hänelle. Vähän aikaa. Sitten he olivat
+keskustelleet ties mistä. Ainakin rakkaudesta. Veri nousi vähitellen
+kirjailijalle päähän. Miksi neiti Kuronen hymyili niin kummallisesti,
+kun kirjailija kysyi, tiesikö hän, mitä rakkaus on? Miksi hän äkkiä
+punastui, kun herra Tuulonen suoraan ja kiihkeästi kysyi, oliko hän
+koskaan ollut rakastunut?
+
+Ja silloin oli maailma kierahtanut muutamia kertoja ympäri
+kirjailijamme silmissä, ja kun hän vihdoin alkoi tointua, huomasi
+hän olevansa polvillaan neiti Anni Kurosen pienten, ruskeakenkäisten
+jalkain juuressa, ja hänellä oli jonkinlainen hämärä käsitys siitä,
+että hän nähtävästi oli tunnustanut rakkautensa neiti Kuroselle.
+Mitä kaikkea hän oli neiti Kuroselle sanonut, siitä ei hänellä ollut
+aavistustakaan, mutta varmaankin oli se ollut varsin vaikuttavaa, sillä
+neiti oli kuin puulla päähän lyöty.
+
+Herra Tuulonen oli vihdoin noussut ylös ja lausunut julki kiihkeän
+vakaumuksensa, että neiti Kuronen kutsuu nyt varmaankin paikalle isänsä
+ja Kalle Kannaksen ja renki-Jussin heittämään hänet ulos, ja neiti
+Kurosella oli täysi työ saada kosijansa uskomaan, ettei se suinkaan
+ollut hänen aikomuksensa. Neiti Kuronen oli sitäpaitsi luvannut antaa
+vastauksensa sunnuntaina, ja poistunut sitten omaan huoneeseensa.
+
+Herra Tuulosella oli siis todellakin toiveita, mutta siitä huolimatta
+hän oli kuin kiirastulessa. Kaksi päivää vielä!
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kolme tuntia myöhemmin tuli rehtori Perander kotiin matkaltaan.
+
+Koska hän tuli kotiin ainakin puoli viikkoa aikaisemmin kuin oli
+odotettu, niin tapasi hän tyttärensä ja varatuomari Sakkamaan istumassa
+neulomapöydän ääressä mitä tuttavallisimmassa seurustelussa. Tytär
+huudahti hämmästyneenä ja iloissaan, varatuomari oli kuin koulupoika,
+jonka naapuri on yllättänyt hedelmäpuutarhastaan, ja rehtori Peranderin
+otsa meni pilveen -- ilmiö, joka ei jäänyt huomaamatta kummaltakaan
+nuorelta.
+
+Tervehdittyään lyhyesti ja verraten kylmästi sekä ainoata tytärtään
+että varatuomaria, meni rehtori sisään matkalaukkuineen. Ja
+vaihdettuaan paljon merkitsevän silmäyksen vieraansa kanssa juoksi
+neiti Perander isänsä perässä.
+
+Kymmenen minuutin kuluttua tuli Peranderille myöskin neiti Kuronen,
+toista tuntia myöhästyneenä ja hajamielisen näköisenä. Varatuomari ei
+kuitenkaan ennättänyt tehdä hänelle mitään kysymystä, sillä samassa
+tuli rehtori tyttärineen ulos. Rehtorin otsalta oli pilvi kadonnut,
+hän meni iloisena puristamaan neiti Kurosen kättä, ja yksin tein hän
+kätteli uudelleen myöskin tuomarismiestä ja lausui hänet, ensi kerran
+elämässään, sydämellisesti tervetulleeksi.
+
+Mitä sitten lieneekään tytär isälleen kertonut!
+
+       *       *       *       *       *
+
+Rakennusmestari Illikaisen talossa oli kova touhu.
+
+Näytelmäharjoituksia pidettiin niin kiinteästi, ettei parturi Jönsson
+ehtinyt edes puoleksi tunniksi pistäytyä seurahuoneelle, vaikka päätä
+tuntui kivistävän. Hän oli oppinut osastaan suunnilleen neljännen osan
+ja vannoi osaavansa koko osansa sunnuntaina kuin katekismuksen.
+
+-- Paremmin, paljon paremmin kuin katekismus on se teidän osattava!
+huusi Jassi Muttonen, heittäen mehuvettä ja leivoksia pöydälle tuovaan
+sisäkköön palavan katseen. -- Kuinka kuuluu ensimmäinen käsky?
+
+-- Sinun pitää... sinun pitää..., muisteli parturi, mutta kaikista
+ponnistuksistaan huolimatta ei hän voinut vastata punatukkaisen
+esittämään teologiseen kysymykseen.
+
+-- Niin, siinä sen nyt näette! Paljon paremmin kuin katekismuksenne on
+teidän osattava osanne!
+
+Mutta Jooseppia lukuunottamatta alkoi näytteleminen jo sujua koko
+lailla. Illikainen osasi jo ulkoa melkein kaikkien osat, ja sohvallaan
+istuen hän auttoi ulkomuististaan pöydän alla istuvaa poikaansa
+kuiskaajan tehtävissä.
+
+-- Kuinkahan se meneekään ylihuomenna, kun nyt jo menee näin hyvin!
+huomautti hän vaimolleen, ja vaimo vastasi:
+
+-- Jaa-ah!
+
+-- Taiteilija Muttonen olisi hyvä ja tulisi vähän ulos, sanoi sisäkkö
+herra Muttoselle.
+
+-- Kuka rohkenee häiritä minua työssäni? huudahti näyttelijä.
+
+-- Vaskiseppä Grönbergillä olisi asiaa herra Muttoselle, sanoi sisäkkö.
+
+-- Vaskiseppä Grönbergillä! huusi herra Muttonen ja vilkaisi taakseen,
+nähdäkseen, oliko ikkuna auki.
+
+-- Missä hän on? Eteisessäkö? kysyi punatukkainen tuttavamme
+varovaisesti.
+
+-- Ei, pihalla, sanoi sisäkkö.
+
+-- Minä menen, ilmoitti näyttelijä. -- Herrasväki suo anteeksi eikä
+anna häiritä itseään.
+
+Toiset, jotka eivät aavistaneet, mistä oli kysymys, jatkoivat rauhassa
+harjoitusta, ja Illikainen kunnostautui suurenmoisesti, edustaessaan
+sohvaltaan väliaikaisesti kraatarimestari Eenokkia ja puhjeten ukkosen
+kaltaiseen naurunpurkaukseen, joka kerran kun oli saanut vuorosanansa
+sanotuksi.
+
+Mutta näyttelijä Muttonen nilkutti portaille ja näki portaiden
+alapäässä pienen, piikkipartaisen ja terävänenäisen ukon, joka kysyi
+häneltä:
+
+-- Vai niin, tekö se olette se näyttelijä Muttonen?
+
+-- Minä olen näyttelijä ja rahastonhoitaja Jassi Muttonen, sanoi
+punatukkainen ylevästi. -- Kenen kanssa minulla on kunnia puhua?
+
+-- Herra kuuluu alkaneen hieroutua minun tyttäreni tuttavuuteen! sanoi
+vaskiseppä uhkaavasti.
+
+-- Enhän minä tiedä, kuka teidän tyttärenne on, vastasi näyttelijä
+lempeästi. -- Minulla on paljon tyttötuttavuuksia, lisäsi hän sitten
+selitykseksi.
+
+-- Kyllä te tiedätte, kuka minun tyttäreni on! ärjäisi ukko. -- Se on
+Maikki Grönberg, jos sekin vielä täytyy teille sanoa!
+
+-- Ahaa! neiti Grönberg! huudahti punatukkainen ihastuneena. --
+Erittäin hupainen ja miellyttävä neiti! Ja te olette hänen isänsä!
+Onnittelen teitä! Sanomattoman hauskaa tutustua! Todellakin,
+sanomattoman hauskaa tutustua!
+
+-- Minä en onnittele teitä, jos saan niskanne kouriini! huusi ukko
+Grönberg. -- Minä väännän sen nurin! ilmoitti hän sitten raivostuneena.
+
+-- Siinä tapauksessa toivoisin, ettei niskaparkani koskaan joutuisi
+kouriinne! huokasi herra Muttonen. -- Millä olen pahoittanut teidän
+mielenne?
+
+-- Minä kiellän teitä seurustelemasta tyttäreni kanssa! sanoi ukko
+Grönberg.
+
+-- Ei, älkää kieltäkö? rukoili herra Muttonen. -- Hän on rakastettavin
+ihminen...
+
+-- Kiellän! huusi vaskiseppä.
+
+-- Oi, kuinka surullista! sanoi Jassi Muttonen, ottaen taskustaan
+kirjavan nenäliinan ja pyyhkien sillä silmiään. -- Juuri, kun minä olin
+niin onnellinen, tuli tämä isku! "Onnen majat ovat kaikki mustaksi
+maalatut murheella..."
+
+-- Lupaatteko olla koskaan enää menemättä tyttäreni seuraan? kysyi
+ankara isä.
+
+Illikaisen nuoremmat lapset olivat ryhmittyneet keskustelevien lähelle
+ja kuuntelivat suut auki ja silmät pyöreinä. Illikaisen palvelijattaret
+olivat avanneet keittiön ikkunan toisenkin puoliskon, kuullakseen
+paremmin.
+
+-- Jospa tietäisitte, kuinka mielelläni antaisin sellaisen lupauksen!
+sanoi näyttelijä, nenäliina silmillä. -- Mutta ihminen on niin heikko...
+
+-- Vastatkaakin sitten itse seurauksista! sanoi ukko Grönberg. --
+Tulkaapas tänne minun luokseni, niin saatte nähdä!
+
+-- Voi, en uskalla tulla teidän luoksenne! vaikeroi herra Muttonen.
+-- Te olette tällä hetkellä hieman kiihtynyt, herra Grönberg. Minä
+uskallan paljon helpommin lähestyä teidän tytärtänne kuin teitä
+itseänne...
+
+Ukko Grönberg kumartui maahan, sai käteensä nyrkinkokoisen kiven
+ja paiskasi sen kohti näyttelijää. Tämä ennätti kuitenkin vetäytyä
+eteiseen, ja kivi jyskähti eteisen ovea vasten.
+
+Vaskiseppä lähti kiireesti pois Illikaisen pihasta.
+
+
+
+
+XXIII
+
+
+Oli tullut lauantaiaamu.
+
+Siitä hetkestä saakka, jolloin maisteri Wahl oli sulkenut eteisensä
+oven, päästyään eroon Lauri Saksmanista, ei hän ollut näyttäytynyt
+asuntonsa ulkopuolella, ja jos joku pahaa-aavistamaton kaupunkilainen
+olisi silloin yrittänyt tulla hänen luokseen, olisi siitä varmaankin
+koitunut hänelle mitä valitettavimmat seuraukset.
+
+Sillä ukko Wahl oli, luettuaan sen kirjeen, jonka neiti Anna Kristina
+Svebelius oli kirjoittanut Lauri Saksmanille, pois suunniltaan, ja
+yksinpä hänen vanhanpuoleinen taloudenhoitajattarensa Miinakin, joka
+muuten hallitsi maisteria melkein rajattomalla vallalla, liikkui nyt
+henkeänsä peläten tässä vihan ja vimman majassa.
+
+-- Mite hen teke minun huoneessani! Ulos! huusi maisteri aina, kun
+Miina pisti päänsä ovesta sisään pyytääkseen isäntäänsä ruualle.
+
+Tänä aamuna kuuli maisteri sattumalta avoinna olevien ovien läpi
+keittiöstä Kähköskän karhean äänen. Kähköskä oli nimittäin tullut
+myymään maisterin taloudenhoitajattarelle kananmunia, jotka Kähköskän
+velivainajan leski oli lähettänyt kaupunkiin myytäväksi Mainingin
+koneenkäyttäjän mukana.
+
+-- No huomennahan ne kuulutaan ensi kerran kuulutettavan se kauppias
+Jaakkola ja Pastorinniemen ryökkynä, kertoi Kähköskä.
+
+-- Hss! sanoi Miina.
+
+Mutta maisteri oli jo kuullut tarpeeksi.
+
+Hän tajusi nyt menettäneensä lopullisesti taistelun, mutta hän päätti
+kuitenkin mennä sanomaan neiti Anna Kristina Svebeliukselle suorat
+sanat, sellaiset sanat, jollaisia tämä petollinen liittolainen ei ole
+vielä elämänpäivinään kuullut!
+
+Maisteri pisti päähänsä mustan, leveälierisen huopahattunsa, heitti
+sinertävän viitan hartioilleen ja lähti ulos niin että ovet paukkuivat.
+
+-- Hyvä isä, mihin se maisteri nyt lähti? hurisi Miina keittiön
+ikkunasta. -- Kahvi on juuri valmis!
+
+Maisteri ei ollut kuulevinaankaan, vaan jatkoi kiivaasti matkaansa.
+
+-- Mitähän kamalaa sillä taas on mielessä! huokasi Miina, joka
+varsinkin viime aikoina oli elänyt alituisessa pelossa ja vavistuksessa.
+
+Mutta neidit Anna Kristina ja Mathilda Fredrika eivät olleet kotona.
+
+Kauppias Jaakkola oli kutsunut heidät sovintojuhlaan Pastorinniemeen,
+ja lyhyen neuvottelun jälkeen olivat kaksoiset päättäneet tarttua
+tarjottuun sovinnonkämmeneen ja lähteneet nuorimman sisarensa
+virallisiin kihlajaisiin täydessä juhlapuvussa.
+
+Matti Luontoa ei ollut näkynyt heidän asuntonsa edustalla sen hetken
+perästä, jolloin punaposkinen sisäkkö oli palannut takaisin Saksmanin
+keittiöstä.
+
+Maisteri Wahl oli aivan hengästynyt perille päästessään ja soitti
+ovikelloa niin että koko talo helisi.
+
+Mainittu punaposkinen sisäkkö tuli avaamaan ja sanoi, etteivät neidit
+ole kotona.
+
+-- Misse he ovat? kysyi maisteri kiukkuisesti.
+
+-- Pastorinniemessä, vastasi sisäkkö.
+
+-- Mite, Pastorinniemesse! huusi maisteri.
+
+-- Niin, Pastorinniemessä, vakuutti tyttö. -- Mutta jos maisterilla on
+jotain sellaista asiaa, jonka minä voin toimittaa...
+
+-- Et sine voi toimittaa miteen! huusi maisteri, niin että tytön polvet
+notkahtivat. -- Mine menen sinne itse, mine saan sielle kunnian treffa
+koko konkkaronkka samalla kerta!
+
+Ja jättäen ällistyneen sisäkön avossa suin seisomaan eteiseen lähti
+maisteri juoksujalkaa tiehensä.
+
+Kun maisteri tiesi, ettei hänen ollut helppo päästä Pastorinniemeen
+maan puolelta, päätti hän tehdä hyökkäyksensä vesitse. Hän kiiruhti
+siis venerantaan.
+
+Muttoskan Petteri ja hänen vanhempi veljensä Iisakki olivat juuri
+lähdössä ongelle.
+
+-- Lehdettekö soutamaan minut Pastorinniemeen? kysyi maisteri Iisakilta.
+
+Iisakki katsoi epäröiden veljeensä.
+
+-- Mine maksan teille markan! lupasi maisteri.
+
+-- Noh! riemastuivat pojat, jotka eivät olisi voineet enemmän ihastua,
+jos maisteri olisi pistänyt kymmenmarkkasen kummankin kouraan.
+
+-- Eikö se vuoda teiden vene? kysyi maisteri, joka pelkäsi kovasti
+vettä ja jalkojensa kastumista.
+
+-- Ei tämä paljon vuoda, sanoi Iisakki. -- Ja Petteri saa heittää
+äyskärillä pois sen, minkä vuotaa.
+
+Maisteri astui venheen perään ja tarttui melaan. Iisakki ja Petteri
+istuutuivat soutamaan.
+
+Poikien venhe vuoti tietysti hirvittävästi, kuten poikien venheet aina
+tekevät.
+
+-- Petteri, heite pois vette! huusi maisteri. -- Ja sine toinen poika
+souda yksin!
+
+Petteri sai nyt kökötellä koko matkan venheen keskellä pitäen sitä niin
+kuivana kuin mahdollista, Iisakki souti kuin mies ja maisteri piti
+perää kuin itse Kristoffer Kolumbus.
+
+Pastorinniemessä oli mieliala parhaimmillaan. Saapuvilla olivat
+vain lähimmät omaiset ja parhaimmat ystävät. Jaakkola oli tehnyt
+täydellisen sovinnon morsiamensa sisarien kanssa ja säteili ilosta.
+Samppanjapullojen korkit paukahtelivat.
+
+Silloin kuului laiturilta päin kimeätä kiljuntaa:
+
+-- Auttakaa! Tulkaa apuun! Maisteri hukkuu.
+
+Maisteri Wahl oli, yrittäessään kömpiä venheestä laiturille, pudonnut
+venheen äkkiä kallistuessa veteen. Iisakki sai onneksi hänen
+kauluksestaan kiinni ja kannatti häntä vedenpinnalla, ja Petteri huusi
+apua minkä kurkusta lähti.
+
+Jaakkola lähti juoksemaan rannalle, ja hänen perässään juoksi pihalla
+ollut renki-Pekka sekä koko talon väki, lukuunottamatta Fanny-neitiä,
+joka kuultuaan sanan "maisteri" alkoi vapista eikä liikahtanut
+paikaltaan.
+
+Kauppias Jaakkola ja Pekka nostivat vettävaluvan maisterin heti
+rannalle.
+
+-- Vieke minut siseen! huusi maisteri! -- Mine kuolen!
+
+-- Ei, ei sisään! huudahti Anna Kristina. -- Lähettäkää hänet kotiinsa!
+
+-- Mine en lehde pois temmöisene! huusi maisteri.
+
+-- Tänne peitteitä tai mitä tahansa, huusi Jaakkola.
+
+Tuotiin kiireesti pari huopapeitettä, joihin Jaakkola kääri
+sätkyttelevän ukon.
+
+Kauppias Jaakkolan oli kyydinnyt Pastorinniemeen ajuri Jehkonen
+ja Svebeliuksen neidit ajuri Tiihonen, ja olivat heidän hevosensa
+portinpielessä, ajurien istuessa keittiössä saamassa osansa
+kestityksestä.
+
+-- Jehkonen! huusi Jaakkola. -- Olkaa hyvä ja kyyditkää maisteri Wahl
+heti kotiinsa ja tulkaa sitten takaisin minua odottamaan!
+
+-- Ei! Mine en lehde nein! kirkui maisteri. -- Vekivaltaa!
+
+-- Pekan täytyy lähteä viemään häntä, sanoi Anna Kristina.
+
+Renki-Pekka oli sillä välin juossut vaunuvajaan ja tuonut sieltä suuren
+hevosloimen, jonka hän vielä kääri maisterin ympärille, niin ettei
+ukosta näkynyt mitään muuta kuin kiukkuiset kasvot.
+
+Jaakkolan määräyksestä tarttui Pekka maisteriin kainaloiden alta ja
+Jehkonen jaloista. Maisteri koetti potkia, mutta peitteet ja loimet
+ehkäisivät tämän yrityksen. Sitä enemmän osoitti ukko niin ollen
+mieltään huutamalla ja kirkumalla.
+
+Maisteri Wahl kannettiin rattaille, ja renki-Pekka istutti tämän
+metelöivän käärön viereensä. Jehkonen nousi kuskipukille, ja kuorma
+lähti liikkeelle.
+
+Mutta rattaiden perässä juoksivat itkukurkussa Muttoskan Iisakki ja
+Petteri, huutaen:
+
+-- Maisteri, maisteri, entäs se markka!
+
+-- Pojat hoi! huusi Jaakkola. -- Tulkaa takaisin.
+
+Pojat kääntyivät takaisin vedet silmissä.
+
+-- Tässä on teille markka kummallekin! sanoi Jaakkola, pistäen
+molempien soutumiesten jokseenkin likaisiin kouriin kiiltävän
+hopearahan ja saavuttaen tällä suurenmoisella anteliaisuudellaan
+Muttoskan poikien ihailun ja rajattoman kiitollisuuden.
+
+-- Ja menkää nyt keittiöön, niin saatte siellä ehkä vehnäskahvit, sanoi
+Jaakkola, joka tänä päivänä tahtoi kykynsä mukaan tehdä onnellisiksi
+kaikki ihmiset, ja joka tässä jalomielisessä tarkoituksessaan onnistui
+ainakin Muttoskan poikiin nähden täydellisesti.
+
+Pastorinniemen renki-Pekalla ei ollut koskaan ollut niin vastahakoista
+vierustoveria kuin tällä kertaa. Eikä ajuri Jehkosella koskaan niin
+kiittämätöntä kyydittävää, Kähköskäkin huomioon otettuna.
+
+Ukko Wahlin, vaikkakin hän oli ilmoittanut kuolemansa olevan lähellä,
+onnistui kuitenkin saada sanotuksi sekä Pekasta että Jehkosesta
+koko joukko sellaisia asioita, että nämä rehelliset ja ilkeyksien
+laskettelemisessa sellaisen taiturin kuin ukko Wahlin kanssa jo
+etukäteen häviölle tuomitut miehet istuivat korvat punaisina ja
+koettivat ajaa vastaantulevien ohi niin nopeasti kuin suinkin.
+Ehdottipa Jehkonen jo kerran Pekalle, että he pysähdyttäisivät hevosen
+ja antaisivat maisterille vakavan ja hyvin ansaitun selkäsaunan tai
+heittäisivät tuon hävyttömän käärön tien viereen, katajapensaisiin,
+mutta vaikka kiusaus olikin suuri, hylkäsi Pekka kuitenkin nämä
+molemmat hänen harkittavakseen alistetut esitykset.
+
+Kaupunkiin tultuaan katsoi maisteri parhaaksi pitää suunsa kiinni,
+vaikka hänellä kaikesta päättäen olisikin vielä ollut yhtä ja toista
+sydämellään. Hänen vaikenemisestaan huolimatta herätti kulkue, johon
+oli liittynyt puolenkymmentä paljasjalkaista, rattaiden perässä
+juoksevaa hihkuvaa poikaa, siksi suurta huomiota, että sekä ajuri
+että Pekka tunsivat olonsa jossain määrin noloksi ja olivat hyvin
+tyytyväiset, kun matka vihdoin päättyi maisteri Wahlin talon portille.
+
+Kyytimiehet veivät kyydittävänsä sisään samalla tavoin kuin olivat
+hänet rattaillekin tuoneet, nimittäin kantaen. Maisterin uskollinen
+Miina, joka oli ikkunasta nähnyt maisterin tulon ja luullut jonkin
+surullisen onnettomuuden kohdanneen tuittupäistä isäntäänsä, juoksi
+vastaan siunaten ja parkuen, mutta kyytimiehet jättivät maisterin hänen
+huostaansa minkäänlaisitta selityksittä ja lähtivät kiireesti ajamaan
+takaisin Pastorinniemeen.
+
+Itkevä ja päivittelevä Miina riisui maisterin yltä läpimärät vaatteet
+ja puki hänelle kuivaa ylle kuin pienelle lapselle, saaden tällöin
+maisterin kiukunpurkauksista sen käsityksen, että joku ilkeä ja
+vaarallinen vihamies oli yrittänyt hukuttaa maisterin, vaikkei tuo
+katala aikomus ollutkaan onnistunut.
+
+Miinan tarkoituksena oli pakottaa maisteri pysymään vuoteessaan
+ainakin kolme vuorokautta, mutta tuskin oli ukko saanut ylleen kuivat
+liinavaatteet ja lasin konjakkia, kun hän jo, välittämättä vähääkään
+Miinan ankarista vastalauseista, nousi, pukeutui täyteen asuunsa
+ja ilmaisi järkähtämättömän päätöksensä olevan lähteä takaisin
+Pastorinniemeen antamaan kauppias Jaakkolalle tukevan korvapuustin,
+mahdollisesti kaksikin.
+
+Turhaan rukoili pelästynyt Miina maisteria luopumaan tuosta
+päätöksestään. Maisteri ei, kuten jo olemme useita kertoja tulleet
+näkemään, ollut niitä miehiä, jotka niin vain antavat järkähdyttää
+päätöksiään. Hän painoi päähänsä hatun, joka oli vielä leveälierisempi
+kuin se, joka riippui kuivamassa keittiössä, ja ryntäsi ulos.
+
+-- Maisteri, maisteri kulta! rukoili Miina, juosten isäntänsä perässä.
+-- Älkää menkö, hyvä maisteri! Voi hyvä isä kuitenkin, mihin pitää
+ihmisen joutua!
+
+Portilla tarttui Miina maisterin takinliepeeseen kiinni, mutta maisteri
+tempaisi itsensä vihaisesti irti ja huusi:
+
+-- Menke hiiteen! Mine olen isente talossa! Menke pois, taikka mine
+potkin teidet pellolle!
+
+Maisteri meni menojaan, huolimatta mistään.
+
+Lauri Saksman ja luonnonihminen, jotka olivat istuneet syvämietteisessä
+keskustelussa ikkunan ääressä ja nähneet sekä maisterin kotiintuomisen
+että hänen uuden lähtönsä, menivät kadulle, ja Lauri Saksman kysyi
+Miinalta, mistä oli kysymys.
+
+-- Voi voi, hyvä herra Saksman, itki eukko. -- Juuri äsken oli
+hukuttamaisillaan itsensä, ja nyt se onneton lähti Pastorinniemeen
+lyömään kauppias Jaakkolaa korvalle.
+
+Lauri Saksman koetti udella Miinalta, mitä maisterille oli tapahtunut,
+mutta kun ei eukko tiennyt oikeastaan mitään, niin piti hän lyhyen
+sotaneuvottelun luonnonihmisen kanssa.
+
+-- Taitaa olla parasta, että sinä puutut vielä kerran asioihin, sanoi
+hän lopuksi Matti Luonnolle. -- Ja peloittele nyt kerta kaikkiaan pois
+pahanhengen juonet ukko Wahlin nahasta. Heittäydy hulluksi, sillä
+hulluja se pelkää enemmän kuin mitään muuta maailmassa.
+
+Luonnonihminen heitti kontin selkäänsä, otti sauvan käteensä ja lähti
+pitkin askelin kävelemään samaan suuntaan, mihin maisteri Wahl oli
+lähtenyt.
+
+Portille kokoontuivat hänen lähtöään katsomaan kohmeloiset
+käräjäkirjurit, pihanperällä asuvat akat, kuten Kähköskä ja Sikasen
+akka lapsineen, sekä jarrumiehen leski.
+
+Kaikki tahtoivat tietää, mistä oli kysymys, mutta Lauri Saksman palasi
+mitään vastaamatta sisään.
+
+-- Siinä se on herra! sanoi jarrumiehen leski toisille akoille. -- Ei
+näet kannata edes vastata köyhän kysymykseen! Mutta eivätkö nuo alenne
+taas nokat Saksmanin joukolta, kun kuuluu jo rehtorikin tulleen kotiin!
+
+
+
+
+XXIV
+
+
+Samaan aikaan istui ukko Grönberg myymälänsä vieressä olevassa
+kamarissa jakkaralla, toinen jalka paljaana, käärien siihen valkeata
+riepua, sillä kenkä oli hiertänyt nahkan rikki.
+
+Hänen vaimonsa ruokki röhkivää porsasta pihalla. Kärpäset surisivat
+ikkunoissa. Muuten oli hiljaista.
+
+Silloin kuuli vaskiseppä kadulta tuttua ääntä, ja kohottaessaan päätään
+näki pahoille teille suistumassa olevan tyttärensä Maikin kulkevan
+toisella puolen katua kirotun punatukkaisen, ontuvan näyttelijän
+rinnalla, vilkkaasti ja iloisesti keskustellen.
+
+Ukko Grönberg tarvitsi tointuakseen noin kaksi sekuntia.
+
+Mutta sittenpä hän olikin valmis toimimaan.
+
+Tällä kertaa ei punatukkainen tulisi välttämään kohtaloaan.
+
+Vihan sokeassa vimmassa tempaisi ukko Grönberg aseekseen ensimmäisen
+esineen, jonka sattui käteensä saamaan. Se oli hänen vaimonsa pitkä,
+vaaleanharmaa sukka, jota hänen vaimonsa oli ollut parsimassa,
+ennenkuin uikuttava porsas ilmaisi nälkänsä, ja jonka vaimo silloin oli
+jättänyt sängyn päälle.
+
+Tämä sukka kädessään, toinen jalka paljaana ja toisessa jalassa kenkä,
+syöksyi sotainen vaskiseppä myymäläänsä, hyppäsi yli tiskin ja juoksi
+kadulle.
+
+-- Nyt tulee isä, nyt pakoon! huudahti Maikki Grönberg saattajalleen.
+
+Vasta kadulle tullessaan huomasi ukko Grönberg, millainen ase hänellä
+oli kädessään. Mutta hän kumartui alas, otti maasta puolen kilon
+painoisen kiven ja pudotti sen sukanvarren suusta sisään, jolloin
+kivi solahti sukan kärkeen. Nyt oli ukko Grönbergillä käytettävänään
+peloittava nuija, eikä ollut olemassa minkäänlaista syytä otaksua,
+ettei hän sitä myöskin tulisi käyttämään heti kun tilaisuus siihen
+tarjoutuisi.
+
+Maikki Grönberg edellä ja ontuva näyttelijä perässä juoksivat
+vaskisepän hirmuisen vihan uhrilampaat lihakauppias Lehtolan talon
+portista sisään. Maikki juoksi Lehtolan keittiöön, mutta vainottu
+näyttelijä oikaisi pihan poikki palokujaan, repien lankkuaidan yli
+kavutessaan vasemman housunlahkeensa halki, ylhäältä alas asti.
+
+Maikki Grönberg oli luullut, että isänsä, nähtyään näyttelijän päässeen
+pakoon, luopuisi takaa-ajostaan ja palaisi takaisin, mutta näkikin nyt
+kauhukseen, ettei ukolla ollut mitään sellaisia aikeita.
+
+Ukko Grönberg kapusi nimittäin hänkin lankkuaidan yli ja katosi
+palokujaan.
+
+Herra Jassi Muttonen oli tähän saakka pitänyt juttua hupaisena pilana,
+joka antoi hänen seikkailunhaluiselle ja toimeliaalle hengelleen
+mieluista vaihtelua kaupunkimme arkielämän yksitoikkoisuudessa, mutta
+valittaessaan juuri palokujassa ruskeiden housujensa surullista
+kohtaloa hän näki ukko Grönbergin peloittavien kasvojen kohoavan
+yli lankkuaidan reunan, ja asia alkoi nyt esiintyä näyttelijällemme
+melkoista vakavammassa valossa kuin tähän saakka.
+
+Palokujan toisella puolen oleva tontti kuului työväenyhdistyksen
+talolle. Lankkuaidassa oli kyllä portti, mutta sen eteen oli siirretty
+rikkatynnyri, niin ettei porttia saanut auki.
+
+Koska aikaa ei ollut menetettävissä, kiipesi herra Muttonen tynnyrin
+reunalle ja pääsi siitä lankkuaidan harjalle, mistä pudottautui
+työväenyhdistyksen pihaan.
+
+Näyttelijän pysähtyessä palokujassa surkuttelemaan housujaan oli ukko
+Grönberg, jota eivät liiat lihat painaneet, päässyt melkein hänen
+kintereilleen. Ontuva näyttelijä ei sitäpaitsi ollut läheskään niin
+hyvä juoksija kuin ukko Grönberg. Kaksi tai kolme sekuntia myöhemmin
+kuin näyttelijä oli hypännyt pihaan oli myöskin ukko Grönberg aidan
+harjalla ja hyppäsi alas niin että maa tömähti.
+
+Tässä suuressa hädässä -- sillä nyt oli hätä käsissä! -- huomasi
+näyttelijä polkupyörän pihaporrasten vieressä, hyppäsi pyörälle ja ajoi
+ulos kadulle.
+
+Se oli Riku Nikin polkupyörä.
+
+Mutta sen vieressä oli myöskin Topi Pösösen polkupyörä, ja kun
+vaskiseppäkin oli perehtynyt polkupyöräilemisen jaloon ja hyödylliseen
+taitoon, niin hyppäsi hän tietysti tälle toiselle pyörälle ja ajoi
+näyttelijän perässä.
+
+Riku Nikki ja Topi Pösönen sommittelivat juuri kaikessa rauhassa
+ammattiosaston viime kuukausikokouksen pöytäkirjaa, kun Topi Pösönen
+sattui katsomaan ulos ikkunasta, juoksi sitten pihanpuolella olevaan
+ikkunaan, näki polkupyörät kadonneiksi ja huusi:
+
+-- No voi sun halvattu kuitenkin, kun varastivat pyörät ihan nenän alta!
+
+Riku Nikki kaatoi kiireessään mustepullon, jolloin sen sisällys
+muodosti pöydällä oleville papereille Mustanmeren kartan, ja
+ammattiosaston molemmat toimihenkilöt juoksivat kadulle, huutaen täyttä
+kurkkua:
+
+-- Ottakaa rosvot kiinni!
+
+Ketä varkaat olivat, siitä eivät he ehtineet selkoa saada,
+pitkäkyntiset kun näet ajoivat aika vauhtia jo pitkän matkan päässä.
+Hyvin epäilyttävän ja lurjusmaisen näköisiltä he kuitenkin näyttivät.
+
+Herra Jassi Muttonen ajoi edellä hurjaa vauhtia, tuskanhiki otsallaan.
+
+Hänen perässään polki, vihasta puhkuen, ukko Grönberg, toinen jalka
+paljaana ja varpaiden ympärillä valkoinen riepu.
+
+Kaukana heidän perässään juoksivat avopäin Topi pösönen ja Riku Nikki,
+huutaen:
+
+-- Apua! Ottakaa kiinni rosvot! Ottakaa kiinni pyörävarkaat!
+
+Säikähtyneet ihmiset pistivät päänsä ulos ikkunasta ja huusivat:
+
+-- Poliisi!
+
+Toiset taas riensivät kadulle ja lähtivät juoksemaan Riku Nikin ja Topi
+Pösösen perässä.
+
+Herra Jassi Muttonen kuuli takanaan huutoa, melua ja kiljuntaa, mutta
+kun hän käänsi päätään, hän näki vain vaskisepän piikkiparran ja
+vihasta vääristyneet kasvot sekä polkupyörän ohjaustangolla riippuvan
+pitkän naistensukan, johon hän itse oli nähnyt Grönbergin pistävän
+aikamoisen kiven.
+
+Ja herra Muttonen koetti parantaa vauhtia.
+
+Ajuri Jehkonen oli juuri tulossa kauppias Jaakkolan talolta, jonne hän
+oli kyydinnyt kauppiaan Pastorinniemestä, kun häntä vastaan tulivat
+ensin polkupyöräilijät, sitten Topi Pösönen ja Riku Nikki.
+
+-- Käännä ympäri ja ala ajaa perässä! huusivat viimemainitut, hypäten
+rattaille. -- Ne varastivat meidän polkupyörämme! Anna hevosesi lentää
+minkä käpälistä pääsee! Kaksinkertainen vauhti ja kaksinkertainen maksu!
+
+Jehkonen käänsi hevosensa ja lähti laskettelemaan kaikkein parasta
+vauhtiaan, mutta siitä huolimatta huusivat takaa-ajajat hänelle vähän
+väliä:
+
+-- Aja paremmin! Aja kuin tulipalossa!
+
+-- Minä ajan jo paremminkin kuin tulipalossa, huomautti Jehkonen
+totuudenmukaisesti ja läiskäytti taas piiskalla hevostaan.
+
+-- Ottakaa kiinni! Ottakaa kiinni varkaat! hihkaisivat kyydittävät taas.
+
+Vauhti oli hurja. Ja takana kohosi taivaalle mahtava tomupilvi. Siellä
+juoksi kymmeniä ihmisiä, huutaen:
+
+-- Poliisi, poliisi! Ottakaa rosvot kiinni!
+
+
+
+
+XXV
+
+
+Luonnonihminen oli ensin kävellyt, mutta sitten alkoi hän pelätä, että
+maisteri Wahl ehtisi Pastorinniemeen, ennenkuin hän saisi ukon kiinni.
+
+Matti Luonto kiristi silloin suolivyötään, kohautti selässään olevaa
+konttia ja lähti juoksemaan.
+
+-- Hau-uh, huh, vuh! alkoi silloin kuulua muutamilta porteilta.
+
+-- Hiuk-viuk-viuk! kuului toisilta porteilta.
+
+Kaikenlaisia koiria, suuria ja pieniä, pitkähäntäisiä ja aivan
+hännättömiäkin alkoi juosta luonnonihmisen perässä. Koirat eivät
+vielä koskaan ennen olleet nähneet Matin juoksevan, ja luonnonihmisen
+käytös herätti siis niiden piirissä entistäkin vilkkaampaa huomiota ja
+harrastusta.
+
+Mutta nyt oltiinkin jo kaupungin laidassa, niin ettei Mattia
+kohtuudella voitu syyttää katumellakan toimeenpanemisesta.
+
+Kaupungista päästyään jatkoi tämä rähisevä joukko matkaansa pitkin
+Pastorinniemeen vievää tietä.
+
+Edellä juoksi Matti Luonto, kädessään pitkä sauva, jolla hän silloin
+tällöin huitaisi taakseen, ja parinkymmenen sylen päässä haukkuva
+koiralauma, vingahdellen, töyttien toisiaan ja puraisten silloin
+tällöin ohimennen jotain edessä olevaa virkaveljeä koipeen.
+
+Maisteri Wahl oli jo puolivälissä kaupungin ja Pastorinniemen välillä,
+kun hän kuuli takaapäin hirmuista rähinää, ja pysähtyessään katsomaan
+taakseen näki mielipuolena pitämänsä luonnonihmisen juoksevan perässä
+niin että pitkä tukka löyhki ja kädessään hirmuinen sauvansa.
+
+-- Hiiii!! Huuuu!!!! huusi luonnonihminen, nähdessään maisterin
+pysähtyvän.
+
+Ja silloin selvisi maisterille, että luonnonihminen oli tulossa
+kostamaan maisterille sen johdosta, että maisteri oli äänestänyt hänen
+pidättämisensä puolesta kauppias Kurosen talon portilla pidetyssä
+kansalaiskokouksessa.
+
+Tässä oli henki kysymyksessä!
+
+Koska maisteri Wahl ikävuosistaan huolimatta oli nopeatuumainen mies,
+niin hyppäsi hän tieltä ojan poikki pormestarin suurelle ja hyvin
+hoidetulle perunapellolle ja lähti juoksemaan pitkin peltoa niin että
+multakokkareet lentelivät.
+
+Luonnonihminen olisi kuitenkin saanut maisteri Wahlin kiinni jokseenkin
+pian, elleivät hänen nelijalkaiset seuralaisensa olisi aiheuttaneet
+hänelle jonkin verran viivytystä.
+
+Kun ei luonnonihminen, maisterin nähtyään, enää joutanut huitomaan
+sauvalla taakseen, oli koiralauman rohkeus paisunut huomattavasti, ja
+koirat olivat nyt aivan hänen kintereillään, etunenässä metsänhoitaja
+Korpelaisen Hektor, joka aina toimi kaupungin koirien puheenjohtajana
+kaikissa julkisissa tilaisuuksissa.
+
+Luonnonihmisen yrittäessä hypätä tieltä pormestarin perunapellolle
+luuli Hektor, että luonnonihminen aikoo pujahtaa metsään takaa-ajajiaan
+piiloon, sillä Hektor tovereineen oli siinä helposti käsitettävässä
+harhaluulossa, että luonnonihminen koko ajan oli juossut Hektorin
+seuruetta pakoon.
+
+Niinpä siis Hektor tarttui lujine hampaineen luonnonihmisen
+mitalihousujen lahkeeseen, ja luonnonihminen putosi silloin ojaan,
+rähisevän koiralauman syöksyessä hänen ylitsensä.
+
+Se oli ensimmäinen kerta, jolloin koirien oli onnistunut toteuttaa
+aikomuksensa Matti Luontoon nähden.
+
+Mutta se oli myöskin viimeinen.
+
+Kului tuskin viittä sekuntia ennenkuin Matti taas oli jalkeilla.
+
+Silloin tuli koirille lähtö!
+
+Matti ehti mätkäistä pari kolme kertaa sauvallaan koiraparveen, jonka
+jäsenet mielettömän kauhun vallassa, ulahdellen ja vingahdellen
+lähtivät pakenemaan kaupunkiin päin. Matti juoksi niiden perässä
+muutamia kymmeniä askelia, pommittaen niitä samalla tarmokkaasti
+kivillä, mutta luopui pian takaa-ajostaan ja kääntyi sensijaan
+katsomaan entistä takaa-ajettavaansa. Sillä välin oli maisteri Wahl,
+kiittäen armeliasta kaitselmusta, ehtinyt juosta perunapellon poikki ja
+katosi juuri pellon takana olevaan metsään.
+
+Luonnonihminen lähti nyt vuorostaan harppailemaan perunamaan poikki.
+
+Maisteri Wahl, joka oli pysähtynyt metsänreunaan huohottamaan ja
+pitämään silmällä vainoojansa puuhia, näki suureksi kauhukseen Matti
+Luonnon ryhtyvän jatkamaan takaa-ajoa.
+
+Silloin lähti maisteri Wahl juoksemaan metsän poikki lähellä olevalle
+Kelovuorelle niin että risut jaloissa räiskivät.
+
+Outo ja kaamea olisi varmaankin tämä näky ollut, jos olisi sattunut
+syrjäisiä katselijoita. Edellä juoksi vanha ukko, leveälierinen hattu
+päässään ja pyöreät silmälasit nenällään, juoksi hengästyneenä ja
+kauhun ilme ryppyisillä kasvoillaan.
+
+Ja hänen perässään juoksi pitkätukkainen, valkopukuinen luonnonihminen
+kontti selässä ja pitkä sauva kädessä.
+
+Maisteri oli jo ehtinyt Kelovuorelle, joka oikeastaan ei ollut vuori
+eikä mikään, olihan vain korkeahko loiva kunnas. Kuolemanpelko antaa
+voimia kenelle tahansa, ja maisteri oli verraten ketterä vanhus. Erään
+korkean puun runkoa vastaan oli pystyssä pienet tikapuut, jotka veivät
+jonkinlaiselle harmaista laudoista kyhätylle lavalle. Maisteri kiipesi
+kiireesti tikapuita myöten lavalle ja ehti vetää tikapuut perässään,
+ennenkuin luonnonihminen ennätti paikalle.
+
+Maisteri oli toistaiseksi turvassa luonnonihmisen omassa pesässä.
+
+Vaikkei luonnonihminen yleensä ollut herkkä tajuamaan asioiden
+huvittavia puolia, ei hän kuitenkaan voinut pidättää nauruaan,
+nähdessään, minne maisteri oli päässyt häntä pakoon. Mutta kun
+tällainen iloisuuden ilmaus ei oikeastaan kuulunut Matti Luonnon
+jokseenkin kolkosti vaikuttavaksi tarkoitettuun ohjelmaan, niin koetti
+Matti Luonto antaa naurulleen niin kamalan ja mielipuolimaisen kaiun
+kuin suinkin, onnistuen tuossa yrityksessään niin loistavasti, että
+itsekin säikähti päästämäänsä ääntä. Millaisia mielialoja tuo kaamea
+nauru maisterissa synnytti, se on helposti käsitettävissä, varsinkin
+kun ottaa huomioon sen yksinäisen ja eristetyn aseman, jossa hän tällä
+hetkellä oli.
+
+-- Ha ha ha haa! huusi luonnonihminen, ravistellen päätään, niin että
+tukka löyhki ympäri korvien, ja pyöritellen kamalasti silmiään. --
+Vieläkö sinä nytkin vaadit minua vangittavaksi?
+
+Tietysti ei maisteri olisi mitään muuta varsinkaan juuri tällä hetkellä
+niin hartaasti halunnut, mutta oli kuitenkin siksi viisas, että varoi
+ilmaisemasta ajatuksiaan. Nyt hän vain mulkoili mitään vastaamatta
+lavan reunalta vaaralliseen viholliseensa.
+
+-- Tule alas minun pesästäni! huusi luonnonihminen hetken kuluttua.
+
+-- Kylle mine tulen alas, jos sine ensin menet pois, sanoi maisteri
+niin makealla äänellä kuin osasi.
+
+-- Minä en mene tästä pois! sanoi Matti Luonto, alkaen taas pyöritellä
+silmiään. -- Se on minun pesäni!
+
+-- Mite hen minusta tahto? kysyi maisteri.
+
+-- Minä tahdon syödä sinut! huusi luonnonihminen.
+
+Maisteria värisytti.
+
+-- Kuulka nyt, hyve ysteve, ollan nyt ystevet ja tehden sovinto!
+imarteli ukko, rauhoittaakseen hullua.
+
+-- Hen on hyve mies, mine olen myös hyve mies!
+
+-- Sinä! sanoi Matti Luonto. -- Sinä olit menossa lyömään kauppias
+Jaakkolaa korvalle. Mutta nytpä minä syönkin sinut!
+
+Maisteri raivostui äkkiä ja huusi:
+
+-- Etpes syö, etpes syö, ehe kutti, etpes syö! Sine peese tenne ylös!
+
+-- Minä hakkaan kirveellä puun poikki! ilmoitti luonnonihminen.
+
+Maisteri oli saada halvauksen, mutta huomasi samassa, ettei hullulla
+ollutkaan kirvestä. Viekas tuuma välähti äkkiä hänen aivoissaan ja hän
+huusi:
+
+-- Niin, jos sine menet kaupunkiin ja tuot kirven, niin sine voit
+hakata teme puu poikki.
+
+Luonnonihminen hymyili salaa tälle sukkelalle keksinnölle, joka ehkä
+olisi onnistunut, jos maisteri olisi ollut tekemisissä oikean hullun
+kanssa. Sitten hän sanoi:
+
+-- Enpä minä hakkaakaan tätä puuta poikki, minä odotan siksi, kunnes
+sinä tulet alas.
+
+-- Kylle sinulle sitten nelke tule, sanoi maisteri. -- Mine en tule
+ennen alas, ennenkuin sine olet mennyt tiehes.
+
+-- Nälkäkö! sanoi luonnonihminen halveksivasti. -- Minä voin paastota
+neljä viikkoa yhteen kyytiin.
+
+Silloin katosi maisterista viimeinenkin jäljellä ollut rohkeuden
+kipinä, sillä olihan hänkin toki kuullut luonnonihmisen pitkistä
+paastoista ja tiesi, että Matti Luonto aivan hyvin voisi toteuttaa
+uhkauksensa, mitä syömättömyyteen tulee.
+
+-- Kuulka nyt, hyve mies! rukoili maisteri. -- Mite hen tahto, jos hen
+mene pois?
+
+-- Minä tahdon syödä sinut! sanoi luonnonihminen järkähtämättömästi.
+
+Mutta nähdessään maisterin tuskan alkoi hyväsydämiselle Matille tulla
+sääli ukkoa. Mietittyään hetken aikaa hän sanoi:
+
+-- Kuulkaa nyt, maisteri! Jos te kunniasanallanne lupaatte ja vannotte
+jättävänne kauppias Jaakkolan ja Svebeliuksen neidin rauhaan tästä
+hetkestä saakka, niin saatte tulla rauhassa alas puusta. En minä
+sentään niin hullu ole kuin te näytte luulevan.
+
+Maisteri ensin hämmästyi luonnonihmisen äänen ja puheensävyn
+muuttumista, mutta alkoi sitten epäillä, että tässä piili ehkä kavala
+juoni hullun puolelta. Kuitenkin hän tahtoi käyttää mahdollisesti
+tarjoutuvaa tilaisuutta hyväkseen ja sanoi:
+
+-- Mine lupan!
+
+-- Ja vannotteko? kysyi luonnonihminen.
+
+-- Mine vannon! Onko hen nyt tytyveinen?
+
+-- Olenhan minä, jos vain pidätte sananne. Mutta muistakaakin, että jos
+ette pidä puhettanne, niin silloin te saatte minusta vastuksen! uhkasi
+Matti Luonto.
+
+-- Mine piden aina mite mine lupan! sanoi ukko Wahl ylpeästi. -- Mine
+olen gentlemanni.
+
+-- Noh, hyvä on, kyllä minä uskon, sanoi Matti Luonto alkaen jälleen
+palata oikeaan elementtiinsä, nöyryyteen ja hiljaisuuteen. -- Maisteri
+laskee nyt vain tikapuut alas, niin minä autan maisteria tulemaan
+sieltä pois.
+
+-- Ohoh, elkke luulko! huudahti maisteri. -- Mine en tule teelte pois,
+ennenkuin hen on mennyt matkansa! Lehteke kevelemen tuonne pein... kun
+hen on jellen Pastorinniemen tielle, niin mine tulen alas.
+
+Luonnonihmisen pesästä näki puiden latvojen lomitse pormestarin
+perunapellolle ja Pastorinniemeen vievälle tielle asti, ja maisteri
+laski mielessään, että kun Matti Luonto on päässyt Pastorinniemen
+tielle, niin ehtii hän laskeutua puusta ja juosta päinvastaiselle
+suunnalle Pellikkavaaran tielle, jonka varrella on tiheässä
+ihmisasuntoja.
+
+-- Noh, minä menen sitten, sanoi luonnonihminen tottelevaisesti ja
+lähti kävelemään takaisin Pastorinniemen tielle.
+
+Muutaman minuutin kuluttua näki maisteri luonnonihmisen päässeen tuolle
+tielle ja lähtevän jatkamaan matkaansa kaupunkiin päin.
+
+Silloin alkoi maisteri kiireesti laskea alas tikapuita, jotka hän oli
+äärimmäisillä ponnistuksilla saanut kiskotuksi ylös Matti Luonnon
+pesään.
+
+Tikapuut alkoivat äkkiä luisua hänen käsistään ja putosivat pitkälleen
+puun juurelle.
+
+Maisterin voimilla ei ollut ajattelemistakaan laskeutua alas puun
+runkoa myöten, vielä vähemmän hyppäämistä suoraan maahan.
+
+Hän jäi siis kuitenkin vangiksi Matti Luonnon pesään.
+
+
+
+
+XXVI
+
+
+Läpi kaupungin ajoi herra Jassi Muttonen sydämessään kauhistus, ajoi
+ulos kadun toisessa päässä olevasta tulliportista ja mennä viiletteli
+nyt Pellikkavaaraan päin johtavaa tietä myöten.
+
+Miksi hän ei kääntynyt Illikaisen taloon vievälle kadulle ja
+kätkeytynyt Illikaisen leveän selän taakse? Miksi hän ei hypännyt alas
+pyörältä ja juossut pakoon mihin taloon tahansa?
+
+Siksi, että kun aivan kintereillä, kymmenkunnan sylen päässä ajaa
+sellainen mies kuin ukko Grönberg kiukkuisena kuin vaapsahainen ja kivi
+sukassa, niin silloin ei ehdi harkitsemaan mutkia eikä käännöksiä,
+vielä vähemmän pysähdyksiä.
+
+Ja nyt kiidettiin pitkin Pellikkavaaran tietä.
+
+Yhä lähempää kuului ukko Grönbergin huohotus. Ukko Grönberg oli
+paljon vanhempi kuin herra Jassi Muttonen, mutta ukko Grönbergin
+molemmat jalat olivat terveet, lukuunottamatta ennen mainittua pientä
+kengänhiertämää hänen paljaassa jalassaan.
+
+Vielä pari minuuttia, ajatteli herra Muttonen, niin hän saavuttaa minut
+ja iskee kuoliaaksi. Tämä olisi kyllä hyvin juhlallinen ja vaikuttava
+loppu näyttelijälle, mutta en kuitenkaan tahtoisi loppua niin...
+
+Silloin hiljensi hän äkkiä vauhtia ja hyppäsi pois pyörältään. Hän
+tosin kaatui pyörineen maahan, mutta pääsi silmänräpäyksessä pois alta
+ja pois ukko Grönbergin alta, joka ei ehtinyt kääntää pyöräänsä, vaan
+ajoi herra Jassi Muttosen -- tai oikeastaan Riku Nikin -- pyörää vasten
+ja meni tietysti nurin.
+
+Kun vaskiseppä selvisi siitä rykelmästä, jonka molemmat pyörät olivat
+tielle muodostaneet, näki hän Jassi Muttosen katoavan metsään tien
+vasemmalle puolen. Hän päästi sotahuudon, heilutti sukkaansa ja lähti
+juoksemaan uhrinsa perässä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Nähtyään isänsä kiipeävän Lehtolan lankkuaidan yli Jassi Muttosen
+perässä oli Maikki Grönbergille tullut hätä käteen. Hän lähti
+juoksemaan Kurosen puotiin, kertoi hengästyneenä, mitä oli tekeillä
+ja pyysi Kalle Kannasta ryhtymään joihinkin toimenpiteisiin tulevan
+appiukkonsa hillitsemiseksi.
+
+Kalle Kannas ei tosin ollut oikein selvillä siitä, mitä olisi tehtävä,
+mutta hän oli juuri nähnyt herra Muttosen ja herra Grönbergin ajavan
+myymälän ohi tavalla, joka tuntui todistavan, että jälkimmäisellä
+herralla oli jotain tärkeätä asiaa edelliselle herralle. Kun nyt
+huutavia ja meluavia ihmisiä juoksi samaan suuntaan, päätti Kalle
+pistää puodin oven lukkoon ja yhtyä yleiseen takaa-ajoon, nähdäkseen,
+miten seikkailu päättyisi ja voidakseen tarpeen tullen jollakin
+sopivalla tavalla olla joko herra Muttosen tai herra Grönbergin taikka
+molempienkin apuna.
+
+Järjestyskonstaapeli n:o 3 Kekkonen nukkui toisessa poliisilaitoksemme
+pidätyshuoneista eli putkista, sillä hänellä oli päivystysvuoro eikä
+viileässä putkassa ollut kärpäsiä.
+
+Hän heräsi siihen, että seinään jyskytettiin ulkoapäin ja useat äänet
+huusivat:
+
+-- Poliisit, poliisit! Eikö siellä ole yhtään poliisia?
+
+Silloin hyppäsi Kekkonen ylös, avasi ristikkoikkunassa olevan pienen
+ilmanvaihtoruudun ja huusi unisena:
+
+-- Häh? Mikä on hätänä?
+
+-- Kun rosvot varastivat Riku Nikin ja Topi Pösösen polkupyörät
+työväenyhdistyksen pihalta!
+
+-- No ottakaa ne kiinni!
+
+-- Johan niitä ajetaankin takaa, mutta pitäisi tulla poliisejakin
+avuksi! huusi joku.
+
+-- Ei täällä nyt ole poliiseja, ilmoitti konstaapeli Kekkonen.
+
+-- Olethan siellä sinä ainakin! väitti maalari Tolvanen, joka oli yksi
+seinän jyskyttäjistä.
+
+-- Mutta minulla on tisuuri! vastasi konstaapeli Kekkonen.
+
+-- Minkä se sanoi itsellään olevan? kysyi eräs akka maalari Tolvaselta.
+
+-- Tisuurin, selitti maalari.
+
+-- Mikä se semmoinen on? tiedusteli utelias akka.
+
+-- Se on jotain virantoimitusta, sanoi maalari. -- Saakelin poliisit,
+kun ei niistä koskaan ole apua!
+
+Sitten lähtivät kaikki juoksemaan eteenpäin.
+
+Mutta maalari Tolvanen oli langettanut liian ankaran arvostelun
+kaupunkimme valppaista ja virkaintoisista järjestyksenvalvojista.
+Päivystysvuorostaan huolimatta heitti näet konstaapeli Kekkonen
+poliisilaitoksen omiin hoteisiinsa ja alkoi juosta sinne päin, minne
+näki muidenkin juoksevan. Ja häneen liittyivät kaupunkimme toisetkin
+järjestyksen valvojat, jotka olivat olleet kalassa ja kantoivat juuri
+suurta, puolillaan kaloja olevaa kalavasua. He jättivät sen Lehikoisen
+Amantan silmälläpidon alaiseksi ja nousivat ajuri Tiihosen rattaille,
+jotka olivat juuri kyydinneet kotiin Svebeliuksen neidit, ja lähtivät
+ajamaan huikeata vauhtia Pellikkavaaran tielle.
+
+Tomu pölysi hirmuisesti kuivalla tiellä. Huuto ja melu oli ankara.
+
+Sitten palotornin palon ei kaupungissamme oltu kuultu sellaista elämää.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Maassa makaavat kuivat oksat paukahtelivat poikki, ja välistä kuului
+karkea sana, kun vaskiseppä loukkasi paljaan ja kipeän jalkansa
+risuihin tai ruohon peitossa olevien lahojen kantojen jätteisiin.
+
+Herra Jassi Muttonen oli kyllä aluksi voittanut hieman aikaa --
+ja tällä kertaa niin kallista aikaa -- ukko Grönbergin kömpiessä
+pois polkupyörärykelmästä, mutta pianpa alkoi vihollinen taas tulla
+lähemmäksi ja lähemmäksi, antaakseen tyttärensä kunnian ja maineen
+puolesta aikakautemme ankarimman selkäsaunan onnettomalle näyttelijälle.
+
+Tällä kauhealla hetkellä kirosi herra Muttonen sen päivän, tunnin ja
+minuutin, jolloin hän oli suostunut Lauri Saksmanin ja Kalle Kannaksen
+ehdotukseen ja ottanut vetääkseen päälleen kaupungin sisukkaimman
+miehen vihat. Herra Muttonen olisi yksin tein kironnut myöskin neiti
+Maikki Grönbergin ja hänen sulhasensa, jonka puolesta hän oli tällä
+hetkellä mitä vaarallisimmassa asemassa, ellei samalla peloittava
+mätkähdys olisi keskeyttänyt hänen synkkiä katselmuksiaan.
+
+Tämä mätkähdys ei tosin vielä osunut herra Muttosen selkään, mutta
+se kuului kuitenkin hyvin läheltä. Innoissaan ja kiihkoissaan huimi
+vaskiseppä vaimonsa hirvittävällä sukalla mäntyjen ja kuusien runkoja
+niiden ohi juostessaan -- ehkäpä tapahtui se myöskin harjoituksen
+vuoksi.
+
+Mätkis... mätkis... mätkis!
+
+Yhä lähempänä mätkähteli.
+
+Herra Muttonen oli kuoleman tuskassa.
+
+Mätkis... mätkis... mätkis...!
+
+Loppu läheni!
+
+Herra Muttonen tiesi varmasti olevansa ruumiillisilta voimiltaan paljon
+heikompi mies kuin vaskiseppä, mutta päätti nyt joka tapauksessa
+ryhtyä vastarintaan. Mitäpä siitä, vaikka hän joutuisikin taistelussa
+tappiolle! Olisihan se joka tapauksessa kunniallisempaa ja helpompaa
+kuin tulla aivan yksinkertaisesti ja avuttomasti pieksetyksi
+puolikuoliaaksi... jos tuo hirmuinen ukko edes siihenkään tyytyisi.
+
+Tehtyään tämän epätoivoisen päätöksen alkoi herra Muttonen, yhä
+edelleenkin juosten henkensä edestä, vilkuilla kauhistuneilla
+silmillään ympärilleen, nähdäkseen jonkin sopivan puolustusaseen.
+
+Tuolla, tuolla!
+
+Siellähän oli, muutaman kymmenen askeleen päässä, pitkä karahka. Sillä
+voisi hän ehkä hyvinkin pidellä puoliaan.
+
+Pitkin harppauksin, niin pitkin kuin hänen viallinen jalkansa myönsi,
+juoksi hän karahkan luo ja yritti, temmata sen käteensä, mutta
+karahkapa olikin kiinni kaatuneessa puunrungossa, eikä irtautunut ensi
+otteella.
+
+Samassa silmänräpäyksessä oli vaskiseppä herra Muttosen niskassa,
+kohotti hirmuisen lyömäaseensa ja iski -- iski oikein olantakaa...
+
+Luulette varmaankin, että me tästä hetkestä alkaen saamme merkitä
+kiertue Cangastus & Muttosen rahastonhoitajan ja toisen tukipylvään
+vainajien kirjoihin taikka ainakin pahasti haavoittuneiden luetteloon.
+Niin luuli herra Muttonen itsekin.
+
+Mutta herra Muttosen hetki ei vielä ollut tullut. Tyhjä, pehmeä
+naistensukka läiskähteli vain hänen hartioihinsa.
+
+Sillä kivi oli, vaskisepän harjoitellessa aseensa käyttöä
+männynkylkiin, syönyt sukan kärjessä olleen pienen reiän yhä
+suuremmaksi ja suuremmaksi, kunnes kivi nyt hurahti metsään kuin
+lingosta.
+
+Herra Muttonen oli siis pelastunut tutustumasta tuohon kiveen, mutta
+valitettavasti ei ukko Grönberg itse ollut lentänyt samaa tietä kuin
+hänen kivensä, vaan alkoi, heitettyään vaimonsa petollisen sukan
+maahan, leipoa, takoa ja muokata herra Muttosta nyrkeillään, jotka
+eivät olleet paljon kiveä pehmeämmät.
+
+Nyt koroitti herra Muttonen äänensä ja huusi. Huusi niin paljon kuin
+jaksoi. Ja syytä hänellä kyllä oli huutaakin.
+
+-- Nyt... on... se... hetki tullut... jolloin minä olen saanut... sinun
+kirotun... niskasi... kouriini... ja nyt minä... väännän...! ähkyi ukko
+Grönberg, kiristäen näyttelijää niskasta hirmuisesti.
+
+-- Aa... apua! kiljui herra Muttonen.
+
+-- Etkö... sinä... pahanhengen punatukkainen... pukki... heitä... minun
+tytärtäni... rauhaan! ähisi ukko Grönberg, leipoen taas, varmaankin
+vaihtelevaisuuden vuoksi, herra Muttosen selkää.
+
+-- Aa... apua! Tappaa! huusi herra Muttonen.
+
+Silloin kuului äkkiä ylhäältä, korkeudesta, ääni:
+
+-- Ele tappa!
+
+Vaskiseppä Grönberg ja hra Jassi Muttonen olivat nimittäin hekin
+joutuneet Kelovuorelle, vieläpä melkein luonnonihmisen pesän alle,
+jossa maisteri Wahl parhaillaan mietti keinoja, miten päästä alas
+puusta.
+
+Tavattomasti hämmästyen käänsi vaskiseppä päätään ja katsoi taivaalle.
+Taivaalla ei kuitenkaan näkynyt mitään merkillistä.
+
+-- Mite te tappele? kysyi sama salaperäinen ääni uudestaan.
+
+Vasta nyt huomasi ukko Grönberg, että puhuja oli maisteri, ja että
+maisteri oli puussa.
+
+Mutta samassa ehtivät takaa-ajajat, etunenässä Riku Nikki ja Topi
+Pösönen, tapahtumapaikalle.
+
+Takaa-ajajat olivat nähneet varkaiden joutuneen kesken kaiken tappeluun
+ja kuulleet pieksettävän surkeat hätähuudot. Se oli takaa-ajajista
+tuntunut hyvin ihmeelliseltä.
+
+Mutta vielä ihmeellisemmältä tuntui heistä asia, kun he tappelupaikalle
+tultuaan tunsivat piestävän punatukkaiseksi näyttelijäksi ja pieksäjän
+vaskiseppä Grönbergiksi.
+
+-- Sehän on näyttelijä Muttonen! huudahti Riku Nikki, joka, kuten
+muistamme, oli tullut tuntemaan näyttelijän kauppias Kurosen portilla
+pidetyssä yleisessä kansalaiskokouksessa.
+
+-- Ja tämä ukko on melkein samannäköinen kuin se ukko, joka meitä
+kärvensi Maijalan saunassa! huomautti Topi Pösönen, katsellen
+vaskiseppää mitä syvimmän ihmetyksen vallassa.
+
+-- Minkätähden ne meidän polkupyörät varastivat? aprikoi Riku Nikki.
+
+Uutta väkeä saapui paikalle.
+
+-- Joko saitte kiinni? huusivat muutamat jo kaukaa.
+
+-- Lyökää vietäviä! kehoittivat toiset, jotka eivät myöskään vielä
+tienneet, ketä kiinnijoutuneet olivat.
+
+-- Sehän on ukko Grönberg? Eikös se ole ukko Grönberg? kysyivät
+ällistyneet tulijat, päästyään lähemmäksi.
+
+-- Siltä se näyttää! myönsivät aikaisemmin tulleet.
+
+-- Kukas se on tuo toinen mies?
+
+-- Kuuluu olevan näyttelijä.
+
+-- No voipas hitto! päivittelivät jotkut neuvottomina.
+
+Ukko Grönberg oli ottanut taskustaan nenäliinan, repäissyt sen kahtia
+ja ryhtynyt sitomaan vertavuotavia varpaitaan.
+
+Näyttelijä Jassi Muttonen istui melkein menehtyneenä mättäällä,
+hikoillen ja huohottaen ankarasti.
+
+-- Minkätähden sinä Grönberg sen polkupyörän varastit? kysyi eräs
+kierosilmäinen mies.
+
+-- Häh! Varastinko?! kiljaisi vaskiseppä.
+
+-- Niin... ka, etkös sinä sitten sitä varastanut? kysyi kierosilmäinen
+tyhmistyneen näköisenä.
+
+-- En! huusi Grönberg. -- Sanotko sinä vielä, että minä olen varas?
+
+-- Enhän minä sitä ole sanonut! kiiruhti kierosilmä väittämään. -- Minä
+vain arvelin, että jos sinä olisit sen muuten varastanut...
+
+-- Kyllä tämä oli oikeastaan paha asia tälle vaskisepälle, sanoi Topi
+Pösönen miettiväisen näköisenä. -- Paljon pahempi kuin se sauna-asia...
+
+-- Älä turise! sanoi vaskiseppä töykeästi.
+
+-- Eikä tämä ole paljon parempi asia tälle näyttelijällekään, arveli
+Riku Nikki.
+
+Nyt tulivat paikalle jo hengästyneet poliisit. Tuli myöskin Kalle
+Kannas.
+
+-- Nämäkö ne ovat ne pyöränvarkaat? kysyi konstaapeli Kekkonen.
+
+-- Nämä! ilmoitti Riku Nikki.
+
+-- Älä valehtele! ärjäisi ukko Grönberg, joka oli saanut varpaansa
+sidotuksi ja oli taas valmis valvomaan etujaan ja oikeuksiaan.
+
+-- Eikös tämä ole se herra, joka silloin yhtenä päivänä äänesti että
+"ei"? tunnusteli konstaapeli Tossavainen näyttelijä Muttosta.
+
+-- Kyllä se minä olen, myönsi Muttonen, hieroskellen niskaansa.
+
+-- Joo, kyllä se se on! vahvistivat eräät mainittuun kokoukseen
+osaaottaneet, takaa-ajajiin liittyneet kansalaiset.
+
+-- No johan on ihme ja kumma paikka! myönsivät poliisitkin asian
+outouden, ja sanoivat sitten ankarasti:
+
+-- Tämä on semmoinen paikka, että sitä on lähdettävä poliisikamariin
+selvittelemään.
+
+Ja poliisikamariin siitä sitten ruvettiin lähtemään. Mutta silloin
+kuului puusta huuto:
+
+-- Kuulka, elke menkö viele!
+
+-- Kuka siellä puussa on? kysyivät poliisit ihmeissään.
+
+-- Mine olen, majister Wahl! huusi ukko. -- Peesteke minut alas!
+
+-- Maisteripahan näet on! huusivat kaupunkilaiset ihmeissään.
+
+-- Mitäs se maisteri siellä tekee? tiedustelivat poliisit ymmällä.
+
+-- Nostakaa tikapuut pystyn, ette mine peesen pois! huusi maisteri,
+vastaamatta kysymykseen.
+
+-- Pitäähän se päästää maisteri pois puusta, sanoivat muutamat miehet
+hyväntahtoisesti ja nostivat tikapuut pystyyn.
+
+Maisteri alkoi varovasti kavuta puusta alas.
+
+-- Kuinkas maisteri sinne puuhun sitten oikein joutui? uteli
+konstaapeli Tossavainen.
+
+-- Eihen se teille kuulu! sanoi maisteri tikapuilta.
+
+-- No eihän se kyllä oikeastaan kuulu, senpuolesta..., myönsi
+konstaapeli Tossavainen. -- Vaikka olisihan tuo ollut hauska tietää.
+
+Ja sitten sanoivat poliisit:
+
+-- Jos arvoisa yleisö lähtisi nyt poliisikamariin. Tämä asia pitää
+selvittää ennen auringonlaskua.
+
+-- Me nimittäin lähdemme illalla pyhäksi kalaan, lisäsi konstaapeli
+Kekkonen selitykseksi.
+
+Viskaali oli tullut poliisikamariin ja oli vihoissaan, kun ei tavannut
+siellä yhtään sielua, ei edes päivystyskonstaapelia.
+
+-- Kyllä minä näytän niille tupenrapinat! uhkasi hän itsekseen.
+
+Mutta juuri siinä juonitellessaan näki hän suuren kansanpaljouden
+täyttävän poliisikamarin pihan.
+
+Jotain erikoista oli siis tapahtunut.
+
+-- Ei saa tulla sisään muut kuin asianomaiset! huusi konstaapeli
+Tossavainen varovaisuuden vuoksi.
+
+-- Asianomaisiahan tässä kaikki ollaan! kiisti se ennenmainittu
+kierosilmäinen.
+
+-- Älä tolkuta! sanoi konstaapeli Kekkonen. -- Odottakaa tässä pihalla.
+Jos jotain tarvitaan todistajaksi, niin kyllä hänet kutsutaan sisään.
+
+-- Onhan tässä todistajia, myönsi maalari Tolvanen.
+
+-- Oo-on! On tässä todistajia ja vieraita miehiä! ylpeili väkijoukko
+monilukuisuuttaan.
+
+Poliisit, hra Jassi Muttonen, vaskiseppä Grönberg sekä Riku Nikki ja
+Topi Pösönen astuivat sisään.
+
+Poliisikamarin pihalla olevat takaa-ajajat ja vieraatmiehet asettuivat
+istumaan mikä minnekin sekä alkoivat tupakoida ja keskustella päivän
+suuresta tapahtumasta.
+
+Kului kaksikymmentä minuuttia.
+
+Sitten ilmestyi portaille konstaapeli Kekkonen, joka kovalla äänellä
+kysyi:
+
+-- Onko täällä kauppa-apulainen Kalle Kannas?
+
+-- On! vastasi kysytty, joka istuikin juuri portaitten alimmalla
+astuimella.
+
+-- Olisi tultava sisään kuulusteltavaksi, ilmoitti poliisi.
+
+Kalle Kannas nousi ja noudatti kutsua.
+
+-- Jopahan alkavat kuulustella vieraitamiehiä! vilkastui väkijoukko.
+
+-- Mutta kyllä tässä menee huomisaamuun, jos aikovat kaikkia
+kuulustella, arveli maalari Tolvanen.
+
+Se oli kuitenkin turha pelko, sillä ketään muuta ei kutsuttu
+todistamaan kuin Kalle Kannas, ei edes maalari Tolvasta itseäänkään,
+vaikka hänen mielensä kovin tekikin.
+
+Kalle Kannaksen todistuksella oli suuri merkitys, se kun kaikissa
+kohden vahvisti todeksi näyttelijä Jassi Muttosen omituisen selityksen
+tämän mellakan oikeasta syystä.
+
+Ankaraa ristikuulustelua kesti lähes tunnin. Sen päätyttyä piti
+tutkimuksen toimittanut viskaali jylisevän puheen, jossa varsinkin
+näyttelijä Jassi Muttonen ja kauppa-apulainen Kalle Kannas saivat
+kuulla kunniansa, mutta eipä kiivasluontoinen vaskiseppäkään jäänyt
+osattomaksi.
+
+Ja sitten piti viskaali toisen, lyhyemmän ja vähemmän jylisevän puheen,
+jossa hän, kaupunkimme arvon ja kunnian nimessä, kehoitti kaikkia
+läsnäolijoita sopimaan asian keskenään.
+
+Ukko Grönberg oli aluksi hyvin vihainen, mutta vähitellen alkoi
+hänen tuimille kasvoilleen hiipiä jonkinlainen sovinnollista hymyä
+tarkoittava irvistys, jonka ilmenemiseen epäilemättä melkoiselta
+osaltaan vaikutti tieto siitä, ettei hänen tyttärensä kunnia ja maine
+oikeastaan ollut ollutkaan missään vaarassa.
+
+Riku Nikki ja Topi Pösönen, vaikka kuuluivatkin ukko Grönbergin niin
+katkerasti vihaamaan puolueeseen ja vaikka olivatkin menettäneet
+vaskiseppää vastaan nostamansa oikeusjutun, osoittautuivat
+pohjaltaan hyväntahtoisiksi ja jalomielisiksi miehiksi, sillä kun
+ukko Grönberg oli luvannut korvata molempien polkupyörien rytäkässä
+kärsimät pienet vauriot, niin ilmoittivat he luopuvansa kaikista
+edesvastuuvaatimuksista.
+
+-- Ette te taida sitten ollakaan oikeita sosialisteja? epäili
+vaskiseppä, mutta Topi Pösönen ja Riku Nikki vain hymyilivät.
+
+Kun viskaali oli saanut sovinnon aikaan, varoitti hän syyllisiä
+toimeenpanemasta vastaisuudessa enää samanlaista mellakkaa
+kaupungissamme ja ilmoitti antavansa omastakin puolestaan kaikkien
+enempien toimenpiteiden raueta. Poliisitutkinto oli päättynyt ja
+asianosaiset saivat poistua.
+
+-- Se on loppu nyt! ilmoitti konstaapeli Tossavainen pihallaoleville.
+
+-- Eikös meitä kuulustellakaan? tiedustelivat pettyneet vieraatmiehet.
+
+-- Eikä kuulustella! sanoi konstaapeli Tossavainen. -- Alkakaa vain
+laittautua kotiin töillenne.
+
+-- Mitä töitä niitä enää on, lauantai-iltana! sanoivat harmistuneet
+kaupunkilaiset ja lähtivät tiehensä.
+
+Kun vaskiseppä Grönberg, Jassi Muttonen ja Kalle Kannas astuivat ulos
+poliisikamarista, sanoi ukko Grönberg Kalle Kannakselle:
+
+-- Tulehan meille tänä iltana -- minulla on sinulle vähän asiaa... ja
+tuo Maikki tullessasi.
+
+-- Niin, jos hän lähtee tämän herra Kannaksen mukaan! huomautti hra
+Jassi Muttonen merkillisesti irvistäen.
+
+-- Sinä punatukkainen kanalja! sanoi ukko näyttelijälle, heristäen
+hänelle samalla kaikessa ystävyydessä samaa nyrkkiä, joka oli tätä
+kahden vieraan ihmisen rakkauden viatonta uhrilammasta vasta toista
+tuntia takaperin niin armottomasti löylyttänyt. -- Sinä voit myöskin
+tulla meille tänä iltana.
+
+-- Kiitoksia kutsusta! sanoi näyttelijä kohteliaasti kumartaen. --
+Minä tulen tietysti ilolla, sillä onhan minulla teistä vain mieluisia
+muistoja!
+
+Ukko Grönberg katseli häntä paheksuvasti ja sanoi sitten:
+
+-- Sinä olet suuri rakkari ja peijuoni, mutta tulehan nyt kumminkin.
+
+Ja varmuuden vuoksi lisäsi hän vielä:
+
+-- Kyllä minä koetan tänä iltana olla siivolla.
+
+-- No noh, kyllä tulen, lupasi näyttelijä.
+
+Kalle Kannas muisti samassa, että puodin ovi oli yhä lukossa, ja lähti
+kiireesti hoitamaan virkavelvollisuuksiaan.
+
+Mutta ukko Grönberg alkoi äkkiä raapia niskaansa ja sanoi huolestuneena:
+
+-- Pahuus, kun jäi se eukon sukka sinne metsään!
+
+Hra Jassi Muttonen otti taskustaan pitkän sukan ja ojensi sen
+vaskisepälle, sanoen vain:
+
+-- Tässä se on.
+
+Ukko Grönberg otti sukan, vilkaisi siihen, pisti sen taskuunsa,
+tarkasteli pitkään hra Muttosta, pudisteli sitten päätään ja sanoi:
+
+-- Kyllä sinä olet aika vensperi!
+
+
+
+
+XXVII
+
+
+Ihana, säteilevä sunnuntaiaamu.
+
+Tiesivätkö taivaan linnut, että tänään oli sunnuntai?
+
+Varmaankin tiesivät. Miksi muuten ne olisivat virittäneet aamuvirtensä
+sellaisella voimalla ja sellaisella innolla? Miksi muuten olisi
+pihoista, kirkkopuistosta ja metsästä kaupungin reunasta tuhatääninen
+viserrys kohonnut taivaalle niin puhtaana, niin riemuisana?
+
+Tunsivatko puut, tunsiko ruoho maassa, että nyt oli siunattu sabatin
+päivä?
+
+Miksipä olisivat puitten lehdet muutoin niin vienosti, niin äärettömän
+hiljaa ja kuitenkin kuuluvasti kahisseet, miksi muuten olisi ruoho niin
+hurmaavan hienosti tuoksunut?
+
+Tiesikö Tiihosen kukko, että nyt oli pyhäaamu? Tiihosen kukko tiesi
+sen, siitä olemme vakuutetut. Ja siksipä heläytti se sankaritenorillaan
+niin raikkaan ja kirkkaan aamusävelen, että se selvästi kuului
+Kelovuorella pesässään nukkuvan luonnonihmisen korviin ja herätti hänet.
+
+Eikä kuitenkaan renkipoika noussut puhdistamaan Tiihosen rattaita,
+sillä olihan nyt sunnuntai myöskin renkipojalla.
+
+Eikä Tiihonen noussut valjastamaan hevostaan, kapuamaan kuskipukilleen,
+räpsäyttämään ohjasperiä, viuhauttamaan piiskaa ja huutamaan: "i-grai
+musikka!" Sillä ajurillakin on joskus sabatti.
+
+Ja silloin on sabatti myöskin ajurin hevosella. Kaunis on kesäinen,
+pilvetön sunnuntaiaamu kaupungissamme!
