diff options
Diffstat (limited to '59115-0.txt')
| -rw-r--r-- | 59115-0.txt | 8883 |
1 files changed, 8883 insertions, 0 deletions
diff --git a/59115-0.txt b/59115-0.txt new file mode 100644 index 0000000..800476c --- /dev/null +++ b/59115-0.txt @@ -0,0 +1,8883 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 59115 *** + + + + + + + + + + + +"TEE TYÖ JA OPI PELAAMAAN!" + +Kirj. + +Tiitus [Ilmari Kivinen] + + + + + +Helsingissä, +Kustannusosakeyhtiö Kirja +1915. + + + + + + + "Rakkaus puhaltaa mistä hän tahtoo, + sinä kuulet hänen humunsa, mutta + etpä tiedä, kusta hän tulee ja kuhunka + hän menee". + + _Jukolan Timo_ + + + + +I + + +Vaskiseppä Grönberg on kaupunkimme voimakkaimpia ja +mieltäkiinnittävimpiä persoonallisuuksia. Vaikka hän onkin vain pieni +ja kuivettunut ukko. + +Hän pisti piikkipartaisen, terävänenäisen päänsä ajuri Jehkosen +vaunuvajan ovesta sisään ja huusi lujalla, mitä suurinta suuttumusta ja +pelättävintä vihaa värähtelevällä vanhanmiehen äänellä seuraavan kovan +ja verenhimoisen tuomion: + +-- Miljoona hirsipuuta suoraan linjaan halki Suomenniemen Kotkan +kauppatorilta Utsjoen pappilan pihaan asti, ja joka hirsipuuhun yksi +sosialisti! + +Tätä kauheata toivomusta seurasi kahden sekunnin pituinen äänettömyys, +jonka jälkeen tämä tulevaisuuden yhteiskunnalle peräti vaarallinen +vaskiseppä kirkaisi kärsimättömästi: + +-- Oletko sinä Jehkonen siellä sisällä vai et? Varmaankaan ei +punapartainen, rokonarpinen ajuri Jehkonen kuulunut maan suurimpaan +puolueeseen, tai luotti hän melkoisiin, jo päältäkin selvästi näkyviin +ruumiinvoimiinsa, sillä hänen rämeä äänensä vastasi vajan pimeimmästä +nurkasta: + +-- Joo, täällähän minä... minkätähden sinä ne sosialistit hirtät? + +-- Paholaiset! sanoi Grönberg, vihaamiaan sosialidemokraatteja +silminnähtävästi yhä edelleenkin tarkoittaen. -- Pimeässäpä sinä täällä +kuhkit! moitti hän sitten Jehkosta, astuen samassa ovesta sisään. + +-- Jätä ovi auki, niin tulee valoa! neuvoi ajuri. + +Vaskiseppä totteli tätä kehoitusta -- jalallaan, potkaisten oven auki, +niin että se rysähti selkosen selälleen vajan seinää vasten ja jäi +sitten vapisemaan ruostuneille saranoilleen kuin vaskisepän pontevan +esiintymisen pelästyttämänä. + +-- Jaa, sen minä sanon, ettei tässä maassa järjestystä tule, ennenkuin +korppi on nokkinut silmät viimeisen sosialistin päästä! huusi Grönberg, +kiihtyen taas äkkiä täyteen raivoon. -- Onko sinulla, Jehkonen, +joutavia viikatteita? + +-- Taitaahan niitä olla joku, vastasi ajurin ääni, mutta lisäsi +kuitenkin miettivästi: -- Missä kunnossa sitten lienevät. + +-- Anna sinä minulle pari viikatetta lainaksi täksi ja huomiseksi +päiväksi, niin minä niitän sinulle sitten tuon potaattipellon +pientareet, esitti Grönberg, sieraimet vielä vihasta värähdellen. -- +Niittomiehet rupesivat kesken päivän vaatimaan palkankorotusta, mutta +minä ajoin ne helvettiin... + +Grönberg vaipui istumaan kuormavankkurien aisalle, potkaisi jaloistaan +vanhan setolkkaremmin ja alkoi sadatella työväkeä voimakkain, valituin +kirouksin. + +Jehkonen ei vastannut näihin purkauksiin juuri mitään, ähki ja puhkihan +vain edelleenkin vajan nurkassa, joitakin rattaita korjaten. + +-- Se on se nikkari Tilli, joo, se vanha pulituurin juoja, joka niillä +on tässä kaupungissa profeettana ollut, purki Grönberg katkerana +hampaankolostaan huomioitaan ja kokemuksiaan. -- Tämä halvattu saarnaa +näille tolvanoille oikeuksista ja sorrosta -- kuuletko, Jehkonen: +oikeuksista ja sorrosta! Senkö karvahäntä heitä on tässä kaupungissa +sortanut? Ja senkö tuhannen oikeuksia heillä sitten pitäisi olla? Jos +Tillikin saisi oikeuden mukaan, niin... Tämä tekee minulle, hyväkäs, +keinutuolin. Ottaa siitä kaksikymmentä markkaa. Tuo tuolin, haisee +pulituurilta, kehuu työtään ja saapi rahan, puhtaan rahan kahtena +kymmenmarkkasena kouraansa. No nyt on meillä keinutuoli! sanon minä +akalle. Pätiipä nyt olla ja herrastella tässä vaskisepän perheessä! +Anoppi tulee illalla kylään, istuutuu keinutuoliin ja roiskis! Kahtena +kappaleena, _kahtena kappaleena_, on se Tillin tekemä keinutuoli, +ja anoppi ylösalaisin nurkassa kukkaruukkujen päällä, koivet kohti +taivasta. Semmoista se on se Tillin työ! Ja tämä hornan timpermanni +sitten vielä puhuu oikeuksista -- ja pyhistä vapauksista -- ja +tasa-arvoista... + +Grönberg sylkäisi niin, että toiseen seinään lensi. + +-- Ketä sinulla oli niittomiehinä? kysyi Jehkonen levollisesti +rattaiden alta. + +-- No ne Sauna-Maijan pojat! huusi vaskiseppä mitä syvimmällä inholla. +-- Nämä laiskat rahjukset alkavat kesken päivän puhua nälkäpalkoista +ja riistämisestä. Minäpä otin rautakihvelin aidalta ja kiljaisin, että +pois pellolta, Sauna-Maijan sikiöt, ja silmänräpäyksessä! Arvasivatkin +ne lähteä, ennenkuin päät rupesivat kolisemaan! Minä niitän sen pellon +nyt akan kanssa huomisiltaan mennessä, ja jos yksikään sosialisti +tämän päivän perästä minun porttini sisäpuolelle astuu, niin katsokoon +eteensä! Annatko sinä niitä viikatteitasi, vai pitääkö minun vielä +lähteä niitä muualta kerjäämään? + +Pyyntö ei ollut kovin kohteliaaseen muotoon puettu, mutta Jehkonen, +joka ei ollut turhan tarkka pikkuasioissa, konttasi hyvänsävyisesti +esiin rattaiden alta, pyyhki enimmän tervan ja rasvan käsistään +housujensa takapuoliin ja sanoi: + +-- Tulehan tänne liiteriin, niin katsotaan. + +Parin minuutin kuluttua tuli Grönberg halkoliiteristä, olallaan kaksi +viikatetta. + +-- Kyllä minä sitten niitän ne pientareesi... en näitä ilmaiseksi pyydä +enkä tahdo! vakuutti tuima vaskiseppä. + +-- Tottapahan! murahti Jehkonen ja palasi takaisin vaunuvajaan +jatkamaan keskeytynyttä työtään. + + * * * * * + +Päivä oli kuumimmillaan. + +Kadulla surisivat tuhannet hyönteiset. Kauppias Raholan ajomies, yllään +ainoastaan siniset, paikatut housut, jauhoinen paita ja pään ja niskan +peitteenä tyhjä kahvisäkki, ajoi pitkin katua, seisoen korviasärkevästi +rätisevillä nelipyöräisillä kuormarattailla, joilla oli vannerautoja. +Raatimies Palinin talon seinää vastaan oli pystytetty telineet, joilla +hääräsi maalari, päässään pahvista tehty tuhruinen maalarinlakki. + +Rakennusmestari Jurmon pihasta oli lehmä kävellyt kadulle ja söi +ahneesti kadun vierillä kasvavaa ruohoa. Mutta kohtapa juoksi kadulle +paljasjalkainen tytönrehvana, joka kiljuen ja huitoen alkoi ajaa +lehmää takaisin pihaan. Lehmä huiskautti päätään ja häntäänsä ja läksi +lönkyttelemään portista sisään, jolloin sen kylki raapaisi pahasti +huojahtavaa portinpieltä. + +Kelloseppä Kenosen eli Kana-Kenosen kanalauma oli niinikään +lähtenyt kadulle jaloittelemaan. Suurella innolla ja ylläpitäen +keskenään vilkasta kaakatusta reposteli tämä melkoiseksi osaksi +muukalaissyntyinen herrasväki kaikenlaisia kadulla olevia, +auringonpaisteessa hautuvia jätteitä. + +Vaskiseppä ei kuitenkaan kiinnittänyt mitään huomiota näihin +kaupunkimme sisäiseen elämään luonnostaan kuuluviin ilmiöihin, vaan +käveli kiireesti kotiin, jossa hänen vaimonsa, tanakan ja hyväntuulisen +näköinen nainen, istui huivi päässä pihanpuolisilla portailla kutoen +sukkaa ja silloin tällöin vilkaisten pieneen, vilkkaaseen porsaaseen, +joka peuhasi pihamaalla. + +-- Jehkoseltako sait viikatteet? kysyi vaimo mieheltään. + +-- Jehkoselta. Lähdetään sitten! vastasi vaskiseppä. + +-- Katso, Maikki, taloa ja puotia! huusi emäntä sisään avoimesta +keittiönovesta. -- Minä lähden isän kanssa heinäpellolle niittämään. + +-- Kyllä! kuului nuorekas ääni jostain sisähuoneesta. Grönbergin +Maikki, ainakin meidän mielestämme erittäin miellyttävä nuori nainen, +istui avoimen ikkunan ääressä myymälän vieressä olevassa kamarissa +neuloen ahkerasti ja luoden silloin tällöin katseen sille autiolle, +auringonpaahteessa kuumuuttaan hohtavalle pikkukadulle, jonka +varrella vaskiseppä Grönbergin liike oli. Pitkään aikaan ei kadulla +näkynyt mitään muuta kuin Kana-Kenosen kanalauma, joka oli poikennut +valtakadulta poikkikadulle. Hiljainen, hyvin hiljainen ja melkein kuuma +tuulenleyhkä löyhytteli ohuita, lumivalkoisia ikkunaverhoja ja Maikin +pellavanvärisiä hiuskiehkuroita. + +Porsas oli kavunnut sisään ja kuului nyt uikuttaen ja sorkat +permantopalkkeja vasten rapisten juoksentelevan keittiössä. Tyttö +juoksi ajamaan porsaan pellolle ja tämä viehättävä saparoniekka +kiiruhti pakoon porstuaan ja putosi vingahtaen portailta, kätkeytyen +pihan keskellä olevaan pieneen perunamaahan. Kun tyttö palasi takaisin +ikkunansa ääreen, oli Lehtolan lihakaupan edustalle kadun toiselle +puolen ilmestynyt Sutisen tunnettu, häijyluontoinen hevonen. Tuo +matala, ruskea luontokappale, jonka pää oli siitä omituinen, että sen +etupuoli oli valkea ja takapuoli ruskea, mikä vähän edempää katsoen +vaikutti siltä, kuin olisi pää kahdesta erivärisestä kappaleesta +kiireessä tai ruskean etukappaleen puutteessa kyhätty, seisoi siinä +tyytymättömästi pärskyen, etujalat ohjaksilla sidottuina. + +Rattailla kelletti selällään kaksi vasikanrunkoa. Niiden alle oli +levitetty harmaa säkki. + +Rannasta päin kävellä ketkutteli laiskasti, silloin tällöin yrittäen +haukata surisevan kärpäsen suuhunsa, metsänhoitaja Korpelaisen Hektor. +Lihakaupan kohdalle päästyään se pysähtyi, sillä se oli huomannut luun +hevosen jaloissa. + +Hevonen, joka tähän saakka oli päätään heitellen ja lakkaamatta +sieraimiaan pärskäytellen koettanut nykiä ohjaksia löyhemmälle, alkoi +kavalan näköisenä vilkuilla sivulleen ja koetti hillitä pärskymistään, +huomatessaan koiran pysähtyvän viereensä. Ilkeämielisesti ja +pahantahtoisesti muljahtelivat sen silmänvalkuaiset silmillä roikkuvan +pitkän otsatukan alta. + +Koira yritti lähestyä luuta varovasti, hyvin varovasti, sillä se +aavisti, että hevosella oli paha mielessä. Hevosen pää oli kääntynyt +sivullepäin, mutta koiraa se ei ollut huomaavinaankaan, vaikka pitikin +sitä koko ajan tarkoin silmällä. Se oli kavala, ilkeä, pahansuopa +hevonen. + +Viuh! Nyt se potkaisi, juuri kun koira oli saamaisillaan luun +hampaisiinsa. Potku olisi ollut kovakin, ellei kärryn aisa olisi +melkoisesti vähentänyt sen voimaa. + +Koira älähti ja juoksi häntä koipien välissä tiehensä. Hevonen pärskyi +taas, heitteli päätään ja vilkuili ympärilleen. + +-- Siinäpä häijy hevonen! ajatteli Maikki Grönberg. + +-- Peto hevosen hahmossa! sanoi nuorenmiehen ääni tytön vierestä. + +-- Hui! Sus siunatkoon, miten sinä minut pelästytit, Kalle! huudahti +tyttö toruen. + +-- Annahan kättä kumminkin! sanoi nuori, valkoiseen helletakkiin, +vaaleihin housuihin ja punareunaisiin lipokkaisiin puettu, Kalleksi +mainittu mies. + +Tämä mies oli kauppias Kurosen kauppa-apulainen Kalle Kannas, erittäin +nokkela, kohtelias ja siisti liikemiehen alku, minkä tahdomme heti +hänen suosituksekseen mainita. + +-- Mistä sinä tulet? kysyi tyttö, purren langan poikki terävillä, +valkoisilla hampaillaan. + +-- Olin tuolla rannassa tavaroita vastaanottamassa. Kotonako ukko? +kysyi nuori mies matalalla äänellä ja loi ikkunasta sisään niin +pelokkaan silmäyksen, että selvästi saattoi havaita hänellä olevan +erittäin korkeat käsitykset ukko Grönbergin persoonallisista +ominaisuuksista. + +-- Ei ole, heinäntekoon läksi, sanoi tyttö, irroittaen sormillaan +langan pään hampaistaan. + +-- Entäs äitisi? kuulusteli nuorukainen, hengähtäen helpommin, mistä +päättäen äiti ei ollut läheskään niin hirvittävä kuin isä. + +-- Äiti on myös niittämässä, ilmoitti tyttö. + +-- Olet siis yksin? + +Meidän on ohimennen myönnettävä, ettei Kalle Kannas näyttänyt mitään +muuta niin innokkaasti toivovan. + +Tyttö nyykäytti päätään myymälän oveen päin. Nuori mies ymmärsi tämän +viittauksen ilman pitempiä selityksiä ja tuli sisään mainitusta ovesta. +Tyttökin tuli kamarista myymälään. Sulhanen nousi istumaan tiskille ja +morsian kävi seisomaan, tiskiin nojaten, hänen kupeelleen. + +-- Mikähän tästä lopuksi tulee? huokasi tyttö, pistäen suuhunsa +sokeripalan, jonka oli juuri löytänyt Kallen taskusta. + +-- Antaa ajan kulua, kyllä aika neuvon tuopi, sanoi poika, jolla +nähtävästi oli n.s. optimistinen maailmankatsomus. + +-- Isä ei suostu koskaan! valitti tyttö. -- Kun äiti toissapäivänä +alkoi puhua siihen suuntaan, että minunkin alkaisi olla aika mennä +naimisiin, niin isä suuttui silmittömästi. Se on niin ikävää sen +isän laita, kun se on niin äkkipikainen! huokasi vaskisepän ainoa +tytär, pudottaen samalla pienen paperipalasen sulhasensa niskaan +paidankauluksen ja ihon väliin, mistä leikillisestä tempusta päättäen +isäukon julmuus ei ollut sentään häntäkään vielä vallan maahan +masentanut. + +-- Astun isäsi eteen vielä tänä iltana ja selitän asian, sanoi poika +uljaasti, röyhistäen rintaansa ja pistäen vasemman peukalonsa liivin +kainaloon, missä asennossa hän ihmisystävällisistä kasvonpiirteistään +huolimatta teki melko sotaisen ja sankarillisen vaikutuksen. + +-- Älä Herran nimessä! säikähti tyttö ja tarttui Kalle Kannaksen +takinliepeeseen ikäänkuin peläten, että tämä toimelias nuorukainen +juuri tällä hetkellä, jolloin ukko Grönberg heilutteli lujissa +vaskisepänkourissaan niin vaarallista asetta kuin viikatetta, juoksisi +tekemään hänelle niin julkean ehdotuksen kuin että hra Grönberg +hyväntahtoisesti suvaitsisi lahjoittaa Kurosen kauppa-apulaiselle +ainoan tyttärensä, vieläpä kohtuulliset myötäjäisetkin +kaupantekijäisiksi. + +-- Isä on riitaantunut niittomiestensä kanssa ja on tänään vallan +raivoissaan, kertoi tyttö varmemmaksi vakuudeksi. -- Hän voisi tappaa +sinut... kun ei hän koskaan vihapäissään tiedä, mitä hän sanoo ja tekee. + +-- Onhan se totinen ja kiivas ukko! myönsi poika yleisesti tunnetun +tosiasian. + +-- Jos isällä olisi aavistustakaan näistä meidän väleistä, niin en minä +uskaltaisi olla päivääkään kotona, sanoi tyttö varmasti. + +-- Mutta ennemmin tai myöhemmin se kuitenkin tiedoksi tulee, väitti +poika. + +-- Niin, huokasi tyttö. -- Kyllä se on kamala paikka... + + * * * * * + +Kun Kalle Kannas vihdoin ehti Kurosen puotiin, otti kauppias Kuronen, +joka oli tuntikauden odotellut apulaistaan päästäkseen lähtemään +moottorivenheellään kauniissa Kihosaaressa olevaan melkein valmiiseen +huvilaansa, hyvin kylmäkiskoisesti vastaan hänen selityksensä, että +yksi tavaralaatikoista oli mennyt hajalle ja että Kallen sitäpaitsi, +jos mieli pelastaa nuori ja kaupunkimme liike-elämälle kallis henkensä +auringonpistolta, oli ollut aivan välttämätöntä käydä uimassa. ("Se +olisi kyllä pitänytkin tehdä!" huomasi Kalle samassa.) + +-- Minä saan täällä seisoa päiväkaudet yksin puodissa..., napisi +Kuronen kapinallisesti seinällä olevalle, heleänvärisessä Pearsin +saippuareklaamissa hiuksiaan levittelevälle suurisilmäiselle, +valkohampaiselle ja punahuuliselle, ikuisesti hymyilevälle neitoselle, +joka oli ihanampi kuin taivaan enkeli. -- Kun olet illalla pannut +puodin kiinni, niin nostele sisäkkö-Marin kanssa huonekalut takaisin +Yrjön huoneeseen ja puhdista varsinkin kirjoituspöytä. + +-- Eikös lattiaa maalatakaan? kysyi Kalle Kannas. + +-- Ei tällä kertaa... meille tulee siihen huoneeseen asumaan +kesävieras, sanoi kauppias, ottaen päällystakin kainaloonsa. + +-- Nainen vai mies? kysyi kauppa-apulainen asianharrastusta +ilmaisevalla äänellä. + +-- Se ei kuulu sinuun! jyrähti hermostunut Kuronen vihaisesti ja läksi +puodista ulos kadulle, paiskaten mielenosoituksellisesti oven kiinni, +niin että tiuku kilisi kannikkeessaan pitkän aikaa. + +-- Ukko on huonolla tuulella, sanoi konttorineiti Julia Leijanen, +pistäen huomattavasti käherretyn päänsä puodin ovesta sisään, +mutta jättäen vielä muun osan viehkeätä olemustaan viereiseen +konttorihuoneeseen. -- Jos herra Kannas on oikein, _oikein_ kiltti, +niin sanon herra Kannakselle, kuka meille tulee Yrjö-herran huoneeseen +asumaan. + +Herra Kannas ei tosin voinut oikein sietää neiti Leijasta, mutta koska +uteliaisuus tällä kertaa voitti hänen vastenmielisyydentunteensa, niin +vakuutti hän hieman vastahakoisesti olevansa oikein kiltti, jolloin +neiti Leijanen heitti häntä leikillisesti kummipallolla. Kalle Kannas +koppasi pallon lennosta käteensä ja asetti sen varovaisuuden vuoksi +taakseen hyllylle. + +-- Niin, kuulkaas herra Kannas, liverteli neiti Leijanen, Yrjö-herra +kirjoitti matkaltaan Turusta, että hän oli siellä laivan Tukholmaan +lähtöä odotellessaan sattunut tulemaan tuttavaksi erään kirjailija +Tuulosen kanssa -- Kauno Tuulonen, eikö se ole kaunis ja runoilijalle +sopiva nimi! Kun Yrjö-herra nyt viipyy koko kesän Englannissa ja hänen +huoneensa täällä kotona on vapaana, niin oli hän luvannut huoneensa +kirjailija Tuuloselle, joka haluaa työskennellä muutaman kuukauden +jossakin pikkukaupungissa aiheita ja vaikutelmia saadakseen, ja herra +Tuulonen on kirjoittanut saapuvansa muutaman päivän päästä. Ukko on +murjottanut koko päivän ja murissut akalle, ettei hän ymmärrä, mikä +Yrjöön on mennyt, kun rupeaa haalimaan tänne meidän niskoillemme +tuikituntemattomia musteentuhrijoita ja nälkätaiteilijoita -- ihan +niin ukko sanoi -- mutta akka on sitä mieltä, että herra Tuulonen on +varmaankin hienostisivistynyt ja hyvin miellyttävä mies, kun Yrjö -- +tarkoitan Yrjö-herra -- on häneen niin mieltynyt. Onhan Yrjö-herralla +niin hyvä maku! Mihin herra Kannas sen pallon kätki? + +-- Sitä en teille anna, sanoi Kalle Kannas jyrkästi, asettuen pallon +eteen, selkä vasten hyllyä. -- Pitäkää kyntenne siitä erossa, sanon +minä! + +-- Minulla on aina ollut niin hyvä flaksi kirjailijain ja taiteilijain +piirissä, ilmoitti neiti Leijanen, läheten Kalle Kannasta yhä lähemmäs +ja lähemmäs kuin kristittyä ihmistä kiusaukseen johdattava, valkeuden +enkeliksi pukeutunut sarvijaakko. + +-- Milloinkahan sinä, senkin räkättirastas, olet kirjailijain +ja taiteilijain piirissä ollut! ajatteli Kalle Kannas perin +epäkohteliaasti ja loukkaavasti hurmaavasta työtoveristaan, jonka +vaanivia, kissamaisia liikkeitä hän piti tarkoin silmällä. + +-- Odotan _niin_ kirjailija Tuulosta! huudahti valkopuseroinen +keijukainen. -- Oi, kuinka minä häntä odotan tässä mahdottoman +kuivassa ja proosallisessa kaupungissa, jossa niin harvoin pääsee +todella sivistyneiden ihmisten seuraan! Nyt sen sain! kiljaisi hän +samassa voitonriemuisesti, saaden äkillisellä hyökkäyksellä käteensä +kummipallon ja yrittäen uudestaan heittää sillä Kalle Kannasta. +Kauppa-apulainen ehti kuitenkin tarttua neitosen käsiin kiinni ja +rupesi melkeinpä suuttuneena vääntämään heittoasetta hänen kädestään. + +Tyttö ponnisteli lujasti vastaan. Käherretyt hiukset olivat joutuneet +runolliseen epäjärjestykseen ja kasvot hehkuivat punaisina. Kalle +Kannas oli kuitenkin niin vihainen, ettei hän edes huomannutkaan, +millainen aarre hänellä oli melkein sylissään. + +-- Ai, herra Kannas, älkää vääntäkö minun sormiani! kirkui neiti +Leijanen -- mutta kirkui hiljaa. + +-- Pallo tänne, taikka katkaisen kyntenne! murisi Kalle Kannas tylysti. + +Kamppailun ollessa kuumimmillaan oli raollaan olevan puodin ovi +hiljaa avautunut ja sisään astunut Jumppilan vanha matami, joka +pysähtyi ovenpieleen ja siinä nöyrästi odotteli kisan päättymistä. +Hartaasti ja mitä osanottavaisimmin, pää kallellaan, katseli akka +kauppa-apulaisen ja konttorineidin voimainkoetusta, silminnähtävästi +ihan huolissaan siitä, ettei vain pieninkään rahtu eikä piirto jäisi +häneltä huomaamatta. Eipä hän ollut koskaan uskovaisten rukoushuoneella +seurannut niin innokkaasti uuden maallikkosaarnaajan esiintymistä kuin +nyt näiden kahden maailmanlapsen rimpuilemista. + +-- Oi... voi voi... herra Kannas... _herra Kannas_!... en jaksa enää... +olette niin _hirmuisen_ vahva! kuiskasi neiti Leijanen uupuneena ja +suoraan sanoen vaipui "herra Kannaksen" syliin, hellittäen pallon +kädestään. Kalle Kannas nakkasi pallon tiskin alle ja huomasi samassa +Jumppilan matamin, joka kädet ristissä ja pää väärässä, melkeinpä +autuaallinen ilme kasvoillaan seisoi liikahtamatta ovella. + +Kalle Kannas työnsi keijukaisen niin vihaisesti luotaan, että tyttö +horjahti tiskin reunaa vasten ja huomasi samassa hänkin akan. +Neiti Leijanen pakeni kiljahtaen puodista konttoriin. Kalle Kannas +oli tulipunainen ja sadatteli mielessään armottomasti suloista +toveritartaan. + +-- Mitä olisi asiaa? kysyi hän sitten akalta niin äkäisesti, että tämän +polvet notkahtivat. + +-- Voi hyvä rakas puukhollari, vinkui akka, antakaa anteeksi, että +häiritsin... en minä tiennyt... kahvia tarvitsisin neljänneksen, hyvä +rakas puukhollari. + +Kalle Kannas mittasi kahvia tavallista vapaamielisemmin, antoipa +vielä kourallisen keksejäkin kaupantekijäisiksi. Me emme voi katsoa +ihmisten sydämiin, vaikka heistä kirjoitammekin, mutta pidämme +varsin mahdollisena, että keksien tarkoituksena oli tukkia akan suu. +Uskallammepa mennä niinkin pitkälle, että otaksumme Kalle Kannaksen +salaisesti toivoneen, että keksit takertuisivat akan kurkkuun ja +tukehduttaisivat hänet. Tämä on kyllä hirmuinen väite lähimmäisestämme, +mutta me olemme tehneet mainitun johtopäätöksen Kalle Kannaksen +kasvoilla kuvastuneen ilmeen nojalla. Ovathan silmät yleensä +tunnustetut sielun peiliksi. + + + + +II + + +-- Seis! sanoi kapteeni komennustorveen. + +Laiva lähestyi hiljaa laituria. + +-- Takaisin! + +Potkurit mylläsivät vettä. + +-- Seis! + +Laiva painui laituria vasten ja kallistui vähän. Muuan laivamiehistä +heitti paksun köyden laiturille. + +-- Poika hoi, juutastako sinä toljotat! Pistä kiinni pollariin! + +Hölmistyneen näköinen risainen poika, joka oli ollut saada köyden +päähänsä, pisti silmukan pollariin. + +-- Seisoo siinä, senkin tolvana, suu auki eikä ymmärrä mitään! haukkui +laivamies poikaa. + +-- Minä en olekaan sinun passarisi! huusi tolvanaksi syytetty kimeällä +äänellä. + +-- Älä räkätä! karjaisi vihaisen ja liian vähän nukkuneen näköinen +laivamies. + +-- Siivolla siellä! huusi kapteeni komentosillalta. + +-- Onko ne Kinnuselle tulevat paketit teidän mukana? huusi laiturilta +takkuinen jätkä, jolla oli oljenkorsia selässään ja housujen +takapuolissa, mistä päättäen hänen viimeöisessä makuupaikassaan ei +ollut käytetty lakanoita. + +-- Kysy perämieheltä! vastasi kapteeni, joka silmäkulmat kurtussa +katseli laivamiestensä puuhia. + +-- Hyvästi nyt, herra kapteeni! Ja kiitos hauskasta matkasta! sanoi +kapteenin selän takana nuori, vaaleaverinen, lihavahko herrasmies, +jolla oli pyöreät ja itsetietoiset, mutta hyvin jokapäiväiset kasvot +sekä kädessään pieni, ruskea matkalaukku, joka näytti monet kolhut +kokeneen tässä murheen laaksossa. + +Kapteeni tekeytyi vähän ystävällisemmän näköiseksi, puristi hätäisesti +toisen ojennettua kättä ja mutisi: + +-- Hyvästi, hyvästi... + +-- Ja kiitoksia nyt vielä kerran oikein paljon tästä hauskasta +matkasta! sanoi pyöreänaamainen hartaasti. + +-- Ei kestä... rahallannehan sen olette maksanut! vastasi kapteeni +kieltämättä hiukan epäkohteliaasti, kääntyi sitten jälleen hoitamaan +virkatehtäviään ja kiljaisi kiukkuisesti kaidepuun yli laiturille: + +-- Ei saa kääntää pystyyn sitä kauppias Kitusen laatikkoa! Senkö +täytistä te sitä pyörittelette! + +Pyöreänaamainen ja ruskealaukkuinen ei näyttänyt juuri erikoisemmin +loukkautuneen kapteenin kylmyydestä, vaan käveli tyynesti ja nykerö +nenä pystyssä laivasta laiturille. + +-- Mikähän käki se tuokin mahtoi olla? huomautti kapteeni rouvalleen, +joka oli tullut kapteenin hytistä komentosillalle ja nojasi miehensä +vieressä kaidetta vasten. + +-- Ei se ainakaan minua ensinkään miellyttänyt, sanoi rouva. -- Teki +vähän sivistymättömän ja niin perin pöyhkeän vaikutuksen. + +-- Ja matkusti koko ajan ensimmäisessä luokassa, vaikka oli ostanut +vain toisen luokan piletin, murahti kapteeni. -- Mutta en viitsinyt +hänelle siitä mitään huomauttaa, kun tilaa kerran oli. + +Tietämättä mitään osakseen tulleesta verraten epäedullisesta +arvostelusta pyöreänaamainen seisoi laiturilla ja katseli alentuvasti +hymyillen pientä kaupunkiamme, jonka laitimmaiset talot pilkoittivat +rantatörmältä puiden tuuhean vihreyden lomitse. + +Sitten hän kääntyi poliisimiehen puoleen, joka ikävystyneen näköisenä, +kädet seläntakana, seisoi kasassa olevien vehnäjauhosäkkien leimoja +tarkastellen ja näytti kärsivän helteestä. + +-- Voiko konstaapeli sanoa, mistä saa hevosen? kysyi muukalainen. + +-- Jaa, että issikan? kysyi vuorostaan konstaapeli, kääntyen +matkustavaiseen päin ja nykäisten tervehdykseksi lakkinsa reunaa oikean +kätensä etusormella. + +-- Niin, ajurin! sanoi pyöreänaamainen nuori herra äänellä, joka tuntui +todistavan hänen liikkuneen maailmassa. + +-- Näyttää tuolta tulevan tuo ajuri Tiihonen... jos hän joutanee +ottamaan herran kyytiinsä, aprikoi järjestyksenvalvoja, tarkastellen +matkustavaisen ruskeata laukkua. + +-- Eikö täällä aina pidä olla ajureita, kun laiva tulee? kysyi nuori +miehemme kulmakarvojaan kohottaen ja katsellen konstaapelia käsi +puuskassa. + +-- Milloin on, milloin ei, vastasi poliisi välinpitämättömästi. -- +Tässä kaupungissa on niin vähän ajureita, ettei niitä joka paikkaan +riitä, lisäsi hän sitten selitykseksi ja kaupunkimme puolustukseksi. + +Tiihoseksi mainittu ajaa lönkytteli lähemmäksi. + +-- Tiihonen! sanoi poliisi. -- Onko sinulla kyytiä? + +-- Ei, vastasi Tiihonen, kiristäen ohjaksia ja alkaen kääntää hevostaan +miesten kohdalle tultuaan. + +-- Otatko sinä sitten tämän herran kyytiisi? kysyi poliisi, kaivellen +miettiväisenä nenäänsä. + +-- Voipihan tämän ottaa, myönsi Tiihonen ja kiljaisi hevoselleen, joka +potki ja telmi kärpästen käsissä: "Ka-ka, _ka-ka!_" + +-- Kuuluu tämä Tiihonen ottavan herran kyytiinsä, tulkitsi poliisi +vieraalle Tiihosen vastauksen, ikäänkuin olisi kääntänyt sen muulle +kielelle. + +Kunnioittamatta enää poliisia yhdelläkään silmäyksellä, vielä vähemmän +kiitoksella vieras nousi Tiihosen rattaille, heitettyään pienen +käsilaukkunsa Tiihosen polville. + +-- Mihinkäs ajetaan? kysyi Tiihonen, kokoillen ohjasperiä käteensä. + +-- Parhaaseen hotelliin! sanoi vieras, heittäytyen selkäkenoon. + +-- Se on sitten niinpaljon kuin seurahuoneelle, selitteli ajuri +saamaansa määräystä. -- Hei, konkari, alapas ravata, huusi hän +senjälkeen hevoselleen, joka tästä pontevasta vaatimuksesta innostui +hölkkäjuoksuun. + +Ajettiin seurahuoneelle päin. + +-- On sitä tänä kesänä tuota lämmintä, huomautti ajuri kyydittävälleen. + +Kirjailija Kauno Tuulonen ei alentunut vastaamaan. Hän vain ajatteli +ihmeissään, millaisia moukkia tämän kaupungin issikat olivat, jotka +puhuttelivat kyydittäviään, vieläpä niinkin hienoja herroja ja +arvokkaita henkilöitä kuin hän oli, melkein kuin vertaisiaan. + +Kun ei Tiihonen saanut keskustelua alkuun, ajoi hän vähän aikaa ääneti, +mutta teki sitten uuden yrityksen. + +-- On se kauppias Kinnunen tuohon rakentanut vähän toisenmoisen talon +kuin se entinen oli, joka toissa talvena paloi! huudahti hän uuden, +suuren kauppatalon ohi ajettaessa. + +-- Ajaa nyt vain eikä puhu roskaa! ärähti hermostunut kirjailija. + +Tällainen odottamaton ja tässä osassa maata tuntematon tapa ottaa +osaa keskusteluun säikähdytti issikka Tiihosen niin pahanpäiväisesti, +että tämä rehellinen, vaikkakin hra Tuuloseen verrattuna kovin +halpa-arvoinen ja mitätön kansalainen oli pudota alas kuskipukiltaan +kadulle. Tosin ei hän siinä olisi päätään halaissut, eipä edes isoa +nenäänsäkään loukannut, katu kun ei näet ollut kivillä laskettu, mutta +sitä pahemmin olisi hänen kiiltävänappinen issikannuttunsa tuhrautunut, +sillä viimeöinen ankara sade oli muuttanut pehmeän, multaisen kadun +yhtämittaiseksi rapakoksi. + +Ajuri Tiihonen ei enää yrittänytkään jatkaa keskustelua karskin +kyydittävänsä kanssa, vaan ajoi ääneti, piiskaansa silloin tällöin +vihaisesti huimauttaen, seurahuonetta kohti. Sitä hän vain mietti, että +missähän niitä noin ylpeitä herroja ja syöttiläitä kasvaa. + +Tultiin siitä seurahuoneen eteen. Tiihonen pysähdytti ruunansa ja herra +Tuulonen kysyi äänellä, joka osoitti hänen kyllä ymmärtävän, että +issikka aikoo nylkeä häntä, mutta samalla vakuutti, ettei tämä katala +aikomus tule onnistumaan: + +-- Mitä olen velkaa? + +Tiihonen muljautti pukiltaan syrjäsilmäyksen kyydittävänsä pyöreään, +parrattomaan ja pönäkkään naamaan, sylkäisi pitkän sylen ja murahti: + +-- Ei mitään! + +Kauno Tuulosen suu, joka oli isänmaallisissa tilaisuuksissa ja +nuorisoseurojen kesäjuhlissa puhunut kansalleen niin monta ylevää, +opettavaista ja viisasta sanaa, oli tällä kertaa hyvin tyhmistyneen +näköinen. Se oli aivan pyöreä pelkästä hämmästyksestä ja ällistyksestä. +Hän ei käsittänyt mitään. + +-- Kuinka, mitä olen velkaa? kysyi tuo pyöreä suu uudestaan. + +-- Ei mitään, ei mitään! toisti Tiihonen kiireesti. + +-- Mutta mitä se merkitsee? tiedusteli ymmälle joutunut kirjailija. + +Ja ajuri vastasi seuraavalla tavalla: + +-- Merkitsee vain sitä, että annoin herralle ilmaisen kyydin. Taitaa +herra tarvita rahansa paremmin kuin minä. + +Tämä uskomaton julkeus ja röyhkeä solvaus, joka oli sitäkin katkerampi, +kun se sivusi melkoisen läheltä totuutta, nosti veren herra Tuulosen +päähän, ja hän huusi: + +-- Poliisi! + +Lähimmässä kadunkulmassa seisova valkotakkinen konstaapeli, joka ei +näkynyt tällä hetkellä mitään niin kipeästi kaipaavan kuin jotain +tekemistä, ihastui ikihyväksi, kuullessaan virka-apuaan tarvittavan, ja +lähestyi ajuria ja kirjailija Tuulosta nopein, mutta silti arvokkain ja +määräperäisin askelin, tervehti hra Tuulosta sotilaalliseen tapaan ja +kysyi: + +-- Jaa että mistä olisi kysymys? + +-- Tämä issikka ei tahdo ottaa minulta maksua! ilmiantoi hra Tuulonen +ajurinsa kiihkeällä, mielipahasta värähtelevällä äänellä. + +-- Että kuinka? kysyi esivallan palvelija, joka ei tahtonut uskoa +kuulemaansa. + +Tämä ajuri kieltäytyy ottamasta minulta maksua! huusi hra Tuulonen +korvat punaisina. -- Minä tarjoan hänelle maksua, mutta hän kieltäytyy +ottamasta sitä vastaan! + +-- Onko se niin? kysyi poliisi ajurilta, kiinnittäen hyvään tuttavaansa +Tiihoseen ihmettelevän katseen. + +-- On! myönsi tämä kunnon mies hyvin rauhallisesti. + +Seurahuoneen avonaisiin ikkunoihin alkoi ilmestyä uteliaita päitä, ja +katukäytävälle pysähtyi pari, kolme avojalkaista poikaa. + +-- Jaa, sanoi poliisi, raapien hämillään niskaansa. -- Tämä on vähän +outo tapaus. Minkätähden sinä Tiihonen et ottaisi tältä herralta maksua? + +-- En minkään tähden, sanoi Tiihonen, koroittaen vähän ääntään ja +vilkaisten ikkunoihin. -- Rupesin matkalla tykkäämään niin tästä +herrasta, että päätin kyyditä hänet ilmaiseksi. + +Poliisi alkoi tajuta, että tässä oli hänellä edessään yksi niitä +salaperäisiä arvoituksia, joita joskus sattuu ihmiselämässä. Mutta +sitten hän älysi huomauttaa: + +-- No, jos niin on, niin sittenhän ei herran tarvitse mitään maksaa. + +-- Jaa, jaa, mutta kun minä _tahdon_ maksaa! huusi hra Tuulonen täyttä +kurkkua. -- En tahdo ilmaista kyytiä hänen konillaan! + +-- Kuulkaa vieraatmiehet päältä, että tämä nuori kaunis herra loukkaa +minun ruunani kunniaa! sanoi ajuri Tiihonen ympärillä seisovalle +arvoisalle yleisölle. + +-- Ha ha haa! nauroivat vieraatmiehet, joita tapaus ja siihen liittyvä +mieltäkiinnittävä keskustelu näytti suuresti huvittavan. + +Yleisöä olikin jo kertynyt riitelevien ympärille parikymmentä henkeä, +ja kadun toisella puolenkin olevien talojen ikkunoissa näytti asia +herättävän vilkasta harrastusta. + +-- Viskaali tulee! huomautti eräs risaisesti puettu, hiukan juovuksissa +oleva kansalainen ja lähti kiireesti kävelemään poispäin, mutta muu +yleisö, jolla ei nähtävästi ollut mitään selvittämättömiä asioita +kaupunkimme poliisipäällikön kanssa, jäi levollisena paikoilleen. + +Viskaali tuli pitkin katua raatihuoneelta päin parin muun herran +kanssa. Nähtyään väkijoukon keräytyneen seurahuoneen edustalle hän +kääntyi konstaapeli Tossavaisen puoleen, joka jäykkänä kuin olisi +seipään nielaissut ja kunniaa tehden ryhtyi antamaan raporttiaan. + +Herra Tuulonen kohotti kohteliaasti hattuaan ja sanoi: + +-- Herra viskaali, kysymys on vain yksinkertaisesti siitä, ettei ajuri +halua ottaa maksua. Nimeni on Tuulonen, kirjailija... + +-- Etkö sinä tahdo ottaa maksua herra Tuuloselta? kysyi viskaali, +kääntyen otsa rypyssä ajuri Tiihoseen päin. + +-- En, herra viskaali! vakuutti ajuri varmasti. -- Minä en halua tämän +herran rahoja. + +-- Minä tahdon joka tapauksessa maksaa ja vaadin edesvastuuta...! +aloitti hra Tuulonen lujasti. + +Viskaalia harmitti. Hän rykäisi kiukkuisesti ja sanoi sitten hra +Tuuloselle: + +-- Hyvä herra! Jos ajuri olisi vaatinut teiltä liikaa, niin olisi +asianlaita aivan toinen. Mutta kun hän kieltäytyy ottamasta maksua +vastaan, niin on se minun ymmärtääkseni hänen oma asiansa, eikä häntä +voida siitä rangaista. + +Hra Tuulosen jalolle otsalle oli kohonnut hiki. + +Haluaisin kuitenkin saada tietää, kuinka paljon ajurintaksa +laivarannasta tänne seurahuoneelle on? kysyi hän, ääni vähän vapisten. + +-- Seitsemänkymmentäviisi penniä, ilmoitti poliisi. Hra Tuulonen +kaivoi kukkarostaan kaksi hopealanttia, jota tehdessään hän oli niin +hermostunut, että kukkaro oli vähällä pudota hänen hyppysistään +kadulle. Rahat asetti hän samalle istuimelle, jolla hän äsken itse oli +istunut, ja tempaisi kapsäkkinsä Tiihosen polvilta. + +-- Kuule sinä Ratilaisen poikarukka! sanoi ajuri lempeällä äänellä +paljasjalkaiselle pojanressulle, jonka naama ei näyttänyt pitkään +aikaan olleen tekemisissä veden kanssa. -- Herra näkyy tahtovan antaa +sinulle namusrahoja. Ota ne tuolta rattailta ja kiitä herraa! + +Vihasta säkenöiden raivasi hra Tuulonen itselleen tien väkijoukon läpi +seurahuoneen eteiseen, Ratilaisen poika hyökkäsi tempaamaan rahat +käteensä, kun taas ajuri Tiihonen läimäytti hevostaan selkään ja ajoi +täyttä laukkaa tiehensä riemuitsevan kansan keskuudesta. + +-- Mitä te tässä töllistelette! huusi viskaali mainitulle kansalle. + +-- Hajaantukaa! huusi konstaapeli Tossavainen, muuttuen äkkiä +tavattoman virkaintoiseksi. + +Väkijoukko alkoi hitaasti hälvetä, keskustellen innokkaasti ja +jokseenkin äänekkäästi päivän suuresta tapahtumasta, jonka todistajana +sillä oli ollut onni olla. + +Mutta viskaali, joka oli ollut ystävineen menossa seurahuoneelle +aamiaiselle, kääntyi sisään seurahuoneen ovesta. + +Poliisi loi ympärilleen ylpeän silmäyksen, kohensi tuppivyötään, +silitteli valkeita käsineitään ja alkoi kävellä edestakaisin +seurahuoneen edustalla. + +Kadulla vallitsi taas järjestys, hiljaisuus ja rauha. + + + + +III + + +Ajuri Tiihosen iso kukko kiekaista heläytti ensimmäisen kerran. + +Ajuri Tiihosen kukko ei kukkona yleensä ole mikään erikoisen +merkillinen tai esimerkiksi kelpaava lintu. Kaupungissamme on monta +muuta, jopa kymmeniäkin parempia kukkoja, mutta Tiihosen kukko soveltuu +erinomaisesti tarkoitukseensa juuri ajuri Tiihosen kukkona. + +Muut kukot kiekuvat kello kahdelta, kolmelta, neljältä... miten +mikin sattuu heräämään, häiriten vain tällä liian varhaisella +esiintymisellään isäntäväkensä makeinta aamu-unta. Ja aivan +hyödyttömästi, sillä kuka hullu nousisi kaupungissa kolmelta +tai neljältä, puhumattakaan kello kahdesta? Ei edes kaupunkimme +yövartiakaan, ukko Rummukainen, joka on illalla puoli kahdentoista +aikaan nukahtanut Nikkilän tyhjään heinämakasiiniin, jossa hän +tavallisesti näin kesäiseen aikaan lepää yönsä, uskoen vaarinpidon +kaupungin turvallisuudesta taivaallisen isänsä ja torninvartia Nissisen +huoleksi. (Ohimennen voimme samalla kuitenkin mainita, että myöskin +Nissinen jättää täydellisellä ja kauniilla lapsen luottamuksella +leiviskänsä hoidon Luojansa haltuun ja huomaan, heräten vasta siihen +kauheaan räminään, joka ilmoittaa Heinilän kartanon suuren maitokuorman +saapuneen Kauppaneuvoksenkadun päähän.) + +Tiihosen kukko sitävastoin on ymmärtänyt ottaa kutsumuksensa talon +todellisen hyödyn ja elämänjärjestyksen kannalta. Ensimmäisen +kerran kiekaisee se kello viideltä. Silloin on renkipojan noustava +puhdistamaan rattaita ja hoitamaan hevosia. + +Toisen kerran antaa tämä älykäs kotieläin kurkkunsa soida kello kuusi. +Silloin kapuaa Tiihonen kuskipukille, tempaisee ohjaksista, huutaa +hevoselleen: "i-grai, musikka!" -- tyhjentäen siten koko venäjäntaidon +varastonsa -- ja ajaa virantoimitukseensa joko laivarantaan taikka +kauppatorin nurkalle. + +Naapuritalossa, joka mahdollisesti on joskus vedenpaisumuksen +jälkeenkin ollut keltaiseksi maalattu, mutta jonka nykyisestä väristä +on vaikea sanoa sitä taikka tätä, aukenee muutamia kadunpuoleisia +ikkunoita, nimittäin sellaisia, jotka eivät ole painuneet niin +paljon kadunpinnan alapuolelle, ettei niitä voida avata. Tämän +ainakin ikäänsä nähden suuresti kunnioitettavan rakennuksen +keskiosa on nimittäin painunut maan sisään ikkunalautoja myöten, +ja katon harja on samassa suhteessa notkistunut kuin ikälopun +hevoskaakin selkä. Vanhat muistelevat nähneensä nuoruudessaan vielä +kivijalkaakin rakennuksen alla, mutta siitä mahtaa olla hyvin kauan. +Upporikas kunnallisneuvosvainaja, jonka omaisuuteen tämä talo oli +kuulunut, oli pari vuosikymmentä takaperin, saatuaan siitä kerran +mahdollisimman ystävällisen, oikeastaan leikillisen huomautuksen +kaupungin viranomaisilta, aikonut korjauttaa sitä, mutta kun hänen +rakennusmestarinsa oli tarkastanut taloa ja ilmoittanut, ettei +sitä voi korjata muuten kuin rakentamalla sen kokonaan uudestaan, +oli kunnallisneuvos antanut viranomaisten leikin jäädä leikiksi ja +rakennuksen entiselleen. Siinä hän tekikin varsin ymmärtäväisesti, +sillä vielä senkin jälkeen oli tämä talo arveluttavasta ja +huolestuttavasta ulkomuodostaan huolimatta ansainnut hintansa +kaksinkertaisesti, vaikkakin kivijalka oli vähitellen painunut +näkymättömiin. + +Rakennuksen portinpuoleinen pää oli uljaimmin taistellut vuosien +painoa ja perustuksensa pehmeyttä vastaan. Ikkunain alalaudoista oli +kadun nurmikkoon matkaa vielä yli kyynärän verran, joten siinä päässä +taloa asuvat tunsivat olevansa ikäänkuin ylemmässä kerroksessa talon +keskiosan vuokralaisiin nähden. + +Mutta Tiihosen kukon herättävä vaikutus ulottui laajemmallekin. + +Kadun toisella puolen asuva klassillisen lyseon rehtori, +luonnontieteiden lehtori Johan Augustus Perander eli Pessu, kuten +lyseolaiset häntä tavallisesti nimittivät, on myöskin tullut +järjestäneeksi nousunsa Tiihosen kukon aamuhuutojen mukaan. + +Niinpä hän tänäänkin herää Tiihosen kukon ensimmäiseen kiekaisuun, +nousee tapansa mukaan sängystään, hiihtelee pehmeissä, lämpöisissä +tohveleissaan ikkunan ääreen ja ottaa vastaan ilmapuntarin ja +lämpömittarin raportit. + +Ne lupaavat erittäin kaunista, poutaista säätä, ja todettuaan, että +Tiihosen renkipoika ohjesääntöjensä mukaisesti ryhtyy puhdistamaan +rattaiden pyöriä ja kiilloittamaan likasuojuksia, palaa rehtori +sänkyynsä ottamaan vielä pienen aamu-unen. + +Lopullisesti nousee hän Tiihosen kukon toisen kerran kiekaistua. + +Äskenmainitussa, osittain jo maan mustiin multiin vaipuneessa +talovanhuksessa asuu eräs viipurilainen jarrumiehen leski, muuan vanha +pariskunta, jota sanotaan Nahka-Paapaksi ja Nahka-Paapan mammaksi, +ompelijatar Hilda Laine sisarineen, pari ryypiskelevää, mutta siitä +huolimatta useimmiten yhtä janoista kuin nälkäistäkin käräjäkirjuria +vaimoineen, ja lapsineen, sekä asioitsija Saksman perheineen, jota ei +kotona ole muuta kuin ukko itse, leskimies, sekä yksi poika ja yksi +tytär. + +Asioitsija Saksmanin perhe asuu juuri siinä päässä rakennusta, joka on +portin vieressä ja siis ylimpänä. Tämäkin todistaa mainitun perheen +varakkaimmaksi, sillä sen pään huoneet, juuri korkeamman asemansa ja +siis laajempien näköalojensa vuoksi maksavat viisi markkaa enemmän +kuussa kuin talon muut huoneet. + +Pihan perällä on sitäpaitsi rakennus, joka liittyy suoranaisena jatkona +ulkohuoneisiin, niin että ulkoapäin on vaikea sanoa, missä ulkohuoneet +loppuvat ja asuinhuoneet alkavat. Ja vaikeatapa sitä olisi aivan +tarkoin määritellä sisästäkään päin. Täällä asuu muutamia epämääräisiä +ukkoja ja akkoja, ja parilla akalla on lapsiakin, jotka meluavat kilpaa +rottien kanssa rappeutuneissa vajoissa tai ovat piilosilla hernemaassa. +Pihan koko keskiosa on nimittäin hernepeltona, jossa kullakin talon +vuokralaisella on pari penkkiä. + +Päärakennuksen vuokralaisista availivat siis ikkunoitaan muut +paitsi edellämainitut käräjäkirjurit, jotka eivät olisi saaneetkaan +ikkunoitaan auki, kun maanpinnan läheisyys teki tuollaisen yrityksen +mahdottomaksi Avatuista ikkunoista kurkisteli kadulle pörröisiä päitä +ja haukottelevia naamoja. Ompelijatar pudisteli ulos sänkyvaatteitaan, +ja jarrumiehen leski ripusti ikkunastaan kuivamaan lapsenriepuja. + +Saksmaneilla oli kadun puolella kaksi ikkunaa. Portinpuoleiseen, joka +oli ollut auki koko yön, ilmestyi paitahihasillaan oleva noin 30 vuoden +ikäinen mies, jolla oli tuuheat, ruskeat viikset ja hieman luisevat +kasvot. Katse oli hajamielinen, mutta muuten muistuttivat silmät ja +nenä haukkaa, joka valmiina lähtöön tarkastelee oksaltaan uuden päivän +merkkejä ja tunnustähtiä. + +Ajuri Tiihonen ajoi ulos portistaan. + +-- Huomenta! sanoi nuorempi Saksman ikkunastaan. + +-- Huoment'! vastasi Tiihonen ja pysäytti hevosensa. -- Tulee kuuma +päivä! + +-- Tuntuu tulevan! myönsi ikkunassa olija. -- Torilleko se Tiihonen +ajaa? + +-- Laivarantaan, ilmoitti Tiihonen. -- Yöllä on tullut laivoja. + +Tämän lyhyen, mutta virkistävän keskustelun päätyttyä kiljaisi Tiihonen +hevoselleen: "Ala ravata!", räpsäytti ohjasperiä ja ajoi tiehensä. + +Vähän ajan kuluttua käveli rannasta päin pitkin katua hitain askelin +keski-ikäinen, tanakka ja hyvin puettu mieshenkilö, nähtävästi joku +matkailija, joka uteliaasti ja mielenkiinnolla näytti tutustuvan +paikkakunnan merkillisyyksiin. Saavuttuaan maahan vaipuvan +notkoselkäisen talon kohdalle hän pysähtyi, katseli rakennusta kauan +ja eri puolilta ja tervehti sitten Lauri Saksmania, joka yhä edelleen +hengitti ikkunassa raikasta aamuilmaa. + +-- Huomenta! sanoi vieras herrasmies. + +-- Antakoon! vastasi toinen, joka oli koko ajan pitänyt muukalaista +silmällä. + +-- Onko tämä se talo, jota ennenmuinoin sanottiin "Neuvoksen +aarrearkuksi"? kysyi vieras. + +-- On, vastasi ruskeaviiksinen. -- Nykyään sanotaan tätä vain +"Arkuksi", lisäsi hän sitten. + +-- Tässä kai asuu asioitsija Saksman? kysyi tuntematon, nyppien +mietteissään kultaisia kellonperiään. + +-- Asuu, mutta hän lähti juuri kaupungille, vastasi nuorempi Saksman, +katsellen toista entistä tarkemmin. -- Tulee kai parin tunnin kuluttua +kotiin. + +Vieras kohotti lakkiaan, ikkunassa oleva Arkun asukas nyykäytti +päätään, ja jäi haukansilmineen katselemaan, miten tuntematon hitain, +varmoin askelin jatkoi matkaansa katua ylöspäin, pientä käsilaukkuaan +heilautellen ja pysähtyen joka portin kohdalla katsomaan pihaan. + +Kaupunki läähätti tulisessa auringonpaahteessa, vaikka kello oli tuskin +puolta kymmentä aamupäivällä. + +Rehtori Perander oli ollut tavallisella aamukävelyllään torilla, +kysellyt maalaisilta kalanhintoja ja kuullut uutisia tutuilta +isäntämiehiltä. Pellikkavaaran Simoselta oli sairastunut punatautiin +kaksi lehmää ja hieho. Hieho ja toinen lehmä olivat parantuneet, +mutta toinen lehmä, talon paras lypsäjä, oli kuollut lääkkeistä ja +lääkitsemisestä huolimatta. + +Sitten oli rehtori käynyt laivarannassa katselemassa siellä vallitsevaa +vilkasta vilinää. Yöllä oli tullut suuri laiva, pitkämatkaiset +"Ilmatar" ja "Vedenneito" olivat lähteneet, huutopillejään mahtavasti +törähytellen, kaukaisille vesille, ja lähipaikkakuntien liikennettä +välittävät pienemmät laivat olivat saapuneet väkeä täynnä, +toimeenpannen kaupunkia lähestyessään kauheat kilpa-ajot, jotka +olisivat vähemmän suotuisissa olosuhteissa voineet hukuttaa sekä laivat +että matkustajat. + +Lähtiessään kotiinsa aamiaiselle tuli rehtori Peranderia vastaan +sama outo muukalainen, joka oli haastatellut ikkunassa ollutta Lauri +Saksmania. + +Muukalainen pysähtyi ja sanoi tyynesti: + +-- Päivää, Pessu! Rehtori Peranderia tällainen tuttavallisuus suuresti +hämmästytti, jonka johdosta hän hämillään änkytti: + +-- Minulla ei ole kunnia... + +-- Ole vaiti! sanoi omituinen vieras huolettomasti. -- Kuinkas olet +muuten viime aikoina voinut ja kuinka järkesi juoksee? + +-- Tuota noin... Jaakkolako? huudahti rehtori. + +-- Tuota noin... Jaakkola! vakuutti vieras, ojentaen lujan kouransa. + +Emme ehkä ihmettele kunnianarvoisan koulumiehemme hämmästystä, kun +kuulemme, ettei hän ollut nähnyt lapsuutensa tappelu- ja sittemmin +ylioppilastoveriaan kolmeenkymmeneen vuoteen. + +-- Mistäs tulet? kysyi rehtori, kun ensimmäinen jälleennäkemisen +synnyttämä ihastuksen puuska oli ehtinyt mennä ohi. + +-- Amerikasta! vastasi toinen lyhyesti, osoittaen samalla merkitsevästi +oikealla etusormellaan kultaisia kellonperiään. Sitten hän iski silmää, +nauroi niin että katu kajahti ja tökkäsi samaisella etusormellaan +rehtoria vatsaan. + +Kun nämä peräti merkilliset temput, jotka mahdollisesti sisälsivät +kokonaisen elämäntarinan lyhyesti ja kuvaannollisesti esitettynä, +olivat suoritetut, sanoi rehtori äkkiä jyrkästi: + +-- Sinä tulet meille aamiaiselle! + +Tähän haasteeseen vastasi vieras vielä jyrkemmin: + +-- Varmasti! + +Rehtori oli niin haltioissaan, että hän kotimatkallaan, luotettavien +kaupunkilaisten todistuksen mukaan, käveli kolmea täysikasvuista +henkilöä vasten ja olisi tallannut jalkoihinsa katukäytävällä +leikkivän pienen lapsen, ellei kultaisilla kellonperillä kaunistettu +amerikkalainen olisi ehtinyt pelastaa pienokaista sysäämällä rehtorin +äkkiä syrjään. + +Tultiin rehtorin taloon. + +Pihalla, vanhojen ja tuuheiden puiden siimeksessä, vallitsi miellyttävä +viileys. Korkea, vaaleanvihreäksi maalattu lauta-aita sulki pihan +kadullakulkevien uteliailta katseilta. Puiden alla oli keinu, pöytä ja +korituoleja. + +-- Omako talo? kysyi Jaakkola. + +-- Oma, vastasi rehtori. + +-- Kelpaa sinun, vanha peruukki, asua! sanoi Jaakkola vakaumuksen +lämmöllä ja läimäytti rehtoria käsilaukulla selkään. + + * * * * * + +Rehtori ja hänen vieraansa, Amerikasta palannut kansalaisemme ja +kaupunkilaisemme Jaakkola, olivat syöneet lujan aamiaisen, ja nämä +kunnioitusta ansaitsevat herrat istuivat nyt korituoleissa pihamaalla +puitten katveessa, poltellen rehtorin pitkiä piippuja. Siinä +lähistöllä istui nurmikolla rehtorin tytär, Anna-neiti, pitkänhuiskea, +vaaleaverinen tyttö, kirjaillen pöytäliinaa. + +Herroilla oli paljon puhumista, sillä kolmessa vuosikymmenessä oli +kummallekin ehtinyt tapahtua yhtä ja toista. Nyt tutustutti rehtori +vierastaan kaupungin sisäiseen elämään ja nykyiseen asujaimistoon. + +-- Svebeliuksen neidit ovat yhä edelleenkin kaupungin ylhäisimmät, +hienoimmat ja arvokkaimmat henkilöt, kuten lähtiessäsikin. + +-- Ja suurimmat juorukontit! liitti neiti Perander välihuomautuksen, +nostamatta katsetta työstään. + +-- Jaa, hm, se on valitettavasti totta sekin, myönsi rehtori silitellen +harmaata partaansa. -- Joka tapauksessa on parasta, jos tahdot +hengellesi rauhan, ettet millään tavoin rupea vetämään vastaköyttä +heidän kanssaan. + +-- Asuvatko he yhdessä? kysyi vieras, joka näytti kuuntelevan +isäntäänsä aivan erikoisella mielenkiinnolla. + +-- Kaksoiset Anna Kristina ja Mathilda Fredrika asuvat isänsä, +senaattori ja ritari Svebeliuksen kuoltua siinä kirkkopuiston vieressä +olevassa nelikulmaisessa talossa, joka on vastapäätä kirkkokaivoa. +Nuorin, Fanny Margareta, jota sanotaan hieman omituiseksi, asuu +erikseen Pastorinniemessä. + +-- Kaksoisia sanotaan kaupungissa Antti-neidiksi ja Matti-neidiksi, +selitti tytär nurmikolta. -- Kolmas heistä taas viettää maailmasta +eristettyä elämää pienine omituisuuksineen ja hänellä on täysi työ +puolustautuessaan maisteri Wahlin rakkaudenvimmaisilta hyökkäyksiltä... + +-- Maisteri Wahlin! huudahti Jaakkola. + +-- Älä Herran nimessä huuda niin kovaan! säikähti rehtori. -- Hän asuu +tuon lankkuaidan toisella puolen, ja hänellä on vielä mainiot korvat +niinkuin silmätkin. Se on merkillinen juttu, mutta kerron sen sinulle +sitten sisällä, lupasi rehtori matalammalla äänellä. -- Luulenpa, että +se vanha hyypiä kuuntelee nytkin tuolla aidan takana. + +Jaakkola istui pitkän aikaa otsa syvissä rypyissä kuin pohtien jotain +salaperäistä arvoitusta. Sitten hän kysyi: + +-- Olen ollut huomaavinani, että tässä kaupungissa on suunnattomasti +rakennusmestareita... mistä ihmeestä niitä on tänne niin jumalattomasti +sikiytynyt? + +-- Varoihinsa päässyt talollinen myy maansa ja mantunsa, muuttaa +kaupunkiin, ostaa tontin ja rakennuttaa sille talon -- tai korjauttaa +ainakin kattoa tai lankkuaitaa, selitti rehtori. -- Sitten on hän +rakennusmestari. Niitä on meillä nykyään viidettäkymmentä. + + + + +IV + + +Kaupunkilaiset, joiden on joskus tapana puhua pahaa toisistaan, +väittävät maisteri Wahlia lähes satavuotiseksi, mutta se on aivan +varmasti valetta. Maisteri Wahl erosi kolleganvirastaan