Sentinels relocatedHEADmain

2 files changed, 16071 insertions, 16458 deletions

diff --git a/56493-0.txt b/56493-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..e6bb3eb
--- /dev/null
+++ b/56493-0.txt
@@ -0,0 +1,16071 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 56493 ***
+
+
+
+E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
+
+
+
+Note: Project Gutenberg has the other volume of this work.
+      Volume I: see http://www.gutenberg.org/ebooks/56492
+
+
+
+
+
+MONSOREAUN KREIVITÄR II
+
+Historiallinen romaani
+
+Kirj.
+
+Alexandre Dumas
+
+Suomennos.
+
+
+
+
+
+
+Porissa,
+Otto Andersin'in kustannuksella,
+1914.
+
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+  1. Keskustelu.
+  2. Guisen herttua.
+  3. Castor ja Pollux.
+  4. Kuuntelemalla kuullaan parhaiten.
+  ö. Liigan allekirjoittaminen.
+  6. Prinssi ja ystävä.
+  7. Kohtaus.
+  8. Chicot onkin itse asiassa Ranskan kuningas.
+  9. Muuan vierailu.
+ 10. Kuningas nimittää liigan päällikön.
+ 11. Jatkoa.
+ 12. Eteocles ja Polynices.
+ 13. Mitä löytyi tyhjästä kaapista.
+ 14. Ventre-Saint-Gris.
+ 15. Ystävättäret.
+ 16. Rakastavaiset.
+ 17. Bussy luovuttaa hevosensa.
+ 18. Anjoun herttuan valtiotaitoa.
+ 19. Herra Saint-Lucin valtiotaitoa.
+ 20. Jatkoa.
+ 21. Roland.
+ 22. Mitä Monsoreaun kreivillä oli ilmoitettavana.
+ 23. Saint-Lucin kiitollisuus.
+ 24. Saint-Lucin suunnitelma.
+ 25. Saint-Luc opettaa Monsoreaulle sen iskun, jonka
+     hän itse oli oppinut kuninkaalta.
+ 26. Pienet syyt, suuret seuraukset.
+ 27. Monsoreaun kreivi avaa taas silmänsä.
+ 28. Herttuan surunvalitusvierailu.
+ 29. Mitä haittaa voi olla liian leveästä kantotuoleista
+     ja liian ahtaista ovista.
+ 30. Saint-Luc palaa takaisin hoviin.
+ 31. . . . . .
+ 32. Anjoun herttuan lähettiläs.
+ 33. Saint-Luc suorittaa tehtävänsä.
+ 34. Monsoreaun kreivin varovaisuustoimenpiteet.
+ 35. Vierailu.
+ 36. Urkkijat.
+ 37. Herttua allekirjoittaa.
+ 38. Muuan kävelymatka Tournellesin kadulle.
+ 39. Chicot nukkuu.
+ 40. Chicot herää.
+ 41. Kristuksen ruumiin juhla.
+ 42. Jatkoa.
+ 43. Pyhimyskulkue.
+ 44. Chicot ensimäinen.
+ 45. Korko ja pääoma.
+ 46. Bussy ja Remy.
+ 47. Murha.
+ 48. Gorenflot on vähällä tulla hirtetyksi.
+ 49. Chicot arvaa oikein.
+ 50. Valmistuksia.
+ 51. Bussyn ystävät.
+ 52. Taistelu.
+ 53. Loppu.
+
+
+
+
+1.
+
+Keskustelu.
+
+
+Kun Anjoun herttua otti vastaan Monsoreaun kreivin, oli hän kokonaan
+Bussyn tuumien puolella. Hänen itserakkautensa oli saanut piston,
+ja se häpeä, jolla Bussy häntä uhkasi Méridorin paroonin nimessä,
+yllytti prinssin vihan ylimmilleen.
+
+Herttua siis otti ylihovijahtimestarin vastaan katsein sellaisin,
+jotka saivat rohkeimmankin hovimiehen vapisemaan, sillä
+tiedettiinhän, miten pitkälle Frans saattoi kostotuumissaan mennä.
+
+-- Teidän korkeutenne on suvainnut kutsua minut tänne, -- virkkoi
+Monsoreaun tyynesti, kudottuja seinäverhoja katsellen.
+
+-- Älkää pelätkö mitään, herrani, -- lausui herttua, kreivin
+ajatukset arvaten. -- Noiden verhojen takana ei kukaan kuuntele.
+Voimme puhua arastelematta, ennen kaikkea avomielisesti.
+
+Monsoreau kumarsi.
+
+-- Olettehan uskollinen palvelija, herra ylihovijahtimestari, ja
+olette kai myöskin hyvin kiintynyt minun persoonaani?
+
+-- Rohkenen niin luulla, teidän korkeutenne.
+
+-- Ja minä puolestani olen siitä vakuutettu, herrani. Olettehan
+te useamman kerran ilmaisseet minulle minua vastaan suunniteltuja
+salajuonia. Tehän olette auttanut minua yrityksissäni, olette
+unohtanut omat etunne ja panneet henkenne edestäni alttiiksi.
+
+-- Teidän kuninkaallinen korkeutenne!
+
+-- Sen kaiken tiedän. Äskettäin, esimerkiksi... minun täytyy johtaa
+se teidän mieleenne, sillä te olette toimissanne niin innostunut,
+etten koskaan ole kuullut mitään sen vertaista... äskettäin, niinkuin
+jo sanoin, sen onnettoman tapahtuman yhteydessä.
+
+-- Minkä tapahtuman, teidän korkeutenne?
+
+-- Ooh, minä tarkoitan vain neiti Méridorin ryöstöä. Voi sitäkin
+nuorta tyttö parkaa!
+
+-- Niin, ikävä kyllä! -- mutisi Monsoreau, antamatta mitään selvää
+vastausta.
+
+-- Te valitatte hänen kohtaloaan, vai kuinka? -- kysyi prinssi,
+pannen hänet yhä ahtaammalle.
+
+-- Etteköhän valittaisi tekin, teidän korkeutenne?
+
+-- Minäkö? Oi, tiedättehän paremmin kuin kukaan muu, että olen
+katunut tuota onnetonta tapahtumaa. Ainoastaan teidän ystävyytenne
+ja niiden palvelusten muisto, joita olette minulle tehnyt, on saanut
+minun unohtamaan sen, että minä teidän neuvostanne olen ryöstättänyt
+nuoren neitosen.
+
+Monsoreauta nuo sanat viiltelivät.
+
+-- Armollinen herra, -- vastasi hän, -- teidän hyvyytenne panee
+teidät suurentamaan asiaa. Te olette yhtä vähän kuin minäkin ollut
+syynä nuoren tytön kuolemaan.
+
+-- Mitä te tarkoitatte?
+
+-- Tietenkään teillä ei ollut tarkoitus antaa asiain kehittyä
+huippuunsa.
+
+-- Ah, ei tietenkään!
+
+-- Silloinhan, armollinen herra, te ette ole syypää. Tapahtui vain
+onnettomuus, sellainen tavallinen, joita sattuma usein saa aikaan.
+
+-- Sitäpaitsi, -- lisäsi herttua ja iski läpitunkevan katseen
+Monsoreauhon, -- onhan kuolema kietonut kaiken läpinäkymättömään
+huntuunsa.
+
+Prinssin ääni niin huomattavasti värähteli, että Monsoreau terästi
+heti katsettaan.
+
+-- Armollinen herra, -- sanoi hän, -- tahdotteko, että puhun ihan
+vilpittömästi?
+
+-- Miksikä ette sitten niin tekisi? -- vastasi prinssi äänellä, josta
+huokui ylpeyttä ja kummastusta.
+
+-- Ah, armollinen herra, kun minulla on edessäni ruhtinas, joka on
+yhtä ymmärtäväinen kuin jalosydäminenkin, täytyy meidän keskustelumme
+tästälähin olla ehdottomasti avomielistä.
+
+-- Tästälähin?... Mitä se merkitsee?
+
+-- Se merkitsee sitä, ettei teidän korkeutenne alussa katsonut
+tarpeelliseksi osottaa minua kohtaan samaa avomielisyyttä.
+
+-- Tosiaankin! -- myönnytteli herttua, räjähtäen nauruun, josta
+kuvastui hurja viha.
+
+-- Kuulkaahan, armollinen herra, -- virkkoi Monsoreau nöyrästi. --
+Minä tiedän, mitä teidän korkeutenne aikoo minulle sanoa.
+
+-- Puhukaa sitten!
+
+-- Teidän korkeutenne tahtoo saada minun ymmärtämään, ettei neiti
+Méridor ehkä olekaan kuollut ja ettei siis hänen luulotellun
+murhaajansa tarvitse kärsiä siitä mitään omantunnontuskia.
+
+-- Kylläpä te, hyvä herra, olette kutakuinkin kauvan viivytelleet
+tuon lohduttavan kuvittelunne esiintuomisessa. Olettepa, kautta,
+kunniani, varsin uskollinen palvelija! Olette nähnyt minun
+alakuloisuuteni, minun tuskani. Olette kuullut minun puhuvan
+kauheista unista, joita tuon tytön kuoleman johdosta olen nähnyt...
+minä, joka en, jumalan kiitos, ole mikään vetistelijä... ja olette
+antanut minun elää tuon levottomuuden vallassa, vaikkakin yhdellä
+ainoalla sanalla olisitte voinut poistaa kaikki kärsimykseni... Miksi
+pitäisi minun kutsua sellaista menettelyä, herrani?
+
+Herttua lausui nuo sanat äänellä, mikä ennusti pikaista
+vihanpurkausta.
+
+-- Armollinen herra, -- vastasi Monsoreau, -- voisipa luulla, että
+teidän korkeutenne aikoo syyttää minua jostakin...
+
+-- Petturi! -- huusi prinssi äkkiä ja astui muutaman askeleen
+ylijahtimestaria kohti, -- minä syytän teitä, ja sen syytöksen minä
+myös näytän toteen... Sinä olet minut pettänyt! Sinä olet ryöstänyt
+minulta sen naisen, jota minä rakastin...
+
+Monsoreau sävähti kamalan kalpeaksi, mutta jaksoi yhäkin pitää
+rauhallisen, miltei ylpeän ryhtinsä.
+
+-- Se on totta, -- myönsi hän.
+
+-- Haa! Vai on se totta, ja sinä sen itse sanot! Häpeämätön konna!
+
+-- Suvainnette puhua hieman hiljemmin, armollinen herra, --
+virkkoi Monsoreau täysin tyynenä. -- Teidän korkeutenne unohtaa
+puhuttelevansa aatelismiestä ja uskollista palvelijaa.
+
+Herttua nauroi väristen.
+
+-- Kuninkaan uskollista palvelijaa, -- jatkoi Monsoreau.
+
+Herttuan kiintymystä herätti sana "kuninkaan".
+
+-- Mitä tarkoitatte? -- mutisi hän.
+
+-- Minä tarkoitan sitä, -- jatkoi Monsoreau nöyrällä äänellä, -- että
+jos teidän korkeutenne haluaisi minua kuunnella, niin te tulisitte
+ymmärtämään, että minä olen vallannut tuon naisen, koska teidän
+korkeutenne halusi häntä omakseen.
+
+Moinen rohkea puhe teki herttuan mykäksi.
+
+-- Ja minun tekoni puolustuksena, -- jatkoi Monsoreau edelleenkin
+nöyrästi, -- on se, että minä neiti Méridoria rakastin...
+
+-- Myöskin minä, -- vastasi Frans kuvaamattoman ylpeästi.
+
+-- Totta on, teidän korkeutenne, että te olette minun herrani. Mutta
+neiti Méridor ei teitä rakastanut.
+
+-- Entä rakastiko hän sinua.
+
+-- Ehkäpä, -- mutisi Monsoreau.
+
+-- Sinä valehtelet! Sinä olet pakottanut hänet väkivallalla,
+niinkuin minäkin tein. Se on vain eroa, että minä, sinun isäntäsi,
+epäonnistuin, jota vastoin sinä, renki, olet onnistunut. Mutta
+minullapa olikin apunani ainoastaan valta, sinulla sitävastoin petos.
+
+-- Minä häntä rakastin, armollinen herra.
+
+-- Ei minun sitä tarvitse tietää.
+
+-- Armollinen herra...
+
+-- Luulenpa, että sinä, käärme, aiot purra!
+
+-- Armollinen herra, olkaa varuillanne, -- sanoi Monsoreau ja painoi
+päätään alas niinkuin tiikeri, joka kyyristyy hyökkäämään saaliinsa
+kimppuun. -- Minä rakastin häntä, sen sanon teille, enkä minä ole
+mikään teidän renkinne, vaikka minua siksi äsken nimittelitte.
+Vaimoni kuuluu lain mukaan minulle, ei kukaan voi häntä minulta
+riistää, ei kuningaskaan. Sanon siis vieläkin kerran: minä halusin
+saada sen naisen, ja minä olen sen ottanut.
+
+-- Vai niin, -- virkkoi Frans ja ojensi kätensä pöydällä olevaa
+soittokelloa kohti. -- Sinä olet hänet ottanut. Hyv'on! Sinun on
+annettava hänet myös takaisin.
+
+-- Te erehdytte, armollinen herra, -- huudahti Monsoreau ja riensi
+pöydän luo estääkseen prinssiä soittamasta. -- Jättäkää sikseen
+vaarallinen aikomuksenne saada minua vahingoitetuksi, sillä jos
+te kerrankin soitatte, jos saatatte minut julkisen häväistyksen
+alaiseksi...
+
+-- Sinun on luovuttava tuosta naisesta, sanon minä sinulle.
+
+-- Luovuttava hänestä?... Hän on minun vaimoni. Olen mennyt hänen
+kanssaan avioliittoon jumalan nimessä.
+
+Monsoreau toivoi näiden sanojensa jotain vaikuttavan. Mutta prinssi
+ei väistynyt uhkaavasta asemastaan.
+
+-- Vaikkapa hän jumalan edessä onkin vaimosi, on sinun kuitenkin
+luovutettava hänet ihmisille.
+
+-- Mitä! Tiedättekö jo kaikki?
+
+-- Tiedän kaikki. Avioliitto julistetaan mitättömäksi. Minä sen
+puran, vaikkapa sinut olisi vihitty kaikkien taivasta hallitsevien
+jumalien nimessä.
+
+-- Ah, armollinen herra, te herjaatte!
+
+-- Huomispäivänä tulee neiti Méridor annettavaksi isällensä, huomenna
+on sinun lähdettävä siihen maanpakoon, jonka minä sinulle määrään.
+Tunnin kuluessa on sinun myytävä ylihovijahtimestarin virkasi. Siinä
+ovat ehtoni. Ellet niitä täytä, niin varo itseäsi vasalli. Minä
+silloin muserran sinut, niinkuin nyt sären tämän lasin.
+
+Näin sanottuaan tarttui prinssi erääseen kallisarvoiseen
+kristallimaljakkoon ja heitti sen raivoissaan Monsoreauta kohti, niin
+että lasin sirpaleet lentelivät hänen kasvojensa ympärillä.
+
+-- Minä en luovuta sitä naista, minä en eroa virastani, ja minä jään
+Ranskaan, -- vastasi Monsoreau.
+
+-- Mitä minä kuulen... kirottu konna!
+
+-- Koska minä pyydän armoa Ranskan kuninkaalta, Pyhän Genovevan
+luostarissa kruunatulta kuninkaalta, ja koska tämä uusi hallitsija,
+joka tuota taivaan suosiota ajatellessaan on niin hyvä, niin jalo ja
+niin onnellinen, ei voi olla kuulematta ensimäisen hänen puoleensa
+kääntyjän rukousta.
+
+Monsoreau oli korottanut äänensä. Hänen silmäinsä tuli oli nyt
+siirtynyt hänen sanoihinsa.
+
+Nyt oli Fransin vuoro kalveta. Hän peräytyi askeleen ja riensi
+suoraapäätä vetämään paksut oviverhot oven eteen. Sitten hän tarttui
+kreivin käteen ja sammalsi:
+
+-- No niin... kreivi... puhukaa vain hiljemmin... tahdon teitä
+kuunnella.
+
+-- Minä puhun nöyrästi, virkkoi Monsoreau rauhoittuneena, -- niinkuin
+teidän korkeutenne alamaisimman palvelijan tulee.
+
+Frans tuijotti oviverhoihin. Hän näytti pelkäävän sitä että
+Monsoreaun sanat ehkä olivat kuuluneet niiden toiselle puolelle.
+
+-- Mitä te sanoittekaan? -- kysyi hän.
+
+-- Niin, minä sanoin, armollinen herra, että onneton rakkaus on
+kaiken tämän syynä. Rakkaus, jalo ruhtinas, on kaikista intohimoista
+voimakkain... Ajatellessani, että teidän korkeutenne oli luonut
+katseensa Dianaan, en voinut hillitä itseäni.
+
+-- Mutta minä sanon teille, kreivi, että se on petosta.
+
+-- Älkää nuhdelko minua, armollinen herra. Katsokaas, mitä minä
+ajattelin. Minä näin, että te olitte rikas, nuori, onnellinen. Minä
+näin teissä kristikunnan etevimmän hallitsijan.
+
+Herttua teki liikkeen kädellään.
+
+-- Sillä sehän te olette... jatkoi Monsoreau hiljemmin, -- koska tuon
+korkean arvon ja teidän välissänne ei enää muuta ole kuin mitätön
+varjo, joka on helposti hajoitettavissa... Näin koko teidän loistavan
+tulevaisuutenne, ja kun tuota valtavata onnea vertasin siihen
+omaan pieneen onneeni, jota tavottelin, silloin, teidän vastaisen
+loistonne häikäisemänä, loiston, joka miltei esti minun näkemästä
+sitä pientä kukkaa, jota itselleni halusin, silloin minä sanoin
+itselleni: minä jätän ruhtinaalle hänen loistavat unelmansa ja hänen
+laajakantoiset suunnitelmansa. Siinä on hänen päämääränsä. Minä taas
+etsin omaani syrjässä... Hän tuskin minun poistumistani huomaakaan,
+hän tuskin viitsii etsiä sitä vähäpätöistä päärlyä, jonka minä hänen
+kuninkaallisesta kruunustaan riistän.
+
+-- Kreivi, kreivi! -- virkkoi herttua, ihastuen vasten tahtoaankin
+tuosta mielittelystä.
+
+-- Te annatte minulle anteeksi, armollinen herra, -- eikö niin?
+
+Silloin loi herttua katseensa ylös ja se osui sattuneita Bussyn
+muotokuvaan. Kuva näytti katselevan niin ylpeästi, niin arvokkaasti.
+Sen käsivarsi näytti niin kehoittavalta, että herttua luuli näkevänsä
+Bussyn itsensä, joka ikäänkuin terästi hänen rohkeuttaan.
+
+-- En, -- vastasi hän, -- minä en voi antaa teille anteeksi. -- Minä
+en ole nyt ankara oman itseni takia, sen voi jumalakin todistaa. Olen
+sitä senvuoksi, kun sureva ja loukattu isä vaatii tytärtään takaisin,
+kun nainen jonka olette pakottanut kanssanne avioliittoon, huutaa
+kostoa ylitsenne, ja koska ruhtinaan velvollisuus on jakaa oikeutta.
+
+-- Armollinen herra!
+
+-- Se on, kuten sanoin, ruhtinaan ensimäinen velvollisuus, ja minä
+aionkin oikeutta jakaa...
+
+-- Jos, -- väitti Monsoreau, -- oikeuden jakaminen on ruhtinaan
+ensimäinen velvollisuus, niin on kiitollisuus kuninkaan ensi
+velvollisuus.
+
+-- Mitä te sanotte?
+
+-- Minä sanon, ettei kuningas saa koskaan unohtaa sitä, jota hänen on
+kiittäminen kruunustaan. Siispä, armollinen herra...
+
+-- No?
+
+-- Teidän on kiittäminen minua kruunustanne, sire!
+
+-- Monsoreau! -- huudahti herttua kauhistuneena. -- Monsoreau!
+-- jatkoi hän matalalla ja vapisevalla äänellä, -- oletteko siis
+kuningastakin kohtaan petturi, niinkuin olette ollut prinssiä kohtaan?
+
+-- Minä kiinnyn siihen, joka minua suojelee, sire, -- jatkoi
+Monsoreau yhä matalammalla äänellä.
+
+-- Onneton!
+
+Herttua katsahti vielä kerran Bussyn muotokuvaan.
+
+-- Minä en voi, -- puheli hän. -- Te olette oikeamielinen ylimys,
+Monsoreau. Huomaattehan, etten minä voi hyväksyä teidän tekoanne.
+
+-- Miksikä ette, armollinen herra?
+
+-- Koska teko on arvoton sekä teille että minulle... Luopukaa tuosta
+naisesta. Ah, paras kreivini... Tehkää vain tämä uhraus, ystäväni, ja
+minä lupaan ettei teille tule tapahtumaan vähintäkään vahinkoa...
+
+-- Rakastaako siis teidän korkeutenne vieläkin Méridorin Dianaa? --
+huudahti Monsoreau, kalpeana mustasukkaisuudesta.
+
+-- En en! Minä vakuutan, että en!
+
+-- No, kuka sitten voi teidän korkeuttanne pakottaa? Hän on minun
+vaimoni. Eikö minun syntyperäni ole riittävän hyvä? Vai tahtooko ehkä
+jokin syrjäinen sekaantua minun asioihini?
+
+-- Mutta hän ei teitä rakasta.
+
+-- Mitä sillä on väliä?
+
+-- Luopukaa hänestä minun tähteni, Monsoreau.
+
+-- En voi...
+
+-- Siinä tapauksessa... virkkoi herttua mitä kauheimman tuskan
+valtaamana... siinä tapauksessa...
+
+-- Punnitkaa asiaa, sire!
+
+Herttua pyyhki pois otsaltaan kylmän hien, minkä tuo kreivin käyttämä
+"sire"-arvonimi oli siihen kohottanut.
+
+-- Aikoisitteko ehkä ilmaista salaisuuteni?
+
+-- Teidän erottamallenne kuninkaalleko? kyllä, teidän majesteettinne.
+Sillä jos minun uusi hallitsijani tahtoo riistää minulta kunnian ja
+onnen, käännyn minä vanhan hallitsijani puoleen.
+
+-- Se on halpamaista!
+
+-- On kyllä, sire. Mutta minä rakastan niin paljo, että voin olla
+halpamainenkin.
+
+Herttua teki eräänlaisen tarkoitetun liikkeen, mutta kreivi esti
+hänet siitä katseellaan.
+
+-- Te ette voita mitään sillä, että surmaatte minut, armollinen
+herra. On olemassa salaisuuksia, jotka kuoltuakin voivat tulla
+ilmi. Olkaa armollinen kuningas ja sallikaa minun jäädä kaikkein
+alamaisimmaksi teidän alamaisistanne.
+
+Herttua puristeli käsiään, niin että kynnet upposivat lihaan.
+
+-- Hyvä on, jalo herrani, tehkää jotakin sen miehen hyväksi, joka
+parhaiten on teitä kaikissa asioissa palvellut.
+
+Frans kohottausi ylös.
+
+-- Mitä te pyydätte? -- sanoi hän.
+
+-- Että teidän majesteettinne...
+
+-- Onneton, onneton! Tahdotko siis, että minun pitäisi rukoilla sinua
+olemaan vaiti?
+
+-- Ah, armollinen herra!
+
+-- Puhukaa, sanokaa, mitä tahdotte? -- mutisi Frans.
+
+-- Antaahan teidän korkeutenne minulle anteeksi?
+
+-- Annan.
+
+-- Sovittaako teidän korkeutenne minut parooni Méridorin kanssa?
+
+-- Sovitan.
+
+-- Kaiketi teidän korkeutenne allekirjoittaa minun
+avioliittosopimukseni neiti Méridorin kanssa?
+
+-- Kirjoitan, -- sanoi herttua tukahutetulla äänellä.
+
+-- Ja suvaitsetteko kunnioittaa vaimoani pienellä hymyilyllä sinä
+päivänä, jolloin hänet esitellään kuningattarelle?
+
+-- Kyllä, -- myönsi Frans. -- Joko riittää?
+
+-- Jo, armollinen herra.
+
+-- Hyvä on, minä olen antanut sanani.
+
+-- Ja te, teidän korkeutenne, -- kuiskasi Monsoreau hiljaa herttuan
+korvaan, -- te saatte pitää sen valtaistuimen, jolle nousemisessa
+minä teitä autoin. Hyvästi sire!
+
+Nyt hän lausui tuon "sire"-sanan niin hiljaa, että sen sointu näytti
+prinssin korvaa vain hyväillen hivelevän.
+
+-- Nyt, -- ajatteli Monsoreau, -- on minun vain saatava selville,
+kuka on tämän kaiken herttualle kertonut.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Samana päivänä, jolloin Monsoreaulla oli tuo merkillinen
+keskustelunsa Anjoun herttuan kanssa, sai hän todellakin esitellä
+vaimonsa kuningattarelle.
+
+Herra Morvilliers oli ilmoittanut kuninkaalle, että seuraavana
+päivänä pidettäisiin konseljin kokous. Tapansa mukaan oli Henrik tuon
+kokouksen vuoksi harmissaan ja paiskautui maata. Muutamia tunteja
+nukuttuaan hän heräsi, heitti yönutun hartioilleen ja meni viereiseen
+huoneeseen, jossa Chicot nukkui.
+
+Gascognelainen makasi mitä sikeimmässä unessa ja kuorsasi kaikin
+voimin. Kuninkaan oli ylen vaikea saada häntä hereille.
+
+-- Mistä nyt on kysymys? kysyi Chicot.
+
+-- Ah, hyvä ystävä! -- virkkoi Henrik. -- Miten saatatkaan nukkua
+tuolla tavalla silloin kun kuninkaasi valvoo?
+
+-- Hoo, hyvä jumala! -- huudahti Chicot eikä ollut kuningasta
+tuntevinansa, -- voiko hänen majesteettinsa pahoin?
+
+-- Chicot, ystäväni, -- puheli Henrik, -- minähän se olen.
+
+-- Kuka minä?
+
+-- Minä, Henrik.
+
+-- Sinä voit pahoin lehtokurppien syömisestä, poikani. Minähän
+kielsin sinua täyttämästä vatsaasi. Söit eilen illalla liiaksi
+kurppia ja krapupasteijoja.
+
+-- Ooh, -- huokasi Henrik, -- minähän vain hiukan niitä maistelin.
+
+-- Sitten kai lienee sinut myrkytetty. Saamari, miten kalpea sinä
+olet, Henrik!
+
+-- Sehän on vain liinainen naamarini, Chicot ystävä.
+
+-- Etkö siis olekaan sairas?
+
+-- En.
+
+-- No, mitä pirua sinä sitten herätät minut ylös?
+
+-- Koska minulla on hyvin ikävä.
+
+-- Sepä onkin mainiota.
+
+-- Mitä sinä puhut?
+
+-- Katsohan! Ikävä panee sinut ajattelemaan, ja silloin sinä
+oivallat, ettei ihmistä voi herättää kello kaksi aamulla muuta varten
+kuin antaakseen hänelle jonkin lahjan. Mitä sinä annat minulle?
+Sanoppas!
+
+-- En mitään, Chicot. Minä tulin vain tarinoimaan kanssasi.
+
+-- Tyydyn minä siihenkin.
+
+-- Chicot, Morvilliers kävi eilen hovissa.
+
+-- Aina sinä otat vastaan huonoa seuraa, Henrik! No, mitä hän halusi?
+
+-- Hän tuli pyytämään konseljin kokousta.
+
+-- Niin, siinäpä miehessä onkin älyä. Hän ei sinun tavallasi tulekaan
+ihmisten luo kahden aikaan aamulla ja lupaa kysymättä.
+
+-- Mitä luulet hänellä olevan minulle sanomista, Chicot?
+
+-- Mitä, onneton! -- huudahti gascognelainen.
+
+-- Sitäkö kysyäksesi sinä herätit minut ylös?
+
+-- Chicot, ystäväni, sinähän tiedät, että herra. Morvilliers on minun
+poliisini ylivalvoja.
+
+-- En, kautta kunniani, sitä en tiennyt.
+
+-- Chicot, minun käsittääkseni Morvilliersilla aina on tarkat tiedot
+kaikesta, mitä tapahtuu.
+
+-- Ja minä ajattelen, -- virkkoi gascognelainen, -- että minä nyt
+voisin nukkua kaikessa rauhassa, jos en olisi pakotettu kuulemaan
+tuota sinun lörpötystäsi!
+
+-- Epäiletkö siis kanslerin valppautta?
+
+-- Tietysti, piruvieköön, minä epäilen, ja siihen; on minulla hyvät
+syyni.
+
+-- Mitkä syyt?
+
+-- Jos minä mainitsen yhden, niin se riittää.
+
+-- Kyllä, jos syy on hyvä.
+
+-- No niin! Eräänä iltana annoin minä sinulle kelpo selkäsaunan
+Froidmentelin kadulla. Quélus ja Schomberg olivat silloin mukanasi.
+
+-- Mitä! Annoitko sinä minulle selkään?
+
+-- Annoin. Napsauttelin teitä kaikkia kolmea.
+
+-- Mistä syystä?
+
+-- Siitä, että olitte loukannut minun palvelijaani. Te saitte aimo
+löylytyksen, mutta herra Morvilliersilla ei ole aavistustakaan
+mistään.
