Sentinels relocatedHEADmain

2 files changed, 5785 insertions, 6170 deletions

diff --git a/57279-0.txt b/57279-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..92be8c6
--- /dev/null
+++ b/57279-0.txt
@@ -0,0 +1,5785 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 57279 ***
+
+
+
+E-text prepared by Anna Siren and Tapio Riikonen
+
+
+
+SE OLI SALLITTU
+
+Kirj.
+
+ESKO VIRTALA [EDWIN CALAMNIUS]
+
+
+
+
+
+
+Porvoossa,
+Werner Söderström,
+1888.
+
+
+
+
+I.
+
+
+Mäntyvaaran talo sijaitsee korkean vaaran huipulla, josta on laaja ja
+vaihteleva näkyala. Sinne näkyy vesiä joka suunnalta, mistä isompia,
+mistä pienempiä, järviä, lampia ja virtoja vuorottain. Ensimmäiseksi
+sattuu katsojan silmiin iso lahtirikas Muikkujärvi, jonka kimaltelevat
+veet ympäröivät Mäntyvaaraa usealta taholta, jättäen sen suurelle
+niemelle. Muikkujärven isoimmat selät aukenevat pohjoiseen päin ja
+täällä järvi tekee kaarrelmia moneen suuntaan, katoaa milloin vahvaa
+metsää kasvavien törmien, milloin korkeiden kalliovaarain taakse,
+joiden välistä se näyttäytyy monessa osassa, ikäänkuin monena eri
+järvenä. Mäntyvaarasta länteen päin on talon nuottaranta. Se on ison
+selän varrella, jonka eteläpäähän yhtyy pitkä, itään päin kääntyvä
+Hoikkalahti ja jonka läntisellä rannalla silmä helposti voi eroittaa
+Peltolan viljavat vainiot.
+
+Seudut ovat täällä harvasti asuttuja. Ainoastaan vesien rannoilla
+näkyy tuon tuostakin viljelty seutu ja siellä täällä vaarojen huipulla
+kohoaa milloin yksi, milloin kaksi taloa, välistä pieni kyläkin. Mutta
+koko Mäntyvaaralla on ainoastaan yksi talo ja tästä on likimmäinen
+neljänneksen päässä.
+
+Mäntyvaaraan näkyvien vesien takana kohoaa vaara vaaran, ylänkö ylängön
+vieressä, jotka ovat sitä korkeammat, kuta kau'empaa ne näkyvät,
+Etimmäiset vaarat siintävät hyvin kaukaa, kuvastuvat taivaan reunaa
+vasten ikäänkuin savuvuoret, ylenevät kaarevasti vaalean sinisinä.
+
+Mäntyvaarassa asuu vanha Iikka isäntä joukkoineen. Isäntä ja emäntä
+ovat molemmat jo yli kuudenkymmenen vuoden vanhat. Heidän lapsensa ovat
+kaikki täysikasvuisia ja näistä on kaksi naimisissa. Antilla on vaimona
+Anni ja heillä on kolme lasta, Junnu, Anni ja Antti. Toinen veljeksistä
+Lauri on naimisissa Tiinan kanssa, joka on jotenkin pullearuumiinen.
+Heidän lapsensa Heikki ja Elsa näyttävät perineen äitinsä ruumiillisia
+etuja. Mäntyvaaran isännän nuorin lapsi Kaisu on noin kahdenkymmenen
+vuoden vanha tyttö, punaposkinen ja luonnoltaan iloinen, veljiään
+paljon hilpeämpi.
+
+Kesäisinä iltoina katselee usein Mäntyvaaran isäntä talonsa pihalta
+järvelle, katselee, eikö järven aaltoeleminen ala hiljetä, eikö tule
+nuottailmaa; ja jos järvi tyyntyy rasvatyyneeksi, silloin hän keräilee
+väkeään nuotalle, lähteäkseen muikun vetoon.
+
+Muuanna lämpimänä päivänä kesäkuussa iltapuoleen seisoo Mäntyvaaran
+isäntä talonsa pihalla, katselee, tähystää järvelle, joka hiljalleen
+läikyttääpi aaltojaan, vaan tuulen hiljetessä tyyntyy tyyntymistään.
+Oli tuullut aika lailla aamusta asti, vaan puolelta päivin oli tuuli
+ruvennut asettumaan, ja nytpä ei tuulen henki isosti tunnukaan.
+Sen vuoksi isäntä hyvillä mielin arvelee, että nuottailtapa taitaa
+tullakin; ja kun emäntä sattuu pihalle, niin hän sanoo sille:
+"tyyntyvän näyttää. Nuotalle saadaan lähteä."
+
+"Nuottailtapa tulee", vastaa emäntä järvelle katsellen, "ja jopa tuo
+olisikin keitto tarpeen, sillä entiset varat ovat lopussa. Ei ole
+muikun päätäkään talossa, eikä ole paljon leipääkään eikä jauhoja."
+
+"No, annahan kun tästä nuotalle joudutaan, niin eiköhän mahtaisi
+sattua hyvä parvi apajaan! Päivän kun tuulee ja sitten tyyntyy, niin
+silloinhan muikku näkyy."
+
+"Mitäpä jos näkyykin! Huonostipa meidän kuitenkin on aina kaloja saatu."
+
+"No, ei ole silloin enempää sallittu; eihän järvi joka kerralla kaloja
+anna; vaan toisinaan se taas antaa paljonkin, kun niin on sallittu."
+
+"Ketä niitä lähtisi nuotalle?"
+
+"Olihan puhe Antin ja Laurin kanssa heidän haudalle lähtiessään, että,
+jos ei ilma estä, illalla lähetään nuotalle. He kun tulevat ja minä,
+niin siinähän on jo kolme. Kaisu tulkoon neljänneksi! Meneppä sanomaan
+hänelle, että laittautuu nuotalle, sillä tuoltapa nuo jo Antti ja Lauri
+tulevat."
+
+Kun nyt Antti ja Lauri ovat tervahaudalta palanneet, niin hankkiutaan
+nuotalle lähtemään. Kotiin jäävät emäntä, Anni ja Tiina lapsia
+hoitamaan ja lehmiä lypsämään. Antti ja Lauri ottavat kumpikin
+konttinsa selkään ja samoin isäntäkin, arvellen, että "onpahan varalla,
+jos toiset vähäksi käyvät". Kaisu ajattelee, että mahtuvat kai ne
+kalat kolmeen konttiin, eikä siis ota mitään mukaansa. Niin lähtevät
+he kaikki neljä peräkanaa rantaan päin astumaan, Antti edellä, sitten
+Lauri ja hänen jälissään isäntä, vaan jälimmäisenä astua kippasee Kaisu.
+
+Neljännes on matkaa rantaan. Sinne vievä polkutie alenee ensin
+tasaisesti Mäntyvaaran peltojen poikki, laskeutuu sitten jyrkästi
+vaaraa alas, vaan sitten se taas verkalleen alenee alenemistaan suolle
+asti. Mänty männyn, kuusi kuusen vieressä kohoaa molemmin puolin
+tietä. Täällä ei ole tervamiehen kirves vielä metsää hävittänyt, sillä
+tervaspuut otetaan kaikki toiselta suunnalta, missä nytkin on kolopuita
+kosolta.
+
+Mäntyvaaran miehet astuvat äänettöminä, aina yhtä tasaisessa kulussa,
+tietä pitkin Mäntyvaaraa alaspäin, ja heidän jälissään käyskentelee
+Kaisu milloin hitaammin, milloin nopeammin, kuunnellen siellä
+täällä metsässä visertelevien lintusten laulusäveleitä ja joskus
+itsekin jotain laulukappaletta hyrräillen. Kuta alemmas nuottamiehet
+laskeutuvat, sitä tihjemmäksi tulee metsä, joka lopulta muuttuu
+vahvaksi kuusikoksi. Kun he tulevat suon laidalle, on siellä molemmin
+puolin tietä, mutta etenkin vasemmalla puolella, korkea, tiheä ja
+synkkä kuusimetsä, joka ulottuu kauas suon laitaa pitkin.
+
+"Tuossa olisi metsän kuninkaalla hyvä olopaikka", sanoo isäntä
+tiheikköön viitaten. "Kun se vaan sattuisi näille seuduille tulemaan."
+
+"Niinpä kyllä", myöntää Lauri. "Vaan se toki on hyvä, ettei sitä
+vuosikymmeniin ole kuulunut näillä seuduilla."
+
+"Eihän sitä ole kuulunut", lausuu Antti, "vaan saattaisihan sattua,
+että se joskus tännekin tulee, kun se lähikylissäkin kuuluu useammin
+näyttäytyvän kuin ennen."
+
+"Kunpahan tulisikin!" toivottelee Kaisu.
+
+"Miksikä sen tulla pitäisi?" kyselee isäntä.
+
+"No, olisihan somaa joskus saada karhun lihaa maistella."
+
+"Kuuleppa kummaa! Luuletko sinä, että sen vuoksi metsän pedon lihaa
+saat, jos peto maille tulee?"
+
+"No, eihän sitä mikään estäne saamasta, jos joku teistä ampuu pedon sen
+näille seuduille tultua."
+
+"Sinä siis luulet, että siltä on yhtä helppo henki ottaa kuin
+esimerkiksi linnulta?"
+
+"No, tottahan ampumalla on yhtä helppo henki ottaa siltä kuin muiltakin
+eläviltä."
+
+"Älä luule, että se niin helposti antaa itseänsä pettää", saapi
+sanoakseen Lauri. "Kyllä se on siksi viisas, että se tietää varoa
+pyssymiestä."
+
+"Vaan pyssylläpähän niitä kuitenkin tapetaan", inttää Kaisu.
+
+"Se on kyllä tosi", selittää isäntä, "että pyssy on tavallisin
+surma-ase semmoisessa tapossa. Mutta se on kuitenkin harvinainen
+tapaus, että jollekin onnistuu kaataa metsän kuningas. Eipä ole
+lähikylissäkään viime vuosina mesikämmenen peijaita vietetty, vaikka
+siellä kyllä metsä useinkin on liikkeessä."
+
+Nuottamiehet olivat jo tulleet tiheikön sivu ja astuvat nyt vanhoja
+porrasremuja myöten suon poikki. Sieltä tie lähtee taas kohoamaan,
+kunnes se korkean törmän päältä taas laskeupi järvelle asti.
+
+Mäntyvaaralaiset, jätettyään konttinsa rannalle, työntävät veneet
+vesille. Toiseen veneeseen asettuvat isäntä ja Kaisu, toiseen taas
+Antti ja Lauri. Veneet käännetään heti ulkuja vasten, ja Kaisu sekä
+Lauri pitelevät ulkupuista kiinni, sill'aikaa kun isäntä ja Antti
+lappavat nuottaa veneisiin. Kukon ottaa isäntä itse veneeseensä ja
+sitoo nuotan perän kiinni. Ja niin lähdetään, veneet rinnatusten,
+soutelemaan kotilahtea, joka rasvatyyneenä kimaltelee auringon
+paisteessa. Siellä sitten katsellaan, eikö muikku rupea näkymään,
+katsellaan milloin rannan puolelle, milloin selälle, joka on aivan
+tyyntynyt sekin. Jo ovat soutajat soutonsa heittäneet ja omassa
+varassaan kelluvat veden pinnalla veneet, joista kahdeksan tarkkaavaa
+silmää tähystelee tyyntä pintaa, muikkuparvea etsien, ja isäntä
+useinkin veneensä perässä nousee seisalleen, paremmin nähdäkseen. Ja
+tuolla etäällä selällä näkyy kyllä kalan liikettä. Siellä milloin
+siika tavottaa perhosta, milloin hauki porahtaa, milloin lohi hypätä
+loiskahtaa. Ja jopa näkyy siellä muikkuparviakin monessa kohti; vaan
+nepä eivät ole saatavissa. Jopa pistäikse veneittenkin likellä muuan
+parvi, vaan kaukana on rannasta sekin.
+
+"Ka, tuossahan tuo on parvi", huutaa Kaisu parven huomattuaan.
+
+"Siinäpähän on", huomaa isäntäkin.
+
+"Kaukanapa tuo on", sanoo Antti.
+
+"Annahan kun se maatuu", virkkoo isäntä levollisena, "niin meillä on
+keitto tiedossa."
+
+"Tuonnehan tuo siirtyy syrjään."
+
+"Kyllä se siitä vielä maatuu."
+
+"Ka, jopahan tekee kierroksen maahan päin", huomaa Kaisu.
+
+"Vaan nytpä tuota ei näykään", tietää Lauri.
+
+"Kyllä se vielä kohoopi näkyviin", vakuuttaa isäntä. "Vaan soudetaanpa
+kierros tuonne selälle, ett'ei pääsisi parvi ulkoutumaan."
+
+Niinpä tehdään pieni mutka selälle päin ja aletaan taas tähystää parvea
+maan puolelta.
+
+"Täältäpä tuo näkyy veneen kohdalla", huomaa Kaisu.
+
+"No, nytpä tuo alkaa maatua", näkee isäntä.
+
+"Kohtapa siihen saattaa potkea", arvelee Lauri.
+
+"Vielä tässä on syvyyttä liiaksi", tietää Antti.
+
+"Vaan maahan päin se on menossa, parvi", lisää isäntä, meloillen
+venettä rantaan päin, ja vähän ajan perästä hän, kukon käsiinsä
+otettuaan, komentavaisesti sanoo: "Nyt!"
+
+Isäntä paiskaa kukon ja nuotan perän järveen ja soutajat työntävät
+veneet erilleen toisistaan, perät vastakkain ja lähtevät kumpikin
+vastakkaista suuntaa soutamaan yhtäsuuntaisesti rannan kanssa, ja sillä
+aikaa ukko ja Antti syytävät kerkiämistään nuottaa järveen. Kun nuotta
+alkaa olla kokonaan järvessä, kääntävät soutajat äkkiä veneet suoraan
+rantaa kohti ja soutavat toisiaan likemmäksi, sill'aikaa kun isäntä
+ja Antti antavat köydet solua järveen. Vaan kun ne ovat loppuneet,
+paiskaavat Lauri ja Kaisu kumpikin ankkurit pohjaan. Isäntä ja Antti
+siirtyvät veneittänsä keskelle ja rupevat, köysiä hiljalleen lappaen,
+nuottaa vetämään. Siinä he lappavat lappamistaan, työhönsä kiintyneinä,
+ja silloin tällöin ympärilleen vilkaisten, näkyisikö parvea muualla.
+Mutta vähän ajan perästä alkaa ukko epäillä vetoa liian kiivaaksi ja
+tuumaa Antille:
+
+"Keviältäpä tämä tuntuu. Jokohan tulee koholla nuotta!"
+
+"Ei tunnu kyllä raskaalta", vastaa Antti ja hiljentää vetoaan, "vaan
+tuskinpa tuo koholla kuitenkaan tulee. Enpä ole kovin rajusti vetänyt."
+
+"Kuiva nuotta kohoaa helposti; ja veneetkin taisivat sattua liiaksi
+kauas toisistaan."
+
+"Kyllähän tulee nuotta jotenkin levällään, niin että jokohan tuo olisi
+koholla kulkenut!"
+
+"Sitten se välttää", puuttuu puheeseen Lauri, "jos muikut alate ovat
+päässeet."
+
+"No, äsken minusta näytti", sanoo Kaisu, "että kukko olisi vilahtanut."
+
+"Etköhän nähnyt väärin!" arvelee Antti. "Enpähän minä nähnyt."
+
+"Kyllä sitten pilan teki meille, jos vaan kukko näkyi", sanoo Lauri.
+
+"No, vedetäänhän varovammin nyt", tuumaa isäntä tyyneesti. "Ehkä niitä
+viellä on jäänyt muikkuja apajaankin."
+
+Kun köydet ovat lapetut, nostavat Lauri ja Kaisu ankkurit veneisiin ja
+soutavat veneet yhteen aivan naatikkaallo, jonne ankkurit paiskataan.
+Isäntä ja Antti rupeavat taas keskeltä veneitä köysiä vetämään, Kaisu
+hypähtää veneensä perään ja Laurikin siirtyy perän puolelle toisessa
+veneessä. Jouten nyt saavat Lauri ja Kaisu istua kököttää niin kauan
+kuin köysiä piisaa. Vaan kun ne ovat lapetut, nousevat he seisoalleen,
+ottavat porkkansa ja liikuttavat niitä hiljalleen vedessä nuotan
+laitoja pitkin. Niin kokevat he puuta pitää ja isäntä ja Antti vetävät
+vetämistään nuottaa, lappavat hiljoksellen veneisiin, joihin karttuu
+palukka palukan perästä.
+
+Nuotta kulkee kulkemistaan järven pohjaa myöten ja kahtena pitkänä
+sarjana lähenevät nuottapalukat veden pintaa myöten veneitä, joihin
+ne nousevat yksi toisensa perästä, ja etummaiset sukeltavat niinkuin
+vesilinnut veden alta näkyviin. Viimein kohoo kukkokin näkyviin ja
+silloin isäntä sen huomattuaan sanoo:
+
+"Nytpä tuota on arvattu tasaisesti vetää, koska kukko komiasti ihan
+keskellä näkyä muklahtaa."
+
+"Tasaisestihan tämä veto nyt on käynyt", myöntää Antti.
+
+"Vaan jos äsken muikut alate pääsivät", arvelee Lauri, "niin tyhjäänhän
+se koko veto menee."
+
+"Tuollahan näkyy parvi nuotan ulkopuolella", huomaa Kaisu.
+
+"Sielläpähän on", näkee isäntäkin; "sielläpähän ovat muikut, vaan
+saattaa niitä kuitenkin olla nuotan sisäpuolellakin. -- Pitäkäähän
+puuta vaan, sillä eihän vara venettä kaada!"
+
+Kaisu ja Lauri liikuttavatkin nyt kiivaammin porkkia ja jopa se kukko
+on likelle siirtynyt.
+
+"Tarpokaa jo!" komentaa isäntä.
+
+Voimakkaasti työntävät nyt Lauri ja Kaisu porkkiaan veden pintaa vasten
+nuotan edessä, vetävät pian ylös ja taas työntävät, tarpovat niin
+jotta vesi vaahtona nuotan perän edessä kuohuu. Voimakkaasti tarpoo
+Lauri, vaan Kaisu heittelee porkkaansa niin sukkelaan, että vesi
+parskuu korkealle ilmaan ja roiskii vasten silmiä. Mutta tarvonta ei
+kaidan kestä; kukko kelluu jo veneiden välissä ja sen vuoksi aletaan
+nuotan perää veneisiin nostaa ja perän kohotessa vesi aina vähemmäksi
+puistetaan.
+
+"Vesiperänäpähän tulee", arvelee Kaisu, kun ei näy yhtään muikkua
+nuotan silmuissa.
+
+"Älähän hätäile!" sanoo isäntä hymyillen. "Mikä sen tietää, mitä hyvää
+tässä lopuksi vielä tulee!"
+
+"Ei sieltä muikkuja kyllä tule", väittää Lauri.
+
+"Vai ei tule", sanoo isäntä, ja nostaa nuotan perän nuottavasuun sekä
+solmun aukaistuaan puistaa siihen kourallisen emämuikkuja. "Katsoppa!
+Näin komeita kaloja et ole koskaan nähnyt."
+
+"Voi hyvänen, kuinka vähän!" pahoo Lauri.
+
+"No, kylläpä hupeni saalis vähäksi", sanoo Antti, korvallistaan kynsien.
+
+"Eipä paljon puuttunut, ett'ei vesiperänä tullut", lisää Kaisu.
+
+"No, älkäähän olko millännekään!" sanoo isäntä. "Ei ollut enempää
+sallittu tällä kertaa."
+
+"No, sepä nyt oli", pahoilee vielä Antti. "Se siis ainakin kulki
+koholla nuotta äsken."
+
+"Ka niinhän se on tehnyt", vastaa isäntä tyyneesti. "Vaan mitä tuosta
+enää pahoilee! Toivotaan tulevaksi kertaa parempi onni!"
+
+Vesi viskataan veneistä ja ruvetaan uutta parvea etsimään. Välistä
+soudetaan liitokselleen, mutta enimmästi ovat soutajani airot
+liikkumatta ja omassa varassaan kelluvat veneet silloin, joista
+nuottamiehet tähystelevät ympärilleen. Rasvatyyneenä, kirkkaana
+kimaltelee koko järven pinta niin kau'as kuin silmä näkee; ei näy
+siinä tuulen värähdystäkään, ei rikkoonnu se muulloin kuin kalan
+tai vesilinnun liikkuessa veden pinnalla. Välistä etempänä, välistä
+likempänä hyppää lohi keviästi koholle vedestä, milloin näyttäytyy
+veden kalvossa ison hau'in selkä, milloin porahtelee siinä ahvenparvi,
+milloin sirahtaa selän puolella iloinen muikkuparvi tiettämättä millä
+hetkellä hauki sen päälle hyökkää. Tuolla vähän matkan päässä kelluu
+veden pinnalla kaunis perho. Mutta siika huomaa sen ja tekee hyppäyksen
+tavottakseen sitä, vaan perho kerkeää sen tieltä siirtyä. Siika tekee
+uuden kokeen onnistumatta. Perho vielä veden kalvossa lepäilee. Mutta
+siika tekee vielä kolmannen hyppäyksen ja nielee kauniin perhon.
+Tuolla vesilintu iloisesti uiskentelee, käänteleikse tyyneellä
+pinnalla; milloin pistää se nokkansa veden alle, milloin sukeltaa se
+itsekin umpipäähän. Tuolla etäällä selällä kohoaa kari ja sen kivillä
+lepäilevät kalalokit tyytyväisinä, ikäänkuin iloiten illan kauneudesta.
+Järven rannoilta kaikuvat lintusten viserrykset ja kaunis metsä
+ikäänkuin hymyilee pienille laulajilleen.
+
+Selän takana vihannan törmän päällä lehteväin koivujen keskellä
+kohona uljaana Peltola peltoineen, niittyineen. Sinne luopi nyt Kaisu
+silmänsä, katsoakseen ovatko Peltolaiset nuotalla. Ulut ovat tyhjänä ja
+veneet ovat poissa. Siis ne ovat nuotalla Peltolaiset ja kuinkapa ne
+olisivatkaan malttaneet kotona olla tämmöisellä ilmalla!
+
+"Nuotalla ollaan Peltolasta", tuumaa Kaisu toisille, "koskapahan ulut
+ovat tyhjät."
+
+"Tyhjänä näkyvät ulut olevan", huomaa Laurikin, "vaan eipä näy
+nuottamiehiä."
+
+"Olisivatko menneet tuonne lahdelle niemen taakse!" sanoo isäntä.
+"Siellähän ne usein vetävät."
+
+"Sieltäpähän kuuluu potkenta", sanoo Kaisu iloisesti, "ja olinpa minä
+kuulevinani Kallen äänen."
+
+"Siellä ovat", lausuu isäntä. "Mennäänpä tapaamaan ja katsotaan, eikö
+näkyisi parvea siellä päin!"
+
+Mäntyvaaralaiset soutelevat niemeen päin, tähystellen parvia
+mennessään, ja kun he ehtivät sinne, tapaavat he niemen kärjen takana
+Peltolaiset, jotka juurikään ovat saaneet nuottansa nostetuksi ja
+puistaneet nuottavasuunsa vasun melkein täydeltä komeita emämuikkuja,
+jotka välähtelevät kuin hopia ja päällimmäiset vielä hyppelevät vasussa
+ja monet muikut ovat jo hypähtäneet veneen pohjalle.
+
+"Hyvää iltaa", sanoo Mäntyvaaran isäntä, meloiltuaan aivan Peltolaisten
+viereen; ja samoin tervehtivät toisetkin toisiaan.
+
+"Iltaa, iltaa", vastaa Peltolainen. "Mitä kuuluu?"
+
+"Eipä erityistä. Mitä teille kuuluu?"
+
+"Eipä sanottavia. -- Hyvä on nuottailma."
+
+"Hyvä on, harvinaisen hyvä. -- Paljonpa teillä on kaloja."
+
+"Onhan niitä -- --"
+
+"Lähtikö nuo yhdestä apajasta?" kyselee Kaisu.
+
+"Ka, yhdestä", vastaa Peltolan Kalle, isännän poika. "Täällä
+satuimmakin näkemään niin ison parven, jotta se vasta iso oli."
+
+"Kylläpä!" ihmettelee Mäntyvaaran isäntä.
+
+"Vaan teilläpä ei näy monta kalaa tuolla vasun pohjalla", tuumaa
+naapuri-isäntä. "Mitenkä teille noin huonosti on sattunut? Nythän
+pitäisi olla hyvä muikun saalis. Päivän kun on tuullut ja nyt illaksi
+tuli näin hyvä ilma, niin pitäisihän muikku olla näkyvissä."
+
+"Kyllähän se näkyi hyvin äskönen parvi, jota potkimme; vaan niinhän se
+sattui huonosti, että muikut pääsivät alate kulkemaan."
+
+"Te veditte liian kiivaasti. Nuotta kulki koholla."
+
+"Ei sitä kyllä kiivaasti vedetty", puuttuu puheeseen Antti. "Vaan kuiva
+nuotta tuo näkyy helposti kohoovan. Meillä oli iso parvi kierroksessa
+ja se piti nyt jäädä saamatta."
+
+"No, älä tuosta nyt enää päivittele!" sanoo Mäntyvaaran isäntä. "Se ei
+ollut meille sallittu, se parvi."
+
+"No, mikä sen Kaisun nyt nuotalle toi?" saapi kysyäkseen Kalle.
+
+"Hyvä ilma tietenkin", vastaa Kaisu, iloisesti hymyillen.
+
+"No, ilmako se ennen sitten on pelotellut?"
+
+"Eipä sekään. Vaan piisaahan meidän talossamme joskus väkeä
+vaihetellakin."
+
+"No, onhan niitä siellä teillä väkeä."
+
+"Te ette soutajia vaihetakaan usein", puuttuu keskusteluun Antti. "Aina
+ovat teillä nuo pienokaiset Elsa ja Jaakko muassa."
+
+"Ka, nehän ne ovat useimmiten soutajina. Vaan se on hyvä niille, että
+jo varain oppivat airoa pitämään. Nuorena se on vitsa väännettävä.
+Muistanpa, että minuakin jo pienestä pitäen komennettiin nuotalle."
+
+"No, ei sitä rokkoa ole vielä teidän puolessa kuulunut?" kysyy Peltolan
+isäntä.
+
+"Eipä ole meidän seudullamme vielä kuulunut, vaan eihän sen sanota
+kaukana kyllä olevan", vastaa Iikka isäntä.
+
+"Kyllä se on paha vieras, se rokko. Paljon se kuuluu lapsia tappaneen,
+vaan täällä puolessa sitä ei vielä ole kuulunut ja hyvä olisi kun ei
+tulisi."
+
+"Hyvähän se olisi siitä vieraasta päästä; eikähän se kyllä tulekaan,
+kun ei niin lie sallittu."
+
+"Rokko pian leviää, kulkeutuu talosta taloon, ellei aikoinaan
+varokeinoihin, ruveta. -- Kuinka likellä Mäntyvaaraa se jo on?"
+
+"Kuusivaarassahan kuuluu muuan lapsi sairastavan."
+
+"Joko se tauti niin lähelle on herennyt! No sieltä se helposti
+Mäntyvaaraankin leviää. Ettekö ole ryhtyneet mihinkään varukeinoihin?"
+
+"Mitäpä no auttaisivat! Jos tauti kerran tulee, niin silloin se on
+sallittu."
+
+"Kyllä on hyvä olla varuillaan. Olethan kuullut piirilääkärin
+kuulutuksen?"
+
+"Kuulinhan minä, vaan mitäpä siitä!"
+
+"No pitäisi seurata siinä annettuja neuvoja."
+
+"Mitäpä ne hyödyttäisivät! Eivät voi ne kuitenkaan tautia estää."
+
+"Sanotaanpa niitten estävän."
+
+"Mitä vielä! Kun tauti kerran tulee, niin se on sallittu, eikä ihminen
+voi siihen mitään."
+
+"Älä nyt noin ole epäuskoinen! Paljon pahaa sitä maailmassa vältetään,
+kun aikoinaan ruvetaan sitä estämään."
+
+"Jumala so on, joka määrää ihmisen terveyden ja ijän", inttää yhä
+Mäntyvaaralainen. "Ja kun tauti tai kuolema tulee, niin se on Jumalan
+sallima."
+
+"Voi, kuinka se on itsepäinen tuo ukko", miettii Peltolainen itsekseen
+ja sanoo sitten ääneen: "Saat vielä nähdä, että ennen pitkää tulee
+rokko talossasi vierailemaan. -- Ovatko ne teillä lapset koskaan
+rokotetut?"
+
+"No, ovathan ne vanhemmat kyllä, vaan nuorimmat, Antti ja Elsa, ne
+vielä ovat rokottamatta."
+
+"Sepä paha. Niihin pian saattaa tauti tulla."
+
+"Eihän tuota tiedä, miten lie sallittu."
+
+"No, missä asti teillä on tervahauta?" kysyy Kalle, toisen puheaineen
+ottaakseen, Antilta.
+
+"Huomenna se sytytetään, kun vaan lie ilma hyvä", vastaa Antti.
+
+"Onko iso hauta?"
+
+"No, tulee siitä muuan venelasti tervoja."
+
+"No, teillä sitä ei taida isosti tervaruukia ollakaan?" kysyy
+Mäntyvaaran isäntä.
+
+"Eipä ole", vastaa Peltolainen. "Monioita tynnyreitä saamme haudastamme
+ja ne viemme tämän kylän kauppiaalle. Jopa tuon joutaakin heittää
+vähemmäksi tervaruukin. Ei se leiville lyö. Huonosti maksetaan
+tervasta."
+
+"Paljonhan siltä hinta on pudonnut, entisiin aikoihin nähden. Vaan
+eipä sitä muulla kuitenkaan rahaa saa. Eivät anna pellot omiksi
+tarpeiksikaan jyviä, vielä sitten myötäväksi."
+
+"Paremmin kuitenkin maanviljelys kannattaa kuin tervaruuki. Ja kyllähän
+siellä teidän vaarallanne olisi tilaa uusillekin pelloille."
+
+"Kovinpa on kivikkoa koko Mäntyvaara."
+
+"Tuolla näkyy parvi!" keskeyttää keskustelua Jaakko, Peltolaisen
+kaksitoistavuotias poika.
+
+Peltolaiset, parven nähtyään, sanovat pikaisesti hyvästi
+Mäntyvaaralaisille ja pyöräyttävät heti veneensä parvea kohti selän
+puolelle, missä työntävät veneet hajalleen ja syytävät nuottaa järveen.
+Mäntyvaaralaiset kääntävät veneensä takaisinpäin, lähtevät niemen
+kärjen kohdalta kotilahdelle soutelemaan ja mennessään etsivät taas
+parvea. Ja nyt näkyykin siellä täällä veden tyyneessä kalvossa moni
+iloisesti sirahtava muikkuparvi; ja pian saavat Mäntyvaaralaiset
+yhden niistä kierretyksi. Nuottaa nostettaessa tulevat muikut aina
+vaan ahtaammalle ja pakenevat peräänpäin, kunnes isäntä saapi nuotan
+perän nostetuksi ja puistaa siitä vasuun joukon hyviä muikkuja. Vesi
+viskataan taas veneistä, uusi parvi saadaan kierrokseen ja kolmannesta
+apajasta karttuu jo sen verran kaloja, että nuottavasu tulee puolilleen
+muikkuja. Tyytyväinen on saaliiseensa Mäntyvaaran isäntä, vaan
+katselee hän kuitenkin, vieläkö näkyisi muikkuparven. Mutta nytpä ei
+sirahdakaan rannan puolella enää muikkuja; ne ovat siirtyneet selälle
+ja siellä saavat ne nuottamiehiltä rauhassa olla.
+
+"Selälle ovat jo muikut siirtyneet", tuumaa Antti. "Ei kannata niitä
+enää vuotella."
+
+"Pois saadaan lähteä", sanoo isäntä. "Jopa niitä onkin meillä muikkuja
+näkymään asti."
+
+"Jopa alkaisi mulla mieli tehdä muikkukeittoa", sanoo Lauri.
+
+"No, lähdetään keittämään!" virkkoo Kaisu.
+
+Niin lähtevät Mäntyvaaralaiset kotirantaansa kohti soutelemaan ja
+sinne tultuaan panevat nuotan ulkuihin. Sitten he vetävät veneet
+maalle ja puistavat kalavasusta muikut kontteihin; ja kun Kaisu,
+miesten täyttäessä konttejaan, katselee järvelle, näkee hän, että
+Peltolaisetkin jo selän yli soutelevat kotirantaansa kohti.
+
+Kun Mäntyvaaran isäntä, Antti ja Lauri ovat nostaneet kontit selkäänsä,
+lähtevät he edellä ja Kaisu jälissä kotia kohti kulkemaan samaa tietä,
+jota olivat tulleetkin, ensin rantatörmää ylös ja sieltä alaspäin,
+sitten suon poikki ja vihdoin Mäntyvaaraa ylöspäin. Sitten he nousevat
+aidan yli ja astuvat polkua myöten vähien peltosaarien välitse, jotka
+molemmin puolin näyttävät missä vihannoivan ohran, missä rukiin laihon,
+missä paljastuneitakin paikkoja, joissa siellä täällä lakastunut laiho
+ikäänkuin itkee huonouttaan. Näkyypi polulle myös tarha, missä sakean
+suittusavun ääressä Mäntyvaaran karja, sonni, puoli tusinaa lehmiä,
+pari vasikkaa, märehtii. Ne pyrkivät savun suojaan niin paljon kuin
+mahdollista, saadakseen rauhaa sääskiltä, jotka sakeissa parvissa
+niitten ympärillä lentelevät.
+
+Nuottamiehet taloon tultuaan jättävät konttinsa porstuaan ja lähtevät
+pirttiin. Siellä tapaavat he sekä muorin että Annin ja Tiinan, jotka
+vasta ovat lypsyltä tulleet.
+
+"No, lähtipähän muori kaloja", sanoo isäntä eukolleen.
+
+"Sehän on hyvä asia", vastaa emäntä. "Sittenhän tuota saadaan hyvä
+iltanen."
+
+"Minulla on nälkä", sanoo Lauri. "Pata pitää heti tulelle panna."
+
+"Kelläpä tässä ei nälkä olisi!" lausuu Tiina.
+
+"Älkäähän hätäilkö," puuttuu puheeseen Kaisu. "Minä rupean tulta
+laittamaan. Menkää te muut muikkuja puhkaisemaan, että saataisiin mitä
+pataan panna!"
+
+"Kyllähän mennään, kun keretään", sanoo Antti.
+
+Sitten panee Kaisu tulen takkaan ja padan tulelle ja vettä pataan.
+Sillä välin toiset menevät porstuaan, puistavat kalat kontoista
+kylmällä hetevedellä täytettyyn astiaan ja rupeavat miehissä muikkuja
+puhkomaan. Kun on puhkaistu keittokalat, käypi Kaisu ne noutamassa ja
+heittää pataan. Kun keitto on valmis, nostaa hän padan tulelta ja panee
+tuoreen muikkukeiton puukuppiin, jonka hän asettaa pöydälle ja kaataa
+sinne myös kuorimatonta maitoa. Niin rupeaa sitten koko talon väki
+illalliselle. Näin hyvää ateriaa he eivät monasti saakaan ja sen vuoksi
+on muikuilla hyvä menekki. Puuttuu leipä kyllä pöydällä, vaan eipä sitä
+nyt tarvitakaan. Viimeiset leipävarat ovat säästettävät Oulumatkaa
+varten.
+
+Iltanen kun on syöty, korjaa Kaisu ruuan jäännökset pöydältä ja sitten
+lähdetään taas muikkuja puhkomaan ja pieni Junnukin on muitten muassa.
+Kun työ on lopetettu, lähtevät kaikki levolle, isäntä eukkoineen tupaan
+ja toiset pirttiin. Sinne paiskauvat he olkien päälle ja vaipuvat pian
+sikeään uneen. Sitten ei kuulu pirtissä muuta ääntä kuin nukkuvien
+raskaat kuorsaukset, ja talon vanha seinäkello, jonka numerotaulu
+on aivan mustunut, naksuttaapi nyt yksitoikkoisesti, hitaasti vaan
+kuuluvasti, ja raskaat kivipainot soluvat solumistaan alemmaksi kellon
+naksuttaessa. Aurinko juuri laskeupi, vaan jättää jälille kauniin
+ruskon, joka pohjoisella taivaan rannalla hohtaa läpi lyhyen ja
+kirkkaan kesäyön.
+
+
+
+
+II.
+
+
+Seuraavan päivän aamupuolella auringon kauniisti loistaessa
+itäkoillisessa, kun Mäntyvaaran asukkaista muut sattuvat olemaan työssä
+poissa kotoaan, on Kaisu yksinään lasten kanssa kotona.
+
+Hänestä tuntuu kummallisen hiljaiselle tänään, vaikka iloinen
+lapsilauma on hänen ympärillään. Vaan poissahan ovatkin nyt isä, äiti,
+veljet ja kälyt, joitten seurassa aika aina hauskasti kuluu, siinä kun
+kyllä tulee puhelua ja väittelyä; ja onpa usein hauska heidän kanssaan
+leikkiäkin laskea.
+
+Kaisu koettaa kuitenkin olla iloisella mielellä ja hakee huvitusta
+lasten seurasta, katsellen ja kuunnellen heidän toimiaan ja
+mietteitään, heidän itkuaan ja nauruaan. Mutta eipä sitenkään ota
+aika oikein hauskasti kuluakseen. Sen vuoksi hän ajan kuluksi
+rupeaa pienokaisille kertomaan satuja, joista sekä kuunteliat että
+hän vähitellen elähtyvät; vaan myöskin hän siinä sivussa itsekseen
+hyrräilee lemmen lauluja, laulelee milloin tytöstä, joka turhaan
+odottelee itselleen sulhasta, milloin immestä, joka itkee pettynyttä
+rakkautensa toivoa, milloin neidosta, joka jossain järven tai meren
+rannalla kyynelsilmin katselee kultansa lähtöä.
+
+Tuntuupa melkein siltä kuin hän näissä lauluissa toisi ilmi omatkin
+ajatuksensa, omatkin tunteensa, niinkuin olisi hänelläkin jotain
+odotettavaa. Ja hän silmäelee ulos akkunasta, ikäänkin katsoakseen,
+missä hänen kultansa asuvi. Asuneeko se noilla korkeilla vaaroilla,
+jotka kohoavat tuolla etäällä, missä kesäisinä aamuina kaunis aamurusko
+näkyy, vai tuolla järven toisella puolella jossain sen kaunisten
+rantain varrella, joiden taakse iltasilla aurinko kauniisti laskeutuu,
+vai lieneekö hän etäällä kaukasten merten takaa. Niin -- sitä hän ei
+vielä tiedä, kultansa asuntoa, eikä itse kultaakaan. Hän ei tiedä sitä
+vielä mistään päin odottaa. Ja mitäpä hän siis semmoista odottaakaan,
+josta ei ole mitään tietoa! Onhan hänellä vielä nuoruuden aikaa jälillä
+ja ennenkuin se loppuu, kerkeää kyllä montakin tarjokasta ilmaantua.
+Mutta onpa kuitenkin soma ajatella sitä tulevaista tarjokasta, soma
+olisi tietää jo ennakolta, mistä se on tuleva.
+
+Näissä mietteissä Kaisu akkunasta ulos silmäellessään saapi näkyviinsä
+Kuusivaaran, Koivulan, Kalliovaaran ja Peltolan. Ja silloin hänelle
+muistuu mieleen niiden asukkaatkin, muistuu mieleen etenkin Peltolan
+tyyniluontoinen Kalle ja Kalliovaaran vilkasmielinen Heikki, lapsuuden
+tuttuja molemmat, joitten seurassa hän on monet hupaiset hetket
+viettänyt. Olisippa aika soma tälläkin hetkellä tavata heitä.
+
+Kaisun tällaista ajatellessa yht'äkkiä pirtin ovi aukenee ja sisään
+astuu Peltolan Kalle.
+
+"Kas ihmettä! Niinpä tulit kuin käsketty!" huudahtaa Kaisu rientäessään
+tervehtimään. "Terve Kalle! Mitä kuuluu?"
+
+"Terve", vastaa Kalle. "Eipä kuulu erityistä. Mitä tänne kuulunee?"
+
+"No, eipä sanottavia tännekään. -- Käyhän istumaan! Minä lähden sinulle
+syötävää hakemaan. Eihän sinulla mahtane kuitenkaan kiirettä mihinkään
+olla?"
+
+"Ka, eihän tuota niin kiirettä ole", vastaa Kalle istumaan käytyään,
+"etten joutaisi vähän aikaa viipymään. -- Sattui matka tämän kautta
+olemaan, niin läksin talossa pistäymään."
+
+"Se oli oikein. Mutta minne sinulla matka pitää?"
+
+"Tuonnehan minä olen Honkavaaraan menossa, sinne kun olisi asiata
+vähän."
+
+"Vai niin. -- No, olipa hyvä, että tulit talossa käymään, että sain
+seuraa sinusta."
+
+"No, eivätkö muut olekaan kotosalla?"
+
+"Eiväthän ne ole tällä kertaa. -- Mutta odotahan nyt! Minä käyn sinulle
+jotain syötävätä hakemassa."
+
+Kauan ei Kaisu viivy toimissaan. Pitkittä arveluitta hän tuopi
+pöydälle, mitä talolla on tarjottavaa, viiliä, suolamuikkuja, voita ja
+leipää -- vaikka vähänähän ovat talossa leipävarat.
+
+"Rupeahan ruualle!" käskee hän Kallea.
+
+Kalle kiittelee ja ihmetellen Kaisun sukkeluutta käypi hän hyvällä
+ruokahalulla pöytään istumaan ja ylistääpi Kaisua sanoen:
+
+"Kylläpä sinä näyt olevan toimekas tyttö! En olisi sinua noin
+näppäräksi uskonut."
+
+Kaisu hymyilee vaan ja istuu penkille pöydän lähelle Kallelle seuraa
+pitämään.
+
+Molemmat nuoret ovat hyvillään toisiaan tavattuaan. Ihmetellen katselee
+Kaisu Kallen vankkaa vartaloa, rehellisyyttä osoittavia kasvojen
+juonteita ja vakavia, lempeitä silmäyksiä; ja Kalle taas, hyvällä
+maulla syöden Kaisun tuomaa ruokaa, kuuntelee mielihyvällä hänen
+vilkasta puhettaan.
+
+"Tiedätkö Kalle!" sanoo Kaisu hymyillen. "Minä olen oikein mielissäni,
+että tulit tänne."
+
+"Niinhän tuota äsken sanoit", vastaa Kalle tyyneesti.
+
+"Niin -- täällä kun olin melkein yksinäni, alkoi aika kovin hiljaiselle
+tuntua."
+
+"Vai niin. -- Ikäväkö oli?"
+
+"No, ei juuri kovin ikäväkään, vaan kuitenkin minua oudostutti, kun ei
+ollut ketään, kenenkä kanssa puhella, paitsi nuo lapsiparat tuossa.
+Ilman niitä olisikin aika kovin pitkäksi käynyt."
+
+"Kenelleppä se ei pitkäksi käy ilman seuraa yhdessä kohti ollessa!"
+
+"Eihän se näy yksinäisyydessä ilman työtä aika kuluvan. -- Mutta
+tiedätkö Kalle, mitä äsken ajattelin juuri ennenkuin sinä tulit?"
+
+"Mistäpä minä sen tietäisin!"
+
+"Koetappa arvata!"
+
+"Enhän minä voi toki sitä arvata."
+
+"Minä ajattelin", selittää Kaisu naurusuin, "kun katselin ulos
+akkunasta ja sain näkyviini Kalliovaaran ja Peltolan, ajattelin, että
+olisippa aika hupaista saada tavata sinua tai Heikkiä."
+
+"Vai niin ajattelit. Mutta mitä siinä niin kummaa oli?"
+
+"Olihan siinä se, että juuri kun niin ajattelin, sinä astuit sisään."
+
+"Olipa se soma sattumus."
+
+"Niin oli, soma sattumus. Ja jos merkkeihin on taikaa, niin sen pitäisi
+olla sinulle onneksi."
+
+"Olisippa se hyvä asia. Mutta eivätpä ne merkit aina luota."
+
+"No, eihän niihin kyllä ole paljon luottamista. Mutta onpa niistä
+joskus soma puhella ja muille uskotella."
+
+"Et minulle kyllä voi mitä tahansa uskotella."
+
+"Aina jotain kuitenkin."
+
+"Et muuta kuin aivan oikeaa ja selvää asiaa. -- Mutta hyvä olisi, jos
+se äskönen sattumus olisi minulle onneksi. Mielelläni näkisin, että
+minulle joku erityinen onni tapahtuisi."
+
+"No, mikä sitten?"
+
+"Hyvin toivoisin, että esimerkiksi saisin metsän kuninkaan kaadetuksi."
+
+"Ka se; se ei olisikaan huono onni. Mutta voisihan se kuitenkin
+tapahtua, koska karhuja on liikkeessä."
+
+"Jospa niistä joku ilmaantuisi Peltolan seuduille, niin kyllä minä en
+säästäisi itseäni, sitä näkyviini saadakseni ja kenties kaataakseni."
+
+"Kunpa kerta voisit päästä sen lähelle, niin kyllä uskon, että se
+silloin olisi saava sinulta surmansa."
+
+Mutta Kalle lopettaa syöntinsä ja kiitellen Kaisua sanoo hän hänelle:
+
+"Kylläpä vaan nyt ruoka hyvälle maistui."
+
+"Sepä hyvä", vastaa Kaisu hymyillen. "Se on terveyden merkki."
+
+"Ja myös todistus hyvästä ruu'an laittajasta", lisää Kalle.
+
+Yhtä näppäränä kuin Kaisu oli ruokia pöydälle tuodessaan, yhtä sievään
+hän nyt korjaa pois ruu'an jäännökset, niin että Kalle taas kehuu
+häntä, sanoen:
+
+"Kylläpä sinä osaat näppäränä olla. Sinusta tulee hyvä emäntä."
+
+"Siltäkö näyttää!" vastaa Kaisu naurahtaen.
+
+"Epäilemättä. Kyllä minä sen heti näen. Ja kyllä vaan se ei ole
+kauppojaan katuva, joka kerran sun omakseen saapi. Olisippa aika onnen
+potkaus, jos Kalliovaaran Heikki -- --"
+
+"Oleppa nyt -- --! Mitä sinä siitä Heikistä!"
+
+"Kas vaan! Se naulapa vetäsi, koska noin punastuit."
+
+"Eipä vetässytkään", vastaa Kaisu, melkein nuhdellen, luoden Kalleen
+terävän silmäilyksen. -- "Mutta sanonko minä sinulle jotain?" lisää hän
+naurahtaen.
+
+"Sano pois vaan!"
+
+"Se asia koskee sinua."
+
+"No, mikä se on sitten?"
+
+"Etkö jo arvaa?"
+
+"Mitenpä minä sitä voisin arvata?"
+
+"Katsohan nyt, kuinka on muka tietämätön! Kuule siis! Kun sinä ja
+Honkavaaran Liisa taloksi rupeatte, niin kylläpä on silloin Liisa
+itseään onnelliseksi kehuva."
+
+"Vai niin. Sekö se nyt oli se sanottava?"
+
+"Niin oli."
+
+"Mutta ethän sinä tiedä, rupeammeko me taloksi."
+
+"Tiedänpähän. Olen kuullut niin puhuttavan."
+
+"Ne ovat aivan valeita semmoiset puheet."
+
+"Ja lieneepä sinunkin puolelta jotain aikeessa, koska sinulla nytkin
+matka, pitää sinne Honkavaaraan."
+
+"Vai niin luulet. Mutta senpä sanon sinulle, ett'en mene sinne
+semmoisissa asioissa enemmän kuin tännekään."
+
+"No, no; älähän kuitenkaan asiaa kovin pahaksi ota!" sanoo Kaisu,
+Kallen vieressä istuessaan ja luoden häneen ystävällisen silmäilyksen.
+"Heitetään nyt leikki sikseen! -- Minä olen erittäin hyvilläni siitä,
+että tulit talossa käymään. Sinun pitäisi käydä täällä useamminkin.
+Olisi hauska aina tavata toisiaan."
+
+"Ka, kävisinhän tuota mielelläni useammastikin, kun tämä talo olisi
+lähempänä ja aikaa olisi enemmän. Mutta näin kesäisenä aikana on siksi
+paljon kiirettä, ett'ei juuri jää aikaa kyläilemiseen. Olen kuitenkin
+täällä kulkenut ainakin yhtä useasti kuin sinä meillä."
+
+"Ka onpa sitä ollut minullakin estettä niinkuin sinulla. En voi päästä
+täältä milloin tahansa."
+
+"Harvoinpa sinua muutenkaan tähän aikaan näkee, esimerkiksi nuotalla."
+
+"Se ei ole minun syyni. Kyllä kai minä mielelläni iltasilla haluaisin
+järvellä kulkea. Siellä tuntuu aina hyvin somalle olla, kun järvi
+ylt'yleensä on aivan rasvatyyni ja kun kaikki seudut näyttävät
+erinomaisen kauniille auringon laskeutuessa. Mutta eipä näy meidän
+väellämme usein tulevan aikuiseksi nuotalle lähtö."
+
+"Kuulehan Kaisu!" sanoo sitten Kalle, esittäessään uuden tuuman.
+"Meidän pitää joskus yhdessä kirkolla käydä. Silloin on meillä
+tilaisuus enemmän toistemme kanssa puhua ja lystiä pitää."
+
+"Ka se!" vastaa Kaisu innostuneena. "Se meidän on tehtävä. Minusta
+kirkkomatkat ovatkin kaikkein hupaisimmat."
+
+"Niin ovat minustakin. Muistathan sinä kuinka hupainen meillä oli
+ennenkin, kun yhdessä kirkolla olimme, kun istuskelimme kirkkokentän
+rannalla tai kuljeskelimme Pappilan männikössä?"
+
+"Muistan kyllä. Muistanpa sen iloisen ajan, jolloin yhdessä
+rippikoulussa olimme ja siitä asti ovat minulle Pappilan ja kirkon
+seudut aivan tutut. Tunnenpa siellä melkein joka kiven ja mättään,
+jolla olen istunut, tunnenpa ne kauniit koivut ja isot petäjät, joiden
+juurella me monesti istuimme, kun päivä kuumasti paistoi, emmekä
+huolista mitään tietäneet. Ja aivan elävästi on minulla mielessä
+Pappilan mäen alla oleva hete, jonka äärellä minä monena kuumana
+kesäpäivänä kesän ihanimmalla ajalla ennen Juhannusta, silloin kuin
+kaikki ympärillä oli vihantaa ja kaunista, kun lehti oli puhjennut
+puihin ja koivut alkoivat olla kauniimmallaan, kun metsässä oli mitä
+hyvänhajuisin tuoksu, -- silloin minä usein istuin hetteen luona ja
+sammutin janoani sen kirkkaalla, raittiilla ja hyvänmakuisella vedellä.
+Sitä haluaisin vieläkin juoda, haluaisin nähdä niitä tuttuja seutuja."
+
+"Ne näet vielä, kun lähdemme kirkolle yhdessä ja siellä viritämme
+entisiä muistoja."
+
+"Mutta kuule, milloin lähdemme?"
+
+"No lähdetäänhän sitten, kun tulee joku merkkipyhä, esimerkiksi
+Kirkastukseksi, tai, kun silloin saattaa olla kiireenlainen aika,
+ainakin Perttuliksi."
+
+"Voi sinne on vielä pitkä aika!"
+
+"Pian se aika kuluu. Ei kesä täällä ole koskaan liian pitkä. -- Mutta
+kyllä minä nyt taidan lähteä astumaan kohta."
+
+"Nytkö jo!" kummastelee Kaisu.
+
+"Olenhan minä täällä istunut jo kau'an aikaa", väittää Kalle ja aikoo
+lähteä.
+
+"Odotahan vielä vähän aikaa!" pidättelee häntä Kaisu. "Eivätköhän
+mahtane miehet, kohta tervahaudalta palata!"
+
+"Enpä oikein malttaisi nyt", sanoo Kalle, vaan istuu kuitenkin vielä.
+"Joko sytytetään hauta tänä iltana?"
+
+"No, onhan se ollut niin aie, hauta kun kyllä joutuu tänään valmiiksi;
+vaan eipä taida tulla tyyntä tänään."
+
+"Siltä vähän näyttää. -- No, ketkä ne aikovat lähteä tervoja soutamaan?"
+
+"Antti ja Lauri kai ne lähtevät kahden?"
+
+"Etkö sinä siis lähde?"
+
+"Enpä taida tällä kertaa."
+
+"No, mutta eivätkö sinusta Oulumatkat ole hupaisia hyvin."
+
+"Ka, eiväthän nuo niin ikäviäkään ole. Mutta olenpa minä Oulun ennenkin
+nähnyt, jottei nyt juuri haluta sinne. Ja jos haluttaisikin, niin
+tarvitaanhan minua kotonakin."
+
+"Se on totta. Niin kelpo tyttö kuin sinä voi kotonaan paljon tehdä. --
+Mutta kyllä minä nyt lähden. Hyvästi nyt Kaisu ja kiitos suuri sinulle
+sinä kelpo tyttö!"
+
+Ja Kalle pistää Kaisulle kättä.
+
+"Joko nyt!" sanoo taas Kaisu, Kallelle kättä antaessaan. "No, hyvästi
+sitten!"
+
+Kaisu saattaa portaille Kallea, joka lähtee Honkavaaraan päin astumaan.
+Mutta Kaisu palaa pirttiin lasten tykö ja rupeaa odottamaan väkeä kotia
+palaavaksi.
+
+
+
+
+III.
+
+
+Samana päivänä saavat Mäntyvaaralaiset tervahautansa valmiiksi. Tämä on
+päältäpäin nähden iso puolipallon muotoinen multakunnas. Mutta mullan
+alle ovat tervaspuut ladotut järjestykseen ympyrän muotoon; ja niitten
+alla on oja sekä ränni tervan valumista varten. Rännin suu pistää
+esiin yhdeltä puolen, jonne on kaivettu kuoppa, sitä varten että sinne
+tynnyreitä asetetaan sittenkun terva alkaa valua. Ja tämä tervahauta on
+nyt monivuotisen työn ja vaivan tulos; sillä paljon on ollut puuhaa,
+ennenkuin ne monet petäjät, jotka hautaa varten ovat tarvitut, ovat
+tulleet kolotuiksi, kaadetuiksi, tervaksiksi hakatuiksi ja kootuiksi.
+Mutta nyt on kaikista näistä valmistustöistä päästy; ja mäntymetsän
+keskellä aukealla kentällä kohoaa tervahauta valmiina. Odotetaan vaan
+sopivaa ilmaa, jotta voitaisiin hauta paloon panna. Mutta eipä näy
+tänään tyyntä tulevan edes illaksikaan.
+
+Seuraavan päivän illalla on ilma kuitenkin niin tyyni ja lämmin, että
+Muikkujärvi rasvatyyneenä kiiltää ja sen takana näyttävät ylängöt ja
+harjut ikäänkuin savuun peittyvän, sillä auer, joka ilman lämpimyyden
+vuoksi maasta nousee, leviää niitten yli.
+
+Nyt, kun on näin sopiva ilma, on Mäntyvaaran väki kaikki haudalla,
+kun se sytytetään. Monesta kohti pistetään tuli tervaksiin, jotta
+syttyvät helposti. Mutta multa, joka puut peittää, estää tulen rajuksi
+pääsemästä; se kytee vaan siellä sisällä. Kuitenkin se pian saisi liian
+suuren vallan, ellei sitä vartioittaisi tarkkaan. Haudan ympärillä
+seisovat miehet ja näistä kullakin lapio kädessä, ja milloin vaan tulen
+liekki jostain reiän kaivaa ja siitä ulos tunkeupi, silloin siihen
+heti multaa päälle luodaan. Kaisu ei suinkaan ole hitain tulen reikää
+tukkimaan; missä vaan liekki yrittää kohota, siellä hän vikkelästi
+multaläjän peitteeksi syytää.
+
+Niin ovat kukin työssä tulta vartioidessaan ja lapset ovat vaan
+katsojina. Ja jotain katsottavaa täällä onkin. Niin pian kuin hauta
+on paloon pantu, alkaa siitä hyvin sakea, pimeä ja musta savu kohota
+taivasta kohti. Äärettömässä paljoudessa se nousee, ylenee ilmoille
+paksuina savupatsaina, jotka vaan enenevät enenemistään. Savu ylenee
+ensin suoraan ylöspäin, vaan kääntyy sitten ilman hengen mukaan
+eteläänpäin ja peittää seudut paksuun savuun sekä leveneepi sitten
+Hoikkalahden yli niin sakeana vielä, että se joka siellä sattuu
+soutelemaan, saattaa helposti eksyksiin joutua.
+
+Kun haudan palo on päässyt hyvään alkuun, ei siellä enää tarvita
+koko talonväkeä, mutta kuitenkin on siellä aina osa väestä tulta
+vartioimassa niin kauan kuin palo kestää. Kun terva alkaa rännistä
+valua, silloin pannaan tynnyri rännin suun alle ja niin pian kuin
+yksi tynnyri täyttyy, pannaan toinen sen sijalle. Niin palaa hauta
+palamistaan ja valmista tervaa valuu valumistaan tynnyreihin, jotka
+täyttyvät yksi toisensa perästä, kunnes vihdoin terva herkeää
+valumasta. Silloin on alulle kolmatta kymmentä täysinäistä tynnyriä,
+siis niin paljon, että niistä tulee yksi venelasti. Nythän ne ovat
+tervat Ouluun vietävät, tietysti samalle porvarille kuin ennenkin,
+velan lyhennykseksi, jotta sieltä annettaisiin taas jauhoja ja suoloja
+ja vähän rahaakin.
+
+Mäntyvaaralaiset ovat puuhassa, saadakseen tervaveneensä lastatuksi
+ja hommatessaan tervansa Ouluun soudettaviksi. Ensin ovat tynnyrit
+kuljetettavat haudalta rannalle ja puuhaa sitä onkin kuljetuksesta,
+kun ranta on jotenkin etäällä ja sinne vievä tie ei ole mitenkään
+kehuttava. Sitten on hommaa lastaamisesta ja veneen kuntoon
+laittamisesta. Mutta ennenkuin Oulumiehet joutuvat lähtemään,
+varustetaan he eväillä. Nuotalla käydään ja saadaan eväskaloja
+tarpeeksi. Kun talossa on vielä jauhoja vähäsen, leipovat naiset niistä
+kalakukkoja ja teoksia.
+
+Yhtä ja toista on ajattelemista ja tuumaamista Anttia ja Lauria
+Oulumatkalle varustettaessa. Isäntä miettii tarkoin, mitä Oulusta on
+tuotava, selvittää kaikki asiat Antille ja antaa neuvoja matkaa varten.
+Ja naisillakin on monenlaisia tilauksia, joita he jättävät Antin ja
+Laurin toimitettaviksi.
+
+"Ei teillä menomatka hyvin monta päivää kestä", sanoo isäntä Antille
+ja Laurille silmäellessään järvelle, joka itätuulen puhaltaessa
+läikyttelee aaltojaan, "kun vaan tuuli tällä sijalla pysynee."
+
+"Kunpahan vaan", vastaa Antti, "tällä lailla jaksasi tuulla kolmisen
+päivää, niin silloinpa sitä jo alettaisiin Oulussa olla."
+
+"Ja vaikkapa heittäisikin tuulemasta", sanoo Lauri, "kunhan vaan ei
+tuuli kääntyisi, niin mikäpähän olisi menomatkaa tehdessä! Kyllähän
+sitä myötä virtaa aina pääsee kulkemaan."
+
+"Onhan se kyllä meno paluuta helpompi", myöntää Antti. "Vaan jos
+sattuisi myötätuuli paluuksikin, niin silloinhan se matka joutuisi."
+
+"Sitäpä ei tiedä", sanoo isäntä, "minkälainen ilma teille paluuksi
+tulee, vaikka sattuuhan muutamille niinkin, että saavat myötätuulen
+mennen tullen."
+
+"Kunpahan sattuisi meille myötätuuli mennen tullen", lausuu Antti
+hyvillä mielin, "niin sittenhän sitä jo tulevan viikon lopulla kotona
+oltaisiin."
+
+"Eipä tiedä, mitä teille matkalla saattaisi tapahtua", puuttuu
+keskusteluun Anni.
+
+"Mitäpä sitä tapahtuisi!" vastaa tyyneesti Antti. "Eipä niitä
+hukkumisiakaan ole äskeen kuulunut."
+
+"Tuskinpa kuitenkaan kuluu yhtään kesää niin ett'ei aina joku tervavene
+kaatuisi ja särkyisi."
+
+"Saattaahan niitä kyllä onnettomuuksia joskus tapahtua Oulumatkalla,
+vaan ne ovat kuitenkin niin harvinaisia tervojen soutajain lukuun
+nähden, että niitten tähden ei kyllä tarvitse mitään pelätä."
+
+"Ei kannata tyhjää pelätä", arvelee isäntäkin. "Ei tapahdu kuitenkaan
+mikään, mikä ei ole sallittu."
+
+Kun vielä yhtä ja toista puhellaan, joutuvat viimein Oulumiehet
+lähtemään. Rantaan saatettuina he astuvat veneeseen, nostavat purjeen
+ja kun vene on työnnetty vesille, niin Antti asettuu perään ja rupeaa
+viilettäjäksi, ja niin lähtee vene, varalaitoja myöten uppeessa,
+myötätuulta mennä vilistämään; vaan saattoväki, vähän aikaa lähtöä
+katseltuaan, palaa Mäntyvaaraan, jossa lapset ovat ikävissään äitejään
+odotelleet.
+
+
+
+
+IV.
+
+
+Kulkutauti on jo jonkun ajan raivonnut seurakunnassa ja temmannut,
+elävien joukosta erittäinkin lapsia paljon; ja yhä vaan on rokko
+liikkeessä. Keskellä kesän ihanuutta liikkuu rutto talosta taloon,
+liikkuu nopeasti ja saapi valtaansa missä yhden missä useamman
+lapsen. Moni pienokainen paraimmassa terveydessään ja kesken
+iloisuutensa joutuu äkkiarvaamatta taudin omaksi ja sortuu sitten
+tuonen tuville. Harvat niistä, jotka sairastuvat rokkoon, nousevat
+terveinä vuoteiltaan; sillä vaikka rokkotautinen ei useinkaan tunne
+hyvin suuria kipuja, niin tauti kuitenkin turmelee ja mädättää hänen.
+Minne rokko kerran tulee, siellä se harvoin tyytyy yhteen uhriin; se
+tarttuu nopiasti ja saattaa yhdestä talosta hävittää yhden, toisesta
+kaksi lasta ja välistä se jostain asunnosta kaikki pienokaiset hautaan
+syöksee.
+
+Vaikka tauti tekee suuria hävityksiä, niin eivät ihmiset missään ole
+levottomia ja pelonalaisia; ei kuulu valituksia, ei nurkumisia. Sehän
+on Jumalan siunaus, kun lapset pääsevät pois maallisesta elämästä, ja
+sallimuksestahan kaikki tapahtuu.
+
+Mäntyvaarassa eletään hyvin tyyneesti ja levollisesti, vaikka sinne
+tuon tuostakin kulkee sanoja, että rokko leviää leviämistään talosta
+taloon ja viepi ehtimiseen lapsia manalle. Ei ole isäntä säikähdyksissä
+Peltolaisen varoituksista, että rokko muka vissiinkin tulisi
+Mäntyvaaraan; hän ajattelee vaan, ettei se tule, kun ei lie sallittu,
+vaan jos se tulee, niin eihän sen tuloa voida estää, se kun on silloin
+niin sallittu.
+
+Kun jo Kuusivaarassa rokkotautinen on kuollut, ja Mäntyvaarassa ovat
+kaikki vielä terveitä, niin näyttää jo siltä, että Mäntyvaaralaiset
+pääsevät kokonaan näkemästä pahan vieraan. Lapset ovat terveet ja
+iloiset, eivätkä vanhemmat aavista mitään pahaa. Ainoastaan Kaisu
+muistelee joskus Peltolaisen puheita ja ajatellessaan, että rokko
+on hilseessä, että ei ole ryhdytty mihinkään puhdistustöihin, että
+asuinpaikat ovat useinkin törkyä täynnä, että lapset kulkevat
+likaisissa vaatteissa, puhkeaa hän sanomaan: "Me saatamme kyllä pian
+rokon vieraaksi saada."
+
+Silloin Tiina säpsähtää ja huudahtaa: "Jumala varjelkoon!"
+
+"No, eihän nyt mitään hätää ole", lausuu isäntä tyyneesti. "Ei tarvitse
+rokkoa peljätä; ei se tule, jos ei ole sallittu."
+
+"Eipä tiedä", vastaa Kaisu. "Hyvinkin helposti saattaa rokko tänne
+levetä, varsinkin kun pikku Antti ja Elsa eivät ole rokotetut."
+
+"No, rokottamisesta ei ole paljon taikaa. Ei se voi estää tapahtumasta
+sitä, mikä on sallittu tapahtuvan."
+
+"No, niinpä kuitenkin moni on nähnyt, ett'ei pysty rokko niin helposti
+rokotettuihin kuin rokottamattomiin."
+
+"Eivätpä ne rokottajat aina otettavissa ole, jos auttaisikin heidän
+keinonsa. Vaan se on mitenkä sattuu. Saattavat ne rokotetutkin rokkoon
+kuolla."
+
+"No, eihän rokottaminenkaan aina ole kylläksi. Näin kulkutaudin aikana
+olisi hyvä puhtaus kaikessa."
+
+"Onpa täällä kaikki tarpeeksi puhdasta."
+
+"Eipä ole puhtaus vaatetuksessa kehuttava."
+
+"Mistäpä niitä aina puhtaita vaatteita piisaisi muuttaa!"
+
+"Piisaapahan Peltolassakin", väittää yhä Kaisu. "Siellä aina pidetään
+kaikki puhtaana muulloinkin kun kulkutaudin aikana."
+
+"Sepä onkin rikkaampi talo Peltola", väittää isäntä. "Meidän ei kyllä
+kannata paremmasti elää kuin ennenkään."
+
+"Eihän sitä paremmasti kuitenkaan tarvitseisi elää, jos kohta
+varovaisempia oltaisiin. Puhtaus on hyvä rokon vastustaja."
+
+"Eipä voi taudille kukaan rajaa panna, muu kuin Jumala. Se tulee
+milloin vaan on sallittu."
+
+Näin ovat isäntä ja Kaisu usein sanavaihtelussa toistensa
+kanssa, ja Kaisu on siinä luulossa vaan, että rutto ennen pitkää
+ilmestyy Mäntyvaaraan, mutta isäntä ei pelkää tautia; hän vaan on
+vakuutuksissaan horjumaton ja tyynimielinen, eikä muukaan talon väki
+anna säikytellä itseään.
+
+Vihdoin raivaa tauti tiensä Mäntyvaaraan. Antin nuorin lapsi Antti
+sairastuu kuumeeseen ja pian sen jälkeen myös Laurin tytär Elsa, ja
+ennen pitkää on rokko heissä täyden vallan saanut.
+
+"Tulipahan rokko taloon", sanoo Kaisu, kun Mäntyvaaralaiset muut paitsi
+Oulumiehet, sattuvat olemaan ko'ossa pirtissä, missä rokkotautisetkin
+vuoteen omina makaavat.
+
+"Se oli niin sallittu", vastaa tyyneesti isäntä.
+
+"Niin, se on sallittu", arvelee myös Tiina, katsellessaan sairasta
+lastaan.
+
+"Niinhän se on; se on Jumalan tahto" -- myöntää Annikin -- "ja, siihen
+meidän tulee olla tyytyväisiä."
+
+"Hyvä on kaikki niinkuin on" -- sanoo emäntä -- "Tottapa Jumala on
+näillä taudin kohtauksilla jotain hyvää tarkoittanut."
+
+"Huonona näkyy Antti olevan", -- sanoo Anni -- "vaan mitäpä sille osaa
+tehdä!"
+
+"Huononevan näkyy Elsakin", -- lausuu Tiina -- "mutta voinko minä
+siihen mitään!"
+
+"Ei tarvitse tyhjää huolehtia lapsista", sanoo isäntä. -- "Kun ne
+lienevät elääkseen, niin tietysti ne paranevat, ja kun lienevät
+kuollakseen, niin ne kuolevat; sitä ei voida estää millään lailla."
+
+"Niinhän se kyllä on" -- myöntää Anni.
+
+"Ka siihenhän sitä pitää tyytyä, mitenkä sallimus päättää" -- arvelee
+Tiina.
+
+Huonoilla vuoteillaan pienet sairaat kituvat kitumistaan; yhä enemmän
+päivä päivältä rokko heitä raatelee. He saavat kyllä ruokaa minkä
+saattavat syödä; mutta muuten ei tehdä asiaa heidän hoitamisestaan.
+Sairaat saavat pitää aina samat vuoteet, ja samat vaatteet, ja talon
+väki liikkuilee pirtissä niinkuin ennenkin, pelkäämättä, että rokko
+keneenkään tarttuisi.
+
+Kaisu ei ole mielissään siitä, että rokkotautiset ovat kaikkein
+nähtävinä. Sen vuoksi tuumaa hän Annille ja Tiinalle: "Kun nuo sairaat
+olisivat kokonaan erillään muista, saataisiin olla paljon paremmassa
+turvassa taudista kuin nyt."
+
+"Tuskinpa siitä olisi apua", -- arvelee Anni. -- "Tulee se tauti
+kuitenkin siihen johon se on aiottu. Tulivatpahan Antti ja Elsa
+rokkoon, vaikkei täällä ennestään ketään sairasta ollut."
+
+"Se on kyllä tosi", myöntää Kaisu. "Pianhan se kulkutauti leviää
+talosta taloon, ja rokottamattomathan ne olivatkin Antti ja Elsa.
+Mutta vaatisihan kuitenkin varovaisuus, että ruttotautiset pantaisiin
+erilleen. Ilmahan tuosta rokosta pilaupi."
+
+"Antaa olla Antin ja Elsan paikoillaan" -- sanoo Tiina. "Mikäpä niitä
+vuoteita enää rupeaa muuttamaan!"
+
+"Se nyt ei iso asia olisi", sanoo Kaisu. "Ja uusien, puhtaitten
+vuoteiden tarpeessa ne jo olisivatkin nuo sairaat."
+
+"Se nyt ei hyödytä niille puhtaita vuoteita laittaa", väittää Anni --
+"tai yleensä puhtaita vaatteita muuttaa; likauvathan ne kuitenkin. Ja
+mistäpä ne puhtaat aina otettaisiin?"
+
+"No, saapihan niitä nyt sen verran", arvelee Kaisu. -- "Jos minä olisin
+äitinä, niin eri lailla minä lapsiani hoitaisin, pitäisin ne aina
+puhtaina, enkä kyllä rokkotautisia panisi kaikkein nähtäviksi."
+
+"Eipä tiedä, mitenkä sitten ajattelet kun emännäksi pääset, jos
+nimittäin koskaan semmoiseksi pääset."
+
+"Kyllä se emännäksi pääsee", tietää Tiina. "Kuuluuhan se Kalliovaaran
+Heikki -- --"
+
+"Jopa nyt erehdyt", keskeyttää Kaisu. "En minä kenelle tahansa
+menekään."
+
+"Tuolta se Kaisu odottaa Peltolasta saavansa", on Anni tietävinään.
+"Vaan se on siinä, jos Kalle suostuu."
+
+"Tai siinä, jos minä suostun", naurahtaa Kaisu. "Mutta älä sinä minusta
+huolehdi! Ajattele vaan lastasi! -- Vaan eihän minun sanani teihin näy
+pystyvän. On yhtä, jos pölkylle puhun, kun teille puhun."
+
+Sairaat lapset saavat yhä omin hoidoin maata vuoteillaan ja rokko tekee
+heidät päivä päivältä yhä huonommiksi; se syövyttää, mädättää heidän
+ruumiinsa. Mäntyvaaralaiset näkevät joka päivä rokkotautiset, vaan
+tauti ei näy heihin tarttuvan. Iloisina juoksentelevat pienokaiset
+Junnu, Anni ja Heikki milloin sisällä milloin ulkona, useinkin vaan
+paitasillaan, eivätkä ollenkaan ymmärrä varoa itseään sairaita
+lähestymästä. Vanhempi väki, isäntä varsinkin, on ikäänkuin karaistu
+kaikkia tautia vastaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Eräänä iltana lähes pari viikkoa Oulumiesten mentyä istuvat
+Mäntyvaaralaiset muut paitsi Antti ja Lauri koossa pirtissään.
+Sairasvuoteiden vieressä istuvat Anni ja Tiina, siellä lähellä emäntä
+ja Antin sekä Junnun terveet lapset penkillä ja vähän etempänä isäntä,
+piippu hampaissa, lavitsalla pintapöydän vieressä ja akkunan kohdalla.
+Kaisu istuu pienellä lavitsalla takan lähellä, ja kohentelee tulta,
+joka palaa koukusta riippuvan padan alla.
+
+Paljon on jo rokko turmellut pienen Antin ihoa, kovin on muuttunut tuo
+ennen sievä lapsi, ja samoin on tauti jo muuttanut Elsankin, niin että
+äidit jo ovat menettäneet kaiken toivon heidän parantumisestaan.
+
+"Ei tule eläjää enää Antista", sanoo Anni.
+
+"No, ei siitä kuolema kaukana ole", lausuu emäntä.
+
+"Se kutsutaan pian pois täältä", sanoo Tiina. "Niin on Jumalan tahto;
+ei voi siihen ihminen mitään. Voi kuitenkin! Kuoleman hetki on
+edeltäpäin määrätty jokaiselle, vaan emme tiedä siitä kukaan ennenkuin
+se tulee -- ja silloin pitää olla valmis. -- Vaan helppohan lapsen
+on täältä eritä ja kuolema on sille siunaukseksi. -- Kyllä se minun
+Elsanikin kohta poiskutsutaan."
+
+Kaisu vilkaisee välistä silmänsä sairaita kohti, vaan kääntää ne heti
+poispäin; niin vastenmieliseltä tuntuu niitten näkeminen, vaikka
+hän kyllä tuntee sääliä niitä kohtaan. Isäntä istuu lavitsalla
+miettiväisenä etukumarassa ja lattiaan tuijottaen, poltellen tupakkia
+-- pitkiä lehtiä ja tuon tuostakin hampaittensa välistä tirskuttaen
+mustaa tupakkisylkeä lattialle.
+
+"Kyllä nyt ei ole loppu kaukana", sanoo isäntä, sairasta Anttia
+siimäellen. "Saat sinä Anni jo lapsesi pois vuoteelta nostaa."
+
+"Voi, oma lapseni!" huudahtaa Anni kyynelsilmin ja rupeaa peitteitä ja
+vaatteita Antin ympäriltä poisottamaan.
+
+"No, olisiko liikaa, jos lapsi saisi rauhassa vuoteellaan kuolla,
+ett'ei sen tarvitseisi noin tulla paljastetuksi?" sanoo Kaisu, kun Anni
+nostaa sairaan entiseltä vuoteelta ja laskee sen melkein alastomana
+lattialle olkien päälle.
+
+"No, hyvänen aika", kiirehtii Tiina sanomaan. "Niinhän pitää tehdä,
+ett'ei kalma tarttuisi."
+
+"Niinhän sitä muuallakin tehdään", puuttuu puheeseen emäntä, "kun joku
+kuolee; sillä jos sairas saapi vuoteessa kuolla, niin siitähän sanotaan
+kalman tarttuvan."
+
+"Ei kaikki niin sano", väittää Kaisu, "On niitä semmoisiakin, jotka
+eivät usko kalman tarttuvan. -- Rokko kyllä saattaa tarttua vuoteesta,
+jossa sairas on maannut, vaikk'ei se olisikaan siinä kuollut."
+
+Mutta sairaan, joka lattialla makaa, ei tarvitse kauan enää kurjuuttaan
+nähdä. Muutaman silmänräpäyksen ajan kuluttua pieni Antti ei enää
+hengitäkään; henki on paennut ruumiista ja vapauttanut sen kaikesta,
+kurjuudesta.
+
+Antti vainajan omaiset istuvat nyt vähän aikaa äänettöminä ja sillä
+aikaa ei tässä hiljaisessa seurassa kuulu muuta ääntä kuin vanhan
+seinäkellon yksitoikkoinen naksutus. Verkalleen, aina yhtä kuuluvasti.
+yhtä tasaisesti naksuttaa kello, ja niin se on tehnyt jo monet vuodet
+lakkaamatta, eikä heitä se käyntiään.
+
+Kaisusta tuntuu oudolta, kun hän ajattelee, että muutamia viikkoja
+sitten pieni Antti vielä iloisena ja terveenä leikitsi muitten lasten
+kanssa ja oli aika näppäränä, vaan nyt on hän poissa eläväin joukosta;
+ja Kaisu pyhkäisee pois kyyneleet, jotka olivat ilmauneet hänen
+silmiinsä. Vesissä silmin istuu Anni miettiväisenä, vaan rauhoittuu
+pian, vakuutettuna, ett'ei Antin kuolema ollutkaan paha asia.
+
+"Tämä on sallittu", ottaa puheeksi isäntä hetken äänettömyyden perästä.
+"Antin kuolema, on sallittu. Siihen me emme voi mitään."
+
+"Sallittuhan se on", lausuu emäntä. "Ja sehän on hyvä asia, että pikku
+Antti kutsuttiin pois kurjuudesta ja vaivoista."
+
+"Niin tosiaan", sanoo Anni. "Se oli Jumalan siunaus, Jumala oli hyväksi
+nähnyt, että Antille oli parempi päästä pois kuin jäädä elämään."
+
+"Hyvä on kaikki niinkuin on", arvelee Tiina. "Ei ole ollenkaan syytä
+murehtia Antin kuolemasta. Se oli jo ennakolta määrätty -- ja onneksi
+se oli. -- Voi! Surkean näköinen on jo Elsa. Parempi olisi hänellekin
+pois päästä parempaan elämään. Vaan tottapahan Jumala tietää, mitä Hän
+sille tekee!"
+
+Lapset, kuollutta katsellessaan, kuuntelevat tarkkaan, mitä vanhemmat
+puhelevat, ja luovat heihin silloin tällöin tutkivan silmäilyn.
+
+"Antti on kuollut", lausuu Junnu.
+
+"Se on mennyt taivaaseen", sanoo pikku Anni.
+
+"Sinne minäkin pääsen, kun kuolen", arvelee Heikki.
+
+Mutta ruumis viedään pois pirtistä. Puut takassa ovat jo hiilokselle
+palaneet ja pata on nostettu tulelta ja pöydälle on jo iltanen
+pantu. Mäntyvaaralaiset rupevat ruu'alle ja syövät, mitä on tarjona,
+kalavelliä ja muikkuja -- leipäähän ei saada ennenkuin Oulumiehet
+palaavat --.
+
+Iltanen kun on syöty ja ruu'an jäännökset pöydältä korjatut, istahtaa
+taas Mäntyvaaran väki lavitsoilleen ja isäntä vetelee savuja
+lyhytvartisesta piipustaan. Niin syntyy hetkisen sanan vaihtelu,
+puhellaan liikkeessä olevan rokkotaudin johdosta, muistellaan entisiä
+aikoja ja elämän vaiheita, muistellaan kuinka ennenkin rutto on ollut
+liikkeessä ja kuinka paljon ihmisiä se on manalle vienyt, ja johtuvat
+sitten kukin ajattelemaan, että milloinkahan se heilläkin vuoro
+elämästä eritä.
+
+Ilta kuluu lopulleen ja Mäntyvaaran asukkaat hankkiutuvat levolle
+mennäkseen. Mutta isäntä silmäelee vielä ulos, katsoakseen ilmaa.
+
+"Vielä on tuuli samalla sijalla", sanoo hän. "Se ei ole kääntynyt siitä
+asti kuin Oulumiehet menivät. Kyllä niillä nyt on, meidän miehillämme,
+hidas paluumatka, kun vastatuulta saavat kiskoa, eivätkä ole saaneet
+edes tyyneessä soutaa. Kyllä he Oulujärvellä ovat saaneet säätä pitää."
+
+"No, on kai ne säätä pitäneet", arvelee emäntä. "Muuten ne jo
+alkasivatkin täällä olla."
+
+"Missähän nuo nyt mahtanee olla!" huo'ahtaa Anni. "Eivät tiedä he, että
+täällä on kuolema käynyt."
+
+"Tuopikohan se isä minulle lakin?" kyselee Junnu.
+
+"Tuopihan se", vakuuttaa äiti. "Mutta menehän lapsi jo nukkumaan!"
+
+Levolle lähtevät nyt kaikki ja nukahtavat pian sikeään uneen.
+
+
+
+
+V.
+
+
+Muutamana lämpöisenä, tyyneenä kesäpäivänä, kun Muikkujärvi ylt'yleensä
+rasvatyyneenä välkkyilee, kun auringon kirkas paiste on tuulen voiman
+ja aaltojen läikynnän raukaissut, työnnetään vene vesille muutamalla
+saarelta, jonka korkeoilla törmillä suuret petäjät ja koivut sekä
+alemmilla paikoilla tiheäoksaiset kuuset ylenevät ja näiden välissä
+monet puuristit näyttäytyvät. Veneessä, joka saarelta etenee, on kolme
+henkeä, joista kaksi soutaa, yksi huopailee. Nämä veneessä istujat
+ovat Mäntyvaaran isäntä, Tiina ja Anni. He palaavat saarelta -- kylän
+hautausmaalta, -- jonne ovat vieneet kaksi pientä ruumisarkkua.
+Verkalleen he lähtevät kotiapäin soutelemaan ja Anni ja Tiina, jotka
+soutoteljoilla istuvat, katsovat kaipaavin silmin jälkeensä saarelle.
+Heiltähän on kummaltakin lapsi vastikään maan poveen kätketty. Sinne
+on maan mullaksi muuttumaan jätetty sekä pienen Antin että Elsan
+ruumis, joka sekin jo oli kurjuudestaan päässyt. Mutta rauhaan ovat
+nämä pienokaiset päässeet, iäiseen rauhaan, ja rauhalliselta näyttää
+nyt koko hautaussaari kaikkine kasvineen, ristineen, monine puineen
+ja vihannoivine rantoineen, jotka ikäänkuin hymyilevät rauhallisesti
+kimaltelevalle järvelle.
+
+Tiina, joka istuu etu-, ja Anni, takateljolla, eivät ole kau'an aikaa
+soutaneet, kun Tiina äkkiä on huomaavinaan jonkun valkoisen esineen
+vilahtavan saarella puitten välissä ja huudahtaa: "Voi hyvä ihme! Mikä
+kummitus tuolla saarella näkyy! Tuolla noitten kahden ison petäjän
+välissä! Tuossa se nyt siirtyy tuonne syrjälle rantaan päin. Voi,
+ettekö näe?"
+
+"Voi ihmettä!" sanoo Anni -- ja kaikki ovat soutonsa heittäneet --
+"Tosiaan siellä on jotain. Niin kummallisesti vasta silmissäni vilahti;
+ihan lumivalkea se oli!"
+
+"Voi kamalaa!" päivittelee Tiina. "Se oli aave."
+
+"Mitä te nyt siellä näette!" kummailee isäntä ja katselee saarelle. "En
+minä näe mitään kummaa."
+
+"Ei sitä enää näykään", sanoo Tiina. "Vaan vastikään se näkyi ja se
+näytti niin kamalalle. Voi! Oikein minä säpsähdin."
+
+"No, jo se minusta näytti kummalliselta", ilmoittaa Anni. "Ja oikein
+pahalta tuntui sitä nähdä. Ja se oli se näkyjä ihan lumivalkea, se oli
+niinkuin kuolleesta noussut. Voi hirveätä, kyllä se oli aave!"
+
+"No, mikähän siellä nyt kummitteli!" ihmettelee isäntä. "Mutta
+näitteköhän te tarkkaan?"
+
+"Näin minä", vakuuttaa Tiina. "Siellä kummitteli ja se kummitus siirtyi
+tuonne rantaan päin ja viittoi niin kummallisesti."
+
+"Niin teki", myöntää Anni. "Se viittoi, se tahtoi näyttää, että siellä
+veden alla oli jotakin."
+
+"Ihan oli", sanoo Tiina, "niinkuin se olisi tahtonut käskeä järven
+pohjaan katsomaan, niinkuin se olisi tahtonut mukaansa kutsua ja
+houkutella syvyyteen. Voi ihmettä! Se oli aave ja se merkitsi jotain."
+
+"Sepä kummaa", sanoo isäntä. "Meidän pitää palata saareen katsomaan,
+jotta mikä siellä kummittelee!"
+
+"Ei, ei!" huudahtaa Tiina. "En minä uskalla."
+
+"No, eihän siellä mitään hätää ole", sanoo isäntä. "Koetetaan, jotta
+eikö sitä kummitusta likeltä nähtäisi!"
+
+"Kyllä se ei siellä näytä itseään", arvelee Anni.
+
+"Mennäänhän katsomaan kuitenkin!" sanoo isäntä.
+
+Ja niin palaavat he saareen ja isäntä nousee tutkimaan sitä seutua,
+jossa kummitus muka oli näyttäytynyt. Hän katselee ja kuuntelee,
+vaan saaressa ei näy, ei kuulu mitään outoa. Lintuset siellä vaan
+visertelevät puitten oksilla ja sääsket kokoontuvat heti tiheissä
+parvissa saareen tuliain ympärille, ahneina ihmisverta imemään. Isäntä
+palaa kohta veneelle, jossa naiset häntä odottavat ja niin työnnetään
+vene taas vesille ja lähdetään Mäntyvaaraa kohti soutelemaan, kaikilla,
+erittäinkin Annilla ja Tiinalla, mielet hyvin jännityksissä sen pian
+kadonneen aaveen johdosta.
+
+"Minä kun ajattelen sitä aaveen kohtaa", saapi Tiina sanoakseen, ja
+heittää soutonsa. -- Anni kuuntelemaan ruveten pitää myöskin airot
+koholla ja isäntä rupeaa hiljemmin huopaamaan, -- "niin en voi muuta,
+ymmärtää kuin että se merkitsee jotain onnettomuutta."
+
+"No, jotain kai se merkitsee", arvelee Annikin. "Vielä saattaa rutto
+paljon pahempaa tehdä kuin mitä se tähän asti on tehnyt."
+
+"Voi, kyllä minä alan aavistaa", päivittelee Tiina, "että kuolema käypi
+uudestaan meidän talossamme. Se viittoi se kummitus niin kummallisesti
+veden syvyyttä kohti, ikäänkuin olisi tahtonut sanoa, jotta katso
+tuonne! Siellä on hauta. Voi, kenenkähän vuoro se nyt tulee!"
+
+"Kyllä on joku onnettomuus tulossa", huokaa Anni. "Emme tiedä täällä,
+mitä Oulumiehille on saattanut tapahtua."
+
+"No, älkäähän toki liian aikaisin ruvetko murehtimaan!" lohduttaa
+isäntä. "Emmehän me voi tarkkaan arvata mitä se aave merkitsee -- jos
+se aave olikaan. -- Ja vaikkapa se olisikin joku ihmeellinen ennustus,
+niin eihän meidän sen vuoksi tarvitse surra. Kaikkihan kuitenkin
+tapahtuu, minkä tapahtua pitää: kaikki tapaukset ovat ennakolta
+määrätyt. Ja vaikka näyttäisikin joku asia meistä pahalle, niin sehän
+kuitenkin tapahtuu sallimuksen mukaan, ja siis se on meille hyväksi."
+
+"Niinhän se on kyllä", myöntää Anni. "Eihän ihminen voi estää
+tapahtumasta sitä, minkä tapahtua pitää. Hänen täytyy vaan tyytyä
+kaikkeen."
+
+"Ja terveellinen on ihmisille onnettomuuskin", lisää Tiina. "Monesti
+me eksymme syntiä tekemään ja sen vuoksi Herra joskus tahtoo meitä
+kurittaa."
+
+Taukoaa vihdoin keskustelu ja soutajat tarttuvat taas airoihin, vetävät
+lyhyeen vaan tiheästi, ja niin heidän soutaa liputtaessaan kiitää vene
+keviästi tyyntä selkää ja hautaussaari taantuu taantumistaan. Anni ja
+Tiina liputtavat liputtamistaan ja isäntä vakaisesti huopaelee, ja vene
+mennä vilistää aika sievästi, niin että vesi kohisten keulan edestä
+väistyy. Niin kiitää Mäntyvaaran vene sivu rannan rannan perästä, sivu
+niemen niemen perästä, jotka vielä kaukaa näyttävät louhikkoäyräänsä
+sekä milloin korkeat metsät, milloin vihannat nurmirinteet, milloin
+korkeat kalliotörmät. Joka suunnalla on järven pinta ihan tyyni, kirkas
+kuin peili, ja siihen kuvastuu kauniisti sininen taivas ja auringon
+loiste; vaan usein värähtää veden kalvo kalain liikkeestä. Missä lohi
+hypätä loiskahtaa, missä siika iloisesti telmää, missä hauki porahtaa,
+missä ahvenlauma tai muikkuparvi sirahtaa. Siellä täällä selällä
+pistäikse hottiparvi ja siinä hotit sirisevät somasti veden pinnalla,
+sirisevät niinkuin vesipisarat rankkasateessa.
