diff options
| -rw-r--r-- | 58327-0.txt | 2996 | ||||
| -rw-r--r-- | 58327-8.txt | 3380 |
2 files changed, 2996 insertions, 3380 deletions
diff --git a/58327-0.txt b/58327-0.txt new file mode 100644 index 0000000..bf19fea --- /dev/null +++ b/58327-0.txt @@ -0,0 +1,2996 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 58327 *** + + + + + + + + + + + +RAUTATIE JA HAUTUUMAA YNNÄ MUITA KERTOMUKSIA + +Kirj. + +Björnstjerne Björnson + + +Suomennos. + + + + + +Helsingissä, +Kustannusosakeyhtiö Otava. +1904. + +Kotkassa 1904, +Kirjapaino "Kotka", Reino Drockilla. + + + + +SISÄLLYS: + +Rautatie ja hautuumaa +Voikko +Thrond +Isä +Kotkanpesä +Uskollisuus +Elämän-arvoitus +Karhuntappaja +Vaarallinen kosintaretki + + + + +RAUTATIE JA HAUTUUMAA + +Ensimmäinen luku. + +Knut Aakre oli seudun vanhaa sukua ja aina ollut hyvässä maineessa +valistuksensa ja kunnallisten harrastustensa tähden. Hänen isoisänsä +oli pyrkinyt ylöspäin ja päässyt papiksi, mutta kuoli nuorena, ja +kun leski oli talonpoikaista syntyperää, kasvatettiin lapsetkin +talonpojiksi. Knut oli siis saanut vain niin paljon opetusta kuin oli +saatavana kansakoulussa, mutta isän kirjasto oli jo aikaisin herättänyt +häneen opinhalua. Sitä harrastusta ylläpiti ja edisti hänen hyvä +ystävänsä Henrik Vergeland, joka usein kävi hänen luonaan, lähetti +hänelle kirjoja, ja kaikenmoisia kasvien siemeniä ja muutenkin oli +hänen neuvonantajansa. Hänen neuvostansa perusti Knut aikaisin seuran, +jolla alussa oli sangen sekalainen tarkoitus, esimerkiksi "harjoittaa +jäseniänsä esiintymään puhujina sekä tutkimaan perustuslakeja", mutta +joka myöhemmin muuttui maanviljelys- ja talousseuraksi koko sitä lääniä +varten. Vergelandin neuvosta hän perusti pitäjään lainakirjastonkin +ja isän kirjat olivat ensimäinen lahja sen kartuttamiseksi. Samaisen +miehen neuvosta hän rupesi pitämään pyhäkouluakin omassa talossansa +niitä varten, jotka halusivat oppia kirjoittamista, laskentoa +ja historiaa. Kaikki tuo herätti huomiota, niin että hän joutui +kunnallishallitukseen, jossa pian valittiin puheenjohtajaksi. Siinä hän +yhä enemmän rupesi toimimaan koulujen hyväksi ja saikin paikkakunnan +kansakoulut erinomaiseen kuntoon. + +Knut Aakre oli pienehkö, ripeä mies, jonka pienenlaiset vilkkaat silmät +pilkistivät esiin sangen tuuhean tukan alta. Hänellä oli suuri suu +ja paksut huulet, jotka aina liikkuivat, ja mainiot hampaat, jotka +myöskin näyttivät liikkuvan, sillä ne välähtelivät, kun hän lyhyesti ja +katkonaisesti loimuavasta valkeasta sinkoilevien kipunan tavoin lausui +sanottavansa. + +Niiden monien joukossa, joita hän oli auttanut sivistyspyrinnöissään, +joille hän oli hankkinut tietoja, oli hänen naapurinsa Lars Högstad +etevin. Lars ei ollut Knutia paljon nuorempi, mutta paljon hitaammin ja +myöhemmin kehittynyt. Kun Knut mielellään tahtoi puhua siitä mitä oli +lukenut ja mitä mietti, niin hän tuosta hiljaisesta vakavanluontoisesta +Larsista sai tarkan kuuntelijan ja aikaa myöten ymmärtäväisen +arvostelijan. Heidän välinsä muodostui vähitellen semmoiseksi, ettei +Knut mielellään ryhtynyt mihinkään asiaan, ellei ensin neuvotellut Lars +Högstadin kanssa; yhdessä niiden käytännöllisiä puolia moneen kertaan +pohdittiin. Knut toimitti sentähden naapurinsa kunnallishallituksen +jäseneksi ja aikaa myöten kaikkeen, missä itsekin oli. He ajoivat +aina yhdessä kokouksiin, Lars tosin ei siellä milloinkaan esiintynyt +puhujana; mutta sekä meno- että tulomatkalla sai Knut kuulla hänen +mielipiteensä. Heitä pidettiin erottamattomina. + + * * * * * + +Eräänä kauniina syyspäivänä oli kunnallishallitus koossa, muun +muassa keskustellaksensa eräästä pitäjänvoudin ehdotuksesta pitäjän +lainajyvästön myönnistä, jolla hinnalla sitten perustettaisiin +säästöpankki. Knut Aakre, puheenjohtaja, olisi kyllä puoltanut asiaa, +jos vain olisi ollut puolueeton siinä jutussa. Mutta osaksi oli ehdotus +pitäjänvoudin, jota Vergeland ei kärsinyt, siis ei Knutkaan, osaksi oli +lainajyvästö ja makasiinirakennus Knutin mahtavan isoisän perustama ja +rakentama sekä lahja paikkakunnalle. Eipä paljoa puuttunut, että hän +näki siinä ehdotuksessa mieskohtaisen loukkauksen; sentähden hän ei +puhunut kenenkään kanssa asiasta, ei edes Larsin, joka puolestansa ei +milloinkaan lausunut mielipiteitään asiasta, jota ei joku toinen ensin +ollut ottanut keskusteluaineeksi. + +Puheenjohtajana luki Knut Aakre julki ehdotuksen lisäämättä siihen +omaa mielipidettään. Mutta tapansa mukaan hän katsoi Larsiin, joka +tavallisesti seisoi tahi istui syrjemmällä, oljenkorsi hampaiden +välissä: semmoisen hän aina hankki itselleen, milloin joutui +keskusteluun toisen kanssa. Hän käytti sitä hammastikkuna tahi antoi +sen veltosti riippua toisesta suupielestä, pyöritteli sitä milloin +sukkelammin, milloin hitaammin, riippuen siitä, millä tuulella oli. +Kummastellen Knut huomasi korren pyörivän sangen sukkelaan. Hän kysyi +äkkiä: + +"Luuletteko meidän voivan suostua siihen?" + +Lars vastasi yksitoikkoisesti "Luulen". + +Kaikki kokouksen jäsenet, jotka tiesivät Knutin olevan päinvastaista +mieltä, ällistyivät ja katsoivat Larsiin, mutta tämä ei lausunut +sen enempää, eikä siitä sen enempää kysytty. Knut otti toisen asian +puheeksi, ikäänkuin ei mitään olisi tapahtunut. Vasta kokouksen +lopussa hän otti asian uudestaan keskusteltavaksi ja kysyi hyvin +välinpitämättömästi, eikö ehdotus olisi palautettava voudille uudestaan +harkittavaksi, kun se varmaankaan ei ollut seudun mielipiteiden +mukainen, sillä lainajyvästö oli seudulle rakas laitos. Ei kukaan +vastannut. Knut kysyi, saako kirjoittaa pöytäkirjaan: Asiaa ei pidetä +tarpeenmukaisena. + +"Yhden äänen vastalauseella", lisäsi Lars. + +"Toisen äänen", kuului heti toinen ääni. + +"Kolmannen äänen", lausui kolmas, ja ennenkuin puheenjohtaja +aavistikaan, oli enemmistö ehdotuksen puolella. Hän hämmästyi niin, +että unohti vastustaa, kirjoitti pöytäkirjaan ja luki julki matalalla +äänellä: + +"Asiaan suostumista ehdotetaan". + +Hän oli tulipunainen noustessaan ja pannessaan asiakirjat kokoon, mutta +ajatteli itsekseen, että kyllä hän vielä saa asian oikealle tolalle +kuntakokouksessa! Ulkona pihalla hän valjasti hevosensa ja Lars tuli +istumaan kärryihin. He juttelivat kaikenlaista kotimatkalla, mutta ei +sanaakaan lausuttu siitä asiasta. + +Seuraavana päivänä meni Knutin vaimo Larsin vaimon luo tiedustelemaan, +oliko miesten keskinäinen väli rikkoutunut, sillä Knut oli ollut niin +kummallinen palatessaan kotiin. Talon takana tuli Larsin vaimo häntä +vastaan samalle asialle, sillä Larskin oli ollut niin kummallinen. +Hänen vaimonsa oli hiljainen, vaatimaton olento, hiukan hätäilevä, ei +tylyjen puheiden vaikutuksesta, vaan pelosta, sillä Lars ei milloinkaan +puhunut hänen kanssansa, paitsi milloin hän oli tehnyt jotakin hullua +tahi milloin pelkäsi hänen tekevän semmoista. Knut Aakren vaimo sitä +vastoin puhui enemmän miehensä kanssa, etenkin kunnallishallituksen +asioista, siitä syystä, että ne viime aikoina olivat täyttäneet +miehen kaikki ajatukset, vieneet hänen työnsä ja rakkautensa sekä +siten vieroittaneet hänet vaimostansa ja lapsistansa. Vaimo oli +niille yhtä mustasukkainen kuin jollekin naiselle, hän itki öisin +kunnallishallituksen tähden ja riiteli päivällä miehensä kanssa siitä. +Mutta juuri sentähden hän ei sinä päivänä voinut sanoa mitään, kun Knut +kerrankin palasi sieltä onnettomana; sillä heti hän tunsi itsensä vielä +onnettomammaksi kuin hän, ja hänen täytyi välttämättömästi saada tietää +syy siihen. Kun siis Larsin vaimo ei sitä tietänyt, täytyi hänen mennä +muiden naapurien luokse tiedustelemaan. Hän saikin kuulla sen ja oli +heti samaa mieltä miehensä kanssa ja sanoi Larsia käsittämättömäksi, +jopa häijyksi. Mutta sanoessaan samaa miehellensä hän huomasi, ettei +tämän ja Larsin väli vielä ollut lainkaan rikkoutunut; päinvastoin piti +Knut hänestä vielä yhtä paljon kuin ennenkin. + +Kunnallishallitus kokoontui. Lars Högstad ajoi aamulla Aakren +pihaan, Knut tuli ulos ja istahti rattaille. He tervehtivät niinkuin +tavallisesti, puhelivat tavallista vähemmän menomatkalla eikä sanaakaan +siitä asiasta. Kokous oli täysilukuinen, muutamat olivat sitäpaitsi +saapuneet kuuntelemaan, ja siitä Knut ei pitänyt; mielet olivat +siis kuohuksissa paikkakunnalla. Lars oli löytänyt oljenkortensa ja +seisoi uunin luona lämmittelemässä, sillä syksy oli tullut koleaksi. +Puheenjohtaja luki julki ehdotuksen hiljanlaisesti ja varovasti, hän +lisäsi sen olevan voudin tekemän jonka toimenpiteet eivät tavallisesti +tuottaneet onnea. Olihan jyvästörakennus lahja, eikä ollut tapana +luopua lahjoista, varsinkaan kun ei ollut pakkoa siihen. + +Lars, joka ei milloinkaan ollut puhunut kokouksissa, pyysi kaikkien +kummastukseksi puheenvuoroa. Hänen äänensä värisi; oliko se +arkaluontoisuudesta Knut Aakrea kohtaan, vai tappiolle joutumisen +pelosta, jääköön sanomatta. Mutta hänen perusteensa olivat selvät, +esitys johdonmukainen ja varma, jommoista tuskin niissä kokouksissa +ennen oli kuultu. Ja kun kaikki syyt olivat mainitut, niin hän lisäsi: + +"Mitä siihen tulee, että ehdotus on voudin, niin se ei vaikuta asiaan, +yhtä vähän kuin se, ken on rakennuksen rakennuttanut tahi millä tavalla +se on joutunut kunnan omaksi." + +Knut Aakre oli punainen (hän punastui helposti) ja väänteleihen +tuolillaan, niinkuin hänen tapansa oli, milloin oli kärsimätön; mutta +kuitenkin hän vastasi levollisesti ja matalanlaisesti. Hän arveli +maassa olevan kylliksi säästöpankkeja, jopa varsin lähelläkin, voisipa +melkein sanoa _liiankin_ lähellä. Mutta jos semmoinen kuitenkin oli +perustettava, niin oli kai muitakin keinoja tuuman perille pääsemiseen +kuin koskemalla vainajien lahjoihin ja elossa olevien rakkauteen. Hänen +äänensä värisi hieman hänen sitä lausuessaan, mutta tasaantui jälleen +ruvetessaan puhumaan lainajyvästöstä semmoisenaan ja selittäessään sen +hyötyä. -- Lars vastasi seikkaperäisesti puheen viimeisiin sanoihin ja +lisäsi sen jälkeen: + +"Onpa olemassa lopuksi yhtä ja toista, joka saattaa minut kahden +vaiheille siitä, onko tämä seutu olemassa elossa olevien vai vainajien +tähden. Lisäksi vielä yksityisen perheen rakkaus tai vihako se täällä +on vallalla vai seudun hyötykö se tässä on määrääjänä." + +Kiireesti vastasi Knut: "En tiedä, onko puhuja tässä niitä, joka on +vähemmin saanut kokea hyvyyttä siltä perheeltä, -- siltä, joka nyt on +kuollut ja siltä, joka vielä on elossa." + +Lauseensa alkuosalla hän tarkoitti Knutin mahtavaa isoisää, joka +aikoinaan oli pelastanut talon Larsin isoisälle, kun tämä jostakin +rikoksesta oli vähäksi aikaa kuritushuoneessa. + +Oljenkorsi, joka kauan aikaa oli kierinyt sangen sukkelaan, liikkui nyt +hyvin hitaasti. + +"Minulla ei ole tapana kaikkialla laverrella itsestäni ja perheestäni", +hän lausui ja seitti asian tyynesti, ylevän järkevästi, tavalla, joka +varmasti vei tarkoitetulle perille. + +Knut myönsi itsekseen, ettei ollut milloinkaan käsittänyt asiaa niin +lavealti eikä kuullut semmoisia perusteluja; hänen täytyi ehdottomasti +katsoa ylös häneen. Lars seisoi ylevänä, mahtavana, voimakas otsa ja +syvät silmät kirkkaina. Huulet olivat suljettuina, oljenkorsi riippui +vielä heiluen toisessa suupielessä; mutta piirteet ilmaisivat mahtavaa +voimaa. Hänellä oli kädet selän takana ja hän seisoi aivan suorana; +äänellä oli semmoinen kumea kaiku kuin olisi se noussut syvyydestä +ja hän itse kohonnut suoraan maasta. Knut näki hänen semmoisena ensi +kerran elämässänsä ja tunsi tuskaa sydämmensä sisimmässä; sillä tuo +mies oli siis aina ollut häntä etevämpi! Hän oli omistanut kaikki, mitä +Knut itse tiesi ja oli hänelle kertonut, mutta oli seulonut saamansa +opetuksen, heittänyt pois, mitä arvotonta oli, ja säilyttänyt sen, mikä +antoi hänelle tuon salaisen, voimakkaan ponnen! + +Häntä oli Knut kasvattanut ja rakastanut; hänestä oli tullut +jättiläinen, vaan semmoinen, joka nyt vihasi Knutia syvästi, +hirvittävästi; hän ei osannut selittää miksi, mutta hän tunsi sen +vaistomaisesti katsellessaan häntä, ja siinä Knut unohti kaiken muun ja +huudahti: + +"Mutta Lars, Lars, Herran tähden, mikä sinun on?" Liikutus valtasi +hänet, -- "sinun, jota minä -- -- sinua joka olit --" hän ei saanut +sahaakaan sanotuksi, hän istahti, mutta voittaakseen liikutustaan, +jota näkemään, hänen mielestänsä Lars oli liian halpa, hän hillitsi +mieltänsä, löi kädellään pöytään silmien säihkyessä tuuhean tukan +alta, joka aina riippui hänen silmillänsä. Lars seisoi ikäänkuin häntä +ei olisi keskeytetty, käänsi päätänsä muihin kysyen, pidettiinkö +asiaa päätettynä; sillä siinä tapauksessahan oli suotta siitä enää +keskustella. + +Tuota tyyneyttä ei Knut voinut kestää. + +"Mitä on tunkeutunut meidän väliimme?" hän huudahti. "Me, jotka +tähän päivään asti olemme neuvotelleet ainoastaan rakkaudessa ja +innostunein mielin, me seisomme tässä vastakkain ikäänkuin pahan hengen +yllyttäminä!" ja hän katsoi säihkyvin silmin Larsia. + +"Sinä kyllä itse olet toimittanut tuon hengen siihen, Knut; sillä +minä en ole sanallakaan puhunut muusta kuin itse asiasta. Mutta se on +sinusta vain oman mielesi mukaista; nyt täytyy meidän kerran koetella +kestävätkö rakkaus ja into, kun asia muuttuu semmoiseksi kuin me +tahdomme." + +"Olenko minä sitten huonosti hoitanut paikkakunnan yhteisiä asioita?" + +Siihen ei kukaan vastannut. Se koski Knutiin kipeästi ja hän lisäsi: + +"En todellakaan ole tietänyt muuta, kuin että olen saanut yhtä ja +toista aikaan, -- yhtä ja toista, joka on ollut paikkakunnalle +hyödyksi; ---- mutta ehkä olen erehtynyt." + +Liikutus valtasi hänet uudestaan; sillä hän oli vilkas ja tulinen +luonteeltaan, sekä joutui usein tunteidensa valtaan, ja Larsin ja hänen +keskinäisen välin rikkoutuminen kävi hänen sydämmelleen, niin että hän +tuskin osasi hillitä itseään. + +Lars vastasi: "Niin, minä tiedän, että sinä omistat itsellesi kunnian +kaikesta, mitä täällä on tehty, ja siitä päättäen ken täällä on eniten +puhunut kokouksissamme, niin varmaa onkin että sinä olet toimittanut +enimmän osan." + +"Siinäkö se nyt pääsi ilmi!" huudahti toinen terävästi katsellen +Larsia; "_sinullako_ siis muka on kunnia siitä?" + +"Koska meidän tässä välttämättömästi pitää puhua itsestämme", lausui +Lars, "niin kyllä jokainen asia oli tarkkaan tuumittu, ennenkun se ehti +tänne asti." + +Tässä sai pieni Knut Aakre takaisin vilkkaan puhelahjansa: + +"Ota sinä Herran nimeen kunnian, minä kyllä osaan elää sitä ilmankin; +-- on olemassa toinen asia, jonka kadottaminen on suurempi vahinko." + +Lars vältti ehdottomasti hänen katsettansa, mutta vastasi oljenkorren +pyöriessä hyvin sukkelaan: + +"Jos _minä_ saan lausua ilmi mielipiteeni; niin ei ole tässä +niinkään paljoa, mistä sopii kunniata niittää; -- papeilla ja +kansakouluopettajilla kyllä voipi olla tyytyväisyyden syytä siitä, +mitä täällä on saatu aikaan, mutta kuntalaiset varmaankin sanovat +paikkakunnan tähän päivään asti vain saaneen yhä lisättyjä veroja." + +Siinä syntyi yleisössä mutinaa ja kaikki liikkuivat levottomasti. Lars +jatkoi: + +"Meillä on vihdoinkin käsiteltävänä asia, joka voisi jossakin määrin +korvata kunnallemme sen menoja; ehkä se juuri sentähden saavuttaa niin +suurta vastusta. Tämä on kunta-asia kaikkien hyödyksi, tottapa voimme +erottaa sitä perheasiasta." + +Kansa katsoi toisiinsa, puhui jo puoliääneen, silloin nousi yksi +mennäksensä eväsvakallensa, mutta viskasi ohimennessään sanan, että +tämä oli järkevin ja suurin totuus, minkä oli moneen vuoteen kuullut +niissä kokouksissa. Nyt nousivat kaikki, keskustelu muuttui yleiseksi +ja Knut Aakre tunsi siinä istuessaan, että asia oli menetetty, +kauheasti menetetty, eikä hän edes koettanutkaan enää pelastaa +sitä. Sillä hänessä oli osaksi sitä luonnetta, jota sanotaan olevan +ranskalaisissa: hän oli mainio ahdistamaan -- niin ensimäisen, toisen +kuin kolmannenkin kerran; mutta heikko puolustautumaan, sillä hänen +tunteensa veivät vallan hänen aatteiltansa. + +Hän ei käsittänyt sitä, hän ei voinut kauemmin jäädä siihen istumaan, +hän jätti paikan varapuheenjohtajalle ja meni; -- eipä ollut ilman +etteivät toiset vähäisen naurahtaneet. + +Hän oli saapunut kokoukseen yhdessä Larsin kanssa, mutta meni yksin +kotiin, vaikka matka oli pitkä. Oli kolea syyspäivä, kolkkona ja +lehdetönnä kohosi metsä, maa oli harmaankeltainen, kuuraa näkyi +siellä täällä maantien varsilla. Loukattu ylpeys on kauhistuttava +matkakumppani; Knut tunsi itsensä niin mitättömäksi ja hyljätyksi +siinä astuessansa eteenpäin, mutta Lars oli kaikkialla hänen edessänsä +kookkaana, iltahämärässä urhon tapaisena. Häntä harmitti, että hän +oli syypää siihen, että tästä oli tullut ratkaiseva taistelu; sillä +hän oli uskaltanut liian paljon yhteen ainoaan vähäpätöiseen asiaan. +Mutta kummastus, tuska, viha oli voittanut hänet, -- hänessä poltti, +ja raivosi viha, hänen korvissaan suhisi ja hän vieläpä itki tuskasta. +Hän kuuli pyörien ratinaa takanaan; Lars siinä tuli vinhaa vauhtia +mainiolla hevosellaan ajaen hänen ohitsensa, niin että jäätynyt maa +jyrisi. Hän katseli taaksensa yksinäistä jalkamiestä istuessansa siinä +hartiakkaana kärryissään ja hevonen kiiti eteenpäin koti-ikävästä, +Larsin tarvitsematta tehdä muuta kuin veltosti pitää ohjaksista. +Hän istui siinä voimiensa ilmikuvana; tuo mies oikein ajamalla +kulki päämääräänsä kohti! Knut tunsi itsensä heitetyksi alas hänen +rattailtansa, astua tallustaessaan eteenpäin syysilman kolkkoudessa. +Kotona Aakressa odotti vaimo Knutia kotiin. Hän tiesi ratkaisevan +ottelun tapahtuvan, hän ei ollut milloinkaan luottanut Larsiin ja +pelkäsi häntä nyt. Häntä ei ollut rauhoittanut se, että he olivat +yhdessä ajaneet kotoa, eipä sekään olisi rauhoittanut, vaikka olisivat +palanneetkin yhdessä. Mutta jo pimeni ilta eivätkä he tulleet. Hän +seisoi ovessa: sillä tie kulki aivan ohitse, hän meni sinne, vaan +kärryjä ei vain kuulunut. Vihdoin hän kuulee niiden ratinaa routaisella +tiellä, sydän sykkii yhtä nopeasti kuin kärryjen pyörät pyörivät, hän +pitelee kiinni ovenpielestä ja katselee tielle; kärryt lähestyvät, +ainoastaan yksi henkilö istuu niissä; hän tuntee Larsin, joka hänkin +näkee ja tuntee hänet, mutta ajaa ohitse seisahtumatta: nyt hän kovasti +pelästyi! Jalat eivät olleet häntä kannattaa, hän astui horjuen +sisään ja vaipui alas ikkunan edessä olevalle istuimelle. Lapset +säikähtivät ja tulivat hänen luoksensa, pienin kyseli isää: sillä +äiti ei milloinkaan puhunut heille muusta kuin isästä! Knut oli niin +hellä sydämmeltään, sentähden vaimo häntä rakasti, mutta nyt oli tuo +rakastettu poissa kotoa heidän luotaan, ulkona kaikenmoisissa toimissa, +joka saattoi hänet itsensä ja kaikki omaisensakin onnettomiksi. +Kunhan ei vaan mitään pahaa olisi tapahtunut; sillä Knut oli niin +kiivasluontoinen, -- minkätähden palasi Lars yksinään? Minkätähden hän +ei seisahtunut? -- Pitikö hänen, Knutin vaimon, juosta hänen jälkeensä? +Tahi miestään vastaan? Häntä tuskastutti ja lapset kokoontuivat +hänen ympärillensä kysellen, mitä oli tapahtunut. Mutta heille hän +ei tahtonut sitä kertoa, jonka tähden hän nousi, käski heidän yksin +syödä illallisensa, asetti ruoan pöytään ja auttoi heitä. Vähä väliä +hän katseli tielle. Knut ei tullut. Hän riisui lapset ja pani heidät +levolle, ja pienin luki iltarukouksensa äidin seisoessa kumartuneena +hänen ylitsensä. Äiti rukoili itse innokkaasti mukana, mitä pienokainen +niin luottavasti saneli edeltä, ettei huomannut ulkoa läheneviä +askeleita. Knut seisoi ovessa ja näki omaisensa rukoukseen vaipuneina. +Äiti nousi, kaikki lapset huudahtivat: "isä" -- mutta Knut istahti heti +ja sanoi hiljaa: + +"Anna hänen rukoilla se vielä kerran." Äiti palasi vuoteen luokse, +ettei Knut vielä näkisi hänen kasvojaan; sillä se olisi ollut melkein +samaa kuin sekaantua hänen suruunsa, ennenkuin hänellä itsellään oli +halua siitä puhua. Pienokainen pani kätensä ristiin rinnan yli ja +toiset samoin ja rukoili. + + Vielä oon mä pieni vainen, + Heikko, hento lapsukainen, + Mutta suureks' kerran kartun, + Iloks' isän äidin vartun, + Kun vain muistan käskyt Luojan, + Sillä niis' on turva, suoja. + Ja -- nyt kaikki käydä saa + Herran huomaan nukkumaan. + +Mimmoinen rauha siitä syntyi! Ei kestänyt minuuttiakaan ennenkuin +kaikki lapset nukkuivat siihen kuin Jumalan helmaan, mutta äiti meni +ääneti asettamaan ruokaa isälle, joka ei kuitenkaan voinut nauttia +mitään. Mutta mentyään levolle Knut sanoi: + +"Vastedes tahdon olla kotona." + +Ja vaimo vapisi ilosta maatessaan, vaikkei tahtonut näyttää sitä, +sekä kiitti Jumalaa kaikesta, mitä oli tapahtunut; sillä olkoon, mitä +olikaan, niin se oli kuitenkin kääntynyt hyväksi. + + +Toinen luku. + +Ennenkuin vuosi oli kulunut, oli Lars kunnallislautakunnan +puheenjohtaja, säästöpankin johtokunnan jäsen, ensimäinen +sovinto-oikeudenkomisarius, lyhyesti sanoen kaikki, miksi vain oli +mahdollista tulla valituksi. Lääninkeräjissä hän oli vaiti ensimäisenä +vuonna ja saavutti seuraavana, jolloin esiintyi puhujana samaa +menestystä kuin pitäjän asiain käsittelyssäkin. Sillä sielläkin hän +nousi niitä vastaan, jotka siihen asti olivat olleet vallassa, voitti +heidät kaikki ja tuli sitten yksinvaltiaaksi. Sieltä hän tuli valituksi +suurkeräjiin, jonne hänen maineensa jo oli ennättänyt ja jossa häneltä +ei suinkaan puuttunut ärsyttämistilaisuuksia. Mutta siellä hän, vaikka +olikin varma vakaumukseltaan ja pöyhkeänlainen, aina pysyi vaiteliaana. +Hän ei tahtonut valtaa etemmäksi kuin siellä, missä oli tunnettuna, +eikä menettää päällikön eli johtajan mainettansa mahdollisella +tappiolla kotipuolensa ulkopuolella. + +Sillä kotipitäjässään hänen oli hyvä olla. Kun hän seisoi sunnuntaisin +kirkkomuurin vieressä ja kansa verkkaan astui ohitse tervehtien ja +katsoen häneen ja toinen toisensa perästä seisahtui vaihtamaan muutamia +sanoja hänen kanssansa, silloin voipi todellakin sanoa hänen siinä +seisoessaan hallitsevan koko seurakuntaa oljenkorrellaan; sillä se +tietysti, niinkuin aina riippui suupielessä. + +Hän ansaitsikin arvonsa. Kirkkotie oli rakennettu hänen toimestaan, +uuden kirkon, jonka ääressä he seisoivat, oli hän rakennuttanut; se +ja paljon muutakin oli sen säästöpankin vaikutuksen hedelmänä, jonka +hän oli perustanut ja jonka johtajana hän itse oli. Sillä sen tuottama +voitto tuli laajemmissa piireissä hedelmälliseksi, niin että moni +mainitsi pitäjää hyvän itsehallinnon ja järjestyksen esikuvana. + +Knut Aakre oli kokonaan vetäytynyt syrjään. Alussa hän muutamia +kertoja kävi kokouksissa, tultuaan ensin selville siitä, että +hänen velvollisuutensa oli tarjoutua kunnan palvelukseen, vaikka +se hänen mielestänsä, ylpeä kuin oli, ei ollut varsin mieleistä. +Hänen ensimäisen ehdotuksensa Lars jo teki niin sekavaksi, hän kun +tahtoi pohtia ja hämmentää kaikki sen seuraukset, että Knut Aakre +ylpeänlaisesti lausui: + +"Löydettyään Amerikan ei Kolumbus heti jakanut sitä pitäjiin ja +kirkkoherrakuntiin, -- semmoisia syntyi aikaa myöten perästä päin." + +Vastatessaan siihen Lars vertaili Amerikan löytöä Knutin ehdotukseen, +-- joka muuten koski karjanhoidon kohottamista --, ja sen jälkeen +Knutia ei milloinkaan sanottu muuksi kuin "Amerikan löytäjäksi". +Silloin arveli Knut, että kun ei enää voinut hyödyttää mitään, niin +ei ollut siellä mitään tekemistäkään eikä sen perästä enää suostunut +ottamaan vastaan luottamusvirkoja. + +Mutta toimelias hän silti oli, ja saadakseen jotakin tekemistä hän +laajensi pyhäkouluaan ja saattoi sen oppilaidensa pienten antimien +kautta lähetystoimen yhteyteen ja tuli siten pian paikkakunnalla ja +lähiseudulla sen keskukseksi ja johtajaksi. Lars Högstad huomautti +siihen, että kun Kuut Aakre kerran tahtoi koota rahoja johonkin +tarkoitukseen, niin oli jo ennestään tiettyä, että tuo tarkoitus oli +tuhansien peninkulmien päässä. + +He eivät kuitenkaan olleet vihamiehiä keskenään. Tosin heillä ei ollut +kanssakäymistä, mutta he sekä tervehtivät että juttelivat keskenään. +Knutin sydämmeen koski aina hänen muistellessaan Larsia, mutta hän +voitti sen ja sanoi itselleen käyneen juuri niinkuin pitikin. Eräissä +suurissa häissä, joissa molemmat olivat läsnä ja vähäisen iloisella +tuulella, hän nousi tuolille ja esitti maljaa kunnan puheenjohtajalle +ja läänin ensimäiselle suurkäräjämiehelle! Hän puhui, kunnes tuli +liikutetuksi ja silloin niinkuin tavallista erinomaisen kauniisti. +Se oli kaikkien mielestä erinomaisen kelpo teko ja Lars tuli hänen +luoksensa silmät kosteina ja liikutetuin mielin sekä sanoi, että +hänen oli Knutia paljon kiittäminen siitä, mitä oli ja mitä tiesi. +Seuraavassa vaalissa tuli Knut jälleen valituksi kunnallislautakunnan +jäseneksi! + +Mutta jos Larsilla olisi ollut aavistustakaan siitä, mitä nyt seurasi, +niin kyllä hän ei olisi tehnyt häntä siksi. Kaikki aikanansa, sanoo +sananlasku ja juuri samaan aikaan kuin Knut Aakre jälleen joutui +kunnallishallitukseen, uhkasi kauan jo raivonneen keinottelukuumeen +tuottamat tappiot kukistaa kunnan parhaat miehet vaatien heidän +joukostaan uhrejaan. Sanottiin Lars Högstadia syypääksi siihen suureen +onnettomuuteen; sillä hän oli totuttanut kuntalaisensa kauppojen +kautta keinottelemaan itselleen voittoja. Kunnallishallituksesta oli +voitonpyynti levinnyt kuntaan; sillä kunnallishallitus oli seudun +suurin voitonpyytäjä. Kaikki, kaksikymmenvuotiseen päivätyöläiseen +asti tahtoivat nyt kaupassa saada yhtä markkaa kasvamaan kymmeneksi; +tavatonta ahneutta ja kokoomishalua alussa seurasi ylenmäärinen +tuhlaaminen lopuksi. Ja kun kaikkien mielet olivat kiintyneet +ainoastaan rahoihin, oli samalla kehittynyt luulevaisuus, +suvaitsemattomuus, omanvoitonpyyntö, joka päättyi käräjäjuttuihin, +vihaan ja vainoon. Siinähän kävi kunnallishallitus muiden edellä, +sanottiin; sillä Larsin aivan ensimäisiä toimia oli manata vanha, +kunnianarvoinen pappi käräjiin etujen tähden, joiden oikeudellisuus +muka oli epätietoista. Pappi oli menettänyt asian, mutta myöskin heti +hakenut muualle. Muutamat olivat silloin hyväksyneet ja kiittäneet +sitä juttua, toiset moittineet; huono esimerkki siitä kuitenkin oli +tullut. Nyt tuli Larsin hallinnon seuraukset näkyviin suurina tappioina +kunnan jokaiselle mahtimiehelle, ja silloin tuli toinen ääni kelloon. +Vastustajatkin saivat johtajansa; sillä Knut Aakre oli jälleen joutunut +hallituksen jäseneksi, -- Larsin itsensä sinne toimittamana! + +Taistelu alkoi heti. Kaikki ne nuorukaiset, joita Knut aikoinaan +oli opettanut, olivat nyt miehiä ja kunnan valistuneimpia, hyvin +perehtyneitä kaikkiin toimiin, ja tuntien yleisiä oloja; -- heidän +rinnallaan hän nyt taisteli, he kun jo nuoruudesta asti kantoivat +vihan kaunaa Larsille. Kun Lars sitten iltasin, tuommoisen kiivaan +ottelukokouksen jälkeen seisoi talonsa rappusilla katsellen kylälle +päin, nousi ikäänkuin etäinen uhkaava rajuilma noista vararikon +uhkaamista suurista taloista. Hän tiesi, että sinä päivänä, jolloin ne +tekevät kuperkeikan, kaatua romahtaa säästöpankki, jopa hän itsekin +ja että silloin hänen pitkä elämäntyönsä kääntyisi hänelle itselleen +kiroukseksi! + +Niinä epätoivoisen taistelun päivinä saapui rautatielinjan +tutkijalautakunta, jonka oli määrä paaluttaa uuden rautatien suuntaa, +eräänä iltana Högstadiin, ensimäiseen taloon kylään tullessa. +Keskustellessaan heidän kanssaan illalla kuuli Lars tarkoituksena +olevan saada tie kulkemaan joko siitä tahi toisen laakson kautta, joka +oli aivan saman suuntainen. + +Salaman nopeudella selvisi hänelle, että jos hänen onnistuisi saada +tie kulkemaan sieltä kautta niin nousisivat kaikkien talojen hinnat +melkoisesti ja hän itse pelastuisi, jopa olisi hänen arvonsa kohonnut +ja juurtunut moneksi miespolveksi eteenpäin! Hän ei saanut unta sinä +yönä, hänen silmissään loistivat ja vilkkuivat junien tulet, jopa hän +väliin jo luuli kuulevansa veturien vihellyksetkin! Seuraavana päivänä +hän oli mukana seutua tarkastamassa; hänen hevosensa kuljetti heitä, ja +hänen taloonsa he palasivat jälleen. Seuraavana päivänä herrat läksivät +naapurilaaksoon, hän yhä mukana, ja hän toi heidät jälleen takaisin. +Koko Högstad oli valaistuna heidän tullessaan kotiin; kylän etevimmät +miehet olivat pyydetyt ottamaan osaa komeihin pitoihin tarkastajien +kunniaksi, ja ne kestivät aamuun asti. Mutta ei mikään auttanut; sillä +mitä enemmän he lähenivät varsinaista päätöstä, sitä selvemmin näkyi, +ettei rautatie ilman suuria uhrauksia voinut kulkea sieltä kautta. +Pääsy laaksoon oli ahdas, nimittäin vuorisolan kautta, ja samassa +kuin kierrettiin kylään, teki leveä jokikin polven, niin että joko +täytyi rautatien mutkistua yhtä jyrkästi vuoririnteen mukaan niinkuin +nykyinen tiekin, ja sen kautta kulkea melkoisen korkealla ja kahdesti +joen poikki -- tahi kulkea suoraan eteenpäin ja silloin entistä nyt jo +käyttämätöntä hautuumaata! Mutta ei ollut varsin monta vuotta siitä +kuin kirkko muutettiin ja viimeiset ruumiit haudattiin hautuumaahan. + +Ellei ollut muuta esteenä kuin palanen vanhaa hautuumaata, ajatteli +Lars, saadakseen tuota suurta siunausta paikkakunnalle, niin täytyy +kuin täytyykin hänen panna nimensä alle ja kaikki työvoimansa +liikkeelle, jotta saataisiin tie sitä suuntaa! Hän matkusti heti +kappalaisen ja rovastin luokse, sieltä lääninhallitukseen ja +hallituksen talousosaston puheille: hän neuvotteli ja hieroi sopimusta, +hän oli muka hankkinut kaikenlaisia tietoja tavattomista eduista +toiselta puolen, seudun mielipiteistä toiselta ja hänen onnistui +todellakin saada kaikki asianomaiset puolellensa. Hänelle luvattiin, +että muuttamalla muutamia ruumiita uudelle hautuumalle esteet +poistuisivat ja kuninkaallinen lupaus saataisiin käyttää hautuumaata +rautatieksi. Hänelle sanottiin, että hänen tarvitsi vain ottaa asia +puheeksi kunnallishallituksessa. + +Kunta oli yhtä innostunut kuin hänkin; sillä kaupanhenki, joka jo +monta vuotta oli vallinnut pitäjässä, rupesi oikein villinä riehumaan +jokaisessa. Ei puhuttu eikä ajateltu muuta kuin Larsin matkaa ja sen +mahdollista päättymistä. Kun hän tuli kotiin tuoden mitä parhaimmat +toiveet, toimitettiin hänelle suuremmoiset kunnianosoitukset, lauluja +sepitettiin ja laulettiin hänen kunniaksensa; niin, vaikkapa joku +suurimmista taloista niinä päivinä olisi lyönyt rukkaset lautaan, niin +ei kukaan olisi pannut siihen sen enempää huomiota. Rautatiekuume oli +voittanut keinottelukuumeen ja astunut sen sijaan! + +Kunnallishallitus kokoontui; ehdotettiin alamainen anomus, että +vanhasta hautuumaasta saataisiin ottaa tarvittava osa rautatietä +varten. Se ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti, niin, nostettiinpa +kysymys siitä, että toimitettaisiin Larsille julkinen kiitos ynnä sitä +seuraavana lahjana, veturinmuotoinen kahvikannu. Kuitenkin arveltiin +olevan parasta odottaa, kunnes kaikki oli valmista. Asia palautettiin +lääninhallituksesta, joka tahtoi luettelon jokaisesta muutettavasta +ruumiista. Pappi antoi vaatimuksesta semmoisen luettelon, mutta sen +sijaan, että olisi lähettänyt sen suoraan, oli hänellä syynsä lähettää +se kunnallishallituksen kautta. Eräs sen jäsenistä toi sen mukanaan +seuraavaan kokoukseen. Siellä avasi Lars sen puheenjohtajana ja rupesi +lukemaan sitä julki. + +Nyt sattui niin, että ensimäinen muutettava ruumis olikin Larsin +oma isänisä! Läsnäolleita hieman värisytti; Lars itsekin säpsähti, +mutta luki kuitenkin edelleen. Sattui sitten, että toinen ruumis +oli Knut Aakren isoisä; sillä nuo molemmat olivat kuolleet jotenkin +samaan aikaan. Knut Aakre hypähti pystyyn istualtaan, Lars keskeytti +lukemisensa, kaikki katsahtivat ylös kauhuissaan; sillä vanha Knut +Aakre oli ollut paikkakunnan hyväntekijä ja sen enimmin rakastettu +mies ammoisista ajoin. Syntyi hiljaisuus, joka kesti monta minuuttia. +Viimein yskähti Lars ja luki edelleen. Mutta yhä pahempaa tuli, mitä +etemmäksi luettiin; sillä mitä lähemmäksi päästiin omaa aikaa, sitä +rakkaammiksi tulivat vainajat. Larsin lopetettua kysyi Knut Aakre +puoliääneen, eikö heidän mielestään niinkuin hänenkin, aaveita ollut +heidän parissaan. Oli juuri tullut puolihämärä huoneeseen, ja vaikka +olivatkin aika miehiä, niin eipä paljoa puuttunutkaan, että heitä +peloitti. Lars otti tulitikkulaatikon taskustaan ja sytytti kynttilät, +kuivasti huomauttaen, etteihän siinä ollut enempää kuin mitä jo +ennakolta tiesivät. + +"Kyllä", sanoi Knut mittaillen lattiata; "tämä on enempi kuin minä +ennestään tiesin. Nyt alan uskoa, että rautatietkin voivat maksaa liian +kalliin hinnan." + +Kaikki siitä ikäänkuin säpsähtivät ja Knut ehdotti, että asia oli +otettava uudestaan keskusteltavaksi. + +"Tänä kiihtyneenä aikana, joka täällä on ollut", hän lausui, "on +rautatien hyötykin arvioitu liian suureksi; sillä jos rautatie ei +tule kulkemaan paikkakuntamme kautta, rakennettakoon asemia pitäjämme +kumpaankin päähän; tosin on hiukkasen epämukavampaa matkustaa niille, +kuin jos asema olisi sen keskellä; mutta niin kauhean paljon pahempaa +se ei kuitenkaan liene, että sentähden olisi pakko häiritä vainajien +leposijaa". + +Knut oli niitä, jotka saatuaan ajatuksena lentoon, keksi mainioita +syitä ikäänkuin itsestään, hänellä ei hetki sitten ollut +aavistustakaan, mitä aikoi sanoa, mutta nyt hän lausui ilmi kaikkien +salaiset ajatukset. Lars oivalsi aseman vaarallisuuden ja arveli olevan +parasta olla varovainen ja suostua näön vuoksi Knutia ehdotukseen; +sillä tuommoiset tunteet ovat aina valtavimmat alussa; pitää malttaa +mielensä ja odottaa kuohujen asettumista. + +Mutta siinä hän oli iskenyt kirveensä kiveen, sillä yhä suurempina +tunteiden kuohuina kohosi pitäjässä pelko koskea omaistensa vainajien +ruumeihin; se, mitä ei kenkään ollut ajatellut niin kauan kuin asia +oli yleistä laatua, muuttui nyt sydämmen asiaksi, kun he tiesivät +asian koskevan heitä itseään. Etenkin vaimoväki tuli kiihkoisaksi +ja kuntatuvan edustalla vilisi väkeä seuraavassa kokouksessa. Oli +helteinen kesäpäivä, ikkunat olivat avatut ja oli yhtä paljon väkeä +ulkopuolella kuin sisälläkin. Kaikki tunsivat, että nyt syntyy kiihkeä +ottelu. + +Lars tuli ajaen kauniilla hevosellaan ja kaikki häntä tervehtivät; +hän katseli tyynesti ympärillensä varmana asiastansa, eikä se, mitä +hän näki, näyttänyt ensinkään häntä kummastuttavan. Hän istahti aivan +ikkunan viereen, löysi oljenkorrenkin, eikä paljon puuttunut, että hymy +olisi levinnyt hänen älykkäille kasvoilleen nähdessään Knutin nousevan +puhumaan kaikkien Högstadin hautuumaalla lepäävien vainajien puolesta. + +Mutta Knut Aakre ei alkanutkaan puhumalla hautuumaasta. Hän alkoi +ryhtymällä perinpohjaiseen selontekoon siitä, että rautatien tuottamat +edut sen kulkiessa pitäjän kautta, olivat arvioidut kerrassaan liian +suuriksi. Hän näytti väitteensä todeksi, sillä hän oli laskenut +kaikkien talojen etäisyyden lähimmältä asemalta ja sitten hän kysyi: + +"Minkätähden on nostettu niin suurta melua tästä rautatiestä, +kun siitä ei ole paikkakunnalle vastaavaa hyötyä?" Niin, sen hän +kyllä osasi sanoa. "On olemassa niitä, jotka ovat saaneet aikaan +semmoisen sekasorron, että pitää saada toimeen vielä suurempi, jotta +edellinen joutuisi unohduksiin. Oli vielä niitä, jotka ensimäisessä +mieltenkiihtymyksessä tahtoivat saada maansa ja mantunsa suuresta +hinnasta myödyiksi vieraille, jotka ehkä olivat kyllin typeriä +suostumaan kauppaan; oli häpeällinen keinottelu, jota ei yksistään +elossa olevien, vaan vainajienkin piti kannattaa!" + +Hänen esiintymisensä vaikutus oli sangen valtava. Mutta Lars oli kerran +päättänyt säilyttää malttinsa, tulkoon mitä tulleekin. Hän vastasi +sentähden hymyillen, ettei ainakaan hän puolestansa ole tietänyt +muuta, kuin että Knut Aakrekin oli innokkaasti puolustanut rautatietä +eikä varmaankaan ollut ketään, joka syyttäisi _tämän_ ymmärtävän +keinottelua. (Hymyiltiin salavihkaa). Knutilla ei ollut mitään +sanottavaa siihen, että tavallisten ihmisten ruumiit olivat muutettavat +rautatien tähden; mutta kun hänen oma isoisänsä oli siirrettävä, +muuttui kysymys äkkiä onnenasiaksi koko pitäjälle! + +Enempää hän ei lausunut, vaan katsoi hymyillen Knutiin, ja niin teki +moni muukin. Knut Aakre kummastutti kuitenkin niin häntä kuin muitakin +vastaamalla: + +"Minä kyllä myönnän sen: minä en käsittänyt asiaa, ennenkuin se +koski perherakkauteeni, mahdollisesti se on häpeä, mutta silloin on +todellakin häpeä vielä suurempi, jos ei sitä käsitä -- niinkuin on +Larsin laita! Ei milloinkaan", hän lisäsi, "ole tämän iva ja pilkka +sattunut sopimattomampaan kohtaan; sillä ihmisille, joilla on vain +tavallistakin hienotunteisuutta, on asia todellakin inhottava." + +"Tuo hienotunteisuus on herännyt kauhean äkkiä", vastasi Lars, "niin +että se toivottavasti yhtä äkkiä häviääkin. Ehkä auttaa vähäisen +jos mietimme, mitä pastori, rovasti, lääninhallitus, insinöörit ja +hallitus, nuo kaikki sanoisivat, kun me, ensin yksimielisesti saatuamme +asian vireille, äkkiä tulisimme anomaan asian peräyttämistä? -- Kun +ensin riemuitsemme ja laulamme voittolauluja ja sitten itkemme ja +pidämme muistopuheita vainajille. -- Elleivät silloin suorastaan sano +meidän tulleen hulluiksi, niin ainakin sanovat meidän tulleen hyvin +kummallisiksi viime aikoina." + +"Niin, sen tietää Jumala, että heillä on syytä sanoa", vastasi Knut; +"me olemme todellakin saaneet päämme pyörälle, ja sentähden onkin aika +joutua järjillemme jälleen. On todellakin mennyt pitkälle, kun meidän +pitää kaivaa, sinun oma isoisäsi ja minun omani ylös haudoistansa, +jotta voisimme hankkia rautatien, -- kun meidän pitää mylleröidä ja +häväistä vainajien viimeiset lepopaikat saadaksemme kuormamme helpommin +kuljetetuiksi. Eikö se ole samaa kuin kyntäisimme omaa hautuumaatamme +saadaksemme sen antamaan meille syötävää? Mitä siihen on kätketty +Jesuksen nimeen, sen kaivamme ylös jälleen rahan, Molokin nimessä -- se +ei ole paljoakaan parempaa kuin nakerrella esi-isiensä luita." + +Lars vastasi kuivasti: + +"Niin on luonnon laki." + +"Niin, kasvien ja eläimien." + +"Emmekö me sitten ole eläimiä?" + +"Kyllä, mutta myöskin elävän Jumalan lapsia, jotka olemme haudanneet +vainajamme uskossa Häneen; Hän se on, joka on heidät herättävä emmekä +me." + +"Äh, loruja! Eikö meidän kuitenkin tule kaivaa heitä ylös, kun heidän +vuoronsa kerran tulee? Mitä pahaa siinä on vaikka se tapahtuisi +muutamia vuosia aikaisemmin?" + +"Sen minä sanon sinulle! Se, joka on heistä