+
+Avaat ikkunasi: et kuule mitään kolinaa kadulta. Katsahdat ulos: et näe
+yhtään ihmistä liikkeellä.
+
+Mutta puut, pensaat ja ruoho maassa tuoksuvat suvivirttään, ja korkea,
+kuulakka sinitaivas helisee tuhansien pienten siivekästen riemuitsevaa:
+"Sen suven suloisuutta..."
+
+Ei kaukana syrjäisessä metsäkylässä, ei syvällä sydänmaalla,
+ei saaressa merellisessä tunnu mielestämme sunnuntaiaamu niin
+juhlalliselta kuin kaupungissamme.
+
+Niiden tunnelmien vuoksi, joita se sydämessämme, sielussamme ja
+mielessämme herättää, kannattaa meidän hikoilla yksitoikkoiset,
+kuumat ja kuivat arkipäivät sen pölyssä ja kävellä jalkamme kipeiksi
+sen epätasaisella, huonosti hoidetulla katukivityksellä, sekä sietää
+mielentyyneydellä sen ainaiset, pikkumaiset juorut, jotka saavat
+alkunsa tiesi mistä, mutta lakkaamattomana, katkeamattomana hämähäkin
+lankana juoksevat talosta taloon, huoneistosta huoneistoon, Kekkolan
+keittiöstä Makkolan makuukamariin ja Makkolan makuukamarista Kukkolan
+keittiöön.
+
+Kaikki tämä matala, jokapäiväinen ja alhainen, joka on tarttunut koko
+olemukseemme, niin että se heltiää meistä tuskin kuolemassakaan,
+kaikki tuo mitätön, arvoton ja likainen tuntuu sunnuntaiaamuna
+olevan pyyhitty pois pienestä ja vähäpätöisestä, mutta meistä, sen
+asukkaista, niin rakkaasta kaupungistamme ja sen joskus säälillä
+mainituista, mutta useammin nauraen selostetuista sisällisistä oloista
+kuin rihvelitaululta jolta äiti on pesusienellä pyyhkäissyt lapsensa
+kömpelöt tuherrukset.
+
+Mitäpä siitä, vaikka maanantai onkin samanlainen kuin lauantai, ja
+lauantai samanlainen kuin perjantai, ja ihmiset samanlaisia päivästä
+toiseen ja vuodesta vuoteen -- mitäpä siitä! Sillä tämän kaiken
+vastapainoksi pysyvät myöskin meidän kirkkaat ja säteilevät, poutaiset
+ja pilvettömät sunnuntaiaamumme vuodesta vuoteen yhtä kauniina, yhtä
+puhtaina ja yhtä rauhoittavina.
+
+Niin, Tiihosen kukko julisti osaltaan sunnuntairauhan alkaneeksi.
+
+Mutta silloinpa alkoikin aamun kaunein hetki jo olla ohi. Sillä se on
+yhtä lyhyt kuin kauniskin.
+
+Neuvoksen Arkun pihan perällä olevassa rakennuksessa narisi joku ovi,
+ja Sikasen akka ilmestyi näyttämölle aamupuvussaan, yllään lyhyt
+yöröijy ja punaraitainen alushame ja kädessään peltinen, reunoista
+ruostunut pesuvati, jonka hän asetti oven vieressä pihalla olevalle,
+vanhuuttaan harmaalle rahille, ja jonka ääreen Sikasen akan lasten
+nyt oli kirvelevin sydämin käytävä, saadakseen hekin osaltaan tuntea
+ihossaan, että nyt oli sunnuntaiaamu.
+
+Sillä Sikasen akan lasten oli pestävä silmänsä joka sunnuntaiaamu, ja
+pantiin tämä suvun ulkonaista puhtautta tarkoittavan järjestyssäännön
+määräys täytäntöön järkähtämättömällä ankaruudella.
+
+Mutta tänä aamuna ei sitä toimeenpantu ainoastaan yhtä ankarasti kuin
+ennen, vaan päinvastoin vielä ankarampanakin: tänä aamuna täytyi näiden
+suurimmaksi osaksi luonnollisessa vapaudessaan kasvaneiden nuorten
+pestä ei ainoastaan kasvot vaan myöskin kaulansa. Ja kun kaulojen viime
+pesemisestä oli kulunut epämääräinen, mutta joka tapauksessa melkoisen
+pitkä aika, ja kun huolekkaan äidin kriitillinen katse piti tarkoin
+silmällä tämän kiusallisen toimituksen aluksi varsin vaatimattomia
+tuloksia, niin ei meidän sovi suuresti kummastella sitä, jos Sikasen
+suvun puhdistushommat aiheuttivatkin äänekkäitä huomautuksia ja
+vastaväitteitä pestävien taholta ja olivat siten omansa jossain määrin
+hälventämään tämän kauniin aamun suloista sunnuntaitunnelmaa.
+
+Jopa ilmestyi portailleen jarrumiehen leskikin, kaasi ämpäristä
+likaveden portaiden viereen, sillä hän oli jo ehtinyt suoriutua
+pesupuuhistaan, vieläpä pestä osan lapsensa pyykkiäkin, levitti
+pesemänsä vaatekappaleet portaiden kaidepuulle kuivamaan ja jäi ämpäri
+kädessä katselemaan Sikas-perheen suurta puhdistusta.
+
+Kauanpa ei hän malttanutkaan pysyä äänettömänä katselijana, vaan laski
+ämpärin portaille ja lähti hernemaan ympäri puhuttelemaan Sikasen
+eukkoa.
+
+-- Huomenta taas! Kaunis päivä tulee. Onko teidätkin kutsuttu tänä
+päivänä Saksmanin puolelle kahville?
+
+-- Kävihän se neiti kutsumassa meitäkin, halpa-arvoisia..., huokasi
+Sikasen akka ja huusi vanhimman jälkeiselle pojalle:
+
+-- Ota sukkelaan saippua ja harja ja pese kaulasi, kun korvien alla
+musta rinki kuin mikäkin halspanta!
+
+-- Mikähän heillä oikein lienee? tiedusteli jarrumiehen leski. --
+Olisikohan nimipäivät?
+
+-- Liekö nuo nimipäivät... eikös nyt ole Magdaleenan päivä? sanoi
+Sikasen akka.
+
+-- Niin, niin, Magdaleenan päivähän se onkin... vasta muistan! myönsi
+jarrumiehen leski. -- Mutta jos olisi syntymäpäivät?
+
+-- Saattaa olla syntymäpäivät, murahti Sikasen akka. -- Sittenpähän
+tuon kuullee...
+
+-- Siellä on leivottu ja siellä on paistettu, niin että meille asti on
+vehnäsen haju tuntunut, kertoi jarrumiehen leski -- Ja koko tämän pihan
+väki on kutsuttu päiväkahville, Nahka-Paapan joukkokin. Lienevätkö
+kutsuneet vielä muitakin vieraita...
+
+Yhä korkeammalle nousi aurinko. Kaupunkimme oli herännyt. Pyhäpukuisia
+ihmisiä alkoi näkyä kaduilla jokusia.
+
+Jo kajahtivat vanhan, rakkaan temppelimme kellojen tutut äänet.
+Kaupunkilaiset täyttivät kirkon ääriään myöten. Sillä olihan nyt ihana
+suvinen sunnuntai ja kuulutettaisiinhan nyt neiti Fanny Margareta
+Svebelius ja kauppias Jaakkola ensimmäisen kerran kristilliseen
+avioliittoon.
+
+Heleänä tulvi kirkon avatuista ikkunoista sinitaivaalle tuo kaunis:
+
+    "Jo joutui armas aika..."
+
+Eikö kunnon pastorimme tänään saarnannut paremmin kuin koskaan ennen,
+sydämellisemmin ja lempeämmin kuin milloinkaan? Vai tuntuiko se vain
+siltä?
+
+Ja eikö Pastorinniemen neiti näyttänyt nuoremmalta ja kauniimmalta
+kuin ennen? Varmasti! Näimmehän me sen kaikki. Emmehän me muuta
+katsoneetkaan kuin häntä, ja tietysti myöskin kauppias Jaakkolaa,
+joka nuorekkaana ja tanakkana istui hänen rinnallaan etupenkissä.
+Sillä kauppias Jaakkola tahtoi kunnioittaa synnyinkaupunkinsa vanhaa
+perinnäistapaa, jota vastaan ei vielä kukaan ollut rikkonut, ja olla
+kirkossa, etupenkissä, sinä sunnuntaina, jolloin hänen ja hänen
+morsiamensa nimi ensi kerran saarnatuolista lausuttaisiin.
+
+Ja kun se hetki tuli, niin huomasitteko, panitteko merkille sen
+omituisen kohauksen, joka juuri silmänräpäystä ennen ikäänkuin kulki
+yli kirkon, ja sitä seuranneen tavattoman hiljaisuuden, jossa ei
+hengähdystäkään kuulunut, ennenkuin pappi oli lukenut kuulutuksen sanat
+loppuun asti!
+
+       *       *       *       *       *
+
+Jumalanpalvelus oli päättynyt. Alkoi sunnuntai-iltapäivä.
+
+Rehtori Peranderilla oli pieni juhlallisuus, jossa olivat saapuvilla
+kauppias Jaakkola morsiaminensa, ukko Saksman, Lauri Saksman,
+varatuomari Sakkamaa ja neiti Martta Saksman, kauppias Kuronen
+rouvineen ja heidän tyttärensä Anni, ja jossa tilaisuudessa rehtori
+Perander, istuttuaan hetken aikaa miettiväisenä, koputti äkkiä lasin
+reunaan, nousi hiljaisuuden vallitessa seisomaan ja piti niin kauniin
+puheen neiti Kurosen ja varatuomari Sakkamaan kihlauksen johdosta, että
+ukko Saksmanillakin, Laurin ilmoituksen mukaan, oli vedet silmissä,
+mitä sitten muilla! Ukko Saksman oli kyllä myöhemmin koettanut väittää
+tämän tiedon, mikäli se hänen silmiään koskee, jyrkästi perättömäksi,
+mutta hänen suureksi mielipahakseen ei kukaan ole välittänyt hänen
+vastaväitteistään.
+
+Tähänpä voisikin kertomuksemme sopivasti, säädyllisesti ja kauniisti
+loppua, ellei meidän velvollisuutemme olisi kertoa, mitä tiedämme
+kirjailija Kauno Tuulosesta ja kiertue Cangastus & Muttosen
+toimeenpanemasta suuresta näytelmällisestä iltamasta seurahuoneellamme.
+Sääliväisyydestä lukijaamme kohtaan -- jonka kauniin tunteen huomaamme
+häpeäksemme heräävän meissä vasta kertomuksemme lopussa -- emme tahdo
+millään tavoin kuvata hra Tuulosen mielialaa niiden kahden päivän
+aikana, jotka neiti Kuronen oli tuominnut hänet odottamaan vastausta
+kosintaansa.
+
+Mainitsemme vain, että hra Tuulonen kahden unettoman yön jälkeen
+tuli siihen lohdulliseen vakaumukseen, että neiti Kurosen aikomus on
+kaikesta päättäen antaa hänelle myöntävä vastaus niiden kaupunkimme
+seuraelämässä kauan loistavina muistossa pysyvien tanssiaisten aikana,
+joilla kiertue Cangastus & Muttosen suuri näytelmäilta tultaisiin
+lopettamaan.
+
+Hänen tultuaan tähän vakaumukseen, heräsi hra Tuulosen mielessä syvä
+harrastus iltamavalmistuksia kohtaan, ja hän lähti seurahuoneelle
+katselemaan niitä. Rakennusmestarikunnan ydinjoukko oli jo kokoontunut
+sinne heti kirkkoajan jälkeen valmistelemaan itseään oluenjuonnilla
+illan suurenmoista voimainkoetusta varten. Se pysyi kuitenkin eräässä
+syrjähuoneessa, hyräillen vain hiljakseen, mutta mikä melu ja pauhu
+juhlasalissa, jossa laitettiin suurella kiireellä kuntoon kraatari
+Aapelin tupaa! Mikä huuto ja hälinä, mikä juokseminen ja töytäileminen,
+mikä naputus, kolkutus ja koputus!
+
+Ja kaiken kaaoksen keskellä seisoi teatterinjohtaja Cangastus
+tyynenä, ylevänä, varmana ja rauhallisena kuin kuningas, antaen
+lyhyet, täsmälliset määräyksensä leuka vasten kaulaliinaa painettuna
+ja syvällä, vaikuttavalla rintaäänellään, jota ei kenkään voinut
+vastustaa, kaikkein vähimmän neiti Leijanen, joka tuon tuostakin vaipui
+haaveillen katselemaan tuota miehekästä ilmestystä.
+
+Hra Tuulonen huomasi tämän kaiken, ja vaikka hän ei ollutkaan mitään
+niin hartaasti toivonut kuin sellaista onnenpotkausta, joka erottaisi
+hänet neiti Leijasesta ilman mitään raatelevaa ja järisyttävää
+kohtausta, niin tunsi hän kuitenkin tällä hetkellä jonkinlaista
+vastenmielisyyttä näyttelijä Cangastusta kohtaan.
+
+Sellaisia olemme me miehet... ikävä kyllä. Kuka etsii maasta
+ensimmäisen kiven, heittääkseen sillä kirjailija Kauno Tuulosta
+tässä suhteessa? Meillä ei ainakaan ole siihen halua -- eikä oikein
+rohkeuttakaan. Herra Tuulonen hylkäsi todellisella sankaruudella
+rakennusmestarien hartaat ja vilpittömät esitykset ja lähti takaisin
+asuntoonsa.
+
+
+
+
+XXVIII
+
+
+Kauno Tuulonen näki heti sisääntultuaan pöydällään suljetun, hienolla
+naisen käsialalla hänelle osoitetun kirjeen, jonka Saara, palvelijatar,
+oli pistänyt pöydälle kirjailijan poissa ollessa.
+
+Hra Tuulonen kokosi rohkeutensa ja avasi kuoren hieman vapisevin käsin.
+
+Sieltä putosi pöydälle toinen, aivan pieni, valkoinen nimikorttikuori.
+
+Sen sisällä oli kaksi nimikorttia. Toisessa oli nimi Anni Kuronen.
+Toisessa Otto Sakkamaa.
+
+Kun kirjailija vähitellen oli alkanut tointua ensi huumauksestaan,
+huomasi hän pöydälle pudonneen jotain muutakin tuosta kirjekuoresta,
+jota hän heilutteli koneellisesti kädessään.
+
+Se oli valokuva.
+
+Kauno Tuulonen tuijotti siihen ällistyneenä.
+
+Mitä tämä oli?!
+
+Valokuvassa näkyi louhikkoista rantaa ja vähän vettä. Eräällä kivellä
+istui kirjailija Kauno Tuulonen, suudellen neiti Julia Leijasta.
+Molempien kasvot näkyivät niin selvästi, ettei mitään epäilystä
+henkilöihin nähden voinut olla olemassa...
+
+Viisi minuuttia myöhemmin kirjoitti hra Tuulonen herrasväki
+Kuroselle lyhyen jäähyväiskirjeen, jossa kiitti herrasväkeä hänelle
+osoittamastaan ystävällisyydestä ja ilmoitti matkustaneensa pois
+paikkakunnalta.
+
+Sitten hän puki ylleen päällystakin, pani hatun päähänsä, otti pienen
+matkalaukun käteensä ja lähti.
+
+Niin me ainakin luulemme hänen lähtönsä tapahtuneen. Kukaan talon
+asukkaista ei nimittäin ollut sitä huomannut. Ensimmäisen laivan piti
+lähteä seuraavana yönä kello kahden aikaan. Kirjailija meni laivaan ja
+tilasi itselleen hyttipaikan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Iltama seurahuoneella onnistui suurenmoisesti. Suurenmoisesti! Siellä
+oli koolla kaupunkimme koko parhaimmisto. Varatuomari Sakkamaa
+piti lennokkaan puheen isänmaalle. Valtaavia suosionosoituksia!
+Näyttelijä Cangastus lausui vaikuttavasti runon "Sua lemmin!" Suuria
+suosionosoituksia!
+
+Sitten seurasi näytelmäkappale "Kihlaus".
+
+Sen esityksessä sattui muuan pieni kommellus, jota me, totuuden
+nimessä, emme voi vaitiollen sivuuttaa.
+
+Vastoin ankaria varoituksia ja nimenomaisia, juhlallisia lupauksia
+oli Jooseppi, parturi Jönsson, näet pahasti päissään ja takerteli
+kiusallisesti osassaan. Lopuksi hän pysähtyi kokonaan eikä saanut
+selvää Illikaisen pojan kuiskauksista, vaikka ne kuuluivat salin
+perälle asti. Silloin kauhistunut rakennusmestari Illikainen, joka
+istui ensimmäisellä tuolirivillä ja osasi Joosepin osan ulkoa, tahtoi
+auttaa Jooseppia ja sanoi jokseenkin kuuluvalla äänellä paikaltaan ne
+sanat, joihin Jooseppi ei päässyt kiinni.
+
+Parturi Jönsson, kuullessaan jotain sanottavan katsomosta, kumartui
+eteenpäin, katsoa pöllötteli yleisöön ja änkytti:
+
+-- E-ettäs... mitä?
+
+Silloin astuivat kraatari Aapeli ja Herrojen-Eeva päättäväisesti sisään
+ennen vuoroaan ja jatkoivat näytelmän suoritusta, antamatta Joosepille
+enää tilaisuutta häväistä itseään ja teatteriseuruetta. Kaikki sujui
+nyt erinomaisesti.
+
+Kirjailija Tuulonen oli hämärän tultua lähtenyt viimeisen kerran
+kävelemään kaupunkimme kaduille, joilla hän ei enää koskaan elämässään
+tulisi tämän illan jälkeen kävelemään, seurahuoneelle päin.
+
+Hän pysähtyi erään sivuhuoneen ikkunoiden alle.
+
+Huoneessa viettivät rakennusmestarit juhlailtaa laulaen. Mutta he eivät
+laulaneet enää Kauno Tuuloselta oppimaansa "Eipä meittiä", vaan uutta,
+viisivärssyistä laulua, jonka hra Jassi Muttonen oli heille opettanut.
+
+Ikkunat olivat auki, ja kirjailija ehti kuulla laulun viimeisen värssyn:
+
+    "Kun vihdoin päättyy päiväntyö.
+    Ja lähdönhetki täältä lyö.
+    Niin sukukunta sureva
+    Mun etsii testamenttia.
+    Se sisältää, kun avataan:
+    Tee työ ja opi pelaamaan!"
+
+Hra Tuulonen, joka oli tosin tehnyt työn, mutta ei ollut osannut
+pelata, kääntyi takaisin laivalle.
+
+Kesäyön hämäryys peittää kaupungin, mutta seurahuone säteilee
+valomerenä, josta kuuluu äänekäs puheen sorina, lasien kilinä, nauru,
+laulu ja kaupunkimme V.P.K:n torvisoittokunnan sävelet sekä tanssin
+jytinä. Johtaja Cangastus tanssii neiti Leijasen kanssa, varatuomari
+Sakkamaa luonnollisesti Anni Kurosen kanssa, kauppias Jaakkola yhtä
+luonnollisesti enimmäkseen tietysti Fanny Svebeliuksen kanssa, mutta
+tanssittaa myöskin Anna Peranderia sekä Martta Saksmania, joka
+viimemainittu valloittaa yhdellä vilauksella kaikkien kaupungin
+poikamiesten sydämet. Kalle Kannas tanssittaa ainoastaan Maikki
+Grönbergiä, mutta punatukkainen ystävämme hra Jassi Muttonen tanssittaa
+ilman erotusta jokaista, jolla on hameet yllä. Ja niin omituiselta
+kuin se kuuluneekin, niin väittävät hänen tanssittamansa, että hra
+Muttonen oikeastaan tanssii kaikkein parhaiten koko joukosta. Vaikka
+hän käveleekin vähän ontuen. Maikki Grönbergiä tanssittaa hän kuitenkin
+useammin kuin muita.
+
+Eikä ukko Grönberg iske häntä sukalla, johon on kivi pistetty, vaikka
+näkeekin tyttärensä tanssivan punatukkaisen näyttelijän kanssa. Meidän
+rehti vaskiseppämme on nyt rauhallisemmissa puuhissa ja keskustelee
+runsailla nautintoaineilla lastatun pöydän ääressä Riku Nikin ja Topi
+Pösösen kanssa ikuisen rauhaa ehdoista.
+
+Sivuhuoneista kuuluu rakennusmestarien laulu, kaikuen joskus
+voimakkaasti yli soiton ja tanssin jytinän. Ja jokainen värssy päättyy
+mahtavaan säkeeseen:
+
+    "Tee työ ja opi pelaamaan!"
+
+Mutta äkkiä puhkeaa koko iltamayleisö eläköönhuutoon, niin
+järisyttävään, että kattokruunujen liekit alkavat lepattaa ja
+ällistyneet rakennusmestarit juoksevat salin ovelle katsomaan, mitä on
+tekeillä.
+
+Vahvasti punoittava ukko Grönberg on vain temmannut kainaloonsa
+sosialidemokraattisen ammattiosaston sihteerin Riku Nikin ja tanssittaa
+häntä ympäri permantoa...
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of Project Gutenberg's Tee työ ja opi pelaamaan, by Ilmari Kivinen
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 59115 ***
diff --git a/59115-8.txt b/59115-8.txt
deleted file mode 100644
index af257c1..0000000
--- a/59115-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,9261 +0,0 @@
-The Project Gutenberg EBook of Tee työ ja opi pelaamaan, by Ilmari Kivinen
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
-almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
-with this eBook or online at www.gutenberg.org/license
-
-
-Title: Tee työ ja opi pelaamaan
-
-Author: Ilmari Kivinen
-
-Release Date: March 24, 2019 [EBook #59115]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK TEE TYÖ JA OPI PELAAMAAN ***
-
-
-
-
-Produced by Anna Siren and Tapio Riikonen
-
-
-
-
-
-
-
-
-"TEE TYÖ JA OPI PELAAMAAN!"
-
-Kirj.
-
-Tiitus [Ilmari Kivinen]
-
-
-
-
-
-Helsingissä,
-Kustannusosakeyhtiö Kirja
-1915.
-
-
-
-
-
-
-        "Rakkaus puhaltaa mistä hän tahtoo,
-        sinä kuulet hänen humunsa, mutta
-        etpä tiedä, kusta hän tulee ja kuhunka
-        hän menee".
-
-                              _Jukolan Timo_
-
-
-
-
-I
-
-
-Vaskiseppä Grönberg on kaupunkimme voimakkaimpia ja
-mieltäkiinnittävimpiä persoonallisuuksia. Vaikka hän onkin vain pieni
-ja kuivettunut ukko.
-
-Hän pisti piikkipartaisen, terävänenäisen päänsä ajuri Jehkosen
-vaunuvajan ovesta sisään ja huusi lujalla, mitä suurinta suuttumusta ja
-pelättävintä vihaa värähtelevällä vanhanmiehen äänellä seuraavan kovan
-ja verenhimoisen tuomion:
-
--- Miljoona hirsipuuta suoraan linjaan halki Suomenniemen Kotkan
-kauppatorilta Utsjoen pappilan pihaan asti, ja joka hirsipuuhun yksi
-sosialisti!
-
-Tätä kauheata toivomusta seurasi kahden sekunnin pituinen äänettömyys,
-jonka jälkeen tämä tulevaisuuden yhteiskunnalle peräti vaarallinen
-vaskiseppä kirkaisi kärsimättömästi:
-
--- Oletko sinä Jehkonen siellä sisällä vai et? Varmaankaan ei
-punapartainen, rokonarpinen ajuri Jehkonen kuulunut maan suurimpaan
-puolueeseen, tai luotti hän melkoisiin, jo päältäkin selvästi näkyviin
-ruumiinvoimiinsa, sillä hänen rämeä äänensä vastasi vajan pimeimmästä
-nurkasta:
-
--- Joo, täällähän minä... minkätähden sinä ne sosialistit hirtät?
-
--- Paholaiset! sanoi Grönberg, vihaamiaan sosialidemokraatteja
-silminnähtävästi yhä edelleenkin tarkoittaen. -- Pimeässäpä sinä täällä
-kuhkit! moitti hän sitten Jehkosta, astuen samassa ovesta sisään.
-
--- Jätä ovi auki, niin tulee valoa! neuvoi ajuri.
-
-Vaskiseppä totteli tätä kehoitusta -- jalallaan, potkaisten oven auki,
-niin että se rysähti selkosen selälleen vajan seinää vasten ja jäi
-sitten vapisemaan ruostuneille saranoilleen kuin vaskisepän pontevan
-esiintymisen pelästyttämänä.
-
--- Jaa, sen minä sanon, ettei tässä maassa järjestystä tule, ennenkuin
-korppi on nokkinut silmät viimeisen sosialistin päästä! huusi Grönberg,
-kiihtyen taas äkkiä täyteen raivoon. -- Onko sinulla, Jehkonen,
-joutavia viikatteita?
-
--- Taitaahan niitä olla joku, vastasi ajurin ääni, mutta lisäsi
-kuitenkin miettivästi: -- Missä kunnossa sitten lienevät.
-
--- Anna sinä minulle pari viikatetta lainaksi täksi ja huomiseksi
-päiväksi, niin minä niitän sinulle sitten tuon potaattipellon
-pientareet, esitti Grönberg, sieraimet vielä vihasta värähdellen. --
-Niittomiehet rupesivat kesken päivän vaatimaan palkankorotusta, mutta
-minä ajoin ne helvettiin...
-
-Grönberg vaipui istumaan kuormavankkurien aisalle, potkaisi jaloistaan
-vanhan setolkkaremmin ja alkoi sadatella työväkeä voimakkain, valituin
-kirouksin.
-
-Jehkonen ei vastannut näihin purkauksiin juuri mitään, ähki ja puhkihan
-vain edelleenkin vajan nurkassa, joitakin rattaita korjaten.
-
--- Se on se nikkari Tilli, joo, se vanha pulituurin juoja, joka niillä
-on tässä kaupungissa profeettana ollut, purki Grönberg katkerana
-hampaankolostaan huomioitaan ja kokemuksiaan. -- Tämä halvattu saarnaa
-näille tolvanoille oikeuksista ja sorrosta -- kuuletko, Jehkonen:
-oikeuksista ja sorrosta! Senkö karvahäntä heitä on tässä kaupungissa
-sortanut? Ja senkö tuhannen oikeuksia heillä sitten pitäisi olla? Jos
-Tillikin saisi oikeuden mukaan, niin... Tämä tekee minulle, hyväkäs,
-keinutuolin. Ottaa siitä kaksikymmentä markkaa. Tuo tuolin, haisee
-pulituurilta, kehuu työtään ja saapi rahan, puhtaan rahan kahtena
-kymmenmarkkasena kouraansa. No nyt on meillä keinutuoli! sanon minä
-akalle. Pätiipä nyt olla ja herrastella tässä vaskisepän perheessä!
-Anoppi tulee illalla kylään, istuutuu keinutuoliin ja roiskis! Kahtena
-kappaleena, _kahtena kappaleena_, on se Tillin tekemä keinutuoli,
-ja anoppi ylösalaisin nurkassa kukkaruukkujen päällä, koivet kohti
-taivasta. Semmoista se on se Tillin työ! Ja tämä hornan timpermanni
-sitten vielä puhuu oikeuksista -- ja pyhistä vapauksista -- ja
-tasa-arvoista...
-
-Grönberg sylkäisi niin, että toiseen seinään lensi.
-
--- Ketä sinulla oli niittomiehinä? kysyi Jehkonen levollisesti
-rattaiden alta.
-
--- No ne Sauna-Maijan pojat! huusi vaskiseppä mitä syvimmällä inholla.
--- Nämä laiskat rahjukset alkavat kesken päivän puhua nälkäpalkoista
-ja riistämisestä. Minäpä otin rautakihvelin aidalta ja kiljaisin, että
-pois pellolta, Sauna-Maijan sikiöt, ja silmänräpäyksessä! Arvasivatkin
-ne lähteä, ennenkuin päät rupesivat kolisemaan! Minä niitän sen pellon
-nyt akan kanssa huomisiltaan mennessä, ja jos yksikään sosialisti
-tämän päivän perästä minun porttini sisäpuolelle astuu, niin katsokoon
-eteensä! Annatko sinä niitä viikatteitasi, vai pitääkö minun vielä
-lähteä niitä muualta kerjäämään?
-
-Pyyntö ei ollut kovin kohteliaaseen muotoon puettu, mutta Jehkonen,
-joka ei ollut turhan tarkka pikkuasioissa, konttasi hyvänsävyisesti
-esiin rattaiden alta, pyyhki enimmän tervan ja rasvan käsistään
-housujensa takapuoliin ja sanoi:
-
--- Tulehan tänne liiteriin, niin katsotaan.
-
-Parin minuutin kuluttua tuli Grönberg halkoliiteristä, olallaan kaksi
-viikatetta.
-
--- Kyllä minä sitten niitän ne pientareesi... en näitä ilmaiseksi pyydä
-enkä tahdo! vakuutti tuima vaskiseppä.
-
--- Tottapahan! murahti Jehkonen ja palasi takaisin vaunuvajaan
-jatkamaan keskeytynyttä työtään.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Päivä oli kuumimmillaan.
-
-Kadulla surisivat tuhannet hyönteiset. Kauppias Raholan ajomies, yllään
-ainoastaan siniset, paikatut housut, jauhoinen paita ja pään ja niskan
-peitteenä tyhjä kahvisäkki, ajoi pitkin katua, seisoen korviasärkevästi
-rätisevillä nelipyöräisillä kuormarattailla, joilla oli vannerautoja.
-Raatimies Palinin talon seinää vastaan oli pystytetty telineet, joilla
-hääräsi maalari, päässään pahvista tehty tuhruinen maalarinlakki.
-
-Rakennusmestari Jurmon pihasta oli lehmä kävellyt kadulle ja söi
-ahneesti kadun vierillä kasvavaa ruohoa. Mutta kohtapa juoksi kadulle
-paljasjalkainen tytönrehvana, joka kiljuen ja huitoen alkoi ajaa
-lehmää takaisin pihaan. Lehmä huiskautti päätään ja häntäänsä ja läksi
-lönkyttelemään portista sisään, jolloin sen kylki raapaisi pahasti
-huojahtavaa portinpieltä.
-
-Kelloseppä Kenosen eli Kana-Kenosen kanalauma oli niinikään
-lähtenyt kadulle jaloittelemaan. Suurella innolla ja ylläpitäen
-keskenään vilkasta kaakatusta reposteli tämä melkoiseksi osaksi
-muukalaissyntyinen herrasväki kaikenlaisia kadulla olevia,
-auringonpaisteessa hautuvia jätteitä.
-
-Vaskiseppä ei kuitenkaan kiinnittänyt mitään huomiota näihin
-kaupunkimme sisäiseen elämään luonnostaan kuuluviin ilmiöihin, vaan
-käveli kiireesti kotiin, jossa hänen vaimonsa, tanakan ja hyväntuulisen
-näköinen nainen, istui huivi päässä pihanpuolisilla portailla kutoen
-sukkaa ja silloin tällöin vilkaisten pieneen, vilkkaaseen porsaaseen,
-joka peuhasi pihamaalla.
-
--- Jehkoseltako sait viikatteet? kysyi vaimo mieheltään.
-
--- Jehkoselta. Lähdetään sitten! vastasi vaskiseppä.
-
--- Katso, Maikki, taloa ja puotia! huusi emäntä sisään avoimesta
-keittiönovesta. -- Minä lähden isän kanssa heinäpellolle niittämään.
-
--- Kyllä! kuului nuorekas ääni jostain sisähuoneesta. Grönbergin
-Maikki, ainakin meidän mielestämme erittäin miellyttävä nuori nainen,
-istui avoimen ikkunan ääressä myymälän vieressä olevassa kamarissa
-neuloen ahkerasti ja luoden silloin tällöin katseen sille autiolle,
-auringonpaahteessa kuumuuttaan hohtavalle pikkukadulle, jonka
-varrella vaskiseppä Grönbergin liike oli. Pitkään aikaan ei kadulla
-näkynyt mitään muuta kuin Kana-Kenosen kanalauma, joka oli poikennut
-valtakadulta poikkikadulle. Hiljainen, hyvin hiljainen ja melkein kuuma
-tuulenleyhkä löyhytteli ohuita, lumivalkoisia ikkunaverhoja ja Maikin
-pellavanvärisiä hiuskiehkuroita.
-
-Porsas oli kavunnut sisään ja kuului nyt uikuttaen ja sorkat
-permantopalkkeja vasten rapisten juoksentelevan keittiössä. Tyttö
-juoksi ajamaan porsaan pellolle ja tämä viehättävä saparoniekka
-kiiruhti pakoon porstuaan ja putosi vingahtaen portailta, kätkeytyen
-pihan keskellä olevaan pieneen perunamaahan. Kun tyttö palasi takaisin
-ikkunansa ääreen, oli Lehtolan lihakaupan edustalle kadun toiselle
-puolen ilmestynyt Sutisen tunnettu, häijyluontoinen hevonen. Tuo
-matala, ruskea luontokappale, jonka pää oli siitä omituinen, että sen
-etupuoli oli valkea ja takapuoli ruskea, mikä vähän edempää katsoen
-vaikutti siltä, kuin olisi pää kahdesta erivärisestä kappaleesta
-kiireessä tai ruskean etukappaleen puutteessa kyhätty, seisoi siinä
-tyytymättömästi pärskyen, etujalat ohjaksilla sidottuina.
-
-Rattailla kelletti selällään kaksi vasikanrunkoa. Niiden alle oli
-levitetty harmaa säkki.
-
-Rannasta päin kävellä ketkutteli laiskasti, silloin tällöin yrittäen
-haukata surisevan kärpäsen suuhunsa, metsänhoitaja Korpelaisen Hektor.
-Lihakaupan kohdalle päästyään se pysähtyi, sillä se oli huomannut luun
-hevosen jaloissa.
-
-Hevonen, joka tähän saakka oli päätään heitellen ja lakkaamatta
-sieraimiaan pärskäytellen koettanut nykiä ohjaksia löyhemmälle, alkoi
-kavalan näköisenä vilkuilla sivulleen ja koetti hillitä pärskymistään,
-huomatessaan koiran pysähtyvän viereensä. Ilkeämielisesti ja
-pahantahtoisesti muljahtelivat sen silmänvalkuaiset silmillä roikkuvan
-pitkän otsatukan alta.
-
-Koira yritti lähestyä luuta varovasti, hyvin varovasti, sillä se
-aavisti, että hevosella oli paha mielessä. Hevosen pää oli kääntynyt
-sivullepäin, mutta koiraa se ei ollut huomaavinaankaan, vaikka pitikin
-sitä koko ajan tarkoin silmällä. Se oli kavala, ilkeä, pahansuopa
-hevonen.
-
-Viuh! Nyt se potkaisi, juuri kun koira oli saamaisillaan luun
-hampaisiinsa. Potku olisi ollut kovakin, ellei kärryn aisa olisi
-melkoisesti vähentänyt sen voimaa.
-
-Koira älähti ja juoksi häntä koipien välissä tiehensä. Hevonen pärskyi
-taas, heitteli päätään ja vilkuili ympärilleen.
-
--- Siinäpä häijy hevonen! ajatteli Maikki Grönberg.
-
--- Peto hevosen hahmossa! sanoi nuorenmiehen ääni tytön vierestä.
-
--- Hui! Sus siunatkoon, miten sinä minut pelästytit, Kalle! huudahti
-tyttö toruen.
-
--- Annahan kättä kumminkin! sanoi nuori, valkoiseen helletakkiin,
-vaaleihin housuihin ja punareunaisiin lipokkaisiin puettu, Kalleksi
-mainittu mies.
-
-Tämä mies oli kauppias Kurosen kauppa-apulainen Kalle Kannas, erittäin
-nokkela, kohtelias ja siisti liikemiehen alku, minkä tahdomme heti
-hänen suosituksekseen mainita.
-
--- Mistä sinä tulet? kysyi tyttö, purren langan poikki terävillä,
-valkoisilla hampaillaan.
-
--- Olin tuolla rannassa tavaroita vastaanottamassa. Kotonako ukko?
-kysyi nuori mies matalalla äänellä ja loi ikkunasta sisään niin
-pelokkaan silmäyksen, että selvästi saattoi havaita hänellä olevan
-erittäin korkeat käsitykset ukko Grönbergin persoonallisista
-ominaisuuksista.
-
--- Ei ole, heinäntekoon läksi, sanoi tyttö, irroittaen sormillaan
-langan pään hampaistaan.
-
--- Entäs äitisi? kuulusteli nuorukainen, hengähtäen helpommin, mistä
-päättäen äiti ei ollut läheskään niin hirvittävä kuin isä.
-
--- Äiti on myös niittämässä, ilmoitti tyttö.
-
--- Olet siis yksin?
-
-Meidän on ohimennen myönnettävä, ettei Kalle Kannas näyttänyt mitään
-muuta niin innokkaasti toivovan.
-
-Tyttö nyykäytti päätään myymälän oveen päin. Nuori mies ymmärsi tämän
-viittauksen ilman pitempiä selityksiä ja tuli sisään mainitusta ovesta.
-Tyttökin tuli kamarista myymälään. Sulhanen nousi istumaan tiskille ja
-morsian kävi seisomaan, tiskiin nojaten, hänen kupeelleen.
-
--- Mikähän tästä lopuksi tulee? huokasi tyttö, pistäen suuhunsa
-sokeripalan, jonka oli juuri löytänyt Kallen taskusta.
-
--- Antaa ajan kulua, kyllä aika neuvon tuopi, sanoi poika, jolla
-nähtävästi oli n.s. optimistinen maailmankatsomus.
-
--- Isä ei suostu koskaan! valitti tyttö. -- Kun äiti toissapäivänä
-alkoi puhua siihen suuntaan, että minunkin alkaisi olla aika mennä
-naimisiin, niin isä suuttui silmittömästi. Se on niin ikävää sen
-isän laita, kun se on niin äkkipikainen! huokasi vaskisepän ainoa
-tytär, pudottaen samalla pienen paperipalasen sulhasensa niskaan
-paidankauluksen ja ihon väliin, mistä leikillisestä tempusta päättäen
-isäukon julmuus ei ollut sentään häntäkään vielä vallan maahan
-masentanut.
-
--- Astun isäsi eteen vielä tänä iltana ja selitän asian, sanoi poika
-uljaasti, röyhistäen rintaansa ja pistäen vasemman peukalonsa liivin
-kainaloon, missä asennossa hän ihmisystävällisistä kasvonpiirteistään
-huolimatta teki melko sotaisen ja sankarillisen vaikutuksen.
-
--- Älä Herran nimessä! säikähti tyttö ja tarttui Kalle Kannaksen
-takinliepeeseen ikäänkuin peläten, että tämä toimelias nuorukainen
-juuri tällä hetkellä, jolloin ukko Grönberg heilutteli lujissa
-vaskisepänkourissaan niin vaarallista asetta kuin viikatetta, juoksisi
-tekemään hänelle niin julkean ehdotuksen kuin että hra Grönberg
-hyväntahtoisesti suvaitsisi lahjoittaa Kurosen kauppa-apulaiselle
-ainoan tyttärensä, vieläpä kohtuulliset myötäjäisetkin
-kaupantekijäisiksi.
-
--- Isä on riitaantunut niittomiestensä kanssa ja on tänään vallan
-raivoissaan, kertoi tyttö varmemmaksi vakuudeksi. -- Hän voisi tappaa
-sinut... kun ei hän koskaan vihapäissään tiedä, mitä hän sanoo ja tekee.
-
--- Onhan se totinen ja kiivas ukko! myönsi poika yleisesti tunnetun
-tosiasian.
-
--- Jos isällä olisi aavistustakaan näistä meidän väleistä, niin en minä
-uskaltaisi olla päivääkään kotona, sanoi tyttö varmasti.
-
--- Mutta ennemmin tai myöhemmin se kuitenkin tiedoksi tulee, väitti
-poika.
-
--- Niin, huokasi tyttö. -- Kyllä se on kamala paikka...
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kun Kalle Kannas vihdoin ehti Kurosen puotiin, otti kauppias Kuronen,
-joka oli tuntikauden odotellut apulaistaan päästäkseen lähtemään
-moottorivenheellään kauniissa Kihosaaressa olevaan melkein valmiiseen
-huvilaansa, hyvin kylmäkiskoisesti vastaan hänen selityksensä, että
-yksi tavaralaatikoista oli mennyt hajalle ja että Kallen sitäpaitsi,
-jos mieli pelastaa nuori ja kaupunkimme liike-elämälle kallis henkensä
-auringonpistolta, oli ollut aivan välttämätöntä käydä uimassa. ("Se
-olisi kyllä pitänytkin tehdä!" huomasi Kalle samassa.)
-
--- Minä saan täällä seisoa päiväkaudet yksin puodissa..., napisi
-Kuronen kapinallisesti seinällä olevalle, heleänvärisessä Pearsin
-saippuareklaamissa hiuksiaan levittelevälle suurisilmäiselle,
-valkohampaiselle ja punahuuliselle, ikuisesti hymyilevälle neitoselle,
-joka oli ihanampi kuin taivaan enkeli. -- Kun olet illalla pannut
-puodin kiinni, niin nostele sisäkkö-Marin kanssa huonekalut takaisin
-Yrjön huoneeseen ja puhdista varsinkin kirjoituspöytä.
-
--- Eikös lattiaa maalatakaan? kysyi Kalle Kannas.
-
--- Ei tällä kertaa... meille tulee siihen huoneeseen asumaan
-kesävieras, sanoi kauppias, ottaen päällystakin kainaloonsa.
-
--- Nainen vai mies? kysyi kauppa-apulainen asianharrastusta
-ilmaisevalla äänellä.
-
--- Se ei kuulu sinuun! jyrähti hermostunut Kuronen vihaisesti ja läksi
-puodista ulos kadulle, paiskaten mielenosoituksellisesti oven kiinni,
-niin että tiuku kilisi kannikkeessaan pitkän aikaa.
-
--- Ukko on huonolla tuulella, sanoi konttorineiti Julia Leijanen,
-pistäen huomattavasti käherretyn päänsä puodin ovesta sisään,
-mutta jättäen vielä muun osan viehkeätä olemustaan viereiseen
-konttorihuoneeseen. -- Jos herra Kannas on oikein, _oikein_ kiltti,
-niin sanon herra Kannakselle, kuka meille tulee Yrjö-herran huoneeseen
-asumaan.
-
-Herra Kannas ei tosin voinut oikein sietää neiti Leijasta, mutta koska
-uteliaisuus tällä kertaa voitti hänen vastenmielisyydentunteensa, niin
-vakuutti hän hieman vastahakoisesti olevansa oikein kiltti, jolloin
-neiti Leijanen heitti häntä leikillisesti kummipallolla. Kalle Kannas
-koppasi pallon lennosta käteensä ja asetti sen varovaisuuden vuoksi
-taakseen hyllylle.
-
--- Niin, kuulkaas herra Kannas, liverteli neiti Leijanen, Yrjö-herra
-kirjoitti matkaltaan Turusta, että hän oli siellä laivan Tukholmaan
-lähtöä odotellessaan sattunut tulemaan tuttavaksi erään kirjailija
-Tuulosen kanssa -- Kauno Tuulonen, eikö se ole kaunis ja runoilijalle
-sopiva nimi! Kun Yrjö-herra nyt viipyy koko kesän Englannissa ja hänen
-huoneensa täällä kotona on vapaana, niin oli hän luvannut huoneensa
-kirjailija Tuuloselle, joka haluaa työskennellä muutaman kuukauden
-jossakin pikkukaupungissa aiheita ja vaikutelmia saadakseen, ja herra
-Tuulonen on kirjoittanut saapuvansa muutaman päivän päästä. Ukko on
-murjottanut koko päivän ja murissut akalle, ettei hän ymmärrä, mikä
-Yrjöön on mennyt, kun rupeaa haalimaan tänne meidän niskoillemme
-tuikituntemattomia musteentuhrijoita ja nälkätaiteilijoita -- ihan
-niin ukko sanoi -- mutta akka on sitä mieltä, että herra Tuulonen on
-varmaankin hienostisivistynyt ja hyvin miellyttävä mies, kun Yrjö --
-tarkoitan Yrjö-herra -- on häneen niin mieltynyt. Onhan Yrjö-herralla
-niin hyvä maku! Mihin herra Kannas sen pallon kätki?
-
--- Sitä en teille anna, sanoi Kalle Kannas jyrkästi, asettuen pallon
-eteen, selkä vasten hyllyä. -- Pitäkää kyntenne siitä erossa, sanon
-minä!
-
--- Minulla on aina ollut niin hyvä flaksi kirjailijain ja taiteilijain
-piirissä, ilmoitti neiti Leijanen, läheten Kalle Kannasta yhä lähemmäs
-ja lähemmäs kuin kristittyä ihmistä kiusaukseen johdattava, valkeuden
-enkeliksi pukeutunut sarvijaakko.
-
--- Milloinkahan sinä, senkin räkättirastas, olet kirjailijain
-ja taiteilijain piirissä ollut! ajatteli Kalle Kannas perin
-epäkohteliaasti ja loukkaavasti hurmaavasta työtoveristaan, jonka
-vaanivia, kissamaisia liikkeitä hän piti tarkoin silmällä.
-
--- Odotan _niin_ kirjailija Tuulosta! huudahti valkopuseroinen
-keijukainen. -- Oi, kuinka minä häntä odotan tässä mahdottoman
-kuivassa ja proosallisessa kaupungissa, jossa niin harvoin pääsee
-todella sivistyneiden ihmisten seuraan! Nyt sen sain! kiljaisi hän
-samassa voitonriemuisesti, saaden äkillisellä hyökkäyksellä käteensä
-kummipallon ja yrittäen uudestaan heittää sillä Kalle Kannasta.
-Kauppa-apulainen ehti kuitenkin tarttua neitosen käsiin kiinni ja
-rupesi melkeinpä suuttuneena vääntämään heittoasetta hänen kädestään.
-
-Tyttö ponnisteli lujasti vastaan. Käherretyt hiukset olivat joutuneet
-runolliseen epäjärjestykseen ja kasvot hehkuivat punaisina. Kalle
-Kannas oli kuitenkin niin vihainen, ettei hän edes huomannutkaan,
-millainen aarre hänellä oli melkein sylissään.
-
--- Ai, herra Kannas, älkää vääntäkö minun sormiani! kirkui neiti
-Leijanen -- mutta kirkui hiljaa.
-
--- Pallo tänne, taikka katkaisen kyntenne! murisi Kalle Kannas tylysti.
-
-Kamppailun ollessa kuumimmillaan oli raollaan olevan puodin ovi
-hiljaa avautunut ja sisään astunut Jumppilan vanha matami, joka
-pysähtyi ovenpieleen ja siinä nöyrästi odotteli kisan päättymistä.
-Hartaasti ja mitä osanottavaisimmin, pää kallellaan, katseli akka
-kauppa-apulaisen ja konttorineidin voimainkoetusta, silminnähtävästi
-ihan huolissaan siitä, ettei vain pieninkään rahtu eikä piirto jäisi
-häneltä huomaamatta. Eipä hän ollut koskaan uskovaisten rukoushuoneella
-seurannut niin innokkaasti uuden maallikkosaarnaajan esiintymistä kuin
-nyt näiden kahden maailmanlapsen rimpuilemista.
-
--- Oi... voi voi... herra Kannas... _herra Kannas_!... en jaksa enää...
-olette niin _hirmuisen_ vahva! kuiskasi neiti Leijanen uupuneena ja
-suoraan sanoen vaipui "herra Kannaksen" syliin, hellittäen pallon
-kädestään. Kalle Kannas nakkasi pallon tiskin alle ja huomasi samassa
-Jumppilan matamin, joka kädet ristissä ja pää väärässä, melkeinpä
-autuaallinen ilme kasvoillaan seisoi liikahtamatta ovella.
-
-Kalle Kannas työnsi keijukaisen niin vihaisesti luotaan, että tyttö
-horjahti tiskin reunaa vasten ja huomasi samassa hänkin akan.
-Neiti Leijanen pakeni kiljahtaen puodista konttoriin. Kalle Kannas
-oli tulipunainen ja sadatteli mielessään armottomasti suloista
-toveritartaan.
-
--- Mitä olisi asiaa? kysyi hän sitten akalta niin äkäisesti, että tämän
-polvet notkahtivat.
-
--- Voi hyvä rakas puukhollari, vinkui akka, antakaa anteeksi, että
-häiritsin... en minä tiennyt... kahvia tarvitsisin neljänneksen, hyvä
-rakas puukhollari.
-
-Kalle Kannas mittasi kahvia tavallista vapaamielisemmin, antoipa
-vielä kourallisen keksejäkin kaupantekijäisiksi. Me emme voi katsoa
-ihmisten sydämiin, vaikka heistä kirjoitammekin, mutta pidämme
-varsin mahdollisena, että keksien tarkoituksena oli tukkia akan suu.
-Uskallammepa mennä niinkin pitkälle, että otaksumme Kalle Kannaksen
-salaisesti toivoneen, että keksit takertuisivat akan kurkkuun ja
-tukehduttaisivat hänet. Tämä on kyllä hirmuinen väite lähimmäisestämme,
-mutta me olemme tehneet mainitun johtopäätöksen Kalle Kannaksen
-kasvoilla kuvastuneen ilmeen nojalla. Ovathan silmät yleensä
-tunnustetut sielun peiliksi.
-
-
-
-
-II
-
-
--- Seis! sanoi kapteeni komennustorveen.
-
-Laiva lähestyi hiljaa laituria.
-
--- Takaisin!
-
-Potkurit mylläsivät vettä.
-
--- Seis!
-
-Laiva painui laituria vasten ja kallistui vähän. Muuan laivamiehistä
-heitti paksun köyden laiturille.
-
--- Poika hoi, juutastako sinä toljotat! Pistä kiinni pollariin!
-
-Hölmistyneen näköinen risainen poika, joka oli ollut saada köyden
-päähänsä, pisti silmukan pollariin.
-
--- Seisoo siinä, senkin tolvana, suu auki eikä ymmärrä mitään! haukkui
-laivamies poikaa.
-
--- Minä en olekaan sinun passarisi! huusi tolvanaksi syytetty kimeällä
-äänellä.
-
--- Älä räkätä! karjaisi vihaisen ja liian vähän nukkuneen näköinen
-laivamies.
-
--- Siivolla siellä! huusi kapteeni komentosillalta.
-
--- Onko ne Kinnuselle tulevat paketit teidän mukana? huusi laiturilta
-takkuinen jätkä, jolla oli oljenkorsia selässään ja housujen
-takapuolissa, mistä päättäen hänen viimeöisessä makuupaikassaan ei
-ollut käytetty lakanoita.
-
--- Kysy perämieheltä! vastasi kapteeni, joka silmäkulmat kurtussa
-katseli laivamiestensä puuhia.
-
--- Hyvästi nyt, herra kapteeni! Ja kiitos hauskasta matkasta! sanoi
-kapteenin selän takana nuori, vaaleaverinen, lihavahko herrasmies,
-jolla oli pyöreät ja itsetietoiset, mutta hyvin jokapäiväiset kasvot
-sekä kädessään pieni, ruskea matkalaukku, joka näytti monet kolhut
-kokeneen tässä murheen laaksossa.
-
-Kapteeni tekeytyi vähän ystävällisemmän näköiseksi, puristi hätäisesti
-toisen ojennettua kättä ja mutisi:
-
--- Hyvästi, hyvästi...
-
--- Ja kiitoksia nyt vielä kerran oikein paljon tästä hauskasta
-matkasta! sanoi pyöreänaamainen hartaasti.
-
--- Ei kestä... rahallannehan sen olette maksanut! vastasi kapteeni
-kieltämättä hiukan epäkohteliaasti, kääntyi sitten jälleen hoitamaan
-virkatehtäviään ja kiljaisi kiukkuisesti kaidepuun yli laiturille:
-
--- Ei saa kääntää pystyyn sitä kauppias Kitusen laatikkoa! Senkö
-täytistä te sitä pyörittelette!
-
-Pyöreänaamainen ja ruskealaukkuinen ei näyttänyt juuri erikoisemmin
-loukkautuneen kapteenin kylmyydestä, vaan käveli tyynesti ja nykerö
-nenä pystyssä laivasta laiturille.
-
--- Mikähän käki se tuokin mahtoi olla? huomautti kapteeni rouvalleen,
-joka oli tullut kapteenin hytistä komentosillalle ja nojasi miehensä
-vieressä kaidetta vasten.
-
--- Ei se ainakaan minua ensinkään miellyttänyt, sanoi rouva. -- Teki
-vähän sivistymättömän ja niin perin pöyhkeän vaikutuksen.
-
--- Ja matkusti koko ajan ensimmäisessä luokassa, vaikka oli ostanut
-vain toisen luokan piletin, murahti kapteeni. -- Mutta en viitsinyt
-hänelle siitä mitään huomauttaa, kun tilaa kerran oli.
-
-Tietämättä mitään osakseen tulleesta verraten epäedullisesta
-arvostelusta pyöreänaamainen seisoi laiturilla ja katseli alentuvasti
-hymyillen pientä kaupunkiamme, jonka laitimmaiset talot pilkoittivat
-rantatörmältä puiden tuuhean vihreyden lomitse.
-
-Sitten hän kääntyi poliisimiehen puoleen, joka ikävystyneen näköisenä,
-kädet seläntakana, seisoi kasassa olevien vehnäjauhosäkkien leimoja
-tarkastellen ja näytti kärsivän helteestä.
-
--- Voiko konstaapeli sanoa, mistä saa hevosen? kysyi muukalainen.
-
--- Jaa, että issikan? kysyi vuorostaan konstaapeli, kääntyen
-matkustavaiseen päin ja nykäisten tervehdykseksi lakkinsa reunaa oikean
-kätensä etusormella.
-
--- Niin, ajurin! sanoi pyöreänaamainen nuori herra äänellä, joka tuntui
-todistavan hänen liikkuneen maailmassa.
-
--- Näyttää tuolta tulevan tuo ajuri Tiihonen... jos hän joutanee
-ottamaan herran kyytiinsä, aprikoi järjestyksenvalvoja, tarkastellen
-matkustavaisen ruskeata laukkua.
-
--- Eikö täällä aina pidä olla ajureita, kun laiva tulee? kysyi nuori
-miehemme kulmakarvojaan kohottaen ja katsellen konstaapelia käsi
-puuskassa.
-
--- Milloin on, milloin ei, vastasi poliisi välinpitämättömästi. --
-Tässä kaupungissa on niin vähän ajureita, ettei niitä joka paikkaan
-riitä, lisäsi hän sitten selitykseksi ja kaupunkimme puolustukseksi.
-
-Tiihoseksi mainittu ajaa lönkytteli lähemmäksi.
-
--- Tiihonen! sanoi poliisi. -- Onko sinulla kyytiä?
-
--- Ei, vastasi Tiihonen, kiristäen ohjaksia ja alkaen kääntää hevostaan
-miesten kohdalle tultuaan.
-
--- Otatko sinä sitten tämän herran kyytiisi? kysyi poliisi, kaivellen
-miettiväisenä nenäänsä.
-
--- Voipihan tämän ottaa, myönsi Tiihonen ja kiljaisi hevoselleen, joka
-potki ja telmi kärpästen käsissä: "Ka-ka, _ka-ka!_"
-
--- Kuuluu tämä Tiihonen ottavan herran kyytiinsä, tulkitsi poliisi
-vieraalle Tiihosen vastauksen, ikäänkuin olisi kääntänyt sen muulle
-kielelle.
-
-Kunnioittamatta enää poliisia yhdelläkään silmäyksellä, vielä vähemmän
-kiitoksella vieras nousi Tiihosen rattaille, heitettyään pienen
-käsilaukkunsa Tiihosen polville.
-
--- Mihinkäs ajetaan? kysyi Tiihonen, kokoillen ohjasperiä käteensä.
-
--- Parhaaseen hotelliin! sanoi vieras, heittäytyen selkäkenoon.
-
--- Se on sitten niinpaljon kuin seurahuoneelle, selitteli ajuri
-saamaansa määräystä. -- Hei, konkari, alapas ravata, huusi hän
-senjälkeen hevoselleen, joka tästä pontevasta vaatimuksesta innostui
-hölkkäjuoksuun.
-
-Ajettiin seurahuoneelle päin.
-
--- On sitä tänä kesänä tuota lämmintä, huomautti ajuri kyydittävälleen.
-
-Kirjailija Kauno Tuulonen ei alentunut vastaamaan. Hän vain ajatteli
-ihmeissään, millaisia moukkia tämän kaupungin issikat olivat, jotka
-puhuttelivat kyydittäviään, vieläpä niinkin hienoja herroja ja
-arvokkaita henkilöitä kuin hän oli, melkein kuin vertaisiaan.
-
-Kun ei Tiihonen saanut keskustelua alkuun, ajoi hän vähän aikaa ääneti,
-mutta teki sitten uuden yrityksen.
-
--- On se kauppias Kinnunen tuohon rakentanut vähän toisenmoisen talon
-kuin se entinen oli, joka toissa talvena paloi! huudahti hän uuden,
-suuren kauppatalon ohi ajettaessa.
-
--- Ajaa nyt vain eikä puhu roskaa! ärähti hermostunut kirjailija.
-
-Tällainen odottamaton ja tässä osassa maata tuntematon tapa ottaa
-osaa keskusteluun säikähdytti issikka Tiihosen niin pahanpäiväisesti,
-että tämä rehellinen, vaikkakin hra Tuuloseen verrattuna kovin
-halpa-arvoinen ja mitätön kansalainen oli pudota alas kuskipukiltaan
-kadulle. Tosin ei hän siinä olisi päätään halaissut, eipä edes isoa
-nenäänsäkään loukannut, katu kun ei näet ollut kivillä laskettu, mutta
-sitä pahemmin olisi hänen kiiltävänappinen issikannuttunsa tuhrautunut,
-sillä viimeöinen ankara sade oli muuttanut pehmeän, multaisen kadun
-yhtämittaiseksi rapakoksi.
-
-Ajuri Tiihonen ei enää yrittänytkään jatkaa keskustelua karskin
-kyydittävänsä kanssa, vaan ajoi ääneti, piiskaansa silloin tällöin
-vihaisesti huimauttaen, seurahuonetta kohti. Sitä hän vain mietti, että
-missähän niitä noin ylpeitä herroja ja syöttiläitä kasvaa.
-
-Tultiin siitä seurahuoneen eteen. Tiihonen pysähdytti ruunansa ja herra
-Tuulonen kysyi äänellä, joka osoitti hänen kyllä ymmärtävän, että
-issikka aikoo nylkeä häntä, mutta samalla vakuutti, ettei tämä katala
-aikomus tule onnistumaan:
-
--- Mitä olen velkaa?
-
-Tiihonen muljautti pukiltaan syrjäsilmäyksen kyydittävänsä pyöreään,
-parrattomaan ja pönäkkään naamaan, sylkäisi pitkän sylen ja murahti:
-
--- Ei mitään!
-
-Kauno Tuulosen suu, joka oli isänmaallisissa tilaisuuksissa ja
-nuorisoseurojen kesäjuhlissa puhunut kansalleen niin monta ylevää,
-opettavaista ja viisasta sanaa, oli tällä kertaa hyvin tyhmistyneen
-näköinen. Se oli aivan pyöreä pelkästä hämmästyksestä ja ällistyksestä.
-Hän ei käsittänyt mitään.
-
--- Kuinka, mitä olen velkaa? kysyi tuo pyöreä suu uudestaan.
-
--- Ei mitään, ei mitään! toisti Tiihonen kiireesti.
-
--- Mutta mitä se merkitsee? tiedusteli ymmälle joutunut kirjailija.
-
-Ja ajuri vastasi seuraavalla tavalla:
-
--- Merkitsee vain sitä, että annoin herralle ilmaisen kyydin. Taitaa
-herra tarvita rahansa paremmin kuin minä.
-
-Tämä uskomaton julkeus ja röyhkeä solvaus, joka oli sitäkin katkerampi,
-kun se sivusi melkoisen läheltä totuutta, nosti veren herra Tuulosen
-päähän, ja hän huusi:
-
--- Poliisi!
-
-Lähimmässä kadunkulmassa seisova valkotakkinen konstaapeli, joka ei
-näkynyt tällä hetkellä mitään niin kipeästi kaipaavan kuin jotain
-tekemistä, ihastui ikihyväksi, kuullessaan virka-apuaan tarvittavan, ja
-lähestyi ajuria ja kirjailija Tuulosta nopein, mutta silti arvokkain ja
-määräperäisin askelin, tervehti hra Tuulosta sotilaalliseen tapaan ja
-kysyi:
-
--- Jaa että mistä olisi kysymys?
-
--- Tämä issikka ei tahdo ottaa minulta maksua! ilmiantoi hra Tuulonen
-ajurinsa kiihkeällä, mielipahasta värähtelevällä äänellä.
-
--- Että kuinka? kysyi esivallan palvelija, joka ei tahtonut uskoa
-kuulemaansa.
-
-Tämä ajuri kieltäytyy ottamasta minulta maksua! huusi hra Tuulonen
-korvat punaisina. -- Minä tarjoan hänelle maksua, mutta hän kieltäytyy
-ottamasta sitä vastaan!
-
--- Onko se niin? kysyi poliisi ajurilta, kiinnittäen hyvään tuttavaansa
-Tiihoseen ihmettelevän katseen.
-
--- On! myönsi tämä kunnon mies hyvin rauhallisesti.
-
-Seurahuoneen avonaisiin ikkunoihin alkoi ilmestyä uteliaita päitä, ja
-katukäytävälle pysähtyi pari, kolme avojalkaista poikaa.
-
--- Jaa, sanoi poliisi, raapien hämillään niskaansa. -- Tämä on vähän
-outo tapaus. Minkätähden sinä Tiihonen et ottaisi tältä herralta maksua?
-
--- En minkään tähden, sanoi Tiihonen, koroittaen vähän ääntään ja
-vilkaisten ikkunoihin. -- Rupesin matkalla tykkäämään niin tästä
-herrasta, että päätin kyyditä hänet ilmaiseksi.
-
-Poliisi alkoi tajuta, että tässä oli hänellä edessään yksi niitä
-salaperäisiä arvoituksia, joita joskus sattuu ihmiselämässä. Mutta
-sitten hän älysi huomauttaa:
-
--- No, jos niin on, niin sittenhän ei herran tarvitse mitään maksaa.
-
--- Jaa, jaa, mutta kun minä _tahdon_ maksaa! huusi hra Tuulonen täyttä
-kurkkua. -- En tahdo ilmaista kyytiä hänen konillaan!
-
--- Kuulkaa vieraatmiehet päältä, että tämä nuori kaunis herra loukkaa
-minun ruunani kunniaa! sanoi ajuri Tiihonen ympärillä seisovalle
-arvoisalle yleisölle.
-
--- Ha ha haa! nauroivat vieraatmiehet, joita tapaus ja siihen liittyvä
-mieltäkiinnittävä keskustelu näytti suuresti huvittavan.
-
-Yleisöä olikin jo kertynyt riitelevien ympärille parikymmentä henkeä,
-ja kadun toisella puolenkin olevien talojen ikkunoissa näytti asia
-herättävän vilkasta harrastusta.
-
--- Viskaali tulee! huomautti eräs risaisesti puettu, hiukan juovuksissa
-oleva kansalainen ja lähti kiireesti kävelemään poispäin, mutta muu
-yleisö, jolla ei nähtävästi ollut mitään selvittämättömiä asioita
-kaupunkimme poliisipäällikön kanssa, jäi levollisena paikoilleen.
-
-Viskaali tuli pitkin katua raatihuoneelta päin parin muun herran
-kanssa. Nähtyään väkijoukon keräytyneen seurahuoneen edustalle hän
-kääntyi konstaapeli Tossavaisen puoleen, joka jäykkänä kuin olisi
-seipään nielaissut ja kunniaa tehden ryhtyi antamaan raporttiaan.
-
-Herra Tuulonen kohotti kohteliaasti hattuaan ja sanoi:
-
--- Herra viskaali, kysymys on vain yksinkertaisesti siitä, ettei ajuri
-halua ottaa maksua. Nimeni on Tuulonen, kirjailija...
-
--- Etkö sinä tahdo ottaa maksua herra Tuuloselta? kysyi viskaali,
-kääntyen otsa rypyssä ajuri Tiihoseen päin.
-
--- En, herra viskaali! vakuutti ajuri varmasti. -- Minä en halua tämän
-herran rahoja.
-
--- Minä tahdon joka tapauksessa maksaa ja vaadin edesvastuuta...!
-aloitti hra Tuulonen lujasti.
-
-Viskaalia harmitti. Hän rykäisi kiukkuisesti ja sanoi sitten hra
-Tuuloselle:
-
--- Hyvä herra! Jos ajuri olisi vaatinut teiltä liikaa, niin olisi
-asianlaita aivan toinen. Mutta kun hän kieltäytyy ottamasta maksua
-vastaan, niin on se minun ymmärtääkseni hänen oma asiansa, eikä häntä
-voida siitä rangaista.
-
-Hra Tuulosen jalolle otsalle oli kohonnut hiki.
-
-Haluaisin kuitenkin saada tietää, kuinka paljon ajurintaksa
-laivarannasta tänne seurahuoneelle on? kysyi hän, ääni vähän vapisten.
-
--- Seitsemänkymmentäviisi penniä, ilmoitti poliisi. Hra Tuulonen
-kaivoi kukkarostaan kaksi hopealanttia, jota tehdessään hän oli niin
-hermostunut, että kukkaro oli vähällä pudota hänen hyppysistään
-kadulle. Rahat asetti hän samalle istuimelle, jolla hän äsken itse oli
-istunut, ja tempaisi kapsäkkinsä Tiihosen polvilta.
-
--- Kuule sinä Ratilaisen poikarukka! sanoi ajuri lempeällä äänellä
-paljasjalkaiselle pojanressulle, jonka naama ei näyttänyt pitkään
-aikaan olleen tekemisissä veden kanssa. -- Herra näkyy tahtovan antaa
-sinulle namusrahoja. Ota ne tuolta rattailta ja kiitä herraa!
-
-Vihasta säkenöiden raivasi hra Tuulonen itselleen tien väkijoukon läpi
-seurahuoneen eteiseen, Ratilaisen poika hyökkäsi tempaamaan rahat
-käteensä, kun taas ajuri Tiihonen läimäytti hevostaan selkään ja ajoi
-täyttä laukkaa tiehensä riemuitsevan kansan keskuudesta.
-
--- Mitä te tässä töllistelette! huusi viskaali mainitulle kansalle.
-
--- Hajaantukaa! huusi konstaapeli Tossavainen, muuttuen äkkiä
-tavattoman virkaintoiseksi.
-
-Väkijoukko alkoi hitaasti hälvetä, keskustellen innokkaasti ja
-jokseenkin äänekkäästi päivän suuresta tapahtumasta, jonka todistajana
-sillä oli ollut onni olla.
-
-Mutta viskaali, joka oli ollut ystävineen menossa seurahuoneelle
-aamiaiselle, kääntyi sisään seurahuoneen ovesta.
-
-Poliisi loi ympärilleen ylpeän silmäyksen, kohensi tuppivyötään,
-silitteli valkeita käsineitään ja alkoi kävellä edestakaisin
-seurahuoneen edustalla.
-
-Kadulla vallitsi taas järjestys, hiljaisuus ja rauha.
-
-
-
-
-III
-
-
-Ajuri Tiihosen iso kukko kiekaista heläytti ensimmäisen kerran.
-
-Ajuri Tiihosen kukko ei kukkona yleensä ole mikään erikoisen
-merkillinen tai esimerkiksi kelpaava lintu. Kaupungissamme on monta
-muuta, jopa kymmeniäkin parempia kukkoja, mutta Tiihosen kukko soveltuu
-erinomaisesti tarkoitukseensa juuri ajuri Tiihosen kukkona.
-
-Muut kukot kiekuvat kello kahdelta, kolmelta, neljältä... miten
-mikin sattuu heräämään, häiriten vain tällä liian varhaisella
-esiintymisellään isäntäväkensä makeinta aamu-unta. Ja aivan
-hyödyttömästi, sillä kuka hullu nousisi kaupungissa kolmelta
-tai neljältä, puhumattakaan kello kahdesta? Ei edes kaupunkimme
-yövartiakaan, ukko Rummukainen, joka on illalla puoli kahdentoista
-aikaan nukahtanut Nikkilän tyhjään heinämakasiiniin, jossa hän
-tavallisesti näin kesäiseen aikaan lepää yönsä, uskoen vaarinpidon
-kaupungin turvallisuudesta taivaallisen isänsä ja torninvartia Nissisen
-huoleksi. (Ohimennen voimme samalla kuitenkin mainita, että myöskin
-Nissinen jättää täydellisellä ja kauniilla lapsen luottamuksella
-leiviskänsä hoidon Luojansa haltuun ja huomaan, heräten vasta siihen
-kauheaan räminään, joka ilmoittaa Heinilän kartanon suuren maitokuorman
-saapuneen Kauppaneuvoksenkadun päähän.)
-
-Tiihosen kukko sitävastoin on ymmärtänyt ottaa kutsumuksensa talon
-todellisen hyödyn ja elämänjärjestyksen kannalta. Ensimmäisen
-kerran kiekaisee se kello viideltä. Silloin on renkipojan noustava
-puhdistamaan rattaita ja hoitamaan hevosia.
-
-Toisen kerran antaa tämä älykäs kotieläin kurkkunsa soida kello kuusi.
-Silloin kapuaa Tiihonen kuskipukille, tempaisee ohjaksista, huutaa
-hevoselleen: "i-grai, musikka!" -- tyhjentäen siten koko venäjäntaidon
-varastonsa -- ja ajaa virantoimitukseensa joko laivarantaan taikka
-kauppatorin nurkalle.
-
-Naapuritalossa, joka mahdollisesti on joskus vedenpaisumuksen
-jälkeenkin ollut keltaiseksi maalattu, mutta jonka nykyisestä väristä
-on vaikea sanoa sitä taikka tätä, aukenee muutamia kadunpuoleisia
-ikkunoita, nimittäin sellaisia, jotka eivät ole painuneet niin
-paljon kadunpinnan alapuolelle, ettei niitä voida avata. Tämän
-ainakin ikäänsä nähden suuresti kunnioitettavan rakennuksen
-keskiosa on nimittäin painunut maan sisään ikkunalautoja myöten,
-ja katon harja on samassa suhteessa notkistunut kuin ikälopun
-hevoskaakin selkä. Vanhat muistelevat nähneensä nuoruudessaan vielä
-kivijalkaakin rakennuksen alla, mutta siitä mahtaa olla hyvin kauan.
-Upporikas kunnallisneuvosvainaja, jonka omaisuuteen tämä talo oli
-kuulunut, oli pari vuosikymmentä takaperin, saatuaan siitä kerran
-mahdollisimman ystävällisen, oikeastaan leikillisen huomautuksen
-kaupungin viranomaisilta, aikonut korjauttaa sitä, mutta kun hänen
-rakennusmestarinsa oli tarkastanut taloa ja ilmoittanut, ettei
-sitä voi korjata muuten kuin rakentamalla sen kokonaan uudestaan,
-oli kunnallisneuvos antanut viranomaisten leikin jäädä leikiksi ja
-rakennuksen entiselleen. Siinä hän tekikin varsin ymmärtäväisesti,
-sillä vielä senkin jälkeen oli tämä talo arveluttavasta ja
-huolestuttavasta ulkomuodostaan huolimatta ansainnut hintansa
-kaksinkertaisesti, vaikkakin kivijalka oli vähitellen painunut
-näkymättömiin.
-
-Rakennuksen portinpuoleinen pää oli uljaimmin taistellut vuosien
-painoa ja perustuksensa pehmeyttä vastaan. Ikkunain alalaudoista oli
-kadun nurmikkoon matkaa vielä yli kyynärän verran, joten siinä päässä
-taloa asuvat tunsivat olevansa ikäänkuin ylemmässä kerroksessa talon
-keskiosan vuokralaisiin nähden.
-
-Mutta Tiihosen kukon herättävä vaikutus ulottui laajemmallekin.
-
-Kadun toisella puolen asuva klassillisen lyseon rehtori,
-luonnontieteiden lehtori Johan Augustus Perander eli Pessu, kuten
-lyseolaiset häntä tavallisesti nimittivät, on myöskin tullut
-järjestäneeksi nousunsa Tiihosen kukon aamuhuutojen mukaan.
-
-Niinpä hän tänäänkin herää Tiihosen kukon ensimmäiseen kiekaisuun,
-nousee tapansa mukaan sängystään, hiihtelee pehmeissä, lämpöisissä
-tohveleissaan ikkunan ääreen ja ottaa vastaan ilmapuntarin ja
-lämpömittarin raportit.
-
-Ne lupaavat erittäin kaunista, poutaista säätä, ja todettuaan, että
-Tiihosen renkipoika ohjesääntöjensä mukaisesti ryhtyy puhdistamaan
-rattaiden pyöriä ja kiilloittamaan likasuojuksia, palaa rehtori
-sänkyynsä ottamaan vielä pienen aamu-unen.
-
-Lopullisesti nousee hän Tiihosen kukon toisen kerran kiekaistua.
-
-Äskenmainitussa, osittain jo maan mustiin multiin vaipuneessa
-talovanhuksessa asuu eräs viipurilainen jarrumiehen leski, muuan vanha
-pariskunta, jota sanotaan Nahka-Paapaksi ja Nahka-Paapan mammaksi,
-ompelijatar Hilda Laine sisarineen, pari ryypiskelevää, mutta siitä
-huolimatta useimmiten yhtä janoista kuin nälkäistäkin käräjäkirjuria
-vaimoineen, ja lapsineen, sekä asioitsija Saksman perheineen, jota ei
-kotona ole muuta kuin ukko itse, leskimies, sekä yksi poika ja yksi
-tytär.
-
-Asioitsija Saksmanin perhe asuu juuri siinä päässä rakennusta, joka on
-portin vieressä ja siis ylimpänä. Tämäkin todistaa mainitun perheen
-varakkaimmaksi, sillä sen pään huoneet, juuri korkeamman asemansa ja
-siis laajempien näköalojensa vuoksi maksavat viisi markkaa enemmän
-kuussa kuin talon muut huoneet.
-
-Pihan perällä on sitäpaitsi rakennus, joka liittyy suoranaisena jatkona
-ulkohuoneisiin, niin että ulkoapäin on vaikea sanoa, missä ulkohuoneet
-loppuvat ja asuinhuoneet alkavat. Ja vaikeatapa sitä olisi aivan
-tarkoin määritellä sisästäkään päin. Täällä asuu muutamia epämääräisiä
-ukkoja ja akkoja, ja parilla akalla on lapsiakin, jotka meluavat kilpaa
-rottien kanssa rappeutuneissa vajoissa tai ovat piilosilla hernemaassa.
-Pihan koko keskiosa on nimittäin hernepeltona, jossa kullakin talon
-vuokralaisella on pari penkkiä.
-
-Päärakennuksen vuokralaisista availivat siis ikkunoitaan muut
-paitsi edellämainitut käräjäkirjurit, jotka eivät olisi saaneetkaan
-ikkunoitaan auki, kun maanpinnan läheisyys teki tuollaisen yrityksen
-mahdottomaksi Avatuista ikkunoista kurkisteli kadulle pörröisiä päitä
-ja haukottelevia naamoja. Ompelijatar pudisteli ulos sänkyvaatteitaan,
-ja jarrumiehen leski ripusti ikkunastaan kuivamaan lapsenriepuja.
-
-Saksmaneilla oli kadun puolella kaksi ikkunaa. Portinpuoleiseen, joka
-oli ollut auki koko yön, ilmestyi paitahihasillaan oleva noin 30 vuoden
-ikäinen mies, jolla oli tuuheat, ruskeat viikset ja hieman luisevat
-kasvot. Katse oli hajamielinen, mutta muuten muistuttivat silmät ja
-nenä haukkaa, joka valmiina lähtöön tarkastelee oksaltaan uuden päivän
-merkkejä ja tunnustähtiä.
-
-Ajuri Tiihonen ajoi ulos portistaan.
-
--- Huomenta! sanoi nuorempi Saksman ikkunastaan.
-
--- Huoment'! vastasi Tiihonen ja pysäytti hevosensa. -- Tulee kuuma
-päivä!
-
--- Tuntuu tulevan! myönsi ikkunassa olija. -- Torilleko se Tiihonen
-ajaa?
-
--- Laivarantaan, ilmoitti Tiihonen. -- Yöllä on tullut laivoja.
-
-Tämän lyhyen, mutta virkistävän keskustelun päätyttyä kiljaisi Tiihonen
-hevoselleen: "Ala ravata!", räpsäytti ohjasperiä ja ajoi tiehensä.
-
-Vähän ajan kuluttua käveli rannasta päin pitkin katua hitain askelin
-keski-ikäinen, tanakka ja hyvin puettu mieshenkilö, nähtävästi joku
-matkailija, joka uteliaasti ja mielenkiinnolla näytti tutustuvan
-paikkakunnan merkillisyyksiin. Saavuttuaan maahan vaipuvan
-notkoselkäisen talon kohdalle hän pysähtyi, katseli rakennusta kauan
-ja eri puolilta ja tervehti sitten Lauri Saksmania, joka yhä edelleen
-hengitti ikkunassa raikasta aamuilmaa.
-
--- Huomenta! sanoi vieras herrasmies.
-
--- Antakoon! vastasi toinen, joka oli koko ajan pitänyt muukalaista
-silmällä.
-
--- Onko tämä se talo, jota ennenmuinoin sanottiin "Neuvoksen
-aarrearkuksi"? kysyi vieras.
-
--- On, vastasi ruskeaviiksinen. -- Nykyään sanotaan tätä vain
-"Arkuksi", lisäsi hän sitten.
-
--- Tässä kai asuu asioitsija Saksman? kysyi tuntematon, nyppien
-mietteissään kultaisia kellonperiään.
-
--- Asuu, mutta hän lähti juuri kaupungille, vastasi nuorempi Saksman,
-katsellen toista entistä tarkemmin. -- Tulee kai parin tunnin kuluttua
-kotiin.