+
+Vene etenee etenemistään. Seudut, joitten sivu soudetaan, jäävät
+yhä jälillepäin, ja niitä Anni ja Tiina katselevat niin kauan kuin
+ne näkyvissä ovat, vaan isäntä, joka toissapäin istuu, saapi nähdä
+edessäpäin olevat seudut aina vaan lähenevän. Vihdoin tulevat
+näkyviin kotipuolen seudut. Kaukaa jo näyttelee itseään Mäntyvaaran
+nuottaranta korkeine mäntyineen; ja sitä vastapäätä kohoaa uljaana
+Peltola vihannalla niittyrinteellä ja näyttelee jo kauas viljelyksensä.
+"Kyllä se on eteenpäin menevä talo tuo Peltola", ajattelee isäntä.
+"Muistanpa ajan, kun tuossa törmällä noitten isojen huoneuksien
+sijalla olivat vaan pienet pahanpäiväiset rakennukset ja niitten
+ympärillä pieni palanen niittyä ja peltoa. Ja siitä asti on Peltola
+muuttunut tuommoiseksi vankaksi taloksi kuin se nyt on. Kyllähän siinä
+nyt on hyvä asua; vaan parempi mahtanee siellä ilmanlaatu olla kuin
+Mäntyvaarassa; muuten eivät suinkaan Peltolaiset olisi panneet niin
+paljon työtä maan hyväksi. No, sen vuoksi he ovat ennättäneet maataan
+parantaa, kun ei tervaruuki ole heiltä aikaa vienyt niinkuin meiltä."
+
+Isäntä, katsellessaan Peltolaa ja ajatellessaan sen edistymistä, huomaa
+nuottamiehiä sen niemen kohdalla, missä sekä Mäntyvaaralaiset että
+Peltolaiset usein nuottaa vetävät.
+
+"Peltolaiset ovat nuotalla", sanoo hän. "koskapahan näkyy nuottamiehiä
+niemen kohdulla."
+
+"Sielläpähän ovat", huomaa Annikin, kääntyessään sinnepäin katsomaan.
+
+"Parast'aikaahan nuo vetävät nuottaa", näkee Tiina.
+
+Soutaa liputtavat Anni ja Tiina, ja niin vene likenee likenemistään
+nientä ja nuottamiehiä. Se ei ole enää hyvin kaukana, kun Peltolan
+Elsa ja Jaakko rupeavat tarpomaan ja tarpovat niin jotta kuohu ja
+kohina käypi ja vesi räiskyy vasten tarpojain silmiä. Sitten nostetaan
+perää veneisiin ja viimein Peltolan isäntä perän päästä varistaa
+vasuun kiiltäviä, lihavia emämuikkuja niin paljon, että ne täyttävät
+koko vasun, vieläpä varisevat siitä yli ja suomuttavat veneen pohjan.
+Samassa on Mäntyvaaran vene ehtinyt aivan nuottamiesten veneitten
+viereen.
+
+"Voi hyvä ihme, kuinka paljon muikkuja!" huudahtaa Tiina
+muikkupaljoutta ihmetellen.
+
+"Hyvää iltaa!" tervehtii Mäntyvaaran isäntä Peltolaisia ja
+tervehdyksensä sanovat myös Anni ja Tiina.
+
+"Iltaa, iltaa!" vastaa Peltolan isäntä -- ja tervehtii Kallekin,
+ja hiljaa vastaavat tervehdyksiin myös Elsa ja Jaakko. -- "Mitä on
+kuulunut."
+
+"Eipä sanottavaa muuta kuin että kuolemahan se meidän talossamme on
+käynyt. -- Mitä teille kuuluu?"
+
+"Eipä erityistä. -- Niinhän kuuluu tapahtuneen, että teiltä rokko on
+kaksi lasta hävittänyt."
+
+"Niinhän se on tehnyt. Vasta veimme hautausmaalle pienen Antin ja Elsan
+ruumiit."
+
+"No, johan minä arvasin, ett'ei se rokko jätä Mäntyvaarassa käymättä."
+
+"Ka, sanoithan sinä sen. Vaan minkäpä sille teki! Se oli niin sallittu."
+
+"Kylläpä lähti paljon muikkuja", puuttuu puheeseen Tiina.
+
+"No, onhan niitä siinä", vastaa Kalle.
+
+"Montako apajaa olette vetäneet?"
+
+"Yhden vasta."
+
+"Voi hyvä ihme! Ja tuo joukko siis oli yhdessä ainoassa apajassa."
+
+"Ka, niin."
+
+"No, kuinka on teillä onnistunut kalan pyynti?" kysyy Peltolan isäntä.
+
+"Eipä ole kovin runsaasti saatu", vastaa naapuri-isäntä. "Sen verran
+niitä kuitenkin on saatu, että on piisannut keittää monioiksi. Mutta
+eihän tuota ole joka ilta kyettykään nuotalle."
+
+"Ka, onhan niitä ollut tuulisiakin aikoja, jott'ei yöksikään tyyntynyt.
+Nythän tuo taas on hyvä ilma. Taitaa tullakin tyynen vuoro."
+
+"Nythän kyllä olisi hyvä nuottailma, vaan meillä kun oli
+hautaussaarella käynti, ei päästy nuotalle lähtemään, ja ruumiit ne
+piti pian hautaan saada. Näin kesäkuumalla ne pian rupeavat mätänemään."
+
+"Hyvä on, että kuolleet pannaan maahan niin pian kuin mahdollista.
+Muuten niistä pian tauti tarttuu, varsinkin kun ovat rokkoon kuolleet.
+-- No, tervennä teillä kotona ollaan?"
+
+"Ovathan ne kyllä kaikki terveitä."
+
+"Sepä on hyvä. Minä jo ajattelin, että niistä rokkotautisista olisi
+ennättänyt tauti muihinkin tarttua."
+
+"Pian kuitenkin saattaa joku meillä manalle joutua", sanoo Tiina.
+"Siellä näkyi aave hautaussaarella ja se merkitsi jotain onnettomuutta."
+
+"Aaveko!" kummailee Peltolan isäntä.
+
+"No, eipähän siellä ennen ole aaveita näkynyt", sanoo Kalle.
+
+"No, aave se oli", puuttuu puheeseen Anni. "Näinhän minäkin. Siellä oli
+kummitus ja se oli puettu ihan valkoisiin vaatteisiin."
+
+"Ja se siellä puitten välistä kummallisesti vilahti", lisää Tiina, "ja
+siirtyi rantaan päin ja viittoi vettä kohti."
+
+"Sepä kummallista!" sanoo Peltolan isäntä. "Vaan ei suinkaan siellä
+aave ollut. Mikä lie muu ollut! Kyllä teillä on silmät valehdelleet."
+
+"Eivät ole valehdelleet", vakuuttaa Tiina. "Ihan selvään minä näin,
+että se kummitus ensin katsoi meitä kohti, vaan sitten kääntyi poispäin
+ja siirtyi saaren laidalle ja siellä viittoi alaspäin."
+
+"Niinhän nämä vakuuttavat", sanoo Mäntyvaaran isäntä, "että ovat
+nähneet kummituksen siellä saarella. Minä kun oli selin saarta kohti,
+en tullut sitä huomaamaan, ja kun sitten rupesin katsomaan, ei näkynyt
+enää koko kummitusta."
+
+"Se ei näkynytkään kun hyvin vähän aikaa", selittää Anni. "Se katosi
+pian: minne lieneekin sitten kadonnut!"
+
+"Olisitte käyneet katsomassa, jotta mikä siellä kummitteli", sanoo
+Peltolan isäntä.
+
+"Käytiinhän siellä", vastaa Iikka isäntä. "Vaan ei siellä näkynyt
+mitään."
+
+"No, ei sitä sitten ole ollutkaan koko kummitusta. Tyhjän tähden ovat
+säikähtyneet nämä vaimoset."
+
+"En tiedä, miten lienee sen kummituksen kohta; vaan sen olen jo sanonut
+näille vaimosille, ett'ei heidän pidä peljästyä, sillä, vaikka olisikin
+joku onnettomuus tulossa, kaikki tapauksethan ovat ennakolta määrätyt,
+eikähän kukaan meistä voi niille rajaa panna."
+
+"No, milloinka te vuotatte Oulumiehiämne tuleviksi?" kysyy Peltolan
+isäntä, toisen puheaineen ottaen.
+
+"Ka kyllähän niitä tästä lähin vuotetaan joka päivä. Kauan ne jo ovat
+olleetkin poissa. Oulujärvellä ovat vissiinkin saaneet säätä pitää
+monta päivää."
+
+"Niin ovat mahtaneet tehdä. Kyllä tässä puhaltelikin viime aikoina
+kovasti. Mutta kyllä nyt tulee ilman muutos kohta."
+
+"Kyllähän mahtaa tuuli pian toiselle sijalle pyörähtää", sanoo
+Mäntyvaaran isäntä silmäellessään taivasta. "Ja hyvä olisikin, että se
+kääntyisi, jotta Oulumiehemme saisivat myötätuulen edes viimeiselle
+osalle matkaansa."
+
+"Tuota, ollaanko teiltä vielä niityllä?"
+
+"Eipä ole alettu vielä heinäntekoa. Sitten vasta kun Oulumiehet
+tulevat, kyhäymme alottamaan. Entäs teillä -- --?"
+
+"Ei vielä, vaan kyllä me aivan heti alotamme, kun alkaisi vaan hyviä
+ilmoja olla."
+
+"No, lähdetäänkö teiltä kirkolle kirkastukseksi?" kysyy Kalle.
+
+"Lähtee kai meistä joku ainakin", vastaa Iikka.
+
+"Silloin kyllä on kiire aika", sanoo Peltolainen. "Mutta
+kirkonkokouksen vuoksi, joka kuulutaan silloin pidettävän, lähden sinne
+ainakin minä, koska silloin on kysymys kirkon palovakuuttamisesta."
+
+"Voi, katsokaa isä!" huudahtaa Peltolan Jaakko äkkiä. "Tuolla on iso
+muikkuparvi ihan naatikkaalla."
+
+"Niinpähän näkyy olevan", sanoo Peltolainen ja pyöräyttää nuottaveneet
+äkkiä parvea kohti. "Hyvästi! Käykää talossa."
+
+"Jääkää terveeksi! Käykäähän meillä kun Oulumiehet tulevat!" huutaa
+jälkeen Iikka isäntä, kun Peltolaiset kiidättävät veneensä naatikkaalla
+näkyvää muikkuparvea kohti. Kiirettä he pitävät Peltolaiset. Isäntä ja
+Kalle työntävät huoparimillaan, jotka jättävät jälkeensä vaahtoiset
+pyörteet ja Elsa ja Jaakko soutavat niin, jotta sujahtavat airojen
+terät ja pyörteet kuohuvat airojen jäljissä ja vesi vaahtona keulain
+edessä kohisee. Pian tavottavat he muikkuparven ja saavat sen
+kierrokseen.
+
+Mutta Mäntyvaaralaiset lähtevät niemen sivu soutamaan, ja Anni ja Tiina
+taas soutaa liputtavat, vetävät lyhyeen vaan tiheästi, ja niin lähenee
+lähenemistään vene kotirantaa, kiitää tasaista vauhtia eteenpäin ja
+ehtii viimein määräpaikkaansa. Hypähtää silloin maalle ensin Tiina,
+sitten Anni ja viimeiseksi isäntä. Kun he sitten, veneen maalle
+vedettyään, lähtevät astumaan Mäntyvaaraan menevää tietä myöten, niin
+alkaa järvellä hieno tuulen väri näkyä ja äsken vielä rasvatyyneellä
+pinnalla rupeavat nyt aallot hiljaisesti vierimään Mäntyvaaran rantaa
+kohti.
+
+
+
+
+VI.
+
+
+Eräänä lämpöisenä päivänä heinäkuussa, kun tuuli lämpimästi puhaltaa
+länsietelästä ja muutamia pilviä kiireesti kiitää avaruudessa, näkyy
+Peltolan rantaniityllä liikettä enemmän kuin tavallisesti. Siellä
+Peltolaiset heinää tekevät. Koko talon väki on työssä. Isäntä, Kalle
+ja talon renki Vilppo lyövät voimakkaasti viikatteillaan heinää ja
+joka lyönnillä kaatuu tukuttain hyvälle lemuavaa nurmea. Haravamiehinä
+levittelevät ja kääntelevät luokoja emäntä, Elsa, Jaakko ja talon piika
+Eeva. Ahkerasti tekevät kaikki työtään ja oikein iloisella mielellä
+haravoivat Elsa ja Jaakko, pitävät työtään paremmin leikin tekona kuin
+pakkona ja silloin tällöin syytävät heinätukkuja toistensa päälle.
+
+Lämmin tulee niittymiehille heidän työssään ja hiestyvät usein kasvot.
+Sen vuoksi he silloin tällöin kääntyvät tuulta vasten, mikä viikatetta
+hiomaan, mikä muuten raitistuttamaan itseään, ja virkistyttävältä
+tuntuu silloin tuulen puuska. Ja hyvä asia, on tuulesta sekin, että se
+karkoittaa syöpäläiset, joista tyynemmällä ilmalla olisi iso risti.
+
+Ilma ei ole oikein vakainen; välistä se näyttää selvenevän, välistä
+taas keräytyy pilviä taivaalle kosolta niinkuin sade olisi tulossa.
+Kyllähän se saattaa ilma pian sateeksi muuttua, pian saattaa kuuro
+kohota, koska pilvet noin kiireesti kulkevat. Isäntä katsellessaan
+taivaalle miettii, että mahtaneekohan vielä sade tulla tänäpäivänä;
+vaan kun ei kuitenkaan vielä mitään pahempaa näytä olevan tulossa, niin
+ei niittämistä kuitenkaan heitetä.
+
+Tuuli puhaltaa aika lailla ja järvi lainehtii kovasti ja vaahtopäisinä
+vierivät aallot koillista kohti. Tuolla selällä näkyy jo kaukaa, kun
+vihuri tulee, kiitää mustana pitkin laineita, puhaltaa rajusti ja
+kiihtyy kiihtymistään, vaan pian laimenee taas ja viimein häviää,
+vaan kun se on ohi mennyt, tulee taas toinen vihuri, puhaltaa aikansa
+ja lauhtuu. Niin kiitää eteenpäin vihuri vihurin perästä, mustuttaen
+laineita, jotka pauhinalla syöksyvät pitkin selkää. Ja siellä selällä
+näkyy missä vene, joka vastatuulta kiskoo, etenee vaikeasti halki
+aaltojen ja saapi vettä keulan puolelta, missä toinen, joka myötätuulta
+keveästi mennä kelluilee, missä taas purje, joka vihasesti kiitää
+pitkin kuohuvia laineita. Nyt ilmaantuu sinne joukko Oulusta palaavia
+tervaveneitä, jotka mennä vilistävät aika vinhasti, kun tuuli kovasti
+vastaa isoihin nelisnurkkaisiin purjeisiin.
+
+"Ka, nytpä niitä lähti Oulumiehiä tulemaan", huomaa Kalle, viikatetta
+hio'essaan.
+
+"Niinpä näkyy. Koko joukkohan niitä siellä laskettelee", näkee
+isäntäkin.
+
+"Mennä vilistävät aika kiivaasti", sanoo Vilppo.
+
+"Näkyy niitä tuuli kiidättävän", lausuu isäntä. "Mutta katsokaahan
+tuonne! Sieltä vissiinkin kuuro kohoa."
+
+"Tosiaankin", sanoo Kalle. "Kyllä sieltä kuuro nousee ja kiireesti
+nouseekin. Ei kauan viivy ennenkuin se on täällä."
+
+"Nyt luokoja kokoamaan!" komentaa isäntä.
+
+"Tuolta näkyy taas vene", huomaa Vilppo, "ja se laskee tännepäin."
+
+"Tännepäin näkyy laskevan", huomaa Kallekin. "Joku Oulusta palaaja
+siellä tulee."
+
+"No, ei nyt joudeta veneitä katsoa", sanoo isäntä. "Kootaanhan
+kiireesti luovot, ennenkuin sade tavottaa!"
+
+Kaikki niittymiehet, nuoret ja vanhat, rupeavat nyt kiireesti
+haravoimaan kokoon luokoja ruvoiksi. Vaan sillä välin lähenee kuuro
+lähenemistään ja pilvet kiitävät kiitämistään ylemmäs taivaalla.
+Viimein kuuluu jo kaukaa kova pauhu metsästä ja järveltä. Järvellä
+näkyy selvään, kuinka kuuro lähenee. Se tulee kiireesti kovan sateen
+ja suuren pauhinan kanssa; ja sen edellä tuuli raivoisasti myrskyilee
+ja aallot ärjyten, pauhaten, valkeassa vaahdossa kuohuen, vimmatusti
+eteenpäin syöksyvät. Myrskyn edellä tervavene vihasesti kiitää, paeten
+kuuroa, joka kuitenkin joka silmänräpäys lähenee. Kun vene ehtii
+Peltolan rantaan, silloin sen myrsky jo tavottaa. Mutta rajusti kiitää
+myrsky edelleen ja kuurosta sataa nyt niin ankarasti, että järvi
+paikalla tyyntyy, ja raskaasti, kovalla pauhinalla, siihen vesipisarat
+putoavat. Kiireesti hypähtää veneestä maalle kaksi miestä, ja saatuaan
+veneensä sen verran kiinni, että se juuri pysyy, rientävät he heti
+taloon. Sinne olivat jo heinämiehetkin juosseet sadetta pakoon.
+
+Venemiehet Peltolan pirttiin tultuaan tekevät hyvän päivän, johon talon
+väki ystävällisesti vastaa, hämmästyksissä siitä, että tulioista toinen
+oli Mäntyvaaran Lauri; toista he eivät tunteneet.
+
+"Terveisiä Oulusta", sanoo Lauri käteltyään.
+
+"Kiitoksia", vastaa Peltolan isäntä. "Mitä sinne kuuluu?"
+
+"Pahoja uutisia. -- Ka, kerkesinpä kastua. Siellä tuli semmoinen kuuro,
+jotta se vasta oli."
+
+"Pahoja uutisia? No, mitä on tapahtunut?"
+
+"Missä se on Antti?" kysyy Kalle.
+
+"Mitä on Antille tapahtunut?" tiedustele emäntä.
+
+"No, sattui semmoinen paha onni", sanoo Lauri.
+
+"Mitä maailmassa on tapahtunut?" kysyy isäntä.
+
+"Onko sille Antille pahaa tapahtunut?" tiedustelee Kalle.
+
+"No, se on viimeisen Oulumatkansa tehnyt, Antti", selittää Lauri.
+
+"Viimeisen!" kummastuu isäntä.
+
+"Niin. -- Se hukkui."
+
+"Hukkui! No nyt vältti!"
+
+"No, jopa se oli!" pahoo emäntä.
+
+"Kylläpä oli ikävä asia", sanoo Kalle.
+
+"No, mitenkä se hukkui?" kysyy isäntä.
+
+"No, tuolla virroilla kun kuljimme", rupeaa Lauri selittämään. "Emme
+ruvenneet purjetta laskemaan, kun se kerta oli yläällä, ja haluttipa
+sitä purjeessa laskeakin, vasta myötätuulen saatuamme, kun sitä
+ennen olimme kovaa vastaista saaneet kiskoa. -- Ja näkyipä tuo vene
+kohoavankin, vaikka virta vastusteli... Mutta" -- lisää hän sitten ja
+ottaa esille pullon.
+
+"Saanhan tarjota... Tässä... pitäähän sitä Oulun viinaa vähän
+maistella!"
+
+"Kiitoksia!" vastaa isäntä. "Mutta mennäänpä tupaan! Siellä olisi
+pikareita."
+
+"Kiitoksia käskemästä, vaan keretäänhän sinne vielä. Otahan tästä
+kuitenkin ensin!"
+
+Isäntä ottaa ryypyn puteliin suusta ja kiittelee ja sanoo samassa
+emännälle: "Menehän eukko, keitä kahvea vieraille! Vieläpä tuota näkyy
+satavan, jottei ole kiirettä heinälle."
+
+Emäntä lähtee tulta virittämään ja Elsa hänen muassaan.
+
+"Vähänpä taisit saada", sanoo Lauri isännälle. "Otahan paremmasti!"
+
+"Kiitoksia! Jo minä sain tarpeeksi", vastaa isäntä.
+
+"No, maistahan vielä, Oulun viinaa!"
+
+Isännän ryypättyä kiertää pullo vielä Kallen kädessä ja viimein ojentaa
+Lauri sen Vilpolle.
+
+"Otahan tästä!"
+
+"Kiitoksia! No, kaikillekoo siitä piisaa!"
+
+"Otahan pois! Kyllä sitä piisaa. Ja jos tästä loppuukin, niin onhan
+nassakassa lisää. Pitäähän sitä Oulun viinaa! -- Ei sitä meille
+tuodakaan kuin kerran vuodessa."
+
+Vilppo kun on saanut maistaa, ottaa Lauri taas pullon ja tarjoaa
+kumppanillensa. Sitten hän lopuksi ottaa kulauksen itsekin.
+
+"Niin, purjeessa me laskimme", jatkaa Lauri alottamaansa kertomusta,
+"annoimme mennä vaan virtaa ylös. Antti viiletti ja minä istua kekotin
+keulan puolella. Kyllähän tuuli ja virta monesti yritti venettä
+heilauttamaan, vaan me kuitenkin ajattelimme että päästään sitä. Mutta
+eipä päästykään. Miten lie ollutkaan, niin aivan äkkiarvaamatta tuli
+kova vihuri ja kallisti veneen, jotta purjeen laita hipaisi veteen,
+ja silloin virta painoi purjetta, niin että samassa kellistyi kumoon
+vene ja me molemmat tipahdimme veteen. Minä satuin pääsemään veneen
+pohjalle, vaan Antti se painui virran mukaan."
+
+"Ja sinne se hukkui?" kysyy Kalle.
+
+"Niin teki", vastaa Lauri. "Ei noussut se sieltä elävänä enää."
+
+"Kylläpä sattui onnettomasti", säälittelee isäntä. "Vaan ei olisi
+pitänyt purjeessa virtaa ylös laskea."
+
+"Ka, eihän sitä olisi pitänyt; vaan eihän tuota osattu arvata, että
+tuommoinen onnettomuus tapahtuisi. Mutta tottapa se oli sallittu."
+
+"No, lähtekäähän nyt huoneeseen, Lauri ja tämä vieras!" käskee isäntä.
+"Siellä saadaan kahvea."
+
+"Kiitoksia! Vaan olisihan sitä pitänyt jo kotiakin joutua. Siellä
+vuottavat kuitenkin."
+
+"No, vielähän sinne kerkiää. Antaahan sateen ohi mennä, niin sitten
+pääset kuivana kotia."
+
+Niin lähtevät isäntä ja Kalle vieraineen tupaan ja siellä jatketaan
+tuumaamista.
+
+"No, eikö ollut ihmisiä saapuvilla veneen kaatuessa?" kysyy isäntä.
+
+"Ka, eihän niitä ollut", vastaa Lauri. "Ei kuulunut, ei näkynyt ketään,
+vaikka minä kyllä koetin kovasti huutaa, jotta tulisi joku apuun; vaan
+ei kukaan tullut."
+
+"Mitä sinä silloin teit?" tiedustelee Kalle.
+
+"Enhän niinä saattanut mitään tehdä. Minä vaan olla kellotin veneen
+pohjalla, vaikka paha siinä oli pysyä, ja tulin lopulla veneen
+muassa virran alle. No, siellä minä rupesin katsomaan jotta mikä
+nyt neuvoksi tulee. Ei ollut kyllä hyvin pitkältä rantaan, vaan kun
+minä en ole mikään uimamies -- samoin kuin ei Anttikaan -- ja vettä
+oli niin paljon, etten olisi pohjannut, niin eihän minulla auttanut,
+muu kuin odottaa, jotta eikö sattuisi joku havaitsemaan. Tiesin,
+että jälilläpäin oli muita Oulumiehiä tulossa, ja niin rupesin niitä
+vuottelemaan."
+
+"Saitko kauankin vuottaa?" kysyy isäntä.
+
+"En tarvinnut hyvinkään kauan. Ne kun tulivat, niin minä pääsin
+pulasta."
+
+"No, rupesitteko heti Anttia hakemaan?"
+
+"Ka, hetihän sitä ruvettiin hakemaan."
+
+"No, löytyikö?"
+
+"Löytyihän se kyllä, vaan silloin oli jo henki, poissa. Ei saatu miestä
+enää virkoamaan."
+
+"Sinnekö te jätitte vainajan?" tiedustelee Kalle.
+
+"Ka, sinne", vastaa Lauri. "Mikäpä sitä rupesi tännekään kuljettamaan!
+Likimmäiseen taloon me kannoimme ruumiin. Ja siellä kun minä
+lämmitteIin itseäni ja kuivasin vaatteita ja saappaita -- kyllä
+olivatkin kaikki paikat ihan liko märjät -- niin tuumasin talon väen
+kanssa, että he toimittaisivat vainajan hautaan."
+
+"No, saitteko tavarat kaikki kokoon?" tiedustelee isäntä.
+
+"Saatiinhan ne kyllä, vaan ovat saattaneet vähäsen pilautua suolat
+ja eväät sekä tupakit, kun kerkisivät kostua. Mutta jauhosäkillä ja
+nassakoilla ei kyllä mitään hätää ollut."
+
+Samassa tulevat sisälle emäntä sekä Elsa, joka tuopi kahvea niin
+vieraille kuin kotiväellekin. Ja näille selittää Lauri myöskin Antin
+hukuntaa, kun emäntä siitä kyseli.
+
+"Pankaahan sekaan tästä!" tarjoaa Lauri Oulun viinaa isännälle,
+Kallelle ja kumppanilleen ja kaataa itsekin pullosta kuppiinsa vähäsen,
+sitten kun muut ovat ottaneet. Vaan kun hän on uudestaan kertonut Antin
+hukunnasta, niin kaikki sitä onnettomuuden tapausta säälien ajattelevat.
+
+"Kylläpä sattui huonosti", sanoo emäntä.
+
+"No, jopa se oli!" lausuu Elsakin.
+
+"No, olihan se ikävä asia", sanoo Lauri, kahvekuppi toisessa, vati
+toisessa kädessä. "Vaan tottapa" -- ryyppää tyhjäksi vadin -- "tottapa
+se niin oli sallittu." -- "Kiitoksia!" sanoo hän sitten kahvesta
+kiitellen.
+
+"Nuorena meni mies manalle Antissa", saapi sanoakseen Kalle.
+
+"Meni mies paraassa iässä", lisää isäntä.
+
+"No, niin se saattaa kuolema äkkiarvaamatta tulla", sanoo emäntä.
+
+"Niinhän se tekee usein", myöntää Lauri. "Ei aavistanut Anttikaan
+Oulumatkalle lähtiessään, että hän lähti viimeistä kertaa Oulua
+soutamaan."
+
+"Nuorena jäi nyt Anni leskeksi", huokaa emäntä.
+
+"Niinhän se teki", sanoo Lauri. "Vaan ei auta Annilla suru enää. Se
+on kuitenkin Antti vainajana ja leski saa tytyä siihen, että se oli
+sallittu se Antin kuolema."
+
+Kun vielä toiset kupit kahvea juodaan, niin Lauri, Oulun kuulumisista
+ja Antin kuolemasta puhumasta lakattuaan, rupeaa tiedustelemaan
+kotikuulumisia, ja hyvin hän kummastuu, kun kuulee, että rokko, hänen
+poissa ollessaan, on kerennyt kaksi lasta Mäntyvaarasta tappaa, ja
+näistä toinen on ollut hänen oma lapsensa. Mutta ei hän kuitenkaan
+näitä kuolemantapauksia pane kovin pahakseen, sanoo vaan:
+
+"Olipa se odottamaton asia minulle, tuo pienen Elsan ja Antin kuolema,
+vaan eihän se enää tapahtumattomaksi tule. Se on niin sallittu. Ja
+olihan se kuitenkin siunaus lapsille, että pääsivät pois. No, tervennä
+ne siellä muut mahtanevat olla?"
+
+"Tervennä kai ne minun tietääkseni ovat", sanoo isäntä. "Ei ole sen
+ko'ommin kuulunut siellä rokkoa. Ja meidän puolessamme sitä ei ole
+ollutkaan."
+
+"Minäpä muistan", puuttuu puheeseen Kalle, "että Anni ja Tiina
+hautaussaarelta palattuaan kertoivat nähneensä aaveen."
+
+"Niinkö sanoivat!" kummastelee Lauri.
+
+"Niinhän ne kyllä sanoivat", lausuu isäntä. "Mitä lienevät sitten
+nähneet!"
+
+"No, jos ne aaveen näkivät", sanoo Lauri. "Niin he ovat nähneet sen
+Antin kuoleman edellä."
+
+"No, nytpä tuo jo on hyvä ilma!" saapi sanoakseen Laurin kumppani,
+akkunasta ulos katsellen. "Kyllä minä nyt lähden kotiapäin astumaan."
+
+"Eihän niin kiirettä!" pidättelee isäntä.
+
+"Ka, nytpä tosiaan päivä koreasti paistaa!" huomaa Laurikin. "Kyllä
+minä nyt lähden kotiapäin viilettämään."
+
+"No, tämä vierasko se täältä pois palaa?" kyselee Kalle.
+
+"Niinhän se menee. En minä enää kumppania tarvitse. Pääsenhän tämän
+viimeisen matkan yksinänikin; annan vaan veneen myötätuulta juosta."
+
+Lauri muistuttaa vielä lähtiessään Peltolaisia hyvästellessään:
+
+"Käykäähän meillä Oulun tuliaisilla!"
+
+"Kiitoksia käskemästä", sanoo isäntä Laurin ja vieraan poistuessa.
+"Kyllähän käydään, jos vaan suinkin päästään. Olisi meillä kyllä
+kiireenlainen aika."
+
+"No, vaan kuitenkin, tulkaahan pois vaan!" kehoittelee yhä Lauri ja
+astuu rantaan sekä kohotettuaan purjeen lähtee myötätuulta viilettämään
+kohti kotonsa rantaa.
+
+
+
+
+VII.
+
+
+Kirkastussunnuntaina, kun ilma on lämmin ja taivas pilvetön, on
+kirkolla paljon väkeä koolla, jota on keräytynyt joka suunnalta
+seurakunnassa, nyt kun on merkkipyhä. Mikä on tullut maitse, mikä
+vesitse. Kirkkoniemen rantaan ovat monet sadat ihmiset laskeneet
+veneensä ja vene veneen vieressä on nyt maalle vedettynä siellä.
+Kirkkokentällä vilisee ihmisiä sadottain, vieläpä tuhansittainkin; ja
+näistä mitkä loikuvat pitkällään nurmella, mitkä istuskelevat mättäillä
+jonkun koivun varjon suojassa, mitkä seisovat, mitkä taas liikkuvat.
+Ja tässä väkijoukossa kuuluu monenlaista puhetta, vakaisempaa ja
+vilkkaampaa.
+
+Yleensä on kokoontuneessa kansassa mieliala ja käytös hyvin
+rauhallinen. Rähinätä ei kuulu, lukuunottamatta poikasten jalkojen
+töminää, kun he kirkon portaita edestakaisin juoksentelevat ja monen
+pienokaisen itkua, jotka, pärevasuissa maaten, kirkon porstuassa
+parkuvat äideiltään ruokaa.
+
+Mäntyvaarasta on kirkolle tullut isäntä tyttärensä Kaisun kanssa ja
+Peltolasta Janne isäntä yksinään.
+
+Mäntyvaaran isäntä on tavannut erään tuttavansa, Koivulan isännän, ja
+nämä nyt vakaisesti tuumailevat toistensa kanssa.
+
+"No, teidän puolestahan pahoja asioita kuuluu", ottaa puheeksi Koivulan
+isäntä.
+
+"Pahojahan no ovat", vastaa Mäntyvaaran isäntä.
+
+"Rokko siellä on tainnut Mäntyvaarasta kaksi lasta hävittää", jatkaa
+puhettaan Koivulainen.
+
+"Niin on tehnyt. Pieni Antti ja Elsahan ne sortuivat taudin uhreiksi."
+
+"Olipa so ikävä asia."
+
+"No, eihän se alussa hyvältä tuntunut. Vaan hyvä oli kuitenkin, että
+tapahtui, mikä on tapahtunut. Onneksi oli lapsille, että nuorina
+kuolivat. Se oli sallittu heille heidän kuolemansa."
+
+"No, onko sittemmin teillä rokkoa näkynyt?"
+
+"Eipä ole näkynyt. Terveet meillä kaikki ovat; vaan kävihän se
+sittenkin kuolema meillä."
+
+"Niin, Anttihan kuuluu hukkuneen. Se sanomahan mahtoi ikävä olla
+vastaanottaa?"
+
+"No, se oli vasta ikävä sanoina, se Antin hukunta. Meni mieli kovin
+pahaksi sitä kuullessa."
+
+"Kyllä tuli miesparalla arvaamatta lähtö manalle."
+
+"No, se tuli arvaamatta. Ei tiennyt Antti Ouluun lähtiessään, jotta
+lähti viimeistä kertaa Oulua noutamaan, eikä sitä kukaan muukaan
+aavistanut ennenkuin Lauri yksinään kotia tuli, vaikka kyllä Anni ja
+Tiina sitä ennen näkivät aaveen -- --"
+
+"Aaveenko! No, missä?"
+
+"Tuolla hautaussaarella, jonne ne rokkoon kuolleitten lasten ruumiit
+vietiin; siellä he näkivät, minä kyllä en sattunut näkemään, valkeisiin
+vaatteisiin puetun kummituksen."
+
+"Sepä somaa oli! No, se mahtoi olla Antin kuoleman enne."
+
+"No, enteeksihän ne Anni ja Tiina sen heti päättivät, ja enne kai
+se olikin, ja rupesivat pahoja pelkäämään. Minä kyllä koetin heitä
+rauhoittaa, ja vakuutin, ett'ei sen aaveen vuoksi mitään onnettomuutta
+olisi tulossa, vaan jos mitään mainittavaa tapahtuisi, niin se
+tapahtuisi kuitenkin sallimuksen määräyksestä."
+
+"Niinhän se on; eihän kukaan voi estää tapahtumasta sitä, mikä kerran
+on määrätty tapahtuvaksi. -- No, Anni mahtoi kuoleman sanan pahaksi
+ottaa?"
+
+"No, se otti sen hyvin pahaksi ensi alussa, murehti katkerasti. Ei
+olisi hän sitä mielellään todeksi tahtonut. Vaan eihän se tapahtunut
+enää tapahtumattomaksi tullut. Annin täytyi tyytyä kohtaloonsa ja
+rauhoittaa itseänsä sillä tiedolla, että Antin kuolema oli Jumalan
+sallima."
+
+"Kyllä ei ollut pitkä ikä Antille suotu."
+
+"Eipä ollut. Meni mies manalle paraassa iässä."
+
+"Niin se saattaa kuolema äkisti tulla. Ei tiedä ihminen ennakolta,
+missä ja milloinka hän hautansa löytää."
+
+"Eihän sitä kukaan vuoroaan tiedä. -- Tuota, kirkonmenoin jälkeenhän
+kuulutaan kirkonkokous pidettävän."
+
+"Niin kuulutaan. Kirkon palovakuuttamista siellä esitetään. Aiotko
+käydä, kokouksessa?"
+
+"Ka, saisihan tuolla käydä katsomassa, jotta mitä siellä päätetään.
+Vaan eipä mahda esitys tulla hyväksytyksi."
+
+"Eipä mahda. Siitähän tulisivat suuret maksot."
+
+Sill'aikaa kun Mäntyvaaran ja Koivulan isännät keskenänsä tuumailevat,
+Peltolan Elsa ja Mäntyvaaran Kaisu, väen tungoksesta erillään,
+käyskentelevät käsitysten kirkkokentällä vilkkaasti puhellen.
+
+"Kuuleppa Kaisu!" sanoo Elsa. "Mitä se Kalliovaaran Heikki sinulle
+sanoi silloin kun teillä olivat Oulun tuliaiset?"
+
+"No, sehän sanoi", naurahtaa Kaisu. "Se tuota tuli minua halailemaan ja
+sanoi, jotta rupea minulle vaimoksi, niin pääset hyvään taloon."
+
+"No, mitä sinä vastasit?"
+
+"Mitäkö! Minä tietysti sanoin, jotta vähänpä rupean."
+
+"Entäs sitten?"
+
+"No, Heikki ei huolinut siitä mitä sanoin, tuli vielä halailemaan ja
+sanoi: lähde pois tyttö minulle, niin pääset semmoiseen taloon, jossa
+et tarvitse koskaan petäjää syödä!"
+
+"No, mitä sinä siihen?"
+
+"Minä kiskausin heti hänestä irti ja sanoin: 'kyll'en rupea; eikä ole
+se sinun talosi niin taattu, ett'ei sinnekin joskus saattaisi puute
+tulla.' Mutta hän sanoa tokaisi: 'sekö ei ole semmoinen talo, jossa,
+elellä saattaa! Kyllä se on semmoinen talo, jost'ei leipä kesken lopu,
+ei loppu, vaikka halla joka vuosi viljan veisi; sillä siinä talossa on
+semmoinen tervametsä, jolla kyllä rahoja ja jauhokuleja lähtee.' Minä
+silloin vastasin: 'vähän minä sinun tervametsistäsi ja jauhokuleistasi
+huolin, katson minä siihenkin, minkälainen mies on'."
+
+"No, mitä Heikki?"
+
+"Se vaan ei hellittänyt; hoippuroi ja lasketteli koreita sanoja
+tulemaan, -- sillä näkyi viina jo hyväsesti päähän menneen; siinä se
+minun edessäni pyörieli ja sanoi: 'mitä on miehessä vikaa! Tiedä sinä
+Kaisu, että minä olisin vaimolleni hyvin hyvä, enkä koskaan pahaa sanaa
+sanoisi, antaisin sinun saada kaikki mitä tahdot. Usko pois se!' Mutta
+minä sanoin hänelle: 'älä tyhjää polita; en rupea kuitenkaan.' Sitten
+minä hänestä erkausin, en perustanut miehestä sen enempää."
+
+"Lähdetään kirkkoon! Jo soitetaan", sanoo Elsa, kun yhteen soitetaan ja
+väkeä alkaa kirkkoon mennä.
+
+Niin lähtevät Kaisu ja Elsa kirkkoon ja valitsevat siellä istumapaikat
+itselleen. Ja väkeä tulvaa nyt ehtimiseen kirkkoon, mikä alaalle mikä
+yläälle lehtereille ja täyttyvät penkit toinen toisensa perästä,
+kunnes kaikki istumapaikat tulevat täyteen ja monet tuliat jäävät
+käytävillekin, missä varsinkin monet äidit lattialla istuvat pienten
+pärevaisuissa olevain rintalastensa kanssa. Kirkonaika vietetään
+niinkuin tavallisesti. Saarnan loputtua rukousten lomassa lukee pappi
+seurakunnallisia tiedonantoja ja silloin tehdään kiitos monesta,
+jotka ovat kuoleman uneen nukahtaneet, jotka Herra on poiskutsunut,
+ja mainitaan näitten muassa Mäntyvaaran Antti sekä lapset Antti ja
+Elsa. Kun kirkonmenot ovat loppuneet, ehtoollinen jaettu ja lopuksi
+kuulutukset luetut, poistuu taas väki kirkosta.
+
+Sakastissa pidetään nyt kirkonkokous, jonne useita isäntämiehiä
+kokoontuu. Siellä kokouksen esimies, seurakunnan kirkkoherra, esittää
+keskusteltavaksi kysymyksen, eikö kirkko pitäisi palovakuuttaa.
+
+"Ei se kannata", arvelee Koivulan isäntä.
+
+"Mitäpä hyötyä siitä olisi!" lausuu Mäntyvaaran isäntä.
+
+"Olisihan siitä se hyöty", selittää esimies, "että kun sattuisi kirkko
+palamaan, niin saataisiin varoja, millä uutta kirkkoa rakentaa."
+
+"Kuka se ne varat antaisi?" kysyy muuan.
+
+"Palovakuutusyhtiö tietysti. Jos kerta kirkko vakuutetaan tietystä
+rahasummasta, niin yhtiö sitoutuu maksamaan sen summan siinä
+tapauksessa että kirkko sattuisi palamaan."
+
+"Mutta kukapa sen saattaisi panna palamaan kirkon?" kysyy Koivulainen.
+"Ei suinkaan sitä mikä mene polttamaan."
+
+"No, eihän sitä mikä kirkkoa polta", arvelee Mäntyvaaralainenkin.
+
+"Ei se mikään mahdoton asia ole", sanoo esimies, "että kirkko syttyisi
+palamaan. Saattaisi esimerkiksi salama sen sytyttää."
+
+"Salamako! Harvoinpa se kuitenkin kirkkoja polttaa."
+
+"Sattuipahan tuonnottain", puuttuu keskusteluun Peltolan isäntä, "että
+paloi poroksi kaksi kirkkoa, jotka salama sytytti."
+
+"Vaan eihän ole sanottu, että tämä kirkko kuitenkaan palaa", sanoo
+Koivulainen, "jos kohta ne kaksi kirkkoa lienevät palaneet."
+
+"Eihän se sanottu ole", väittää Peltolainen, "vaan se voisi kuitenkin
+tapahtua."
+
+"Ei pala kirkko, jos ei ole sallittu", arvelee Mäntyvaaran isäntä.
+
+"Vaan entä jos olisi sallittu kirkon palaa?"
+
+"No, silloin ei siihen voisi mitään. Mutta mikäpä sen tietää, onko
+kirkko palava vai ei!"
+
+"Senpä vuoksi juuri olisi hyvä palovakuuttaa kirkko."
+
+"Mutta jospa ei sattuisikaan kirkko palamaan", sanoo muuan, "ja se
+kuitenkin vakuutettaisiin, niin silloinhan menisivät vakuutusrahat
+tyhjään."
+
+"Sitäpä ei tiedä ennakolta, mitä vielä tapahtuu", puolustaa
+mielipidettään Peltolainen. "Mutta jos nyt ei vakuuteta kirkkoa, ja se
+sitten sattuisi palamaan, mitä silloin sanottaisiin."
+
+"Mitäpä siihen olisi sanomista!" lausuu Mäntyvaaran isäntä. "Kun lie
+palaakseen, niin palakoon!"
+
+"Mutta miltä tuntuisi uusi kirkko rakentaa? Eikö se tuntuisi
+rasittavalta?"
+
+"No niin -- vaan ei se kuitenkaan kirkko pala, kun ei lie sallittu."
+
+"Eikö hyväksytä esitystä? Eikö vakuuteta kirkkoa?" kysyy esimies.
+
+"Eipä", kuuluu muminaa väkijoukossa.
+
+"Kyllä minä hyväksyn esityksen", sanoo Peltolan isäntä.
+
+"Paljonkohan se mahtaisi vakuutus tulla maksamaan?" kysyy muuan.
+
+"Ei se paljon maksaisi", vastaa ensimies. "Lähes sata markkaa siihen
+tulisi vuodessa menemään."
+
+"Onpa sitä siinäkin", sanoo Koivulainen. "On se rahaa sekin."
+
+"Olisipa sitä rasitusta jo siinäkin", sanoo Mäntyvaaralainen. "Jo se
+sekin kunnan menoja lisäisi."
+
+"Eipä kannata köyhän kunnan semmoisiin maksoihin ruveta", sanoo muuan.
+
+"Eihän tuo nyt niin iso asia olisi", sanoo esimies.
+
+"Onpa niitä maksoja muutenkin", sanoo muuan isäntä.
+
+"Kyllähän niitä maksoja aina syytetään", lausuu Peltolainen. "Vaan eikö
+sitten tulisi maksoja, kun sattuisi kirkko palamaan."
+
+"Antaa tulla!"
+
+"Niin, hyvähän sitä nyt on sanoa: antaa tulla! Vaan kyllä sitten
+erilailla sanoisitte, kun pitäisi uusi kirkko rakentaa."
+
+"No, vielähän tämä vanha kirkko pystyssä seisoo", sanoo Mäntyvaaran
+isäntä. "Se on seisonut jo minun muistini ajan, eikä ole tuli sitä
+vielä kertaakaan polttanut. Ja saattaa se eteenkinkäsin seisoa."
+
+"Sitä me emme tiedä", väittää Peltolainen.
+
+"Paloivatpahan ne kaksi kirkkoa, joista äsken oli puhe, vaikka siihen
+asti olivat pystyssä pysyneet, kun tuli ne hävitti. Se ei ole ollenkaan
+totta, että mitä tähän asti on säilynyt, se on vastakin säilyvä. Minä
+puolustan sitä esitystä, että kirkko palovakuutetaan."
+
+"Sitä ei vakuuteta", karjasee muuan isäntä vihoissaan, "Sinä sen
+Peltolainen! Etkö usko, että jos tällä lailla ruvetaan aina uusia
+maksoja kunnalta vaatimaan, niin verot kyllä enenevät? Kyllähän ei
+veron ylennys varakasta rasita, vaan köyhä kyllä tietää, miltä se
+veronmaksu tuntuu. Kun halunnee Peltolainen vakuuttaa kirkon, niin
+vakuuttakoon; minä kyllä en maksa penniäkään."
+
+Esimies muistuttaa nyt edellistä puhujaa ja kieltää sopimattomia sanoja
+käyttämästä.
+
+"No, kyll'ei vakuuteta kirkkoa", vastustaa sama puhuja ja poistuu
+samalla ulos.
+
+"Onko muita, jotka vastustavat?" kysyy esimies.
+
+"On", kuuluu nyt monta ääntä yhtaikaa.
+
+"Mutta jos kirkko sattuisi palamaan?"
+
+"Palakoon!"
+
+"Esitystä ei siis hyväksytä?"
+
+"Ei, ei", vastaa taas monta ääntä, ja monet isännät lähtevät pois
+kokouksesta.
+
+"Yhteydessä tämän asian kanssa on vielä toinen asia päätettävä", sanoo
+sitten esimies, "nimittäin, eikö kirkko ole ukonjohdolla varustettava.
+Se pitäisi ainakin saada, kosk'ei kirkkoa vakuuteta."
+
+"No, se uskonjohtoko se muka estäisi kirkkoa palamasta?" kysyy muuan.
+
+"Niin, se vaikuttaa sen, ett'ei salama saata polttaa kirkkoa", selittää
+esimies.
+
+"Palaa se kirkko kuitenkin, jos niin on sallittu", väittää
+Mäntyvaaralainen, "vaikka siinä olisi minkälaiset varustukset tahansa."
+
+"Eipä palakaan", inttää Peltolainen. "Ei koskaan polta salama semmoista
+kirkkoa, joka on ukonjohdolla varustettu."
+
+"No, ei ole vissiin salama niihin sattunut koskaan iskemään."
+
+"Onpahan. Se on nähty kyllä, että on niihin salama iskenyt, vaan
+ukonjohto on niin varjellut niitä, etteivät ne ole syttyneet."
+
+"Miten lienee! Vaan tapahtuuhan kuitenkin kaikki mikä on sallittu
+tapahtua. Eihän ihminen voi estää mitään tapahtumasta, mikä on määrätty
+tapahtuvaksi."
+
+"Mäntyvaara siis arvelee", selittää Peltolainen, "että jos mitä
+maailmassa tapahtuu, se on kaikki sallittu."
+
+"Aivan niin."
+
+"No, jos sinä siis heittäydyt syömättömäksi, niin seuraushan on
+kuolema. Se olisi tietysti sallittu, vai kuinka?"
+
+"Mikäpä sitä syömättä rupeaa olemaan niinkauan kuin vaan ruokaa piisaa!"
+
+"Hyväksytäänkö esitys, että kirkko ukonjohdolla varustetaan?" kysyy
+esimies.
+
+"Minä puolestani kyllä hyväksyn", sanoo Peltolan isäntä. "Eihän
+kuitenkaan tiedetä, millä hetkellä salama kirkkoon iskee."
+
+"Eipä saattaisi pahitteeksi olla semmoinen ukonjohto, vai miksi
+sitä kutsuttanee", puuttuu keskusteluun, Koivulainen. "Oulunkin
+kirkon katollehan on semmoinen pantu ja se kuuluu varjelevan kirkkoa
+palamasta. Monesti kuuluu salama iskeneen kirkkoon, vaan sen on
+täytynyt johtoa myöten mennä ja sitten se on painunut muutaman torven
+kautta maan sisään."
+
+"Niin, onhan se siellä torvi kirkon seinän vieressä", selittää muuan.
+"Sinne mahtanee salama usein tupsahtaa kovalla ukkosen ilmalla."
+
+Kun keskustelua vielä vähän aikaa jatketaan, niin vihdoin, nyt kun
+pahimmat huutajat ovat poissa, suostutaan siihen, että kirkkoa varten
+on hankittava ukonjohto.
+
+Jo ovat useimmat kirkkomiehet hajauneet kirkolta ja lähteneet
+kotimatkoilleen, ja nyt kiirehtivät kokouksesta tuliat edellisten
+jälkeen, ja pian kirkkoniemi tyhjenee ihmisistä ja veneistä.
+
+
+
+
+VIII.
+
+
+Heinäntekoaika kuluu Mäntyvaarassa hyvin rauhallisesti, keskeytymättä
+minkään onnettomuuden tai vastuksen kautta. Kyllähän ei ilma aina
+ole mielen mukainen, ei pysy poutaisena koko heinäaikaa; välistä
+äkkiä kohoava kuuro kastelee jo kuivaneet luovot, välistä pysyy ilma
+koko viikon ajan sateisena. Mutta semmoiseenpa sitä jo on totuttu.
+Kun kuitenkin on kauan hyviäkin ilmoja, niin edistyy Mäntyvaarassa
+heinänteko hiljokselleen, vaikka ei se kyllä mitään joutuisaa ole, kun
+niityt ovat pienet ja monessa osassa, useat hyvin kaukana talosta.
+Välistä ollaan viikkomaissa kotoa poissa ja ainoastaan karjan ja lasten
+vuoksi jäävät jotkut taloon.
+
+Kiireen ajan vuoksi joutavat Mäntyvaaralaiset harvoin nuotalla käymään,
+vaikka useinkin ovat kalan paastossa. Ainoastaan joskus pyhäiltoina,
+kun sattuvat kotosalla olemaan ja järvi on tyyneenä, käyvät he muutaman
+apajan potkemassa ja tuovat välistä, kun sattuu, muikkuja moneksi
+keitoksi asti. Tapaavat he silloin monesti nuotalla Peltolaisetkin,
+jotka useammin joutavat järvelle tulla, heillä kun on ranta lähempänä
+paljon kuin Mäntyvaaralaisilla. Ja kun naapurukset yhtyvät, silloin
+aina muuan sana vaihdetaan, puhellaan tärkeimmistä kuulumisista.
+
+Mutta nyt ei kuulukaan kylällä mitään mainittavaa. Ruttoon kuolleista
+ei enää puhuta, sillä kulkutauti on jo ohi mennyt, aikansa raivottuaan,
+eikä mainita onnettomuuksia tervamiesten Oulumatkoilta. Sitä vastoin
+mainitaan joskus, että "metsä" on ollut liikkeellä syrjäkylissä.
+Sanotaan, että on kuulunut metsän kuninkaan vihellys, on kuulunut
+räike metsässä, kun se on kämmeniään yhteen lyönyt, kun se on kiskonut
+maasta vesoja ja kantoja. Kuuluupa se karjaakin hätyyttäneen ja monesta
+talosta lehmiäkin tappaneen. Isot vahingot se on monelle tehnyt. Mutta
+ne seudut, missä metsä liikkuu, ovat etäällä, ja siellähän puhutaan
+melkein joka kesä karhujen tuhotöistä. Mäntyvaaran ja Peltolan
+seuduilla ei ole kymmeniin vuosiin metsä ollut liikkeessä, eikä siellä
+siis sen vuoksi olla peloissaan ollenkaan.
+
+Rauhallisesti kuluu kesäaika Mäntyvaarassa, joka nyt ei kohtaa
+onnettomuuksia. Terveinä toimittelevat asukkaat töitään sill'aikaa kun
+karja metsän saloilla ruokaansa hakee. Joka aamu rientää karja iloisena
+laitumelle ja joka ilta se ravittuna palaa tarhalle suittusavun ääreen
+suojaan sääskiltä ja mäkäröiltä.
+
+Kun Perttulin aika lähenee, aika jolloin ihmiset usein saavat olla
+peloissaan hallan vuoksi, niin Mäntyvaaran pelloilla jo kellertää
+vilja, pääsneenä hallan vaaroista. Eivät ne pellot kyllä ole parastaan
+antaneet; ohra on paikoin poutinutta ja ruis on paikoin huonoa,
+keväällä kun rukiin laiho paikotellen katosi. Mutta vilja on kuitenkin
+turmelematon, hallasta säilynyt. Tyytyväisinä katselevat sen vuoksi
+Mäntyvaaralaiset peltojaan ja tyyneesti ajattelee isäntä: "ei ole
+moittimista vuoden tulossa. Se on tullut semmoinen kuin Jumala on
+sallinut."
+
+Mutta tähän aikaan kuuluu puheita, kuinka karhu lähikylissä on ruvennut
+yhä hurjemmin raivoamaan kuin ennen, kuinka se on yhdestä ainoasta,
+talosta monta lehmää kaatanut, jonkun mökkiläisen ainoan lehmän syönyt
+ja jonkun pienen talon koko karjan hävittänyt.
+
+Eräänä iltana, kun Mäntyvaaran väki on töiltään koteutunut, syntyy
+pirtissä puhe metsän tuhotöiden johdosta.
+
+"Metsän sanotaan näihin aikoihin paljon vahinkoa tekevän", tietää Lauri.
+
+"Niin kuuluu tekevän", sanoo isäntä. "Jo se on monet lehmät kaatanut ja
+lampaita se on syönyt niin paljon, ett'ei lukua tiedetäkään."
+
+"Vuosi vuodelta se näkyy metsä aina rohkeammaksi tulevan. Eihän tuosta
+ennen ole niin pahoja kuulunut kuin nyt."
+
+"Se kuin aina saapi rauhassa kulkea, ett'ei sitä kovin hätyytetä, niin
+sen vuoksi sillä rohkeus kasvaa ja sen vuoksi se kesä kesältä tekee
+vahinkoa aina enemmän ja enemmän."
+
+"Kumma ett'ei sitä koskaan hengiltä saada."
+
+"Eipä ole kuulunut moneen vuoteen, että tämän kunnan rajojen sisällä
+olisi metsää tapettu. Mutta se onkin se otus niin viisas, että se usein
+talveksi pakenee Venäjän puolelle."
+
+"Lieneeköhän pelon syytä, että metsä tänne tulee?" kysyy emäntä.
+
+"Tuskinpa", arvelee isäntä. "Eipä sitä ole ennenkään kuulunut näillä
+seuduilla ja kaukana se nytkin on. Sillä on paljon avarammat metsät
+muualla liikkua kuin täällä. Eiköhän tuo mahtane siellä pysyäkin!"
+
+"Kyllähän se ei kauan yhdessä kohti pysy", sanoo Lauri. "Se kiitää
+kuin salama yhdestä paikasta toiseen, milloin se vaan sille mielelle
+sattuu; ja on taas toisinaan pitkät ajat yksillä seuduilla, varsinkin
+kun se saapi jossain jylhässä korvessa rauhassa mellastella. Mutta
+sydänmaissahan se asuskelee, suurissa ja tiheissä metsissä, ja niitä
+se kyllä löytää muualta enemmän kuin täältä, niin että ei mahtane olla
+pelättävä, että se tänne tulee."
+
+"Eipä tiedä, milloinka se on täällä", puuttuu keskusteluun Kaisu.
+"Kyllä se täältäkin tarpeeksi sydänmaata löytäisi, missä sillä olisi
+hyvä piileskellä ja karjaa väijyä. Minusta meidän pitäisi olla
+varuillamme, eikä karjaa paimenetta metsään laskea."
+
+"Eihän nyt vielä ole vaara lähelläkään", sanoo isäntä.
+
+"Saattaa olla hyvinkin lähellä", arvelee Kaisu. "Kyllä olisi hyvä
+varmuuden vuoksi pitää paimenta karjalle."
+
+"Kiire aikapa nyt on. Leikkuuseen tarvitaan väki kaikki. Me miehet
+emme kyllä jouda, eivätkä vaimonpuoletkaan varsin. Ja mitäpä voisivat
+vaimoset tehdä vaaran uhatessa!"
+
+"No, menisivät ne kuitenkin parempain puutteessa. Voisivathan ne
+huutamalla metsän petoa säikytellä."
+
+"Tuskinpa voisivat. Jos se on sallittu, että lehmä joutuu metsän
+kynsiin, niin eihän sille voi mitään."
+
+"Minä takaan, että jos minä pääsen paimeneksi, ei tosiaankaan metsä voi
+karjalle mitään tehdä."
+
+"Älä niin sano! Se kyllä voipi, kun tahtonee; sillähän on miehen mieli
+ja kahdentoista miehen voima."
+
+"Kylläpä sen ihmistä kuitenkin sanotaan pelkäävän. Minä jos olisin
+teidän sijassanne, niin varmaankin panisin paimenen karjalle."
+
+"Antaahan jäädä paimenhomman tällä kertaa. Eihän nyt kuitenkaan ole
+pelon syytä, että metsä näille maille tulee. Ja olipa miten tahansa,
+niin emmehän me voi kuitenkaan estää mitään tapahtumasta, mikä on
+tapahtuva; sillä niinhän kaikki tapahtuu kuin on sallittu."
+
+Niin jäävät asiat entiselleen. Paimenetta kulkee karja joka päivä
+metsässä ja palaa aina säännöllisesti illalla kotia kellokas etunenässä.
+
+Muuanna päivänä Perttulipyhän jälkeen, kun Mäntyvaaralaiset ovat
+käyneet kirkolla papeille kesäsaatavia viemässä ja nyt kaikki ovat
+pellolla eloa leikkaamassa, tulee karja tavallista varemmin kotia,
+juosten ja ammoen.
+
+"Voi hyvä ihme! Mikä lehmillä nyt on, kun noin hätäyksissään kotia
+tulevat!" huudahtaa Tiina ja keskeyttää leikkuunsa sekä rientää
+tarhalle.
+
+"Mikä niille lie tullut, kun noin ammoilevat!" ihmettelee Anni. "Mutta
+hyvä ihme! Ei suinkaan siellä koko karja olekaan. Mikä lie kumma
+tapahtunut!" Ja samassa poistuu Anni pellolta.
+
+"Mikä lie tosiaan tapahtunut!" rupeaa Lauri miettimään. "Ei ole karja
+ennen noin hätäyksissään kotia tullut."
+
+"Kyllä sitä on mörkö pelotellut", arvelee Kaisu. "Eipä sitä mikä muu
+ole mahtanut säikyttää."
+
+"Mitä lienee säikähtänyt!" sanoo isäntä. "Vaan ei suinkaan se ole
+mahtanut mörköä nähdä, eihän ole kuulunut metsä koko kylässä vielä
+liikkuneen. Mikä lienee tosiaan tapahtunut sille karjalle!"
+
+"No, kyllä eivät ole kaikki lehmät koteutuneet", on emäntä
+huomaavinaan. "Eipähän näy kellokasta."
+
+"Taitaa olla kellokas poissa", arvelee isäntä. "Lieneekö vielä
+jälilläpäin!"
+
+"Kyllä tästä asiasta pitää selvä saada", sanoo emäntä ja lähtee
+tarhalle ja sinnepäin lähtevät nyt toisetkin. Mutta Tiina tulee heitä
+vastaan ja päivittelee: "Kellokas ja Haluna ovat poissa karjasta."
+
+"Mikähän niille on mahtanut tapahtua!" kummeksii emäntä.
+
+"Sepä kumma!" ihmettelee isäntä. "Minnekkähän ne ovat mahtaneet jäädä?
+Olisivatkohan ne niin kauas jälille jääneet, ett'eivät ole ehtineet
+toisten muassa kotia tulla?"
+
+"Jotain pahaa niille on tapahtunut", arvelee Tiina. "Kyllä ne muuten
+olisivat kotia tulleet."
+
+"Ainahan ne ovat kotia tulleet, kellokas ensimmäisenä", vakuuttaa
+emäntä. "Eivät ne nytkään olisi pois jääneet, ell'ei niille jotain
+pahaa olisi tapahtunut."
+
+"Kyllä se on koko karja jotain säikähtänyt", sanoo Lauri, "koska se
+niin peloissaan kotia tuli."
+
+"No, se on nähnyt mörön", luulee Kaisu, "joka on sitä hätyyttänyt ja
+vissiinkin jo kaatanut Halunan ja Kellokkaan."
+
+"No, ei suinkaan, eipä luulisi metsän näille seuduille tulleen",
+arvelee isäntä.
+
+"Se olisi kovin paha asia", sanoo emäntä, "jos ne lehmät olisivat
+metsän kynsiin joutuneet. Mutta mikäpä sen tietää, mikä niille on
+tapahtunut!"
+
+"Eihän sitä tiedä", sanoo isäntä. "Saattavat olla vielä jälilläpäin,
+minne lienevät joutuneet. Jos eivät vaan illempana tai viimeistään
+aamulla kotia tule, niin me Laurin kanssa lähdemme huomenna niitä
+hakemaan."
+
+"Sehän tässä tehtäväksi tulee", myöntää Lauri.
+
+Lähtevät taas muut leikkuutyöhön vähäksi aikaa, paitsi Anni ja Tiina,
+jotka lähtevät lypsylle. Mutta pian palaavat peltomiehet töiltään;
+ja kun Anni ja Tiina ovat lypsyltä tulleet, kokoontuu kaikki väki
+iltaselle pirttiin. Vielä ei Kellokasta eikä Halunaa kuulu tulevaksi,
+vaikka jo ilta alkaa pimetä.
+
+Kadonneita lehmiä odotetaan vielä aamuun asti. Kun ne eivät silloinkaan
+vielä ole koteutuneet, täytyy isännän panna eilen miettimä tuumansa
+toimeen, ja niin hän ja Lauri, kumpikin pyssyllä ja kirveellä
+varustettuna, eineen syötyään lähtevät metsää samoamaan.
+
+Eri suunnille kulkevat kumpikin, pikemmin löytääkseen kadonneet lehmät.
+He kiertelevät Mäntyvaaran seutuja, risteilevät metsissä ja korvissa,
+etsivät suot ja rämeet, jotta olisivatko lehmät sinne mihinkään
+mahtaneet upota. Mutta eipä näy niitä missään. Suon laidalla sattuvat
+isäntä ja Lauri yhtymään.
+
+"Etkö ole löytänyt?" kysyy isäntä.
+
+"En vielä", vastaa Lauri. "Suohon ne kyllä eivät ole uponneet; enpähän
+ole havainnut missään."
+
+"Eivät mahtane suossa olla; en ole minäkään sattunut havaitsemaan
+missään."
+
+"Mihinkään täältä nyt arvataan lähteä?"
+
+"Metsäpaikoista saamme ruveta tarkkaan hakemaan. Siellä niitten löytyä
+pitää, ainakin raatoina, jos vaan mörkö ne on kaatanut, vaikka kyllä en
+ota uskoakseni, että metsän kuningas täällä liikkuilee, ennenkuin näen,
+mitä se on tehnyt. Mutta jos ne eivät löydy, niin kyllä ne ovat sitten
+kokonaan muille seuduille eksyneet."
+
+Niin lähtevät hakiat taas metsää astumaan, eri tahoille kumpikin. He
+kulkevat kulkemistaan, tarkaten seutuja, ja joskus huutaa hoilauttavat,
+jotta eikö sattuisi mistään lehmän ääni vastaamaan. Kyllähän kuuluu
+usein karjan ammonta; mutta kun joku hakioista ehtii sen luoksi, on
+siitä yhä poissa Kellokas ja Haluna. Niin hakiat etsivät etsimistään,
+polkevat kanervikkoa ja katajia, samoavat yli kantojen ja kaatuneiden
+puiden, yli risujen ja mättäitten, tunkeutuvat tiheistä kuusikoistakin
+läpi.
+
+Kun Lauri kulkiessaan on tullut siihen vahvaan kuusimetsään, joka on
+Mäntyvaarasta rantaan vievän tien vasemmalla puolella, huomaa hän
+muutamalla kuusen oksalla metson ja ampuu sen. Se putoaa paikalla
+kuolleena maahan. Mutta samassa kuuluu tiheiköstä matkan päästä outo
+ääni, äkkinäinen risahdus, niinkuin risuja siellä rasahtelisi. Heti
+kuuluu risahdus taas etempää, mutta sitten ei kuulu enää mitään, ja
+kaikki on taas hiljaista.
+
+Lauri, joka äänen kuultuaan oli jäänyt vähän kummissaan seisomaan,
+ajatellen, että mikähän se mahtoi olla, ei kuitenkaan nyt, kun ei
+mitään ritinää taas kuulu, huoli asiasta sen enempää, ajattelee vaan,
+että mikä lie risahtanut, ja niin hän, metson otettuaan, jatkaa
+kulkuaan. Hän raivaa tiensä milloin tiheän kuusimetsän lävitse, milloin
+astuu hän männikkökangasta, katselee ja kuuntelee; vaan metsässä ei
+näy, ei kuulu mitään erityistä, joka herättäisi huomiota. Siellä täällä
+kuuluu vaan jonkun lintusen viserrys, ja joskus metso viereisestä
+puusta lentää lehahtaa ja kuustiainen aivan pyssymiehen silmäin edessä
+hypätä tupsahtaa puusta toiseen. Mutta kadonneet lehmät eivät vaan
+satu näkyviin. Palaviinsa asti jo metsää risteiltyään, kohtaa Lauri
+sattumalta isänsä, joka tulee vastaan toiselta suunnalta.
+
+"Oletko löytänyt?" kysyy isäntä.
+
+"Enpä ole", vastaa Lauri, hikeä otsaltaan pyhkien.
+
+"Mistähän me nyt arvaamme hakea niitä lehmiä, kun ne eivät ala löytyä?"
+
+"Ka en tiedä. Mikä mahtanee neuvoksi tulla! Mutta kun minä tässä rupean
+miettimään, niin johtuu mieleeni, että äsken kun tästä matkan päässä
+kuljeskelin tuolla kuusikossa vaaran alla --"
+
+"Siinäkö, joka on vasemmalla puolen rantatietä?"
+
+"Niin, siinä kun minä kuljeskelin, satuin näkemään metson ja ammuin
+sen. Mutta samalla kun pyssy pamahti, olin kuulevinani, että metsässä
+matkan päässä jotain rasahteli."
+
+"Mikähän se oli?"
+
+"Mikä lie ollut. Minä en perustanut siitä ritinästä mitään, se kun
+heti loppuikin. Mutta nyt minä ajattelen, että meidän pitäisi se seutu
+tarkkaan tutkia, jotta löytyisikö tuolta mitään."
+
+"No, lähdetäänpä siis katsomaan!"
+
+Niin lähtevät he molemmat tiheikköä kohti astumaan; ja kun tulevat
+sille paikalle, missä Lauri oli metson ampunut, niin Lauri näyttää
+suunnan, mistäpäin rasahdus oli kuulunut. Sille suunnalle he nyt
+menevät, eivätkä ole kauan kulkeneet, kun heidän sieramiinsa alkaa
+tuntua outo, paha haju. Sitä he lähenevät lähenemistään ja haju
+tuntuu yhä selvemmästi. Vihdoin he ehtivät paikalle, missä heille
+selviää, mikä hajun synnyttää. Sammalkummun keskeltä ammottaa suolia
+ja sisälmyksiä, joista se paha haju lähtee. Heti älyävät katsojat,
+että heidän edessään on lehmän raato, joka makaa sammalten peitossa
+ja ainoastaan vatsan kohdalta on paljas. Se on hyvin huolellisesti
+peitetty, niin että koko raadosta ei näy muuta paikkaa kuin avonainen
+vatsa. Helposti näkyy, että koko raato on alkuaan ollut sammalkummun
+sisällä kokonaan näkymättömissä, sillä seutu on kummun ympärillä paljas
+ja siitä on kiskottu sammalia ja turpeita, vieläpä vesojakin juurineen
+raadon peitoksi. Mutta sitten on taas vatsan kohdalta sammalia syrjään
+syydetty. Tosiasiaksi näkee nyt isäntä samoin kuin Laurikin, että siinä
+heidän edessään makaa toinen kateissa olleista lehmistä raatona, metsän
+kuninkaan kaatamana. Nyt käypi selville myös, mikä sen rasahduksen oli
+synnyttänyt, jonka Lauri oli kuullut. Karhu oli juuri silloin ollut
+raadon sisälmyksiä syömässä, mutta pyssyn laukauksen kuultuaan oli
+se säikähtänyt ja lähtenyt pakoon pötkimään, joutamatta kiireessään
+sammaleita paikoilleen panna, ja sen juostessa siis risut olivat
+rasahtaneet.
+
+"No, nyt vältti!" lausuu pahoillaan isäntä, raatoa tutkien. "Enpä
+osannut uskoa, että mörkö näille maille tulisi. Ja nyt piti tulla
+tämmöinen tapaus, että metsä meiltä lehmän kaatoi! Tässähän on
+Kellokas."
+
+"No, oli tämä tapausta!" päivittelee Laurikin. "Eipä tätä osattu
+aavistaa. Kyllä oli paha asia, että metsä paraan lehmän tappoi.
+Kellokas tässä on; kellokin on siellä jälillä vielä. Samalla lailla on
+tainnut Halunallekin käydä kuin tälle."
+
+"Kyllä on mörkö senkin tappanut. Haetaanpa, eikö löydy raato täältä
+likeltä jostain!"
+
+Pian saavat hakiat selvän, mistä karhu on kulkenut, ja vähän aikaa sen
+jälkiä seurattuaan tulevat paikalle, missä on samanlainen sammalkumpu
+kuin äsköinenkin ja siellä on kokonaan sammalten peitossa Haluna.
+Johan isäntä ja Lauri, nähtyään miten oli kellokkaalle käynyt, heti
+aavistivat että Halunalle oli tapahtunut samoin.
+
+Mutta hakiat ovat nyt löytäneet haettavansa ja sen vuoksi he lähtevät
+kotia astumaan. Olisivathan ne kyllä olleet talaat tehtävät, yövahtuun
+varaksi; mutta nytpä on jo herennyt päivä kulua niin pitkälle, että
+niitä talaita tuskin olisi kerennytkään ennen pimeää valmiiksi
+saada. Sen vuoksi hakiat kiirehtivät kotia, pahaa uutista muillekin
+ilmoittamaan.
+
+"Nyt ovat lehmät löydetyt", sanoo isäntä, kotia tultuaan.
+
+"No, missä ne ovat?" kysyy emäntä.
+
+"Ne ovat tuolla metsässä muutaman sadan sylen päässä täältä."
+
+"No, miks'ette niitä kotia tuoneet?"
+
+"Niitä ei tarvita enää kotia tuoda. Ne on metsä kaatanut."
+
+"No, älähän!" säikähtyy emäntä. "Onko se tosi?"
+
+"Puhutteko te nyt totta?" epäilee Tiina.
+
+"Tosi se on", vakuuttaa Lauri. "Mörkö ne on tappanut."
+
+"No, nyt välttää!" huudahtaa emäntä. "Molemmat lehmät, Kellokkaan ja
+Halunan."
+
+"Kummankin", vastaa Lauri.
+
+"No, jopa se nyt oli!" pahoilee Tiina.
+
+"Kyllä oli tapausta!" huokaa Anni.
+
+"Paraimmat lehmät menivät", suree emäntä, "paraimmat lypsäjät."
+
+"Kyllä tuli iso vahinko!" päivittelee Tiina. "Ne lehmät ne vasta
+lypsivät."
+
+"Iso vahinko tuli", myöntää emäntä. "Mutta kyllä tämä on outo asia. Ei
+ole tämmöinen asia meille vielä ennen tapahtunut koskaan."
+
+"Eipä ole tapahtunut", sanoo isäntä. "Ei ole kuulunut metsää näillä
+seuduilla kymmeniin vuosiin, ei siitä asti, kun minun piennä poikana
+ollessani täällä mesikämmen kaadettiin."
+
+"Minun aavistuksenipa toteen kävi", puuttuu keskusteluun Kaisu. "Kun
+olisi ollut karjalla paimen muassa, niin nyt olisi tämä vahinko jäänyt
+tapahtumatta."
+
+"Eihän tuota osattu aavistaa, että tämmöinen asia tapahtuisi", vastaa
+isäntä. "Mutta eipä olisi tainnut paimenesta paljon apua olla. Olisi se
+tämä asia kuitenkin tapahtunut, se kun oli sallittu."
+
+"Minä en usko, että lehmille olisi mitään tullut", väittää Kaisu, "kun
+vaan olisi paimen ollut muassa. Paljaalla huudollahan paimen olisi
+voinut karhun säikäyttää."
+
+"Voi Kaisu, mitä puhut!" varoittaa Lauri. "Kovin rumasti metsän
+kuningasta nimittelet. Siitä se vielä saattaa suuttua ja tehdä yhä
+suurempia vahingoita."
+
+"Kyllä se ei ole nimeään kuulemassa", vakuuttaa Kaisu.
+
+"Tämä asia ei enää tapahtumattomaksi tule", sanoo isäntä. "Se on
+ollut jo ennakolta niin määrätty, että meiltä piti ne lehmät hävitä.
+Sen vuoksi ei olisi paimenkaan voinut niitä suojella eikä estää
+tapahtumasta sitä mikä on tapahtunut."
+
+"Ei se mene minun päähäni", väittää yhä Kaisu, "ett'ei tämä asia olisi
+jäänyt tapahtumatta, jos karjalla olisi ollut paimen. Ainakin pyssyllä
+varustettu mies olisi voinut varjella karjaa, niin ett'ei mörkö
+henkensä uhalla olisi voinut sille mitään pahaa tehdä."
+
+"Mitä tuossa tyhjää intätte!" puuttuu keskusteluun emäntä. "Ei tämä
+asia kuitenkaan enää muutu."
+
+"Ei se kyllä muutukaan nyt enää", myöntää Kaisu. "Mutta koko asia ei
+olisi kuitenkaan tapahtunut, jos olisi aikoinaan minua uskottu ja
+annettu jonkun lehmiä paimentaa."
+
+"Mitä sinä tyttö tyhjää!" vastustaa isäntä. "Tämä asia on tapahtunut.
+Siitä ei päästä mihinkään. Sen on täytynyt tapahtua sillä lailla kuin
+se on tapahtunut, sillä se on ollut niin sallittu." Sitten hän, vähän
+aikaa mietittyään, sanoo: "Minä alan luulla, että yhtäkaikki metsä on
+nostettu."
+
+"Nostettu!" kummailee emäntä.
+
+"Hyvä ihme, nostettuko?" kyselee Tiina.
+
+"Mikäpä sen olisi nostanut?" sanoo Kaisu.
+
+"Hyvinkin se saattaa olla nostettu", vastaa isäntä, "koskapahan se niin
+aavistamatta tuli tänne. Tuskin olisi se muuten tullutkaan, ellei se
+olisi nostettu."
+
+"Se nyt ei ole nostettu", väittää Kaisu. "Pääseehän se itsestäänkin
+tulemaan. Sehän vasta sukkela on menemään."
+
+"Sukkela se kyllä on", myöntää isäntä. "Mutta minä ajattelen, että
+Kuuselainen, joka on minulle vihoissaan, on tahtonut minulle kostaa ja
+sen vuoksi nostanut metsän."
+
+"Mitä joutavia! Kyllä se mörkö muutenkin olisi tullut näille seuduille,
+sillä kun oli tulo tänne."
+
+"Kukapa tuon tiennee, mikä sen on tänne lähettänyt!" sanoo Lauri.
+"Onhan se saattanut nostamattakin tulla, sen tulo kun oli kerta
+sallittu."
+
+"Miten lienee!" sanoo isäntä. "Lieneekö tullut nostamatta tai
+nostettuna; vaan kyllä minä olen hyvin valmis uskomaan, että
+Kuuselainen on sen meidän karjan vuoksi nostanut."
+
+"Voi kuitenkin!" palloilee Tiina. "Saattaako löytyä niin
+kostonhimoista?"
+
+"Voi toki. Monenlaisia ihmisiä niitä on tässä maailmassa. Mutta olipa
+nyt miten tahansa, ei asia kuitenkaan enää parane. Mörkö on meiltä
+vienyt kaksi lehmää ja se on ollut niin sallittu."
+
+"Niinhän se on", myöntää emäntäkin. "Ei asia kuitenkaan muutu, olipa
+metsä nostettu tai ei. Mutta eikö teidän pitäisi ruveta sitä mörköä
+ahdistamaan, ruveta sitä vahtaamaan?"
+
+"Sehän se kyllä olisi tehtävä. Itseään varten kai se on kuitenkin mörkö
+ne lehmäin raadot peittänyt ja tulee kyllä niitä syömään, kunhan sille
+vaan nälkä tulee."
+
+"Kyllähän se niitä käypi katsomassa joskus", vakuuttaa Lauri. "Mutt'ei
+se kyllä joka vuorokausi kulje haaskoilla."
+
+"Ette suinkaan te vielä talaita ole tehneet?" kysyy Kaisu.
+
+"Eihän niitä vielä tullut tehyksi", sanoo isäntä, "ja tuskinpa me niitä
+olisimme saaneetkaan ennen pimeää valmiiksi."
+
+"Huomiseksi taitaa siis jäädä talaitten teko."
+
+"Ka, eiväthän ne enää tänä iltana tule tehdyksi."
+
+"No, raadot ne siis jätetään paikoilleen?" kysyy emäntä.
+
+"Ka, paikoilleenpa ne saavat jäädä, jos aiotaan vahtuuhommiin ruveta.
+Jos niitä ruvetaan muuttelemaan, niin ei ole mörkö niin halukas
+tulemaan niitä syömään."
+
+"Mutta hukkaanhan sitten menevät lihat ja nahkat", pahoilee emäntä.
+
+"Ka, hukkaanhan ne menevät. Mutta eipä niistä olisi nytkään paljon
+mihinkään. Kyllä se on metsä niin pahoiksi jo repinyt ne lehmäin
+raadot."
+
+"Jokohan tuo mahtaisi mörkö jo ensi yönä tulla haaskalle?" kysyy Lauri.
+
+"Sitä en tiedä, mahtaisiko tuo tulla", vastaa isäntä. "Mutta mitä sille
+tehtäisiin, jos se tulisi!"
+
+"Ei suinkaan sille mitään voisi tehdä muuten, jos ei lähdettäisi maasta
+pitäen sitä väijymään."
+
+"Harvoinpa se onnistuu vahtuu maasta pitäen. Se pian metsä havaitsee
+vahtaajat silloin."
+
+"Saattaahan se sen kyllä tehdä. Mutta jos tuolla satuttaisiin löytämään
+hyvä piilopaikka jonkun mättään tai kuusen suojassa, niin tokkohan tuo
+mahtaisi havaita, ennenkuin kerettäisiin ampua."
+
+"Tarkka se on havaitsemaan. Kyllä se eteensä ja sivulleen näkee
+tarkasti; mutta ylöspäin sen ei sanota katsovan."
+
+"Sen vuoksihan ne olisivat talaat mukavat. Mutta on se kuitenkin hyvä
+mennä jo ensi yöksi vahtuuseen. Eipähän sitten pääse mörkö haaskoja
+hävittämään."
+
+"Kyllähän sinne pitänee mennä; sillä jos saisi metsän kuningas
+käyneeksi jollain haaskalla, niin kovinhan menisi mieli pahaksi sitten
+jälestäpäin, kun vaan ei oltaisi vahtuussa oltu."
+
+"Nythän näkyy jo rupeavan hämärtämään", sanoo Kaisu.
+
+"Niin näkyy tekevän", huomaa isäntä. "Kohta saadaan lähteäkin."
+
+"Mutta eikö pitäisi huomenna paimen karjaa seurata?" muistaa Kaisu
+kysyä.
+
+"Mahtaisikohan tuo olla tarpeen!" epäilee isäntä. "Luulisipa mörön jo
+kahteen lehmään tyytyvän."
+
+"Saattaa se yhtäkaikki vielä jonkun karjasta siepata, jos vaan ei panna
+paimenta."
+
+"Kyllähän nyt olisi kiire aika. Mutta jos halunnee joku vaimosista
+paimeneksi mennä, niin menköön vaan, niin karja tohtii paremmin kulkea
+metsässä, sillä araksi se tietysti on tullut, kerran mörön nähtyään.
+Mutta jos me ennen aamua olemme kerenneet mesikämmenen kaataa, niin
+sittenhän ei tarvita paimenta."
+
+"Kyllä jääpi teiltä mesikämmen kaatamatta, ainakin ensi yönä."
+
+"Ei ole vielä tiedossa, mitä sattuu tapahtumaan."
+
+Isäntä ja Lauri, kun eivät olleet vielä syöneet sitten kuin aamulla,
+syövät iltasensa ja varustautuvat sitten lähteinään. Tiina ja Kaisu,
+kun haluvat tulla katsomaan haaskoja ja isäntä heitä tahtoo jälkien
+paluuttajiksi, lähtevät saattajiksi, vaan emäntä Annin kanssa jääpi
+kotia lehmiä lypsämään. Emäntä säälittelee miehiä, kun yön pimeään
+lähtevät synkkään metsään, mutta isäntä vastaa tyyneesti, että ovathan
+he pimeää ennenkin nähneet, eikähän siellä aseilla varustetuilla
+miehillä mitään hätää ole.
+
+Niin lähtevät miehet, pyssyt ja kirveet muassa ja Kaisu ja Tiina
+jälkien paluuttajina, yön pimeään karhua vahtaamaan.
+
+
+
+
+IX.
+
+
+Kun Mäntyvaaran miehet seurueineen ehtivät ensimmäiselle haaskalle,
+jääpi sinne isäntä ja valitsee sopivan paikan muutaman kuusen takana;
+mutta toiset käyvät vielä toisella haaskalla, jonka ääreen Lauri jääpi
+mukavimpaan paikkaan mikä siellä on, muutaman kuusen ja mättään taakse
+hänkin. Sieltä Kaisu ja Tiina palaavat kotia, sitä ennen sääliteltyään
+Lauria, kun hänen pitää ihan yksikseen jäädä synkkään metsään pimeän
+yön ajaksi, ja Tiina sanoo lähteissään vielä hänelle: "Mitä sinä
+miesparka tekisit, kun sattuisi mörkö päällesi hyökkäämään?"
+
+"Ei pääse se minun päälleni tulemaan", vakuuttaa Lauri. "Kyllä minä
+sitä ennen kerkeäisin sen ampua; vaan jospa ei se sattuisikaan
+kaatumaan ja hyökkäisi minun päälleni, niin silloin minä kirveelläni
+ropsisin sitä päähän, antaisin semmoisia kolauksia, että sen täytyisi
+lannistua."
+
+"Kyllähän sinä nyt osaat kehua, vaan annappa kun tulee ihan pimeä ja
+metsä sattuu liikkumaan, niin eiköhän sinulla sydän säpsähdä!"
+
+"Eihän toki."
+
+Mutta poistuvat Tiina ja Kaisu, ja yksikseen jääpi Lauri mättään
+taakse olla kököttämään, kuusta vasten nojauten. Siinä hänellä on
+semmoinen paikka, ett'ei hän ole helposti huomattavissa, jos sattuisi
+metsän kuningas haaskaa lähenemään joltain muulta suunnalta kuin juuri
+siltä, jossa hän on. Äänetönnä, asemaansa muuttamatta, yhtään jäsentä
+liikuttamatta, odottaa hän siinä mörköä tulevaksi samoin kuin isäntä
+toisella haaskalla. Kumpikin ovat paikoillaan niin hiljaa, ett'ei kuulu
+heistä vähintäkään ääntä, ei liikuntoa, ei hengitystäkään; sillä jos
+sattuisi karhu tulemaan, niin sen ei pitäisi saada vähintäkään vihiä
+heidän olostaan.
+
+Heidän vuotellessaan illan hämärä enenee enenemistään, ilta pimenee
+pimenemistään; vaan metsän kuningasta ei kuulu tulevaksi. Niin kuluu
+aika kulumistaan, ja viimein tulee pilkko pimeä, tulee synkkä yö.
+Taivas on pilvillä peitetty, niin että yö nyt on tavallista synkempi.
+Ja kun vahtaajista joka suunnalla on tiheä metsä, niin he eivät voi
+nähdä eteensä tuskin ollenkaan; haaskat heidän edessään näyttävät
+vaan mustille kummuille, kaikki näyttää hyvin pimeälle. Ainoastaan
+kun taivasta kohti katsovat, voivat he eroittaa puitten latvat, mutta
+metsiin sisälle eivät näe mitään.
+
+Siellä yön pimeydessä vahtaajat, kumpikin piilopaikassaan, odottavat
+odottamistaan, tarkkaavat ja kuuntelevat, eikö sattuisi mitään liikettä
+kuulumaan. Mutta kaikki on hiljaista. Luonto on kokonaan lepoon
+vaipunut. Metsästä ei kuulu niin ääntäkään, ei pientä risahdustakaan;
+eivät liikahda kuusten oksat, eivät heilahda honkain latvat; sillä
+yöksi on tuulikin tyyntynyt.
+
+Pitkältä alkaa vahtaajista aika tuntua. Levollisena on kuitenkin isäntä
+lymypaikassaan; siellä hän tyyneesti odottaa, eikö ala mörköä kuulua.
+Hän miettii siitä metsän kuninkaasta, että olisi aika somaista päästä
+sen kanssa otteluun tai ainakin saada nähdä sitä. Jospa se tulisi
+näkyviin, ei hän kyllä sitä elävänä käsistään päästäisi. Se kyllä
+silloin saisi kaatumisellaan kaatamansa lehmät maksaa. Mutta pimeä
+tekee isoa haittaa. Vaikea olisi hänen siihen osata; saisi melkein
+summassa ampua. No, kun se tulisi aivan likelle, moniaan sylen päähän,
+niin sitten hän kyllä mahtaisi osata vaikka päähän ampua. Mutta se
+saattaa aavistaa, että on väijyjä sen läheisyydessä, se kun on kovin
+tarkka havaitsemaan. Se kyllä tarkalla vainullaan saapi selvän, että
+on täällä ihmisiä ainakin käynyt, vaan paluuttajain jäljet mahtanevat
+kuitenkin eksyttää sen niin, että se luulee kaikkein täältä pois
+menneen. Onhan hänellä tosin jotenkin hyvä piilopaikka; mutta sillä
+metsän kuninkaalla on niin tarkka näköaistikin, että se saattaa hänen
+pian havaita, vaikka kyllä pimeä siinä suhteessa on hänelle avuksi.
+Kun hän nyt saisi talailla istua, niin siellä hänellä olisi paljon
+mukavampi sitä vahdata, sen kun ei ylöspäin sanota katsovan. Mutta
+nyt hänen täytyy tyytyä siihen paikkaan mikä hänellä on, kävipä miten
+tahansa. Jos se tulisi tuolta vastakkaiselta suunnalta ja uskaltaisi
+tulla aivan haaskalle asti, niin hän tietysti ampuisi sitä kohti.
+Mutta jos ei sitten sattuisikaan pyssyn luoti käymään tai kävisi
+huonoon paikkaan, niin silloinhan kyllä metsän kuningas hänen pian
+havaitseisi ja saattaisi päälle hyökätä. Hän tulisi silloin jotenkin
+tukalaan tilaan. Mutta onhan hänellä kirves; sillä hän alkaisi sitä
+ropsia, vaikka kyllähän se, se kun on niin sukkelaliikkeinen, saattaisi
+päätään varoa. No, jos ei muut keinot auttaisi, niin täytyisi hänen
+huutaa Lauria avukseen, joka kyllä mahtaisi keretä tulla ennenkuin
+metsä kerkeäisi hänelle mitään pahaa tehdä. Mutta kun sattuisi hän
+saamaan metsän kuninkaan kaadetuksi, sattuisi sen keikauttamaan ensi
+ammunnalla, sitten ne pidettäisiin semmoiset kemut, mesikämmenen
+peijaat semmoiset, että aina tultaisiin muistamaan niitä Mäntyvaarassa.
+
+Näin miettien johtuu hän myös ajattelemaan, että saattaapa mennä koko
+yövahtuu aivan tyhjään; saattaa metsän vilja olla kokonaan tulematta,
+ja silloin sille ei voi mitään. Mutta jos se ei ensi yönä tule, niin
+saattaa se kuitenkin vasta tulla. Ei suinkaan niin mahtane tapahtua,
+ett'ei se ollenkaan käy haaskoilla. Mutta olipa miten tahansa,
+miettiköön ja ajatelkoon ihminen miten tahansa, niin asiat kuitenkin
+menevät menojaan, kaikki tapahtuu niinkuin pitää tapahtua, niinkuin on
+sallittu.
+
+Näissä ajatuksissaan isäntä tyyneellä mielellä odottaa, mitä yön
+kuluessa on tapahtuva, vaikka kyllä aika tuntuu hitaasti kuluvan.
+
+Lauri haaskallaan odottelee hänkin, mikä on tapahtuva, ja ajattelee,
+että olisihan se kunniakas teko saada metsän kuningas kaadetuksi. Ja
+mahtaisikohan kovin lujalle ottaa sitä hengiltä saada! Kun sattuisi se
+haaskalle tulemaan, niin hän heti ampuisi sitä kohti, ja täytyisihän
+sen silloin henkensä heittää, kun vaan sattuisi käymään päähän tai
+sydämmen kohdalle. Mutta on niin hiiden pimeä, ett'ei saata nähdä
+paljon mitään.