lyseossa +noin viisi vuotta takaperin täysin palvelleena ja nuhteettomana +poikamiehenä, ja koska hän erotessaan oli kuudenkymmenenviiden +vuoden ikäinen, niin käsittää jokainen, vaikkei olisikaan perehtynyt +korkeampaan matematiikkaan, että maisteri Wahl on yhtä kaukana +satavuotiaasta kuin 30-vuotias 60-vuotiaasta. Toinen seikka, joka +voimakkaasti todistaa mainittua hataraa juorupuhetta vastaan, on se, +että maisteri Wahl vasta kolme vuotta takaperin rakastui tulisesti +nuorimpaan Svebeliuksen neitiin, siihen, joka asuu Pastorinniemessä. +Onko kukaan tavannut korviaan myöten rakastuneita satavuotiaita? Me +emme ainakaan ole tavanneet, emmekä suoraan sanoen halua tavatakaan, +vielä vähemmän tehdä kertomustamme naurunalaiseksi haalimalla siihen +moisia päästään vialla olevia muinaismuistoja. + +Maisteri Wahl oli siis tuskin 70 vuoden ikäinen, ja virallinen +tilastokin todistaa, ettei sitkeän ja elinvoimaisen kansamme +keskuudessa 70-vuotiaiden miesten -- eikä naistenkaan -- vihille +astuminen suinkaan ole niin harvinainen tapaus, että siitä kannattaisi +erityistä melua nostaa. + +Mutta vaikka se olisi kielletty rikoslaissamme, niin ei se tässä +tapauksessa olisi vaikuttanut mitään asiaan, sillä kestettyään yli +35-vuotisen tulikoetuksen lyseon alaluokkien enimmän kiusattuna +koulumestarina oli maisteri Wahl tullut sitkeämmäksi kuin purukummi, +ja jos hän sai päähänsä jonkin asian, niin ei sitä olisi saanut sieltä +pois muulla kuin dynamiitilla. + +Iskettyään silmänsä neiti Fanny Margareta Svebeliukseen, joka silloin +oli ainoastaan viidenviidettä ikäinen, oli maisteri Fredrik Wahl +nukkunut hieman rauhattomasti seuraavan yön, pukeutunut aamulla +hännystakkiin, jonka vasemmasta kainalosta oli sauma ratkennut, ja +lähtenyt komea kukkakimppu sylissään ajamaan Pastorinniemeen. + +Jos harjasniskainen vuorenpeikko olisi tullut rytisten sisään +suljettujen ovien läpi ja vaatinut Fanny-neitiä peikottarekseen, +niin ei tämä arka, herkkä ja ylenmäärin tunteellinen neito olisi +voinut enemmän kauhistua kuin päästyään selville siitä, mitä +maisteri Wahlin vierailu oikein tarkoitti. Neiti Svebelius pyörtyi +silmänräpäyksessä ja taloon oli haettava lääkäri. Maisteri Wahl, +joka luuli äkillisen ilon lyöneen hänen lemmittynsä tajuttomaksi, +lähti kotiinsa hyvin tyytyväisenä ensimmäisen rynnäkkönsä oivalliseen +tulokseen, riisui hännystakin yltään ja meni nukkumaan. Seuraavana +aamuna hän arveli rakastettunsa voimistuneen sen verran, että voisi +painaa hänet sydäntään vasten, mutta portissa tuli häntä vastaan roteva +sairaanhoitajatar ja paksuniskainen renki, jotka ilman pitempiä puheita +tarttuivat maisterin käsivarsiin ja taluttivat hänet ulos portista, +ilmoittaen hänelle talon emännän ehdottoman ja jyrkän kiellon astumasta +enää milloinkaan Pastorinniemen portin sisäpuolelle. Maisteri Wahl +esitti heti mitä pontevimman vastalauseensa, mutta sitä ei otettu +ensinkään huomioon, ja portti paukahti lukkoon aivan hänen nenänsä +edessä. + +Tultuaan kuukauden kuluessa joka päivä, joskus kahdestikin päivässä +samalla tavoin talutetuksi Pastorinniemen portin ulkopuolelle, +näkemättä tänä aikana kertaakaan edes rakastettunsa hameenlievettä, +alkoi maisteri Wahlille vähitellen selvitä, ettei hän tätä tietä +ainakaan mitään pikaista voittoa saavuttaisi. Mutta jos joku luulee, +että tämä havainto olisi vaikuttanut jollain tavoin jäähdyttävästi +maisterin tunteisiin, niin erehtyy hän perin pohjin. Päinvastoin se +oli kuin tulta tappuroihin. Turhaanpa olisikin tämä kokenut koulumies +viidenneljättä ajastajan kuluessa takonut oppilaittensa enimmäkseen +melkoisen visaisiin päihin lauseita sellaisia kuin "ahkeruus kovan +onnen voittaa, ahkeruus unenkin estää", ellei hän olisi näitä vihdoin +itsekin oppinut. + +Maisteri Wahl teki kuten moni muukin suuri sotapäällikkö: +hyökkäyksensä tultua takaisin lyödyksi hän alkoi varustautua +uusiin sotatoimenpiteisiin järjestelmällisellä ja perusteellisella +pommituksella. Hän sulkeutui kokonaan huoneeseensa ja laati siellä joka +päivä kymmenen arkin pituisen rakkaudenkirjeen, joka olisi tuottanut +kunniaa paljon nuoremmillekin kosiomiehille. Ja saatuaan mielipahakseen +kuulla, että Pastorinniemessä sytytettiin uunit hänen kirjeillään +niitä edes avaamatta, hän opetteli väärentämään käsialaansa ja lähetti +kirjeensä milloin mistäkin postitoimistosta, osoittaen tällöin vallan +hämmästyttävää kekseliäisyyttä. + +Maisteri Wahl vainosi Fanny-neitiä kirkossa ja teatterinäytännössä, +iltamissa ja hautajaisissa, sanalla sanoen kaikissa tilaisuuksissa, +joissa hän vain voi päästä sydämensä kuningattaren lähettyville. +Vihdoin ei viimemainittu uskaltanut liikkua kaupungilla tai kaupungin +ympäristöllä muulloin kuin milloin tiesi kiusanhenkensä syystä tai +toisesta poistuneen kaupungista. Mutta kosijapa oli niin ovela, että +koetti visusti salata tuollaiset matkansa, milloin hän sattui sellaisia +tekemään. + +Vaikka Pastorinniemen hallitsijatar olikin julistanut valtakuntansa +täydelliseen piiritystilaan maisteri Wahliin nähden, onnistui +viimemainitun kuitenkin tunkeutua tuohon häneltä kiellettyyn, mutta +hänen niin himoitsemaansa paratiisiin. Olipa hän päässyt heittäytymään +Fanny-neidin jalkoihinkin, ennenkuin viimemainitun hätähuudot kutsuivat +hyvinharjoitetun palvelusväen paikalle antamaan tarmokkaalle kosijalle +pikaisen, ehkä hieman kovakouraisenkin lähdön. + +Kaupunkilaiset olivat tätä itsepintaista taistelua seuranneet pari +vuotta mitä suurimmalla mielenkiinnolla, mutta ihmiset tottuvat +kaikkeen, eikä tähän juttuun oltu viime aikoina kiinnitetty mitään +erikoista huomiota muulloin kuin milloin maisteri oli keksinyt jonkin +aivan uuden, entisiäkin nerokkaamman sotajuonen. + +Paitsi maisteri Wahlia pelkäsi Fanny-neiti tulipaloa, likaisia ja +resuisia kerjäläisiä sekä basilleja. Niinpä hän ei tarttunut mihinkään +muuten kuin hansikkaat kädessä, ja kaupungin rouvat kertoivat hänen +hansikkaat kädessä kylpevänkin. + +Muuten hän oli kaikin puolin hyvä ihminen. + +Jaakkola, joka toistaiseksi asui rehtori Peranderin luona, päätti käydä +tervehtimässä Svebeliuksen neitejä, kaksoisia nimittäin, ja toteuttikin +heti tämän päätöksensä. Vanhat kaupunkilaiset, jotka ovat kuuluisia +hyvästä muististaan, kertoivat hänen ylioppilasvuosinaan heitä +hieman hakkailleenkin. Olkoonpa sen väitteen todenperäisyyden laita +miten tahansa, niin varmaa ainakin on, että hra Jaakkola sai hyvän +vastaanoton, koskapa hän palattuaan lausui rehtori Peranderille: + +-- Tuhlaajapoika ja entinen sikopaimen ei saanut parempaa vastaanottoa +isänsä tykönä kuin minä tässä kaupungissa. + +Aivan samaa mieltä kaupunkilaistemme vieraanvaraisuudesta ei hra +Tuulonen aluksi ollut. + +Selvittyään ajuristaan hän astui seurahuoneen eteiseen katkeralla +mielellä, jota ei ollut omiaan lieventämään se kylmähkö varovaisuus, +jolla hotellin palvelusväestö näytti suhtautuvan sekä häneen että hänen +vaatimattomaan matkalaukkuunsa. Varsinkin viimemainittua tarkastelivat +sekä ovenvartia että hra Tuulosta huoneeseensa ohjaava siivoojatar +varsin kriitillisesti. + +Tuodessaan päiväkirjan nimen kirjoittamista varten siivoojatar lausui +kaiken kukkuraksi toivomuksen, että herra Tuulonen suorittaisi maksun +huoneestaan etukäteen. + +-- Luuletteko minua rosvoksi?! kuohahti hra Tuulonen. + +Ei, ei suinkaan. Siivoojatar päinvastoin koetti saada hra Tuulosen +vakuutetuksi siitä, että hänellä omasta puolestaan oli varsin korkeat +käsitykset hra Tuulosen persoonasta, mutta pysyi kuitenkin yhä +edelleen väitteessään, että matkustajat, joilla ei ole matkatavaroita, +suorittavat maksun etukäteen. + +-- Mikäs tämä sitten on? kysyi hra Tuulonen, viitaten pieneen +matkalaukkuunsa, mutta siivoojatar loi niin merkillisen katseen tuohon +esineeseen, että hra Tuulonen punastui niskaan asti, kaivoi kukkaronsa +ja maksoi kolme markkaa, yhden vuorokauden vuokran. + +-- Kauempaa en aio tässä pesässä viipyä, sanoi hän maksaessaan. + +-- Jaha, kiitos! sanoi siivoojatar ja läksi, mutta kääntyi ovessa +ilmoittamaan: + +-- Ruokasali on tämän käytävän päässä, vasemmalla. + +Herra Tuulonen katseli ympärilleen. Huone oli ikävän näköinen, +ikkunaverhot tupakansavusta mustat, tuolipahaiset narisivat +arveluttavasti ja seinäpaperit olivat parista paikasta halkeilleet. +Näköala oli pihan puolelle. Pihalla oli rattaita, vesitiinuja, +kumollaan olevia tyhjiä pakkilaatikoita ja olutkoreja ynnä muuta +samanlaista sekatavaraa. Avonaisesta ikkunasta kantoi tuulenhenki +sisään paistin ja sipulin käryä, ja savuisten ikkunaverhojen poimuihin +oli sotkeutunut paarma tai ampiainen, joka pörisi siellä vimmatusti. + +Nuori kirjailijamme, joka oli vaipunut surunvoittoisiin katselmuksiin, +muisti paistinkärystä, ettei hän ollut syönyt vielä aamiaista. Hän pesi +silmänsä, katseli henkeviä kasvojaan seinällä olevasta peilistä, joka +vääristi ja muokkasi ne vielä henkevämmiksi, melkeinpä peloittaviksi, +ja lähti sitten etsimään ruokasalia, jonka hän helposti löysikin +käytävän päästä kuuluvan lasien ja lautasten helinän opastamana. + +Suurehkossa, verrattain upeassa ruokasalissa aterioi osa +kaupunkimme henkiseen ja rahaylimystöön kuuluja punakoita, hikisiä +herrasmiehiä. Siellä, erään ikkunan luona olevan pöydän ääressä istui +viskaalikin seurueineen. Herroilla oli pöydillä olevista mahtavista +olutpuolikaspattereista päättäen enemmän jano kuin nälkä, mutta eihän +se vuodenaikaan katsoen ollutkaan mikään ihme. + +Kirjailija, jota vaivasi se kiinteä huomio, jota paikkakunnan +alkuasukkaat hänelle ensin omistivat, astui nurkassa olevan yhteisen +voileipäpöydän ääreen, hieroi valkoisia, lihavahkoja käsiään toisiaan +vasten ja tarkasteli arvostelevasti voileipäpöydän laitoksia. Niitä +vastaan ei hänellä ollut mitään muistuttamista, sillä alkuasukkaat +olivat kyllä opettaneet ravintoloitsijan kohtelemaan heidän vatsojaan +niille tulevalla arvonannolla ja huolenpidolla. Sitten hän latoi +lautaselleen kunnioitusta herättävän määrän maukkaita ja ravitsevia +ruokatavaroita, valitsi joutilaan pöydän, tilasi asiaankuuluvat ryypyt +ja oluet ja alkoi ruokkia ruumistaan. + +Viereisestä huoneesta kuului suljettujen ovien takaa myöskin lautasten +ja haarukoiden kilinää, kovaa puheensorinaa, naurua ja tuolien kolinaa. + +Äkkiä muut äänet vaikenivat, kuului vain matalaa mutinaa, kunnes +sekin lakkasi, ja täten syntyneestä hiljaisuudesta puhkesi ilmoille +jonkinlainen kvartettilaulu, koskapa siinä oli huomattavissa sekä +ylempiä että alempia ääniä: + + "Lö-kö-kö-kö Lökkönen, + Mö-kö-kö-kö Mökkönen + Läksivät laivalle, lai-lai-laivalle..." + +Herra Tuulonen kuunteli tätä kaunista laulua ja katsoi sitten kelloa, +joka oli vasta neljänneksen yli 11 aamupäivällä. Laulajat olivat siis +ehtineet jo melkoisen pitkälle, vuorokauden aikaan katsoen. + +-- Mikä huone tuo on? kysyi hän tarjoilijattarelta. + +Laiha ja laihuutensa lisäksi vielä ankarasti kureliiviin kiristetty +tarjoilijatar, ensimmäinen ihminen tässä kaupungissa, joka oli +kohdellut kirjailijaa hänelle kuuluvalla arvonannolla, vaikkakin ehkä +hiukan liian tuttavallisesti herra Tuulosen mielestä (joka oli ottanut +vasta kaksi ryyppyä), sanoi että viereinen huone oli pienempi ruokasali. + +-- Kutka siellä oikein laulavat? tiedusteli nuori mies senjälkeen +otsaansa rypistäen. + +-- Rakennusmestarit tietysti! Rakennusmestarit aloittavat aamiaisensa +syönnin aina kello yhdeksän aikaan, heti kun ravintola on avattu, ja +alkavat laulaa puoli kahdentoista tienoissa. + +-- Olisipa hauska nähdä sellaisia herroja, sanoi kirjailija +suvaitsevasti hymyillen. -- Voinko minä jatkaa aamiaistani tuolla +toisessa salissa? + +-- Se käy kyllä päinsä, sanoi tarjoilijatar. + +Parin minuutin kuluttua oli palveleva neitonen kattanut hänelle +pienen pöydän viereisen salin ovinurkkaan, ja pihviä syödessään oli +kirjailijalla tilaisuus tarkastella sitä valittua ja äänekästä seuraa, +joka kolmen yhteenliitetyn pöydän ääressä huoneen toisessa päässä oli +aloittanut aikamoiset juomingit. + +Pöydän päässä istui pitkä, luiseva, pitkäpartainen ukko, jonka +sinipunertava kotkannenä loisti huomattavasti valkeata täysipartaa +vasten. Parta ulottui liivin puoliväliin, paksujen, hopeisten +kellonvitjojen kohdalle, antaen omistajalleen varsin arvokkaan, +patriarkaalisen ulkonäön. Muut pöydän ääressä istujat olivat lihavia, +punoittavia ja hikisiä keski-ikäisiä miehiä, jotka tuntuivat ehtineen +kallistaa jo monta lasia, huolimatta siitä, että ravintola oli vasta +kolmatta tuntia auki. + +Aluksi eivät rakennusmestarit kiinnittäneet mitään huomiota uuteen +tulokkaaseen. Mutta neljännestunnin kuluttua nousi kaikkein lihavin +heistä, astui hiukan epävakaisin askelin herra Tuulosen luo, joka +kateellisena oli kuunnellut juomaseuran kerskauksia rikkauksistaan, +teki kumarrusta tarkoittavan liikkeen ja sanoi vähän sammaltaen: + +-- Anteeksi, nimeni on Retunen... rakennusmestari Retunen... + +Herra Tuulonen nousi, vastasi tervehdykseen kohteliaasti, puristi herra +Retusen pehmeätä, hikistä kättä ja esitteli itsensä: + +-- Tuulonen, kirjailija. + +Kuullessaan herra Tuulosen arvonimen näytti rakennusmestari Retunen +tulevan mieluisasti yllätetyksi ja selitti kovasti anteeksipyydellen, +että hänen tarkoituksensa oli ollut pyytää herra kirjailijaa samaan +pöytään. + +-- Mutta mitä nämä toiset herrat...? + +Toiset herrat, jotka olivat kuunnelleet keskustelua, ilmoittivat +meluten herra Retusen esiintuoneen koko pöytäseuran yksimielisen ja +hartaan toivomuksen. + +Koska kirjailija Tuuloselle oli aina erittäin mieluista päästä +rahakkaiden ja alkoholipitoisten juomien nauttimista harrastavien +kansalaisten seuraan, niin ei hän tehnyt mitään esteitä. + +Rakennusmestareilla puolestaan ei ollut katumisen syytä, sillä kun +heidän melkoisesti rajoitettu pöytälauluvarastonsa oli lopussa, opetti +kirjailija heille uusia, kerrassaan erinomaisia. + +Mennessään kello yhden aikaan uimaan pysähtyi rehtori Perander +seurahuoneen kohdalla kuuntelemaan pienemmästä ruokasalista lainehtivaa +melua. Siellä veteli rakennusmestarikuoro äsken oppimaansa, sittemmin +kansanlauluksi muuttunutta veisua: + + "Eipä meittiä. + Ei piru saa. + Taivaassa meitill' on torpanmaa". + +Ja bassot vakuuttivat möristen: + + "Piru ei saa. + Ja eikähän se saa, + Kun taivaassa meitin on torpanmaa". + + + + +V + + +Jaakkola saapui tervehtimään vanhaa tuttavaansa ukko Saksmania. + +Ukko Saksmania ei meidän tässä tarvitse tarkemmin esitellä, sillä hän +on juuri se sama valkopartainen, kyömynenäinen kunniavanhus, joka +edellisessä luvussa istui musikaalisten rakennusmestarien pöydässä +puheenjohtajan paikalla. + +Siihen oli hänellä täysi oikeus, sillä hän oli ensiksikin +rakennusmestariyhdistyksen kunniajäsen ja toiseksi saman arvoisan +yhdistyksen kunnioitettu puheenjohtaja. Aluksi oli hieman epäröity, +voitaisiinko miestä, joka ei itse ole rakennusmestari, valita +rakennusmestariyhdistyksen päämieheksi, mutta ukko Saksman iski +silloin nyrkkinsä pöytään ja ilmoitti maatilanomistajana ollessaan +rakennuttaneensa kartanoon hyvän, ensiluokkaisen ja ihka uudenaikaisen +kivinavetan. + +-- Kuka teistä, herrat yli-insinöörit, kykenee rakentamaan +ensiluokkaisen kivinavetan? oli ukko Saksman kysynyt musertavan +ivallisesti. + +Nöyryytetyt rakennusmestarit olivat luoneet katseensa seurahuoneen +lattiaan ja valinneet ukko Saksmanin puheenjohtajakseen. He olivat +hänelle suuressa kiitollisuuden velassa, sillä ukko Saksman, +joka vielä vanhoilla päivilläänkin oli terävä kuin partaveitsi, +ajoi rakennusmestarien lukuisat ja monesti erinomaisen sotkuiset +talonkauppajutut kolme kertaa huokeammalla kuin kaupungin asianajajat +ja muut tuomarismiehet, jotka ukko Saksman sitäpaitsi useinkin +armottomasti höyhensi. + +Tultuaan siihen notkoselkäiseen, maahan vajoavaan taloon, jota +sanottiin Arkuksi, meni Jaakkola sisään portista, tarkasteli pihassa +olevaa hernemaata, astui sisään ensimmäisistä rapuista ja koputti. + +-- Sisään! + +Jaakkola huomasi tulleensa pieneen keittiöön, josta nuori, veikeä +tyttö, silminnähtävästi ukko Saksmanin tytär, ohjasi hänet kamariin. +Siellä otti hänet vastaan Lauri Saksman, ja kun Jaakkola oli +esittäytynyt tälle kunnon miehelle, selitti Saksman nuorempi: + +-- Isä on jossain rakennusmestarien kanssa -- luultavasti +seurahuoneella -- mutta tulee kai pian. Ukko ei tosin enää juuri +paljon ryyppää, on tullut varovaiseksi, kun ikääkin on karttunut jo +paljonlaiseen, mutta hän on niin kaikki kaikessa tämän kaupungin +rakennusmestareille, etteivät ne osaa edes lasia kallistaa, ellei ukko +ole mukana. + +-- Täällä onkin paljon rakennusmestareita, sanoi Jaakkola. + +-- Onhan niitä, myönsi nuorempi Saksman, tappaen ikkunasta sisään +lentäneen kärpäsen suoraan lennosta ja jatkaen tämän taidonnäytteensä +jälkeen: -- Oikeastaan ne ovat vain tavallisia talonomistajia, mutta +joku niistä keksi ensin itselleen rakennusmestarin arvonimen, ja +toiset seurasivat heti esimerkkiä. Varsinaisia rakennusmestareita on +kaupungissa vain kaksi, ja erotukseksi rakennusmestariyhdistyksen +jäsenistä rupesivat he nimittämään itseään arkkitehdeiksi. + +Sitten ilmaisi nuori mies olevansa rakennusmestarien kruununperillinen +ja valmistautuvansa siihen tärkeään tehtävään, joka häntä odotti, +oleskelemalla kotonaan viisaan levossa, ryöväriromaaneja lukien ja +kärpäsiä tappaen, jossa viimemainitussa urheilussa hän vakuutti +saavuttaneensa erinomaisen taidon. Kuultuaan, että Jaakkola aikoi ostaa +itselleen talon, hän sanoi: + +-- Siinä suhteessa ette voi saada parempaa neuvonantajaa ja apulaista +kuin isä-ukko on. Hän tuntee tämän kaupungin talot paremmin kuin omat +taskunsa. + +Samassa tulikin sisään ukko Saksman. Hän käveli vielä pää pystyssä ja +silmät kirkkaina, ja lukuunottamatta sinipunertavaa könkönenää oli +hänen kasvoillaan hyvä väri. + +Hän puristi voimakkaasti Jaakkolan kättä ja sanoi: + +-- Olet ollut kauan poissa! + +-- Olenhan minä, myönsi vieras. + +-- Ukko Saksmania on sen ajan kuluessa monessa liemessä keitetty, mutta +ukko on vielä ukko! sanoi vanhus, heittäytyen istumaan keinutuoliin +ja alkaen kiivaasti keinua. -- Vielä ei ole ukon selkää notkistettu, +vaikka seurapiiri onkin sitten viimenäkemän ehkä tullut hieman +sekalaisemmaksi. Kuinka sinua on onnistanut? + +-- Noh, kohtalaisesti, kiitos kysymästä. + +-- Miljoona? + +-- Vähemmän. + +-- Satatuhatta? + +-- Enemmän. + +-- No niin, enempää ei minun tarvitse tietääkään. Kaupungilla +kerrottiin, että sinä olet kerännyt itsellesi miljoonan. En sitä +uskonut, -- arvelin puoletkin riittävän -- ja lisäsin siitä syystä +omasta puolestani toisen miljoonan. Niin että sinä olet nyt kahden +miljoonan mies. Rakennusmestariyhdistys, joka tapansa mukaan oli +jonkinverran väkijuomien liikuttama, olisi valinnut sinut heti +kunniajäsenekseen, mutta kun otaksuin, ettet ehkä erikoisemmin +välittäisi tuosta kunniasta, sain sen tällä kertaa ehkäistyksi. Mutta +yhdistyksemme ovet ovat sinulle avoinna, ne ovat sinulle selkosen +selällään... ha ha ha!... + +Vanhus räjähti kauheaan nauruun, niin että keinutuoli natisi +liitoksissaan. + +Saksmanilta lähdettyään käveli Jaakkola jonkin aikaa kaupungilla, +ennenkuin palasi rehtori Peranderin asuntoon. Hän mietti mielessään +äskeistä vierailuaan ja hänen täytyi myöntää, ettei hän nuorempaan +Saksmaniin nähden ollut oikeastaan tullut hullua hurskaammaksi. Ukko +oli entisellään, vuodet eivät tosiaankaan olleet näkyneet hänen +selkäänsä notkistaneen, mutta pojasta ei saa selvää, onko hän kala vai +lintu, suuri filosoofi vaiko suuri lurjus ja laiskajaakko. Missään +tapauksessa hän ei ollut mikään tusinaihminen. + +-- Mutta tyttö oli vietävän nätti! ajatteli Jaakkola lopuksi. -- +Mistähän on semmoinen huuhkaja kuin ukko Saksman moisen tytön saanut? + +Jaakkola oli saapunut kaupungin vanhan kivikirkon luo, johon häntä +liittivät monet lapsuudenmuistot. Kirkkomaan portti oli lukossa, jonka +johdosta hän kiersi kirkon takana olevaan pieneen puistikkoon ja +istahti penkille puitten siimekseen katselemaan leikkiviä lapsia. + +Hiekkaläjällä istui pari valkotukkaista poikaa syvämietteisesti +keskustellen. Toisella pojalla oli yllään punaiset uimahousut, toinen +oli aivan alasti, sillä hän oli, merkillistä kyllä, ripustanut housunsa +kuivamaan syreenipensaan oksalle. + +-- Sinun isäsipä ei ole rakennusmestari, sanoi housuton poika. + +Punahousuinen mietti kauan tätä surullista, mutta nähtävästi +kieltämätöntä asianhaaraa. Sitten keksi hän sopivan vastauksen. + +-- Sinun isälläsipä ei ole suurta sikaa. + +-- Eihän sinunkaan isälläsi ole, väitti housuton. + +-- Onpas! noin iso sika! + +Punahousuinen levitti laihat käsivartensa. Housuton oli lyöty. + +Ja nauttien täysin siemauksin voitostaan huudahti punahousuinen +haaveillen: + +-- Sitten se meidän iso sika tapetaan jouluksi ja me saamme sianpaistia! + +Äänettömyys. Housuton kaiveli hiekkaläjää murheellisen näköisenä. Mutta +äkkiä hänen kasvonsa kirkastuivat: + +-- Meilläpä on koira, Musti! + +-- Entäs sitten? kysyi punahousuinen, joka ei näyttänyt ymmärtävän, +mihin toinen tähtäsi. + +-- Me tehdään Mustista paistia jouluksi ja syödään Musti! + +Tämä näkökohta saattoi toisen aluksi hämilleen. Pian hän kuitenkin +äkkäsi: + +-- Tepä kuolette, jos syötte koiranlihaa! + +Housuton oli nyt kuitenkin ilmeisesti voitonpuolella tässä väittelyssä +ja huudahti: + +-- Jos me kuolemme, niin sitten me pääsemme taivaaseen! + +-- Oikein, poikani, pidä sinä vain puoliasi! sanoi Jaakkola, joka oli +hyväksyvästi kuunnellut housuttoman esittämiä väitteitä. + +-- Täälläkö sinä setä leikit pikkupoikien kanssa! sanoi Anna Perander, +joka tuli puistikon poikki yllään keveä kävelypuku ja olkihattu. -- +Odotimme sinua isän kanssa kahville, mutta sinua ei näkynyt eikä +kuulunut. + +-- Kuule, poika, pane housut jalkaasi, kun naisväkeä tulee! sanoi +Jaakkola alastomalle pojalle. -- Pistäysin tuolla ukko Saksmania +tervehtimässä. + +-- Vai niin, sanoi Anna. -- Ukko on kai entisellään? kysyi hän sitten +välinpitämättömällä äänellä. + +-- Entisellään oli. Ja taitaa entisellään pysyäkin loppuun asti. +Hänellä on hyvin miellyttävä tytär, mikä hänen nimensä taas olikaan? + +-- Martta. Onhan hän kyllä miellyttävä tyttö. + +-- Tunnetko häntä tarkemmin? + +-- Olimmehan me samoilla luokilla tyttökoulussa. + +-- Seurustelette kai yhä edelleenkin ahkerasti keskenänne? + +-- No, eipä juuri... isä ei pidä Saksmaneista, vastasi Anna vältellen. + +Anna Perander ja Jaakkola lähtivät kävelemään kotia kohti. Aurinko +alkoi tehdä laskuaan ja miljoonat hyttyset tanssivat sen kultaisissa +säteissä iltatanssiaan. Lehmät oli tuotu kaupungin laitumelta ja +melkein jokaisesta pihasta kuului karjan kellojen kotoinen kilkatus ja +kalkatus. + +Sepän- ja Kellonsoittajankadun kulmassa tuli heitä vastaan omituisen +näköinen pitkä mies yllään kulunut, mutta huolellisesti harjattu puku. +Hänellä oli jonkinlainen hunningolle joutuneen Mefiston piikkipartainen +naama, suuret kravunsilmät ja hieman kiero nenä. Hän käveli yksin, +kädet seläntakana, päätään keikutellen, mutisten jotain puoliääneen +ja salaperäisesti naurahdellen. Anna Peranderin ja Jaakkolan kohdalle +tultuaan hän säpsähti, muuttuen samalla silmänräpäyksessä vakavan +ja tärkeän näköiseksi, käänsi päänsä poispäin, kurotti kaulaansa +ja venytti leukaansa, kuin olisi hänellä ollut kaulassaan paisuma, +joka kaulukseen sattuen tuotti hänelle kipua. Samalla hän kohenteli +kalvosimiaan ja astui jäykkänä muutamia askelia. + +Jaakkola ei voinut olla katsahtamatta taakseen ja ennätti parhaiksi +huomata jännityksen taas ikäänkuin laukeavan omituisen herran kasvoilta +ja hänen jatkavan matkaansa polviaan hieman notkutellen, hyräillen +jotain ja vasemmalla kädellään salaa tahtia lyöden. + +-- Kuka hän oli? kysyi Jaakkola. + +-- Tehtailija Takkulan poika. Isä kuoli, jättäen jälkeensä suuren +omaisuuden, lähes puoli miljoonaa. Poika muutti heti kaikki rahaksi +ja lähti Parisiin. Kahdeksaan vuoteen ei hänestä kuulunut muuta kuin +joskus kaukaista humua. Sitten hän ilmestyi kerran kotimaahansa +pennitönnä ja tuollaisena kuin hänet näit. Sukulaiset pitävät hänestä +nyt huolta. Mitä kaikkea hänelle lienee Parisissa tapahtunut, sitä ei +kukaan tiedä, mutta rahoistaan hän siellä ainakin pääsi -- ja vähästä +järjestään. + +-- Hänet olisi hirtettävä! sanoi Jaakkola. + + + + +VI + + +Kaupungissamme ja tässä kertomuksessamme "Arkun" nimellä tunnetun talon +pihamaalla telmivät lapset hernemaassa, ja jarrumiehen leski ilmestyi +huoneistonsa ovelle, kiljuen: + +-- Pääsettekö pois, kakarat, sieltä hernemaasta! Sotkevat riettaat +nuo muutamat vaivaiset herneenvarret... ei annettaisi köyhälle edes +niistäkään iloa! + +Nahka-Paapa kömpi pihan poikki keppinsä varassa ja itsekseen mutisten. + +-- Menkää, Paapa kulta, ajamaan pois nuo hävyttömät pennut tuolta +hernemaasta, rukoili jarrumiehen leski mairitellen Nahka-Paapaa. -- +Menkää nyt, Paapa kulta, kun teillä on noin vahva keppikin. Eivätkö +liene jo sotkeneet Paapankin herneitä viimeistä vartta myöten! lisäsi +hän sitten viekkaasti, saadakseen Nahka-Paapan omasta kohdastaankin +innostumaan asiaan. + +Nahka-Paapa vihasi pihanperäläisten lapsia sammumattomalla vihalla, +joten jarrumiehen lesken ehdottama tehtävä ei ollut hänelle suinkaan +vastenmielinen. Keppi pystyssä hän hyökkäsi hernemaahan nopeudella, +jollaista ei olisi odottanut hänen ravistuneilta liikuntovälineiltään. + +Puoli tusinaa likaisia, resuisia lapsia, jotka kuuluivat pihan perällä +asustavan Sikasen huonekuntaan, pakeni parkuen hernemaasta, josta näkyi +Nahka-Paapan harmaa, lahoa kantoa muistuttava pää ja sen yläpuolella +heilahteleva ryhmysauva. + +Lasten huuto ja kiljunta kutsui näyttämölle Sikasen akan. Hän ilmestyi +eräälle ovelle siinä hökkelirivissä, joka käsitti ulkohuoneet ja +pihanperäläisten asunnot. + +-- Mitä se Nahka-Paapa lapsiraukkoja ajelee! huusi Sikasen akka +vihaisella äänellä ja nyrkkiään heristellen. + +-- Pitäkää kurissa pentunne älkääkä päästäkö niitä hernemaahan +pahojaan tekemään! neuvoi jarrumiehen leski. -- Ei ole kohta yhtään +herneenvartta pystyssä, kun nuo teidän elävät siellä kaiket päivät +sotkevat! + +-- Kuka siellä on sotkenut! huusi Sikasen eukko. -- Katsokaa nyt itse, +mitä jälkeä tuo teidän Nahka-Paapanne tekee! Syytetään sitten köyhän +lapsia, kun ensin usutetaan tuo ukonrähjä hävityksen tekoon! + +Sikasen eukko oli tavallaan oikeassa, sillä Nahka-Paapa teki tosiaankin +ikävää jälkeä hernemaassa, kompuroidessaan pitkin penkkejä ja +kompastuessaan niihin vähän väliä. + +-- Tulkaa jo pois, Paapa kulta! huusi jarrumiehen leski. + +Ukko Saksman oli ilmestynyt portailleen ja näytti suuresti nauttivan +tapahtumasta ja siihen liittyvästä ajatustenvaihdosta. + +Nahka-Paapa kömpi esiin hernevarsikosta kuin mikäkin tonttu, mutisten +ja mutisten. + +-- Aina ne vain vainoovat lapsiraukkoja... ei se köyhän lapsi saisi +leikkiäkään... tulkaa sisään lapsikullat! mankui Sikasen eukko. -- +Älkää itkekö, lapsiraukat, tulkaa sisään niin saatte äidiltä voileipää! + +-- Kuka heitä tässä on vainonnut, mutta mitäs ette ensinkään pidä +kurissa puoskianne! huusi jarrumiehen leski. + +-- Väy väy väy! huusivat lapsiraukat. + +-- Tuolla tavalla näet vänkyttävät vanhemmille ihmisille vasten silmiä! +vetosi jarrumiehen leski ukko Saksmaniin, mutta viimemainittu nauroi +vain täyttä kurkkua. + +-- No nythän se kuuluu sen entisen Jaakopsonninkin poika tulleen +takaisin Amerikasta? tiedusteli jarrumiehen leski ukko Saksmanilta. + +-- Tulihan se, myönsi ukko, pyyhkien naurunkyyneleitä poskiltaan. + +-- Tuo Hilda Laine kertoi, että oli se amerikkalainen jo teilläkin +käynyt? + +-- Kävihän se, sanoi ukko, sytytellen sikariaan ja istuutuen portaille +päivää paistattamaan. + +-- Hölyävät näet kaupungilla, että sillä olisi viisi miljoonaa... +tietääkö herra Saksman, onko siinä mitään perää? + +-- Valetta se on! sanoi ukko. + +-- No sitähän minäkin sanoin, innostui leskiakka. -- Mistä ne +semmoiset rikkaudet yhdelle ihmiselle tulisivat! Eihän sillä +Takkula-vainajallakaan kuulu olleen niin paljoa, vaikka oli semmoinen +pohatta? + +-- Niin, valetta se on, toisti ukko Saksman rauhallisesti, pöllytellen +paksuja savuja. -- Saatte sanoa minun vastuullani kenelle tahansa, joka +niistä Jaakkolan miljoonista puhuu, ettei hänellä ole päälle kahden +miljoonan. + +-- Vai ei ole kuin kaksi... no sitähän minäkin. Mutta onpa sitä +siinäkin... on maar sitä siinäkin yhdelle miehelle, niin... kun ei näet +kuulu rouvaakaan olevan. + +-- Eihän sillä ole rouvaa eikä perillisiä, todisti ukko Saksman. + +-- Voi, voi, vai ei ole perillisiäkään! Sitähän ne akat nyt puhuvat +tuolla pyykkihuoneella, että kenenkähän se ottaa... totta kai se nyt +rouvan ottaa, kun kerran on tänne tullut? + +-- Se on tietty, sanoi ukko. -- Mitäs varten hän sitten olisi tänne +tullut! + +-- No ihan niin justiinsa, ihan niin justiinsa, aivan kuin minun +suustani! Mitäs varten hän sitten olisi tänne tullut -- niin -- ei ole +ihmisen hyvä yksinänsä olla, minä teen hänelle avun, joka on hänelle +sopiva, sanotaan sanassakin. Ei ole ihmisen hyvä yksinänsä olla -- niin +-- ja yksinänsä on ihminen, vaikka hän olisi miljooniensakin parissa... +ei ole rahalla sielua -- niin -- ja kuka sitten perii kaiken sen, mitä +hän vieraalla maalla on koonnut? Tuntemattomille ihmisille menee, +kun hänestä kerran aika jättää -- niin -- ja kuolla täytyy hänenkin, +ei auta -- ei auta meitä rikkaus eikä miljaardit eikä biljaardit, +kuolla pitää vain, ja sitten: mihinkä jää sult' rikkaus, maailman paha +prameus, kun mato silmääs' kaivaa, ja perkel' sieluus' vaivaa? -- +niin... + +Jarrumiehen leski pysähtyi vetämään henkeä ja kuivaamaan silmiään +esiliinan nurkkaan, ja tätä pysähdystä käytti ukko Saksman hyväkseen +kysyäkseen: + +-- Onkos siitä kuulunut, ketä ne arvelevat sille Jaakkolalle rouvaksi? + +Akka oli taas heti asiassa kiinni: + +-- Onhan sitä kuulunut ja onhan sitä puhuttu ja tuumattu monelta +kantilta -- niin -- ja sitähän ne kuuluvat useimmat arvelevan +rakennusmestari Relanterin leskeä, kun se on niin rikas ja muutenkin +vielä näyttävä ihminen ja säätyläisen tytär -- niin -- "immeiset +immeisii naipi, rengit, piiat toisiaan", sanottiin minun kotipuolessani +ennen vanhaan, ja kyllä se tavallisesti paikkansa pitää... Ja olisihan +se sitten se apteekkarin leski, vaan huolineeko tuo semmoinen +miljuneeri hänestä, kun sillä on, sillä apteekkarin leskellä, semmoinen +pahannäköinen näppylä nenässä, ja ihminen näkee sen kuin silmäin +edessä on -- niin -- ja eivätkö liene senkin apteekkarin lesken +sadattuhannet huvenneet lapsia kouluuttaessaan -- paikattuja paitoja +ja muita alusvaatteita kuuluu pyykissäkin olevan, ja näinhän minä sen +itsekin, kun heidän vaatekoriaan tuolla pyykkihuoneella vähän kaivelin +-- ja joka toinen sukka oli parsittu -- niin -- antaisivat köyhille, +jos kerran semmoisia rikkaita ovat kuin miltä tahtovat näyttää... +eiväthän ne ennen ole tämän kaupungin rikkaat ja mahtavat parsituissa +kulkeneet -- niin -- ja varsinkin se semmoinen näppylä nenässä, kun +on kuin mikä karpalo. Minä sanoin että ei, ei tule se tapahtumaan! +Olisihan niitä sitten muitakin rakennusmestarin leskiä, mutta eihän se +niistä, entisistä piioista ja mökkiläisen tyttäristä, kun on kerran +miljuneeri ja oli herra jo ennen Amerikkaan lähtöään. Vaan tämä nyt +olisi ainoa tämä Relanterin leski, kun on satatuhatta pankissa ja talo +ja on rovastin tytär ja äiti kuuluu olleen oikein Ruotsinmaasta eikä +ollut kunnolleen suomea oppinut eläissään, vaikka oli koko ikänsä +semmoisessa pitäjässä Savossa, jossa ei ruotsinkieltä osannut kukaan +muu kuin vallesmannin rouva. Ei ollut näet itse vallesmannikaan osannut +kuin hyvin huonosti ruotsia, semmoinen suomalainen tollisko oli ollut! +Niin että kyllä tämä Relanterin leski on syntyjään parempien ihmisten +lapsia, vaikka miten lienee mennyt tavalliselle turpeenpuskijalle, +niinkuin se Relanterikin oli ollut ennen tänne kaupunkiin muuttoaan ja +rakennusmestariksi tuloaan... + +Nyt täytyi jarrumiehen lesken taas pysähtyä henkeä vetämään. Ukko +Saksman odotteli rauhallisesti jatkoa, katsellen, miten pääskyset +härnäsivät käräjäkirjurien kissaa. Kissa, suuri, harmaa otus, monen +linnun surma, makasi raukeana kuumassa auringonpaisteessa nurmikolla, +silloin tällöin vähän käpäliään nuoleskellen, ja pääskyset sinkoilivat +oikein parvena sen yläpuolella, kovasti virskuttaen ja laskeutuen +välistä niin matalalle, että siivet melkein kissan selkää sipaisivat. +Kissapa ei kuitenkaan ollut tästä tietääkseenkään, mutta mitä +suunnitelmia se kiusanhenkiensä tulevaisuuteen nähden rakenteli, sitä +ei voi kenkään tietää. + +Pitkään ei puhelias leskivaimo kuitenkaan joutanut lepäämään. + +-- Olisivat sitten vielä ne Svebeliuksen neidit, Antti-ryökkynä ja +Matti-ryökkynä... nehän ovat ylhäistä sukua ja varakkaitakin. Taitavat +olla lapsuuden tuttaviakin sen Amerikan miljuneerin kanssa, mutta +niihin älä hyvä Luoja salli miljuneerin takertua... + +-- No, miksikäs niin? kysyi ukko Saksman, ottaen sikarin suustaan. + +-- Nehän ovat ihan erottamattomia... jos hän toisen ottaa, niin pitäisi +ottaa toinen myöskin, eikähän me olla täällä Turkin uskossa! Ja siksi +toiseksi minä luulen, että niistä yhdestäkin saisi enemmän kuin +tarpeekseen... + +-- Mutta onhan Fanny-neiti sitäpaitsi... jos hän ottaisikin sen? + +-- Mitä? Pastorinniemen ryökkynän! huusi leskiakka ihmeissään, +läiskäyttäen kätensä yhteen. -- Mitenkä hän sitä ottaisi, joka on +päästään vialla! + +-- Turhia loruja! sanoi ukko Saksman. -- Fanny-neiti on yhtä viisas +kuin mekin. + +-- No, no -- niin, no -- jos herra Saksman sen paremmin tietää kuin +minä, niin en minä tahdo sitten siihen mitään sanoa. Mutta Lehikoisen +Amanta, joka on palvellut Pastorinniemessä, on kyllä kertonut minulle +sellaista Fanny-ryökkynästä, etten ainakaan minä uskaltaisi yötäni +nukkua saman katon alla kuin hän. Kun näet kuuluu hansikkaita pitävän +sellaisissakin paikoissa, ettei minun sovi sitä tässä sanoa, ja jos +paljain käsin on sattunut oven ripaan koskettamaan, niin lysooliveden +kanssa on heti kädet pestävä! Ovatko nämä viisaan ihmisen kujeita? + +On vaikea sanoa, kuinka kauan tätä vilkasta ja mieltäkiinnittävää +keskustelua olisi ylläpidetty, ellei samassa portille olisi ilmestynyt +rakennusmestari Retunen, joka ähkien ja puhkien ja ankarasti hikoillen +haastoi ja manasi ukko Saksmanin oluenjuontiin seurahuoneelle, jonne +hänen ilmoituksensa mukaan oli jo ehtinyt kertyä rakennusmestarikunnan +valiojoukko. + +Ukko Saksman oli sitäkin esteettömämpi lähtemään heti, kun hänellä +sattui olemaan lakkikin valmiiksi päässä. + +Pihalla oli taas hiljaista, ainoastaan joku auki jätetty liiterinovi +narahteli hiljaisessa tuulenhengessä. Ei missään näkynyt sieluakaan. +Käräjäkirjurin kissakin oli, kyllästyttyään pääskysten kiusantekoon, +tassutellut isäntäväkensä luo. Sikasen lapset olivat tainneet lähteä +uimaan. + +Vähän ajan kuluttua poikkesi portista sisään nuorehko, mutta siitä +huolimatta hiukan kumarassa kävelevä mies, jolla oli yllään ainoastaan +vaalea, karkea piikkopaita, hihaton päälle päätteeksi, ja samasta +aineesta tehdyt housut. Päässä ei ollut muuta kuin pitkä, olkapäille +valuva, rohtimenkaltainen tukka, jaloissa oli tuohivirsut, selässä +tuohikontti ja kädessä pitkä, koivuinen sauva. + +Kontinkantaja oli luonnollisten elämäntapojen apostoli, entinen +satulaseppä Matti Muikkunen, joka oli muuttanut nimensä samalla +kuin entiset elämäntapansakin ja oli nyt nimeltään Matti Luonto. +Hän kulki talosta taloon, kylästä kylään, myyskennellen kontissaan +olevia, luonnollisia elämäntapoja neuvovia kirjasia ja saarnaten koko +olemuksellaan voimakkaasti järkiperäisten elintapojen puolesta. Oman +ilmoituksensa mukaan hän söi ainoastaan kasvisruokia, ollen siis +siinä suhteessa Johannes Kastajaakin etevämpi, jonka ruokana, kuten +tunnettua, olivat m.m. heinäsirkat. Keskiviikkoisin hän ei syönyt +mitään, ja paastosi sitäpaitsi joka kesä yhteen kyytiin kolme tai neljä +viikkoa. Hänellä oli vetisenharmaat, ymmyrkäiset ja totiset silmät ja +hänen leukaansa peitti pitkä, vaaleanruskea parransänki. + +Ihmiset olivat jo aikoja sitten tottuneet häneen, ja vain harvoin +pysähtyi kadulla joku maalainen katsomaan hänen jälkeensä. Ainoat, +joiden näytti olevan mahdoton tottua häneen, olivat koirat. Nämä aina +valppaat luontokappaleet nostivat hänen lähestyessään tavallisesti +hirmuisen äläkän ja ilmaisivat peittelemättömän toivomuksensa olevan +saada iskeä vahvat hampaansa hänen laihoihin sääriinsä. Tämän +johdosta vallitsi hänen ja koirien välillä ainainen sotatila, josta +luonnonihminen kuitenkin pitkän sauvansa avulla poikkeuksetta selvisi +voittajana. + +Hän ei mielellään mennyt huoneisiin, vaan hoiti kirjakauppaansakin +talojen portailla. Istuttuaan jonkin aikaa portailla keräytyi hänen +ympärilleen ihmisiä, ja silloin hän otti kontistaan kirjasia, otti +yhden kerrallaan käteensä ja piti sitä jonkin aikaa ylhäällä peukalonsa +ja etusormensa välissä, niin että katsojat voivat lukea kirjan nimen. +Jollei kukaan halunnut kirjaa ostaa, pisti hän sen mitään puhumatta +konttiinsa ja otti esille toisen. Kauppojen jälkeen, tai jos ei niitä +syntynyt, hän nosti kontin selkäänsä ja käveli ulos portista yhtä +vaiteliaana kuin oli tullutkin. Harvoin hän ketään edes silmiin katsoi. + +Lauri Saksman oli ainoa, jonka kanssa hän ryhtyi pitempiin puheisiin, +selitellen hänelle matalalla äänellä maailmankatsomustaan ja +suunnitelmiaan. Miten juuri Lauri Saksman oli tullut saavuttaneeksi +hänen luottamuksensa, sitä on vähän vaikea syrjäisen sanoa, mutta +nähtävästi oli rakennusmestarien vallan kruununperillisessä jotain, +mikä veti luonnonihmistä puoleensa. + +Matti Luonto oli tuskin astunut portista sisään, ennenkuin äsken vielä +typötyhjälle näyttämölle ilmestyi takkuinen, roistomaisen näköinen +koira. Mistä se lieneekään siihen ehtinyt? Ehkäpä se oli nukkunut +hernemaassa taikka halkoliiterin oven takana. Joka tapauksessa se +alkoi haukkua ja rähistä vimmatusti, pysytellen kuitenkin turvallisen +välimatkan päässä luonnonihmisen pitkästä sauvasta. + +Martta Saksman, joka tapansa mukaan puuhaili punakkana keittiössä, +katsahti ulos ikkunasta kuullessaan koiran metelöimisen ja huusi +kamarissa leposohvalla loikovalle veljelleen: + +-- Lauri, ystäväsi on tullut taas! + +-- Kuka? + +-- Matti Luonto. + +Kruununperillinen laski kirjan kädestään pöydälle, mutta piti +kärpäslätkän kädessään ja käveli paitahihasillaan portaille. Aurinko +oli nyt kiertänyt rakennuksen taakse, niin että portailla voi +avopäinkin istua. + +Luonnonihminen oli istahtanut toiselle portaalle -- useampia niitä ei +ollutkaan -- hellittänyt kontin selästään ja katseli nyt miettiväisenä +lahonnutta kaidepuuta. Lauri Saksman istuutui hänen viereensä ja +tavoitteli lätkällään kärpäsiä lennosta. + +Oltiin ääneti pitkän aikaa. Aidan takaa kuului ajuri Tiihonen +riitelevän renkinsä kanssa ja ärähtävän jotain hevoselleen. + +-- Kuuluuko mitä? kysäisi Lauri Saksman vihdoin lyhyesti. + +-- Ka... mitäpä tässä... paitsi tuota kuumuutta, vastasi toinen +hitaasti. + +-- Oletko myynyt kirjoja? + +-- Eihän noita ole juuri saanut myydyksi tähän aikaan... kaupunkilaiset +eivät osta paljon muutenkaan, ja mailla ovat ihmiset heinätöissä. + +Koira pakkasi yhä ärhentelemään piikkopukuiselle, jolloin Lauri Saksman +kumartui ikäänkuin ottaakseen kiven maasta. Koira juoksi silloin ulos +portista. + +Luonnonihminen katseli virsujensa kärkiä. Toinen jalkineista oli +kulunut, niin että varvas pisti esiin. + +Sitten hän jatkoi, puhellen kuin itsekseen: + +-- Mutta minä aloitinkin viime viikolla kuukauden pituisen paaston, +niin etten minä mitään tarvitse, paitsi vettä... ja sitä saa ilmaiseksi. + +-- Sinä tulet hyvin vähällä toimeen, sanoi Lauri Saksman. + +-- Tuleehan sitä näin kesällä, myönsi luonnonihminen. -- Mutta talvella +on suuremmat kulungit. + +-- Hm. + +-- Sitä ajattelin sinulta kysyä, uskaltaisinko minä asettua tuonne +Kelovuorelle asumaan? sanoi luonnonihminen äkkiä, luoden nopean +syrjäsilmäyksen Lauriin. + +Lauri huomasi luonnonihmisen silmissä omituisen kiillon, jota ei niissä +ennen ollut näkynyt. + +-- Kelovuorelleko? Miksi sinne? kysyi hän vähän kummissaan. + +Luonnonihminen vilkaisi ympärilleen ja kuiskasi sitten: + +-- Henki sanoi minulle: Mene Kelovuorelle ja tee itsellesi pesä puuhun, +asuaksesi siellä vapaana ja luonnollisena... + +Saksman nuorempi, joka oli pitänyt tarkoin silmällä lähestymisyrityksiä +tehnyttä paarmaa, rusensi sen äkkiä läiskällään ja sanoi sitten: + +-- Mistä tiedät, että se oli henki? + +-- Kyllä sen tuntee! vakuutti luonnonihminen innokkaasti. + +Lauri Saksman oli hetken aikaa vaiti ja sanoi sitten: + +-- Kissan jalka sinulle puhuu, vaan ei mikään henki! Minä luulen, että +sinä paastoat aivan liiaksi ja tulet lopulta kaistapäiseksi. + +Luonnonihminen ikäänkuin vaipui kokoon kuullessaan tällaista puhetta +ainoan uskottunsa suusta. Toiselle alkoi tämä käydä vähän sääliksi, +jonka johdosta hän hetken kuluttua virkkoi: + +-- Niin, tiedäthän sen ennestään, etten minä oikein usko niihin sinun +henkiisi. Mutta jos päähäsi on pälkähtänyt mennä asumaan puuhun +rakentamaasi pesään, niin mitäpäs siinä. Saattaisi siellä olla +hauskakin näin kesällä. Vaan jos olet aikonut siellä myöskin talvella +asua, niin kyllä silloin on parasta, että menet ensin Repolaan karhuja +ampumaan ja sisustat sen sitten karhunnahoilla. + +-- Enpä minä vielä talvesta tiedä... kunhan nyt kesänkin ensin, sanoi +luonnonihminen hiljaa. + +-- Asu sinä vain Kelovuorella kaikessa rauhassa, kunhan et tulta +pitele. Jos kuka sinua hätyyttäisi, niin tule sanomaan minulle. + +-- En minä muuta pelkää, vaan jos tuo kaupungin metsänvartija Tolonen +kieltää... + +-- Ole huoleti, kyllä minä Tolosen aisoissa pidän. Minua pelkäävät +Svebeliuksen neiditkin, sillä minä osaan tarvittaessa päästää +heistäkin liikkeelle sellaisia juoruja, että kuolleet hevoset nousevat +seisaalleen. Ja Tolosen pikkusyntejä minulla on tiedossa enemmän kuin +hänellä on varpaissa kynsiä. Niin että ole sinä vain rauhassa ja +rakenna itsellesi pesä korkeimman kuusen latvaan. + +Matti Luonto asetti kontin selkäänsä ja lähti syvästi kiitollisena +rakentamaan itselleen asuinsijaa puuhun kaupungin ulkopuolella +olevalle Kelovuorelle. Saksman nuorempi katseli hänen lähtöään +tuuheita viiksiään liikutellen ja palasi sitten kamariin lukemaan +rosvoromaaniaan ja pitämään sohvaltaan silmällä, mitä kadulla tapahtui. + + + + +VII + + +Jos luulemme, että kirjailija Kauno Tuulonen olisi jäänyt pitemmäksikin +aikaa seurahuoneelle rakennusmestarien henkevästä seurasta ja heidän +ilmaisesta kestityksestään nauttimaan, niin silloin tunnemme perin +huonosti tätä lupaavaa nuorukaista. + +Hra Tuulonen osasi kyllä iloita iloitsevaisten kanssa ja koukisti +kätensä siinä, missä joku toinenkin, varsinkin silloin, kun se ei +hänelle mitään maksanut -- ja rakennusmestareillemme on totuuden +ja kohtuuden nimessä annettava tinkimättä se tunnustus, että he +aina ilmaiseksi, vieläpä mitä suurimmalla mielihyvällä syöttivät ja +varsinkin juottivat niitä hengen ylimyksiä, pääasiassa kesämatkoilla +olevia aloittelevia taidemaalareita ja kiertelevien teatteriseurueiden +jäseniä, jotka olivat suvainneet laskeutua korkeuksistaan nopeasti +kiitäväksi iltahetkiseksi tavallisten pikkukaupunkirakennusmestarien +kieltämättä kylläkin hyvinvarustettuun pöytään. + +Mutta herra Tuulonen ymmärsi myöskin vallan erinomaisesti yhdistää +huvin ja hyödyn. Saapuessaan tähän pikkukaupunkiin, jota hän sivumennen +sanoen tietysti sydämensä pohjasta halveksi, oli hänellä ollut määrätty +tarkoitus ja päämäärä, jonka hän aikoi toteuttaa järkähtämättömästi +kuin Napoleon. Hän oli sattumalta joutunut nuoren, kauppakorkeakoulunsa +juuri päättäneen Yrjö Kurosen seuraan, tämän ollessa matkalla Turun +kautta Englantiin, ja Samppalinnan kauniissa ravintolassa iltaa +istuttaessa oli nuori Kuronen hyvän soiton ja vielä paremman punssin +vaikutuksesta niin lämmennyt, että oli tarjonnut kirjailijalle vapaan +asunnon koko kesäkaudeksi kotonaan hiljaisessa maaseutukaupungissa, +jossa hän saisi rauhassa päättää aloittamansa suuren romaanin. +Seuraavana aamuna hän oli kyllä, muistettuaan hieman epäselvästi +edellisen illan tapahtumat, syvästi katunut tuota lupaustaan, mutta kun +kirjailija, joka seuraavana aamuna ilmestyi hotelliin noutamaan häntä +silliaamiaiselle, kysyi, vieläkö hän pysyi lupauksessaan, ei hän ollut +kehdannut peruutua siitä, vaan oli vielä ennen lähtöään kirjoittanut +kotiinsa kirjeen, jossa hän suositteli hra Tuulosta kotiväelleen +niin hyvin kuin osasi, ja kiiruhti sitten laivaan häveten tekoaan. +Siihen hänellä olikin täysi syy, sillä aamulla ei hra Tuulonen ollut +tuntunut läheskään niin miellyttävältä kuin edellisenä iltana, ja hän +aavisti, etteivät hänen vanhempansa suinkaan tulisi tuntemaan erikoista +kiitollisuutta ainoata poikaansa kohtaan siitä seurasta, jonka hän oli +heille toimittanut. + +Kirjailija Tuulosella sitä vastoin ei mielestään ollut mitään syytä +katua kauppaansa. Hän oli kyllä ollut tarpeeksi terävänäköinen +huomatakseen sen mielenmuutoksen, jonka yhden yön uni oli hänen uudessa +ystävässään vaikuttanut, mutta hän ei ollut sitä huomaavinaankaan. + +Hän oli näet onkinut tietoonsa, että kauppias Kuronen oli sangen +varakas, ja että hänellä, paitsi poikaansa, oli vain yksi lapsi, +miellyttävä ja hyvän kasvatuksen saanut tytär. Silloin se tuuma kypsyi +kirjailija Tuulosen aivoissa. + +-- Kukapa tietää! ajatteli hän, pakatessaan pientä matkalaukkuaan. -- +Kukapa tietää...! + +-- Kukapa tietää! ajatteli hän vihellellen Turun asemasillalla, +odottaessaan junan lähtöä. Ja sama iloinen ajatus askarteli alituiseen +hänen aivoissaan, kun hän lopuksi laivalla lähestyi matkansa päämäärää. + +Rakennusmestarien seurassa ollessaan hän käytti aikansa hankkiakseen +laulujen lomassa itselleen tarpeellisimmat tiedot Kurosen perheen +tavoista ja jäsenistä, ja kuulemansa oli vain omiaan vahvistamaan häntä +päätöksessään. + +Erotessaan myöhään illalla rakennusmestariensa seurasta hän oli +juonut veljenmaljat koko pöytäseuran kanssa, lukuunottamatta +valkopartaista ukko Saksmania, joka oli kohdellut häntä melkoisen +kylmästi, melkeinpä kuin ei häntä olisi pöydässä ollutkaan. Mutta +ukko oli onneksi eronnut seurasta ennen päivällistä, suureksi suruksi +rakennusmestareille ja suureksi iloksi hra Tuuloselle, jota ukon +tutkiva ja ilmeisesti epäluuloinen katse oli koko ajan vaivannut. +Rakennusmestarit sitävastoin olivat kerrassaan mieltyneet kirjailijaan +hänen hauskojen juttujensa vuoksi, jotka olivat jo kolme vuotta sitten +olleet ikivanhoja Turussa, mutta jotka täällä herättivät hämmästystä +uutuudellaan ja pirteydellään, ja ennenkaikkea hänen suuren ja +repäisevän lauluvarastonsa takia. Kun sitten illan suussa oli siirrytty +pianohuoneeseen ja hra Tuulonen oli pariinkymmeneen kertaan rämpyttänyt +pianolla ne kaksi pientä harjoituskappaletta, jotka hän osasi, oli hän +ehdottomasti aseman herra, ja yksinpä rakennusmestari Kopparikin, joka +muuten syvästi halveksi tieteitä ja taiteita, mutta varsinkin niiden +edustajia, tunnusti empimättä hänet etevimmäksi ja ensimmäiseksi tässä +seurassa. + +Rakennusmestarien kaipaus oli syvä ja vilpitön, mutta sitä oli omiaan +jonkinverran lieventämään hra Tuulosen lupaus pistäytyä silloin tällöin +seurahuoneella ilahduttamassa uusia tuttaviaan. Ja verotettuaan +uusia ystäviään useilla kymmenillä markoilla pienten tilapäisten +lainojen muodossa olisi hän ollut valmis myöntämään, että noissa +rakennusmestareissakin oli joitakuita valoisia puolia, niin suuria +nautoja kuin he hänen mielestään muuten olivatkin. + +Ja seuraavana päivänä muutti kirjailija puolenpäivän tienoissa kauppias +Kuroselle. + +Vastaanotto olisi voinut olla hullumpikin. Ukko Kuronen, +vanhanpuoleinen, ilmeisesti koko lailla hermostunut ja kärtyinen mies, +koetti silminnähtävästi olla niin kohtelias kuin osasi, ja rouva +Kuronen, lihavahko, hieman yksinkertaisen, mutta ylipäänsä hyvänsuovan +näköinen porvariemäntä, oli pelkkää päivänpaistetta. Hän saattoi hra +Tuulosen Yrjön huoneeseen ja pyysi häntä olemaan kuin kotonaan, ja +kirjailija puolestaan vakuutti vilpittömästi tekevänsä parhaansa siinä +suhteessa. + +Huone oli suuri ja valoisa, kolmi-ikkunainen kulmahuone. +Muusta, vanhanaikaisesta, mutta mukavasta huonekalustosta erosi +silmiinpistävästi suuri, uuden uutukainen kirjoituspöytä siihen +kuuluvine varustuksineen ja pronssisine, kreikkalaista kiekonheittäjää +esittävine pystykuvineen. Yksi ikkunoista oli kadullepäin, eikä siitä +avautuva näköala ollut omiaan ilahduttamaan mieltä, mutta pihalle päin +olevista ikkunoista näkyi joukko vanhoja puita sekä