+
+-- Mitä minä kuulen! Vai olit se sinä, lurjus!
+
+-- Minä juuri eikä kukaan muu.
+
+-- Roisto!
+
+-- Sinä siis myönnät, että se on totta?
+
+-- Minä annatan sinulle raippoja, Chicot.
+
+-- Siitä ei nyt ole kysymys. Sano vain, onko se totta. Jaa tahi ei?
+Siinä kaikki, mitä pyydän.
+
+-- Sinähän tiedät, että se on totta, onneton!
+
+-- Etkö sinä seuraavana päivänä kutsuttanut herra Morvilliersia
+puheillesi?
+
+-- Tottakai sinä sen tiedät, koska kerran itsekin olit saapuvilla.
+
+-- Ja sinä kerroit hänelle siitä ikävästä tapahtumasta, joka
+edellisenä iltana oli sattunut eräälle sinun ystävällesi?
+
+-- Kerroin.
+
+-- Ja pyysit hänen ottamaan selon rikollisesta?
+
+-- Pyysin.
+
+-- No, saiko hän sen selville?
+
+-- Ei.
+
+-- Saat siis mennä nukkumaan, Henrik. Näet nyt, että sinulla on huono
+poliisi.
+
+Sitten kääntyi Chicot seinään päin tahtomatta vastata sanaakaan ja
+alkoi kuorsata kovasti, että kuningas ei enää toivonutkaan saavansa
+häntä hereille.
+
+Seuraavana päivänä kokoontui konselji, jonka jäsenet vaihtuivat
+aina kuninkaan oikun mukaan. Tällä kertaa olivat jäseninä Quélus,
+Maugiron, d'Epernon ja Schomberg.
+
+Chicot istui ylinnä pöydän päässä ja leikkeli pieniä paperivenheitä
+ja asetti ne riviin tehdäkseen, niinkuin itse sanoi, sotalaivaston
+hänen kaikkein kristillisimmälle majesteetilleen.
+
+Herra Morvilliers saapui hänkin kohta. Tämä valtiomies koetti näyttää
+varsin vakavalta. Kumartaen syvään, johon kumarrukseen Chicot
+vastasi, hän lähestyi kuningasta.
+
+-- Minä kai olen saapunut teidän majesteettinne neuvoskunnan eteen?
+
+-- Olette. Nämä ovat parhaita ystäviäni. Puhukaa!
+
+-- Hyvä on, sire. Minun tarkoitukseni on ilmoittaa teidän
+majesteetillenne eräästä kauheasta salaliitosta.
+
+-- Salaliitosta! -- huusivat kaikki läsnäolijat.
+
+Chicot terästi korviaan ja keskeytti hetkeksi erään mahtavan
+paperilaivan leikkelyn, josta piti tulla laivaston amiraalilaiva.
+
+-- Niin, salaliitto, teidän majesteettinne, -- toisti Morvilliers,
+alentaen äänensä salaperäiseksi hyminäksi, mikä merkitsi kamalia
+tiedonantoja olevan tulossa.
+
+-- Ai, ai! -- virkahti kuningas. -- Onko kysymys espanjalaisesta
+salaliitosta?
+
+Anjoun herttua, joka hänkin oli kutsuttu konseljiin, astui nyt
+sisälle.
+
+-- Kuulethan, veljeni, -- virkkoi Henrik, -- että herra Morvilliers
+puhuu salaliitosta, joka uhkaa valtakunnan turvallisuutta.
+
+Herttua heitti läsnäolijoihin terävän ja epäilevän silmäyksen.
+
+-- Onko se mahdollista? -- mutisi hän.
+
+-- On, sen pahempi, armollinen herra, -- selitti Morvilliers. --
+Uhkaava salaliitto.
+
+-- Kertokaa siitä meille, -- sanoi Chicot, pistäen valmiiksi saamansa
+paperilaivan pöydällä olevaan kristallimaljakkoon.
+
+-- Niin, -- sammalsi Anjoun herttua, -- kertokaa siitä, herra
+kansleri.
+
+-- Minä olen pelkkänä korvana, -- ilmoitti Henrik.
+
+Kanslerin kasvot kävivät mitä tärkeimmän näköisiksi, ja hän sanoi
+kumealla äänellä:
+
+-- Sire, jo kauvan olen pitänyt silmällä eräitten tyytymättömäin
+henkilöiden vehkeilyjä, henkilöiden, joilla ei ole mitään
+merkittävämpää asemaa, kuten kauppa-apulaisten, käsityöläisten ja
+kirjurien... muutamia ylioppilaitakin on ollut mukana.
+
+-- Ah, ne eivät siis olleetkaan suuria prinssejä, -- virkkoi Chicot
+tavalliseen tyyneen tapaansa ja alkoi leikellä uutta laivaa.
+
+Anjoun herttua hymyili väkinäisesti.
+
+-- Minä tiedän, -- jatkoi kansleri, -- että tyytymättömät olennot
+aina käyttävät hyväkseen joko uskontoa tai sotaa...
+
+-- Hyvin ymmärtäväisesti puhuttu, -- keskeytti Henrik. -- Entä muuta?
+
+Tullen tuosta kiitoksesta itserakkaaksi jatkoi kansleri:
+
+-- Armeijan piiristä voin luetella ne upseerit, jotka ovat teidän
+majesteetillenne uskollisia ja jotka ovat ilmoittaneet minulle
+kaiken. Papiston suhteen oli asia vaikeampi. Silloin minä panin
+palvelushenkeni toimimaan.
+
+-- Hyvin viisaasti ajateltu, -- huomautti Chicot.
+
+-- Ja vihdoinkin, -- jatkoi Morvilliers, -- onnistuin minä
+asiamiesteni avulla saamaan puolelleni erään kaupunginvirkailijan,
+joka urkki selville ne papit, jotka kiihottavat rahvasta teidän
+majesteettianne vastaan.
+
+-- Ahaa, -- ajatteli Chicot. -- Jokohan ehkä minun ystävänikin
+tunnettaisiin?
+
+-- Nämä henkilöt ovat varsin vihamielisellä kannalla hallitusta
+kohtaan, sire. Minä ne tunnen, minä.
+
+-- Varsin älykästä! -- lausui Chicot.
+
+-- Ja minä tunnen niiden toivomuksetkin, -- lisäsi Morvilliers
+riemuiten.
+
+-- Kerrassaan mainiota! -- huudahti Chicot. Kuningas antoi
+gascognelaiselle merkin olla vaiti.
+
+Anjoun herttua ei kääntänyt katsettaan pois puhujasta.
+
+-- Yli kahden kuukauden ajan, -- jatkoi kansleri, -- oli minulla
+teidän majesteettinne kustannuksella palveluksessani erittäin
+taitavia henkilöitä. Ne oli kyllä verrattain ahnaita, mutta sen
+ominaisuuden minä osasin kääntää kuninkaan eduksi, sillä kuta enemmän
+minä maksoin, sitä enemmän sain myöskin tietää. He ilmoittivat
+minulle, että uhraamalla suurempi rahasumma saataisiin selville
+salaliittolaisten ensimäinen kokous.
+
+-- Sepä oli ihanaa! -- huusi Chicot. -- Maksa, kuningas Henrik, maksa
+pois vaan!
+
+-- No, mikä on tuon salaliiton tarkoitus, kansleri? Mitä nuo
+vehkeilijät tahtovat? -- kysyi kuningas.
+
+-- Sire, ei ole kysymys mistään vähemmästä kuin uudesta
+Bartolomeuksen yöstä.
+
+-- Ketä kohtaan?
+
+-- Hugenotteja.
+
+Läsnäolijat katselivat kummastuneina toisiinsa.
+
+-- Paljoko suunnilleen tuo tieto on teille tullut maksamaan? -- kysyi
+Chicot.
+
+-- Seitsemänkymmentäviisituhatta livreä yhdellä taholla ja
+satatuhatta toisella.
+
+Chicot kääntyi kuninkaan puoleen.
+
+-- Kuulehan, Henrik! Jos haluat, niin minä tuhannesta ecusta ilmaisen
+sinulle herra Morvilliersin salaisuuden.
+
+Kansleri teki kummastusta osottavan liikkeen. Anjoun herttuan katse
+oli levollisempi kuin mitä olisi voinut odottaa.
+
+-- No sanoppa sitten! -- virkkoi kuningas.
+
+-- Se on suoraan sanoen liiga, -- selitti Chicot. -- Tuo kymmenen
+vuotta takaperin muodostettu liiga. Herra Morvilliers on saanut
+selville sen saman seikan, jonka jok'ainoa Parisin porvari tuntee
+yhtä hyvin kuin Isämeitänsä.
+
+-- Hyvä herra!... keskeytti kansleri.
+
+-- Minä puhun totta ja tahdon sen todistaa, -- jatkoi Chicot
+asianajajan äänellä.
+
+-- No, ilmoitappa sitten minulle se paikka, jossa liigalaiset
+kokoontuvat.
+
+-- Hyvin mielelläni. 1:o) torilla, 2:o) torilla ja 3:o) toreilla.
+
+-- Herra Chicot laskee leikkiä, -- virkkoi kansleri nauraen. -- Ja
+mitkä ovat heidän tuntomerkkinsä?
+
+-- He ovat puetut niinkuin parisilaiset ja liikuttelevat kävellessään
+jalkojaan, -- vastasi Chicot vakavasti.
+
+Yleinen rekkanauru seurasi tätä selitystä. Herra Morvilliers katsoi
+parhaaksi seurata toisten esimerkkiä ja alkoi hänkin nauraa. Mutta
+kohta hän taas kävi vakavammaksi ja virkkoi:
+
+-- Vielä on minun urkkijani ollut läsnä eräässä heidän kokouksessaan
+ja sellaisessa paikassa, jota herra Chicot ei tiedä.
+
+Anjoun herttua kalpeni.
+
+-- Missä sitten? -- kysyi kuningas.
+
+-- Pyhän Genovevan luostarissa.
+
+Chicot pudotti tällöin paperista leikkelemänsä variksen, jonka hän
+aikoi asettaa amiraalilaivan kannelle.
+
+-- Se on mahdotonta, -- mutisi herttua.
+
+-- Ja kuitenkin se on totta, -- sanoi Morvilliers, ylpeänä sanojensa
+aikaansaamasta vaikutuksesta, ja katseli voitonriemuisena ympärilleen.
+
+-- No, mitä he sitten tekivät, herra kansleri? Mitä he päättivät? --
+kysyi kuningas.
+
+-- Että liigalaiset valitsisivat keskuudestaan johtajia, että
+kaikkien pestattujen miesten oli asestauduttava, että jokaisessa
+maakunnassa piti olla asiamies ja että kaikki hugenotit, joita hänen
+majesteettinsa suojelee, niin heidän sanansa kuuluivat...
+
+Kuningas hymyili.
+
+-- Surmattaisiin samana määrättynä päivänä.
+
+-- Ja siinä kaikki? -- kysyi kuningas.
+
+-- Helkkari! -- pisti Chicot väliin. -- Jopa kuuluisilta, että olet
+katolilainen etkä hugenotti, Henrik!
+
+-- Eikö mitään muuta päätetty? -- kysäsi herttua.
+
+-- Ei, armollinen herra.
+
+-- Piru vieköön! Siinä ei varmaankaan ollut vielä kaikki,
+-- virkkoi Chicot. -- Ellemme ole saanut enempää tietoomme
+sadallaseitsemälläkymmenelläviidellätuhannella livrellä, niin on
+kuningasta jymäytetty.
+
+-- Jatkakaa kansleri, -- sanoi kuningas.
+
+-- Nuo päälliköt.
+
+Chicot huomasi herttuan sydämen lyövän niin rajusti, että se näkyi jo
+takin päältä.
+
+-- Ei, kuulkaapas, kuulkaapas vaan! -- huudahti hän. --
+Salaliitto, jolla on johtajia! Onpa sekin muka ollakseen
+merkillistä. Mutta sittenkin meidän täytyy saada kuulla enemmän
+sadastaseitsemästäkymmenestäviidestätuhannestamme.
+
+-- Johtajien nimet? kysyi kuningas.
+
+-- Ensinnäkin on niitä muuan hengellinen, eräs kiihkoilija, jonka
+nimen olen saanut urkituksi kymmenellätuhannella livrellä.
+
+-- Siinä teitte oikein, -- sanoi kuningas.
+
+-- Genovevalaismunkki Gorenflot.
+
+-- Gorenflot, -- murahti kuningas ja kirjoitti nimen muistiin. --
+Hyvä! Sitten...
+
+-- Sitten... virkkoi kansleri epäillen. -- Sire, sitten ei ollut enää
+ketään.
+
+Näin sanoessaan Morvilliers heitti ympärilleen salaperäisen katseen,
+ikäänkuin olisi tahtonut sanoa: Jos teidän majesteettinne olisi yksin
+täällä, niin minä puhuisin enemmän.
+
+-- Puhukaa, kansleri, -- käski kuningas, -- tässä ympärilläni on vain
+ystäviä... puhukaa!
+
+-- Ah, sire! Hänellä, jonka nimeä minä pelkään Mainita, on ystäviä,
+mahtavia ystäviä...
+
+-- Minunko ympärilläni?
+
+-- Kaikkialla.
+
+-- Ovatko he sitten minua mahtavampia? -- huudahti Henrik, vihasta ja
+levottomuudesta kalpeana.
+
+-- Sire, salaisuutta ei milloinkaan ilmaista kuuluvalla äänellä.
+Suokaa minulle anteeksi: minä olen valtiomies.
+
+-- Se on oikein.
+
+-- Ja erittäin viisasta, -- lisäsi Chicot. -- Mutta mehän, hitto
+vieköön, olemme kaikki valtiomiehiä!
+
+-- Hyvä herra, -- lausui nyt Anjoun herttua, -- me tahdomme lausua
+nöyrät jäähyväisemme kuninkaalle, ellette voi puhua suutanne
+puhtaaksi meidän läsnäollessamme.
+
+Herra Morvilliers epäili. Chicot pani kaikki hänen liikkeensä
+merkille. Hän pelkäsi, että kansleri, niin typerä kuin olikin, ehkä
+olisi onnistunut saamaan selville jotain tärkeämpääkin kuin mitä
+tässä äsken oli ilmoittanut.
+
+Kuningas antoi kanslerille merkin tulla lähemmäksi, viittasi Anjoun
+herttuata pysymään paikoillaan ja Chicotia olemaan ääneti. Silloin
+kuului aikamoista melua Louvren linnanpihalta. Kuningas nousi heti
+ylös. Quélus ja d'Epernon riensivät ikkunan luo, ja Anjoun herttua
+vei kätensä miekankahvaan, ikäänkuin olisi tuo uhkaava hälinä
+koskenut häntä.
+
+-- Ah, Guisen herttua saapuu Louvreen! -- huudahti Chicot.
+
+Kuningas teki hämmästystä merkitsevän liikkeen.
+
+-- Tuleepa totta tosiaan, -- vahvistivat suosikit.
+
+-- Guisen herttuako? -- änkytti Anjoun herttua.
+
+-- Onpa omituista, että Guisen herttua on Parisissa, virkkoi
+verkalleen kuningas, luettuaan Morvilliersin hämmästyneestä katseesta
+sen nimen, jonka tämä oli aikonut hänen korvaansa kuiskata.
+
+-- Tarkoittiko se ilmoitus, jonka aiotte minulle tehdä, serkkuani
+Guiseä? -- kysäsi kuningas hiljaa.
+
+-- Tarkoitti, sire. Juuri hän johti puhetta kokouksessa, -- vastasi
+kansleri samassa äänilajissa.
+
+-- Keitä muut olivat?
+
+-- Muita en tunne.
+
+Henrik loi kysyvän katseen Chicotiin.
+
+-- Saamari! -- huudahti gascognelainen, asettuen juhlalliseen,
+kuninkaalliseen asentoon. -- Tulkoon serkkuni Guise sisälle!
+
+Sitten hän sanoi puoliääneen kuninkaalle:
+
+-- Kas siinä saapuu muuan, jonka tunnen tarpeeksi, niin ettet
+tarvitse kirjoittaa nimeä muistiin.
+
+Vartija avasi ovet suurella melulla.
+
+-- Toinen ovenpuolisko riittää, -- huusi Henrik. -- Molemmat avataan
+vain kuninkaalle.
+
+Guisen herttua oli tarpeeksi lähellä kuullakseen nuo sanat. Mutta ne
+eivät hävittäneet hänen huuliltaan sitä hienoa hymyilyä, jolla hän
+oli päättänyt tervehtiä kuningasta.
+
+
+
+
+2.
+
+Guisen herttua.
+
+
+Guisen herttuan takana tuli suuri joukko upseereita, hovimiehiä
+ja ylimyksiä. Tämän loistavan seurueen takaa tunkeutui kansaa, ei
+tosin niin loistavana, mutta varmempana ja pelottavampana joukkiona.
+Rahvaan täytyi kuitenkin pysähtyä linnan ulkopuolelle, ja se päästi
+jylisevän riemuhuudon, kun herttua astui linnaan.
+
+Nähdessään tuon armeijan, joka muodosti tämän Parisin sankarin
+kunniavartioston joka kerta kun hän näyttäytyi kaduilla, oli kaarti
+tarttunut aseisiinsa. Se heitti uhkaavia silmäyksiä väkijoukkoon ja
+juhlittavaan herttuaan.
+
+Guise huomasi noitten sotilasten eleet. Niiden överstinä oli
+urhoollinen Crillon. Herttua tervehti häntä kohteliaasti, mutta hän
+seisoi suorana ja välinpitämättömänä ja liikahtamattoman ylpeänä.
+Tämä ylenkatse niin mahtavaksi tunnettua miestä kohtaan kummastutti
+herttuata. Hänen otsansa hetkeksi synkistyi.
+
+-- Ah! Tekö se olettekin, serkkuni? -- virkkoi kuningas. Tehän
+tulette aikamoisella melulla ja pauhinalla. Eikö puhallettu myöskin
+torvilla? Olin kuulevinani sellaista.
+
+-- Sire, vastasi herttua, -- Parisissa soivat torvet ainoastaan
+kuninkaalle, leirissä ainoastaan ylipäällikölle. Täällä torvet
+jollekin alamaiselle rämisivät liian voimakkaasti. Leirissä
+ne sitävastoin eivät jaksaisi riittävän voimakkaasti kajahtaa
+ruhtinaalle.
+
+Henrik puri huultaan.
+
+-- Kylläpä te näytätte iloiselta, hyvä serkku! -- sanoi hän hetken
+perästä, tarkasteltuaan terävästi edessään olevaa Lothringin
+prinssiä. -- Oletteko tänään tullut la Charitén piirityksestä?
+
+-- Olen, sire.
+
+-- Teidän vierailunne, hyvä serkku, on meille, kautta kunniani,
+suureksi kunniaksi, ylen suureksi kunniaksi.
+
+Henrik III:n tapana oli toistaa samaa sanaa useamman kerran silloin
+kun hän tahtoi oikeat ajatuksensa salata.
+
+-- Sire, -- virkkoi herttua, -- teidän majesteettinne ihan varmaan
+laskee leikkiä. Kuinka olisikaan! mahdollista, että minun vierailuni
+voisi tuottaa kunniaa sille, jolta kaikki kunnia tulee?
+
+-- Minä tarkoitan, Guisen herttua, -- jatkoi Henrik, -- sitä että
+jokaisen hyvän katolilaisen tapana on sotaretkeltä palatessaan ensin
+käydä jumalan luona jossain hänen temppelissään. Vasta sitten tulee
+kuninkaan vuoro. Pelkää jumalaa ja kunnioita kuningasta. Tiedättehän,
+serkkuni, että se on puolittain uskonnollinen, puolittain
+valtiollinen sääntö.
+
+Guisen herttua punastui. Kuningas sen huomasi. Hänen katseensa
+siirtyi vaistomaisesti Guisen herttuasta Anjoun herttuaan ja hän
+hämmästyksekseen huomasi, että veljensä oli samassa määrässä kalpea
+kuin serkkunsa oli punainen. Hän siirsi heti katseensa syrjään ja
+alkoi näyttää ystävälliseltä. Sen petollisen naamarin alle ei kukaan
+kyennyt paremmin kuin Henrik III kuninkaallisia kynsiään kätkemään.
+
+-- Joka tapauksessa, herttua, -- sanoi hän, -- on iloni verraton
+nähdessäni teidän onnellisesti välttäneen sodan vaarat, vaikka te,
+mikäli kerrotaan, varsin innokkaasti vaaroja haette. Mutta vaara
+tuntee teidät, hyvä serkku, ja teitä pakenee.
+
+Herttua kumarsi tälle kohteliaisuudelle.
+
+-- Sallikaa minun kuitenkin sanoa teille, hyvä serkku, jatkoi
+kuningas, -- älkää niin kovin innokkaasti etsikö hengenvaaroja, sillä
+onhan se nöyryyttävää sellaisille vetelyksille kuin meille, jotka
+vain makaamme, syömme ja metsästämme emmekä kykene kerskailemaan
+muista valloituksista kuin uusien kuosien ja uusien rukouksien
+keksimisestä.
+
+-- Niin, sire, -- vastasi herttua, viimeistä sanaa korostaen, -- me
+tiedämme, että te olette valistunut ja hurskas ruhtinas ja ettei
+mikään saa teitä unohtamaan jumalan kunniaa eikä kirkon parasta. Ja
+siitäpä syystä me nyt niin suurella luottamuksella olemme astuneet
+teidän majesteettinne kasvojen eteen.
+
+-- Joko nyt näet serkkusi suuren luottamuksen, Henrik? -- pisti
+Chicot, osottaen kädellään ylimyksiä, jotka kunnioituksesta olivat
+jääneet etumaiseen huoneeseen. -- Hän on jättänyt kolmannen osan
+luottamustaan sinun virkahuoneesi oven ulkopuolelle ja kaksi
+kolmattaosaa kokonaan Louvren porttien taakse.
+
+-- Luottamuksellako? -- toisti Henrik. -- Ettekö aina käänny puoleeni
+luottamuksella, serkku?
+
+-- Tietysti, sire. Mutta se luottamus, josta nyt puhun, tarkoittaa
+erästä ehdotusta, jonka aion teille tehdä.
+
+-- Ahaa! Teillä on siis minulle jotain ehdotettavaa, hyvä serkku.
+Puhukaa sitten luottamuksella, omien sanojenne mukaan, täydellä
+luottamuksella. Antakaa kuulua: mikä ehdotus teillä on meille
+tehtävänä?
+
+-- Mitä kauneimman ajatuksen täytäntöönpaneminen, ajatuksen, joka
+ristiretkien ajoilta asti on kytenyt kristityssä maailmassa. Sire!
+-- jatkoi herttua ja korotti ääntään, niin että se voi kuulua
+etuhuoneeseen asti, -- sire, nimitys kaikkein kristillisin kuningas
+ei ole vain tyhjä arvonimi... Se velvoittaa lämpimään innostukseen
+uskonnon puolustamiseksi. Kirkon vanhimman pojan -- mikä myöskin on
+teidän arvonimenne, sire, -- tulee aina olla valmiina puolustamaan
+äitiänsä.
+
+-- Uhkaavatko saraseenit kirkkoa, paras herttua? -- kysyi Henrik.
+Taikka haluaisitteko ehkä arvonimeä... Jerusalemin... kuningas?
+
+-- Sire, -- jatkoi herttua, -- se suuri väkijoukko, joka on seurannut
+minua tänne, ei minua sillä tavoin kunnioittaisi, ellei olisi kysymys
+minun lämpimästä harrastuksestani pyhän uskomme puolustamiseksi. Jo
+ennen teidän majesteettinne nousemista valtaistuimelle oli minulla
+kunnia puhua teidän majesteetillenne kaikkien hyvien katolilaisten
+kesken perustettavasta liitosta.
+
+-- Niin, niin, -- puuttui Chicot puheeseen, -- minä muistan: liiga,
+hitto vieköön, Henrik, Pyhän Bartholomeuksen liiga! Tosiaankin,
+poikani, etkö olekin huonomuistinen, koskapa unohdat noin valoisan
+aatteen!
+
+Herttua käännähti, nuo sanat kuultuaan, sivulle ja loi halveksivan
+katseen Chicotiin aavistamatta, minkä vaikutuksen nuo sanat
+olivat tehneet kuninkaaseen, jolla oli pää täynnään Morvilliersin
+äskettäin ilmoittamia asioita. Anjoun herttua sensijaan oli
+ihan hämmennyksissään. Hän pani sormensa huulilleen, tuijotti
+Guisen herttuaan ja seisoi siinä kalpeana ja liikkumattomana kuin
+marmoripatsas.
+
+Tällä kertaa ei kuningas huomannut tuota ruhtinasten keskeistä
+salaista ymmärtämyksen merkkiä. Mutta Chicot kuiskasi hänelle:
+
+-- Katsoppa veljeäsi, Henrik!
+
+Henrik katsahti heti sinnepäin ja herttua tempasi yhtä äkisti
+sormensa pois suultaan. Mutta se oli jo liian myöhäistä: Henrik oli
+sen huomannut ja aavistanut sen merkityksen.
+
+-- Sire, -- jatkoi Guisen herttua, joka ihan selvästi oli huomannut
+Chicotin kuiskauksen, vaikkei ollut kuullutkaan hänen sanojaan, --
+katolilaiset ovat tosiaankin nimittäneet tätä yhdistystä pyhäksi
+liigaksi ja sen päätarkoitus on tukea valtaistuinta hugenotteja
+vastaan.
+
+-- Mutta, -- jatkoi herttua, -- yhdistyksen perustaminen ei sinänsä
+riitä. Sille on annettava myös jokin suunta. Maassa sellaisessa kuin
+Ranskassa eivät monet miljoonat ihmiset liittoudu ilman kuninkaan
+suostumusta.
+
+-- Monet miljoonat! -- huudahti Henrik koettamattakaan salata
+hämmästystään, jota hyvällä syyllä saatettiin pitää kaunistumisen
+merkkinä.
+
+-- Monet miljoonat ihmiset! -- toisti Chicot. -- Hm! Sepä on
+tyytymättömien sievonen siemen, joka, jos sen, niinkuin on
+otaksuttavaa, taitavat kädet istuttavat, tulee kantamaan kauniin
+hedelmän.
+
+Tällä kertaa näytti herttuan kärsivällisyys olevan lopussa. Polkien
+jalkaansa lattiaan sanoi hän:
+
+-- Minua kummastuttaa, sire, se että teidän majesteettinne suvaitsee
+niin usein takerruttavan kiinni minun puheeseeni, kun minulla on
+kunnia teidän majesteettinne kanssa keskustella näin tärkeistä
+asioista.
+
+-- Monet miljoonat ihmiset! -- huudahti kuningas, jonka näytti
+olevan vaikeata niellä sellainen lauma yhdellä kertaa, -- hm! Sepä
+on katoliselle uskonnolle hyvin imartelevaa. Mutta kuinkahan paljo
+minun valtakunnassani löytyy sitten protestantteja, jotka tuo mahtava
+joukko tulee tuhoamaan.
+
+Herttua näytti ajattelevan.
+
+-- Neljä kappaletta, -- vastasi Chicot.
+
+Tämä uusi sukkeluus sai kuninkaan ystävät ääneensä nauramaan,
+samalla kun Guisen herttua rypisti kulmiaan ja etuhuoneessa olevat
+ylimykset kuuluvasti murahtelivat gascognelaisen rohkeudelle.
+Kuningas käännähti hitaasti oveen päin, josta sorina kuului, ja
+kun Henrikillä, silloin kun hän sitä tahtoi, oli hyvin helposti
+käsitettävä katse, taukosi mutina. Sitten hän sanoi Guiselle:
+
+-- No, herttua, mitä te haluatte?... käykää asiaan!
+
+-- Minä toivon, sire... sillä kuninkaan kansansuosio on minulle ehkä
+omaanikin rakkaampi... minä toivon teidän majesteettinne selvästi
+osottavan, että teidän majesteettinne voittaa meidät kaikki muut
+katolisen uskonnon harrastuksessaan niinkuin muissakin avuissaan
+ja että teidän majesteettinne siten riistää tyytymättömiltä kaiken
+aiheen uuden sodan alottamiseen.
+
+-- Ooh, jos on kysymys ainoastaan sodasta, serkkuni, -- virkkoi
+Henrik, -- niin onhan minulla sotaväkeä, ja vieläpä teidän
+komentonne alaista. Onhan minulla siinä leirissä, josta te
+olette lähtenyt antamaan minulle näitä oivallisia neuvoja, lähes
+kaksikymmentäviisituhatta miestä.
+
+-- Sire, kun minä puhun sodasta, täytynee minun selittää ajatukseni
+tarkemmin.
+
+-- Selittäkää serkku. Te olette suuri sotapäällikkö ja voitte olla
+vakuutettu siitä että minä varsin mielelläni kuulen mielipidettänne
+sellaisissa kysymyksissä.
+
+-- Minä tahdoin sanoa, sire, että kuninkaiden nykyisin on käytävä
+kahdenlaista sotaa: moraalista sotaa, jos niin on lupa sanoa, ja
+poliittista: sotaa aatteita vastaan, ja sotaa ihmisiä vastaan.
+
+-- Helkkarin hyvin selitetty! -- tokasi Chicot.