-
-Vieras kohotti lakkiaan, ikkunassa oleva Arkun asukas nyykäytti
-päätään, ja jäi haukansilmineen katselemaan, miten tuntematon hitain,
-varmoin askelin jatkoi matkaansa katua ylöspäin, pientä käsilaukkuaan
-heilautellen ja pysähtyen joka portin kohdalla katsomaan pihaan.
-
-Kaupunki läähätti tulisessa auringonpaahteessa, vaikka kello oli tuskin
-puolta kymmentä aamupäivällä.
-
-Rehtori Perander oli ollut tavallisella aamukävelyllään torilla,
-kysellyt maalaisilta kalanhintoja ja kuullut uutisia tutuilta
-isäntämiehiltä. Pellikkavaaran Simoselta oli sairastunut punatautiin
-kaksi lehmää ja hieho. Hieho ja toinen lehmä olivat parantuneet,
-mutta toinen lehmä, talon paras lypsäjä, oli kuollut lääkkeistä ja
-lääkitsemisestä huolimatta.
-
-Sitten oli rehtori käynyt laivarannassa katselemassa siellä vallitsevaa
-vilkasta vilinää. Yöllä oli tullut suuri laiva, pitkämatkaiset
-"Ilmatar" ja "Vedenneito" olivat lähteneet, huutopillejään mahtavasti
-törähytellen, kaukaisille vesille, ja lähipaikkakuntien liikennettä
-välittävät pienemmät laivat olivat saapuneet väkeä täynnä,
-toimeenpannen kaupunkia lähestyessään kauheat kilpa-ajot, jotka
-olisivat vähemmän suotuisissa olosuhteissa voineet hukuttaa sekä laivat
-että matkustajat.
-
-Lähtiessään kotiinsa aamiaiselle tuli rehtori Peranderia vastaan
-sama outo muukalainen, joka oli haastatellut ikkunassa ollutta Lauri
-Saksmania.
-
-Muukalainen pysähtyi ja sanoi tyynesti:
-
--- Päivää, Pessu! Rehtori Peranderia tällainen tuttavallisuus suuresti
-hämmästytti, jonka johdosta hän hämillään änkytti:
-
--- Minulla ei ole kunnia...
-
--- Ole vaiti! sanoi omituinen vieras huolettomasti. -- Kuinkas olet
-muuten viime aikoina voinut ja kuinka järkesi juoksee?
-
--- Tuota noin... Jaakkolako? huudahti rehtori.
-
--- Tuota noin... Jaakkola! vakuutti vieras, ojentaen lujan kouransa.
-
-Emme ehkä ihmettele kunnianarvoisan koulumiehemme hämmästystä, kun
-kuulemme, ettei hän ollut nähnyt lapsuutensa tappelu- ja sittemmin
-ylioppilastoveriaan kolmeenkymmeneen vuoteen.
-
--- Mistäs tulet? kysyi rehtori, kun ensimmäinen jälleennäkemisen
-synnyttämä ihastuksen puuska oli ehtinyt mennä ohi.
-
--- Amerikasta! vastasi toinen lyhyesti, osoittaen samalla merkitsevästi
-oikealla etusormellaan kultaisia kellonperiään. Sitten hän iski silmää,
-nauroi niin että katu kajahti ja tökkäsi samaisella etusormellaan
-rehtoria vatsaan.
-
-Kun nämä peräti merkilliset temput, jotka mahdollisesti sisälsivät
-kokonaisen elämäntarinan lyhyesti ja kuvaannollisesti esitettynä,
-olivat suoritetut, sanoi rehtori äkkiä jyrkästi:
-
--- Sinä tulet meille aamiaiselle!
-
-Tähän haasteeseen vastasi vieras vielä jyrkemmin:
-
--- Varmasti!
-
-Rehtori oli niin haltioissaan, että hän kotimatkallaan, luotettavien
-kaupunkilaisten todistuksen mukaan, käveli kolmea täysikasvuista
-henkilöä vasten ja olisi tallannut jalkoihinsa katukäytävällä
-leikkivän pienen lapsen, ellei kultaisilla kellonperillä kaunistettu
-amerikkalainen olisi ehtinyt pelastaa pienokaista sysäämällä rehtorin
-äkkiä syrjään.
-
-Tultiin rehtorin taloon.
-
-Pihalla, vanhojen ja tuuheiden puiden siimeksessä, vallitsi miellyttävä
-viileys. Korkea, vaaleanvihreäksi maalattu lauta-aita sulki pihan
-kadullakulkevien uteliailta katseilta. Puiden alla oli keinu, pöytä ja
-korituoleja.
-
--- Omako talo? kysyi Jaakkola.
-
--- Oma, vastasi rehtori.
-
--- Kelpaa sinun, vanha peruukki, asua! sanoi Jaakkola vakaumuksen
-lämmöllä ja läimäytti rehtoria käsilaukulla selkään.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Rehtori ja hänen vieraansa, Amerikasta palannut kansalaisemme ja
-kaupunkilaisemme Jaakkola, olivat syöneet lujan aamiaisen, ja nämä
-kunnioitusta ansaitsevat herrat istuivat nyt korituoleissa pihamaalla
-puitten katveessa, poltellen rehtorin pitkiä piippuja. Siinä
-lähistöllä istui nurmikolla rehtorin tytär, Anna-neiti, pitkänhuiskea,
-vaaleaverinen tyttö, kirjaillen pöytäliinaa.
-
-Herroilla oli paljon puhumista, sillä kolmessa vuosikymmenessä oli
-kummallekin ehtinyt tapahtua yhtä ja toista. Nyt tutustutti rehtori
-vierastaan kaupungin sisäiseen elämään ja nykyiseen asujaimistoon.
-
--- Svebeliuksen neidit ovat yhä edelleenkin kaupungin ylhäisimmät,
-hienoimmat ja arvokkaimmat henkilöt, kuten lähtiessäsikin.
-
--- Ja suurimmat juorukontit! liitti neiti Perander välihuomautuksen,
-nostamatta katsetta työstään.
-
--- Jaa, hm, se on valitettavasti totta sekin, myönsi rehtori silitellen
-harmaata partaansa. -- Joka tapauksessa on parasta, jos tahdot
-hengellesi rauhan, ettet millään tavoin rupea vetämään vastaköyttä
-heidän kanssaan.
-
--- Asuvatko he yhdessä? kysyi vieras, joka näytti kuuntelevan
-isäntäänsä aivan erikoisella mielenkiinnolla.
-
--- Kaksoiset Anna Kristina ja Mathilda Fredrika asuvat isänsä,
-senaattori ja ritari Svebeliuksen kuoltua siinä kirkkopuiston vieressä
-olevassa nelikulmaisessa talossa, joka on vastapäätä kirkkokaivoa.
-Nuorin, Fanny Margareta, jota sanotaan hieman omituiseksi, asuu
-erikseen Pastorinniemessä.
-
--- Kaksoisia sanotaan kaupungissa Antti-neidiksi ja Matti-neidiksi,
-selitti tytär nurmikolta. -- Kolmas heistä taas viettää maailmasta
-eristettyä elämää pienine omituisuuksineen ja hänellä on täysi työ
-puolustautuessaan maisteri Wahlin rakkaudenvimmaisilta hyökkäyksiltä...
-
--- Maisteri Wahlin! huudahti Jaakkola.
-
--- Älä Herran nimessä huuda niin kovaan! säikähti rehtori. -- Hän asuu
-tuon lankkuaidan toisella puolen, ja hänellä on vielä mainiot korvat
-niinkuin silmätkin. Se on merkillinen juttu, mutta kerron sen sinulle
-sitten sisällä, lupasi rehtori matalammalla äänellä. -- Luulenpa, että
-se vanha hyypiä kuuntelee nytkin tuolla aidan takana.
-
-Jaakkola istui pitkän aikaa otsa syvissä rypyissä kuin pohtien jotain
-salaperäistä arvoitusta. Sitten hän kysyi:
-
--- Olen ollut huomaavinani, että tässä kaupungissa on suunnattomasti
-rakennusmestareita... mistä ihmeestä niitä on tänne niin jumalattomasti
-sikiytynyt?
-
--- Varoihinsa päässyt talollinen myy maansa ja mantunsa, muuttaa
-kaupunkiin, ostaa tontin ja rakennuttaa sille talon -- tai korjauttaa
-ainakin kattoa tai lankkuaitaa, selitti rehtori. -- Sitten on hän
-rakennusmestari. Niitä on meillä nykyään viidettäkymmentä.
-
-
-
-
-IV
-
-
-Kaupunkilaiset, joiden on joskus tapana puhua pahaa toisistaan,
-väittävät maisteri Wahlia lähes satavuotiseksi, mutta se on aivan
-varmasti valetta. Maisteri Wahl erosi kolleganvirastaan lyseossa
-noin viisi vuotta takaperin täysin palvelleena ja nuhteettomana
-poikamiehenä, ja koska hän erotessaan oli kuudenkymmenenviiden
-vuoden ikäinen, niin käsittää jokainen, vaikkei olisikaan perehtynyt
-korkeampaan matematiikkaan, että maisteri Wahl on yhtä kaukana
-satavuotiaasta kuin 30-vuotias 60-vuotiaasta. Toinen seikka, joka
-voimakkaasti todistaa mainittua hataraa juorupuhetta vastaan, on se,
-että maisteri Wahl vasta kolme vuotta takaperin rakastui tulisesti
-nuorimpaan Svebeliuksen neitiin, siihen, joka asuu Pastorinniemessä.
-Onko kukaan tavannut korviaan myöten rakastuneita satavuotiaita? Me
-emme ainakaan ole tavanneet, emmekä suoraan sanoen halua tavatakaan,
-vielä vähemmän tehdä kertomustamme naurunalaiseksi haalimalla siihen
-moisia päästään vialla olevia muinaismuistoja.
-
-Maisteri Wahl oli siis tuskin 70 vuoden ikäinen, ja virallinen
-tilastokin todistaa, ettei sitkeän ja elinvoimaisen kansamme
-keskuudessa 70-vuotiaiden miesten -- eikä naistenkaan -- vihille
-astuminen suinkaan ole niin harvinainen tapaus, että siitä kannattaisi
-erityistä melua nostaa.
-
-Mutta vaikka se olisi kielletty rikoslaissamme, niin ei se tässä
-tapauksessa olisi vaikuttanut mitään asiaan, sillä kestettyään yli
-35-vuotisen tulikoetuksen lyseon alaluokkien enimmän kiusattuna
-koulumestarina oli maisteri Wahl tullut sitkeämmäksi kuin purukummi,
-ja jos hän sai päähänsä jonkin asian, niin ei sitä olisi saanut sieltä
-pois muulla kuin dynamiitilla.
-
-Iskettyään silmänsä neiti Fanny Margareta Svebeliukseen, joka silloin
-oli ainoastaan viidenviidettä ikäinen, oli maisteri Fredrik Wahl
-nukkunut hieman rauhattomasti seuraavan yön, pukeutunut aamulla
-hännystakkiin, jonka vasemmasta kainalosta oli sauma ratkennut, ja
-lähtenyt komea kukkakimppu sylissään ajamaan Pastorinniemeen.
-
-Jos harjasniskainen vuorenpeikko olisi tullut rytisten sisään
-suljettujen ovien läpi ja vaatinut Fanny-neitiä peikottarekseen,
-niin ei tämä arka, herkkä ja ylenmäärin tunteellinen neito olisi
-voinut enemmän kauhistua kuin päästyään selville siitä, mitä
-maisteri Wahlin vierailu oikein tarkoitti. Neiti Svebelius pyörtyi
-silmänräpäyksessä ja taloon oli haettava lääkäri. Maisteri Wahl,
-joka luuli äkillisen ilon lyöneen hänen lemmittynsä tajuttomaksi,
-lähti kotiinsa hyvin tyytyväisenä ensimmäisen rynnäkkönsä oivalliseen
-tulokseen, riisui hännystakin yltään ja meni nukkumaan. Seuraavana
-aamuna hän arveli rakastettunsa voimistuneen sen verran, että voisi
-painaa hänet sydäntään vasten, mutta portissa tuli häntä vastaan roteva
-sairaanhoitajatar ja paksuniskainen renki, jotka ilman pitempiä puheita
-tarttuivat maisterin käsivarsiin ja taluttivat hänet ulos portista,
-ilmoittaen hänelle talon emännän ehdottoman ja jyrkän kiellon astumasta
-enää milloinkaan Pastorinniemen portin sisäpuolelle. Maisteri Wahl
-esitti heti mitä pontevimman vastalauseensa, mutta sitä ei otettu
-ensinkään huomioon, ja portti paukahti lukkoon aivan hänen nenänsä
-edessä.
-
-Tultuaan kuukauden kuluessa joka päivä, joskus kahdestikin päivässä
-samalla tavoin talutetuksi Pastorinniemen portin ulkopuolelle,
-näkemättä tänä aikana kertaakaan edes rakastettunsa hameenlievettä,
-alkoi maisteri Wahlille vähitellen selvitä, ettei hän tätä tietä
-ainakaan mitään pikaista voittoa saavuttaisi. Mutta jos joku luulee,
-että tämä havainto olisi vaikuttanut jollain tavoin jäähdyttävästi
-maisterin tunteisiin, niin erehtyy hän perin pohjin. Päinvastoin se
-oli kuin tulta tappuroihin. Turhaanpa olisikin tämä kokenut koulumies
-viidenneljättä ajastajan kuluessa takonut oppilaittensa enimmäkseen
-melkoisen visaisiin päihin lauseita sellaisia kuin "ahkeruus kovan
-onnen voittaa, ahkeruus unenkin estää", ellei hän olisi näitä vihdoin
-itsekin oppinut.
-
-Maisteri Wahl teki kuten moni muukin suuri sotapäällikkö:
-hyökkäyksensä tultua takaisin lyödyksi hän alkoi varustautua
-uusiin sotatoimenpiteisiin järjestelmällisellä ja perusteellisella
-pommituksella. Hän sulkeutui kokonaan huoneeseensa ja laati siellä joka
-päivä kymmenen arkin pituisen rakkaudenkirjeen, joka olisi tuottanut
-kunniaa paljon nuoremmillekin kosiomiehille. Ja saatuaan mielipahakseen
-kuulla, että Pastorinniemessä sytytettiin uunit hänen kirjeillään
-niitä edes avaamatta, hän opetteli väärentämään käsialaansa ja lähetti
-kirjeensä milloin mistäkin postitoimistosta, osoittaen tällöin vallan
-hämmästyttävää kekseliäisyyttä.
-
-Maisteri Wahl vainosi Fanny-neitiä kirkossa ja teatterinäytännössä,
-iltamissa ja hautajaisissa, sanalla sanoen kaikissa tilaisuuksissa,
-joissa hän vain voi päästä sydämensä kuningattaren lähettyville.
-Vihdoin ei viimemainittu uskaltanut liikkua kaupungilla tai kaupungin
-ympäristöllä muulloin kuin milloin tiesi kiusanhenkensä syystä tai
-toisesta poistuneen kaupungista. Mutta kosijapa oli niin ovela, että
-koetti visusti salata tuollaiset matkansa, milloin hän sattui sellaisia
-tekemään.
-
-Vaikka Pastorinniemen hallitsijatar olikin julistanut valtakuntansa
-täydelliseen piiritystilaan maisteri Wahliin nähden, onnistui
-viimemainitun kuitenkin tunkeutua tuohon häneltä kiellettyyn, mutta
-hänen niin himoitsemaansa paratiisiin. Olipa hän päässyt heittäytymään
-Fanny-neidin jalkoihinkin, ennenkuin viimemainitun hätähuudot kutsuivat
-hyvinharjoitetun palvelusväen paikalle antamaan tarmokkaalle kosijalle
-pikaisen, ehkä hieman kovakouraisenkin lähdön.
-
-Kaupunkilaiset olivat tätä itsepintaista taistelua seuranneet pari
-vuotta mitä suurimmalla mielenkiinnolla, mutta ihmiset tottuvat
-kaikkeen, eikä tähän juttuun oltu viime aikoina kiinnitetty mitään
-erikoista huomiota muulloin kuin milloin maisteri oli keksinyt jonkin
-aivan uuden, entisiäkin nerokkaamman sotajuonen.
-
-Paitsi maisteri Wahlia pelkäsi Fanny-neiti tulipaloa, likaisia ja
-resuisia kerjäläisiä sekä basilleja. Niinpä hän ei tarttunut mihinkään
-muuten kuin hansikkaat kädessä, ja kaupungin rouvat kertoivat hänen
-hansikkaat kädessä kylpevänkin.
-
-Muuten hän oli kaikin puolin hyvä ihminen.
-
-Jaakkola, joka toistaiseksi asui rehtori Peranderin luona, päätti käydä
-tervehtimässä Svebeliuksen neitejä, kaksoisia nimittäin, ja toteuttikin
-heti tämän päätöksensä. Vanhat kaupunkilaiset, jotka ovat kuuluisia
-hyvästä muististaan, kertoivat hänen ylioppilasvuosinaan heitä
-hieman hakkailleenkin. Olkoonpa sen väitteen todenperäisyyden laita
-miten tahansa, niin varmaa ainakin on, että hra Jaakkola sai hyvän
-vastaanoton, koskapa hän palattuaan lausui rehtori Peranderille:
-
--- Tuhlaajapoika ja entinen sikopaimen ei saanut parempaa vastaanottoa
-isänsä tykönä kuin minä tässä kaupungissa.
-
-Aivan samaa mieltä kaupunkilaistemme vieraanvaraisuudesta ei hra
-Tuulonen aluksi ollut.
-
-Selvittyään ajuristaan hän astui seurahuoneen eteiseen katkeralla
-mielellä, jota ei ollut omiaan lieventämään se kylmähkö varovaisuus,
-jolla hotellin palvelusväestö näytti suhtautuvan sekä häneen että hänen
-vaatimattomaan matkalaukkuunsa. Varsinkin viimemainittua tarkastelivat
-sekä ovenvartia että hra Tuulosta huoneeseensa ohjaava siivoojatar
-varsin kriitillisesti.
-
-Tuodessaan päiväkirjan nimen kirjoittamista varten siivoojatar lausui
-kaiken kukkuraksi toivomuksen, että herra Tuulonen suorittaisi maksun
-huoneestaan etukäteen.
-
--- Luuletteko minua rosvoksi?! kuohahti hra Tuulonen.
-
-Ei, ei suinkaan. Siivoojatar päinvastoin koetti saada hra Tuulosen
-vakuutetuksi siitä, että hänellä omasta puolestaan oli varsin korkeat
-käsitykset hra Tuulosen persoonasta, mutta pysyi kuitenkin yhä
-edelleen väitteessään, että matkustajat, joilla ei ole matkatavaroita,
-suorittavat maksun etukäteen.
-
--- Mikäs tämä sitten on? kysyi hra Tuulonen, viitaten pieneen
-matkalaukkuunsa, mutta siivoojatar loi niin merkillisen katseen tuohon
-esineeseen, että hra Tuulonen punastui niskaan asti, kaivoi kukkaronsa
-ja maksoi kolme markkaa, yhden vuorokauden vuokran.
-
--- Kauempaa en aio tässä pesässä viipyä, sanoi hän maksaessaan.
-
--- Jaha, kiitos! sanoi siivoojatar ja läksi, mutta kääntyi ovessa
-ilmoittamaan:
-
--- Ruokasali on tämän käytävän päässä, vasemmalla.
-
-Herra Tuulonen katseli ympärilleen. Huone oli ikävän näköinen,
-ikkunaverhot tupakansavusta mustat, tuolipahaiset narisivat
-arveluttavasti ja seinäpaperit olivat parista paikasta halkeilleet.
-Näköala oli pihan puolelle. Pihalla oli rattaita, vesitiinuja,
-kumollaan olevia tyhjiä pakkilaatikoita ja olutkoreja ynnä muuta
-samanlaista sekatavaraa. Avonaisesta ikkunasta kantoi tuulenhenki
-sisään paistin ja sipulin käryä, ja savuisten ikkunaverhojen poimuihin
-oli sotkeutunut paarma tai ampiainen, joka pörisi siellä vimmatusti.
-
-Nuori kirjailijamme, joka oli vaipunut surunvoittoisiin katselmuksiin,
-muisti paistinkärystä, ettei hän ollut syönyt vielä aamiaista. Hän pesi
-silmänsä, katseli henkeviä kasvojaan seinällä olevasta peilistä, joka
-vääristi ja muokkasi ne vielä henkevämmiksi, melkeinpä peloittaviksi,
-ja lähti sitten etsimään ruokasalia, jonka hän helposti löysikin
-käytävän päästä kuuluvan lasien ja lautasten helinän opastamana.
-
-Suurehkossa, verrattain upeassa ruokasalissa aterioi osa
-kaupunkimme henkiseen ja rahaylimystöön kuuluja punakoita, hikisiä
-herrasmiehiä. Siellä, erään ikkunan luona olevan pöydän ääressä istui
-viskaalikin seurueineen. Herroilla oli pöydillä olevista mahtavista
-olutpuolikaspattereista päättäen enemmän jano kuin nälkä, mutta eihän
-se vuodenaikaan katsoen ollutkaan mikään ihme.
-
-Kirjailija, jota vaivasi se kiinteä huomio, jota paikkakunnan
-alkuasukkaat hänelle ensin omistivat, astui nurkassa olevan yhteisen
-voileipäpöydän ääreen, hieroi valkoisia, lihavahkoja käsiään toisiaan
-vasten ja tarkasteli arvostelevasti voileipäpöydän laitoksia. Niitä
-vastaan ei hänellä ollut mitään muistuttamista, sillä alkuasukkaat
-olivat kyllä opettaneet ravintoloitsijan kohtelemaan heidän vatsojaan
-niille tulevalla arvonannolla ja huolenpidolla. Sitten hän latoi
-lautaselleen kunnioitusta herättävän määrän maukkaita ja ravitsevia
-ruokatavaroita, valitsi joutilaan pöydän, tilasi asiaankuuluvat ryypyt
-ja oluet ja alkoi ruokkia ruumistaan.
-
-Viereisestä huoneesta kuului suljettujen ovien takaa myöskin lautasten
-ja haarukoiden kilinää, kovaa puheensorinaa, naurua ja tuolien kolinaa.
-
-Äkkiä muut äänet vaikenivat, kuului vain matalaa mutinaa, kunnes
-sekin lakkasi, ja täten syntyneestä hiljaisuudesta puhkesi ilmoille
-jonkinlainen kvartettilaulu, koskapa siinä oli huomattavissa sekä
-ylempiä että alempia ääniä:
-
-    "Lö-kö-kö-kö Lökkönen,
-    Mö-kö-kö-kö Mökkönen
-    Läksivät laivalle, lai-lai-laivalle..."
-
-Herra Tuulonen kuunteli tätä kaunista laulua ja katsoi sitten kelloa,
-joka oli vasta neljänneksen yli 11 aamupäivällä. Laulajat olivat siis
-ehtineet jo melkoisen pitkälle, vuorokauden aikaan katsoen.
-
--- Mikä huone tuo on? kysyi hän tarjoilijattarelta.
-
-Laiha ja laihuutensa lisäksi vielä ankarasti kureliiviin kiristetty
-tarjoilijatar, ensimmäinen ihminen tässä kaupungissa, joka oli
-kohdellut kirjailijaa hänelle kuuluvalla arvonannolla, vaikkakin ehkä
-hiukan liian tuttavallisesti herra Tuulosen mielestä (joka oli ottanut
-vasta kaksi ryyppyä), sanoi että viereinen huone oli pienempi ruokasali.
-
--- Kutka siellä oikein laulavat? tiedusteli nuori mies senjälkeen
-otsaansa rypistäen.
-
--- Rakennusmestarit tietysti! Rakennusmestarit aloittavat aamiaisensa
-syönnin aina kello yhdeksän aikaan, heti kun ravintola on avattu, ja
-alkavat laulaa puoli kahdentoista tienoissa.
-
--- Olisipa hauska nähdä sellaisia herroja, sanoi kirjailija
-suvaitsevasti hymyillen. -- Voinko minä jatkaa aamiaistani tuolla
-toisessa salissa?
-
--- Se käy kyllä päinsä, sanoi tarjoilijatar.
-
-Parin minuutin kuluttua oli palveleva neitonen kattanut hänelle
-pienen pöydän viereisen salin ovinurkkaan, ja pihviä syödessään oli
-kirjailijalla tilaisuus tarkastella sitä valittua ja äänekästä seuraa,
-joka kolmen yhteenliitetyn pöydän ääressä huoneen toisessa päässä oli
-aloittanut aikamoiset juomingit.
-
-Pöydän päässä istui pitkä, luiseva, pitkäpartainen ukko, jonka
-sinipunertava kotkannenä loisti huomattavasti valkeata täysipartaa
-vasten. Parta ulottui liivin puoliväliin, paksujen, hopeisten
-kellonvitjojen kohdalle, antaen omistajalleen varsin arvokkaan,
-patriarkaalisen ulkonäön. Muut pöydän ääressä istujat olivat lihavia,
-punoittavia ja hikisiä keski-ikäisiä miehiä, jotka tuntuivat ehtineen
-kallistaa jo monta lasia, huolimatta siitä, että ravintola oli vasta
-kolmatta tuntia auki.
-
-Aluksi eivät rakennusmestarit kiinnittäneet mitään huomiota uuteen
-tulokkaaseen. Mutta neljännestunnin kuluttua nousi kaikkein lihavin
-heistä, astui hiukan epävakaisin askelin herra Tuulosen luo, joka
-kateellisena oli kuunnellut juomaseuran kerskauksia rikkauksistaan,
-teki kumarrusta tarkoittavan liikkeen ja sanoi vähän sammaltaen:
-
--- Anteeksi, nimeni on Retunen... rakennusmestari Retunen...
-
-Herra Tuulonen nousi, vastasi tervehdykseen kohteliaasti, puristi herra
-Retusen pehmeätä, hikistä kättä ja esitteli itsensä:
-
--- Tuulonen, kirjailija.
-
-Kuullessaan herra Tuulosen arvonimen näytti rakennusmestari Retunen
-tulevan mieluisasti yllätetyksi ja selitti kovasti anteeksipyydellen,
-että hänen tarkoituksensa oli ollut pyytää herra kirjailijaa samaan
-pöytään.
-
--- Mutta mitä nämä toiset herrat...?
-
-Toiset herrat, jotka olivat kuunnelleet keskustelua, ilmoittivat
-meluten herra Retusen esiintuoneen koko pöytäseuran yksimielisen ja
-hartaan toivomuksen.
-
-Koska kirjailija Tuuloselle oli aina erittäin mieluista päästä
-rahakkaiden ja alkoholipitoisten juomien nauttimista harrastavien
-kansalaisten seuraan, niin ei hän tehnyt mitään esteitä.
-
-Rakennusmestareilla puolestaan ei ollut katumisen syytä, sillä kun
-heidän melkoisesti rajoitettu pöytälauluvarastonsa oli lopussa, opetti
-kirjailija heille uusia, kerrassaan erinomaisia.
-
-Mennessään kello yhden aikaan uimaan pysähtyi rehtori Perander
-seurahuoneen kohdalla kuuntelemaan pienemmästä ruokasalista lainehtivaa
-melua. Siellä veteli rakennusmestarikuoro äsken oppimaansa, sittemmin
-kansanlauluksi muuttunutta veisua:
-
-    "Eipä meittiä.
-    Ei piru saa.
-    Taivaassa meitill' on torpanmaa".
-
-Ja bassot vakuuttivat möristen:
-
-    "Piru ei saa.
-    Ja eikähän se saa,
-    Kun taivaassa meitin on torpanmaa".
-
-
-
-
-V
-
-
-Jaakkola saapui tervehtimään vanhaa tuttavaansa ukko Saksmania.
-
-Ukko Saksmania ei meidän tässä tarvitse tarkemmin esitellä, sillä hän
-on juuri se sama valkopartainen, kyömynenäinen kunniavanhus, joka
-edellisessä luvussa istui musikaalisten rakennusmestarien pöydässä
-puheenjohtajan paikalla.
-
-Siihen oli hänellä täysi oikeus, sillä hän oli ensiksikin
-rakennusmestariyhdistyksen kunniajäsen ja toiseksi saman arvoisan
-yhdistyksen kunnioitettu puheenjohtaja. Aluksi oli hieman epäröity,
-voitaisiinko miestä, joka ei itse ole rakennusmestari, valita
-rakennusmestariyhdistyksen päämieheksi, mutta ukko Saksman iski
-silloin nyrkkinsä pöytään ja ilmoitti maatilanomistajana ollessaan
-rakennuttaneensa kartanoon hyvän, ensiluokkaisen ja ihka uudenaikaisen
-kivinavetan.
-
--- Kuka teistä, herrat yli-insinöörit, kykenee rakentamaan
-ensiluokkaisen kivinavetan? oli ukko Saksman kysynyt musertavan
-ivallisesti.
-
-Nöyryytetyt rakennusmestarit olivat luoneet katseensa seurahuoneen
-lattiaan ja valinneet ukko Saksmanin puheenjohtajakseen. He olivat
-hänelle suuressa kiitollisuuden velassa, sillä ukko Saksman,
-joka vielä vanhoilla päivilläänkin oli terävä kuin partaveitsi,
-ajoi rakennusmestarien lukuisat ja monesti erinomaisen sotkuiset
-talonkauppajutut kolme kertaa huokeammalla kuin kaupungin asianajajat
-ja muut tuomarismiehet, jotka ukko Saksman sitäpaitsi useinkin
-armottomasti höyhensi.
-
-Tultuaan siihen notkoselkäiseen, maahan vajoavaan taloon, jota
-sanottiin Arkuksi, meni Jaakkola sisään portista, tarkasteli pihassa
-olevaa hernemaata, astui sisään ensimmäisistä rapuista ja koputti.
-
--- Sisään!
-
-Jaakkola huomasi tulleensa pieneen keittiöön, josta nuori, veikeä
-tyttö, silminnähtävästi ukko Saksmanin tytär, ohjasi hänet kamariin.
-Siellä otti hänet vastaan Lauri Saksman, ja kun Jaakkola oli
-esittäytynyt tälle kunnon miehelle, selitti Saksman nuorempi:
-
--- Isä on jossain rakennusmestarien kanssa -- luultavasti
-seurahuoneella -- mutta tulee kai pian. Ukko ei tosin enää juuri
-paljon ryyppää, on tullut varovaiseksi, kun ikääkin on karttunut jo
-paljonlaiseen, mutta hän on niin kaikki kaikessa tämän kaupungin
-rakennusmestareille, etteivät ne osaa edes lasia kallistaa, ellei ukko
-ole mukana.
-
--- Täällä onkin paljon rakennusmestareita, sanoi Jaakkola.
-
--- Onhan niitä, myönsi nuorempi Saksman, tappaen ikkunasta sisään
-lentäneen kärpäsen suoraan lennosta ja jatkaen tämän taidonnäytteensä
-jälkeen: -- Oikeastaan ne ovat vain tavallisia talonomistajia, mutta
-joku niistä keksi ensin itselleen rakennusmestarin arvonimen, ja
-toiset seurasivat heti esimerkkiä. Varsinaisia rakennusmestareita on
-kaupungissa vain kaksi, ja erotukseksi rakennusmestariyhdistyksen
-jäsenistä rupesivat he nimittämään itseään arkkitehdeiksi.
-
-Sitten ilmaisi nuori mies olevansa rakennusmestarien kruununperillinen
-ja valmistautuvansa siihen tärkeään tehtävään, joka häntä odotti,
-oleskelemalla kotonaan viisaan levossa, ryöväriromaaneja lukien ja
-kärpäsiä tappaen, jossa viimemainitussa urheilussa hän vakuutti
-saavuttaneensa erinomaisen taidon. Kuultuaan, että Jaakkola aikoi ostaa
-itselleen talon, hän sanoi:
-
--- Siinä suhteessa ette voi saada parempaa neuvonantajaa ja apulaista
-kuin isä-ukko on. Hän tuntee tämän kaupungin talot paremmin kuin omat
-taskunsa.
-
-Samassa tulikin sisään ukko Saksman. Hän käveli vielä pää pystyssä ja
-silmät kirkkaina, ja lukuunottamatta sinipunertavaa könkönenää oli
-hänen kasvoillaan hyvä väri.
-
-Hän puristi voimakkaasti Jaakkolan kättä ja sanoi:
-
--- Olet ollut kauan poissa!
-
--- Olenhan minä, myönsi vieras.
-
--- Ukko Saksmania on sen ajan kuluessa monessa liemessä keitetty, mutta
-ukko on vielä ukko! sanoi vanhus, heittäytyen istumaan keinutuoliin
-ja alkaen kiivaasti keinua. -- Vielä ei ole ukon selkää notkistettu,
-vaikka seurapiiri onkin sitten viimenäkemän ehkä tullut hieman
-sekalaisemmaksi. Kuinka sinua on onnistanut?
-
--- Noh, kohtalaisesti, kiitos kysymästä.
-
--- Miljoona?
-
--- Vähemmän.
-
--- Satatuhatta?
-
--- Enemmän.
-
--- No niin, enempää ei minun tarvitse tietääkään. Kaupungilla
-kerrottiin, että sinä olet kerännyt itsellesi miljoonan. En sitä
-uskonut, -- arvelin puoletkin riittävän -- ja lisäsin siitä syystä
-omasta puolestani toisen miljoonan. Niin että sinä olet nyt kahden
-miljoonan mies. Rakennusmestariyhdistys, joka tapansa mukaan oli
-jonkinverran väkijuomien liikuttama, olisi valinnut sinut heti
-kunniajäsenekseen, mutta kun otaksuin, ettet ehkä erikoisemmin
-välittäisi tuosta kunniasta, sain sen tällä kertaa ehkäistyksi. Mutta
-yhdistyksemme ovet ovat sinulle avoinna, ne ovat sinulle selkosen
-selällään... ha ha ha!...
-
-Vanhus räjähti kauheaan nauruun, niin että keinutuoli natisi
-liitoksissaan.
-
-Saksmanilta lähdettyään käveli Jaakkola jonkin aikaa kaupungilla,
-ennenkuin palasi rehtori Peranderin asuntoon. Hän mietti mielessään
-äskeistä vierailuaan ja hänen täytyi myöntää, ettei hän nuorempaan
-Saksmaniin nähden ollut oikeastaan tullut hullua hurskaammaksi. Ukko
-oli entisellään, vuodet eivät tosiaankaan olleet näkyneet hänen
-selkäänsä notkistaneen, mutta pojasta ei saa selvää, onko hän kala vai
-lintu, suuri filosoofi vaiko suuri lurjus ja laiskajaakko. Missään
-tapauksessa hän ei ollut mikään tusinaihminen.
-
--- Mutta tyttö oli vietävän nätti! ajatteli Jaakkola lopuksi. --
-Mistähän on semmoinen huuhkaja kuin ukko Saksman moisen tytön saanut?
-
-Jaakkola oli saapunut kaupungin vanhan kivikirkon luo, johon häntä
-liittivät monet lapsuudenmuistot. Kirkkomaan portti oli lukossa, jonka
-johdosta hän kiersi kirkon takana olevaan pieneen puistikkoon ja
-istahti penkille puitten siimekseen katselemaan leikkiviä lapsia.
-
-Hiekkaläjällä istui pari valkotukkaista poikaa syvämietteisesti
-keskustellen. Toisella pojalla oli yllään punaiset uimahousut, toinen
-oli aivan alasti, sillä hän oli, merkillistä kyllä, ripustanut housunsa
-kuivamaan syreenipensaan oksalle.
-
--- Sinun isäsipä ei ole rakennusmestari, sanoi housuton poika.
-
-Punahousuinen mietti kauan tätä surullista, mutta nähtävästi
-kieltämätöntä asianhaaraa. Sitten keksi hän sopivan vastauksen.
-
--- Sinun isälläsipä ei ole suurta sikaa.
-
--- Eihän sinunkaan isälläsi ole, väitti housuton.
-
--- Onpas! noin iso sika!
-
-Punahousuinen levitti laihat käsivartensa. Housuton oli lyöty.
-
-Ja nauttien täysin siemauksin voitostaan huudahti punahousuinen
-haaveillen:
-
--- Sitten se meidän iso sika tapetaan jouluksi ja me saamme sianpaistia!
-
-Äänettömyys. Housuton kaiveli hiekkaläjää murheellisen näköisenä. Mutta
-äkkiä hänen kasvonsa kirkastuivat:
-
--- Meilläpä on koira, Musti!
-
--- Entäs sitten? kysyi punahousuinen, joka ei näyttänyt ymmärtävän,
-mihin toinen tähtäsi.
-
--- Me tehdään Mustista paistia jouluksi ja syödään Musti!
-
-Tämä näkökohta saattoi toisen aluksi hämilleen. Pian hän kuitenkin
-äkkäsi:
-
--- Tepä kuolette, jos syötte koiranlihaa!
-
-Housuton oli nyt kuitenkin ilmeisesti voitonpuolella tässä väittelyssä
-ja huudahti:
-
--- Jos me kuolemme, niin sitten me pääsemme taivaaseen!
-
--- Oikein, poikani, pidä sinä vain puoliasi! sanoi Jaakkola, joka oli
-hyväksyvästi kuunnellut housuttoman esittämiä väitteitä.
-
--- Täälläkö sinä setä leikit pikkupoikien kanssa! sanoi Anna Perander,
-joka tuli puistikon poikki yllään keveä kävelypuku ja olkihattu. --
-Odotimme sinua isän kanssa kahville, mutta sinua ei näkynyt eikä
-kuulunut.
-
--- Kuule, poika, pane housut jalkaasi, kun naisväkeä tulee! sanoi
-Jaakkola alastomalle pojalle. -- Pistäysin tuolla ukko Saksmania
-tervehtimässä.
-
--- Vai niin, sanoi Anna. -- Ukko on kai entisellään? kysyi hän sitten
-välinpitämättömällä äänellä.
-
--- Entisellään oli. Ja taitaa entisellään pysyäkin loppuun asti.
-Hänellä on hyvin miellyttävä tytär, mikä hänen nimensä taas olikaan?
-
--- Martta. Onhan hän kyllä miellyttävä tyttö.
-
--- Tunnetko häntä tarkemmin?
-
--- Olimmehan me samoilla luokilla tyttökoulussa.
-
--- Seurustelette kai yhä edelleenkin ahkerasti keskenänne?
-
--- No, eipä juuri... isä ei pidä Saksmaneista, vastasi Anna vältellen.
-
-Anna Perander ja Jaakkola lähtivät kävelemään kotia kohti. Aurinko
-alkoi tehdä laskuaan ja miljoonat hyttyset tanssivat sen kultaisissa
-säteissä iltatanssiaan. Lehmät oli tuotu kaupungin laitumelta ja
-melkein jokaisesta pihasta kuului karjan kellojen kotoinen kilkatus ja
-kalkatus.
-
-Sepän- ja Kellonsoittajankadun kulmassa tuli heitä vastaan omituisen
-näköinen pitkä mies yllään kulunut, mutta huolellisesti harjattu puku.
-Hänellä oli jonkinlainen hunningolle joutuneen Mefiston piikkipartainen
-naama, suuret kravunsilmät ja hieman kiero nenä. Hän käveli yksin,
-kädet seläntakana, päätään keikutellen, mutisten jotain puoliääneen
-ja salaperäisesti naurahdellen. Anna Peranderin ja Jaakkolan kohdalle
-tultuaan hän säpsähti, muuttuen samalla silmänräpäyksessä vakavan
-ja tärkeän näköiseksi, käänsi päänsä poispäin, kurotti kaulaansa
-ja venytti leukaansa, kuin olisi hänellä ollut kaulassaan paisuma,
-joka kaulukseen sattuen tuotti hänelle kipua. Samalla hän kohenteli
-kalvosimiaan ja astui jäykkänä muutamia askelia.
-
-Jaakkola ei voinut olla katsahtamatta taakseen ja ennätti parhaiksi
-huomata jännityksen taas ikäänkuin laukeavan omituisen herran kasvoilta
-ja hänen jatkavan matkaansa polviaan hieman notkutellen, hyräillen
-jotain ja vasemmalla kädellään salaa tahtia lyöden.
-
--- Kuka hän oli? kysyi Jaakkola.
-
--- Tehtailija Takkulan poika. Isä kuoli, jättäen jälkeensä suuren
-omaisuuden, lähes puoli miljoonaa. Poika muutti heti kaikki rahaksi
-ja lähti Parisiin. Kahdeksaan vuoteen ei hänestä kuulunut muuta kuin
-joskus kaukaista humua. Sitten hän ilmestyi kerran kotimaahansa
-pennitönnä ja tuollaisena kuin hänet näit. Sukulaiset pitävät hänestä
-nyt huolta. Mitä kaikkea hänelle lienee Parisissa tapahtunut, sitä ei
-kukaan tiedä, mutta rahoistaan hän siellä ainakin pääsi -- ja vähästä
-järjestään.
-
--- Hänet olisi hirtettävä! sanoi Jaakkola.
-
-
-
-
-VI
-
-
-Kaupungissamme ja tässä kertomuksessamme "Arkun" nimellä tunnetun talon
-pihamaalla telmivät lapset hernemaassa, ja jarrumiehen leski ilmestyi
-huoneistonsa ovelle, kiljuen:
-
--- Pääsettekö pois, kakarat, sieltä hernemaasta! Sotkevat riettaat
-nuo muutamat vaivaiset herneenvarret... ei annettaisi köyhälle edes
-niistäkään iloa!
-
-Nahka-Paapa kömpi pihan poikki keppinsä varassa ja itsekseen mutisten.
-
--- Menkää, Paapa kulta, ajamaan pois nuo hävyttömät pennut tuolta
-hernemaasta, rukoili jarrumiehen leski mairitellen Nahka-Paapaa. --
-Menkää nyt, Paapa kulta, kun teillä on noin vahva keppikin. Eivätkö
-liene jo sotkeneet Paapankin herneitä viimeistä vartta myöten! lisäsi
-hän sitten viekkaasti, saadakseen Nahka-Paapan omasta kohdastaankin
-innostumaan asiaan.
-
-Nahka-Paapa vihasi pihanperäläisten lapsia sammumattomalla vihalla,
-joten jarrumiehen lesken ehdottama tehtävä ei ollut hänelle suinkaan
-vastenmielinen. Keppi pystyssä hän hyökkäsi hernemaahan nopeudella,
-jollaista ei olisi odottanut hänen ravistuneilta liikuntovälineiltään.
-
-Puoli tusinaa likaisia, resuisia lapsia, jotka kuuluivat pihan perällä
-asustavan Sikasen huonekuntaan, pakeni parkuen hernemaasta, josta näkyi
-Nahka-Paapan harmaa, lahoa kantoa muistuttava pää ja sen yläpuolella
-heilahteleva ryhmysauva.
-
-Lasten huuto ja kiljunta kutsui näyttämölle Sikasen akan. Hän ilmestyi
-eräälle ovelle siinä hökkelirivissä, joka käsitti ulkohuoneet ja
-pihanperäläisten asunnot.
-
--- Mitä se Nahka-Paapa lapsiraukkoja ajelee! huusi Sikasen akka
-vihaisella äänellä ja nyrkkiään heristellen.
-
--- Pitäkää kurissa pentunne älkääkä päästäkö niitä hernemaahan
-pahojaan tekemään! neuvoi jarrumiehen leski. -- Ei ole kohta yhtään
-herneenvartta pystyssä, kun nuo teidän elävät siellä kaiket päivät
-sotkevat!
-
--- Kuka siellä on sotkenut! huusi Sikasen eukko. -- Katsokaa nyt itse,
-mitä jälkeä tuo teidän Nahka-Paapanne tekee! Syytetään sitten köyhän
-lapsia, kun ensin usutetaan tuo ukonrähjä hävityksen tekoon!
-
-Sikasen eukko oli tavallaan oikeassa, sillä Nahka-Paapa teki tosiaankin
-ikävää jälkeä hernemaassa, kompuroidessaan pitkin penkkejä ja
-kompastuessaan niihin vähän väliä.
-
--- Tulkaa jo pois, Paapa kulta! huusi jarrumiehen leski.
-
-Ukko Saksman oli ilmestynyt portailleen ja näytti suuresti nauttivan
-tapahtumasta ja siihen liittyvästä ajatustenvaihdosta.
-
-Nahka-Paapa kömpi esiin hernevarsikosta kuin mikäkin tonttu, mutisten
-ja mutisten.
-
--- Aina ne vain vainoovat lapsiraukkoja... ei se köyhän lapsi saisi
-leikkiäkään... tulkaa sisään lapsikullat! mankui Sikasen eukko. --
-Älkää itkekö, lapsiraukat, tulkaa sisään niin saatte äidiltä voileipää!
-
--- Kuka heitä tässä on vainonnut, mutta mitäs ette ensinkään pidä
-kurissa puoskianne! huusi jarrumiehen leski.
-
--- Väy väy väy! huusivat lapsiraukat.
-
--- Tuolla tavalla näet vänkyttävät vanhemmille ihmisille vasten silmiä!
-vetosi jarrumiehen leski ukko Saksmaniin, mutta viimemainittu nauroi
-vain täyttä kurkkua.
-
--- No nythän se kuuluu sen entisen Jaakopsonninkin poika tulleen
-takaisin Amerikasta? tiedusteli jarrumiehen leski ukko Saksmanilta.
-
--- Tulihan se, myönsi ukko, pyyhkien naurunkyyneleitä poskiltaan.
-
--- Tuo Hilda Laine kertoi, että oli se amerikkalainen jo teilläkin
-käynyt?
-
--- Kävihän se, sanoi ukko, sytytellen sikariaan ja istuutuen portaille
-päivää paistattamaan.
-
--- Hölyävät näet kaupungilla, että sillä olisi viisi miljoonaa...
-tietääkö herra Saksman, onko siinä mitään perää?
-
--- Valetta se on! sanoi ukko.
-
--- No sitähän minäkin sanoin, innostui leskiakka. -- Mistä ne
-semmoiset rikkaudet yhdelle ihmiselle tulisivat! Eihän sillä
-Takkula-vainajallakaan kuulu olleen niin paljoa, vaikka oli semmoinen
-pohatta?
-
--- Niin, valetta se on, toisti ukko Saksman rauhallisesti, pöllytellen
-paksuja savuja. -- Saatte sanoa minun vastuullani kenelle tahansa, joka
-niistä Jaakkolan miljoonista puhuu, ettei hänellä ole päälle kahden
-miljoonan.
-
--- Vai ei ole kuin kaksi... no sitähän minäkin. Mutta onpa sitä
-siinäkin... on maar sitä siinäkin yhdelle miehelle, niin... kun ei näet
-kuulu rouvaakaan olevan.
-
--- Eihän sillä ole rouvaa eikä perillisiä, todisti ukko Saksman.
-
--- Voi, voi, vai ei ole perillisiäkään! Sitähän ne akat nyt puhuvat
-tuolla pyykkihuoneella, että kenenkähän se ottaa... totta kai se nyt
-rouvan ottaa, kun kerran on tänne tullut?
-
--- Se on tietty, sanoi ukko. -- Mitäs varten hän sitten olisi tänne
-tullut!
-
--- No ihan niin justiinsa, ihan niin justiinsa, aivan kuin minun
-suustani! Mitäs varten hän sitten olisi tänne tullut -- niin -- ei ole
-ihmisen hyvä yksinänsä olla, minä teen hänelle avun, joka on hänelle
-sopiva, sanotaan sanassakin. Ei ole ihmisen hyvä yksinänsä olla -- niin
--- ja yksinänsä on ihminen, vaikka hän olisi miljooniensakin parissa...
-ei ole rahalla sielua -- niin -- ja kuka sitten perii kaiken sen, mitä
-hän vieraalla maalla on koonnut? Tuntemattomille ihmisille menee,
-kun hänestä kerran aika jättää -- niin -- ja kuolla täytyy hänenkin,
-ei auta -- ei auta meitä rikkaus eikä miljaardit eikä biljaardit,
-kuolla pitää vain, ja sitten: mihinkä jää sult' rikkaus, maailman paha
-prameus, kun mato silmääs' kaivaa, ja perkel' sieluus' vaivaa? --
-niin...
-
-Jarrumiehen leski pysähtyi vetämään henkeä ja kuivaamaan silmiään
-esiliinan nurkkaan, ja tätä pysähdystä käytti ukko Saksman hyväkseen
-kysyäkseen:
-
--- Onkos siitä kuulunut, ketä ne arvelevat sille Jaakkolalle rouvaksi?
-
-Akka oli taas heti asiassa kiinni:
-
--- Onhan sitä kuulunut ja onhan sitä puhuttu ja tuumattu monelta
-kantilta -- niin -- ja sitähän ne kuuluvat useimmat arvelevan
-rakennusmestari Relanterin leskeä, kun se on niin rikas ja muutenkin
-vielä näyttävä ihminen ja säätyläisen tytär -- niin -- "immeiset
-immeisii naipi, rengit, piiat toisiaan", sanottiin minun kotipuolessani
-ennen vanhaan, ja kyllä se tavallisesti paikkansa pitää... Ja olisihan
-se sitten se apteekkarin leski, vaan huolineeko tuo semmoinen
-miljuneeri hänestä, kun sillä on, sillä apteekkarin leskellä, semmoinen
-pahannäköinen näppylä nenässä, ja ihminen näkee sen kuin silmäin
-edessä on -- niin -- ja eivätkö liene senkin apteekkarin lesken
-sadattuhannet huvenneet lapsia kouluuttaessaan -- paikattuja paitoja
-ja muita alusvaatteita kuuluu pyykissäkin olevan, ja näinhän minä sen
-itsekin, kun heidän vaatekoriaan tuolla pyykkihuoneella vähän kaivelin
--- ja joka toinen sukka oli parsittu -- niin -- antaisivat köyhille,
-jos kerran semmoisia rikkaita ovat kuin miltä tahtovat näyttää...
-eiväthän ne ennen ole tämän kaupungin rikkaat ja mahtavat parsituissa
-kulkeneet -- niin -- ja varsinkin se semmoinen näppylä nenässä, kun
-on kuin mikä karpalo. Minä sanoin että ei, ei tule se tapahtumaan!
-Olisihan niitä sitten muitakin rakennusmestarin leskiä, mutta eihän se
-niistä, entisistä piioista ja mökkiläisen tyttäristä, kun on kerran
-miljuneeri ja oli herra jo ennen Amerikkaan lähtöään. Vaan tämä nyt
-olisi ainoa tämä Relanterin leski, kun on satatuhatta pankissa ja talo
-ja on rovastin tytär ja äiti kuuluu olleen oikein Ruotsinmaasta eikä
-ollut kunnolleen suomea oppinut eläissään, vaikka oli koko ikänsä
-semmoisessa pitäjässä Savossa, jossa ei ruotsinkieltä osannut kukaan
-muu kuin vallesmannin rouva. Ei ollut näet itse vallesmannikaan osannut
-kuin hyvin huonosti ruotsia, semmoinen suomalainen tollisko oli ollut!
-Niin että kyllä tämä Relanterin leski on syntyjään parempien ihmisten
-lapsia, vaikka miten lienee mennyt tavalliselle turpeenpuskijalle,
-niinkuin se Relanterikin oli ollut ennen tänne kaupunkiin muuttoaan ja
-rakennusmestariksi tuloaan...
-
-Nyt täytyi jarrumiehen lesken taas pysähtyä henkeä vetämään. Ukko
-Saksman odotteli rauhallisesti jatkoa, katsellen, miten pääskyset
-härnäsivät käräjäkirjurien kissaa. Kissa, suuri, harmaa otus, monen
-linnun surma, makasi raukeana kuumassa auringonpaisteessa nurmikolla,
-silloin tällöin vähän käpäliään nuoleskellen, ja pääskyset sinkoilivat
-oikein parvena sen yläpuolella, kovasti virskuttaen ja laskeutuen
-välistä niin matalalle, että siivet melkein kissan selkää sipaisivat.
-Kissapa ei kuitenkaan ollut tästä tietääkseenkään, mutta mitä
-suunnitelmia se kiusanhenkiensä tulevaisuuteen nähden rakenteli, sitä
-ei voi kenkään tietää.
-
-Pitkään ei puhelias leskivaimo kuitenkaan joutanut lepäämään.
-
--- Olisivat sitten vielä ne Svebeliuksen neidit, Antti-ryökkynä ja
-Matti-ryökkynä... nehän ovat ylhäistä sukua ja varakkaitakin. Taitavat
-olla lapsuuden tuttaviakin sen Amerikan miljuneerin kanssa, mutta
-niihin älä hyvä Luoja salli miljuneerin takertua...
-
--- No, miksikäs niin? kysyi ukko Saksman, ottaen sikarin suustaan.
-
--- Nehän ovat ihan erottamattomia... jos hän toisen ottaa, niin pitäisi
-ottaa toinen myöskin, eikähän me olla täällä Turkin uskossa! Ja siksi
-toiseksi minä luulen, että niistä yhdestäkin saisi enemmän kuin
-tarpeekseen...
-
--- Mutta onhan Fanny-neiti sitäpaitsi... jos hän ottaisikin sen?
-
--- Mitä? Pastorinniemen ryökkynän! huusi leskiakka ihmeissään,
-läiskäyttäen kätensä yhteen. -- Mitenkä hän sitä ottaisi, joka on
-päästään vialla!
-
--- Turhia loruja! sanoi ukko Saksman. -- Fanny-neiti on yhtä viisas
-kuin mekin.
-
--- No, no -- niin, no -- jos herra Saksman sen paremmin tietää kuin
-minä, niin en minä tahdo sitten siihen mitään sanoa. Mutta Lehikoisen
-Amanta, joka on palvellut Pastorinniemessä, on kyllä kertonut minulle
-sellaista Fanny-ryökkynästä, etten ainakaan minä uskaltaisi yötäni
-nukkua saman katon alla kuin hän. Kun näet kuuluu hansikkaita pitävän
-sellaisissakin paikoissa, ettei minun sovi sitä tässä sanoa, ja jos
-paljain käsin on sattunut oven ripaan koskettamaan, niin lysooliveden
-kanssa on heti kädet pestävä! Ovatko nämä viisaan ihmisen kujeita?
-
-On vaikea sanoa, kuinka kauan tätä vilkasta ja mieltäkiinnittävää
-keskustelua olisi ylläpidetty, ellei samassa portille olisi ilmestynyt
-rakennusmestari Retunen, joka ähkien ja puhkien ja ankarasti hikoillen
-haastoi ja manasi ukko Saksmanin oluenjuontiin seurahuoneelle, jonne
-hänen ilmoituksensa mukaan oli jo ehtinyt kertyä rakennusmestarikunnan
-valiojoukko.
-
-Ukko Saksman oli sitäkin esteettömämpi lähtemään heti, kun hänellä
-sattui olemaan lakkikin valmiiksi päässä.
-
-Pihalla oli taas hiljaista, ainoastaan joku auki jätetty liiterinovi
-narahteli hiljaisessa tuulenhengessä. Ei missään näkynyt sieluakaan.
-Käräjäkirjurin kissakin oli, kyllästyttyään pääskysten kiusantekoon,
-tassutellut isäntäväkensä luo. Sikasen lapset olivat tainneet lähteä
-uimaan.
-
-Vähän ajan kuluttua poikkesi portista sisään nuorehko, mutta siitä
-huolimatta hiukan kumarassa kävelevä mies, jolla oli yllään ainoastaan
-vaalea, karkea piikkopaita, hihaton päälle päätteeksi, ja samasta
-aineesta tehdyt housut. Päässä ei ollut muuta kuin pitkä, olkapäille
-valuva, rohtimenkaltainen tukka, jaloissa oli tuohivirsut, selässä
-tuohikontti ja kädessä pitkä, koivuinen sauva.
-
-Kontinkantaja oli luonnollisten elämäntapojen apostoli, entinen
-satulaseppä Matti Muikkunen, joka oli muuttanut nimensä samalla
-kuin entiset elämäntapansakin ja oli nyt nimeltään Matti Luonto.
-Hän kulki talosta taloon, kylästä kylään, myyskennellen kontissaan
-olevia, luonnollisia elämäntapoja neuvovia kirjasia ja saarnaten koko
-olemuksellaan voimakkaasti järkiperäisten elintapojen puolesta. Oman
-ilmoituksensa mukaan hän söi ainoastaan kasvisruokia, ollen siis
-siinä suhteessa Johannes Kastajaakin etevämpi, jonka ruokana, kuten
-tunnettua, olivat m.m. heinäsirkat. Keskiviikkoisin hän ei syönyt
-mitään, ja paastosi sitäpaitsi joka kesä yhteen kyytiin kolme tai neljä
-viikkoa. Hänellä oli vetisenharmaat, ymmyrkäiset ja totiset silmät ja
-hänen leukaansa peitti pitkä, vaaleanruskea parransänki.
-
-Ihmiset olivat jo aikoja sitten tottuneet häneen, ja vain harvoin
-pysähtyi kadulla joku maalainen katsomaan hänen jälkeensä. Ainoat,
-joiden näytti olevan mahdoton tottua häneen, olivat koirat. Nämä aina
-valppaat luontokappaleet nostivat hänen lähestyessään tavallisesti
-hirmuisen äläkän ja ilmaisivat peittelemättömän toivomuksensa olevan
-saada iskeä vahvat hampaansa hänen laihoihin sääriinsä. Tämän
-johdosta vallitsi hänen ja koirien välillä ainainen sotatila, josta
-luonnonihminen kuitenkin pitkän sauvansa avulla poikkeuksetta selvisi
-voittajana.
-
-Hän ei mielellään mennyt huoneisiin, vaan hoiti kirjakauppaansakin
-talojen portailla. Istuttuaan jonkin aikaa portailla keräytyi hänen
-ympärilleen ihmisiä, ja silloin hän otti kontistaan kirjasia, otti
-yhden kerrallaan käteensä ja piti sitä jonkin aikaa ylhäällä peukalonsa
-ja etusormensa välissä, niin että katsojat voivat lukea kirjan nimen.
-Jollei kukaan halunnut kirjaa ostaa, pisti hän sen mitään puhumatta
-konttiinsa ja otti esille toisen. Kauppojen jälkeen, tai jos ei niitä
-syntynyt, hän nosti kontin selkäänsä ja käveli ulos portista yhtä
-vaiteliaana kuin oli tullutkin. Harvoin hän ketään edes silmiin katsoi.
-
-Lauri Saksman oli ainoa, jonka kanssa hän ryhtyi pitempiin puheisiin,
-selitellen hänelle matalalla äänellä maailmankatsomustaan ja
-suunnitelmiaan. Miten juuri Lauri Saksman oli tullut saavuttaneeksi
-hänen luottamuksensa, sitä on vähän vaikea syrjäisen sanoa, mutta
-nähtävästi oli rakennusmestarien vallan kruununperillisessä jotain,
-mikä veti luonnonihmistä puoleensa.
-
-Matti Luonto oli tuskin astunut portista sisään, ennenkuin äsken vielä
-typötyhjälle näyttämölle ilmestyi takkuinen, roistomaisen näköinen
-koira. Mistä se lieneekään siihen ehtinyt? Ehkäpä se oli nukkunut
-hernemaassa taikka halkoliiterin oven takana. Joka tapauksessa se
-alkoi haukkua ja rähistä vimmatusti, pysytellen kuitenkin turvallisen
-välimatkan päässä luonnonihmisen pitkästä sauvasta.
-
-Martta Saksman, joka tapansa mukaan puuhaili punakkana keittiössä,
-katsahti ulos ikkunasta kuullessaan koiran metelöimisen ja huusi
-kamarissa leposohvalla loikovalle veljelleen:
-
--- Lauri, ystäväsi on tullut taas!
-
--- Kuka?
-
--- Matti Luonto.
-
-Kruununperillinen laski kirjan kädestään pöydälle, mutta piti
-kärpäslätkän kädessään ja käveli paitahihasillaan portaille. Aurinko
-oli nyt kiertänyt rakennuksen taakse, niin että portailla voi
-avopäinkin istua.
-
-Luonnonihminen oli istahtanut toiselle portaalle -- useampia niitä ei
-ollutkaan -- hellittänyt kontin selästään ja katseli nyt miettiväisenä
-lahonnutta kaidepuuta. Lauri Saksman istuutui hänen viereensä ja
-tavoitteli lätkällään kärpäsiä lennosta.
-
-Oltiin ääneti pitkän aikaa. Aidan takaa kuului ajuri Tiihonen
-riitelevän renkinsä kanssa ja ärähtävän jotain hevoselleen.
-
--- Kuuluuko mitä? kysäisi Lauri Saksman vihdoin lyhyesti.
-
--- Ka... mitäpä tässä... paitsi tuota kuumuutta, vastasi toinen
-hitaasti.
-
--- Oletko myynyt kirjoja?
-
--- Eihän noita ole juuri saanut myydyksi tähän aikaan... kaupunkilaiset
-eivät osta paljon muutenkaan, ja mailla ovat ihmiset heinätöissä.
-
-Koira pakkasi yhä ärhentelemään piikkopukuiselle, jolloin Lauri Saksman
-kumartui ikäänkuin ottaakseen kiven maasta. Koira juoksi silloin ulos
-portista.
-
-Luonnonihminen katseli virsujensa kärkiä. Toinen jalkineista oli
-kulunut, niin että varvas pisti esiin.
-
-Sitten hän jatkoi, puhellen kuin itsekseen:
-
--- Mutta minä aloitinkin viime viikolla kuukauden pituisen paaston,
-niin etten minä mitään tarvitse, paitsi vettä... ja sitä saa ilmaiseksi.
-
--- Sinä tulet hyvin vähällä toimeen, sanoi Lauri Saksman.
-
--- Tuleehan sitä näin kesällä, myönsi luonnonihminen. -- Mutta talvella
-on suuremmat kulungit.
-
--- Hm.
-
--- Sitä ajattelin sinulta kysyä, uskaltaisinko minä asettua tuonne
-Kelovuorelle asumaan? sanoi luonnonihminen äkkiä, luoden nopean
-syrjäsilmäyksen Lauriin.
-
-Lauri huomasi luonnonihmisen silmissä omituisen kiillon, jota ei niissä
-ennen ollut näkynyt.
-
--- Kelovuorelleko? Miksi sinne? kysyi hän vähän kummissaan.
-
-Luonnonihminen vilkaisi ympärilleen ja kuiskasi sitten:
-
--- Henki sanoi minulle: Mene Kelovuorelle ja tee itsellesi pesä puuhun,
-asuaksesi siellä vapaana ja luonnollisena...
-
-Saksman nuorempi, joka oli pitänyt tarkoin silmällä lähestymisyrityksiä
-tehnyttä paarmaa, rusensi sen äkkiä läiskällään ja sanoi sitten:
-
--- Mistä tiedät, että se oli henki?
-
--- Kyllä sen tuntee! vakuutti luonnonihminen innokkaasti.
-
-Lauri Saksman oli hetken aikaa vaiti ja sanoi sitten:
-
--- Kissan jalka sinulle puhuu, vaan ei mikään henki! Minä luulen, että
-sinä paastoat aivan liiaksi ja tulet lopulta kaistapäiseksi.
-
-Luonnonihminen ikäänkuin vaipui kokoon kuullessaan tällaista puhetta
-ainoan uskottunsa suusta. Toiselle alkoi tämä käydä vähän sääliksi,
-jonka johdosta hän hetken kuluttua virkkoi:
-
--- Niin, tiedäthän sen ennestään, etten minä oikein usko niihin sinun
-henkiisi. Mutta jos päähäsi on pälkähtänyt mennä asumaan puuhun
-rakentamaasi pesään, niin mitäpäs siinä. Saattaisi siellä olla
-hauskakin näin kesällä. Vaan jos olet aikonut siellä myöskin talvella
-asua, niin kyllä silloin on parasta, että menet ensin Repolaan karhuja
-ampumaan ja sisustat sen sitten karhunnahoilla.
-
--- Enpä minä vielä talvesta tiedä... kunhan nyt kesänkin ensin, sanoi
-luonnonihminen hiljaa.
-
--- Asu sinä vain Kelovuorella kaikessa rauhassa, kunhan et tulta
-pitele. Jos kuka sinua hätyyttäisi, niin tule sanomaan minulle.
-
--- En minä muuta pelkää, vaan jos tuo kaupungin metsänvartija Tolonen
-kieltää...
-
--- Ole huoleti, kyllä minä Tolosen aisoissa pidän. Minua pelkäävät
-Svebeliuksen neiditkin, sillä minä osaan tarvittaessa päästää
-heistäkin liikkeelle sellaisia juoruja, että kuolleet hevoset nousevat
-seisaalleen. Ja Tolosen pikkusyntejä minulla on tiedossa enemmän kuin
-hänellä on varpaissa kynsiä. Niin että ole sinä vain rauhassa ja
-rakenna itsellesi pesä korkeimman kuusen latvaan.
-
-Matti Luonto asetti kontin selkäänsä ja lähti syvästi kiitollisena
-rakentamaan itselleen asuinsijaa puuhun kaupungin ulkopuolella
-olevalle Kelovuorelle. Saksman nuorempi katseli hänen lähtöään
-tuuheita viiksiään liikutellen ja palasi sitten kamariin lukemaan
-rosvoromaaniaan ja pitämään sohvaltaan silmällä, mitä kadulla tapahtui.
-
-
-
-
-VII
-
-
-Jos luulemme, että kirjailija Kauno Tuulonen olisi jäänyt pitemmäksikin
-aikaa seurahuoneelle rakennusmestarien henkevästä seurasta ja heidän
-ilmaisesta kestityksestään nauttimaan, niin silloin tunnemme perin
-huonosti tätä lupaavaa nuorukaista.
-
-Hra Tuulonen osasi kyllä iloita iloitsevaisten kanssa ja koukisti
-kätensä siinä, missä joku toinenkin, varsinkin silloin, kun se ei
-hänelle mitään maksanut -- ja rakennusmestareillemme on totuuden
-ja kohtuuden nimessä annettava tinkimättä se tunnustus, että he
-aina ilmaiseksi, vieläpä mitä suurimmalla mielihyvällä syöttivät ja
-varsinkin juottivat niitä hengen ylimyksiä, pääasiassa kesämatkoilla
-olevia aloittelevia taidemaalareita ja kiertelevien teatteriseurueiden
-jäseniä, jotka olivat suvainneet laskeutua korkeuksistaan nopeasti
-kiitäväksi iltahetkiseksi tavallisten pikkukaupunkirakennusmestarien
-kieltämättä kylläkin hyvinvarustettuun pöytään.
-
-Mutta herra Tuulonen ymmärsi myöskin vallan erinomaisesti yhdistää
-huvin ja hyödyn. Saapuessaan tähän pikkukaupunkiin, jota hän sivumennen
-sanoen tietysti sydämensä pohjasta halveksi, oli hänellä ollut määrätty
-tarkoitus ja päämäärä, jonka hän aikoi toteuttaa järkähtämättömästi
-kuin Napoleon. Hän oli sattumalta joutunut nuoren, kauppakorkeakoulunsa
-juuri päättäneen Yrjö Kurosen seuraan, tämän ollessa matkalla Turun
-kautta Englantiin, ja Samppalinnan kauniissa ravintolassa iltaa
-istuttaessa oli nuori Kuronen hyvän soiton ja vielä paremman punssin
-vaikutuksesta niin lämmennyt, että oli tarjonnut kirjailijalle vapaan
-asunnon koko kesäkaudeksi kotonaan hiljaisessa maaseutukaupungissa,
-jossa hän saisi rauhassa päättää aloittamansa suuren romaanin.
-Seuraavana aamuna hän oli kyllä, muistettuaan hieman epäselvästi
-edellisen illan tapahtumat, syvästi katunut tuota lupaustaan, mutta kun
-kirjailija, joka seuraavana aamuna ilmestyi hotelliin noutamaan häntä
-silliaamiaiselle, kysyi, vieläkö hän pysyi lupauksessaan, ei hän ollut
-kehdannut peruutua siitä, vaan oli vielä ennen lähtöään kirjoittanut
-kotiinsa kirjeen, jossa hän suositteli hra Tuulosta kotiväelleen
-niin hyvin kuin osasi, ja kiiruhti sitten laivaan häveten tekoaan.
-Siihen hänellä olikin täysi syy, sillä aamulla ei hra Tuulonen ollut
-tuntunut läheskään niin miellyttävältä kuin edellisenä iltana, ja hän
-aavisti, etteivät hänen vanhempansa suinkaan tulisi tuntemaan erikoista
-kiitollisuutta ainoata poikaansa kohtaan siitä seurasta, jonka hän oli
-heille toimittanut.
-
-Kirjailija Tuulosella sitä vastoin ei mielestään ollut mitään syytä
-katua kauppaansa. Hän oli kyllä ollut tarpeeksi terävänäköinen
-huomatakseen sen mielenmuutoksen, jonka yhden yön uni oli hänen uudessa
-ystävässään vaikuttanut, mutta hän ei ollut sitä huomaavinaankaan.
-
-Hän oli näet onkinut tietoonsa, että kauppias Kuronen oli sangen
-varakas, ja että hänellä, paitsi poikaansa, oli vain yksi lapsi,
-miellyttävä ja hyvän kasvatuksen saanut tytär. Silloin se tuuma kypsyi
-kirjailija Tuulosen aivoissa.
-
--- Kukapa tietää! ajatteli hän, pakatessaan pientä matkalaukkuaan. --
-Kukapa tietää...!
-
--- Kukapa tietää! ajatteli hän vihellellen Turun asemasillalla,
-odottaessaan junan lähtöä. Ja sama iloinen ajatus askarteli alituiseen
-hänen aivoissaan, kun hän lopuksi laivalla lähestyi matkansa päämäärää.
-
-Rakennusmestarien seurassa ollessaan hän käytti aikansa hankkiakseen
-laulujen lomassa itselleen tarpeellisimmat tiedot Kurosen perheen
-tavoista ja jäsenistä, ja kuulemansa oli vain omiaan vahvistamaan häntä
-päätöksessään.
-
-Erotessaan myöhään illalla rakennusmestariensa seurasta hän oli
-juonut veljenmaljat koko pöytäseuran kanssa, lukuunottamatta
-valkopartaista ukko Saksmania, joka oli kohdellut häntä melkoisen
-kylmästi, melkeinpä kuin ei häntä olisi pöydässä ollutkaan. Mutta
-ukko oli onneksi eronnut seurasta ennen päivällistä, suureksi suruksi
-rakennusmestareille ja suureksi iloksi hra Tuuloselle, jota ukon
-tutkiva ja ilmeisesti epäluuloinen katse oli koko ajan vaivannut.
-Rakennusmestarit sitävastoin olivat kerrassaan mieltyneet kirjailijaan
-hänen hauskojen juttujensa vuoksi, jotka olivat jo kolme vuotta sitten
-olleet ikivanhoja Turussa, mutta jotka täällä herättivät hämmästystä
-uutuudellaan ja pirteydellään, ja ennenkaikkea hänen suuren ja
-repäisevän lauluvarastonsa takia. Kun sitten illan suussa oli siirrytty
-pianohuoneeseen ja hra Tuulonen oli pariinkymmeneen kertaan rämpyttänyt
-pianolla ne kaksi pientä harjoituskappaletta, jotka hän osasi, oli hän
-ehdottomasti aseman herra, ja yksinpä rakennusmestari Kopparikin, joka
-muuten syvästi halveksi tieteitä ja taiteita, mutta varsinkin niiden
-edustajia, tunnusti empimättä hänet etevimmäksi ja ensimmäiseksi tässä
-seurassa.
-
-Rakennusmestarien kaipaus oli syvä ja vilpitön, mutta sitä oli omiaan
-jonkinverran lieventämään hra Tuulosen lupaus pistäytyä silloin tällöin
-seurahuoneella ilahduttamassa uusia tuttaviaan. Ja verotettuaan
-uusia ystäviään useilla kymmenillä markoilla pienten tilapäisten
-lainojen muodossa olisi hän ollut valmis myöntämään, että noissa
-rakennusmestareissakin oli joitakuita valoisia puolia, niin suuria
-nautoja kuin he hänen mielestään muuten olivatkin.
-
-Ja seuraavana päivänä muutti kirjailija puolenpäivän tienoissa kauppias
-Kuroselle.
-
-Vastaanotto olisi voinut olla hullumpikin. Ukko Kuronen,
-vanhanpuoleinen, ilmeisesti koko lailla hermostunut ja kärtyinen mies,
-koetti silminnähtävästi olla niin kohtelias kuin osasi, ja rouva
-Kuronen, lihavahko, hieman yksinkertaisen, mutta ylipäänsä hyvänsuovan
-näköinen porvariemäntä, oli pelkkää päivänpaistetta. Hän saattoi hra
-Tuulosen Yrjön huoneeseen ja pyysi häntä olemaan kuin kotonaan, ja
-kirjailija puolestaan vakuutti vilpittömästi tekevänsä parhaansa siinä
-suhteessa.
-
-Huone oli suuri ja valoisa, kolmi-ikkunainen kulmahuone.
-Muusta, vanhanaikaisesta, mutta mukavasta huonekalustosta erosi
-silmiinpistävästi suuri, uuden uutukainen kirjoituspöytä siihen
-kuuluvine varustuksineen ja pronssisine, kreikkalaista kiekonheittäjää
-esittävine pystykuvineen. Yksi ikkunoista oli kadullepäin, eikä siitä
-avautuva näköala ollut omiaan ilahduttamaan mieltä, mutta pihalle päin
-olevista ikkunoista näkyi joukko vanhoja puita sekä niiden välissä pari
-riippumattoa ja niiden alla houkutteleva, siisti nurmikko.
-
-Pöydällä oli hyvässä järjestyksessä puolen korttelin korkuinen pakka
-suuria, valkeita kirjoituspaperiarkkeja, virallista paperia nro 2.
-Kaikesta päättäen olivat ne siihen asetetut varta vasten kirjailijan
-käytettäväksi. Hra Tuulonen hymyili, mutta tunsi samalla jostain
-syystä hieman punastuvansa. Hänellä oli laukussaan suuren, tekeillä
-olevan romaaninsa käsikirjoitusta kymmenkunta arkinpuolikasta, jotka
-hän kerran neljä vuotta takaperin pyhän innostuksen vallassa oli
-kirjoittanut, mutta joihin ei sen jälkeen ollut tullut riviäkään lisää.
-Hieman epäröityään hän asetti käsikirjoituksen keskelle pöytää, sytytti
-sitten savukkeen, heittäytyi mukavaan asentoon suureen keinutuoliin ja
-vaipui mietteisiinsä.
-
-Jonkin ajan kuluttua hän muisti, ettei hän ollut nähnyt tärkeintä,
-nimittäin talon tytärtä, Anni-neitiä.
-
-Hra Tuulonen nousi, vilkaisi peiliin ja astui eteiseen. Laajasta
-ja aina hämärästä eteisestä johti eri huoneisiin neljä ovea, jotka
-kaikki olivat auki, mutta yhdessäkään huoneessa ei näkynyt ketään.
-Pantuaan merkille, että sali, jossa oli m.m. suuri palmu ja piano, teki
-hienon ja arvokkaan vaikutuksen, asetti hra Tuulonen pyöreän, matalan
-olkihatun päähänsä, otti kepin käteensä ja lähti ulos pihamaalle.
-
-Sielläkin vallitsi sama hiljaisuus ja autius. Kivillä lasketun
-kauppapihan asuinrakennuksen pihasta erottavien tuuheiden puiden
-lomitse näki kirjailija vain vilauksen makasiinirengin jauhoisesta
-selästä.
-
-Hra Tuulonen tunsi olonsa hieman yksinäiseksi. Päätäkin tuntui
-kivistävän. Hänen mielestään ei talonväen puolelta ollut ollenkaan
-kohteliasta jättää vieraansa heti tällätavoin yksikseen.
-
-Samassa ilmestyi rakennuksen siitä päästä, jossa puotihuoneisto oli,
-näkösälle solakka, veikeä, valkopukuinen neitonen, päässään leveä,
-kukilla runsaasti koristettu hattu, jonka alla liehahteli vallattomasti
-pari irtainta, vaaleaa kiharaa. Tyttö otti pari tanssiaskelta, mutta
-huomasi samassa hra Tuulosen ja loi punehtuen silmänsä alas.
-
-Hra Tuulosen sydän, joka hänen omakätisesti allekirjoittamiensa,
-useissa joululehdissä ja muissa tilapäisjulkaisuissa tuon tuostakin
-runopukuisessa muodossa antamiensa vakuutusten mukaan oli niin usein
-voimakkaasti sykähdellyt ilosta, taikka surusta, jonkun kerran vihasta,
-mutta paljon useammin rajattomasta, palavasta ja yli-inhimillisestä,
-vaikkakin todennäköisesti toivottomasta rakkaudesta, tykytti tällä
-hetkellä ankarammin kuin koskaan ennen.
-
-Niin voimakkaasti vaikutti tämä ilmestys häneen.
-
-Tyttö loi häneen puoleksi aran, puoleksi -- ah! -- veitikkamaisen
-katseen, kiiruhtaessaan hänen ohitseen. Katseen, joka kesti vain
-silmänräpäyksen, mutta jonka vaikutus oli suuri.
-
-Kynämme on valitettavasti liian harjaantumaton ja kömpelö voidaksemme
-kuvata sitä riemun, onnen, toivon, rakkauden ja rajattoman ihastuksen
-hyökyaaltoa, joka tässä silmänräpäyksessä huuhteli hra Tuulosen
-runollista sydäntä. Jonkinlaisella vahingonilolla tahdomme senvuoksi
-mainita, että tuo samainen hyökyaalto teki hra Tuulosenkin niin
-kömpelöksi ja saamattomaksi, ettei hän ehtinyt tervehtiä, ei edes
-nousta seisomaan tuon taivaallisen ilmiön vilahtaessa hänen ohitseen.
-
-Hra Tuulonen oli varustautunut vaikeaan tehtävään. Hän oli alkanut
-vaistomaisesti saada sen käsityksen, että neiti Kuronen olisi
-mahdollisesti hänen otettavakseen joltisenkin korkealla oksalla, ja hän
-oli pannut koko luottamuksensa aitosuomalaiseen sitkeyteensä. Varovasti
-urkkimalla kaikilta mahdollisilta tahoilta hän oli saanut kuulla
-Anni Kurosesta asioita, jotka ennustivat melkoisia vaikeuksia hänen
-yritykselleen.