syntynyt, elää vielä, +mitä he ovat rakentaneet, seisoo vielä pystyssä, se, jota he ovat +rakastaneet, ne, joita he ovat opettaneet ja joiden tähden ovat vaivaa +nähneet ja kärsineet, se kaikki elää ympärillämme ja itsessämme, ja +sitten me emme antaisi heidän levätä rauhassa?" + +"Minä huomaan, että sinä nyt muistelet isoisääsi", vastasi Lars, "sillä +sinä niin kiivastut. Mutta nyt tahdon minä sanoa, että onpa tullut +aika, että pitäjä kerrankin pääsee _hänestä_ rauhaan. Sillä hän anasti +kylliksi suuren sijan eläessänsä; sentähden on parasta, että hän ei +makaa siinä tiellä nyt kuolleena. Jos hänen ruumiinsa pitää riistää +kunnalta semmoinen siunaus, joka vaikuttaa satoja miespolvia eteenpäin, +niin on todellakin syytä sanoa, että kaikista, jotka täällä ovat +syntyneet, on _hän_ ollut pitäjällemme suurimmaksi vahingoksi." + +Knut Aakre sysäsi tuuhean tukkansa otsaltaan, hänen silmänsä +säihkyivät, mies kokonaisuudessaan oli jännitetyn teräsjousen kaltainen. + +"Mimmoista laatua on tuo siunaus, josta niin kerskailet, olen +jo näyttänyt. Se on samaa lajia kuin kaikki muukin, jolla olet +onnistuttanut paikkakuntamme, nimittäin sangen arveluttavaa lajia. +Sillä tosin olet hankkinut meille uuden kirkon, mutta myöskin uuden +hengen, millä sitä täyttää, -- eikä se suinkaan ole rakkauden henki. +Tosin olet hankkinut meille uusia teitä, -- mutta myöskin turmion +teitä, jonka voinet selvästi huomata monen onnettomuudesta ja +vararikosta. Tosin olet vähentänyt meidän yleisiä veronmaksujamme, +mutta olet sen sijaan lisännyt yksityisiä menojamme; keräjänkäyntejä, +vekseleitä ja vararikkoja, siinä ei ole hyviä hedelmiä kantava lahja +millekään kunnalle. Ja _sinä_ rohkenet häväistä haudassaan sitä miestä, +jota koko kunta siunaa? Sinä rohkenet sanoa hänen makaavan haudassaan +meidän tiellämme -- niin, sinun tielläsi hän kyllä on, se on nyt +huomattavissa; sillä sille haudalle sinä kompastut ja kaadut! Se henki, +joka on vallinnut sinua ja tähän päivään asti hallinnut meitäkin, ei +ole syntynyt hallitsemaan, vaan muiden orjaksi. Hautuumaa kyllä saapi +jäädä rauhaan, -- tänään se saapi uuden haudan lisäksi, nimittäin sinun +arvosi, joka nyt kuopataan siihen." + +Lars Högstad nousi seisomaan kalman kalpeana; hän avasi suunsa +osaamatta lausua sanaakaan, oljenkorsikin putosi. Kolme, neljä kertaa +turhaan yritettyään etsiä sitä, ja tapailtuaan sanoja, puhkesi hänen +vihansa ilmi tulivuoren purkauksen tavoin: + +"Tämäkö siis on kaiken ahertamiseni ja raatamiseni palkka! Tuommoinenko +hamesaarnaaja tässä siis tuppautuu määrääjäksi, -- niin, olkoon sitten, +olkoonpa piru itse puheenjohtajanne, jos minä kerrankaan enää astun +tänne jalkaanikaan! Minähän olen tähän päivään asti pitänyt koossa +kaiken teidän roskanne, ja minun jälkeeni se kaikki hajoaa tuhansiin +muruihin, mutta hajotkoon vain, -- tässä ovat pöytäkirjat!" Hän heitti +ne pitkin pöytää. -- "Hyi, semmoista ämmäin ja penikkain kokousta!" Hän +löi nyrkkinsä pöytään. "Kirottu olkoon koko kunta, kun sallii miestä +palkittavan niinkuin nyt minua!" + +Hän löi vieläkin kerran nyrkkiänsä pöytään niin, että suuri keräjäpöytä +tärisi ja mustetölkki sisällyksineen kieri lattialle osoittamaan +tuleville miespolville sitä paikkaa, jossa Lars Högstad kaatui kaikkine +viisauksineen, mahtineen ja kärsivällisyyksineen! + +Hän riensi ovelle ja oli jo hetken päästä poissa pihasta. Koko yleisö +seisoi vielä sangen hiljaa; sillä hänen äänensä ja vihansa voima oli +peloittanut heitä, -- kunnes Knut Aakre muistellen niitä sanoja, joita +_itse_ oli saanut kukistuessansa, iloisen näköisenä ja matkien Larsin +ääntä lausui: + +"Pidetäänkö asia päätettynä!" + +Silloin kaikki läsnäolevat puhkesivat tavattomaan riemuun! Koko +kokous muutti kerrassaan luonnetta, kuului naurua, iloista puhetta +ja riemua, sillä vain harvat läksivät pois, jääneet hankkivat +juomatavaroita ruokansa lisäksi ja viettivät upeita pitoja raskaan +päivän päättäjäiseksi. He tunsivat itsensä onnellisiksi ja itsenäisiksi +niinkuin entisinä aikoina, ennenkuin Larsin hallitsijatarmo oli +peloittanut miehet hiljaisen kuuliaisiksi. He tyhjensivät maljoja +vapautensa jälleensaavuttamisen kunniaksi, he lauloivat, niin, ja +lopuksi he tanssivat, Knut Aakre ensiksi varapuheenjohtajan kanssa +ja kaikki hallituksen jäsenet perästä, ynnä pojat ja tytöt, -- ja +lapsivekarat huusivat ulkopuolella: Eläköön! sillä semmoista elämää he +eivät olleet milloinkaan ennen nähneet. + + +Kolmas luku. + +Lars kulki Högstadin väljissä huoneissa puhumatta kenellekään +sanaakaan. Vainio, joka rakasti häntä, vaikka aina pelokkaasti ja +vavisten, ei tohtinut edes näyttäytyä. Talon hoidon sai käydä miten +tahansa, sitä vastoin karttui tavaton määrä kirjeitä, jotka kulkivat +Högstadin ja pitäjän, Högstadin ja postin välillä; sillä hänellä oli +saatavia kunnallishallitukselta; niitä ei tunnustettu, joten hän +nosti niistä kanteen, saatavia säästöpankilta, joka ei sekään niitä +tunnustanut, ja jälleen hän nosti kanteen niin kunnallishallitusta kuin +säästöpankin johtokuntaa kohtaan. Samaan aikaan oli sanomalehdissä +kauheita kirjoituksia, jotka huhun mukaan olivat lähteneet hänen +kynästänsä, ja saivat aikaan paikkakunnalla suurta eripuraisuutta +ja yllyttivät naapureita toinen toistaan vastaan. Välistä hän oli +viikkokausia poissa kenenkään tietämättä missä, ja tultuaan kotiin hän +eli erikseen niinkuin ennenkin. Kirkossa häntä ei ollut nähty tuon +kiivaan ottelun jäljestä kunnallishallituksessa. + +Silloin toi pappi eräänä lauantai-iltana uutisen, että +rautatie kuitenkin tuli kulkemaan paikkakunnan kautta ja vanhan +hautuumaan ylitse. Salamana se uutinen iski kaikkiin taloihin. +Kunnallishallituksen yksimielinen vastustus oli ollut turha, Lars +Högstadin vaikutusvalta oli ollut suurempi. Siinä siis hänen taajojen +matkojen selvitys, sen hän siis oli saanut aikaan. Ehdottomasti +semmoisen miehen sitkeä kestävyys ja hänen herättämänsä kunnioitus +tukehutti tappion tuottaman tyytymättömyyden. Ja mitä enempi siitä +keskusteltiin, sitä enemmän siihen mukauduttiin; sillä olihan silläkin +etunsa, kun oli pakko siihen tyytyä, eikä enää voitu asiaa muuttaa. + +Kokoonnuttiin kirkolle seuraavana päivänä, ja kaikkien täytyi +ehdottomasti naurahtaa asian menolle nähdessään toisensa. Ja juuri +kaikkien, nuorten ja vanhain, miesten ja naisten sekä lasten puhuessa +Lars Högstadista hänen voimastansa, lujasta tahdostansa ja suuresta +vaikutusvallastaan -- hän tuli itse koko perhekuntineen neljässä +kärryissä ajaen kirkolle! Oli kulunut kaksi vuotta siitä kuin hän +viimein oli ollut siellä! Hän astui alas ja kävi kansan keskitse +kirkolle, ja kaikki väki ehdottomasti ja poikkeuksetta tervehtivät +häntä, mutta hän ei katsonut oikealle eikä vasemmalle eikä vastannut +ainoaankaan. Hänen pieni vaimonsa astui kalmankalpeana hänen +jäljessänsä. Kirkossa oli kummastus niin suuri, että kaikki, jotka +hänet näkivät, lakkasivat veisaamasta ja jäivät häntä katselemaan. +Knut Aakre, joka istui määräpaikallansa Larsin paikan edessä, huomasi +jotakin tavatonta tapahtuneen ja kääntyi katsomaan taaksensa. Silloin +hän huomasi Larsin, joka istui kumartuneena virsikirjansa ylitse etsien +oikeata virrenvärssyä. + +Knut ei ollut nähnyt häntä tuon kokousillan jälkeen, eikä ollut +milloinkaan voinut kuvaillakaan semmoista muutosta. Sillä sen näköinen +ei ollut kukaan voittaja! Ohut, hieno tukka oli kovasti lähtenyt, +kasvot olivat laihtuneet ja painuneet, silmät kuopallaan ja palavat, +voimakas kaula kutistunut suoniseksi ja ryppyiseksi. Hän tajusi +silmänräpäyksessä mitä tuo mies oli kärsinyt ja hänet valtasi äkkiä +kova säälin tunne, jopa entinen rakkauskin nousi hänen sydämmeensä. +Hän rukoili Jumalaa hänen puolestansa ja päätti puhutella häntä +jumalanpalveluksen loputtua; mutta Lars oli lähtenyt sitä ennen. Knut +tahtoi vielä samana iltana käydä hänen luonansa. Vaimo kuitenkin kielsi +häntä menemästä; Lars on yksi niitä, hän sanoi, joka tuskin voipi +tuntea kiitollisuutta: pysy erilläsi hänestä, kunnes hän ikäänkuin +omasta alotteesta tekee sinulle hyväntyön ja silloin ehkä itsekin tulee. + +Mutta Lars ei tullut. Häntä kyllä välistä nähtiin kirkolla, vaan ei +missään muualla, eikä hän käynyt kenenkään luona. Sitävastoin hän nyt +ryhtyi maittensa viljelykseen ja talonsa hoitoon yleensä semmoisella +innolla, kun tahtoisi hän yhdessä vuodessa korvata monen vuoden +laiminlyömiset; olikin niitä, jotka sanoivat sen olevan tarpeessa. + +Rautatietyöt alkoivat laaksossa hyvin pian. Kun tien piti kulkea +aivan talon ohitse, niin Lars revitti osan päärakennuksesta, joka oli +radalle päin, rakentaaksensa siihen kauniin pylväskatoksen; sillä +pitihän talon näyttää kauniilta. Työ oli juuri päättymäisillään, kun +kiskoja väliaikaisesti laskettiin soran ja ratapölkkyjen kuljettamista +varten, ja pieni veturi tuli ajaa puhkuen. Oli kaunis syysilta, +kun ensimäiset soravaunut olivat kuljetettavat ohitse. Lars seisoi +kuistillaan kuulemassa ensimäistä vihellystä ja näkemässä ensimäistä +savupatsasta; kaikki talon väki seisoi hänen ympärillänsä. Hän katsoi +ympärillensä laaksoon, joka levisi hänen edessänsä laskevan auringon +valossa, ja hän tunsi, että kyllä häntä muistettaisiin niin kauan kuin +juna vastaisuudessa kiitää hedelmällisen laakson läpi. Sovinnollisuuden +tunnekin hiipi hänen sieluunsa. Hän katsahti hautuumaata, josta osa +vielä oli säilynyt risteineen, vaikka nekin puolikaatuneina, toisen +osan oli rautatie anastanut; hän aikoi juuri selvitellä tunteitaan, kun +kuului ensimäinen vihellys ja hetken perästä tuli juna verkkaan pyrkien +eteenpäin, savu tuprusi ilmaan kipunain koristamana, sillä lämmitettiin +kuusipuilla. Tuuli puhalsi taloa kohti, niin että se pian oli sakean +savun peitossa; mutta mikäli se haihtui, näki Lars junan pyrkivän +eteenpäin alas laaksoon lujan tahdon tapaisena. + +Hän oli tyytyväinen ja meni sisään ikäänkuin pitkän päivätyön +päätyttyä. Hänen isoisänsä kuva oli hänen mielessänsä sinä hetkenä. +Isoisä oli nostanut suvun kurjuudesta varallisuuteen; hänen +yhteiskunnallisen kunniansa oli kyllä siinä osaksi mennyt, se on tosi, +mutta eteenpäin hän oli päässyt! Hänen vikansa oli hänen aikansakin +vika; he elivät aikansa siveellisten käsitteiden epävarmoilla rajoilla, +jokaisella ajalla on omat epävarmat rajapyykkinsä ja uhrinsakin, +saadakseen ne luotettaviksi. + +Kunnia hänelle haudassansa, sillä hän oli kärsinyt ja tehnyt työtä! +Rauha hänelle, mahtaa tuntua hyvältä saada lopulta levähtää! Mutta +eihän hän saanut levätä rauhassa pojanpojan äärettömän kunnianhimon +vuoksi; olihan hänet kaivettu esiin kivien ja soran mukana -- lorua! +hän varmaankin tyytyväisyydestä hymyili sitä, että poikansa pojan työn +hedelmät vierivät eteenpäin juuri hänen päänsä päällitse! + +Niissä ajatuksissa hän oli riisuutunut ja mennyt vuoteellensa. +Isoisän kuva astui uudestaan hänen eteensä. Sillä kertaa se näytti +ankarammalta. Väsymys vähentää lujuutemme ja Lars tunsi omantunnon +vaivoja. Mutta hän puolusti itseään myöskin. Mitä hänen isoisänsä +oikeastaan tahtoi? Tottapa hänen nyt piti olla tyytyväinen, sillä +suvun kunnia kohisten vieri hänen hautansa ylitse; kellä muulla on +semmoinen hautapatsas? -- -- Mutta mitä tuo on? Nuo kaksi hirvittävää +tulisilmää ja tuo rätinä ja tuo kohina, eihän se enää ole junasta, +sillä se poikkeaa radalta syrjään. Se tulee hautuumaalta suoraan hänen +taloaan kohti loppumattoman pitkänä jonona. Tulisilmät olivat isoisän, +ja hänen takanaan kulkevan pitkän saaton muodostavat kaikki vainajat. +Se lähestyy taloa lähestymistään, jyskyen, ratisten ja loistaen. +Ikkuna jo palaa vainajien tulisilmien sytyttämänä. ---- Hän koetti +väkisin tointua ja rauhoittaa, sillä olihan se unta vain, tietysti +vain unta, odota toki kunnes herään! ---- Kas niin: nyt olen hereillä, +tulkaa nyt, te raukat! Ja katso, he tulivat todellakin, hautuumaalta, +heittäen radan, kiskot, veturin ja junan, niin että ne kauhealla +jyryllä vaipuivat maan sisään ja siihen muodostui ruohikkoa, hautoja +ja patsaita niinkuin ennenkin. Sankarien tapaisina he tulivat ja +virsi: "Kuolleet rauhan saakohot"! kuului heidän edessänsä, hän tunsi +sen, sillä se oli kaikkina näinä vuosina kaikunut hänen sielussansa, +nyt se tuli hänen kuolonvirreksensä; sillä tämä oli kuolema ja +kuolonnäkyjä. Tuskanhiki valui virtanaan pitkin hänen ruumistaan; sillä +yhä lähemmäksi -- ja katso, siinä ne jo olivat ikkunassa ja hän kuuli +nimeään huudettavan. Kauhistus valtasi hänet, hän koetti huutaa, sillä +hän oli tukehtua; kylmä, kalman käsi jo koski hänen kurkkuunsa, kun hän +sai voimia huutamaan; "Auta minua"! -- ja heräsi. Ikkuna oli särjetty +ulkoapäin, niin että sirpaleet lensivät hänen vuoteeseensa asti ja +rikkonaisessa ikkunassa seisoi joku tulen ja savun ympäröimänä: + +"Talo on tulessa, Lars! Nyt autamme sinut ulos!" + +Knut Aakre se siinä seisoi. + +Jälleen tointuessaan makasi Lars ulkona kovassa tuulessa, joka aivan +jäädytti hänen jäseniään. Ei ainoatakaan ihmistä ollut hänen luonaan; +hän näki talon vasemmalla puolellansa olevan ilmi tulessa, hänen +ympärillään oli hänen, karjansa, mikä syöden ruohoa, mikä ammuen, +lampaat pysyttelivät pelästyneinä koossa tiheässä joukoin, tavaraa oli +hujan hajan kaikkialla, ja tarkemmin katsoessansa ympärilleen hän näki +inhimillisen olennon itkien istuvan mättäällä hänen vieressään. Hänen +vaimonsa se oli. Hän huusi häntä nimeltä ja tämä säpsähti: + +"Herran Jesuksen olkoon kiitos, että elät!" + +Vaimo tuli hänen luoksensa ja istahti eli oikeammin vaipui maahan hänen +viereensä. + +"Oi Jumala, oi Jumala! nyt olemme saaneet kylliksemme rautatiestä." + +"Rautatiestäkö?" uteli Lars; mutta tuskin hän oli lausunut niitä +sanoja, ennenkuin kamala aavistus häntä värisytti; sillä veturin +singahuttamat kipunat ne tietysti olivat sytyttäneet tuleen uuden +seinän edustalla olevat höylänlastukasat. Hän jäi istumaan sanatonna +ja ajatuksiinsa vaipuneena, eikä vaimokaan tohtinut häntä puhutella, +vaan koetti löytää vaatteita peittääkseen häntä, sillä ne olivat +luisuneet sivulle. Lars otti ääneti vastaan hänen apunsa, mutta +vaimon siinä ollessa polvilla hänen edessänsä peittääksensä uudestaan +hänen jalkojansa hän laski kätensä hänen päällensä. Heti vaimo painoi +kasvonsa hänen rintaansa vasten ja itki ääneen. Olihan mies kerran +huomannut hänetkin! Mutta Lars tajusi hänet ja sanoi: + +"Sinä olet ainoa ystävä, mikä minulla on." + +Vaikkapa oli maksanut talon saada kuulla semmoista puhetta, niin vaimo +ei siitä välittänyt; hän tuli niin iloiseksi, että rohkaisi mielensä ja +sanoi noustessaan ja nöyrästi katsellen miestään: + +"Sentähden, ettei ole ketään, joka ymmärtää sinua paitsi minä." + +Silloin suli jäykkä sydän; kyyneleet valuivat Larsin poskia myöten +hänen pitäessään vaimoaan kädestä. + +Nyt hän puhui hänen kanssansa niinkuin omalle sielulleen. Silloin +Lars sai kuulla vaimonsakin mielipiteet. He puhuivat vielä, miten tuo +kaikki oli tapahtunut, tahi oikeammin, vaimo puhui ja Lars kuunteli. +Knut Aakre oli ollut ensimäinen, joka oli huomannut palon, oli herättänyt +väkensä, lähettänyt palvelustyttönsä pitkin kylää apua hakemaan ja +oli itse renkineen ja hevosineen rientänyt palopaikalle, jossa kaikki +nukkuivat. Hän oli sitten johtanut sammutustyötä ja pelastusta; +Larsin itsensä hän oli vetänyt ulos palavasta tuvasta ja vienyt tänne +vasemmalle tuulen päälle, -- tänne ulos hautuumaalle. + +Ja heidän siinä puhuessansa tuli joku rivakasti ajaen tietä pitkin ja +poikkesi hautuumaalle päin, jossa astui alas rattailta. Knut se oli, +joka oli käynyt kotona kirkkokärryjään noutamassa, samoja kärryjä, +joissa niin monesti oli ajanut kunnallishallitukseen. Nyt piti Larsin +nousta niihin ja ajaa hänen kanssansa kotiin. He ojensivat toisilleen +kätensä, toinen istuen, toinen seisoen. + +"Nyt täytyy sinun tulla mukaan", lausui Knut. Mitään vastaamatta nousi +toinen ja he astuivat rinnakkain kärryjen luo. Lars autettiin ylös +niihin, Knut istahti hänen viereensä. Mitä he puhuivat matkalla ja +sitten Aakressa pienessä huoneessa, jossa istuivat koko yön, seuraavan +päivän aamuun asti, ei milloinkaan joutunut muiden tietoon. Mutta siitä +päivästä alkaen he olivat erottamattomat niinkuin entiseen aikaan. + +Kun onnettomuus kohtaa miestä, silloin kaikki oivaltavat hänen arvonsa +ja ansionsa. Sentähden sitoutuikin kunta uudestaan rakennuttamaan Lars +Högstadin talon, suuremmaksi ja komeammaksi muita laakson taloja. +Hän tuli jälleen puheenjohtajaksi, mutta Knut Aakre rinnallaan; +Knutin mielipidettä ei milloinkaan ylenkatsottu eikä jätetty huomioon +ottamatta -- ja siitä päivästä alkaen heidän välinsä ei milloinkaan +rikkoontunut. + + + + +VOIKKO + +(1868) + + +Björgan oli ennen Dovrevuoristossa olevan Kviknen pitäjän pappilana. +Talo on korkealla vuoren kyljessä aivan yksiksensä; pienenä poikana oli +tapani seisoa arkihuoneen pöydällä ikävöiden katsellen alaspäin niitä, +jotka talvella luistellen kiitivät eteenpäin pitkin jokea tahi kesällä +leikkivät sen rantatörmällä: Björgan oli niin korkealla, että siellä +ei mikään vilja tuleentunut, jonka vuoksi se sittemmin myötiin eräälle +sveitsiläiselle meijerinhoitajalle ja ostettiin pappilaksi toinen talo +laaksosta, alemmalta paikalta. Talven tulo Björganiin oli surkean +aikainen. Eräs peltotilkku, jonka isä lämpöisenä, aikaisena keväänä oli +koetteeksi kylvänyt, oli eräänä aamuna lumen peitossa; niitetty heinä +sai yhtä usein lumiryöpyn kuin sadekuuron niskaansa. Entäs kun talvi +oli tehnyt tulonsa! Pakkanen oli niin pureva, etten tohtinut koskea +ulko-oven ripaan, sillä sormia kirveli kosketellessani sen rautaa. +Isänikin, joka oli syntynyt Randsvuonon seuduilla ja oli siis melkoisen +karaistunut pakkasta vastaan, täytyi usein naamus kasvojen suojana +matkustaa pitäjänsä laitakyliin. Lumi narisi jalkojen alla, ja milloin +oli monta jalkamiestä, muodostui narina korvia särkeväksi kitinäksi. +Lunta oli usein suuren rakennuksen toiseen kertaan asti, pienet +ulkohuoneet olivat aivan sen peitossa, mäenkukkulat, pensaat ja aidat +tasaisen valkovaipan alla; lakea lumikenttä levisi laajalle järven +tapaisena ja siinä suurten koivujen latvat ikäänkuin uiskennellen +huojuivat milloin korkeita kinoksia muodostavan, milloin niitä +jälleen tasoittavan myrskyn jälkeen. Seisoin pöydällä katselemassa +hiihtomiesten lähtöä luotamme laaksoon, näin lappalaisten poroineen +suhisten laskevan Röraasmetsästä tunturin kylkeä myöten alas laaksoon +ja sieltä ylös jälleen meidän luoksemme. Ahkio vieri sinne tänne, +eikä milloinkaan häviä mielestäni, kun pitkä jono vihdoin pysähtyi +pihalle ja jokaisesta ahkiosta kömpi pyöreähkö turkkimytty; tarkemmin +katsellessa olikin se pienenlainen, tyytyväisen näköinen ihminen, joka +oli saapunut poronlihaa kaupittelemaan. + +Kviknelaaksolaiset ovat viime aikoina muuttuneet valistuneeksi, +reippaaksi seurakunnaksi; mutta siihen aikaan oli Kvikne tunnettu +pahamaineisimmaksi pitäjäksi koko maassa. Ei ole niinkään pitkä aika +kulunut siitä kuin papin täytyi kuljettaa pistoleja mukanansa kirkkoon, +ja toinen huomasi palatessaan kirkosta kaikki talouskapineensa +särjetyiksi. Sen oli noella mustiksi maalatut miehet tehneet ja samalla +puolikuolleeksi säikähyttäneet papin yksinään kotona olevan rouvan. +Edellinen pappi oli paennut sieltä ja jyrkästi kieltäytynyt palaamasta +takaisin. Seurakunta oli monta vuotta ollut ilman pappia, kun isäni +-- ehkä juuri siitä syystä -- sai paikan; sillä hänen luultiin jopa +myrskyssäkin voivan äkkipysäyttää veneen. + +Muistuu vieläkin selvästi mieleeni, miten eräänä lauvantaiaamuna +nelinkontin ryömin isäni virkahuoneen rappusia ylös, sillä ne olivat +pesemisen jälkeen jäätyneet; en ollut ehtinyt varsin monta porrasta +ylöspäin, kun kauhea meteli ja jyske ylhäältä kauhistuneena ajoi minut +jälleen alas. Sillä ylhäällä oli paikkakunnan suurin tappelupukari +ottanut opettaakseen niskoittelevalle papilleen kansan tapoja, mutta +huomasikin ällistyksekseen papin ensin tahtovan opettaa hänelle omiaan. +Siten mies semmoista kyytiä joutui ulos ovesta, että nurinniskoin +kieri rappusia alas, niin sanoakseni kokoili siellä jäsenensä ja +tavoitti neljällä harppauksella portin. Kvikneläiset eivät tietäneet +muuta, kuin että heidän pappinsa tahtoi tyrkyttää heille suurkeräjien +laatimia lakeja. He tahtoivat siis kieltää häntä saattamasta koululakia +voimaan; he olivat röyhkeät isääni kohtaan, kokoontuivat mieslukuisasti +koulutoimikunnan kokoukseen, väkivallalla hajoittaaksensa toimituksen. +Huolimatta äidin hartaista rukouksista isä oli matkustanut sinne, ja +kun ei kukaan uskaltanut auttaa häntä koulupiirien jaossa y.m., niin +hän jakoi ne yksin parhaan ymmärryksensä mukaan, välittämättä kansan +uhkaavasta nurinasta; mutta hänen, pöytäkirjat kainalossa, mennessään +kotiin, väistyvät kaikki ainoankaan heistä koskematta häneen. Voipa +kuvailla äidin riemua, kun näki hänen ajavan kotia kohti, tyynenä ja +levollisena niinkuin aina. + +Niissä oloissa ja semmoisella paikkakunnalla syntyi Voikko! Sen emä +oli suuri punaisenruskea Gudbrandin laaksosta kotoisin oleva tamma, +kaikkien ilo ja suosikki; isänsä oli hurja, musta vuonohepo, joka +vieraalla alalla, jossa tamma huolettomasti astui ohitse, jyskyen ja +hirnuen syöksi metsästä yli ojien ja aitojen, ja lemmen oikeudella +tuli ottamaan omaansa. Voikosta ennustettiin jo aikaisin: Siitä +kasvaa voimakkain hevonen, mikä miesmuistiin on niillä tienoin +nähty, ja vaikka pääni oli täpösen täyteen ahdettu sankari- ja +taistelukertomuksia, katselin, tuota pientä varsaa kuin älykästä +kumppania ainakin. Se ei aina ollut minulle suopea; minulla on vieläkin +oikean silmän yläpuolella arpi sen kavion muistomerkkinä; mutta siitä +huolimatta seurasin yhtä uskollisesti tammaa varsoineen, nukuin heidän +kanssaan metsässä ja kieriskelin tamman jalkojen välissä sen ollessa +laitumella. Mutta eräänä päivänä olin seurannut niitä liian kauas. +Päivä oli ollut paahtavan kuuma ja minä olin nukkunut avonaiseen +latoon, jonne kaikki kolme olimme menneet auringon siimekseen; tamma +ja varsa olivat sitten astuneet eteenpäin, mutta minä olin jäänyt +sinne unen helmoihin. Oli jo myöhä kun ne, jotka turhaan olivat minua +huutaen etsineet, palasivat kotiin ilmoittamaan, ettei minua ollut +tavattu. Kuvailla sopii, miten vanhempani säikähtyivät, -- kaikki väki +ulos etsimään, mäet ja metsät etsittiin, purot, äkkijyrkät syvänteet +tutkittiin, kunnes viimein joku kuulee ladosta lapsen itkua ja he +löytävät minut istumasta heinissä. Olin niin pelästynyt, etten pitkään +aikaan voinut virkkaa sanaakaan; sillä suuri eläin oli katsellut minua +tulisilmillä. Ei ole helppo sanoa, olinko nähnyt unta vai todellakin +nähnyt jotakin, -- varma vain on, että vielä muutama vuosi sitten +heräsin siitä, että tuo hirviö muka seisoi kumartuneena ylitseni. + +Voikko ja minä saimme pian kumppaneja: ensiksi koiran, joka opetti +minua varastamaan sokuria, sitten kissan, joka eräänä päivänä +äkkiarvaamatta ilmestyi keittiöön. En ollut milloinkaan ennen nähnyt +kissaa; kalman kalpeana syöksin sisään huutaen suuren hiiren tulevan +kellarista! Seuraavana keväänä oli meitä useampia; sillä silloin saimme +pienen porsaan, -- ja joka kerta, kuin Voikko seurasi emäänsä työhön, +pysyttelimme me, koira, kissa ja naski yhdessä. Aikaamme kulutimme +jotakuinkin hyvin, enimmäkseen nukkumalla yhdessä. Noille kumppaneille +annoin kaikki, mistä itse paljon pidin; niinpä vein hopealusikan +naskille, jotta se oppisi syömään siivommin; se koettikin, se on, se +yritti syömään lusikan. Kun minun oli määrä seurata vanhempiani alas +laaksoon vieraisille, seurasivat koira kissa ja naski mukana. Molemmat +ensinmainitut tulivat mukaan lautalle, millä meidän oli määrä mennä +joen yli, naski röhki ensin vähäisen ja tuli sitten uiden perässä. +Meitä kestittiin kutakin asianhaarojen mukaan ja illalla palasimme +kotiin samanlaisena juhlakulkueena. + +Mutta pian tuli minun jättää nämä kumppanini ja pitää ainoastaan +Voikko; sillä isäni pääsi Näässen seurakuntaan Romslaaksoon. Oli +kummallinen päivä tuo meidän muuttopäivämme, me lapset ynnä lastentyttö +ajaen pienessä talontapaisessa, asetettuna työreelle, niin ettei tuuli +eikä lumi meihin pystynyt, isä ja äiti edellä leveässä reessä ja +nuo taajat ihmisjoukot, jotka yhä uudestaan tahtoivat jättää meidät +hyvästi. En voi sanoa juuri tunteneeni erittäin ikävää; sillä minä olin +vain kuusivuotias ja tiesin, että minulle oli Trondhjemista ostettu +hattu, nuttu ja housut, jotka kaikki saisin ylleni päästyämme perille! +Ja siellä, uudessa kodissamme saisin ensi kerran nähdä järven! Ja +olihan Voikko mukana! + +Täällä Näässen pappilassa, joka on yksi maan kauniimpia taloja, täällä, +missä se sijaitsee muhkeana kahden vuonon välissä, vehreä tunturi +yllänsä, koskia ja taloja vastaisella rannalla, lainehtivia peltoja +ynnä vilkasta liikettä laakson pohjalla, ja pitkin vuonoa tunturia ynnä +ulos veteen tunkeutuvia niemiä toinen toisensa vieressä, suuri talo +jokaisen kärjessä -- täällä Näässen pappilassa, jossa voin iltaisin +seisoa ulkona katselemassa auringonsäteiden karkeloa vuorenrinteillä +ja vuonon pinnalla, kunnes purskahdin itkuun ikäänkuin minut olisi +saatu kiinni pahanteosta -- ja jossa suksillani jossakin notkossa +voin pysähtyä ikäänkuin kauneuden ja ikävän lumoamana, vaikken voinut +tunteitani selittää, mutta jotka kuitenkin olivat niin valtavat, että +suurimman ilon jälkeen tunsin mitä katkerinta surua ja yksinäisyyttä -- +täällä Näässen pappilassa painuivat ja kasvoivat käsitteeni mieleeni. +Vilkkain niistä oli Voikon muisto; sillä täällä kasvoi sekin, koitui +sankariksi ja toimitti sankarin töitä. + +Sen korkeus ei sanottavasti kohonnut keskimäärää korkeammalle, +mutta se oli verraten pitkäruumiinen ja niin leveä, että melkein +nauratti. Väriltään se oli haljakko, ennemmin keltainen kuin valkea, +harja musta, tavattoman tuuhea; se oli kömpelö, sävyisä eläin, -- +arkioloissa aina vähäisen alas painuneena. Sen, mihin oli tottunut, +se toimitti rauhallisena ja tyynenä kuin härkä ja perinpohjaisesti. +Paitsi sitä että se teki enemmän kuin puolet kaikesta maanviljelykseen +ja halkojen hankkimiseen tarvitsevasta hevostyöstä, vaikka maa oli +vaikeata viljellä, veti se saman verran hirsiä uuteen päärakennukseen, +jonka isäni paljon muun lisäksi rakennutti, huolimatta siitä, että ne +olivat vedettävät etäiseltä hankalalta takamaalta. Missä kaksi muuta +hevosta ei tullut toimeen, siinä käytettiin Voikkoa, ja jos vain +ajokalut kestivät, niin kylläpä kuorma saatiin kotiin. Mielellään se +katsoi taaksensa renkiä heidän laittaessaan kaksin-, kolminkertaista +kuormaa; se ei siihen juuri näyttänyt mielenosoitusta, mutta pari, +kolme, jopa neljäkin kertaa täytyi kehoittaa lähtöön, ennenkuin se +läksi liikkeelle, ja silloinkin se ensiksi ikäänkuin koetteeksi +vetäisi parisen kertaa -- ja sitten vasta ryhtyi toden teolla työhön. +Verkalleen, askel askeleelta se kulki eteenpäin. Tuli kerran uusi +renki, joka tahtoi totuttaa sitä joutuisampaan menoon, mutta aina +päättyi leikki siten, että pojan täytyi tottua hevosen tapoihin. +Ruoskaa ei milloinkaan käytetty; sillä pianpa tuo mahtava työjuhta +tuli kaikille niin rakkaaksi, että kaikki kävi mairittelemalla. Mikäli +Voikko tuli paikkakunnalla kuuluksi, sikäli oli kunnia saada sitä +ajaakin. + +Sillä Voikosta tuli piankin ehdottomasti pappilan suurin ihme. Se sai +alkunsa niinkuin kaikkialla, missä joku mainio esiintyy, kauhealla +vihalla ja metelillä, se alkoi nimittäin siten, että Voikko, joka kävi +paikkakunnan muiden hevosten kanssa laitumella takamailla ja tunturien +rinteillä, tahtoi pitää kaikki tammat itseänsä varten. Hän siis puri ja +potki niitä kilpakosijoita, jotka luulivat jotakin olevansa, niin että +talonpojat kiroillen toivat ne pappilaan vaatien vahingonkorvausta. +Vähitellen he kuitenkin malttoivat mielensä, kun huomasivat +voittaneensa; sillä Voikon jälkeläiset kunnostivat itseänsä ja isäänsä! +Mutta kuitenkin oli heille kauan silmätikkuna, että sen etevyys oli +niin tavaton ja epäämätön! Naapurimme, luutnantti, ei sotilaana voinut +alistua semmoiseen; hän hankki kaksi gudbrandilaista oritta, komeita +hevosia, -- ja niiden oli määrä opettaa Voikkoa pysymään aisoissa. +Lyötiin vetoa toisen ja toisen hyväksi; kiihkeästi odotettiin tietoa, +miten oli ensimäinen ottelu päättynyt tunturilaitumella! En sen vuoksi +milloinkaan unohda tuota ihanaa helluntai-aattoa, kun seisoin ulkona +kuunnellen teiren soidinta tunturinkyljessä, kun muuan tyttö tuli +juosten ilmoittamaan luutnantin molempien hevosten aivan vierekkäin +seisovan tuolla tahkokivien luona. Kaikki riensivät sinne -- ja katso: +siinä seisoivat molemmat komeat eläimet vapisten ja verta vuotaen monen +monituisesta haavasta, ne olivat olleet Voikon kauheiden hampaiden +ja kavioiden alla! Pelko oli antanut heille voimia hypätä pappilan +korkeiden aitojen ylitse, eivätkä ne tohtineet seisahtua, ennenkuin +olivat ennättäneet ihmisasuntojen luokse. Seuraavana päivänä kaikui +Voikon koitos kirkkomuurin luona ja sieltä se levisi yli maiden +mantereiden. + +Voikolle sattui suru nähdä erään pojistansa, vilkkaan, raudikon hevosen +muutaman vuoden kuluttua tahtovan jakaa valtaa sen kanssa. Mutta isä +otti kurittaaksensa sitä sen ensimäisessä kapinanyrityksessä, ja kun +rohkea poika ei ottanut paetaksensa, vaan hirnahti uhkaavasti, niin +nousi tottunut taistelijakin, ne lähestyivät toisiansa takajaloilla, +kiersivät etujalat toinen toisensa kaulaan ja rupesivat taistelemaan. +(Oriit taistelevat aina sillä tavoin). Pianpa oli nuori hurjastelija +suorana kuin viulunjousi; kohta sen perästä se oli maassa kaatuneena ja +sen täytyi vastaan ottaa isällinen kuritus. Sitä olin minä katselemassa. + +Melkein joka kesä kävi niillä seuduin karhu kaatamassa lehmiä ja +lampaita meiltä ja muiltakin. Vähä väliä kuulimme paimenpojan huutavan +ja koiran haukkuvan; silloin soitettiin kelloja, työväki tuli rientäen +ylös metsään varustettuina pyssyillä, kirveillä ja rautakangeilla, +mutta säännöllisesti he tulivat liian myöhään: joko oli koira jo +häätänyt karhun karkuun tahi oli elukka revitty, ennenkuin apua +ehti saapua. Hevoset osasivat paremmin puolustautua; mutta tapahtui +kyllä silloin tällöin, että otso tappoi hevosenkin, joko siten että +houkutteli sen suohon, jonne hevonen vajosi ja sillä tavoin joutui +helpoksi saaliiksi, tahi ajamalla sitä takaa, kunnes se syöksi alas +joltakin kalliontörmältä. Eräänä kesänä oli erittäinkin vaikeata, +tuskin kului viikkoakaan, ettei karhu ahdistellut karjaa; äkkiä +tulivat hevoset aivan tallin luokse vapisten pelosta; sillä joka kerta +ajoi heitä karhu takaa. Mutta Voikko ynnä se tamma varsoineen, jota +se vahvalla rautakenkäisellä kaviollaan puolusti, eivät milloinkaan +tulleet. Viimein emme tietäneet, miten niiden oli käynyt; paimenet +eivät olleet moneen päivään kuulleet tamman kellon kilinää. Kun oli +ollut pitkällisiä sade- ja myrsky päiviä, jolloin hevosten yleensä +oli tapana tulla kotitienoille, jopa usein asettua aivan tallille +vievän veräjän eteen, eikä niitä kuitenkaan oltu nähty, lähetettiin +rengit miehissä metsään niitä hakemaan. He etsivät enimmäkseen +suoperäisiltä mailta, arvellen mesikämmenen ehkä houkutelleen sinne +tappelunhaluisen hevosen, siellä voittaneen sen ja sitten tappaneen +sekä varsan että tamman, joka tietysti koetti puolustaa omaansa. He +etsivät etsimistään, huomaamatta mitään epäiltävää; otson jälkiä +näkyi kaikkialla, mutta ei mitään merkkiä taistelusta hevosen kanssa. +Renkien siinä siitä keskustellessa ja heidän lähestyessään metsän +parasta laidunkohtaa huomaa yksi heistä suon reunalta tamman ja varsan +jälkiä, mutta myöskin, että ne lakkaamatta olivat kulkeneet ympäri +samalla paikalla, siis, kovassa pelossa, ja tuo oli tapahtunut aivan +äskettäin, varmaankin vielä samana päivänä. Lähemmin tutkiessansa suota +he todellakin huomasivat pinnan irtipotkituksi kiivaassa taistelussa. +Renkien rupesi tulemaan paha olla, mutta he tahtoivat ottaa tarkemmin +selvää asiasta. Aivan suon reunalla he huomasivat jälkiä niin hevosen +kuin karhunkin takajaloista; siinä olivat siis molemmat heti nousseet +takajaloilleen, karhu oli takaperin vetäytynyt suohon houkutellaksensa +hepoa ja hevonen perässä; sillä karhun leveitä kämmeniä ja koipia voipi +suomaa varsin hyvin kannattaa; sitä paitsi se ei ole yhtä painava +kuin hevonen, joka vajoo liejuun ja tarttuu siihen. Mutta sillä +kertaa karhu oli erehtynyt; sillä Voikko tosin oli vajonnut, mutta +lanteidensa jättiläisvoimalla se oli kiskaissut ylös jalkansa liejusta, +vahvoilla kengillä varustetuilla etujaloillaan polkenut vastustajaa ja +terävillä hampaillaan sitä purrut -- ja kohta olivat jo mesikämmenen +takajalkojen jäljet näkymättömissä, ja sen sijaan oli nähtävänä tarkka +jäljennös sen turkista, tuossa uusi ja vielä uusi pitkin suomaan +pituutta; se oli keikahtanut kumoon eikä päässyt enää pystyyn, vaan +kieriskellen väistynyt, siten suojellaksensa itseään raivoisan hevosen +potkuilta ja puremilta, ja sitä oli jatkunut, kunnes olivat jälleen +päässeet kiinteälle maaperälle. Taistelutantereen elävän kertomuksen +elähyttäminä teroittivat rengit silmänsä ja korvansa, että voivat, ilma +kun sateen jälkeen oli läpikuultavan kirkas ja väräjävä, kuulla tamman +kellon kilinää vuorenrinteessä olevasta lehtimetsästä. He riensivät +sinne -- mutta Voikko tuli heille vastaan, vihasta tulta säihkyvillä +silmillään kieltäen heitä sen enempää lähestymästä. Sitä tuskin voi +tuntea. Pää pystyssä, harja liehuen tuulessa se juoksi tamman ja varsan +ympärillä suuressa piirissä ja vasta pitkän houkuttelemisen perästä ja +suolan avulla sille muistui mieleen, että tuttuapa väkeä siinä tulikin. + +Mutta tämä Voikon suurtyö, kuulumaton laatuansa, saattoi sen nimelle +semmoista kunniaa, että sen nimi "Pappilan Voikko" muutettiin, +korotettiin "Karhu-Voikoksi". Vähä väliä, monta vuotta peräkkäin +se oli ottelussa karhun kanssa ja joka kerta sitä pitkät ajat sen +perästä oli vaikea hallita. Kerran se tuli kotiin karhun kynsien +haavoittamana; vanha otus se olikin ollut;, joka oli iskenyt kyntensä +hevosen silmien alta ja repinyt kauhean haavan alaspäin, kun hevonen +oli survaissut päänsä irti. Oli muuten vaarallista pitää niin vanhaa +oritta hyvästi kengitettynä takamailla; mutta muut oriit tunsivat +sen tavat ja pakenivat, ja vaikka jokunen niistä vielä olikin kyllin +tuhma jäädäksensä ottamaan vastaan selkäsaunan, niin katsottiin Voikon +suhteen sormien lomitse sen kuuluisuuden takia. Pitihän hevosen, joka +keikahutti karhun nurin ja voitti sen, saada tehdä mitä hyvänsä. + +Miten sitä ihailtiin, näkyi parhaiten, kun meidän, mikä tosin harvoin +tapahtui, täytyi käyttää sitä kirkkohevosena. Milloin koko perhe talon +mamselin ja kotiopettajan seurassa läksi ajamaan, täytyi Voikon vetää +meitä kolme, neljä kappaletta vanhoissa kieseissä, jossa ei juuri +istuttu "huvin vuoksi". Kun ei mitkään tavallisista koru-ajokaluista +olleet kyllin suuret sille, täytyi sen juosta lönkyttää työkaluissaan, +ja kun vielä tuo tuuhea, uppiniskainen otsaharja aina oli sillä +silmillä, niin se ei suinkaan näyttänyt kirkkohevosen näköiseltä. +Täytyi aina panna se jäljestä kulkemaan; sillä joko se ei tahtonut +juosta, vaan ainoastaan astua niinkuin työkärryjä vetäessä, tahi +tahtoi se viedä kirkkoväen kaikkia samoja metsäteitä, joita oli +tottunut työssä ollen käymään. Mutta jos se vain kulki taempana, niin +se seurasi mukana omalla tavallaan; kun toiset hevoset juoksivat, +lönkytti Voikkokin ja niin saapuivat kieseissä istujat hölkyttäen tahi +niinkuin aaltojen heittäminä, jopa kerran aivan merikipeinä perille. +Kirkolla sitä vastoin kaikki muuttui. Siellä oli nimittäin suuri +joukko muita hevosia; Voikko nosti heti päänsä pystyyn ja hirnahti +taistelunhimoisesti. Siihen vastattiin heti ylt'ympäri ja hepo heti +tahtoi kiesineen päivineen heittäytyä taisteluun, mutta pidätettiin, +riisuttiin ja pantiin liekään. Sillä oli oma liekaköytensä mukana ja +sidottiin aivan tunturin lähelle, jotta olisi niin kaukana muista +hevosista kuin mahdollista. Mutta sitä halutti päästä toisten luokse, +se kiskasi liekaansa, nousi takajaloilleen, pudisti harjaansa ja hirnui +alas! Oli enemmän väkeä sen ympärillä kuin kirkossa; sen ollessa +hiljaa sitä taputeltiin ja hyväiltiin, sen rinnan leveyttä, kaulaa ja +kylkiä mittailtiin, jopa muutamat avasivat sen suutakin katsellaksensa +hampaita, mutta heti kun joku muista oriista hirnahti, niin se +kiskaisi itsensä irti katsojista, nousi takajaloilleen ja kiljahti +vastaukseksi -- se oli kaikista komeinta, mitä ikinä olivat nähneet. +Minä puolestani en milloinkaan ole myöhemmin niin paljon ylpeillyt +mistään kuin silloin Voikosta, seisoessani siinä talonpoikain keskellä +ja kuullessani noita ihailevia kiitos-sanoja. + +Ja tässä sen kunnian kukkuloilla jätän sen omin hoteihinsa. Jouduin +ulos maailmaan ja sain muita ihailuni esineitä ja muita sankaria +seurattavakseni. + + + + +THROND + +(1856) + + +Alf oli miehen nimi, josta pitäjäläisillä oli suuria toiveita, sillä +hän oli muita etevämpi niin töissä kuin toimissa. Mutta ehdittyään +kolmenkymmenen vuotiaaksi hän erosi muista ja raivasi itselleen +asuinpaikan kahden peninkulman päähän muista ihmisasunnoista. Moni +kummasteli sitä, että hän tyytyi tuohon oman itsensä naapuruuteen, +mutta vielä suurempaa kummastusta herätti se, että parin vuoden +kuluttua nuori neitonen laaksosta tahtoi ottaa osaa siihen, vieläpä +juuri sama, joka kaikissa seuroissa ja tansseissa oli ollut +tyttöjoukosta iloisin. + +Heitä ruvettiin sanomaan "metsäläisiksi" ja mies oli tunnettu "metsän +Alfin" nimeltä. Väki katseli kauan hänen jälkeensä, milloin hän +kävi kirkossa tahi työssä; sillä he eivät käsittäneet häntä eikä +hän välittänyt selittää heille olojaan. Vaimo oli ainoastaan pari +kertaa käynyt kylässä, toinen kerta niistäkin toimittaakseen lapsensa +kastetuksi. + +Tuo lapsi oli poika, joka sai nimekseen Thrond. Mikäli poika kasvoi, +sikäli he useammin puhuivat siitä, että tarvitsivat apulaisen, ja kun +heillä mielestänsä ei ollut varoja hankkia täysikasvuista niin he +ottivat semmoisen, jota sanoivat "puoli-ihmiseksi", neljätoistavuotiaan +tytön, joka hoiti poikaa, vanhempien ollessa ulkotyössä. + +Eipä ilmankaan, että tyttö oli hieman typeränlainen, ja poika huomasi +pian äidin puhetta olevan helppo