+
+-- Vaiti, narri! -- kielsi kuningas.
+
+-- Ihmiset, -- jatkoi herttua, -- ovat näkyväisiä, käsin
+kosketeltavia, kuolevaisia. Niiden kimppuun hyökätään ja ne
+voitetaan. Ja kun ne on saatu voitetuksi, jätetään ne oikeuden
+tuomittaviksi ja hirtetään, tai, mikä on vieläkin parempi...
+
+-- ... hirtetään ilman oikeuden tutkintoa ja tuomiota, se on sekä
+sukkelampaa että kuninkaallisempaa, -- keskeytti Chicot.
+
+-- Mutta aatteet, sire -- jatkoi herttua, -- ne ovat vaikeammin
+vangittavissa. Ne hiiviskelevät näkymättöminä ja esteittä. Varsinkin
+piiloutuvat ne niiden silmiltä, jotka tahtoisivat ne perinjuurin
+hävittää. Aatetta, sire, täytyy yöt päivät vartioida. Sillä se sama
+aate, jota te eilen tuskin huomasittekaan, saattaa jo huomenna
+olla teitä voimakkaampi. Aate, sire, on kuin kipinä, joka putoo
+olkikasaan. Se vaatii mitä valppainta silmälläpitoa, ja senvuoksi,
+sire, ovat miljoonat vartijat välttämättömiä.
+
+-- Kas vaan! Nyt ovat Ranskan neljän hugenotin asiat päin helvettiä!
+-- huudahti Chicot. -- Minä surkuttelen niitä!
+
+-- Nyt minä, -- jatkoi herttua, -- tahtoisin ehdottaa, että teidän
+majesteettinne nimittäisi johtajan tälle pyhälle liitolle.
+
+-- Oletteko jo puhunut loppuun, serkku? -- kysyi Henrik.
+
+-- Olen, sire, ja kiertelemättä, niinkuin teidän majesteettinne on
+voinut huomata.
+
+-- No, -- virkkoi kuningas, -- mitäpä tästä ajattelette, hyvät herrat?
+
+Mitään vastaamatta otti Chicot muuatta leijonantaljaa hännästä,
+retuutti taljan huoneen nurkkaan ja rupesi sen päälle pitkäkseen.
+
+-- Mitä sinä teet, Chicot? -- kysyi kuningas.
+
+-- Sire, -- vastasi Chicot, -- sanotaan, että uni on hyvä
+neuvonantaja. Senvuoksi tahdon minä nukkua, sire. Ja aamulla, kun
+pääni on levännyt, tahdon minä antaa vastauksen serkulleni Guiselle.
+
+Sen sanottuaan hän ojensi suoraksi siinä leijonantaljalla. Herttua
+loi vihanvimmaisen katseen gascognelaiseen. Tämä taas siihen vastasi
+kuorsaamalla.
+
+-- No niin, -- lausui herttua, -- mitä teidän majesteettinne
+ajattelee asiasta?
+
+-- Minä ajattelen, että te nyt niinkuin ainakin, olette oikeassa,
+serkkuni. Kutsukaa siis koolle liigalaisistanne etevimmät, saapukaa
+huomenna heidän etunenässään minun eteeni, niin minä valitsen sen
+miehen, joka parhaiten sopii uskonnon puolustajaksi.
+
+Anjoun herttua aikoi poistua muun hoviväen mukana. Sen huomattuaan
+kuningas hänelle virkkoi:
+
+-- Jää tänne, veljeni. Minulla on sinulle jotain sanomista.
+
+Guisen herttua poistui seurueineen. Kohta sen jälkeen kuului
+väkijoukkojen huutoa. Ne tervehtivät häntä Louvresta lähtiessään,
+niinkuin olivat häntä tervehtineet hänen sinne saapuessaankin. Chicot
+kuorsasi yhä, mutta me emme uskalla mennä vastuuseen siitä, nukkuiko
+hän.
+
+
+
+
+3.
+
+Castor ja Pollux.
+
+
+Anjoun herttua, joka edellisen keskustelun aikana kaikista
+muista, paitsi Chicotista ja Guisen herttuasta, oli näyttänyt
+välinpitämättömältä, täytti ilman mitään epäilystä Henrikin
+toivomuksen.
+
+-- Veljeni, -- sanoi kuningas, tultuaan vakuutetuksi siitä, ettei
+muita syrjäisiä kuin Chicot ollut hänen virkahuoneessaan. --
+Tiedätkös mitä! Minä olen hyvin onnellinen ruhtinas.
+
+-- Sire, -- vastasi herttua, -- teidän majesteettinne onni, jos
+teidän majesteettinne todellakin tuntee olevansa onnellinen, on vain
+palkintoa siitä, mitä taivas on teille ansioistanne velkaa.
+
+Henrik katseli veljeänsä.
+
+-- Niin, hyvin onnellinen, -- jatkoi hän. -- Sillä kun itse en kykene
+luomaan mitään suuria aatteita, niin syntyvät ne ystävien aivoissa.
+Niinpä on esim. tosiaankin suuri aate sekin, jonka Guise serkkuni
+juuri äsken tässä meille esitti.
+
+Herttua kumarsi myöntäen.
+
+Chicot tuijotti toisella silmällään, ikäänkuin ei olisi kuullut
+hyvin, jos molemmat silmänsä olisivat olleet kiinni, ja ikäänkuin
+hänen olisi tarvinnut nähdä kuninkaan kasvot ymmärtääkseen hyvin
+hänen sanansa.
+
+-- Yhdistää saman lipun, -- jatkoi Henrik, -- kaikki katolilaiset ja
+sillä tavoin huomaamatta asestaa koko Ranskanmaa, niin että minulla
+aina on armeija valmiina marssimaan englantilaisia, alankomaalaisia
+tai espanjalaisia vastaan, ilman että niillä on siitä aavistustakaan,
+se, Frans, on todellakin mainio ajatus.
+
+-- Niin, eiköpäs olekin? -- puuttui Anjoun herttua puheeseen,
+ihastuneena siitä, että hänen veljensä niin kokonaan oli omaksunut
+Guisen herttuan mielipiteet.
+
+-- On. Ja minä myönnän olevani halukas runsaasti palkitsemaan niin
+ihanan ehdotuksen tekijää.
+
+Chicot katsahti kummallakin silmällään, mutta ummisti ne taas heti.
+Hän oli kuninkaan kasvoilta erottanut erään miltei huomaamattoman
+hymyilyn, jonka vain hän saattoi älytä, hän, joka paremmin kuin
+kukaan muu tunsi Henrikin, ja tämä hymyily selitti hänelle kaikki.
+
+-- Niin, -- jatkoi kuningas, -- minä toistan vieläkin kerran, että
+sellainen ehdotus on palkinnon arvoinen, ja minä tulen tekemään
+kaikkeni sen hyväksi, joka ehdotuksen on keksinyt. Frans! Onko Guisen
+herttua todellakin tuon kauniin aatteen, tai oikeammin sanoen, tuon
+kauniin teon luoja? Sillä onhan teko jo alettu, veljeni, vai kuinka?
+
+Anjoun herttua teki myöntävän liikkeen.
+
+-- Sen parempi, -- jatkoi kuningas. -- Minä sanoin olevani onnellinen
+ruhtinas, mutta minun olisi pitänyt sanoa olevani liian onnellinen,
+Frans, koskapa minun ystäväni eivät tuollaisia asioita ainoastaan
+ajattele, vaan myöskin, tahtoessaan olla kuninkaalleen hyödyksi,
+niitä itse panevat toimeen. Mutta vieläkin kerran kysyn minä sinulta,
+rakas Frans, onko minun tosiaankin kiittäminen serkkuani Guiseä
+tuosta verrattomasta aatteesta?
+
+-- Ei, sire. Lothringin kardinaali ajatteli sitä samaa jo
+kaksikymmentä vuotta takaperin, ja ainoastaan Bartholomeuksen yö
+on estänyt sen toimeenpanemista, s.o. tehnyt sen toistaiseksi
+tarpeettomaksi.
+
+-- Ah, mikä vahinko, että Lothringin kardinaali on kuollut! Olisin
+muuten nimittänyt hänet paaviksi Gregorius XIII:nen jälkeen,
+sittenkun tämä kuolee. Mutta, -- jatkoi Henrik tuolla merkillisellä
+hilpeydellä, mikä teki hänestä valtakuntansa etevimmän näyttelijän,
+-- hänen veljenpoikansahan sen sijaan on perinyt tuon aatteen ja
+tehnyt sen hedelmöittäväksi. Kaikeksi onnettomuudeksi en voi tehdä
+hänestä paavia, mutta minäpä teen hänestä... Vaan miksipä sellaiseksi
+minä enää voisinkaan hänet tehdä, jota hän ei jo entuudestaan ole?
+Sanoppa minulle, Frans!
+
+-- Sire, -- vastasi Frans, veljensä sanoista kokonaan hämmentyneenä,
+-- te tosiaankin liioittelette serkkunne ansioita. Tuo aate on,
+niinkuin jo sanoin, ainoastaan perintöä. On sitäpaitsi olemassa vielä
+toinenkin henkilö, joka on auttanut häntä tuon perinnön hyödyllisessä
+käyttämisessä.
+
+-- Onko se hänen veljensä kardinaali, vai kuinka?
+
+-- On kyllä hänelläkin siinä jotain osaa, mutta häntä en kuitenkaan
+tarkoittanut.
+
+-- Mayenne kaiketi?
+
+-- Ah, sire, -- virkkoi herttua, -- osotattepa hänelle tuolla
+otaksumisellanne ansaitsemattoman suurta kunniaa.
+
+-- No, se on totta. Sillä miten olisikaan mahdollista luulla, että
+jokin valtiollinen aate voisi syntyä moisen teurastajan aivoissa?
+Mutta ketä minun sitten on kiittäminen siitä avusta, jota serkkuni
+Guise on saanut?
+
+-- Minua, sire, -- vastasi herttua.
+
+-- Sinua! -- virkkoi Henrik, mitä suurinta kummastusta teeskennellen.
+
+Chicot katsahti taas toisella silmällään. Herttua kumarsi.
+
+-- Kuinka! -- sanoi Henrik. -- Kun minä näin koko maailman
+haarniskoittuneen minua vastaan, kun papit saarnasivat
+minun synneistäni, runoilijat ja satiirikot ivasivat minun
+hullunkurisuuttani, oppineet ja valtiomiehet arvostelivat minun
+virheitäni; kun ystäväni nauroivat minun voimattomuudelleni
+ja asemani oli niin tukala, että minä laihduin ja hiukseni
+harmaantuivat, niin sinussako, Frans, sillävälin kypseni semmoinen
+aate? Sinussa, jota... minä sen myönnän, mutta ajattele, ihminen
+on heikko ja kuninkaat sokeita... sinussa, jota en aina pitänyt
+ystävänäni! Ah, Frans, kuinka minä olen rikkonut sinua vastaan!
+
+Ja valtavan mielenliikutuksen sytyttämänä, -- siltä ainakin näytti,
+-- ojensi Henrik kätensä veljelleen.
+
+Chicot raotti toisen silmänsä luomia.
+
+-- Niin, jatkoi Henrik, -- se on mainio aate. Kun minä en enää
+yleistä tyytymättömyyttä herättämättä voi säätää veroja enkä kutsua
+uutta miehistöä aseisiin; kun minä en voi kävellä enkä seista, en
+nukkua enkä valvoa naurua herättämättä, niin tuleepa silloin Guisen
+herttua, tai oikeammin sinä, veljeni, esittämään keinon, joka yhdellä
+kertaa hankkii minulle armeijan, rahat, ystävät ja levon. Mutta että
+tuo lepo tulisi olemaan pysyväistä, Frans, siihen tarvitaan vain yksi
+ainoa asia.
+
+-- Mikäpä sitten?
+
+-- Serkkuni puhui juuri siitä, että minun olisi asetettava johtaja
+tämän suuren yrityksen etunenään.
+
+-- Niin hän puhui.
+
+-- Niinkuin helposti huomaat, Frans, ei tuollaiseksi johtajaksi sovi
+ainoakaan minun suosikeistani. Ei ainoallakaan heistä ole sellaista
+päätä eikä sellaista rohkeutta, jota siihen tarvitaan. Queles on
+urhoollinen, mutta hänellä on liiaksi omissa rakkausseikkailuissaan
+tekemistä. Maugiron on myös urhoollinen, mutta turhamainen eikä
+ajattele mitään muuta kuin pukuansa. Schombergkin on urhoollinen,
+mutta hänellä ei ole tarpeeksi järkeä, sen myöntävät hänen parhaat
+ystävänsäkin. Urhoollinen on myöskin d'Epernon, mutta on suuri
+kerskailija, johon en hetkeksikään voi luottaa. Niinkuin tiedät,
+Frans, -- jatkoi Henrik yhä lisääntyvällä luottamuksella, -- on
+kuninkaiden raskaimpia taakkoja alituinen teeskentelemisen pakko.
+Niinpä onkin minulle lievennykseksi, kun minä, niinkuin nytkin, saan
+puhua vilpittömän avomielisesti. Chicot raotti kumpaakin silmäänsä.
+
+-- Hyvä on, -- jatkoi Henrik, -- koska nyt kerran serkkuni Guise on
+kypsyttänyt tuon ajatuksen, jonka kehittämisessä sinulla on ollut
+niin suuri osasi, niin kaiketi hänen täytyy saada järjestää ajatus
+käytäntöön.
+
+-- Mitä te sanotte, sire? -- huudahti Frans, levottomana huohottaen.
+
+-- Minä sanon, että sellaisen liikkeen etunenässä, jotta liike tulisi
+oikein johdetuksi, täytyy olla jonkin suuren ruhtinaan.
+
+-- Mutta, sire, olkaa varovainen.
+
+-- Ruhtinaan, joka on samalla kertaa taitava sotapäällikkö ja taitava
+neuvottelija.
+
+-- Varsinkin taitava neuvottelija, -- toisti herttua.
+
+-- No niin, Frans, eikö Guise kaikissa noissa suhteissa olisi tähän
+luottamustoimeen sopiva?
+
+-- Veljeni, -- vastasi Frans, -- Guisen herttua on jo tarpeeksi
+mahtava.
+
+-- On kyllä, mutta hänen mahtavuutensahan juuri muodostaakin minun
+voimani.
+
+-- Guisen herttua johtaa armeijaa ja porvaristoa, Lothringin
+kardinaali kirkkoa, Mayenne toimii molempain kätyrinä. Sire, te
+kokootte liiaksi valtaa yhden ainoan suvun käsiin.
+
+-- Se on totta, Frans, -- myönsi Henrik. -- Sitäkin olen ajatellut.
+
+-- Jos Guiset edes olisivat ranskalaisia prinssejä, niin välipä
+sillä. Olisihan edullista kartuttaa Ranskan kuningashuoneen arvoa.
+
+-- Kyllä. Mutta hepä ovatkin Lothringin prinssejä.
+
+-- Niin, -- huomautti Frans, -- ja he kuuluvat sukuun, joka aina on
+kilpaillut meidän sukumme kanssa.
+
+-- Frans! -- huudahti Henrik. -- Enpä tosiaankaan luullut sinua
+niin hyväksi valtiomieheksi! Niin, se mikä minua laihduttaa ja
+mikä saa hiukseni harmaiksi, se on Lothringin suvun lakkaamaton
+kohoaminen arvossa rinnan meidän sukumme kanssa. Katsos, Frans!
+Ei kulu päivääkään, etteivät nämä Guiset, joilla, niinkuin juuri
+äsken ihan oikein huomautit, on käsissään kaikki valtakunnan
+valta... päivääkään ei kulu, etteivät joko herttua, kardinaali
+taikka Mayenne rohkeudellaan tai oveluudellaan, väkivallalla eli
+viekkaudella, riistäisi minulta jotakin osaa vallastani, jotain osaa
+etuoikeuksistani, ilman että minä mahtaisin niille mitään. Ah, Frans,
+jos me aikaisemmin olisimme saaneet tämän selityksen, jos olisin
+tuntenut sydämesi ajatukset niinkuin tunnen ne nyt, olisi minulla
+sinussa ollut tuki, olisin minä tähänastista paremmin kyennyt niitä
+vastustamaan. Mutta nyt on liian myöhäistä.
+
+-- Mistä syystä?
+
+-- Koska siitä voisi syntyä riitaa, ja minua kaikkinainen riita
+väsyttää. Senvuoksi minä nimitän hänet liigan päälliköksi.
+
+-- Siinä teet väärin, veljeni, -- sanoi Frans.
+
+-- Mutta kuka minun sitten pitäisi nimittää, Frans? Kuka ottaa tuon
+vaarallisen paikan vastaan? Se näet on vaarallinen, sillä etkö
+huomannut herttuan tarkoitusta? Hän tietysti halusi, että minä
+tekisin hänestä päällikön, ja jos minä nyt siihen nimitän jonkin
+toisen enkä häntä, niin saa tuo nimitetty hänestä verivihollisen.
+
+-- Nimitä sitten toinen tarpeeksi mahtava henkilö, niin ettei
+hänellä, sinun oman voimasi tukemana, ole mitään pelättävää
+Lothringin prinssien taholta.
+
+-- Voi hyvä veli, -- vastasi Henrik alakuloisesti, -- en tunne ketään
+sellaisessa asemassa olevaa.
+
+-- Katselkaa ympärillenne, sire.
+
+-- No, entä sitten? En näe tässä ketään muita kuin sinut, veljeni, ja
+Chicotin, te ainoat, joita voin pitää tosiystävinäni.
+
+-- Ah! -- huokasi herttua, -- etkö siis minua ymmärrä, veljeni?
+
+Henrik loi Anjoun herttuaan hämmästyneen katseen, ikäänkuin olisi
+äkisti huntu hänen silmiltään pudonnut.
+
+-- Mitä! Olisiko se mahdollista? -- huudahti hän.
+
+Frans nyökäytti päätään.
+
+-- Mutta ei, -- puhui Henrik, -- sinä et voi siihen suostua, Frans.
+Tehtävä on sinulle liian vaikea. Et voisi koskaan tutustautua
+siihen, että porvarit tekisivät marssiharjoituksia edessäsi tahi
+että kuuntelisit heidän pappiensa saarnoja. Tuskin tahtoisit olla
+pyövelinäkään teurastuslaitokseksi ehkä muuttuvassa Parisissa. Siihen
+tarvitaan kolmen miehen voimat, niinkuin Guiseillä on, ja oikeana
+kätenä pitäisi olla joku Kaarle ja vasempana joku Ludvig.
+
+-- Totta kyllä, mutta siitä huolimatta, sire.
+
+-- Mutta, Frans, ethän sinä vastaakkaan minun kysymykseeni.
+Mitä! Luuletko voivasi siihen kyetä? Luulisitko tulevasi toimeen
+noiden pässinpäiden kanssa, joilla on kastrullit päässään kypärän
+asemasta? Sinäkö, hovimme hienoin mies, alentuisit tavalliseksi
+rahvaanmieheksi? Kautta jumalan, veljeni, vuodet meitä niin suuresti
+muuttavat!
+
+En suostuisi tuohon oman itseni tähden, vaan yksinomaan teidän
+tähtenne, sire.
+
+Hyvä, kunnon veljeni! -- virkkoi Henrik ja oli sormenpäällään
+pyyhkäisevänään silmännurkastaan kyyneleen, jota siinä, -- ei
+lainkaan ollut.
+
+-- Etkö siis olisi sitä vastaan, Henrik, -- sanoi Frans, -- jos minä
+ottaisin sen tehtävän, jonka aioit antaa Guisen herttualle?
+
+-- Minäkö vastaan! -- huusi Henrik. -- En, en missään tapauksessa.
+Se päinvastoin minua ilahuttaa. Siis sinäkin olit hitusen liigaa
+ajatellut. Sitä parempi! Oli siis sinullakin siinä suuressa aatteessa
+osasi. Osasiko vain? Ei, veljenosasi! Huomaanpa tosiaankin, että
+ympäristölläni on todellisia neroja ja että minä itse olen suurin
+aasi omassa valtakunnassani.
+
+-- Ooh, teidän majesteettinne laskee leikkiä!
+
+-- Minäkö! Taivas minua siitä varjelkoon! Asia on toki liian vakava.
+Sanonpa suoraan, mitä ajattelen, Frans. Sinä autat minut varsin
+tukalasta asemasta, etenkin kun en viime aikoina ole ollut oikein
+terve. Mutta palatkaammepa nyt keskustelumme tärkeimpään puoleen...
+Sitäpaitsi, kun tarvitsen ymmärrystä, voinko luottaa sinuun?
+Nimittäisinkö siis minä sinut, kuten ehdotit, liigan päälliköksi, vai
+kuinka?
+
+Frans hätkähti ilosta.
+
+-- Voi! -- huudahti hän, -- pitäisikö teidän majesteettinne minua
+tuon luottamuksen arvoisena!
+
+-- Mitä puhut luottamuksesta, Frans! Kun kerran Guisen herttua ei
+ole liigan etunenässä, niin ketä minun silloin tarvitsisi epäillä?
+Itse liigaako? Olisikohan ehkä koko liiga minulle vaarallinen? Kerro,
+paras Frans, kerro minulle kaikki!
+
+-- Ooh, -- sire! -- sammalsi herttua.
+
+-- Olenpas minä tuhma! -- jatkoi Henrik. -- Jos liiga olisi minun
+viholliseni, ei minun veljeni haluaisi ryhtyä sen päälliköksi,
+taikka, toisin sanoen, siitä hetkestä lähtien, jolloin minun veljeni
+tuon liigan esimieheksi tulisi, ei minulla olisi mitään pelättävää.
+Tämähän on täysin loogillista, eikä se, joka meille on järjen
+antanut, ole viskannut kirvestään kaivoon. Minulla ei näin ollen
+saata olla mitään epäilyksiä. Sitäpaitsi tunnen niin paljo kunnon
+ranskalaisia, että tiedän voivani heidän kerallaan käydä taisteluun
+vaikkapa juuri itse liigaa vastaan, jos se tuppautuisi kovin
+lähenteleväksi.
+
+-- Totta se on, sire, -- vastasi herttua, -- sillä kuningashan on
+aina kuningas.
+
+-- Mutta nytpäs juuri, -- virkkoi Henrik, -- pälkähti päähäni taas
+uusi aate! Kummallista, että juuri näinä aikoina osun keksimään
+paljokin sellaisia!
+
+-- Millainen aate, veljeni? -- kysyi herttua, käyden levottomaksi
+syystä ettei hän vielä oikein osannut uskoa todeksi nimittämistään
+liigan johtajaksi.
+
+-- Aatteleppas, että Guise serkkumme luultavasti on otaksunut
+tulevansa siihen nimitetyksi! Hän varmastikin liigan päällikkyyttä
+haluaa.
+
+-- Hänkö päällikkyyttä, sire?
+
+-- Tietysti. Hän tietenkin on ajatellut asiaa oman etunsa kannalta.
+Sinä kaiketikin sanot häntä auttaneesi. Vaan pidäppä varasi, Frans!
+Sitä miestä ei niin hevin kynitä!
+
+-- Ooh, sire!...
+
+-- Lyönpä vetoa, Frans, siitä että sillä miehellä on itsekkään
+kunnianhimoisia aikeita. Hän tuntee minut kutakuinkin
+välinpitämättömäksi.
+
+-- Tuntee kyllä, mutta samalla hetkellä, jolloin sinä hänelle tahtosi
+ilmaiset, hän on valmis taipumaan.
+
+-- Tahi on olevinansa. Niinkuin jo sanoin: pidä varasi! Guise
+serkullani on pitkälle ulottuva käsivarsi. Tekisippä mieleni
+sanoa, että hänen molemmat kätensä ovat pitkät ja ettei kukaan muu
+koko valtakunnassa, ei kuningaskaan, kykene ojentamaan kättään
+niin kauvaksi kuin hän, sillä hän voi kurottaa toisella kädellään
+Espanjaan, toisella Englantiin.
+
+-- Mutta jos nyt teidän majesteettinne, -- selitteli Frans, -- pitää
+häntä niin kovin vaarallisena, niin on siinäkin yksi syy lisäksi
+liigan päällikkyyden antamiseen minulle. Sillä tavoin hän joutuisi
+teidän valtanne ja minun valtani väliin. Niin ollen saatettaisiin
+hänet jo ensi petturuudestaan, mihin hänet syylliseksi huomattaisiin,
+saattaa edesvastuuseen.
+
+Chicot nosti nyt päätään.
+
+-- Vaadi hänelle edesvastuuta, Frans! Semmoista oli helppo tehdä
+Ludvig XI:nelle, joka oli mahtava ja rikas. Hän kyllä osasi järjestää
+oikeusjuttuja ja laittaa mestauspölkkyjä. Mutta minulla ei ole varaa
+ostaa edes sen vertaa mustaa samettia, jota sellaista tilaisuutta
+varten tarvittaisiin.
+
+Tällöin loi Henrik herttuaan katseen sellaisen, jota ei voinut sietää.
+
+Chicot oli taas nukahtavinaan.
+
+Nyt tuli hetken vaitiolo. Kuningas sen ensiksi keskeytti.
+
+-- Kaikki asiat täytyy siis tarkoin punnita, paras Frans. Ei saa olla
+mitään kansalaisten keskeisiä taisteluja eikä mitään riitojakaan
+minun alamaisteni kesken! Minä olen Henrik "Rohkean" ja Katariina
+"Ovelan" poika. Olen perinyt hiukkasen hyvän äitini oveluutta. Minä
+nyt kutsutan luokseni Guisen herttuan ja annan hänelle niin monta
+lupausta, että me kyllä kaikessa ystävyydessä tulemme sopimaan
+asioista.
+
+-- Sire! -- huudahti Anjoun herttua. -- Minäkö siis saan
+päällikkyyden, vai miten?
+
+-- Tietenkin. Se on suurin toivoni. Mutta en tahtoisi sen kuitenkaan
+kovin suuresti loukkaavan serkkuani Guisen herttuaa.
+
+-- Olkaa levollinen, -- sanoi Anjoun herttua. -- Ellei mitään muuta
+estettä ole olemassa, niin otan minä heti selvittääkseni asian
+herttuan kanssa.
+
+Aiotko käydä vieraisilla hänen luonaan? Voi, mietippä, veljeni, sitä
+että osotat käynnilläsi hänelle liian suurta kunniaa!
+
+-- En, sire, en hänen luokseen menekkään. Hän vartoo minua minun
+omissa huoneissani. Kuninkaalla oli etuoikeus Guisen herttuan
+ensimäiseen vieraissakäyntiin. Mutta minulla kaiketi on oikeus
+toiseen.
+
+-- Ah, veljeni, -- virkkoi Henrik, -- arvaanpa jo, että sinä tällä
+tavoin voimassapidät meidän etuoikeuksiamme, jotka minä väliin
+heikkoudessani tulen unohtaneiksi!
+
+Herttua tarttui veljensä käteen sitä suudellakseen.
+
+-- Mitä sinä nyt teet, Frans? Ei, minun syleilyssäni, minun
+sydämelläni on sinun oikea paikkasi!
+
+Ja nuo veljekset nyt useamman kerran syleilivät toisiaan, kunnes
+viimein Anjoun herttua ikäänkuin väkisin oli riistäytyvinään irti
+kuninkaan käsistä. Sitten hän, sydän ilosta sykyttäen, huoneesta
+poistui.
+
+Kuningas puri vihasta hampaitaan ja riensi muutaman salakäytävän
+kautta jonkinlaiseen tampuuriin, joka oli herttuan huoneitten
+vieressä ja josta hän varsin hyvin saattoi kuulla sisäpuolella
+tapahtuvan keskustelun.
+
+Helkatti sentään! -- murahti silmiään aukova Chicot ja nousi ylös.
+-- Onpa noiden perhekohtausten näkeminen tosiaankin liikuttavaa!
+Luulinpa jo tässä näkeväni Castorin ja Polluxin kohtauksen Olympon
+ikimailla.
+
+
+
+
+4.
+
+Kuuntelemalla kuullaan parhaiten.
+
+
+Anjoun herttua tiesi vallan hyvin miltei kaikkien Louvren huoneitten
+olevan sillä tavalla järjestetyn, että pieninkin puhelu saattoi
+kuulua sille, joka kuunnella kerran tahtoi. Veljensä osottaman
+ystävyyden sokaisemana hän kuitenkin sen seikan unohti, taikka sitten
+ei pannut siihen mitään huomiota.
+
+Henrik III ehti "tähystyshuoneeseensa" samalla hetkellä, jolloin
+hänen veljensä meni omaan huoneistoonsa. Kuningas sai kuulla
+jok'ainoan sanan herttuoiden keskustelusta.
+
+-- Hyvääkö kuuluu, armollinen herra? -- kysäsi Guisen herttua
+innokkaana.
+
+-- Kuuluu kyllä, herttua. Nyt olen tullut tänne.
+
+-- Teidän korkeutenne on harvinaisen kalpea.
+
+-- Ihanko huomattavasti? -- kysyi herttua levottomana.
+
+-- Jotakuinkin. Varsinkin minun nähdäkseni.
+
+-- Kuningas ei kuitenkaan mitään huomannut.
+
+-- Ei kait. Sitä en minäkään usko. Hänen majesteettinsa viivytteli
+teitä luonaan kaiketikin puhellakseen minun ehdotuksestani?