-
-Mutta tämä heilakka! Hra Tuulonen hymyili jo etukäteen. Mikäli
-hra Tuulonen kokemuksestaan tunsi tällaisia asioita -- ja meidän
-täytyy tunnustaa, että hra Tuulosella, kuten muuten hänen runonsakin
-todistavat, on todellakin jonkinverran kokemusta näissä asioissa --
-oli hän varma siitä, että hän kesyttäisi tuon tytönheiskaleen yhdessä
-viikossa. Tuskinpa vaatisi tuo tehtävä niinkään pitkää aikaa.
-
-Mutta näin selvästi, järkevästi ja käytännöllisesti kykeni hra Tuulonen
-ajattelemaan vasta noin parin minuutin kuluttua, kun äskenmainittu
-hyökyaalto oli vähän laskeutunut.
-
-Tyttö oli mennyt sisään paraatiportaista. Hra Tuulonen oli vielä
-kahdenvaiheilla, mennäkö perässä ja esitellä itsensä vai odottaako
-paikoillaan hänen palaamistaan, kun tyttö taas ilmestyi portaille,
-luoden häneen jälleen tuollaisen salamannopean, puoleksi aran, puoleksi
-veitikkamaisen silmäyksen, joka äsken oli aiheuttanut hra Tuulosen
-sydämessä sellaisen tunteiden kuohun.
-
-Tällä kertaa oli runoilijamme kuitenkin jo päässyt tunteittensa
-herraksi. Hän nousi seisomaan ja varustautui ensimmäiseen hyökkäykseen,
-mutta huomasi samassa, että tyttö oikaisi pihan poikki suoraan kadulle,
-vilkaisten kuitenkin portista mennessään taakseen.
-
-Hra Tuulonen oli hyvin tyytymätön siihen, että tyttö oli lähtenyt
-kaupungille, mutta mielissään ja hyvillään siitä, että tämä vielä
-portilla vilkaisi taakseen.
-
--- Alku on varsin lupaava! totesi hra Tuulonen ja läksi kadun kautta
-Kurosen puotiin, tutustuakseen siihenkin osaan uutta asuinpaikkaansa.
-
-Puodissa oli vain Kalle Kannas. Ostajia ei ollut yhtään.
-
-Hra Tuulonen esitteli itsensä kauppa-apulaiselle ja syventyi sitten
-tarkastamaan pientä, siroa valokuvauskonetta, jonka toinen kertoi juuri
-äsken ostaneensa.
-
-Kirjailija antoi koneesta hyväntahtoisen ja alentuvaisen
-tunnustuksensa, mutta pitkää aikaa ei hän viihtynyt Kalle Kannaksen
-seurassa. Häntä hieman loukkasi se, ettei tuo vähäpätöinen puotilainen
-kohdellut häntä kirjailijalle ja sivistyskeskuksista saapuneelle
-miehelle kuuluvalla kunnioituksella, vaan puhutteli häntä huolettomasti
-ja kevyesti, melkeinpä kuin vertaistaan.
-
-Kalle Kannas taas ei ehtinyt vieraan lähdettyä ruveta itselleen
-selvittelemään, minkä vaikutuksen talon uusi asukas oli tehnyt
-häneen, sillä samassa tuli ostajia, ja hänen oli ryhdyttävä hoitamaan
-tehtäviään. Ensin hän kuitenkin kääri uuden koneensa huolellisesti
-samoihin papereihin, jotka hän äsken oli sen ympäriltä purkanut.
-
-Hra Tuulonen lähti melkoisen ikävystyneenä kävelemään kaupungille,
-mutta huomasi joka paikassa niin naurettavia ja pikkukaupunkimaisia
-ilmiöitä, että tuli jälleen hyvälle tuulelle.
-
-Hänen palatessaan takaisin oli talo yhtä autio kuin ennenkin.
-
--- Nämäpä vasta merkillisiä ihmisiä?! ajatteli hra Tuulonen. --
-Missähän ne oikein piileskelevät?
-
-Paremman puutteessa hän meni huoneeseensa, heittäytyi selälleen
-sohvalle ja kuorsasi minuutin kuluttua ankarasti.
-
-Hän heräsi vasta siihen, että palvelustyttö tuli pyytämään häntä
-päivälliselle.
-
-Ruokasalissa oli pöytä katettu vain kolmelle hengelle, ja hra Tuulonen
-sai pöytätovereikseen herra ja rouva Kurosen.
-
--- Pyydämme anteeksi, sanoi rva Kuronen, että herra Tuulonen on saanut
-olla niin kovin yksin ensimmäisenä päivänään, jolloin herra Tuulonen
-ei kai vielä työhön ryhtyne, mutta miehelläni ja minulla on ollut
-niin paljon puuhaa uuden huvilamme kuntoonlaittamisessa, ettemme ole
-parhaalla tahdollammekaan ehtineet...
-
-Hra Tuulonen kiiruhti tietysti heti vakuuttamaan, että hänen päivänsä
-oli kulunut erinomaisen hupaisesti. Hän oli kävellyt kaupungillakin...
-täällä oli niin kovin paljon mieltäkiinnittävää katselemista j.n.e.
-
-Hra Kuronen vilkaisi hieman epäluuloisesti puhujaan, mutta ei huomannut
-hänen kasvoissaan mitään ivallista vivahdusta. Hetken kuluttua kysyi
-kauppias:
-
--- Oletteko jo kauankin ollut meidän Yrjön tuttava?
-
--- Hm, jaa -- oikeastaan tutustuin häneen vasta nyt, Turussa...
-
--- Sen arvasinkin, sanoi kauppias, -- sillä Yrjö tavallisesti puhuu
-kaikista tuttavistaan, mutta teistä hän ei ole mitään maininnut...
-
-Tämän huomautuksen johdosta syntymäisillään olleen kiusallisen
-hiljaisuuden kiiruhti hra Tuulonen taitavasti katkaisemaan puhkeamalla
-oikeaan ylistysvirteen Yrjö Kurosen miellyttävistä, oivallisista ja
-miehekkäistä ominaisuuksista. Harva isä voi pysyä aivan kylmänä, kun
-saa kuulla kehumisia ainoasta pojastaan, ja päivällisen loppupuolella
-oli ukko Kurosen mielialassa selvästi havaittavissa muutos vieraansa
-eduksi.
-
--- Mutta... muistelen kuulleeni, että herrasväellä on toinenkin lapsi,
-sanoi hra Tuulonen vihdoin, ikäänkuin olisi tämä asia äkkiä juolahtanut
-hänen mieleensä.
-
-Taas vilkaisi Kuronen vieraaseen, mutta tämän viaton naama ei antanut
-mitään aihetta epäluuloihin.
-
--- On tytär, sanoi kauppias lyhyesti.
-
--- Anni lähti jo eilen huvilallemme, selitti rouva Kuronen. Hänellä on
-siellä niin kovin paljon järjestämistä.
-
--- Eilenkö! huudahti hra Tuulonen hyvin hämmästyneenä. Näin tänään
-pihamaalla erään neidin ja arvelin häntä neiti Kuroseksi.
-
--- Se on varmaankin ollut neiti Leijanen, selitti rouva Kuronen.
-
--- Meidän konttoristimme, täydensi ukko Kuronen selitystä.
-
-
-
-
-VIII
-
-
-Vaskiseppä Grönberg oli tällä välin ehtinyt saada aikaan kaikenlaista.
-Ajuri Jehkoselta lainaamillaan viikatteilla oli hän vaimoineen
-niittänyt heinäpeltonsa, olipa jo korjannut heinät latoonkin. Sitten
-hän oli lupauksensa mukaan niittänyt myöskin Jehkosen perunapellon
-pientareet.
-
-Välillä oli hän ennättänyt hoitaa liikkeensäkin asioita. Maikin ikävä
-velvollisuus oli ollut ilmoittaa, että heidän sällinsä Jeremias Kuitu
-oli mestarinsa ruvettua heinäntekoon ratkennut juomaan ja juonut kolme
-päivää yhteen kyytiin.
-
-Ukko Grönberg oli ollut hakemassa kotoaan uutta kovasinta katkenneen
-sijaan ja kuullut tällöin mainitun uutisen apulaisensa valitettavasta
-hairahduksesta, jonka tytär kyllä koetti esittää kiivaalle isälleen
-niin varovaisin sanoin kuin mahdollista, mutta joka kuitenkin oli
-vaikuttanut tähän vilkasveriseen ja toimintatarmoiseen vanhukseen
-jokseenkin samalla tavalla kuin ruutitynnyriin pistetty tulikekäle.
-
-Ukko oli istahtanut tuolille hikeä pyyhkimään, mutta hypähti heti
-pystyyn, kuin olisi raketti alkanut räiskiä hänen allaan, ja huusi:
-
--- Onko se lurjus nyt pajassa?
-
--- Älkää nyt, isäkulta, nostako siitä melua, ennenkuin heinänteko on
-lopussa! pyysi tyttö hartaasti, vastaamatta suoraan kysymykseen. -- Jos
-sattuisi vielä tulemaan joku kiireellinen tilaus sillä aikaa...
-
--- Pidä sinä vain huoli _omista_ asioistasi, kyllä minä _omani_ hoidan!
-kivahti Grönberg, ollen hirveän kiihtymyksen vallassa. -- Mitä apua ja
-hyötyä sinä luulet minulla olevan apulaisesta, joka juo ja relluttelee
-heti kun isännän silmä välttää. Kadulle minä semmoiset miehet heitän!
-
-Ja ukko Grönberg, joka ei koskaan siekaillut päätöksiensä
-toimeenpanossa, painoi hatun lujasti päähänsä ja hyökkäsi pihan poikki
-pajansa ovelle.
-
--- Jeremias! huusi hän, ääni vihasta täristen.
-
--- No nyt tulee vihuri! ajatteli kohmeloinen Jeremias, hyvin käsittäen,
-mistä oli kysymys. Ääneen hän vastasi:
-
--- Täällä on!
-
--- Ulos sieltä, heti! karjaisi Grönberg.
-
-Jeremias kolisteli joitakin vaskenromuja eikä tuntunut pitävän
-erikoisempaa kiirettä.
-
--- Pitääkö sinua tulla auttamaan, vai?! huusi hänen pelättävä isäntänsä.
-
-Jeremias ilmestyi vähitellen hitaasti pajan ovelle, nenä noessa ja
-silmät veristävinä.
-
--- Kävele suoraan yhtä kyytiä kadulle portista, äläkä koskaan pistä
-päätäsi minun ovieni sisäpuolelle! julisti Grönberg.
-
--- Mistä syystä? kysyi Jeremias viattoman ja hämmästyneen näköisenä.
-
--- Syystäkö? huusi ukko Grönberg aivan tyrmistyneenä moisesta
-julkeudesta. -- Vai kysyt sinä vielä syytä, senkin juopporatti!
-
--- Neljäntoista päivän irtisanominen! väitti Jeremias uhkamielisesti.
-
--- Jaa, että irtisanominen! kiljaisi ukko. -- Sen sinä, peijakas
-vieköön, saat pikemmin kuin luuletkaan!
-
-Ja ennenkuin ällistynyt kisälli oli kerinnyt koota ajatuksensa, oli
-Grönberg karannut hänen niskaansa kuin kanahaukka sorsan kimppuun
-ja potkinut hänet portille asti. Siinä keräsi ukko kaikki voimansa
-juhlalliseen lähtöpotkuun, ja kisälliparka lensi sen voimasta keskelle
-katua. Hattu putosi portille, sen potkaisi ukko omistajansa perässä.
-
-Jeremias otti hattunsa maasta, pudisteli siitä pölyn pois ja painoi sen
-jälleen päähänsä. Sitten hän kääntyi katsomaan ympärilleen, olisiko
-lähistölle sattunut näkijöitä, voidakseen vaatia entistä isäntäänsä
-edesvastuuseen pahoinpitelystä ja väkivallasta, mutta huomasi
-ikäväkseen, ettei ketään todistajia ollut saapuvilla.
-
--- Tämä tulee teille vielä kalliiksi! huusi Jeremias, heristäen
-nyrkkiään Grönbergille.
-
-Ukko seisoi portilla hajasäärin, yhä edelleen uhkaavana ja tarmokkaana.
-Jeremias lähti hitaasti kävelemään pitkin katua.
-
--- Se asia on nyt selvitetty, sanoi Grönberg tyttärelleen.
-
--- Kunhan ei vain tulisi vielä joitakin jälkiselvityksiä, ajatteli
-tytär, mutta ei kuitenkaan viitsinyt sitä ääneen lausua.
-
-Jälkijupakkaa tämä selkkaus aiheuttikin, vieläpä aika lailla.
-
-Jeremias Kuitu oli valittanut ammattiyhdistykselleen laittomasta työstä
-erottamisesta. Yhdistys valitsi kaksi edustajaa keskustelemaan ukko
-Grönbergin kanssa asiasta, ja lähettiläiden tehtäväksi oli annettu
-koettaa taivuttaa ukko Grönbergiä sovintoon.
-
-Tuntien ukon vääjäämättömät ja jyrkät periaatteet sosialistisiin
-rientoihin nähden osoitti lähetystö hyvää harkintaa jäädessään kadulle
-ja keskustellessaan vaskisepän kanssa avonaisen ikkunan kautta.
-Liikkeen omistaja ei kuitenkaan tuntunut olevan puolestaan taipuvainen
-minkäänmoisiin myönnytyksiin ja kehoitti lähetystöä astumaan sisään,
-jos se kaipaisi tukevampia todistuksia ukon lujasta päätöksestä,
-minkä kutsun rauhanneuvottelijat sentään kohteliaasti, mutta varmasti
-hylkäsivät.
-
-Kun ei tämä yritys johtanut toivottuun tulokseen, oli ammattiyhdistys
-katsonut velvollisuudekseen julistaa Grönbergin liikkeen lakkotilaan.
-Tämän sodanjulistuksen olivat äskeiset rauhanneuvottelijat
-käyneet antamassa vastapuolelle, tälläkin kertaa ikkunan läpi.
-(Ohimennen mainittakoon, että myöskin Grönberg lähetti puolestaan
-ammattiyhdistykselle terveisensä saman lähetystön mukana, mutta olivat
-nämä terveiset sitä laatua, ettei niitä edes lievennettyinäkään voida
-painosta julaista.)
-
-Näin olivat Grönbergin ja ammattiyhdistyksen välit käyneet varsin
-kireiksi. Mutta sitten sattui tapaus, joka kärjisti ne huippuunsa.
-
-Lopetettuaan heinänteon tunsi Grönberg tarvetta puhdistaa nahkansa
-kiusallisesta, kutittavasta heinänpölystä ja päätti lähteä Maijalan
-saunaan kylpemään.
-
-Hän otti kainaloonsa puhtaan paidan ja pyyhinliinan ja käveli Maijalan
-saunaan, joka on kaupungin kaatopaikan reunassa Kellonsoittajankadun
-päässä. Käsityöläisenä, vaikkakin mestarina, hän meni viidenkolmatta
-pennin puolelle -- oikeastaanhan se onkin kolmenkymmenen pennin puoli,
-kun kylpyvihta maksaa viisi penniä.
-
-Riisuuduttuaan yhteisessä pukeutumishuoneessa ja nähtyään seinällä
-kahden miehen vaatteet hän kysyi kylvettäjä-ämmältä, keitä
-saunassaolijat olivat.
-
--- Riku Nikki ja Topi Pösönen, vastasi ämmä.
-
-Grönbergin silmissä välähti. Ämmä ei kuitenkaan tätä välähdystä
-huomannut, eikä olisi luultavasti käsittänyt sen syytä, vaikka olisi
-huomannutkin.
-
-Lukija kuitenkin epäilemättä käsittää sen, kuultuaan, että Topi Pösönen
-oli ammattiyhdistyksen puheenjohtaja ja Riku Nikki saman yhdistyksen
-pöytäkirjuri -- juuri sen yhdistyksen, jonka kanssa ukko Grönberg oli
-sotakannalla.
-
--- Minä olen tehnyt kovasti heinää! sanoi Grönberg painavasti.
-
--- Vai niin! sanoi kylvettäjä-ämmä. -- Sittenhän se kylpy maistuu.
-
--- Luulisi maistuvan! sanoi Grönberg. -- Koko pinta on täynnä
-heinänrupaa. Mutta minä otan _kovan_ löylyn, lisäsi hän ääntään
-koroittaen. -- Saako teidän saunasta tänä iltana _oikein kovan_ löylyn?
-
--- No eiköhän saane, arveli ämmä. -- Ei ole vielä tänään ollut kuin
-kahdet kylpijät. Tulenko minä löylyä heittämään?
-
--- Ei tarvitse, sanoi Grönberg kiireesti. -- Kyllä minä heitän itsekin
-lauteille mennessäni.
-
--- Mestari katsoo sitten, ettei seiso luukun kohdalla, kun heittää,
-neuvoi ämmä. -- Se puhaltaa löylyn ulos niin tuimasti, että nahka
-palaa, jos kohdalle sattuu.
-
--- Koetan katsoa, lupasi Grönberg ja astui saunaan.
-
-Sauna oli melkein pimeä. Lauteilta kuului kylpevien puhkumista, silloin
-tällöin joku vihdan läiskäys ja puheen porinaa.
-
--- Tarvitaanko lisää löylyä? huusi ukko Grönberg. Täällä on tulossa
-uusia kylpijöitä.
-
--- Mahtuuhan tänne lisää kylpijöitä ja lisää löylyäkin, sanoi Riku
-Nikki, joka ei pimeässä erottanut, kuka tulija oli.
-
--- No minä lyön sitten löylyä vankanlaisesti, sanoi Grönberg.
-
-Uunin vieressä oli avara vesisaavi ja sen vieressä kaksi suurta kippoa,
-joissa kylpijät tavallisesti pesivät päänsä. Grönberg täytti molemmat
-kipot ääriään myöten vesisaavista, avasi uunin luukun, huomaten
-samalla, että uuni oikein päältäkin kihisi kuumuuttaan, ja paiskasi
-nopeasti veden molemmista kipoista uunin kiukaalle.
-
-Kiuas parahti ja paukahti. Töintuskin ennätti ukko Grönberg kyykistyä
-lattiaan, kun höyry hirmuisena pilvenä ampuutui uunista kuin savu
-laukaistun kanuunan kidasta.
-
-Vaikutus oli voimakas.
-
-Kamalasti karjahtaen syöksyivät molemmat lauteilla olleet miehet alas,
-putosivat portailta päistikkaa lattialle ja kiiruhtivat kiroten ja
-voivotellen ulos koko saunasta. Grönbergiä, joka oli vetäytynyt syrjään
-ja kärsi kuumuudesta, vaikka olikin kyykistynyt permannolle, eivät he
-ehtineet edes huomaamaankaan.
-
-Seuraavana aamuna mittasi kauppa-apulainen Kalle Kannas kaikessa
-rauhassa kauraryynejä postinkantaja Sipilän emännälle, kun puotiin
-astui maalari Tolvanen ostamaan lehtitupakkaa ja kertoi hämmästyttäviä
-uutisia.
-
-Hän ei tiennyt enempää eikä vähempää kuin että ukko Grönberg, jonka
-katkera ja leppymätön sosialistiviha oli tunnettu koko kaupungissa,
-oli tehnyt puoleksi onnistuneen murhayrityksen kahta metallityöläisten
-ammattiyhdistyksen huomattavinta luottamusmiestä Topi Pösöstä ja Riku
-Nikkiä vastaan. Oli päivänselvää, että kysymyksessä oli kostomurha,
-sillä eihän kaupungissa ollut viime vuorokausien aikana paljon muusta
-puhuttukaan kuin Grönbergin ja ammattiyhdistyksen välillä puhjenneesta
-ilmisodasta.
-
-Tapauksen kaameutta oli omansa suuresti lisäämän se petomaisen julma
-kuolemantapa, jonka ukko Grönberg oli uhreilleen valmistanut: elävältä
-polttaminen kuumassa vesihöyryssä. Pahoin palaneina olivat Topi ja
-Riku töintuskin päässeet pakenemaan julmurin kynsistä. Heidän huikeat
-hätähuutonsa olivat kutsuneeet paikalle paljon väkeä, poliisikin oli
-kutsuttu, palohaavoja tarkastettu ja poliisitutkinto pidetty. Ukko
-Grönberg kieltää kuitenkin jyrkästi kaikki ja puolustautuu sillä, että
-hän, kuten jo edeltäpäin oli kylvettäjä-ämmälle ilmoittanut, oli kovan
-löylyn tarpeessa ja sitäpaitsi saanut Topilta ja Rikulta itseltään
-nimenomaisen luvan lyödä vahvasti löylyä. Eikähän hän ollut muuta
-tehnytkään.
-
-Tästä puolustuksesta huolimatta olivat poltetut maalari Tolvasen
-tietämän mukaan päättäneet nostaa jutun Grönbergiä vastaan
-kaksoismurhayrityksestä.
-
-Sipilän emäntään, joka oli Grönbergin emännän äitipuolen
-serkku, vaikutti tämä uutinen niin järkyttävästi, että hän sai
-sydämentykytyksen ja kiiruhti Grönbergin asuntoon hankkimaan lähempiä
-tietoja murhenäytelmästä.
-
-Kalle Kannas puolestaan ei oikein tiennyt mitä uskoa. Pitkin päivää
-sai hän uusilta puodissakävijöiltä lisätietoja, jotka vahvistivat
-todeksi edellisten kertojien tiedot ja värittivät tapahtumaa uusilla
-vivahduksilla, ja hän tunsi sitäpaitsi mainiosti ukko Grönbergin
-kiukkuisen ja tulisen luonteen, jonka ilmauksiin hänellä omastakin
-puolestaan oli syytä tuntea pelonsekaista mielenkiintoa, varsinkin
-tulevaisuutta ajatellessaan. Mutta varsinaista murhayritystä ei hän
-sentään voinut uskoa toivomansa appiukon tahtoneen tehdä.
-
-Illalla, kun puoti oli suljettu, päätti Kalle Kannas lähteä
-kuulostelemaan, millä kannalla asiat olivat Grönbergin asunnossa.
-Kävellen kadun toista puolta teki hän sen huomion, että Maikki näytti
-olevan yksin kotona, istuen tavallisella paikallaan avonaisen ikkunan
-ääressä ja ommellen jotain.
-
-Kalle siirtyi toiselle katukäytävälle ja lähestyi ikkunaa. Tyttö
-huomasi hänet ja sanoi:
-
--- Tule sisään.
-
--- Oletko yksin kotona? tiedusteli ylkämies varovaisuuden vuoksi.
-
--- Isä lähti kalaan ja äiti on vieraisilla.
-
-Kalle uskalsi nyt pistää päänsä siihen jalopeuran luolaan, joka oli
-hänen mielitiettynsä kotina.
-
-Heti sisälle tultuaan hän huomasi, että jotain erikoista oli
-tapahtunut. Maikki oli itkeneen, kalpean ja hyvin juhlallisen näköinen.
-
-Kalle luuli tämän johtuvan eilisillan saunakohtauksesta ja alkoi
-kysellä, mutta tyttö, vaikka myönsikin tapauksen kiusalliseksi, sanoi,
-ettei se sentään kai niin kovin vaarallinen ollut. Topi Pösönen ja
-Riku Nikki olivat käyneet lääkärissä, mutta vaikka he olivat omien
-vakuutustensa mukaan miltei kuoliaiksi kärventyneet, ei lääkäri
-ollut voinut huolellisimmallakaan tutkimisella löytää heistä mitään
-palohaavoja eikä ollut määrännyt heille lääkkeitä. Poliisitutkinnon
-toimittanut ylikonstaapeli oli näin ollen ollut sitä mieltä, että juttu
-murhayrityksestä, jos Topi ja Riku sellaisen todellakin nostavat,
-raukeaa toteennäyttämättömänä. Ukko näytti kuitenkin olevan asian
-johdosta hiukan hermostunut, mutta se tekisi hänelle varmaankin vain
-hyvää ja opettaisi häntä hillitsemään vastaisuudessa paremmin sisunsa.
-
-Kalle tunsi itsensä heti rauhallisemmaksi ja yritti lähestyä
-morsiantaan, mutta silloin sanoi tyttö:
-
--- Meidän välillämme on nyt kaikki lopussa!
-
--- Häh? kysyi Kalle Kannas, voimatta uskoa korviaan.
-
--- Kaikki saa nyt olla lopussa meidän välillämme, uudisti tyttö
-jäykästi, soinnuttomalla äänellä.
-
--- Mutta mistä syystä? änkytti Kalle, tuntien hiuksienpa nousevan
-pystyyn.
-
--- Sinä voit mennä nyt matkaasi! tarkisti tyttö tiedonantoaan. -- Ja
-toivon, ettet enää koskaan astu silmäini eteen.
-
-Vaikka olikin aivan huumautunut tästä äkillisestä iskusta, oli
-Kalle Kannaksella kuitenkin vielä parahiksi sen verran sielun- ja
-ruumiinvoimia jäljellä, että jaksoi pyytää lisäselityksiä.
-
-Tyttö sanoi silloin ihmettelevänsä hänen julkeuttaan. Ihmettelevänsä
-sitä, että Kalle Kannas, joka on maailman suurin petturi ja maailman
-sydämettömin ihminen, kehtaa seisoa hänen edessään kaiken sen jälkeen,
-minkä koko kaupunki tietää. Hän oli, tyttö nimittäin, jo pitkän aikaa
-tuntenut sydämessään jonkinlaista epäluuloa, vaikkei tähän saakka
-ollut jaksanutkaan sitä todeksi uskoa. Mutta sen jälkeen kun Jumppilan
-matami oli nähnyt hänen hellästi syleilevän neiti Leijasta Kurosen
-puodissa keskellä päivää ja toitottanut tiedon tästä näytelmästä ympäri
-kaupunkia, ei Maikki Grönberg koskaan, _ei koskaan_ tahtoisi olla
-missään, _ei missään_ tekemisissä Kalle Kannaksen kanssa!
-
-Turhaan Kalle Kannas vakuutti viattomuuttaan ja koki selittää asiaa.
-Tyttö ei edes kuunnellut häntä, vaan pyysi itkien häntä poistumaan mitä
-pikimmin talosta ja menemään neiti Leijasensa luo, joka varmaankin
-juuri tällä hetkellä odotti häntä ikävöiden. Näin ollen ei Kallen
-auttanut muu kuin lähteä.
-
-Hurjassa sekamelskassa pyörivät ajatukset Kallen aivoissa hänen
-kävellessään ilman päämäärää pitkin hiljaisia katuja. Vasta hautausmaan
-aidan luona hän tuli jälleen tajuihinsa. Ja hänen myllertävissä
-aivoissaan kasvoi ja lujittui vakaumus, ettei hänellä ollut enää muuta
-tehtävissä kuin hirttää itsensä.
-
-Mutta sitä ennen hän tahtoi kuitenkin kuristaa Jumppilan matamin
-kuoliaaksi.
-
-
-
-
-IX
-
-
-Tähän aikaan alkoi kaupungilla levitä uskomaton huhu.
-
-Se oli niin outo, tavaton ja ällistyttävä, ettei kukaan osannut aluksi
-sanoa sen johdosta yhtään mitään. Mutta yhä uudet ja uudet viestit
-vahvistivat sitä.
-
-Ja tämä huhu, joka päivä päivältä kasvoi, varttui ja vahvistui kuin
-käenpoikanen, oli se, että Jaakkola, jonka luultujen tarumaisten
-rikkauksien loiste oli häikäissyt koko kaupungin, hakkaili neiti
-Svebeliusta, mutta ei Antti-neitiä eikä Matti-neitiä, vaan -- kauheata
-kertoakin -- hullua Fanny-neitiä.
-
-Melkein joka päivä nähtiin Amerikan pohatan kävelevän Pastorinniemeen
-ja viipyvän siellä useita tunteja. Ja eräänä päivänä saattoi koko
-kaupunki omin silmin nähdä Fanny-neidin ja Jaakkolan ajavan vaunuissa
-halki kaupungin, vieläpä pysähtyvänkin parin talon kohdalla innokkaasti
-keskustellen.
-
-Tämä satumainen näky vaikutti niin voimakkaasti kaupungilla, että
-luotettavalta taholta kerrottiin useiden henkilöiden menettäneen
-järkensä. Emme tiedä, onko se totta, mutta se ainakin on totta, että
-Jumppilan matami juuri niihin aikoihin sai halvauksen, joka lamautti
-hänen suuren puhekykynsä, ja tämänkin onnettomuuden katsottiin johtuvan
-mainitusta mieliäkuohuttavasta tapahtumasta.
-
-Kerrottiin myöskin, että Antti-neiti ja Matti-neiti olivat raivoissaan.
-Ihmekös tuo! Mutta tämän raivon syistä oli vallalla useita eriäviä
-mielipiteitä.
-
-Tähän aikaan jakautui kaupunki kahteen puolueeseen. Alkoi näet ilmestyä
-henkilöitä, jotka julkisesti väittivät, ettei Fanny-neiti olisikaan
-niin hullu kuin oli yleensä luultu. Nämä rikkiviisaat henkilöt olivat
-tietävinään, että Fanny-neiti 18-vuotisena neitosena oli rakastunut
-mielettömästi nuoreen ja kauniiseen ylioppilas Jacobsoniin, sittemmin
-Jaakkolaan, joka niihin aikoihin matkusti Amerikkaan, ja kätkeytyi
-nyt suruineen Pastorinniemeen, jonne hän eristäytyi muusta maailmasta
-erakkoelämää viettämään ja jossa hänen pienet omituisuutensa hankkivat
-hänelle hullun nimen ja maineen. Mutta nyt oli -- näin selittivät
-mainitut rikkiviisaat -- Jaakkola pitkän poissaolonsa jälkeen
-palannut takaisin naimattomana syistä, joilla ehkä saattoivat olla
-kolmisenkymmentä vuotta vanhat juuret, ja ihmiset voivat nyt omin
-silmin nähdä, mihin suuntaan asiat olivat kehittymässä.
-
-Enemmistö oli kuitenkin yhä edelleenkin lujasti entisessä
-vakaumuksessaan, että Fanny-neiti oli kuin olikin päästään vialla. Ja
-tämä enemmistö alkoi osoittaa taipumusta omaksumaan sen katsantokannan,
-etteivät asiat Jaakkolankaan yliskamarissa olleet juuri paremmalla
-tolalla.
-
-Mutta missä on maisteri Wahl? Mihin ihmeeseen tämä huomattava ja
-kunnioitettava vanhus on hävinnyt? Niin kyseli jokainen toiseltaan. Ja
-täydellä syyllä, sillä maisteri Wahl oli joku aika takaperin kadonnut
-tuntemattomalla tavalla, eikä hänestä ollut sen jälkeen kuulunut hiiren
-hiiskausta.
-
-Maisteri Wahl ei kuitenkaan ollut vielä tullut kootuksi isäinsä tykö.
-Sen sai Jaakkola piakkoin elävästi tuta.
-
-Jaakkola oli tähän saakka asunut yhä edelleenkin rehtori Peranderin
-luona, mutta sanaakaan kaikesta siitä, mitä kaupungilla puhuttiin, ei
-talossa oltu vaihdettu. Palvelustytöt olivat kyllä kerran alkaneet
-keittiössä jutella siitä, mutta olivat saaneet Anna-neidiltä sellaisen
-läksytyksen, että muistivat sen vielä seuraavalla viikollakin.
-
-Mutta eräänä iltana, illallisen jälkeen, kun rehtori Perander ja
-Jaakkola istuivat pihalla tupakoiden, sanoi Jaakkola:
-
--- Kuules, Pessu, nyt sinä pääset loisestasi. Minä olen ostanut talon.
-
--- Mitä? Milloin? huudahti rehtori hämmästyneenä.
-
--- Tänään iltapäivällä. Ostin Silvénin talon kauppatorin laidasta.
-Muutan siihen huomenna. Perustan rautakaupan.
-
-Sen talon, jonka tuleva rautakauppias Jaakkola oli ostanut kaupungin
-parhaalta liikepaikalta, oli omistanut varakas, lapseton leskimies,
-koroillaan elävä entinen apteekkari Otto Silvén. Hän oli sisustanut sen
-aistikkaasti ja mukavasti, ja talo oli aivan uusi ja ensiluokkaisesti
-rakennettu.
-
-Jaakkola oli käynyt ukko Saksmanin kanssa tarkastamassa taloa, ja ukko
-Saksman oli sanonut, ettei hänen tietääkseen paremmin rakennettua taloa
-ollut toista koko maassa. Se oli ukko Saksmanin lausumaksi erittäin
-huomattava tunnustus, ja Jaakkola oli, neuvoteltuaan Saksmanin kanssa
-siitä, mitä talosta kannattaisi maksaa, mennyt ukko Silvénin puheille
-ja kysynyt ovelta:
-
--- Myöttekö talonne?
-
--- Myön! oli ukko vastannut silmää räpäyttämättä.
-
--- Irtaimistoineen?
-
--- Myöskin irtaimistoineen, oli ukko vastannut pyytämättä vieläkään
-vierasta istumaan.
-
--- Mikä on hinta irtaimistoineen? oli Jaakkola sitten kysynyt.
-
-Ukko oli istunut silmät ummessa pari minuuttia, sitten hän oli
-vastannut:
-
--- Kaksisataakymmenentuhatta.
-
--- Ja luovutus tapahtuu heti?
-
--- Heti! oli ukko vastannut.
-
--- Kauppa on tehty! sanoi Jaakkola.
-
--- Talo on teidän! sanoi ukko Silvén.
-
-Hän oli ojentanut laihan, kurttuisen kätensä Jaakkolalle ja Jaakkola
-oli sanonut:
-
--- Maksun saatte huomenna.
-
--- Hyvä on! sanoi ukko Silvén.
-
-Sitten oli ukko lähtenyt kävelemään poikki lattian. Ovella hän oli
-kääntynyt ja kysynyt:
-
--- Saanko ottaa hatun päähäni?
-
-Silloin oli Jaakkolalta päässyt nauru.
-
--- Saatte ottaa hatun, vieläpä kaikkikin vaatetavaranne ynnä muut
-semmoiset. Mutta jääkää nyt tänne vielä ensi yöksi. Huomenna laadimme
-kauppakirjan ja suoritamme muut muodollisuudet.
-
-Jaakkolan äkillinen ja odottamaton talonosto antoi kaupungin
-kahvitädeille uutta vettä myllyihin. Oltiin, eikä suotta, sitä mieltä,
-että oli jouduttu suurten tapahtumain kynnykselle.
-
-Eikä mikään ollutkaan tervetulleempaa. Kovin oli hiljaista ja
-jokapäiväistä ollut elämä viime aikoina kaupungissa. Miten suuri
-ainesten puute oli ollut, käy selville siitä, että kevättalvella oli
-Sikasen akan kanasta puhuttu toista viikkoa.
-
-Sikasen akalla oli näet ollut kaksi kanaa. Toinen niistä, se
-harmaantäplikäs, oli sairastunut. Kaksi päivää oli Sikasen akka
-tuuditellut sairasta sylissään ja tarjonnut sille kaikenlaisia
-herkkupaloja, mutta mikään ei ollut kelvannut. Sitten oli kana
-kolmantena päivänä kuollut. Sikasen akka oli itkenyt, mennyt vainaja
-sylissä halkoliiteriin ja hakannut kanalta pään poikki. Senjälkeen
-oli hän mennyt torille ja myynyt kanan kojukauppias Pylkkäselle,
-jonka erikoisalana oli varustaa kaupunkilaisten päivällispöydät
-lintupaistilla. Vasta parin viikon kuluttua oli huhu Sikasen akan
-kanankaupasta levinnyt kaupungille Lauri Saksmanin suosiollisella
-myötävaikutuksella, mutta silloin ei enää voitu saada selkoa siitä,
-kenen keittiöön tuo harmaantäplikäs oli joutunut.
-
-Tällaisesta seikasta, kuten sanottu, oli kaupungissa kevättalvella
-riittänyt puheenaihetta enemmän kuin viikon ajaksi. Olivatpa jotkut
-alkaneet vaatia Sikasen akan saattamista oikeuden eteen, vaikka tuo
-ankara ehdotus tosin sai raueta, kun ei kanavainajan viimeisistä
-vaiheista oltu saatu varmaa selkoa. Lauri Saksman vain joutui kaikkien
-oikeinajattelevien perheenäitien vihoihin, sillä he olivat vakuutetut
-siitä, että hän pelkästä ilkeydestä oli säilyttänyt Sikasen akan
-mieltäkääntävän salaisuuden omana tietonaan siihen saakka, kunnes
-arvasi kanan tulleen syödyksi.
-
-Nyt sitävastoin ei olisi joudettu kiinnittämään mitään huomiota siihen,
-vaikka olisi saatu kuulla Sikasen akan kissan käyneen läpi samat
-vaiheet kuin hänen harmaantäplikäs kanansa.
-
-Eikä yksin kahvikesteissä, vaan myöskin rakennusmestaripiireissä
-seurahuoneella, vieläpä seuraklubillakin, jossa ainoastaan varsinaiset
-herrat saivat janonsa sammuttaa ja nyppiä toisiaan korttipelissä,
-olivat päivän tapahtumat vilkkaan keskustelun aiheena.
-
--- Kuules, veli, sanoi pormestari Andersson tullinhoitaja Spöörille,
-mikähän mies se Jaakkola oikein on?
-
--- Mistä hiidestä minä tiedän, enhän edes tuntenut häntä ennen hänen
-historiantakaista Amerikkaan lähtöäänkään. Mutta eiköhän hän liene
-tavallinen ihminen, kuten me muutkin, otaksui Spöör.
-
--- Kuuluu perustavan tänne rautakaupan, tiesi raatimies Johansson.
-
--- No sitä täällä kyllä tarvittaisiinkin, sanoi pormestari. --
-Kunnollista nimittäin. Ja varmaankin pystyy hän sen kunnolliseksi
-saamaan, kun on kerran pystynyt Amerikassa itselleen omaisuudenkin
-kokoamaan.
-
--- Kuinkahan suuri omaisuus sillä mahtanee olla? kysyi raatimies. --
-Akat puhuvat monista miljoonista.
-
--- Puoli miljoonaa, vähän päälle, puuttui pankinjohtaja Skarp
-viereisestä pöydästä puheeseen. -- Pyydän muuten huomauttaa, etteivät
-hänen rahansa tietysti meidän pankissa ole.
-
--- Taisi maksaa vähän liikaa talostaan, sanoi tullinhoitaja.
-
--- Tahtoi näyttää, että "näin me amerikkalaiset", murahti pormestari.
-
--- Tjaa, se on vähän vaikea sanoa, lausui pankinjohtaja. -- Hänellä
-kuuluu olleen apunaan ukko Saksman, ja kyllä se vanha Holofernes osaa
-pitää huolen siitä, ettei kovin paljoa liikaa makseta. Ja ottakaa
-huomioon, hyvät herrat, että hän sai pienimpiä yksityiskohtiaan,
-viimeistä naulaa myöten täydessä kunnossa olevan talon ja asunnon.
-Hänen ei tarvinnut hukata yhtään minuuttia sen sisustamiseen. Ei muuta
-kuin ala olla ja elää.
-
--- Ja mennä naimisiin Pastorinniemen Genovevan kanssa! lisäsi raatimies.
-
--- No se on vissi se! vakuutti pormestari. -- Joka päivä näen
-ikkunastani hänen kävellä keputtelevan Pastorinniemeen niin että keppi
-viuhkaa. Mutta, hyvät herrat, missä on ukko Wahl?
-
--- Niin, mihin hiiteen on ukko hävinnyt juuri nyt, kun koko kaupunki
-kaipaa häntä? huudahti raatimieskin.
-
-Samana iltana oli Jaakkola lähtenyt kävelemään kaupungin ulkopuolelle.
-
-Hänellä oli aamupäivällä ollut pitkä keskustelu Fanny-neidin
-kanssa Pastorinniemessä. Sen jälkeen oli hän työskennellyt koko
-päivän ahkerasti uudessa talossaan, kirjoittanut kirjeitä, tehnyt
-kustannusarvioita ja lähettänyt sähkösanomia. Välillä hän oli käynyt
-antamassa määräyksiä puusepille ja maalareille, jotka olivat työssä
-rakennuksen siinä päässä, johon myymälä oli tuleva. Se oli alunpitäen
-liikehuoneistoksi rakennettu, mutta oli ollut käyttämättä apteekkari
-Silvénin hallitessa taloa. Siinä oli nyt vain suoritettava eräitä
-muutostöitä.
-
-Ensi sanoista olivat puusepät ja muut työntekijät tajunneet Jaakkolan
-mieheksi, joka osasi panna työn käyntiin, tiesi mitä on tehtävä
-ja miten se on tehtävä. Hän ikäänkuin sähkötti ympäristönsä heti
-kun hän työhön ryhtyi. Rehtori Perander, joka oli pistäytynyt
-päivällä ohikulkiessaan katsomaan ystävänsä puuhia, ei ollut tuntea
-Jaakkolaa samaksi mieheksi, joka niin tyynesti ja levollisesti nautti
-joutilaisuudesta ja "katsasteli", kuten hän sanoi.
-
--- Tässä on nyt taas eri meininki! sanoi Jaakkola jostakin katonrajasta
-rehtorin sisäänastuessa. -- Ensi kuussa pitää liikkeen olla pystyssä ja
-hyvässä vauhdissa.
-
--- Niin, ellet sitä ennen ole pudonnut noilta tikapuiltasi ja taittanut
-niskaasi, sanoi rehtori.
-
--- Ei poika, älä luule! Näkisitpä, millaisilla telineillä ukkoset New
-Yorkissa keikkuvat, kun pilvenpiirtäjän rautarunkoa rakennetaan!
-
-Päivän työn tehtyään oli Jaakkola lähtenyt kävelemään ohi kirkon, halki
-kirkkopuistikon ja pitkin rantaa vievää polkua kaupungin laitumille
-päin.
-
-Ilta oli lämmin, mutta pilvinen ja hämärä.
-
-Hänen päästyään Jussinpuron poikki sillaksi asetettujen hirsien yli
-sukelsi tien vierestä esiin olento, jota olisi voinut pitää jonain
-romanttisen ryöväriheimon kunnioitettuna johtajavanhuksena -- pieni,
-kuivettunut ukko, jolla oli hartioillaan haalistunut sinertävä viitta
-ja tavattoman leveälierinen huopahattu syvälle päähän painettuna.
-Nenällä oli pyöreät silmälasit ja leuassa vaaleanharmaa, harva parta.
-
-Tämä merkillinen otus, joka nähtävästi oli tullut puron reunaa johtavaa
-polkua Pastorinniemestä päin, pysähtyi kädet ristissä rinnalla keskelle
-tietä Jaakkolan eteen ja sanoi ohuella, vinkuvalla äänellä:
-
--- Mite te teelle vaanitte?
-
-Jaakkola pysähtyi hämmästyneenä ja tarkasteli ukkoa.
-
--- Kuka olette ja mitä tahdotte? kysyi hän.
-
--- Mine olen majister Wahl, jos tietee tahdotte, vinkui ukko. -- Nyt te
-olette satimessa!
-
--- Ahaa, sanoi Jaakkola, jonka hartioita pidätetty iloisuus alkoi
-hytkyttää. -- Vai olette te maisteri Wahl! Sanomattoman hauskaa tavata
-pitkästä aikaa. Minun nimeni on Jaakkola.
-
--- Mine tieden sen! kirkaisi ukko. -- Ei, elkee ojentako minulle,
-ketenne, en mine siihen kuitenkaan tartu.
-
--- Yhtä lystiä, sanoi Jaakkola, pistäen kädet päällystakkinsa
-taskuihin. -- Mitäs te sitten oikein minusta haluatte?
-
--- Olenhan jo kysynyt teilte, ette mite te teelle vaanitte? huusi ukko
-kimeällä äänellä.
-
--- Suuremmalla syyllä voisin minä tehdä teille saman kysymyksen, sanoi
-Jaakkola, tarkastellen ryöväripäällikkö-maisteria silminnähtävästi
-hyvin huvitettuna. -- Mutta jos välttämättä tahdotte tietää, niin olin
-täällä vain kävelyllä, iltakävelyllä.
-
--- Miksi hiivitte te iltakevelylle metsesse kuin rosvo? jatkoi ankara
-ukko kuulusteluaan. -- Tunnustakaa suoraan, ette te aioitte kiertee
-tete tiete Pastorinniemeen! kiljaisi maisteri ja otti niin uhkaavan
-askeleen eteenpäin, että Jaakkola vaistomaisesti peräytyi askeleen.
-
--- Hen pakenee! Hen pakenee! kirkui ukko riemuissaan.
-
--- Enkä pakene! väitti Jaakkola hiukan nolona. -- Mutta mitäs teillä
-oikein on asiaa minulle?
-
--- Tunnustakaa, ette aikomuksenne oli hiipie Pastorinniemeen! huusi
-ukko.
-
--- Minä käyn Pastorinniemessä päivällä, selitteli Jaakkola
-hyväntahtoisesti. -- Päivällä ja valtatietä myöten. Olin siellä muuten
-jo tänään aamupäivällä.
-
--- Mine tieden sen! huusi vanhus, heristäen nyrkkiään. -- Te olette
-olleet sielle usein, liian usein! Luulitte voivanne tehde mite haluatte
-minun poissaollessani. Mutta nytpes olettekin kiikisse!
-
--- Miksi en minä saisi käydä Pastorinniemessä milloin haluan? kysyi
-Jaakkola.
-
--- Siksi, ette mine kiellen sen! huusi ukko, hypähtäen tasajalkaa
-tantereesta, molemmat nyrkit pystyssä.
-
--- Mutta jospa en välitä kiellostanne? kysyi Jaakkola.
-
--- Fanny kuuluu minulle! kirkaisi ukko. -- Olen teneen puhunut henen
-sisariensa kanssa, ja he ovat ilmoittaneet, ettei heille enee ole
-miteen minua vastaan.
-
--- Vai niin, mutta mikäli olen huomannut, on Fannyllä itsellään koko
-joukon teitä vastaan, sanoi toinen.
-
--- Te tulette katumaan, ellette heti katkaise velejenne Fannyn kanssa!
-huusi ukko.
-
--- Vanha mies, sanoi Jaakkola vakavasti. -- Annan täyden kunnian
-harmaille hiuksillenne...
-
--- Mite on teille minun hiusteni kanssa tekemiste! huusi ukko aivan
-suunniltaan raivosta.
-
--- Kunnioitan ikäänne, mutta annan teille samalla sen hyväätarkoittavan
-ilmoituksen, että ellette tästä hetkestä alkaen heitä rauhaan neiti
-Svebeliusta, jota olette vuosikausia hävyttömästi kiusannut, niin
-joudutte tekemisiin minun kanssani, ja silloin teidät peijakas perii!
-Minä toimitan teidät heti hullujenhuoneeseen!
-
--- Mihin?! kirkaisi ukko.
-
--- Hullujenhuoneeseen! toisti Jaakkola järkähtämättömästi.
-
--- Haa, konna! huusi maisteri, kaivoi taskustaan jotain ja heitti sen
-Jaakkolan silmille.
-
-Jaakkola koppasi lennosta käteensä tuon esineen ja havaitsi sen
-vanhaksi, kuluneeksi hansikkaaksi. Hän ripusti sen varovaisesti
-vieressä olevan pajupensaan oksaan, mutta ukko huusi:
-
--- Teiden on taisteltava kanssani!
-
--- Mitä! huudahti Jaakkola kummissaan. -- Tahtoisitteko nyrkkeillä
-kanssani?
-
--- Ei, kaksintaistelu pistooleilla, kymmenen askeleen peeste... piff,
-paff, puff! huusi vanhus, sätkytellen käsiään ja jalkojaan, niin että
-viitta liehahteli hänen hartioillaan.
-
-Jaakkola pani kätensä ristiin ja katseli ukkoa vilpittömästi ihmetellen.
-
--- Kuulkaa, menkää nyt kotiin nukkumaan! sanoi hän sitten isällisesti.
--- Minä ainakin olen saanut teistä tarpeekseni ja käännyn takaisin.
-
--- Hen pelkee! Hen pelkee! hihkaisi ukko ihastuneena.
-
-Jaakkola kääntyi takaisin, pitäen kuitenkin varansa, ettei ukko saisi
-pukata häntä alas puroon. Sillalla hän kääntyi antamaan viimeisen
-varoituksen:
-
--- Ja muistakaa sanani: ellette lakkaa hassutuksistanne, niin teidän
-käy huonosti!
-
--- Pelkuri! Raukka! huusi ukko. -- Mine en velite -- heiden
-uhkauksistanne!
-
-Jaakkola lähti kävelemään takaisin kaupunkiin, ukon jäädessä
-voitonriemuisena seisomaan puron toiselle puolen, hajasäärin, kädet
-lanteilla ja leveälierinen hattu korvien yli painettuna.
-
-
-
-
-X
-
-
-Kähkösen lesken turhamaisuus aiheutti seuraavana aamuna pienen
-kohtauksen Neuvoksen Arkun pihamaalla.
-
-Kähkösen leskellä, joka asuu pihan perällä olevassa rakennuksessa
-aivan Sikasen huonekunnan seinäntakana, on tytär, joka on naimisissa
-Tampereella poliisikonstaapelin kanssa. Tästä tyttärensä arvoasemasta
-on Kähkösen leski hyvin ylpeä ja käy joka kesä tytärtään ja vävyään
-tervehtimässä.
-
-Nytkin hän oli ollut tällaisella matkalla ja palasi juuri kotiin.
-
-Hän oli ottanut laivarannasta ajurin, ajuri Jehkosen, ja käskenyt ajaa
-kotiinsa.
-
-Jehkonen kyyditsi hänet portille ja pysäytti siihen hevosensa, mutta
-akka huusi:
-
--- No aja pihaan asti!
-
--- Enkä aja, sanoi Jehkonen. -- Eihän siellä pääse kääntymään takaisin.
-
--- Pääset kyllä kääntymään, kun ajat tuon hernemaan ympäri, sanoi akka.
--- Älä luulekaan, että minä sinulle mitään maksan, ellet kyyditse minua
-portaitten päähän asti!
-
-Jehkosen rokonarpinen naama nytkähteli kiukusta. Ensin hän aikoi
-hypätä alas kuskipukilta, heittää akan myttyineen ja nyytteineen
-kadulle ja ajaa tiehensä maksua ottamatta, mutta sitten meni tähän
-kunnon hevosmieheen riivaaja, joka muutti hänen mielensä. Hän huitasi
-hevostaan piiskalla ja ajoi hyvää vauhtia pihaan. Saksmanin portaitten
-päässä oli maassa isonlainen kivi, ja hän ajoi ensiksikin sen yli,
-niin että rattaat pahasti keikahtivat ja Kähköskä kiljaisi korvia
-vihlovasti. Samassa löi Jehkonen hevostaan toisen kerran piiskalla, ja
-koni lähti nelistämään täyttä kyytiä hernemaan ympäri. Kun lähestyttiin
-hernemaan takana ulkohuonerakennuksen sitä ovea, joka kuului Kähköskän
-huoneeseen, huusi akka:
-
--- Ptruu... ptruu... kuule, Jehkonen, älä aja enää... voi hyvä isä kun
-ajoi ohi!
-
--- En saanut hevosta pysähtymään! rämähti Jehkonen, lasketellen täyttä
-neliä ympäri pihaa.
-
-Kähköskän huudot ja kiljunta kutsuivat ulos koko talon väen.
-Ulkohuonerakennuksesta tuli Sikasen akka lapsineen ja muut siellä
-asuvat akat ja ukot, toisella puolen ilmestyivät portailleen ukko
-Saksman ja Martta, kohmeloiset käräjäkirjurit ja ompelijatar sisarineen
-sekä jarrumiehen leski, pieni, puolialaston lapsi käsivarrellaan.
-
-Jehkonen antoi hevosensa nelistää kolme kertaa ympäri pihan Kähköskän
-kiljuessa ja voivotellessa ja lukuisan katsojajoukon äänekkäästi
-riemuitessa.
-
-Neljännen kerran ulkohuonerakennuksen kohdalle tullessaan ajoi hävytön
-Jehkonen niin läheltä hernemaata, että rattaiden oikeanpuoleiset pyörät
-putosivat hernemaan ojaan ja Kähköskä lensi rattailta myttyineen suin
-päin hernemaahan, vieläpä juuri omaan penkkiinsä.
-
--- Hööööö! hurrasi ihastunut katsojajoukko, ja Sikasen lapset hyppivät
-rajattomassa riemussaan korkealle ilmaan.
-
-Ennenkuin Kähköskä oli ehtinyt päästä jaloilleen hernemaasta, oli
-Jehkonen nostanut rattaat ojasta ja ajanut tiehensä. Siinä hän teki
-varsin viisaasti, sillä julmistunut Kähköskä olisi ylös päästyään
-raapinut hänen kasvonsa verille kuin vihastunut kollikissa.
-
-Kun Kähköskä ilmestyi näkyviin hernepenkistä, esitti ukko Saksman, joka
-polvet koukussa ja vatsaansa pidellen oli nauranut läkähtymäisillään
-tälle ilmaiselle, erinomaisesti esitetylle näytökselle, eläköönhuudon
-Kähköskälle:
-
--- Eläköön!
-
--- ... köööön! yhtyi kiitollinen katsomo keuhkojensa pohjasta
-suosionosoitukseen.
-
-Kun ei Kähköskä nähnyt Jehkosta missään, huusi hän, pudistellen multaa
-hameistaan, mytyistään ja käsistään:
-
--- Osasipas hävitä näkymättömiin, pahanhengen rupinaama! Onko tämä
-mikä ajuri, tämä, joka lennähtää ihmistä kuin rietas! Hävytön heittiö,
-ptfui! Ei olisi ensin viitsinyt pihaan ajaa ja sitten teki tämän!
-Mutta olipa vieraitamiehiä, oli, oli, oli vieraitamiehiä, oli, oli,
-oli näkijöitä tarpeeksi asti, kaikki olivat läsnä hyvät naapurit ja
-kylänmiehet ja Saksmannin pitkäparta ja Sikasen akka pentuineen, ja
-kyllä nyt on lysti ja kyllä nyt nauretaan ja rähätetään "hähä hähä
-hähä" ja kyllä nyt on kielet pitkällä ja vesi tippuu suupielistä ja
-niin ollaan kuin korpit ja silmätkin noukittaisiin turvattoman lesken
-päästä... rähähähä hähähähä! matki suuttunut akka toisten naurua ja
-kömpi ovelleen, tehden kuitenkin koko katsomolle omistetun ruman
-tempun, ennenkuin hävisi ovesta sisään.
-
-Katsojat palasivat, hyvin tyytyväisinä näkemiinsä ja kuulemiinsa,
-takaisin kukin kotilietensä ääreen. Ukko Saksman vain jäi istumaan
-portailleen ja jarrumiehen leski lapsi käsivarrellaan seisomaan omalle
-portaalleen.
-
--- No siinä nyt näki herra Saksmankin, miten ylpeys riivaa tuommostakin
-vanhaa akkaa! aloitti jarrumiehen leski sujuvasti. -- Kerjuulla
-elää tämä Kähköskäkin toisen puolen vuotta ja toisen puolen juoksee
-vaivaishoidon herrojen luona mankumassa, -- niin -- ja issikalla
-häntä vain pitää kyyditä kuin parasta ruustinnaa! Se on taas ollut
-siellä tyttärensä luona, -- niin -- ja kun tytär on poliisin rouvana,
-niin siitä on sitten Kähköskän nokka pystyssä eikä jaksa nyyttejään
-laivarannasta tänne asti kantaa! He-he-he, ihan näet naurattaa kun
-ajattelee, miten komeasti se tahtoi ajaa pihaan ja näyttää, että
-näin sitä meillä tullaan poliisin rouvan kestistä Tampereelta --
-ja komeasti tultiinkin, niin että kuono oli lopuksi multapenkissä,
-he-he-he! Minä ihan annan tuolle Jehkoselle vehnäskahvit, kun se
-ensi kerran tästä sivu ajaa. Ei kannattaisi ylpeillä, ei kannattaisi
-ylpeillä Kähköskänkään -- niin -- viime kuussa sai meiltäkin kupillisen
-kahvinpapuja lainaksi, eikä ole vieläkään ollut millä takaisin maksaa,
-vaikka kannattaa laivoissa ja junissa matkustaa ja issikalla ajella
-ympäri hernemaata! Mutta kun synti ja rietas saa ihmisen sydämessä
-vallan, niin on se sokea, "pöyhistellen ihmiskurja on niin nurja, ettei
-huoli kestäkään"... tietäähän sen, kun on poliisi vävynä! Olisi jo aika
-Kähköskälläkin ajatella tilaansa, niinkuin veisataan, että "mistäs siis
-sä olet tullut vaivainen näin ylpeeksi, sull' ei mitään aluss' ollut,
-lopuks' kaikki katoopi, kuink' ei sua inhota komeutes korea, tiedäthän:
-se häviääpi, matoin ruuaks' viimein jääpi" -- niin --
-
-Jarrumiehen leski veti henkeä, huokasi, niisti nenäänsä ja pyyhki
-silmiään esiliinalla. Sitten hän jatkoi:
-
--- Kummallinen on maailma tähän aikaan, ihmeellisen kummallinen --
-niin -- mitähän tiennee? Ei se ainakaan hyvää tiedä, tietäneekö sitten
-pahaa, niin -- Ei ole tainnut herra Saksman kuullakaan vielä sitä
-viimeisintä asiaa, kun näet tulee kaksintaistelu sen maisteri Wahlin ja
-sen entisen Jaakobsonnin pojan välillä, sen miljuneerin...?
-
--- En minä ole vielä sitä kuullut, ilmoitti ukko Saksman ihmeissään ja
-totuuden mukaisesti.
-
--- Niin, semmoinen on asia, että se Wahlin maisteri on eilen antanut
-manuun sille miljuneerille siitä Pastorinniemen ryökkinästä -- niin
---. Eikös se ole hullua, kun kaksi hullua rupeaa kaksintaisteluun
-kolmannesta hullusta... he-he-he? Vaikka eihän tämä olisi mikään naurun
-asia, tämä kaksintaistelu... Kamalaa on, kun kaksi ristittyä ihmistä
-ja herraa alkaa ampua toisiaan ihan välipuheen perästä ja kuuluuhan
-ne olevan vieraatkin miehet semmoisessa tilaisuudessa -- niin -- ja
-lääkäri ja pappi. Niin kertoivat akat tuolla torilla, että semmoinen
-on laki kaksintaistelussa, että kuka ensiksi kuolee, niin lääkäri sen
-todistaa kuolleeksi ja sitten pappi siunaa haudan siihen paikkaan --
-niin -- mutta eikö se olekaan sanottu herroille ja muille ylhäisille,
-että ei sinun pidä tappaman?
-
--- Mistäs te oikein olette sellaisia uutisia kuullut? kysyi ukko
-Saksman epäileväisesti.
-
--- Voi, voi, herra Saksman, koko kaupunkihan siitä puhuu... Wahlin
-maisteri on itse kertonut, että hän on antanut sille miljuneerille
-manuun kaksintaisteluun ja ampuu sen seulaksi. Nyt kuuluu Wahlin
-maisteri harjoittelevan ampumaan omissa huoneissaan, ja kadulle kuuluu
-kuuluvan sellainen räiske, etteivät ihmiset uskalla ohi kulkea... ja
-semmoinen paksu ruudinsavu kuuluu pöllyävän ikkunoista -- niin --
-kamalaa on ajatella sitä Wahlin maisteria, kun on semmoinen vanha
-tarhapöllö ja vielä tuollaisia asioita puuhaa... akat sanoivat sen
-miljuneerin tehneen jo testamenttinsa -- niin -- voi hyvä isä kun
-vellipata on unohtunut tulelle, joko lie pohjaanpalanut!
-
-Jarrumiehen leski katosi äkkiä sisään. Lauri Saksman tuli samassa
-portista ja sanoi:
-
--- No nyt sitä, isä, tulee lysti, kun ukko Wahl on ilmestynyt
-kaupunkiin!
-
--- Sitähän se tuo jarrumiehen leski tuossa juuri toimitti. Tiesipä
-vielä kaksintaistelunkin olevan tulossa.
-
--- Kyllä siinä perää on. Kuulin torilla akkojen siitä kaakattavan
-ja pistäydyin kysymässä Jaakkolalta itseltään. Jaakkola oli vähän
-harmissaan siitä, että asia oli jo joutunut kaupunkilaisten hampaisiin,
-ja kertoi, että Wahl oli eilen illalla ollut syödä hänet ja haastanut
-oikein kaksintaisteluunkin... mutta kyllä se ukko on vielä päivissä,
-jos se saa Jaakkolan suuttumaan.
-
-Lauri istui isänsä viereen portaalle, nyppi viiksiään ja jatkoi:
-
--- Kävin säikyttelemässä metsänvartija Tolosen, joka oli ruvennut
-hätyyttelemään Matti Luontoa, ja Tolonen oli aluksi hyvin koppavata
-poikaa, mutta kun minä aloin puhua niistä kaatuneista puista, jotka hän
-keväällä möi omin lupinsa Räsäselle, niin lankesi siltä luonto! Ihan
-oli nenänpääkin valkoisena. Ja Matti saa nyt asua rauhassa puussaan.
-Kävin sitten Mattia katsomassa. Oli rakentanut jonkinlaisen lavan
-ainakin kahden sylen korkeuteen muutamaan isoon petäjään ja lavalle
-havumajan. Siellä hän nyt sitten paastoaa. Elää kuin kotka pesässään.
-
-Sikasen akka kulki hernemaan poikki portille päin tyhjä pärevasu
-selässään.
-
--- Minnekäs Sikasen emäntä oikein vasun kanssa lähti? kysyi Saksman.
-
--- Läksin tuolta Nissisen työmaalta lastuja kahvipuikseni pyytämään,
-sanoi akka, pysähtyen keskustelemaan. -- Ei viitsi kotonakaan olla,
-kun tuo Kähköskä haukkuu ja säkentää seinän takana, niin ettei sitä
-jaksa koko päivää kuunnella. Mutta eiköhän herkeä säkentämästä kun
-kahvinhajua nokkaansa saapi! Vaan taitaa saada tänä päivänä minun
-kahviani odottaa... on se niin hävittömästi siellä minunkin kunniaani
-loukannut. Se on _niin_ hävitön ihminen, että sitä ei uskoisi! On se
-välistä makeata ja matlakkaa, niin että luulisi, ettei ihmisellä voi
-tuon parempaa ystävää olla, mutta annas taas toisen kerran! Se on
-olevinaan vielä semmoinen unennäkijäkin. Kuulkaas, herra Saksmanni,
-minkälaisia unia se näkee! Yhtenä päivänä viime kesänä oli tuolta
-jarrumiehen lesken porstuasta kadonnut varsiluuta, ja tietäähän sen,
-minkälainen kotkotus tässä pihassa silloin oli! Jarrumiehen leski
-haukkui rosvoiksi koko talon väen, jokaisen erikseen -- teistäkin
-sanoi, ettei sitä tiedä, vaikka olisivat nuo Saksmannit ottaneet,
-kun aina tässä pihalla kuikuilevat, eivätkä taida omat luudat hääviä
-olla... ajatelkaas, herra Saksmanni! -- ja sitten oli mennyt Kähköskä
-hänen luokseen kertomaan nähneensä semmoisen unen, että se kadonnut
-varsiluuta oli muka minun porstuassani! _Minun_ porstuassani! Ja eikös
-vain akka, nimittäin tuo jarrumiehen leski, tule minun porstuaani
-ja ala siellä hamuilla ja koluta. Minä olin juuri puuronkeitossa --
-oli lauantaipäivä siinä puoli kolmen korvissa, taisi olla jo kohta
-kolmekin -- ja kuulen kolinaa porstuasta ja ajattelen, että koiratkohan
-siellä koluavat vai olisiko se Tiihosen sianporsas taas lähtenyt
-juoksentelemaan ja tullut meidän porstuaan. Aukaisen oven ja ajattelen
-että ajan pois, olipa tuo sitten koira tai porsas. Siinä on sinulla
-sitten koira tai porsas! Jarrumiehen leski on juuri ulos menossa,
-meidän luuta kädessä. Minä kysyn, että mitä hän meidän porstuasta
-hakee, ja tämä alkaa soimata minua, että olen muka pihalta ottanut
-hänen varsiluutansa. Kyllähän minä annoin hänelle senkin varsiluudan!
-Tulihan siitä oikein käsirysy, ja kun pihalle päästään ja katsotaan,
-niin minun luutanihan se tietysti oli. Ei ole meillä milloinkaan
-vierasta tavaraa tarvittu eikä haluttu. Rehellisinä on koetettu olla ja
-vaeltaa, vaikka on paljon murhetta ollut ja vastoinkäymistä, jaa jaa,
-sillä rehellisyys se maan perii, ja puuro kerkisi siinä kahakassa palaa
-pohjaan. Mutta Kähköskä ihmettelee siinä samassa jarrumiehen lesken
-hävittömyyttä, että sillä tavalla ihmisiä epäilee ja syyttää, vaikka
-itse oli koko sopan keittänyt. -- Terveenäkö se on tämä herra Saksmanni
-ollut?
-
--- Terveenähän sitä on oltu, kiitos kysymästä.
-
--- On tainnut olla Martta-ryökkinäkin terveenä?
-
--- Mikäpäs häntä olisi vaivannut, nuorta ihmistä.
-
--- Niin, kyllähän nuorten kelpaa -- hyvä isä, kun menee tässä päivä
-tarinoidessa, ja minulla on niin kiire niitä lastuja hakemaan. No
-hyvästi nyt sitten!
-
-
-
-
-XI
-
-
-Herra Tuulonen heräsi aamulla kello kahdeksan tienoissa kadulta
-ikkunansa alta kuuluvaan rummun pärrytykseen, joka ensin hiukan
-säikähdytti häntä.
-
-Hän hypähti vuoteestaan ja avasi ikkunan, pistäen päänsä ulos.
-
-Kadulla ei näkynyt muuta kuin vanha, ontuva ukko, joka suurta,
-paikattua rumpua pärryttäen marssi eteenpäin hyvin sotaisen näköisenä.
-
-Kadunkulmaan päästyään ukko pysähtyi, päästi soittokoneestaan ankaran
-loppupärrytyksen ja luki sitten kovalla äänellä seuraavan julistuksen:
-
-"_Kuulutus!_ Huomenaamulla muutetaan kaupungin karja Sipilän niityltä
-Jussinpuron laitumelle. -- _Rahatoimikamari_".
-
-Tiedonantonsa ensimmäisen ja viimeisen sanan lausui ukko erityisellä
-ponnella, pisti sitten julistuksen taskuunsa ja lähti mahtavasti
-rummuttaen ontumaan seuraavaan kadunkulmaan. Hra Tuulonen oli täten
-tutustunut kaupunkimme julkiseen "rummuttajaan" Kyllös-Pekkaan.
-
-Kirjailija pukeutui ja lähti ulos, otettuaan käteensä pari kirjaa Yrjö
-Kurosen kirjastosta.
-
-Aamu oli kaunis. Pihapuissa livertelivät linnut, vanhan haavan lehdet
-kahisivat tuulessa ja nurmikko tuoksui raikkaasti.
-
-Nuori mies asettui mukavaan asentoon riippumattoon ja alkoi lukea.
-
-Neljännestuntiin ei pihalla näkynyt ketään.
-
-Sitten juosta sipsutteli pihan poikki puodista päin neiti Leijanen.
-
-Hän ei näyttänyt huomanneenkaan hra Tuulosta.
-
-Neiti Leijasen tultua aivan lähelle putosi hänen kädestään lankakerä,
-vierien juuri riippumaton alle.
-
-Hra Tuulonen kiiruhti heti hyppäämään alas riippumatosta, mutta
-koska matto oli hieman liian korkealla, niin ei se onnistunut ensi
-yrityksellä.
-
-Neiti Leijanen huudahti hiljaa huomatessaan hra Tuulosen rimpuilemisen
-riippumatossa ja sanoi:
-
--- Ai, anteeksi... älkää vaivatko itseänne... mutta samassa onnistui
-hra Tuulosen pudottautua alas riippumatosta. Vähällä oli, ettei hän
-pudonnut neiti Leijasen niskaan, viimemainittu kun juuri silloin
-kyykistäytyi ottamaan lankakerää puun juurelta.
-
-Kirjailija esitti itsensä, ja neiti Leijanen vakuutti syvästi
-punehtuen, että hänestä oli tavattoman hauskaa tutustua. Aivan samaa
-vakuutti omasta puolestaan mitä lämpimimmin myöskin hra Tuulonen.
-
-Nuorten välille olisi varmaankin sukeutunut pitempikin keskustelu,
-ellei neiti Leijanen samassa olisi kuiskannut: "kauppias tulee" ja
-rientänyt nopein, kevein askelin tiehensä.
-
-Kauppias Kuronen ei kuitenkaan ollut huomannut mitään. Hän oli tulossa
-kaupungilta ja oli ilmeisesti tavallista paremmalla tuulella.
-
-Kirjailija asettui jälleen riippumattoon ja alkoi lukea. Vähitellen
-hänen katseensa kuitenkin siirtyi kirjan lehdiltä puitten latvoihin,
-joiden välitse näkyi sinistä taivasta ja pilvenhattaroita.
-
--- Mukava tyttö! ajatteli hän, neiti Leijasta tarkoittaen. -- Ehkäpä
-hänen kanssaan voi pitää hieman hauskaa...
-
-Hra Tuulonen vaipui haaveilemaan. Mutta äkkiä hän muisti, mitä
-varten oli tähän kaupunkiin saapunut, karisti kaikki neiti Leijaseen
-suuntautuneet rusohohteiset haaveet ajatuksistaan ja rankaisi
-huikentelevaista mieltään alkamalla uudelleen ahkerasti lukea
-"Monte-Criston kreiviä".
-
-       *       *       *       *       *
-
-Aamiaispöydässä tutustui hra Tuulonen neiti Anni Kuroseen.
-
-Kirjailija oli kuvitellut neiti Kurosta omenaksi, joka mahdollisesti
-saattoi kasvaa korkeanlaisella oksalla, mutta havaitsi nyt suureksi
-pelästyksekseen, että tässä olikin nähtävästi kysymys taatelista, joka
-oli huikean palmun latvassa.
-
-Neiti Kuronen oli hyvin miellyttävä, hyvin sivistynyt ja hyvin
-kohtelias, mutta hänellä oli merkillinen eikä suinkaan rohkaiseva tapa
-katsella hra Tuulosen pyöreitä, nykeröllä nenällä ja vetisenharmailla
-pässinsilmillä kaunistettuja kasvoja kuin kaukoputken läpi, nimittäin
-kääntäen kaukoputken ohuemman pään hra Tuuloseen päin, jolloin, kuten
-tunnettua, katseltava esine siirtyy kuin taivaanrantaan.
-
-Neiti Kuronen jutteli siitä huolimatta vilkkaasti ja älykkäästi,
-melkeinpä liiankin älykkäästi kirjailijamme mielestä. Hänellä oli suuri
-varasto omia kokemuksia ulkomailta, sillä hän oli matkustellut paljon,
-ja hän osasi kertoa havainnoistaan huvittavalla tavalla, mutta kun
-hra Tuulonen ei ollut koskaan käynyt Maarianhaminaa edempänä, käänsi
-hän pian keskustelun kotoisiin asioihin. Siitä oli se seuraus, että
-neiti Kuronen alkoi tehdä hänen tulevaa suurta romaaniaan koskevia
-kysymyksiä. Kirjailija noudatti kuitenkin salaperäistä vaiteliaisuutta
-tuohon teokseen nähden, ja siihen hänellä kyllä olikin hieman syytä.
-
--- Toivottavasti saatte täällä ollessanne paljon työtä tehdyksi, sanoi
-neiti. -- Koetamme puolestamme antaa teidän olla niin rauhassa kuin
-suinkin.
-
-Hra Tuulonen kiiruhti vakuuttamaan, ettei se ollut ensinkään
-tarpeellista. Olisi päinvastoin virkistävää seurustella niin paljon
-kuin mahdollista miellyttävien ja sivistyneiden ihmisten kanssa. Se
-lisäisi työhalua, avartaisi näköaloja ja antaisi uusia vaikutteita.
-
--- Meidän seurassamme ette varmaankaan kovin paljon avartaisi
-näköalojanne, hymyili neiti Kuronen vaatimattomasti. -- Mutta olemmekin
-järjestäneet asiat niin, että voitte työskennellä aivan häiriytymättä.
-Me olemme kaiket viikot mailla, huvilassa, ja kaupunkiasuntomme on
-vapaasti käytettävissänne. Voitte isännöidä aivan mielenne mukaan.
-Isä on kyllä täällä kello kuuteen asti illalla, mutta hän on omissa
-hommissaan ja enimmäkseen myymälän puolella. Olisimme mielellämme
-antaneet herra Tuuloselle yhden huoneen huvilastamme, mutta rakennus on
-vielä osaksi keskeneräinen...
-
-Kirjailija tunsi ikäänkuin maan luisuvan jalkainsa alta. Kylmä hiki
-kihosi hänen otsalleen hänen ajatellessaan tulevia pitkiä, yksinäisiä
-viikkoja.
-
--- Niin, sanoi rouva Kuronen. -- Kun Yrjökin lähti koko kesäksi
-Englantiin, niin emme pitäneet kiirettä huvilan kuntoon laittamisella.
-Mutta toivottavasti tulee kirjailija sunnuntaisin meitä silloin tällöin
-tervehtimään. Neiti Leijanen ja Kalle Kannas, kauppa-apulaisemme, ovat
-usein sunnuntaisin siellä, kun ilma on kaunis.
-
-Hra Tuulonen kiitti lämpimästi ja vaipui surumielisiin ajatuksiin.
-
--- Se on ollut näinä päivinä merkillisen masentuneen näköinen, sanoi
-kauppias Kuronen, puuttuen keskusteluun ensi kerran koko aterian aikana.
-
--- Kuka? kysyi rouva Kuronen.
-
--- No, sepä Kalle Kannas. Ihan kuin olisi voinsa myönyt ja rahansa
-hukannut. Ei se ole ensinkään hänen, tapaistaan...
-
--- Onneton rakkaus! sanoi neiti Kuronen.
-
--- Hm, murahti isäukko. -- Tai huono ruuansulatus. Mutta tottapahan
-siitä toipuu, kun on aikansa päätään riiputtanut.
-
-Aamiaisen jälkeen lähtivät rouva ja neiti Kuronen huvilalle. Hra
-Tuulonen käveli pitkin askelin edestakaisin huoneessaan ja mietti
-asemaansa.
-
-Hän ei ollut vielä ehtinyt päästä mihinkään päätökseen, kun
-palvelustyttö parin tunnin kuluttua kävi pyytämässä häntä
-aamupäiväkahville ruokasaliin.
-
-Siellä valkeni hra Tuulosen maailmankatsomus taas melkoisesti,
-sillä pöytätoverinaan oli hänellä neiti Leijanen, joka mitä
-rakastettavimmalla tavalla hoiti emännän tehtäviä. Hra Tuulonen,
-joka pari tuntia takaperin oli samassa pöydässä tuntenut itsensä
-arveluttavan pieneksi ja köykäiseksi neiti Kurosen kriitillisen katseen
-edessä, varmistui taas silmänräpäyksessä neiti Leijasen seurassa
-siksi maailmanmieheksi, mikä hän epäilemättä varsinkin tällaisella
-maalaispaikkakunnalla oli.
-
-Neiti Leijanen oli puolestaan suorastaan suloinen. Hänen koko
-olennostaan henki ihaileva arkuus ja arka ihailu hra Tuulosen väkevää
-ja voimakasta runoilijapersoonallisuutta kohtaan, ja se kaino,
-vaatimaton tapa, jolla hän ilmitoi sydämensä syvyydessä jo pitkän aikaa
-piilleen salaisen toivomuksen päästä vielä joskus kauas, kauas pois
-näistä ahtaista oloista ja näiden pikkumaisten ihmisten keskuudesta
-kauniiseen, iloiseen, vapaaseen maailmaan, teki melkeinpä liikuttavan
-vaikutuksen.
-
-Nopeasti, oi nopeasti kiiti se puolituntinen, joka neiti Leijasella
-oli käytettävänään kahvilomakseen. Hra Tuulosen innokkaista pyynnöistä
-huolimatta hän ei kuitenkaan uskaltanut viipyä kauempaa, huomauttaen
-että "ukko on niin hirveän tarkka tällaisissa pikkuasioissa", mutta
-hän lupasi kuitenkin tulla illalla kävelemään hra Tuulosen kanssa ja
-puristi lähtiessään hra Tuulosen kättä hieman alakuloisesti hymyillen
-ja pienillä, pyöreillä poskillaan kaino punastus.
-
--- Ehkäpä nämä arkipäivät sentään menevät, kunhan järjestetään,
-ajatteli hra Tuulonen.
-
-Ja hyvinhän ne menivätkin. Hra Tuuloselta kului viikko kuin Muhametin
-paratiisissa. Hän nukkui hyvin, söi hyvin ja kuherteli -- meidän täytyy
-valitettavasti jo käyttää tätä sanaa -- neiti Leijasen kanssa. Tyttö
-oli tosin vielä hiukan kaino ja arka, mutta arkuus näkyi vähenevän
-nopeasti päivä päivältä.
-
--- Ei kuitenkaan tämän pitemmälle! ajatteli hra Tuulonen joka ilta,
-palattuaan saattamasta neiti Leijasta hänen kotiinsa ja keskusteltuaan
-tämän pirteän neitosen kanssa taiteista, runoudesta, kuutamon
-vaikutuksesta ihmismieleen, kukista, tähdistä ja sielujen sympatiasta.
-
-Meidän on kuitenkin, väärinkäsitysten välttämiseksi, annettava hra
-Tuuloselle se tunnustus, ettei hän hetkeksikään unohtanut suurta
-päämääräänsä. Hän oli tosin vielä hietikolla palmun juurella, ja palmu
-oli korkea, mutta juuri siinä hän erosi useista muista runoilijoista,
-että vaikeudet vain kannustivat ja karaisivat häntä, ja kun taateli oli
-vähintäänkin 50,000 markan arvoinen -- ukko Kurosen kuoltua vieläkin
-arvokkaampi -- niin kannatti hänen mielestään lähteä kiipeämään puuhun
-vaikka kynsin ja hampain.