ymmärtää, kun sitä vastoin oli vaikea +käsittää, mitä Ragnhild lausui. Isän kanssa hän ei paljoa puhunut, +oikeinpa hän vähän pelkäsi häntä; sillä täytyi aina olla niin hiljaa +hänen ollessaan sisällä. + +Niin eräänä joulunaattona -- pöydällä paloi kaksi kynttilää ja isä joi +jotakin valkoisesta pullosta -- otti isä pojan polvellensa, katsoi +häneen terävästi ja huudahti: + +"Katsoppas ylös, poika!" Sitten hän lisäsi lempeämmin: "Et näy varsin +kovasti pelkäävän; jaksatko kuulla sadun?" + +Poika ei vastannut mitään, mutta katseli suurin silmin isäänsä. + +Silloin kertoi tämä pojalle Vaagesta kotoisin olevasta miehestä, +nimeltä Blessommen. Tuo mies oli käymässä Köpenhaminassa saadaksensa +kuninkaan päätöksen eräässä oikeusjutussa ja aika kului niin, että +tuli joulunaatto; mutta se ei ollut Blessommenille oikeen mieleen, ja +mittaillessaan siinä katuja matkalla asuntoonsa hän näki valkoiseen +mekkoon puetun suuren, hartiakkaan miehen astuvan edellänsä. + +"Sinäpä astut sukkelaan, sinä", sanoi Blessommen. + +"Minulla on pitkä matka edessäni tänä iltana vielä", vastasi mies. + +"Minne sitten menet?" + +"Vaageen", vastasi mies astuskellen eteenpäin. + +"Sepä mainiota", lausui Blessominen, "sillä sinnepä minunkin pitää." + +"Silloin voit seisoa rekeni kannoilla", vastasi mies poiketen +poikkikadulle, jossa hänellä oli hevonen. Hän istahti rekeen ja kääntyi +katsomaan Blessommenia, kun tämä asettui seisomaan kannoille -- "nyt +täytyy pitää lujasti kiinni", hän lisäsi. Blessommen teki niin ja se +olikin tarpeen; siliä matka ei tapahtunut aivan maanpinnalla. + +"Luulenpa sinun ajavan vettä myöten", arveli Blessommen. + +"Niin teen", vastasi mies laskien semmoista vauhtia, että vesi kuohui +heidän ympärillänsä. Mutta ehdittyään vähäisen etemmäksi matka ei enää +Blessommenin mielestä käynyt vettä myöten. + +"Luulenpa nyt viiltävämme ilman Halki", arveli Blessommen. + +"Niin teemme", vastasi mies. + +Mutta heidän kuljettuaan vähän etemmäksi luuli Blessommen tuntevansa +tuttuja seutuja -- "luulenpa jo olevamme Vaagessa", hän sanoi. + +"Niin, nyt olemme perillä", vastasi mies, ja Blessommenin mielestä +matka oli sujunut tavattoman sukkelaan. + +"Nyt sinun pitää saada suuret kiitokset hyvästä kyydistä", hän sanoi. +Kiitos itsellesi vastasi mies vielä lisäten: "Nyt sinun ei pidä katsoa +taaksesi minuun!" + +"En en", ajatteli Blessommen ruveten taivaltamaan kotia päin mäkistä +tietä. Mutta samassa syntyi semmoinen melu ja jyske hänen takanaan kuin +kaatuisi vuori hänen ylitsensä ja maa rupesi liekehtimään; hän kääntyi +katsomaan ja näki silloin valkomekkoisen miehen sähisevien liekkien +lävitse ajavan sisään avattuun vuoreen, joka porttiholvin tapaisena +seisoi auenneena hänen edessänsä. Blessommenpa ällistyi moisesta +matkakumppanista ja tahtoi kääntää päänsä jälleen oikeaan päin, mutta +niinkuin se oli kääntyneenä, siihen asentoon se jäi, eikä Blessommen +milloinkaan enää saanut päätään oikein. + +Sen vertaista juttua ei poika ikipäivinä ollut ennen kuullut. Hän ei +enää tohtinut kysyä isältä, mutta varhain seuraavana aamuna hän kysyi +äidiltä, osasiko tämäkin kertoa satuja. Kyllä, kyllä hän semmoisia +osasi, mutta enimmäkseen prinsessoista, jotka olivat seitsemän vuotta +vankina, kunnes oikea prinssi tuli. Poika luuli kaiken, minkä luki ja +kuuli elävän hänen ympärillänsä. + +Hän oli kahdeksan vuoden vanha, kun vieras ensi kerran eräänä +talvi-iltana, astui sisään heidän ovestaan. Hänellä oli musta tukka, +jommoista Thrond ei milloinkaan ennen ollut nähnyt. Hän tervehti +lyhyeen: "Hyvää iltaa" ja astui etemmäksi. Throndia hieman peloitti +ja hän istahti jakkaralle uunin viereen. Äiti pyysi miestä istumaan; +tämä teki niin ja silloin sai äitikin tilaisuutta lähemmin tarkastaa +vierastansa. + +"Hyväinen aika! Viulu-Knuthan se on?" hän kysyvästi huudahti. + +"Niinpä niin! On jo pitkä aika kulunut siitä, kun soitin häissäsi." + +"Onpa niin, onhan siitä jo vuodet vierineet. Tuletko kaukaa?" + +"Olen joulun aikana soittanut tuolla tunturin toisella puolella. +Mutta matkan keskivälissä saavutti minut kipu; täytyi tulla tänne +levähtämään." + +Äiti tarjosi hänelle ruokaa; vieras istahti pöytään, mutta ei +siunannut: "Jeesuksen nimeen", niinkuin poika aina oli kuullut. +Syötyään vieras nousi. + +"Nyt on minun jälleen hyvä olla", hän sanoi; "anna minun vain levätä +hiukkasen." Ja hän pääsi lepäämään Throndin vuoteeseen. + +Throndille laitettiin tila lattialle. Hänen siinä maatessaan vilusti +sitä kylkeä, joka oli takasta poispäin; se oli vasenta kylkeä. Hänestä +tuntui se johtuvan siitä syystä, että se oli paljaana yökylmässä; sillä +makasihan hän muka keskellä metsää. Miten hän oli joutunut metsään? +Hän nousi ja katseli ympärilleen sekä näki kaukana tulta ja että +hän todellakin oli yksin metsässä; hän tahtoi kotiin tulen luokse, +mutta ei päässyt paikaltaan. Silloin hänet valtasi suuri pelko; sillä +voisihan siellä olla petoja, voisihan tulla aaveita ja menninkäisiä; +kotiin tulen luokse hänen täytyi, mutta hän ei voinut liikahtaakaan +paikaltaan. Silloin hänen pelkonsa eneni, hän ponnisti kaikki voimansa, +sai huudetuksi: "Äiti!" -- ja heräsi. + +"Lapsikulta, sinähän näet pahoja unia", lausui äiti nostaen hänet ylös. + +Häntä värisytti ja pelokkaasti hän katseli ympärilleen. Vieras mies oli +poissa, eikä hän tohtinut häntä kysyä. + +Äiti tuli sisään puettuna mustaan hameeseen ja meni kohta alas kylään. +Kotiin palatessaan hänellä oli kaksi miestä mukanaan, vieraita nekin +ja mustatukkaisia, matalalakkisia. Eivät hekään sanoneet "Jeesuksen +nimeen", istahtaessaan syömään ja he puhuivat kuiskaten isän kanssa. +Sitten he kaikki kolme menivät luuvaan ja palasivat kohta kantaen +suurta kirstua. Sen he asettivat kelkalle ja jättivät hyvästi. Silloin +sanoi äiti: + +"Odottakaa vähäisen ja ottakaa mukaanne tuo pieni lipas, joka hänellä +oli mukanansa tänne tullessaan." Ja hän meni sisään tuomaan sen. Mutta +toinen miehistä lausui: + +"Pitäköön _tuo_ sen", ja hän näytti sormellaan Throndia. Osoittaen +suurta kirstua, lisäsi toinen: + +"Käytä sinä sitä yhtä hyvin kuin hän, joka nyt makaa _tässä_." Silloin +hymyilivät molemmat ja läksivät matkaan. Thrond katseli saamaansa +lipasta. + +"Mitä siinä on?" hän kysyi. + +"Vie sisään ja katso", vastasi äiti. Hän teki niin ja äiti auttoi häntä +lippaan avaamisessa. Pojan silmät aivan säihkyivät ilosta nähdessään +siinä olevan jotakin niin erinomaisen hienoa ja kevyttä. + +"Ota se", kehoitti äiti. Thrond kosketti sitä yhdellä sormella vain, +mutta vetäsi kovasti peloissaan kätensä takaisin. + +"Se itkee!" hän sanoi. + +"Rohkaise mielesi", lausui äiti kehoittaen. + +Thrond tarttui siihen koko kourin ja otti sen siitä pois. Hän sitä +käänteli ja väänteli, nauroi ja kosketteli. + +"Äiti kulta, mikä tämä on? Sehän on niin kevyt kuin leikkiä vain!" + +"Viulu se on!" + +Ja sillä tavoin sai Thrond Alfin poika ensimäisen viulunsa. + +Isä osasi hiukkasen soittaa ja opetti pojalle ensimäiset alkeet; äiti +osasi rallattaa marsseja ja muita tansseja niiltä ajoilta, jolloin +itse oli mukana pyörimässä, ja ne kaikki poika oppi soittamaan, +joiden lisäksi pian sepitti uusia. Hän soitteli aina milloin ei +ollut lukemassa, hän soitteli niin, että isä kerran väitti hänen +aivan kuihtuvan heidän käsissänsä; kaikki, minkä poika siihen asti +oli lukenut ja kuullut ikäänkuin kasvoi viuluun. Vieno, hieno kieli +oli äiti; sen viereinen oli Ragnhild. Paksunlainen kieli, jota +harvemmin kosketteli, oli isä. Mutta viimeinen, vakava kieli, sitä +hän puoleksi pelkäsi eikä antanut sille mitään nimeä. Kun hän soitti +väärin kvintillä, niin tuli siitä kissa; mutta jos sattui isän +kieleen, niin tuli siitä härkä. Jousi oli Blessommen, joka pääsi +ajamaan Kööpenhaminasta Vaageen yhtenä yönä. Joka sävelkin oli eri +asia. Tuo pitkä ja vakavaääninen oli mustiin puettu äiti. Tuo, joka +nytkähteli ja hyppi, oli Mooses, iskiessään sauvallaan kallioon. Tuo +hiljainen soitto, milloin jousi kevyesti kosketteli kieliä, oli huldra, +metsänkeijukainen, joka kokoili karjan sumussa, jolloin ei kukaan +voinut sitä nähdä. + +Mutta soitto johdatti ajatukset tunturien toiselle puolelle ja ikävä +sai vallan. Kun isä eräänä päivänä kertoi pienen pojan soittaneen +markkinoilla ja siten ansainneen paljon rahaa, odotti Thrond äitiä +keittiössä ja kysyi hiljaa, eikö hänkin pääsisi markkinoille soittamaan +väkijoukolle. + +"Kuinka voit semmoista kuvaillakaan?" vastasi äiti, mutta kertoi sen +heti isälle. + +"Ennättäähän hän myöhemminkin kyllin aikaisin maailmaan", sanoi isä ja +lausui sen semmoisella tavalla, että äiti ei enää virkkanut siihen sen +enempää. + +Jonkun ajan kuluttua juttelivat isä ja äiti atrioidessaan eräistä +uudisasukkaista, jotka tuonoin olivat muuttaneet tunturin kylkeen ja +joiden oli määrä viettää häitä. + +"Heillä ei ole soittoniekkaa häihinsä", lausui isä. + +"Enköhän minä pääsisi soittamaan?" kysyi poika kuiskaten äidiltään +keittiössä. + +"Sinäkö, joka vielä olet niin pieni?" vastasi äiti; mutta meni heti +riihelle isän luokse kertomaan sitä hänelle. + +"Eihän hän ole milloinkaan vielä käynyt kylässä", hän lisäsi, "hän ei +ole vielä milloinkaan nähnyt kirkkoa". + +"En käsitä, miten voit pyytää minulta semmoista", vastasi Alf; mutta +hän ei myöskään lisännyt sen enempää, ja silloin luuli äiti hänen +myöntäneen. Sentähden hän meni uutis-asukkaiden luokse ja tarjosi +poikaansa soittajaksi. + +"Niin, kuin hän soittaa, ei ole milloinkaan pikkupoikanen soittanut +ennen", ja -- pojan piti siis päästä mukaan! + +Kotonapa vasta syntyi ilo! Aamusta iltaan poika soitteli harjoittaen +uusia tansseja, yöllä hän näki niistä unta; ne kantoivat hänet yli +vuorien, kauas vieraaseen maahan, ikäänkuin hän purjehtisi tuulen +lennättämillä pilvillä. Äiti ompeli hänelle uudet vaatteet, mutta isä +ei tahtonut olla edes sisälläkään. + +Hääpäivän edellisenä yönä hän ei saanut unta silmiinsä, vaan sommitteli +uuden marssin, ja sen aiheena oli kirkko, jommoista hän ei vielä +milloinkaan ollut nähnyt. Aikaisin aamulla hän jo oli liikkeellä, +samoin äiti, toimittaaksensa hänelle syötävää, mutta hän ei voinut +ensinkään nauttia mitään. Hän pukeutui uusiin vaatteihin ja otti +viulun käteensä, ja silloin ikäänkuin häikäisi hänen silmiänsä. Äiti +saattoi häntä ulos pihalle ja jäi häntä katselemaan hänen astuessansa +vuorenrinnettä ylös; ensi kerran hän meni pois kotoa. + +Isä nousi hiljaa tilaltaan ja astui ikkunan luo; siellä hän seisoi +katsellen poikaa, kunnes äiti liikahti pihalla; silloin hän palasi +vuoteeseensa ja makasi siinä vaimonsa palatessa. + +Vaimo liikkui edestakaisin huoneessa, ikäänkuin hänellä olisi jotakin +sanottavaa. Ja viimein hän ei enää voinut sitä pidättää: + +"Minusta tuntuu, että minun pitäisi mennä alas kirkolle katsomaan, +miten käy". Mies ei vastannut siihen mitään, niin että vaimo käsitti +sen suostumukseksi, pukeutui ja läksi. + +Oli ihana päivänpaisteinen päivä, kun poika meni tunturin toiselle +puolelle; hän kuunteli lintusten liverrystä ja näki auringon kimeltävän +puiden lehtilöissä hänen, viulu kainalossa, joutuisasti astuskellessaan +eteenpäin. Ja saapuessaan häätaloon hän ei vielä huomannut muuta kuin +mitä ennenkin tunsi -- ei morsiamen komeutta eikä morsiusaattoa; hän +vain kysyi, pianko tulee lähtö, ja kohta se tulikin. Hän astui edellä +viuluineen, puki säveliin kaikki aamun tunnelmansa ja soitti niin, että +kaikui puiden välissä. + +"Näkyykö kirkko pian?" hän kysyi takanaan astuvilta; kauan hän sai +kysymykseensä kieltävän vastauksen, mutta viimoin vastasi eräs: + +"Kunhan pääsemme tuon vuorensyrjän ohi, niin se on näkyvissä". + +Hän otti soittaaksensa uusinta marssiansa, jousi liikkui aivan +hyppimällä ja poikanen katseli suoraan eteenpäin. Siinä levisi kylä +aivan hänen eteensä! + +Ihan ensiksi hän näki keveän sumun harsontapaisesti nousevan vastaista +tunturin kylkeä kohti. Sitten silmää ihastutti vehreät niityt ja +talot, joiden ikkunat kimelsivät auringonpaisteessa; valo melkeinpä +säkenöi aivan kuin tunturijäätiköllä kirkkaana talvipäivänä. Talot yhä +suurenivat ja ikkunoita näkyi yhä tiheämmässä, ja tuolla, toisella +puolella oli tavattoman suuria, punaiseksi maalatuita taloja; niiden +alapuolella oli hevosia sidottuna, pienet, juhlapukuiset lapset +leikkivät mäen rinteessä ja niitä katseli joukko koiria. Mutta +kaikkialla kuului ikäänkuin pitkän täyteläisen sävelen humiseva ääni, +niin että häntä värisytti siihen määrin, että kaikki, mitä hän näki +muka liikkui sen äänen osoittaman tahdin mukaan. Silloin hän äkkiä +huomasi suuren, komean talon, jonka korkea kimeltävä torni kohosi kohti +taivasta. Ja alempana säkenöivät sadat ikkunat auringonpaisteessa, niin +että talo aivan näytti olevan ilmitulessa. Tuo mahtaa varmaankin olla +kirkko arveli poika, ja sieltähän tuo äänikin kuuluu! Yltympäri seisoi +suunnaton ihmisjoukko kaikki toinen toisensa näköiset! Hän sovitti +heidät kirkon yhteyteen, josta syystä hänet jokaisen pienimmänkin +lapsen suhteen valtasi suuri pelonsekainen kunnioitus. + +"Nyt täytyy minun soittaa", arveli Thrond ja ryhtyi toimeen. + +Mutta mitä tämä on? Eihän lähde viulusta ääntäkään enää! -- Mahtaa olla +kielissä vika; hän tutki ne, mutta ei löytänyt vikaa. + +"Varmaankin syynä on se, etten paina kyllin voimakkaasti", ja hän +painoi tarmonsa takaa, mutta viulu oli kuin särkynyt. Hän yritti +vaihtaa sitä säveltä, joka muka kuvaili kirkkoa toiseen, mutta +kävi yhtä hullusti; ei ainoatakaan säveltä, ainoastaan vikinää ja +ruikutusta. Hän tunsi, miten kylmä hiki nousi kasvoihinsa, hän muisteli +kaikkia noita viisaita ihmisiä, jotka seisoivat hänen ympärillään ja +ehkä ilkkuivat hänelle, hänelle, joka kuitenkin kotona osasi soittaa +niin kauniisti, vaikka täällä ei voinut kiskoa ääntäkään viulustansa. + +"Jumalan kiitos, että äiti ei ole täällä näkemässä häpeätäni", hän +sanoi itseksensä siinä soittaen kansanjoukon keskellä, -- mutta katso, +tuossa hän seisoi mustassa hameessansa peräytyen yhä kauemmaksi. +Silloin hän samassa näki tuon mustatukkaisen miehen, joka oli antanut +hänelle viulun, istuvan korkealla tornin huipussa. + +"Anna tänne se takaisin!" huusi mies nauraen ja ojentaen hänelle +kätensä, ja tornin huippu huojui alaspäin ja jälleen ylös ja uudestaan +edestakaisin; mutta poika pani viulun kainaloonsa. + +"Et sitä saa!" hän huusi, kääntyi taaksepäin ja juoksi pois +väkijoukosta, talojen välitse, yli ketojen ja niittyjen, kunnes ei enää +jaksanut, vaan kompastui. + +Siinä hän makasi kauan suullaan ja viimein kääntyessään hän näki +ainoastaan Jumalan äärettömän taivaan, joka levisi hänen yllään +iankaikkisine suhinoineen. Tuo oli hänestä niin kauheata, että +hänen täytyi kääntyä uudestaan, kasvot maata kohti. Sitten jälleen +kohottaessaan päätään hän huomasi viulun, joka oli siinä itseksensä. + +"Sinun on kaikki syy!" huudahti poika nostaen sen maasta särkeäksensä +sen, mutta malttoi mielensä ja rupesi sitä katselemaan. + +"Me kaksi olemme viettäneet monta hauskaa hetkeä yhdessä", hän lausui +itsekseen ja vaikeni sen jälkeen. Mutta vähän ajan kuluttua hän sanoi. + +"Kielet pitää hävittää; sillä ne eivät kelpaa mihinkään". + +Ja hän tarttui veitseen sekä leikkasi. "Au!" kuului kvinttikieli +lyhyesti ja surkeasti. Poika leikkasi. "Au!" sanoi seuraava; mutta +poika leikkasi yhä. "Au!" kuului kolmas kolkosti, -- ja suuri suru +valtasi hänet; neljättä kieltä, tuota, jolle hän ei ollut rohjennut +antaa nimeä, sitä hän ei katkaissut. Nyt ikäänkuin tuntui hänestä, +etteivät kielet olleetkaan syypäät siihen, ettei hän osannut soittaa. +Silloin lähestyi äiti, verkkaan astuskellen häntä kohti saattaaksensa +hänet kotiin. Mutta vielä suurempi pelko valtasi hänet, hän piti +lujasti kiinni kielipuoli viulustansa, nousi seisoalleen ja huusi alas +hänelle: + +"Ei, äiti! kotiin en tahdo takaisin, ennenkuin osaan soittaa sitä, mitä +olen tänään nähnyt." + + + + +ISÄ + +(1858) + + +Se mies, josta tässä kerrotaan, oli seurakuntansa mahtavin +suurtilallinen; hänen nimensä oli Thord Överaas. Hän seisoi eräänä +päivänä pappilan virkahuoneessa, suorana ja vakavana. + +"Minulle on syntynyt poika", hän lausui, "ja tahtoisin saada sen +kastetuksi." + +"Mikä pannaan hänelle nimeksi?" + +"Finn, isäni mukaan." + +"Ja ketkä tulevat kummeiksi?" + +Ne lueteltiin, ja olivat he seurakunnan paraita miehiä ja naisia isän +suvusta. + +"Onko mitään muuta vielä?" kysyi pappi katsahtaen ylös. + +Thord viipyi hetkisen, "tahtoisin mielelläni saada hänet kastetuksi +eriksensä", hän sanoi. + +"Siis jonakin arkipäivänäkö?" + +"Ensi lauantaina kello kaksitoista." + +"Onko vielä muutakin?" kysyi pappi. + +"Ei ole mitään muuta". Thord pyöritteli lakkiaan ikäänkuin aikoen +lähteä. + +Silloin nousi pappi: "on kuitenkin yksi asia", hän lausui, meni Thordin +luokse, tarttui hänen käteensä ja katsoi häntä suoraan silmiin, +"suokoon Jumala lapsen tulevan sinulle siunaukseksi!" + +Kuusitoista vuotta sen perästä seisoi Thord jälleen papin +virkahuoneessa. + +"Sinä olet hyvin säilynyt entisesi näköisenä, Thord", lausui pappi, kun +ei huomannut hänessä mitään muutosta. + +"Eihän minulla olekaan minkäänlaisia huolia", vastasi Thord. + +Pappi ei virkkanut siihen mitään, kysyi vain hetkisen kuluttua: + +"Mitä sinulla on tällä kerralla asiana?" + +"Tulin puhumaan pojastani, joka huomenna ensi kerran pääsee Herran +ehtoolliselle." + +"Niin, hän on reipas poika." + +"En tahtonut maksaa teille, ennenkuin saan tietää, minkä sijan hän +saapi kirkossa." + +"Hän pääsee ensimäisenä." + +"Niin olen kuullut sanottavan, ja tässä on kymmenen taaleria papille." + +"Onko vielä muutakin asiaa?" tiedusteli pappi katsellen Thordia. + +"Ei ole mitään muuta;" ja Thord läksi. + +Taasen kului kahdeksan vuotta, silloin kuului eräänä päivänä kopinaa +papin virkahuoneen eteisestä; sillä useita miehiä tuli, ja niiden +joukossa Thord ensimäisenä. Pappi katsahti ylös ja tunsi hänet: + +"Tänään tuletkin oikein joukolla." + +"Pyytäisin saada poikani kuulutuksille Gudmund Storlidenin tyttären +Kaarenin kanssa, isähän on tässä." + +"Hänhän on seudun rikkahin tyttö." + +"Niinhän sanotaan", vastasi Thord ja työnsi toisella kädellään tukan +otsaltaan. Pappi istui hetkisen ikäänkuin ajatuksissaan, hän ei sanonut +mitään, kirjoitti vain nimet kirjoihinsa, ja miehet kirjoittivat alle. +Thord pani kolme taaleria pöydälle. + +"Ei minulle tule kuin yksi vain", huomautti pappi. + +"Tiedän kyllä; mutta hän on ainoa lapseni, -- sentähden tahtoisin +maksaa kunnollisesti." + +Pappi otti rahat vastaan. "Onhan nyt kolmas kerta, kun olet täällä +poikasi tähden, Thord." + +"Mutta nyt olenkin valmis hänen suhteensa", lausui Thord ja pani kiinni +lompakkonsa, jätti hyvästi ja meni, -- miehet verkkaan hänen perässänsä. + +Kaksi viikkoa myöhemmin siitä päivästä soutivat isä ja poika tyynellä +säällä lahden poikki Storlideniin keskustelemaan häistä. + +"Teljo ei ole oikein allani", lausui poika nousten asettaaksensa sitä +paremmin paikoilleen. Samassa lauta, jolla hän seisoi, luiskahti pois +alta; hän levittää kätensä, kirkaisee ja suistuu veteen. + +"Tartu airoon!" huudahti isä, nousi ja ojensi sen hänelle. + +Mutta yritettyään sitä pari kertaa poika jäykistyy. + +"Odota hiukkasen!" huusi isä ja souti hänen luoksensa. Silloin poika +kääntyy selälleen, luo hyvin pitkän silmäyksen isäänsä -- ja upposi. + +Thord ei ottanut sitä oikein uskoaksensa, hän pidätti veneen +paikoillaan ja katsoa tuijotti siihen kohtaan, mistä poika oli vajonnut +veden alle, ikäänkuin odottaen hänen kohoavan jälleen ylös. Siinä +pulppusi vain pinnalle muutamia ilmarakkuloita, uudestaan muutamia, +sitten vain yksi suuri, joka särkyi -- ja peilikirkkaana oli vesi +jälleen. + +Kolmena päivänä ja yönä näkivät ihmiset isän soutelevan samalla +paikalla syömättä ja nukkumatta; hän naaraamalla etsi poikaansa. +Kolmannen päivän aamuna hän löysi hänet ja vei kantaen mäkien yli +kotiinsa. + +Noin vuosi lienee kulunut siitä päivästä. Silloin kuulee pappi +myöhäisenä syysiltana jonkun liikkuvan eteisessä oven takana ja +haparoiden etsivän lukkoa. Hän avasi oven, ja sisään astui pitkä, +kyyryselkäinen, laiha, harmaahapsinen mies. Pappi katseli häntä kauan +aikaa, ennenkuin tunsi hänet. Se oli Thord. + +"Tuletko näin myöhään?" kysyi pappi seisoen hiljaa hänen edessänsä. + +"Myöhäänpä tulen", vastasi Thord ja istuutui. + +Pappikin istahti ikäänkuin odottaen selitystä; kauan olivat molemmat +ääneti. Vihdoin sanoi Thord: + +"Minulla on vähän mukanani, jonka mielelläni antaisin köyhille; +siitä pitäisi tulla pysyväinen rahasto, ja poikani nimelle se olisi +asetettava;" hän nousi, pani rahaa pöydälle ja istuutui jälleen. + +Pappi luki rahat. + +"Siinä on paljon rahaa", hän sanoi. + +"Siinä on puolet taloni hinnasta, minä möin sen eilen." + +Pappi istui pitkän ajan vaiti, viimein hän kysyi lempeästi: + +"Mitäpä nyt vastedes aiot, Thord?" + +"Jotakin parempaa." + +He istuivat vielä hetkisen, Thord katsoen maahan, pappi katsellen +Thordia. Silloin lausui pappi hiljaa ja painavasti: + +"Nyt, luulemma, on poikasi vihdoin tullut sinulle siunaukseksi." + +"Niin, niin minäkin nyt arvelen", vastasi Thord katsahtaen ylös. +Raskaina karpaloina vieri kaksi kyyneltä alas hänen poskiansa myöten. + + + + +KOTKANPESÄ + +(1859) + + +Endre-taloiksi sanottiin pienenlaista kylää, joka oli aivan erikseen +korkeiden tunturien ympäröimänä. Se oli tasaista ja hedelmällistä +maata, vaan leveä, tuntureilta tuleva joki jakoi sen kahtia. Tämä joki +laski vuonoon, joka ulettui kylän läheisyyteen asti ja näkyi sinne +pitkänä, siintävänä selkänä. + +Pitkin Endre-vuonoa oli se mies tullut soutaen, joka ensin oli ruvennut +laaksoa viljelemään; hänen nimensä oli Endre, ja hänen jälkeläisiänsä +ne olivat kylän asukkaat. Muutamat sanoivat hänen paenneen sinne erään +murhan vuoksi, sentähden hänen sukunsa muka oli niin mustaa; toiset +sanoivat sen johtuvan tuntureista, jotka jo keskikesälläkin peittivät +auringon kello viideltä illalla. + +Tämän kylän yllä oli kotkanpesä. Se oli kallion kielekkeellä korkealla +tunturin kyljessä; kaikki voivat nähdä naaraskotkan lentävän pesäänsä, +mutta ei kukaan voinut päästä sinne. Uros liidellen lenteli kylän yllä, +iski milloin karitsaan, milloin sieppasi pienen kilin, jopa kerran +lapsenkin ja vei kaikki pesäänsä; sentähden oli kylässä elämä kovin +rauhatonta, niin kauan kuin kotkat saivat hätyyttämättä pesiä tuolla +korkealla kallionkielekkeellä. Tarinana kerrottiin, että ennen muinoin +oli kaksi veljestä, joiden oli onnistunut kiivetä sinne ylös ja repiä +pesä; mutta nykyään ei kenessäkään ollut miestä pääsemään sinne. + +Milloin vain kaksi henkilöä Endre-taloista kohtasi toistansa, +johtui puhe kotkanpesään, ja silloin he katsoivat sinne ylös. He +tiesivät milloin kotkat olivat sinä vuonna saapuneet, mistä olivat +iskeneet itselleen saaliin ja mitä vieneet miltäkin ja ken viimeksi +oli koettanut voimiaan yrittämällä kiivetä sinne ylös. Nuoret +harjoittelivat pikku poikanaskaleista asti puihin ja kallioille +kiipeämistä, tavallista painimista ja sylipainia, voidaksensa kerran +päästä sinne ylös hajoittamaan pesän, niinkuin nuo muinaiset veljekset. + +Siihen aikaan, josta tässä kerrotaan, oli Endre-talojen reippain poika +Leif, mutta hän ei kuulunut kylän omaan sukuun. Hänellä oli kihara +tukka ja pienet silmät; kaikenlaisissa leikeissä hän oli ensimäinen, +ja naisten suosikki. Jo aikaisin hän sanoi kerran vielä nousevansa +kotkanpesälle; mutta vanhat ihmiset arvelivat, että hänen ei pitäisi +sitä niin julki lausua. + +Tuo vain yllytti häntä, ja ennenkuin vielä oli ennättänyt aikamieheksi +hän läksi sinne kiipeämään. Oli kirkas sunnuntai-aamupäivä alkukesällä; +arveltiin kotkanpoikasten juuri puhkaisseen munankuoren. Väkeä oli +kokoontunut suuret joukot tunturin juurelle katsomaan, vanhat kielsivät +menemästä, nuoret sitä vastoin kehoittivat. Mutta Leif kuunteli vain +omaa haluansa, odotti, sen vuoksi kunnes naaras läksi pesästänsä, +hypähti sitten ja tarttui puunoksaan muutama kyynärä maasta. Tämä puu +kasvoi kallion halkeamassa, ja sitä halkeamaa myöten hän alkoi kiivetä +ylöspäin. Pikku kiviä irtaantui hänen jalkojensa alta, soraa ja multaa +vieri alas niiden mukana, muuten oli kaikki aivan ääneti; joelta vain +kuului taempaa hiljaista, alinomaista kohinaa. Tunturi kohta kävi +jyrkemmäksi, niin että Leif kauan riippui toisen kätensä varassa, +etsien jalalleen tukea, sitä löytämättä; moni etenkin naisista, kääntyi +poispäin, arvellen, ettei hän tuohon olisi ryhtynyt, jos hänellä +vielä olisi ollut vanhemmat elossa. Kuitenkin hän taas löysi tukea, +etsi uutta milloin kädellä, milloin jalalla, välistä aina luiskahtaen +ja luisuen alaspäin, mutta -- aina saaden jostakin särmästä pohjaa. +Alhaalla seisovat voivat kuulla toistensa hengityksen. Silloin nousi +pitkänlainen, nuori tyttö kiveltä, jossa oli istunut erillään muista; +hänen kerrottiin jo lapsena lupautuneen Leifille, vaikka tämä ei +ollutkaan hänen omaa sukuaan. Hän ojensi kätensä ylöspäin ja huusi: + +"Leif, Leif, miksi menet sinne?" + +Kaikki kääntyivät tyttöön päin, isä seisoi aivan vieressä ja katsoi +häneen ankarasti, mutta tyttö ei häntä huomannut. + +"Leif, tule alas jälleen, Leif!" hän huusi, "minä rakastan sinua, eikä +sinulla ole sieltä ylhäältä mitään voitettavaa!" + +Leif näkyi hetkisen miettivän, silmänräpäyksen vain, tahi pari, mutta +sitten hän pyrki yhä ylemmäksi. Hän oli varma ja vakava sekä kädeltä +että jalalta, jonka vuoksi hän kauan aikaa pääsikin hyvästi eteenpäin; +mutta vähitellen häntä näytti rupeavan väsyttämään, sillä hän näkyi +usein levähtävän. Pieni kivi ikäänkuin enteenä vieri alas, ja kaikki, +jotka seisoivat alhaalla, ehdottomasti seurasivat sitä katseillaan alas +asti. Muutamat eivät jaksaneet kestää sitä näkyä, vaan läksivät pois. +Tyttö vain seisoi yksinään kivellä, väänteli käsiään katsellen ylös. +Leif tarttui uudestaan kädellään kallion särmään, se irtaantui, tyttö +näki sen selvään; Leif tarttui toisella, sekin petti. + +"Leif!" kirkaisi tyttö, että kajahti tunturilta, ja kaikki muutkin +yhtyivät huutoon. + +"Hän luisuu!" he huusivat estävästi ojentaen kätensä ylöspäin niin +miehet kuin naiset. Leif luisuikin, vieritti mukanaan soraa, kiviä +ja multaa, luisui lakkaamatta ja yhä sukkelammin. Väkijoukko kääntyi +pois, ja sitten he kuulivat takanansa rapinaa ja ryskettä ja sen +perästä raskaan putoamisen niinkuin kappaleen märkää multaa. Heidän +jälleen rohjetessaan katsoa sinnepäin makasi Leif siinä tuntemattomaksi +musertuneena ja ruhjottuneena. Tyttö makasi tunnotonna kivellä ja isä +kantoi hänet siitä pois. + +Nuoret, jotka enimmin olivat yllyttäneet Leifiä kiipeämiseen, eivät nyt +rohjenneet edes auttaa häntä pois kantaessa; muutamat eivät voineet +katsoakaan häneen. Niin täytyi siis vanhojen ottaa se tehdäksensä. +Vanhin heistä tarttui Leifiin ja sanoi: + +"Onnettomasti tämä kävi"; mutta, hän lisäsi katsoen ylöspäin, "hyvä +on kuitenkin, että on jotakin niin korkealla, etteivät kaikki siihen +yletä." + + + + +USKOLLISUUS + +(1868) + + +Laakson pohjalla kotiseudussani asui aviopari kuuden poikansa kanssa; +he tekivät uskollisesti ja uutterasti työtä, viljellen hyvin suurta +vaikka rappeutunutta tilaa, kunnes tapaturmainen kirveenisku lopetti +isän elämän ja vaimo jäi yksin kuuden lapsensa kanssa hoitamaan +vaivalloista maanviljelystä. Hän ei kuitenkaan menettänyt rohkeuttansa, +vaan talutti molemmat vanhimmat poikansa isän arkun luokse ja otti +heiltä isän ruumiin ääressä lupauksen pitää huolta pikku veljistänsä ja +olla äidillekin avuksi, mikäli Jumala antoi heille siihen voimia. Sen +pojat lupasivat, ja he pitivätkin lupauksensa niin kauan, kunnes nuorin +pojista oli lopettanut rippikoulunsa. Silloin he katsoivat olevansa +vapaat, vanhin nai erään talollisen lesken ja toinen jonkun ajan +myöhemmin tämän varakkaanlaisen sisaren. + +Neljän muun veljen tuli nyt ryhtyä talon hallintoon oltuaan itse +tähän asti toisten hallittavina. Heillä ei näyttänyt olevan siihen +kylliksi uskallusta; he olivat lapsuudesta asti tottuneet olemaan +yhdessä milloin kaksittain milloin kaikki neljä, ja pysyivät nyt +yhdessä entistäkin enemmän, kun heidän oli pakko turvautua toinen +toisensa apuun. Ei kukaan lausunut ilmi mielipiteitänsä, ennenkuin +luuli tarkasti tietävänsä toisten, niin, oikeastaan he eivät olleet +selvillä omistaankaan, ennenkuin olivat lukeneet sen toisten +kasvoista. Varsinaisetta sopimuksetta syntyi heidän kesken yhteinen, +salainen päätös, ettei heidän pitänyt erota äidin eläessä. Tämä +kuitenkin itse tahtoi toisin ja sai kaksi heistä taivutetuksi omalle +puolelleen. Talo oli hyvin viljelty ja kaipasi suurempaa työvoimaa, +jonka tähden äiti ehdotti, että maksettaisiin molemmille vanhemmille +osansa ja jaettaisiin talo neljän kesken niin, että kaksi poikaa +saisi puolet siitä yhteiseksi osaksensa. Uudet asuinhuoneet oli +rakennettava vanhojen viereen; toinen pari muuttaisi sinne, toinen +jäisi hänen luoksensa. Mutta siitä veljesparista, joka muutti pois +kotileivästä, piti toisen naida; sillä pitihän heilläkin olla talouden +ja karjanhoitaja, -- jopa äiti mainitsi tytönkin, jonka tahtoi saada +miniäksensä. + +Ei kukaan tuumaa vastustanut; kysymys oli vain: ketkä kaksi +muuttaisivat ja kumpiko heistä naisi? Vanhin poika kyllä suostui +muuttamaan, vaan ei tahtonut millään ehdolla naida, ja kaikki toisetkin +kieltäytyivät kiven kovaan sitä tekemästä. + +Silloin he sopivat äidin kanssa siten, että tyttö itse ratkaiskoon +asian. Ja eräänä iltana tunturilla paimenmajalla kysyi äiti tytöltä, +tahtoiko tämä muuttaa vaimoksi Laaksolaan, ja tyttö kyllä mielellään +tahtoi. + +"Niin, kenenkä pojista tahdot, sillä voit ottaa, kenen vain tahdot." + +Sitä hän ei ollut ajatellut. Mutta nyt hänen täytyi se tehdä, sillä +asia riippui hänestä. + +"No, voisinhan sitten ottaa vanhimmankin;" mutta häntä hän ei voinut +saada, vanhin kun ei tahtonut naida. Tyttö mainitsi silloin nuorimman. +Mutta äiti arveli sitä sopimattomaksi, sillä: "olihan hän nuorin". + +"No, sitten nuorimman edellinen." + +"Miksikäs ei vanhimman jälkeinen?" + +"Niin, saattaahan vanhimman jälkeinenkin sopia!" lausui tyttö; sillä +häntä hän koko ajan oli ajatellutkin ja sen vuoksi jättänyt hänet +mainitsematta. Mutta äiti aavisti siitä hetkestä asti, kun vanhin +kieltäytyi naimasta, tämän puolestansa huomanneen vanhimman jälkeisen +ja tytön pitävän toisistansa. + +Vanhimman jälkeinen siis tytön nai, ja vanhin veli muutti heidän +luoksensa. Ei kukaan syrjäinen saanut milloinkaan tietää, miten talo +jaettiin, sillä he tekivät yhdessä työtä niinkuin ennenkin, kantoivat +vain sadon vuorotellen milloin toisen, milloin toisen latoon. + +Jonkun ajan kuluttua tuli äiti kivulloiseksi; hän tarvitsi lepoa +ja siis apulaisen. Pojat päättivät palkata tytön, joka muutenkin +kävi heillä työssä. Nuorimmalle annettiin toimeksi sopiminen siitä +seuraavana päivänä heidän ollessaan kerppoja tekemässä, sillä hän tunsi +hänet paraiten. Mutta tämäpä lienee jo kauan salaisesti rakastanut +tyttöä, sillä kysyessänsä, tahtoiko hän ruveta heille piiaksi, +sattuivatkin hänen sanansa niin sekavasti, että tyttö luuli hänen +kosivan, ja vastasi myöntyväisesti. Poika pelästyi, meni heti veljiensä +luokse kertomaan, miten hullusti oli käynyt. Kaikki neljä tulivat +hyvin vakaviksi, eikä kukaan heistä tahtonut lausua ensimäistä sanaa. +Mutta nuorimman edellinen huomasi nuorimman silmistä tämän todellakin +rakastavan tyttöä ja juuri sentähden niin pelästyneen. Siinä samassa +hän aavisti oman kohtalonsakin, vanhaksipojaksi jäämisen; sillä jos +nuorin naisi, niin hän ei voinut sitä tehdä. Kovalta se tuntui, +sillä hänelläkin oli sydämmessä mielitietty; mutta asiaa ei käynyt +muuttaminen. _Hän_ siis lausui ensimäisen sanan, nimittäin, että +varmimmat he olivat sen tytön suhteen, jos hän pääsee miniäksi taloon. +Heti yhden puhuttua olivat toiset samaa mieltä ja menivät puhumaan +asiasta äidille. Mutta heidän palatessaan kotiin oli äiti käynyt +entistään sairaammaksi; heidän täytyi odottaa, kunnes hän parani, +ja kun hän ei ottanut parantuakseen, neuvottelivat he uudestaan. +Nuorin silloin sai aikaan päätöksen, että niin kauan kuin äiti oli +vuoteen-omana ei pitänyt tehdä muutosta; sillä tytön ei pitänyt saada +muita hoidettavia. Asia siis jäi silleen. + +Kuusitoista vuotta kitui äiti. Kuusitoista vuotta hoiteli häntä tuleva +miniä hiljaa ja kärsivällisesti. Kuusitoista vuotta kokoontuivat pojat +joka ilta hänen vuoteensa viereen pitämään kotihartautta, ja pyhinä +yhtyivät heihin molemmat vanhimmatkin veljet. Äiti silloin usein noina +hiljaisina hetkinä pyysi heitä muistamaan sitä, joka koko ajan oli +häntä hoidellut; pojat käsittivät hänen tarkoituksensa ja lupasivat +sen. Hän siunasi koko tuon pitkän ajan tautiansa, joka oli sallinut +hänen nauttia äidin iloa aivan viimeiseen asti; hän kiitti heitä joka +kerran heidän yhdessä ollessaan, ja viimein tuli viimeinen kerta. + +Kun äiti oli kuollut, kokoontuivat kaikki kuusi poikaa kantamaan +häntä hautaan. Paikkakunnalla oli naistenkin tapana saattaa vainajata +hautaan, ja sillä kerralla yhtyi koko pitäjä saattoon, miehet ja +naiset, kaikki, jotka vain kykenivät liikkeelle, lapsetkin, -- ensin +lukkari veisaajana, sitten nuo kuusi poikaa kantaen arkkua, ja heidän +perässänsä koko saattojoukko, kaikki veisaten, niin että se kuului +neljännes peninkulman päähän. Ja kun ruumis oli laskettu hautaan ja nuo +kuusi olivat luoneet haudan umpeen, meni koko saattojoukko kirkkoon, +sillä siellä oli samalla nuorin vihittävä. Veljekset tahtoivat niin, +nämä molemmat toimitukset kun oikeastaan kuuluivat heidän mielestänsä +yhteen. + +Kirkossa puhui pappi, minun isävainajani, uskollisuudesta, ja puhui +siitä semmoisella tavalla, että se minun mielestäni, minä kun +sattumalta olin kirkossa, erittäin hyvin soveltui tuntureiden ja järven +ja koko luonnon suurenmoisuuteen. + + + + +ELÄMÄN-ARVOITUS + +(1869) + + +"Miksi meidän pitää istahtaa tähän?" + +"Siksi, että tämä paikka on korkealla ja valoisa." + +"Mutta tässä on niin äkkijyrkkä; ja aurinko minua huimaa, kajastaa +liian kirkkaasti veteen." + +"Ei, ei etemmäksi." + +"Mennään sitten takaisin tuohon vihreään lehtimajaan; siellä oli niin +kaunista." + +"Ei, ei, ei sinnekään;" nuori mies heittäytyi hervottomasti maahan, +ikäänkuin hän ei voisi eikä tahtoisi enää pysyä pystyssä. + +Vaimo jäi seisomaan lakkaamatta häntä katsellen. Silloin mies lausui: + +"Asta, nyt täytyy sinun selittää, minkätähden niin pelästyit, kun +vieras laivuri astui sisään hämärän tultua." + +"Enkö sitä arvannut", sanoi vaimo kuiskaten ja tahtoen juosta pois. + +"Sinun täytyy se ilmoittaa, ennen kuin menet; sillä muuten en tule +jäljestä!" + +"Botolf!" huudahti vaimo kääntyen, mutta jääden seisomaan paikoilleen. + +Mies sanoi: "olen tosin luvannut olla kysymättä. Voinhan pitää +lupauksenikin, jos niin tahdot; mutta silloin on välimmekin tästä +hetkestä rikki." + +Nyt purskahti vaimo itkemään ja lähestyi häntä. Hän oli hieno ja hento, +hänellä oli pienet kädet, vaalea kiiltävä tukka, josta huivi oli +luisunut alas hartioille, ja sitten hänen suunsa ja silmänsä, ne oikein +säkenöivät auringon häikäisevässä valossa. Mies hypähti ylös: + +"Niin, sen kyllä tiedät: kun katselet minua noin, niin minä peräydyn. +Mutta nyt tiedän minäkin, että silloin on perästäpäin vain pahempi. +Etkö voi käsittää sitä, että vaikka satakin kertaa lupaisin olla +tiedustelematta entisyyttäsi, niin en saa rauhaa, en voi pitää +lupaustani!" Hänen kasvoistaan näkyikin, miten kiihtynyt hän oli, ja +että se kiihtymys ei ollut eilisenpäiväistä. + +"Botolf, sinä itsehän juuri lupasit minulle, kun et milloinkaan +jättänyt minua rauhaan, lupasithan antaa olla sen haudattuna, sen, jota +en milloinkaan -- en milloinkaan voi ilmaista sinulle. Sinä lupasit +sen minulle juhlallisesti, sanoit sen olevan sinulle yhdentekevää, +minua sinä vain tahdoit! Botolf!" ja hän makasi polvillaan hänen +edessään kanervikossa, hän itki kuin hengenhädässä, katsoi häneen, +kyynelkarpalon toisensa perästä puhuessa omaa kieltään, ja hän oli +kauneinta ja onnettominta, mitä mies eläessänsä oli nähnyt. + +"Jumala varjelkoon minua!" sanoi mies, nousi seisoalleen, mutta istahti +heti jälleen; "jospa rakastaisit minua niin paljon, että luottaisit +minuun, -- miten onnellisia me kaksi silloin olisimme!" + +"Jospa sinäkin voisit vähäisen luottaa minuun!" rukoili vaimo lähestyen +miestä polvillaan ja lisäsi sitten: + +"Rakastaako sinua? Kun tulin kannelle sinä yönä. jolloin laivamme oli +törmännyt sinun laivaasi, ja sinä seisoit touveissa jaellen käskyjä -- +en ollut milloinkaan nähnyt mitään niin voimakasta, ja miellyin sinuun +heti! Ja kun kannoit minut veneeseen laivojen upotessa, -- tunsin +uudestaan elämänhalua, vaikka luulin, etten sitä enää milloinkaan +saisi!" Hän vaikeni itkien, mutta sitten hän laski kätensä miehen +polville. + +"Botolf!" hän rukoili, "ole suuri! ole suuri niinkuin silläkin +kerralla, jolloin otit minut sinänsä, välittämättä mistään muusta -- +otit ainoastaan minut! -- Botolf!" + +Miltei tylysti mies vastasi: + +"Minkätähden johdatat minua kiusaukseen? Tiedäthän, etten voi! +Sieluinesi minä sinut tahdon enkä vain tätä -- ensi päivinä se vielä +voi käydä päinsä, vaan ei sitten enää." + +Vaimo peräytyi ja lausui toivottomasti: + +"Niin, niin, elämä ei enää milloinkaan tule eheäksi; oi Jumala!" -- ja +uudestaan hänen kyyneleensä virtasivat aivan tulvillaan. + +"Anna minulle itsesi kokonaan, koko elämäsi eikä vain palanen siitä, +niin tulee minussa kaikki eheäksi jälleen!" Mies puhui varmasti ja +vakavasti ikäänkuin kehoittaen, vaimo ei vastannut, mutta hän näki +hänen sisällisen taistelunsa. Sentähden hän jatkoi: + +"Voita itsesi, rohkaise mielesi. Pahemmaksi kuin nyt on, ei olomme voi +tulla!" + +"Sinä aivan sysäät minut toivottomuuteen!" rukoili vaimo. + +Mies käsitti hänet väärin ja jatkoi: + +"Vaikka se olisi mitä suurin rikos, niin koetan sitä kantaa, mutta tätä +en voi kestää!" + +"Niin, en minäkään!" huudahti vaimo nousten. + +"Minä autan sinua!" mieskin nousi, "joka päivä minä autan sinua, kun +vain tunnen salaisuutesi. Mutta minä olen liian ylpeä vartioidakseni +jotakin tuntematonta -- ja joka ehkä on toisen oma!" + +Siinä vaimo sävähti tulipunaiseksi. + +"Hävetä sinun pitäisi! Meistä molemmista olen minä ylpeämpi, minä en +tarjoa toisen omaa. -- Nyt voit jo lopettaa!" + +"Jos olet ylpeä, niin poista ensin