niiden välissä pari +riippumattoa ja niiden alla houkutteleva, siisti nurmikko. + +Pöydällä oli hyvässä järjestyksessä puolen korttelin korkuinen pakka +suuria, valkeita kirjoituspaperiarkkeja, virallista paperia nro 2. +Kaikesta päättäen olivat ne siihen asetetut varta vasten kirjailijan +käytettäväksi. Hra Tuulonen hymyili, mutta tunsi samalla jostain +syystä hieman punastuvansa. Hänellä oli laukussaan suuren, tekeillä +olevan romaaninsa käsikirjoitusta kymmenkunta arkinpuolikasta, jotka +hän kerran neljä vuotta takaperin pyhän innostuksen vallassa oli +kirjoittanut, mutta joihin ei sen jälkeen ollut tullut riviäkään lisää. +Hieman epäröityään hän asetti käsikirjoituksen keskelle pöytää, sytytti +sitten savukkeen, heittäytyi mukavaan asentoon suureen keinutuoliin ja +vaipui mietteisiinsä. + +Jonkin ajan kuluttua hän muisti, ettei hän ollut nähnyt tärkeintä, +nimittäin talon tytärtä, Anni-neitiä. + +Hra Tuulonen nousi, vilkaisi peiliin ja astui eteiseen. Laajasta +ja aina hämärästä eteisestä johti eri huoneisiin neljä ovea, jotka +kaikki olivat auki, mutta yhdessäkään huoneessa ei näkynyt ketään. +Pantuaan merkille, että sali, jossa oli m.m. suuri palmu ja piano, teki +hienon ja arvokkaan vaikutuksen, asetti hra Tuulonen pyöreän, matalan +olkihatun päähänsä, otti kepin käteensä ja lähti ulos pihamaalle. + +Sielläkin vallitsi sama hiljaisuus ja autius. Kivillä lasketun +kauppapihan asuinrakennuksen pihasta erottavien tuuheiden puiden +lomitse näki kirjailija vain vilauksen makasiinirengin jauhoisesta +selästä. + +Hra Tuulonen tunsi olonsa hieman yksinäiseksi. Päätäkin tuntui +kivistävän. Hänen mielestään ei talonväen puolelta ollut ollenkaan +kohteliasta jättää vieraansa heti tällätavoin yksikseen. + +Samassa ilmestyi rakennuksen siitä päästä, jossa puotihuoneisto oli, +näkösälle solakka, veikeä, valkopukuinen neitonen, päässään leveä, +kukilla runsaasti koristettu hattu, jonka alla liehahteli vallattomasti +pari irtainta, vaaleaa kiharaa. Tyttö otti pari tanssiaskelta, mutta +huomasi samassa hra Tuulosen ja loi punehtuen silmänsä alas. + +Hra Tuulosen sydän, joka hänen omakätisesti allekirjoittamiensa, +useissa joululehdissä ja muissa tilapäisjulkaisuissa tuon tuostakin +runopukuisessa muodossa antamiensa vakuutusten mukaan oli niin usein +voimakkaasti sykähdellyt ilosta, taikka surusta, jonkun kerran vihasta, +mutta paljon useammin rajattomasta, palavasta ja yli-inhimillisestä, +vaikkakin todennäköisesti toivottomasta rakkaudesta, tykytti tällä +hetkellä ankarammin kuin koskaan ennen. + +Niin voimakkaasti vaikutti tämä ilmestys häneen. + +Tyttö loi häneen puoleksi aran, puoleksi -- ah! -- veitikkamaisen +katseen, kiiruhtaessaan hänen ohitseen. Katseen, joka kesti vain +silmänräpäyksen, mutta jonka vaikutus oli suuri. + +Kynämme on valitettavasti liian harjaantumaton ja kömpelö voidaksemme +kuvata sitä riemun, onnen, toivon, rakkauden ja rajattoman ihastuksen +hyökyaaltoa, joka tässä silmänräpäyksessä huuhteli hra Tuulosen +runollista sydäntä. Jonkinlaisella vahingonilolla tahdomme senvuoksi +mainita, että tuo samainen hyökyaalto teki hra Tuulosenkin niin +kömpelöksi ja saamattomaksi, ettei hän ehtinyt tervehtiä, ei edes +nousta seisomaan tuon taivaallisen ilmiön vilahtaessa hänen ohitseen. + +Hra Tuulonen oli varustautunut vaikeaan tehtävään. Hän oli alkanut +vaistomaisesti saada sen käsityksen, että neiti Kuronen olisi +mahdollisesti hänen otettavakseen joltisenkin korkealla oksalla, ja hän +oli pannut koko luottamuksensa aitosuomalaiseen sitkeyteensä. Varovasti +urkkimalla kaikilta mahdollisilta tahoilta hän oli saanut kuulla +Anni Kurosesta asioita, jotka ennustivat melkoisia vaikeuksia hänen +yritykselleen. + +Mutta tämä heilakka! Hra Tuulonen hymyili jo etukäteen. Mikäli +hra Tuulonen kokemuksestaan tunsi tällaisia asioita -- ja meidän +täytyy tunnustaa, että hra Tuulosella, kuten muuten hänen runonsakin +todistavat, on todellakin jonkinverran kokemusta näissä asioissa -- +oli hän varma siitä, että hän kesyttäisi tuon tytönheiskaleen yhdessä +viikossa. Tuskinpa vaatisi tuo tehtävä niinkään pitkää aikaa. + +Mutta näin selvästi, järkevästi ja käytännöllisesti kykeni hra Tuulonen +ajattelemaan vasta noin parin minuutin kuluttua, kun äskenmainittu +hyökyaalto oli vähän laskeutunut. + +Tyttö oli mennyt sisään paraatiportaista. Hra Tuulonen oli vielä +kahdenvaiheilla, mennäkö perässä ja esitellä itsensä vai odottaako +paikoillaan hänen palaamistaan, kun tyttö taas ilmestyi portaille, +luoden häneen jälleen tuollaisen salamannopean, puoleksi aran, puoleksi +veitikkamaisen silmäyksen, joka äsken oli aiheuttanut hra Tuulosen +sydämessä sellaisen tunteiden kuohun. + +Tällä kertaa oli runoilijamme kuitenkin jo päässyt tunteittensa +herraksi. Hän nousi seisomaan ja varustautui ensimmäiseen hyökkäykseen, +mutta huomasi samassa, että tyttö oikaisi pihan poikki suoraan kadulle, +vilkaisten kuitenkin portista mennessään taakseen. + +Hra Tuulonen oli hyvin tyytymätön siihen, että tyttö oli lähtenyt +kaupungille, mutta mielissään ja hyvillään siitä, että tämä vielä +portilla vilkaisi taakseen. + +-- Alku on varsin lupaava! totesi hra Tuulonen ja läksi kadun kautta +Kurosen puotiin, tutustuakseen siihenkin osaan uutta asuinpaikkaansa. + +Puodissa oli vain Kalle Kannas. Ostajia ei ollut yhtään. + +Hra Tuulonen esitteli itsensä kauppa-apulaiselle ja syventyi sitten +tarkastamaan pientä, siroa valokuvauskonetta, jonka toinen kertoi juuri +äsken ostaneensa. + +Kirjailija antoi koneesta hyväntahtoisen ja alentuvaisen +tunnustuksensa, mutta pitkää aikaa ei hän viihtynyt Kalle Kannaksen +seurassa. Häntä hieman loukkasi se, ettei tuo vähäpätöinen puotilainen +kohdellut häntä kirjailijalle ja sivistyskeskuksista saapuneelle +miehelle kuuluvalla kunnioituksella, vaan puhutteli häntä huolettomasti +ja kevyesti, melkeinpä kuin vertaistaan. + +Kalle Kannas taas ei ehtinyt vieraan lähdettyä ruveta itselleen +selvittelemään, minkä vaikutuksen talon uusi asukas oli tehnyt +häneen, sillä samassa tuli ostajia, ja hänen oli ryhdyttävä hoitamaan +tehtäviään. Ensin hän kuitenkin kääri uuden koneensa huolellisesti +samoihin papereihin, jotka hän äsken oli sen ympäriltä purkanut. + +Hra Tuulonen lähti melkoisen ikävystyneenä kävelemään kaupungille, +mutta huomasi joka paikassa niin naurettavia ja pikkukaupunkimaisia +ilmiöitä, että tuli jälleen hyvälle tuulelle. + +Hänen palatessaan takaisin oli talo yhtä autio kuin ennenkin. + +-- Nämäpä vasta merkillisiä ihmisiä?! ajatteli hra Tuulonen. -- +Missähän ne oikein piileskelevät? + +Paremman puutteessa hän meni huoneeseensa, heittäytyi selälleen +sohvalle ja kuorsasi minuutin kuluttua ankarasti. + +Hän heräsi vasta siihen, että palvelustyttö tuli pyytämään häntä +päivälliselle. + +Ruokasalissa oli pöytä katettu vain kolmelle hengelle, ja hra Tuulonen +sai pöytätovereikseen herra ja rouva Kurosen. + +-- Pyydämme anteeksi, sanoi rva Kuronen, että herra Tuulonen on saanut +olla niin kovin yksin ensimmäisenä päivänään, jolloin herra Tuulonen +ei kai vielä työhön ryhtyne, mutta miehelläni ja minulla on ollut +niin paljon puuhaa uuden huvilamme kuntoonlaittamisessa, ettemme ole +parhaalla tahdollammekaan ehtineet... + +Hra Tuulonen kiiruhti tietysti heti vakuuttamaan, että hänen päivänsä +oli kulunut erinomaisen hupaisesti. Hän oli kävellyt kaupungillakin... +täällä oli niin kovin paljon mieltäkiinnittävää katselemista j.n.e. + +Hra Kuronen vilkaisi hieman epäluuloisesti puhujaan, mutta ei huomannut +hänen kasvoissaan mitään ivallista vivahdusta. Hetken kuluttua kysyi +kauppias: + +-- Oletteko jo kauankin ollut meidän Yrjön tuttava? + +-- Hm, jaa -- oikeastaan tutustuin häneen vasta nyt, Turussa... + +-- Sen arvasinkin, sanoi kauppias, -- sillä Yrjö tavallisesti puhuu +kaikista tuttavistaan, mutta teistä hän ei ole mitään maininnut... + +Tämän huomautuksen johdosta syntymäisillään olleen kiusallisen +hiljaisuuden kiiruhti hra Tuulonen taitavasti katkaisemaan puhkeamalla +oikeaan ylistysvirteen Yrjö Kurosen miellyttävistä, oivallisista ja +miehekkäistä ominaisuuksista. Harva isä voi pysyä aivan kylmänä, kun +saa kuulla kehumisia ainoasta pojastaan, ja päivällisen loppupuolella +oli ukko Kurosen mielialassa selvästi havaittavissa muutos vieraansa +eduksi. + +-- Mutta... muistelen kuulleeni, että herrasväellä on toinenkin lapsi, +sanoi hra Tuulonen vihdoin, ikäänkuin olisi tämä asia äkkiä juolahtanut +hänen mieleensä. + +Taas vilkaisi Kuronen vieraaseen, mutta tämän viaton naama ei antanut +mitään aihetta epäluuloihin. + +-- On tytär, sanoi kauppias lyhyesti. + +-- Anni lähti jo eilen huvilallemme, selitti rouva Kuronen. Hänellä on +siellä niin kovin paljon järjestämistä. + +-- Eilenkö! huudahti hra Tuulonen hyvin hämmästyneenä. Näin tänään +pihamaalla erään neidin ja arvelin häntä neiti Kuroseksi. + +-- Se on varmaankin ollut neiti Leijanen, selitti rouva Kuronen. + +-- Meidän konttoristimme, täydensi ukko Kuronen selitystä. + + + + +VIII + + +Vaskiseppä Grönberg oli tällä välin ehtinyt saada aikaan kaikenlaista. +Ajuri Jehkoselta lainaamillaan viikatteilla oli hän vaimoineen +niittänyt heinäpeltonsa, olipa jo korjannut heinät latoonkin. Sitten +hän oli lupauksensa mukaan niittänyt myöskin Jehkosen perunapellon +pientareet. + +Välillä oli hän ennättänyt hoitaa liikkeensäkin asioita. Maikin ikävä +velvollisuus oli ollut ilmoittaa, että heidän sällinsä Jeremias Kuitu +oli mestarinsa ruvettua heinäntekoon ratkennut juomaan ja juonut kolme +päivää yhteen kyytiin. + +Ukko Grönberg oli ollut hakemassa kotoaan uutta kovasinta katkenneen +sijaan ja kuullut tällöin mainitun uutisen apulaisensa valitettavasta +hairahduksesta, jonka tytär kyllä koetti esittää kiivaalle isälleen +niin varovaisin sanoin kuin mahdollista, mutta joka kuitenkin oli +vaikuttanut tähän vilkasveriseen ja toimintatarmoiseen vanhukseen +jokseenkin samalla tavalla kuin ruutitynnyriin pistetty tulikekäle. + +Ukko oli istahtanut tuolille hikeä pyyhkimään, mutta hypähti heti +pystyyn, kuin olisi raketti alkanut räiskiä hänen allaan, ja huusi: + +-- Onko se lurjus nyt pajassa? + +-- Älkää nyt, isäkulta, nostako siitä melua, ennenkuin heinänteko on +lopussa! pyysi tyttö hartaasti, vastaamatta suoraan kysymykseen. -- Jos +sattuisi vielä tulemaan joku kiireellinen tilaus sillä aikaa... + +-- Pidä sinä vain huoli _omista_ asioistasi, kyllä minä _omani_ hoidan! +kivahti Grönberg, ollen hirveän kiihtymyksen vallassa. -- Mitä apua ja +hyötyä sinä luulet minulla olevan apulaisesta, joka juo ja relluttelee +heti kun isännän silmä välttää. Kadulle minä semmoiset miehet heitän! + +Ja ukko Grönberg, joka ei koskaan siekaillut päätöksiensä +toimeenpanossa, painoi hatun lujasti päähänsä ja hyökkäsi pihan poikki +pajansa ovelle. + +-- Jeremias! huusi hän, ääni vihasta täristen. + +-- No nyt tulee vihuri! ajatteli kohmeloinen Jeremias, hyvin käsittäen, +mistä oli kysymys. Ääneen hän vastasi: + +-- Täällä on! + +-- Ulos sieltä, heti! karjaisi Grönberg. + +Jeremias kolisteli joitakin vaskenromuja eikä tuntunut pitävän +erikoisempaa kiirettä. + +-- Pitääkö sinua tulla auttamaan, vai?! huusi hänen pelättävä isäntänsä. + +Jeremias ilmestyi vähitellen hitaasti pajan ovelle, nenä noessa ja +silmät veristävinä. + +-- Kävele suoraan yhtä kyytiä kadulle portista, äläkä koskaan pistä +päätäsi minun ovieni sisäpuolelle! julisti Grönberg. + +-- Mistä syystä? kysyi Jeremias viattoman ja hämmästyneen näköisenä. + +-- Syystäkö? huusi ukko Grönberg aivan tyrmistyneenä moisesta +julkeudesta. -- Vai kysyt sinä vielä syytä, senkin juopporatti! + +-- Neljäntoista päivän irtisanominen! väitti Jeremias uhkamielisesti. + +-- Jaa, että irtisanominen! kiljaisi ukko. -- Sen sinä, peijakas +vieköön, saat pikemmin kuin luuletkaan! + +Ja ennenkuin ällistynyt kisälli oli kerinnyt koota ajatuksensa, oli +Grönberg karannut hänen niskaansa kuin kanahaukka sorsan kimppuun +ja potkinut hänet portille asti. Siinä keräsi ukko kaikki voimansa +juhlalliseen lähtöpotkuun, ja kisälliparka lensi sen voimasta keskelle +katua. Hattu putosi portille, sen potkaisi ukko omistajansa perässä. + +Jeremias otti hattunsa maasta, pudisteli siitä pölyn pois ja painoi sen +jälleen päähänsä. Sitten hän kääntyi katsomaan ympärilleen, olisiko +lähistölle sattunut näkijöitä, voidakseen vaatia entistä isäntäänsä +edesvastuuseen pahoinpitelystä ja väkivallasta, mutta huomasi +ikäväkseen, ettei ketään todistajia ollut saapuvilla. + +-- Tämä tulee teille vielä kalliiksi! huusi Jeremias, heristäen +nyrkkiään Grönbergille. + +Ukko seisoi portilla hajasäärin, yhä edelleen uhkaavana ja tarmokkaana. +Jeremias lähti hitaasti kävelemään pitkin katua. + +-- Se asia on nyt selvitetty, sanoi Grönberg tyttärelleen. + +-- Kunhan ei vain tulisi vielä joitakin jälkiselvityksiä, ajatteli +tytär, mutta ei kuitenkaan viitsinyt sitä ääneen lausua. + +Jälkijupakkaa tämä selkkaus aiheuttikin, vieläpä aika lailla. + +Jeremias Kuitu oli valittanut ammattiyhdistykselleen laittomasta työstä +erottamisesta. Yhdistys valitsi kaksi edustajaa keskustelemaan ukko +Grönbergin kanssa asiasta, ja lähettiläiden tehtäväksi oli annettu +koettaa taivuttaa ukko Grönbergiä sovintoon. + +Tuntien ukon vääjäämättömät ja jyrkät periaatteet sosialistisiin +rientoihin nähden osoitti lähetystö hyvää harkintaa jäädessään kadulle +ja keskustellessaan vaskisepän kanssa avonaisen ikkunan kautta. +Liikkeen omistaja ei kuitenkaan tuntunut olevan puolestaan taipuvainen +minkäänmoisiin myönnytyksiin ja kehoitti lähetystöä astumaan sisään, +jos se kaipaisi tukevampia todistuksia ukon lujasta päätöksestä, +minkä kutsun rauhanneuvottelijat sentään kohteliaasti, mutta varmasti +hylkäsivät. + +Kun ei tämä yritys johtanut toivottuun tulokseen, oli ammattiyhdistys +katsonut velvollisuudekseen julistaa Grönbergin liikkeen lakkotilaan. +Tämän sodanjulistuksen olivat äskeiset rauhanneuvottelijat +käyneet antamassa vastapuolelle, tälläkin kertaa ikkunan läpi. +(Ohimennen mainittakoon, että myöskin Grönberg lähetti puolestaan +ammattiyhdistykselle terveisensä saman lähetystön mukana, mutta olivat +nämä terveiset sitä laatua, ettei niitä edes lievennettyinäkään voida +painosta julaista.) + +Näin olivat Grönbergin ja ammattiyhdistyksen välit käyneet varsin +kireiksi. Mutta sitten sattui tapaus, joka kärjisti ne huippuunsa. + +Lopetettuaan heinänteon tunsi Grönberg tarvetta puhdistaa nahkansa +kiusallisesta, kutittavasta heinänpölystä ja päätti lähteä Maijalan +saunaan kylpemään. + +Hän otti kainaloonsa puhtaan paidan ja pyyhinliinan ja käveli Maijalan +saunaan, joka on kaupungin kaatopaikan reunassa Kellonsoittajankadun +päässä. Käsityöläisenä, vaikkakin mestarina, hän meni viidenkolmatta +pennin puolelle -- oikeastaanhan se onkin kolmenkymmenen pennin puoli, +kun kylpyvihta maksaa viisi penniä. + +Riisuuduttuaan yhteisessä pukeutumishuoneessa ja nähtyään seinällä +kahden miehen vaatteet hän kysyi kylvettäjä-ämmältä, keitä +saunassaolijat olivat. + +-- Riku Nikki ja Topi Pösönen, vastasi ämmä. + +Grönbergin silmissä välähti. Ämmä ei kuitenkaan tätä välähdystä +huomannut, eikä olisi luultavasti käsittänyt sen syytä, vaikka olisi +huomannutkin. + +Lukija kuitenkin epäilemättä käsittää sen, kuultuaan, että Topi Pösönen +oli ammattiyhdistyksen puheenjohtaja ja Riku Nikki saman yhdistyksen +pöytäkirjuri -- juuri sen yhdistyksen, jonka kanssa ukko Grönberg oli +sotakannalla. + +-- Minä olen tehnyt kovasti heinää! sanoi Grönberg painavasti. + +-- Vai niin! sanoi kylvettäjä-ämmä. -- Sittenhän se kylpy maistuu. + +-- Luulisi maistuvan! sanoi Grönberg. -- Koko pinta on täynnä +heinänrupaa. Mutta minä otan _kovan_ löylyn, lisäsi hän ääntään +koroittaen. -- Saako teidän saunasta tänä iltana _oikein kovan_ löylyn? + +-- No eiköhän saane, arveli ämmä. -- Ei ole vielä tänään ollut kuin +kahdet kylpijät. Tulenko minä löylyä heittämään? + +-- Ei tarvitse, sanoi Grönberg kiireesti. -- Kyllä minä heitän itsekin +lauteille mennessäni. + +-- Mestari katsoo sitten, ettei seiso luukun kohdalla, kun heittää, +neuvoi ämmä. -- Se puhaltaa löylyn ulos niin tuimasti, että nahka +palaa, jos kohdalle sattuu. + +-- Koetan katsoa, lupasi Grönberg ja astui saunaan. + +Sauna oli melkein pimeä. Lauteilta kuului kylpevien puhkumista, silloin +tällöin joku vihdan läiskäys ja puheen porinaa. + +-- Tarvitaanko lisää löylyä? huusi ukko Grönberg. Täällä on tulossa +uusia kylpijöitä. + +-- Mahtuuhan tänne lisää kylpijöitä ja lisää löylyäkin, sanoi Riku +Nikki, joka ei pimeässä erottanut, kuka tulija oli. + +-- No minä lyön sitten löylyä vankanlaisesti, sanoi Grönberg. + +Uunin vieressä oli avara vesisaavi ja sen vieressä kaksi suurta kippoa, +joissa kylpijät tavallisesti pesivät päänsä. Grönberg täytti molemmat +kipot ääriään myöten vesisaavista, avasi uunin luukun, huomaten +samalla, että uuni oikein päältäkin kihisi kuumuuttaan, ja paiskasi +nopeasti veden molemmista kipoista uunin kiukaalle. + +Kiuas parahti ja paukahti. Töintuskin ennätti ukko Grönberg kyykistyä +lattiaan, kun höyry hirmuisena pilvenä ampuutui uunista kuin savu +laukaistun kanuunan kidasta. + +Vaikutus oli voimakas. + +Kamalasti karjahtaen syöksyivät molemmat lauteilla olleet miehet alas, +putosivat portailta päistikkaa lattialle ja kiiruhtivat kiroten ja +voivotellen ulos koko saunasta. Grönbergiä, joka oli vetäytynyt syrjään +ja kärsi kuumuudesta, vaikka olikin kyykistynyt permannolle, eivät he +ehtineet edes huomaamaankaan. + +Seuraavana aamuna mittasi kauppa-apulainen Kalle Kannas kaikessa +rauhassa kauraryynejä postinkantaja Sipilän emännälle, kun puotiin +astui maalari Tolvanen ostamaan lehtitupakkaa ja kertoi hämmästyttäviä +uutisia. + +Hän ei tiennyt enempää eikä vähempää kuin että ukko Grönberg, jonka +katkera ja leppymätön sosialistiviha oli tunnettu koko kaupungissa, +oli tehnyt puoleksi onnistuneen murhayrityksen kahta metallityöläisten +ammattiyhdistyksen huomattavinta luottamusmiestä Topi Pösöstä ja Riku +Nikkiä vastaan. Oli päivänselvää, että kysymyksessä oli kostomurha, +sillä eihän kaupungissa ollut viime vuorokausien aikana paljon muusta +puhuttukaan kuin Grönbergin ja ammattiyhdistyksen välillä puhjenneesta +ilmisodasta. + +Tapauksen kaameutta oli omansa suuresti lisäämän se petomaisen julma +kuolemantapa, jonka ukko Grönberg oli uhreilleen valmistanut: elävältä +polttaminen kuumassa vesihöyryssä. Pahoin palaneina olivat Topi ja +Riku töintuskin päässeet pakenemaan julmurin kynsistä. Heidän huikeat +hätähuutonsa olivat kutsuneeet paikalle paljon väkeä, poliisikin oli +kutsuttu, palohaavoja tarkastettu ja poliisitutkinto pidetty. Ukko +Grönberg kieltää kuitenkin jyrkästi kaikki ja puolustautuu sillä, että +hän, kuten jo edeltäpäin oli kylvettäjä-ämmälle ilmoittanut, oli kovan +löylyn tarpeessa ja sitäpaitsi saanut Topilta ja Rikulta itseltään +nimenomaisen luvan lyödä vahvasti löylyä. Eikähän hän ollut muuta +tehnytkään. + +Tästä puolustuksesta huolimatta olivat poltetut maalari Tolvasen +tietämän mukaan päättäneet nostaa jutun Grönbergiä vastaan +kaksoismurhayrityksestä. + +Sipilän emäntään, joka oli Grönbergin emännän äitipuolen +serkku, vaikutti tämä uutinen niin järkyttävästi, että hän sai +sydämentykytyksen ja kiiruhti Grönbergin asuntoon hankkimaan lähempiä +tietoja murhenäytelmästä. + +Kalle Kannas puolestaan ei oikein tiennyt mitä uskoa. Pitkin päivää +sai hän uusilta puodissakävijöiltä lisätietoja, jotka vahvistivat +todeksi edellisten kertojien tiedot ja värittivät tapahtumaa uusilla +vivahduksilla, ja hän tunsi sitäpaitsi mainiosti ukko Grönbergin +kiukkuisen ja tulisen luonteen, jonka ilmauksiin hänellä omastakin +puolestaan oli syytä tuntea pelonsekaista mielenkiintoa, varsinkin +tulevaisuutta ajatellessaan. Mutta varsinaista murhayritystä ei hän +sentään voinut uskoa toivomansa appiukon tahtoneen tehdä. + +Illalla, kun puoti oli suljettu, päätti Kalle Kannas lähteä +kuulostelemaan, millä kannalla asiat olivat Grönbergin asunnossa. +Kävellen kadun toista puolta teki hän sen huomion, että Maikki näytti +olevan yksin kotona, istuen tavallisella paikallaan avonaisen ikkunan +ääressä ja ommellen jotain. + +Kalle siirtyi toiselle katukäytävälle ja lähestyi ikkunaa. Tyttö +huomasi hänet ja sanoi: + +-- Tule sisään. + +-- Oletko yksin kotona? tiedusteli ylkämies varovaisuuden vuoksi. + +-- Isä lähti kalaan ja äiti on vieraisilla. + +Kalle uskalsi nyt pistää päänsä siihen jalopeuran luolaan, joka oli +hänen mielitiettynsä kotina. + +Heti sisälle tultuaan hän huomasi, että jotain erikoista oli +tapahtunut. Maikki oli itkeneen, kalpean ja hyvin juhlallisen näköinen. + +Kalle luuli tämän johtuvan eilisillan saunakohtauksesta ja alkoi +kysellä, mutta tyttö, vaikka myönsikin tapauksen kiusalliseksi, sanoi, +ettei se sentään kai niin kovin vaarallinen ollut. Topi Pösönen ja +Riku Nikki olivat käyneet lääkärissä, mutta vaikka he olivat omien +vakuutustensa mukaan miltei kuoliaiksi kärventyneet, ei lääkäri +ollut voinut huolellisimmallakaan tutkimisella löytää heistä mitään +palohaavoja eikä ollut määrännyt heille lääkkeitä. Poliisitutkinnon +toimittanut ylikonstaapeli oli näin ollen ollut sitä mieltä, että juttu +murhayrityksestä, jos Topi ja Riku sellaisen todellakin nostavat, +raukeaa toteennäyttämättömänä. Ukko näytti kuitenkin olevan asian +johdosta hiukan hermostunut, mutta se tekisi hänelle varmaankin vain +hyvää ja opettaisi häntä hillitsemään vastaisuudessa paremmin sisunsa. + +Kalle tunsi itsensä heti rauhallisemmaksi ja yritti lähestyä +morsiantaan, mutta silloin sanoi tyttö: + +-- Meidän välillämme on nyt kaikki lopussa! + +-- Häh? kysyi Kalle Kannas, voimatta uskoa korviaan. + +-- Kaikki saa nyt olla lopussa meidän välillämme, uudisti tyttö +jäykästi, soinnuttomalla äänellä. + +-- Mutta mistä syystä? änkytti Kalle, tuntien hiuksienpa nousevan +pystyyn. + +-- Sinä voit mennä nyt matkaasi! tarkisti tyttö tiedonantoaan. -- Ja +toivon, ettet enää koskaan astu silmäini eteen. + +Vaikka olikin aivan huumautunut tästä äkillisestä iskusta, oli +Kalle Kannaksella kuitenkin vielä parahiksi sen verran sielun- ja +ruumiinvoimia jäljellä, että jaksoi pyytää lisäselityksiä. + +Tyttö sanoi silloin ihmettelevänsä hänen julkeuttaan. Ihmettelevänsä +sitä, että Kalle Kannas, joka on maailman suurin petturi ja maailman +sydämettömin ihminen, kehtaa seisoa hänen edessään kaiken sen jälkeen, +minkä koko kaupunki tietää. Hän oli, tyttö nimittäin, jo pitkän aikaa +tuntenut sydämessään jonkinlaista epäluuloa, vaikkei tähän saakka +ollut jaksanutkaan sitä todeksi uskoa. Mutta sen jälkeen kun Jumppilan +matami oli nähnyt hänen hellästi syleilevän neiti Leijasta Kurosen +puodissa keskellä päivää ja toitottanut tiedon tästä näytelmästä ympäri +kaupunkia, ei Maikki Grönberg koskaan, _ei koskaan_ tahtoisi olla +missään, _ei missään_ tekemisissä Kalle Kannaksen kanssa! + +Turhaan Kalle Kannas vakuutti viattomuuttaan ja koki selittää asiaa. +Tyttö ei edes kuunnellut häntä, vaan pyysi itkien häntä poistumaan mitä +pikimmin talosta ja menemään neiti Leijasensa luo, joka varmaankin +juuri tällä hetkellä odotti häntä ikävöiden. Näin ollen ei Kallen +auttanut muu kuin lähteä. + +Hurjassa sekamelskassa pyörivät ajatukset Kallen aivoissa hänen +kävellessään ilman päämäärää pitkin hiljaisia katuja. Vasta hautausmaan +aidan luona hän tuli jälleen tajuihinsa. Ja hänen myllertävissä +aivoissaan kasvoi ja lujittui vakaumus, ettei hänellä ollut enää muuta +tehtävissä kuin hirttää itsensä. + +Mutta sitä ennen hän tahtoi kuitenkin kuristaa Jumppilan matamin +kuoliaaksi. + + + + +IX + + +Tähän aikaan alkoi kaupungilla levitä uskomaton huhu. + +Se oli niin outo, tavaton ja ällistyttävä, ettei kukaan osannut aluksi +sanoa sen johdosta yhtään mitään. Mutta yhä uudet ja uudet viestit +vahvistivat sitä. + +Ja tämä huhu, joka päivä päivältä kasvoi, varttui ja vahvistui kuin +käenpoikanen, oli se, että Jaakkola, jonka luultujen tarumaisten +rikkauksien loiste oli häikäissyt koko kaupungin, hakkaili neiti +Svebeliusta, mutta ei Antti-neitiä eikä Matti-neitiä, vaan -- kauheata +kertoakin -- hullua Fanny-neitiä. + +Melkein joka päivä nähtiin Amerikan pohatan kävelevän Pastorinniemeen +ja viipyvän siellä useita tunteja. Ja eräänä päivänä saattoi koko +kaupunki omin silmin nähdä Fanny-neidin ja Jaakkolan ajavan vaunuissa +halki kaupungin, vieläpä pysähtyvänkin parin talon kohdalla innokkaasti +keskustellen. + +Tämä satumainen näky vaikutti niin voimakkaasti kaupungilla, että +luotettavalta taholta kerrottiin useiden henkilöiden menettäneen +järkensä. Emme tiedä, onko se totta, mutta se ainakin on totta, että +Jumppilan matami juuri niihin aikoihin sai halvauksen, joka lamautti +hänen suuren puhekykynsä, ja tämänkin onnettomuuden katsottiin johtuvan +mainitusta mieliäkuohuttavasta tapahtumasta. + +Kerrottiin myöskin, että Antti-neiti ja Matti-neiti olivat raivoissaan. +Ihmekös tuo! Mutta tämän raivon syistä oli vallalla useita eriäviä +mielipiteitä. + +Tähän aikaan jakautui kaupunki kahteen puolueeseen. Alkoi näet ilmestyä +henkilöitä, jotka julkisesti väittivät, ettei Fanny-neiti olisikaan +niin hullu kuin oli yleensä luultu. Nämä rikkiviisaat henkilöt olivat +tietävinään, että Fanny-neiti 18-vuotisena neitosena oli rakastunut +mielettömästi nuoreen ja kauniiseen ylioppilas Jacobsoniin, sittemmin +Jaakkolaan, joka niihin aikoihin matkusti Amerikkaan, ja kätkeytyi +nyt suruineen Pastorinniemeen, jonne hän eristäytyi muusta maailmasta +erakkoelämää viettämään ja jossa hänen pienet omituisuutensa hankkivat +hänelle hullun nimen ja maineen. Mutta nyt oli -- näin selittivät +mainitut rikkiviisaat -- Jaakkola pitkän poissaolonsa jälkeen +palannut takaisin naimattomana syistä, joilla ehkä saattoivat olla +kolmisenkymmentä vuotta vanhat juuret, ja ihmiset voivat nyt omin +silmin nähdä, mihin suuntaan asiat olivat kehittymässä. + +Enemmistö oli kuitenkin yhä edelleenkin lujasti entisessä +vakaumuksessaan, että Fanny-neiti oli kuin olikin päästään vialla. Ja +tämä enemmistö alkoi osoittaa taipumusta omaksumaan sen katsantokannan, +etteivät asiat Jaakkolankaan yliskamarissa olleet juuri paremmalla +tolalla. + +Mutta missä on maisteri Wahl? Mihin ihmeeseen tämä huomattava ja +kunnioitettava vanhus on hävinnyt? Niin kyseli jokainen toiseltaan. Ja +täydellä syyllä, sillä maisteri Wahl oli joku aika takaperin kadonnut +tuntemattomalla tavalla, eikä hänestä ollut sen jälkeen kuulunut hiiren +hiiskausta. + +Maisteri Wahl ei kuitenkaan ollut vielä tullut kootuksi isäinsä tykö. +Sen sai Jaakkola piakkoin elävästi tuta. + +Jaakkola oli tähän saakka asunut yhä edelleenkin rehtori Peranderin +luona, mutta sanaakaan kaikesta siitä, mitä kaupungilla puhuttiin, ei +talossa oltu vaihdettu. Palvelustytöt olivat kyllä kerran alkaneet +keittiössä jutella siitä, mutta olivat saaneet Anna-neidiltä sellaisen +läksytyksen, että muistivat sen vielä seuraavalla viikollakin. + +Mutta eräänä iltana, illallisen jälkeen, kun rehtori Perander ja +Jaakkola istuivat pihalla tupakoiden, sanoi Jaakkola: + +-- Kuules, Pessu, nyt sinä pääset loisestasi. Minä olen ostanut talon. + +-- Mitä? Milloin? huudahti rehtori hämmästyneenä. + +-- Tänään iltapäivällä. Ostin Silvénin talon kauppatorin laidasta. +Muutan siihen huomenna. Perustan rautakaupan. + +Sen talon, jonka tuleva rautakauppias Jaakkola oli ostanut kaupungin +parhaalta liikepaikalta, oli omistanut varakas, lapseton leskimies, +koroillaan elävä entinen apteekkari Otto Silvén. Hän oli sisustanut sen +aistikkaasti ja mukavasti, ja talo oli aivan uusi ja ensiluokkaisesti +rakennettu. + +Jaakkola oli käynyt ukko Saksmanin kanssa tarkastamassa taloa, ja ukko +Saksman oli sanonut, ettei hänen tietääkseen paremmin rakennettua taloa +ollut toista koko maassa. Se oli ukko Saksmanin lausumaksi erittäin +huomattava tunnustus, ja Jaakkola oli, neuvoteltuaan Saksmanin kanssa +siitä, mitä talosta kannattaisi maksaa, mennyt ukko Silvénin puheille +ja kysynyt ovelta: + +-- Myöttekö talonne? + +-- Myön! oli ukko vastannut silmää räpäyttämättä. + +-- Irtaimistoineen? + +-- Myöskin irtaimistoineen, oli ukko vastannut pyytämättä vieläkään +vierasta istumaan. + +-- Mikä on hinta irtaimistoineen? oli Jaakkola sitten kysynyt. + +Ukko oli istunut silmät ummessa pari minuuttia, sitten hän oli +vastannut: + +-- Kaksisataakymmenentuhatta. + +-- Ja luovutus tapahtuu heti? + +-- Heti! oli ukko vastannut. + +-- Kauppa on tehty! sanoi Jaakkola. + +-- Talo on teidän! sanoi ukko Silvén. + +Hän oli ojentanut laihan, kurttuisen kätensä Jaakkolalle ja Jaakkola +oli sanonut: + +-- Maksun saatte huomenna. + +-- Hyvä on! sanoi ukko Silvén. + +Sitten oli ukko lähtenyt kävelemään poikki lattian. Ovella hän oli +kääntynyt ja kysynyt: + +-- Saanko ottaa hatun päähäni? + +Silloin oli Jaakkolalta päässyt nauru. + +-- Saatte ottaa hatun, vieläpä kaikkikin vaatetavaranne ynnä muut +semmoiset. Mutta jääkää nyt tänne vielä ensi yöksi. Huomenna laadimme +kauppakirjan ja suoritamme muut muodollisuudet. + +Jaakkolan äkillinen ja odottamaton talonosto antoi kaupungin +kahvitädeille uutta vettä myllyihin. Oltiin, eikä suotta, sitä mieltä, +että oli jouduttu suurten tapahtumain kynnykselle. + +Eikä mikään ollutkaan tervetulleempaa. Kovin oli hiljaista ja +jokapäiväistä ollut elämä viime aikoina kaupungissa. Miten suuri +ainesten puute oli ollut, käy selville siitä, että kevättalvella oli +Sikasen akan kanasta puhuttu toista viikkoa. + +Sikasen akalla oli näet ollut kaksi kanaa. Toinen niistä, se +harmaantäplikäs, oli sairastunut. Kaksi päivää oli Sikasen akka +tuuditellut sairasta sylissään ja tarjonnut sille kaikenlaisia +herkkupaloja, mutta mikään ei ollut kelvannut. Sitten oli kana +kolmantena päivänä kuollut. Sikasen akka oli itkenyt, mennyt vainaja +sylissä halkoliiteriin ja hakannut kanalta pään poikki. Senjälkeen +oli hän mennyt torille ja myynyt kanan kojukauppias Pylkkäselle, +jonka erikoisalana oli varustaa kaupunkilaisten päivällispöydät +lintupaistilla. Vasta parin viikon kuluttua oli huhu Sikasen akan +kanankaupasta levinnyt kaupungille Lauri Saksmanin suosiollisella +myötävaikutuksella, mutta silloin ei enää voitu saada selkoa siitä, +kenen keittiöön tuo harmaantäplikäs oli joutunut. + +Tällaisesta seikasta, kuten sanottu, oli kaupungissa kevättalvella +riittänyt puheenaihetta enemmän kuin viikon ajaksi. Olivatpa jotkut +alkaneet vaatia Sikasen akan saattamista oikeuden eteen, vaikka tuo +ankara ehdotus tosin sai raueta, kun ei kanavainajan viimeisistä +vaiheista oltu saatu varmaa selkoa. Lauri Saksman vain joutui kaikkien +oikeinajattelevien perheenäitien vihoihin, sillä he olivat vakuutetut +siitä, että hän pelkästä ilkeydestä oli säilyttänyt Sikasen akan +mieltäkääntävän salaisuuden omana tietonaan siihen saakka, kunnes +arvasi kanan tulleen syödyksi. + +Nyt sitävastoin ei olisi joudettu kiinnittämään mitään huomiota siihen, +vaikka olisi saatu kuulla Sikasen akan kissan käyneen läpi samat +vaiheet kuin hänen harmaantäplikäs kanansa. + +Eikä yksin kahvikesteissä, vaan myöskin rakennusmestaripiireissä +seurahuoneella, vieläpä seuraklubillakin, jossa ainoastaan varsinaiset +herrat saivat janonsa sammuttaa ja nyppiä toisiaan korttipelissä, +olivat päivän tapahtumat vilkkaan keskustelun aiheena. + +-- Kuules, veli, sanoi pormestari Andersson tullinhoitaja Spöörille, +mikähän mies se Jaakkola oikein on? + +-- Mistä hiidestä minä tiedän, enhän edes tuntenut häntä ennen hänen +historiantakaista Amerikkaan lähtöäänkään. Mutta eiköhän hän liene +tavallinen ihminen, kuten me muutkin, otaksui Spöör. + +-- Kuuluu perustavan tänne rautakaupan, tiesi raatimies Johansson. + +-- No sitä täällä kyllä tarvittaisiinkin, sanoi pormestari. -- +Kunnollista nimittäin. Ja varmaankin pystyy hän sen kunnolliseksi +saamaan, kun on kerran pystynyt Amerikassa itselleen omaisuudenkin +kokoamaan. + +-- Kuinkahan suuri omaisuus sillä mahtanee olla? kysyi raatimies. -- +Akat puhuvat monista miljoonista. + +-- Puoli miljoonaa, vähän päälle, puuttui pankinjohtaja Skarp +viereisestä pöydästä puheeseen. -- Pyydän muuten huomauttaa, etteivät +hänen rahansa tietysti meidän pankissa ole. + +-- Taisi maksaa vähän liikaa talostaan, sanoi tullinhoitaja. + +-- Tahtoi näyttää, että "näin me amerikkalaiset", murahti pormestari. + +-- Tjaa, se on vähän vaikea sanoa, lausui pankinjohtaja. -- Hänellä +kuuluu olleen apunaan ukko Saksman, ja kyllä se vanha Holofernes osaa +pitää huolen siitä, ettei kovin paljoa liikaa makseta. Ja ottakaa +huomioon, hyvät herrat, että hän sai pienimpiä yksityiskohtiaan, +viimeistä naulaa myöten täydessä kunnossa olevan talon ja asunnon. +Hänen ei tarvinnut hukata yhtään minuuttia sen sisustamiseen. Ei muuta +kuin ala olla ja elää. + +-- Ja mennä naimisiin Pastorinniemen Genovevan kanssa! lisäsi raatimies. + +-- No se on vissi se! vakuutti pormestari. -- Joka päivä näen +ikkunastani hänen kävellä keputtelevan Pastorinniemeen niin että keppi +viuhkaa. Mutta, hyvät herrat, missä on ukko Wahl? + +-- Niin, mihin hiiteen on ukko hävinnyt juuri nyt, kun koko kaupunki +kaipaa häntä? huudahti raatimieskin. + +Samana iltana oli Jaakkola lähtenyt kävelemään kaupungin ulkopuolelle. + +Hänellä oli aamupäivällä ollut pitkä keskustelu Fanny-neidin +kanssa Pastorinniemessä. Sen jälkeen oli hän työskennellyt koko +päivän ahkerasti uudessa talossaan, kirjoittanut kirjeitä, tehnyt +kustannusarvioita ja lähettänyt sähkösanomia. Välillä hän oli käynyt +antamassa määräyksiä puusepille ja maalareille, jotka olivat työssä +rakennuksen siinä päässä, johon myymälä oli tuleva. Se oli alunpitäen +liikehuoneistoksi rakennettu, mutta oli ollut käyttämättä apteekkari +Silvénin hallitessa taloa. Siinä oli nyt vain suoritettava eräitä +muutostöitä. + +Ensi sanoista olivat puusepät ja muut työntekijät tajunneet Jaakkolan +mieheksi, joka osasi panna työn käyntiin, tiesi mitä on tehtävä +ja miten se on tehtävä. Hän ikäänkuin sähkötti ympäristönsä heti +kun hän työhön ryhtyi. Rehtori Perander, joka oli pistäytynyt +päivällä ohikulkiessaan katsomaan ystävänsä puuhia, ei ollut tuntea +Jaakkolaa samaksi mieheksi, joka niin tyynesti ja levollisesti nautti +joutilaisuudesta ja "katsasteli", kuten hän sanoi. + +-- Tässä on nyt taas eri meininki! sanoi Jaakkola jostakin katonrajasta +rehtorin sisäänastuessa. -- Ensi kuussa pitää liikkeen olla pystyssä ja +hyvässä vauhdissa. + +-- Niin, ellet sitä ennen ole pudonnut noilta tikapuiltasi ja taittanut +niskaasi, sanoi rehtori. + +-- Ei poika, älä luule! Näkisitpä, millaisilla telineillä ukkoset New +Yorkissa keikkuvat, kun pilvenpiirtäjän rautarunkoa rakennetaan! + +Päivän työn tehtyään oli Jaakkola lähtenyt kävelemään ohi kirkon, halki +kirkkopuistikon ja pitkin rantaa vievää polkua kaupungin laitumille +päin. + +Ilta oli lämmin, mutta pilvinen ja hämärä. + +Hänen päästyään Jussinpuron poikki sillaksi asetettujen hirsien yli +sukelsi tien vierestä esiin olento, jota olisi voinut pitää jonain +romanttisen ryöväriheimon kunnioitettuna johtajavanhuksena -- pieni, +kuivettunut ukko, jolla oli hartioillaan haalistunut sinertävä viitta +ja tavattoman leveälierinen huopahattu syvälle päähän painettuna. +Nenällä oli pyöreät silmälasit ja leuassa vaaleanharmaa, harva parta. + +Tämä merkillinen otus, joka nähtävästi oli tullut puron reunaa johtavaa +polkua Pastorinniemestä päin, pysähtyi kädet ristissä rinnalla keskelle +tietä Jaakkolan eteen ja sanoi ohuella, vinkuvalla äänellä: + +-- Mite te teelle vaanitte? + +Jaakkola pysähtyi hämmästyneenä ja tarkasteli ukkoa. + +-- Kuka olette ja mitä tahdotte? kysyi hän. + +-- Mine olen majister Wahl, jos tietee tahdotte, vinkui ukko. -- Nyt te +olette satimessa! + +-- Ahaa, sanoi Jaakkola, jonka hartioita pidätetty iloisuus alkoi +hytkyttää. -- Vai olette te maisteri Wahl! Sanomattoman hauskaa tavata +pitkästä aikaa. Minun nimeni on Jaakkola. + +-- Mine tieden sen! kirkaisi ukko. -- Ei, elkee ojentako minulle, +ketenne, en mine siihen kuitenkaan tartu. + +-- Yhtä lystiä, sanoi Jaakkola, pistäen kädet päällystakkinsa +taskuihin. -- Mitäs te sitten oikein minusta haluatte? + +-- Olenhan jo kysynyt teilte, ette mite te teelle vaanitte? huusi ukko +kimeällä äänellä. + +-- Suuremmalla syyllä voisin minä tehdä teille saman kysymyksen, sanoi +Jaakkola, tarkastellen ryöväripäällikkö-maisteria silminnähtävästi +hyvin huvitettuna. -- Mutta jos välttämättä tahdotte tietää, niin olin +täällä vain kävelyllä, iltakävelyllä. + +-- Miksi hiivitte te iltakevelylle metsesse kuin rosvo? jatkoi ankara +ukko kuulusteluaan. -- Tunnustakaa suoraan, ette te aioitte kiertee +tete tiete Pastorinniemeen! kiljaisi maisteri ja otti niin uhkaavan +askeleen eteenpäin, että Jaakkola vaistomaisesti peräytyi askeleen. + +-- Hen pakenee! Hen pakenee! kirkui ukko riemuissaan. + +-- Enkä pakene! väitti Jaakkola hiukan nolona. -- Mutta mitäs teillä +oikein on asiaa minulle? + +-- Tunnustakaa, ette aikomuksenne oli hiipie Pastorinniemeen! huusi +ukko. + +-- Minä käyn Pastorinniemessä päivällä, selitteli Jaakkola +hyväntahtoisesti. -- Päivällä ja valtatietä myöten. Olin siellä muuten +jo tänään aamupäivällä. + +-- Mine tieden sen! huusi vanhus, heristäen nyrkkiään. -- Te olette +olleet sielle usein, liian usein! Luulitte voivanne tehde mite haluatte +minun poissaollessani. Mutta nytpes olettekin kiikisse! + +-- Miksi en minä saisi käydä Pastorinniemessä milloin haluan? kysyi +Jaakkola. + +-- Siksi, ette mine kiellen sen! huusi ukko, hypähtäen tasajalkaa +tantereesta, molemmat nyrkit pystyssä. + +-- Mutta jospa en välitä kiellostanne? kysyi Jaakkola. + +-- Fanny kuuluu minulle! kirkaisi ukko. -- Olen teneen puhunut henen +sisariensa kanssa, ja he ovat ilmoittaneet, ettei heille enee ole +miteen minua vastaan. + +-- Vai niin, mutta mikäli olen huomannut, on Fannyllä itsellään koko +joukon teitä vastaan, sanoi toinen. + +-- Te tulette katumaan, ellette heti katkaise velejenne Fannyn kanssa! +huusi ukko. + +-- Vanha mies, sanoi Jaakkola vakavasti. -- Annan täyden kunnian +harmaille hiuksillenne... + +-- Mite on teille minun hiusteni kanssa tekemiste! huusi ukko aivan +suunniltaan raivosta. + +-- Kunnioitan ikäänne, mutta annan teille samalla sen hyväätarkoittavan +ilmoituksen, että ellette tästä hetkestä alkaen heitä rauhaan neiti +Svebeliusta, jota olette vuosikausia hävyttömästi kiusannut, niin +joudutte tekemisiin minun kanssani, ja silloin teidät peijakas perii! +Minä toimitan teidät heti hullujenhuoneeseen! + +-- Mihin?! kirkaisi ukko. + +-- Hullujenhuoneeseen! toisti Jaakkola järkähtämättömästi. + +-- Haa, konna! huusi maisteri, kaivoi taskustaan jotain ja heitti sen +Jaakkolan silmille. + +Jaakkola koppasi lennosta käteensä tuon esineen ja havaitsi sen +vanhaksi, kuluneeksi hansikkaaksi. Hän ripusti sen varovaisesti +vieressä olevan pajupensaan oksaan, mutta ukko huusi: + +-- Teiden on taisteltava kanssani! + +-- Mitä! huudahti Jaakkola kummissaan. -- Tahtoisitteko nyrkkeillä +kanssani? + +-- Ei, kaksintaistelu pistooleilla, kymmenen askeleen peeste... piff, +paff, puff! huusi vanhus, sätkytellen käsiään ja jalkojaan, niin että +viitta liehahteli hänen hartioillaan. + +Jaakkola pani kätensä ristiin ja katseli ukkoa vilpittömästi ihmetellen. + +-- Kuulkaa, menkää nyt kotiin nukkumaan! sanoi hän sitten isällisesti. +-- Minä ainakin olen saanut teistä tarpeekseni ja käännyn takaisin. + +-- Hen pelkee! Hen pelkee! hihkaisi ukko ihastuneena. + +Jaakkola kääntyi takaisin, pitäen kuitenkin varansa, ettei ukko saisi +pukata häntä alas puroon. Sillalla hän kääntyi antamaan viimeisen +varoituksen: + +-- Ja muistakaa sanani: ellette lakkaa hassutuksistanne, niin teidän +käy huonosti! + +-- Pelkuri! Raukka! huusi ukko. -- Mine en velite -- heiden +uhkauksistanne! + +Jaakkola lähti kävelemään takaisin kaupunkiin, ukon jäädessä +voitonriemuisena seisomaan puron toiselle puolen, hajasäärin, kädet +lanteilla ja leveälierinen hattu korvien yli painettuna. + + + + +X + + +Kähkösen lesken turhamaisuus aiheutti seuraavana aamuna pienen +kohtauksen Neuvoksen Arkun pihamaalla. + +Kähkösen leskellä, joka asuu pihan perällä olevassa rakennuksessa +aivan Sikasen huonekunnan seinäntakana, on tytär, joka on naimisissa +Tampereella poliisikonstaapelin kanssa. Tästä tyttärensä arvoasemasta +on Kähkösen leski hyvin ylpeä ja käy joka kesä tytärtään ja vävyään +tervehtimässä. + +Nytkin hän oli ollut tällaisella matkalla ja palasi juuri kotiin. + +Hän oli ottanut laivarannasta ajurin, ajuri Jehkosen, ja käskenyt ajaa +kotiinsa. + +Jehkonen kyyditsi hänet portille ja pysäytti siihen hevosensa, mutta +akka huusi: + +-- No aja pihaan asti! + +-- Enkä aja, sanoi Jehkonen. -- Eihän siellä pääse kääntymään takaisin. + +-- Pääset kyllä kääntymään, kun ajat tuon hernemaan ympäri, sanoi akka. +-- Älä luulekaan, että minä sinulle mitään maksan, ellet kyyditse minua +portaitten päähän asti! + +Jehkosen rokonarpinen naama nytkähteli kiukusta. Ensin hän aikoi +hypätä alas kuskipukilta, heittää akan myttyineen ja nyytteineen +kadulle ja ajaa tiehensä maksua ottamatta, mutta sitten meni tähän +kunnon hevosmieheen riivaaja, joka muutti hänen mielensä. Hän huitasi +hevostaan piiskalla ja ajoi hyvää vauhtia pihaan. Saksmanin portaitten +päässä oli maassa isonlainen kivi, ja hän ajoi ensiksikin sen yli, +niin että rattaat pahasti keikahtivat ja Kähköskä kiljaisi korvia +vihlovasti. Samassa löi Jehkonen hevostaan toisen kerran piiskalla, ja +koni lähti nelistämään täyttä kyytiä hernemaan ympäri. Kun lähestyttiin +hernemaan takana ulkohuonerakennuksen sitä ovea, joka kuului Kähköskän +huoneeseen, huusi akka: + +-- Ptruu... ptruu... kuule, Jehkonen, älä aja enää... voi hyvä isä kun +ajoi ohi! + +-- En saanut hevosta pysähtymään! rämähti Jehkonen, lasketellen täyttä +neliä ympäri pihaa. + +Kähköskän huudot ja kiljunta kutsuivat ulos koko talon väen. +Ulkohuonerakennuksesta tuli Sikasen akka lapsineen ja muut siellä +asuvat akat ja ukot, toisella puolen ilmestyivät portailleen ukko +Saksman ja Martta, kohmeloiset käräjäkirjurit ja ompelijatar sisarineen +sekä jarrumiehen leski, pieni, puolialaston lapsi käsivarrellaan. + +Jehkonen antoi hevosensa nelistää kolme kertaa ympäri pihan Kähköskän +kiljuessa ja voivotellessa ja lukuisan katsojajoukon äänekkäästi +riemuitessa. + +Neljännen kerran ulkohuonerakennuksen kohdalle tullessaan ajoi hävytön +Jehkonen niin läheltä hernemaata, että rattaiden oikeanpuoleiset pyörät +putosivat hernemaan ojaan ja Kähköskä lensi rattailta myttyineen suin +päin hernemaahan, vieläpä juuri omaan penkkiinsä. + +-- Hööööö! hurrasi ihastunut katsojajoukko, ja Sikasen lapset hyppivät +rajattomassa riemussaan korkealle ilmaan. + +Ennenkuin Kähköskä oli ehtinyt päästä jaloilleen hernemaasta, oli +Jehkonen nostanut rattaat ojasta ja ajanut tiehensä. Siinä hän teki +varsin viisaasti, sillä julmistunut Kähköskä olisi ylös päästyään +raapinut hänen kasvonsa verille kuin vihastunut kollikissa. + +Kun Kähköskä ilmestyi näkyviin hernepenkistä, esitti ukko Saksman, joka +polvet koukussa ja vatsaansa pidellen oli nauranut läkähtymäisillään +tälle ilmaiselle, erinomaisesti esitetylle näytökselle, eläköönhuudon +Kähköskälle: + +-- Eläköön! + +-- ... köööön! yhtyi kiitollinen katsomo keuhkojensa pohjasta +suosionosoitukseen. + +Kun ei Kähköskä nähnyt Jehkosta missään, huusi hän, pudistellen multaa +hameistaan, mytyistään ja käsistään: + +-- Osasipas hävitä näkymättömiin, pahanhengen rupinaama! Onko tämä +mikä ajuri, tämä, joka lennähtää ihmistä kuin rietas! Hävytön heittiö, +ptfui! Ei olisi ensin viitsinyt pihaan ajaa ja sitten teki tämän! +Mutta olipa vieraitamiehiä, oli, oli, oli vieraitamiehiä, oli, oli, +oli näkijöitä tarpeeksi asti, kaikki olivat läsnä hyvät naapurit ja +kylänmiehet ja Saksmannin pitkäparta ja Sikasen akka pentuineen, ja +kyllä nyt on lysti ja kyllä nyt nauretaan ja rähätetään "hähä hähä +hähä" ja kyllä nyt on kielet pitkällä ja vesi tippuu suupielistä ja +niin ollaan kuin korpit ja silmätkin noukittaisiin turvattoman lesken +päästä... rähähähä hähähähä! matki suuttunut akka toisten naurua ja +kömpi ovelleen, tehden kuitenkin koko katsomolle omistetun ruman +tempun, ennenkuin hävisi ovesta sisään. + +Katsojat palasivat, hyvin tyytyväisinä näkemiinsä ja kuulemiinsa, +takaisin kukin kotilietensä ääreen. Ukko Saksman vain jäi istumaan +portailleen ja jarrumiehen leski lapsi käsivarrellaan seisomaan omalle +portaalleen. + +-- No siinä nyt näki herra Saksmankin, miten ylpeys riivaa tuommostakin +vanhaa akkaa! aloitti jarrumiehen leski sujuvasti. -- Kerjuulla +elää tämä Kähköskäkin toisen puolen vuotta ja toisen puolen juoksee +vaivaishoidon herrojen luona mankumassa, -- niin -- ja issikalla +häntä vain pitää kyyditä kuin parasta ruustinnaa! Se on taas ollut +siellä tyttärensä luona, -- niin -- ja kun tytär on poliisin rouvana, +niin siitä on sitten Kähköskän nokka pystyssä eikä jaksa nyyttejään +laivarannasta tänne asti kantaa! He-he-he, ihan näet naurattaa kun +ajattelee, miten komeasti se tahtoi ajaa pihaan ja näyttää, että +näin sitä meillä tullaan poliisin rouvan kestistä Tampereelta -- +ja komeasti tultiinkin, niin että kuono oli lopuksi multapenkissä, +he-he-he! Minä ihan annan tuolle Jehkoselle vehnäskahvit, kun se +ensi kerran tästä sivu ajaa. Ei kannattaisi ylpeillä, ei kannattaisi +ylpeillä Kähköskänkään -- niin -- viime kuussa sai meiltäkin kupillisen +kahvinpapuja lainaksi, eikä ole vieläkään ollut millä takaisin maksaa, +vaikka kannattaa laivoissa ja junissa matkustaa ja issikalla ajella +ympäri hernemaata! Mutta kun synti ja rietas saa ihmisen sydämessä +vallan, niin on se sokea, "pöyhistellen ihmiskurja on niin nurja, ettei +huoli kestäkään"... tietäähän sen, kun on poliisi vävynä! Olisi jo aika +Kähköskälläkin ajatella tilaansa, niinkuin veisataan, että "mistäs siis +sä olet tullut vaivainen näin ylpeeksi, sull' ei mitään aluss' ollut, +lopuks' kaikki katoopi, kuink' ei sua inhota komeutes korea, tiedäthän: +se häviääpi, matoin ruuaks' viimein jääpi" -- niin -- + +Jarrumiehen leski veti henkeä, huokasi, niisti nenäänsä ja pyyhki +silmiään esiliinalla. Sitten hän jatkoi: + +-- Kummallinen on maailma tähän aikaan, ihmeellisen kummallinen -- +niin -- mitähän tiennee? Ei se ainakaan hyvää tiedä, tietäneekö sitten +pahaa, niin -- Ei ole tainnut herra Saksman kuullakaan vielä sitä +viimeisintä asiaa, kun näet tulee kaksintaistelu sen maisteri Wahlin ja +sen entisen Jaakobsonnin pojan välillä, sen miljuneerin...? + +-- En minä ole vielä sitä kuullut, ilmoitti ukko Saksman ihmeissään ja +totuuden mukaisesti. + +-- Niin, semmoinen on asia, että se Wahlin maisteri on eilen antanut +manuun sille miljuneerille siitä Pastorinniemen ryökkinästä -- niin +--. Eikös se ole hullua, kun kaksi hullua rupeaa kaksintaisteluun +kolmannesta hullusta... he-he-he? Vaikka eihän tämä olisi mikään naurun +asia, tämä kaksintaistelu... Kamalaa on, kun kaksi ristittyä ihmistä +ja herraa alkaa ampua toisiaan ihan välipuheen perästä ja kuuluuhan +ne olevan vieraatkin miehet semmoisessa tilaisuudessa -- niin -- ja +lääkäri ja pappi. Niin kertoivat akat tuolla torilla, että semmoinen +on laki kaksintaistelussa, että kuka ensiksi kuolee, niin lääkäri sen +todistaa kuolleeksi ja sitten pappi siunaa haudan siihen paikkaan -- +niin -- mutta eikö se olekaan sanottu herroille ja muille ylhäisille, +että ei sinun pidä tappaman? + +-- Mistäs te oikein olette sellaisia uutisia kuullut? kysyi ukko +Saksman epäileväisesti. + +-- Voi, voi, herra Saksman, koko kaupunkihan siitä puhuu... Wahlin +maisteri on itse kertonut, että hän on antanut sille miljuneerille +manuun kaksintaisteluun ja ampuu sen seulaksi. Nyt kuuluu Wahlin +maisteri harjoittelevan ampumaan omissa huoneissaan, ja kadulle kuuluu +kuuluvan sellainen räiske, etteivät ihmiset uskalla ohi kulkea... ja +semmoinen paksu ruudinsavu kuuluu pöllyävän ikkunoista -- niin -- +kamalaa on ajatella sitä Wahlin maisteria, kun on semmoinen vanha +tarhapöllö ja vielä tuollaisia asioita puuhaa... akat sanoivat sen +miljuneerin tehneen jo testamenttinsa -- niin -- voi hyvä isä kun +vellipata on unohtunut tulelle, joko lie pohjaanpalanut! + +Jarrumiehen leski katosi äkkiä sisään. Lauri Saksman tuli samassa +portista ja sanoi: + +-- No nyt sitä, isä, tulee lysti, kun ukko Wahl on ilmestynyt +kaupunkiin! + +-- Sitähän se tuo jarrumiehen leski tuossa juuri toimitti. Tiesipä +vielä kaksintaistelunkin olevan tulossa. + +-- Kyllä siinä perää on. Kuulin torilla akkojen siitä kaakattavan +ja pistäydyin kysymässä Jaakkolalta itseltään. Jaakkola oli vähän +harmissaan siitä, että asia oli jo joutunut kaupunkilaisten hampaisiin, +ja kertoi, että Wahl oli eilen illalla ollut syödä hänet ja haastanut +oikein kaksintaisteluunkin... mutta kyllä se ukko on vielä päivissä, +jos se saa Jaakkolan suuttumaan. + +Lauri istui isänsä viereen portaalle, nyppi viiksiään ja jatkoi: + +-- Kävin säikyttelemässä metsänvartija Tolosen, joka oli ruvennut +hätyyttelemään Matti Luontoa, ja Tolonen oli aluksi hyvin koppavata +poikaa, mutta kun minä aloin puhua niistä kaatuneista puista, jotka hän +keväällä möi omin lupinsa Räsäselle, niin lankesi siltä luonto! Ihan +oli nenänpääkin valkoisena. Ja Matti saa nyt asua rauhassa puussaan. +Kävin sitten Mattia katsomassa. Oli rakentanut jonkinlaisen lavan +ainakin kahden sylen korkeuteen muutamaan isoon petäjään ja lavalle +havumajan. Siellä hän nyt sitten paastoaa. Elää kuin kotka pesässään. + +Sikasen akka kulki hernemaan poikki portille päin tyhjä pärevasu +selässään. + +-- Minnekäs Sikasen emäntä oikein vasun kanssa lähti? kysyi Saksman. + +-- Läksin tuolta Nissisen työmaalta lastuja kahvipuikseni pyytämään, +sanoi akka, pysähtyen keskustelemaan. -- Ei viitsi kotonakaan olla, +kun tuo Kähköskä haukkuu ja säkentää seinän takana, niin ettei sitä +jaksa koko päivää kuunnella. Mutta eiköhän herkeä säkentämästä kun +kahvinhajua nokkaansa saapi! Vaan taitaa saada tänä päivänä minun +kahviani odottaa... on se niin hävittömästi siellä minunkin kunniaani +loukannut. Se on _niin_ hävitön ihminen, että sitä ei uskoisi! On se +välistä makeata ja matlakkaa, niin että luulisi, ettei ihmisellä voi +tuon parempaa ystävää olla, mutta annas taas toisen kerran! Se on +olevinaan vielä semmoinen unennäkijäkin. Kuulkaas, herra Saksmanni, +minkälaisia unia se näkee! Yhtenä päivänä viime kesänä oli tuolta +jarrumiehen lesken porstuasta kadonnut varsiluuta, ja tietäähän sen, +minkälainen kotkotus tässä pihassa silloin oli! Jarrumiehen leski +haukkui rosvoiksi koko talon väen, jokaisen erikseen -- teistäkin +sanoi, ettei sitä tiedä, vaikka olisivat nuo Saksmannit ottaneet, +kun aina tässä pihalla kuikuilevat, eivätkä taida omat luudat hääviä +olla... ajatelkaas, herra Saksmanni! -- ja sitten oli mennyt Kähköskä +hänen luokseen kertomaan nähneensä semmoisen unen, että se kadonnut +varsiluuta oli muka minun porstuassani! _Minun_ porstuassani! Ja eikös +vain akka, nimittäin tuo jarrumiehen leski, tule minun porstuaani +ja ala siellä hamuilla ja koluta. Minä olin juuri puuronkeitossa -- +oli lauantaipäivä siinä puoli kolmen korvissa, taisi olla jo kohta +kolmekin -- ja kuulen kolinaa porstuasta ja ajattelen, että koiratkohan +siellä koluavat vai olisiko se Tiihosen sianporsas taas lähtenyt +juoksentelemaan ja tullut meidän porstuaan. Aukaisen oven ja ajattelen +että ajan pois, olipa tuo sitten koira tai porsas. Siinä on sinulla +sitten koira tai porsas! Jarrumiehen leski on juuri ulos menossa, +meidän luuta kädessä. Minä kysyn, että mitä hän meidän porstuasta +hakee, ja tämä alkaa soimata minua, että olen muka pihalta ottanut +hänen varsiluutansa. Kyllähän minä annoin hänelle senkin varsiluudan! +Tulihan siitä oikein käsirysy, ja kun pihalle päästään ja katsotaan, +niin minun luutanihan se tietysti oli. Ei ole meillä milloinkaan +vierasta tavaraa tarvittu eikä haluttu. Rehellisinä on koetettu olla ja +vaeltaa, vaikka on paljon murhetta ollut ja vastoinkäymistä, jaa jaa, +sillä rehellisyys se maan perii, ja puuro kerkisi siinä kahakassa palaa +pohjaan. Mutta Kähköskä ihmettelee siinä samassa jarrumiehen lesken +hävittömyyttä, että sillä tavalla ihmisiä epäilee ja syyttää, vaikka +itse oli koko sopan keittänyt. -- Terveenäkö se on tämä herra Saksmanni +ollut? + +-- Terveenähän sitä on oltu, kiitos kysymästä. + +-- On tainnut olla Martta-ryökkinäkin terveenä? + +-- Mikäpäs häntä olisi vaivannut, nuorta ihmistä. + +-- Niin, kyllähän nuorten kelpaa -- hyvä isä, kun menee tässä päivä +tarinoidessa, ja minulla on niin kiire niitä lastuja hakemaan. No +hyvästi nyt sitten! + + + + +XI + + +Herra Tuulonen heräsi aamulla kello kahdeksan tienoissa kadulta +ikkunansa alta kuuluvaan rummun pärrytykseen, joka ensin hiukan +säikähdytti häntä. + +Hän hypähti vuoteestaan ja avasi ikkunan, pistäen päänsä ulos. + +Kadulla ei näkynyt muuta kuin vanha, ontuva ukko, joka suurta, +paikattua rumpua pärryttäen marssi eteenpäin hyvin sotaisen näköisenä. + +Kadunkulmaan päästyään ukko pysähtyi, päästi soittokoneestaan ankaran +loppupärrytyksen ja luki sitten kovalla äänellä seuraavan julistuksen: + +"_Kuulutus!