-
-Aivan joka ilta ei hän sentään neiti Leijasta saatellut. Eräänä päivänä
-hän lähti seurahuoneelle tervehtimään ystäviään rakennusmestareita.
-
-Nämä suuresti kunnioitettavat kansalaiset ottivat hra Tuulosen
-vastaan ihastuksen horinalla. Rakennusmestarien suosikki rämpytteli
-taas niitä kahta kappaletta, jotka hän osasi soittaa pianolla, jonka
-jälkeen ryhdyttiin laajoihin ja voimaperäisiin lauluharjoituksiin.
-Rakennusmestarit olivat mielikarvaudekseen unohtaneet kaikki muut
-hra Tuulosen laulut paitsi tuon jylhässä yksinkertaisuudessaan ja
-vakaumuksen syvyydessä mahtavasti vaikuttavan hymnin "Eipä meittiä".
-Sitä olivatkin rakennusmestarit sitten vedelleet ainakin viisisataa
-kertaa. Kello yhden aikaan yöllä lähti kuoro jaloittelemaan,
-ja havaittuaan, ettei minkäänlaisia järjestyksenvalvojia ollut
-läheisyydessä, viritti se järisyttävällä äänen voimalla keskellä katua
-laulun:
-
-    "Suutarin on suuri parta..."
-
-Tähän vastasi hyvinharjoitettu kvartetti kadun toisesta päästä:
-
-    "Koska meill' on nyt joulu.
-    Juhla armas lapsien..."
-
-Sieltä oli tulossa joukko kaupungin herroja, jotka olivat olleet
-pienellä illallisella seuraklubilla ja olivat nyt kotimatkalla, hyvin
-virkistyneinä niin ruumiin kuin hengenkin puolesta.
-
-Molemmat lauluseurat tervehtivät toisiaan lauluilla. Senjälkeen
-päätettiin toimeenpanna leskenjuoksu. Osanottajat järjestyivät
-pareiksi. Lihava rakennusmestari Retunen joutui leskeksi, ja hänen
-huudettuaan: "Viimeinen pari ulos!" lähtivät rakennusmestari Mattila ja
-raatimies Johansson juoksemaan.
-
-Rakennusmestari Retunen osoittautui suuresta vatsastaan huolimatta
-kaikkien ihmeeksi melkoisen hyväksi juoksijaksi ja oli jo saamaisillaan
-kiinni Johanssonin, kun viimemainittu äkkiä pyörähti erääseen
-palokujaan, huutaen mennessään:
-
--- Juokse, Mattila, Sikilän pihan kautta minua vastaan! Kaikki
-kolme hävisivät näkyvistä. Silloin ehdotti klubilaisten pisin mies,
-proviisori Brändvik:
-
--- Juostaan me nyt niitä piiloon!
-
-Tämä sukkela esitys hyväksyttiin riemulla, ja miesjoukko lähti
-juoksemaan laivarantaan päin.
-
-Hetken kuluttua saapuivat edelliset juoksijat takaisin. Retunen oli
-kuin olikin saanut kiinni Johanssonin ja palasi nyt hänen kanssaan
-käsikoukussa, Mattilan kävellessä leskenä perässä.
-
-Kolmikon suuttumus oli vilpitön ja suuri, havaitessaan, minkä
-halpamaisen jutkun toiset olivat heille tehneet. Ilmaistuaan
-äänekkäästi vastalauseensa he kaatoivat erään lahon portinpatsaan ja
-lähtivät kotiinsa.
-
-
-
-
-XII
-
-
-Oli sunnuntai. Aamupäivä.
-
-Kirjailija Tuulonen oli laittautunut sunnuntaikuntoon ja lähti
-laivarantaan, josta höyrypursi Sirkka veisi hänet Kurosen huvilalle.
-
-Laivalle saapuivat myöskin neiti Leijanen ja Kalle Kannas.
-
-Neiti Leijanen tuli purren perään ja oli pian vilkkaassa keskustelussa
-hra Tuulosen kanssa, mutta alakuloisen näköinen Kalle Kannas meni,
-tervehdittyään kirjailijaa niukalla lakinkohotuksella, keulaan ja pysyi
-siellä koko matkan.
-
-Kurosen huvila oli kauniilla paikalla, mutta siitä oli vasta
-rakennuksen toinen pää kunnossa.
-
-Pihamaa ja puutarha olivat sitävastoin täydessä järjestyksessä,
-sillä kauppias Kuronen oli ostanut vanhan, hyvinhoidetun huvilan,
-rakennuttaen siihen vain uuden asuinrakennuksen.
-
-Huvilalla saivat vieraat ensimmäiseksi sen tiedon, että kauppias
-Kuronen vaimoineen ja tyttärineen oli lähtenyt puolen peninkulman
-päässä olevaan kauppias Salinin huvilaan, jonne kauppias Salin itse oli
-moottorivenheellään käynyt heitä hakemassa. Mutta he olivat antaneet
-palvelusväen toimeksi saattaa perille vilpittömän toivomuksen, että
-vieraat olisivat tästä huolimatta ihan niinkuin kotonaan.
-
--- Kiitoksia paljon! ajatteli hra Tuulonen harmistuneena.
-
-Eikä suinkaan suotta.
-
-Hän oli varustautunut tänä päivänä aloittamaan ensimmäisten
-piirityshautojen kaivamisen sen linnoituksen ympärille, johon hänen
-tuleva puolisonsa oli varustautunut. Häntä oli laivassa salaa
-harmittanut, että neiti Leijanenkin oli "tuppautunut" mukaan, sillä
-viimemainitun läsnäolo vaikuttaisi häiritsevästi hänen suunnitelmiinsa,
-mutta nyt hän tunsi harminsa keskellä kiitollisuutta neiti Leijasta
-kohtaan, jonka läsnäolo pelasti hänet kuolettavan ikävästä päivästä.
-
--- Tämähän on aivan kuin minun järjestelmällistä karttamistani!
-soimasi Kauno Tuulonen ajatuksissaan herrasväki Kurosta. -- Ensin
-saan olla yksin koko viikon kaupungissa, tuo keikaileva tytönletukka
-ja sivistymättömät talonhuijarit ainoana seuranani, ja sunnuntaiksi
-puikkivat vieraisille!
-
-Hra Tuulonen ryhtyi nyt korvaamaan edes vähäiseksi osaksi vahinkoaan
-pitämällä innokkaasti seuraa neiti Leijaselle.
-
-Kalle Kannaksesta ei heillä ollut mitään haittaa, sillä tämä surullisen
-haahmon ritari hävisi kohta valokuvauskoneineen ja murheellisine
-mielialoineen kiertelemään metsää ja kallioita sillä niemellä, jolla
-huvila oli.
-
-Neiti Leijanen oli sunnuntaipuvussaan ja tukka huolellisesti
-käherrettynä vielä viehättävämpi kuin arkipäivinä. Hän puhui paljon
-ja nauraa kikatti iloisesti jokaiselle sanalle, minkä kirjailija
-suustaan päästi. Hra Tuulonen jäi itsekin välistä ihmettelemään, mitä
-merkillisen lystillistä ja sukkelaa hän olikaan mahtanut lausua,
-riehahtelevan toverinsa purskahtaessa niin hillittömään nauruun.
-
-Päivällistä syötiin kolmisin. Neiti Leijanen ja hra Tuulonen
-ylläpitivät vilkasta, henkevää keskustelua luonnon kauneudesta,
-maalaiselämän eduista ja varjopuolista, suurkaupunkielämän ihanuudesta
-ja pikkukaupunkielämän naurettavasta mitättömyydestä. Kalle Kannas
-oli aivan vaiti tai naurahti kohteliaasti, mutta hieman vaisusti,
-kun kirjailija lausui jonkin väittämän, joka silminnähtävästi oli
-sukkeluudeksi tarkoitettu.
-
--- Herra Kannas on viime aikoina ollut niin hirveän hiljainen, sanoi
-neiti Leijanen, joka alusta alkaen oli ollut selvillä siitä, että
-työtoverinsa surumielisyys oli mustasukkaisuutta hänen takiaan ja joka
-mielessään suuresti nautti toisen sydämentuskista.
-
--- Varmaankin se johtuu huonosta ruuansulatuksesta, kuten kauppias
-Kuronen arveli. Minä suosittelisin herra Kannakselle kasvisruokia tai
-pientä paastoa, neuvoi kirjailija suopean leikillisesti.
-
-Kauppa-apulainen karahti korviaan myöten punaiseksi ja avasi jo suunsa
-antaakseen pisteliään vastauksen, mutta malttoi sitten mielensä ja
-vastasi rauhallisesti:
-
--- Olen nukkunut viime aikoina hiukan huonosti ja olen siitä syystä
-ehkä vähän väsynyt.
-
--- On omituista, mikä teille pikkukaupunkilaisille oikeastaan voisi
-unettomuutta aiheuttaa? Sehän on sellainen kulttuuritauti, josta
-luulisi ainakin teidän, herra Kannas, säilyneen! sanoi kirjailija
-Tuulonen, hieman sääliväisen hymyn väreillessä hänen pyöreillä,
-itsetietoisilla kasvoillaan.
-
--- Niin, todellakin! huudahti neiti Leijanen, helähtäen iloiseen
-nauruun.
-
--- Jollei tuo ole jokseenkin peittelemätön letkaus minun
-koulunkäymättömyydestäni, ajatteli Kalle Kannas, niin sitten ei mikään.
--- Mutta olkoon.
-
-Eikä hän sitten puhunut enää sanaakaan päivällispöydässä.
-
-Päivällisen jälkeen täytyi kirjailijan välttämättömästi nukahtaa. Hän
-oli tottunut pitämään perusteelliset ruokalevot, eikä häntä haluttanut
-uhrata tätä suurta nautintoa neiti Leijasen takia. Hän siis pyysi
-anteeksi neitoselta, että hänen täytyi mennä hetkiseksi lepäämään,
-ilmoittaen päätään kivistävän.
-
-Neiti Leijanen lausui valittelunsa kirjailijan pahoinvoinnin johdosta
-ja tarjoutui parantamaan hänen päänsä käsilaukussaan olevilla
-pulvereilla, joita hän itse samanlaisissa tapauksissa käytti, mutta
-hra Tuulonen kieltäytyi niitä nauttimasta, ilmoittaen pulverien olevan
-vahingollisia hänen sydämelleen.
-
-Koska neiti Leijanen luonnollisesti kaikkein viimeiseksi olisi tahtonut
-vahingoittaa hra Tuulosen sydäntä, tyytyi hän kohtaloonsa. Kirjailija
-laskeutui levolle tuuhean koivun juurelle ja nukkui toista tuntia,
-jonka ajan neiti Leijanen käytti osaksi peilin edessä istumiseen,
-osaksi runollisiin haaveisiin.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Oli jo iltapäivä.
-
-Ilma tuntui vähän viileämmältä. Tuuli, joka myöskin oli ollut
-päivällislevolla, heräsi ja lehahti lentämään. Aurinko oli kiertänyt
-metsäisen vuoren taa, mutta ilmestyi nyt sen toiselta puolen näkyviin,
-lähempänä taivaanrantaa kuin vuoren taakse purjehtiessaan.
-
-Hra Tuulonen heräsi, ojenteli puutuneita jäseniään, haukotteli ja
-katsoi kelloaan. Kuluisi vielä pari tuntia, ennenkuin "Sirkka" saapuisi
-laituriin, viedäkseen sunnuntaivieraat takaisin kaupunkiin.
-
-Koska kirjailija tunsi suuresti virkistyneensä, lähti hän etsimään
-neiti Leijasta. Tämä ei ollutkaan vaikeasti löydettävissä, sillä hän
-istui rakennuksen toisella puolen olevassa amerikkalaisessa keinussa,
-hyräillen hentomielisiä säveliä.
-
--- Onko herra Tuulosen pää nyt terveempi? kysyi neitonen osaaottavasti.
-
-Kirjailija ilmoitti käänteen parempaan päin tapahtuneen, mikä tieto
-suuresti ilahdutti toista.
-
--- Ehkä lähtisimme kävelemään tuonne rannalle päin? ehdotti kirjailija.
-
-Jos hän olisi pyytänyt neiti Leijasta kanssaan maailman ääriin, olisi
-tämä suostunut silmää räpäyttämättä. Vielä vähemmän voi hänellä siis
-olla mitään väittämistä esitettyä vaatimatonta retkeilysuunnitelmaa
-vastaan.
-
-Aluksi he kävelivät rantaan päin vievää tietä pitkin, mutta poikkesivat
-sitten eräälle niitylle, jolla kasvoi kauniita kukkia. Neiti Leijanen
-keräsi pienen, sievän kukkakimpun ja pisti sen hra Tuulosen rintaan,
-napinläpeen. Napinläpi sattui olemaan juuri kirjailijan sydämen
-kohdalla, mutta sehän oli räätälin syy eikä neiti Leijasen.
-
-Käveltiin äänettöminä halki niityn ja noustiin aidan yli. Aidan takana
-oli kantoinen aho, jonka toisella reunalla kasvoi lehtimetsää, ja
-lehtimetsän takana, järven rannalla, oli rosoinen, pensaita ja pieniä
-mäntyjä kasvava kallio.
-
--- Neiti Leijanen on niin totinen, huomautti kirjailija äkkiä.
-
-Puhuteltu loi katseensa maahan. Emme ole aivan varmat siitä, mutta
-pidämme kuitenkin sangen todennäköisenä, että neitosen rinnasta samalla
-kohosi pieni, aivan pieni huokaus.
-
--- Onko neiti Leijasella ikävä? jatkoi kirjailija tutkimustaan.
-
--- Oh... on... tai ei... en tiedä itsekään... sopersi neiti Leijanen
-hiljaa.
-
-Kirjailija huiski kepillään poikki päivänkakkaroita, joita sillä
-kohdalla kasvoi erittäin runsaasti, ja ajatteli, että mitähän tässä
-oikein olisi tehtävä.
-
-Koivikossa niukahdutti neiti Leijanen pienen jalkansa. Ei tosin
-ensinkään vaarallisesti, mutta kuitenkin sen verran, että hän alkoi
-kävellä yhä vaivalloisemmin ja vihdoin, heidän päästyään tuon
-äskenmainitun kallion juurelle, vaipui istumaan rantakivelle ja
-valitti, ettei hän voinut kävellä kauemmaksi.
-
--- Oi voi, miten koskee! valitti neito.
-
--- Jos minä hieroisin teidän nilkkaanne, esitti kirjailija.
-
--- Voi voi, ei teidän pidä vaivata itseänne minun tähteni!
-
-Nuori mies vakuutti, ja aivan totuudenmukaisesti, ettei se ole hänelle
-mikään vaiva, vaan päinvastoin ilo. Tältä kannalta katsottuna esiintyi
-asia tietysti koko lailla uudessa valossa, mutta oli kuitenkin vielä
-eräs seikka, johon neitosen mielestä oli ehkä kiinnitettävä huomiota
-ennen asian lopullista ratkaisua:
-
--- Mutta jospa se ei ole sopivaa? kuiskasi hän.
-
-Tämä oli hra Tuulosen mielestä kovin lapsellinen pelonaihe, sillä,
-kuten hän huomautti, tässä ei ollut ketään syrjäisiä näkemässä, joten
-kenenkään sopivaisuudentunteet eivät voineet tulla loukatuiksi.
-
--- Mutta... olettehan te kuitenkin herra... ja mies...
-
-Tietysti. Hra Tuulonen oli jos kukaan herra ja mies, sanalla sanoen
-herrasmies. Mutta herrasmiehenä hän tietysti tiesi varsin hyvin, mikä
-on sopivaa, mikä ei.
-
--- _Meidän_ kesken, huomautti hän, eivät tietysti tarvitse mitkään
-joutavanpäiväiset muodollisuudet tulla kysymykseen.
-
-Neiti Leijaseen sanat "meidän kesken" vaikuttivat kuin hieno, hyväilevä
-sähkövirta, joka värähdytti hänen notkeata vartaloaan hiusneuloista
-kengän korkoihin saakka. Hän ei enää väittänyt vastaan, vaan riisui
-matalan, soljella kiinnitettävän kengän vasemmasta jalastaan, ja
-hra Tuulonen alkoi hieroa hänen nilkkaansa. Alussa neitonen hieman
-kiljahteli, mutta tottui sitten.
-
--- Alkaa jo tuntua vähän paremmalta, sanoi hän hetken kuluttua.
-
-Tuuli kahisi kalliolla pensaissa, männynkäppyröissä ja risukoissa,
-heidän edessään olevalla aukealla järvenpinnalla loiskuivat, läikkyivät
-ja lipattivat tuhannet pienet laineet, ja aurinko heitti heleän
-valaistuksen edempänä olevan saaren rannalla punertavina paistaviin
-satavuotisten honkien kylkiin.
-
--- Paljon kiitoksia, kyllä se jo on hyvä! sanoi neito.
-
--- Ei, sallikaa minun vielä!... huudahti nuori mies.
-
-Neito salli hänen jatkaa.
-
-Hetken kuluttua sanoi kirjailija:
-
--- Miksi te olette nyt iltapäivällä ollut niin surullinen?
-
--- Ei se ole mitään... ettekä te voisi kuitenkaan auttaa minua, vastasi
-tyttö hiljaa.
-
--- Mutta jospa sittenkin voisin! huudahti nuori mies. -- Tekisin vaikka
-mitä, saadakseni teidät jälleen iloiseksi.
-
--- Mitäpä te välitätte siitä, mitä tällainen tyttöparka ajattelee ja
-kärsii! sanoi neiti Leijanen katkera sävy äänessään. -- Te voimakas ja
-ylpeä suuren maailman mies...!
-
-Mutta nyt olivat viime aikoina jonkin verran turtuneina olleet
-runoilijavaistot heränneet nuoren miehen sydämessä melkein
-samankaltaisella voimalla kuin sillä hetkellä, jolloin hän ensi kerran
-näki neiti Leijasen.
-
--- Mitäkö välitän?! huudahti hän. -- Antaisin vuoden elämästäni,
-saadakseni teidät hymyilemään! Uhraisin kaikki, mitä minulla on,
-voidakseni auttaa teitä! Uhmaisin vaikka koko maailmaa, jos vain
-tietäisin sillä... Tässä kohden runoilija äkkiä vaikeni, sillä tyttö
-ikäänkuin raukeni hänen syliinsä, painoi päänsä hänen rintaansa vasten,
-niin että napinlävessä oleva kukkakimppu rutistui, ja kuiskasi:
-
--- Oi Kauno, minäkin olen rakastanut sinua ensi hetkestä saakka!
-
-Sitten hän suuteli hra Tuulosta.
-
-Ellei viimemainitulla muutenkin olisi ollut pystytukka, olisi se aivan
-varmaan noussut pystyyn tällä hetkellä. Ajatukset tanssivat villiä
-hypikepyörikettä hänen aivoissaan ja veri jyskytti ohimoissa, tuntuen
-kuin hurjassa tahdissa toistavan hänen korvissaan ilkkuvaa: "Nyt sinä
-olet kiikissä... kiikissä kiikissä kiikissä kiiiiii -- iiiiii -- iiii
--- iikissä..."
-
-Nuori mies istui aivan tyrmistyneenä, tyttö vielä puoleksi kivellä,
-puoleksi hänen sylissään. Tytön jalka oli yhä edelleen hänen kädessään.
-
-Vihdoin tyttö irroitti hiljaa jalkansa ja otti näin vapaaksitulleen
-käden omaansa.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kalle Kannas oli päivällisen jälkeen kierrellyt niityillä ja metsissä,
-hävittänyt erään variksenpesän ja ottanut sieltä täältä valokuvia.
-
-Hän oli täten vähitellen saapunut metsänreunassa olevalle kalliolle,
-istahtanut muutaman suuren katajapensaan juurelle varjoon ja antanut
-katseensa harhailla ulapalla.
-
-Kuinka kauan hän näin oli istunut, valokuvauskone polviensa välissä,
-sitä ei hän olisi osannut sanoa, kun alhaalta rannalta kuului ääniä ja
-hän huomasi neiti Leijasen ja hra Tuulosen saapuvan.
-
-Ensin oli Kalle Kannas aikonut nousta ja poistua toisten huomaamatta,
-mutta nähtyään neiti Leijasen jalkaansa valitellen istuutuvan kivelle,
-ei hän katsonut paikanvaihdosta tarpeelliseksi, siirtyihän vain hieman
-lähemmäksi katajapensasta, etteivät toiset huomaisi häntä.
-
-Täten hän joutui edelläkerrotun kohtauksen todistajaksi alusta loppuun,
-ainoastaan parinkymmenen metrin päässä.
-
-Mitä neiti Leijanen hra Tuuloselle kuiskasi, sitä ei hän kyllä kuullut,
-mutta sen paremmin hän näki, mitä sitten seurasi.
-
-Ensin hän katui sitä, että oli jäänyt paikoilleen, sillä hänestä
-tuntui ilkeältä, että hän, vaikkapa tahtomattaankin, oli joutunut
-tuollaisen kahdenkeskisen kohtauksen syrjästäkatsojaksi. Mutta samassa
-silmänräpäyksessä välähti hänen mielessään ajatus, joka melkein huumasi
-hänet. Hän käänsi vähän konettaan ja painoi nappia. Kuului hiljainen
-näpsähdys, joka kokonaan hukkui tuulen huminaan, ja alempana oleva pari
-oli tullut valokuvatuksi juuri tärkeimmällä hetkellä.
-
-Hetken kuluttua nousivat alhaalla olevat seisomaan. Kalle Kannas näki
-heidän lähtevän kävelemään eteenpäin pitkin rantahietikkoa. Neiti
-Leijanen, joka ei enää ensinkään ontunut, nojautui kiinteästi herra
-Tuuloseen. Minuutin kuluttua he olivat kadonneet näkyvistä.
-
-Oli hyvä, ettei kukaan ollut tällä hetkellä jossain toisessa
-piilopaikassa valokuvaamassa Kalle Kannasta itseään, sillä kuva
-olisi näyttänyt tämän järkevän ja tyyniluontoisen kauppa-apulaisen
-esittämässä yksinään rantakalliolla jonkinlaista hurjaa, riemuitsevaa
-sotatanssia, jollaista varmaankin julmat ihmissyöjät esittävät
-padan ympärillä, odottaessaan vihollisensa kypsymistä, se kuitenkin
-erona, ettei tanssivalla ihmissyöjällä todennäköisesti ole kädessään
-valokuvauskonetta.
-
-Puolen tunnin kuluttua meni Kalle Kannas, poikkeamatta enää huvilalle,
-laiturille "Sirkkaa" odottamaan. Hän istui laiturin reunalla,
-silitellen silloin tällöin hellästi pientä, siroa konettaan, jupisten
-ja naurahdellen itsekseen kuin hölmö.
-
-Kului vielä neljännestunti, ennenkuin "Sirkan" huuto kuului
-Palvionniemen takaa.
-
-Laivan laskiessa rantaan saapuivat laiturille myöskin neiti Leijanen ja
-hra Tuulonen. Tyttö oikein säteili onnesta, mutta kirjailija, vaikka
-hymyilikin aina häntä puhutellessaan, näytti hajamieliseltä, ikäänkuin
-hän olisi vaivannut päätään jollain vaikealla laskuopillisella
-esimerkillä.
-
-Pari meni laivan peräosaan, mutta Kalle Kannas asettui pannun viereen
-katselemaan, miten hikinen ja rasvainen koneenkäyttäjä, jonka nenä oli
-aivan noessa, puuhasi koneensa ääressä.
-
-Kaupungin rannassa kysyi onnellinen Julia-neiti Kalle Kannakselta,
-jotain sanoakseen ennenkuin erottiin:
-
--- No onko herra Kannas nyt saanut paljon hauskoja kuvia uudella
-koneellaan?
-
--- En tiedä, vastasi Kalle. -- Olen vielä tottumaton käsittelemään
-tätä. Mutta toivottavasti edes yksi kuvista on onnistunut...
-
-Aavistamatta tässä viattomassa vastauksessa piilevää hirveää
-salaisuutta kirjailija lähti saattamaan neiti Leijasta kotiin, mutta
-Kalle Kannas kiiruhti juoksujalkaa asuntoonsa kehittämään ottamiaan
-levyjä.
-
-
-
-
-XIII
-
-
-Aurinko laski.
-
-Hiljaisuus levittäytyi yli kaupungin.
-
-Viimeisetkin ihmiset, jotka olivat ikävystyneen näköisinä istuneet
-kirkkopuiston penkeillä tai seisoskelleet laivarannassa laivoja
-katselemassa, olivat lähteneet kotiinsa nukkumaan.
-
-Taivaalle keräytyi harmaita pilviä, ennustaen sadetta, ellei heti, niin
-ainakin huomiseksi.
-
-Kauppias Jaakkola, joka oli saanut myymälänsä muutos- ja korjaustyöt
-loppuunsuoritetuiksi lauantai-iltaan mennessä, oli ollut päivällisellä
-Pastorinniemessä ja illallisella rehtori Peranderin luona, väitellyt
-rehtorin kanssa valtiollisista asioista, sanonut rehtorin alettua
-haukotella hyvää yötä ja lähtenyt kotiin.
-
-Koska ilta oli lauha eikä Jaakkola koskaan ollut pelännyt pientä
-kastumista, eivät taivaan merkit ensinkään vaikuttaneet hänen
-päätökseensä kävellä puolituntia pitkin kaupunkia ennen nukkumaan
-menoaan.
-
-Astuttuaan ulos rehtori Peranderin talon portista hän huomasi Arkun
-portinviereisessä ikkunassa ukko Saksmanin valkoisen parran. Hän
-poikkesi siis tervehtimään vanhaa tuttavaansa ja kysyi, eikö hänenkin
-alkaisi jo olla aika mennä nukkumaan.
-
--- Ei ole paljon enää nukkumisesta väliä näin vanhemmalla puolen
-ikää, sanoi ukko. -- Mikä onkin varsin paikallaan, sillä haudassa saa
-kuitenkin nukkua oikein tarpeekseen. Olen tässä muuten pitänyt jo
-tuntikauden silmällä sitä miestä, joka pitää sinua silmällä.
-
--- Mitä ihmettä? kysyi kummastunut rautakauppias.
-
-Ukko Saksman alensi vähän ääntään ja sanoi:
-
--- Etkö ole huomannut, että ukko Wahl vakoilee sinua? Me olemme jo
-parina kolmena päivänä panneet sen merkille, sinun käydessäsi tuolla
-Peranderin luona. Nytkin se peijakkaan huuhkaja on istunut tikapuillaan
-koko sen ajan, minkä olet ollut Peranderilla. Teillä näyttää olevan
-selvittämättömiä asioita keskenänne! sanoi ukko ja hymyili kuin vanha
-susi.
-
--- Antaa hänen vakoilla, sanoi Jaakkola. -- Minä en sittenkään ryhdy
-kaksintaisteluun hänen kanssaan.
-
-Annettuaan ukko Saksmanille tämän vakavan ja rauhoittavan lupauksen
-Jaakkola lähti jatkamaan matkaansa, vilkaisten kuitenkin vähän ajan
-kuluttua taakseen nähdäkseen, hiipikö ukko Wahl hänen kintereillään.
-Mutta kilpakosijaa ei näkynyt.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Palotorni oli pienoisella töyräällä kaupungin laidassa. Siitä oli
-se etu, ettei torninvartian tarvinnut katsella ympärilleen, kuten
-sellaisissa torneissa, jotka ovat keskellä kaupunkia, vaan suoraan
-eteensä. Kaupunki oli silloin kuin tarjottimella hänen edessään.
-
-Torninvartia Nissinen seisoskeli päivät torninsa kaidepuuhun nojaten ja
-syljeskellen reunan yli maahan. Yövuorossa ollessaan hän sitä vastoin
-laskeutui pitkälleen ja nukkui aamuun asti. Jos tulipalo syttyi yön
-aikana, niin juoksi palavasta rakennuksesta joku paitasillaan oleva
-henkilö tornin juurelle ja huusi:
-
--- Nissinen, Nissinen! Meillä palaa!
-
-Ja oitis Nissinen kapsahti jaloilleen, otti naulasta suuren
-vaskitorven ja alkoi törähytellä peloittavia, tulta ja savua
-julistavia säveliään, jotka saivat koko kaupungin jalkeille,
-herättäen viimein kellonsoittaja Koposenkin, vaikka viimemainittu
-olikin erittäin sikeäuninen. Kellonsoittaja Koponen veti heti housut
-jalkaansa ja kiiruhti läppäämään kirkonkelloja. Juhlallisen kaamea
-oli silloin näytelmä: mahtavat keltaisenpunaiset liekit syöksyivät
-mustalle taivaalle, lennättäen miljoonia kipinöitä, valkomekkoisia
-palokuntalaisia juoksi pitkin katuja, Nissinen puhalsi torveensa kuin
-tuomiopäivän pasuunaan: "tuut -- tuut -- tu-uuut!" ja Koponen läppäsi
-kirkontornissa hätäkelloa: "päm päm, päm päm, päm päm!" Joskus ehti
-sikeäuninen Koponen kylläkin ottamaan osaa näytelmään vasta palon
-loppuessa, mutta kaupunkilaiset olivat kuitenkin tyytyväiset tällaiseen
-jälkisoittoonkin, joka arvokkaalla tavalla lopetti öisen tilaisuuden.
-
-Kerran vain sattui Koposelle paha erehdys: yöllä oli pääkaupunkilainen
-auto saapunut kaupunkiin ja törähytteli Koposen ikkunan alta ajaessaan
-torveensa "tuut tuut tuut!" aivan samanlaisella äänellä kuin Nissisen
-palotorvi. Koponen sattui nukkumaan niin keveästi, että heräsi heti.
-Ehkäpä vaikutti siihen sekin seikka, että torvi törähti juuri hänen
-ikkunansa alla. Koponen juoksi heti kirkontorniin ja alkoi läpätä.
-"Päm päm, päm päm, päm päm!" kaikui yli hiljaisen, nukkuvan kaupungin.
-Nissinen heräsi tornissaan ja alkoi puhaltaa: "tuut-tuut -- tu-uut!"
-Ihmiset juoksivat puoleksi pukeutuneina palotornin juurelle ja
-huusivat: "Nissinen hoi, missä palaa?" Nissinen huusi vastaan: "En minä
-tiedä, kysykää Koposelta, se alkoi läpätä!" Ihmiset juoksivat halki
-kaupungin kirkolle ja huusivat: "Koponen, kuule Koponen! Älä rämpytä
-niin vietävästi, että kuulet kun sinulta kysytään!" Koponen keskeytti
-läppäämisensä, pisti päänsä ulos tornin ikkunasta ja huusi: "Häh?"
-
--- Missä palaa? huusi väkijoukko.
-
--- Hiidestäkö minä tiedän! kiljui Koponen. -- Kysykää Nissiseltä!
-
--- Nissinen sanoi, että sinä olit alkanut läpätä ensin!
-
--- Enpäs alkanut, Nissinen tuuttasi ensin! kiisti Koponen, veti päänsä
-takaisin ja jatkoi kiivaasti työtään: "päm päm, päm päm!"
-
-Vähitellen päästiin kyllä selville siitä, mistä erehdys johtui, mutta
-paljon oli vielä puuhaa, ennenkuin saatiin Nissinen lopettamaan
-toitotuksensa ja Koponen pämpätyksensä. Senjälkeen tuli Koponen niin
-varovaiseksi, ettei koskaan mennyt läppäämään, ennenkuin oli käynyt
-palopaikalla ja nähnyt talon olevan ilmitulessa.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Palotornin alapuolella oli suuri vaja, jossa kaupungin rakennusmestarin
-työmiehet suorittivat kaikenlaisia kirvesmiehen ja puusepän töitä.
-Vajan lattia oli täynnä laudanpätkiä, höylänlastuja ja muuta rojua.
-Nurkassa oli pari vanhaa, suurta höyläpenkkiä. Vajan ovet olivat
-tavallisesti auki yöt päivät, koska avain oli kadonnut pari vuotta
-sitten, eikä vajassa sitäpaitsi ollut mitään sellaista, joka olisi
-voinut varkaalle kelvata. Palotorni oli tämän vajan toisessa päässä.
-
-Kulkiessaan palotornin ohi kurkisti Jaakkola sisään vajan ovesta,
-mutisi "huono järjestys!" ja sytytti sikarinsa, heitti tulitikun
-maahan ja jatkoi matkaa kotiinsa. Puolen tunnin kuluttua hän jo nukkui
-sikeästi.
-
-Keskiyön aikana juoksi pitkin katuja kauppias Kinnusen renki, lyöden
-nyrkillään ikkunalautoihin ja huutaen:
-
--- Palotorni on tulessa!
-
-Tämä kaamea uutinen sai muutamassa minuutissa koko kaupungin jalkeille.
-Kellonsoittaja Koponenkin heräsi, juoksi palotornin luo ja nähtyään
-vajan palavan kiiruhti takaisin kirkolle läppäämään. "Päm päm, päm päm,
-päm päm!" soi hätäkello hirmuisesti.
-
-Talonomistajien renkejä ja ajomiehiä karahutteli paikalle
-vesitynnyreineen. Palokuntalaisia juoksi valkoinen mekko yllään ja
-keltainen nauha lakissaan. Palomestari saapui klubilta ja hänen
-punainen hattunsa vilahteli hetki hetkeltä kasvavassa väkijoukossa.
-Kolisevia ruiskuja tuotiin paikalle vapaaehtoisen palokunnan jonkin
-matkan päässä olevasta varastohuoneesta, letkuja asetettiin paikoilleen
-ja joku suihku suunnattiin jo tuleenkin, joka mahtavana suilakkeena
-loiskahteli korkeuteen vajan ovesta kuin tultasyöksevän lohikäärmeen
-hehkuva kieli.
-
--- Mutta missä on Nissinen? kuului huuto väkijoukosta.
-
--- Niin, missä on Nissinen?
-
--- Hyvä isä, Nissinen on varmaankin palanut!
-
--- Se on yrittänyt yksin sammuttaa ja hukkunut tuleen!
-
-Koko läsnäoleva kansanpaljous oli silmänräpäyksessä vakuutettu siitä,
-että Nissinen oli kuollut sankarikuoleman liekeissä. Akat voivottelivat
-ja itkivät.
-
--- Voi sitä Nissistä, kun semmoinen loppu piti hänellekin tulla!
-
--- Koko ikänsä hän muita tulenvaarasta varjeli ja vartioi, mutta tuleen
-piti hänen poloisen itsensä lopuksi hukkua!
-
-Silloin eräs pöhkönnäköinen poika sanoi:
-
--- Vaan jospa se vielä nukkuu tuolla tornissa?
-
--- Pitää huutaa, että se heräisi! sanoi muuan mies, joka heti hyväksyi
-pojan katsantokannan.
-
-Ja kansanpaljous koroitti äänensä ja huusi:
-
--- Nissinen, Nissinen! Torni palaa!
-
-Liekit nuoleskelivatkin jo palotornin vajanpuoleista kylkeä.
-
-Nissinen oli iltapäivällä, ennen vartiovuorolleen tuloa, ollut vävynsä
-Jussi Kemppaisen luona. Vävy oli tarjonnut appiukolleen useita
-väkevänlaisia kahvipunsseja, joista oli se seuraus, että palovartia nyt
-nukkui tavattoman sikeästi...
-
-Hän oli kyllä jo jonkin aikaa unensa läpi hämärästi kuullut jotain
-melskettä ympäriltään, mutta ei ollut vielä jaksanut herätä. Väkijoukon
-tärisyttävä huuto sai hänet vihdoinkin hereille.
-
-Nissinen kuuli alhaalta ankaran kohinan, yö oli muuttunut valoisaksi
-kuin päivä, kirkkaat liekit leimahtelivat aivan tornin vieressä ja ilma
-tuntui kuumalta. Mutta yli kaiken melun, yli hevosien hirnuminen, yli
-palomestarin kiljumisen, yli ruiskujen ja vesitynnyrien kolinan ja yli
-tulen kohinan ja räiskeen kuuli palovartia väkijoukon huudon, joka oli
-kuin meren pauhu: "Nissinen, Nissinen, torni palaa!"
-
-Silloin kapsahti Nissinen jaloilleen, näki vajan palavan ja lieskan
-leimuavan pitkin tornin toista kylkeä ja kuuli kellonläppäyksen
-kirkontornista. Ja silloin tempasi Nissinen palotorven naulasta, veti
-keuhkonsa ilmaa täyteen ja nosti torven huulilleen. Hänen poskensa
-pullistuivat hirmuisesti ja palotorvi alkoi mylviä:
-
--- Tuut--tuut--tu-uut!
-
--- Nissinen on vielä tornissa! huusi riemuitseva väkijoukko.
-
--- Tuut--tuut! mylvi Nissisen torvi.
-
--- Nissinen, tule sukkelaan alas tornista! huusi huolestunut väkijoukko.
-
--- Tuut--tuut--tuut--tu-uut! vastasi Nissinen.
-
--- Ei se pääse enää alas tornista -- portaat jo palavat! huomautti se
-äskeinen pöhkönnäköinen poika.
-
--- Voi hyvä isä, nyt se Nissinen palaa kuitenkin sinne! parkuivat akat.
-
--- Hyppää alas sieltä tornista! huusi palomestari. -- Muuten palat
-sinne kohta!
-
-Nissinen oli nyt itsekin huomannut tilansa vaarallisuuden ja lakannut
-toitottamasta. Hän lähti tulemaan alas portaita, mutta lieska löi jo
-sieltä häntä vastaan.
-
-Kuullessaan palomestarinsa komennon Nissinen kurkisti yli kaiteen ja
-vastasi:
-
--- En minä uskalla hypätä, minä katkaisen jalkani ja niskani.
-
--- Tänne palopurjeita! huusi palomestari.
-
-Silloin huomattiin, ettei palopurjeita oltu tuotukaan paikalle. Kun
-palotorni oli yksinäisellä paikalla, ei tarvinnut mitään palopurjeilla
-suojella.
-
-Palomestari puhkesi voimakkaisiin sadatuksiin, joiden vaikutuksesta
-muutamia valkomekkoisia lähti juoksemaan varastohuoneelle päin.
-
-Sinne oli kuitenkin matkaa pari, kolmesataa metriä, ja yhä korkeammalle
-leimahtelivat liekit pitkin palotornin seiniä. Vielä minuutti, ja
-Nissinen olisi auttamattomasti hukassa.
-
--- Kun olisi vaikka vanhoja palttoita, minkä päälle hypätä!
-arveli edellämainittu pöhkönnäköinen poika, raapien miettiväisenä
-kainalokuoppaansa.
-
-Se oli pelastava sana. Silmänräpäyksessä oli väkijoukko riisunut
-rakennusmestari Retusen yltä päällystakin. Tämä osoitti tervettä
-vaistoa, sillä koska rakennusmestari Retunen oli lihavin
-läsnäolijoista, niin oli hänen päällystakkinsa tietysti avarin ja niin
-ollen tarkoitukseen sopivin.
-
-Toistakymmentä miestä tarttui päällystakin reunoihin ja pingoitti
-sen keskelleen tornin juurella. Tuli ei ollut vielä onneksi ehtinyt
-vastatuuleen tunkeutua sille puolen tornia, niin että voitiin asettua
-aivan tornin viereen.
-
--- Ei tuo kestä yksinään! sanoi pöhkönnäköinen poika arvostelevasti.
-
-Liekit, jotka ylhäällä levisivät nopeammin kuin tornin juurella, olivat
-jo ympäröimäisillään Nissisen, jonka tila alkoi näyttää toivottomalta.
-
-Pojan huomautuksen kuullessaan oli väkijoukko sanaakaan sanomatta
-riistänyt päällystakin eräältä toiselta rakennusmestarilta, joka oli
-melkein yhtä lihava kuin Retunenkin, ja asettanut takit päällekkäin.
-Puolentoistakymmentä tanakkaa miestä piteli lujin kourin kiinni takkien
-reunoista.
-
-Palotorni roihusi nyt mahtavana tulipatsaana, joka varmaankin näkyi
-penikulmien päähän. Vielä silmänräpäys, ja Nissinen hukkuisi liekkeihin.
-
--- Hyppää nyt, Nissinen! huusi väkijoukko.
-
--- Mutta älä hyppää minun niskaani! huusi eräs tilapäisen
-pelastuspurjeen pitelijöistä.
-
-Nissinen hyppäsi. Eihän siinä muu auttanut.
-
-Palovartia lensi alas palavasta tornista sääret väärässä ja kädet
-harallaan. Takinliepeet liehuivat ilmassa, ja sekunnin kuluttua hän
-mätkähti rakennusmestarien päällystakeille, jotka onneksi kestivät
-tämän äkillisen ja ankaran koetuksen.
-
--- Eläköön! huusi väkijoukko.
-
--- Mahasta ihan vihlasi pudotessa! sanoi lentomatkan tehnyt Nissinen.
-
-Palotorni leimusi nyt yhtenä roviona. Näytelmä oli kaamean suurenmoinen.
-
-Palokuntalaiset lopettivat työnsä, koska mitään ei ollut
-pelastettavissa eikä mitään varjeltavaa ollut läheisyydessä.
-
--- Nythän se vasta on oikea palotorni! sanoi seppä Viinanen, ihaillen
-liekkien komeutta.
-
-Mutta viskaali, joka oli ollut klubilla palomestarin kanssa, ryhtyi
-pitämään alustavaa poliisikuulustelua tulen irtipääsyn syistä.
-
--- Sinä, senkin tuhjake, et tietysti tiedä mitään? hän kysyi
-halveksivasti Nissiseltä.
-
--- Ka en, sanoi Nissinen. -- Painosti illalla niin, että taisin vähän
-torkahtaa.
-
--- Mikä hornan palovartia sinä olet, joka nukut vartiopaikassasi!
-kiljaisi palomestari. -- Virasta sinut pitää erottaa!
-
--- Ka, eipä tuota ole enää virkapaikkaakaan, murisi uninen Nissinen,
-tuijottaen palavaa torniaan.
-
-Silloin tunkeutui väkijoukon läpi viskaalin luo ukko Wahl sinisine
-viittoineen ja leveälierisine hattuineen, pyöreine silmälaseineen
-ja valkoisine partoineen. Vinkuvalla äänellä ilmoitti ukonkääppänä
-kauppias Jaakkolan hiipineen myöhään illalla ladon ovelle, sytyttäneen
-tulitikun ja heittäneen sen latoon, poistuen sitten nopeasti.
-
-Tämä ilmianto synnytti suuren hämmästyksen. Viskaali kysyi:
-
--- Kuinka maisteri sattui sen näkemään?
-
--- Mine nein sen roiston hiiviskeleven pitkin katuja siihen aikaan,
-jolloin rehelliset ihmiset ovat menneet nukkumaan, vinkui ukko, ja
-leksin henen peresseen.
-
-Kun ei tutkimuksessa käynyt ilmi mitään muuta, kuin mitä maisteri
-Wahl oli ilmoittanut, julisti viskaali, että poliisitutkintoa
-jatketaan poliisikamarissa seuraavana aamuna kello kymmenen, ja eräs
-tulipalopaikalla oleva poliisikonstaapeli sai tehtäväkseen kutsua
-kauppias Jaakkolan poliisikuulusteluun.
-
-
-
-
-XIV
-
-
-Kello puoli kymmenen aikaan seuraavana aamuna oli kauppias Jaakkola,
-käytyään aamukävelyllään tarkastamassa palopaikkaa, täydessä työssä
-järjestämässä myymälänsä sisustamista kolmen tästä päivästä lähtien
-palvelukseensa astuneen kauppa-apulaisen avulla, kun sisään astui
-poliisikonstaapeli, joka pyysi häntä saapumaan tulipalon johdosta
-toimitettavaan poliisitutkintoon.
-
-Jaakkola ihmetteli kutsua, mutta lupasi kuitenkin saapua tuohon
-huomattavaan tilaisuuteen, kävi muuttamassa ylleen toisen takin ja
-lähti poliisikamariin.
-
-Tämä kunnioitusta herättävä virasto oli Papinkadun varrella olevassa
-vanhassa talossa, jonka toinen puoli oli maalattu keltaiseksi, toinen
-viheriäiseksi.
-
-Jaakkolan saapuessa poliisikamarin pihaan ei pihamaalla näkynyt ketään
-muita kuin ukko Römpötti, joka sahasi halkoja pihan perällä olevan
-ulkohuonerakennuksen edustalla.
-
-Ukko Römpötti oli kaupungin julkinen syntipukki, joka tavallisesti
-tuotiin poliisikamariin, jos kaupungissa tapahtui katumellakoita,
-torikahakoita tai muita suuria epäjärjestyksiä. Tästä oli ukko
-Römpötille se huomattava etu, ettei hän pidätyspäivinään saanut
-myrkyttää itseään mielijuomallaan pulituurilla, ja kaupungin
-poliisilaitokselle se etu, että Römpötti vapaan asuntonsa ja ruokansa
-korvaukseksi sai siivota ja talvella myöskin lämmittää poliisiputkat,
-sahata ja pilkkoa halot sekä tehdä yhtä ja toista muutakin hyödyllistä
-palvelusta.
-
-Nytkin oli ukko Römpötti tällaisessa tilapäisessä pakkotyössä.
-
-Järjestyskonstaapeli n:o 3 Kekkonen oli näet julistanut hänet
-eilen pidätetyksi sen vuoksi, että oli tavannut Römpötin pahasti
-päissään tappelemassa eräässä palokujassa muutaman maalaisen
-vasikannahkakauppiaan kanssa. Tappelu oli tosin sitä laatua,
-että Römpötti makasi kamalasti öristen maassa vatsallaan ja
-vasikannahkakauppias istui hänen hartioillaan, vanuttaen Römpöttiä
-tämän pitkästä tukasta ja potkien häntä kantapäillään kylkiin, aivan
-kuin olisi hän ollut ratsastaja ja Römpötti hänen ratsunsa. Näin ollen
-olisi ehkä puolueettoman katselijan mielestä ollut pidätettävä pikemmin
-vasikannahkakauppias kuin Römpötti, mutta vasikannahkakauppias esitti,
-että kun kiireelliset liikeasiat eivät tekisi vasikannahka-asioitsijan
-pidättämistä suotavaksi, Römpötti uhrattaisiin hänen sijastaan
-oikeudenjumalattaren alttarille. Tätä vastaan ei poliisi Kekkosellakaan
-ollut oikeastaan mitään muistuttamista, jonka johdosta Römpötti vietiin
-putkaan.
-
-Hänen vankeutensa ei kuitenkaan ollut erittäin ankaraa nyt enempää
-kuin ennenkään. Sen illan ja yön hän nukkui putkassa vanhurskaan unta,
-kuorsaten niin, että vanhan rakennuksen perustukset vapisivat, heräsi
-aamulla virkistyneenä sielun ja ruumiin puolesta, koputti ovelle,
-pääsi ulos, sai leipää, suolaista kalaa ja muutamia perunoitakin,
-sekä hyvänlaista kaljaa palanpaineeksi, jonka jälkeen hän sai ryhtyä
-siivoamaan poliisikamarin huoneita. Sen tarpeessa ne olivatkin, sillä
-niitä ei oltu puhdistettu senjälkeen kuin Römpötti oli viimeksi
-putkassa ollut. Sitten ryhtyi tämä järjestysvallan kouriin langennut,
-hairahtunut kansalainen sovittamaan vielä sovittamatta olevia syntejään
-halonhakkuulla poliisikamarin pihan perällä olevan halkopinon ääressä.
-
-Römpöttiä ei kukaan pitänyt silmällä, eikä se ollut tarpeellistakaan.
-Minnepä hän olisi paennut? Ja miksi hän olisi paennut? Poliisin
-huostasta päästyään saisi hän nukkua jonkun pensaan suojassa tai
-korkeintaan jonkun vajan nurkassa, kun taas putkassa oli hyvät
-olkipahnat, ja Römpötin ruokaileminenkin oli hänen kultaisessa
-vapaudessaan ollessaan useimmiten hyvin epätietoista ja sattuman
-varassa.
-
-Jaakkola, joka oli katsellut ympärilleen, huusi Römpötille, osoittaen
-rakennuksen keskimmäistä ovea:
-
--- Tuostako poliisikamariin mennään?
-
-Römpötti keskeytti sahuunsa, pyyhki nenäänsä oikean käden hihaan,
-katseli Jaakkolaa tuokion vetisillä silmillään ja sanoi:
-
--- Ka, siitähän sinne pääsee...
-
-Jaakkola alkoi siis kiivetä poliisikamarin lahoja, pahasti narisevia
-portaita.
-
-Tultuaan pimeään porstuaan hän näki erään oven olevan raollaan ja astui
-siitä sisään. Huone oli nähtävästi jonkinlainen odotushuone.
-
-Siellä ei tällä hetkellä ollut ketään. Tupakansavua siellä sen sijaan
-oli sitäkin enemmän, josta päättäen huone ei ollut vielä kovin pitkää
-aikaa ollut tyhjänä. Perällä oli pitkä, jotenkin musta pöytä, jolla
-oli papereita ja sanomalehtiä. Pitkin seinävieriä kiersi huoneen
-ympäri paksut penkit. Seinillä oli joitakin virallisia tupakansavun
-tummentamia ja kärpästen pilkuttamia kuulutuksia, ilmoituksia
-poliisin etsimistä henkilöissä ja heidän tuntomerkeistään, ynnä muita
-samantapaisia julistuksia.
-
-Paitsi penkkejä oli huoneen ainoan, pihalle päin olevan ikkunan edessä
-jonkinlainen matalahkolla selkänojalla varustettu istuin. Se ei ollut
-penkki, sillä penkiksi se oli liian lyhyt. Ei se ollut tuolikaan,
-sillä tuoliksi se oli liian pitkä. Sohvaksi se oli liian rahimainen ja
-rahiksi liian sohvamainen. Se muistutti jonkin verran vanhanaikaista
-kahden hengen keinutuolia, josta oli otettu pois jalakset ja käsinojat.
-
-Jaakkola istuutui tähän vehkeeseen ja alkoi katsella ympärilleen.
-
-Huoneen sisustus ei jaksanut kiinnittää hänen mieltään kuin minuutin.
-Toisen minuutin hän katseli katossa surisevia kärpäsiä, joka
-hyönteislaji oli huoneessa erittäin lukuisasti edustettuna. Sitten hän
-suuntasi katseensa ulos ikkunasta pihalle, jossa ukko Römpötti yhä
-edelleen sahasi halkoja.
-
-Vähän ajan kuluttua ilmestyi poliisikamarin pihaan kaupungin
-etsiväpoliisi Juhola, joka ruumiillisilta mittasuhteiltaan muistutti
-entisajan tunnettua filistealaista voimamiestä Goljatia. Hänen
-perässään tallusteli resuinen poika, jota suuri poliisimies näkyi
-taluttavan ohuista, kiiltävistä vitjoista, ja Jaakkolasta näytti siltä
-kuin poika, joka oli hyvin säikähtäneen ja masentuneen näköinen, itse
-olisi pidellyt kiinni vitjoista, jotka eivät millään tavoin olleet
-kiinnitetyt hänen ranteeseensa.
-
-Kun poliisi poikineen tuli sisään, osoittautuikin asia sellaiseksi.
-
--- Saat päästää nyt irti! sanoi poliisimies pojalle, ja poika
-hellitti samassa ketjuista, jotka Jaakkola tunsi tuollaisiksi
-ranteenkiristysketjuiksi, joissa on tappi kummassakin päässä ja joilla
-poliisi masentaa pidättämänsä, vastarintaa tekevän henkilön.
-
-Poliisi avasi erään nähtävästi putkaan vievän oven, työnsi pojan
-niskasta sisään ja väänsi oven lukkoon.
-
-Sitten hän ripusti ketjut naulaan ja huomautti selitykseksi pojan
-pidättämiseen:
-
--- Oli varastanut torilla kananmunia erään maalaisen kuormasta.
-
-Ja huomattuaan Jaakkolan tarkastelevan seinälle ripustettuja ketjuja
-poliisi jatkoi viekkaasti, silmää iskien:
-
--- Ne ovat minun "sähkövitjani". Kun pidätän jonkun pikkupojan, niin
-annan sille ketjujen toisen pään käteen ja käsken pitää lujasti kiinni,
-sillä jos hän hellittää, niin saa hän samassa ketjuista sellaisen
-iskun, että se voisi tappaa härän ja kaksi hevosta. Pojat antaisivat
-ennemmin leikata kätensä poikki kuin hellittäisivät ketjuista.
-
-Jaakkola ihmetteli ison miehen suurta oveluutta ja kysyi sitten, eikö
-poliisitutkinto pian jo ala.
-
--- Tuollahan noita näyttää alkavan tulla miehiä -- -- eivätkö liene
-sitä varten, sanoi poliisi, katsoen ulos ikkunasta.
-
-Odotushuoneeseen saapui palovartia Nissinen ynnä muutamia muita
-tilaisuuteen kutsuttuja miehiä. Sitten saapui viskaali, ja hänen
-seurassaan tullinhoitaja Spöör asianomaisen palovakuutusyhtiön
-edustajana. Viimemainitut herrat menivät odotushuoneen läpi sen takana
-olevaan kansliahuoneeseen, tervehtien ohimennessään kauppias Jaakkolaa
-lyhyellä kumarruksella.
-
-Sitten tuli viimemainitun suureksi ihmeeksi ukko Wahl yllään
-iankaikkinen sininen viitta.
-
-Ovessa loi tämä tarmokas vanhus pyöreiden silmälasiensa lävitse
-kilpakosijaansa katseen, joka ilmaisi useita erilaisia, voimakkaita
-tunteita ja intohimoja, kuten ivaa, katkeruutta, halveksimista,
-voitonriemua, vahingoniloa ja kostonhimoa, mutta ennen kaikkea vihaa,
-syvää, sammumatonta ja viimeiseen hengenvetoon saakka leppymätöntä
-vihaa.
-
-Ukko ei ruvennut istumaan, vaan kävellä köpitti edestakaisin huoneessa
-kädet seläntakana ja viitta hartioilla heilahdellen. Jaakkolaa hän ei
-enää kunnioittanut ainoallakaan silmäyksellä.
-
-Hetken kuluttua avasi poliisilaitoksen Goljat oven ja käski sisään
-palovartia Nissisen, joka huolestuneen näköisenä rykäisi, pyyhkäisi
-leukaansa ja astui sisään.
-
-Torninvartian kuulustelu kesti kymmenen minuuttia. Koko aikana ei
-odotushuoneessa puhuttu mitään. Tuntemattomat miehet katselivat
-miettiväisinä kenkäinsä kärkiä, Jaakkola silmäili pöydältä ottamaansa
-vanhaa sanomalehteä, ukko Wahl mittaili yhä edelleen lattiaa tuiman
-näköisenä ja kärpäset surisivat katossa.
-
-Sitten aukeni ovi, Nissinen astui ulos punakkana ja hikisenä ja
-maisteri Wahl kutsuttiin sisään.
-
-Ukko muljautti uhkaavan silmäyksen Jaakkolaan ja katosi ovesta.
-
-Jaakkola oli alkanut aavistaa, että hänen kutsumisensa
-poliisikuulusteluun oli jossain yhteydessä ukko Wahlin läsnäolon
-kanssa. Mutta missä, siitä ei hän päässyt perille, vaikka vaivasikin
-sillä päätään.
-
-Maisteri oli kuulusteltavana tuskin viittä minuuttia. Sitten tuli
-kauppias Jaakkolan vuoro.
-
-Kansliahuoneen kalustona oli pari pöytää, suuri, vanha kaappi ja
-muutamia tuoleja, joista yhdellä istui tullinhoitaja Spöör. Suuremman
-pöydän takana istui viskaali, jolla oli turpeat kasvot ja pitkät,
-ruskeat viikset. Hänen lähellään teki muistiinpanoja unisen ja laiskan
-näköinen nuori mies.
-
-Viskaali pyysi Jaakkolaa kertomaan, mitä tämä oli tehnyt ennen
-nukkumaan menoaan.
-
-Jaakkola kertoi tarkoin iltakävelynsä, unohtamatta palotornin ohitse
-kulkuaan ja työvajan ovelta katsomistaan.
-
--- Huomasitteko vajassa mitään epäilyttävää? kysyi viskaali.
-
--- En muuta kuin suuren epäjärjestyksen, vastasi Jaakkola.
-
--- Ette myöskään tuntenut mitään palonkäryä?
-
--- En, en mitään.
-
--- Teittekö tulta, katsoessanne vajan ovesta?
-
--- En.
-
-Viskaali katseli edessään olevaa paperiarkkia, johon oli lyijykynällä
-tehty jonkinlaisia harakanvarpaita ja jonka alareunaan oli piirretty
-isonenäisen miehen naama, jota viskaali kuulustellessaan varjosti, ja
-sanoi:
-
--- Maisteri Wahl ilmoittaa teidän tehneen tulta vajan ovella ja
-heittäneen sitten palavan tulitikun vajaan.
-
--- Vai niin, maisteri Wahl on siis vakoillut minua?
-
--- Siltä se vähän näyttää, sanoi viskaali, alkaen sivellä viiksiään,
-mistä varovaisuustoimenpiteestä huolimatta tarkkanäköinen katsoja
-saattoi havaita hänen koettavan piilottaa hymyn noihin suuriin
-huulikoristeisiinsa.
-
--- Ja syyttää minua murhapoltosta! huudahti Jaakkola.
-
--- Sitä hän ei ole väittänyt, sanoi viskaali. -- Mutta hän pysyy
-lujasti ilmoituksessaan, että kauppias raapaisi tulta tulitikulla ja
-heitti tikun sitten latoon.
-
--- Hävytöntä! sanoi Jaakkola. -- Konnamaista! lisäsi hän sitten
-varmemmaksi vakuudeksi.
-
--- Käskekää sisään maisteri Wahl! sanoi viskaali isolle poliisille,
-joka seisoi ovenpielessä, mielenkiinnolla seuraten kuulustelun kulkua.
-
-Maisteri Wahl astui sisään ja tuli aivan pöydän viereen.
-
--- Kauppias Jaakkola kieltää tehneensä tulta vajan ovella, sanoi
-viskaali.
-
--- Sen kylle uskon! vinkui ukko. -- Mutta hen valehtelee! Hen on suuri
-lurjus!
-
-Jaakkola otti askeleen eteenpäin kuin lyödäkseen maisteria. Ukko seisoi
-liikahtamatta paikoillaan kuin odottaen lyöntiä, ja hänen silmänsä
-kiiluivat vahingoniloisesti.
-
--- Punnitkaa sananne! sanoi viskaali vakavasti.
-
--- Hen valehtelee! kirkaisi ukko. -- Hen ei uskalla tunnustaa. Hen on
-suuri pelkuri! Hen otti tulitikkulaatikon takkinsa vasemmasta taskusta
-ja raapaisi tulta.
-
-Jaakkola säpsähti.
-
--- Se on totta! huudahti hän. -- Sytytin sikarini vajan ovella. Nyt
-vasta muistan.
-
--- Hen tunnustaa! hihkui ukko. -- Hen ei uskalla enee kieltee. Hen
-sytytti ladon palamaan!
-
--- Saatte mennä! sanoi viskaali ukko Wahlille.
-
-Maisteri lähti, mutta kääntyi ovella ja sanoi:
-
--- Pitekee hente tiukalla! Hen on kiero mies!
-
-Kauppias Jaakkola myönsi siis sytyttäneensä sikarin vajan ovella, mutta
-pysyi jyrkästi väitteessään, että hän pudotti tulitikun maahan ja polki
-sen sammuksiin. Hän piteli aina varovaisesti tulta. Hän huomautti
-sitäpaitsi, että tulipalo oli huomattu vasta tuntia myöhemmin kuin hän
-oli kulkenut palotornin ohi.
-
--- Tuli on voinut huomaamattanne jäädä kytemään lastuihin vajan ovelle
-ja on levinnyt siitä vähitellen vajaan, arveli vakuutusyhtiön asiamies,
-mutta Jaakkola ei pitänyt sitä mahdollisena.
-
-Silloin raotettiin ovea ja pitkätukkainen, takkuinen pää kurkisti
-odotushuoneesta poliisikamarin kaikkein pyhimpään.
-
--- Kuka horna sieltä kurkistelee! huusi viskaali.
-
--- Ei saa talla tänne! sanoi ovea vartioiva poliisi, yrittäen vetää
-oven kiinni.
-
-Huolimatta Goljatin yrityksestä onnistui pitkätukkaiseen päähän
-kuuluvan vartalon tunkeutua sisään ovenraosta. Kaikkien ihmeeksi
-osoittautui tulija luonnonihmiseksi, Matti Luonnoksi. Ovenvartia päästi
-neuvottomana oven kokonaan auki, ja pitkätukkainen, piikkopukuinen,
-tuohivirsuinen veljemme astui sisään, vasemmassa kädessään pitkä
-sauvansa ja oikeassa kädessään kaksi poikaa, joita hän hallitsi
-niskasta, niin että pojat näyttivät uusilta yhteenkasvaneilta
-siamilaisilta kaksoisilta.
-
--- Mitä tämä on? kysyi viskaali ankarasti.
-
--- Tässä ovat ne pojat, jotka sytyttivät viimeöisen tulipalon, ilmoitti
-luonnonihminen nöyrästi.
-
-Pojat olivat yöllä, samoihin aikoihin kuin tulipalo syttyi, ilmestyneet
-Kelovuorelle, melkein Matin pesän alle. Poikien keskinäisistä puheista
-pääsi luonnonihminen pian selville siitä, että pojat olivat menneet
-yöksi palotornin alla olevaan vajaan ja tupakoidessaan yöllä päästäneet
-varomattomuudessaan tulen irti. Silloin oli luonnonihminen laskeutunut
-puusta, ottanut heidät kiinni ja vienyt pesäänsä, jossa oli sitonut
-heidät köydellä puuhun kiinni.
-
-Pojat tunnustivat tekonsa poliisikuulustelussa, joka senjälkeen
-julistettiin päättyneeksi.
-
--- Kiitos, vanha velho! sanoi Jaakkola, astuessaan odotushuoneeseen ja
-tavatessaan siellä ukko Wahlin. -- Tällä kertaa ette oikein onnistunut.
-Keksikää seuraavaksi kertaa jotain parempaa!
-
-Ukko kohotti raivoissaan nyrkkinsä ja koetti pukata sillä Jaakkolaa
-vatsaan. Jaakkola tarttui hänen käteensä, pyöräytti hänet seinään päin
-seisomaan ja lähti tiehensä.
-
--- Vekivaltaa! huusi ukko. -- Pidettekee henet!
-
-Kukaan läsnäolijoista ei kuitenkaan katsonut tarpeelliseksi ryhtyä
-vangitsemaan Jaakkolaa, joka siis pääsi esteettömästi lähtemään.
-Portilla hän tapasi ukko Römpötin, joka katseli häntä vetisillä
-silmillään, pyyhki nenäänsä ja ilmoitti ylpeästi:
-
--- Nyt sitä olen minäkin taas vapaa mies!
-
--- Niin olen minäkin, vastasi Jaakkola ja antoi Römpötille
-viisikymmentä penniä.
-
-Iltapäivällä kävi Jaakkola Arkussa tervehtimässä ukko Saksmania ja
-tapasi silloin hänen nuoremman poikansa, varatuomari Otto Sakkamaan,
-joka oli saapunut käymään kotonaan Helsingistä ja jonka ukko esitteli
-Jaakkolalle silminnähtävällä ylpeydellä.
-
-Varatuomari oli hauska ja iloluontoinen nuori mies, jossa ei ollut
-havaittavissa ukon ja vanhemman veljen omituista ivamielisyyttä
-ja kiusanteon halua ympäristöään kohtaan. Hän puhui vapaasti ja
-avomielisesti kaikista asioista, vieläpä niinkin yksityisluontoisista
-kuin että hän oli salakihloissa ja että hänen valittunsa oli tässä
-kaupungissa.
-
--- Anna Perander! pääsi Jaakkolalta aivan tahtomattaan.
-
-Ukko Saksman silitteli kiperästi hymyillen valkoista partaansa ja
-hieroi sitten heleätä nenäänsä vasemman käden peukalon ja etusormen
-välissä. Varatuomari nauroi.
-
--- Ei, ei aivan, vaikka arvasittekin melkoisen lähelle. Anna Perander
-on vain minun puhemieheni. Oikeastaan on minulla koko ajan ollut
-piiput kallellaan häneen päin ja ukko Pessu epäilee minua vieläkin,
-mutta hän ei tiedä, että me olemme hänen tyttärensä kanssa tehneetkin
-toisenlaisen sopimuksen kuin alkuperäisesti oli aikomus. Hän ei tahdo
-luopua isästään ja toimitti minulle toisen. Rehtori Pessu sulkee
-minut syliinsä ja isäukon ja Laurin myöskin, kunhan asian oikea laita
-paljastuu. Mutta minä vannotan teitä, ettette puhu hänelle vielä mitään
-tästä asiasta! Tahdomme valmistaa hänelle yllätyksen.
-
--- Minä vannon! sanoi Jaakkola juhlallisesti.
-
--- Mutta tiedätkös sinä, kutka nykyään yllyttävät Wahlia tekemään
-sinulle kiusaa? kysyi ukko Saksman Jaakkolalta.
-
--- No kutka?
-
--- Antti-neiti ja Matti-neiti!
-
--- Sitä minä vähän aavistinkin, sanoi Jaakkola. -- Vaikka en tahtonut
-itsekään uskoa sitä mahdolliseksi.
-
--- Varsinkin Antti-neiti, vahvisti ukko. -- Tiedän sen aivan
-luotettavista lähteistä.
-
-Senjälkeen kertoi Jaakkola, minkä juonen ukko Wahl oli hänelle viimeksi
-virittänyt.
-
-Lauri Saksman, joka oli kuunnellut keskustelua ottamatta siihen osaa
--- hän oli näet aloittanut uuden, laajan rosvoromaanin -- lähti
-Jaakkolan poistuessa saattamaan häntä ja teki hänelle erään ehdotuksen,
-jota Jaakkola ensin kuunteli päätään pudistellen, mutta johon hän
-vihdoin antoi suostumuksensa, puhjeten niin äänekkääseen nauruun, että
-ohikulkijat kääntyivät katsomaan taakseen.
-
--- Matti Luonto on juuri siihen sopiva mies, sanoi Lauri. -- Hän on
-oikea helmi!
-
--- Ha ha ha! nauroi Jaakkola, pyyhkien naurunkyyneliä silmistään. --
-Hullu juttu!
-
-Jaakkolan kauppa-apulaiset ihmettelivät sinä päivänä, miksi heidän
-isäntänsä oli niin hyvällä tuulella.
-
-Hän ihan loisti.
-
-
-
-
-XV
-
-
-Oli iltapäivä.
-
-Tuollainen rauhallinen iltapäivä, jolloin kauppiaat seisoskelevat
-paitahihasillaan myymäläinsä portailla, kädet housuntaskuissa ja
-lakki takaraivolla, tuumien että tuskinpa enää ostajia tulee... paras
-siis pistää puoti kiinni ja lähteä pitkänsiiman laskuun. Jolloin
-lehmänkellojen kilkatus ja kalkatus karjaa Jussinpuron laitumelta
-tuotaessa kaikuu kautta kaupungin. Jolloin Sinkkolan mulipää lehmä on
-paarmaa säikähtäen karannut häntä pystyssä rakennusmestari Koljosen
-pihaan ja sotkenut sorkillaan portin vieressä olevaa kukkapenkkiä, ja
-jolloin Sikasen akan lapset alkavat yhä tiukemmin huutamalla vaatia:
-
--- Äiti hoi! Anna voileipää!
-
-Tähän aikaan raahaa Sukkulan mummo ukko Römpötin suosiollisella
-avustuksella pitkin katua pois torilta pientä, kahdella matalalla
-puupyörällä kulkevaa kahvikojuaan. Mutta anteeksi! Lukijamme ei
-tunnekaan vielä Sukkulan mummoa. Se on se sama mummo, joka kello
-viidestä aamulla kello seitsemään illalla myy kahvia torilla tuossa
-samaisessa kojussa. Viidellä pennillä saa läkkimukillisen kahvia ja
-kolme sokeripalasta. Jos joku tahtoo herkutella, niin ottaa hän vielä
-korvapuustinkin, mutta se maksaa viisi penniä lisää. "Tipot" taas
-ovat pienempiä vehnäsiä, mutta niitäpä saakin kaksi viiteen penniin.
-Maalaiset ostavat mieluummin korvapuusteja, koska niiden keskellä on
-hiukan sokerisulaketta, mutta käytännölliset ajurit ja torikauppiaat
-ostavat tavallisesti tipoja, koska he ovat huomanneet, että kahdessa
-tipossa on enemmän vehnästä kuin yhdessä korvapuustissa. Ostavatpa
-ajurit usein sokeriakin hevosilleen Sukkulan mummolta. Sokeria saa
-viidellä pennillä kaksitoista palasta, ja hevoset pitävät suuresti
-tästä kestityksestä.
-
-Ja se on juuri se sama Sukkulan mummo, joka tinki varkaiden kanssa
-viime vuonna.
-
-Sukkulan mummo asuu Kellonsoittajankadun toisessa päässä pienessä
-mökissä, jossa on vain kaksi huonetta. Eräänä syksy-yönä hän kuuli
-viereisestä huoneesta melua ja alkoi huutaa, luullen siellä olevan
-varkaita. Varkaitahan siellä olikin, ja ne tulivat sieltä heti ja
-ilmoittivat hirttävänsä mummon pellinnauhoihin, ellei hän lakkaa
-huutamasta ja anna rahojaan.
-
-Mummo sanoi antavansa rahat sillä ehdolla, että rosvot poistuvat
-eteiseen. Vähän aikaa neuvoteltuaan varkaat menivätkin sinne. Silloin
-mummo väänsi oven lukkoon ja päästi tytärvainajansa keskenkasvuisen
-pojan, joka asui Sukkulan mummon luona, ulos ikkunasta apua hakemaan.
-Rosvot alkoivat tulla kärsimättömiksi ja potkivat ovea, vaatien heti
-käsiinsä niitä kolmeasataa markkaa, jotka mummo ensi hädässään oli
-tunnustanut asunnossaan olevan. Mummon täytyi itse rikkoa eteisen
-ovessa oleva pieni ikkunaruutu ja ojentaa sieltä rosvoille rahat. Mutta
-kun rosvot laskivat rahoja, olikin siinä vain 65 markkaa viidenmarkan
-seteleinä. Tällaisesta epärehellisyydestä ja sopimuksen rikkomisesta
-rosvot suuresti suuttuivat ja vaativat koko summan. Mummo tinki
-oviaukon läpi, ojensi aina vähän rahaa lisää ja manasi rosvoja menemään
-tiehensä. Rosvot sadattelivat mummoa ja uhkasivat murtaa oven, elleivät
-he saa ainakin kaksisataa markkaa. Näin tinkien oli mummon ollut pakko
-antaa jo 170 markkaa, kun pihaan samassa juoksi kirveillä ja seipäillä
-varustettu miesjoukko, joka otti rosvot kiinni, ja Sukkulan mummo sai
-rahansa takaisin.
-
-Tämä neuvokas mummo laahasi juuri kojuaan pitkin katua kotiinsa päin
-Kurosen kaupan ohi. Mummo veti aisoista ja ukko Römpötti lykkäsi
-takaapäin. Pahat kielet olivat tietävinään, että ukko Römpötin ja
-Sukkulan mummon välillä oli olemassa n.s. hellempi suhde, ja että
-Sukkulan mummo vielä menisi naimisiin Römpötin kanssa, mutta me
-voimme vakuuttaa sen varmasti valheeksi. Eihän Sukkulan mummo, joka
-niin kekseliäästi ja kylmäverisesti oli pelastanut omaisuutensa
-murtovarkailta, voi olla niin hullu, että ottaisi Römpötin tuhlaamaan
-vaivalla ansaittuja säästöjään. Ei, Römpötti sai vain joka kerta, kun
-hän oli lykännyt mummon apuna kahvikojun torilta kotiin, kaksi suurta
-kupillista kahvia vehnäsen kanssa. Se oli mummon tavallinen taksa tästä
-avustuksesta, eikä Römpötillä ollut mitään oikeutta esittää sen lisäksi
-muita vaatimuksia, kaikkein vähimmän sellaisia, jotka koskivat Sukkulan
-mummon sydäntä ja kättä.
-
-Kalle Kannas kiinnitti juuri rautapönkiä puodin ikkunaluukkujen päälle,
-ja Sukkulan mummo sanoi:
-
--- Jopas panee puukhollarikin puotinsa kiinni!
-
--- Joutaahan tämä, sanoi kauppa-apulainen. -- Ei ole koko iltapäivänä
-ostajia ollut.
-
--- Se on nyt niin kamalan hiljainen aika, kun alkaa olla heinäntekokin
-parhaillaan, valitteli mummo, kiskoen kärryjä edelleen.
-
-Mutta Kalle Kannas, vaikka aina pitikin talonsa puolta, ei tällä
-hetkellä välittänyt vähääkään kauppamarkkinoilla vallitsevasta
-hiljaisuudesta. Hänellä oli pää täynnä muita, yksinomaan hänen omiin
-yksityisasioihinsa kohdistuvia ajatuksia.
-
-Maikki Grönberg istui tavallisella paikallaan ikkunan ääressä käsitöitä
-tehden. Ukko Grönberg oli pajassaan, joka yhä edelleenkin oli
-lakkotilassa, mutta jossa ukko itse liehui sitäkin ahkerammin, ja hänen
-vaimonsa oli lähtenyt johonkin kaupungille.
-
-Oli hiljaista kadulla. Tuuli vain kantoi silloin tällöin vähän
-palonkäryä läheisiltä palotornin raunioilta, muistuttaen tuosta
-äskeisestä suuresta tapahtumasta.
-
-Tyttö ompeli syvissä ajatuksissa, niin kiintyneenä työhönsä ja niin
-vaipuneena mietteisiinsä, ettei huomannut Kalle Kannasta, ennenkuin,
-tämä yskähti hiljaa ikkunan alla.
-
--- Oletko yksin kotona? tiedusteli nuorimies ensimmäiseksi
-tavallisuuden mukaan.
-
-Tyttö loi häneen terävän katseen ja sanoi:
-
--- Olenhan sanonut, ettet saa käydä enää minua tapaamassa!
-
--- Minun täytyy näyttää sinulle jotain, joka ehkä saa sinut muuttamaan
-päätöksesi, sanoi Kalle Kannas.
-
-Tyttö näytti epäröivän, mutta vastasi sitten:
-
--- Tule sisään!
-
-Kalle Kannas meni myymälään, jonne tyttökin tuli, otti povitaskustaan
-postikortin kokoisen valokuvan ja ojensi sen mitään puhumatta tytölle.
-
--- Neiti Leijanen ja... ja...
-
--- Ja kirjailija Tuulonen! täydensi Kalle Kannas. -- Vieläkö nytkin
-epäilet minua?
-
-Kuvassa näkyivät molemmat henkilöt niin selvästi, ettei mitään
-erehdystä voinut syntyä, ja sellaisessa asennossa, joka puhui
-puolestaan paremmin kuin puolen arkin pituinen selitys.
-
--- Siinä se nyt sitten on se "sinun neiti Leijasesi", kuten minulle
-sanoit! huomautti Kalle Kannas katkerasti.
-
-Sivuutamme vaitiololla nyt seuranneen keskustelun ja muut asiat ja
-siirrymme suoraan siihen, että ukko Grönberg sattui astumaan sisään,
-ennenkuin Kalle Kannas ehti edes saada kättään Maikin vyötäisiltä. Ukko
-aivan jähmettyi.
-
-Huomattuaan hänet siirtyi onnellinen sulhasmies nopeasti puolen
-askeleen päähän tytöstä ja sanoi:
-
--- Päivää... lämmin ilma on ollut tänäänkin...
-
--- Ahaa! huusi ukko. -- Vai on ollut lämmin ilma! Vai on ollut niin
-vietävän kuuma päivä! Ja tänne läksit jäähdyttelemään! Voi sinä
-turkinpunainen...
-
--- Isäkulta! rukoili tytär.
-
--- Vai isäkulta! Vai jo johtui isäkultakin mieleen! Mene sisään siitä,
-minulla on tälle nuorelle kauniille herralle vähän kahdenkeskistä asiaa!
-
-Tyttö, joka tunsi isänsä riehahtelevan luonteen, siirtyi sanaa
-sanomatta viereiseen huoneeseen. Siinä ei hän oikeastaan mitään
-menettänyt, sillä keskustelu kävi siksi korkeassa äänilajissa, että
-jokainen sana olisi kuulunut kauas kadullekin, jos olisi sattunut
-kuulijoita olemaan. Lopuksi potkaisi vaskiseppä vävypoikatarjokkaansa
-vähääkään kursailematta kadulle.
-
--- Se on vielä kätevä ja jalkava ukko! tunnusti Kalle Kannas itselleen,
-ottaessaan lakkinsa ovenedustalta katukäytävältä ja pannessaan auenneen
-kauluksensa jälleen kiinni. -- Kyllä siitä vielä hyvä appiukko tulee,
-jahka vähän talttuu.
-
-Appiukko oli sillävälin siirtynyt viereiseen huoneeseen esitelmöimään
-tyttärelleen hyvistä tavoista ja siitä verrattain pimeästä
-tulevaisuudesta, joka Maikkia odottaisi, ellei hän heittäisi
-mielestään Kalle Kannasta ja yleensä kaikkia sellaisia mieshenkilöitä,
-jotka tavalla tai toisella voitiin käsittää kosiomiehiksi. Tässä
-esitelmässään kohosi ukko Grönberg sellaiseen kaunopuheisuuden lentoon,
-että hän alkoi hetken päästä itsekin ihmetellä suuria puhujalahjojaan
-ja lähti melkoisesti rauhoittuneena takaisin työhönsä, tultuaan ensin
-kadulle kurkistettuaan vakuutetuksi siitä, ettei siltä taholta enää
-mikään vaara uhannut hänen kotoista rauhaansa.
-
-Mutta Kalle Kannas lähti kotiinsa ja kirjoitti siellä Maikilleen pitkän
-kirjeen, jonka hän seuraavana päivänä, Maikin kulkiessa Kurosen puodin
-ohi, pisti morsiamensa käteen.