+
+Mutta sitten hän rupeaa ajattelemaan, että se metsä on niin kovin
+väkevä, ettei ole leikin teko kun se eteen sattunee. Sehän saattaa
+yhdellä ainoalla kämmenen lyönnillä miehen maahan paiskata. Jos todella
+metsän kuningas yön kuluessa tulisi haaskalle ja hänen pitäisi ruveta
+ampumaan, niin kyllä silloin leikki olisi kaukana. Tärkeä hetki olisi
+se, jona hän pyssyn metsää kohti ojentaisi, niin tärkeä, että siitä
+saattaisi olla joko hyvin hyvät tai huonot seuraukset. Silloin pitäisi
+käsi olla vakavana; se ei saisi vapista vähääkään, sillä jos se
+vähääkään tärähtäisi, silloin olisi hukassa kaikki. Mutta saattaisiko
+hän pitää kätensä aivan vakavana, niin ett'ei se vähääkään täriseisi!
+Kyllähän se mieli vähän säpsähtäisi, sydäntä rupeaisi kovemmin
+tykyttämään sitä metsän kuningasta nähdessä, ja silloinpa ei käsikään
+pysyisi vakavana. Se niin oudostuttaisi se näkeminen, että paljaasta
+metsän näkymisestä rupeaisivat jäsenet tärähtämään, vaikk'ei mitään
+hätääkään olisi. Saattaisi se sydän vähän sykähtää, joskin hän istuisi
+talailla ja sieltä näkisi metsän tulevan, mutta nyt ei ole niitäkään,
+nyt hän ei saa puussa turvassa istua, vaan täytyy tyytyä paikkaan,
+johon metsä millä hetkellä tahansa saattaa päästä.
+
+Lauri koettaa vieroittaa itsestään kaikki pelon tunteet ja päättää
+olla rohkea, kävipä miten tahansa, vaan usein kuitenkin saavat aremmat
+tunteet hänessä sijaa, kun hän rupeaa miettimään, että jos hän sattuisi
+yön aikana kuulemaan mörön tulevaksi, niin hän pimeän vuoksi tuskin
+voisi havaita koko petoa, vielä sitten ampua. Mutta kuitenkin hän
+rauhoittaa mieltänsä sillä vakuutuksella, että kävipä miten tahansa,
+niin eihän kuitenkaan muuta voi tapahtua kuin mitä on sallittu.
+
+Kuluu aika kulumistaan, vaan karhu ei näy lähtevän liikkeelle; ei
+kuulu sen astuntaa metsässä; ei kuulu vähintäkään ääntä kummallakaan
+haaskalla, ja äänettöminä Mäntyvaaran miehet yhä vahtaavat samoissa
+piilopaikoissaan, ja yön pimeys vielä kaikki soudut varjostaa.
+
+Kun jo on aamupuoli yötä ja väijyjät yhä piileilevät puittensa
+suojassa, ei vielä karhusta ole mitään kuulunut. Mutta silloin on Lauri
+yht'äkkiä kuulevinaan pienen risahduksen etäällä haaskalta. Hän vähän
+säpsähtää, veri alkaa hänessä tavallista kiivaammin liikkua, kun hän
+luulee, että metsän kuningas siellä on tulossa. Hän jännittää näkö- ja
+kuulohermonsa, tarkatakseen, todellako metsä tuloa tekee. Kuuluu taas
+risahdus. Hän ajattelee: "nyt se tulee", ja puristaa käsillään pyssyä,
+juurikuin visseytyäkseen siitä, että onhan se hänellä ase varana. Mutta
+käsipä hänellä vapisee, tärähtää pyssy käsissä; niin on kiihtynyt veren
+kulku saanut suonet ja sydämmen sykkimään, ett'eivät jäsenet pysy
+vakavina.
+
+Isäntäkin on kuullut risahdukset ja päättää niistä, että karhu on
+tulossa, mutta risahdusten ääni kuuluu toisen haaskan läheltä ja
+varmaankin on metsän vilja sinne menossa. Kunhan vaan Lauri pysyisi
+vakavana, liikahtamatta, jott'ei pelästyisi, ja tähtäisi tarkkaan, niin
+kävisi kaikki hyvin.
+
+Todella nyt liikkuu tiheikössä metsän mahtava kuningas. Se on menossa
+sille haaskalle, missä Lauri vahtia pitää. Kun se vielä on etempänä,
+liikkuu se sukkelammin, ja sen vuoksi kuuluukin joskus risahdus, kun
+risut sen jalkojen alla katkeilevat, mutta, kuta lähemmäs haaskaa
+se ehtii, sitä enemmän se vauhtiaan hiljentää ja astuu sitten hyvin
+keveästi, varovasti, kuono maata vasten, tarkan vainunsa avulla
+helposti osaten kulkea haaskaa kohti. Se astuu askeleen pari kerralla
+ja sitten se pysähtyy, tarkkaa eteensä ja sivulleen, ikäänkuin
+ajatellen, ett'eihän vaan mikään mahtane havaita sen tuloa. Sitten
+se taas ottaa askeleen ja taas pysähtyy, kääntää keveästi pyöreätä
+päätänsä, katselee ja kuuntelee. Niin se kulkee hyvin varovasti ja
+pysähtyy melkein joka askeleella ja usein se näyttää hyvin epäilevän,
+ett'ei olekaan hyvä mennä ikäänkuin aikoen takaisin palata. Mutta
+kuitenkin se vähitellen lähenee haaskaa, kunnes se tulee niin lähelle,
+että se on ainoastaan muutaman sylen päässä siitä.
+
+Lauri voipi nyt hämärästi huomata, että musta esine esiintyy kuusten
+lomasta. Se on nyt se metsän kuningas; sen hän tietää varmaan. Tuossa
+se nyt seisoo haaskan lähellä ihan liikahtamatta. Johan sitä siihen
+saattaisi ampua, vaan pimeäpä on vielä haitaksi. Antaahan likemmäksi
+tulla. Nyt se taas astuu askeleen, mutta seisahtuu heti. Kyllä taitaa
+olla paras jo ampua; kenties se ei enää lähenekään. Lauri pitää
+pyssynsä karhua kohti ojennuttuna ja tähtää, käsi hanassa kiinni. Mutta
+ei ota pyssy vakaantuakseen hänen käsissään. Niin kädet vapisevat, kun
+hän ajattelee, että nyt se on ratkaiseva hetki. Kaiken pahan lisäksi on
+niin pimeä, ett'ei hän voi nähdä, mihinkä kohtaan olisi paras ampua.
+Hän yhä tähtäelee ja koettaa saada pyssynsä vakaantumaan; mutta se vaan
+yhä tärisee; ja hän miettii, että jos ei satu käymään, niin kyllä pahat
+asiat saattaa hänelle tulla. Mutta ei jouda hän kauan miettimään; hän
+vaan tähtää, ja melkein vahingossa pyssy laukeaa; ja hän samalla itse
+kovasti kiljahtaa pelosta, että nyt taisi käydä huonosti.
+
+Isäntä, heti laukauksen kuultuaan, ajattelee että kuinkahan on mahtanut
+käydä, mutta samassa Laurin huudon kuullessaan hän arvelee, että nyt
+taitavat asiat olla huonosti; ja lähtee heti Laurin vahtuupaikalle
+astumaan.
+
+Mutta karhu, pyssyn lauettua, ei kaadukaan paikalleen, eikä se
+karkaa ampujan kimppuun, vaan säikähtyneenä, kuitenkin aivan
+vahingoittumatonna, se heti kääntyy takaisin ja lähtee kiireimmän
+kautta pakoon pötkimään, laukkaa yli risujen ja kantojen, ja on pian
+kaukana kuulumattomissa.
+
+Lauri jääpi kummissaan miettimään, että näinkö se nyt kävi, ja
+ajattelee sitten, että olipa se paha, kun ei pyssy ruvennut käsissä
+vakaantumaan.
+
+Kun isäntä ehtii haaskalle, kysyy hän heti: "No, mitenkä kävi?"
+
+"Eipä käynyt hyvin", vastaa Lauri nolona. "Ei tainnut sattua, kun minä
+ammuin."
+
+"No, mitenkä sinä niin huonosti ammuit? Eikö se otus tullut aivan
+lähelle."
+
+"Ka, tulihan se kyllä. Mutta miten lie niin huonosti käynyt; minulla ei
+ruvennut pyssy vakaantumaan käsissä."
+
+"Pelottiko sinua?"
+
+"Eipä kovin pelottanut, vaan ne kädet minulla niin vapisivat, niin se
+tunnusti oudolta metsää ampua, jott'en saanut pyssyä vakaantumaan,
+vaikka kuinka koetin, ja melkeinpä vahingossa minulla pyssy laukesikin."
+
+"Kyllä taisi pelko vaivata. Mutta mitä sinä rupesit kiljumaan?"
+
+"No, minä kun ajattelin, että jos ei satukaan käymään, niin pääsi
+minulta semmoinen huuto tulemaan."
+
+"No, jopa tämä nyt oli! Meni hyvä saalis käsistä."
+
+"Kyllähän tämä on paha asia. Mutta eihän sille enää voi mitään."
+
+"Eihän sille enää voi mitään. Tottapa se niin oli sallittu. Mutta kyllä
+nyt metsä saattaa olla kauan haaskalle tulematta."
+
+Päivä alkaa nyt vähäsen kajastaa, ja isäntä ja Lauri lähtevät nyt,
+huonosti onnistuneen yövahtuunsa perästä, aamuhämärässä Mäntyvaaraan
+astumaan.
+
+
+
+
+X.
+
+
+Aamulla nukkuvat Mäntyvaaran miehet tavallista pitempään, he kun ovat
+koko yön valvoneet, ja sillä aikaa ovat Anni ja Tiina lypsyllä. Mutta
+vähemmin karttuu nyt maitoa kuin ennen, sillä paraimmat lypsylehmäthän
+on karhu kaatanut ja jälillä olevat lypsävät huonommin kuin ennen, ne
+kun ovat metsän tuloa säikähtäneet eivätkä sen vuoksi uskalla kulkea
+paremmilla laiduinpaikoilla.
+
+Kun oli ollut puhe, että joku vaimosista lähtisi karjalle paimeneksi,
+niin oli syntynyt keskustelu siitä, kuka se lähtee, mutta kun Anni ja
+Tiina olivat sanoneet pelkäävänsä, että mörkö paimenen hävittää, niin
+oli Kaisu lausunut, jotta hän ei pelkää ja hän kyllä uskaltaa lähteä,
+eikä möröstä välitä.
+
+Kun siis lehmät ovat lypsetyt, lähtee Kaisu, eväskontti selässään,
+karjan muassa metsään. Karjan polkua hän lähtee astumaan ja karja
+pysyy koossa hänen ympärillään, ei yritäkään erota hänestä, sillä niin
+se seuraa häntä kuin suojeliata ainakin. Se näyttää tietävän, että
+sillä on vaarallinen vihollinen metsässä. Sen vuoksi se nyt ei etsi
+ruohokkopaikkoja, ei pyri etäisemmille ruokaseuduille, vaan seuraa
+paimenta minne tämä menee. Mutta sitä suuntaa, missäpäin Kellokkaan ja
+Halunan raadot makaavat, se välttää ja rupeaa ammoilemaan, kun paimen
+sinnepäin sattuu kääntymään. Kaisu rientää iloisena karjan seurassa ja
+usein hän aikansa huviksi kajahuttaa ilmoille laulun ja silloin metsä
+kai'ullaan vastaa hänen laulusäkeihinsä. Milloin istahtaa hän pehmeälle
+mättäälle tai sileälle kivelle levähtämään, kun karja on sattunut
+löytämään ruohokkopaikan, milloin hän taas rientää kanervaisia kankaita
+ja hakee tiensä mäntymetsän kautta, missä ei näy heinän korttakaan.
+Kun hän metsässä kulkiessaan sattuu syrjään karjan näkyvistä, silloin
+rupeaa karja kovasti mylvimään, ammoilee surkeasti, ikäänkuin suurikin
+hätä olisi tarjona, mutta kun Kaisun lauluääni kajahtaa, silloin
+karja taas lähtee hänen luokseen rientämään ja vasikat oikein ilosta
+hyppelevät. Kilajaa nyt entinen Kellokkaan vaskikello toisen lehmän,
+Kirjon, kaulassa, kilajaa, kun Kirjo laukata vilistää Kaisun lähelle,
+ja rämisee läppä, lyöpi tiheään vasten laitoja, ja tiheään lenkkasee
+kello puolelta toiseen. Niin kuuluu metsässä monenlaisia ääniä: tuulen
+hiljainen humina korkeiden kuusten ja petäjäin latvoissa, Kaisun
+heleästi kaikuva laulu, kellojen kilinä, lehmäin ja vasikkain ammonta
+ja härän karhea mylvinä. Mutta ei mikään häiritse paimenen ja karjan
+kulkua; ei kuulu metsän pedon ääntä samoin kuin ei ihmisääntäkään
+muuta kuin Kaisun laulua. Metsän kuningas ei näytä itseään, ei hätyytä
+karjaa, vaan makaa jossain piilopaikassa, jossain mättään kolossa
+kuusen oksain peitossa.
+
+Lämpimiinsä asti astuu Kaisu karjaa paimentaessaan ja hänen punoittavat
+poskensa rupeavat tavallista enemmin hohtamaan, mutta metsälle ne
+nyt saavat hohtaa, taivaalle punoittaa, sillä ei kukaan ole niitä
+ihmettelemässä. Vihdoin Kaisu, koko päivän oltuaan paimenessa,
+illan tultua paimentaa karjan kotiin tarhalle, missä se pian pääsee
+suittusavun ääreen märehtimään ja Anni sekä Tiina tulevat lehmiä
+lypsämään.
+
+Ennen Kaisun kotiatuloa, ovat isäntä ja Lauri koteutuneet, he kun ovat
+olleet talaitten teossa. Kummankin haaskan lähelle ovat he läheisiin
+kuusiin istumasijat laittaneet, jotta siellä voisivat karhua väijyä.
+
+Mäntyvaaran isäntä kuvaellen mielessään, kuinka kunniakas teko olisi
+saada metsän kuningas kaadetuksi, on päättänyt, että ainakin monioita
+öitä on vahtuussa kulkeminen ja odottaminen, eikö sattuisi mörkö vielä
+jommallekummalle haaskalle tulemaan. Vastakohtana sille vahingolle,
+jonka karhu on talolle tuottanut, ovat kaikki Mäntyvaaralaiset
+elähtyneet toivosta saada kenties vielä mesikämmenen peijaita pitää,
+ja sen vuoksi kaikki vaan ajattelevat, kuinka olisi hyvä asia, jos
+sattuisi karhu kaatumaan.
+
+Mutta kun isäntä ja Lauri seuraavaksi yöksi vahtuuseen lähtevät,
+ajattelevat he kuitenkin ett'ei mahtane mörkö sinä yönä näyttäytyä,
+se kun oli viime yönä käynyt, ja luultavasti on se pahastunut
+päivällisestä paukkeesta, sillä syntyihän sitä vähän möykettä, kun
+talaita tehtiin. No, eihän kuitenkaan ennakolta voida tietää, mitä on
+tapahtuva, ja sen vuoksi miehet lähtevät vahtaamaan karhua, kun talaat
+vahtuuta varten ovat laitetut; ja kaksi jälkien palauttajaa saattaa
+heitä nytkin niinkuin edellisellä kerralla.
+
+Kun jälkien paluuttajat ovat kotia tulleet, jäävät naiset odottamaan
+eikö sattuisi kuulumaan laukausta metsästä. Ammunta kyllä selvästi
+kuuluisi taloon asti haaskoilta; ovat ne haaskat siksi lähellä.
+Mutta ei kuulu mitään pyssyn laukausta, ei sittenkään kun päivä
+on mailleen mennyt ja pimeys tullut. Odottajat paneutuvat vihdoin
+levolle ja nukahtavat; ja yhä ovat vahtaajat poissa. Häiritsemättöminä
+nukkuvat naiset ja lapset yönsä; ei heiltä unta riistä mikään outo
+ääni tai liike, paikoillaan pysyvät talaillaan vahtaajat koko yön, ja
+seinäkellon tasaiseen käyntiin he jo ovat niin tottuneet, että se ei
+voi heitä häiritä.
+
+Aamulla heidän noustessaan tulevat miehet kotia yölliseltä vahtuultaan.
+
+"No, kuinka kävi?" kysyy heti Kaisu.
+
+"Arvaahan tuon, mitenkä on käynyt", vastaa Lauri. "Elossa on vielä
+metsän kuningas."
+
+"No, eikö sitä ole näkynytkään."
+
+"Ka, eihän se näyttäynyt."
+
+"Jopa tuota saatettiin jo ennakolta arvata", sanoo isäntä, "että mörkö
+oli tulematta jäävä viime yöksi. Vaan kyllä se vielä käypi, kunhan
+jaksetaan monioita öitä odottaa."
+
+"Kukapa tuon tiennee, mitä se tekee!" puuttuu puheeseen emäntä. "Se
+saattaa sitä ennen taas jonkun lehmän kaataa."
+
+"No, ei tiedä mitenkä on sallittu."
+
+"Eiköhän tuo mahtane tyytyä ennen kaatamiinsa", arvelee Lauri, "niin
+kauan kuin niitä piisaa."
+
+"Kyllä se karja säilyy, kun vaan aina on joku paimenessa", vakuuttaa
+Kaisu.
+
+"Eipä kannata joka päiväksi paimenta panna", sanoo isäntä. "Leikkuuseen
+tarvittaisiin väkeä, vaan eihän sinne jää paljon ketään niin kauan kuin
+me miehet kuljemme vahtuussa ja joku nainen joka päivä paimenessa."
+
+"Pitää karjalla kuitenkin paimen olla niin kauan kuin mörkö näillä
+seuduilla liikkuu."
+
+"Lieneeköpä tuosta kovin isoa apua!" sanoo isäntä ja paneutuu penkille
+levähtämään samoinkuin Lauri.
+
+Levoltaan noustuaan lähtevät miehet pellolle -- sitä ennen on Kaisu
+mennyt lehmiä paimentamaan -- ja illalla taas ennen pimeää haaskoille.
+Isäntä on karhunpyyntihommassaan saanut tavallista enemmän vireyttä
+ja elää toivossa vielä saada metsän kuningas kaadetuksi. Lauriakin
+elähyttää sama toivo; hänkin odottaa vaan sen päivän koittavan, jolloin
+mesikämmenen kunniaksi kemut pidetään. Sen vuoksi he alusta pitäen
+joka yö käyvät vahtuussa. Mutta metsän kuningas ei nyt näyttäydykään
+pitkään aikaan. Useat aamut peräkkäin palaavat vahtaajat tyhjin toimin
+takaisin, mutta tyynimielisenä ajattelee kuitenkin isäntä karhusta,
+että tottapahan se vielä joskus tulee, kun lie tullakseen.
+
+Niin kuluu päivä päivän perästä, ja peltotyö jääpi melkein kokonaan
+vaimosten varaan, jotka kulkevat leikkuussa milloin vaan muilta
+töiltään joutavat; mutta miehet kulkevat yöt vahtuussa ja nukkuvat
+sitten päivillä niin kauan, ett'ei heiltä monta tuntia liikene
+leikkuuta varten. Vähäksi avuksi on siis talolle, kun sinne muuanna
+päivänä sattuu tulemaan kylästä kylään kuljeksiva Mikko niminen
+kiertolainen, jonka isäntä heti laittaa pellolle leikkaamaan. Mutta
+Mikko on vanha ja vaivainen ja muutenkin hidasliikkeinen, eikä hänellä
+siis paljon valmista tule; hitaasti edistyy hänellä leikkuu.
+
+Joka päivä kulkee karja laitumella, milloin Kaisu milloin Anni tai
+Tiina paimenena, joskus paimenettakin, mutta aina kun se illalla palaa
+kotia, antavat lehmät aina vähemmän maitoa; ne ehtyvät ehtymistään.
+Karhu ei ole vielä toista kertaa käynyt haaskoilla, vaan ei se ole
+lehmiäkään hätyyttänyt siitä hetkestä asti kuin se kaatoi Kellokkaan ja
+Halunan.
+
+Muutamana iltana taas ovat isäntä ja Lauri menneet vahtuuseen ja
+kiivenneet kumpikin talailleen. On erittäin tyyni ilta. Päivä on ollut
+lämmin ja poutainen, ja poudassa aurinko nyt laskee. Kyllähän heti
+päivän mailleen mentyä alkaa hämärtää ja ilta pimenee; mutta yö ei
+tule kuitenkaan aivan pilkko pimeä, sillä taivas on pilvetön ja siellä
+vilkkuu nyt useita tähtiä. Aukealla kyllä näkisi vaikka linnunkin
+ampua. Sitä vastoin täällä tiheässä metsässä tiheäoksaiset kuuset niin
+varjostavat seudut, että pimeys tekisi isoa haittaa ampuessa. Kuitenkin
+olisi nyt paljon helpompi huomata karhun tuloa kuin esimerkiksi
+ensimmäisenä vahtuuyönä.
+
+Vahtaajat istuvat talaillaan, odottavat odottamistaan ja ajattelevat,
+että jopa se nyt saisi mörkö alkaa tulla, koska se ei taas moneen
+yöhön ole näyttäynyt; alkaa se vahtuu lopulta ikäväksi käydä, kun he
+joka yö saavat tyhjin toimin aina aamuun asti istua kököttää, jäsentä
+liikuttamatta. He vuottavat vuottamistaan, kun yö tekee tuloaan, vaan
+vielä ei kuulu mitään ääntä, ei näy liikettä missään. Näyttää jo siltä,
+että tulisi yö yhtä pitkä ja ikävä kuin edellisilläkin kerroilla.
+
+Mutta yhtäkkiä isäntä kuulee metsässä risuja rasahtelevan.
+
+"No, nyt!" miettii hän iloisena ja kääntää jo pyssynsä valmiiksi ääntä
+kohti. "Joko nyt viimein sinä armas metsän vilja tuloa teet! Joko tuot
+turkkisi katsottavaksi! Tule pois vaan! En minä sinua pahoin pitele.
+Kunnialla sinä kotiin saatetaan."
+
+Piilopaikastaan oli todella metsän kuningas lähtenyt liikkeelle ja
+kulkenut korpien läpi, soiden yli. Nyt se lähenee haaskaa varovin
+askelin, astuu hiljaa ja aina väliin pysähtyy tarkataksensa, huomaako
+kukaan sen tuloa. Tuolta astuu se nyt kuusten välistä näkyviin, astuu
+varovasti ja pysähtyy joka askeleen päästä katsomaan, kuuntelemaan.
+Se ei ole enää kaukana raadosta. Isäntä kiihtynein mielin katselee,
+jott'eikö se tule vielä likemmäksi, mutta ei hän luule malttavansa
+odottaa niin kauan että se käypi käsiksi raatoon. Nyt se taas askeleen
+astuttuaan pysähtyy. Kaikki on hiljaista; ei kuulu vähintäkään ääntä.
+
+Tuli ja leimaus! Kuuluu kova pyssyn pamaus, ja kovasti kajahtaa metsä.
+
+Mäntyvaaran isäntä on laukaissut pyssynsä.
+
+"No, mitenkähän nyt, armas mesikämmen --" miettii hän ja rupeaa
+katsomaan, kellistyykö maahan metsän kuningas.
+
+Mutta karhu heti pyssyn lau'ettua katsahtaa ääntä kohti ja huomaa
+miehen. Sitä kovin suututtaa, että se on tullut häirityksi juuri kun
+se on ollut aikeessa käydä käsiksi makeaan ateriaan, suututtaa niin,
+että, kun se ei voi ampujalle mitään tehdä, se, väkevyytensä ja vihansa
+näytteeksi, voimakkailla käpälillään kiskasee viereltään puun kannon
+juurineen maasta irti ja paiskaa sen sitten voimakkaasti maata vasten,
+jotta koko kanto hajoaa pirstaleiksi ja pauke kaikuu kauas metsässä.
+
+"Tyhjää siinä voimiasi näytät", arvelee isäntä, luullen karhun kohta
+henkensä heittävän.
+
+Mutta eipä uuvukaan metsän vilja, ei kaadu siihen paikkaan, vaan heti,
+kannon käsistään paiskattuaan, se kiireimmän kautta lähtee takaisin
+laukkaamaan samoja jälkiä kuin oli tullutkin, laukkaa yli risujen ja
+mättäiden kauas kuulumattomiin.
+
+"Voi ihmettä! Nyt kumma tuli", miettii isäntä, korvallistaan kynsien.
+"Tämäpä nyt -- No, mikähän nyt tuli, kun ei kaatunutkaan mörkö!" Ja hän
+laskeupi hitaasti alas puusta.
+
+Hän menee sille paikalle seisomaan, jossa karhu vast'ikään oli ollut,
+ja siinä hän katselee ja kuuntelee, jotta eikö kuulu metsän kuningasta
+missään; siinä hän siunaelee ja päivittelee ja kynsii päätään ja
+ajattelee, että ihan todellako se saalis pääsi käsistä. Niin -- kyllä
+se nyt on mennyt.
+
+"Voi kuitenkin! Kuinka tämä on mahdollista!" miettii hän pahoillaan ja
+huutaa Lauria.
+
+Lauri tuleekin vähän ajan perästä ja kysyy heti: "No, joko nyt kaatui?"
+
+"Kaatui! Eikö!" vastaa isäntä. "Minkälainen se lie eläjä! Ei siihen
+pyssy tehonnut."
+
+"Tosiaanko! Sepä nyt! No, ammuittehan te tarkkaan?"
+
+"Ka, minä ammuin niin tarkkaan, jott'ei kyllä ammunnassa vikaa ollut,
+ja kyllä sattui."
+
+"Mutta jos ei sattunutkaan?"
+
+"Sattunutko! Ihan vissiin sattui ja hyvään paikkaan. Minä ammuin ihan
+sydäntä kohti."
+
+"Mutta eihän kuitenkaan ole sanottu, että te osasitte sydämmeen. Kuinka
+tuli likelle mörkö?"
+
+"Tässä näin, juuri tällä kohdalla, jossa minä nyt olen, seisoi se. Ja
+olisi se tullut likeimnäksikin, vaan minä en malttanut odottaa."
+
+"Siinäpä se! On saattanut, kun kuitenkaan ei otus ollut tämän
+likempänä, ja pimeäkinhän on tehnyt haittaa, -- on saattanut kuitenkin
+teillä käsi pettää."
+
+"Eipä pettänytkään, totta vie. Niin totta kuin minä olen minä, niin
+minä ammuin ihan tarkkaan ja luoti kyllä kävi oikeaan paikkaan."
+
+"No, sitten kai on mörkö kaatunut. Jos se vaan on saanut luodin
+rintaansa, niin ei se kaukana olekaan täältä."
+
+"Niin sen luulisi; vaan mikä lie ollut pyssyssäni vikana, kun se
+ei tehonnut. Metsä vaan, heti kun olin ampunut, ikäänkuin ei olisi
+käynytkään, tempasi maasta irti kannon, -- tuossahan tuo vielä kolo
+näkyy -- ja lyödä läjähytti sen sitten pirstaleiksi maata vasten
+semmoisella jytäkällä, jotta se vasta jytäkkää oli."
+
+"Niin, kuulinhan minäkin jotain sen tapaista."
+
+"Ja sitten se heti kääntyi poispäin, sinnepäin, mistä oli tullutkin,
+otti laukan semmoisen, jotta se vasta kyytiä oli. Nyt se jo saattaa
+hyvinkin kaukana olla."
+
+"Entäpä, jos ei olisikaan!"
+
+"Voi, kyllä se ei tämän seudun likellä ole."
+
+"Kukapa sen vielä tietää! Jos siihen vaan on luoti käynyt, niin se ei
+ole hyvin kauas mahtanut päästä. Eiköhän mahtane tässä verijälkiä olla
+näkyvissä! Katsotaanpa! Piti kai minulla tikkuja olla -- minne lienevät
+painuneet -- no, eikö niitä -- luulisippa -- jopa löytyi."
+
+Lauri kun on saanut tulitikkuunsa valkean, niin sen valossa hän ja
+isäntä katselevat, jotta näkyykö mitään; ja todella onkin kannon sijan
+vieressä muutamia veritilkkoja. Siinä on yhdessä kohti sammalikko
+punertunut verestä, mutta muualla siinä lähellä ei näy yhtään
+verijälkeä, vaikka Lauri uudestaan virittää tulen toiseen tikkuun.
+
+"Onpahan käynyt", sanoo Lauri.
+
+"No, tiesinhän minä, että kävi se", sanoo vastuuksi isäntä, "ihan
+sydämmeen kävi."
+
+"Tokkopahan lie sydämmeen käynyt! Sittenhän olisi peto tähän paikkaan
+kaatunut."
+
+"Ka, niinhän minäkin luulin ampuessani, jotta kyllä se nyt tähän
+paikkaan kaatuu. Mutta älähän! Hyvin kummiini menin, kun se lähti
+täältä pois laukkaamaan. Siihen ei minun pyssyni tehonnut; ja minä alan
+luulla, että kunhan ei liene minun pyssyni pilattu."
+
+"Pilattuko!"
+
+"No, niinpä minusta tunnustaa, että pilattu se mahtaa olla, koskapahan
+ei tappanut."
+
+"Mikäpä sen olisi pilannut?"
+
+"Ka, Kuuselainen sen on mahtanut pilata."
+
+"Mitenhän lienee! Mutta emmehän vielä tiedä, onko mörkö kaatunut vai
+ei. Entäpä jos ei luoti sattunutkaan ihan sydämmeen."
+
+"Kylläpä sen piti sattua."
+
+"Mikäpä sen niin tarkkaan tietää! On saattanut sattua semmoiseen
+paikkaan, ett'ei ole heti tehonnut, vaan on se kuitenkin saattanut
+jälestäpäin vaikuttaa, ja olisihan mahdollista, että metsän kuningas
+jossain mättään kolossa kuolleena maata mätköttää."
+
+"Eipä mahtane kuolleena olla minun luullakseni. Semmoiseltapa sen lähtö
+näytti, että ihan terveenä se oli."
+
+"On siihen kuitenkin vika tullut, koskapahan on verta vuotanut. Saamme
+tulla aamulla vielä katsomaan, jotta eikö sattuisi sitä löytymään
+missään."
+
+"Ka saisihan tuota tulla. Jos siltä on verta muualle vuotanut kuin
+tähän, niin sittenhän tuota voitaisiin sen jälille päästä. Mutta jos
+vaan minun pyssyni on pilattu, niinkuin pelkään, niin kyllä silloin on
+turha vaiva hakea. Mutta olkoonpa miten tahansa, niin niinhän kuitenkin
+on tapahtunut kuin on sallittu."
+
+"Ka niin. Eihän se tämä asia enää muutu. Mutta eipä tässä vielä
+varmuudella tiedetä, kuinka on käynytkään. Sittenpähän huomenna
+nähdään."
+
+Vihdoin keskustelunsa lopetettuaan lähtevät vahtaajat kotiapäin
+astumaan, kun kuitenkin pitävät varmana, ett'ei metsä sinä yönä enää
+haaskoille tule. Ja kotia tultuaan he heti käyvät levolle, kerran taas
+yönsä rauhassa nukkumaan monien valvomisien perästä.
+
+
+
+
+XI.
+
+
+Seuraavana päivänä Mäntyvaaran miehet, kerrottuaan koko talon väelle,
+kuinka vahtuu ja ammunta oli huonosti onnistunut, käyvät vielä metsässä
+katsomassa, eikö sattuisi karhu jostain löytymään. Mutta verijälkiä
+näkyy ainoastaan siinä paikassa, jossa karhu oli seisonut isännän sitä
+ampuessa ja monioita vähempiä jälkiä siitä pikkusen matkaa sitä suuntaa
+kohti, minne karhu oli kadonnut, vaan sittenpä ne jäljet loppuvatkin,
+katoavat kerrassaan, eikä metsän kuningasta löydetä mistään, ei elävänä
+eikä kuolleena; ja tyhjin toimin täytyy miesten kotia palata, kun eivät
+kuitenkaan voi osata karhun olopaikalle.
+
+Nyt on isäntä yhä enemmän vakuutettu siinä luulossa, että hänen
+pyssynsä on pilattu eli lumottu, eikä se siis voi tehota, vaikka kuinka
+hyvään paikkaan sattuisi käymään. Sen vuoksi hän jo on kyllästynyt
+koko vahtuuhommaan ja miettii, että toinen tuuma on keksittävä
+metsän kuninkaan tappamiseksi. Senkin vuoksi on joku muutos tarpeen,
+koska kovin paljon aikaa menee kahdessa eri paikassa joka yö vahtia
+pitää. Siinähän menee kahdelta mieheltä aika melkein kokonaan, niin
+että peltotyöt hyvin huonosti edistyvät. Mutta mikähän tuuma se
+keksittäisiin? Kun vaan olisi hyvä karhukoira, niin sittenhän ei olisi
+muuta ajattelemista kuin heti ruveta karhua metsästämään. Vaan mistäpä
+se semmoinen koira saadaan!
+
+Mietteissään istuu isäntä penkillä akkunan kohdalla, polttaen pitkiä
+lehtiä. Vasta on hän, samoin kuin muu talonväki, einepöydän äärestä
+noussut, mutta Tiina on kuitenkin aamusta asti karjan paimenena metsää
+kierrellyt.
+
+"Minä tässä ajattelen", sanoo isäntä, hetken äänettömyyden kuluttua,
+kun Mäntyvaaran väestä kaikki muut paitsi Tiina istuvat koolla
+pirtissä, pitäen loma-aikaa, ennenkuin leikkuutyöhön lähtevät. "Minä
+ajattelen, että kyllä jo heitän sikseen kaikki yövahtuut minun
+osaltani."
+
+"No, joko rupeaa kyllästyttämään?" kysyy Kaisu.
+
+"Eipä paljon muutenkaan. Ei se teho kuitenkaan minun pyssyni."
+
+"Vai ei teho. Niinkö siis todella luulette, että se on pilattu?"
+
+"No, niinpä uskon. Olisihan se muuten tappanut, kun viime yönä metsän
+kuningasta ammuin, ell'ei se olisi ollut pilattu."
+
+"Mitenpä se olisi tappanut, kun ei sattunut hyvään paikkaan!"
+
+"Sattunut! Ihan vissiin sattui, vaan eihän se tappanut, kun pyssyssä
+oli vika. -- Mutta minä rupean tässä toista tuumaa miettimään."
+
+"Mikähän sinulla nyt on mielessä?" huudahtaa emäntä.
+
+"Mitenkähän olisi loukas laittaa!"
+
+"Loukas!" puuttuu puheeseen Lauri. "Eihän se aivan hullu tuuma ole."
+
+"Pistipä isällä hyvä ajatus päähän!" naurahtaa Kaisu. "Metsän petoa
+ruvetaan pyytämään samalla lailla kuin hiirtä ansalla. Mutta eiköhän
+mörkö paremmin osaa itseään varoa kuin hiiri!"
+
+"Kyllä se sekin joskus saattaa erehtyä, vaikka sillä on miehen mieli",
+vastaa isäntä. "Ja erehtyyhän se ihminenkin. -- Tietävätpähän vanhat
+ihmiset mainita semmoisista tapauksista, että metsän kuningas on
+loukkaassa surmansa saanut. Muistanpa minäkin, että minun lapsena
+ollessani täällä kotonani -- juuri tässä talossa -- vietettiin
+mesikämmenen peijaita, ja se oli loukkaassa kuollut."
+
+"Tuohan Vanhalan Matti", saapi sanoakseen Mikko, joka äänetönnä on
+istunut lavitsalla, muista vähän syrjällä, "joka on tunnettu karhun
+tappaja, kuuluu saaneen joskus loukkaallakin metsän pedon hengiltä."
+
+"Onhan se saanut", sanoo Lauri, "puheitten mukaan. Ja kyllä on meidän
+tehtävä se loukas. Tulisihan se ansaksi sekin ja saattaisi kyllä metsän
+kuninkaalta hengen ottaa, kun se vaan sattuisi sinne menemään."
+
+"Siinäpä se", sanoo Kaisu. "Mutta kyllä se ei sinne mene niin kauan
+kuin sillä on vielä ne lehmäin raadot syömättä."
+
+"Kyllä se silti saattaa mennä", väittää Lauri, "kun pannaan sille
+oikein hyvä syötti; enkä minä vielä vahtuuta heitä."
+
+"Tehkäähän loukas!" kehoittaa Anni. "Ehkäpä sattuisi sitten pyynti
+paremmin onnistumaan."
+
+"Mutta oletteko isä koskaan loukasta nähnyt?" kysyy Lauri.
+
+"En minä kyllä nähnyt ole", vastaa isäntä, "vaan olen minä siitä siksi
+paljon kuullut puhuttavan, jotta tiedän, minkälainen se on. Vivusta en
+varmaan voisi sanoa, minkälainen se on. Mutta minä ajattelen, että me
+otamme Vanhalan Matin neuvojaksi ja vivun laittajaksi."
+
+"Se kyllä käypi laatuun. Mutta milloinka me rupeamme siihen loukkaan
+tekoon."
+
+"No, laitetaan heti sana Vanhalaan, niin pääsemme työhön käsiksi niin
+pian kuin Matti tänne ehtii, ehkä huomenna. -- Mutta nyt lähtekäämme
+leikkuuta jatkamaan!"
+
+Anni lähtee Vanhalaan sanaa viemään ja toiset hankkiutuvat pellolle
+lähtemään. Lauri ja isäntä sekä Kaisu lähtevät edeltä, vaan Mikko jo
+heidän mentyään rupeaa hitaasti pellolle päin astumaan. Emännällä on
+nyt muuta tekemistä, jottei hän jouda leikkuutyöhön.
+
+Tuskin ovat leikkuumiehet saaneet ohraa leikatuksi yhdeksi kuhilaaksi
+asti, ja Mikko vasta saanut sirpin käteensä, kun Tiina hengästyneenä
+saapuu pellolle ja jo kaukaa huutaa: "Joutukaa apuun! Mörkö viepi
+vasikan."
+
+"Mitä ihmettä!" kurmnailee isäntä ja heittää leikkuun.
+
+"Mitä sinä puhut!" ihmettelee Laurikin. "Onko se tosi?"
+
+"No, tosi se on", vastaa Tiina läähättäen ja jo likelle ehdittyään.
+"Tuolla vaaran rinteellä kun karja oli, niin yht'äkkiä, aivan
+aavistamattani, mörkö sieppasi vasikan."
+
+"Miks'et säikytellyt sitä petoa?" kysyy Kaisu.
+
+"Enhän minä kerennyt ja minkäpä olisin sille tehnyt! -- Mutta joutukaa
+pian apuun. Mörkö syöpi Mielikin! Eikö lie jo syönytkin!"
+
+Mutta Lauri lähtee heti pirttiin juoksemaan ja hänen jälissään isäntä,
+ja sieltä he heti sieppaavat pyssynsä ja pikimmältään sanoen emännälle,
+että mörkö vei vasikan, he ryntäävät taas ulos, Lauri edellä, isäntä
+jälessä, ja emäntä jääpi kummissaan seisomaan ja toisten kiirettä
+lähtöä katselemaan.
+
+Tiina viittaa miehille suunnan, missä vasikka oli ollut ja sinne
+rientävät nyt miehet ja heidän jälessään juosta hilkkasee Kaisu ja
+takimmaisena Tiina, vielä läähättäen äskösestä juoksustaan. Mikko
+astuu hiljokselleen heidän jälissään pyörtänöä pitkin pellon aidalle
+asti, ja sinne hän jääpi seisomaan, katsellen, kuinka kauas ne
+juoksevat. Kartanolla seisoo emäntä katselemassa hänkin ja hän pahoilee
+mielessään, kun taas vahinko tapahtui karjalle.
+
+Kun miehet ja Kaisu sekä Tiina, jotka yhä vaan juoksevat heidän
+perässään, ehtivät mäkirinteelle sille paikalle, josta vasikka oli
+kadonnut, niin siellä likellä karja ammoilee kovasti ja näyttää
+peloissaan olevan. Sen joukossa ei tosiaan enää näy kadonnutta
+vasikka. Tiina selittää, missä kohti se oli ollut ja minnekkä päin
+hän luulee mörön sen vieneen. Miehet ajatellen, jotta katosikohan tuo
+nyt koppinaan, lähtevät metsään rientämään. Siellä he juoksentelevat
+ja katselevat, jotta eikö satu näkymään joko mörköä tai vasikkaa.
+Vaimoset eivät lähde heitä hyvin kauas seuraamaan, vaan katseltuaan ja
+kuunneltuaan likitienoilta, he palaavat takaisin. Lauri ja isäntä sillä
+aikaa koettavat löytää karhun jälille, vaan turhaan. Karhusta ei näy
+jälkeäkään missään, eikä vasikan ammontaa kuulu missään. Hetken aikaa
+haettuaan, haettavaansa löytämättä, he palaavat takaisin ja asettavat
+pyssynsä paikoilleen pirtin seinälle.
+
+Pirtissä ovat nyt kaikki Mäntyvaaran asujat, paitsi Anni, koolla.
+Vähää ennen miesten tuloa olivat Kaisu ja Tiina sinne tulleet ja
+emäntä heiltä tarkkaan kyseli siitä vasikan katoamisesta. Nyt ei malta
+Mikkokaan olla poissa muitten joukosta, vaan lähtee hänkin kuulemaan
+toisten puheita.
+
+"No, eikö löytynyt?" kysyy emäntä heti miesten sisään astuttua.
+
+"Eipä", vastaa isäntä ja istahtaa penkille. "Se katosi, se vasikka,
+kerrassaan, nahkoineen kaikkineen."
+
+"No, katosi se", vakuuttaa Lauri, hänkin istumapaikan itselleen
+valiten. "Ei kuulunut siitä niin ääntäkään, ja metsän kuningas oli
+siksi viisas, ett'ei pannut puumerkkiään siihen, mistä oli kulkenut."
+
+"No, kyllä se pahuus oli sukkela menemään. Kumma oli, mitenkä se pääsi
+jättämään, vaikka sillä oli elukka kannettavana. Miten tuo lieneekin
+sitä kantanut, vaan ei siltä kulku kuitenkaan hidastunut, koskapahan
+emme tavottaneet."
+
+"No, oli se tapausta!" lausuu kummissaan emäntä.
+
+"Kyllä se oli soma tapaus", päivittelee Tiina. "En tuota ennakolta
+osannut aavistaa."
+
+"Kukapa sitä osasi aavistaa!" sanoo isäntäkin.
+
+"Se vasta kummaa oli minusta", puuttuu keskusteluun Mikko, "että se
+uskalsi ihan paimenen nähden vasikkaan kajota. Enpä ole sattunut
+kuulemaan, että se koskaan ennen olisi niin tehnyt."
+
+"Kyllä oli tapausta tämä", pahoilee yhä emäntä. "Ja kovinhan se tuntuu
+ikävältä, kun ei karja enää säily paimenenkaan turvissa."
+
+"Olihan se ikävä asia", myöntää isäntä, "että joutui Mielikki metsän
+saaliiksi, ja kyllä mörkö on sen jo niin hyvään paikkaan kätkenyt
+tai jo syönyt sen suuhunsa nahkoilleen kaikkineen, ett'ei sitä voida
+enää löytää mistään. Mutta ei tälle asialle enää voida mitään. Se oli
+niin sallittu ja sen vuoksi se tapahtui. -- Näet nyt Kaisu", sanoo
+hän sitten Kaisun puoleen kääntyen, "ett'ei ole paimenestakaan apua
+karjalle."
+
+"Kyllä siitä on apua", puolustelee Kaisu itseään. "Mutta Tiina ei ollut
+oikein valpas ja tarkkaavainen."
+
+"Minäkö!" huudahtaa Tiina. "Teinhän minä kaikkea mitä voin."
+
+"Olisit huutanut ja säikytellyt sitä petoa, kun se rupesi karjaa
+hätyyttämään."
+
+"Enhän minä kerennyt havaitakaan sitä ennenkuin sillä jo oli vasikka
+kynsissä. Enhän silloin voinut sille mitään eikä olisi toinenkaan minun
+sijassani mitään saattanut tehdä."
+
+"Eihän tämä asia ole Tiinan syy", sanoo isäntä. "Se kun oli kerta
+määrätty tapahtuvaksi, niin sen täytyi tapahtua, eikä siihen paimen
+mitään voinut. Eihän kukaan voi sallimukselle mitään."
+
+"No, en tiedä", väittää Kaisu. "Mutta kyllä en minä Tiinan sijassa
+olisi yhtään elukkaa karjasta päästänyt metsän kynsiin."
+
+"Oleppa sanomatta!" vastustaa Tiina, "Kun olisit ollut minun sijassani,
+niin et olisi kerennyt mitään ajatellakaan, ennenkuin jo metsä vasikan
+kanssa olisi ollut kaukana näkymättömissä."
+
+"Älähän! Ei olisi metsä tullut likellenikään, kun minä olisin aina
+huutanut tai laulellut."
+
+"No, mitä tuossa tyhjää intätte!" virkkoo isäntä. "Tämä asia ei
+kuitenkaan muutu. Se tapahtui niinkuin oli sallittu."
+
+"Niin", myöntää emäntä. "Tulihan tosin vahinko, vaan minkäpä sille
+tekee! Se oli sallittu. Mutta, Tiina, saat sinä vielä mennä paimeneksi;
+sillä karja peloissaan ammoilee tuolla vaaran rinteellä, eikä uskalla
+mihinkään liikkua paimenetta."
+
+"Tosiaan", sanoo isäntäkin, "saapi karjalla olla paimen sen vuoksi,
+että karja paremmin uskaltaisi kulkea ruokaisemmilla paikoilla, mutta
+ei suinkaan sen vuoksi, että paimenesta olisi mitään apua karjalle
+mörköä vastaan."
+
+"Saisihan tuonne mennä paimeneksi", sanoo Tiina, "mutta jos se mörkö
+vielä päälle tulee."
+
+"Siitä ei ole pelkoa", keskeyttää isäntä Tiinan puhetta. "Harvoinpa se
+ihmisen päälle tulee."
+
+"Entäpä jos nyt tulisi, koska se on jo niin rohkeaksi tullut, että
+uskaltaa karjaan kajota paimenen nähden."
+
+"Ole huoleti! Sinun päällesi se ei tule, kun et sinä voi sitä millään
+aseella uhata. Menehän nyt! Me muut täältä lähdemme taas leikkaamaan,
+-- ja huomenna rupeamme loukkaan tekoon, jotta eikö sattuisi mörkö
+sinne menemään ja siellä surmansa saamaan."
+
+Niin poistuu kukin töihinsä, mielessään usein ajatellen karhujuttua.
+Pienokaiset vaan, mistään huolehtimatta, leikkivät iloisina kartanon
+hietikolla.
+
+
+
+
+XII.
+
+
+Seuraavan päivän aamulla Mäntyvaaran isäntä, Lauri sekä Vanhalan
+Matti lähtevät loukkaan tekoon. He astuvat karhun vahtuun vuoksi jo
+usein kulettuja seutuja, ensin rantatietä myöten ja kääntyvät sitten
+vasemmalle ja kulkevat tiheän metsikön kautta sitä suuntaa kohti, missä
+haaskat ovat. Etummaisena astuu Lauri, sitten isäntä ja takimmaisena
+Matti. Enimmästä keskustelutta kuluu matka ja varsinkin Matti, joka on
+harvapuheinen, jäykkäluontoinen vanhus, ei monta sanaa sano.
+
+Miehet valitsevat metsässä paikan likelle niitä seutuja, missä lehmäin
+raadot ovat, vaan vähän ylemmäksi, kuivemmalle maalle. Siellä he
+rupeavat puita jystämään ja hakkaavat sylen pituisia hirtten tapaisia
+palkkeja joko kasvavista puista tai osaksi myös siellä täällä olevista
+kaatuneista hongista. Isännän ja Laurin kirveet enite jälkeä tekevät ja
+Matti vaan tekee pienempiä veistotöitä sekä antaa toisille tarvittaessa
+neuvoja ja auttaa heitä isompia puita kuljetettaessa. Kuuluu nyt
+kirveitten kalketta ja puitten pauketta palkkeja tehdessä; sillä
+semmoisessa työssä ei jyskettä saateta välttää; ja metsän kuningas,
+jos vaan mailla lienee, saapi kummissaan kuunnella ja ajatella, jotta
+mikä se nyt semmoista jytäkkää pitää sen ennen rauhaisan ruokapaikan
+läheisyydessä. Kuluu aikaa melkonen palkkeja tehdessä, niitä kun
+tarvitaan koko joukko, vaan kun arvellaan niiden riittävän, ruvetaan
+niistä loukkaalle seiniä tekemään. Ne ladotaan pystyyn maata vasten
+ihan toistensa viereen kolmeksi seinäksi eli sivuksi, niin että kaksi
+seinää tulee yhtäsuuntaisiksi toistensa kanssa ja kolmas yhdistää
+niiden päät toisiinsa, vaan yksi sivu jääpi siis avoimeksi. Tälle
+neljännelle sivulle vedetään iso kokonainen hirsi ja asetetaan maata
+pitkin ikäänkuin kynnykseksi loukkaalle, niin että tyvipuoli koskettaa
+molempia yhtäsuuntaisia seiniä, vaan latvapuoli ulottuu kauas niiden
+ulkopuolelle. Vielä tarvitaan tätä loukkaan etusivua varten hirsi tai
+kaksi; mutta, ennenkuin ne hakataan ja tuodaan määräpaikkoihinsa, on
+Matti ukko ruvennut vivun tekoon. Hän veistelee kaikenlaisia palukoita,
+jotka tarvitaan vipua varten, ja on työhönsä niin kiintynyt, ett'ei
+paljon jouda ympärilleen silmäellä eikä sekaantua isännän ja Laurin
+puheisiin. Nämä kun tuumaavat ja miettivät, mitenkä mikin on tehtävä,
+niin ukko vaan äänetönnä työtään toimittaa, eikä hän muulloin kuin
+toisten jotain kysyessä lyhyesti jonkun sanan vastaukseksi ärähtää, ja
+vaikka hän näkee, ett'eivät aina älyä, mitä varten hän mitäkin tekee,
+niin ei hän kuitenkaan ennen aikojaan selityksiin rupea; hän olla
+jöröttää vaan vakavana ja totisena ja tekee työnsä varmana kuin kokenut
+mestari ainakin.
+
+Matin veistäessä ja vuollessa vipulaitokseen tarvittavia kaluja, ovat
+isäntä ja Lauri puuhassa isoa hirttä valmistaessaan. Kun se on valmis
+kuljetettavaksi, tuumaa isäntä Laurille, hirttä kohottaessaan: "Tuskin
+tämä kahden miehen saadaankaan paikoilleen."
+
+"Näkyy tässä painoa olevan", vastaa Lauri, hänkin hirttä kohottaessaan.
+
+"Raskas tämä raato on", huutaa isäntä Matille. "Etköhän Matti tulisi
+avustamaan!"
+
+"Vai raskaalta tuntuu", vastaa Matti. "No, minä tulen täältä heti."
+
+Kolmen miehen vedetään sitten hirsi loukkaan eteen ja siinä kantajat
+eli vetäjät heittävät taakan käsistään ja niin pudota romahtaa hirsi
+maahan toisen viereen. Siihen se sitten jätetään vähäksi aikaa,
+ennenkuin se nostetaan siihen paikkaan, mihin se on pantava.
+
+Ennenkuin nyt isäntä ja Lauri muihin töihin rupeavat, käyvät he toisen
+haaskan purkamassa ja tuovat sitten koko haisevan lehmänraadon loukkaan
+lähelle, jotta Matti saisi siitä syöttiä ottaa loukkaaseen karhua
+varten pantavaksi.
+
+Matilla alkaa nyt vipulaitos olla lopulleen valmis. Loukkaan sisälle
+peräseinään on hän kiinnittänyt puukoukun, johon syötti tulee
+pantavaksi, ja siitä johtuu vipu etusivulle, siinä olevan hirren
+tyvipuolen kohdalle. Kun lehmän raato on tuotu siihen likelle, niin
+Matti leikkaa raadosta pään erilleen, jonka hän vielä halkaisee ja
+panee sitten toisen puoliskon, johon myös kieli on jäänyt, puukoukkuun.
+Isännälle ja Laurille, jotka katselevat hänen hommaansa, sanoo hän:
+"Päällystäkäähän loukas kokonaan havuilla ja katsokaa, että joka paikka
+tulee niin hyvin peitetyksi, ett'ei vieras katsoja voi ollenkaan tietää
+niiden peitossa minkään rakennuksen olevan!"
+
+Niin ruvetaankin loukasta havuilla peittämään ja sillä aikaa Matti
+lehmän raatoa silpoilee sekä syytää siitä palan palan perästä loukkaan
+sisälle ja etupuolellekin. Ne ovat sitä varten, että karhu, jos se
+kerta sille mieluisesta hajusta vieteltynä tulisi loukkaalle, rupeaisi
+nuuskimaan ja syömään siellä täällä olevia paloja, joista se pääsisi
+hyvään makuun, eikä sitten malttaisi olla syömättä syöttiä puukoukusta.
+
+Vihdoin, kun loukas on kokonaan havuilla peitetty, niin että se on
+aivan kuin havumaja, viritetään vipu. Se hirsi, joka äsken tuotiin,
+nostetaan toisen hirren päälle, joka oli pantu loukkaalle kynnykseksi,
+siten että latvat tulevat päällekkäin, vaan ylemmäisen hirren tyvipuoli
+kohotetaan, joten aukko tulee hirtten väliin, ja tähän väliin asettaa
+nyt Matti kepin oli palukan pystyyn päällimmäistä hirttä kannattamaan.
+Tämä palukka on yhteydessä vipulaitoksen kanssa, joka on sillä lailla
+laitettu, että, jos se sattuu liikahtamaan, silloin heti hirttä
+kannattava palukka kaatuu ja samalla hirsi alas romahtaa.
+
+Kun nyt loukas on valmis ja vipu viritetty, tuumaa isäntä, loukasta
+ja vipua katsellen: "Tämmöinen se nyt tuli ansa metsän kuninkaalle.
+Nyt ei puutu muuta kuin että se metsän peto tulisi tähän ansaan, niin
+sittenhän ne tulisivat jo vaivat palkituiksi."
+
+"Ka, sehän tässä on toivottava", vastaa Lauri, hänkin vipulaitosta
+tarkkaan katsoen. "On tämä somanen laitos, ja tässä se salojen eläjä
+pian saattaa surmansa saada."
+
+"Hetihän sen täytyy henkensä heittää, kun se tulee tuohon syöttiin
+koskemaan."
+
+"Niin, ensin se tästä ulkopuolelta syöpi mitä löytää ja tuolta sisältä
+se tietysti myöskin rupeaa lihapalasia maistelemaan, pistäen turpansa
+tästä välistä tuonne sille. No, sitten sillä tekee mieli tuota pään
+puoliskoa tuolta puukoukusta. Mutta sinne ei sen kuono uletukaan."
+
+"Silloin se toisella jalallaan astuu tästä alushirren yli ja nyt se
+saattaa suullaan koskettaa syöttiä."
+
+"Vaan kun syötti on lujasti kiinni sidottu, niin se rupeaa sitä
+retuuttamaan, irti saadakseen."
+
+"Mutta eipä irtaukaan syötti helposti; se näkyy hyvin lujaan olevan
+nuoralla sidottu."
+
+"Ja kun se sitä retuuttaa, niin silloin puukoukku liikahtaa ja vipu
+laukeaa. Tämä palukka tässä paikoiltaan solahtaa ja samalla tämä vankka
+hirsi mörön niskaan pudota romahtaa."
+
+"No, se vasta rymäystä on!"
+
+"Ka, siinä tulee semmoinen paino mörkö paran päälle, jotta --"
+
+"Heh! Paikallahan se kuoliaaksi litistyy."
+
+"Ei auta sillä voimain ponnistukset enää."
+
+"Ka, hetihän tuommoinen paino siltä hengen viepi."
+
+"Se on tietty", puuttuu puheeseen Matti. "Sen päälle tulee niin raskas
+paino, ett'ei se ennätä parahtaakaan. -- Mutta hyvä on kuitenkin, että
+pannaan paljon painoa. Otetaanpa tuolta viellä tuo vanha hirsiremu,
+joka tuossa likellä näkyy, ja pannaan se lisäpainoksi!"
+
+"No, so kun vielä pannaan", sanoo isäntä, "niin kyllä sitten --."
+
+"Kyllä sitten jo tulee painoa", lausuu Lauri.
+
+Tuodaan sitten se vanha jo melkein lahonnut hirsi ja nostetaan sekä
+kiinnitetään lisäpainoksi painohirren päälle.
+
+Sittenpä se loukas vihdoin saadaan semmoisekseen jättää. Mutta Matin
+palasiksi silpoma lehmän raato on johonkin korjattava.
+
+"Mihinkä ne nämä pannaan?" kyselee Lauri raadon paloja kosketellen.
+"Eihän näitä metsälle suinkaan syötäviksi jätetä?"
+
+"Ei toki", vastaa Matti. "Kyllä ne pois korjataan."
+
+"Poishan ne ovat korjattavat", sanoo isäntäkin. "Maahan niitä olisi
+hyvä kätkeä, mutta sanotaanpa metsän niitä ylös kaivavan."
+
+"Ei niitä maahan panna", sanoo Matti. "Sieltä kyllä metsä ne pian ylös
+kaivaa."
+
+"No, puuhun ne vissiin pannaan", sanoo Lauri. "Mutta kyllähän se mörkö
+ne sieltäkin saattaa saada."
+
+"Pääseehän se puuhun kyllä vähän matkaa", myöntää Matti. "Vaan kun ne
+viedään korkealle ylemmille oksille, niin kyllä pysyvät siellä."
+
+"Niinpä luulisi", arvelee isäntäkin.
+
+Kun sitten lehmän raadon palaset ovat ripustetut läheisten puitten
+oksille niin korkealle kuin mahdollista sekä loukkaan teossa syntyneet
+lastut huolellisesti havuilla peitetyt, niin miehet, tyytyväisinä
+työnsä päättymisestä, lähtevät kotia päin astumaan.
+
+Peräkkäin he astuvat taas, samassa järjestyksessä kuin olivat
+tulleetkin, mutta nyt he ovat iloisemmalla mielellä, isäntä varsinkin,
+joka nyt näkyy olevan hyvin puhetuulella, ja Lauri, vaan Matti ei näytä
+iloisuuttaan sanoilla; on vaan yhtä jörö ja harvapuheinen kuin ennenkin.
+
+"Kun nyt vaan", sanoo isäntä ja kääntyy Lauriin päin, "mörkö jonain
+päivänä sattuisi loukkaaseen eksymään, niin silloin mahtaisi sydän
+vähän sykähtää."
+
+"No, jo se tuntuisi hyvälle", myöntää Lauri, isännän puhuessa jäätyään
+melkein seisomaan, "semmoinen asia. Kyllä silloin Mäntyvaarassa ilo
+nousisi."
+
+"Ka, siitä nousisi semmoinen ilo ja riemu, mesikämmenen peijaita
+pidettäessä, jotta se vasta olisi! Kunpahan vaan menisi mörkö
+loukkaaseen! Eikähän semmoinen tapaus mahdoton ole. Onhan aina joskus
+ennenkin sattunut, että joku metsän pörhökarva on loukkaassa surmansa
+saanut."
+
+"Onhan toki", äännähtää Matti.
+
+Siinä kun astutaan metsämaita, muistelee isäntä, mitä lapsuutensa
+ajoilla oli kuullut puhuttavan metsän kuninkaasta.
+
+"Kerrankin", sanoo hän, "kun minä vielä olin pahanen poikaressu --
+olisinko ollut kolme- tai nelivuotias -- niin mörkö oli kaatanut yhden
+lehmän meiltä ja sammalilla peittänyt, niinkuin se tavallisesti tekee.
+Oli sitten monta yötä vahattu sitä mörköä, vaan turhaan; ei saatu sitä
+sillä keinoin. Sitten laitettiin loukas -- tottapa se oli semmoinen
+kuin meidän tekemämme; en minä kyllä ollut sitä katsomassa."
+
+"Semmoinenpa se tavallisesti tehdään", sanoo Matti.
+
+"No niin. Siinä loukkaassa oli puukoukku ja siinä koukussa syötti --.
+luultavasti lehmän päästä sekin niinkuin nyt -- ja siitä koukusta,
+tietysti lähti vipu."
+
+"Se on tietty", vakuuttaa Matti.
+
+"Niin", jatkaa isäntä. "Se oli loukas viritetty; ja miehet ne vaan
+kotona odottelivat, eikö ala kuulua pamausta, ja kävivät tuon tuostakin
+katsomassa, jotta eikö ollut lau'ennut loukas."
+
+"No, menikö mörkö loukkaaseen?" kysyy Lauri.
+
+"Älähän! Muuanna päivänä sitten, kun kaikki talon väki oli kotosalla,
+kuului metsästä, juuri sieltä päin, missä loukas oli, aika romahdus."
+
+"Se oli vissiin --" arvelee Lauri.
+
+"Enhän minä", keskeyttää isäntä, "älynnyt sitä miksikään, vaan muistan
+selvään, kun isäni sanoi, jotta nyt loukas laukesi."
+
+"No?" äännähtää Matti.
+
+"No, siitä innostui kaikki talon väki, innostui niin, että, kun isäni,
+pyssyä seinältä ottaessaan, sanoi, jotta lähdetäänpä nyt katsomaan,
+mikä otus loukkaaseen on mennyt, niin eivät ainoastaan miehet vaan myös
+kaikki vaimosetkin lähtivät loukkaalle päin juoksujalassa rientämään;
+mutta minä ja toiset paitaressut jäimme pirttiin seisoa tollottamaan,
+ihmetellen, jotta minnekkä ne nyt semmoisella kiiruulla menivät."
+
+"Oliko loukkaassa mitä?" kysyy Lauri.
+
+"Kun joukko oli loukkaalle ehtinyt, niin -- aivan oikein -- siellä oli
+vipu lauennut, ja hirsien väliin oli litistynyt itse metsän kuningas."
+
+"Ka se!" lausuu Matti. "No, se oli tietysti kuolleena siinä?"
+
+"Niin; eihän siinä henkeä ollut enää, siltä kun oli maha revennyt."
+
+"No, kyllä mahtoi aika ilo nousta semmoisen tapauksen johdosta?"
+kyselee Lauri.
+
+"Se on tietty. Kyllähän siitä riemu nousi ja pidettiinkin sitten kemut
+semmoiset, jotta ne vasta olivat; ei puuttunut niistä ruokaa eikä
+viinaa."
+
+"Kyllähän sitä mesikämmenen peijaissa iloa pidetään", sanoo Matti.
+
+"Olisipa nyt toivottava", sanoo Lauri, kun on taas matkaa kappale
+kulettu ja kohotaan jo rantatietä ylöspäin, "että menisi mörkö
+loukkaaseen, jotta sitten saataisiin mesikämmenen peijaat pitää ja
+minäkin saisin niissä kerran olla."
+
+"Ka, olisihan se mieluinen asia", lausuu isäntä. "Hyvinhän se mieli
+menisi hyväksi, kun sattuisi metsän kuningas jonain päivänä loukkaassa
+olemaan; mutta eihän kukaan voi ennakolta tietää, mitä vastaisuudessa
+on tapahtuva."
+
+"Eihän sitä voi tietää", myöntää Matti. "Sillä möröllä on oma päänsä
+ja kyllä se monesti osaa henkensä varoa, eikä tulekaan semmoisille
+paikoille, missä se pahaa aavistaa."
+
+"Onhan se viisas eläin", myöntää Lauri, "mutta pettyy se välistä sekin."
+
+"Ka, pettyyhän se joskus", selittää Matti, "varsinkin kun sillä on hyvä
+ruoka tarjona."
+
+"Kyllä onkin loukkaassa semmoinen syötti", sanoo isäntä, "jonka pitäisi
+makialta maistua sen suussa."
+
+"Ka, onhan siinä semmoinen syötti, jotta, jos se ei kelpaa, niin ei
+kelpaa muukaan."
+
+"Eiköhän mahtane sillä suu vettyä, sitä nähdessä!" naurahtaa Lauri.
+
+"No, niin luulisi", arvelee isäntäkin.
+
+Jo ovat loukkaan rakentajat ehtineet matkansa päähän ja astuvat nyt
+Mäntyvaaran pirttiin, jossa he tyytyväisin mielin heti rupeavat
+illallista syömään, ja hajauvat sitte kukin vuoteillensa, ainakin
+ensi yön kotona rauhassa nukkuakseen. Yövahtuuhomman he ovat jo
+melkein kokonaan mielestään jättäneet, kun ei kuitenkaan näy koskaan
+vahtuu onnistuvan; eikä karhu ainakaan aivan pian haaskalle tule,
+arvelevat sekä isäntä että Lauri; kyllä sitä päivällinen möyke on vähän
+säikyttänyt, vaan moniaitten päiväin perästä se kyllä taas tulee, kun
+lie tullakseen, ja onhan sillä silloin loukas tarjona -- menköön siihen.
+
+
+
+
+XIII.
+
+
+Muutaman päivän kuluttua sen jälkeen kuin loukas oli tehty, kaikki
+Mäntyvaaralaiset, paitsi emäntä ja Anni, jotka ovat muilla töillä,
+leikkaavat ruista talon nuottarannalle päin olevan pellon alapäässä, ja
+toisten muassa työskentelee Mikkokin -- Matti oli jo mennyt kotiinsa.
+
+Työ on ruvennut paremmin edistymään siitä asti kuin talon miehet
+heittivät haaskalla kulkunsa sikseen. Ennenhän työvoima oli hyvin
+vähäväkinen, kun ainoain Mäntyvaarassa asuvain miesten aika kului
+enimmäksi osaksi yövahtuissa; nyt sitä vastoin saavat he käyttää
+koko päivän peltotyöhön. Vielähän se kyllä toinen lehmän raato on
+paikoillaan ja siis olisi tilaisuutta vielä siellä vahtuussa kulkea,
+mutta isäntä ei siitä enää perusta, ajattelee vaan, mikäpä siellä
+tyhjän tähden rupeaa aikaa kuluttamaan, kun on nähty, ett'ei metsän
+kuningas kuitenkaan Mäntyvaaran pyssyistä saa surmaansa. Laurillakin
+on ampumainto kokonaan laimennut; hän ei aio ainakaan muutamiin
+vuorokausiin vahtuussa kulkea, eikä hän luule karhun aivan heti
+tulevankaan haaskalle.
+
+Loukas on nyt ainoa, joka pitää isännän ja Laurin sekä toistenkin
+toivoa vireillä. Kaisu yksinään ajattelee, että karhu pysyy niin kauan
+hengissä kuin ei mikään taitava pyssymies sitä hätyytä, ja hän on
+siinä vakuutuksessa, että jos vaan Peltolan Kalle tulisi vahtaajaksi,
+niin silloin kyllä metsän kuningas jonain yönä saisi surmansa hänen
+kädestään.
+
+Mäntyvaaran leikkuumiehet työskentelevät kaikki samalla peltosaralla,
+niin lähellä toisiaan, että puhe voipi hyvin kuulua heidän
+kesken. Hyvillä mielin tekevät he työtään, tosin suurta kiirettä
+pitämättä, mutta kuitenkin niin, että heillä jotain valmista
+tulee. Tyyniluontoinen isäntä kaataa olkea voimakkaalla kädellä ja
+tasaisesti käypi hänellä työ samoin kuin Laurillakin. Kyllä näkyy,
+että he ovat samanlaisessa työssä jo ennenkin olleet, vaikka he
+tosin ovat tottuneemmat kolopuita kaatamaan. Ilomielinen Kaisu
+on sukkelaliikkeinen työssään, liikuttaapi vikkelästi sirppiään.
+Tiinakin kokee aika ketteränä olla, vaan hän ei malta kauan yhtä perää
+sirpillään olkia katkoa, siinä kun selkä tulee kovin kumarassa olemaan;
+hän nousee usein kyykyltään oikaistaksensa ruumistaan ja jonkun sanan
+puhuakseen. Toisten muassa työskentelee Mikko, häärii sirppinsä kanssa
+hänkin; ja vaikka hän onkin hidasluontoinen ja liikuttaapi kankeasti
+kättään, niin saapi hänkin aina vähän valmista.
+
+Leikkuuilma on hyvä. Päivä on lämmin ja tyyneenlainen. Lännestä päin
+käypi vieno tuulen henki, puhaltaa sen verran, että se juuri tuntuu.
+
+"Voi toki!" rupeaa Tiina valittamaan. "Tästä leikkuustapa ei tunnu
+tulevankaan koskaan loppua."
+
+"Joko rupeaa kyllästyttämään?" sanoo vastuuksi Mikko, joka sattuu
+lähimmäisenä olemaan, saaden syytä leikkuutaan keskeyttää.
+
+"Eipä paljon muutenkaan. Kovin monet päivät on jo saatu täällä sirppiä
+käännellä, eikä vaan leikkuu ota loppuakseen."
+
+"No, kyllä se nyt kohta loppuu. Ei ole monen päivän työ enää jälillä."
+
+"Kyllä minä jo raskisinkin heittää tämän työn. Voi, aivanhan tässä
+selkä kipeytyy, kun niin kumarassa pitää olla!"
+
+"Mitä se Tiina --!" puuttu isäntä keskusteluun. "Nytkö se jo vaikeaksi
+käypi työ! Voi Tiina parka! Jos ei sinulla olisi milloinkaan tämän
+vaikeampaa, niin ei sinulla sitten koskaan vaikea olisikaan."
+
+"Enhän minä sillä sanokaan", puolustaa Tiina. "Mutta eihän tuo kumma
+olekaan, jos selkä vähän kipeytyy, kun tässä kauan tulee kumarassa
+olleeksi."
+
+"Kyllähän sillä tuolla eukollani kumarassa olo käypi vaikeaksi",
+saapi sanoakseen Lauri, hänkin leikkuunsa keskeyttäen. "Sillä kun on
+tuommoinen raskaanlainen ruumis, niin sen vuoksi hänelle leikkuu käypi
+vähän vaikeaksi. Vaan kyllä Tiina kuitenkin työhön kykenee; näkyypä hän
+olevan aika ketterä leikkaamaan."
+
+"Annahan kun potun nostantaan joudutaan", puuttuu Kaisu puheeseen,
+"niin sitten vasta Tiina saa selkäänsä voivotella."
+
+"Älähän!" inttää Tiina. "Kyllä minä semmoiseen jo olen tottunut, enkä
+ole siinä sinua huonompi. -- Mutta mitä te nyt kaikki niin ison asian
+teette joka sanasta, minkä satun mainitsemaan! Käypihän se jo ikäväksi
+tämmöinen työ, josta ei koskaan näytä valmista tulevan."
+
+"Älähän ole milläsikään, Tiina!" sanoo Lauri eukolleen. "Tällä viikolla
+mahdetaan kuitenkin saada leikkuu viimein lopetetuksi."
+
+"Tottahan toki", vakuuttaa isäntä, "ell'ei vaan sitä ennen satuttaisi
+saamaan mesikämmenen peijaita."
+
+"Mikäpä ne peijaat laittaa!" sanoo piloillaan Kaisu. "Ensinhän pitää
+metsän kuningas saada kaadetuksi ja sitten vasta on aika peijaita
+miettiä."
+
+"Mitä sinä tyttö taas!" nuhtelee isäntä. "Silloinhan olisivat jo
+peijaat tiedossa, kun mörkö sattuisi loukkaaseen menemään."
+
+"Siinäpä se, jos sattuisi", ivaa yhä Kaisu.
+
+"Vaan ei se ole sanottu, että se siihen sattuu menemään. Kyllä on ihan
+onnen kauppa, jos se sinne menee."
+
+"Antaapa olla onnen kauppa. Mutta voisihan se semmoinen tapaus
+kuitenkin sattua."
+
+"Eihän se mikään mahdoton asia olisi", vakuuttaa Mikkokin.
+
+"No, kun sattuisi semmoinen tapaus", saapi sanoakseen Lauri, "niin
+kyllähän se ei paha olisi."
+
+Samassa kuuluu metsästä joku romahdus.
+
+"Voi, hyvä ihme! Mikä se oli? kuulittako?" huudahtaa Tiina, paukauksen
+kuultuaan.
+
+"Mikähän se mahtoi olla!" lausuu kummissaan Lauri, korvallistaan
+kynsien.
+
+"Miltä tosiaan lie pamahtanut!" ihmettelee isäntäkin, vasemmalla
+kädellään hiuksiaan kopeloiden. "Tuoltahan se ääni kuului loukkaalta
+päin."
+
+"No, niin minustakin kuulosti", sanoo Tiina.
+
+"Olisikohan se ollut?" rupeaa Lauri arvelemaan.
+
+"No, aivan selväänhän se ääni kuului loukkaalta", keskeyttää Kaisu.
+
+"Kyllä se sieltä kuului", saapi sanoakseen Mikko.
+
+"Kyllä nyt loukas laukesi", luulee isäntä.
+
+"Niin minäkin luulen", sanoo Lauri. "Sieltä päin se ääni kuului, ja
+sieltä se helposti myötätuulessa tänne asti kuuluukin."
+
+"Totta vissiinkin se oli loukas, joka laukesi", arvelee yhä isäntä,
+ihan varmana luulossaan.
+
+"Kyllä se oli se. Eipähän se mikä lie ollut", väittää Laurikin.
+
+"No, kyllä nyt sattui metsän kuningas loukkaaseen. -- Lähdetäänpä
+katsomaan!"
+
+"No, joku eläjä sinne sattui; mikä sitten lie ollutkin."
+
+Pian leviää puhe, että loukas laukesi, koko talon väen kesken, ja
+silloin syntyy vilkas liike ja puhelu, varsinkin vaimosten kesken.
+Mutta isäntä ja Lauri eivät jouda toisten puheista välittää; vaan
+lähtevät heti loukkaalle päin rientämään, ja heidän jälkeensä kiiruhtaa
+sitten talon väestä yksi toisensa perästä, Kaisu, Tiina, Anni,
+vieläpä pieni Junnukin, joka kaikin mokomin haluaa nähdä, mitä kummaa
+on tapahtunut, ja jälkimmäisenä lähtee vanha Mikko toisten perään
+verkalleen astumaan. Vanha emäntä vaan pienen Annin ja Heikin kanssa
+jää kotia.
+
+Kulkue kiiruhtaa rantatietä alaspäin ja poikkeaa sitten metsään
+loukkaalle päin. Isäntä ja Lauri, jotka etummaisina kulkevat, saavat
+ensiksi nähdä, mitä on tapahtunut, kulkeissaan kuusikossa tulevat he
+semmoiselle paikalle, mihin loukas puitten lomasta sopii näkymään.
+
+"Katsoppa!" huudahtaa isäntä iloisesti. "Onpahan todella loukas
+lau'ennut."
+
+"Näkyypä lauenneen", huomaa Laurinkin.
+
+"Mutta -- -- missä -- --" sanoo isäntä sitten kummissaan, kun hän ei
+vielä näekään mitään elävää loukkaan hirsien välissä.
+
+"No, hyvä ihme!" kummeksii Laurikin. "Eihän näykään? -- -- no, ei
+tosiaan näykään -- --"
+
+"No, joko peijaat ovat tiedossa?" kysyy Kaisu, vielä vähän matkan
+päässä miehistä.
+
+"Voi tuhat..." palloilee isäntä, loukkaan viereen tultuaan, ja raappii
+korvan ta'ustaan. "Eihän täällä olekaan -- --."
+
+"Katso ilkeyttä!" päivittelee Laurikin, korvallistaan kynsien.
+
+"No, tämäpä nyt oli -- --"
+
+"Nyt vältti, kun on tyhjä koko loukas!"
+
+"Olipa tämä nyt tapausta!"
+
+"Ka, eihän tässä ole tyhjää enempää", sanoo Kaisu, loukkaaseen
+kurkistaessaan.
+
+"Voi, hyvä ihme!" huudahtaa Tiina, paikalle ehdittyhän. "Eihän sitä
+metsän eläjää näykään!"
+
+"Ka, sitähän tässä kummastellaan", selittää Lauri eukolleen, "mitenkä
+loukas on lau'ennut, vaikk'ei näy, mikä sen olisi laukaissut."
+
+"Voi, hyvän en aika!" lausuu ihmeissään Annikin, Junnunsa kanssa
+toisten joukkoon ehdittyhän. "Itsestäänkö se tuo loukas on lau'ennut!"
+
+"Onpa päässyt mörkö karkuun", on pieni Junnu tietävinään.
+
+"Ei siinä ole sitä ollutkaan", sanoo Kaisu.
+
+"Mikähän tuossa kävi!" päivittelee isäntä. "Ei vaan siinä mörkö ole
+käynyt."
+
+"No, ei ole käynyt", vakuuttaa Lauri. "Jos se olisi käynyt, niin kyllä
+se olisi jäänytkin."
+
+"No, jäänyt se olisi; eipähän se miten olisi voinut pois päästä."
+
+"Ei olisikaan. Tuohonhan se olisi paikalla hirsien väliin kuoliaaksi
+litistynyt."
+
+"Niin olisi. -- Joku muu eläjä tässä on käynyt."
+
+"Jokohan mahtoi koira käydä!"
+
+"Jospa hyvinkin lie koira ollut."
+
+"Mutta mitenkä", puuttuu Tiina sanomaan, "koira olisi saattanut pakoon
+päästä? Minusta tunnustaa, että, jos se koira olisi ollut, se olisi
+litistynyt tähän hirsien väliin, jos vaan se koira on ollut tavallisen
+kokoinen."
+
+"Se tuota", selittää Lauri, "koira, kun on tullut tähän syöttiä
+jyrsimään ja astunut etukäpälillään tästä alushirren yli, niin tottapa
+sillä mielestään syötti on ollut kovin kaukana ja se sen vuoksi
+työntäysi kokonaan loukkaan sisälle, käpertyi tänne niin, että, kun
+se sitten rupesi syötistä vetää reuhtasemaan, se vivun lau'ettua ei
+saanutkaan mitään vahinkoa, vaan pääsi ehjänä pois laukkaamaan."
+
+"Kyllä on niin asia", myöntää isäntä. "Totta vissiinkin tässä joku
+koira pahuus on käynyt. Voi, jos sen saisin käsiini, niin kyllä minä --"
+
+"Kyllähän se sietäisi kuria", keskeyttää Lauri, "mutta eipä ole meillä
+tietona, mikä koira se täällä on ollut."
+
+"Viaton kai se koira on ollut", arvelee Kaisu. "Se tietysti ei tiennyt,
+mitä varten se syötti tänne oli laitettu."
+
+"Ka, eihän se kyllä sitä ole mahtanut tietää", sanoo Lauri. "Vaan pahan
+asian se kuitenkin teki, niin että, jos se nyt olisi tässä saapuvilla,
+minä paikalla sitä potkaseisin."
+
+"Olihan tämä paha asia", puuttuu isäntä lausumaan. "Vaan minkäpä sille
+tekee! Ei se tapahtunut kuitenkaan enää tapahtumattomaksi tule. Tottapa
+se niin oli sallittu. -- Ei tässä nyt muu neuvoksi jää kuin loukas
+uudestaan virittää ja sitten kotia lähteä ja toivoa tulevaksi kerraksi
+parempaa onnea."
+
+Miehet rupeavat sitten vipua virittämään, hirsiä kohottamaan, vaan
+eivätpä helposti hirret kohoakaan ja sen vuoksi tulevat vaimosetkin
+apuun, ja niin saadaan suurilla ponnistuksilla loukas viritetyksi.
+
+Samalla ehtii Mikko paikalle.
+
+"Jopa nyt Mikko myöhästyi", huudahtaa hänelle Lauri. "Äsken täällä jo
+kaivattiin, sillä juur'ikään saatiin loukas viritetyksi."
+
+"No, mikähän Mikolle tapahtui?" kysyy Kaisu piloillaan.
+
+"Eipähän mikään", vastaa Mikko tyyneesti. "En ruvennut kiirehtimään,
+ajattelin, että kerkeän kuitenkin. -- Tuota, tyhjäpä se on loukas!"
+
+"Tyhjä", vastaa isäntä. "Ei tässä mörköä ole ollutkaan. Mikä lie koira
+pahuus käynyt vivun laukaisemassa!"
+
+"Välttää! -- Olipa se!"
+
+"Olihan se paha asia, vaan minkäpä sille nyt enää tekee!"
+
+Vielä vähän aikaa puheltuaan, lähtevät kaikki kotia päin astumaan,
+matkallakin vielä muistellen tuota harmillista tapahtumaa, vaan
+kuitenkin lohduttaen itseään sillä toivolla, että saattaahan kuitenkin
+paremmasti tapahtua toisella kertaa. Kotia tultuaan menee sitten kukin
+taas levollisesti työtään jatkamaan.
+
+
+
+
+XIV.
+
+
+Ensi pyhäpäivänä ollaan Mäntyvaarasta hankkeissa lähteä Peltolaan
+kylään. Kun on kotoinen hartaushetki vietetty, rukoukset ja evankeliumi
+luetut ja kiitosvirret Luojan kunniaksi veisatut erittäinkin sen
+johdosta, että leikkuu oli saatu lopetetuksi ja siis vilja, vaikk'ei
+sato tullut kovin runsas, kuitenkin oli hallan kynsistä säilynyt, niin
+lähtevät isäntä, emäntä, Lauri ja Kaisu rantaan astumaan, vaan Tiina ja
+Anni jäävät lasten kanssa kotia. -- Mikko oli jo muualle mennyt.
+
+Peltolaan lähtiät rantaan tultuaan työntävät veneen vesille ja Lauri
+rupeaa purjetta laittelemaan. Kun hän on saanut vanhan nelisnurkkaisen
+ja paljon mustuneen purjeen nostetuksi, astuvat lähtiät veneeseen ja
+isäntä rupeaa viilettäjäksi, ja vene lähtee myötätuulessa aika vinhasti
+kiitämään kohti Peltolan rantaa.
+
+Peltolaiset ottavat tuliat oikein ilomielin vastaan, saattavat sisälle,
+käskevät istumaan. Tervehdittyä kysellään kuulumisia, joita molemmin
+puolin mainitaan, mitä tiedetään. Isännät istuvat lavitsalle pöydän
+ääreen tuumailemaan ja vähän matkaa heistä toiselle penkille Kalle ja
+Lauri, ja isäntiä vastapäätä pirtin toisessa päässä olevalle penkille
+istuu Iikan emäntä ja hänen viereensä Kaisu, ja talon emäntä tyttöineen
+pitää heille vähän aikaa seuraa, vaan pian nuori Elsa ja piika Eeva
+poistuvat köökin puolelle emännän käskystä vieraille ruokaa hommaamaan,
+ja emäntä itsekin käypi heitä neuvomassa, mistä mitäkin saapi ottaa.
+
+"No, kuinka Kaisu on voinut?" kysyy Kaisulta Kalle, talon vaimosten
+hääriessä ruu'an laitossa. "Oletko voinut hyvin viime kirkkomatkan
+jälkeen?"
+
+"Ka, mikäpähän olisi ollut voidessa!" vastaa Kaisu hymyillen. "Kuinka
+olet itse voinut? Näytät nyt kovin vakaiselle."
+
+"Minäkö! En suinkaan minä ole vakaisempi kuin ennenkään, vaan terve
+minä kyllä olen."
+
+"Et kuitenkaan iloiselta näytä."
+
+"No, en suinkaan suruiseltakaan. Vaan eihän se aina ilo ja suru
+päältäpäin näy."
+
+"Useinpa se päältäpäinkin näkyy."
+
+"Niin, mitä sinusta!" puuttuu puheeseen Kaisun äiti. "Sinä nauratkin
+usein aivan tyhjälle."
+
+"Mitä se äiti siinä!" sanoo Kaisu hymyillen. "Totta minä nauran silloin
+kuin on jotain mille nauraa."
+
+"Niin, vaan sinä nauratkin usein aivan mitättömälle asialle",
+muistuttaa Lauri.
+
+"Ja sinä taas et naura millekään", muistuttaa Kaisu.
+
+"Ka, mitäpä häntä tyhjälle nauraa!" vastaa vakaisesti Lauri.
+"Saattaahan sitä olla iloinen, jos ei naurakaan."
+
+"No, en suinkaan minä saattaisi", arvelee Kaisu. "Mutta sinä oletkin
+aivan eriluontoinen kuin minä, aina vakava ja totinen, eikä näy
+Kallekaan paljoa iloisempi luonnoltaan olevan. Et sinäkään aivan
+vähälle naura."
+
+"Ka, en naura kyllä usein", myöntää Kalle, "mutta ei minua kuitenkaan
+mikään murhe paina, jos kohta en naurakaan. Nytkin tuntuu mieleni hyvin
+levolliselta, jopa iloiseltakin."
+
+Nuorten keskenään pakinoidessa tuumailevat isännät kahden kesken
+vakaisemmista asioista, semmoisista, joista heidän mielestään jotain
+kannattaa puhella.
+
+"Metsän petohan taisi jäädä teidän puolellanne aivan asentoa pitämään",
+sanoo Peltolainen ja hakee esille tupakkikukkaronsa.
+
+"Ka, siltä se näyttää", vastaa Iikka, "koska se aina uudestaan
+ilmaantuu, vaikka sitä hätyytetäänkin; ja sehän pahuus tässä äsken
+vielä vasikankin ryösti ihan paimenen nähden."
+
+"Niinhän se kuuluu tehneen, -- -- Otappa tästä, pistä piippuun! Tässä
+olisi lehtitupakkaa. Ei ole nyt parempaa. -- Ja sinäkin Lauri, otahan
+tästä."
+
+"Kiitoksia! Tämähän kyllä on hyvää", vastaa Iikka, täyttäen piippunsa,
+ja Lauri tekee samoin -- "Niinhän se teki, vei koppinaan, nahkoineen,
+päivineen."
+
+"Kyllä se oli kummallinen tapaus", lausuu Janne ja tarjoo vierailleen
+tulta.
+
+"Oli se tapausta, se! Vaan tottapa se niin oli sallittu."
+
+"No, kyllä teillä vaan haittaa siitä pedosta on ollut."
+
+"Ka, siitä vasta haittaa on ollut. Se on tappanut meiltä kaksi lehmää,
+vasikan ja sitä paitsi monet lampaat."
+
+"Siinä on jo vahinkoa yhdelle talolle."
+
+"Kerrassaan. Siinä on jo vahinkoa enemmän kuin yhden pedon edestä.
+Mutta kun satuttaisiin saamaan hengiltä se salojen eläjä, niin
+tulisihan siinä vahinko kuitenkin osaksi korvatuksi."
+
+"Tulisi kyllä. Onhan siitä hyvä tapporahakin. -- Mutta minusta on
+oikein kumma, ett'ei se ole teidän käsissänne vielä kaatunut, vaikka
+sitä olette jo kahtena yönä talailta ampuneet. -- Eikä se ole tainnut
+vielä yrittää siihen loukkaaseenkaan, jonka kuulutte äsken tehneen?"
+
+"Eipä ole yrittänyt. Muuan päivä sitten kyllä loukas laukesi."
+
+"No, mikä sen laukaisi?"
+
+"Me luulimme ensin, että mörkö sinne olisi mennyt, vaan kun käytiin
+katsomassa, niin tyhjä olikin loukas. Siinä oli käynyt muuan koira
+pahuus vivun laukaisemassa ja päässyt pakoon."
+
+"Katse ilkeätä! No, kyllä semmoinen asia ei mahtanut hyvälle tuntua."
+
+"Ka, pahallehan se tuntui, vaan minkäpä sille teki enää!"
+
+"No, on teillä vastuksia ollut paljon metsän pedon vuoksi."
+
+Samalla käskee emäntä vieraitaan ruu'alle, kun Elsa ja Eeva olivat
+saaneet pöydän katetuksi.
+
+"Onhan mahtanut nälkä tulla pitkän taipaleen takaa", sanoo hän.
+"Ruvetkaahan ruu'alle!"
+
+Vieraat kiittelevät ja istahtavat sitten kaikki pöydän ympärille ja
+rupeavat syömään, mitä on pöydällä tarjona, leipää, voita, viiliä ja
+muikkuja. Mutta Iikka ei anna keskustelun Jannen kanssa pitkäksi aikaa
+keskeytyä, vaan sanoo syödessään Jannelle, vastaten tämän puheeseen:
+
+"Näkyyhän niitä olevan vastuksia ehtimiseen ja milloinkapa ne
+loppunevatkaan! -- Mitä taas tulee siihen, ett'ei metsän kuningas ole
+kaatunut, vaikka sitä olemme ampuneet, niin enpä luule syyn siihen
+olevan muun kuin sen, että meidän pyssyissämme on vika."
+
+"Mikä vika?" kysyy Peltolainen.
+
+"No, ne ovat pilatut."
+
+"Pilatut! Niin on vähin puhuttu. -- Mutta mitenkä sinä niin uskot?"
+
+"Vissiinkin on minun pyssyni pilattu, koskapahan ei tehonnut, vaikka
+minä mörköä läpi ruumiista ammuin."
+
+"Mitä joutavia! Kyll' on ampujassa vika ollut, eikä pyssyssä."
+
+"Eikö mitä! Minä ammuin ihan tarkkaan, kerrassaan läpi sydämmen."
+
+"No, sittenhän olisi peto paikalla kaatunut."
+
+"Niinhän olisi luullut. Mutta tottapa se pyssy oli pilattu, kosk'ei
+kaatunut."
+
+"Oli se kummaa", puuttuu Lauri sanomaan, "ett'ei peto kaatunut, vaikka
+isä sitä ampui ja siihen kyllä kävi, koska siitä verta vähän vuoti."
+
+"No, siihen on sattunut hyvin huonosti käymään", vakuuttaa Janne. "Ja
+sen vuoksi se ei paljon vioittunut, vaan pääsi pakoon pujahtamaan."
+
+"Mitenhän lienee!" epäilee Iikka, "vaan pilattuna kai minä olen pitänyt
+pyssyni."
+
+"Ei se ole pilattu; älä uskokaan! Vaan ammunnassa se vika on ollut tai
+on pyssy jotenkin ollut vikanainen."