epäilykseni!" + +"Jeesus Kristus, tätä en kestä kauemmin!" + +"Ei, minä olen vannonut, että tästä pitää _tänään_ tulla loppu!" + +"Eikö se ole julmaa", vaimo huusi, "kiduttaa ja kiusata naista, joka on +antautunut sinulle ja on niin innokkaasti rukoillut puolestansa kuin +minä", ja hän oli jälleen vähällä itkeä, mutta äkkiä muuttaen mieltään +sanoi: + +"Minä kyllä tunnen sinut: tahdot tuskani oikein puhkeamaan kirkunaan, +jotta saisit jotakin tietää!" Hän katsoi loukattuna mieheen ja kääntyi +pois. Silloin hän kuuli verkkaan lausuttavan: + +"Tahdotko vai etkö'?" + +Vaimo ojensi kätensä: "En vaikka tarjoaisit minulle kaikki, mitä voimme +tästä paikasta nähdä." + +Hän astui hänen luotaan, rinta kohoili, katse vilkkui edestakaisin, +mutta enimmäkseen mieheen, milloin tylynä, milloin suruisena ja jälleen +tylynä. Hän nojautui puuhun ja itki, sitten hän ei enää itkenyt, vaan +astui etemmäksi. + +"Tiesinhän, ettet välittänyt minusta", hän kuuli miehen sanovan, ja +samassa hän muuttui mitä nöyrimmäksi ja katuvaisimmaksi; pari kertaa +hän tahtoi vastata, mutta heittäytyi sen sijaan kanervikkoon ja +peitti kasvonsa käsillään. Mies meni hänen luokseen ja kumartui hänen +ylitsensä. Vaimo tunsi hänen seisovan siinä sekä peitti silmänsä ja +odotti hänen rupeavan puhumaan; mutta kun ei mitään kuulunut, niin hän +pelkäsi ja katsahti arasti ylös. Mutta samassa hän hypähti pystyyn, +sillä miehen päivettyneet, pitkulaiset kasvot olivat muuttuneet +aivan ontelon näköisiksi, kuopalleen painuneet silmät suurina, +kokoon puristuneet huulet, koko mahtava olento painui semmoisella +erinomaisella voimalla hänen ylitsensä, että hän äkkiä luuli jälleen +näkevänsä hänet ylhäällä touveissa, niinkuin tuona haaksirikon +yönä; hän oli muuttunut suureksi niinkuin silloinkin ja voimaltansa +rajattomaksi, mutta nyt se nousi häntä itseään vastaan. + +"Sinä olet valehdellut minulle Asta." + +Vaimo peräytyi ja mies astui hänen jälkeensä; "olet saanut minutkin +valehtelemaan; _ei ainoakaan päivä, jonka olemme eläneet yhdessä, ole +ollut täyttä totta_!" + +Hän seisoi niin lähellä vaimoa, että tämä voi tuntea hänen lämpimän +hengityksensä, ja hän katseli häntä suoraan silmiin. Peloissaan vaimo +ei tietänyt, mitä hän seuraavana hetkenä aikoi tehdä tahi sanoa, +vaan ummisti silmänsä. Hän seisoi siinä ollen vähällä kaatua ja oli +epätietoinen paetako vai jäädä -- ratkaiseva hetki oli tullut. Syvä +hiljaisuus oli sen edelläkävijänä, niin syvä, että mieskin sitä +säikähti; vielä kerran tapahtui hänessä mielenmuutos: + +"Todista syyttömyytesi! Heitä pois kaikki juonet -- tee se nyt tässä!" + +"Kyllä!" vastasi vaimo tietämättä, mitä vastasi. + +"Tee se nyt tässä, sanon minä!" + +Hän parahti; sillä vaimo lensi hänen ohitsensa rantaa kohti, hän näki +hänen kullankarvaisen tukkansa liehuvan, hänen kohotetut kätensä, +huivin, joka irtautui hartioilta ja hulmuten lensi hänen perästänsä +liidellen kauemmaksi. Mies ei kuullut huutoa, ei loiskettakaan, sillä +vesi oli kovin syvällä. Hän ei voinutkaan kuulla, sillä hän oli +kaatunut takaperin maahan. + +Mereltä Asta oli tullut hänen luoksensa tuona yönä, veteen hän jälleen +hävisi, ja samalla hänen elämänsä tarina. Sysimustaan syvyyteen +oli kaikki se hautaantunut, joka oli saanut koko hänen sielunsa -- +eikö hänen pitänyt mennä tytön jälkeen? Hän oli tullut paikalle, +järkähtämätön tahto mielessä saada tuskistansa loppu; -- tämä ei ollut +loppu; nyt sitä ei milloinkaan tule, nyt ne tuskat vasta alkavatkin. +Huusihan vaimon viimeinen teko hänelle, että hän oli erehtynyt ja +surmannut hänet! Vaikka tuska eneni kymmenkertaiseksi, täytyi hänen +elää surren ja miettien, miten tuo oli tapahtunut. Asta, joka oli +melkein ainoa pelastunut tuosta kauhun yöstä, hänen piti siis pelastua +hänen surmattavaksensa, hänen, joka oli hänet pelastanut. Hän itse, +joka oli purjehtinut ja käynyt kauppaa ikäänkuin koko maailma olisi +merta ja kauppaa, hän oli äkkiä joutunut semmoisen rakkauden uhriksi, +joka surmasi sekä hänet itsensä että hänen rakastamansa. Oliko +hän häijy? Sitä hän ei milloinkaan ollut kuullut sanottavan eikä +milloinkaan tuntenut sitä. Mutta mitä se sitten oli? Hän nousi -- ei +heittäytyäksensä aaltojen syvyyteen hänkin, vaan astuaksensa alaspäin +jälleen; ei kukaan tee itsemurhaa samassa, kun on saanut arvoituksen +selvitettäväksensä. + +Mutta eihän se ollut milloinkaan selvitettävissä. Astahan oli asunut +Amerikassa siitä asti kun oli tullut täysikasvuiseksi, sieltä hän juuri +oli tulemassa silloin, kun laivat törmäsivät yhteen. Mistä hänen, +Botolfin, piti Amerikassa aloittaa? Hänellä ei ollut varmoja tietoja +siitä, miltä tienoilta Asta Norjasta oli kotoisin, eipä ollut edes +varma siitäkään, oliko hänen ilmoittamansa sukunimi sama kuin se, joka +perheellä Norjassa oli. Tuo vieras laivuri? Niin, missä hän oli? Ja +tunsiko hän hänet, vai Astako vain hänet tunsi? Tämä oli kuin kysyä +mereltä, ja tiedusteleminen oli kuin syöksyäminen sen helmaan. + +Hän, mies, oli erehtynyt! Katuvainen rikoksentekijä olisi etsinyt +omalletunnollensa helpoitusta tunnustamalla kaikki aviomiehellensä, +katumaton olisi tehnyt jos jonkinmoisia verukkeita. Mutta Asta ei +tunnustanut mitään eikä etsinyt verukkeitakaan, hän valitsi kuoleman, +kun mies häntä ahdisti. Semmoiseen ei ole syyllisellä uskallusta. +Kyllä sentään, miksi ei? Ennemmin kuolo kuin tunnustaminen, +sillä jälkimäiseen tarvitaan vielä suurempaa uskallusta. Mutta +tunnustamisrohkeutta häneltä ei suinkaan puuttunut; sillä olihan hän +aloittanut myöntämällä olevan jotakin olemassa, jota hän ei voinut +ilmaista. Rikos itse se siinä teki tunnustuksen mahdottomaksi. Mutta +mahdotonta oli, että hän olisi voinut salata suurta rikosta; sillä +hän oli usein iloinen, jopa vallaton, oli kiivas, mutta samalla +hienotunteinen ja herttaisen hyvänluontoinen. Toisen se oli rikoksessa +syy. Mutta miksi hän ei milloinkaan tunnustanut sitä toisen rikokseksi? +-- sillä silloinhan olisi kaikki ollut selvillä. Mutta jos se ei ollut +hänen eikä kenenkään toisen, mitä se sitten oli? Olihan hän itse +sanonut siinä _olevan_ jotakin -- ja vieras laivuri, jota hän niin +oli säikähtänyt? Mitä se oli, mitä kaikkivaltiaan Jumalan nimessä se +oli? -- Jos Asta olisi vielä elänyt, niin hän olisi vastedeskin häntä +kiusannut -- siitä hän tuli selville ja oivalsi oman suuren kurjuutensa. + +Mutta sitten alkoivat epäilykset jälleen. Ehkei Asta ollutkaan +niin syyllinen kuin itse luuli, tahi ehkei niin syyllinen kuin +kentiesi näytti toisten silmissä; kuinka usein piilee viattomuus +syyllisyytemme takana, yksinkertaisuus synninhelmassa, vaikka niin +harva sitä käsittää, -- ja _hänen,_ Botolfin, hän ei luullut voivan +sitä käsittää, hänen, joka oli paljasta epäluuloa. Yhdestä ainoasta +soivasta vastauksesta hän olisi kehittänyt tuhansia epäluuloisia +kysymyksiä, sentähden Asta ennemmin antautui kuoleman omaksi kuin pysyi +hänen omanaan! Minkätähden hän ei milloinkaan jättänyt häntä rauhaan? +_Hänen_, Botolfin, luo hän oli paennut entisyyttään, hänessä hän oli +etsinyt turvaa sitä vastaan, ja sitten hän juuri houkutteli sen esiin +ja alinomaa usutti sitä hänen kimppuunsa! Olihan Asta hellä ja ihana +hänen luonaan, -- mitä sitten hänen entisyytensä häneen koski? Ja _jos_ +se koskikin, minkä vuoksi se ei heti sitä tehnyt? Ei, mikäli Astan +hellyys kohosi, sikäli kasvoi miehen levottomuuskin; kun Asta yksistään +ihailusta ja kiitollisuudesta suostui tulemaan hänen omaksensa, silloin +hän tahtoi tietää, oliko hän jo ennen ollut toisen omana, ja mimmoiset +olivat hänen elämänsä vaiheet. Ja mitä enemmän se Astaan koski, mitä +hartaammin hän rukoili puolestansa, sitä enemmän miehen täytyi häntä +kiusata, sillä silloinhan siinä jotakin piili! + +Ensi kertaa hänelle, Botolfille, johtui mieleen, oliko _hän_ +puolestansa itse ilmaissut _hänelle_ kaikki? Kävikö todellakin päinsä +uskoa toisillensa kaikki? Käsitettäisiinkö kaikki aina semmoisena kuin +asia todellakin oli? Ei tosiaankaan. + +Hän kuuli kahden lapsen leikkivän ja kääntyi heidän puoleensa. Hän +istui vihreässä lehtimajassa, jota Asta vähän ennen oli maininnut, +mutta hän ei ollut sitä huomannut ennen. Viisi tuntia oli kulunut; hän +luuli sen muutamiksi minuteiksi vain. Lapset olivat jo ehkä kauankin +leikkineet siinä, nyt vasta hän kuuli heidän äänensä. Ah, eikö se +ollut Agnes, papin kuusi- tahi kahdeksanvuotias tytär, jota Asta +oli äärettömiin asti rakastanut ja joka oli niin hänen näköisensä, +-- taivaan Jumala, miten hänen näköisensä! Hän oli juuri saanut +autetuksi kivelle pikku veljensä, jonka muka piti olla koulussa ja hän +koulunopettajattarena. + +"Sano nyt, niinkuin minä sanon", hän kehoitti: "Isä meidän!" + +"Itä me!" + +"Joka olet taivaassa!" + +"O tavaa!" + +"Pyhitetty olkoon nimesi!" + +"Py-mim!" + +"Lähestyköön valtakuntasi!" + +"Ei!" + +"Tapahtukoon tahtosi!" + +"Ei, ei tahto!" + +Botolf oli takaperin hiipinyt ulos, rukous häneen ei koskenut, hän +ei edes huomannut sitä rukoukseksi; mutta hänen katsellessaan ja +kuunnellessaan noita molempia lapsia, hän omissa silmissään muuttui +saastaiseksi, Jumalan ja ihmisten yhteydestä karkoitetuksi pedoksi. +Hän peräytyi pensaiden taakse piiloon, etteivät lapset häntä näkisi; +hän pelkäsi heitä enemmän kuin milloinkaan eläessään oli pelännyt +ketään. Hän hiipi metsään, loitolle ihmisasunnoista. Minne hän aikoi? +Siihen tyhjään, autioon taloonko, jonka oli ostanut ja sisustanut Astaa +varten? -- Vai vieläkö etemmäksi? -- Se oli yhdentekevää, sillä minne +aikoi, seisoi Asta aina hänen edessänsä. Sanotaan kuolevista, että +heille on viimeinen näkemänsä painautunut silmiin ja että he siinä +vievät sen mukanaan; ken herää tehtyään rikoksen, hänen silmiinsä +kiintyy ensimäinen näky eikä hän pääse siitä ikinä vapaaksi. Hän ei +enää nähnyt Astaa, semmoisena kuin tämä seisoi tunturin törmällä; +pienoinen viaton tyttönen se oli -- Agnes. Syvyyteen vajoavan kuva +muuttui pieniä kätösiään ojentavaksi lapseksi. Muisto siitä, miten +sanomattomasti Asta oli rakastanut lasta, sekoitti salaperäisesti +heidän kuvansa hänen sielussansa, tuo suuri yhdennäköisyys hiipi jo +kuukausia vanhaan epäilykseen siitä, oliko hän viaton vai syyllinen. +Oliko Asta kantanut semmoista lasta sydämmensä alla? Kyllä! hän oli +nähnyt sen, eli oikeammin hän huomasi nyt vasta nähneensä sen. Ennen +hän vain oli miettinyt, oliko sekin viattomuutta ja olisiko Asta voinut +samalla tavoin hymyillä muillekin, tahi mikä se oli, joka oli peittänyt +hänen silmänsä, niin että hän ei ollut tuntenut sitä Astan lapseksi, se +kun tuli ilmi vain tuommoisina autuaallisina hetkinä. Astan luonteen +alinomainen vaihtelu, levottomuus ja alituinen haaveksivaisuus, joka +johdatti muitakin liioitteluun, oli vetänyt hänet, Botolfin, puoleensa, +jälleen sysätäksensä hänet luotansa; nyt, hänen surkean kuolemansa +jälkeen kohdistuivat kaikki muistot viattomaan, rukoilevaan lapseen. + +Minne vain ajatukset tuskaantuneina kääntyivät, ikävöiden selvyyttä, +niin lapsi johtui hänen mieleensä, sulkien häneltä kaikki tiedustelun +tiet. Heidän yhdyselämänsä jokainen tapahtuma, tuosta haaksirikon +yöstä tuohon pyhä-aamuun asti vuorentörmällä -- kun hän tahtoi +tiedustella niitä, niin kohosivat lapsen kasvot hänen eteensä, ja tuo +eriskummallinen sekaannus uuvutti hänet siihen määrin ruumiin ja sielun +puolesta, että hän muutaman päivän kuluttua tuskin voi nauttia mitään +ravintoa eikä jonkun ajan kuluttua enää voinut nousta vuoteestansa. + +Jokaiselle oli selvää, että hän oli kuoleman oma. Kellä on sydämmessään +arvoitus, muuttuu itsekin niin salaperäiseksi, että tulee muillekin +arvoitukseksi. Siitä päivästä alkaen, jolloin muuttivat paikkakuntaan, +oli _hänen_ synkkä harvapuheisuutensa ja _Astan_ kauneus sekä kummankin +erakkoelämä saaneet seudun juorukielet liikkeelle; kun vaimo sitten +äkkiä katosi, kasvoi jännitys niin, että uskomattomimpiakin juttuja +uskottiin. Ei kukaan voinut selvittää asiaa, sentähden, ettei kukaan +kaikista niistä, jotka asuivat tahi liikkuivat rantamilla, ollut +sattunut sinä sunnuntai-aamuna katsomaan tuonne kalliontörmälle juuri +silloin, kuin Asta heittäytyi mereen. Ei ruumiskaan noussut eikä +ajautunut maihin. Siitä syystä syntyi miehestä kummallisia huhuja hänen +vielä eläessäänkin. Kamalalta hän näyttikin, maatessansa siinä silmät +kuopallaan, ja kasvot laihoina, punainen parta ja takkuinen punatukka +tuuheana niitä ympäröiden. Suuret silmät tuijottivat niiden keskeltä +kuin metsän ympäröimästä suolammesta. Kun näytti siltä, että hän ei +voinut elää eikä kuollakaan, sanoivat ihmiset Jumalan ja perkeleen +taistelevan hänen sielustansa. Jotkut olivat nähneet paholaisen itsensä +tuliliekkien ympäröimänä pyrkivän sisään hänen huoneensa ikkunasta +ja huutavan häntä. He olivat myöskin nähneet sen, milloin nuuskivan +rakennusten ympärillä mustan koiran muodossa, milloin ponnahtavana +keränä kieriskelevän heidän edessänsä. Ohitse ajavat olivat nähneet +koko talon olevan ilmitulessa, toiset kuulleet pitkän paholaisjoukkueen +meluten, haukkuen ja kiljuen verkkaan astuvan taloa kohti, menevän +sisään suljettujen ovien kautta, temmeltäen kulkevan kaikkien huoneiden +läpi ja sen perästä samalla tavalla kiljuen, haukkuen ja vikuroiden +palaavan rantaan, jossa jälleen hävisi veteen. Potilaan palvelijat +niin miehet kuin naiset pakenivat muitta mutkitta ja kertoivat kaikkea +tuota. Ei kukaan rohjennut enää lähestyä taloa. Elleivät muutamat +torpparivanhukset, joita hän aikaisemmin oli auttanut, olisi ottaneet +vaaliaksensa häntä, niin hän olisi saanut jäädä avutta. Vanha vaimo, +joka häntä hoiteli, eli itse suuressa pelossa; hän poltti olkia hänen +vuoteensa alla paholaisen karkoittamiseksi; mutta vaikka sairas oli +vähällä joutua poltetuksi, niin ei siitä pelastusta lähtenyt. Hänellä +vain oli kauheat tuskat. Vanha vaimo arveli vihdoin hänen varmaankin +odottavan jotakuta. Hän siis kysyi, pitikö hakea pappi. Sairas pudisti +päätään. Eikö ollut muutakaan, jota hän tahtoi nähdä? Siihen ei sairas +vastannut. Mutta seuraavana päivänä hän aivan selvästi lausui nimen +"Agnes!" + +Varmaankaan se ei ollut vastauksena vaimon eiliseen kysymykseen, mutta +vanhus käsitti sen kuitenkin niin; iloisena hän nousi paikaltaan, +riensi ulos miehensä luokse ja käski kiireesti valjastamaan ja +lähtemään pappilaan Agnesta tuomaan. Pappilassa he kyllä luulivat +miehen kuulleen väärin ja että pappia itseänsä haettiin sairaan +luo, mutta mies vain jyrkästi väitti hakevansa Agnesta. Tyttö oli +itse sisällä ja säikähti kovasti, sillä sinnekin oli huhu levinnyt +paholaisesta ja järvestä tulevasta joukosta, mutta hän oli myöskin +kuullut, että sairas odotti jotakuta voidaksensa sitten kuolla, eikä +häntä ensinkään kummastuttanut, että Botolf tarkoitti häntä, jonka +Asta niin monasti oli tuonut sinne. Kuolemaisillaan olevan tahto on +täytettävä, sanottiin hänelle, ja kun hän vain hartaasti rukoili +Jumalaa, niin ei mikään paha pystynyt häneen. Ja siihen luottaen hän +pukeutui. Oli kylmä, kirkas ilta pitkine varjoineen, kulkusten kilinä +kaikui metsässä, kammottipa hieman, mutta hän istui reessä rukoillen, +kädet ristissä puuhkassansa. Hän ei nähnyt ainoatakaan paholaista eikä +metsän peikkojoukkoa tulevan järvestä, kun ajoi sen rantaa pitkin; +mutta hän näki tähdet ja tulenvalon ikkunoista mäeltä. Pihassa oli +tuskallisen hiljaista, mutta torpan eukkovanhus tuli heti ulos ja +kantoi hänet sisälle, riisui päällysvaatteet ja antoi hänen lämmitellä +takan luona. Ja sillä aikaa kehoitti vanhus häntä olemaan rohkealla +mielellä, astumaan luottavaisesti sairaan luokse ja rukoilemaan +Isä meitänsä hänen ylitsensä. Lämmiteltyään Agnes meni vanhuksen +taluttamana sairaan kamariin. Siellä sairas makasi pitkäpartaisena ja +silmät kuopallaan ja katseli häntä vakavasti. Hän ei tytön mielestä +näyttänyt kammottavalta eikä hän ensinkään häntä pelännyt. + +"Annatko minulle anteeksi!" kuiskasi sairas. + +Tytöstä tuntui, että tähän piti antaa myöntävä vastaus, ja sentähden +hän vastasi: + +"Kyllä." + +Silloin hymyili sairas ja koetti kohota, mutta jäi voimattomana +makaamaan vuoteelleen. Tyttö heti alkoi Isä meitänsä, mutta sairas +kieltävästi liikutti kättään ja osoitti rintaansa, ja nyt tyttö laski +siihen molemmat kätösensä, sillä hän käsitti sen niin. Sairas heti +laski laihan, kylmän, luisevan kätensä hänen pienille lämpöisille +sormillensa ja ummisti silmänsä. Kun hän ei virkkanut mitään tytön +luettua Isä meidän, niin tyttö ei tohtinut vetää käsiänsä pois, vaan +aloitti uudestaan. Hänen lukiossansa kolmannen kerran tuli vaimovanhus +sisälle, katsahti sinne päin ja sanoi: + +"Nyt voit lopettaa, lapseni, sillä nyt hän on pelastettu." + + + + +KARHUNTAPPAJA + +(1857) + + +Suurempaa valehtelijaa kuin papin poika tuskin oli koko seudulla; ei +häneltä lukutaitoakaan puuttunut, sillä lukeminen häneltä sujui mainion +hyvästi, ja sitä, mitä hän luki, tahtoivat talonpojat mielellään +kuulla. Kun sitten oli jotakin, joka heitä erittäin miellytti, niin +hän lisäsi siihen omiansa samaa lajia niin paljon kuin luuli heihin +menevän; lempiaineena oli väkevät miehet ja rakkaus ynnä siitä johtuvat +murhat. + +Milloin huomasi pappi riihen puimisen tapahtuvan yhä +epäsäännöllisemmin; hän meni katsomaan, ja silloin seisoi Thorvald +siellä kertomassa juttuja. Milloin saatiin kummastuttavan vähän halkoja +ajetuksi kotiin takamailta; hän sinne katsomaan syytä, ja siellä seisoi +Thorvald jälleen kertomassa. Tästä pitää tulla loppu, arveli pappi; hän +pani pojan kansakouluun. + +Siellä tosin kävi ainoastaan talonpoikaisia lapsia, mutta papista oli +liian kallista pitää kotiopettajaa tuon ainoan pojan tähden vain. +Mutta Thorvald ei ollut käynyt siellä viikkoakaan heidän kanssaan, +ennenkuin eräs kumppani kalman kalpeana tuli sisään kertoen paholaisen +tulleen vastaan maantiellä -- toinen vielä kalpeampana kertoi nähneensä +päättömän miehen ihkasen elävänä rannalla veneiden kanssa askaroineen +venelaiturin luona, -- ja mikä oli pahinta: pikkuinen Knut Pladsen ja +hänen vielä pienempi siskonsa tulivat eräänä iltana, kun heidän piti +mennä kotiin, miltei mielettöminä pelosta juosten takaisin, ja sanoivat +itkien kuulleensa karhun ylhäällä pappilan metsässä, niin, olipa pikku +Marit nähnyt sen harmaiden silmien säihkyvänkin. + +Silloin koulumestari raivostui, löi viivottimella pöytään ja kysyi: +"mikä hitto -- Jumala antakoon pahan syntini anteeksi -- lapsi +vekaroita vaivasi?" + +"Täällä joutuu toinen toistansa pahemmin päästään pyörälle", hän +sanoi; "jokaisessa pensaassa muka asustaa metsänneitonen, jokainoan +veneen alla istuu vedenpeikko nyökäyttäen päätään, -- uskotteko +karhun keskitalvella olevan liikkeellä? Ettekö enää usko Jumalaan ja +kristinoppiinne", hän torui, "vai uskotteko kaikellaisia pirun juonia +ja pimeyden valtaa, kun luulette karhunkin kuljeskelevan keskitalvella?" + +Mutta sitten hän lauhtui, kun oli kotvasen kulunut, ja kysyi pikku +Maritilta, eikö hän todellakaan tohtinut mennä kotiin. Pikku vesa +nyyhki ja itki sekä arveli sen aivan mahdottomaksi; koulumestari +silloin käski Thorvaldin, joka oli suurin koululle jääneiden joukosta, +mennä saattamaan häntä metsän lävitse. + +"Ei, hänhän on itsekin nähnyt karhun" sanoi Marit nyyhkien; "hän se +juuri siitä kertoi." + +Thorvald ikäänkuin hupeni siinä istuessansa, etenkin kun koulumestari +katsahti häneen ja hyväillen vetäisi viivotinta vasemman kätensä läpi. + +"Oletko nähnyt karhun?" hän kysyi tyynesti. + +"On aivan totta, että lautamiehen renki oli löytänyt karhunpesän +ylhäällä pappilan metsässä sinä päivänä kuin oli siellä peltokanoja +ampumassa", sanoi Thorvald. + +"Oletko sinä nähnyt karhun?" + +"Siellä ei ollut yksi vain, siellä oli kaksi suurta, ja ehkä siellä oli +kaksi pienempääkin, sillä emäkarhuilla on pesässään sekä viime- että +tämänvuotiset pennut." + +"Oletko sitten nähnyt ne?" kysyi koulumestari vielä leppeämmin, yhä +vain vetäisten viivotinta kädessänsä. Thorvald oli hetkisen ääneti. + +"Olenhan nähnyt sen karhun, jonka Lars metsästäjä viime vuonna ampui, +tiedänmä." + +Nyt astui koulumestari askeleen lähemmäksi ja kysyi lempeästi, että +poika nytkähti: + +"Minä kysyn, oletko nähnyt nuo karhut pappilan metsässä?" + +Nyt ei Thorvald voinut mitään vastata. + +"Ehkä muistit ikäänkuin vähäisen väärin sillä kertaa?" kysäisi +koulumestari, tarttui pojan nutunkaulukseen ja taputteli itseänsä +reidelle viivottimella. Thorvald ei hiiskunut sanaakaan eivätkä toiset +tohtineet edes vilaistakaan sinnepäin. Silloin lausui koulumestari +vakavasti: + +"On rumaa, kun papinpoika valehtelee; on vielä rumempaa opettaa +talonpoikien lapsia tekemään samoin." Ja niin pääsi poika _sillä_ siksi +kertaa. + +Mutta koulussa seuraavana päivänä (opettaja oli käsketty papin puheille +ja lapset olivat jätetyt omiin hoteihinsa) oli Marit ensimäinen +pyytämään Thorvaldia jälleen kertomaan jotakin karhusta. + +"Sinua rupeaa pelottamaan", sanoi poika. + +"Joutavia, saanhan oppia sitä kestämään", lausui tyttö siirtyen +lähemmäksi veljeään. + +"Niin, uskokaa pois, kyllä se nyt ammutaan!" vakuutti Thorvald +nyökäyttäen päätään; "tänne on tullut muuan mies, joka osaa ampua +sen! Tuskinpa oli Lars metsästäjä kuullut puhuttavan pappilan metsän +karhunpesästä, ennenkuin tuli rientäen seitsemän pitäjän läpi, mukanaan +pyssy, niin painava kuin ylimäinen myllynkivi ja niin pitkä kuin täältä +Hans Voldeniin tuossa!" + +"Jestas!" huusivat kaikki lapset. + +"Niin pitkä", jatkoi Thorvald, "niin, aivan varmasti niin pitkä kuin +täältä tuon tuolin luokse." + +"Oletko nähnyt sen?" kysyi Ole Böen. + +"Olen nähnyt sen? Olen ollut mukana sitä puhdistamassa, minä; sillä, +tiedä se, siihen toimeen hän ei ota ketä hyvänsä. Niin, tietysti, +_minä_ en jaksanut sitä nostaakaan; mutta se olikin vähäpätöistä, +-- minä puhdistin ainoastaan sen lukkoa, ja, usko pois, se ei ole +helpointa työtä." + +"Sanotaan, että se ei osu enää yhtä hyvin kuin ennen", lausui Hans +Volden nojautuen taapäin, molemmat jalat pulpetilla. + +"Ei, sen jälkeen kuin Lars kerran tuolla ylhäällä Osmarkissa ampui +nukkuvaa karhua, niin se pettää kaksi kertaa ja ampuu kolmannen kerran +ohi." + +"Niin, kun hän ampui nukkuvaa karhua", todistivat tytöt. + +"Houkkio!" lisäsivät pojat. + +"On olemassa ainoastaan _yksi_ keino, millä _sitä_ voi auttaa", +ilmoitti Ole Böen, "nimittäin panemalla elävän käärmeen sen piippuun." + +"Niin, sen tiedämme kaikki", sanoivat tytöt; he tahtoivat kuulla +jotakin uutta. + +"Nyt on talvi, käärmettä ei voi saada ja sentähden Lars ei kokonaan +luota pyssyynsä", arveli Hans Volden miettiväisesti. + +"Hänhän tahtoo Niels Böenin mukaansa?" kysyi Thorvald. + +"Niin", vastasi böeniläinen poika, joka tietysti parhaiten tunsi +sen asian; "mutta ei Nielsin äiti eikä sisar laske häntä. Isä kuoli +varmasti siitä ottelusta, jossa oli karhun kanssa viime vuonna +kesälaitumella, eikä heillä enää ole muuta turvaa kuin Niels." + +"Onko se sitten niin vaarallista?" kysäsi muuan pikkuinen poika. + +"Vaarallistako?" toisti Thorvald; "karhulla on kymmenen miehen järki ja +kahdentoista miehen voima." + +"Niin, sen tiedämme", sanoivat tytöt uudestaan; he tahtoivat +välttämättömästi kuulla jotakin uutta. + +"Mutta Niels on isäänsä; hän kyllä lähtee mukaan." + +"Niin, tietysti hän menee mukaan", sanoi Ole Böen, "tänään varhain, +ennenkuin kukaan siellä oli liikkeellä, näin Niels Böenin, Lars +metsästäjän ja vielä kolmannen menevän metsään päin, kullakin pyssy +mukana; luulen aivan varmaan heidän menneen pappilan metsään." + +"Oliko se aikaisin?" kysyivät lapset yhteen suuhun. + +"Tavattoman aikaiseen! Olin ylhäällä jo ennenkuin isä ja äiti +sytyttivät tulta." + +"Oliko Larsilla pitkä pyssynsä?" kysäsi Hans. + +"Niin, sitä en tiedä sanoa; mutta se, joka hänellä oli, oli niin pitkä +kuin täältä tuolille asti." + +"Ei, miten sinä valehtelet!" sanoi Thorvald. + +"Sanoithan sen itse!" arveli poika. + +"Niin, tuota pitkää pyssyä, jonka minä näin, sitä hän tuskin enää +käyttää." + +"Niin, mutta tämä oli kuitenkin niin pitkä, niin pitkä, kuin -- tästä +melkein tuolin luokse." + +"Vai niin; ehkä se kuitenkin oli hänellä." + +"Ajatelkaa", sanoi Marit, "nyt he ovat siellä ylhäällä karhujen luona." + +"Ehkäpä nyt juuri ottelevat karhun kanssa!" sanoi Thorvald. Syntyi syvä +hiljaisuus; oli miltei juhlallista. + +"Luulenpa meneväni", sanoi Thorvald tarttuen lakkiinsa. + +"Niin, niin, silloin saat kuulla jotakin!" huusivat kaikki vilkastuen +jälleen. + +"Mutta koulumestari!" hän sanoi seisahtuen. + +"Joutavia, olethan sinä papin poika", sanoi Ole Böen. + +"Niin, jos hän tohtii lyödä, niin -- ", sanoi Thorvald kammottavan +hiljaisuuden vallitessa nyökäyttäen päätään. + +"Lyötkö takaisin?" kysyivät toiset kiihkoissaan. + +"Ken tietää", hän sanoi, nyökäytti päätään ja läksi. + +He luulivat olevan parasta lukea sillä aikaa, kuin hän oli poissa; +mutta ei kukaan malttanut, heidän täytyi puhua karhusta. + +He arvailivat sinne tänne, miten siellä oli käynyt; Hans löi Olen +kanssa vetoa siitä, että Larsin pyssy ei ollut lauennut ja että karhu +oli suoraan hyökännyt hänen kimppuunsa. Pikku Knut Pladsen arveli +kaiken käyneen hullusti ja tytöt kääntyivät hänen puolelleen. Mutta +silloin palasi Thorvald. + +"Mennään kaikki sinne!" hän sanoi kiivaasti avaten oven, tuskin osaten +sanoa sen enempää. + +"Mutta koulumestari?" kysäisivät muutamat. + +"Menköön koulumestari hiiteen! Karhu, karhu!" Enempää hän ei saanut +sanotuksi. + +"Onko se ammuttu?" kysyi joku aivan hiljaa toisten tohtimatta +hengittääkään. Thorvald istui läähättäen, nousi viimein, kiipesi +seisomaan penkille, heilutti lakkiaan: + +"Mennään sinne! sanon minä; minä otan kaiken syyn niskoilleni!" + +"Mutta minne meidän pitää mennä?" kysyi Hans. + +"Suurin karhu on kannettu alas, toiset makaavat siellä vielä. Niels +Böen on pahasti haavoittunut, sillä Larsin pyssy ei lauennut, ja karhu +suoraan heitä ahdistamaan. Poika, joka heillä oli mukana, pelastui +heittäytymällä maahan ja tekeytymällä kuolleeksi, niin että karhu +ei koskenut häneen. Heti kun Lars ja Niels olivat voittaneet oman +karhunsa, he ampuivat hänen ahdistajaansa." + +"Eläköön! Eläköön!" huusivat kaikki pojat ja tytöt, ja alas +paikoiltaan, ulos ovesta ja eteenpäin läpi peltojen ja metsän Böeniin, +ikäänkuin ei olisi koulumestaria olemassakaan. + +Tytöt valittivat pian, etteivät voineet seurata mukana, mutta pojat +ottivat heidät väliinsä, ja eteenpäin sitä juostiin. + +"Varokaa koskemasta siihen!" sanoi Thorvald; "tapahtuu välistä, että +karhu virkoo uudestaan eloon." + +"Onko se totta?" kysyi Marit. + +"On, silloin se nousee toisen elävän muodossa, varokaa siis!" Ja he +riensivät eteenpäin. + +"Lars oli ampunut suurimpaan kymmenen laukausta ennenkuin se kaatui", +hän kertoi jälleen. "Ajatelkaa kymmenen kertaa!" ja yhä vain he +juoksivat. + +"Ja Niels oli iskenyt siihen puukollaan kahdeksantoista kertaa, +ennenkuin se kaatui." + +"Jestas, mimmoinen karhu!" + +Ja vesat juoksivat niin, että hiki tippui. + +Ja sitten he pääsivät perille. Ole Böen kiskaisi oven auki ja pääsi +ensiksi sisään. + +"Varo itseäsi!" huusi Hans hänen jälkeensä. + +Marit ja eräs pieni tytöntylleröinen, jotka olivat olleet Thorvaldin ja +Hansin välillä, olivat toisina heidän perässänsä, sitten Thorvald, joka +ei astunut aivan eteen, vaan jäi seisomaan taakse, voidakseen nähdä +kaikkia ja kaikkea, mitä tapahtui. + +"Katsoppas tuota verta!" hän sanoi Hansille. Toiset olivat kahden +vaiheilla, tohtiako ensinkään mennä sisään. + +"Näetkö sen?" kysäsi muuan tyttönen pojalta, joka seisoi hänen +vieressään ovessa. + +"Näen, se on niin suuri kuin tuo suuri hevonen kapteenin talossa", tämä +vastasi ja jatkoi kertomustaan. "Se oli kahlehdittu rautavitjoilla", +hän jatkoi, "ja kuitenkin se oli katkaissut ne, jotka olivat +etujaloissa: selvästi näkyi, että se vielä oli hengissä, ja verta se +vuoti aivan virtanaan.!" + +Valhetta se kyllä oli; mutta sen he unohtivat nähdessään karhun, pyssyn +ja Nielsin, joka istui siinä, ottelussa kontion kanssa saamansa haavat +sidottuina, ja kuullessansa vanhan Lars metsästäjän kertovan, miten +kaikki oli tapahtunut. He kuuntelivat ja katselivat niin kiihkoisan +innokkaasti, etteivät huomanneet, miten joku astui sisään heidän +takaansa, joka myöskin rupesi kertomaan, ja seuraavalla tavalla: + +"Kyllä minä teidät opetan luvatta karkaamaan koulusta, minä! --" + +Kauhistuksen huuto kaikui vekarajoukosta, kaikki ulos ovesta, +eteisestä, pihalle ja matkaan! -- kohta he näkyivät pienten kerien +muotoisina kieriskelevän eteenpäin pitkin lumivalkeata tietä toinen +toisensa perästä, ja kun koulumestari vihdoin vanhoilla jaloillaan ehti +perille koululle, niin hän jo kaukaa kuuli heidän lukevan, että kaikui +nurkissa. + +Niin, se oli juhlapäivä se päivä, jolloin karhuntappaja palasi kotiin. +Se koitti päivänpaisteella ja päättyi sateella; -- mutta semmoiset +päiväthän tavallisesti ovat enimmin hedelmää tuottavat. + + + + +VAARALLINEN KOSINTARETKI + +(1856) + + +Siihen aikaan, jolloin Aslaug tuli täysikasvuiseksi immeksi, ei ollut +varsin rauhallista Husebyssä; sillä siellä sekä tappelivat että repivät +toisiansa seudun paraat pojat joka yö. Pahinta oli pyhää vasten, +mutta silloin ei myöskään vanha Knut Huseby milloinkaan riisunut +nahkahousujaan mennessään nukkumaan eikä unohtanut asettaa koivuista +keppiä vuoteensa viereen. + +"Kun kerran olen saanut tyttären, niin tottapa osaan häntä +suojellakin", lausui Husebyn ukko. + +Thore Nässet oli ainoastaan torpanpoika; mutta sittenkin oli niitä, +jotka väittivät häntä siksi, joka useimmin kävi Husebyn kassapään +luona. Vanha Knut ei siitä pitänyt, väitti myöskin sitä valheeksi, +sillä hän "ei ollut milloinkaan nähnyt häntä siellä". Mutta väki +naurahti siitä puhuessaan ja arveli, että jos ukko olisi tarkkaan +etsinyt nurkista eikä kiistellyt kaikkien niiden kanssa, jotka +melusivat ja elämöivät pihalla ja tuvassa, niin hän kyllä olisi +löytänyt Thorenkin. + +Tuli kesä ja Aslaug läksi elukoiden kanssa paimenmajalle. Kun päivä +helteisesti paistoi laaksossa, vuorien rinne vilpoisana kohosi auteren +ylitse, kulkusten kilinää kuului kesälaitumelta, paimenkoira haukkui ja +Aslaugin laulu ja torven ääni kaikui korkealla tunturin rinteillä -- +silloinpa kävi poikien sydämmelle heidän työskennellessään niityillä ja +pelloilla. Ja ensimäisenä lauantai-iltana he juosta viilettivät sinne, +toinen toistansa nopeammin. Mutta kahta sukkelammin he sieltä riensivät +käpälämäkeen; sillä ylhäällä paimentuvalla seisoi oven takana poika, +jolla oli heille tervetuliaisiksi aimo selkäsauna, ja joka pöllytti +heitä niin, että heille ainiaaksi jäi muistiin sanat, jotka he saivat +ikäänkuin kaupanpäällisiksi: + +"Tuleppas toinenkin kerta, niin saat lisää!" Mikäli he tiesivät, oli +siinä pitäjässä ainoastaan yksi ainoa, jolla oli niin vahvat nyrkit, ja +se oli Thore Nässet. Ja kaikkien noiden rikasten talollisten poikien +mielestä oli kerrassaan päin mäntyyn, että tuommoinen torpparipässi sai +muita mahtavammin puskeskella tuolla Husebyn paimenmajalla. + +Samaa mieltä oli vanha Knutkin, saadessaan kuulla siitä, ja arveli, +että jollei ollut ketään muuta torpanpojan kytkijää, niin tottapa +sitten pitää hänen itsensä poikineen koettaa. Knut tosin jo oli alkanut +vanheta, mutta vaikka jo lähenikin kuudettakymmennettä, hän siltä usein +huvin vuoksi törmäsi yhteen kerran tahi pari vanhemman poikansa kanssa, +milloin hilpeässä seurassa mieliala uhkasi muuttua muka liian vakavaksi. + +Husebyn paimenmajalle kulki vain yksi ainoa tie ja sekin aivan pihan +kautta. Seuraavana lauantai-iltana, kun Thore oli kevein askelin +menossa majalle ja hiipi pihan lävitse, iski häneen mies rinnasta +kiinni hänen juuri saavuttuaan riihen luokse. + +"Mitä minulta tahdot?" kysyi Thore ja sysäsi hänet kumoon, että +kellahti. + +"Sen saat minulta tietää", vastasi toinen hänen takanaan, tarttuen +häneen niskasta, ja se oli veli. + +"Tässä tulee kolmas", sanoi Knut vanhus suoraan hyökäten hänen +kimppuunsa. + +Thoren voimat paisuivat vaarassa; hän oli notkea kuin pajun oksa ja +iski niin, että kirveli; hän puikkelehti ja väisti iskut; kun häneen +tähdättiin, niin häntä ei enää ollutkaan; milloin vastustajat vähimmin +odottivat, he saivat osansa runsaalla mitalla. Selkäänsä hän kuitenkin +lopuksi sai, jopa miehen lailla; mutta Knut vanhus sanoi sen jälkeen +usein, että tanakamman miehen kanssa hän tuskin ennen oli ollut +käsikahakassa. Tappelua kesti, kunnes verta vuoti, mutta silloin sanoi +Husebyn ukko. "Seis!" ja lisäsi vielä: "Jos ensi lauantai-iltana pääset +Husebyn karhun ja hänen pentujensa ohitse, niin olkoon tyttö sinun!" + +Thore korjautui kotiin mitenkuten ja paneutui maata päästyään sisälle. +Laajalle levisi tieto Husebyn tappelusta, ja yleisesti sanottiin: +"Mitä hänen oli siellä tekemistä?" Yksi kuitenkin oli, joka ei sanonut +niin, ja se oli Aslaug. Hän oli niin hartaasti odottanut Thorea sinä +lauantai-iltana, ja saadessaan nyt kuulla, mille kannalle asiat isän +kanssa olivat kääntyneet, hän istahti kivelle katkerasti itkemään sekä +sanoi itsekseen: + +"Ellen saa Thorea, niin ei minulla enää ole iloista päivää tässä +maailmassa." + +Thore oli vuoteen-omana koko sunnuntain, maanantainakin hän vielä +tunsi itsensä kykenemättömäksi nousemaan. Tuli tiistai, ja päivä +oli niin kaunis. Yöllä oli satanut, tunturin rinteet olivat märät +ja vihannat, ikkuna oli auki, lehtien tuoksua virtasi siitä sisään, +karjankellojen kilinää kuului ylhäältä tunturilta ja joku lauleli +siellä ylhäällä; ellei äiti olisi istunut sisällä, niin hän olisi +itkenyt kärsimättömyydestä. + +Tuli keskiviikko ja yhä vielä Thore makasi; mutta torstaina hän arveli, +eikö hän kuitenkin mahtane parantua lauantaiksi, ja perjantaina +hän jo oli liikkeellä. Hän muisti tarkkaan isän sanat: "Jos ensi +lauantai-iltana voit päästä Husebyn karhun ja hänen pentujensa ohitse, +niin olkoon tyttö sinun"! Hän kerta toisensa perästä katsahti Husebyhyn. + +"Eihän kuitenkaan voi sen pahempaa tulla kuin selkäsauna", arveli Thore. + +Husebyn paimenmajalle ei vienyt muuta kuin yksi tie, niinkuin jo on +sanottu; mutta tottahan ripeän miehen onnistunee päästä sinne, vaikkei +menisikään suorinta tietä. Jos hän soutaisi niemen ympäri ja tunturin +toiselle puolelle, niin tottapa hän sieltä jollakin tavalla pääsisi +kiipeämällä ylös, vaikka olikin niin jyrkkää, että vuohikin töin tuskin +pääsi eteenpäin, eikä se suinkaan ole pelkuri eikä arkaile semmoisilla +retkillä. + +Tuli lauantai, ja Thore oli liikkeellä koko päivän; aurinko paistoi +niin polttavan kuumasti, että rätisi pensaissa, ja vähä väliä kuului +tuntureilta laulua. Hän istui vielä illansuussa oven edustalla, ja +hienoa sumua nousi maasta ja kohosi kuin nuoleskellen tunturin rinteitä +korkeammalle. Hän katsahti sinne ylös, ja siellä oli niin hiljaista, +hän katsahti Husebyhyn päin -- ja silloin hän meni rantaan, lykkäsi +veneen vesille ja souti niemen ympäri. + +Paimenmajalla istui Aslaug lopetettuaan päivän askareet. Hän ajatteli, +että Thore ei voinut tulla sinä iltana, vaan hänen sijastansa sitä +useampia muita; silloin hän laski irti paimenkoiran eikä sanonut +kenellekään, minne meni. Hän istahti niin, että voi nähdä alas +laaksoon, mutta sieltä nousi sumua, eikä hän muutenkaan voinut katsella +sinne, sillä kaikki herätti ikäviä muistoja. Hän siis muutti paikkaa +ja, itsekään ajattelematta, minne meni, sattui menemään vastaiselle +puolelle, jonne sitten istui katselemaan vuonolle. Tuo avara näköala +yli laajan järven tuotti hänelle niin suloista rauhaa! + +Silloin hänen teki mieli laulaa; hän valitsi surunvoittoisen laulun, ja +sävelet etenivät kauas yön hiljaisuuteen. Laulu häntä miellytti niin, +että hän lauloi siitä toisenkin värssyn. Mutta silloin hänestä tuntui +kuin kuuluisi syvältä siihen vastaus. + +"Hyväinen aika, mikä se on?" arveli Aslaug, meni jyrkänteen reunalle, +kiersi kätensä hennon, reunalla kasvavan ja puoleksi jyrkänteen päällä +riippuvan koivun ympäri. Hän katseli alas, mutta ei nähnyt mitään. +Vuono oli tyyni ja kirkas, ei ainoata lintuakaan halkaissut sen +pintaa. Aslaug istahti jälleen ja rupesi uudestaan laulamaan, silloin +vastattiin todellakin alhaalta hänen lauluunsa aivan samalla sävelellä, +mutta lähempää kuin ensi kerralla. + +"On siellä sittenkin joku!" Ja silloin hän huomasi alhaalla kallion +rinteellä veneen, joka oli kiinnitetty sinne, mutta niin syvällä, että +se näytti pieneltä simpukan kuorelta vain. Hän katsahti korkeammalle +ja äkkäsi punaisen lakin ja sen alta pojan, joka kiipesi ylös melkein +äkkijyrkkää, sileätä vuorenseinää. + +"Herranen aika! ken mahtaa hän olla?" kysäisi Aslaug itseltään, laski +irti koivun ja hypähti taapäin. Hän ei uskaltanut vastata, sillä hän +tiesi aivan hyvin, ken se oli. Hän heittäytyi alas ruohokkoon, tarttui +molemmin käsin kiinni ruohoon, juuri kuin olisikin ollut _hän_, joka +oli kiipeämässä, mutta juuret irtaantuivat, hän huusi ääneen ja rukoili +kaikkivaltiasta Jumalaa auttamaan. Mutta silloin hänelle juolahti +mieleen, että tämä Thoren teko oli Jumalan kiusaamista ja että hänellä +sentähden ei ollut apua odotettavissa. + +"Tämä ainoa kerta vain!" hän rukoili, ja sitten hän tarttui koiraan, +ikäänkuin se olisi ollut Thore, jota hänen tuli pitää kiinni, hän kieri +sen kanssa ruohokossa, ja aika hänen mielestänsä ei ottanut kuluaksensa. + +Mutta silloin riuhtaisi koira itsensä irti. "Vou, vou!" se haukkui +alaspäin, heiluttaen häntäänsä! "Vou, vou!" se haukkui Aslaugille +pannen etukäpälänsä hänen syliinsä; "vou, vou!" taasen jyrkänteelle +päin, -- ja sieltä näkyi punainen lakki vuoren kupeesta -- ja Thore oli +hänen sylissänsä. + +Siihen hän jäi pitkäksi hetkeksi, voimatta lausua sanaakaan, ja siinä, +mitä sen perästä sai sanotuksi, ei ollut pontta eikä perää. + +Mutta vanha Knut Huseby sanoi, kuultuaan tämän, järkevän sanan: + +"Tuo poika on vävyn arvoinen; tyttö pitää antaa hänelle!" + + + + + + + + +End of Project Gutenberg's Rautatie ja hautuumaa, by Björnstjerne Björnson + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 58327 *** diff --git a/58327-8.txt b/58327-8.txt deleted file mode 100644 index b85701f..0000000 --- a/58327-8.txt +++ /dev/null @@ -1,3380 +0,0 @@ -Project Gutenberg's Rautatie ja hautuumaa, by Björnstjerne Björnson - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and -most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms -of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll -have to check the laws of the country where you are located before using -this ebook. - - - -Title: Rautatie ja hautuumaa - Ynnä muita kertomuksia - -Author: Björnstjerne Björnson - -Translator: A--a - -Release Date: November 23, 2018 [EBook #58327] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK RAUTATIE JA HAUTUUMAA *** - - - - -Produced by Tuula Temonen and Tapio Riikonen - - - - - - - - -RAUTATIE JA HAUTUUMAA YNNÄ MUITA KERTOMUKSIA - -Kirj. - -Björnstjerne Björnson - - -Suomennos. - - - - - -Helsingissä, -Kustannusosakeyhtiö Otava. -1904. - -Kotkassa 1904, -Kirjapaino "Kotka", Reino Drockilla. - - - - -SISÄLLYS: - -Rautatie ja hautuumaa -Voikko -Thrond -Isä -Kotkanpesä -Uskollisuus -Elämän-arvoitus -Karhuntappaja -Vaarallinen kosintaretki - - - - -RAUTATIE JA HAUTUUMAA - -Ensimmäinen luku. - -Knut Aakre oli seudun vanhaa sukua ja aina ollut hyvässä maineessa -valistuksensa ja kunnallisten harrastustensa tähden. Hänen isoisänsä -oli pyrkinyt ylöspäin ja päässyt papiksi, mutta kuoli nuorena, ja -kun leski oli talonpoikaista syntyperää, kasvatettiin lapsetkin -talonpojiksi. Knut oli siis saanut vain niin paljon opetusta kuin oli -saatavana kansakoulussa, mutta isän kirjasto oli jo aikaisin herättänyt -häneen opinhalua. Sitä harrastusta ylläpiti ja edisti hänen hyvä -ystävänsä Henrik Vergeland, joka usein kävi hänen luonaan, lähetti -hänelle kirjoja, ja kaikenmoisia kasvien siemeniä ja muutenkin oli -hänen neuvonantajansa. Hänen neuvostansa perusti Knut aikaisin seuran, -jolla alussa oli sangen sekalainen tarkoitus, esimerkiksi "harjoittaa -jäseniänsä esiintymään puhujina sekä tutkimaan perustuslakeja", mutta -joka myöhemmin muuttui maanviljelys- ja talousseuraksi koko sitä lääniä -varten. Vergelandin neuvosta hän perusti pitäjään lainakirjastonkin -ja isän kirjat olivat ensimäinen lahja sen kartuttamiseksi. Samaisen -miehen neuvosta hän rupesi pitämään pyhäkouluakin omassa talossansa -niitä varten, jotka halusivat oppia kirjoittamista, laskentoa -ja historiaa. Kaikki tuo herätti huomiota, niin että hän joutui -kunnallishallitukseen, jossa pian valittiin puheenjohtajaksi. Siinä hän -yhä enemmän rupesi toimimaan koulujen hyväksi ja saikin paikkakunnan -kansakoulut erinomaiseen kuntoon. - -Knut Aakre oli pienehkö, ripeä mies, jonka pienenlaiset vilkkaat silmät -pilkistivät esiin sangen tuuhean tukan alta. Hänellä oli suuri suu -ja paksut huulet, jotka aina liikkuivat, ja mainiot hampaat, jotka -myöskin näyttivät liikkuvan, sillä ne välähtelivät, kun hän lyhyesti ja -katkonaisesti loimuavasta valkeasta sinkoilevien kipunan tavoin lausui -sanottavansa. - -Niiden monien joukossa, joita hän oli auttanut sivistyspyrinnöissään, -joille hän oli hankkinut tietoja, oli hänen naapurinsa Lars Högstad -etevin. Lars ei ollut Knutia paljon nuorempi, mutta paljon hitaammin ja -myöhemmin kehittynyt. Kun Knut mielellään tahtoi puhua siitä mitä oli -lukenut ja mitä mietti, niin hän tuosta hiljaisesta vakavanluontoisesta -Larsista sai tarkan kuuntelijan ja aikaa myöten ymmärtäväisen -arvostelijan. Heidän välinsä muodostui vähitellen semmoiseksi, ettei -Knut mielellään ryhtynyt mihinkään asiaan, ellei ensin neuvotellut Lars -Högstadin kanssa; yhdessä niiden käytännöllisiä puolia moneen kertaan -pohdittiin. Knut toimitti sentähden naapurinsa kunnallishallituksen -jäseneksi ja aikaa myöten kaikkeen, missä itsekin oli. He ajoivat -aina yhdessä kokouksiin, Lars tosin ei siellä milloinkaan esiintynyt -puhujana; mutta sekä meno- että tulomatkalla sai Knut kuulla hänen -mielipiteensä. Heitä pidettiin erottamattomina. - - * * * * * - -Eräänä kauniina syyspäivänä oli kunnallishallitus koossa, muun -muassa keskustellaksensa eräästä pitäjänvoudin ehdotuksesta pitäjän -lainajyvästön myönnistä, jolla hinnalla sitten perustettaisiin -säästöpankki. Knut Aakre, puheenjohtaja, olisi kyllä puoltanut asiaa, -jos vain olisi ollut puolueeton siinä jutussa. Mutta osaksi oli ehdotus -pitäjänvoudin, jota Vergeland ei kärsinyt, siis ei Knutkaan, osaksi oli -lainajyvästö ja makasiinirakennus Knutin mahtavan isoisän perustama ja -rakentama sekä lahja paikkakunnalle. Eipä paljoa puuttunut, että hän -näki siinä ehdotuksessa mieskohtaisen loukkauksen; sentähden hän ei -puhunut kenenkään kanssa asiasta, ei edes Larsin, joka puolestansa ei -milloinkaan lausunut mielipiteitään asiasta, jota ei joku toinen ensin -ollut ottanut keskusteluaineeksi. - -Puheenjohtajana luki Knut Aakre julki ehdotuksen lisäämättä siihen -omaa mielipidettään. Mutta tapansa mukaan hän katsoi Larsiin, joka -tavallisesti seisoi tahi istui syrjemmällä, oljenkorsi hampaiden -välissä: semmoisen hän aina hankki itselleen, milloin joutui -keskusteluun toisen kanssa. Hän käytti sitä hammastikkuna tahi antoi -sen veltosti riippua toisesta suupielestä, pyöritteli sitä milloin -sukkelammin, milloin hitaammin, riippuen siitä, millä tuulella oli. -Kummastellen Knut huomasi korren pyörivän sangen sukkelaan. Hän kysyi -äkkiä: - -"Luuletteko meidän voivan suostua siihen?" - -Lars vastasi yksitoikkoisesti "Luulen". - -Kaikki kokouksen jäsenet, jotka tiesivät Knutin olevan päinvastaista -mieltä, ällistyivät ja katsoivat Larsiin, mutta tämä ei lausunut -sen enempää, eikä siitä sen enempää kysytty. Knut otti toisen asian -puheeksi, ikäänkuin ei mitään olisi tapahtunut. Vasta kokouksen -lopussa hän otti asian uudestaan keskusteltavaksi ja kysyi hyvin -välinpitämättömästi, eikö ehdotus olisi palautettava voudille uudestaan -harkittavaksi, kun se varmaankaan ei ollut seudun mielipiteiden -mukainen, sillä lainajyvästö oli seudulle rakas laitos. Ei kukaan -vastannut. Knut kysyi, saako kirjoittaa pöytäkirjaan: Asiaa ei pidetä -tarpeenmukaisena. - -"Yhden äänen vastalauseella", lisäsi Lars. - -"Toisen äänen", kuului heti toinen ääni. - -"Kolmannen äänen", lausui kolmas, ja ennenkuin puheenjohtaja -aavistikaan, oli enemmistö ehdotuksen puolella. Hän hämmästyi niin, -että unohti vastustaa, kirjoitti pöytäkirjaan ja luki julki matalalla -äänellä: - -"Asiaan suostumista ehdotetaan". - -Hän oli tulipunainen noustessaan ja pannessaan asiakirjat kokoon, mutta -ajatteli itsekseen, että kyllä hän vielä saa asian oikealle tolalle -kuntakokouksessa! Ulkona pihalla hän valjasti hevosensa ja Lars tuli -istumaan kärryihin. He juttelivat kaikenlaista kotimatkalla, mutta ei -sanaakaan lausuttu siitä asiasta. - -Seuraavana päivänä meni Knutin vaimo Larsin vaimon luo tiedustelemaan, -oliko miesten keskinäinen väli rikkoutunut, sillä Knut oli ollut niin -kummallinen palatessaan kotiin. Talon takana tuli Larsin vaimo häntä -vastaan samalle asialle, sillä Larskin oli ollut niin kummallinen. -Hänen vaimonsa oli hiljainen, vaatimaton olento, hiukan hätäilevä, ei -tylyjen puheiden vaikutuksesta, vaan pelosta, sillä Lars ei milloinkaan -puhunut hänen kanssansa, paitsi milloin hän oli tehnyt jotakin hullua -tahi milloin pelkäsi hänen tekevän semmoista. Knut Aakren vaimo sitä -vastoin puhui enemmän miehensä kanssa, etenkin kunnallishallituksen -asioista, siitä syystä, että ne viime aikoina olivat täyttäneet -miehen kaikki ajatukset, vieneet hänen työnsä ja rakkautensa sekä -siten vieroittaneet hänet vaimostansa ja lapsistansa. Vaimo oli -niille yhtä mustasukkainen kuin jollekin naiselle, hän itki öisin -kunnallishallituksen tähden ja riiteli päivällä miehensä kanssa siitä. -Mutta juuri sentähden hän ei sinä päivänä voinut sanoa mitään, kun Knut -kerrankin palasi sieltä onnettomana; sillä heti hän tunsi itsensä vielä -onnettomammaksi kuin hän, ja hänen täytyi välttämättömästi saada tietää -syy siihen. Kun siis Larsin vaimo ei sitä tietänyt, täytyi hänen mennä -muiden naapurien luokse tiedustelemaan. Hän saikin kuulla sen ja oli -heti samaa mieltä miehensä kanssa ja sanoi Larsia käsittämättömäksi, -jopa häijyksi. Mutta sanoessaan samaa miehellensä hän huomasi, ettei -tämän ja Larsin väli vielä ollut lainkaan rikkoutunut; päinvastoin piti -Knut hänestä vielä yhtä paljon kuin ennenkin. - -Kunnallishallitus kokoontui. Lars Högstad ajoi aamulla Aakren -pihaan, Knut tuli ulos ja istahti rattaille. He tervehtivät niinkuin -tavallisesti, puhelivat tavallista vähemmän menomatkalla eikä sanaakaan -siitä asiasta. Kokous oli täysilukuinen, muutamat olivat sitäpaitsi -saapuneet kuuntelemaan, ja siitä Knut ei pitänyt; mielet olivat -siis kuohuksissa paikkakunnalla. Lars oli löytänyt oljenkortensa ja -seisoi uunin luona lämmittelemässä, sillä syksy oli tullut koleaksi. -Puheenjohtaja luki julki ehdotuksen hiljanlaisesti ja varovasti, hän -lisäsi sen olevan voudin tekemän jonka toimenpiteet eivät tavallisesti -tuottaneet onnea. Olihan jyvästörakennus lahja, eikä ollut tapana -luopua lahjoista, varsinkaan kun ei ollut pakkoa siihen. - -Lars, joka ei milloinkaan ollut puhunut kokouksissa, pyysi kaikkien -kummastukseksi puheenvuoroa. Hänen äänensä värisi; oliko se -arkaluontoisuudesta Knut Aakrea kohtaan, vai tappiolle joutumisen -pelosta, jääköön sanomatta. Mutta hänen perusteensa olivat selvät, -esitys johdonmukainen ja varma, jommoista tuskin niissä kokouksissa -ennen oli kuultu. Ja kun kaikki syyt olivat mainitut, niin hän lisäsi: - -"Mitä siihen tulee, että ehdotus on voudin, niin se ei vaikuta asiaan, -yhtä vähän kuin se, ken on rakennuksen rakennuttanut tahi millä tavalla -se on joutunut kunnan omaksi." - -Knut Aakre oli punainen (hän punastui helposti) ja väänteleihen -tuolillaan, niinkuin hänen tapansa oli, milloin oli kärsimätön; mutta -kuitenkin hän vastasi levollisesti ja matalanlaisesti. Hän arveli -maassa olevan kylliksi säästöpankkeja, jopa varsin lähelläkin, voisipa -melkein sanoa _liiankin_ lähellä. Mutta jos semmoinen kuitenkin oli -perustettava, niin oli kai muitakin keinoja tuuman perille pääsemiseen -kuin koskemalla vainajien lahjoihin ja elossa olevien rakkauteen. Hänen -äänensä värisi hieman hänen sitä lausuessaan, mutta tasaantui jälleen -ruvetessaan puhumaan lainajyvästöstä semmoisenaan ja selittäessään sen -hyötyä. -- Lars vastasi seikkaperäisesti puheen viimeisiin sanoihin ja -lisäsi sen jälkeen: - -"Onpa olemassa lopuksi yhtä ja toista, joka saattaa minut kahden -vaiheille siitä, onko tämä seutu olemassa elossa olevien vai vainajien -tähden. Lisäksi vielä yksityisen perheen rakkaus tai vihako se täällä -on vallalla vai seudun hyötykö se tässä on määrääjänä." - -Kiireesti vastasi Knut: "En tiedä, onko puhuja tässä niitä, joka on -vähemmin saanut kokea hyvyyttä siltä perheeltä, -- siltä, joka nyt on -kuollut ja siltä, joka vielä on elossa." - -Lauseensa alkuosalla hän tarkoitti Knutin mahtavaa isoisää, joka -aikoinaan oli pelastanut talon Larsin isoisälle, kun tämä jostakin -rikoksesta oli vähäksi aikaa kuritushuoneessa. - -Oljenkorsi, joka kauan aikaa oli kierinyt sangen sukkelaan, liikkui nyt -hyvin hitaasti. - -"Minulla ei ole tapana kaikkialla laverrella itsestäni ja perheestäni", -hän lausui ja seitti asian tyynesti, ylevän järkevästi, tavalla, joka -varmasti vei tarkoitetulle perille. - -Knut myönsi itsekseen, ettei ollut milloinkaan käsittänyt asiaa niin -lavealti eikä kuullut semmoisia perusteluja; hänen täytyi ehdottomasti -katsoa ylös häneen. Lars seisoi ylevänä, mahtavana, voimakas otsa ja -syvät silmät kirkkaina. Huulet olivat suljettuina, oljenkorsi riippui -vielä heiluen toisessa suupielessä; mutta piirteet ilmaisivat mahtavaa -voimaa. Hänellä oli kädet selän takana ja hän seisoi aivan suorana; -äänellä oli semmoinen kumea kaiku kuin olisi se noussut syvyydestä -ja hän itse kohonnut suoraan maasta. Knut näki hänen semmoisena ensi -kerran elämässänsä ja tunsi tuskaa sydämmensä sisimmässä; sillä tuo -mies oli siis aina ollut häntä etevämpi! Hän oli omistanut kaikki, mitä -Knut itse tiesi ja oli hänelle kertonut, mutta oli seulonut saamansa -opetuksen, heittänyt pois, mitä arvotonta oli, ja säilyttänyt sen, mikä -antoi hänelle tuon salaisen, voimakkaan ponnen! - -Häntä oli Knut kasvattanut ja rakastanut; hänestä oli tullut -jättiläinen, vaan semmoinen, joka nyt vihasi Knutia syvästi, -hirvittävästi; hän ei osannut selittää miksi, mutta hän tunsi sen -vaistomaisesti katsellessaan häntä, ja siinä Knut unohti kaiken muun ja -huudahti: - -"Mutta Lars, Lars, Herran tähden, mikä sinun on?" Liikutus valtasi -hänet, -- "sinun, jota minä -- -- sinua joka olit --" hän ei saanut -sahaakaan sanotuksi, hän istahti, mutta voittaakseen liikutustaan, -jota näkemään, hänen mielestänsä Lars oli liian halpa, hän hillitsi -mieltänsä, löi kädellään pöytään silmien säihkyessä tuuhean tukan -alta, joka aina riippui hänen silmillänsä. Lars seisoi ikäänkuin häntä -ei olisi keskeytetty, käänsi päätänsä muihin kysyen, pidettiinkö -asiaa päätettynä; sillä siinä tapauksessahan oli suotta siitä enää -keskustella. - -Tuota tyyneyttä ei Knut voinut kestää. - -"Mitä on tunkeutunut meidän väliimme?" hän huudahti. "Me, jotka -tähän päivään asti olemme neuvotelleet ainoastaan rakkaudessa ja -innostunein mielin, me seisomme tässä vastakkain ikäänkuin pahan hengen -yllyttäminä!" ja hän katsoi säihkyvin silmin Larsia. - -"Sinä kyllä itse olet toimittanut tuon hengen siihen, Knut; sillä -minä en ole sanallakaan puhunut muusta kuin itse asiasta. Mutta se on -sinusta vain oman mielesi mukaista; nyt täytyy meidän kerran koetella -kestävätkö rakkaus ja into, kun asia muuttuu semmoiseksi kuin me -tahdomme." - -"Olenko minä sitten huonosti hoitanut paikkakunnan yhteisiä asioita?" - -Siihen ei kukaan vastannut. Se koski Knutiin kipeästi ja hän lisäsi: - -"En todellakaan ole tietänyt muuta, kuin että olen saanut yhtä ja -toista aikaan, -- yhtä ja toista, joka on ollut paikkakunnalle -hyödyksi; ---- mutta ehkä olen erehtynyt." - -Liikutus valtasi hänet uudestaan; sillä hän oli vilkas ja tulinen -luonteeltaan, sekä joutui usein tunteidensa valtaan, ja Larsin ja hänen -keskinäisen välin rikkoutuminen kävi hänen sydämmelleen, niin että hän -tuskin osasi hillitä itseään. - -Lars vastasi: "Niin, minä tiedän, että sinä omistat itsellesi kunnian -kaikesta, mitä täällä on tehty, ja siitä päättäen ken täällä on eniten -puhunut kokouksissamme, niin varmaa onkin että sinä olet toimittanut -enimmän osan." - -"Siinäkö se nyt pääsi ilmi!" huudahti toinen terävästi katsellen -Larsia; "_sinullako_ siis muka on kunnia siitä?" - -"Koska meidän tässä välttämättömästi pitää puhua itsestämme", lausui -Lars, "niin kyllä jokainen asia oli tarkkaan tuumittu, ennenkun se ehti -tänne asti." - -Tässä sai pieni Knut Aakre takaisin vilkkaan puhelahjansa: - -"Ota sinä Herran nimeen kunnian, minä kyllä osaan elää sitä ilmankin; --- on olemassa toinen asia, jonka kadottaminen on suurempi vahinko." - -Lars vältti ehdottomasti hänen katsettansa, mutta vastasi oljenkorren -pyöriessä hyvin sukkelaan: - -"Jos _minä_ saan lausua ilmi mielipiteeni; niin ei ole tässä -niinkään paljoa, mistä sopii kunniata niittää; -- papeilla ja -kansakouluopettajilla kyllä voipi olla tyytyväisyyden syytä siitä, -mitä täällä on saatu aikaan, mutta kuntalaiset varmaankin sanovat -paikkakunnan tähän päivään asti vain saaneen yhä lisättyjä veroja." - -Siinä syntyi yleisössä mutinaa ja kaikki liikkuivat levottomasti. Lars -jatkoi: - -"Meillä on vihdoinkin käsiteltävänä asia, joka voisi jossakin määrin -korvata kunnallemme sen menoja; ehkä se juuri sentähden saavuttaa niin -suurta vastusta. Tämä on kunta-asia kaikkien hyödyksi, tottapa voimme -erottaa sitä perheasiasta." - -Kansa katsoi toisiinsa, puhui jo puoliääneen, silloin nousi yksi -mennäksensä eväsvakallensa, mutta viskasi ohimennessään sanan, että -tämä oli järkevin ja suurin totuus, minkä oli moneen vuoteen kuullut -niissä kokouksissa. Nyt nousivat kaikki, keskustelu muuttui yleiseksi -ja Knut Aakre tunsi siinä istuessaan, että asia oli menetetty, -kauheasti menetetty, eikä hän edes koettanutkaan enää pelastaa -sitä. Sillä hänessä oli osaksi sitä luonnetta, jota sanotaan olevan -ranskalaisissa: hän oli mainio ahdistamaan -- niin ensimäisen, toisen -kuin kolmannenkin kerran; mutta heikko puolustautumaan, sillä hänen -tunteensa veivät vallan hänen aatteiltansa. - -Hän ei käsittänyt sitä, hän ei voinut kauemmin jäädä siihen istumaan, -hän jätti paikan varapuheenjohtajalle ja meni; -- eipä ollut ilman -etteivät toiset vähäisen naurahtaneet. - -Hän oli saapunut kokoukseen yhdessä Larsin kanssa, mutta meni yksin -kotiin, vaikka matka oli pitkä. Oli kolea syyspäivä, kolkkona ja -lehdetönnä kohosi metsä, maa oli harmaankeltainen, kuuraa näkyi -siellä täällä maantien varsilla. Loukattu ylpeys on kauhistuttava -matkakumppani; Knut tunsi itsensä niin mitättömäksi ja hyljätyksi -siinä astuessansa eteenpäin, mutta Lars oli kaikkialla hänen edessänsä -kookkaana, iltahämärässä urhon tapaisena. Häntä harmitti, että hän -oli syypää siihen, että tästä oli tullut ratkaiseva taistelu; sillä -hän oli uskaltanut liian paljon yhteen ainoaan vähäpätöiseen asiaan. -Mutta kummastus, tuska, viha oli voittanut hänet, -- hänessä poltti, -ja raivosi viha, hänen korvissaan suhisi ja hän vieläpä itki tuskasta. -Hän kuuli pyörien ratinaa takanaan; Lars siinä tuli vinhaa vauhtia -mainiolla hevosellaan ajaen hänen ohitsensa, niin että jäätynyt maa -jyrisi. Hän katseli taaksensa yksinäistä jalkamiestä istuessansa siinä -hartiakkaana kärryissään ja hevonen kiiti eteenpäin koti-ikävästä, -Larsin tarvitsematta tehdä muuta kuin veltosti pitää ohjaksista. -Hän istui siinä voimiensa ilmikuvana; tuo mies oikein ajamalla -kulki päämääräänsä kohti! Knut tunsi itsensä heitetyksi alas hänen -rattailtansa, astua tallustaessaan eteenpäin syysilman kolkkoudessa. -Kotona Aakressa odotti vaimo Knutia kotiin. Hän tiesi ratkaisevan -ottelun tapahtuvan, hän ei ollut milloinkaan luottanut Larsiin ja -pelkäsi häntä nyt. Häntä ei ollut rauhoittanut se, että he olivat -yhdessä ajaneet kotoa, eipä sekään olisi rauhoittanut, vaikka olisivat -palanneetkin yhdessä. Mutta jo pimeni ilta eivätkä he tulleet. Hän -seisoi ovessa: sillä tie kulki aivan ohitse, hän meni sinne, vaan -kärryjä ei vain kuulunut. Vihdoin hän kuulee niiden ratinaa routaisella -tiellä, sydän sykkii yhtä nopeasti kuin kärryjen pyörät pyörivät, hän -pitelee kiinni ovenpielestä ja katselee tielle; kärryt lähestyvät, -ainoastaan yksi henkilö istuu niissä; hän tuntee Larsin, joka hänkin -näkee ja tuntee hänet, mutta ajaa ohitse seisahtumatta: nyt hän kovasti -pelästyi! Jalat eivät olleet häntä kannattaa, hän astui horjuen -sisään ja vaipui alas ikkunan edessä olevalle istuimelle. Lapset -säikähtivät ja tulivat hänen luoksensa, pienin kyseli isää: sillä -äiti ei milloinkaan puhunut heille muusta kuin isästä! Knut oli niin -hellä sydämmeltään, sentähden vaimo häntä rakasti, mutta nyt oli tuo -rakastettu poissa kotoa heidän luotaan, ulkona kaikenmoisissa toimissa, -joka saattoi hänet itsensä ja kaikki omaisensakin onnettomiksi. -Kunhan ei vaan mitään pahaa olisi tapahtunut; sillä Knut oli niin -kiivasluontoinen, -- minkätähden palasi Lars yksinään? Minkätähden hän -ei seisahtunut? -- Pitikö hänen, Knutin vaimon, juosta hänen jälkeensä? -Tahi miestään vastaan? Häntä tuskastutti ja lapset kokoontuivat -hänen ympärillensä kysellen, mitä oli tapahtunut. Mutta heille hän -ei tahtonut sitä kertoa, jonka tähden hän nousi, käski heidän yksin -syödä illallisensa, asetti ruoan pöytään ja auttoi heitä. Vähä väliä -hän katseli tielle. Knut ei tullut. Hän riisui lapset ja pani heidät -levolle, ja pienin luki iltarukouksensa äidin seisoessa kumartuneena -hänen ylitsensä. Äiti rukoili itse innokkaasti mukana, mitä pienokainen -niin luottavasti saneli edeltä, ettei huomannut ulkoa läheneviä -askeleita. Knut seisoi ovessa ja näki omaisensa rukoukseen vaipuneina. -Äiti nousi, kaikki lapset huudahtivat: "isä" -- mutta Knut istahti heti -ja sanoi hiljaa: - -"Anna hänen rukoilla se vielä kerran." Äiti palasi vuoteen luokse, -ettei Knut vielä näkisi hänen kasvojaan; sillä se olisi ollut melkein -samaa kuin sekaantua hänen suruunsa, ennenkuin hänellä itsellään oli -halua siitä puhua. Pienokainen pani kätensä ristiin rinnan yli ja -toiset samoin ja rukoili. - - Vielä oon mä pieni vainen, - Heikko, hento lapsukainen, - Mutta suureks' kerran kartun, - Iloks' isän äidin vartun, - Kun vain muistan käskyt Luojan, - Sillä niis' on turva, suoja. - Ja -- nyt kaikki käydä saa - Herran huomaan nukkumaan. - -Mimmoinen rauha siitä syntyi! Ei kestänyt minuuttiakaan ennenkuin -kaikki lapset nukkuivat siihen kuin Jumalan helmaan, mutta äiti meni -ääneti asettamaan ruokaa isälle, joka ei kuitenkaan voinut nauttia -mitään. Mutta mentyään levolle Knut sanoi: - -"Vastedes tahdon olla kotona." - -Ja vaimo vapisi ilosta maatessaan, vaikkei tahtonut näyttää sitä, -sekä kiitti Jumalaa kaikesta, mitä oli tapahtunut; sillä olkoon, mitä -olikaan, niin se oli kuitenkin kääntynyt hyväksi. - - -Toinen luku. - -Ennenkuin vuosi oli kulunut, oli Lars kunnallislautakunnan -puheenjohtaja, säästöpankin johtokunnan jäsen, ensimäinen -sovinto-oikeudenkomisarius, lyhyesti sanoen kaikki, miksi vain oli -mahdollista tulla valituksi. Lääninkeräjissä hän oli vaiti ensimäisenä -vuonna ja saavutti seuraavana, jolloin esiintyi puhujana samaa -menestystä kuin pitäjän asiain käsittelyssäkin. Sillä sielläkin hän -nousi niitä vastaan, jotka siihen asti olivat olleet vallassa, voitti -heidät kaikki ja tuli sitten yksinvaltiaaksi. Sieltä hän tuli valituksi -suurkeräjiin, jonne hänen maineensa jo oli ennättänyt ja jossa häneltä -ei suinkaan puuttunut ärsyttämistilaisuuksia. Mutta siellä hän, vaikka -olikin varma vakaumukseltaan ja pöyhkeänlainen, aina pysyi vaiteliaana. -Hän ei tahtonut valtaa etemmäksi kuin siellä, missä oli tunnettuna, -eikä menettää päällikön eli johtajan mainettansa mahdollisella -tappiolla kotipuolensa ulkopuolella. - -Sillä kotipitäjässään hänen oli hyvä olla. Kun hän seisoi sunnuntaisin -kirkkomuurin vieressä ja kansa verkkaan astui ohitse tervehtien ja -katsoen häneen ja toinen toisensa perästä seisahtui vaihtamaan muutamia -sanoja hänen kanssansa, silloin voipi todellakin sanoa hänen siinä -seisoessaan hallitsevan koko seurakuntaa oljenkorrellaan; sillä se -tietysti, niinkuin aina riippui suupielessä. - -Hän ansaitsikin arvonsa. Kirkkotie oli rakennettu hänen toimestaan, -uuden kirkon, jonka ääressä he seisoivat, oli hän rakennuttanut; se -ja paljon muutakin oli sen säästöpankin vaikutuksen hedelmänä, jonka -hän oli perustanut ja jonka johtajana hän itse oli. Sillä sen tuottama -voitto tuli laajemmissa piireissä hedelmälliseksi, niin että moni -mainitsi pitäjää hyvän itsehallinnon ja järjestyksen esikuvana. - -Knut Aakre oli kokonaan vetäytynyt syrjään. Alussa hän muutamia -kertoja kävi kokouksissa, tultuaan ensin selville siitä, että -hänen velvollisuutensa oli tarjoutua kunnan palvelukseen, vaikka -se hänen mielestänsä, ylpeä kuin oli, ei ollut varsin mieleistä. -Hänen ensimäisen ehdotuksensa Lars jo teki niin sekavaksi, hän kun -tahtoi pohtia ja hämmentää kaikki sen seuraukset, että Knut Aakre -ylpeänlaisesti lausui: - -"Löydettyään Amerikan ei Kolumbus heti jakanut sitä pitäjiin ja -kirkkoherrakuntiin, -- semmoisia syntyi aikaa myöten perästä päin." - -Vastatessaan siihen Lars vertaili Amerikan löytöä Knutin ehdotukseen, --- joka muuten koski karjanhoidon kohottamista --, ja sen jälkeen -Knutia ei milloinkaan sanottu muuksi kuin "Amerikan löytäjäksi". -Silloin arveli Knut, että kun ei enää voinut hyödyttää mitään, niin -ei ollut siellä mitään tekemistäkään eikä sen perästä enää suostunut -ottamaan vastaan luottamusvirkoja. - -Mutta toimelias hän silti oli, ja saadakseen jotakin tekemistä hän -laajensi pyhäkouluaan ja saattoi sen oppilaidensa pienten antimien -kautta lähetystoimen yhteyteen ja tuli siten pian paikkakunnalla ja -lähiseudulla sen keskukseksi ja johtajaksi. Lars Högstad huomautti -siihen, että kun Kuut Aakre kerran tahtoi koota rahoja johonkin -tarkoitukseen, niin oli jo ennestään tiettyä, että tuo tarkoitus oli -tuhansien peninkulmien päässä. - -He eivät kuitenkaan olleet vihamiehiä keskenään. Tosin heillä ei ollut -kanssakäymistä, mutta he sekä tervehtivät että juttelivat keskenään. -Knutin sydämmeen koski aina hänen muistellessaan Larsia, mutta hän -voitti sen ja sanoi itselleen käyneen juuri niinkuin pitikin. Eräissä -suurissa häissä, joissa molemmat olivat läsnä ja vähäisen iloisella -tuulella, hän nousi tuolille ja esitti maljaa kunnan puheenjohtajalle -ja läänin ensimäiselle suurkäräjämiehelle! Hän puhui, kunnes tuli -liikutetuksi ja silloin niinkuin tavallista erinomaisen kauniisti. -Se oli kaikkien mielestä erinomaisen kelpo teko ja Lars tuli hänen -luoksensa silmät kosteina ja liikutetuin mielin sekä sanoi, että -hänen oli Knutia paljon kiittäminen siitä, mitä oli ja mitä tiesi. -Seuraavassa vaalissa tuli Knut jälleen valituksi kunnallislautakunnan -jäseneksi! - -Mutta jos Larsilla olisi ollut aavistustakaan siitä, mitä nyt seurasi, -niin kyllä hän ei olisi tehnyt häntä siksi. Kaikki aikanansa, sanoo -sananlasku ja juuri samaan aikaan kuin Knut Aakre jälleen joutui -kunnallishallitukseen, uhkasi kauan jo raivonneen keinottelukuumeen -tuottamat tappiot kukistaa kunnan parhaat miehet vaatien heidän -joukostaan uhrejaan. Sanottiin Lars Högstadia syypääksi siihen suureen -onnettomuuteen; sillä hän oli totuttanut kuntalaisensa kauppojen -kautta keinottelemaan itselleen voittoja. Kunnallishallituksesta oli -voitonpyynti levinnyt kuntaan; sillä kunnallishallitus oli seudun -suurin voitonpyytäjä. Kaikki, kaksikymmenvuotiseen päivätyöläiseen -asti tahtoivat nyt kaupassa saada yhtä markkaa kasvamaan kymmeneksi; -tavatonta ahneutta ja kokoomishalua alussa seurasi ylenmäärinen -tuhlaaminen lopuksi. Ja kun kaikkien mielet olivat kiintyneet -ainoastaan rahoihin, oli samalla kehittynyt luulevaisuus, -suvaitsemattomuus, omanvoitonpyyntö, joka päättyi käräjäjuttuihin, -vihaan ja vainoon. Siinähän kävi kunnallishallitus muiden edellä, -sanottiin; sillä Larsin aivan ensimäisiä toimia oli manata vanha, -kunnianarvoinen pappi käräjiin etujen tähden, joiden oikeudellisuus -muka oli epätietoista. Pappi oli menettänyt asian, mutta myöskin heti -hakenut muualle. Muutamat olivat silloin hyväksyneet ja kiittäneet -sitä juttua, toiset moittineet; huono esimerkki siitä kuitenkin oli -tullut. Nyt tuli Larsin hallinnon seuraukset näkyviin suurina tappioina -kunnan jokaiselle mahtimiehelle, ja silloin tuli toinen ääni kelloon. -Vastustajatkin saivat johtajansa; sillä Knut Aakre oli jälleen joutunut -hallituksen jäseneksi, -- Larsin itsensä sinne toimittamana! - -Taistelu alkoi heti. Kaikki ne nuorukaiset, joita Knut aikoinaan -oli opettanut, olivat nyt miehiä ja kunnan valistuneimpia, hyvin -perehtyneitä kaikkiin toimiin, ja tuntien yleisiä oloja; -- heidän -rinnallaan hän nyt taisteli, he kun jo nuoruudesta asti kantoivat -vihan kaunaa Larsille. Kun Lars sitten iltasin, tuommoisen kiivaan -ottelukokouksen jälkeen seisoi talonsa rappusilla katsellen kylälle -päin, nousi ikäänkuin etäinen uhkaava rajuilma noista vararikon -uhkaamista suurista taloista. Hän tiesi, että sinä päivänä, jolloin ne -tekevät kuperkeikan, kaatua romahtaa säästöpankki, jopa hän itsekin -ja että silloin hänen pitkä elämäntyönsä kääntyisi hänelle itselleen -kiroukseksi! - -Niinä epätoivoisen taistelun päivinä saapui rautatielinjan -tutkijalautakunta, jonka oli määrä paaluttaa uuden rautatien suuntaa, -eräänä iltana Högstadiin, ensimäiseen taloon kylään tullessa. -Keskustellessaan heidän kanssaan illalla kuuli Lars tarkoituksena -olevan saada tie kulkemaan joko siitä tahi toisen laakson kautta, joka -oli aivan saman suuntainen. - -Salaman nopeudella selvisi hänelle, että jos hänen onnistuisi saada -tie kulkemaan sieltä kautta niin nousisivat kaikkien talojen hinnat -melkoisesti ja hän itse pelastuisi, jopa olisi hänen arvonsa kohonnut -ja juurtunut moneksi miespolveksi eteenpäin! Hän ei saanut unta sinä -yönä, hänen silmissään loistivat ja vilkkuivat junien tulet, jopa hän -väliin jo luuli kuulevansa veturien vihellyksetkin! Seuraavana päivänä -hän oli mukana seutua tarkastamassa; hänen hevosensa kuljetti heitä, ja -hänen taloonsa he palasivat jälleen. Seuraavana päivänä herrat läksivät -naapurilaaksoon, hän yhä mukana, ja hän toi heidät jälleen takaisin. -Koko Högstad oli valaistuna heidän tullessaan kotiin; kylän etevimmät -miehet olivat pyydetyt ottamaan osaa komeihin pitoihin tarkastajien -kunniaksi, ja ne kestivät aamuun asti. Mutta ei mikään auttanut; sillä -mitä enemmän he lähenivät varsinaista päätöstä, sitä selvemmin näkyi, -ettei rautatie ilman suuria uhrauksia voinut kulkea sieltä kautta. -Pääsy laaksoon oli ahdas, nimittäin vuorisolan kautta, ja samassa -kuin kierrettiin kylään, teki leveä jokikin polven, niin että joko -täytyi rautatien mutkistua yhtä jyrkästi vuoririnteen mukaan niinkuin -nykyinen tiekin, ja sen kautta kulkea melkoisen korkealla ja kahdesti -joen poikki -- tahi kulkea suoraan eteenpäin ja silloin entistä nyt jo -käyttämätöntä hautuumaata! Mutta ei ollut varsin monta vuotta siitä -kuin kirkko muutettiin ja viimeiset ruumiit haudattiin hautuumaahan. - -Ellei ollut muuta esteenä kuin palanen vanhaa hautuumaata, ajatteli -Lars, saadakseen tuota suurta siunausta paikkakunnalle, niin täytyy -kuin täytyykin hänen panna nimensä alle ja kaikki työvoimansa -liikkeelle, jotta saataisiin tie sitä suuntaa! Hän matkusti heti -kappalaisen ja rovastin luokse, sieltä lääninhallitukseen ja -hallituksen talousosaston puheille: hän neuvotteli ja hieroi sopimusta, -hän oli muka hankkinut kaikenlaisia tietoja tavattomista eduista -toiselta puolen, seudun mielipiteistä toiselta ja hänen onnistui -todellakin saada kaikki asianomaiset puolellensa. Hänelle luvattiin, -että muuttamalla muutamia ruumiita uudelle hautuumalle esteet -poistuisivat ja kuninkaallinen lupaus saataisiin käyttää hautuumaata -rautatieksi. Hänelle sanottiin, että hänen tarvitsi vain ottaa asia -puheeksi kunnallishallituksessa. - -Kunta oli yhtä innostunut kuin hänkin; sillä kaupanhenki, joka jo -monta vuotta oli vallinnut pitäjässä, rupesi oikein villinä riehumaan -jokaisessa. Ei puhuttu eikä ajateltu muuta kuin Larsin matkaa ja sen -mahdollista päättymistä. Kun hän tuli kotiin tuoden mitä parhaimmat -toiveet, toimitettiin hänelle suuremmoiset kunnianosoitukset, lauluja -sepitettiin ja laulettiin hänen kunniaksensa; niin, vaikkapa joku -suurimmista taloista niinä päivinä olisi lyönyt rukkaset lautaan, niin -ei kukaan olisi pannut siihen sen enempää huomiota. Rautatiekuume oli -voittanut keinottelukuumeen ja astunut sen sijaan! - -Kunnallishallitus kokoontui; ehdotettiin alamainen anomus, että -vanhasta hautuumaasta saataisiin ottaa tarvittava osa rautatietä -varten. Se ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti, niin, nostettiinpa -kysymys siitä, että toimitettaisiin Larsille julkinen kiitos ynnä sitä -seuraavana lahjana, veturinmuotoinen kahvikannu. Kuitenkin arveltiin -olevan parasta odottaa, kunnes kaikki oli valmista. Asia palautettiin -lääninhallituksesta, joka tahtoi luettelon jokaisesta muutettavasta -ruumiista. Pappi antoi vaatimuksesta semmoisen luettelon, mutta sen -sijaan, että olisi lähettänyt sen suoraan, oli hänellä syynsä lähettää -se kunnallishallituksen kautta. Eräs sen jäsenistä toi sen mukanaan -seuraavaan kokoukseen. Siellä avasi Lars sen puheenjohtajana ja rupesi -lukemaan sitä julki. - -Nyt sattui niin, että ensimäinen muutettava ruumis olikin Larsin -oma isänisä! Läsnäolleita hieman värisytti; Lars itsekin säpsähti, -mutta luki kuitenkin edelleen. Sattui sitten, että toinen ruumis -oli Knut Aakren isoisä; sillä nuo molemmat olivat kuolleet jotenkin -samaan aikaan. Knut Aakre hypähti pystyyn istualtaan, Lars keskeytti -lukemisensa, kaikki katsahtivat ylös kauhuissaan; sillä vanha Knut -Aakre oli ollut paikkakunnan hyväntekijä ja sen enimmin rakastettu -mies ammoisista ajoin. Syntyi hiljaisuus, joka kesti monta minuuttia. -Viimein yskähti Lars ja luki edelleen. Mutta yhä pahempaa tuli, mitä -etemmäksi luettiin; sillä mitä lähemmäksi päästiin omaa aikaa, sitä -rakkaammiksi tulivat vainajat. Larsin lopetettua kysyi Knut Aakre -puoliääneen, eikö heidän mielestään niinkuin hänenkin, aaveita ollut -heidän parissaan. Oli juuri tullut puolihämärä huoneeseen, ja vaikka -olivatkin aika miehiä, niin eipä paljoa puuttunutkaan, että heitä -peloitti. Lars otti tulitikkulaatikon taskustaan ja sytytti kynttilät, -kuivasti huomauttaen, etteihän siinä ollut enempää kuin mitä jo -ennakolta tiesivät. - -"Kyllä", sanoi Knut mittaillen lattiata; "tämä on enempi kuin minä -ennestään tiesin. Nyt alan uskoa, että rautatietkin voivat maksaa liian -kalliin hinnan." - -Kaikki siitä ikäänkuin säpsähtivät ja Knut ehdotti, että asia oli -otettava uudestaan keskusteltavaksi. - -"Tänä kiihtyneenä aikana, joka täällä on ollut", hän lausui, "on -rautatien hyötykin arvioitu liian suureksi; sillä jos rautatie ei -tule kulkemaan paikkakuntamme kautta, rakennettakoon asemia pitäjämme -kumpaankin päähän; tosin on hiukkasen epämukavampaa matkustaa niille, -kuin jos asema olisi sen keskellä; mutta niin kauhean paljon pahempaa -se ei kuitenkaan liene, että sentähden olisi pakko häiritä vainajien -leposijaa". - -Knut oli niitä, jotka saatuaan ajatuksena lentoon, keksi mainioita -syitä ikäänkuin itsestään, hänellä ei hetki sitten ollut -aavistustakaan, mitä aikoi sanoa, mutta nyt hän lausui ilmi kaikkien -salaiset ajatukset. Lars oivalsi aseman vaarallisuuden ja arveli olevan -parasta olla varovainen ja suostua näön vuoksi Knutia ehdotukseen; -sillä tuommoiset tunteet ovat aina valtavimmat alussa; pitää malttaa -mielensä ja odottaa kuohujen asettumista. - -Mutta siinä hän oli iskenyt kirveensä kiveen, sillä yhä suurempina -tunteiden kuohuina kohosi pitäjässä pelko koskea omaistensa vainajien -ruumeihin; se, mitä ei kenkään ollut ajatellut niin kauan kuin asia -oli yleistä laatua, muuttui nyt sydämmen asiaksi, kun he tiesivät -asian koskevan heitä itseään. Etenkin vaimoväki tuli kiihkoisaksi -ja kuntatuvan edustalla vilisi väkeä seuraavassa kokouksessa. Oli -helteinen kesäpäivä, ikkunat olivat avatut ja oli yhtä paljon väkeä -ulkopuolella kuin sisälläkin. Kaikki tunsivat, että nyt syntyy kiihkeä -ottelu. - -Lars tuli ajaen kauniilla hevosellaan ja kaikki häntä tervehtivät; -hän katseli tyynesti ympärillensä varmana asiastansa, eikä se, mitä -hän näki, näyttänyt ensinkään häntä kummastuttavan. Hän istahti aivan -ikkunan viereen, löysi oljenkorrenkin, eikä paljon puuttunut, että hymy -olisi levinnyt hänen älykkäille kasvoilleen nähdessään Knutin nousevan -puhumaan kaikkien Högstadin hautuumaalla lepäävien vainajien puolesta. - -Mutta Knut Aakre ei alkanutkaan puhumalla hautuumaasta. Hän alkoi -ryhtymällä perinpohjaiseen selontekoon siitä, että rautatien tuottamat -edut sen kulkiessa pitäjän kautta, olivat arvioidut kerrassaan liian -suuriksi. Hän näytti väitteensä todeksi, sillä hän oli laskenut -kaikkien talojen etäisyyden lähimmältä asemalta ja sitten hän kysyi: - -"Minkätähden on nostettu niin suurta melua tästä rautatiestä, -kun siitä ei ole paikkakunnalle vastaavaa hyötyä?" Niin, sen hän -kyllä osasi sanoa. "On olemassa niitä, jotka ovat saaneet aikaan -semmoisen sekasorron, että pitää saada toimeen vielä suurempi, jotta -edellinen joutuisi unohduksiin. Oli vielä niitä, jotka ensimäisessä -mieltenkiihtymyksessä tahtoivat saada maansa ja mantunsa suuresta -hinnasta myödyiksi vieraille, jotka ehkä olivat kyllin typeriä -suostumaan kauppaan; oli häpeällinen keinottelu, jota ei yksistään -elossa olevien, vaan vainajienkin piti kannattaa!" - -Hänen esiintymisensä vaikutus oli sangen valtava. Mutta Lars oli kerran -päättänyt säilyttää malttinsa, tulkoon mitä tulleekin. Hän vastasi -sentähden hymyillen, ettei ainakaan hän puolestansa ole tietänyt -muuta, kuin että Knut Aakrekin oli innokkaasti puolustanut rautatietä -eikä varmaankaan ollut ketään, joka syyttäisi _tämän_ ymmärtävän -keinottelua. (Hymyiltiin salavihkaa). Knutilla ei ollut mitään -sanottavaa siihen, että tavallisten ihmisten ruumiit olivat muutettavat -rautatien tähden; mutta kun hänen oma isoisänsä oli siirrettävä, -muuttui kysymys äkkiä onnenasiaksi koko pitäjälle! - -Enempää hän ei lausunut, vaan katsoi hymyillen Knutiin, ja niin teki -moni muukin. Knut Aakre kummastutti kuitenkin niin häntä kuin muitakin -vastaamalla: - -"Minä kyllä myönnän sen: minä en käsittänyt asiaa, ennenkuin se -koski perherakkauteeni, mahdollisesti se on häpeä, mutta silloin on -todellakin häpeä vielä suurempi, jos ei sitä käsitä -- niinkuin on -Larsin laita! Ei milloinkaan", hän lisäsi, "ole tämän iva ja pilkka -sattunut sopimattomampaan kohtaan; sillä ihmisille, joilla on vain -tavallistakin hienotunteisuutta, on asia todellakin inhottava." - -"Tuo hienotunteisuus on herännyt kauhean äkkiä", vastasi Lars, "niin -että se toivottavasti yhtä äkkiä häviääkin. Ehkä auttaa vähäisen -jos mietimme, mitä pastori, rovasti, lääninhallitus, insinöörit ja -hallitus, nuo kaikki sanoisivat, kun me, ensin yksimielisesti saatuamme -asian vireille, äkkiä tulisimme anomaan asian peräyttämistä? -- Kun -ensin riemuitsemme ja laulamme voittolauluja ja sitten itkemme ja -pidämme muistopuheita vainajille. -- Elleivät silloin suorastaan sano -meidän tulleen hulluiksi, niin ainakin sanovat meidän tulleen hyvin -kummallisiksi viime aikoina." - -"Niin, sen tietää Jumala, että heillä on syytä sanoa", vastasi Knut; -"me olemme todellakin saaneet päämme pyörälle, ja sentähden onkin aika -joutua järjillemme jälleen. On todellakin mennyt pitkälle, kun meidän -pitää kaivaa, sinun oma isoisäsi ja minun omani ylös haudoistansa, -jotta voisimme hankkia rautatien, -- kun meidän pitää mylleröidä ja -häväistä vainajien viimeiset lepopaikat saadaksemme kuormamme helpommin -kuljetetuiksi. Eikö se ole samaa kuin kyntäisimme omaa hautuumaatamme -saadaksemme sen antamaan meille syötävää? Mitä siihen on kätketty -Jesuksen nimeen, sen kaivamme ylös jälleen rahan, Molokin nimessä -- se -ei ole paljoakaan parempaa kuin nakerrella esi-isiensä luita." - -Lars vastasi kuivasti: - -"Niin on luonnon laki." - -"Niin, kasvien ja eläimien." - -"Emmekö me sitten ole eläimiä?" - -"Kyllä, mutta myöskin elävän Jumalan lapsia, jotka olemme haudanneet -vainajamme uskossa Häneen; Hän se on, joka on heidät herättävä emmekä -me." - -"Äh, loruja! Eikö meidän kuitenkin tule kaivaa heitä ylös, kun heidän -vuoronsa kerran tulee? Mitä pahaa siinä