-
-Kun Maikki oli lukenut Kallen kirjeen, lausui hän sulhasmiehestään
-seuraavan ankaran arvostelun:
-
--- Kalle on hullu!
-
-Sitten hän otti kynän ja paperia ja ilmoitti tämän merkillisen
-keksintönsä kirjeellisesti ihailijalleen.
-
-Seurauksena oli Kallen puolelta uusi, vielä pitempi kirje, jossa hän
-laajasti perusteli niitä näkökohtia ja ehdotuksia, jotka olivat saaneet
-Maikin epäilemään hänen järkensä tilaa.
-
-Tätä kirjeenvaihtoa kesti viikon päivät, ja se johti varsin
-ällistyttävään tulokseen.
-
-Kun Grönbergin emäntä seuraavana lauantai-iltana palasi navetasta
-lehmää lypsämästä, tapasi hän herransa ja miehensä hyvin arveluttavassa
-mielentilassa, jossakin tuolla raivon ja epätoivon välimailla,
-kourassaan palloksi rutistettu kirje, jonka hän tuon tuostakin
-paiskasi lattialle ja potkaisi nurkkaan, mutta jonka hän seuraavassa
-silmänräpäyksessä taas otti käteensä, levitti auki ja alkoi lukea,
-saadakseen aiheen uuteen purkaukseen.
-
-Kirje oli Maikilta isälleen, ja tytär toi siinä esille koko joukon
-ajatuksia, jotka lyhimmiten voitaisiin ehkä supistaa seuraaviin
-ponsilauselmiin: että hänen isänsä on julma tyranni; että mainitun
-tyrannin ainoa tytär on syvästi onneton; että, koska edellämainittu
-tyranni on potkaissut syvästi onnettoman tyttärensä rakastetun kadulle,
-niin ei tytär tahdo enää päivääkään olla vielämainitun tyrannin
-katon alla; että useinmainittu, syvästi onneton tyrannin tytär on
-täysi-ikäinen eikä pieni turvaton lapsi, jota tyrannit saavat kohdella
-mielensä mukaan; ja lopuksi että ukko Grönberg, vielä kerran, on julma
-ja sydämetön tyranni.
-
-Sitäpaitsi sisälsi kirje muutamia hämäriä viittauksia toiselle
-paikkakunnalle muuttamisesta tai järveen menosta -- miten ne vain
-tahtoi käsittää.
-
-Jos ukko Grönberg oli toivonut paremmalta puoliskoltaan myötätuntoa,
-ymmärtämystä ja kannatusta tällä raskaalla hetkellä, jolloin hän piteli
-kourissaan oman lihansa ja verensä sodanjulistusta häntä vastaan,
-niin hän erehtyi perusteellisesti, sillä hänen emäntänsä, selvittyään
-ensimmäisestä itkukohtauksestaan, ei suinkaan säästellyt sanoja
-takoessaan miehensä tietoisuuteen sitä vakuutusta, että vaimo ja äiti
-yhtyi täydellisesti lapsen ja tyttären järkähtämättömään mielipiteeseen
-kyseessäolevan puolison ja isän tyrannimaisista ominaisuuksista. Oman
-puolisonsa suusta sai ukkoparka kuulla senkin masentavan tiedon,
-että häntä, ukko Grönbergiä nimittäin, pidetään koko kaupungissa
-sietämättömän pahansisuisena hirviönä, jonka kanssa kukaan ihminen ei
-voi tulla toimeen.
-
-Mihin Maikki oli lähtenyt, siitä hän ei ollut mitään ilmoittanut,
-mutta kaikki merkit viittasivat siihen, että hän oli muuttanut
-maaseurakunnassa asuvan enonsa Jooseppi Kinkan luo. Ja siihen taloon
-ei ukko Grönbergin ollut päätään pistämistä, sillä Jooseppi Kinkka oli
-hänen verivihollisensa sukulaisuudesta huolimatta -- tai ehkä juuri
-sukulaisuuden takia.
-
-
-
-
-XVI
-
-
-Kunnioitettu ystävämme kirjailija Kauno Tuulonen on tällä haavaa
-pahanlaisesti satimessa, mutta siinä on hänellä kieltämättä suurin osa
-omaa syytään. Hän oli antanut runollisen kielensä houkutella hänet
-liian pitkälle neiti Leijasen seurassa, ja kun sitten neiti Leijasen
-kaulaanlankeemus tapahtui, ei hänellä ollut riittävästi moraalista
-rohkeutta voidakseen sanoa neitoselle, että tässä oli tapahtunut
-valitettava erehdys ja väärinkäsitys. Toivoen, että aika jollain tavoin
-selvittäisi vyyhdin ja päästäisi hänet pälkähästä, hän oli antanut
-asian jäädä silleen, mutta vannottanut mitä ankarimmin neiti Leijasta
-pitämään tapahtuman heidän kahdenkeskisenä salaisuutenaan.
-
-Mitä neiti Julia Leijaseen tulee, niin koskettivat tosin hänen
-korkeakantaiset kengänpohjansa vielä katukivitystä, pihanurmikkoa sekä
-Kurosen myymälän ja konttorin permantopalkkeja, mutta hänen sielunsa
-oleskeli enimmäkseen seitsemännessä taivaassa. Vaikka hra Tuulonen
-karttoikin häntä niin paljon kuin mahdollista, ei hän kuitenkaan
-voinut välttää kohtaamasta neitosta vähintäänkin puolenkymmentä kertaa
-päivässä, ja joka kerta tyttö loi häneen silmäyksen, joka puhui
-suunnilleen yhtä paljon kuin kaksi keskikokoista rakkaudenkirjettä
-yhteensä. Sitäpaitsi tyttö kysyi häneltä joka kerta, kun he joutuivat
-kahden kesken:
-
--- Oi Kauno, miksi olet niin harvoin minun seurassani?
-
-Johon nuori miehemme vastasi aina seuraavin sanoin:
-
--- Tiedäthän, se romaani... se vie minulta nykyään kaiken aikani.
-
--- Tuo kauhea romaani... heitä se tuleen! pyysi tyttö.
-
-Itse asiassa ei hra Tuulosella periaatteessa suinkaan ollut mitään tätä
-ehdotusta vastaan, mutta sitä karttoi hän tietysti visusti ilmaisemasta.
-
-Joka aamu herätessään lupasi kirjailija itselleen:
-
--- Tänään selitän tytölle kaikki ja teen eron.
-
-Ja joka ilta ennen maatamenoaan hän vilkaisi suuttuneena kuvaansa
-peilissä, heristi sille nyrkkiään ja mutisi hampaitaan kiristäen:
-
--- Raukka, nahjus, saamaton vätys!
-
-Mitä pitemmälle aika kului, sitä vaikeampi oli hänen selittää tytölle,
-että tämä oli käsittänyt väärin Kauno Tuulosen aikomukset ja ettei
-viimemainittu koskaan tulisi menemään naimisiin hänen kanssaan. Lopuksi
-kiusasi tämä asia hra Tuulosta niin, että hän alkoi nukkua huonosti ja
-menettää ruokahalunsa, mikä häneen nähden oli varsin merkillepantava ja
-harvinainen ilmiö.
-
-Aika, tuo kaikkivoipa, johon hän oli toiveensa perustanut, siis
-päinvastoin pahensi hänen asemaansa eikä suinkaan parantanut sitä.
-
-Jokailtaiset kävelyretket neiti Leijasen kanssa, jotka viime viikolla
-olivat tuottaneet kirjailijalle mieluista vaihtelua hänen elämänsä
-yksitoikkoisuudessa, olivat muuttuneet kidutustilaisuuksiksi, jolloin
-hän teeskenteli, valehteli ja näytteli iloista naamaa, näkymättömien,
-mutta pahanilkisten pikkupaholaisten kärventäessä hänen sieluaan
-hehkuvilla kekäleillään. Eräänä iltana hän ei ollut neiti Leijasta
-vastassa kadulla, kun tämä läksi työstään. Hra Tuulonen oli tuntia
-aikaisemmin paennut seurahuoneelle, jossa rakennusmestarien ydinjoukko
-otti hänet vastaan vilpittömillä ja valtaavilla suosionosoituksilla. Se
-ilta kului repäisevän hauskasti. Neiti Leijanen unohtui kokonaan hänen
-mielestään, eivätkä laulut ole seurahuoneella koskaan kaikuneet niin
-voimakkaina kuin sinä iltana ja seuraavana yönä. Rakennusmestarikuoro
-kävi lopulta niin äänekkääksi, että ravintolan omistaja kaksi
-kertaa kävi pyytämässä herroja olemaan hiukan hiljempaa. Tällaista
-äänioikeuden riistämisyritystä eivät rakennusmestarit olleet koskaan
-ennen kokeneet.
-
-Mutta seuraavana päivänä olivat neiti Leijasen silmät punaiset ja
-niiden ympärillä mustat renkaat. Kahvipöydässä, jossa he tavallisuuden
-mukaan olivat kahden, hän sai hysteerisen kohtauksen, ja hra Tuulosella
-oli täysi työ saada hänet rauhoittumaan. Hän lupasi, ettei hän koskaan
-enää tekisi sillä tavalla, katui ja sai anteeksiannon.
-
-Kauno Tuulonen tunsi vaipuvansa hetki hetkeltä yhä syvemmälle siihen
-suohon, johon hän oli erehdyksessä tullut polkaisseeksi.
-
-Joku toinen olisi tuollaisessa tapauksessa hänen sijassaan jättänyt
-saappaansa suohon ja poistunut kaikessa hiljaisuudessa paikkakunnalta,
-mutta niin ei tehnyt hra Tuulonen. Hän oli nimittäin, kuten jo
-aikaisemmin olemme huomauttaneet, erittäin itsepintainen mies, mikä
-on jokseenkin harvinaista nykyajan nuorisossa, ja hän oli päättänyt,
-maksoi mitä maksoi, ajaa alkuperäisen suunnitelmansa perille.
-
-Näin oli aika kulunut torstaihin asti. Oliko neiti Leijanen tämän ajan
-kuluessa alkanut aavistaa, että jotain oli vinossa, sitä on meidän
-vaikea mennä sanomaan, mutta se on ainakin varmaa, että hän riippui
-lemmityssään kiinni kiinteämmin kuin koskaan ennen. Nyt ei hra Tuulonen
-enää uskaltanut ajatellakaan mitään välien rikkomista, ennenkuin hän
-olisi saanut asiansa selviksi toisella taholla, sillä hän pelkäsi, että
-neiti Leijanen siinä tapauksessa panisi toimeen ikävän kohtauksen,
-joka voisi odottamatta viedä karille koko yrityksen. Parasta oli kai
-antaa asian mennä menojaan ja sitten, kun se suuri voitto oli saatu,
-selvittää välit neiti Leijasen kanssa äkkiä ja pontevasti.
-
-Tehtyään lopullisesti tämän päätöksen tunsi hra Tuulonen itsensä
-rauhallisemmaksi ja katsoi voivansa osoittaa neitoselle suurempaa
-huomaavaisuutta kuin viime päivinä.
-
-Torstaina iltapäivällä tuli kaupunkiin neiti Kuronen.
-
-Anni Kurosella oli ollut hieman paha omatunto sen välinpitämättömyyden
-johdosta, jota hra Tuulosta kohtaan Kurosen perheessä oli osoitettu.
-Kun hänen nyt täytyi erikoisista syistä -- valmistaakseen erään
-suuren pöytäliinan, josta oli tuleva alallaan mitä arvokkain
-taideteos! -- viipyä kaupungissa pari viikkoa, päätti hän korvata
-Kurosten laiminlyönnit osoittamalla hra Tuulosta kohtaan erikoista
-ystävällisyyttä.
-
-Hra Tuulonen loikoili pihamaalla salapoliisikertomuksia lueskellen,
-kun neiti Kuronen tuli sisään portista. Yllätettynä ja ihastuksissaan
-nousi kirjailija tervehtimään häntä, ja ihastuksensa kasvoi vielä
-suuremmaksi, kun neiti Kuronen rakastettavasti hymyillen ojensi hänelle
-kätensä ja sanoi:
-
--- Tässä minä nyt olen -- saanko ryhtyä pitämään teille seuraa täällä
-yksinäisyydessänne?
-
-Hra Tuulonen ei ollut uskoa aistimiensa todistusta ja oli pyörtyä
-ilosta, voimatta ensinkään käsittää, mikä neiti Kuroselle oli tullut.
-
-Viimemainittu pyyteli anteeksi sitä, etteivät Kuroset olleet
-huvilassaan viime sunnuntaina, ja kertoi sitten, että hänen täytyi
-viipyä kaupungissa kaksi viikkoa, saadakseen valmistetuksi erään
-suuren ja paljon työtä vaativan pöytäliinan, ja kysyi, saisiko hän
-silloin tällöin häiritä hra Tuulosen kirjallisia töitä pyytämällä häntä
-pitämään seuraa neiti Kuroselle tunnin tai pari päivässä.
-
-Oikeastaan lienee meidän turha mainita hra Tuulosen vastanneen, että
-hänen aikansa oli kokonaan, _kokonaan_ neiti Kurosen käytettävissä
-ja ettei hän, Kauno Tuulonen, olisi mistään niin mielissään kuin
-saadessaan omistaa mahdollisimman suuren osan ajastaan neiti Kuroselle.
-
-Kirjailija puhui sellaisella innolla ja lämmöllä, että neiti Kuronen
-katsahti häneen hieman pitkään, mutta purskahti sitten nauramaan ja
-sanoi:
-
--- Te runoilijat liioittelette niin mahdottomasti!
-
-Hra Tuulonen heräsi kuin huumauksesta, punastui hämillään, huomatessaan
-olleensa vähällä mennä kenties liian pitkälle näin alussa, mutta ryhtyi
-sitten kääntämään asiaa leikiksi ja otti ihastuneesti vastaan neiti
-Kurosen tarjouksen tulla sisään hänen kanssaan juomaan iltapäiväkahvia.
-
-Puolen tunnin kuluttua alkoi hra Tuulonen tulla tajuihinsa huoneessaan
-ja huomasi silloin tanssivansa sormiaan näpsäytellen keinutuolin
-ympärillä. Hän muisti kuluneen puolen tunnin tapahtumat kuin unessa:
-kuinka herttainen Anni oli ollut... mistä he olivat jutelleet... kuinka
-heidän sormenpäänsä koskettivat toisiaan, kun Anni tarjosi hänelle
-kahvia... kuinka Anni silloin näytti vähän punastuvan... kuinka Annin
-oli lopuksi täytynyt lähteä rehtori Peranderille, jossa rehtorin
-tytär odotti häntä ryhtyäkseen opastamaan neiti Kurosta tuon suuren
-taiteellisen pöytäliinan alkuvalmistuksissa...
-
--- Minä voitan, minä voitan! riemuitsi kirjailija Tuulosen sielu. --
-Hänelle on tullut ikävä minua! Miksi täytyy hänen juuri kaupungissa
-ommella tuota pöytäliinaa? Loruja! Voi minua onnenpoikaa... minä...
-minä... minä...
-
-Kädet niskassa hän tanssi nyt sohvan edessä kiihkoisaa sotatanssia,
-nostaen polvet korkealle ilmaan ja huutaen aina väliin: "hei!"
-
-Hän oli niin onnellinen, että hän olisi pakahtunut, ellei hän olisi
-käyttänyt tätä keinoa jonkinlaisena varaventtiilinä.
-
-Kun palvelustyttö, joka oli kaksi kertaa arasti koputtanut, tuodakseen
-pöydälle vesikarahvin, johon kirjailija oli pyytänyt raikasta vettä,
-ei saanut mitään vastausta, oli hän pudottaa tarjottimen maahan,
-avatessaan oven ja nähdessään heidän kesävieraansa hyppivän ja
-loiskivan keskellä lattiaa kuin vasikka.
-
-Samassa huomasi kirjailija palvelustytön, pysähtyi, punastui
-selkäruotoon asti ja änkytti:
-
--- Minä... minä hyppelin vähän...
-
--- Niin, sanoi tyttö hiljaa, vilkuillen hätäisenä ympärilleen, sillä
-hän pelkäsi mielipuolen tuossa tuokiossa hyökkäävän hänen kimppuunsa ja
-iskevän hänet kuoliaaksi.
-
--- Hyppeleminen edistää verenkiertoa... minä hypin ja voimistelen aina,
-istuttuani pitkän aikaa kirjoituspöydän ääressä...
-
--- Niin, sanoi tyttö, alkaen tämän luonnollisen selityksen saatuaan
-rauhoittua. -- Tässä olisi maisterille raitista vettä...
-
--- Kiitos!... Saarankin pitäisi hyppiä välistä -- se edistää
-verenkiertoa! sanoi kirjailija ystävällisesti.
-
--- Niin... kiitos... sanoi Saara, niiasi ja poistui, arvattavasti
-harkitsemaan hra Tuulosen hyppimisehdotusta.
-
-Samassa kuului kadunpuoleisesta ikkunasta hiljainen koputus. Kauno
-Tuulonen hätkähti ja meni katsomaan.
-
-Kadulla odotti häntä neiti Leijanen.
-
-Hra Tuulonen sadatteli hiljakseen, painaessaan hatun päähänsä. Mutta
-kadulle päästessään hän oli jo ehtinyt malttaa mielensä ja hymyili
-hyväntahtoisesti ystävättärelleen.
-
-Neiti Leijanen sitävastoin ei hymyillyt, vaan oli synkkä kuin
-ukkospilvi.
-
--- Mikäs meidän pientä nirpukkaamme vaivaa? kysyi hra Tuulonen hänelle
-ominaiseen sukkelaan ja hupaiseen tapaan.
-
-Pieni nirpukka sähähti kuin kissa vastatessaan:
-
--- Luulit kai, etten nähnyt, millä tavoin keikuttelit pyrstöäsi neiti
-Kuroselle! Kyllä minä näin kaiken ikkunasta! Sinä vaihdat tunteitasi
-kuten pa... pa... pa...
-
--- Paitaa, sanoi Kauno Tuulonen, auttaakseen tyttöä eteenpäin.
-
-Kirjailijasta oli tämä erittäin mieluista puhetta neiti Leijasen
-suusta. -- Enemmän sitä lajia! ajatteli hän. Sitten pieni riita ja ero.
-Silloin on se asia selvä!
-
-Mutta se ei ollut selvä niin helposti.
-
-Sillä kun kirjailija ylpeästi huomautti olevansa vapaa mies, olevansa
-oikeutettu olemaan kohtelias muillekin naisille kuin neiti Leijaselle
-ja ilmoitti aikovansa vastakin noudattaa erikoista kohteliaisuutta
-neiti Kurosta kohtaan, jonka vanhempien kotona hän, ventovieras
-ihminen, oli saanut osakseen niin ystävällistä, vieläpä sydämellistäkin
-kohtelua, niin puhkesi neiti Leijanen viljaviin kyynelvirtoihin,
-vakuutti olevansa häijyin ja tyhmin tyttö maailmassa ja vannoi, ettei
-hän lakkaa itkemästä, ennenkuin Kauno Tuulonen on antanut hänelle
-anteeksi.
-
-Koska kulkeminen itkevän ja tyrskivän tytön rinnalla halki kaupungin
-aina on omiaan kiinnittämään asiaankuulumattomien uteliasta huomiota
-puoleensa, niin ei hra Tuulosen auttanut muu kuin antaa anteeksi
-Julialleen. Vieläpä hyvin nopeasti. Toivottu ja tarjoutunut
-riidanrakentamistilaisuus raukesi siis siihen sekä neiti Leijasen
-kiihkeään vakuutukseen, ettei hän koskaan tule luopumaan Kaunostaan --
-lupaus, jota nuori mies kuunteli sekavin tuntein.
-
-Seuraavana päivänä oli kahvipöydässä kolme henkeä, nimittäin kirjailija
-sekä neidit Kuronen ja Leijanen. Neiti Kuronen oli iloinen, vilkas ja
-puhelias kuten tavallisestikin. Neiti Leijanen, joka oli tuntenut hänet
-jo pitemmän aikaa, olisi ehkä sanonut, että Anni-neiti oli tavallista
-vilkkaampi ja iloisempi. Aluksi se seikka, hyvin ymmärrettävästä
-syystä, oli vähällä ruveta hieman huolestuttamaan neiti Leijasta, mutta
-naisen hienolla vaistolla hän tajusi pian, ettei tuo iloisuus voinut
-johtua hra Tuulosen läsnäolosta.
-
-Kauno Tuulonen esiintoi koko joukon järjettömyyksiä, kuten
-rakastuneiden tapa on, mutta neiti Kuronen puhui niin paljon, ettei
-kukaan ehtinyt kiinnittää huomiota runoilijan merkillisiin puheisiin.
-Neiti Leijanen lopulta oikein hämmästyi neiti Kurosen puheliaisuutta.
-Hra Tuulonen, jolla oli omat ajatuksensa neiti Kurosen iloisuuden
-syistä, hymyili koko ajan onnellista, vaikka verrattain pöllömäistä
-hymyä, mutta niin ovela osasi hän tälläkin hetkellä olla, huolimatta
-siitä, että oli riemusta ja rakkaudesta aivan pyörällä päästään,
-että tuon tuostakin salaa loi säteilevän katseen neiti Leijaseen.
-Ja kun neiti Leijasella taas oli oma käsityksensä näiden katseiden
-merkityksestä, niin loistivat hänenkin kasvonsa. Jos taiteilija olisi
-nähnyt nämä ihmiset ja maalannut heistä taulun, niin olisi hän sen
-nimeksi aivan varmaan merkinnyt "Onnellisia ihmisiä".
-
-Taaskin täytyi neiti Kurosen lähteä heti kahvipöydästä noustuaan
-Peranderille. Hra Tuulonen toivotti mielessään koko Peranderin talon
-asujineen ja kaikkine muine sisältöineen hiiden hinkaloon, mutta
-muuten hän oli ylimalkaan sangen tyytyväinen asioiden tähänastiseen
-kehitykseen. Pääasia oli valloittaa vankka, heltiämätön jalansija neiti
-Kurosen sydämessä. Kyllähän sitten olisi helppo lopettaa välit neiti
-Leijasen kanssa.
-
-Sinä iltana sanoi Julia Leijanen, Kauno Tuulosen saatellessa häntä taas
-tapansa mukaan kotiin:
-
--- Sinä olet ollut tänään vallan loistavalla tuulella... minä olen
-_niin_ ylpeä sinusta!
-
-Kirjailija hymyili tyytyväisenä ja alkoi hyräillä jotain.
-
-
-
-
-XVII
-
-
-Sen jälkeen kun ukko Wahlin yritys saada kauppias Jaakkola syytteeseen
-murhapoltosta oli mennyt myttyyn, ei tuota toimeliasta vanhusta näkynyt
-kaupungilla kolmeen päivään muuta kuin yhden kerran, jolloin hänen oli
-nähty tulevan Svebeliuksen neitien -- Antti-neidin ja Matti-neidin --
-talosta.
-
-Mutta samaan aikaan alkoi kaupungilla levitä huhuja, että ukko Wahl
-oli luvannut toimeenpanna sarjan oikein ihmeellisiä skandaaleja,
-jollei kauppias Jaakkola luovu nuorimmasta neiti Svebeliuksesta. Samat
-huhut kertoivat, että ukko Wahlia kannustivat ja yllyttivät näissä
-edesottamisissaan toiset Svebeliuksen neidit, jotka aina olivat olleet
-pienellä sotakannalla sisarensa kanssa ja jotka nyt olivat suuresti
-suuttuneet siitä, että Jaakkola, sivuuttamalla kokonaan vanhemmat
-sisaret ja mainitsematta heille sanallakaan aikomuksistaan, aikoi ottaa
-heidän sisarensa.
-
-Kuultuaan näistä huhuista lähti Anna Perander varoittamaan Jaakkolaa.
-Tämä, jonka rautakauppa alkoi jo olla täydessä kunnossa, hymyili vain,
-kun Anna kertoi, mitä oli tekeillä.
-
--- Niin, setä, hymyile sinä vain, sanoi Anna, mutta sinä et tunne
-vielä tarpeeksi Antti-neitiä, joka on tämän kaiken takana, etkä voi
-aavistaakaan, kuinka julkea ja itsepintainen ukko Wahl on. Tietysti
-eivät he voi sinulle mitään varsinaista vahinkoa tehdä, mutta he voivat
-saattaa sekä sinut että nuorimman neiti Svebeliuksen naurunalaiseksi
-sellaisella hetkellä, jolloin tuollainen kohtaus saattaisi vaikuttaa
-hirmuisen kiusallisesti.
-
--- Tarkoitat: vihkiäisissäni! sanoi Jaakkola nauraen.
-
--- Esimerkiksi silloin! myönsi Anna.
-
--- Ole sinä vain levollinen, sanoi Jaakkola. -- Ennenkuin sinne asti
-tullaan, on saattanut tapahtua monenlaisia asioita, ja niin Antti-neiti
-kuin ukko Wahlkin muuttaa esiintymistään tässä jutussa. Kuinka muuten
-isäsi jaksaa?
-
--- Isä lähti eilen Ouluun tervehtimään veljeään, joka on viime aikoina
-vähän sairastellut, ja viipyy sillä matkalla pari viikkoa. Niin, minä
-olen joka tapauksessa varoittanut sinua!
-
--- Kiitos vain! sanoi Jaakkola. -- Palkinnoksi olisi minun kai
-tarjottava sinulle kuppi kahvia, mutta lykkään sen kuitenkin siksi,
-kunnes on saatu edes jonkinlainen emäntä taloon. Voit myöskin
-olla rauhassa siitä, etten käy teillä isäsi poissaollessa! lisäsi
-rautakauppias salaperäisesti, iskien samalla silmää niin peijakkaan
-viekkaan näköisenä.
-
--- Mitä sinä tarkoitat? kysyi Anna punastuen.
-
--- Voisihan ehkä sattua, että tulen sopimattomaan aikaan, sanoi ovela
-rautakauppias vieläkin salaperäisemmin. -- Minä ehkä tiedän, ehkä
-aavistan jotain...
-
--- Sinä olet yksinkertainen, vanha ja ilkeä tolvana! huudahti tyttö,
-läiskäyttäen juuri huoneeseen tulleen kauppa-apulaisen suureksi
-ihmeeksi ja kauhuksi liikkeen päämiestä poskelle ja juosten tiehensä.
-
-Mutta Jaakkola avasi vain ikkunan ja huusi poisrientävälle tytölle
-nauraen:
-
--- Nyt minä olen siitä varma! Ei meitä petetä!
-
-       *       *       *       *       *
-
-Hiljainen iltapäivä.
-
-Koko kaupunki torkkui.
-
-Ihmiset torkkuivat, hevoset torkkuivat, kyyhkyset torkkuivat, ajuri
-Tiihosen kukko torkkui ja aurinkokin torkahti pienen pilven takana.
-Keittiöistä kuuluva paistinpannujen pihinä vaikutti uuvuttavasti kuin
-kehtolaulu, ja vanha viiri kirkon tornissa kirahteli silloin tällöin
-hiljaisessa, melkein huomaamattomassa tuulenhengessä kuin unissaan
-itkua äännähtelevä pieni lapsi.
-
-Oli sellainen helteinen päivä... mitäpä olisi silloin voinutkaan muuta
-tehdä kuin torkkua!
-
-Silloin alkoi äkkiä kuulua Kirkkokadun päästä koiran haukuntaa.
-
-Äänestä päättäen se oli Sinkkolan piski. Sehän se tuolla tavoin räkytti
-ja äyski.
-
--- Mitähän se oikein tiuskuttaa? ajatteli itsekseen Janhusen matami,
-levittäessään pyykkivaatteita kuivamaan katukäytävän reunalla kasvavien
-koivujen väliin kiinnitetylle nuoralle.
-
-Nyt yhtyi haukuntaan jo toinenkin koira. Sillä oli leveä, laiska,
-louskuttava ääni.
-
--- Metsänhoitaja Korpelaisen Hektor, mutisi Janhusen matami.
-
-Hektorin äänestä ei voinut erehtyä.
-
-Mitä lähemmäksi haukunta lähestyi, sitä useampia koiria siihen yhtyi.
-Melkein joka talosta kiiruhti portille koira katsomaan, mistä oli
-kysymys, ja edustamaan taloaan tilaisuudessa.
-
-Ikkunoita avattiin siellä täällä ja ikkunoista kurkisti kadulle
-haukottelevia päitä.
-
-Keskellä katua käveli luonnonihminen, luontaisen terveydenhoidon
-apostoli Matti Luonto virsuissaan, kontti selässä ja pitkä sauva
-kädessään. Hänen perässään, kohtuullisen välimatkan päässä sauvan
-ulottuvilta, juoksi neljä tai viisi kiukkuista, terhentelevää koiraa,
-jotapaitsi esijuoksijoina toimi pari takkukarvaista rakkia, jotka
-äänekkäästi julistivat ympäristölle kulkueen lähestymisen.
-
--- Mattihan se on... ja oikein pyhävaatteissaan, totesi Janhusen
-matami, jääden kädet lanteilla katselemaan juhlakulkuetta.
-
-Matti Luonnon juhlapukuna oli avara valkoinen liinapaita ja
-lumivalkeat, nilkkoihin asti ulottuvat housut, joiden takapuolessa
-loisti komeilla kirjaimilla tunnettu vehnäjauhomerkki: "_Gold Medal_".
-
-Matin juhlahousut olivat nimittäin valmistetut käytetyistä
-vehnäjauhosäkeistä, jotka, kuten tunnettua, soveltuvat erinomaisesti
-alusvaatteiden valmistukseen. Tähän arvokkaaseen seurueeseen liittyi
-matkan varrelta jokainen koira, joka sattui sen huomaamaan, ja
-konsertti oli lopuksi korviasärkevä.
-
-Herättämästään huomiosta välittämättä, välittämättä myöskään
-nelijalkaisten seuralaistensa pirullisesta rähinästä Matti käveli
-hiljaisena ja nöyränä, mutta samalla tyynenä ja arvokkaana valkoisessa
-paidassaan ja valkoisissa kultamitalipöksyissään kohti päämääräänsä, ja
-levollisena laskeutui hänen pitkä tukkansa hartioille.
-
-Näin käveli hän keskellä katua aina Svebeliuksen neitien taloon
-asti Kirkkopuiston reunassa. Koirat, harkittuaan asiaa, katsoivat
-viisaimmaksi pysähtyä portille odottamaan tapahtumain kehitystä, mutta
-Matti itse astui suoraan pääportaita ylös ja soitti ovikelloa.
-
--- Menkää kyökinportaita! sanoi sisäkkö, joka järjesti kukkaruukkuja
-pienille jalustoilleen kuistilla, jossa oli lasiseinät.
-
--- Haluan tavata neiti Anna Kristina Svebeliusta, sanoi luonnonihminen
-nöyrästi, mutta varmasti.
-
-Juuri se henkilö, itse Antti-neiti, jota Matti Luonto oli ilmoittanut
-haluavansa tavata, tulikin samassa kaikessa komeudessaan avaamaan ovea.
-
-Nähdessään totisen veljemme Matin tarkasteli uhkea nainen hänet
-kiireestä kantapäähän asti silmäyksellä, joka vei aikaa vain sekunnin,
-mutta joka riitti kiinnittämään hänen huomioonsa kaikki Matin puvuston
-yksityiskohdat.
-
--- Mitä haluatte? kysyi neiti Anna Kristina sitten kovalla, terävällä
-äänellä, jota hän aina käytti, joutuessaan tekemisiin alhaiseen kastiin
-kuuluvan olion kanssa.
-
--- Haluaisin puhua neiti Anna Kristina Svebeliukselle pari sanaa kahden
-kesken, sanoi Matti Luonto alati nöyrään, mutta järkähtämättömään
-tapaansa.
-
--- Mitä salaisuuksia teillä voi olla minulle kerrottavana? kysyi talon
-valtijatar kummastusta ilmaisevalla äänellä. -- Käykää sisään!
-
-Matti Luonto astui sisään, astuipa käskemättä aina saliin asti, jonka
-ovi oli auki, ja istuutui varovaisesti ovenpielessä olevalle tuolille.
-
-Neiti Svebelius oli niin ällistynyt tuon hänelle näöltään kylläkin
-tutun vieraan omituisesta häikäilemättömyydestä ja rohkeudesta,
-ettei hän edes muistanut antaa Matille sitä läksytystä, minkä hänen
-tunkeileva esiintymisensä olisi ansainnut.
-
-Tarkasteltuaan valkopukuista miestä hetken äänettömänä hän meni
-istumaan sohvaan ja sanoi Matille ylpeästi kuin kuningatar:
-
--- No puhukaa nyt asianne, mutta nopeasti! Minulla on vieraita!
-
-Se oli epäilemättä totta, sillä Svebeliuksen neideillä oli aina
-vieraita, runsas valikoima kaupungin kielevimpiä kahvitätejä, joiden
-äänekäs ja nopea puhelu kuului viereisestä huoneesta, jonka ovi oli
-jäänyt raolleen.
-
-Silloin nousi Matti ylös ja piti, katse permantoon luotuna, seuraavan
-peräti merkillisen puheen:
-
--- Ei ole ihmisen hyvä yksinänsä olla... nämä sanat ovat lausutut
-kaikille, siis myöskin sinulle, Anna Kristina Svebelius, ja minulle,
-Matti Luonnolle... koska me emme vielä kumpikaan ole avioliiton
-satamaan ehtineet, niin pyydän minä täten sinua vaimokseni...
-
-Viimeisiä sanoja sanoessaan oli Matti tassutellut virsuissaan lattian
-poikki ja notkisti nyt toisen polvensa Antti-neidin edessä, lausuen
-hiljaa ja vakavasti:
-
--- Minä rakastan sinua, Anna Kristina!
-
-Sitten kun Antti-neiti voi mitään puhua -- ja siihen kului melkoinen
-aika -- hän huusi kauhistuksissaan:
-
--- Ihminen on hullu!
-
--- Niin, ihminen on hullu... ellei hän mene naimisiin, myönsi
-luonnonihminen hiljaiseen tapaansa. -- Minä rakastan sinua!
-
-Samassa silmänräpäyksessä kauhistutti kaikkia talossa olevia naisia
-sydäntäsärkevä hätähuuto:
-
--- Auttakaa! Apua... apua!
-
-Kun talon melkein mielettömäksi pelästynyt naisväki yhtä säikähtyneine
-vieraineen juoksi saliin, kohtasi sitä outo näky:
-
-Sohvalla huusi ja potki neiti Anna Kristina Svebelius, josta yleensä
-tiedettiin, ettei hän koskaan ollut pelännyt ketään eikä mitään. Hänen
-kasvoillaan oli tavattoman kauhun ilme.
-
-Hänen edessään oli lattialla polvillaan pitkätukkainen, päivänpaahtama
-harvapartainen mies, jolla oli yllään paita ja valkoiset housut sekä
-tuohivirsut ja selässään suuri tuohikontti. Tämä harvinainen kosiomies
-toisteli tuon tuostakin, katsoen potkivaa ja kirkuvaa naista kasvoihin:
-
--- Minä rakastan sinua!
-
--- Auttakaa... viekää pois tuo hirmuinen mies... minä pyörryn! huusi
-Antti-neiti.
-
-Koska koko talossa oli miesväestä yhtä suuri puute kuin
-naisluostarissa, pisti eräs vieraista päänsä ulos ikkunasta ja huusi:
-
--- Poliisi! Poliisi!
-
-Kirkkopuistossa ei sattunut tällä hetkellä olemaan muita ihmisiä kuin
-Muttoskan 9-vuotias Petteri, joka hyppi vasemmalla jalalla, pitäen
-oikean jalkansa varpaiden välissä viispennistä, jolla äitinsä oli
-lähettänyt hänet ostamaan tulitikkuja. Tämä nuori henkilö pysähtyi suu
-auki katsomaan huutajaa.
-
--- Poliisi! Juokse poika sukkelaan hakemaan poliisia! huusi ikkunasta
-näkyvä naisenpää.
-
-Muttoskan Petteri tuumi jonkin aikaa ja ilmoitti sitten:
-
--- Poliisit lähtivät verkonlaskuun!
-
-Mutta hätähuudot olivat avoimien ikkunain kautta kuuluneet
-naapuritaloihin. Väkeä alkoi keräytyä sen talon portille, josta
-poliisia huudettiin.
-
-Sillä välin oli Matti Luonto noussut seisomaan ja sanonut hiljaa,
-nöyrästi:
-
--- Ei minua varten tarvitse poliisia hakea... lähden minä muutenkin.
-Ja näin sanoen hän lähti kävelemään ovelle, mutta kääntyi vielä
-kynnyksellä ja lausui:
-
--- Minä tahdon joka tapauksessa Anna Kristinan vaimokseni.
-
-Sitten hän poistui.
-
-Eteisen nurkasta hän otti pitkän sauvansa ja astui ulos. Pihalla
-odottava koirajoukko tervehti häntä ihastuksen ulvonnalla. Matti
-karkoitti lähimmät koirat sauvallaan ja astui ulos portista, jolloin
-väkijoukko antoi tietä hänelle ja hänen perässään syöksähtävälle,
-rähisevälle koirajoukolle.
-
--- Mikä siellä on hätänä? kysyi muuan akka Matilta, mutta tämä jatkoi
-matkaansa mitään vastaamatta, ja hänen housujensa takapuolelta
-loistivat ylpeät sanat:
-
-    "Gold Medal".
-
-
-
-
-XVIII
-
-
-Sen merkillisen päivän jälkeisenä päivänä, josta viime luvussa
-kerrottiin, saapui kaupunkimme laivarantaan -- meillä ei ole vielä
-rautatietä, mutta saamme sen varmaankin aivan piakkoin, sillä
-valtiopäivillä on kolmenkymmenen kahden vuoden aikana tehty yhteensä
-seitsemänkymmentä anomusta ja ehdotusta kaupunkimme liittämisestä
-valtion rautatieverkkoon -- saapui siis kaupunkimme laivarantaan
-teatterikiertue Cangastus & Muttonen, jonka jäsenet me heti riennämme
-erittäin suurella mielihyvällä esittelemään lukijallemme.
-
-Kiertueen jäsenten, taiteilija Woldemar Cangastuksen ja herra
-Jassi Muttosen, menneisyys on oikeastaan hämärän salaperäisyyden
-esiripun takana. Me olemme kuitenkin, palvellaksemme lukijoitamme,
-koettaneet hiukan kohottaa tuon esiripun reunaa ja kurkistaa sen
-alle, saaden tällöin selville sen verran, että taiteilija Cangastus
-on ensin kilvoitellut valkean lakin saamiseksi ja ollutkin juuri
-pääsemäisillään päämääräänsä, kun eräs pulpetista permannolle pudonnut
-pieni paperilappu, johon oli suoritettu pari nerokasta matemaattista
-tehtävää, ja vartioivan opettajan ilkeämielinen turhantarkkuus
-katkaisivat hänen lupaavan tiedemiesuransa ja pakottivat hänet
-ohjaamaan kykynsä muille aloille. Herra Muttosen entisyydestä emme,
-tutkimuksistamme huolimatta, sitävastoin tiedä senkään vertaa -- ikävä
-kyllä, sillä hän on joka tapauksessa mieltäkiinnittävä henkilö, kuten
-myöhemmin tulemme näkemään.
-
-He saapuivat kaupunkiimme vanhassa Mainingissa, joka yhä vieläkin
-saattaa häpeään kaikki ne profeetat, jotka ovat ennustaneet sille joko
-hyvin äänekästä loppua paljon kokeneen höyrykattilansa räjähdyksessä,
-tai aivan äänetöntä loppua kovassa aallokossa jonain pimeänä ja
-myrskyisenä syysyönä.
-
-Muita matkustajia ei laivassa ollutkaan. Eikä ollut myöskään muuta
-yleisöä vastaanottamassa näitä vieraitamme kuin pari paljasjalkaista
-poikaa, joilla oli onget olalla ja matopurkit kädessä, ja Kähkösen
-leski, joka kysyi laivan lämmittäjältä, eikö tällä ollut kirjettä
-Kähköskälle viimemainitun velivainajan leskeltä, joka antoi joskus
-Kähköskän toimitettavaksi pieniä kaupunkiasioita.
-
-Lämmittäjä, joka oli pistänyt hikiset ja nokiset kasvonsa laivan
-reunan yli ja syventynyt niiden huolelliseen ja perinpohjaiseen
-puhdistamiseen, ilmoitti kesken kiireen Kähköskälle, ettei hänellä
-ollut minkäännäköistä kirjettä kenellekään, minkä masentavan tiedon
-saatuaan Kähköskä ensin vähän huokaili ja haikaili, mutta unohti sitten
-pian surunsa huomatessaan teatterikiertueen Cangastus & Muttonen, joka
-oli sille ominaisella arvokkaisuudella astunut ulos höyrypurresta ja
-katseli nyt ilta-auringon kultaisessa hohteessa kylpevää kaupunkiamme,
-jota kohti tämä taiteilijapari lähti kävelemään.
-
-Taiteilija Cangastus oli keskikokoinen ja laiha, huolestuneen ja
-samalla syvämietteisen näköinen mies, jolla oli pitkä nenä ja
-etupuolelta kalju pää, mikä teki hänet tavattoman korkeaotsaisen
-ja viisaan näköiseksi. Päässä oli tummunut olkihattu ja hartioilla
-laaja päällystakki, jonka silmäänpistävimpänä osana olivat kauhean
-suuret taskut. Kun vielä mainitsemme, että hänen housunsa olivat
-puolen korttelia liian lyhyet, mutta hänen tukkansa ikäänkuin tuon
-puutteen korvaamiseksi puolen korttelia liian pitkä, ja että hän lausui
-ajatuksensa syvällä, ehkä hieman surunvoittoisella rintaäänellä,
-niin olemme antaneet hänestä mahdollisimman seikkaperäisen ja
-omantunnontarkan kuvan.
-
-Näyttelijä Muttonen oli lyhyt, teerenpisamainen, punatukkainen,
-pystynenäinen ja teräväkielinen henkilö. Hän ontui vähän oikeata
-jalkaansa ja syljeskeli hämmästyttävän taiturimaisesti, sillä häneltä
-puuttui yläleuasta kaksi hammasta. Hän käveli aina herra Cangastuksen
-vasemmalla puolen, mutta puoli askelta jälempänä, varmaankin siitä
-syystä, etteivät vastaantulijat erehtyisi siitä, kumpi tämän huomiota
-ja tunnustusta saavuttaneen kiertueen päämies oli.
-
--- Lausun meidät tervetulleiksi tähän kulttuurikeskukseen ja suljen
-meidät sen taidettarakastavan väestön vieraanvaraisuuteen, sanoi
-herra Muttonen, ottaen päästään sellaisen lippalakin, jollaisia
-koneenkäyttäjät tavallisesti pitävät, ja kumartaen rantapuiston
-reunassa olevalle pahasti kallistuneelle pölkylle, jonka päässä oli
-maistraatin sakkotaulu varoitukseksi niille uskalikoille, jotka
-rohkenivat ryhtyä tallaamaan puiston ruohokenttää, mikä muuten,
-vaikkakin hieman harventuneena, oli valloittanut myöskin viisi vuotta
-takaperin hiekoitetut käytävät haltuunsa. -- Olkoon toimintamme
-tällä paikkakunnalla menestyksellinen sekä taiteelliselta että
-myöskin rahalliselta kannalta katsottuna! lisäsi hän sitten hartaana
-toivomuksenaan, sylkäisten keskelle sakkotaulua ja lähtien nilkuttamaan
-johtajansa perässä.
-
--- Amen! murahti herra Cangastus kumeasti. -- Minulla on nälkä!
-ilmoitti hän sitten vielä kumeammalla äänellä.
-
--- "Nälkä meill' on aina vieraanamme", lauloi herra Muttonen. --
-Kiertueen rahaston tila on markka kaksikymmentä penniä, lisäsi hän
-virallisella äänellä.
-
--- Hm, sanoi kiertueen johtaja ja vaipui taas syviin mietteisiin.
-
-Kahdessa kirkonkylässä ja yhdessä n.s. taajaväkisessä yhdyskunnassa
-oli kiertueella ollut melkoisen hyvä menestys, mutta seuraavassa
-kaupungissa oli sitä kohdannut tuntuva vastoinkäyminen, kun
-ensimmäisessä näytännössä oli ollut saapuvilla, paitsi viittätoista
-vapaapilettiläistä, ainoastaan kaksi maksanutta katselijaa, ja toisessa
-näytännössä, johon oli jaettu neljäkymmentä vapaapilettiä, kolme
-vapaapilettiläistä ja eräs maalaisukko, joka oli ostanut 50 pennin
-seisomapaikan, ja joka hänkin sai rahansa takaisin anteeksipyynnöllä,
-että näytäntö oli sattuneesta syystä peruutettava. Kiertue, johon
-oli kuulunut seitsemän jäsentä, oli tällöin hajaantunut, mutta
-sen päävoimat, johtaja Cangastus sekä kiertueen rahastonhoitaja,
-koomillisten osien esittäjä herra Jassi Muttonen olivat päättäneet
-horjumattomalla lujuudella pitää yllä kiertueen nimeä ja mainetta,
-ja "ontuvallakin jalallani polkaisen minä maasta uudet legioonat
-näyttämötaiteilijoita lippumme ympärille!" oli herra Muttonen sanonut.
-
-Nyt me siis tiedämme näistä herroista kaiken, mitä meidän tarvitsee
-tietää.
-
--- Onko väestö paennut valloittajien hyökätessä kaupunkiin? kysyi herra
-Muttonen, katsellen ympärilleen. -- Kotkankatseeni ei kohtaa yhtään
-vieraanvaraista alkuasukasta -- oi, ei ainoatakaan!
-
-Koska kaupunkimme väestöllä ei ollut kaukaisinta aavistustakaan
-kiertueen vierailusta, ei se siis ollut voinut ryhtyä sellaiseen
-varokeinoon kuin kaupungin tyhjentämiseen. Kurosen puodin kohdalle
-tultuaan näkivätkin näyttämötaiteilijamme melkoisen osan kaupungin
-väestöstä seisomassa sekä vastapäätä olevalla jalkakäytävällä että
-myöskin keskikadulla, vaihtaen innokkaasti ja äänekkäästi ajatuksiaan
-jostakin yleistä huomiota herättäneestä tapauksesta.
-
-Svebeliuksen neidit olivat nimittäin lähteneet iltapäivällä kävelylle
-kaupungille, ja oli heidän matkaansa silloin liittynyt hiljainen
-ja nöyrä luonnonihminen Matti Luonto, joka oli alkanut kävellä
-Anna-neidin rinnalla ja puhua hänelle tulevaisuudensuunnitelmistaan,
-joihin tuntui lähinnä kuuluvan Matti Luonnon ja Anna Kristina
-Svebeliuksen kirkollinen vihkimys ja nuoren parin muuttaminen
-luonnonmukaiseen ja terveelliseen omaan kotiin Kelovuorelle. Neidit
-vaativat Mattia silmänräpäyksessä poistumaan seurastaan, jolloin tämä
-tottelevainen, mutta itsepintainen kansalainen oli jättäytynyt pari
-askelta jäljemmäksi ja seurasi heidän perässään pitkine sauvoineen ja
-valkoisine kultamitalihousuineen kuin mikäkin kansallinen kunniavartia.
-
-Tämä näky oli omiaan saamaan koko kaupungin jalkeille. Ei ollut
-päätöntä ikkunaa eikä hymytöntä päätä, ja mitä kaupungin koiriin tulee,
-niin eivät ne suinkaan siekailleet liittyessään niihin virkaveljiinsä,
-jotka olivat ilokseen huomanneet luonnonihmisen taas esiintyvän
-virkistämässä kaupungin yksitoikkoista iltapäivää.
-
-Svebeliuksen neidit olivat suunniltaan häpeästä ja raivosta,
-poiketessaan kiireesti Kurosen puotiin ja katsellessaan ovilasien läpi,
-miten kadulle kertyi suuri väkijoukko, Matin seisoessa katse maahan
-luotuna, sauvaansa nojaten puodin rapuilla.
-
--- Menkää ajamaan pois tuo inhoittava mies puotinne rappusilta!
-sanoivat neidit Kalle Kannakselle.
-
-Viimemainittu, joka oli syntisellä ilolla seurannut tapahtumain
-kehitystä, yritti vastustella, mutta Svebeliuksen neitien katseet
-nujersivat silmänräpäyksessä hänen vastustushalunsa.
-
-Kalle avasi siis oven, jolloin ääni väkijoukosta tervehti häntä:
-
--- Hei, Kalle!
-
--- Neidit käskivät teidän astua alas portailta, sanoi Kalle
-luonnonihmiselle.
-
--- Eihän se ole neitien puoti! kuului kapinallinen huomautus
-väkijoukosta.
-
--- Kyllä minä astun alas portailta, sanoi luonnonihminen alistuvaisesti
-ja kuuliaisesti.
-
-Matti Luonto astui alas portailta ja Svebeliuksen neideiltä pääsi
-helpotuksen huokaus, mutta ilo ei tullut pitkäaikaiseksi, sillä
-luonnonihminen pysähtyi portaiden viereen katukäytävälle.
-
--- Neidit pääsevät kyllä tuon konttorin läpi pihalle ja sieltä portista
-toiselle kadulle, neuvoi Kalle Kannas.
-
-Neidit noudattivat viivyttelemättä tätä vihjausta. Samalla hetkellä
-sanoi Lauri Saksman, joka seisoi isänsä kanssa väkijoukossa,
-luonnonihmiselle:
-
--- Morsiamesi pujahtaa pakoon pihaportista!
-
-Matti Luonto käveli heti kadunkulman ympäri pihaportille ja joutui
-tällöin parahiksi Svebeliuksen neitejä vastaan.
-
--- Poliisi! huusi Anna Kristina.
-
-Koska kauppias Kurosen talon portilta on seurahuoneelle vain
-kivenheiton matka, ja seurahuoneen edustalla tavallisesti on poliisi
--- ellei häntä näy kadulla, niin löytää hänet varmasti seurahuoneen
-keittiön puolelta oluen juonnista -- niin läksi järjestyskonstaapeli
-Tossavainen heti juoksemaan niin että tuppi heilui sinne päin, josta
-huuto kuului.
-
--- Tämä mies ahdistaa meitä kadulla, huusi Antti-neiti vihasta
-rätisten. -- Eikä poliisi tee mitään! Minä valitan pormestarille! Minä
-valitan kuvernöörille! Kuvernööri on minun serkkuni!
-
--- Kuka ahdistaa neitiä? kysyi konstaapeli Tossavainen, katsellen
-ympärilleen.
-
--- Tuo ihminen! huusi Anna Kristina, viitaten luonnonihmiseen. --
-Pidättäkää hänet! Vangitkaa hänet!
-
-Poliisi kohautti vyötään ja laski kätensä Matin olkapäälle.
-
--- Seis! huusi ääni väkijoukosta, joka oli kiirehtinyt Matin perässä
-portille.
-
--- Kuka puhuu? kysyi poliisi ankarasti. -- Lauri Saksman, asioitsija
-Saksmanin vanhin poika! vastasi huutaja rohkeasti.
-
--- Mitä olisi asiaa? kysyi poliisi.
-
--- Koko tämä väkijoukko voi todistaa, ettei Matti Luonto ole tehnyt
-mitään pahaa näille neideille.
-
-Väkijoukko, joka oli piirittänyt poliisi Tossavaisen ja Matti Luonnon
-(jonka olkapäällä esivallan käsi yhä edelleen raskaana lepäsi), näytti
-kaikesta päättäen valmiilta todistamaan Matin eduksi vaikka viimeisellä
-tuomiolla.
-
--- Vangitkaa hänet minun vastuullani! huusi neiti Anna Kristina
-Svebelius, joka sisarineen oli jäänyt piirin ulkopuolelle.
-
--- Herra puheenjohtaja! kuului väkijoukosta.
-
-Konstaapeli Tossavainen katseli ympärilleen nähdäkseen, ketä
-tuollaisella arvonimellä kunnioitettiin, mutta äkkäsi pian sen
-nähtävästi olevan tarkoitetun hänelle itselleen ja vastasi siis
-arvokkaasti:
-
--- Kuka pyysi puheenvuoroa?
-
--- Minä, asioitsija Saksman, edellisen puhujan isä ja
-rakennusmestariyhdistyksen puheenjohtaja, sanoi puhuja, pistäen ison,
-heleänvärisen nenänsä näkyviin väkijoukosta.
-
--- Ukko Saksmanilla on puheenvuoro! ilmoitti konstaapeli Tossavainen
-vakavasti.
-
--- Minä vain huomautan konstaapelille siitä ankarasta edesvastauksesta,
-jonka laki säätää laittomasta vangitsemisesta! lausui ukko Saksman
-kovalla äänellä.
-
-Järjestysvallan edustaja pyyhki sillä kädellään, joka ei ollut Matti
-Luonnon olkapäällä, hikeä otsaltaan, ja hänen katseensa etsivät
-Svebeliuksen neitejä, kuvernöörin serkkuja.
-
-Mutta näitä vaikutusvaltaisia henkilöitä ja vielä vaikutusvaltaisemman
-henkilön sukulaisia ei näkynyt missään. He olivat kaikessa
-hiljaisuudessa peräytyneet Kurosen kauppatalon pihalle ja sieltä toisen
-portin kautta sille kadulle, jonka varrella puoti oli.
-
--- No joko ne nyt hävisivät! ihmetteli poliisi.
-
--- Niin, laki säätää laittomasta vangitsemisesta ankaran
-edesvastauksen! toisti ukko Saksman varoittavasti.
-
--- Laki seetee, laki seetee! huusi kimeä ääni portilta. -- Piteke te,
-konstaappeli, vain kiinni velvollisuudesta ja pidetteke se lurjus.
-
--- Kuka puhuu? kysyi konstaapeli Tossavainen, jonka päivänpaahtamille
-kasvoille oli levinnyt helpotuksen hymy, hänen huomattuaan Svebeliuksen
-neitien poistuneen näyttämöltä.
-
--- Mine puhun! Mine olen majister Wahl -- eikö konstaappeli tunne
-minut? huusi puhuja.
-
--- Joo, kyllähän minä tunnen, myönsi konstaapeli.
-
--- Niin noh, niin noh! huusi ukko Wahl innoissaan huitoen.
-
--- Järjestys! huusi Riku Nikki, toinen vaskiseppä Grönbergin kuuluisan
-murhayrityksen uhreista. -- Täytyy pyytää puheenvuoroa järjestyksessä
--- eikö niin, herra puheenjohtaja?
-
--- Niin juuri! myönsi konstaapeli Tossavainen, kasvot loistaen
-sisällisestä ilosta. -- Haluaako kukaan puheenvuoroa?
-
--- Herra puheenjohtaja! sanoi heleänvärisen nenän kunniakas omistaja.
-
--- Ukko Saksmanilla on puheenvuoro, ilmoitti konstaapeli tärkeänä.
-
--- _Herra_ Saksmanilla! huomautti Lauri Saksman merkitsevällä
-äänenpainolla.
-
--- Herra Saksman vanhemmalla on puheenvuoro, korjasi puheenjohtaja
-ilmoitustaan.
-
--- Pyytäisin vain kysyä maisteri Wahlilta, lausui ukko Saksman, minkä
-tähden hän vaatii Matti Luonnon pidätettäväksi?
-
--- Herr ordföran... herra puheenjohtaja! kirkui maisteri Wahl. -- Mine
-vaadin teme pitketukka hullu mies pidetetteveks sen tehden, ette hen
-kulkke fröken Svebeliuksen peresse kuin yks koira... hen on vaarallinen
-ihminen... hen on hullu ja hen teke vallan kiusa ja harmi fröken
-Svebeliukselle! Se ei ole miken laitton fangitseminen, jos otta kiinni
-temen pitketukka hullun miehen!
-
--- Herra puheenjohtaja!
-
--- Ukko... herra Saksmanilla on taas puheenvuoro, julisti poliisi.
-
--- Vai maisteri Wahl se tässä nyt puhuu kiusanteosta! huusi ukko
-Saksman. -- Kysykääpäs häneltä, arvoisat kansalaiset, kuka se hävytön
-ja juonikas äijä on, joka on vuosikaudet tehnyt ilkeätä kiusaa
-nuorimmalle neiti Svebeliukselle! Kysykää häneltä, kuka on köpittänyt
-neiti Fanny Svebeliuksen perässä kuin vanha kyöpeli, itsepintaisena
-kuin synti, ja katkeroittanut viattoman, kenellekään mitään pahaa
-tekemättömän naisen elämän sekä saattanut hänet naurunalaiseksi koko
-kaupungissa! Kysykää häneltä...
-
--- Suu kiinni! huusi ukko Wahl. -- Te ette ole minun tuomarini, tesse
-on kysymys teste pitketukkaisesta...
-
--- Tässä on kysymys jokaisesta, joka tekee turvattomille naisille
-häiriötä! huusi pitkä ja paksu rakennusmestari Illikainen, jonka
-ritarilliset tunteet ukko Saksmanin loistava ja kaunopuhelias esitys
-oli saanut kuohuksiin.
-
--- Herra puheenjohtaja! huusi sihteeri Riku Nikki.
-
--- Annetaanpas selkään ukko Wahlille! kiljaisi eräs keskenkasvuinen
-poika, mutta säikähti samassa itsekin ehdotustaan ja piiloutui
-kiireesti väkijoukkoon.
-
--- Hyvä! huusi osa väkijoukosta.
-
--- Kannatetaan! huusi toinen osa.
-
-Mutta ukko Wahl oli jo kadonnut. Huomattuaan, mille puolelle väkijoukon
-tunteet kallistuivat, oli hän hävinnyt samaa tietä kuin äsken
-Svebeliuksen neiditkin.
-
--- Maisteri Wahl on poistunut kokouksesta, ilmoitti Lauri Saksman.
-
--- Herra puheenjohtaja! huusi ammattiyhdistyksen sihteeri uudestaan.
-
--- Herra Riku Nikillä on puheenvuoro, sanoi konstaapeli Tossavainen,
-jonka kasvot loistivat sitä kirkkaammin, mitä pitemmälle kokous ehti
-käsittelyissään.
-
--- Minä pyytäisin, että pysyttäisiin asiassa, lausui puhuja. --
-Pyytäisin, että kokous keskustelisi siitä, mihin toimenpiteisiin olisi
-ryhdyttävä kansalaisemme Matti Luonnon laittoman vangitsemisen johdosta.
-
--- Matti Luontoa ei ole vielä vangittu, huomautti konstaapeli
-Tossavainen.
-
--- Pyytäisin sitten, että keskusteltaisiin siitä, onko kansalaisemme
-Matti Luonto vangittava vai päästettävä vapaaksi, jatkoi Riku Nikki.
--- Arvoisat kansalaiset! jatkoi hän sitten ääntään koroittaen. -- Minä
-ehdottaisin, että kansalaisemme Matti Luonto päästettäisiin vapaaksi.
-
--- Hyvä! huusivat arvoisat kansalaiset jyrisevällä äänellä. --
-Kannatetaan!
-
--- Onko se kansan tahto? kysyi konstaapeli Tossavainen ylevästi ja
-juhlallisesti.
-
--- On! riemuitsi kansa.
-
--- Onko se yksimielinen päätös? kysyi puheenjohtaja kaiken varmuuden
-vuoksi.
-
--- On! huusivat läsnäolijat.
-
--- Herra puheenjohtaja! kuului samassa kiihkeä ääni.
-
--- Kuka pyysi puheenvuoroa? kysyi konstaapeli Tossavainen otsaansa
-rypistäen.
-
-Väkijoukosta tunkeutui esiin lyhytkasvuinen, punatukkainen, ontuva
-mies, joka kumarsi oikealle ja vasemmalle lakki kädessä ja sanoi:
-
--- Arvoisa yleisö! Rohkenen huomauttaa, että on olemassa myöskin
-ehdotus herra Matti Luonnon vangitsemisesta.
-
--- Minä en ole mikään herra, sanoi matalalla äänellä luonnonihminen,
-joka koko tämän keskustelun ajan oli seisonut nöyränä ja äänettömänä
-paikoillaan, konstaapeli Tossavaisen oikea käsi vasemmalla
-olkapäällään. -- Minä olen kaikkien palvelija...
-
--- Kukas te olette? kysyi konstaapeli Tossavainen uudelta tulokkaalta.
-
--- Minä olen kiertue Cangastus & Muttosen rahastonhoitaja, näyttelijä
-Jassi Muttonen, sanoi punatukkainen, kumartaen jälleen oikealle ja
-vasemmalle.
-
--- Matti Luonnon vangitsemisehdotusta ei ole kukaan kannattanut! huusi
-Riku Nikki. -- Ehdotus, jota ei ole kannatettu, raukeaa.
-
--- Minä kannatan! sanoi punatukkainen häikäilemättömästi.
-
-Matti Luonto loi pieneen punatukkaiseen näyttelijään levottoman
-katseen, ja useat äänet huusivat uhkaavasti:
-
--- Mistä syystä?
-
--- Herättääkseni huomiota! sanoi punatukkainen, siristäen viekkaasti
-silmiään, ja kumarsi taas oikealle ja vasemmalle. -- Me olemme aikoneet
-antaa tässä kaupungissa näytäntöjä, ja meidän täytyy siitä syystä
-koettaa herättää huomiota. Reklaamin vuoksi!
-
--- Hyvä! huusi perin ihastunut rakennusmestari Illikainen, joka tunsi
-rajatonta kunnioitusta kaikkia näyttämötaiteen edustajia kohtaan. -- Ha
-ha ha! Hyvä!
-
--- Minä siis kannatan sen pakoon lähteneen vanhan herran ehdotusta,
-että herra palvelija Matti Luonto vangittaisiin, jatkoi punatukkainen
-reippaasti, ja teki sen sanottuaan kohteliaat kumarrukset kaikille
-ilmansuunnille.
-
--- Mitäs sitten tehdään? kysyi konstaapeli Tossavainen ymmällä. --
-Toiset tahtoivat, että tämä Matti päästettäisiin vapaaksi, toiset taas
-vaativat häntä vangittavaksi.
-
--- Ehdottaisin äänestystä! sanoi näyttelijä nopeasti.
-
--- Hyvä, kannatetaan! huusi väkijoukko.
-
--- Kuinkas tässä sitten oikein äänestettäisiin? kysyi konstaapeli
-Tossavainen epäröiden.
-
--- Huutoäänestys tietysti! sanoi Lauri Saksman.
-
--- Sehän on selvä! vahvisti ukko Saksman.
-
--- Hyvä, oikein hyvä! riemuitsi Illikainen.
-
--- No, äänestäkää sitten! sanoi Tossavainen.
-
--- Vapaaksi! huusivat useat äänet.
-
--- Ei! hihkasi Jassi Muttonen varpailleen nousten.
-
--- Hm, sanoi konstaapeli Tossavainen epätietoisena. -- Yhdet huutavat
-yhtä, toiset toista...
-
--- Herra puheenjohtaja! sanoi Riku Nikki. -- Saanko minä semmoisiin
-asioihin perehtyneenä toimittaa äänestyksen?
-
--- Kyllä! lupasi konstaapeli kiireesti ja mielissään siitä, että toinen
-otti suorittaakseen tämän pulmallisen tehtävän.
-
--- Kuulkaa nyt, arvoisat kansalaiset! huusi Riku Nikki. -- Ne, jotka
-haluavat, että Matti Luonto päästetetään vapaaksi, huutavat "jaa". Jos
-"ei" voittaa, niin on Matti Luonto vangittava.
-
--- Jaa! Jaa! huusi kymmenkunta ääntä.
-
--- Ei saa huutaa sillä tavoin! neuvoi Riku Nikki. -- Pitää huutaa yhtä
-aikaa! Huutakaa sitten kaikki yhtä aikaa, kun minä olen lukenut kolmeen.
-
--- Ei kuitenkaan tarvitse huutaa hyvin kovasti, huomautti konstaapeli
-Tossavainen hiukan huolestuneena.
-
--- Ei muuta kuin yhdellä äänellä jokainen, sanoi eräs mies
-väkijoukosta. -- Ääni ja mies...
-
--- Ensiksi minä kysyn, hyväksytäänkö tämä minun tekemäni
-äänestysehdotus? sanoi Riku Nikki.
-
--- Hyväksytään! huusi kokous yksimielisesti.
-
--- Siis: ne arvoisat kansalaiset, jotka tahtovat Matti Luonnon
-vapaaksi, huutavat "jaa". Ne, jotka vastustavat sitä, huutavat "ei".
-Pitäkää nyt varanne, kun minä olen lukenut kolmeen. Jaa vaiko ei? Yks,
-kaks, kolm...
-
-Tällä silmänräpäyksellä järisytti kaupunkiamme hirmuisin huuto, mitä
-meillä milloinkaan on kuultu. Penikulmien päähän kaikui varmaankin tänä
-tyynenä kesäiltana kuin pitkäisen jylinä:
-
--- _Jaaaa... aaa!!_
-
-Ei kukaan ollut voinut jäädä epätietoisuuteen siitä, kumpi mielipide
-oli voitolla.
-
--- "Jaa" on voitolla! ilmoitti äänestyksen toimittaja kokouksen
-puheenjohtajalle, konstaapeli Tossavaiselle äänestyksen tuloksen.
-
--- Kyllä minä kuulin, vastasi Tossavainen, jonka korvat olivat melkein
-lukossa. -- Matti Luonto pääsee siis vapaaksi. Ala laputtaa!
-
-Ja sitten huusi konstaapeli väkijoukolle:
-
--- Alkakaa nyt hajota hyvän sään aikana ja tavallista vikkelämmin,
-ennenkuin pormestarit ja viskaalit ovat meidän kimpussamme.
-Hajaantukaa! Huusitte vietävät niin, että korvat meni halki!
-
-Tyytyväisenä oikeuden voittoon ja viattoman vapautukseen alkoi
-väkijoukko nopeasti hajota.
-
--- Kiitoksia paljon, hyvät ihmiset! sanoi Matti Luonto lähtöä tekevälle
-väkijoukolle.
-
--- Ei kestä, ei kestä! vakuutti hra Jassi Muttonen.
-
-Poliisi käveli jo seurahuoneen nurkalle päin hyvillään siitä, että oli
-saanut hauskan puolituntisen kesken yksitoikkoista virantoimitustaan.
-
--- Kiitos itsellesi, sanoi Lauri Saksman Matti Luonnolle, heidän
-kävellessään rinnakkain palotornin raunioille päin. -- Sinä hoidat
-tehtäväsi erinomaisesti.
-
--- Vaikealta tämä tosin minusta vähän tuntuu, sanoi luonnonihminen,
-tavoittaen sauvallaan takkuista koiraa, joka oli hiipinyt hänen
-lähelleen silminnähtävästi pahoissa aikeissa.
-
--- Niin, kyllähän sen arvaa, sanoi rakennusmestarien vallanperillinen.
--- Mutta jos koettaisit kestää vielä vähän aikaa, niin minä luulen,
-että me pääsemme voitolle.
-
--- Kylläpä tätä silti kestää, kun niikseen tulee -- mitäpä minusta
-väliä..., sanoi luonnonihminen. -- Mielellänihän minä teen tämän pienen
-palveluksen hyville ystäville, jotka aina ovat minua auttaneet. Se
-minua vain vähän peloittaa, jos viranomaiset puuttuvat asiaan.
-
--- Ole huoleti! Mitä se viranomaisiin kuuluu, jos sinä olet korviasi
-myöten rakastunut -- hihii -- kun et kerran kenellekään mitään pahaa
-tee! Ja jos joku syrjäinen, viranomainen tai kuka tahansa yrittää
-sekaantua asiaan, niin onpa sinulla mahtavia liittolaisia ja auttajia:
-kauppias Jaakkola, joka on oikeastaan sangen tanakka mies, isäukko
-sekä hänen kauttaan kaikki rakennusmestarit, ja ennen kaikkea yleinen
-mielipide, kuten juuri huomasit. Pari samanlaista juttua vielä kuin
-tuo äskeinen, niin kyllä Anna Kristina Svebeliuksen ja hänen rakkaan
-sisarensa niskat nöyrtyvät.
-
--- Minä teen parhaani, lupasi luonnonihminen.
-
--- Herrat on siis näyttelijä, sanoi rakennusmestari Illikainen
-punatukkaiselle. -- Minun nimeni on Illikainen, rakennusmestari Raafael
-Illikainen.
-
-Ja hra Illikainen puristi voimakkaasti näyttelijän kättä.
-
--- Minun nimeni on vain Jassi Muttonen, sanoi punatukkainen. --
-Näyttelijä Jassi Muttonen. Mutta sallikaa minun esittää johtaja
-Cangastus, c-kirjain alussa -- mihinkäs se nyt hävisikään?
-
-Johtaja Cangastus löytyi kuitenkin aivan läheltä. Hän vain haastatteli
-kadunkulmassa avopäin, kädet housuntaskussa seisovaa Kalle
-Kannasta, saadakseen tältä lähempää valaistusta äskeisen kohtauksen
-ymmärtämiseksi.
-
-Johtaja Cangastus antoi esitellä itselleen rakennusmestari Raafael
-Illikaisen, ja viimemainittu kunnon mies ylisti itseään onnelliseksi
-rohjettuaan pyytää kiertueen molemmat johtajat, sekä taiteellisen että
-taloudellisen, vaatimattomalle illalliselle seurahuoneelle -- pyyntö,
-johon uudet tuttavamme suhtautuivat erittäin suopeasti.
-
-Me emme tiedä, mitä kaikkea seurahuoneella sinä iltana puhuttiin,
-päätettiin, lausuttiin ja laulettiin, mutta sen me kumminkin
-tiedämme, että kun ajuri Tiihonen puoli kahden aikaan yöllä kuuli
-kadulta tavallista kovempaa ääntä ja unentohjakkeisena kurkisti
-ulos ikkunasta, näki hän rakennusmestari Illikaisen laskettelevan
-täysin purjein, vaikkakin hieman epävarmoin askelin, keskellä katua,
-toisessa käsikoukussaan pieni, punatukkainen ja ontuva henkilö, joka
-melusi hirveästi, ja toisessa käsipuolessaan laiha, pitkänenäinen
-ja pitkätukkainen mies, joka juuri ajuri Tiihosen asunnon kohdalla
-kohotti vasemman kätensä kohti taivasta ja huusi jotain, josta Tiihonen
-ei oikein saanut selvää. Tämän kolmivaljakon jäljessä asteli, ei
-rinnakkain, ei riveissä eikä ryhmissä, vaan peräkkäin, hanhenmarssissa,
-kymmenkunta yhdistyksen arvokkainta jäsentä paljain päin, niin
-juhlallisin ja arvokkain askelin, kuin heidän jonkinverran heiluva
-tilansa vain salli, ja laulaen hitaassa tahdissa:
-
-    "Eipä meittiä
-    Ei piru saa..."
-
--- Häpeemättömät, kun laulavat virsiä humalapäissään! murahti ajuri
-Tiihonen, joka oli pohjaltaan vakava mies, ja painautui jälleen
-vuoteeseensa.
-
-Kulkue jatkoi matkaansa rakennusmestari Illikaisen talon portille.
-Siinä otettiin yhtä hellät kuin äänekkäätkin jäähyväiset, sillä kiertue
-Cangastus & Muttonen oli saanut asunnon ja täysihoidon rakennusmestari
-Illikaisen perheessä, ilmaiseksi tietystikin -- järjestely, jota
-parempaa kiertue varsinkaan rahastonsa tilaan katsoen ei voinut toivoa.
-
-
-
-
-XIX
-
-
-Seuraavana päivänä aamupäivällä ei kaupungissamme tapahtunut mitään
-mainittavaa, ellemme ota lukuun sitä, että rakennusmestari Retunen,
-joka oli kuulunut viimeöiseen saattueeseen, tavattiin varhain aamulla
-Sukkulan mummon kahvikojusta sikeässä unessa. Ellei Sukkulan mummo
-olisi ollut niin vanha, että olisi ikänsä puolesta sopinut Retuselle
-melkein isoäidiksi, niin olisi tämä ollut paha skandaali, mutta nyt ei,
-Sukkulan mummon yleisesti tunnettuihin hyveisiin ja suureen ikäeroon
-nähden, ollut jutussa mitään muuta hämärää kuin se, miten Retunen oli
-mummon kahvikojuun joutunut. Retusella itsellään ei siitä asiasta ollut
-kaukaisinta aavistustakaan, mutta hän piti kuitenkin mahdollisena, että
-hän oli erehtynyt ovissa, ja aikoessaan mennä kaupungin eteläpuolella
-olevaan kotiinsa olikin jotenkuten tullut menneeksi sisään kaupungin
-pohjoispuolella asuvan Sukkulan mummon kahvikojuun.
-
-Sukkulan mummo oli ensin vihainen, aijai kuinka vihainen hän oli! Siitä
-nimittäin, että hän ja ukko Römpötti olivat saaneet laahata nukkuvaa
-Retusta, nettopaino 120 kg, halki kaupungin.
-
--- Ja minä vielä haukuin Römpöttiä siitä, ettei hän lykännyt paremmin,
-kun se koju tuntui niin pahuksen raskaalta! huusi Sukkulan mummo
-toisille, ympärillä päivitteleville torimuijille.
-
-Mutta kun Retunen antoi Sukkulan mummolle markan ja Römpötille
-viisikymmentä penniä, niin oli rauha jälleen maassa, ja nuo kelpo
-ihmiset lupasivat kyyditä hra Retusta saman taksan mukaan vaikka joka
-aamu Sukkulan mummon kahvikojussa.
-
-Iltapäivällä tapahtui sitävastoin sellainen huomattava seikka, että
-kauppias Jaakkolan keittiöön ilmestyi Svebeliuksien kaksoisneitien
-punaposkinen sisäkkö, joka jätti kauppias Jaakkolalle neiti Anna
-Kristina Svebeliuksen omakätisen kirjeen.
-
-Neiti Svebelius kirjoitti hyvin tietävänsä, kuka oli saanut
-vähäjärkisen luonnonihmisen kätyrikseen ja kuka oli saattanut hänet,
-neiti Svebeliuksen, naurunalaiseksi. Neiti Svebelius ilmoitti olevansa
-turvaton ja syvästi loukattu nainen, ja tietävänsä, ketä hän saa
-kiittää siitä, että hän on syvästi loukattu nainen. Hän ei kuitenkaan
-tahtonut mainita mitään nimiä, halusi vain ilmoittaa, ettei hänellä
-ollut mitään sitä vastaan, vaikka herra Jaakkola veisi hänen sisarensa
-Amerikan maahan, ja että jos se nimeltä mainitsematon henkilö, joka
-on aikaansaanut viime päivien suuret häväistysjutut, päästää hänet
-eroon luonnonihmisestä, niin tulee neiti Svebelius puolestaan tekemään
-voitavansa siihen suuntaan, että maisteri Wahl tyytyy rauhallisena
-kohtaloonsa.
-
-Kauppias Jaakkola luki kirjeen kahteen kertaan. Ja luettuaan sen
-toiseen kertaan hän hymyili. Sitten hän istahti kirjoituspöydän ääreen
-ja kirjoitti neiti Anna Kristina Svebeliukselle kohteliaan vastauksen,
-jossa hän vakuutti, ettei hänellä ollut mitään vaikutusvaltaa
-kirjainkaupustelija Matti Luontoon, jonka kanssa hän ei ollut koskaan
-sanaakaan vaihtanut, mutta kiinnitti samalla huomiota siihen, että
-mikäli hän sattuu tietämään, on asioitsija Saksmanin vanhin poika Lauri
-Saksman ainoa henkilö kaupungissa, joka nauttii mainitun omituisen
-kaupustelijan täyttä luottamusta ja joka siis mahdollisesti voisi saada
-hänet luopumaan tekemistään päätöksistä.
-
-Me emme tiedä, millä mielellä niin arvokas nainen kuin neiti
-Svebelius ryhtyi kirjeenvaihtoon niin epämääräisen ja sellaisessa
-yhteiskunnallisessa asemassa olevan mieshenkilön kuin Lauri Saksmanin
-kanssa, mutta olemme joka tapauksessa tulleet siihen vakaumukseen, että
-ystävämme Matti Luonnon esiintyminen oli mahtanut tehdä asianomaisella
-taholla syvän vaikutuksen, koskapa Svebelius-neitien punaposkisen
-sisäkön nähtiin vielä samana iltana tulevan ulos Arkun portista
-ja Lauri Saksmanin viisi minuuttia myöhemmin lähtevän vihellellen
-kaupungille.
-
--- Hei, Lassi! huusi joku hänelle Kurosen kauppapuodin portailta.
-
-Lauri Saksman tunsi huutajan hyväksi tuttavakseen Kalle Kannakseksi,
-joka takin hiha jauhoisena viittaili hänelle innokkaasti.
-
-Lauri pysähtyi ja kysyi:
-
--- Mitä tahdot, nuori ystäväni?
-
--- Minulla olisi sinulle tärkeätä asiaa, selitti kauppa-apulainen
-huomattuaan, ettei ketään syrjäisiä näkynyt kuulomatkalla. -- Mihin
-olet menossa?
-
--- Pienelle asialle. Poikkean myöhemmin virastoosi. Hyvästi, poikaseni!
-
-Kalle Kannas palasi takaisin puotiin jauhoja mittaamaan, mutta
-Lauri Saksman jatkoi matkaansa Jaakkolan rautakauppaan, palasi
-neljännestunnin kuluttua takaisin, oltuaan tämän ajan kahdenkeskisessä
-keskustelunsa Jaakkolan kanssa, ja ohjasi askeleensa ohi Kurosen puodin
-ja rehtori Peranderin talon maisteri Wahlin portille, astui pihaan,
-nyki kuistin oven ulkopuolella olevaa soittokellon kädensijaa ja jäi
-odottelemaan tämän toimenpiteen seurauksia.
-
-Hän odotti minuutin, odotti kaksikin, mutta seuraukset jäivät tulematta.
-
-Silloin tarttui hän uudelleen kädensijaan ja helisti kelloa oikein
-rehellisesti.
-
-Kului vielä minuutti.
-
-Soittaja oli juuri käymäisillään kolmannen kerran kädensijaan kiinni,
-kun kuistista kuului liikettä, lukon ratinaa ja hakojen irroittamista,
-ovi aukeni raolleen ja maisteri Wahl pisti päänsä oven raosta.