+
+"Eipähän. Koetinpahan minä sillä ennen ampua kuin vahtaamaan läksin, ja
+menipähän silloin luoti jotenkin paksun seinän läpi."
+
+"No, jos niin on, ei syy voi olla muussa kuin ampumisessa. -- Minä en
+sinun sijassasi olisi vielä vahtuuta heittänyt."
+
+"Jopa tuosta sai jo tarpeeksensa. Se kun ei näyttänyt mitään auttavan,
+niin minä ajattelin, että mikäpä siinä tyhjän tähden rupeaa aikaansa
+kuluttamaan."
+
+"Ehkäpä olisi lopulla vahtuu onnistunut."
+
+"Kuka tuon tiennee, miten olisi käynyt! Mutta siitäpä alkoi näyttää,
+ett'ei ollut sallittu peto kaatuvaksi minun pyssyni kautta."
+
+"Ei olisi pitänyt epäilyksiin joutua, jos kohta ensimmäiset kokeet
+eivät onnistuneet. -- Ja taas tuommoiset ajatukset, ett'ei muka
+olisi sallittu karhu kaatuvaksi, ovat aivan perusteettomia. Jos aina
+ajatellaan, että jos mikä tapahtuu, se on sallittu, niin eihän silloin
+mistään hommasta tule aikuista; kaikki yritykset raukeavat tyhjään. --
+Heitä pois semmoiset ajatukset! Ihmisen pitää aina tehdä tehtävänsä
+rohkeana, eikä antaa joutavain luuloin ja arveluin itseään eksyttää. --
+Usko Iikka minua, että jos karhu olisi minun mailleni sattunut, minä
+en olisi sitä pyytämättä heittänyt, ennenkuin olisi mesikämmenen nahka
+kourassani ollut!"
+
+"No, no", vastaa tyyneesti Iikka isäntä puulusikalla viiliä suuhunsa
+pistäen ja sitten nuollen lusikan ulkopuolta. "Eipä se metsän vilja ole
+kovin helposti saatavissa. Ja, tuota, -- onhan sitä koetettu meillä
+pyytää, ja yhä pyydetään. -- Onhan se pyyntikone loukaskin."
+
+"Totta vissiin. Mutta niin kauan kuin peto haaskalla kulkee, niin
+vahtuuhan on paras pyyntikeino."
+
+Sillä välin kuuluu iloista puheen sipinää tyttöin keskuudessa ja
+silloin tällöin on Kallella ja Laurillakin aina jotain sanomista, ja
+emännät myös ovat sananvaihdossa keskenään.
+
+"No, kuinka teillä lehmät nyt lypsävät?" kysyy Peltolan emäntä.
+
+"Ne lypsävät aivan vähän tätä nykyä", vastaa Iikan emäntä. "Mitenkä
+teillä?"
+
+"No, meillähän nuo kyllä jotenki hyvin lypsävät. -- Kyllähän se teille
+oli iso vahinko, että metsä paraat lehmät kaatoi."
+
+"No, vahinko se oli. Mutta se on vielä isompi vahinko, että jälillä
+olevat lehmät nykyään hyvin huonosti lypsävät, tuskin puolenkaan sen
+vertaa kuin ennen."
+
+"Kylläpä on ikävä asia. Se on vissiin karja kovin säikäyksissään?"
+
+"No, se on tullut semmoiseen pelkoon siitä saakka kuin mörkö sai sen
+säikytetyksi, jott'ei se uskalla ruokapaikkoja ollenkaan etsiä, ei
+muuta kuin ammoilee vaan ja mylvii peloissaan."
+
+"No, eihän silloin ole muu seuraus kuin että lehmät kovin ehtyvät."
+
+"No, ne ehtyvät päivä päivältä niin, jotta oikein surkealta tuntuu
+niitä lypsää. Ne kun ovat semmoisessa pelossa, eivätkä syö paljon
+mitään, niin arvaahan sen, mikä siitä on seuraus. -- Oikein se on ikävä
+asia; vaan minkäpä sille tekee! Tottapa se niin on sallittu."
+
+"No, ettekö aina paimenta pidä karjalle?"
+
+"Ka, onhan meiltä aina joku paimeneksi pantu, joka vaan on sattunut
+joutamaan, ja on kyllä joskus sattunut, ett'ei ole ollut kukaan
+paimenessa. Mutta eipä tuota näy sillä olevan väliä, onko karjalla
+paimenta vai ei. Yhtä peloissaan on karja aina, ammoilee yhdellä lailla
+paimenenkin seurassa kuin omin päin kulkiessaan."
+
+"Mutta luulisihan sen kuitenkin paimenen seurassa paremmin uskaltavan
+ruokamailla kulkea."
+
+"Niin luulisi. Mutta ei se rupea sittenkään kauas talon läheltä
+kulkemaan. Se kun on kerran pelkoon tullut, niin se pelko ei näy siitä
+kovin helposti lähtevän. Ja uskaltaapa tuo metsä sitä säikytellä,
+vaikka on karjalla paimenkin. Sehän vei tässä muuanna päivänä Mielikin
+aivan Tiinan läheltä, joka oli paimenessa."
+
+"Niinhän se kuuluu tehneen. Mutta eiköhän silloin ollut syytä vähän
+paimenessa? Tuskin olikaan Tiina aivan karjan lähellä?"
+
+"Kylläpä se sanoi olleensa."
+
+"Se tuota", puuttuu puheeseen Lauri, kun hän kuulee vaimoaan
+mainittavan. "Tiina ei kyllä sillä kertaa sattunut olemaan aivan sillä
+paikalla, missä vasikka oli, eikä ollut karjakaan aivan koossa, mutta
+näkösällä kuitenkin, rinteen alla, ja Tiina ylempää katseli sen kulkua;
+mutta kun hän sattui kääntämään silmänsä toissapäin, niin paikalla oli
+metsä Mielikin kimpussa, ja ennenkuin Tiina ennätti oikein nähdäkään,
+oli sekä mörkö että Mielikki kaukana kuulumattomissa."
+
+"Niin on asia", myöntää Iikkakin, syöntiä lopettaessaan. "Ei siinä
+Tiinan syytä ollut. Eihän se voinut sille tapaukselle mitään, sillä se
+oli niin sallittu."
+
+Mutta vieraat, kun saavat syöntinsä lopetetuksi, nousevat pöydästä,
+kiittävät talon väkeä ja käyvät sitten istumaan sekä jatkavat
+keskustelujaan talon väen kanssa. Elsa ja Eeva korjaavat ruuan
+jäännökset pöydältä, ja sitten Elsa palattuaan, istahtaa Kaisun
+viereen, jääpi hänelle seuraa pitämään. Heidän kesken syntyy pian
+vilkas sananvaihto ja silloin tällöin kuuluva naurun hyminä näyttää,
+että heillä on iloiset keskusteluaineet. Onhan nuorilla toki yhtä ja
+toista muisteltavaa veneretkiltä Oulussa, markkina- ja kirkkomatkoilta,
+ja jospa eivät itse ole hyvin paljon ihmeteltävää ja merkillistä
+nähneet, niin onpa sen sijaan paljon tarinoita siitä, mitä muut ovat
+nähneet ja kuulleet. Tällaisista aineista piisaa paljon puhelemista
+tyttöin sekä Kallen ja Laurin kesken, jotka istuvat vähän matkaa
+heistä, milloin kahdenkeskisessä sananvaihdossa milloin keskustelussa
+tyttöin kanssa. Molempain emäntäin välillä on myöskin vilkas
+keskustelu, mutta he puhelevat vähäisemmistä asioista, enimmästi
+taloudellisista aineista. Isännät istuvat pirtin toisessa päässä
+ja tuumailevat tyyneesti vuodentulosta, nykyisestä taloudellisesta
+tilasta ja sen semmoisesta. Sattuu välistä yhteinen keskustelu kaikkein
+välillä, mutta tavallisesti ovat kuitenkin vanhat ja nuoret erillään.
+Koko päivää ei istuta sisällä yhdessä kohti, vaan käydään välistä
+ympäristöäkin katselemassa; varsinkin tytöt eivät kauan malta yhdessä
+kohti istua.
+
+Kerran, nuorten sattuessa ulkona olemaan, kysyy Mäntyvaaran emäntä
+naapuriltaan:
+
+"Eikö sinua jo emännän toimi ala väsyttää?"
+
+"Eipä paljon muutenkaan", vastaa Peltolan emäntä. "Alan jo vanhaksi
+käydä minäkin, jott'en kerkeä enää käydä joka paikkaa katsomassa, enkä
+voi liikkua niin sukkelaan kuin ennen nuorempana ollessani."
+
+"Arvaahan sen; vanhuus jäsenet kangistuttaa. -- Minusta ei olo enää
+paljon mihinkään. Nuoret emännät ne meillä minunkin edestäni työtä
+tekevät. -- Mutta sinulla on vielä ihmeellisesti voimaa ja kykyä
+tämmöistä taloutta hoitaa. Tämmöisessä talossa olisi nuorellekin
+emännälle aivan tarpeeksi työtä."
+
+"Ka, kyllähän täällä olisi. Mutta eipä tulekaan minulla kaikki niin
+tehdyksi kuin pitäisi."
+
+"Voi täällähän näyttää kaikesta, että emäntä on huolellisesti työnsä
+tehnyt, paremmasti kuin monessa muussa talossa, missä on nuori ja vielä
+täysissä voimissa oleva emäntä."
+
+"Älä sanokaan! Minä tunnen itsessäni, että jos olisin vielä paremmissa
+voimissa, saattaisin monen työn tehdä paremmasti kuin nyt. Mutta
+minulla ovat jo voimat rau'enneet ja kyky vähennyt. Sen vuoksi
+tarvitseisin jo jonkun, jolle voisin huoleni jättää."
+
+"No, mahtaneehan Elsasta jotain apua olla."
+
+"Ka, onhan hänestä sen verran kuin lapsesta voi olla. Ei hänessä vielä
+talouden hoitajaa ole. Tämä talo tarvitseisi jo uuden emännän, nuoren
+ja kykenevän, joka olisi raitis ja notkea liikkeissään, ahkera ja
+taitava työssään."
+
+"No, sitenhän sen saisi, kun Kalle -- --"
+
+"Niin, sitä minäkin olen ajatellut, että olisi se hänellä jo aika."
+
+"Olisipa hyvinkin hänellä jo aika. --. Mutta eikö hän jo ole kumppania
+itselleen katsonut?"
+
+"Ei, minun tietääkseni, vaikka on siitä joskus ollut puhe. Mutta kyllä
+minä aavistan, että on hänellä jotain mielessä siihen suuntaan,
+koska hän viime aikoina, Perttulista asti, on ollut tavallista
+harvapuheisempi ja hiljaisempi. Ei hän kyllä ole mitään maininnut,
+mutta eihän ole mitään mahdotonta, että hänelläkin on joku rakkausasia
+mielessä. Useinhan semmoiset pojat kirkkomatkoillaan lempiliittoja
+tekevät."
+
+"No, eihän kumma olekaan, jos Kallella on jotain naimapuuhan tapaista
+mielessä. Totta kai hän kuitenkin aikoo joskus aviosäätyyn mennä.
+Tuota, puhuttiinhan ennen, että Honkavaaran Liisa olisi hänen
+katsottunsa."
+
+"No, niin on puhuttu, vaan siinä puheessa nyt ei perää ole."
+
+"Eikö ole?"
+
+"Enpä usko."
+
+"Mutta eihän Liisa pahimpia tyttöjä ole."
+
+"Ei pahimpia, vaan ei paraitakaan. Ja Kallen minä en usko hänestä
+huolivan."
+
+"Miksikä ei? Onhan Liisa aika näppärä tyttö."
+
+"On kyllä. Mutta ei hänestä ison talouden hoitajaksi ole."
+
+"Eihän sitä ennakolta voi niin tarkkaan tietää."
+
+"Näkyypä se jo ihmisen luonnosta, mihinkä hänellä on taipumusta,
+mihinkä ei."
+
+"Ka, kyllähän se usein näkyy, vaan ei aina. -- En kuitenkaan sillä
+sano, että tahtoisin Liisaa Kallelle ehdoittaa. Voipihan semmoinen mies
+kuin Kalle saada hyvinkin hyvän tytön, jonkun muunkin kuin Liisan."
+
+"Ka, jostain kai hänen tulee itselleen emäntä valita, ja paras olisi,
+kun hän jo tänä syksynä ottaisi."
+
+"No, vielähän sitä syksyä on pitkältä, aikaa on pitkältä vielä talveen.
+Ja siihen asti ennättää paljonkin tapahtua."
+
+Sillä välin tuumailevat isännät nykyisestä taloudellisesta tilasta,
+syistä rahan vähyyteen ja onko toivoa paremmasta ajasta. Keskusteliat
+muistelevat entisiä aikoja parikymmentä vuotta sitten. Silloin oli
+ihmisillä rahaa. Satamarkkasia näki monella; rahatonta miestä tuskin
+oli yhtään; ei ainakaan valitettu semmoisesta puutteesta kuin nyt.
+Silloin kyllä oli ihmisillä varaa veronsa maksaa sekä kruunulle että
+papille ja muille palkansaajille, ja puhtaassa rahassa silloin verot
+maksettiin. Silloin maksettiin työmiehille hyvät palkat, silloin oli
+terva hyvässä hinnassa, ja silloin toivat Oulussa soutajat aina kotia
+tullessaan tarpeeksi rahaa ja elintarpeita koko talveksi. Toisin on
+nyt. Raha on isosti vähentynyt. Sitä ei kartu kaikille senkään vertaa
+että riittäisi kruununveroihin. Muut palkansaajat saavat tyytyä siihen
+mitä saavat. Nyt on terva huonossa hinnassa. Siitä ei kartu rahoja niin
+paljon, että niillä perhe saisi elintarpeita koko talveksi; ja omista
+pelloista karttuu eloja aivan vähän. Ainoastaan tukkiliike tuottaa
+vähän rahoja, mutta eivätpä kaikki mahdu tukkityöhön, ja tietymätöntä
+on, kuinka kauan tukkiliikettä kestää; ainakin ovat metsät isosti
+vähenemään päin. -- Mäntyvaaran isännän mielestä ei tila voi parata,
+ellei tervan hinta kohoa. Peltolainen taas arvelee, ett'ei ole isosti
+apua siitäkään, jos tervan hinta paranee, metsä kun tervaruukissa kovin
+haaskautuu. Ainoa turvakeino tulevaisuutta vastaan on hänen mielestään
+laittaa niityt ja pellot semmoiseenkaan kuntoon, että niistä yhden
+talon väki saisi elatuksensa. Isotöistä on kyllä näissä seuduissa
+maanviljelys, mutta lopussa se kuitenkin palkitsee työntekiän. Iikka
+taas väittää, jott'ei maanviljelystä voida suurenkaan työn avulla saada
+hyvään kuntoon, ja useassa talossa ei voida tekemälläkään saada uusia
+pelto- ja niittymaita.
+
+Tällaisista asioista tuumaillessa kuluu isännillä aika mukavasti,
+ja hupaisesti se kuluu toisillakin, nuorilla etenkin, vilkkaissa
+ja iloisissa keskusteluissa. Peltolaiset ovat vierailleen hyvin
+kohteliaita ja ystävällisiä ja tarjoavat heille ruu'an jälkeen
+kahveakin, jota ei suinkaan ole totuttu joka päivä saamaan.
+
+Kun on yhtä ja toista muuta puheltu, syntyy taas kaikkein koossa
+ollessa puhe karhuasiasta uudestaan.
+
+"Kyllä te tosiaan heititte vahtuun liian varain", sanoo Janne likalle,
+niinkuin oli jo ennenkin maininnut.
+
+"Niin, sen sinä luulet", vastaa Iikka; "vaan minä kun näin, ett'ei
+meillä vahtuu mitään hyödyttänyt, päätin parhaaksi jättää sen silleen;
+ja sen vuoksi tehtiin meillä loukas, jott'ei meidän tarvitseisi aikaa
+kuluttaa vahtuussa."
+
+"No, onhan se sekin parempi kuin ei mitään, vaan kuitenkin on
+luotettavin pyyntikeino vahtaaminen niin kauan kuin on syytä toivoa,
+että karhu haaskalla kulkee. Koska se kuitenkin on siellä monioita
+kertoja käynyt, niin onhan syytä otaksua, että se vieläkin käypi."
+
+"Kuka tuon tiennee!"
+
+"Ka, eihän sitä varmasti kukaan vielä tiedä; mutta kyllä minä luulen,
+että se vielä käypi; ja sen vuoksi arvelen paraaksi, että jonkun
+pitäisi vielä monioita kertoja kulkea vahtuussa toisella haaskalla,
+joka kuuluu jälillä olevan."
+
+"Onhan se koskematonna vielä, mutta eipä taida meillä siellä enää
+käyntiä tulla, minulla ainakaan."
+
+"Älähän toki ole niin välinpitämätön. Saattaahan muuten metsän peto
+jonain yönä haaskalla käydä koko lehmän raadon syömässä, sillä minä
+luulen, että ennenhän se toki haaskalle menee kuin loukkaaseen."
+
+"Kukapa sen käynnit tietää! Ja tuota olenpa miettinyt, että minä kohta
+puran koko haaskan, kosk'ei siellä kuitenkaan näy vahtuuta tulevan."
+
+"Älähän toki! Vielä siellä pitää jonkun vahtaamassa kulkea. Eikö se
+Laurikaan...?"
+
+"Eipä tuonne minullakaan enää kovin mieli tee", puuttuu puheeseen
+Lauri. "Kyllä minä ensin ajattelin, että saisi tuolla vielä jonkun
+kerran käydä; mutta niinpä minusta tunnustaa, että tyhjään taitaisi
+vahtuu mennä niinkuin ennenkin."
+
+"Eihän se ole sanottu", lausuu Janne.
+
+"Lähde pois vahtaamaan!" kehoittaa Kallekin.
+
+"Jos sattuisi metsän kuningas haaskalle tulemaan, niin et katuisikaan
+käyntiäsi."
+
+"Saattaisihan kuitenkin ampuminen tyhjään mennä, jos tulisikin peto
+haaskalle", arvelee Lauri. "Yöt kun ovat kovin pimeät, niin eihän nyt
+näekään paljon mitään."
+
+"Se on tosi kyllä", myöntää Kalle, "että pimeästä on paljon haittaa
+yön aikana. Mutta tavallisestipa se mörkö tuleekin jo auringon laskun
+aikana tai vähän jälkeen, ja silloinhan ei pimeä vielä liiaksi haittaa.
+Ja jos se tuleekin myöhemmin, tulee ihan raadolle asti, niin eipä
+pitäisi silloin talailta olla mahdoton siihen osasta."
+
+"Sattumoissapahan on, jos silloinkaan sattuu semmoiseen paikkaan, että
+peto henkensä heittäisi; sillä eipä siihen juuri luoti teho, ellei se
+satu käymään korvalliseen tai sydämmeen."
+
+"Kylläpä pitäisi sattua vaikka korvalliseen, kun on kuitenkin suunta,
+mihin on ampuminen, jo ennakolta tiedossa. Karhu on siksi iso eläin,
+jotta sinä jotenkin pimeässäkin voit nähdä, mistä ja mitenpäin se
+kulkee ja siis eroittaa pääpuolen. Jos siis sinulle sattuisi semmoinen
+onni, että näkisit sen tulevaksi haaskalle, ja kuulisit, kun se rupeaa
+raatoa repimään ja luita puremaan, niin lasketa silloin ääntä kohti,
+lasketa korvalliseen tai rintaan kohti sydäntä, ja kylläpä pitäisi
+sattua, jos lienet tavallinen pyssymies."
+
+"Minä arvelen", sanoo Janne, kun Lauri vielä epäröipi, "että tästä
+lähin pitäisi Laurin tai jonkun muun vielä pari kolme yötä kulkea
+vahtaamassa. -- Nythän on kai ensi yönä yhdeksäs yö siitä asti kuin
+karhu kävi teillä lehmiä kaatamassa?"
+
+"Niin on", vastaa Iikka.
+
+"No niin. Ei ole vielä siis myöhäistä. Vielä saattaa metsän kuningas
+haaskalla käydä. -- Ja jos ei ala vahtuu onnistua, niin en tiedä muuta
+neuvoa kuin että annetaan jahtivoudin kutsua kylän väki kokoon, mies
+tai kaksi talosta, karhua ahdistamaan."
+
+"Tuskinpa se tulee saaduksi sitenkään. Se ei kuitenkaan kaadu ennenkuin
+on sallittu."
+
+"No, emmehän voi arvata, satuttaisiinko tuota saamaan kierretyksi ja
+tapetuksi, vaan saisihan kuitenkin koettaa. Ainakin mahtaisi jahdista
+olla se seuraus, että metsä näiltä seuduilta pois pakeneisi."
+
+"Jos niin on asia", puuttuu keskusteluun Mäntyvaaran emäntä, "niin
+kyllä silloin on parasta että asia heti ilmoitetaan jahtivoudille.
+Kovinhan metsän eläjä jo on pahaa karjallemme tehnyt, ja kuka tietää,
+mitä se vielä tekee, ell'ei se tule aikoinaan tapetuksi tai ainakin
+pois ajetuksi!"
+
+"Eihän sen vastaisia tekoja kukaan tiedä", sanoo Peltolan emäntä, "vaan
+arvattavasti se, niin kauan kuin se lähimailla pysyy, tekee paljon
+vahinkoa, säikyttelee karjaa, niin että se on alinomaisessa pelossa."
+
+"Niin se tekee. Ja lehmät kyllä mahtanevat tuntea, että se on
+lähiseuduilla silloinkin kun se ei näytä itseään; ja sen vuoksi ne vaan
+peloissaan ammoilevat, eivät syö, eivätkä lypsä."
+
+"Mahtaisikopahan", sanoo Iikka, "metsän eläjä kovin säikkyä, jos kohta
+koko kylä miehissä sitä hätyyttäisi! Saattaisihan se ajon jälkeen taas
+palauta paikoilleen, koskapahan se ei ole pois paennut, vaikka me sitä
+olemme hätyyttäneet, vaikka me sitä olemme ampuneetkin ja möykettä
+pitäneet haaskan lähellä."
+
+"Eiköhän tuo mahtaisi", arvelee Janne, "lopulta paeta, jos se ei
+tulisi tapetuksi. Mutta kyllähän taitaisivat miehet käydä vähäksi, kun
+olisi siksi laaja ala kuljettava, ja siis saattaisi käydä niin, jottei
+saataisi petoa kierretyksi, varsinkin kun on kykenevästä johtajasta
+puute."
+
+"Niinpä hyvinkin kävisi."
+
+"Sen vuoksi, kuule Lauri, on parasta, että sinä vielä monioita öitä
+käyt vahtaamassa, ennenkuin muuhun hommaan ruvetaan."
+
+"Saattaisihan tuonne mennä", vastaa Lauri, "jos olisi tietty, että
+siitä mitään hyötyä on. Mutta sitäpä en luule olevan, eikä minua sinne
+haluta. Siellä tulee kovin pitkä yö yksinään ollessa. Kumppanin kanssa
+siellä kyllä yö paremmasti kuluisi."
+
+"Eihän siellä miehellä mitään hätää ole talailla istuessa", vakuuttaa
+Janne. -- "Vaan jos kumppania haluat, niin semmoisen kyllä saat."
+
+"Mahtaisikohan sinne kenelläkään mieli tehdä?"
+
+"Voi toki", vakuuttaa Kalle. "Kyllähän sinne halukkaita aina olisi.
+Kyllä kai minäkin..."
+
+"Voi, lähtisitkö sinä Kalle?" huudahtaa Kaisu iloisesti.
+
+"Ka, kyllä kai minä mielelläni lähtisin, jos ei kenelläkään sitä
+vastaan olisi."
+
+"Kenelläpä sitä vastaan olisi!" sanoo Iikka tyyneesti. "En kai minä
+kiellä, Kalle, sinua tulemasta, jos sinua vaan haluttaa. Vaan niin minä
+luulen, että pitkäksi sinulla siellä yö tulisi."
+
+"Mahtaisikopahan liian pitkäksi tulla! Eihän siellä talailla mitään
+hätää ole, ja minä kyllä en pelkää; en ole pelännyt ennenkään. -- Olen
+valmis lähtemään vaikka jo ensi yöksi."
+
+"No, lähde siis vahtaamaan!" kehoittaa Kaisu. "Lähde Laurille
+kumppaniksi! Muuten kyllä hänellä ei lähtöä tule. Hänessä itsessään ei
+ole mitään intoa, ell'ei toinen sitä häneen pane."
+
+"Minussako!" mutisee Lauri hiljaa. "Mitäpä minä tyhjän tähden rupeaisin
+innostumaan, kun olen nähnyt, ett'ei innostuminen mitään auta!"
+
+"Meille hyvin sopii", sanoo Janne, "että Kalle jo ensi yöksi lähtee
+vahtaamaan, nyt kun meillä kiirein aika on sivu. Päätetään siis niin,
+että hän Laurin kanssa lähtee."
+
+"Se on mainion hyvä asia", iloitsee Kaisu. "Kun sinä, Kalle, lähdet,
+niin on syytä toivoa, että, jos hyvä onni sattuu, sinä saat metsän
+kuninkaan kaadetuksi."
+
+"Älähän ennen aikaa mitään toivo!" varoittaa Kalle. "Eihän ole vielä
+sanottu, että karhu ollenkaan enää käypikään haaskalla. Mutta kyllä
+minä mielelläni lähden vahtaajaksi, koska ei kukaan tunnu sitä
+kieltävän."
+
+"Eihän toki", vakuuttaa Mäntyvaaran emäntä. "Minä mielelläni näen, että
+metsän petoa millä keinoin tahansa koetetaan hengiltä saada, siitä kun
+on kovin suuri vastus karjalle; ja oikein minä olen ihastuksissani
+siitä että sinä Kalle nyt lähdet vahtaajaksi, sillä sinähän olet tarkka
+ampuja."
+
+"Tule vaan, Kalle!" kehoittaa myös Iikka. "Vaan tyhjään minä luulen
+vahtuun menevän; ja sen minä sanon, ett'ei metsän vilja kaadu ennenkuin
+on sallittu."
+
+"Älähän toki!" muistututtaa Janne. "Siinä tapauksessahan ei karhun
+pyynnistä koskaan tarvittaisi mitään huolta pitää. Jos nimittäin ei
+olisi sallittu karhu kaatuvaksi, niin se ei saisi surmaansa, vaikka
+sitä kuinka paljon tahansa hätyytettäisiin, ja jos taas olisi sallittu,
+niin se kaatuisi ihan itsestään, kenenkään siihen koskematta."
+
+"No, en minä varsin niinkään arvele; mutta kuitenkin uskon, ett'ei
+mörkö henkeään heitä, jos ei niin ole sallittu, vaikka kuinkakin sitä
+ahdistettaisiin; ja jos taas on sallittu sen kaatua, niin saattaahan
+se saada surmansa muullakin keinoin kuin pyssyn luodista, esimerkiksi
+loukkaassa.
+
+"Usko minua, kuule, Iikka! Karhu on siksi viisas eläin, että, jos
+ei käytetä hyväksi kaikkia mahdollisia keinoja sen tappamiseksi, se
+muutoin helposti saattaa surmansa välttää."
+
+"Olipa nyt miten tahansa, päätös kuin päätös. Kalle tulkoon vahtaajaksi
+Laurin kanssa, niinkuin jo tuumattiin. Laittauduhan, Kalle, valmiiksi
+meidän lähtöömme asti! Meidän veneessämmehän sinun paraiten sopii
+tulla."
+
+"Kyllähän minä pian joudun", vastaa Kalle. "Mutta eihän vielä mihinkään
+kiirettä ole."
+
+"Se sopii kyllä", myöntää Janne, "että Kalle teidän veneessänne lähtee.
+Sinä saat, Kalle, nyt kulkea vahtuussa ainakin pari yötä. Sitten minä
+tulen tiedustelemaan, miten on käynyt. Mutta jos jo ennen sattuisi
+metsän kuningas keikahtamaan, niin tietysti on heti tännekin sana
+laitettava."
+
+"Se nyt on tietty", vakuuttaa Iikka.
+
+"No, se on siis päätetty, että me molemmat, Lauri ja minä, lähdemme
+vahtaamaan?" muistuttaa vielä Kalle. "Vai kuinka Lauri?"
+
+"Niinhän se päätettiin", vastaa Lauri vakavasti.
+
+"Sinä siis lähdet mukaan?"
+
+"Ka, saatanhan tuota lähteä."
+
+"Mielelläsikin?"
+
+"No, eipä minulla juuri halua suurta tunnu sinne olevan, vaan saatanhan
+kuitenkin lähteä."
+
+"En minä tietysti tahdo pakoittaa, kun ei sinulla halua liene. Tohdin
+minä yksinänikin mennä."
+
+"Sen kyllä uskon, vaan saatanhan minä lähteä sinulle kumppaniksi."
+
+"Kahdenhan yö huvemmasti kuluu", muistuttaa Peltolan emäntä.
+
+"Onhan toki isommasti huvempi kahden ollessa", vakuuttaa Janne. "Ja
+onhan toinen pyssymies toiselle varana, jos ei satu ensi laukaus
+onnistumaan, silloin kun sattunee karhu haaskalle tulemaan."
+
+"Sinä siis varmaan lähdet mukaan?" kysyy vielä Kalle Laurilta.
+
+"Ka, lähdenhän toki, kun tulin luvanneeksi kerran", vastaa Lauri.
+
+"Onhan sinulla pyssy kunnossa?"
+
+"Ka, on kai se samanlaisessa kunnossa kuin ennenkin, ehjä ja tarkka, ja
+se tehoo kyllä, kun ei lie mikään sitä pilannut."
+
+"Mikäpä sen olisi pilannut! Älä sinä nyt semmoista puhukaan!"
+
+"Mitenkä, Kalle, sinun pyssysi luottaa?" kysyy Kaisu.
+
+"Ka, luottaahan se ainakin lintuja ampuessa, ja niinpä luulen, että
+tehoo se metsän viljaankin."
+
+Keskustelua riittää vielä vähän aikaa, ja mielet innostuvat
+innostumistaan. Jokainen kuvittelee mielessään, mitenkä mahtanee
+vielä vahtuu päättyä, ja luottamus Kallen rohkeuteen ja ampumataitoon
+herättää monessa toivon, että vielä ennen talvea saadaan mesikämmenen
+peijaita pitää. Mutta eihän tulevaisia asioita ihminen voi edeltäpäin
+tietää. Sittenhän näkyy.
+
+Vihdoin keskeytyvät mietteet, tuumailut ja tarinat. Mäntyvaaralaiset,
+kiiteltyään ja hyvästeltyään, poistuvat Kallen kanssa Peltolasta,
+ja Peltolaiset, kiiteltyään käynnistä, saattavat heidät rantaan,
+katselevat heidän lähtöään; ja toivottavat onnea matkalle, onnea
+Kallelle ja Laurille, jotka lähtevät vahtaamaan.
+
+
+
+
+XV.
+
+
+Veneen vesille työnnettyä tarttuvat soutajat heti airoihin, Kalle ja
+Kaisu etuteljolla ja Lauri takateljolla, ja isäntä perässä rupeaa
+huopaamaan, vaan emäntä istuu jouten keskellä venettä.
+
+On jotenkin kova vastatuuli, joka kohottaa melkoisia aaltoja; näkyypä
+selällä siellä täällä vaahtopäisiäkin laineita. Mutta Mäntyvaaran vene
+reippaiden soutajiensa avulla lähtee kuitenkin hiljokselleen eteenpäin
+kiitämään. Peltolaiset rannalta vähän aikaa katseltuaan, kuinka se
+keveästi halkaisee vastaan vierivien laineiden harjat, kuinka se
+keikkuilee aalloilla, milloin kohoten, keula pystyssä, korkean aallon
+huipulle, milloin taas solahtaen, keula alaspäin, aallon pohjaan,
+-- Peltolaiset tätä näkyä katseltuaan palaavat kaipauksen tunteilla
+kotiaan.
+
+Tuuli ja aallot kyllä kovasti kulkua vastustavat; mutta soutajat,
+tottuneet kun ovat, tekevät airoillaan voimakkaita vetoja, ja vakaisena
+istuu isäntä perässä, käyttäen taitavasti huoparimiaan ja venettä
+ohjatessaan väistäen pahimmat aallot. Monesti ne näyttävätkin hyvin
+uhkaaville, kun ne pauhinalla venettä vasten syöksyvät, kun ne lyövät
+veneen laitoja vasten milloin keulasta milloin sivulta ja näyttävät
+ikäänkuin tahtovan niellä koko keulan. Mutta keveästi keula kohoaa
+taivasta kohti ja niinkuin mäen päälle kiipeää vene aallon huipuille,
+vaan sieltä se taas äkkiä jyrkkää aaltoa myöten solahtaa alas ja
+ikäänkuin kätkeytyy laineiden väliin. Näin kulkiessaan, aallokossa
+keikkuessaan, vene silloin tällöin vettä vähän ryypiskelee. Aina joskus
+jostakusta aallosta roiskahtaa vähän vettä soutajien päälle keulan
+puolella; mutta perempänä istujat eivät vähääkään kastu.
+
+Kalle soutaessaan tekee pitkiä, voimakkaita vetoja, niin että sujahtaa
+airon terä ja syntyy airon jälkeen vaahtoinen pyörre, joka kuitenkin
+pian aalloissa häviää. Kaisulla taas, joka on tottunut soutamaan
+lyhyeen ja tiheästi, tekisi mieli tehdä entiseen tapaansa, mutta hänen
+tietysti täytyy mukaantua Kallen mukaan, ja sen vuoksi souto häntä
+nyt vähän oudostuttaa, vaan hyvin hän kuitenkin tehtävänsä tekee ja
+ponnistaakin aika lailla. Siinä molemmat nuorukaiset rinnatusten
+etuteljolla soutavat, Kalle vakaisena ja tyytyväisenä, Kaisu
+iloisena, hymysuin, ja luovat katseensa milloin taantuvaan Peltolan
+rantaan, milloin läikkyviin laineisiin, milloin veneen peräpuolella
+istujoihin, joita ei aalto näy ollenkaan kastelevan, milloin taas he
+katsoa vilkaisevat hymyillen toisiinsa. Heistä molemmista tuntuu niin
+oudolta, tuntuu niin somalta toistensa sivulla olla, jotta he toistensa
+soutoa ja toisiaan katsellessaan eivät aina arvaa olla varuillaan,
+kun jostakusta aallosta vettä heidän päällensä roiskahtaa. Naurusuin
+katselee Kaisu Kallea, jotta miksi se niin harvaan vetää, ja Kalle taas
+katselee, kuinka Kaisulla aina airo yrittää käydä veteen ennen aikojaan
+ja sieltä taas liian pian kohota.
+
+"Älä sinä hätäile!" muistuttaa silloin Kalle Kaisua. "Pidä airoa
+enemmän aikaa vedessä, niin paremmin saatat yhtä mukaa soutaa!"
+
+Samalla muuan iso aalto lyöpi vettä sisään ja kastelee häneltä takin
+liepen.
+
+"Ahaa, kastuitpa!" huudahtaa silloin Kaisu.
+
+"Enpä kovinkaan", vastaa tyyneesti Kalle ja puistelee takin helmaansa
+sekä asettelee paremmasti pyssyään, joka hänellä on vieressään
+nahkakotelon sisällä.
+
+"Jopahan ryyppäsi vene", kuuluu isännän ääni perästä.
+
+Kalle, nähdessään äsköstä vielä isomman aallon vierivän Kaisun
+puoleista laitaa kohti, sanoo sitten vieruskumppanilleen:
+
+"Odotahan, kohta kastut sinäkin!"
+
+Samalla, ennenkuin Kaisu arvaakaan, räiskähtää vettä oikein hyväsesti
+hänen helmalleen.
+
+"Saitpahan sinäkin!" sanoo silloin Kalle, suu vähän hymyssä.
+
+"Olipa siinä aallossa vettä", naurahtaa Kaisu ja puistelee vyölinäänsä
+ja helmaansa.
+
+"Jopa nyt taisi kastella", äännähtää Lauri, nähtyään hänkin, miten
+Kaisulle kävi.
+
+"Tottapahan kesä kuivaa, jos kasteleekin", vastaa Kaisu, "enkäpä minä
+tässä yksinäni kastukaan. Mutta sinulla näyttää kovin hyvä paikka
+olevan. Ei olisi vaarallista, jos sinäkin vähäsen kastuisit."
+
+"No, eipä ole siitä haittaa, että kuivana pysyn; eikä aalto minua
+kyllä kastele, kun et sinä vaan airollasi vettä päälleni räiskyttäne.
+Tiedäkin, että katsot tarkkaan, miten sinä airoa pitelet!"
+
+Kyllä vaaditaankin soutajilta, että oikein osaavat airoa pidellä.
+Muuten vaan tämmöisessä aallokossa monikin airon veto tyhjään menisi,
+monestikin airo vettä veneeseen syytäisi, sillä soutajien täytyy
+vetästä airoillaan milloin aallon pohjasta milloin harjalta; airo
+on pistettävä milloin syvempään milloin ylemmäs. Mutta kyllä näkyy
+soutajista, että ovat he ennenkin tuulessa ja aallokossa liikkuneet.
+Heillä käypi souto tasaisesti ja sievästi vene hyppii aallolta aallolle
+ja kiitää hiljoksellen eteenpäin.
+
+Melkein äänetönnä istuu emäntä veneen pohjalla, eikä isäntäkään hyvin
+monta sanaa puhu. Hän vaan vakaisena istuu perässä, ja työntäen
+voimakkaasti huoparimillaan luopi tyyneen katseensa eteensä ja
+silmäelee kohti vieriviä laineita. Tyyneinä ja vakaisina myöskin
+Lauri ja Kalle tekevät voimakkaita vetoja. Kaisu sitä vastoin istuu
+hymyillen, naurusuin, ja somalle tuntuu hänestä nyt souto, ja
+soutaessaan hän kääntää kirkkaat, vilkkaasti pyörivät silmänsä milloin
+minnekin päin. Hän lennättää katseensa milloin taantuvaan Peltolaan,
+milloin taivaalle, milloin aallokkoon, milloin taas Kalleen ja muihin
+veneessä istujiin, jotka kaikki istuvat tyyneinä niinkuin eivät
+tuulesta mitään tietäisi, niinkuin ei aalloista olisi soudolle mitään
+haittaa. Hänestä tuntuvat nimittäin laineet jotenkin haittaavan soutoa,
+kun, hänen airoa veteen pistäessään, milloin aallon harja, milloin
+aallon pohja sattuu airon kohdalle, niin että hänellä airo sattuu
+milloin liian syvälle aallon sisään, milloin taas ainoastaan vähän
+hipaisee aallon laitaan. Sen vuoksi hän melkein ihmetellen katselee,
+kuinka toiset soutajat liikuttavat airojaan melkein yhtä mukavasti kuin
+tyyneelläkin. Juuri kun hän ihmettelee Kallen soutoa ja katselee, eikö
+tällä vahingoissakaan koskaan airo satu aallon sivu luiskahtamaan,
+kuulee hän isännän huudahtavan: "Varokaapa nyt itseänne siellä
+keulassa! Kohta iso aalto teidät kastelee."
+
+Soutajat kääntyvät nyt katsomaan, kuinka likellä ja kuinka suuri
+se lähenevä aalto on, vaan samalla se syöksyy venettä vasten niin
+korkeana, että sen päällyspuoli valuu kerrassaan yli koko keulan ja
+kastelee niin hyvin etuteljon kuin sen päällä istuvien soutajien
+selkäpuolet, ennenkuin he ovat aallon edestä ennättäneet siirtyä.
+
+"Voi hirmuista!" huudahtaa silloin Kaisu, heti paikaltaan hypähtäen.
+"Kylläpä oli kauhea aalto!"
+
+"Tulipa siitä vettä, siitä aallosta!" sanoo Kalle, paikaltaan
+kohottuaan hänkin ja sitten kämmenellään vettä teljolta pyhkien.
+
+"Kylläpä oli aaltoa!" ihmettelee emäntäkin. "Vähällä oli jo minunkin
+kastella."
+
+"Eipä paljon puuttunut, ett'ei olisi minuakin kastellut", sanoo Lauri.
+
+"Kylläpä nyt ryypäsi vene hyväsesti!" lausuu isäntä.
+
+Mutta niin pian kuin korkea aalto oli mennyt menojaan, istuvat soutajat
+taas paikoilleen ja työntävät airoillaan eteenpäin venettä, joka jättää
+jättämistään Peltolan rannan taaksensa.
+
+Iloisena liikuttelee Kaisu airoaan; niin mukavalle tuntuu hänestä
+kulku, tuntuu somalle Kallen sivulla istua ja kiikkua veneessä, joka
+aallokossa mukavasti keikkuilee. Hän luopi iloiset, veitikkamaiset
+katseensa milloin mihinkin, ja kummastellessaan, ett'eivät perempänä
+istujat vahingossakaan satu kastumaan, ei hän aina huomaakaan, miten
+hänellä airo veteen sattuu. Varsinkin Laurilla on hänen mielestään
+kovin mukava paikka, siitä kun aalto ei koskaan satu vettä yli lyömään;
+se äskönenkin iso aalto vieri sivu, Lauriin koskemattakaan. Naurusuin
+katsellessaan Lauriin päin, sattuu hänellä airo luiskahtamaan aallosta,
+hipaisten vaan aallon laitaa, ja silloin siitä räiskähtää vettä suoraan
+Laurin niskaan.
+
+"Voi sen tyttöä!" huudahtaa silloin Lauri, "kun päälleni räiskytit,
+ihan niskaan." Ja hän kallistaa päätään alaspäin. "Nyt sinun pitäisi
+tästä airosta saada."
+
+"Älähän toki! Enhän minä tahallani..." puolustelee Kaisu itseään. "En
+arvannutkaan, että airo olisi ollut syvempään pistettävä."
+
+"Et arvannut! Eihän sinusta sitten soutajaksi olekaan."
+
+"Kyllä minä soutaa osaan. Mutta tuleehan se usein vahinko viisaallekin;
+eikähän se nyt iso asia ollut, että sinäkin vähän kastuit."
+
+"Eikö ollut! Tiedä, ett'et puhu tuolla lailla! Ja jos vaan vielä minua
+kastelet, niin."
+
+"No, älähän ole milläsikään! Kyllä minä koetan varoa, ett'ei minun
+airostani enää räisky."
+
+Mutta Laurin ja Kaisun välisen keskustelun loputtua, siirtyvät
+keskustelioilla pian ajatukset ja puheet taas toisiin asioihin. Ja vene
+sillä välin etenee etenemistään Peltolan rannasta, keikkuilee selän
+laineilla, pyrkien Mäntyvaaran rantaan päin.
+
+Kalle soutaessaan näyttää hyvin tyytyväiseltä, siinä kun hänen
+sivullaan istuu punaposkinen, hymyhuulinen, iloinen tyttö, siinä kun
+hän saapi istua Mäntyvaaran Kaisun rinnalla. Jos hän milloin häneen
+katseensa luopi, saapi hän nähdä vaan iloisen, lempeän silmäilyn;
+eihän siis kummakaan, että olo Kaisun sivulla tuntuu hänestä niin
+miellyttävälle. Mielellään hän häntä katselee ja ajattelee, vaan sen
+ohessa hän ajatuksensa muuallekin kiidättää ja muistelee varsinkin
+matkansa päämäärää. Hänhän on menossa karhua vahtaamaan, ja arvelu
+siitä, saapiko hän vielä omin silmin nähdä metsän kuninkaan, antaa
+hänelle aihetta moniin ajatuksiin. Jos se tulisi haaskalle ja hän
+sitten ojentaisi kätensä sitä ampuakseen, kuinka hänellä silloin sydän
+sykähtäisi, kuinka menisi mieli hyväksi! Ja jos laukaus onnistuisi ja
+hän mesikämmenen kanssa Mäntyvaaraan palaisi, kuinka silloin talon väki
+riemastuisi siitä!
+
+Kaisu erittäinkin siitä mahtaisi iloita, se kun jo oli iloinnut siitä,
+että hän tarjoutui vahtaajaksi.
+
+Ja Kalle luopi nyt ystävällisen silmäilyn Kaisuun, joka iloisesti
+vastaan myhäilee. Hänestä tuntuu hyvin somalle katsella tämän
+veitikkamaista, vaan lempeää silmäilyä, tämän hymyileviä huulia, tämän
+punoittavia poskia. Siinä näyttää Kaisu hänen mielestään niin sorjalle
+ja somalle, niin iloiselle ja hyvän luontoiselle, jotta hänestä tuntuu,
+ett'ei hän ole semmoista tyttöä toista vielä nähnytkään. Tuntuu niin
+somalta, kummalliselta, oudolta, jott'ei hän ole oikein selvillä vielä
+itsekään siitä, mikä hänen tunteensa on niin kiihoksiin saanut. Onhan
+hän Kaisun parissa usein ennenkin ollut, mutta ei hän ole tuntenut
+ennen itseään niin lumotuksi kuin nyt. Hyvänä tyttönä hän oli aina
+Kaisua pitänyt, mutta varsinkin viime matkansa jälkeen Perttulikirkolla
+oli hän tuntenut itsessään tavallista enemmän mieltymystä häneen, oli
+ruvennut usein muistelemaan häntä. Ja tähän muistelemiseen oli antanut
+aihetta luulo, että Kaisulla kenties oli sulhanen. Hän oli alkanut
+aavistaa, että Kaisulla olisi tekeillä lemmen liitto erään toisen
+kanssa. Se oli vaan aavistus, kenties väärä -- hyvä, jos niin olisikin,
+mutta voisihan olla mahdollista, että siinä yhtä hyvin saattoi olla
+perää. Kukapa se kenenkään sydämmen asiat tarkkaan tietää, ennenkuin ne
+ilmi tulevat!
+
+Näissä mietteissään muistelee Kalle, mitä hän Perttulin aikana oli
+nähnyt. Perttuli-lauantaina hän astuskellessaan kentällä kauppamiehen
+talon likellä huomasi siellä Kaisun ja Honkavaaran Liisan, jotka
+käsitysten käyskentelivät, iloisessa sananvaihdossa keskenään.
+Hän lyöttäysi heidän seuraansa ja näki silloin, että Kaisulla oli
+uusi korea huivi. Kysyttyään, mistä tämä oli sen saanut, sai hän
+vastaukseksi, että se oli Kalliovaaran Heikin ostama. Kaisu oli
+nimittäin ennen ollut kahden kesken Heikin kanssa, joka oli vienyt
+hänen kauppapuotiin ja siellä valikoinut hänelle sen korean huivin,
+joka hänelle nyt oli. Silloin tuntui Kallea harmittavan, että Heikki
+oli kerennyt ennen häntä. Olisihan hänkin yhtä hyvin saattanut Kaisulle
+huivin ostaa, ja olisikin niin tehnyt, ell'ei Heikki olisi herennyt
+ennen. Siinä hän katseli tyttöjä ja palloili mielessään sitä, että
+Heikki oli ennättänyt tehdä Kaisulle sen palveluksen, jonka hän oli
+aikonut tehdä. Mitä hänen nyt tuli tehdä? No, Liisahan oli vielä
+saamatta; sitä ei ollut kukaan muistanut. Mitenhän olisi hänelle
+ostaa? Hän loi silmänsä Liisaan, ikäänkuin katsoakseen, kannattaisiko
+sille ostaa. Ja Liisa puolestaan silloin hymyillen häntä katseli,
+katseli lempeitä, kysyvillä silmillä ja näytti niin miellyttävälle,
+että hän päätti hänelle kyllä kannattavan jotakin ostaa. Mutta niin
+tuntui kuitenkin, että Kaisulle hän olisi mieluummin ostanut. Silloin
+hän kutsui molemmat tytöt kanssansa puotiin, jossa he katselivat
+puotitavaroita ja koettivat löytää kauniinta ja mukavinta; ja siellä
+hän osti Liisalle kauniin huivin, mutta ostipa hän Kaisullekin korean
+vyölinän. Sitten hän lähti heidän kanssaan kävelemään; ja molemmat
+tytöt olivat hyvin iloisia ja puheliaita ja näyttivät niin sieville ja
+somille, jott'ei koko kirkkoväen joukossa ollut semmoisia, varsinkaan
+Kaisun vertaista. Seurustelu heidän kanssaan tuntui hyvin mukavalle,
+mutta sitten yhtyi heihin Heikki, joka oli kyllä hyvin iloinen ja laski
+leikkiä ja nauratteli tyttöjä, vaan kuitenkin häntä tuntui harmittavan,
+että Heikki valtasi tyttöin mielet, puheli ja laski leikkiä erittäinkin
+Kaisun kanssa, jott'ei hänelle paljon suunvuoroa jäänytkään.
+
+Näissä muistelmissa ollessaan Kalle taas luopi silmäilyn Kaisuun,
+ikäänkuin tämän silmistä lukeakseen, minkälaiset ajatukset Kaisussa
+liikkuu, minkälaisessa suhteessa tämä on Heikkiin. Mutta eipä näy
+olevan helppo päältäpäin katsoin lukea toisen ajatuksia. Kaisun
+kirkkaista, lempeistä silmistä ja hymyilevästä, vapaasta katseesta hän
+ei voi päättää, onko tämän suhde Heikkiin mikään erinomaisen hyvä.
+Melkeinpä voisi luulla, että, jos Kaisun mieliala kuvastuu hänen
+ulkomuodossaan, tällä vielä on sydän yhtä vapaa kuin katsekin. Jospa
+niin olisikin! Mutta puhuttiinhan jo kauan aikaa sitten, että Kaisun ja
+Heikin väli olisi hyvin hyvä, että heistä kyllä saattaisi pari tulla.
+Sitten kyllä ei ole kuulunut siitä mitään. Mutta hyvinpä näytti Kaisu
+Perttulina Heikin seurassa viihtyvän. Kenties hän on jo Heikin morsian.
+Voi, tämä ajatus tuntuu tekevän hänen murheelliseksi! Vaan miksi hänen
+siitä tarvitseisi surra? Onhan hänellä vielä sydän vapaa. Mutta kenties
+se ei olekaan. Kenties Kaisu sen on lumonnut. -- Ei, kyllä hänen vielä
+pitää saada selko asiasta, hänen pitää saada tietää, minkälainen on
+Kaisun suhde Heikkiin. Tässä siitä ei sovi ruveta kyselemään. Se täytyy
+jättää vastaiseksi. Jos hän vahtuussa käydessään saisi metsän kuninkaan
+kaadetuksi, niin silloin hän varmaankin tunsi mielensä rohkeammaksi,
+silloin hän saisi monelta kunnioitusta osalleen, siis Kaisultakin --
+silloinhan sopisi hänen tiedustella Kaisun mielialaa, silloin hän
+tuntisi varmaan itsessään tarpeeksi rohkeutta lausua julki ajatuksensa.
+
+Kallen näissä mietteissä ollessa istuu Kaisu hymyillen hänen vieressään
+ja soutaessaan lennättää ajatuksensa milloin minnekin; eivät ne ole
+niin syvällisiä kuin Kallella. Ne sattuvat hetkeksi yhteen, hetkeksi
+toiseen asiaan, samoin kuin hänen silmäinsä katsekin. Milloin ovat ne
+taantuvan Peltolan vainioin ja asukkaiden luona, milloin lainehtivassa
+järvessä, milloin Kallen ja muitten luona. Mukavalta tuntuu Kaisusta
+istuminen Kallen sivulla, semmoisen uljaan, reippaan, jopa pulskankin
+pojan sivulla. Eipä löydykään monta sen veroista nuorukaista. No,
+olihan se Heikkikin aika raitis poika, vieläpä luonnoltaan Kallea
+paljon iloisempi. Hyvin mukava hänellä oli ollut aina Heikin seurassa,
+se kun oli semmoinen sukkela leikin laskia, puhui ja valehteli milloin
+mitäkin. Meni se kuitenkin joskus ilveissään liian pitkälle, jotta
+häntä mieli suututtaa; vaan se ei koskaan pahakseen pannut, jos hän
+mitä sille sanoi; ja jos se jonkun tyhmyyden tekikin, niin se osasi
+aina jollain sukkeluudella kaikki pahat parantaa.
+
+Vene on jo melkoisesti etennyt Peltolasta ja on nyt niin lähennyt
+Mäntyvaaran rantaa, että aallot eivät sitä enää niin keikuttelekaan,
+ranta kun täälläpäin on isosti suojana. Aallot käyvät yhä pienemmiksi,
+tuulen voima yhä vähemmäksi, souto keveämmäksi, kuta enempi vene rantaa
+likenee, eikä enää vettä roiskahtele veneeseen, joka nyt suuremmalla
+nopeudella kiitää eteenpäin. Loppumatkalla ei kauan viivytäkään. Pian
+ehditään tyyneelle rannalle, ja isäntä ohjaa veneen sen pitopaikkaan,
+kivien väliseen koloon, johon on telat laitetut venettä varten.
+
+Vene, kun väki siitä on maalle astunut, vedetään teloille, ja sitten
+lähdetään taloon astumaan.
+
+Mäntyvaarassa istutaan sitten vähän aikaa, syödään illallinen,
+keskustellaan ja tuumaillaan, enimmästi karhuasiasta, lausutaan
+arveluja karhun olopaikan suhteen ja mietitään, eikö sitä millään
+keinoin voida saada tapetuksi, sillä saapi sitä ihminen miettiä jos
+mitäkin keinoa sen hengiltä saamiseksi, ja se kuitenkin näyttää kaikki
+surmapaikat varovan. Sitten, ennen pimeää, lähtevät Kalle ja Lauri,
+pyssyt ja turkit muassaan, vahtuupaikalle, ja Kaisu sekä Tiina tulevat
+heille jälkien paluuttajiksi.
+
+
+
+
+XVI.
+
+
+Jälkien paluuttajain kotia tultua ei Mäntyvaarassa enää kau'an valvota.
+Naisilla kyllä tekisi mieli vähän aikaa vielä vahtaajia odottaa,
+varsinkin Kaisulla, joka, tietäen Kallen hyväksi pyssymieheksi,
+piankin uskoo vahtaajien kotia tulevan siinä tapauksessa jos karhu on
+haaskalle tullut, sillä sehän, kun lienee käydäkseen, käypi haaskalla
+tavallisesti jo iltayöstä. Mutta isäntä arvellen, ett'ei ensi yönä
+tapahdu kummempia kuin ennenkään ja jos tapahtuukin, niin saapihan
+siitä sitten tiedon, käskee väkensä mennä levolle, itse ensimmäisenä
+levollisin mielin nukkumaan lähtien. Toiset, vielä viimeisen kerran
+kuunneltuaan, eikö ala vahtaajia kuulua tuleviksi, ja kun niitä
+ei kuulu, kun ei kuulu ulkoa muuta ääntä kuin vanhain petäjäin
+huojumisesta syntyvä humina sekä tuulen suhina, käyvät vuoteillensa
+hekin, seuraten isännän esimerkkiä; ja pian vaipuvat kaikki sikeään
+uneen.
+
+Seuraavana päivänä saadaan yöllä kotia tulleilta vahtuumiehiltä tieto,
+ett'ei karhu ole ollenkaan käynytkään haaskalla.
+
+Mutta Kalle, kerran Mäntyvaaraan tultuaan, ei aiokaan heittää
+vahtuutaan yhdelle yölle, vaan päättää vielä onneaan koettaa ja aikoo
+ensi yönä taas mennä vahtaamaan, vaikkapa yksin.
+
+Laurilla taas on vahtuuinto kokonaan loppunut. Häntä ei haluta enää
+kumppaninkaan kanssa mennä; pitkältä oli viimekin yö hänestä tuntunut.
+
+Päivän kuluessa käypi Mäntyvaarassa muuan nainen, matkalla kirkolle
+asioilleen, ja hän kertoo talon likellä häntä vastaan tulleen --
+karhun, joka hänen nähtyään hiljolleen lähti metsään astumaan.
+
+Tästä odottamattomasta tapauksesta saapi Kalle uutta intoa; mutta Lauri
+samoin kuin isäntäkin pysyy yhtä levollisena kuin ennenkin.
+
+Illan tultua, jo vähän aikuisemmin kuin viime kerralla, varustautuu
+Kalle vahtaajaksi, ja Lauri lähtee häntä vaan saattamaan.
+
+Haaskalle tultuaan kiipeää Kalle sukkelaan puuhun ja otettuaan turkin
+päällensä rupeaa talaille istumaan ja asettaa pyssyn viereensä. Lauri
+lähtee heti kotia astumaan.
+
+Laurin mentyä jääpi Kalle ihan yksikseen kätköpaikkaansa istumaan,
+äänetönnä odottamaan, onko yö kuluva yhtä hiljaisesti ja rauhallisesti
+kuin viimekin kerralla, vai eikö ole mitään merkillisempää tapahtuva,
+eikö ole metsän kuningas näyttäytyvä. Monet yöt olivat vahtaajat
+ennenkin saaneet talailla valvoa mitään siitä hyötymättä. Hyvin
+mahdollista on, että nytkin käypi samalla lailla. Mutta nyt kuitenkin,
+koska karhu oli päivällä nähty ja siis on varma, että se jossain
+likiseudulla oleskelee, on jotain toivon syytä, että se vielä käypi
+entistä herkkuruokaansa katselemassa. Varsinkin kun se kerran lihan
+makuun päästyään ei saane syödä lehmän tai lampaan lihaa muualla, koska
+ihmiset nykyään jotenkin tarkasti eläimiään vartioivat, on toivon
+syytä, että se tulee täältä ruokaa itselleen hakemaan. Mutta jos vaan
+se on jostain muulta lehmän kaatanut, niin voipi olla mahdollista,
+ett'ei se tänne enää tulekaan.
+
+Kaikissa tapauksissa pitää vahtaajan olla valmis vastanottamaan sitä
+millä hetkellä tahansa. Hän ei saa isosti äännellä eikä liikahdella,
+jott'ei säikkyisi peto tulemasta, ja kun lienee vähänkään vihiä siitä,
+että se on tulossa, silloin ei saa talailta kuulua pienintäkään ääntä
+eikä liikuntoa, ei yskimistä ja rykymistä eikä edes hengittämistäkään.
+Muutoin saattaa käydä niin, että peto, vaikka olisikin tulossa, ei
+tulekaan haaskalle asti, vaan palaa kesken takaisin.
+
+Kalle, tietäen, miten on oltava, istuu äänetönnä, liikkumatta
+paikallaan, katsellen ja kuunnellen, eikö missään päin metsän peto
+liikahtele.
+
+Hänen odottaessaan aurinko vilahtaa esiin pilvien alta läntisellä
+taivaan rannalla ja kauniisti välkkyilee sen loiste kuusten oksain
+lomista. Mutta pian se katoaa puitten välistä näkyvien korkeiden ja
+kaukaisten vaarojen taakse sekä jättää jälkeensä taivaan rannalle
+kauniin, punervan hohteen.
+
+Lepoon vaipuu luonto. Metsän lintusten viserrykset lakkaavat. Tuuli,
+joka hiljalleen on puhaltanut ja heilutellut puitten latvoja, laimenee
+vähitellen. Sen humina lakkaa ja suorina seisovat nyt kuuset, yhtään
+oksaa liikuttamatta. Metsästä ei kuulu mitään liikettä, ei yhdenkään
+elävän ääntä. Sääskistäkään ei ole nyt haittaa niinkuin kesällä.
+
+Yksinään synkän ja aution metsän keskellä, kaukana kaikista
+ihmisasunnoista istuu Kalle korkealla puussa ja odottaa, eikö rupea
+karhu tulemaan. Jännitetyin tuntein hän odottaa, ajatellen mielessään,
+että, jos hän saapi nähdäkseen metsän pedon, hän ei päästäkään sitä
+käsistään, vaan hän ampuu sitä korvalliseen, eikä silloin kyllä käsi
+vapise, eikä pyssy petä, kun ei liene ihan pilkko pimeä. Se jotakin
+olisi, miettii hän, nähdä metsän kuninkaan tuossa ihan edessään ja
+ihmetellä sen voimakkaita käpäliä, sen hyvää turkkia, sen pörhöistä
+päätä ja vilkkaasti kiiluvia silmiä. Se olisi näky, joka ei joka päivä
+ole nähtävä; se olisi näky, jota ei jokainen kuolevainen koskaan
+elämässään näekään. Ja entä sitten, kun hän tähtäisi pyssynsä petoa
+kohti ja ampuisi! Se joltakin tuntuisi. Siinä kyllä sydän tavallista
+enemmän sykähtäisi, ei kuitenkaan pelosta, vaan hyvästä mielestä. Se
+olisi hetki semmoinen, jota kyllä kannattaisi monesti jälestäpäinkin
+muistella. Ja ampuminen tietenkin onnistuisi. Ei hän uskokaan, ett'ei
+se onnistuisi, kun ei vaan hyvin pimeä sattuisi. Kun hän korvan juuren
+laskettaisi niin eipä mahtaisi peto enää nousta. Ja kun hän sitten
+näkisi metsän kuninkaan hengetönnä edessään, niin kyllä silloin
+mahtaisi mieli hyvin hyvälle tuntua. Silloin hän tuntisi oikean
+miehen työn tehneensä. Siinähän olisi metsän voimakkain, mahtavin
+elävä saanut surmansa hänen kädestään. Semmoista tekoa kylän kesken
+tietenkin urotyöksi mainittaisiin. Semmoisen teon johdosta tietenkin
+Mäntyvaarassa nousisi ilo ja riemu semmoinen, jotta semmoista ei
+ole ennen nähty, ei kuultu. Tosinhan ei isäntä mahtaisi häntä siitä
+suuresti kehua, eikä hänen ansiokseen pedon kaatumista mainita; sanoisi
+kenties vaan: "se oli niin sallittu." Mutta samapa se! Hyvillään tämä
+kuitenkin olisi. Ja muori se vasta hyvillään olisi ja muut naiset.
+Silloinpa mahtaisi Kaisu katsella häntä toisenlaisilla silmillä kuin
+nyt. Silloinpa Kaisun, jos koskaan, täytyisi ihmetellä häntä ja
+hetkeksi unehuttaa Heikki.
+
+Kalle ajatuksissaan Kaisun luokse ehdittyään muistelee tätä taas
+mieltymyksellä semmoisella kuin Mäntyvaaraan tullessaankin ja Kaisun
+sivulla soutaessaan. Kannattaakin muistella semmoista tyttöä, sen
+teräviä, vilkkaita silmiä, sen punoittavia poskia, sen hymyileviä
+huulia, sen lempeää katsetta, sen hyväntahtoista luontoa, sen hellää
+sydäntä. Onhan tosin Honkavaaran Liisakin miellyttävä tyttö, mutta
+parempi on kuitenkin Kaisu. Kunhan se vaan ei olisi rakastunut
+Heikkiin! Se olisi paha asia. Välistä on näyttänyt siltä, että hänen
+pelkonsa olisi toteentunut, välistä taas aivan toisin. Ja se asia on
+semmoinen, ett'ei se arveluilla selveä; se ei selveä ennenkuin hän
+Kaisulta itseltään siitä selkoa vaatii. Ja selko siitä on saatava.
+Muuten hänen tunteensa eivät rauhoitu; ja epätiedossa olo tuntuu kovin
+vaikealta. Ja jos hän Kaisulta saapi semmoisen vastauksen, että tämä
+myöntää sydämmensä olevan vapaan Heikin ja kaikkein muittenkin suhteen,
+silloin hän ei voi olla hänelle tunnustamatta tunnetta, joka hänen
+sydämmessään kytee, että hän rakastaa häntä.
+
+Kalle näissä mietteissä päättää ennen pitkää tehdä lopun
+epätiedostaan. Hän odottaa vaan sopivaa tilaisuutta. Jos hänen
+vahtuunsa onnistuisi niin hyvin, että hän saisi metsän kuninkaan
+kaadetuksi, silloin hän varmaankin rakastettunsa kotona tekisi selvän
+asiastaan. Siinä tilaisuudessa, kun kaikkein Mäntyvaaralaisten mieli ja
+kunnioitus olisi kääntynyt häntä kohtaan ja he tietäisivät hänen miehen
+työn tehneen, eivät isäntä ja emäntä mahtaisi kieltää häneltä tyttöään,
+vaan mielelläänkin suostuisivat hänen esitykseensä; siinä tilaisuudessa
+varmaankin Kaisu, ihastuneena hänen urotyöstään, uskaltaisi häpeämättä
+vastaanottaa hänen tarjouksensa ja tunnustaa hänelle rakkauttaan,
+jos vaan hänellä sitä on häntä kohtaan. Ja jos näin tapahtuisi,
+että hän voittaisi Kaisun sydämmen, silloinhan hän olisi toivonsa
+perillä. Silloin olisi onni ylimmällään. Silloin tulisi tapahtumaan se
+harvinainen kohtaus, että ratulat ja mesikämmenen peijaat sattuisivat
+samalle kertaa. -- Mutta vaikkapa jäisikin metsän kuningas saamatta ja
+mesikämmenen peijaat pitämättä, niin hän kuitenkin piakkoin esittää
+tunteensa Kaisulle ja koettaa voittaa hänen sydämmensä. Ja jos se
+onnistuu, silloinhan hän voi kehua suurimman toivonsa toteentuneen. Se
+voitto olisi hänelle suurempiarvoinen kuin yhden karhun kaataminen.
+
+Paitsi sisälliset tunteet ja halut ovat myöskin taloudelliset
+asianhaarat syynä siihen, että Kalle toden teolla on ruvennut
+naimista ajattelemaan. Äitinsä, joka jo alkaa vanhaksi käydä eikä
+enää hyvin jaksa hoitaa taloutta niin isossa talossa kuin Peltolassa,
+on ilmoittanut toivonsa olevan saada miniä taloon. Senkin vuoksi
+jo pitäisi hänen vaimo itselleen valikoida. Ja isänsä on piakkoin
+isännyyden hänelle jättävä. Mutta eihän oikein käy laatuun olla
+isäntänä ilman emäntää. Ja kuka paremmin sopii emännän sijalle kuin
+Kaisu! Sehän on hyvin kätevä, toimekas ja uuttera sekä sen lisäksi
+lempeäluontoinen ja hyväsydämminen. Siitä epäilemättä tulisi kunnon
+emäntä ja hyvä vaimo. Mutta jos se ei suostuisikaan häneen? Täytyisikö
+hänen silloin muualta emäntä itselleen ottaa? Täytyisikö hänen kenties
+turvauta Liisaan? Ja olisiko siitä hänelle vaimoksi ja Peltolaan
+emännäksi? No, kyllähän siitä hyvä vaimo saattaisi tulla, ystävällinen
+ja hyvänluontoinen; vaan tuskin mahtaisi se ison talon emäntänä saattaa
+olla tarpeeksi toimekas. Ja saattaisiko hän sitä ruveta rakastamaan?
+-- Ei. -- Kyllä hänen täytyy Kaisun suostumus saada; eikähän Kaisulla
+olisi katumista, jos häneen suostuisikin. Pääsisi silloin hyvään taloon
+emännäksi.
+
+Näissä mietteissään keskeytyy Kalle, kun samalla metsästä kuuluu pieni
+risahdus, niinkuin joku risu olisi poikki mennyt. Äänen kuultuaan hän
+vähän säpsähtää ja rupeaa miettimään, mikä sen mahtoi synnyttää. Jopa
+vähän ajan perästä kuuluu taas pieni ritinä. Varmaankin metsän elävä
+mahtaa olla liikkeessä.
+
+On jo hämärä; ei kuitenkaan niin pimeä, että se estäisi läheisiä
+esineitä näkymästä.
+
+Jännitetyin mielin Kalle odottaa, kuuntelee ja katselee, näkyykö mitään
+tulevaksi. Kuluu muutamia silmänräpäyksiä, mitään näkymättä, kuulumatta
+-- synkkä äänettömyys, kuolon hiljaisuus kaikkialla -- kunnes vihdoin
+sivulta päin, vasemmalta puolen sitä puuta, jossa Kalle istuu, kahden
+kuusen välisestä aukosta tulee näkyviin ison villakoiran kokoinen,
+vankkajäseninen, musta eläin, joka hyvin hitaasti ja varovaisesti tuloa
+tekee. Pian Kalle tuntee sen karhuksi.
+
+Siinä nyt Kalle ensi kerran elämässään saapi omin silmin nähdä metsän
+viisaimman, väkevimmän elävän, josta hän usein oli kuullut puhuttavan
+ja joka metsän kuninkaaksi mainittiin. Siinä hän katselee sen tuloa
+sykkivin sydämmin, ja hän tuntee nyt, kuinka veri lämpimästi hänen
+suonissaan virtailee. Niin on tämä näky saanut hänen tunteensa
+kiihoksiin, tämä verraton, harvinainen tapaus ja lähenemäisillään oleva
+onnen kohtaus. Käsin pyssystään kiinni pitäen, sykkivin sydämmin hän
+tarkasti seuraa silmillään ja korvillaan karhun hitaita ja varovaisia
+liikkeitä, ja kauan hän saa odottaa, ennenkuin se monen varovaisen
+askeleen, monen seisahtumisen ja epäilyksen jälkeen vihdoin ehtii niin
+lähelle haaskaa, että on jo sopiva tilaisuus ampua.
+
+Kalle silloin ojentaa pyssynsä sitä kohti, ampuakseen. Mutta ensimmältä
+hänellä käsi hiukan vavahtaa, pyssy hiukan tärähtää; ja hän päättää
+sen vuoksi sopivimmaksi odottaa siihen asti, että karhu käypi käsiksi
+haaskaan. Vähän aikaa seisottuaan, katseltuaan ja kuunneltuaan, metsän
+peto viimein astuukin suoraan haaskalle, syytää sukkelaan sammaleita
+syrjälle ja rupeaa rohkeasti haisevaa lehmän raatoa syömään.
+
+Kalle näkee nyt ratkaisevan hetken tulleen. "Nyt, jos koskaan", miettii
+hän, "pitää minun ampua. Nyt, jos koskaan, on karhu kaatuva. Jos ei
+ampuminen nyt onnistu, ei se sitten onnistukaan."
+
+Hän tähtäilee, koettaa olla vakavana ja koettaa saada käsiään
+vakaantumaan.
+
+Pyssy pamahtaa.
+
+Karhu, paraassa syöntihommassaan, mitään vaaraa aavistamatta, heti
+pyssyn lau'ettua, nousee raivostuneena kahdelle jalalle, ja noustessaan
+se vihan vimmassa etukäpälillään riuhtasee koko raskaan lehmän raadon
+semmoisenaan maasta ylös; -- vaan tämän voimansa näytteen tehtyään
+se kaatuu, vaipuu verisenä maahan ja jääpi liikkumattomaksi siihen
+paikkaan.
+
+Korvalliseen sattunut pyssyn luoti on vaikutuksensa tehnyt.
+
+Riemullisin mielin, ilosta sykkivin sydämmin, astuu Kalle alas puusta
+siihen paikkaan, johon karhu on kaatunut; ja varmasti vakuuttuaksensa
+siitä, ett'ei siinä enää henkeä ole, koettelee hän käsin sitä,
+tunnustelee sen vahvoja jäseniä. Mutta se ei enää nouse paikaltaan.
+Se ei enää liikuta jäseniään, se ei kohota kämmeniään, joissa äsken
+vielä oli niin ääretön voima; se ei pyörittele nyt päätään, ei vilkuta
+silmiään, joissa vastikään vielä oli niin kirkas loiste. Liikkumatonna,
+verissä päin se nyt makaa verestä punaisella mättäiköllä vast'ikään
+käsistään heittämänsä lehmän raadon vieressä.
+
+Niin on siis surmansa saanut se elävä, joka ihmisten karjoille jo oli
+sanomattomat vahingot tehnyt, erinomattainkin Mäntyvaaran karjalle.
+Niin on siis henkensä heittänyt metsän kuningas, joka eläessään oli
+ennättänyt hengen ottaa sangen monelta lehmältä ja lampaalta. Siinä on
+nyt kuolleena mesikämmen, jonka kaatumista moni oli jo kauan toivonut
+ja jota väijyäkseen ja hengiltä ottaakseen sen jälkeen kuin se oli
+Mäntyvaaralla tuhotyönsä tehnyt ensin Iikka isäntä ja Lauri sekä sitten
+Kalle olivat monet yöt valvoneet. Sopiva tilaisuus sen ampuakseen oli
+tarjoutunut ensimmäisille vahtaajille jo kahdestikin, jolloin olivat
+sen nähneet, mutta kummallakaan kerralla eivät olleet heidän tuumansa
+onnistuneet. Nyt vihdoin on vahtuu onnistunut, nyt vihdoin on metsän
+kuningas kaadettu. Ja Kalle on tämän miehen työn tehnyt, ihan yksinään.
+Onhan se tekoa se!
+
+Vähän aikaa katseltuaan ja ihmeteltyään ammuttua otustaan, lähtee Kalle
+iltayön hämärässä riemullisin tuntein ja kiirein askelin Mäntyvaaraa
+kohti astumaan, siellä nostaakseen riemua sen tärkeän tapauksen
+johdosta, joka hänellä nyt on ilmoitettavana, ja siellä kenties
+lisätäkseen omaa ja toistenkin iloa erään muunkin asian johdosta, jonka
+tapahtumiseksi hän nyt luulee sopivan tilaisuuden tarjoutuneen.
+
+
+
+
+XVII.
+
+
+Muutaman kirkkaan talvisen päivän iltapuolella, kun taivas on
+valaistu lukemattomien tuikkivien tähtien ja kauniisti leimahtelevain
+revontulten loisteella, on muutoin hiljaisessa Peltolan talossa
+tavallista vilkkaampi liike. Kartanolla, joka tavallisesti on tyhjä,
+näkyy nyt paljottain hevosia ja rekejä, ja jokaisen hevosen kaulassa
+helisee monittain tiukuja. Silloin tällöin ilmaantuu pihalle joku mies
+katselemaan, että hevosilla on syömistä. Asuinrakennuksen akkunoista
+loistaa tavallista kirkkaampi valo, näyttäen, että joku juhlatilaisuus
+nyt on Peltolassa. Usein avataan pirtistä porstuaan vievä ovi ja
+silloin kuuluu sisältä ulos asti ilon ääniä, hyminää ja sorinaa, joka
+syntyy paljossa väkijoukossa.
+
+Sattuupa oven avautuessa nuori mies, mustiin vaatteisiin puettuna,
+tulemaan porstuaan lämpimissään. Hän seisahtaa hetkeksi porstuan
+ulko-oven viereen jähdyttelemään itseään, raitista ilmaa hengittämään.
+Siinä seisoessaan hän silmäilee taivaalle, katsellen, kuinka kirkkaasti
+tähdet loistavat, mutta erittäinkin ihmetellen leimuavia revontulia,
+jotka, ikäänkuin lainehtiva tulimeri, milloin välkkyvät kirkkaammin,
+milloin himmeämmin, välistä näyttävät sammuvan, mutta sitten taas
+montaa vertaa kirkkaampina ikäänkuin syttyvät uudelleen. Tämä nuori
+mies, joka tällä kertaa taivaan tulia ihailee, on uljasvartaloinen,
+jotenkin kookas, harteva, kasvoiltaan vakavan, mutta kauniin ja lempeän
+näköinen mies. Hän ei ole kukaan muu kuin Peltolan Kalle.
+
+Kallen seisoessa ilmaantuu pian hänen viereensä sisarensa Elsa, joka
+sievästi ja sorjasti puettuna, nuoren tytön iloisella mielellä, kevein
+askelin lähenee veljeään ja sanoo hänelle:
+
+"No, Kalle! Mitä täällä niin miettiväisenä katselet?"
+
+"Enpähän niin erityistä", vastaa Kalle, vienosti hymyillen. "Silmäilen
+noita revontulia, kuinka ne tänä päivänä niin erinomaisen kirkkaasti
+palavat."
+
+"Kylläpä tosiaan kirkkaasti palavat; vissiin sinun kunniaksesi."
+
+Samalla ilmaantuu puhelevain viereen Mäntyvaaran Lauri ja lausuu heille
+vakaisesti:
+
+"Revontuliako täällä katsellaan?"
+
+"Ka, niitähän tässä silmäillään", vastaa Kalle.
+
+"Kylläpä onkin niissä katsomista. Eivätpä pala monesti noin
+kirkkaasti.... Mutta lähtekäähän nyt tanssimaan! Sinua jo, Kalle,
+kaivattiin."
+
+Lähtevät pirttiin Kalle, Lauri ja Elsa. Ja sielläpä saavat iloista
+elämää nähdä. Siellä on ihmisiä koolla paljon, juhlavaatteissaan
+kaikki. On vanhaa ja nuorta väkeä sekaluttain, ukkoja ja akkoja, miehiä
+ja naisia, poikia ja tyttöjä. Niiden kesken tietenkin on liikettä ja
+hyörinää, puhetta ja pakinaa, naurua ja leikkiä. Pirtin peräpuolella
+ison pintapöydän ääressä, johon on ruokia ja juomia ladottu, istuu
+kaksi kylän kesken hyvin tunnettua miestä, toinen peräpenkillä pöydän
+takana, toinen sivupenkillä pöydän pään kohdalla. Edellinen on
+Korpimäen Aaro, joka on jo vanhanpuoleinen ja arvokkaan näköinen mies
+ja joka monessa tilaisuudessa oli saanut puhemiehenä olla. Jälkimäinen
+on Koivulan Kustu, kylän paras pelimanni.
+
+Kustu paraikaa laskettelee iloista peliä ja monta nuorta paria tanssii
+hänen pelinsä mukaan ympäri lattiaa, sill'aikaa kun isoin osa väkeä
+tiheissä parvissa toinen toisensa vieressä seisoo tai istuu ympärillä.
+Tanssivilla näyttää hyvin lysti olevan; jotkut ovat oikein palavissaan
+paljosta tanssimisesta. Näkyy silloin poikain joukossa iloisia jos
+vakaisiakin luonteiltaan; tyttöin joukossa punaposkisia, hymyhuulisia,
+somia ja kauniita, jospa semmoisiakin, jotka ovat jääneet kauneuden
+lahjaa vaille, jospa semmoisiakin, jotka eivät suutaan hymyyn vedä,
+vaan ovat muuten tyytyväisten ja onnellisten näköiset.
+
+Se pari, jota tällä kertaa enimmät silmät katselevat ja johon Kallen
+silmäin katse ensiksi sattuu, on Kalliovaaran Heikki ja Mäntyvaaran
+Kaisu. Iloisena, hikipäissään, sukkelasti ja keveästi liikkuen Heikki
+viepi Kaisua, joka hilpeänä, punaposkisena ja onnellisena hänen
+sivullaan hymyilee ja liikkuu yhä keveämmästi kuin Heikki. Kalle
+tanssivien joukkoon tullessaan luopi hymyilevän katseen Kaisuun
+sekä valitsee heti itselleen kumppaniksi Honkavaaran Liisan, joka
+mielellään vastaanottaa tarjouksen ja niin lähtevät hekin toisten
+tanssivien muassa kiitämään. Nuorelle Elsallekin tekee eräs nuori mies,
+Viitavaaran Yrjö, tarjouksen. Niin hyörii nyt Peltolan pirtin lattialla
+kolme paria, jotka epäilemättä ovat somimmat ja kauniimmat kaikista.
+
+Mutta hyvin kauan eivät kuitenkaan parit pysy vaihtumatta, ja vaihtojen
+välillä on silloin monella tilaisuus levähtää sill'aikaa kuin toiset
+tanssivat, vaikka kyllä moni yhden kumppanin menetettyään joutuu heti
+toisen kanssa tanssimaan. Niinpä Heikki monet kerrat Kaisua lattian
+ympäri kiidätettyään ja viimein laskettuaan hänen väkijoukkoon, tekee
+heti pienen kumarruksen Liisalle, jonka Kalle juur'ikään oli päästänyt,
+ja lähtee hänen kanssaan liikkeelle, vaikka molemmat olivat aivan
+palavissaan äsköisestä, ja Heikillä hikihelmiä otsalta tippuu. Kalle
+taas, vähän aikaa levähdettyään, valitsee Kaisun kumppanikseen, ja
+onnellisesti hymyillen nämä toisiansa rakastavaiset silloin tanssikehän
+ympäri kiitävät.
+
+Kun pelimanni vähäksi aikaa heittää soittonsa ja laskee viulun
+kädestään ja tanssikin siis hetkeksi sen johdosta taukoo, silloin
+Aaro täyttää hänelle viinapikarin, sanoen: "He otahan tuosta! Kyllä
+semmoinen soitto jo ryypynkin kannattaa."
+
+Kustu tyhjentää paikalla pikarinsa, arvellen: "Menee se vielä
+toinenkin."
+
+"He, ota, tästä saat!" sanoo Aaro, täyttäen hänelle uudestaan.
+
+Sitten nousee Aaro seisaalleen ja puhuu koossa olevalle kansalle,
+etenkin miehille:
+
+"Kuulkaahan, hyvät ihmiset! Minulla olisi jotakin sanottavaa!"
+
+Sill'aikaa selittää muu'an isäntämies toiselle: "Enpä olisi uskonut
+vuosi sitten, että näin pian pääsisin tänne Peltolaan Kallen häihin.
+Minä varmasti luulin, että ennen se Kalliovaaran Heikki kerkeää häänsä
+pitää kuin Kalle."
+
+"Ka, niinhän minäkin ensin luulin", myöntää puhuteltu. "Vaan eipä
+se Kaisu Heikkiin taipunutkaan... Mutta kuunnellaanpa nyt, mitä
+puhemiehellä on sanomista!"
+
+Aaro jatkaa: "Te tiedätte kaikki, mikä merkitys tällä päivällä on. Te
+tiedätte kaikki, että tämän talon isännän vanhin poika ja tulevainen
+isäntä talossa sekä Mäntyvaaran Kaisu ovat tänään laillisesti
+tulleet avioliittoon vihityiksi, ovat tehneet toisillensa pyhät
+aviolupauksensa. Minun ei tarvitse teille muistuttaa heidän avujaan ja
+hyviä puoliaan. Te tiedätte sanomattanikin heidän kunnollisuutensa ja
+hyvän luonnonlaatunsa niin hyvin sulhasen kuin morsiammen. Muun hyvän
+ohessa on Kalle siitä tunnettu, että hän tässä syksyllä ihan itsekseen
+otti hengen metsän kuninkaalta. Sehän teko jo osoittaa miehessä olevan
+rohkeutta ja kelvollisuutta. Kaisu taas on tyttö semmoinen, ett'ei
+hänen veroistaan monta ole. Hän on tunnettu iloiseksi ja lempeäksi
+luonteeltaan, näppäräksi toimissaan, ahkeraksi ja huolelliseksi
+töissään; hänestä epäilemättä tulee hyvä vaimo ja kunnollinen emäntä.
+Mutta minä tahdon teille vanhemmille ja kokeneemmille muistuttaa
+mieleen nuoruutenne aikoja, jolloin te, nuori ja kaunis kumppani
+sivullanne, rupesitte omaa pesää itsellenne rakentamaan. Silloin
+talouden perustaminen olisi ollut vaikea monelle teistä ilman hyväin
+ihmisten apua. Minä tahdon siis muistuttaa teitä, että samalla
+lailla kuin hyvät kumppanit ennen teitä muistivat, te samalla lailla
+muistaisitte näitä vasta-alkavia, jotka aikovat tähän taloksi ruveta!"
+
+"Se on oikein!" huudahtaa Koivulan isäntä, lähestyessään puhemiestä
+ja hänen haltuunsa muutaman rahan antaen. "Tässä on, mitä minulta
+liikenee."
+
+"Sillä keinoin", sanoo puhemies, tarjoten ryypyn Koivulaisille. "Ota
+tästä."
+
+Sitten sanoo puhemies väkijoukolle, pantuaan saamansa rahan pöydälle
+peitteen alle: "Kuulkaahan hyvät ihmiset. Tässä on kunnon mies. Hän
+pani tänne ison rahasumman."
+
+Samalla lähestyy Aaroa Heikki, antaen hänelle hopearahan, kuitenkin
+niin ett'eivät toiset sitä näe, ja sanoo: "Tuossa on minunkin osaltani!"
+
+Puhemies pistää äkkiä rahan sinne, mihin äskenkin, ja antaa sitten
+Heikille viinaryypyn, sanoen: "He, otahan tästä!"
+
+Heikki juodessaan lasinsa tyhjäksi, sanoo: "Minä tyhjennän pikarini,
+onneksi nuorelle parikunnalle."
+
+"Sinä olit hyvä mies", sanoo puhemies ja täyttää uudestaan Heikin
+lasin. "Sinun pitää vielä toinenkin ryyppy saada. He, otahan tästä
+lisää!"
+
+Sitten puhuu hän kovalla äänellä väkijoukolle: "Kuulkaahan! Tämä vasta
+oli hyvä antamaan. Tänne pani hän hyvän rahan. Tehkääpä muutkin samoin!"
+
+Tulee taas muuan mies ja antaa puhemiehelle toisten näkemättä, kuinka
+iso raha se oli, ja saapi ryypyn, juopi ja poistuu.
+
+Samalla kun Heikki palaa iloisena pöydän ääreltä, tarttuvat monet
+miehet käsiksi häneen, kohottavat käsivarsilleen ja nostavat ilmaan
+kattoa kohti sill'aikaa kuin toiset tekevät samoin Liisalle; ja
+pian nähdään myös yhdellä lailla käyvän Peltolan Elsalle ja hänen
+tanssikumppanilleen Viitavaaran Yrjölle. Monta kertaa paiskataan nämä
+molemmat parit korkealle liki kattoa ja otetaan sitten käsille vastaan
+ja taas paiskataan ylös. Sillä aikaa väkijoukossa monta henkeä yhteen
+ääneen huutaa:
+
+"Häät häistä, pi'ot pi'oista."
+
+"Kemut kesteistä hyvistä."
+
+Onhan nimittäin syytä toivoa, että häävierasten joukossa nuorimmat
+ja kauniimmat parit, jotka useimmiten yhdessä tanssivat, lopettavat
+lystinsä samalla lailla kuin nyt Kalle ja Kaisu ja laittavat ennen
+pitkää häät, jos vaan heidän välillään on todellista ystävyyttä.
+
+Iloisesti ja hupaisesti kuluu aika Peltolan häissä ja niin hyvin
+vanhemmat kuin nuoremmat ovat hyvin tyytyväisiä. Edelliset viettävät
+aikansa parhaasta päästä vakaisissa keskusteluissa toistensa kanssa.
+Mutta jälkimmäiset antautuvat halulla tanssiin, leikkeihin ja
+kaikenlaisiin huveihin, joita hääpäivän kunniaksi toimeen pannaan.
+Sitä paitsi kaikki saavat nauttia talon vierasvaraisuutta; ei ole
+kenelläkään puutetta ruu'an eikä juoman puolesta; sillä usein
+muistutetaan vieraita, että he söisivät ja joisivat tarpeeksensa.
+
+Onnellinen on Kaisu morsiammena, onnellinen Kalle sulhaisena. Molemmat
+ovat he nyt päässeet toivonsa perille. Aika, jota he ovat hartaasti
+odottaneet, päästä elämään yhdessä toistensa kanssa, on nyt tullut.
+Tähän asti ovat he vanhempainsa kodissa ja vanhempiaan varten työtä
+tehneet ja heiltä elatuksen ja hoidon saaneet. Tästä lähin he
+aviomiehenä ja aviovaimona, toistensa rakastamina, asuvat omassa
+yhteisessä kohdossa, työtä tehdäkseen ja elääkseen toisiansa varten ja
+nousevaa sukupolvea varten.
+
+Niin hyvin Kaisun kuin Kallen vanhemmat ovat hyvin tyytyväisiä ja
+iloisia tapahtuneen avioliiton johdosta. Peltolan isäntä on hyvillään
+siitä, että on saanut pojalleen hyvän vaimon, joka kyllä kykenee
+isoakin taloutta hohtamaan. Emäntä taas on mielissään siitä, että hänen
+vaivansa ja huolensa tästä lähin vähenevät, kun hän voi uskoa Kaisun
+huostaan emännän toimet. Mäntyvaaran emäntä puolestaan uskoo, ett'ei
+hän olisi voinut saada tyttöään paremmalle miehelle vaimoksi kuin
+Kallelle. Iikka isäntä puhuessaan tyttönsä avioliiton johdosta sanoo:
+
+"Kun ajattelen vuoden ajan taaksepäin, niin enpä silloin aavistanut,
+että tytöstäni olisi Peltolaan emäntä tuleva. Paremmin näytti
+mahdolliselta, että hän Kalliovaaraan vietäisiin. Mutta eihän näy
+ihminen tulevaisuuden asioita tietävän, eikä ihminen tapausten juoksua
+määrää. Asiat menevät menojaan huolimatta ihmisen ajatuksista,
+päätöksistä ja töistä. Kaikki tapahtuu, minkä pitää tapahtua, mikä
+on määrätty tapahtuvaksi, ja siihen me emme voi mitään. -- Ja hyvä
+onkin niinkuin on -- Jumala kuitenkin paraiten tietää, mikä meille
+on hyväksi. -- Kallen ja Kaisun välillä on tapahtunut avioliittoon
+yhdistyminen, sillä niin pitikin tapahtua; _se oli niin sallittu._"
+
+
+
+
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 57279 ***
diff --git a/57279-8.txt b/57279-8.txt
deleted file mode 100644
index 33bbade..0000000
--- a/57279-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,6170 +0,0 @@
-The Project Gutenberg eBook, Se oli sallittu, by Edvin Calamnius
-
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
-other parts of the world at no cost and with almost no restrictions 
-whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
-the Project Gutenberg License included with this eBook or online at 
-www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll have
-to check the laws of the country where you are located before using this ebook.