on vaikka se tapahtuisi -muutamia vuosia aikaisemmin?" - -"Sen minä sanon sinulle! Se, joka on heistä syntynyt, elää vielä, -mitä he ovat rakentaneet, seisoo vielä pystyssä, se, jota he ovat -rakastaneet, ne, joita he ovat opettaneet ja joiden tähden ovat vaivaa -nähneet ja kärsineet, se kaikki elää ympärillämme ja itsessämme, ja -sitten me emme antaisi heidän levätä rauhassa?" - -"Minä huomaan, että sinä nyt muistelet isoisääsi", vastasi Lars, "sillä -sinä niin kiivastut. Mutta nyt tahdon minä sanoa, että onpa tullut -aika, että pitäjä kerrankin pääsee _hänestä_ rauhaan. Sillä hän anasti -kylliksi suuren sijan eläessänsä; sentähden on parasta, että hän ei -makaa siinä tiellä nyt kuolleena. Jos hänen ruumiinsa pitää riistää -kunnalta semmoinen siunaus, joka vaikuttaa satoja miespolvia eteenpäin, -niin on todellakin syytä sanoa, että kaikista, jotka täällä ovat -syntyneet, on _hän_ ollut pitäjällemme suurimmaksi vahingoksi." - -Knut Aakre sysäsi tuuhean tukkansa otsaltaan, hänen silmänsä -säihkyivät, mies kokonaisuudessaan oli jännitetyn teräsjousen kaltainen. - -"Mimmoista laatua on tuo siunaus, josta niin kerskailet, olen -jo näyttänyt. Se on samaa lajia kuin kaikki muukin, jolla olet -onnistuttanut paikkakuntamme, nimittäin sangen arveluttavaa lajia. -Sillä tosin olet hankkinut meille uuden kirkon, mutta myöskin uuden -hengen, millä sitä täyttää, -- eikä se suinkaan ole rakkauden henki. -Tosin olet hankkinut meille uusia teitä, -- mutta myöskin turmion -teitä, jonka voinet selvästi huomata monen onnettomuudesta ja -vararikosta. Tosin olet vähentänyt meidän yleisiä veronmaksujamme, -mutta olet sen sijaan lisännyt yksityisiä menojamme; keräjänkäyntejä, -vekseleitä ja vararikkoja, siinä ei ole hyviä hedelmiä kantava lahja -millekään kunnalle. Ja _sinä_ rohkenet häväistä haudassaan sitä miestä, -jota koko kunta siunaa? Sinä rohkenet sanoa hänen makaavan haudassaan -meidän tiellämme -- niin, sinun tielläsi hän kyllä on, se on nyt -huomattavissa; sillä sille haudalle sinä kompastut ja kaadut! Se henki, -joka on vallinnut sinua ja tähän päivään asti hallinnut meitäkin, ei -ole syntynyt hallitsemaan, vaan muiden orjaksi. Hautuumaa kyllä saapi -jäädä rauhaan, -- tänään se saapi uuden haudan lisäksi, nimittäin sinun -arvosi, joka nyt kuopataan siihen." - -Lars Högstad nousi seisomaan kalman kalpeana; hän avasi suunsa -osaamatta lausua sanaakaan, oljenkorsikin putosi. Kolme, neljä kertaa -turhaan yritettyään etsiä sitä, ja tapailtuaan sanoja, puhkesi hänen -vihansa ilmi tulivuoren purkauksen tavoin: - -"Tämäkö siis on kaiken ahertamiseni ja raatamiseni palkka! Tuommoinenko -hamesaarnaaja tässä siis tuppautuu määrääjäksi, -- niin, olkoon sitten, -olkoonpa piru itse puheenjohtajanne, jos minä kerrankaan enää astun -tänne jalkaanikaan! Minähän olen tähän päivään asti pitänyt koossa -kaiken teidän roskanne, ja minun jälkeeni se kaikki hajoaa tuhansiin -muruihin, mutta hajotkoon vain, -- tässä ovat pöytäkirjat!" Hän heitti -ne pitkin pöytää. -- "Hyi, semmoista ämmäin ja penikkain kokousta!" Hän -löi nyrkkinsä pöytään. "Kirottu olkoon koko kunta, kun sallii miestä -palkittavan niinkuin nyt minua!" - -Hän löi vieläkin kerran nyrkkiänsä pöytään niin, että suuri keräjäpöytä -tärisi ja mustetölkki sisällyksineen kieri lattialle osoittamaan -tuleville miespolville sitä paikkaa, jossa Lars Högstad kaatui kaikkine -viisauksineen, mahtineen ja kärsivällisyyksineen! - -Hän riensi ovelle ja oli jo hetken päästä poissa pihasta. Koko yleisö -seisoi vielä sangen hiljaa; sillä hänen äänensä ja vihansa voima oli -peloittanut heitä, -- kunnes Knut Aakre muistellen niitä sanoja, joita -_itse_ oli saanut kukistuessansa, iloisen näköisenä ja matkien Larsin -ääntä lausui: - -"Pidetäänkö asia päätettynä!" - -Silloin kaikki läsnäolevat puhkesivat tavattomaan riemuun! Koko -kokous muutti kerrassaan luonnetta, kuului naurua, iloista puhetta -ja riemua, sillä vain harvat läksivät pois, jääneet hankkivat -juomatavaroita ruokansa lisäksi ja viettivät upeita pitoja raskaan -päivän päättäjäiseksi. He tunsivat itsensä onnellisiksi ja itsenäisiksi -niinkuin entisinä aikoina, ennenkuin Larsin hallitsijatarmo oli -peloittanut miehet hiljaisen kuuliaisiksi. He tyhjensivät maljoja -vapautensa jälleensaavuttamisen kunniaksi, he lauloivat, niin, ja -lopuksi he tanssivat, Knut Aakre ensiksi varapuheenjohtajan kanssa -ja kaikki hallituksen jäsenet perästä, ynnä pojat ja tytöt, -- ja -lapsivekarat huusivat ulkopuolella: Eläköön! sillä semmoista elämää he -eivät olleet milloinkaan ennen nähneet. - - -Kolmas luku. - -Lars kulki Högstadin väljissä huoneissa puhumatta kenellekään -sanaakaan. Vainio, joka rakasti häntä, vaikka aina pelokkaasti ja -vavisten, ei tohtinut edes näyttäytyä. Talon hoidon sai käydä miten -tahansa, sitä vastoin karttui tavaton määrä kirjeitä, jotka kulkivat -Högstadin ja pitäjän, Högstadin ja postin välillä; sillä hänellä oli -saatavia kunnallishallitukselta; niitä ei tunnustettu, joten hän -nosti niistä kanteen, saatavia säästöpankilta, joka ei sekään niitä -tunnustanut, ja jälleen hän nosti kanteen niin kunnallishallitusta kuin -säästöpankin johtokuntaa kohtaan. Samaan aikaan oli sanomalehdissä -kauheita kirjoituksia, jotka huhun mukaan olivat lähteneet hänen -kynästänsä, ja saivat aikaan paikkakunnalla suurta eripuraisuutta -ja yllyttivät naapureita toinen toistaan vastaan. Välistä hän oli -viikkokausia poissa kenenkään tietämättä missä, ja tultuaan kotiin hän -eli erikseen niinkuin ennenkin. Kirkossa häntä ei ollut nähty tuon -kiivaan ottelun jäljestä kunnallishallituksessa. - -Silloin toi pappi eräänä lauantai-iltana uutisen, että -rautatie kuitenkin tuli kulkemaan paikkakunnan kautta ja vanhan -hautuumaan ylitse. Salamana se uutinen iski kaikkiin taloihin. -Kunnallishallituksen yksimielinen vastustus oli ollut turha, Lars -Högstadin vaikutusvalta oli ollut suurempi. Siinä siis hänen taajojen -matkojen selvitys, sen hän siis oli saanut aikaan. Ehdottomasti -semmoisen miehen sitkeä kestävyys ja hänen herättämänsä kunnioitus -tukehutti tappion tuottaman tyytymättömyyden. Ja mitä enempi siitä -keskusteltiin, sitä enemmän siihen mukauduttiin; sillä olihan silläkin -etunsa, kun oli pakko siihen tyytyä, eikä enää voitu asiaa muuttaa. - -Kokoonnuttiin kirkolle seuraavana päivänä, ja kaikkien täytyi -ehdottomasti naurahtaa asian menolle nähdessään toisensa. Ja juuri -kaikkien, nuorten ja vanhain, miesten ja naisten sekä lasten puhuessa -Lars Högstadista hänen voimastansa, lujasta tahdostansa ja suuresta -vaikutusvallastaan -- hän tuli itse koko perhekuntineen neljässä -kärryissä ajaen kirkolle! Oli kulunut kaksi vuotta siitä kuin hän -viimein oli ollut siellä! Hän astui alas ja kävi kansan keskitse -kirkolle, ja kaikki väki ehdottomasti ja poikkeuksetta tervehtivät -häntä, mutta hän ei katsonut oikealle eikä vasemmalle eikä vastannut -ainoaankaan. Hänen pieni vaimonsa astui kalmankalpeana hänen -jäljessänsä. Kirkossa oli kummastus niin suuri, että kaikki, jotka -hänet näkivät, lakkasivat veisaamasta ja jäivät häntä katselemaan. -Knut Aakre, joka istui määräpaikallansa Larsin paikan edessä, huomasi -jotakin tavatonta tapahtuneen ja kääntyi katsomaan taaksensa. Silloin -hän huomasi Larsin, joka istui kumartuneena virsikirjansa ylitse etsien -oikeata virrenvärssyä. - -Knut ei ollut nähnyt häntä tuon kokousillan jälkeen, eikä ollut -milloinkaan voinut kuvaillakaan semmoista muutosta. Sillä sen näköinen -ei ollut kukaan voittaja! Ohut, hieno tukka oli kovasti lähtenyt, -kasvot olivat laihtuneet ja painuneet, silmät kuopallaan ja palavat, -voimakas kaula kutistunut suoniseksi ja ryppyiseksi. Hän tajusi -silmänräpäyksessä mitä tuo mies oli kärsinyt ja hänet valtasi äkkiä -kova säälin tunne, jopa entinen rakkauskin nousi hänen sydämmeensä. -Hän rukoili Jumalaa hänen puolestansa ja päätti puhutella häntä -jumalanpalveluksen loputtua; mutta Lars oli lähtenyt sitä ennen. Knut -tahtoi vielä samana iltana käydä hänen luonansa. Vaimo kuitenkin kielsi -häntä menemästä; Lars on yksi niitä, hän sanoi, joka tuskin voipi -tuntea kiitollisuutta: pysy erilläsi hänestä, kunnes hän ikäänkuin -omasta alotteesta tekee sinulle hyväntyön ja silloin ehkä itsekin tulee. - -Mutta Lars ei tullut. Häntä kyllä välistä nähtiin kirkolla, vaan ei -missään muualla, eikä hän käynyt kenenkään luona. Sitävastoin hän nyt -ryhtyi maittensa viljelykseen ja talonsa hoitoon yleensä semmoisella -innolla, kun tahtoisi hän yhdessä vuodessa korvata monen vuoden -laiminlyömiset; olikin niitä, jotka sanoivat sen olevan tarpeessa. - -Rautatietyöt alkoivat laaksossa hyvin pian. Kun tien piti kulkea -aivan talon ohitse, niin Lars revitti osan päärakennuksesta, joka oli -radalle päin, rakentaaksensa siihen kauniin pylväskatoksen; sillä -pitihän talon näyttää kauniilta. Työ oli juuri päättymäisillään, kun -kiskoja väliaikaisesti laskettiin soran ja ratapölkkyjen kuljettamista -varten, ja pieni veturi tuli ajaa puhkuen. Oli kaunis syysilta, -kun ensimäiset soravaunut olivat kuljetettavat ohitse. Lars seisoi -kuistillaan kuulemassa ensimäistä vihellystä ja näkemässä ensimäistä -savupatsasta; kaikki talon väki seisoi hänen ympärillänsä. Hän katsoi -ympärillensä laaksoon, joka levisi hänen edessänsä laskevan auringon -valossa, ja hän tunsi, että kyllä häntä muistettaisiin niin kauan kuin -juna vastaisuudessa kiitää hedelmällisen laakson läpi. Sovinnollisuuden -tunnekin hiipi hänen sieluunsa. Hän katsahti hautuumaata, josta osa -vielä oli säilynyt risteineen, vaikka nekin puolikaatuneina, toisen -osan oli rautatie anastanut; hän aikoi juuri selvitellä tunteitaan, kun -kuului ensimäinen vihellys ja hetken perästä tuli juna verkkaan pyrkien -eteenpäin, savu tuprusi ilmaan kipunain koristamana, sillä lämmitettiin -kuusipuilla. Tuuli puhalsi taloa kohti, niin että se pian oli sakean -savun peitossa; mutta mikäli se haihtui, näki Lars junan pyrkivän -eteenpäin alas laaksoon lujan tahdon tapaisena. - -Hän oli tyytyväinen ja meni sisään ikäänkuin pitkän päivätyön -päätyttyä. Hänen isoisänsä kuva oli hänen mielessänsä sinä hetkenä. -Isoisä oli nostanut suvun kurjuudesta varallisuuteen; hänen -yhteiskunnallisen kunniansa oli kyllä siinä osaksi mennyt, se on tosi, -mutta eteenpäin hän oli päässyt! Hänen vikansa oli hänen aikansakin -vika; he elivät aikansa siveellisten käsitteiden epävarmoilla rajoilla, -jokaisella ajalla on omat epävarmat rajapyykkinsä ja uhrinsakin, -saadakseen ne luotettaviksi. - -Kunnia hänelle haudassansa, sillä hän oli kärsinyt ja tehnyt työtä! -Rauha hänelle, mahtaa tuntua hyvältä saada lopulta levähtää! Mutta -eihän hän saanut levätä rauhassa pojanpojan äärettömän kunnianhimon -vuoksi; olihan hänet kaivettu esiin kivien ja soran mukana -- lorua! -hän varmaankin tyytyväisyydestä hymyili sitä, että poikansa pojan työn -hedelmät vierivät eteenpäin juuri hänen päänsä päällitse! - -Niissä ajatuksissa hän oli riisuutunut ja mennyt vuoteellensa. -Isoisän kuva astui uudestaan hänen eteensä. Sillä kertaa se näytti -ankarammalta. Väsymys vähentää lujuutemme ja Lars tunsi omantunnon -vaivoja. Mutta hän puolusti itseään myöskin. Mitä hänen isoisänsä -oikeastaan tahtoi? Tottapa hänen nyt piti olla tyytyväinen, sillä -suvun kunnia kohisten vieri hänen hautansa ylitse; kellä muulla on -semmoinen hautapatsas? -- -- Mutta mitä tuo on? Nuo kaksi hirvittävää -tulisilmää ja tuo rätinä ja tuo kohina, eihän se enää ole junasta, -sillä se poikkeaa radalta syrjään. Se tulee hautuumaalta suoraan hänen -taloaan kohti loppumattoman pitkänä jonona. Tulisilmät olivat isoisän, -ja hänen takanaan kulkevan pitkän saaton muodostavat kaikki vainajat. -Se lähestyy taloa lähestymistään, jyskyen, ratisten ja loistaen. -Ikkuna jo palaa vainajien tulisilmien sytyttämänä. ---- Hän koetti -väkisin tointua ja rauhoittaa, sillä olihan se unta vain, tietysti -vain unta, odota toki kunnes herään! ---- Kas niin: nyt olen hereillä, -tulkaa nyt, te raukat! Ja katso, he tulivat todellakin, hautuumaalta, -heittäen radan, kiskot, veturin ja junan, niin että ne kauhealla -jyryllä vaipuivat maan sisään ja siihen muodostui ruohikkoa, hautoja -ja patsaita niinkuin ennenkin. Sankarien tapaisina he tulivat ja -virsi: "Kuolleet rauhan saakohot"! kuului heidän edessänsä, hän tunsi -sen, sillä se oli kaikkina näinä vuosina kaikunut hänen sielussansa, -nyt se tuli hänen kuolonvirreksensä; sillä tämä oli kuolema ja -kuolonnäkyjä. Tuskanhiki valui virtanaan pitkin hänen ruumistaan; sillä -yhä lähemmäksi -- ja katso, siinä ne jo olivat ikkunassa ja hän kuuli -nimeään huudettavan. Kauhistus valtasi hänet, hän koetti huutaa, sillä -hän oli tukehtua; kylmä, kalman käsi jo koski hänen kurkkuunsa, kun hän -sai voimia huutamaan; "Auta minua"! -- ja heräsi. Ikkuna oli särjetty -ulkoapäin, niin että sirpaleet lensivät hänen vuoteeseensa asti ja -rikkonaisessa ikkunassa seisoi joku tulen ja savun ympäröimänä: - -"Talo on tulessa, Lars! Nyt autamme sinut ulos!" - -Knut Aakre se siinä seisoi. - -Jälleen tointuessaan makasi Lars ulkona kovassa tuulessa, joka aivan -jäädytti hänen jäseniään. Ei ainoatakaan ihmistä ollut hänen luonaan; -hän näki talon vasemmalla puolellansa olevan ilmi tulessa, hänen -ympärillään oli hänen, karjansa, mikä syöden ruohoa, mikä ammuen, -lampaat pysyttelivät pelästyneinä koossa tiheässä joukoin, tavaraa oli -hujan hajan kaikkialla, ja tarkemmin katsoessansa ympärilleen hän näki -inhimillisen olennon itkien istuvan mättäällä hänen vieressään. Hänen -vaimonsa se oli. Hän huusi häntä nimeltä ja tämä säpsähti: - -"Herran Jesuksen olkoon kiitos, että elät!" - -Vaimo tuli hänen luoksensa ja istahti eli oikeammin vaipui maahan hänen -viereensä. - -"Oi Jumala, oi Jumala! nyt olemme saaneet kylliksemme rautatiestä." - -"Rautatiestäkö?" uteli Lars; mutta tuskin hän oli lausunut niitä -sanoja, ennenkuin kamala aavistus häntä värisytti; sillä veturin -singahuttamat kipunat ne tietysti olivat sytyttäneet tuleen uuden -seinän edustalla olevat höylänlastukasat. Hän jäi istumaan sanatonna -ja ajatuksiinsa vaipuneena, eikä vaimokaan tohtinut häntä puhutella, -vaan koetti löytää vaatteita peittääkseen häntä, sillä ne olivat -luisuneet sivulle. Lars otti ääneti vastaan hänen apunsa, mutta -vaimon siinä ollessa polvilla hänen edessänsä peittääksensä uudestaan -hänen jalkojansa hän laski kätensä hänen päällensä. Heti vaimo painoi -kasvonsa hänen rintaansa vasten ja itki ääneen. Olihan mies kerran -huomannut hänetkin! Mutta Lars tajusi hänet ja sanoi: - -"Sinä olet ainoa ystävä, mikä minulla on." - -Vaikkapa oli maksanut talon saada kuulla semmoista puhetta, niin vaimo -ei siitä välittänyt; hän tuli niin iloiseksi, että rohkaisi mielensä ja -sanoi noustessaan ja nöyrästi katsellen miestään: - -"Sentähden, ettei ole ketään, joka ymmärtää sinua paitsi minä." - -Silloin suli jäykkä sydän; kyyneleet valuivat Larsin poskia myöten -hänen pitäessään vaimoaan kädestä. - -Nyt hän puhui hänen kanssansa niinkuin omalle sielulleen. Silloin -Lars sai kuulla vaimonsakin mielipiteet. He puhuivat vielä, miten tuo -kaikki oli tapahtunut, tahi oikeammin, vaimo puhui ja Lars kuunteli. -Knut Aakre oli ollut ensimäinen, joka oli huomannut palon, oli herättänyt -väkensä, lähettänyt palvelustyttönsä pitkin kylää apua hakemaan ja -oli itse renkineen ja hevosineen rientänyt palopaikalle, jossa kaikki -nukkuivat. Hän oli sitten johtanut sammutustyötä ja pelastusta; -Larsin itsensä hän oli vetänyt ulos palavasta tuvasta ja vienyt tänne -vasemmalle tuulen päälle, -- tänne ulos hautuumaalle. - -Ja heidän siinä puhuessansa tuli joku rivakasti ajaen tietä pitkin ja -poikkesi hautuumaalle päin, jossa astui alas rattailta. Knut se oli, -joka oli käynyt kotona kirkkokärryjään noutamassa, samoja kärryjä, -joissa niin monesti oli ajanut kunnallishallitukseen. Nyt piti Larsin -nousta niihin ja ajaa hänen kanssansa kotiin. He ojensivat toisilleen -kätensä, toinen istuen, toinen seisoen. - -"Nyt täytyy sinun tulla mukaan", lausui Knut. Mitään vastaamatta nousi -toinen ja he astuivat rinnakkain kärryjen luo. Lars autettiin ylös -niihin, Knut istahti hänen viereensä. Mitä he puhuivat matkalla ja -sitten Aakressa pienessä huoneessa, jossa istuivat koko yön, seuraavan -päivän aamuun asti, ei milloinkaan joutunut muiden tietoon. Mutta siitä -päivästä alkaen he olivat erottamattomat niinkuin entiseen aikaan. - -Kun onnettomuus kohtaa miestä, silloin kaikki oivaltavat hänen arvonsa -ja ansionsa. Sentähden sitoutuikin kunta uudestaan rakennuttamaan Lars -Högstadin talon, suuremmaksi ja komeammaksi muita laakson taloja. -Hän tuli jälleen puheenjohtajaksi, mutta Knut Aakre rinnallaan; -Knutin mielipidettä ei milloinkaan ylenkatsottu eikä jätetty huomioon -ottamatta -- ja siitä päivästä alkaen heidän välinsä ei milloinkaan -rikkoontunut. - - - - -VOIKKO - -(1868) - - -Björgan oli ennen Dovrevuoristossa olevan Kviknen pitäjän pappilana. -Talo on korkealla vuoren kyljessä aivan yksiksensä; pienenä poikana oli -tapani seisoa arkihuoneen pöydällä ikävöiden katsellen alaspäin niitä, -jotka talvella luistellen kiitivät eteenpäin pitkin jokea tahi kesällä -leikkivät sen rantatörmällä: Björgan oli niin korkealla, että siellä -ei mikään vilja tuleentunut, jonka vuoksi se sittemmin myötiin eräälle -sveitsiläiselle meijerinhoitajalle ja ostettiin pappilaksi toinen talo -laaksosta, alemmalta paikalta. Talven tulo Björganiin oli surkean -aikainen. Eräs peltotilkku, jonka isä lämpöisenä, aikaisena keväänä oli -koetteeksi kylvänyt, oli eräänä aamuna lumen peitossa; niitetty heinä -sai yhtä usein lumiryöpyn kuin sadekuuron niskaansa. Entäs kun talvi -oli tehnyt tulonsa! Pakkanen oli niin pureva, etten tohtinut koskea -ulko-oven ripaan, sillä sormia kirveli kosketellessani sen rautaa. -Isänikin, joka oli syntynyt Randsvuonon seuduilla ja oli siis melkoisen -karaistunut pakkasta vastaan, täytyi usein naamus kasvojen suojana -matkustaa pitäjänsä laitakyliin. Lumi narisi jalkojen alla, ja milloin -oli monta jalkamiestä, muodostui narina korvia särkeväksi kitinäksi. -Lunta oli usein suuren rakennuksen toiseen kertaan asti, pienet -ulkohuoneet olivat aivan sen peitossa, mäenkukkulat, pensaat ja aidat -tasaisen valkovaipan alla; lakea lumikenttä levisi laajalle järven -tapaisena ja siinä suurten koivujen latvat ikäänkuin uiskennellen -huojuivat milloin korkeita kinoksia muodostavan, milloin niitä -jälleen tasoittavan myrskyn jälkeen. Seisoin pöydällä katselemassa -hiihtomiesten lähtöä luotamme laaksoon, näin lappalaisten poroineen -suhisten laskevan Röraasmetsästä tunturin kylkeä myöten alas laaksoon -ja sieltä ylös jälleen meidän luoksemme. Ahkio vieri sinne tänne, -eikä milloinkaan häviä mielestäni, kun pitkä jono vihdoin pysähtyi -pihalle ja jokaisesta ahkiosta kömpi pyöreähkö turkkimytty; tarkemmin -katsellessa olikin se pienenlainen, tyytyväisen näköinen ihminen, joka -oli saapunut poronlihaa kaupittelemaan. - -Kviknelaaksolaiset ovat viime aikoina muuttuneet valistuneeksi, -reippaaksi seurakunnaksi; mutta siihen aikaan oli Kvikne tunnettu -pahamaineisimmaksi pitäjäksi koko maassa. Ei ole niinkään pitkä aika -kulunut siitä kuin papin täytyi kuljettaa pistoleja mukanansa kirkkoon, -ja toinen huomasi palatessaan kirkosta kaikki talouskapineensa -särjetyiksi. Sen oli noella mustiksi maalatut miehet tehneet ja samalla -puolikuolleeksi säikähyttäneet papin yksinään kotona olevan rouvan. -Edellinen pappi oli paennut sieltä ja jyrkästi kieltäytynyt palaamasta -takaisin. Seurakunta oli monta vuotta ollut ilman pappia, kun isäni --- ehkä juuri siitä syystä -- sai paikan; sillä hänen luultiin jopa -myrskyssäkin voivan äkkipysäyttää veneen. - -Muistuu vieläkin selvästi mieleeni, miten eräänä lauvantaiaamuna -nelinkontin ryömin isäni virkahuoneen rappusia ylös, sillä ne olivat -pesemisen jälkeen jäätyneet; en ollut ehtinyt varsin monta porrasta -ylöspäin, kun kauhea meteli ja jyske ylhäältä kauhistuneena ajoi minut -jälleen alas. Sillä ylhäällä oli paikkakunnan suurin tappelupukari -ottanut opettaakseen niskoittelevalle papilleen kansan tapoja, mutta -huomasikin ällistyksekseen papin ensin tahtovan opettaa hänelle omiaan. -Siten mies semmoista kyytiä joutui ulos ovesta, että nurinniskoin -kieri rappusia alas, niin sanoakseni kokoili siellä jäsenensä ja -tavoitti neljällä harppauksella portin. Kvikneläiset eivät tietäneet -muuta, kuin että heidän pappinsa tahtoi tyrkyttää heille suurkeräjien -laatimia lakeja. He tahtoivat siis kieltää häntä saattamasta koululakia -voimaan; he olivat röyhkeät isääni kohtaan, kokoontuivat mieslukuisasti -koulutoimikunnan kokoukseen, väkivallalla hajoittaaksensa toimituksen. -Huolimatta äidin hartaista rukouksista isä oli matkustanut sinne, ja -kun ei kukaan uskaltanut auttaa häntä koulupiirien jaossa y.m., niin -hän jakoi ne yksin parhaan ymmärryksensä mukaan, välittämättä kansan -uhkaavasta nurinasta; mutta hänen, pöytäkirjat kainalossa, mennessään -kotiin, väistyvät kaikki ainoankaan heistä koskematta häneen. Voipa -kuvailla äidin riemua, kun näki hänen ajavan kotia kohti, tyynenä ja -levollisena niinkuin aina. - -Niissä oloissa ja semmoisella paikkakunnalla syntyi Voikko! Sen emä -oli suuri punaisenruskea Gudbrandin laaksosta kotoisin oleva tamma, -kaikkien ilo ja suosikki; isänsä oli hurja, musta vuonohepo, joka -vieraalla alalla, jossa tamma huolettomasti astui ohitse, jyskyen ja -hirnuen syöksi metsästä yli ojien ja aitojen, ja lemmen oikeudella -tuli ottamaan omaansa. Voikosta ennustettiin jo aikaisin: Siitä -kasvaa voimakkain hevonen, mikä miesmuistiin on niillä tienoin -nähty, ja vaikka pääni oli täpösen täyteen ahdettu sankari- ja -taistelukertomuksia, katselin, tuota pientä varsaa kuin älykästä -kumppania ainakin. Se ei aina ollut minulle suopea; minulla on vieläkin -oikean silmän yläpuolella arpi sen kavion muistomerkkinä; mutta siitä -huolimatta seurasin yhtä uskollisesti tammaa varsoineen, nukuin heidän -kanssaan metsässä ja kieriskelin tamman jalkojen välissä sen ollessa -laitumella. Mutta eräänä päivänä olin seurannut niitä liian kauas. -Päivä oli ollut paahtavan kuuma ja minä olin nukkunut avonaiseen -latoon, jonne kaikki kolme olimme menneet auringon siimekseen; tamma -ja varsa olivat sitten astuneet eteenpäin, mutta minä olin jäänyt -sinne unen helmoihin. Oli jo myöhä kun ne, jotka turhaan olivat minua -huutaen etsineet, palasivat kotiin ilmoittamaan, ettei minua ollut -tavattu. Kuvailla sopii, miten vanhempani säikähtyivät, -- kaikki väki -ulos etsimään, mäet ja metsät etsittiin, purot, äkkijyrkät syvänteet -tutkittiin, kunnes viimein joku kuulee ladosta lapsen itkua ja he -löytävät minut istumasta heinissä. Olin niin pelästynyt, etten pitkään -aikaan voinut virkkaa sanaakaan; sillä suuri eläin oli katsellut minua -tulisilmillä. Ei ole helppo sanoa, olinko nähnyt unta vai todellakin -nähnyt jotakin, -- varma vain on, että vielä muutama vuosi sitten -heräsin siitä, että tuo hirviö muka seisoi kumartuneena ylitseni. - -Voikko ja minä saimme pian kumppaneja: ensiksi koiran, joka opetti -minua varastamaan sokuria, sitten kissan, joka eräänä päivänä -äkkiarvaamatta ilmestyi keittiöön. En ollut milloinkaan ennen nähnyt -kissaa; kalman kalpeana syöksin sisään huutaen suuren hiiren tulevan -kellarista! Seuraavana keväänä oli meitä useampia; sillä silloin saimme -pienen porsaan, -- ja joka kerta, kuin Voikko seurasi emäänsä työhön, -pysyttelimme me, koira, kissa ja naski yhdessä. Aikaamme kulutimme -jotakuinkin hyvin, enimmäkseen nukkumalla yhdessä. Noille kumppaneille -annoin kaikki, mistä itse paljon pidin; niinpä vein hopealusikan -naskille, jotta se oppisi syömään siivommin; se koettikin, se on, se -yritti syömään lusikan. Kun minun oli määrä seurata vanhempiani alas -laaksoon vieraisille, seurasivat koira kissa ja naski mukana. Molemmat -ensinmainitut tulivat mukaan lautalle, millä meidän oli määrä mennä -joen yli, naski röhki ensin vähäisen ja tuli sitten uiden perässä. -Meitä kestittiin kutakin asianhaarojen mukaan ja illalla palasimme -kotiin samanlaisena juhlakulkueena. - -Mutta pian tuli minun jättää nämä kumppanini ja pitää ainoastaan -Voikko; sillä isäni pääsi Näässen seurakuntaan Romslaaksoon. Oli -kummallinen päivä tuo meidän muuttopäivämme, me lapset ynnä lastentyttö -ajaen pienessä talontapaisessa, asetettuna työreelle, niin ettei tuuli -eikä lumi meihin pystynyt, isä ja äiti edellä leveässä reessä ja -nuo taajat ihmisjoukot, jotka yhä uudestaan tahtoivat jättää meidät -hyvästi. En voi sanoa juuri tunteneeni erittäin ikävää; sillä minä olin -vain kuusivuotias ja tiesin, että minulle oli Trondhjemista ostettu -hattu, nuttu ja housut, jotka kaikki saisin ylleni päästyämme perille! -Ja siellä, uudessa kodissamme saisin ensi kerran nähdä järven! Ja -olihan Voikko mukana! - -Täällä Näässen pappilassa, joka on yksi maan kauniimpia taloja, täällä, -missä se sijaitsee muhkeana kahden vuonon välissä, vehreä tunturi -yllänsä, koskia ja taloja vastaisella rannalla, lainehtivia peltoja -ynnä vilkasta liikettä laakson pohjalla, ja pitkin vuonoa tunturia ynnä -ulos veteen tunkeutuvia niemiä toinen toisensa vieressä, suuri talo -jokaisen kärjessä -- täällä Näässen pappilassa, jossa voin iltaisin -seisoa ulkona katselemassa auringonsäteiden karkeloa vuorenrinteillä -ja vuonon pinnalla, kunnes purskahdin itkuun ikäänkuin minut olisi -saatu kiinni pahanteosta -- ja jossa suksillani jossakin notkossa -voin pysähtyä ikäänkuin kauneuden ja ikävän lumoamana, vaikken voinut -tunteitani selittää, mutta jotka kuitenkin olivat niin valtavat, että -suurimman ilon jälkeen tunsin mitä katkerinta surua ja yksinäisyyttä -- -täällä Näässen pappilassa painuivat ja kasvoivat käsitteeni mieleeni. -Vilkkain niistä oli Voikon muisto; sillä täällä kasvoi sekin, koitui -sankariksi ja toimitti sankarin töitä. - -Sen korkeus ei sanottavasti kohonnut keskimäärää korkeammalle, -mutta se oli verraten pitkäruumiinen ja niin leveä, että melkein -nauratti. Väriltään se oli haljakko, ennemmin keltainen kuin valkea, -harja musta, tavattoman tuuhea; se oli kömpelö, sävyisä eläin, -- -arkioloissa aina vähäisen alas painuneena. Sen, mihin oli tottunut, -se toimitti rauhallisena ja tyynenä kuin härkä ja perinpohjaisesti. -Paitsi sitä että se teki enemmän kuin puolet kaikesta maanviljelykseen -ja halkojen hankkimiseen tarvitsevasta hevostyöstä, vaikka maa oli -vaikeata viljellä, veti se saman verran hirsiä uuteen päärakennukseen, -jonka isäni paljon muun lisäksi rakennutti, huolimatta siitä, että ne -olivat vedettävät etäiseltä hankalalta takamaalta. Missä kaksi muuta -hevosta ei tullut toimeen, siinä käytettiin Voikkoa, ja jos vain -ajokalut kestivät, niin kylläpä kuorma saatiin kotiin. Mielellään se -katsoi taaksensa renkiä heidän laittaessaan kaksin-, kolminkertaista -kuormaa; se ei siihen juuri näyttänyt mielenosoitusta, mutta pari, -kolme, jopa neljäkin kertaa täytyi kehoittaa lähtöön, ennenkuin se -läksi liikkeelle, ja silloinkin se ensiksi ikäänkuin koetteeksi -vetäisi parisen kertaa -- ja sitten vasta ryhtyi toden teolla työhön. -Verkalleen, askel askeleelta se kulki eteenpäin. Tuli kerran uusi -renki, joka tahtoi totuttaa sitä joutuisampaan menoon, mutta aina -päättyi leikki siten, että pojan täytyi tottua hevosen tapoihin. -Ruoskaa ei milloinkaan käytetty; sillä pianpa tuo mahtava työjuhta -tuli kaikille niin rakkaaksi, että kaikki kävi mairittelemalla. Mikäli -Voikko tuli paikkakunnalla kuuluksi, sikäli oli kunnia saada sitä -ajaakin. - -Sillä Voikosta tuli piankin ehdottomasti pappilan suurin ihme. Se sai -alkunsa niinkuin kaikkialla, missä joku mainio esiintyy, kauhealla -vihalla ja metelillä, se alkoi nimittäin siten, että Voikko, joka kävi -paikkakunnan muiden hevosten kanssa laitumella takamailla ja tunturien -rinteillä, tahtoi pitää kaikki tammat itseänsä varten. Hän siis puri ja -potki niitä kilpakosijoita, jotka luulivat jotakin olevansa, niin että -talonpojat kiroillen toivat ne pappilaan vaatien vahingonkorvausta. -Vähitellen he kuitenkin malttoivat mielensä, kun huomasivat -voittaneensa; sillä Voikon jälkeläiset kunnostivat itseänsä ja isäänsä! -Mutta kuitenkin oli heille kauan silmätikkuna, että sen etevyys oli -niin tavaton ja epäämätön! Naapurimme, luutnantti, ei sotilaana voinut -alistua semmoiseen; hän hankki kaksi gudbrandilaista oritta, komeita -hevosia, -- ja niiden oli määrä opettaa Voikkoa pysymään aisoissa. -Lyötiin vetoa toisen ja toisen hyväksi; kiihkeästi odotettiin tietoa, -miten oli ensimäinen ottelu päättynyt tunturilaitumella! En sen vuoksi -milloinkaan unohda tuota ihanaa helluntai-aattoa, kun seisoin ulkona -kuunnellen teiren soidinta tunturinkyljessä, kun muuan tyttö tuli -juosten ilmoittamaan luutnantin molempien hevosten aivan vierekkäin -seisovan tuolla tahkokivien luona. Kaikki riensivät sinne -- ja katso: -siinä seisoivat molemmat komeat eläimet vapisten ja verta vuotaen monen -monituisesta haavasta, ne olivat olleet Voikon kauheiden hampaiden -ja kavioiden alla! Pelko oli antanut heille voimia hypätä pappilan -korkeiden aitojen ylitse, eivätkä ne tohtineet seisahtua, ennenkuin -olivat ennättäneet ihmisasuntojen luokse. Seuraavana päivänä kaikui -Voikon koitos kirkkomuurin luona ja sieltä se levisi yli maiden -mantereiden. - -Voikolle sattui suru nähdä erään pojistansa, vilkkaan, raudikon hevosen -muutaman vuoden kuluttua tahtovan jakaa valtaa sen kanssa. Mutta isä -otti kurittaaksensa sitä sen ensimäisessä kapinanyrityksessä, ja kun -rohkea poika ei ottanut paetaksensa, vaan hirnahti uhkaavasti, niin -nousi tottunut taistelijakin, ne lähestyivät toisiansa takajaloilla, -kiersivät etujalat toinen toisensa kaulaan ja rupesivat taistelemaan. -(Oriit taistelevat aina sillä tavoin). Pianpa oli nuori hurjastelija -suorana kuin viulunjousi; kohta sen perästä se oli maassa kaatuneena ja -sen täytyi vastaan ottaa isällinen kuritus. Sitä olin minä katselemassa. - -Melkein joka kesä kävi niillä seuduin karhu kaatamassa lehmiä ja -lampaita meiltä ja muiltakin. Vähä väliä kuulimme paimenpojan huutavan -ja koiran haukkuvan; silloin soitettiin kelloja, työväki tuli rientäen -ylös metsään varustettuina pyssyillä, kirveillä ja rautakangeilla, -mutta säännöllisesti he tulivat liian myöhään: joko oli koira jo -häätänyt karhun karkuun tahi oli elukka revitty, ennenkuin apua -ehti saapua. Hevoset osasivat paremmin puolustautua; mutta tapahtui -kyllä silloin tällöin, että otso tappoi hevosenkin, joko siten että -houkutteli sen suohon, jonne hevonen vajosi ja sillä tavoin joutui -helpoksi saaliiksi, tahi ajamalla sitä takaa, kunnes se syöksi alas -joltakin kalliontörmältä. Eräänä kesänä oli erittäinkin vaikeata, -tuskin kului viikkoakaan, ettei karhu ahdistellut karjaa; äkkiä -tulivat hevoset aivan tallin luokse vapisten pelosta; sillä joka kerta -ajoi heitä karhu takaa. Mutta Voikko ynnä se tamma varsoineen, jota -se vahvalla rautakenkäisellä kaviollaan puolusti, eivät milloinkaan -tulleet. Viimein emme tietäneet, miten niiden oli käynyt; paimenet -eivät olleet moneen päivään kuulleet tamman kellon kilinää. Kun oli -ollut pitkällisiä sade- ja myrsky päiviä, jolloin hevosten yleensä -oli tapana tulla kotitienoille, jopa usein asettua aivan tallille -vievän veräjän eteen, eikä niitä kuitenkaan oltu nähty, lähetettiin -rengit miehissä metsään niitä hakemaan. He etsivät enimmäkseen -suoperäisiltä mailta, arvellen mesikämmenen ehkä houkutelleen sinne -tappelunhaluisen hevosen, siellä voittaneen sen ja sitten tappaneen -sekä varsan että tamman, joka tietysti koetti puolustaa omaansa. He -etsivät etsimistään, huomaamatta mitään epäiltävää; otson jälkiä -näkyi kaikkialla, mutta ei mitään merkkiä taistelusta hevosen kanssa. -Renkien siinä siitä keskustellessa ja heidän lähestyessään metsän -parasta laidunkohtaa huomaa yksi heistä suon reunalta tamman ja varsan -jälkiä, mutta myöskin, että ne lakkaamatta olivat kulkeneet ympäri -samalla paikalla, siis, kovassa pelossa, ja tuo oli tapahtunut aivan -äskettäin, varmaankin vielä samana päivänä. Lähemmin tutkiessansa suota -he todellakin huomasivat pinnan irtipotkituksi kiivaassa taistelussa. -Renkien rupesi tulemaan paha olla, mutta he tahtoivat ottaa tarkemmin -selvää asiasta. Aivan suon reunalla he huomasivat jälkiä niin hevosen -kuin karhunkin takajaloista; siinä olivat siis molemmat heti nousseet -takajaloilleen, karhu oli takaperin vetäytynyt suohon houkutellaksensa -hepoa ja hevonen perässä; sillä karhun leveitä kämmeniä ja koipia voipi -suomaa varsin hyvin kannattaa; sitä paitsi se ei ole yhtä painava -kuin hevonen, joka vajoo liejuun ja tarttuu siihen. Mutta sillä -kertaa karhu oli erehtynyt; sillä Voikko tosin oli vajonnut, mutta -lanteidensa jättiläisvoimalla se oli kiskaissut ylös jalkansa liejusta, -vahvoilla kengillä varustetuilla etujaloillaan polkenut vastustajaa ja -terävillä hampaillaan sitä purrut -- ja kohta olivat jo mesikämmenen -takajalkojen jäljet näkymättömissä, ja sen sijaan oli nähtävänä tarkka -jäljennös sen turkista, tuossa uusi ja vielä uusi pitkin suomaan -pituutta; se oli keikahtanut kumoon eikä päässyt enää pystyyn, vaan -kieriskellen väistynyt, siten suojellaksensa itseään raivoisan hevosen -potkuilta ja puremilta, ja sitä oli jatkunut, kunnes olivat jälleen -päässeet kiinteälle maaperälle. Taistelutantereen elävän kertomuksen -elähyttäminä teroittivat rengit silmänsä ja korvansa, että voivat, ilma -kun sateen jälkeen oli läpikuultavan kirkas ja väräjävä, kuulla tamman -kellon kilinää vuorenrinteessä olevasta lehtimetsästä. He riensivät -sinne -- mutta Voikko tuli heille vastaan, vihasta tulta säihkyvillä -silmillään kieltäen heitä sen enempää lähestymästä. Sitä tuskin voi -tuntea. Pää pystyssä, harja liehuen tuulessa se juoksi tamman ja varsan -ympärillä suuressa piirissä ja vasta pitkän houkuttelemisen perästä ja -suolan avulla sille muistui mieleen, että tuttuapa väkeä siinä tulikin. - -Mutta tämä Voikon suurtyö, kuulumaton laatuansa, saattoi sen nimelle -semmoista kunniaa, että sen nimi "Pappilan Voikko" muutettiin, -korotettiin "Karhu-Voikoksi". Vähä väliä, monta vuotta peräkkäin -se oli ottelussa karhun kanssa ja joka kerta sitä pitkät ajat sen -perästä oli vaikea hallita. Kerran se tuli kotiin karhun kynsien -haavoittamana; vanha otus se olikin ollut;, joka oli iskenyt kyntensä -hevosen silmien alta ja repinyt kauhean haavan alaspäin, kun hevonen -oli survaissut päänsä irti. Oli muuten vaarallista pitää niin vanhaa -oritta hyvästi kengitettynä takamailla; mutta muut oriit tunsivat -sen tavat ja pakenivat, ja vaikka jokunen niistä vielä olikin kyllin -tuhma jäädäksensä ottamaan vastaan selkäsaunan, niin katsottiin Voikon -suhteen sormien lomitse sen kuuluisuuden takia. Pitihän hevosen, joka -keikahutti karhun nurin ja voitti sen, saada tehdä mitä hyvänsä. - -Miten sitä ihailtiin, näkyi parhaiten, kun meidän, mikä tosin harvoin -tapahtui, täytyi käyttää sitä kirkkohevosena. Milloin koko perhe talon -mamselin ja kotiopettajan seurassa läksi ajamaan, täytyi Voikon vetää -meitä kolme, neljä kappaletta vanhoissa kieseissä, jossa ei juuri -istuttu "huvin vuoksi". Kun ei mitkään tavallisista koru-ajokaluista -olleet kyllin suuret sille, täytyi sen juosta lönkyttää työkaluissaan, -ja kun vielä tuo tuuhea, uppiniskainen otsaharja aina oli sillä -silmillä, niin se ei suinkaan näyttänyt kirkkohevosen näköiseltä. -Täytyi aina panna se jäljestä kulkemaan; sillä joko se ei tahtonut -juosta, vaan ainoastaan astua niinkuin työkärryjä vetäessä, tahi -tahtoi se viedä kirkkoväen kaikkia samoja metsäteitä, joita oli -tottunut työssä ollen käymään. Mutta jos se vain kulki taempana, niin -se seurasi mukana omalla tavallaan; kun toiset hevoset juoksivat, -lönkytti Voikkokin ja niin saapuivat kieseissä istujat hölkyttäen tahi -niinkuin aaltojen heittäminä, jopa kerran aivan merikipeinä perille. -Kirkolla sitä vastoin kaikki muuttui. Siellä oli nimittäin suuri -joukko muita hevosia; Voikko nosti heti päänsä pystyyn ja hirnahti -taistelunhimoisesti. Siihen vastattiin heti ylt'ympäri ja hepo heti -tahtoi kiesineen päivineen heittäytyä taisteluun, mutta pidätettiin, -riisuttiin ja pantiin liekään. Sillä oli oma liekaköytensä mukana ja -sidottiin aivan tunturin lähelle, jotta olisi niin kaukana muista -hevosista kuin mahdollista. Mutta sitä halutti päästä toisten luokse, -se kiskasi liekaansa, nousi takajaloilleen, pudisti harjaansa ja hirnui -alas! Oli enemmän väkeä sen ympärillä kuin kirkossa; sen ollessa -hiljaa sitä taputeltiin ja hyväiltiin, sen rinnan leveyttä, kaulaa ja -kylkiä mittailtiin, jopa muutamat avasivat sen suutakin katsellaksensa -hampaita, mutta heti kun joku muista oriista hirnahti, niin se -kiskaisi itsensä irti katsojista, nousi takajaloilleen ja kiljahti -vastaukseksi -- se oli kaikista komeinta, mitä ikinä olivat nähneet. -Minä puolestani en milloinkaan ole myöhemmin niin paljon ylpeillyt -mistään kuin silloin Voikosta, seisoessani siinä talonpoikain keskellä -ja kuullessani noita ihailevia kiitos-sanoja. - -Ja tässä sen kunnian kukkuloilla jätän sen omin hoteihinsa. Jouduin -ulos maailmaan ja sain muita ihailuni esineitä ja muita sankaria -seurattavakseni. - - - - -THROND - -(1856) - - -Alf oli miehen nimi, josta pitäjäläisillä oli suuria toiveita, sillä -hän oli muita etevämpi niin töissä kuin toimissa. Mutta ehdittyään -kolmenkymmenen vuotiaaksi hän erosi muista ja raivasi itselleen -asuinpaikan kahden peninkulman päähän muista ihmisasunnoista. Moni -kummasteli sitä, että hän tyytyi tuohon oman itsensä naapuruuteen, -mutta vielä suurempaa kummastusta herätti se, että parin vuoden -kuluttua nuori neitonen laaksosta tahtoi ottaa osaa siihen, vieläpä -juuri sama, joka kaikissa seuroissa ja tansseissa oli ollut -tyttöjoukosta iloisin. - -Heitä ruvettiin sanomaan "metsäläisiksi" ja mies oli tunnettu "metsän -Alfin" nimeltä. Väki katseli kauan hänen jälkeensä, milloin hän -kävi kirkossa tahi työssä; sillä he eivät käsittäneet häntä eikä -hän välittänyt selittää heille olojaan. Vaimo oli ainoastaan pari -kertaa käynyt kylässä, toinen kerta niistäkin toimittaakseen lapsensa -kastetuksi. - -Tuo lapsi oli poika, joka sai nimekseen Thrond. Mikäli poika kasvoi, -sikäli he useammin puhuivat siitä, että tarvitsivat apulaisen, ja kun -heillä mielestänsä ei ollut varoja hankkia täysikasvuista niin he -ottivat semmoisen, jota sanoivat "puoli-ihmiseksi", neljätoistavuotiaan -tytön, joka hoiti poikaa, vanhempien ollessa ulkotyössä. - -Eipä