_ Huomenaamulla muutetaan kaupungin karja Sipilän niityltä +Jussinpuron laitumelle. -- _Rahatoimikamari_". + +Tiedonantonsa ensimmäisen ja viimeisen sanan lausui ukko erityisellä +ponnella, pisti sitten julistuksen taskuunsa ja lähti mahtavasti +rummuttaen ontumaan seuraavaan kadunkulmaan. Hra Tuulonen oli täten +tutustunut kaupunkimme julkiseen "rummuttajaan" Kyllös-Pekkaan. + +Kirjailija pukeutui ja lähti ulos, otettuaan käteensä pari kirjaa Yrjö +Kurosen kirjastosta. + +Aamu oli kaunis. Pihapuissa livertelivät linnut, vanhan haavan lehdet +kahisivat tuulessa ja nurmikko tuoksui raikkaasti. + +Nuori mies asettui mukavaan asentoon riippumattoon ja alkoi lukea. + +Neljännestuntiin ei pihalla näkynyt ketään. + +Sitten juosta sipsutteli pihan poikki puodista päin neiti Leijanen. + +Hän ei näyttänyt huomanneenkaan hra Tuulosta. + +Neiti Leijasen tultua aivan lähelle putosi hänen kädestään lankakerä, +vierien juuri riippumaton alle. + +Hra Tuulonen kiiruhti heti hyppäämään alas riippumatosta, mutta +koska matto oli hieman liian korkealla, niin ei se onnistunut ensi +yrityksellä. + +Neiti Leijanen huudahti hiljaa huomatessaan hra Tuulosen rimpuilemisen +riippumatossa ja sanoi: + +-- Ai, anteeksi... älkää vaivatko itseänne... mutta samassa onnistui +hra Tuulosen pudottautua alas riippumatosta. Vähällä oli, ettei hän +pudonnut neiti Leijasen niskaan, viimemainittu kun juuri silloin +kyykistäytyi ottamaan lankakerää puun juurelta. + +Kirjailija esitti itsensä, ja neiti Leijanen vakuutti syvästi +punehtuen, että hänestä oli tavattoman hauskaa tutustua. Aivan samaa +vakuutti omasta puolestaan mitä lämpimimmin myöskin hra Tuulonen. + +Nuorten välille olisi varmaankin sukeutunut pitempikin keskustelu, +ellei neiti Leijanen samassa olisi kuiskannut: "kauppias tulee" ja +rientänyt nopein, kevein askelin tiehensä. + +Kauppias Kuronen ei kuitenkaan ollut huomannut mitään. Hän oli tulossa +kaupungilta ja oli ilmeisesti tavallista paremmalla tuulella. + +Kirjailija asettui jälleen riippumattoon ja alkoi lukea. Vähitellen +hänen katseensa kuitenkin siirtyi kirjan lehdiltä puitten latvoihin, +joiden välitse näkyi sinistä taivasta ja pilvenhattaroita. + +-- Mukava tyttö! ajatteli hän, neiti Leijasta tarkoittaen. -- Ehkäpä +hänen kanssaan voi pitää hieman hauskaa... + +Hra Tuulonen vaipui haaveilemaan. Mutta äkkiä hän muisti, mitä +varten oli tähän kaupunkiin saapunut, karisti kaikki neiti Leijaseen +suuntautuneet rusohohteiset haaveet ajatuksistaan ja rankaisi +huikentelevaista mieltään alkamalla uudelleen ahkerasti lukea +"Monte-Criston kreiviä". + + * * * * * + +Aamiaispöydässä tutustui hra Tuulonen neiti Anni Kuroseen. + +Kirjailija oli kuvitellut neiti Kurosta omenaksi, joka mahdollisesti +saattoi kasvaa korkeanlaisella oksalla, mutta havaitsi nyt suureksi +pelästyksekseen, että tässä olikin nähtävästi kysymys taatelista, joka +oli huikean palmun latvassa. + +Neiti Kuronen oli hyvin miellyttävä, hyvin sivistynyt ja hyvin +kohtelias, mutta hänellä oli merkillinen eikä suinkaan rohkaiseva tapa +katsella hra Tuulosen pyöreitä, nykeröllä nenällä ja vetisenharmailla +pässinsilmillä kaunistettuja kasvoja kuin kaukoputken läpi, nimittäin +kääntäen kaukoputken ohuemman pään hra Tuuloseen päin, jolloin, kuten +tunnettua, katseltava esine siirtyy kuin taivaanrantaan. + +Neiti Kuronen jutteli siitä huolimatta vilkkaasti ja älykkäästi, +melkeinpä liiankin älykkäästi kirjailijamme mielestä. Hänellä oli suuri +varasto omia kokemuksia ulkomailta, sillä hän oli matkustellut paljon, +ja hän osasi kertoa havainnoistaan huvittavalla tavalla, mutta kun +hra Tuulonen ei ollut koskaan käynyt Maarianhaminaa edempänä, käänsi +hän pian keskustelun kotoisiin asioihin. Siitä oli se seuraus, että +neiti Kuronen alkoi tehdä hänen tulevaa suurta romaaniaan koskevia +kysymyksiä. Kirjailija noudatti kuitenkin salaperäistä vaiteliaisuutta +tuohon teokseen nähden, ja siihen hänellä kyllä olikin hieman syytä. + +-- Toivottavasti saatte täällä ollessanne paljon työtä tehdyksi, sanoi +neiti. -- Koetamme puolestamme antaa teidän olla niin rauhassa kuin +suinkin. + +Hra Tuulonen kiiruhti vakuuttamaan, ettei se ollut ensinkään +tarpeellista. Olisi päinvastoin virkistävää seurustella niin paljon +kuin mahdollista miellyttävien ja sivistyneiden ihmisten kanssa. Se +lisäisi työhalua, avartaisi näköaloja ja antaisi uusia vaikutteita. + +-- Meidän seurassamme ette varmaankaan kovin paljon avartaisi +näköalojanne, hymyili neiti Kuronen vaatimattomasti. -- Mutta olemmekin +järjestäneet asiat niin, että voitte työskennellä aivan häiriytymättä. +Me olemme kaiket viikot mailla, huvilassa, ja kaupunkiasuntomme on +vapaasti käytettävissänne. Voitte isännöidä aivan mielenne mukaan. +Isä on kyllä täällä kello kuuteen asti illalla, mutta hän on omissa +hommissaan ja enimmäkseen myymälän puolella. Olisimme mielellämme +antaneet herra Tuuloselle yhden huoneen huvilastamme, mutta rakennus on +vielä osaksi keskeneräinen... + +Kirjailija tunsi ikäänkuin maan luisuvan jalkainsa alta. Kylmä hiki +kihosi hänen otsalleen hänen ajatellessaan tulevia pitkiä, yksinäisiä +viikkoja. + +-- Niin, sanoi rouva Kuronen. -- Kun Yrjökin lähti koko kesäksi +Englantiin, niin emme pitäneet kiirettä huvilan kuntoon laittamisella. +Mutta toivottavasti tulee kirjailija sunnuntaisin meitä silloin tällöin +tervehtimään. Neiti Leijanen ja Kalle Kannas, kauppa-apulaisemme, ovat +usein sunnuntaisin siellä, kun ilma on kaunis. + +Hra Tuulonen kiitti lämpimästi ja vaipui surumielisiin ajatuksiin. + +-- Se on ollut näinä päivinä merkillisen masentuneen näköinen, sanoi +kauppias Kuronen, puuttuen keskusteluun ensi kerran koko aterian aikana. + +-- Kuka? kysyi rouva Kuronen. + +-- No, sepä Kalle Kannas. Ihan kuin olisi voinsa myönyt ja rahansa +hukannut. Ei se ole ensinkään hänen, tapaistaan... + +-- Onneton rakkaus! sanoi neiti Kuronen. + +-- Hm, murahti isäukko. -- Tai huono ruuansulatus. Mutta tottapahan +siitä toipuu, kun on aikansa päätään riiputtanut. + +Aamiaisen jälkeen lähtivät rouva ja neiti Kuronen huvilalle. Hra +Tuulonen käveli pitkin askelin edestakaisin huoneessaan ja mietti +asemaansa. + +Hän ei ollut vielä ehtinyt päästä mihinkään päätökseen, kun +palvelustyttö parin tunnin kuluttua kävi pyytämässä häntä +aamupäiväkahville ruokasaliin. + +Siellä valkeni hra Tuulosen maailmankatsomus taas melkoisesti, +sillä pöytätoverinaan oli hänellä neiti Leijanen, joka mitä +rakastettavimmalla tavalla hoiti emännän tehtäviä. Hra Tuulonen, +joka pari tuntia takaperin oli samassa pöydässä tuntenut itsensä +arveluttavan pieneksi ja köykäiseksi neiti Kurosen kriitillisen katseen +edessä, varmistui taas silmänräpäyksessä neiti Leijasen seurassa +siksi maailmanmieheksi, mikä hän epäilemättä varsinkin tällaisella +maalaispaikkakunnalla oli. + +Neiti Leijanen oli puolestaan suorastaan suloinen. Hänen koko +olennostaan henki ihaileva arkuus ja arka ihailu hra Tuulosen väkevää +ja voimakasta runoilijapersoonallisuutta kohtaan, ja se kaino, +vaatimaton tapa, jolla hän ilmitoi sydämensä syvyydessä jo pitkän aikaa +piilleen salaisen toivomuksen päästä vielä joskus kauas, kauas pois +näistä ahtaista oloista ja näiden pikkumaisten ihmisten keskuudesta +kauniiseen, iloiseen, vapaaseen maailmaan, teki melkeinpä liikuttavan +vaikutuksen. + +Nopeasti, oi nopeasti kiiti se puolituntinen, joka neiti Leijasella +oli käytettävänään kahvilomakseen. Hra Tuulosen innokkaista pyynnöistä +huolimatta hän ei kuitenkaan uskaltanut viipyä kauempaa, huomauttaen +että "ukko on niin hirveän tarkka tällaisissa pikkuasioissa", mutta +hän lupasi kuitenkin tulla illalla kävelemään hra Tuulosen kanssa ja +puristi lähtiessään hra Tuulosen kättä hieman alakuloisesti hymyillen +ja pienillä, pyöreillä poskillaan kaino punastus. + +-- Ehkäpä nämä arkipäivät sentään menevät, kunhan järjestetään, +ajatteli hra Tuulonen. + +Ja hyvinhän ne menivätkin. Hra Tuuloselta kului viikko kuin Muhametin +paratiisissa. Hän nukkui hyvin, söi hyvin ja kuherteli -- meidän täytyy +valitettavasti jo käyttää tätä sanaa -- neiti Leijasen kanssa. Tyttö +oli tosin vielä hiukan kaino ja arka, mutta arkuus näkyi vähenevän +nopeasti päivä päivältä. + +-- Ei kuitenkaan tämän pitemmälle! ajatteli hra Tuulonen joka ilta, +palattuaan saattamasta neiti Leijasta hänen kotiinsa ja keskusteltuaan +tämän pirteän neitosen kanssa taiteista, runoudesta, kuutamon +vaikutuksesta ihmismieleen, kukista, tähdistä ja sielujen sympatiasta. + +Meidän on kuitenkin, väärinkäsitysten välttämiseksi, annettava hra +Tuuloselle se tunnustus, ettei hän hetkeksikään unohtanut suurta +päämääräänsä. Hän oli tosin vielä hietikolla palmun juurella, ja palmu +oli korkea, mutta juuri siinä hän erosi useista muista runoilijoista, +että vaikeudet vain kannustivat ja karaisivat häntä, ja kun taateli oli +vähintäänkin 50,000 markan arvoinen -- ukko Kurosen kuoltua vieläkin +arvokkaampi -- niin kannatti hänen mielestään lähteä kiipeämään puuhun +vaikka kynsin ja hampain. + +Aivan joka ilta ei hän sentään neiti Leijasta saatellut. Eräänä päivänä +hän lähti seurahuoneelle tervehtimään ystäviään rakennusmestareita. + +Nämä suuresti kunnioitettavat kansalaiset ottivat hra Tuulosen +vastaan ihastuksen horinalla. Rakennusmestarien suosikki rämpytteli +taas niitä kahta kappaletta, jotka hän osasi soittaa pianolla, jonka +jälkeen ryhdyttiin laajoihin ja voimaperäisiin lauluharjoituksiin. +Rakennusmestarit olivat mielikarvaudekseen unohtaneet kaikki muut +hra Tuulosen laulut paitsi tuon jylhässä yksinkertaisuudessaan ja +vakaumuksen syvyydessä mahtavasti vaikuttavan hymnin "Eipä meittiä". +Sitä olivatkin rakennusmestarit sitten vedelleet ainakin viisisataa +kertaa. Kello yhden aikaan yöllä lähti kuoro jaloittelemaan, +ja havaittuaan, ettei minkäänlaisia järjestyksenvalvojia ollut +läheisyydessä, viritti se järisyttävällä äänen voimalla keskellä katua +laulun: + + "Suutarin on suuri parta..." + +Tähän vastasi hyvinharjoitettu kvartetti kadun toisesta päästä: + + "Koska meill' on nyt joulu. + Juhla armas lapsien..." + +Sieltä oli tulossa joukko kaupungin herroja, jotka olivat olleet +pienellä illallisella seuraklubilla ja olivat nyt kotimatkalla, hyvin +virkistyneinä niin ruumiin kuin hengenkin puolesta. + +Molemmat lauluseurat tervehtivät toisiaan lauluilla. Senjälkeen +päätettiin toimeenpanna leskenjuoksu. Osanottajat järjestyivät +pareiksi. Lihava rakennusmestari Retunen joutui leskeksi, ja hänen +huudettuaan: "Viimeinen pari ulos!" lähtivät rakennusmestari Mattila ja +raatimies Johansson juoksemaan. + +Rakennusmestari Retunen osoittautui suuresta vatsastaan huolimatta +kaikkien ihmeeksi melkoisen hyväksi juoksijaksi ja oli jo saamaisillaan +kiinni Johanssonin, kun viimemainittu äkkiä pyörähti erääseen +palokujaan, huutaen mennessään: + +-- Juokse, Mattila, Sikilän pihan kautta minua vastaan! Kaikki +kolme hävisivät näkyvistä. Silloin ehdotti klubilaisten pisin mies, +proviisori Brändvik: + +-- Juostaan me nyt niitä piiloon! + +Tämä sukkela esitys hyväksyttiin riemulla, ja miesjoukko lähti +juoksemaan laivarantaan päin. + +Hetken kuluttua saapuivat edelliset juoksijat takaisin. Retunen oli +kuin olikin saanut kiinni Johanssonin ja palasi nyt hänen kanssaan +käsikoukussa, Mattilan kävellessä leskenä perässä. + +Kolmikon suuttumus oli vilpitön ja suuri, havaitessaan, minkä +halpamaisen jutkun toiset olivat heille tehneet. Ilmaistuaan +äänekkäästi vastalauseensa he kaatoivat erään lahon portinpatsaan ja +lähtivät kotiinsa. + + + + +XII + + +Oli sunnuntai. Aamupäivä. + +Kirjailija Tuulonen oli laittautunut sunnuntaikuntoon ja lähti +laivarantaan, josta höyrypursi Sirkka veisi hänet Kurosen huvilalle. + +Laivalle saapuivat myöskin neiti Leijanen ja Kalle Kannas. + +Neiti Leijanen tuli purren perään ja oli pian vilkkaassa keskustelussa +hra Tuulosen kanssa, mutta alakuloisen näköinen Kalle Kannas meni, +tervehdittyään kirjailijaa niukalla lakinkohotuksella, keulaan ja pysyi +siellä koko matkan. + +Kurosen huvila oli kauniilla paikalla, mutta siitä oli vasta +rakennuksen toinen pää kunnossa. + +Pihamaa ja puutarha olivat sitävastoin täydessä järjestyksessä, +sillä kauppias Kuronen oli ostanut vanhan, hyvinhoidetun huvilan, +rakennuttaen siihen vain uuden asuinrakennuksen. + +Huvilalla saivat vieraat ensimmäiseksi sen tiedon, että kauppias +Kuronen vaimoineen ja tyttärineen oli lähtenyt puolen peninkulman +päässä olevaan kauppias Salinin huvilaan, jonne kauppias Salin itse oli +moottorivenheellään käynyt heitä hakemassa. Mutta he olivat antaneet +palvelusväen toimeksi saattaa perille vilpittömän toivomuksen, että +vieraat olisivat tästä huolimatta ihan niinkuin kotonaan. + +-- Kiitoksia paljon! ajatteli hra Tuulonen harmistuneena. + +Eikä suinkaan suotta. + +Hän oli varustautunut tänä päivänä aloittamaan ensimmäisten +piirityshautojen kaivamisen sen linnoituksen ympärille, johon hänen +tuleva puolisonsa oli varustautunut. Häntä oli laivassa salaa +harmittanut, että neiti Leijanenkin oli "tuppautunut" mukaan, sillä +viimemainitun läsnäolo vaikuttaisi häiritsevästi hänen suunnitelmiinsa, +mutta nyt hän tunsi harminsa keskellä kiitollisuutta neiti Leijasta +kohtaan, jonka läsnäolo pelasti hänet kuolettavan ikävästä päivästä. + +-- Tämähän on aivan kuin minun järjestelmällistä karttamistani! +soimasi Kauno Tuulonen ajatuksissaan herrasväki Kurosta. -- Ensin +saan olla yksin koko viikon kaupungissa, tuo keikaileva tytönletukka +ja sivistymättömät talonhuijarit ainoana seuranani, ja sunnuntaiksi +puikkivat vieraisille! + +Hra Tuulonen ryhtyi nyt korvaamaan edes vähäiseksi osaksi vahinkoaan +pitämällä innokkaasti seuraa neiti Leijaselle. + +Kalle Kannaksesta ei heillä ollut mitään haittaa, sillä tämä surullisen +haahmon ritari hävisi kohta valokuvauskoneineen ja murheellisine +mielialoineen kiertelemään metsää ja kallioita sillä niemellä, jolla +huvila oli. + +Neiti Leijanen oli sunnuntaipuvussaan ja tukka huolellisesti +käherrettynä vielä viehättävämpi kuin arkipäivinä. Hän puhui paljon +ja nauraa kikatti iloisesti jokaiselle sanalle, minkä kirjailija +suustaan päästi. Hra Tuulonen jäi itsekin välistä ihmettelemään, mitä +merkillisen lystillistä ja sukkelaa hän olikaan mahtanut lausua, +riehahtelevan toverinsa purskahtaessa niin hillittömään nauruun. + +Päivällistä syötiin kolmisin. Neiti Leijanen ja hra Tuulonen +ylläpitivät vilkasta, henkevää keskustelua luonnon kauneudesta, +maalaiselämän eduista ja varjopuolista, suurkaupunkielämän ihanuudesta +ja pikkukaupunkielämän naurettavasta mitättömyydestä. Kalle Kannas +oli aivan vaiti tai naurahti kohteliaasti, mutta hieman vaisusti, +kun kirjailija lausui jonkin väittämän, joka silminnähtävästi oli +sukkeluudeksi tarkoitettu. + +-- Herra Kannas on viime aikoina ollut niin hirveän hiljainen, sanoi +neiti Leijanen, joka alusta alkaen oli ollut selvillä siitä, että +työtoverinsa surumielisyys oli mustasukkaisuutta hänen takiaan ja joka +mielessään suuresti nautti toisen sydämentuskista. + +-- Varmaankin se johtuu huonosta ruuansulatuksesta, kuten kauppias +Kuronen arveli. Minä suosittelisin herra Kannakselle kasvisruokia tai +pientä paastoa, neuvoi kirjailija suopean leikillisesti. + +Kauppa-apulainen karahti korviaan myöten punaiseksi ja avasi jo suunsa +antaakseen pisteliään vastauksen, mutta malttoi sitten mielensä ja +vastasi rauhallisesti: + +-- Olen nukkunut viime aikoina hiukan huonosti ja olen siitä syystä +ehkä vähän väsynyt. + +-- On omituista, mikä teille pikkukaupunkilaisille oikeastaan voisi +unettomuutta aiheuttaa? Sehän on sellainen kulttuuritauti, josta +luulisi ainakin teidän, herra Kannas, säilyneen! sanoi kirjailija +Tuulonen, hieman sääliväisen hymyn väreillessä hänen pyöreillä, +itsetietoisilla kasvoillaan. + +-- Niin, todellakin! huudahti neiti Leijanen, helähtäen iloiseen +nauruun. + +-- Jollei tuo ole jokseenkin peittelemätön letkaus minun +koulunkäymättömyydestäni, ajatteli Kalle Kannas, niin sitten ei mikään. +-- Mutta olkoon. + +Eikä hän sitten puhunut enää sanaakaan päivällispöydässä. + +Päivällisen jälkeen täytyi kirjailijan välttämättömästi nukahtaa. Hän +oli tottunut pitämään perusteelliset ruokalevot, eikä häntä haluttanut +uhrata tätä suurta nautintoa neiti Leijasen takia. Hän siis pyysi +anteeksi neitoselta, että hänen täytyi mennä hetkiseksi lepäämään, +ilmoittaen päätään kivistävän. + +Neiti Leijanen lausui valittelunsa kirjailijan pahoinvoinnin johdosta +ja tarjoutui parantamaan hänen päänsä käsilaukussaan olevilla +pulvereilla, joita hän itse samanlaisissa tapauksissa käytti, mutta +hra Tuulonen kieltäytyi niitä nauttimasta, ilmoittaen pulverien olevan +vahingollisia hänen sydämelleen. + +Koska neiti Leijanen luonnollisesti kaikkein viimeiseksi olisi tahtonut +vahingoittaa hra Tuulosen sydäntä, tyytyi hän kohtaloonsa. Kirjailija +laskeutui levolle tuuhean koivun juurelle ja nukkui toista tuntia, +jonka ajan neiti Leijanen käytti osaksi peilin edessä istumiseen, +osaksi runollisiin haaveisiin. + + * * * * * + +Oli jo iltapäivä. + +Ilma tuntui vähän viileämmältä. Tuuli, joka myöskin oli ollut +päivällislevolla, heräsi ja lehahti lentämään. Aurinko oli kiertänyt +metsäisen vuoren taa, mutta ilmestyi nyt sen toiselta puolen näkyviin, +lähempänä taivaanrantaa kuin vuoren taakse purjehtiessaan. + +Hra Tuulonen heräsi, ojenteli puutuneita jäseniään, haukotteli ja +katsoi kelloaan. Kuluisi vielä pari tuntia, ennenkuin "Sirkka" saapuisi +laituriin, viedäkseen sunnuntaivieraat takaisin kaupunkiin. + +Koska kirjailija tunsi suuresti virkistyneensä, lähti hän etsimään +neiti Leijasta. Tämä ei ollutkaan vaikeasti löydettävissä, sillä hän +istui rakennuksen toisella puolen olevassa amerikkalaisessa keinussa, +hyräillen hentomielisiä säveliä. + +-- Onko herra Tuulosen pää nyt terveempi? kysyi neitonen osaaottavasti. + +Kirjailija ilmoitti käänteen parempaan päin tapahtuneen, mikä tieto +suuresti ilahdutti toista. + +-- Ehkä lähtisimme kävelemään tuonne rannalle päin? ehdotti kirjailija. + +Jos hän olisi pyytänyt neiti Leijasta kanssaan maailman ääriin, olisi +tämä suostunut silmää räpäyttämättä. Vielä vähemmän voi hänellä siis +olla mitään väittämistä esitettyä vaatimatonta retkeilysuunnitelmaa +vastaan. + +Aluksi he kävelivät rantaan päin vievää tietä pitkin, mutta poikkesivat +sitten eräälle niitylle, jolla kasvoi kauniita kukkia. Neiti Leijanen +keräsi pienen, sievän kukkakimpun ja pisti sen hra Tuulosen rintaan, +napinläpeen. Napinläpi sattui olemaan juuri kirjailijan sydämen +kohdalla, mutta sehän oli räätälin syy eikä neiti Leijasen. + +Käveltiin äänettöminä halki niityn ja noustiin aidan yli. Aidan takana +oli kantoinen aho, jonka toisella reunalla kasvoi lehtimetsää, ja +lehtimetsän takana, järven rannalla, oli rosoinen, pensaita ja pieniä +mäntyjä kasvava kallio. + +-- Neiti Leijanen on niin totinen, huomautti kirjailija äkkiä. + +Puhuteltu loi katseensa maahan. Emme ole aivan varmat siitä, mutta +pidämme kuitenkin sangen todennäköisenä, että neitosen rinnasta samalla +kohosi pieni, aivan pieni huokaus. + +-- Onko neiti Leijasella ikävä? jatkoi kirjailija tutkimustaan. + +-- Oh... on... tai ei... en tiedä itsekään... sopersi neiti Leijanen +hiljaa. + +Kirjailija huiski kepillään poikki päivänkakkaroita, joita sillä +kohdalla kasvoi erittäin runsaasti, ja ajatteli, että mitähän tässä +oikein olisi tehtävä. + +Koivikossa niukahdutti neiti Leijanen pienen jalkansa. Ei tosin +ensinkään vaarallisesti, mutta kuitenkin sen verran, että hän alkoi +kävellä yhä vaivalloisemmin ja vihdoin, heidän päästyään tuon +äskenmainitun kallion juurelle, vaipui istumaan rantakivelle ja +valitti, ettei hän voinut kävellä kauemmaksi. + +-- Oi voi, miten koskee! valitti neito. + +-- Jos minä hieroisin teidän nilkkaanne, esitti kirjailija. + +-- Voi voi, ei teidän pidä vaivata itseänne minun tähteni! + +Nuori mies vakuutti, ja aivan totuudenmukaisesti, ettei se ole hänelle +mikään vaiva, vaan päinvastoin ilo. Tältä kannalta katsottuna esiintyi +asia tietysti koko lailla uudessa valossa, mutta oli kuitenkin vielä +eräs seikka, johon neitosen mielestä oli ehkä kiinnitettävä huomiota +ennen asian lopullista ratkaisua: + +-- Mutta jospa se ei ole sopivaa? kuiskasi hän. + +Tämä oli hra Tuulosen mielestä kovin lapsellinen pelonaihe, sillä, +kuten hän huomautti, tässä ei ollut ketään syrjäisiä näkemässä, joten +kenenkään sopivaisuudentunteet eivät voineet tulla loukatuiksi. + +-- Mutta... olettehan te kuitenkin herra... ja mies... + +Tietysti. Hra Tuulonen oli jos kukaan herra ja mies, sanalla sanoen +herrasmies. Mutta herrasmiehenä hän tietysti tiesi varsin hyvin, mikä +on sopivaa, mikä ei. + +-- _Meidän_ kesken, huomautti hän, eivät tietysti tarvitse mitkään +joutavanpäiväiset muodollisuudet tulla kysymykseen. + +Neiti Leijaseen sanat "meidän kesken" vaikuttivat kuin hieno, hyväilevä +sähkövirta, joka värähdytti hänen notkeata vartaloaan hiusneuloista +kengän korkoihin saakka. Hän ei enää väittänyt vastaan, vaan riisui +matalan, soljella kiinnitettävän kengän vasemmasta jalastaan, ja +hra Tuulonen alkoi hieroa hänen nilkkaansa. Alussa neitonen hieman +kiljahteli, mutta tottui sitten. + +-- Alkaa jo tuntua vähän paremmalta, sanoi hän hetken kuluttua. + +Tuuli kahisi kalliolla pensaissa, männynkäppyröissä ja risukoissa, +heidän edessään olevalla aukealla järvenpinnalla loiskuivat, läikkyivät +ja lipattivat tuhannet pienet laineet, ja aurinko heitti heleän +valaistuksen edempänä olevan saaren rannalla punertavina paistaviin +satavuotisten honkien kylkiin. + +-- Paljon kiitoksia, kyllä se jo on hyvä! sanoi neito. + +-- Ei, sallikaa minun vielä!... huudahti nuori mies. + +Neito salli hänen jatkaa. + +Hetken kuluttua sanoi kirjailija: + +-- Miksi te olette nyt iltapäivällä ollut niin surullinen? + +-- Ei se ole mitään... ettekä te voisi kuitenkaan auttaa minua, vastasi +tyttö hiljaa. + +-- Mutta jospa sittenkin voisin! huudahti nuori mies. -- Tekisin vaikka +mitä, saadakseni teidät jälleen iloiseksi. + +-- Mitäpä te välitätte siitä, mitä tällainen tyttöparka ajattelee ja +kärsii! sanoi neiti Leijanen katkera sävy äänessään. -- Te voimakas ja +ylpeä suuren maailman mies...! + +Mutta nyt olivat viime aikoina jonkin verran turtuneina olleet +runoilijavaistot heränneet nuoren miehen sydämessä melkein +samankaltaisella voimalla kuin sillä hetkellä, jolloin hän ensi kerran +näki neiti Leijasen. + +-- Mitäkö välitän?! huudahti hän. -- Antaisin vuoden elämästäni, +saadakseni teidät hymyilemään! Uhraisin kaikki, mitä minulla on, +voidakseni auttaa teitä! Uhmaisin vaikka koko maailmaa, jos vain +tietäisin sillä... Tässä kohden runoilija äkkiä vaikeni, sillä tyttö +ikäänkuin raukeni hänen syliinsä, painoi päänsä hänen rintaansa vasten, +niin että napinlävessä oleva kukkakimppu rutistui, ja kuiskasi: + +-- Oi Kauno, minäkin olen rakastanut sinua ensi hetkestä saakka! + +Sitten hän suuteli hra Tuulosta. + +Ellei viimemainitulla muutenkin olisi ollut pystytukka, olisi se aivan +varmaan noussut pystyyn tällä hetkellä. Ajatukset tanssivat villiä +hypikepyörikettä hänen aivoissaan ja veri jyskytti ohimoissa, tuntuen +kuin hurjassa tahdissa toistavan hänen korvissaan ilkkuvaa: "Nyt sinä +olet kiikissä... kiikissä kiikissä kiikissä kiiiiii -- iiiiii -- iiii +-- iikissä..." + +Nuori mies istui aivan tyrmistyneenä, tyttö vielä puoleksi kivellä, +puoleksi hänen sylissään. Tytön jalka oli yhä edelleen hänen kädessään. + +Vihdoin tyttö irroitti hiljaa jalkansa ja otti näin vapaaksitulleen +käden omaansa. + + * * * * * + +Kalle Kannas oli päivällisen jälkeen kierrellyt niityillä ja metsissä, +hävittänyt erään variksenpesän ja ottanut sieltä täältä valokuvia. + +Hän oli täten vähitellen saapunut metsänreunassa olevalle kalliolle, +istahtanut muutaman suuren katajapensaan juurelle varjoon ja antanut +katseensa harhailla ulapalla. + +Kuinka kauan hän näin oli istunut, valokuvauskone polviensa välissä, +sitä ei hän olisi osannut sanoa, kun alhaalta rannalta kuului ääniä ja +hän huomasi neiti Leijasen ja hra Tuulosen saapuvan. + +Ensin oli Kalle Kannas aikonut nousta ja poistua toisten huomaamatta, +mutta nähtyään neiti Leijasen jalkaansa valitellen istuutuvan kivelle, +ei hän katsonut paikanvaihdosta tarpeelliseksi, siirtyihän vain hieman +lähemmäksi katajapensasta, etteivät toiset huomaisi häntä. + +Täten hän joutui edelläkerrotun kohtauksen todistajaksi alusta loppuun, +ainoastaan parinkymmenen metrin päässä. + +Mitä neiti Leijanen hra Tuuloselle kuiskasi, sitä ei hän kyllä kuullut, +mutta sen paremmin hän näki, mitä sitten seurasi. + +Ensin hän katui sitä, että oli jäänyt paikoilleen, sillä hänestä +tuntui ilkeältä, että hän, vaikkapa tahtomattaankin, oli joutunut +tuollaisen kahdenkeskisen kohtauksen syrjästäkatsojaksi. Mutta samassa +silmänräpäyksessä välähti hänen mielessään ajatus, joka melkein huumasi +hänet. Hän käänsi vähän konettaan ja painoi nappia. Kuului hiljainen +näpsähdys, joka kokonaan hukkui tuulen huminaan, ja alempana oleva pari +oli tullut valokuvatuksi juuri tärkeimmällä hetkellä. + +Hetken kuluttua nousivat alhaalla olevat seisomaan. Kalle Kannas näki +heidän lähtevän kävelemään eteenpäin pitkin rantahietikkoa. Neiti +Leijanen, joka ei enää ensinkään ontunut, nojautui kiinteästi herra +Tuuloseen. Minuutin kuluttua he olivat kadonneet näkyvistä. + +Oli hyvä, ettei kukaan ollut tällä hetkellä jossain toisessa +piilopaikassa valokuvaamassa Kalle Kannasta itseään, sillä kuva +olisi näyttänyt tämän järkevän ja tyyniluontoisen kauppa-apulaisen +esittämässä yksinään rantakalliolla jonkinlaista hurjaa, riemuitsevaa +sotatanssia, jollaista varmaankin julmat ihmissyöjät esittävät +padan ympärillä, odottaessaan vihollisensa kypsymistä, se kuitenkin +erona, ettei tanssivalla ihmissyöjällä todennäköisesti ole kädessään +valokuvauskonetta. + +Puolen tunnin kuluttua meni Kalle Kannas, poikkeamatta enää huvilalle, +laiturille "Sirkkaa" odottamaan. Hän istui laiturin reunalla, +silitellen silloin tällöin hellästi pientä, siroa konettaan, jupisten +ja naurahdellen itsekseen kuin hölmö. + +Kului vielä neljännestunti, ennenkuin "Sirkan" huuto kuului +Palvionniemen takaa. + +Laivan laskiessa rantaan saapuivat laiturille myöskin neiti Leijanen ja +hra Tuulonen. Tyttö oikein säteili onnesta, mutta kirjailija, vaikka +hymyilikin aina häntä puhutellessaan, näytti hajamieliseltä, ikäänkuin +hän olisi vaivannut päätään jollain vaikealla laskuopillisella +esimerkillä. + +Pari meni laivan peräosaan, mutta Kalle Kannas asettui pannun viereen +katselemaan, miten hikinen ja rasvainen koneenkäyttäjä, jonka nenä oli +aivan noessa, puuhasi koneensa ääressä. + +Kaupungin rannassa kysyi onnellinen Julia-neiti Kalle Kannakselta, +jotain sanoakseen ennenkuin erottiin: + +-- No onko herra Kannas nyt saanut paljon hauskoja kuvia uudella +koneellaan? + +-- En tiedä, vastasi Kalle. -- Olen vielä tottumaton käsittelemään +tätä. Mutta toivottavasti edes yksi kuvista on onnistunut... + +Aavistamatta tässä viattomassa vastauksessa piilevää hirveää +salaisuutta kirjailija lähti saattamaan neiti Leijasta kotiin, mutta +Kalle Kannas kiiruhti juoksujalkaa asuntoonsa kehittämään ottamiaan +levyjä. + + + + +XIII + + +Aurinko laski. + +Hiljaisuus levittäytyi yli kaupungin. + +Viimeisetkin ihmiset, jotka olivat ikävystyneen näköisinä istuneet +kirkkopuiston penkeillä tai seisoskelleet laivarannassa laivoja +katselemassa, olivat lähteneet kotiinsa nukkumaan. + +Taivaalle keräytyi harmaita pilviä, ennustaen sadetta, ellei heti, niin +ainakin huomiseksi. + +Kauppias Jaakkola, joka oli saanut myymälänsä muutos- ja korjaustyöt +loppuunsuoritetuiksi lauantai-iltaan mennessä, oli ollut päivällisellä +Pastorinniemessä ja illallisella rehtori Peranderin luona, väitellyt +rehtorin kanssa valtiollisista asioista, sanonut rehtorin alettua +haukotella hyvää yötä ja lähtenyt kotiin. + +Koska ilta oli lauha eikä Jaakkola koskaan ollut pelännyt pientä +kastumista, eivät taivaan merkit ensinkään vaikuttaneet hänen +päätökseensä kävellä puolituntia pitkin kaupunkia ennen nukkumaan +menoaan. + +Astuttuaan ulos rehtori Peranderin talon portista hän huomasi Arkun +portinviereisessä ikkunassa ukko Saksmanin valkoisen parran. Hän +poikkesi siis tervehtimään vanhaa tuttavaansa ja kysyi, eikö hänenkin +alkaisi jo olla aika mennä nukkumaan. + +-- Ei ole paljon enää nukkumisesta väliä näin vanhemmalla puolen +ikää, sanoi ukko. -- Mikä onkin varsin paikallaan, sillä haudassa saa +kuitenkin nukkua oikein tarpeekseen. Olen tässä muuten pitänyt jo +tuntikauden silmällä sitä miestä, joka pitää sinua silmällä. + +-- Mitä ihmettä? kysyi kummastunut rautakauppias. + +Ukko Saksman alensi vähän ääntään ja sanoi: + +-- Etkö ole huomannut, että ukko Wahl vakoilee sinua? Me olemme jo +parina kolmena päivänä panneet sen merkille, sinun käydessäsi tuolla +Peranderin luona. Nytkin se peijakkaan huuhkaja on istunut tikapuillaan +koko sen ajan, minkä olet ollut Peranderilla. Teillä näyttää olevan +selvittämättömiä asioita keskenänne! sanoi ukko ja hymyili kuin vanha +susi. + +-- Antaa hänen vakoilla, sanoi Jaakkola. -- Minä en sittenkään ryhdy +kaksintaisteluun hänen kanssaan. + +Annettuaan ukko Saksmanille tämän vakavan ja rauhoittavan lupauksen +Jaakkola lähti jatkamaan matkaansa, vilkaisten kuitenkin vähän ajan +kuluttua taakseen nähdäkseen, hiipikö ukko Wahl hänen kintereillään. +Mutta kilpakosijaa ei näkynyt. + + * * * * * + +Palotorni oli pienoisella töyräällä kaupungin laidassa. Siitä oli +se etu, ettei torninvartian tarvinnut katsella ympärilleen, kuten +sellaisissa torneissa, jotka ovat keskellä kaupunkia, vaan suoraan +eteensä. Kaupunki oli silloin kuin tarjottimella hänen edessään. + +Torninvartia Nissinen seisoskeli päivät torninsa kaidepuuhun nojaten ja +syljeskellen reunan yli maahan. Yövuorossa ollessaan hän sitä vastoin +laskeutui pitkälleen ja nukkui aamuun asti. Jos tulipalo syttyi yön +aikana, niin juoksi palavasta rakennuksesta joku paitasillaan oleva +henkilö tornin juurelle ja huusi: + +-- Nissinen, Nissinen! Meillä palaa! + +Ja oitis Nissinen kapsahti jaloilleen, otti naulasta suuren +vaskitorven ja alkoi törähytellä peloittavia, tulta ja savua +julistavia säveliään, jotka saivat koko kaupungin jalkeille, +herättäen viimein kellonsoittaja Koposenkin, vaikka viimemainittu +olikin erittäin sikeäuninen. Kellonsoittaja Koponen veti heti housut +jalkaansa ja kiiruhti läppäämään kirkonkelloja. Juhlallisen kaamea +oli silloin näytelmä: mahtavat keltaisenpunaiset liekit syöksyivät +mustalle taivaalle, lennättäen miljoonia kipinöitä, valkomekkoisia +palokuntalaisia juoksi pitkin katuja, Nissinen puhalsi torveensa kuin +tuomiopäivän pasuunaan: "tuut -- tuut -- tu-uuut!" ja Koponen läppäsi +kirkontornissa hätäkelloa: "päm päm, päm päm, päm päm!" Joskus ehti +sikeäuninen Koponen kylläkin ottamaan osaa näytelmään vasta palon +loppuessa, mutta kaupunkilaiset olivat kuitenkin tyytyväiset tällaiseen +jälkisoittoonkin, joka arvokkaalla tavalla lopetti öisen tilaisuuden. + +Kerran vain sattui Koposelle paha erehdys: yöllä oli pääkaupunkilainen +auto saapunut kaupunkiin ja törähytteli Koposen ikkunan alta ajaessaan +torveensa "tuut tuut tuut!" aivan samanlaisella äänellä kuin Nissisen +palotorvi. Koponen sattui nukkumaan niin keveästi, että heräsi heti. +Ehkäpä vaikutti siihen sekin seikka, että torvi törähti juuri hänen +ikkunansa alla. Koponen juoksi heti kirkontorniin ja alkoi läpätä. +"Päm päm, päm päm, päm päm!" kaikui yli hiljaisen, nukkuvan kaupungin. +Nissinen heräsi tornissaan ja alkoi puhaltaa: "tuut-tuut -- tu-uut!" +Ihmiset juoksivat puoleksi pukeutuneina palotornin juurelle ja +huusivat: "Nissinen hoi, missä palaa?" Nissinen huusi vastaan: "En minä +tiedä, kysykää Koposelta, se alkoi läpätä!" Ihmiset juoksivat halki +kaupungin kirkolle ja huusivat: "Koponen, kuule Koponen! Älä rämpytä +niin vietävästi, että kuulet kun sinulta kysytään!" Koponen keskeytti +läppäämisensä, pisti päänsä ulos tornin ikkunasta ja huusi: "Häh?" + +-- Missä palaa? huusi väkijoukko. + +-- Hiidestäkö minä tiedän! kiljui Koponen. -- Kysykää Nissiseltä! + +-- Nissinen sanoi, että sinä olit alkanut läpätä ensin! + +-- Enpäs alkanut, Nissinen tuuttasi ensin! kiisti Koponen, veti päänsä +takaisin ja jatkoi kiivaasti työtään: "päm päm, päm päm!" + +Vähitellen päästiin kyllä selville siitä, mistä erehdys johtui, mutta +paljon oli vielä puuhaa, ennenkuin saatiin Nissinen lopettamaan +toitotuksensa ja Koponen pämpätyksensä. Senjälkeen tuli Koponen niin +varovaiseksi, ettei koskaan mennyt läppäämään, ennenkuin oli käynyt +palopaikalla ja nähnyt talon olevan ilmitulessa. + + * * * * * + +Palotornin alapuolella oli suuri vaja, jossa kaupungin rakennusmestarin +työmiehet suorittivat kaikenlaisia kirvesmiehen ja puusepän töitä. +Vajan lattia oli täynnä laudanpätkiä, höylänlastuja ja muuta rojua. +Nurkassa oli pari vanhaa, suurta höyläpenkkiä. Vajan ovet olivat +tavallisesti auki yöt päivät, koska avain oli kadonnut pari vuotta +sitten, eikä vajassa sitäpaitsi ollut mitään sellaista, joka olisi +voinut varkaalle kelvata. Palotorni oli tämän vajan toisessa päässä. + +Kulkiessaan palotornin ohi kurkisti Jaakkola sisään vajan ovesta, +mutisi "huono järjestys!" ja sytytti sikarinsa, heitti tulitikun +maahan ja jatkoi matkaa kotiinsa. Puolen tunnin kuluttua hän jo nukkui +sikeästi. + +Keskiyön aikana juoksi pitkin katuja kauppias Kinnusen renki, lyöden +nyrkillään ikkunalautoihin ja huutaen: + +-- Palotorni on tulessa! + +Tämä kaamea uutinen sai muutamassa minuutissa koko kaupungin jalkeille. +Kellonsoittaja Koponenkin heräsi, juoksi palotornin luo ja nähtyään +vajan palavan kiiruhti takaisin kirkolle läppäämään. "Päm päm, päm päm, +päm päm!" soi hätäkello hirmuisesti. + +Talonomistajien renkejä ja ajomiehiä karahutteli paikalle +vesitynnyreineen. Palokuntalaisia juoksi valkoinen mekko yllään ja +keltainen nauha lakissaan. Palomestari saapui klubilta ja hänen +punainen hattunsa vilahteli hetki hetkeltä kasvavassa väkijoukossa. +Kolisevia ruiskuja tuotiin paikalle vapaaehtoisen palokunnan jonkin +matkan päässä olevasta varastohuoneesta, letkuja asetettiin paikoilleen +ja joku suihku suunnattiin jo tuleenkin, joka mahtavana suilakkeena +loiskahteli korkeuteen vajan ovesta kuin tultasyöksevän lohikäärmeen +hehkuva kieli. + +-- Mutta missä on Nissinen? kuului huuto väkijoukosta. + +-- Niin, missä on Nissinen? + +-- Hyvä isä, Nissinen on varmaankin palanut! + +-- Se on yrittänyt yksin sammuttaa ja hukkunut tuleen! + +Koko läsnäoleva kansanpaljous oli silmänräpäyksessä vakuutettu siitä, +että Nissinen oli kuollut sankarikuoleman liekeissä. Akat voivottelivat +ja itkivät. + +-- Voi sitä Nissistä, kun semmoinen loppu piti hänellekin tulla! + +-- Koko ikänsä hän muita tulenvaarasta varjeli ja vartioi, mutta tuleen +piti hänen poloisen itsensä lopuksi hukkua! + +Silloin eräs pöhkönnäköinen poika sanoi: + +-- Vaan jospa se vielä nukkuu tuolla tornissa? + +-- Pitää huutaa, että se heräisi! sanoi muuan mies, joka heti hyväksyi +pojan katsantokannan. + +Ja kansanpaljous koroitti äänensä ja huusi: + +-- Nissinen, Nissinen! Torni palaa! + +Liekit nuoleskelivatkin jo palotornin vajanpuoleista kylkeä. + +Nissinen oli iltapäivällä, ennen vartiovuorolleen tuloa, ollut vävynsä +Jussi Kemppaisen luona. Vävy oli tarjonnut appiukolleen useita +väkevänlaisia kahvipunsseja, joista oli se seuraus, että palovartia nyt +nukkui tavattoman sikeästi... + +Hän oli kyllä jo jonkin aikaa unensa läpi hämärästi kuullut jotain +melskettä ympäriltään, mutta ei ollut vielä jaksanut herätä. Väkijoukon +tärisyttävä huuto sai hänet vihdoinkin hereille. + +Nissinen kuuli alhaalta ankaran kohinan, yö oli muuttunut valoisaksi +kuin päivä, kirkkaat liekit leimahtelivat aivan tornin vieressä ja ilma +tuntui kuumalta. Mutta yli kaiken melun, yli hevosien hirnuminen, yli +palomestarin kiljumisen, yli ruiskujen ja vesitynnyrien kolinan ja yli +tulen kohinan ja räiskeen kuuli palovartia väkijoukon huudon, joka oli +kuin meren pauhu: "Nissinen, Nissinen, torni palaa!" + +Silloin kapsahti Nissinen jaloilleen, näki vajan palavan ja lieskan +leimuavan pitkin tornin toista kylkeä ja kuuli kellonläppäyksen +kirkontornista. Ja silloin tempasi Nissinen palotorven naulasta, veti +keuhkonsa ilmaa täyteen ja nosti torven huulilleen. Hänen poskensa +pullistuivat hirmuisesti ja palotorvi alkoi mylviä: + +-- Tuut--tuut--tu-uut! + +-- Nissinen on vielä tornissa! huusi riemuitseva väkijoukko. + +-- Tuut--tuut! mylvi Nissisen torvi. + +-- Nissinen, tule sukkelaan alas tornista! huusi huolestunut väkijoukko. + +-- Tuut--tuut--tuut--tu-uut! vastasi Nissinen. + +-- Ei se pääse enää alas tornista -- portaat jo palavat! huomautti se +äskeinen pöhkönnäköinen poika. + +-- Voi hyvä isä, nyt se Nissinen palaa kuitenkin sinne! parkuivat akat. + +-- Hyppää alas sieltä tornista! huusi palomestari. -- Muuten palat +sinne kohta! + +Nissinen oli nyt itsekin huomannut tilansa vaarallisuuden ja lakannut +toitottamasta. Hän lähti tulemaan alas portaita, mutta lieska löi jo +sieltä häntä vastaan. + +Kuullessaan palomestarinsa komennon Nissinen kurkisti yli kaiteen ja +vastasi: + +-- En minä uskalla hypätä, minä katkaisen jalkani ja niskani. + +-- Tänne palopurjeita! huusi palomestari. + +Silloin huomattiin, ettei palopurjeita oltu tuotukaan paikalle. Kun +palotorni oli yksinäisellä paikalla, ei tarvinnut mitään palopurjeilla +suojella. + +Palomestari puhkesi voimakkaisiin sadatuksiin, joiden vaikutuksesta +muutamia valkomekkoisia lähti juoksemaan varastohuoneelle päin. + +Sinne oli kuitenkin matkaa pari, kolmesataa metriä, ja yhä korkeammalle +leimahtelivat liekit pitkin palotornin seiniä. Vielä minuutti, ja +Nissinen olisi auttamattomasti hukassa. + +-- Kun olisi vaikka vanhoja palttoita, minkä päälle hypätä! +arveli edellämainittu pöhkönnäköinen poika, raapien miettiväisenä +kainalokuoppaansa. + +Se oli pelastava sana. Silmänräpäyksessä oli väkijoukko riisunut +rakennusmestari Retusen yltä päällystakin. Tämä osoitti tervettä +vaistoa, sillä koska rakennusmestari Retunen oli lihavin +läsnäolijoista, niin oli hänen päällystakkinsa tietysti avarin ja niin +ollen tarkoitukseen sopivin. + +Toistakymmentä miestä tarttui päällystakin reunoihin ja pingoitti +sen keskelleen tornin juurella. Tuli ei ollut vielä onneksi ehtinyt +vastatuuleen tunkeutua sille puolen tornia, niin että voitiin asettua +aivan tornin viereen. + +-- Ei tuo kestä yksinään! sanoi pöhkönnäköinen poika arvostelevasti. + +Liekit, jotka ylhäällä levisivät nopeammin kuin tornin juurella, olivat +jo ympäröimäisillään Nissisen, jonka tila alkoi näyttää toivottomalta. + +Pojan huomautuksen kuullessaan oli väkijoukko sanaakaan sanomatta +riistänyt päällystakin eräältä toiselta rakennusmestarilta, joka oli +melkein yhtä lihava kuin Retunenkin, ja asettanut takit päällekkäin. +Puolentoistakymmentä tanakkaa miestä piteli lujin kourin kiinni takkien +reunoista. + +Palotorni roihusi nyt mahtavana tulipatsaana, joka varmaankin näkyi +penikulmien päähän. Vielä silmänräpäys, ja Nissinen hukkuisi liekkeihin. + +-- Hyppää nyt, Nissinen! huusi väkijoukko. + +-- Mutta älä hyppää minun niskaani! huusi eräs tilapäisen +pelastuspurjeen pitelijöistä. + +Nissinen hyppäsi. Eihän siinä muu auttanut. + +Palovartia lensi alas palavasta tornista sääret väärässä ja kädet +harallaan. Takinliepeet liehuivat ilmassa, ja sekunnin kuluttua hän +mätkähti rakennusmestarien päällystakeille, jotka onneksi kestivät +tämän äkillisen ja ankaran koetuksen. + +-- Eläköön! huusi väkijoukko. + +-- Mahasta ihan vihlasi pudotessa! sanoi lentomatkan tehnyt Nissinen. + +Palotorni leimusi nyt yhtenä roviona. Näytelmä oli kaamean suurenmoinen. + +Palokuntalaiset lopettivat työnsä, koska mitään ei ollut +pelastettavissa eikä mitään varjeltavaa ollut läheisyydessä. + +-- Nythän se vasta on oikea palotorni! sanoi seppä Viinanen, ihaillen +liekkien komeutta. + +Mutta viskaali, joka oli ollut klubilla palomestarin kanssa, ryhtyi +pitämään alustavaa poliisikuulustelua tulen irtipääsyn syistä. + +-- Sinä, senkin tuhjake, et tietysti tiedä mitään? hän kysyi +halveksivasti Nissiseltä. + +-- Ka en, sanoi Nissinen. -- Painosti illalla niin, että taisin vähän +torkahtaa. + +-- Mikä hornan palovartia sinä olet, joka nukut vartiopaikassasi! +kiljaisi palomestari. -- Virasta sinut pitää erottaa! + +-- Ka, eipä tuota ole enää virkapaikkaakaan, murisi uninen Nissinen, +tuijottaen palavaa torniaan. + +Silloin tunkeutui väkijoukon läpi viskaalin luo ukko Wahl sinisine +viittoineen ja leveälierisine hattuineen, pyöreine silmälaseineen +ja valkoisine partoineen. Vinkuvalla äänellä ilmoitti ukonkääppänä +kauppias Jaakkolan hiipineen myöhään illalla ladon ovelle, sytyttäneen +tulitikun ja heittäneen sen latoon, poistuen sitten nopeasti. + +Tämä ilmianto synnytti suuren hämmästyksen. Viskaali kysyi: + +-- Kuinka maisteri sattui sen näkemään? + +-- Mine nein sen roiston hiiviskeleven pitkin katuja siihen aikaan, +jolloin rehelliset ihmiset ovat menneet nukkumaan, vinkui ukko, ja +leksin henen peresseen. + +Kun ei tutkimuksessa käynyt ilmi mitään muuta, kuin mitä maisteri +Wahl oli ilmoittanut, julisti viskaali, että poliisitutkintoa +jatketaan poliisikamarissa seuraavana aamuna kello kymmenen, ja eräs +tulipalopaikalla oleva poliisikonstaapeli sai tehtäväkseen kutsua +kauppias Jaakkolan poliisikuulusteluun. + + + + +XIV + + +Kello puoli kymmenen aikaan seuraavana aamuna oli kauppias Jaakkola, +käytyään aamukävelyllään tarkastamassa palopaikkaa, täydessä työssä +järjestämässä myymälänsä sisustamista kolmen tästä päivästä lähtien +palvelukseensa astuneen kauppa-apulaisen avulla, kun sisään astui +poliisikonstaapeli, joka pyysi häntä saapumaan tulipalon johdosta +toimitettavaan poliisitutkintoon. + +Jaakkola ihmetteli kutsua, mutta lupasi kuitenkin saapua tuohon +huomattavaan tilaisuuteen, kävi muuttamassa ylleen toisen takin ja +lähti poliisikamariin. + +Tämä kunnioitusta herättävä virasto oli Papinkadun varrella olevassa +vanhassa talossa, jonka toinen puoli oli maalattu keltaiseksi, toinen +viheriäiseksi. + +Jaakkolan saapuessa poliisikamarin pihaan ei pihamaalla näkynyt ketään +muita kuin ukko Römpötti, joka sahasi halkoja pihan perällä olevan +ulkohuonerakennuksen edustalla. + +Ukko Römpötti oli kaupungin julkinen syntipukki, joka tavallisesti +tuotiin poliisikamariin, jos kaupungissa tapahtui katumellakoita, +torikahakoita tai muita suuria epäjärjestyksiä. Tästä oli ukko +Römpötille se huomattava etu, ettei hän pidätyspäivinään saanut +myrkyttää itseään mielijuomallaan pulituurilla, ja kaupungin +poliisilaitokselle se etu, että Römpötti vapaan asuntonsa ja ruokansa +korvaukseksi sai siivota ja talvella myöskin lämmittää poliisiputkat, +sahata ja pilkkoa halot sekä tehdä yhtä ja toista muutakin hyödyllistä +palvelusta. + +Nytkin oli ukko Römpötti tällaisessa tilapäisessä pakkotyössä. + +Järjestyskonstaapeli n:o 3 Kekkonen oli näet julistanut hänet +eilen pidätetyksi sen vuoksi, että oli tavannut Römpötin pahasti +päissään tappelemassa eräässä palokujassa muutaman maalaisen +vasikannahkakauppiaan kanssa. Tappelu oli tosin sitä laatua, +että Römpötti makasi kamalasti öristen maassa vatsallaan ja +vasikannahkakauppias istui hänen hartioillaan, vanuttaen Römpöttiä +tämän pitkästä tukasta ja potkien häntä kantapäillään kylkiin, aivan +kuin olisi hän ollut ratsastaja ja Römpötti hänen ratsunsa. Näin ollen +olisi ehkä puolueettoman katselijan mielestä ollut pidätettävä pikemmin +vasikannahkakauppias kuin Römpötti, mutta vasikannahkakauppias esitti, +että kun kiireelliset liikeasiat eivät tekisi vasikannahka-asioitsijan +pidättämistä suotavaksi, Römpötti uhrattaisiin hänen sijastaan +oikeudenjumalattaren alttarille. Tätä vastaan ei poliisi Kekkosellakaan +ollut oikeastaan mitään muistuttamista, jonka johdosta Römpötti vietiin +putkaan. + +Hänen vankeutensa ei kuitenkaan ollut erittäin ankaraa nyt enempää +kuin ennenkään. Sen illan ja yön hän nukkui putkassa vanhurskaan unta, +kuorsaten niin, että vanhan rakennuksen perustukset vapisivat, heräsi +aamulla virkistyneenä sielun ja ruumiin puolesta, koputti ovelle, +pääsi ulos, sai leipää, suolaista kalaa ja muutamia perunoitakin, +sekä hyvänlaista kaljaa palanpaineeksi, jonka jälkeen hän sai ryhtyä +siivoamaan poliisikamarin huoneita. Sen tarpeessa ne olivatkin, sillä +niitä ei oltu puhdistettu senjälkeen kuin Römpötti oli viimeksi +putkassa ollut. Sitten ryhtyi tämä järjestysvallan kouriin langennut, +hairahtunut kansalainen sovittamaan vielä