-
-
-
-
-Title: Se oli sallittu
-
-
-Author: Edvin Calamnius
-
-
-
-Release Date: June 5, 2018  [eBook #57279]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-
-***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK SE OLI SALLITTU***
-
-
-E-text prepared by Anna Siren and Tapio Riikonen
-
-
-
-SE OLI SALLITTU
-
-Kirj.
-
-ESKO VIRTALA [EDWIN CALAMNIUS]
-
-
-
-
-
-
-Porvoossa,
-Werner Söderström,
-1888.
-
-
-
-
-I.
-
-
-Mäntyvaaran talo sijaitsee korkean vaaran huipulla, josta on laaja ja
-vaihteleva näkyala. Sinne näkyy vesiä joka suunnalta, mistä isompia,
-mistä pienempiä, järviä, lampia ja virtoja vuorottain. Ensimmäiseksi
-sattuu katsojan silmiin iso lahtirikas Muikkujärvi, jonka kimaltelevat
-veet ympäröivät Mäntyvaaraa usealta taholta, jättäen sen suurelle
-niemelle. Muikkujärven isoimmat selät aukenevat pohjoiseen päin ja
-täällä järvi tekee kaarrelmia moneen suuntaan, katoaa milloin vahvaa
-metsää kasvavien törmien, milloin korkeiden kalliovaarain taakse,
-joiden välistä se näyttäytyy monessa osassa, ikäänkuin monena eri
-järvenä. Mäntyvaarasta länteen päin on talon nuottaranta. Se on ison
-selän varrella, jonka eteläpäähän yhtyy pitkä, itään päin kääntyvä
-Hoikkalahti ja jonka läntisellä rannalla silmä helposti voi eroittaa
-Peltolan viljavat vainiot.
-
-Seudut ovat täällä harvasti asuttuja. Ainoastaan vesien rannoilla
-näkyy tuon tuostakin viljelty seutu ja siellä täällä vaarojen huipulla
-kohoaa milloin yksi, milloin kaksi taloa, välistä pieni kyläkin. Mutta
-koko Mäntyvaaralla on ainoastaan yksi talo ja tästä on likimmäinen
-neljänneksen päässä.
-
-Mäntyvaaraan näkyvien vesien takana kohoaa vaara vaaran, ylänkö ylängön
-vieressä, jotka ovat sitä korkeammat, kuta kau'empaa ne näkyvät,
-Etimmäiset vaarat siintävät hyvin kaukaa, kuvastuvat taivaan reunaa
-vasten ikäänkuin savuvuoret, ylenevät kaarevasti vaalean sinisinä.
-
-Mäntyvaarassa asuu vanha Iikka isäntä joukkoineen. Isäntä ja emäntä
-ovat molemmat jo yli kuudenkymmenen vuoden vanhat. Heidän lapsensa ovat
-kaikki täysikasvuisia ja näistä on kaksi naimisissa. Antilla on vaimona
-Anni ja heillä on kolme lasta, Junnu, Anni ja Antti. Toinen veljeksistä
-Lauri on naimisissa Tiinan kanssa, joka on jotenkin pullearuumiinen.
-Heidän lapsensa Heikki ja Elsa näyttävät perineen äitinsä ruumiillisia
-etuja. Mäntyvaaran isännän nuorin lapsi Kaisu on noin kahdenkymmenen
-vuoden vanha tyttö, punaposkinen ja luonnoltaan iloinen, veljiään
-paljon hilpeämpi.
-
-Kesäisinä iltoina katselee usein Mäntyvaaran isäntä talonsa pihalta
-järvelle, katselee, eikö järven aaltoeleminen ala hiljetä, eikö tule
-nuottailmaa; ja jos järvi tyyntyy rasvatyyneeksi, silloin hän keräilee
-väkeään nuotalle, lähteäkseen muikun vetoon.
-
-Muuanna lämpimänä päivänä kesäkuussa iltapuoleen seisoo Mäntyvaaran
-isäntä talonsa pihalla, katselee, tähystää järvelle, joka hiljalleen
-läikyttääpi aaltojaan, vaan tuulen hiljetessä tyyntyy tyyntymistään.
-Oli tuullut aika lailla aamusta asti, vaan puolelta päivin oli tuuli
-ruvennut asettumaan, ja nytpä ei tuulen henki isosti tunnukaan.
-Sen vuoksi isäntä hyvillä mielin arvelee, että nuottailtapa taitaa
-tullakin; ja kun emäntä sattuu pihalle, niin hän sanoo sille:
-"tyyntyvän näyttää. Nuotalle saadaan lähteä."
-
-"Nuottailtapa tulee", vastaa emäntä järvelle katsellen, "ja jopa tuo
-olisikin keitto tarpeen, sillä entiset varat ovat lopussa. Ei ole
-muikun päätäkään talossa, eikä ole paljon leipääkään eikä jauhoja."
-
-"No, annahan kun tästä nuotalle joudutaan, niin eiköhän mahtaisi
-sattua hyvä parvi apajaan! Päivän kun tuulee ja sitten tyyntyy, niin
-silloinhan muikku näkyy."
-
-"Mitäpä jos näkyykin! Huonostipa meidän kuitenkin on aina kaloja saatu."
-
-"No, ei ole silloin enempää sallittu; eihän järvi joka kerralla kaloja
-anna; vaan toisinaan se taas antaa paljonkin, kun niin on sallittu."
-
-"Ketä niitä lähtisi nuotalle?"
-
-"Olihan puhe Antin ja Laurin kanssa heidän haudalle lähtiessään, että,
-jos ei ilma estä, illalla lähetään nuotalle. He kun tulevat ja minä,
-niin siinähän on jo kolme. Kaisu tulkoon neljänneksi! Meneppä sanomaan
-hänelle, että laittautuu nuotalle, sillä tuoltapa nuo jo Antti ja Lauri
-tulevat."
-
-Kun nyt Antti ja Lauri ovat tervahaudalta palanneet, niin hankkiutaan
-nuotalle lähtemään. Kotiin jäävät emäntä, Anni ja Tiina lapsia
-hoitamaan ja lehmiä lypsämään. Antti ja Lauri ottavat kumpikin
-konttinsa selkään ja samoin isäntäkin, arvellen, että "onpahan varalla,
-jos toiset vähäksi käyvät". Kaisu ajattelee, että mahtuvat kai ne
-kalat kolmeen konttiin, eikä siis ota mitään mukaansa. Niin lähtevät
-he kaikki neljä peräkanaa rantaan päin astumaan, Antti edellä, sitten
-Lauri ja hänen jälissään isäntä, vaan jälimmäisenä astua kippasee Kaisu.
-
-Neljännes on matkaa rantaan. Sinne vievä polkutie alenee ensin
-tasaisesti Mäntyvaaran peltojen poikki, laskeutuu sitten jyrkästi
-vaaraa alas, vaan sitten se taas verkalleen alenee alenemistaan suolle
-asti. Mänty männyn, kuusi kuusen vieressä kohoaa molemmin puolin
-tietä. Täällä ei ole tervamiehen kirves vielä metsää hävittänyt, sillä
-tervaspuut otetaan kaikki toiselta suunnalta, missä nytkin on kolopuita
-kosolta.
-
-Mäntyvaaran miehet astuvat äänettöminä, aina yhtä tasaisessa kulussa,
-tietä pitkin Mäntyvaaraa alaspäin, ja heidän jälissään käyskentelee
-Kaisu milloin hitaammin, milloin nopeammin, kuunnellen siellä
-täällä metsässä visertelevien lintusten laulusäveleitä ja joskus
-itsekin jotain laulukappaletta hyrräillen. Kuta alemmas nuottamiehet
-laskeutuvat, sitä tihjemmäksi tulee metsä, joka lopulta muuttuu
-vahvaksi kuusikoksi. Kun he tulevat suon laidalle, on siellä molemmin
-puolin tietä, mutta etenkin vasemmalla puolella, korkea, tiheä ja
-synkkä kuusimetsä, joka ulottuu kauas suon laitaa pitkin.
-
-"Tuossa olisi metsän kuninkaalla hyvä olopaikka", sanoo isäntä
-tiheikköön viitaten. "Kun se vaan sattuisi näille seuduille tulemaan."
-
-"Niinpä kyllä", myöntää Lauri. "Vaan se toki on hyvä, ettei sitä
-vuosikymmeniin ole kuulunut näillä seuduilla."
-
-"Eihän sitä ole kuulunut", lausuu Antti, "vaan saattaisihan sattua,
-että se joskus tännekin tulee, kun se lähikylissäkin kuuluu useammin
-näyttäytyvän kuin ennen."
-
-"Kunpahan tulisikin!" toivottelee Kaisu.
-
-"Miksikä sen tulla pitäisi?" kyselee isäntä.
-
-"No, olisihan somaa joskus saada karhun lihaa maistella."
-
-"Kuuleppa kummaa! Luuletko sinä, että sen vuoksi metsän pedon lihaa
-saat, jos peto maille tulee?"
-
-"No, eihän sitä mikään estäne saamasta, jos joku teistä ampuu pedon sen
-näille seuduille tultua."
-
-"Sinä siis luulet, että siltä on yhtä helppo henki ottaa kuin
-esimerkiksi linnulta?"
-
-"No, tottahan ampumalla on yhtä helppo henki ottaa siltä kuin muiltakin
-eläviltä."
-
-"Älä luule, että se niin helposti antaa itseänsä pettää", saapi
-sanoakseen Lauri. "Kyllä se on siksi viisas, että se tietää varoa
-pyssymiestä."
-
-"Vaan pyssylläpähän niitä kuitenkin tapetaan", inttää Kaisu.
-
-"Se on kyllä tosi", selittää isäntä, "että pyssy on tavallisin
-surma-ase semmoisessa tapossa. Mutta se on kuitenkin harvinainen
-tapaus, että jollekin onnistuu kaataa metsän kuningas. Eipä ole
-lähikylissäkään viime vuosina mesikämmenen peijaita vietetty, vaikka
-siellä kyllä metsä useinkin on liikkeessä."
-
-Nuottamiehet olivat jo tulleet tiheikön sivu ja astuvat nyt vanhoja
-porrasremuja myöten suon poikki. Sieltä tie lähtee taas kohoamaan,
-kunnes se korkean törmän päältä taas laskeupi järvelle asti.
-
-Mäntyvaaralaiset, jätettyään konttinsa rannalle, työntävät veneet
-vesille. Toiseen veneeseen asettuvat isäntä ja Kaisu, toiseen taas
-Antti ja Lauri. Veneet käännetään heti ulkuja vasten, ja Kaisu sekä
-Lauri pitelevät ulkupuista kiinni, sill'aikaa kun isäntä ja Antti
-lappavat nuottaa veneisiin. Kukon ottaa isäntä itse veneeseensä ja
-sitoo nuotan perän kiinni. Ja niin lähdetään, veneet rinnatusten,
-soutelemaan kotilahtea, joka rasvatyyneenä kimaltelee auringon
-paisteessa. Siellä sitten katsellaan, eikö muikku rupea näkymään,
-katsellaan milloin rannan puolelle, milloin selälle, joka on aivan
-tyyntynyt sekin. Jo ovat soutajat soutonsa heittäneet ja omassa
-varassaan kelluvat veden pinnalla veneet, joista kahdeksan tarkkaavaa
-silmää tähystelee tyyntä pintaa, muikkuparvea etsien, ja isäntä
-useinkin veneensä perässä nousee seisalleen, paremmin nähdäkseen. Ja
-tuolla etäällä selällä näkyy kyllä kalan liikettä. Siellä milloin
-siika tavottaa perhosta, milloin hauki porahtaa, milloin lohi hypätä
-loiskahtaa. Ja jopa näkyy siellä muikkuparviakin monessa kohti; vaan
-nepä eivät ole saatavissa. Jopa pistäikse veneittenkin likellä muuan
-parvi, vaan kaukana on rannasta sekin.
-
-"Ka, tuossahan tuo on parvi", huutaa Kaisu parven huomattuaan.
-
-"Siinäpähän on", huomaa isäntäkin.
-
-"Kaukanapa tuo on", sanoo Antti.
-
-"Annahan kun se maatuu", virkkoo isäntä levollisena, "niin meillä on
-keitto tiedossa."
-
-"Tuonnehan tuo siirtyy syrjään."
-
-"Kyllä se siitä vielä maatuu."
-
-"Ka, jopahan tekee kierroksen maahan päin", huomaa Kaisu.
-
-"Vaan nytpä tuota ei näykään", tietää Lauri.
-
-"Kyllä se vielä kohoopi näkyviin", vakuuttaa isäntä. "Vaan soudetaanpa
-kierros tuonne selälle, ett'ei pääsisi parvi ulkoutumaan."
-
-Niinpä tehdään pieni mutka selälle päin ja aletaan taas tähystää parvea
-maan puolelta.
-
-"Täältäpä tuo näkyy veneen kohdalla", huomaa Kaisu.
-
-"No, nytpä tuo alkaa maatua", näkee isäntä.
-
-"Kohtapa siihen saattaa potkea", arvelee Lauri.
-
-"Vielä tässä on syvyyttä liiaksi", tietää Antti.
-
-"Vaan maahan päin se on menossa, parvi", lisää isäntä, meloillen
-venettä rantaan päin, ja vähän ajan perästä hän, kukon käsiinsä
-otettuaan, komentavaisesti sanoo: "Nyt!"
-
-Isäntä paiskaa kukon ja nuotan perän järveen ja soutajat työntävät
-veneet erilleen toisistaan, perät vastakkain ja lähtevät kumpikin
-vastakkaista suuntaa soutamaan yhtäsuuntaisesti rannan kanssa, ja sillä
-aikaa ukko ja Antti syytävät kerkiämistään nuottaa järveen. Kun nuotta
-alkaa olla kokonaan järvessä, kääntävät soutajat äkkiä veneet suoraan
-rantaa kohti ja soutavat toisiaan likemmäksi, sill'aikaa kun isäntä
-ja Antti antavat köydet solua järveen. Vaan kun ne ovat loppuneet,
-paiskaavat Lauri ja Kaisu kumpikin ankkurit pohjaan. Isäntä ja Antti
-siirtyvät veneittänsä keskelle ja rupevat, köysiä hiljalleen lappaen,
-nuottaa vetämään. Siinä he lappavat lappamistaan, työhönsä kiintyneinä,
-ja silloin tällöin ympärilleen vilkaisten, näkyisikö parvea muualla.
-Mutta vähän ajan perästä alkaa ukko epäillä vetoa liian kiivaaksi ja
-tuumaa Antille:
-
-"Keviältäpä tämä tuntuu. Jokohan tulee koholla nuotta!"
-
-"Ei tunnu kyllä raskaalta", vastaa Antti ja hiljentää vetoaan, "vaan
-tuskinpa tuo koholla kuitenkaan tulee. Enpä ole kovin rajusti vetänyt."
-
-"Kuiva nuotta kohoaa helposti; ja veneetkin taisivat sattua liiaksi
-kauas toisistaan."
-
-"Kyllähän tulee nuotta jotenkin levällään, niin että jokohan tuo olisi
-koholla kulkenut!"
-
-"Sitten se välttää", puuttuu puheeseen Lauri, "jos muikut alate ovat
-päässeet."
-
-"No, äsken minusta näytti", sanoo Kaisu, "että kukko olisi vilahtanut."
-
-"Etköhän nähnyt väärin!" arvelee Antti. "Enpähän minä nähnyt."
-
-"Kyllä sitten pilan teki meille, jos vaan kukko näkyi", sanoo Lauri.
-
-"No, vedetäänhän varovammin nyt", tuumaa isäntä tyyneesti. "Ehkä niitä
-viellä on jäänyt muikkuja apajaankin."
-
-Kun köydet ovat lapetut, nostavat Lauri ja Kaisu ankkurit veneisiin ja
-soutavat veneet yhteen aivan naatikkaallo, jonne ankkurit paiskataan.
-Isäntä ja Antti rupeavat taas keskeltä veneitä köysiä vetämään, Kaisu
-hypähtää veneensä perään ja Laurikin siirtyy perän puolelle toisessa
-veneessä. Jouten nyt saavat Lauri ja Kaisu istua kököttää niin kauan
-kuin köysiä piisaa. Vaan kun ne ovat lapetut, nousevat he seisoalleen,
-ottavat porkkansa ja liikuttavat niitä hiljalleen vedessä nuotan
-laitoja pitkin. Niin kokevat he puuta pitää ja isäntä ja Antti vetävät
-vetämistään nuottaa, lappavat hiljoksellen veneisiin, joihin karttuu
-palukka palukan perästä.
-
-Nuotta kulkee kulkemistaan järven pohjaa myöten ja kahtena pitkänä
-sarjana lähenevät nuottapalukat veden pintaa myöten veneitä, joihin
-ne nousevat yksi toisensa perästä, ja etummaiset sukeltavat niinkuin
-vesilinnut veden alta näkyviin. Viimein kohoo kukkokin näkyviin ja
-silloin isäntä sen huomattuaan sanoo:
-
-"Nytpä tuota on arvattu tasaisesti vetää, koska kukko komiasti ihan
-keskellä näkyä muklahtaa."
-
-"Tasaisestihan tämä veto nyt on käynyt", myöntää Antti.
-
-"Vaan jos äsken muikut alate pääsivät", arvelee Lauri, "niin tyhjäänhän
-se koko veto menee."
-
-"Tuollahan näkyy parvi nuotan ulkopuolella", huomaa Kaisu.
-
-"Sielläpähän on", näkee isäntäkin; "sielläpähän ovat muikut, vaan
-saattaa niitä kuitenkin olla nuotan sisäpuolellakin. -- Pitäkäähän
-puuta vaan, sillä eihän vara venettä kaada!"
-
-Kaisu ja Lauri liikuttavatkin nyt kiivaammin porkkia ja jopa se kukko
-on likelle siirtynyt.
-
-"Tarpokaa jo!" komentaa isäntä.
-
-Voimakkaasti työntävät nyt Lauri ja Kaisu porkkiaan veden pintaa vasten
-nuotan edessä, vetävät pian ylös ja taas työntävät, tarpovat niin
-jotta vesi vaahtona nuotan perän edessä kuohuu. Voimakkaasti tarpoo
-Lauri, vaan Kaisu heittelee porkkaansa niin sukkelaan, että vesi
-parskuu korkealle ilmaan ja roiskii vasten silmiä. Mutta tarvonta ei
-kaidan kestä; kukko kelluu jo veneiden välissä ja sen vuoksi aletaan
-nuotan perää veneisiin nostaa ja perän kohotessa vesi aina vähemmäksi
-puistetaan.
-
-"Vesiperänäpähän tulee", arvelee Kaisu, kun ei näy yhtään muikkua
-nuotan silmuissa.
-
-"Älähän hätäile!" sanoo isäntä hymyillen. "Mikä sen tietää, mitä hyvää
-tässä lopuksi vielä tulee!"
-
-"Ei sieltä muikkuja kyllä tule", väittää Lauri.
-
-"Vai ei tule", sanoo isäntä, ja nostaa nuotan perän nuottavasuun sekä
-solmun aukaistuaan puistaa siihen kourallisen emämuikkuja. "Katsoppa!
-Näin komeita kaloja et ole koskaan nähnyt."
-
-"Voi hyvänen, kuinka vähän!" pahoo Lauri.
-
-"No, kylläpä hupeni saalis vähäksi", sanoo Antti, korvallistaan kynsien.
-
-"Eipä paljon puuttunut, ett'ei vesiperänä tullut", lisää Kaisu.
-
-"No, älkäähän olko millännekään!" sanoo isäntä. "Ei ollut enempää
-sallittu tällä kertaa."
-
-"No, sepä nyt oli", pahoilee vielä Antti. "Se siis ainakin kulki
-koholla nuotta äsken."
-
-"Ka niinhän se on tehnyt", vastaa isäntä tyyneesti. "Vaan mitä tuosta
-enää pahoilee! Toivotaan tulevaksi kertaa parempi onni!"
-
-Vesi viskataan veneistä ja ruvetaan uutta parvea etsimään. Välistä
-soudetaan liitokselleen, mutta enimmästi ovat soutajani airot
-liikkumatta ja omassa varassaan kelluvat veneet silloin, joista
-nuottamiehet tähystelevät ympärilleen. Rasvatyyneenä, kirkkaana
-kimaltelee koko järven pinta niin kau'as kuin silmä näkee; ei näy
-siinä tuulen värähdystäkään, ei rikkoonnu se muulloin kuin kalan
-tai vesilinnun liikkuessa veden pinnalla. Välistä etempänä, välistä
-likempänä hyppää lohi keviästi koholle vedestä, milloin näyttäytyy
-veden kalvossa ison hau'in selkä, milloin porahtelee siinä ahvenparvi,
-milloin sirahtaa selän puolella iloinen muikkuparvi tiettämättä millä
-hetkellä hauki sen päälle hyökkää. Tuolla vähän matkan päässä kelluu
-veden pinnalla kaunis perho. Mutta siika huomaa sen ja tekee hyppäyksen
-tavottakseen sitä, vaan perho kerkeää sen tieltä siirtyä. Siika tekee
-uuden kokeen onnistumatta. Perho vielä veden kalvossa lepäilee. Mutta
-siika tekee vielä kolmannen hyppäyksen ja nielee kauniin perhon.
-Tuolla vesilintu iloisesti uiskentelee, käänteleikse tyyneellä
-pinnalla; milloin pistää se nokkansa veden alle, milloin sukeltaa se
-itsekin umpipäähän. Tuolla etäällä selällä kohoaa kari ja sen kivillä
-lepäilevät kalalokit tyytyväisinä, ikäänkuin iloiten illan kauneudesta.
-Järven rannoilta kaikuvat lintusten viserrykset ja kaunis metsä
-ikäänkuin hymyilee pienille laulajilleen.
-
-Selän takana vihannan törmän päällä lehteväin koivujen keskellä
-kohona uljaana Peltola peltoineen, niittyineen. Sinne luopi nyt Kaisu
-silmänsä, katsoakseen ovatko Peltolaiset nuotalla. Ulut ovat tyhjänä ja
-veneet ovat poissa. Siis ne ovat nuotalla Peltolaiset ja kuinkapa ne
-olisivatkaan malttaneet kotona olla tämmöisellä ilmalla!
-
-"Nuotalla ollaan Peltolasta", tuumaa Kaisu toisille, "koskapahan ulut
-ovat tyhjät."
-
-"Tyhjänä näkyvät ulut olevan", huomaa Laurikin, "vaan eipä näy
-nuottamiehiä."
-
-"Olisivatko menneet tuonne lahdelle niemen taakse!" sanoo isäntä.
-"Siellähän ne usein vetävät."
-
-"Sieltäpähän kuuluu potkenta", sanoo Kaisu iloisesti, "ja olinpa minä
-kuulevinani Kallen äänen."
-
-"Siellä ovat", lausuu isäntä. "Mennäänpä tapaamaan ja katsotaan, eikö
-näkyisi parvea siellä päin!"
-
-Mäntyvaaralaiset soutelevat niemeen päin, tähystellen parvia
-mennessään, ja kun he ehtivät sinne, tapaavat he niemen kärjen takana
-Peltolaiset, jotka juurikään ovat saaneet nuottansa nostetuksi ja
-puistaneet nuottavasuunsa vasun melkein täydeltä komeita emämuikkuja,
-jotka välähtelevät kuin hopia ja päällimmäiset vielä hyppelevät vasussa
-ja monet muikut ovat jo hypähtäneet veneen pohjalle.
-
-"Hyvää iltaa", sanoo Mäntyvaaran isäntä, meloiltuaan aivan Peltolaisten
-viereen; ja samoin tervehtivät toisetkin toisiaan.
-
-"Iltaa, iltaa", vastaa Peltolainen. "Mitä kuuluu?"
-
-"Eipä erityistä. Mitä teille kuuluu?"
-
-"Eipä sanottavia. -- Hyvä on nuottailma."
-
-"Hyvä on, harvinaisen hyvä. -- Paljonpa teillä on kaloja."
-
-"Onhan niitä -- --"
-
-"Lähtikö nuo yhdestä apajasta?" kyselee Kaisu.
-
-"Ka, yhdestä", vastaa Peltolan Kalle, isännän poika. "Täällä
-satuimmakin näkemään niin ison parven, jotta se vasta iso oli."
-
-"Kylläpä!" ihmettelee Mäntyvaaran isäntä.
-
-"Vaan teilläpä ei näy monta kalaa tuolla vasun pohjalla", tuumaa
-naapuri-isäntä. "Mitenkä teille noin huonosti on sattunut? Nythän
-pitäisi olla hyvä muikun saalis. Päivän kun on tuullut ja nyt illaksi
-tuli näin hyvä ilma, niin pitäisihän muikku olla näkyvissä."
-
-"Kyllähän se näkyi hyvin äskönen parvi, jota potkimme; vaan niinhän se
-sattui huonosti, että muikut pääsivät alate kulkemaan."
-
-"Te veditte liian kiivaasti. Nuotta kulki koholla."
-
-"Ei sitä kyllä kiivaasti vedetty", puuttuu puheeseen Antti. "Vaan kuiva
-nuotta tuo näkyy helposti kohoovan. Meillä oli iso parvi kierroksessa
-ja se piti nyt jäädä saamatta."
-
-"No, älä tuosta nyt enää päivittele!" sanoo Mäntyvaaran isäntä. "Se ei
-ollut meille sallittu, se parvi."
-
-"No, mikä sen Kaisun nyt nuotalle toi?" saapi kysyäkseen Kalle.
-
-"Hyvä ilma tietenkin", vastaa Kaisu, iloisesti hymyillen.
-
-"No, ilmako se ennen sitten on pelotellut?"
-
-"Eipä sekään. Vaan piisaahan meidän talossamme joskus väkeä
-vaihetellakin."
-
-"No, onhan niitä siellä teillä väkeä."
-
-"Te ette soutajia vaihetakaan usein", puuttuu keskusteluun Antti. "Aina
-ovat teillä nuo pienokaiset Elsa ja Jaakko muassa."
-
-"Ka, nehän ne ovat useimmiten soutajina. Vaan se on hyvä niille, että
-jo varain oppivat airoa pitämään. Nuorena se on vitsa väännettävä.
-Muistanpa, että minuakin jo pienestä pitäen komennettiin nuotalle."
-
-"No, ei sitä rokkoa ole vielä teidän puolessa kuulunut?" kysyy Peltolan
-isäntä.
-
-"Eipä ole meidän seudullamme vielä kuulunut, vaan eihän sen sanota
-kaukana kyllä olevan", vastaa Iikka isäntä.
-
-"Kyllä se on paha vieras, se rokko. Paljon se kuuluu lapsia tappaneen,
-vaan täällä puolessa sitä ei vielä ole kuulunut ja hyvä olisi kun ei
-tulisi."
-
-"Hyvähän se olisi siitä vieraasta päästä; eikähän se kyllä tulekaan,
-kun ei niin lie sallittu."
-
-"Rokko pian leviää, kulkeutuu talosta taloon, ellei aikoinaan
-varokeinoihin, ruveta. -- Kuinka likellä Mäntyvaaraa se jo on?"
-
-"Kuusivaarassahan kuuluu muuan lapsi sairastavan."
-
-"Joko se tauti niin lähelle on herennyt! No sieltä se helposti
-Mäntyvaaraankin leviää. Ettekö ole ryhtyneet mihinkään varukeinoihin?"
-
-"Mitäpä no auttaisivat! Jos tauti kerran tulee, niin silloin se on
-sallittu."
-
-"Kyllä on hyvä olla varuillaan. Olethan kuullut piirilääkärin
-kuulutuksen?"
-
-"Kuulinhan minä, vaan mitäpä siitä!"
-
-"No pitäisi seurata siinä annettuja neuvoja."
-
-"Mitäpä ne hyödyttäisivät! Eivät voi ne kuitenkaan tautia estää."
-
-"Sanotaanpa niitten estävän."
-
-"Mitä vielä! Kun tauti kerran tulee, niin se on sallittu, eikä ihminen
-voi siihen mitään."
-
-"Älä nyt noin ole epäuskoinen! Paljon pahaa sitä maailmassa vältetään,
-kun aikoinaan ruvetaan sitä estämään."
-
-"Jumala so on, joka määrää ihmisen terveyden ja ijän", inttää yhä
-Mäntyvaaralainen. "Ja kun tauti tai kuolema tulee, niin se on Jumalan
-sallima."
-
-"Voi, kuinka se on itsepäinen tuo ukko", miettii Peltolainen itsekseen
-ja sanoo sitten ääneen: "Saat vielä nähdä, että ennen pitkää tulee
-rokko talossasi vierailemaan. -- Ovatko ne teillä lapset koskaan
-rokotetut?"
-
-"No, ovathan ne vanhemmat kyllä, vaan nuorimmat, Antti ja Elsa, ne
-vielä ovat rokottamatta."
-
-"Sepä paha. Niihin pian saattaa tauti tulla."
-
-"Eihän tuota tiedä, miten lie sallittu."
-
-"No, missä asti teillä on tervahauta?" kysyy Kalle, toisen puheaineen
-ottaakseen, Antilta.
-
-"Huomenna se sytytetään, kun vaan lie ilma hyvä", vastaa Antti.
-
-"Onko iso hauta?"
-
-"No, tulee siitä muuan venelasti tervoja."
-
-"No, teillä sitä ei taida isosti tervaruukia ollakaan?" kysyy
-Mäntyvaaran isäntä.
-
-"Eipä ole", vastaa Peltolainen. "Monioita tynnyreitä saamme haudastamme
-ja ne viemme tämän kylän kauppiaalle. Jopa tuon joutaakin heittää
-vähemmäksi tervaruukin. Ei se leiville lyö. Huonosti maksetaan
-tervasta."
-
-"Paljonhan siltä hinta on pudonnut, entisiin aikoihin nähden. Vaan
-eipä sitä muulla kuitenkaan rahaa saa. Eivät anna pellot omiksi
-tarpeiksikaan jyviä, vielä sitten myötäväksi."
-
-"Paremmin kuitenkin maanviljelys kannattaa kuin tervaruuki. Ja kyllähän
-siellä teidän vaarallanne olisi tilaa uusillekin pelloille."
-
-"Kovinpa on kivikkoa koko Mäntyvaara."
-
-"Tuolla näkyy parvi!" keskeyttää keskustelua Jaakko, Peltolaisen
-kaksitoistavuotias poika.
-
-Peltolaiset, parven nähtyään, sanovat pikaisesti hyvästi
-Mäntyvaaralaisille ja pyöräyttävät heti veneensä parvea kohti selän
-puolelle, missä työntävät veneet hajalleen ja syytävät nuottaa järveen.
-Mäntyvaaralaiset kääntävät veneensä takaisinpäin, lähtevät niemen
-kärjen kohdalta kotilahdelle soutelemaan ja mennessään etsivät taas
-parvea. Ja nyt näkyykin siellä täällä veden tyyneessä kalvossa moni
-iloisesti sirahtava muikkuparvi; ja pian saavat Mäntyvaaralaiset
-yhden niistä kierretyksi. Nuottaa nostettaessa tulevat muikut aina
-vaan ahtaammalle ja pakenevat peräänpäin, kunnes isäntä saapi nuotan
-perän nostetuksi ja puistaa siitä vasuun joukon hyviä muikkuja. Vesi
-viskataan taas veneistä, uusi parvi saadaan kierrokseen ja kolmannesta
-apajasta karttuu jo sen verran kaloja, että nuottavasu tulee puolilleen
-muikkuja. Tyytyväinen on saaliiseensa Mäntyvaaran isäntä, vaan
-katselee hän kuitenkin, vieläkö näkyisi muikkuparven. Mutta nytpä ei
-sirahdakaan rannan puolella enää muikkuja; ne ovat siirtyneet selälle
-ja siellä saavat ne nuottamiehiltä rauhassa olla.
-
-"Selälle ovat jo muikut siirtyneet", tuumaa Antti. "Ei kannata niitä
-enää vuotella."
-
-"Pois saadaan lähteä", sanoo isäntä. "Jopa niitä onkin meillä muikkuja
-näkymään asti."
-
-"Jopa alkaisi mulla mieli tehdä muikkukeittoa", sanoo Lauri.
-
-"No, lähdetään keittämään!" virkkoo Kaisu.
-
-Niin lähtevät Mäntyvaaralaiset kotirantaansa kohti soutelemaan ja
-sinne tultuaan panevat nuotan ulkuihin. Sitten he vetävät veneet
-maalle ja puistavat kalavasusta muikut kontteihin; ja kun Kaisu,
-miesten täyttäessä konttejaan, katselee järvelle, näkee hän, että
-Peltolaisetkin jo selän yli soutelevat kotirantaansa kohti.
-
-Kun Mäntyvaaran isäntä, Antti ja Lauri ovat nostaneet kontit selkäänsä,
-lähtevät he edellä ja Kaisu jälissä kotia kohti kulkemaan samaa tietä,
-jota olivat tulleetkin, ensin rantatörmää ylös ja sieltä alaspäin,
-sitten suon poikki ja vihdoin Mäntyvaaraa ylöspäin. Sitten he nousevat
-aidan yli ja astuvat polkua myöten vähien peltosaarien välitse, jotka
-molemmin puolin näyttävät missä vihannoivan ohran, missä rukiin laihon,
-missä paljastuneitakin paikkoja, joissa siellä täällä lakastunut laiho
-ikäänkuin itkee huonouttaan. Näkyypi polulle myös tarha, missä sakean
-suittusavun ääressä Mäntyvaaran karja, sonni, puoli tusinaa lehmiä,
-pari vasikkaa, märehtii. Ne pyrkivät savun suojaan niin paljon kuin
-mahdollista, saadakseen rauhaa sääskiltä, jotka sakeissa parvissa
-niitten ympärillä lentelevät.
-
-Nuottamiehet taloon tultuaan jättävät konttinsa porstuaan ja lähtevät
-pirttiin. Siellä tapaavat he sekä muorin että Annin ja Tiinan, jotka
-vasta ovat lypsyltä tulleet.
-
-"No, lähtipähän muori kaloja", sanoo isäntä eukolleen.
-
-"Sehän on hyvä asia", vastaa emäntä. "Sittenhän tuota saadaan hyvä
-iltanen."
-
-"Minulla on nälkä", sanoo Lauri. "Pata pitää heti tulelle panna."
-
-"Kelläpä tässä ei nälkä olisi!" lausuu Tiina.
-
-"Älkäähän hätäilkö," puuttuu puheeseen Kaisu. "Minä rupean tulta
-laittamaan. Menkää te muut muikkuja puhkaisemaan, että saataisiin mitä
-pataan panna!"
-
-"Kyllähän mennään, kun keretään", sanoo Antti.
-
-Sitten panee Kaisu tulen takkaan ja padan tulelle ja vettä pataan.
-Sillä välin toiset menevät porstuaan, puistavat kalat kontoista
-kylmällä hetevedellä täytettyyn astiaan ja rupeavat miehissä muikkuja
-puhkomaan. Kun on puhkaistu keittokalat, käypi Kaisu ne noutamassa ja
-heittää pataan. Kun keitto on valmis, nostaa hän padan tulelta ja panee
-tuoreen muikkukeiton puukuppiin, jonka hän asettaa pöydälle ja kaataa
-sinne myös kuorimatonta maitoa. Niin rupeaa sitten koko talon väki
-illalliselle. Näin hyvää ateriaa he eivät monasti saakaan ja sen vuoksi
-on muikuilla hyvä menekki. Puuttuu leipä kyllä pöydällä, vaan eipä sitä
-nyt tarvitakaan. Viimeiset leipävarat ovat säästettävät Oulumatkaa
-varten.
-
-Iltanen kun on syöty, korjaa Kaisu ruuan jäännökset pöydältä ja sitten
-lähdetään taas muikkuja puhkomaan ja pieni Junnukin on muitten muassa.
-Kun työ on lopetettu, lähtevät kaikki levolle, isäntä eukkoineen tupaan
-ja toiset pirttiin. Sinne paiskauvat he olkien päälle ja vaipuvat pian
-sikeään uneen. Sitten ei kuulu pirtissä muuta ääntä kuin nukkuvien
-raskaat kuorsaukset, ja talon vanha seinäkello, jonka numerotaulu
-on aivan mustunut, naksuttaapi nyt yksitoikkoisesti, hitaasti vaan
-kuuluvasti, ja raskaat kivipainot soluvat solumistaan alemmaksi kellon
-naksuttaessa. Aurinko juuri laskeupi, vaan jättää jälille kauniin
-ruskon, joka pohjoisella taivaan rannalla hohtaa läpi lyhyen ja
-kirkkaan kesäyön.
-
-
-
-
-II.
-
-
-Seuraavan päivän aamupuolella auringon kauniisti loistaessa
-itäkoillisessa, kun Mäntyvaaran asukkaista muut sattuvat olemaan työssä
-poissa kotoaan, on Kaisu yksinään lasten kanssa kotona.
-
-Hänestä tuntuu kummallisen hiljaiselle tänään, vaikka iloinen
-lapsilauma on hänen ympärillään. Vaan poissahan ovatkin nyt isä, äiti,
-veljet ja kälyt, joitten seurassa aika aina hauskasti kuluu, siinä kun
-kyllä tulee puhelua ja väittelyä; ja onpa usein hauska heidän kanssaan
-leikkiäkin laskea.
-
-Kaisu koettaa kuitenkin olla iloisella mielellä ja hakee huvitusta
-lasten seurasta, katsellen ja kuunnellen heidän toimiaan ja
-mietteitään, heidän itkuaan ja nauruaan. Mutta eipä sitenkään ota
-aika oikein hauskasti kuluakseen. Sen vuoksi hän ajan kuluksi
-rupeaa pienokaisille kertomaan satuja, joista sekä kuunteliat että
-hän vähitellen elähtyvät; vaan myöskin hän siinä sivussa itsekseen
-hyrräilee lemmen lauluja, laulelee milloin tytöstä, joka turhaan
-odottelee itselleen sulhasta, milloin immestä, joka itkee pettynyttä
-rakkautensa toivoa, milloin neidosta, joka jossain järven tai meren
-rannalla kyynelsilmin katselee kultansa lähtöä.
-
-Tuntuupa melkein siltä kuin hän näissä lauluissa toisi ilmi omatkin
-ajatuksensa, omatkin tunteensa, niinkuin olisi hänelläkin jotain
-odotettavaa. Ja hän silmäelee ulos akkunasta, ikäänkin katsoakseen,
-missä hänen kultansa asuvi. Asuneeko se noilla korkeilla vaaroilla,
-jotka kohoavat tuolla etäällä, missä kesäisinä aamuina kaunis aamurusko
-näkyy, vai tuolla järven toisella puolella jossain sen kaunisten
-rantain varrella, joiden taakse iltasilla aurinko kauniisti laskeutuu,
-vai lieneekö hän etäällä kaukasten merten takaa. Niin -- sitä hän ei
-vielä tiedä, kultansa asuntoa, eikä itse kultaakaan. Hän ei tiedä sitä
-vielä mistään päin odottaa. Ja mitäpä hän siis semmoista odottaakaan,
-josta ei ole mitään tietoa! Onhan hänellä vielä nuoruuden aikaa jälillä
-ja ennenkuin se loppuu, kerkeää kyllä montakin tarjokasta ilmaantua.
-Mutta onpa kuitenkin soma ajatella sitä tulevaista tarjokasta, soma
-olisi tietää jo ennakolta, mistä se on tuleva.
-
-Näissä mietteissä Kaisu akkunasta ulos silmäellessään saapi näkyviinsä
-Kuusivaaran, Koivulan, Kalliovaaran ja Peltolan. Ja silloin hänelle
-muistuu mieleen niiden asukkaatkin, muistuu mieleen etenkin Peltolan
-tyyniluontoinen Kalle ja Kalliovaaran vilkasmielinen Heikki, lapsuuden
-tuttuja molemmat, joitten seurassa hän on monet hupaiset hetket
-viettänyt. Olisippa aika soma tälläkin hetkellä tavata heitä.
-
-Kaisun tällaista ajatellessa yht'äkkiä pirtin ovi aukenee ja sisään
-astuu Peltolan Kalle.
-
-"Kas ihmettä! Niinpä tulit kuin käsketty!" huudahtaa Kaisu rientäessään
-tervehtimään. "Terve Kalle! Mitä kuuluu?"
-
-"Terve", vastaa Kalle. "Eipä kuulu erityistä. Mitä tänne kuulunee?"
-
-"No, eipä sanottavia tännekään. -- Käyhän istumaan! Minä lähden sinulle
-syötävää hakemaan. Eihän sinulla mahtane kuitenkaan kiirettä mihinkään
-olla?"
-
-"Ka, eihän tuota niin kiirettä ole", vastaa Kalle istumaan käytyään,
-"etten joutaisi vähän aikaa viipymään. -- Sattui matka tämän kautta
-olemaan, niin läksin talossa pistäymään."
-
-"Se oli oikein. Mutta minne sinulla matka pitää?"
-
-"Tuonnehan minä olen Honkavaaraan menossa, sinne kun olisi asiata
-vähän."
-
-"Vai niin. -- No, olipa hyvä, että tulit talossa käymään, että sain
-seuraa sinusta."
-
-"No, eivätkö muut olekaan kotosalla?"
-
-"Eiväthän ne ole tällä kertaa. -- Mutta odotahan nyt! Minä käyn sinulle
-jotain syötävätä hakemassa."
-
-Kauan ei Kaisu viivy toimissaan. Pitkittä arveluitta hän tuopi
-pöydälle, mitä talolla on tarjottavaa, viiliä, suolamuikkuja, voita ja
-leipää -- vaikka vähänähän ovat talossa leipävarat.
-
-"Rupeahan ruualle!" käskee hän Kallea.
-
-Kalle kiittelee ja ihmetellen Kaisun sukkeluutta käypi hän hyvällä
-ruokahalulla pöytään istumaan ja ylistääpi Kaisua sanoen:
-
-"Kylläpä sinä näyt olevan toimekas tyttö! En olisi sinua noin
-näppäräksi uskonut."
-
-Kaisu hymyilee vaan ja istuu penkille pöydän lähelle Kallelle seuraa
-pitämään.
-
-Molemmat nuoret ovat hyvillään toisiaan tavattuaan. Ihmetellen katselee
-Kaisu Kallen vankkaa vartaloa, rehellisyyttä osoittavia kasvojen
-juonteita ja vakavia, lempeitä silmäyksiä; ja Kalle taas, hyvällä
-maulla syöden Kaisun tuomaa ruokaa, kuuntelee mielihyvällä hänen
-vilkasta puhettaan.
-
-"Tiedätkö Kalle!" sanoo Kaisu hymyillen. "Minä olen oikein mielissäni,
-että tulit tänne."
-
-"Niinhän tuota äsken sanoit", vastaa Kalle tyyneesti.
-
-"Niin -- täällä kun olin melkein yksinäni, alkoi aika kovin hiljaiselle
-tuntua."
-
-"Vai niin. -- Ikäväkö oli?"
-
-"No, ei juuri kovin ikäväkään, vaan kuitenkin minua oudostutti, kun ei
-ollut ketään, kenenkä kanssa puhella, paitsi nuo lapsiparat tuossa.
-Ilman niitä olisikin aika kovin pitkäksi käynyt."
-
-"Kenelleppä se ei pitkäksi käy ilman seuraa yhdessä kohti ollessa!"
-
-"Eihän se näy yksinäisyydessä ilman työtä aika kuluvan. -- Mutta
-tiedätkö Kalle, mitä äsken ajattelin juuri ennenkuin sinä tulit?"
-
-"Mistäpä minä sen tietäisin!"
-
-"Koetappa arvata!"
-
-"Enhän minä voi toki sitä arvata."
-
-"Minä ajattelin", selittää Kaisu naurusuin, "kun katselin ulos
-akkunasta ja sain näkyviini Kalliovaaran ja Peltolan, ajattelin, että
-olisippa aika hupaista saada tavata sinua tai Heikkiä."
-
-"Vai niin ajattelit. Mutta mitä siinä niin kummaa oli?"
-
-"Olihan siinä se, että juuri kun niin ajattelin, sinä astuit sisään."
-
-"Olipa se soma sattumus."
-
-"Niin oli, soma sattumus. Ja jos merkkeihin on taikaa, niin sen pitäisi
-olla sinulle onneksi."
-
-"Olisippa se hyvä asia. Mutta eivätpä ne merkit aina luota."
-
-"No, eihän niihin kyllä ole paljon luottamista. Mutta onpa niistä
-joskus soma puhella ja muille uskotella."
-
-"Et minulle kyllä voi mitä tahansa uskotella."
-
-"Aina jotain kuitenkin."
-
-"Et muuta kuin aivan oikeaa ja selvää asiaa. -- Mutta hyvä olisi, jos
-se äskönen sattumus olisi minulle onneksi. Mielelläni näkisin, että
-minulle joku erityinen onni tapahtuisi."
-
-"No, mikä sitten?"
-
-"Hyvin toivoisin, että esimerkiksi saisin metsän kuninkaan kaadetuksi."
-
-"Ka se; se ei olisikaan huono onni. Mutta voisihan se kuitenkin
-tapahtua, koska karhuja on liikkeessä."
-
-"Jospa niistä joku ilmaantuisi Peltolan seuduille, niin kyllä minä en
-säästäisi itseäni, sitä näkyviini saadakseni ja kenties kaataakseni."
-
-"Kunpa kerta voisit päästä sen lähelle, niin kyllä uskon, että se
-silloin olisi saava sinulta surmansa."
-
-Mutta Kalle lopettaa syöntinsä ja kiitellen Kaisua sanoo hän hänelle:
-
-"Kylläpä vaan nyt ruoka hyvälle maistui."
-
-"Sepä hyvä", vastaa Kaisu hymyillen. "Se on terveyden merkki."
-
-"Ja myös todistus hyvästä ruu'an laittajasta", lisää Kalle.
-
-Yhtä näppäränä kuin Kaisu oli ruokia pöydälle tuodessaan, yhtä sievään
-hän nyt korjaa pois ruu'an jäännökset, niin että Kalle taas kehuu
-häntä, sanoen:
-
-"Kylläpä sinä osaat näppäränä olla. Sinusta tulee hyvä emäntä."
-
-"Siltäkö näyttää!" vastaa Kaisu naurahtaen.
-
-"Epäilemättä. Kyllä minä sen heti näen. Ja kyllä vaan se ei ole
-kauppojaan katuva, joka kerran sun omakseen saapi. Olisippa aika onnen
-potkaus, jos Kalliovaaran Heikki -- --"
-
-"Oleppa nyt -- --! Mitä sinä siitä Heikistä!"
-
-"Kas vaan! Se naulapa vetäsi, koska noin punastuit."
-
-"Eipä vetässytkään", vastaa Kaisu, melkein nuhdellen, luoden Kalleen
-terävän silmäilyksen. -- "Mutta sanonko minä sinulle jotain?" lisää hän
-naurahtaen.
-
-"Sano pois vaan!"
-
-"Se asia koskee sinua."
-
-"No, mikä se on sitten?"
-
-"Etkö jo arvaa?"
-
-"Mitenpä minä sitä voisin arvata?"
-
-"Katsohan nyt, kuinka on muka tietämätön! Kuule siis! Kun sinä ja
-Honkavaaran Liisa taloksi rupeatte, niin kylläpä on silloin Liisa
-itseään onnelliseksi kehuva."
-
-"Vai niin. Sekö se nyt oli se sanottava?"
-
-"Niin oli."
-
-"Mutta ethän sinä tiedä, rupeammeko me taloksi."
-
-"Tiedänpähän. Olen kuullut niin puhuttavan."
-
-"Ne ovat aivan valeita semmoiset puheet."
-
-"Ja lieneepä sinunkin puolelta jotain aikeessa, koska sinulla nytkin
-matka, pitää sinne Honkavaaraan."
-
-"Vai niin luulet. Mutta senpä sanon sinulle, ett'en mene sinne
-semmoisissa asioissa enemmän kuin tännekään."
-
-"No, no; älähän kuitenkaan asiaa kovin pahaksi ota!" sanoo Kaisu,
-Kallen vieressä istuessaan ja luoden häneen ystävällisen silmäilyksen.
-"Heitetään nyt leikki sikseen! -- Minä olen erittäin hyvilläni siitä,
-että tulit talossa käymään. Sinun pitäisi käydä täällä useamminkin.
-Olisi hauska aina tavata toisiaan."
-
-"Ka, kävisinhän tuota mielelläni useammastikin, kun tämä talo olisi
-lähempänä ja aikaa olisi enemmän. Mutta näin kesäisenä aikana on siksi
-paljon kiirettä, ett'ei juuri jää aikaa kyläilemiseen. Olen kuitenkin
-täällä kulkenut ainakin yhtä useasti kuin sinä meillä."
-
-"Ka onpa sitä ollut minullakin estettä niinkuin sinulla. En voi päästä
-täältä milloin tahansa."
-
-"Harvoinpa sinua muutenkaan tähän aikaan näkee, esimerkiksi nuotalla."
-
-"Se ei ole minun syyni. Kyllä kai minä mielelläni iltasilla haluaisin
-järvellä kulkea. Siellä tuntuu aina hyvin somalle olla, kun järvi
-ylt'yleensä on aivan rasvatyyni ja kun kaikki seudut näyttävät
-erinomaisen kauniille auringon laskeutuessa. Mutta eipä näy meidän
-väellämme usein tulevan aikuiseksi nuotalle lähtö."
-
-"Kuulehan Kaisu!" sanoo sitten Kalle, esittäessään uuden tuuman.
-"Meidän pitää joskus yhdessä kirkolla käydä. Silloin on meillä
-tilaisuus enemmän toistemme kanssa puhua ja lystiä pitää."
-
-"Ka se!" vastaa Kaisu innostuneena. "Se meidän on tehtävä. Minusta
-kirkkomatkat ovatkin kaikkein hupaisimmat."
-
-"Niin ovat minustakin. Muistathan sinä kuinka hupainen meillä oli
-ennenkin, kun yhdessä kirkolla olimme, kun istuskelimme kirkkokentän
-rannalla tai kuljeskelimme Pappilan männikössä?"
-
-"Muistan kyllä. Muistanpa sen iloisen ajan, jolloin yhdessä
-rippikoulussa olimme ja siitä asti ovat minulle Pappilan ja kirkon
-seudut aivan tutut. Tunnenpa siellä melkein joka kiven ja mättään,
-jolla olen istunut, tunnenpa ne kauniit koivut ja isot petäjät, joiden
-juurella me monesti istuimme, kun päivä kuumasti paistoi, emmekä
-huolista mitään tietäneet. Ja aivan elävästi on minulla mielessä
-Pappilan mäen alla oleva hete, jonka äärellä minä monena kuumana
-kesäpäivänä kesän ihanimmalla ajalla ennen Juhannusta, silloin kuin
-kaikki ympärillä oli vihantaa ja kaunista, kun lehti oli puhjennut
-puihin ja koivut alkoivat olla kauniimmallaan, kun metsässä oli mitä
-hyvänhajuisin tuoksu, -- silloin minä usein istuin hetteen luona ja
-sammutin janoani sen kirkkaalla, raittiilla ja hyvänmakuisella vedellä.
-Sitä haluaisin vieläkin juoda, haluaisin nähdä niitä tuttuja seutuja."
-
-"Ne näet vielä, kun lähdemme kirkolle yhdessä ja siellä viritämme
-entisiä muistoja."
-
-"Mutta kuule, milloin lähdemme?"
-
-"No lähdetäänhän sitten, kun tulee joku merkkipyhä, esimerkiksi
-Kirkastukseksi, tai, kun silloin saattaa olla kiireenlainen aika,
-ainakin Perttuliksi."
-
-"Voi sinne on vielä pitkä aika!"
-
-"Pian se aika kuluu. Ei kesä täällä ole koskaan liian pitkä. -- Mutta
-kyllä minä nyt taidan lähteä astumaan kohta."
-
-"Nytkö jo!" kummastelee Kaisu.
-
-"Olenhan minä täällä istunut jo kau'an aikaa", väittää Kalle ja aikoo
-lähteä.
-
-"Odotahan vielä vähän aikaa!" pidättelee häntä Kaisu. "Eivätköhän
-mahtane miehet, kohta tervahaudalta palata!"
-
-"Enpä oikein malttaisi nyt", sanoo Kalle, vaan istuu kuitenkin vielä.
-"Joko sytytetään hauta tänä iltana?"
-
-"No, onhan se ollut niin aie, hauta kun kyllä joutuu tänään valmiiksi;
-vaan eipä taida tulla tyyntä tänään."
-
-"Siltä vähän näyttää. -- No, ketkä ne aikovat lähteä tervoja soutamaan?"
-
-"Antti ja Lauri kai ne lähtevät kahden?"
-
-"Etkö sinä siis lähde?"
-
-"Enpä taida tällä kertaa."
-
-"No, mutta eivätkö sinusta Oulumatkat ole hupaisia hyvin."
-
-"Ka, eiväthän nuo niin ikäviäkään ole. Mutta olenpa minä Oulun ennenkin
-nähnyt, jottei nyt juuri haluta sinne. Ja jos haluttaisikin, niin
-tarvitaanhan minua kotonakin."
-
-"Se on totta. Niin kelpo tyttö kuin sinä voi kotonaan paljon tehdä. --
-Mutta kyllä minä nyt lähden. Hyvästi nyt Kaisu ja kiitos suuri sinulle
-sinä kelpo tyttö!"
-
-Ja Kalle pistää Kaisulle kättä.
-
-"Joko nyt!" sanoo taas Kaisu, Kallelle kättä antaessaan. "No, hyvästi
-sitten!"
-
-Kaisu saattaa portaille Kallea, joka lähtee Honkavaaraan päin astumaan.
-Mutta Kaisu palaa pirttiin lasten tykö ja rupeaa odottamaan väkeä kotia
-palaavaksi.
-
-
-
-
-III.
-
-
-Samana päivänä saavat Mäntyvaaralaiset tervahautansa valmiiksi. Tämä on
-päältäpäin nähden iso puolipallon muotoinen multakunnas. Mutta mullan
-alle ovat tervaspuut ladotut järjestykseen ympyrän muotoon; ja niitten
-alla on oja sekä ränni tervan valumista varten. Rännin suu pistää
-esiin yhdeltä puolen, jonne on kaivettu kuoppa, sitä varten että sinne
-tynnyreitä asetetaan sittenkun terva alkaa valua. Ja tämä tervahauta on
-nyt monivuotisen työn ja vaivan tulos; sillä paljon on ollut puuhaa,
-ennenkuin ne monet petäjät, jotka hautaa varten ovat tarvitut, ovat
-tulleet kolotuiksi, kaadetuiksi, tervaksiksi hakatuiksi ja kootuiksi.
-Mutta nyt on kaikista näistä valmistustöistä päästy; ja mäntymetsän
-keskellä aukealla kentällä kohoaa tervahauta valmiina. Odotetaan vaan
-sopivaa ilmaa, jotta voitaisiin hauta paloon panna. Mutta eipä näy
-tänään tyyntä tulevan edes illaksikaan.
-
-Seuraavan päivän illalla on ilma kuitenkin niin tyyni ja lämmin, että
-Muikkujärvi rasvatyyneenä kiiltää ja sen takana näyttävät ylängöt ja
-harjut ikäänkuin savuun peittyvän, sillä auer, joka ilman lämpimyyden
-vuoksi maasta nousee, leviää niitten yli.
-
-Nyt, kun on näin sopiva ilma, on Mäntyvaaran väki kaikki haudalla,
-kun se sytytetään. Monesta kohti pistetään tuli tervaksiin, jotta
-syttyvät helposti. Mutta multa, joka puut peittää, estää tulen rajuksi
-pääsemästä; se kytee vaan siellä sisällä. Kuitenkin se pian saisi liian
-suuren vallan, ellei sitä vartioittaisi tarkkaan. Haudan ympärillä
-seisovat miehet ja näistä kullakin lapio kädessä, ja milloin vaan tulen
-liekki jostain reiän kaivaa ja siitä ulos tunkeupi, silloin siihen
-heti multaa päälle luodaan. Kaisu ei suinkaan ole hitain tulen reikää
-tukkimaan; missä vaan liekki yrittää kohota, siellä hän vikkelästi
-multaläjän peitteeksi syytää.
-
-Niin ovat kukin työssä tulta vartioidessaan ja lapset ovat vaan
-katsojina. Ja jotain katsottavaa täällä onkin. Niin pian kuin hauta
-on paloon pantu, alkaa siitä hyvin sakea, pimeä ja musta savu kohota
-taivasta kohti. Äärettömässä paljoudessa se nousee, ylenee ilmoille
-paksuina savupatsaina, jotka vaan enenevät enenemistään. Savu ylenee
-ensin suoraan ylöspäin, vaan kääntyy sitten ilman hengen mukaan
-eteläänpäin ja peittää seudut paksuun savuun sekä leveneepi sitten
-Hoikkalahden yli niin sakeana vielä, että se joka siellä sattuu
-soutelemaan, saattaa helposti eksyksiin joutua.
-
-Kun haudan palo on päässyt hyvään alkuun, ei siellä enää tarvita
-koko talonväkeä, mutta kuitenkin on siellä aina osa väestä tulta
-vartioimassa niin kauan kuin palo kestää. Kun terva alkaa rännistä
-valua, silloin pannaan tynnyri rännin suun alle ja niin pian kuin
-yksi tynnyri täyttyy, pannaan toinen sen sijalle. Niin palaa hauta
-palamistaan ja valmista tervaa valuu valumistaan tynnyreihin, jotka
-täyttyvät yksi toisensa perästä, kunnes vihdoin terva herkeää
-valumasta. Silloin on alulle kolmatta kymmentä täysinäistä tynnyriä,
-siis niin paljon, että niistä tulee yksi venelasti. Nythän ne ovat
-tervat Ouluun vietävät, tietysti samalle porvarille kuin ennenkin,
-velan lyhennykseksi, jotta sieltä annettaisiin taas jauhoja ja suoloja
-ja vähän rahaakin.
-
-Mäntyvaaralaiset ovat puuhassa, saadakseen tervaveneensä lastatuksi
-ja hommatessaan tervansa Ouluun soudettaviksi. Ensin ovat tynnyrit
-kuljetettavat haudalta rannalle ja puuhaa sitä onkin kuljetuksesta,
-kun ranta on jotenkin etäällä ja sinne vievä tie ei ole mitenkään
-kehuttava. Sitten on hommaa lastaamisesta ja veneen kuntoon
-laittamisesta. Mutta ennenkuin Oulumiehet joutuvat lähtemään,
-varustetaan he eväillä. Nuotalla käydään ja saadaan eväskaloja
-tarpeeksi. Kun talossa on vielä jauhoja vähäsen, leipovat naiset niistä
-kalakukkoja ja teoksia.
-
-Yhtä ja toista on ajattelemista ja tuumaamista Anttia ja Lauria
-Oulumatkalle varustettaessa. Isäntä miettii tarkoin, mitä Oulusta on
-tuotava, selvittää kaikki asiat Antille ja antaa neuvoja matkaa varten.
-Ja naisillakin on monenlaisia tilauksia, joita he jättävät Antin ja
-Laurin toimitettaviksi.
-
-"Ei teillä menomatka hyvin monta päivää kestä", sanoo isäntä Antille
-ja Laurille silmäellessään järvelle, joka itätuulen puhaltaessa
-läikyttelee aaltojaan, "kun vaan tuuli tällä sijalla pysynee."
-
-"Kunpahan vaan", vastaa Antti, "tällä lailla jaksasi tuulla kolmisen
-päivää, niin silloinpa sitä jo alettaisiin Oulussa olla."
-
-"Ja vaikkapa heittäisikin tuulemasta", sanoo Lauri, "kunhan vaan ei
-tuuli kääntyisi, niin mikäpähän olisi menomatkaa tehdessä! Kyllähän
-sitä myötä virtaa aina pääsee kulkemaan."
-
-"Onhan se kyllä meno paluuta helpompi", myöntää Antti. "Vaan jos
-sattuisi myötätuuli paluuksikin, niin silloinhan se matka joutuisi."
-
-"Sitäpä ei tiedä", sanoo isäntä, "minkälainen ilma teille paluuksi
-tulee, vaikka sattuuhan muutamille niinkin, että saavat myötätuulen
-mennen tullen."
-
-"Kunpahan sattuisi meille myötätuuli mennen tullen", lausuu Antti
-hyvillä mielin, "niin sittenhän sitä jo tulevan viikon lopulla kotona
-oltaisiin."
-
-"Eipä tiedä, mitä teille matkalla saattaisi tapahtua", puuttuu
-keskusteluun Anni.
-
-"Mitäpä sitä tapahtuisi!" vastaa tyyneesti Antti. "Eipä niitä
-hukkumisiakaan ole äskeen kuulunut."
-
-"Tuskinpa kuitenkaan kuluu yhtään kesää niin ett'ei aina joku tervavene
-kaatuisi ja särkyisi."
-
-"Saattaahan niitä kyllä onnettomuuksia joskus tapahtua Oulumatkalla,
-vaan ne ovat kuitenkin niin harvinaisia tervojen soutajain lukuun
-nähden, että niitten tähden ei kyllä tarvitse mitään pelätä."
-
-"Ei kannata tyhjää pelätä", arvelee isäntäkin. "Ei tapahdu kuitenkaan
-mikään, mikä ei ole sallittu."
-
-Kun vielä yhtä ja toista puhellaan, joutuvat viimein Oulumiehet
-lähtemään. Rantaan saatettuina he astuvat veneeseen, nostavat purjeen
-ja kun vene on työnnetty vesille, niin Antti asettuu perään ja rupeaa
-viilettäjäksi, ja niin lähtee vene, varalaitoja myöten uppeessa,
-myötätuulta mennä vilistämään; vaan saattoväki, vähän aikaa lähtöä
-katseltuaan, palaa Mäntyvaaraan, jossa lapset ovat ikävissään äitejään
-odotelleet.
-
-
-
-
-IV.
-
-
-Kulkutauti on jo jonkun ajan raivonnut seurakunnassa ja temmannut,
-elävien joukosta erittäinkin lapsia paljon; ja yhä vaan on rokko
-liikkeessä. Keskellä kesän ihanuutta liikkuu rutto talosta taloon,
-liikkuu nopeasti ja saapi valtaansa missä yhden missä useamman
-lapsen. Moni pienokainen paraimmassa terveydessään ja kesken
-iloisuutensa joutuu äkkiarvaamatta taudin omaksi ja sortuu sitten
-tuonen tuville. Harvat niistä, jotka sairastuvat rokkoon, nousevat
-terveinä vuoteiltaan; sillä vaikka rokkotautinen ei useinkaan tunne
-hyvin suuria kipuja, niin tauti kuitenkin turmelee ja mädättää hänen.
-Minne rokko kerran tulee, siellä se harvoin tyytyy yhteen uhriin; se
-tarttuu nopiasti ja saattaa yhdestä talosta hävittää yhden, toisesta
-kaksi lasta ja välistä se jostain asunnosta kaikki pienokaiset hautaan
-syöksee.
-
-Vaikka tauti tekee suuria hävityksiä, niin eivät ihmiset missään ole
-levottomia ja pelonalaisia; ei kuulu valituksia, ei nurkumisia. Sehän
-on Jumalan siunaus, kun lapset pääsevät pois maallisesta elämästä, ja
-sallimuksestahan kaikki tapahtuu.
-
-Mäntyvaarassa eletään hyvin tyyneesti ja levollisesti, vaikka sinne
-tuon tuostakin kulkee sanoja, että rokko leviää leviämistään talosta
-taloon ja viepi ehtimiseen lapsia manalle. Ei ole isäntä säikähdyksissä
-Peltolaisen varoituksista, että rokko muka vissiinkin tulisi
-Mäntyvaaraan; hän ajattelee vaan, ettei se tule, kun ei lie sallittu,
-vaan jos se tulee, niin eihän sen tuloa voida estää, se kun on silloin
-niin sallittu.
-
-Kun jo Kuusivaarassa rokkotautinen on kuollut, ja Mäntyvaarassa ovat
-kaikki vielä terveitä, niin näyttää jo siltä, että Mäntyvaaralaiset
-pääsevät kokonaan näkemästä pahan vieraan. Lapset ovat terveet ja
-iloiset, eivätkä vanhemmat aavista mitään pahaa. Ainoastaan Kaisu
-muistelee joskus Peltolaisen puheita ja ajatellessaan, että rokko
-on hilseessä, että ei ole ryhdytty mihinkään puhdistustöihin, että
-asuinpaikat ovat useinkin törkyä täynnä, että lapset kulkevat
-likaisissa vaatteissa, puhkeaa hän sanomaan: "Me saatamme kyllä pian
-rokon vieraaksi saada."
-
-Silloin Tiina säpsähtää ja huudahtaa: "Jumala varjelkoon!"
-
-"No, eihän nyt mitään hätää ole", lausuu isäntä tyyneesti. "Ei tarvitse
-rokkoa peljätä; ei se tule, jos ei ole sallittu."
-
-"Eipä tiedä", vastaa Kaisu. "Hyvinkin helposti saattaa rokko tänne
-levetä, varsinkin kun pikku Antti ja Elsa eivät ole rokotetut."
-
-"No, rokottamisesta ei ole paljon taikaa. Ei se voi estää tapahtumasta
-sitä, mikä on sallittu tapahtuvan."
-
-"No, niinpä kuitenkin moni on nähnyt, ett'ei pysty rokko niin helposti
-rokotettuihin kuin rokottamattomiin."
-
-"Eivätpä ne rokottajat aina otettavissa ole, jos auttaisikin heidän
-keinonsa. Vaan se on mitenkä sattuu. Saattavat ne rokotetutkin rokkoon
-kuolla."
-
-"No, eihän rokottaminenkaan aina ole kylläksi. Näin kulkutaudin aikana
-olisi hyvä puhtaus kaikessa."
-
-"Onpa täällä kaikki tarpeeksi puhdasta."
-
-"Eipä ole puhtaus vaatetuksessa kehuttava."
-
-"Mistäpä niitä aina puhtaita vaatteita piisaisi muuttaa!"
-
-"Piisaapahan Peltolassakin", väittää yhä Kaisu. "Siellä aina pidetään
-kaikki puhtaana muulloinkin kun kulkutaudin aikana."
-
-"Sepä onkin rikkaampi talo Peltola", väittää isäntä. "Meidän ei kyllä
-kannata paremmasti elää kuin ennenkään."
-
-"Eihän sitä paremmasti kuitenkaan tarvitseisi elää, jos kohta
-varovaisempia oltaisiin. Puhtaus on hyvä rokon vastustaja."
-
-"Eipä voi taudille kukaan rajaa panna, muu kuin Jumala. Se tulee
-milloin vaan on sallittu."
-
-Näin ovat isäntä ja Kaisu usein sanavaihtelussa toistensa
-kanssa, ja Kaisu on siinä luulossa vaan, että rutto ennen pitkää
-ilmestyy Mäntyvaaraan, mutta isäntä ei pelkää tautia; hän vaan on
-vakuutuksissaan horjumaton ja tyynimielinen, eikä muukaan talon väki
-anna säikytellä itseään.
-
-Vihdoin raivaa tauti tiensä Mäntyvaaraan. Antin nuorin lapsi Antti
-sairastuu kuumeeseen ja pian sen jälkeen myös Laurin tytär Elsa, ja
-ennen pitkää on rokko heissä täyden vallan saanut.
-
-"Tulipahan rokko taloon", sanoo Kaisu, kun Mäntyvaaralaiset muut paitsi
-Oulumiehet, sattuvat olemaan ko'ossa pirtissä, missä rokkotautisetkin
-vuoteen omina makaavat.
-
-"Se oli niin sallittu", vastaa tyyneesti isäntä.
-
-"Niin, se on sallittu", arvelee myös Tiina, katsellessaan sairasta
-lastaan.
-
-"Niinhän se on; se on Jumalan tahto" -- myöntää Annikin -- "ja, siihen
-meidän tulee olla tyytyväisiä."
-
-"Hyvä on kaikki niinkuin on" -- sanoo emäntä -- "Tottapa Jumala on
-näillä taudin kohtauksilla jotain hyvää tarkoittanut."
-
-"Huonona näkyy Antti olevan", -- sanoo Anni -- "vaan mitäpä sille osaa
-tehdä!"
-
-"Huononevan näkyy Elsakin", -- lausuu Tiina -- "mutta voinko minä
-siihen mitään!"
-
-"Ei tarvitse tyhjää huolehtia lapsista", sanoo isäntä. -- "Kun ne
-lienevät elääkseen, niin tietysti ne paranevat, ja kun lienevät
-kuollakseen, niin ne kuolevat; sitä ei voida estää millään lailla."
-
-"Niinhän se kyllä on" -- myöntää Anni.
-
-"Ka siihenhän sitä pitää tyytyä, mitenkä sallimus päättää" -- arvelee
-Tiina.
-
-Huonoilla vuoteillaan pienet sairaat kituvat kitumistaan; yhä enemmän
-päivä päivältä rokko heitä raatelee. He saavat kyllä ruokaa minkä
-saattavat syödä; mutta muuten ei tehdä asiaa heidän hoitamisestaan.
-Sairaat saavat pitää aina samat vuoteet, ja samat vaatteet, ja talon
-väki liikkuilee pirtissä niinkuin ennenkin, pelkäämättä, että rokko
-keneenkään tarttuisi.
-
-Kaisu ei ole mielissään siitä, että rokkotautiset ovat kaikkein
-nähtävinä. Sen vuoksi tuumaa hän Annille ja Tiinalle: "Kun nuo sairaat
-olisivat kokonaan erillään muista, saataisiin olla paljon paremmassa
-turvassa taudista kuin nyt."
-
-"Tuskinpa siitä olisi apua", -- arvelee Anni. -- "Tulee se tauti
-kuitenkin siihen johon se on aiottu. Tulivatpahan Antti ja Elsa
-rokkoon, vaikkei täällä ennestään ketään sairasta ollut."
-
-"Se on kyllä tosi", myöntää Kaisu. "Pianhan se kulkutauti leviää
-talosta taloon, ja rokottamattomathan ne olivatkin Antti ja Elsa.
-Mutta vaatisihan kuitenkin varovaisuus, että ruttotautiset pantaisiin
-erilleen. Ilmahan tuosta rokosta pilaupi."
-
-"Antaa olla Antin ja Elsan paikoillaan" -- sanoo Tiina. "Mikäpä niitä
-vuoteita enää rupeaa muuttamaan!"
-
-"Se nyt ei iso asia olisi", sanoo Kaisu. "Ja uusien, puhtaitten
-vuoteiden tarpeessa ne jo olisivatkin nuo sairaat."
-
-"Se nyt ei hyödytä niille puhtaita vuoteita laittaa", väittää Anni --
-"tai yleensä puhtaita vaatteita muuttaa; likauvathan ne kuitenkin. Ja
-mistäpä ne puhtaat aina otettaisiin?"
-
-"No, saapihan niitä nyt sen verran", arvelee Kaisu. -- "Jos minä olisin
-äitinä, niin eri lailla minä lapsiani hoitaisin, pitäisin ne aina
-puhtaina, enkä kyllä rokkotautisia panisi kaikkein nähtäviksi."
-
-"Eipä tiedä, mitenkä sitten ajattelet kun emännäksi pääset, jos
-nimittäin koskaan semmoiseksi pääset."
-
-"Kyllä se emännäksi pääsee", tietää Tiina. "Kuuluuhan se Kalliovaaran
-Heikki -- --"
-
-"Jopa nyt erehdyt", keskeyttää Kaisu. "En minä kenelle tahansa
-menekään."
-
-"Tuolta se Kaisu odottaa Peltolasta saavansa", on Anni tietävinään.
-"Vaan se on siinä, jos Kalle suostuu."
-
-"Tai siinä, jos minä suostun", naurahtaa Kaisu. "Mutta älä sinä minusta
-huolehdi! Ajattele vaan lastasi! -- Vaan eihän minun sanani teihin näy
-pystyvän. On yhtä, jos pölkylle puhun, kun teille puhun."
-
-Sairaat lapset saavat yhä omin hoidoin maata vuoteillaan ja rokko tekee
-heidät päivä päivältä yhä huonommiksi; se syövyttää, mädättää heidän
-ruumiinsa. Mäntyvaaralaiset näkevät joka päivä rokkotautiset, vaan
-tauti ei näy heihin tarttuvan. Iloisina juoksentelevat pienokaiset
-Junnu, Anni ja Heikki milloin sisällä milloin ulkona, useinkin vaan
-paitasillaan, eivätkä ollenkaan ymmärrä varoa itseään sairaita
-lähestymästä. Vanhempi väki, isäntä varsinkin, on ikäänkuin karaistu
-kaikkia tautia vastaan.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Eräänä iltana lähes pari viikkoa Oulumiesten mentyä istuvat
-Mäntyvaaralaiset muut paitsi Antti ja Lauri koossa pirtissään.
-Sairasvuoteiden vieressä istuvat Anni ja Tiina, siellä lähellä emäntä
-ja Antin sekä Junnun terveet lapset penkillä ja vähän etempänä isäntä,
-piippu hampaissa, lavitsalla pintapöydän vieressä ja akkunan kohdalla.
-Kaisu istuu pienellä lavitsalla takan lähellä, ja kohentelee tulta,
-joka palaa koukusta riippuvan padan alla.
-
-Paljon on jo rokko turmellut pienen Antin ihoa, kovin on muuttunut tuo
-ennen sievä lapsi, ja samoin on tauti jo muuttanut Elsankin, niin että
-äidit jo ovat menettäneet kaiken toivon heidän parantumisestaan.
-
-"Ei tule eläjää enää Antista", sanoo Anni.
-
-"No, ei siitä kuolema kaukana ole", lausuu emäntä.
-
-"Se kutsutaan pian pois täältä", sanoo Tiina. "Niin on Jumalan tahto;
-ei voi siihen ihminen mitään. Voi kuitenkin! Kuoleman hetki on
-edeltäpäin määrätty jokaiselle, vaan emme tiedä siitä kukaan ennenkuin
-se tulee -- ja silloin pitää olla valmis. -- Vaan helppohan lapsen
-on täältä eritä ja kuolema on sille siunaukseksi. -- Kyllä se minun
-Elsanikin kohta poiskutsutaan."
-
-Kaisu vilkaisee välistä silmänsä sairaita kohti, vaan kääntää ne heti
-poispäin; niin vastenmieliseltä tuntuu niitten näkeminen, vaikka
-hän kyllä tuntee sääliä niitä kohtaan. Isäntä istuu lavitsalla
-miettiväisenä etukumarassa ja lattiaan tuijottaen, poltellen tupakkia
--- pitkiä lehtiä ja tuon tuostakin hampaittensa välistä tirskuttaen
-mustaa tupakkisylkeä lattialle.
-
-"Kyllä nyt ei ole loppu kaukana", sanoo isäntä, sairasta Anttia
-siimäellen. "Saat sinä Anni jo lapsesi pois vuoteelta nostaa."
-
-"Voi, oma lapseni!" huudahtaa Anni kyynelsilmin ja rupeaa peitteitä ja
-vaatteita Antin ympäriltä poisottamaan.
-
-"No, olisiko liikaa, jos lapsi saisi rauhassa vuoteellaan kuolla,
-ett'ei sen tarvitseisi noin tulla paljastetuksi?" sanoo Kaisu, kun Anni
-nostaa sairaan entiseltä vuoteelta ja laskee sen melkein alastomana
-lattialle olkien päälle.
-
-"No, hyvänen aika", kiirehtii Tiina sanomaan. "Niinhän pitää tehdä,
-ett'ei kalma tarttuisi."
-
-"Niinhän sitä muuallakin tehdään", puuttuu puheeseen emäntä, "kun joku
-kuolee; sillä jos sairas saapi vuoteessa kuolla, niin siitähän sanotaan
-kalman tarttuvan."
-
-"Ei kaikki niin sano", väittää Kaisu, "On niitä semmoisiakin, jotka
-eivät usko kalman tarttuvan. -- Rokko kyllä saattaa tarttua vuoteesta,
-jossa sairas on maannut, vaikk'ei se olisikaan siinä kuollut."
-
-Mutta sairaan, joka lattialla makaa, ei tarvitse kauan enää kurjuuttaan
-nähdä. Muutaman silmänräpäyksen ajan kuluttua pieni Antti ei enää
-hengitäkään; henki on paennut ruumiista ja vapauttanut sen kaikesta,
-kurjuudesta.
-
-Antti vainajan omaiset istuvat nyt vähän aikaa äänettöminä ja sillä
-aikaa ei tässä hiljaisessa seurassa kuulu muuta ääntä kuin vanhan
-seinäkellon yksitoikkoinen naksutus. Verkalleen, aina yhtä kuuluvasti.
-yhtä tasaisesti naksuttaa kello, ja niin se on tehnyt jo monet vuodet
-lakkaamatta, eikä heitä se käyntiään.
-
-Kaisusta tuntuu oudolta, kun hän ajattelee, että muutamia viikkoja
-sitten pieni Antti vielä iloisena ja terveenä leikitsi muitten lasten
-kanssa ja oli aika näppäränä, vaan nyt on hän poissa eläväin joukosta;
-ja Kaisu pyhkäisee pois kyyneleet, jotka olivat ilmauneet hänen
-silmiinsä. Vesissä silmin istuu Anni miettiväisenä, vaan rauhoittuu
-pian, vakuutettuna, ett'ei Antin kuolema ollutkaan paha asia.
-
-"Tämä on sallittu", ottaa puheeksi isäntä hetken äänettömyyden perästä.
-"Antin kuolema, on sallittu. Siihen me emme voi mitään."
-
-"Sallittuhan se on", lausuu emäntä. "Ja sehän on hyvä asia, että pikku
-Antti kutsuttiin pois kurjuudesta ja vaivoista."
-
-"Niin tosiaan", sanoo Anni. "Se oli Jumalan siunaus, Jumala oli hyväksi
-nähnyt, että Antille oli parempi päästä pois kuin jäädä elämään."
-
-"Hyvä on kaikki niinkuin on", arvelee Tiina. "Ei ole ollenkaan syytä
-murehtia Antin kuolemasta. Se oli jo ennakolta määrätty -- ja onneksi
-se oli. -- Voi! Surkean näköinen on jo Elsa. Parempi olisi hänellekin
-pois päästä parempaan elämään. Vaan tottapahan Jumala tietää, mitä Hän
-sille tekee!"
-
-Lapset, kuollutta katsellessaan, kuuntelevat tarkkaan, mitä vanhemmat
-puhelevat, ja luovat heihin silloin tällöin tutkivan silmäilyn.
-
-"Antti on kuollut", lausuu Junnu.
-
-"Se on mennyt taivaaseen", sanoo pikku Anni.
-
-"Sinne minäkin pääsen, kun kuolen", arvelee Heikki.
-
-Mutta ruumis viedään pois pirtistä. Puut takassa ovat jo hiilokselle
-palaneet ja pata on nostettu tulelta ja pöydälle on jo iltanen
-pantu. Mäntyvaaralaiset rupevat ruu'alle ja syövät, mitä on tarjona,
-kalavelliä ja muikkuja -- leipäähän ei saada ennenkuin Oulumiehet
-palaavat --.
-
-Iltanen kun on syöty ja ruu'an jäännökset pöydältä korjatut, istahtaa
-taas Mäntyvaaran väki lavitsoilleen ja isäntä vetelee savuja
-lyhytvartisesta piipustaan. Niin syntyy hetkisen sanan vaihtelu,
-puhellaan liikkeessä olevan rokkotaudin johdosta, muistellaan entisiä
-aikoja ja elämän vaiheita, muistellaan kuinka ennenkin rutto on ollut
-liikkeessä ja kuinka paljon ihmisiä se on manalle vienyt, ja johtuvat
-sitten kukin ajattelemaan, että milloinkahan se heilläkin vuoro
-elämästä eritä.
-
-Ilta kuluu lopulleen ja Mäntyvaaran asukkaat hankkiutuvat levolle
-mennäkseen. Mutta isäntä silmäelee vielä ulos, katsoakseen ilmaa.
-
-"Vielä on tuuli samalla sijalla", sanoo hän. "Se ei ole kääntynyt siitä
-asti kuin Oulumiehet menivät. Kyllä niillä nyt on, meidän miehillämme,
-hidas paluumatka, kun vastatuulta saavat kiskoa, eivätkä ole saaneet
-edes tyyneessä soutaa. Kyllä he Oulujärvellä ovat saaneet säätä pitää."
-
-"No, on kai ne säätä pitäneet", arvelee emäntä. "Muuten ne jo
-alkasivatkin täällä olla."
-
-"Missähän nuo nyt mahtanee olla!" huo'ahtaa Anni. "Eivät tiedä he, että
-täällä on kuolema käynyt."
-
-"Tuopikohan se isä minulle lakin?" kyselee Junnu.
-
-"Tuopihan se", vakuuttaa äiti. "Mutta menehän lapsi jo nukkumaan!"
-
-Levolle lähtevät nyt kaikki ja nukahtavat pian sikeään uneen.
-
-
-
-
-V.
-
-
-Muutamana lämpöisenä, tyyneenä kesäpäivänä, kun Muikkujärvi ylt'yleensä
-rasvatyyneenä välkkyilee, kun auringon kirkas paiste on tuulen voiman
-ja aaltojen läikynnän raukaissut, työnnetään vene vesille muutamalla
-saarelta, jonka korkeoilla törmillä suuret petäjät ja koivut sekä
-alemmilla paikoilla tiheäoksaiset kuuset ylenevät ja näiden välissä
-monet puuristit näyttäytyvät. Veneessä, joka saarelta etenee, on kolme
-henkeä, joista kaksi soutaa, yksi huopailee. Nämä veneessä istujat
-ovat Mäntyvaaran isäntä, Tiina ja Anni. He palaavat saarelta -- kylän
-hautausmaalta, -- jonne ovat vieneet kaksi pientä ruumisarkkua.
-Verkalleen he lähtevät kotiapäin soutelemaan ja Anni ja Tiina, jotka
-soutoteljoilla istuvat, katsovat kaipaavin silmin jälkeensä saarelle.
-Heiltähän on kummaltakin lapsi vastikään maan poveen kätketty. Sinne
-on maan mullaksi muuttumaan jätetty sekä pienen Antin että Elsan
-ruumis, joka sekin jo oli kurjuudestaan päässyt. Mutta rauhaan ovat
-nämä pienokaiset päässeet, iäiseen rauhaan, ja rauhalliselta näyttää
-nyt koko hautaussaari kaikkine kasvineen, ristineen, monine puineen
-ja vihannoivine rantoineen, jotka ikäänkuin hymyilevät rauhallisesti
-kimaltelevalle järvelle.
-
-Tiina, joka istuu etu-, ja Anni, takateljolla, eivät ole kau'an aikaa
-soutaneet, kun Tiina äkkiä on huomaavinaan jonkun valkoisen esineen
-vilahtavan saarella puitten välissä ja huudahtaa: "Voi hyvä ihme! Mikä
-kummitus tuolla saarella näkyy! Tuolla noitten kahden ison petäjän
-välissä! Tuossa se nyt siirtyy tuonne syrjälle rantaan päin. Voi,
-ettekö näe?"
-
-"Voi ihmettä!" sanoo Anni -- ja kaikki ovat soutonsa heittäneet --
-"Tosiaan siellä on jotain. Niin kummallisesti vasta silmissäni vilahti;
-ihan lumivalkea se oli!"
-
-"Voi kamalaa!" päivittelee Tiina. "Se oli aave."
-
-"Mitä te nyt siellä näette!" kummailee isäntä ja katselee saarelle. "En
-minä näe mitään kummaa."
-
-"Ei sitä enää näykään", sanoo Tiina. "Vaan vastikään se näkyi ja se
-näytti niin kamalalle. Voi! Oikein minä säpsähdin."
-
-"No, jo se minusta näytti kummalliselta", ilmoittaa Anni. "Ja oikein
-pahalta tuntui sitä nähdä. Ja se oli se näkyjä ihan lumivalkea, se oli
-niinkuin kuolleesta noussut. Voi hirveätä, kyllä se oli aave!"
-
-"No, mikähän siellä nyt kummitteli!" ihmettelee isäntä. "Mutta
-näitteköhän te tarkkaan?"
-
-"Näin minä", vakuuttaa Tiina. "Siellä kummitteli ja se kummitus siirtyi
-tuonne rantaan päin ja viittoi niin kummallisesti."
-
-"Niin teki", myöntää Anni. "Se viittoi, se tahtoi näyttää, että siellä
-veden alla oli jotakin."
-
-"Ihan oli", sanoo Tiina, "niinkuin se olisi tahtonut käskeä järven
-pohjaan katsomaan, niinkuin se olisi tahtonut mukaansa kutsua ja
-houkutella syvyyteen. Voi ihmettä! Se oli aave ja se merkitsi jotain."
-
-"Sepä kummaa", sanoo isäntä. "Meidän pitää palata saareen katsomaan,
-jotta mikä siellä kummittelee!"
-
-"Ei, ei!" huudahtaa Tiina. "En minä uskalla."
-
-"No, eihän siellä mitään hätää ole", sanoo isäntä. "Koetetaan, jotta
-eikö sitä kummitusta likeltä nähtäisi!"
-
-"Kyllä se ei siellä näytä itseään", arvelee Anni.
-
-"Mennäänhän katsomaan kuitenkin!" sanoo isäntä.
-
-Ja niin palaavat he saareen ja isäntä nousee tutkimaan sitä seutua,
-jossa kummitus muka oli näyttäytynyt. Hän katselee ja kuuntelee,
-vaan saaressa ei näy, ei kuulu mitään outoa. Lintuset siellä vaan
-visertelevät puitten oksilla ja sääsket kokoontuvat heti tiheissä
-parvissa saareen tuliain ympärille, ahneina ihmisverta imemään. Isäntä
-palaa kohta veneelle, jossa naiset häntä odottavat ja niin työnnetään
-vene taas vesille ja lähdetään Mäntyvaaraa kohti soutelemaan, kaikilla,
-erittäinkin Annilla ja Tiinalla, mielet hyvin jännityksissä sen pian
-kadonneen aaveen johdosta.
-
-"Minä kun ajattelen sitä aaveen kohtaa", saapi Tiina sanoakseen, ja
-heittää soutonsa. -- Anni kuuntelemaan ruveten pitää myöskin airot
-koholla ja isäntä rupeaa hiljemmin huopaamaan, -- "niin en voi muuta,
-ymmärtää kuin että se merkitsee jotain onnettomuutta."
-
-"No, jotain kai se merkitsee", arvelee Annikin. "Vielä saattaa rutto
-paljon pahempaa tehdä kuin mitä se tähän asti on tehnyt."
-
-"Voi, kyllä minä alan aavistaa", päivittelee Tiina, "että kuolema käypi
-uudestaan meidän talossamme. Se viittoi se kummitus niin kummallisesti
-veden syvyyttä kohti, ikäänkuin olisi tahtonut sanoa, jotta katso
-tuonne! Siellä on hauta. Voi, kenenkähän vuoro se nyt tulee!"
-
-"Kyllä on joku onnettomuus tulossa", huokaa Anni. "Emme tiedä täällä,
-mitä Oulumiehille on saattanut tapahtua."
-
-"No, älkäähän toki liian aikaisin ruvetko murehtimaan!" lohduttaa
-isäntä. "Emmehän me voi tarkkaan arvata mitä se aave merkitsee -- jos
-se aave olikaan. -- Ja vaikkapa se olisikin joku ihmeellinen ennustus,
-niin eihän meidän sen vuoksi tarvitse surra. Kaikkihan kuitenkin
-tapahtuu, minkä tapahtua pitää: kaikki tapaukset ovat ennakolta
-määrätyt. Ja vaikka näyttäisikin joku asia meistä pahalle, niin sehän
-kuitenkin tapahtuu sallimuksen mukaan, ja siis se on meille hyväksi."
-
-"Niinhän se on kyllä", myöntää Anni. "Eihän ihminen voi estää
-tapahtumasta sitä, minkä tapahtua pitää. Hänen täytyy vaan tyytyä
-kaikkeen."
-
-"Ja terveellinen on ihmisille onnettomuuskin", lisää Tiina. "Monesti
-me eksymme syntiä tekemään ja sen vuoksi Herra joskus tahtoo meitä
-kurittaa."
-
-Taukoaa vihdoin keskustelu ja soutajat tarttuvat taas airoihin, vetävät
-lyhyeen vaan tiheästi, ja niin heidän soutaa liputtaessaan kiitää vene
-keviästi tyyntä selkää ja hautaussaari taantuu taantumistaan. Anni ja
-Tiina liputtavat liputtamistaan ja isäntä vakaisesti huopaelee, ja vene
-mennä vilistää aika sievästi, niin että vesi kohisten keulan edestä
-väistyy. Niin kiitää Mäntyvaaran vene sivu rannan rannan perästä, sivu
-niemen niemen perästä, jotka vielä kaukaa näyttävät louhikkoäyräänsä
-sekä milloin korkeat metsät, milloin vihannat nurmirinteet, milloin
-korkeat kalliotörmät. Joka suunnalla on järven pinta ihan tyyni, kirkas
-kuin peili, ja siihen kuvastuu kauniisti sininen taivas ja auringon
-loiste; vaan usein värähtää veden kalvo kalain liikkeestä. Missä lohi
-hypätä loiskahtaa, missä siika iloisesti telmää, missä hauki porahtaa,
-missä ahvenlauma tai muikkuparvi sirahtaa. Siellä täällä selällä
-pistäikse hottiparvi ja siinä hotit sirisevät somasti veden pinnalla,
-sirisevät niinkuin vesipisarat rankkasateessa.
-
-Vene etenee etenemistään. Seudut, joitten sivu soudetaan, jäävät
-yhä jälillepäin, ja niitä Anni ja Tiina katselevat niin kauan kuin
-ne näkyvissä ovat, vaan isäntä, joka toissapäin istuu, saapi nähdä
-edessäpäin olevat seudut aina vaan lähenevän. Vihdoin tulevat
-näkyviin kotipuolen seudut. Kaukaa jo näyttelee itseään Mäntyvaaran
-nuottaranta korkeine mäntyineen; ja sitä vastapäätä kohoaa uljaana
-Peltola vihannalla niittyrinteellä ja näyttelee jo kauas viljelyksensä.