-
--- Mike te olette ja mite te soitta? kysyi talon isäntä kaikkea muuta
-kuin kohteliaalla äänellä.
-
-Vaikka maisterin olemus sillä hetkellä tavallista enemmän muistutti
-vihaista huuhkajaa, ei se kuitenkaan näyttänyt peloittavan Lauri
-Saksmania, joka kohotti hattuaan ja sanoi:
-
--- Hyvää päivää, maisteri!
-
--- Kuka hen on?
-
--- Hän on eräs maisterin lähimmistä naapureista -- entinen oppilas
-sitäpaitsi, vaikka maisteri ei ehkä muista..., esitteli vieras itseään.
-
--- Kylle mine muistan, hen oli huono oppilas! muisti maisteri ja koetti
-vetää ovea kiinni, mutta Lauri Saksman oli pistänyt jalkansa oven
-rakoon, niin ettei yritys onnistunut.
-
--- Niin, nähkääs, maisteri, kova pää...
-
--- Kova pee -- juu! Mutta hen oli sitepaitsi suuri rakkari ja hunsvotti
--- menke matkanne!
-
-Ja taas yritti vanha koulumies lopettaa keskustelut entisen oppilaansa
-kanssa.
-
--- Kuulkaahan, maisteri, älkää kiristäkö ovea, minulla on
-liikavarpaita! huudahti vieras, joka tunsi todellakin kipua oven raossa
-olevassa jalkaterässään.
-
--- Noh, vieke sitten pois teiden kipeite liikkavarpaita! neuvoi
-maisteri ja kiristi vielä enemmän.
-
-Hankkiakseen liikavarpailleen helpotusta tarttui maisterin vieras oven
-kädensijaan ja veti ovea auki.
-
--- Aikooko hen tunkea vekisin minun huoneeseen? huusi maisteri. --
-Minulla on pistoolit, mine ammun hente!
-
--- Minä olen nähnytkin ne pistoolit... ollessani ennen muinoin
-maisterin luona laiskanläksyllä, vakuutti Lauri Saksman ja kehaisi: --
-Niillä ampuisi vaikka karhun. Mutta maisterin täytyy nyt ottaa minut
-vastaan. Minulla on hyvin tärkeätä asiaa maisterille.
-
-Ukko Wahlin uteliaisuus heräsi oitis.
-
--- Mite asia henelle on minulle?
-
--- Ei siitä voi tässä puhua, maisterin täytyy päästää minut sisään. En
-viivy kymmentä minuuttia.
-
-Maisteri mietti.
-
--- Noh, hen saa tulla siseen. Mutta hen on luvannut, ette hen ei viivy
-kymmente minuttia!
-
-Lauri Saksman astui sisään ja pääsi ukko Wahlin kaikkein pyhimpään,
-jossa hän monet kerrat oli laiskan läksyllä ollessaan saanut
-tukkapöllyä niin että hampaat helisivät. Siitä oli jo parikymmentä
-vuotta, mutta kaikki oli vielä aivan ennallaan. Pistoolit olivat
-seinällä ristissä kirjoituspöydän yläpuolella.
-
--- Noh?! sanoi ukko Wahl.
-
-Lauri Saksman otti taskustaan sen kirjeen, jonka punaposkinen sisäkkö
-oli puoli tuntia takaperin hänelle tuonut ja ojensi sen maisteri
-Wahlille. Ukko luki sen hitaasti, tumman, uhkaavan punerruksen alkaessa
-vähitellen nousta hänen ryppyisille poskipäilleen. Sitten hän antoi
-kirjeen takaisin ja kysyi:
-
--- Mike on tarkotus?
-
--- Kyllähän maisteri sen ymmärtää, vastasi toinen.
-
--- Mine en ymmerre muuta kuin ette hen on yhe edelleen sama rakkari ja
-hunsvotti kuin ennen. Ulos! huusi maisteri vihan vimmassa.
-
--- Jollei maisteri nyt lupaa jättää rauhaan kauppias Jaakkolaa ja hänen
-morsiantaan...
-
--- Henen morsian! Kauppasaksa, sillinhirtteje...! huusi ukko.
-
--- ... niin koituu maisterille siitä ikävyyksiä, jatkoi nuori mies,
-antamatta keskeyttää itseään.
-
--- Ja jollei hen nyt heti kevele ulos minun talosta, niin koittu
-henelle viele suurempi ikevyys! kirkaisi maisteri, joka oli siirtynyt
-kirjoituspöydän luo.
-
--- Tahdoin vain varoittaa maisteria...
-
--- Ja mine tahdon vain varoittaa hente. Mine teen niinkuin mine
-suvaitsen herra kauppamies Jaakkolan kanssa, ja jollei hen nyt astu
-teste huoneesta elevene, niin astua hen siite kuoliaana! huusi maisteri
-ja ojensi kätensä kohti seinällä riippuvia aseita.
-
--- Kyllä minä astun mieluummin elävänä, jos on vara valita. Minä olen
-nyt varoittanut maisteria. Eikä minun kanssani saa leikkiä, sanoi Lauri
-Saksman, joka oli jo ovella menossa ja koetti mahtavalla puhetavalla
-tehdä vaikutuksen maisteriin.
-
--- Eike myös minun kanssa leikitelle! julisti maisteri. -- Hen siis
-todellakin lehtee!
-
--- Kyllä. Kauniita ilmoja on muuten ollut.
-
--- Mite?!
-
--- Tulee hyvä heinävuosi. No hyvästi sitten, maisteri!
-
-Ukko Wahl kiiruhti vieraansa perässä sulkemaan ovensa, joita hän ei
-koskaan hevillä avannut.
-
-Lauri Saksman tuli Kurosen myymälään ja sanoi Kalle Kannakselle, joka
-reistaili valokuvauskoneensa kanssa:
-
--- Olen nuoren ystäväni käytettävissä.
-
--- Istu tuohon tiskin reunalle... ota tuosta sanomalehti allesi, siihen
-kaatui äsken siirappia.
-
-Lauri Saksman istuutui tiskille, heitti jalkansa ristiin, katseli
-seinällä riippuvia heleitä reklaamikuvia ja sanoi:
-
--- Olen pelkkänä korvana.
-
--- Niin, näes, se Maikki..., aloitti kunnon kauppa-apulainen hieman
-hämillään.
-
--- Niin, se Maikki, sanoi toinen tyynesti. -- Jatka!
-
--- Hän ei ole nyt kotona...
-
--- Tiedetään.
-
--- Lähti pois kotoa, saadakseen ukon suostumaan.
-
--- Eikä ukko suostu sittenkään!
-
--- Minähän sen oikeastaan panin alkuun...
-
--- Arvattiin.
-
--- Se on kamalan sisukas ukko...
-
--- On.
-
-Lauri Saksman otti tiskillä avoinna olevasta kaupantekijäislaatikosta
-savukkeen, sytytti sen ja sanoi pitkän äänettömyyden jälkeen, joka oli
-Kalle Kannaksesta alkanut tuntua tuskalliselta:
-
--- Joka ei opi pelaamaan saa aina tehdä työn. Sinä olet alkanut pelata
-ukko Grönbergin kanssa, ja jos sinä nyt häviät, niin saatpa melkein
-varmaan pyyhkiä partaasi.
-
--- Niin, senpätähden minä...
-
--- Ajattelit, että jos minä pelaisin apuna?
-
--- Niin...
-
-Äänettömyys. Kalle Kannas hikoili.
-
--- Samapa se, sanoi Lauri Saksman hetken kuluttua. -- Kirjoita
-Maikillesi, että tulee heti kaupunkiin. Mikäli tunnen ukko Grönbergiä,
-niin ei asia liene aivan vaikea järjestää. Mutta pitää osata pelata,
-poikaseni. Tässä maailmassa pitää osata pelata!
-
-Annettuaan tämän isällisen neuvon pudottautui nuori mies alas tiskiltä,
-taputti Kalle Kannasta vielä isällisemmin päälaelle ja valmistautui
-juuri lähtemään, kun puotiin astui lyhyenläntä, punatukkainen ja ontuva
-mieshenkilö, joka teki ylenmäärin kohteliaan kumarruksen kummallekin
-nuorelle miehelle.
-
--- Anteeksi olemukseni! Nimeni on Jassi Muttonen, kiertueesta Cangastus
-& Muttonen. Onko minulla ilo puhutella herra Kannasta? kysyi hän
-liukkaasti, kääntyen Lauri Saksmaniin päin.
-
--- Teillä on ilo puhutella herra Saksmania, sanoi toinen levollisesti.
--- Mutta jos haluatte iloita myöskin herra Kannaksesta, niin on hän
-tuolla tiskin takana.
-
--- Ahaa, kiitos, herra Saksman! Erittäin miellyttävä tuttavuus!
-Todellakin hauska tutustua! Anteeksi, herra Kannas! Nimeni on Muttonen,
-Jassi Muttonen. Näyttelijä ynnä muuta. Ettekö suostuisi rupeamaan
-Joosepiksi? Neiti Leijanen on ystävällisesti suostunut Eevaksi.
-
--- Miksi Joosepiksi? kysyi Kalle Kannas melkoisen tyhmän näköisenä.
-
--- Oppipojaksi. Kraatarimestari Aapelin oppipojaksi Kiven
-kuolemattomassa näytelmässä "Kihlaus". Kiertueemme esittää sen täällä
-ensi sunnuntaina. Eikö nyt ole tiistai?
-
--- Mistäs te neiti Leijasen löysitte? kysyi Kalle Kannas.
-
--- Johtaja Cangastus tuntee sattumalta kirjailija Tuulosen, joka taas
-suositteli neiti Leijasta. Neiti Leijanen suostui heti.
-
--- Tietysti. Ja suositteli minua Joosepiksi?
-
--- Niin. Osahan on niin helppo. Siinä ei ole paljon vaivaa...
-
--- Kuinka suuret voimat kiertueella itsellään on? puuttui Lauri Saksman
-puheeseen.
-
--- Kaksi miestä, Cangastus ja minä Muttonen. Kiertue kärsi haaksirikon
-kesken purjehduskauden. Robinson Cangastus ja Perjantai Muttonen
-pelastuivat tälle saarelle. Täytyy toimia jotain, sillä on kysymys
-olemassaolosta.
-
--- Aivan oikein, myönsi Lauri Saksman.
-
--- Herra Kannas suostuu siis! Kiitoksia paljon! Se on erittäin
-ystävällisesti tehty. Tietysti kohtuullinen osinko näytännön tuloista...
-
-Herra Kannas kiirehti ilmoittamaan, ettei hän ole suostunut eikä ole
-aikonutkaan suostua. Tästä tuli herra Muttonen niin hämmästyneeksi ja
-liikutetuksi, että itku ei näyttänyt olevan kaukana.
-
--- Minulla on teille tiedossa sopiva Jooseppi, sellainen, joka on
-ennenkin esiintynyt seuranäytelmissä, sanoi Lauri Saksman.
-
-Herra Jassi Muttonen kirkastui.
-
--- Oi, sanokaa hänen nimensä! Minä riennän tuulena hänen luoksensa.
-Tuulena, tuulispäänä, hirmumyrskynä...!
-
--- Parturi Jönsson, sanoi Lauri Saksman.
-
--- Suostuuko hän?
-
--- Ilolla! Olkaa varma siitä.
-
--- Minä riennän! huudahti punatukkainen. -- Sulkeudun suosioonne, hyvät
-herrat! Mieluinen tuttavuus!
-
-Hän oli jo ovella.
-
-Mutta siinä hän kääntyi takaisin ja nilkutti Lauri Saksmanin luo.
-
--- Anteeksi! Pieni tunkeileva kysymys: voitteko lainata viitosen
-kiertueelle? Suoritetaan takaisin viimeistään näytäntöpäivän iltana.
-
--- Ei, sanoi Lauri Saksman. -- Minulla on harvoin niin suuria rahoja.
-
--- Anteeksi sitten! Ehkäpä tämä toinen herra...? sanoi kerkeä
-näyttelijä, kääntyen toivorikkaana Kalle Kannaksen puoleen.
-
-Tämä toinen herra näytti epätietoiselta, mutta Lauri Saksman kiiruhti
-pelastamaan hänet.
-
--- Hän pyysi juuri äsken pientä avustusta minulta.
-
--- Jahah, jahah! No ei sitten mitään. Suokaa anteeksi, arvoisat
-herrat, että olen kuluttanut kallista aikaanne. Sulkeudun vielä kerran
-suosioonne ja kiiruhdan. Velvollisuuteni kutsuu minua, taide kutsuu,
-Melpomene ja Thalia, nykyisin varsinkin Melpomene...
-
-Lauri Saksman lähti myös, sanoen:
-
--- Tulen opastamaan teidät parturi Jönssonin luo.
-
--- Te murskaatte minut ystävällisyydellänne! Olen teille kiitollinen
-kalpeaan kuolemaani saakka! huudahti eloisa taiteilija.
-
-Heidän tultuaan kadulle sanoi Lauri Saksman näyttelijälle:
-
--- Pyytäisin teiltä pientä -- enkä niin aivan pientäkään -- palvelusta.
-Tietysti asianmukaista rahallista korvausta vastaan.
-
--- Paistun jännittävän odotuksen hiilivalkealla! Uhraisin punaisen
-pääni, jos voisin sillä palvella ympäristöäni! vakuutti tämä
-merkillinen mies. -- Ja se on suuri uhraus, sillä punaiset päät ovat
-harvinaisia. Mutta rahasta uhraisin molemmat pääni tänä kiertueellemme
-raskaiden koettelemuksien aikana, lisäsi hän, vääristellen naamaansa
-mitä ihmeteltävimmällä tavalla. -- Olen nimittäin kiertueen
-rahastonhoitaja. Muun muassa.
-
--- Kysymys on vain pienestä kepposesta, sanoi Lauri Saksman. --
-Haluaisitteko ryhtyä tuon äskeisen Kalle Kannaksen kilpakosijaksi?
-
-
-
-
-XX
-
-
-Ulkona paistoi päivä lämpimästi, kadulla kaakattivat Illikaisen kanat
-ja pihalla melusivat ja tappelivat keskenään Illikaisen lapset, mutta
-Illikainen itse emäntänsä kanssa, joka oli kuin leivinuuni, istui salin
-sohvassa ja nautti täysin siemauksin taiteesta.
-
-Sillä Illikaisen salissa harjoiteltiin nyt hikipäin Kiven "Kihlausta".
-
-Salin toinen pää esitti kraatari Aapelin huonetta: perällä ovi,
-oikealla pöytä -- Illikaisen suuri sohvapöytä, ja sen vieressä
-rahina punaisella päällystetty salin tuoli. Vasemmalla tulisijana
-toinen pöytä, jonka ääressä parturi Jönsson seisoi oppipoika
-Jooseppina, kauhalla (viivottimella) liikutellen liedellä kiehuvaa
-pataa: Illikaisen mustaa huopahattua. Keskellä permantoa seisoi
-teatterinjohtaja Cangastus päättäväisen näköisenä, ja Illikaisen vanhin
-poika, lyseolainen, 15-vuotias Heikki Illikainen istui liesipöydän alla
-kuiskaajana.
-
-Salin toisella puolen, ikkunan ääressä, istui viehättävästi hymyillen
-ja vuoroaan odottaen Herrojen-Eeva, neiti Leijanen, ainoa näytelmän
-henkilöistä, joka jo osasi osansa ulkoa.
-
--- Valmiit! huusi johtaja Cangastus, jolloin tavallista useamman
-totilasin nauttinut Jooseppi hätkähti ja liikautti niin hermostuneena
-viivotin-kauhaansa, että pata putosi lattialle, ja Illikainen huusi
-sohvaltaan:
-
--- Ei tee mitään, ei tee mitään... se on vanha hattu, he he he!
-
-Kuiskaaja ojensi padan Joosepille, joka asetti sen paikoilleen
-liedelle, ja johtaja Cangastus huusi uudestaan:
-
--- Valmiit! ja läiskäytti kolme kertaa kämmeniään yhteen, jolloin
-Eenokki, nimittäin herra Jassi Muttonen, nilkutti kraatari-Aapelin
-huoneeseen ja sanoi:
-
--- Päivää, Jooseppi!
-
-"Jooseppi kääntyen ympäri ja kumartaen syvästi, hellittämättä
-kuitenkaan kauhaa kädestänsä: päivää!" luki kuiskaaja puoliääneen
-pöydän alta.
-
--- Kuiskaaja ei saa kuiskata sulkumerkkien välissä olevia sanoja!
-huomautti hra Cangastus.
-
--- Lue sinä poika vain mitä on luettava, äläkä joutavia loruja! huusi
-harmistunut isä sohvalta.
-
--- Heikki! Etkö tottele! huusi huolestunut äiti.
-
--- Otetaan alusta! sanoi Cangastus. -- Valmiit!
-
-Eenokki:
-
-"Päivää, Jooseppi!"
-
-"Päivää!" vastasi parturi Jönsson, osoittaen siten tutustuneensa
-ainakin osansa alkuun.
-
--- Joosepin pitää kääntää enemmän päätään Eenokkiin päin, muistutti hra
-Cangastus.
-
--- Ahaa! sanoi parturi Jönsson. -- Nä-näinkö?
-
--- Niin, mutta kauhaa ei saa päästää kädestä, neuvoi johtaja. -- No,
-jatketaan nyt!
-
-Eenokki:
-
-"Sainpas mestariltas tärkeän kutsumuksen tulemaan tänne hänen
-huoneeseensa noin tähän aikaan".
-
-Hikinen parturi potkaisi pöydän alla istuvaa kuiskaajaa ja murahti:
-
--- Sano nyt sukkelaan!
-
-"Niin on asia!" luki kuiskaaja.
-
-"Niin on asia!" sanoi Jooseppi.
-
-Näin jauhettiin eteenpäin hartaasti ja innostuksella. Ihastusta
-herätti varsinkin hra Cangastuksen esiintyminen. Se oli suurta, syvää,
-todellista taidetta, ja se kosketteli kaikkein herkimpiä kieliä neiti
-Leijasen sydämessä.
-
-Joosepin osan tulevaisuus näytti tosin hieman harmaalta, mutta
-Joosepillahan olikin vain pieni sivuosa.
-
--- Hyvä siitä tulee! riemuitsi Illikainenkin, kun kappale oli ensi
-kerran päästy päähän.
-
--- Kunhan on sunnuntaihin asti harjoiteltu, niin eiköhän se jo ala
-mennä, myönsi johtaja Cangastuskin. Aika on kyllä lyhyt, mutta sitä
-pontevammin täytyy työskennellä. Joosepin pitää koettaa huomiseksi
-oppia osansa ulkoa.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Nyt sai herra Tuulonen olla rauhassa neiti Leijaselta.
-
-Ja kuten edellisestä tiedämme, oli hra Tuulonen jo ehtinyt rakastua
-neiti Anni Kuroseen taiteen kaikkien sääntöjen mukaan.
-
-Ikävä kyllä hän ei kuitenkaan ehtinyt vaihtaa montakaan sanaa päivässä
-rakkautensa esineen kanssa, sillä viimemainittu oli kaiket päivät
-rehtori Peranderilla, jossa hän valmisti sitä merkillistä, suurta ja
-taiteellista pöytäliinaa.
-
-Hra Tuulonen huomasi alkaneensa vähitellen vihata pöytäliinoja.
-Varsinkin taiteellisia.
-
-Sitäpaitsi hän tunsi vastenmielisyyttä rehtori Peranderin perhettä
-kohtaan, ja kuultuaan sattumalta, että taiteellisen pöytäliinan
-valmistuksessa avusti lankavyyhtien pitimenä, maahan pudonneiden kerien
-nostajana ja kadonneiden neulojen etsijänä joku varatuomari Sakkamaa,
-hän tajusi heti, että siinä mahdollisesti piili jotain.
-
-Neiti Kurosen kaupunkiin saapumisen herättämä ihastus alkoi silloin
-muuttua epäluuloksi ja mustasukkaisuudeksi, ja hra Tuulonen kirjoitti
-tämän tunteen vallassa kaksi runoa, synkimpiä, mitä koskaan oli hänen
-kynästään ja sydämestään vuotanut.
-
-Eräänä päivänä lähti hra Tuulonen kävelemään kaupungille,
-haihduttaakseen synkkiä ajatuksiaan.
-
-Tultuaan sille kadulle, jonka varrella Arkku kaikkine asukkaineen,
-rehtori Peranderin talo ynnä muut kertomuksessamme esiintyvät tärkeät
-paikat olivat, pysähtyi hän Peranderin talon portin kohdalle ja silmäsi
-pihaan.
-
-Portti oli vähän raollaan, ja raosta näki kirjailija, miten neidit
-Kuronen ja Perander sekä nuori, tummaverinen, vilkkaan näköinen
-herrasmies, joka ei voinut olla kukaan muu kuin varatuomari Sakkamaa,
-istuivat puitten siimeksessä olevan suuren, ompelutarpeita täynnä
-olevan pöydän ääressä, ja koko piha oli täynnä iloista puhelua ja
-heleätä naurua.
-
--- Vai niin niitä taiteellisia pöytäliinoja tehdään! ajatteli
-kirjailija katkerasti.
-
-Tällä hetkellä hän vihasi itseään, noita pihassa istuvia iloisia
-ihmisiä ja varsinkin neiti Kurosta, sekä koko hyvää kaupunkiamme. Hän
-tunsi itsensä hylätyksi, loukatuksi olennoksi, ja himoitsi kostoa.
-
-Pihan poikki kulki samassa nuori, vaaleaverinen nainen portille päin.
-Hra Tuulonen läksi kävelemään eteenpäin ja pysähtyi lukemaan maisteri
-Wahlin talon nurkkaan naulattua painettua tiedonantoa:
-
-               'Hauskan iltaman
-                toimeenpanee
-                  Kiertue
-            CANGASTUS & MUTTONEN
-              ensi sunnuntaina
-                täkäläisellä
-               Seurahuoneella
-          vaihtelevalla ohjelmalla
-          joka päättyy näytelmällä
-
-                  "KIHLAUS"
-       Huvinäytelmä kirj. Aleksis Kivi.
-
-       Aapeli........ Wald. Cangastus.
-       Eenokki....... Jassi Muttonen.
-       Eeva.......... Julia Leijanen.
-       Jooseppi...... G. Jönsson.
-
-           Lopuksi yleinen tanssi.
-
-    Iltama alkaa klo 1/2 8 i.p. Pääsymaksut: herroilta 2 mk.,
-    naisilta 1:50, lapsilta ja palvelusväeltä puolet'.
-
-Äskenmainittu vaaleaverinen nainen oli neiti Maikki Grönberg,
-joka oli saanut sulhaseltaan tärkeän kirjeen, sanonut kiitolliset
-jäähyväiset enolleen Jooseppi Rinkalle: ja muuttanut maaseurakunnasta
-takaisin kaupunkiin, ja jolle oli toistaiseksi, Kalle Kannaksen,
-Lauri Saksmanin: ja Otto Sakkamaan yhteisestä toimesta, hankittu
-asunto rehtori Peranderin talossa, jossa hän avusti palvelijattaria
-keittiöpuuhissa tai piti seuraa talon neidille.
-
-Maikki Grönberg meni kadun poikki Arkun portille, johon kohta
-ilmestyivät Lauri Saksman ja näyttelijä Jassi Muttonen, ja
-iltamailmoitusta lukeva kirjailija kuuli seuraavan salaperäisen
-keskustelun:
-
--- Niin, nyt minä olen tullut, sanoi vaaleaverinen neitonen.
-
--- Terve tuloa! sanoi ruskeaviiksinen nuori mies. -- Saanko luvan
-esitellä teille tulevan sulhasenne, herra Muttosen.
-
--- Hi hi hi! nauroi tyttö hämillään.
-
--- Olen ihastunut heti ensi silmäyksestä! vakuutti punatukkainen
-innokkaasti.
-
--- Hi hi hi! hihitti tyttö jälleen.
-
--- Varmaankaan ette tule salaamaan tunteitanne tulevalta appiukoltanne,
-sanoi ruskeaviiksinen punatukkaiselle, naurahtaen samalla merkitsevästi.
-
--- Saammepa nähdä! vakuutti punatukkainen. -- Minä loistan, minä
-hehkun, minä palan...! huusi hän, kohottaen oikean kätensä ylös ja
-painaen vasemman kätensä sydäntään vasten.
-
--- Ja neiti puolestaan rakastuu teihin hurjasti! vakuutti
-ruskeaviiksinen.
-
--- Minä koetan, lupasi tyttö.
-
--- Koetatte! Eikö rakkaus leimahtanut teissä kuin salama, nähtyänne
-minut? huudahti punatukkainen. -- Tämä oli suuri pettymys! Olen aina
-luullut, että naiset hurmaantuvat minuun ensi silmäyksestäni, selitti
-hän sitten.
-
--- Saattepa nähdä, että entinen sulhanen tulee mustasukkaiseksi,
-ennusti ruskeaviiksinen.
-
--- Mitä tämä merkitsee? ajatteli Kauno Tuulonen. -- Kuka tuo tyttö on
-ja mitä ihmettä he oikein puhuvat?
-
--- Kallesta ei ole vaaraa, sanoi tyttö. -- Mutta minä pelkään, että isä
-tappaa teidät, huokasi hän sitten.
-
--- "Oi kuinka kuolo nyt kaunis ois, jos kultansa keralla kuolla vois!"
-huudahti punatukkainen kiihkeästi.
-
--- Minäpä en tahtoisi vielä kuolla, ilmoitti tyttö.
-
--- Ette minunkaan kanssani? kysyi punatukkainen hellästi, rukoilevasti.
-
--- En! sanoi tyttö varmasti.
-
--- Valloitukseni edistyy hitaasti! valitti punatukkainen. -- Te olette
-keskustellut kanssani jo viisi minuuttia, ettekä vieläkään tahtoisi
-kuolla kanssani! hän lisäsi moittivasti. -- Minä sitävastoin antaisin
-isänne takoa minut kahvipannuksi, jos vain sitten pääsisin teidän
-pöydällenne...
-
--- Saanko pyytää nuorta paria sisään nauttimaan kupin kahvia, sanoi
-ruskeaviiksinen. -- Siellä voimme tarkemmin keskustella tästä uudesta
-rakkaussuhteesta.
-
-Portilla seisoneet hävisivät pihaan, ja Kauno Tuulonen katseli heidän
-jälkeensä suu auki.
-
--- Käsittämätöntä! hän mutisi puoliääneen, päätään pudistaen.
-
-Rehtori Peranderin pihasta kuului yhä edelleen iloinen nauru ja puhelu,
-joka alkoi taas raadella kirjailijan sydäntä. Synkissä mietteissä hän
-lähti kävelemään eteenpäin.
-
-Sinä päivänä oli herra Tuulonen huonolla tuulella, jota haihduttaakseen
-hän illalla lähti kaupunkimme parhaalle hyvän tuulen ja
-mielenkevennyksen lähteelle, seurahuoneelle.
-
-Mutta onnettomuudet eivät tule koskaan yksin. Tapahtui sellainen ihme,
-ettei seurahuoneelle koko iltana saapunut yhtään rakennusmestaria eikä
-muutakaan tuttua.
-
-Herra Tuulonen ei voinut sitä käsittää. Mutta jos hän olisi ollut
-synnynnäinen kaupunkilaisemme, niin olisi asia tuntunut hänestä aivan
-luonnolliselta.
-
-Sillä koko kaupunki puhui vain ensisunnuntaisesta suuresta iltamasta
-lausuntoineen, puheineen ja näytelmäkappaleineen, ja seurahuoneen
-vakinaiset vieraat kokoilivat nyt voimiaan vuoden suurenmoisimpiin
-juominkeihin.
-
-Syötyään vaatimattoman illallisen ja selailtuaan ruokasalin
-nurkkahyllyllä olevia puolenvuoden vanhoja, repaleisia koti- ja
-ulkomaisia pilalehtiä lähti herra Tuulonen raskain mielin kotiin,
-tietämättä mitään siitä, että neiti Kuronen oli illalla, käydessään
-etsimässä puodista tulipunaista lankavyyhtiä, huomannut erään hyllyn
-nurkalla viidenkolmatta pennin muistikirjan alla Kalle Kannaksen
-ottamia valokuvia, selaillut niitä, huudahtanut äkkiä hämmästyksestä ja
-viheltänyt pitkään.
-
-Mutta kun puoti jo oli kiinni ja Kalle Kannas oli mennyt Peranderille,
-jossa hän juuri sillä hetkellä istui keittiön eteisessä halkolaatikon
-kannella Maikki Grönbergin rinnalla, niin ei kukaan kuullut tuota
-vihellystä.
-
-
-
-
-XXI
-
-
--- No tänä aamuna se oli sitten raastuvassa esillä Topi Pösösen ja Riku
-Nikin juttu ukko Grönbergiä vastaan murhayrityksestä! kertoi maalari
-Tolvanen seuraavana päivänä Kurosen puodissa.
-
--- Vai oli! huudahti Kalle Kannas. -- No kuinkas kävi?
-
--- Eihän siinä kuinkaan käynyt. Kanne kumottiin toteennäyttämättömänä,
-ja pormestari haukkui niin ukko Grönbergin kuin Topi Pösösen ja Riku
-Nikinkin ja kehoitti heitä tekemään sovinnon. Oli pitänyt oikein
-saarnan, ja sitten oli ukko Grönberg sanonut, että kyllä hän puolestaan
-antaa anteeksi. Pormestari oli silloin pyytänyt heitä antamaan kättä
-toisilleen oikeuden edessä, mutta Grönberg oli sanonut, että ennen
-korppi tulee valkoiseksi kuin hän sentään sosialisteille kättä antaa.
-On se aika ukko, kun se kerran minkä saa päähänsä! kehaisi Tolvanen,
-vaikkei hän hyväksynytkään ukko Grönbergin valtiollisia mielipiteitä.
-
--- Kyllä se on! myönsi Kalle Kannas vakavasti.
-
--- Kun on näet oman tyttärensäkin ajanut kotoa pois, jatkoi Tolvanen.
--- Ei ole tainnut puukhollari kuullakaan?
-
--- Vai on ajanut! ihmetteli Kalle Kannas. -- Mitähän se siitä ajoi?
-
--- Eikö liene pitänyt jotain silmäpeliä poikien kanssa, kun se oli
-semmoinen hyvännäköinen tyttö, aprikoi Tolvanen aavistamatta, että
-Kalle Kannas juuri harkitsi, montako vuotta hän mahtaisi saada, jos
-halkaisisi Tolvasen pään kädessään olevalla kymmenen kilona punnuksella.
-
--- Mutta lähtö siitä sitten olikin tytölle tullut, jatkoi Tolvanen
-kertomustaan. -- Sanoivat akat sen muuttaneen ihan toiseen lääniin,
-mutta taisi olla valepuhetta, koska minä omin silmin näin sen tänä
-aamuna tuolla rehtori Peranderin pihalla.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Ukko Saksman istui portaillaan ja kuunteli jarrumiehen lesken
-kaunopuheista esitystä:
-
--- No nyt sitä tuli toki näytelmäseurat ja teatterit tähänkin
-kaupunkiin... kiertolaisia kuuluvat olevan ja Illikaisen piika sanoi,
-että niillä on siinä teatterissa semmoinen punapää Muttonen, joka
-kuuluu olevan niin hirveä tupakanpolttaja, että aina on talo savua
-täynnä kuin tulipalossa, ja niin kuului olevan hakki vaimojen perään,
-että ensimmäisenä päivänä oli porstuassa suutaan tarjonnut kana-Kenosen
-piika-Reetalle, vaan oli toki sattunut leukaan, ettei ihan keskelle
-suuta -- niin -- mutta Reeta kun oli suuttunut ja haukkunut niin, että
-oli tullut koko talon väki siihen, eikä ollut se punapää osannut edes
-hävetä, vaikka oli sillä tavoin syntiä tehnyt, vaan oli vain sanonut,
-että hän luuli muka Reetaa oman talon väeksi -- niin -- ja Illikainen
-oli vain nauranut, vaikka on perheen isä, mutta tietäähän sen
-Illikaisen koko kaupunki, mikä mies se on, eikä ole sen akkakaan muuta
-kuin entinen piika, vaikka nyt pitää kaikkien rouvaksi sanoa -- niin --
-ja kaiket päivät nyt meiskataan siellä Illikaisen salissa ja teatteria
-näytellään, ja Illikainen akkoineen istuu sohvalla eivätkä piikaraukat
-kerkiä muuta tekemään kuin passaamaan niitä teatterilaisia -- niin --
-kolmenlaisen leivän kanssa on aina kahvit, monta kertaa päivässä, ja
-illalla teevedet ja päivällä limonaatia salin pöydällä ja paakelseja
-vaikka mitä myöten, kun ne niitä harjoituksia pitävät, ja joka ilta
-juopi Illikainen totia niiden herrojen kanssa -- herrojako sitten
-lienevät vai mitä -- niin, ja entäs kun se parturi Jönsson on pannut
-koko liikkeensä kiinni ja pelaa sekin teatteria, ja pormestarikin
-kuului sanoneen, että taitaa pitää lähteä Helsinkiin tukkansa
-leikkauttamaan -- niin -- se on niin hyväntahtoinen mies se pormestari,
-kyllä minä vain panisin Jönssonin viralta pois, jos minä olisin
-pormestari, ja panisi vissiin viskaalikin, jos olisi pormestarina --
-niin -- se onkin vähän luja mies se viskaali, kun oli viime yönäkin
-vetänyt kolmea herraa korvalle klubilla, ja ikkunoita olivat särkeneet
-tapellessaan, ja Jönsson kuului olleen koko viikon yhtämittaisessa
-humalassa -- tietäähän sen, kun on näyttelijäksi korotettu tavallisesta
-parturista -- ja sieltä Illikaiselta se nyt kuuluu joka päivä sen
-Leijasenkin tytön kikatus, ja se kirjaltaja Tuulinen vai mikä Tuulantei
-se on -- he he he! -- joka tässä oli muutaman viikon sen Leijaskan
-kelkassa, taisi jäädä nyt pois mielestä, kun se ryökkynä sai oikein
-teatterin johtajan sihtiinsä, ja kuului sanoneen neiti Leijanen, että
-hän pyrkii syksyllä kansalliseen teatteriin Helsinkiin, vaikka eikö
-noilla liene itsellään parempiakin taiteilijoita -- niin. Kurosen
-piika-Saara oli kertonut, että se kirjaltaja on vähän päästään vialla
-ja kuuluu yksinään ollessaan seinillekin hyppivän kamarissaan, ja
-sitähän ne akat tiesivät kanssa torilla kertoa, että se aikoo sitä
-Kurosen neitiä, mutta sen minä sanon, että siitä se saapi suutaan
-pyyhkiä, niin hyvä ja kaunis ja viisas tyttö ei mene semmoiselle
-herralle, kun oli se kirjaltaja näet tuon issikka Tiihosenkin kanssa
-tapellut heti kaupunkiin tultuaan, ja monena yönä on seurahuoneella
-juonut ja renttuillut (jarrumiehen leski vilkaisi salavihkaa
-Saksmaniin, mutta tämä poltteli järkähtämättömän levollisena)
-rakennusmestarien sakissa -- opettaa pian rakennusmestaritkin
-ryyppäämään...
-
--- Ha ha ha! nauroi ukko Saksman.
-
--- He he he... leikkiähän minä, sillä kyllähän herra Saksman tuntee
-rakennusmestarit ja ymmärtää leikin -- niin, ja siitä punapäästä kun
-näet unohtui kertomatta, että se on nyt ruvennut viettelemään sitä
-vaskiseppä Grönbergin tytärtä, jonka...
-
-Mutta nyt säikähti jarrumiehen leski, muistettuaan äkkiä, että oli
-nähnyt punapään ja Maikki Grönbergin yhdessä käyvän pari kertaa
-Saksmanilla, ja jatkoi aivan toisessa äänilajissa:
-
--- Vaikka sitä minä en usko, en en en usko vaikka mikä olisi ja
-kiistin akkoja vastaan torilla, kun ne alkoivat sillä tavalla ihmisten
-kunniaa leikata, ja sanoin että aina teidän pitää kaikki asiat tietää
-ja juoruta ja pahoinpäin kääntää, vaikka katkismuksessakin sanotaan,
-että meidän tulee peljätä ja rakastaa Jumalaa, niin ettemme valhettele
-lähimmäisestämme emmekä häntä petä, panettele taikka pahaan huutoon
-saata, vaan puolustamme häntä, ajattelemme ja puhumme hänestä hyvää
-ja selitämme kaikki parhain päin -- niin -- mutta jokaisesta turhasta
-sanasta, jonka ihmiset puhuvat, tulee heidän tehdä luku tuomiopäivänä,
-hoh hoi -- niin, niin...
-
-Jarrumiehen leski pyyhkäisi silmiään ja sanoi:
-
--- Pitää lähteä katsomaan sitä Sikasen akkaa, kun se aamulla valitteli
-sydänalaansa kipeäksi.
-
-Jarrumiehen leski lähti hernemaan ympäri Sikasen akkaa katsomaan, ja
-kertoi sitten Sikasen akalle:
-
--- Tuolla se nyt istuu se Saksmanin ukko portaillaan ja on niin
-tyytyväisen näköinen, kun on saanut sen tuomaripoikansa kotiin, ja
-nyt ne kalastavat sitä Kurosen ylpeätä ja mahtavaa ja koppavaa neitiä
-rysäänsä, ja se Saksmanin tuomari on ollut tuolla rehtori Peranderilla
-joka ikinen päivä siitä asti, kun rehtori läksi matkalle, ja Kurosen
-neiti myös siellä kaiket päivät... että viitsii sekin Peranderin neiti!
-Laimin on tainnut tulla lyötyä senkin tyttöraukan kasvatus, kun on
-isä niin kauan leskenä ollut, ja vaikka onkin koulun rehtorin tytär.
-Ei taitaisi olla Saksmanin nuorella herralla rehtorin pihaan päätään
-pistämistä, mutta kun se rehtori nyt on poissa, niin passaahan siellä
-elostella. Mutta jo minä nauraisin, jos se rehtori nyt tulisi äkkiä
-kotiin ja ajaisi pellolle sen Saksmanin pojan. Se on koko joukko niin
-mahtavaa sen poikansa päältä, että ihan sylettää -- ptfui! Jo minä
-antaisin kauppias Kurosena tytölleni hyvän kyydin, kun pitää seuraa
-semmoisten kuin Saksmanien kanssa... kuka sitä tietää kuinka monta
-salavaimoa sillä tuomarillakin on jo ennestään Helsingissä, kun ne
-herrat kuuluvat siellä elävän niinkuin sianporsaat. Ja olettekos
-te kuullutkaan, kun ne Saksmanit nyt ihan taimo tahallaan auttavat
-muuatta punapäätä näyttelijää -- mikä liekin lenkkujalka halunkki,
-kiertolaisiksi oli niitä lehdessäkin haukuttu -- viettelemään sen
-vaskiseppä Grönbergin tytön onnettomuuteen, ja nyt se tyttö on vähä
-väliä yhdessä sen punapään kanssa, ja Saksmanilla pidetään kohtauksia,
-ja Peranderin piikojen kanssa näkyy nyt tyttöparka asuvan -- niin
-siistinä tyttönä kun sitäkin on ennen pidetty, mutta ei näy olevan
-mitään takeita näistä nykyajan nuorista -- voi voi kun tulisi se
-rehtori kotiin, että loppuisi moinen rietas elämä, kun sydän ihan
-tahtoo pakahtua sitä katsellessa...
-
-       *       *       *       *       *
-
-Ukko Grönberg takoi pajassaan niin että seinät tärisivät.
-
-Hän oli voittanut kirottujen sosialistien jutun, hän oli saanut
-kärventää Topi Pösösen ja Riku Nikin nahan raastuvassa, niinkuin hän
-oli kärventänyt samat nahat saunassa, ja hänen itseluottamuksensa
-ja voimansa olivat tämän viimeisen voiton johdosta kasvaneet
-jättiläismäisiksi.
-
-Silloin tuli pajaan Lauri Saksman, kädessään vanha kahvipannu.
-
--- Päivää! sanoi nuori mies. -- Tämä pannu olisi tinattava, jos
-mestarilla on aikaa.
-
--- Tinataan vaan! sanoi Grönberg pontevasti. -- Mitenkäs isäukko jaksaa?
-
--- Kiitos kysymästä, hyvinhän se jaksaa.
-
--- Panee sen pannun tuohon nurkkaan, kehoitti vaskiseppä. -- Kyllä se
-on huomenna valmis.
-
-Lauri Saksman vetäytyi lähemmäksi ovea, katsoi pajan laitoksia ja kysyi
-välinpitämättömällä äänellä:
-
--- Joko teidän Maikki on kauankin ollut palveluksessa rehtori
-Peranderilla?
-
-Vaskiseppä keskeytti työnsä ja kysyi:
-
--- Häh?
-
-Nuori mies uudisti kysymyksensä.
-
--- Kuka sen on sanonut, että meidän Maikki siellä on?
-
--- Itse minä sen olen nähnyt... siinähän me asumme vastapäätä.
-
-Vaskiseppä veti syvään henkeä ja vastasi sitten:
-
--- En minä ole siitä mitään tiennyt.
-
-Lauri Saksman oli vaiti jonkin aikaa. Sitten hän jatkoi:
-
--- Meistäkin se tuntui vähän omituiselta... ja ihmiset ovat alkaneet
-sitä ihmetellä ja akat puhua.
-
--- _Akatko_?! huusi ukko Grönberg.
-
--- Niin, tietäähän sen, miten pian ne meidän kaupungin akat ottavat
-asiat onkeensa, varsinkin kun sattuu sitten vielä...
-
-Nuori mies pysähtyi.
-
--- Varsinkin kun sattuu sitten vielä mitä? huusi ukko.
-
--- En tiedä, sopiiko minun siitä puhua, sanoi Lauri Saksman, tuntuen
-epäröivän.
-
--- Suu puhtaaksi! huusi ukko silmät palavina. -- Kyllä minä, piru
-vieköön, kestän kuulla millaisia uutisia tahansa!
-
-Saatuaan näin tarmokkaaseen muotoon puetun luvan ilmaista tietonsa
-jatkoi Lauri Saksman:
-
--- Sehän siinä on vähän arveluttavaa, kun sitä teidän Maikkia on
-alkanut liehutella muuan näyttelijä...
-
--- Vai on jo näyttelijäkin mukana! huusi ukko.
-
--- On, semmoinen punatukkainen, vähän ontuva mies, jolla taitaa olla
-hyvin kirjavat elämänvaiheet.
-
--- Mutta ei siitä ole meidän Maikille vaaraa, sanoi ukko, ajatellen
-ensi kertaa eläissään jonkinlaisella tyytyväisyyden tunteella Maikin ja
-Kalle Kannaksen välistä suhdetta.
-
--- Tyttärenne näkyy kuitenkin hyvin usein olevan sen maankiertäjän
-seurassa, ja Kalle Kannas...
-
--- Kuka? kysyi ukko Grönberg uhkaavasti.
-
--- Kalle Kannas on sanonut, että hän pelkää pahinta. Eikö hän ole
-ollut salakihloissa teidän tyttärenne kanssa? kysyi Lauri Saksman
-häikäilemättömästi.
-
--- Ei! sanoi ukko Grönberg jyrkästi.
-
--- Vai niin, minulle hän kuitenkin kertoi olleensa, mutta arveli nyt,
-että asiat ovat pahalla kannalla, kun näyttelijä on heidän väliinsä
-tunkeutunut. Näyttelijät ne ovat sellaisia poikia petkuttamaan ja
-tekemään onnettomiksi nuoria, kokemattomia tyttöjä... Kalle Kannas
-olisi ollut niin kunnon mies ja kaikin puolin mallikelpoinen, mutta se
-näyttelijä on kaiken maailman heittiö... sillä kuuluu olevan melkein
-joka kaupungissa vaikka minkälaisia juttuja.
-
-Ukko Grönberg alkoi takoa, takoi aivan koneellisesti, huomaamatta
-ensinkään, että taottava putkenkappale oli pudonnut pajan lattialle.
-Lauri Saksman katseli jonkin aikaa seinällä riippuvia kiiltäviä
-läkkikannuja ja sanoi sitten:
-
--- Hyvästi!
-
-Grönberg keskeytti takomisen, katsahti silmät verestävinä nuoreen
-mieheen ja kysyi vähän vapisevalla äänellä:
-
--- Oletteko te itse nähnyt meidän Maikin sen näyttelijän seurassa?
-
--- Useita kertoja, sanoi Lauri Saksman.
-
--- Tiedättekö sen lurjuksen nimen?
-
--- Kyllä. Jassi Muttonen. Hyvästi!
-
--- Hyvästi, hyvästi, sanoi ukko, joka tuntui kymmenen vuotta
-vanhemmalta kuin Laurin pajaan tullessa.
-
-Lauri Saksman lähti.
-
-Ukko Grönberg istui pajassaan puolen tuntia liikahtamatta, lattiaan
-tuijottaen.
-
-Kerran vain hän avasi suunsa ja mutisi puoliääneen:
-
--- Vai semmoista siitä rupesi tulemaan...
-
-Lauri Saksman, joka ikkunan poskessa olevalta sohvaltaan näki kaiken,
-mitä kadulla tapahtui, ei ollut enää puoleen tuntiin huomannut
-näköpiirissään minkäänlaista liikettä.
-
-Olikin jo ilta. Kello oli puoli yhdeksän, ja kaikki kunnon
-kaupunkilaiset olivat riisuneet takin ja liivit yltään ja kengät
-jaloistaan sekä alkaneet odotella illallista. Mitäpä asiaa saattoi enää
-kenelläkään olla kadulle?
-
-Sitä enemmän olikin siis omansa kääntämään huomiota puoleensa ukko
-Grönberg, joka oli ilmestynyt rehtori Peranderin talon portille lakki
-uhmaavasti korviin asti painettuna, ja keskusteli siinä kiivaasti
-ainoan tyttärensä kanssa, joka seisoi tosin vain kolmen askeleen
-päässä hänestä, mutta kumminkin täysin turvallisena, sillä hän tiesi
-ehtivänsä paiskata portin lukkoon, jos isäukko yrittäisi äkillisellä
-hyökkäyksellä saada kadonneen lampaan haltuunsa.
-
--- Sinä, sinä...! sanoi vaskiseppä nyrkkiään heristäen. -- Sinä olet
-kaunis lapsi, sinä!
-
--- Kenen on syy, että minun täytyi lähteä kotoa pois? kysyi tytär.
-
--- Kenenkö?! hihkaisi vaskiseppä. -- Vielä häntä puhuu!
-
--- Älkää puhuko niin kovaan! pyysi tytär. -- Ihmiset kuulevat.
-
--- Kuulkoot, sanoi vaskiseppä, alentaen kuidenkin ääntään. --
-Sittenpähän saavat tietää, millainen tytär minulla on.
-
--- Niin, ja millainen isä minulla on, lisäsi tytär asian
-molemminpuoliseksi valaisemiseksi.
-
--- Etkö sinä muista, mitä huoneentaulussa sanotaan lapsille... "Olkaa
-kuuliaiset vanhemmillenne _kaikessa_", tiedusteli ukko.
-
--- Ja vanhemmille siinä sanotaan, että "te isät älkää yllyttäkö
-lapsianne vihaan", lisäsi tytär osoittaen siten olevansa tutustunut
-huoneentaulun muihinkin pykäliin.
-
--- "Vaan kasvattakaa heitä _kurituksessa_ ja herran nuhteessa!"
-täydensi ukko Grönberg kiireesti asianomaisen paikan.
-
--- Sinä et siis tule enää koskaan kotiin? kysyi vihdoin vaskiseppä
-niin tylyllä äänellä kuin osasi, peittääkseen levottomuuttaan ja
-mielenliikutustaan.
-
--- Se riippuu kokonaan teistä, isä, vastasi tytär.
-
--- Vai riippuu vielä minustakin jotain, huokasi vaskiseppä katkerasti.
--- Minusta taitaa riippua sekin, että sinä kuulut ruvenneen
-seurustelemaan kaikenlaisten retkujen ja maankiertäjien kanssa!
-huudahti hän sitten kuohahtaen.
-
--- Isä! varoitti tytär, jonka poskille äkkiä kohosi uhkaava punerrus.
-
--- Älä isättele! kiukutteli vaskiseppä. -- Sinä kuulut ruvenneen
-seurustelemaan muutaman vihoviimeisen näyttelijärentun kanssa... koko
-kaupunki siitä jo laulaa ja huutaa...
-
--- Minä en koskaan seurustele renttujen kanssa! sanoi tytär lujasti!
--- Te, isä, ette antaisi minun seurustella kenenkään kanssa. Oliko
-Kallekin renttu?
-
--- Se sinun punapäinen näyttelijäsi kuuluu olevan kaikenmaailman
-huijari ja petkuttaja, jatkoi vaskiseppä, vastaamatta kysymykseen. --
-Petturi ja viettelijä! Sinä saat vielä katkerasti katua...
-
--- Ohoo! sanoi tytär ylimielisesti. -- Mitä sitten?
-
--- Sittenpähän näet! huudahti ukko Grönberg. -- Mutta älä luulekaan,
-että minun oveni ovat sinulle avoinna, jos sinulle käy hullusti!
-
--- Taiteilija Muttonen on kunnon mies, sanoi tytär.
-
--- Vai niin! sanoi isäukko musertavan halveksivasti. -- Entäs Kalle
-Kannas, etkö sinä sitten ollut hänen kanssaan salakihloissa? Kylläpä
-sinä todellakin olet...
-
--- Kalle Kannas on Kalle Kannas ja taiteilija Muttonen on eri
-asia, selitti tytär vilkuillen tulipunaisena ympärilleen, olisiko
-läheisyydessä tämän yksityisluontoisen ajatustenvaihdon kuuntelijoita.
--- Enhän minä kuitenkaan olisi saanut Kallea! Kuka potki Kallen ovesta
-ulos? kysyi hän sitten.
-
--- Luuletko sinä, että minä annan tyttäreni mieluummin jollekin
-tuntemattomalle maailmanrannan kiertäjälle? kysyi vaskiseppä syvän
-harmin vallassa.
-
--- Kuka on sanonut, että minä olen aikonut mennä naimisiin hänen
-kanssaan? kysyi tytär vuorostaan.
-
--- Mitäs varten sinä sitten hänen kanssaan seuraa pidät? tiedusteli isä.
-
--- Muuten vain... lystin vuoksi, sanoi tytär peloittavan
-kevytmielisesti.
-
--- No jos joku olisi sanonut, että minä saan kuulla sinun suustasi
-semmoisia sanoja, niin enpä totisesti olisi uskonut! vakuutti ukko.
-
-Ja sitten hän ilmoitti tyttärelleen seuraavan hirvittävän tuomion:
-
--- Jos näen sinut kertaakaan sen lurjuksen kanssa, niin halkaisen hänen
-päänsä! Kahdeksi kappaleeksi!
-
-Tehtyään tämän ankaran päätöksen pyörähti vaskiseppä ympäri ja lähti
-tiehensä.
-
-
-
-
-XXII
-
-
-Kurosen makasiinirenki Jussi kulki kumarassa, katse maahan luotuna,
-eikä siis voinut vaatia, että hän olisi huomannut kirjailija Kauno
-Tuulosta.
-
-Ja koska nyt sitäpaitsi oli perjantai, joka on yleensä tunnettu
-onnettomuuksien päiväksi, niin tapahtui, että Jussi ja kirjailija Kauno
-Tuulonen törmäsivät yhteen puodin pihaporrasten ja makasiinin välillä.
-
-Syy oli tietysti kirjailijan, ja sen hänelle Jussi heti selittikin
-sanoin, jotka eivät olleet juuri valikoituja, mutta sitä suorempia.
-
-Ja mitäpä tekemistä olikaan kirjailijalla epätasaisen kivityksen
-peittämällä päivänpaahteisella makasiinipihalla?
-
-Miksi ei hän pysynyt sillä alueella, joka hänelle kuului
-ruohomattoineen, varjoisine puineen ja riippumattoineen?
-
-Miksi hän kuljeskeli silmät auki, mutta näkemättä mitään, korvat auki,
-mutta kuulematta mitään siitä, mitä hänen ympärillään tapahtui?
-
-Miksi hän käveli jauhosäkkiä kantavaa Jussia vasten, miksi hän
-ei huomannut, että neiti Leijanen meni aivan hänen ohitsensa
-näytelmäharjoitukseen näyttelijä Cangastuksen kanssa, joka oli tullut
-noutamaan Herrojen-Eevaa, miksi hän ei huomannut rakennusmestari
-Retusta, joka antoi hänelle portilta kiihkeitä viittauksia, jotka
-merkitsivät pientä olutkestitystä seurahuoneella, ja joka sitten, kun
-kirjailija ei vastannut hänen signaaleihinsa edes pään nyökkäyksellä,
-jatkoi matkaansa pettyneenä ja syvästi suuttuneena -- niin miksi?
-
-Niin monta kysymystä... ja kuitenkin voidaan niihin vastata kaikkiin
-yhdellä kertaa kolmella yksinkertaisella sanalla:
-
-Hän oli kosinut!
-
-Mikä odottamattoman nopea ratkaisu! Mikä merkillinen käänne!
-
-Mutta sellaista voi sattua, kun on kysymyksessä rakastunut ja
-sitäpaitsi mustasukkaisuuden vallassa oleva runoilija.
-
-Kuinka oli kaikki tapahtunut?
-
-Vaikeata olisi sitä ollut selittää herra Tuulosen itsensäkään. Se oli
-tapahtunut odottamatta kuin maanjäristys, ja kirjailijan koko olemus
-oli vielä aivan sekaisin.
-
-Neiti Kuronen oli ollut kotona koko aamupäivän ja tehnyt käsitöitä.
-Kirjailija oli lukenut hänelle. Vähän aikaa. Sitten he olivat
-keskustelleet ties mistä. Ainakin rakkaudesta. Veri nousi vähitellen
-kirjailijalle päähän. Miksi neiti Kuronen hymyili niin kummallisesti,
-kun kirjailija kysyi, tiesikö hän, mitä rakkaus on? Miksi hän äkkiä
-punastui, kun herra Tuulonen suoraan ja kiihkeästi kysyi, oliko hän
-koskaan ollut rakastunut?
-
-Ja silloin oli maailma kierahtanut muutamia kertoja ympäri
-kirjailijamme silmissä, ja kun hän vihdoin alkoi tointua, huomasi
-hän olevansa polvillaan neiti Anni Kurosen pienten, ruskeakenkäisten
-jalkain juuressa, ja hänellä oli jonkinlainen hämärä käsitys siitä,
-että hän nähtävästi oli tunnustanut rakkautensa neiti Kuroselle.
-Mitä kaikkea hän oli neiti Kuroselle sanonut, siitä ei hänellä ollut
-aavistustakaan, mutta varmaankin oli se ollut varsin vaikuttavaa, sillä
-neiti oli kuin puulla päähän lyöty.
-
-Herra Tuulonen oli vihdoin noussut ylös ja lausunut julki kiihkeän
-vakaumuksensa, että neiti Kuronen kutsuu nyt varmaankin paikalle isänsä
-ja Kalle Kannaksen ja renki-Jussin heittämään hänet ulos, ja neiti
-Kurosella oli täysi työ saada kosijansa uskomaan, ettei se suinkaan
-ollut hänen aikomuksensa. Neiti Kuronen oli sitäpaitsi luvannut antaa
-vastauksensa sunnuntaina, ja poistunut sitten omaan huoneeseensa.
-
-Herra Tuulosella oli siis todellakin toiveita, mutta siitä huolimatta
-hän oli kuin kiirastulessa. Kaksi päivää vielä!
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kolme tuntia myöhemmin tuli rehtori Perander kotiin matkaltaan.
-
-Koska hän tuli kotiin ainakin puoli viikkoa aikaisemmin kuin oli
-odotettu, niin tapasi hän tyttärensä ja varatuomari Sakkamaan istumassa
-neulomapöydän ääressä mitä tuttavallisimmassa seurustelussa. Tytär
-huudahti hämmästyneenä ja iloissaan, varatuomari oli kuin koulupoika,
-jonka naapuri on yllättänyt hedelmäpuutarhastaan, ja rehtori Peranderin
-otsa meni pilveen -- ilmiö, joka ei jäänyt huomaamatta kummaltakaan
-nuorelta.
-
-Tervehdittyään lyhyesti ja verraten kylmästi sekä ainoata tytärtään
-että varatuomaria, meni rehtori sisään matkalaukkuineen. Ja
-vaihdettuaan paljon merkitsevän silmäyksen vieraansa kanssa juoksi
-neiti Perander isänsä perässä.
-
-Kymmenen minuutin kuluttua tuli Peranderille myöskin neiti Kuronen,
-toista tuntia myöhästyneenä ja hajamielisen näköisenä. Varatuomari ei
-kuitenkaan ennättänyt tehdä hänelle mitään kysymystä, sillä samassa
-tuli rehtori tyttärineen ulos. Rehtorin otsalta oli pilvi kadonnut,
-hän meni iloisena puristamaan neiti Kurosen kättä, ja yksin tein hän
-kätteli uudelleen myöskin tuomarismiestä ja lausui hänet, ensi kerran
-elämässään, sydämellisesti tervetulleeksi.
-
-Mitä sitten lieneekään tytär isälleen kertonut!
-
-       *       *       *       *       *
-
-Rakennusmestari Illikaisen talossa oli kova touhu.
-
-Näytelmäharjoituksia pidettiin niin kiinteästi, ettei parturi Jönsson
-ehtinyt edes puoleksi tunniksi pistäytyä seurahuoneelle, vaikka päätä
-tuntui kivistävän. Hän oli oppinut osastaan suunnilleen neljännen osan
-ja vannoi osaavansa koko osansa sunnuntaina kuin katekismuksen.
-
--- Paremmin, paljon paremmin kuin katekismus on se teidän osattava!
-huusi Jassi Muttonen, heittäen mehuvettä ja leivoksia pöydälle tuovaan
-sisäkköön palavan katseen. -- Kuinka kuuluu ensimmäinen käsky?
-
--- Sinun pitää... sinun pitää..., muisteli parturi, mutta kaikista
-ponnistuksistaan huolimatta ei hän voinut vastata punatukkaisen
-esittämään teologiseen kysymykseen.
-
--- Niin, siinä sen nyt näette! Paljon paremmin kuin katekismuksenne on
-teidän osattava osanne!
-
-Mutta Jooseppia lukuunottamatta alkoi näytteleminen jo sujua koko
-lailla. Illikainen osasi jo ulkoa melkein kaikkien osat, ja sohvallaan
-istuen hän auttoi ulkomuististaan pöydän alla istuvaa poikaansa
-kuiskaajan tehtävissä.
-
--- Kuinkahan se meneekään ylihuomenna, kun nyt jo menee näin hyvin!
-huomautti hän vaimolleen, ja vaimo vastasi:
-
--- Jaa-ah!
-
--- Taiteilija Muttonen olisi hyvä ja tulisi vähän ulos, sanoi sisäkkö
-herra Muttoselle.
-
--- Kuka rohkenee häiritä minua työssäni? huudahti näyttelijä.
-
--- Vaskiseppä Grönbergillä olisi asiaa herra Muttoselle, sanoi sisäkkö.
-
--- Vaskiseppä Grönbergillä! huusi herra Muttonen ja vilkaisi taakseen,
-nähdäkseen, oliko ikkuna auki.
-
--- Missä hän on? Eteisessäkö? kysyi punatukkainen tuttavamme
-varovaisesti.
-
--- Ei, pihalla, sanoi sisäkkö.
-
--- Minä menen, ilmoitti näyttelijä. -- Herrasväki suo anteeksi eikä
-anna häiritä itseään.
-
-Toiset, jotka eivät aavistaneet, mistä oli kysymys, jatkoivat rauhassa
-harjoitusta, ja Illikainen kunnostautui suurenmoisesti, edustaessaan
-sohvaltaan väliaikaisesti kraatarimestari Eenokkia ja puhjeten ukkosen
-kaltaiseen naurunpurkaukseen, joka kerran kun oli saanut vuorosanansa
-sanotuksi.
-
-Mutta näyttelijä Muttonen nilkutti portaille ja näki portaiden
-alapäässä pienen, piikkipartaisen ja terävänenäisen ukon, joka kysyi
-häneltä:
-
--- Vai niin, tekö se olette se näyttelijä Muttonen?
-
--- Minä olen näyttelijä ja rahastonhoitaja Jassi Muttonen, sanoi
-punatukkainen ylevästi. -- Kenen kanssa minulla on kunnia puhua?
-
--- Herra kuuluu alkaneen hieroutua minun tyttäreni tuttavuuteen! sanoi
-vaskiseppä uhkaavasti.
-
--- Enhän minä tiedä, kuka teidän tyttärenne on, vastasi näyttelijä
-lempeästi. -- Minulla on paljon tyttötuttavuuksia, lisäsi hän sitten
-selitykseksi.
-
--- Kyllä te tiedätte, kuka minun tyttäreni on! ärjäisi ukko. -- Se on
-Maikki Grönberg, jos sekin vielä täytyy teille sanoa!
-
--- Ahaa! neiti Grönberg! huudahti punatukkainen ihastuneena. --
-Erittäin hupainen ja miellyttävä neiti! Ja te olette hänen isänsä!
-Onnittelen teitä! Sanomattoman hauskaa tutustua! Todellakin,
-sanomattoman hauskaa tutustua!
-
--- Minä en onnittele teitä, jos saan niskanne kouriini! huusi ukko
-Grönberg. -- Minä väännän sen nurin! ilmoitti hän sitten raivostuneena.
-
--- Siinä tapauksessa toivoisin, ettei niskaparkani koskaan joutuisi
-kouriinne! huokasi herra Muttonen. -- Millä olen pahoittanut teidän
-mielenne?
-
--- Minä kiellän teitä seurustelemasta tyttäreni kanssa! sanoi ukko
-Grönberg.
-
--- Ei, älkää kieltäkö? rukoili herra Muttonen. -- Hän on rakastettavin
-ihminen...
-
--- Kiellän! huusi vaskiseppä.
-
--- Oi, kuinka surullista! sanoi Jassi Muttonen, ottaen taskustaan
-kirjavan nenäliinan ja pyyhkien sillä silmiään. -- Juuri, kun minä olin
-niin onnellinen, tuli tämä isku! "Onnen majat ovat kaikki mustaksi
-maalatut murheella..."
-
--- Lupaatteko olla koskaan enää menemättä tyttäreni seuraan? kysyi
-ankara isä.
-
-Illikaisen nuoremmat lapset olivat ryhmittyneet keskustelevien lähelle
-ja kuuntelivat suut auki ja silmät pyöreinä. Illikaisen palvelijattaret
-olivat avanneet keittiön ikkunan toisenkin puoliskon, kuullakseen
-paremmin.
-
--- Jospa tietäisitte, kuinka mielelläni antaisin sellaisen lupauksen!
-sanoi näyttelijä, nenäliina silmillä. -- Mutta ihminen on niin heikko...
-
--- Vastatkaakin sitten itse seurauksista! sanoi ukko Grönberg. --
-Tulkaapas tänne minun luokseni, niin saatte nähdä!
-
--- Voi, en uskalla tulla teidän luoksenne! vaikeroi herra Muttonen.
--- Te olette tällä hetkellä hieman kiihtynyt, herra Grönberg. Minä
-uskallan paljon helpommin lähestyä teidän tytärtänne kuin teitä
-itseänne...
-
-Ukko Grönberg kumartui maahan, sai käteensä nyrkinkokoisen kiven
-ja paiskasi sen kohti näyttelijää. Tämä ennätti kuitenkin vetäytyä
-eteiseen, ja kivi jyskähti eteisen ovea vasten.
-
-Vaskiseppä lähti kiireesti pois Illikaisen pihasta.
-
-
-
-
-XXIII
-
-
-Oli tullut lauantaiaamu.
-
-Siitä hetkestä saakka, jolloin maisteri Wahl oli sulkenut eteisensä
-oven, päästyään eroon Lauri Saksmanista, ei hän ollut näyttäytynyt
-asuntonsa ulkopuolella, ja jos joku pahaa-aavistamaton kaupunkilainen
-olisi silloin yrittänyt tulla hänen luokseen, olisi siitä varmaankin
-koitunut hänelle mitä valitettavimmat seuraukset.
-
-Sillä ukko Wahl oli, luettuaan sen kirjeen, jonka neiti Anna Kristina
-Svebelius oli kirjoittanut Lauri Saksmanille, pois suunniltaan, ja
-yksinpä hänen vanhanpuoleinen taloudenhoitajattarensa Miinakin, joka
-muuten hallitsi maisteria melkein rajattomalla vallalla, liikkui nyt
-henkeänsä peläten tässä vihan ja vimman majassa.
-
--- Mite hen teke minun huoneessani! Ulos! huusi maisteri aina, kun
-Miina pisti päänsä ovesta sisään pyytääkseen isäntäänsä ruualle.
-
-Tänä aamuna kuuli maisteri sattumalta avoinna olevien ovien läpi
-keittiöstä Kähköskän karhean äänen. Kähköskä oli nimittäin tullut
-myymään maisterin taloudenhoitajattarelle kananmunia, jotka Kähköskän
-velivainajan leski oli lähettänyt kaupunkiin myytäväksi Mainingin
-koneenkäyttäjän mukana.
-
--- No huomennahan ne kuulutaan ensi kerran kuulutettavan se kauppias
-Jaakkola ja Pastorinniemen ryökkynä, kertoi Kähköskä.
-
--- Hss! sanoi Miina.
-
-Mutta maisteri oli jo kuullut tarpeeksi.
-
-Hän tajusi nyt menettäneensä lopullisesti taistelun, mutta hän päätti
-kuitenkin mennä sanomaan neiti Anna Kristina Svebeliukselle suorat
-sanat, sellaiset sanat, jollaisia tämä petollinen liittolainen ei ole
-vielä elämänpäivinään kuullut!
-
-Maisteri pisti päähänsä mustan, leveälierisen huopahattunsa, heitti
-sinertävän viitan hartioilleen ja lähti ulos niin että ovet paukkuivat.
-
--- Hyvä isä, mihin se maisteri nyt lähti? hurisi Miina keittiön
-ikkunasta. -- Kahvi on juuri valmis!
-
-Maisteri ei ollut kuulevinaankaan, vaan jatkoi kiivaasti matkaansa.
-
--- Mitähän kamalaa sillä taas on mielessä! huokasi Miina, joka
-varsinkin viime aikoina oli elänyt alituisessa pelossa ja vavistuksessa.
-
-Mutta neidit Anna Kristina ja Mathilda Fredrika eivät olleet kotona.
-
-Kauppias Jaakkola oli kutsunut heidät sovintojuhlaan Pastorinniemeen,
-ja lyhyen neuvottelun jälkeen olivat kaksoiset päättäneet tarttua
-tarjottuun sovinnonkämmeneen ja lähteneet nuorimman sisarensa
-virallisiin kihlajaisiin täydessä juhlapuvussa.
-
-Matti Luontoa ei ollut näkynyt heidän asuntonsa edustalla sen hetken
-perästä, jolloin punaposkinen sisäkkö oli palannut takaisin Saksmanin
-keittiöstä.
-
-Maisteri Wahl oli aivan hengästynyt perille päästessään ja soitti
-ovikelloa niin että koko talo helisi.
-
-Mainittu punaposkinen sisäkkö tuli avaamaan ja sanoi, etteivät neidit
-ole kotona.
-
--- Misse he ovat? kysyi maisteri kiukkuisesti.
-
--- Pastorinniemessä, vastasi sisäkkö.
-
--- Mite, Pastorinniemesse! huusi maisteri.
-
--- Niin, Pastorinniemessä, vakuutti tyttö. -- Mutta jos maisterilla on
-jotain sellaista asiaa, jonka minä voin toimittaa...
-
--- Et sine voi toimittaa miteen! huusi maisteri, niin että tytön polvet
-notkahtivat. -- Mine menen sinne itse, mine saan sielle kunnian treffa
-koko konkkaronkka samalla kerta!
-
-Ja jättäen ällistyneen sisäkön avossa suin seisomaan eteiseen lähti
-maisteri juoksujalkaa tiehensä.
-
-Kun maisteri tiesi, ettei hänen ollut helppo päästä Pastorinniemeen
-maan puolelta, päätti hän tehdä hyökkäyksensä vesitse. Hän kiiruhti
-siis venerantaan.
-
-Muttoskan Petteri ja hänen vanhempi veljensä Iisakki olivat juuri
-lähdössä ongelle.
-
--- Lehdettekö soutamaan minut Pastorinniemeen? kysyi maisteri Iisakilta.
-
-Iisakki katsoi epäröiden veljeensä.
-
--- Mine maksan teille markan! lupasi maisteri.
-
--- Noh! riemastuivat pojat, jotka eivät olisi voineet enemmän ihastua,
-jos maisteri olisi pistänyt kymmenmarkkasen kummankin kouraan.
-
--- Eikö se vuoda teiden vene? kysyi maisteri, joka pelkäsi kovasti
-vettä ja jalkojensa kastumista.
-
--- Ei tämä paljon vuoda, sanoi Iisakki. -- Ja Petteri saa heittää
-äyskärillä pois sen, minkä vuotaa.
-
-Maisteri astui venheen perään ja tarttui melaan. Iisakki ja Petteri
-istuutuivat soutamaan.
-
-Poikien venhe vuoti tietysti hirvittävästi, kuten poikien venheet aina
-tekevät.
-
--- Petteri, heite pois vette! huusi maisteri. -- Ja sine toinen poika
-souda yksin!
-
-Petteri sai nyt kökötellä koko matkan venheen keskellä pitäen sitä niin
-kuivana kuin mahdollista, Iisakki souti kuin mies ja maisteri piti
-perää kuin itse Kristoffer Kolumbus.
-
-Pastorinniemessä oli mieliala parhaimmillaan. Saapuvilla olivat
-vain lähimmät omaiset ja parhaimmat ystävät. Jaakkola oli tehnyt
-täydellisen sovinnon morsiamensa sisarien kanssa ja säteili ilosta.
-Samppanjapullojen korkit paukahtelivat.
-
-Silloin kuului laiturilta päin kimeätä kiljuntaa:
-
--- Auttakaa! Tulkaa apuun! Maisteri hukkuu.
-
-Maisteri Wahl oli, yrittäessään kömpiä venheestä laiturille, pudonnut
-venheen äkkiä kallistuessa veteen. Iisakki sai onneksi hänen
-kauluksestaan kiinni ja kannatti häntä vedenpinnalla, ja Petteri huusi
-apua minkä kurkusta lähti.
-
-Jaakkola lähti juoksemaan rannalle, ja hänen perässään juoksi pihalla
-ollut renki-Pekka sekä koko talon väki, lukuunottamatta Fanny-neitiä,
-joka kuultuaan sanan "maisteri" alkoi vapista eikä liikahtanut
-paikaltaan.
-
-Kauppias Jaakkola ja Pekka nostivat vettävaluvan maisterin heti
-rannalle.
-
--- Vieke minut siseen! huusi maisteri! -- Mine kuolen!
-
--- Ei, ei sisään! huudahti Anna Kristina. -- Lähettäkää hänet kotiinsa!
-
--- Mine en lehde pois temmöisene! huusi maisteri.
-
--- Tänne peitteitä tai mitä tahansa, huusi Jaakkola.
-
-Tuotiin kiireesti pari huopapeitettä, joihin Jaakkola kääri
-sätkyttelevän ukon.
-
-Kauppias Jaakkolan oli kyydinnyt Pastorinniemeen ajuri Jehkonen
-ja Svebeliuksen neidit ajuri Tiihonen, ja olivat heidän hevosensa
-portinpielessä, ajurien istuessa keittiössä saamassa osansa
-kestityksestä.
-
--- Jehkonen! huusi Jaakkola. -- Olkaa hyvä ja kyyditkää maisteri Wahl
-heti kotiinsa ja tulkaa sitten takaisin minua odottamaan!
-
--- Ei! Mine en lehde nein! kirkui maisteri. -- Vekivaltaa!
-
--- Pekan täytyy lähteä viemään häntä, sanoi Anna Kristina.
-
-Renki-Pekka oli sillä välin juossut vaunuvajaan ja tuonut sieltä suuren
-hevosloimen, jonka hän vielä kääri maisterin ympärille, niin ettei
-ukosta näkynyt mitään muuta kuin kiukkuiset kasvot.
-
-Jaakkolan määräyksestä tarttui Pekka maisteriin kainaloiden alta ja
-Jehkonen jaloista. Maisteri koetti potkia, mutta peitteet ja loimet
-ehkäisivät tämän yrityksen. Sitä enemmän osoitti ukko niin ollen
-mieltään huutamalla ja kirkumalla.
-
-Maisteri Wahl kannettiin rattaille, ja renki-Pekka istutti tämän
-metelöivän käärön viereensä. Jehkonen nousi kuskipukille, ja kuorma
-lähti liikkeelle.
-
-Mutta rattaiden perässä juoksivat itkukurkussa Muttoskan Iisakki ja
-Petteri, huutaen:
-
--- Maisteri, maisteri, entäs se markka!
-
--- Pojat hoi! huusi Jaakkola. -- Tulkaa takaisin.
-
-Pojat kääntyivät takaisin vedet silmissä.
-
--- Tässä on teille markka kummallekin! sanoi Jaakkola, pistäen
-molempien soutumiesten jokseenkin likaisiin kouriin kiiltävän
-hopearahan ja saavuttaen tällä suurenmoisella anteliaisuudellaan
-Muttoskan poikien ihailun ja rajattoman kiitollisuuden.
-
--- Ja menkää nyt keittiöön, niin saatte siellä ehkä vehnäskahvit, sanoi
-Jaakkola, joka tänä päivänä tahtoi kykynsä mukaan tehdä onnellisiksi
-kaikki ihmiset, ja joka tässä jalomielisessä tarkoituksessaan onnistui
-ainakin Muttoskan poikiin nähden täydellisesti.
-
-Pastorinniemen renki-Pekalla ei ollut koskaan ollut niin vastahakoista
-vierustoveria kuin tällä kertaa. Eikä ajuri Jehkosella koskaan niin
-kiittämätöntä kyydittävää, Kähköskäkin huomioon otettuna.
-
-Ukko Wahlin, vaikkakin hän oli ilmoittanut kuolemansa olevan lähellä,
-onnistui kuitenkin saada sanotuksi sekä Pekasta että Jehkosesta
-koko joukko sellaisia asioita, että nämä rehelliset ja ilkeyksien
-laskettelemisessa sellaisen taiturin kuin ukko Wahlin kanssa jo
-etukäteen häviölle tuomitut miehet istuivat korvat punaisina ja
-koettivat ajaa vastaantulevien ohi niin nopeasti kuin suinkin.
-Ehdottipa Jehkonen jo kerran Pekalle, että he pysähdyttäisivät hevosen
-ja antaisivat maisterille vakavan ja hyvin ansaitun selkäsaunan tai
-heittäisivät tuon hävyttömän käärön tien viereen, katajapensaisiin,
-mutta vaikka kiusaus olikin suuri, hylkäsi Pekka kuitenkin nämä
-molemmat hänen harkittavakseen alistetut esitykset.
-
-Kaupunkiin tultuaan katsoi maisteri parhaaksi pitää suunsa kiinni,
-vaikka hänellä kaikesta päättäen olisikin vielä ollut yhtä ja toista
-sydämellään. Hänen vaikenemisestaan huolimatta herätti kulkue, johon
-oli liittynyt puolenkymmentä paljasjalkaista, rattaiden perässä
-juoksevaa hihkuvaa poikaa, siksi suurta huomiota, että sekä ajuri
-että Pekka tunsivat olonsa jossain määrin noloksi ja olivat hyvin
-tyytyväiset, kun matka vihdoin päättyi maisteri Wahlin talon portille.
-
-Kyytimiehet veivät kyydittävänsä sisään samalla tavoin kuin olivat
-hänet rattaillekin tuoneet, nimittäin kantaen. Maisterin uskollinen
-Miina, joka oli ikkunasta nähnyt maisterin tulon ja luullut jonkin
-surullisen onnettomuuden kohdanneen tuittupäistä isäntäänsä, juoksi
-vastaan siunaten ja parkuen, mutta kyytimiehet jättivät maisterin hänen
-huostaansa minkäänlaisitta selityksittä ja lähtivät kiireesti ajamaan
-takaisin Pastorinniemeen.
-
-Itkevä ja päivittelevä Miina riisui maisterin yltä läpimärät vaatteet
-ja puki hänelle kuivaa ylle kuin pienelle lapselle, saaden tällöin
-maisterin kiukunpurkauksista sen käsityksen, että joku ilkeä ja
-vaarallinen vihamies oli yrittänyt hukuttaa maisterin, vaikkei tuo
-katala aikomus ollutkaan onnistunut.
-
-Miinan tarkoituksena oli pakottaa maisteri pysymään vuoteessaan
-ainakin kolme vuorokautta, mutta tuskin oli ukko saanut ylleen kuivat
-liinavaatteet ja lasin konjakkia, kun hän jo, välittämättä vähääkään
-Miinan ankarista vastalauseista, nousi, pukeutui täyteen asuunsa
-ja ilmaisi järkähtämättömän päätöksensä olevan lähteä takaisin
-Pastorinniemeen antamaan kauppias Jaakkolalle tukevan korvapuustin,
-mahdollisesti kaksikin.
-
-Turhaan rukoili pelästynyt Miina maisteria luopumaan tuosta
-päätöksestään. Maisteri ei, kuten jo olemme useita kertoja tulleet
-näkemään, ollut niitä miehiä, jotka niin vain antavat järkähdyttää
-päätöksiään. Hän painoi päähänsä hatun, joka oli vielä leveälierisempi
-kuin se, joka riippui kuivamassa keittiössä, ja ryntäsi ulos.
-
--- Maisteri, maisteri kulta! rukoili Miina, juosten isäntänsä perässä.
--- Älkää menkö, hyvä maisteri! Voi hyvä isä kuitenkin, mihin pitää
-ihmisen joutua!