sovittamatta olevia syntejään +halonhakkuulla poliisikamarin pihan perällä olevan halkopinon ääressä. + +Römpöttiä ei kukaan pitänyt silmällä, eikä se ollut tarpeellistakaan. +Minnepä hän olisi paennut? Ja miksi hän olisi paennut? Poliisin +huostasta päästyään saisi hän nukkua jonkun pensaan suojassa tai +korkeintaan jonkun vajan nurkassa, kun taas putkassa oli hyvät +olkipahnat, ja Römpötin ruokaileminenkin oli hänen kultaisessa +vapaudessaan ollessaan useimmiten hyvin epätietoista ja sattuman +varassa. + +Jaakkola, joka oli katsellut ympärilleen, huusi Römpötille, osoittaen +rakennuksen keskimmäistä ovea: + +-- Tuostako poliisikamariin mennään? + +Römpötti keskeytti sahuunsa, pyyhki nenäänsä oikean käden hihaan, +katseli Jaakkolaa tuokion vetisillä silmillään ja sanoi: + +-- Ka, siitähän sinne pääsee... + +Jaakkola alkoi siis kiivetä poliisikamarin lahoja, pahasti narisevia +portaita. + +Tultuaan pimeään porstuaan hän näki erään oven olevan raollaan ja astui +siitä sisään. Huone oli nähtävästi jonkinlainen odotushuone. + +Siellä ei tällä hetkellä ollut ketään. Tupakansavua siellä sen sijaan +oli sitäkin enemmän, josta päättäen huone ei ollut vielä kovin pitkää +aikaa ollut tyhjänä. Perällä oli pitkä, jotenkin musta pöytä, jolla +oli papereita ja sanomalehtiä. Pitkin seinävieriä kiersi huoneen +ympäri paksut penkit. Seinillä oli joitakin virallisia tupakansavun +tummentamia ja kärpästen pilkuttamia kuulutuksia, ilmoituksia +poliisin etsimistä henkilöissä ja heidän tuntomerkeistään, ynnä muita +samantapaisia julistuksia. + +Paitsi penkkejä oli huoneen ainoan, pihalle päin olevan ikkunan edessä +jonkinlainen matalahkolla selkänojalla varustettu istuin. Se ei ollut +penkki, sillä penkiksi se oli liian lyhyt. Ei se ollut tuolikaan, +sillä tuoliksi se oli liian pitkä. Sohvaksi se oli liian rahimainen ja +rahiksi liian sohvamainen. Se muistutti jonkin verran vanhanaikaista +kahden hengen keinutuolia, josta oli otettu pois jalakset ja käsinojat. + +Jaakkola istuutui tähän vehkeeseen ja alkoi katsella ympärilleen. + +Huoneen sisustus ei jaksanut kiinnittää hänen mieltään kuin minuutin. +Toisen minuutin hän katseli katossa surisevia kärpäsiä, joka +hyönteislaji oli huoneessa erittäin lukuisasti edustettuna. Sitten hän +suuntasi katseensa ulos ikkunasta pihalle, jossa ukko Römpötti yhä +edelleen sahasi halkoja. + +Vähän ajan kuluttua ilmestyi poliisikamarin pihaan kaupungin +etsiväpoliisi Juhola, joka ruumiillisilta mittasuhteiltaan muistutti +entisajan tunnettua filistealaista voimamiestä Goljatia. Hänen +perässään tallusteli resuinen poika, jota suuri poliisimies näkyi +taluttavan ohuista, kiiltävistä vitjoista, ja Jaakkolasta näytti siltä +kuin poika, joka oli hyvin säikähtäneen ja masentuneen näköinen, itse +olisi pidellyt kiinni vitjoista, jotka eivät millään tavoin olleet +kiinnitetyt hänen ranteeseensa. + +Kun poliisi poikineen tuli sisään, osoittautuikin asia sellaiseksi. + +-- Saat päästää nyt irti! sanoi poliisimies pojalle, ja poika +hellitti samassa ketjuista, jotka Jaakkola tunsi tuollaisiksi +ranteenkiristysketjuiksi, joissa on tappi kummassakin päässä ja joilla +poliisi masentaa pidättämänsä, vastarintaa tekevän henkilön. + +Poliisi avasi erään nähtävästi putkaan vievän oven, työnsi pojan +niskasta sisään ja väänsi oven lukkoon. + +Sitten hän ripusti ketjut naulaan ja huomautti selitykseksi pojan +pidättämiseen: + +-- Oli varastanut torilla kananmunia erään maalaisen kuormasta. + +Ja huomattuaan Jaakkolan tarkastelevan seinälle ripustettuja ketjuja +poliisi jatkoi viekkaasti, silmää iskien: + +-- Ne ovat minun "sähkövitjani". Kun pidätän jonkun pikkupojan, niin +annan sille ketjujen toisen pään käteen ja käsken pitää lujasti kiinni, +sillä jos hän hellittää, niin saa hän samassa ketjuista sellaisen +iskun, että se voisi tappaa härän ja kaksi hevosta. Pojat antaisivat +ennemmin leikata kätensä poikki kuin hellittäisivät ketjuista. + +Jaakkola ihmetteli ison miehen suurta oveluutta ja kysyi sitten, eikö +poliisitutkinto pian jo ala. + +-- Tuollahan noita näyttää alkavan tulla miehiä -- -- eivätkö liene +sitä varten, sanoi poliisi, katsoen ulos ikkunasta. + +Odotushuoneeseen saapui palovartia Nissinen ynnä muutamia muita +tilaisuuteen kutsuttuja miehiä. Sitten saapui viskaali, ja hänen +seurassaan tullinhoitaja Spöör asianomaisen palovakuutusyhtiön +edustajana. Viimemainitut herrat menivät odotushuoneen läpi sen takana +olevaan kansliahuoneeseen, tervehtien ohimennessään kauppias Jaakkolaa +lyhyellä kumarruksella. + +Sitten tuli viimemainitun suureksi ihmeeksi ukko Wahl yllään +iankaikkinen sininen viitta. + +Ovessa loi tämä tarmokas vanhus pyöreiden silmälasiensa lävitse +kilpakosijaansa katseen, joka ilmaisi useita erilaisia, voimakkaita +tunteita ja intohimoja, kuten ivaa, katkeruutta, halveksimista, +voitonriemua, vahingoniloa ja kostonhimoa, mutta ennen kaikkea vihaa, +syvää, sammumatonta ja viimeiseen hengenvetoon saakka leppymätöntä +vihaa. + +Ukko ei ruvennut istumaan, vaan kävellä köpitti edestakaisin huoneessa +kädet seläntakana ja viitta hartioilla heilahdellen. Jaakkolaa hän ei +enää kunnioittanut ainoallakaan silmäyksellä. + +Hetken kuluttua avasi poliisilaitoksen Goljat oven ja käski sisään +palovartia Nissisen, joka huolestuneen näköisenä rykäisi, pyyhkäisi +leukaansa ja astui sisään. + +Torninvartian kuulustelu kesti kymmenen minuuttia. Koko aikana ei +odotushuoneessa puhuttu mitään. Tuntemattomat miehet katselivat +miettiväisinä kenkäinsä kärkiä, Jaakkola silmäili pöydältä ottamaansa +vanhaa sanomalehteä, ukko Wahl mittaili yhä edelleen lattiaa tuiman +näköisenä ja kärpäset surisivat katossa. + +Sitten aukeni ovi, Nissinen astui ulos punakkana ja hikisenä ja +maisteri Wahl kutsuttiin sisään. + +Ukko muljautti uhkaavan silmäyksen Jaakkolaan ja katosi ovesta. + +Jaakkola oli alkanut aavistaa, että hänen kutsumisensa +poliisikuulusteluun oli jossain yhteydessä ukko Wahlin läsnäolon +kanssa. Mutta missä, siitä ei hän päässyt perille, vaikka vaivasikin +sillä päätään. + +Maisteri oli kuulusteltavana tuskin viittä minuuttia. Sitten tuli +kauppias Jaakkolan vuoro. + +Kansliahuoneen kalustona oli pari pöytää, suuri, vanha kaappi ja +muutamia tuoleja, joista yhdellä istui tullinhoitaja Spöör. Suuremman +pöydän takana istui viskaali, jolla oli turpeat kasvot ja pitkät, +ruskeat viikset. Hänen lähellään teki muistiinpanoja unisen ja laiskan +näköinen nuori mies. + +Viskaali pyysi Jaakkolaa kertomaan, mitä tämä oli tehnyt ennen +nukkumaan menoaan. + +Jaakkola kertoi tarkoin iltakävelynsä, unohtamatta palotornin ohitse +kulkuaan ja työvajan ovelta katsomistaan. + +-- Huomasitteko vajassa mitään epäilyttävää? kysyi viskaali. + +-- En muuta kuin suuren epäjärjestyksen, vastasi Jaakkola. + +-- Ette myöskään tuntenut mitään palonkäryä? + +-- En, en mitään. + +-- Teittekö tulta, katsoessanne vajan ovesta? + +-- En. + +Viskaali katseli edessään olevaa paperiarkkia, johon oli lyijykynällä +tehty jonkinlaisia harakanvarpaita ja jonka alareunaan oli piirretty +isonenäisen miehen naama, jota viskaali kuulustellessaan varjosti, ja +sanoi: + +-- Maisteri Wahl ilmoittaa teidän tehneen tulta vajan ovella ja +heittäneen sitten palavan tulitikun vajaan. + +-- Vai niin, maisteri Wahl on siis vakoillut minua? + +-- Siltä se vähän näyttää, sanoi viskaali, alkaen sivellä viiksiään, +mistä varovaisuustoimenpiteestä huolimatta tarkkanäköinen katsoja +saattoi havaita hänen koettavan piilottaa hymyn noihin suuriin +huulikoristeisiinsa. + +-- Ja syyttää minua murhapoltosta! huudahti Jaakkola. + +-- Sitä hän ei ole väittänyt, sanoi viskaali. -- Mutta hän pysyy +lujasti ilmoituksessaan, että kauppias raapaisi tulta tulitikulla ja +heitti tikun sitten latoon. + +-- Hävytöntä! sanoi Jaakkola. -- Konnamaista! lisäsi hän sitten +varmemmaksi vakuudeksi. + +-- Käskekää sisään maisteri Wahl! sanoi viskaali isolle poliisille, +joka seisoi ovenpielessä, mielenkiinnolla seuraten kuulustelun kulkua. + +Maisteri Wahl astui sisään ja tuli aivan pöydän viereen. + +-- Kauppias Jaakkola kieltää tehneensä tulta vajan ovella, sanoi +viskaali. + +-- Sen kylle uskon! vinkui ukko. -- Mutta hen valehtelee! Hen on suuri +lurjus! + +Jaakkola otti askeleen eteenpäin kuin lyödäkseen maisteria. Ukko seisoi +liikahtamatta paikoillaan kuin odottaen lyöntiä, ja hänen silmänsä +kiiluivat vahingoniloisesti. + +-- Punnitkaa sananne! sanoi viskaali vakavasti. + +-- Hen valehtelee! kirkaisi ukko. -- Hen ei uskalla tunnustaa. Hen on +suuri pelkuri! Hen otti tulitikkulaatikon takkinsa vasemmasta taskusta +ja raapaisi tulta. + +Jaakkola säpsähti. + +-- Se on totta! huudahti hän. -- Sytytin sikarini vajan ovella. Nyt +vasta muistan. + +-- Hen tunnustaa! hihkui ukko. -- Hen ei uskalla enee kieltee. Hen +sytytti ladon palamaan! + +-- Saatte mennä! sanoi viskaali ukko Wahlille. + +Maisteri lähti, mutta kääntyi ovella ja sanoi: + +-- Pitekee hente tiukalla! Hen on kiero mies! + +Kauppias Jaakkola myönsi siis sytyttäneensä sikarin vajan ovella, mutta +pysyi jyrkästi väitteessään, että hän pudotti tulitikun maahan ja polki +sen sammuksiin. Hän piteli aina varovaisesti tulta. Hän huomautti +sitäpaitsi, että tulipalo oli huomattu vasta tuntia myöhemmin kuin hän +oli kulkenut palotornin ohi. + +-- Tuli on voinut huomaamattanne jäädä kytemään lastuihin vajan ovelle +ja on levinnyt siitä vähitellen vajaan, arveli vakuutusyhtiön asiamies, +mutta Jaakkola ei pitänyt sitä mahdollisena. + +Silloin raotettiin ovea ja pitkätukkainen, takkuinen pää kurkisti +odotushuoneesta poliisikamarin kaikkein pyhimpään. + +-- Kuka horna sieltä kurkistelee! huusi viskaali. + +-- Ei saa talla tänne! sanoi ovea vartioiva poliisi, yrittäen vetää +oven kiinni. + +Huolimatta Goljatin yrityksestä onnistui pitkätukkaiseen päähän +kuuluvan vartalon tunkeutua sisään ovenraosta. Kaikkien ihmeeksi +osoittautui tulija luonnonihmiseksi, Matti Luonnoksi. Ovenvartia päästi +neuvottomana oven kokonaan auki, ja pitkätukkainen, piikkopukuinen, +tuohivirsuinen veljemme astui sisään, vasemmassa kädessään pitkä +sauvansa ja oikeassa kädessään kaksi poikaa, joita hän hallitsi +niskasta, niin että pojat näyttivät uusilta yhteenkasvaneilta +siamilaisilta kaksoisilta. + +-- Mitä tämä on? kysyi viskaali ankarasti. + +-- Tässä ovat ne pojat, jotka sytyttivät viimeöisen tulipalon, ilmoitti +luonnonihminen nöyrästi. + +Pojat olivat yöllä, samoihin aikoihin kuin tulipalo syttyi, ilmestyneet +Kelovuorelle, melkein Matin pesän alle. Poikien keskinäisistä puheista +pääsi luonnonihminen pian selville siitä, että pojat olivat menneet +yöksi palotornin alla olevaan vajaan ja tupakoidessaan yöllä päästäneet +varomattomuudessaan tulen irti. Silloin oli luonnonihminen laskeutunut +puusta, ottanut heidät kiinni ja vienyt pesäänsä, jossa oli sitonut +heidät köydellä puuhun kiinni. + +Pojat tunnustivat tekonsa poliisikuulustelussa, joka senjälkeen +julistettiin päättyneeksi. + +-- Kiitos, vanha velho! sanoi Jaakkola, astuessaan odotushuoneeseen ja +tavatessaan siellä ukko Wahlin. -- Tällä kertaa ette oikein onnistunut. +Keksikää seuraavaksi kertaa jotain parempaa! + +Ukko kohotti raivoissaan nyrkkinsä ja koetti pukata sillä Jaakkolaa +vatsaan. Jaakkola tarttui hänen käteensä, pyöräytti hänet seinään päin +seisomaan ja lähti tiehensä. + +-- Vekivaltaa! huusi ukko. -- Pidettekee henet! + +Kukaan läsnäolijoista ei kuitenkaan katsonut tarpeelliseksi ryhtyä +vangitsemaan Jaakkolaa, joka siis pääsi esteettömästi lähtemään. +Portilla hän tapasi ukko Römpötin, joka katseli häntä vetisillä +silmillään, pyyhki nenäänsä ja ilmoitti ylpeästi: + +-- Nyt sitä olen minäkin taas vapaa mies! + +-- Niin olen minäkin, vastasi Jaakkola ja antoi Römpötille +viisikymmentä penniä. + +Iltapäivällä kävi Jaakkola Arkussa tervehtimässä ukko Saksmania ja +tapasi silloin hänen nuoremman poikansa, varatuomari Otto Sakkamaan, +joka oli saapunut käymään kotonaan Helsingistä ja jonka ukko esitteli +Jaakkolalle silminnähtävällä ylpeydellä. + +Varatuomari oli hauska ja iloluontoinen nuori mies, jossa ei ollut +havaittavissa ukon ja vanhemman veljen omituista ivamielisyyttä +ja kiusanteon halua ympäristöään kohtaan. Hän puhui vapaasti ja +avomielisesti kaikista asioista, vieläpä niinkin yksityisluontoisista +kuin että hän oli salakihloissa ja että hänen valittunsa oli tässä +kaupungissa. + +-- Anna Perander! pääsi Jaakkolalta aivan tahtomattaan. + +Ukko Saksman silitteli kiperästi hymyillen valkoista partaansa ja +hieroi sitten heleätä nenäänsä vasemman käden peukalon ja etusormen +välissä. Varatuomari nauroi. + +-- Ei, ei aivan, vaikka arvasittekin melkoisen lähelle. Anna Perander +on vain minun puhemieheni. Oikeastaan on minulla koko ajan ollut +piiput kallellaan häneen päin ja ukko Pessu epäilee minua vieläkin, +mutta hän ei tiedä, että me olemme hänen tyttärensä kanssa tehneetkin +toisenlaisen sopimuksen kuin alkuperäisesti oli aikomus. Hän ei tahdo +luopua isästään ja toimitti minulle toisen. Rehtori Pessu sulkee +minut syliinsä ja isäukon ja Laurin myöskin, kunhan asian oikea laita +paljastuu. Mutta minä vannotan teitä, ettette puhu hänelle vielä mitään +tästä asiasta! Tahdomme valmistaa hänelle yllätyksen. + +-- Minä vannon! sanoi Jaakkola juhlallisesti. + +-- Mutta tiedätkös sinä, kutka nykyään yllyttävät Wahlia tekemään +sinulle kiusaa? kysyi ukko Saksman Jaakkolalta. + +-- No kutka? + +-- Antti-neiti ja Matti-neiti! + +-- Sitä minä vähän aavistinkin, sanoi Jaakkola. -- Vaikka en tahtonut +itsekään uskoa sitä mahdolliseksi. + +-- Varsinkin Antti-neiti, vahvisti ukko. -- Tiedän sen aivan +luotettavista lähteistä. + +Senjälkeen kertoi Jaakkola, minkä juonen ukko Wahl oli hänelle viimeksi +virittänyt. + +Lauri Saksman, joka oli kuunnellut keskustelua ottamatta siihen osaa +-- hän oli näet aloittanut uuden, laajan rosvoromaanin -- lähti +Jaakkolan poistuessa saattamaan häntä ja teki hänelle erään ehdotuksen, +jota Jaakkola ensin kuunteli päätään pudistellen, mutta johon hän +vihdoin antoi suostumuksensa, puhjeten niin äänekkääseen nauruun, että +ohikulkijat kääntyivät katsomaan taakseen. + +-- Matti Luonto on juuri siihen sopiva mies, sanoi Lauri. -- Hän on +oikea helmi! + +-- Ha ha ha! nauroi Jaakkola, pyyhkien naurunkyyneliä silmistään. -- +Hullu juttu! + +Jaakkolan kauppa-apulaiset ihmettelivät sinä päivänä, miksi heidän +isäntänsä oli niin hyvällä tuulella. + +Hän ihan loisti. + + + + +XV + + +Oli iltapäivä. + +Tuollainen rauhallinen iltapäivä, jolloin kauppiaat seisoskelevat +paitahihasillaan myymäläinsä portailla, kädet housuntaskuissa ja +lakki takaraivolla, tuumien että tuskinpa enää ostajia tulee... paras +siis pistää puoti kiinni ja lähteä pitkänsiiman laskuun. Jolloin +lehmänkellojen kilkatus ja kalkatus karjaa Jussinpuron laitumelta +tuotaessa kaikuu kautta kaupungin. Jolloin Sinkkolan mulipää lehmä on +paarmaa säikähtäen karannut häntä pystyssä rakennusmestari Koljosen +pihaan ja sotkenut sorkillaan portin vieressä olevaa kukkapenkkiä, ja +jolloin Sikasen akan lapset alkavat yhä tiukemmin huutamalla vaatia: + +-- Äiti hoi! Anna voileipää! + +Tähän aikaan raahaa Sukkulan mummo ukko Römpötin suosiollisella +avustuksella pitkin katua pois torilta pientä, kahdella matalalla +puupyörällä kulkevaa kahvikojuaan. Mutta anteeksi! Lukijamme ei +tunnekaan vielä Sukkulan mummoa. Se on se sama mummo, joka kello +viidestä aamulla kello seitsemään illalla myy kahvia torilla tuossa +samaisessa kojussa. Viidellä pennillä saa läkkimukillisen kahvia ja +kolme sokeripalasta. Jos joku tahtoo herkutella, niin ottaa hän vielä +korvapuustinkin, mutta se maksaa viisi penniä lisää. "Tipot" taas +ovat pienempiä vehnäsiä, mutta niitäpä saakin kaksi viiteen penniin. +Maalaiset ostavat mieluummin korvapuusteja, koska niiden keskellä on +hiukan sokerisulaketta, mutta käytännölliset ajurit ja torikauppiaat +ostavat tavallisesti tipoja, koska he ovat huomanneet, että kahdessa +tipossa on enemmän vehnästä kuin yhdessä korvapuustissa. Ostavatpa +ajurit usein sokeriakin hevosilleen Sukkulan mummolta. Sokeria saa +viidellä pennillä kaksitoista palasta, ja hevoset pitävät suuresti +tästä kestityksestä. + +Ja se on juuri se sama Sukkulan mummo, joka tinki varkaiden kanssa +viime vuonna. + +Sukkulan mummo asuu Kellonsoittajankadun toisessa päässä pienessä +mökissä, jossa on vain kaksi huonetta. Eräänä syksy-yönä hän kuuli +viereisestä huoneesta melua ja alkoi huutaa, luullen siellä olevan +varkaita. Varkaitahan siellä olikin, ja ne tulivat sieltä heti ja +ilmoittivat hirttävänsä mummon pellinnauhoihin, ellei hän lakkaa +huutamasta ja anna rahojaan. + +Mummo sanoi antavansa rahat sillä ehdolla, että rosvot poistuvat +eteiseen. Vähän aikaa neuvoteltuaan varkaat menivätkin sinne. Silloin +mummo väänsi oven lukkoon ja päästi tytärvainajansa keskenkasvuisen +pojan, joka asui Sukkulan mummon luona, ulos ikkunasta apua hakemaan. +Rosvot alkoivat tulla kärsimättömiksi ja potkivat ovea, vaatien heti +käsiinsä niitä kolmeasataa markkaa, jotka mummo ensi hädässään oli +tunnustanut asunnossaan olevan. Mummon täytyi itse rikkoa eteisen +ovessa oleva pieni ikkunaruutu ja ojentaa sieltä rosvoille rahat. Mutta +kun rosvot laskivat rahoja, olikin siinä vain 65 markkaa viidenmarkan +seteleinä. Tällaisesta epärehellisyydestä ja sopimuksen rikkomisesta +rosvot suuresti suuttuivat ja vaativat koko summan. Mummo tinki +oviaukon läpi, ojensi aina vähän rahaa lisää ja manasi rosvoja menemään +tiehensä. Rosvot sadattelivat mummoa ja uhkasivat murtaa oven, elleivät +he saa ainakin kaksisataa markkaa. Näin tinkien oli mummon ollut pakko +antaa jo 170 markkaa, kun pihaan samassa juoksi kirveillä ja seipäillä +varustettu miesjoukko, joka otti rosvot kiinni, ja Sukkulan mummo sai +rahansa takaisin. + +Tämä neuvokas mummo laahasi juuri kojuaan pitkin katua kotiinsa päin +Kurosen kaupan ohi. Mummo veti aisoista ja ukko Römpötti lykkäsi +takaapäin. Pahat kielet olivat tietävinään, että ukko Römpötin ja +Sukkulan mummon välillä oli olemassa n.s. hellempi suhde, ja että +Sukkulan mummo vielä menisi naimisiin Römpötin kanssa, mutta me +voimme vakuuttaa sen varmasti valheeksi. Eihän Sukkulan mummo, joka +niin kekseliäästi ja kylmäverisesti oli pelastanut omaisuutensa +murtovarkailta, voi olla niin hullu, että ottaisi Römpötin tuhlaamaan +vaivalla ansaittuja säästöjään. Ei, Römpötti sai vain joka kerta, kun +hän oli lykännyt mummon apuna kahvikojun torilta kotiin, kaksi suurta +kupillista kahvia vehnäsen kanssa. Se oli mummon tavallinen taksa tästä +avustuksesta, eikä Römpötillä ollut mitään oikeutta esittää sen lisäksi +muita vaatimuksia, kaikkein vähimmän sellaisia, jotka koskivat Sukkulan +mummon sydäntä ja kättä. + +Kalle Kannas kiinnitti juuri rautapönkiä puodin ikkunaluukkujen päälle, +ja Sukkulan mummo sanoi: + +-- Jopas panee puukhollarikin puotinsa kiinni! + +-- Joutaahan tämä, sanoi kauppa-apulainen. -- Ei ole koko iltapäivänä +ostajia ollut. + +-- Se on nyt niin kamalan hiljainen aika, kun alkaa olla heinäntekokin +parhaillaan, valitteli mummo, kiskoen kärryjä edelleen. + +Mutta Kalle Kannas, vaikka aina pitikin talonsa puolta, ei tällä +hetkellä välittänyt vähääkään kauppamarkkinoilla vallitsevasta +hiljaisuudesta. Hänellä oli pää täynnä muita, yksinomaan hänen omiin +yksityisasioihinsa kohdistuvia ajatuksia. + +Maikki Grönberg istui tavallisella paikallaan ikkunan ääressä käsitöitä +tehden. Ukko Grönberg oli pajassaan, joka yhä edelleenkin oli +lakkotilassa, mutta jossa ukko itse liehui sitäkin ahkerammin, ja hänen +vaimonsa oli lähtenyt johonkin kaupungille. + +Oli hiljaista kadulla. Tuuli vain kantoi silloin tällöin vähän +palonkäryä läheisiltä palotornin raunioilta, muistuttaen tuosta +äskeisestä suuresta tapahtumasta. + +Tyttö ompeli syvissä ajatuksissa, niin kiintyneenä työhönsä ja niin +vaipuneena mietteisiinsä, ettei huomannut Kalle Kannasta, ennenkuin, +tämä yskähti hiljaa ikkunan alla. + +-- Oletko yksin kotona? tiedusteli nuorimies ensimmäiseksi +tavallisuuden mukaan. + +Tyttö loi häneen terävän katseen ja sanoi: + +-- Olenhan sanonut, ettet saa käydä enää minua tapaamassa! + +-- Minun täytyy näyttää sinulle jotain, joka ehkä saa sinut muuttamaan +päätöksesi, sanoi Kalle Kannas. + +Tyttö näytti epäröivän, mutta vastasi sitten: + +-- Tule sisään! + +Kalle Kannas meni myymälään, jonne tyttökin tuli, otti povitaskustaan +postikortin kokoisen valokuvan ja ojensi sen mitään puhumatta tytölle. + +-- Neiti Leijanen ja... ja... + +-- Ja kirjailija Tuulonen! täydensi Kalle Kannas. -- Vieläkö nytkin +epäilet minua? + +Kuvassa näkyivät molemmat henkilöt niin selvästi, ettei mitään +erehdystä voinut syntyä, ja sellaisessa asennossa, joka puhui +puolestaan paremmin kuin puolen arkin pituinen selitys. + +-- Siinä se nyt sitten on se "sinun neiti Leijasesi", kuten minulle +sanoit! huomautti Kalle Kannas katkerasti. + +Sivuutamme vaitiololla nyt seuranneen keskustelun ja muut asiat ja +siirrymme suoraan siihen, että ukko Grönberg sattui astumaan sisään, +ennenkuin Kalle Kannas ehti edes saada kättään Maikin vyötäisiltä. Ukko +aivan jähmettyi. + +Huomattuaan hänet siirtyi onnellinen sulhasmies nopeasti puolen +askeleen päähän tytöstä ja sanoi: + +-- Päivää... lämmin ilma on ollut tänäänkin... + +-- Ahaa! huusi ukko. -- Vai on ollut lämmin ilma! Vai on ollut niin +vietävän kuuma päivä! Ja tänne läksit jäähdyttelemään! Voi sinä +turkinpunainen... + +-- Isäkulta! rukoili tytär. + +-- Vai isäkulta! Vai jo johtui isäkultakin mieleen! Mene sisään siitä, +minulla on tälle nuorelle kauniille herralle vähän kahdenkeskistä asiaa! + +Tyttö, joka tunsi isänsä riehahtelevan luonteen, siirtyi sanaa +sanomatta viereiseen huoneeseen. Siinä ei hän oikeastaan mitään +menettänyt, sillä keskustelu kävi siksi korkeassa äänilajissa, että +jokainen sana olisi kuulunut kauas kadullekin, jos olisi sattunut +kuulijoita olemaan. Lopuksi potkaisi vaskiseppä vävypoikatarjokkaansa +vähääkään kursailematta kadulle. + +-- Se on vielä kätevä ja jalkava ukko! tunnusti Kalle Kannas itselleen, +ottaessaan lakkinsa ovenedustalta katukäytävältä ja pannessaan auenneen +kauluksensa jälleen kiinni. -- Kyllä siitä vielä hyvä appiukko tulee, +jahka vähän talttuu. + +Appiukko oli sillävälin siirtynyt viereiseen huoneeseen esitelmöimään +tyttärelleen hyvistä tavoista ja siitä verrattain pimeästä +tulevaisuudesta, joka Maikkia odottaisi, ellei hän heittäisi +mielestään Kalle Kannasta ja yleensä kaikkia sellaisia mieshenkilöitä, +jotka tavalla tai toisella voitiin käsittää kosiomiehiksi. Tässä +esitelmässään kohosi ukko Grönberg sellaiseen kaunopuheisuuden lentoon, +että hän alkoi hetken päästä itsekin ihmetellä suuria puhujalahjojaan +ja lähti melkoisesti rauhoittuneena takaisin työhönsä, tultuaan ensin +kadulle kurkistettuaan vakuutetuksi siitä, ettei siltä taholta enää +mikään vaara uhannut hänen kotoista rauhaansa. + +Mutta Kalle Kannas lähti kotiinsa ja kirjoitti siellä Maikilleen pitkän +kirjeen, jonka hän seuraavana päivänä, Maikin kulkiessa Kurosen puodin +ohi, pisti morsiamensa käteen. + +Kun Maikki oli lukenut Kallen kirjeen, lausui hän sulhasmiehestään +seuraavan ankaran arvostelun: + +-- Kalle on hullu! + +Sitten hän otti kynän ja paperia ja ilmoitti tämän merkillisen +keksintönsä kirjeellisesti ihailijalleen. + +Seurauksena oli Kallen puolelta uusi, vielä pitempi kirje, jossa hän +laajasti perusteli niitä näkökohtia ja ehdotuksia, jotka olivat saaneet +Maikin epäilemään hänen järkensä tilaa. + +Tätä kirjeenvaihtoa kesti viikon päivät, ja se johti varsin +ällistyttävään tulokseen. + +Kun Grönbergin emäntä seuraavana lauantai-iltana palasi navetasta +lehmää lypsämästä, tapasi hän herransa ja miehensä hyvin arveluttavassa +mielentilassa, jossakin tuolla raivon ja epätoivon välimailla, +kourassaan palloksi rutistettu kirje, jonka hän tuon tuostakin +paiskasi lattialle ja potkaisi nurkkaan, mutta jonka hän seuraavassa +silmänräpäyksessä taas otti käteensä, levitti auki ja alkoi lukea, +saadakseen aiheen uuteen purkaukseen. + +Kirje oli Maikilta isälleen, ja tytär toi siinä esille koko joukon +ajatuksia, jotka lyhimmiten voitaisiin ehkä supistaa seuraaviin +ponsilauselmiin: että hänen isänsä on julma tyranni; että mainitun +tyrannin ainoa tytär on syvästi onneton; että, koska edellämainittu +tyranni on potkaissut syvästi onnettoman tyttärensä rakastetun kadulle, +niin ei tytär tahdo enää päivääkään olla vielämainitun tyrannin +katon alla; että useinmainittu, syvästi onneton tyrannin tytär on +täysi-ikäinen eikä pieni turvaton lapsi, jota tyrannit saavat kohdella +mielensä mukaan; ja lopuksi että ukko Grönberg, vielä kerran, on julma +ja sydämetön tyranni. + +Sitäpaitsi sisälsi kirje muutamia hämäriä viittauksia toiselle +paikkakunnalle muuttamisesta tai järveen menosta -- miten ne vain +tahtoi käsittää. + +Jos ukko Grönberg oli toivonut paremmalta puoliskoltaan myötätuntoa, +ymmärtämystä ja kannatusta tällä raskaalla hetkellä, jolloin hän piteli +kourissaan oman lihansa ja verensä sodanjulistusta häntä vastaan, +niin hän erehtyi perusteellisesti, sillä hänen emäntänsä, selvittyään +ensimmäisestä itkukohtauksestaan, ei suinkaan säästellyt sanoja +takoessaan miehensä tietoisuuteen sitä vakuutusta, että vaimo ja äiti +yhtyi täydellisesti lapsen ja tyttären järkähtämättömään mielipiteeseen +kyseessäolevan puolison ja isän tyrannimaisista ominaisuuksista. Oman +puolisonsa suusta sai ukkoparka kuulla senkin masentavan tiedon, +että häntä, ukko Grönbergiä nimittäin, pidetään koko kaupungissa +sietämättömän pahansisuisena hirviönä, jonka kanssa kukaan ihminen ei +voi tulla toimeen. + +Mihin Maikki oli lähtenyt, siitä hän ei ollut mitään ilmoittanut, +mutta kaikki merkit viittasivat siihen, että hän oli muuttanut +maaseurakunnassa asuvan enonsa Jooseppi Kinkan luo. Ja siihen taloon +ei ukko Grönbergin ollut päätään pistämistä, sillä Jooseppi Kinkka oli +hänen verivihollisensa sukulaisuudesta huolimatta -- tai ehkä juuri +sukulaisuuden takia. + + + + +XVI + + +Kunnioitettu ystävämme kirjailija Kauno Tuulonen on tällä haavaa +pahanlaisesti satimessa, mutta siinä on hänellä kieltämättä suurin osa +omaa syytään. Hän oli antanut runollisen kielensä houkutella hänet +liian pitkälle neiti Leijasen seurassa, ja kun sitten neiti Leijasen +kaulaanlankeemus tapahtui, ei hänellä ollut riittävästi moraalista +rohkeutta voidakseen sanoa neitoselle, että tässä oli tapahtunut +valitettava erehdys ja väärinkäsitys. Toivoen, että aika jollain tavoin +selvittäisi vyyhdin ja päästäisi hänet pälkähästä, hän oli antanut +asian jäädä silleen, mutta vannottanut mitä ankarimmin neiti Leijasta +pitämään tapahtuman heidän kahdenkeskisenä salaisuutenaan. + +Mitä neiti Julia Leijaseen tulee, niin koskettivat tosin hänen +korkeakantaiset kengänpohjansa vielä katukivitystä, pihanurmikkoa sekä +Kurosen myymälän ja konttorin permantopalkkeja, mutta hänen sielunsa +oleskeli enimmäkseen seitsemännessä taivaassa. Vaikka hra Tuulonen +karttoikin häntä niin paljon kuin mahdollista, ei hän kuitenkaan +voinut välttää kohtaamasta neitosta vähintäänkin puolenkymmentä kertaa +päivässä, ja joka kerta tyttö loi häneen silmäyksen, joka puhui +suunnilleen yhtä paljon kuin kaksi keskikokoista rakkaudenkirjettä +yhteensä. Sitäpaitsi tyttö kysyi häneltä joka kerta, kun he joutuivat +kahden kesken: + +-- Oi Kauno, miksi olet niin harvoin minun seurassani? + +Johon nuori miehemme vastasi aina seuraavin sanoin: + +-- Tiedäthän, se romaani... se vie minulta nykyään kaiken aikani. + +-- Tuo kauhea romaani... heitä se tuleen! pyysi tyttö. + +Itse asiassa ei hra Tuulosella periaatteessa suinkaan ollut mitään tätä +ehdotusta vastaan, mutta sitä karttoi hän tietysti visusti ilmaisemasta. + +Joka aamu herätessään lupasi kirjailija itselleen: + +-- Tänään selitän tytölle kaikki ja teen eron. + +Ja joka ilta ennen maatamenoaan hän vilkaisi suuttuneena kuvaansa +peilissä, heristi sille nyrkkiään ja mutisi hampaitaan kiristäen: + +-- Raukka, nahjus, saamaton vätys! + +Mitä pitemmälle aika kului, sitä vaikeampi oli hänen selittää tytölle, +että tämä oli käsittänyt väärin Kauno Tuulosen aikomukset ja ettei +viimemainittu koskaan tulisi menemään naimisiin hänen kanssaan. Lopuksi +kiusasi tämä asia hra Tuulosta niin, että hän alkoi nukkua huonosti ja +menettää ruokahalunsa, mikä häneen nähden oli varsin merkillepantava ja +harvinainen ilmiö. + +Aika, tuo kaikkivoipa, johon hän oli toiveensa perustanut, siis +päinvastoin pahensi hänen asemaansa eikä suinkaan parantanut sitä. + +Jokailtaiset kävelyretket neiti Leijasen kanssa, jotka viime viikolla +olivat tuottaneet kirjailijalle mieluista vaihtelua hänen elämänsä +yksitoikkoisuudessa, olivat muuttuneet kidutustilaisuuksiksi, jolloin +hän teeskenteli, valehteli ja näytteli iloista naamaa, näkymättömien, +mutta pahanilkisten pikkupaholaisten kärventäessä hänen sieluaan +hehkuvilla kekäleillään. Eräänä iltana hän ei ollut neiti Leijasta +vastassa kadulla, kun tämä läksi työstään. Hra Tuulonen oli tuntia +aikaisemmin paennut seurahuoneelle, jossa rakennusmestarien ydinjoukko +otti hänet vastaan vilpittömillä ja valtaavilla suosionosoituksilla. Se +ilta kului repäisevän hauskasti. Neiti Leijanen unohtui kokonaan hänen +mielestään, eivätkä laulut ole seurahuoneella koskaan kaikuneet niin +voimakkaina kuin sinä iltana ja seuraavana yönä. Rakennusmestarikuoro +kävi lopulta niin äänekkääksi, että ravintolan omistaja kaksi +kertaa kävi pyytämässä herroja olemaan hiukan hiljempaa. Tällaista +äänioikeuden riistämisyritystä eivät rakennusmestarit olleet koskaan +ennen kokeneet. + +Mutta seuraavana päivänä olivat neiti Leijasen silmät punaiset ja +niiden ympärillä mustat renkaat. Kahvipöydässä, jossa he tavallisuuden +mukaan olivat kahden, hän sai hysteerisen kohtauksen, ja hra Tuulosella +oli täysi työ saada hänet rauhoittumaan. Hän lupasi, ettei hän koskaan +enää tekisi sillä tavalla, katui ja sai anteeksiannon. + +Kauno Tuulonen tunsi vaipuvansa hetki hetkeltä yhä syvemmälle siihen +suohon, johon hän oli erehdyksessä tullut polkaisseeksi. + +Joku toinen olisi tuollaisessa tapauksessa hänen sijassaan jättänyt +saappaansa suohon ja poistunut kaikessa hiljaisuudessa paikkakunnalta, +mutta niin ei tehnyt hra Tuulonen. Hän oli nimittäin, kuten jo +aikaisemmin olemme huomauttaneet, erittäin itsepintainen mies, mikä +on jokseenkin harvinaista nykyajan nuorisossa, ja hän oli päättänyt, +maksoi mitä maksoi, ajaa alkuperäisen suunnitelmansa perille. + +Näin oli aika kulunut torstaihin asti. Oliko neiti Leijanen tämän ajan +kuluessa alkanut aavistaa, että jotain oli vinossa, sitä on meidän +vaikea mennä sanomaan, mutta se on ainakin varmaa, että hän riippui +lemmityssään kiinni kiinteämmin kuin koskaan ennen. Nyt ei hra Tuulonen +enää uskaltanut ajatellakaan mitään välien rikkomista, ennenkuin hän +olisi saanut asiansa selviksi toisella taholla, sillä hän pelkäsi, että +neiti Leijanen siinä tapauksessa panisi toimeen ikävän kohtauksen, +joka voisi odottamatta viedä karille koko yrityksen. Parasta oli kai +antaa asian mennä menojaan ja sitten, kun se suuri voitto oli saatu, +selvittää välit neiti Leijasen kanssa äkkiä ja pontevasti. + +Tehtyään lopullisesti tämän päätöksen tunsi hra Tuulonen itsensä +rauhallisemmaksi ja katsoi voivansa osoittaa neitoselle suurempaa +huomaavaisuutta kuin viime päivinä. + +Torstaina iltapäivällä tuli kaupunkiin neiti Kuronen. + +Anni Kurosella oli ollut hieman paha omatunto sen välinpitämättömyyden +johdosta, jota hra Tuulosta kohtaan Kurosen perheessä oli osoitettu. +Kun hänen nyt täytyi erikoisista syistä -- valmistaakseen erään +suuren pöytäliinan, josta oli tuleva alallaan mitä arvokkain +taideteos! -- viipyä kaupungissa pari viikkoa, päätti hän korvata +Kurosten laiminlyönnit osoittamalla hra Tuulosta kohtaan erikoista +ystävällisyyttä. + +Hra Tuulonen loikoili pihamaalla salapoliisikertomuksia lueskellen, +kun neiti Kuronen tuli sisään portista. Yllätettynä ja ihastuksissaan +nousi kirjailija tervehtimään häntä, ja ihastuksensa kasvoi vielä +suuremmaksi, kun neiti Kuronen rakastettavasti hymyillen ojensi hänelle +kätensä ja sanoi: + +-- Tässä minä nyt olen -- saanko ryhtyä pitämään teille seuraa täällä +yksinäisyydessänne? + +Hra Tuulonen ei ollut uskoa aistimiensa todistusta ja oli pyörtyä +ilosta, voimatta ensinkään käsittää, mikä neiti Kuroselle oli tullut. + +Viimemainittu pyyteli anteeksi sitä, etteivät Kuroset olleet +huvilassaan viime sunnuntaina, ja kertoi sitten, että hänen täytyi +viipyä kaupungissa kaksi viikkoa, saadakseen valmistetuksi erään +suuren ja paljon työtä vaativan pöytäliinan, ja kysyi, saisiko hän +silloin tällöin häiritä hra Tuulosen kirjallisia töitä pyytämällä häntä +pitämään seuraa neiti Kuroselle tunnin tai pari päivässä. + +Oikeastaan lienee meidän turha mainita hra Tuulosen vastanneen, että +hänen aikansa oli kokonaan, _kokonaan_ neiti Kurosen käytettävissä +ja ettei hän, Kauno Tuulonen, olisi mistään niin mielissään kuin +saadessaan omistaa mahdollisimman suuren osan ajastaan neiti Kuroselle. + +Kirjailija puhui sellaisella innolla ja lämmöllä, että neiti Kuronen +katsahti häneen hieman pitkään, mutta purskahti sitten nauramaan ja +sanoi: + +-- Te runoilijat liioittelette niin mahdottomasti! + +Hra Tuulonen heräsi kuin huumauksesta, punastui hämillään, huomatessaan +olleensa vähällä mennä kenties liian pitkälle näin alussa, mutta ryhtyi +sitten kääntämään asiaa leikiksi ja otti ihastuneesti vastaan neiti +Kurosen tarjouksen tulla sisään hänen kanssaan juomaan iltapäiväkahvia. + +Puolen tunnin kuluttua alkoi hra Tuulonen tulla tajuihinsa huoneessaan +ja huomasi silloin tanssivansa sormiaan näpsäytellen keinutuolin +ympärillä. Hän muisti kuluneen puolen tunnin tapahtumat kuin unessa: +kuinka herttainen Anni oli ollut... mistä he olivat jutelleet... kuinka +heidän sormenpäänsä koskettivat toisiaan, kun Anni tarjosi hänelle +kahvia... kuinka Anni silloin näytti vähän punastuvan... kuinka Annin +oli lopuksi täytynyt lähteä rehtori Peranderille, jossa rehtorin +tytär odotti häntä ryhtyäkseen opastamaan neiti Kurosta tuon suuren +taiteellisen pöytäliinan alkuvalmistuksissa... + +-- Minä voitan, minä voitan! riemuitsi kirjailija Tuulosen sielu. -- +Hänelle on tullut ikävä minua! Miksi täytyy hänen juuri kaupungissa +ommella tuota pöytäliinaa? Loruja! Voi minua onnenpoikaa... minä... +minä... minä... + +Kädet niskassa hän tanssi nyt sohvan edessä kiihkoisaa sotatanssia, +nostaen polvet korkealle ilmaan ja huutaen aina väliin: "hei!" + +Hän oli niin onnellinen, että hän olisi pakahtunut, ellei hän olisi +käyttänyt tätä keinoa jonkinlaisena varaventtiilinä. + +Kun palvelustyttö, joka oli kaksi kertaa arasti koputtanut, tuodakseen +pöydälle vesikarahvin, johon kirjailija oli pyytänyt raikasta vettä, +ei saanut mitään vastausta, oli hän pudottaa tarjottimen maahan, +avatessaan oven ja nähdessään heidän kesävieraansa hyppivän ja +loiskivan keskellä lattiaa kuin vasikka. + +Samassa huomasi kirjailija palvelustytön, pysähtyi, punastui +selkäruotoon asti ja änkytti: + +-- Minä... minä hyppelin vähän... + +-- Niin, sanoi tyttö hiljaa, vilkuillen hätäisenä ympärilleen, sillä +hän pelkäsi mielipuolen tuossa tuokiossa hyökkäävän hänen kimppuunsa ja +iskevän hänet kuoliaaksi. + +-- Hyppeleminen edistää verenkiertoa... minä hypin ja voimistelen aina, +istuttuani pitkän aikaa kirjoituspöydän ääressä... + +-- Niin, sanoi tyttö, alkaen tämän luonnollisen selityksen saatuaan +rauhoittua. -- Tässä olisi maisterille raitista vettä... + +-- Kiitos!... Saarankin pitäisi hyppiä välistä -- se edistää +verenkiertoa! sanoi kirjailija ystävällisesti. + +-- Niin... kiitos... sanoi Saara, niiasi ja poistui, arvattavasti +harkitsemaan hra Tuulosen hyppimisehdotusta. + +Samassa kuului kadunpuoleisesta ikkunasta hiljainen koputus. Kauno +Tuulonen hätkähti ja meni katsomaan. + +Kadulla odotti häntä neiti Leijanen. + +Hra Tuulonen sadatteli hiljakseen, painaessaan hatun päähänsä. Mutta +kadulle päästessään hän oli jo ehtinyt malttaa mielensä ja hymyili +hyväntahtoisesti ystävättärelleen. + +Neiti Leijanen sitävastoin ei hymyillyt, vaan oli synkkä kuin +ukkospilvi. + +-- Mikäs meidän pientä nirpukkaamme vaivaa? kysyi hra Tuulonen hänelle +ominaiseen sukkelaan ja hupaiseen tapaan. + +Pieni nirpukka sähähti kuin kissa vastatessaan: + +-- Luulit kai, etten nähnyt, millä tavoin keikuttelit pyrstöäsi neiti +Kuroselle! Kyllä minä näin kaiken ikkunasta! Sinä vaihdat tunteitasi +kuten pa... pa... pa... + +-- Paitaa, sanoi Kauno Tuulonen, auttaakseen tyttöä eteenpäin. + +Kirjailijasta oli tämä erittäin mieluista puhetta neiti Leijasen +suusta. -- Enemmän sitä lajia! ajatteli hän. Sitten pieni riita ja ero. +Silloin on se asia selvä! + +Mutta se ei ollut selvä niin helposti. + +Sillä kun kirjailija ylpeästi huomautti olevansa vapaa mies, olevansa +oikeutettu olemaan kohtelias muillekin naisille kuin neiti Leijaselle +ja ilmoitti aikovansa vastakin noudattaa erikoista kohteliaisuutta +neiti Kurosta kohtaan, jonka vanhempien kotona hän, ventovieras +ihminen, oli saanut osakseen niin ystävällistä, vieläpä sydämellistäkin +kohtelua, niin puhkesi neiti Leijanen viljaviin kyynelvirtoihin, +vakuutti olevansa häijyin ja tyhmin tyttö maailmassa ja vannoi, ettei +hän lakkaa itkemästä, ennenkuin Kauno Tuulonen on antanut hänelle +anteeksi. + +Koska kulkeminen itkevän ja tyrskivän tytön rinnalla halki kaupungin +aina on omiaan kiinnittämään asiaankuulumattomien uteliasta huomiota +puoleensa, niin ei hra Tuulosen auttanut muu kuin antaa anteeksi +Julialleen. Vieläpä hyvin nopeasti. Toivottu ja tarjoutunut +riidanrakentamistilaisuus raukesi siis siihen sekä neiti Leijasen +kiihkeään vakuutukseen, ettei hän koskaan tule luopumaan Kaunostaan -- +lupaus, jota nuori mies kuunteli sekavin tuntein. + +Seuraavana päivänä oli kahvipöydässä kolme henkeä, nimittäin kirjailija +sekä neidit Kuronen ja Leijanen. Neiti Kuronen oli iloinen, vilkas ja +puhelias kuten tavallisestikin. Neiti Leijanen, joka oli tuntenut hänet +jo pitemmän aikaa, olisi ehkä sanonut, että Anni-neiti oli tavallista +vilkkaampi ja iloisempi. Aluksi se seikka, hyvin ymmärrettävästä +syystä, oli vähällä ruveta hieman huolestuttamaan neiti Leijasta, mutta +naisen hienolla vaistolla hän tajusi pian, ettei tuo iloisuus voinut +johtua hra Tuulosen läsnäolosta. + +Kauno Tuulonen esiintoi koko joukon järjettömyyksiä, kuten +rakastuneiden tapa on, mutta neiti Kuronen puhui niin paljon, ettei +kukaan ehtinyt kiinnittää huomiota runoilijan merkillisiin puheisiin. +Neiti Leijanen lopulta oikein hämmästyi neiti Kurosen puheliaisuutta. +Hra Tuulonen, jolla oli omat ajatuksensa neiti Kurosen iloisuuden +syistä, hymyili koko ajan onnellista, vaikka verrattain pöllömäistä +hymyä, mutta niin ovela osasi hän tälläkin hetkellä olla, huolimatta +siitä, että oli riemusta ja rakkaudesta aivan pyörällä päästään, +että tuon tuostakin salaa loi säteilevän katseen neiti Leijaseen. +Ja kun neiti Leijasella taas oli oma käsityksensä näiden katseiden +merkityksestä, niin loistivat hänenkin kasvonsa. Jos taiteilija olisi +nähnyt nämä ihmiset ja maalannut heistä taulun, niin olisi hän sen +nimeksi aivan varmaan merkinnyt "Onnellisia ihmisiä". + +Taaskin täytyi neiti Kurosen lähteä heti kahvipöydästä noustuaan +Peranderille. Hra Tuulonen toivotti mielessään koko Peranderin talon +asujineen ja kaikkine muine sisältöineen hiiden hinkaloon, mutta +muuten hän oli ylimalkaan sangen tyytyväinen asioiden tähänastiseen +kehitykseen. Pääasia oli valloittaa vankka, heltiämätön jalansija neiti +Kurosen sydämessä. Kyllähän sitten olisi helppo lopettaa välit neiti +Leijasen kanssa. + +Sinä iltana sanoi Julia Leijanen, Kauno Tuulosen saatellessa häntä taas +tapansa mukaan kotiin: + +-- Sinä olet ollut tänään vallan loistavalla tuulella... minä olen +_niin_ ylpeä sinusta! + +Kirjailija hymyili tyytyväisenä ja alkoi hyräillä jotain. + + + + +XVII + + +Sen jälkeen kun ukko Wahlin yritys saada kauppias Jaakkola syytteeseen +murhapoltosta oli mennyt myttyyn, ei tuota toimeliasta vanhusta näkynyt +kaupungilla kolmeen päivään muuta kuin yhden kerran, jolloin hänen oli +nähty tulevan Svebeliuksen neitien -- Antti-neidin ja Matti-neidin -- +talosta. + +Mutta samaan aikaan alkoi kaupungilla levitä huhuja, että ukko Wahl +oli luvannut toimeenpanna sarjan oikein ihmeellisiä skandaaleja, +jollei kauppias Jaakkola luovu nuorimmasta neiti Svebeliuksesta. Samat +huhut kertoivat, että ukko Wahlia kannustivat ja yllyttivät näissä +edesottamisissaan toiset Svebeliuksen neidit, jotka aina olivat olleet +pienellä sotakannalla sisarensa kanssa ja jotka nyt olivat suuresti +suuttuneet siitä, että Jaakkola, sivuuttamalla kokonaan vanhemmat +sisaret ja mainitsematta heille sanallakaan aikomuksistaan, aikoi ottaa +heidän sisarensa. + +Kuultuaan näistä huhuista lähti Anna Perander varoittamaan Jaakkolaa. +Tämä, jonka rautakauppa alkoi jo olla täydessä kunnossa, hymyili vain, +kun Anna kertoi, mitä oli tekeillä. + +-- Niin, setä, hymyile sinä vain, sanoi Anna, mutta sinä et tunne +vielä tarpeeksi Antti-neitiä, joka on tämän kaiken takana, etkä voi +aavistaakaan, kuinka julkea ja itsepintainen ukko Wahl on. Tietysti +eivät he voi sinulle mitään varsinaista vahinkoa tehdä, mutta he voivat +saattaa sekä sinut että nuorimman neiti Svebeliuksen naurunalaiseksi +sellaisella hetkellä, jolloin tuollainen kohtaus saattaisi vaikuttaa +hirmuisen kiusallisesti. + +-- Tarkoitat: vihkiäisissäni! sanoi Jaakkola nauraen. + +-- Esimerkiksi silloin! myönsi Anna. + +-- Ole sinä vain levollinen, sanoi Jaakkola. -- Ennenkuin sinne asti +tullaan, on saattanut tapahtua monenlaisia asioita, ja niin Antti-neiti +kuin ukko Wahlkin muuttaa esiintymistään tässä jutussa. Kuinka muuten +isäsi jaksaa? + +-- Isä lähti eilen Ouluun tervehtimään veljeään, joka on viime aikoina +vähän sairastellut, ja viipyy sillä matkalla pari viikkoa. Niin, minä +olen joka tapauksessa varoittanut sinua! + +-- Kiitos vain! sanoi Jaakkola. -- Palkinnoksi olisi minun kai +tarjottava sinulle kuppi kahvia, mutta lykkään sen kuitenkin siksi, +kunnes on saatu edes jonkinlainen emäntä taloon. Voit myöskin +olla rauhassa siitä, etten käy teillä isäsi poissaollessa! lisäsi +rautakauppias salaperäisesti, iskien samalla silmää niin peijakkaan +viekkaan näköisenä. + +-- Mitä sinä tarkoitat? kysyi Anna punastuen. + +-- Voisihan ehkä sattua, että tulen sopimattomaan aikaan, sanoi ovela +rautakauppias vieläkin salaperäisemmin. -- Minä ehkä tiedän, ehkä +aavistan jotain... + +-- Sinä olet yksinkertainen, vanha ja ilkeä tolvana! huudahti tyttö, +läiskäyttäen juuri huoneeseen tulleen kauppa-apulaisen suureksi +ihmeeksi ja kauhuksi liikkeen päämiestä poskelle ja juosten tiehensä. + +Mutta Jaakkola avasi vain ikkunan ja huusi poisrientävälle tytölle +nauraen: + +-- Nyt minä olen siitä varma! Ei meitä petetä! + + * * * * * + +Hiljainen iltapäivä. + +Koko kaupunki torkkui. + +Ihmiset torkkuivat, hevoset torkkuivat, kyyhkyset torkkuivat, ajuri +Tiihosen kukko torkkui ja aurinkokin torkahti pienen pilven takana. +Keittiöistä kuuluva paistinpannujen pihinä vaikutti uuvuttavasti kuin +kehtolaulu, ja vanha viiri kirkon tornissa kirahteli silloin tällöin +hiljaisessa, melkein huomaamattomassa tuulenhengessä kuin unissaan +itkua äännähtelevä pieni lapsi. + +Oli sellainen helteinen päivä... mitäpä olisi silloin voinutkaan muuta +tehdä kuin torkkua! + +Silloin alkoi äkkiä kuulua Kirkkokadun päästä koiran haukuntaa. + +Äänestä päättäen se oli Sinkkolan piski. Sehän se tuolla tavoin räkytti +ja äyski. + +-- Mitähän se oikein tiuskuttaa? ajatteli itsekseen Janhusen matami, +levittäessään pyykkivaatteita kuivamaan katukäytävän reunalla kasvavien +koivujen väliin kiinnitetylle nuoralle. + +Nyt yhtyi haukuntaan jo toinenkin koira. Sillä oli leveä, laiska, +louskuttava ääni. + +-- Metsänhoitaja Korpelaisen Hektor, mutisi Janhusen matami. + +Hektorin äänestä ei voinut erehtyä. + +Mitä lähemmäksi haukunta lähestyi, sitä useampia koiria siihen yhtyi. +Melkein joka talosta kiiruhti portille koira katsomaan, mistä oli +kysymys, ja edustamaan taloaan tilaisuudessa. + +Ikkunoita avattiin siellä täällä ja ikkunoista kurkisti kadulle +haukottelevia päitä. + +Keskellä katua käveli luonnonihminen, luontaisen terveydenhoidon +apostoli Matti Luonto virsuissaan, kontti selässä ja pitkä sauva +kädessään. Hänen perässään, kohtuullisen välimatkan päässä sauvan +ulottuvilta, juoksi neljä tai viisi kiukkuista, terhentelevää koiraa, +jotapaitsi esijuoksijoina toimi pari takkukarvaista rakkia, jotka +äänekkäästi julistivat ympäristölle kulkueen lähestymisen. + +-- Mattihan se on... ja oikein pyhävaatteissaan, totesi Janhusen +matami, jääden kädet lanteilla katselemaan juhlakulkuetta. + +Matti Luonnon juhlapukuna oli avara valkoinen liinapaita ja +lumivalkeat, nilkkoihin asti ulottuvat housut, joiden takapuolessa +loisti komeilla kirjaimilla tunnettu vehnäjauhomerkki: "_Gold Medal_". + +Matin juhlahousut olivat nimittäin valmistetut käytetyistä +vehnäjauhosäkeistä, jotka, kuten tunnettua, soveltuvat erinomaisesti +alusvaatteiden valmistukseen. Tähän arvokkaaseen seurueeseen liittyi +matkan varrelta jokainen koira, joka sattui sen huomaamaan, ja +konsertti oli lopuksi korviasärkevä. + +Herättämästään huomiosta välittämättä, välittämättä myöskään +nelijalkaisten seuralaistensa pirullisesta rähinästä Matti käveli +hiljaisena ja nöyränä, mutta samalla tyynenä ja arvokkaana valkoisessa +paidassaan ja valkoisissa kultamitalipöksyissään kohti päämääräänsä, ja +levollisena laskeutui hänen pitkä tukkansa hartioille. + +Näin käveli hän keskellä katua aina Svebeliuksen neitien taloon +asti Kirkkopuiston reunassa. Koirat, harkittuaan asiaa, katsoivat +viisaimmaksi pysähtyä portille odottamaan tapahtumain kehitystä, mutta +Matti itse astui suoraan pääportaita ylös ja soitti ovikelloa. + +-- Menkää kyökinportaita! sanoi sisäkkö, joka järjesti kukkaruukkuja +pienille jalustoilleen kuistilla, jossa oli lasiseinät. + +-- Haluan tavata neiti Anna Kristina Svebeliusta, sanoi luonnonihminen +nöyrästi, mutta varmasti. + +Juuri se henkilö, itse Antti-neiti, jota Matti Luonto oli ilmoittanut +haluavansa tavata, tulikin samassa kaikessa komeudessaan avaamaan ovea. + +Nähdessään totisen veljemme Matin tarkasteli uhkea nainen hänet +kiireestä kantapäähän asti silmäyksellä, joka vei aikaa vain sekunnin, +mutta joka riitti kiinnittämään hänen huomioonsa kaikki Matin puvuston +yksityiskohdat. + +-- Mitä haluatte? kysyi neiti Anna Kristina sitten kovalla, terävällä +äänellä, jota hän aina käytti, joutuessaan tekemisiin alhaiseen kastiin +kuuluvan olion kanssa. + +-- Haluaisin puhua neiti Anna Kristina Svebeliukselle pari sanaa kahden +kesken, sanoi Matti Luonto alati nöyrään, mutta järkähtämättömään +tapaansa. + +-- Mitä salaisuuksia teillä voi olla minulle kerrottavana? kysyi talon +valtijatar kummastusta ilmaisevalla äänellä. -- Käykää sisään! + +Matti Luonto astui sisään, astuipa käskemättä aina saliin asti, jonka +ovi oli auki, ja istuutui varovaisesti ovenpielessä olevalle tuolille. + +Neiti Svebelius oli niin ällistynyt tuon hänelle näöltään kylläkin +tutun vieraan omituisesta häikäilemättömyydestä ja rohkeudesta, +ettei hän edes muistanut antaa Matille sitä läksytystä, minkä hänen +tunkeileva esiintymisensä olisi ansainnut. + +Tarkasteltuaan valkopukuista miestä hetken äänettömänä hän meni +istumaan sohvaan ja sanoi Matille ylpeästi kuin kuningatar: + +-- No puhukaa nyt asianne, mutta nopeasti! Minulla on vieraita! + +Se oli epäilemättä totta, sillä Svebeliuksen neideillä oli aina +vieraita, runsas valikoima kaupungin kielevimpiä kahvitätejä, joiden +äänekäs ja nopea puhelu kuului viereisestä huoneesta, jonka ovi oli +jäänyt raolleen. + +Silloin nousi Matti ylös ja piti, katse permantoon luotuna, seuraavan +peräti merkillisen puheen: + +-- Ei ole ihmisen hyvä yksinänsä olla... nämä sanat ovat lausutut +kaikille, siis myöskin sinulle, Anna Kristina Svebelius, ja minulle, +Matti Luonnolle... koska me emme vielä kumpikaan ole avioliiton +satamaan ehtineet, niin pyydän minä täten sinua vaimokseni... + +Viimeisiä sanoja sanoessaan oli Matti tassutellut virsuissaan lattian +poikki ja notkisti nyt toisen polvensa Antti-neidin edessä, lausuen +hiljaa ja vakavasti: + +-- Minä rakastan sinua, Anna Kristina! + +Sitten kun Antti-neiti voi mitään puhua -- ja siihen kului melkoinen +aika -- hän huusi kauhistuksissaan: + +-- Ihminen on hullu! + +-- Niin, ihminen on hullu... ellei hän mene naimisiin, myönsi +luonnonihminen hiljaiseen tapaansa. -- Minä rakastan sinua! + +Samassa silmänräpäyksessä kauhistutti kaikkia talossa olevia naisia +sydäntäsärkevä hätähuuto: + +-- Auttakaa! Apua... apua! + +Kun talon melkein mielettömäksi pelästynyt naisväki yhtä säikähtyneine +vieraineen juoksi saliin, kohtasi sitä outo näky: + +Sohvalla huusi ja potki neiti Anna Kristina Svebelius, josta yleensä +tiedettiin, ettei hän koskaan ollut pelännyt ketään eikä mitään. Hänen +kasvoillaan oli tavattoman kauhun ilme. + +Hänen edessään oli lattialla polvillaan pitkätukkainen, päivänpaahtama +harvapartainen mies, jolla oli yllään paita ja valkoiset housut sekä +tuohivirsut ja selässään suuri tuohikontti. Tämä harvinainen kosiomies +toisteli tuon tuostakin, katsoen potkivaa ja kirkuvaa naista kasvoihin: + +-- Minä rakastan sinua! + +-- Auttakaa... viekää pois tuo hirmuinen mies... minä pyörryn! huusi +Antti-neiti. + +Koska koko talossa oli miesväestä yhtä suuri puute kuin +naisluostarissa, pisti eräs vieraista päänsä ulos ikkunasta ja huusi: + +-- Poliisi! Poliisi! + +Kirkkopuistossa ei sattunut tällä hetkellä olemaan muita ihmisiä kuin +Muttoskan 9-vuotias Petteri, joka hyppi vasemmalla jalalla, pitäen +oikean jalkansa varpaiden välissä viispennistä, jolla äitinsä oli +lähettänyt hänet ostamaan tulitikkuja. Tämä nuori henkilö pysähtyi suu +auki katsomaan huutajaa. + +-- Poliisi! Juokse poika sukkelaan hakemaan poliisia! huusi ikkunasta +näkyvä naisenpää. + +Muttoskan Petteri tuumi jonkin aikaa ja ilmoitti sitten: + +-- Poliisit lähtivät verkonlaskuun! + +Mutta hätähuudot olivat avoimien ikkunain kautta kuuluneet +naapuritaloihin. Väkeä alkoi keräytyä sen talon portille, josta +poliisia huudettiin. + +Sillä välin oli Matti Luonto noussut seisomaan ja sanonut hiljaa, +nöyrästi: + +-- Ei minua varten tarvitse poliisia hakea... lähden minä muutenkin. +Ja näin sanoen hän lähti kävelemään ovelle, mutta kääntyi vielä +kynnyksellä ja lausui: + +-- Minä tahdon joka tapauksessa Anna Kristinan vaimokseni. + +Sitten hän poistui. + +Eteisen nurkasta hän otti pitkän sauvansa ja astui ulos. Pihalla +odottava koirajoukko tervehti häntä ihastuksen ulvonnalla. Matti +karkoitti lähimmät koirat sauvallaan ja astui ulos portista, jolloin +väkijoukko antoi tietä hänelle ja hänen perässään syöksähtävälle, +rähisevälle koirajoukolle. + +-- Mikä siellä on hätänä? kysyi muuan akka Matilta, mutta tämä jatkoi +matkaansa mitään vastaamatta, ja hänen housujensa takapuolelta +loistivat ylpeät sanat: + + "Gold Medal". + + + + +XVIII + + +Sen merkillisen päivän jälkeisenä päivänä, josta viime luvussa +kerrottiin, saapui kaupunkimme laivarantaan -- meillä ei ole vielä +rautatietä, mutta saamme sen varmaankin aivan piakkoin, sillä +valtiopäivillä on kolmenkymmenen kahden vuoden aikana tehty yhteensä +seitsemänkymmentä anomusta ja ehdotusta kaupunkimme liittämisestä +valtion rautatieverkkoon -- saapui siis kaupunkimme laivarantaan +teatterikiertue Cangastus & Muttonen, jonka jäsenet me heti riennämme +erittäin suurella mielihyvällä esittelemään lukijallemme. + +Kiertueen jäsenten, taiteilija Woldemar Cangastuksen ja herra +Jassi Muttosen, menneisyys on oikeastaan hämärän salaperäisyyden +esiripun takana. Me olemme kuitenkin, palvellaksemme lukijoitamme, +koettaneet hiukan kohottaa tuon esiripun reunaa ja kurkistaa sen +alle, saaden tällöin selville sen verran, että taiteilija Cangastus +on ensin kilvoitellut valkean lakin saamiseksi ja ollutkin juuri +pääsemäisillään päämääräänsä, kun eräs pulpetista permannolle pudonnut +pieni paperilappu, johon oli suoritettu pari nerokasta matemaattista +tehtävää, ja vartioivan opettajan ilkeämielinen turhantarkkuus +katkaisivat hänen lupaavan tiedemiesuransa ja pakottivat hänet +ohjaamaan kykynsä muille aloille. Herra Muttosen entisyydestä emme, +tutkimuksistamme huolimatta, sitävastoin tiedä senkään vertaa -- ikävä +kyllä, sillä hän on joka tapauksessa mieltäkiinnittävä henkilö, kuten +myöhemmin tulemme näkemään. + +He saapuivat kaupunkiimme vanhassa Mainingissa, joka yhä vieläkin +saattaa häpeään kaikki ne profeetat, jotka ovat ennustaneet sille joko +hyvin äänekästä loppua paljon kokeneen höyrykattilansa räjähdyksessä, +tai aivan äänetöntä loppua kovassa aallokossa jonain pimeänä ja +myrskyisenä syysyönä. + +Muita matkustajia ei laivassa ollutkaan. Eikä ollut myöskään muuta +yleisöä vastaanottamassa näitä vieraitamme kuin pari paljasjalkaista +poikaa, joilla oli onget olalla ja matopurkit kädessä, ja Kähkösen +leski, joka kysyi laivan lämmittäjältä, eikö tällä ollut kirjettä +Kähköskälle viimemainitun velivainajan leskeltä, joka antoi joskus +Kähköskän toimitettavaksi pieniä kaupunkiasioita. + +Lämmittäjä, joka oli pistänyt hikiset ja nokiset kasvonsa laivan +reunan yli ja syventynyt niiden huolelliseen ja perinpohjaiseen +puhdistamiseen, ilmoitti kesken kiireen Kähköskälle, ettei hänellä +ollut minkäännäköistä kirjettä kenellekään, minkä masentavan tiedon +saatuaan Kähköskä ensin vähän huokaili ja haikaili, mutta unohti sitten +pian surunsa huomatessaan teatterikiertueen Cangastus & Muttonen, joka +oli sille ominaisella arvokkaisuudella astunut ulos höyrypurresta ja +katseli nyt ilta-auringon kultaisessa hohteessa kylpevää kaupunkiamme, +jota kohti tämä taiteilijapari lähti kävelemään. + +Taiteilija Cangastus oli keskikokoinen ja laiha, huolestuneen ja +samalla syvämietteisen näköinen mies, jolla oli pitkä nenä ja +etupuolelta kalju pää, mikä teki hänet tavattoman korkeaotsaisen +ja viisaan näköiseksi. Päässä oli tummunut olkihattu ja hartioilla +laaja päällystakki, jonka silmäänpistävimpänä osana olivat kauhean +suuret taskut. Kun vielä mainitsemme, että hänen housunsa olivat +puolen korttelia liian lyhyet, mutta hänen tukkansa ikäänkuin tuon +puutteen korvaamiseksi puolen korttelia liian pitkä, ja että hän lausui +ajatuksensa syvällä, ehkä hieman surunvoittoisella rintaäänellä, +niin olemme antaneet hänestä mahdollisimman seikkaperäisen ja +omantunnontarkan kuvan. + +Näyttelijä Muttonen oli lyhyt, teerenpisamainen, punatukkainen, +pystynenäinen ja teräväkielinen henkilö. Hän ontui vähän oikeata +jalkaansa ja syljeskeli hämmästyttävän taiturimaisesti, sillä häneltä +puuttui yläleuasta kaksi hammasta. Hän käveli aina herra Cangastuksen +vasemmalla puolen, mutta puoli askelta jälempänä, varmaankin siitä +syystä, etteivät vastaantulijat erehtyisi siitä, kumpi tämän huomiota +ja tunnustusta saavuttaneen kiertueen päämies oli. + +-- Lausun meidät tervetulleiksi tähän kulttuurikeskukseen ja suljen +meidät sen taidettarakastavan väestön vieraanvaraisuuteen, sanoi +herra Muttonen, ottaen päästään sellaisen lippalakin, jollaisia +koneenkäyttäjät tavallisesti pitävät, ja kumartaen rantapuiston +reunassa olevalle pahasti kallistuneelle pölkylle, jonka päässä oli +maistraatin sakkotaulu varoitukseksi niille uskalikoille, jotka +rohkenivat ryhtyä tallaamaan puiston ruohokenttää, mikä muuten, +vaikkakin hieman harventuneena, oli valloittanut myöskin viisi vuotta +takaperin hiekoitetut käytävät haltuunsa. -- Olkoon toimintamme +tällä paikkakunnalla menestyksellinen sekä taiteelliselta että +myöskin rahalliselta kannalta katsottuna! lisäsi hän sitten hartaana +toivomuksenaan, sylkäisten keskelle sakkotaulua ja lähtien nilkuttamaan +johtajansa perässä. + +-- Amen! murahti herra Cangastus kumeasti. -- Minulla on nälkä! +ilmoitti hän sitten vielä kumeammalla äänellä. + +-- "Nälkä meill' on aina vieraanamme", lauloi herra Muttonen. -- +Kiertueen rahaston tila on markka kaksikymmentä penniä, lisäsi hän +virallisella äänellä. + +-- Hm, sanoi kiertueen johtaja ja vaipui taas syviin mietteisiin. + +Kahdessa kirkonkylässä ja yhdessä n.s. taajaväkisessä yhdyskunnassa +oli kiertueella ollut melkoisen hyvä menestys, mutta seuraavassa +kaupungissa oli sitä kohdannut tuntuva vastoinkäyminen, kun +ensimmäisessä näytännössä oli ollut saapuvilla, paitsi viittätoista +vapaapilettiläistä, ainoastaan kaksi maksanutta katselijaa, ja toisessa +näytännössä, johon oli jaettu neljäkymmentä vapaapilettiä, kolme +vapaapilettiläistä ja eräs maalaisukko, joka oli ostanut 50 pennin +seisomapaikan, ja joka hänkin sai rahansa takaisin anteeksipyynnöllä, +että näytäntö oli sattuneesta syystä peruutettava. Kiertue, johon +oli kuulunut seitsemän jäsentä, oli tällöin hajaantunut, mutta +sen päävoimat, johtaja Cangastus sekä kiertueen rahastonhoitaja, +koomillisten osien esittäjä herra Jassi Muttonen olivat päättäneet +horjumattomalla lujuudella pitää yllä kiertueen nimeä ja mainetta, +ja "ontuvallakin jalallani polkaisen minä maasta uudet legioonat +näyttämötaiteilijoita lippumme ympärille!" oli herra Muttonen sanonut. + +Nyt me siis tiedämme näistä herroista kaiken, mitä meidän tarvitsee +tietää. + +-- Onko väestö paennut valloittajien hyökätessä kaupunkiin? kysyi herra +Muttonen, katsellen ympärilleen. -- Kotkankatseeni ei kohtaa yhtään +vieraanvaraista alkuasukasta -- oi, ei ainoatakaan! + +Koska kaupunkimme väestöllä ei ollut kaukaisinta aavistustakaan +kiertueen vierailusta, ei se siis ollut voinut ryhtyä sellaiseen +varokeinoon kuin kaupungin tyhjentämiseen. Kurosen puodin kohdalle +tultuaan näkivätkin näyttämötaiteilijamme melkoisen osan kaupungin +väestöstä seisomassa sekä vastapäätä olevalla jalkakäytävällä että +myöskin keskikadulla, vaihtaen innokkaasti ja äänekkäästi ajatuksiaan +jostakin yleistä huomiota herättäneestä tapauksesta. + +Svebeliuksen neidit olivat nimittäin lähteneet iltapäivällä kävelylle +kaupungille, ja oli heidän matkaansa silloin liittynyt hiljainen +ja nöyrä luonnonihminen Matti Luonto, joka oli alkanut kävellä +Anna-neidin rinnalla ja puhua hänelle tulevaisuudensuunnitelmistaan, +joihin tuntui lähinnä kuuluvan Matti Luonnon ja Anna Kristina +Svebeliuksen kirkollinen vihkimys ja nuoren parin muuttaminen +luonnonmukaiseen ja terveelliseen omaan kotiin Kelovuorelle. Neidit +vaativat Mattia silmänräpäyksessä poistumaan seurastaan, jolloin tämä +tottelevainen, mutta itsepintainen kansalainen oli jättäytynyt pari +askelta jäljemmäksi ja seurasi heidän perässään pitkine sauvoineen ja +valkoisine kultamitalihousuineen kuin mikäkin kansallinen kunniavartia. + +Tämä näky oli omiaan saamaan koko kaupungin jalkeille. Ei ollut +päätöntä ikkunaa eikä hymytöntä päätä, ja mitä kaupungin koiriin tulee, +niin eivät ne suinkaan siekailleet liittyessään niihin virkaveljiinsä, +jotka olivat ilokseen huomanneet luonnonihmisen taas esiintyvän +virkistämässä kaupungin yksitoikkoista iltapäivää. + +Svebeliuksen neidit olivat suunniltaan häpeästä ja raivosta, +poiketessaan kiireesti Kurosen puotiin ja katsellessaan ovilasien läpi, +miten kadulle kertyi suuri väkijoukko, Matin seisoessa katse maahan +luotuna, sauvaansa nojaten puodin rapuilla. + +-- Menkää ajamaan pois tuo inhoittava mies puotinne rappusilta! +sanoivat neidit Kalle Kannakselle. + +Viimemainittu, joka oli syntisellä ilolla seurannut tapahtumain +kehitystä, yritti vastustella, mutta Svebeliuksen neitien katseet +nujersivat silmänräpäyksessä hänen vastustushalunsa. + +Kalle avasi siis oven, jolloin ääni väkijoukosta tervehti häntä: + +-- Hei, Kalle! + +-- Neidit käskivät teidän astua alas portailta, sanoi Kalle +luonnonihmiselle. + +-- Eihän se ole neitien puoti! kuului kapinallinen huomautus +väkijoukosta. + +-- Kyllä minä astun alas portailta, sanoi luonnonihminen alistuvaisesti +ja kuuliaisesti. + +Matti Luonto astui alas portailta ja Svebeliuksen neideiltä pääsi +helpotuksen huokaus, mutta ilo ei tullut pitkäaikaiseksi, sillä +luonnonihminen pysähtyi portaiden viereen katukäytävälle. + +-- Neidit pääsevät kyllä tuon konttorin läpi pihalle ja sieltä portista +toiselle kadulle, neuvoi Kalle Kannas. + +Neidit noudattivat viivyttelemättä tätä vihjausta. Samalla hetkellä +sanoi Lauri Saksman, joka seisoi isänsä kanssa väkijoukossa, +luonnonihmiselle: + +-- Morsiamesi pujahtaa pakoon pihaportista! + +Matti Luonto käveli heti kadunkulman ympäri pihaportille ja joutui +tällöin parahiksi Svebeliuksen neitejä vastaan. + +-- Poliisi! huusi Anna Kristina. + +Koska kauppias Kurosen talon portilta on seurahuoneelle vain +kivenheiton matka, ja seurahuoneen edustalla tavallisesti on poliisi +-- ellei häntä näy kadulla, niin löytää hänet varmasti seurahuoneen +keittiön puolelta oluen juonnista -- niin läksi järjestyskonstaapeli +Tossavainen heti juoksemaan niin että tuppi heilui sinne päin, josta +huuto kuului. + +-- Tämä mies ahdistaa meitä kadulla, huusi Antti-neiti vihasta +rätisten. -- Eikä poliisi tee mitään! Minä valitan pormestarille! Minä +valitan kuvernöörille! Kuvernööri on minun serkkuni! + +-- Kuka ahdistaa neitiä? kysyi konstaapeli Tossavainen, katsellen +ympärilleen. + +-- Tuo ihminen! huusi Anna Kristina, viitaten luonnonihmiseen. -- +Pidättäkää hänet! Vangitkaa hänet! + +Poliisi kohautti vyötään ja laski kätensä Matin olkapäälle. + +-- Seis! huusi ääni väkijoukosta, joka oli kiirehtinyt Matin perässä +portille. + +-- Kuka puhuu? kysyi poliisi ankarasti. -- Lauri Saksman, asioitsija +Saksmanin vanhin poika! vastasi huutaja rohkeasti. + +-- Mitä olisi asiaa? kysyi poliisi. + +-- Koko tämä väkijoukko voi todistaa, ettei Matti Luonto ole tehnyt +mitään pahaa näille neideille. + +Väkijoukko, joka oli piirittänyt poliisi Tossavaisen ja Matti Luonnon +(jonka olkapäällä esivallan käsi yhä edelleen raskaana lepäsi), näytti +kaikesta päättäen valmiilta todistamaan Matin eduksi vaikka viimeisellä +tuomiolla. + +-- Vangitkaa hänet minun vastuullani! huusi neiti Anna Kristina +Svebelius, joka sisarineen oli jäänyt piirin ulkopuolelle. + +-- Herra puheenjohtaja! kuului väkijoukosta. + +Konstaapeli Tossavainen katseli ympärilleen nähdäkseen, ketä +tuollaisella arvonimellä kunnioitettiin, mutta äkkäsi pian sen +nähtävästi olevan tarkoitetun hänelle itselleen ja vastasi siis +arvokkaasti: + +-- Kuka pyysi puheenvuoroa? + +-- Minä, asioitsija Saksman, edellisen puhujan isä ja +rakennusmestariyhdistyksen puheenjohtaja, sanoi puhuja, pistäen ison, +heleänvärisen nenänsä näkyviin väkijoukosta. + +-- Ukko Saksmanilla on puheenvuoro! ilmoitti konstaapeli Tossavainen +vakavasti. + +-- Minä vain huomautan konstaapelille siitä ankarasta edesvastauksesta, +jonka laki säätää laittomasta vangitsemisesta! lausui ukko Saksman +kovalla äänellä. + +Järjestysvallan edustaja pyyhki sillä kädellään, joka ei ollut Matti +Luonnon olkapäällä, hikeä otsaltaan, ja hänen katseensa etsivät +Svebeliuksen neitejä, kuvernöörin serkkuja. + +Mutta näitä vaikutusvaltaisia henkilöitä ja vielä vaikutusvaltaisemman +henkilön sukulaisia ei näkynyt missään. He olivat kaikessa +hiljaisuudessa peräytyneet Kurosen kauppatalon pihalle ja sieltä toisen +portin kautta sille kadulle, jonka varrella puoti oli. + +-- No joko ne nyt hävisivät! ihmetteli poliisi. + +-- Niin, laki säätää laittomasta vangitsemisesta ankaran +edesvastauksen! toisti ukko Saksman varoittavasti. + +-- Laki seetee, laki seetee! huusi kimeä ääni portilta. -- Piteke te, +konstaappeli, vain kiinni velvollisuudesta ja pidetteke se lurjus. + +-- Kuka puhuu? kysyi konstaapeli Tossavainen, jonka päivänpaahtamille +kasvoille oli levinnyt helpotuksen hymy, hänen huomattuaan Svebeliuksen +neitien poistuneen näyttämöltä. + +-- Mine puhun! Mine olen majister Wahl -- eikö konstaappeli tunne +minut? huusi puhuja. + +-- Joo, kyllähän minä tunnen, myönsi konstaapeli. + +-- Niin noh, niin noh! huusi ukko Wahl innoissaan huitoen. + +-- Järjestys! huusi Riku Nikki, toinen vaskiseppä Grönbergin kuuluisan +murhayrityksen uhreista. -- Täytyy pyytää puheenvuoroa järjestyksessä +-- eikö niin, herra puheenjohtaja? + +-- Niin juuri! myönsi konstaapeli Tossavainen, kasvot loistaen +sisällisestä ilosta. -- Haluaako kukaan puheenvuoroa? + +-- Herra puheenjohtaja! sanoi heleänvärisen nenän kunniakas omistaja. + +-- Ukko Saksmanilla on puheenvuoro, ilmoitti konstaapeli tärkeänä. + +-- _Herra_ Saksmanilla! huomautti Lauri Saksman merkitsevällä +äänenpainolla. + +-- Herra Saksman vanhemmalla on puheenvuoro, korjasi puheenjohtaja +ilmoitustaan. + +-- Pyytäisin vain kysyä maisteri Wahlilta, lausui ukko Saksman, minkä +tähden hän vaatii Matti Luonnon pidätettäväksi? + +-- Herr ordföran... herra puheenjohtaja! kirkui maisteri Wahl. -- Mine +vaadin teme pitketukka hullu mies pidetetteveks sen tehden, ette hen +kulkke fröken Svebeliuksen peresse kuin yks koira... hen on vaarallinen +ihminen... hen on hullu ja hen teke vallan kiusa ja harmi fröken +Svebeliukselle! Se ei ole miken laitton fangitseminen, jos otta kiinni +temen pitketukka hullun miehen! + +-- Herra puheenjohtaja! + +-- Ukko... herra Saksmanilla on taas puheenvuoro, julisti poliisi. + +-- Vai maisteri Wahl se tässä nyt puhuu kiusanteosta! huusi ukko +Saksman. -- Kysykääpäs häneltä, arvoisat kansalaiset, kuka se hävytön +ja juonikas äijä on, joka on vuosikaudet tehnyt ilkeätä kiusaa +nuorimmalle neiti Svebeliukselle! Kysykää häneltä, kuka on köpittänyt +neiti Fanny Svebeliuksen perässä kuin vanha kyöpeli, itsepintaisena +kuin synti, ja katkeroittanut viattoman, kenellekään mitään pahaa +tekemättömän naisen elämän sekä saattanut hänet naurunalaiseksi koko +kaupungissa! Kysykää häneltä... + +-- Suu kiinni! huusi ukko Wahl. -- Te ette ole minun tuomarini, tesse +on kysymys teste pitketukkaisesta... + +-- Tässä on kysymys jokaisesta, joka tekee turvattomille naisille +häiriötä! huusi pitkä ja paksu rakennusmestari Illikainen, jonka +ritarilliset tunteet ukko Saksmanin loistava ja kaunopuhelias esitys +oli saanut kuohuksiin. + +-- Herra puheenjohtaja! huusi sihteeri Riku Nikki. + +-- Annetaanpas selkään ukko Wahlille! kiljaisi eräs keskenkasvuinen +poika, mutta säikähti samassa itsekin ehdotustaan ja piiloutui +kiireesti väkijoukkoon. + +-- Hyvä! huusi osa väkijoukosta. + +-- Kannatetaan! huusi toinen osa. + +Mutta ukko Wahl oli jo kadonnut. Huomattuaan, mille puolelle väkijoukon +tunteet kallistuivat, oli hän hävinnyt samaa tietä kuin äsken +Svebeliuksen neiditkin. + +-- Maisteri Wahl on poistunut kokouksesta, ilmoitti Lauri Saksman. + +-- Herra puheenjohtaja! huusi ammattiyhdistyksen sihteeri uudestaan. + +-- Herra Riku Nikillä on puheenvuoro, sanoi konstaapeli Tossavainen, +jonka kasvot loistivat sitä kirkkaammin, mitä pitemmälle kokous ehti +käsittelyissään. + +-- Minä pyytäisin, että pysyttäisiin asiassa, lausui puhuja. -- +Pyytäisin, että kokous keskustelisi siitä, mihin toimenpiteisiin olisi +ryhdyttävä kansalaisemme Matti Luonnon laittoman vangitsemisen johdosta. + +-- Matti Luontoa ei ole vielä vangittu, huomautti konstaapeli +Tossavainen. + +-- Pyytäisin sitten, että keskusteltaisiin siitä, onko kansalaisemme +Matti Luonto vangittava vai päästettävä vapaaksi, jatkoi Riku Nikki. +-- Arvoisat kansalaiset! jatkoi hän sitten ääntään koroittaen. -- Minä +ehdottaisin, että kansalaisemme Matti Luonto päästettäisiin vapaaksi. + +-- Hyvä! huusivat arvoisat kansalaiset jyrisevällä äänellä. -- +Kannatetaan! + +-- Onko se kansan tahto? kysyi konstaapeli Tossavainen ylevästi ja +juhlallisesti. + +-- On! riemuitsi kansa. + +-- Onko se yksimielinen päätös? kysyi puheenjohtaja kaiken varmuuden +vuoksi. + +-- On! huusivat läsnäolijat. + +-- Herra puheenjohtaja! kuului samassa kiihkeä ääni. + +-- Kuka pyysi puheenvuoroa? kysyi konstaapeli Tossavainen otsaansa +rypistäen. + +Väkijoukosta tunkeutui esiin lyhytkasvuinen, punatukkainen, ontuva +mies, joka kumarsi oikealle ja vasemmalle lakki kädessä ja sanoi: + +-- Arvoisa yleisö! Rohkenen huomauttaa, että on olemassa myöskin +ehdotus herra Matti Luonnon vangitsemisesta. + +-- Minä en ole mikään herra, sanoi matalalla äänellä luonnonihminen, +joka koko tämän keskustelun ajan oli seisonut nöyränä ja äänettömänä +paikoillaan, konstaapeli Tossavaisen oikea käsi vasemmalla +olkapäällään. -- Minä olen kaikkien palvelija... + +-- Kukas te olette? kysyi konstaapeli Tossavainen uudelta tulokkaalta. + +-- Minä olen kiertue Cangastus & Muttosen rahastonhoitaja, näyttelijä +Jassi Muttonen, sanoi punatukkainen, kumartaen jälleen oikealle ja +vasemmalle. + +-- Matti Luonnon vangitsemisehdotusta ei ole kukaan kannattanut! huusi +Riku Nikki. -- Ehdotus, jota ei ole kannatettu, raukeaa. + +-- Minä kannatan! sanoi punatukkainen häikäilemättömästi. + +Matti Luonto loi pieneen punatukkaiseen näyttelijään levottoman +katseen, ja useat äänet huusivat uhkaavasti: + +-- Mistä syystä? + +-- Herättääkseni huomiota! sanoi punatukkainen, siristäen viekkaasti +silmiään, ja kumarsi taas oikealle ja vasemmalle. -- Me olemme aikoneet +antaa tässä kaupungissa näytäntöjä, ja meidän täytyy siitä syystä +koettaa herättää huomiota. Reklaamin vuoksi! + +-- Hyvä! huusi perin ihastunut rakennusmestari Illikainen, joka tunsi +rajatonta kunnioitusta kaikkia näyttämötaiteen edustajia kohtaan. -- Ha +ha ha! Hyvä! + +-- Minä siis kannatan sen pakoon lähteneen vanhan herran ehdotusta, +että herra palvelija Matti Luonto vangittaisiin, jatkoi punatukkainen +reippaasti, ja teki sen sanottuaan kohteliaat kumarrukset kaikille +ilmansuunnille. + +-- Mitäs sitten tehdään? kysyi konstaapeli Tossavainen ymmällä. -- +Toiset tahtoivat, että tämä Matti päästettäisiin vapaaksi, toiset taas +vaativat häntä vangittavaksi. + +-- Ehdottaisin äänestystä! sanoi näyttelijä nopeasti. + +-- Hyvä, kannatetaan! huusi väkijoukko. + +-- Kuinkas tässä sitten oikein äänestettäisiin? kysyi konstaapeli +Tossavainen epäröiden. + +-- Huutoäänestys tietysti! sanoi Lauri Saksman. + +-- Sehän on selvä! vahvisti ukko Saksman. + +-- Hyvä, oikein hyvä! riemuitsi Illikainen. + +-- No, äänestäkää sitten! sanoi Tossavainen. + +-- Vapaaksi! huusivat useat äänet. + +-- Ei! hihkasi Jassi Muttonen varpailleen nousten. + +-- Hm, sanoi konstaapeli Tossavainen epätietoisena. -- Yhdet huutavat +yhtä, toiset toista... + +-- Herra puheenjohtaja! sanoi Riku Nikki. -- Saanko minä semmoisiin +asioihin perehtyneenä toimittaa äänestyksen? + +-- Kyllä! lupasi konstaapeli kiireesti ja mielissään siitä, että toinen +otti suorittaakseen tämän pulmallisen tehtävän. + +-- Kuulkaa nyt, arvoisat kansalaiset! huusi Riku Nikki. -- Ne, jotka +haluavat, että Matti Luonto päästetetään vapaaksi, huutavat "jaa". Jos +"ei" voittaa, niin on Matti Luonto vangittava. + +-- Jaa! Jaa! huusi kymmenkunta ääntä. + +-- Ei saa huutaa sillä tavoin! neuvoi Riku Nikki. -- Pitää huutaa yhtä +aikaa! Huutakaa sitten kaikki yhtä aikaa, kun minä olen lukenut kolmeen. + +-- Ei kuitenkaan tarvitse huutaa hyvin kovasti, huomautti konstaapeli +Tossavainen hiukan huolestuneena. + +-- Ei muuta kuin yhdellä äänellä jokainen, sanoi eräs mies +väkijoukosta. -- Ääni ja mies... + +-- Ensiksi minä kysyn, hyväksytäänkö tämä minun tekemäni +äänestysehdotus? sanoi Riku Nikki. + +-- Hyväksytään! huusi kokous yksimielisesti. + +-- Siis: ne arvoisat kansalaiset, jotka tahtovat Matti Luonnon +vapaaksi, huutavat "jaa". Ne, jotka vastustavat sitä, huutavat "ei". +Pitäkää nyt varanne, kun minä olen lukenut kolmeen. Jaa vaiko ei? Yks, +kaks, kolm... + +Tällä silmänräpäyksellä järisytti kaupunkiamme hirmuisin huuto, mitä +meillä milloinkaan on kuultu. Penikulmien päähän kaikui varmaankin tänä +tyynenä kesäiltana kuin pitkäisen jylinä: + +-- _Jaaaa... aaa!!_ + +Ei kukaan ollut voinut jäädä epätietoisuuteen siitä, kumpi mielipide +oli voitolla. + +-- "Jaa" on voitolla! ilmoitti äänestyksen toimittaja kokouksen +puheenjohtajalle, konstaapeli Tossavaiselle äänestyksen tuloksen. + +-- Kyllä minä kuulin, vastasi Tossavainen, jonka korvat olivat melkein +lukossa. -- Matti Luonto pääsee siis vapaaksi. Ala laputtaa! + +Ja sitten huusi konstaapeli väkijoukolle: + +-- Alkakaa nyt hajota hyvän sään aikana ja tavallista vikkelämmin, +ennenkuin pormestarit ja viskaalit ovat meidän kimpussamme. +Hajaantukaa! Huusitte vietävät niin, että korvat meni halki! + +Tyytyväisenä oikeuden voittoon ja viattoman vapautukseen alkoi +väkijoukko nopeasti hajota. + +-- Kiitoksia paljon, hyvät ihmiset! sanoi Matti Luonto lähtöä tekevälle +väkijoukolle. + +-- Ei kestä, ei kestä! vakuutti hra Jassi Muttonen. + +Poliisi käveli jo seurahuoneen nurkalle päin hyvillään siitä, että oli +saanut hauskan puolituntisen kesken yksitoikkoista virantoimitustaan. + +-- Kiitos itsellesi, sanoi Lauri Saksman Matti Luonnolle, heidän +kävellessään rinnakkain palotornin raunioille päin. -- Sinä hoidat +tehtäväsi erinomaisesti. + +-- Vaikealta tämä tosin minusta vähän tuntuu, sanoi luonnonihminen, +tavoittaen sauvallaan takkuista koiraa, joka oli hiipinyt hänen +lähelleen silminnähtävästi pahoissa aikeissa. + +-- Niin, kyllähän sen arvaa, sanoi rakennusmestarien vallanperillinen. +-- Mutta jos koettaisit kestää vielä vähän aikaa, niin minä luulen, +että me pääsemme voitolle. + +-- Kylläpä tätä silti kestää, kun niikseen tulee -- mitäpä minusta +väliä..., sanoi luonnonihminen. -- Mielellänihän minä teen tämän pienen +palveluksen hyville ystäville, jotka aina ovat minua auttaneet. Se +minua vain vähän peloittaa, jos viranomaiset puuttuvat asiaan. + +-- Ole huoleti! Mitä se viranomaisiin kuuluu, jos sinä olet korviasi +myöten rakastunut -- hihii -- kun et kerran kenellekään mitään pahaa +tee! Ja jos joku syrjäinen, viranomainen tai kuka tahansa yrittää +sekaantua asiaan, niin onpa sinulla mahtavia liittolaisia ja auttajia: +kauppias Jaakkola, joka on oikeastaan sangen tanakka mies, isäukko +sekä hänen kauttaan kaikki rakennusmestarit, ja ennen kaikkea yleinen +mielipide, kuten juuri huomasit. Pari samanlaista juttua vielä kuin +tuo äskeinen, niin kyllä Anna Kristina Svebeliuksen ja hänen rakkaan +sisarensa niskat nöyrtyvät. + +-- Minä teen parhaani, lupasi luonnonihminen. + +-- Herrat on siis näyttelijä, sanoi rakennusmestari Illikainen +punatukkaiselle. -- Minun nimeni on Illikainen, rakennusmestari Raafael +Illikainen. + +Ja hra Illikainen puristi voimakkaasti näyttelijän kättä. + +-- Minun nimeni on vain Jassi Muttonen, sanoi punatukkainen. -- +Näyttelijä Jassi Muttonen. Mutta sallikaa minun esittää johtaja +Cangastus, c-kirjain alussa -- mihinkäs se nyt hävisikään? + +Johtaja Cangastus löytyi kuitenkin aivan läheltä. Hän vain haastatteli +kadunkulmassa avopäin, kädet housuntaskussa seisovaa Kalle +Kannasta, saadakseen tältä lähempää valaistusta äskeisen kohtauksen +ymmärtämiseksi. + +Johtaja Cangastus antoi esitellä itselleen rakennusmestari Raafael +Illikaisen, ja viimemainittu kunnon mies ylisti itseään onnelliseksi +rohjettuaan pyytää kiertueen molemmat johtajat, sekä taiteellisen että +taloudellisen, vaatimattomalle illalliselle seurahuoneelle -- pyyntö, +johon uudet tuttavamme suhtautuivat erittäin suopeasti. + +Me emme tiedä, mitä kaikkea seurahuoneella sinä iltana puhuttiin, +päätettiin, lausuttiin ja laulettiin, mutta sen me kumminkin +tiedämme, että kun ajuri Tiihonen puoli kahden aikaan yöllä kuuli +kadulta tavallista kovempaa ääntä ja unentohjakkeisena kurkisti +ulos ikkunasta, näki hän rakennusmestari Illikaisen laskettelevan +täysin purjein, vaikkakin hieman epävarmoin askelin, keskellä katua, +toisessa käsikoukussaan pieni, punatukkainen ja ontuva henkilö, joka +melusi hirveästi, ja toisessa käsipuolessaan laiha, pitkänenäinen +ja pitkätukkainen mies, joka juuri ajuri Tiihosen asunnon kohdalla +kohotti vasemman kätensä kohti taivasta ja huusi jotain, josta Tiihonen +ei oikein saanut selvää. Tämän kolmivaljakon jäljessä asteli, ei +rinnakkain, ei riveissä eikä ryhmissä, vaan peräkkäin, hanhenmarssissa, +kymmenkunta yhdistyksen arvokkainta jäsentä paljain päin, niin +juhlallisin ja arvokkain askelin, kuin heidän jonkinverran heiluva +tilansa vain salli, ja laulaen hitaassa tahdissa: + + "Eipä meittiä + Ei piru saa..." + +-- Häpeemättömät, kun laulavat virsiä humalapäissään! murahti ajuri +Tiihonen, joka oli pohjaltaan vakava mies, ja painautui jälleen +vuoteeseensa. + +Kulkue jatkoi matkaansa rakennusmestari Illikaisen talon portille. +Siinä otettiin yhtä hellät kuin äänekkäätkin jäähyväiset, sillä kiertue +Cangastus & Muttonen oli saanut asunnon ja täysihoidon rakennusmestari +Illikaisen perheessä, ilmaiseksi tietystikin -- järjestely, jota +parempaa kiertue varsinkaan rahastonsa tilaan katsoen ei voinut toivoa. + + + + +XIX + + +Seuraavana päivänä aamupäivällä ei kaupungissamme tapahtunut mitään +mainittavaa, ellemme ota lukuun sitä, että rakennusmestari Retunen, +joka oli kuulunut viimeöiseen saattueeseen, tavattiin varhain aamulla +Sukkulan mummon kahvikojusta sikeässä unessa. Ellei Sukkulan mummo +olisi ollut niin vanha, että olisi ikänsä puolesta sopinut Retuselle +melkein isoäidiksi, niin olisi tämä ollut paha skandaali, mutta nyt ei, +Sukkulan mummon yleisesti tunnettuihin hyveisiin ja suureen ikäeroon +nähden, ollut jutussa mitään muuta hämärää kuin se, miten Retunen oli +mummon kahvikojuun joutunut. Retusella itsellään ei siitä asiasta ollut +kaukaisinta aavistustakaan, mutta hän piti kuitenkin mahdollisena, että +hän oli erehtynyt ovissa, ja aikoessaan mennä kaupungin eteläpuolella +olevaan kotiinsa olikin jotenkuten tullut menneeksi sisään kaupungin +pohjoispuolella asuvan Sukkulan mummon kahvikojuun. + +Sukkulan mummo oli ensin vihainen, aijai kuinka vihainen hän oli! Siitä +nimittäin, että hän ja ukko Römpötti olivat saaneet laahata nukkuvaa +Retusta, nettopaino 120 kg, halki kaupungin. + +-- Ja minä vielä haukuin Römpöttiä siitä, ettei hän lykännyt paremmin, +kun se koju tuntui niin pahuksen raskaalta! huusi Sukkulan mummo +toisille, ympärillä päivitteleville torimuijille. + +Mutta kun Retunen antoi Sukkulan mummolle markan ja Römpötille +viisikymmentä penniä, niin oli rauha jälleen maassa, ja nuo kelpo +ihmiset lupasivat kyyditä hra Retusta saman taksan mukaan vaikka joka +aamu Sukkulan mummon kahvikojussa. + +Iltapäivällä tapahtui sitävastoin sellainen huomattava seikka, että +kauppias Jaakkolan keittiöön ilmestyi Svebeliuksien kaksoisneitien +punaposkinen sisäkkö, joka jätti kauppias Jaakkolalle neiti Anna +Kristina Svebeliuksen omakätisen kirjeen. + +Neiti Svebelius kirjoitti hyvin tietävänsä, kuka oli saanut +vähäjärkisen luonnonihmisen kätyrikseen ja kuka oli saattanut hänet, +neiti Svebeliuksen, naurunalaiseksi. Neiti Svebelius ilmoitti olevansa +turvaton ja syvästi loukattu nainen, ja tietävänsä, ketä hän saa +kiittää siitä, että hän on syvästi loukattu nainen. Hän ei kuitenkaan +tahtonut mainita mitään nimiä, halusi vain ilmoittaa, ettei hänellä +ollut mitään sitä vastaan, vaikka herra Jaakkola veisi hänen sisarensa +Amerikan maahan, ja että jos se nimeltä mainitsematon henkilö, joka +on aikaansaanut viime päivien suuret häväistysjutut, päästää hänet +eroon luonnonihmisestä, niin tulee neiti Svebelius puolestaan tekemään +voitavansa siihen suuntaan, että maisteri Wahl tyytyy rauhallisena +kohtaloonsa. + +Kauppias Jaakkola luki kirjeen kahteen kertaan. Ja luettuaan sen +toiseen kertaan hän hymyili. Sitten hän istahti kirjoituspöydän ääreen +ja kirjoitti neiti Anna Kristina Svebeliukselle kohteliaan vastauksen, +jossa hän vakuutti, ettei hänellä ollut mitään vaikutusvaltaa +kirjainkaupustelija Matti Luontoon, jonka kanssa hän ei ollut koskaan +sanaakaan vaihtanut, mutta kiinnitti samalla huomiota siihen, että +mikäli hän sattuu tietämään, on asioitsija Saksmanin vanhin poika Lauri +Saksman ainoa henkilö kaupungissa, joka nauttii mainitun omituisen +kaupustelijan täyttä luottamusta ja joka siis mahdollisesti voisi saada +hänet luopumaan tekemistään päätöksistä. + +Me emme tiedä, millä mielellä niin arvokas nainen kuin neiti +Svebelius ryhtyi kirjeenvaihtoon niin epämääräisen ja sellaisessa +yhteiskunnallisessa asemassa olevan mieshenkilön kuin Lauri Saksmanin +kanssa, mutta olemme joka tapauksessa tulleet siihen vakaumukseen, että +ystävämme Matti Luonnon esiintyminen oli mahtanut tehdä asianomaisella +taholla syvän vaikutuksen, koskapa Svebelius-neitien punaposkisen +sisäkön nähtiin vielä samana iltana tulevan ulos Arkun portista +ja Lauri Saksmanin viisi minuuttia myöhemmin lähtevän vihellellen +kaupungille. + +-- Hei, Lassi! huusi joku hänelle Kurosen kauppapuodin portailta. + +Lauri Saksman tunsi huutajan hyväksi tuttavakseen Kalle Kannakseksi, +joka takin hiha jauhoisena viittaili hänelle innokkaasti. + +Lauri pysähtyi ja kysyi: + +-- Mitä tahdot, nuori ystäväni? + +-- Minulla olisi sinulle tärkeätä asiaa, selitti kauppa-apulainen +huomattuaan, ettei ketään syrjäisiä näkynyt kuulomatkalla. -- Mihin +olet menossa? + +-- Pienelle asialle. Poikkean myöhemmin virastoosi. Hyvästi, poikaseni! + +Kalle Kannas palasi takaisin puotiin jauhoja mittaamaan, mutta +Lauri Saksman jatkoi matkaansa Jaakkolan rautakauppaan, palasi +neljännestunnin kuluttua takaisin, oltuaan tämän ajan kahdenkeskisessä +keskustelunsa Jaakkolan kanssa, ja ohjasi askeleensa ohi Kurosen puodin +ja rehtori Peranderin talon maisteri Wahlin portille, astui pihaan, +nyki kuistin oven ulkopuolella olevaa soittokellon kädensijaa ja jäi +odottelemaan tämän toimenpiteen seurauksia. + +Hän odotti minuutin, odotti kaksikin, mutta seuraukset jäivät tulematta. + +Silloin tarttui hän uudelleen kädensijaan ja helisti kelloa oikein +rehellisesti. + +Kului vielä minuutti. + +Soittaja oli juuri käymäisillään kolmannen kerran kädensijaan kiinni, +kun kuistista kuului liikettä, lukon ratinaa ja hakojen irroittamista, +ovi aukeni raolleen ja maisteri Wahl pisti päänsä oven raosta. + +-- Mike te olette ja mite te soitta? kysyi talon isäntä kaikkea muuta +kuin kohteliaalla äänellä. + +Vaikka maisterin olemus sillä hetkellä tavallista enemmän muistutti +vihaista huuhkajaa, ei se kuitenkaan näyttänyt peloittavan Lauri +Saksmania, joka kohotti hattuaan ja sanoi: + +-- Hyvää päivää, maisteri! + +-- Kuka hen on? + +-- Hän on eräs maisterin lähimmistä naapureista -- entinen oppilas +sitäpaitsi, vaikka maisteri ei ehkä muista..., esitteli vieras itseään. + +-- Kylle mine muistan, hen oli huono oppilas! muisti maisteri ja koetti +vetää ovea kiinni, mutta Lauri Saksman oli pistänyt jalkansa oven +rakoon, niin ettei yritys onnistunut. + +-- Niin, nähkääs, maisteri, kova pää... + +-- Kova pee -- juu! Mutta hen oli sitepaitsi suuri rakkari ja hunsvotti +-- menke matkanne! + +Ja taas yritti vanha koulumies lopettaa keskustelut entisen oppilaansa +kanssa. + +-- Kuulkaahan, maisteri, älkää kiristäkö ovea, minulla on +liikavarpaita! huudahti vieras, joka tunsi todellakin kipua oven raossa +olevassa jalkaterässään. + +-- Noh, vieke sitten pois teiden kipeite liikkavarpaita! neuvoi +maisteri ja kiristi vielä enemmän. + +Hankkiakseen liikavarpailleen helpotusta tarttui maisterin vieras oven +kädensijaan ja veti ovea auki. + +-- Aikooko hen tunkea vekisin minun huoneeseen? huusi maisteri. -- +Minulla on pistoolit, mine ammun hente! + +-- Minä olen nähnytkin ne pistoolit... ollessani ennen muinoin +maisterin luona laiskanläksyllä, vakuutti Lauri Saksman ja kehaisi: -- +Niillä ampuisi vaikka karhun. Mutta maisterin täytyy nyt ottaa minut +vastaan. Minulla on hyvin tärkeätä asiaa maisterille. + +Ukko Wahlin uteliaisuus heräsi oitis. + +-- Mite asia henelle on minulle? + +-- Ei siitä voi tässä puhua, maisterin täytyy päästää minut sisään. En +viivy kymmentä minuuttia. + +Maisteri mietti. + +-- Noh, hen saa tulla siseen. Mutta hen on luvannut, ette hen ei viivy +kymmente minuttia! + +Lauri Saksman astui sisään ja pääsi ukko Wahlin kaikkein pyhimpään, +jossa hän monet kerrat oli laiskan läksyllä ollessaan saanut +tukkapöllyä niin että hampaat helisivät. Siitä oli jo parikymmentä +vuotta, mutta kaikki oli vielä aivan ennallaan. Pistoolit olivat +seinällä ristissä kirjoituspöydän yläpuolella. + +-- Noh?! sanoi ukko Wahl. + +Lauri Saksman otti taskustaan sen kirjeen, jonka punaposkinen sisäkkö +oli puoli tuntia takaperin hänelle tuonut ja ojensi sen maisteri +Wahlille. Ukko luki sen hitaasti, tumman, uhkaavan punerruksen alkaessa +vähitellen nousta hänen ryppyisille poskipäilleen. Sitten hän antoi +kirjeen takaisin ja kysyi: + +-- Mike on tarkotus? + +-- Kyllähän maisteri sen ymmärtää, vastasi toinen. + +-- Mine en ymmerre muuta kuin ette hen on yhe edelleen sama rakkari ja +hunsvotti kuin ennen. Ulos! huusi maisteri vihan vimmassa. + +-- Jollei maisteri nyt lupaa jättää rauhaan kauppias Jaakkolaa ja hänen +morsiantaan... + +-- Henen morsian! Kauppasaksa, sillinhirtteje...! huusi ukko. + +-- ... niin koituu maisterille siitä ikävyyksiä, jatkoi nuori mies, +antamatta keskeyttää itseään. + +-- Ja jollei hen nyt heti kevele ulos minun talosta, niin koittu +henelle viele suurempi ikevyys! kirkaisi maisteri, joka oli siirtynyt +kirjoituspöydän luo. + +-- Tahdoin vain varoittaa maisteria... + +-- Ja mine tahdon vain varoittaa hente. Mine teen niinkuin mine +suvaitsen herra kauppamies Jaakkolan kanssa, ja jollei hen nyt astu +teste huoneesta elevene, niin astua hen siite kuoliaana! huusi maisteri +ja ojensi kätensä kohti seinällä riippuvia aseita. + +-- Kyllä minä astun mieluummin elävänä, jos on vara valita. Minä olen +nyt varoittanut maisteria. Eikä minun kanssani saa leikkiä, sanoi Lauri +Saksman, joka oli jo ovella menossa ja koetti mahtavalla puhetavalla +tehdä vaikutuksen maisteriin. + +-- Eike myös minun kanssa leikitelle! julisti maisteri. -- Hen siis +todellakin lehtee! + +-- Kyllä. Kauniita ilmoja on muuten ollut. + +-- Mite?! + +-- Tulee hyvä heinävuosi. No hyvästi sitten, maisteri! + +Ukko Wahl kiiruhti vieraansa perässä sulkemaan ovensa, joita hän ei +koskaan hevillä avannut. + +Lauri Saksman tuli Kurosen myymälään ja sanoi Kalle Kannakselle, joka +reistaili valokuvauskoneensa kanssa: + +-- Olen nuoren ystäväni käytettävissä. + +-- Istu tuohon tiskin reunalle... ota tuosta sanomalehti allesi, siihen +kaatui äsken siirappia. + +Lauri Saksman istuutui tiskille, heitti jalkansa ristiin, katseli +seinällä riippuvia heleitä reklaamikuvia ja sanoi: + +-- Olen pelkkänä korvana. + +-- Niin, näes, se Maikki..., aloitti kunnon kauppa-apulainen hieman +hämillään. + +-- Niin, se Maikki, sanoi toinen tyynesti. -- Jatka! + +-- Hän ei ole nyt kotona... + +-- Tiedetään. + +-- Lähti pois kotoa, saadakseen ukon suostumaan. + +-- Eikä ukko suostu sittenkään! + +-- Minähän sen oikeastaan panin alkuun... + +-- Arvattiin. + +-- Se on kamalan sisukas ukko... + +-- On. + +Lauri Saksman otti tiskillä avoinna olevasta kaupantekijäislaatikosta +savukkeen, sytytti sen ja sanoi pitkän äänettömyyden jälkeen, joka oli +Kalle Kannaksesta alkanut tuntua tuskalliselta: + +-- Joka ei opi pelaamaan saa aina tehdä työn. Sinä olet alkanut pelata +ukko Grönbergin kanssa, ja jos sinä nyt häviät, niin saatpa melkein +varmaan pyyhkiä partaasi. + +-- Niin, senpätähden minä... + +-- Ajattelit, että jos minä pelaisin apuna? + +-- Niin... + +Äänettömyys. Kalle Kannas hikoili. + +-- Samapa se, sanoi Lauri Saksman hetken kuluttua. -- Kirjoita +Maikillesi, että tulee heti kaupunkiin. Mikäli tunnen ukko Grönbergiä, +niin ei asia liene aivan vaikea järjestää. Mutta pitää osata pelata, +poikaseni. Tässä maailmassa pitää osata pelata! + +Annettuaan tämän isällisen neuvon pudottautui nuori mies alas tiskiltä, +taputti Kalle Kannasta vielä isällisemmin päälaelle ja valmistautui +juuri lähtemään, kun puotiin astui lyhyenläntä, punatukkainen ja ontuva +mieshenkilö, joka teki ylenmäärin kohteliaan kumarruksen kummallekin +nuorelle miehelle. + +-- Anteeksi olemukseni! Nimeni on Jassi Muttonen, kiertueesta Cangastus +& Muttonen. Onko minulla ilo puhutella herra Kannasta? kysyi hän +liukkaasti, kääntyen Lauri Saksmaniin päin. + +-- Teillä on ilo puhutella herra Saksmania, sanoi toinen levollisesti. +-- Mutta jos haluatte iloita myöskin herra Kannaksesta, niin on hän +tuolla tiskin takana. + +-- Ahaa, kiitos, herra Saksman! Erittäin miellyttävä tuttavuus! +Todellakin hauska tutustua! Anteeksi, herra Kannas! Nimeni on Muttonen, +Jassi Muttonen. Näyttelijä ynnä muuta. Ettekö suostuisi rupeamaan +Joosepiksi? Neiti Leijanen on ystävällisesti suostunut Eevaksi. + +-- Miksi Joosepiksi? kysyi Kalle Kannas melkoisen tyhmän näköisenä. + +-- Oppipojaksi. Kraatarimestari Aapelin oppipojaksi Kiven +kuolemattomassa näytelmässä "Kihlaus". Kiertueemme esittää sen täällä +ensi sunnuntaina. Eikö nyt ole tiistai? + +-- Mistäs te neiti Leijasen löysitte? kysyi Kalle Kannas. + +-- Johtaja Cangastus tuntee sattumalta kirjailija Tuulosen, joka taas +suositteli neiti Leijasta. Neiti Leijanen suostui heti. + +-- Tietysti. Ja suositteli minua Joosepiksi? + +-- Niin. Osahan on niin helppo. Siinä ei ole paljon vaivaa... + +-- Kuinka suuret voimat kiertueella itsellään on? puuttui Lauri Saksman +puheeseen. + +-- Kaksi miestä, Cangastus ja minä Muttonen. Kiertue kärsi haaksirikon +kesken purjehduskauden. Robinson Cangastus ja Perjantai Muttonen +pelastuivat tälle saarelle. Täytyy toimia jotain, sillä on kysymys +olemassaolosta. + +-- Aivan oikein, myönsi Lauri Saksman. + +-- Herra Kannas suostuu siis! Kiitoksia paljon! Se on erittäin +ystävällisesti tehty. Tietysti kohtuullinen osinko näytännön tuloista... + +Herra Kannas kiirehti ilmoittamaan, ettei hän ole suostunut eikä ole +aikonutkaan suostua. Tästä tuli herra Muttonen niin hämmästyneeksi ja +liikutetuksi, että itku ei näyttänyt olevan kaukana. + +-- Minulla on teille tiedossa sopiva Jooseppi, sellainen, joka on +ennenkin esiintynyt seuranäytelmissä, sanoi Lauri Saksman. + +Herra Jassi Muttonen kirkastui. + +-- Oi, sanokaa hänen nimensä! Minä riennän tuulena hänen luoksensa. +Tuulena, tuulispäänä, hirmumyrskynä...! + +-- Parturi Jönsson, sanoi Lauri Saksman. + +-- Suostuuko hän? + +-- Ilolla! Olkaa varma siitä. + +-- Minä riennän! huudahti punatukkainen. -- Sulkeudun suosioonne, hyvät +herrat! Mieluinen tuttavuus! + +Hän oli jo ovella. + +Mutta siinä hän kääntyi takaisin ja nilkutti Lauri Saksmanin luo. + +-- Anteeksi! Pieni tunkeileva kysymys: voitteko lainata viitosen +kiertueelle? Suoritetaan takaisin viimeistään näytäntöpäivän iltana. + +-- Ei, sanoi Lauri Saksman. -- Minulla on harvoin niin suuria rahoja. + +-- Anteeksi sitten! Ehkäpä tämä toinen herra...? sanoi kerkeä +näyttelijä, kääntyen toivorikkaana Kalle Kannaksen puoleen. + +Tämä toinen herra näytti epätietoiselta, mutta Lauri Saksman kiiruhti +pelastamaan hänet. + +-- Hän pyysi juuri äsken pientä avustusta minulta. + +-- Jahah, jahah! No ei sitten mitään. Suokaa anteeksi, arvoisat +herrat, että olen kuluttanut kallista aikaanne. Sulkeudun vielä kerran +suosioonne ja kiiruhdan. Velvollisuuteni kutsuu minua, taide kutsuu, +Melpomene ja Thalia, nykyisin varsinkin Melpomene... + +Lauri Saksman lähti myös, sanoen: + +-- Tulen opastamaan teidät parturi Jönssonin luo. + +-- Te murskaatte minut ystävällisyydellänne! Olen teille kiitollinen +kalpeaan kuolemaani saakka! huudahti eloisa taiteilija. + +Heidän tultuaan kadulle sanoi Lauri Saksman näyttelijälle: + +-- Pyytäisin teiltä pientä -- enkä niin aivan pientäkään -- palvelusta. +Tietysti asianmukaista rahallista korvausta vastaan. + +-- Paistun jännittävän odotuksen hiilivalkealla! Uhraisin punaisen +pääni, jos voisin sillä palvella ympäristöäni! vakuutti tämä +merkillinen mies. -- Ja se on suuri uhraus, sillä punaiset päät ovat +harvinaisia. Mutta rahasta uhraisin molemmat pääni tänä kiertueellemme +raskaiden koettelemuksien aikana, lisäsi hän, vääristellen naamaansa +mitä ihmeteltävimmällä tavalla. -- Olen nimittäin kiertueen +rahastonhoitaja. Muun muassa. + +-- Kysymys on vain pienestä kepposesta, sanoi Lauri Saksman. -- +Haluaisitteko ryhtyä tuon äskeisen Kalle Kannaksen kilpakosijaksi? + + + + +XX + + +Ulkona paistoi päivä lämpimästi, kadulla kaakattivat Illikaisen kanat +ja pihalla melusivat ja tappelivat keskenään Illikaisen lapset, mutta +Illikainen itse emäntänsä kanssa, joka oli kuin leivinuuni, istui salin +sohvassa ja nautti täysin siemauksin taiteesta. + +Sillä Illikaisen salissa harjoiteltiin nyt hikipäin Kiven "Kihlausta". + +Salin toinen pää esitti kraatari Aapelin huonetta: perällä ovi, +oikealla pöytä -- Illikaisen suuri sohvapöytä, ja sen vieressä +rahina punaisella päällystetty salin tuoli. Vasemmalla tulisijana +toinen pöytä, jonka ääressä parturi Jönsson seisoi oppipoika +Jooseppina, kauhalla (viivottimella) liikutellen liedellä kiehuvaa +pataa: Illikaisen mustaa huopahattua. Keskellä permantoa seisoi +teatterinjohtaja Cangastus päättäväisen näköisenä, ja Illikaisen vanhin +poika, lyseolainen, 15-vuotias Heikki Illikainen istui liesipöydän alla +kuiskaajana. + +Salin toisella puolen, ikkunan ääressä, istui viehättävästi hymyillen +ja vuoroaan odottaen Herrojen-Eeva, neiti Leijanen, ainoa näytelmän +henkilöistä, joka jo osasi osansa ulkoa. + +-- Valmiit! huusi johtaja Cangastus, jolloin tavallista useamman +totilasin nauttinut Jooseppi hätkähti ja liikautti niin hermostuneena +viivotin-kauhaansa, että pata putosi lattialle, ja Illikainen huusi +sohvaltaan: + +-- Ei tee mitään, ei tee mitään... se on vanha hattu, he he he! + +Kuiskaaja ojensi padan Joosepille, joka asetti sen paikoilleen +liedelle, ja johtaja Cangastus huusi uudestaan: + +-- Valmiit! ja läiskäytti kolme kertaa kämmeniään yhteen, jolloin +Eenokki, nimittäin herra Jassi Muttonen, nilkutti kraatari-Aapelin +huoneeseen ja sanoi: + +-- Päivää, Jooseppi! + +"Jooseppi kääntyen ympäri ja kumartaen syvästi, hellittämättä +kuitenkaan kauhaa kädestänsä: päivää!" luki kuiskaaja puoliääneen +pöydän alta. + +-- Kuiskaaja ei saa kuiskata sulkumerkkien välissä olevia sanoja! +huomautti hra Cangastus. + +-- Lue sinä poika vain mitä on luettava, äläkä joutavia loruja! huusi +harmistunut isä sohvalta. + +-- Heikki! Etkö tottele! huusi huolestunut äiti. + +-- Otetaan alusta! sanoi Cangastus. -- Valmiit! + +Eenokki: + +"Päivää, Jooseppi!" + +"Päivää!" vastasi parturi Jönsson, osoittaen siten tutustuneensa +ainakin osansa alkuun. + +-- Joosepin pitää kääntää enemmän päätään Eenokkiin päin, muistutti hra +Cangastus. + +-- Ahaa! sanoi parturi Jönsson. -- Nä-näinkö? + +-- Niin, mutta kauhaa ei saa päästää kädestä, neuvoi johtaja. -- No, +jatketaan nyt! + +Eenokki: + +"Sainpas mestariltas tärkeän kutsumuksen tulemaan tänne hänen +huoneeseensa noin tähän aikaan". + +Hikinen parturi potkaisi pöydän alla istuvaa kuiskaajaa ja murahti: + +-- Sano nyt sukkelaan! + +"Niin on asia!" luki kuiskaaja. + +"Niin on asia!" sanoi Jooseppi. + +Näin jauhettiin eteenpäin hartaasti ja innostuksella. Ihastusta +herätti varsinkin hra Cangastuksen esiintyminen. Se oli suurta, syvää, +todellista taidetta, ja se kosketteli kaikkein herkimpiä kieliä neiti +Leijasen sydämessä. + +Joosepin osan tulevaisuus näytti tosin hieman harmaalta, mutta +Joosepillahan olikin vain pieni sivuosa. + +-- Hyvä siitä tulee! riemuitsi Illikainenkin, kun kappale oli ensi +kerran päästy päähän. + +-- Kunhan on sunnuntaihin asti harjoiteltu, niin eiköhän se jo ala +mennä, myönsi johtaja Cangastuskin. Aika on kyllä lyhyt, mutta sitä +pontevammin täytyy työskennellä. Joosepin pitää koettaa huomiseksi +oppia osansa ulkoa. + + * * * * * + +Nyt sai herra Tuulonen olla rauhassa neiti Leijaselta. + +Ja kuten edellisestä tiedämme, oli hra Tuulonen jo ehtinyt rakastua +neiti Anni Kuroseen taiteen kaikkien sääntöjen mukaan. + +Ikävä kyllä hän ei kuitenkaan ehtinyt vaihtaa montakaan sanaa päivässä +rakkautensa esineen kanssa, sillä viimemainittu oli kaiket päivät +rehtori Peranderilla, jossa hän valmisti sitä merkillistä, suurta ja +taiteellista pöytäliinaa. + +Hra Tuulonen huomasi alkaneensa vähitellen vihata pöytäliinoja. +Varsinkin taiteellisia. + +Sitäpaitsi hän tunsi vastenmielisyyttä rehtori Peranderin perhettä +kohtaan, ja kuultuaan sattumalta, että taiteellisen pöytäliinan +valmistuksessa avusti lankavyyhtien pitimenä, maahan pudonneiden kerien +nostajana ja kadonneiden neulojen etsijänä joku varatuomari Sakkamaa, +hän tajusi heti, että siinä mahdollisesti piili jotain. + +Neiti Kurosen kaupunkiin saapumisen herättämä ihastus alkoi silloin +muuttua epäluuloksi ja mustasukkaisuudeksi, ja hra Tuulonen kirjoitti +tämän tunteen vallassa kaksi runoa, synkimpiä, mitä koskaan oli hänen +kynästään ja sydämestään vuotanut. + +Eräänä päivänä lähti hra Tuulonen kävelemään kaupungille, +haihduttaakseen synkkiä ajatuksiaan. + +Tultuaan sille kadulle, jonka varrella Arkku kaikkine asukkaineen, +rehtori Peranderin talo ynnä muut kertomuksessamme esiintyvät tärkeät +paikat olivat, pysähtyi hän Peranderin talon portin kohdalle ja silmäsi +pihaan. + +Portti oli vähän raollaan, ja raosta näki kirjailija, miten neidit +Kuronen ja Perander sekä nuori, tummaverinen, vilkkaan näköinen +herrasmies, joka ei voinut olla kukaan muu kuin varatuomari Sakkamaa, +istuivat puitten siimeksessä olevan suuren, ompelutarpeita täynnä +olevan pöydän ääressä, ja koko piha oli täynnä iloista puhelua ja +heleätä naurua. + +-- Vai niin niitä taiteellisia pöytäliinoja tehdään! ajatteli +kirjailija katkerasti. + +Tällä hetkellä hän vihasi itseään, noita pihassa istuvia iloisia +ihmisiä ja varsinkin neiti Kurosta, sekä koko hyvää kaupunkiamme. Hän +tunsi itsensä hylätyksi, loukatuksi olennoksi, ja himoitsi kostoa. + +Pihan poikki kulki samassa nuori, vaaleaverinen nainen portille päin. +Hra Tuulonen läksi kävelemään eteenpäin ja pysähtyi lukemaan maisteri +Wahlin talon nurkkaan naulattua painettua tiedonantoa: + + 'Hauskan iltaman + toimeenpanee + Kiertue + CANGASTUS & MUTTONEN + ensi sunnuntaina + täkäläisellä + Seurahuoneella + vaihtelevalla ohjelmalla + joka päättyy näytelmällä + + "KIHLAUS" + Huvinäytelmä kirj. Aleksis Kivi. + + Aapeli........ Wald. Cangastus. + Eenokki....... Jassi Muttonen. + Eeva.......... Julia Leijanen. + Jooseppi...... G. Jönsson. + + Lopuksi yleinen tanssi. + + Iltama alkaa klo 1/2 8 i.p. Pääsymaksut: herroilta 2 mk., + naisilta 1:50, lapsilta ja palvelusväeltä puolet'. + +Äskenmainittu vaaleaverinen nainen oli neiti Maikki Grönberg, +joka oli saanut sulhaseltaan tärkeän kirjeen, sanonut kiitolliset +jäähyväiset enolleen Jooseppi Rinkalle: ja muuttanut maaseurakunnasta +takaisin kaupunkiin, ja jolle oli toistaiseksi, Kalle Kannaksen, +Lauri Saksmanin: ja Otto Sakkamaan yhteisestä toimesta, hankittu +asunto rehtori Peranderin talossa, jossa hän avusti palvelijattaria +keittiöpuuhissa tai piti seuraa talon neidille. + +Maikki Grönberg meni kadun poikki Arkun portille, johon kohta +ilmestyivät Lauri Saksman ja näyttelijä Jassi Muttonen, ja +iltamailmoitusta lukeva kirjailija kuuli seuraavan salaperäisen +keskustelun: + +-- Niin, nyt minä olen tullut, sanoi vaaleaverinen neitonen. + +-- Terve tuloa! sanoi ruskeaviiksinen nuori mies. -- Saanko luvan +esitellä teille tulevan sulhasenne, herra Muttosen. + +-- Hi hi hi! nauroi tyttö hämillään. + +-- Olen ihastunut heti ensi silmäyksestä! vakuutti punatukkainen +innokkaasti. + +-- Hi hi hi! hihitti tyttö jälleen. + +-- Varmaankaan ette tule salaamaan tunteitanne tulevalta appiukoltanne, +sanoi ruskeaviiksinen punatukkaiselle, naurahtaen samalla merkitsevästi. + +-- Saammepa nähdä! vakuutti punatukkainen. -- Minä loistan, minä +hehkun, minä palan...! huusi hän, kohottaen oikean kätensä ylös ja +painaen vasemman kätensä sydäntään vasten. + +-- Ja neiti puolestaan rakastuu teihin hurjasti! vakuutti +ruskeaviiksinen. + +-- Minä koetan, lupasi tyttö. + +-- Koetatte! Eikö rakkaus leimahtanut teissä kuin salama, nähtyänne +minut? huudahti punatukkainen. -- Tämä oli suuri pettymys! Olen aina +luullut, että naiset hurmaantuvat minuun ensi silmäyksestäni, selitti +hän sitten. + +-- Saattepa nähdä, että entinen sulhanen tulee mustasukkaiseksi, +ennusti ruskeaviiksinen. + +-- Mitä tämä merkitsee? ajatteli Kauno Tuulonen. -- Kuka tuo tyttö on +ja mitä ihmettä he oikein puhuvat? + +-- Kallesta ei ole vaaraa, sanoi tyttö. -- Mutta minä pelkään, että isä +tappaa teidät, huokasi hän sitten. + +-- "Oi kuinka kuolo nyt kaunis ois, jos kultansa keralla kuolla vois!" +huudahti punatukkainen kiihkeästi. + +-- Minäpä en tahtoisi vielä kuolla, ilmoitti tyttö. + +-- Ette minunkaan kanssani? kysyi punatukkainen hellästi, rukoilevasti. + +-- En! sanoi tyttö varmasti. + +-- Valloitukseni edistyy hitaasti! valitti punatukkainen. -- Te olette +keskustellut kanssani jo viisi minuuttia, ettekä vieläkään tahtoisi +kuolla kanssani! hän lisäsi moittivasti. -- Minä sitävastoin antaisin +isänne takoa minut kahvipannuksi, jos vain sitten pääsisin teidän +pöydällenne... + +-- Saanko pyytää nuorta paria sisään nauttimaan kupin kahvia, sanoi +ruskeaviiksinen. -- Siellä voimme tarkemmin keskustella tästä uudesta +rakkaussuhteesta. + +Portilla seisoneet hävisivät pihaan, ja Kauno Tuulonen katseli heidän +jälkeensä suu auki. + +-- Käsittämätöntä! hän mutisi puoliääneen, päätään pudistaen. + +Rehtori Peranderin pihasta kuului yhä edelleen iloinen nauru ja puhelu, +joka alkoi taas raadella kirjailijan sydäntä. Synkissä mietteissä hän +lähti kävelemään eteenpäin. + +Sinä päivänä oli herra Tuulonen huonolla tuulella, jota haihduttaakseen +hän illalla lähti kaupunkimme parhaalle hyvän tuulen ja +mielenkevennyksen lähteelle, seurahuoneelle. + +Mutta onnettomuudet eivät tule koskaan yksin. Tapahtui sellainen ihme, +ettei seurahuoneelle koko iltana saapunut yhtään rakennusmestaria eikä +muutakaan tuttua. + +Herra Tuulonen ei voinut sitä käsittää. Mutta jos hän olisi ollut +synnynnäinen kaupunkilaisemme, niin olisi asia tuntunut hänestä aivan +luonnolliselta. + +Sillä koko kaupunki puhui vain ensisunnuntaisesta suuresta iltamasta +lausuntoineen, puheineen ja näytelmäkappaleineen, ja seurahuoneen +vakinaiset vieraat kokoilivat nyt voimiaan vuoden suurenmoisimpiin +juominkeihin. + +Syötyään vaatimattoman illallisen ja selailtuaan ruokasalin +nurkkahyllyllä olevia puolenvuoden vanhoja, repaleisia koti- ja +ulkomaisia pilalehtiä lähti herra Tuulonen raskain mielin kotiin, +tietämättä mitään siitä, että neiti Kuronen oli illalla, käydessään +etsimässä puodista tulipunaista lankavyyhtiä, huomannut erään hyllyn +nurkalla viidenkolmatta pennin muistikirjan alla Kalle Kannaksen +ottamia valokuvia, selaillut niitä, huudahtanut äkkiä hämmästyksestä ja +viheltänyt pitkään. + +Mutta kun puoti jo oli kiinni ja Kalle Kannas oli mennyt Peranderille, +jossa hän juuri sillä hetkellä istui keittiön eteisessä halkolaatikon +kannella Maikki Grönbergin rinnalla, niin ei kukaan kuullut tuota +vihellystä. + + + + +XXI + + +-- No tänä aamuna se oli sitten raastuvassa esillä Topi Pösösen ja Riku +Nikin juttu ukko Grönbergiä vastaan murhayrityksestä! kertoi maalari +Tolvanen seuraavana päivänä Kurosen puodissa. + +-- Vai oli! huudahti Kalle Kannas. -- No kuinkas kävi? + +-- Eihän siinä kuinkaan käynyt. Kanne kumottiin toteennäyttämättömänä, +ja pormestari haukkui niin ukko Grönbergin kuin Topi Pösösen ja Riku +Nikinkin ja kehoitti heitä tekemään sovinnon. Oli pitänyt oikein +saarnan, ja sitten oli ukko Grönberg sanonut, että kyllä hän puolestaan +antaa anteeksi. Pormestari oli silloin pyytänyt heitä antamaan kättä +toisilleen oikeuden edessä, mutta Grönberg oli sanonut, että ennen +korppi tulee valkoiseksi kuin hän sentään sosialisteille kättä antaa. +On se aika ukko, kun se kerran minkä saa päähänsä! kehaisi Tolvanen, +vaikkei hän hyväksynytkään ukko Grönbergin valtiollisia mielipiteitä. + +-- Kyllä se on! myönsi Kalle Kannas vakavasti. + +-- Kun on näet oman tyttärensäkin ajanut kotoa pois, jatkoi Tolvanen. +-- Ei ole tainnut puukhollari kuullakaan? + +-- Vai on ajanut! ihmetteli Kalle Kannas. -- Mitähän se siitä ajoi? + +-- Eikö liene pitänyt jotain silmäpeliä poikien kanssa, kun se oli +semmoinen hyvännäköinen tyttö, aprikoi Tolvanen aavistamatta, että +Kalle Kannas juuri harkitsi, montako vuotta hän mahtaisi saada, jos +halkaisisi Tolvasen pään kädessään olevalla kymmenen kilona punnuksella. + +-- Mutta lähtö siitä sitten olikin tytölle tullut, jatkoi Tolvanen +kertomustaan. -- Sanoivat akat sen muuttaneen ihan toiseen lääniin, +mutta taisi olla valepuhetta, koska minä omin silmin näin sen tänä +aamuna tuolla rehtori Peranderin pihalla. + + * * * * * + +Ukko Saksman istui portaillaan ja kuunteli jarrumiehen lesken +kaunopuheista esitystä: + +-- No nyt sitä tuli toki näytelmäseurat ja teatterit tähänkin +kaupunkiin... kiertolaisia kuuluvat olevan ja Illikaisen piika sanoi, +että niillä on siinä teatterissa semmoinen punapää Muttonen, joka +kuuluu olevan niin hirveä tupakanpolttaja, että aina on talo savua +täynnä kuin tulipalossa, ja niin kuului olevan hakki vaimojen perään, +että ensimmäisenä päivänä oli porstuassa suutaan tarjonnut kana-Kenosen +piika-Reetalle, vaan oli toki sattunut leukaan, ettei ihan keskelle +suuta -- niin -- mutta Reeta kun oli suuttunut ja haukkunut niin, että +oli tullut koko talon väki siihen, eikä ollut se punapää osannut edes +hävetä, vaikka oli sillä tavoin syntiä tehnyt, vaan oli vain sanonut, +että hän luuli muka Reetaa oman talon väeksi -- niin -- ja Illikainen +oli vain nauranut, vaikka on perheen isä, mutta tietäähän sen +Illikaisen koko kaupunki, mikä mies se on, eikä ole sen akkakaan muuta +kuin entinen piika, vaikka nyt pitää kaikkien rouvaksi sanoa -- niin -- +ja kaiket päivät nyt meiskataan siellä Illikaisen salissa ja teatteria +näytellään, ja Illikainen akkoineen istuu sohvalla eivätkä piikaraukat +kerkiä muuta tekemään kuin passaamaan niitä teatterilaisia -- niin -- +kolmenlaisen leivän kanssa on aina kahvit, monta kertaa päivässä, ja +illalla teevedet ja päivällä limonaatia salin pöydällä ja paakelseja +vaikka mitä myöten, kun ne niitä harjoituksia pitävät, ja joka ilta +juopi Illikainen totia niiden herrojen kanssa -- herrojako sitten +lienevät vai mitä -- niin, ja entäs kun se parturi Jönsson on pannut +koko liikkeensä kiinni ja pelaa sekin teatteria, ja pormestarikin +kuului sanoneen, että taitaa pitää lähteä Helsinkiin tukkansa +leikkauttamaan -- niin -- se on niin hyväntahtoinen mies se pormestari, +kyllä minä vain panisin Jönssonin viralta pois, jos minä olisin +pormestari, ja panisi vissiin viskaalikin, jos olisi pormestarina -- +niin -- se onkin vähän luja mies se viskaali, kun oli viime yönäkin +vetänyt kolmea herraa korvalle klubilla, ja ikkunoita olivat särkeneet +tapellessaan, ja Jönsson kuului olleen koko viikon yhtämittaisessa +humalassa -- tietäähän sen, kun on näyttelijäksi korotettu tavallisesta +parturista -- ja sieltä Illikaiselta se nyt kuuluu joka päivä sen +Leijasenkin tytön kikatus, ja se kirjaltaja Tuulinen vai mikä Tuulantei +se on -- he he he! -- joka tässä oli muutaman viikon sen Leijaskan +kelkassa, taisi jäädä nyt pois mielestä, kun se ryökkynä sai oikein +teatterin johtajan sihtiinsä, ja kuului sanoneen neiti Leijanen, että +hän pyrkii syksyllä kansalliseen teatteriin Helsinkiin, vaikka eikö +noilla liene itsellään parempiakin taiteilijoita -- niin. Kurosen +piika-Saara oli kertonut, että se kirjaltaja on vähän päästään vialla +ja kuuluu yksinään ollessaan seinillekin hyppivän kamarissaan, ja +sitähän ne akat tiesivät kanssa torilla kertoa, että se aikoo sitä +Kurosen neitiä, mutta sen minä sanon, että siitä se saapi suutaan +pyyhkiä, niin hyvä ja kaunis ja viisas tyttö ei mene semmoiselle +herralle, kun oli se kirjaltaja näet tuon issikka Tiihosenkin kanssa +tapellut heti kaupunkiin tultuaan, ja monena yönä on seurahuoneella +juonut ja renttuillut (jarrumiehen leski vilkaisi salavihkaa +Saksmaniin, mutta tämä poltteli järkähtämättömän levollisena) +rakennusmestarien sakissa -- opettaa pian rakennusmestaritkin +ryyppäämään... + +-- Ha ha ha! nauroi ukko Saksman. + +-- He he he... leikkiähän minä, sillä kyllähän herra Saksman tuntee +rakennusmestarit ja ymmärtää leikin -- niin, ja siitä punapäästä kun +näet unohtui kertomatta, että se on nyt ruvennut viettelemään sitä +vaskiseppä Grönbergin tytärtä, jonka... + +Mutta nyt säikähti jarrumiehen leski, muistettuaan äkkiä, että oli +nähnyt punapään ja Maikki Grönbergin yhdessä käyvän pari kertaa +Saksmanilla, ja jatkoi aivan toisessa äänilajissa: + +-- Vaikka sitä minä en usko, en en en usko vaikka mikä olisi ja +kiistin akkoja vastaan torilla, kun ne alkoivat sillä tavalla ihmisten +kunniaa leikata, ja sanoin että aina teidän pitää kaikki asiat tietää +ja juoruta ja pahoinpäin kääntää, vaikka katkismuksessakin sanotaan, +että meidän tulee peljätä ja rakastaa Jumalaa, niin ettemme valhettele +lähimmäisestämme emmekä häntä petä, panettele taikka pahaan huutoon +saata, vaan puolustamme häntä, ajattelemme ja puhumme hänestä hyvää +ja selitämme kaikki parhain päin -- niin -- mutta jokaisesta turhasta +sanasta, jonka ihmiset puhuvat, tulee heidän tehdä luku tuomiopäivänä, +hoh hoi -- niin, niin... + +Jarrumiehen leski pyyhkäisi silmiään ja sanoi: + +-- Pitää lähteä katsomaan sitä Sikasen akkaa, kun se aamulla valitteli +sydänalaansa kipeäksi. + +Jarrumiehen leski lähti hernemaan ympäri Sikasen akkaa katsomaan, ja +kertoi sitten Sikasen akalle: + +-- Tuolla se nyt istuu se Saksmanin ukko portaillaan ja on niin +tyytyväisen näköinen, kun on saanut sen tuomaripoikansa kotiin, ja +nyt ne kalastavat sitä Kurosen ylpeätä ja mahtavaa ja koppavaa neitiä +rysäänsä, ja se Saksmanin tuomari on ollut tuolla rehtori Peranderilla +joka ikinen päivä siitä asti, kun rehtori läksi matkalle, ja Kurosen +neiti myös siellä kaiket päivät... että viitsii sekin Peranderin neiti! +Laimin on tainnut tulla lyötyä senkin tyttöraukan kasvatus, kun on +isä niin kauan leskenä ollut, ja vaikka onkin koulun rehtorin tytär. +Ei taitaisi olla Saksmanin nuorella herralla rehtorin pihaan päätään +pistämistä, mutta kun se rehtori nyt on poissa, niin passaahan siellä +elostella. Mutta jo minä nauraisin, jos se rehtori nyt tulisi äkkiä +kotiin ja ajaisi pellolle sen Saksmanin pojan. Se on koko joukko niin +mahtavaa sen poikansa päältä, että ihan sylettää -- ptfui! Jo minä +antaisin kauppias Kurosena tytölleni hyvän kyydin, kun pitää seuraa +semmoisten kuin Saksmanien kanssa... kuka sitä tietää kuinka monta +salavaimoa sillä tuomarillakin on jo ennestään Helsingissä, kun ne +herrat kuuluvat siellä elävän niinkuin sianporsaat. Ja olettekos +te kuullutkaan, kun ne Saksmanit nyt ihan taimo tahallaan auttavat +muuatta punapäätä näyttelijää -- mikä liekin lenkkujalka halunkki, +kiertolaisiksi oli niitä lehdessäkin haukuttu -- viettelemään sen +vaskiseppä Grönbergin tytön onnettomuuteen, ja nyt se tyttö on vähä +väliä yhdessä sen punapään kanssa, ja Saksmanilla pidetään kohtauksia, +ja Peranderin piikojen kanssa näkyy nyt tyttöparka asuvan -- niin +siistinä tyttönä kun sitäkin on ennen pidetty, mutta ei näy olevan +mitään takeita näistä nykyajan nuorista -- voi voi kun tulisi se +rehtori kotiin, että loppuisi moinen rietas elämä, kun sydän ihan +tahtoo pakahtua sitä katsellessa... + + * * * * * + +Ukko Grönberg takoi pajassaan niin että seinät tärisivät. + +Hän oli voittanut kirottujen sosialistien jutun, hän oli saanut +kärventää Topi Pösösen ja Riku Nikin nahan raastuvassa, niinkuin hän +oli kärventänyt samat nahat saunassa, ja hänen itseluottamuksensa +ja voimansa olivat tämän viimeisen voiton johdosta kasvaneet +jättiläismäisiksi. + +Silloin tuli pajaan Lauri Saksman, kädessään vanha kahvipannu. + +-- Päivää! sanoi nuori mies. -- Tämä pannu olisi tinattava, jos +mestarilla on aikaa. + +-- Tinataan vaan! sanoi Grönberg pontevasti. -- Mitenkäs isäukko jaksaa? + +-- Kiitos kysymästä, hyvinhän se jaksaa. + +-- Panee sen pannun tuohon nurkkaan, kehoitti vaskiseppä. -- Kyllä se +on huomenna valmis. + +Lauri Saksman vetäytyi lähemmäksi ovea, katsoi pajan laitoksia ja kysyi +välinpitämättömällä äänellä: + +-- Joko teidän Maikki on kauankin ollut palveluksessa rehtori +Peranderilla? + +Vaskiseppä keskeytti työnsä ja kysyi: + +-- Häh? + +Nuori mies uudisti kysymyksensä. + +-- Kuka sen on sanonut, että meidän Maikki siellä on? + +-- Itse minä sen olen nähnyt... siinähän me asumme vastapäätä. + +Vaskiseppä veti syvään henkeä ja vastasi sitten: + +-- En minä ole siitä mitään tiennyt. + +Lauri Saksman oli vaiti jonkin aikaa. Sitten hän jatkoi: + +-- Meistäkin se tuntui vähän omituiselta... ja ihmiset ovat alkaneet +sitä ihmetellä ja akat puhua. + +-- _Akatko_?! huusi ukko Grönberg. + +-- Niin, tietäähän sen, miten pian ne meidän kaupungin akat ottavat +asiat onkeensa, varsinkin kun sattuu sitten vielä... + +Nuori mies pysähtyi. + +-- Varsinkin kun sattuu sitten vielä mitä? huusi ukko. + +-- En tiedä, sopiiko minun siitä puhua, sanoi Lauri Saksman, tuntuen +epäröivän. + +-- Suu puhtaaksi! huusi ukko silmät palavina. -- Kyllä minä, piru +vieköön, kestän kuulla millaisia uutisia tahansa! + +Saatuaan näin tarmokkaaseen muotoon puetun luvan ilmaista tietonsa +jatkoi Lauri Saksman: + +-- Sehän siinä on vähän arveluttavaa, kun sitä teidän Maikkia on +alkanut liehutella muuan näyttelijä... + +-- Vai on jo näyttelijäkin mukana! huusi ukko. + +-- On, semmoinen punatukkainen, vähän ontuva mies, jolla taitaa olla +hyvin kirjavat elämänvaiheet. + +-- Mutta ei siitä ole meidän Maikille vaaraa, sanoi ukko, ajatellen +ensi kertaa eläissään jonkinlaisella tyytyväisyyden tunteella Maikin ja +Kalle Kannaksen välistä suhdetta. + +-- Tyttärenne näkyy kuitenkin hyvin usein olevan sen maankiertäjän +seurassa, ja Kalle Kannas... + +-- Kuka? kysyi ukko Grönberg uhkaavasti. + +-- Kalle Kannas on sanonut, että hän pelkää pahinta. Eikö hän ole +ollut salakihloissa teidän tyttärenne kanssa? kysyi Lauri Saksman +häikäilemättömästi. + +-- Ei! sanoi ukko Grönberg jyrkästi. + +-- Vai niin, minulle hän kuitenkin kertoi olleensa, mutta arveli nyt, +että asiat ovat pahalla kannalla, kun näyttelijä on heidän väliinsä +tunkeutunut. Näyttelijät ne ovat sellaisia poikia petkuttamaan ja +tekemään onnettomiksi nuoria, kokemattomia tyttöjä... Kalle Kannas +olisi ollut niin kunnon mies ja kaikin puolin mallikelpoinen, mutta se +näyttelijä on kaiken maailman heittiö... sillä kuuluu olevan melkein +joka kaupungissa vaikka minkälaisia juttuja. + +Ukko Grönberg alkoi takoa, takoi aivan koneellisesti, huomaamatta +ensinkään, että taottava putkenkappale oli pudonnut pajan lattialle. +Lauri Saksman katseli jonkin aikaa seinällä riippuvia kiiltäviä +läkkikannuja ja sanoi sitten: + +-- Hyvästi! + +Grönberg keskeytti takomisen, katsahti silmät verestävinä nuoreen +mieheen ja kysyi vähän vapisevalla äänellä: + +-- Oletteko te itse nähnyt meidän Maikin sen näyttelijän seurassa? + +-- Useita kertoja, sanoi Lauri Saksman. + +-- Tiedättekö sen lurjuksen nimen? + +-- Kyllä. Jassi Muttonen. Hyvästi! + +-- Hyvästi, hyvästi, sanoi ukko, joka tuntui kymmenen vuotta +vanhemmalta kuin Laurin pajaan tullessa. + +Lauri Saksman lähti. + +Ukko Grönberg istui pajassaan puolen tuntia liikahtamatta, lattiaan +tuijottaen. + +Kerran vain hän avasi suunsa ja mutisi puoliääneen: + +-- Vai semmoista siitä rupesi tulemaan... + +Lauri Saksman, joka ikkunan poskessa olevalta sohvaltaan näki kaiken, +mitä kadulla tapahtui, ei ollut enää puoleen tuntiin huomannut +näköpiirissään minkäänlaista liikettä. + +Olikin jo ilta. Kello oli puoli yhdeksän, ja kaikki kunnon +kaupunkilaiset olivat riisuneet takin ja liivit yltään ja kengät +jaloistaan sekä alkaneet odotella illallista. Mitäpä asiaa saattoi enää +kenelläkään olla kadulle? + +Sitä enemmän olikin siis omansa kääntämään huomiota puoleensa ukko +Grönberg, joka oli ilmestynyt rehtori Peranderin talon portille lakki +uhmaavasti korviin asti painettuna, ja keskusteli siinä kiivaasti +ainoan tyttärensä kanssa, joka seisoi tosin vain kolmen askeleen +päässä hänestä, mutta kumminkin täysin turvallisena, sillä hän tiesi +ehtivänsä paiskata portin lukkoon, jos isäukko yrittäisi äkillisellä +hyökkäyksellä saada kadonneen lampaan haltuunsa. + +-- Sinä, sinä...! sanoi vaskiseppä nyrkkiään heristäen. -- Sinä olet +kaunis lapsi, sinä! + +-- Kenen on syy, että minun täytyi lähteä kotoa pois? kysyi tytär. + +-- Kenenkö?! hihkaisi vaskiseppä. -- Vielä häntä puhuu! + +-- Älkää puhuko niin kovaan! pyysi tytär. -- Ihmiset kuulevat. + +-- Kuulkoot, sanoi vaskiseppä, alentaen kuidenkin ääntään. -- +Sittenpähän saavat tietää, millainen tytär minulla on. + +-- Niin, ja millainen isä minulla on, lisäsi tytär asian +molemminpuoliseksi valaisemiseksi. + +-- Etkö sinä muista, mitä huoneentaulussa sanotaan lapsille... "Olkaa +kuuliaiset vanhemmillenne _kaikessa_", tiedusteli ukko. + +-- Ja vanhemmille siinä sanotaan, että "te isät älkää yllyttäkö +lapsianne vihaan", lisäsi tytär osoittaen siten olevansa tutustunut +huoneentaulun muihinkin pykäliin. + +-- "Vaan kasvattakaa heitä _kurituksessa_ ja herran nuhteessa!" +täydensi ukko Grönberg kiireesti asianomaisen paikan. + +-- Sinä et siis tule enää koskaan kotiin? kysyi vihdoin vaskiseppä +niin tylyllä äänellä kuin osasi, peittääkseen levottomuuttaan ja +mielenliikutustaan. + +-- Se riippuu kokonaan teistä, isä, vastasi tytär. + +-- Vai riippuu vielä minustakin jotain, huokasi vaskiseppä katkerasti. +-- Minusta taitaa riippua sekin, että sinä kuulut ruvenneen +seurustelemaan kaikenlaisten retkujen ja maankiertäjien kanssa! +huudahti hän sitten kuohahtaen. + +-- Isä! varoitti tytär, jonka poskille äkkiä kohosi uhkaava punerrus. + +-- Älä isättele! kiukutteli vaskiseppä. -- Sinä kuulut ruvenneen +seurustelemaan muutaman vihoviimeisen näyttelijärentun kanssa... koko +kaupunki siitä jo laulaa ja huutaa... + +-- Minä en koskaan seurustele renttujen kanssa! sanoi tytär lujasti! +-- Te, isä, ette antaisi minun seurustella kenenkään kanssa. Oliko +Kallekin renttu? + +-- Se sinun punapäinen näyttelijäsi kuuluu olevan kaikenmaailman +huijari ja petkuttaja, jatkoi vaskiseppä, vastaamatta kysymykseen. -- +Petturi ja viettelijä! Sinä saat vielä katkerasti katua... + +-- Ohoo! sanoi tytär ylimielisesti. -- Mitä sitten? + +-- Sittenpähän näet! huudahti ukko Grönberg. -- Mutta älä luulekaan, +että minun oveni ovat sinulle avoinna, jos sinulle käy hullusti! + +-- Taiteilija Muttonen on kunnon mies, sanoi tytär. + +-- Vai niin! sanoi isäukko musertavan halveksivasti. -- Entäs Kalle +Kannas, etkö sinä sitten ollut hänen kanssaan salakihloissa? Kylläpä +sinä todellakin olet... + +-- Kalle Kannas on Kalle Kannas ja taiteilija Muttonen on eri +asia, selitti tytär vilkuillen tulipunaisena ympärilleen, olisiko +läheisyydessä tämän yksityisluontoisen ajatustenvaihdon kuuntelijoita. +-- Enhän minä kuitenkaan olisi saanut Kallea! Kuka potki Kallen ovesta +ulos? kysyi hän sitten. + +-- Luuletko sinä, että minä annan tyttäreni mieluummin jollekin +tuntemattomalle maailmanrannan kiertäjälle? kysyi vaskiseppä syvän +harmin vallassa. + +-- Kuka on sanonut, että minä olen aikonut mennä naimisiin hänen +kanssaan? kysyi tytär vuorostaan. + +-- Mitäs varten sinä sitten hänen kanssaan seuraa pidät? tiedusteli isä. + +-- Muuten vain... lystin vuoksi, sanoi tytär peloittavan +kevytmielisesti. + +-- No jos joku olisi sanonut, että minä saan kuulla sinun suustasi +semmoisia sanoja, niin enpä totisesti olisi uskonut! vakuutti ukko. + +Ja sitten hän ilmoitti tyttärelleen seuraavan hirvittävän tuomion: + +-- Jos näen sinut kertaakaan sen lurjuksen kanssa, niin halkaisen hänen +päänsä! Kahdeksi kappaleeksi! + +Tehtyään tämän ankaran päätöksen pyörähti vaskiseppä ympäri ja lähti +tiehensä. + + + + +XXII + + +Kurosen makasiinirenki Jussi kulki kumarassa, katse maahan luotuna, +eikä siis voinut vaatia, että hän olisi huomannut kirjailija Kauno +Tuulosta. + +Ja koska nyt sitäpaitsi oli perjantai, joka on yleensä tunnettu +onnettomuuksien päiväksi, niin tapahtui, että Jussi ja kirjailija Kauno +Tuulonen törmäsivät yhteen puodin pihaporrasten ja makasiinin välillä. + +Syy oli tietysti kirjailijan, ja sen hänelle Jussi heti selittikin +sanoin, jotka eivät olleet juuri valikoituja, mutta sitä suorempia. + +Ja mitäpä tekemistä olikaan kirjailijalla epätasaisen kivityksen +peittämällä päivänpaahteisella makasiinipihalla? + +Miksi ei hän pysynyt sillä alueella, joka hänelle kuului +ruohomattoineen, varjoisine puineen ja riippumattoineen? + +Miksi hän kuljeskeli silmät auki, mutta näkemättä mitään, korvat auki, +mutta kuulematta mitään siitä, mitä hänen ympärillään tapahtui? + +Miksi hän käveli jauhosäkkiä kantavaa Jussia vasten, miksi hän +ei huomannut, että neiti Leijanen meni aivan hänen ohitsensa +näytelmäharjoitukseen näyttelijä Cangastuksen kanssa, joka oli tullut +noutamaan Herrojen-Eevaa, miksi hän ei huomannut rakennusmestari +Retusta, joka antoi hänelle portilta kiihkeitä viittauksia, jotka +merkitsivät pientä olutkestitystä seurahuoneella, ja joka sitten, kun +kirjailija ei vastannut hänen signaaleihinsa edes pään nyökkäyksellä, +jatkoi matkaansa pettyneenä ja syvästi suuttuneena -- niin miksi? + +Niin monta kysymystä... ja kuitenkin voidaan niihin vastata kaikkiin +yhdellä kertaa kolmella yksinkertaisella sanalla: + +Hän oli kosinut! + +Mikä odottamattoman nopea ratkaisu! Mikä merkillinen käänne! + +Mutta sellaista voi sattua, kun on kysymyksessä rakastunut ja +sitäpaitsi mustasukkaisuuden vallassa oleva runoilija. + +Kuinka oli kaikki tapahtunut? + +Vaikeata olisi sitä ollut selittää herra Tuulosen itsensäkään. Se oli +tapahtunut odottamatta kuin maanjäristys, ja kirjailijan koko olemus +oli vielä aivan sekaisin. + +Neiti Kuronen oli ollut kotona koko aamupäivän ja tehnyt käsitöitä. +Kirjailija oli lukenut hänelle. Vähän aikaa. Sitten he olivat +keskustelleet ties mistä. Ainakin rakkaudesta. Veri nousi vähitellen +kirjailijalle päähän. Miksi neiti Kuronen hymyili niin kummallisesti, +kun kirjailija kysyi, tiesikö hän, mitä rakkaus on? Miksi hän äkkiä +punastui, kun herra Tuulonen suoraan ja kiihkeästi kysyi, oliko hän +koskaan ollut rakastunut? + +Ja silloin oli maailma kierahtanut muutamia kertoja ympäri +kirjailijamme silmissä, ja kun hän vihdoin alkoi tointua, huomasi +hän olevansa polvillaan neiti Anni Kurosen pienten, ruskeakenkäisten +jalkain juuressa, ja hänellä oli jonkinlainen hämärä käsitys siitä, +että hän nähtävästi oli tunnustanut rakkautensa neiti Kuroselle. +Mitä kaikkea hän oli neiti Kuroselle sanonut, siitä ei hänellä ollut +aavistustakaan, mutta varmaankin oli se ollut varsin vaikuttavaa, sillä +neiti oli kuin puulla päähän lyöty. + +Herra Tuulonen oli vihdoin noussut ylös ja lausunut julki kiihkeän +vakaumuksensa, että neiti Kuronen kutsuu nyt varmaankin paikalle isänsä +ja Kalle Kannaksen ja renki-Jussin heittämään hänet ulos, ja neiti +Kurosella oli täysi työ saada kosijansa uskomaan, ettei se suinkaan +ollut hänen aikomuksensa. Neiti Kuronen oli sitäpaitsi luvannut antaa +vastauksensa sunnuntaina, ja poistunut sitten omaan huoneeseensa. + +Herra Tuulosella oli siis todellakin toiveita, mutta siitä huolimatta +hän oli kuin kiirastulessa. Kaksi päivää vielä! + + * * * * * + +Kolme tuntia myöhemmin tuli rehtori Perander kotiin matkaltaan. + +Koska hän tuli kotiin ainakin puoli viikkoa aikaisemmin kuin oli +odotettu, niin tapasi hän tyttärensä ja varatuomari Sakkamaan istumassa +neulomapöydän ääressä mitä tuttavallisimmassa seurustelussa. Tytär +huudahti hämmästyneenä ja iloissaan, varatuomari oli kuin koulupoika, +jonka naapuri on yllättänyt hedelmäpuutarhastaan, ja rehtori Peranderin +otsa meni pilveen -- ilmiö, joka ei jäänyt huomaamatta kummaltakaan +nuorelta. + +Tervehdittyään lyhyesti ja verraten kylmästi sekä ainoata tytärtään +että varatuomaria, meni rehtori sisään matkalaukkuineen. Ja +vaihdettuaan paljon merkitsevän silmäyksen vieraansa kanssa juoksi +neiti Perander isänsä perässä. + +Kymmenen minuutin kuluttua tuli Peranderille myöskin neiti Kuronen, +toista tuntia myöhästyneenä ja hajamielisen näköisenä. Varatuomari ei +kuitenkaan ennättänyt tehdä hänelle mitään kysymystä, sillä samassa +tuli rehtori tyttärineen ulos. Rehtorin otsalta oli pilvi kadonnut, +hän meni iloisena puristamaan neiti Kurosen kättä, ja yksin tein hän +kätteli uudelleen myöskin tuomarismiestä ja lausui hänet, ensi kerran +elämässään, sydämellisesti tervetulleeksi. + +Mitä sitten lieneekään tytär isälleen kertonut! + + * * * * * + +Rakennusmestari Illikaisen talossa oli kova touhu. + +Näytelmäharjoituksia pidettiin niin kiinteästi, ettei parturi Jönsson +ehtinyt edes puoleksi tunniksi pistäytyä seurahuoneelle, vaikka päätä +tuntui kivistävän. Hän oli oppinut osastaan suunnilleen neljännen osan +ja vannoi osaavansa koko osansa sunnuntaina kuin katekismuksen. + +-- Paremmin, paljon paremmin kuin katekismus on se teidän osattava! +huusi Jassi Muttonen, heittäen mehuvettä ja leivoksia pöydälle tuovaan +sisäkköön palavan katseen. -- Kuinka kuuluu ensimmäinen käsky? + +-- Sinun pitää... sinun pitää..., muisteli parturi, mutta kaikista +ponnistuksistaan huolimatta ei hän voinut vastata punatukkaisen +esittämään teologiseen kysymykseen. + +-- Niin, siinä sen nyt näette! Paljon paremmin kuin katekismuksenne on +teidän osattava osanne! + +Mutta Jooseppia lukuunottamatta alkoi näytteleminen jo sujua koko +lailla. Illikainen osasi jo ulkoa melkein kaikkien osat, ja sohvallaan +istuen hän auttoi ulkomuististaan pöydän alla istuvaa poikaansa +kuiskaajan tehtävissä. + +-- Kuinkahan se meneekään ylihuomenna, kun nyt jo menee näin hyvin! +huomautti hän vaimolleen, ja vaimo vastasi: + +-- Jaa-ah! + +-- Taiteilija Muttonen olisi hyvä ja tulisi vähän ulos, sanoi sisäkkö +herra Muttoselle. + +-- Kuka rohkenee häiritä minua työssäni? huudahti näyttelijä. + +-- Vaskiseppä Grönbergillä olisi asiaa herra Muttoselle, sanoi sisäkkö. + +-- Vaskiseppä Grönbergillä! huusi herra Muttonen ja vilkaisi taakseen, +nähdäkseen, oliko ikkuna auki. + +-- Missä hän on? Eteisessäkö? kysyi punatukkainen tuttavamme +varovaisesti. + +-- Ei, pihalla, sanoi sisäkkö. + +-- Minä menen, ilmoitti näyttelijä. -- Herrasväki suo anteeksi eikä +anna häiritä itseään. + +Toiset, jotka eivät aavistaneet, mistä oli kysymys, jatkoivat rauhassa +harjoitusta, ja Illikainen kunnostautui suurenmoisesti, edustaessaan +sohvaltaan väliaikaisesti kraatarimestari Eenokkia ja puhjeten ukkosen +kaltaiseen naurunpurkaukseen, joka kerran kun oli saanut vuorosanansa +sanotuksi. + +Mutta näyttelijä Muttonen nilkutti portaille ja näki portaiden +alapäässä pienen, piikkipartaisen ja terävänenäisen ukon, joka kysyi +häneltä: + +-- Vai niin, tekö se olette se näyttelijä Muttonen? + +-- Minä olen näyttelijä ja rahastonhoitaja Jassi Muttonen, sanoi +punatukkainen ylevästi. -- Kenen kanssa minulla on kunnia puhua? + +-- Herra kuuluu alkaneen hieroutua minun tyttäreni tuttavuuteen! sanoi +vaskiseppä uhkaavasti. + +-- Enhän minä tiedä, kuka teidän tyttärenne on, vastasi näyttelijä +lempeästi. -- Minulla on paljon tyttötuttavuuksia, lisäsi hän sitten +selitykseksi. + +-- Kyllä te tiedätte, kuka minun tyttäreni on! ärjäisi ukko. -- Se on +Maikki Grönberg, jos sekin vielä täytyy teille sanoa! + +-- Ahaa! neiti Grönberg! huudahti punatukkainen ihastuneena. -- +Erittäin hupainen ja miellyttävä neiti! Ja te olette hänen isänsä! +Onnittelen teitä! Sanomattoman hauskaa tutustua! Todellakin, +sanomattoman hauskaa tutustua! + +-- Minä en onnittele teitä, jos saan niskanne kouriini! huusi ukko +Grönberg. -- Minä väännän sen nurin! ilmoitti hän sitten raivostuneena. + +-- Siinä tapauksessa toivoisin, ettei niskaparkani koskaan joutuisi +kouriinne! huokasi herra Muttonen. -- Millä olen pahoittanut teidän +mielenne? + +-- Minä kiellän teitä seurustelemasta tyttäreni kanssa! sanoi ukko +Grönberg. + +-- Ei, älkää kieltäkö? rukoili herra Muttonen. -- Hän on rakastettavin +ihminen... + +-- Kiellän! huusi vaskiseppä. + +-- Oi, kuinka surullista! sanoi Jassi Muttonen, ottaen taskustaan +kirjavan nenäliinan ja pyyhkien sillä silmiään. -- Juuri, kun minä olin +niin onnellinen, tuli tämä isku! "Onnen majat ovat kaikki mustaksi +maalatut murheella..." + +-- Lupaatteko olla koskaan enää menemättä tyttäreni seuraan? kysyi +ankara isä. + +Illikaisen nuoremmat lapset olivat ryhmittyneet keskustelevien lähelle +ja kuuntelivat suut auki ja silmät pyöreinä. Illikaisen palvelijattaret +olivat avanneet keittiön ikkunan toisenkin puoliskon, kuullakseen +paremmin. + +-- Jospa tietäisitte, kuinka mielelläni antaisin sellaisen lupauksen! +sanoi näyttelijä, nenäliina silmillä. -- Mutta ihminen on niin heikko... + +-- Vastatkaakin sitten itse seurauksista! sanoi ukko Grönberg. -- +Tulkaapas tänne minun luokseni, niin saatte nähdä! + +-- Voi, en uskalla tulla teidän luoksenne! vaikeroi herra Muttonen. +-- Te olette tällä hetkellä hieman kiihtynyt, herra Grönberg. Minä +uskallan paljon helpommin lähestyä teidän tytärtänne kuin teitä +itseänne... + +Ukko Grönberg kumartui maahan, sai käteensä nyrkinkokoisen kiven +ja paiskasi sen kohti näyttelijää. Tämä ennätti kuitenkin vetäytyä +eteiseen, ja kivi jyskähti eteisen ovea vasten. + +Vaskiseppä lähti kiireesti pois Illikaisen pihasta. + + + + +XXIII + + +Oli tullut lauantaiaamu. + +Siitä hetkestä saakka, jolloin maisteri Wahl oli sulkenut eteisensä +oven, päästyään eroon Lauri Saksmanista, ei hän ollut näyttäytynyt +asuntonsa ulkopuolella, ja jos joku pahaa-aavistamaton kaupunkilainen +olisi silloin yrittänyt tulla hänen luokseen, olisi siitä varmaankin +koitunut hänelle mitä valitettavimmat seuraukset. + +Sillä ukko Wahl oli, luettuaan sen kirjeen, jonka neiti Anna Kristina +Svebelius oli kirjoittanut Lauri Saksmanille, pois suunniltaan, ja +yksinpä hänen vanhanpuoleinen taloudenhoitajattarensa Miinakin, joka +muuten hallitsi maisteria melkein rajattomalla vallalla, liikkui nyt +henkeänsä peläten tässä vihan ja vimman majassa. + +-- Mite hen teke minun huoneessani! Ulos! huusi maisteri aina, kun +Miina pisti päänsä ovesta sisään pyytääkseen isäntäänsä ruualle. + +Tänä aamuna kuuli maisteri sattumalta avoinna olevien ovien läpi +keittiöstä Kähköskän karhean äänen. Kähköskä oli nimittäin tullut +myymään maisterin taloudenhoitajattarelle kananmunia, jotka Kähköskän +velivainajan leski oli lähettänyt kaupunkiin myytäväksi Mainingin +koneenkäyttäjän mukana. + +-- No huomennahan ne kuulutaan ensi kerran kuulutettavan se kauppias +Jaakkola ja Pastorinniemen ryökkynä, kertoi Kähköskä. + +-- Hss! sanoi Miina. + +Mutta maisteri oli jo kuullut tarpeeksi. + +Hän tajusi nyt menettäneensä lopullisesti taistelun, mutta hän päätti +kuitenkin mennä sanomaan neiti Anna Kristina Svebeliukselle suorat +sanat, sellaiset sanat, jollaisia tämä petollinen liittolainen ei ole +vielä elämänpäivinään kuullut! + +Maisteri pisti päähänsä mustan, leveälierisen huopahattunsa, heitti +sinertävän viitan hartioilleen ja lähti ulos niin että ovet paukkuivat. + +-- Hyvä isä, mihin se maisteri nyt lähti? hurisi Miina keittiön +ikkunasta. -- Kahvi on juuri valmis! + +Maisteri ei ollut kuulevinaankaan, vaan jatkoi kiivaasti matkaansa. + +-- Mitähän kamalaa sillä taas on mielessä! huokasi Miina, joka +varsinkin viime aikoina oli elänyt alituisessa pelossa ja vavistuksessa. + +Mutta neidit Anna Kristina ja Mathilda Fredrika eivät olleet kotona. + +Kauppias Jaakkola oli kutsunut heidät sovintojuhlaan Pastorinniemeen, +ja lyhyen neuvottelun jälkeen olivat kaksoiset päättäneet tarttua +tarjottuun sovinnonkämmeneen ja lähteneet nuorimman sisarensa +virallisiin kihlajaisiin täydessä juhlapuvussa. + +Matti Luontoa ei ollut näkynyt heidän asuntonsa edustalla sen hetken +perästä, jolloin punaposkinen sisäkkö oli palannut takaisin Saksmanin +keittiöstä. + +Maisteri Wahl oli aivan hengästynyt perille päästessään ja soitti +ovikelloa niin että koko talo helisi. + +Mainittu punaposkinen sisäkkö tuli avaamaan ja sanoi, etteivät neidit +ole kotona. + +-- Misse he ovat? kysyi maisteri kiukkuisesti. + +-- Pastorinniemessä, vastasi sisäkkö. + +-- Mite, Pastorinniemesse! huusi maisteri. + +-- Niin, Pastorinniemessä, vakuutti tyttö. -- Mutta jos maisterilla on +jotain sellaista asiaa, jonka minä voin toimittaa... + +-- Et sine voi toimittaa miteen! huusi maisteri, niin että tytön polvet +notkahtivat. -- Mine menen sinne itse, mine saan sielle kunnian treffa +koko konkkaronkka samalla kerta! + +Ja jättäen ällistyneen sisäkön avossa suin seisomaan eteiseen lähti +maisteri juoksujalkaa tiehensä. + +Kun maisteri tiesi, ettei hänen ollut helppo päästä Pastorinniemeen +maan puolelta, päätti hän tehdä hyökkäyksensä vesitse. Hän kiiruhti +siis venerantaan. + +Muttoskan Petteri ja hänen vanhempi veljensä Iisakki olivat juuri +lähdössä ongelle. + +-- Lehdettekö soutamaan minut Pastorinniemeen? kysyi maisteri Iisakilta. + +Iisakki katsoi epäröiden veljeensä. + +-- Mine maksan teille markan! lupasi maisteri. + +-- Noh! riemastuivat pojat, jotka eivät olisi voineet enemmän ihastua, +jos maisteri olisi pistänyt kymmenmarkkasen kummankin kouraan. + +-- Eikö se vuoda teiden vene? kysyi maisteri, joka pelkäsi kovasti +vettä ja jalkojensa kastumista. + +-- Ei tämä paljon vuoda, sanoi Iisakki. -- Ja Petteri saa heittää +äyskärillä pois sen, minkä vuotaa. + +Maisteri astui venheen perään ja tarttui melaan. Iisakki ja Petteri +istuutuivat soutamaan. + +Poikien venhe vuoti tietysti hirvittävästi, kuten poikien venheet aina +tekevät. + +-- Petteri, heite pois vette! huusi maisteri. -- Ja sine toinen poika +souda yksin! + +Petteri sai nyt kökötellä koko matkan venheen keskellä pitäen sitä niin +kuivana kuin mahdollista, Iisakki souti kuin mies ja maisteri piti +perää kuin itse Kristoffer Kolumbus. + +Pastorinniemessä oli mieliala parhaimmillaan. Saapuvilla olivat +vain lähimmät omaiset ja parhaimmat ystävät. Jaakkola oli tehnyt +täydellisen sovinnon morsiamensa sisarien kanssa ja säteili ilosta. +Samppanjapullojen korkit paukahtelivat. + +Silloin kuului laiturilta päin kimeätä kiljuntaa: + +-- Auttakaa! Tulkaa apuun! Maisteri hukkuu. + +Maisteri Wahl oli, yrittäessään kömpiä venheestä laiturille, pudonnut +venheen äkkiä kallistuessa veteen. Iisakki sai onneksi hänen +kauluksestaan kiinni ja kannatti häntä vedenpinnalla, ja Petteri huusi +apua minkä kurkusta lähti. + +Jaakkola lähti juoksemaan rannalle, ja hänen perässään juoksi pihalla +ollut renki-Pekka sekä koko talon väki, lukuunottamatta Fanny-neitiä, +joka kuultuaan sanan "maisteri" alkoi vapista eikä liikahtanut +paikaltaan. + +Kauppias Jaakkola ja Pekka nostivat vettävaluvan maisterin heti +rannalle. + +-- Vieke minut siseen! huusi maisteri! -- Mine kuolen! + +-- Ei, ei sisään! huudahti Anna Kristina. -- Lähettäkää hänet kotiinsa! + +-- Mine en lehde pois temmöisene! huusi maisteri. + +-- Tänne peitteitä tai mitä tahansa, huusi Jaakkola. + +Tuotiin kiireesti pari huopapeitettä, joihin Jaakkola kääri +sätkyttelevän ukon. + +Kauppias Jaakkolan oli kyydinnyt Pastorinniemeen ajuri Jehkonen +ja Svebeliuksen neidit ajuri Tiihonen, ja olivat heidän hevosensa +portinpielessä, ajurien istuessa keittiössä saamassa osansa +kestityksestä. + +-- Jehkonen! huusi Jaakkola. -- Olkaa hyvä ja kyyditkää maisteri Wahl +heti kotiinsa ja tulkaa sitten takaisin minua odottamaan! + +-- Ei! Mine en lehde nein! kirkui maisteri. -- Vekivaltaa! + +-- Pekan täytyy lähteä viemään häntä, sanoi Anna Kristina. + +Renki-Pekka oli sillä välin juossut vaunuvajaan ja tuonut sieltä suuren +hevosloimen, jonka hän vielä kääri maisterin ympärille, niin ettei +ukosta näkynyt mitään muuta kuin kiukkuiset kasvot. + +Jaakkolan määräyksestä tarttui Pekka maisteriin kainaloiden alta ja +Jehkonen jaloista. Maisteri koetti potkia, mutta peitteet ja loimet +ehkäisivät tämän yrityksen. Sitä enemmän osoitti ukko niin ollen +mieltään huutamalla ja kirkumalla. + +Maisteri Wahl kannettiin rattaille, ja renki-Pekka istutti tämän +metelöivän käärön viereensä. Jehkonen nousi kuskipukille, ja kuorma +lähti liikkeelle. + +Mutta rattaiden perässä juoksivat itkukurkussa Muttoskan Iisakki ja +Petteri, huutaen: + +-- Maisteri, maisteri, entäs se markka! + +-- Pojat hoi! huusi Jaakkola. -- Tulkaa takaisin. + +Pojat kääntyivät takaisin vedet silmissä. + +-- Tässä on teille markka kummallekin! sanoi Jaakkola, pistäen +molempien soutumiesten jokseenkin likaisiin kouriin kiiltävän +hopearahan ja saavuttaen tällä suurenmoisella anteliaisuudellaan +Muttoskan poikien ihailun ja rajattoman kiitollisuuden. + +-- Ja menkää nyt keittiöön, niin saatte siellä ehkä vehnäskahvit, sanoi +Jaakkola, joka tänä päivänä tahtoi kykynsä mukaan tehdä onnellisiksi +kaikki ihmiset, ja joka tässä jalomielisessä tarkoituksessaan onnistui +ainakin Muttoskan poikiin nähden täydellisesti. + +Pastorinniemen renki-Pekalla ei ollut koskaan ollut niin vastahakoista +vierustoveria kuin tällä kertaa. Eikä ajuri Jehkosella koskaan niin +kiittämätöntä kyydittävää, Kähköskäkin huomioon otettuna. + +Ukko Wahlin, vaikkakin hän oli ilmoittanut kuolemansa olevan lähellä, +onnistui kuitenkin saada sanotuksi sekä Pekasta että Jehkosesta +koko joukko sellaisia asioita, että nämä rehelliset ja ilkeyksien +laskettelemisessa sellaisen taiturin kuin ukko Wahlin kanssa jo +etukäteen häviölle tuomitut miehet istuivat korvat punaisina ja +koettivat ajaa vastaantulevien ohi niin nopeasti kuin suinkin. +Ehdottipa Jehkonen jo kerran Pekalle, että he pysähdyttäisivät hevosen +ja antaisivat maisterille vakavan ja hyvin ansaitun selkäsaunan tai +heittäisivät tuon hävyttömän käärön tien viereen, katajapensaisiin, +mutta vaikka kiusaus olikin suuri, hylkäsi Pekka kuitenkin nämä +molemmat hänen harkittavakseen alistetut esitykset. + +Kaupunkiin tultuaan katsoi maisteri parhaaksi pitää suunsa kiinni, +vaikka hänellä kaikesta päättäen olisikin vielä ollut yhtä ja toista +sydämellään. Hänen vaikenemisestaan huolimatta herätti kulkue, johon +oli liittynyt puolenkymmentä paljasjalkaista, rattaiden perässä +juoksevaa hihkuvaa poikaa, siksi suurta huomiota, että sekä ajuri +että Pekka tunsivat olonsa jossain määrin noloksi ja olivat hyvin +tyytyväiset, kun matka vihdoin päättyi maisteri Wahlin talon portille. + +Kyytimiehet veivät kyydittävänsä sisään samalla tavoin kuin olivat +hänet rattaillekin tuoneet, nimittäin kantaen. Maisterin uskollinen +Miina, joka oli ikkunasta nähnyt maisterin tulon ja luullut jonkin +surullisen onnettomuuden kohdanneen tuittupäistä isäntäänsä, juoksi +vastaan siunaten ja parkuen, mutta kyytimiehet jättivät maisterin hänen +huostaansa minkäänlaisitta selityksittä ja lähtivät kiireesti ajamaan +takaisin Pastorinniemeen. + +Itkevä ja päivittelevä Miina riisui maisterin yltä läpimärät vaatteet +ja puki hänelle kuivaa ylle kuin pienelle lapselle, saaden tällöin +maisterin kiukunpurkauksista sen käsityksen, että joku ilkeä ja +vaarallinen vihamies oli yrittänyt hukuttaa maisterin, vaikkei tuo +katala aikomus ollutkaan onnistunut. + +Miinan tarkoituksena oli pakottaa maisteri pysymään vuoteessaan +ainakin kolme vuorokautta, mutta tuskin oli ukko saanut ylleen kuivat +liinavaatteet ja lasin konjakkia, kun hän jo, välittämättä vähääkään +Miinan ankarista vastalauseista, nousi, pukeutui täyteen asuunsa +ja ilmaisi järkähtämättömän päätöksensä olevan lähteä takaisin +Pastorinniemeen antamaan kauppias Jaakkolalle tukevan korvapuustin, +mahdollisesti kaksikin. + +Turhaan rukoili pelästynyt Miina maisteria luopumaan tuosta +päätöksestään. Maisteri ei, kuten jo olemme useita kertoja tulleet +näkemään, ollut niitä miehiä, jotka niin vain antavat järkähdyttää +päätöksiään. Hän painoi päähänsä hatun, joka oli vielä leveälierisempi +kuin se, joka riippui kuivamassa keittiössä, ja ryntäsi ulos. + +-- Maisteri, maisteri kulta! rukoili Miina, juosten isäntänsä perässä. +-- Älkää menkö, hyvä maisteri! Voi hyvä isä kuitenkin, mihin pitää +ihmisen joutua! + +Portilla tarttui Miina maisterin takinliepeeseen kiinni, mutta maisteri +tempaisi itsensä vihaisesti irti ja huusi: + +-- Menke hiiteen! Mine olen isente talossa! Menke pois, taikka mine +potkin teidet pellolle! + +Maisteri meni menojaan, huolimatta mistään. + +Lauri Saksman ja luonnonihminen, jotka olivat istuneet syvämietteisessä +keskustelussa ikkunan ääressä ja nähneet sekä maisterin kotiintuomisen +että hänen uuden lähtönsä, menivät kadulle, ja Lauri Saksman kysyi +Miinalta, mistä oli kysymys. + +-- Voi voi, hyvä herra Saksman, itki eukko. -- Juuri äsken oli +hukuttamaisillaan itsensä, ja nyt se onneton lähti Pastorinniemeen +lyömään kauppias Jaakkolaa korvalle. + +Lauri Saksman koetti udella Miinalta, mitä maisterille oli tapahtunut, +mutta kun ei eukko tiennyt oikeastaan mitään, niin piti hän lyhyen +sotaneuvottelun luonnonihmisen kanssa. + +-- Taitaa olla parasta, että sinä puutut vielä kerran asioihin, sanoi +hän lopuksi Matti Luonnolle. -- Ja peloittele nyt kerta kaikkiaan pois +pahanhengen juonet ukko Wahlin nahasta. Heittäydy hulluksi, sillä +hulluja se pelkää enemmän kuin mitään muuta maailmassa. + +Luonnonihminen heitti kontin selkäänsä, otti sauvan käteensä ja lähti +pitkin askelin kävelemään samaan suuntaan, mihin maisteri Wahl oli +lähtenyt. + +Portille kokoontuivat hänen lähtöään katsomaan kohmeloiset +käräjäkirjurit, pihanperällä asuvat akat, kuten Kähköskä ja Sikasen +akka lapsineen, sekä jarrumiehen leski. + +Kaikki tahtoivat tietää, mistä oli kysymys, mutta Lauri Saksman palasi +mitään vastaamatta sisään. + +-- Siinä se on herra! sanoi jarrumiehen leski toisille akoille. -- Ei +näet kannata edes vastata köyhän kysymykseen! Mutta eivätkö nuo alenne +taas nokat Saksmanin joukolta, kun kuuluu jo rehtorikin tulleen kotiin! + + + + +XXIV + + +Samaan aikaan istui ukko Grönberg myymälänsä vieressä olevassa +kamarissa jakkaralla, toinen jalka paljaana, käärien siihen valkeata +riepua, sillä kenkä oli hiertänyt nahkan rikki. + +Hänen vaimonsa ruokki röhkivää porsasta pihalla. Kärpäset surisivat +ikkunoissa. Muuten oli hiljaista. + +Silloin kuuli vaskiseppä kadulta tuttua ääntä, ja kohottaessaan päätään +näki pahoille teille suistumassa olevan tyttärensä Maikin kulkevan +toisella puolen katua kirotun punatukkaisen, ontuvan näyttelijän +rinnalla, vilkkaasti ja iloisesti keskustellen. + +Ukko Grönberg tarvitsi tointuakseen noin kaksi sekuntia. + +Mutta sittenpä hän olikin valmis toimimaan. + +Tällä kertaa ei punatukkainen tulisi välttämään kohtaloaan. + +Vihan sokeassa vimmassa tempaisi ukko Grönberg aseekseen ensimmäisen +esineen, jonka sattui käteensä saamaan. Se oli hänen vaimonsa pitkä, +vaaleanharmaa sukka, jota hänen vaimonsa oli ollut parsimassa, +ennenkuin uikuttava porsas ilmaisi nälkänsä, ja jonka vaimo silloin oli +jättänyt sängyn päälle. + +Tämä sukka kädessään, toinen jalka paljaana ja toisessa jalassa kenkä, +syöksyi sotainen vaskiseppä myymäläänsä, hyppäsi yli tiskin ja juoksi +kadulle. + +-- Nyt tulee isä, nyt pakoon! huudahti Maikki Grönberg saattajalleen. + +Vasta kadulle tullessaan huomasi ukko Grönberg, millainen ase hänellä +oli kädessään. Mutta hän kumartui alas, otti maasta puolen kilon +painoisen kiven ja pudotti sen sukanvarren suusta sisään, jolloin +kivi solahti sukan kärkeen. Nyt oli ukko Grönbergillä käytettävänään +peloittava nuija, eikä ollut olemassa minkäänlaista syytä otaksua, +ettei hän sitä myöskin tulisi käyttämään heti kun tilaisuus siihen +tarjoutuisi. + +Maikki Grönberg edellä ja ontuva näyttelijä perässä juoksivat +vaskisepän hirmuisen vihan uhrilampaat lihakauppias Lehtolan talon +portista sisään. Maikki juoksi Lehtolan keittiöön, mutta vainottu +näyttelijä oikaisi pihan poikki palokujaan, repien lankkuaidan yli +kavutessaan vasemman housunlahkeensa halki, ylhäältä alas asti. + +Maikki Grönberg oli luullut, että isänsä, nähtyään näyttelijän päässeen +pakoon, luopuisi takaa-ajostaan ja palaisi takaisin, mutta näkikin nyt +kauhukseen, ettei ukolla ollut mitään sellaisia aikeita. + +Ukko Grönberg kapusi nimittäin hänkin lankkuaidan yli ja katosi +palokujaan. + +Herra Jassi Muttonen oli tähän saakka pitänyt juttua hupaisena pilana, +joka antoi hänen seikkailunhaluiselle ja toimeliaalle hengelleen +mieluista vaihtelua kaupunkimme arkielämän yksitoikkoisuudessa, mutta +valittaessaan juuri palokujassa ruskeiden housujensa surullista +kohtaloa hän näki ukko Grönbergin peloittavien kasvojen kohoavan +yli lankkuaidan reunan, ja asia alkoi nyt esiintyä näyttelijällemme +melkoista vakavammassa valossa kuin tähän saakka. + +Palokujan toisella puolen oleva tontti kuului työväenyhdistyksen +talolle. Lankkuaidassa oli kyllä portti, mutta sen eteen oli siirretty +rikkatynnyri, niin ettei porttia saanut auki. + +Koska aikaa ei ollut menetettävissä, kiipesi herra Muttonen tynnyrin +reunalle ja pääsi siitä lankkuaidan harjalle, mistä pudottautui +työväenyhdistyksen pihaan. + +Näyttelijän pysähtyessä palokujassa surkuttelemaan housujaan oli ukko +Grönberg, jota eivät liiat lihat painaneet, päässyt melkein hänen +kintereilleen. Ontuva näyttelijä ei sitäpaitsi ollut läheskään niin +hyvä juoksija kuin ukko Grönberg. Kaksi tai kolme sekuntia myöhemmin +kuin näyttelijä oli hypännyt pihaan oli myöskin ukko Grönberg aidan +harjalla ja hyppäsi alas niin että maa tömähti. + +Tässä suuressa hädässä -- sillä nyt oli hätä käsissä! -- huomasi +näyttelijä polkupyörän pihaporrasten vieressä, hyppäsi pyörälle ja ajoi +ulos kadulle. + +Se oli Riku Nikin polkupyörä. + +Mutta sen vieressä oli myöskin Topi Pösösen polkupyörä, ja kun +vaskiseppäkin oli perehtynyt polkupyöräilemisen jaloon ja hyödylliseen +taitoon, niin hyppäsi hän tietysti tälle toiselle pyörälle ja ajoi +näyttelijän perässä. + +Riku Nikki ja Topi Pösönen sommittelivat juuri kaikessa rauhassa +ammattiosaston viime kuukausikokouksen pöytäkirjaa, kun Topi Pösönen +sattui katsomaan ulos ikkunasta, juoksi sitten pihanpuolella olevaan +ikkunaan, näki polkupyörät kadonneiksi ja huusi: + +-- No voi sun halvattu kuitenkin, kun varastivat pyörät ihan nenän alta! + +Riku Nikki kaatoi kiireessään mustepullon, jolloin sen sisällys +muodosti pöydällä oleville papereille Mustanmeren kartan, ja +ammattiosaston molemmat toimihenkilöt juoksivat kadulle, huutaen täyttä +kurkkua: + +-- Ottakaa rosvot kiinni! + +Ketä varkaat olivat, siitä eivät he ehtineet selkoa saada, +pitkäkyntiset kun näet ajoivat aika vauhtia jo pitkän matkan päässä. +Hyvin epäilyttävän ja lurjusmaisen näköisiltä he kuitenkin näyttivät. + +Herra Jassi Muttonen ajoi edellä hurjaa vauhtia, tuskanhiki