-"Kyllä se on eteenpäin menevä talo tuo Peltola", ajattelee isäntä.
-"Muistanpa ajan, kun tuossa törmällä noitten isojen huoneuksien
-sijalla olivat vaan pienet pahanpäiväiset rakennukset ja niitten
-ympärillä pieni palanen niittyä ja peltoa. Ja siitä asti on Peltola
-muuttunut tuommoiseksi vankaksi taloksi kuin se nyt on. Kyllähän siinä
-nyt on hyvä asua; vaan parempi mahtanee siellä ilmanlaatu olla kuin
-Mäntyvaarassa; muuten eivät suinkaan Peltolaiset olisi panneet niin
-paljon työtä maan hyväksi. No, sen vuoksi he ovat ennättäneet maataan
-parantaa, kun ei tervaruuki ole heiltä aikaa vienyt niinkuin meiltä."
-
-Isäntä, katsellessaan Peltolaa ja ajatellessaan sen edistymistä, huomaa
-nuottamiehiä sen niemen kohdalla, missä sekä Mäntyvaaralaiset että
-Peltolaiset usein nuottaa vetävät.
-
-"Peltolaiset ovat nuotalla", sanoo hän. "koskapahan näkyy nuottamiehiä
-niemen kohdulla."
-
-"Sielläpähän ovat", huomaa Annikin, kääntyessään sinnepäin katsomaan.
-
-"Parast'aikaahan nuo vetävät nuottaa", näkee Tiina.
-
-Soutaa liputtavat Anni ja Tiina, ja niin vene likenee likenemistään
-nientä ja nuottamiehiä. Se ei ole enää hyvin kaukana, kun Peltolan
-Elsa ja Jaakko rupeavat tarpomaan ja tarpovat niin jotta kuohu ja
-kohina käypi ja vesi räiskyy vasten tarpojain silmiä. Sitten nostetaan
-perää veneisiin ja viimein Peltolan isäntä perän päästä varistaa
-vasuun kiiltäviä, lihavia emämuikkuja niin paljon, että ne täyttävät
-koko vasun, vieläpä varisevat siitä yli ja suomuttavat veneen pohjan.
-Samassa on Mäntyvaaran vene ehtinyt aivan nuottamiesten veneitten
-viereen.
-
-"Voi hyvä ihme, kuinka paljon muikkuja!" huudahtaa Tiina
-muikkupaljoutta ihmetellen.
-
-"Hyvää iltaa!" tervehtii Mäntyvaaran isäntä Peltolaisia ja
-tervehdyksensä sanovat myös Anni ja Tiina.
-
-"Iltaa, iltaa!" vastaa Peltolan isäntä -- ja tervehtii Kallekin,
-ja hiljaa vastaavat tervehdyksiin myös Elsa ja Jaakko. -- "Mitä on
-kuulunut."
-
-"Eipä sanottavaa muuta kuin että kuolemahan se meidän talossamme on
-käynyt. -- Mitä teille kuuluu?"
-
-"Eipä erityistä. -- Niinhän kuuluu tapahtuneen, että teiltä rokko on
-kaksi lasta hävittänyt."
-
-"Niinhän se on tehnyt. Vasta veimme hautausmaalle pienen Antin ja Elsan
-ruumiit."
-
-"No, johan minä arvasin, ett'ei se rokko jätä Mäntyvaarassa käymättä."
-
-"Ka, sanoithan sinä sen. Vaan minkäpä sille teki! Se oli niin sallittu."
-
-"Kylläpä lähti paljon muikkuja", puuttuu puheeseen Tiina.
-
-"No, onhan niitä siinä", vastaa Kalle.
-
-"Montako apajaa olette vetäneet?"
-
-"Yhden vasta."
-
-"Voi hyvä ihme! Ja tuo joukko siis oli yhdessä ainoassa apajassa."
-
-"Ka, niin."
-
-"No, kuinka on teillä onnistunut kalan pyynti?" kysyy Peltolan isäntä.
-
-"Eipä ole kovin runsaasti saatu", vastaa naapuri-isäntä. "Sen verran
-niitä kuitenkin on saatu, että on piisannut keittää monioiksi. Mutta
-eihän tuota ole joka ilta kyettykään nuotalle."
-
-"Ka, onhan niitä ollut tuulisiakin aikoja, jott'ei yöksikään tyyntynyt.
-Nythän tuo taas on hyvä ilma. Taitaa tullakin tyynen vuoro."
-
-"Nythän kyllä olisi hyvä nuottailma, vaan meillä kun oli
-hautaussaarella käynti, ei päästy nuotalle lähtemään, ja ruumiit ne
-piti pian hautaan saada. Näin kesäkuumalla ne pian rupeavat mätänemään."
-
-"Hyvä on, että kuolleet pannaan maahan niin pian kuin mahdollista.
-Muuten niistä pian tauti tarttuu, varsinkin kun ovat rokkoon kuolleet.
--- No, tervennä teillä kotona ollaan?"
-
-"Ovathan ne kyllä kaikki terveitä."
-
-"Sepä on hyvä. Minä jo ajattelin, että niistä rokkotautisista olisi
-ennättänyt tauti muihinkin tarttua."
-
-"Pian kuitenkin saattaa joku meillä manalle joutua", sanoo Tiina.
-"Siellä näkyi aave hautaussaarella ja se merkitsi jotain onnettomuutta."
-
-"Aaveko!" kummailee Peltolan isäntä.
-
-"No, eipähän siellä ennen ole aaveita näkynyt", sanoo Kalle.
-
-"No, aave se oli", puuttuu puheeseen Anni. "Näinhän minäkin. Siellä oli
-kummitus ja se oli puettu ihan valkoisiin vaatteisiin."
-
-"Ja se siellä puitten välistä kummallisesti vilahti", lisää Tiina, "ja
-siirtyi rantaan päin ja viittoi vettä kohti."
-
-"Sepä kummallista!" sanoo Peltolan isäntä. "Vaan ei suinkaan siellä
-aave ollut. Mikä lie muu ollut! Kyllä teillä on silmät valehdelleet."
-
-"Eivät ole valehdelleet", vakuuttaa Tiina. "Ihan selvään minä näin,
-että se kummitus ensin katsoi meitä kohti, vaan sitten kääntyi poispäin
-ja siirtyi saaren laidalle ja siellä viittoi alaspäin."
-
-"Niinhän nämä vakuuttavat", sanoo Mäntyvaaran isäntä, "että ovat
-nähneet kummituksen siellä saarella. Minä kun oli selin saarta kohti,
-en tullut sitä huomaamaan, ja kun sitten rupesin katsomaan, ei näkynyt
-enää koko kummitusta."
-
-"Se ei näkynytkään kun hyvin vähän aikaa", selittää Anni. "Se katosi
-pian: minne lieneekin sitten kadonnut!"
-
-"Olisitte käyneet katsomassa, jotta mikä siellä kummitteli", sanoo
-Peltolan isäntä.
-
-"Käytiinhän siellä", vastaa Iikka isäntä. "Vaan ei siellä näkynyt
-mitään."
-
-"No, ei sitä sitten ole ollutkaan koko kummitusta. Tyhjän tähden ovat
-säikähtyneet nämä vaimoset."
-
-"En tiedä, miten lienee sen kummituksen kohta; vaan sen olen jo sanonut
-näille vaimosille, ett'ei heidän pidä peljästyä, sillä, vaikka olisikin
-joku onnettomuus tulossa, kaikki tapauksethan ovat ennakolta määrätyt,
-eikähän kukaan meistä voi niille rajaa panna."
-
-"No, milloinka te vuotatte Oulumiehiämne tuleviksi?" kysyy Peltolan
-isäntä, toisen puheaineen ottaen.
-
-"Ka kyllähän niitä tästä lähin vuotetaan joka päivä. Kauan ne jo ovat
-olleetkin poissa. Oulujärvellä ovat vissiinkin saaneet säätä pitää
-monta päivää."
-
-"Niin ovat mahtaneet tehdä. Kyllä tässä puhaltelikin viime aikoina
-kovasti. Mutta kyllä nyt tulee ilman muutos kohta."
-
-"Kyllähän mahtaa tuuli pian toiselle sijalle pyörähtää", sanoo
-Mäntyvaaran isäntä silmäellessään taivasta. "Ja hyvä olisikin, että se
-kääntyisi, jotta Oulumiehemme saisivat myötätuulen edes viimeiselle
-osalle matkaansa."
-
-"Tuota, ollaanko teiltä vielä niityllä?"
-
-"Eipä ole alettu vielä heinäntekoa. Sitten vasta kun Oulumiehet
-tulevat, kyhäymme alottamaan. Entäs teillä -- --?"
-
-"Ei vielä, vaan kyllä me aivan heti alotamme, kun alkaisi vaan hyviä
-ilmoja olla."
-
-"No, lähdetäänkö teiltä kirkolle kirkastukseksi?" kysyy Kalle.
-
-"Lähtee kai meistä joku ainakin", vastaa Iikka.
-
-"Silloin kyllä on kiire aika", sanoo Peltolainen. "Mutta
-kirkonkokouksen vuoksi, joka kuulutaan silloin pidettävän, lähden sinne
-ainakin minä, koska silloin on kysymys kirkon palovakuuttamisesta."
-
-"Voi, katsokaa isä!" huudahtaa Peltolan Jaakko äkkiä. "Tuolla on iso
-muikkuparvi ihan naatikkaalla."
-
-"Niinpähän näkyy olevan", sanoo Peltolainen ja pyöräyttää nuottaveneet
-äkkiä parvea kohti. "Hyvästi! Käykää talossa."
-
-"Jääkää terveeksi! Käykäähän meillä kun Oulumiehet tulevat!" huutaa
-jälkeen Iikka isäntä, kun Peltolaiset kiidättävät veneensä naatikkaalla
-näkyvää muikkuparvea kohti. Kiirettä he pitävät Peltolaiset. Isäntä ja
-Kalle työntävät huoparimillaan, jotka jättävät jälkeensä vaahtoiset
-pyörteet ja Elsa ja Jaakko soutavat niin, jotta sujahtavat airojen
-terät ja pyörteet kuohuvat airojen jäljissä ja vesi vaahtona keulain
-edessä kohisee. Pian tavottavat he muikkuparven ja saavat sen
-kierrokseen.
-
-Mutta Mäntyvaaralaiset lähtevät niemen sivu soutamaan, ja Anni ja Tiina
-taas soutaa liputtavat, vetävät lyhyeen vaan tiheästi, ja niin lähenee
-lähenemistään vene kotirantaa, kiitää tasaista vauhtia eteenpäin ja
-ehtii viimein määräpaikkaansa. Hypähtää silloin maalle ensin Tiina,
-sitten Anni ja viimeiseksi isäntä. Kun he sitten, veneen maalle
-vedettyään, lähtevät astumaan Mäntyvaaraan menevää tietä myöten, niin
-alkaa järvellä hieno tuulen väri näkyä ja äsken vielä rasvatyyneellä
-pinnalla rupeavat nyt aallot hiljaisesti vierimään Mäntyvaaran rantaa
-kohti.
-
-
-
-
-VI.
-
-
-Eräänä lämpöisenä päivänä heinäkuussa, kun tuuli lämpimästi puhaltaa
-länsietelästä ja muutamia pilviä kiireesti kiitää avaruudessa, näkyy
-Peltolan rantaniityllä liikettä enemmän kuin tavallisesti. Siellä
-Peltolaiset heinää tekevät. Koko talon väki on työssä. Isäntä, Kalle
-ja talon renki Vilppo lyövät voimakkaasti viikatteillaan heinää ja
-joka lyönnillä kaatuu tukuttain hyvälle lemuavaa nurmea. Haravamiehinä
-levittelevät ja kääntelevät luokoja emäntä, Elsa, Jaakko ja talon piika
-Eeva. Ahkerasti tekevät kaikki työtään ja oikein iloisella mielellä
-haravoivat Elsa ja Jaakko, pitävät työtään paremmin leikin tekona kuin
-pakkona ja silloin tällöin syytävät heinätukkuja toistensa päälle.
-
-Lämmin tulee niittymiehille heidän työssään ja hiestyvät usein kasvot.
-Sen vuoksi he silloin tällöin kääntyvät tuulta vasten, mikä viikatetta
-hiomaan, mikä muuten raitistuttamaan itseään, ja virkistyttävältä
-tuntuu silloin tuulen puuska. Ja hyvä asia, on tuulesta sekin, että se
-karkoittaa syöpäläiset, joista tyynemmällä ilmalla olisi iso risti.
-
-Ilma ei ole oikein vakainen; välistä se näyttää selvenevän, välistä
-taas keräytyy pilviä taivaalle kosolta niinkuin sade olisi tulossa.
-Kyllähän se saattaa ilma pian sateeksi muuttua, pian saattaa kuuro
-kohota, koska pilvet noin kiireesti kulkevat. Isäntä katsellessaan
-taivaalle miettii, että mahtaneekohan vielä sade tulla tänäpäivänä;
-vaan kun ei kuitenkaan vielä mitään pahempaa näytä olevan tulossa, niin
-ei niittämistä kuitenkaan heitetä.
-
-Tuuli puhaltaa aika lailla ja järvi lainehtii kovasti ja vaahtopäisinä
-vierivät aallot koillista kohti. Tuolla selällä näkyy jo kaukaa, kun
-vihuri tulee, kiitää mustana pitkin laineita, puhaltaa rajusti ja
-kiihtyy kiihtymistään, vaan pian laimenee taas ja viimein häviää,
-vaan kun se on ohi mennyt, tulee taas toinen vihuri, puhaltaa aikansa
-ja lauhtuu. Niin kiitää eteenpäin vihuri vihurin perästä, mustuttaen
-laineita, jotka pauhinalla syöksyvät pitkin selkää. Ja siellä selällä
-näkyy missä vene, joka vastatuulta kiskoo, etenee vaikeasti halki
-aaltojen ja saapi vettä keulan puolelta, missä toinen, joka myötätuulta
-keveästi mennä kelluilee, missä taas purje, joka vihasesti kiitää
-pitkin kuohuvia laineita. Nyt ilmaantuu sinne joukko Oulusta palaavia
-tervaveneitä, jotka mennä vilistävät aika vinhasti, kun tuuli kovasti
-vastaa isoihin nelisnurkkaisiin purjeisiin.
-
-"Ka, nytpä niitä lähti Oulumiehiä tulemaan", huomaa Kalle, viikatetta
-hio'essaan.
-
-"Niinpä näkyy. Koko joukkohan niitä siellä laskettelee", näkee
-isäntäkin.
-
-"Mennä vilistävät aika kiivaasti", sanoo Vilppo.
-
-"Näkyy niitä tuuli kiidättävän", lausuu isäntä. "Mutta katsokaahan
-tuonne! Sieltä vissiinkin kuuro kohoa."
-
-"Tosiaankin", sanoo Kalle. "Kyllä sieltä kuuro nousee ja kiireesti
-nouseekin. Ei kauan viivy ennenkuin se on täällä."
-
-"Nyt luokoja kokoamaan!" komentaa isäntä.
-
-"Tuolta näkyy taas vene", huomaa Vilppo, "ja se laskee tännepäin."
-
-"Tännepäin näkyy laskevan", huomaa Kallekin. "Joku Oulusta palaaja
-siellä tulee."
-
-"No, ei nyt joudeta veneitä katsoa", sanoo isäntä. "Kootaanhan
-kiireesti luovot, ennenkuin sade tavottaa!"
-
-Kaikki niittymiehet, nuoret ja vanhat, rupeavat nyt kiireesti
-haravoimaan kokoon luokoja ruvoiksi. Vaan sillä välin lähenee kuuro
-lähenemistään ja pilvet kiitävät kiitämistään ylemmäs taivaalla.
-Viimein kuuluu jo kaukaa kova pauhu metsästä ja järveltä. Järvellä
-näkyy selvään, kuinka kuuro lähenee. Se tulee kiireesti kovan sateen
-ja suuren pauhinan kanssa; ja sen edellä tuuli raivoisasti myrskyilee
-ja aallot ärjyten, pauhaten, valkeassa vaahdossa kuohuen, vimmatusti
-eteenpäin syöksyvät. Myrskyn edellä tervavene vihasesti kiitää, paeten
-kuuroa, joka kuitenkin joka silmänräpäys lähenee. Kun vene ehtii
-Peltolan rantaan, silloin sen myrsky jo tavottaa. Mutta rajusti kiitää
-myrsky edelleen ja kuurosta sataa nyt niin ankarasti, että järvi
-paikalla tyyntyy, ja raskaasti, kovalla pauhinalla, siihen vesipisarat
-putoavat. Kiireesti hypähtää veneestä maalle kaksi miestä, ja saatuaan
-veneensä sen verran kiinni, että se juuri pysyy, rientävät he heti
-taloon. Sinne olivat jo heinämiehetkin juosseet sadetta pakoon.
-
-Venemiehet Peltolan pirttiin tultuaan tekevät hyvän päivän, johon talon
-väki ystävällisesti vastaa, hämmästyksissä siitä, että tulioista toinen
-oli Mäntyvaaran Lauri; toista he eivät tunteneet.
-
-"Terveisiä Oulusta", sanoo Lauri käteltyään.
-
-"Kiitoksia", vastaa Peltolan isäntä. "Mitä sinne kuuluu?"
-
-"Pahoja uutisia. -- Ka, kerkesinpä kastua. Siellä tuli semmoinen kuuro,
-jotta se vasta oli."
-
-"Pahoja uutisia? No, mitä on tapahtunut?"
-
-"Missä se on Antti?" kysyy Kalle.
-
-"Mitä on Antille tapahtunut?" tiedustele emäntä.
-
-"No, sattui semmoinen paha onni", sanoo Lauri.
-
-"Mitä maailmassa on tapahtunut?" kysyy isäntä.
-
-"Onko sille Antille pahaa tapahtunut?" tiedustelee Kalle.
-
-"No, se on viimeisen Oulumatkansa tehnyt, Antti", selittää Lauri.
-
-"Viimeisen!" kummastuu isäntä.
-
-"Niin. -- Se hukkui."
-
-"Hukkui! No nyt vältti!"
-
-"No, jopa se oli!" pahoo emäntä.
-
-"Kylläpä oli ikävä asia", sanoo Kalle.
-
-"No, mitenkä se hukkui?" kysyy isäntä.
-
-"No, tuolla virroilla kun kuljimme", rupeaa Lauri selittämään. "Emme
-ruvenneet purjetta laskemaan, kun se kerta oli yläällä, ja haluttipa
-sitä purjeessa laskeakin, vasta myötätuulen saatuamme, kun sitä
-ennen olimme kovaa vastaista saaneet kiskoa. -- Ja näkyipä tuo vene
-kohoavankin, vaikka virta vastusteli... Mutta" -- lisää hän sitten ja
-ottaa esille pullon.
-
-"Saanhan tarjota... Tässä... pitäähän sitä Oulun viinaa vähän
-maistella!"
-
-"Kiitoksia!" vastaa isäntä. "Mutta mennäänpä tupaan! Siellä olisi
-pikareita."
-
-"Kiitoksia käskemästä, vaan keretäänhän sinne vielä. Otahan tästä
-kuitenkin ensin!"
-
-Isäntä ottaa ryypyn puteliin suusta ja kiittelee ja sanoo samassa
-emännälle: "Menehän eukko, keitä kahvea vieraille! Vieläpä tuota näkyy
-satavan, jottei ole kiirettä heinälle."
-
-Emäntä lähtee tulta virittämään ja Elsa hänen muassaan.
-
-"Vähänpä taisit saada", sanoo Lauri isännälle. "Otahan paremmasti!"
-
-"Kiitoksia! Jo minä sain tarpeeksi", vastaa isäntä.
-
-"No, maistahan vielä, Oulun viinaa!"
-
-Isännän ryypättyä kiertää pullo vielä Kallen kädessä ja viimein ojentaa
-Lauri sen Vilpolle.
-
-"Otahan tästä!"
-
-"Kiitoksia! No, kaikillekoo siitä piisaa!"
-
-"Otahan pois! Kyllä sitä piisaa. Ja jos tästä loppuukin, niin onhan
-nassakassa lisää. Pitäähän sitä Oulun viinaa! -- Ei sitä meille
-tuodakaan kuin kerran vuodessa."
-
-Vilppo kun on saanut maistaa, ottaa Lauri taas pullon ja tarjoaa
-kumppanillensa. Sitten hän lopuksi ottaa kulauksen itsekin.
-
-"Niin, purjeessa me laskimme", jatkaa Lauri alottamaansa kertomusta,
-"annoimme mennä vaan virtaa ylös. Antti viiletti ja minä istua kekotin
-keulan puolella. Kyllähän tuuli ja virta monesti yritti venettä
-heilauttamaan, vaan me kuitenkin ajattelimme että päästään sitä. Mutta
-eipä päästykään. Miten lie ollutkaan, niin aivan äkkiarvaamatta tuli
-kova vihuri ja kallisti veneen, jotta purjeen laita hipaisi veteen,
-ja silloin virta painoi purjetta, niin että samassa kellistyi kumoon
-vene ja me molemmat tipahdimme veteen. Minä satuin pääsemään veneen
-pohjalle, vaan Antti se painui virran mukaan."
-
-"Ja sinne se hukkui?" kysyy Kalle.
-
-"Niin teki", vastaa Lauri. "Ei noussut se sieltä elävänä enää."
-
-"Kylläpä sattui onnettomasti", säälittelee isäntä. "Vaan ei olisi
-pitänyt purjeessa virtaa ylös laskea."
-
-"Ka, eihän sitä olisi pitänyt; vaan eihän tuota osattu arvata, että
-tuommoinen onnettomuus tapahtuisi. Mutta tottapa se oli sallittu."
-
-"No, lähtekäähän nyt huoneeseen, Lauri ja tämä vieras!" käskee isäntä.
-"Siellä saadaan kahvea."
-
-"Kiitoksia! Vaan olisihan sitä pitänyt jo kotiakin joutua. Siellä
-vuottavat kuitenkin."
-
-"No, vielähän sinne kerkiää. Antaahan sateen ohi mennä, niin sitten
-pääset kuivana kotia."
-
-Niin lähtevät isäntä ja Kalle vieraineen tupaan ja siellä jatketaan
-tuumaamista.
-
-"No, eikö ollut ihmisiä saapuvilla veneen kaatuessa?" kysyy isäntä.
-
-"Ka, eihän niitä ollut", vastaa Lauri. "Ei kuulunut, ei näkynyt ketään,
-vaikka minä kyllä koetin kovasti huutaa, jotta tulisi joku apuun; vaan
-ei kukaan tullut."
-
-"Mitä sinä silloin teit?" tiedustelee Kalle.
-
-"Enhän niinä saattanut mitään tehdä. Minä vaan olla kellotin veneen
-pohjalla, vaikka paha siinä oli pysyä, ja tulin lopulla veneen
-muassa virran alle. No, siellä minä rupesin katsomaan jotta mikä
-nyt neuvoksi tulee. Ei ollut kyllä hyvin pitkältä rantaan, vaan kun
-minä en ole mikään uimamies -- samoin kuin ei Anttikaan -- ja vettä
-oli niin paljon, etten olisi pohjannut, niin eihän minulla auttanut,
-muu kuin odottaa, jotta eikö sattuisi joku havaitsemaan. Tiesin,
-että jälilläpäin oli muita Oulumiehiä tulossa, ja niin rupesin niitä
-vuottelemaan."
-
-"Saitko kauankin vuottaa?" kysyy isäntä.
-
-"En tarvinnut hyvinkään kauan. Ne kun tulivat, niin minä pääsin
-pulasta."
-
-"No, rupesitteko heti Anttia hakemaan?"
-
-"Ka, hetihän sitä ruvettiin hakemaan."
-
-"No, löytyikö?"
-
-"Löytyihän se kyllä, vaan silloin oli jo henki, poissa. Ei saatu miestä
-enää virkoamaan."
-
-"Sinnekö te jätitte vainajan?" tiedustelee Kalle.
-
-"Ka, sinne", vastaa Lauri. "Mikäpä sitä rupesi tännekään kuljettamaan!
-Likimmäiseen taloon me kannoimme ruumiin. Ja siellä kun minä
-lämmitteIin itseäni ja kuivasin vaatteita ja saappaita -- kyllä
-olivatkin kaikki paikat ihan liko märjät -- niin tuumasin talon väen
-kanssa, että he toimittaisivat vainajan hautaan."
-
-"No, saitteko tavarat kaikki kokoon?" tiedustelee isäntä.
-
-"Saatiinhan ne kyllä, vaan ovat saattaneet vähäsen pilautua suolat
-ja eväät sekä tupakit, kun kerkisivät kostua. Mutta jauhosäkillä ja
-nassakoilla ei kyllä mitään hätää ollut."
-
-Samassa tulevat sisälle emäntä sekä Elsa, joka tuopi kahvea niin
-vieraille kuin kotiväellekin. Ja näille selittää Lauri myöskin Antin
-hukuntaa, kun emäntä siitä kyseli.
-
-"Pankaahan sekaan tästä!" tarjoaa Lauri Oulun viinaa isännälle,
-Kallelle ja kumppanilleen ja kaataa itsekin pullosta kuppiinsa vähäsen,
-sitten kun muut ovat ottaneet. Vaan kun hän on uudestaan kertonut Antin
-hukunnasta, niin kaikki sitä onnettomuuden tapausta säälien ajattelevat.
-
-"Kylläpä sattui huonosti", sanoo emäntä.
-
-"No, jopa se oli!" lausuu Elsakin.
-
-"No, olihan se ikävä asia", sanoo Lauri, kahvekuppi toisessa, vati
-toisessa kädessä. "Vaan tottapa" -- ryyppää tyhjäksi vadin -- "tottapa
-se niin oli sallittu." -- "Kiitoksia!" sanoo hän sitten kahvesta
-kiitellen.
-
-"Nuorena meni mies manalle Antissa", saapi sanoakseen Kalle.
-
-"Meni mies paraassa iässä", lisää isäntä.
-
-"No, niin se saattaa kuolema äkkiarvaamatta tulla", sanoo emäntä.
-
-"Niinhän se tekee usein", myöntää Lauri. "Ei aavistanut Anttikaan
-Oulumatkalle lähtiessään, että hän lähti viimeistä kertaa Oulua
-soutamaan."
-
-"Nuorena jäi nyt Anni leskeksi", huokaa emäntä.
-
-"Niinhän se teki", sanoo Lauri. "Vaan ei auta Annilla suru enää. Se
-on kuitenkin Antti vainajana ja leski saa tytyä siihen, että se oli
-sallittu se Antin kuolema."
-
-Kun vielä toiset kupit kahvea juodaan, niin Lauri, Oulun kuulumisista
-ja Antin kuolemasta puhumasta lakattuaan, rupeaa tiedustelemaan
-kotikuulumisia, ja hyvin hän kummastuu, kun kuulee, että rokko, hänen
-poissa ollessaan, on kerennyt kaksi lasta Mäntyvaarasta tappaa, ja
-näistä toinen on ollut hänen oma lapsensa. Mutta ei hän kuitenkaan
-näitä kuolemantapauksia pane kovin pahakseen, sanoo vaan:
-
-"Olipa se odottamaton asia minulle, tuo pienen Elsan ja Antin kuolema,
-vaan eihän se enää tapahtumattomaksi tule. Se on niin sallittu. Ja
-olihan se kuitenkin siunaus lapsille, että pääsivät pois. No, tervennä
-ne siellä muut mahtanevat olla?"
-
-"Tervennä kai ne minun tietääkseni ovat", sanoo isäntä. "Ei ole sen
-ko'ommin kuulunut siellä rokkoa. Ja meidän puolessamme sitä ei ole
-ollutkaan."
-
-"Minäpä muistan", puuttuu puheeseen Kalle, "että Anni ja Tiina
-hautaussaarelta palattuaan kertoivat nähneensä aaveen."
-
-"Niinkö sanoivat!" kummastelee Lauri.
-
-"Niinhän ne kyllä sanoivat", lausuu isäntä. "Mitä lienevät sitten
-nähneet!"
-
-"No, jos ne aaveen näkivät", sanoo Lauri. "Niin he ovat nähneet sen
-Antin kuoleman edellä."
-
-"No, nytpä tuo jo on hyvä ilma!" saapi sanoakseen Laurin kumppani,
-akkunasta ulos katsellen. "Kyllä minä nyt lähden kotiapäin astumaan."
-
-"Eihän niin kiirettä!" pidättelee isäntä.
-
-"Ka, nytpä tosiaan päivä koreasti paistaa!" huomaa Laurikin. "Kyllä
-minä nyt lähden kotiapäin viilettämään."
-
-"No, tämä vierasko se täältä pois palaa?" kyselee Kalle.
-
-"Niinhän se menee. En minä enää kumppania tarvitse. Pääsenhän tämän
-viimeisen matkan yksinänikin; annan vaan veneen myötätuulta juosta."
-
-Lauri muistuttaa vielä lähtiessään Peltolaisia hyvästellessään:
-
-"Käykäähän meillä Oulun tuliaisilla!"
-
-"Kiitoksia käskemästä", sanoo isäntä Laurin ja vieraan poistuessa.
-"Kyllähän käydään, jos vaan suinkin päästään. Olisi meillä kyllä
-kiireenlainen aika."
-
-"No, vaan kuitenkin, tulkaahan pois vaan!" kehoittelee yhä Lauri ja
-astuu rantaan sekä kohotettuaan purjeen lähtee myötätuulta viilettämään
-kohti kotonsa rantaa.
-
-
-
-
-VII.
-
-
-Kirkastussunnuntaina, kun ilma on lämmin ja taivas pilvetön, on
-kirkolla paljon väkeä koolla, jota on keräytynyt joka suunnalta
-seurakunnassa, nyt kun on merkkipyhä. Mikä on tullut maitse, mikä
-vesitse. Kirkkoniemen rantaan ovat monet sadat ihmiset laskeneet
-veneensä ja vene veneen vieressä on nyt maalle vedettynä siellä.
-Kirkkokentällä vilisee ihmisiä sadottain, vieläpä tuhansittainkin; ja
-näistä mitkä loikuvat pitkällään nurmella, mitkä istuskelevat mättäillä
-jonkun koivun varjon suojassa, mitkä seisovat, mitkä taas liikkuvat.
-Ja tässä väkijoukossa kuuluu monenlaista puhetta, vakaisempaa ja
-vilkkaampaa.
-
-Yleensä on kokoontuneessa kansassa mieliala ja käytös hyvin
-rauhallinen. Rähinätä ei kuulu, lukuunottamatta poikasten jalkojen
-töminää, kun he kirkon portaita edestakaisin juoksentelevat ja monen
-pienokaisen itkua, jotka, pärevasuissa maaten, kirkon porstuassa
-parkuvat äideiltään ruokaa.
-
-Mäntyvaarasta on kirkolle tullut isäntä tyttärensä Kaisun kanssa ja
-Peltolasta Janne isäntä yksinään.
-
-Mäntyvaaran isäntä on tavannut erään tuttavansa, Koivulan isännän, ja
-nämä nyt vakaisesti tuumailevat toistensa kanssa.
-
-"No, teidän puolestahan pahoja asioita kuuluu", ottaa puheeksi Koivulan
-isäntä.
-
-"Pahojahan no ovat", vastaa Mäntyvaaran isäntä.
-
-"Rokko siellä on tainnut Mäntyvaarasta kaksi lasta hävittää", jatkaa
-puhettaan Koivulainen.
-
-"Niin on tehnyt. Pieni Antti ja Elsahan ne sortuivat taudin uhreiksi."
-
-"Olipa so ikävä asia."
-
-"No, eihän se alussa hyvältä tuntunut. Vaan hyvä oli kuitenkin, että
-tapahtui, mikä on tapahtunut. Onneksi oli lapsille, että nuorina
-kuolivat. Se oli sallittu heille heidän kuolemansa."
-
-"No, onko sittemmin teillä rokkoa näkynyt?"
-
-"Eipä ole näkynyt. Terveet meillä kaikki ovat; vaan kävihän se
-sittenkin kuolema meillä."
-
-"Niin, Anttihan kuuluu hukkuneen. Se sanomahan mahtoi ikävä olla
-vastaanottaa?"
-
-"No, se oli vasta ikävä sanoina, se Antin hukunta. Meni mieli kovin
-pahaksi sitä kuullessa."
-
-"Kyllä tuli miesparalla arvaamatta lähtö manalle."
-
-"No, se tuli arvaamatta. Ei tiennyt Antti Ouluun lähtiessään, jotta
-lähti viimeistä kertaa Oulua noutamaan, eikä sitä kukaan muukaan
-aavistanut ennenkuin Lauri yksinään kotia tuli, vaikka kyllä Anni ja
-Tiina sitä ennen näkivät aaveen -- --"
-
-"Aaveenko! No, missä?"
-
-"Tuolla hautaussaarella, jonne ne rokkoon kuolleitten lasten ruumiit
-vietiin; siellä he näkivät, minä kyllä en sattunut näkemään, valkeisiin
-vaatteisiin puetun kummituksen."
-
-"Sepä somaa oli! No, se mahtoi olla Antin kuoleman enne."
-
-"No, enteeksihän ne Anni ja Tiina sen heti päättivät, ja enne kai
-se olikin, ja rupesivat pahoja pelkäämään. Minä kyllä koetin heitä
-rauhoittaa, ja vakuutin, ett'ei sen aaveen vuoksi mitään onnettomuutta
-olisi tulossa, vaan jos mitään mainittavaa tapahtuisi, niin se
-tapahtuisi kuitenkin sallimuksen määräyksestä."
-
-"Niinhän se on; eihän kukaan voi estää tapahtumasta sitä, mikä kerran
-on määrätty tapahtuvaksi. -- No, Anni mahtoi kuoleman sanan pahaksi
-ottaa?"
-
-"No, se otti sen hyvin pahaksi ensi alussa, murehti katkerasti. Ei
-olisi hän sitä mielellään todeksi tahtonut. Vaan eihän se tapahtunut
-enää tapahtumattomaksi tullut. Annin täytyi tyytyä kohtaloonsa ja
-rauhoittaa itseänsä sillä tiedolla, että Antin kuolema oli Jumalan
-sallima."
-
-"Kyllä ei ollut pitkä ikä Antille suotu."
-
-"Eipä ollut. Meni mies manalle paraassa iässä."
-
-"Niin se saattaa kuolema äkisti tulla. Ei tiedä ihminen ennakolta,
-missä ja milloinka hän hautansa löytää."
-
-"Eihän sitä kukaan vuoroaan tiedä. -- Tuota, kirkonmenoin jälkeenhän
-kuulutaan kirkonkokous pidettävän."
-
-"Niin kuulutaan. Kirkon palovakuuttamista siellä esitetään. Aiotko
-käydä, kokouksessa?"
-
-"Ka, saisihan tuolla käydä katsomassa, jotta mitä siellä päätetään.
-Vaan eipä mahda esitys tulla hyväksytyksi."
-
-"Eipä mahda. Siitähän tulisivat suuret maksot."
-
-Sill'aikaa kun Mäntyvaaran ja Koivulan isännät keskenänsä tuumailevat,
-Peltolan Elsa ja Mäntyvaaran Kaisu, väen tungoksesta erillään,
-käyskentelevät käsitysten kirkkokentällä vilkkaasti puhellen.
-
-"Kuuleppa Kaisu!" sanoo Elsa. "Mitä se Kalliovaaran Heikki sinulle
-sanoi silloin kun teillä olivat Oulun tuliaiset?"
-
-"No, sehän sanoi", naurahtaa Kaisu. "Se tuota tuli minua halailemaan ja
-sanoi, jotta rupea minulle vaimoksi, niin pääset hyvään taloon."
-
-"No, mitä sinä vastasit?"
-
-"Mitäkö! Minä tietysti sanoin, jotta vähänpä rupean."
-
-"Entäs sitten?"
-
-"No, Heikki ei huolinut siitä mitä sanoin, tuli vielä halailemaan ja
-sanoi: lähde pois tyttö minulle, niin pääset semmoiseen taloon, jossa
-et tarvitse koskaan petäjää syödä!"
-
-"No, mitä sinä siihen?"
-
-"Minä kiskausin heti hänestä irti ja sanoin: 'kyll'en rupea; eikä ole
-se sinun talosi niin taattu, ett'ei sinnekin joskus saattaisi puute
-tulla.' Mutta hän sanoa tokaisi: 'sekö ei ole semmoinen talo, jossa,
-elellä saattaa! Kyllä se on semmoinen talo, jost'ei leipä kesken lopu,
-ei loppu, vaikka halla joka vuosi viljan veisi; sillä siinä talossa on
-semmoinen tervametsä, jolla kyllä rahoja ja jauhokuleja lähtee.' Minä
-silloin vastasin: 'vähän minä sinun tervametsistäsi ja jauhokuleistasi
-huolin, katson minä siihenkin, minkälainen mies on'."
-
-"No, mitä Heikki?"
-
-"Se vaan ei hellittänyt; hoippuroi ja lasketteli koreita sanoja
-tulemaan, -- sillä näkyi viina jo hyväsesti päähän menneen; siinä se
-minun edessäni pyörieli ja sanoi: 'mitä on miehessä vikaa! Tiedä sinä
-Kaisu, että minä olisin vaimolleni hyvin hyvä, enkä koskaan pahaa sanaa
-sanoisi, antaisin sinun saada kaikki mitä tahdot. Usko pois se!' Mutta
-minä sanoin hänelle: 'älä tyhjää polita; en rupea kuitenkaan.' Sitten
-minä hänestä erkausin, en perustanut miehestä sen enempää."
-
-"Lähdetään kirkkoon! Jo soitetaan", sanoo Elsa, kun yhteen soitetaan ja
-väkeä alkaa kirkkoon mennä.
-
-Niin lähtevät Kaisu ja Elsa kirkkoon ja valitsevat siellä istumapaikat
-itselleen. Ja väkeä tulvaa nyt ehtimiseen kirkkoon, mikä alaalle mikä
-yläälle lehtereille ja täyttyvät penkit toinen toisensa perästä,
-kunnes kaikki istumapaikat tulevat täyteen ja monet tuliat jäävät
-käytävillekin, missä varsinkin monet äidit lattialla istuvat pienten
-pärevaisuissa olevain rintalastensa kanssa. Kirkonaika vietetään
-niinkuin tavallisesti. Saarnan loputtua rukousten lomassa lukee pappi
-seurakunnallisia tiedonantoja ja silloin tehdään kiitos monesta,
-jotka ovat kuoleman uneen nukahtaneet, jotka Herra on poiskutsunut,
-ja mainitaan näitten muassa Mäntyvaaran Antti sekä lapset Antti ja
-Elsa. Kun kirkonmenot ovat loppuneet, ehtoollinen jaettu ja lopuksi
-kuulutukset luetut, poistuu taas väki kirkosta.
-
-Sakastissa pidetään nyt kirkonkokous, jonne useita isäntämiehiä
-kokoontuu. Siellä kokouksen esimies, seurakunnan kirkkoherra, esittää
-keskusteltavaksi kysymyksen, eikö kirkko pitäisi palovakuuttaa.
-
-"Ei se kannata", arvelee Koivulan isäntä.
-
-"Mitäpä hyötyä siitä olisi!" lausuu Mäntyvaaran isäntä.
-
-"Olisihan siitä se hyöty", selittää esimies, "että kun sattuisi kirkko
-palamaan, niin saataisiin varoja, millä uutta kirkkoa rakentaa."
-
-"Kuka se ne varat antaisi?" kysyy muuan.
-
-"Palovakuutusyhtiö tietysti. Jos kerta kirkko vakuutetaan tietystä
-rahasummasta, niin yhtiö sitoutuu maksamaan sen summan siinä
-tapauksessa että kirkko sattuisi palamaan."
-
-"Mutta kukapa sen saattaisi panna palamaan kirkon?" kysyy Koivulainen.
-"Ei suinkaan sitä mikä mene polttamaan."
-
-"No, eihän sitä mikä kirkkoa polta", arvelee Mäntyvaaralainenkin.
-
-"Ei se mikään mahdoton asia ole", sanoo esimies, "että kirkko syttyisi
-palamaan. Saattaisi esimerkiksi salama sen sytyttää."
-
-"Salamako! Harvoinpa se kuitenkin kirkkoja polttaa."
-
-"Sattuipahan tuonnottain", puuttuu keskusteluun Peltolan isäntä, "että
-paloi poroksi kaksi kirkkoa, jotka salama sytytti."
-
-"Vaan eihän ole sanottu, että tämä kirkko kuitenkaan palaa", sanoo
-Koivulainen, "jos kohta ne kaksi kirkkoa lienevät palaneet."
-
-"Eihän se sanottu ole", väittää Peltolainen, "vaan se voisi kuitenkin
-tapahtua."
-
-"Ei pala kirkko, jos ei ole sallittu", arvelee Mäntyvaaran isäntä.
-
-"Vaan entä jos olisi sallittu kirkon palaa?"
-
-"No, silloin ei siihen voisi mitään. Mutta mikäpä sen tietää, onko
-kirkko palava vai ei!"
-
-"Senpä vuoksi juuri olisi hyvä palovakuuttaa kirkko."
-
-"Mutta jospa ei sattuisikaan kirkko palamaan", sanoo muuan, "ja se
-kuitenkin vakuutettaisiin, niin silloinhan menisivät vakuutusrahat
-tyhjään."
-
-"Sitäpä ei tiedä ennakolta, mitä vielä tapahtuu", puolustaa
-mielipidettään Peltolainen. "Mutta jos nyt ei vakuuteta kirkkoa, ja se
-sitten sattuisi palamaan, mitä silloin sanottaisiin."
-
-"Mitäpä siihen olisi sanomista!" lausuu Mäntyvaaran isäntä. "Kun lie
-palaakseen, niin palakoon!"
-
-"Mutta miltä tuntuisi uusi kirkko rakentaa? Eikö se tuntuisi
-rasittavalta?"
-
-"No niin -- vaan ei se kuitenkaan kirkko pala, kun ei lie sallittu."
-
-"Eikö hyväksytä esitystä? Eikö vakuuteta kirkkoa?" kysyy esimies.
-
-"Eipä", kuuluu muminaa väkijoukossa.
-
-"Kyllä minä hyväksyn esityksen", sanoo Peltolan isäntä.
-
-"Paljonkohan se mahtaisi vakuutus tulla maksamaan?" kysyy muuan.
-
-"Ei se paljon maksaisi", vastaa ensimies. "Lähes sata markkaa siihen
-tulisi vuodessa menemään."
-
-"Onpa sitä siinäkin", sanoo Koivulainen. "On se rahaa sekin."
-
-"Olisipa sitä rasitusta jo siinäkin", sanoo Mäntyvaaralainen. "Jo se
-sekin kunnan menoja lisäisi."
-
-"Eipä kannata köyhän kunnan semmoisiin maksoihin ruveta", sanoo muuan.
-
-"Eihän tuo nyt niin iso asia olisi", sanoo esimies.
-
-"Onpa niitä maksoja muutenkin", sanoo muuan isäntä.
-
-"Kyllähän niitä maksoja aina syytetään", lausuu Peltolainen. "Vaan eikö
-sitten tulisi maksoja, kun sattuisi kirkko palamaan."
-
-"Antaa tulla!"
-
-"Niin, hyvähän sitä nyt on sanoa: antaa tulla! Vaan kyllä sitten
-erilailla sanoisitte, kun pitäisi uusi kirkko rakentaa."
-
-"No, vielähän tämä vanha kirkko pystyssä seisoo", sanoo Mäntyvaaran
-isäntä. "Se on seisonut jo minun muistini ajan, eikä ole tuli sitä
-vielä kertaakaan polttanut. Ja saattaa se eteenkinkäsin seisoa."
-
-"Sitä me emme tiedä", väittää Peltolainen.
-
-"Paloivatpahan ne kaksi kirkkoa, joista äsken oli puhe, vaikka siihen
-asti olivat pystyssä pysyneet, kun tuli ne hävitti. Se ei ole ollenkaan
-totta, että mitä tähän asti on säilynyt, se on vastakin säilyvä. Minä
-puolustan sitä esitystä, että kirkko palovakuutetaan."
-
-"Sitä ei vakuuteta", karjasee muuan isäntä vihoissaan, "Sinä sen
-Peltolainen! Etkö usko, että jos tällä lailla ruvetaan aina uusia
-maksoja kunnalta vaatimaan, niin verot kyllä enenevät? Kyllähän ei
-veron ylennys varakasta rasita, vaan köyhä kyllä tietää, miltä se
-veronmaksu tuntuu. Kun halunnee Peltolainen vakuuttaa kirkon, niin
-vakuuttakoon; minä kyllä en maksa penniäkään."
-
-Esimies muistuttaa nyt edellistä puhujaa ja kieltää sopimattomia sanoja
-käyttämästä.
-
-"No, kyll'ei vakuuteta kirkkoa", vastustaa sama puhuja ja poistuu
-samalla ulos.
-
-"Onko muita, jotka vastustavat?" kysyy esimies.
-
-"On", kuuluu nyt monta ääntä yhtaikaa.
-
-"Mutta jos kirkko sattuisi palamaan?"
-
-"Palakoon!"
-
-"Esitystä ei siis hyväksytä?"
-
-"Ei, ei", vastaa taas monta ääntä, ja monet isännät lähtevät pois
-kokouksesta.
-
-"Yhteydessä tämän asian kanssa on vielä toinen asia päätettävä", sanoo
-sitten esimies, "nimittäin, eikö kirkko ole ukonjohdolla varustettava.
-Se pitäisi ainakin saada, kosk'ei kirkkoa vakuuteta."
-
-"No, se uskonjohtoko se muka estäisi kirkkoa palamasta?" kysyy muuan.
-
-"Niin, se vaikuttaa sen, ett'ei salama saata polttaa kirkkoa", selittää
-esimies.
-
-"Palaa se kirkko kuitenkin, jos niin on sallittu", väittää
-Mäntyvaaralainen, "vaikka siinä olisi minkälaiset varustukset tahansa."
-
-"Eipä palakaan", inttää Peltolainen. "Ei koskaan polta salama semmoista
-kirkkoa, joka on ukonjohdolla varustettu."
-
-"No, ei ole vissiin salama niihin sattunut koskaan iskemään."
-
-"Onpahan. Se on nähty kyllä, että on niihin salama iskenyt, vaan
-ukonjohto on niin varjellut niitä, etteivät ne ole syttyneet."
-
-"Miten lienee! Vaan tapahtuuhan kuitenkin kaikki mikä on sallittu
-tapahtua. Eihän ihminen voi estää mitään tapahtumasta, mikä on määrätty
-tapahtuvaksi."
-
-"Mäntyvaara siis arvelee", selittää Peltolainen, "että jos mitä
-maailmassa tapahtuu, se on kaikki sallittu."
-
-"Aivan niin."
-
-"No, jos sinä siis heittäydyt syömättömäksi, niin seuraushan on
-kuolema. Se olisi tietysti sallittu, vai kuinka?"
-
-"Mikäpä sitä syömättä rupeaa olemaan niinkauan kuin vaan ruokaa piisaa!"
-
-"Hyväksytäänkö esitys, että kirkko ukonjohdolla varustetaan?" kysyy
-esimies.
-
-"Minä puolestani kyllä hyväksyn", sanoo Peltolan isäntä. "Eihän
-kuitenkaan tiedetä, millä hetkellä salama kirkkoon iskee."
-
-"Eipä saattaisi pahitteeksi olla semmoinen ukonjohto, vai miksi
-sitä kutsuttanee", puuttuu keskusteluun, Koivulainen. "Oulunkin
-kirkon katollehan on semmoinen pantu ja se kuuluu varjelevan kirkkoa
-palamasta. Monesti kuuluu salama iskeneen kirkkoon, vaan sen on
-täytynyt johtoa myöten mennä ja sitten se on painunut muutaman torven
-kautta maan sisään."
-
-"Niin, onhan se siellä torvi kirkon seinän vieressä", selittää muuan.
-"Sinne mahtanee salama usein tupsahtaa kovalla ukkosen ilmalla."
-
-Kun keskustelua vielä vähän aikaa jatketaan, niin vihdoin, nyt kun
-pahimmat huutajat ovat poissa, suostutaan siihen, että kirkkoa varten
-on hankittava ukonjohto.
-
-Jo ovat useimmat kirkkomiehet hajauneet kirkolta ja lähteneet
-kotimatkoilleen, ja nyt kiirehtivät kokouksesta tuliat edellisten
-jälkeen, ja pian kirkkoniemi tyhjenee ihmisistä ja veneistä.
-
-
-
-
-VIII.
-
-
-Heinäntekoaika kuluu Mäntyvaarassa hyvin rauhallisesti, keskeytymättä
-minkään onnettomuuden tai vastuksen kautta. Kyllähän ei ilma aina
-ole mielen mukainen, ei pysy poutaisena koko heinäaikaa; välistä
-äkkiä kohoava kuuro kastelee jo kuivaneet luovot, välistä pysyy ilma
-koko viikon ajan sateisena. Mutta semmoiseenpa sitä jo on totuttu.
-Kun kuitenkin on kauan hyviäkin ilmoja, niin edistyy Mäntyvaarassa
-heinänteko hiljokselleen, vaikka ei se kyllä mitään joutuisaa ole, kun
-niityt ovat pienet ja monessa osassa, useat hyvin kaukana talosta.
-Välistä ollaan viikkomaissa kotoa poissa ja ainoastaan karjan ja lasten
-vuoksi jäävät jotkut taloon.
-
-Kiireen ajan vuoksi joutavat Mäntyvaaralaiset harvoin nuotalla käymään,
-vaikka useinkin ovat kalan paastossa. Ainoastaan joskus pyhäiltoina,
-kun sattuvat kotosalla olemaan ja järvi on tyyneenä, käyvät he muutaman
-apajan potkemassa ja tuovat välistä, kun sattuu, muikkuja moneksi
-keitoksi asti. Tapaavat he silloin monesti nuotalla Peltolaisetkin,
-jotka useammin joutavat järvelle tulla, heillä kun on ranta lähempänä
-paljon kuin Mäntyvaaralaisilla. Ja kun naapurukset yhtyvät, silloin
-aina muuan sana vaihdetaan, puhellaan tärkeimmistä kuulumisista.
-
-Mutta nyt ei kuulukaan kylällä mitään mainittavaa. Ruttoon kuolleista
-ei enää puhuta, sillä kulkutauti on jo ohi mennyt, aikansa raivottuaan,
-eikä mainita onnettomuuksia tervamiesten Oulumatkoilta. Sitä vastoin
-mainitaan joskus, että "metsä" on ollut liikkeellä syrjäkylissä.
-Sanotaan, että on kuulunut metsän kuninkaan vihellys, on kuulunut
-räike metsässä, kun se on kämmeniään yhteen lyönyt, kun se on kiskonut
-maasta vesoja ja kantoja. Kuuluupa se karjaakin hätyyttäneen ja monesta
-talosta lehmiäkin tappaneen. Isot vahingot se on monelle tehnyt. Mutta
-ne seudut, missä metsä liikkuu, ovat etäällä, ja siellähän puhutaan
-melkein joka kesä karhujen tuhotöistä. Mäntyvaaran ja Peltolan
-seuduilla ei ole kymmeniin vuosiin metsä ollut liikkeessä, eikä siellä
-siis sen vuoksi olla peloissaan ollenkaan.
-
-Rauhallisesti kuluu kesäaika Mäntyvaarassa, joka nyt ei kohtaa
-onnettomuuksia. Terveinä toimittelevat asukkaat töitään sill'aikaa kun
-karja metsän saloilla ruokaansa hakee. Joka aamu rientää karja iloisena
-laitumelle ja joka ilta se ravittuna palaa tarhalle suittusavun ääreen
-suojaan sääskiltä ja mäkäröiltä.
-
-Kun Perttulin aika lähenee, aika jolloin ihmiset usein saavat olla
-peloissaan hallan vuoksi, niin Mäntyvaaran pelloilla jo kellertää
-vilja, pääsneenä hallan vaaroista. Eivät ne pellot kyllä ole parastaan
-antaneet; ohra on paikoin poutinutta ja ruis on paikoin huonoa,
-keväällä kun rukiin laiho paikotellen katosi. Mutta vilja on kuitenkin
-turmelematon, hallasta säilynyt. Tyytyväisinä katselevat sen vuoksi
-Mäntyvaaralaiset peltojaan ja tyyneesti ajattelee isäntä: "ei ole
-moittimista vuoden tulossa. Se on tullut semmoinen kuin Jumala on
-sallinut."
-
-Mutta tähän aikaan kuuluu puheita, kuinka karhu lähikylissä on ruvennut
-yhä hurjemmin raivoamaan kuin ennen, kuinka se on yhdestä ainoasta,
-talosta monta lehmää kaatanut, jonkun mökkiläisen ainoan lehmän syönyt
-ja jonkun pienen talon koko karjan hävittänyt.
-
-Eräänä iltana, kun Mäntyvaaran väki on töiltään koteutunut, syntyy
-pirtissä puhe metsän tuhotöiden johdosta.
-
-"Metsän sanotaan näihin aikoihin paljon vahinkoa tekevän", tietää Lauri.
-
-"Niin kuuluu tekevän", sanoo isäntä. "Jo se on monet lehmät kaatanut ja
-lampaita se on syönyt niin paljon, ett'ei lukua tiedetäkään."
-
-"Vuosi vuodelta se näkyy metsä aina rohkeammaksi tulevan. Eihän tuosta
-ennen ole niin pahoja kuulunut kuin nyt."
-
-"Se kuin aina saapi rauhassa kulkea, ett'ei sitä kovin hätyytetä, niin
-sen vuoksi sillä rohkeus kasvaa ja sen vuoksi se kesä kesältä tekee
-vahinkoa aina enemmän ja enemmän."
-
-"Kumma ett'ei sitä koskaan hengiltä saada."
-
-"Eipä ole kuulunut moneen vuoteen, että tämän kunnan rajojen sisällä
-olisi metsää tapettu. Mutta se onkin se otus niin viisas, että se usein
-talveksi pakenee Venäjän puolelle."
-
-"Lieneeköhän pelon syytä, että metsä tänne tulee?" kysyy emäntä.
-
-"Tuskinpa", arvelee isäntä. "Eipä sitä ole ennenkään kuulunut näillä
-seuduilla ja kaukana se nytkin on. Sillä on paljon avarammat metsät
-muualla liikkua kuin täällä. Eiköhän tuo mahtane siellä pysyäkin!"
-
-"Kyllähän se ei kauan yhdessä kohti pysy", sanoo Lauri. "Se kiitää
-kuin salama yhdestä paikasta toiseen, milloin se vaan sille mielelle
-sattuu; ja on taas toisinaan pitkät ajat yksillä seuduilla, varsinkin
-kun se saapi jossain jylhässä korvessa rauhassa mellastella. Mutta
-sydänmaissahan se asuskelee, suurissa ja tiheissä metsissä, ja niitä
-se kyllä löytää muualta enemmän kuin täältä, niin että ei mahtane olla
-pelättävä, että se tänne tulee."
-
-"Eipä tiedä, milloinka se on täällä", puuttuu keskusteluun Kaisu.
-"Kyllä se täältäkin tarpeeksi sydänmaata löytäisi, missä sillä olisi
-hyvä piileskellä ja karjaa väijyä. Minusta meidän pitäisi olla
-varuillamme, eikä karjaa paimenetta metsään laskea."
-
-"Eihän nyt vielä ole vaara lähelläkään", sanoo isäntä.
-
-"Saattaa olla hyvinkin lähellä", arvelee Kaisu. "Kyllä olisi hyvä
-varmuuden vuoksi pitää paimenta karjalle."
-
-"Kiire aikapa nyt on. Leikkuuseen tarvitaan väki kaikki. Me miehet
-emme kyllä jouda, eivätkä vaimonpuoletkaan varsin. Ja mitäpä voisivat
-vaimoset tehdä vaaran uhatessa!"
-
-"No, menisivät ne kuitenkin parempain puutteessa. Voisivathan ne
-huutamalla metsän petoa säikytellä."
-
-"Tuskinpa voisivat. Jos se on sallittu, että lehmä joutuu metsän
-kynsiin, niin eihän sille voi mitään."
-
-"Minä takaan, että jos minä pääsen paimeneksi, ei tosiaankaan metsä voi
-karjalle mitään tehdä."
-
-"Älä niin sano! Se kyllä voipi, kun tahtonee; sillähän on miehen mieli
-ja kahdentoista miehen voima."
-
-"Kylläpä sen ihmistä kuitenkin sanotaan pelkäävän. Minä jos olisin
-teidän sijassanne, niin varmaankin panisin paimenen karjalle."
-
-"Antaahan jäädä paimenhomman tällä kertaa. Eihän nyt kuitenkaan ole
-pelon syytä, että metsä näille maille tulee. Ja olipa miten tahansa,
-niin emmehän me voi kuitenkaan estää mitään tapahtumasta, mikä on
-tapahtuva; sillä niinhän kaikki tapahtuu kuin on sallittu."
-
-Niin jäävät asiat entiselleen. Paimenetta kulkee karja joka päivä
-metsässä ja palaa aina säännöllisesti illalla kotia kellokas etunenässä.
-
-Muuanna päivänä Perttulipyhän jälkeen, kun Mäntyvaaralaiset ovat
-käyneet kirkolla papeille kesäsaatavia viemässä ja nyt kaikki ovat
-pellolla eloa leikkaamassa, tulee karja tavallista varemmin kotia,
-juosten ja ammoen.
-
-"Voi hyvä ihme! Mikä lehmillä nyt on, kun noin hätäyksissään kotia
-tulevat!" huudahtaa Tiina ja keskeyttää leikkuunsa sekä rientää
-tarhalle.
-
-"Mikä niille lie tullut, kun noin ammoilevat!" ihmettelee Anni. "Mutta
-hyvä ihme! Ei suinkaan siellä koko karja olekaan. Mikä lie kumma
-tapahtunut!" Ja samassa poistuu Anni pellolta.
-
-"Mikä lie tosiaan tapahtunut!" rupeaa Lauri miettimään. "Ei ole karja
-ennen noin hätäyksissään kotia tullut."
-
-"Kyllä sitä on mörkö pelotellut", arvelee Kaisu. "Eipä sitä mikä muu
-ole mahtanut säikyttää."
-
-"Mitä lienee säikähtänyt!" sanoo isäntä. "Vaan ei suinkaan se ole
-mahtanut mörköä nähdä, eihän ole kuulunut metsä koko kylässä vielä
-liikkuneen. Mikä lienee tosiaan tapahtunut sille karjalle!"
-
-"No, kyllä eivät ole kaikki lehmät koteutuneet", on emäntä
-huomaavinaan. "Eipähän näy kellokasta."
-
-"Taitaa olla kellokas poissa", arvelee isäntä. "Lieneekö vielä
-jälilläpäin!"
-
-"Kyllä tästä asiasta pitää selvä saada", sanoo emäntä ja lähtee
-tarhalle ja sinnepäin lähtevät nyt toisetkin. Mutta Tiina tulee heitä
-vastaan ja päivittelee: "Kellokas ja Haluna ovat poissa karjasta."
-
-"Mikähän niille on mahtanut tapahtua!" kummeksii emäntä.
-
-"Sepä kumma!" ihmettelee isäntä. "Minnekkähän ne ovat mahtaneet jäädä?
-Olisivatkohan ne niin kauas jälille jääneet, ett'eivät ole ehtineet
-toisten muassa kotia tulla?"
-
-"Jotain pahaa niille on tapahtunut", arvelee Tiina. "Kyllä ne muuten
-olisivat kotia tulleet."
-
-"Ainahan ne ovat kotia tulleet, kellokas ensimmäisenä", vakuuttaa
-emäntä. "Eivät ne nytkään olisi pois jääneet, ell'ei niille jotain
-pahaa olisi tapahtunut."
-
-"Kyllä se on koko karja jotain säikähtänyt", sanoo Lauri, "koska se
-niin peloissaan kotia tuli."
-
-"No, se on nähnyt mörön", luulee Kaisu, "joka on sitä hätyyttänyt ja
-vissiinkin jo kaatanut Halunan ja Kellokkaan."
-
-"No, ei suinkaan, eipä luulisi metsän näille seuduille tulleen",
-arvelee isäntä.
-
-"Se olisi kovin paha asia", sanoo emäntä, "jos ne lehmät olisivat
-metsän kynsiin joutuneet. Mutta mikäpä sen tietää, mikä niille on
-tapahtunut!"
-
-"Eihän sitä tiedä", sanoo isäntä. "Saattavat olla vielä jälilläpäin,
-minne lienevät joutuneet. Jos eivät vaan illempana tai viimeistään
-aamulla kotia tule, niin me Laurin kanssa lähdemme huomenna niitä
-hakemaan."
-
-"Sehän tässä tehtäväksi tulee", myöntää Lauri.
-
-Lähtevät taas muut leikkuutyöhön vähäksi aikaa, paitsi Anni ja Tiina,
-jotka lähtevät lypsylle. Mutta pian palaavat peltomiehet töiltään;
-ja kun Anni ja Tiina ovat lypsyltä tulleet, kokoontuu kaikki väki
-iltaselle pirttiin. Vielä ei Kellokasta eikä Halunaa kuulu tulevaksi,
-vaikka jo ilta alkaa pimetä.
-
-Kadonneita lehmiä odotetaan vielä aamuun asti. Kun ne eivät silloinkaan
-vielä ole koteutuneet, täytyy isännän panna eilen miettimä tuumansa
-toimeen, ja niin hän ja Lauri, kumpikin pyssyllä ja kirveellä
-varustettuna, eineen syötyään lähtevät metsää samoamaan.
-
-Eri suunnille kulkevat kumpikin, pikemmin löytääkseen kadonneet lehmät.
-He kiertelevät Mäntyvaaran seutuja, risteilevät metsissä ja korvissa,
-etsivät suot ja rämeet, jotta olisivatko lehmät sinne mihinkään
-mahtaneet upota. Mutta eipä näy niitä missään. Suon laidalla sattuvat
-isäntä ja Lauri yhtymään.
-
-"Etkö ole löytänyt?" kysyy isäntä.
-
-"En vielä", vastaa Lauri. "Suohon ne kyllä eivät ole uponneet; enpähän
-ole havainnut missään."
-
-"Eivät mahtane suossa olla; en ole minäkään sattunut havaitsemaan
-missään."
-
-"Mihinkään täältä nyt arvataan lähteä?"
-
-"Metsäpaikoista saamme ruveta tarkkaan hakemaan. Siellä niitten löytyä
-pitää, ainakin raatoina, jos vaan mörkö ne on kaatanut, vaikka kyllä en
-ota uskoakseni, että metsän kuningas täällä liikkuilee, ennenkuin näen,
-mitä se on tehnyt. Mutta jos ne eivät löydy, niin kyllä ne ovat sitten
-kokonaan muille seuduille eksyneet."
-
-Niin lähtevät hakiat taas metsää astumaan, eri tahoille kumpikin. He
-kulkevat kulkemistaan, tarkaten seutuja, ja joskus huutaa hoilauttavat,
-jotta eikö sattuisi mistään lehmän ääni vastaamaan. Kyllähän kuuluu
-usein karjan ammonta; mutta kun joku hakioista ehtii sen luoksi, on
-siitä yhä poissa Kellokas ja Haluna. Niin hakiat etsivät etsimistään,
-polkevat kanervikkoa ja katajia, samoavat yli kantojen ja kaatuneiden
-puiden, yli risujen ja mättäitten, tunkeutuvat tiheistä kuusikoistakin
-läpi.
-
-Kun Lauri kulkiessaan on tullut siihen vahvaan kuusimetsään, joka on
-Mäntyvaarasta rantaan vievän tien vasemmalla puolella, huomaa hän
-muutamalla kuusen oksalla metson ja ampuu sen. Se putoaa paikalla
-kuolleena maahan. Mutta samassa kuuluu tiheiköstä matkan päästä outo
-ääni, äkkinäinen risahdus, niinkuin risuja siellä rasahtelisi. Heti
-kuuluu risahdus taas etempää, mutta sitten ei kuulu enää mitään, ja
-kaikki on taas hiljaista.
-
-Lauri, joka äänen kuultuaan oli jäänyt vähän kummissaan seisomaan,
-ajatellen, että mikähän se mahtoi olla, ei kuitenkaan nyt, kun ei
-mitään ritinää taas kuulu, huoli asiasta sen enempää, ajattelee vaan,
-että mikä lie risahtanut, ja niin hän, metson otettuaan, jatkaa
-kulkuaan. Hän raivaa tiensä milloin tiheän kuusimetsän lävitse, milloin
-astuu hän männikkökangasta, katselee ja kuuntelee; vaan metsässä ei
-näy, ei kuulu mitään erityistä, joka herättäisi huomiota. Siellä täällä
-kuuluu vaan jonkun lintusen viserrys, ja joskus metso viereisestä
-puusta lentää lehahtaa ja kuustiainen aivan pyssymiehen silmäin edessä
-hypätä tupsahtaa puusta toiseen. Mutta kadonneet lehmät eivät vaan
-satu näkyviin. Palaviinsa asti jo metsää risteiltyään, kohtaa Lauri
-sattumalta isänsä, joka tulee vastaan toiselta suunnalta.
-
-"Oletko löytänyt?" kysyy isäntä.
-
-"Enpä ole", vastaa Lauri, hikeä otsaltaan pyhkien.
-
-"Mistähän me nyt arvaamme hakea niitä lehmiä, kun ne eivät ala löytyä?"
-
-"Ka en tiedä. Mikä mahtanee neuvoksi tulla! Mutta kun minä tässä rupean
-miettimään, niin johtuu mieleeni, että äsken kun tästä matkan päässä
-kuljeskelin tuolla kuusikossa vaaran alla --"
-
-"Siinäkö, joka on vasemmalla puolen rantatietä?"
-
-"Niin, siinä kun minä kuljeskelin, satuin näkemään metson ja ammuin
-sen. Mutta samalla kun pyssy pamahti, olin kuulevinani, että metsässä
-matkan päässä jotain rasahteli."
-
-"Mikähän se oli?"
-
-"Mikä lie ollut. Minä en perustanut siitä ritinästä mitään, se kun
-heti loppuikin. Mutta nyt minä ajattelen, että meidän pitäisi se seutu
-tarkkaan tutkia, jotta löytyisikö tuolta mitään."
-
-"No, lähdetäänpä siis katsomaan!"
-
-Niin lähtevät he molemmat tiheikköä kohti astumaan; ja kun tulevat
-sille paikalle, missä Lauri oli metson ampunut, niin Lauri näyttää
-suunnan, mistäpäin rasahdus oli kuulunut. Sille suunnalle he nyt
-menevät, eivätkä ole kauan kulkeneet, kun heidän sieramiinsa alkaa
-tuntua outo, paha haju. Sitä he lähenevät lähenemistään ja haju
-tuntuu yhä selvemmästi. Vihdoin he ehtivät paikalle, missä heille
-selviää, mikä hajun synnyttää. Sammalkummun keskeltä ammottaa suolia
-ja sisälmyksiä, joista se paha haju lähtee. Heti älyävät katsojat,
-että heidän edessään on lehmän raato, joka makaa sammalten peitossa
-ja ainoastaan vatsan kohdalta on paljas. Se on hyvin huolellisesti
-peitetty, niin että koko raadosta ei näy muuta paikkaa kuin avonainen
-vatsa. Helposti näkyy, että koko raato on alkuaan ollut sammalkummun
-sisällä kokonaan näkymättömissä, sillä seutu on kummun ympärillä paljas
-ja siitä on kiskottu sammalia ja turpeita, vieläpä vesojakin juurineen
-raadon peitoksi. Mutta sitten on taas vatsan kohdalta sammalia syrjään
-syydetty. Tosiasiaksi näkee nyt isäntä samoin kuin Laurikin, että siinä
-heidän edessään makaa toinen kateissa olleista lehmistä raatona, metsän
-kuninkaan kaatamana. Nyt käypi selville myös, mikä sen rasahduksen oli
-synnyttänyt, jonka Lauri oli kuullut. Karhu oli juuri silloin ollut
-raadon sisälmyksiä syömässä, mutta pyssyn laukauksen kuultuaan oli
-se säikähtänyt ja lähtenyt pakoon pötkimään, joutamatta kiireessään
-sammaleita paikoilleen panna, ja sen juostessa siis risut olivat
-rasahtaneet.
-
-"No, nyt vältti!" lausuu pahoillaan isäntä, raatoa tutkien. "Enpä
-osannut uskoa, että mörkö näille maille tulisi. Ja nyt piti tulla
-tämmöinen tapaus, että metsä meiltä lehmän kaatoi! Tässähän on
-Kellokas."
-
-"No, oli tämä tapausta!" päivittelee Laurikin. "Eipä tätä osattu
-aavistaa. Kyllä oli paha asia, että metsä paraan lehmän tappoi.
-Kellokas tässä on; kellokin on siellä jälillä vielä. Samalla lailla on
-tainnut Halunallekin käydä kuin tälle."
-
-"Kyllä on mörkö senkin tappanut. Haetaanpa, eikö löydy raato täältä
-likeltä jostain!"
-
-Pian saavat hakiat selvän, mistä karhu on kulkenut, ja vähän aikaa sen
-jälkiä seurattuaan tulevat paikalle, missä on samanlainen sammalkumpu
-kuin äsköinenkin ja siellä on kokonaan sammalten peitossa Haluna.
-Johan isäntä ja Lauri, nähtyään miten oli kellokkaalle käynyt, heti
-aavistivat että Halunalle oli tapahtunut samoin.
-
-Mutta hakiat ovat nyt löytäneet haettavansa ja sen vuoksi he lähtevät
-kotia astumaan. Olisivathan ne kyllä olleet talaat tehtävät, yövahtuun
-varaksi; mutta nytpä on jo herennyt päivä kulua niin pitkälle, että
-niitä talaita tuskin olisi kerennytkään ennen pimeää valmiiksi
-saada. Sen vuoksi hakiat kiirehtivät kotia, pahaa uutista muillekin
-ilmoittamaan.
-
-"Nyt ovat lehmät löydetyt", sanoo isäntä, kotia tultuaan.
-
-"No, missä ne ovat?" kysyy emäntä.
-
-"Ne ovat tuolla metsässä muutaman sadan sylen päässä täältä."
-
-"No, miks'ette niitä kotia tuoneet?"
-
-"Niitä ei tarvita enää kotia tuoda. Ne on metsä kaatanut."
-
-"No, älähän!" säikähtyy emäntä. "Onko se tosi?"
-
-"Puhutteko te nyt totta?" epäilee Tiina.
-
-"Tosi se on", vakuuttaa Lauri. "Mörkö ne on tappanut."
-
-"No, nyt välttää!" huudahtaa emäntä. "Molemmat lehmät, Kellokkaan ja
-Halunan."
-
-"Kummankin", vastaa Lauri.
-
-"No, jopa se nyt oli!" pahoilee Tiina.
-
-"Kyllä oli tapausta!" huokaa Anni.
-
-"Paraimmat lehmät menivät", suree emäntä, "paraimmat lypsäjät."
-
-"Kyllä tuli iso vahinko!" päivittelee Tiina. "Ne lehmät ne vasta
-lypsivät."
-
-"Iso vahinko tuli", myöntää emäntä. "Mutta kyllä tämä on outo asia. Ei
-ole tämmöinen asia meille vielä ennen tapahtunut koskaan."
-
-"Eipä ole tapahtunut", sanoo isäntä. "Ei ole kuulunut metsää näillä
-seuduilla kymmeniin vuosiin, ei siitä asti, kun minun piennä poikana
-ollessani täällä mesikämmen kaadettiin."
-
-"Minun aavistuksenipa toteen kävi", puuttuu keskusteluun Kaisu. "Kun
-olisi ollut karjalla paimen muassa, niin nyt olisi tämä vahinko jäänyt
-tapahtumatta."
-
-"Eihän tuota osattu aavistaa, että tämmöinen asia tapahtuisi", vastaa
-isäntä. "Mutta eipä olisi tainnut paimenesta paljon apua olla. Olisi se
-tämä asia kuitenkin tapahtunut, se kun oli sallittu."
-
-"Minä en usko, että lehmille olisi mitään tullut", väittää Kaisu, "kun
-vaan olisi paimen ollut muassa. Paljaalla huudollahan paimen olisi
-voinut karhun säikäyttää."
-
-"Voi Kaisu, mitä puhut!" varoittaa Lauri. "Kovin rumasti metsän
-kuningasta nimittelet. Siitä se vielä saattaa suuttua ja tehdä yhä
-suurempia vahingoita."
-
-"Kyllä se ei ole nimeään kuulemassa", vakuuttaa Kaisu.
-
-"Tämä asia ei enää tapahtumattomaksi tule", sanoo isäntä. "Se on
-ollut jo ennakolta niin määrätty, että meiltä piti ne lehmät hävitä.
-Sen vuoksi ei olisi paimenkaan voinut niitä suojella eikä estää
-tapahtumasta sitä mikä on tapahtunut."
-
-"Ei se mene minun päähäni", väittää yhä Kaisu, "ett'ei tämä asia olisi
-jäänyt tapahtumatta, jos karjalla olisi ollut paimen. Ainakin pyssyllä
-varustettu mies olisi voinut varjella karjaa, niin ett'ei mörkö
-henkensä uhalla olisi voinut sille mitään pahaa tehdä."
-
-"Mitä tuossa tyhjää intätte!" puuttuu keskusteluun emäntä. "Ei tämä
-asia kuitenkaan enää muutu."
-
-"Ei se kyllä muutukaan nyt enää", myöntää Kaisu. "Mutta koko asia ei
-olisi kuitenkaan tapahtunut, jos olisi aikoinaan minua uskottu ja
-annettu jonkun lehmiä paimentaa."
-
-"Mitä sinä tyttö tyhjää!" vastustaa isäntä. "Tämä asia on tapahtunut.
-Siitä ei päästä mihinkään. Sen on täytynyt tapahtua sillä lailla kuin
-se on tapahtunut, sillä se on ollut niin sallittu." Sitten hän, vähän
-aikaa mietittyään, sanoo: "Minä alan luulla, että yhtäkaikki metsä on
-nostettu."
-
-"Nostettu!" kummailee emäntä.
-
-"Hyvä ihme, nostettuko?" kyselee Tiina.
-
-"Mikäpä sen olisi nostanut?" sanoo Kaisu.
-
-"Hyvinkin se saattaa olla nostettu", vastaa isäntä, "koskapahan se niin
-aavistamatta tuli tänne. Tuskin olisi se muuten tullutkaan, ellei se
-olisi nostettu."
-
-"Se nyt ei ole nostettu", väittää Kaisu. "Pääseehän se itsestäänkin
-tulemaan. Sehän vasta sukkela on menemään."
-
-"Sukkela se kyllä on", myöntää isäntä. "Mutta minä ajattelen, että
-Kuuselainen, joka on minulle vihoissaan, on tahtonut minulle kostaa ja
-sen vuoksi nostanut metsän."
-
-"Mitä joutavia! Kyllä se mörkö muutenkin olisi tullut näille seuduille,
-sillä kun oli tulo tänne."
-
-"Kukapa tuon tiennee, mikä sen on tänne lähettänyt!" sanoo Lauri.
-"Onhan se saattanut nostamattakin tulla, sen tulo kun oli kerta
-sallittu."
-
-"Miten lienee!" sanoo isäntä. "Lieneekö tullut nostamatta tai
-nostettuna; vaan kyllä minä olen hyvin valmis uskomaan, että
-Kuuselainen on sen meidän karjan vuoksi nostanut."
-
-"Voi kuitenkin!" palloilee Tiina. "Saattaako löytyä niin
-kostonhimoista?"
-
-"Voi toki. Monenlaisia ihmisiä niitä on tässä maailmassa. Mutta olipa
-nyt miten tahansa, ei asia kuitenkaan enää parane. Mörkö on meiltä
-vienyt kaksi lehmää ja se on ollut niin sallittu."
-
-"Niinhän se on", myöntää emäntäkin. "Ei asia kuitenkaan muutu, olipa
-metsä nostettu tai ei. Mutta eikö teidän pitäisi ruveta sitä mörköä
-ahdistamaan, ruveta sitä vahtaamaan?"
-
-"Sehän se kyllä olisi tehtävä. Itseään varten kai se on kuitenkin mörkö
-ne lehmäin raadot peittänyt ja tulee kyllä niitä syömään, kunhan sille
-vaan nälkä tulee."
-
-"Kyllähän se niitä käypi katsomassa joskus", vakuuttaa Lauri. "Mutt'ei
-se kyllä joka vuorokausi kulje haaskoilla."
-
-"Ette suinkaan te vielä talaita ole tehneet?" kysyy Kaisu.
-
-"Eihän niitä vielä tullut tehyksi", sanoo isäntä, "ja tuskinpa me niitä
-olisimme saaneetkaan ennen pimeää valmiiksi."
-
-"Huomiseksi taitaa siis jäädä talaitten teko."
-
-"Ka, eiväthän ne enää tänä iltana tule tehdyksi."
-
-"No, raadot ne siis jätetään paikoilleen?" kysyy emäntä.
-
-"Ka, paikoilleenpa ne saavat jäädä, jos aiotaan vahtuuhommiin ruveta.
-Jos niitä ruvetaan muuttelemaan, niin ei ole mörkö niin halukas
-tulemaan niitä syömään."
-
-"Mutta hukkaanhan sitten menevät lihat ja nahkat", pahoilee emäntä.
-
-"Ka, hukkaanhan ne menevät. Mutta eipä niistä olisi nytkään paljon
-mihinkään. Kyllä se on metsä niin pahoiksi jo repinyt ne lehmäin
-raadot."
-
-"Jokohan tuo mahtaisi mörkö jo ensi yönä tulla haaskalle?" kysyy Lauri.
-
-"Sitä en tiedä, mahtaisiko tuo tulla", vastaa isäntä. "Mutta mitä sille
-tehtäisiin, jos se tulisi!"
-
-"Ei suinkaan sille mitään voisi tehdä muuten, jos ei lähdettäisi maasta
-pitäen sitä väijymään."
-
-"Harvoinpa se onnistuu vahtuu maasta pitäen. Se pian metsä havaitsee
-vahtaajat silloin."
-
-"Saattaahan se sen kyllä tehdä. Mutta jos tuolla satuttaisiin löytämään
-hyvä piilopaikka jonkun mättään tai kuusen suojassa, niin tokkohan tuo
-mahtaisi havaita, ennenkuin kerettäisiin ampua."
-
-"Tarkka se on havaitsemaan. Kyllä se eteensä ja sivulleen näkee
-tarkasti; mutta ylöspäin sen ei sanota katsovan."
-
-"Sen vuoksihan ne olisivat talaat mukavat. Mutta on se kuitenkin hyvä
-mennä jo ensi yöksi vahtuuseen. Eipähän sitten pääse mörkö haaskoja
-hävittämään."
-
-"Kyllähän sinne pitänee mennä; sillä jos saisi metsän kuningas
-käyneeksi jollain haaskalla, niin kovinhan menisi mieli pahaksi sitten
-jälestäpäin, kun vaan ei oltaisi vahtuussa oltu."
-
-"Nythän näkyy jo rupeavan hämärtämään", sanoo Kaisu.
-
-"Niin näkyy tekevän", huomaa isäntä. "Kohta saadaan lähteäkin."
-
-"Mutta eikö pitäisi huomenna paimen karjaa seurata?" muistaa Kaisu
-kysyä.
-
-"Mahtaisikohan tuo olla tarpeen!" epäilee isäntä. "Luulisipa mörön jo
-kahteen lehmään tyytyvän."
-
-"Saattaa se yhtäkaikki vielä jonkun karjasta siepata, jos vaan ei panna
-paimenta."
-
-"Kyllähän nyt olisi kiire aika. Mutta jos halunnee joku vaimosista
-paimeneksi mennä, niin menköön vaan, niin karja tohtii paremmin kulkea
-metsässä, sillä araksi se tietysti on tullut, kerran mörön nähtyään.
-Mutta jos me ennen aamua olemme kerenneet mesikämmenen kaataa, niin
-sittenhän ei tarvita paimenta."
-
-"Kyllä jääpi teiltä mesikämmen kaatamatta, ainakin ensi yönä."
-
-"Ei ole vielä tiedossa, mitä sattuu tapahtumaan."
-
-Isäntä ja Lauri, kun eivät olleet vielä syöneet sitten kuin aamulla,
-syövät iltasensa ja varustautuvat sitten lähteinään. Tiina ja Kaisu,
-kun haluvat tulla katsomaan haaskoja ja isäntä heitä tahtoo jälkien
-paluuttajiksi, lähtevät saattajiksi, vaan emäntä Annin kanssa jääpi
-kotia lehmiä lypsämään. Emäntä säälittelee miehiä, kun yön pimeään
-lähtevät synkkään metsään, mutta isäntä vastaa tyyneesti, että ovathan
-he pimeää ennenkin nähneet, eikähän siellä aseilla varustetuilla
-miehillä mitään hätää ole.
-
-Niin lähtevät miehet, pyssyt ja kirveet muassa ja Kaisu ja Tiina
-jälkien paluuttajina, yön pimeään karhua vahtaamaan.
-
-
-
-
-IX.
-
-
-Kun Mäntyvaaran miehet seurueineen ehtivät ensimmäiselle haaskalle,
-jääpi sinne isäntä ja valitsee sopivan paikan muutaman kuusen takana;
-mutta toiset käyvät vielä toisella haaskalla, jonka ääreen Lauri jääpi
-mukavimpaan paikkaan mikä siellä on, muutaman kuusen ja mättään taakse
-hänkin. Sieltä Kaisu ja Tiina palaavat kotia, sitä ennen sääliteltyään
-Lauria, kun hänen pitää ihan yksikseen jäädä synkkään metsään pimeän
-yön ajaksi, ja Tiina sanoo lähteissään vielä hänelle: "Mitä sinä
-miesparka tekisit, kun sattuisi mörkö päällesi hyökkäämään?"
-
-"Ei pääse se minun päälleni tulemaan", vakuuttaa Lauri. "Kyllä minä
-sitä ennen kerkeäisin sen ampua; vaan jospa ei se sattuisikaan
-kaatumaan ja hyökkäisi minun päälleni, niin silloin minä kirveelläni
-ropsisin sitä päähän, antaisin semmoisia kolauksia, että sen täytyisi
-lannistua."
-
-"Kyllähän sinä nyt osaat kehua, vaan annappa kun tulee ihan pimeä ja
-metsä sattuu liikkumaan, niin eiköhän sinulla sydän säpsähdä!"
-
-"Eihän toki."
-
-Mutta poistuvat Tiina ja Kaisu, ja yksikseen jääpi Lauri mättään
-taakse olla kököttämään, kuusta vasten nojauten. Siinä hänellä on
-semmoinen paikka, ett'ei hän ole helposti huomattavissa, jos sattuisi
-metsän kuningas haaskaa lähenemään joltain muulta suunnalta kuin juuri
-siltä, jossa hän on. Äänetönnä, asemaansa muuttamatta, yhtään jäsentä
-liikuttamatta, odottaa hän siinä mörköä tulevaksi samoin kuin isäntä
-toisella haaskalla. Kumpikin ovat paikoillaan niin hiljaa, ett'ei kuulu
-heistä vähintäkään ääntä, ei liikuntoa, ei hengitystäkään; sillä jos
-sattuisi karhu tulemaan, niin sen ei pitäisi saada vähintäkään vihiä
-heidän olostaan.
-
-Heidän vuotellessaan illan hämärä enenee enenemistään, ilta pimenee
-pimenemistään; vaan metsän kuningasta ei kuulu tulevaksi. Niin kuluu
-aika kulumistaan, ja viimein tulee pilkko pimeä, tulee synkkä yö.
-Taivas on pilvillä peitetty, niin että yö nyt on tavallista synkempi.
-Ja kun vahtaajista joka suunnalla on tiheä metsä, niin he eivät voi
-nähdä eteensä tuskin ollenkaan; haaskat heidän edessään näyttävät
-vaan mustille kummuille, kaikki näyttää hyvin pimeälle. Ainoastaan
-kun taivasta kohti katsovat, voivat he eroittaa puitten latvat, mutta
-metsiin sisälle eivät näe mitään.
-
-Siellä yön pimeydessä vahtaajat, kumpikin piilopaikassaan, odottavat
-odottamistaan, tarkkaavat ja kuuntelevat, eikö sattuisi mitään liikettä
-kuulumaan. Mutta kaikki on hiljaista. Luonto on kokonaan lepoon
-vaipunut. Metsästä ei kuulu niin ääntäkään, ei pientä risahdustakaan;
-eivät liikahda kuusten oksat, eivät heilahda honkain latvat; sillä
-yöksi on tuulikin tyyntynyt.
-
-Pitkältä alkaa vahtaajista aika tuntua. Levollisena on kuitenkin isäntä
-lymypaikassaan; siellä hän tyyneesti odottaa, eikö ala mörköä kuulua.
-Hän miettii siitä metsän kuninkaasta, että olisi aika somaista päästä
-sen kanssa otteluun tai ainakin saada nähdä sitä. Jospa se tulisi
-näkyviin, ei hän kyllä sitä elävänä käsistään päästäisi. Se kyllä
-silloin saisi kaatumisellaan kaatamansa lehmät maksaa. Mutta pimeä
-tekee isoa haittaa. Vaikea olisi hänen siihen osata; saisi melkein
-summassa ampua. No, kun se tulisi aivan likelle, moniaan sylen päähän,
-niin sitten hän kyllä mahtaisi osata vaikka päähän ampua. Mutta se
-saattaa aavistaa, että on väijyjä sen läheisyydessä, se kun on kovin
-tarkka havaitsemaan. Se kyllä tarkalla vainullaan saapi selvän, että
-on täällä ihmisiä ainakin käynyt, vaan paluuttajain jäljet mahtanevat
-kuitenkin eksyttää sen niin, että se luulee kaikkein täältä pois
-menneen. Onhan hänellä tosin jotenkin hyvä piilopaikka; mutta sillä
-metsän kuninkaalla on niin tarkka näköaistikin, että se saattaa hänen
-pian havaita, vaikka kyllä pimeä siinä suhteessa on hänelle avuksi.
-Kun hän nyt saisi talailla istua, niin siellä hänellä olisi paljon
-mukavampi sitä vahdata, sen kun ei ylöspäin sanota katsovan. Mutta
-nyt hänen täytyy tyytyä siihen paikkaan mikä hänellä on, kävipä miten
-tahansa. Jos se tulisi tuolta vastakkaiselta suunnalta ja uskaltaisi
-tulla aivan haaskalle asti, niin hän tietysti ampuisi sitä kohti.
-Mutta jos ei sitten sattuisikaan pyssyn luoti käymään tai kävisi
-huonoon paikkaan, niin silloinhan kyllä metsän kuningas hänen pian
-havaitseisi ja saattaisi päälle hyökätä. Hän tulisi silloin jotenkin
-tukalaan tilaan. Mutta onhan hänellä kirves; sillä hän alkaisi sitä
-ropsia, vaikka kyllähän se, se kun on niin sukkelaliikkeinen, saattaisi
-päätään varoa. No, jos ei muut keinot auttaisi, niin täytyisi hänen
-huutaa Lauria avukseen, joka kyllä mahtaisi keretä tulla ennenkuin
-metsä kerkeäisi hänelle mitään pahaa tehdä. Mutta kun sattuisi hän
-saamaan metsän kuninkaan kaadetuksi, sattuisi sen keikauttamaan ensi
-ammunnalla, sitten ne pidettäisiin semmoiset kemut, mesikämmenen
-peijaat semmoiset, että aina tultaisiin muistamaan niitä Mäntyvaarassa.
-
-Näin miettien johtuu hän myös ajattelemaan, että saattaapa mennä koko
-yövahtuu aivan tyhjään; saattaa metsän vilja olla kokonaan tulematta,
-ja silloin sille ei voi mitään. Mutta jos se ei ensi yönä tule, niin
-saattaa se kuitenkin vasta tulla. Ei suinkaan niin mahtane tapahtua,
-ett'ei se ollenkaan käy haaskoilla. Mutta olipa miten tahansa,
-miettiköön ja ajatelkoon ihminen miten tahansa, niin asiat kuitenkin
-menevät menojaan, kaikki tapahtuu niinkuin pitää tapahtua, niinkuin on
-sallittu.
-
-Näissä ajatuksissaan isäntä tyyneellä mielellä odottaa, mitä yön
-kuluessa on tapahtuva, vaikka kyllä aika tuntuu hitaasti kuluvan.
-
-Lauri haaskallaan odottelee hänkin, mikä on tapahtuva, ja ajattelee,
-että olisihan se kunniakas teko saada metsän kuningas kaadetuksi. Ja
-mahtaisikohan kovin lujalle ottaa sitä hengiltä saada! Kun sattuisi se
-haaskalle tulemaan, niin hän heti ampuisi sitä kohti, ja täytyisihän
-sen silloin henkensä heittää, kun vaan sattuisi käymään päähän tai
-sydämmen kohdalle. Mutta on niin hiiden pimeä, ett'ei saata nähdä
-paljon mitään.
-
-Mutta sitten hän rupeaa ajattelemaan, että se metsä on niin kovin
-väkevä, ettei ole leikin teko kun se eteen sattunee. Sehän saattaa
-yhdellä ainoalla kämmenen lyönnillä miehen maahan paiskata. Jos todella
-metsän kuningas yön kuluessa tulisi haaskalle ja hänen pitäisi ruveta
-ampumaan, niin kyllä silloin leikki olisi kaukana. Tärkeä hetki olisi
-se, jona hän pyssyn metsää kohti ojentaisi, niin tärkeä, että siitä
-saattaisi olla joko hyvin hyvät tai huonot seuraukset. Silloin pitäisi
-käsi olla vakavana; se ei saisi vapista vähääkään, sillä jos se
-vähääkään tärähtäisi, silloin olisi hukassa kaikki. Mutta saattaisiko
-hän pitää kätensä aivan vakavana, niin ett'ei se vähääkään täriseisi!
-Kyllähän se mieli vähän säpsähtäisi, sydäntä rupeaisi kovemmin
-tykyttämään sitä metsän kuningasta nähdessä, ja silloinpa ei käsikään
-pysyisi vakavana. Se niin oudostuttaisi se näkeminen, että paljaasta
-metsän näkymisestä rupeaisivat jäsenet tärähtämään, vaikk'ei mitään
-hätääkään olisi. Saattaisi se sydän vähän sykähtää, joskin hän istuisi
-talailla ja sieltä näkisi metsän tulevan, mutta nyt ei ole niitäkään,
-nyt hän ei saa puussa turvassa istua, vaan täytyy tyytyä paikkaan,
-johon metsä millä hetkellä tahansa saattaa päästä.
-
-Lauri koettaa vieroittaa itsestään kaikki pelon tunteet ja päättää
-olla rohkea, kävipä miten tahansa, vaan usein kuitenkin saavat aremmat
-tunteet hänessä sijaa, kun hän rupeaa miettimään, että jos hän sattuisi
-yön aikana kuulemaan mörön tulevaksi, niin hän pimeän vuoksi tuskin
-voisi havaita koko petoa, vielä sitten ampua. Mutta kuitenkin hän
-rauhoittaa mieltänsä sillä vakuutuksella, että kävipä miten tahansa,
-niin eihän kuitenkaan muuta voi tapahtua kuin mitä on sallittu.
-
-Kuluu aika kulumistaan, vaan karhu ei näy lähtevän liikkeelle; ei
-kuulu sen astuntaa metsässä; ei kuulu vähintäkään ääntä kummallakaan
-haaskalla, ja äänettöminä Mäntyvaaran miehet yhä vahtaavat samoissa
-piilopaikoissaan, ja yön pimeys vielä kaikki soudut varjostaa.
-
-Kun jo on aamupuoli yötä ja väijyjät yhä piileilevät puittensa
-suojassa, ei vielä karhusta ole mitään kuulunut. Mutta silloin on Lauri
-yht'äkkiä kuulevinaan pienen risahduksen etäällä haaskalta. Hän vähän
-säpsähtää, veri alkaa hänessä tavallista kiivaammin liikkua, kun hän
-luulee, että metsän kuningas siellä on tulossa. Hän jännittää näkö- ja
-kuulohermonsa, tarkatakseen, todellako metsä tuloa tekee. Kuuluu taas
-risahdus. Hän ajattelee: "nyt se tulee", ja puristaa käsillään pyssyä,
-juurikuin visseytyäkseen siitä, että onhan se hänellä ase varana. Mutta
-käsipä hänellä vapisee, tärähtää pyssy käsissä; niin on kiihtynyt veren
-kulku saanut suonet ja sydämmen sykkimään, ett'eivät jäsenet pysy
-vakavina.
-
-Isäntäkin on kuullut risahdukset ja päättää niistä, että karhu on
-tulossa, mutta risahdusten ääni kuuluu toisen haaskan läheltä ja
-varmaankin on metsän vilja sinne menossa. Kunhan vaan Lauri pysyisi
-vakavana, liikahtamatta, jott'ei pelästyisi, ja tähtäisi tarkkaan, niin
-kävisi kaikki hyvin.
-
-Todella nyt liikkuu tiheikössä metsän mahtava kuningas. Se on menossa
-sille haaskalle, missä Lauri vahtia pitää. Kun se vielä on etempänä,
-liikkuu se sukkelammin, ja sen vuoksi kuuluukin joskus risahdus, kun
-risut sen jalkojen alla katkeilevat, mutta, kuta lähemmäs haaskaa
-se ehtii, sitä enemmän se vauhtiaan hiljentää ja astuu sitten hyvin
-keveästi, varovasti, kuono maata vasten, tarkan vainunsa avulla
-helposti osaten kulkea haaskaa kohti. Se astuu askeleen pari kerralla
-ja sitten se pysähtyy, tarkkaa eteensä ja sivulleen, ikäänkuin
-ajatellen, ett'eihän vaan mikään mahtane havaita sen tuloa. Sitten
-se taas ottaa askeleen ja taas pysähtyy, kääntää keveästi pyöreätä
-päätänsä, katselee ja kuuntelee. Niin se kulkee hyvin varovasti ja
-pysähtyy melkein joka askeleella ja usein se näyttää hyvin epäilevän,
-ett'ei olekaan hyvä mennä ikäänkuin aikoen takaisin palata. Mutta
-kuitenkin se vähitellen lähenee haaskaa, kunnes se tulee niin lähelle,
-että se on ainoastaan muutaman sylen päässä siitä.
-
-Lauri voipi nyt hämärästi huomata, että musta esine esiintyy kuusten
-lomasta. Se on nyt se metsän kuningas; sen hän tietää varmaan. Tuossa
-se nyt seisoo haaskan lähellä ihan liikahtamatta. Johan sitä siihen
-saattaisi ampua, vaan pimeäpä on vielä haitaksi. Antaahan likemmäksi
-tulla. Nyt se taas astuu askeleen, mutta seisahtuu heti. Kyllä taitaa
-olla paras jo ampua; kenties se ei enää lähenekään. Lauri pitää
-pyssynsä karhua kohti ojennuttuna ja tähtää, käsi hanassa kiinni. Mutta
-ei ota pyssy vakaantuakseen hänen käsissään. Niin kädet vapisevat, kun
-hän ajattelee, että nyt se on ratkaiseva hetki. Kaiken pahan lisäksi on
-niin pimeä, ett'ei hän voi nähdä, mihinkä kohtaan olisi paras ampua.
-Hän yhä tähtäelee ja koettaa saada pyssynsä vakaantumaan; mutta se vaan
-yhä tärisee; ja hän miettii, että jos ei satu käymään, niin kyllä pahat
-asiat saattaa hänelle tulla. Mutta ei jouda hän kauan miettimään; hän
-vaan tähtää, ja melkein vahingossa pyssy laukeaa; ja hän samalla itse
-kovasti kiljahtaa pelosta, että nyt taisi käydä huonosti.
-
-Isäntä, heti laukauksen kuultuaan, ajattelee että kuinkahan on mahtanut
-käydä, mutta samassa Laurin huudon kuullessaan hän arvelee, että nyt
-taitavat asiat olla huonosti; ja lähtee heti Laurin vahtuupaikalle
-astumaan.
-
-Mutta karhu, pyssyn lauettua, ei kaadukaan paikalleen, eikä se
-karkaa ampujan kimppuun, vaan säikähtyneenä, kuitenkin aivan
-vahingoittumatonna, se heti kääntyy takaisin ja lähtee kiireimmän
-kautta pakoon pötkimään, laukkaa yli risujen ja kantojen, ja on pian
-kaukana kuulumattomissa.
-
-Lauri jääpi kummissaan miettimään, että näinkö se nyt kävi, ja
-ajattelee sitten, että olipa se paha, kun ei pyssy ruvennut käsissä
-vakaantumaan.
-
-Kun isäntä ehtii haaskalle, kysyy hän heti: "No, mitenkä kävi?"
-
-"Eipä käynyt hyvin", vastaa Lauri nolona. "Ei tainnut sattua, kun minä
-ammuin."
-
-"No, mitenkä sinä niin huonosti ammuit? Eikö se otus tullut aivan
-lähelle."
-
-"Ka, tulihan se kyllä. Mutta miten lie niin huonosti käynyt; minulla ei
-ruvennut pyssy vakaantumaan käsissä."
-
-"Pelottiko sinua?"
-
-"Eipä kovin pelottanut, vaan ne kädet minulla niin vapisivat, niin se
-tunnusti oudolta metsää ampua, jott'en saanut pyssyä vakaantumaan,
-vaikka kuinka koetin, ja melkeinpä vahingossa minulla pyssy laukesikin."
-
-"Kyllä taisi pelko vaivata. Mutta mitä sinä rupesit kiljumaan?"
-
-"No, minä kun ajattelin, että jos ei satukaan käymään, niin pääsi
-minulta semmoinen huuto tulemaan."
-
-"No, jopa tämä nyt oli! Meni hyvä saalis käsistä."
-
-"Kyllähän tämä on paha asia. Mutta eihän sille enää voi mitään."
-
-"Eihän sille enää voi mitään. Tottapa se niin oli sallittu. Mutta kyllä
-nyt metsä saattaa olla kauan haaskalle tulematta."
-
-Päivä alkaa nyt vähäsen kajastaa, ja isäntä ja Lauri lähtevät nyt,
-huonosti onnistuneen yövahtuunsa perästä, aamuhämärässä Mäntyvaaraan
-astumaan.
-
-
-
-
-X.
-
-
-Aamulla nukkuvat Mäntyvaaran miehet tavallista pitempään, he kun ovat
-koko yön valvoneet, ja sillä aikaa ovat Anni ja Tiina lypsyllä. Mutta
-vähemmin karttuu nyt maitoa kuin ennen, sillä paraimmat lypsylehmäthän
-on karhu kaatanut ja jälillä olevat lypsävät huonommin kuin ennen, ne
-kun ovat metsän tuloa säikähtäneet eivätkä sen vuoksi uskalla kulkea
-paremmilla laiduinpaikoilla.
-
-Kun oli ollut puhe, että joku vaimosista lähtisi karjalle paimeneksi,
-niin oli syntynyt keskustelu siitä, kuka se lähtee, mutta kun Anni ja
-Tiina olivat sanoneet pelkäävänsä, että mörkö paimenen hävittää, niin
-oli Kaisu lausunut, jotta hän ei pelkää ja hän kyllä uskaltaa lähteä,
-eikä möröstä välitä.
-
-Kun siis lehmät ovat lypsetyt, lähtee Kaisu, eväskontti selässään,
-karjan muassa metsään. Karjan polkua hän lähtee astumaan ja karja
-pysyy koossa hänen ympärillään, ei yritäkään erota hänestä, sillä niin
-se seuraa häntä kuin suojeliata ainakin. Se näyttää tietävän, että
-sillä on vaarallinen vihollinen metsässä. Sen vuoksi se nyt ei etsi
-ruohokkopaikkoja, ei pyri etäisemmille ruokaseuduille, vaan seuraa
-paimenta minne tämä menee. Mutta sitä suuntaa, missäpäin Kellokkaan ja
-Halunan raadot makaavat, se välttää ja rupeaa ammoilemaan, kun paimen
-sinnepäin sattuu kääntymään. Kaisu rientää iloisena karjan seurassa ja
-usein hän aikansa huviksi kajahuttaa ilmoille laulun ja silloin metsä
-kai'ullaan vastaa hänen laulusäkeihinsä. Milloin istahtaa hän pehmeälle
-mättäälle tai sileälle kivelle levähtämään, kun karja on sattunut
-löytämään ruohokkopaikan, milloin hän taas rientää kanervaisia kankaita
-ja hakee tiensä mäntymetsän kautta, missä ei näy heinän korttakaan.
-Kun hän metsässä kulkiessaan sattuu syrjään karjan näkyvistä, silloin
-rupeaa karja kovasti mylvimään, ammoilee surkeasti, ikäänkuin suurikin
-hätä olisi tarjona, mutta kun Kaisun lauluääni kajahtaa, silloin
-karja taas lähtee hänen luokseen rientämään ja vasikat oikein ilosta
-hyppelevät. Kilajaa nyt entinen Kellokkaan vaskikello toisen lehmän,
-Kirjon, kaulassa, kilajaa, kun Kirjo laukata vilistää Kaisun lähelle,
-ja rämisee läppä, lyöpi tiheään vasten laitoja, ja tiheään lenkkasee
-kello puolelta toiseen. Niin kuuluu metsässä monenlaisia ääniä: tuulen
-hiljainen humina korkeiden kuusten ja petäjäin latvoissa, Kaisun
-heleästi kaikuva laulu, kellojen kilinä, lehmäin ja vasikkain ammonta
-ja härän karhea mylvinä. Mutta ei mikään häiritse paimenen ja karjan
-kulkua; ei kuulu metsän pedon ääntä samoin kuin ei ihmisääntäkään
-muuta kuin Kaisun laulua. Metsän kuningas ei näytä itseään, ei hätyytä
-karjaa, vaan makaa jossain piilopaikassa, jossain mättään kolossa
-kuusen oksain peitossa.
-
-Lämpimiinsä asti astuu Kaisu karjaa paimentaessaan ja hänen punoittavat
-poskensa rupeavat tavallista enemmin hohtamaan, mutta metsälle ne
-nyt saavat hohtaa, taivaalle punoittaa, sillä ei kukaan ole niitä
-ihmettelemässä. Vihdoin Kaisu, koko päivän oltuaan paimenessa,
-illan tultua paimentaa karjan kotiin tarhalle, missä se pian pääsee
-suittusavun ääreen märehtimään ja Anni sekä Tiina tulevat lehmiä
-lypsämään.
-
-Ennen Kaisun kotiatuloa, ovat isäntä ja Lauri koteutuneet, he kun ovat
-olleet talaitten teossa. Kummankin haaskan lähelle ovat he läheisiin
-kuusiin istumasijat laittaneet, jotta siellä voisivat karhua väijyä.
-
-Mäntyvaaran isäntä kuvaellen mielessään, kuinka kunniakas teko olisi
-saada metsän kuningas kaadetuksi, on päättänyt, että ainakin monioita
-öitä on vahtuussa kulkeminen ja odottaminen, eikö sattuisi mörkö vielä
-jommallekummalle haaskalle tulemaan. Vastakohtana sille vahingolle,
-jonka karhu on talolle tuottanut, ovat kaikki Mäntyvaaralaiset
-elähtyneet toivosta saada kenties vielä mesikämmenen peijaita pitää,
-ja sen vuoksi kaikki vaan ajattelevat, kuinka olisi hyvä asia, jos
-sattuisi karhu kaatumaan.
-
-Mutta kun isäntä ja Lauri seuraavaksi yöksi vahtuuseen lähtevät,
-ajattelevat he kuitenkin ett'ei mahtane mörkö sinä yönä näyttäytyä,
-se kun oli viime yönä käynyt, ja luultavasti on se pahastunut
-päivällisestä paukkeesta, sillä syntyihän sitä vähän möykettä, kun
-talaita tehtiin. No, eihän kuitenkaan ennakolta voida tietää, mitä on
-tapahtuva, ja sen vuoksi miehet lähtevät vahtaamaan karhua, kun talaat
-vahtuuta varten ovat laitetut; ja kaksi jälkien palauttajaa saattaa
-heitä nytkin niinkuin edellisellä kerralla.
-
-Kun jälkien paluuttajat ovat kotia tulleet, jäävät naiset odottamaan
-eikö sattuisi kuulumaan laukausta metsästä. Ammunta kyllä selvästi
-kuuluisi taloon asti haaskoilta; ovat ne haaskat siksi lähellä.
-Mutta ei kuulu mitään pyssyn laukausta, ei sittenkään kun päivä
-on mailleen mennyt ja pimeys tullut. Odottajat paneutuvat vihdoin
-levolle ja nukahtavat; ja yhä ovat vahtaajat poissa. Häiritsemättöminä
-nukkuvat naiset ja lapset yönsä; ei heiltä unta riistä mikään outo
-ääni tai liike, paikoillaan pysyvät talaillaan vahtaajat koko yön, ja
-seinäkellon tasaiseen käyntiin he jo ovat niin tottuneet, että se ei
-voi heitä häiritä.
-
-Aamulla heidän noustessaan tulevat miehet kotia yölliseltä vahtuultaan.
-
-"No, kuinka kävi?" kysyy heti Kaisu.
-
-"Arvaahan tuon, mitenkä on käynyt", vastaa Lauri. "Elossa on vielä
-metsän kuningas."
-
-"No, eikö sitä ole näkynytkään."
-
-"Ka, eihän se näyttäynyt."
-
-"Jopa tuota saatettiin jo ennakolta arvata", sanoo isäntä, "että mörkö
-oli tulematta jäävä viime yöksi. Vaan kyllä se vielä käypi, kunhan
-jaksetaan monioita öitä odottaa."
-
-"Kukapa tuon tiennee, mitä se tekee!" puuttuu puheeseen emäntä. "Se
-saattaa sitä ennen taas jonkun lehmän kaataa."
-
-"No, ei tiedä mitenkä on sallittu."
-
-"Eiköhän tuo mahtane tyytyä ennen kaatamiinsa", arvelee Lauri, "niin
-kauan kuin niitä piisaa."
-
-"Kyllä se karja säilyy, kun vaan aina on joku paimenessa", vakuuttaa
-Kaisu.
-
-"Eipä kannata joka päiväksi paimenta panna", sanoo isäntä. "Leikkuuseen
-tarvittaisiin väkeä, vaan eihän sinne jää paljon ketään niin kauan kuin
-me miehet kuljemme vahtuussa ja joku nainen joka päivä paimenessa."
-
-"Pitää karjalla kuitenkin paimen olla niin kauan kuin mörkö näillä
-seuduilla liikkuu."
-
-"Lieneeköpä tuosta kovin isoa apua!" sanoo isäntä ja paneutuu penkille
-levähtämään samoinkuin Lauri.
-
-Levoltaan noustuaan lähtevät miehet pellolle -- sitä ennen on Kaisu
-mennyt lehmiä paimentamaan -- ja illalla taas ennen pimeää haaskoille.
-Isäntä on karhunpyyntihommassaan saanut tavallista enemmän vireyttä
-ja elää toivossa vielä saada metsän kuningas kaadetuksi. Lauriakin
-elähyttää sama toivo; hänkin odottaa vaan sen päivän koittavan, jolloin
-mesikämmenen kunniaksi kemut pidetään. Sen vuoksi he alusta pitäen
-joka yö käyvät vahtuussa. Mutta metsän kuningas ei nyt näyttäydykään
-pitkään aikaan. Useat aamut peräkkäin palaavat vahtaajat tyhjin toimin
-takaisin, mutta tyynimielisenä ajattelee kuitenkin isäntä karhusta,
-että tottapahan se vielä joskus tulee, kun lie tullakseen.
-
-Niin kuluu päivä päivän perästä, ja peltotyö jääpi melkein kokonaan
-vaimosten varaan, jotka kulkevat leikkuussa milloin vaan muilta
-töiltään joutavat; mutta miehet kulkevat yöt vahtuussa ja nukkuvat
-sitten päivillä niin kauan, ett'ei heiltä monta tuntia liikene
-leikkuuta varten. Vähäksi avuksi on siis talolle, kun sinne muuanna
-päivänä sattuu tulemaan kylästä kylään kuljeksiva Mikko niminen
-kiertolainen, jonka isäntä heti laittaa pellolle leikkaamaan. Mutta
-Mikko on vanha ja vaivainen ja muutenkin hidasliikkeinen, eikä hänellä
-siis paljon valmista tule; hitaasti edistyy hänellä leikkuu.
-
-Joka päivä kulkee karja laitumella, milloin Kaisu milloin Anni tai
-Tiina paimenena, joskus paimenettakin, mutta aina kun se illalla palaa
-kotia, antavat lehmät aina vähemmän maitoa; ne ehtyvät ehtymistään.
-Karhu ei ole vielä toista kertaa käynyt haaskoilla, vaan ei se ole
-lehmiäkään hätyyttänyt siitä hetkestä asti kuin se kaatoi Kellokkaan ja
-Halunan.
-
-Muutamana iltana taas ovat isäntä ja Lauri menneet vahtuuseen ja
-kiivenneet kumpikin talailleen. On erittäin tyyni ilta. Päivä on ollut
-lämmin ja poutainen, ja poudassa aurinko nyt laskee. Kyllähän heti
-päivän mailleen mentyä alkaa hämärtää ja ilta pimenee; mutta yö ei
-tule kuitenkaan aivan pilkko pimeä, sillä taivas on pilvetön ja siellä
-vilkkuu nyt useita tähtiä. Aukealla kyllä näkisi vaikka linnunkin
-ampua. Sitä vastoin täällä tiheässä metsässä tiheäoksaiset kuuset niin
-varjostavat seudut, että pimeys tekisi isoa haittaa ampuessa. Kuitenkin
-olisi nyt paljon helpompi huomata karhun tuloa kuin esimerkiksi
-ensimmäisenä vahtuuyönä.
-
-Vahtaajat istuvat talaillaan, odottavat odottamistaan ja ajattelevat,
-että jopa se nyt saisi mörkö alkaa tulla, koska se ei taas moneen
-yöhön ole näyttäynyt; alkaa se vahtuu lopulta ikäväksi käydä, kun he
-joka yö saavat tyhjin toimin aina aamuun asti istua kököttää, jäsentä
-liikuttamatta. He vuottavat vuottamistaan, kun yö tekee tuloaan, vaan
-vielä ei kuulu mitään ääntä, ei näy liikettä missään. Näyttää jo siltä,
-että tulisi yö yhtä pitkä ja ikävä kuin edellisilläkin kerroilla.
-
-Mutta yhtäkkiä isäntä kuulee metsässä risuja rasahtelevan.
-
-"No, nyt!" miettii hän iloisena ja kääntää jo pyssynsä valmiiksi ääntä
-kohti. "Joko nyt viimein sinä armas metsän vilja tuloa teet! Joko tuot
-turkkisi katsottavaksi! Tule pois vaan! En minä sinua pahoin pitele.
-Kunnialla sinä kotiin saatetaan."
-
-Piilopaikastaan oli todella metsän kuningas lähtenyt liikkeelle ja
-kulkenut korpien läpi, soiden yli. Nyt se lähenee haaskaa varovin
-askelin, astuu hiljaa ja aina väliin pysähtyy tarkataksensa, huomaako
-kukaan sen tuloa. Tuolta astuu se nyt kuusten välistä näkyviin, astuu
-varovasti ja pysähtyy joka askeleen päästä katsomaan, kuuntelemaan.
-Se ei ole enää kaukana raadosta. Isäntä kiihtynein mielin katselee,
-jott'eikö se tule vielä likemmäksi, mutta ei hän luule malttavansa
-odottaa niin kauan että se käypi käsiksi raatoon. Nyt se taas askeleen
-astuttuaan pysähtyy. Kaikki on hiljaista; ei kuulu vähintäkään ääntä.
-
-Tuli ja leimaus! Kuuluu kova pyssyn pamaus, ja kovasti kajahtaa metsä.
-
-Mäntyvaaran isäntä on laukaissut pyssynsä.
-
-"No, mitenkähän nyt, armas mesikämmen --" miettii hän ja rupeaa
-katsomaan, kellistyykö maahan metsän kuningas.
-
-Mutta karhu heti pyssyn lau'ettua katsahtaa ääntä kohti ja huomaa
-miehen. Sitä kovin suututtaa, että se on tullut häirityksi juuri kun
-se on ollut aikeessa käydä käsiksi makeaan ateriaan, suututtaa niin,
-että, kun se ei voi ampujalle mitään tehdä, se, väkevyytensä ja vihansa
-näytteeksi, voimakkailla käpälillään kiskasee viereltään puun kannon
-juurineen maasta irti ja paiskaa sen sitten voimakkaasti maata vasten,
-jotta koko kanto hajoaa pirstaleiksi ja pauke kaikuu kauas metsässä.
-
-"Tyhjää siinä voimiasi näytät", arvelee isäntä, luullen karhun kohta
-henkensä heittävän.
-
-Mutta eipä uuvukaan metsän vilja, ei kaadu siihen paikkaan, vaan heti,
-kannon käsistään paiskattuaan, se kiireimmän kautta lähtee takaisin
-laukkaamaan samoja jälkiä kuin oli tullutkin, laukkaa yli risujen ja
-mättäiden kauas kuulumattomiin.
-
-"Voi ihmettä! Nyt kumma tuli", miettii isäntä, korvallistaan kynsien.
-"Tämäpä nyt -- No, mikähän nyt tuli, kun ei kaatunutkaan mörkö!" Ja hän
-laskeupi hitaasti alas puusta.
-
-Hän menee sille paikalle seisomaan, jossa karhu vast'ikään oli ollut,
-ja siinä hän katselee ja kuuntelee, jotta eikö kuulu metsän kuningasta
-missään; siinä hän siunaelee ja päivittelee ja kynsii päätään ja
-ajattelee, että ihan todellako se saalis pääsi käsistä. Niin -- kyllä
-se nyt on mennyt.
-
-"Voi kuitenkin! Kuinka tämä on mahdollista!" miettii hän pahoillaan ja
-huutaa Lauria.
-
-Lauri tuleekin vähän ajan perästä ja kysyy heti: "No, joko nyt kaatui?"
-
-"Kaatui! Eikö!" vastaa isäntä. "Minkälainen se lie eläjä! Ei siihen
-pyssy tehonnut."
-
-"Tosiaanko! Sepä nyt! No, ammuittehan te tarkkaan?"
-
-"Ka, minä ammuin niin tarkkaan, jott'ei kyllä ammunnassa vikaa ollut,
-ja kyllä sattui."
-
-"Mutta jos ei sattunutkaan?"
-
-"Sattunutko! Ihan vissiin sattui ja hyvään paikkaan. Minä ammuin ihan
-sydäntä kohti."
-
-"Mutta eihän kuitenkaan ole sanottu, että te osasitte sydämmeen. Kuinka
-tuli likelle mörkö?"
-
-"Tässä näin, juuri tällä kohdalla, jossa minä nyt olen, seisoi se. Ja
-olisi se tullut likeimnäksikin, vaan minä en malttanut odottaa."
-
-"Siinäpä se! On saattanut, kun kuitenkaan ei otus ollut tämän
-likempänä, ja pimeäkinhän on tehnyt haittaa, -- on saattanut kuitenkin
-teillä käsi pettää."
-
-"Eipä pettänytkään, totta vie. Niin totta kuin minä olen minä, niin
-minä ammuin ihan tarkkaan ja luoti kyllä kävi oikeaan paikkaan."
-
-"No, sitten kai on mörkö kaatunut. Jos se vaan on saanut luodin
-rintaansa, niin ei se kaukana olekaan täältä."
-
-"Niin sen luulisi; vaan mikä lie ollut pyssyssäni vikana, kun se
-ei tehonnut. Metsä vaan, heti kun olin ampunut, ikäänkuin ei olisi
-käynytkään, tempasi maasta irti kannon, -- tuossahan tuo vielä kolo
-näkyy -- ja lyödä läjähytti sen sitten pirstaleiksi maata vasten
-semmoisella jytäkällä, jotta se vasta jytäkkää oli."
-
-"Niin, kuulinhan minäkin jotain sen tapaista."
-
-"Ja sitten se heti kääntyi poispäin, sinnepäin, mistä oli tullutkin,
-otti laukan semmoisen, jotta se vasta kyytiä oli. Nyt se jo saattaa
-hyvinkin kaukana olla."
-
-"Entäpä, jos ei olisikaan!"
-
-"Voi, kyllä se ei tämän seudun likellä ole."
-
-"Kukapa sen vielä tietää! Jos siihen vaan on luoti käynyt, niin se ei
-ole hyvin kauas mahtanut päästä. Eiköhän mahtane tässä verijälkiä olla
-näkyvissä! Katsotaanpa! Piti kai minulla tikkuja olla -- minne lienevät
-painuneet -- no, eikö niitä -- luulisippa -- jopa löytyi."
-
-Lauri kun on saanut tulitikkuunsa valkean, niin sen valossa hän ja
-isäntä katselevat, jotta näkyykö mitään; ja todella onkin kannon sijan
-vieressä muutamia veritilkkoja. Siinä on yhdessä kohti sammalikko
-punertunut verestä, mutta muualla siinä lähellä ei näy yhtään
-verijälkeä, vaikka Lauri uudestaan virittää tulen toiseen tikkuun.
-
-"Onpahan käynyt", sanoo Lauri.
-
-"No, tiesinhän minä, että kävi se", sanoo vastuuksi isäntä, "ihan
-sydämmeen kävi."
-
-"Tokkopahan lie sydämmeen käynyt! Sittenhän olisi peto tähän paikkaan
-kaatunut."
-
-"Ka, niinhän minäkin luulin ampuessani, jotta kyllä se nyt tähän
-paikkaan kaatuu. Mutta älähän! Hyvin kummiini menin, kun se lähti
-täältä pois laukkaamaan. Siihen ei minun pyssyni tehonnut; ja minä alan
-luulla, että kunhan ei liene minun pyssyni pilattu."
-
-"Pilattuko!"
-
-"No, niinpä minusta tunnustaa, että pilattu se mahtaa olla, koskapahan
-ei tappanut."
-
-"Mikäpä sen olisi pilannut?"
-
-"Ka, Kuuselainen sen on mahtanut pilata."
-
-"Mitenhän lienee! Mutta emmehän vielä tiedä, onko mörkö kaatunut vai
-ei. Entäpä jos ei luoti sattunutkaan ihan sydämmeen."
-
-"Kylläpä sen piti sattua."
-
-"Mikäpä sen niin tarkkaan tietää! On saattanut sattua semmoiseen
-paikkaan, ett'ei ole heti tehonnut, vaan on se kuitenkin saattanut
-jälestäpäin vaikuttaa, ja olisihan mahdollista, että metsän kuningas
-jossain mättään kolossa kuolleena maata mätköttää."
-
-"Eipä mahtane kuolleena olla minun luullakseni. Semmoiseltapa sen lähtö
-näytti, että ihan terveenä se oli."
-
-"On siihen kuitenkin vika tullut, koskapahan on verta vuotanut. Saamme
-tulla aamulla vielä katsomaan, jotta eikö sattuisi sitä löytymään
-missään."
-
-"Ka saisihan tuota tulla. Jos siltä on verta muualle vuotanut kuin
-tähän, niin sittenhän tuota voitaisiin sen jälille päästä. Mutta jos
-vaan minun pyssyni on pilattu, niinkuin pelkään, niin kyllä silloin on
-turha vaiva hakea. Mutta olkoonpa miten tahansa, niin niinhän kuitenkin
-on tapahtunut kuin on sallittu."
-
-"Ka niin. Eihän se tämä asia enää muutu. Mutta eipä tässä vielä
-varmuudella tiedetä, kuinka on käynytkään. Sittenpähän huomenna
-nähdään."
-
-Vihdoin keskustelunsa lopetettuaan lähtevät vahtaajat kotiapäin
-astumaan, kun kuitenkin pitävät varmana, ett'ei metsä sinä yönä enää
-haaskoille tule. Ja kotia tultuaan he heti käyvät levolle, kerran taas
-yönsä rauhassa nukkumaan monien valvomisien perästä.
-
-
-
-
-XI.
-
-
-Seuraavana päivänä Mäntyvaaran miehet, kerrottuaan koko talon väelle,
-kuinka vahtuu ja ammunta oli huonosti onnistunut, käyvät vielä metsässä
-katsomassa, eikö sattuisi karhu jostain löytymään. Mutta verijälkiä
-näkyy ainoastaan siinä paikassa, jossa karhu oli seisonut isännän sitä
-ampuessa ja monioita vähempiä jälkiä siitä pikkusen matkaa sitä suuntaa
-kohti, minne karhu oli kadonnut, vaan sittenpä ne jäljet loppuvatkin,
-katoavat kerrassaan, eikä metsän kuningasta löydetä mistään, ei elävänä
-eikä kuolleena; ja tyhjin toimin täytyy miesten kotia palata, kun eivät
-kuitenkaan voi osata karhun olopaikalle.
-
-Nyt on isäntä yhä enemmän vakuutettu siinä luulossa, että hänen
-pyssynsä on pilattu eli lumottu, eikä se siis voi tehota, vaikka kuinka
-hyvään paikkaan sattuisi käymään. Sen vuoksi hän jo on kyllästynyt
-koko vahtuuhommaan ja miettii, että toinen tuuma on keksittävä
-metsän kuninkaan tappamiseksi. Senkin vuoksi on joku muutos tarpeen,
-koska kovin paljon aikaa menee kahdessa eri paikassa joka yö vahtia
-pitää. Siinähän menee kahdelta mieheltä aika melkein kokonaan, niin
-että peltotyöt hyvin huonosti edistyvät. Mutta mikähän tuuma se
-keksittäisiin? Kun vaan olisi hyvä karhukoira, niin sittenhän ei olisi
-muuta ajattelemista kuin heti ruveta karhua metsästämään. Vaan mistäpä
-se semmoinen koira saadaan!
-
-Mietteissään istuu isäntä penkillä akkunan kohdalla, polttaen pitkiä
-lehtiä. Vasta on hän, samoin kuin muu talonväki, einepöydän äärestä
-noussut, mutta Tiina on kuitenkin aamusta asti karjan paimenena metsää
-kierrellyt.
-
-"Minä tässä ajattelen", sanoo isäntä, hetken äänettömyyden kuluttua,
-kun Mäntyvaaran väestä kaikki muut paitsi Tiina istuvat koolla
-pirtissä, pitäen loma-aikaa, ennenkuin leikkuutyöhön lähtevät. "Minä
-ajattelen, että kyllä jo heitän sikseen kaikki yövahtuut minun
-osaltani."
-
-"No, joko rupeaa kyllästyttämään?" kysyy Kaisu.
-
-"Eipä paljon muutenkaan. Ei se teho kuitenkaan minun pyssyni."
-
-"Vai ei teho. Niinkö siis todella luulette, että se on pilattu?"
-
-"No, niinpä uskon. Olisihan se muuten tappanut, kun viime yönä metsän
-kuningasta ammuin, ell'ei se olisi ollut pilattu."
-
-"Mitenpä se olisi tappanut, kun ei sattunut hyvään paikkaan!"
-
-"Sattunut! Ihan vissiin sattui, vaan eihän se tappanut, kun pyssyssä
-oli vika. -- Mutta minä rupean tässä toista tuumaa miettimään."
-
-"Mikähän sinulla nyt on mielessä?" huudahtaa emäntä.
-
-"Mitenkähän olisi loukas laittaa!"
-
-"Loukas!" puuttuu puheeseen Lauri. "Eihän se aivan hullu tuuma ole."
-
-"Pistipä isällä hyvä ajatus päähän!" naurahtaa Kaisu. "Metsän petoa
-ruvetaan pyytämään samalla lailla kuin hiirtä ansalla. Mutta eiköhän
-mörkö paremmin osaa itseään varoa kuin hiiri!"
-
-"Kyllä se sekin joskus saattaa erehtyä, vaikka sillä on miehen mieli",
-vastaa isäntä. "Ja erehtyyhän se ihminenkin. -- Tietävätpähän vanhat
-ihmiset mainita semmoisista tapauksista, että metsän kuningas on
-loukkaassa surmansa saanut. Muistanpa minäkin, että minun lapsena
-ollessani täällä kotonani -- juuri tässä talossa -- vietettiin
-mesikämmenen peijaita, ja se oli loukkaassa kuollut."
-
-"Tuohan Vanhalan Matti", saapi sanoakseen Mikko, joka äänetönnä on
-istunut lavitsalla, muista vähän syrjällä, "joka on tunnettu karhun
-tappaja, kuuluu saaneen joskus loukkaallakin metsän pedon hengiltä."
-
-"Onhan se saanut", sanoo Lauri, "puheitten mukaan. Ja kyllä on meidän
-tehtävä se loukas. Tulisihan se ansaksi sekin ja saattaisi kyllä metsän
-kuninkaalta hengen ottaa, kun se vaan sattuisi sinne menemään."
-
-"Siinäpä se", sanoo Kaisu. "Mutta kyllä se ei sinne mene niin kauan
-kuin sillä on vielä ne lehmäin raadot syömättä."
-
-"Kyllä se silti saattaa mennä", väittää Lauri, "kun pannaan sille
-oikein hyvä syötti; enkä minä vielä vahtuuta heitä."
-
-"Tehkäähän loukas!" kehoittaa Anni. "Ehkäpä sattuisi sitten pyynti
-paremmin onnistumaan."
-
-"Mutta oletteko isä koskaan loukasta nähnyt?" kysyy Lauri.
-
-"En minä kyllä nähnyt ole", vastaa isäntä, "vaan olen minä siitä siksi
-paljon kuullut puhuttavan, jotta tiedän, minkälainen se on. Vivusta en
-varmaan voisi sanoa, minkälainen se on. Mutta minä ajattelen, että me
-otamme Vanhalan Matin neuvojaksi ja vivun laittajaksi."
-
-"Se kyllä käypi laatuun. Mutta milloinka me rupeamme siihen loukkaan
-tekoon."
-
-"No, laitetaan heti sana Vanhalaan, niin pääsemme työhön käsiksi niin
-pian kuin Matti tänne ehtii, ehkä huomenna. -- Mutta nyt lähtekäämme
-leikkuuta jatkamaan!"
-
-Anni lähtee Vanhalaan sanaa viemään ja toiset hankkiutuvat pellolle
-lähtemään. Lauri ja isäntä sekä Kaisu lähtevät edeltä, vaan Mikko jo
-heidän mentyään rupeaa hitaasti pellolle päin astumaan. Emännällä on
-nyt muuta tekemistä, jottei hän jouda leikkuutyöhön.
-
-Tuskin ovat leikkuumiehet saaneet ohraa leikatuksi yhdeksi kuhilaaksi
-asti, ja Mikko vasta saanut sirpin käteensä, kun Tiina hengästyneenä
-saapuu pellolle ja jo kaukaa huutaa: "Joutukaa apuun! Mörkö viepi
-vasikan."
-
-"Mitä ihmettä!" kurmnailee isäntä ja heittää leikkuun.
-
-"Mitä sinä puhut!" ihmettelee Laurikin. "Onko se tosi?"
-
-"No, tosi se on", vastaa Tiina läähättäen ja jo likelle ehdittyään.
-"Tuolla vaaran rinteellä kun karja oli, niin yht'äkkiä, aivan
-aavistamattani, mörkö sieppasi vasikan."
-
-"Miks'et säikytellyt sitä petoa?" kysyy Kaisu.
-
-"Enhän minä kerennyt ja minkäpä olisin sille tehnyt! -- Mutta joutukaa
-pian apuun. Mörkö syöpi Mielikin! Eikö lie jo syönytkin!"
-
-Mutta Lauri lähtee heti pirttiin juoksemaan ja hänen jälissään isäntä,
-ja sieltä he heti sieppaavat pyssynsä ja pikimmältään sanoen emännälle,
-että mörkö vei vasikan, he ryntäävät taas ulos, Lauri edellä, isäntä
-jälessä, ja emäntä jääpi kummissaan seisomaan ja toisten kiirettä
-lähtöä katselemaan.
-
-Tiina viittaa miehille suunnan, missä vasikka oli ollut ja sinne
-rientävät nyt miehet ja heidän jälessään juosta hilkkasee Kaisu ja
-takimmaisena Tiina, vielä läähättäen äskösestä juoksustaan. Mikko
-astuu hiljokselleen heidän jälissään pyörtänöä pitkin pellon aidalle
-asti, ja sinne hän jääpi seisomaan, katsellen, kuinka kauas ne
-juoksevat. Kartanolla seisoo emäntä katselemassa hänkin ja hän pahoilee
-mielessään, kun taas vahinko tapahtui karjalle.
-
-Kun miehet ja Kaisu sekä Tiina, jotka yhä vaan juoksevat heidän
-perässään, ehtivät mäkirinteelle sille paikalle, josta vasikka oli
-kadonnut, niin siellä likellä karja ammoilee kovasti ja näyttää
-peloissaan olevan. Sen joukossa ei tosiaan enää näy kadonnutta
-vasikka. Tiina selittää, missä kohti se oli ollut ja minnekkä päin
-hän luulee mörön sen vieneen. Miehet ajatellen, jotta katosikohan tuo
-nyt koppinaan, lähtevät metsään rientämään. Siellä he juoksentelevat
-ja katselevat, jotta eikö satu näkymään joko mörköä tai vasikkaa.
-Vaimoset eivät lähde heitä hyvin kauas seuraamaan, vaan katseltuaan ja
-kuunneltuaan likitienoilta, he palaavat takaisin. Lauri ja isäntä sillä
-aikaa koettavat löytää karhun jälille, vaan turhaan. Karhusta ei näy
-jälkeäkään missään, eikä vasikan ammontaa kuulu missään. Hetken aikaa
-haettuaan, haettavaansa löytämättä, he palaavat takaisin ja asettavat
-pyssynsä paikoilleen pirtin seinälle.
-
-Pirtissä ovat nyt kaikki Mäntyvaaran asujat, paitsi Anni, koolla.
-Vähää ennen miesten tuloa olivat Kaisu ja Tiina sinne tulleet ja
-emäntä heiltä tarkkaan kyseli siitä vasikan katoamisesta. Nyt ei malta
-Mikkokaan olla poissa muitten joukosta, vaan lähtee hänkin kuulemaan
-toisten puheita.
-
-"No, eikö löytynyt?" kysyy emäntä heti miesten sisään astuttua.
-
-"Eipä", vastaa isäntä ja istahtaa penkille. "Se katosi, se vasikka,
-kerrassaan, nahkoineen kaikkineen."
-
-"No, katosi se", vakuuttaa Lauri, hänkin istumapaikan itselleen
-valiten. "Ei kuulunut siitä niin ääntäkään, ja metsän kuningas oli
-siksi viisas, ett'ei pannut puumerkkiään siihen, mistä oli kulkenut."
-
-"No, kyllä se pahuus oli sukkela menemään. Kumma oli, mitenkä se pääsi
-jättämään, vaikka sillä oli elukka kannettavana. Miten tuo lieneekin
-sitä kantanut, vaan ei siltä kulku kuitenkaan hidastunut, koskapahan
-emme tavottaneet."
-
-"No, oli se tapausta!" lausuu kummissaan emäntä.
-
-"Kyllä se oli soma tapaus", päivittelee Tiina. "En tuota ennakolta
-osannut aavistaa."
-
-"Kukapa sitä osasi aavistaa!" sanoo isäntäkin.
-
-"Se vasta kummaa oli minusta", puuttuu keskusteluun Mikko, "että se
-uskalsi ihan paimenen nähden vasikkaan kajota. Enpä ole sattunut
-kuulemaan, että se koskaan ennen olisi niin tehnyt."
-
-"Kyllä oli tapausta tämä", pahoilee yhä emäntä. "Ja kovinhan se tuntuu
-ikävältä, kun ei karja enää säily paimenenkaan turvissa."
-
-"Olihan se ikävä asia", myöntää isäntä, "että joutui Mielikki metsän
-saaliiksi, ja kyllä mörkö on sen jo niin hyvään paikkaan kätkenyt
-tai jo syönyt sen suuhunsa nahkoilleen kaikkineen, ett'ei sitä voida
-enää löytää mistään. Mutta ei tälle asialle enää voida mitään. Se oli
-niin sallittu ja sen vuoksi se tapahtui. -- Näet nyt Kaisu", sanoo
-hän sitten Kaisun puoleen kääntyen, "ett'ei ole paimenestakaan apua
-karjalle."
-
-"Kyllä siitä on apua", puolustelee Kaisu itseään. "Mutta Tiina ei ollut
-oikein valpas ja tarkkaavainen."
-
-"Minäkö!" huudahtaa Tiina. "Teinhän minä kaikkea mitä voin."
-
-"Olisit huutanut ja säikytellyt sitä petoa, kun se rupesi karjaa
-hätyyttämään."
-
-"Enhän minä kerennyt havaitakaan sitä ennenkuin sillä jo oli vasikka
-kynsissä. Enhän silloin voinut sille mitään eikä olisi toinenkaan minun
-sijassani mitään saattanut tehdä."
-
-"Eihän tämä asia ole Tiinan syy", sanoo isäntä. "Se kun oli kerta
-määrätty tapahtuvaksi, niin sen täytyi tapahtua, eikä siihen paimen
-mitään voinut. Eihän kukaan voi sallimukselle mitään."
-
-"No, en tiedä", väittää Kaisu. "Mutta kyllä en minä Tiinan sijassa
-olisi yhtään elukkaa karjasta päästänyt metsän kynsiin."
-
-"Oleppa sanomatta!" vastustaa Tiina, "Kun olisit ollut minun sijassani,
-niin et olisi kerennyt mitään ajatellakaan, ennenkuin jo metsä vasikan
-kanssa olisi ollut kaukana näkymättömissä."
-
-"Älähän! Ei olisi metsä tullut likellenikään, kun minä olisin aina
-huutanut tai laulellut."
-
-"No, mitä tuossa tyhjää intätte!" virkkoo isäntä. "Tämä asia ei
-kuitenkaan muutu. Se tapahtui niinkuin oli sallittu."
-
-"Niin", myöntää emäntä. "Tulihan tosin vahinko, vaan minkäpä sille
-tekee! Se oli sallittu. Mutta, Tiina, saat sinä vielä mennä paimeneksi;
-sillä karja peloissaan ammoilee tuolla vaaran rinteellä, eikä uskalla
-mihinkään liikkua paimenetta."
-
-"Tosiaan", sanoo isäntäkin, "saapi karjalla olla paimen sen vuoksi,
-että karja paremmin uskaltaisi kulkea ruokaisemmilla paikoilla, mutta
-ei suinkaan sen vuoksi, että paimenesta olisi mitään apua karjalle
-mörköä vastaan."
-
-"Saisihan tuonne mennä paimeneksi", sanoo Tiina, "mutta jos se mörkö
-vielä päälle tulee."
-
-"Siitä ei ole pelkoa", keskeyttää isäntä Tiinan puhetta. "Harvoinpa se
-ihmisen päälle tulee."
-
-"Entäpä jos nyt tulisi, koska se on jo niin rohkeaksi tullut, että
-uskaltaa karjaan kajota paimenen nähden."
-
-"Ole huoleti! Sinun päällesi se ei tule, kun et sinä voi sitä millään
-aseella uhata. Menehän nyt! Me muut täältä lähdemme taas leikkaamaan,
--- ja huomenna rupeamme loukkaan tekoon, jotta eikö sattuisi mörkö
-sinne menemään ja siellä surmansa saamaan."
-
-Niin poistuu kukin töihinsä, mielessään usein ajatellen karhujuttua.
-Pienokaiset vaan, mistään huolehtimatta, leikkivät iloisina kartanon
-hietikolla.
-
-
-
-
-XII.
-
-
-Seuraavan päivän aamulla Mäntyvaaran isäntä, Lauri sekä Vanhalan
-Matti lähtevät loukkaan tekoon. He astuvat karhun vahtuun vuoksi jo
-usein kulettuja seutuja, ensin rantatietä myöten ja kääntyvät sitten
-vasemmalle ja kulkevat tiheän metsikön kautta sitä suuntaa kohti, missä
-haaskat ovat. Etummaisena astuu Lauri, sitten isäntä ja takimmaisena
-Matti. Enimmästä keskustelutta kuluu matka ja varsinkin Matti, joka on
-harvapuheinen, jäykkäluontoinen vanhus, ei monta sanaa sano.
-
-Miehet valitsevat metsässä paikan likelle niitä seutuja, missä lehmäin
-raadot ovat, vaan vähän ylemmäksi, kuivemmalle maalle. Siellä he
-rupeavat puita jystämään ja hakkaavat sylen pituisia hirtten tapaisia
-palkkeja joko kasvavista puista tai osaksi myös siellä täällä olevista
-kaatuneista hongista. Isännän ja Laurin kirveet enite jälkeä tekevät ja
-Matti vaan tekee pienempiä veistotöitä sekä antaa toisille tarvittaessa
-neuvoja ja auttaa heitä isompia puita kuljetettaessa. Kuuluu nyt
-kirveitten kalketta ja puitten pauketta palkkeja tehdessä; sillä
-semmoisessa työssä ei jyskettä saateta välttää; ja metsän kuningas,
-jos vaan mailla lienee, saapi kummissaan kuunnella ja ajatella, jotta
-mikä se nyt semmoista jytäkkää pitää sen ennen rauhaisan ruokapaikan
-läheisyydessä. Kuluu aikaa melkonen palkkeja tehdessä, niitä kun
-tarvitaan koko joukko, vaan kun arvellaan niiden riittävän, ruvetaan
-niistä loukkaalle seiniä tekemään. Ne ladotaan pystyyn maata vasten
-ihan toistensa viereen kolmeksi seinäksi eli sivuksi, niin että kaksi
-seinää tulee yhtäsuuntaisiksi toistensa kanssa ja kolmas yhdistää
-niiden päät toisiinsa, vaan yksi sivu jääpi siis avoimeksi. Tälle
-neljännelle sivulle vedetään iso kokonainen hirsi ja asetetaan maata
-pitkin ikäänkuin kynnykseksi loukkaalle, niin että tyvipuoli koskettaa
-molempia yhtäsuuntaisia seiniä, vaan latvapuoli ulottuu kauas niiden
-ulkopuolelle. Vielä tarvitaan tätä loukkaan etusivua varten hirsi tai
-kaksi; mutta, ennenkuin ne hakataan ja tuodaan määräpaikkoihinsa, on
-Matti ukko ruvennut vivun tekoon. Hän veistelee kaikenlaisia palukoita,
-jotka tarvitaan vipua varten, ja on työhönsä niin kiintynyt, ett'ei
-paljon jouda ympärilleen silmäellä eikä sekaantua isännän ja Laurin
-puheisiin. Nämä kun tuumaavat ja miettivät, mitenkä mikin on tehtävä,
-niin ukko vaan äänetönnä työtään toimittaa, eikä hän muulloin kuin
-toisten jotain kysyessä lyhyesti jonkun sanan vastaukseksi ärähtää, ja
-vaikka hän näkee, ett'eivät aina älyä, mitä varten hän mitäkin tekee,
-niin ei hän kuitenkaan ennen aikojaan selityksiin rupea; hän olla
-jöröttää vaan vakavana ja totisena ja tekee työnsä varmana kuin kokenut
-mestari ainakin.
-
-Matin veistäessä ja vuollessa vipulaitokseen tarvittavia kaluja, ovat
-isäntä ja Lauri puuhassa isoa hirttä valmistaessaan. Kun se on valmis
-kuljetettavaksi, tuumaa isäntä Laurille, hirttä kohottaessaan: "Tuskin
-tämä kahden miehen saadaankaan paikoilleen."
-
-"Näkyy tässä painoa olevan", vastaa Lauri, hänkin hirttä kohottaessaan.
-
-"Raskas tämä raato on", huutaa isäntä Matille. "Etköhän Matti tulisi
-avustamaan!"
-
-"Vai raskaalta tuntuu", vastaa Matti. "No, minä tulen täältä heti."
-
-Kolmen miehen vedetään sitten hirsi loukkaan eteen ja siinä kantajat
-eli vetäjät heittävät taakan käsistään ja niin pudota romahtaa hirsi
-maahan toisen viereen. Siihen se sitten jätetään vähäksi aikaa,
-ennenkuin se nostetaan siihen paikkaan, mihin se on pantava.
-
-Ennenkuin nyt isäntä ja Lauri muihin töihin rupeavat, käyvät he toisen
-haaskan purkamassa ja tuovat sitten koko haisevan lehmänraadon loukkaan
-lähelle, jotta Matti saisi siitä syöttiä ottaa loukkaaseen karhua
-varten pantavaksi.
-
-Matilla alkaa nyt vipulaitos olla lopulleen valmis. Loukkaan sisälle
-peräseinään on hän kiinnittänyt puukoukun, johon syötti tulee
-pantavaksi, ja siitä johtuu vipu etusivulle, siinä olevan hirren
-tyvipuolen kohdalle. Kun lehmän raato on tuotu siihen likelle, niin
-Matti leikkaa raadosta pään erilleen, jonka hän vielä halkaisee ja
-panee sitten toisen puoliskon, johon myös kieli on jäänyt, puukoukkuun.
-Isännälle ja Laurille, jotka katselevat hänen hommaansa, sanoo hän:
-"Päällystäkäähän loukas kokonaan havuilla ja katsokaa, että joka paikka
-tulee niin hyvin peitetyksi, ett'ei vieras katsoja voi ollenkaan tietää
-niiden peitossa minkään rakennuksen olevan!"
-
-Niin ruvetaankin loukasta havuilla peittämään ja sillä aikaa Matti
-lehmän raatoa silpoilee sekä syytää siitä palan palan perästä loukkaan
-sisälle ja etupuolellekin. Ne ovat sitä varten, että karhu, jos se
-kerta sille mieluisesta hajusta vieteltynä tulisi loukkaalle, rupeaisi
-nuuskimaan ja syömään siellä täällä olevia paloja, joista se pääsisi
-hyvään makuun, eikä sitten malttaisi olla syömättä syöttiä puukoukusta.
-
-Vihdoin, kun loukas on kokonaan havuilla peitetty, niin että se on
-aivan kuin havumaja, viritetään vipu. Se hirsi, joka äsken tuotiin,
-nostetaan toisen hirren päälle, joka oli pantu loukkaalle kynnykseksi,
-siten että latvat tulevat päällekkäin, vaan ylemmäisen hirren tyvipuoli
-kohotetaan, joten aukko tulee hirtten väliin, ja tähän väliin asettaa
-nyt Matti kepin oli palukan pystyyn päällimmäistä hirttä kannattamaan.
-Tämä palukka on yhteydessä vipulaitoksen kanssa, joka on sillä lailla
-laitettu, että, jos se sattuu liikahtamaan, silloin heti hirttä
-kannattava palukka kaatuu ja samalla hirsi alas romahtaa.
-
-Kun nyt loukas on valmis ja vipu viritetty, tuumaa isäntä, loukasta
-ja vipua katsellen: "Tämmöinen se nyt tuli ansa metsän kuninkaalle.
-Nyt ei puutu muuta kuin että se metsän peto tulisi tähän ansaan, niin
-sittenhän ne tulisivat jo vaivat palkituiksi."
-
-"Ka, sehän tässä on toivottava", vastaa Lauri, hänkin vipulaitosta
-tarkkaan katsoen. "On tämä somanen laitos, ja tässä se salojen eläjä
-pian saattaa surmansa saada."
-
-"Hetihän sen täytyy henkensä heittää, kun se tulee tuohon syöttiin
-koskemaan."
-
-"Niin, ensin se tästä ulkopuolelta syöpi mitä löytää ja tuolta sisältä
-se tietysti myöskin rupeaa lihapalasia maistelemaan, pistäen turpansa
-tästä välistä tuonne sille. No, sitten sillä tekee mieli tuota pään
-puoliskoa tuolta puukoukusta. Mutta sinne ei sen kuono uletukaan."
-
-"Silloin se toisella jalallaan astuu tästä alushirren yli ja nyt se
-saattaa suullaan koskettaa syöttiä."
-
-"Vaan kun syötti on lujasti kiinni sidottu, niin se rupeaa sitä
-retuuttamaan, irti saadakseen."
-
-"Mutta eipä irtaukaan syötti helposti; se näkyy hyvin lujaan olevan
-nuoralla sidottu."
-
-"Ja kun se sitä retuuttaa, niin silloin puukoukku liikahtaa ja vipu
-laukeaa. Tämä palukka tässä paikoiltaan solahtaa ja samalla tämä vankka
-hirsi mörön niskaan pudota romahtaa."
-
-"No, se vasta rymäystä on!"
-
-"Ka, siinä tulee semmoinen paino mörkö paran päälle, jotta --"
-
-"Heh! Paikallahan se kuoliaaksi litistyy."
-
-"Ei auta sillä voimain ponnistukset enää."
-
-"Ka, hetihän tuommoinen paino siltä hengen viepi."
-
-"Se on tietty", puuttuu puheeseen Matti. "Sen päälle tulee niin raskas
-paino, ett'ei se ennätä parahtaakaan. -- Mutta hyvä on kuitenkin, että
-pannaan paljon painoa. Otetaanpa tuolta viellä tuo vanha hirsiremu,
-joka tuossa likellä näkyy, ja pannaan se lisäpainoksi!"
-
-"No, so kun vielä pannaan", sanoo isäntä, "niin kyllä sitten --."
-
-"Kyllä sitten jo tulee painoa", lausuu Lauri.
-
-Tuodaan sitten se vanha jo melkein lahonnut hirsi ja nostetaan sekä
-kiinnitetään lisäpainoksi painohirren päälle.
-
-Sittenpä se loukas vihdoin saadaan semmoisekseen jättää. Mutta Matin
-palasiksi silpoma lehmän raato on johonkin korjattava.
-
-"Mihinkä ne nämä pannaan?" kyselee Lauri raadon paloja kosketellen.
-"Eihän näitä metsälle suinkaan syötäviksi jätetä?"
-
-"Ei toki", vastaa Matti. "Kyllä ne pois korjataan."
-
-"Poishan ne ovat korjattavat", sanoo isäntäkin. "Maahan niitä olisi
-hyvä kätkeä, mutta sanotaanpa metsän niitä ylös kaivavan."
-
-"Ei niitä maahan panna", sanoo Matti. "Sieltä kyllä metsä ne pian ylös
-kaivaa."
-
-"No, puuhun ne vissiin pannaan", sanoo Lauri. "Mutta kyllähän se mörkö
-ne sieltäkin saattaa saada."
-
-"Pääseehän se puuhun kyllä vähän matkaa", myöntää Matti. "Vaan kun ne
-viedään korkealle ylemmille oksille, niin kyllä pysyvät siellä."
-
-"Niinpä luulisi", arvelee isäntäkin.
-
-Kun sitten lehmän raadon palaset ovat ripustetut läheisten puitten
-oksille niin korkealle kuin mahdollista sekä loukkaan teossa syntyneet
-lastut huolellisesti havuilla peitetyt, niin miehet, tyytyväisinä
-työnsä päättymisestä, lähtevät kotia päin astumaan.
-
-Peräkkäin he astuvat taas, samassa järjestyksessä kuin olivat
-tulleetkin, mutta nyt he ovat iloisemmalla mielellä, isäntä varsinkin,
-joka nyt näkyy olevan hyvin puhetuulella, ja Lauri, vaan Matti ei näytä
-iloisuuttaan sanoilla; on vaan yhtä jörö ja harvapuheinen kuin ennenkin.
-
-"Kun nyt vaan", sanoo isäntä ja kääntyy Lauriin päin, "mörkö jonain
-päivänä sattuisi loukkaaseen eksymään, niin silloin mahtaisi sydän
-vähän sykähtää."
-
-"No, jo se tuntuisi hyvälle", myöntää Lauri, isännän puhuessa jäätyään
-melkein seisomaan, "semmoinen asia. Kyllä silloin Mäntyvaarassa ilo
-nousisi."
-
-"Ka, siitä nousisi semmoinen ilo ja riemu, mesikämmenen peijaita
-pidettäessä, jotta se vasta olisi! Kunpahan vaan menisi mörkö
-loukkaaseen! Eikähän semmoinen tapaus mahdoton ole. Onhan aina joskus
-ennenkin sattunut, että joku metsän pörhökarva on loukkaassa surmansa
-saanut."
-
-"Onhan toki", äännähtää Matti.
-
-Siinä kun astutaan metsämaita, muistelee isäntä, mitä lapsuutensa
-ajoilla oli kuullut puhuttavan metsän kuninkaasta.
-
-"Kerrankin", sanoo hän, "kun minä vielä olin pahanen poikaressu --
-olisinko ollut kolme- tai nelivuotias -- niin mörkö oli kaatanut yhden
-lehmän meiltä ja sammalilla peittänyt, niinkuin se tavallisesti tekee.
-Oli sitten monta yötä vahattu sitä mörköä, vaan turhaan; ei saatu sitä
-sillä keinoin. Sitten laitettiin loukas -- tottapa se oli semmoinen
-kuin meidän tekemämme; en minä kyllä ollut sitä katsomassa."
-
-"Semmoinenpa se tavallisesti tehdään", sanoo Matti.
-
-"No niin. Siinä loukkaassa oli puukoukku ja siinä koukussa syötti --.
-luultavasti lehmän päästä sekin niinkuin nyt -- ja siitä koukusta,
-tietysti lähti vipu."
-
-"Se on tietty", vakuuttaa Matti.
-
-"Niin", jatkaa isäntä. "Se oli loukas viritetty; ja miehet ne vaan
-kotona odottelivat, eikö ala kuulua pamausta, ja kävivät tuon tuostakin
-katsomassa, jotta eikö ollut lau'ennut loukas."
-
-"No, menikö mörkö loukkaaseen?" kysyy Lauri.
-
-"Älähän! Muuanna päivänä sitten, kun kaikki talon väki oli kotosalla,
-kuului metsästä, juuri sieltä päin, missä loukas oli, aika romahdus."
-
-"Se oli vissiin --" arvelee Lauri.
-
-"Enhän minä", keskeyttää isäntä, "älynnyt sitä miksikään, vaan muistan
-selvään, kun isäni sanoi, jotta nyt loukas laukesi."
-
-"No?" äännähtää Matti.
-
-"No, siitä innostui kaikki talon väki, innostui niin, että, kun isäni,
-pyssyä seinältä ottaessaan, sanoi, jotta lähdetäänpä nyt katsomaan,
-mikä otus loukkaaseen on mennyt, niin eivät ainoastaan miehet vaan myös
-kaikki vaimosetkin lähtivät loukkaalle päin juoksujalassa rientämään;
-mutta minä ja toiset paitaressut jäimme pirttiin seisoa tollottamaan,
-ihmetellen, jotta minnekkä ne nyt semmoisella kiiruulla menivät."
-
-"Oliko loukkaassa mitä?" kysyy Lauri.
-
-"Kun joukko oli loukkaalle ehtinyt, niin -- aivan oikein -- siellä oli
-vipu lauennut, ja hirsien väliin oli litistynyt itse metsän kuningas."
-
-"Ka se!" lausuu Matti. "No, se oli tietysti kuolleena siinä?"
-
-"Niin; eihän siinä henkeä ollut enää, siltä kun oli maha revennyt."
-
-"No, kyllä mahtoi aika ilo nousta semmoisen tapauksen johdosta?"
-kyselee Lauri.
-
-"Se on tietty. Kyllähän siitä riemu nousi ja pidettiinkin sitten kemut
-semmoiset, jotta ne vasta olivat; ei puuttunut niistä ruokaa eikä
-viinaa."
-
-"Kyllähän sitä mesikämmenen peijaissa iloa pidetään", sanoo Matti.
-
-"Olisipa nyt toivottava", sanoo Lauri, kun on taas matkaa kappale
-kulettu ja kohotaan jo rantatietä ylöspäin, "että menisi mörkö
-loukkaaseen, jotta sitten saataisiin mesikämmenen peijaat pitää ja
-minäkin saisin niissä kerran olla."
-
-"Ka, olisihan se mieluinen asia", lausuu isäntä. "Hyvinhän se mieli
-menisi hyväksi, kun sattuisi metsän kuningas jonain päivänä loukkaassa
-olemaan; mutta eihän kukaan voi ennakolta tietää, mitä vastaisuudessa
-on tapahtuva."
-
-"Eihän sitä voi tietää", myöntää Matti. "Sillä möröllä on oma päänsä
-ja kyllä se monesti osaa henkensä varoa, eikä tulekaan semmoisille
-paikoille, missä se pahaa aavistaa."
-
-"Onhan se viisas eläin", myöntää Lauri, "mutta pettyy se välistä sekin."
-
-"Ka, pettyyhän se joskus", selittää Matti, "varsinkin kun sillä on hyvä
-ruoka tarjona."
-
-"Kyllä onkin loukkaassa semmoinen syötti", sanoo isäntä, "jonka pitäisi
-makialta maistua sen suussa."
-
-"Ka, onhan siinä semmoinen syötti, jotta, jos se ei kelpaa, niin ei
-kelpaa muukaan."
-
-"Eiköhän mahtane sillä suu vettyä, sitä nähdessä!" naurahtaa Lauri.
-
-"No, niin luulisi", arvelee isäntäkin.
-
-Jo ovat loukkaan rakentajat ehtineet matkansa päähän ja astuvat nyt
-Mäntyvaaran pirttiin, jossa he tyytyväisin mielin heti rupeavat
-illallista syömään, ja hajauvat sitte kukin vuoteillensa, ainakin
-ensi yön kotona rauhassa nukkuakseen. Yövahtuuhomman he ovat jo
-melkein kokonaan mielestään jättäneet, kun ei kuitenkaan näy koskaan
-vahtuu onnistuvan; eikä karhu ainakaan aivan pian haaskalle tule,
-arvelevat sekä isäntä että Lauri; kyllä sitä päivällinen möyke on vähän
-säikyttänyt, vaan moniaitten päiväin perästä se kyllä taas tulee, kun
-lie tullakseen, ja onhan sillä silloin loukas tarjona -- menköön siihen.
-
-
-
-
-XIII.
-
-
-Muutaman päivän kuluttua sen jälkeen kuin loukas oli tehty, kaikki
-Mäntyvaaralaiset, paitsi emäntä ja Anni, jotka ovat muilla töillä,
-leikkaavat ruista talon nuottarannalle päin olevan pellon alapäässä, ja
-toisten muassa työskentelee Mikkokin -- Matti oli jo mennyt kotiinsa.
-
-Työ on ruvennut paremmin edistymään siitä asti kuin talon miehet
-heittivät haaskalla kulkunsa sikseen. Ennenhän työvoima oli hyvin
-vähäväkinen, kun ainoain Mäntyvaarassa asuvain miesten aika kului
-enimmäksi osaksi yövahtuissa; nyt sitä vastoin saavat he käyttää
-koko päivän peltotyöhön. Vielähän se kyllä toinen lehmän raato on
-paikoillaan ja siis olisi tilaisuutta vielä siellä vahtuussa kulkea,
-mutta isäntä ei siitä enää perusta, ajattelee vaan, mikäpä siellä
-tyhjän tähden rupeaa aikaa kuluttamaan, kun on nähty, ett'ei metsän
-kuningas kuitenkaan Mäntyvaaran pyssyistä saa surmaansa. Laurillakin
-on ampumainto kokonaan laimennut; hän ei aio ainakaan muutamiin
-vuorokausiin vahtuussa kulkea, eikä hän luule karhun aivan heti
-tulevankaan haaskalle.
-
-Loukas on nyt ainoa, joka pitää isännän ja Laurin sekä toistenkin
-toivoa vireillä. Kaisu yksinään ajattelee, että karhu pysyy niin kauan
-hengissä kuin ei mikään taitava pyssymies sitä hätyytä, ja hän on
-siinä vakuutuksessa, että jos vaan Peltolan Kalle tulisi vahtaajaksi,
-niin silloin kyllä metsän kuningas jonain yönä saisi surmansa hänen
-kädestään.
-
-Mäntyvaaran leikkuumiehet työskentelevät kaikki samalla peltosaralla,
-niin lähellä toisiaan, että puhe voipi hyvin kuulua heidän
-kesken. Hyvillä mielin tekevät he työtään, tosin suurta kiirettä
-pitämättä, mutta kuitenkin niin, että heillä jotain valmista
-tulee. Tyyniluontoinen isäntä kaataa olkea voimakkaalla kädellä ja
-tasaisesti käypi hänellä työ samoin kuin Laurillakin. Kyllä näkyy,
-että he ovat samanlaisessa työssä jo ennenkin olleet, vaikka he
-tosin ovat tottuneemmat kolopuita kaatamaan. Ilomielinen Kaisu
-on sukkelaliikkeinen työssään, liikuttaapi vikkelästi sirppiään.
-Tiinakin kokee aika ketteränä olla, vaan hän ei malta kauan yhtä perää
-sirpillään olkia katkoa, siinä kun selkä tulee kovin kumarassa olemaan;
-hän nousee usein kyykyltään oikaistaksensa ruumistaan ja jonkun sanan
-puhuakseen. Toisten muassa työskentelee Mikko, häärii sirppinsä kanssa
-hänkin; ja vaikka hän onkin hidasluontoinen ja liikuttaapi kankeasti
-kättään, niin saapi hänkin aina vähän valmista.
-
-Leikkuuilma on hyvä. Päivä on lämmin ja tyyneenlainen. Lännestä päin
-käypi vieno tuulen henki, puhaltaa sen verran, että se juuri tuntuu.
-
-"Voi toki!" rupeaa Tiina valittamaan. "Tästä leikkuustapa ei tunnu
-tulevankaan koskaan loppua."
-
-"Joko rupeaa kyllästyttämään?" sanoo vastuuksi Mikko, joka sattuu
-lähimmäisenä olemaan, saaden syytä leikkuutaan keskeyttää.
-
-"Eipä paljon muutenkaan. Kovin monet päivät on jo saatu täällä sirppiä
-käännellä, eikä vaan leikkuu ota loppuakseen."
-
-"No, kyllä se nyt kohta loppuu. Ei ole monen päivän työ enää jälillä."
-
-"Kyllä minä jo raskisinkin heittää tämän työn. Voi, aivanhan tässä
-selkä kipeytyy, kun niin kumarassa pitää olla!"
-
-"Mitä se Tiina --!" puuttu isäntä keskusteluun. "Nytkö se jo vaikeaksi
-käypi työ! Voi Tiina parka! Jos ei sinulla olisi milloinkaan tämän
-vaikeampaa, niin ei sinulla sitten koskaan vaikea olisikaan."
-
-"Enhän minä sillä sanokaan", puolustaa Tiina. "Mutta eihän tuo kumma
-olekaan, jos selkä vähän kipeytyy, kun tässä kauan tulee kumarassa
-olleeksi."
-
-"Kyllähän sillä tuolla eukollani kumarassa olo käypi vaikeaksi",
-saapi sanoakseen Lauri, hänkin leikkuunsa keskeyttäen. "Sillä kun on
-tuommoinen raskaanlainen ruumis, niin sen vuoksi hänelle leikkuu käypi
-vähän vaikeaksi. Vaan kyllä Tiina kuitenkin työhön kykenee; näkyypä hän
-olevan aika ketterä leikkaamaan."
-
-"Annahan kun potun nostantaan joudutaan", puuttuu Kaisu puheeseen,
-"niin sitten vasta Tiina saa selkäänsä voivotella."
-
-"Älähän!" inttää Tiina. "Kyllä minä semmoiseen jo olen tottunut, enkä
-ole siinä sinua huonompi. -- Mutta mitä te nyt kaikki niin ison asian
-teette joka sanasta, minkä satun mainitsemaan! Käypihän se jo ikäväksi
-tämmöinen työ, josta ei koskaan näytä valmista tulevan."
-
-"Älähän ole milläsikään, Tiina!" sanoo Lauri eukolleen. "Tällä viikolla
-mahdetaan kuitenkin saada leikkuu viimein lopetetuksi."
-
-"Tottahan toki", vakuuttaa isäntä, "ell'ei vaan sitä ennen satuttaisi
-saamaan mesikämmenen peijaita."
-
-"Mikäpä ne peijaat laittaa!" sanoo piloillaan Kaisu. "Ensinhän pitää
-metsän kuningas saada kaadetuksi ja sitten vasta on aika peijaita
-miettiä."
-
-"Mitä sinä tyttö taas!" nuhtelee isäntä. "Silloinhan olisivat jo
-peijaat tiedossa, kun mörkö sattuisi loukkaaseen menemään."
-
-"Siinäpä se, jos sattuisi", ivaa yhä Kaisu.
-
-"Vaan ei se ole sanottu, että se siihen sattuu menemään. Kyllä on ihan
-onnen kauppa, jos se sinne menee."
-
-"Antaapa olla onnen kauppa. Mutta voisihan se semmoinen tapaus
-kuitenkin sattua."
-
-"Eihän se mikään mahdoton asia olisi", vakuuttaa Mikkokin.
-
-"No, kun sattuisi semmoinen tapaus", saapi sanoakseen Lauri, "niin
-kyllähän se ei paha olisi."
-
-Samassa kuuluu metsästä joku romahdus.
-
-"Voi, hyvä ihme! Mikä se oli? kuulittako?" huudahtaa Tiina, paukauksen
-kuultuaan.
-
-"Mikähän se mahtoi olla!" lausuu kummissaan Lauri, korvallistaan
-kynsien.
-
-"Miltä tosiaan lie pamahtanut!" ihmettelee isäntäkin, vasemmalla
-kädellään hiuksiaan kopeloiden. "Tuoltahan se ääni kuului loukkaalta
-päin."
-
-"No, niin minustakin kuulosti", sanoo Tiina.
-
-"Olisikohan se ollut?" rupeaa Lauri arvelemaan.
-
-"No, aivan selväänhän se ääni kuului loukkaalta", keskeyttää Kaisu.
-
-"Kyllä se sieltä kuului", saapi sanoakseen Mikko.
-
-"Kyllä nyt loukas laukesi", luulee isäntä.
-
-"Niin minäkin luulen", sanoo Lauri. "Sieltä päin se ääni kuului, ja
-sieltä se helposti myötätuulessa tänne asti kuuluukin."
-
-"Totta vissiinkin se oli loukas, joka laukesi", arvelee yhä isäntä,
-ihan varmana luulossaan.
-
-"Kyllä se oli se. Eipähän se mikä lie ollut", väittää Laurikin.
-
-"No, kyllä nyt sattui metsän kuningas loukkaaseen. -- Lähdetäänpä
-katsomaan!"
-
-"No, joku eläjä sinne sattui; mikä sitten lie ollutkin."
-
-Pian leviää puhe, että loukas laukesi, koko talon väen kesken, ja
-silloin syntyy vilkas liike ja puhelu, varsinkin vaimosten kesken.
-Mutta isäntä ja Lauri eivät jouda toisten puheista välittää; vaan
-lähtevät heti loukkaalle päin rientämään, ja heidän jälkeensä kiiruhtaa
-sitten talon väestä yksi toisensa perästä, Kaisu, Tiina, Anni,
-vieläpä pieni Junnukin, joka kaikin mokomin haluaa nähdä, mitä kummaa
-on tapahtunut, ja jälkimmäisenä lähtee vanha Mikko toisten perään
-verkalleen astumaan. Vanha emäntä vaan pienen Annin ja Heikin kanssa
-jää kotia.
-
-Kulkue kiiruhtaa rantatietä alaspäin ja poikkeaa sitten metsään
-loukkaalle päin. Isäntä ja Lauri, jotka etummaisina kulkevat, saavat
-ensiksi nähdä, mitä on tapahtunut, kulkeissaan kuusikossa tulevat he
-semmoiselle paikalle, mihin loukas puitten lomasta sopii näkymään.
-
-"Katsoppa!" huudahtaa isäntä iloisesti. "Onpahan todella loukas
-lau'ennut."
-
-"Näkyypä lauenneen", huomaa Laurinkin.
-
-"Mutta -- -- missä -- --" sanoo isäntä sitten kummissaan, kun hän ei
-vielä näekään mitään elävää loukkaan hirsien välissä.
-
-"No, hyvä ihme!" kummeksii Laurikin. "Eihän näykään? -- -- no, ei
-tosiaan näykään -- --"
-
-"No, joko peijaat ovat tiedossa?" kysyy Kaisu, vielä vähän matkan
-päässä miehistä.
-
-"Voi tuhat..." palloilee isäntä, loukkaan viereen tultuaan, ja raappii
-korvan ta'ustaan. "Eihän täällä olekaan -- --."
-
-"Katso ilkeyttä!" päivittelee Laurikin, korvallistaan kynsien.
-
-"No, tämäpä nyt oli -- --"
-
-"Nyt vältti, kun on tyhjä koko loukas!"
-
-"Olipa tämä nyt tapausta!"
-
-"Ka, eihän tässä ole tyhjää enempää", sanoo Kaisu, loukkaaseen
-kurkistaessaan.
-
-"Voi, hyvä ihme!" huudahtaa Tiina, paikalle ehdittyhän. "Eihän sitä
-metsän eläjää näykään!"
-
-"Ka, sitähän tässä kummastellaan", selittää Lauri eukolleen, "mitenkä
-loukas on lau'ennut, vaikk'ei näy, mikä sen olisi laukaissut."
-
-"Voi, hyvän en aika!" lausuu ihmeissään Annikin, Junnunsa kanssa
-toisten joukkoon ehdittyhän. "Itsestäänkö se tuo loukas on lau'ennut!"
-
-"Onpa päässyt mörkö karkuun", on pieni Junnu tietävinään.
-
-"Ei siinä ole sitä ollutkaan", sanoo Kaisu.
-
-"Mikähän tuossa kävi!" päivittelee isäntä. "Ei vaan siinä mörkö ole
-käynyt."
-
-"No, ei ole käynyt", vakuuttaa Lauri. "Jos se olisi käynyt, niin kyllä
-se olisi jäänytkin."
-
-"No, jäänyt se olisi; eipähän se miten olisi voinut pois päästä."
-
-"Ei olisikaan. Tuohonhan se olisi paikalla hirsien väliin kuoliaaksi
-litistynyt."
-
-"Niin olisi. -- Joku muu eläjä tässä on käynyt."
-
-"Jokohan mahtoi koira käydä!"
-
-"Jospa hyvinkin lie koira ollut."
-
-"Mutta mitenkä", puuttuu Tiina sanomaan, "koira olisi saattanut pakoon
-päästä? Minusta tunnustaa, että, jos se koira olisi ollut, se olisi
-litistynyt tähän hirsien väliin, jos vaan se koira on ollut tavallisen
-kokoinen."
-
-"Se tuota", selittää Lauri, "koira, kun on tullut tähän syöttiä
-jyrsimään ja astunut etukäpälillään tästä alushirren yli, niin tottapa
-sillä mielestään syötti on ollut kovin kaukana ja se sen vuoksi
-työntäysi kokonaan loukkaan sisälle, käpertyi tänne niin, että, kun
-se sitten rupesi syötistä vetää reuhtasemaan, se vivun lau'ettua ei
-saanutkaan mitään vahinkoa, vaan pääsi ehjänä pois laukkaamaan."
-
-"Kyllä on niin asia", myöntää isäntä. "Totta vissiinkin tässä joku
-koira pahuus on käynyt. Voi, jos sen saisin käsiini, niin kyllä minä --"
-
-"Kyllähän se sietäisi kuria", keskeyttää Lauri, "mutta eipä ole meillä
-tietona, mikä koira se täällä on ollut."
-
-"Viaton kai se koira on ollut", arvelee Kaisu. "Se tietysti ei tiennyt,
-mitä varten se syötti tänne oli laitettu."
-
-"Ka, eihän se kyllä sitä ole mahtanut tietää", sanoo Lauri. "Vaan pahan
-asian se kuitenkin teki, niin että, jos se nyt olisi tässä saapuvilla,
-minä paikalla sitä potkaseisin."
-
-"Olihan tämä paha asia", puuttuu isäntä lausumaan. "Vaan minkäpä sille
-tekee! Ei se tapahtunut kuitenkaan enää tapahtumattomaksi tule. Tottapa
-se niin oli sallittu. -- Ei tässä nyt muu neuvoksi jää kuin loukas
-uudestaan virittää ja sitten kotia lähteä ja toivoa tulevaksi kerraksi
-parempaa onnea."
-
-Miehet rupeavat sitten vipua virittämään, hirsiä kohottamaan, vaan
-eivätpä helposti hirret kohoakaan ja sen vuoksi tulevat vaimosetkin
-apuun, ja niin saadaan suurilla ponnistuksilla loukas viritetyksi.
-
-Samalla ehtii Mikko paikalle.
-
-"Jopa nyt Mikko myöhästyi", huudahtaa hänelle Lauri. "Äsken täällä jo
-kaivattiin, sillä juur'ikään saatiin loukas viritetyksi."
-
-"No, mikähän Mikolle tapahtui?" kysyy Kaisu piloillaan.
-
-"Eipähän mikään", vastaa Mikko tyyneesti. "En ruvennut kiirehtimään,
-ajattelin, että kerkeän kuitenkin. -- Tuota, tyhjäpä se on loukas!"
-
-"Tyhjä", vastaa isäntä. "Ei tässä mörköä ole ollutkaan. Mikä lie koira
-pahuus käynyt vivun laukaisemassa!"
-
-"Välttää! -- Olipa se!"
-
-"Olihan se paha asia, vaan minkäpä sille nyt enää tekee!"
-
-Vielä vähän aikaa puheltuaan, lähtevät kaikki kotia päin astumaan,
-matkallakin vielä muistellen tuota harmillista tapahtumaa, vaan
-kuitenkin lohduttaen itseään sillä toivolla, että saattaahan kuitenkin
-paremmasti tapahtua toisella kertaa. Kotia tultuaan menee sitten kukin
-taas levollisesti työtään jatkamaan.
-
-
-
-
-XIV.
-
-
-Ensi pyhäpäivänä ollaan Mäntyvaarasta hankkeissa lähteä Peltolaan
-kylään. Kun on kotoinen hartaushetki vietetty, rukoukset ja evankeliumi
-luetut ja kiitosvirret Luojan kunniaksi veisatut erittäinkin sen
-johdosta, että leikkuu oli saatu lopetetuksi ja siis vilja, vaikk'ei
-sato tullut kovin runsas, kuitenkin oli hallan kynsistä säilynyt, niin
-lähtevät isäntä, emäntä, Lauri ja Kaisu rantaan astumaan, vaan Tiina ja
-Anni jäävät lasten kanssa kotia. -- Mikko oli jo muualle mennyt.
-
-Peltolaan lähtiät rantaan tultuaan työntävät veneen vesille ja Lauri
-rupeaa purjetta laittelemaan. Kun hän on saanut vanhan nelisnurkkaisen
-ja paljon mustuneen purjeen nostetuksi, astuvat lähtiät veneeseen ja
-isäntä rupeaa viilettäjäksi, ja vene lähtee myötätuulessa aika vinhasti
-kiitämään kohti Peltolan rantaa.
-
-Peltolaiset ottavat tuliat oikein ilomielin vastaan, saattavat sisälle,
-käskevät istumaan. Tervehdittyä kysellään kuulumisia, joita molemmin
-puolin mainitaan, mitä tiedetään. Isännät istuvat lavitsalle pöydän
-ääreen tuumailemaan ja vähän matkaa heistä toiselle penkille Kalle ja
-Lauri, ja isäntiä vastapäätä pirtin toisessa päässä olevalle penkille
-istuu Iikan emäntä ja hänen viereensä Kaisu, ja talon emäntä tyttöineen
-pitää heille vähän aikaa seuraa, vaan pian nuori Elsa ja piika Eeva
-poistuvat köökin puolelle emännän käskystä vieraille ruokaa hommaamaan,
-ja emäntä itsekin käypi heitä neuvomassa, mistä mitäkin saapi ottaa.
-
-"No, kuinka Kaisu on voinut?" kysyy Kaisulta Kalle, talon vaimosten
-hääriessä ruu'an laitossa. "Oletko voinut hyvin viime kirkkomatkan
-jälkeen?"
-
-"Ka, mikäpähän olisi ollut voidessa!" vastaa Kaisu hymyillen. "Kuinka
-olet itse voinut? Näytät nyt kovin vakaiselle."
-
-"Minäkö! En suinkaan minä ole vakaisempi kuin ennenkään, vaan terve
-minä kyllä olen."
-
-"Et kuitenkaan iloiselta näytä."
-
-"No, en suinkaan suruiseltakaan. Vaan eihän se aina ilo ja suru
-päältäpäin näy."
-
-"Useinpa se päältäpäinkin näkyy."
-
-"Niin, mitä sinusta!" puuttuu puheeseen Kaisun äiti. "Sinä nauratkin
-usein aivan tyhjälle."
-
-"Mitä se äiti siinä!" sanoo Kaisu hymyillen. "Totta minä nauran silloin
-kuin on jotain mille nauraa."
-
-"Niin, vaan sinä nauratkin usein aivan mitättömälle asialle",
-muistuttaa Lauri.
-
-"Ja sinä taas et naura millekään", muistuttaa Kaisu.
-
-"Ka, mitäpä häntä tyhjälle nauraa!" vastaa vakaisesti Lauri.
-"Saattaahan sitä olla iloinen, jos ei naurakaan."
-
-"No, en suinkaan minä saattaisi", arvelee Kaisu. "Mutta sinä oletkin
-aivan eriluontoinen kuin minä, aina vakava ja totinen, eikä näy
-Kallekaan paljoa iloisempi luonnoltaan olevan. Et sinäkään aivan
-vähälle naura."
-
-"Ka, en naura kyllä usein", myöntää Kalle, "mutta ei minua kuitenkaan
-mikään murhe paina, jos kohta en naurakaan. Nytkin tuntuu mieleni hyvin
-levolliselta, jopa iloiseltakin."
-
-Nuorten keskenään pakinoidessa tuumailevat isännät kahden kesken
-vakaisemmista asioista, semmoisista, joista heidän mielestään jotain
-kannattaa puhella.
-
-"Metsän petohan taisi jäädä teidän puolellanne aivan asentoa pitämään",
-sanoo Peltolainen ja hakee esille tupakkikukkaronsa.
-
-"Ka, siltä se näyttää", vastaa Iikka, "koska se aina uudestaan
-ilmaantuu, vaikka sitä hätyytetäänkin; ja sehän pahuus tässä äsken
-vielä vasikankin ryösti ihan paimenen nähden."
-
-"Niinhän se kuuluu tehneen, -- -- Otappa tästä, pistä piippuun! Tässä
-olisi lehtitupakkaa. Ei ole nyt parempaa. -- Ja sinäkin Lauri, otahan
-tästä."
-
-"Kiitoksia! Tämähän kyllä on hyvää", vastaa Iikka, täyttäen piippunsa,
-ja Lauri tekee samoin -- "Niinhän se teki, vei koppinaan, nahkoineen,
-päivineen."
-
-"Kyllä se oli kummallinen tapaus", lausuu Janne ja tarjoo vierailleen
-tulta.
-
-"Oli se tapausta, se! Vaan tottapa se niin oli sallittu."
-
-"No, kyllä teillä vaan haittaa siitä pedosta on ollut."
-
-"Ka, siitä vasta haittaa on ollut. Se on tappanut meiltä kaksi lehmää,
-vasikan ja sitä paitsi monet lampaat."
-
-"Siinä on jo vahinkoa yhdelle talolle."
-
-"Kerrassaan. Siinä on jo vahinkoa enemmän kuin yhden pedon edestä.
-Mutta kun satuttaisiin saamaan hengiltä se salojen eläjä, niin
-tulisihan siinä vahinko kuitenkin osaksi korvatuksi."
-
-"Tulisi kyllä. Onhan siitä hyvä tapporahakin. -- Mutta minusta on
-oikein kumma, ett'ei se ole teidän käsissänne vielä kaatunut, vaikka
-sitä olette jo kahtena yönä talailta ampuneet. -- Eikä se ole tainnut
-vielä yrittää siihen loukkaaseenkaan, jonka kuulutte äsken tehneen?"
-
-"Eipä ole yrittänyt. Muuan päivä sitten kyllä loukas laukesi."
-
-"No, mikä sen laukaisi?"
-
-"Me luulimme ensin, että mörkö sinne olisi mennyt, vaan kun käytiin
-katsomassa, niin tyhjä olikin loukas. Siinä oli käynyt muuan koira
-pahuus vivun laukaisemassa ja päässyt pakoon."
-
-"Katse ilkeätä! No, kyllä semmoinen asia ei mahtanut hyvälle tuntua."
-
-"Ka, pahallehan se tuntui, vaan minkäpä sille teki enää!"
-
-"No, on teillä vastuksia ollut paljon metsän pedon vuoksi."
-
-Samalla käskee emäntä vieraitaan ruu'alle, kun Elsa ja Eeva olivat
-saaneet pöydän katetuksi.
-
-"Onhan mahtanut nälkä tulla pitkän taipaleen takaa", sanoo hän.
-"Ruvetkaahan ruu'alle!"
-
-Vieraat kiittelevät ja istahtavat sitten kaikki pöydän ympärille ja
-rupeavat syömään, mitä on pöydällä tarjona, leipää, voita, viiliä ja
-muikkuja. Mutta Iikka ei anna keskustelun Jannen kanssa pitkäksi aikaa
-keskeytyä, vaan sanoo syödessään Jannelle, vastaten tämän puheeseen:
-
-"Näkyyhän niitä olevan vastuksia ehtimiseen ja milloinkapa ne
-loppunevatkaan! -- Mitä taas tulee siihen, ett'ei metsän kuningas ole
-kaatunut, vaikka sitä olemme ampuneet, niin enpä luule syyn siihen
-olevan muun kuin sen, että meidän pyssyissämme on vika."
-
-"Mikä vika?" kysyy Peltolainen.
-
-"No, ne ovat pilatut."
-
-"Pilatut! Niin on vähin puhuttu. -- Mutta mitenkä sinä niin uskot?"
-
-"Vissiinkin on minun pyssyni pilattu, koskapahan ei tehonnut, vaikka
-minä mörköä läpi ruumiista ammuin."
-
-"Mitä joutavia! Kyll' on ampujassa vika ollut, eikä pyssyssä."
-
-"Eikö mitä! Minä ammuin ihan tarkkaan, kerrassaan läpi sydämmen."
-
-"No, sittenhän olisi peto paikalla kaatunut."
-
-"Niinhän olisi luullut. Mutta tottapa se pyssy oli pilattu, kosk'ei
-kaatunut."
-
-"Oli se kummaa", puuttuu Lauri sanomaan, "ett'ei peto kaatunut, vaikka
-isä sitä ampui ja siihen kyllä kävi, koska siitä verta vähän vuoti."
-
-"No, siihen on sattunut hyvin huonosti käymään", vakuuttaa Janne. "Ja
-sen vuoksi se ei paljon vioittunut, vaan pääsi pakoon pujahtamaan."
-
-"Mitenhän lienee!" epäilee Iikka, "vaan pilattuna kai minä olen pitänyt
-pyssyni."
-
-"Ei se ole pilattu; älä uskokaan! Vaan ammunnassa se vika on ollut tai
-on pyssy jotenkin ollut vikanainen."
-
-"Eipähän. Koetinpahan minä sillä ennen ampua kuin vahtaamaan läksin, ja
-menipähän silloin luoti jotenkin paksun seinän läpi."