+
+-- Aivan niin, herttua.
+
+Nyt syntyi hetkisen kiusottava äänettömyys, minkä merkityksen Henrik
+kyllä oivalsi.
+
+-- Mitäpä hänen majesteettinsa siitä asiasta virkkoi? -- kysyi Guisen
+herttua.
+
+-- Kuningas sen suuremmoisen aatteen kyllä hyväksyy, mutta hän pelkää
+näkevänsä yrityksen etunenässä teidän laistanne vaarallista miestä.
+
+-- No, mutta jokohan aikeemme sitten epäonnistuu?
+
+-- Sitäpä pahoin pelkään, paras herttua. Liiga näyttää toimintaansa
+tukehtuneen.
+
+-- Ah! -- huokaili herttua, -- täytyisikö nyt lopettaa, ennenkuin
+edes oikein on alkuunkaan päästy?
+
+-- Ne kumpikin kuulostavat olevan yhtä ovelia, -- kuiskattiin äkkiä
+Henrikin korvaan. Henrik käännähti katsomaan taakseen ja huomasi,
+että siinä seisoikin Chicot.
+
+-- Vai olet sinä, lurjus, hiiviskellyt minun perässäni! -- suhahti
+kuningas.
+
+-- Pidäppä suusi kiinni, poikani, sillä muuten häiritset minua
+kuulemasta heidän keskusteluaan.
+
+Kuningas vain kohautti olkapäitään. Mutta kun Chicot oli ainoa
+ihmisolento, johon kuningas täysin voi luottaa, jäi hänkin puolestaan
+kuuntelemaan.
+
+Guisen herttua otti nyt sananvuoron.
+
+-- Armollinen herra, -- sanoi hän, -- siinä tapauksessa olisi
+mielestäni ollut parasta, että kuningas heti olisi antanut kieltävän
+vastauksen. Mahtaisikohan ehkä pitää minun valtaani jollain tavoin
+liian suurena?
+
+-- Sitäpä melkein luulen, -- vastasi herttua epäröiden.
+
+-- Hän siis tekisi tyhjäksi koko asian?
+
+-- Siltä tuntuu, -- jatkoi Anjoun herttua, -- ja koska kerran te
+olette pannut asian alulle, niin olen minä katsonut asiakseni teitä
+kaikin tavoin tukea, niinkuin olen tehnytkin.
+
+-- Millä tavoin, armollinen herra?
+
+-- Nähkääs, kuningas on antanut minulle vallan pitää liiga pystyssä
+tahi -- hajottaa se.
+
+-- Kuinka se kävisi laatuun? -- kysyi Guisen herttua, silmät
+levottomina tulta iskien.
+
+-- Oivallatte kaiketi, että sellainen asia aina riippuu mahtavimpain
+miesten suostumuksesta. Ajatelkaas, jospa hän Guisen herttuan sijasta
+nimittäisikin yrityksen päämieheksi Anjoun herttuan?
+
+-- Haa! -- huudahti Guisen herttua, voimatta tuosta huudahduksestaan
+pidättäytyä, veren kohotessa hänen kasvoilleen.
+
+-- Mainiota! -- irvisteli Chicot. -- Nyt alkavat koirat tapella
+luukapulasta!
+
+Mutta sekä Chicotin että asioista verrattain tietämättömän
+kuninkaan suureksi hämmästykseksi virkkoikin Guisen herttua varsin
+rauhallisella, miltei iloisella äänellä:
+
+-- Olettepa ovela valtiomies, armollinen herra, jos kerran olette
+saanut asiat niin järjestetyiksi.
+
+-- Niin olen tehnyt, -- vastasi herttua. -- Tilaisuus mainiosti sopi,
+ja minä käytin sitä hyväkseni. Kuitenkaan ei vielä, paras ystävä,
+mitään ole ratkaistu, enkä minä puolestani ole tahtonut tehdä mitään,
+ennenkuin olen saanut puhutella teitä, koska kerran itsekään en vielä
+tiedä, mitä tästä kaikesta lopuksi tulee.
+
+-- Hyvä on! En tahdo sanoa teille, armollinen herra, mitä tästä
+ehkä lopuksi tulee, sillä sen tietää vain jumala, mutta ainoastaan
+huomauttaa siitä, missä määrin asia voisi meitä hyödyttää. Liiga
+on valtakunnan toinen armeija. Koska siis minä johdan varsinaista
+armeijaa ja kun veljeni kardinaali johtaa kirkkoa, ei kukaan voi
+meitä vastustaa, niin kauvan kuin toimimme yksissä.
+
+-- On kuitenkin huomioonotettava muuan seikka, -- huomautti Anjoun
+herttua, -- se nimittäin, että minä olen lähin kruununperillinen.
+
+-- Ahaa! -- kuiskasi Henrik.
+
+-- Mutta te, armollinen herra, muistanette sen, että niin lähellä
+kruunua kuin olettekin, tulee teidän ottaa kaikki mahdollisuudet
+huomioon.
+
+-- Voi, hyvä herttua, minä olen jo tuhansia kertoja kieltäytynyt
+kunniasta.
+
+-- Teillä on tekemistä ensinnäkin Navarran kuninkaan kanssa.
+
+-- Äh! Hänestä minä viis välitän. Hän ei ajattele mitään muuta kuin
+rakkausseikkailujaan.
+
+-- Se on erehdys, teidän korkeutenne. Hän on köyhä, laiha ja
+nälkiintynyt. Hän on niiden kesyttömien kissojen kaltainen, jotka
+rotan hajun tuntiessaan saattavat koko yön vaania kellarinluukulla,
+samalla kun lihavat kotikissat eivät viitsi vaivata samettikäpäliään
+saaliin vuoksi. Navarran kuningas vaanii teitä. Hän ei jätä teitä
+eikä veljeänne näkyvistään. Hän tavottelee teidän kruunuanne.
+Kohtaisippa vaan jokin onnettomuus hallitsijaa, niin saisipahan
+nähdä, miten jäntevät lihakset sillä kissalla on, ja miten hän
+yhdellä ainoalla harppauksella rientäisi Pausta Parisiin antaakseen
+teidän tuntea kynsiään.
+
+-- Hallitsijaako kohtaisi onnettomuus? -- toisti Frans hitaasti ja
+katseli kysyväisesti Guisen herttuaa.
+
+-- Ahaa! -- virkkoi Chicot. -- Kuuleppa tarkoin, Henrik! Tuo Guise
+sanoo tahi tulee pian sanomaan varsin opettavaisia asioita, jotka
+minä kehotan sinun tarkoin mieleesi painamaan.
+
+-- Kyllä, armollinen herra, -- toisti Guisen herttua, --
+onnettomuuspa niinkin! Sellaiset eivät teidän perheessänne ole
+harvinaisuuksia, sen tiedätte yhtä hyvin kuin minäkin, ehkäpä
+paremminkin. Voihan ruhtinas tänään olla ihan terve, ja jo huomenna
+saattaa hänessä olla näivetystauti. Jokin toinen saattaa luulla
+elävänsä vielä vuosikausia, vaikkei hänellä enää olisi montakaan
+tuntia armonaikaa.
+
+-- Kuuletko, Henrik, kuuletko! -- kuiskasi Chicot tarttuen kuninkaan
+vapisevaan ja kylmään käteen.
+
+-- Se on kyllä totta, -- lausui Anjoun herttua niin kumealla äänellä,
+että kuninkaan ja Chicotin täytyi terästää tarkkaavaisuuttaan. --
+Totta on, että minun sukuni prinssit näyttävät syntyvän onnettomain
+tähtien alla. Mutta onhan veljeni Henrik, jumalan kiitos, terve ja
+hyvissä voimissa. Hän on aikoinaan kestänyt sodankin vaivat eikä
+ole niihin menehtynyt. Mutta sitäkin suuremmalla syyllä saattaa hän
+nyt ajatella tulevaisuuttaan, kun hänen elämänsä on vain pelkkää
+ilonpitoa, minkä hän kestää yhtä hyvin kuin aikaisemmat vaivansakin.
+
+-- Kyllä niinkin. Mutta muistakaapa, armollinen herra, muuan
+asia. Ne huvitukset nimittäin, joita Ranskan kuningas harrastaa,
+eivät aina ole vaarattomia. Niinpä esim. teidän isännekin, Henrik
+II, joka onnellisesti oli sodan vaarat välttänyt, joutui lopulta
+samojen huvitusten uhriksi, joista te nyt puhutte. Montgommeryn
+keihäs oli kyllä ase ja tehoton haarniskaa, mutta ei silmää
+vastaan. Siitäpä kuningas Henrik II surmansa saikin. Mitä tulee
+teidän autuaastikuolleeseen veljeenne Frans II:een, niin on teidän
+myöntäminen, armollinen herra, ettei korvavammaan panna paljo painoa,
+mutta sepä se juuri aiheutti kuoleman. Olen vielä useamman kerran
+kuullut sanottavan, että tuon tappavan taudin Frans II:n korvaan oli
+saattanut sellainen olio, jota aivan väärin nimitettiin sattumaksi,
+koska sillä oli hyvin tunnettu nimi.
+
+-- Herttua! -- mutisi Frans punastuen.
+
+-- Kas niin, armollinen herra, jatkoi herttua, -- jo jonkun
+aikaa on kuninkuus ollut onnettomuudeksi. Muistelkaapa Bourbonin
+Antonia. Epäilemättä hänen kuningasnimensä aiheutti pyssynluodin
+hänen olkapäähänsä, pikku tapaturma, josta ei kenenkään muun olisi
+tarvinnut kuolla, mutta jonka johdosta hän kuitenkin kuoli. Ajatelkaa
+vielä Johanna d'Albretia, bearnilaisen äitiä, joka kuoli nenästään,
+haisteltuaan eräitä hajuvedellä pirskoitettuja hansikkaita. Se
+onnettomuus tuli odottamatta ja kummastutti kaikkia, etenkin kun
+juuri silloin tiedettiin eräitten henkilöitten kärkkäästi toivovan
+hänen kuolemistaan. Ettekö myönnä, armollinen herra, että tämä
+kuolemantapaus teitä kovin hämmästytti?
+
+Vastaukseksi rypisti herttua vain kulmiaan, mikä antoi hänen
+kavalalle katseelleen vieläkin kolkomman leiman.
+
+-- Ja ansatseepa vielä mainitsemista myöskin Kaarle IX:nen
+onnettomuus. Hän ei kuollut korvastaan, ei silmästään, ei
+olkapäästään eikä nenästään. Hänen kohtalonsa ratkaisi suu: on näet
+vaarallista lukea metsästystä käsitteleviä kirjoja, joiden lehdet
+ovat niin toisiinsa kiinni liimautuneet että alituiseen täytyy
+kostuttaa sormiaan huulillaan. Vanhat kirjanlehdet turmelevat syljen,
+eikä kukaan ihminen, ei kuningaskaan, voi elää kauvan kun sylki on
+pilaantunutta.
+
+-- Herttua! Herttua! -- huudahti prinssi. -- Luulenpa, että teitä
+huvittaa sepitellä rikosjuttuja.
+
+-- Rikosjuttuja! Kuka tässä puhuu rikoksista. Minä mainitsen vain
+onnettomuustapauksia. Ettekö ymmärrä? Eihän ole muusta koskaan ollut
+kysymyskään, ja eikö Kaarle IX:llekin metsästysretkellä sattunut
+tapaus ollut pelkkä tapaturma? Tarkoitan tuota metsästysretkeä,
+jolloin te jalomielisesti aioitte ampua veljenne päälle hyökkäävän
+villisian, ammuittekin, pikaisesti tähdätessänne villisikaa, kokonaan
+toista. Tämä pyssynlaukaus, armollinen herra, todistaa enemmän
+kuin mikään muu, miten helposti voi joutua onnettomuuden uhriksi.
+Hovissa tuntee jokainen teidän taitavuutenne, armollinen herra. Te
+ette ammu koskaan harhaan, ja kaiketi te itsekin kovin hämmästyitte
+huomatessanne sillä kertaa ampuneenne ohi maalin.
+
+-- Mutta, -- sanoi Anjoun herttua, koettaen tyyntyä, -- mitä etua
+minulle saattoi ollakaan veljeni, kuninkaan, kuolemasta, kun Kaarle
+IX:nen seuraajaksi tulisi Henrik III?
+
+-- Odottakaahan vähän, armollinen herra! Oli jo olemassa muuan
+vapaa kruunu, Puolan. Kaarle IX:nen kuoleman kautta tuli toinenkin
+vapaaksi, nimittäin Ranskan. On luonnollista, että vanhin veljenne
+arvelematta olisi valinnut Ranskan. Mutta ei Puolaakaan ollut
+halveksiminen. Olittehan te sitäpaitsi tullut askelta lähemmäksi, ja
+siis oli tapaturma teille eduksi. Henrik III palasi tosin Varsovasta
+kymmenen päivän kuluessa. Miksikä ette te, jos uusi onnettomuus olisi
+sattunut, olisi voinut menetellä samoin kuin Henrik III?
+
+Henrik III katsahti Chicotiin, ja tämä taas vuorostaan kuninkaaseen,
+mutta hänen katseessaan ei nyt ollutkaan narrin tavallista ilveilevää
+ilmettä, vaan hellän osanottavaisuuden sävy, mikä kuitenkin pian
+haihtui hänen kasvoistaan.
+
+-- Minkä johtopäätöksen teette, herttua? -- kysyi prinssi,
+keskeyttäen tahi pikemminkin tahtoen tehdä lopun tästä keskustelusta,
+jossa Guisen herttuan tyytymättömyys niin selvästi ilmeni.
+
+-- Teen sen johtopäätöksen, armollinen herra, että, kuten äsken
+sanoimme, jokaisella kuninkaalla on oma tapaturmansa. Siis olette te
+Henrik III:nen välttämätön onnettomuus, varsinkin jos teistä tulee
+liigan johtaja, sillä olla liigan päällikkönä on melkein samaa kuin
+olla kuninkaan kuninkaana, lukuunottamatta sitä, että te liigan päänä
+pystytte torjumaan myöskin omaa, pian tapahtuvaa hallitustanne ehkä
+uhkaavan vaaran: tarkoitan bearnilaista.
+
+-- Pian tapahtuvaa! Kuuletko? -- kuiskasi Henrik III.
+
+-- Tietysti kuulen, -- vastasi Chicot.
+
+-- Niin ollen... -- jatkoi Guisen herttua.
+
+-- Niin ollen, -- puuttui Anjoun herttua puheeseen, -- otan minä
+toimen vastaan. Eikö se ole teidänkin tarkoituksenne?
+
+-- Kuinka saatattekaan sitä epäillä? -- virkkoi Lothringin prinssi.
+-- Minä kehotan teitä siihen.
+
+-- Entäpä te?
+
+-- Ooh, olkaa huoletta! Jo eilisaamusta asti on minun väkeni ollut
+liikkeellä, ja tänä iltana on Parisissa jotain omituista katseltavana.
+
+-- Mitähän ne sitten tänä iltana aikovat saada toimeen Parisissa? --
+kysyi Henrik.
+
+Oletpa sinä typerä, poikani! Tänä iltanahan liiga julkisesti
+allekirjoitetaan, ymmärräthän. Sillä sitähän on jo kauvan salassa
+valmistettu. He vain vartoovat sinun suostumustasi. Sen sinä annoit
+tänä aamuna, ja illalla tapahtuu allekirjoittaminen. Saamari vieköön,
+Henrik, näethän, että onnettomuutesi... sillä sinullahan on niitä
+kaksi... että nuo onnettomuutesi, kumpikin herttua, eivät anna ajan
+kulua hukkaan.
+
+-- Hyvä, -- sanoi Anjoun herttua. -- Tapaamme siis toisemme illalla,
+herttua.
+
+-- Niin, me tapaamme illalla, -- toisti Henrik.
+
+-- Mitä! -- huomautti Chicot. -- Aiotko uskaltaa kuljeksia
+pääkaupunkisi kaduilla tänä iltana, Henrik?
+
+-- Tietystikin.
+
+-- Mutta varo tapaturmia, Henrik.
+
+-- Ooh, ole huoletta! Kyllä minä varustan riittävästi vartijoita. Ja
+voithan sinä sitäpaitsi tulla minun mukaani.
+
+-- Mitäs nyt? Sinä pidät minua hugenottina, poikani. Ei, kiitos. Minä
+olen hyvä katolilainen, minä, ja varsin mielelläni kirjoittaudun
+liigaan ja vaikkapa kymmenen kertaa, jos niin tarvitaan.
+
+Herttuoiden ääntä ei enää kuulunut. Keskustelu oli lopussa.
+
+-- Vielä yksi sana, -- virkkoi kuningas, pidättäen Chicotin, joka
+aikoi mennä tiehensä, -- mitä sinä tästä kaikesta ajattelet?
+
+-- Minä ajattelen, ettei kukaan teidän edeltäjistänne tuntenut
+onnettomuuttaan. Teillä, herra Henrik, on siis heihin nähden suuri
+etu. Sillä, saakeli soikoon, tunnettehan te veljenne, vai kuinka,
+sire?
+
+-- Tunnen, -- vastasi Henrik. -- Sen tulee hän, kautta jumalan, ennen
+pitkää saamaan kokea?
+
+
+
+
+5.
+
+Liigan allekirjottaminen.
+
+
+Saman päivän iltana antoi Guisen herttua pääkaupungin asukkaiden
+kirjoittautua jäseniksi liigaan.
+
+Suunnattomat väkijoukot riensivät kirkkoihin. Heidän eleensä olivat
+samalla sekä iloisia että uhkaavia, varsinkin heidän kulkiessaan
+eräitten sotaväenosastojen ohitse. Tuo käytös, samoinkuin heidän
+huutonsa, vihellyksensä ja uhkauksensa olisivat saattaneet
+Morvilliersin levottomaksi, ellei tämä virkamies varsin hyvästi
+olisi tuntenut hyviä parisilaisiansa, jotka tosin ovat ivallisia ja
+pisteliäitä, mutta jotka kuitenkin omasta alotteestaan eivät tee
+mitään pahaa, varsinkaan, ellei jokin ilkimys heitä siihen yllytä tai
+ellei jokin varomaton vastustaja heitä siihen vaadi.
+
+Näkyi kuitenkin väliin yksi ja toinen joukkue, jossa ruostuneita
+miekkoja hieman tupestaan kohotettiin. Varsinkin silloin, kun he
+kulkivat sellaisten talojen ohi, joissa jokin hugenotti asui. Silloin
+he huusivat: Pyhä Bartolomeus! Roviolle kerettiläiset!
+
+Näitten huutojen vuoksi ilmestyi ikkunaan jokin vanha palvelija tai
+pappi, ja portit ja ovet visusti suljettiin. Ylpeinä siitä, että
+olivat saaneet säikäytetyksi itseään aremman pelkurin, riensivät
+porvarit voittokulkuaan jatkamaan.
+
+Etenkin l'Arbre Secin kadulla oli tungos hirveä. Väkijoukko koetti
+meluten tunkeutua erään kirkkaasti valaisevan lyhdyn luo. Se riippui
+muutamassa kyltissä, jonka lukijamme ehkä tuntevat, kun mainitsemme,
+että kyltti kuvasi kanaa sinisellä pohjalla ja että siihen alle oli
+kirjoitettu: Kaunis tähti.
+
+Talon kynnyksellä seisoi muuan mies, ruudukas pumpulilakki päässään.
+Toisessa kädessään hän piteli paljastettua miekkaa ja toisessa
+heilutteli jo puolittain täytettyjä paperilappuja ja huusi lakkaamatta:
+
+-- Tulkaa, tulkaa tänne, urhokkaat katolilaiset! Käykää sisälle
+"Kauniin tähden" ravintolaan, sillä täällä tapaatte hyvää viiniä ja
+iloisia kasvoja! Tulkaa! Tänä yönä tullaan hyvät seulomaan erilleen
+pahoista. Huomisaamuna voidaan vehnä erottaa akanoista. Tulkaa, hyvät
+herrat! Te, jotka osaatte kirjoittaa, tulkaa kirjoittamaan! Ja te,
+jotka ette taida kirjoitusta, tulkaa tekin ja antakaa nimenne joko
+minun, mestari La Hurièren, taikka avustajani herra Croquentinin
+kirjoitettavaksi.
+
+Herra Croquentin, nuori nulikka valkea mekko yllään ja vyössään
+puukko sekä kirjoitusneuvot, merkitsi tosiaankin jo edeltäpäin ylös
+naapurien nimiä ja ensimäiseksi niistä isäntänsä, mestari La Hurièren.
+
+-- Eläköön messu, hyvät ystävät! -- kirkui täyttä kurkkua "Kauniin
+tähden" ravintolan isäntä. -- Eläköön pyhä uskonto, eläköön messu,
+vuuh!
+
+Hän oli tällöin hengenahdistukseen ja väsymykseen tukehtua, sillä
+tuota hänen innostustaan oli kestänyt jo kello neljästä lähtien
+iltapäivällä.
+
+Seuraus siitä oli se, että monet, saman innostuksen elähyttäminä,
+itse piirsivät nimensä La Hurièren listaan, jos vaan taisivat
+kirjoittaa, ja elleivät tainneet, jättivät sen Croquentinin
+tehtäväksi.
+
+Asia oli La Hurièrelle sitäkin mieluisampi, kun
+Sanit-Germrin-l'Auxerroisin kirkko oli siinä ihan lähellä ja se
+olisi voinut viedä häneltä kunnian käsistään. Mutta onneksi oli
+uskovaisia tähän aikaan lukuisasti. Ja tosiaan vahingoittamatta
+riitti kumpaankin paikkaan tarpeeksi väkeä. Ne, jotka eivät päässeet
+tunkeutumaan kirkkoon kirjoittamaan nimeään pääalttarilla, kokivat
+hiipiä sen tiskin ääreen, jonka takana La Hurière sihteerintehtäviään
+hoiti. Ja ne, joiden ei onnistunut päästä La Hurièren luo, toivoivat
+läheisessä kirkossa onnistuvansa paremmin.
+
+Kun La Hurièren ja Croquentinin listat tulivat täyteen merkityiksi,
+haetutti ensinmainittu viipymättä kaksi uutta lisäksi. Hän oli ylen
+ylpeä menestyksestään, joka tulisi korottamaan häntä Guisen herttuan
+ajatuksissa ja ehkä hankkisi hänelle sen korkean paikan, jota hän
+niin kauvan oli tavotellut.
+
+Nyt näkyi muuan suurikasvuinen mies tunkeutuvan väkijoukon läpi.
+Tyrkkien ja potkien raivasi hän tietään ja onnistui viimeinkin
+pääsemään Croquentinin luo. Hän otti kynän erään kelpo porvarin
+kädestä ja kirjoitti muutamalle ihan uudelle sivulle nimensä tuuman
+korkuisilla kirjaimilla ja mitä konstikkaimpia koukeroita tehden.
+Sen tehtyään jätti hän arvokkain katsein kynän takanaan seisovalle
+henkilölle.
+
+-- Chicot! -- luki seuraava kirjoittaja. -- Osasipa se pirun herra
+kirjoittaa koreasti!
+
+Chicot, sillä se oli hän, ei ollut tahtonut lähteä Henrik III:nen
+seuraan, vaan kierteli ympäri kaupunkia omaa nimeään merkitsemässä.
+Kirjoitettuaan nimensä Croquentinin listaan, riensi hän heti
+mestari La Hurièren luo, joka eräänlaisella katseella oli katsellut
+avustajansa listalla olevaa komeata nimikirjoitusta. Hän siis otti
+Chicotin vastaan, ellei aivan avoimin sylin, niin kuitenkin ojentaen
+hänelle listan. Saatuaan kynän eräältä villakauppiaalta kirjoitti hän
+nimensä toistamiseen ja yhä suuremmin koukeroin. Senjälkeen kysyi hän
+La Hurièrelta, eikö tällä ollut vielä kolmattakin listaa.
+
+La Hurière ei ymmärtänyt pilaa eikä hänen kanssaan ollut
+leikittelemistä. Hän mutisi jotain kerettiläisistä ja Chicot taas
+jotakin kuppilakauppiaista. La Hurière laski listan kädestään
+tarttuakseen miekkaansa. Chicotkin jätti kynänsä vetääkseen
+miekkansa esiin. Kohtaus olisi kaiketikin päättynyt eräisiin
+miekaniskuihin, jolloin "Kauniin tähden" isäntä hyvinkin pian olisi
+saanut tarpeekseen, ellei Chicot samassa olisi tuntenut, että joku
+nykäsi häntä käsivarresta. Se oli kuningas. Hän oli pukeutunut
+yksinkertaiseksi porvariksi ja hänen seurassaan olivat Quélus ja
+Maugiron, hekin valepuvussa ja aseinaan, paitsi miekkoja, kullakin
+pyssynsä.
+
+-- No, no, -- virkkoi kuningas. -- Mitä on tekeillä? Hyvät
+katolilaisetko ilmi riidassa? Onpa se, kautta jumalan, huonoa
+esimerkkiä!
+
+-- Jalo herra, -- sanoi Chicot, ollen olevinaan tuntematta
+kuningasta, -- kirotkaa sitä, joka on väärässä. Tässä on muuan
+lurjus, joka huutaa ohikulkijoille, että he tulisivat kirjoittamaan
+nimensä hänen listoilleen, ja kun on kirjoitettu, kirkuu hän yhä
+enemmän.
+
+La Hurièren huomio kääntyi nyt uusien innokkaiden katolilaisten
+saapumiseen, ja hän joutui pian tunkeutuvan väkijoukon vuoksi
+erilleen kuninkaasta ja Chicotista, jotka nyt olivat nousseet
+vastapäätä olevalle rapulle.
+
+-- Kylläpä uskonnon asialla on tänä iltana harrastusta minun hyvän
+kaupunkini kaduilla! -- virkahti Henrik.
+
+-- On, sire. Mutta se on kerettiläisille vaarallista, ja teidän
+majesteettinnehan tietää, että teitäkin pidetään sellaisena.
+Katsokaahan vain tuonne vasemmalle!
+
+-- Ahaa! Mayennen leveä suu ja kardinaalin terävä kärsä.
+
+-- Vaiti, sire! Silloin on hyvät valtit käsissä, kun tietää
+vihollistensa olinpaikan ja kun viholliset eivät tiedä, missä me
+olemme.
+
+-- Luuletko sitten, että minun pitäisi jotain pelätä?
+
+-- Voi, hyvä jumala, eihän tuollaisessa väentungoksessa voi mennä
+vastuuseen mistään! Jollakin saattaa olla taskussaan veitsi, joka
+huomaamatta pistetään naapurin vatsaan, tietämättä edes oikein
+syytäkään, ja naapuri heittää tuossa tuokiossa henkensä. Menkäämme
+siis jollekin toiselle taholle, sire.
+
+-- Onkohan kukaan minua nähnyt?
+
+-- Sitä en luule, mutta teidät ehdottomasti huomataan, jos jäätte
+tänne vähänkin pitemmäksi aikaa.
+
+-- Eläköön messu, eläköön messu! -- huusi nyt ihmisvirta, joka
+tulvaili avonaisilta paikoilta yli äyräittensä kohoavan virran lailla
+l'Arbre Secin kadulle.
+
+-- Eläköön Guisen herttua, eläköön kardinaali, eläköön Mayennen
+herttua! -- huusi La Hurièren portin edustalle kerääntynyt
+väkijoukko, tunnettuaan Lothringin prinssit.
+
+-- Hohoo! Mitä nuo huutavat? -- pääsi Henrik III:lta, ja hän
+rypisteli kulmiaan.
+
+-- Se on huutoa, josta käy selväksi, että kunkin on pysyttävä
+paikallaan: Guisen herttuan kadulla ja meidän Louvressa. Lähtekää
+takaisin Louvreen, sire.
+
+-- Tuletteko mukaan?
+
+-- En. Sinä et enää tarvitse minun seuraani, poikani. Onhan sinulla
+tavallinen henkivartiostosi. Eteenpäin, Quélus, eteenpäin, Maugiron!
+Mutta minä tahdon nähdä näytelmän loppuun. Minusta se on harvinainen,
+vieläpä hauskakin.
+
+-- Mihin sinä sitten menet?
+
+-- Minä menen merkitsemään nimeni muihin listoihin, sillä tahdonpa,
+että huomenna sadottain nimikirjoituksiani näytellään Parisin
+kaduilla. Me olemme nyt sataman luona, poikani. Hyvää yötä nyt!
+Mene sinä oikealle, minä menen vasemmalle. Kullakin on omat tiensä.
+Riennänpä Saint-Mery'yn kuulemaan kuuluisan papin puhetta.
+
+-- Mitä hälinää tuo on? -- virkkoi äkisti kuningas. -- Miksi ne noin
+juoksevat Pont-neufiin päin?
+
+Chicot nousi varpailleen, mutta ei voinut erottaa muuta kuin
+kirkuvan ja toisiaan tyrkkivän väkijoukon, joka näytti kantavan
+jotain juhlasaatossa. Mutta äkkiä jakaantui joukko Lavandièresin
+kadun edessä oikealle ja vasemmalle puolelle, niin että joukon
+kunnianosoituksen esine tuli näkyviin. Se oli kirkuvalla aasilla
+ratsastava munkki ja kansanvirta kuljetti sitä siihen paikkaan, missä
+kuningas seisoi.
+
+-- Ohoo! -- pääsi Chicotilta, nähtyään miehen ja elukan. -- Sanoin
+äsken meneväni kuulemaan kuuluisaa saarnamiestä Saint-Meryhyn. Nyt en
+tarvitsekaan mennä niin kauvas. Kuunnelkaapas nyt hiukan.
+
+-- Saarnaaja aasin selässä! -- virkkoi Quélus.
+
+-- Miksikä ei poikani?
+
+-- Kumpiko noista on pappi? -- kysyi Henrik. -- Nehän puhuvat
+kumpikin samalla kertaa.
+
+-- Alimainen on kaunopuheisempi, -- vastasi Chicot, -- mutta ylempänä
+oleva puhuu paremmin ranskankieltä. Kuulehan, Henrik, kuulehan!
+
+-- Hiljaa! -- huudettiin joka puolelta. -- Hiljaa! Kaikki olivat
+ääneti. Keräännyttiin piiriin munkin ja aasin ympärille, ja munkki
+alotti puheensa.
+
+-- Hyvät veljet, -- sanoi hän, -- Parisi on jalo kaupunki. Parisi on
+Ranskan kuningaskunnan ylpeys, ja parisilaiset ovat sukkelata väkeä,
+niinkuin laulussa sanotaan.
+
+Munkki alkoi nyt täyttä kurkkua laulaa:
+
+    Parisilainen, ystäväni,
+    se pirultakin voiton vie.
+
+Tätä laulua kuullessaan alkoi aasi niin äänekkäästi ja itsepäisesti
+säestää, että se keskeytti ratsastajan, ja väkijoukko rämähti
+nauramaan.
+
+-- Ole vaiti, Panurge, ole vaiti! ärjyi munkki. -- Sinä saat
+puhua myöhemmin, anna minun nyt ensin puhua. Hyvät veljet, jatkoi
+saarnamies, -- maa on murheenlaakso, jossa ihmisen useimmiten täytyy
+virvoittautua kyyneleillään.
+
+-- Hänhän on juovuksissa! -- virkkoi kuningas.
+
+-- Minä, joka teille puhun, -- jatkoi munkki, -- minä palaan
+maanpaosta, niinkuin muinoin heprealaiset Babelin vankeudesta, ja
+Panurge ja minä elämme nyt vain almuista ja kieltäymyksistä.
+
+-- Kuka on Panurge? -- kysyi kuningas.
+
+-- Luultavasti hänen luostarinsa esimies, -- vastasi Chicot. -- Mutta
+vaiti, kuunnelkaamme häntä. Tuo kunnon mies minua huvittaa.
+
+-- Ja ketä minun on siitä kiittäminen, hyvät ystävät? Kas, ei ketään
+muuta kuin Herodesta. Te tiedätte, ketä minä Herodeksella tarkoitan.
+
+-- Ja sen tiedät sinäkin, poikani, -- sanoi Chicot. -- Olenhan minä
+sinulle sen selvittänyt.
+
+-- Kiitos! -- vastasi kuningas.
+
+-- Veljet, -- jatkoi munkki, -- katsokaas, tässä on minun aasini,
+jota minä rakastan kuin karitsaa. Hän voi teille sanoa, että me
+kolmessa päivässä olemme matkustaneet tänne Villeneuve-le-Roista
+ollaksemme saapuvilla tämän päivän suurissa juhlallisuuksissa. Entä
+miten me olemme matkustaneet? Niin:
+
+    On pussi tyhjä
+    ja kurkku kuiva.
+
+Mutta me emme ole Panurgen kanssa siitä välittäneet. Mitä tapahtuu
+täällä nykyisin, hyvät veljet? Tänäpäivänäkö Herodes pannaan viralta?
+Tänäänkö veli Henrik teljetään luostariin?
+
+-- Kuulkaapas! -- virkkoi Quélus. -- Minun tekisi mieleni hakata tuo
+viinitynnyri kappaleiksi. Vai mitä siitä arvelet, Maugiron?
+
+-- Ah! -- murahti Chicot. -- Ei maksa vaivaa suuttua niin vähästä,
+Quélus. Käyhän kuningas joka päivä luostarissa. Usko pois minua,
+Henrik, ellei sinulle tehdä mitään pahempaa, niin ei sinulla ole
+valittamisen syytä, vai kuinka, Panurge?
+
+Kuultuaan nimeänsä mainittavan luimisti aasi korviaan ja alkoi rääkyä
+täyttä kurkkua.
+
+-- Häh, Panurge, häh! kiljui munkki. -- Onko sinussakin intohimoja?
+Hyvät herrat, -- jatkoi hän, minä läksin Parisista kahden
+matkatoverin seurassa: Panurgen, tämän aasini, ja Chicotin, joka on
+hänen majesteettinsa hovinarri. Hyvät herrat, voitteko sanoa, mihin
+ystäväni Chicot on joutunut?
+
+-- Ahaa! -- virkahti kuningas. -- Tuo siis onkin sinun ystäväsi.
+
+Quélus ja Maugiron räjähtivät nauramaan.
+
+Onpa sinulla miellyttävä ystävä, -- sanoi kuningas, -- ja varsin
+kunnioitustaherättävä. Mikä on hänen nimensä?
+
+-- Hän on Gorenflot, se sama Gorenflot, josta herra Morvilliers
+mainitsi pari sanaa.
+
+-- Hänkö siis puhui Pyhän Genovevan luostarissa?
+
+-- Hän juuri.
+
+-- Jos niin on asia, niin minä hänet hirtän.
+
+-- Mahdotonta.
+
+-- Mistä syystä, jos saan kysyä?
+
+-- Koska hänellä ei lainkaan ole kaulaa.
+
+-- Hyvät veljet, -- jatkoi Gorenflot, -- te näette minussa todellisen
+marttyyrin. Veljet, se asia, jota nyt tällä hetkellä puolustetaan,
+on minun asiani tai, oikeammin sanoen, kaikkien hyvien katolilaisten
+asia. Te ette tiedä, mitä maaseuduilla tapahtuu ja mitä hugenotit
+suunnittelevat. Meidän täytyi Lyonissa surmata niistä muuan, joka
+yllytti kapinaan. Niinkauvan kuin niitä käärmeen sikiöitä Ranskassa
+löytyy, eivät oikeinajattelevat saa hetkenkään rauhaa, Hävittäkäämme
+siis perinjuurin hugenotit. Aseisiin, veljet, aseisiin!
+
+-- Aseisiin! -- toistivat useat äänet.
+
+-- Kautta jumalan! -- murahti kuningas. -- Järjestäkää asiat niin,
+että tuo humalainen pitää suunsa kiinni, tai panee hän muutoin
+toimeen uuden Bartolomeuksen yön.
+
+Chicot tempasi pyssyn Quélus'en kädestä, hiipi hiljaa munkin selän
+taa ja antoi hänelle aikamoisen iskun hartioihin.
+
+-- Murha, murha! -- kirkui munkki.
+
+-- Mitä! Sinäkö se oletkin? -- huudahti Chicot ja pisti päänsä munkin
+kainalon alitse. -- Mitäpä sulle kuuluu?
+
+-- Auttakaa minua, herra Chicot, auttakaa minua! -- rääkyi Gorenflot.
+-- Uskonnon viholliset tahtovat minut tappaa, mutta minäpä en kuole,
+vaan on minun ääntäni ensin kuultava: kuolema bearnilaiselle!
+Polttoroviolle hugenotit!
+
+-- Pidäppä suusi kiinni, senkin nauta!
+
+-- Helvettiin kaikki gascognelaiset! -- huusi munkki.
+
+Samassa napsahti Gorenflotin hartioihin niin naseva kepinisku, että
+hän parahti tuskasta. Chicot vilkaisi hämmästyneenä ympärilleen.
+Iskun antanut mies pujahti tuon aimo kuvituksen jälkeen sankan
+väkijoukon sekaan.
+
+-- Ken meidän gascognelaisten puolesta noin perusteellisesti kostaa?
+-- ajatteli Chicot itsekseen. -- Olikohan se ehkä joku minun omia
+maanmiehiäni? Siitäpä pitäisi saada selko.
+
+Ja hän alkoi juosta lyöjän perästä, joka, muuan toinen mies
+seurassaan, poistui rantakadulle päin.
+
+
+
+
+6.
+
+Prinssi ja ystävä.
+
+
+Guisen herttua oli kehottanut Anjoun herttuaa kävelemään sinä samana
+iltana väkijoukkojen seassa. Se kehotus oli kovin pelästyttänyt
+tuota pelkuriruhtinasta. Frans näet oli käärmettäkin varovaisempi.
+Kun hänen oma etunsa kuitenkin vaati omin silmin näkemään, mitä
+sinä iltana tapahtui, päätti hän seurata kehotusta, mutta varoi
+myös menemästä palatsinsa ulkopuolelle ilman riittävää tukea. Ja
+samoinkuin kaikki ihmiset ottavat suojakseen parhaimmat aseensa, niin
+meni nyt herttuakin hakemaan parasta miekkaansa, joka oli Bussy.
+
+Herttua oivalsi, että hänen täytyi olla hyvin varovainen, sillä tuon
+Monsoreau-jutun perästä oli Bussy ollut juro ja nurpea. Ja Frans
+kyllä itselleenkin tunnusti, että jos hän olisi ollut Bussyn sijassa
+ja jos hänellä olisi ollut Bussyn rohkeus, olisi hän ollut enemmänkin
+kuin harmissaan sellaista ruhtinasta kohtaan, joka niin julmasti oli
+hänet pettänyt.
+
+Bussy, niinkuin kaikki muutkin jalot luonteet, kärsi surustaan paljo
+enemmän kuin mitä hän iloistaan iloitsi. Se, joka ei pelkää vaaroja,
+menehtyy useammin kuin arat luonteet sydämen suruihin. Ne miehet,
+jotka naisten tähden voivat heltyä kyyneliin, ovat useinkin juuri
+omalle sukupuolelleen vaarallisimmat.
+
+Suru oli uuvuttanut Bussyn kuin horroksiin: hän oli nähnyt Dianan
+esiteltävän hovissa ja tunnustettavan Monsoreaun kreivittäreksi ja
+olipa kuningatar nimittänyt hänet hovinaisekseenkin. Hän oli nähnyt
+tuhansien uteliaitten katseitten ihailevan Dianan kauneutta, jonka
+hän, niin sanoaksemme, ensiksi oli löytänyt. Koko sen illan oli hän
+pitänyt tuliset katseensa kiinnitettyinä tuohon naiseen, mutta tämä
+ei kertaakaan kohottanut surullisia silmiään. Bussy ei ajatellut,
+miten paljo Diana tuossa alakuloisuudessaan kärsi.
+
+-- Ah! -- huokasi Bussy itsekseen, huomatessaan turhaan odottaneensa
+Dianalta katsetta itselleen, -- naiset ovat viekkaita ja
+rohkeita vain silloin kun on kysymys holhoojan, miehen tai äidin
+pettämisestä, mutta kun tulisi kysymykseen pieni myötätuntoisuuden
+velan maksaminen, niin ovat ne ujoja ja pelkureita. Ne niin kovin
+pelkäävät epäluuloja ja panevat pienimmällekin suosionosotukselleen
+niin tuiki korkean hinnan, että tulevat varsin vähän välittäneiksi
+sydämen murtumisestakaan, jos vain niin heille päähän pälkähtää.
+Olisihan Diana saattanut sanoa minulle suoraan: minä kiitän teitä,
+kreivi Bussy, siitä mitä hyväkseni olette tehnyt, mutta minä en
+rakasta teitä. Siitä minä olisin joko löytänyt kuolemani tahi tullut
+parannetuksi. Mutta eipäs! Hän antaa minun vaan toivottomasti
+rakastaa, eikä kuitenkaan ole sillä vähääkään voittanut. Sillä minä
+en häntä enää rakasta. Minä häntä halveksin.
+
+Raivo sydämessään hän riensi pois.
+
+Hänen kasvoillaan ei enää sillä hetkellä ollut niitä jaloja
+piirteitä, jotka herättävät naisissa rakkautta ja miehissä pelkoa.
+Otsalla lepäsi pilvi, katse oli synkkä, hymynsä oli ivallinen.
+
+Ulosmennessään vilkaisi Bussy sattumalta suureen venetsialaiseen
+peiliin ja huomasi, että ulkomuotonsa oli kauhistuttava.
+
+-- Voi! -- ajatteli hän. -- Olenhan hullu tehdessäni itseni
+inhottavaksi toisten edessä syystä että joku ihminen minua halveksii!
+Mutta mistä syystä hän minua sitten halveksii, ja kuka on vienyt
+minusta voiton?
+
+-- Ehkäpä se on tuo pitkä, keltaihoinen luuranko, joka alinomaa
+upottaa häneen mustasukkaisia katseitaan eikä ole minua
+näkevinäänkään? Ajattelenpa, että jos tahtoisin, niin saisin hänet
+neljännestunnissa jäykäksi ja kylmäksi polvieni alle, kymmenen tuumaa
+miekkaani hänen sydämessään, ja voisinpa valella Dianan valkeat,
+kukinkoristellut vaatteet hänen verellään. Voisin tehdä itseni, ellen
+rakastetuksi, niin ainakin vihatuksi. Niin, mieluummin hänen vihansa
+kuin hänen välinpitämättömyytensä!
+
+-- Mutta sehän olisi sekin ihan tavallista ja typerää. Se sopisi
+jollekin Quélus'elle tai jollekin Maugiron'ille, jos sellaiset
+yleensä voisivat rakastaa. Parempi on olla Plutarkuksen sankarin
+kaltainen, jota niin suuresti ihailen, tuon nuoren Antiokuksen, joka
+kuoli rakkaudesta vähintäkään valittamatta. Tahdonpa olla ääneti,
+tahdon tukahduttaa tuskani, sulkea sen sieluni sisimpään.
+
+Tiellä kohtasi hän Anjoun herttuan, mutta käänsi päänsä toisaalle,
+sillä hän ei tuntenut olevansa kyllin voimakas hymyilemään eikä edes
+tervehtimään tuota ruhtinasta, joka kutsui häntä ystäväkseen ja joka
+niin inhottavasti oli hänet pettänyt. Prinssi huusi häntä nimeltään,
+mutta Bussy ei päätäänkään kääntänyt.
+
+Kotiin päästyään istui kreivi monta tuntia huomaamatta, että saman
+huoneen toisessa päässä istui mies, joka tarkasteli häntä tekemättä
+pienintäkään liikettä ja sanaakaan sanomatta.
+
+Vihdoin tunsi Bussy ruumiissaan jäätävää puistatusta. Hän ojentausi
+äkisti suoraksi ja hänen päänsä vaipui toista olkapäätä vasten.
+
+Mies, joka oli häntä tarkastellut, nousi heti ylös ja meni hänen
+luokseen.
+
+-- Herra kreivi, -- sanoi hän, -- teissä on kuumetta.
+
+Kreivi kohotti päätään. Hänen otsansa oli purppuranpunainen.
+
+-- Vai sinä se oletkin, Remy, -- vastasi hän.
+
+-- Minä, herra kreivi. Olen odotellut teitä täällä.
+
+-- Täälläkö? Ja mitä varten?
+
+-- Koska ihmiset eivät pysy kauvan siinä paikassa, jossa he kärsivät.
+
+-- Kiitos, hyvä ystävä! -- sanoi Bussy ja tarttui nuoren miehen
+käteen.
+
+Remy piteli käsiensä välissä tuota pelottavaa kättä, joka nyt
+lapsenkin kättä voimattomampi, ja painoi sitä hellästi ja
+kunnioittavasti sydäntään vasten.
+
+-- Kreivi, -- virkkoi hän, -- jos haluatte, että kuume teidät
+voittaa, niin olkaa vaan jalkeilla. Jos taas tahdotte sen voittaa,
+niin ruvetkaa pitkäksenne ja luetuttakaa itsellenne jotain hyvää
+kirjaa, josta voitte saada virvoitusta ja voimia.
+
+Kreivi seurasi ystävänsä neuvoa.
+
+Koko seuraavan päivän oli Remy kreivin vuoteen vieressä. Hänellä oli
+kaksinkertainen velvollisuus: lääkitä sekä ruumista että sielua.
+Mutta sitä seuraavana päivänä, siis samana, jolloin Guisen herttua
+saapui Louvreen, oli Remy poissa.
+
+Hän on väsynyt, -- ajatteli Bussy. -- Ja luonnollistahan se onkin!
+Poika parka! Hän tarvitsee raitista ilmaa ja auringonpaistetta.
+
+Niin kului päivä. Remytä ei näkynyt. Bussy kävi kärsimättömäksi.
+
+-- Voi, voi! -- vaikeroi hän useamman kerran. -- Ja minä kun luotin
+myötätuntoon ja ystävyyteen! Ei, tästälähin en luota enää mihinkään.
+
+Illempana kuuli Bussy kovanpuoleista ääntä etumaisesta huoneesta.
+
+Muuan palvelija riensi hämmästyneenä sisälle ja ilmoitti:
+
+-- Hänen korkeutensa Anjoun herttua.
+
+-- Tulkoon hän sisälle, -- sanoi Bussy kulmiaan rypistellen.
+
+Herttua tuli.
+
+-- Täällä sinun luonasi on liian pimeätä, Bussy, -- virkkoi herttua.
+-- Se saattaa sinut raskasmieliseksi.
+
+Bussy oli vaiti. Hän halveksi niin, ettei tahtonut puhua.
+
+-- Oletko sitten todellakin sairas, -- jatkoi herttua, -- koska et
+minulle vastaa?
+
+-- Olen tosiaankin kovin sairas, armollinen herra, -- mutisi Bussy.
+
+-- Siitäpä syystä sinua ei ole näkynytkään pariin päivään luonani, --
+sanoi herttua.
+
+-- Aivan niin, armollinen herra, -- vastasi Bussy.
+
+Näistä lyhyistä vastauksista nyrpeissään käveli prinssi pari
+kierrosta lattialla ja katseli seinillä riippuvia kuvatauluja.
+
+-- Sinulla on ylen kaunis palatsi, Bussy, -- huomautti herttua.
+
+Bussy ei vastannut.
+
+-- Hyvät herrat, sanoi nyt herttua seuralaisilleen, -- siirtykää
+tuonne etuhuoneeseen, sillä minun Bussy parkani on hyvin sairas.
+Mutta miksei ole lähetetty hakemaan Mironia? Kuninkaan lääkäri ei ole
+Bussylle hyvä.
+
+-- Kuulehan, Bussy, vaivaako sinua jokin suru? -- kysyi herttua
+miltei hellällä äänellä.
+
+-- En tiedä, -- vastasi Bussy.
+
+Herttua tuli lähemmäksi, aivan niiden rakastajain tavoin, jotka
+nöyrtyvät ja muuttuvat kohteliaiksi samassa määrässä kuin niitä
+aletaan vieroa.
+
+-- Sanohan se minulle, Bussy.
+
+-- Voi, mitä pitäisi minun teille sanoa, armollinen herra?
+
+-- Sinä olet minulle vihoissasi, vai kuinka? -- lisäsi prinssi
+matalalla äänellä.
+
+-- Minäkö vihoissani? Ja mistä sitten? Sitäpaitsi ei ruhtinaisiin
+vihastuta. Mitä se hyödyttäisi?
+
+Herttua oli vaiti.
+
+-- Mutta, -- sanoi nyt Bussy vuorostaan, -- me hukkaamme aikaa
+saivarteluihin. Käykää asiaan, armollinen herra!
+
+Herttua katsahti Bussyyn.
+
+-- Te tarvitsette minua, eikö niin? -- kysäsi Bussy ihan
+kursailematta.
+
+-- Ah, kreivi Bussy! Mitä te tarkoitatte?
+
+-- Kas, te ihan varmaan minua tarvitsette, minä sanon sen vieläkin
+kerran. Luuletteko minun ajattelevan, että te olisitte tullut tänne
+luokseni pelkästä ystävyydestä? Ette, kautta jumalan, sillä te ette
+rakasta ketään.
+
+-- Bussy! Sinäkö puhut minulle tuollaista kieltä!
+
+-- Antaa sen nyt olla sinänsä, ja sanokaa minulle, armollinen herra,
+mitä tahdotte? Kun kuka kerran on antautunut jonkin ruhtinaan
+palvelukseen ja kun tuo ruhtinas teeskentelee niin paljo, että kutsuu
+häntä ystäväkseen, niin täytyyhän hänen ottaa se varteen ja olla
+valmis uhraamaan ruhtinaan edestä kaikkensa, elämänsäkin. Puhukaa!
+
+Herttua punastui, mutta pimeän vuoksi ei sitä voitu huomata.
+
+-- En tahdo sinulta mitään, Bussy, -- vastasi hän. -- Sinä erehdyt
+otaksuessasi, että tämä käyntini johtuu omanvoitonpyynnöstä. Toivoin
+vain, nähdessäni tuon ihanan ulkoilman ja huomatessani koko Parisin
+olevan liikkeellä liigan allekirjoittamistouhussa, sinuakin keralleni
+katselemaan vähän kaupunkia.
+
+-- Eikö Aurilly ole mukananne? -- kysyi Bussy.
+
+-- Hänhän on luutunsoittaja!
+
+-- Voi, armollinen herra, te ette arvostele riittävän suuriksi hänen
+kaikkia ominaisuuksiaan. Minä luulin, että hänellä teidän luonanne
+oli muita tehtäviä. Ja onhan teillä, paitsi Aurillya, vielä kymmenen
+tai kaksitoista muuta ylimystä, joiden miekkain kuulen kalskahtelevan
+tuolla vierashuoneessa. Oviverhoa siirrettiin hiljaa syrjään.
+
+-- Ken siellä on? -- kysyi herttua ylpeästi. -- Kuka rohkenee
+ilmoittautumatta tunkeutua siihen huoneeseen, jossa minä olen?
+
+-- Minä, Remy, -- vastasi tulija ja astui suorana ja arkailematta
+lähemmäksi.
+
+-- Kuka on Remy? -- kysyi herttua.
+
+-- Minä olen lääkärinä täällä, armollinen herra, -- vastasi nuori
+mies.
+
+-- Remy, -- sanoi Bussy, -- on enemmänkin kuin lääkäri, armollinen
+herra. Hän on ystäväni.
+
+-- Haa! -- hohotti herttua närkästyneenä.
+
+-- Oletko kuullut, mitä hänen korkeutensa haluaa? -- kysyi Bussy,
+aikoen nousta ylös sängystä.
+
+-- Olen, että teidän muka pitäisi lähteä hänen mukaansa, mutta...
+
+-- Mitä "mutta"? kysäsi herttua.
+
+-- Mutta te ette saa lähteä hänen korkeutensa mukaan, kreivi.
+
+-- Mistä syystä? -- huusi Frans.
+
+-- Koska ulkona on liian kylmä, teidän korkeutenne.
+
+-- Liianko kylmä? -- toisti herttua, hämmästyneenä siitä että häntä
+uskallettiin vastustella.
+
+-- Aivan liian kylmä. Ja kun minun kerran kreivin terveydestä täytyy
+vastata hänen ystävilleen ja varsinkin omalle itselleni, niin kiellän
+minä häntä ulosmenemästä.
+
+Bussy aikoi siitä huolimatta nousta sängystään, mutta Remy puristi
+merkitsevällä tavalla häntä kädestä.
+
+-- No niin, -- sanoi herttua, -- koska hänelle ulosmenemisestä olisi
+niin suurta vaaraa, niin jääköön hän kotiin.
+
+Ja ylenmäärin kiukustuneena astui hänen korkeutensa pari askelta ovea
+kohti. Bussy ei liikahtanut.
+
+-- Onko siis päätöksesi luja? -- kysyi herttua.
+
+-- Etkö siis tahdo tulla mukaan?
+
+-- Te kuulitte, armollinen herra, -- vastasi Bussy, -- että lääkäri
+sen kieltää.
+
+-- Sinun pitäisi kääntyä Maronin puoleen, Bussy. Hän on taitava
+lääkäri.
+
+-- Teidän korkeutenne, minä pidän lääkäriä, joka samalla on ystäväni,
+kaikkein oppineintakin parempana, -- selitti Bussy.
+
+-- Vai niin. Jää hyvästi!
+
+-- Hyvästi, armollinen herra! Herttua poistui kovaa kolinata pitäen.
+
+Hän oli parahiksi ehtinyt mennä, kun Remy kiiruhti sairaan luo.
+
+-- Kas niin, armollinen herra, -- virkkoi hän, -- nouskaapa nyt ylös.
+
+-- Mitä varten minä nousisin ylös?
+
+-- Tekemään pienen kävelymatkan minun kanssani. Täällä sisällä on
+liian lämmintä.
+
+-- Mutta sinähän juuri äsken sanoit herttualle, että ulkona oli liian
+kylmää.
+
+-- Hänen mentyään on lämpömäärässä tapahtunut muutos.
+
+-- Kuinka? -- huudahti Bussy ja nousi uteliaana ylemmäksi.
+
+-- Juuri niin, -- vastasi Remy, -- minä olen nyt varma siitä, että
+ulkoilma on teille erinomaisen terveellinen.
+
+-- Sitä en totisesti ymmärrä, -- sanoi Bussy.
+
+-- Ymmärrättekö sitten niitä lääkkeitäkään, joita teille annan? Mutta
+tehän nautitte niitä kuitenkin? Siis ylös ja pian! Kävely Anjoun
+herttuan kera olisi ollut vaarallista. Kävely lääkärin kanssa sen
+sijaan hyödyttää. Pankaa mieleenne, sen sanon minä teille. Vai ettekö
+enää luotakkaan minuun? Siinä tapauksessa on parasta, että annatte
+minulle eron.
+
+-- Lähdetään sitten, -- sanoi Bussy, -- koskapa kerran niin tahdot.
+
+-- Tahdon, se on ihan välttämätöntä.
+
+-- Mihinkäs me menemme?
+
+-- Erääseen kaupunginosaan, jonka ilmaa tänään olen tutkinut ja joka
+on kerrassaan verraton lääke teidän sairaudellenne, armollinen herra.
+
+Bussy pukeutui. Sitten he läksivät palatsista.
+
+
+
+
+7.
+
+Kohtaus
+
+
+-- Onpa merkillistä, -- virkkoi Bussy hetken kuluttua, -- että
+sinä saatat minut tänne Grange-Batelièren suomaille ja väität tätä
+kaupunginosaa terveelliseksi!
+
+-- Olkaa kärsivällinen, armollinen herra. Vielä hetken kuljettuaan
+kysäsi Bussy: Mihinkä me menemme?
+
+-- Näettekö tuon pienen kirkon tuolla? -- sanoi Remy Bussyn
+kysymykseen vastaamatta. -- Voinpa miltei vannoa, ettette koskaan
+tätä ennen ole sitä huomannut.
+
+-- Enpä tosiaankaan ole milloinkaan pannut sitä merkille, -- vastasi
+Bussy.
+
+Bussy oli yksi niitä monia ylimyksiä, jotka eivät koskaan olleet
+käyneet tuossa Sainte Marie l'Egyptienne pikku kirkossa.
+
+-- No niin, armollinen herra, -- jatkoi Remy, -- mennäänpä sinne
+sisälle katselemaan ikkunamaalauksia, sillä sen ne ansaitsevat.
+
+Bussy huomasi nuoren miehen kasvoilla leikittelevän veitikkamaisen
+hymyn ja oivalsi, että nuorella lääkärillä, saattaessaan hänet
+kirkkoon, oli jokin toinen tarkoitus kuin ikkunaruutujen tarkastelu,
+joita lisäksi pimeän vuoksi ei olisi voinut nähdäkkään, vaikka kohta
+kirkko iltahartautta varten oli valaistu.
+
+Kun he olivat hetken aikaa kirkossa viipyneet ja katselleet sen
+seinämaalauksia, sanoi Bussy: nyt olen nähnyt tarpeeksi, lähdetään
+pois!
+
+-- Olkaa vielä kärsivällinen! Iltahartaushan juuri päättyy, ja jos
+poistumme heti, häiritsemme vakavia uskovaisia.
+
+Remy piteli Bussya käsivarresta.
+
+-- Katsokaahan, nyt alkavat kaikki poistua, ja me teemme samoin.
+
+-- Bussy läheni ovea huomattavan välinpitämättömänä ja ajatuksiinsa
+vaipuneena.
+
+-- Mitä, ettekö te aio ottaakaan vihkivettä? Mitä te nyt ajattelette,
+armollinen herra?
+
+Koneellisesti lähestyi Bussy vihkivesiastiaa.
+
+Remy käytti nyt tilaisuutta hyväkseen ja antoi merkin eräälle
+naiselle, joka heti kiiruhti samalle suunnalle kuin Bussykin. Samana
+hetkenä, jolloin Bussy ojensi kätensä vihkivesiastiaan, ojentui
+sinne toinenkin käsi, tosin kutakuinkin suuri ja punottava, mutta
+naisen käsi joka tapauksessa, ja tuo käsi kostutti Bussyn sormia
+vihkivedellä. Bussyn katse siirtyi punertavasta kädestä käden
+haltijan kasvoihin. Mutta ne nähtyään hän kalpeni ja astui pari
+askelta takaperin, sillä hän oli tuntenut Gertrudin kasvot, vaikka ne
+osaksi olivatkin mustan hunnun peitossa.
+
+Bussy seisoi siinä käsi ojennettuna, ajattelemattakaan tehdä
+ristinmerkkiä. Gertrud tervehti ja kiiruhti hänen ohitseen. Parin
+askeleen päässä Gertrudin toisella puolella, tämän raivotessa
+voimakkain käsivarsin tietään ihmisjoukon läpi, meni muuan mustaan
+silkkiviittaan huolellisesti kääriintynyt nainen, jonka solakan
+kaunis, nuoruuttaan uhkuva vartalo ja siro jalka panivat Bussyn
+ajattelemaan, ettei koko maailmassa voinut olla muuta kuin _yksi_
+ainoa sellainen olento.
+
+Remyn ei tarvinnut virkkaa mitään. Hän vain katsahti merkitsevästi
+Bussyyn. Ja nyt Bussy ymmärsi, mitä varten nuori lääkäri oli vienyt
+hänet Sainte Marie l'Egyptiennen kirkkoon.
+
+Bussy ja Remy riensivät tuon nuoren, solakkavartaloisen olennon
+jälkeen.
+
+Gertrud, joka kulki toisten edellä, poikkesi Montmartren kadulta
+eräälle umpikujalle, jonka toisessa päässä näkyi iso portti.
+
+Bussy epäili hetken, mennäkö eteenpäin vaiko ei mennä.
+
+-- No, kreivi, -- virkkoi Remy, -- täytyykö minun nyt polkea teidän
+kantapäillenne?'
+
+-- Bussy jatkoi kulkuaan. Gertrud otti esiin avaimen, avasi portin
+ja antoi emäntänsä mennä siitä ensin sisälle, minkä tämä taakseen
+katsahtamatta tekikin. Remy kuiskasi pari sanaa kamarineidolle, joka
+nyt siirtyi hiukan takaperin ja päästi Bussyn sisälle. Sitten tohtori
+ja Gertrudkin pujahtivat portista, ja Gertrud väänsi hiljaa portin
+lukkoon.
+
+Kello oli puoli kahdeksan illalla. Ilta oli toukokuun ensimäisten
+päiväin iltoja.
+
+Bussy katsahti ympärilleen ja huomasi tulleensa korkeitten muurien
+ympäröimään puutarhaan. Jasmineista ja sireneistä muodostaneessa
+lehtimajassa istui Diana, pää alas vaipuneena ja kädet polvilla, ja
+poimi kuin tietämättään muutaman kukkasen ja repi sen terälehdet
+irti. Tuuli ne vei mukanaan. Samassa aikoi läheisestä kastanjapuusta
+kuulua satakielen surunvoittoisia säveleitä.
+
+Bussy meni yksin Monsoreaun kreivittären luo, sillä Remy ja Gertrud
+olivat jääneet kauvemmaksi. Hän tuli lähemmäksi. Diana kohotti
+päätään.
+
+-- Herra kreivi, -- lausui hän väräjävin äänin, -- kerskaileminen
+olisi meille arvotonta. Se että te äsken kohtasitte minut kirkossa ei
+ollut sattuma.
+
+-- Ei, hyvä rouva, -- vastasi Bussy. -- Remy oli vienyt minut
+kävelemään sanomatta lainkaan, mitä varten, ja minä vannon, etten
+tiennyt mitään...
+
+-- Te ette käsittänyt minun sanojeni tarkoitusta, herra kreivi, --
+keskeytti Diana surullisena. -- Tiedän, että herra Remy on vienyt
+teidät kirkkoon. Ehkäpä hänen on täytynyt pakottaa teitä siihen?
+
+-- Hyvä rouva, -- vastasi Bussy, -- sitä hänen ei tarvinnut tehdä...
+Minä en tiennyt, kenen saisin siellä nähdä.
+
+-- Se oli kova sana, herra kreivi, -- kuiskasi Diana päätään
+pudistellen ja luoden Bussyyn kyyneleisen katseensa. -- Tahdotteko
+saada minut käsittämään, että ette lainkaan olisi lähtenyt Remyn
+mukaan, jos olisitte hänen tarkoituksensa tuntenut?
+
+-- Voi, hyvä rouva!
+
+-- Se on luonnollista, se on oikeudenmukaista, hyvä herra. Olette
+tehnyt minulle arvaamattoman suuren palveluksen, enkä minä ole teitä
+siitä vielä edes kiittänyt. Antakaa minulle anteeksi ja ottakaa
+vastaan minun kiitokseni.
+
+-- Rouva kreivitär!...
+
+Bussy pidättäytyi. Hän oli niin pois suunniltaan, ettei jaksanut
+ajatella eikä puhua.
+
+-- Mutta minä olen tahtonut teille osottaa, -- jatkoi Diana yhä
+enenevällä lämmöllä, -- että en ole kiittämätön enkä muistamaton.
+Minä itse olen pyytänyt Remytä järjestämään tämän keskustelun teidän
+kanssanne. Minä olen tätä kohtausta ehdottanut. Antakaa minulle
+anteeksi, jos olen pahoittanut mielenne.
+
+-- Voi, hyvä rouva, -- huoahti Bussy, -- minkävuoksi puhutte noin?
+
+-- Minä tiedän, -- jatkoi Diana, joka tällä kertaa oli voimakkaampi,
+sillä hän oli jo kauvan aikaa valmistautunut tähän kohtaukseen, --
+tiedän kuinka vaikeata teille on ollut minun tehtäväni täyttäminen.
+Minä tiedän teidän tunnollisuutenne. Minä teidät tunnen ja osaan
+antaa teille oikean arvonne, uskokaa minua. Ajatelkaa siis, miten
+minun täytyy kärsiä ajatellessani, että te käsittäisitte väärin minun
+sydämeni tunteet!
+
+-- Hyvä rouva, -- vastasi Bussy, minä olen ollut kolme päivää
+sairaana.
+
+-- Minä tiedän sen, -- vastasi Diana punastuen, mistä ilmeni hänen
+koko osanottavaisuutensa, -- ja minä kärsin siitä enemmän kuin te,
+sillä Remy petti minut ihan varmasti. Hän sai minut uskomaan että...
+
+-- Että teidän kylmyyteenne oli syynä minun kärsimyksiini. Voi, se
+oli enemmänkin kuin totta!
+
+-- Minä siis olen, kreivi, -- jatkoi Diana, -- tehnyt voitavani. Olen
+nyt tavannut teidät, kiitän teitä vaivoistanne ja lupaan olevani
+teille ijäti myötätuntoinen... Uskotteko, että puhun sydämeni
+sisimmästä?
+
+Bussy pudisti surumielisenä päätään.
+
+-- Epäilettekö minun puhettani? -- kysyi Diana.
+
+-- Hyvä rouva, -- vastasi Bussy, -- ystävyyttään osottavat ihmiset
+ilmaisevat sen kukin omalla tavallaan. Te tiesitte minun olleen
+saapuvilla sinä iltana, jolloin teidät esiteltiin hovissa. Te
+tiesitte minun seisovan edessänne, mutta ette luonut minuun edes
+ainoata katsetta. Te ette ainoallakaan liikkeellä antanut minun
+tietää, että olitte minut huomannut. Mutta ehkäpä minä olen väärässä,
+hyvä rouva. Kentiespä ette minua tuntenutkaan. Tehän niin harvoin
+olette minua nähnyt.
+
+Diana vastasi vain niin surullisesti moittivalla katseella, että se
+koski Bussyn sieluun asti.
+
+-- Antakaa anteeksi, rouva, antakaa anteeksi, -- puhui hän, -- te
+olette harvinainen nainen, ja kuitenkin menettelette ihan tavallisen
+naisen tavoin. Entä tuo avioliitto?
+
+-- Ettekö tiedä, että minut siihen pakotettiin?
+
+-- Kyllä, mutta olihan se helposti purettavissa.
+
+-- Purkaminen oli mahdotonta.
+
+-- Mutta eikö teille mikään salainen vaisto sanonut, että vierellänne
+valvoi uskollinen ystävä? Diana loi katseensa maahan.
+
+-- Juuri se minua pelotti, -- virkkoi hän.
+
+-- Ja sentähdenkö olette minut uhrannut? Voi, ajatelkaapa vain,
+millaiselta elämä minusta tuntuu sen jälkeen kun teistä on tullut
+toisen oma!
+
+-- Hyvä herra, -- vastasi kreivitär arvokkaasti, -- te ette voi
+aavistaakaan, miltä minusta on nimeni muuttaminen tuntunut.
+
+-- Kuitenkin olette pitänyt parempana tyytyä tuohon vihattuun
+Monsoreaun nimeen.
+
+-- Niinkö luulette? -- sammalsi Diana. -- Niinpä onkin parempi!
+
+Ja hänen silmänsä kyyneltyivät. Huomattuaan, että Dianan pää vaipui
+alas rinnoille, meni Bussy äkisti ihan hänen luoksensa.
+
+-- Minusta on siis taaskin tullut teille se sama, mitä minä ennen
+olin, eli ventovieras, -- sanoi hän. Teidän vaitiolonne sen todistaa.
+
+-- Minä en löydä ajatuksilleni mitään muuta ilmaisumuotoa.
+
+-- Teidän vaitiolonne, hyvä rouva, on jatkoa teidän esiintymiseenne
+Louvressa. Siellä ette minua nähnyt. Täällä ette vastaa minulle.
+
+-- Louvressa minä olin herra Monsoreaun seurassa. Hän näki minun
+jok'ainoan liikkeeni, ja hän on mustasukkainen.
+
+Mustasukkainen! Mutta mitä hän sitten tahtoo? Mitä suurempaa autuutta
+hän vielä voi toivoa, kun koko maailma kadehtii häntä jo nykyisestä
+onnestaan?
+
+-- Niinkuin teille sanoin, herrani, on hän mustasukkainen. Muutamia
+päiviä sitten on hän nähnyt jonkin miehen hiiviskelevän uuden
+asuntomme ympärillä.
+
+-- Oletteko siis jo muuttanut Saint-Antoinen varrelta olevasta pikku
+talostanne?
+
+Mitä! -- huudahti Diana mielenliikutuksen vallassa, -- siis te ette
+ollutkaan se mies?
+
+-- Hyvä rouva, aina siitä lähtien kuin teidän avioliittonne tehtiin
+tunnetuksi olen ollut vuoteenomana ankarassa kuumeessa. Teidän
+miehellänne ei ole syytä olla minulle mustasukkainen. Minua hän ei
+ole nähnyt teidän asuntonne lähettyvillä.
+
+-- No niin, herra kreivi, jos on totta, että te halusitte nähdä
+minua, niin on teidän sen toteuttamisesta kiittäminen tuota
+tuntematonta miestä. Sillä tuntien hyvin herra Monsoreaun olen
+vapissut teidän turvallisuutenne vuoksi, koska luulin tuota miestä
+teiksi ja tahdoin saada teille sanotuksi: elkää antautuko alttiiksi
+vaaralle, kreivi, elkääkö tehkö minua vielä onnettomammaksi kuin mitä
+olen.
+
+-- Rauhoittukaa, hyvä rouva. Toistan vieläkin, etten se ollut minä.
+
+-- Hyvä on. Sallikaa minun sanoa teille kaikki mitä minulla on
+sanomista, -- jatkoi Diana. -- Peläten tuota miestä, jota me emme
+tunne, mutta jonka herra Monsoreau ehkä tuntee, vaatii hän, että
+minun olisi lähdettävä pois Parisista. Senvuoksi, -- lisäsi hän ja
+ojensi kätensä Bussylle, -- senvuoksi, herra kreivi, voitte pitää
+tätä keskustelua minun kanssani viimeisenä... Huomenna minä matkustan
+Méridoriin.
+
+-- Te matkustatte! huudahti Bussy.
+
+-- Ei ole mitään muuta keinoa herra Monsoreaun rauhoittamiseksi eikä
+muuta tapaa, että itsekin löytäisin mielelleni rauhan. Sitäpaitsi
+inhoan Parisia, maailmaa, hovia. Pidän itseäni onnellisena voidessani
+antautua lapsuudenmuistojeni valtaan. Minusta tuntuu siltä kuin
+virkistäisi minua virvoittavan kasteen lailla hitunen entistä
+onnellisuuttani. Isäni lähtee mukaan. Ja Méridorissa tapaan minä
+kreivi ja kreivitär Saint-Luc'in. Jääkää hyvästi, herra kreivi!
+
+Bussy kätki kasvonsa käsiinsä.
+
+-- Nyt on minusta tullut loppu! -- mutisi hän.
+
+-- Mitä te puhutte? -- huudahti Diana ja nousi ylös.
+
+-- Katsokaas, -- vastasi Bussy. -- Minä sanon, että tuo mies, joka on
+syypää teidän karkoitukseenne, tuo mies, joka riistää minulta ainoat
+toivon rippeet saada hengittää samaa ilmaa kuin te, nähdä teitä
+edes vilahdukselta jonkin uutimen takaa, koskettaa ohikulkiessanne
+teidän pukuanne, sanalla sanoen, palvoa teitä kaukaa kuin jotain
+jumaluutta... tuo mies, sanon minä, on veriviholliseni. Ja vaikkapa
+siitä tuho itsellenikin tulisi, olen minä omin käsin hänet surmaava.
+
+-- Voi, herra kreivi!
+
+-- Se konna! -- huusi Bussy. -- Mitä! Eikö se jo riitä, että hän on
+saanut puolisokseen teidät, kauneimman, suloisimman olennon maan
+päällä. Pitääkö hänen olla vielä mustasukkainenkin!
+
+Voi, rauhoittukaa, herra kreivi, rauhoittukaa! Voi, hyvä jumala! Se
+on ehkä hänelle anteeksiannettavaa...
+
+-- Anteeksiannettavaako? Puolustatteko siis häntä?
+
+-- Voi, jos te tietäisitte! -- huokasi Diana ja peitti kasvonsa
+käsillään, ikäänkuin peläten, että Bussy pimeästä huolimatta huomasi
+hänen punastumisensa.
+
+-- Josko minä tietäisin? -- toisti Bussy. -- Voi, hyvä rouva, minä
+tiedän vain yhden asian, sen nimittäin, ettei sen, joka on teidän
+puolisonne, koskaan pitäisi muistaa saaneensa omakseen kokonaisen
+maailman.
+
+-- Mutta, -- virkkoi Diana hiljaa ja änkyttäen, -- entäpä jos te,
+herra kreivi, petyttekin. Entäpä jos hän ei olisikaan puolisoni?
+
+Näin sanoen kosketti tuo nuori nainen kylmällä kädellään Bussyn
+kuumeisen polttavia käsiä, nousi ylös, hypähti pois kevyesti kuin
+varjo ja hävisi Gertrudin keralla, ennenkuin Bussy ehti kättänsäkään
+ojentaa häntä siitä estääkseen.
+
+Remy ehti juuri parahiksi paikalle pidättämään häntä. Hän sai Bussyn
+istahtamaan sille samalle penkille, jolta Diana juuri äsken oli
+lähtenyt.
+
+
+
+
+8.
+
+Chicot onkin itse asiassa Ranskan kuningas.
+
+
+Kello löi kaksitoista. Louvren portit suljettiin tavallisesti
+puoliyön aikaan. Mutta Henrik oli jo edeltäpäin laskenut, että
+Anjoun herttua sinä yönä varmastikin tulisi takaisin Louvreen jottei
+herättäisi liiaksi epäluuloja kuninkaassa, jolle Parisin sen iltainen
+hälinä jo saattoi olla riittävänä aiheena.
+
+Siitä syystä oli kuningas määrännyt, että porttien piti olla auki
+kello yhteen. Mutta neljännestä yli kahdentoista tuli Quélus
+ilmoittamaan:
+
+-- Sire, hän on jo tullut.
+
+-- Mitä tekee Maugiron? -- kysyi kuningas.
+
+-- Hän on pitämässä silmällä sitä, meneekö herttua uudelleen ulos.
+
+-- Ooh, siitä ei ole pelkoa, -- arveli kuningas. Siinä tapauksessa,
+-- sanoi Quélus, tehden kädellään liikkeen, mikä kehotti kuningasta
+toimimaan, -- siinä tapauksessa, sire...
+
+-- Siinä tapauksessa, -- toisti kuningas levollisesti, -- annamme me
+hänen paneutua rauhassa makuulle. Keitä kaikkia on hänen luonaan?
+
+-- Herra Monsoreau ja me muut.
+
+-- Entä Bussy?
+
+-- Hän ei ole siellä.
+
+Hyv'on! -- sanoi kuningas varsin tyytyväisenä.
+
+Mitä teidän majesteettinne käskee? -- kysyi Quélus.
+
+Sano d'Epernonille ja Schombergille, että he mahdollisimman pian
+menevät käskemään Monsoreauta puheilleni.
+
+Quélus kumarsi ja täytti tehtävänsä sillä joutuisuudella, minkä vain
+viha ja kostonhalu voivat aikaansaada.
+
+Viiden minuutin kuluttua tulivat sisälle d'Epernon ja Schomberg.
+Kohta sen jälkeen saapui myöskin Monsoreau.
+
+-- Vartiokapteeni on ilmoittanut minulle sen kunnian, että teidän
+majesteettinne haluaa minua puhutella, lausui ylihovijahtimestari
+kumartaen.
+
+-- Haluan, -- vastasi Henrik. -- Ollessani illalla kävelyllä pälkähti
+kirkkaan ilman vuoksi päähäni, että me tässä ihanassa ilmassa
+voisimme huomisaamuna järjestää kunnon metsästysretken. Nyt on vasta
+keskiyö. Matkustakaa siis heti Vincennesiin, herra kreivi, ja etsikää
+sieltä metsäpeuran jäljet. Huomenna aiomme sen sitten metsästää.
+
+-- Mutta, sire, -- huomautti Monsoreau, -- minä luulin, että teidän
+majesteettinne huomenna ottaisi vastaan Anjoun ja Guisen herttuat
+nimittääkseen liigan päällikön.
+
+-- No, hyvä herra, vieläkö muuta? -- kysyi kuningas niin ylevällä
+äänellä, että siihen oli vaikea vastata.
+
+-- Siitä syystä, sire... ei ehkä riittäisi aikaa.
+
+-- Aikaa ei koskaan puutu siltä, joka sitä osaa käyttää, herra
+ylihovijahtimestari, ja siitä syystä käsken minä teidän matkustamaan
+heti. Teillä on tänä yönä aikaa päästä metsäpeuran jälille ja
+järjestää kaikki valmiiksi huomisaamuksi kello kymmeneksi. Lähtekää
+siis heti matkalle. Quélus ja Schomberg, menkää kuninkaan nimessä
+avaamaan portit herra Monsoreaulle ja suljetuttakaa ne sitten samoin
+kuninkaan nimessä kiinni.
+
+Ylihovijahtimestari poistui varsin ällistyneenä. -- Se on siis vain
+jokin kuninkaan päähänpisto? -- virkkoi hän ylimyksille heidän
+yhdessä poistuessaan.
+
+-- Niin, -- vastasivat toiset yksikantaan. Ja Monsoreau huomasi
+piankin, ettei hän siltä taholta saisi mitään tietää.
+
+-- Ahaa! -- mutisi hän itsekseen kulkiessaan Anjoun herttuan
+huoneitten ohitse. Minusta tuntuu siltä kuin ei tämä ennustaisi
+mitään hyvää hänen kuninkaalliselle korkeudelleen.
+
+Mutta tilanne oli sellainen, ettei herttuaa nyt käynyt varottaminen.
+Quélus ja Schomberg kulkivat hänen kupeillaan, ja pelkäsipä hän
+hetken omaakin turvallisuuttaan. Ja vasta päästyään ulos Louvresta ja
+kuultuaan sen porttien takanaan sulkeutuvan huokasi hän epäluulonsa
+aiheettomaksi.
+
+Kun Quélus ja Schomberg olivat palanneet takaisin, sanoi kuningas:
+
+-- Olkaa nyt hiljaa ja seuratkaa minua, te kaikki neljä.
+
+-- Mihinkä me menemme? kysäsi tuo aina varovainen d'Epernon.
+
+-- Ne, jotka tulevat mukaan, saavat nähdä, -- vastasi kuningas.
+
+Ylimykset tarkastelivat miekkojaan ja läksivät kulkemaan kuninkaan
+perässä, joka lyhty kädessä saattoi heidät monien salakäytävien
+kautta herttuan huoneisiin.
+
+Muuan kamaripalvelija vartioi käytävässä, mutta ennenkuin hän ehti
+rientää herransa luo, oli Henrik omin käsin tarttunut häneen kiinni
+ja käskenyt hänen vaikenemaan ja luovuttanut hänet seuralaistensa
+huostaan. He sulkivat miehen erääseen sivuhuoneeseen.
+
+Niin ollen sai kuningas itse avata oven siihen huoneeseen, jossa
+Anjoun herttua oleskeli.
+
+Herttua oli juuri laskeutunut levolle ja oli vaipunut niihin
+suloisiin, kunnianhimoisiin unelmiin, joita illan tapahtumat hänessä
+olivat herättäneet. Hän oli kuullut nimeänsä kunnioitettavan ja
+ylistettävän, jota vastoin kuningasta oli halveksittu ja pilkattu.
+Guisen herttuan seurassa kulkiessaan oli hän nähnyt Parisin rahvaan
+tekevän tietä hänelle itselleen ja hänen ylimyksilleen, jota vastoin
+kuninkaan suosikeita pilkattiin, häväistiin ja loukattiin.
+
+Viereensä pöydälle hän oli jättänyt kirjeen, jonka Monsoreau Guisen
+herttuan puolesta oli hänelle kirjoittanut ja jossa viimeksimainittu
+kehottaa häntä välttämättä käymään tervehtimässä kuningasta.
+
+Suuri oli hänen hämmästyksensä, kun hän näki salakäytävän oven
+avautuvan. Ja hänen pelkonsa kohosi huippuunsa, kun hän huomasi
+kuninkaan itsensä astuvan sisälle. Henrik antoi seuralaisilleen
+merkin pysähtyä oven suuhun ja tuli lähemmäksi vakavana, silmäkulmat
+rypyssä ja sanaakaan sanomatta.
+
+-- Sire, -- sammalsi herttua, tämä kunnia, jonka teidän
+majesteettinne minulle suo, tulee niin odottamatta...
+
+-- Että se teitä pelästyttää, eikö min? -- sanoi kuningas. -- Sen
+kyllä hyvinkin ymmärrän. Mutta ei, ei, veliseni, makaa vaan siinä.
+Elä nouse ylös.
+
+-- Mutta, sire... suvaitkaa... änkytti herttua ja haparoi vapisevin
+käsin Guisen herttuan kirjettä.
+
+-- Te olitte lukemassa?
+
+-- Olin, sire.
+
+-- Kaiketikin hyvin huvittavaa lukemista, koskapa se piti teitä niin
+myöhään valveilla.
+
+-- Ooh, sire, ei se ollut mitään tärkeätä, -- vastasi herttua ja
+koetti hymyillä, -- se oli vain pieni iltaposti.
+
+-- Kyllä, -- jatkoi Henrik, -- minä ymmärrän. Venusposti,
+lemmenkirje. Mutta eipäs, minä erehdynkin. Semmoisia kirjeitä ei
+suljeta tuollaisella sinetillä.
+
+Herttua pani kirjeen piiloon.
+
+-- Kylläpä hän on varovainen, tämä rakas Frans! -- virkkoi kuningas
+nauraen, mikä nauru enemmän muistutti hammastenkiristystä. Kuitenkin
+koetti herttua rohkastautua. Ja huomattuaan, että ovella seisovat
+suosikit kuuntelivat ja näyttivät nauttivan tuosta kohtauksesta,
+sanoi hän:
+
+-- Tahtooko teidän majesteettinne puhutella minua kahdenkesken?
+
+-- Sen mitä minulla olisi teille kahdenkesken sanomista,
+monsieur, -- virkkoi kuningas, pannen tahallaan erityisen painon
+_monsieur_-sanalle [ranskal. sana _monsieur_ vastaa tavallisessa
+käytännössä suomal. _herra_-sanaa. Suom. muist.], jota arvonimeä
+Ranskan hovikielessä käytettiin kuninkaan veljiin nähden -- sen
+sallinette minun tänään sanoa todistajain läsnäollessa. Siis, hyvät
+herrat, -- lisäsi hän, -- kuunnelkaa vaan, mitä tässä puhutaan.
+Kuningas antaa siihen luvan.
+
+Herttua kohotti äkisti päänsä ylös.
+
+-- Sire, -- sanoi hän uhkaavin, myrkyllisin, käärmemäisin katsein,
+-- ennenkuin loukkaatte minun asemassani olevaa henkilöä, olisi
+teidän pitänyt evätä minulta vieraanvaraisuutenne Louvressa. Omassa
+palatsissani olisin minä ainakin ollut herra talossani.
+
+-- Todellakin! -- vastasi Henrik julman pisteliäästä -- Mutta te
+unohdatte sen, että missä tahansa lienettekin, olette kuitenkin minun
+alamaiseni, ja että alamaiseni ovat minun luonani, olkootpa he missä
+hyvänsä, sillä, jumalan kiitos, minä olen vielä kuningas... kuningas
+tässä maassa!
+
+-- Sire! -- huomautti Frans. -- Minä olen täällä Louvressa äitini
+luona.
+
+-- Olette, ja teidän äitinne on minun luonani, -- sanoi Henrik. --
+Kas niin. Antakaa minulle nyt kirje.
+
+-- Mikä kirje?
+
+-- Se, jonka juuri äsken piilotitte.
+
+-- Sire, ajatelkaahan toki, -- virkkoi herttua.
+
+-- Mitä pitäisi minun ajatella?
+
+-- Teidän pyyntönne ei ole ylimyksen arvon mukaista ja se sopisi
+korkeintaan jollekin poliisipalvelijallenne.
+
+Kuningas vaaleni harmista.
+
+-- Antakaa kirje tänne! huusi hän.
+
+-- Naisen kirje! Ajatelkaahan hieman, sire!
+
+-- On olemassa naisten kirjeitä, joita on hyvä saada lukea ja joiden
+lukemattomuus saattaa olla vaarallista, niinkuin esim. meidän äitimme
+kirjeet.
+
+-- Veljeni!
+
+-- Kirje! -- ärjyi kuningas ja polki jalkaansa lattiaan. -- Antakaa
+minulle kirje tahi ryöstätän sen teiltä jollakin palvelijallani.
+
+Herttua lensi ylös sängystä ja rutisti kirjeen kouraansa, aikoen
+nähtävästi heittää sen kamiinin liekkeihin.
+
+-- Tahdotteko menetellä sillä tavalla veljeänne kohtaan? -- kysyi hän.
+
+Henrik arvasi hänen aikomuksensa ja asettautui hänen eteensä.
+
+-- En, en veljeäni, mutta kyllä pahinta vihamiestäni kohtaan, --
+sanoi hän, -- en veljeäni, mutta kyllä Anjoun herttuata kohtaan,
+joka tänä iltana on Guisen herttuan kanssa samoillut kautta Parisin
+katujen ja joka minulta koettaa kätkeä kirjettä, jonka hän on saanut
+joltain rikostoveriltaan, esim. Lothringin prinsseiltä.
+
+-- Tällä kertaa, -- selitti Frans, -- on teidän poliisillenne
+ilmoitettu väärin.
+
+-- Mutta minä sanon teille, -- jatkoi kuningas, -- että minä
+sinetissä näin ne kolme kuuluisaa lintua, jotka tahtovat niellä
+Ranskan kolme liljaa. Antakaa minulle kirje, tahi, kautta jumalan!...
+
+Henrik astui askeleen herttuata kohti ja laski kätensä hänen olalleen.
+
+Frans oli parahiksi olallaan tuntenut kuninkaallisen käden ja
+syrjäsilmällä huomannut neljän suosikin uhkaavan asennon, kun hän jo
+putosi polvilleen ja huusi:
+
+-- Auttakaa, auttakaa! Veljeni aikoo minut murhata!
+
+Nämä herttuan sanat kajastivat mitä syvintä tuskaa ja vakuutuksen
+siitä, että hänen henkeänsä todellakin uhattiin. Ne vaikuttivat
+kuninkaaseen niin, että hänen vihansa sammui, kun hän ajatteli
+Fransin tosiaankin pelkäävän murhaa, ja sellainen murha olisi
+veljenmurha. Väristys kävi kautta hänen ruumiinsa, kun hän ajatteli;
+että hänen suvussaan, joka oli onneton samoinkuin kaikki muutkin
+sammumaisillaan olevat suvut, jo ikimuistoisista ajoista asti oli
+tapahtunut veljenmurhia.
+
+-- Ei, -- virkkoi Henrik, -- te erehdytte, veljeni. Kuningas ei tahdo
+teille mitään pahaa. Te olette tehnyt vastarintaa, mutta tunnustakaa
+nyt olevanne voitettu ja myöntäkää, että kuninkaan tulee saada
+olla herrana. Nyt sen tiedätte, ellette ole sitä ennen tiennyt.
+Tunnustakaa se julkisesti!
+
+-- Voi, kyllä, minä tunnustan sen! -- huudahti herttua.
+
+-- No niin, antakaa siis kirje tänne... sillä kuningas sen käskee.
+
+Anjoun herttua pudotti kirjeen lattialle, kuningas otti sen siitä
+ylös, taittoi kokoon ja pisti sen taskuunsa.
+
+-- Onko siinä nyt kaikki? -- kysyi herttua, katseensa kavalana.
+
+-- Ei, monsieur, -- vastasi Henrik. -- Uppiniskaisuutenne vuoksi
+täytyy teidän nyt pysyä täällä siksi kunnes minun epäilykseni teihin
+nähden ovat ehtineet haihtua. Te siis jäätte tänne. Huoneet ovat
+mukavia. Ne eivät näytä lainkaan vankilalta. Sitäpaitsi saatte hyvää
+seuraa, ainakin täksi yöksi, sillä nämä neljä herraa vartioivat
+täällä, ja aamulla tulee sveitsiläistä kaartia heidän sijaansa.
+
+-- Mutta eivätkö ystäväni saa minua tavata?
+
+-- Keitä te kutsutte ystäviksenne?
+
+-- Ooh, Monsoreauta, Ribeiracia, Antraguet'a, Bussya...
+
+-- Vai rohkenette vielä Bussynkin nimen mainita?
+
+-- Olisiko hän onnettomuudekseen vihoittanut teidän majesteettinne?
+
+-- On.
+
+-- Milloinka, sire?
+
+-- Alituiseen, mutta varsinkin tänä yönä.
+
+-- Tänä yönä! Mitä hän on sitten teille tehnyt, sire?
+
+-- Hän on sallinut minua häväistävän Parisin kaduilla.
+
+-- Teitäkö, sire?
+
+-- Minua tai minun ystäviäni, se on yhdentekevää. Hän on nähnyt
+erästä ystävääni häväistävän, eikä ole mennyt hänelle avuksi.
+
+-- Bussyko olisi loukannut jotain Parisin kaduilla... joka sellaista
+väittää, hän erehtyy, sire.
+
+-- Minä tiedän, mitä sanon, monsieur.
+
+-- Sire! -- huudahti herttua kuin riemastuneena. -- Bussy ei ole
+kahteen päivään lähtenyt huoneestaan: hän makaa ankarassa kuumeessa.
+
+Kuningas loi kysyvän katseen Schombergiin.
+
+-- Onko hänessä kuumetta vai ei, sitä en tiedä, -- vastasi tuo nuori
+mies, -- mutta että hän tänä yönä oli Coquillièren kadulla, sen minä
+tiedän.
+
+-- Kuka teille on sen sanonut? -- kysyi herttua.
+
+-- Ei kukaan. Olen itse hänet nähnyt.
+
+-- Olette nähnyt Bussyn, niinkö sanotte?
+
+-- Olen, terveenä ja reippaana ja, kuten näytti, ilosta säteilevänä.
+Hänellä oli kerallaan tavallinen seuralaisensa, tuo Remy, joka on
+tallimestari tai lääkäri, en tiedä varmaan kumpiko.
+
+-- Sitäpä en voi käsittää, -- virkkoi herttua hämillään. -- Näin
+Bussyn illalla kotonaan vuoteenomana. Hän on siis minua pettänyt.
+
+-- Hyv'on! -- sanoi kuningas. -- Bussya rangaistaan niinkuin
+muitakin, kunhan asia tulee hieman selvitetyksi.
+
+Ajatellen saada poistetuksi itsestään kuninkaan vihan ei herttua enää
+tahtonut Bussya puolustaa, vaan virkkoi:
+
+-- Jos Bussy, kieltäydyttyään lähtemästä minun mukaani, on jotain
+sellaista tehnyt, niin on hänellä varmaankin ollut erinäisiä
+tarkoituksia, joita hän ei ole tahtonut minulle ilmaista. Ja hän
+tuntee minun alistuvaisuuteni teidän majesteettianne kohtaan.
+
+-- Te kuulette, hyvät herrat, -- huomautti kuningas, -- veljeni
+väittävän, ettei hän ole antanut Bussylle mitään tehtävää.
+
+-- Sitäkin parempi, -- vastasi Schomberg.
+
+-- Kuinka niin?
+
+-- Koska teidän majesteettinne nyt ehkä sallii meidän menetellä hänen
+kanssaan, niinkuin haluamme.
+
+-- Saammehan nähdä, -- sanoi Henrik. -- Joka tapauksessa, hyvät
+herrat, jätän minä veljeni teidän huostaanne. Osottakaa hänelle tänä
+yönä, jolloin saatte kunnian olla hänen vartioinaan, kaikkea sitä
+arvonantoa, mitä kuninkaallisen prinssin osaksi on tuleva.
+
+-- Kyllä, sire, -- vastasi Quélus, luoden silmäyksen, mikä sai
+herttuan värisemään, -- olkaa huoletta. Me tiedämme, mitä olemme
+hänen korkeudelleen velkaa.
+
+-- Hyvä on! Jääkää hyvästi, hyvät herrat! -- virkkoi Henrik.
+
+-- Sire! -- huudahti herttua, ollen enemmän kauhuissaan kuninkaan
+poismenosta kuin hänen läsnäolostaan. Olenko minä siis tosiaankin
+vankina? Eivätkö ystäväni saa tulla minua tervehtimään? Enkö minä saa
+lähteä täältä ulos?
+
+Hän ajatteli huomispäivää, jolloin hänen ja Guisen herttuan
+välttämättä piti tavata toisensa.
+
+-- Sire, -- jatkoi herttua, huomattuaan kuninkaan hiukan epäröivän,
+-- sallikaa minun edes olla teidän majesteettinne luona. Siellä
+on minun paikkani. Voinhan olla vankina siellä yhtä hyvin kuin
+muuallakin, ja paremminhan minua voidaan siellä vartioida kuin
+missään muualla. Sire, myöntäkää minulle suosio saada olla teidän
+majesteettinne seurassa.
+
+Kuningas oli jo vähällä suostua Anjoun herttuan pyyntöön, sillä
+hän huomasi, ettei siinä voinut piillä mitään vaaraa, kun hänen
+huomionsa äkisti kääntyi oven puolelle. Siellä seisoi pitkä olento,
+joka päällään, käsillään ja jaloillaan teki kaikenmoisia kielteleviä
+eleitä.
+
+Mies ei ollut kukaan muu kuin Chicot.
+
+-- Ei, -- sanoi Henrik, -- täällä te kyllä viihdytte, monsieur. Minä
+näen hyväksi, että te jäätte tänne.
+
+-- Sire!... änkytti herttua.
+
+-- Kun Ranskan kuningas on ilmaissut tahtonsa, täytyy sen olla
+kylliksi, -- lausui kuningas ylpein katsein. Ja se teki herttuan
+tappion täydelliseksi.
+
+-- Enkö minä jo sanonut, -- mutisi Chicot, -- että minähän tässä itse
+asiassa olenkin Ranskan kuningas.
+
+
+
+
+9.
+
+Muuan vierailu.
+
+
+Seuraavana aamuna yhdeksän seudussa istui Bussy kaikessa rauhassa
+kotonaan ja söi Remyn kanssa aamiaista.
+
+-- Kuuleppas, Remy, -- virkkoi Bussy äkkiä, -- etkö sinä ollut
+tuntevinasi sitä henkilöä, jota eilen illalla ryvetettiin isossa
+siniväriammeessa meidän kulkiessamme Coquillièren kadulla?
+
+-- Kyllä, herra kreivi. Minä par'aikaa muistuttelen mielessäni hänen
+nimeänsä.
+
+-- Sinä siis hänet tunsit?
+
+-- En, sillä hän oli jo aivan liian sininen.
+
+-- Minun olisi pitänyt pelastaa mies pintehestä, -- sanoi Bussy, --
+mutta minä tosiaankin elin liiaksi omissa ajatuksissani.
+
+-- Mutta ellette te häntä tuntenut, -- virkkoi Remy, niin on
+kuitenkin varmaa, että hän tunsi meidät, joilla oli oma värimme.
+Minusta näytti myös siltä kuin olisi hän raivostuneena tuijottanut
+meihin ja uhaten heristänyt meille nyrkkiään.
+
+-- Oletko varma siitä, Remy?
+
+-- Olen.
+
+-- Siinä tapauksessa, -- huomautti Bussy, -- on meidän otettava selko
+siitä, kuka hän oli. Minä en voi jättää sitä loukkausta kostamatta.
+
+-- Malttakaahan, malttakaahan! -- huudahti Remy, nähdessään Bussyn
+tulistuvan. -- Nyt minä tiedän, kuka se oli. Minä kuulin miehen
+kiroilevan.
+
+-- Sen kyllä uskon, sillä kukapa ei olisi kiroillut moisessa
+tilanteessa!
+
+-- Kyllä, mutta mies kiroili saksaksi.
+
+-- Siis se oli Schomberg. Ja niinpä saatte te, rakas Remy, järjestää
+jo siteenne ja salvanne valmiiksi, sillä ennen pitkää tulee jokin
+naarmu paikattavaksi joko hänen nahkassaan tai minun.
+
+-- Ettehän toki liene niin hullu, että antaisitte surmata itsenne,
+juuri nyt kun olette niin onnellinen! -- arveli Remy.
+
+-- Päinvastoin, Remy, etkö aavista, miten suloiselta tuntuisi
+uhrata elämänsä juuri sen onnellisimmillaan ollessa? Voin vakuuttaa
+sinulle, etten koskaan ole hyvällä halulla kaksintaistelussa mitellyt
+miekkaani, jos vaan olen hävinnyt suurempia summia pelissä tai jos
+olen saanut selville, että rakastajattareni on minua pettänyt,
+taikka jos minä tunnen itsessäni jotain moittimisen syytä. Mutta
+kun sydämeni on puhdas ja omatuntoni tinkimätön, riennän rohkeana
+ja iloisena taistelupaikalle. Silloin olen kädestäni varma ja luen
+vastustajani silmistä hänen sisimmät ajatuksensa. Tänään, Remy,
+tappelisin oivallisesti, -- lisäsi Bussy ja ojensi lääkärille kätensä.
+
+-- Sillä, kiitos siitä sinulle, nyt olen onnellisin ihminen
+maailmassa.
+
+-- Hiljaa, hiljaa! -- virkahti Remy. -- Teidän täytyy kuitenkin
+luopua siitä huvituksesta. Sillä muuan tuttavani, eräs kaunis nainen,
+sai minut vannomaan, että pitäisin teidät reippaana ja terveenä,
+sillä hän väitti pelastaneensa teidän henkenne ja ettei siis teillä
+ole oikeutta käyttää väärin sitä mitä olette hänelle velkaa.
+
+-- Hyvä Remy! -- huoahti Bussy ja vaipui suloisiin mietelmiin, jotka
+tuudittavat rakastavaisen kuulemaan ja näkemään kaiken, mitä sanotaan
+ja mitä tapahtuu, ikäänkuin jonkinlaisen hunnun läpi, joka kaunistaa
+esineet ja äänet.
+
+-- Te kutsutte minua hyväksi, -- sanoi Remy, -- koska minä saatoin
+teidät näkemään rouva Monsoreauta. Mutta sanotteko minua hyväksi
+silloinkin, kun hän on poissa? Onnettomuudeksi on se päivä hyvin
+lähellä, ellei jo ole tullutkin.
+
+-- Mitä te haluatte? -- kivahti Bussy. -- Elkää ivailko, herra Remy!
+
+-- Voi, herra kreivi! Minä en ivaile, -- vastasi Remy. -- Ettekö
+tiedä, että Diana matkustaa Anjouhun?
+
+-- Remy, milloinkas me matkustamme?
+
+-- Ah, sen kysymyksen kyllä arvasin tulevaksi ja vastaan vaan
+toivovani, että se tapahtuisi mahdollisimman myöhään.
+
+-- Mistä syystä?
+
+-- Nähkääs, ensinnäkin senvuoksi, että meillä täällä Parisissa
+on Anjoun herttuamme, joka eilisiltana on sekaantunut sellaisiin
+seikkoihin, että hän varmasti tulee teitä tarvitsemaan, ja toiseksi
+siitä syystä, ettei herra Monsoreau vähääkään epäile teitä, mutta
+luultavasti epäilisi jotain, jos te häviäisitte Parisista samalla
+kertaa kuin hänen vaimonsa eli nimellinen vaimonsa.
+
+-- No, mitä se haittaa, vaikkapa hän minua epäileekin?
+
+-- Mutta minulle se merkitsee paljo, armollinen herra. Sillä minä
+olen kyllä ottanut hoitaakseni rehellisessä kaksintaistelussa saadut
+miekanpistot, varsinkin kun te olette taitava miekkailija ettekä saa
+kovin vaarallisia haavoja. Mutta minä pyydän päästä parantamasta
+tikarinpistoja, jotka lähtevät salassa väijyväin, mustasukkaisten
+miesten kädestä.
+
+Mutta, paras ystävä, entäpä jos minun kohtalonani onkin saada
+surmanisku herra Monsoreaun kädestä.
+
+-- Niin, ja kahdeksan päivän, kuukauden tai vuoden kuluttua siitä
+muuttaa rouva Monsoreau miehensä luo. Ja se saa teidän sieluparkanne
+raivostumaan, kun se joko ylhäältä tai alhaalta tuon kaiken näkee ja
+kun se ruumiin puutteessa ei voi sitä estämäänkään tulla.
+
+-- Oikeassa olet, Remy. Minä tahdon elää.
+
+-- Se on hyvä. Mutta uskokaa minua: eläminen yksistään ei riitä,
+vaan tulisi teidän seurata minun neuvoani, herra kreivi, ja koettaa
+päästä herra Monsoreaun suosioon. Tällä kertaa hän on äärettömän
+mustasukkainen Anjoun herttualle, joka teidän kuumeessa ollessanne
+käveli rouva Monsoreaun ikkunan alla kuin mikäkin seikkaileva
+espanjalainen ja joka tunnettiin seuralaisestaan Aurillystä.
+Lähennelkää tuota mustasukkaista miestä, mutta elkää kysykö, mihin
+hänen vaimonsa on joutunut, sillä sehän olisi tarpeetonta, koska
+te sen kuitenkin tiedätte. Sanalla sanoen: koettakaa voittaa hänen
+luottamuksensa, ja hän on joka paikassa sanova, että te olette ainoa
+ylimys, jolla on Scipion hyveet.
+
+-- Luulenpa todellakin, että neuvosi on hyvä. Kun en enää ole
+karhulle mustasukkainen, koetan sen kesyttää. Siitä on tuleva
+hauskaa. Remy, pyydä nyt minulta mitä hyvänsä, niin minä annan sen
+sinulle, sillä minä tunnen olevani ylenmäärin onnellinen.
+
+Samassa koputettiin ovelle.
+
+-- Kuka siellä? -- kysyi Bussy.
+
+-- Armollinen herra, -- vastasi sisälle tullut palvelija, -- muuan
+aatelismies haluaa teitä puhutella.
+
+-- Puhutella minua näin varhain? Miltä hän näyttää?
+
+-- Hän on pitkä herra ja kasvonsa ovat hiukan naurettavat, mutta
+muuten kunniallisen näköiset.
+
+-- Mitä! -- huudahti Bussy. -- Olisikohan se Schomberg?
+
+Hän antoi palvelijalle merkin, että vieras saisi astua sisään.
+
+-- Ooh! -- heläytti Bussy ja nousi ylös, samalla kun Remy
+hienotunteisuudesta siirtyi viereiseen huoneeseen. -- Tehän se
+olettekin, herra Chicot.
+
+Bussy loi gascognelaiseen katseen, mikä selvästi kysyi: mitä on
+teillä täällä tekemistä?
+
+Herra kreivi, minä tulen ehdottamaan teille pientä kauppaa.
+
+-- Selittäkää lähemmin, -- sanoi Bussy kummastuneena.
+
+-- Mitä minulle annatte, jos teen teille suuren palveluksen.
+
+-- Se riippuu siitä millainen tuo palvelus on, -- vastasi Bussy
+ylpeästi.
+
+Chicot ei ollut sitä lainkaan huomaavinaan, vaan, käytyään istumaan,
+virkkoi:
+
+-- Huomaanpa, ettei minua käsketä edes istumaan.
+
+Bussy punastui kovin.
+
+-- Se on huolimattomuutta ja se korottaa palkkiota palveluksestani.
+
+Bussy ei vastannut.
+
+-- Herra kreivi, tunnetteko liigan?
+
+-- Olen kuullut siitä paljo puhuttavan, -- vastasi Bussy ja alkoi
+hiukan kiinnittää huomiotaan gascognelaisen puheisiin.
+
+-- Hyvä on. Siinä tapauksessa tulee teidän tietää, että se on
+kunniallisten kristittyjen muodostama yhdistys, jonka tarkoituksena
+on mitä kristillisimmällä tavalla surmata joukottain kanssaihmisiään,
+hugenotteja. Kuulutteko liigaan, herra kreivi?... Minä puolestani
+siihen kuulun.
+
+-- Mutta, hyvä herra...
+
+-- Sanokaa vain jaa taikka ei.
+
+-- Sallikaa minun lausua kummastukseni, -- virkkoi Bussy.
+
+-- Minulla oli kunnia kysyä, kuulutteko te liigaan. Ettekö käsittänyt
+minua?
+
+-- Herra Chicot, koska minä en pidä kysymyksistä, joiden tarkoitusta
+en ymmärrä, niin pyydän teitä vaihtamaan puheenainetta. Tahdon
+odottaa vielä muutamia minuutteja, kuten kohteliaisuus vaatii,
+ennenkuin teille sanon, että kun kerran en pidä kysymyksistä, en pidä
+myöskään kysyjästä.
+
+-- Hyvä! Kohteliaisuus on aina paikallaan, niinkuin tuo kunnon kreivi
+Monsoreau sanoo hyvällä tuulella ollessaan.
+
+Monsoreaun nimen kuullessaan ajatteli Bussy: onkohan mies aavistanut
+jotain ja lähettänyt Chicotin nuuskimaan...
+
+-- Kuulkaahan, herra Chicot, -- sanoi hän, -- käykää asiaan, jos
+haluatte. Te tiedätte, ettei meillä tässä ole montakaan minuuttia
+aikaa.
+
+-- Ihan oikein. Mutta muutamat minuutit riittävät kuitenkin, sillä
+muutamissa minuuteissa ehditään ilmaista paljo. Minä siis sanon
+teille, ettei minun olisi tarvinnut teiltä kysyä, kuulutteko liigaan,
+sillä ellette siihen vielä kuulu, tulette siihen kuitenkin pian
+kuulumaan syystä että hänen korkeutensa Anjoun herttua kuuluu siihen.
+
+-- Anjoun herttua! Kuka on teille sen sanonut?
+
+-- Hän itse omassa korkeassa persoonassaan. Ja niinkuin juuri äsken
+sanoin, ymmärrätte te hyvin, että kun kerran Anjoun herttua kuuluu
+liigaan, ette tekään voi olla siihen kuulumatta, te, joka olette
+hänen oikea kätensä. Helkkari vieköön! Pyhä liiga on tietenkin niin
+viisas, ettei se tyydy yksikätiseen päällikköön.
+
+-- Hyvä on, herra Chicot. Entä mitä sitten? -- kysyi Bussy jo
+melkoista ystävällisemmällä äänellä.
+
+-- Mitäkö sitten? -- toisti Chicot. -- Kas, jos te tosiaankin liigaan
+kuulutte, taikka jos niin edes otaksutaan, niin saattaa teille käydä
+samoin kuin hänen kuninkaalliselle korkeudelleen.
+
+-- Mitä on sitten hänen kuninkaalliselle korkeudelleen tapahtunut? --
+huudahti Bussy.
+
+-- Hyvä herra, -- vastasi Chicot, ojentautuen suoraksi ja matkien
+Bussyn äskeisiä eleitä, -- hyvä herra, minä en pidä kysymyksistä
+enkä, jos suvaitsette, myöskään kysyjästä. Minä siis mielelläni näen,
+että teidän kanssanne menetellään samoin kuin teidän herranne kanssa
+viime yönä.
+
+-- Herra Chicot, -- sanoi Bussy hymyillen, mikä merkitsi
+anteeksipyyntöä, -- puhukaa, minä pyydän. Missä on Anjoun herttua?
+
+-- Hän on arestissa.
+
+-- Missä paikassa?
+
+Huoneissaan Louvressa, jossa häntä vartioi minun neljä hyvää
+ystävääni. Nimittäin Schomberg, joka eilen, kuten tiedätte, koska
+juuri kuljitte ohi, värjättiin siniseksi, d'Epernon, joka meni
+keltaiseksi kauhusta, Quélus, joka harmista punottaa ja Maugiron,
+joka on tuiki valkeana ikävästä. Myöntäkää, että se on verraten
+kaunista värileikkiä, sitäkin enemmän, kun Anjoun herttua alkaa käydä
+kauhusta viheriäksi. Me Louvren etuoikeutetut vieraat saamme sitten
+nauttia täydellisen sateenkaaren koko väriloistosta.
+
+-- Hyvä herra, -- sanoi Bussy, -- luuletteko siis, että minun
+vapauttani uhataan?
+
+-- Tietysti, ja luulenpa vielä niinkin, että tällä hetkellä ollaan...
+tai ainakin pitäisi oltaman matkalla teitä vangitsemaan.
+
+Bussy hätkähti.
+
+-- Pidättekö Bastiljista, herra kreivi? Se on hyvin sopiva paikka
+ajatusten kokoomiseen. Ja herra Testu, joka siellä on kuvernöörinä,
+antanee linnuilleen kutakuinkin siedettävää ravintoa.
+
+-- Aiottaisiinko minut sulkea Bastiljin vankilaan?
+
+-- Aiotaan. Minulla lienee taskussani jotain, mikä hiukan muistuttaa
+määräystä teidän sinne viemiseenne, -- vastasi Chicot. -- Tahdotteko
+nähdä?
+
+Samassa otti Chicot esille kuninkaan allekirjoittaman
+vangitsemismääräyksen, jonka mukaan Clermontin Ludvig, kreivi Bussy
+d'Amboise oli heti pidätettävä.
+
+-- Hyvä herra, -- lausui Bussy hämmentyneenä, -- te teette tosiaankin
+minulle palveluksen.
+
+-- Sitä nöyrimmästi itsekin uskoisin, -- vastasi gascognelainen.
+
+-- Herrani, minä vannotan teitä, olkaa vilpitön minua kohtaan ja
+sanokaa, onko tarkoitus vahingoittaa minua toisella taholla, kun te
+nyt minut pelastatte? Tehän pidätte kuninkaasta, mutta kuningas ei
+pidä minusta.
+
+-- Herra kreivi, -- vastasi Chicot ja nousi ylös, -- minä teidät
+pelastan vain siitä syystä, että tahdon teidät pelastaa. Ajatelkaa
+muutoin menettelystäni miten haluatte.
+
+-- Mutta, hyvä herra, suvaitkaa minulle sanoa, mistä tämä
+hyväntahtoisuus johtuu?
+
+-- Oletteko unohtanut, että minä pyydän palkintoa?
+
+-- En, sehän on totta. Herra Chicot, millä tavalla voin teitä
+palvella?
+
+-- Lupaatteko tehdä sen mitä teiltä pyydän?
+
+-- Lupaan, niin totta kuin nimeni on Bussy ja mikäli pyyntönne
+täyttäminen on minun vallassani.
+
+Se riittää, -- vastasi Chicot. -- Nouskaa nyt ratsunne selkään, niin
+minä sitten vien vangitsemismääräyksen viranomaisille.
+
+-- Te ette siis itse minua vangitsisikaan?
+
+-- Missä! Miksikä minua luulette! Minä olen aatelismies, hyvä herra.
+Pankaa se mieleenne.
+
+-- Mutta minähän hylkään herrani, herttuan.
+
+-- Ei teidän tarvitse kantaa siitä tunnonvaivoja. Hänkin jo on
+hylännyt teidät.
+
+-- Te olette oikeudenmukainen aatelismies, herra Chicot.
+
+-- Perhana vieköön! Sen kyllä itsekin tiedän, vastasi gascognelainen.
+
+Bussy huusi Remytä.
+
+-- Remy, -- sanoi hän, -- järjestä meille ratsut valmiiksi.
+
+-- Ne ovat jo satuloidut, armollinen herra, -- vastasi Remy
+rauhallisesti.
+
+Bussy sanoi nyt Chicotille jäähyväiset ja kiitti häntä vieläkin
+kerran.
+
+-- Anteeksi, herra kreivi, -- virkkoi gascognelainen, -- mutta
+sallikaa minun katsella teidän lähtöänne.
+
+He menivät kaikki kolme tallipihalle, jossa muuan palvelija piteli
+kahta satuloitua hevosta.
+
+-- Mihin päin me lähdemme? -- kysyi Remy, tarttuen suitsiin
+välinpitämättömän näköisenä.
+
+-- En tiedä, -- vastasi Bussy, joko hän sitten epäröi tai oli
+epäröivinään.
+
+-- Mitä sanoisitte Normandiasta? -- kysyi Chicot, silmäillen ratsuja
+asiantuntijan katsein.
+
+-- Ei, se on liian lähellä, -- huomautti Remy.
+
+-- Entäpä Flanderista? -- ehdotteli Chicot.
+
+-- Se on taas liian kaukana, -- väitti lääkäri. -- Eiköhän olisi
+parassa painaa Anjouta kohti, sillä se on kohtalaisen kaukana? Eikö
+niin teidänkin mielestänne, herra kreivi?
+
+-- Olkoon menneeksi! Anjouhun siis! -- myönnytti Bussy punastuen.
+
+-- Herra kreivi, -- lausui Chicot, -- koska te nyt olette valinneet
+matkanne määrän ja olette valmiita, niin jääkää hyvästi! Ajatelkaa
+minuakin rukouksissanne.
+
+Tuo kunnon aatelismies poistui yhtä vakavana ja mahtavannäköisenä
+kuin oli tullutkin.
+
+-- Kuinka kohtalo onkaan kummallinen, herra kreivi, -- virkkoi Remy.
+
+-- Rientäkäämme! -- huusi Bussy. -- Ehkäpä vielä ehdimme hänet
+matkallamme saavuttaa.
+
+-- Ah! -- huokasi Remy. -- Jos te autatte kohtaloa, niin riistättehän
+siltä sen oman ansion.
+
+Ja he kannustivat ratsujaan ja läksivät ratsastamaan täyttä neliä.
+
+
+
+
+10.
+
+Kuningas nimittää liigan päällikön.
+
+
+Suuren vastaanoton hetki oli tullut. Parisi oli lähettänyt Louvreen
+lähetystöjä liigalaisten ja käsityöläisten puolesta, maistraatistaan
+ja sotaväestään sekä suuret joukot katselijoita.
+
+Kuningas, joka upseeriensa, ystäviensä ja perheensä seurassa oli
+sijoittunut valtaistuinsaliin, katseli kaikkien lähetystöjen ja
+virkakuntien ohikulkua. Kun lähetystöjen vanhimmat, johtajat,
+olivat jääneet palatsiin, saivat lähetystöjen muut jäsenet siirtyä
+heille varattuihin paikkoihin linnanpihalle. Kuningas saattoi siis
+sivumennen silmäillä väkijoukkoja ja melkeinpä laskea vihollistensa
+luvun. Hänellä oli tässä hyvänä apuna joko Chicot, joka seisoi
+kuninkaallisen tuolin taa piiloutuneena, tahi leskikuningattaren
+ilmeikäs katse taikka yhden tai toisen liigalaisen varomattomat eleet.
+
+Yht'äkkiä astui sisään Monsoreaun kreivi.
+
+-- Katsos, -- virkkoi Chicot, -- katsohan vaan pikku Henrik.
+
+-- Mitä pitäisi minun katsoa?
+
+-- No nyt on kumma! Katso ylihovijahtimestarisi. Hänhän on niin
+kalpea ja niin tomun ja lian vallassa, että hän kyllä ansaitsee
+huomiota.
+
+-- Hänpä se tosiaankin on, -- sanoi kuningas.
+
+Henrik viittasi Monsoreaulle, ja tämä tuli lähemmäksi.
+
+-- Mitä! Tekö olette Louvressa, hyvä herra? -- kysyi Henrik. -- Minä
+luulin teidän olevan Vincennesissä metsäpeuraa etsimässä.
+
+-- Peura oli tiedossa jo kello seitsemän tänäaamuna, sire. Mutta kun
+kello läheni kahtatoista ilman että minä sain mitään tietoa, pelkäsin
+minä, että jokin onnettomuus on kohdannut teidän majesteettianne.
+
+-- Todellako?
+
+-- Sire, -- jatkoi kreivi, -- jos olen laiminlyönyt velvollisuuteni,
+niin pyydän, ettei teidän majesteettinne pitäisi sitä muuna kuin
+minun alamaisena valppautenani teidän majesteettinne korkean
+persoonan suhteen.
+
+-- Hyvä, olkaa vakuutettu siitä, että minä osaan antaa sille oikean
+arvonsa.
+
+-- Kun minä nyt, -- jatkoi kreivi hieman epäröivällä äänellä, -- olen
+tullut rauhoitetuksi teidän majesteettinne hyvinvointiin nähden, niin
+palaan minä takaisin Vincennesiin, jos niin vaaditaan, ja...
+
+-- Ei, ei, jääkää tänne. Tuo metsästysretki oli vain satunnainen
+päähänpisto. Saatte jäädä tänne. Minä tarvitsen ympärilläni niitä,
+jotka ovat minulle uskollisia, ja te itse olette nyt lisännyt niiden
+lukumäärää, joihin minä voin luottaa.