ilmankaan, että tyttö oli hieman typeränlainen, ja poika huomasi -pian äidin puhetta olevan helppo ymmärtää, kun sitä vastoin oli vaikea -käsittää, mitä Ragnhild lausui. Isän kanssa hän ei paljoa puhunut, -oikeinpa hän vähän pelkäsi häntä; sillä täytyi aina olla niin hiljaa -hänen ollessaan sisällä. - -Niin eräänä joulunaattona -- pöydällä paloi kaksi kynttilää ja isä joi -jotakin valkoisesta pullosta -- otti isä pojan polvellensa, katsoi -häneen terävästi ja huudahti: - -"Katsoppas ylös, poika!" Sitten hän lisäsi lempeämmin: "Et näy varsin -kovasti pelkäävän; jaksatko kuulla sadun?" - -Poika ei vastannut mitään, mutta katseli suurin silmin isäänsä. - -Silloin kertoi tämä pojalle Vaagesta kotoisin olevasta miehestä, -nimeltä Blessommen. Tuo mies oli käymässä Köpenhaminassa saadaksensa -kuninkaan päätöksen eräässä oikeusjutussa ja aika kului niin, että -tuli joulunaatto; mutta se ei ollut Blessommenille oikeen mieleen, ja -mittaillessaan siinä katuja matkalla asuntoonsa hän näki valkoiseen -mekkoon puetun suuren, hartiakkaan miehen astuvan edellänsä. - -"Sinäpä astut sukkelaan, sinä", sanoi Blessommen. - -"Minulla on pitkä matka edessäni tänä iltana vielä", vastasi mies. - -"Minne sitten menet?" - -"Vaageen", vastasi mies astuskellen eteenpäin. - -"Sepä mainiota", lausui Blessominen, "sillä sinnepä minunkin pitää." - -"Silloin voit seisoa rekeni kannoilla", vastasi mies poiketen -poikkikadulle, jossa hänellä oli hevonen. Hän istahti rekeen ja kääntyi -katsomaan Blessommenia, kun tämä asettui seisomaan kannoille -- "nyt -täytyy pitää lujasti kiinni", hän lisäsi. Blessommen teki niin ja se -olikin tarpeen; siliä matka ei tapahtunut aivan maanpinnalla. - -"Luulenpa sinun ajavan vettä myöten", arveli Blessommen. - -"Niin teen", vastasi mies laskien semmoista vauhtia, että vesi kuohui -heidän ympärillänsä. Mutta ehdittyään vähäisen etemmäksi matka ei enää -Blessommenin mielestä käynyt vettä myöten. - -"Luulenpa nyt viiltävämme ilman Halki", arveli Blessommen. - -"Niin teemme", vastasi mies. - -Mutta heidän kuljettuaan vähän etemmäksi luuli Blessommen tuntevansa -tuttuja seutuja -- "luulenpa jo olevamme Vaagessa", hän sanoi. - -"Niin, nyt olemme perillä", vastasi mies, ja Blessommenin mielestä -matka oli sujunut tavattoman sukkelaan. - -"Nyt sinun pitää saada suuret kiitokset hyvästä kyydistä", hän sanoi. -Kiitos itsellesi vastasi mies vielä lisäten: "Nyt sinun ei pidä katsoa -taaksesi minuun!" - -"En en", ajatteli Blessommen ruveten taivaltamaan kotia päin mäkistä -tietä. Mutta samassa syntyi semmoinen melu ja jyske hänen takanaan kuin -kaatuisi vuori hänen ylitsensä ja maa rupesi liekehtimään; hän kääntyi -katsomaan ja näki silloin valkomekkoisen miehen sähisevien liekkien -lävitse ajavan sisään avattuun vuoreen, joka porttiholvin tapaisena -seisoi auenneena hänen edessänsä. Blessommenpa ällistyi moisesta -matkakumppanista ja tahtoi kääntää päänsä jälleen oikeaan päin, mutta -niinkuin se oli kääntyneenä, siihen asentoon se jäi, eikä Blessommen -milloinkaan enää saanut päätään oikein. - -Sen vertaista juttua ei poika ikipäivinä ollut ennen kuullut. Hän ei -enää tohtinut kysyä isältä, mutta varhain seuraavana aamuna hän kysyi -äidiltä, osasiko tämäkin kertoa satuja. Kyllä, kyllä hän semmoisia -osasi, mutta enimmäkseen prinsessoista, jotka olivat seitsemän vuotta -vankina, kunnes oikea prinssi tuli. Poika luuli kaiken, minkä luki ja -kuuli elävän hänen ympärillänsä. - -Hän oli kahdeksan vuoden vanha, kun vieras ensi kerran eräänä -talvi-iltana, astui sisään heidän ovestaan. Hänellä oli musta tukka, -jommoista Thrond ei milloinkaan ennen ollut nähnyt. Hän tervehti -lyhyeen: "Hyvää iltaa" ja astui etemmäksi. Throndia hieman peloitti -ja hän istahti jakkaralle uunin viereen. Äiti pyysi miestä istumaan; -tämä teki niin ja silloin sai äitikin tilaisuutta lähemmin tarkastaa -vierastansa. - -"Hyväinen aika! Viulu-Knuthan se on?" hän kysyvästi huudahti. - -"Niinpä niin! On jo pitkä aika kulunut siitä, kun soitin häissäsi." - -"Onpa niin, onhan siitä jo vuodet vierineet. Tuletko kaukaa?" - -"Olen joulun aikana soittanut tuolla tunturin toisella puolella. -Mutta matkan keskivälissä saavutti minut kipu; täytyi tulla tänne -levähtämään." - -Äiti tarjosi hänelle ruokaa; vieras istahti pöytään, mutta ei -siunannut: "Jeesuksen nimeen", niinkuin poika aina oli kuullut. -Syötyään vieras nousi. - -"Nyt on minun jälleen hyvä olla", hän sanoi; "anna minun vain levätä -hiukkasen." Ja hän pääsi lepäämään Throndin vuoteeseen. - -Throndille laitettiin tila lattialle. Hänen siinä maatessaan vilusti -sitä kylkeä, joka oli takasta poispäin; se oli vasenta kylkeä. Hänestä -tuntui se johtuvan siitä syystä, että se oli paljaana yökylmässä; sillä -makasihan hän muka keskellä metsää. Miten hän oli joutunut metsään? -Hän nousi ja katseli ympärilleen sekä näki kaukana tulta ja että -hän todellakin oli yksin metsässä; hän tahtoi kotiin tulen luokse, -mutta ei päässyt paikaltaan. Silloin hänet valtasi suuri pelko; sillä -voisihan siellä olla petoja, voisihan tulla aaveita ja menninkäisiä; -kotiin tulen luokse hänen täytyi, mutta hän ei voinut liikahtaakaan -paikaltaan. Silloin hänen pelkonsa eneni, hän ponnisti kaikki voimansa, -sai huudetuksi: "Äiti!" -- ja heräsi. - -"Lapsikulta, sinähän näet pahoja unia", lausui äiti nostaen hänet ylös. - -Häntä värisytti ja pelokkaasti hän katseli ympärilleen. Vieras mies oli -poissa, eikä hän tohtinut häntä kysyä. - -Äiti tuli sisään puettuna mustaan hameeseen ja meni kohta alas kylään. -Kotiin palatessaan hänellä oli kaksi miestä mukanaan, vieraita nekin -ja mustatukkaisia, matalalakkisia. Eivät hekään sanoneet "Jeesuksen -nimeen", istahtaessaan syömään ja he puhuivat kuiskaten isän kanssa. -Sitten he kaikki kolme menivät luuvaan ja palasivat kohta kantaen -suurta kirstua. Sen he asettivat kelkalle ja jättivät hyvästi. Silloin -sanoi äiti: - -"Odottakaa vähäisen ja ottakaa mukaanne tuo pieni lipas, joka hänellä -oli mukanansa tänne tullessaan." Ja hän meni sisään tuomaan sen. Mutta -toinen miehistä lausui: - -"Pitäköön _tuo_ sen", ja hän näytti sormellaan Throndia. Osoittaen -suurta kirstua, lisäsi toinen: - -"Käytä sinä sitä yhtä hyvin kuin hän, joka nyt makaa _tässä_." Silloin -hymyilivät molemmat ja läksivät matkaan. Thrond katseli saamaansa -lipasta. - -"Mitä siinä on?" hän kysyi. - -"Vie sisään ja katso", vastasi äiti. Hän teki niin ja äiti auttoi häntä -lippaan avaamisessa. Pojan silmät aivan säihkyivät ilosta nähdessään -siinä olevan jotakin niin erinomaisen hienoa ja kevyttä. - -"Ota se", kehoitti äiti. Thrond kosketti sitä yhdellä sormella vain, -mutta vetäsi kovasti peloissaan kätensä takaisin. - -"Se itkee!" hän sanoi. - -"Rohkaise mielesi", lausui äiti kehoittaen. - -Thrond tarttui siihen koko kourin ja otti sen siitä pois. Hän sitä -käänteli ja väänteli, nauroi ja kosketteli. - -"Äiti kulta, mikä tämä on? Sehän on niin kevyt kuin leikkiä vain!" - -"Viulu se on!" - -Ja sillä tavoin sai Thrond Alfin poika ensimäisen viulunsa. - -Isä osasi hiukkasen soittaa ja opetti pojalle ensimäiset alkeet; äiti -osasi rallattaa marsseja ja muita tansseja niiltä ajoilta, jolloin -itse oli mukana pyörimässä, ja ne kaikki poika oppi soittamaan, -joiden lisäksi pian sepitti uusia. Hän soitteli aina milloin ei -ollut lukemassa, hän soitteli niin, että isä kerran väitti hänen -aivan kuihtuvan heidän käsissänsä; kaikki, minkä poika siihen asti -oli lukenut ja kuullut ikäänkuin kasvoi viuluun. Vieno, hieno kieli -oli äiti; sen viereinen oli Ragnhild. Paksunlainen kieli, jota -harvemmin kosketteli, oli isä. Mutta viimeinen, vakava kieli, sitä -hän puoleksi pelkäsi eikä antanut sille mitään nimeä. Kun hän soitti -väärin kvintillä, niin tuli siitä kissa; mutta jos sattui isän -kieleen, niin tuli siitä härkä. Jousi oli Blessommen, joka pääsi -ajamaan Kööpenhaminasta Vaageen yhtenä yönä. Joka sävelkin oli eri -asia. Tuo pitkä ja vakavaääninen oli mustiin puettu äiti. Tuo, joka -nytkähteli ja hyppi, oli Mooses, iskiessään sauvallaan kallioon. Tuo -hiljainen soitto, milloin jousi kevyesti kosketteli kieliä, oli huldra, -metsänkeijukainen, joka kokoili karjan sumussa, jolloin ei kukaan -voinut sitä nähdä. - -Mutta soitto johdatti ajatukset tunturien toiselle puolelle ja ikävä -sai vallan. Kun isä eräänä päivänä kertoi pienen pojan soittaneen -markkinoilla ja siten ansainneen paljon rahaa, odotti Thrond äitiä -keittiössä ja kysyi hiljaa, eikö hänkin pääsisi markkinoille soittamaan -väkijoukolle. - -"Kuinka voit semmoista kuvaillakaan?" vastasi äiti, mutta kertoi sen -heti isälle. - -"Ennättäähän hän myöhemminkin kyllin aikaisin maailmaan", sanoi isä ja -lausui sen semmoisella tavalla, että äiti ei enää virkkanut siihen sen -enempää. - -Jonkun ajan kuluttua juttelivat isä ja äiti atrioidessaan eräistä -uudisasukkaista, jotka tuonoin olivat muuttaneet tunturin kylkeen ja -joiden oli määrä viettää häitä. - -"Heillä ei ole soittoniekkaa häihinsä", lausui isä. - -"Enköhän minä pääsisi soittamaan?" kysyi poika kuiskaten äidiltään -keittiössä. - -"Sinäkö, joka vielä olet niin pieni?" vastasi äiti; mutta meni heti -riihelle isän luokse kertomaan sitä hänelle. - -"Eihän hän ole milloinkaan vielä käynyt kylässä", hän lisäsi, "hän ei -ole vielä milloinkaan nähnyt kirkkoa". - -"En käsitä, miten voit pyytää minulta semmoista", vastasi Alf; mutta -hän ei myöskään lisännyt sen enempää, ja silloin luuli äiti hänen -myöntäneen. Sentähden hän meni uutis-asukkaiden luokse ja tarjosi -poikaansa soittajaksi. - -"Niin, kuin hän soittaa, ei ole milloinkaan pikkupoikanen soittanut -ennen", ja -- pojan piti siis päästä mukaan! - -Kotonapa vasta syntyi ilo! Aamusta iltaan poika soitteli harjoittaen -uusia tansseja, yöllä hän näki niistä unta; ne kantoivat hänet yli -vuorien, kauas vieraaseen maahan, ikäänkuin hän purjehtisi tuulen -lennättämillä pilvillä. Äiti ompeli hänelle uudet vaatteet, mutta isä -ei tahtonut olla edes sisälläkään. - -Hääpäivän edellisenä yönä hän ei saanut unta silmiinsä, vaan sommitteli -uuden marssin, ja sen aiheena oli kirkko, jommoista hän ei vielä -milloinkaan ollut nähnyt. Aikaisin aamulla hän jo oli liikkeellä, -samoin äiti, toimittaaksensa hänelle syötävää, mutta hän ei voinut -ensinkään nauttia mitään. Hän pukeutui uusiin vaatteihin ja otti -viulun käteensä, ja silloin ikäänkuin häikäisi hänen silmiänsä. Äiti -saattoi häntä ulos pihalle ja jäi häntä katselemaan hänen astuessansa -vuorenrinnettä ylös; ensi kerran hän meni pois kotoa. - -Isä nousi hiljaa tilaltaan ja astui ikkunan luo; siellä hän seisoi -katsellen poikaa, kunnes äiti liikahti pihalla; silloin hän palasi -vuoteeseensa ja makasi siinä vaimonsa palatessa. - -Vaimo liikkui edestakaisin huoneessa, ikäänkuin hänellä olisi jotakin -sanottavaa. Ja viimein hän ei enää voinut sitä pidättää: - -"Minusta tuntuu, että minun pitäisi mennä alas kirkolle katsomaan, -miten käy". Mies ei vastannut siihen mitään, niin että vaimo käsitti -sen suostumukseksi, pukeutui ja läksi. - -Oli ihana päivänpaisteinen päivä, kun poika meni tunturin toiselle -puolelle; hän kuunteli lintusten liverrystä ja näki auringon kimeltävän -puiden lehtilöissä hänen, viulu kainalossa, joutuisasti astuskellessaan -eteenpäin. Ja saapuessaan häätaloon hän ei vielä huomannut muuta kuin -mitä ennenkin tunsi -- ei morsiamen komeutta eikä morsiusaattoa; hän -vain kysyi, pianko tulee lähtö, ja kohta se tulikin. Hän astui edellä -viuluineen, puki säveliin kaikki aamun tunnelmansa ja soitti niin, että -kaikui puiden välissä. - -"Näkyykö kirkko pian?" hän kysyi takanaan astuvilta; kauan hän sai -kysymykseensä kieltävän vastauksen, mutta viimoin vastasi eräs: - -"Kunhan pääsemme tuon vuorensyrjän ohi, niin se on näkyvissä". - -Hän otti soittaaksensa uusinta marssiansa, jousi liikkui aivan -hyppimällä ja poikanen katseli suoraan eteenpäin. Siinä levisi kylä -aivan hänen eteensä! - -Ihan ensiksi hän näki keveän sumun harsontapaisesti nousevan vastaista -tunturin kylkeä kohti. Sitten silmää ihastutti vehreät niityt ja -talot, joiden ikkunat kimelsivät auringonpaisteessa; valo melkeinpä -säkenöi aivan kuin tunturijäätiköllä kirkkaana talvipäivänä. Talot yhä -suurenivat ja ikkunoita näkyi yhä tiheämmässä, ja tuolla, toisella -puolella oli tavattoman suuria, punaiseksi maalatuita taloja; niiden -alapuolella oli hevosia sidottuna, pienet, juhlapukuiset lapset -leikkivät mäen rinteessä ja niitä katseli joukko koiria. Mutta -kaikkialla kuului ikäänkuin pitkän täyteläisen sävelen humiseva ääni, -niin että häntä värisytti siihen määrin, että kaikki, mitä hän näki -muka liikkui sen äänen osoittaman tahdin mukaan. Silloin hän äkkiä -huomasi suuren, komean talon, jonka korkea kimeltävä torni kohosi kohti -taivasta. Ja alempana säkenöivät sadat ikkunat auringonpaisteessa, niin -että talo aivan näytti olevan ilmitulessa. Tuo mahtaa varmaankin olla -kirkko arveli poika, ja sieltähän tuo äänikin kuuluu! Yltympäri seisoi -suunnaton ihmisjoukko kaikki toinen toisensa näköiset! Hän sovitti -heidät kirkon yhteyteen, josta syystä hänet jokaisen pienimmänkin -lapsen suhteen valtasi suuri pelonsekainen kunnioitus. - -"Nyt täytyy minun soittaa", arveli Thrond ja ryhtyi toimeen. - -Mutta mitä tämä on? Eihän lähde viulusta ääntäkään enää! -- Mahtaa olla -kielissä vika; hän tutki ne, mutta ei löytänyt vikaa. - -"Varmaankin syynä on se, etten paina kyllin voimakkaasti", ja hän -painoi tarmonsa takaa, mutta viulu oli kuin särkynyt. Hän yritti -vaihtaa sitä säveltä, joka muka kuvaili kirkkoa toiseen, mutta -kävi yhtä hullusti; ei ainoatakaan säveltä, ainoastaan vikinää ja -ruikutusta. Hän tunsi, miten kylmä hiki nousi kasvoihinsa, hän muisteli -kaikkia noita viisaita ihmisiä, jotka seisoivat hänen ympärillään ja -ehkä ilkkuivat hänelle, hänelle, joka kuitenkin kotona osasi soittaa -niin kauniisti, vaikka täällä ei voinut kiskoa ääntäkään viulustansa. - -"Jumalan kiitos, että äiti ei ole täällä näkemässä häpeätäni", hän -sanoi itseksensä siinä soittaen kansanjoukon keskellä, -- mutta katso, -tuossa hän seisoi mustassa hameessansa peräytyen yhä kauemmaksi. -Silloin hän samassa näki tuon mustatukkaisen miehen, joka oli antanut -hänelle viulun, istuvan korkealla tornin huipussa. - -"Anna tänne se takaisin!" huusi mies nauraen ja ojentaen hänelle -kätensä, ja tornin huippu huojui alaspäin ja jälleen ylös ja uudestaan -edestakaisin; mutta poika pani viulun kainaloonsa. - -"Et sitä saa!" hän huusi, kääntyi taaksepäin ja juoksi pois -väkijoukosta, talojen välitse, yli ketojen ja niittyjen, kunnes ei enää -jaksanut, vaan kompastui. - -Siinä hän makasi kauan suullaan ja viimein kääntyessään hän näki -ainoastaan Jumalan äärettömän taivaan, joka levisi hänen yllään -iankaikkisine suhinoineen. Tuo oli hänestä niin kauheata, että -hänen täytyi kääntyä uudestaan, kasvot maata kohti. Sitten jälleen -kohottaessaan päätään hän huomasi viulun, joka oli siinä itseksensä. - -"Sinun on kaikki syy!" huudahti poika nostaen sen maasta särkeäksensä -sen, mutta malttoi mielensä ja rupesi sitä katselemaan. - -"Me kaksi olemme viettäneet monta hauskaa hetkeä yhdessä", hän lausui -itsekseen ja vaikeni sen jälkeen. Mutta vähän ajan kuluttua hän sanoi. - -"Kielet pitää hävittää; sillä ne eivät kelpaa mihinkään". - -Ja hän tarttui veitseen sekä leikkasi. "Au!" kuului kvinttikieli -lyhyesti ja surkeasti. Poika leikkasi. "Au!" sanoi seuraava; mutta -poika leikkasi yhä. "Au!" kuului kolmas kolkosti, -- ja suuri suru -valtasi hänet; neljättä kieltä, tuota, jolle hän ei ollut rohjennut -antaa nimeä, sitä hän ei katkaissut. Nyt ikäänkuin tuntui hänestä, -etteivät kielet olleetkaan syypäät siihen, ettei hän osannut soittaa. -Silloin lähestyi äiti, verkkaan astuskellen häntä kohti saattaaksensa -hänet kotiin. Mutta vielä suurempi pelko valtasi hänet, hän piti -lujasti kiinni kielipuoli viulustansa, nousi seisoalleen ja huusi alas -hänelle: - -"Ei, äiti! kotiin en tahdo takaisin, ennenkuin osaan soittaa sitä, mitä -olen tänään nähnyt." - - - - -ISÄ - -(1858) - - -Se mies, josta tässä kerrotaan, oli seurakuntansa mahtavin -suurtilallinen; hänen nimensä oli Thord Överaas. Hän seisoi eräänä -päivänä pappilan virkahuoneessa, suorana ja vakavana. - -"Minulle on syntynyt poika", hän lausui, "ja tahtoisin saada sen -kastetuksi." - -"Mikä pannaan hänelle nimeksi?" - -"Finn, isäni mukaan." - -"Ja ketkä tulevat kummeiksi?" - -Ne lueteltiin, ja olivat he seurakunnan paraita miehiä ja naisia isän -suvusta. - -"Onko mitään muuta vielä?" kysyi pappi katsahtaen ylös. - -Thord viipyi hetkisen, "tahtoisin mielelläni saada hänet kastetuksi -eriksensä", hän sanoi. - -"Siis jonakin arkipäivänäkö?" - -"Ensi lauantaina kello kaksitoista." - -"Onko vielä muutakin?" kysyi pappi. - -"Ei ole mitään muuta". Thord pyöritteli lakkiaan ikäänkuin aikoen -lähteä. - -Silloin nousi pappi: "on kuitenkin yksi asia", hän lausui, meni Thordin -luokse, tarttui hänen käteensä ja katsoi häntä suoraan silmiin, -"suokoon Jumala lapsen tulevan sinulle siunaukseksi!" - -Kuusitoista vuotta sen perästä seisoi Thord jälleen papin -virkahuoneessa. - -"Sinä olet hyvin säilynyt entisesi näköisenä, Thord", lausui pappi, kun -ei huomannut hänessä mitään muutosta. - -"Eihän minulla olekaan minkäänlaisia huolia", vastasi Thord. - -Pappi ei virkkanut siihen mitään, kysyi vain hetkisen kuluttua: - -"Mitä sinulla on tällä kerralla asiana?" - -"Tulin puhumaan pojastani, joka huomenna ensi kerran pääsee Herran -ehtoolliselle." - -"Niin, hän on reipas poika." - -"En tahtonut maksaa teille, ennenkuin saan tietää, minkä sijan hän -saapi kirkossa." - -"Hän pääsee ensimäisenä." - -"Niin olen kuullut sanottavan, ja tässä on kymmenen taaleria papille." - -"Onko vielä muutakin asiaa?" tiedusteli pappi katsellen Thordia. - -"Ei ole mitään muuta;" ja Thord läksi. - -Taasen kului kahdeksan vuotta, silloin kuului eräänä päivänä kopinaa -papin virkahuoneen eteisestä; sillä useita miehiä tuli, ja niiden -joukossa Thord ensimäisenä. Pappi katsahti ylös ja tunsi hänet: - -"Tänään tuletkin oikein joukolla." - -"Pyytäisin saada poikani kuulutuksille Gudmund Storlidenin tyttären -Kaarenin kanssa, isähän on tässä." - -"Hänhän on seudun rikkahin tyttö." - -"Niinhän sanotaan", vastasi Thord ja työnsi toisella kädellään tukan -otsaltaan. Pappi istui hetkisen ikäänkuin ajatuksissaan, hän ei sanonut -mitään, kirjoitti vain nimet kirjoihinsa, ja miehet kirjoittivat alle. -Thord pani kolme taaleria pöydälle. - -"Ei minulle tule kuin yksi vain", huomautti pappi. - -"Tiedän kyllä; mutta hän on ainoa lapseni, -- sentähden tahtoisin -maksaa kunnollisesti." - -Pappi otti rahat vastaan. "Onhan nyt kolmas kerta, kun olet täällä -poikasi tähden, Thord." - -"Mutta nyt olenkin valmis hänen suhteensa", lausui Thord ja pani kiinni -lompakkonsa, jätti hyvästi ja meni, -- miehet verkkaan hänen perässänsä. - -Kaksi viikkoa myöhemmin siitä päivästä soutivat isä ja poika tyynellä -säällä lahden poikki Storlideniin keskustelemaan häistä. - -"Teljo ei ole oikein allani", lausui poika nousten asettaaksensa sitä -paremmin paikoilleen. Samassa lauta, jolla hän seisoi, luiskahti pois -alta; hän levittää kätensä, kirkaisee ja suistuu veteen. - -"Tartu airoon!" huudahti isä, nousi ja ojensi sen hänelle. - -Mutta yritettyään sitä pari kertaa poika jäykistyy. - -"Odota hiukkasen!" huusi isä ja souti hänen luoksensa. Silloin poika -kääntyy selälleen, luo hyvin pitkän silmäyksen isäänsä -- ja upposi. - -Thord ei ottanut sitä oikein uskoaksensa, hän pidätti veneen -paikoillaan ja katsoa tuijotti siihen kohtaan, mistä poika oli vajonnut -veden alle, ikäänkuin odottaen hänen kohoavan jälleen ylös. Siinä -pulppusi vain pinnalle muutamia ilmarakkuloita, uudestaan muutamia, -sitten vain yksi suuri, joka särkyi -- ja peilikirkkaana oli vesi -jälleen. - -Kolmena päivänä ja yönä näkivät ihmiset isän soutelevan samalla -paikalla syömättä ja nukkumatta; hän naaraamalla etsi poikaansa. -Kolmannen päivän aamuna hän löysi hänet ja vei kantaen mäkien yli -kotiinsa. - -Noin vuosi lienee kulunut siitä päivästä. Silloin kuulee pappi -myöhäisenä syysiltana jonkun liikkuvan eteisessä oven takana ja -haparoiden etsivän lukkoa. Hän avasi oven, ja sisään astui pitkä, -kyyryselkäinen, laiha, harmaahapsinen mies. Pappi katseli häntä kauan -aikaa, ennenkuin tunsi hänet. Se oli Thord. - -"Tuletko näin myöhään?" kysyi pappi seisoen hiljaa hänen edessänsä. - -"Myöhäänpä tulen", vastasi Thord ja istuutui. - -Pappikin istahti ikäänkuin odottaen selitystä; kauan olivat molemmat -ääneti. Vihdoin sanoi Thord: - -"Minulla on vähän mukanani, jonka mielelläni antaisin köyhille; -siitä pitäisi tulla pysyväinen rahasto, ja poikani nimelle se olisi -asetettava;" hän nousi, pani rahaa pöydälle ja istuutui jälleen. - -Pappi luki rahat. - -"Siinä on paljon rahaa", hän sanoi. - -"Siinä on puolet taloni hinnasta, minä möin sen eilen." - -Pappi istui pitkän ajan vaiti, viimein hän kysyi lempeästi: - -"Mitäpä nyt vastedes aiot, Thord?" - -"Jotakin parempaa." - -He istuivat vielä hetkisen, Thord katsoen maahan, pappi katsellen -Thordia. Silloin lausui pappi hiljaa ja painavasti: - -"Nyt, luulemma, on poikasi vihdoin tullut sinulle siunaukseksi." - -"Niin, niin minäkin nyt arvelen", vastasi Thord katsahtaen ylös. -Raskaina karpaloina vieri kaksi kyyneltä alas hänen poskiansa myöten. - - - - -KOTKANPESÄ - -(1859) - - -Endre-taloiksi sanottiin pienenlaista kylää, joka oli aivan erikseen -korkeiden tunturien ympäröimänä. Se oli tasaista ja hedelmällistä -maata, vaan leveä, tuntureilta tuleva joki jakoi sen kahtia. Tämä joki -laski vuonoon, joka ulettui kylän läheisyyteen asti ja näkyi sinne -pitkänä, siintävänä selkänä. - -Pitkin Endre-vuonoa oli se mies tullut soutaen, joka ensin oli ruvennut -laaksoa viljelemään; hänen nimensä oli Endre, ja hänen jälkeläisiänsä -ne olivat kylän asukkaat. Muutamat sanoivat hänen paenneen sinne erään -murhan vuoksi, sentähden hänen sukunsa muka oli niin mustaa; toiset -sanoivat sen johtuvan tuntureista, jotka jo keskikesälläkin peittivät -auringon kello viideltä illalla. - -Tämän kylän yllä oli kotkanpesä. Se oli kallion kielekkeellä korkealla -tunturin kyljessä; kaikki voivat nähdä naaraskotkan lentävän pesäänsä, -mutta ei kukaan voinut päästä sinne. Uros liidellen lenteli kylän yllä, -iski milloin karitsaan, milloin sieppasi pienen kilin, jopa kerran -lapsenkin ja vei kaikki pesäänsä; sentähden oli kylässä elämä kovin -rauhatonta, niin kauan kuin kotkat saivat hätyyttämättä pesiä tuolla -korkealla kallionkielekkeellä. Tarinana kerrottiin, että ennen muinoin -oli kaksi veljestä, joiden oli onnistunut kiivetä sinne ylös ja repiä -pesä; mutta nykyään ei kenessäkään ollut miestä pääsemään sinne. - -Milloin vain kaksi henkilöä Endre-taloista kohtasi toistansa, -johtui puhe kotkanpesään, ja silloin he katsoivat sinne ylös. He -tiesivät milloin kotkat olivat sinä vuonna saapuneet, mistä olivat -iskeneet itselleen saaliin ja mitä vieneet miltäkin ja ken viimeksi -oli koettanut voimiaan yrittämällä kiivetä sinne ylös. Nuoret -harjoittelivat pikku poikanaskaleista asti puihin ja kallioille -kiipeämistä, tavallista painimista ja sylipainia, voidaksensa kerran -päästä sinne ylös hajoittamaan pesän, niinkuin nuo muinaiset veljekset. - -Siihen aikaan, josta tässä kerrotaan, oli Endre-talojen reippain poika -Leif, mutta hän ei kuulunut kylän omaan sukuun. Hänellä oli kihara -tukka ja pienet silmät; kaikenlaisissa leikeissä hän oli ensimäinen, -ja naisten suosikki. Jo aikaisin hän sanoi kerran vielä nousevansa -kotkanpesälle; mutta vanhat ihmiset arvelivat, että hänen ei pitäisi -sitä niin julki lausua. - -Tuo vain yllytti häntä, ja ennenkuin vielä oli ennättänyt aikamieheksi -hän läksi sinne kiipeämään. Oli kirkas sunnuntai-aamupäivä alkukesällä; -arveltiin kotkanpoikasten juuri puhkaisseen munankuoren. Väkeä oli -kokoontunut suuret joukot tunturin juurelle katsomaan, vanhat kielsivät -menemästä, nuoret sitä vastoin kehoittivat. Mutta Leif kuunteli vain -omaa haluansa, odotti, sen vuoksi kunnes naaras läksi pesästänsä, -hypähti sitten ja tarttui puunoksaan muutama kyynärä maasta. Tämä puu -kasvoi kallion halkeamassa, ja sitä halkeamaa myöten hän alkoi kiivetä -ylöspäin. Pikku kiviä irtaantui hänen jalkojensa alta, soraa ja multaa -vieri alas niiden mukana, muuten oli kaikki aivan ääneti; joelta vain -kuului taempaa hiljaista, alinomaista kohinaa. Tunturi kohta kävi -jyrkemmäksi, niin että Leif kauan riippui toisen kätensä varassa, -etsien jalalleen tukea, sitä löytämättä; moni etenkin naisista, kääntyi -poispäin, arvellen, ettei hän tuohon olisi ryhtynyt, jos hänellä -vielä olisi ollut vanhemmat elossa. Kuitenkin hän taas löysi tukea, -etsi uutta milloin kädellä, milloin jalalla, välistä aina luiskahtaen -ja luisuen alaspäin, mutta -- aina saaden jostakin särmästä pohjaa. -Alhaalla seisovat voivat kuulla toistensa hengityksen. Silloin nousi -pitkänlainen, nuori tyttö kiveltä, jossa oli istunut erillään muista; -hänen kerrottiin jo lapsena lupautuneen Leifille, vaikka tämä ei -ollutkaan hänen omaa sukuaan. Hän ojensi kätensä ylöspäin ja huusi: - -"Leif, Leif, miksi menet sinne?" - -Kaikki kääntyivät tyttöön päin, isä seisoi aivan vieressä ja katsoi -häneen ankarasti, mutta tyttö ei häntä huomannut. - -"Leif, tule alas jälleen, Leif!" hän huusi, "minä rakastan sinua, eikä -sinulla ole sieltä ylhäältä mitään voitettavaa!" - -Leif näkyi hetkisen miettivän, silmänräpäyksen vain, tahi pari, mutta -sitten hän pyrki yhä ylemmäksi. Hän oli varma ja vakava sekä kädeltä -että jalalta, jonka vuoksi hän kauan aikaa pääsikin hyvästi eteenpäin; -mutta vähitellen häntä näytti rupeavan väsyttämään, sillä hän näkyi -usein levähtävän. Pieni kivi ikäänkuin enteenä vieri alas, ja kaikki, -jotka seisoivat alhaalla, ehdottomasti seurasivat sitä katseillaan alas -asti. Muutamat eivät jaksaneet kestää sitä näkyä, vaan läksivät pois. -Tyttö vain seisoi yksinään kivellä, väänteli käsiään katsellen ylös. -Leif tarttui uudestaan kädellään kallion särmään, se irtaantui, tyttö -näki sen selvään; Leif tarttui toisella, sekin petti. - -"Leif!" kirkaisi tyttö, että kajahti tunturilta, ja kaikki muutkin -yhtyivät huutoon. - -"Hän luisuu!" he huusivat estävästi ojentaen kätensä ylöspäin niin -miehet kuin naiset. Leif luisuikin, vieritti mukanaan soraa, kiviä -ja multaa, luisui lakkaamatta ja yhä sukkelammin. Väkijoukko kääntyi -pois, ja sitten he kuulivat takanansa rapinaa ja ryskettä ja sen -perästä raskaan putoamisen niinkuin kappaleen märkää multaa. Heidän -jälleen rohjetessaan katsoa sinnepäin makasi Leif siinä tuntemattomaksi -musertuneena ja ruhjottuneena. Tyttö makasi tunnotonna kivellä ja isä -kantoi hänet siitä pois. - -Nuoret, jotka enimmin olivat yllyttäneet Leifiä kiipeämiseen, eivät nyt -rohjenneet edes auttaa häntä pois kantaessa; muutamat eivät voineet -katsoakaan häneen. Niin täytyi siis vanhojen ottaa se tehdäksensä. -Vanhin heistä tarttui Leifiin ja sanoi: - -"Onnettomasti tämä kävi"; mutta, hän lisäsi katsoen ylöspäin, "hyvä -on kuitenkin, että on jotakin niin korkealla, etteivät kaikki siihen -yletä." - - - - -USKOLLISUUS - -(1868) - - -Laakson pohjalla kotiseudussani asui aviopari kuuden poikansa kanssa; -he tekivät uskollisesti ja uutterasti työtä, viljellen hyvin suurta -vaikka rappeutunutta tilaa, kunnes tapaturmainen kirveenisku lopetti -isän elämän ja vaimo jäi yksin kuuden lapsensa kanssa hoitamaan -vaivalloista maanviljelystä. Hän ei kuitenkaan menettänyt rohkeuttansa, -vaan talutti molemmat vanhimmat poikansa isän arkun luokse ja otti -heiltä isän ruumiin ääressä lupauksen pitää huolta pikku veljistänsä ja -olla äidillekin avuksi, mikäli Jumala antoi heille siihen voimia. Sen -pojat lupasivat, ja he pitivätkin lupauksensa niin kauan, kunnes nuorin -pojista oli lopettanut rippikoulunsa. Silloin he katsoivat olevansa -vapaat, vanhin nai erään talollisen lesken ja toinen jonkun ajan -myöhemmin tämän varakkaanlaisen sisaren. - -Neljän muun veljen tuli nyt ryhtyä talon hallintoon oltuaan itse -tähän asti toisten hallittavina. Heillä ei näyttänyt olevan siihen -kylliksi uskallusta; he olivat lapsuudesta asti tottuneet olemaan -yhdessä milloin kaksittain milloin kaikki neljä, ja pysyivät nyt -yhdessä entistäkin enemmän, kun heidän oli pakko turvautua toinen -toisensa apuun. Ei kukaan lausunut ilmi mielipiteitänsä, ennenkuin -luuli tarkasti tietävänsä toisten, niin, oikeastaan he eivät olleet -selvillä omistaankaan, ennenkuin olivat lukeneet sen toisten -kasvoista. Varsinaisetta sopimuksetta syntyi heidän kesken yhteinen, -salainen päätös, ettei heidän pitänyt erota äidin eläessä. Tämä -kuitenkin itse tahtoi toisin ja sai kaksi heistä taivutetuksi omalle -puolelleen. Talo oli hyvin viljelty ja kaipasi suurempaa työvoimaa, -jonka tähden äiti ehdotti, että maksettaisiin molemmille vanhemmille -osansa ja jaettaisiin talo neljän kesken niin, että kaksi poikaa -saisi puolet siitä yhteiseksi osaksensa. Uudet asuinhuoneet oli -rakennettava vanhojen viereen; toinen pari muuttaisi sinne, toinen -jäisi hänen luoksensa. Mutta siitä veljesparista, joka muutti pois -kotileivästä, piti toisen naida; sillä pitihän heilläkin olla talouden -ja karjanhoitaja, -- jopa äiti mainitsi tytönkin, jonka tahtoi saada -miniäksensä. - -Ei kukaan tuumaa vastustanut; kysymys oli vain: ketkä kaksi -muuttaisivat ja kumpiko heistä naisi? Vanhin poika kyllä suostui -muuttamaan, vaan ei tahtonut millään ehdolla naida, ja kaikki toisetkin -kieltäytyivät kiven kovaan sitä tekemästä. - -Silloin he sopivat äidin kanssa siten, että tyttö itse ratkaiskoon -asian. Ja eräänä iltana tunturilla paimenmajalla kysyi äiti tytöltä, -tahtoiko tämä muuttaa vaimoksi Laaksolaan, ja tyttö kyllä mielellään -tahtoi. - -"Niin, kenenkä pojista tahdot, sillä voit ottaa, kenen vain tahdot." - -Sitä hän ei ollut ajatellut. Mutta nyt hänen täytyi se tehdä, sillä -asia riippui hänestä. - -"No, voisinhan sitten ottaa vanhimmankin;" mutta häntä hän ei voinut -saada, vanhin kun ei tahtonut naida. Tyttö mainitsi silloin nuorimman. -Mutta äiti arveli sitä sopimattomaksi, sillä: "olihan hän nuorin". - -"No, sitten nuorimman edellinen." - -"Miksikäs ei vanhimman jälkeinen?" - -"Niin, saattaahan vanhimman jälkeinenkin sopia!" lausui tyttö; sillä -häntä hän koko ajan oli ajatellutkin ja sen vuoksi jättänyt hänet -mainitsematta. Mutta äiti aavisti siitä hetkestä asti, kun vanhin -kieltäytyi naimasta, tämän puolestansa huomanneen vanhimman jälkeisen -ja tytön pitävän toisistansa. - -Vanhimman jälkeinen siis tytön nai, ja vanhin veli muutti heidän -luoksensa. Ei kukaan syrjäinen saanut milloinkaan tietää, miten talo -jaettiin, sillä he tekivät yhdessä työtä niinkuin ennenkin, kantoivat -vain sadon vuorotellen milloin toisen, milloin toisen latoon. - -Jonkun ajan kuluttua tuli äiti kivulloiseksi; hän tarvitsi lepoa -ja siis apulaisen. Pojat päättivät palkata tytön, joka muutenkin -kävi heillä työssä. Nuorimmalle annettiin toimeksi sopiminen siitä -seuraavana päivänä heidän ollessaan kerppoja tekemässä, sillä hän tunsi -hänet paraiten. Mutta tämäpä lienee jo kauan salaisesti rakastanut -tyttöä, sillä kysyessänsä, tahtoiko hän ruveta heille piiaksi, -sattuivatkin hänen sanansa niin sekavasti, että tyttö luuli hänen -kosivan, ja vastasi myöntyväisesti. Poika pelästyi, meni heti veljiensä -luokse kertomaan, miten hullusti oli käynyt. Kaikki neljä tulivat -hyvin vakaviksi, eikä kukaan heistä tahtonut lausua ensimäistä sanaa. -Mutta nuorimman edellinen huomasi nuorimman silmistä tämän todellakin -rakastavan tyttöä ja juuri sentähden niin pelästyneen. Siinä samassa -hän aavisti oman kohtalonsakin, vanhaksipojaksi jäämisen; sillä jos -nuorin naisi, niin hän ei voinut sitä tehdä. Kovalta se tuntui, -sillä hänelläkin oli sydämmessä mielitietty; mutta asiaa ei käynyt -muuttaminen. _Hän_ siis lausui ensimäisen sanan, nimittäin, että -varmimmat he olivat sen tytön suhteen, jos hän pääsee miniäksi taloon. -Heti yhden puhuttua olivat toiset samaa mieltä ja menivät puhumaan -asiasta äidille. Mutta heidän palatessaan kotiin oli äiti käynyt -entistään sairaammaksi; heidän täytyi odottaa, kunnes hän parani, -ja kun hän ei ottanut parantuakseen, neuvottelivat he uudestaan. -Nuorin silloin sai aikaan päätöksen, että niin kauan kuin äiti oli -vuoteen-omana ei pitänyt tehdä muutosta; sillä tytön ei pitänyt saada -muita hoidettavia. Asia siis jäi silleen. - -Kuusitoista vuotta kitui äiti. Kuusitoista vuotta hoiteli häntä tuleva -miniä hiljaa ja kärsivällisesti. Kuusitoista vuotta kokoontuivat pojat -joka ilta hänen vuoteensa viereen pitämään kotihartautta, ja pyhinä -yhtyivät heihin molemmat vanhimmatkin veljet. Äiti silloin usein noina -hiljaisina hetkinä pyysi heitä muistamaan sitä, joka koko ajan oli -häntä hoidellut; pojat käsittivät hänen tarkoituksensa ja lupasivat -sen. Hän siunasi koko tuon pitkän ajan tautiansa, joka oli sallinut -hänen nauttia äidin iloa aivan viimeiseen asti; hän kiitti heitä joka -kerran heidän yhdessä ollessaan, ja viimein tuli viimeinen kerta. - -Kun äiti oli kuollut, kokoontuivat kaikki kuusi poikaa kantamaan -häntä hautaan. Paikkakunnalla oli naistenkin tapana saattaa vainajata -hautaan, ja sillä kerralla yhtyi koko pitäjä saattoon, miehet ja -naiset, kaikki, jotka vain kykenivät liikkeelle, lapsetkin, -- ensin -lukkari veisaajana, sitten nuo kuusi poikaa kantaen arkkua, ja heidän -perässänsä koko saattojoukko, kaikki veisaten, niin että se kuului -neljännes peninkulman päähän. Ja kun ruumis oli laskettu hautaan ja nuo -kuusi olivat luoneet haudan umpeen, meni koko saattojoukko kirkkoon, -sillä siellä oli samalla nuorin vihittävä. Veljekset tahtoivat niin, -nämä molemmat toimitukset kun oikeastaan kuuluivat heidän mielestänsä -yhteen. - -Kirkossa puhui pappi, minun isävainajani, uskollisuudesta, ja puhui -siitä semmoisella tavalla, että se minun mielestäni, minä kun -sattumalta olin kirkossa, erittäin hyvin soveltui tuntureiden ja järven -ja koko luonnon suurenmoisuuteen. - - - - -ELÄMÄN-ARVOITUS - -(1869) - - -"Miksi meidän pitää istahtaa tähän?" - -"Siksi, että tämä paikka on korkealla ja valoisa." - -"Mutta tässä on niin äkkijyrkkä; ja aurinko minua huimaa, kajastaa -liian kirkkaasti veteen." - -"Ei, ei etemmäksi." - -"Mennään sitten takaisin tuohon vihreään lehtimajaan; siellä oli niin -kaunista." - -"Ei, ei, ei sinnekään;" nuori mies heittäytyi hervottomasti maahan, -ikäänkuin hän ei voisi eikä tahtoisi enää pysyä pystyssä. - -Vaimo jäi seisomaan lakkaamatta häntä katsellen. Silloin mies lausui: - -"Asta, nyt täytyy sinun selittää, minkätähden niin pelästyit, kun -vieras laivuri astui sisään hämärän tultua." - -"Enkö sitä arvannut", sanoi vaimo kuiskaten ja tahtoen juosta pois. - -"Sinun täytyy se ilmoittaa, ennen kuin menet; sillä muuten en tule -jäljestä!" - -"Botolf!" huudahti vaimo kääntyen, mutta jääden seisomaan paikoilleen. - -Mies sanoi: "olen tosin luvannut olla kysymättä. Voinhan pitää -lupauksenikin, jos niin tahdot; mutta silloin on välimmekin tästä -hetkestä rikki." - -Nyt purskahti vaimo itkemään ja lähestyi häntä. Hän oli hieno ja hento, -hänellä oli pienet kädet, vaalea kiiltävä tukka, josta huivi oli -luisunut alas hartioille, ja sitten hänen suunsa ja silmänsä, ne oikein -säkenöivät auringon häikäisevässä valossa. Mies hypähti ylös: - -"Niin, sen kyllä tiedät: kun katselet minua noin, niin minä peräydyn. -Mutta nyt tiedän minäkin, että silloin on perästäpäin vain pahempi. -Etkö voi käsittää sitä, että vaikka satakin kertaa lupaisin olla -tiedustelematta entisyyttäsi, niin en saa rauhaa, en voi pitää -lupaustani!" Hänen kasvoistaan näkyikin, miten kiihtynyt hän oli, ja -että se kiihtymys ei ollut eilisenpäiväistä. - -"Botolf, sinä itsehän juuri lupasit minulle, kun et milloinkaan -jättänyt minua rauhaan, lupasithan antaa olla sen haudattuna, sen, jota -en milloinkaan -- en milloinkaan voi ilmaista sinulle. Sinä lupasit -sen minulle juhlallisesti, sanoit sen olevan sinulle yhdentekevää, -minua sinä vain tahdoit! Botolf!" ja hän makasi polvillaan hänen -edessään kanervikossa, hän itki kuin hengenhädässä, katsoi häneen, -kyynelkarpalon toisensa perästä puhuessa omaa kieltään, ja hän oli -kauneinta ja onnettominta, mitä mies eläessänsä oli nähnyt. - -"Jumala varjelkoon minua!" sanoi mies, nousi seisoalleen, mutta istahti -heti jälleen; "jospa rakastaisit minua niin paljon, että luottaisit -minuun, -- miten onnellisia me kaksi silloin olisimme!" - -"Jospa sinäkin voisit vähäisen luottaa minuun!" rukoili vaimo lähestyen -miestä polvillaan ja lisäsi sitten: - -"Rakastaako sinua? Kun tulin kannelle sinä yönä. jolloin laivamme oli -törmännyt sinun laivaasi, ja sinä seisoit touveissa jaellen käskyjä -- -en ollut milloinkaan nähnyt mitään niin voimakasta, ja miellyin sinuun -heti! Ja kun kannoit minut veneeseen laivojen upotessa, -- tunsin -uudestaan elämänhalua, vaikka luulin, etten sitä enää milloinkaan -saisi!" Hän vaikeni itkien, mutta sitten hän laski kätensä miehen -polville. - -"Botolf!" hän rukoili, "ole suuri! ole suuri niinkuin silläkin -kerralla, jolloin otit minut sinänsä, välittämättä mistään muusta -- -otit ainoastaan minut! -- Botolf!" - -Miltei tylysti mies vastasi: - -"Minkätähden johdatat minua kiusaukseen? Tiedäthän, etten voi! -Sieluinesi minä sinut tahdon enkä vain tätä -- ensi päivinä se vielä -voi käydä päinsä, vaan ei sitten enää." - -Vaimo peräytyi ja lausui toivottomasti: - -"Niin, niin, elämä ei enää milloinkaan tule eheäksi; oi Jumala!" -- ja -uudestaan hänen kyyneleensä virtasivat aivan tulvillaan. - -"Anna minulle itsesi kokonaan, koko elämäsi eikä vain palanen siitä, -niin tulee minussa kaikki eheäksi jälleen!" Mies puhui varmasti ja -vakavasti ikäänkuin kehoittaen, vaimo ei vastannut, mutta hän näki -hänen sisällisen taistelunsa. Sentähden hän jatkoi: - -"Voita itsesi, rohkaise mielesi. Pahemmaksi kuin nyt on, ei olomme voi -tulla!" - -"Sinä aivan sysäät minut toivottomuuteen!" rukoili vaimo. - -Mies käsitti hänet väärin ja jatkoi: - -"Vaikka se olisi mitä suurin rikos, niin koetan sitä kantaa, mutta tätä -en voi kestää!" - -"Niin, en minäkään!" huudahti vaimo nousten. - -"Minä autan sinua!" mieskin nousi, "joka päivä minä autan sinua, kun -vain tunnen salaisuutesi. Mutta minä olen liian ylpeä vartioidakseni -jotakin tuntematonta -- ja joka ehkä on toisen oma!" - -Siinä vaimo sävähti tulipunaiseksi. - -"Hävetä sinun pitäisi! Meistä molemmista olen minä ylpeämpi, minä