-
-"No, jos niin on, ei syy voi olla muussa kuin ampumisessa. -- Minä en
-sinun sijassasi olisi vielä vahtuuta heittänyt."
-
-"Jopa tuosta sai jo tarpeeksensa. Se kun ei näyttänyt mitään auttavan,
-niin minä ajattelin, että mikäpä siinä tyhjän tähden rupeaa aikaansa
-kuluttamaan."
-
-"Ehkäpä olisi lopulla vahtuu onnistunut."
-
-"Kuka tuon tiennee, miten olisi käynyt! Mutta siitäpä alkoi näyttää,
-ett'ei ollut sallittu peto kaatuvaksi minun pyssyni kautta."
-
-"Ei olisi pitänyt epäilyksiin joutua, jos kohta ensimmäiset kokeet
-eivät onnistuneet. -- Ja taas tuommoiset ajatukset, ett'ei muka
-olisi sallittu karhu kaatuvaksi, ovat aivan perusteettomia. Jos aina
-ajatellaan, että jos mikä tapahtuu, se on sallittu, niin eihän silloin
-mistään hommasta tule aikuista; kaikki yritykset raukeavat tyhjään. --
-Heitä pois semmoiset ajatukset! Ihmisen pitää aina tehdä tehtävänsä
-rohkeana, eikä antaa joutavain luuloin ja arveluin itseään eksyttää. --
-Usko Iikka minua, että jos karhu olisi minun mailleni sattunut, minä
-en olisi sitä pyytämättä heittänyt, ennenkuin olisi mesikämmenen nahka
-kourassani ollut!"
-
-"No, no", vastaa tyyneesti Iikka isäntä puulusikalla viiliä suuhunsa
-pistäen ja sitten nuollen lusikan ulkopuolta. "Eipä se metsän vilja ole
-kovin helposti saatavissa. Ja, tuota, -- onhan sitä koetettu meillä
-pyytää, ja yhä pyydetään. -- Onhan se pyyntikone loukaskin."
-
-"Totta vissiin. Mutta niin kauan kuin peto haaskalla kulkee, niin
-vahtuuhan on paras pyyntikeino."
-
-Sillä välin kuuluu iloista puheen sipinää tyttöin keskuudessa ja
-silloin tällöin on Kallella ja Laurillakin aina jotain sanomista, ja
-emännät myös ovat sananvaihdossa keskenään.
-
-"No, kuinka teillä lehmät nyt lypsävät?" kysyy Peltolan emäntä.
-
-"Ne lypsävät aivan vähän tätä nykyä", vastaa Iikan emäntä. "Mitenkä
-teillä?"
-
-"No, meillähän nuo kyllä jotenki hyvin lypsävät. -- Kyllähän se teille
-oli iso vahinko, että metsä paraat lehmät kaatoi."
-
-"No, vahinko se oli. Mutta se on vielä isompi vahinko, että jälillä
-olevat lehmät nykyään hyvin huonosti lypsävät, tuskin puolenkaan sen
-vertaa kuin ennen."
-
-"Kylläpä on ikävä asia. Se on vissiin karja kovin säikäyksissään?"
-
-"No, se on tullut semmoiseen pelkoon siitä saakka kuin mörkö sai sen
-säikytetyksi, jott'ei se uskalla ruokapaikkoja ollenkaan etsiä, ei
-muuta kuin ammoilee vaan ja mylvii peloissaan."
-
-"No, eihän silloin ole muu seuraus kuin että lehmät kovin ehtyvät."
-
-"No, ne ehtyvät päivä päivältä niin, jotta oikein surkealta tuntuu
-niitä lypsää. Ne kun ovat semmoisessa pelossa, eivätkä syö paljon
-mitään, niin arvaahan sen, mikä siitä on seuraus. -- Oikein se on ikävä
-asia; vaan minkäpä sille tekee! Tottapa se niin on sallittu."
-
-"No, ettekö aina paimenta pidä karjalle?"
-
-"Ka, onhan meiltä aina joku paimeneksi pantu, joka vaan on sattunut
-joutamaan, ja on kyllä joskus sattunut, ett'ei ole ollut kukaan
-paimenessa. Mutta eipä tuota näy sillä olevan väliä, onko karjalla
-paimenta vai ei. Yhtä peloissaan on karja aina, ammoilee yhdellä lailla
-paimenenkin seurassa kuin omin päin kulkiessaan."
-
-"Mutta luulisihan sen kuitenkin paimenen seurassa paremmin uskaltavan
-ruokamailla kulkea."
-
-"Niin luulisi. Mutta ei se rupea sittenkään kauas talon läheltä
-kulkemaan. Se kun on kerran pelkoon tullut, niin se pelko ei näy siitä
-kovin helposti lähtevän. Ja uskaltaapa tuo metsä sitä säikytellä,
-vaikka on karjalla paimenkin. Sehän vei tässä muuanna päivänä Mielikin
-aivan Tiinan läheltä, joka oli paimenessa."
-
-"Niinhän se kuuluu tehneen. Mutta eiköhän silloin ollut syytä vähän
-paimenessa? Tuskin olikaan Tiina aivan karjan lähellä?"
-
-"Kylläpä se sanoi olleensa."
-
-"Se tuota", puuttuu puheeseen Lauri, kun hän kuulee vaimoaan
-mainittavan. "Tiina ei kyllä sillä kertaa sattunut olemaan aivan sillä
-paikalla, missä vasikka oli, eikä ollut karjakaan aivan koossa, mutta
-näkösällä kuitenkin, rinteen alla, ja Tiina ylempää katseli sen kulkua;
-mutta kun hän sattui kääntämään silmänsä toissapäin, niin paikalla oli
-metsä Mielikin kimpussa, ja ennenkuin Tiina ennätti oikein nähdäkään,
-oli sekä mörkö että Mielikki kaukana kuulumattomissa."
-
-"Niin on asia", myöntää Iikkakin, syöntiä lopettaessaan. "Ei siinä
-Tiinan syytä ollut. Eihän se voinut sille tapaukselle mitään, sillä se
-oli niin sallittu."
-
-Mutta vieraat, kun saavat syöntinsä lopetetuksi, nousevat pöydästä,
-kiittävät talon väkeä ja käyvät sitten istumaan sekä jatkavat
-keskustelujaan talon väen kanssa. Elsa ja Eeva korjaavat ruuan
-jäännökset pöydältä, ja sitten Elsa palattuaan, istahtaa Kaisun
-viereen, jääpi hänelle seuraa pitämään. Heidän kesken syntyy pian
-vilkas sananvaihto ja silloin tällöin kuuluva naurun hyminä näyttää,
-että heillä on iloiset keskusteluaineet. Onhan nuorilla toki yhtä ja
-toista muisteltavaa veneretkiltä Oulussa, markkina- ja kirkkomatkoilta,
-ja jospa eivät itse ole hyvin paljon ihmeteltävää ja merkillistä
-nähneet, niin onpa sen sijaan paljon tarinoita siitä, mitä muut ovat
-nähneet ja kuulleet. Tällaisista aineista piisaa paljon puhelemista
-tyttöin sekä Kallen ja Laurin kesken, jotka istuvat vähän matkaa
-heistä, milloin kahdenkeskisessä sananvaihdossa milloin keskustelussa
-tyttöin kanssa. Molempain emäntäin välillä on myöskin vilkas
-keskustelu, mutta he puhelevat vähäisemmistä asioista, enimmästi
-taloudellisista aineista. Isännät istuvat pirtin toisessa päässä
-ja tuumailevat tyyneesti vuodentulosta, nykyisestä taloudellisesta
-tilasta ja sen semmoisesta. Sattuu välistä yhteinen keskustelu kaikkein
-välillä, mutta tavallisesti ovat kuitenkin vanhat ja nuoret erillään.
-Koko päivää ei istuta sisällä yhdessä kohti, vaan käydään välistä
-ympäristöäkin katselemassa; varsinkin tytöt eivät kauan malta yhdessä
-kohti istua.
-
-Kerran, nuorten sattuessa ulkona olemaan, kysyy Mäntyvaaran emäntä
-naapuriltaan:
-
-"Eikö sinua jo emännän toimi ala väsyttää?"
-
-"Eipä paljon muutenkaan", vastaa Peltolan emäntä. "Alan jo vanhaksi
-käydä minäkin, jott'en kerkeä enää käydä joka paikkaa katsomassa, enkä
-voi liikkua niin sukkelaan kuin ennen nuorempana ollessani."
-
-"Arvaahan sen; vanhuus jäsenet kangistuttaa. -- Minusta ei olo enää
-paljon mihinkään. Nuoret emännät ne meillä minunkin edestäni työtä
-tekevät. -- Mutta sinulla on vielä ihmeellisesti voimaa ja kykyä
-tämmöistä taloutta hoitaa. Tämmöisessä talossa olisi nuorellekin
-emännälle aivan tarpeeksi työtä."
-
-"Ka, kyllähän täällä olisi. Mutta eipä tulekaan minulla kaikki niin
-tehdyksi kuin pitäisi."
-
-"Voi täällähän näyttää kaikesta, että emäntä on huolellisesti työnsä
-tehnyt, paremmasti kuin monessa muussa talossa, missä on nuori ja vielä
-täysissä voimissa oleva emäntä."
-
-"Älä sanokaan! Minä tunnen itsessäni, että jos olisin vielä paremmissa
-voimissa, saattaisin monen työn tehdä paremmasti kuin nyt. Mutta
-minulla ovat jo voimat rau'enneet ja kyky vähennyt. Sen vuoksi
-tarvitseisin jo jonkun, jolle voisin huoleni jättää."
-
-"No, mahtaneehan Elsasta jotain apua olla."
-
-"Ka, onhan hänestä sen verran kuin lapsesta voi olla. Ei hänessä vielä
-talouden hoitajaa ole. Tämä talo tarvitseisi jo uuden emännän, nuoren
-ja kykenevän, joka olisi raitis ja notkea liikkeissään, ahkera ja
-taitava työssään."
-
-"No, sitenhän sen saisi, kun Kalle -- --"
-
-"Niin, sitä minäkin olen ajatellut, että olisi se hänellä jo aika."
-
-"Olisipa hyvinkin hänellä jo aika. --. Mutta eikö hän jo ole kumppania
-itselleen katsonut?"
-
-"Ei, minun tietääkseni, vaikka on siitä joskus ollut puhe. Mutta kyllä
-minä aavistan, että on hänellä jotain mielessä siihen suuntaan,
-koska hän viime aikoina, Perttulista asti, on ollut tavallista
-harvapuheisempi ja hiljaisempi. Ei hän kyllä ole mitään maininnut,
-mutta eihän ole mitään mahdotonta, että hänelläkin on joku rakkausasia
-mielessä. Useinhan semmoiset pojat kirkkomatkoillaan lempiliittoja
-tekevät."
-
-"No, eihän kumma olekaan, jos Kallella on jotain naimapuuhan tapaista
-mielessä. Totta kai hän kuitenkin aikoo joskus aviosäätyyn mennä.
-Tuota, puhuttiinhan ennen, että Honkavaaran Liisa olisi hänen
-katsottunsa."
-
-"No, niin on puhuttu, vaan siinä puheessa nyt ei perää ole."
-
-"Eikö ole?"
-
-"Enpä usko."
-
-"Mutta eihän Liisa pahimpia tyttöjä ole."
-
-"Ei pahimpia, vaan ei paraitakaan. Ja Kallen minä en usko hänestä
-huolivan."
-
-"Miksikä ei? Onhan Liisa aika näppärä tyttö."
-
-"On kyllä. Mutta ei hänestä ison talouden hoitajaksi ole."
-
-"Eihän sitä ennakolta voi niin tarkkaan tietää."
-
-"Näkyypä se jo ihmisen luonnosta, mihinkä hänellä on taipumusta,
-mihinkä ei."
-
-"Ka, kyllähän se usein näkyy, vaan ei aina. -- En kuitenkaan sillä
-sano, että tahtoisin Liisaa Kallelle ehdoittaa. Voipihan semmoinen mies
-kuin Kalle saada hyvinkin hyvän tytön, jonkun muunkin kuin Liisan."
-
-"Ka, jostain kai hänen tulee itselleen emäntä valita, ja paras olisi,
-kun hän jo tänä syksynä ottaisi."
-
-"No, vielähän sitä syksyä on pitkältä, aikaa on pitkältä vielä talveen.
-Ja siihen asti ennättää paljonkin tapahtua."
-
-Sillä välin tuumailevat isännät nykyisestä taloudellisesta tilasta,
-syistä rahan vähyyteen ja onko toivoa paremmasta ajasta. Keskusteliat
-muistelevat entisiä aikoja parikymmentä vuotta sitten. Silloin oli
-ihmisillä rahaa. Satamarkkasia näki monella; rahatonta miestä tuskin
-oli yhtään; ei ainakaan valitettu semmoisesta puutteesta kuin nyt.
-Silloin kyllä oli ihmisillä varaa veronsa maksaa sekä kruunulle että
-papille ja muille palkansaajille, ja puhtaassa rahassa silloin verot
-maksettiin. Silloin maksettiin työmiehille hyvät palkat, silloin oli
-terva hyvässä hinnassa, ja silloin toivat Oulussa soutajat aina kotia
-tullessaan tarpeeksi rahaa ja elintarpeita koko talveksi. Toisin on
-nyt. Raha on isosti vähentynyt. Sitä ei kartu kaikille senkään vertaa
-että riittäisi kruununveroihin. Muut palkansaajat saavat tyytyä siihen
-mitä saavat. Nyt on terva huonossa hinnassa. Siitä ei kartu rahoja niin
-paljon, että niillä perhe saisi elintarpeita koko talveksi; ja omista
-pelloista karttuu eloja aivan vähän. Ainoastaan tukkiliike tuottaa
-vähän rahoja, mutta eivätpä kaikki mahdu tukkityöhön, ja tietymätöntä
-on, kuinka kauan tukkiliikettä kestää; ainakin ovat metsät isosti
-vähenemään päin. -- Mäntyvaaran isännän mielestä ei tila voi parata,
-ellei tervan hinta kohoa. Peltolainen taas arvelee, ett'ei ole isosti
-apua siitäkään, jos tervan hinta paranee, metsä kun tervaruukissa kovin
-haaskautuu. Ainoa turvakeino tulevaisuutta vastaan on hänen mielestään
-laittaa niityt ja pellot semmoiseenkaan kuntoon, että niistä yhden
-talon väki saisi elatuksensa. Isotöistä on kyllä näissä seuduissa
-maanviljelys, mutta lopussa se kuitenkin palkitsee työntekiän. Iikka
-taas väittää, jott'ei maanviljelystä voida suurenkaan työn avulla saada
-hyvään kuntoon, ja useassa talossa ei voida tekemälläkään saada uusia
-pelto- ja niittymaita.
-
-Tällaisista asioista tuumaillessa kuluu isännillä aika mukavasti,
-ja hupaisesti se kuluu toisillakin, nuorilla etenkin, vilkkaissa
-ja iloisissa keskusteluissa. Peltolaiset ovat vierailleen hyvin
-kohteliaita ja ystävällisiä ja tarjoavat heille ruu'an jälkeen
-kahveakin, jota ei suinkaan ole totuttu joka päivä saamaan.
-
-Kun on yhtä ja toista muuta puheltu, syntyy taas kaikkein koossa
-ollessa puhe karhuasiasta uudestaan.
-
-"Kyllä te tosiaan heititte vahtuun liian varain", sanoo Janne likalle,
-niinkuin oli jo ennenkin maininnut.
-
-"Niin, sen sinä luulet", vastaa Iikka; "vaan minä kun näin, ett'ei
-meillä vahtuu mitään hyödyttänyt, päätin parhaaksi jättää sen silleen;
-ja sen vuoksi tehtiin meillä loukas, jott'ei meidän tarvitseisi aikaa
-kuluttaa vahtuussa."
-
-"No, onhan se sekin parempi kuin ei mitään, vaan kuitenkin on
-luotettavin pyyntikeino vahtaaminen niin kauan kuin on syytä toivoa,
-että karhu haaskalla kulkee. Koska se kuitenkin on siellä monioita
-kertoja käynyt, niin onhan syytä otaksua, että se vieläkin käypi."
-
-"Kuka tuon tiennee!"
-
-"Ka, eihän sitä varmasti kukaan vielä tiedä; mutta kyllä minä luulen,
-että se vielä käypi; ja sen vuoksi arvelen paraaksi, että jonkun
-pitäisi vielä monioita kertoja kulkea vahtuussa toisella haaskalla,
-joka kuuluu jälillä olevan."
-
-"Onhan se koskematonna vielä, mutta eipä taida meillä siellä enää
-käyntiä tulla, minulla ainakaan."
-
-"Älähän toki ole niin välinpitämätön. Saattaahan muuten metsän peto
-jonain yönä haaskalla käydä koko lehmän raadon syömässä, sillä minä
-luulen, että ennenhän se toki haaskalle menee kuin loukkaaseen."
-
-"Kukapa sen käynnit tietää! Ja tuota olenpa miettinyt, että minä kohta
-puran koko haaskan, kosk'ei siellä kuitenkaan näy vahtuuta tulevan."
-
-"Älähän toki! Vielä siellä pitää jonkun vahtaamassa kulkea. Eikö se
-Laurikaan...?"
-
-"Eipä tuonne minullakaan enää kovin mieli tee", puuttuu puheeseen
-Lauri. "Kyllä minä ensin ajattelin, että saisi tuolla vielä jonkun
-kerran käydä; mutta niinpä minusta tunnustaa, että tyhjään taitaisi
-vahtuu mennä niinkuin ennenkin."
-
-"Eihän se ole sanottu", lausuu Janne.
-
-"Lähde pois vahtaamaan!" kehoittaa Kallekin.
-
-"Jos sattuisi metsän kuningas haaskalle tulemaan, niin et katuisikaan
-käyntiäsi."
-
-"Saattaisihan kuitenkin ampuminen tyhjään mennä, jos tulisikin peto
-haaskalle", arvelee Lauri. "Yöt kun ovat kovin pimeät, niin eihän nyt
-näekään paljon mitään."
-
-"Se on tosi kyllä", myöntää Kalle, "että pimeästä on paljon haittaa
-yön aikana. Mutta tavallisestipa se mörkö tuleekin jo auringon laskun
-aikana tai vähän jälkeen, ja silloinhan ei pimeä vielä liiaksi haittaa.
-Ja jos se tuleekin myöhemmin, tulee ihan raadolle asti, niin eipä
-pitäisi silloin talailta olla mahdoton siihen osasta."
-
-"Sattumoissapahan on, jos silloinkaan sattuu semmoiseen paikkaan, että
-peto henkensä heittäisi; sillä eipä siihen juuri luoti teho, ellei se
-satu käymään korvalliseen tai sydämmeen."
-
-"Kylläpä pitäisi sattua vaikka korvalliseen, kun on kuitenkin suunta,
-mihin on ampuminen, jo ennakolta tiedossa. Karhu on siksi iso eläin,
-jotta sinä jotenkin pimeässäkin voit nähdä, mistä ja mitenpäin se
-kulkee ja siis eroittaa pääpuolen. Jos siis sinulle sattuisi semmoinen
-onni, että näkisit sen tulevaksi haaskalle, ja kuulisit, kun se rupeaa
-raatoa repimään ja luita puremaan, niin lasketa silloin ääntä kohti,
-lasketa korvalliseen tai rintaan kohti sydäntä, ja kylläpä pitäisi
-sattua, jos lienet tavallinen pyssymies."
-
-"Minä arvelen", sanoo Janne, kun Lauri vielä epäröipi, "että tästä
-lähin pitäisi Laurin tai jonkun muun vielä pari kolme yötä kulkea
-vahtaamassa. -- Nythän on kai ensi yönä yhdeksäs yö siitä asti kuin
-karhu kävi teillä lehmiä kaatamassa?"
-
-"Niin on", vastaa Iikka.
-
-"No niin. Ei ole vielä siis myöhäistä. Vielä saattaa metsän kuningas
-haaskalla käydä. -- Ja jos ei ala vahtuu onnistua, niin en tiedä muuta
-neuvoa kuin että annetaan jahtivoudin kutsua kylän väki kokoon, mies
-tai kaksi talosta, karhua ahdistamaan."
-
-"Tuskinpa se tulee saaduksi sitenkään. Se ei kuitenkaan kaadu ennenkuin
-on sallittu."
-
-"No, emmehän voi arvata, satuttaisiinko tuota saamaan kierretyksi ja
-tapetuksi, vaan saisihan kuitenkin koettaa. Ainakin mahtaisi jahdista
-olla se seuraus, että metsä näiltä seuduilta pois pakeneisi."
-
-"Jos niin on asia", puuttuu keskusteluun Mäntyvaaran emäntä, "niin
-kyllä silloin on parasta että asia heti ilmoitetaan jahtivoudille.
-Kovinhan metsän eläjä jo on pahaa karjallemme tehnyt, ja kuka tietää,
-mitä se vielä tekee, ell'ei se tule aikoinaan tapetuksi tai ainakin
-pois ajetuksi!"
-
-"Eihän sen vastaisia tekoja kukaan tiedä", sanoo Peltolan emäntä, "vaan
-arvattavasti se, niin kauan kuin se lähimailla pysyy, tekee paljon
-vahinkoa, säikyttelee karjaa, niin että se on alinomaisessa pelossa."
-
-"Niin se tekee. Ja lehmät kyllä mahtanevat tuntea, että se on
-lähiseuduilla silloinkin kun se ei näytä itseään; ja sen vuoksi ne vaan
-peloissaan ammoilevat, eivät syö, eivätkä lypsä."
-
-"Mahtaisikopahan", sanoo Iikka, "metsän eläjä kovin säikkyä, jos kohta
-koko kylä miehissä sitä hätyyttäisi! Saattaisihan se ajon jälkeen taas
-palauta paikoilleen, koskapahan se ei ole pois paennut, vaikka me sitä
-olemme hätyyttäneet, vaikka me sitä olemme ampuneetkin ja möykettä
-pitäneet haaskan lähellä."
-
-"Eiköhän tuo mahtaisi", arvelee Janne, "lopulta paeta, jos se ei
-tulisi tapetuksi. Mutta kyllähän taitaisivat miehet käydä vähäksi, kun
-olisi siksi laaja ala kuljettava, ja siis saattaisi käydä niin, jottei
-saataisi petoa kierretyksi, varsinkin kun on kykenevästä johtajasta
-puute."
-
-"Niinpä hyvinkin kävisi."
-
-"Sen vuoksi, kuule Lauri, on parasta, että sinä vielä monioita öitä
-käyt vahtaamassa, ennenkuin muuhun hommaan ruvetaan."
-
-"Saattaisihan tuonne mennä", vastaa Lauri, "jos olisi tietty, että
-siitä mitään hyötyä on. Mutta sitäpä en luule olevan, eikä minua sinne
-haluta. Siellä tulee kovin pitkä yö yksinään ollessa. Kumppanin kanssa
-siellä kyllä yö paremmasti kuluisi."
-
-"Eihän siellä miehellä mitään hätää ole talailla istuessa", vakuuttaa
-Janne. -- "Vaan jos kumppania haluat, niin semmoisen kyllä saat."
-
-"Mahtaisikohan sinne kenelläkään mieli tehdä?"
-
-"Voi toki", vakuuttaa Kalle. "Kyllähän sinne halukkaita aina olisi.
-Kyllä kai minäkin..."
-
-"Voi, lähtisitkö sinä Kalle?" huudahtaa Kaisu iloisesti.
-
-"Ka, kyllä kai minä mielelläni lähtisin, jos ei kenelläkään sitä
-vastaan olisi."
-
-"Kenelläpä sitä vastaan olisi!" sanoo Iikka tyyneesti. "En kai minä
-kiellä, Kalle, sinua tulemasta, jos sinua vaan haluttaa. Vaan niin minä
-luulen, että pitkäksi sinulla siellä yö tulisi."
-
-"Mahtaisikopahan liian pitkäksi tulla! Eihän siellä talailla mitään
-hätää ole, ja minä kyllä en pelkää; en ole pelännyt ennenkään. -- Olen
-valmis lähtemään vaikka jo ensi yöksi."
-
-"No, lähde siis vahtaamaan!" kehoittaa Kaisu. "Lähde Laurille
-kumppaniksi! Muuten kyllä hänellä ei lähtöä tule. Hänessä itsessään ei
-ole mitään intoa, ell'ei toinen sitä häneen pane."
-
-"Minussako!" mutisee Lauri hiljaa. "Mitäpä minä tyhjän tähden rupeaisin
-innostumaan, kun olen nähnyt, ett'ei innostuminen mitään auta!"
-
-"Meille hyvin sopii", sanoo Janne, "että Kalle jo ensi yöksi lähtee
-vahtaamaan, nyt kun meillä kiirein aika on sivu. Päätetään siis niin,
-että hän Laurin kanssa lähtee."
-
-"Se on mainion hyvä asia", iloitsee Kaisu. "Kun sinä, Kalle, lähdet,
-niin on syytä toivoa, että, jos hyvä onni sattuu, sinä saat metsän
-kuninkaan kaadetuksi."
-
-"Älähän ennen aikaa mitään toivo!" varoittaa Kalle. "Eihän ole vielä
-sanottu, että karhu ollenkaan enää käypikään haaskalla. Mutta kyllä
-minä mielelläni lähden vahtaajaksi, koska ei kukaan tunnu sitä
-kieltävän."
-
-"Eihän toki", vakuuttaa Mäntyvaaran emäntä. "Minä mielelläni näen, että
-metsän petoa millä keinoin tahansa koetetaan hengiltä saada, siitä kun
-on kovin suuri vastus karjalle; ja oikein minä olen ihastuksissani
-siitä että sinä Kalle nyt lähdet vahtaajaksi, sillä sinähän olet tarkka
-ampuja."
-
-"Tule vaan, Kalle!" kehoittaa myös Iikka. "Vaan tyhjään minä luulen
-vahtuun menevän; ja sen minä sanon, ett'ei metsän vilja kaadu ennenkuin
-on sallittu."
-
-"Älähän toki!" muistututtaa Janne. "Siinä tapauksessahan ei karhun
-pyynnistä koskaan tarvittaisi mitään huolta pitää. Jos nimittäin ei
-olisi sallittu karhu kaatuvaksi, niin se ei saisi surmaansa, vaikka
-sitä kuinka paljon tahansa hätyytettäisiin, ja jos taas olisi sallittu,
-niin se kaatuisi ihan itsestään, kenenkään siihen koskematta."
-
-"No, en minä varsin niinkään arvele; mutta kuitenkin uskon, ett'ei
-mörkö henkeään heitä, jos ei niin ole sallittu, vaikka kuinkakin sitä
-ahdistettaisiin; ja jos taas on sallittu sen kaatua, niin saattaahan
-se saada surmansa muullakin keinoin kuin pyssyn luodista, esimerkiksi
-loukkaassa.
-
-"Usko minua, kuule, Iikka! Karhu on siksi viisas eläin, että, jos
-ei käytetä hyväksi kaikkia mahdollisia keinoja sen tappamiseksi, se
-muutoin helposti saattaa surmansa välttää."
-
-"Olipa nyt miten tahansa, päätös kuin päätös. Kalle tulkoon vahtaajaksi
-Laurin kanssa, niinkuin jo tuumattiin. Laittauduhan, Kalle, valmiiksi
-meidän lähtöömme asti! Meidän veneessämmehän sinun paraiten sopii
-tulla."
-
-"Kyllähän minä pian joudun", vastaa Kalle. "Mutta eihän vielä mihinkään
-kiirettä ole."
-
-"Se sopii kyllä", myöntää Janne, "että Kalle teidän veneessänne lähtee.
-Sinä saat, Kalle, nyt kulkea vahtuussa ainakin pari yötä. Sitten minä
-tulen tiedustelemaan, miten on käynyt. Mutta jos jo ennen sattuisi
-metsän kuningas keikahtamaan, niin tietysti on heti tännekin sana
-laitettava."
-
-"Se nyt on tietty", vakuuttaa Iikka.
-
-"No, se on siis päätetty, että me molemmat, Lauri ja minä, lähdemme
-vahtaamaan?" muistuttaa vielä Kalle. "Vai kuinka Lauri?"
-
-"Niinhän se päätettiin", vastaa Lauri vakavasti.
-
-"Sinä siis lähdet mukaan?"
-
-"Ka, saatanhan tuota lähteä."
-
-"Mielelläsikin?"
-
-"No, eipä minulla juuri halua suurta tunnu sinne olevan, vaan saatanhan
-kuitenkin lähteä."
-
-"En minä tietysti tahdo pakoittaa, kun ei sinulla halua liene. Tohdin
-minä yksinänikin mennä."
-
-"Sen kyllä uskon, vaan saatanhan minä lähteä sinulle kumppaniksi."
-
-"Kahdenhan yö huvemmasti kuluu", muistuttaa Peltolan emäntä.
-
-"Onhan toki isommasti huvempi kahden ollessa", vakuuttaa Janne. "Ja
-onhan toinen pyssymies toiselle varana, jos ei satu ensi laukaus
-onnistumaan, silloin kun sattunee karhu haaskalle tulemaan."
-
-"Sinä siis varmaan lähdet mukaan?" kysyy vielä Kalle Laurilta.
-
-"Ka, lähdenhän toki, kun tulin luvanneeksi kerran", vastaa Lauri.
-
-"Onhan sinulla pyssy kunnossa?"
-
-"Ka, on kai se samanlaisessa kunnossa kuin ennenkin, ehjä ja tarkka, ja
-se tehoo kyllä, kun ei lie mikään sitä pilannut."
-
-"Mikäpä sen olisi pilannut! Älä sinä nyt semmoista puhukaan!"
-
-"Mitenkä, Kalle, sinun pyssysi luottaa?" kysyy Kaisu.
-
-"Ka, luottaahan se ainakin lintuja ampuessa, ja niinpä luulen, että
-tehoo se metsän viljaankin."
-
-Keskustelua riittää vielä vähän aikaa, ja mielet innostuvat
-innostumistaan. Jokainen kuvittelee mielessään, mitenkä mahtanee
-vielä vahtuu päättyä, ja luottamus Kallen rohkeuteen ja ampumataitoon
-herättää monessa toivon, että vielä ennen talvea saadaan mesikämmenen
-peijaita pitää. Mutta eihän tulevaisia asioita ihminen voi edeltäpäin
-tietää. Sittenhän näkyy.
-
-Vihdoin keskeytyvät mietteet, tuumailut ja tarinat. Mäntyvaaralaiset,
-kiiteltyään ja hyvästeltyään, poistuvat Kallen kanssa Peltolasta,
-ja Peltolaiset, kiiteltyään käynnistä, saattavat heidät rantaan,
-katselevat heidän lähtöään; ja toivottavat onnea matkalle, onnea
-Kallelle ja Laurille, jotka lähtevät vahtaamaan.
-
-
-
-
-XV.
-
-
-Veneen vesille työnnettyä tarttuvat soutajat heti airoihin, Kalle ja
-Kaisu etuteljolla ja Lauri takateljolla, ja isäntä perässä rupeaa
-huopaamaan, vaan emäntä istuu jouten keskellä venettä.
-
-On jotenkin kova vastatuuli, joka kohottaa melkoisia aaltoja; näkyypä
-selällä siellä täällä vaahtopäisiäkin laineita. Mutta Mäntyvaaran vene
-reippaiden soutajiensa avulla lähtee kuitenkin hiljokselleen eteenpäin
-kiitämään. Peltolaiset rannalta vähän aikaa katseltuaan, kuinka se
-keveästi halkaisee vastaan vierivien laineiden harjat, kuinka se
-keikkuilee aalloilla, milloin kohoten, keula pystyssä, korkean aallon
-huipulle, milloin taas solahtaen, keula alaspäin, aallon pohjaan,
--- Peltolaiset tätä näkyä katseltuaan palaavat kaipauksen tunteilla
-kotiaan.
-
-Tuuli ja aallot kyllä kovasti kulkua vastustavat; mutta soutajat,
-tottuneet kun ovat, tekevät airoillaan voimakkaita vetoja, ja vakaisena
-istuu isäntä perässä, käyttäen taitavasti huoparimiaan ja venettä
-ohjatessaan väistäen pahimmat aallot. Monesti ne näyttävätkin hyvin
-uhkaaville, kun ne pauhinalla venettä vasten syöksyvät, kun ne lyövät
-veneen laitoja vasten milloin keulasta milloin sivulta ja näyttävät
-ikäänkuin tahtovan niellä koko keulan. Mutta keveästi keula kohoaa
-taivasta kohti ja niinkuin mäen päälle kiipeää vene aallon huipuille,
-vaan sieltä se taas äkkiä jyrkkää aaltoa myöten solahtaa alas ja
-ikäänkuin kätkeytyy laineiden väliin. Näin kulkiessaan, aallokossa
-keikkuessaan, vene silloin tällöin vettä vähän ryypiskelee. Aina joskus
-jostakusta aallosta roiskahtaa vähän vettä soutajien päälle keulan
-puolella; mutta perempänä istujat eivät vähääkään kastu.
-
-Kalle soutaessaan tekee pitkiä, voimakkaita vetoja, niin että sujahtaa
-airon terä ja syntyy airon jälkeen vaahtoinen pyörre, joka kuitenkin
-pian aalloissa häviää. Kaisulla taas, joka on tottunut soutamaan
-lyhyeen ja tiheästi, tekisi mieli tehdä entiseen tapaansa, mutta hänen
-tietysti täytyy mukaantua Kallen mukaan, ja sen vuoksi souto häntä
-nyt vähän oudostuttaa, vaan hyvin hän kuitenkin tehtävänsä tekee ja
-ponnistaakin aika lailla. Siinä molemmat nuorukaiset rinnatusten
-etuteljolla soutavat, Kalle vakaisena ja tyytyväisenä, Kaisu
-iloisena, hymysuin, ja luovat katseensa milloin taantuvaan Peltolan
-rantaan, milloin läikkyviin laineisiin, milloin veneen peräpuolella
-istujoihin, joita ei aalto näy ollenkaan kastelevan, milloin taas he
-katsoa vilkaisevat hymyillen toisiinsa. Heistä molemmista tuntuu niin
-oudolta, tuntuu niin somalta toistensa sivulla olla, jotta he toistensa
-soutoa ja toisiaan katsellessaan eivät aina arvaa olla varuillaan,
-kun jostakusta aallosta vettä heidän päällensä roiskahtaa. Naurusuin
-katselee Kaisu Kallea, jotta miksi se niin harvaan vetää, ja Kalle taas
-katselee, kuinka Kaisulla aina airo yrittää käydä veteen ennen aikojaan
-ja sieltä taas liian pian kohota.
-
-"Älä sinä hätäile!" muistuttaa silloin Kalle Kaisua. "Pidä airoa
-enemmän aikaa vedessä, niin paremmin saatat yhtä mukaa soutaa!"
-
-Samalla muuan iso aalto lyöpi vettä sisään ja kastelee häneltä takin
-liepen.
-
-"Ahaa, kastuitpa!" huudahtaa silloin Kaisu.
-
-"Enpä kovinkaan", vastaa tyyneesti Kalle ja puistelee takin helmaansa
-sekä asettelee paremmasti pyssyään, joka hänellä on vieressään
-nahkakotelon sisällä.
-
-"Jopahan ryyppäsi vene", kuuluu isännän ääni perästä.
-
-Kalle, nähdessään äsköstä vielä isomman aallon vierivän Kaisun
-puoleista laitaa kohti, sanoo sitten vieruskumppanilleen:
-
-"Odotahan, kohta kastut sinäkin!"
-
-Samalla, ennenkuin Kaisu arvaakaan, räiskähtää vettä oikein hyväsesti
-hänen helmalleen.
-
-"Saitpahan sinäkin!" sanoo silloin Kalle, suu vähän hymyssä.
-
-"Olipa siinä aallossa vettä", naurahtaa Kaisu ja puistelee vyölinäänsä
-ja helmaansa.
-
-"Jopa nyt taisi kastella", äännähtää Lauri, nähtyään hänkin, miten
-Kaisulle kävi.
-
-"Tottapahan kesä kuivaa, jos kasteleekin", vastaa Kaisu, "enkäpä minä
-tässä yksinäni kastukaan. Mutta sinulla näyttää kovin hyvä paikka
-olevan. Ei olisi vaarallista, jos sinäkin vähäsen kastuisit."
-
-"No, eipä ole siitä haittaa, että kuivana pysyn; eikä aalto minua
-kyllä kastele, kun et sinä vaan airollasi vettä päälleni räiskyttäne.
-Tiedäkin, että katsot tarkkaan, miten sinä airoa pitelet!"
-
-Kyllä vaaditaankin soutajilta, että oikein osaavat airoa pidellä.
-Muuten vaan tämmöisessä aallokossa monikin airon veto tyhjään menisi,
-monestikin airo vettä veneeseen syytäisi, sillä soutajien täytyy
-vetästä airoillaan milloin aallon pohjasta milloin harjalta; airo
-on pistettävä milloin syvempään milloin ylemmäs. Mutta kyllä näkyy
-soutajista, että ovat he ennenkin tuulessa ja aallokossa liikkuneet.
-Heillä käypi souto tasaisesti ja sievästi vene hyppii aallolta aallolle
-ja kiitää hiljoksellen eteenpäin.
-
-Melkein äänetönnä istuu emäntä veneen pohjalla, eikä isäntäkään hyvin
-monta sanaa puhu. Hän vaan vakaisena istuu perässä, ja työntäen
-voimakkaasti huoparimillaan luopi tyyneen katseensa eteensä ja
-silmäelee kohti vieriviä laineita. Tyyneinä ja vakaisina myöskin
-Lauri ja Kalle tekevät voimakkaita vetoja. Kaisu sitä vastoin istuu
-hymyillen, naurusuin, ja somalle tuntuu hänestä nyt souto, ja
-soutaessaan hän kääntää kirkkaat, vilkkaasti pyörivät silmänsä milloin
-minnekin päin. Hän lennättää katseensa milloin taantuvaan Peltolaan,
-milloin taivaalle, milloin aallokkoon, milloin taas Kalleen ja muihin
-veneessä istujiin, jotka kaikki istuvat tyyneinä niinkuin eivät
-tuulesta mitään tietäisi, niinkuin ei aalloista olisi soudolle mitään
-haittaa. Hänestä tuntuvat nimittäin laineet jotenkin haittaavan soutoa,
-kun, hänen airoa veteen pistäessään, milloin aallon harja, milloin
-aallon pohja sattuu airon kohdalle, niin että hänellä airo sattuu
-milloin liian syvälle aallon sisään, milloin taas ainoastaan vähän
-hipaisee aallon laitaan. Sen vuoksi hän melkein ihmetellen katselee,
-kuinka toiset soutajat liikuttavat airojaan melkein yhtä mukavasti kuin
-tyyneelläkin. Juuri kun hän ihmettelee Kallen soutoa ja katselee, eikö
-tällä vahingoissakaan koskaan airo satu aallon sivu luiskahtamaan,
-kuulee hän isännän huudahtavan: "Varokaapa nyt itseänne siellä
-keulassa! Kohta iso aalto teidät kastelee."
-
-Soutajat kääntyvät nyt katsomaan, kuinka likellä ja kuinka suuri
-se lähenevä aalto on, vaan samalla se syöksyy venettä vasten niin
-korkeana, että sen päällyspuoli valuu kerrassaan yli koko keulan ja
-kastelee niin hyvin etuteljon kuin sen päällä istuvien soutajien
-selkäpuolet, ennenkuin he ovat aallon edestä ennättäneet siirtyä.
-
-"Voi hirmuista!" huudahtaa silloin Kaisu, heti paikaltaan hypähtäen.
-"Kylläpä oli kauhea aalto!"
-
-"Tulipa siitä vettä, siitä aallosta!" sanoo Kalle, paikaltaan
-kohottuaan hänkin ja sitten kämmenellään vettä teljolta pyhkien.
-
-"Kylläpä oli aaltoa!" ihmettelee emäntäkin. "Vähällä oli jo minunkin
-kastella."
-
-"Eipä paljon puuttunut, ett'ei olisi minuakin kastellut", sanoo Lauri.
-
-"Kylläpä nyt ryypäsi vene hyväsesti!" lausuu isäntä.
-
-Mutta niin pian kuin korkea aalto oli mennyt menojaan, istuvat soutajat
-taas paikoilleen ja työntävät airoillaan eteenpäin venettä, joka jättää
-jättämistään Peltolan rannan taaksensa.
-
-Iloisena liikuttelee Kaisu airoaan; niin mukavalle tuntuu hänestä
-kulku, tuntuu somalle Kallen sivulla istua ja kiikkua veneessä, joka
-aallokossa mukavasti keikkuilee. Hän luopi iloiset, veitikkamaiset
-katseensa milloin mihinkin, ja kummastellessaan, ett'eivät perempänä
-istujat vahingossakaan satu kastumaan, ei hän aina huomaakaan, miten
-hänellä airo veteen sattuu. Varsinkin Laurilla on hänen mielestään
-kovin mukava paikka, siitä kun aalto ei koskaan satu vettä yli lyömään;
-se äskönenkin iso aalto vieri sivu, Lauriin koskemattakaan. Naurusuin
-katsellessaan Lauriin päin, sattuu hänellä airo luiskahtamaan aallosta,
-hipaisten vaan aallon laitaa, ja silloin siitä räiskähtää vettä suoraan
-Laurin niskaan.
-
-"Voi sen tyttöä!" huudahtaa silloin Lauri, "kun päälleni räiskytit,
-ihan niskaan." Ja hän kallistaa päätään alaspäin. "Nyt sinun pitäisi
-tästä airosta saada."
-
-"Älähän toki! Enhän minä tahallani..." puolustelee Kaisu itseään. "En
-arvannutkaan, että airo olisi ollut syvempään pistettävä."
-
-"Et arvannut! Eihän sinusta sitten soutajaksi olekaan."
-
-"Kyllä minä soutaa osaan. Mutta tuleehan se usein vahinko viisaallekin;
-eikähän se nyt iso asia ollut, että sinäkin vähän kastuit."
-
-"Eikö ollut! Tiedä, ett'et puhu tuolla lailla! Ja jos vaan vielä minua
-kastelet, niin."
-
-"No, älähän ole milläsikään! Kyllä minä koetan varoa, ett'ei minun
-airostani enää räisky."
-
-Mutta Laurin ja Kaisun välisen keskustelun loputtua, siirtyvät
-keskustelioilla pian ajatukset ja puheet taas toisiin asioihin. Ja vene
-sillä välin etenee etenemistään Peltolan rannasta, keikkuilee selän
-laineilla, pyrkien Mäntyvaaran rantaan päin.
-
-Kalle soutaessaan näyttää hyvin tyytyväiseltä, siinä kun hänen
-sivullaan istuu punaposkinen, hymyhuulinen, iloinen tyttö, siinä kun
-hän saapi istua Mäntyvaaran Kaisun rinnalla. Jos hän milloin häneen
-katseensa luopi, saapi hän nähdä vaan iloisen, lempeän silmäilyn;
-eihän siis kummakaan, että olo Kaisun sivulla tuntuu hänestä niin
-miellyttävälle. Mielellään hän häntä katselee ja ajattelee, vaan sen
-ohessa hän ajatuksensa muuallekin kiidättää ja muistelee varsinkin
-matkansa päämäärää. Hänhän on menossa karhua vahtaamaan, ja arvelu
-siitä, saapiko hän vielä omin silmin nähdä metsän kuninkaan, antaa
-hänelle aihetta moniin ajatuksiin. Jos se tulisi haaskalle ja hän
-sitten ojentaisi kätensä sitä ampuakseen, kuinka hänellä silloin sydän
-sykähtäisi, kuinka menisi mieli hyväksi! Ja jos laukaus onnistuisi ja
-hän mesikämmenen kanssa Mäntyvaaraan palaisi, kuinka silloin talon väki
-riemastuisi siitä!
-
-Kaisu erittäinkin siitä mahtaisi iloita, se kun jo oli iloinnut siitä,
-että hän tarjoutui vahtaajaksi.
-
-Ja Kalle luopi nyt ystävällisen silmäilyn Kaisuun, joka iloisesti
-vastaan myhäilee. Hänestä tuntuu hyvin somalle katsella tämän
-veitikkamaista, vaan lempeää silmäilyä, tämän hymyileviä huulia, tämän
-punoittavia poskia. Siinä näyttää Kaisu hänen mielestään niin sorjalle
-ja somalle, niin iloiselle ja hyvän luontoiselle, jotta hänestä tuntuu,
-ett'ei hän ole semmoista tyttöä toista vielä nähnytkään. Tuntuu niin
-somalta, kummalliselta, oudolta, jott'ei hän ole oikein selvillä vielä
-itsekään siitä, mikä hänen tunteensa on niin kiihoksiin saanut. Onhan
-hän Kaisun parissa usein ennenkin ollut, mutta ei hän ole tuntenut
-ennen itseään niin lumotuksi kuin nyt. Hyvänä tyttönä hän oli aina
-Kaisua pitänyt, mutta varsinkin viime matkansa jälkeen Perttulikirkolla
-oli hän tuntenut itsessään tavallista enemmän mieltymystä häneen, oli
-ruvennut usein muistelemaan häntä. Ja tähän muistelemiseen oli antanut
-aihetta luulo, että Kaisulla kenties oli sulhanen. Hän oli alkanut
-aavistaa, että Kaisulla olisi tekeillä lemmen liitto erään toisen
-kanssa. Se oli vaan aavistus, kenties väärä -- hyvä, jos niin olisikin,
-mutta voisihan olla mahdollista, että siinä yhtä hyvin saattoi olla
-perää. Kukapa se kenenkään sydämmen asiat tarkkaan tietää, ennenkuin ne
-ilmi tulevat!
-
-Näissä mietteissään muistelee Kalle, mitä hän Perttulin aikana oli
-nähnyt. Perttuli-lauantaina hän astuskellessaan kentällä kauppamiehen
-talon likellä huomasi siellä Kaisun ja Honkavaaran Liisan, jotka
-käsitysten käyskentelivät, iloisessa sananvaihdossa keskenään.
-Hän lyöttäysi heidän seuraansa ja näki silloin, että Kaisulla oli
-uusi korea huivi. Kysyttyään, mistä tämä oli sen saanut, sai hän
-vastaukseksi, että se oli Kalliovaaran Heikin ostama. Kaisu oli
-nimittäin ennen ollut kahden kesken Heikin kanssa, joka oli vienyt
-hänen kauppapuotiin ja siellä valikoinut hänelle sen korean huivin,
-joka hänelle nyt oli. Silloin tuntui Kallea harmittavan, että Heikki
-oli kerennyt ennen häntä. Olisihan hänkin yhtä hyvin saattanut Kaisulle
-huivin ostaa, ja olisikin niin tehnyt, ell'ei Heikki olisi herennyt
-ennen. Siinä hän katseli tyttöjä ja palloili mielessään sitä, että
-Heikki oli ennättänyt tehdä Kaisulle sen palveluksen, jonka hän oli
-aikonut tehdä. Mitä hänen nyt tuli tehdä? No, Liisahan oli vielä
-saamatta; sitä ei ollut kukaan muistanut. Mitenhän olisi hänelle
-ostaa? Hän loi silmänsä Liisaan, ikäänkuin katsoakseen, kannattaisiko
-sille ostaa. Ja Liisa puolestaan silloin hymyillen häntä katseli,
-katseli lempeitä, kysyvillä silmillä ja näytti niin miellyttävälle,
-että hän päätti hänelle kyllä kannattavan jotakin ostaa. Mutta niin
-tuntui kuitenkin, että Kaisulle hän olisi mieluummin ostanut. Silloin
-hän kutsui molemmat tytöt kanssansa puotiin, jossa he katselivat
-puotitavaroita ja koettivat löytää kauniinta ja mukavinta; ja siellä
-hän osti Liisalle kauniin huivin, mutta ostipa hän Kaisullekin korean
-vyölinän. Sitten hän lähti heidän kanssaan kävelemään; ja molemmat
-tytöt olivat hyvin iloisia ja puheliaita ja näyttivät niin sieville ja
-somille, jott'ei koko kirkkoväen joukossa ollut semmoisia, varsinkaan
-Kaisun vertaista. Seurustelu heidän kanssaan tuntui hyvin mukavalle,
-mutta sitten yhtyi heihin Heikki, joka oli kyllä hyvin iloinen ja laski
-leikkiä ja nauratteli tyttöjä, vaan kuitenkin häntä tuntui harmittavan,
-että Heikki valtasi tyttöin mielet, puheli ja laski leikkiä erittäinkin
-Kaisun kanssa, jott'ei hänelle paljon suunvuoroa jäänytkään.
-
-Näissä muistelmissa ollessaan Kalle taas luopi silmäilyn Kaisuun,
-ikäänkuin tämän silmistä lukeakseen, minkälaiset ajatukset Kaisussa
-liikkuu, minkälaisessa suhteessa tämä on Heikkiin. Mutta eipä näy
-olevan helppo päältäpäin katsoin lukea toisen ajatuksia. Kaisun
-kirkkaista, lempeistä silmistä ja hymyilevästä, vapaasta katseesta hän
-ei voi päättää, onko tämän suhde Heikkiin mikään erinomaisen hyvä.
-Melkeinpä voisi luulla, että, jos Kaisun mieliala kuvastuu hänen
-ulkomuodossaan, tällä vielä on sydän yhtä vapaa kuin katsekin. Jospa
-niin olisikin! Mutta puhuttiinhan jo kauan aikaa sitten, että Kaisun ja
-Heikin väli olisi hyvin hyvä, että heistä kyllä saattaisi pari tulla.
-Sitten kyllä ei ole kuulunut siitä mitään. Mutta hyvinpä näytti Kaisu
-Perttulina Heikin seurassa viihtyvän. Kenties hän on jo Heikin morsian.
-Voi, tämä ajatus tuntuu tekevän hänen murheelliseksi! Vaan miksi hänen
-siitä tarvitseisi surra? Onhan hänellä vielä sydän vapaa. Mutta kenties
-se ei olekaan. Kenties Kaisu sen on lumonnut. -- Ei, kyllä hänen vielä
-pitää saada selko asiasta, hänen pitää saada tietää, minkälainen on
-Kaisun suhde Heikkiin. Tässä siitä ei sovi ruveta kyselemään. Se täytyy
-jättää vastaiseksi. Jos hän vahtuussa käydessään saisi metsän kuninkaan
-kaadetuksi, niin silloin hän varmaankin tunsi mielensä rohkeammaksi,
-silloin hän saisi monelta kunnioitusta osalleen, siis Kaisultakin --
-silloinhan sopisi hänen tiedustella Kaisun mielialaa, silloin hän
-tuntisi varmaan itsessään tarpeeksi rohkeutta lausua julki ajatuksensa.
-
-Kallen näissä mietteissä ollessa istuu Kaisu hymyillen hänen vieressään
-ja soutaessaan lennättää ajatuksensa milloin minnekin; eivät ne ole
-niin syvällisiä kuin Kallella. Ne sattuvat hetkeksi yhteen, hetkeksi
-toiseen asiaan, samoin kuin hänen silmäinsä katsekin. Milloin ovat ne
-taantuvan Peltolan vainioin ja asukkaiden luona, milloin lainehtivassa
-järvessä, milloin Kallen ja muitten luona. Mukavalta tuntuu Kaisusta
-istuminen Kallen sivulla, semmoisen uljaan, reippaan, jopa pulskankin
-pojan sivulla. Eipä löydykään monta sen veroista nuorukaista. No,
-olihan se Heikkikin aika raitis poika, vieläpä luonnoltaan Kallea
-paljon iloisempi. Hyvin mukava hänellä oli ollut aina Heikin seurassa,
-se kun oli semmoinen sukkela leikin laskia, puhui ja valehteli milloin
-mitäkin. Meni se kuitenkin joskus ilveissään liian pitkälle, jotta
-häntä mieli suututtaa; vaan se ei koskaan pahakseen pannut, jos hän
-mitä sille sanoi; ja jos se jonkun tyhmyyden tekikin, niin se osasi
-aina jollain sukkeluudella kaikki pahat parantaa.
-
-Vene on jo melkoisesti etennyt Peltolasta ja on nyt niin lähennyt
-Mäntyvaaran rantaa, että aallot eivät sitä enää niin keikuttelekaan,
-ranta kun täälläpäin on isosti suojana. Aallot käyvät yhä pienemmiksi,
-tuulen voima yhä vähemmäksi, souto keveämmäksi, kuta enempi vene rantaa
-likenee, eikä enää vettä roiskahtele veneeseen, joka nyt suuremmalla
-nopeudella kiitää eteenpäin. Loppumatkalla ei kauan viivytäkään. Pian
-ehditään tyyneelle rannalle, ja isäntä ohjaa veneen sen pitopaikkaan,
-kivien väliseen koloon, johon on telat laitetut venettä varten.
-
-Vene, kun väki siitä on maalle astunut, vedetään teloille, ja sitten
-lähdetään taloon astumaan.
-
-Mäntyvaarassa istutaan sitten vähän aikaa, syödään illallinen,
-keskustellaan ja tuumaillaan, enimmästi karhuasiasta, lausutaan
-arveluja karhun olopaikan suhteen ja mietitään, eikö sitä millään
-keinoin voida saada tapetuksi, sillä saapi sitä ihminen miettiä jos
-mitäkin keinoa sen hengiltä saamiseksi, ja se kuitenkin näyttää kaikki
-surmapaikat varovan. Sitten, ennen pimeää, lähtevät Kalle ja Lauri,
-pyssyt ja turkit muassaan, vahtuupaikalle, ja Kaisu sekä Tiina tulevat
-heille jälkien paluuttajiksi.
-
-
-
-
-XVI.
-
-
-Jälkien paluuttajain kotia tultua ei Mäntyvaarassa enää kau'an valvota.
-Naisilla kyllä tekisi mieli vähän aikaa vielä vahtaajia odottaa,
-varsinkin Kaisulla, joka, tietäen Kallen hyväksi pyssymieheksi,
-piankin uskoo vahtaajien kotia tulevan siinä tapauksessa jos karhu on
-haaskalle tullut, sillä sehän, kun lienee käydäkseen, käypi haaskalla
-tavallisesti jo iltayöstä. Mutta isäntä arvellen, ett'ei ensi yönä
-tapahdu kummempia kuin ennenkään ja jos tapahtuukin, niin saapihan
-siitä sitten tiedon, käskee väkensä mennä levolle, itse ensimmäisenä
-levollisin mielin nukkumaan lähtien. Toiset, vielä viimeisen kerran
-kuunneltuaan, eikö ala vahtaajia kuulua tuleviksi, ja kun niitä
-ei kuulu, kun ei kuulu ulkoa muuta ääntä kuin vanhain petäjäin
-huojumisesta syntyvä humina sekä tuulen suhina, käyvät vuoteillensa
-hekin, seuraten isännän esimerkkiä; ja pian vaipuvat kaikki sikeään
-uneen.
-
-Seuraavana päivänä saadaan yöllä kotia tulleilta vahtuumiehiltä tieto,
-ett'ei karhu ole ollenkaan käynytkään haaskalla.
-
-Mutta Kalle, kerran Mäntyvaaraan tultuaan, ei aiokaan heittää
-vahtuutaan yhdelle yölle, vaan päättää vielä onneaan koettaa ja aikoo
-ensi yönä taas mennä vahtaamaan, vaikkapa yksin.
-
-Laurilla taas on vahtuuinto kokonaan loppunut. Häntä ei haluta enää
-kumppaninkaan kanssa mennä; pitkältä oli viimekin yö hänestä tuntunut.
-
-Päivän kuluessa käypi Mäntyvaarassa muuan nainen, matkalla kirkolle
-asioilleen, ja hän kertoo talon likellä häntä vastaan tulleen --
-karhun, joka hänen nähtyään hiljolleen lähti metsään astumaan.
-
-Tästä odottamattomasta tapauksesta saapi Kalle uutta intoa; mutta Lauri
-samoin kuin isäntäkin pysyy yhtä levollisena kuin ennenkin.
-
-Illan tultua, jo vähän aikuisemmin kuin viime kerralla, varustautuu
-Kalle vahtaajaksi, ja Lauri lähtee häntä vaan saattamaan.
-
-Haaskalle tultuaan kiipeää Kalle sukkelaan puuhun ja otettuaan turkin
-päällensä rupeaa talaille istumaan ja asettaa pyssyn viereensä. Lauri
-lähtee heti kotia astumaan.
-
-Laurin mentyä jääpi Kalle ihan yksikseen kätköpaikkaansa istumaan,
-äänetönnä odottamaan, onko yö kuluva yhtä hiljaisesti ja rauhallisesti
-kuin viimekin kerralla, vai eikö ole mitään merkillisempää tapahtuva,
-eikö ole metsän kuningas näyttäytyvä. Monet yöt olivat vahtaajat
-ennenkin saaneet talailla valvoa mitään siitä hyötymättä. Hyvin
-mahdollista on, että nytkin käypi samalla lailla. Mutta nyt kuitenkin,
-koska karhu oli päivällä nähty ja siis on varma, että se jossain
-likiseudulla oleskelee, on jotain toivon syytä, että se vielä käypi
-entistä herkkuruokaansa katselemassa. Varsinkin kun se kerran lihan
-makuun päästyään ei saane syödä lehmän tai lampaan lihaa muualla, koska
-ihmiset nykyään jotenkin tarkasti eläimiään vartioivat, on toivon
-syytä, että se tulee täältä ruokaa itselleen hakemaan. Mutta jos vaan
-se on jostain muulta lehmän kaatanut, niin voipi olla mahdollista,
-ett'ei se tänne enää tulekaan.
-
-Kaikissa tapauksissa pitää vahtaajan olla valmis vastanottamaan sitä
-millä hetkellä tahansa. Hän ei saa isosti äännellä eikä liikahdella,
-jott'ei säikkyisi peto tulemasta, ja kun lienee vähänkään vihiä siitä,
-että se on tulossa, silloin ei saa talailta kuulua pienintäkään ääntä
-eikä liikuntoa, ei yskimistä ja rykymistä eikä edes hengittämistäkään.
-Muutoin saattaa käydä niin, että peto, vaikka olisikin tulossa, ei
-tulekaan haaskalle asti, vaan palaa kesken takaisin.
-
-Kalle, tietäen, miten on oltava, istuu äänetönnä, liikkumatta
-paikallaan, katsellen ja kuunnellen, eikö missään päin metsän peto
-liikahtele.
-
-Hänen odottaessaan aurinko vilahtaa esiin pilvien alta läntisellä
-taivaan rannalla ja kauniisti välkkyilee sen loiste kuusten oksain
-lomista. Mutta pian se katoaa puitten välistä näkyvien korkeiden ja
-kaukaisten vaarojen taakse sekä jättää jälkeensä taivaan rannalle
-kauniin, punervan hohteen.
-
-Lepoon vaipuu luonto. Metsän lintusten viserrykset lakkaavat. Tuuli,
-joka hiljalleen on puhaltanut ja heilutellut puitten latvoja, laimenee
-vähitellen. Sen humina lakkaa ja suorina seisovat nyt kuuset, yhtään
-oksaa liikuttamatta. Metsästä ei kuulu mitään liikettä, ei yhdenkään
-elävän ääntä. Sääskistäkään ei ole nyt haittaa niinkuin kesällä.
-
-Yksinään synkän ja aution metsän keskellä, kaukana kaikista
-ihmisasunnoista istuu Kalle korkealla puussa ja odottaa, eikö rupea
-karhu tulemaan. Jännitetyin tuntein hän odottaa, ajatellen mielessään,
-että, jos hän saapi nähdäkseen metsän pedon, hän ei päästäkään sitä
-käsistään, vaan hän ampuu sitä korvalliseen, eikä silloin kyllä käsi
-vapise, eikä pyssy petä, kun ei liene ihan pilkko pimeä. Se jotakin
-olisi, miettii hän, nähdä metsän kuninkaan tuossa ihan edessään ja
-ihmetellä sen voimakkaita käpäliä, sen hyvää turkkia, sen pörhöistä
-päätä ja vilkkaasti kiiluvia silmiä. Se olisi näky, joka ei joka päivä
-ole nähtävä; se olisi näky, jota ei jokainen kuolevainen koskaan
-elämässään näekään. Ja entä sitten, kun hän tähtäisi pyssynsä petoa
-kohti ja ampuisi! Se joltakin tuntuisi. Siinä kyllä sydän tavallista
-enemmän sykähtäisi, ei kuitenkaan pelosta, vaan hyvästä mielestä. Se
-olisi hetki semmoinen, jota kyllä kannattaisi monesti jälestäpäinkin
-muistella. Ja ampuminen tietenkin onnistuisi. Ei hän uskokaan, ett'ei
-se onnistuisi, kun ei vaan hyvin pimeä sattuisi. Kun hän korvan juuren
-laskettaisi niin eipä mahtaisi peto enää nousta. Ja kun hän sitten
-näkisi metsän kuninkaan hengetönnä edessään, niin kyllä silloin
-mahtaisi mieli hyvin hyvälle tuntua. Silloin hän tuntisi oikean
-miehen työn tehneensä. Siinähän olisi metsän voimakkain, mahtavin
-elävä saanut surmansa hänen kädestään. Semmoista tekoa kylän kesken
-tietenkin urotyöksi mainittaisiin. Semmoisen teon johdosta tietenkin
-Mäntyvaarassa nousisi ilo ja riemu semmoinen, jotta semmoista ei
-ole ennen nähty, ei kuultu. Tosinhan ei isäntä mahtaisi häntä siitä
-suuresti kehua, eikä hänen ansiokseen pedon kaatumista mainita; sanoisi
-kenties vaan: "se oli niin sallittu." Mutta samapa se! Hyvillään tämä
-kuitenkin olisi. Ja muori se vasta hyvillään olisi ja muut naiset.
-Silloinpa mahtaisi Kaisu katsella häntä toisenlaisilla silmillä kuin
-nyt. Silloinpa Kaisun, jos koskaan, täytyisi ihmetellä häntä ja
-hetkeksi unehuttaa Heikki.
-
-Kalle ajatuksissaan Kaisun luokse ehdittyään muistelee tätä taas
-mieltymyksellä semmoisella kuin Mäntyvaaraan tullessaankin ja Kaisun
-sivulla soutaessaan. Kannattaakin muistella semmoista tyttöä, sen
-teräviä, vilkkaita silmiä, sen punoittavia poskia, sen hymyileviä
-huulia, sen lempeää katsetta, sen hyväntahtoista luontoa, sen hellää
-sydäntä. Onhan tosin Honkavaaran Liisakin miellyttävä tyttö, mutta
-parempi on kuitenkin Kaisu. Kunhan se vaan ei olisi rakastunut
-Heikkiin! Se olisi paha asia. Välistä on näyttänyt siltä, että hänen
-pelkonsa olisi toteentunut, välistä taas aivan toisin. Ja se asia on
-semmoinen, ett'ei se arveluilla selveä; se ei selveä ennenkuin hän
-Kaisulta itseltään siitä selkoa vaatii. Ja selko siitä on saatava.
-Muuten hänen tunteensa eivät rauhoitu; ja epätiedossa olo tuntuu kovin
-vaikealta. Ja jos hän Kaisulta saapi semmoisen vastauksen, että tämä
-myöntää sydämmensä olevan vapaan Heikin ja kaikkein muittenkin suhteen,
-silloin hän ei voi olla hänelle tunnustamatta tunnetta, joka hänen
-sydämmessään kytee, että hän rakastaa häntä.
-
-Kalle näissä mietteissä päättää ennen pitkää tehdä lopun
-epätiedostaan. Hän odottaa vaan sopivaa tilaisuutta. Jos hänen
-vahtuunsa onnistuisi niin hyvin, että hän saisi metsän kuninkaan
-kaadetuksi, silloin hän varmaankin rakastettunsa kotona tekisi selvän
-asiastaan. Siinä tilaisuudessa, kun kaikkein Mäntyvaaralaisten mieli ja
-kunnioitus olisi kääntynyt häntä kohtaan ja he tietäisivät hänen miehen
-työn tehneen, eivät isäntä ja emäntä mahtaisi kieltää häneltä tyttöään,
-vaan mielelläänkin suostuisivat hänen esitykseensä; siinä tilaisuudessa
-varmaankin Kaisu, ihastuneena hänen urotyöstään, uskaltaisi häpeämättä
-vastaanottaa hänen tarjouksensa ja tunnustaa hänelle rakkauttaan,
-jos vaan hänellä sitä on häntä kohtaan. Ja jos näin tapahtuisi,
-että hän voittaisi Kaisun sydämmen, silloinhan hän olisi toivonsa
-perillä. Silloin olisi onni ylimmällään. Silloin tulisi tapahtumaan se
-harvinainen kohtaus, että ratulat ja mesikämmenen peijaat sattuisivat
-samalle kertaa. -- Mutta vaikkapa jäisikin metsän kuningas saamatta ja
-mesikämmenen peijaat pitämättä, niin hän kuitenkin piakkoin esittää
-tunteensa Kaisulle ja koettaa voittaa hänen sydämmensä. Ja jos se
-onnistuu, silloinhan hän voi kehua suurimman toivonsa toteentuneen. Se
-voitto olisi hänelle suurempiarvoinen kuin yhden karhun kaataminen.
-
-Paitsi sisälliset tunteet ja halut ovat myöskin taloudelliset
-asianhaarat syynä siihen, että Kalle toden teolla on ruvennut
-naimista ajattelemaan. Äitinsä, joka jo alkaa vanhaksi käydä eikä
-enää hyvin jaksa hoitaa taloutta niin isossa talossa kuin Peltolassa,
-on ilmoittanut toivonsa olevan saada miniä taloon. Senkin vuoksi
-jo pitäisi hänen vaimo itselleen valikoida. Ja isänsä on piakkoin
-isännyyden hänelle jättävä. Mutta eihän oikein käy laatuun olla
-isäntänä ilman emäntää. Ja kuka paremmin sopii emännän sijalle kuin
-Kaisu! Sehän on hyvin kätevä, toimekas ja uuttera sekä sen lisäksi
-lempeäluontoinen ja hyväsydämminen. Siitä epäilemättä tulisi kunnon
-emäntä ja hyvä vaimo. Mutta jos se ei suostuisikaan häneen? Täytyisikö
-hänen silloin muualta emäntä itselleen ottaa? Täytyisikö hänen kenties
-turvauta Liisaan? Ja olisiko siitä hänelle vaimoksi ja Peltolaan
-emännäksi? No, kyllähän siitä hyvä vaimo saattaisi tulla, ystävällinen
-ja hyvänluontoinen; vaan tuskin mahtaisi se ison talon emäntänä saattaa
-olla tarpeeksi toimekas. Ja saattaisiko hän sitä ruveta rakastamaan?
--- Ei. -- Kyllä hänen täytyy Kaisun suostumus saada; eikähän Kaisulla
-olisi katumista, jos häneen suostuisikin. Pääsisi silloin hyvään taloon
-emännäksi.
-
-Näissä mietteissään keskeytyy Kalle, kun samalla metsästä kuuluu pieni
-risahdus, niinkuin joku risu olisi poikki mennyt. Äänen kuultuaan hän
-vähän säpsähtää ja rupeaa miettimään, mikä sen mahtoi synnyttää. Jopa
-vähän ajan perästä kuuluu taas pieni ritinä. Varmaankin metsän elävä
-mahtaa olla liikkeessä.
-
-On jo hämärä; ei kuitenkaan niin pimeä, että se estäisi läheisiä
-esineitä näkymästä.
-
-Jännitetyin mielin Kalle odottaa, kuuntelee ja katselee, näkyykö mitään
-tulevaksi. Kuluu muutamia silmänräpäyksiä, mitään näkymättä, kuulumatta
--- synkkä äänettömyys, kuolon hiljaisuus kaikkialla -- kunnes vihdoin
-sivulta päin, vasemmalta puolen sitä puuta, jossa Kalle istuu, kahden
-kuusen välisestä aukosta tulee näkyviin ison villakoiran kokoinen,
-vankkajäseninen, musta eläin, joka hyvin hitaasti ja varovaisesti tuloa
-tekee. Pian Kalle tuntee sen karhuksi.
-
-Siinä nyt Kalle ensi kerran elämässään saapi omin silmin nähdä metsän
-viisaimman, väkevimmän elävän, josta hän usein oli kuullut puhuttavan
-ja joka metsän kuninkaaksi mainittiin. Siinä hän katselee sen tuloa
-sykkivin sydämmin, ja hän tuntee nyt, kuinka veri lämpimästi hänen
-suonissaan virtailee. Niin on tämä näky saanut hänen tunteensa
-kiihoksiin, tämä verraton, harvinainen tapaus ja lähenemäisillään oleva
-onnen kohtaus. Käsin pyssystään kiinni pitäen, sykkivin sydämmin hän
-tarkasti seuraa silmillään ja korvillaan karhun hitaita ja varovaisia
-liikkeitä, ja kauan hän saa odottaa, ennenkuin se monen varovaisen
-askeleen, monen seisahtumisen ja epäilyksen jälkeen vihdoin ehtii niin
-lähelle haaskaa, että on jo sopiva tilaisuus ampua.
-
-Kalle silloin ojentaa pyssynsä sitä kohti, ampuakseen. Mutta ensimmältä
-hänellä käsi hiukan vavahtaa, pyssy hiukan tärähtää; ja hän päättää
-sen vuoksi sopivimmaksi odottaa siihen asti, että karhu käypi käsiksi
-haaskaan. Vähän aikaa seisottuaan, katseltuaan ja kuunneltuaan, metsän
-peto viimein astuukin suoraan haaskalle, syytää sukkelaan sammaleita
-syrjälle ja rupeaa rohkeasti haisevaa lehmän raatoa syömään.
-
-Kalle näkee nyt ratkaisevan hetken tulleen. "Nyt, jos koskaan", miettii
-hän, "pitää minun ampua. Nyt, jos koskaan, on karhu kaatuva. Jos ei
-ampuminen nyt onnistu, ei se sitten onnistukaan."
-
-Hän tähtäilee, koettaa olla vakavana ja koettaa saada käsiään
-vakaantumaan.
-
-Pyssy pamahtaa.
-
-Karhu, paraassa syöntihommassaan, mitään vaaraa aavistamatta, heti
-pyssyn lau'ettua, nousee raivostuneena kahdelle jalalle, ja noustessaan
-se vihan vimmassa etukäpälillään riuhtasee koko raskaan lehmän raadon
-semmoisenaan maasta ylös; -- vaan tämän voimansa näytteen tehtyään
-se kaatuu, vaipuu verisenä maahan ja jääpi liikkumattomaksi siihen
-paikkaan.
-
-Korvalliseen sattunut pyssyn luoti on vaikutuksensa tehnyt.
-
-Riemullisin mielin, ilosta sykkivin sydämmin, astuu Kalle alas puusta
-siihen paikkaan, johon karhu on kaatunut; ja varmasti vakuuttuaksensa
-siitä, ett'ei siinä enää henkeä ole, koettelee hän käsin sitä,
-tunnustelee sen vahvoja jäseniä. Mutta se ei enää nouse paikaltaan.
-Se ei enää liikuta jäseniään, se ei kohota kämmeniään, joissa äsken
-vielä oli niin ääretön voima; se ei pyörittele nyt päätään, ei vilkuta
-silmiään, joissa vastikään vielä oli niin kirkas loiste. Liikkumatonna,
-verissä päin se nyt makaa verestä punaisella mättäiköllä vast'ikään
-käsistään heittämänsä lehmän raadon vieressä.
-
-Niin on siis surmansa saanut se elävä, joka ihmisten karjoille jo oli
-sanomattomat vahingot tehnyt, erinomattainkin Mäntyvaaran karjalle.
-Niin on siis henkensä heittänyt metsän kuningas, joka eläessään oli
-ennättänyt hengen ottaa sangen monelta lehmältä ja lampaalta. Siinä on
-nyt kuolleena mesikämmen, jonka kaatumista moni oli jo kauan toivonut
-ja jota väijyäkseen ja hengiltä ottaakseen sen jälkeen kuin se oli
-Mäntyvaaralla tuhotyönsä tehnyt ensin Iikka isäntä ja Lauri sekä sitten
-Kalle olivat monet yöt valvoneet. Sopiva tilaisuus sen ampuakseen oli
-tarjoutunut ensimmäisille vahtaajille jo kahdestikin, jolloin olivat
-sen nähneet, mutta kummallakaan kerralla eivät olleet heidän tuumansa
-onnistuneet. Nyt vihdoin on vahtuu onnistunut, nyt vihdoin on metsän
-kuningas kaadettu. Ja Kalle on tämän miehen työn tehnyt, ihan yksinään.
-Onhan se tekoa se!
-
-Vähän aikaa katseltuaan ja ihmeteltyään ammuttua otustaan, lähtee Kalle
-iltayön hämärässä riemullisin tuntein ja kiirein askelin Mäntyvaaraa
-kohti astumaan, siellä nostaakseen riemua sen tärkeän tapauksen
-johdosta, joka hänellä nyt on ilmoitettavana, ja siellä kenties
-lisätäkseen omaa ja toistenkin iloa erään muunkin asian johdosta, jonka
-tapahtumiseksi hän nyt luulee sopivan tilaisuuden tarjoutuneen.
-
-
-
-
-XVII.
-
-
-Muutaman kirkkaan talvisen päivän iltapuolella, kun taivas on
-valaistu lukemattomien tuikkivien tähtien ja kauniisti leimahtelevain
-revontulten loisteella, on muutoin hiljaisessa Peltolan talossa
-tavallista vilkkaampi liike. Kartanolla, joka tavallisesti on tyhjä,
-näkyy nyt paljottain hevosia ja rekejä, ja jokaisen hevosen kaulassa
-helisee monittain tiukuja. Silloin tällöin ilmaantuu pihalle joku mies
-katselemaan, että hevosilla on syömistä. Asuinrakennuksen akkunoista
-loistaa tavallista kirkkaampi valo, näyttäen, että joku juhlatilaisuus
-nyt on Peltolassa. Usein avataan pirtistä porstuaan vievä ovi ja
-silloin kuuluu sisältä ulos asti ilon ääniä, hyminää ja sorinaa, joka
-syntyy paljossa väkijoukossa.
-
-Sattuupa oven avautuessa nuori mies, mustiin vaatteisiin puettuna,
-tulemaan porstuaan lämpimissään. Hän seisahtaa hetkeksi porstuan
-ulko-oven viereen jähdyttelemään itseään, raitista ilmaa hengittämään.
-Siinä seisoessaan hän silmäilee taivaalle, katsellen, kuinka kirkkaasti
-tähdet loistavat, mutta erittäinkin ihmetellen leimuavia revontulia,
-jotka, ikäänkuin lainehtiva tulimeri, milloin välkkyvät kirkkaammin,
-milloin himmeämmin, välistä näyttävät sammuvan, mutta sitten taas
-montaa vertaa kirkkaampina ikäänkuin syttyvät uudelleen. Tämä nuori
-mies, joka tällä kertaa taivaan tulia ihailee, on uljasvartaloinen,
-jotenkin kookas, harteva, kasvoiltaan vakavan, mutta kauniin ja lempeän
-näköinen mies. Hän ei ole kukaan muu kuin Peltolan Kalle.
-
-Kallen seisoessa ilmaantuu pian hänen viereensä sisarensa Elsa, joka
-sievästi ja sorjasti puettuna, nuoren tytön iloisella mielellä, kevein
-askelin lähenee veljeään ja sanoo hänelle:
-
-"No, Kalle! Mitä täällä niin miettiväisenä katselet?"
-
-"Enpähän niin erityistä", vastaa Kalle, vienosti hymyillen. "Silmäilen
-noita revontulia, kuinka ne tänä päivänä niin erinomaisen kirkkaasti
-palavat."
-
-"Kylläpä tosiaan kirkkaasti palavat; vissiin sinun kunniaksesi."
-
-Samalla ilmaantuu puhelevain viereen Mäntyvaaran Lauri ja lausuu heille
-vakaisesti:
-
-"Revontuliako täällä katsellaan?"
-
-"Ka, niitähän tässä silmäillään", vastaa Kalle.
-
-"Kylläpä onkin niissä katsomista. Eivätpä pala monesti noin
-kirkkaasti.... Mutta lähtekäähän nyt tanssimaan! Sinua jo, Kalle,
-kaivattiin."
-
-Lähtevät pirttiin Kalle, Lauri ja Elsa. Ja sielläpä saavat iloista
-elämää nähdä. Siellä on ihmisiä koolla paljon, juhlavaatteissaan
-kaikki. On vanhaa ja nuorta väkeä sekaluttain, ukkoja ja akkoja, miehiä
-ja naisia, poikia ja tyttöjä. Niiden kesken tietenkin on liikettä ja
-hyörinää, puhetta ja pakinaa, naurua ja leikkiä. Pirtin peräpuolella
-ison pintapöydän ääressä, johon on ruokia ja juomia ladottu, istuu
-kaksi kylän kesken hyvin tunnettua miestä, toinen peräpenkillä pöydän
-takana, toinen sivupenkillä pöydän pään kohdalla. Edellinen on
-Korpimäen Aaro, joka on jo vanhanpuoleinen ja arvokkaan näköinen mies
-ja joka monessa tilaisuudessa oli saanut puhemiehenä olla. Jälkimäinen
-on Koivulan Kustu, kylän paras pelimanni.
-
-Kustu paraikaa laskettelee iloista peliä ja monta nuorta paria tanssii
-hänen pelinsä mukaan ympäri lattiaa, sill'aikaa kun isoin osa väkeä
-tiheissä parvissa toinen toisensa vieressä seisoo tai istuu ympärillä.
-Tanssivilla näyttää hyvin lysti olevan; jotkut ovat oikein palavissaan
-paljosta tanssimisesta. Näkyy silloin poikain joukossa iloisia jos
-vakaisiakin luonteiltaan; tyttöin joukossa punaposkisia, hymyhuulisia,
-somia ja kauniita, jospa semmoisiakin, jotka ovat jääneet kauneuden
-lahjaa vaille, jospa semmoisiakin, jotka eivät suutaan hymyyn vedä,
-vaan ovat muuten tyytyväisten ja onnellisten näköiset.
-
-Se pari, jota tällä kertaa enimmät silmät katselevat ja johon Kallen
-silmäin katse ensiksi sattuu, on Kalliovaaran Heikki ja Mäntyvaaran
-Kaisu. Iloisena, hikipäissään, sukkelasti ja keveästi liikkuen Heikki
-viepi Kaisua, joka hilpeänä, punaposkisena ja onnellisena hänen
-sivullaan hymyilee ja liikkuu yhä keveämmästi kuin Heikki. Kalle
-tanssivien joukkoon tullessaan luopi hymyilevän katseen Kaisuun
-sekä valitsee heti itselleen kumppaniksi Honkavaaran Liisan, joka
-mielellään vastaanottaa tarjouksen ja niin lähtevät hekin toisten
-tanssivien muassa kiitämään. Nuorelle Elsallekin tekee eräs nuori mies,
-Viitavaaran Yrjö, tarjouksen. Niin hyörii nyt Peltolan pirtin lattialla
-kolme paria, jotka epäilemättä ovat somimmat ja kauniimmat kaikista.
-
-Mutta hyvin kauan eivät kuitenkaan parit pysy vaihtumatta, ja vaihtojen
-välillä on silloin monella tilaisuus levähtää sill'aikaa kuin toiset
-tanssivat, vaikka kyllä moni yhden kumppanin menetettyään joutuu heti
-toisen kanssa tanssimaan. Niinpä Heikki monet kerrat Kaisua lattian
-ympäri kiidätettyään ja viimein laskettuaan hänen väkijoukkoon, tekee
-heti pienen kumarruksen Liisalle, jonka Kalle juur'ikään oli päästänyt,
-ja lähtee hänen kanssaan liikkeelle, vaikka molemmat olivat aivan
-palavissaan äsköisestä, ja Heikillä hikihelmiä otsalta tippuu. Kalle
-taas, vähän aikaa levähdettyään, valitsee Kaisun kumppanikseen, ja
-onnellisesti hymyillen nämä toisiansa rakastavaiset silloin tanssikehän
-ympäri kiitävät.
-
-Kun pelimanni vähäksi aikaa heittää soittonsa ja laskee viulun
-kädestään ja tanssikin siis hetkeksi sen johdosta taukoo, silloin
-Aaro täyttää hänelle viinapikarin, sanoen: "He otahan tuosta! Kyllä
-semmoinen soitto jo ryypynkin kannattaa."
-
-Kustu tyhjentää paikalla pikarinsa, arvellen: "Menee se vielä
-toinenkin."
-
-"He, ota, tästä saat!" sanoo Aaro, täyttäen hänelle uudestaan.
-
-Sitten nousee Aaro seisaalleen ja puhuu koossa olevalle kansalle,
-etenkin miehille:
-
-"Kuulkaahan, hyvät ihmiset! Minulla olisi jotakin sanottavaa!"
-
-Sill'aikaa selittää muu'an isäntämies toiselle: "Enpä olisi uskonut
-vuosi sitten, että näin pian pääsisin tänne Peltolaan Kallen häihin.
-Minä varmasti luulin, että ennen se Kalliovaaran Heikki kerkeää häänsä
-pitää kuin Kalle."
-
-"Ka, niinhän minäkin ensin luulin", myöntää puhuteltu. "Vaan eipä
-se Kaisu Heikkiin taipunutkaan... Mutta kuunnellaanpa nyt, mitä
-puhemiehellä on sanomista!"
-
-Aaro jatkaa: "Te tiedätte kaikki, mikä merkitys tällä päivällä on. Te
-tiedätte kaikki, että tämän talon isännän vanhin poika ja tulevainen
-isäntä talossa sekä Mäntyvaaran Kaisu ovat tänään laillisesti
-tulleet avioliittoon vihityiksi, ovat tehneet toisillensa pyhät
-aviolupauksensa. Minun ei tarvitse teille muistuttaa heidän avujaan ja
-hyviä puoliaan. Te tiedätte sanomattanikin heidän kunnollisuutensa ja
-hyvän luonnonlaatunsa niin hyvin sulhasen kuin morsiammen. Muun hyvän
-ohessa on Kalle siitä tunnettu, että hän tässä syksyllä ihan itsekseen
-otti hengen metsän kuninkaalta. Sehän teko jo osoittaa miehessä olevan
-rohkeutta ja kelvollisuutta. Kaisu taas on tyttö semmoinen, ett'ei
-hänen veroistaan monta ole. Hän on tunnettu iloiseksi ja lempeäksi
-luonteeltaan, näppäräksi toimissaan, ahkeraksi ja huolelliseksi
-töissään; hänestä epäilemättä tulee hyvä vaimo ja kunnollinen emäntä.
-Mutta minä tahdon teille vanhemmille ja kokeneemmille muistuttaa
-mieleen nuoruutenne aikoja, jolloin te, nuori ja kaunis kumppani
-sivullanne, rupesitte omaa pesää itsellenne rakentamaan. Silloin
-talouden perustaminen olisi ollut vaikea monelle teistä ilman hyväin
-ihmisten apua. Minä tahdon siis muistuttaa teitä, että samalla
-lailla kuin hyvät kumppanit ennen teitä muistivat, te samalla lailla
-muistaisitte näitä vasta-alkavia, jotka aikovat tähän taloksi ruveta!"
-
-"Se on oikein!" huudahtaa Koivulan isäntä, lähestyessään puhemiestä
-ja hänen haltuunsa muutaman rahan antaen. "Tässä on, mitä minulta
-liikenee."
-
-"Sillä keinoin", sanoo puhemies, tarjoten ryypyn Koivulaisille. "Ota
-tästä."
-
-Sitten sanoo puhemies väkijoukolle, pantuaan saamansa rahan pöydälle
-peitteen alle: "Kuulkaahan hyvät ihmiset. Tässä on kunnon mies. Hän
-pani tänne ison rahasumman."
-
-Samalla lähestyy Aaroa Heikki, antaen hänelle hopearahan, kuitenkin
-niin ett'eivät toiset sitä näe, ja sanoo: "Tuossa on minunkin osaltani!"
-
-Puhemies pistää äkkiä rahan sinne, mihin äskenkin, ja antaa sitten
-Heikille viinaryypyn, sanoen: "He, otahan tästä!"
-
-Heikki juodessaan lasinsa tyhjäksi, sanoo: "Minä tyhjennän pikarini,
-onneksi nuorelle parikunnalle."
-
-"Sinä olit hyvä mies", sanoo puhemies ja täyttää uudestaan Heikin
-lasin. "Sinun pitää vielä toinenkin ryyppy saada. He, otahan tästä
-lisää!"
-
-Sitten puhuu hän kovalla äänellä väkijoukolle: "Kuulkaahan! Tämä vasta
-oli hyvä antamaan. Tänne pani hän hyvän rahan. Tehkääpä muutkin samoin!"
-
-Tulee taas muuan mies ja antaa puhemiehelle toisten näkemättä, kuinka
-iso raha se oli, ja saapi ryypyn, juopi ja poistuu.
-
-Samalla kun Heikki palaa iloisena pöydän ääreltä, tarttuvat monet
-miehet käsiksi häneen, kohottavat käsivarsilleen ja nostavat ilmaan
-kattoa kohti sill'aikaa kuin toiset tekevät samoin Liisalle; ja
-pian nähdään myös yhdellä lailla käyvän Peltolan Elsalle ja hänen
-tanssikumppanilleen Viitavaaran Yrjölle. Monta kertaa paiskataan nämä
-molemmat parit korkealle liki kattoa ja otetaan sitten käsille vastaan
-ja taas paiskataan ylös. Sillä aikaa väkijoukossa monta henkeä yhteen
-ääneen huutaa:
-
-"Häät häistä, pi'ot pi'oista."
-
-"Kemut kesteistä hyvistä."
-
-Onhan nimittäin syytä toivoa, että häävierasten joukossa nuorimmat
-ja kauniimmat parit, jotka useimmiten yhdessä tanssivat, lopettavat
-lystinsä samalla lailla kuin nyt Kalle ja Kaisu ja laittavat ennen
-pitkää häät, jos vaan heidän välillään on todellista ystävyyttä.
-
-Iloisesti ja hupaisesti kuluu aika Peltolan häissä ja niin hyvin
-vanhemmat kuin nuoremmat ovat hyvin tyytyväisiä. Edelliset viettävät
-aikansa parhaasta päästä vakaisissa keskusteluissa toistensa kanssa.
-Mutta jälkimmäiset antautuvat halulla tanssiin, leikkeihin ja
-kaikenlaisiin huveihin, joita hääpäivän kunniaksi toimeen pannaan.
-Sitä paitsi kaikki saavat nauttia talon vierasvaraisuutta; ei ole
-kenelläkään puutetta ruu'an eikä juoman puolesta; sillä usein
-muistutetaan vieraita, että he söisivät ja joisivat tarpeeksensa.
-
-Onnellinen on Kaisu morsiammena, onnellinen Kalle sulhaisena. Molemmat
-ovat he nyt päässeet toivonsa perille. Aika, jota he ovat hartaasti
-odottaneet, päästä elämään yhdessä toistensa kanssa, on nyt tullut.
-Tähän asti ovat he vanhempainsa kodissa ja vanhempiaan varten työtä
-tehneet ja heiltä elatuksen ja hoidon saaneet. Tästä lähin he
-aviomiehenä ja aviovaimona, toistensa rakastamina, asuvat omassa
-yhteisessä kohdossa, työtä tehdäkseen ja elääkseen toisiansa varten ja
-nousevaa sukupolvea varten.
-
-Niin hyvin Kaisun kuin Kallen vanhemmat ovat hyvin tyytyväisiä ja
-iloisia tapahtuneen avioliiton johdosta. Peltolan isäntä on hyvillään
-siitä, että on saanut pojalleen hyvän vaimon, joka kyllä kykenee
-isoakin taloutta hohtamaan. Emäntä taas on mielissään siitä, että hänen
-vaivansa ja huolensa tästä lähin vähenevät, kun hän voi uskoa Kaisun
-huostaan emännän toimet. Mäntyvaaran emäntä puolestaan uskoo, ett'ei
-hän olisi voinut saada tyttöään paremmalle miehelle vaimoksi kuin
-Kallelle. Iikka isäntä puhuessaan tyttönsä avioliiton johdosta sanoo:
-
-"Kun ajattelen vuoden ajan taaksepäin, niin enpä silloin aavistanut,
-että tytöstäni olisi Peltolaan emäntä tuleva. Paremmin näytti
-mahdolliselta, että hän Kalliovaaraan vietäisiin. Mutta eihän näy
-ihminen tulevaisuuden asioita tietävän, eikä ihminen tapausten juoksua
-määrää. Asiat menevät menojaan huolimatta ihmisen ajatuksista,
-päätöksistä ja töistä. Kaikki tapahtuu, minkä pitää tapahtua, mikä
-on määrätty tapahtuvaksi, ja siihen me emme voi mitään. -- Ja hyvä
-onkin niinkuin on -- Jumala kuitenkin paraiten tietää, mikä meille
-on hyväksi. -- Kallen ja Kaisun välillä on tapahtunut avioliittoon
-yhdistyminen, sillä niin pitikin tapahtua; _se oli niin sallittu._"
-
-
-
-***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK SE OLI SALLITTU***
-
-
-******* This file should be named 57279-8.txt or 57279-8.zip *******
-
-
-This and all associated files of various formats will be found in:
-http://www.gutenberg.org/dirs/5/7/2/7/57279
-
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
-States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
-specific permission. If you do not charge anything for copies of this
-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
-performances and research. They may be modified and printed and given
-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
-trademark license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country outside the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you'll have to check the laws of the country where you
-  are located before using this ebook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org 
-
-Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary 
-Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
-volunteers and employees are scattered throughout numerous
-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
-date contact information can be found at the Foundation's web site and
-official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-
-    Dr. Gregory B. Newby
-    Chief Executive and Director
-    gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-