-
-Portilla tarttui Miina maisterin takinliepeeseen kiinni, mutta maisteri
-tempaisi itsensä vihaisesti irti ja huusi:
-
--- Menke hiiteen! Mine olen isente talossa! Menke pois, taikka mine
-potkin teidet pellolle!
-
-Maisteri meni menojaan, huolimatta mistään.
-
-Lauri Saksman ja luonnonihminen, jotka olivat istuneet syvämietteisessä
-keskustelussa ikkunan ääressä ja nähneet sekä maisterin kotiintuomisen
-että hänen uuden lähtönsä, menivät kadulle, ja Lauri Saksman kysyi
-Miinalta, mistä oli kysymys.
-
--- Voi voi, hyvä herra Saksman, itki eukko. -- Juuri äsken oli
-hukuttamaisillaan itsensä, ja nyt se onneton lähti Pastorinniemeen
-lyömään kauppias Jaakkolaa korvalle.
-
-Lauri Saksman koetti udella Miinalta, mitä maisterille oli tapahtunut,
-mutta kun ei eukko tiennyt oikeastaan mitään, niin piti hän lyhyen
-sotaneuvottelun luonnonihmisen kanssa.
-
--- Taitaa olla parasta, että sinä puutut vielä kerran asioihin, sanoi
-hän lopuksi Matti Luonnolle. -- Ja peloittele nyt kerta kaikkiaan pois
-pahanhengen juonet ukko Wahlin nahasta. Heittäydy hulluksi, sillä
-hulluja se pelkää enemmän kuin mitään muuta maailmassa.
-
-Luonnonihminen heitti kontin selkäänsä, otti sauvan käteensä ja lähti
-pitkin askelin kävelemään samaan suuntaan, mihin maisteri Wahl oli
-lähtenyt.
-
-Portille kokoontuivat hänen lähtöään katsomaan kohmeloiset
-käräjäkirjurit, pihanperällä asuvat akat, kuten Kähköskä ja Sikasen
-akka lapsineen, sekä jarrumiehen leski.
-
-Kaikki tahtoivat tietää, mistä oli kysymys, mutta Lauri Saksman palasi
-mitään vastaamatta sisään.
-
--- Siinä se on herra! sanoi jarrumiehen leski toisille akoille. -- Ei
-näet kannata edes vastata köyhän kysymykseen! Mutta eivätkö nuo alenne
-taas nokat Saksmanin joukolta, kun kuuluu jo rehtorikin tulleen kotiin!
-
-
-
-
-XXIV
-
-
-Samaan aikaan istui ukko Grönberg myymälänsä vieressä olevassa
-kamarissa jakkaralla, toinen jalka paljaana, käärien siihen valkeata
-riepua, sillä kenkä oli hiertänyt nahkan rikki.
-
-Hänen vaimonsa ruokki röhkivää porsasta pihalla. Kärpäset surisivat
-ikkunoissa. Muuten oli hiljaista.
-
-Silloin kuuli vaskiseppä kadulta tuttua ääntä, ja kohottaessaan päätään
-näki pahoille teille suistumassa olevan tyttärensä Maikin kulkevan
-toisella puolen katua kirotun punatukkaisen, ontuvan näyttelijän
-rinnalla, vilkkaasti ja iloisesti keskustellen.
-
-Ukko Grönberg tarvitsi tointuakseen noin kaksi sekuntia.
-
-Mutta sittenpä hän olikin valmis toimimaan.
-
-Tällä kertaa ei punatukkainen tulisi välttämään kohtaloaan.
-
-Vihan sokeassa vimmassa tempaisi ukko Grönberg aseekseen ensimmäisen
-esineen, jonka sattui käteensä saamaan. Se oli hänen vaimonsa pitkä,
-vaaleanharmaa sukka, jota hänen vaimonsa oli ollut parsimassa,
-ennenkuin uikuttava porsas ilmaisi nälkänsä, ja jonka vaimo silloin oli
-jättänyt sängyn päälle.
-
-Tämä sukka kädessään, toinen jalka paljaana ja toisessa jalassa kenkä,
-syöksyi sotainen vaskiseppä myymäläänsä, hyppäsi yli tiskin ja juoksi
-kadulle.
-
--- Nyt tulee isä, nyt pakoon! huudahti Maikki Grönberg saattajalleen.
-
-Vasta kadulle tullessaan huomasi ukko Grönberg, millainen ase hänellä
-oli kädessään. Mutta hän kumartui alas, otti maasta puolen kilon
-painoisen kiven ja pudotti sen sukanvarren suusta sisään, jolloin
-kivi solahti sukan kärkeen. Nyt oli ukko Grönbergillä käytettävänään
-peloittava nuija, eikä ollut olemassa minkäänlaista syytä otaksua,
-ettei hän sitä myöskin tulisi käyttämään heti kun tilaisuus siihen
-tarjoutuisi.
-
-Maikki Grönberg edellä ja ontuva näyttelijä perässä juoksivat
-vaskisepän hirmuisen vihan uhrilampaat lihakauppias Lehtolan talon
-portista sisään. Maikki juoksi Lehtolan keittiöön, mutta vainottu
-näyttelijä oikaisi pihan poikki palokujaan, repien lankkuaidan yli
-kavutessaan vasemman housunlahkeensa halki, ylhäältä alas asti.
-
-Maikki Grönberg oli luullut, että isänsä, nähtyään näyttelijän päässeen
-pakoon, luopuisi takaa-ajostaan ja palaisi takaisin, mutta näkikin nyt
-kauhukseen, ettei ukolla ollut mitään sellaisia aikeita.
-
-Ukko Grönberg kapusi nimittäin hänkin lankkuaidan yli ja katosi
-palokujaan.
-
-Herra Jassi Muttonen oli tähän saakka pitänyt juttua hupaisena pilana,
-joka antoi hänen seikkailunhaluiselle ja toimeliaalle hengelleen
-mieluista vaihtelua kaupunkimme arkielämän yksitoikkoisuudessa, mutta
-valittaessaan juuri palokujassa ruskeiden housujensa surullista
-kohtaloa hän näki ukko Grönbergin peloittavien kasvojen kohoavan
-yli lankkuaidan reunan, ja asia alkoi nyt esiintyä näyttelijällemme
-melkoista vakavammassa valossa kuin tähän saakka.
-
-Palokujan toisella puolen oleva tontti kuului työväenyhdistyksen
-talolle. Lankkuaidassa oli kyllä portti, mutta sen eteen oli siirretty
-rikkatynnyri, niin ettei porttia saanut auki.
-
-Koska aikaa ei ollut menetettävissä, kiipesi herra Muttonen tynnyrin
-reunalle ja pääsi siitä lankkuaidan harjalle, mistä pudottautui
-työväenyhdistyksen pihaan.
-
-Näyttelijän pysähtyessä palokujassa surkuttelemaan housujaan oli ukko
-Grönberg, jota eivät liiat lihat painaneet, päässyt melkein hänen
-kintereilleen. Ontuva näyttelijä ei sitäpaitsi ollut läheskään niin
-hyvä juoksija kuin ukko Grönberg. Kaksi tai kolme sekuntia myöhemmin
-kuin näyttelijä oli hypännyt pihaan oli myöskin ukko Grönberg aidan
-harjalla ja hyppäsi alas niin että maa tömähti.
-
-Tässä suuressa hädässä -- sillä nyt oli hätä käsissä! -- huomasi
-näyttelijä polkupyörän pihaporrasten vieressä, hyppäsi pyörälle ja ajoi
-ulos kadulle.
-
-Se oli Riku Nikin polkupyörä.
-
-Mutta sen vieressä oli myöskin Topi Pösösen polkupyörä, ja kun
-vaskiseppäkin oli perehtynyt polkupyöräilemisen jaloon ja hyödylliseen
-taitoon, niin hyppäsi hän tietysti tälle toiselle pyörälle ja ajoi
-näyttelijän perässä.
-
-Riku Nikki ja Topi Pösönen sommittelivat juuri kaikessa rauhassa
-ammattiosaston viime kuukausikokouksen pöytäkirjaa, kun Topi Pösönen
-sattui katsomaan ulos ikkunasta, juoksi sitten pihanpuolella olevaan
-ikkunaan, näki polkupyörät kadonneiksi ja huusi:
-
--- No voi sun halvattu kuitenkin, kun varastivat pyörät ihan nenän alta!
-
-Riku Nikki kaatoi kiireessään mustepullon, jolloin sen sisällys
-muodosti pöydällä oleville papereille Mustanmeren kartan, ja
-ammattiosaston molemmat toimihenkilöt juoksivat kadulle, huutaen täyttä
-kurkkua:
-
--- Ottakaa rosvot kiinni!
-
-Ketä varkaat olivat, siitä eivät he ehtineet selkoa saada,
-pitkäkyntiset kun näet ajoivat aika vauhtia jo pitkän matkan päässä.
-Hyvin epäilyttävän ja lurjusmaisen näköisiltä he kuitenkin näyttivät.
-
-Herra Jassi Muttonen ajoi edellä hurjaa vauhtia, tuskanhiki otsallaan.
-
-Hänen perässään polki, vihasta puhkuen, ukko Grönberg, toinen jalka
-paljaana ja varpaiden ympärillä valkoinen riepu.
-
-Kaukana heidän perässään juoksivat avopäin Topi pösönen ja Riku Nikki,
-huutaen:
-
--- Apua! Ottakaa kiinni rosvot! Ottakaa kiinni pyörävarkaat!
-
-Säikähtyneet ihmiset pistivät päänsä ulos ikkunasta ja huusivat:
-
--- Poliisi!
-
-Toiset taas riensivät kadulle ja lähtivät juoksemaan Riku Nikin ja Topi
-Pösösen perässä.
-
-Herra Jassi Muttonen kuuli takanaan huutoa, melua ja kiljuntaa, mutta
-kun hän käänsi päätään, hän näki vain vaskisepän piikkiparran ja
-vihasta vääristyneet kasvot sekä polkupyörän ohjaustangolla riippuvan
-pitkän naistensukan, johon hän itse oli nähnyt Grönbergin pistävän
-aikamoisen kiven.
-
-Ja herra Muttonen koetti parantaa vauhtia.
-
-Ajuri Jehkonen oli juuri tulossa kauppias Jaakkolan talolta, jonne hän
-oli kyydinnyt kauppiaan Pastorinniemestä, kun häntä vastaan tulivat
-ensin polkupyöräilijät, sitten Topi Pösönen ja Riku Nikki.
-
--- Käännä ympäri ja ala ajaa perässä! huusivat viimemainitut, hypäten
-rattaille. -- Ne varastivat meidän polkupyörämme! Anna hevosesi lentää
-minkä käpälistä pääsee! Kaksinkertainen vauhti ja kaksinkertainen maksu!
-
-Jehkonen käänsi hevosensa ja lähti laskettelemaan kaikkein parasta
-vauhtiaan, mutta siitä huolimatta huusivat takaa-ajajat hänelle vähän
-väliä:
-
--- Aja paremmin! Aja kuin tulipalossa!
-
--- Minä ajan jo paremminkin kuin tulipalossa, huomautti Jehkonen
-totuudenmukaisesti ja läiskäytti taas piiskalla hevostaan.
-
--- Ottakaa kiinni! Ottakaa kiinni varkaat! hihkaisivat kyydittävät taas.
-
-Vauhti oli hurja. Ja takana kohosi taivaalle mahtava tomupilvi. Siellä
-juoksi kymmeniä ihmisiä, huutaen:
-
--- Poliisi, poliisi! Ottakaa rosvot kiinni!
-
-
-
-
-XXV
-
-
-Luonnonihminen oli ensin kävellyt, mutta sitten alkoi hän pelätä, että
-maisteri Wahl ehtisi Pastorinniemeen, ennenkuin hän saisi ukon kiinni.
-
-Matti Luonto kiristi silloin suolivyötään, kohautti selässään olevaa
-konttia ja lähti juoksemaan.
-
--- Hau-uh, huh, vuh! alkoi silloin kuulua muutamilta porteilta.
-
--- Hiuk-viuk-viuk! kuului toisilta porteilta.
-
-Kaikenlaisia koiria, suuria ja pieniä, pitkähäntäisiä ja aivan
-hännättömiäkin alkoi juosta luonnonihmisen perässä. Koirat eivät
-vielä koskaan ennen olleet nähneet Matin juoksevan, ja luonnonihmisen
-käytös herätti siis niiden piirissä entistäkin vilkkaampaa huomiota ja
-harrastusta.
-
-Mutta nyt oltiinkin jo kaupungin laidassa, niin ettei Mattia
-kohtuudella voitu syyttää katumellakan toimeenpanemisesta.
-
-Kaupungista päästyään jatkoi tämä rähisevä joukko matkaansa pitkin
-Pastorinniemeen vievää tietä.
-
-Edellä juoksi Matti Luonto, kädessään pitkä sauva, jolla hän silloin
-tällöin huitaisi taakseen, ja parinkymmenen sylen päässä haukkuva
-koiralauma, vingahdellen, töyttien toisiaan ja puraisten silloin
-tällöin ohimennen jotain edessä olevaa virkaveljeä koipeen.
-
-Maisteri Wahl oli jo puolivälissä kaupungin ja Pastorinniemen välillä,
-kun hän kuuli takaapäin hirmuista rähinää, ja pysähtyessään katsomaan
-taakseen näki mielipuolena pitämänsä luonnonihmisen juoksevan perässä
-niin että pitkä tukka löyhki ja kädessään hirmuinen sauvansa.
-
--- Hiiii!! Huuuu!!!! huusi luonnonihminen, nähdessään maisterin
-pysähtyvän.
-
-Ja silloin selvisi maisterille, että luonnonihminen oli tulossa
-kostamaan maisterille sen johdosta, että maisteri oli äänestänyt hänen
-pidättämisensä puolesta kauppias Kurosen talon portilla pidetyssä
-kansalaiskokouksessa.
-
-Tässä oli henki kysymyksessä!
-
-Koska maisteri Wahl ikävuosistaan huolimatta oli nopeatuumainen mies,
-niin hyppäsi hän tieltä ojan poikki pormestarin suurelle ja hyvin
-hoidetulle perunapellolle ja lähti juoksemaan pitkin peltoa niin että
-multakokkareet lentelivät.
-
-Luonnonihminen olisi kuitenkin saanut maisteri Wahlin kiinni jokseenkin
-pian, elleivät hänen nelijalkaiset seuralaisensa olisi aiheuttaneet
-hänelle jonkin verran viivytystä.
-
-Kun ei luonnonihminen, maisterin nähtyään, enää joutanut huitomaan
-sauvalla taakseen, oli koiralauman rohkeus paisunut huomattavasti, ja
-koirat olivat nyt aivan hänen kintereillään, etunenässä metsänhoitaja
-Korpelaisen Hektor, joka aina toimi kaupungin koirien puheenjohtajana
-kaikissa julkisissa tilaisuuksissa.
-
-Luonnonihmisen yrittäessä hypätä tieltä pormestarin perunapellolle
-luuli Hektor, että luonnonihminen aikoo pujahtaa metsään takaa-ajajiaan
-piiloon, sillä Hektor tovereineen oli siinä helposti käsitettävässä
-harhaluulossa, että luonnonihminen koko ajan oli juossut Hektorin
-seuruetta pakoon.
-
-Niinpä siis Hektor tarttui lujine hampaineen luonnonihmisen
-mitalihousujen lahkeeseen, ja luonnonihminen putosi silloin ojaan,
-rähisevän koiralauman syöksyessä hänen ylitsensä.
-
-Se oli ensimmäinen kerta, jolloin koirien oli onnistunut toteuttaa
-aikomuksensa Matti Luontoon nähden.
-
-Mutta se oli myöskin viimeinen.
-
-Kului tuskin viittä sekuntia ennenkuin Matti taas oli jalkeilla.
-
-Silloin tuli koirille lähtö!
-
-Matti ehti mätkäistä pari kolme kertaa sauvallaan koiraparveen, jonka
-jäsenet mielettömän kauhun vallassa, ulahdellen ja vingahdellen
-lähtivät pakenemaan kaupunkiin päin. Matti juoksi niiden perässä
-muutamia kymmeniä askelia, pommittaen niitä samalla tarmokkaasti
-kivillä, mutta luopui pian takaa-ajostaan ja kääntyi sensijaan
-katsomaan entistä takaa-ajettavaansa. Sillä välin oli maisteri Wahl,
-kiittäen armeliasta kaitselmusta, ehtinyt juosta perunapellon poikki ja
-katosi juuri pellon takana olevaan metsään.
-
-Luonnonihminen lähti nyt vuorostaan harppailemaan perunamaan poikki.
-
-Maisteri Wahl, joka oli pysähtynyt metsänreunaan huohottamaan ja
-pitämään silmällä vainoojansa puuhia, näki suureksi kauhukseen Matti
-Luonnon ryhtyvän jatkamaan takaa-ajoa.
-
-Silloin lähti maisteri Wahl juoksemaan metsän poikki lähellä olevalle
-Kelovuorelle niin että risut jaloissa räiskivät.
-
-Outo ja kaamea olisi varmaankin tämä näky ollut, jos olisi sattunut
-syrjäisiä katselijoita. Edellä juoksi vanha ukko, leveälierinen hattu
-päässään ja pyöreät silmälasit nenällään, juoksi hengästyneenä ja
-kauhun ilme ryppyisillä kasvoillaan.
-
-Ja hänen perässään juoksi pitkätukkainen, valkopukuinen luonnonihminen
-kontti selässä ja pitkä sauva kädessä.
-
-Maisteri oli jo ehtinyt Kelovuorelle, joka oikeastaan ei ollut vuori
-eikä mikään, olihan vain korkeahko loiva kunnas. Kuolemanpelko antaa
-voimia kenelle tahansa, ja maisteri oli verraten ketterä vanhus. Erään
-korkean puun runkoa vastaan oli pystyssä pienet tikapuut, jotka veivät
-jonkinlaiselle harmaista laudoista kyhätylle lavalle. Maisteri kiipesi
-kiireesti tikapuita myöten lavalle ja ehti vetää tikapuut perässään,
-ennenkuin luonnonihminen ennätti paikalle.
-
-Maisteri oli toistaiseksi turvassa luonnonihmisen omassa pesässä.
-
-Vaikkei luonnonihminen yleensä ollut herkkä tajuamaan asioiden
-huvittavia puolia, ei hän kuitenkaan voinut pidättää nauruaan,
-nähdessään, minne maisteri oli päässyt häntä pakoon. Mutta kun
-tällainen iloisuuden ilmaus ei oikeastaan kuulunut Matti Luonnon
-jokseenkin kolkosti vaikuttavaksi tarkoitettuun ohjelmaan, niin koetti
-Matti Luonto antaa naurulleen niin kamalan ja mielipuolimaisen kaiun
-kuin suinkin, onnistuen tuossa yrityksessään niin loistavasti, että
-itsekin säikähti päästämäänsä ääntä. Millaisia mielialoja tuo kaamea
-nauru maisterissa synnytti, se on helposti käsitettävissä, varsinkin
-kun ottaa huomioon sen yksinäisen ja eristetyn aseman, jossa hän tällä
-hetkellä oli.
-
--- Ha ha ha haa! huusi luonnonihminen, ravistellen päätään, niin että
-tukka löyhki ympäri korvien, ja pyöritellen kamalasti silmiään. --
-Vieläkö sinä nytkin vaadit minua vangittavaksi?
-
-Tietysti ei maisteri olisi mitään muuta varsinkaan juuri tällä hetkellä
-niin hartaasti halunnut, mutta oli kuitenkin siksi viisas, että varoi
-ilmaisemasta ajatuksiaan. Nyt hän vain mulkoili mitään vastaamatta
-lavan reunalta vaaralliseen viholliseensa.
-
--- Tule alas minun pesästäni! huusi luonnonihminen hetken kuluttua.
-
--- Kylle mine tulen alas, jos sine ensin menet pois, sanoi maisteri
-niin makealla äänellä kuin osasi.
-
--- Minä en mene tästä pois! sanoi Matti Luonto, alkaen taas pyöritellä
-silmiään. -- Se on minun pesäni!
-
--- Mite hen minusta tahto? kysyi maisteri.
-
--- Minä tahdon syödä sinut! huusi luonnonihminen.
-
-Maisteria värisytti.
-
--- Kuulka nyt, hyve ysteve, ollan nyt ystevet ja tehden sovinto!
-imarteli ukko, rauhoittaakseen hullua.
-
--- Hen on hyve mies, mine olen myös hyve mies!
-
--- Sinä! sanoi Matti Luonto. -- Sinä olit menossa lyömään kauppias
-Jaakkolaa korvalle. Mutta nytpä minä syönkin sinut!
-
-Maisteri raivostui äkkiä ja huusi:
-
--- Etpes syö, etpes syö, ehe kutti, etpes syö! Sine peese tenne ylös!
-
--- Minä hakkaan kirveellä puun poikki! ilmoitti luonnonihminen.
-
-Maisteri oli saada halvauksen, mutta huomasi samassa, ettei hullulla
-ollutkaan kirvestä. Viekas tuuma välähti äkkiä hänen aivoissaan ja hän
-huusi:
-
--- Niin, jos sine menet kaupunkiin ja tuot kirven, niin sine voit
-hakata teme puu poikki.
-
-Luonnonihminen hymyili salaa tälle sukkelalle keksinnölle, joka ehkä
-olisi onnistunut, jos maisteri olisi ollut tekemisissä oikean hullun
-kanssa. Sitten hän sanoi:
-
--- Enpä minä hakkaakaan tätä puuta poikki, minä odotan siksi, kunnes
-sinä tulet alas.
-
--- Kylle sinulle sitten nelke tule, sanoi maisteri. -- Mine en tule
-ennen alas, ennenkuin sine olet mennyt tiehes.
-
--- Nälkäkö! sanoi luonnonihminen halveksivasti. -- Minä voin paastota
-neljä viikkoa yhteen kyytiin.
-
-Silloin katosi maisterista viimeinenkin jäljellä ollut rohkeuden
-kipinä, sillä olihan hänkin toki kuullut luonnonihmisen pitkistä
-paastoista ja tiesi, että Matti Luonto aivan hyvin voisi toteuttaa
-uhkauksensa, mitä syömättömyyteen tulee.
-
--- Kuulka nyt, hyve mies! rukoili maisteri. -- Mite hen tahto, jos hen
-mene pois?
-
--- Minä tahdon syödä sinut! sanoi luonnonihminen järkähtämättömästi.
-
-Mutta nähdessään maisterin tuskan alkoi hyväsydämiselle Matille tulla
-sääli ukkoa. Mietittyään hetken aikaa hän sanoi:
-
--- Kuulkaa nyt, maisteri! Jos te kunniasanallanne lupaatte ja vannotte
-jättävänne kauppias Jaakkolan ja Svebeliuksen neidin rauhaan tästä
-hetkestä saakka, niin saatte tulla rauhassa alas puusta. En minä
-sentään niin hullu ole kuin te näytte luulevan.
-
-Maisteri ensin hämmästyi luonnonihmisen äänen ja puheensävyn
-muuttumista, mutta alkoi sitten epäillä, että tässä piili ehkä kavala
-juoni hullun puolelta. Kuitenkin hän tahtoi käyttää mahdollisesti
-tarjoutuvaa tilaisuutta hyväkseen ja sanoi:
-
--- Mine lupan!
-
--- Ja vannotteko? kysyi luonnonihminen.
-
--- Mine vannon! Onko hen nyt tytyveinen?
-
--- Olenhan minä, jos vain pidätte sananne. Mutta muistakaakin, että jos
-ette pidä puhettanne, niin silloin te saatte minusta vastuksen! uhkasi
-Matti Luonto.
-
--- Mine piden aina mite mine lupan! sanoi ukko Wahl ylpeästi. -- Mine
-olen gentlemanni.
-
--- Noh, hyvä on, kyllä minä uskon, sanoi Matti Luonto alkaen jälleen
-palata oikeaan elementtiinsä, nöyryyteen ja hiljaisuuteen. -- Maisteri
-laskee nyt vain tikapuut alas, niin minä autan maisteria tulemaan
-sieltä pois.
-
--- Ohoh, elkke luulko! huudahti maisteri. -- Mine en tule teelte pois,
-ennenkuin hen on mennyt matkansa! Lehteke kevelemen tuonne pein... kun
-hen on jellen Pastorinniemen tielle, niin mine tulen alas.
-
-Luonnonihmisen pesästä näki puiden latvojen lomitse pormestarin
-perunapellolle ja Pastorinniemeen vievälle tielle asti, ja maisteri
-laski mielessään, että kun Matti Luonto on päässyt Pastorinniemen
-tielle, niin ehtii hän laskeutua puusta ja juosta päinvastaiselle
-suunnalle Pellikkavaaran tielle, jonka varrella on tiheässä
-ihmisasuntoja.
-
--- Noh, minä menen sitten, sanoi luonnonihminen tottelevaisesti ja
-lähti kävelemään takaisin Pastorinniemen tielle.
-
-Muutaman minuutin kuluttua näki maisteri luonnonihmisen päässeen tuolle
-tielle ja lähtevän jatkamaan matkaansa kaupunkiin päin.
-
-Silloin alkoi maisteri kiireesti laskea alas tikapuita, jotka hän oli
-äärimmäisillä ponnistuksilla saanut kiskotuksi ylös Matti Luonnon
-pesään.
-
-Tikapuut alkoivat äkkiä luisua hänen käsistään ja putosivat pitkälleen
-puun juurelle.
-
-Maisterin voimilla ei ollut ajattelemistakaan laskeutua alas puun
-runkoa myöten, vielä vähemmän hyppäämistä suoraan maahan.
-
-Hän jäi siis kuitenkin vangiksi Matti Luonnon pesään.
-
-
-
-
-XXVI
-
-
-Läpi kaupungin ajoi herra Jassi Muttonen sydämessään kauhistus, ajoi
-ulos kadun toisessa päässä olevasta tulliportista ja mennä viiletteli
-nyt Pellikkavaaraan päin johtavaa tietä myöten.
-
-Miksi hän ei kääntynyt Illikaisen taloon vievälle kadulle ja
-kätkeytynyt Illikaisen leveän selän taakse? Miksi hän ei hypännyt alas
-pyörältä ja juossut pakoon mihin taloon tahansa?
-
-Siksi, että kun aivan kintereillä, kymmenkunnan sylen päässä ajaa
-sellainen mies kuin ukko Grönberg kiukkuisena kuin vaapsahainen ja kivi
-sukassa, niin silloin ei ehdi harkitsemaan mutkia eikä käännöksiä,
-vielä vähemmän pysähdyksiä.
-
-Ja nyt kiidettiin pitkin Pellikkavaaran tietä.
-
-Yhä lähempää kuului ukko Grönbergin huohotus. Ukko Grönberg oli
-paljon vanhempi kuin herra Jassi Muttonen, mutta ukko Grönbergin
-molemmat jalat olivat terveet, lukuunottamatta ennen mainittua pientä
-kengänhiertämää hänen paljaassa jalassaan.
-
-Vielä pari minuuttia, ajatteli herra Muttonen, niin hän saavuttaa minut
-ja iskee kuoliaaksi. Tämä olisi kyllä hyvin juhlallinen ja vaikuttava
-loppu näyttelijälle, mutta en kuitenkaan tahtoisi loppua niin...
-
-Silloin hiljensi hän äkkiä vauhtia ja hyppäsi pois pyörältään. Hän
-tosin kaatui pyörineen maahan, mutta pääsi silmänräpäyksessä pois alta
-ja pois ukko Grönbergin alta, joka ei ehtinyt kääntää pyöräänsä, vaan
-ajoi herra Jassi Muttosen -- tai oikeastaan Riku Nikin -- pyörää vasten
-ja meni tietysti nurin.
-
-Kun vaskiseppä selvisi siitä rykelmästä, jonka molemmat pyörät olivat
-tielle muodostaneet, näki hän Jassi Muttosen katoavan metsään tien
-vasemmalle puolen. Hän päästi sotahuudon, heilutti sukkaansa ja lähti
-juoksemaan uhrinsa perässä.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Nähtyään isänsä kiipeävän Lehtolan lankkuaidan yli Jassi Muttosen
-perässä oli Maikki Grönbergille tullut hätä käteen. Hän lähti
-juoksemaan Kurosen puotiin, kertoi hengästyneenä, mitä oli tekeillä
-ja pyysi Kalle Kannasta ryhtymään joihinkin toimenpiteisiin tulevan
-appiukkonsa hillitsemiseksi.
-
-Kalle Kannas ei tosin ollut oikein selvillä siitä, mitä olisi tehtävä,
-mutta hän oli juuri nähnyt herra Muttosen ja herra Grönbergin ajavan
-myymälän ohi tavalla, joka tuntui todistavan, että jälkimmäisellä
-herralla oli jotain tärkeätä asiaa edelliselle herralle. Kun nyt
-huutavia ja meluavia ihmisiä juoksi samaan suuntaan, päätti Kalle
-pistää puodin oven lukkoon ja yhtyä yleiseen takaa-ajoon, nähdäkseen,
-miten seikkailu päättyisi ja voidakseen tarpeen tullen jollakin
-sopivalla tavalla olla joko herra Muttosen tai herra Grönbergin taikka
-molempienkin apuna.
-
-Järjestyskonstaapeli n:o 3 Kekkonen nukkui toisessa poliisilaitoksemme
-pidätyshuoneista eli putkista, sillä hänellä oli päivystysvuoro eikä
-viileässä putkassa ollut kärpäsiä.
-
-Hän heräsi siihen, että seinään jyskytettiin ulkoapäin ja useat äänet
-huusivat:
-
--- Poliisit, poliisit! Eikö siellä ole yhtään poliisia?
-
-Silloin hyppäsi Kekkonen ylös, avasi ristikkoikkunassa olevan pienen
-ilmanvaihtoruudun ja huusi unisena:
-
--- Häh? Mikä on hätänä?
-
--- Kun rosvot varastivat Riku Nikin ja Topi Pösösen polkupyörät
-työväenyhdistyksen pihalta!
-
--- No ottakaa ne kiinni!
-
--- Johan niitä ajetaankin takaa, mutta pitäisi tulla poliisejakin
-avuksi! huusi joku.
-
--- Ei täällä nyt ole poliiseja, ilmoitti konstaapeli Kekkonen.
-
--- Olethan siellä sinä ainakin! väitti maalari Tolvanen, joka oli yksi
-seinän jyskyttäjistä.
-
--- Mutta minulla on tisuuri! vastasi konstaapeli Kekkonen.
-
--- Minkä se sanoi itsellään olevan? kysyi eräs akka maalari Tolvaselta.
-
--- Tisuurin, selitti maalari.
-
--- Mikä se semmoinen on? tiedusteli utelias akka.
-
--- Se on jotain virantoimitusta, sanoi maalari. -- Saakelin poliisit,
-kun ei niistä koskaan ole apua!
-
-Sitten lähtivät kaikki juoksemaan eteenpäin.
-
-Mutta maalari Tolvanen oli langettanut liian ankaran arvostelun
-kaupunkimme valppaista ja virkaintoisista järjestyksenvalvojista.
-Päivystysvuorostaan huolimatta heitti näet konstaapeli Kekkonen
-poliisilaitoksen omiin hoteisiinsa ja alkoi juosta sinne päin, minne
-näki muidenkin juoksevan. Ja häneen liittyivät kaupunkimme toisetkin
-järjestyksen valvojat, jotka olivat olleet kalassa ja kantoivat juuri
-suurta, puolillaan kaloja olevaa kalavasua. He jättivät sen Lehikoisen
-Amantan silmälläpidon alaiseksi ja nousivat ajuri Tiihosen rattaille,
-jotka olivat juuri kyydinneet kotiin Svebeliuksen neidit, ja lähtivät
-ajamaan huikeata vauhtia Pellikkavaaran tielle.
-
-Tomu pölysi hirmuisesti kuivalla tiellä. Huuto ja melu oli ankara.
-
-Sitten palotornin palon ei kaupungissamme oltu kuultu sellaista elämää.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Maassa makaavat kuivat oksat paukahtelivat poikki, ja välistä kuului
-karkea sana, kun vaskiseppä loukkasi paljaan ja kipeän jalkansa
-risuihin tai ruohon peitossa olevien lahojen kantojen jätteisiin.
-
-Herra Jassi Muttonen oli kyllä aluksi voittanut hieman aikaa --
-ja tällä kertaa niin kallista aikaa -- ukko Grönbergin kömpiessä
-pois polkupyörärykelmästä, mutta pianpa alkoi vihollinen taas tulla
-lähemmäksi ja lähemmäksi, antaakseen tyttärensä kunnian ja maineen
-puolesta aikakautemme ankarimman selkäsaunan onnettomalle näyttelijälle.
-
-Tällä kauhealla hetkellä kirosi herra Muttonen sen päivän, tunnin ja
-minuutin, jolloin hän oli suostunut Lauri Saksmanin ja Kalle Kannaksen
-ehdotukseen ja ottanut vetääkseen päälleen kaupungin sisukkaimman
-miehen vihat. Herra Muttonen olisi yksin tein kironnut myöskin neiti
-Maikki Grönbergin ja hänen sulhasensa, jonka puolesta hän oli tällä
-hetkellä mitä vaarallisimmassa asemassa, ellei samalla peloittava
-mätkähdys olisi keskeyttänyt hänen synkkiä katselmuksiaan.
-
-Tämä mätkähdys ei tosin vielä osunut herra Muttosen selkään, mutta
-se kuului kuitenkin hyvin läheltä. Innoissaan ja kiihkoissaan huimi
-vaskiseppä vaimonsa hirvittävällä sukalla mäntyjen ja kuusien runkoja
-niiden ohi juostessaan -- ehkäpä tapahtui se myöskin harjoituksen
-vuoksi.
-
-Mätkis... mätkis... mätkis!
-
-Yhä lähempänä mätkähteli.
-
-Herra Muttonen oli kuoleman tuskassa.
-
-Mätkis... mätkis... mätkis...!
-
-Loppu läheni!
-
-Herra Muttonen tiesi varmasti olevansa ruumiillisilta voimiltaan paljon
-heikompi mies kuin vaskiseppä, mutta päätti nyt joka tapauksessa
-ryhtyä vastarintaan. Mitäpä siitä, vaikka hän joutuisikin taistelussa
-tappiolle! Olisihan se joka tapauksessa kunniallisempaa ja helpompaa
-kuin tulla aivan yksinkertaisesti ja avuttomasti pieksetyksi
-puolikuoliaaksi... jos tuo hirmuinen ukko edes siihenkään tyytyisi.
-
-Tehtyään tämän epätoivoisen päätöksen alkoi herra Muttonen, yhä
-edelleenkin juosten henkensä edestä, vilkuilla kauhistuneilla
-silmillään ympärilleen, nähdäkseen jonkin sopivan puolustusaseen.
-
-Tuolla, tuolla!
-
-Siellähän oli, muutaman kymmenen askeleen päässä, pitkä karahka. Sillä
-voisi hän ehkä hyvinkin pidellä puoliaan.
-
-Pitkin harppauksin, niin pitkin kuin hänen viallinen jalkansa myönsi,
-juoksi hän karahkan luo ja yritti, temmata sen käteensä, mutta
-karahkapa olikin kiinni kaatuneessa puunrungossa, eikä irtautunut ensi
-otteella.
-
-Samassa silmänräpäyksessä oli vaskiseppä herra Muttosen niskassa,
-kohotti hirmuisen lyömäaseensa ja iski -- iski oikein olantakaa...
-
-Luulette varmaankin, että me tästä hetkestä alkaen saamme merkitä
-kiertue Cangastus & Muttosen rahastonhoitajan ja toisen tukipylvään
-vainajien kirjoihin taikka ainakin pahasti haavoittuneiden luetteloon.
-Niin luuli herra Muttonen itsekin.
-
-Mutta herra Muttosen hetki ei vielä ollut tullut. Tyhjä, pehmeä
-naistensukka läiskähteli vain hänen hartioihinsa.
-
-Sillä kivi oli, vaskisepän harjoitellessa aseensa käyttöä
-männynkylkiin, syönyt sukan kärjessä olleen pienen reiän yhä
-suuremmaksi ja suuremmaksi, kunnes kivi nyt hurahti metsään kuin
-lingosta.
-
-Herra Muttonen oli siis pelastunut tutustumasta tuohon kiveen, mutta
-valitettavasti ei ukko Grönberg itse ollut lentänyt samaa tietä kuin
-hänen kivensä, vaan alkoi, heitettyään vaimonsa petollisen sukan
-maahan, leipoa, takoa ja muokata herra Muttosta nyrkeillään, jotka
-eivät olleet paljon kiveä pehmeämmät.
-
-Nyt koroitti herra Muttonen äänensä ja huusi. Huusi niin paljon kuin
-jaksoi. Ja syytä hänellä kyllä oli huutaakin.
-
--- Nyt... on... se... hetki tullut... jolloin minä olen saanut... sinun
-kirotun... niskasi... kouriini... ja nyt minä... väännän...! ähkyi ukko
-Grönberg, kiristäen näyttelijää niskasta hirmuisesti.
-
--- Aa... apua! kiljui herra Muttonen.
-
--- Etkö... sinä... pahanhengen punatukkainen... pukki... heitä... minun
-tytärtäni... rauhaan! ähisi ukko Grönberg, leipoen taas, varmaankin
-vaihtelevaisuuden vuoksi, herra Muttosen selkää.
-
--- Aa... apua! Tappaa! huusi herra Muttonen.
-
-Silloin kuului äkkiä ylhäältä, korkeudesta, ääni:
-
--- Ele tappa!
-
-Vaskiseppä Grönberg ja hra Jassi Muttonen olivat nimittäin hekin
-joutuneet Kelovuorelle, vieläpä melkein luonnonihmisen pesän alle,
-jossa maisteri Wahl parhaillaan mietti keinoja, miten päästä alas
-puusta.
-
-Tavattomasti hämmästyen käänsi vaskiseppä päätään ja katsoi taivaalle.
-Taivaalla ei kuitenkaan näkynyt mitään merkillistä.
-
--- Mite te tappele? kysyi sama salaperäinen ääni uudestaan.
-
-Vasta nyt huomasi ukko Grönberg, että puhuja oli maisteri, ja että
-maisteri oli puussa.
-
-Mutta samassa ehtivät takaa-ajajat, etunenässä Riku Nikki ja Topi
-Pösönen, tapahtumapaikalle.
-
-Takaa-ajajat olivat nähneet varkaiden joutuneen kesken kaiken tappeluun
-ja kuulleet pieksettävän surkeat hätähuudot. Se oli takaa-ajajista
-tuntunut hyvin ihmeelliseltä.
-
-Mutta vielä ihmeellisemmältä tuntui heistä asia, kun he tappelupaikalle
-tultuaan tunsivat piestävän punatukkaiseksi näyttelijäksi ja pieksäjän
-vaskiseppä Grönbergiksi.
-
--- Sehän on näyttelijä Muttonen! huudahti Riku Nikki, joka, kuten
-muistamme, oli tullut tuntemaan näyttelijän kauppias Kurosen portilla
-pidetyssä yleisessä kansalaiskokouksessa.
-
--- Ja tämä ukko on melkein samannäköinen kuin se ukko, joka meitä
-kärvensi Maijalan saunassa! huomautti Topi Pösönen, katsellen
-vaskiseppää mitä syvimmän ihmetyksen vallassa.
-
--- Minkätähden ne meidän polkupyörät varastivat? aprikoi Riku Nikki.
-
-Uutta väkeä saapui paikalle.
-
--- Joko saitte kiinni? huusivat muutamat jo kaukaa.
-
--- Lyökää vietäviä! kehoittivat toiset, jotka eivät myöskään vielä
-tienneet, ketä kiinnijoutuneet olivat.
-
--- Sehän on ukko Grönberg? Eikös se ole ukko Grönberg? kysyivät
-ällistyneet tulijat, päästyään lähemmäksi.
-
--- Siltä se näyttää! myönsivät aikaisemmin tulleet.
-
--- Kukas se on tuo toinen mies?
-
--- Kuuluu olevan näyttelijä.
-
--- No voipas hitto! päivittelivät jotkut neuvottomina.
-
-Ukko Grönberg oli ottanut taskustaan nenäliinan, repäissyt sen kahtia
-ja ryhtynyt sitomaan vertavuotavia varpaitaan.
-
-Näyttelijä Jassi Muttonen istui melkein menehtyneenä mättäällä,
-hikoillen ja huohottaen ankarasti.
-
--- Minkätähden sinä Grönberg sen polkupyörän varastit? kysyi eräs
-kierosilmäinen mies.
-
--- Häh! Varastinko?! kiljaisi vaskiseppä.
-
--- Niin... ka, etkös sinä sitten sitä varastanut? kysyi kierosilmäinen
-tyhmistyneen näköisenä.
-
--- En! huusi Grönberg. -- Sanotko sinä vielä, että minä olen varas?
-
--- Enhän minä sitä ole sanonut! kiiruhti kierosilmä väittämään. -- Minä
-vain arvelin, että jos sinä olisit sen muuten varastanut...
-
--- Kyllä tämä oli oikeastaan paha asia tälle vaskisepälle, sanoi Topi
-Pösönen miettiväisen näköisenä. -- Paljon pahempi kuin se sauna-asia...
-
--- Älä turise! sanoi vaskiseppä töykeästi.
-
--- Eikä tämä ole paljon parempi asia tälle näyttelijällekään, arveli
-Riku Nikki.
-
-Nyt tulivat paikalle jo hengästyneet poliisit. Tuli myöskin Kalle
-Kannas.
-
--- Nämäkö ne ovat ne pyöränvarkaat? kysyi konstaapeli Kekkonen.
-
--- Nämä! ilmoitti Riku Nikki.
-
--- Älä valehtele! ärjäisi ukko Grönberg, joka oli saanut varpaansa
-sidotuksi ja oli taas valmis valvomaan etujaan ja oikeuksiaan.
-
--- Eikös tämä ole se herra, joka silloin yhtenä päivänä äänesti että
-"ei"? tunnusteli konstaapeli Tossavainen näyttelijä Muttosta.
-
--- Kyllä se minä olen, myönsi Muttonen, hieroskellen niskaansa.
-
--- Joo, kyllä se se on! vahvistivat eräät mainittuun kokoukseen
-osaaottaneet, takaa-ajajiin liittyneet kansalaiset.
-
--- No johan on ihme ja kumma paikka! myönsivät poliisitkin asian
-outouden, ja sanoivat sitten ankarasti:
-
--- Tämä on semmoinen paikka, että sitä on lähdettävä poliisikamariin
-selvittelemään.
-
-Ja poliisikamariin siitä sitten ruvettiin lähtemään. Mutta silloin
-kuului puusta huuto:
-
--- Kuulka, elke menkö viele!
-
--- Kuka siellä puussa on? kysyivät poliisit ihmeissään.
-
--- Mine olen, majister Wahl! huusi ukko. -- Peesteke minut alas!
-
--- Maisteripahan näet on! huusivat kaupunkilaiset ihmeissään.
-
--- Mitäs se maisteri siellä tekee? tiedustelivat poliisit ymmällä.
-
--- Nostakaa tikapuut pystyn, ette mine peesen pois! huusi maisteri,
-vastaamatta kysymykseen.
-
--- Pitäähän se päästää maisteri pois puusta, sanoivat muutamat miehet
-hyväntahtoisesti ja nostivat tikapuut pystyyn.
-
-Maisteri alkoi varovasti kavuta puusta alas.
-
--- Kuinkas maisteri sinne puuhun sitten oikein joutui? uteli
-konstaapeli Tossavainen.
-
--- Eihen se teille kuulu! sanoi maisteri tikapuilta.
-
--- No eihän se kyllä oikeastaan kuulu, senpuolesta..., myönsi
-konstaapeli Tossavainen. -- Vaikka olisihan tuo ollut hauska tietää.
-
-Ja sitten sanoivat poliisit:
-
--- Jos arvoisa yleisö lähtisi nyt poliisikamariin. Tämä asia pitää
-selvittää ennen auringonlaskua.
-
--- Me nimittäin lähdemme illalla pyhäksi kalaan, lisäsi konstaapeli
-Kekkonen selitykseksi.
-
-Viskaali oli tullut poliisikamariin ja oli vihoissaan, kun ei tavannut
-siellä yhtään sielua, ei edes päivystyskonstaapelia.
-
--- Kyllä minä näytän niille tupenrapinat! uhkasi hän itsekseen.
-
-Mutta juuri siinä juonitellessaan näki hän suuren kansanpaljouden
-täyttävän poliisikamarin pihan.
-
-Jotain erikoista oli siis tapahtunut.
-
--- Ei saa tulla sisään muut kuin asianomaiset! huusi konstaapeli
-Tossavainen varovaisuuden vuoksi.
-
--- Asianomaisiahan tässä kaikki ollaan! kiisti se ennenmainittu
-kierosilmäinen.
-
--- Älä tolkuta! sanoi konstaapeli Kekkonen. -- Odottakaa tässä pihalla.
-Jos jotain tarvitaan todistajaksi, niin kyllä hänet kutsutaan sisään.
-
--- Onhan tässä todistajia, myönsi maalari Tolvanen.
-
--- Oo-on! On tässä todistajia ja vieraita miehiä! ylpeili väkijoukko
-monilukuisuuttaan.
-
-Poliisit, hra Jassi Muttonen, vaskiseppä Grönberg sekä Riku Nikki ja
-Topi Pösönen astuivat sisään.
-
-Poliisikamarin pihalla olevat takaa-ajajat ja vieraatmiehet asettuivat
-istumaan mikä minnekin sekä alkoivat tupakoida ja keskustella päivän
-suuresta tapahtumasta.
-
-Kului kaksikymmentä minuuttia.
-
-Sitten ilmestyi portaille konstaapeli Kekkonen, joka kovalla äänellä
-kysyi:
-
--- Onko täällä kauppa-apulainen Kalle Kannas?
-
--- On! vastasi kysytty, joka istuikin juuri portaitten alimmalla
-astuimella.
-
--- Olisi tultava sisään kuulusteltavaksi, ilmoitti poliisi.
-
-Kalle Kannas nousi ja noudatti kutsua.
-
--- Jopahan alkavat kuulustella vieraitamiehiä! vilkastui väkijoukko.
-
--- Mutta kyllä tässä menee huomisaamuun, jos aikovat kaikkia
-kuulustella, arveli maalari Tolvanen.
-
-Se oli kuitenkin turha pelko, sillä ketään muuta ei kutsuttu
-todistamaan kuin Kalle Kannas, ei edes maalari Tolvasta itseäänkään,
-vaikka hänen mielensä kovin tekikin.
-
-Kalle Kannaksen todistuksella oli suuri merkitys, se kun kaikissa
-kohden vahvisti todeksi näyttelijä Jassi Muttosen omituisen selityksen
-tämän mellakan oikeasta syystä.
-
-Ankaraa ristikuulustelua kesti lähes tunnin. Sen päätyttyä piti
-tutkimuksen toimittanut viskaali jylisevän puheen, jossa varsinkin
-näyttelijä Jassi Muttonen ja kauppa-apulainen Kalle Kannas saivat
-kuulla kunniansa, mutta eipä kiivasluontoinen vaskiseppäkään jäänyt
-osattomaksi.
-
-Ja sitten piti viskaali toisen, lyhyemmän ja vähemmän jylisevän puheen,
-jossa hän, kaupunkimme arvon ja kunnian nimessä, kehoitti kaikkia
-läsnäolijoita sopimaan asian keskenään.
-
-Ukko Grönberg oli aluksi hyvin vihainen, mutta vähitellen alkoi
-hänen tuimille kasvoilleen hiipiä jonkinlainen sovinnollista hymyä
-tarkoittava irvistys, jonka ilmenemiseen epäilemättä melkoiselta
-osaltaan vaikutti tieto siitä, ettei hänen tyttärensä kunnia ja maine
-oikeastaan ollut ollutkaan missään vaarassa.
-
-Riku Nikki ja Topi Pösönen, vaikka kuuluivatkin ukko Grönbergin niin
-katkerasti vihaamaan puolueeseen ja vaikka olivatkin menettäneet
-vaskiseppää vastaan nostamansa oikeusjutun, osoittautuivat
-pohjaltaan hyväntahtoisiksi ja jalomielisiksi miehiksi, sillä kun
-ukko Grönberg oli luvannut korvata molempien polkupyörien rytäkässä
-kärsimät pienet vauriot, niin ilmoittivat he luopuvansa kaikista
-edesvastuuvaatimuksista.
-
--- Ette te taida sitten ollakaan oikeita sosialisteja? epäili
-vaskiseppä, mutta Topi Pösönen ja Riku Nikki vain hymyilivät.
-
-Kun viskaali oli saanut sovinnon aikaan, varoitti hän syyllisiä
-toimeenpanemasta vastaisuudessa enää samanlaista mellakkaa
-kaupungissamme ja ilmoitti antavansa omastakin puolestaan kaikkien
-enempien toimenpiteiden raueta. Poliisitutkinto oli päättynyt ja
-asianosaiset saivat poistua.
-
--- Se on loppu nyt! ilmoitti konstaapeli Tossavainen pihallaoleville.
-
--- Eikös meitä kuulustellakaan? tiedustelivat pettyneet vieraatmiehet.
-
--- Eikä kuulustella! sanoi konstaapeli Tossavainen. -- Alkakaa vain
-laittautua kotiin töillenne.
-
--- Mitä töitä niitä enää on, lauantai-iltana! sanoivat harmistuneet
-kaupunkilaiset ja lähtivät tiehensä.
-
-Kun vaskiseppä Grönberg, Jassi Muttonen ja Kalle Kannas astuivat ulos
-poliisikamarista, sanoi ukko Grönberg Kalle Kannakselle:
-
--- Tulehan meille tänä iltana -- minulla on sinulle vähän asiaa... ja
-tuo Maikki tullessasi.
-
--- Niin, jos hän lähtee tämän herra Kannaksen mukaan! huomautti hra
-Jassi Muttonen merkillisesti irvistäen.
-
--- Sinä punatukkainen kanalja! sanoi ukko näyttelijälle, heristäen
-hänelle samalla kaikessa ystävyydessä samaa nyrkkiä, joka oli tätä
-kahden vieraan ihmisen rakkauden viatonta uhrilammasta vasta toista
-tuntia takaperin niin armottomasti löylyttänyt. -- Sinä voit myöskin
-tulla meille tänä iltana.
-
--- Kiitoksia kutsusta! sanoi näyttelijä kohteliaasti kumartaen. --
-Minä tulen tietysti ilolla, sillä onhan minulla teistä vain mieluisia
-muistoja!
-
-Ukko Grönberg katseli häntä paheksuvasti ja sanoi sitten:
-
--- Sinä olet suuri rakkari ja peijuoni, mutta tulehan nyt kumminkin.
-
-Ja varmuuden vuoksi lisäsi hän vielä:
-
--- Kyllä minä koetan tänä iltana olla siivolla.
-
--- No noh, kyllä tulen, lupasi näyttelijä.
-
-Kalle Kannas muisti samassa, että puodin ovi oli yhä lukossa, ja lähti
-kiireesti hoitamaan virkavelvollisuuksiaan.
-
-Mutta ukko Grönberg alkoi äkkiä raapia niskaansa ja sanoi huolestuneena:
-
--- Pahuus, kun jäi se eukon sukka sinne metsään!
-
-Hra Jassi Muttonen otti taskustaan pitkän sukan ja ojensi sen
-vaskisepälle, sanoen vain:
-
--- Tässä se on.
-
-Ukko Grönberg otti sukan, vilkaisi siihen, pisti sen taskuunsa,
-tarkasteli pitkään hra Muttosta, pudisteli sitten päätään ja sanoi:
-
--- Kyllä sinä olet aika vensperi!
-
-
-
-
-XXVII
-
-
-Ihana, säteilevä sunnuntaiaamu.
-
-Tiesivätkö taivaan linnut, että tänään oli sunnuntai?
-
-Varmaankin tiesivät. Miksi muuten ne olisivat virittäneet aamuvirtensä
-sellaisella voimalla ja sellaisella innolla? Miksi muuten olisi
-pihoista, kirkkopuistosta ja metsästä kaupungin reunasta tuhatääninen
-viserrys kohonnut taivaalle niin puhtaana, niin riemuisana?
-
-Tunsivatko puut, tunsiko ruoho maassa, että nyt oli siunattu sabatin
-päivä?
-
-Miksipä olisivat puitten lehdet muutoin niin vienosti, niin äärettömän
-hiljaa ja kuitenkin kuuluvasti kahisseet, miksi muuten olisi ruoho niin
-hurmaavan hienosti tuoksunut?
-
-Tiesikö Tiihosen kukko, että nyt oli pyhäaamu? Tiihosen kukko tiesi
-sen, siitä olemme vakuutetut. Ja siksipä heläytti se sankaritenorillaan
-niin raikkaan ja kirkkaan aamusävelen, että se selvästi kuului
-Kelovuorella pesässään nukkuvan luonnonihmisen korviin ja herätti hänet.
-
-Eikä kuitenkaan renkipoika noussut puhdistamaan Tiihosen rattaita,
-sillä olihan nyt sunnuntai myöskin renkipojalla.
-
-Eikä Tiihonen noussut valjastamaan hevostaan, kapuamaan kuskipukilleen,
-räpsäyttämään ohjasperiä, viuhauttamaan piiskaa ja huutamaan: "i-grai
-musikka!" Sillä ajurillakin on joskus sabatti.
-
-Ja silloin on sabatti myöskin ajurin hevosella. Kaunis on kesäinen,
-pilvetön sunnuntaiaamu kaupungissamme!
-
-Avaat ikkunasi: et kuule mitään kolinaa kadulta. Katsahdat ulos: et näe
-yhtään ihmistä liikkeellä.
-
-Mutta puut, pensaat ja ruoho maassa tuoksuvat suvivirttään, ja korkea,
-kuulakka sinitaivas helisee tuhansien pienten siivekästen riemuitsevaa:
-"Sen suven suloisuutta..."
-
-Ei kaukana syrjäisessä metsäkylässä, ei syvällä sydänmaalla,
-ei saaressa merellisessä tunnu mielestämme sunnuntaiaamu niin
-juhlalliselta kuin kaupungissamme.
-
-Niiden tunnelmien vuoksi, joita se sydämessämme, sielussamme ja
-mielessämme herättää, kannattaa meidän hikoilla yksitoikkoiset,
-kuumat ja kuivat arkipäivät sen pölyssä ja kävellä jalkamme kipeiksi
-sen epätasaisella, huonosti hoidetulla katukivityksellä, sekä sietää
-mielentyyneydellä sen ainaiset, pikkumaiset juorut, jotka saavat
-alkunsa tiesi mistä, mutta lakkaamattomana, katkeamattomana hämähäkin
-lankana juoksevat talosta taloon, huoneistosta huoneistoon, Kekkolan
-keittiöstä Makkolan makuukamariin ja Makkolan makuukamarista Kukkolan
-keittiöön.
-
-Kaikki tämä matala, jokapäiväinen ja alhainen, joka on tarttunut koko
-olemukseemme, niin että se heltiää meistä tuskin kuolemassakaan,
-kaikki tuo mitätön, arvoton ja likainen tuntuu sunnuntaiaamuna
-olevan pyyhitty pois pienestä ja vähäpätöisestä, mutta meistä, sen
-asukkaista, niin rakkaasta kaupungistamme ja sen joskus säälillä
-mainituista, mutta useammin nauraen selostetuista sisällisistä oloista
-kuin rihvelitaululta jolta äiti on pesusienellä pyyhkäissyt lapsensa
-kömpelöt tuherrukset.
-
-Mitäpä siitä, vaikka maanantai onkin samanlainen kuin lauantai, ja
-lauantai samanlainen kuin perjantai, ja ihmiset samanlaisia päivästä
-toiseen ja vuodesta vuoteen -- mitäpä siitä! Sillä tämän kaiken
-vastapainoksi pysyvät myöskin meidän kirkkaat ja säteilevät, poutaiset
-ja pilvettömät sunnuntaiaamumme vuodesta vuoteen yhtä kauniina, yhtä
-puhtaina ja yhtä rauhoittavina.
-
-Niin, Tiihosen kukko julisti osaltaan sunnuntairauhan alkaneeksi.
-
-Mutta silloinpa alkoikin aamun kaunein hetki jo olla ohi. Sillä se on
-yhtä lyhyt kuin kauniskin.
-
-Neuvoksen Arkun pihan perällä olevassa rakennuksessa narisi joku ovi,
-ja Sikasen akka ilmestyi näyttämölle aamupuvussaan, yllään lyhyt
-yöröijy ja punaraitainen alushame ja kädessään peltinen, reunoista
-ruostunut pesuvati, jonka hän asetti oven vieressä pihalla olevalle,
-vanhuuttaan harmaalle rahille, ja jonka ääreen Sikasen akan lasten
-nyt oli kirvelevin sydämin käytävä, saadakseen hekin osaltaan tuntea
-ihossaan, että nyt oli sunnuntaiaamu.
-
-Sillä Sikasen akan lasten oli pestävä silmänsä joka sunnuntaiaamu, ja
-pantiin tämä suvun ulkonaista puhtautta tarkoittavan järjestyssäännön
-määräys täytäntöön järkähtämättömällä ankaruudella.
-
-Mutta tänä aamuna ei sitä toimeenpantu ainoastaan yhtä ankarasti kuin
-ennen, vaan päinvastoin vielä ankarampanakin: tänä aamuna täytyi näiden
-suurimmaksi osaksi luonnollisessa vapaudessaan kasvaneiden nuorten
-pestä ei ainoastaan kasvot vaan myöskin kaulansa. Ja kun kaulojen viime
-pesemisestä oli kulunut epämääräinen, mutta joka tapauksessa melkoisen
-pitkä aika, ja kun huolekkaan äidin kriitillinen katse piti tarkoin
-silmällä tämän kiusallisen toimituksen aluksi varsin vaatimattomia
-tuloksia, niin ei meidän sovi suuresti kummastella sitä, jos Sikasen
-suvun puhdistushommat aiheuttivatkin äänekkäitä huomautuksia ja
-vastaväitteitä pestävien taholta ja olivat siten omansa jossain määrin
-hälventämään tämän kauniin aamun suloista sunnuntaitunnelmaa.
-
-Jopa ilmestyi portailleen jarrumiehen leskikin, kaasi ämpäristä
-likaveden portaiden viereen, sillä hän oli jo ehtinyt suoriutua
-pesupuuhistaan, vieläpä pestä osan lapsensa pyykkiäkin, levitti
-pesemänsä vaatekappaleet portaiden kaidepuulle kuivamaan ja jäi ämpäri
-kädessä katselemaan Sikas-perheen suurta puhdistusta.
-
-Kauanpa ei hän malttanutkaan pysyä äänettömänä katselijana, vaan laski
-ämpärin portaille ja lähti hernemaan ympäri puhuttelemaan Sikasen
-eukkoa.
-
--- Huomenta taas! Kaunis päivä tulee. Onko teidätkin kutsuttu tänä
-päivänä Saksmanin puolelle kahville?
-
--- Kävihän se neiti kutsumassa meitäkin, halpa-arvoisia..., huokasi
-Sikasen akka ja huusi vanhimman jälkeiselle pojalle:
-
--- Ota sukkelaan saippua ja harja ja pese kaulasi, kun korvien alla
-musta rinki kuin mikäkin halspanta!
-
--- Mikähän heillä oikein lienee? tiedusteli jarrumiehen leski. --
-Olisikohan nimipäivät?
-
--- Liekö nuo nimipäivät... eikös nyt ole Magdaleenan päivä? sanoi
-Sikasen akka.
-
--- Niin, niin, Magdaleenan päivähän se onkin... vasta muistan! myönsi
-jarrumiehen leski. -- Mutta jos olisi syntymäpäivät?
-
--- Saattaa olla syntymäpäivät, murahti Sikasen akka. -- Sittenpähän
-tuon kuullee...
-
--- Siellä on leivottu ja siellä on paistettu, niin että meille asti on
-vehnäsen haju tuntunut, kertoi jarrumiehen leski -- Ja koko tämän pihan
-väki on kutsuttu päiväkahville, Nahka-Paapan joukkokin. Lienevätkö
-kutsuneet vielä muitakin vieraita...
-
-Yhä korkeammalle nousi aurinko. Kaupunkimme oli herännyt. Pyhäpukuisia
-ihmisiä alkoi näkyä kaduilla jokusia.
-
-Jo kajahtivat vanhan, rakkaan temppelimme kellojen tutut äänet.
-Kaupunkilaiset täyttivät kirkon ääriään myöten. Sillä olihan nyt ihana
-suvinen sunnuntai ja kuulutettaisiinhan nyt neiti Fanny Margareta
-Svebelius ja kauppias Jaakkola ensimmäisen kerran kristilliseen
-avioliittoon.
-
-Heleänä tulvi kirkon avatuista ikkunoista sinitaivaalle tuo kaunis:
-
-    "Jo joutui armas aika..."
-
-Eikö kunnon pastorimme tänään saarnannut paremmin kuin koskaan ennen,
-sydämellisemmin ja lempeämmin kuin milloinkaan? Vai tuntuiko se vain
-siltä?
-
-Ja eikö Pastorinniemen neiti näyttänyt nuoremmalta ja kauniimmalta
-kuin ennen? Varmasti! Näimmehän me sen kaikki. Emmehän me muuta
-katsoneetkaan kuin häntä, ja tietysti myöskin kauppias Jaakkolaa,
-joka nuorekkaana ja tanakkana istui hänen rinnallaan etupenkissä.
-Sillä kauppias Jaakkola tahtoi kunnioittaa synnyinkaupunkinsa vanhaa
-perinnäistapaa, jota vastaan ei vielä kukaan ollut rikkonut, ja olla
-kirkossa, etupenkissä, sinä sunnuntaina, jolloin hänen ja hänen
-morsiamensa nimi ensi kerran saarnatuolista lausuttaisiin.
-
-Ja kun se hetki tuli, niin huomasitteko, panitteko merkille sen
-omituisen kohauksen, joka juuri silmänräpäystä ennen ikäänkuin kulki
-yli kirkon, ja sitä seuranneen tavattoman hiljaisuuden, jossa ei
-hengähdystäkään kuulunut, ennenkuin pappi oli lukenut kuulutuksen sanat
-loppuun asti!
-
-       *       *       *       *       *
-
-Jumalanpalvelus oli päättynyt. Alkoi sunnuntai-iltapäivä.
-
-Rehtori Peranderilla oli pieni juhlallisuus, jossa olivat saapuvilla
-kauppias Jaakkola morsiaminensa, ukko Saksman, Lauri Saksman,
-varatuomari Sakkamaa ja neiti Martta Saksman, kauppias Kuronen
-rouvineen ja heidän tyttärensä Anni, ja jossa tilaisuudessa rehtori
-Perander, istuttuaan hetken aikaa miettiväisenä, koputti äkkiä lasin
-reunaan, nousi hiljaisuuden vallitessa seisomaan ja piti niin kauniin
-puheen neiti Kurosen ja varatuomari Sakkamaan kihlauksen johdosta, että
-ukko Saksmanillakin, Laurin ilmoituksen mukaan, oli vedet silmissä,
-mitä sitten muilla! Ukko Saksman oli kyllä myöhemmin koettanut väittää
-tämän tiedon, mikäli se hänen silmiään koskee, jyrkästi perättömäksi,
-mutta hänen suureksi mielipahakseen ei kukaan ole välittänyt hänen
-vastaväitteistään.
-
-Tähänpä voisikin kertomuksemme sopivasti, säädyllisesti ja kauniisti
-loppua, ellei meidän velvollisuutemme olisi kertoa, mitä tiedämme
-kirjailija Kauno Tuulosesta ja kiertue Cangastus & Muttosen
-toimeenpanemasta suuresta näytelmällisestä iltamasta seurahuoneellamme.
-Sääliväisyydestä lukijaamme kohtaan -- jonka kauniin tunteen huomaamme
-häpeäksemme heräävän meissä vasta kertomuksemme lopussa -- emme tahdo
-millään tavoin kuvata hra Tuulosen mielialaa niiden kahden päivän
-aikana, jotka neiti Kuronen oli tuominnut hänet odottamaan vastausta
-kosintaansa.
-
-Mainitsemme vain, että hra Tuulonen kahden unettoman yön jälkeen
-tuli siihen lohdulliseen vakaumukseen, että neiti Kurosen aikomus on
-kaikesta päättäen antaa hänelle myöntävä vastaus niiden kaupunkimme
-seuraelämässä kauan loistavina muistossa pysyvien tanssiaisten aikana,
-joilla kiertue Cangastus & Muttosen suuri näytelmäilta tultaisiin
-lopettamaan.
-
-Hänen tultuaan tähän vakaumukseen, heräsi hra Tuulosen mielessä syvä
-harrastus iltamavalmistuksia kohtaan, ja hän lähti seurahuoneelle
-katselemaan niitä. Rakennusmestarikunnan ydinjoukko oli jo kokoontunut
-sinne heti kirkkoajan jälkeen valmistelemaan itseään oluenjuonnilla
-illan suurenmoista voimainkoetusta varten. Se pysyi kuitenkin eräässä
-syrjähuoneessa, hyräillen vain hiljakseen, mutta mikä melu ja pauhu
-juhlasalissa, jossa laitettiin suurella kiireellä kuntoon kraatari
-Aapelin tupaa! Mikä huuto ja hälinä, mikä juokseminen ja töytäileminen,
-mikä naputus, kolkutus ja koputus!
-
-Ja kaiken kaaoksen keskellä seisoi teatterinjohtaja Cangastus
-tyynenä, ylevänä, varmana ja rauhallisena kuin kuningas, antaen
-lyhyet, täsmälliset määräyksensä leuka vasten kaulaliinaa painettuna
-ja syvällä, vaikuttavalla rintaäänellään, jota ei kenkään voinut
-vastustaa, kaikkein vähimmän neiti Leijanen, joka tuon tuostakin vaipui
-haaveillen katselemaan tuota miehekästä ilmestystä.
-
-Hra Tuulonen huomasi tämän kaiken, ja vaikka hän ei ollutkaan mitään
-niin hartaasti toivonut kuin sellaista onnenpotkausta, joka erottaisi
-hänet neiti Leijasesta ilman mitään raatelevaa ja järisyttävää
-kohtausta, niin tunsi hän kuitenkin tällä hetkellä jonkinlaista
-vastenmielisyyttä näyttelijä Cangastusta kohtaan.
-
-Sellaisia olemme me miehet... ikävä kyllä. Kuka etsii maasta
-ensimmäisen kiven, heittääkseen sillä kirjailija Kauno Tuulosta
-tässä suhteessa? Meillä ei ainakaan ole siihen halua -- eikä oikein
-rohkeuttakaan. Herra Tuulonen hylkäsi todellisella sankaruudella
-rakennusmestarien hartaat ja vilpittömät esitykset ja lähti takaisin
-asuntoonsa.
-
-
-
-
-XXVIII
-
-
-Kauno Tuulonen näki heti sisääntultuaan pöydällään suljetun, hienolla
-naisen käsialalla hänelle osoitetun kirjeen, jonka Saara, palvelijatar,
-oli pistänyt pöydälle kirjailijan poissa ollessa.
-
-Hra Tuulonen kokosi rohkeutensa ja avasi kuoren hieman vapisevin käsin.
-
-Sieltä putosi pöydälle toinen, aivan pieni, valkoinen nimikorttikuori.
-
-Sen sisällä oli kaksi nimikorttia. Toisessa oli nimi Anni Kuronen.
-Toisessa Otto Sakkamaa.
-
-Kun kirjailija vähitellen oli alkanut tointua ensi huumauksestaan,
-huomasi hän pöydälle pudonneen jotain muutakin tuosta kirjekuoresta,
-jota hän heilutteli koneellisesti kädessään.
-
-Se oli valokuva.
-
-Kauno Tuulonen tuijotti siihen ällistyneenä.
-
-Mitä tämä oli?!
-
-Valokuvassa näkyi louhikkoista rantaa ja vähän vettä. Eräällä kivellä
-istui kirjailija Kauno Tuulonen, suudellen neiti Julia Leijasta.
-Molempien kasvot näkyivät niin selvästi, ettei mitään epäilystä
-henkilöihin nähden voinut olla olemassa...
-
-Viisi minuuttia myöhemmin kirjoitti hra Tuulonen herrasväki
-Kuroselle lyhyen jäähyväiskirjeen, jossa kiitti herrasväkeä hänelle
-osoittamastaan ystävällisyydestä ja ilmoitti matkustaneensa pois
-paikkakunnalta.
-
-Sitten hän puki ylleen päällystakin, pani hatun päähänsä, otti pienen
-matkalaukun käteensä ja lähti.
-
-Niin me ainakin luulemme hänen lähtönsä tapahtuneen. Kukaan talon
-asukkaista ei nimittäin ollut sitä huomannut. Ensimmäisen laivan piti
-lähteä seuraavana yönä kello kahden aikaan. Kirjailija meni laivaan ja
-tilasi itselleen hyttipaikan.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Iltama seurahuoneella onnistui suurenmoisesti. Suurenmoisesti! Siellä
-oli koolla kaupunkimme koko parhaimmisto. Varatuomari Sakkamaa
-piti lennokkaan puheen isänmaalle. Valtaavia suosionosoituksia!
-Näyttelijä Cangastus lausui vaikuttavasti runon "Sua lemmin!" Suuria
-suosionosoituksia!
-
-Sitten seurasi näytelmäkappale "Kihlaus".
-
-Sen esityksessä sattui muuan pieni kommellus, jota me, totuuden
-nimessä, emme voi vaitiollen sivuuttaa.
-
-Vastoin ankaria varoituksia ja nimenomaisia, juhlallisia lupauksia
-oli Jooseppi, parturi Jönsson, näet pahasti päissään ja takerteli
-kiusallisesti osassaan. Lopuksi hän pysähtyi kokonaan eikä saanut
-selvää Illikaisen pojan kuiskauksista, vaikka ne kuuluivat salin
-perälle asti. Silloin kauhistunut rakennusmestari Illikainen, joka
-istui ensimmäisellä tuolirivillä ja osasi Joosepin osan ulkoa, tahtoi
-auttaa Jooseppia ja sanoi jokseenkin kuuluvalla äänellä paikaltaan ne
-sanat, joihin Jooseppi ei päässyt kiinni.
-
-Parturi Jönsson, kuullessaan jotain sanottavan katsomosta, kumartui
-eteenpäin, katsoa pöllötteli yleisöön ja änkytti:
-
--- E-ettäs... mitä?
-
-Silloin astuivat kraatari Aapeli ja Herrojen-Eeva päättäväisesti sisään
-ennen vuoroaan ja jatkoivat näytelmän suoritusta, antamatta Joosepille
-enää tilaisuutta häväistä itseään ja teatteriseuruetta. Kaikki sujui
-nyt erinomaisesti.
-
-Kirjailija Tuulonen oli hämärän tultua lähtenyt viimeisen kerran
-kävelemään kaupunkimme kaduille, joilla hän ei enää koskaan elämässään
-tulisi tämän illan jälkeen kävelemään, seurahuoneelle päin.
-
-Hän pysähtyi erään sivuhuoneen ikkunoiden alle.
-
-Huoneessa viettivät rakennusmestarit juhlailtaa laulaen. Mutta he eivät
-laulaneet enää Kauno Tuuloselta oppimaansa "Eipä meittiä", vaan uutta,
-viisivärssyistä laulua, jonka hra Jassi Muttonen oli heille opettanut.
-
-Ikkunat olivat auki, ja kirjailija ehti kuulla laulun viimeisen värssyn:
-
-    "Kun vihdoin päättyy päiväntyö.
-    Ja lähdönhetki täältä lyö.
-    Niin sukukunta sureva
-    Mun etsii testamenttia.
-    Se sisältää, kun avataan:
-    Tee työ ja opi pelaamaan!"
-
-Hra Tuulonen, joka oli tosin tehnyt työn, mutta ei ollut osannut
-pelata, kääntyi takaisin laivalle.
-
-Kesäyön hämäryys peittää kaupungin, mutta seurahuone säteilee
-valomerenä, josta kuuluu äänekäs puheen sorina, lasien kilinä, nauru,
-laulu ja kaupunkimme V.P.K:n torvisoittokunnan sävelet sekä tanssin
-jytinä. Johtaja Cangastus tanssii neiti Leijasen kanssa, varatuomari
-Sakkamaa luonnollisesti Anni Kurosen kanssa, kauppias Jaakkola yhtä
-luonnollisesti enimmäkseen tietysti Fanny Svebeliuksen kanssa, mutta
-tanssittaa myöskin Anna Peranderia sekä Martta Saksmania, joka
-viimemainittu valloittaa yhdellä vilauksella kaikkien kaupungin
-poikamiesten sydämet. Kalle Kannas tanssittaa ainoastaan Maikki
-Grönbergiä, mutta punatukkainen ystävämme hra Jassi Muttonen tanssittaa
-ilman erotusta jokaista, jolla on hameet yllä. Ja niin omituiselta
-kuin se kuuluneekin, niin väittävät hänen tanssittamansa, että hra
-Muttonen oikeastaan tanssii kaikkein parhaiten koko joukosta. Vaikka
-hän käveleekin vähän ontuen. Maikki Grönbergiä tanssittaa hän kuitenkin
-useammin kuin muita.
-
-Eikä ukko Grönberg iske häntä sukalla, johon on kivi pistetty, vaikka
-näkeekin tyttärensä tanssivan punatukkaisen näyttelijän kanssa. Meidän
-rehti vaskiseppämme on nyt rauhallisemmissa puuhissa ja keskustelee
-runsailla nautintoaineilla lastatun pöydän ääressä Riku Nikin ja Topi
-Pösösen kanssa ikuisen rauhaa ehdoista.
-
-Sivuhuoneista kuuluu rakennusmestarien laulu, kaikuen joskus
-voimakkaasti yli soiton ja tanssin jytinän. Ja jokainen värssy päättyy
-mahtavaan säkeeseen:
-
-    "Tee työ ja opi pelaamaan!"
-
-Mutta äkkiä puhkeaa koko iltamayleisö eläköönhuutoon, niin
-järisyttävään, että kattokruunujen liekit alkavat lepattaa ja
-ällistyneet rakennusmestarit juoksevat salin ovelle katsomaan, mitä on
-tekeillä.
-
-Vahvasti punoittava ukko Grönberg on vain temmannut kainaloonsa
-sosialidemokraattisen ammattiosaston sihteerin Riku Nikin ja tanssittaa
-häntä ympäri permantoa...
-
-
-
-
-
-
-
-
-End of Project Gutenberg's Tee työ ja opi pelaamaan, by Ilmari Kivinen
-
-*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK TEE TYÖ JA OPI PELAAMAAN ***
-
-***** This file should be named 59115-8.txt or 59115-8.zip *****
-This and all associated files of various formats will be found in:
-        http://www.gutenberg.org/5/9/1/1/59115/
-
-Produced by Anna Siren and Tapio Riikonen
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions
-will be renamed.
-
-Creating the works from public domain print editions means that no
-one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
-(and you!) can copy and distribute it in the United States without
-permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
-set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
-copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
-protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
-Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
-charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
-do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
-rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
-such as creation of derivative works, reports, performances and
-research.  They may be modified and printed and given away--you may do
-practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
-subject to the trademark license, especially commercial
-redistribution.
-
-
-
-*** START: FULL LICENSE ***
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
-Gutenberg-tm License (available with this file or online at
-http://gutenberg.org/license).
-
-
-Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
-electronic works
-
-1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
-all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
-If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
-Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
-terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
-entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
-
-1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement.  See
-paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
-and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
-works.  See paragraph 1.E below.
-
-1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
-or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
-Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
-collection are in the public domain in the United States.  If an
-individual work is in the public domain in the United States and you are
-located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
-copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
-works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
-are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
-Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
-freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
-this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
-the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
-keeping this work in the same format with its attached full Project
-Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
-
-1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
-a constant state of change.  If you are outside the United States, check
-the laws of your country in addition to the terms of this agreement
-before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
-creating derivative works based on this work or any other Project
-Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
-the copyright status of any work in any country outside the United
-States.
-
-1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
-access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
-whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
-phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
-Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
-copied or distributed:
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
-almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
-with this eBook or online at www.gutenberg.org/license
-
-1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
-from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
-posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
-and distributed to anyone in the United States without paying any fees
-or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
-with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
-work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
-through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
-Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
-1.E.9.
-
-1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
-terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
-to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
-permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
-
-1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
-word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
-distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
-"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
-posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
-you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
-copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
-request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
-form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
-License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
-that
-
-- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
-     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
-     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
-     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
-     must be paid within 60 days following each date on which you
-     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
-     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
-     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
-     address specified in Section 4, "Information about donations to
-     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
-
-- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-     License.  You must require such a user to return or
-     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
-     and discontinue all use of and all access to other copies of
-     Project Gutenberg-tm works.
-
-- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
-     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
-     of receipt of the work.
-
-- You comply with all other terms of this agreement for free
-     distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
-electronic work or group of works on different terms than are set
-forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
-both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
-Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
-Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
-collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
-works, and the medium on which they may be stored, may contain
-"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
-corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
-property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
-computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
-your equipment.
-
-1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from.  If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium with
-your written explanation.  The person or entity that provided you with
-the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
-refund.  If you received the work electronically, the person or entity
-providing it to you may choose to give you a second opportunity to
-receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
-is also defective, you may demand a refund in writing without further
-opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
-WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
-WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
-If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
-law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
-interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
-the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
-provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
-
-1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
-with this agreement, and any volunteers associated with the production,
-promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
-harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
-that arise directly or indirectly from any of the following which you do
-or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
-work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
-Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
-
-
-Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of computers
-including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
-because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
-people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
-To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
-and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
-and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.
-
-
-Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
-Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
-http://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
-permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
-Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
-throughout numerous locations.  Its business office is located at
-809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
-business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
-information can be found at the Foundation's web site and official
-page at http://pglaf.org
-
-For additional contact information:
-     Dr. Gregory B. Newby
-     Chief Executive and Director
-     gbnewby@pglaf.org
-
-
-Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements.  We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance.  To
-SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
-particular state visit http://pglaf.org
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations.
-To donate, please visit: http://pglaf.org/donate
-
-
-Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
-works.
-
-Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm
-concept of a library of electronic works that could be freely shared
-with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
-Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
-
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
-unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
-keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
-
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
-
-     http://www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.