en -tarjoa toisen omaa. -- Nyt voit jo lopettaa!" - -"Jos olet ylpeä, niin poista ensin epäilykseni!" - -"Jeesus Kristus, tätä en kestä kauemmin!" - -"Ei, minä olen vannonut, että tästä pitää _tänään_ tulla loppu!" - -"Eikö se ole julmaa", vaimo huusi, "kiduttaa ja kiusata naista, joka on -antautunut sinulle ja on niin innokkaasti rukoillut puolestansa kuin -minä", ja hän oli jälleen vähällä itkeä, mutta äkkiä muuttaen mieltään -sanoi: - -"Minä kyllä tunnen sinut: tahdot tuskani oikein puhkeamaan kirkunaan, -jotta saisit jotakin tietää!" Hän katsoi loukattuna mieheen ja kääntyi -pois. Silloin hän kuuli verkkaan lausuttavan: - -"Tahdotko vai etkö'?" - -Vaimo ojensi kätensä: "En vaikka tarjoaisit minulle kaikki, mitä voimme -tästä paikasta nähdä." - -Hän astui hänen luotaan, rinta kohoili, katse vilkkui edestakaisin, -mutta enimmäkseen mieheen, milloin tylynä, milloin suruisena ja jälleen -tylynä. Hän nojautui puuhun ja itki, sitten hän ei enää itkenyt, vaan -astui etemmäksi. - -"Tiesinhän, ettet välittänyt minusta", hän kuuli miehen sanovan, ja -samassa hän muuttui mitä nöyrimmäksi ja katuvaisimmaksi; pari kertaa -hän tahtoi vastata, mutta heittäytyi sen sijaan kanervikkoon ja -peitti kasvonsa käsillään. Mies meni hänen luokseen ja kumartui hänen -ylitsensä. Vaimo tunsi hänen seisovan siinä sekä peitti silmänsä ja -odotti hänen rupeavan puhumaan; mutta kun ei mitään kuulunut, niin hän -pelkäsi ja katsahti arasti ylös. Mutta samassa hän hypähti pystyyn, -sillä miehen päivettyneet, pitkulaiset kasvot olivat muuttuneet -aivan ontelon näköisiksi, kuopalleen painuneet silmät suurina, -kokoon puristuneet huulet, koko mahtava olento painui semmoisella -erinomaisella voimalla hänen ylitsensä, että hän äkkiä luuli jälleen -näkevänsä hänet ylhäällä touveissa, niinkuin tuona haaksirikon -yönä; hän oli muuttunut suureksi niinkuin silloinkin ja voimaltansa -rajattomaksi, mutta nyt se nousi häntä itseään vastaan. - -"Sinä olet valehdellut minulle Asta." - -Vaimo peräytyi ja mies astui hänen jälkeensä; "olet saanut minutkin -valehtelemaan; _ei ainoakaan päivä, jonka olemme eläneet yhdessä, ole -ollut täyttä totta_!" - -Hän seisoi niin lähellä vaimoa, että tämä voi tuntea hänen lämpimän -hengityksensä, ja hän katseli häntä suoraan silmiin. Peloissaan vaimo -ei tietänyt, mitä hän seuraavana hetkenä aikoi tehdä tahi sanoa, -vaan ummisti silmänsä. Hän seisoi siinä ollen vähällä kaatua ja oli -epätietoinen paetako vai jäädä -- ratkaiseva hetki oli tullut. Syvä -hiljaisuus oli sen edelläkävijänä, niin syvä, että mieskin sitä -säikähti; vielä kerran tapahtui hänessä mielenmuutos: - -"Todista syyttömyytesi! Heitä pois kaikki juonet -- tee se nyt tässä!" - -"Kyllä!" vastasi vaimo tietämättä, mitä vastasi. - -"Tee se nyt tässä, sanon minä!" - -Hän parahti; sillä vaimo lensi hänen ohitsensa rantaa kohti, hän näki -hänen kullankarvaisen tukkansa liehuvan, hänen kohotetut kätensä, -huivin, joka irtautui hartioilta ja hulmuten lensi hänen perästänsä -liidellen kauemmaksi. Mies ei kuullut huutoa, ei loiskettakaan, sillä -vesi oli kovin syvällä. Hän ei voinutkaan kuulla, sillä hän oli -kaatunut takaperin maahan. - -Mereltä Asta oli tullut hänen luoksensa tuona yönä, veteen hän jälleen -hävisi, ja samalla hänen elämänsä tarina. Sysimustaan syvyyteen -oli kaikki se hautaantunut, joka oli saanut koko hänen sielunsa -- -eikö hänen pitänyt mennä tytön jälkeen? Hän oli tullut paikalle, -järkähtämätön tahto mielessä saada tuskistansa loppu; -- tämä ei ollut -loppu; nyt sitä ei milloinkaan tule, nyt ne tuskat vasta alkavatkin. -Huusihan vaimon viimeinen teko hänelle, että hän oli erehtynyt ja -surmannut hänet! Vaikka tuska eneni kymmenkertaiseksi, täytyi hänen -elää surren ja miettien, miten tuo oli tapahtunut. Asta, joka oli -melkein ainoa pelastunut tuosta kauhun yöstä, hänen piti siis pelastua -hänen surmattavaksensa, hänen, joka oli hänet pelastanut. Hän itse, -joka oli purjehtinut ja käynyt kauppaa ikäänkuin koko maailma olisi -merta ja kauppaa, hän oli äkkiä joutunut semmoisen rakkauden uhriksi, -joka surmasi sekä hänet itsensä että hänen rakastamansa. Oliko -hän häijy? Sitä hän ei milloinkaan ollut kuullut sanottavan eikä -milloinkaan tuntenut sitä. Mutta mitä se sitten oli? Hän nousi -- ei -heittäytyäksensä aaltojen syvyyteen hänkin, vaan astuaksensa alaspäin -jälleen; ei kukaan tee itsemurhaa samassa, kun on saanut arvoituksen -selvitettäväksensä. - -Mutta eihän se ollut milloinkaan selvitettävissä. Astahan oli asunut -Amerikassa siitä asti kun oli tullut täysikasvuiseksi, sieltä hän juuri -oli tulemassa silloin, kun laivat törmäsivät yhteen. Mistä hänen, -Botolfin, piti Amerikassa aloittaa? Hänellä ei ollut varmoja tietoja -siitä, miltä tienoilta Asta Norjasta oli kotoisin, eipä ollut edes -varma siitäkään, oliko hänen ilmoittamansa sukunimi sama kuin se, joka -perheellä Norjassa oli. Tuo vieras laivuri? Niin, missä hän oli? Ja -tunsiko hän hänet, vai Astako vain hänet tunsi? Tämä oli kuin kysyä -mereltä, ja tiedusteleminen oli kuin syöksyäminen sen helmaan. - -Hän, mies, oli erehtynyt! Katuvainen rikoksentekijä olisi etsinyt -omalletunnollensa helpoitusta tunnustamalla kaikki aviomiehellensä, -katumaton olisi tehnyt jos jonkinmoisia verukkeita. Mutta Asta ei -tunnustanut mitään eikä etsinyt verukkeitakaan, hän valitsi kuoleman, -kun mies häntä ahdisti. Semmoiseen ei ole syyllisellä uskallusta. -Kyllä sentään, miksi ei? Ennemmin kuolo kuin tunnustaminen, -sillä jälkimäiseen tarvitaan vielä suurempaa uskallusta. Mutta -tunnustamisrohkeutta häneltä ei suinkaan puuttunut; sillä olihan hän -aloittanut myöntämällä olevan jotakin olemassa, jota hän ei voinut -ilmaista. Rikos itse se siinä teki tunnustuksen mahdottomaksi. Mutta -mahdotonta oli, että hän olisi voinut salata suurta rikosta; sillä -hän oli usein iloinen, jopa vallaton, oli kiivas, mutta samalla -hienotunteinen ja herttaisen hyvänluontoinen. Toisen se oli rikoksessa -syy. Mutta miksi hän ei milloinkaan tunnustanut sitä toisen rikokseksi? --- sillä silloinhan olisi kaikki ollut selvillä. Mutta jos se ei ollut -hänen eikä kenenkään toisen, mitä se sitten oli? Olihan hän itse -sanonut siinä _olevan_ jotakin -- ja vieras laivuri, jota hän niin -oli säikähtänyt? Mitä se oli, mitä kaikkivaltiaan Jumalan nimessä se -oli? -- Jos Asta olisi vielä elänyt, niin hän olisi vastedeskin häntä -kiusannut -- siitä hän tuli selville ja oivalsi oman suuren kurjuutensa. - -Mutta sitten alkoivat epäilykset jälleen. Ehkei Asta ollutkaan -niin syyllinen kuin itse luuli, tahi ehkei niin syyllinen kuin -kentiesi näytti toisten silmissä; kuinka usein piilee viattomuus -syyllisyytemme takana, yksinkertaisuus synninhelmassa, vaikka niin -harva sitä käsittää, -- ja _hänen,_ Botolfin, hän ei luullut voivan -sitä käsittää, hänen, joka oli paljasta epäluuloa. Yhdestä ainoasta -soivasta vastauksesta hän olisi kehittänyt tuhansia epäluuloisia -kysymyksiä, sentähden Asta ennemmin antautui kuoleman omaksi kuin pysyi -hänen omanaan! Minkätähden hän ei milloinkaan jättänyt häntä rauhaan? -_Hänen_, Botolfin, luo hän oli paennut entisyyttään, hänessä hän oli -etsinyt turvaa sitä vastaan, ja sitten hän juuri houkutteli sen esiin -ja alinomaa usutti sitä hänen kimppuunsa! Olihan Asta hellä ja ihana -hänen luonaan, -- mitä sitten hänen entisyytensä häneen koski? Ja _jos_ -se koskikin, minkä vuoksi se ei heti sitä tehnyt? Ei, mikäli Astan -hellyys kohosi, sikäli kasvoi miehen levottomuuskin; kun Asta yksistään -ihailusta ja kiitollisuudesta suostui tulemaan hänen omaksensa, silloin -hän tahtoi tietää, oliko hän jo ennen ollut toisen omana, ja mimmoiset -olivat hänen elämänsä vaiheet. Ja mitä enemmän se Astaan koski, mitä -hartaammin hän rukoili puolestansa, sitä enemmän miehen täytyi häntä -kiusata, sillä silloinhan siinä jotakin piili! - -Ensi kertaa hänelle, Botolfille, johtui mieleen, oliko _hän_ -puolestansa itse ilmaissut _hänelle_ kaikki? Kävikö todellakin päinsä -uskoa toisillensa kaikki? Käsitettäisiinkö kaikki aina semmoisena kuin -asia todellakin oli? Ei tosiaankaan. - -Hän kuuli kahden lapsen leikkivän ja kääntyi heidän puoleensa. Hän -istui vihreässä lehtimajassa, jota Asta vähän ennen oli maininnut, -mutta hän ei ollut sitä huomannut ennen. Viisi tuntia oli kulunut; hän -luuli sen muutamiksi minuteiksi vain. Lapset olivat jo ehkä kauankin -leikkineet siinä, nyt vasta hän kuuli heidän äänensä. Ah, eikö se -ollut Agnes, papin kuusi- tahi kahdeksanvuotias tytär, jota Asta -oli äärettömiin asti rakastanut ja joka oli niin hänen näköisensä, --- taivaan Jumala, miten hänen näköisensä! Hän oli juuri saanut -autetuksi kivelle pikku veljensä, jonka muka piti olla koulussa ja hän -koulunopettajattarena. - -"Sano nyt, niinkuin minä sanon", hän kehoitti: "Isä meidän!" - -"Itä me!" - -"Joka olet taivaassa!" - -"O tavaa!" - -"Pyhitetty olkoon nimesi!" - -"Py-mim!" - -"Lähestyköön valtakuntasi!" - -"Ei!" - -"Tapahtukoon tahtosi!" - -"Ei, ei tahto!" - -Botolf oli takaperin hiipinyt ulos, rukous häneen ei koskenut, hän -ei edes huomannut sitä rukoukseksi; mutta hänen katsellessaan ja -kuunnellessaan noita molempia lapsia, hän omissa silmissään muuttui -saastaiseksi, Jumalan ja ihmisten yhteydestä karkoitetuksi pedoksi. -Hän peräytyi pensaiden taakse piiloon, etteivät lapset häntä näkisi; -hän pelkäsi heitä enemmän kuin milloinkaan eläessään oli pelännyt -ketään. Hän hiipi metsään, loitolle ihmisasunnoista. Minne hän aikoi? -Siihen tyhjään, autioon taloonko, jonka oli ostanut ja sisustanut Astaa -varten? -- Vai vieläkö etemmäksi? -- Se oli yhdentekevää, sillä minne -aikoi, seisoi Asta aina hänen edessänsä. Sanotaan kuolevista, että -heille on viimeinen näkemänsä painautunut silmiin ja että he siinä -vievät sen mukanaan; ken herää tehtyään rikoksen, hänen silmiinsä -kiintyy ensimäinen näky eikä hän pääse siitä ikinä vapaaksi. Hän ei -enää nähnyt Astaa, semmoisena kuin tämä seisoi tunturin törmällä; -pienoinen viaton tyttönen se oli -- Agnes. Syvyyteen vajoavan kuva -muuttui pieniä kätösiään ojentavaksi lapseksi. Muisto siitä, miten -sanomattomasti Asta oli rakastanut lasta, sekoitti salaperäisesti -heidän kuvansa hänen sielussansa, tuo suuri yhdennäköisyys hiipi jo -kuukausia vanhaan epäilykseen siitä, oliko hän viaton vai syyllinen. -Oliko Asta kantanut semmoista lasta sydämmensä alla? Kyllä! hän oli -nähnyt sen, eli oikeammin hän huomasi nyt vasta nähneensä sen. Ennen -hän vain oli miettinyt, oliko sekin viattomuutta ja olisiko Asta voinut -samalla tavoin hymyillä muillekin, tahi mikä se oli, joka oli peittänyt -hänen silmänsä, niin että hän ei ollut tuntenut sitä Astan lapseksi, se -kun tuli ilmi vain tuommoisina autuaallisina hetkinä. Astan luonteen -alinomainen vaihtelu, levottomuus ja alituinen haaveksivaisuus, joka -johdatti muitakin liioitteluun, oli vetänyt hänet, Botolfin, puoleensa, -jälleen sysätäksensä hänet luotansa; nyt, hänen surkean kuolemansa -jälkeen kohdistuivat kaikki muistot viattomaan, rukoilevaan lapseen. - -Minne vain ajatukset tuskaantuneina kääntyivät, ikävöiden selvyyttä, -niin lapsi johtui hänen mieleensä, sulkien häneltä kaikki tiedustelun -tiet. Heidän yhdyselämänsä jokainen tapahtuma, tuosta haaksirikon -yöstä tuohon pyhä-aamuun asti vuorentörmällä -- kun hän tahtoi -tiedustella niitä, niin kohosivat lapsen kasvot hänen eteensä, ja tuo -eriskummallinen sekaannus uuvutti hänet siihen määrin ruumiin ja sielun -puolesta, että hän muutaman päivän kuluttua tuskin voi nauttia mitään -ravintoa eikä jonkun ajan kuluttua enää voinut nousta vuoteestansa. - -Jokaiselle oli selvää, että hän oli kuoleman oma. Kellä on sydämmessään -arvoitus, muuttuu itsekin niin salaperäiseksi, että tulee muillekin -arvoitukseksi. Siitä päivästä alkaen, jolloin muuttivat paikkakuntaan, -oli _hänen_ synkkä harvapuheisuutensa ja _Astan_ kauneus sekä kummankin -erakkoelämä saaneet seudun juorukielet liikkeelle; kun vaimo sitten -äkkiä katosi, kasvoi jännitys niin, että uskomattomimpiakin juttuja -uskottiin. Ei kukaan voinut selvittää asiaa, sentähden, ettei kukaan -kaikista niistä, jotka asuivat tahi liikkuivat rantamilla, ollut -sattunut sinä sunnuntai-aamuna katsomaan tuonne kalliontörmälle juuri -silloin, kuin Asta heittäytyi mereen. Ei ruumiskaan noussut eikä -ajautunut maihin. Siitä syystä syntyi miehestä kummallisia huhuja hänen -vielä eläessäänkin. Kamalalta hän näyttikin, maatessansa siinä silmät -kuopallaan, ja kasvot laihoina, punainen parta ja takkuinen punatukka -tuuheana niitä ympäröiden. Suuret silmät tuijottivat niiden keskeltä -kuin metsän ympäröimästä suolammesta. Kun näytti siltä, että hän ei -voinut elää eikä kuollakaan, sanoivat ihmiset Jumalan ja perkeleen -taistelevan hänen sielustansa. Jotkut olivat nähneet paholaisen itsensä -tuliliekkien ympäröimänä pyrkivän sisään hänen huoneensa ikkunasta -ja huutavan häntä. He olivat myöskin nähneet sen, milloin nuuskivan -rakennusten ympärillä mustan koiran muodossa, milloin ponnahtavana -keränä kieriskelevän heidän edessänsä. Ohitse ajavat olivat nähneet -koko talon olevan ilmitulessa, toiset kuulleet pitkän paholaisjoukkueen -meluten, haukkuen ja kiljuen verkkaan astuvan taloa kohti, menevän -sisään suljettujen ovien kautta, temmeltäen kulkevan kaikkien huoneiden -läpi ja sen perästä samalla tavalla kiljuen, haukkuen ja vikuroiden -palaavan rantaan, jossa jälleen hävisi veteen. Potilaan palvelijat -niin miehet kuin naiset pakenivat muitta mutkitta ja kertoivat kaikkea -tuota. Ei kukaan rohjennut enää lähestyä taloa. Elleivät muutamat -torpparivanhukset, joita hän aikaisemmin oli auttanut, olisi ottaneet -vaaliaksensa häntä, niin hän olisi saanut jäädä avutta. Vanha vaimo, -joka häntä hoiteli, eli itse suuressa pelossa; hän poltti olkia hänen -vuoteensa alla paholaisen karkoittamiseksi; mutta vaikka sairas oli -vähällä joutua poltetuksi, niin ei siitä pelastusta lähtenyt. Hänellä -vain oli kauheat tuskat. Vanha vaimo arveli vihdoin hänen varmaankin -odottavan jotakuta. Hän siis kysyi, pitikö hakea pappi. Sairas pudisti -päätään. Eikö ollut muutakaan, jota hän tahtoi nähdä? Siihen ei sairas -vastannut. Mutta seuraavana päivänä hän aivan selvästi lausui nimen -"Agnes!" - -Varmaankaan se ei ollut vastauksena vaimon eiliseen kysymykseen, mutta -vanhus käsitti sen kuitenkin niin; iloisena hän nousi paikaltaan, -riensi ulos miehensä luokse ja käski kiireesti valjastamaan ja -lähtemään pappilaan Agnesta tuomaan. Pappilassa he kyllä luulivat -miehen kuulleen väärin ja että pappia itseänsä haettiin sairaan -luo, mutta mies vain jyrkästi väitti hakevansa Agnesta. Tyttö oli -itse sisällä ja säikähti kovasti, sillä sinnekin oli huhu levinnyt -paholaisesta ja järvestä tulevasta joukosta, mutta hän oli myöskin -kuullut, että sairas odotti jotakuta voidaksensa sitten kuolla, eikä -häntä ensinkään kummastuttanut, että Botolf tarkoitti häntä, jonka -Asta niin monasti oli tuonut sinne. Kuolemaisillaan olevan tahto on -täytettävä, sanottiin hänelle, ja kun hän vain hartaasti rukoili -Jumalaa, niin ei mikään paha pystynyt häneen. Ja siihen luottaen hän -pukeutui. Oli kylmä, kirkas ilta pitkine varjoineen, kulkusten kilinä -kaikui metsässä, kammottipa hieman, mutta hän istui reessä rukoillen, -kädet ristissä puuhkassansa. Hän ei nähnyt ainoatakaan paholaista eikä -metsän peikkojoukkoa tulevan järvestä, kun ajoi sen rantaa pitkin; -mutta hän näki tähdet ja tulenvalon ikkunoista mäeltä. Pihassa oli -tuskallisen hiljaista, mutta torpan eukkovanhus tuli heti ulos ja -kantoi hänet sisälle, riisui päällysvaatteet ja antoi hänen lämmitellä -takan luona. Ja sillä aikaa kehoitti vanhus häntä olemaan rohkealla -mielellä, astumaan luottavaisesti sairaan luokse ja rukoilemaan -Isä meitänsä hänen ylitsensä. Lämmiteltyään Agnes meni vanhuksen -taluttamana sairaan kamariin. Siellä sairas makasi pitkäpartaisena ja -silmät kuopallaan ja katseli häntä vakavasti. Hän ei tytön mielestä -näyttänyt kammottavalta eikä hän ensinkään häntä pelännyt. - -"Annatko minulle anteeksi!" kuiskasi sairas. - -Tytöstä tuntui, että tähän piti antaa myöntävä vastaus, ja sentähden -hän vastasi: - -"Kyllä." - -Silloin hymyili sairas ja koetti kohota, mutta jäi voimattomana -makaamaan vuoteelleen. Tyttö heti alkoi Isä meitänsä, mutta sairas -kieltävästi liikutti kättään ja osoitti rintaansa, ja nyt tyttö laski -siihen molemmat kätösensä, sillä hän käsitti sen niin. Sairas heti -laski laihan, kylmän, luisevan kätensä hänen pienille lämpöisille -sormillensa ja ummisti silmänsä. Kun hän ei virkkanut mitään tytön -luettua Isä meidän, niin tyttö ei tohtinut vetää käsiänsä pois, vaan -aloitti uudestaan. Hänen lukiossansa kolmannen kerran tuli vaimovanhus -sisälle, katsahti sinne päin ja sanoi: - -"Nyt voit lopettaa, lapseni, sillä nyt hän on pelastettu." - - - - -KARHUNTAPPAJA - -(1857) - - -Suurempaa valehtelijaa kuin papin poika tuskin oli koko seudulla; ei -häneltä lukutaitoakaan puuttunut, sillä lukeminen häneltä sujui mainion -hyvästi, ja sitä, mitä hän luki, tahtoivat talonpojat mielellään -kuulla. Kun sitten oli jotakin, joka heitä erittäin miellytti, niin -hän lisäsi siihen omiansa samaa lajia niin paljon kuin luuli heihin -menevän; lempiaineena oli väkevät miehet ja rakkaus ynnä siitä johtuvat -murhat. - -Milloin huomasi pappi riihen puimisen tapahtuvan yhä -epäsäännöllisemmin; hän meni katsomaan, ja silloin seisoi Thorvald -siellä kertomassa juttuja. Milloin saatiin kummastuttavan vähän halkoja -ajetuksi kotiin takamailta; hän sinne katsomaan syytä, ja siellä seisoi -Thorvald jälleen kertomassa. Tästä pitää tulla loppu, arveli pappi; hän -pani pojan kansakouluun. - -Siellä tosin kävi ainoastaan talonpoikaisia lapsia, mutta papista oli -liian kallista pitää kotiopettajaa tuon ainoan pojan tähden vain. -Mutta Thorvald ei ollut käynyt siellä viikkoakaan heidän kanssaan, -ennenkuin eräs kumppani kalman kalpeana tuli sisään kertoen paholaisen -tulleen vastaan maantiellä -- toinen vielä kalpeampana kertoi nähneensä -päättömän miehen ihkasen elävänä rannalla veneiden kanssa askaroineen -venelaiturin luona, -- ja mikä oli pahinta: pikkuinen Knut Pladsen ja -hänen vielä pienempi siskonsa tulivat eräänä iltana, kun heidän piti -mennä kotiin, miltei mielettöminä pelosta juosten takaisin, ja sanoivat -itkien kuulleensa karhun ylhäällä pappilan metsässä, niin, olipa pikku -Marit nähnyt sen harmaiden silmien säihkyvänkin. - -Silloin koulumestari raivostui, löi viivottimella pöytään ja kysyi: -"mikä hitto -- Jumala antakoon pahan syntini anteeksi -- lapsi -vekaroita vaivasi?" - -"Täällä joutuu toinen toistansa pahemmin päästään pyörälle", hän -sanoi; "jokaisessa pensaassa muka asustaa metsänneitonen, jokainoan -veneen alla istuu vedenpeikko nyökäyttäen päätään, -- uskotteko -karhun keskitalvella olevan liikkeellä? Ettekö enää usko Jumalaan ja -kristinoppiinne", hän torui, "vai uskotteko kaikellaisia pirun juonia -ja pimeyden valtaa, kun luulette karhunkin kuljeskelevan keskitalvella?" - -Mutta sitten hän lauhtui, kun oli kotvasen kulunut, ja kysyi pikku -Maritilta, eikö hän todellakaan tohtinut mennä kotiin. Pikku vesa -nyyhki ja itki sekä arveli sen aivan mahdottomaksi; koulumestari -silloin käski Thorvaldin, joka oli suurin koululle jääneiden joukosta, -mennä saattamaan häntä metsän lävitse. - -"Ei, hänhän on itsekin nähnyt karhun" sanoi Marit nyyhkien; "hän se -juuri siitä kertoi." - -Thorvald ikäänkuin hupeni siinä istuessansa, etenkin kun koulumestari -katsahti häneen ja hyväillen vetäisi viivotinta vasemman kätensä läpi. - -"Oletko nähnyt karhun?" hän kysyi tyynesti. - -"On aivan totta, että lautamiehen renki oli löytänyt karhunpesän -ylhäällä pappilan metsässä sinä päivänä kuin oli siellä peltokanoja -ampumassa", sanoi Thorvald. - -"Oletko sinä nähnyt karhun?" - -"Siellä ei ollut yksi vain, siellä oli kaksi suurta, ja ehkä siellä oli -kaksi pienempääkin, sillä emäkarhuilla on pesässään sekä viime- että -tämänvuotiset pennut." - -"Oletko sitten nähnyt ne?" kysyi koulumestari vielä leppeämmin, yhä -vain vetäisten viivotinta kädessänsä. Thorvald oli hetkisen ääneti. - -"Olenhan nähnyt sen karhun, jonka Lars metsästäjä viime vuonna ampui, -tiedänmä." - -Nyt astui koulumestari askeleen lähemmäksi ja kysyi lempeästi, että -poika nytkähti: - -"Minä kysyn, oletko nähnyt nuo karhut pappilan metsässä?" - -Nyt ei Thorvald voinut mitään vastata. - -"Ehkä muistit ikäänkuin vähäisen väärin sillä kertaa?" kysäisi -koulumestari, tarttui pojan nutunkaulukseen ja taputteli itseänsä -reidelle viivottimella. Thorvald ei hiiskunut sanaakaan eivätkä toiset -tohtineet edes vilaistakaan sinnepäin. Silloin lausui koulumestari -vakavasti: - -"On rumaa, kun papinpoika valehtelee; on vielä rumempaa opettaa -talonpoikien lapsia tekemään samoin." Ja niin pääsi poika _sillä_ siksi -kertaa. - -Mutta koulussa seuraavana päivänä (opettaja oli käsketty papin puheille -ja lapset olivat jätetyt omiin hoteihinsa) oli Marit ensimäinen -pyytämään Thorvaldia jälleen kertomaan jotakin karhusta. - -"Sinua rupeaa pelottamaan", sanoi poika. - -"Joutavia, saanhan oppia sitä kestämään", lausui tyttö siirtyen -lähemmäksi veljeään. - -"Niin, uskokaa pois, kyllä se nyt ammutaan!" vakuutti Thorvald -nyökäyttäen päätään; "tänne on tullut muuan mies, joka osaa ampua -sen! Tuskinpa oli Lars metsästäjä kuullut puhuttavan pappilan metsän -karhunpesästä, ennenkuin tuli rientäen seitsemän pitäjän läpi, mukanaan -pyssy, niin painava kuin ylimäinen myllynkivi ja niin pitkä kuin täältä -Hans Voldeniin tuossa!" - -"Jestas!" huusivat kaikki lapset. - -"Niin pitkä", jatkoi Thorvald, "niin, aivan varmasti niin pitkä kuin -täältä tuon tuolin luokse." - -"Oletko nähnyt sen?" kysyi Ole Böen. - -"Olen nähnyt sen? Olen ollut mukana sitä puhdistamassa, minä; sillä, -tiedä se, siihen toimeen hän ei ota ketä hyvänsä. Niin, tietysti, -_minä_ en jaksanut sitä nostaakaan; mutta se olikin vähäpätöistä, --- minä puhdistin ainoastaan sen lukkoa, ja, usko pois, se ei ole -helpointa työtä." - -"Sanotaan, että se ei osu enää yhtä hyvin kuin ennen", lausui Hans -Volden nojautuen taapäin, molemmat jalat pulpetilla. - -"Ei, sen jälkeen kuin Lars kerran tuolla ylhäällä Osmarkissa ampui -nukkuvaa karhua, niin se pettää kaksi kertaa ja ampuu kolmannen kerran -ohi." - -"Niin, kun hän ampui nukkuvaa karhua", todistivat tytöt. - -"Houkkio!" lisäsivät pojat. - -"On olemassa ainoastaan _yksi_ keino, millä _sitä_ voi auttaa", -ilmoitti Ole Böen, "nimittäin panemalla elävän käärmeen sen piippuun." - -"Niin, sen tiedämme kaikki", sanoivat tytöt; he tahtoivat kuulla -jotakin uutta. - -"Nyt on talvi, käärmettä ei voi saada ja sentähden Lars ei kokonaan -luota pyssyynsä", arveli Hans Volden miettiväisesti. - -"Hänhän tahtoo Niels Böenin mukaansa?" kysyi Thorvald. - -"Niin", vastasi böeniläinen poika, joka tietysti parhaiten tunsi -sen asian; "mutta ei Nielsin äiti eikä sisar laske häntä. Isä kuoli -varmasti siitä ottelusta, jossa oli karhun kanssa viime vuonna -kesälaitumella, eikä heillä enää ole muuta turvaa kuin Niels." - -"Onko se sitten niin vaarallista?" kysäsi muuan pikkuinen poika. - -"Vaarallistako?" toisti Thorvald; "karhulla on kymmenen miehen järki ja -kahdentoista miehen voima." - -"Niin, sen tiedämme", sanoivat tytöt uudestaan; he tahtoivat -välttämättömästi kuulla jotakin uutta. - -"Mutta Niels on isäänsä; hän kyllä lähtee mukaan." - -"Niin, tietysti hän menee mukaan", sanoi Ole Böen, "tänään varhain, -ennenkuin kukaan siellä oli liikkeellä, näin Niels Böenin, Lars -metsästäjän ja vielä kolmannen menevän metsään päin, kullakin pyssy -mukana; luulen aivan varmaan heidän menneen pappilan metsään." - -"Oliko se aikaisin?" kysyivät lapset yhteen suuhun. - -"Tavattoman aikaiseen! Olin ylhäällä jo ennenkuin isä ja äiti -sytyttivät tulta." - -"Oliko Larsilla pitkä pyssynsä?" kysäsi Hans. - -"Niin, sitä en tiedä sanoa; mutta se, joka hänellä oli, oli niin pitkä -kuin täältä tuolille asti." - -"Ei, miten sinä valehtelet!" sanoi Thorvald. - -"Sanoithan sen itse!" arveli poika. - -"Niin, tuota pitkää pyssyä, jonka minä näin, sitä hän tuskin enää -käyttää." - -"Niin, mutta tämä oli kuitenkin niin pitkä, niin pitkä, kuin -- tästä -melkein tuolin luokse." - -"Vai niin; ehkä se kuitenkin oli hänellä." - -"Ajatelkaa", sanoi Marit, "nyt he ovat siellä ylhäällä karhujen luona." - -"Ehkäpä nyt juuri ottelevat karhun kanssa!" sanoi Thorvald. Syntyi syvä -hiljaisuus; oli miltei juhlallista. - -"Luulenpa meneväni", sanoi Thorvald tarttuen lakkiinsa. - -"Niin, niin, silloin saat kuulla jotakin!" huusivat kaikki vilkastuen -jälleen. - -"Mutta koulumestari!" hän sanoi seisahtuen. - -"Joutavia, olethan sinä papin poika", sanoi Ole Böen. - -"Niin, jos hän tohtii lyödä, niin -- ", sanoi Thorvald kammottavan -hiljaisuuden vallitessa nyökäyttäen päätään. - -"Lyötkö takaisin?" kysyivät toiset kiihkoissaan. - -"Ken tietää", hän sanoi, nyökäytti päätään ja läksi. - -He luulivat olevan parasta lukea sillä aikaa, kuin hän oli poissa; -mutta ei kukaan malttanut, heidän täytyi puhua karhusta. - -He arvailivat sinne tänne, miten siellä oli käynyt; Hans löi Olen -kanssa vetoa siitä, että Larsin pyssy ei ollut lauennut ja että karhu -oli suoraan hyökännyt hänen kimppuunsa. Pikku Knut Pladsen arveli -kaiken käyneen hullusti ja tytöt kääntyivät hänen puolelleen. Mutta -silloin palasi Thorvald. - -"Mennään kaikki sinne!" hän sanoi kiivaasti avaten oven, tuskin osaten -sanoa sen enempää. - -"Mutta koulumestari?" kysäisivät muutamat. - -"Menköön koulumestari hiiteen! Karhu, karhu!" Enempää hän ei saanut -sanotuksi. - -"Onko se ammuttu?" kysyi joku aivan hiljaa toisten tohtimatta -hengittääkään. Thorvald istui läähättäen, nousi viimein, kiipesi -seisomaan penkille, heilutti lakkiaan: - -"Mennään sinne! sanon minä; minä otan kaiken syyn niskoilleni!" - -"Mutta minne meidän pitää mennä?" kysyi Hans. - -"Suurin karhu on kannettu alas, toiset makaavat siellä vielä. Niels -Böen on pahasti haavoittunut, sillä Larsin pyssy ei lauennut, ja karhu -suoraan heitä ahdistamaan. Poika, joka heillä oli mukana, pelastui -heittäytymällä maahan ja tekeytymällä kuolleeksi, niin että karhu -ei koskenut häneen. Heti kun Lars ja Niels olivat voittaneet oman -karhunsa, he ampuivat hänen ahdistajaansa." - -"Eläköön! Eläköön!" huusivat kaikki pojat ja tytöt, ja alas -paikoiltaan, ulos ovesta ja eteenpäin läpi peltojen ja metsän Böeniin, -ikäänkuin ei olisi koulumestaria olemassakaan. - -Tytöt valittivat pian, etteivät voineet seurata mukana, mutta pojat -ottivat heidät väliinsä, ja eteenpäin sitä juostiin. - -"Varokaa koskemasta siihen!" sanoi Thorvald; "tapahtuu välistä, että -karhu virkoo uudestaan eloon." - -"Onko se totta?" kysyi Marit. - -"On, silloin se nousee toisen elävän muodossa, varokaa siis!" Ja he -riensivät eteenpäin. - -"Lars oli ampunut suurimpaan kymmenen laukausta ennenkuin se kaatui", -hän kertoi jälleen. "Ajatelkaa kymmenen kertaa!" ja yhä vain he -juoksivat. - -"Ja Niels oli iskenyt siihen puukollaan kahdeksantoista kertaa, -ennenkuin se kaatui." - -"Jestas, mimmoinen karhu!" - -Ja vesat juoksivat niin, että hiki tippui. - -Ja sitten he pääsivät perille. Ole Böen kiskaisi oven auki ja pääsi -ensiksi sisään. - -"Varo itseäsi!" huusi Hans hänen jälkeensä. - -Marit ja eräs pieni tytöntylleröinen, jotka olivat olleet Thorvaldin ja -Hansin välillä, olivat toisina heidän perässänsä, sitten Thorvald, joka -ei astunut aivan eteen, vaan jäi seisomaan taakse, voidakseen nähdä -kaikkia ja kaikkea, mitä tapahtui. - -"Katsoppas tuota verta!" hän sanoi Hansille. Toiset olivat kahden -vaiheilla, tohtiako ensinkään mennä sisään. - -"Näetkö sen?" kysäsi muuan tyttönen pojalta, joka seisoi hänen -vieressään ovessa. - -"Näen, se on niin suuri kuin tuo suuri hevonen kapteenin talossa", tämä -vastasi ja jatkoi kertomustaan. "Se oli kahlehdittu rautavitjoilla", -hän jatkoi, "ja kuitenkin se oli katkaissut ne, jotka olivat -etujaloissa: selvästi näkyi, että se vielä oli hengissä, ja verta se -vuoti aivan virtanaan.!" - -Valhetta se kyllä oli; mutta sen he unohtivat nähdessään karhun, pyssyn -ja Nielsin, joka istui siinä, ottelussa kontion kanssa saamansa haavat -sidottuina, ja kuullessansa vanhan Lars metsästäjän kertovan, miten -kaikki oli tapahtunut. He kuuntelivat ja katselivat niin kiihkoisan -innokkaasti, etteivät huomanneet, miten joku astui sisään heidän -takaansa, joka myöskin rupesi kertomaan, ja seuraavalla tavalla: - -"Kyllä minä teidät opetan luvatta karkaamaan koulusta, minä! --" - -Kauhistuksen huuto kaikui vekarajoukosta, kaikki ulos ovesta, -eteisestä, pihalle ja matkaan! -- kohta he näkyivät pienten kerien -muotoisina kieriskelevän eteenpäin pitkin lumivalkeata tietä toinen -toisensa perästä, ja kun koulumestari vihdoin vanhoilla jaloillaan ehti -perille koululle, niin hän jo kaukaa kuuli heidän lukevan, että kaikui -nurkissa. - -Niin, se oli juhlapäivä se päivä, jolloin karhuntappaja palasi kotiin. -Se koitti päivänpaisteella ja päättyi sateella; -- mutta semmoiset -päiväthän tavallisesti ovat enimmin hedelmää tuottavat. - - - - -VAARALLINEN KOSINTARETKI - -(1856) - - -Siihen aikaan, jolloin Aslaug tuli täysikasvuiseksi immeksi, ei ollut -varsin rauhallista Husebyssä; sillä siellä sekä tappelivat että repivät -toisiansa seudun paraat pojat joka yö. Pahinta oli pyhää vasten, -mutta silloin ei myöskään vanha Knut Huseby milloinkaan riisunut -nahkahousujaan mennessään nukkumaan eikä unohtanut asettaa koivuista -keppiä vuoteensa viereen. - -"Kun kerran olen saanut tyttären, niin tottapa osaan häntä -suojellakin", lausui Husebyn ukko. - -Thore Nässet oli ainoastaan torpanpoika; mutta sittenkin oli niitä, -jotka väittivät häntä siksi, joka useimmin kävi Husebyn kassapään -luona. Vanha Knut ei siitä pitänyt, väitti myöskin sitä valheeksi, -sillä hän "ei ollut milloinkaan nähnyt häntä siellä". Mutta väki -naurahti siitä puhuessaan ja arveli, että jos ukko olisi tarkkaan -etsinyt nurkista eikä kiistellyt kaikkien niiden kanssa, jotka -melusivat ja elämöivät pihalla ja tuvassa, niin hän kyllä olisi -löytänyt Thorenkin. - -Tuli kesä ja Aslaug läksi elukoiden kanssa paimenmajalle. Kun päivä -helteisesti paistoi laaksossa, vuorien rinne vilpoisana kohosi auteren -ylitse, kulkusten kilinää kuului kesälaitumelta, paimenkoira haukkui ja -Aslaugin laulu ja torven ääni kaikui korkealla tunturin rinteillä -- -silloinpa kävi poikien sydämmelle heidän työskennellessään niityillä ja -pelloilla. Ja ensimäisenä lauantai-iltana he juosta viilettivät sinne, -toinen toistansa nopeammin. Mutta kahta sukkelammin he sieltä riensivät -käpälämäkeen; sillä ylhäällä paimentuvalla seisoi oven takana poika, -jolla oli heille tervetuliaisiksi aimo selkäsauna, ja joka pöllytti -heitä niin, että heille ainiaaksi jäi muistiin sanat, jotka he saivat -ikäänkuin kaupanpäällisiksi: - -"Tuleppas toinenkin kerta, niin saat lisää!" Mikäli he tiesivät, oli -siinä pitäjässä ainoastaan yksi ainoa, jolla oli niin vahvat nyrkit, ja -se oli Thore Nässet. Ja kaikkien noiden rikasten talollisten poikien -mielestä oli kerrassaan päin mäntyyn, että tuommoinen torpparipässi sai -muita mahtavammin puskeskella tuolla Husebyn paimenmajalla. - -Samaa mieltä oli vanha Knutkin, saadessaan kuulla siitä, ja arveli, -että jollei ollut ketään muuta torpanpojan kytkijää, niin tottapa -sitten pitää hänen itsensä poikineen koettaa. Knut tosin jo oli alkanut -vanheta, mutta vaikka jo lähenikin kuudettakymmennettä, hän siltä usein -huvin vuoksi törmäsi yhteen kerran tahi pari vanhemman poikansa kanssa, -milloin hilpeässä seurassa mieliala uhkasi muuttua muka liian vakavaksi. - -Husebyn paimenmajalle kulki vain yksi ainoa tie ja sekin aivan pihan -kautta. Seuraavana lauantai-iltana, kun Thore oli kevein askelin -menossa majalle ja hiipi pihan lävitse, iski häneen mies rinnasta -kiinni hänen juuri saavuttuaan riihen luokse. - -"Mitä minulta tahdot?" kysyi Thore ja sysäsi hänet kumoon, että -kellahti. - -"Sen saat minulta tietää", vastasi toinen hänen takanaan, tarttuen -häneen niskasta, ja se oli veli. - -"Tässä tulee kolmas", sanoi Knut vanhus suoraan hyökäten hänen -kimppuunsa. - -Thoren voimat paisuivat vaarassa; hän oli notkea kuin pajun oksa ja -iski niin, että kirveli; hän puikkelehti ja väisti iskut; kun häneen -tähdättiin, niin häntä ei enää ollutkaan; milloin vastustajat vähimmin -odottivat, he saivat osansa runsaalla mitalla. Selkäänsä hän kuitenkin -lopuksi sai, jopa miehen lailla; mutta Knut vanhus sanoi sen jälkeen -usein, että tanakamman miehen kanssa hän tuskin ennen oli ollut -käsikahakassa. Tappelua kesti, kunnes verta vuoti, mutta silloin sanoi -Husebyn ukko. "Seis!" ja lisäsi vielä: "Jos ensi lauantai-iltana pääset -Husebyn karhun ja hänen pentujensa ohitse, niin olkoon tyttö sinun!" - -Thore korjautui kotiin mitenkuten ja paneutui maata päästyään sisälle. -Laajalle levisi tieto Husebyn tappelusta, ja yleisesti sanottiin: -"Mitä hänen oli siellä tekemistä?" Yksi kuitenkin oli, joka ei sanonut -niin, ja se oli Aslaug. Hän oli niin hartaasti odottanut Thorea sinä -lauantai-iltana, ja saadessaan nyt kuulla, mille kannalle asiat isän -kanssa olivat kääntyneet, hän istahti kivelle katkerasti itkemään sekä -sanoi itsekseen: - -"Ellen saa Thorea, niin ei minulla enää ole iloista päivää tässä -maailmassa." - -Thore oli vuoteen-omana koko sunnuntain, maanantainakin hän vielä -tunsi itsensä kykenemättömäksi nousemaan. Tuli tiistai, ja päivä -oli niin kaunis. Yöllä oli satanut, tunturin rinteet olivat märät -ja vihannat, ikkuna oli auki, lehtien tuoksua virtasi siitä sisään, -karjankellojen kilinää kuului ylhäältä tunturilta ja joku lauleli -siellä ylhäällä; ellei äiti olisi istunut sisällä, niin hän olisi -itkenyt kärsimättömyydestä. - -Tuli keskiviikko ja yhä vielä Thore makasi; mutta torstaina hän arveli, -eikö hän kuitenkin mahtane parantua lauantaiksi, ja perjantaina -hän jo oli liikkeellä. Hän muisti tarkkaan isän sanat: "Jos ensi -lauantai-iltana voit päästä Husebyn karhun ja hänen pentujensa ohitse, -niin olkoon tyttö sinun"! Hän kerta toisensa perästä katsahti Husebyhyn. - -"Eihän kuitenkaan voi sen pahempaa tulla kuin selkäsauna", arveli Thore. - -Husebyn paimenmajalle ei vienyt muuta kuin yksi tie, niinkuin jo on -sanottu; mutta tottahan ripeän miehen onnistunee päästä sinne, vaikkei -menisikään suorinta tietä. Jos hän soutaisi niemen ympäri ja tunturin -toiselle puolelle, niin tottapa hän sieltä jollakin tavalla pääsisi -kiipeämällä ylös, vaikka olikin niin jyrkkää, että vuohikin töin tuskin -pääsi eteenpäin, eikä se suinkaan ole pelkuri eikä arkaile semmoisilla -retkillä. - -Tuli lauantai, ja Thore oli liikkeellä koko päivän; aurinko paistoi -niin polttavan kuumasti, että rätisi pensaissa, ja vähä väliä kuului -tuntureilta laulua. Hän istui vielä illansuussa oven edustalla, ja -hienoa sumua nousi maasta ja kohosi kuin nuoleskellen tunturin rinteitä -korkeammalle. Hän katsahti sinne ylös, ja siellä oli niin hiljaista, -hän katsahti Husebyhyn päin -- ja silloin hän meni rantaan, lykkäsi -veneen vesille ja souti niemen ympäri. - -Paimenmajalla istui Aslaug lopetettuaan päivän askareet. Hän ajatteli, -että Thore ei voinut tulla sinä iltana, vaan hänen sijastansa sitä -useampia muita; silloin hän laski irti paimenkoiran eikä sanonut -kenellekään, minne meni. Hän istahti niin, että voi nähdä alas -laaksoon, mutta sieltä nousi sumua, eikä hän muutenkaan voinut katsella -sinne, sillä kaikki herätti ikäviä muistoja. Hän siis muutti paikkaa -ja, itsekään ajattelematta, minne meni, sattui menemään vastaiselle -puolelle, jonne sitten istui katselemaan vuonolle. Tuo avara näköala -yli laajan järven tuotti hänelle niin suloista rauhaa! - -Silloin hänen teki mieli laulaa; hän valitsi surunvoittoisen laulun, ja -sävelet etenivät kauas yön hiljaisuuteen. Laulu häntä miellytti niin, -että hän lauloi siitä toisenkin värssyn. Mutta silloin hänestä tuntui -kuin kuuluisi syvältä siihen vastaus. - -"Hyväinen aika, mikä se on?" arveli Aslaug, meni jyrkänteen reunalle, -kiersi kätensä hennon, reunalla kasvavan ja puoleksi jyrkänteen päällä -riippuvan koivun ympäri. Hän katseli alas, mutta ei nähnyt mitään. -Vuono oli tyyni ja kirkas, ei ainoata lintuakaan halkaissut sen -pintaa. Aslaug istahti jälleen ja rupesi uudestaan laulamaan, silloin -vastattiin todellakin alhaalta hänen lauluunsa aivan samalla sävelellä, -mutta lähempää kuin ensi kerralla. - -"On siellä sittenkin joku!" Ja silloin hän huomasi alhaalla kallion -rinteellä veneen, joka oli kiinnitetty sinne, mutta niin syvällä, että -se näytti pieneltä simpukan kuorelta vain. Hän katsahti korkeammalle -ja äkkäsi punaisen lakin ja sen alta pojan, joka kiipesi ylös melkein -äkkijyrkkää, sileätä vuorenseinää. - -"Herranen aika! ken mahtaa hän olla?" kysäisi Aslaug itseltään, laski -irti koivun ja hypähti taapäin. Hän ei uskaltanut vastata, sillä hän -tiesi aivan hyvin, ken se oli. Hän heittäytyi alas ruohokkoon, tarttui -molemmin käsin kiinni ruohoon, juuri kuin olisikin ollut _hän_, joka -oli kiipeämässä, mutta juuret irtaantuivat, hän huusi ääneen ja rukoili -kaikkivaltiasta Jumalaa auttamaan. Mutta silloin hänelle juolahti -mieleen, että tämä Thoren teko oli Jumalan kiusaamista ja että hänellä -sentähden ei ollut apua odotettavissa. - -"Tämä ainoa kerta vain!" hän rukoili, ja sitten hän tarttui koiraan, -ikäänkuin se olisi ollut Thore, jota hänen tuli pitää kiinni, hän kieri -sen kanssa ruohokossa, ja aika hänen mielestänsä ei ottanut kuluaksensa. - -Mutta silloin riuhtaisi koira itsensä irti. "Vou, vou!" se haukkui -alaspäin, heiluttaen häntäänsä! "Vou, vou!" se haukkui Aslaugille -pannen etukäpälänsä hänen syliinsä; "vou, vou!" taasen jyrkänteelle -päin, -- ja sieltä näkyi punainen lakki vuoren kupeesta -- ja Thore oli -hänen sylissänsä. - -Siihen hän jäi pitkäksi hetkeksi, voimatta lausua sanaakaan, ja siinä, -mitä sen perästä sai sanotuksi, ei ollut pontta eikä perää. - -Mutta vanha Knut Huseby sanoi, kuultuaan tämän, järkevän sanan: - -"Tuo poika on vävyn arvoinen; tyttö pitää antaa hänelle!" - - - - - - - - -End of Project Gutenberg's Rautatie ja hautuumaa, by Björnstjerne Björnson - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK RAUTATIE JA HAUTUUMAA *** - -***** This file should be named 58327-8.txt or 58327-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/8/3/2/58327/ - -Produced by Tuula Temonen and Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - |