diff options
Diffstat (limited to '57279-0.txt')
| -rw-r--r-- | 57279-0.txt | 5785 |
1 files changed, 5785 insertions, 0 deletions
diff --git a/57279-0.txt b/57279-0.txt new file mode 100644 index 0000000..92be8c6 --- /dev/null +++ b/57279-0.txt @@ -0,0 +1,5785 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 57279 *** + + + +E-text prepared by Anna Siren and Tapio Riikonen + + + +SE OLI SALLITTU + +Kirj. + +ESKO VIRTALA [EDWIN CALAMNIUS] + + + + + + +Porvoossa, +Werner Söderström, +1888. + + + + +I. + + +Mäntyvaaran talo sijaitsee korkean vaaran huipulla, josta on laaja ja +vaihteleva näkyala. Sinne näkyy vesiä joka suunnalta, mistä isompia, +mistä pienempiä, järviä, lampia ja virtoja vuorottain. Ensimmäiseksi +sattuu katsojan silmiin iso lahtirikas Muikkujärvi, jonka kimaltelevat +veet ympäröivät Mäntyvaaraa usealta taholta, jättäen sen suurelle +niemelle. Muikkujärven isoimmat selät aukenevat pohjoiseen päin ja +täällä järvi tekee kaarrelmia moneen suuntaan, katoaa milloin vahvaa +metsää kasvavien törmien, milloin korkeiden kalliovaarain taakse, +joiden välistä se näyttäytyy monessa osassa, ikäänkuin monena eri +järvenä. Mäntyvaarasta länteen päin on talon nuottaranta. Se on ison +selän varrella, jonka eteläpäähän yhtyy pitkä, itään päin kääntyvä +Hoikkalahti ja jonka läntisellä rannalla silmä helposti voi eroittaa +Peltolan viljavat vainiot. + +Seudut ovat täällä harvasti asuttuja. Ainoastaan vesien rannoilla +näkyy tuon tuostakin viljelty seutu ja siellä täällä vaarojen huipulla +kohoaa milloin yksi, milloin kaksi taloa, välistä pieni kyläkin. Mutta +koko Mäntyvaaralla on ainoastaan yksi talo ja tästä on likimmäinen +neljänneksen päässä. + +Mäntyvaaraan näkyvien vesien takana kohoaa vaara vaaran, ylänkö ylängön +vieressä, jotka ovat sitä korkeammat, kuta kau'empaa ne näkyvät, +Etimmäiset vaarat siintävät hyvin kaukaa, kuvastuvat taivaan reunaa +vasten ikäänkuin savuvuoret, ylenevät kaarevasti vaalean sinisinä. + +Mäntyvaarassa asuu vanha Iikka isäntä joukkoineen. Isäntä ja emäntä +ovat molemmat jo yli kuudenkymmenen vuoden vanhat. Heidän lapsensa ovat +kaikki täysikasvuisia ja näistä on kaksi naimisissa. Antilla on vaimona +Anni ja heillä on kolme lasta, Junnu, Anni ja Antti. Toinen veljeksistä +Lauri on naimisissa Tiinan kanssa, joka on jotenkin pullearuumiinen. +Heidän lapsensa Heikki ja Elsa näyttävät perineen äitinsä ruumiillisia +etuja. Mäntyvaaran isännän nuorin lapsi Kaisu on noin kahdenkymmenen +vuoden vanha tyttö, punaposkinen ja luonnoltaan iloinen, veljiään +paljon hilpeämpi. + +Kesäisinä iltoina katselee usein Mäntyvaaran isäntä talonsa pihalta +järvelle, katselee, eikö järven aaltoeleminen ala hiljetä, eikö tule +nuottailmaa; ja jos järvi tyyntyy rasvatyyneeksi, silloin hän keräilee +väkeään nuotalle, lähteäkseen muikun vetoon. + +Muuanna lämpimänä päivänä kesäkuussa iltapuoleen seisoo Mäntyvaaran +isäntä talonsa pihalla, katselee, tähystää järvelle, joka hiljalleen +läikyttääpi aaltojaan, vaan tuulen hiljetessä tyyntyy tyyntymistään. +Oli tuullut aika lailla aamusta asti, vaan puolelta päivin oli tuuli +ruvennut asettumaan, ja nytpä ei tuulen henki isosti tunnukaan. +Sen vuoksi isäntä hyvillä mielin arvelee, että nuottailtapa taitaa +tullakin; ja kun emäntä sattuu pihalle, niin hän sanoo sille: +"tyyntyvän näyttää. Nuotalle saadaan lähteä." + +"Nuottailtapa tulee", vastaa emäntä järvelle katsellen, "ja jopa tuo +olisikin keitto tarpeen, sillä entiset varat ovat lopussa. Ei ole +muikun päätäkään talossa, eikä ole paljon leipääkään eikä jauhoja." + +"No, annahan kun tästä nuotalle joudutaan, niin eiköhän mahtaisi +sattua hyvä parvi apajaan! Päivän kun tuulee ja sitten tyyntyy, niin +silloinhan muikku näkyy." + +"Mitäpä jos näkyykin! Huonostipa meidän kuitenkin on aina kaloja saatu." + +"No, ei ole silloin enempää sallittu; eihän järvi joka kerralla kaloja +anna; vaan toisinaan se taas antaa paljonkin, kun niin on sallittu." + +"Ketä niitä lähtisi nuotalle?" + +"Olihan puhe Antin ja Laurin kanssa heidän haudalle lähtiessään, että, +jos ei ilma estä, illalla lähetään nuotalle. He kun tulevat ja minä, +niin siinähän on jo kolme. Kaisu tulkoon neljänneksi! Meneppä sanomaan +hänelle, että laittautuu nuotalle, sillä tuoltapa nuo jo Antti ja Lauri +tulevat." + +Kun nyt Antti ja Lauri ovat tervahaudalta palanneet, niin hankkiutaan +nuotalle lähtemään. Kotiin jäävät emäntä, Anni ja Tiina lapsia +hoitamaan ja lehmiä lypsämään. Antti ja Lauri ottavat kumpikin +konttinsa selkään ja samoin isäntäkin, arvellen, että "onpahan varalla, +jos toiset vähäksi käyvät". Kaisu ajattelee, että mahtuvat kai ne +kalat kolmeen konttiin, eikä siis ota mitään mukaansa. Niin lähtevät +he kaikki neljä peräkanaa rantaan päin astumaan, Antti edellä, sitten +Lauri ja hänen jälissään isäntä, vaan jälimmäisenä astua kippasee Kaisu. + +Neljännes on matkaa rantaan. Sinne vievä polkutie alenee ensin +tasaisesti Mäntyvaaran peltojen poikki, laskeutuu sitten jyrkästi +vaaraa alas, vaan sitten se taas verkalleen alenee alenemistaan suolle +asti. Mänty männyn, kuusi kuusen vieressä kohoaa molemmin puolin +tietä. Täällä ei ole tervamiehen kirves vielä metsää hävittänyt, sillä +tervaspuut otetaan kaikki toiselta suunnalta, missä nytkin on kolopuita +kosolta. + +Mäntyvaaran miehet astuvat äänettöminä, aina yhtä tasaisessa kulussa, +tietä pitkin Mäntyvaaraa alaspäin, ja heidän jälissään käyskentelee +Kaisu milloin hitaammin, milloin nopeammin, kuunnellen siellä +täällä metsässä visertelevien lintusten laulusäveleitä ja joskus +itsekin jotain laulukappaletta hyrräillen. Kuta alemmas nuottamiehet +laskeutuvat, sitä tihjemmäksi tulee metsä, joka lopulta muuttuu +vahvaksi kuusikoksi. Kun he tulevat suon laidalle, on siellä molemmin +puolin tietä, mutta etenkin vasemmalla puolella, korkea, tiheä ja +synkkä kuusimetsä, joka ulottuu kauas suon laitaa pitkin. + +"Tuossa olisi metsän kuninkaalla hyvä olopaikka", sanoo isäntä +tiheikköön viitaten. "Kun se vaan sattuisi näille seuduille tulemaan." + +"Niinpä kyllä", myöntää Lauri. "Vaan se toki on hyvä, ettei sitä +vuosikymmeniin ole kuulunut näillä seuduilla." + +"Eihän sitä ole kuulunut", lausuu Antti, "vaan saattaisihan sattua, +että se joskus tännekin tulee, kun se lähikylissäkin kuuluu useammin +näyttäytyvän kuin ennen." + +"Kunpahan tulisikin!" toivottelee Kaisu. + +"Miksikä sen tulla pitäisi?" kyselee isäntä. + +"No, olisihan somaa joskus saada karhun lihaa maistella." + +"Kuuleppa kummaa! Luuletko sinä, että sen vuoksi metsän pedon lihaa +saat, jos peto maille tulee?" + +"No, eihän sitä mikään estäne saamasta, jos joku teistä ampuu pedon sen +näille seuduille tultua." + +"Sinä siis luulet, että siltä on yhtä helppo henki ottaa kuin +esimerkiksi linnulta?" + +"No, tottahan ampumalla on yhtä helppo henki ottaa siltä kuin muiltakin +eläviltä." + +"Älä luule, että se niin helposti antaa itseänsä pettää", saapi +sanoakseen Lauri. "Kyllä se on siksi viisas, että se tietää varoa +pyssymiestä." + +"Vaan pyssylläpähän niitä kuitenkin tapetaan", inttää Kaisu. + +"Se on kyllä tosi", selittää isäntä, "että pyssy on tavallisin +surma-ase semmoisessa tapossa. Mutta se on kuitenkin harvinainen +tapaus, että jollekin onnistuu kaataa metsän kuningas. Eipä ole +lähikylissäkään viime vuosina mesikämmenen peijaita vietetty, vaikka +siellä kyllä metsä useinkin on liikkeessä." + +Nuottamiehet olivat jo tulleet tiheikön sivu ja astuvat nyt vanhoja +porrasremuja myöten suon poikki. Sieltä tie lähtee taas kohoamaan, +kunnes se korkean törmän päältä taas laskeupi järvelle asti. + +Mäntyvaaralaiset, jätettyään konttinsa rannalle, työntävät veneet +vesille. Toiseen veneeseen asettuvat isäntä ja Kaisu, toiseen taas +Antti ja Lauri. Veneet käännetään heti ulkuja vasten, ja Kaisu sekä +Lauri pitelevät ulkupuista kiinni, sill'aikaa kun isäntä ja Antti +lappavat nuottaa veneisiin. Kukon ottaa isäntä itse veneeseensä ja +sitoo nuotan perän kiinni. Ja niin lähdetään, veneet rinnatusten, +soutelemaan kotilahtea, joka rasvatyyneenä kimaltelee auringon +paisteessa. Siellä sitten katsellaan, eikö muikku rupea näkymään, +katsellaan milloin rannan puolelle, milloin selälle, joka on aivan +tyyntynyt sekin. Jo ovat soutajat soutonsa heittäneet ja omassa +varassaan kelluvat veden pinnalla veneet, joista kahdeksan tarkkaavaa +silmää tähystelee tyyntä pintaa, muikkuparvea etsien, ja isäntä +useinkin veneensä perässä nousee seisalleen, paremmin nähdäkseen. Ja +tuolla etäällä selällä näkyy kyllä kalan liikettä. Siellä milloin +siika tavottaa perhosta, milloin hauki porahtaa, milloin lohi hypätä +loiskahtaa. Ja jopa näkyy siellä muikkuparviakin monessa kohti; vaan +nepä eivät ole saatavissa. Jopa pistäikse veneittenkin likellä muuan +parvi, vaan kaukana on rannasta sekin. + +"Ka, tuossahan tuo on parvi", huutaa Kaisu parven huomattuaan. + +"Siinäpähän on", huomaa isäntäkin. + +"Kaukanapa tuo on", sanoo Antti. + +"Annahan kun se maatuu", virkkoo isäntä levollisena, "niin meillä on +keitto tiedossa." + +"Tuonnehan tuo siirtyy syrjään." + +"Kyllä se siitä vielä maatuu." + +"Ka, jopahan tekee kierroksen maahan päin", huomaa Kaisu. + +"Vaan nytpä tuota ei näykään", tietää Lauri. + +"Kyllä se vielä kohoopi näkyviin", vakuuttaa isäntä. "Vaan soudetaanpa +kierros tuonne selälle, ett'ei pääsisi parvi ulkoutumaan." + +Niinpä tehdään pieni mutka selälle päin ja aletaan taas tähystää parvea +maan puolelta. + +"Täältäpä tuo näkyy veneen kohdalla", huomaa Kaisu. + +"No, nytpä tuo alkaa maatua", näkee isäntä. + +"Kohtapa siihen saattaa potkea", arvelee Lauri. + +"Vielä tässä on syvyyttä liiaksi", tietää Antti. + +"Vaan maahan päin se on menossa, parvi", lisää isäntä, meloillen +venettä rantaan päin, ja vähän ajan perästä hän, kukon käsiinsä +otettuaan, komentavaisesti sanoo: "Nyt!" + +Isäntä paiskaa kukon ja nuotan perän järveen ja soutajat työntävät +veneet erilleen toisistaan, perät vastakkain ja lähtevät kumpikin +vastakkaista suuntaa soutamaan yhtäsuuntaisesti rannan kanssa, ja sillä +aikaa ukko ja Antti syytävät kerkiämistään nuottaa järveen. Kun nuotta +alkaa olla kokonaan järvessä, kääntävät soutajat äkkiä veneet suoraan +rantaa kohti ja soutavat toisiaan likemmäksi, sill'aikaa kun isäntä +ja Antti antavat köydet solua järveen. Vaan kun ne ovat loppuneet, +paiskaavat Lauri ja Kaisu kumpikin ankkurit pohjaan. Isäntä ja Antti +siirtyvät veneittänsä keskelle ja rupevat, köysiä hiljalleen lappaen, +nuottaa vetämään. Siinä he lappavat lappamistaan, työhönsä kiintyneinä, +ja silloin tällöin ympärilleen vilkaisten, näkyisikö parvea muualla. +Mutta vähän ajan perästä alkaa ukko epäillä vetoa liian kiivaaksi ja +tuumaa Antille: + +"Keviältäpä tämä tuntuu. Jokohan tulee koholla nuotta!" + +"Ei tunnu kyllä raskaalta", vastaa Antti ja hiljentää vetoaan, "vaan +tuskinpa tuo koholla kuitenkaan tulee. Enpä ole kovin rajusti vetänyt." + +"Kuiva nuotta kohoaa helposti; ja veneetkin taisivat sattua liiaksi +kauas toisistaan." + +"Kyllähän tulee nuotta jotenkin levällään, niin että jokohan tuo olisi +koholla kulkenut!" + +"Sitten se välttää", puuttuu puheeseen Lauri, "jos muikut alate ovat +päässeet." + +"No, äsken minusta näytti", sanoo Kaisu, "että kukko olisi vilahtanut." + +"Etköhän nähnyt väärin!" arvelee Antti. "Enpähän minä nähnyt." + +"Kyllä sitten pilan teki meille, jos vaan kukko näkyi", sanoo Lauri. + +"No, vedetäänhän varovammin nyt", tuumaa isäntä tyyneesti. "Ehkä niitä +viellä on jäänyt muikkuja apajaankin." + +Kun köydet ovat lapetut, nostavat Lauri ja Kaisu ankkurit veneisiin ja +soutavat veneet yhteen aivan naatikkaallo, jonne ankkurit paiskataan. +Isäntä ja Antti rupeavat taas keskeltä veneitä köysiä vetämään, Kaisu +hypähtää veneensä perään ja Laurikin siirtyy perän puolelle toisessa +veneessä. Jouten nyt saavat Lauri ja Kaisu istua kököttää niin kauan +kuin köysiä piisaa. Vaan kun ne ovat lapetut, nousevat he seisoalleen, +ottavat porkkansa ja liikuttavat niitä hiljalleen vedessä nuotan +laitoja pitkin. Niin kokevat he puuta pitää ja isäntä ja Antti vetävät +vetämistään nuottaa, lappavat hiljoksellen veneisiin, joihin karttuu +palukka palukan perästä. + +Nuotta kulkee kulkemistaan järven pohjaa myöten ja kahtena pitkänä +sarjana lähenevät nuottapalukat veden pintaa myöten veneitä, joihin +ne nousevat yksi toisensa perästä, ja etummaiset sukeltavat niinkuin +vesilinnut veden alta näkyviin. Viimein kohoo kukkokin näkyviin ja +silloin isäntä sen huomattuaan sanoo: + +"Nytpä tuota on arvattu tasaisesti vetää, koska kukko komiasti ihan +keskellä näkyä muklahtaa." + +"Tasaisestihan tämä veto nyt on käynyt", myöntää Antti. + +"Vaan jos äsken muikut alate pääsivät", arvelee Lauri, "niin tyhjäänhän +se koko veto menee." + +"Tuollahan näkyy parvi nuotan ulkopuolella", huomaa Kaisu. + +"Sielläpähän on", näkee isäntäkin; "sielläpähän ovat muikut, vaan +saattaa niitä kuitenkin olla nuotan sisäpuolellakin. -- Pitäkäähän +puuta vaan, sillä eihän vara venettä kaada!" + +Kaisu ja Lauri liikuttavatkin nyt kiivaammin porkkia ja jopa se kukko +on likelle siirtynyt. + +"Tarpokaa jo!" komentaa isäntä. + +Voimakkaasti työntävät nyt Lauri ja Kaisu porkkiaan veden pintaa vasten +nuotan edessä, vetävät pian ylös ja taas työntävät, tarpovat niin +jotta vesi vaahtona nuotan perän edessä kuohuu. Voimakkaasti tarpoo +Lauri, vaan Kaisu heittelee porkkaansa niin sukkelaan, että vesi +parskuu korkealle ilmaan ja roiskii vasten silmiä. Mutta tarvonta ei +kaidan kestä; kukko kelluu jo veneiden välissä ja sen vuoksi aletaan +nuotan perää veneisiin nostaa ja perän kohotessa vesi aina vähemmäksi +puistetaan. + +"Vesiperänäpähän tulee", arvelee Kaisu, kun ei näy yhtään muikkua +nuotan silmuissa. + +"Älähän hätäile!" sanoo isäntä hymyillen. "Mikä sen tietää, mitä hyvää +tässä lopuksi vielä tulee!" + +"Ei sieltä muikkuja kyllä tule", väittää Lauri. + +"Vai ei tule", sanoo isäntä, ja nostaa nuotan perän nuottavasuun sekä +solmun aukaistuaan puistaa siihen kourallisen emämuikkuja. "Katsoppa! +Näin komeita kaloja et ole koskaan nähnyt." + +"Voi hyvänen, kuinka vähän!" pahoo Lauri. + +"No, kylläpä hupeni saalis vähäksi", sanoo Antti, korvallistaan kynsien. + +"Eipä paljon puuttunut, ett'ei vesiperänä tullut", lisää Kaisu. + +"No, älkäähän olko millännekään!" sanoo isäntä. "Ei ollut enempää +sallittu tällä kertaa." + +"No, sepä nyt oli", pahoilee vielä Antti. "Se siis ainakin kulki +koholla nuotta äsken." + +"Ka niinhän se on tehnyt", vastaa isäntä tyyneesti. "Vaan mitä tuosta +enää pahoilee! Toivotaan tulevaksi kertaa parempi onni!" + +Vesi viskataan veneistä ja ruvetaan uutta parvea etsimään. Välistä +soudetaan liitokselleen, mutta enimmästi ovat soutajani airot +liikkumatta ja omassa varassaan kelluvat veneet silloin, joista +nuottamiehet tähystelevät ympärilleen. Rasvatyyneenä, kirkkaana +kimaltelee koko järven pinta niin kau'as kuin silmä näkee; ei näy +siinä tuulen värähdystäkään, ei rikkoonnu se muulloin kuin kalan +tai vesilinnun liikkuessa veden pinnalla. Välistä etempänä, välistä +likempänä hyppää lohi keviästi koholle vedestä, milloin näyttäytyy +veden kalvossa ison hau'in selkä, milloin porahtelee siinä ahvenparvi, +milloin sirahtaa selän puolella iloinen muikkuparvi tiettämättä millä +hetkellä hauki sen päälle hyökkää. Tuolla vähän matkan päässä kelluu +veden pinnalla kaunis perho. Mutta siika huomaa sen ja tekee hyppäyksen +tavottakseen sitä, vaan perho kerkeää sen tieltä siirtyä. Siika tekee +uuden kokeen onnistumatta. Perho vielä veden kalvossa lepäilee. Mutta +siika tekee vielä kolmannen hyppäyksen ja nielee kauniin perhon. +Tuolla vesilintu iloisesti uiskentelee, käänteleikse tyyneellä +pinnalla; milloin pistää se nokkansa veden alle, milloin sukeltaa se +itsekin umpipäähän. Tuolla etäällä selällä kohoaa kari ja sen kivillä +lepäilevät kalalokit tyytyväisinä, ikäänkuin iloiten illan kauneudesta. +Järven rannoilta kaikuvat lintusten viserrykset ja kaunis metsä +ikäänkuin hymyilee pienille laulajilleen. + +Selän takana vihannan törmän päällä lehteväin koivujen keskellä +kohona uljaana Peltola peltoineen, niittyineen. Sinne luopi nyt Kaisu +silmänsä, katsoakseen ovatko Peltolaiset nuotalla. Ulut ovat tyhjänä ja +veneet ovat poissa. Siis ne ovat nuotalla Peltolaiset ja kuinkapa ne +olisivatkaan malttaneet kotona olla tämmöisellä ilmalla! + +"Nuotalla ollaan Peltolasta", tuumaa Kaisu toisille, "koskapahan ulut +ovat tyhjät." + +"Tyhjänä näkyvät ulut olevan", huomaa Laurikin, "vaan eipä näy +nuottamiehiä." + +"Olisivatko menneet tuonne lahdelle niemen taakse!" sanoo isäntä. +"Siellähän ne usein vetävät." + +"Sieltäpähän kuuluu potkenta", sanoo Kaisu iloisesti, "ja olinpa minä +kuulevinani Kallen äänen." + +"Siellä ovat", lausuu isäntä. "Mennäänpä tapaamaan ja katsotaan, eikö +näkyisi parvea siellä päin!" + +Mäntyvaaralaiset soutelevat niemeen päin, tähystellen parvia +mennessään, ja kun he ehtivät sinne, tapaavat he niemen kärjen takana +Peltolaiset, jotka juurikään ovat saaneet nuottansa nostetuksi ja +puistaneet nuottavasuunsa vasun melkein täydeltä komeita emämuikkuja, +jotka välähtelevät kuin hopia ja päällimmäiset vielä hyppelevät vasussa +ja monet muikut ovat jo hypähtäneet veneen pohjalle. + +"Hyvää iltaa", sanoo Mäntyvaaran isäntä, meloiltuaan aivan Peltolaisten +viereen; ja samoin tervehtivät toisetkin toisiaan. + +"Iltaa, iltaa", vastaa Peltolainen. "Mitä kuuluu?" + +"Eipä erityistä. Mitä teille kuuluu?" + +"Eipä sanottavia. -- Hyvä on nuottailma." + +"Hyvä on, harvinaisen hyvä. -- Paljonpa teillä on kaloja." + +"Onhan niitä -- --" + +"Lähtikö nuo yhdestä apajasta?" kyselee Kaisu. + +"Ka, yhdestä", vastaa Peltolan Kalle, isännän poika. "Täällä +satuimmakin näkemään niin ison parven, jotta se vasta iso oli." + +"Kylläpä!" ihmettelee Mäntyvaaran isäntä. + +"Vaan teilläpä ei näy monta kalaa tuolla vasun pohjalla", tuumaa +naapuri-isäntä. "Mitenkä teille noin huonosti on sattunut? Nythän +pitäisi olla hyvä muikun saalis. Päivän kun on tuullut ja nyt illaksi +tuli näin hyvä ilma, niin pitäisihän muikku olla näkyvissä." + +"Kyllähän se näkyi hyvin äskönen parvi, jota potkimme; vaan niinhän se +sattui huonosti, että muikut pääsivät alate kulkemaan." + +"Te veditte liian kiivaasti. Nuotta kulki koholla." + +"Ei sitä kyllä kiivaasti vedetty", puuttuu puheeseen Antti. "Vaan kuiva +nuotta tuo näkyy helposti kohoovan. Meillä oli iso parvi kierroksessa +ja se piti nyt jäädä saamatta." + +"No, älä tuosta nyt enää päivittele!" sanoo Mäntyvaaran isäntä. "Se ei +ollut meille sallittu, se parvi." + +"No, mikä sen Kaisun nyt nuotalle toi?" saapi kysyäkseen Kalle. + +"Hyvä ilma tietenkin", vastaa Kaisu, iloisesti hymyillen. + +"No, ilmako se ennen sitten on pelotellut?" + +"Eipä sekään. Vaan piisaahan meidän talossamme joskus väkeä +vaihetellakin." + +"No, onhan niitä siellä teillä väkeä." + +"Te ette soutajia vaihetakaan usein", puuttuu keskusteluun Antti. "Aina +ovat teillä nuo pienokaiset Elsa ja Jaakko muassa." + +"Ka, nehän ne ovat useimmiten soutajina. Vaan se on hyvä niille, että +jo varain oppivat airoa pitämään. Nuorena se on vitsa väännettävä. +Muistanpa, että minuakin jo pienestä pitäen komennettiin nuotalle." + +"No, ei sitä rokkoa ole vielä teidän puolessa kuulunut?" kysyy Peltolan +isäntä. + +"Eipä ole meidän seudullamme vielä kuulunut, vaan eihän sen sanota +kaukana kyllä olevan", vastaa Iikka isäntä. + +"Kyllä se on paha vieras, se rokko. Paljon se kuuluu lapsia tappaneen, +vaan täällä puolessa sitä ei vielä ole kuulunut ja hyvä olisi kun ei +tulisi." + +"Hyvähän se olisi siitä vieraasta päästä; eikähän se kyllä tulekaan, +kun ei niin lie sallittu." + +"Rokko pian leviää, kulkeutuu talosta taloon, ellei aikoinaan +varokeinoihin, ruveta. -- Kuinka likellä Mäntyvaaraa se jo on?" + +"Kuusivaarassahan kuuluu muuan lapsi sairastavan." + +"Joko se tauti niin lähelle on herennyt! No sieltä se helposti +Mäntyvaaraankin leviää. Ettekö ole ryhtyneet mihinkään varukeinoihin?" + +"Mitäpä no auttaisivat! Jos tauti kerran tulee, niin silloin se on +sallittu." + +"Kyllä on hyvä olla varuillaan. Olethan kuullut piirilääkärin +kuulutuksen?" + +"Kuulinhan minä, vaan mitäpä siitä!" + +"No pitäisi seurata siinä annettuja neuvoja." + +"Mitäpä ne hyödyttäisivät! Eivät voi ne kuitenkaan tautia estää." + +"Sanotaanpa niitten estävän." + +"Mitä vielä! Kun tauti kerran tulee, niin se on sallittu, eikä ihminen +voi siihen mitään." + +"Älä nyt noin ole epäuskoinen! Paljon pahaa sitä maailmassa vältetään, +kun aikoinaan ruvetaan sitä estämään." + +"Jumala so on, joka määrää ihmisen terveyden ja ijän", inttää yhä +Mäntyvaaralainen. "Ja kun tauti tai kuolema tulee, niin se on Jumalan +sallima." + +"Voi, kuinka se on itsepäinen tuo ukko", miettii Peltolainen itsekseen +ja sanoo sitten ääneen: "Saat vielä nähdä, että ennen pitkää tulee +rokko talossasi vierailemaan. -- Ovatko ne teillä lapset koskaan +rokotetut?" + +"No, ovathan ne vanhemmat kyllä, vaan nuorimmat, Antti ja Elsa, ne +vielä ovat rokottamatta." + +"Sepä paha. Niihin pian saattaa tauti tulla." + +"Eihän tuota tiedä, miten lie sallittu." + +"No, missä asti teillä on tervahauta?" kysyy Kalle, toisen puheaineen +ottaakseen, Antilta. + +"Huomenna se sytytetään, kun vaan lie ilma hyvä", vastaa Antti. + +"Onko iso hauta?" + +"No, tulee siitä muuan venelasti tervoja." + +"No, teillä sitä ei taida isosti tervaruukia ollakaan?" kysyy +Mäntyvaaran isäntä. + +"Eipä ole", vastaa Peltolainen. "Monioita tynnyreitä saamme haudastamme +ja ne viemme tämän kylän kauppiaalle. Jopa tuon joutaakin heittää +vähemmäksi tervaruukin. Ei se leiville lyö. Huonosti maksetaan +tervasta." + +"Paljonhan siltä hinta on pudonnut, entisiin aikoihin nähden. Vaan +eipä sitä muulla kuitenkaan rahaa saa. Eivät anna pellot omiksi +tarpeiksikaan jyviä, vielä sitten myötäväksi." + +"Paremmin kuitenkin maanviljelys kannattaa kuin tervaruuki. Ja kyllähän +siellä teidän vaarallanne olisi tilaa uusillekin pelloille." + +"Kovinpa on kivikkoa koko Mäntyvaara." + +"Tuolla näkyy parvi!" keskeyttää keskustelua Jaakko, Peltolaisen +kaksitoistavuotias poika. + +Peltolaiset, parven nähtyään, sanovat pikaisesti hyvästi +Mäntyvaaralaisille ja pyöräyttävät heti veneensä parvea kohti selän +puolelle, missä työntävät veneet hajalleen ja syytävät nuottaa järveen. +Mäntyvaaralaiset kääntävät veneensä takaisinpäin, lähtevät niemen +kärjen kohdalta kotilahdelle soutelemaan ja mennessään etsivät taas +parvea. Ja nyt näkyykin siellä täällä veden tyyneessä kalvossa moni +iloisesti sirahtava muikkuparvi; ja pian saavat Mäntyvaaralaiset +yhden niistä kierretyksi. Nuottaa nostettaessa tulevat muikut aina +vaan ahtaammalle ja pakenevat peräänpäin, kunnes isäntä saapi nuotan +perän nostetuksi ja puistaa siitä vasuun joukon hyviä muikkuja. Vesi +viskataan taas veneistä, uusi parvi saadaan kierrokseen ja kolmannesta +apajasta karttuu jo sen verran kaloja, että nuottavasu tulee puolilleen +muikkuja. Tyytyväinen on saaliiseensa Mäntyvaaran isäntä, vaan +katselee hän kuitenkin, vieläkö näkyisi muikkuparven. Mutta nytpä ei +sirahdakaan rannan puolella enää muikkuja; ne ovat siirtyneet selälle +ja siellä saavat ne nuottamiehiltä rauhassa olla. + +"Selälle ovat jo muikut siirtyneet", tuumaa Antti. "Ei kannata niitä +enää vuotella." + +"Pois saadaan lähteä", sanoo isäntä. "Jopa niitä onkin meillä muikkuja +näkymään asti." + +"Jopa alkaisi mulla mieli tehdä muikkukeittoa", sanoo Lauri. + +"No, lähdetään keittämään!" virkkoo Kaisu. + +Niin lähtevät Mäntyvaaralaiset kotirantaansa kohti soutelemaan ja +sinne tultuaan panevat nuotan ulkuihin. Sitten he vetävät veneet +maalle ja puistavat kalavasusta muikut kontteihin; ja kun Kaisu, +miesten täyttäessä konttejaan, katselee järvelle, näkee hän, että +Peltolaisetkin jo selän yli soutelevat kotirantaansa kohti. + +Kun Mäntyvaaran isäntä, Antti ja Lauri ovat nostaneet kontit selkäänsä, +lähtevät he edellä ja Kaisu jälissä kotia kohti kulkemaan samaa tietä, +jota olivat tulleetkin, ensin rantatörmää ylös ja sieltä alaspäin, +sitten suon poikki ja vihdoin Mäntyvaaraa ylöspäin. Sitten he nousevat +aidan yli ja astuvat polkua myöten vähien peltosaarien välitse, jotka +molemmin puolin näyttävät missä vihannoivan ohran, missä rukiin laihon, +missä paljastuneitakin paikkoja, joissa siellä täällä lakastunut laiho +ikäänkuin itkee huonouttaan. Näkyypi polulle myös tarha, missä sakean +suittusavun ääressä Mäntyvaaran karja, sonni, puoli tusinaa lehmiä, +pari vasikkaa, märehtii. Ne pyrkivät savun suojaan niin paljon kuin +mahdollista, saadakseen rauhaa sääskiltä, jotka sakeissa parvissa +niitten ympärillä lentelevät. + +Nuottamiehet taloon tultuaan jättävät konttinsa porstuaan ja lähtevät +pirttiin. Siellä tapaavat he sekä muorin että Annin ja Tiinan, jotka +vasta ovat lypsyltä tulleet. + +"No, lähtipähän muori kaloja", sanoo isäntä eukolleen. + +"Sehän on hyvä asia", vastaa emäntä. "Sittenhän tuota saadaan hyvä +iltanen." + +"Minulla on nälkä", sanoo Lauri. "Pata pitää heti tulelle panna." + +"Kelläpä tässä ei nälkä olisi!" lausuu Tiina. + +"Älkäähän hätäilkö," puuttuu puheeseen Kaisu. "Minä rupean tulta +laittamaan. Menkää te muut muikkuja puhkaisemaan, että saataisiin mitä +pataan panna!" + +"Kyllähän mennään, kun keretään", sanoo Antti. + +Sitten panee Kaisu tulen takkaan ja padan tulelle ja vettä pataan. +Sillä välin toiset menevät porstuaan, puistavat kalat kontoista +kylmällä hetevedellä täytettyyn astiaan ja rupeavat miehissä muikkuja +puhkomaan. Kun on puhkaistu keittokalat, käypi Kaisu ne noutamassa ja +heittää pataan. Kun keitto on valmis, nostaa hän padan tulelta ja panee +tuoreen muikkukeiton puukuppiin, jonka hän asettaa pöydälle ja kaataa +sinne myös kuorimatonta maitoa. Niin rupeaa sitten koko talon väki +illalliselle. Näin hyvää ateriaa he eivät monasti saakaan ja sen vuoksi +on muikuilla hyvä menekki. Puuttuu leipä kyllä pöydällä, vaan eipä sitä +nyt tarvitakaan. Viimeiset leipävarat ovat säästettävät Oulumatkaa +varten. + +Iltanen kun on syöty, korjaa Kaisu ruuan jäännökset pöydältä ja sitten +lähdetään taas muikkuja puhkomaan ja pieni Junnukin on muitten muassa. +Kun työ on lopetettu, lähtevät kaikki levolle, isäntä eukkoineen tupaan +ja toiset pirttiin. Sinne paiskauvat he olkien päälle ja vaipuvat pian +sikeään uneen. Sitten ei kuulu pirtissä muuta ääntä kuin nukkuvien +raskaat kuorsaukset, ja talon vanha seinäkello, jonka numerotaulu +on aivan mustunut, naksuttaapi nyt yksitoikkoisesti, hitaasti vaan +kuuluvasti, ja raskaat kivipainot soluvat solumistaan alemmaksi kellon +naksuttaessa. Aurinko juuri laskeupi, vaan jättää jälille kauniin +ruskon, joka pohjoisella taivaan rannalla hohtaa läpi lyhyen ja +kirkkaan kesäyön. + + + + +II. + + +Seuraavan päivän aamupuolella auringon kauniisti loistaessa +itäkoillisessa, kun Mäntyvaaran asukkaista muut sattuvat olemaan työssä +poissa kotoaan, on Kaisu yksinään lasten kanssa kotona. + +Hänestä tuntuu kummallisen hiljaiselle tänään, vaikka iloinen +lapsilauma on hänen ympärillään. Vaan poissahan ovatkin nyt isä, äiti, +veljet ja kälyt, joitten seurassa aika aina hauskasti kuluu, siinä kun +kyllä tulee puhelua ja väittelyä; ja onpa usein hauska heidän kanssaan +leikkiäkin laskea. + +Kaisu koettaa kuitenkin olla iloisella mielellä ja hakee huvitusta +lasten seurasta, katsellen ja kuunnellen heidän toimiaan ja +mietteitään, heidän itkuaan ja nauruaan. Mutta eipä sitenkään ota +aika oikein hauskasti kuluakseen. Sen vuoksi hän ajan kuluksi +rupeaa pienokaisille kertomaan satuja, joista sekä kuunteliat että +hän vähitellen elähtyvät; vaan myöskin hän siinä sivussa itsekseen +hyrräilee lemmen lauluja, laulelee milloin tytöstä, joka turhaan +odottelee itselleen sulhasta, milloin immestä, joka itkee pettynyttä +rakkautensa toivoa, milloin neidosta, joka jossain järven tai meren +rannalla kyynelsilmin katselee kultansa lähtöä. + +Tuntuupa melkein siltä kuin hän näissä lauluissa toisi ilmi omatkin +ajatuksensa, omatkin tunteensa, niinkuin olisi hänelläkin jotain +odotettavaa. Ja hän silmäelee ulos akkunasta, ikäänkin katsoakseen, +missä hänen kultansa asuvi. Asuneeko se noilla korkeilla vaaroilla, +jotka kohoavat tuolla etäällä, missä kesäisinä aamuina kaunis aamurusko +näkyy, vai tuolla järven toisella puolella jossain sen kaunisten +rantain varrella, joiden taakse iltasilla aurinko kauniisti laskeutuu, +vai lieneekö hän etäällä kaukasten merten takaa. Niin -- sitä hän ei +vielä tiedä, kultansa asuntoa, eikä itse kultaakaan. Hän ei tiedä sitä +vielä mistään päin odottaa. Ja mitäpä hän siis semmoista odottaakaan, +josta ei ole mitään tietoa! Onhan hänellä vielä nuoruuden aikaa jälillä +ja ennenkuin se loppuu, kerkeää kyllä montakin tarjokasta ilmaantua. +Mutta onpa kuitenkin soma ajatella sitä tulevaista tarjokasta, soma +olisi tietää jo ennakolta, mistä se on tuleva. + +Näissä mietteissä Kaisu akkunasta ulos silmäellessään saapi näkyviinsä +Kuusivaaran, Koivulan, Kalliovaaran ja Peltolan. Ja silloin hänelle +muistuu mieleen niiden asukkaatkin, muistuu mieleen etenkin Peltolan +tyyniluontoinen Kalle ja Kalliovaaran vilkasmielinen Heikki, lapsuuden +tuttuja molemmat, joitten seurassa hän on monet hupaiset hetket +viettänyt. Olisippa aika soma tälläkin hetkellä tavata heitä. + +Kaisun tällaista ajatellessa yht'äkkiä pirtin ovi aukenee ja sisään +astuu Peltolan Kalle. + +"Kas ihmettä! Niinpä tulit kuin käsketty!" huudahtaa Kaisu rientäessään +tervehtimään. "Terve Kalle! Mitä kuuluu?" + +"Terve", vastaa Kalle. "Eipä kuulu erityistä. Mitä tänne kuulunee?" + +"No, eipä sanottavia tännekään. -- Käyhän istumaan! Minä lähden sinulle +syötävää hakemaan. Eihän sinulla mahtane kuitenkaan kiirettä mihinkään +olla?" + +"Ka, eihän tuota niin kiirettä ole", vastaa Kalle istumaan käytyään, +"etten joutaisi vähän aikaa viipymään. -- Sattui matka tämän kautta +olemaan, niin läksin talossa pistäymään." + +"Se oli oikein. Mutta minne sinulla matka pitää?" + +"Tuonnehan minä olen Honkavaaraan menossa, sinne kun olisi asiata +vähän." + +"Vai niin. -- No, olipa hyvä, että tulit talossa käymään, että sain +seuraa sinusta." + +"No, eivätkö muut olekaan kotosalla?" + +"Eiväthän ne ole tällä kertaa. -- Mutta odotahan nyt! Minä käyn sinulle +jotain syötävätä hakemassa." + +Kauan ei Kaisu viivy toimissaan. Pitkittä arveluitta hän tuopi +pöydälle, mitä talolla on tarjottavaa, viiliä, suolamuikkuja, voita ja +leipää -- vaikka vähänähän ovat talossa leipävarat. + +"Rupeahan ruualle!" käskee hän Kallea. + +Kalle kiittelee ja ihmetellen Kaisun sukkeluutta käypi hän hyvällä +ruokahalulla pöytään istumaan ja ylistääpi Kaisua sanoen: + +"Kylläpä sinä näyt olevan toimekas tyttö! En olisi sinua noin +näppäräksi uskonut." + +Kaisu hymyilee vaan ja istuu penkille pöydän lähelle Kallelle seuraa +pitämään. + +Molemmat nuoret ovat hyvillään toisiaan tavattuaan. Ihmetellen katselee +Kaisu Kallen vankkaa vartaloa, rehellisyyttä osoittavia kasvojen +juonteita ja vakavia, lempeitä silmäyksiä; ja Kalle taas, hyvällä +maulla syöden Kaisun tuomaa ruokaa, kuuntelee mielihyvällä hänen +vilkasta puhettaan. + +"Tiedätkö Kalle!" sanoo Kaisu hymyillen. "Minä olen oikein mielissäni, +että tulit tänne." + +"Niinhän tuota äsken sanoit", vastaa Kalle tyyneesti. + +"Niin -- täällä kun olin melkein yksinäni, alkoi aika kovin hiljaiselle +tuntua." + +"Vai niin. -- Ikäväkö oli?" + +"No, ei juuri kovin ikäväkään, vaan kuitenkin minua oudostutti, kun ei +ollut ketään, kenenkä kanssa puhella, paitsi nuo lapsiparat tuossa. +Ilman niitä olisikin aika kovin pitkäksi käynyt." + +"Kenelleppä se ei pitkäksi käy ilman seuraa yhdessä kohti ollessa!" + +"Eihän se näy yksinäisyydessä ilman työtä aika kuluvan. -- Mutta +tiedätkö Kalle, mitä äsken ajattelin juuri ennenkuin sinä tulit?" + +"Mistäpä minä sen tietäisin!" + +"Koetappa arvata!" + +"Enhän minä voi toki sitä arvata." + +"Minä ajattelin", selittää Kaisu naurusuin, "kun katselin ulos +akkunasta ja sain näkyviini Kalliovaaran ja Peltolan, ajattelin, että +olisippa aika hupaista saada tavata sinua tai Heikkiä." + +"Vai niin ajattelit. Mutta mitä siinä niin kummaa oli?" + +"Olihan siinä se, että juuri kun niin ajattelin, sinä astuit sisään." + +"Olipa se soma sattumus." + +"Niin oli, soma sattumus. Ja jos merkkeihin on taikaa, niin sen pitäisi +olla sinulle onneksi." + +"Olisippa se hyvä asia. Mutta eivätpä ne merkit aina luota." + +"No, eihän niihin kyllä ole paljon luottamista. Mutta onpa niistä +joskus soma puhella ja muille uskotella." + +"Et minulle kyllä voi mitä tahansa uskotella." + +"Aina jotain kuitenkin." + +"Et muuta kuin aivan oikeaa ja selvää asiaa. -- Mutta hyvä olisi, jos +se äskönen sattumus olisi minulle onneksi. Mielelläni näkisin, että +minulle joku erityinen onni tapahtuisi." + +"No, mikä sitten?" + +"Hyvin toivoisin, että esimerkiksi saisin metsän kuninkaan kaadetuksi." + +"Ka se; se ei olisikaan huono onni. Mutta voisihan se kuitenkin +tapahtua, koska karhuja on liikkeessä." + +"Jospa niistä joku ilmaantuisi Peltolan seuduille, niin kyllä minä en +säästäisi itseäni, sitä näkyviini saadakseni ja kenties kaataakseni." + +"Kunpa kerta voisit päästä sen lähelle, niin kyllä uskon, että se +silloin olisi saava sinulta surmansa." + +Mutta Kalle lopettaa syöntinsä ja kiitellen Kaisua sanoo hän hänelle: + +"Kylläpä vaan nyt ruoka hyvälle maistui." + +"Sepä hyvä", vastaa Kaisu hymyillen. "Se on terveyden merkki." + +"Ja myös todistus hyvästä ruu'an laittajasta", lisää Kalle. + +Yhtä näppäränä kuin Kaisu oli ruokia pöydälle tuodessaan, yhtä sievään +hän nyt korjaa pois ruu'an jäännökset, niin että Kalle taas kehuu +häntä, sanoen: + +"Kylläpä sinä osaat näppäränä olla. Sinusta tulee hyvä emäntä." + +"Siltäkö näyttää!" vastaa Kaisu naurahtaen. + +"Epäilemättä. Kyllä minä sen heti näen. Ja kyllä vaan se ei ole +kauppojaan katuva, joka kerran sun omakseen saapi. Olisippa aika onnen +potkaus, jos Kalliovaaran Heikki -- --" + +"Oleppa nyt -- --! Mitä sinä siitä Heikistä!" + +"Kas vaan! Se naulapa vetäsi, koska noin punastuit." + +"Eipä vetässytkään", vastaa Kaisu, melkein nuhdellen, luoden Kalleen +terävän silmäilyksen. -- "Mutta sanonko minä sinulle jotain?" lisää hän +naurahtaen. + +"Sano pois vaan!" + +"Se asia koskee sinua." + +"No, mikä se on sitten?" + +"Etkö jo arvaa?" + +"Mitenpä minä sitä voisin arvata?" + +"Katsohan nyt, kuinka on muka tietämätön! Kuule siis! Kun sinä ja +Honkavaaran Liisa taloksi rupeatte, niin kylläpä on silloin Liisa +itseään onnelliseksi kehuva." + +"Vai niin. Sekö se nyt oli se sanottava?" + +"Niin oli." + +"Mutta ethän sinä tiedä, rupeammeko me taloksi." + +"Tiedänpähän. Olen kuullut niin puhuttavan." + +"Ne ovat aivan valeita semmoiset puheet." + +"Ja lieneepä sinunkin puolelta jotain aikeessa, koska sinulla nytkin +matka, pitää sinne Honkavaaraan." + +"Vai niin luulet. Mutta senpä sanon sinulle, ett'en mene sinne +semmoisissa asioissa enemmän kuin tännekään." + +"No, no; älähän kuitenkaan asiaa kovin pahaksi ota!" sanoo Kaisu, +Kallen vieressä istuessaan ja luoden häneen ystävällisen silmäilyksen. +"Heitetään nyt leikki sikseen! -- Minä olen erittäin hyvilläni siitä, +että tulit talossa käymään. Sinun pitäisi käydä täällä useamminkin. +Olisi hauska aina tavata toisiaan." + +"Ka, kävisinhän tuota mielelläni useammastikin, kun tämä talo olisi +lähempänä ja aikaa olisi enemmän. Mutta näin kesäisenä aikana on siksi +paljon kiirettä, ett'ei juuri jää aikaa kyläilemiseen. Olen kuitenkin +täällä kulkenut ainakin yhtä useasti kuin sinä meillä." + +"Ka onpa sitä ollut minullakin estettä niinkuin sinulla. En voi päästä +täältä milloin tahansa." + +"Harvoinpa sinua muutenkaan tähän aikaan näkee, esimerkiksi nuotalla." + +"Se ei ole minun syyni. Kyllä kai minä mielelläni iltasilla haluaisin +järvellä kulkea. Siellä tuntuu aina hyvin somalle olla, kun järvi +ylt'yleensä on aivan rasvatyyni ja kun kaikki seudut näyttävät +erinomaisen kauniille auringon laskeutuessa. Mutta eipä näy meidän +väellämme usein tulevan aikuiseksi nuotalle lähtö." + +"Kuulehan Kaisu!" sanoo sitten Kalle, esittäessään uuden tuuman. +"Meidän pitää joskus yhdessä kirkolla käydä. Silloin on meillä +tilaisuus enemmän toistemme kanssa puhua ja lystiä pitää." + +"Ka se!" vastaa Kaisu innostuneena. "Se meidän on tehtävä. Minusta +kirkkomatkat ovatkin kaikkein hupaisimmat." + +"Niin ovat minustakin. Muistathan sinä kuinka hupainen meillä oli +ennenkin, kun yhdessä kirkolla olimme, kun istuskelimme kirkkokentän +rannalla tai kuljeskelimme Pappilan männikössä?" + +"Muistan kyllä. Muistanpa sen iloisen ajan, jolloin yhdessä +rippikoulussa olimme ja siitä asti ovat minulle Pappilan ja kirkon +seudut aivan tutut. Tunnenpa siellä melkein joka kiven ja mättään, +jolla olen istunut, tunnenpa ne kauniit koivut ja isot petäjät, joiden +juurella me monesti istuimme, kun päivä kuumasti paistoi, emmekä +huolista mitään tietäneet. Ja aivan elävästi on minulla mielessä +Pappilan mäen alla oleva hete, jonka äärellä minä monena kuumana +kesäpäivänä kesän ihanimmalla ajalla ennen Juhannusta, silloin kuin +kaikki ympärillä oli vihantaa ja kaunista, kun lehti oli puhjennut +puihin ja koivut alkoivat olla kauniimmallaan, kun metsässä oli mitä +hyvänhajuisin tuoksu, -- silloin minä usein istuin hetteen luona ja +sammutin janoani sen kirkkaalla, raittiilla ja hyvänmakuisella vedellä. +Sitä haluaisin vieläkin juoda, haluaisin nähdä niitä tuttuja seutuja." + +"Ne näet vielä, kun lähdemme kirkolle yhdessä ja siellä viritämme +entisiä muistoja." + +"Mutta kuule, milloin lähdemme?" + +"No lähdetäänhän sitten, kun tulee joku merkkipyhä, esimerkiksi +Kirkastukseksi, tai, kun silloin saattaa olla kiireenlainen aika, +ainakin Perttuliksi." + +"Voi sinne on vielä pitkä aika!" + +"Pian se aika kuluu. Ei kesä täällä ole koskaan liian pitkä. -- Mutta +kyllä minä nyt taidan lähteä astumaan kohta." + +"Nytkö jo!" kummastelee Kaisu. + +"Olenhan minä täällä istunut jo kau'an aikaa", väittää Kalle ja aikoo +lähteä. + +"Odotahan vielä vähän aikaa!" pidättelee häntä Kaisu. "Eivätköhän +mahtane miehet, kohta tervahaudalta palata!" + +"Enpä oikein malttaisi nyt", sanoo Kalle, vaan istuu kuitenkin vielä. +"Joko sytytetään hauta tänä iltana?" + +"No, onhan se ollut niin aie, hauta kun kyllä joutuu tänään valmiiksi; +vaan eipä taida tulla tyyntä tänään." + +"Siltä vähän näyttää. -- No, ketkä ne aikovat lähteä tervoja soutamaan?" + +"Antti ja Lauri kai ne lähtevät kahden?" + +"Etkö sinä siis lähde?" + +"Enpä taida tällä kertaa." + +"No, mutta eivätkö sinusta Oulumatkat ole hupaisia hyvin." + +"Ka, eiväthän nuo niin ikäviäkään ole. Mutta olenpa minä Oulun ennenkin +nähnyt, jottei nyt juuri haluta sinne. Ja jos haluttaisikin, niin +tarvitaanhan minua kotonakin." + +"Se on totta. Niin kelpo tyttö kuin sinä voi kotonaan paljon tehdä. -- +Mutta kyllä minä nyt lähden. Hyvästi nyt Kaisu ja kiitos suuri sinulle +sinä kelpo tyttö!" + +Ja Kalle pistää Kaisulle kättä. + +"Joko nyt!" sanoo taas Kaisu, Kallelle kättä antaessaan. "No, hyvästi +sitten!" + +Kaisu saattaa portaille Kallea, joka lähtee Honkavaaraan päin astumaan. +Mutta Kaisu palaa pirttiin lasten tykö ja rupeaa odottamaan väkeä kotia +palaavaksi. + + + + +III. + + +Samana päivänä saavat Mäntyvaaralaiset tervahautansa valmiiksi. Tämä on +päältäpäin nähden iso puolipallon muotoinen multakunnas. Mutta mullan +alle ovat tervaspuut ladotut järjestykseen ympyrän muotoon; ja niitten +alla on oja sekä ränni tervan valumista varten. Rännin suu pistää +esiin yhdeltä puolen, jonne on kaivettu kuoppa, sitä varten että sinne +tynnyreitä asetetaan sittenkun terva alkaa valua. Ja tämä tervahauta on +nyt monivuotisen työn ja vaivan tulos; sillä paljon on ollut puuhaa, +ennenkuin ne monet petäjät, jotka hautaa varten ovat tarvitut, ovat +tulleet kolotuiksi, kaadetuiksi, tervaksiksi hakatuiksi ja kootuiksi. +Mutta nyt on kaikista näistä valmistustöistä päästy; ja mäntymetsän +keskellä aukealla kentällä kohoaa tervahauta valmiina. Odotetaan vaan +sopivaa ilmaa, jotta voitaisiin hauta paloon panna. Mutta eipä näy +tänään tyyntä tulevan edes illaksikaan. + +Seuraavan päivän illalla on ilma kuitenkin niin tyyni ja lämmin, että +Muikkujärvi rasvatyyneenä kiiltää ja sen takana näyttävät ylängöt ja +harjut ikäänkuin savuun peittyvän, sillä auer, joka ilman lämpimyyden +vuoksi maasta nousee, leviää niitten yli. + +Nyt, kun on näin sopiva ilma, on Mäntyvaaran väki kaikki haudalla, +kun se sytytetään. Monesta kohti pistetään tuli tervaksiin, jotta +syttyvät helposti. Mutta multa, joka puut peittää, estää tulen rajuksi +pääsemästä; se kytee vaan siellä sisällä. Kuitenkin se pian saisi liian +suuren vallan, ellei sitä vartioittaisi tarkkaan. Haudan ympärillä +seisovat miehet ja näistä kullakin lapio kädessä, ja milloin vaan tulen +liekki jostain reiän kaivaa ja siitä ulos tunkeupi, silloin siihen +heti multaa päälle luodaan. Kaisu ei suinkaan ole hitain tulen reikää +tukkimaan; missä vaan liekki yrittää kohota, siellä hän vikkelästi +multaläjän peitteeksi syytää. + +Niin ovat kukin työssä tulta vartioidessaan ja lapset ovat vaan +katsojina. Ja jotain katsottavaa täällä onkin. Niin pian kuin hauta +on paloon pantu, alkaa siitä hyvin sakea, pimeä ja musta savu kohota +taivasta kohti. Äärettömässä paljoudessa se nousee, ylenee ilmoille +paksuina savupatsaina, jotka vaan enenevät enenemistään. Savu ylenee +ensin suoraan ylöspäin, vaan kääntyy sitten ilman hengen mukaan +eteläänpäin ja peittää seudut paksuun savuun sekä leveneepi sitten +Hoikkalahden yli niin sakeana vielä, että se joka siellä sattuu +soutelemaan, saattaa helposti eksyksiin joutua. + +Kun haudan palo on päässyt hyvään alkuun, ei siellä enää tarvita +koko talonväkeä, mutta kuitenkin on siellä aina osa väestä tulta +vartioimassa niin kauan kuin palo kestää. Kun terva alkaa rännistä +valua, silloin pannaan tynnyri rännin suun alle ja niin pian kuin +yksi tynnyri täyttyy, pannaan toinen sen sijalle. Niin palaa hauta +palamistaan ja valmista tervaa valuu valumistaan tynnyreihin, jotka +täyttyvät yksi toisensa perästä, kunnes vihdoin terva herkeää +valumasta. Silloin on alulle kolmatta kymmentä täysinäistä tynnyriä, +siis niin paljon, että niistä tulee yksi venelasti. Nythän ne ovat +tervat Ouluun vietävät, tietysti samalle porvarille kuin ennenkin, +velan lyhennykseksi, jotta sieltä annettaisiin taas jauhoja ja suoloja +ja vähän rahaakin. + +Mäntyvaaralaiset ovat puuhassa, saadakseen tervaveneensä lastatuksi +ja hommatessaan tervansa Ouluun soudettaviksi. Ensin ovat tynnyrit +kuljetettavat haudalta rannalle ja puuhaa sitä onkin kuljetuksesta, +kun ranta on jotenkin etäällä ja sinne vievä tie ei ole mitenkään +kehuttava. Sitten on hommaa lastaamisesta ja veneen kuntoon +laittamisesta. Mutta ennenkuin Oulumiehet joutuvat lähtemään, +varustetaan he eväillä. Nuotalla käydään ja saadaan eväskaloja +tarpeeksi. Kun talossa on vielä jauhoja vähäsen, leipovat naiset niistä +kalakukkoja ja teoksia. + +Yhtä ja toista on ajattelemista ja tuumaamista Anttia ja Lauria +Oulumatkalle varustettaessa. Isäntä miettii tarkoin, mitä Oulusta on +tuotava, selvittää kaikki asiat Antille ja antaa neuvoja matkaa varten. +Ja naisillakin on monenlaisia tilauksia, joita he jättävät Antin ja +Laurin toimitettaviksi. + +"Ei teillä menomatka hyvin monta päivää kestä", sanoo isäntä Antille +ja Laurille silmäellessään järvelle, joka itätuulen puhaltaessa +läikyttelee aaltojaan, "kun vaan tuuli tällä sijalla pysynee." + +"Kunpahan vaan", vastaa Antti, "tällä lailla jaksasi tuulla kolmisen +päivää, niin silloinpa sitä jo alettaisiin Oulussa olla." + +"Ja vaikkapa heittäisikin tuulemasta", sanoo Lauri, "kunhan vaan ei +tuuli kääntyisi, niin mikäpähän olisi menomatkaa tehdessä! Kyllähän +sitä myötä virtaa aina pääsee kulkemaan." + +"Onhan se kyllä meno paluuta helpompi", myöntää Antti. "Vaan jos +sattuisi myötätuuli paluuksikin, niin silloinhan se matka joutuisi." + +"Sitäpä ei tiedä", sanoo isäntä, "minkälainen ilma teille paluuksi +tulee, vaikka sattuuhan muutamille niinkin, että saavat myötätuulen +mennen tullen." + +"Kunpahan sattuisi meille myötätuuli mennen tullen", lausuu Antti +hyvillä mielin, "niin sittenhän sitä jo tulevan viikon lopulla kotona +oltaisiin." + +"Eipä tiedä, mitä teille matkalla saattaisi tapahtua", puuttuu +keskusteluun Anni. + +"Mitäpä sitä tapahtuisi!" vastaa tyyneesti Antti. "Eipä niitä +hukkumisiakaan ole äskeen kuulunut." + +"Tuskinpa kuitenkaan kuluu yhtään kesää niin ett'ei aina joku tervavene +kaatuisi ja särkyisi." + +"Saattaahan niitä kyllä onnettomuuksia joskus tapahtua Oulumatkalla, +vaan ne ovat kuitenkin niin harvinaisia tervojen soutajain lukuun +nähden, että niitten tähden ei kyllä tarvitse mitään pelätä." + +"Ei kannata tyhjää pelätä", arvelee isäntäkin. "Ei tapahdu kuitenkaan +mikään, mikä ei ole sallittu." + +Kun vielä yhtä ja toista puhellaan, joutuvat viimein Oulumiehet +lähtemään. Rantaan saatettuina he astuvat veneeseen, nostavat purjeen +ja kun vene on työnnetty vesille, niin Antti asettuu perään ja rupeaa +viilettäjäksi, ja niin lähtee vene, varalaitoja myöten uppeessa, +myötätuulta mennä vilistämään; vaan saattoväki, vähän aikaa lähtöä +katseltuaan, palaa Mäntyvaaraan, jossa lapset ovat ikävissään äitejään +odotelleet. + + + + +IV. + + +Kulkutauti on jo jonkun ajan raivonnut seurakunnassa ja temmannut, +elävien joukosta erittäinkin lapsia paljon; ja yhä vaan on rokko +liikkeessä. Keskellä kesän ihanuutta liikkuu rutto talosta taloon, +liikkuu nopeasti ja saapi valtaansa missä yhden missä useamman +lapsen. Moni pienokainen paraimmassa terveydessään ja kesken +iloisuutensa joutuu äkkiarvaamatta taudin omaksi ja sortuu sitten +tuonen tuville. Harvat niistä, jotka sairastuvat rokkoon, nousevat +terveinä vuoteiltaan; sillä vaikka rokkotautinen ei useinkaan tunne +hyvin suuria kipuja, niin tauti kuitenkin turmelee ja mädättää hänen. +Minne rokko kerran tulee, siellä se harvoin tyytyy yhteen uhriin; se +tarttuu nopiasti ja saattaa yhdestä talosta hävittää yhden, toisesta +kaksi lasta ja välistä se jostain asunnosta kaikki pienokaiset hautaan +syöksee. + +Vaikka tauti tekee suuria hävityksiä, niin eivät ihmiset missään ole +levottomia ja pelonalaisia; ei kuulu valituksia, ei nurkumisia. Sehän +on Jumalan siunaus, kun lapset pääsevät pois maallisesta elämästä, ja +sallimuksestahan kaikki tapahtuu. + +Mäntyvaarassa eletään hyvin tyyneesti ja levollisesti, vaikka sinne +tuon tuostakin kulkee sanoja, että rokko leviää leviämistään talosta +taloon ja viepi ehtimiseen lapsia manalle. Ei ole isäntä säikähdyksissä +Peltolaisen varoituksista, että rokko muka vissiinkin tulisi +Mäntyvaaraan; hän ajattelee vaan, ettei se tule, kun ei lie sallittu, +vaan jos se tulee, niin eihän sen tuloa voida estää, se kun on silloin +niin sallittu. + +Kun jo Kuusivaarassa rokkotautinen on kuollut, ja Mäntyvaarassa ovat +kaikki vielä terveitä, niin näyttää jo siltä, että Mäntyvaaralaiset +pääsevät kokonaan näkemästä pahan vieraan. Lapset ovat terveet ja +iloiset, eivätkä vanhemmat aavista mitään pahaa. Ainoastaan Kaisu +muistelee joskus Peltolaisen puheita ja ajatellessaan, että rokko +on hilseessä, että ei ole ryhdytty mihinkään puhdistustöihin, että +asuinpaikat ovat useinkin törkyä täynnä, että lapset kulkevat +likaisissa vaatteissa, puhkeaa hän sanomaan: "Me saatamme kyllä pian +rokon vieraaksi saada." + +Silloin Tiina säpsähtää ja huudahtaa: "Jumala varjelkoon!" + +"No, eihän nyt mitään hätää ole", lausuu isäntä tyyneesti. "Ei tarvitse +rokkoa peljätä; ei se tule, jos ei ole sallittu." + +"Eipä tiedä", vastaa Kaisu. "Hyvinkin helposti saattaa rokko tänne +levetä, varsinkin kun pikku Antti ja Elsa eivät ole rokotetut." + +"No, rokottamisesta ei ole paljon taikaa. Ei se voi estää tapahtumasta +sitä, mikä on sallittu tapahtuvan." + +"No, niinpä kuitenkin moni on nähnyt, ett'ei pysty rokko niin helposti +rokotettuihin kuin rokottamattomiin." + +"Eivätpä ne rokottajat aina otettavissa ole, jos auttaisikin heidän +keinonsa. Vaan se on mitenkä sattuu. Saattavat ne rokotetutkin rokkoon +kuolla." + +"No, eihän rokottaminenkaan aina ole kylläksi. Näin kulkutaudin aikana +olisi hyvä puhtaus kaikessa." + +"Onpa täällä kaikki tarpeeksi puhdasta." + +"Eipä ole puhtaus vaatetuksessa kehuttava." + +"Mistäpä niitä aina puhtaita vaatteita piisaisi muuttaa!" + +"Piisaapahan Peltolassakin", väittää yhä Kaisu. "Siellä aina pidetään +kaikki puhtaana muulloinkin kun kulkutaudin aikana." + +"Sepä onkin rikkaampi talo Peltola", väittää isäntä. "Meidän ei kyllä +kannata paremmasti elää kuin ennenkään." + +"Eihän sitä paremmasti kuitenkaan tarvitseisi elää, jos kohta +varovaisempia oltaisiin. Puhtaus on hyvä rokon vastustaja." + +"Eipä voi taudille kukaan rajaa panna, muu kuin Jumala. Se tulee +milloin vaan on sallittu." + +Näin ovat isäntä ja Kaisu usein sanavaihtelussa toistensa +kanssa, ja Kaisu on siinä luulossa vaan, että rutto ennen pitkää +ilmestyy Mäntyvaaraan, mutta isäntä ei pelkää tautia; hän vaan on +vakuutuksissaan horjumaton ja tyynimielinen, eikä muukaan talon väki +anna säikytellä itseään. + +Vihdoin raivaa tauti tiensä Mäntyvaaraan. Antin nuorin lapsi Antti +sairastuu kuumeeseen ja pian sen jälkeen myös Laurin tytär Elsa, ja +ennen pitkää on rokko heissä täyden vallan saanut. + +"Tulipahan rokko taloon", sanoo Kaisu, kun Mäntyvaaralaiset muut paitsi +Oulumiehet, sattuvat olemaan ko'ossa pirtissä, missä rokkotautisetkin +vuoteen omina makaavat. + +"Se oli niin sallittu", vastaa tyyneesti isäntä. + +"Niin, se on sallittu", arvelee myös Tiina, katsellessaan sairasta +lastaan. + +"Niinhän se on; se on Jumalan tahto" -- myöntää Annikin -- "ja, siihen +meidän tulee olla tyytyväisiä." + +"Hyvä on kaikki niinkuin on" -- sanoo emäntä -- "Tottapa Jumala on +näillä taudin kohtauksilla jotain hyvää tarkoittanut." + +"Huonona näkyy Antti olevan", -- sanoo Anni -- "vaan mitäpä sille osaa +tehdä!" + +"Huononevan näkyy Elsakin", -- lausuu Tiina -- "mutta voinko minä +siihen mitään!" + +"Ei tarvitse tyhjää huolehtia lapsista", sanoo isäntä. -- "Kun ne +lienevät elääkseen, niin tietysti ne paranevat, ja kun lienevät +kuollakseen, niin ne kuolevat; sitä ei voida estää millään lailla." + +"Niinhän se kyllä on" -- myöntää Anni. + +"Ka siihenhän sitä pitää tyytyä, mitenkä sallimus päättää" -- arvelee +Tiina. + +Huonoilla vuoteillaan pienet sairaat kituvat kitumistaan; yhä enemmän +päivä päivältä rokko heitä raatelee. He saavat kyllä ruokaa minkä +saattavat syödä; mutta muuten ei tehdä asiaa heidän hoitamisestaan. +Sairaat saavat pitää aina samat vuoteet, ja samat vaatteet, ja talon +väki liikkuilee pirtissä niinkuin ennenkin, pelkäämättä, että rokko +keneenkään tarttuisi. + +Kaisu ei ole mielissään siitä, että rokkotautiset ovat kaikkein +nähtävinä. Sen vuoksi tuumaa hän Annille ja Tiinalle: "Kun nuo sairaat +olisivat kokonaan erillään muista, saataisiin olla paljon paremmassa +turvassa taudista kuin nyt." + +"Tuskinpa siitä olisi apua", -- arvelee Anni. -- "Tulee se tauti +kuitenkin siihen johon se on aiottu. Tulivatpahan Antti ja Elsa +rokkoon, vaikkei täällä ennestään ketään sairasta ollut." + +"Se on kyllä tosi", myöntää Kaisu. "Pianhan se kulkutauti leviää +talosta taloon, ja rokottamattomathan ne olivatkin Antti ja Elsa. +Mutta vaatisihan kuitenkin varovaisuus, että ruttotautiset pantaisiin +erilleen. Ilmahan tuosta rokosta pilaupi." + +"Antaa olla Antin ja Elsan paikoillaan" -- sanoo Tiina. "Mikäpä niitä +vuoteita enää rupeaa muuttamaan!" + +"Se nyt ei iso asia olisi", sanoo Kaisu. "Ja uusien, puhtaitten +vuoteiden tarpeessa ne jo olisivatkin nuo sairaat." + +"Se nyt ei hyödytä niille puhtaita vuoteita laittaa", väittää Anni -- +"tai yleensä puhtaita vaatteita muuttaa; likauvathan ne kuitenkin. Ja +mistäpä ne puhtaat aina otettaisiin?" + +"No, saapihan niitä nyt sen verran", arvelee Kaisu. -- "Jos minä olisin +äitinä, niin eri lailla minä lapsiani hoitaisin, pitäisin ne aina +puhtaina, enkä kyllä rokkotautisia panisi kaikkein nähtäviksi." + +"Eipä tiedä, mitenkä sitten ajattelet kun emännäksi pääset, jos +nimittäin koskaan semmoiseksi pääset." + +"Kyllä se emännäksi pääsee", tietää Tiina. "Kuuluuhan se Kalliovaaran +Heikki -- --" + +"Jopa nyt erehdyt", keskeyttää Kaisu. "En minä kenelle tahansa +menekään." + +"Tuolta se Kaisu odottaa Peltolasta saavansa", on Anni tietävinään. +"Vaan se on siinä, jos Kalle suostuu." + +"Tai siinä, jos minä suostun", naurahtaa Kaisu. "Mutta älä sinä minusta +huolehdi! Ajattele vaan lastasi! -- Vaan eihän minun sanani teihin näy +pystyvän. On yhtä, jos pölkylle puhun, kun teille puhun." + +Sairaat lapset saavat yhä omin hoidoin maata vuoteillaan ja rokko tekee +heidät päivä päivältä yhä huonommiksi; se syövyttää, mädättää heidän +ruumiinsa. Mäntyvaaralaiset näkevät joka päivä rokkotautiset, vaan +tauti ei näy heihin tarttuvan. Iloisina juoksentelevat pienokaiset +Junnu, Anni ja Heikki milloin sisällä milloin ulkona, useinkin vaan +paitasillaan, eivätkä ollenkaan ymmärrä varoa itseään sairaita +lähestymästä. Vanhempi väki, isäntä varsinkin, on ikäänkuin karaistu +kaikkia tautia vastaan. + + * * * * * + +Eräänä iltana lähes pari viikkoa Oulumiesten mentyä istuvat +Mäntyvaaralaiset muut paitsi Antti ja Lauri koossa pirtissään. +Sairasvuoteiden vieressä istuvat Anni ja Tiina, siellä lähellä emäntä +ja Antin sekä Junnun terveet lapset penkillä ja vähän etempänä isäntä, +piippu hampaissa, lavitsalla pintapöydän vieressä ja akkunan kohdalla. +Kaisu istuu pienellä lavitsalla takan lähellä, ja kohentelee tulta, +joka palaa koukusta riippuvan padan alla. + +Paljon on jo rokko turmellut pienen Antin ihoa, kovin on muuttunut tuo +ennen sievä lapsi, ja samoin on tauti jo muuttanut Elsankin, niin että +äidit jo ovat menettäneet kaiken toivon heidän parantumisestaan. + +"Ei tule eläjää enää Antista", sanoo Anni. + +"No, ei siitä kuolema kaukana ole", lausuu emäntä. + +"Se kutsutaan pian pois täältä", sanoo Tiina. "Niin on Jumalan tahto; +ei voi siihen ihminen mitään. Voi kuitenkin! Kuoleman hetki on +edeltäpäin määrätty jokaiselle, vaan emme tiedä siitä kukaan ennenkuin +se tulee -- ja silloin pitää olla valmis. -- Vaan helppohan lapsen +on täältä eritä ja kuolema on sille siunaukseksi. -- Kyllä se minun +Elsanikin kohta poiskutsutaan." + +Kaisu vilkaisee välistä silmänsä sairaita kohti, vaan kääntää ne heti +poispäin; niin vastenmieliseltä tuntuu niitten näkeminen, vaikka +hän kyllä tuntee sääliä niitä kohtaan. Isäntä istuu lavitsalla +miettiväisenä etukumarassa ja lattiaan tuijottaen, poltellen tupakkia +-- pitkiä lehtiä ja tuon tuostakin hampaittensa välistä tirskuttaen +mustaa tupakkisylkeä lattialle. + +"Kyllä nyt ei ole loppu kaukana", sanoo isäntä, sairasta Anttia +siimäellen. "Saat sinä Anni jo lapsesi pois vuoteelta nostaa." + +"Voi, oma lapseni!" huudahtaa Anni kyynelsilmin ja rupeaa peitteitä ja +vaatteita Antin ympäriltä poisottamaan. + +"No, olisiko liikaa, jos lapsi saisi rauhassa vuoteellaan kuolla, +ett'ei sen tarvitseisi noin tulla paljastetuksi?" sanoo Kaisu, kun Anni +nostaa sairaan entiseltä vuoteelta ja laskee sen melkein alastomana +lattialle olkien päälle. + +"No, hyvänen aika", kiirehtii Tiina sanomaan. "Niinhän pitää tehdä, +ett'ei kalma tarttuisi." + +"Niinhän sitä muuallakin tehdään", puuttuu puheeseen emäntä, "kun joku +kuolee; sillä jos sairas saapi vuoteessa kuolla, niin siitähän sanotaan +kalman tarttuvan." + +"Ei kaikki niin sano", väittää Kaisu, "On niitä semmoisiakin, jotka +eivät usko kalman tarttuvan. -- Rokko kyllä saattaa tarttua vuoteesta, +jossa sairas on maannut, vaikk'ei se olisikaan siinä kuollut." + +Mutta sairaan, joka lattialla makaa, ei tarvitse kauan enää kurjuuttaan +nähdä. Muutaman silmänräpäyksen ajan kuluttua pieni Antti ei enää +hengitäkään; henki on paennut ruumiista ja vapauttanut sen kaikesta, +kurjuudesta. + +Antti vainajan omaiset istuvat nyt vähän aikaa äänettöminä ja sillä +aikaa ei tässä hiljaisessa seurassa kuulu muuta ääntä kuin vanhan +seinäkellon yksitoikkoinen naksutus. Verkalleen, aina yhtä kuuluvasti. +yhtä tasaisesti naksuttaa kello, ja niin se on tehnyt jo monet vuodet +lakkaamatta, eikä heitä se käyntiään. + +Kaisusta tuntuu oudolta, kun hän ajattelee, että muutamia viikkoja +sitten pieni Antti vielä iloisena ja terveenä leikitsi muitten lasten +kanssa ja oli aika näppäränä, vaan nyt on hän poissa eläväin joukosta; +ja Kaisu pyhkäisee pois kyyneleet, jotka olivat ilmauneet hänen +silmiinsä. Vesissä silmin istuu Anni miettiväisenä, vaan rauhoittuu +pian, vakuutettuna, ett'ei Antin kuolema ollutkaan paha asia. + +"Tämä on sallittu", ottaa puheeksi isäntä hetken äänettömyyden perästä. +"Antin kuolema, on sallittu. Siihen me emme voi mitään." + +"Sallittuhan se on", lausuu emäntä. "Ja sehän on hyvä asia, että pikku +Antti kutsuttiin pois kurjuudesta ja vaivoista." + +"Niin tosiaan", sanoo Anni. "Se oli Jumalan siunaus, Jumala oli hyväksi +nähnyt, että Antille oli parempi päästä pois kuin jäädä elämään." + +"Hyvä on kaikki niinkuin on", arvelee Tiina. "Ei ole ollenkaan syytä +murehtia Antin kuolemasta. Se oli jo ennakolta määrätty -- ja onneksi +se oli. -- Voi! Surkean näköinen on jo Elsa. Parempi olisi hänellekin +pois päästä parempaan elämään. Vaan tottapahan Jumala tietää, mitä Hän +sille tekee!" + +Lapset, kuollutta katsellessaan, kuuntelevat tarkkaan, mitä vanhemmat +puhelevat, ja luovat heihin silloin tällöin tutkivan silmäilyn. + +"Antti on kuollut", lausuu Junnu. + +"Se on mennyt taivaaseen", sanoo pikku Anni. + +"Sinne minäkin pääsen, kun kuolen", arvelee Heikki. + +Mutta ruumis viedään pois pirtistä. Puut takassa ovat jo hiilokselle +palaneet ja pata on nostettu tulelta ja pöydälle on jo iltanen +pantu. Mäntyvaaralaiset rupevat ruu'alle ja syövät, mitä on tarjona, +kalavelliä ja muikkuja -- leipäähän ei saada ennenkuin Oulumiehet +palaavat --. + +Iltanen kun on syöty ja ruu'an jäännökset pöydältä korjatut, istahtaa +taas Mäntyvaaran väki lavitsoilleen ja isäntä vetelee savuja +lyhytvartisesta piipustaan. Niin syntyy hetkisen sanan vaihtelu, +puhellaan liikkeessä olevan rokkotaudin johdosta, muistellaan entisiä +aikoja ja elämän vaiheita, muistellaan kuinka ennenkin rutto on ollut +liikkeessä ja kuinka paljon ihmisiä se on manalle vienyt, ja johtuvat +sitten kukin ajattelemaan, että milloinkahan se heilläkin vuoro +elämästä eritä. + +Ilta kuluu lopulleen ja Mäntyvaaran asukkaat hankkiutuvat levolle +mennäkseen. Mutta isäntä silmäelee vielä ulos, katsoakseen ilmaa. + +"Vielä on tuuli samalla sijalla", sanoo hän. "Se ei ole kääntynyt siitä +asti kuin Oulumiehet menivät. Kyllä niillä nyt on, meidän miehillämme, +hidas paluumatka, kun vastatuulta saavat kiskoa, eivätkä ole saaneet +edes tyyneessä soutaa. Kyllä he Oulujärvellä ovat saaneet säätä pitää." + +"No, on kai ne säätä pitäneet", arvelee emäntä. "Muuten ne jo +alkasivatkin täällä olla." + +"Missähän nuo nyt mahtanee olla!" huo'ahtaa Anni. "Eivät tiedä he, että +täällä on kuolema käynyt." + +"Tuopikohan se isä minulle lakin?" kyselee Junnu. + +"Tuopihan se", vakuuttaa äiti. "Mutta menehän lapsi jo nukkumaan!" + +Levolle lähtevät nyt kaikki ja nukahtavat pian sikeään uneen. + + + + +V. + + +Muutamana lämpöisenä, tyyneenä kesäpäivänä, kun Muikkujärvi ylt'yleensä +rasvatyyneenä välkkyilee, kun auringon kirkas paiste on tuulen voiman +ja aaltojen läikynnän raukaissut, työnnetään vene vesille muutamalla +saarelta, jonka korkeoilla törmillä suuret petäjät ja koivut sekä +alemmilla paikoilla tiheäoksaiset kuuset ylenevät ja näiden välissä +monet puuristit näyttäytyvät. Veneessä, joka saarelta etenee, on kolme +henkeä, joista kaksi soutaa, yksi huopailee. Nämä veneessä istujat +ovat Mäntyvaaran isäntä, Tiina ja Anni. He palaavat saarelta -- kylän +hautausmaalta, -- jonne ovat vieneet kaksi pientä ruumisarkkua. +Verkalleen he lähtevät kotiapäin soutelemaan ja Anni ja Tiina, jotka +soutoteljoilla istuvat, katsovat kaipaavin silmin jälkeensä saarelle. +Heiltähän on kummaltakin lapsi vastikään maan poveen kätketty. Sinne +on maan mullaksi muuttumaan jätetty sekä pienen Antin että Elsan +ruumis, joka sekin jo oli kurjuudestaan päässyt. Mutta rauhaan ovat +nämä pienokaiset päässeet, iäiseen rauhaan, ja rauhalliselta näyttää +nyt koko hautaussaari kaikkine kasvineen, ristineen, monine puineen +ja vihannoivine rantoineen, jotka ikäänkuin hymyilevät rauhallisesti +kimaltelevalle järvelle. + +Tiina, joka istuu etu-, ja Anni, takateljolla, eivät ole kau'an aikaa +soutaneet, kun Tiina äkkiä on huomaavinaan jonkun valkoisen esineen +vilahtavan saarella puitten välissä ja huudahtaa: "Voi hyvä ihme! Mikä +kummitus tuolla saarella näkyy! Tuolla noitten kahden ison petäjän +välissä! Tuossa se nyt siirtyy tuonne syrjälle rantaan päin. Voi, +ettekö näe?" + +"Voi ihmettä!" sanoo Anni -- ja kaikki ovat soutonsa heittäneet -- +"Tosiaan siellä on jotain. Niin kummallisesti vasta silmissäni vilahti; +ihan lumivalkea se oli!" + +"Voi kamalaa!" päivittelee Tiina. "Se oli aave." + +"Mitä te nyt siellä näette!" kummailee isäntä ja katselee saarelle. "En +minä näe mitään kummaa." + +"Ei sitä enää näykään", sanoo Tiina. "Vaan vastikään se näkyi ja se +näytti niin kamalalle. Voi! Oikein minä säpsähdin." + +"No, jo se minusta näytti kummalliselta", ilmoittaa Anni. "Ja oikein +pahalta tuntui sitä nähdä. Ja se oli se näkyjä ihan lumivalkea, se oli +niinkuin kuolleesta noussut. Voi hirveätä, kyllä se oli aave!" + +"No, mikähän siellä nyt kummitteli!" ihmettelee isäntä. "Mutta +näitteköhän te tarkkaan?" + +"Näin minä", vakuuttaa Tiina. "Siellä kummitteli ja se kummitus siirtyi +tuonne rantaan päin ja viittoi niin kummallisesti." + +"Niin teki", myöntää Anni. "Se viittoi, se tahtoi näyttää, että siellä +veden alla oli jotakin." + +"Ihan oli", sanoo Tiina, "niinkuin se olisi tahtonut käskeä järven +pohjaan katsomaan, niinkuin se olisi tahtonut mukaansa kutsua ja +houkutella syvyyteen. Voi ihmettä! Se oli aave ja se merkitsi jotain." + +"Sepä kummaa", sanoo isäntä. "Meidän pitää palata saareen katsomaan, +jotta mikä siellä kummittelee!" + +"Ei, ei!" huudahtaa Tiina. "En minä uskalla." + +"No, eihän siellä mitään hätää ole", sanoo isäntä. "Koetetaan, jotta +eikö sitä kummitusta likeltä nähtäisi!" + +"Kyllä se ei siellä näytä itseään", arvelee Anni. + +"Mennäänhän katsomaan kuitenkin!" sanoo isäntä. + +Ja niin palaavat he saareen ja isäntä nousee tutkimaan sitä seutua, +jossa kummitus muka oli näyttäytynyt. Hän katselee ja kuuntelee, +vaan saaressa ei näy, ei kuulu mitään outoa. Lintuset siellä vaan +visertelevät puitten oksilla ja sääsket kokoontuvat heti tiheissä +parvissa saareen tuliain ympärille, ahneina ihmisverta imemään. Isäntä +palaa kohta veneelle, jossa naiset häntä odottavat ja niin työnnetään +vene taas vesille ja lähdetään Mäntyvaaraa kohti soutelemaan, kaikilla, +erittäinkin Annilla ja Tiinalla, mielet hyvin jännityksissä sen pian +kadonneen aaveen johdosta. + +"Minä kun ajattelen sitä aaveen kohtaa", saapi Tiina sanoakseen, ja +heittää soutonsa. -- Anni kuuntelemaan ruveten pitää myöskin airot +koholla ja isäntä rupeaa hiljemmin huopaamaan, -- "niin en voi muuta, +ymmärtää kuin että se merkitsee jotain onnettomuutta." + +"No, jotain kai se merkitsee", arvelee Annikin. "Vielä saattaa rutto +paljon pahempaa tehdä kuin mitä se tähän asti on tehnyt." + +"Voi, kyllä minä alan aavistaa", päivittelee Tiina, "että kuolema käypi +uudestaan meidän talossamme. Se viittoi se kummitus niin kummallisesti +veden syvyyttä kohti, ikäänkuin olisi tahtonut sanoa, jotta katso +tuonne! Siellä on hauta. Voi, kenenkähän vuoro se nyt tulee!" + +"Kyllä on joku onnettomuus tulossa", huokaa Anni. "Emme tiedä täällä, +mitä Oulumiehille on saattanut tapahtua." + +"No, älkäähän toki liian aikaisin ruvetko murehtimaan!" lohduttaa +isäntä. "Emmehän me voi tarkkaan arvata mitä se aave merkitsee -- jos +se aave olikaan. -- Ja vaikkapa se olisikin joku ihmeellinen ennustus, +niin eihän meidän sen vuoksi tarvitse surra. Kaikkihan kuitenkin +tapahtuu, minkä tapahtua pitää: kaikki tapaukset ovat ennakolta +määrätyt. Ja vaikka näyttäisikin joku asia meistä pahalle, niin sehän +kuitenkin tapahtuu sallimuksen mukaan, ja siis se on meille hyväksi." + +"Niinhän se on kyllä", myöntää Anni. "Eihän ihminen voi estää +tapahtumasta sitä, minkä tapahtua pitää. Hänen täytyy vaan tyytyä +kaikkeen." + +"Ja terveellinen on ihmisille onnettomuuskin", lisää Tiina. "Monesti +me eksymme syntiä tekemään ja sen vuoksi Herra joskus tahtoo meitä +kurittaa." + +Taukoaa vihdoin keskustelu ja soutajat tarttuvat taas airoihin, vetävät +lyhyeen vaan tiheästi, ja niin heidän soutaa liputtaessaan kiitää vene +keviästi tyyntä selkää ja hautaussaari taantuu taantumistaan. Anni ja +Tiina liputtavat liputtamistaan ja isäntä vakaisesti huopaelee, ja vene +mennä vilistää aika sievästi, niin että vesi kohisten keulan edestä +väistyy. Niin kiitää Mäntyvaaran vene sivu rannan rannan perästä, sivu +niemen niemen perästä, jotka vielä kaukaa näyttävät louhikkoäyräänsä +sekä milloin korkeat metsät, milloin vihannat nurmirinteet, milloin +korkeat kalliotörmät. Joka suunnalla on järven pinta ihan tyyni, kirkas +kuin peili, ja siihen kuvastuu kauniisti sininen taivas ja auringon +loiste; vaan usein värähtää veden kalvo kalain liikkeestä. Missä lohi +hypätä loiskahtaa, missä siika iloisesti telmää, missä hauki porahtaa, +missä ahvenlauma tai muikkuparvi sirahtaa. Siellä täällä selällä +pistäikse hottiparvi ja siinä hotit sirisevät somasti veden pinnalla, +sirisevät niinkuin vesipisarat rankkasateessa. + +Vene etenee etenemistään. Seudut, joitten sivu soudetaan, jäävät +yhä jälillepäin, ja niitä Anni ja Tiina katselevat niin kauan kuin +ne näkyvissä ovat, vaan isäntä, joka toissapäin istuu, saapi nähdä +edessäpäin olevat seudut aina vaan lähenevän. Vihdoin tulevat +näkyviin kotipuolen seudut. Kaukaa jo näyttelee itseään Mäntyvaaran +nuottaranta korkeine mäntyineen; ja sitä vastapäätä kohoaa uljaana +Peltola vihannalla niittyrinteellä ja näyttelee jo kauas viljelyksensä. +"Kyllä se on eteenpäin menevä talo tuo Peltola", ajattelee isäntä. +"Muistanpa ajan, kun tuossa törmällä noitten isojen huoneuksien +sijalla olivat vaan pienet pahanpäiväiset rakennukset ja niitten +ympärillä pieni palanen niittyä ja peltoa. Ja siitä asti on Peltola +muuttunut tuommoiseksi vankaksi taloksi kuin se nyt on. Kyllähän siinä +nyt on hyvä asua; vaan parempi mahtanee siellä ilmanlaatu olla kuin +Mäntyvaarassa; muuten eivät suinkaan Peltolaiset olisi panneet niin +paljon työtä maan hyväksi. No, sen vuoksi he ovat ennättäneet maataan +parantaa, kun ei tervaruuki ole heiltä aikaa vienyt niinkuin meiltä." + +Isäntä, katsellessaan Peltolaa ja ajatellessaan sen edistymistä, huomaa +nuottamiehiä sen niemen kohdalla, missä sekä Mäntyvaaralaiset että +Peltolaiset usein nuottaa vetävät. + +"Peltolaiset ovat nuotalla", sanoo hän. "koskapahan näkyy nuottamiehiä +niemen kohdulla." + +"Sielläpähän ovat", huomaa Annikin, kääntyessään sinnepäin katsomaan. + +"Parast'aikaahan nuo vetävät nuottaa", näkee Tiina. + +Soutaa liputtavat Anni ja Tiina, ja niin vene likenee likenemistään +nientä ja nuottamiehiä. Se ei ole enää hyvin kaukana, kun Peltolan +Elsa ja Jaakko rupeavat tarpomaan ja tarpovat niin jotta kuohu ja +kohina käypi ja vesi räiskyy vasten tarpojain silmiä. Sitten nostetaan +perää veneisiin ja viimein Peltolan isäntä perän päästä varistaa +vasuun kiiltäviä, lihavia emämuikkuja niin paljon, että ne täyttävät +koko vasun, vieläpä varisevat siitä yli ja suomuttavat veneen pohjan. +Samassa on Mäntyvaaran vene ehtinyt aivan nuottamiesten veneitten +viereen. + +"Voi hyvä ihme, kuinka paljon muikkuja!" huudahtaa Tiina +muikkupaljoutta ihmetellen. + +"Hyvää iltaa!" tervehtii Mäntyvaaran isäntä Peltolaisia ja +tervehdyksensä sanovat myös Anni ja Tiina. + +"Iltaa, iltaa!" vastaa Peltolan isäntä -- ja tervehtii Kallekin, +ja hiljaa vastaavat tervehdyksiin myös Elsa ja Jaakko. -- "Mitä on +kuulunut." + +"Eipä sanottavaa muuta kuin että kuolemahan se meidän talossamme on +käynyt. -- Mitä teille kuuluu?" + +"Eipä erityistä. -- Niinhän kuuluu tapahtuneen, että teiltä rokko on +kaksi lasta hävittänyt." + +"Niinhän se on tehnyt. Vasta veimme hautausmaalle pienen Antin ja Elsan +ruumiit." + +"No, johan minä arvasin, ett'ei se rokko jätä Mäntyvaarassa käymättä." + +"Ka, sanoithan sinä sen. Vaan minkäpä sille teki! Se oli niin sallittu." + +"Kylläpä lähti paljon muikkuja", puuttuu puheeseen Tiina. + +"No, onhan niitä siinä", vastaa Kalle. + +"Montako apajaa olette vetäneet?" + +"Yhden vasta." + +"Voi hyvä ihme! Ja tuo joukko siis oli yhdessä ainoassa apajassa." + +"Ka, niin." + +"No, kuinka on teillä onnistunut kalan pyynti?" kysyy Peltolan isäntä. + +"Eipä ole kovin runsaasti saatu", vastaa naapuri-isäntä. "Sen verran +niitä kuitenkin on saatu, että on piisannut keittää monioiksi. Mutta +eihän tuota ole joka ilta kyettykään nuotalle." + +"Ka, onhan niitä ollut tuulisiakin aikoja, jott'ei yöksikään tyyntynyt. +Nythän tuo taas on hyvä ilma. Taitaa tullakin tyynen vuoro." + +"Nythän kyllä olisi hyvä nuottailma, vaan meillä kun oli +hautaussaarella käynti, ei päästy nuotalle lähtemään, ja ruumiit ne +piti pian hautaan saada. Näin kesäkuumalla ne pian rupeavat mätänemään." + +"Hyvä on, että kuolleet pannaan maahan niin pian kuin mahdollista. +Muuten niistä pian tauti tarttuu, varsinkin kun ovat rokkoon kuolleet. +-- No, tervennä teillä kotona ollaan?" + +"Ovathan ne kyllä kaikki terveitä." + +"Sepä on hyvä. Minä jo ajattelin, että niistä rokkotautisista olisi +ennättänyt tauti muihinkin tarttua." + +"Pian kuitenkin saattaa joku meillä manalle joutua", sanoo Tiina. +"Siellä näkyi aave hautaussaarella ja se merkitsi jotain onnettomuutta." + +"Aaveko!" kummailee Peltolan isäntä. + +"No, eipähän siellä ennen ole aaveita näkynyt", sanoo Kalle. + +"No, aave se oli", puuttuu puheeseen Anni. "Näinhän minäkin. Siellä oli +kummitus ja se oli puettu ihan valkoisiin vaatteisiin." + +"Ja se siellä puitten välistä kummallisesti vilahti", lisää Tiina, "ja +siirtyi rantaan päin ja viittoi vettä kohti." + +"Sepä kummallista!" sanoo Peltolan isäntä. "Vaan ei suinkaan siellä +aave ollut. Mikä lie muu ollut! Kyllä teillä on silmät valehdelleet." + +"Eivät ole valehdelleet", vakuuttaa Tiina. "Ihan selvään minä näin, +että se kummitus ensin katsoi meitä kohti, vaan sitten kääntyi poispäin +ja siirtyi saaren laidalle ja siellä viittoi alaspäin." + +"Niinhän nämä vakuuttavat", sanoo Mäntyvaaran isäntä, "että ovat +nähneet kummituksen siellä saarella. Minä kun oli selin saarta kohti, +en tullut sitä huomaamaan, ja kun sitten rupesin katsomaan, ei näkynyt +enää koko kummitusta." + +"Se ei näkynytkään kun hyvin vähän aikaa", selittää Anni. "Se katosi +pian: minne lieneekin sitten kadonnut!" + +"Olisitte käyneet katsomassa, jotta mikä siellä kummitteli", sanoo +Peltolan isäntä. + +"Käytiinhän siellä", vastaa Iikka isäntä. "Vaan ei siellä näkynyt +mitään." + +"No, ei sitä sitten ole ollutkaan koko kummitusta. Tyhjän tähden ovat +säikähtyneet nämä vaimoset." + +"En tiedä, miten lienee sen kummituksen kohta; vaan sen olen jo sanonut +näille vaimosille, ett'ei heidän pidä peljästyä, sillä, vaikka olisikin +joku onnettomuus tulossa, kaikki tapauksethan ovat ennakolta määrätyt, +eikähän kukaan meistä voi niille rajaa panna." + +"No, milloinka te vuotatte Oulumiehiämne tuleviksi?" kysyy Peltolan +isäntä, toisen puheaineen ottaen. + +"Ka kyllähän niitä tästä lähin vuotetaan joka päivä. Kauan ne jo ovat +olleetkin poissa. Oulujärvellä ovat vissiinkin saaneet säätä pitää +monta päivää." + +"Niin ovat mahtaneet tehdä. Kyllä tässä puhaltelikin viime aikoina +kovasti. Mutta kyllä nyt tulee ilman muutos kohta." + +"Kyllähän mahtaa tuuli pian toiselle sijalle pyörähtää", sanoo +Mäntyvaaran isäntä silmäellessään taivasta. "Ja hyvä olisikin, että se +kääntyisi, jotta Oulumiehemme saisivat myötätuulen edes viimeiselle +osalle matkaansa." + +"Tuota, ollaanko teiltä vielä niityllä?" + +"Eipä ole alettu vielä heinäntekoa. Sitten vasta kun Oulumiehet +tulevat, kyhäymme alottamaan. Entäs teillä -- --?" + +"Ei vielä, vaan kyllä me aivan heti alotamme, kun alkaisi vaan hyviä +ilmoja olla." + +"No, lähdetäänkö teiltä kirkolle kirkastukseksi?" kysyy Kalle. + +"Lähtee kai meistä joku ainakin", vastaa Iikka. + +"Silloin kyllä on kiire aika", sanoo Peltolainen. "Mutta +kirkonkokouksen vuoksi, joka kuulutaan silloin pidettävän, lähden sinne +ainakin minä, koska silloin on kysymys kirkon palovakuuttamisesta." + +"Voi, katsokaa isä!" huudahtaa Peltolan Jaakko äkkiä. "Tuolla on iso +muikkuparvi ihan naatikkaalla." + +"Niinpähän näkyy olevan", sanoo Peltolainen ja pyöräyttää nuottaveneet +äkkiä parvea kohti. "Hyvästi! Käykää talossa." + +"Jääkää terveeksi! Käykäähän meillä kun Oulumiehet tulevat!" huutaa +jälkeen Iikka isäntä, kun Peltolaiset kiidättävät veneensä naatikkaalla +näkyvää muikkuparvea kohti. Kiirettä he pitävät Peltolaiset. Isäntä ja +Kalle työntävät huoparimillaan, jotka jättävät jälkeensä vaahtoiset +pyörteet ja Elsa ja Jaakko soutavat niin, jotta sujahtavat airojen +terät ja pyörteet kuohuvat airojen jäljissä ja vesi vaahtona keulain +edessä kohisee. Pian tavottavat he muikkuparven ja saavat sen +kierrokseen. + +Mutta Mäntyvaaralaiset lähtevät niemen sivu soutamaan, ja Anni ja Tiina +taas soutaa liputtavat, vetävät lyhyeen vaan tiheästi, ja niin lähenee +lähenemistään vene kotirantaa, kiitää tasaista vauhtia eteenpäin ja +ehtii viimein määräpaikkaansa. Hypähtää silloin maalle ensin Tiina, +sitten Anni ja viimeiseksi isäntä. Kun he sitten, veneen maalle +vedettyään, lähtevät astumaan Mäntyvaaraan menevää tietä myöten, niin +alkaa järvellä hieno tuulen väri näkyä ja äsken vielä rasvatyyneellä +pinnalla rupeavat nyt aallot hiljaisesti vierimään Mäntyvaaran rantaa +kohti. + + + + +VI. + + +Eräänä lämpöisenä päivänä heinäkuussa, kun tuuli lämpimästi puhaltaa +länsietelästä ja muutamia pilviä kiireesti kiitää avaruudessa, näkyy +Peltolan rantaniityllä liikettä enemmän kuin tavallisesti. Siellä +Peltolaiset heinää tekevät. Koko talon väki on työssä. Isäntä, Kalle +ja talon renki Vilppo lyövät voimakkaasti viikatteillaan heinää ja +joka lyönnillä kaatuu tukuttain hyvälle lemuavaa nurmea. Haravamiehinä +levittelevät ja kääntelevät luokoja emäntä, Elsa, Jaakko ja talon piika +Eeva. Ahkerasti tekevät kaikki työtään ja oikein iloisella mielellä +haravoivat Elsa ja Jaakko, pitävät työtään paremmin leikin tekona kuin +pakkona ja silloin tällöin syytävät heinätukkuja toistensa päälle. + +Lämmin tulee niittymiehille heidän työssään ja hiestyvät usein kasvot. +Sen vuoksi he silloin tällöin kääntyvät tuulta vasten, mikä viikatetta +hiomaan, mikä muuten raitistuttamaan itseään, ja virkistyttävältä +tuntuu silloin tuulen puuska. Ja hyvä asia, on tuulesta sekin, että se +karkoittaa syöpäläiset, joista tyynemmällä ilmalla olisi iso risti. + +Ilma ei ole oikein vakainen; välistä se näyttää selvenevän, välistä +taas keräytyy pilviä taivaalle kosolta niinkuin sade olisi tulossa. +Kyllähän se saattaa ilma pian sateeksi muuttua, pian saattaa kuuro +kohota, koska pilvet noin kiireesti kulkevat. Isäntä katsellessaan +taivaalle miettii, että mahtaneekohan vielä sade tulla tänäpäivänä; +vaan kun ei kuitenkaan vielä mitään pahempaa näytä olevan tulossa, niin +ei niittämistä kuitenkaan heitetä. + +Tuuli puhaltaa aika lailla ja järvi lainehtii kovasti ja vaahtopäisinä +vierivät aallot koillista kohti. Tuolla selällä näkyy jo kaukaa, kun +vihuri tulee, kiitää mustana pitkin laineita, puhaltaa rajusti ja +kiihtyy kiihtymistään, vaan pian laimenee taas ja viimein häviää, +vaan kun se on ohi mennyt, tulee taas toinen vihuri, puhaltaa aikansa +ja lauhtuu. Niin kiitää eteenpäin vihuri vihurin perästä, mustuttaen +laineita, jotka pauhinalla syöksyvät pitkin selkää. Ja siellä selällä +näkyy missä vene, joka vastatuulta kiskoo, etenee vaikeasti halki +aaltojen ja saapi vettä keulan puolelta, missä toinen, joka myötätuulta +keveästi mennä kelluilee, missä taas purje, joka vihasesti kiitää +pitkin kuohuvia laineita. Nyt ilmaantuu sinne joukko Oulusta palaavia +tervaveneitä, jotka mennä vilistävät aika vinhasti, kun tuuli kovasti +vastaa isoihin nelisnurkkaisiin purjeisiin. + +"Ka, nytpä niitä lähti Oulumiehiä tulemaan", huomaa Kalle, viikatetta +hio'essaan. + +"Niinpä näkyy. Koko joukkohan niitä siellä laskettelee", näkee +isäntäkin. + +"Mennä vilistävät aika kiivaasti", sanoo Vilppo. + +"Näkyy niitä tuuli kiidättävän", lausuu isäntä. "Mutta katsokaahan +tuonne! Sieltä vissiinkin kuuro kohoa." + +"Tosiaankin", sanoo Kalle. "Kyllä sieltä kuuro nousee ja kiireesti +nouseekin. Ei kauan viivy ennenkuin se on täällä." + +"Nyt luokoja kokoamaan!" komentaa isäntä. + +"Tuolta näkyy taas vene", huomaa Vilppo, "ja se laskee tännepäin." + +"Tännepäin näkyy laskevan", huomaa Kallekin. "Joku Oulusta palaaja +siellä tulee." + +"No, ei nyt joudeta veneitä katsoa", sanoo isäntä. "Kootaanhan +kiireesti luovot, ennenkuin sade tavottaa!" + +Kaikki niittymiehet, nuoret ja vanhat, rupeavat nyt kiireesti +haravoimaan kokoon luokoja ruvoiksi. Vaan sillä välin lähenee kuuro +lähenemistään ja pilvet kiitävät kiitämistään ylemmäs taivaalla. +Viimein kuuluu jo kaukaa kova pauhu metsästä ja järveltä. Järvellä +näkyy selvään, kuinka kuuro lähenee. Se tulee kiireesti kovan sateen +ja suuren pauhinan kanssa; ja sen edellä tuuli raivoisasti myrskyilee +ja aallot ärjyten, pauhaten, valkeassa vaahdossa kuohuen, vimmatusti +eteenpäin syöksyvät. Myrskyn edellä tervavene vihasesti kiitää, paeten +kuuroa, joka kuitenkin joka silmänräpäys lähenee. Kun vene ehtii +Peltolan rantaan, silloin sen myrsky jo tavottaa. Mutta rajusti kiitää +myrsky edelleen ja kuurosta sataa nyt niin ankarasti, että järvi +paikalla tyyntyy, ja raskaasti, kovalla pauhinalla, siihen vesipisarat +putoavat. Kiireesti hypähtää veneestä maalle kaksi miestä, ja saatuaan +veneensä sen verran kiinni, että se juuri pysyy, rientävät he heti +taloon. Sinne olivat jo heinämiehetkin juosseet sadetta pakoon. + +Venemiehet Peltolan pirttiin tultuaan tekevät hyvän päivän, johon talon +väki ystävällisesti vastaa, hämmästyksissä siitä, että tulioista toinen +oli Mäntyvaaran Lauri; toista he eivät tunteneet. + +"Terveisiä Oulusta", sanoo Lauri käteltyään. + +"Kiitoksia", vastaa Peltolan isäntä. "Mitä sinne kuuluu?" + +"Pahoja uutisia. -- Ka, kerkesinpä kastua. Siellä tuli semmoinen kuuro, +jotta se vasta oli." + +"Pahoja uutisia? No, mitä on tapahtunut?" + +"Missä se on Antti?" kysyy Kalle. + +"Mitä on Antille tapahtunut?" tiedustele emäntä. + +"No, sattui semmoinen paha onni", sanoo Lauri. + +"Mitä maailmassa on tapahtunut?" kysyy isäntä. + +"Onko sille Antille pahaa tapahtunut?" tiedustelee Kalle. + +"No, se on viimeisen Oulumatkansa tehnyt, Antti", selittää Lauri. + +"Viimeisen!" kummastuu isäntä. + +"Niin. -- Se hukkui." + +"Hukkui! No nyt vältti!" + +"No, jopa se oli!" pahoo emäntä. + +"Kylläpä oli ikävä asia", sanoo Kalle. + +"No, mitenkä se hukkui?" kysyy isäntä. + +"No, tuolla virroilla kun kuljimme", rupeaa Lauri selittämään. "Emme +ruvenneet purjetta laskemaan, kun se kerta oli yläällä, ja haluttipa +sitä purjeessa laskeakin, vasta myötätuulen saatuamme, kun sitä +ennen olimme kovaa vastaista saaneet kiskoa. -- Ja näkyipä tuo vene +kohoavankin, vaikka virta vastusteli... Mutta" -- lisää hän sitten ja +ottaa esille pullon. + +"Saanhan tarjota... Tässä... pitäähän sitä Oulun viinaa vähän +maistella!" + +"Kiitoksia!" vastaa isäntä. "Mutta mennäänpä tupaan! Siellä olisi +pikareita." + +"Kiitoksia käskemästä, vaan keretäänhän sinne vielä. Otahan tästä +kuitenkin ensin!" + +Isäntä ottaa ryypyn puteliin suusta ja kiittelee ja sanoo samassa +emännälle: "Menehän eukko, keitä kahvea vieraille! Vieläpä tuota näkyy +satavan, jottei ole kiirettä heinälle." + +Emäntä lähtee tulta virittämään ja Elsa hänen muassaan. + +"Vähänpä taisit saada", sanoo Lauri isännälle. "Otahan paremmasti!" + +"Kiitoksia! Jo minä sain tarpeeksi", vastaa isäntä. + +"No, maistahan vielä, Oulun viinaa!" + +Isännän ryypättyä kiertää pullo vielä Kallen kädessä ja viimein ojentaa +Lauri sen Vilpolle. + +"Otahan tästä!" + +"Kiitoksia! No, kaikillekoo siitä piisaa!" + +"Otahan pois! Kyllä sitä piisaa. Ja jos tästä loppuukin, niin onhan +nassakassa lisää. Pitäähän sitä Oulun viinaa! -- Ei sitä meille +tuodakaan kuin kerran vuodessa." + +Vilppo kun on saanut maistaa, ottaa Lauri taas pullon ja tarjoaa +kumppanillensa. Sitten hän lopuksi ottaa kulauksen itsekin. + +"Niin, purjeessa me laskimme", jatkaa Lauri alottamaansa kertomusta, +"annoimme mennä vaan virtaa ylös. Antti viiletti ja minä istua kekotin +keulan puolella. Kyllähän tuuli ja virta monesti yritti venettä +heilauttamaan, vaan me kuitenkin ajattelimme että päästään sitä. Mutta +eipä päästykään. Miten lie ollutkaan, niin aivan äkkiarvaamatta tuli +kova vihuri ja kallisti veneen, jotta purjeen laita hipaisi veteen, +ja silloin virta painoi purjetta, niin että samassa kellistyi kumoon +vene ja me molemmat tipahdimme veteen. Minä satuin pääsemään veneen +pohjalle, vaan Antti se painui virran mukaan." + +"Ja sinne se hukkui?" kysyy Kalle. + +"Niin teki", vastaa Lauri. "Ei noussut se sieltä elävänä enää." + +"Kylläpä sattui onnettomasti", säälittelee isäntä. "Vaan ei olisi +pitänyt purjeessa virtaa ylös laskea." + +"Ka, eihän sitä olisi pitänyt; vaan eihän tuota osattu arvata, että +tuommoinen onnettomuus tapahtuisi. Mutta tottapa se oli sallittu." + +"No, lähtekäähän nyt huoneeseen, Lauri ja tämä vieras!" käskee isäntä. +"Siellä saadaan kahvea." + +"Kiitoksia! Vaan olisihan sitä pitänyt jo kotiakin joutua. Siellä +vuottavat kuitenkin." + +"No, vielähän sinne kerkiää. Antaahan sateen ohi mennä, niin sitten +pääset kuivana kotia." + +Niin lähtevät isäntä ja Kalle vieraineen tupaan ja siellä jatketaan +tuumaamista. + +"No, eikö ollut ihmisiä saapuvilla veneen kaatuessa?" kysyy isäntä. + +"Ka, eihän niitä ollut", vastaa Lauri. "Ei kuulunut, ei näkynyt ketään, +vaikka minä kyllä koetin kovasti huutaa, jotta tulisi joku apuun; vaan +ei kukaan tullut." + +"Mitä sinä silloin teit?" tiedustelee Kalle. + +"Enhän niinä saattanut mitään tehdä. Minä vaan olla kellotin veneen +pohjalla, vaikka paha siinä oli pysyä, ja tulin lopulla veneen +muassa virran alle. No, siellä minä rupesin katsomaan jotta mikä +nyt neuvoksi tulee. Ei ollut kyllä hyvin pitkältä rantaan, vaan kun +minä en ole mikään uimamies -- samoin kuin ei Anttikaan -- ja vettä +oli niin paljon, etten olisi pohjannut, niin eihän minulla auttanut, +muu kuin odottaa, jotta eikö sattuisi joku havaitsemaan. Tiesin, +että jälilläpäin oli muita Oulumiehiä tulossa, ja niin rupesin niitä +vuottelemaan." + +"Saitko kauankin vuottaa?" kysyy isäntä. + +"En tarvinnut hyvinkään kauan. Ne kun tulivat, niin minä pääsin +pulasta." + +"No, rupesitteko heti Anttia hakemaan?" + +"Ka, hetihän sitä ruvettiin hakemaan." + +"No, löytyikö?" + +"Löytyihän se kyllä, vaan silloin oli jo henki, poissa. Ei saatu miestä +enää virkoamaan." + +"Sinnekö te jätitte vainajan?" tiedustelee Kalle. + +"Ka, sinne", vastaa Lauri. "Mikäpä sitä rupesi tännekään kuljettamaan! +Likimmäiseen taloon me kannoimme ruumiin. Ja siellä kun minä +lämmitteIin itseäni ja kuivasin vaatteita ja saappaita -- kyllä +olivatkin kaikki paikat ihan liko märjät -- niin tuumasin talon väen +kanssa, että he toimittaisivat vainajan hautaan." + +"No, saitteko tavarat kaikki kokoon?" tiedustelee isäntä. + +"Saatiinhan ne kyllä, vaan ovat saattaneet vähäsen pilautua suolat +ja eväät sekä tupakit, kun kerkisivät kostua. Mutta jauhosäkillä ja +nassakoilla ei kyllä mitään hätää ollut." + +Samassa tulevat sisälle emäntä sekä Elsa, joka tuopi kahvea niin +vieraille kuin kotiväellekin. Ja näille selittää Lauri myöskin Antin +hukuntaa, kun emäntä siitä kyseli. + +"Pankaahan sekaan tästä!" tarjoaa Lauri Oulun viinaa isännälle, +Kallelle ja kumppanilleen ja kaataa itsekin pullosta kuppiinsa vähäsen, +sitten kun muut ovat ottaneet. Vaan kun hän on uudestaan kertonut Antin +hukunnasta, niin kaikki sitä onnettomuuden tapausta säälien ajattelevat. + +"Kylläpä sattui huonosti", sanoo emäntä. + +"No, jopa se oli!" lausuu Elsakin. + +"No, olihan se ikävä asia", sanoo Lauri, kahvekuppi toisessa, vati +toisessa kädessä. "Vaan tottapa" -- ryyppää tyhjäksi vadin -- "tottapa +se niin oli sallittu." -- "Kiitoksia!" sanoo hän sitten kahvesta +kiitellen. + +"Nuorena meni mies manalle Antissa", saapi sanoakseen Kalle. + +"Meni mies paraassa iässä", lisää isäntä. + +"No, niin se saattaa kuolema äkkiarvaamatta tulla", sanoo emäntä. + +"Niinhän se tekee usein", myöntää Lauri. "Ei aavistanut Anttikaan +Oulumatkalle lähtiessään, että hän lähti viimeistä kertaa Oulua +soutamaan." + +"Nuorena jäi nyt Anni leskeksi", huokaa emäntä. + +"Niinhän se teki", sanoo Lauri. "Vaan ei auta Annilla suru enää. Se +on kuitenkin Antti vainajana ja leski saa tytyä siihen, että se oli +sallittu se Antin kuolema." + +Kun vielä toiset kupit kahvea juodaan, niin Lauri, Oulun kuulumisista +ja Antin kuolemasta puhumasta lakattuaan, rupeaa tiedustelemaan +kotikuulumisia, ja hyvin hän kummastuu, kun kuulee, että rokko, hänen +poissa ollessaan, on kerennyt kaksi lasta Mäntyvaarasta tappaa, ja +näistä toinen on ollut hänen oma lapsensa. Mutta ei hän kuitenkaan +näitä kuolemantapauksia pane kovin pahakseen, sanoo vaan: + +"Olipa se odottamaton asia minulle, tuo pienen Elsan ja Antin kuolema, +vaan eihän se enää tapahtumattomaksi tule. Se on niin sallittu. Ja +olihan se kuitenkin siunaus lapsille, että pääsivät pois. No, tervennä +ne siellä muut mahtanevat olla?" + +"Tervennä kai ne minun tietääkseni ovat", sanoo isäntä. "Ei ole sen +ko'ommin kuulunut siellä rokkoa. Ja meidän puolessamme sitä ei ole +ollutkaan." + +"Minäpä muistan", puuttuu puheeseen Kalle, "että Anni ja Tiina +hautaussaarelta palattuaan kertoivat nähneensä aaveen." + +"Niinkö sanoivat!" kummastelee Lauri. + +"Niinhän ne kyllä sanoivat", lausuu isäntä. "Mitä lienevät sitten +nähneet!" + +"No, jos ne aaveen näkivät", sanoo Lauri. "Niin he ovat nähneet sen +Antin kuoleman edellä." + +"No, nytpä tuo jo on hyvä ilma!" saapi sanoakseen Laurin kumppani, +akkunasta ulos katsellen. "Kyllä minä nyt lähden kotiapäin astumaan." + +"Eihän niin kiirettä!" pidättelee isäntä. + +"Ka, nytpä tosiaan päivä koreasti paistaa!" huomaa Laurikin. "Kyllä +minä nyt lähden kotiapäin viilettämään." + +"No, tämä vierasko se täältä pois palaa?" kyselee Kalle. + +"Niinhän se menee. En minä enää kumppania tarvitse. Pääsenhän tämän +viimeisen matkan yksinänikin; annan vaan veneen myötätuulta juosta." + +Lauri muistuttaa vielä lähtiessään Peltolaisia hyvästellessään: + +"Käykäähän meillä Oulun tuliaisilla!" + +"Kiitoksia käskemästä", sanoo isäntä Laurin ja vieraan poistuessa. +"Kyllähän käydään, jos vaan suinkin päästään. Olisi meillä kyllä +kiireenlainen aika." + +"No, vaan kuitenkin, tulkaahan pois vaan!" kehoittelee yhä Lauri ja +astuu rantaan sekä kohotettuaan purjeen lähtee myötätuulta viilettämään +kohti kotonsa rantaa. + + + + +VII. + + +Kirkastussunnuntaina, kun ilma on lämmin ja taivas pilvetön, on +kirkolla paljon väkeä koolla, jota on keräytynyt joka suunnalta +seurakunnassa, nyt kun on merkkipyhä. Mikä on tullut maitse, mikä +vesitse. Kirkkoniemen rantaan ovat monet sadat ihmiset laskeneet +veneensä ja vene veneen vieressä on nyt maalle vedettynä siellä. +Kirkkokentällä vilisee ihmisiä sadottain, vieläpä tuhansittainkin; ja +näistä mitkä loikuvat pitkällään nurmella, mitkä istuskelevat mättäillä +jonkun koivun varjon suojassa, mitkä seisovat, mitkä taas liikkuvat. +Ja tässä väkijoukossa kuuluu monenlaista puhetta, vakaisempaa ja +vilkkaampaa. + +Yleensä on kokoontuneessa kansassa mieliala ja käytös hyvin +rauhallinen. Rähinätä ei kuulu, lukuunottamatta poikasten jalkojen +töminää, kun he kirkon portaita edestakaisin juoksentelevat ja monen +pienokaisen itkua, jotka, pärevasuissa maaten, kirkon porstuassa +parkuvat äideiltään ruokaa. + +Mäntyvaarasta on kirkolle tullut isäntä tyttärensä Kaisun kanssa ja +Peltolasta Janne isäntä yksinään. + +Mäntyvaaran isäntä on tavannut erään tuttavansa, Koivulan isännän, ja +nämä nyt vakaisesti tuumailevat toistensa kanssa. + +"No, teidän puolestahan pahoja asioita kuuluu", ottaa puheeksi Koivulan +isäntä. + +"Pahojahan no ovat", vastaa Mäntyvaaran isäntä. + +"Rokko siellä on tainnut Mäntyvaarasta kaksi lasta hävittää", jatkaa +puhettaan Koivulainen. + +"Niin on tehnyt. Pieni Antti ja Elsahan ne sortuivat taudin uhreiksi." + +"Olipa so ikävä asia." + +"No, eihän se alussa hyvältä tuntunut. Vaan hyvä oli kuitenkin, että +tapahtui, mikä on tapahtunut. Onneksi oli lapsille, että nuorina +kuolivat. Se oli sallittu heille heidän kuolemansa." + +"No, onko sittemmin teillä rokkoa näkynyt?" + +"Eipä ole näkynyt. Terveet meillä kaikki ovat; vaan kävihän se +sittenkin kuolema meillä." + +"Niin, Anttihan kuuluu hukkuneen. Se sanomahan mahtoi ikävä olla +vastaanottaa?" + +"No, se oli vasta ikävä sanoina, se Antin hukunta. Meni mieli kovin +pahaksi sitä kuullessa." + +"Kyllä tuli miesparalla arvaamatta lähtö manalle." + +"No, se tuli arvaamatta. Ei tiennyt Antti Ouluun lähtiessään, jotta +lähti viimeistä kertaa Oulua noutamaan, eikä sitä kukaan muukaan +aavistanut ennenkuin Lauri yksinään kotia tuli, vaikka kyllä Anni ja +Tiina sitä ennen näkivät aaveen -- --" + +"Aaveenko! No, missä?" + +"Tuolla hautaussaarella, jonne ne rokkoon kuolleitten lasten ruumiit +vietiin; siellä he näkivät, minä kyllä en sattunut näkemään, valkeisiin +vaatteisiin puetun kummituksen." + +"Sepä somaa oli! No, se mahtoi olla Antin kuoleman enne." + +"No, enteeksihän ne Anni ja Tiina sen heti päättivät, ja enne kai +se olikin, ja rupesivat pahoja pelkäämään. Minä kyllä koetin heitä +rauhoittaa, ja vakuutin, ett'ei sen aaveen vuoksi mitään onnettomuutta +olisi tulossa, vaan jos mitään mainittavaa tapahtuisi, niin se +tapahtuisi kuitenkin sallimuksen määräyksestä." + +"Niinhän se on; eihän kukaan voi estää tapahtumasta sitä, mikä kerran +on määrätty tapahtuvaksi. -- No, Anni mahtoi kuoleman sanan pahaksi +ottaa?" + +"No, se otti sen hyvin pahaksi ensi alussa, murehti katkerasti. Ei +olisi hän sitä mielellään todeksi tahtonut. Vaan eihän se tapahtunut +enää tapahtumattomaksi tullut. Annin täytyi tyytyä kohtaloonsa ja +rauhoittaa itseänsä sillä tiedolla, että Antin kuolema oli Jumalan +sallima." + +"Kyllä ei ollut pitkä ikä Antille suotu." + +"Eipä ollut. Meni mies manalle paraassa iässä." + +"Niin se saattaa kuolema äkisti tulla. Ei tiedä ihminen ennakolta, +missä ja milloinka hän hautansa löytää." + +"Eihän sitä kukaan vuoroaan tiedä. -- Tuota, kirkonmenoin jälkeenhän +kuulutaan kirkonkokous pidettävän." + +"Niin kuulutaan. Kirkon palovakuuttamista siellä esitetään. Aiotko +käydä, kokouksessa?" + +"Ka, saisihan tuolla käydä katsomassa, jotta mitä siellä päätetään. +Vaan eipä mahda esitys tulla hyväksytyksi." + +"Eipä mahda. Siitähän tulisivat suuret maksot." + +Sill'aikaa kun Mäntyvaaran ja Koivulan isännät keskenänsä tuumailevat, +Peltolan Elsa ja Mäntyvaaran Kaisu, väen tungoksesta erillään, +käyskentelevät käsitysten kirkkokentällä vilkkaasti puhellen. + +"Kuuleppa Kaisu!" sanoo Elsa. "Mitä se Kalliovaaran Heikki sinulle +sanoi silloin kun teillä olivat Oulun tuliaiset?" + +"No, sehän sanoi", naurahtaa Kaisu. "Se tuota tuli minua halailemaan ja +sanoi, jotta rupea minulle vaimoksi, niin pääset hyvään taloon." + +"No, mitä sinä vastasit?" + +"Mitäkö! Minä tietysti sanoin, jotta vähänpä rupean." + +"Entäs sitten?" + +"No, Heikki ei huolinut siitä mitä sanoin, tuli vielä halailemaan ja +sanoi: lähde pois tyttö minulle, niin pääset semmoiseen taloon, jossa +et tarvitse koskaan petäjää syödä!" + +"No, mitä sinä siihen?" + +"Minä kiskausin heti hänestä irti ja sanoin: 'kyll'en rupea; eikä ole +se sinun talosi niin taattu, ett'ei sinnekin joskus saattaisi puute +tulla.' Mutta hän sanoa tokaisi: 'sekö ei ole semmoinen talo, jossa, +elellä saattaa! Kyllä se on semmoinen talo, jost'ei leipä kesken lopu, +ei loppu, vaikka halla joka vuosi viljan veisi; sillä siinä talossa on +semmoinen tervametsä, jolla kyllä rahoja ja jauhokuleja lähtee.' Minä +silloin vastasin: 'vähän minä sinun tervametsistäsi ja jauhokuleistasi +huolin, katson minä siihenkin, minkälainen mies on'." + +"No, mitä Heikki?" + +"Se vaan ei hellittänyt; hoippuroi ja lasketteli koreita sanoja +tulemaan, -- sillä näkyi viina jo hyväsesti päähän menneen; siinä se +minun edessäni pyörieli ja sanoi: 'mitä on miehessä vikaa! Tiedä sinä +Kaisu, että minä olisin vaimolleni hyvin hyvä, enkä koskaan pahaa sanaa +sanoisi, antaisin sinun saada kaikki mitä tahdot. Usko pois se!' Mutta +minä sanoin hänelle: 'älä tyhjää polita; en rupea kuitenkaan.' Sitten +minä hänestä erkausin, en perustanut miehestä sen enempää." + +"Lähdetään kirkkoon! Jo soitetaan", sanoo Elsa, kun yhteen soitetaan ja +väkeä alkaa kirkkoon mennä. + +Niin lähtevät Kaisu ja Elsa kirkkoon ja valitsevat siellä istumapaikat +itselleen. Ja väkeä tulvaa nyt ehtimiseen kirkkoon, mikä alaalle mikä +yläälle lehtereille ja täyttyvät penkit toinen toisensa perästä, +kunnes kaikki istumapaikat tulevat täyteen ja monet tuliat jäävät +käytävillekin, missä varsinkin monet äidit lattialla istuvat pienten +pärevaisuissa olevain rintalastensa kanssa. Kirkonaika vietetään +niinkuin tavallisesti. Saarnan loputtua rukousten lomassa lukee pappi +seurakunnallisia tiedonantoja ja silloin tehdään kiitos monesta, +jotka ovat kuoleman uneen nukahtaneet, jotka Herra on poiskutsunut, +ja mainitaan näitten muassa Mäntyvaaran Antti sekä lapset Antti ja +Elsa. Kun kirkonmenot ovat loppuneet, ehtoollinen jaettu ja lopuksi +kuulutukset luetut, poistuu taas väki kirkosta. + +Sakastissa pidetään nyt kirkonkokous, jonne useita isäntämiehiä +kokoontuu. Siellä kokouksen esimies, seurakunnan kirkkoherra, esittää +keskusteltavaksi kysymyksen, eikö kirkko pitäisi palovakuuttaa. + +"Ei se kannata", arvelee Koivulan isäntä. + +"Mitäpä hyötyä siitä olisi!" lausuu Mäntyvaaran isäntä. + +"Olisihan siitä se hyöty", selittää esimies, "että kun sattuisi kirkko +palamaan, niin saataisiin varoja, millä uutta kirkkoa rakentaa." + +"Kuka se ne varat antaisi?" kysyy muuan. + +"Palovakuutusyhtiö tietysti. Jos kerta kirkko vakuutetaan tietystä +rahasummasta, niin yhtiö sitoutuu maksamaan sen summan siinä +tapauksessa että kirkko sattuisi palamaan." + +"Mutta kukapa sen saattaisi panna palamaan kirkon?" kysyy Koivulainen. +"Ei suinkaan sitä mikä mene polttamaan." + +"No, eihän sitä mikä kirkkoa polta", arvelee Mäntyvaaralainenkin. + +"Ei se mikään mahdoton asia ole", sanoo esimies, "että kirkko syttyisi +palamaan. Saattaisi esimerkiksi salama sen sytyttää." + +"Salamako! Harvoinpa se kuitenkin kirkkoja polttaa." + +"Sattuipahan tuonnottain", puuttuu keskusteluun Peltolan isäntä, "että +paloi poroksi kaksi kirkkoa, jotka salama sytytti." + +"Vaan eihän ole sanottu, että tämä kirkko kuitenkaan palaa", sanoo +Koivulainen, "jos kohta ne kaksi kirkkoa lienevät palaneet." + +"Eihän se sanottu ole", väittää Peltolainen, "vaan se voisi kuitenkin +tapahtua." + +"Ei pala kirkko, jos ei ole sallittu", arvelee Mäntyvaaran isäntä. + +"Vaan entä jos olisi sallittu kirkon palaa?" + +"No, silloin ei siihen voisi mitään. Mutta mikäpä sen tietää, onko +kirkko palava vai ei!" + +"Senpä vuoksi juuri olisi hyvä palovakuuttaa kirkko." + +"Mutta jospa ei sattuisikaan kirkko palamaan", sanoo muuan, "ja se +kuitenkin vakuutettaisiin, niin silloinhan menisivät vakuutusrahat +tyhjään." + +"Sitäpä ei tiedä ennakolta, mitä vielä tapahtuu", puolustaa +mielipidettään Peltolainen. "Mutta jos nyt ei vakuuteta kirkkoa, ja se +sitten sattuisi palamaan, mitä silloin sanottaisiin." + +"Mitäpä siihen olisi sanomista!" lausuu Mäntyvaaran isäntä. "Kun lie +palaakseen, niin palakoon!" + +"Mutta miltä tuntuisi uusi kirkko rakentaa? Eikö se tuntuisi +rasittavalta?" + +"No niin -- vaan ei se kuitenkaan kirkko pala, kun ei lie sallittu." + +"Eikö hyväksytä esitystä? Eikö vakuuteta kirkkoa?" kysyy esimies. + +"Eipä", kuuluu muminaa väkijoukossa. + +"Kyllä minä hyväksyn esityksen", sanoo Peltolan isäntä. + +"Paljonkohan se mahtaisi vakuutus tulla maksamaan?" kysyy muuan. + +"Ei se paljon maksaisi", vastaa ensimies. "Lähes sata markkaa siihen +tulisi vuodessa menemään." + +"Onpa sitä siinäkin", sanoo Koivulainen. "On se rahaa sekin." + +"Olisipa sitä rasitusta jo siinäkin", sanoo Mäntyvaaralainen. "Jo se +sekin kunnan menoja lisäisi." + +"Eipä kannata köyhän kunnan semmoisiin maksoihin ruveta", sanoo muuan. + +"Eihän tuo nyt niin iso asia olisi", sanoo esimies. + +"Onpa niitä maksoja muutenkin", sanoo muuan isäntä. + +"Kyllähän niitä maksoja aina syytetään", lausuu Peltolainen. "Vaan eikö +sitten tulisi maksoja, kun sattuisi kirkko palamaan." + +"Antaa tulla!" + +"Niin, hyvähän sitä nyt on sanoa: antaa tulla! Vaan kyllä sitten +erilailla sanoisitte, kun pitäisi uusi kirkko rakentaa." + +"No, vielähän tämä vanha kirkko pystyssä seisoo", sanoo Mäntyvaaran +isäntä. "Se on seisonut jo minun muistini ajan, eikä ole tuli sitä +vielä kertaakaan polttanut. Ja saattaa se eteenkinkäsin seisoa." + +"Sitä me emme tiedä", väittää Peltolainen. + +"Paloivatpahan ne kaksi kirkkoa, joista äsken oli puhe, vaikka siihen +asti olivat pystyssä pysyneet, kun tuli ne hävitti. Se ei ole ollenkaan +totta, että mitä tähän asti on säilynyt, se on vastakin säilyvä. Minä +puolustan sitä esitystä, että kirkko palovakuutetaan." + +"Sitä ei vakuuteta", karjasee muuan isäntä vihoissaan, "Sinä sen +Peltolainen! Etkö usko, että jos tällä lailla ruvetaan aina uusia +maksoja kunnalta vaatimaan, niin verot kyllä enenevät? Kyllähän ei +veron ylennys varakasta rasita, vaan köyhä kyllä tietää, miltä se +veronmaksu tuntuu. Kun halunnee Peltolainen vakuuttaa kirkon, niin +vakuuttakoon; minä kyllä en maksa penniäkään." + +Esimies muistuttaa nyt edellistä puhujaa ja kieltää sopimattomia sanoja +käyttämästä. + +"No, kyll'ei vakuuteta kirkkoa", vastustaa sama puhuja ja poistuu +samalla ulos. + +"Onko muita, jotka vastustavat?" kysyy esimies. + +"On", kuuluu nyt monta ääntä yhtaikaa. + +"Mutta jos kirkko sattuisi palamaan?" + +"Palakoon!" + +"Esitystä ei siis hyväksytä?" + +"Ei, ei", vastaa taas monta ääntä, ja monet isännät lähtevät pois +kokouksesta. + +"Yhteydessä tämän asian kanssa on vielä toinen asia päätettävä", sanoo +sitten esimies, "nimittäin, eikö kirkko ole ukonjohdolla varustettava. +Se pitäisi ainakin saada, kosk'ei kirkkoa vakuuteta." + +"No, se uskonjohtoko se muka estäisi kirkkoa palamasta?" kysyy muuan. + +"Niin, se vaikuttaa sen, ett'ei salama saata polttaa kirkkoa", selittää +esimies. + +"Palaa se kirkko kuitenkin, jos niin on sallittu", väittää +Mäntyvaaralainen, "vaikka siinä olisi minkälaiset varustukset tahansa." + +"Eipä palakaan", inttää Peltolainen. "Ei koskaan polta salama semmoista +kirkkoa, joka on ukonjohdolla varustettu." + +"No, ei ole vissiin salama niihin sattunut koskaan iskemään." + +"Onpahan. Se on nähty kyllä, että on niihin salama iskenyt, vaan +ukonjohto on niin varjellut niitä, etteivät ne ole syttyneet." + +"Miten lienee! Vaan tapahtuuhan kuitenkin kaikki mikä on sallittu +tapahtua. Eihän ihminen voi estää mitään tapahtumasta, mikä on määrätty +tapahtuvaksi." + +"Mäntyvaara siis arvelee", selittää Peltolainen, "että jos mitä +maailmassa tapahtuu, se on kaikki sallittu." + +"Aivan niin." + +"No, jos sinä siis heittäydyt syömättömäksi, niin seuraushan on +kuolema. Se olisi tietysti sallittu, vai kuinka?" + +"Mikäpä sitä syömättä rupeaa olemaan niinkauan kuin vaan ruokaa piisaa!" + +"Hyväksytäänkö esitys, että kirkko ukonjohdolla varustetaan?" kysyy +esimies. + +"Minä puolestani kyllä hyväksyn", sanoo Peltolan isäntä. "Eihän +kuitenkaan tiedetä, millä hetkellä salama kirkkoon iskee." + +"Eipä saattaisi pahitteeksi olla semmoinen ukonjohto, vai miksi +sitä kutsuttanee", puuttuu keskusteluun, Koivulainen. "Oulunkin +kirkon katollehan on semmoinen pantu ja se kuuluu varjelevan kirkkoa +palamasta. Monesti kuuluu salama iskeneen kirkkoon, vaan sen on +täytynyt johtoa myöten mennä ja sitten se on painunut muutaman torven +kautta maan sisään." + +"Niin, onhan se siellä torvi kirkon seinän vieressä", selittää muuan. +"Sinne mahtanee salama usein tupsahtaa kovalla ukkosen ilmalla." + +Kun keskustelua vielä vähän aikaa jatketaan, niin vihdoin, nyt kun +pahimmat huutajat ovat poissa, suostutaan siihen, että kirkkoa varten +on hankittava ukonjohto. + +Jo ovat useimmat kirkkomiehet hajauneet kirkolta ja lähteneet +kotimatkoilleen, ja nyt kiirehtivät kokouksesta tuliat edellisten +jälkeen, ja pian kirkkoniemi tyhjenee ihmisistä ja veneistä. + + + + +VIII. + + +Heinäntekoaika kuluu Mäntyvaarassa hyvin rauhallisesti, keskeytymättä +minkään onnettomuuden tai vastuksen kautta. Kyllähän ei ilma aina +ole mielen mukainen, ei pysy poutaisena koko heinäaikaa; välistä +äkkiä kohoava kuuro kastelee jo kuivaneet luovot, välistä pysyy ilma +koko viikon ajan sateisena. Mutta semmoiseenpa sitä jo on totuttu. +Kun kuitenkin on kauan hyviäkin ilmoja, niin edistyy Mäntyvaarassa +heinänteko hiljokselleen, vaikka ei se kyllä mitään joutuisaa ole, kun +niityt ovat pienet ja monessa osassa, useat hyvin kaukana talosta. +Välistä ollaan viikkomaissa kotoa poissa ja ainoastaan karjan ja lasten +vuoksi jäävät jotkut taloon. + +Kiireen ajan vuoksi joutavat Mäntyvaaralaiset harvoin nuotalla käymään, +vaikka useinkin ovat kalan paastossa. Ainoastaan joskus pyhäiltoina, +kun sattuvat kotosalla olemaan ja järvi on tyyneenä, käyvät he muutaman +apajan potkemassa ja tuovat välistä, kun sattuu, muikkuja moneksi +keitoksi asti. Tapaavat he silloin monesti nuotalla Peltolaisetkin, +jotka useammin joutavat järvelle tulla, heillä kun on ranta lähempänä +paljon kuin Mäntyvaaralaisilla. Ja kun naapurukset yhtyvät, silloin +aina muuan sana vaihdetaan, puhellaan tärkeimmistä kuulumisista. + +Mutta nyt ei kuulukaan kylällä mitään mainittavaa. Ruttoon kuolleista +ei enää puhuta, sillä kulkutauti on jo ohi mennyt, aikansa raivottuaan, +eikä mainita onnettomuuksia tervamiesten Oulumatkoilta. Sitä vastoin +mainitaan joskus, että "metsä" on ollut liikkeellä syrjäkylissä. +Sanotaan, että on kuulunut metsän kuninkaan vihellys, on kuulunut +räike metsässä, kun se on kämmeniään yhteen lyönyt, kun se on kiskonut +maasta vesoja ja kantoja. Kuuluupa se karjaakin hätyyttäneen ja monesta +talosta lehmiäkin tappaneen. Isot vahingot se on monelle tehnyt. Mutta +ne seudut, missä metsä liikkuu, ovat etäällä, ja siellähän puhutaan +melkein joka kesä karhujen tuhotöistä. Mäntyvaaran ja Peltolan +seuduilla ei ole kymmeniin vuosiin metsä ollut liikkeessä, eikä siellä +siis sen vuoksi olla peloissaan ollenkaan. + +Rauhallisesti kuluu kesäaika Mäntyvaarassa, joka nyt ei kohtaa +onnettomuuksia. Terveinä toimittelevat asukkaat töitään sill'aikaa kun +karja metsän saloilla ruokaansa hakee. Joka aamu rientää karja iloisena +laitumelle ja joka ilta se ravittuna palaa tarhalle suittusavun ääreen +suojaan sääskiltä ja mäkäröiltä. + +Kun Perttulin aika lähenee, aika jolloin ihmiset usein saavat olla +peloissaan hallan vuoksi, niin Mäntyvaaran pelloilla jo kellertää +vilja, pääsneenä hallan vaaroista. Eivät ne pellot kyllä ole parastaan +antaneet; ohra on paikoin poutinutta ja ruis on paikoin huonoa, +keväällä kun rukiin laiho paikotellen katosi. Mutta vilja on kuitenkin +turmelematon, hallasta säilynyt. Tyytyväisinä katselevat sen vuoksi +Mäntyvaaralaiset peltojaan ja tyyneesti ajattelee isäntä: "ei ole +moittimista vuoden tulossa. Se on tullut semmoinen kuin Jumala on +sallinut." + +Mutta tähän aikaan kuuluu puheita, kuinka karhu lähikylissä on ruvennut +yhä hurjemmin raivoamaan kuin ennen, kuinka se on yhdestä ainoasta, +talosta monta lehmää kaatanut, jonkun mökkiläisen ainoan lehmän syönyt +ja jonkun pienen talon koko karjan hävittänyt. + +Eräänä iltana, kun Mäntyvaaran väki on töiltään koteutunut, syntyy +pirtissä puhe metsän tuhotöiden johdosta. + +"Metsän sanotaan näihin aikoihin paljon vahinkoa tekevän", tietää Lauri. + +"Niin kuuluu tekevän", sanoo isäntä. "Jo se on monet lehmät kaatanut ja +lampaita se on syönyt niin paljon, ett'ei lukua tiedetäkään." + +"Vuosi vuodelta se näkyy metsä aina rohkeammaksi tulevan. Eihän tuosta +ennen ole niin pahoja kuulunut kuin nyt." + +"Se kuin aina saapi rauhassa kulkea, ett'ei sitä kovin hätyytetä, niin +sen vuoksi sillä rohkeus kasvaa ja sen vuoksi se kesä kesältä tekee +vahinkoa aina enemmän ja enemmän." + +"Kumma ett'ei sitä koskaan hengiltä saada." + +"Eipä ole kuulunut moneen vuoteen, että tämän kunnan rajojen sisällä +olisi metsää tapettu. Mutta se onkin se otus niin viisas, että se usein +talveksi pakenee Venäjän puolelle." + +"Lieneeköhän pelon syytä, että metsä tänne tulee?" kysyy emäntä. + +"Tuskinpa", arvelee isäntä. "Eipä sitä ole ennenkään kuulunut näillä +seuduilla ja kaukana se nytkin on. Sillä on paljon avarammat metsät +muualla liikkua kuin täällä. Eiköhän tuo mahtane siellä pysyäkin!" + +"Kyllähän se ei kauan yhdessä kohti pysy", sanoo Lauri. "Se kiitää +kuin salama yhdestä paikasta toiseen, milloin se vaan sille mielelle +sattuu; ja on taas toisinaan pitkät ajat yksillä seuduilla, varsinkin +kun se saapi jossain jylhässä korvessa rauhassa mellastella. Mutta +sydänmaissahan se asuskelee, suurissa ja tiheissä metsissä, ja niitä +se kyllä löytää muualta enemmän kuin täältä, niin että ei mahtane olla +pelättävä, että se tänne tulee." + +"Eipä tiedä, milloinka se on täällä", puuttuu keskusteluun Kaisu. +"Kyllä se täältäkin tarpeeksi sydänmaata löytäisi, missä sillä olisi +hyvä piileskellä ja karjaa väijyä. Minusta meidän pitäisi olla +varuillamme, eikä karjaa paimenetta metsään laskea." + +"Eihän nyt vielä ole vaara lähelläkään", sanoo isäntä. + +"Saattaa olla hyvinkin lähellä", arvelee Kaisu. "Kyllä olisi hyvä +varmuuden vuoksi pitää paimenta karjalle." + +"Kiire aikapa nyt on. Leikkuuseen tarvitaan väki kaikki. Me miehet +emme kyllä jouda, eivätkä vaimonpuoletkaan varsin. Ja mitäpä voisivat +vaimoset tehdä vaaran uhatessa!" + +"No, menisivät ne kuitenkin parempain puutteessa. Voisivathan ne +huutamalla metsän petoa säikytellä." + +"Tuskinpa voisivat. Jos se on sallittu, että lehmä joutuu metsän +kynsiin, niin eihän sille voi mitään." + +"Minä takaan, että jos minä pääsen paimeneksi, ei tosiaankaan metsä voi +karjalle mitään tehdä." + +"Älä niin sano! Se kyllä voipi, kun tahtonee; sillähän on miehen mieli +ja kahdentoista miehen voima." + +"Kylläpä sen ihmistä kuitenkin sanotaan pelkäävän. Minä jos olisin +teidän sijassanne, niin varmaankin panisin paimenen karjalle." + +"Antaahan jäädä paimenhomman tällä kertaa. Eihän nyt kuitenkaan ole +pelon syytä, että metsä näille maille tulee. Ja olipa miten tahansa, +niin emmehän me voi kuitenkaan estää mitään tapahtumasta, mikä on +tapahtuva; sillä niinhän kaikki tapahtuu kuin on sallittu." + +Niin jäävät asiat entiselleen. Paimenetta kulkee karja joka päivä +metsässä ja palaa aina säännöllisesti illalla kotia kellokas etunenässä. + +Muuanna päivänä Perttulipyhän jälkeen, kun Mäntyvaaralaiset ovat +käyneet kirkolla papeille kesäsaatavia viemässä ja nyt kaikki ovat +pellolla eloa leikkaamassa, tulee karja tavallista varemmin kotia, +juosten ja ammoen. + +"Voi hyvä ihme! Mikä lehmillä nyt on, kun noin hätäyksissään kotia +tulevat!" huudahtaa Tiina ja keskeyttää leikkuunsa sekä rientää +tarhalle. + +"Mikä niille lie tullut, kun noin ammoilevat!" ihmettelee Anni. "Mutta +hyvä ihme! Ei suinkaan siellä koko karja olekaan. Mikä lie kumma +tapahtunut!" Ja samassa poistuu Anni pellolta. + +"Mikä lie tosiaan tapahtunut!" rupeaa Lauri miettimään. "Ei ole karja +ennen noin hätäyksissään kotia tullut." + +"Kyllä sitä on mörkö pelotellut", arvelee Kaisu. "Eipä sitä mikä muu +ole mahtanut säikyttää." + +"Mitä lienee säikähtänyt!" sanoo isäntä. "Vaan ei suinkaan se ole +mahtanut mörköä nähdä, eihän ole kuulunut metsä koko kylässä vielä +liikkuneen. Mikä lienee tosiaan tapahtunut sille karjalle!" + +"No, kyllä eivät ole kaikki lehmät koteutuneet", on emäntä +huomaavinaan. "Eipähän näy kellokasta." + +"Taitaa olla kellokas poissa", arvelee isäntä. "Lieneekö vielä +jälilläpäin!" + +"Kyllä tästä asiasta pitää selvä saada", sanoo emäntä ja lähtee +tarhalle ja sinnepäin lähtevät nyt toisetkin. Mutta Tiina tulee heitä +vastaan ja päivittelee: "Kellokas ja Haluna ovat poissa karjasta." + +"Mikähän niille on mahtanut tapahtua!" kummeksii emäntä. + +"Sepä kumma!" ihmettelee isäntä. "Minnekkähän ne ovat mahtaneet jäädä? +Olisivatkohan ne niin kauas jälille jääneet, ett'eivät ole ehtineet +toisten muassa kotia tulla?" + +"Jotain pahaa niille on tapahtunut", arvelee Tiina. "Kyllä ne muuten +olisivat kotia tulleet." + +"Ainahan ne ovat kotia tulleet, kellokas ensimmäisenä", vakuuttaa +emäntä. "Eivät ne nytkään olisi pois jääneet, ell'ei niille jotain +pahaa olisi tapahtunut." + +"Kyllä se on koko karja jotain säikähtänyt", sanoo Lauri, "koska se +niin peloissaan kotia tuli." + +"No, se on nähnyt mörön", luulee Kaisu, "joka on sitä hätyyttänyt ja +vissiinkin jo kaatanut Halunan ja Kellokkaan." + +"No, ei suinkaan, eipä luulisi metsän näille seuduille tulleen", +arvelee isäntä. + +"Se olisi kovin paha asia", sanoo emäntä, "jos ne lehmät olisivat +metsän kynsiin joutuneet. Mutta mikäpä sen tietää, mikä niille on +tapahtunut!" + +"Eihän sitä tiedä", sanoo isäntä. "Saattavat olla vielä jälilläpäin, +minne lienevät joutuneet. Jos eivät vaan illempana tai viimeistään +aamulla kotia tule, niin me Laurin kanssa lähdemme huomenna niitä +hakemaan." + +"Sehän tässä tehtäväksi tulee", myöntää Lauri. + +Lähtevät taas muut leikkuutyöhön vähäksi aikaa, paitsi Anni ja Tiina, +jotka lähtevät lypsylle. Mutta pian palaavat peltomiehet töiltään; +ja kun Anni ja Tiina ovat lypsyltä tulleet, kokoontuu kaikki väki +iltaselle pirttiin. Vielä ei Kellokasta eikä Halunaa kuulu tulevaksi, +vaikka jo ilta alkaa pimetä. + +Kadonneita lehmiä odotetaan vielä aamuun asti. Kun ne eivät silloinkaan +vielä ole koteutuneet, täytyy isännän panna eilen miettimä tuumansa +toimeen, ja niin hän ja Lauri, kumpikin pyssyllä ja kirveellä +varustettuna, eineen syötyään lähtevät metsää samoamaan. + +Eri suunnille kulkevat kumpikin, pikemmin löytääkseen kadonneet lehmät. +He kiertelevät Mäntyvaaran seutuja, risteilevät metsissä ja korvissa, +etsivät suot ja rämeet, jotta olisivatko lehmät sinne mihinkään +mahtaneet upota. Mutta eipä näy niitä missään. Suon laidalla sattuvat +isäntä ja Lauri yhtymään. + +"Etkö ole löytänyt?" kysyy isäntä. + +"En vielä", vastaa Lauri. "Suohon ne kyllä eivät ole uponneet; enpähän +ole havainnut missään." + +"Eivät mahtane suossa olla; en ole minäkään sattunut havaitsemaan +missään." + +"Mihinkään täältä nyt arvataan lähteä?" + +"Metsäpaikoista saamme ruveta tarkkaan hakemaan. Siellä niitten löytyä +pitää, ainakin raatoina, jos vaan mörkö ne on kaatanut, vaikka kyllä en +ota uskoakseni, että metsän kuningas täällä liikkuilee, ennenkuin näen, +mitä se on tehnyt. Mutta jos ne eivät löydy, niin kyllä ne ovat sitten +kokonaan muille seuduille eksyneet." + +Niin lähtevät hakiat taas metsää astumaan, eri tahoille kumpikin. He +kulkevat kulkemistaan, tarkaten seutuja, ja joskus huutaa hoilauttavat, +jotta eikö sattuisi mistään lehmän ääni vastaamaan. Kyllähän kuuluu +usein karjan ammonta; mutta kun joku hakioista ehtii sen luoksi, on +siitä yhä poissa Kellokas ja Haluna. Niin hakiat etsivät etsimistään, +polkevat kanervikkoa ja katajia, samoavat yli kantojen ja kaatuneiden +puiden, yli risujen ja mättäitten, tunkeutuvat tiheistä kuusikoistakin +läpi. + +Kun Lauri kulkiessaan on tullut siihen vahvaan kuusimetsään, joka on +Mäntyvaarasta rantaan vievän tien vasemmalla puolella, huomaa hän +muutamalla kuusen oksalla metson ja ampuu sen. Se putoaa paikalla +kuolleena maahan. Mutta samassa kuuluu tiheiköstä matkan päästä outo +ääni, äkkinäinen risahdus, niinkuin risuja siellä rasahtelisi. Heti +kuuluu risahdus taas etempää, mutta sitten ei kuulu enää mitään, ja +kaikki on taas hiljaista. + +Lauri, joka äänen kuultuaan oli jäänyt vähän kummissaan seisomaan, +ajatellen, että mikähän se mahtoi olla, ei kuitenkaan nyt, kun ei +mitään ritinää taas kuulu, huoli asiasta sen enempää, ajattelee vaan, +että mikä lie risahtanut, ja niin hän, metson otettuaan, jatkaa +kulkuaan. Hän raivaa tiensä milloin tiheän kuusimetsän lävitse, milloin +astuu hän männikkökangasta, katselee ja kuuntelee; vaan metsässä ei +näy, ei kuulu mitään erityistä, joka herättäisi huomiota. Siellä täällä +kuuluu vaan jonkun lintusen viserrys, ja joskus metso viereisestä +puusta lentää lehahtaa ja kuustiainen aivan pyssymiehen silmäin edessä +hypätä tupsahtaa puusta toiseen. Mutta kadonneet lehmät eivät vaan +satu näkyviin. Palaviinsa asti jo metsää risteiltyään, kohtaa Lauri +sattumalta isänsä, joka tulee vastaan toiselta suunnalta. + +"Oletko löytänyt?" kysyy isäntä. + +"Enpä ole", vastaa Lauri, hikeä otsaltaan pyhkien. + +"Mistähän me nyt arvaamme hakea niitä lehmiä, kun ne eivät ala löytyä?" + +"Ka en tiedä. Mikä mahtanee neuvoksi tulla! Mutta kun minä tässä rupean +miettimään, niin johtuu mieleeni, että äsken kun tästä matkan päässä +kuljeskelin tuolla kuusikossa vaaran alla --" + +"Siinäkö, joka on vasemmalla puolen rantatietä?" + +"Niin, siinä kun minä kuljeskelin, satuin näkemään metson ja ammuin +sen. Mutta samalla kun pyssy pamahti, olin kuulevinani, että metsässä +matkan päässä jotain rasahteli." + +"Mikähän se oli?" + +"Mikä lie ollut. Minä en perustanut siitä ritinästä mitään, se kun +heti loppuikin. Mutta nyt minä ajattelen, että meidän pitäisi se seutu +tarkkaan tutkia, jotta löytyisikö tuolta mitään." + +"No, lähdetäänpä siis katsomaan!" + +Niin lähtevät he molemmat tiheikköä kohti astumaan; ja kun tulevat +sille paikalle, missä Lauri oli metson ampunut, niin Lauri näyttää +suunnan, mistäpäin rasahdus oli kuulunut. Sille suunnalle he nyt +menevät, eivätkä ole kauan kulkeneet, kun heidän sieramiinsa alkaa +tuntua outo, paha haju. Sitä he lähenevät lähenemistään ja haju +tuntuu yhä selvemmästi. Vihdoin he ehtivät paikalle, missä heille +selviää, mikä hajun synnyttää. Sammalkummun keskeltä ammottaa suolia +ja sisälmyksiä, joista se paha haju lähtee. Heti älyävät katsojat, +että heidän edessään on lehmän raato, joka makaa sammalten peitossa +ja ainoastaan vatsan kohdalta on paljas. Se on hyvin huolellisesti +peitetty, niin että koko raadosta ei näy muuta paikkaa kuin avonainen +vatsa. Helposti näkyy, että koko raato on alkuaan ollut sammalkummun +sisällä kokonaan näkymättömissä, sillä seutu on kummun ympärillä paljas +ja siitä on kiskottu sammalia ja turpeita, vieläpä vesojakin juurineen +raadon peitoksi. Mutta sitten on taas vatsan kohdalta sammalia syrjään +syydetty. Tosiasiaksi näkee nyt isäntä samoin kuin Laurikin, että siinä +heidän edessään makaa toinen kateissa olleista lehmistä raatona, metsän +kuninkaan kaatamana. Nyt käypi selville myös, mikä sen rasahduksen oli +synnyttänyt, jonka Lauri oli kuullut. Karhu oli juuri silloin ollut +raadon sisälmyksiä syömässä, mutta pyssyn laukauksen kuultuaan oli +se säikähtänyt ja lähtenyt pakoon pötkimään, joutamatta kiireessään +sammaleita paikoilleen panna, ja sen juostessa siis risut olivat +rasahtaneet. + +"No, nyt vältti!" lausuu pahoillaan isäntä, raatoa tutkien. "Enpä +osannut uskoa, että mörkö näille maille tulisi. Ja nyt piti tulla +tämmöinen tapaus, että metsä meiltä lehmän kaatoi! Tässähän on +Kellokas." + +"No, oli tämä tapausta!" päivittelee Laurikin. "Eipä tätä osattu +aavistaa. Kyllä oli paha asia, että metsä paraan lehmän tappoi. +Kellokas tässä on; kellokin on siellä jälillä vielä. Samalla lailla on +tainnut Halunallekin käydä kuin tälle." + +"Kyllä on mörkö senkin tappanut. Haetaanpa, eikö löydy raato täältä +likeltä jostain!" + +Pian saavat hakiat selvän, mistä karhu on kulkenut, ja vähän aikaa sen +jälkiä seurattuaan tulevat paikalle, missä on samanlainen sammalkumpu +kuin äsköinenkin ja siellä on kokonaan sammalten peitossa Haluna. +Johan isäntä ja Lauri, nähtyään miten oli kellokkaalle käynyt, heti +aavistivat että Halunalle oli tapahtunut samoin. + +Mutta hakiat ovat nyt löytäneet haettavansa ja sen vuoksi he lähtevät +kotia astumaan. Olisivathan ne kyllä olleet talaat tehtävät, yövahtuun +varaksi; mutta nytpä on jo herennyt päivä kulua niin pitkälle, että +niitä talaita tuskin olisi kerennytkään ennen pimeää valmiiksi +saada. Sen vuoksi hakiat kiirehtivät kotia, pahaa uutista muillekin +ilmoittamaan. + +"Nyt ovat lehmät löydetyt", sanoo isäntä, kotia tultuaan. + +"No, missä ne ovat?" kysyy emäntä. + +"Ne ovat tuolla metsässä muutaman sadan sylen päässä täältä." + +"No, miks'ette niitä kotia tuoneet?" + +"Niitä ei tarvita enää kotia tuoda. Ne on metsä kaatanut." + +"No, älähän!" säikähtyy emäntä. "Onko se tosi?" + +"Puhutteko te nyt totta?" epäilee Tiina. + +"Tosi se on", vakuuttaa Lauri. "Mörkö ne on tappanut." + +"No, nyt välttää!" huudahtaa emäntä. "Molemmat lehmät, Kellokkaan ja +Halunan." + +"Kummankin", vastaa Lauri. + +"No, jopa se nyt oli!" pahoilee Tiina. + +"Kyllä oli tapausta!" huokaa Anni. + +"Paraimmat lehmät menivät", suree emäntä, "paraimmat lypsäjät." + +"Kyllä tuli iso vahinko!" päivittelee Tiina. "Ne lehmät ne vasta +lypsivät." + +"Iso vahinko tuli", myöntää emäntä. "Mutta kyllä tämä on outo asia. Ei +ole tämmöinen asia meille vielä ennen tapahtunut koskaan." + +"Eipä ole tapahtunut", sanoo isäntä. "Ei ole kuulunut metsää näillä +seuduilla kymmeniin vuosiin, ei siitä asti, kun minun piennä poikana +ollessani täällä mesikämmen kaadettiin." + +"Minun aavistuksenipa toteen kävi", puuttuu keskusteluun Kaisu. "Kun +olisi ollut karjalla paimen muassa, niin nyt olisi tämä vahinko jäänyt +tapahtumatta." + +"Eihän tuota osattu aavistaa, että tämmöinen asia tapahtuisi", vastaa +isäntä. "Mutta eipä olisi tainnut paimenesta paljon apua olla. Olisi se +tämä asia kuitenkin tapahtunut, se kun oli sallittu." + +"Minä en usko, että lehmille olisi mitään tullut", väittää Kaisu, "kun +vaan olisi paimen ollut muassa. Paljaalla huudollahan paimen olisi +voinut karhun säikäyttää." + +"Voi Kaisu, mitä puhut!" varoittaa Lauri. "Kovin rumasti metsän +kuningasta nimittelet. Siitä se vielä saattaa suuttua ja tehdä yhä +suurempia vahingoita." + +"Kyllä se ei ole nimeään kuulemassa", vakuuttaa Kaisu. + +"Tämä asia ei enää tapahtumattomaksi tule", sanoo isäntä. "Se on +ollut jo ennakolta niin määrätty, että meiltä piti ne lehmät hävitä. +Sen vuoksi ei olisi paimenkaan voinut niitä suojella eikä estää +tapahtumasta sitä mikä on tapahtunut." + +"Ei se mene minun päähäni", väittää yhä Kaisu, "ett'ei tämä asia olisi +jäänyt tapahtumatta, jos karjalla olisi ollut paimen. Ainakin pyssyllä +varustettu mies olisi voinut varjella karjaa, niin ett'ei mörkö +henkensä uhalla olisi voinut sille mitään pahaa tehdä." + +"Mitä tuossa tyhjää intätte!" puuttuu keskusteluun emäntä. "Ei tämä +asia kuitenkaan enää muutu." + +"Ei se kyllä muutukaan nyt enää", myöntää Kaisu. "Mutta koko asia ei +olisi kuitenkaan tapahtunut, jos olisi aikoinaan minua uskottu ja +annettu jonkun lehmiä paimentaa." + +"Mitä sinä tyttö tyhjää!" vastustaa isäntä. "Tämä asia on tapahtunut. +Siitä ei päästä mihinkään. Sen on täytynyt tapahtua sillä lailla kuin +se on tapahtunut, sillä se on ollut niin sallittu." Sitten hän, vähän +aikaa mietittyään, sanoo: "Minä alan luulla, että yhtäkaikki metsä on +nostettu." + +"Nostettu!" kummailee emäntä. + +"Hyvä ihme, nostettuko?" kyselee Tiina. + +"Mikäpä sen olisi nostanut?" sanoo Kaisu. + +"Hyvinkin se saattaa olla nostettu", vastaa isäntä, "koskapahan se niin +aavistamatta tuli tänne. Tuskin olisi se muuten tullutkaan, ellei se +olisi nostettu." + +"Se nyt ei ole nostettu", väittää Kaisu. "Pääseehän se itsestäänkin +tulemaan. Sehän vasta sukkela on menemään." + +"Sukkela se kyllä on", myöntää isäntä. "Mutta minä ajattelen, että +Kuuselainen, joka on minulle vihoissaan, on tahtonut minulle kostaa ja +sen vuoksi nostanut metsän." + +"Mitä joutavia! Kyllä se mörkö muutenkin olisi tullut näille seuduille, +sillä kun oli tulo tänne." + +"Kukapa tuon tiennee, mikä sen on tänne lähettänyt!" sanoo Lauri. +"Onhan se saattanut nostamattakin tulla, sen tulo kun oli kerta +sallittu." + +"Miten lienee!" sanoo isäntä. "Lieneekö tullut nostamatta tai +nostettuna; vaan kyllä minä olen hyvin valmis uskomaan, että +Kuuselainen on sen meidän karjan vuoksi nostanut." + +"Voi kuitenkin!" palloilee Tiina. "Saattaako löytyä niin +kostonhimoista?" + +"Voi toki. Monenlaisia ihmisiä niitä on tässä maailmassa. Mutta olipa +nyt miten tahansa, ei asia kuitenkaan enää parane. Mörkö on meiltä +vienyt kaksi lehmää ja se on ollut niin sallittu." + +"Niinhän se on", myöntää emäntäkin. "Ei asia kuitenkaan muutu, olipa +metsä nostettu tai ei. Mutta eikö teidän pitäisi ruveta sitä mörköä +ahdistamaan, ruveta sitä vahtaamaan?" + +"Sehän se kyllä olisi tehtävä. Itseään varten kai se on kuitenkin mörkö +ne lehmäin raadot peittänyt ja tulee kyllä niitä syömään, kunhan sille +vaan nälkä tulee." + +"Kyllähän se niitä käypi katsomassa joskus", vakuuttaa Lauri. "Mutt'ei +se kyllä joka vuorokausi kulje haaskoilla." + +"Ette suinkaan te vielä talaita ole tehneet?" kysyy Kaisu. + +"Eihän niitä vielä tullut tehyksi", sanoo isäntä, "ja tuskinpa me niitä +olisimme saaneetkaan ennen pimeää valmiiksi." + +"Huomiseksi taitaa siis jäädä talaitten teko." + +"Ka, eiväthän ne enää tänä iltana tule tehdyksi." + +"No, raadot ne siis jätetään paikoilleen?" kysyy emäntä. + +"Ka, paikoilleenpa ne saavat jäädä, jos aiotaan vahtuuhommiin ruveta. +Jos niitä ruvetaan muuttelemaan, niin ei ole mörkö niin halukas +tulemaan niitä syömään." + +"Mutta hukkaanhan sitten menevät lihat ja nahkat", pahoilee emäntä. + +"Ka, hukkaanhan ne menevät. Mutta eipä niistä olisi nytkään paljon +mihinkään. Kyllä se on metsä niin pahoiksi jo repinyt ne lehmäin +raadot." + +"Jokohan tuo mahtaisi mörkö jo ensi yönä tulla haaskalle?" kysyy Lauri. + +"Sitä en tiedä, mahtaisiko tuo tulla", vastaa isäntä. "Mutta mitä sille +tehtäisiin, jos se tulisi!" + +"Ei suinkaan sille mitään voisi tehdä muuten, jos ei lähdettäisi maasta +pitäen sitä väijymään." + +"Harvoinpa se onnistuu vahtuu maasta pitäen. Se pian metsä havaitsee +vahtaajat silloin." + +"Saattaahan se sen kyllä tehdä. Mutta jos tuolla satuttaisiin löytämään +hyvä piilopaikka jonkun mättään tai kuusen suojassa, niin tokkohan tuo +mahtaisi havaita, ennenkuin kerettäisiin ampua." + +"Tarkka se on havaitsemaan. Kyllä se eteensä ja sivulleen näkee +tarkasti; mutta ylöspäin sen ei sanota katsovan." + +"Sen vuoksihan ne olisivat talaat mukavat. Mutta on se kuitenkin hyvä +mennä jo ensi yöksi vahtuuseen. Eipähän sitten pääse mörkö haaskoja +hävittämään." + +"Kyllähän sinne pitänee mennä; sillä jos saisi metsän kuningas +käyneeksi jollain haaskalla, niin kovinhan menisi mieli pahaksi sitten +jälestäpäin, kun vaan ei oltaisi vahtuussa oltu." + +"Nythän näkyy jo rupeavan hämärtämään", sanoo Kaisu. + +"Niin näkyy tekevän", huomaa isäntä. "Kohta saadaan lähteäkin." + +"Mutta eikö pitäisi huomenna paimen karjaa seurata?" muistaa Kaisu +kysyä. + +"Mahtaisikohan tuo olla tarpeen!" epäilee isäntä. "Luulisipa mörön jo +kahteen lehmään tyytyvän." + +"Saattaa se yhtäkaikki vielä jonkun karjasta siepata, jos vaan ei panna +paimenta." + +"Kyllähän nyt olisi kiire aika. Mutta jos halunnee joku vaimosista +paimeneksi mennä, niin menköön vaan, niin karja tohtii paremmin kulkea +metsässä, sillä araksi se tietysti on tullut, kerran mörön nähtyään. +Mutta jos me ennen aamua olemme kerenneet mesikämmenen kaataa, niin +sittenhän ei tarvita paimenta." + +"Kyllä jääpi teiltä mesikämmen kaatamatta, ainakin ensi yönä." + +"Ei ole vielä tiedossa, mitä sattuu tapahtumaan." + +Isäntä ja Lauri, kun eivät olleet vielä syöneet sitten kuin aamulla, +syövät iltasensa ja varustautuvat sitten lähteinään. Tiina ja Kaisu, +kun haluvat tulla katsomaan haaskoja ja isäntä heitä tahtoo jälkien +paluuttajiksi, lähtevät saattajiksi, vaan emäntä Annin kanssa jääpi +kotia lehmiä lypsämään. Emäntä säälittelee miehiä, kun yön pimeään +lähtevät synkkään metsään, mutta isäntä vastaa tyyneesti, että ovathan +he pimeää ennenkin nähneet, eikähän siellä aseilla varustetuilla +miehillä mitään hätää ole. + +Niin lähtevät miehet, pyssyt ja kirveet muassa ja Kaisu ja Tiina +jälkien paluuttajina, yön pimeään karhua vahtaamaan. + + + + +IX. + + +Kun Mäntyvaaran miehet seurueineen ehtivät ensimmäiselle haaskalle, +jääpi sinne isäntä ja valitsee sopivan paikan muutaman kuusen takana; +mutta toiset käyvät vielä toisella haaskalla, jonka ääreen Lauri jääpi +mukavimpaan paikkaan mikä siellä on, muutaman kuusen ja mättään taakse +hänkin. Sieltä Kaisu ja Tiina palaavat kotia, sitä ennen sääliteltyään +Lauria, kun hänen pitää ihan yksikseen jäädä synkkään metsään pimeän +yön ajaksi, ja Tiina sanoo lähteissään vielä hänelle: "Mitä sinä +miesparka tekisit, kun sattuisi mörkö päällesi hyökkäämään?" + +"Ei pääse se minun päälleni tulemaan", vakuuttaa Lauri. "Kyllä minä +sitä ennen kerkeäisin sen ampua; vaan jospa ei se sattuisikaan +kaatumaan ja hyökkäisi minun päälleni, niin silloin minä kirveelläni +ropsisin sitä päähän, antaisin semmoisia kolauksia, että sen täytyisi +lannistua." + +"Kyllähän sinä nyt osaat kehua, vaan annappa kun tulee ihan pimeä ja +metsä sattuu liikkumaan, niin eiköhän sinulla sydän säpsähdä!" + +"Eihän toki." + +Mutta poistuvat Tiina ja Kaisu, ja yksikseen jääpi Lauri mättään +taakse olla kököttämään, kuusta vasten nojauten. Siinä hänellä on +semmoinen paikka, ett'ei hän ole helposti huomattavissa, jos sattuisi +metsän kuningas haaskaa lähenemään joltain muulta suunnalta kuin juuri +siltä, jossa hän on. Äänetönnä, asemaansa muuttamatta, yhtään jäsentä +liikuttamatta, odottaa hän siinä mörköä tulevaksi samoin kuin isäntä +toisella haaskalla. Kumpikin ovat paikoillaan niin hiljaa, ett'ei kuulu +heistä vähintäkään ääntä, ei liikuntoa, ei hengitystäkään; sillä jos +sattuisi karhu tulemaan, niin sen ei pitäisi saada vähintäkään vihiä +heidän olostaan. + +Heidän vuotellessaan illan hämärä enenee enenemistään, ilta pimenee +pimenemistään; vaan metsän kuningasta ei kuulu tulevaksi. Niin kuluu +aika kulumistaan, ja viimein tulee pilkko pimeä, tulee synkkä yö. +Taivas on pilvillä peitetty, niin että yö nyt on tavallista synkempi. +Ja kun vahtaajista joka suunnalla on tiheä metsä, niin he eivät voi +nähdä eteensä tuskin ollenkaan; haaskat heidän edessään näyttävät +vaan mustille kummuille, kaikki näyttää hyvin pimeälle. Ainoastaan +kun taivasta kohti katsovat, voivat he eroittaa puitten latvat, mutta +metsiin sisälle eivät näe mitään. + +Siellä yön pimeydessä vahtaajat, kumpikin piilopaikassaan, odottavat +odottamistaan, tarkkaavat ja kuuntelevat, eikö sattuisi mitään liikettä +kuulumaan. Mutta kaikki on hiljaista. Luonto on kokonaan lepoon +vaipunut. Metsästä ei kuulu niin ääntäkään, ei pientä risahdustakaan; +eivät liikahda kuusten oksat, eivät heilahda honkain latvat; sillä +yöksi on tuulikin tyyntynyt. + +Pitkältä alkaa vahtaajista aika tuntua. Levollisena on kuitenkin isäntä +lymypaikassaan; siellä hän tyyneesti odottaa, eikö ala mörköä kuulua. +Hän miettii siitä metsän kuninkaasta, että olisi aika somaista päästä +sen kanssa otteluun tai ainakin saada nähdä sitä. Jospa se tulisi +näkyviin, ei hän kyllä sitä elävänä käsistään päästäisi. Se kyllä +silloin saisi kaatumisellaan kaatamansa lehmät maksaa. Mutta pimeä +tekee isoa haittaa. Vaikea olisi hänen siihen osata; saisi melkein +summassa ampua. No, kun se tulisi aivan likelle, moniaan sylen päähän, +niin sitten hän kyllä mahtaisi osata vaikka päähän ampua. Mutta se +saattaa aavistaa, että on väijyjä sen läheisyydessä, se kun on kovin +tarkka havaitsemaan. Se kyllä tarkalla vainullaan saapi selvän, että +on täällä ihmisiä ainakin käynyt, vaan paluuttajain jäljet mahtanevat +kuitenkin eksyttää sen niin, että se luulee kaikkein täältä pois +menneen. Onhan hänellä tosin jotenkin hyvä piilopaikka; mutta sillä +metsän kuninkaalla on niin tarkka näköaistikin, että se saattaa hänen +pian havaita, vaikka kyllä pimeä siinä suhteessa on hänelle avuksi. +Kun hän nyt saisi talailla istua, niin siellä hänellä olisi paljon +mukavampi sitä vahdata, sen kun ei ylöspäin sanota katsovan. Mutta +nyt hänen täytyy tyytyä siihen paikkaan mikä hänellä on, kävipä miten +tahansa. Jos se tulisi tuolta vastakkaiselta suunnalta ja uskaltaisi +tulla aivan haaskalle asti, niin hän tietysti ampuisi sitä kohti. +Mutta jos ei sitten sattuisikaan pyssyn luoti käymään tai kävisi +huonoon paikkaan, niin silloinhan kyllä metsän kuningas hänen pian +havaitseisi ja saattaisi päälle hyökätä. Hän tulisi silloin jotenkin +tukalaan tilaan. Mutta onhan hänellä kirves; sillä hän alkaisi sitä +ropsia, vaikka kyllähän se, se kun on niin sukkelaliikkeinen, saattaisi +päätään varoa. No, jos ei muut keinot auttaisi, niin täytyisi hänen +huutaa Lauria avukseen, joka kyllä mahtaisi keretä tulla ennenkuin +metsä kerkeäisi hänelle mitään pahaa tehdä. Mutta kun sattuisi hän +saamaan metsän kuninkaan kaadetuksi, sattuisi sen keikauttamaan ensi +ammunnalla, sitten ne pidettäisiin semmoiset kemut, mesikämmenen +peijaat semmoiset, että aina tultaisiin muistamaan niitä Mäntyvaarassa. + +Näin miettien johtuu hän myös ajattelemaan, että saattaapa mennä koko +yövahtuu aivan tyhjään; saattaa metsän vilja olla kokonaan tulematta, +ja silloin sille ei voi mitään. Mutta jos se ei ensi yönä tule, niin +saattaa se kuitenkin vasta tulla. Ei suinkaan niin mahtane tapahtua, +ett'ei se ollenkaan käy haaskoilla. Mutta olipa miten tahansa, +miettiköön ja ajatelkoon ihminen miten tahansa, niin asiat kuitenkin +menevät menojaan, kaikki tapahtuu niinkuin pitää tapahtua, niinkuin on +sallittu. + +Näissä ajatuksissaan isäntä tyyneellä mielellä odottaa, mitä yön +kuluessa on tapahtuva, vaikka kyllä aika tuntuu hitaasti kuluvan. + +Lauri haaskallaan odottelee hänkin, mikä on tapahtuva, ja ajattelee, +että olisihan se kunniakas teko saada metsän kuningas kaadetuksi. Ja +mahtaisikohan kovin lujalle ottaa sitä hengiltä saada! Kun sattuisi se +haaskalle tulemaan, niin hän heti ampuisi sitä kohti, ja täytyisihän +sen silloin henkensä heittää, kun vaan sattuisi käymään päähän tai +sydämmen kohdalle. Mutta on niin hiiden pimeä, ett'ei saata nähdä +paljon mitään. + +Mutta sitten hän rupeaa ajattelemaan, että se metsä on niin kovin +väkevä, ettei ole leikin teko kun se eteen sattunee. Sehän saattaa +yhdellä ainoalla kämmenen lyönnillä miehen maahan paiskata. Jos todella +metsän kuningas yön kuluessa tulisi haaskalle ja hänen pitäisi ruveta +ampumaan, niin kyllä silloin leikki olisi kaukana. Tärkeä hetki olisi +se, jona hän pyssyn metsää kohti ojentaisi, niin tärkeä, että siitä +saattaisi olla joko hyvin hyvät tai huonot seuraukset. Silloin pitäisi +käsi olla vakavana; se ei saisi vapista vähääkään, sillä jos se +vähääkään tärähtäisi, silloin olisi hukassa kaikki. Mutta saattaisiko +hän pitää kätensä aivan vakavana, niin ett'ei se vähääkään täriseisi! +Kyllähän se mieli vähän säpsähtäisi, sydäntä rupeaisi kovemmin +tykyttämään sitä metsän kuningasta nähdessä, ja silloinpa ei käsikään +pysyisi vakavana. Se niin oudostuttaisi se näkeminen, että paljaasta +metsän näkymisestä rupeaisivat jäsenet tärähtämään, vaikk'ei mitään +hätääkään olisi. Saattaisi se sydän vähän sykähtää, joskin hän istuisi +talailla ja sieltä näkisi metsän tulevan, mutta nyt ei ole niitäkään, +nyt hän ei saa puussa turvassa istua, vaan täytyy tyytyä paikkaan, +johon metsä millä hetkellä tahansa saattaa päästä. + +Lauri koettaa vieroittaa itsestään kaikki pelon tunteet ja päättää +olla rohkea, kävipä miten tahansa, vaan usein kuitenkin saavat aremmat +tunteet hänessä sijaa, kun hän rupeaa miettimään, että jos hän sattuisi +yön aikana kuulemaan mörön tulevaksi, niin hän pimeän vuoksi tuskin +voisi havaita koko petoa, vielä sitten ampua. Mutta kuitenkin hän +rauhoittaa mieltänsä sillä vakuutuksella, että kävipä miten tahansa, +niin eihän kuitenkaan muuta voi tapahtua kuin mitä on sallittu. + +Kuluu aika kulumistaan, vaan karhu ei näy lähtevän liikkeelle; ei +kuulu sen astuntaa metsässä; ei kuulu vähintäkään ääntä kummallakaan +haaskalla, ja äänettöminä Mäntyvaaran miehet yhä vahtaavat samoissa +piilopaikoissaan, ja yön pimeys vielä kaikki soudut varjostaa. + +Kun jo on aamupuoli yötä ja väijyjät yhä piileilevät puittensa +suojassa, ei vielä karhusta ole mitään kuulunut. Mutta silloin on Lauri +yht'äkkiä kuulevinaan pienen risahduksen etäällä haaskalta. Hän vähän +säpsähtää, veri alkaa hänessä tavallista kiivaammin liikkua, kun hän +luulee, että metsän kuningas siellä on tulossa. Hän jännittää näkö- ja +kuulohermonsa, tarkatakseen, todellako metsä tuloa tekee. Kuuluu taas +risahdus. Hän ajattelee: "nyt se tulee", ja puristaa käsillään pyssyä, +juurikuin visseytyäkseen siitä, että onhan se hänellä ase varana. Mutta +käsipä hänellä vapisee, tärähtää pyssy käsissä; niin on kiihtynyt veren +kulku saanut suonet ja sydämmen sykkimään, ett'eivät jäsenet pysy +vakavina. + +Isäntäkin on kuullut risahdukset ja päättää niistä, että karhu on +tulossa, mutta risahdusten ääni kuuluu toisen haaskan läheltä ja +varmaankin on metsän vilja sinne menossa. Kunhan vaan Lauri pysyisi +vakavana, liikahtamatta, jott'ei pelästyisi, ja tähtäisi tarkkaan, niin +kävisi kaikki hyvin. + +Todella nyt liikkuu tiheikössä metsän mahtava kuningas. Se on menossa +sille haaskalle, missä Lauri vahtia pitää. Kun se vielä on etempänä, +liikkuu se sukkelammin, ja sen vuoksi kuuluukin joskus risahdus, kun +risut sen jalkojen alla katkeilevat, mutta, kuta lähemmäs haaskaa +se ehtii, sitä enemmän se vauhtiaan hiljentää ja astuu sitten hyvin +keveästi, varovasti, kuono maata vasten, tarkan vainunsa avulla +helposti osaten kulkea haaskaa kohti. Se astuu askeleen pari kerralla +ja sitten se pysähtyy, tarkkaa eteensä ja sivulleen, ikäänkuin +ajatellen, ett'eihän vaan mikään mahtane havaita sen tuloa. Sitten +se taas ottaa askeleen ja taas pysähtyy, kääntää keveästi pyöreätä +päätänsä, katselee ja kuuntelee. Niin se kulkee hyvin varovasti ja +pysähtyy melkein joka askeleella ja usein se näyttää hyvin epäilevän, +ett'ei olekaan hyvä mennä ikäänkuin aikoen takaisin palata. Mutta +kuitenkin se vähitellen lähenee haaskaa, kunnes se tulee niin lähelle, +että se on ainoastaan muutaman sylen päässä siitä. + +Lauri voipi nyt hämärästi huomata, että musta esine esiintyy kuusten +lomasta. Se on nyt se metsän kuningas; sen hän tietää varmaan. Tuossa +se nyt seisoo haaskan lähellä ihan liikahtamatta. Johan sitä siihen +saattaisi ampua, vaan pimeäpä on vielä haitaksi. Antaahan likemmäksi +tulla. Nyt se taas astuu askeleen, mutta seisahtuu heti. Kyllä taitaa +olla paras jo ampua; kenties se ei enää lähenekään. Lauri pitää +pyssynsä karhua kohti ojennuttuna ja tähtää, käsi hanassa kiinni. Mutta +ei ota pyssy vakaantuakseen hänen käsissään. Niin kädet vapisevat, kun +hän ajattelee, että nyt se on ratkaiseva hetki. Kaiken pahan lisäksi on +niin pimeä, ett'ei hän voi nähdä, mihinkä kohtaan olisi paras ampua. +Hän yhä tähtäelee ja koettaa saada pyssynsä vakaantumaan; mutta se vaan +yhä tärisee; ja hän miettii, että jos ei satu käymään, niin kyllä pahat +asiat saattaa hänelle tulla. Mutta ei jouda hän kauan miettimään; hän +vaan tähtää, ja melkein vahingossa pyssy laukeaa; ja hän samalla itse +kovasti kiljahtaa pelosta, että nyt taisi käydä huonosti. + +Isäntä, heti laukauksen kuultuaan, ajattelee että kuinkahan on mahtanut +käydä, mutta samassa Laurin huudon kuullessaan hän arvelee, että nyt +taitavat asiat olla huonosti; ja lähtee heti Laurin vahtuupaikalle +astumaan. + +Mutta karhu, pyssyn lauettua, ei kaadukaan paikalleen, eikä se +karkaa ampujan kimppuun, vaan säikähtyneenä, kuitenkin aivan +vahingoittumatonna, se heti kääntyy takaisin ja lähtee kiireimmän +kautta pakoon pötkimään, laukkaa yli risujen ja kantojen, ja on pian +kaukana kuulumattomissa. + +Lauri jääpi kummissaan miettimään, että näinkö se nyt kävi, ja +ajattelee sitten, että olipa se paha, kun ei pyssy ruvennut käsissä +vakaantumaan. + +Kun isäntä ehtii haaskalle, kysyy hän heti: "No, mitenkä kävi?" + +"Eipä käynyt hyvin", vastaa Lauri nolona. "Ei tainnut sattua, kun minä +ammuin." + +"No, mitenkä sinä niin huonosti ammuit? Eikö se otus tullut aivan +lähelle." + +"Ka, tulihan se kyllä. Mutta miten lie niin huonosti käynyt; minulla ei +ruvennut pyssy vakaantumaan käsissä." + +"Pelottiko sinua?" + +"Eipä kovin pelottanut, vaan ne kädet minulla niin vapisivat, niin se +tunnusti oudolta metsää ampua, jott'en saanut pyssyä vakaantumaan, +vaikka kuinka koetin, ja melkeinpä vahingossa minulla pyssy laukesikin." + +"Kyllä taisi pelko vaivata. Mutta mitä sinä rupesit kiljumaan?" + +"No, minä kun ajattelin, että jos ei satukaan käymään, niin pääsi +minulta semmoinen huuto tulemaan." + +"No, jopa tämä nyt oli! Meni hyvä saalis käsistä." + +"Kyllähän tämä on paha asia. Mutta eihän sille enää voi mitään." + +"Eihän sille enää voi mitään. Tottapa se niin oli sallittu. Mutta kyllä +nyt metsä saattaa olla kauan haaskalle tulematta." + +Päivä alkaa nyt vähäsen kajastaa, ja isäntä ja Lauri lähtevät nyt, +huonosti onnistuneen yövahtuunsa perästä, aamuhämärässä Mäntyvaaraan +astumaan. + + + + +X. + + +Aamulla nukkuvat Mäntyvaaran miehet tavallista pitempään, he kun ovat +koko yön valvoneet, ja sillä aikaa ovat Anni ja Tiina lypsyllä. Mutta +vähemmin karttuu nyt maitoa kuin ennen, sillä paraimmat lypsylehmäthän +on karhu kaatanut ja jälillä olevat lypsävät huonommin kuin ennen, ne +kun ovat metsän tuloa säikähtäneet eivätkä sen vuoksi uskalla kulkea +paremmilla laiduinpaikoilla. + +Kun oli ollut puhe, että joku vaimosista lähtisi karjalle paimeneksi, +niin oli syntynyt keskustelu siitä, kuka se lähtee, mutta kun Anni ja +Tiina olivat sanoneet pelkäävänsä, että mörkö paimenen hävittää, niin +oli Kaisu lausunut, jotta hän ei pelkää ja hän kyllä uskaltaa lähteä, +eikä möröstä välitä. + +Kun siis lehmät ovat lypsetyt, lähtee Kaisu, eväskontti selässään, +karjan muassa metsään. Karjan polkua hän lähtee astumaan ja karja +pysyy koossa hänen ympärillään, ei yritäkään erota hänestä, sillä niin +se seuraa häntä kuin suojeliata ainakin. Se näyttää tietävän, että +sillä on vaarallinen vihollinen metsässä. Sen vuoksi se nyt ei etsi +ruohokkopaikkoja, ei pyri etäisemmille ruokaseuduille, vaan seuraa +paimenta minne tämä menee. Mutta sitä suuntaa, missäpäin Kellokkaan ja +Halunan raadot makaavat, se välttää ja rupeaa ammoilemaan, kun paimen +sinnepäin sattuu kääntymään. Kaisu rientää iloisena karjan seurassa ja +usein hän aikansa huviksi kajahuttaa ilmoille laulun ja silloin metsä +kai'ullaan vastaa hänen laulusäkeihinsä. Milloin istahtaa hän pehmeälle +mättäälle tai sileälle kivelle levähtämään, kun karja on sattunut +löytämään ruohokkopaikan, milloin hän taas rientää kanervaisia kankaita +ja hakee tiensä mäntymetsän kautta, missä ei näy heinän korttakaan. +Kun hän metsässä kulkiessaan sattuu syrjään karjan näkyvistä, silloin +rupeaa karja kovasti mylvimään, ammoilee surkeasti, ikäänkuin suurikin +hätä olisi tarjona, mutta kun Kaisun lauluääni kajahtaa, silloin +karja taas lähtee hänen luokseen rientämään ja vasikat oikein ilosta +hyppelevät. Kilajaa nyt entinen Kellokkaan vaskikello toisen lehmän, +Kirjon, kaulassa, kilajaa, kun Kirjo laukata vilistää Kaisun lähelle, +ja rämisee läppä, lyöpi tiheään vasten laitoja, ja tiheään lenkkasee +kello puolelta toiseen. Niin kuuluu metsässä monenlaisia ääniä: tuulen +hiljainen humina korkeiden kuusten ja petäjäin latvoissa, Kaisun +heleästi kaikuva laulu, kellojen kilinä, lehmäin ja vasikkain ammonta +ja härän karhea mylvinä. Mutta ei mikään häiritse paimenen ja karjan +kulkua; ei kuulu metsän pedon ääntä samoin kuin ei ihmisääntäkään +muuta kuin Kaisun laulua. Metsän kuningas ei näytä itseään, ei hätyytä +karjaa, vaan makaa jossain piilopaikassa, jossain mättään kolossa +kuusen oksain peitossa. + +Lämpimiinsä asti astuu Kaisu karjaa paimentaessaan ja hänen punoittavat +poskensa rupeavat tavallista enemmin hohtamaan, mutta metsälle ne +nyt saavat hohtaa, taivaalle punoittaa, sillä ei kukaan ole niitä +ihmettelemässä. Vihdoin Kaisu, koko päivän oltuaan paimenessa, +illan tultua paimentaa karjan kotiin tarhalle, missä se pian pääsee +suittusavun ääreen märehtimään ja Anni sekä Tiina tulevat lehmiä +lypsämään. + +Ennen Kaisun kotiatuloa, ovat isäntä ja Lauri koteutuneet, he kun ovat +olleet talaitten teossa. Kummankin haaskan lähelle ovat he läheisiin +kuusiin istumasijat laittaneet, jotta siellä voisivat karhua väijyä. + +Mäntyvaaran isäntä kuvaellen mielessään, kuinka kunniakas teko olisi +saada metsän kuningas kaadetuksi, on päättänyt, että ainakin monioita +öitä on vahtuussa kulkeminen ja odottaminen, eikö sattuisi mörkö vielä +jommallekummalle haaskalle tulemaan. Vastakohtana sille vahingolle, +jonka karhu on talolle tuottanut, ovat kaikki Mäntyvaaralaiset +elähtyneet toivosta saada kenties vielä mesikämmenen peijaita pitää, +ja sen vuoksi kaikki vaan ajattelevat, kuinka olisi hyvä asia, jos +sattuisi karhu kaatumaan. + +Mutta kun isäntä ja Lauri seuraavaksi yöksi vahtuuseen lähtevät, +ajattelevat he kuitenkin ett'ei mahtane mörkö sinä yönä näyttäytyä, +se kun oli viime yönä käynyt, ja luultavasti on se pahastunut +päivällisestä paukkeesta, sillä syntyihän sitä vähän möykettä, kun +talaita tehtiin. No, eihän kuitenkaan ennakolta voida tietää, mitä on +tapahtuva, ja sen vuoksi miehet lähtevät vahtaamaan karhua, kun talaat +vahtuuta varten ovat laitetut; ja kaksi jälkien palauttajaa saattaa +heitä nytkin niinkuin edellisellä kerralla. + +Kun jälkien paluuttajat ovat kotia tulleet, jäävät naiset odottamaan +eikö sattuisi kuulumaan laukausta metsästä. Ammunta kyllä selvästi +kuuluisi taloon asti haaskoilta; ovat ne haaskat siksi lähellä. +Mutta ei kuulu mitään pyssyn laukausta, ei sittenkään kun päivä +on mailleen mennyt ja pimeys tullut. Odottajat paneutuvat vihdoin +levolle ja nukahtavat; ja yhä ovat vahtaajat poissa. Häiritsemättöminä +nukkuvat naiset ja lapset yönsä; ei heiltä unta riistä mikään outo +ääni tai liike, paikoillaan pysyvät talaillaan vahtaajat koko yön, ja +seinäkellon tasaiseen käyntiin he jo ovat niin tottuneet, että se ei +voi heitä häiritä. + +Aamulla heidän noustessaan tulevat miehet kotia yölliseltä vahtuultaan. + +"No, kuinka kävi?" kysyy heti Kaisu. + +"Arvaahan tuon, mitenkä on käynyt", vastaa Lauri. "Elossa on vielä +metsän kuningas." + +"No, eikö sitä ole näkynytkään." + +"Ka, eihän se näyttäynyt." + +"Jopa tuota saatettiin jo ennakolta arvata", sanoo isäntä, "että mörkö +oli tulematta jäävä viime yöksi. Vaan kyllä se vielä käypi, kunhan +jaksetaan monioita öitä odottaa." + +"Kukapa tuon tiennee, mitä se tekee!" puuttuu puheeseen emäntä. "Se +saattaa sitä ennen taas jonkun lehmän kaataa." + +"No, ei tiedä mitenkä on sallittu." + +"Eiköhän tuo mahtane tyytyä ennen kaatamiinsa", arvelee Lauri, "niin +kauan kuin niitä piisaa." + +"Kyllä se karja säilyy, kun vaan aina on joku paimenessa", vakuuttaa +Kaisu. + +"Eipä kannata joka päiväksi paimenta panna", sanoo isäntä. "Leikkuuseen +tarvittaisiin väkeä, vaan eihän sinne jää paljon ketään niin kauan kuin +me miehet kuljemme vahtuussa ja joku nainen joka päivä paimenessa." + +"Pitää karjalla kuitenkin paimen olla niin kauan kuin mörkö näillä +seuduilla liikkuu." + +"Lieneeköpä tuosta kovin isoa apua!" sanoo isäntä ja paneutuu penkille +levähtämään samoinkuin Lauri. + +Levoltaan noustuaan lähtevät miehet pellolle -- sitä ennen on Kaisu +mennyt lehmiä paimentamaan -- ja illalla taas ennen pimeää haaskoille. +Isäntä on karhunpyyntihommassaan saanut tavallista enemmän vireyttä +ja elää toivossa vielä saada metsän kuningas kaadetuksi. Lauriakin +elähyttää sama toivo; hänkin odottaa vaan sen päivän koittavan, jolloin +mesikämmenen kunniaksi kemut pidetään. Sen vuoksi he alusta pitäen +joka yö käyvät vahtuussa. Mutta metsän kuningas ei nyt näyttäydykään +pitkään aikaan. Useat aamut peräkkäin palaavat vahtaajat tyhjin toimin +takaisin, mutta tyynimielisenä ajattelee kuitenkin isäntä karhusta, +että tottapahan se vielä joskus tulee, kun lie tullakseen. + +Niin kuluu päivä päivän perästä, ja peltotyö jääpi melkein kokonaan +vaimosten varaan, jotka kulkevat leikkuussa milloin vaan muilta +töiltään joutavat; mutta miehet kulkevat yöt vahtuussa ja nukkuvat +sitten päivillä niin kauan, ett'ei heiltä monta tuntia liikene +leikkuuta varten. Vähäksi avuksi on siis talolle, kun sinne muuanna +päivänä sattuu tulemaan kylästä kylään kuljeksiva Mikko niminen +kiertolainen, jonka isäntä heti laittaa pellolle leikkaamaan. Mutta +Mikko on vanha ja vaivainen ja muutenkin hidasliikkeinen, eikä hänellä +siis paljon valmista tule; hitaasti edistyy hänellä leikkuu. + +Joka päivä kulkee karja laitumella, milloin Kaisu milloin Anni tai +Tiina paimenena, joskus paimenettakin, mutta aina kun se illalla palaa +kotia, antavat lehmät aina vähemmän maitoa; ne ehtyvät ehtymistään. +Karhu ei ole vielä toista kertaa käynyt haaskoilla, vaan ei se ole +lehmiäkään hätyyttänyt siitä hetkestä asti kuin se kaatoi Kellokkaan ja +Halunan. + +Muutamana iltana taas ovat isäntä ja Lauri menneet vahtuuseen ja +kiivenneet kumpikin talailleen. On erittäin tyyni ilta. Päivä on ollut +lämmin ja poutainen, ja poudassa aurinko nyt laskee. Kyllähän heti +päivän mailleen mentyä alkaa hämärtää ja ilta pimenee; mutta yö ei +tule kuitenkaan aivan pilkko pimeä, sillä taivas on pilvetön ja siellä +vilkkuu nyt useita tähtiä. Aukealla kyllä näkisi vaikka linnunkin +ampua. Sitä vastoin täällä tiheässä metsässä tiheäoksaiset kuuset niin +varjostavat seudut, että pimeys tekisi isoa haittaa ampuessa. Kuitenkin +olisi nyt paljon helpompi huomata karhun tuloa kuin esimerkiksi +ensimmäisenä vahtuuyönä. + +Vahtaajat istuvat talaillaan, odottavat odottamistaan ja ajattelevat, +että jopa se nyt saisi mörkö alkaa tulla, koska se ei taas moneen +yöhön ole näyttäynyt; alkaa se vahtuu lopulta ikäväksi käydä, kun he +joka yö saavat tyhjin toimin aina aamuun asti istua kököttää, jäsentä +liikuttamatta. He vuottavat vuottamistaan, kun yö tekee tuloaan, vaan +vielä ei kuulu mitään ääntä, ei näy liikettä missään. Näyttää jo siltä, +että tulisi yö yhtä pitkä ja ikävä kuin edellisilläkin kerroilla. + +Mutta yhtäkkiä isäntä kuulee metsässä risuja rasahtelevan. + +"No, nyt!" miettii hän iloisena ja kääntää jo pyssynsä valmiiksi ääntä +kohti. "Joko nyt viimein sinä armas metsän vilja tuloa teet! Joko tuot +turkkisi katsottavaksi! Tule pois vaan! En minä sinua pahoin pitele. +Kunnialla sinä kotiin saatetaan." + +Piilopaikastaan oli todella metsän kuningas lähtenyt liikkeelle ja +kulkenut korpien läpi, soiden yli. Nyt se lähenee haaskaa varovin +askelin, astuu hiljaa ja aina väliin pysähtyy tarkataksensa, huomaako +kukaan sen tuloa. Tuolta astuu se nyt kuusten välistä näkyviin, astuu +varovasti ja pysähtyy joka askeleen päästä katsomaan, kuuntelemaan. +Se ei ole enää kaukana raadosta. Isäntä kiihtynein mielin katselee, +jott'eikö se tule vielä likemmäksi, mutta ei hän luule malttavansa +odottaa niin kauan että se käypi käsiksi raatoon. Nyt se taas askeleen +astuttuaan pysähtyy. Kaikki on hiljaista; ei kuulu vähintäkään ääntä. + +Tuli ja leimaus! Kuuluu kova pyssyn pamaus, ja kovasti kajahtaa metsä. + +Mäntyvaaran isäntä on laukaissut pyssynsä. + +"No, mitenkähän nyt, armas mesikämmen --" miettii hän ja rupeaa +katsomaan, kellistyykö maahan metsän kuningas. + +Mutta karhu heti pyssyn lau'ettua katsahtaa ääntä kohti ja huomaa +miehen. Sitä kovin suututtaa, että se on tullut häirityksi juuri kun +se on ollut aikeessa käydä käsiksi makeaan ateriaan, suututtaa niin, +että, kun se ei voi ampujalle mitään tehdä, se, väkevyytensä ja vihansa +näytteeksi, voimakkailla käpälillään kiskasee viereltään puun kannon +juurineen maasta irti ja paiskaa sen sitten voimakkaasti maata vasten, +jotta koko kanto hajoaa pirstaleiksi ja pauke kaikuu kauas metsässä. + +"Tyhjää siinä voimiasi näytät", arvelee isäntä, luullen karhun kohta +henkensä heittävän. + +Mutta eipä uuvukaan metsän vilja, ei kaadu siihen paikkaan, vaan heti, +kannon käsistään paiskattuaan, se kiireimmän kautta lähtee takaisin +laukkaamaan samoja jälkiä kuin oli tullutkin, laukkaa yli risujen ja +mättäiden kauas kuulumattomiin. + +"Voi ihmettä! Nyt kumma tuli", miettii isäntä, korvallistaan kynsien. +"Tämäpä nyt -- No, mikähän nyt tuli, kun ei kaatunutkaan mörkö!" Ja hän +laskeupi hitaasti alas puusta. + +Hän menee sille paikalle seisomaan, jossa karhu vast'ikään oli ollut, +ja siinä hän katselee ja kuuntelee, jotta eikö kuulu metsän kuningasta +missään; siinä hän siunaelee ja päivittelee ja kynsii päätään ja +ajattelee, että ihan todellako se saalis pääsi käsistä. Niin -- kyllä +se nyt on mennyt. + +"Voi kuitenkin! Kuinka tämä on mahdollista!" miettii hän pahoillaan ja +huutaa Lauria. + +Lauri tuleekin vähän ajan perästä ja kysyy heti: "No, joko nyt kaatui?" + +"Kaatui! Eikö!" vastaa isäntä. "Minkälainen se lie eläjä! Ei siihen +pyssy tehonnut." + +"Tosiaanko! Sepä nyt! No, ammuittehan te tarkkaan?" + +"Ka, minä ammuin niin tarkkaan, jott'ei kyllä ammunnassa vikaa ollut, +ja kyllä sattui." + +"Mutta jos ei sattunutkaan?" + +"Sattunutko! Ihan vissiin sattui ja hyvään paikkaan. Minä ammuin ihan +sydäntä kohti." + +"Mutta eihän kuitenkaan ole sanottu, että te osasitte sydämmeen. Kuinka +tuli likelle mörkö?" + +"Tässä näin, juuri tällä kohdalla, jossa minä nyt olen, seisoi se. Ja +olisi se tullut likeimnäksikin, vaan minä en malttanut odottaa." + +"Siinäpä se! On saattanut, kun kuitenkaan ei otus ollut tämän +likempänä, ja pimeäkinhän on tehnyt haittaa, -- on saattanut kuitenkin +teillä käsi pettää." + +"Eipä pettänytkään, totta vie. Niin totta kuin minä olen minä, niin +minä ammuin ihan tarkkaan ja luoti kyllä kävi oikeaan paikkaan." + +"No, sitten kai on mörkö kaatunut. Jos se vaan on saanut luodin +rintaansa, niin ei se kaukana olekaan täältä." + +"Niin sen luulisi; vaan mikä lie ollut pyssyssäni vikana, kun se +ei tehonnut. Metsä vaan, heti kun olin ampunut, ikäänkuin ei olisi +käynytkään, tempasi maasta irti kannon, -- tuossahan tuo vielä kolo +näkyy -- ja lyödä läjähytti sen sitten pirstaleiksi maata vasten +semmoisella jytäkällä, jotta se vasta jytäkkää oli." + +"Niin, kuulinhan minäkin jotain sen tapaista." + +"Ja sitten se heti kääntyi poispäin, sinnepäin, mistä oli tullutkin, +otti laukan semmoisen, jotta se vasta kyytiä oli. Nyt se jo saattaa +hyvinkin kaukana olla." + +"Entäpä, jos ei olisikaan!" + +"Voi, kyllä se ei tämän seudun likellä ole." + +"Kukapa sen vielä tietää! Jos siihen vaan on luoti käynyt, niin se ei +ole hyvin kauas mahtanut päästä. Eiköhän mahtane tässä verijälkiä olla +näkyvissä! Katsotaanpa! Piti kai minulla tikkuja olla -- minne lienevät +painuneet -- no, eikö niitä -- luulisippa -- jopa löytyi." + +Lauri kun on saanut tulitikkuunsa valkean, niin sen valossa hän ja +isäntä katselevat, jotta näkyykö mitään; ja todella onkin kannon sijan +vieressä muutamia veritilkkoja. Siinä on yhdessä kohti sammalikko +punertunut verestä, mutta muualla siinä lähellä ei näy yhtään +verijälkeä, vaikka Lauri uudestaan virittää tulen toiseen tikkuun. + +"Onpahan käynyt", sanoo Lauri. + +"No, tiesinhän minä, että kävi se", sanoo vastuuksi isäntä, "ihan +sydämmeen kävi." + +"Tokkopahan lie sydämmeen käynyt! Sittenhän olisi peto tähän paikkaan +kaatunut." + +"Ka, niinhän minäkin luulin ampuessani, jotta kyllä se nyt tähän +paikkaan kaatuu. Mutta älähän! Hyvin kummiini menin, kun se lähti +täältä pois laukkaamaan. Siihen ei minun pyssyni tehonnut; ja minä alan +luulla, että kunhan ei liene minun pyssyni pilattu." + +"Pilattuko!" + +"No, niinpä minusta tunnustaa, että pilattu se mahtaa olla, koskapahan +ei tappanut." + +"Mikäpä sen olisi pilannut?" + +"Ka, Kuuselainen sen on mahtanut pilata." + +"Mitenhän lienee! Mutta emmehän vielä tiedä, onko mörkö kaatunut vai +ei. Entäpä jos ei luoti sattunutkaan ihan sydämmeen." + +"Kylläpä sen piti sattua." + +"Mikäpä sen niin tarkkaan tietää! On saattanut sattua semmoiseen +paikkaan, ett'ei ole heti tehonnut, vaan on se kuitenkin saattanut +jälestäpäin vaikuttaa, ja olisihan mahdollista, että metsän kuningas +jossain mättään kolossa kuolleena maata mätköttää." + +"Eipä mahtane kuolleena olla minun luullakseni. Semmoiseltapa sen lähtö +näytti, että ihan terveenä se oli." + +"On siihen kuitenkin vika tullut, koskapahan on verta vuotanut. Saamme +tulla aamulla vielä katsomaan, jotta eikö sattuisi sitä löytymään +missään." + +"Ka saisihan tuota tulla. Jos siltä on verta muualle vuotanut kuin +tähän, niin sittenhän tuota voitaisiin sen jälille päästä. Mutta jos +vaan minun pyssyni on pilattu, niinkuin pelkään, niin kyllä silloin on +turha vaiva hakea. Mutta olkoonpa miten tahansa, niin niinhän kuitenkin +on tapahtunut kuin on sallittu." + +"Ka niin. Eihän se tämä asia enää muutu. Mutta eipä tässä vielä +varmuudella tiedetä, kuinka on käynytkään. Sittenpähän huomenna +nähdään." + +Vihdoin keskustelunsa lopetettuaan lähtevät vahtaajat kotiapäin +astumaan, kun kuitenkin pitävät varmana, ett'ei metsä sinä yönä enää +haaskoille tule. Ja kotia tultuaan he heti käyvät levolle, kerran taas +yönsä rauhassa nukkumaan monien valvomisien perästä. + + + + +XI. + + +Seuraavana päivänä Mäntyvaaran miehet, kerrottuaan koko talon väelle, +kuinka vahtuu ja ammunta oli huonosti onnistunut, käyvät vielä metsässä +katsomassa, eikö sattuisi karhu jostain löytymään. Mutta verijälkiä +näkyy ainoastaan siinä paikassa, jossa karhu oli seisonut isännän sitä +ampuessa ja monioita vähempiä jälkiä siitä pikkusen matkaa sitä suuntaa +kohti, minne karhu oli kadonnut, vaan sittenpä ne jäljet loppuvatkin, +katoavat kerrassaan, eikä metsän kuningasta löydetä mistään, ei elävänä +eikä kuolleena; ja tyhjin toimin täytyy miesten kotia palata, kun eivät +kuitenkaan voi osata karhun olopaikalle. + +Nyt on isäntä yhä enemmän vakuutettu siinä luulossa, että hänen +pyssynsä on pilattu eli lumottu, eikä se siis voi tehota, vaikka kuinka +hyvään paikkaan sattuisi käymään. Sen vuoksi hän jo on kyllästynyt +koko vahtuuhommaan ja miettii, että toinen tuuma on keksittävä +metsän kuninkaan tappamiseksi. Senkin vuoksi on joku muutos tarpeen, +koska kovin paljon aikaa menee kahdessa eri paikassa joka yö vahtia +pitää. Siinähän menee kahdelta mieheltä aika melkein kokonaan, niin +että peltotyöt hyvin huonosti edistyvät. Mutta mikähän tuuma se +keksittäisiin? Kun vaan olisi hyvä karhukoira, niin sittenhän ei olisi +muuta ajattelemista kuin heti ruveta karhua metsästämään. Vaan mistäpä +se semmoinen koira saadaan! + +Mietteissään istuu isäntä penkillä akkunan kohdalla, polttaen pitkiä +lehtiä. Vasta on hän, samoin kuin muu talonväki, einepöydän äärestä +noussut, mutta Tiina on kuitenkin aamusta asti karjan paimenena metsää +kierrellyt. + +"Minä tässä ajattelen", sanoo isäntä, hetken äänettömyyden kuluttua, +kun Mäntyvaaran väestä kaikki muut paitsi Tiina istuvat koolla +pirtissä, pitäen loma-aikaa, ennenkuin leikkuutyöhön lähtevät. "Minä +ajattelen, että kyllä jo heitän sikseen kaikki yövahtuut minun +osaltani." + +"No, joko rupeaa kyllästyttämään?" kysyy Kaisu. + +"Eipä paljon muutenkaan. Ei se teho kuitenkaan minun pyssyni." + +"Vai ei teho. Niinkö siis todella luulette, että se on pilattu?" + +"No, niinpä uskon. Olisihan se muuten tappanut, kun viime yönä metsän +kuningasta ammuin, ell'ei se olisi ollut pilattu." + +"Mitenpä se olisi tappanut, kun ei sattunut hyvään paikkaan!" + +"Sattunut! Ihan vissiin sattui, vaan eihän se tappanut, kun pyssyssä +oli vika. -- Mutta minä rupean tässä toista tuumaa miettimään." + +"Mikähän sinulla nyt on mielessä?" huudahtaa emäntä. + +"Mitenkähän olisi loukas laittaa!" + +"Loukas!" puuttuu puheeseen Lauri. "Eihän se aivan hullu tuuma ole." + +"Pistipä isällä hyvä ajatus päähän!" naurahtaa Kaisu. "Metsän petoa +ruvetaan pyytämään samalla lailla kuin hiirtä ansalla. Mutta eiköhän +mörkö paremmin osaa itseään varoa kuin hiiri!" + +"Kyllä se sekin joskus saattaa erehtyä, vaikka sillä on miehen mieli", +vastaa isäntä. "Ja erehtyyhän se ihminenkin. -- Tietävätpähän vanhat +ihmiset mainita semmoisista tapauksista, että metsän kuningas on +loukkaassa surmansa saanut. Muistanpa minäkin, että minun lapsena +ollessani täällä kotonani -- juuri tässä talossa -- vietettiin +mesikämmenen peijaita, ja se oli loukkaassa kuollut." + +"Tuohan Vanhalan Matti", saapi sanoakseen Mikko, joka äänetönnä on +istunut lavitsalla, muista vähän syrjällä, "joka on tunnettu karhun +tappaja, kuuluu saaneen joskus loukkaallakin metsän pedon hengiltä." + +"Onhan se saanut", sanoo Lauri, "puheitten mukaan. Ja kyllä on meidän +tehtävä se loukas. Tulisihan se ansaksi sekin ja saattaisi kyllä metsän +kuninkaalta hengen ottaa, kun se vaan sattuisi sinne menemään." + +"Siinäpä se", sanoo Kaisu. "Mutta kyllä se ei sinne mene niin kauan +kuin sillä on vielä ne lehmäin raadot syömättä." + +"Kyllä se silti saattaa mennä", väittää Lauri, "kun pannaan sille +oikein hyvä syötti; enkä minä vielä vahtuuta heitä." + +"Tehkäähän loukas!" kehoittaa Anni. "Ehkäpä sattuisi sitten pyynti +paremmin onnistumaan." + +"Mutta oletteko isä koskaan loukasta nähnyt?" kysyy Lauri. + +"En minä kyllä nähnyt ole", vastaa isäntä, "vaan olen minä siitä siksi +paljon kuullut puhuttavan, jotta tiedän, minkälainen se on. Vivusta en +varmaan voisi sanoa, minkälainen se on. Mutta minä ajattelen, että me +otamme Vanhalan Matin neuvojaksi ja vivun laittajaksi." + +"Se kyllä käypi laatuun. Mutta milloinka me rupeamme siihen loukkaan +tekoon." + +"No, laitetaan heti sana Vanhalaan, niin pääsemme työhön käsiksi niin +pian kuin Matti tänne ehtii, ehkä huomenna. -- Mutta nyt lähtekäämme +leikkuuta jatkamaan!" + +Anni lähtee Vanhalaan sanaa viemään ja toiset hankkiutuvat pellolle +lähtemään. Lauri ja isäntä sekä Kaisu lähtevät edeltä, vaan Mikko jo +heidän mentyään rupeaa hitaasti pellolle päin astumaan. Emännällä on +nyt muuta tekemistä, jottei hän jouda leikkuutyöhön. + +Tuskin ovat leikkuumiehet saaneet ohraa leikatuksi yhdeksi kuhilaaksi +asti, ja Mikko vasta saanut sirpin käteensä, kun Tiina hengästyneenä +saapuu pellolle ja jo kaukaa huutaa: "Joutukaa apuun! Mörkö viepi +vasikan." + +"Mitä ihmettä!" kurmnailee isäntä ja heittää leikkuun. + +"Mitä sinä puhut!" ihmettelee Laurikin. "Onko se tosi?" + +"No, tosi se on", vastaa Tiina läähättäen ja jo likelle ehdittyään. +"Tuolla vaaran rinteellä kun karja oli, niin yht'äkkiä, aivan +aavistamattani, mörkö sieppasi vasikan." + +"Miks'et säikytellyt sitä petoa?" kysyy Kaisu. + +"Enhän minä kerennyt ja minkäpä olisin sille tehnyt! -- Mutta joutukaa +pian apuun. Mörkö syöpi Mielikin! Eikö lie jo syönytkin!" + +Mutta Lauri lähtee heti pirttiin juoksemaan ja hänen jälissään isäntä, +ja sieltä he heti sieppaavat pyssynsä ja pikimmältään sanoen emännälle, +että mörkö vei vasikan, he ryntäävät taas ulos, Lauri edellä, isäntä +jälessä, ja emäntä jääpi kummissaan seisomaan ja toisten kiirettä +lähtöä katselemaan. + +Tiina viittaa miehille suunnan, missä vasikka oli ollut ja sinne +rientävät nyt miehet ja heidän jälessään juosta hilkkasee Kaisu ja +takimmaisena Tiina, vielä läähättäen äskösestä juoksustaan. Mikko +astuu hiljokselleen heidän jälissään pyörtänöä pitkin pellon aidalle +asti, ja sinne hän jääpi seisomaan, katsellen, kuinka kauas ne +juoksevat. Kartanolla seisoo emäntä katselemassa hänkin ja hän pahoilee +mielessään, kun taas vahinko tapahtui karjalle. + +Kun miehet ja Kaisu sekä Tiina, jotka yhä vaan juoksevat heidän +perässään, ehtivät mäkirinteelle sille paikalle, josta vasikka oli +kadonnut, niin siellä likellä karja ammoilee kovasti ja näyttää +peloissaan olevan. Sen joukossa ei tosiaan enää näy kadonnutta +vasikka. Tiina selittää, missä kohti se oli ollut ja minnekkä päin +hän luulee mörön sen vieneen. Miehet ajatellen, jotta katosikohan tuo +nyt koppinaan, lähtevät metsään rientämään. Siellä he juoksentelevat +ja katselevat, jotta eikö satu näkymään joko mörköä tai vasikkaa. +Vaimoset eivät lähde heitä hyvin kauas seuraamaan, vaan katseltuaan ja +kuunneltuaan likitienoilta, he palaavat takaisin. Lauri ja isäntä sillä +aikaa koettavat löytää karhun jälille, vaan turhaan. Karhusta ei näy +jälkeäkään missään, eikä vasikan ammontaa kuulu missään. Hetken aikaa +haettuaan, haettavaansa löytämättä, he palaavat takaisin ja asettavat +pyssynsä paikoilleen pirtin seinälle. + +Pirtissä ovat nyt kaikki Mäntyvaaran asujat, paitsi Anni, koolla. +Vähää ennen miesten tuloa olivat Kaisu ja Tiina sinne tulleet ja +emäntä heiltä tarkkaan kyseli siitä vasikan katoamisesta. Nyt ei malta +Mikkokaan olla poissa muitten joukosta, vaan lähtee hänkin kuulemaan +toisten puheita. + +"No, eikö löytynyt?" kysyy emäntä heti miesten sisään astuttua. + +"Eipä", vastaa isäntä ja istahtaa penkille. "Se katosi, se vasikka, +kerrassaan, nahkoineen kaikkineen." + +"No, katosi se", vakuuttaa Lauri, hänkin istumapaikan itselleen +valiten. "Ei kuulunut siitä niin ääntäkään, ja metsän kuningas oli +siksi viisas, ett'ei pannut puumerkkiään siihen, mistä oli kulkenut." + +"No, kyllä se pahuus oli sukkela menemään. Kumma oli, mitenkä se pääsi +jättämään, vaikka sillä oli elukka kannettavana. Miten tuo lieneekin +sitä kantanut, vaan ei siltä kulku kuitenkaan hidastunut, koskapahan +emme tavottaneet." + +"No, oli se tapausta!" lausuu kummissaan emäntä. + +"Kyllä se oli soma tapaus", päivittelee Tiina. "En tuota ennakolta +osannut aavistaa." + +"Kukapa sitä osasi aavistaa!" sanoo isäntäkin. + +"Se vasta kummaa oli minusta", puuttuu keskusteluun Mikko, "että se +uskalsi ihan paimenen nähden vasikkaan kajota. Enpä ole sattunut +kuulemaan, että se koskaan ennen olisi niin tehnyt." + +"Kyllä oli tapausta tämä", pahoilee yhä emäntä. "Ja kovinhan se tuntuu +ikävältä, kun ei karja enää säily paimenenkaan turvissa." + +"Olihan se ikävä asia", myöntää isäntä, "että joutui Mielikki metsän +saaliiksi, ja kyllä mörkö on sen jo niin hyvään paikkaan kätkenyt +tai jo syönyt sen suuhunsa nahkoilleen kaikkineen, ett'ei sitä voida +enää löytää mistään. Mutta ei tälle asialle enää voida mitään. Se oli +niin sallittu ja sen vuoksi se tapahtui. -- Näet nyt Kaisu", sanoo +hän sitten Kaisun puoleen kääntyen, "ett'ei ole paimenestakaan apua +karjalle." + +"Kyllä siitä on apua", puolustelee Kaisu itseään. "Mutta Tiina ei ollut +oikein valpas ja tarkkaavainen." + +"Minäkö!" huudahtaa Tiina. "Teinhän minä kaikkea mitä voin." + +"Olisit huutanut ja säikytellyt sitä petoa, kun se rupesi karjaa +hätyyttämään." + +"Enhän minä kerennyt havaitakaan sitä ennenkuin sillä jo oli vasikka +kynsissä. Enhän silloin voinut sille mitään eikä olisi toinenkaan minun +sijassani mitään saattanut tehdä." + +"Eihän tämä asia ole Tiinan syy", sanoo isäntä. "Se kun oli kerta +määrätty tapahtuvaksi, niin sen täytyi tapahtua, eikä siihen paimen +mitään voinut. Eihän kukaan voi sallimukselle mitään." + +"No, en tiedä", väittää Kaisu. "Mutta kyllä en minä Tiinan sijassa +olisi yhtään elukkaa karjasta päästänyt metsän kynsiin." + +"Oleppa sanomatta!" vastustaa Tiina, "Kun olisit ollut minun sijassani, +niin et olisi kerennyt mitään ajatellakaan, ennenkuin jo metsä vasikan +kanssa olisi ollut kaukana näkymättömissä." + +"Älähän! Ei olisi metsä tullut likellenikään, kun minä olisin aina +huutanut tai laulellut." + +"No, mitä tuossa tyhjää intätte!" virkkoo isäntä. "Tämä asia ei +kuitenkaan muutu. Se tapahtui niinkuin oli sallittu." + +"Niin", myöntää emäntä. "Tulihan tosin vahinko, vaan minkäpä sille +tekee! Se oli sallittu. Mutta, Tiina, saat sinä vielä mennä paimeneksi; +sillä karja peloissaan ammoilee tuolla vaaran rinteellä, eikä uskalla +mihinkään liikkua paimenetta." + +"Tosiaan", sanoo isäntäkin, "saapi karjalla olla paimen sen vuoksi, +että karja paremmin uskaltaisi kulkea ruokaisemmilla paikoilla, mutta +ei suinkaan sen vuoksi, että paimenesta olisi mitään apua karjalle +mörköä vastaan." + +"Saisihan tuonne mennä paimeneksi", sanoo Tiina, "mutta jos se mörkö +vielä päälle tulee." + +"Siitä ei ole pelkoa", keskeyttää isäntä Tiinan puhetta. "Harvoinpa se +ihmisen päälle tulee." + +"Entäpä jos nyt tulisi, koska se on jo niin rohkeaksi tullut, että +uskaltaa karjaan kajota paimenen nähden." + +"Ole huoleti! Sinun päällesi se ei tule, kun et sinä voi sitä millään +aseella uhata. Menehän nyt! Me muut täältä lähdemme taas leikkaamaan, +-- ja huomenna rupeamme loukkaan tekoon, jotta eikö sattuisi mörkö +sinne menemään ja siellä surmansa saamaan." + +Niin poistuu kukin töihinsä, mielessään usein ajatellen karhujuttua. +Pienokaiset vaan, mistään huolehtimatta, leikkivät iloisina kartanon +hietikolla. + + + + +XII. + + +Seuraavan päivän aamulla Mäntyvaaran isäntä, Lauri sekä Vanhalan +Matti lähtevät loukkaan tekoon. He astuvat karhun vahtuun vuoksi jo +usein kulettuja seutuja, ensin rantatietä myöten ja kääntyvät sitten +vasemmalle ja kulkevat tiheän metsikön kautta sitä suuntaa kohti, missä +haaskat ovat. Etummaisena astuu Lauri, sitten isäntä ja takimmaisena +Matti. Enimmästä keskustelutta kuluu matka ja varsinkin Matti, joka on +harvapuheinen, jäykkäluontoinen vanhus, ei monta sanaa sano. + +Miehet valitsevat metsässä paikan likelle niitä seutuja, missä lehmäin +raadot ovat, vaan vähän ylemmäksi, kuivemmalle maalle. Siellä he +rupeavat puita jystämään ja hakkaavat sylen pituisia hirtten tapaisia +palkkeja joko kasvavista puista tai osaksi myös siellä täällä olevista +kaatuneista hongista. Isännän ja Laurin kirveet enite jälkeä tekevät ja +Matti vaan tekee pienempiä veistotöitä sekä antaa toisille tarvittaessa +neuvoja ja auttaa heitä isompia puita kuljetettaessa. Kuuluu nyt +kirveitten kalketta ja puitten pauketta palkkeja tehdessä; sillä +semmoisessa työssä ei jyskettä saateta välttää; ja metsän kuningas, +jos vaan mailla lienee, saapi kummissaan kuunnella ja ajatella, jotta +mikä se nyt semmoista jytäkkää pitää sen ennen rauhaisan ruokapaikan +läheisyydessä. Kuluu aikaa melkonen palkkeja tehdessä, niitä kun +tarvitaan koko joukko, vaan kun arvellaan niiden riittävän, ruvetaan +niistä loukkaalle seiniä tekemään. Ne ladotaan pystyyn maata vasten +ihan toistensa viereen kolmeksi seinäksi eli sivuksi, niin että kaksi +seinää tulee yhtäsuuntaisiksi toistensa kanssa ja kolmas yhdistää +niiden päät toisiinsa, vaan yksi sivu jääpi siis avoimeksi. Tälle +neljännelle sivulle vedetään iso kokonainen hirsi ja asetetaan maata +pitkin ikäänkuin kynnykseksi loukkaalle, niin että tyvipuoli koskettaa +molempia yhtäsuuntaisia seiniä, vaan latvapuoli ulottuu kauas niiden +ulkopuolelle. Vielä tarvitaan tätä loukkaan etusivua varten hirsi tai +kaksi; mutta, ennenkuin ne hakataan ja tuodaan määräpaikkoihinsa, on +Matti ukko ruvennut vivun tekoon. Hän veistelee kaikenlaisia palukoita, +jotka tarvitaan vipua varten, ja on työhönsä niin kiintynyt, ett'ei +paljon jouda ympärilleen silmäellä eikä sekaantua isännän ja Laurin +puheisiin. Nämä kun tuumaavat ja miettivät, mitenkä mikin on tehtävä, +niin ukko vaan äänetönnä työtään toimittaa, eikä hän muulloin kuin +toisten jotain kysyessä lyhyesti jonkun sanan vastaukseksi ärähtää, ja +vaikka hän näkee, ett'eivät aina älyä, mitä varten hän mitäkin tekee, +niin ei hän kuitenkaan ennen aikojaan selityksiin rupea; hän olla +jöröttää vaan vakavana ja totisena ja tekee työnsä varmana kuin kokenut +mestari ainakin. + +Matin veistäessä ja vuollessa vipulaitokseen tarvittavia kaluja, ovat +isäntä ja Lauri puuhassa isoa hirttä valmistaessaan. Kun se on valmis +kuljetettavaksi, tuumaa isäntä Laurille, hirttä kohottaessaan: "Tuskin +tämä kahden miehen saadaankaan paikoilleen." + +"Näkyy tässä painoa olevan", vastaa Lauri, hänkin hirttä kohottaessaan. + +"Raskas tämä raato on", huutaa isäntä Matille. "Etköhän Matti tulisi +avustamaan!" + +"Vai raskaalta tuntuu", vastaa Matti. "No, minä tulen täältä heti." + +Kolmen miehen vedetään sitten hirsi loukkaan eteen ja siinä kantajat +eli vetäjät heittävät taakan käsistään ja niin pudota romahtaa hirsi +maahan toisen viereen. Siihen se sitten jätetään vähäksi aikaa, +ennenkuin se nostetaan siihen paikkaan, mihin se on pantava. + +Ennenkuin nyt isäntä ja Lauri muihin töihin rupeavat, käyvät he toisen +haaskan purkamassa ja tuovat sitten koko haisevan lehmänraadon loukkaan +lähelle, jotta Matti saisi siitä syöttiä ottaa loukkaaseen karhua +varten pantavaksi. + +Matilla alkaa nyt vipulaitos olla lopulleen valmis. Loukkaan sisälle +peräseinään on hän kiinnittänyt puukoukun, johon syötti tulee +pantavaksi, ja siitä johtuu vipu etusivulle, siinä olevan hirren +tyvipuolen kohdalle. Kun lehmän raato on tuotu siihen likelle, niin +Matti leikkaa raadosta pään erilleen, jonka hän vielä halkaisee ja +panee sitten toisen puoliskon, johon myös kieli on jäänyt, puukoukkuun. +Isännälle ja Laurille, jotka katselevat hänen hommaansa, sanoo hän: +"Päällystäkäähän loukas kokonaan havuilla ja katsokaa, että joka paikka +tulee niin hyvin peitetyksi, ett'ei vieras katsoja voi ollenkaan tietää +niiden peitossa minkään rakennuksen olevan!" + +Niin ruvetaankin loukasta havuilla peittämään ja sillä aikaa Matti +lehmän raatoa silpoilee sekä syytää siitä palan palan perästä loukkaan +sisälle ja etupuolellekin. Ne ovat sitä varten, että karhu, jos se +kerta sille mieluisesta hajusta vieteltynä tulisi loukkaalle, rupeaisi +nuuskimaan ja syömään siellä täällä olevia paloja, joista se pääsisi +hyvään makuun, eikä sitten malttaisi olla syömättä syöttiä puukoukusta. + +Vihdoin, kun loukas on kokonaan havuilla peitetty, niin että se on +aivan kuin havumaja, viritetään vipu. Se hirsi, joka äsken tuotiin, +nostetaan toisen hirren päälle, joka oli pantu loukkaalle kynnykseksi, +siten että latvat tulevat päällekkäin, vaan ylemmäisen hirren tyvipuoli +kohotetaan, joten aukko tulee hirtten väliin, ja tähän väliin asettaa +nyt Matti kepin oli palukan pystyyn päällimmäistä hirttä kannattamaan. +Tämä palukka on yhteydessä vipulaitoksen kanssa, joka on sillä lailla +laitettu, että, jos se sattuu liikahtamaan, silloin heti hirttä +kannattava palukka kaatuu ja samalla hirsi alas romahtaa. + +Kun nyt loukas on valmis ja vipu viritetty, tuumaa isäntä, loukasta +ja vipua katsellen: "Tämmöinen se nyt tuli ansa metsän kuninkaalle. +Nyt ei puutu muuta kuin että se metsän peto tulisi tähän ansaan, niin +sittenhän ne tulisivat jo vaivat palkituiksi." + +"Ka, sehän tässä on toivottava", vastaa Lauri, hänkin vipulaitosta +tarkkaan katsoen. "On tämä somanen laitos, ja tässä se salojen eläjä +pian saattaa surmansa saada." + +"Hetihän sen täytyy henkensä heittää, kun se tulee tuohon syöttiin +koskemaan." + +"Niin, ensin se tästä ulkopuolelta syöpi mitä löytää ja tuolta sisältä +se tietysti myöskin rupeaa lihapalasia maistelemaan, pistäen turpansa +tästä välistä tuonne sille. No, sitten sillä tekee mieli tuota pään +puoliskoa tuolta puukoukusta. Mutta sinne ei sen kuono uletukaan." + +"Silloin se toisella jalallaan astuu tästä alushirren yli ja nyt se +saattaa suullaan koskettaa syöttiä." + +"Vaan kun syötti on lujasti kiinni sidottu, niin se rupeaa sitä +retuuttamaan, irti saadakseen." + +"Mutta eipä irtaukaan syötti helposti; se näkyy hyvin lujaan olevan +nuoralla sidottu." + +"Ja kun se sitä retuuttaa, niin silloin puukoukku liikahtaa ja vipu +laukeaa. Tämä palukka tässä paikoiltaan solahtaa ja samalla tämä vankka +hirsi mörön niskaan pudota romahtaa." + +"No, se vasta rymäystä on!" + +"Ka, siinä tulee semmoinen paino mörkö paran päälle, jotta --" + +"Heh! Paikallahan se kuoliaaksi litistyy." + +"Ei auta sillä voimain ponnistukset enää." + +"Ka, hetihän tuommoinen paino siltä hengen viepi." + +"Se on tietty", puuttuu puheeseen Matti. "Sen päälle tulee niin raskas +paino, ett'ei se ennätä parahtaakaan. -- Mutta hyvä on kuitenkin, että +pannaan paljon painoa. Otetaanpa tuolta viellä tuo vanha hirsiremu, +joka tuossa likellä näkyy, ja pannaan se lisäpainoksi!" + +"No, so kun vielä pannaan", sanoo isäntä, "niin kyllä sitten --." + +"Kyllä sitten jo tulee painoa", lausuu Lauri. + +Tuodaan sitten se vanha jo melkein lahonnut hirsi ja nostetaan sekä +kiinnitetään lisäpainoksi painohirren päälle. + +Sittenpä se loukas vihdoin saadaan semmoisekseen jättää. Mutta Matin +palasiksi silpoma lehmän raato on johonkin korjattava. + +"Mihinkä ne nämä pannaan?" kyselee Lauri raadon paloja kosketellen. +"Eihän näitä metsälle suinkaan syötäviksi jätetä?" + +"Ei toki", vastaa Matti. "Kyllä ne pois korjataan." + +"Poishan ne ovat korjattavat", sanoo isäntäkin. "Maahan niitä olisi +hyvä kätkeä, mutta sanotaanpa metsän niitä ylös kaivavan." + +"Ei niitä maahan panna", sanoo Matti. "Sieltä kyllä metsä ne pian ylös +kaivaa." + +"No, puuhun ne vissiin pannaan", sanoo Lauri. "Mutta kyllähän se mörkö +ne sieltäkin saattaa saada." + +"Pääseehän se puuhun kyllä vähän matkaa", myöntää Matti. "Vaan kun ne +viedään korkealle ylemmille oksille, niin kyllä pysyvät siellä." + +"Niinpä luulisi", arvelee isäntäkin. + +Kun sitten lehmän raadon palaset ovat ripustetut läheisten puitten +oksille niin korkealle kuin mahdollista sekä loukkaan teossa syntyneet +lastut huolellisesti havuilla peitetyt, niin miehet, tyytyväisinä +työnsä päättymisestä, lähtevät kotia päin astumaan. + +Peräkkäin he astuvat taas, samassa järjestyksessä kuin olivat +tulleetkin, mutta nyt he ovat iloisemmalla mielellä, isäntä varsinkin, +joka nyt näkyy olevan hyvin puhetuulella, ja Lauri, vaan Matti ei näytä +iloisuuttaan sanoilla; on vaan yhtä jörö ja harvapuheinen kuin ennenkin. + +"Kun nyt vaan", sanoo isäntä ja kääntyy Lauriin päin, "mörkö jonain +päivänä sattuisi loukkaaseen eksymään, niin silloin mahtaisi sydän +vähän sykähtää." + +"No, jo se tuntuisi hyvälle", myöntää Lauri, isännän puhuessa jäätyään +melkein seisomaan, "semmoinen asia. Kyllä silloin Mäntyvaarassa ilo +nousisi." + +"Ka, siitä nousisi semmoinen ilo ja riemu, mesikämmenen peijaita +pidettäessä, jotta se vasta olisi! Kunpahan vaan menisi mörkö +loukkaaseen! Eikähän semmoinen tapaus mahdoton ole. Onhan aina joskus +ennenkin sattunut, että joku metsän pörhökarva on loukkaassa surmansa +saanut." + +"Onhan toki", äännähtää Matti. + +Siinä kun astutaan metsämaita, muistelee isäntä, mitä lapsuutensa +ajoilla oli kuullut puhuttavan metsän kuninkaasta. + +"Kerrankin", sanoo hän, "kun minä vielä olin pahanen poikaressu -- +olisinko ollut kolme- tai nelivuotias -- niin mörkö oli kaatanut yhden +lehmän meiltä ja sammalilla peittänyt, niinkuin se tavallisesti tekee. +Oli sitten monta yötä vahattu sitä mörköä, vaan turhaan; ei saatu sitä +sillä keinoin. Sitten laitettiin loukas -- tottapa se oli semmoinen +kuin meidän tekemämme; en minä kyllä ollut sitä katsomassa." + +"Semmoinenpa se tavallisesti tehdään", sanoo Matti. + +"No niin. Siinä loukkaassa oli puukoukku ja siinä koukussa syötti --. +luultavasti lehmän päästä sekin niinkuin nyt -- ja siitä koukusta, +tietysti lähti vipu." + +"Se on tietty", vakuuttaa Matti. + +"Niin", jatkaa isäntä. "Se oli loukas viritetty; ja miehet ne vaan +kotona odottelivat, eikö ala kuulua pamausta, ja kävivät tuon tuostakin +katsomassa, jotta eikö ollut lau'ennut loukas." + +"No, menikö mörkö loukkaaseen?" kysyy Lauri. + +"Älähän! Muuanna päivänä sitten, kun kaikki talon väki oli kotosalla, +kuului metsästä, juuri sieltä päin, missä loukas oli, aika romahdus." + +"Se oli vissiin --" arvelee Lauri. + +"Enhän minä", keskeyttää isäntä, "älynnyt sitä miksikään, vaan muistan +selvään, kun isäni sanoi, jotta nyt loukas laukesi." + +"No?" äännähtää Matti. + +"No, siitä innostui kaikki talon väki, innostui niin, että, kun isäni, +pyssyä seinältä ottaessaan, sanoi, jotta lähdetäänpä nyt katsomaan, +mikä otus loukkaaseen on mennyt, niin eivät ainoastaan miehet vaan myös +kaikki vaimosetkin lähtivät loukkaalle päin juoksujalassa rientämään; +mutta minä ja toiset paitaressut jäimme pirttiin seisoa tollottamaan, +ihmetellen, jotta minnekkä ne nyt semmoisella kiiruulla menivät." + +"Oliko loukkaassa mitä?" kysyy Lauri. + +"Kun joukko oli loukkaalle ehtinyt, niin -- aivan oikein -- siellä oli +vipu lauennut, ja hirsien väliin oli litistynyt itse metsän kuningas." + +"Ka se!" lausuu Matti. "No, se oli tietysti kuolleena siinä?" + +"Niin; eihän siinä henkeä ollut enää, siltä kun oli maha revennyt." + +"No, kyllä mahtoi aika ilo nousta semmoisen tapauksen johdosta?" +kyselee Lauri. + +"Se on tietty. Kyllähän siitä riemu nousi ja pidettiinkin sitten kemut +semmoiset, jotta ne vasta olivat; ei puuttunut niistä ruokaa eikä +viinaa." + +"Kyllähän sitä mesikämmenen peijaissa iloa pidetään", sanoo Matti. + +"Olisipa nyt toivottava", sanoo Lauri, kun on taas matkaa kappale +kulettu ja kohotaan jo rantatietä ylöspäin, "että menisi mörkö +loukkaaseen, jotta sitten saataisiin mesikämmenen peijaat pitää ja +minäkin saisin niissä kerran olla." + +"Ka, olisihan se mieluinen asia", lausuu isäntä. "Hyvinhän se mieli +menisi hyväksi, kun sattuisi metsän kuningas jonain päivänä loukkaassa +olemaan; mutta eihän kukaan voi ennakolta tietää, mitä vastaisuudessa +on tapahtuva." + +"Eihän sitä voi tietää", myöntää Matti. "Sillä möröllä on oma päänsä +ja kyllä se monesti osaa henkensä varoa, eikä tulekaan semmoisille +paikoille, missä se pahaa aavistaa." + +"Onhan se viisas eläin", myöntää Lauri, "mutta pettyy se välistä sekin." + +"Ka, pettyyhän se joskus", selittää Matti, "varsinkin kun sillä on hyvä +ruoka tarjona." + +"Kyllä onkin loukkaassa semmoinen syötti", sanoo isäntä, "jonka pitäisi +makialta maistua sen suussa." + +"Ka, onhan siinä semmoinen syötti, jotta, jos se ei kelpaa, niin ei +kelpaa muukaan." + +"Eiköhän mahtane sillä suu vettyä, sitä nähdessä!" naurahtaa Lauri. + +"No, niin luulisi", arvelee isäntäkin. + +Jo ovat loukkaan rakentajat ehtineet matkansa päähän ja astuvat nyt +Mäntyvaaran pirttiin, jossa he tyytyväisin mielin heti rupeavat +illallista syömään, ja hajauvat sitte kukin vuoteillensa, ainakin +ensi yön kotona rauhassa nukkuakseen. Yövahtuuhomman he ovat jo +melkein kokonaan mielestään jättäneet, kun ei kuitenkaan näy koskaan +vahtuu onnistuvan; eikä karhu ainakaan aivan pian haaskalle tule, +arvelevat sekä isäntä että Lauri; kyllä sitä päivällinen möyke on vähän +säikyttänyt, vaan moniaitten päiväin perästä se kyllä taas tulee, kun +lie tullakseen, ja onhan sillä silloin loukas tarjona -- menköön siihen. + + + + +XIII. + + +Muutaman päivän kuluttua sen jälkeen kuin loukas oli tehty, kaikki +Mäntyvaaralaiset, paitsi emäntä ja Anni, jotka ovat muilla töillä, +leikkaavat ruista talon nuottarannalle päin olevan pellon alapäässä, ja +toisten muassa työskentelee Mikkokin -- Matti oli jo mennyt kotiinsa. + +Työ on ruvennut paremmin edistymään siitä asti kuin talon miehet +heittivät haaskalla kulkunsa sikseen. Ennenhän työvoima oli hyvin +vähäväkinen, kun ainoain Mäntyvaarassa asuvain miesten aika kului +enimmäksi osaksi yövahtuissa; nyt sitä vastoin saavat he käyttää +koko päivän peltotyöhön. Vielähän se kyllä toinen lehmän raato on +paikoillaan ja siis olisi tilaisuutta vielä siellä vahtuussa kulkea, +mutta isäntä ei siitä enää perusta, ajattelee vaan, mikäpä siellä +tyhjän tähden rupeaa aikaa kuluttamaan, kun on nähty, ett'ei metsän +kuningas kuitenkaan Mäntyvaaran pyssyistä saa surmaansa. Laurillakin +on ampumainto kokonaan laimennut; hän ei aio ainakaan muutamiin +vuorokausiin vahtuussa kulkea, eikä hän luule karhun aivan heti +tulevankaan haaskalle. + +Loukas on nyt ainoa, joka pitää isännän ja Laurin sekä toistenkin +toivoa vireillä. Kaisu yksinään ajattelee, että karhu pysyy niin kauan +hengissä kuin ei mikään taitava pyssymies sitä hätyytä, ja hän on +siinä vakuutuksessa, että jos vaan Peltolan Kalle tulisi vahtaajaksi, +niin silloin kyllä metsän kuningas jonain yönä saisi surmansa hänen +kädestään. + +Mäntyvaaran leikkuumiehet työskentelevät kaikki samalla peltosaralla, +niin lähellä toisiaan, että puhe voipi hyvin kuulua heidän +kesken. Hyvillä mielin tekevät he työtään, tosin suurta kiirettä +pitämättä, mutta kuitenkin niin, että heillä jotain valmista +tulee. Tyyniluontoinen isäntä kaataa olkea voimakkaalla kädellä ja +tasaisesti käypi hänellä työ samoin kuin Laurillakin. Kyllä näkyy, +että he ovat samanlaisessa työssä jo ennenkin olleet, vaikka he +tosin ovat tottuneemmat kolopuita kaatamaan. Ilomielinen Kaisu +on sukkelaliikkeinen työssään, liikuttaapi vikkelästi sirppiään. +Tiinakin kokee aika ketteränä olla, vaan hän ei malta kauan yhtä perää +sirpillään olkia katkoa, siinä kun selkä tulee kovin kumarassa olemaan; +hän nousee usein kyykyltään oikaistaksensa ruumistaan ja jonkun sanan +puhuakseen. Toisten muassa työskentelee Mikko, häärii sirppinsä kanssa +hänkin; ja vaikka hän onkin hidasluontoinen ja liikuttaapi kankeasti +kättään, niin saapi hänkin aina vähän valmista. + +Leikkuuilma on hyvä. Päivä on lämmin ja tyyneenlainen. Lännestä päin +käypi vieno tuulen henki, puhaltaa sen verran, että se juuri tuntuu. + +"Voi toki!" rupeaa Tiina valittamaan. "Tästä leikkuustapa ei tunnu +tulevankaan koskaan loppua." + +"Joko rupeaa kyllästyttämään?" sanoo vastuuksi Mikko, joka sattuu +lähimmäisenä olemaan, saaden syytä leikkuutaan keskeyttää. + +"Eipä paljon muutenkaan. Kovin monet päivät on jo saatu täällä sirppiä +käännellä, eikä vaan leikkuu ota loppuakseen." + +"No, kyllä se nyt kohta loppuu. Ei ole monen päivän työ enää jälillä." + +"Kyllä minä jo raskisinkin heittää tämän työn. Voi, aivanhan tässä +selkä kipeytyy, kun niin kumarassa pitää olla!" + +"Mitä se Tiina --!" puuttu isäntä keskusteluun. "Nytkö se jo vaikeaksi +käypi työ! Voi Tiina parka! Jos ei sinulla olisi milloinkaan tämän +vaikeampaa, niin ei sinulla sitten koskaan vaikea olisikaan." + +"Enhän minä sillä sanokaan", puolustaa Tiina. "Mutta eihän tuo kumma +olekaan, jos selkä vähän kipeytyy, kun tässä kauan tulee kumarassa +olleeksi." + +"Kyllähän sillä tuolla eukollani kumarassa olo käypi vaikeaksi", +saapi sanoakseen Lauri, hänkin leikkuunsa keskeyttäen. "Sillä kun on +tuommoinen raskaanlainen ruumis, niin sen vuoksi hänelle leikkuu käypi +vähän vaikeaksi. Vaan kyllä Tiina kuitenkin työhön kykenee; näkyypä hän +olevan aika ketterä leikkaamaan." + +"Annahan kun potun nostantaan joudutaan", puuttuu Kaisu puheeseen, +"niin sitten vasta Tiina saa selkäänsä voivotella." + +"Älähän!" inttää Tiina. "Kyllä minä semmoiseen jo olen tottunut, enkä +ole siinä sinua huonompi. -- Mutta mitä te nyt kaikki niin ison asian +teette joka sanasta, minkä satun mainitsemaan! Käypihän se jo ikäväksi +tämmöinen työ, josta ei koskaan näytä valmista tulevan." + +"Älähän ole milläsikään, Tiina!" sanoo Lauri eukolleen. "Tällä viikolla +mahdetaan kuitenkin saada leikkuu viimein lopetetuksi." + +"Tottahan toki", vakuuttaa isäntä, "ell'ei vaan sitä ennen satuttaisi +saamaan mesikämmenen peijaita." + +"Mikäpä ne peijaat laittaa!" sanoo piloillaan Kaisu. "Ensinhän pitää +metsän kuningas saada kaadetuksi ja sitten vasta on aika peijaita +miettiä." + +"Mitä sinä tyttö taas!" nuhtelee isäntä. "Silloinhan olisivat jo +peijaat tiedossa, kun mörkö sattuisi loukkaaseen menemään." + +"Siinäpä se, jos sattuisi", ivaa yhä Kaisu. + +"Vaan ei se ole sanottu, että se siihen sattuu menemään. Kyllä on ihan +onnen kauppa, jos se sinne menee." + +"Antaapa olla onnen kauppa. Mutta voisihan se semmoinen tapaus +kuitenkin sattua." + +"Eihän se mikään mahdoton asia olisi", vakuuttaa Mikkokin. + +"No, kun sattuisi semmoinen tapaus", saapi sanoakseen Lauri, "niin +kyllähän se ei paha olisi." + +Samassa kuuluu metsästä joku romahdus. + +"Voi, hyvä ihme! Mikä se oli? kuulittako?" huudahtaa Tiina, paukauksen +kuultuaan. + +"Mikähän se mahtoi olla!" lausuu kummissaan Lauri, korvallistaan +kynsien. + +"Miltä tosiaan lie pamahtanut!" ihmettelee isäntäkin, vasemmalla +kädellään hiuksiaan kopeloiden. "Tuoltahan se ääni kuului loukkaalta +päin." + +"No, niin minustakin kuulosti", sanoo Tiina. + +"Olisikohan se ollut?" rupeaa Lauri arvelemaan. + +"No, aivan selväänhän se ääni kuului loukkaalta", keskeyttää Kaisu. + +"Kyllä se sieltä kuului", saapi sanoakseen Mikko. + +"Kyllä nyt loukas laukesi", luulee isäntä. + +"Niin minäkin luulen", sanoo Lauri. "Sieltä päin se ääni kuului, ja +sieltä se helposti myötätuulessa tänne asti kuuluukin." + +"Totta vissiinkin se oli loukas, joka laukesi", arvelee yhä isäntä, +ihan varmana luulossaan. + +"Kyllä se oli se. Eipähän se mikä lie ollut", väittää Laurikin. + +"No, kyllä nyt sattui metsän kuningas loukkaaseen. -- Lähdetäänpä +katsomaan!" + +"No, joku eläjä sinne sattui; mikä sitten lie ollutkin." + +Pian leviää puhe, että loukas laukesi, koko talon väen kesken, ja +silloin syntyy vilkas liike ja puhelu, varsinkin vaimosten kesken. +Mutta isäntä ja Lauri eivät jouda toisten puheista välittää; vaan +lähtevät heti loukkaalle päin rientämään, ja heidän jälkeensä kiiruhtaa +sitten talon väestä yksi toisensa perästä, Kaisu, Tiina, Anni, +vieläpä pieni Junnukin, joka kaikin mokomin haluaa nähdä, mitä kummaa +on tapahtunut, ja jälkimmäisenä lähtee vanha Mikko toisten perään +verkalleen astumaan. Vanha emäntä vaan pienen Annin ja Heikin kanssa +jää kotia. + +Kulkue kiiruhtaa rantatietä alaspäin ja poikkeaa sitten metsään +loukkaalle päin. Isäntä ja Lauri, jotka etummaisina kulkevat, saavat +ensiksi nähdä, mitä on tapahtunut, kulkeissaan kuusikossa tulevat he +semmoiselle paikalle, mihin loukas puitten lomasta sopii näkymään. + +"Katsoppa!" huudahtaa isäntä iloisesti. "Onpahan todella loukas +lau'ennut." + +"Näkyypä lauenneen", huomaa Laurinkin. + +"Mutta -- -- missä -- --" sanoo isäntä sitten kummissaan, kun hän ei +vielä näekään mitään elävää loukkaan hirsien välissä. + +"No, hyvä ihme!" kummeksii Laurikin. "Eihän näykään? -- -- no, ei +tosiaan näykään -- --" + +"No, joko peijaat ovat tiedossa?" kysyy Kaisu, vielä vähän matkan +päässä miehistä. + +"Voi tuhat..." palloilee isäntä, loukkaan viereen tultuaan, ja raappii +korvan ta'ustaan. "Eihän täällä olekaan -- --." + +"Katso ilkeyttä!" päivittelee Laurikin, korvallistaan kynsien. + +"No, tämäpä nyt oli -- --" + +"Nyt vältti, kun on tyhjä koko loukas!" + +"Olipa tämä nyt tapausta!" + +"Ka, eihän tässä ole tyhjää enempää", sanoo Kaisu, loukkaaseen +kurkistaessaan. + +"Voi, hyvä ihme!" huudahtaa Tiina, paikalle ehdittyhän. "Eihän sitä +metsän eläjää näykään!" + +"Ka, sitähän tässä kummastellaan", selittää Lauri eukolleen, "mitenkä +loukas on lau'ennut, vaikk'ei näy, mikä sen olisi laukaissut." + +"Voi, hyvän en aika!" lausuu ihmeissään Annikin, Junnunsa kanssa +toisten joukkoon ehdittyhän. "Itsestäänkö se tuo loukas on lau'ennut!" + +"Onpa päässyt mörkö karkuun", on pieni Junnu tietävinään. + +"Ei siinä ole sitä ollutkaan", sanoo Kaisu. + +"Mikähän tuossa kävi!" päivittelee isäntä. "Ei vaan siinä mörkö ole +käynyt." + +"No, ei ole käynyt", vakuuttaa Lauri. "Jos se olisi käynyt, niin kyllä +se olisi jäänytkin." + +"No, jäänyt se olisi; eipähän se miten olisi voinut pois päästä." + +"Ei olisikaan. Tuohonhan se olisi paikalla hirsien väliin kuoliaaksi +litistynyt." + +"Niin olisi. -- Joku muu eläjä tässä on käynyt." + +"Jokohan mahtoi koira käydä!" + +"Jospa hyvinkin lie koira ollut." + +"Mutta mitenkä", puuttuu Tiina sanomaan, "koira olisi saattanut pakoon +päästä? Minusta tunnustaa, että, jos se koira olisi ollut, se olisi +litistynyt tähän hirsien väliin, jos vaan se koira on ollut tavallisen +kokoinen." + +"Se tuota", selittää Lauri, "koira, kun on tullut tähän syöttiä +jyrsimään ja astunut etukäpälillään tästä alushirren yli, niin tottapa +sillä mielestään syötti on ollut kovin kaukana ja se sen vuoksi +työntäysi kokonaan loukkaan sisälle, käpertyi tänne niin, että, kun +se sitten rupesi syötistä vetää reuhtasemaan, se vivun lau'ettua ei +saanutkaan mitään vahinkoa, vaan pääsi ehjänä pois laukkaamaan." + +"Kyllä on niin asia", myöntää isäntä. "Totta vissiinkin tässä joku +koira pahuus on käynyt. Voi, jos sen saisin käsiini, niin kyllä minä --" + +"Kyllähän se sietäisi kuria", keskeyttää Lauri, "mutta eipä ole meillä +tietona, mikä koira se täällä on ollut." + +"Viaton kai se koira on ollut", arvelee Kaisu. "Se tietysti ei tiennyt, +mitä varten se syötti tänne oli laitettu." + +"Ka, eihän se kyllä sitä ole mahtanut tietää", sanoo Lauri. "Vaan pahan +asian se kuitenkin teki, niin että, jos se nyt olisi tässä saapuvilla, +minä paikalla sitä potkaseisin." + +"Olihan tämä paha asia", puuttuu isäntä lausumaan. "Vaan minkäpä sille +tekee! Ei se tapahtunut kuitenkaan enää tapahtumattomaksi tule. Tottapa +se niin oli sallittu. -- Ei tässä nyt muu neuvoksi jää kuin loukas +uudestaan virittää ja sitten kotia lähteä ja toivoa tulevaksi kerraksi +parempaa onnea." + +Miehet rupeavat sitten vipua virittämään, hirsiä kohottamaan, vaan +eivätpä helposti hirret kohoakaan ja sen vuoksi tulevat vaimosetkin +apuun, ja niin saadaan suurilla ponnistuksilla loukas viritetyksi. + +Samalla ehtii Mikko paikalle. + +"Jopa nyt Mikko myöhästyi", huudahtaa hänelle Lauri. "Äsken täällä jo +kaivattiin, sillä juur'ikään saatiin loukas viritetyksi." + +"No, mikähän Mikolle tapahtui?" kysyy Kaisu piloillaan. + +"Eipähän mikään", vastaa Mikko tyyneesti. "En ruvennut kiirehtimään, +ajattelin, että kerkeän kuitenkin. -- Tuota, tyhjäpä se on loukas!" + +"Tyhjä", vastaa isäntä. "Ei tässä mörköä ole ollutkaan. Mikä lie koira +pahuus käynyt vivun laukaisemassa!" + +"Välttää! -- Olipa se!" + +"Olihan se paha asia, vaan minkäpä sille nyt enää tekee!" + +Vielä vähän aikaa puheltuaan, lähtevät kaikki kotia päin astumaan, +matkallakin vielä muistellen tuota harmillista tapahtumaa, vaan +kuitenkin lohduttaen itseään sillä toivolla, että saattaahan kuitenkin +paremmasti tapahtua toisella kertaa. Kotia tultuaan menee sitten kukin +taas levollisesti työtään jatkamaan. + + + + +XIV. + + +Ensi pyhäpäivänä ollaan Mäntyvaarasta hankkeissa lähteä Peltolaan +kylään. Kun on kotoinen hartaushetki vietetty, rukoukset ja evankeliumi +luetut ja kiitosvirret Luojan kunniaksi veisatut erittäinkin sen +johdosta, että leikkuu oli saatu lopetetuksi ja siis vilja, vaikk'ei +sato tullut kovin runsas, kuitenkin oli hallan kynsistä säilynyt, niin +lähtevät isäntä, emäntä, Lauri ja Kaisu rantaan astumaan, vaan Tiina ja +Anni jäävät lasten kanssa kotia. -- Mikko oli jo muualle mennyt. + +Peltolaan lähtiät rantaan tultuaan työntävät veneen vesille ja Lauri +rupeaa purjetta laittelemaan. Kun hän on saanut vanhan nelisnurkkaisen +ja paljon mustuneen purjeen nostetuksi, astuvat lähtiät veneeseen ja +isäntä rupeaa viilettäjäksi, ja vene lähtee myötätuulessa aika vinhasti +kiitämään kohti Peltolan rantaa. + +Peltolaiset ottavat tuliat oikein ilomielin vastaan, saattavat sisälle, +käskevät istumaan. Tervehdittyä kysellään kuulumisia, joita molemmin +puolin mainitaan, mitä tiedetään. Isännät istuvat lavitsalle pöydän +ääreen tuumailemaan ja vähän matkaa heistä toiselle penkille Kalle ja +Lauri, ja isäntiä vastapäätä pirtin toisessa päässä olevalle penkille +istuu Iikan emäntä ja hänen viereensä Kaisu, ja talon emäntä tyttöineen +pitää heille vähän aikaa seuraa, vaan pian nuori Elsa ja piika Eeva +poistuvat köökin puolelle emännän käskystä vieraille ruokaa hommaamaan, +ja emäntä itsekin käypi heitä neuvomassa, mistä mitäkin saapi ottaa. + +"No, kuinka Kaisu on voinut?" kysyy Kaisulta Kalle, talon vaimosten +hääriessä ruu'an laitossa. "Oletko voinut hyvin viime kirkkomatkan +jälkeen?" + +"Ka, mikäpähän olisi ollut voidessa!" vastaa Kaisu hymyillen. "Kuinka +olet itse voinut? Näytät nyt kovin vakaiselle." + +"Minäkö! En suinkaan minä ole vakaisempi kuin ennenkään, vaan terve +minä kyllä olen." + +"Et kuitenkaan iloiselta näytä." + +"No, en suinkaan suruiseltakaan. Vaan eihän se aina ilo ja suru +päältäpäin näy." + +"Useinpa se päältäpäinkin näkyy." + +"Niin, mitä sinusta!" puuttuu puheeseen Kaisun äiti. "Sinä nauratkin +usein aivan tyhjälle." + +"Mitä se äiti siinä!" sanoo Kaisu hymyillen. "Totta minä nauran silloin +kuin on jotain mille nauraa." + +"Niin, vaan sinä nauratkin usein aivan mitättömälle asialle", +muistuttaa Lauri. + +"Ja sinä taas et naura millekään", muistuttaa Kaisu. + +"Ka, mitäpä häntä tyhjälle nauraa!" vastaa vakaisesti Lauri. +"Saattaahan sitä olla iloinen, jos ei naurakaan." + +"No, en suinkaan minä saattaisi", arvelee Kaisu. "Mutta sinä oletkin +aivan eriluontoinen kuin minä, aina vakava ja totinen, eikä näy +Kallekaan paljoa iloisempi luonnoltaan olevan. Et sinäkään aivan +vähälle naura." + +"Ka, en naura kyllä usein", myöntää Kalle, "mutta ei minua kuitenkaan +mikään murhe paina, jos kohta en naurakaan. Nytkin tuntuu mieleni hyvin +levolliselta, jopa iloiseltakin." + +Nuorten keskenään pakinoidessa tuumailevat isännät kahden kesken +vakaisemmista asioista, semmoisista, joista heidän mielestään jotain +kannattaa puhella. + +"Metsän petohan taisi jäädä teidän puolellanne aivan asentoa pitämään", +sanoo Peltolainen ja hakee esille tupakkikukkaronsa. + +"Ka, siltä se näyttää", vastaa Iikka, "koska se aina uudestaan +ilmaantuu, vaikka sitä hätyytetäänkin; ja sehän pahuus tässä äsken +vielä vasikankin ryösti ihan paimenen nähden." + +"Niinhän se kuuluu tehneen, -- -- Otappa tästä, pistä piippuun! Tässä +olisi lehtitupakkaa. Ei ole nyt parempaa. -- Ja sinäkin Lauri, otahan +tästä." + +"Kiitoksia! Tämähän kyllä on hyvää", vastaa Iikka, täyttäen piippunsa, +ja Lauri tekee samoin -- "Niinhän se teki, vei koppinaan, nahkoineen, +päivineen." + +"Kyllä se oli kummallinen tapaus", lausuu Janne ja tarjoo vierailleen +tulta. + +"Oli se tapausta, se! Vaan tottapa se niin oli sallittu." + +"No, kyllä teillä vaan haittaa siitä pedosta on ollut." + +"Ka, siitä vasta haittaa on ollut. Se on tappanut meiltä kaksi lehmää, +vasikan ja sitä paitsi monet lampaat." + +"Siinä on jo vahinkoa yhdelle talolle." + +"Kerrassaan. Siinä on jo vahinkoa enemmän kuin yhden pedon edestä. +Mutta kun satuttaisiin saamaan hengiltä se salojen eläjä, niin +tulisihan siinä vahinko kuitenkin osaksi korvatuksi." + +"Tulisi kyllä. Onhan siitä hyvä tapporahakin. -- Mutta minusta on +oikein kumma, ett'ei se ole teidän käsissänne vielä kaatunut, vaikka +sitä olette jo kahtena yönä talailta ampuneet. -- Eikä se ole tainnut +vielä yrittää siihen loukkaaseenkaan, jonka kuulutte äsken tehneen?" + +"Eipä ole yrittänyt. Muuan päivä sitten kyllä loukas laukesi." + +"No, mikä sen laukaisi?" + +"Me luulimme ensin, että mörkö sinne olisi mennyt, vaan kun käytiin +katsomassa, niin tyhjä olikin loukas. Siinä oli käynyt muuan koira +pahuus vivun laukaisemassa ja päässyt pakoon." + +"Katse ilkeätä! No, kyllä semmoinen asia ei mahtanut hyvälle tuntua." + +"Ka, pahallehan se tuntui, vaan minkäpä sille teki enää!" + +"No, on teillä vastuksia ollut paljon metsän pedon vuoksi." + +Samalla käskee emäntä vieraitaan ruu'alle, kun Elsa ja Eeva olivat +saaneet pöydän katetuksi. + +"Onhan mahtanut nälkä tulla pitkän taipaleen takaa", sanoo hän. +"Ruvetkaahan ruu'alle!" + +Vieraat kiittelevät ja istahtavat sitten kaikki pöydän ympärille ja +rupeavat syömään, mitä on pöydällä tarjona, leipää, voita, viiliä ja +muikkuja. Mutta Iikka ei anna keskustelun Jannen kanssa pitkäksi aikaa +keskeytyä, vaan sanoo syödessään Jannelle, vastaten tämän puheeseen: + +"Näkyyhän niitä olevan vastuksia ehtimiseen ja milloinkapa ne +loppunevatkaan! -- Mitä taas tulee siihen, ett'ei metsän kuningas ole +kaatunut, vaikka sitä olemme ampuneet, niin enpä luule syyn siihen +olevan muun kuin sen, että meidän pyssyissämme on vika." + +"Mikä vika?" kysyy Peltolainen. + +"No, ne ovat pilatut." + +"Pilatut! Niin on vähin puhuttu. -- Mutta mitenkä sinä niin uskot?" + +"Vissiinkin on minun pyssyni pilattu, koskapahan ei tehonnut, vaikka +minä mörköä läpi ruumiista ammuin." + +"Mitä joutavia! Kyll' on ampujassa vika ollut, eikä pyssyssä." + +"Eikö mitä! Minä ammuin ihan tarkkaan, kerrassaan läpi sydämmen." + +"No, sittenhän olisi peto paikalla kaatunut." + +"Niinhän olisi luullut. Mutta tottapa se pyssy oli pilattu, kosk'ei +kaatunut." + +"Oli se kummaa", puuttuu Lauri sanomaan, "ett'ei peto kaatunut, vaikka +isä sitä ampui ja siihen kyllä kävi, koska siitä verta vähän vuoti." + +"No, siihen on sattunut hyvin huonosti käymään", vakuuttaa Janne. "Ja +sen vuoksi se ei paljon vioittunut, vaan pääsi pakoon pujahtamaan." + +"Mitenhän lienee!" epäilee Iikka, "vaan pilattuna kai minä olen pitänyt +pyssyni." + +"Ei se ole pilattu; älä uskokaan! Vaan ammunnassa se vika on ollut tai +on pyssy jotenkin ollut vikanainen." + +"Eipähän. Koetinpahan minä sillä ennen ampua kuin vahtaamaan läksin, ja +menipähän silloin luoti jotenkin paksun seinän läpi." + +"No, jos niin on, ei syy voi olla muussa kuin ampumisessa. -- Minä en +sinun sijassasi olisi vielä vahtuuta heittänyt." + +"Jopa tuosta sai jo tarpeeksensa. Se kun ei näyttänyt mitään auttavan, +niin minä ajattelin, että mikäpä siinä tyhjän tähden rupeaa aikaansa +kuluttamaan." + +"Ehkäpä olisi lopulla vahtuu onnistunut." + +"Kuka tuon tiennee, miten olisi käynyt! Mutta siitäpä alkoi näyttää, +ett'ei ollut sallittu peto kaatuvaksi minun pyssyni kautta." + +"Ei olisi pitänyt epäilyksiin joutua, jos kohta ensimmäiset kokeet +eivät onnistuneet. -- Ja taas tuommoiset ajatukset, ett'ei muka +olisi sallittu karhu kaatuvaksi, ovat aivan perusteettomia. Jos aina +ajatellaan, että jos mikä tapahtuu, se on sallittu, niin eihän silloin +mistään hommasta tule aikuista; kaikki yritykset raukeavat tyhjään. -- +Heitä pois semmoiset ajatukset! Ihmisen pitää aina tehdä tehtävänsä +rohkeana, eikä antaa joutavain luuloin ja arveluin itseään eksyttää. -- +Usko Iikka minua, että jos karhu olisi minun mailleni sattunut, minä +en olisi sitä pyytämättä heittänyt, ennenkuin olisi mesikämmenen nahka +kourassani ollut!" + +"No, no", vastaa tyyneesti Iikka isäntä puulusikalla viiliä suuhunsa +pistäen ja sitten nuollen lusikan ulkopuolta. "Eipä se metsän vilja ole +kovin helposti saatavissa. Ja, tuota, -- onhan sitä koetettu meillä +pyytää, ja yhä pyydetään. -- Onhan se pyyntikone loukaskin." + +"Totta vissiin. Mutta niin kauan kuin peto haaskalla kulkee, niin +vahtuuhan on paras pyyntikeino." + +Sillä välin kuuluu iloista puheen sipinää tyttöin keskuudessa ja +silloin tällöin on Kallella ja Laurillakin aina jotain sanomista, ja +emännät myös ovat sananvaihdossa keskenään. + +"No, kuinka teillä lehmät nyt lypsävät?" kysyy Peltolan emäntä. + +"Ne lypsävät aivan vähän tätä nykyä", vastaa Iikan emäntä. "Mitenkä +teillä?" + +"No, meillähän nuo kyllä jotenki hyvin lypsävät. -- Kyllähän se teille +oli iso vahinko, että metsä paraat lehmät kaatoi." + +"No, vahinko se oli. Mutta se on vielä isompi vahinko, että jälillä +olevat lehmät nykyään hyvin huonosti lypsävät, tuskin puolenkaan sen +vertaa kuin ennen." + +"Kylläpä on ikävä asia. Se on vissiin karja kovin säikäyksissään?" + +"No, se on tullut semmoiseen pelkoon siitä saakka kuin mörkö sai sen +säikytetyksi, jott'ei se uskalla ruokapaikkoja ollenkaan etsiä, ei +muuta kuin ammoilee vaan ja mylvii peloissaan." + +"No, eihän silloin ole muu seuraus kuin että lehmät kovin ehtyvät." + +"No, ne ehtyvät päivä päivältä niin, jotta oikein surkealta tuntuu +niitä lypsää. Ne kun ovat semmoisessa pelossa, eivätkä syö paljon +mitään, niin arvaahan sen, mikä siitä on seuraus. -- Oikein se on ikävä +asia; vaan minkäpä sille tekee! Tottapa se niin on sallittu." + +"No, ettekö aina paimenta pidä karjalle?" + +"Ka, onhan meiltä aina joku paimeneksi pantu, joka vaan on sattunut +joutamaan, ja on kyllä joskus sattunut, ett'ei ole ollut kukaan +paimenessa. Mutta eipä tuota näy sillä olevan väliä, onko karjalla +paimenta vai ei. Yhtä peloissaan on karja aina, ammoilee yhdellä lailla +paimenenkin seurassa kuin omin päin kulkiessaan." + +"Mutta luulisihan sen kuitenkin paimenen seurassa paremmin uskaltavan +ruokamailla kulkea." + +"Niin luulisi. Mutta ei se rupea sittenkään kauas talon läheltä +kulkemaan. Se kun on kerran pelkoon tullut, niin se pelko ei näy siitä +kovin helposti lähtevän. Ja uskaltaapa tuo metsä sitä säikytellä, +vaikka on karjalla paimenkin. Sehän vei tässä muuanna päivänä Mielikin +aivan Tiinan läheltä, joka oli paimenessa." + +"Niinhän se kuuluu tehneen. Mutta eiköhän silloin ollut syytä vähän +paimenessa? Tuskin olikaan Tiina aivan karjan lähellä?" + +"Kylläpä se sanoi olleensa." + +"Se tuota", puuttuu puheeseen Lauri, kun hän kuulee vaimoaan +mainittavan. "Tiina ei kyllä sillä kertaa sattunut olemaan aivan sillä +paikalla, missä vasikka oli, eikä ollut karjakaan aivan koossa, mutta +näkösällä kuitenkin, rinteen alla, ja Tiina ylempää katseli sen kulkua; +mutta kun hän sattui kääntämään silmänsä toissapäin, niin paikalla oli +metsä Mielikin kimpussa, ja ennenkuin Tiina ennätti oikein nähdäkään, +oli sekä mörkö että Mielikki kaukana kuulumattomissa." + +"Niin on asia", myöntää Iikkakin, syöntiä lopettaessaan. "Ei siinä +Tiinan syytä ollut. Eihän se voinut sille tapaukselle mitään, sillä se +oli niin sallittu." + +Mutta vieraat, kun saavat syöntinsä lopetetuksi, nousevat pöydästä, +kiittävät talon väkeä ja käyvät sitten istumaan sekä jatkavat +keskustelujaan talon väen kanssa. Elsa ja Eeva korjaavat ruuan +jäännökset pöydältä, ja sitten Elsa palattuaan, istahtaa Kaisun +viereen, jääpi hänelle seuraa pitämään. Heidän kesken syntyy pian +vilkas sananvaihto ja silloin tällöin kuuluva naurun hyminä näyttää, +että heillä on iloiset keskusteluaineet. Onhan nuorilla toki yhtä ja +toista muisteltavaa veneretkiltä Oulussa, markkina- ja kirkkomatkoilta, +ja jospa eivät itse ole hyvin paljon ihmeteltävää ja merkillistä +nähneet, niin onpa sen sijaan paljon tarinoita siitä, mitä muut ovat +nähneet ja kuulleet. Tällaisista aineista piisaa paljon puhelemista +tyttöin sekä Kallen ja Laurin kesken, jotka istuvat vähän matkaa +heistä, milloin kahdenkeskisessä sananvaihdossa milloin keskustelussa +tyttöin kanssa. Molempain emäntäin välillä on myöskin vilkas +keskustelu, mutta he puhelevat vähäisemmistä asioista, enimmästi +taloudellisista aineista. Isännät istuvat pirtin toisessa päässä +ja tuumailevat tyyneesti vuodentulosta, nykyisestä taloudellisesta +tilasta ja sen semmoisesta. Sattuu välistä yhteinen keskustelu kaikkein +välillä, mutta tavallisesti ovat kuitenkin vanhat ja nuoret erillään. +Koko päivää ei istuta sisällä yhdessä kohti, vaan käydään välistä +ympäristöäkin katselemassa; varsinkin tytöt eivät kauan malta yhdessä +kohti istua. + +Kerran, nuorten sattuessa ulkona olemaan, kysyy Mäntyvaaran emäntä +naapuriltaan: + +"Eikö sinua jo emännän toimi ala väsyttää?" + +"Eipä paljon muutenkaan", vastaa Peltolan emäntä. "Alan jo vanhaksi +käydä minäkin, jott'en kerkeä enää käydä joka paikkaa katsomassa, enkä +voi liikkua niin sukkelaan kuin ennen nuorempana ollessani." + +"Arvaahan sen; vanhuus jäsenet kangistuttaa. -- Minusta ei olo enää +paljon mihinkään. Nuoret emännät ne meillä minunkin edestäni työtä +tekevät. -- Mutta sinulla on vielä ihmeellisesti voimaa ja kykyä +tämmöistä taloutta hoitaa. Tämmöisessä talossa olisi nuorellekin +emännälle aivan tarpeeksi työtä." + +"Ka, kyllähän täällä olisi. Mutta eipä tulekaan minulla kaikki niin +tehdyksi kuin pitäisi." + +"Voi täällähän näyttää kaikesta, että emäntä on huolellisesti työnsä +tehnyt, paremmasti kuin monessa muussa talossa, missä on nuori ja vielä +täysissä voimissa oleva emäntä." + +"Älä sanokaan! Minä tunnen itsessäni, että jos olisin vielä paremmissa +voimissa, saattaisin monen työn tehdä paremmasti kuin nyt. Mutta +minulla ovat jo voimat rau'enneet ja kyky vähennyt. Sen vuoksi +tarvitseisin jo jonkun, jolle voisin huoleni jättää." + +"No, mahtaneehan Elsasta jotain apua olla." + +"Ka, onhan hänestä sen verran kuin lapsesta voi olla. Ei hänessä vielä +talouden hoitajaa ole. Tämä talo tarvitseisi jo uuden emännän, nuoren +ja kykenevän, joka olisi raitis ja notkea liikkeissään, ahkera ja +taitava työssään." + +"No, sitenhän sen saisi, kun Kalle -- --" + +"Niin, sitä minäkin olen ajatellut, että olisi se hänellä jo aika." + +"Olisipa hyvinkin hänellä jo aika. --. Mutta eikö hän jo ole kumppania +itselleen katsonut?" + +"Ei, minun tietääkseni, vaikka on siitä joskus ollut puhe. Mutta kyllä +minä aavistan, että on hänellä jotain mielessä siihen suuntaan, +koska hän viime aikoina, Perttulista asti, on ollut tavallista +harvapuheisempi ja hiljaisempi. Ei hän kyllä ole mitään maininnut, +mutta eihän ole mitään mahdotonta, että hänelläkin on joku rakkausasia +mielessä. Useinhan semmoiset pojat kirkkomatkoillaan lempiliittoja +tekevät." + +"No, eihän kumma olekaan, jos Kallella on jotain naimapuuhan tapaista +mielessä. Totta kai hän kuitenkin aikoo joskus aviosäätyyn mennä. +Tuota, puhuttiinhan ennen, että Honkavaaran Liisa olisi hänen +katsottunsa." + +"No, niin on puhuttu, vaan siinä puheessa nyt ei perää ole." + +"Eikö ole?" + +"Enpä usko." + +"Mutta eihän Liisa pahimpia tyttöjä ole." + +"Ei pahimpia, vaan ei paraitakaan. Ja Kallen minä en usko hänestä +huolivan." + +"Miksikä ei? Onhan Liisa aika näppärä tyttö." + +"On kyllä. Mutta ei hänestä ison talouden hoitajaksi ole." + +"Eihän sitä ennakolta voi niin tarkkaan tietää." + +"Näkyypä se jo ihmisen luonnosta, mihinkä hänellä on taipumusta, +mihinkä ei." + +"Ka, kyllähän se usein näkyy, vaan ei aina. -- En kuitenkaan sillä +sano, että tahtoisin Liisaa Kallelle ehdoittaa. Voipihan semmoinen mies +kuin Kalle saada hyvinkin hyvän tytön, jonkun muunkin kuin Liisan." + +"Ka, jostain kai hänen tulee itselleen emäntä valita, ja paras olisi, +kun hän jo tänä syksynä ottaisi." + +"No, vielähän sitä syksyä on pitkältä, aikaa on pitkältä vielä talveen. +Ja siihen asti ennättää paljonkin tapahtua." + +Sillä välin tuumailevat isännät nykyisestä taloudellisesta tilasta, +syistä rahan vähyyteen ja onko toivoa paremmasta ajasta. Keskusteliat +muistelevat entisiä aikoja parikymmentä vuotta sitten. Silloin oli +ihmisillä rahaa. Satamarkkasia näki monella; rahatonta miestä tuskin +oli yhtään; ei ainakaan valitettu semmoisesta puutteesta kuin nyt. +Silloin kyllä oli ihmisillä varaa veronsa maksaa sekä kruunulle että +papille ja muille palkansaajille, ja puhtaassa rahassa silloin verot +maksettiin. Silloin maksettiin työmiehille hyvät palkat, silloin oli +terva hyvässä hinnassa, ja silloin toivat Oulussa soutajat aina kotia +tullessaan tarpeeksi rahaa ja elintarpeita koko talveksi. Toisin on +nyt. Raha on isosti vähentynyt. Sitä ei kartu kaikille senkään vertaa +että riittäisi kruununveroihin. Muut palkansaajat saavat tyytyä siihen +mitä saavat. Nyt on terva huonossa hinnassa. Siitä ei kartu rahoja niin +paljon, että niillä perhe saisi elintarpeita koko talveksi; ja omista +pelloista karttuu eloja aivan vähän. Ainoastaan tukkiliike tuottaa +vähän rahoja, mutta eivätpä kaikki mahdu tukkityöhön, ja tietymätöntä +on, kuinka kauan tukkiliikettä kestää; ainakin ovat metsät isosti +vähenemään päin. -- Mäntyvaaran isännän mielestä ei tila voi parata, +ellei tervan hinta kohoa. Peltolainen taas arvelee, ett'ei ole isosti +apua siitäkään, jos tervan hinta paranee, metsä kun tervaruukissa kovin +haaskautuu. Ainoa turvakeino tulevaisuutta vastaan on hänen mielestään +laittaa niityt ja pellot semmoiseenkaan kuntoon, että niistä yhden +talon väki saisi elatuksensa. Isotöistä on kyllä näissä seuduissa +maanviljelys, mutta lopussa se kuitenkin palkitsee työntekiän. Iikka +taas väittää, jott'ei maanviljelystä voida suurenkaan työn avulla saada +hyvään kuntoon, ja useassa talossa ei voida tekemälläkään saada uusia +pelto- ja niittymaita. + +Tällaisista asioista tuumaillessa kuluu isännillä aika mukavasti, +ja hupaisesti se kuluu toisillakin, nuorilla etenkin, vilkkaissa +ja iloisissa keskusteluissa. Peltolaiset ovat vierailleen hyvin +kohteliaita ja ystävällisiä ja tarjoavat heille ruu'an jälkeen +kahveakin, jota ei suinkaan ole totuttu joka päivä saamaan. + +Kun on yhtä ja toista muuta puheltu, syntyy taas kaikkein koossa +ollessa puhe karhuasiasta uudestaan. + +"Kyllä te tosiaan heititte vahtuun liian varain", sanoo Janne likalle, +niinkuin oli jo ennenkin maininnut. + +"Niin, sen sinä luulet", vastaa Iikka; "vaan minä kun näin, ett'ei +meillä vahtuu mitään hyödyttänyt, päätin parhaaksi jättää sen silleen; +ja sen vuoksi tehtiin meillä loukas, jott'ei meidän tarvitseisi aikaa +kuluttaa vahtuussa." + +"No, onhan se sekin parempi kuin ei mitään, vaan kuitenkin on +luotettavin pyyntikeino vahtaaminen niin kauan kuin on syytä toivoa, +että karhu haaskalla kulkee. Koska se kuitenkin on siellä monioita +kertoja käynyt, niin onhan syytä otaksua, että se vieläkin käypi." + +"Kuka tuon tiennee!" + +"Ka, eihän sitä varmasti kukaan vielä tiedä; mutta kyllä minä luulen, +että se vielä käypi; ja sen vuoksi arvelen paraaksi, että jonkun +pitäisi vielä monioita kertoja kulkea vahtuussa toisella haaskalla, +joka kuuluu jälillä olevan." + +"Onhan se koskematonna vielä, mutta eipä taida meillä siellä enää +käyntiä tulla, minulla ainakaan." + +"Älähän toki ole niin välinpitämätön. Saattaahan muuten metsän peto +jonain yönä haaskalla käydä koko lehmän raadon syömässä, sillä minä +luulen, että ennenhän se toki haaskalle menee kuin loukkaaseen." + +"Kukapa sen käynnit tietää! Ja tuota olenpa miettinyt, että minä kohta +puran koko haaskan, kosk'ei siellä kuitenkaan näy vahtuuta tulevan." + +"Älähän toki! Vielä siellä pitää jonkun vahtaamassa kulkea. Eikö se +Laurikaan...?" + +"Eipä tuonne minullakaan enää kovin mieli tee", puuttuu puheeseen +Lauri. "Kyllä minä ensin ajattelin, että saisi tuolla vielä jonkun +kerran käydä; mutta niinpä minusta tunnustaa, että tyhjään taitaisi +vahtuu mennä niinkuin ennenkin." + +"Eihän se ole sanottu", lausuu Janne. + +"Lähde pois vahtaamaan!" kehoittaa Kallekin. + +"Jos sattuisi metsän kuningas haaskalle tulemaan, niin et katuisikaan +käyntiäsi." + +"Saattaisihan kuitenkin ampuminen tyhjään mennä, jos tulisikin peto +haaskalle", arvelee Lauri. "Yöt kun ovat kovin pimeät, niin eihän nyt +näekään paljon mitään." + +"Se on tosi kyllä", myöntää Kalle, "että pimeästä on paljon haittaa +yön aikana. Mutta tavallisestipa se mörkö tuleekin jo auringon laskun +aikana tai vähän jälkeen, ja silloinhan ei pimeä vielä liiaksi haittaa. +Ja jos se tuleekin myöhemmin, tulee ihan raadolle asti, niin eipä +pitäisi silloin talailta olla mahdoton siihen osasta." + +"Sattumoissapahan on, jos silloinkaan sattuu semmoiseen paikkaan, että +peto henkensä heittäisi; sillä eipä siihen juuri luoti teho, ellei se +satu käymään korvalliseen tai sydämmeen." + +"Kylläpä pitäisi sattua vaikka korvalliseen, kun on kuitenkin suunta, +mihin on ampuminen, jo ennakolta tiedossa. Karhu on siksi iso eläin, +jotta sinä jotenkin pimeässäkin voit nähdä, mistä ja mitenpäin se +kulkee ja siis eroittaa pääpuolen. Jos siis sinulle sattuisi semmoinen +onni, että näkisit sen tulevaksi haaskalle, ja kuulisit, kun se rupeaa +raatoa repimään ja luita puremaan, niin lasketa silloin ääntä kohti, +lasketa korvalliseen tai rintaan kohti sydäntä, ja kylläpä pitäisi +sattua, jos lienet tavallinen pyssymies." + +"Minä arvelen", sanoo Janne, kun Lauri vielä epäröipi, "että tästä +lähin pitäisi Laurin tai jonkun muun vielä pari kolme yötä kulkea +vahtaamassa. -- Nythän on kai ensi yönä yhdeksäs yö siitä asti kuin +karhu kävi teillä lehmiä kaatamassa?" + +"Niin on", vastaa Iikka. + +"No niin. Ei ole vielä siis myöhäistä. Vielä saattaa metsän kuningas +haaskalla käydä. -- Ja jos ei ala vahtuu onnistua, niin en tiedä muuta +neuvoa kuin että annetaan jahtivoudin kutsua kylän väki kokoon, mies +tai kaksi talosta, karhua ahdistamaan." + +"Tuskinpa se tulee saaduksi sitenkään. Se ei kuitenkaan kaadu ennenkuin +on sallittu." + +"No, emmehän voi arvata, satuttaisiinko tuota saamaan kierretyksi ja +tapetuksi, vaan saisihan kuitenkin koettaa. Ainakin mahtaisi jahdista +olla se seuraus, että metsä näiltä seuduilta pois pakeneisi." + +"Jos niin on asia", puuttuu keskusteluun Mäntyvaaran emäntä, "niin +kyllä silloin on parasta että asia heti ilmoitetaan jahtivoudille. +Kovinhan metsän eläjä jo on pahaa karjallemme tehnyt, ja kuka tietää, +mitä se vielä tekee, ell'ei se tule aikoinaan tapetuksi tai ainakin +pois ajetuksi!" + +"Eihän sen vastaisia tekoja kukaan tiedä", sanoo Peltolan emäntä, "vaan +arvattavasti se, niin kauan kuin se lähimailla pysyy, tekee paljon +vahinkoa, säikyttelee karjaa, niin että se on alinomaisessa pelossa." + +"Niin se tekee. Ja lehmät kyllä mahtanevat tuntea, että se on +lähiseuduilla silloinkin kun se ei näytä itseään; ja sen vuoksi ne vaan +peloissaan ammoilevat, eivät syö, eivätkä lypsä." + +"Mahtaisikopahan", sanoo Iikka, "metsän eläjä kovin säikkyä, jos kohta +koko kylä miehissä sitä hätyyttäisi! Saattaisihan se ajon jälkeen taas +palauta paikoilleen, koskapahan se ei ole pois paennut, vaikka me sitä +olemme hätyyttäneet, vaikka me sitä olemme ampuneetkin ja möykettä +pitäneet haaskan lähellä." + +"Eiköhän tuo mahtaisi", arvelee Janne, "lopulta paeta, jos se ei +tulisi tapetuksi. Mutta kyllähän taitaisivat miehet käydä vähäksi, kun +olisi siksi laaja ala kuljettava, ja siis saattaisi käydä niin, jottei +saataisi petoa kierretyksi, varsinkin kun on kykenevästä johtajasta +puute." + +"Niinpä hyvinkin kävisi." + +"Sen vuoksi, kuule Lauri, on parasta, että sinä vielä monioita öitä +käyt vahtaamassa, ennenkuin muuhun hommaan ruvetaan." + +"Saattaisihan tuonne mennä", vastaa Lauri, "jos olisi tietty, että +siitä mitään hyötyä on. Mutta sitäpä en luule olevan, eikä minua sinne +haluta. Siellä tulee kovin pitkä yö yksinään ollessa. Kumppanin kanssa +siellä kyllä yö paremmasti kuluisi." + +"Eihän siellä miehellä mitään hätää ole talailla istuessa", vakuuttaa +Janne. -- "Vaan jos kumppania haluat, niin semmoisen kyllä saat." + +"Mahtaisikohan sinne kenelläkään mieli tehdä?" + +"Voi toki", vakuuttaa Kalle. "Kyllähän sinne halukkaita aina olisi. +Kyllä kai minäkin..." + +"Voi, lähtisitkö sinä Kalle?" huudahtaa Kaisu iloisesti. + +"Ka, kyllä kai minä mielelläni lähtisin, jos ei kenelläkään sitä +vastaan olisi." + +"Kenelläpä sitä vastaan olisi!" sanoo Iikka tyyneesti. "En kai minä +kiellä, Kalle, sinua tulemasta, jos sinua vaan haluttaa. Vaan niin minä +luulen, että pitkäksi sinulla siellä yö tulisi." + +"Mahtaisikopahan liian pitkäksi tulla! Eihän siellä talailla mitään +hätää ole, ja minä kyllä en pelkää; en ole pelännyt ennenkään. -- Olen +valmis lähtemään vaikka jo ensi yöksi." + +"No, lähde siis vahtaamaan!" kehoittaa Kaisu. "Lähde Laurille +kumppaniksi! Muuten kyllä hänellä ei lähtöä tule. Hänessä itsessään ei +ole mitään intoa, ell'ei toinen sitä häneen pane." + +"Minussako!" mutisee Lauri hiljaa. "Mitäpä minä tyhjän tähden rupeaisin +innostumaan, kun olen nähnyt, ett'ei innostuminen mitään auta!" + +"Meille hyvin sopii", sanoo Janne, "että Kalle jo ensi yöksi lähtee +vahtaamaan, nyt kun meillä kiirein aika on sivu. Päätetään siis niin, +että hän Laurin kanssa lähtee." + +"Se on mainion hyvä asia", iloitsee Kaisu. "Kun sinä, Kalle, lähdet, +niin on syytä toivoa, että, jos hyvä onni sattuu, sinä saat metsän +kuninkaan kaadetuksi." + +"Älähän ennen aikaa mitään toivo!" varoittaa Kalle. "Eihän ole vielä +sanottu, että karhu ollenkaan enää käypikään haaskalla. Mutta kyllä +minä mielelläni lähden vahtaajaksi, koska ei kukaan tunnu sitä +kieltävän." + +"Eihän toki", vakuuttaa Mäntyvaaran emäntä. "Minä mielelläni näen, että +metsän petoa millä keinoin tahansa koetetaan hengiltä saada, siitä kun +on kovin suuri vastus karjalle; ja oikein minä olen ihastuksissani +siitä että sinä Kalle nyt lähdet vahtaajaksi, sillä sinähän olet tarkka +ampuja." + +"Tule vaan, Kalle!" kehoittaa myös Iikka. "Vaan tyhjään minä luulen +vahtuun menevän; ja sen minä sanon, ett'ei metsän vilja kaadu ennenkuin +on sallittu." + +"Älähän toki!" muistututtaa Janne. "Siinä tapauksessahan ei karhun +pyynnistä koskaan tarvittaisi mitään huolta pitää. Jos nimittäin ei +olisi sallittu karhu kaatuvaksi, niin se ei saisi surmaansa, vaikka +sitä kuinka paljon tahansa hätyytettäisiin, ja jos taas olisi sallittu, +niin se kaatuisi ihan itsestään, kenenkään siihen koskematta." + +"No, en minä varsin niinkään arvele; mutta kuitenkin uskon, ett'ei +mörkö henkeään heitä, jos ei niin ole sallittu, vaikka kuinkakin sitä +ahdistettaisiin; ja jos taas on sallittu sen kaatua, niin saattaahan +se saada surmansa muullakin keinoin kuin pyssyn luodista, esimerkiksi +loukkaassa. + +"Usko minua, kuule, Iikka! Karhu on siksi viisas eläin, että, jos +ei käytetä hyväksi kaikkia mahdollisia keinoja sen tappamiseksi, se +muutoin helposti saattaa surmansa välttää." + +"Olipa nyt miten tahansa, päätös kuin päätös. Kalle tulkoon vahtaajaksi +Laurin kanssa, niinkuin jo tuumattiin. Laittauduhan, Kalle, valmiiksi +meidän lähtöömme asti! Meidän veneessämmehän sinun paraiten sopii +tulla." + +"Kyllähän minä pian joudun", vastaa Kalle. "Mutta eihän vielä mihinkään +kiirettä ole." + +"Se sopii kyllä", myöntää Janne, "että Kalle teidän veneessänne lähtee. +Sinä saat, Kalle, nyt kulkea vahtuussa ainakin pari yötä. Sitten minä +tulen tiedustelemaan, miten on käynyt. Mutta jos jo ennen sattuisi +metsän kuningas keikahtamaan, niin tietysti on heti tännekin sana +laitettava." + +"Se nyt on tietty", vakuuttaa Iikka. + +"No, se on siis päätetty, että me molemmat, Lauri ja minä, lähdemme +vahtaamaan?" muistuttaa vielä Kalle. "Vai kuinka Lauri?" + +"Niinhän se päätettiin", vastaa Lauri vakavasti. + +"Sinä siis lähdet mukaan?" + +"Ka, saatanhan tuota lähteä." + +"Mielelläsikin?" + +"No, eipä minulla juuri halua suurta tunnu sinne olevan, vaan saatanhan +kuitenkin lähteä." + +"En minä tietysti tahdo pakoittaa, kun ei sinulla halua liene. Tohdin +minä yksinänikin mennä." + +"Sen kyllä uskon, vaan saatanhan minä lähteä sinulle kumppaniksi." + +"Kahdenhan yö huvemmasti kuluu", muistuttaa Peltolan emäntä. + +"Onhan toki isommasti huvempi kahden ollessa", vakuuttaa Janne. "Ja +onhan toinen pyssymies toiselle varana, jos ei satu ensi laukaus +onnistumaan, silloin kun sattunee karhu haaskalle tulemaan." + +"Sinä siis varmaan lähdet mukaan?" kysyy vielä Kalle Laurilta. + +"Ka, lähdenhän toki, kun tulin luvanneeksi kerran", vastaa Lauri. + +"Onhan sinulla pyssy kunnossa?" + +"Ka, on kai se samanlaisessa kunnossa kuin ennenkin, ehjä ja tarkka, ja +se tehoo kyllä, kun ei lie mikään sitä pilannut." + +"Mikäpä sen olisi pilannut! Älä sinä nyt semmoista puhukaan!" + +"Mitenkä, Kalle, sinun pyssysi luottaa?" kysyy Kaisu. + +"Ka, luottaahan se ainakin lintuja ampuessa, ja niinpä luulen, että +tehoo se metsän viljaankin." + +Keskustelua riittää vielä vähän aikaa, ja mielet innostuvat +innostumistaan. Jokainen kuvittelee mielessään, mitenkä mahtanee +vielä vahtuu päättyä, ja luottamus Kallen rohkeuteen ja ampumataitoon +herättää monessa toivon, että vielä ennen talvea saadaan mesikämmenen +peijaita pitää. Mutta eihän tulevaisia asioita ihminen voi edeltäpäin +tietää. Sittenhän näkyy. + +Vihdoin keskeytyvät mietteet, tuumailut ja tarinat. Mäntyvaaralaiset, +kiiteltyään ja hyvästeltyään, poistuvat Kallen kanssa Peltolasta, +ja Peltolaiset, kiiteltyään käynnistä, saattavat heidät rantaan, +katselevat heidän lähtöään; ja toivottavat onnea matkalle, onnea +Kallelle ja Laurille, jotka lähtevät vahtaamaan. + + + + +XV. + + +Veneen vesille työnnettyä tarttuvat soutajat heti airoihin, Kalle ja +Kaisu etuteljolla ja Lauri takateljolla, ja isäntä perässä rupeaa +huopaamaan, vaan emäntä istuu jouten keskellä venettä. + +On jotenkin kova vastatuuli, joka kohottaa melkoisia aaltoja; näkyypä +selällä siellä täällä vaahtopäisiäkin laineita. Mutta Mäntyvaaran vene +reippaiden soutajiensa avulla lähtee kuitenkin hiljokselleen eteenpäin +kiitämään. Peltolaiset rannalta vähän aikaa katseltuaan, kuinka se +keveästi halkaisee vastaan vierivien laineiden harjat, kuinka se +keikkuilee aalloilla, milloin kohoten, keula pystyssä, korkean aallon +huipulle, milloin taas solahtaen, keula alaspäin, aallon pohjaan, +-- Peltolaiset tätä näkyä katseltuaan palaavat kaipauksen tunteilla +kotiaan. + +Tuuli ja aallot kyllä kovasti kulkua vastustavat; mutta soutajat, +tottuneet kun ovat, tekevät airoillaan voimakkaita vetoja, ja vakaisena +istuu isäntä perässä, käyttäen taitavasti huoparimiaan ja venettä +ohjatessaan väistäen pahimmat aallot. Monesti ne näyttävätkin hyvin +uhkaaville, kun ne pauhinalla venettä vasten syöksyvät, kun ne lyövät +veneen laitoja vasten milloin keulasta milloin sivulta ja näyttävät +ikäänkuin tahtovan niellä koko keulan. Mutta keveästi keula kohoaa +taivasta kohti ja niinkuin mäen päälle kiipeää vene aallon huipuille, +vaan sieltä se taas äkkiä jyrkkää aaltoa myöten solahtaa alas ja +ikäänkuin kätkeytyy laineiden väliin. Näin kulkiessaan, aallokossa +keikkuessaan, vene silloin tällöin vettä vähän ryypiskelee. Aina joskus +jostakusta aallosta roiskahtaa vähän vettä soutajien päälle keulan +puolella; mutta perempänä istujat eivät vähääkään kastu. + +Kalle soutaessaan tekee pitkiä, voimakkaita vetoja, niin että sujahtaa +airon terä ja syntyy airon jälkeen vaahtoinen pyörre, joka kuitenkin +pian aalloissa häviää. Kaisulla taas, joka on tottunut soutamaan +lyhyeen ja tiheästi, tekisi mieli tehdä entiseen tapaansa, mutta hänen +tietysti täytyy mukaantua Kallen mukaan, ja sen vuoksi souto häntä +nyt vähän oudostuttaa, vaan hyvin hän kuitenkin tehtävänsä tekee ja +ponnistaakin aika lailla. Siinä molemmat nuorukaiset rinnatusten +etuteljolla soutavat, Kalle vakaisena ja tyytyväisenä, Kaisu +iloisena, hymysuin, ja luovat katseensa milloin taantuvaan Peltolan +rantaan, milloin läikkyviin laineisiin, milloin veneen peräpuolella +istujoihin, joita ei aalto näy ollenkaan kastelevan, milloin taas he +katsoa vilkaisevat hymyillen toisiinsa. Heistä molemmista tuntuu niin +oudolta, tuntuu niin somalta toistensa sivulla olla, jotta he toistensa +soutoa ja toisiaan katsellessaan eivät aina arvaa olla varuillaan, +kun jostakusta aallosta vettä heidän päällensä roiskahtaa. Naurusuin +katselee Kaisu Kallea, jotta miksi se niin harvaan vetää, ja Kalle taas +katselee, kuinka Kaisulla aina airo yrittää käydä veteen ennen aikojaan +ja sieltä taas liian pian kohota. + +"Älä sinä hätäile!" muistuttaa silloin Kalle Kaisua. "Pidä airoa +enemmän aikaa vedessä, niin paremmin saatat yhtä mukaa soutaa!" + +Samalla muuan iso aalto lyöpi vettä sisään ja kastelee häneltä takin +liepen. + +"Ahaa, kastuitpa!" huudahtaa silloin Kaisu. + +"Enpä kovinkaan", vastaa tyyneesti Kalle ja puistelee takin helmaansa +sekä asettelee paremmasti pyssyään, joka hänellä on vieressään +nahkakotelon sisällä. + +"Jopahan ryyppäsi vene", kuuluu isännän ääni perästä. + +Kalle, nähdessään äsköstä vielä isomman aallon vierivän Kaisun +puoleista laitaa kohti, sanoo sitten vieruskumppanilleen: + +"Odotahan, kohta kastut sinäkin!" + +Samalla, ennenkuin Kaisu arvaakaan, räiskähtää vettä oikein hyväsesti +hänen helmalleen. + +"Saitpahan sinäkin!" sanoo silloin Kalle, suu vähän hymyssä. + +"Olipa siinä aallossa vettä", naurahtaa Kaisu ja puistelee vyölinäänsä +ja helmaansa. + +"Jopa nyt taisi kastella", äännähtää Lauri, nähtyään hänkin, miten +Kaisulle kävi. + +"Tottapahan kesä kuivaa, jos kasteleekin", vastaa Kaisu, "enkäpä minä +tässä yksinäni kastukaan. Mutta sinulla näyttää kovin hyvä paikka +olevan. Ei olisi vaarallista, jos sinäkin vähäsen kastuisit." + +"No, eipä ole siitä haittaa, että kuivana pysyn; eikä aalto minua +kyllä kastele, kun et sinä vaan airollasi vettä päälleni räiskyttäne. +Tiedäkin, että katsot tarkkaan, miten sinä airoa pitelet!" + +Kyllä vaaditaankin soutajilta, että oikein osaavat airoa pidellä. +Muuten vaan tämmöisessä aallokossa monikin airon veto tyhjään menisi, +monestikin airo vettä veneeseen syytäisi, sillä soutajien täytyy +vetästä airoillaan milloin aallon pohjasta milloin harjalta; airo +on pistettävä milloin syvempään milloin ylemmäs. Mutta kyllä näkyy +soutajista, että ovat he ennenkin tuulessa ja aallokossa liikkuneet. +Heillä käypi souto tasaisesti ja sievästi vene hyppii aallolta aallolle +ja kiitää hiljoksellen eteenpäin. + +Melkein äänetönnä istuu emäntä veneen pohjalla, eikä isäntäkään hyvin +monta sanaa puhu. Hän vaan vakaisena istuu perässä, ja työntäen +voimakkaasti huoparimillaan luopi tyyneen katseensa eteensä ja +silmäelee kohti vieriviä laineita. Tyyneinä ja vakaisina myöskin +Lauri ja Kalle tekevät voimakkaita vetoja. Kaisu sitä vastoin istuu +hymyillen, naurusuin, ja somalle tuntuu hänestä nyt souto, ja +soutaessaan hän kääntää kirkkaat, vilkkaasti pyörivät silmänsä milloin +minnekin päin. Hän lennättää katseensa milloin taantuvaan Peltolaan, +milloin taivaalle, milloin aallokkoon, milloin taas Kalleen ja muihin +veneessä istujiin, jotka kaikki istuvat tyyneinä niinkuin eivät +tuulesta mitään tietäisi, niinkuin ei aalloista olisi soudolle mitään +haittaa. Hänestä tuntuvat nimittäin laineet jotenkin haittaavan soutoa, +kun, hänen airoa veteen pistäessään, milloin aallon harja, milloin +aallon pohja sattuu airon kohdalle, niin että hänellä airo sattuu +milloin liian syvälle aallon sisään, milloin taas ainoastaan vähän +hipaisee aallon laitaan. Sen vuoksi hän melkein ihmetellen katselee, +kuinka toiset soutajat liikuttavat airojaan melkein yhtä mukavasti kuin +tyyneelläkin. Juuri kun hän ihmettelee Kallen soutoa ja katselee, eikö +tällä vahingoissakaan koskaan airo satu aallon sivu luiskahtamaan, +kuulee hän isännän huudahtavan: "Varokaapa nyt itseänne siellä +keulassa! Kohta iso aalto teidät kastelee." + +Soutajat kääntyvät nyt katsomaan, kuinka likellä ja kuinka suuri +se lähenevä aalto on, vaan samalla se syöksyy venettä vasten niin +korkeana, että sen päällyspuoli valuu kerrassaan yli koko keulan ja +kastelee niin hyvin etuteljon kuin sen päällä istuvien soutajien +selkäpuolet, ennenkuin he ovat aallon edestä ennättäneet siirtyä. + +"Voi hirmuista!" huudahtaa silloin Kaisu, heti paikaltaan hypähtäen. +"Kylläpä oli kauhea aalto!" + +"Tulipa siitä vettä, siitä aallosta!" sanoo Kalle, paikaltaan +kohottuaan hänkin ja sitten kämmenellään vettä teljolta pyhkien. + +"Kylläpä oli aaltoa!" ihmettelee emäntäkin. "Vähällä oli jo minunkin +kastella." + +"Eipä paljon puuttunut, ett'ei olisi minuakin kastellut", sanoo Lauri. + +"Kylläpä nyt ryypäsi vene hyväsesti!" lausuu isäntä. + +Mutta niin pian kuin korkea aalto oli mennyt menojaan, istuvat soutajat +taas paikoilleen ja työntävät airoillaan eteenpäin venettä, joka jättää +jättämistään Peltolan rannan taaksensa. + +Iloisena liikuttelee Kaisu airoaan; niin mukavalle tuntuu hänestä +kulku, tuntuu somalle Kallen sivulla istua ja kiikkua veneessä, joka +aallokossa mukavasti keikkuilee. Hän luopi iloiset, veitikkamaiset +katseensa milloin mihinkin, ja kummastellessaan, ett'eivät perempänä +istujat vahingossakaan satu kastumaan, ei hän aina huomaakaan, miten +hänellä airo veteen sattuu. Varsinkin Laurilla on hänen mielestään +kovin mukava paikka, siitä kun aalto ei koskaan satu vettä yli lyömään; +se äskönenkin iso aalto vieri sivu, Lauriin koskemattakaan. Naurusuin +katsellessaan Lauriin päin, sattuu hänellä airo luiskahtamaan aallosta, +hipaisten vaan aallon laitaa, ja silloin siitä räiskähtää vettä suoraan +Laurin niskaan. + +"Voi sen tyttöä!" huudahtaa silloin Lauri, "kun päälleni räiskytit, +ihan niskaan." Ja hän kallistaa päätään alaspäin. "Nyt sinun pitäisi +tästä airosta saada." + +"Älähän toki! Enhän minä tahallani..." puolustelee Kaisu itseään. "En +arvannutkaan, että airo olisi ollut syvempään pistettävä." + +"Et arvannut! Eihän sinusta sitten soutajaksi olekaan." + +"Kyllä minä soutaa osaan. Mutta tuleehan se usein vahinko viisaallekin; +eikähän se nyt iso asia ollut, että sinäkin vähän kastuit." + +"Eikö ollut! Tiedä, ett'et puhu tuolla lailla! Ja jos vaan vielä minua +kastelet, niin." + +"No, älähän ole milläsikään! Kyllä minä koetan varoa, ett'ei minun +airostani enää räisky." + +Mutta Laurin ja Kaisun välisen keskustelun loputtua, siirtyvät +keskustelioilla pian ajatukset ja puheet taas toisiin asioihin. Ja vene +sillä välin etenee etenemistään Peltolan rannasta, keikkuilee selän +laineilla, pyrkien Mäntyvaaran rantaan päin. + +Kalle soutaessaan näyttää hyvin tyytyväiseltä, siinä kun hänen +sivullaan istuu punaposkinen, hymyhuulinen, iloinen tyttö, siinä kun +hän saapi istua Mäntyvaaran Kaisun rinnalla. Jos hän milloin häneen +katseensa luopi, saapi hän nähdä vaan iloisen, lempeän silmäilyn; +eihän siis kummakaan, että olo Kaisun sivulla tuntuu hänestä niin +miellyttävälle. Mielellään hän häntä katselee ja ajattelee, vaan sen +ohessa hän ajatuksensa muuallekin kiidättää ja muistelee varsinkin +matkansa päämäärää. Hänhän on menossa karhua vahtaamaan, ja arvelu +siitä, saapiko hän vielä omin silmin nähdä metsän kuninkaan, antaa +hänelle aihetta moniin ajatuksiin. Jos se tulisi haaskalle ja hän +sitten ojentaisi kätensä sitä ampuakseen, kuinka hänellä silloin sydän +sykähtäisi, kuinka menisi mieli hyväksi! Ja jos laukaus onnistuisi ja +hän mesikämmenen kanssa Mäntyvaaraan palaisi, kuinka silloin talon väki +riemastuisi siitä! + +Kaisu erittäinkin siitä mahtaisi iloita, se kun jo oli iloinnut siitä, +että hän tarjoutui vahtaajaksi. + +Ja Kalle luopi nyt ystävällisen silmäilyn Kaisuun, joka iloisesti +vastaan myhäilee. Hänestä tuntuu hyvin somalle katsella tämän +veitikkamaista, vaan lempeää silmäilyä, tämän hymyileviä huulia, tämän +punoittavia poskia. Siinä näyttää Kaisu hänen mielestään niin sorjalle +ja somalle, niin iloiselle ja hyvän luontoiselle, jotta hänestä tuntuu, +ett'ei hän ole semmoista tyttöä toista vielä nähnytkään. Tuntuu niin +somalta, kummalliselta, oudolta, jott'ei hän ole oikein selvillä vielä +itsekään siitä, mikä hänen tunteensa on niin kiihoksiin saanut. Onhan +hän Kaisun parissa usein ennenkin ollut, mutta ei hän ole tuntenut +ennen itseään niin lumotuksi kuin nyt. Hyvänä tyttönä hän oli aina +Kaisua pitänyt, mutta varsinkin viime matkansa jälkeen Perttulikirkolla +oli hän tuntenut itsessään tavallista enemmän mieltymystä häneen, oli +ruvennut usein muistelemaan häntä. Ja tähän muistelemiseen oli antanut +aihetta luulo, että Kaisulla kenties oli sulhanen. Hän oli alkanut +aavistaa, että Kaisulla olisi tekeillä lemmen liitto erään toisen +kanssa. Se oli vaan aavistus, kenties väärä -- hyvä, jos niin olisikin, +mutta voisihan olla mahdollista, että siinä yhtä hyvin saattoi olla +perää. Kukapa se kenenkään sydämmen asiat tarkkaan tietää, ennenkuin ne +ilmi tulevat! + +Näissä mietteissään muistelee Kalle, mitä hän Perttulin aikana oli +nähnyt. Perttuli-lauantaina hän astuskellessaan kentällä kauppamiehen +talon likellä huomasi siellä Kaisun ja Honkavaaran Liisan, jotka +käsitysten käyskentelivät, iloisessa sananvaihdossa keskenään. +Hän lyöttäysi heidän seuraansa ja näki silloin, että Kaisulla oli +uusi korea huivi. Kysyttyään, mistä tämä oli sen saanut, sai hän +vastaukseksi, että se oli Kalliovaaran Heikin ostama. Kaisu oli +nimittäin ennen ollut kahden kesken Heikin kanssa, joka oli vienyt +hänen kauppapuotiin ja siellä valikoinut hänelle sen korean huivin, +joka hänelle nyt oli. Silloin tuntui Kallea harmittavan, että Heikki +oli kerennyt ennen häntä. Olisihan hänkin yhtä hyvin saattanut Kaisulle +huivin ostaa, ja olisikin niin tehnyt, ell'ei Heikki olisi herennyt +ennen. Siinä hän katseli tyttöjä ja palloili mielessään sitä, että +Heikki oli ennättänyt tehdä Kaisulle sen palveluksen, jonka hän oli +aikonut tehdä. Mitä hänen nyt tuli tehdä? No, Liisahan oli vielä +saamatta; sitä ei ollut kukaan muistanut. Mitenhän olisi hänelle +ostaa? Hän loi silmänsä Liisaan, ikäänkuin katsoakseen, kannattaisiko +sille ostaa. Ja Liisa puolestaan silloin hymyillen häntä katseli, +katseli lempeitä, kysyvillä silmillä ja näytti niin miellyttävälle, +että hän päätti hänelle kyllä kannattavan jotakin ostaa. Mutta niin +tuntui kuitenkin, että Kaisulle hän olisi mieluummin ostanut. Silloin +hän kutsui molemmat tytöt kanssansa puotiin, jossa he katselivat +puotitavaroita ja koettivat löytää kauniinta ja mukavinta; ja siellä +hän osti Liisalle kauniin huivin, mutta ostipa hän Kaisullekin korean +vyölinän. Sitten hän lähti heidän kanssaan kävelemään; ja molemmat +tytöt olivat hyvin iloisia ja puheliaita ja näyttivät niin sieville ja +somille, jott'ei koko kirkkoväen joukossa ollut semmoisia, varsinkaan +Kaisun vertaista. Seurustelu heidän kanssaan tuntui hyvin mukavalle, +mutta sitten yhtyi heihin Heikki, joka oli kyllä hyvin iloinen ja laski +leikkiä ja nauratteli tyttöjä, vaan kuitenkin häntä tuntui harmittavan, +että Heikki valtasi tyttöin mielet, puheli ja laski leikkiä erittäinkin +Kaisun kanssa, jott'ei hänelle paljon suunvuoroa jäänytkään. + +Näissä muistelmissa ollessaan Kalle taas luopi silmäilyn Kaisuun, +ikäänkuin tämän silmistä lukeakseen, minkälaiset ajatukset Kaisussa +liikkuu, minkälaisessa suhteessa tämä on Heikkiin. Mutta eipä näy +olevan helppo päältäpäin katsoin lukea toisen ajatuksia. Kaisun +kirkkaista, lempeistä silmistä ja hymyilevästä, vapaasta katseesta hän +ei voi päättää, onko tämän suhde Heikkiin mikään erinomaisen hyvä. +Melkeinpä voisi luulla, että, jos Kaisun mieliala kuvastuu hänen +ulkomuodossaan, tällä vielä on sydän yhtä vapaa kuin katsekin. Jospa +niin olisikin! Mutta puhuttiinhan jo kauan aikaa sitten, että Kaisun ja +Heikin väli olisi hyvin hyvä, että heistä kyllä saattaisi pari tulla. +Sitten kyllä ei ole kuulunut siitä mitään. Mutta hyvinpä näytti Kaisu +Perttulina Heikin seurassa viihtyvän. Kenties hän on jo Heikin morsian. +Voi, tämä ajatus tuntuu tekevän hänen murheelliseksi! Vaan miksi hänen +siitä tarvitseisi surra? Onhan hänellä vielä sydän vapaa. Mutta kenties +se ei olekaan. Kenties Kaisu sen on lumonnut. -- Ei, kyllä hänen vielä +pitää saada selko asiasta, hänen pitää saada tietää, minkälainen on +Kaisun suhde Heikkiin. Tässä siitä ei sovi ruveta kyselemään. Se täytyy +jättää vastaiseksi. Jos hän vahtuussa käydessään saisi metsän kuninkaan +kaadetuksi, niin silloin hän varmaankin tunsi mielensä rohkeammaksi, +silloin hän saisi monelta kunnioitusta osalleen, siis Kaisultakin -- +silloinhan sopisi hänen tiedustella Kaisun mielialaa, silloin hän +tuntisi varmaan itsessään tarpeeksi rohkeutta lausua julki ajatuksensa. + +Kallen näissä mietteissä ollessa istuu Kaisu hymyillen hänen vieressään +ja soutaessaan lennättää ajatuksensa milloin minnekin; eivät ne ole +niin syvällisiä kuin Kallella. Ne sattuvat hetkeksi yhteen, hetkeksi +toiseen asiaan, samoin kuin hänen silmäinsä katsekin. Milloin ovat ne +taantuvan Peltolan vainioin ja asukkaiden luona, milloin lainehtivassa +järvessä, milloin Kallen ja muitten luona. Mukavalta tuntuu Kaisusta +istuminen Kallen sivulla, semmoisen uljaan, reippaan, jopa pulskankin +pojan sivulla. Eipä löydykään monta sen veroista nuorukaista. No, +olihan se Heikkikin aika raitis poika, vieläpä luonnoltaan Kallea +paljon iloisempi. Hyvin mukava hänellä oli ollut aina Heikin seurassa, +se kun oli semmoinen sukkela leikin laskia, puhui ja valehteli milloin +mitäkin. Meni se kuitenkin joskus ilveissään liian pitkälle, jotta +häntä mieli suututtaa; vaan se ei koskaan pahakseen pannut, jos hän +mitä sille sanoi; ja jos se jonkun tyhmyyden tekikin, niin se osasi +aina jollain sukkeluudella kaikki pahat parantaa. + +Vene on jo melkoisesti etennyt Peltolasta ja on nyt niin lähennyt +Mäntyvaaran rantaa, että aallot eivät sitä enää niin keikuttelekaan, +ranta kun täälläpäin on isosti suojana. Aallot käyvät yhä pienemmiksi, +tuulen voima yhä vähemmäksi, souto keveämmäksi, kuta enempi vene rantaa +likenee, eikä enää vettä roiskahtele veneeseen, joka nyt suuremmalla +nopeudella kiitää eteenpäin. Loppumatkalla ei kauan viivytäkään. Pian +ehditään tyyneelle rannalle, ja isäntä ohjaa veneen sen pitopaikkaan, +kivien väliseen koloon, johon on telat laitetut venettä varten. + +Vene, kun väki siitä on maalle astunut, vedetään teloille, ja sitten +lähdetään taloon astumaan. + +Mäntyvaarassa istutaan sitten vähän aikaa, syödään illallinen, +keskustellaan ja tuumaillaan, enimmästi karhuasiasta, lausutaan +arveluja karhun olopaikan suhteen ja mietitään, eikö sitä millään +keinoin voida saada tapetuksi, sillä saapi sitä ihminen miettiä jos +mitäkin keinoa sen hengiltä saamiseksi, ja se kuitenkin näyttää kaikki +surmapaikat varovan. Sitten, ennen pimeää, lähtevät Kalle ja Lauri, +pyssyt ja turkit muassaan, vahtuupaikalle, ja Kaisu sekä Tiina tulevat +heille jälkien paluuttajiksi. + + + + +XVI. + + +Jälkien paluuttajain kotia tultua ei Mäntyvaarassa enää kau'an valvota. +Naisilla kyllä tekisi mieli vähän aikaa vielä vahtaajia odottaa, +varsinkin Kaisulla, joka, tietäen Kallen hyväksi pyssymieheksi, +piankin uskoo vahtaajien kotia tulevan siinä tapauksessa jos karhu on +haaskalle tullut, sillä sehän, kun lienee käydäkseen, käypi haaskalla +tavallisesti jo iltayöstä. Mutta isäntä arvellen, ett'ei ensi yönä +tapahdu kummempia kuin ennenkään ja jos tapahtuukin, niin saapihan +siitä sitten tiedon, käskee väkensä mennä levolle, itse ensimmäisenä +levollisin mielin nukkumaan lähtien. Toiset, vielä viimeisen kerran +kuunneltuaan, eikö ala vahtaajia kuulua tuleviksi, ja kun niitä +ei kuulu, kun ei kuulu ulkoa muuta ääntä kuin vanhain petäjäin +huojumisesta syntyvä humina sekä tuulen suhina, käyvät vuoteillensa +hekin, seuraten isännän esimerkkiä; ja pian vaipuvat kaikki sikeään +uneen. + +Seuraavana päivänä saadaan yöllä kotia tulleilta vahtuumiehiltä tieto, +ett'ei karhu ole ollenkaan käynytkään haaskalla. + +Mutta Kalle, kerran Mäntyvaaraan tultuaan, ei aiokaan heittää +vahtuutaan yhdelle yölle, vaan päättää vielä onneaan koettaa ja aikoo +ensi yönä taas mennä vahtaamaan, vaikkapa yksin. + +Laurilla taas on vahtuuinto kokonaan loppunut. Häntä ei haluta enää +kumppaninkaan kanssa mennä; pitkältä oli viimekin yö hänestä tuntunut. + +Päivän kuluessa käypi Mäntyvaarassa muuan nainen, matkalla kirkolle +asioilleen, ja hän kertoo talon likellä häntä vastaan tulleen -- +karhun, joka hänen nähtyään hiljolleen lähti metsään astumaan. + +Tästä odottamattomasta tapauksesta saapi Kalle uutta intoa; mutta Lauri +samoin kuin isäntäkin pysyy yhtä levollisena kuin ennenkin. + +Illan tultua, jo vähän aikuisemmin kuin viime kerralla, varustautuu +Kalle vahtaajaksi, ja Lauri lähtee häntä vaan saattamaan. + +Haaskalle tultuaan kiipeää Kalle sukkelaan puuhun ja otettuaan turkin +päällensä rupeaa talaille istumaan ja asettaa pyssyn viereensä. Lauri +lähtee heti kotia astumaan. + +Laurin mentyä jääpi Kalle ihan yksikseen kätköpaikkaansa istumaan, +äänetönnä odottamaan, onko yö kuluva yhtä hiljaisesti ja rauhallisesti +kuin viimekin kerralla, vai eikö ole mitään merkillisempää tapahtuva, +eikö ole metsän kuningas näyttäytyvä. Monet yöt olivat vahtaajat +ennenkin saaneet talailla valvoa mitään siitä hyötymättä. Hyvin +mahdollista on, että nytkin käypi samalla lailla. Mutta nyt kuitenkin, +koska karhu oli päivällä nähty ja siis on varma, että se jossain +likiseudulla oleskelee, on jotain toivon syytä, että se vielä käypi +entistä herkkuruokaansa katselemassa. Varsinkin kun se kerran lihan +makuun päästyään ei saane syödä lehmän tai lampaan lihaa muualla, koska +ihmiset nykyään jotenkin tarkasti eläimiään vartioivat, on toivon +syytä, että se tulee täältä ruokaa itselleen hakemaan. Mutta jos vaan +se on jostain muulta lehmän kaatanut, niin voipi olla mahdollista, +ett'ei se tänne enää tulekaan. + +Kaikissa tapauksissa pitää vahtaajan olla valmis vastanottamaan sitä +millä hetkellä tahansa. Hän ei saa isosti äännellä eikä liikahdella, +jott'ei säikkyisi peto tulemasta, ja kun lienee vähänkään vihiä siitä, +että se on tulossa, silloin ei saa talailta kuulua pienintäkään ääntä +eikä liikuntoa, ei yskimistä ja rykymistä eikä edes hengittämistäkään. +Muutoin saattaa käydä niin, että peto, vaikka olisikin tulossa, ei +tulekaan haaskalle asti, vaan palaa kesken takaisin. + +Kalle, tietäen, miten on oltava, istuu äänetönnä, liikkumatta +paikallaan, katsellen ja kuunnellen, eikö missään päin metsän peto +liikahtele. + +Hänen odottaessaan aurinko vilahtaa esiin pilvien alta läntisellä +taivaan rannalla ja kauniisti välkkyilee sen loiste kuusten oksain +lomista. Mutta pian se katoaa puitten välistä näkyvien korkeiden ja +kaukaisten vaarojen taakse sekä jättää jälkeensä taivaan rannalle +kauniin, punervan hohteen. + +Lepoon vaipuu luonto. Metsän lintusten viserrykset lakkaavat. Tuuli, +joka hiljalleen on puhaltanut ja heilutellut puitten latvoja, laimenee +vähitellen. Sen humina lakkaa ja suorina seisovat nyt kuuset, yhtään +oksaa liikuttamatta. Metsästä ei kuulu mitään liikettä, ei yhdenkään +elävän ääntä. Sääskistäkään ei ole nyt haittaa niinkuin kesällä. + +Yksinään synkän ja aution metsän keskellä, kaukana kaikista +ihmisasunnoista istuu Kalle korkealla puussa ja odottaa, eikö rupea +karhu tulemaan. Jännitetyin tuntein hän odottaa, ajatellen mielessään, +että, jos hän saapi nähdäkseen metsän pedon, hän ei päästäkään sitä +käsistään, vaan hän ampuu sitä korvalliseen, eikä silloin kyllä käsi +vapise, eikä pyssy petä, kun ei liene ihan pilkko pimeä. Se jotakin +olisi, miettii hän, nähdä metsän kuninkaan tuossa ihan edessään ja +ihmetellä sen voimakkaita käpäliä, sen hyvää turkkia, sen pörhöistä +päätä ja vilkkaasti kiiluvia silmiä. Se olisi näky, joka ei joka päivä +ole nähtävä; se olisi näky, jota ei jokainen kuolevainen koskaan +elämässään näekään. Ja entä sitten, kun hän tähtäisi pyssynsä petoa +kohti ja ampuisi! Se joltakin tuntuisi. Siinä kyllä sydän tavallista +enemmän sykähtäisi, ei kuitenkaan pelosta, vaan hyvästä mielestä. Se +olisi hetki semmoinen, jota kyllä kannattaisi monesti jälestäpäinkin +muistella. Ja ampuminen tietenkin onnistuisi. Ei hän uskokaan, ett'ei +se onnistuisi, kun ei vaan hyvin pimeä sattuisi. Kun hän korvan juuren +laskettaisi niin eipä mahtaisi peto enää nousta. Ja kun hän sitten +näkisi metsän kuninkaan hengetönnä edessään, niin kyllä silloin +mahtaisi mieli hyvin hyvälle tuntua. Silloin hän tuntisi oikean +miehen työn tehneensä. Siinähän olisi metsän voimakkain, mahtavin +elävä saanut surmansa hänen kädestään. Semmoista tekoa kylän kesken +tietenkin urotyöksi mainittaisiin. Semmoisen teon johdosta tietenkin +Mäntyvaarassa nousisi ilo ja riemu semmoinen, jotta semmoista ei +ole ennen nähty, ei kuultu. Tosinhan ei isäntä mahtaisi häntä siitä +suuresti kehua, eikä hänen ansiokseen pedon kaatumista mainita; sanoisi +kenties vaan: "se oli niin sallittu." Mutta samapa se! Hyvillään tämä +kuitenkin olisi. Ja muori se vasta hyvillään olisi ja muut naiset. +Silloinpa mahtaisi Kaisu katsella häntä toisenlaisilla silmillä kuin +nyt. Silloinpa Kaisun, jos koskaan, täytyisi ihmetellä häntä ja +hetkeksi unehuttaa Heikki. + +Kalle ajatuksissaan Kaisun luokse ehdittyään muistelee tätä taas +mieltymyksellä semmoisella kuin Mäntyvaaraan tullessaankin ja Kaisun +sivulla soutaessaan. Kannattaakin muistella semmoista tyttöä, sen +teräviä, vilkkaita silmiä, sen punoittavia poskia, sen hymyileviä +huulia, sen lempeää katsetta, sen hyväntahtoista luontoa, sen hellää +sydäntä. Onhan tosin Honkavaaran Liisakin miellyttävä tyttö, mutta +parempi on kuitenkin Kaisu. Kunhan se vaan ei olisi rakastunut +Heikkiin! Se olisi paha asia. Välistä on näyttänyt siltä, että hänen +pelkonsa olisi toteentunut, välistä taas aivan toisin. Ja se asia on +semmoinen, ett'ei se arveluilla selveä; se ei selveä ennenkuin hän +Kaisulta itseltään siitä selkoa vaatii. Ja selko siitä on saatava. +Muuten hänen tunteensa eivät rauhoitu; ja epätiedossa olo tuntuu kovin +vaikealta. Ja jos hän Kaisulta saapi semmoisen vastauksen, että tämä +myöntää sydämmensä olevan vapaan Heikin ja kaikkein muittenkin suhteen, +silloin hän ei voi olla hänelle tunnustamatta tunnetta, joka hänen +sydämmessään kytee, että hän rakastaa häntä. + +Kalle näissä mietteissä päättää ennen pitkää tehdä lopun +epätiedostaan. Hän odottaa vaan sopivaa tilaisuutta. Jos hänen +vahtuunsa onnistuisi niin hyvin, että hän saisi metsän kuninkaan +kaadetuksi, silloin hän varmaankin rakastettunsa kotona tekisi selvän +asiastaan. Siinä tilaisuudessa, kun kaikkein Mäntyvaaralaisten mieli ja +kunnioitus olisi kääntynyt häntä kohtaan ja he tietäisivät hänen miehen +työn tehneen, eivät isäntä ja emäntä mahtaisi kieltää häneltä tyttöään, +vaan mielelläänkin suostuisivat hänen esitykseensä; siinä tilaisuudessa +varmaankin Kaisu, ihastuneena hänen urotyöstään, uskaltaisi häpeämättä +vastaanottaa hänen tarjouksensa ja tunnustaa hänelle rakkauttaan, +jos vaan hänellä sitä on häntä kohtaan. Ja jos näin tapahtuisi, +että hän voittaisi Kaisun sydämmen, silloinhan hän olisi toivonsa +perillä. Silloin olisi onni ylimmällään. Silloin tulisi tapahtumaan se +harvinainen kohtaus, että ratulat ja mesikämmenen peijaat sattuisivat +samalle kertaa. -- Mutta vaikkapa jäisikin metsän kuningas saamatta ja +mesikämmenen peijaat pitämättä, niin hän kuitenkin piakkoin esittää +tunteensa Kaisulle ja koettaa voittaa hänen sydämmensä. Ja jos se +onnistuu, silloinhan hän voi kehua suurimman toivonsa toteentuneen. Se +voitto olisi hänelle suurempiarvoinen kuin yhden karhun kaataminen. + +Paitsi sisälliset tunteet ja halut ovat myöskin taloudelliset +asianhaarat syynä siihen, että Kalle toden teolla on ruvennut +naimista ajattelemaan. Äitinsä, joka jo alkaa vanhaksi käydä eikä +enää hyvin jaksa hoitaa taloutta niin isossa talossa kuin Peltolassa, +on ilmoittanut toivonsa olevan saada miniä taloon. Senkin vuoksi +jo pitäisi hänen vaimo itselleen valikoida. Ja isänsä on piakkoin +isännyyden hänelle jättävä. Mutta eihän oikein käy laatuun olla +isäntänä ilman emäntää. Ja kuka paremmin sopii emännän sijalle kuin +Kaisu! Sehän on hyvin kätevä, toimekas ja uuttera sekä sen lisäksi +lempeäluontoinen ja hyväsydämminen. Siitä epäilemättä tulisi kunnon +emäntä ja hyvä vaimo. Mutta jos se ei suostuisikaan häneen? Täytyisikö +hänen silloin muualta emäntä itselleen ottaa? Täytyisikö hänen kenties +turvauta Liisaan? Ja olisiko siitä hänelle vaimoksi ja Peltolaan +emännäksi? No, kyllähän siitä hyvä vaimo saattaisi tulla, ystävällinen +ja hyvänluontoinen; vaan tuskin mahtaisi se ison talon emäntänä saattaa +olla tarpeeksi toimekas. Ja saattaisiko hän sitä ruveta rakastamaan? +-- Ei. -- Kyllä hänen täytyy Kaisun suostumus saada; eikähän Kaisulla +olisi katumista, jos häneen suostuisikin. Pääsisi silloin hyvään taloon +emännäksi. + +Näissä mietteissään keskeytyy Kalle, kun samalla metsästä kuuluu pieni +risahdus, niinkuin joku risu olisi poikki mennyt. Äänen kuultuaan hän +vähän säpsähtää ja rupeaa miettimään, mikä sen mahtoi synnyttää. Jopa +vähän ajan perästä kuuluu taas pieni ritinä. Varmaankin metsän elävä +mahtaa olla liikkeessä. + +On jo hämärä; ei kuitenkaan niin pimeä, että se estäisi läheisiä +esineitä näkymästä. + +Jännitetyin mielin Kalle odottaa, kuuntelee ja katselee, näkyykö mitään +tulevaksi. Kuluu muutamia silmänräpäyksiä, mitään näkymättä, kuulumatta +-- synkkä äänettömyys, kuolon hiljaisuus kaikkialla -- kunnes vihdoin +sivulta päin, vasemmalta puolen sitä puuta, jossa Kalle istuu, kahden +kuusen välisestä aukosta tulee näkyviin ison villakoiran kokoinen, +vankkajäseninen, musta eläin, joka hyvin hitaasti ja varovaisesti tuloa +tekee. Pian Kalle tuntee sen karhuksi. + +Siinä nyt Kalle ensi kerran elämässään saapi omin silmin nähdä metsän +viisaimman, väkevimmän elävän, josta hän usein oli kuullut puhuttavan +ja joka metsän kuninkaaksi mainittiin. Siinä hän katselee sen tuloa +sykkivin sydämmin, ja hän tuntee nyt, kuinka veri lämpimästi hänen +suonissaan virtailee. Niin on tämä näky saanut hänen tunteensa +kiihoksiin, tämä verraton, harvinainen tapaus ja lähenemäisillään oleva +onnen kohtaus. Käsin pyssystään kiinni pitäen, sykkivin sydämmin hän +tarkasti seuraa silmillään ja korvillaan karhun hitaita ja varovaisia +liikkeitä, ja kauan hän saa odottaa, ennenkuin se monen varovaisen +askeleen, monen seisahtumisen ja epäilyksen jälkeen vihdoin ehtii niin +lähelle haaskaa, että on jo sopiva tilaisuus ampua. + +Kalle silloin ojentaa pyssynsä sitä kohti, ampuakseen. Mutta ensimmältä +hänellä käsi hiukan vavahtaa, pyssy hiukan tärähtää; ja hän päättää +sen vuoksi sopivimmaksi odottaa siihen asti, että karhu käypi käsiksi +haaskaan. Vähän aikaa seisottuaan, katseltuaan ja kuunneltuaan, metsän +peto viimein astuukin suoraan haaskalle, syytää sukkelaan sammaleita +syrjälle ja rupeaa rohkeasti haisevaa lehmän raatoa syömään. + +Kalle näkee nyt ratkaisevan hetken tulleen. "Nyt, jos koskaan", miettii +hän, "pitää minun ampua. Nyt, jos koskaan, on karhu kaatuva. Jos ei +ampuminen nyt onnistu, ei se sitten onnistukaan." + +Hän tähtäilee, koettaa olla vakavana ja koettaa saada käsiään +vakaantumaan. + +Pyssy pamahtaa. + +Karhu, paraassa syöntihommassaan, mitään vaaraa aavistamatta, heti +pyssyn lau'ettua, nousee raivostuneena kahdelle jalalle, ja noustessaan +se vihan vimmassa etukäpälillään riuhtasee koko raskaan lehmän raadon +semmoisenaan maasta ylös; -- vaan tämän voimansa näytteen tehtyään +se kaatuu, vaipuu verisenä maahan ja jääpi liikkumattomaksi siihen +paikkaan. + +Korvalliseen sattunut pyssyn luoti on vaikutuksensa tehnyt. + +Riemullisin mielin, ilosta sykkivin sydämmin, astuu Kalle alas puusta +siihen paikkaan, johon karhu on kaatunut; ja varmasti vakuuttuaksensa +siitä, ett'ei siinä enää henkeä ole, koettelee hän käsin sitä, +tunnustelee sen vahvoja jäseniä. Mutta se ei enää nouse paikaltaan. +Se ei enää liikuta jäseniään, se ei kohota kämmeniään, joissa äsken +vielä oli niin ääretön voima; se ei pyörittele nyt päätään, ei vilkuta +silmiään, joissa vastikään vielä oli niin kirkas loiste. Liikkumatonna, +verissä päin se nyt makaa verestä punaisella mättäiköllä vast'ikään +käsistään heittämänsä lehmän raadon vieressä. + +Niin on siis surmansa saanut se elävä, joka ihmisten karjoille jo oli +sanomattomat vahingot tehnyt, erinomattainkin Mäntyvaaran karjalle. +Niin on siis henkensä heittänyt metsän kuningas, joka eläessään oli +ennättänyt hengen ottaa sangen monelta lehmältä ja lampaalta. Siinä on +nyt kuolleena mesikämmen, jonka kaatumista moni oli jo kauan toivonut +ja jota väijyäkseen ja hengiltä ottaakseen sen jälkeen kuin se oli +Mäntyvaaralla tuhotyönsä tehnyt ensin Iikka isäntä ja Lauri sekä sitten +Kalle olivat monet yöt valvoneet. Sopiva tilaisuus sen ampuakseen oli +tarjoutunut ensimmäisille vahtaajille jo kahdestikin, jolloin olivat +sen nähneet, mutta kummallakaan kerralla eivät olleet heidän tuumansa +onnistuneet. Nyt vihdoin on vahtuu onnistunut, nyt vihdoin on metsän +kuningas kaadettu. Ja Kalle on tämän miehen työn tehnyt, ihan yksinään. +Onhan se tekoa se! + +Vähän aikaa katseltuaan ja ihmeteltyään ammuttua otustaan, lähtee Kalle +iltayön hämärässä riemullisin tuntein ja kiirein askelin Mäntyvaaraa +kohti astumaan, siellä nostaakseen riemua sen tärkeän tapauksen +johdosta, joka hänellä nyt on ilmoitettavana, ja siellä kenties +lisätäkseen omaa ja toistenkin iloa erään muunkin asian johdosta, jonka +tapahtumiseksi hän nyt luulee sopivan tilaisuuden tarjoutuneen. + + + + +XVII. + + +Muutaman kirkkaan talvisen päivän iltapuolella, kun taivas on +valaistu lukemattomien tuikkivien tähtien ja kauniisti leimahtelevain +revontulten loisteella, on muutoin hiljaisessa Peltolan talossa +tavallista vilkkaampi liike. Kartanolla, joka tavallisesti on tyhjä, +näkyy nyt paljottain hevosia ja rekejä, ja jokaisen hevosen kaulassa +helisee monittain tiukuja. Silloin tällöin ilmaantuu pihalle joku mies +katselemaan, että hevosilla on syömistä. Asuinrakennuksen akkunoista +loistaa tavallista kirkkaampi valo, näyttäen, että joku juhlatilaisuus +nyt on Peltolassa. Usein avataan pirtistä porstuaan vievä ovi ja +silloin kuuluu sisältä ulos asti ilon ääniä, hyminää ja sorinaa, joka +syntyy paljossa väkijoukossa. + +Sattuupa oven avautuessa nuori mies, mustiin vaatteisiin puettuna, +tulemaan porstuaan lämpimissään. Hän seisahtaa hetkeksi porstuan +ulko-oven viereen jähdyttelemään itseään, raitista ilmaa hengittämään. +Siinä seisoessaan hän silmäilee taivaalle, katsellen, kuinka kirkkaasti +tähdet loistavat, mutta erittäinkin ihmetellen leimuavia revontulia, +jotka, ikäänkuin lainehtiva tulimeri, milloin välkkyvät kirkkaammin, +milloin himmeämmin, välistä näyttävät sammuvan, mutta sitten taas +montaa vertaa kirkkaampina ikäänkuin syttyvät uudelleen. Tämä nuori +mies, joka tällä kertaa taivaan tulia ihailee, on uljasvartaloinen, +jotenkin kookas, harteva, kasvoiltaan vakavan, mutta kauniin ja lempeän +näköinen mies. Hän ei ole kukaan muu kuin Peltolan Kalle. + +Kallen seisoessa ilmaantuu pian hänen viereensä sisarensa Elsa, joka +sievästi ja sorjasti puettuna, nuoren tytön iloisella mielellä, kevein +askelin lähenee veljeään ja sanoo hänelle: + +"No, Kalle! Mitä täällä niin miettiväisenä katselet?" + +"Enpähän niin erityistä", vastaa Kalle, vienosti hymyillen. "Silmäilen +noita revontulia, kuinka ne tänä päivänä niin erinomaisen kirkkaasti +palavat." + +"Kylläpä tosiaan kirkkaasti palavat; vissiin sinun kunniaksesi." + +Samalla ilmaantuu puhelevain viereen Mäntyvaaran Lauri ja lausuu heille +vakaisesti: + +"Revontuliako täällä katsellaan?" + +"Ka, niitähän tässä silmäillään", vastaa Kalle. + +"Kylläpä onkin niissä katsomista. Eivätpä pala monesti noin +kirkkaasti.... Mutta lähtekäähän nyt tanssimaan! Sinua jo, Kalle, +kaivattiin." + +Lähtevät pirttiin Kalle, Lauri ja Elsa. Ja sielläpä saavat iloista +elämää nähdä. Siellä on ihmisiä koolla paljon, juhlavaatteissaan +kaikki. On vanhaa ja nuorta väkeä sekaluttain, ukkoja ja akkoja, miehiä +ja naisia, poikia ja tyttöjä. Niiden kesken tietenkin on liikettä ja +hyörinää, puhetta ja pakinaa, naurua ja leikkiä. Pirtin peräpuolella +ison pintapöydän ääressä, johon on ruokia ja juomia ladottu, istuu +kaksi kylän kesken hyvin tunnettua miestä, toinen peräpenkillä pöydän +takana, toinen sivupenkillä pöydän pään kohdalla. Edellinen on +Korpimäen Aaro, joka on jo vanhanpuoleinen ja arvokkaan näköinen mies +ja joka monessa tilaisuudessa oli saanut puhemiehenä olla. Jälkimäinen +on Koivulan Kustu, kylän paras pelimanni. + +Kustu paraikaa laskettelee iloista peliä ja monta nuorta paria tanssii +hänen pelinsä mukaan ympäri lattiaa, sill'aikaa kun isoin osa väkeä +tiheissä parvissa toinen toisensa vieressä seisoo tai istuu ympärillä. +Tanssivilla näyttää hyvin lysti olevan; jotkut ovat oikein palavissaan +paljosta tanssimisesta. Näkyy silloin poikain joukossa iloisia jos +vakaisiakin luonteiltaan; tyttöin joukossa punaposkisia, hymyhuulisia, +somia ja kauniita, jospa semmoisiakin, jotka ovat jääneet kauneuden +lahjaa vaille, jospa semmoisiakin, jotka eivät suutaan hymyyn vedä, +vaan ovat muuten tyytyväisten ja onnellisten näköiset. + +Se pari, jota tällä kertaa enimmät silmät katselevat ja johon Kallen +silmäin katse ensiksi sattuu, on Kalliovaaran Heikki ja Mäntyvaaran +Kaisu. Iloisena, hikipäissään, sukkelasti ja keveästi liikkuen Heikki +viepi Kaisua, joka hilpeänä, punaposkisena ja onnellisena hänen +sivullaan hymyilee ja liikkuu yhä keveämmästi kuin Heikki. Kalle +tanssivien joukkoon tullessaan luopi hymyilevän katseen Kaisuun +sekä valitsee heti itselleen kumppaniksi Honkavaaran Liisan, joka +mielellään vastaanottaa tarjouksen ja niin lähtevät hekin toisten +tanssivien muassa kiitämään. Nuorelle Elsallekin tekee eräs nuori mies, +Viitavaaran Yrjö, tarjouksen. Niin hyörii nyt Peltolan pirtin lattialla +kolme paria, jotka epäilemättä ovat somimmat ja kauniimmat kaikista. + +Mutta hyvin kauan eivät kuitenkaan parit pysy vaihtumatta, ja vaihtojen +välillä on silloin monella tilaisuus levähtää sill'aikaa kuin toiset +tanssivat, vaikka kyllä moni yhden kumppanin menetettyään joutuu heti +toisen kanssa tanssimaan. Niinpä Heikki monet kerrat Kaisua lattian +ympäri kiidätettyään ja viimein laskettuaan hänen väkijoukkoon, tekee +heti pienen kumarruksen Liisalle, jonka Kalle juur'ikään oli päästänyt, +ja lähtee hänen kanssaan liikkeelle, vaikka molemmat olivat aivan +palavissaan äsköisestä, ja Heikillä hikihelmiä otsalta tippuu. Kalle +taas, vähän aikaa levähdettyään, valitsee Kaisun kumppanikseen, ja +onnellisesti hymyillen nämä toisiansa rakastavaiset silloin tanssikehän +ympäri kiitävät. + +Kun pelimanni vähäksi aikaa heittää soittonsa ja laskee viulun +kädestään ja tanssikin siis hetkeksi sen johdosta taukoo, silloin +Aaro täyttää hänelle viinapikarin, sanoen: "He otahan tuosta! Kyllä +semmoinen soitto jo ryypynkin kannattaa." + +Kustu tyhjentää paikalla pikarinsa, arvellen: "Menee se vielä +toinenkin." + +"He, ota, tästä saat!" sanoo Aaro, täyttäen hänelle uudestaan. + +Sitten nousee Aaro seisaalleen ja puhuu koossa olevalle kansalle, +etenkin miehille: + +"Kuulkaahan, hyvät ihmiset! Minulla olisi jotakin sanottavaa!" + +Sill'aikaa selittää muu'an isäntämies toiselle: "Enpä olisi uskonut +vuosi sitten, että näin pian pääsisin tänne Peltolaan Kallen häihin. +Minä varmasti luulin, että ennen se Kalliovaaran Heikki kerkeää häänsä +pitää kuin Kalle." + +"Ka, niinhän minäkin ensin luulin", myöntää puhuteltu. "Vaan eipä +se Kaisu Heikkiin taipunutkaan... Mutta kuunnellaanpa nyt, mitä +puhemiehellä on sanomista!" + +Aaro jatkaa: "Te tiedätte kaikki, mikä merkitys tällä päivällä on. Te +tiedätte kaikki, että tämän talon isännän vanhin poika ja tulevainen +isäntä talossa sekä Mäntyvaaran Kaisu ovat tänään laillisesti +tulleet avioliittoon vihityiksi, ovat tehneet toisillensa pyhät +aviolupauksensa. Minun ei tarvitse teille muistuttaa heidän avujaan ja +hyviä puoliaan. Te tiedätte sanomattanikin heidän kunnollisuutensa ja +hyvän luonnonlaatunsa niin hyvin sulhasen kuin morsiammen. Muun hyvän +ohessa on Kalle siitä tunnettu, että hän tässä syksyllä ihan itsekseen +otti hengen metsän kuninkaalta. Sehän teko jo osoittaa miehessä olevan +rohkeutta ja kelvollisuutta. Kaisu taas on tyttö semmoinen, ett'ei +hänen veroistaan monta ole. Hän on tunnettu iloiseksi ja lempeäksi +luonteeltaan, näppäräksi toimissaan, ahkeraksi ja huolelliseksi +töissään; hänestä epäilemättä tulee hyvä vaimo ja kunnollinen emäntä. +Mutta minä tahdon teille vanhemmille ja kokeneemmille muistuttaa +mieleen nuoruutenne aikoja, jolloin te, nuori ja kaunis kumppani +sivullanne, rupesitte omaa pesää itsellenne rakentamaan. Silloin +talouden perustaminen olisi ollut vaikea monelle teistä ilman hyväin +ihmisten apua. Minä tahdon siis muistuttaa teitä, että samalla +lailla kuin hyvät kumppanit ennen teitä muistivat, te samalla lailla +muistaisitte näitä vasta-alkavia, jotka aikovat tähän taloksi ruveta!" + +"Se on oikein!" huudahtaa Koivulan isäntä, lähestyessään puhemiestä +ja hänen haltuunsa muutaman rahan antaen. "Tässä on, mitä minulta +liikenee." + +"Sillä keinoin", sanoo puhemies, tarjoten ryypyn Koivulaisille. "Ota +tästä." + +Sitten sanoo puhemies väkijoukolle, pantuaan saamansa rahan pöydälle +peitteen alle: "Kuulkaahan hyvät ihmiset. Tässä on kunnon mies. Hän +pani tänne ison rahasumman." + +Samalla lähestyy Aaroa Heikki, antaen hänelle hopearahan, kuitenkin +niin ett'eivät toiset sitä näe, ja sanoo: "Tuossa on minunkin osaltani!" + +Puhemies pistää äkkiä rahan sinne, mihin äskenkin, ja antaa sitten +Heikille viinaryypyn, sanoen: "He, otahan tästä!" + +Heikki juodessaan lasinsa tyhjäksi, sanoo: "Minä tyhjennän pikarini, +onneksi nuorelle parikunnalle." + +"Sinä olit hyvä mies", sanoo puhemies ja täyttää uudestaan Heikin +lasin. "Sinun pitää vielä toinenkin ryyppy saada. He, otahan tästä +lisää!" + +Sitten puhuu hän kovalla äänellä väkijoukolle: "Kuulkaahan! Tämä vasta +oli hyvä antamaan. Tänne pani hän hyvän rahan. Tehkääpä muutkin samoin!" + +Tulee taas muuan mies ja antaa puhemiehelle toisten näkemättä, kuinka +iso raha se oli, ja saapi ryypyn, juopi ja poistuu. + +Samalla kun Heikki palaa iloisena pöydän ääreltä, tarttuvat monet +miehet käsiksi häneen, kohottavat käsivarsilleen ja nostavat ilmaan +kattoa kohti sill'aikaa kuin toiset tekevät samoin Liisalle; ja +pian nähdään myös yhdellä lailla käyvän Peltolan Elsalle ja hänen +tanssikumppanilleen Viitavaaran Yrjölle. Monta kertaa paiskataan nämä +molemmat parit korkealle liki kattoa ja otetaan sitten käsille vastaan +ja taas paiskataan ylös. Sillä aikaa väkijoukossa monta henkeä yhteen +ääneen huutaa: + +"Häät häistä, pi'ot pi'oista." + +"Kemut kesteistä hyvistä." + +Onhan nimittäin syytä toivoa, että häävierasten joukossa nuorimmat +ja kauniimmat parit, jotka useimmiten yhdessä tanssivat, lopettavat +lystinsä samalla lailla kuin nyt Kalle ja Kaisu ja laittavat ennen +pitkää häät, jos vaan heidän välillään on todellista ystävyyttä. + +Iloisesti ja hupaisesti kuluu aika Peltolan häissä ja niin hyvin +vanhemmat kuin nuoremmat ovat hyvin tyytyväisiä. Edelliset viettävät +aikansa parhaasta päästä vakaisissa keskusteluissa toistensa kanssa. +Mutta jälkimmäiset antautuvat halulla tanssiin, leikkeihin ja +kaikenlaisiin huveihin, joita hääpäivän kunniaksi toimeen pannaan. +Sitä paitsi kaikki saavat nauttia talon vierasvaraisuutta; ei ole +kenelläkään puutetta ruu'an eikä juoman puolesta; sillä usein +muistutetaan vieraita, että he söisivät ja joisivat tarpeeksensa. + +Onnellinen on Kaisu morsiammena, onnellinen Kalle sulhaisena. Molemmat +ovat he nyt päässeet toivonsa perille. Aika, jota he ovat hartaasti +odottaneet, päästä elämään yhdessä toistensa kanssa, on nyt tullut. +Tähän asti ovat he vanhempainsa kodissa ja vanhempiaan varten työtä +tehneet ja heiltä elatuksen ja hoidon saaneet. Tästä lähin he +aviomiehenä ja aviovaimona, toistensa rakastamina, asuvat omassa +yhteisessä kohdossa, työtä tehdäkseen ja elääkseen toisiansa varten ja +nousevaa sukupolvea varten. + +Niin hyvin Kaisun kuin Kallen vanhemmat ovat hyvin tyytyväisiä ja +iloisia tapahtuneen avioliiton johdosta. Peltolan isäntä on hyvillään +siitä, että on saanut pojalleen hyvän vaimon, joka kyllä kykenee +isoakin taloutta hohtamaan. Emäntä taas on mielissään siitä, että hänen +vaivansa ja huolensa tästä lähin vähenevät, kun hän voi uskoa Kaisun +huostaan emännän toimet. Mäntyvaaran emäntä puolestaan uskoo, ett'ei +hän olisi voinut saada tyttöään paremmalle miehelle vaimoksi kuin +Kallelle. Iikka isäntä puhuessaan tyttönsä avioliiton johdosta sanoo: + +"Kun ajattelen vuoden ajan taaksepäin, niin enpä silloin aavistanut, +että tytöstäni olisi Peltolaan emäntä tuleva. Paremmin näytti +mahdolliselta, että hän Kalliovaaraan vietäisiin. Mutta eihän näy +ihminen tulevaisuuden asioita tietävän, eikä ihminen tapausten juoksua +määrää. Asiat menevät menojaan huolimatta ihmisen ajatuksista, +päätöksistä ja töistä. Kaikki tapahtuu, minkä pitää tapahtua, mikä +on määrätty tapahtuvaksi, ja siihen me emme voi mitään. -- Ja hyvä +onkin niinkuin on -- Jumala kuitenkin paraiten tietää, mikä meille +on hyväksi. -- Kallen ja Kaisun välillä on tapahtunut avioliittoon +yhdistyminen, sillä niin pitikin tapahtua; _se oli niin sallittu._" + + + + + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 57279 *** |