otsallaan. + +Hänen perässään polki, vihasta puhkuen, ukko Grönberg, toinen jalka +paljaana ja varpaiden ympärillä valkoinen riepu. + +Kaukana heidän perässään juoksivat avopäin Topi pösönen ja Riku Nikki, +huutaen: + +-- Apua! Ottakaa kiinni rosvot! Ottakaa kiinni pyörävarkaat! + +Säikähtyneet ihmiset pistivät päänsä ulos ikkunasta ja huusivat: + +-- Poliisi! + +Toiset taas riensivät kadulle ja lähtivät juoksemaan Riku Nikin ja Topi +Pösösen perässä. + +Herra Jassi Muttonen kuuli takanaan huutoa, melua ja kiljuntaa, mutta +kun hän käänsi päätään, hän näki vain vaskisepän piikkiparran ja +vihasta vääristyneet kasvot sekä polkupyörän ohjaustangolla riippuvan +pitkän naistensukan, johon hän itse oli nähnyt Grönbergin pistävän +aikamoisen kiven. + +Ja herra Muttonen koetti parantaa vauhtia. + +Ajuri Jehkonen oli juuri tulossa kauppias Jaakkolan talolta, jonne hän +oli kyydinnyt kauppiaan Pastorinniemestä, kun häntä vastaan tulivat +ensin polkupyöräilijät, sitten Topi Pösönen ja Riku Nikki. + +-- Käännä ympäri ja ala ajaa perässä! huusivat viimemainitut, hypäten +rattaille. -- Ne varastivat meidän polkupyörämme! Anna hevosesi lentää +minkä käpälistä pääsee! Kaksinkertainen vauhti ja kaksinkertainen maksu! + +Jehkonen käänsi hevosensa ja lähti laskettelemaan kaikkein parasta +vauhtiaan, mutta siitä huolimatta huusivat takaa-ajajat hänelle vähän +väliä: + +-- Aja paremmin! Aja kuin tulipalossa! + +-- Minä ajan jo paremminkin kuin tulipalossa, huomautti Jehkonen +totuudenmukaisesti ja läiskäytti taas piiskalla hevostaan. + +-- Ottakaa kiinni! Ottakaa kiinni varkaat! hihkaisivat kyydittävät taas. + +Vauhti oli hurja. Ja takana kohosi taivaalle mahtava tomupilvi. Siellä +juoksi kymmeniä ihmisiä, huutaen: + +-- Poliisi, poliisi! Ottakaa rosvot kiinni! + + + + +XXV + + +Luonnonihminen oli ensin kävellyt, mutta sitten alkoi hän pelätä, että +maisteri Wahl ehtisi Pastorinniemeen, ennenkuin hän saisi ukon kiinni. + +Matti Luonto kiristi silloin suolivyötään, kohautti selässään olevaa +konttia ja lähti juoksemaan. + +-- Hau-uh, huh, vuh! alkoi silloin kuulua muutamilta porteilta. + +-- Hiuk-viuk-viuk! kuului toisilta porteilta. + +Kaikenlaisia koiria, suuria ja pieniä, pitkähäntäisiä ja aivan +hännättömiäkin alkoi juosta luonnonihmisen perässä. Koirat eivät +vielä koskaan ennen olleet nähneet Matin juoksevan, ja luonnonihmisen +käytös herätti siis niiden piirissä entistäkin vilkkaampaa huomiota ja +harrastusta. + +Mutta nyt oltiinkin jo kaupungin laidassa, niin ettei Mattia +kohtuudella voitu syyttää katumellakan toimeenpanemisesta. + +Kaupungista päästyään jatkoi tämä rähisevä joukko matkaansa pitkin +Pastorinniemeen vievää tietä. + +Edellä juoksi Matti Luonto, kädessään pitkä sauva, jolla hän silloin +tällöin huitaisi taakseen, ja parinkymmenen sylen päässä haukkuva +koiralauma, vingahdellen, töyttien toisiaan ja puraisten silloin +tällöin ohimennen jotain edessä olevaa virkaveljeä koipeen. + +Maisteri Wahl oli jo puolivälissä kaupungin ja Pastorinniemen välillä, +kun hän kuuli takaapäin hirmuista rähinää, ja pysähtyessään katsomaan +taakseen näki mielipuolena pitämänsä luonnonihmisen juoksevan perässä +niin että pitkä tukka löyhki ja kädessään hirmuinen sauvansa. + +-- Hiiii!! Huuuu!!!! huusi luonnonihminen, nähdessään maisterin +pysähtyvän. + +Ja silloin selvisi maisterille, että luonnonihminen oli tulossa +kostamaan maisterille sen johdosta, että maisteri oli äänestänyt hänen +pidättämisensä puolesta kauppias Kurosen talon portilla pidetyssä +kansalaiskokouksessa. + +Tässä oli henki kysymyksessä! + +Koska maisteri Wahl ikävuosistaan huolimatta oli nopeatuumainen mies, +niin hyppäsi hän tieltä ojan poikki pormestarin suurelle ja hyvin +hoidetulle perunapellolle ja lähti juoksemaan pitkin peltoa niin että +multakokkareet lentelivät. + +Luonnonihminen olisi kuitenkin saanut maisteri Wahlin kiinni jokseenkin +pian, elleivät hänen nelijalkaiset seuralaisensa olisi aiheuttaneet +hänelle jonkin verran viivytystä. + +Kun ei luonnonihminen, maisterin nähtyään, enää joutanut huitomaan +sauvalla taakseen, oli koiralauman rohkeus paisunut huomattavasti, ja +koirat olivat nyt aivan hänen kintereillään, etunenässä metsänhoitaja +Korpelaisen Hektor, joka aina toimi kaupungin koirien puheenjohtajana +kaikissa julkisissa tilaisuuksissa. + +Luonnonihmisen yrittäessä hypätä tieltä pormestarin perunapellolle +luuli Hektor, että luonnonihminen aikoo pujahtaa metsään takaa-ajajiaan +piiloon, sillä Hektor tovereineen oli siinä helposti käsitettävässä +harhaluulossa, että luonnonihminen koko ajan oli juossut Hektorin +seuruetta pakoon. + +Niinpä siis Hektor tarttui lujine hampaineen luonnonihmisen +mitalihousujen lahkeeseen, ja luonnonihminen putosi silloin ojaan, +rähisevän koiralauman syöksyessä hänen ylitsensä. + +Se oli ensimmäinen kerta, jolloin koirien oli onnistunut toteuttaa +aikomuksensa Matti Luontoon nähden. + +Mutta se oli myöskin viimeinen. + +Kului tuskin viittä sekuntia ennenkuin Matti taas oli jalkeilla. + +Silloin tuli koirille lähtö! + +Matti ehti mätkäistä pari kolme kertaa sauvallaan koiraparveen, jonka +jäsenet mielettömän kauhun vallassa, ulahdellen ja vingahdellen +lähtivät pakenemaan kaupunkiin päin. Matti juoksi niiden perässä +muutamia kymmeniä askelia, pommittaen niitä samalla tarmokkaasti +kivillä, mutta luopui pian takaa-ajostaan ja kääntyi sensijaan +katsomaan entistä takaa-ajettavaansa. Sillä välin oli maisteri Wahl, +kiittäen armeliasta kaitselmusta, ehtinyt juosta perunapellon poikki ja +katosi juuri pellon takana olevaan metsään. + +Luonnonihminen lähti nyt vuorostaan harppailemaan perunamaan poikki. + +Maisteri Wahl, joka oli pysähtynyt metsänreunaan huohottamaan ja +pitämään silmällä vainoojansa puuhia, näki suureksi kauhukseen Matti +Luonnon ryhtyvän jatkamaan takaa-ajoa. + +Silloin lähti maisteri Wahl juoksemaan metsän poikki lähellä olevalle +Kelovuorelle niin että risut jaloissa räiskivät. + +Outo ja kaamea olisi varmaankin tämä näky ollut, jos olisi sattunut +syrjäisiä katselijoita. Edellä juoksi vanha ukko, leveälierinen hattu +päässään ja pyöreät silmälasit nenällään, juoksi hengästyneenä ja +kauhun ilme ryppyisillä kasvoillaan. + +Ja hänen perässään juoksi pitkätukkainen, valkopukuinen luonnonihminen +kontti selässä ja pitkä sauva kädessä. + +Maisteri oli jo ehtinyt Kelovuorelle, joka oikeastaan ei ollut vuori +eikä mikään, olihan vain korkeahko loiva kunnas. Kuolemanpelko antaa +voimia kenelle tahansa, ja maisteri oli verraten ketterä vanhus. Erään +korkean puun runkoa vastaan oli pystyssä pienet tikapuut, jotka veivät +jonkinlaiselle harmaista laudoista kyhätylle lavalle. Maisteri kiipesi +kiireesti tikapuita myöten lavalle ja ehti vetää tikapuut perässään, +ennenkuin luonnonihminen ennätti paikalle. + +Maisteri oli toistaiseksi turvassa luonnonihmisen omassa pesässä. + +Vaikkei luonnonihminen yleensä ollut herkkä tajuamaan asioiden +huvittavia puolia, ei hän kuitenkaan voinut pidättää nauruaan, +nähdessään, minne maisteri oli päässyt häntä pakoon. Mutta kun +tällainen iloisuuden ilmaus ei oikeastaan kuulunut Matti Luonnon +jokseenkin kolkosti vaikuttavaksi tarkoitettuun ohjelmaan, niin koetti +Matti Luonto antaa naurulleen niin kamalan ja mielipuolimaisen kaiun +kuin suinkin, onnistuen tuossa yrityksessään niin loistavasti, että +itsekin säikähti päästämäänsä ääntä. Millaisia mielialoja tuo kaamea +nauru maisterissa synnytti, se on helposti käsitettävissä, varsinkin +kun ottaa huomioon sen yksinäisen ja eristetyn aseman, jossa hän tällä +hetkellä oli. + +-- Ha ha ha haa! huusi luonnonihminen, ravistellen päätään, niin että +tukka löyhki ympäri korvien, ja pyöritellen kamalasti silmiään. -- +Vieläkö sinä nytkin vaadit minua vangittavaksi? + +Tietysti ei maisteri olisi mitään muuta varsinkaan juuri tällä hetkellä +niin hartaasti halunnut, mutta oli kuitenkin siksi viisas, että varoi +ilmaisemasta ajatuksiaan. Nyt hän vain mulkoili mitään vastaamatta +lavan reunalta vaaralliseen viholliseensa. + +-- Tule alas minun pesästäni! huusi luonnonihminen hetken kuluttua. + +-- Kylle mine tulen alas, jos sine ensin menet pois, sanoi maisteri +niin makealla äänellä kuin osasi. + +-- Minä en mene tästä pois! sanoi Matti Luonto, alkaen taas pyöritellä +silmiään. -- Se on minun pesäni! + +-- Mite hen minusta tahto? kysyi maisteri. + +-- Minä tahdon syödä sinut! huusi luonnonihminen. + +Maisteria värisytti. + +-- Kuulka nyt, hyve ysteve, ollan nyt ystevet ja tehden sovinto! +imarteli ukko, rauhoittaakseen hullua. + +-- Hen on hyve mies, mine olen myös hyve mies! + +-- Sinä! sanoi Matti Luonto. -- Sinä olit menossa lyömään kauppias +Jaakkolaa korvalle. Mutta nytpä minä syönkin sinut! + +Maisteri raivostui äkkiä ja huusi: + +-- Etpes syö, etpes syö, ehe kutti, etpes syö! Sine peese tenne ylös! + +-- Minä hakkaan kirveellä puun poikki! ilmoitti luonnonihminen. + +Maisteri oli saada halvauksen, mutta huomasi samassa, ettei hullulla +ollutkaan kirvestä. Viekas tuuma välähti äkkiä hänen aivoissaan ja hän +huusi: + +-- Niin, jos sine menet kaupunkiin ja tuot kirven, niin sine voit +hakata teme puu poikki. + +Luonnonihminen hymyili salaa tälle sukkelalle keksinnölle, joka ehkä +olisi onnistunut, jos maisteri olisi ollut tekemisissä oikean hullun +kanssa. Sitten hän sanoi: + +-- Enpä minä hakkaakaan tätä puuta poikki, minä odotan siksi, kunnes +sinä tulet alas. + +-- Kylle sinulle sitten nelke tule, sanoi maisteri. -- Mine en tule +ennen alas, ennenkuin sine olet mennyt tiehes. + +-- Nälkäkö! sanoi luonnonihminen halveksivasti. -- Minä voin paastota +neljä viikkoa yhteen kyytiin. + +Silloin katosi maisterista viimeinenkin jäljellä ollut rohkeuden +kipinä, sillä olihan hänkin toki kuullut luonnonihmisen pitkistä +paastoista ja tiesi, että Matti Luonto aivan hyvin voisi toteuttaa +uhkauksensa, mitä syömättömyyteen tulee. + +-- Kuulka nyt, hyve mies! rukoili maisteri. -- Mite hen tahto, jos hen +mene pois? + +-- Minä tahdon syödä sinut! sanoi luonnonihminen järkähtämättömästi. + +Mutta nähdessään maisterin tuskan alkoi hyväsydämiselle Matille tulla +sääli ukkoa. Mietittyään hetken aikaa hän sanoi: + +-- Kuulkaa nyt, maisteri! Jos te kunniasanallanne lupaatte ja vannotte +jättävänne kauppias Jaakkolan ja Svebeliuksen neidin rauhaan tästä +hetkestä saakka, niin saatte tulla rauhassa alas puusta. En minä +sentään niin hullu ole kuin te näytte luulevan. + +Maisteri ensin hämmästyi luonnonihmisen äänen ja puheensävyn +muuttumista, mutta alkoi sitten epäillä, että tässä piili ehkä kavala +juoni hullun puolelta. Kuitenkin hän tahtoi käyttää mahdollisesti +tarjoutuvaa tilaisuutta hyväkseen ja sanoi: + +-- Mine lupan! + +-- Ja vannotteko? kysyi luonnonihminen. + +-- Mine vannon! Onko hen nyt tytyveinen? + +-- Olenhan minä, jos vain pidätte sananne. Mutta muistakaakin, että jos +ette pidä puhettanne, niin silloin te saatte minusta vastuksen! uhkasi +Matti Luonto. + +-- Mine piden aina mite mine lupan! sanoi ukko Wahl ylpeästi. -- Mine +olen gentlemanni. + +-- Noh, hyvä on, kyllä minä uskon, sanoi Matti Luonto alkaen jälleen +palata oikeaan elementtiinsä, nöyryyteen ja hiljaisuuteen. -- Maisteri +laskee nyt vain tikapuut alas, niin minä autan maisteria tulemaan +sieltä pois. + +-- Ohoh, elkke luulko! huudahti maisteri. -- Mine en tule teelte pois, +ennenkuin hen on mennyt matkansa! Lehteke kevelemen tuonne pein... kun +hen on jellen Pastorinniemen tielle, niin mine tulen alas. + +Luonnonihmisen pesästä näki puiden latvojen lomitse pormestarin +perunapellolle ja Pastorinniemeen vievälle tielle asti, ja maisteri +laski mielessään, että kun Matti Luonto on päässyt Pastorinniemen +tielle, niin ehtii hän laskeutua puusta ja juosta päinvastaiselle +suunnalle Pellikkavaaran tielle, jonka varrella on tiheässä +ihmisasuntoja. + +-- Noh, minä menen sitten, sanoi luonnonihminen tottelevaisesti ja +lähti kävelemään takaisin Pastorinniemen tielle. + +Muutaman minuutin kuluttua näki maisteri luonnonihmisen päässeen tuolle +tielle ja lähtevän jatkamaan matkaansa kaupunkiin päin. + +Silloin alkoi maisteri kiireesti laskea alas tikapuita, jotka hän oli +äärimmäisillä ponnistuksilla saanut kiskotuksi ylös Matti Luonnon +pesään. + +Tikapuut alkoivat äkkiä luisua hänen käsistään ja putosivat pitkälleen +puun juurelle. + +Maisterin voimilla ei ollut ajattelemistakaan laskeutua alas puun +runkoa myöten, vielä vähemmän hyppäämistä suoraan maahan. + +Hän jäi siis kuitenkin vangiksi Matti Luonnon pesään. + + + + +XXVI + + +Läpi kaupungin ajoi herra Jassi Muttonen sydämessään kauhistus, ajoi +ulos kadun toisessa päässä olevasta tulliportista ja mennä viiletteli +nyt Pellikkavaaraan päin johtavaa tietä myöten. + +Miksi hän ei kääntynyt Illikaisen taloon vievälle kadulle ja +kätkeytynyt Illikaisen leveän selän taakse? Miksi hän ei hypännyt alas +pyörältä ja juossut pakoon mihin taloon tahansa? + +Siksi, että kun aivan kintereillä, kymmenkunnan sylen päässä ajaa +sellainen mies kuin ukko Grönberg kiukkuisena kuin vaapsahainen ja kivi +sukassa, niin silloin ei ehdi harkitsemaan mutkia eikä käännöksiä, +vielä vähemmän pysähdyksiä. + +Ja nyt kiidettiin pitkin Pellikkavaaran tietä. + +Yhä lähempää kuului ukko Grönbergin huohotus. Ukko Grönberg oli +paljon vanhempi kuin herra Jassi Muttonen, mutta ukko Grönbergin +molemmat jalat olivat terveet, lukuunottamatta ennen mainittua pientä +kengänhiertämää hänen paljaassa jalassaan. + +Vielä pari minuuttia, ajatteli herra Muttonen, niin hän saavuttaa minut +ja iskee kuoliaaksi. Tämä olisi kyllä hyvin juhlallinen ja vaikuttava +loppu näyttelijälle, mutta en kuitenkaan tahtoisi loppua niin... + +Silloin hiljensi hän äkkiä vauhtia ja hyppäsi pois pyörältään. Hän +tosin kaatui pyörineen maahan, mutta pääsi silmänräpäyksessä pois alta +ja pois ukko Grönbergin alta, joka ei ehtinyt kääntää pyöräänsä, vaan +ajoi herra Jassi Muttosen -- tai oikeastaan Riku Nikin -- pyörää vasten +ja meni tietysti nurin. + +Kun vaskiseppä selvisi siitä rykelmästä, jonka molemmat pyörät olivat +tielle muodostaneet, näki hän Jassi Muttosen katoavan metsään tien +vasemmalle puolen. Hän päästi sotahuudon, heilutti sukkaansa ja lähti +juoksemaan uhrinsa perässä. + + * * * * * + +Nähtyään isänsä kiipeävän Lehtolan lankkuaidan yli Jassi Muttosen +perässä oli Maikki Grönbergille tullut hätä käteen. Hän lähti +juoksemaan Kurosen puotiin, kertoi hengästyneenä, mitä oli tekeillä +ja pyysi Kalle Kannasta ryhtymään joihinkin toimenpiteisiin tulevan +appiukkonsa hillitsemiseksi. + +Kalle Kannas ei tosin ollut oikein selvillä siitä, mitä olisi tehtävä, +mutta hän oli juuri nähnyt herra Muttosen ja herra Grönbergin ajavan +myymälän ohi tavalla, joka tuntui todistavan, että jälkimmäisellä +herralla oli jotain tärkeätä asiaa edelliselle herralle. Kun nyt +huutavia ja meluavia ihmisiä juoksi samaan suuntaan, päätti Kalle +pistää puodin oven lukkoon ja yhtyä yleiseen takaa-ajoon, nähdäkseen, +miten seikkailu päättyisi ja voidakseen tarpeen tullen jollakin +sopivalla tavalla olla joko herra Muttosen tai herra Grönbergin taikka +molempienkin apuna. + +Järjestyskonstaapeli n:o 3 Kekkonen nukkui toisessa poliisilaitoksemme +pidätyshuoneista eli putkista, sillä hänellä oli päivystysvuoro eikä +viileässä putkassa ollut kärpäsiä. + +Hän heräsi siihen, että seinään jyskytettiin ulkoapäin ja useat äänet +huusivat: + +-- Poliisit, poliisit! Eikö siellä ole yhtään poliisia? + +Silloin hyppäsi Kekkonen ylös, avasi ristikkoikkunassa olevan pienen +ilmanvaihtoruudun ja huusi unisena: + +-- Häh? Mikä on hätänä? + +-- Kun rosvot varastivat Riku Nikin ja Topi Pösösen polkupyörät +työväenyhdistyksen pihalta! + +-- No ottakaa ne kiinni! + +-- Johan niitä ajetaankin takaa, mutta pitäisi tulla poliisejakin +avuksi! huusi joku. + +-- Ei täällä nyt ole poliiseja, ilmoitti konstaapeli Kekkonen. + +-- Olethan siellä sinä ainakin! väitti maalari Tolvanen, joka oli yksi +seinän jyskyttäjistä. + +-- Mutta minulla on tisuuri! vastasi konstaapeli Kekkonen. + +-- Minkä se sanoi itsellään olevan? kysyi eräs akka maalari Tolvaselta. + +-- Tisuurin, selitti maalari. + +-- Mikä se semmoinen on? tiedusteli utelias akka. + +-- Se on jotain virantoimitusta, sanoi maalari. -- Saakelin poliisit, +kun ei niistä koskaan ole apua! + +Sitten lähtivät kaikki juoksemaan eteenpäin. + +Mutta maalari Tolvanen oli langettanut liian ankaran arvostelun +kaupunkimme valppaista ja virkaintoisista järjestyksenvalvojista. +Päivystysvuorostaan huolimatta heitti näet konstaapeli Kekkonen +poliisilaitoksen omiin hoteisiinsa ja alkoi juosta sinne päin, minne +näki muidenkin juoksevan. Ja häneen liittyivät kaupunkimme toisetkin +järjestyksen valvojat, jotka olivat olleet kalassa ja kantoivat juuri +suurta, puolillaan kaloja olevaa kalavasua. He jättivät sen Lehikoisen +Amantan silmälläpidon alaiseksi ja nousivat ajuri Tiihosen rattaille, +jotka olivat juuri kyydinneet kotiin Svebeliuksen neidit, ja lähtivät +ajamaan huikeata vauhtia Pellikkavaaran tielle. + +Tomu pölysi hirmuisesti kuivalla tiellä. Huuto ja melu oli ankara. + +Sitten palotornin palon ei kaupungissamme oltu kuultu sellaista elämää. + + * * * * * + +Maassa makaavat kuivat oksat paukahtelivat poikki, ja välistä kuului +karkea sana, kun vaskiseppä loukkasi paljaan ja kipeän jalkansa +risuihin tai ruohon peitossa olevien lahojen kantojen jätteisiin. + +Herra Jassi Muttonen oli kyllä aluksi voittanut hieman aikaa -- +ja tällä kertaa niin kallista aikaa -- ukko Grönbergin kömpiessä +pois polkupyörärykelmästä, mutta pianpa alkoi vihollinen taas tulla +lähemmäksi ja lähemmäksi, antaakseen tyttärensä kunnian ja maineen +puolesta aikakautemme ankarimman selkäsaunan onnettomalle näyttelijälle. + +Tällä kauhealla hetkellä kirosi herra Muttonen sen päivän, tunnin ja +minuutin, jolloin hän oli suostunut Lauri Saksmanin ja Kalle Kannaksen +ehdotukseen ja ottanut vetääkseen päälleen kaupungin sisukkaimman +miehen vihat. Herra Muttonen olisi yksin tein kironnut myöskin neiti +Maikki Grönbergin ja hänen sulhasensa, jonka puolesta hän oli tällä +hetkellä mitä vaarallisimmassa asemassa, ellei samalla peloittava +mätkähdys olisi keskeyttänyt hänen synkkiä katselmuksiaan. + +Tämä mätkähdys ei tosin vielä osunut herra Muttosen selkään, mutta +se kuului kuitenkin hyvin läheltä. Innoissaan ja kiihkoissaan huimi +vaskiseppä vaimonsa hirvittävällä sukalla mäntyjen ja kuusien runkoja +niiden ohi juostessaan -- ehkäpä tapahtui se myöskin harjoituksen +vuoksi. + +Mätkis... mätkis... mätkis! + +Yhä lähempänä mätkähteli. + +Herra Muttonen oli kuoleman tuskassa. + +Mätkis... mätkis... mätkis...! + +Loppu läheni! + +Herra Muttonen tiesi varmasti olevansa ruumiillisilta voimiltaan paljon +heikompi mies kuin vaskiseppä, mutta päätti nyt joka tapauksessa +ryhtyä vastarintaan. Mitäpä siitä, vaikka hän joutuisikin taistelussa +tappiolle! Olisihan se joka tapauksessa kunniallisempaa ja helpompaa +kuin tulla aivan yksinkertaisesti ja avuttomasti pieksetyksi +puolikuoliaaksi... jos tuo hirmuinen ukko edes siihenkään tyytyisi. + +Tehtyään tämän epätoivoisen päätöksen alkoi herra Muttonen, yhä +edelleenkin juosten henkensä edestä, vilkuilla kauhistuneilla +silmillään ympärilleen, nähdäkseen jonkin sopivan puolustusaseen. + +Tuolla, tuolla! + +Siellähän oli, muutaman kymmenen askeleen päässä, pitkä karahka. Sillä +voisi hän ehkä hyvinkin pidellä puoliaan. + +Pitkin harppauksin, niin pitkin kuin hänen viallinen jalkansa myönsi, +juoksi hän karahkan luo ja yritti, temmata sen käteensä, mutta +karahkapa olikin kiinni kaatuneessa puunrungossa, eikä irtautunut ensi +otteella. + +Samassa silmänräpäyksessä oli vaskiseppä herra Muttosen niskassa, +kohotti hirmuisen lyömäaseensa ja iski -- iski oikein olantakaa... + +Luulette varmaankin, että me tästä hetkestä alkaen saamme merkitä +kiertue Cangastus & Muttosen rahastonhoitajan ja toisen tukipylvään +vainajien kirjoihin taikka ainakin pahasti haavoittuneiden luetteloon. +Niin luuli herra Muttonen itsekin. + +Mutta herra Muttosen hetki ei vielä ollut tullut. Tyhjä, pehmeä +naistensukka läiskähteli vain hänen hartioihinsa. + +Sillä kivi oli, vaskisepän harjoitellessa aseensa käyttöä +männynkylkiin, syönyt sukan kärjessä olleen pienen reiän yhä +suuremmaksi ja suuremmaksi, kunnes kivi nyt hurahti metsään kuin +lingosta. + +Herra Muttonen oli siis pelastunut tutustumasta tuohon kiveen, mutta +valitettavasti ei ukko Grönberg itse ollut lentänyt samaa tietä kuin +hänen kivensä, vaan alkoi, heitettyään vaimonsa petollisen sukan +maahan, leipoa, takoa ja muokata herra Muttosta nyrkeillään, jotka +eivät olleet paljon kiveä pehmeämmät. + +Nyt koroitti herra Muttonen äänensä ja huusi. Huusi niin paljon kuin +jaksoi. Ja syytä hänellä kyllä oli huutaakin. + +-- Nyt... on... se... hetki tullut... jolloin minä olen saanut... sinun +kirotun... niskasi... kouriini... ja nyt minä... väännän...! ähkyi ukko +Grönberg, kiristäen näyttelijää niskasta hirmuisesti. + +-- Aa... apua! kiljui herra Muttonen. + +-- Etkö... sinä... pahanhengen punatukkainen... pukki... heitä... minun +tytärtäni... rauhaan! ähisi ukko Grönberg, leipoen taas, varmaankin +vaihtelevaisuuden vuoksi, herra Muttosen selkää. + +-- Aa... apua! Tappaa! huusi herra Muttonen. + +Silloin kuului äkkiä ylhäältä, korkeudesta, ääni: + +-- Ele tappa! + +Vaskiseppä Grönberg ja hra Jassi Muttonen olivat nimittäin hekin +joutuneet Kelovuorelle, vieläpä melkein luonnonihmisen pesän alle, +jossa maisteri Wahl parhaillaan mietti keinoja, miten päästä alas +puusta. + +Tavattomasti hämmästyen käänsi vaskiseppä päätään ja katsoi taivaalle. +Taivaalla ei kuitenkaan näkynyt mitään merkillistä. + +-- Mite te tappele? kysyi sama salaperäinen ääni uudestaan. + +Vasta nyt huomasi ukko Grönberg, että puhuja oli maisteri, ja että +maisteri oli puussa. + +Mutta samassa ehtivät takaa-ajajat, etunenässä Riku Nikki ja Topi +Pösönen, tapahtumapaikalle. + +Takaa-ajajat olivat nähneet varkaiden joutuneen kesken kaiken tappeluun +ja kuulleet pieksettävän surkeat hätähuudot. Se oli takaa-ajajista +tuntunut hyvin ihmeelliseltä. + +Mutta vielä ihmeellisemmältä tuntui heistä asia, kun he tappelupaikalle +tultuaan tunsivat piestävän punatukkaiseksi näyttelijäksi ja pieksäjän +vaskiseppä Grönbergiksi. + +-- Sehän on näyttelijä Muttonen! huudahti Riku Nikki, joka, kuten +muistamme, oli tullut tuntemaan näyttelijän kauppias Kurosen portilla +pidetyssä yleisessä kansalaiskokouksessa. + +-- Ja tämä ukko on melkein samannäköinen kuin se ukko, joka meitä +kärvensi Maijalan saunassa! huomautti Topi Pösönen, katsellen +vaskiseppää mitä syvimmän ihmetyksen vallassa. + +-- Minkätähden ne meidän polkupyörät varastivat? aprikoi Riku Nikki. + +Uutta väkeä saapui paikalle. + +-- Joko saitte kiinni? huusivat muutamat jo kaukaa. + +-- Lyökää vietäviä! kehoittivat toiset, jotka eivät myöskään vielä +tienneet, ketä kiinnijoutuneet olivat. + +-- Sehän on ukko Grönberg? Eikös se ole ukko Grönberg? kysyivät +ällistyneet tulijat, päästyään lähemmäksi. + +-- Siltä se näyttää! myönsivät aikaisemmin tulleet. + +-- Kukas se on tuo toinen mies? + +-- Kuuluu olevan näyttelijä. + +-- No voipas hitto! päivittelivät jotkut neuvottomina. + +Ukko Grönberg oli ottanut taskustaan nenäliinan, repäissyt sen kahtia +ja ryhtynyt sitomaan vertavuotavia varpaitaan. + +Näyttelijä Jassi Muttonen istui melkein menehtyneenä mättäällä, +hikoillen ja huohottaen ankarasti. + +-- Minkätähden sinä Grönberg sen polkupyörän varastit? kysyi eräs +kierosilmäinen mies. + +-- Häh! Varastinko?! kiljaisi vaskiseppä. + +-- Niin... ka, etkös sinä sitten sitä varastanut? kysyi kierosilmäinen +tyhmistyneen näköisenä. + +-- En! huusi Grönberg. -- Sanotko sinä vielä, että minä olen varas? + +-- Enhän minä sitä ole sanonut! kiiruhti kierosilmä väittämään. -- Minä +vain arvelin, että jos sinä olisit sen muuten varastanut... + +-- Kyllä tämä oli oikeastaan paha asia tälle vaskisepälle, sanoi Topi +Pösönen miettiväisen näköisenä. -- Paljon pahempi kuin se sauna-asia... + +-- Älä turise! sanoi vaskiseppä töykeästi. + +-- Eikä tämä ole paljon parempi asia tälle näyttelijällekään, arveli +Riku Nikki. + +Nyt tulivat paikalle jo hengästyneet poliisit. Tuli myöskin Kalle +Kannas. + +-- Nämäkö ne ovat ne pyöränvarkaat? kysyi konstaapeli Kekkonen. + +-- Nämä! ilmoitti Riku Nikki. + +-- Älä valehtele! ärjäisi ukko Grönberg, joka oli saanut varpaansa +sidotuksi ja oli taas valmis valvomaan etujaan ja oikeuksiaan. + +-- Eikös tämä ole se herra, joka silloin yhtenä päivänä äänesti että +"ei"? tunnusteli konstaapeli Tossavainen näyttelijä Muttosta. + +-- Kyllä se minä olen, myönsi Muttonen, hieroskellen niskaansa. + +-- Joo, kyllä se se on! vahvistivat eräät mainittuun kokoukseen +osaaottaneet, takaa-ajajiin liittyneet kansalaiset. + +-- No johan on ihme ja kumma paikka! myönsivät poliisitkin asian +outouden, ja sanoivat sitten ankarasti: + +-- Tämä on semmoinen paikka, että sitä on lähdettävä poliisikamariin +selvittelemään. + +Ja poliisikamariin siitä sitten ruvettiin lähtemään. Mutta silloin +kuului puusta huuto: + +-- Kuulka, elke menkö viele! + +-- Kuka siellä puussa on? kysyivät poliisit ihmeissään. + +-- Mine olen, majister Wahl! huusi ukko. -- Peesteke minut alas! + +-- Maisteripahan näet on! huusivat kaupunkilaiset ihmeissään. + +-- Mitäs se maisteri siellä tekee? tiedustelivat poliisit ymmällä. + +-- Nostakaa tikapuut pystyn, ette mine peesen pois! huusi maisteri, +vastaamatta kysymykseen. + +-- Pitäähän se päästää maisteri pois puusta, sanoivat muutamat miehet +hyväntahtoisesti ja nostivat tikapuut pystyyn. + +Maisteri alkoi varovasti kavuta puusta alas. + +-- Kuinkas maisteri sinne puuhun sitten oikein joutui? uteli +konstaapeli Tossavainen. + +-- Eihen se teille kuulu! sanoi maisteri tikapuilta. + +-- No eihän se kyllä oikeastaan kuulu, senpuolesta..., myönsi +konstaapeli Tossavainen. -- Vaikka olisihan tuo ollut hauska tietää. + +Ja sitten sanoivat poliisit: + +-- Jos arvoisa yleisö lähtisi nyt poliisikamariin. Tämä asia pitää +selvittää ennen auringonlaskua. + +-- Me nimittäin lähdemme illalla pyhäksi kalaan, lisäsi konstaapeli +Kekkonen selitykseksi. + +Viskaali oli tullut poliisikamariin ja oli vihoissaan, kun ei tavannut +siellä yhtään sielua, ei edes päivystyskonstaapelia. + +-- Kyllä minä näytän niille tupenrapinat! uhkasi hän itsekseen. + +Mutta juuri siinä juonitellessaan näki hän suuren kansanpaljouden +täyttävän poliisikamarin pihan. + +Jotain erikoista oli siis tapahtunut. + +-- Ei saa tulla sisään muut kuin asianomaiset! huusi konstaapeli +Tossavainen varovaisuuden vuoksi. + +-- Asianomaisiahan tässä kaikki ollaan! kiisti se ennenmainittu +kierosilmäinen. + +-- Älä tolkuta! sanoi konstaapeli Kekkonen. -- Odottakaa tässä pihalla. +Jos jotain tarvitaan todistajaksi, niin kyllä hänet kutsutaan sisään. + +-- Onhan tässä todistajia, myönsi maalari Tolvanen. + +-- Oo-on! On tässä todistajia ja vieraita miehiä! ylpeili väkijoukko +monilukuisuuttaan. + +Poliisit, hra Jassi Muttonen, vaskiseppä Grönberg sekä Riku Nikki ja +Topi Pösönen astuivat sisään. + +Poliisikamarin pihalla olevat takaa-ajajat ja vieraatmiehet asettuivat +istumaan mikä minnekin sekä alkoivat tupakoida ja keskustella päivän +suuresta tapahtumasta. + +Kului kaksikymmentä minuuttia. + +Sitten ilmestyi portaille konstaapeli Kekkonen, joka kovalla äänellä +kysyi: + +-- Onko täällä kauppa-apulainen Kalle Kannas? + +-- On! vastasi kysytty, joka istuikin juuri portaitten alimmalla +astuimella. + +-- Olisi tultava sisään kuulusteltavaksi, ilmoitti poliisi. + +Kalle Kannas nousi ja noudatti kutsua. + +-- Jopahan alkavat kuulustella vieraitamiehiä! vilkastui väkijoukko. + +-- Mutta kyllä tässä menee huomisaamuun, jos aikovat kaikkia +kuulustella, arveli maalari Tolvanen. + +Se oli kuitenkin turha pelko, sillä ketään muuta ei kutsuttu +todistamaan kuin Kalle Kannas, ei edes maalari Tolvasta itseäänkään, +vaikka hänen mielensä kovin tekikin. + +Kalle Kannaksen todistuksella oli suuri merkitys, se kun kaikissa +kohden vahvisti todeksi näyttelijä Jassi Muttosen omituisen selityksen +tämän mellakan oikeasta syystä. + +Ankaraa ristikuulustelua kesti lähes tunnin. Sen päätyttyä piti +tutkimuksen toimittanut viskaali jylisevän puheen, jossa varsinkin +näyttelijä Jassi Muttonen ja kauppa-apulainen Kalle Kannas saivat +kuulla kunniansa, mutta eipä kiivasluontoinen vaskiseppäkään jäänyt +osattomaksi. + +Ja sitten piti viskaali toisen, lyhyemmän ja vähemmän jylisevän puheen, +jossa hän, kaupunkimme arvon ja kunnian nimessä, kehoitti kaikkia +läsnäolijoita sopimaan asian keskenään. + +Ukko Grönberg oli aluksi hyvin vihainen, mutta vähitellen alkoi +hänen tuimille kasvoilleen hiipiä jonkinlainen sovinnollista hymyä +tarkoittava irvistys, jonka ilmenemiseen epäilemättä melkoiselta +osaltaan vaikutti tieto siitä, ettei hänen tyttärensä kunnia ja maine +oikeastaan ollut ollutkaan missään vaarassa. + +Riku Nikki ja Topi Pösönen, vaikka kuuluivatkin ukko Grönbergin niin +katkerasti vihaamaan puolueeseen ja vaikka olivatkin menettäneet +vaskiseppää vastaan nostamansa oikeusjutun, osoittautuivat +pohjaltaan hyväntahtoisiksi ja jalomielisiksi miehiksi, sillä kun +ukko Grönberg oli luvannut korvata molempien polkupyörien rytäkässä +kärsimät pienet vauriot, niin ilmoittivat he luopuvansa kaikista +edesvastuuvaatimuksista. + +-- Ette te taida sitten ollakaan oikeita sosialisteja? epäili +vaskiseppä, mutta Topi Pösönen ja Riku Nikki vain hymyilivät. + +Kun viskaali oli saanut sovinnon aikaan, varoitti hän syyllisiä +toimeenpanemasta vastaisuudessa enää samanlaista mellakkaa +kaupungissamme ja ilmoitti antavansa omastakin puolestaan kaikkien +enempien toimenpiteiden raueta. Poliisitutkinto oli päättynyt ja +asianosaiset saivat poistua. + +-- Se on loppu nyt! ilmoitti konstaapeli Tossavainen pihallaoleville. + +-- Eikös meitä kuulustellakaan? tiedustelivat pettyneet vieraatmiehet. + +-- Eikä kuulustella! sanoi konstaapeli Tossavainen. -- Alkakaa vain +laittautua kotiin töillenne. + +-- Mitä töitä niitä enää on, lauantai-iltana! sanoivat harmistuneet +kaupunkilaiset ja lähtivät tiehensä. + +Kun vaskiseppä Grönberg, Jassi Muttonen ja Kalle Kannas astuivat ulos +poliisikamarista, sanoi ukko Grönberg Kalle Kannakselle: + +-- Tulehan meille tänä iltana -- minulla on sinulle vähän asiaa... ja +tuo Maikki tullessasi. + +-- Niin, jos hän lähtee tämän herra Kannaksen mukaan! huomautti hra +Jassi Muttonen merkillisesti irvistäen. + +-- Sinä punatukkainen kanalja! sanoi ukko näyttelijälle, heristäen +hänelle samalla kaikessa ystävyydessä samaa nyrkkiä, joka oli tätä +kahden vieraan ihmisen rakkauden viatonta uhrilammasta vasta toista +tuntia takaperin niin armottomasti löylyttänyt. -- Sinä voit myöskin +tulla meille tänä iltana. + +-- Kiitoksia kutsusta! sanoi näyttelijä kohteliaasti kumartaen. -- +Minä tulen tietysti ilolla, sillä onhan minulla teistä vain mieluisia +muistoja! + +Ukko Grönberg katseli häntä paheksuvasti ja sanoi sitten: + +-- Sinä olet suuri rakkari ja peijuoni, mutta tulehan nyt kumminkin. + +Ja varmuuden vuoksi lisäsi hän vielä: + +-- Kyllä minä koetan tänä iltana olla siivolla. + +-- No noh, kyllä tulen, lupasi näyttelijä. + +Kalle Kannas muisti samassa, että puodin ovi oli yhä lukossa, ja lähti +kiireesti hoitamaan virkavelvollisuuksiaan. + +Mutta ukko Grönberg alkoi äkkiä raapia niskaansa ja sanoi huolestuneena: + +-- Pahuus, kun jäi se eukon sukka sinne metsään! + +Hra Jassi Muttonen otti taskustaan pitkän sukan ja ojensi sen +vaskisepälle, sanoen vain: + +-- Tässä se on. + +Ukko Grönberg otti sukan, vilkaisi siihen, pisti sen taskuunsa, +tarkasteli pitkään hra Muttosta, pudisteli sitten päätään ja sanoi: + +-- Kyllä sinä olet aika vensperi! + + + + +XXVII + + +Ihana, säteilevä sunnuntaiaamu. + +Tiesivätkö taivaan linnut, että tänään oli sunnuntai? + +Varmaankin tiesivät. Miksi muuten ne olisivat virittäneet aamuvirtensä +sellaisella voimalla ja sellaisella innolla? Miksi muuten olisi +pihoista, kirkkopuistosta ja metsästä kaupungin reunasta tuhatääninen +viserrys kohonnut taivaalle niin puhtaana, niin riemuisana? + +Tunsivatko puut, tunsiko ruoho maassa, että nyt oli siunattu sabatin +päivä? + +Miksipä olisivat puitten lehdet muutoin niin vienosti, niin äärettömän +hiljaa ja kuitenkin kuuluvasti kahisseet, miksi muuten olisi ruoho niin +hurmaavan hienosti tuoksunut? + +Tiesikö Tiihosen kukko, että nyt oli pyhäaamu? Tiihosen kukko tiesi +sen, siitä olemme vakuutetut. Ja siksipä heläytti se sankaritenorillaan +niin raikkaan ja kirkkaan aamusävelen, että se selvästi kuului +Kelovuorella pesässään nukkuvan luonnonihmisen korviin ja herätti hänet. + +Eikä kuitenkaan renkipoika noussut puhdistamaan Tiihosen rattaita, +sillä olihan nyt sunnuntai myöskin renkipojalla. + +Eikä Tiihonen noussut valjastamaan hevostaan, kapuamaan kuskipukilleen, +räpsäyttämään ohjasperiä, viuhauttamaan piiskaa ja huutamaan: "i-grai +musikka!" Sillä ajurillakin on joskus sabatti. + +Ja silloin on sabatti myöskin ajurin hevosella. Kaunis on kesäinen, +pilvetön sunnuntaiaamu kaupungissamme! + +Avaat ikkunasi: et kuule mitään kolinaa kadulta. Katsahdat ulos: et näe +yhtään ihmistä liikkeellä. + +Mutta puut, pensaat ja ruoho maassa tuoksuvat suvivirttään, ja korkea, +kuulakka sinitaivas helisee tuhansien pienten siivekästen riemuitsevaa: +"Sen suven suloisuutta..." + +Ei kaukana syrjäisessä metsäkylässä, ei syvällä sydänmaalla, +ei saaressa merellisessä tunnu mielestämme sunnuntaiaamu niin +juhlalliselta kuin kaupungissamme. + +Niiden tunnelmien vuoksi, joita se sydämessämme, sielussamme ja +mielessämme herättää, kannattaa meidän hikoilla yksitoikkoiset, +kuumat ja kuivat arkipäivät sen pölyssä ja kävellä jalkamme kipeiksi +sen epätasaisella, huonosti hoidetulla katukivityksellä, sekä sietää +mielentyyneydellä sen ainaiset, pikkumaiset juorut, jotka saavat +alkunsa tiesi mistä, mutta lakkaamattomana, katkeamattomana hämähäkin +lankana juoksevat talosta taloon, huoneistosta huoneistoon, Kekkolan +keittiöstä Makkolan makuukamariin ja Makkolan makuukamarista Kukkolan +keittiöön. + +Kaikki tämä matala, jokapäiväinen ja alhainen, joka on tarttunut koko +olemukseemme, niin että se heltiää meistä tuskin kuolemassakaan, +kaikki tuo mitätön, arvoton ja likainen tuntuu sunnuntaiaamuna +olevan pyyhitty pois pienestä ja vähäpätöisestä, mutta meistä, sen +asukkaista, niin rakkaasta kaupungistamme ja sen joskus säälillä +mainituista, mutta useammin nauraen selostetuista sisällisistä oloista +kuin rihvelitaululta jolta äiti on pesusienellä pyyhkäissyt lapsensa +kömpelöt tuherrukset. + +Mitäpä siitä, vaikka maanantai onkin samanlainen kuin lauantai, ja +lauantai samanlainen kuin perjantai, ja ihmiset samanlaisia päivästä +toiseen ja vuodesta vuoteen -- mitäpä siitä! Sillä tämän kaiken +vastapainoksi pysyvät myöskin meidän kirkkaat ja säteilevät, poutaiset +ja pilvettömät sunnuntaiaamumme vuodesta vuoteen yhtä kauniina, yhtä +puhtaina ja yhtä rauhoittavina. + +Niin, Tiihosen kukko julisti osaltaan sunnuntairauhan alkaneeksi. + +Mutta silloinpa alkoikin aamun kaunein hetki jo olla ohi. Sillä se on +yhtä lyhyt kuin kauniskin. + +Neuvoksen Arkun pihan perällä olevassa rakennuksessa narisi joku ovi, +ja Sikasen akka ilmestyi näyttämölle aamupuvussaan, yllään lyhyt +yöröijy ja punaraitainen alushame ja kädessään peltinen, reunoista +ruostunut pesuvati, jonka hän asetti oven vieressä pihalla olevalle, +vanhuuttaan harmaalle rahille, ja jonka ääreen Sikasen akan lasten +nyt oli kirvelevin sydämin käytävä, saadakseen hekin osaltaan tuntea +ihossaan, että nyt oli sunnuntaiaamu. + +Sillä Sikasen akan lasten oli pestävä silmänsä joka sunnuntaiaamu, ja +pantiin tämä suvun ulkonaista puhtautta tarkoittavan järjestyssäännön +määräys täytäntöön järkähtämättömällä ankaruudella. + +Mutta tänä aamuna ei sitä toimeenpantu ainoastaan yhtä ankarasti kuin +ennen, vaan päinvastoin vielä ankarampanakin: tänä aamuna täytyi näiden +suurimmaksi osaksi luonnollisessa vapaudessaan kasvaneiden nuorten +pestä ei ainoastaan kasvot vaan myöskin kaulansa. Ja kun kaulojen viime +pesemisestä oli kulunut epämääräinen, mutta joka tapauksessa melkoisen +pitkä aika, ja kun huolekkaan äidin kriitillinen katse piti tarkoin +silmällä tämän kiusallisen toimituksen aluksi varsin vaatimattomia +tuloksia, niin ei meidän sovi suuresti kummastella sitä, jos Sikasen +suvun puhdistushommat aiheuttivatkin äänekkäitä huomautuksia ja +vastaväitteitä pestävien taholta ja olivat siten omansa jossain määrin +hälventämään tämän kauniin aamun suloista sunnuntaitunnelmaa. + +Jopa ilmestyi portailleen jarrumiehen leskikin, kaasi ämpäristä +likaveden portaiden viereen, sillä hän oli jo ehtinyt suoriutua +pesupuuhistaan, vieläpä pestä osan lapsensa pyykkiäkin, levitti +pesemänsä vaatekappaleet portaiden kaidepuulle kuivamaan ja jäi ämpäri +kädessä katselemaan Sikas-perheen suurta puhdistusta. + +Kauanpa ei hän malttanutkaan pysyä äänettömänä katselijana, vaan laski +ämpärin portaille ja lähti hernemaan ympäri puhuttelemaan Sikasen +eukkoa. + +-- Huomenta taas! Kaunis päivä tulee. Onko teidätkin kutsuttu tänä +päivänä Saksmanin puolelle kahville? + +-- Kävihän se neiti kutsumassa meitäkin, halpa-arvoisia..., huokasi +Sikasen akka ja huusi vanhimman jälkeiselle pojalle: + +-- Ota sukkelaan saippua ja harja ja pese kaulasi, kun korvien alla +musta rinki kuin mikäkin halspanta! + +-- Mikähän heillä oikein lienee? tiedusteli jarrumiehen leski. -- +Olisikohan nimipäivät? + +-- Liekö nuo nimipäivät... eikös nyt ole Magdaleenan päivä? sanoi +Sikasen akka. + +-- Niin, niin, Magdaleenan päivähän se onkin... vasta muistan! myönsi +jarrumiehen leski. -- Mutta jos olisi syntymäpäivät? + +-- Saattaa olla syntymäpäivät, murahti Sikasen akka. -- Sittenpähän +tuon kuullee... + +-- Siellä on leivottu ja siellä on paistettu, niin että meille asti on +vehnäsen haju tuntunut, kertoi jarrumiehen leski -- Ja koko tämän pihan +väki on kutsuttu päiväkahville, Nahka-Paapan joukkokin. Lienevätkö +kutsuneet vielä muitakin vieraita... + +Yhä korkeammalle nousi aurinko. Kaupunkimme oli herännyt. Pyhäpukuisia +ihmisiä alkoi näkyä kaduilla jokusia. + +Jo kajahtivat vanhan, rakkaan temppelimme kellojen tutut äänet. +Kaupunkilaiset täyttivät kirkon ääriään myöten. Sillä olihan nyt ihana +suvinen sunnuntai ja kuulutettaisiinhan nyt neiti Fanny Margareta +Svebelius ja kauppias Jaakkola ensimmäisen kerran kristilliseen +avioliittoon. + +Heleänä tulvi kirkon avatuista ikkunoista sinitaivaalle tuo kaunis: + + "Jo joutui armas aika..." + +Eikö kunnon pastorimme tänään saarnannut paremmin kuin koskaan ennen, +sydämellisemmin ja lempeämmin kuin milloinkaan? Vai tuntuiko se vain +siltä? + +Ja eikö Pastorinniemen neiti näyttänyt nuoremmalta ja kauniimmalta +kuin ennen? Varmasti! Näimmehän me sen kaikki. Emmehän me muuta +katsoneetkaan kuin häntä, ja tietysti myöskin kauppias Jaakkolaa, +joka nuorekkaana ja tanakkana istui hänen rinnallaan etupenkissä. +Sillä kauppias Jaakkola tahtoi kunnioittaa synnyinkaupunkinsa vanhaa +perinnäistapaa, jota vastaan ei vielä kukaan ollut rikkonut, ja olla +kirkossa, etupenkissä, sinä sunnuntaina, jolloin hänen ja hänen +morsiamensa nimi ensi kerran saarnatuolista lausuttaisiin. + +Ja kun se hetki tuli, niin huomasitteko, panitteko merkille sen +omituisen kohauksen, joka juuri silmänräpäystä ennen ikäänkuin kulki +yli kirkon, ja sitä seuranneen tavattoman hiljaisuuden, jossa ei +hengähdystäkään kuulunut, ennenkuin pappi oli lukenut kuulutuksen sanat +loppuun asti! + + * * * * * + +Jumalanpalvelus oli päättynyt. Alkoi sunnuntai-iltapäivä. + +Rehtori Peranderilla oli pieni juhlallisuus, jossa olivat saapuvilla +kauppias Jaakkola morsiaminensa, ukko Saksman, Lauri Saksman, +varatuomari Sakkamaa ja neiti Martta Saksman, kauppias Kuronen +rouvineen ja heidän tyttärensä Anni, ja jossa tilaisuudessa rehtori +Perander, istuttuaan hetken aikaa miettiväisenä, koputti äkkiä lasin +reunaan, nousi hiljaisuuden vallitessa seisomaan ja piti niin kauniin +puheen neiti Kurosen ja varatuomari Sakkamaan kihlauksen johdosta, että +ukko Saksmanillakin, Laurin ilmoituksen mukaan, oli vedet silmissä, +mitä sitten muilla! Ukko Saksman oli kyllä myöhemmin koettanut väittää +tämän tiedon, mikäli se hänen silmiään koskee, jyrkästi perättömäksi, +mutta hänen suureksi mielipahakseen ei kukaan ole välittänyt hänen +vastaväitteistään. + +Tähänpä voisikin kertomuksemme sopivasti, säädyllisesti ja kauniisti +loppua, ellei meidän velvollisuutemme olisi kertoa, mitä tiedämme +kirjailija Kauno Tuulosesta ja kiertue Cangastus & Muttosen +toimeenpanemasta suuresta näytelmällisestä iltamasta seurahuoneellamme. +Sääliväisyydestä lukijaamme kohtaan -- jonka kauniin tunteen huomaamme +häpeäksemme heräävän meissä vasta kertomuksemme lopussa -- emme tahdo +millään tavoin kuvata hra Tuulosen mielialaa niiden kahden päivän +aikana, jotka neiti Kuronen oli tuominnut hänet odottamaan vastausta +kosintaansa. + +Mainitsemme vain, että hra Tuulonen kahden unettoman yön jälkeen +tuli siihen lohdulliseen vakaumukseen, että neiti Kurosen aikomus on +kaikesta päättäen antaa hänelle myöntävä vastaus niiden kaupunkimme +seuraelämässä kauan loistavina muistossa pysyvien tanssiaisten aikana, +joilla kiertue Cangastus & Muttosen suuri näytelmäilta tultaisiin +lopettamaan. + +Hänen tultuaan tähän vakaumukseen, heräsi hra Tuulosen mielessä syvä +harrastus iltamavalmistuksia kohtaan, ja hän lähti seurahuoneelle +katselemaan niitä. Rakennusmestarikunnan ydinjoukko oli jo kokoontunut +sinne heti kirkkoajan jälkeen valmistelemaan itseään oluenjuonnilla +illan suurenmoista voimainkoetusta varten. Se pysyi kuitenkin eräässä +syrjähuoneessa, hyräillen vain hiljakseen, mutta mikä melu ja pauhu +juhlasalissa, jossa laitettiin suurella kiireellä kuntoon kraatari +Aapelin tupaa! Mikä huuto ja hälinä, mikä juokseminen ja töytäileminen, +mikä naputus, kolkutus ja koputus! + +Ja kaiken kaaoksen keskellä seisoi teatterinjohtaja Cangastus +tyynenä, ylevänä, varmana ja rauhallisena kuin kuningas, antaen +lyhyet, täsmälliset määräyksensä leuka vasten kaulaliinaa painettuna +ja syvällä, vaikuttavalla rintaäänellään, jota ei kenkään voinut +vastustaa, kaikkein vähimmän neiti Leijanen, joka tuon tuostakin vaipui +haaveillen katselemaan tuota miehekästä ilmestystä. + +Hra Tuulonen huomasi tämän kaiken, ja vaikka hän ei ollutkaan mitään +niin hartaasti toivonut kuin sellaista onnenpotkausta, joka erottaisi +hänet neiti Leijasesta ilman mitään raatelevaa ja järisyttävää +kohtausta, niin tunsi hän kuitenkin tällä hetkellä jonkinlaista +vastenmielisyyttä näyttelijä Cangastusta kohtaan. + +Sellaisia olemme me miehet... ikävä kyllä. Kuka etsii maasta +ensimmäisen kiven, heittääkseen sillä kirjailija Kauno Tuulosta +tässä suhteessa? Meillä ei ainakaan ole siihen halua -- eikä oikein +rohkeuttakaan. Herra Tuulonen hylkäsi todellisella sankaruudella +rakennusmestarien hartaat ja vilpittömät esitykset ja lähti takaisin +asuntoonsa. + + + + +XXVIII + + +Kauno Tuulonen näki heti sisääntultuaan pöydällään suljetun, hienolla +naisen käsialalla hänelle osoitetun kirjeen, jonka Saara, palvelijatar, +oli pistänyt pöydälle kirjailijan poissa ollessa. + +Hra Tuulonen kokosi rohkeutensa ja avasi kuoren hieman vapisevin käsin. + +Sieltä putosi pöydälle toinen, aivan pieni, valkoinen nimikorttikuori. + +Sen sisällä oli kaksi nimikorttia. Toisessa oli nimi Anni Kuronen. +Toisessa Otto Sakkamaa. + +Kun kirjailija vähitellen oli alkanut tointua ensi huumauksestaan, +huomasi hän pöydälle pudonneen jotain muutakin tuosta kirjekuoresta, +jota hän heilutteli koneellisesti kädessään. + +Se oli valokuva. + +Kauno Tuulonen tuijotti siihen ällistyneenä. + +Mitä tämä oli?! + +Valokuvassa näkyi louhikkoista rantaa ja vähän vettä. Eräällä kivellä +istui kirjailija Kauno Tuulonen, suudellen neiti Julia Leijasta. +Molempien kasvot näkyivät niin selvästi, ettei mitään epäilystä +henkilöihin nähden voinut olla olemassa... + +Viisi minuuttia myöhemmin kirjoitti hra Tuulonen herrasväki +Kuroselle lyhyen jäähyväiskirjeen, jossa kiitti herrasväkeä hänelle +osoittamastaan ystävällisyydestä ja ilmoitti matkustaneensa pois +paikkakunnalta. + +Sitten hän puki ylleen päällystakin, pani hatun päähänsä, otti pienen +matkalaukun käteensä ja lähti. + +Niin me ainakin luulemme hänen lähtönsä tapahtuneen. Kukaan talon +asukkaista ei nimittäin ollut sitä huomannut. Ensimmäisen laivan piti +lähteä seuraavana yönä kello kahden aikaan. Kirjailija meni laivaan ja +tilasi itselleen hyttipaikan. + + * * * * * + +Iltama seurahuoneella onnistui suurenmoisesti. Suurenmoisesti! Siellä +oli koolla kaupunkimme koko parhaimmisto. Varatuomari Sakkamaa +piti lennokkaan puheen isänmaalle. Valtaavia suosionosoituksia! +Näyttelijä Cangastus lausui vaikuttavasti runon "Sua lemmin!" Suuria +suosionosoituksia! + +Sitten seurasi näytelmäkappale "Kihlaus". + +Sen esityksessä sattui muuan pieni kommellus, jota me, totuuden +nimessä, emme voi vaitiollen sivuuttaa. + +Vastoin ankaria varoituksia ja nimenomaisia, juhlallisia lupauksia +oli Jooseppi, parturi Jönsson, näet pahasti päissään ja takerteli +kiusallisesti osassaan. Lopuksi hän pysähtyi kokonaan eikä saanut +selvää Illikaisen pojan kuiskauksista, vaikka ne kuuluivat salin +perälle asti. Silloin kauhistunut rakennusmestari Illikainen, joka +istui ensimmäisellä tuolirivillä ja osasi Joosepin osan ulkoa, tahtoi +auttaa Jooseppia ja sanoi jokseenkin kuuluvalla äänellä paikaltaan ne +sanat, joihin Jooseppi ei päässyt kiinni. + +Parturi Jönsson, kuullessaan jotain sanottavan katsomosta, kumartui +eteenpäin, katsoa pöllötteli yleisöön ja änkytti: + +-- E-ettäs... mitä? + +Silloin astuivat kraatari Aapeli ja Herrojen-Eeva päättäväisesti sisään +ennen vuoroaan ja jatkoivat näytelmän suoritusta, antamatta Joosepille +enää tilaisuutta häväistä itseään ja teatteriseuruetta. Kaikki sujui +nyt erinomaisesti. + +Kirjailija Tuulonen oli hämärän tultua lähtenyt viimeisen kerran +kävelemään kaupunkimme kaduille, joilla hän ei enää koskaan elämässään +tulisi tämän illan jälkeen kävelemään, seurahuoneelle päin. + +Hän pysähtyi erään sivuhuoneen ikkunoiden alle. + +Huoneessa viettivät rakennusmestarit juhlailtaa laulaen. Mutta he eivät +laulaneet enää Kauno Tuuloselta oppimaansa "Eipä meittiä", vaan uutta, +viisivärssyistä laulua, jonka hra Jassi Muttonen oli heille opettanut. + +Ikkunat olivat auki, ja kirjailija ehti kuulla laulun viimeisen värssyn: + + "Kun vihdoin päättyy päiväntyö. + Ja lähdönhetki täältä lyö. + Niin sukukunta sureva + Mun etsii testamenttia. + Se sisältää, kun avataan: + Tee työ ja opi pelaamaan!" + +Hra Tuulonen, joka oli tosin tehnyt työn, mutta ei ollut osannut +pelata, kääntyi takaisin laivalle. + +Kesäyön hämäryys peittää kaupungin, mutta seurahuone säteilee +valomerenä, josta kuuluu äänekäs puheen sorina, lasien kilinä, nauru, +laulu ja kaupunkimme V.P.K:n torvisoittokunnan sävelet sekä tanssin +jytinä. Johtaja Cangastus tanssii neiti Leijasen kanssa, varatuomari +Sakkamaa luonnollisesti Anni Kurosen kanssa, kauppias Jaakkola yhtä +luonnollisesti enimmäkseen tietysti Fanny Svebeliuksen kanssa, mutta +tanssittaa myöskin Anna Peranderia sekä Martta Saksmania, joka +viimemainittu valloittaa yhdellä vilauksella kaikkien kaupungin +poikamiesten sydämet. Kalle Kannas tanssittaa ainoastaan Maikki +Grönbergiä, mutta punatukkainen ystävämme hra Jassi Muttonen tanssittaa +ilman erotusta jokaista, jolla on hameet yllä. Ja niin omituiselta +kuin se kuuluneekin, niin väittävät hänen tanssittamansa, että hra +Muttonen oikeastaan tanssii kaikkein parhaiten koko joukosta. Vaikka +hän käveleekin vähän ontuen. Maikki Grönbergiä tanssittaa hän kuitenkin +useammin kuin muita. + +Eikä ukko Grönberg iske häntä sukalla, johon on kivi pistetty, vaikka +näkeekin tyttärensä tanssivan punatukkaisen näyttelijän kanssa. Meidän +rehti vaskiseppämme on nyt rauhallisemmissa puuhissa ja keskustelee +runsailla nautintoaineilla lastatun pöydän ääressä Riku Nikin ja Topi +Pösösen kanssa ikuisen rauhaa ehdoista. + +Sivuhuoneista kuuluu rakennusmestarien laulu, kaikuen joskus +voimakkaasti yli soiton ja tanssin jytinän. Ja jokainen värssy päättyy +mahtavaan säkeeseen: + + "Tee työ ja opi pelaamaan!" + +Mutta äkkiä puhkeaa koko iltamayleisö eläköönhuutoon, niin +järisyttävään, että kattokruunujen liekit alkavat lepattaa ja +ällistyneet rakennusmestarit juoksevat salin ovelle katsomaan, mitä on +tekeillä. + +Vahvasti punoittava ukko Grönberg on vain temmannut kainaloonsa +sosialidemokraattisen ammattiosaston sihteerin Riku Nikin ja tanssittaa +häntä ympäri permantoa... + + + + + + + + +End of Project Gutenberg's Tee työ ja opi pelaamaan, by Ilmari Kivinen + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 59115 *** |