+
+Monsoreau kumarsi.
+
+-- Missä paikassa teidän majesteettinne määrää minut täällä olemaan?
+
+-- Etkö lainaa häntä minulle puoleksi tunniksi? -- kuiskasi Chicot
+kuninkaan korvaan.
+
+-- Mitä tarkoitusta varten?
+
+-- Häntä hiukan kutitellakseni. Mitä sinä siitä välität? Sinä oletkin
+minulle korvauksen velkaa, koskapa pakotat minun olemaan saapuvilla
+niin ikävässä toimituksessa kuin tämä on.
+
+-- No, vie hänet sitten.
+
+-- Minulla oli kunnia kysyä, mihin teidän majesteettinne määrää minut
+istumaan? -- kysyi kreivi uudelleen.
+
+-- Luulin jo teille vastanneeni. Asettukaa, mihin haluatte,
+esimerkiksi minun kuninkaallisen tuolini taakse. Siellä on minun
+ystävilläni paikkansa.
+
+-- Kas niin, tulkaa tänne, ylihovijahtimestarimme, -- virkkoi
+Chicot ja, siirtyen hieman syrjään, tarjosi herra Monsoreaulle osaa
+istumapaikastaan, -- tulkaa tänne haistelemaan noita veitikoita. Ne
+ovat tosiaankin sellaisia otuksia, joita koiratkin pystyy vainuamaan.
+Tuhannen tulimaista, herra kreivi, millainen haju! Nyt kulkevat
+suutarit ohitse. Katsokaas, nyt tulee nahkurit. Kautta kunniani, jos
+te eksytte niiden jäljiltä, niin otan minä teiltä pois valtakirjanne.
+
+Herra Monsoreau oli kuulevinaan, vaikkei kuullutkaan, sillä hän
+katseli lakkaamatta ympärilleen ylen hajamielisenä, mikä ei jäänyt
+kuninkaaltakaan huomaamatta, varsinkin kun Chicot siitä kuninkaalle
+viittasi.
+
+-- Tiedätkö, -- virkkoi Chicot, -- ketä ylihovijahtimestarisi nyt
+vainuaa?
+
+-- En. Ketäpä sitten?
+
+-- Hän nuuskii Anjoun herttuata.
+
+-- Otus ei ole ainakaan näkyvissä, -- vastasi Henrik nauraen.
+
+-- Ei, mutta sen otaksutaan olevan läheisyydessä, -- vastasi Chicot.
+-- Tahtoisitko hänen jäävän tietämättömäksi siitä, missä otus oleksii?
+
+-- Myönnän, ettei minulla olisi mitään sitä vastaan, vaikkapa hän
+saisikin väärinkäsityksen asiasta.
+
+-- Varroppa sitten vähän, niin minä ajan hänet pensaikkoon. Sanotaan,
+että susi vainuaa kettua, mutta siinä se pettyy. Kysyppä häneltä,
+missä on hänen kreivittärensä.
+
+-- Mitä varten?
+
+-- Sittenpähän saat nähdä.
+
+-- Herra kreivi, -- virkkoi Henrik, -- missä on teidän
+kreivittärenne? Minä en näe häntä naistemme joukossa.
+
+Kreivi hätkähti, kuin olisi käärme häntä purrut. Chicot raappi
+nenäänsä ja siristeli silmiään.
+
+-- Sire, -- vastasi ylihovijahtimestari, -- vaimoni on sairas.
+Parisin ilma on epäterveellistä. Pyydettyään ja saatuaan eilen
+kuningattarelta luvan matkusti hän viime yönä isänsä seurassa
+Méridoriin.
+
+-- Mihin seutuun Ranskaa hän siinä tapauksessa matkustaa? -- kysyi
+kuningas, ollen iloinen saadessaan nahkurien ohikulkiessa kääntää
+päänsä syrjään.
+
+-- Anjouhun, jossa hän on syntynyt, -- vastasi kreivi.
+
+-- Kreivitär parka, -- sujautti Chicot, -- saattaa kuolla ikävään
+pitkillä teillä ja taipaleilla!
+
+-- Minä mainitsin hänen majesteetilleen, että vaimoni isä on mukana.
+
+-- Voihan olla niinkin, että jokin isä on kunnioitettava, mutta
+erityisemmän huvittava hän tuskin on, ja ellei kreivittärellä olisi
+ketään muuta, joka häntä hauskuuttaisi, niin... Mutta onneksi...
+
+-- Mitä tuo "onneksi" merkitsee? -- kysyi kreivi kiivaasti.
+
+-- Niin, mitä tarkoittaa se sana? -- kysäsi kuningaskin.
+
+-- Onneksi merkitsee aina onneksi. Se tarkoittaa, että jokin
+asianhaara oli onnellinen ja että minä siinä ihmettelin sallimuksen
+johdatusta. Onneksi, niin ajattelin, ovat muutamat ystävämme tällä
+hetkellä mitä hupaisimmalla huvittelumatkalla, ja jos he tapaisivat
+kreivittären, olisivat he varmaan hänelle suureksi huviksi. Niin,
+-- lisäsi Chicot huolettomasti, -- koska he kerran matkustavat
+samaa tietä, niin luultavasti he hänet kohtaavatkin. Olenpa heidät
+kuin näkevinäni. Ja sinä, Henrik, jolla on vilkas mielikuvitus,
+voit helposti kuvitella, miten he ratsastavat kreivittären rinnalla
+ja kertovat tuhansia kaskuja, jotka saavat tuon rakastettavan
+kreivittären naurusta puolikuolleeksi.
+
+Se oli uusi tikarinpisto ylihovijahtimestariin, mutta sitä ei
+sopinut kuninkaan läsnäollessa paljastaa, ja kuningas oli, varsinkin
+välimiten, liittolaisenakin Chicotille. Monsoreau siis hillitsi
+itsensä, niin vaikeata kuin se olikin, ja virkkoi ystävällisin äänin
+ja katsein:
+
+-- Mitä! Onko nyt ystäviänne tosiaankin matkalla Anjouhun?
+
+-- Voitte mennä vieläkin pitemmälle ja sanoa, että teidän omia
+ystäviänne on sinne matkalla, koska ne ovat pikemmin teidän kuin
+minun ystäviäni.
+
+-- Te hämmästytätte minut, herra Chicot, -- sanoi kreivi. -- En tunne
+ainoatakaan, joka...
+
+-- Kylläpä te näyttelette salaperäisen osaa!
+
+-- Minä vakuutan, etten siinä suhteessa tiedä mitään.
+
+-- Kuitenkin, herra kreivi, -- jatkoi Chicot, -- ovat nuo ystävät
+teille niin rakkaita, että te juuri äskenkin tottumuksesta... sillä
+tiedättehän hyvin heidän matkustaneen Anjouhun... silmillänne etsitte
+niitä täältä joukkojen seasta, tietystikään niitä löytämättä.
+
+-- Minäkö? -- huudahti kreivi.
+
+-- Juuri te, herra ylihovijahtimestari, kalpein kaikista entisistä,
+nykyisistä ja tulevista jahtimestareista, kaikista mitä autuaan
+Nimrodin ajoista edeltäjänne, herra Auterfortiin saakka on ollut.
+
+-- Herra Chicot!
+
+-- Kalpein minä sen toistan. _Veritas veritatum_. [Suurin totuus
+kaikista totuuksista. Suom. muist.] Tämä sanantapa on kuitenkin kovin
+sivistymätön, sillä eihän koskaan voi olla olemassa muuta kuin _yksi_
+totuus. Jos niitä näet olisi esimerkiksi kaksi, täytyisi jommankumman
+olla väärän. Mutta ettehän te, herra Esau, olekkaan filologi.
+
+-- En hyvä herra, sitä en ole, ja senvuoksi pyydän teitä palaamaan
+noihin ystäviin ja mainitsemaan ne nimeltään, jos teidän rajaton
+kuvittelukykynne sen sallii.
+
+-- Kas vaan! Te toistatte aina yhtä ja samaa asiaa, herra kreivi.
+Vainutkaapa siis, sehän kuuluu ammattiinne, ja siitä on tuo
+metsäpeura parka hyvänä esimerkkinä, se sama peura, jota tänä aamuna
+häiritsitte ja jolla ei ollut edes syytä odottaa teidän puoleltanne
+sellaista kohtelua. Jos teidät estettäisiin nukkumasta, niin mitäpä
+siitä pitäisitte?
+
+Monsoreaun katse harhaili kauhistuneena Henrikin seuralaisten parissa.
+
+-- Mitä! -- huudahti hän, huomattuaan kuninkaan viereisen tuolin
+tyhjäksi. -- Missä on Anjoun herttua?
+
+-- No niin, no niin! -- virkkoi gascognelainen. -- Nyt alatte päästä
+jälille.
+
+-- Onko hän matkustanut tänään?
+
+-- Hän on matkustanut tänään, -- vastasi Chicot, -- mutta mahdollista
+on sekin, että hän matkusti jo eilen. Te ette ole kielentutkija,
+herra kreivi, niin että ette voi kovin tarkoin erottaa eri
+aikamuotoja. Mutta kysytäänpä kuninkaalta, joka sellaisia asioita
+ymmärtää. Kuulehan, pikku Henrik, milloinka veljesi hävisi!
+
+-- Viime yönä, -- vastasi kuningas.
+
+-- Herttua siis on matkustanut, -- mutisi Monsoreau kalmankalpeana ja
+vapisevana. -- Voi, hyvä jumala, sire, mitä te sanotte?
+
+-- En sano, -- vastasi kuningas, -- että veljeni on matkustanut,
+vaan että hän on kadonnut, ilman että hänen parhaat ystävänsäkään
+tietävät, mihin hän on mennyt.
+
+-- Ah, jos voisin sitä uskoa! -- virkkoi kreivi hammasta purren.
+
+-- No, mitäpä te sitten tekisitte? Sitäpaitsi mitä pahaa siinä olisi,
+vaikkapa hän lausuisikin kreivittärellenne muutamia kohteliaisuuksia?
+Rakas Fransimme on perheen ainoa seurustelijasielu, hänen veljellään
+on muutakin tekemistä. Helkkari! Eihän toki ole liika paljon, että
+hovissa on edes yksi ruhtinas, joka edustaa Ranskan kansan luonnetta.
+
+-- Minä olen hukassa, -- mutisi kreivi ja näytti aikovan poistua,
+mutta Chicot pidätti hänet.
+
+-- Pysykäähän hiljaa, jumalan nimessä! Tehän vain vääntelette
+itseänne, ja se kiusaa kuningasta. Minäpä tahtoisin todellakin olla
+teidän rouvanne sijassa, vaikkapa vaan nähdäkseni kaksinokkaista
+prinssiä ja herra Aurillya, joka soittaa luuttua kilpaa autuaan herra
+Orpheuksen kanssa. Teidän rouvanne on ylen onnellinen!
+
+Monsoreau oli suunniltaan vihasta.
+
+-- Hiljaa, hiljaa, herra ylihovijahtimestari, -- jatkoi Chicot. --
+Salatkaa toki hiukkasen iloanne. On sopimatonta antaa liian suurta
+valtaa tunteilleen. Kuulkaa nyt kuninkaan puhetta.
+
+Ylihovijahtimestarin täytyi pysytellä hiljaa, sillä Louvren salit
+täyttyivät yhä enemmän ja enemmän. Guisen herttua oli tullut sisälle
+ja polvistunut kuninkaan eteen, mutta samalla hän oli luonut
+kummastuneen ja levottoman katseen Henrikin viereiseen tyhjään
+tuoliin.
+
+Kuningas nousi seisomaan ja airueet vaativat hiljaisuutta.
+
+
+
+
+11.
+
+Jatkoa.
+
+
+-- Hyvät herrat, -- lausui kuningas täydellisen hiljaisuuden
+vallitessa ja tultuaan vakuutetuksi siitä, että Schomberg, Quélus,
+Maugiron ja d'Epernon, jotka olivat luovuttaneet vartioimistehtävänsä
+kymmenelle sveitsiläiselle, seisoivat hänen takanaan, -- hyvät
+herrat! Koska kuningas, niin sanoakseni, on asetettu taivaan ja maan
+välille, kuulee hän yhtä selvästi äänet ylhäältä kuin alhaaltakin,
+eli mitä jumala tarjoo ja mitä hänen kansansa pyytää. Vallan
+antaminen yhden ainoan henkilön käsiin katolisen kirkon suojelemisen
+tarkoituksessa on, minä sen huomaan, on kelpo takuu kaikkien
+alamaisteni puolesta. Niinpä onkin Guise serkkuni tekemä ehdotus
+saanut hyväksymiseni, ja minä julistan nyt pyhän liigan virallisesti
+vahvistetuksi ja laillisesti voimassaolevaksi. Ja kun tätä varten
+tarvitaan sopiva ja mahtava päällikkö, ja kun on tärkeätä, että
+päällikkö, joka kirkon tukemista varten nimitetään, on tämän kirkon
+uskollisimpia kannattajia, niin asetan minä liigan etunenään
+kristityn ruhtinaan ja julistan täten, että liigan päällikkönä tulee
+olemaan...
+
+Henrik tässä ihan tahallaan hetkiseksi keskeytti, ja hiljaisuus oli
+niin täydellinen, että olisi voinut kuulla kärpäsen surinan.
+
+-- Ja minä siis julistan, että päälliköksi tulee Henrik
+Valoisilainen, Ranskan ja Puolan kuningas.
+
+Lausuessaan nämä sanat Henrik korosti ääntään riemun ilmaisun
+merkiksi, innostaakseen siten ystäväinsä rohkeutta ja musertaakseen
+tarmon liigalaisilta, joiden sekava murina ilmaisi tyytymättömyyttä,
+hämmästystä ja pelkoa.
+
+Guisen herttua seisoi siinä masennettuna, ja isot hikikarpalot
+helmeilivät hänen otsallaan. Hän katsahti Mayennen herttuaan ja
+kardinaaliin.
+
+Kardinaali siirtyi seurueensa keskeltä veljensä luo ja kuiskasi tälle:
+
+-- Frans, minä pelkään, että me emme ole turvassa täällä.
+Kiiruhtakaamme sanomaan jäähyväiset, sillä rahvaalla on omat
+oikkunsa, ja sama kuningas, jota se eilen halveksi, saattaa ainakin
+muutamain päiväin kuluttua muuttua sen epäjumalaksi.
+
+-- Niin kyllä, -- sanoi Mayenne, -- poistukaamme vaan. Odottele
+veljeämme täällä, niin menen minä järjestämään paluumatkaamme.
+
+Sillävälin oli kuningas kirjoittanut nimensä julistuskirjan alle,
+jonka herra Morvilliers jo etukäteen oli laatinut, ainoa, joka,
+paitsi leskikuningatarta, tunsi salaisuuden. Luonteenomaisen
+iloisesti ojensi sitten Henrik III kynän Guisen herttualle ja,
+osottaen sormellaan erääseen kohtaan paperille, sanoi nenäänsä puhuen:
+
+-- Kirjoitahan, rakas serkkuni, nimesi juuri tuohon minun nimeni
+alle, ja sitten tulee Mayennen herttuan vuoro.
+
+Mutta Mayennen herttua oli jo menossa rappukäytävässä ja kardinaali
+oli pujahtanut toiseen huoneeseen. Kuningas huomasi heidän olevan
+poissa ja virkkoi:
+
+-- Jätä niin ollen kynä ylihovijahtimestarillemme.
+
+Herttua allekirjoitti, antoi kynän Monsoreaun kreiville ja aikoi
+poistua.
+
+-- Odotahan hiukan, -- sanoi kuningas.
+
+Ja sillä aikaa kun saapuvilla oleva aatelisto ja eri järjestöjen
+vanhimmat valmistautuivat allekirjoittamaan, osaksi kuninkaan oman
+nimikirjoituksen alapuolelle, osaksi sivulla oleviin lehtiin, joihin
+sitten liitettäisiin kaikki ne lehdet, jotka edellisenä iltana olivat
+täyttyneet ylhäisten ja alhaisten, aatelisten ja aatelittomain
+nimikirjoituksista, lausui kuningas Guisen herttualle:
+
+-- Serkkuni, minä otaksun, että te pääkaupunkimme turvaksi olitte
+aikonut muodostaa lujan armeijan liigan yhdistyneistä voimista. Tämä
+armeija on nyt järjestetty kaikkein sopivimmalla tavalla, sillä onhan
+kuningas parisilaisten luonnollinen sotapäällikkö.
+
+-- Tietenkin, sire, -- vastasi herttua, tietämättä oikein itsekään,
+mitä sanoi.
+
+-- Mutta minä en unohda, -- jatkoi kuningas, -- että minulla
+on toinenkin armeija ja että sen armeijan ylipäällikkyys
+oikeudenmukaisesti kuuluu valtakunnan etevimmälle sotapäällikölle.
+Siis: samalla kun minä komennan liigaa, matkustakaa te, serkkuni,
+komentamaan armeijaa.
+
+-- Milloin tulee minun matkustaa, teidän majesteettinne? -- kysyi
+herttua.
+
+-- Heti, -- vastasi kuningas.
+
+-- Henrik! Henrik! -- huusi Chicot, jota hovitapa esti juoksemasta
+esiin ja keskeyttämästä kuninkaan puhetta. Mutta kun Henrik ei
+kuullut Chicotin huudahdusta, tahi, vaikka olisi kuullutkin, ei
+ymmärtänyt hänen tarkoitustaan, lähestyi Chicot kumarrellen, suuri
+kynä kädessään, ja tunkeuduttuaan ihan Henrikin luo kuiskasi tälle:
+
+-- Etkö voi pitää suutasi kiinni, pöllö? Mutta se oli liian
+myöhäistä, sillä kuningas oli jo Guisen herttualle antanut edeltäpäin
+tehdyn ja allekirjoitetun valtakirjan, ja se oli tapahtunut
+gascognelaisen eleistä ja irvistelyistä huolimatta. Guisen herttua
+sai valtakirjan ja poistui... Kardinaali odotteli häntä salin ovella,
+ja Mayenne vartoili heitä kumpaakin Louvren portilla. He nousivat
+kaikki kolme ratsujensa selkään ja kymmenen minuutin kuluttua olivat
+he Parisin ulkopuolella.
+
+Muutkin vetäytyivät vähitellen pois. Muutamat huusivat: eläköön
+kuningas! toiset: eläköön liiga!
+
+-- Niinpä olenkin nyt saanut, -- virkkoi Henrik, -- tämän suuren
+problemin ratkaistuksi.
+
+-- Aivan niin, -- mutisi Chicot, -- näytpä olevankin oivallinen
+laskumestari.
+
+-- Epäilemättä, -- vastasi kuningas, -- sillä minähän sain kaikki ne
+lurjukset huutamaan eri lailla ja kuitenkin huutamaan samaa.
+
+-- Voi, sire, sire! -- huudahti suosikit, kuninkaan ympärillä
+hälisten. -- Mikä mainio ajatus teillä olikaan!
+
+Nyt ne luulevat satavan rahoja kuin mannaa, -- tuumaili Chicot.
+
+Henrik saatettiin riemukulussa huoneisiinsa, mutta Chicot
+näytteli muinaisajan vaikertajan osaa, kulkien valittaen herransa
+perästä. Tämä Chicotin temppu, jolla hän tahtoi huomauttaa päivän
+epäjumalasta, vaikka tämä olikin vain tavallinen kuolevainen ihminen,
+kummastutti kuningasta siinä määrin, että hän käski kaikkien muitten
+poistua ja jäi kahdenkesken Chicotin kanssa.
+
+-- Kuulkaapas, -- virkkoi Henrik gascognelaiseen kääntyen, -- te ette
+siis milloinkaan ole tyytyväinen, mestari Chicot, ja alkaa tuntua
+ihan sietämättömältä! En minä pyydä sinulta kohteliaisuutta, vaan
+tervettä järkeä.
+
+-- Olet oikeassa, Henrik, sanoi Chicot, -- sillä juuri sitäpä sinä
+parhaiten tarvitsisitkin.
+
+-- Myönnä ainakin se, että minä menettelin nyt viisaasti.
+
+-- Sitä juuri en voi myöntää.
+
+-- Vai niin! Oletko sinä kateellinen, herra Ranskan kuningas?
+
+-- Minäkö? Taivas siitä varjelkoon! Ei tule koskaan kysymykseenkään,
+että sinua kannattaisi kadehtia.
+
+-- Aina sama moitiskelija!...
+
+-- Ah, sitä itserakkautta!
+
+-- Sanoppa, olenko minä liigan kuningas vai enkö.
+
+-- Onhan selvää, että sinä olet. Mutta...
+
+-- Mitä "mutta"?
+
+-- Mutta sinä et enää ole Ranskan kuningas.
+
+-- Kuka sitten on se?
+
+-- Kaikki muut, paitsi sinä, Henrik. Veljesi ennen muita.
+
+-- Veljenikö? Kenestä sinä puhut?
+
+-- Kenestäkäs muusta kuin Anjoun herttuasta!
+
+-- Joka on vankini.
+
+-- On, mutta niin vanki kuin hän onkin, on hänet voideltu
+kuninkaaksi, ja sitä et ole sinä.
+
+-- Kuka on hänet voidellut?
+
+-- Guisen kardinaali. Alappas nyt, Henrik, ylistellä poliisiasi.
+Parisissa Pyhän Genovevan kirkossa voidellaan kuningas
+kolmenkymmenenkolmen henkilön läsnäollessa, etkä sinä tiedä siitä
+mitään.
+
+-- Kuinka sinä sitten tiedät sen, jota minä en tiedä?
+
+-- Senvuoksi että herra Morvilliers on sinun poliisimestarisi, mutta
+minä sitävastoin olen oma poliisimestarini.
+
+Kuningas rypisti kulmiaan.
+
+-- Siis, ellemme ota lukuun Valoisin Henrikkiä, on meillä Anjoun
+Frans Ranskan kuninkaana. Ja sitten, -- lisäsi Chicot, ollen kuin
+jotain muistelevinaan, -- on meillä lisäksi Guisen herttua.
+
+-- Guisen herttuako? Kaunis kuningas, totisesti, jonka minä karkoitan
+ja lähetän armeijaan!
+
+-- Niin, ikäänkuin sinua ei olisi karkoitettu Puolaan ja ikäänkuin
+la Charitén ja Louvren välimatka ei olisi lyhempi kuin Krakaun ja
+Parisin! Että sinä lähetit hänet armeijaan, siinä juuri piilee
+sinun sotaliikkeittesi hienous! Sinä jätät kolmekymmentätuhatta
+miestä hänen komennettavikseen, saamari, ja millainen armeija
+sitten!... Todellinen armeija... ei sen tapainen kuin sinun
+liigasi... Ohoo! Poroporvareista kyhätty armeija on paikallaan
+Valoisin Henrikille, suosikkien kuninkaalle. Mutta Guisen Henrikillä
+täytyy olla sotilasarmeija. Entä millaisia sotilaita? Karaistuneita
+taistelijoita, jotka kykenevät nujertamaan kaksikymmentä liigan
+kaltaista armeijaa. Jos Guisen Henrikin mieli jonakin päivänä
+tekisi kuninkaan nimeä, tarvitsisi hänen vain kääntää rummuttajansa
+pääkaupunkia kohti ja sanoa: eteenpäin! Nielaiskaamme Parisi
+suupalaksemme Valoisin Henrikeineen ja Louvreineen! Ja ne lurjukset
+sen kylläkin tekisivät, sillä minä ne tunnen.
+
+-- Te unohdatte ainoastaan yhden seikan, syväajatuksinen herra
+politikko.
+
+-- Se on paljo mahdollista, varsinkin jos sillä, jonka olen
+unohtanut, on neljännen kuninkaan nimi.
+
+-- Ei, te unohdatte, -- jatkoi Henrik halveksivasti, -- että kun
+tahdotaan hallita Ranskaa silloinkun jollain Valois-suvun jäsenellä
+on kruunu päässään, niin on hieman katsottava ajassa takaperin
+ja muisteltava esi-isiä. Jos jotain sellaista pälkähtäisi Anjoun
+herttuan päähän, niin se ei merkitse mitään, sillä hänen syntyperänsä
+antaa tukea hänen vaatimuksilleen. Hänen ja minun esi-isäni ovat
+samoja. Meidän kesken jääköön vaan kysymys avoimeksi, sillä eihän
+meillä ole muuta eroavaisuutta sukuun nähden kuin esikoisoikeus...
+Mutta Guise!... Ah, mestari Chicot, ystäväni, lueksihan ensin
+sukutietoja ja sano vasta sitten, eivätkö Ranskan liljat lainkaan
+ole Lothringin lintuja etevämmät? [Valoisin suvun vaakuna tunnettiin
+liljoistaan, kun taas Lothringin suvun vaakunan tunnusmerkkeinä oli
+lintuja. Suom. muist.]
+
+-- Mutta, Henrik, juuri siinä se erehdys piileekin: Guisen suku on
+ylhäisempää kuin luuletkaan.
+
+-- Eikö ehkä omaakin sukuani ylhäisempää? -- kysyi Henrik hymyillen.
+
+-- Siinä ei ole mitään _ehkä_-sanaa siinä, pikku Henrikkini.
+
+-- Te olette narri, herra Chicot.
+
+-- Se on arvonimeni.
+
+-- Mutta minä tarkoitan, että te tosiaankin olette hullu, hullu, niin
+että teidät pitäisi panna köysiin. Menkää ja opetelkaa lukemaan, hyvä
+ystävä.
+
+-- Hyv'on, Henrik, sinä, joka osaat lukea etkä tarvitse minun
+laillani mennä kouluun, voit lukea tämän tästä.
+
+Chicot veti samalla povitaskustaan esiin sen pergamentin, jolle
+mestari Nicolas David oli kirjoittanut tuon tunnetun sukutietonsa,
+jonka paavi oli Avignonissa allekirjoittanut ja joka osotti, että
+Guisen herttua polveutui Kaarle Suuresta.
+
+Henrik kalpeni silmäiltyään pergamenttia ja huomattuaan lähettilään
+allekirjoituksen vieressä Pyhän Pietarin sinetin.
+
+-- Mitäs sanot siitä, Henrik? Eivätkö Ranskan liljat ole yhtään
+huonontuneet, vai miten? Minusta tuntuu, että Lothringin linnut
+haluaisivat lentää yhtä korkealle kuin Caesarin kotkat.
+
+-- Kuinka olet saanut hankituksi tuon sukuselvityksen?
+
+-- Se oli asianajaja Nicolas Davidin päänaluksella, kun hän tässä
+tuonaan oli Lyonissa.
+
+-- Kuka sen sieltä otti?
+
+-- Muuan hyvä ystäväni, joka on munkki ja jonka nimi on Gorenflot.
+
+-- Mitä! -- huudahti Henrik. -- Sekö inhottava räyhääjä, joka piti
+hävyttömän puheen Pyhän Genovevan luostarissa ja joka eilen loukkasi
+minua kadulla? Siinä tapauksessa hän lienee ne varastanut.
+
+-- Ei, hän on ottanut ne väkisin.
+
+-- Nicolas Davidiltako, siltä soturilta? Mutta miksei hän, noin
+arvokkaan teon tehtyään, ole ilmoittautunut minulle ansaitun
+palkinnon saamista varten?
+
+-- Hän on vaatimattoman nöyrästi palannut takaisin luostariinsa ja
+pyytää vain unohtamaan sen seikan, että hän milloinkaan on ollut
+sieltä poissa.
+
+-- Chicot, sinun ystäväsi on, kautta kunniani, saava ensimäisen
+avonaiseksi joutuvan apotinpaikan.
+
+-- Minä kiitän hänen puolestaan, -- sanoi Chicot ja lisäsi
+itsekseen: nyt on ystäväni joutunut kahden tulen väliin, Mayennen
+ja Valoisilaisen, hirttonuoran ja virkaylennyksen. Kumpikohan hänen
+kohtalokseen tulee: hirsipuuko vai apotinpaikka.
+
+
+
+
+12.
+
+Eteocles ja Polynices.
+
+
+Se juhlallinen päivä, jona liiga vahvistettiin, päättyi yhtä
+mieluisasti kuin oli alkanutkin.
+
+Kuninkaan ystävät riemuitsivat. Liigan papit valmistautuivat
+julistamaan Henrikin pyhimykseksi, suosikit virkkoivat: viimeinkin on
+leijona valveutunut. Liigalaiset sanoivat: lopultakin sai kettu ansan
+vainutuksi.
+
+Heti kun Monsoreau aikoi poistua riensi Chicot häntä vastaan. Ketään
+liigalaisia ei enää ollut palatsissa eikä gascognelaisien tarvinnut
+kuninkaan vuoksi mitään pelätä.
+
+-- Mihin teillä on sellainen kiire, herra ylihovijahtimestari?
+
+-- Hänen kuninkaallisen korkeutensa luo. Olen levoton hänen tähdensä.
+Tähän aikaan ei mikään ruhtinas voi matkustaa ilman seuruetta.
+
+-- Joutavuuksia! Puheenaoleva ruhtinas on niin rohkea, että hän on
+melkein huimapäinen.
+
+Ylihovijahtimestari katsahti gascognelaiseen.
+
+-- Joka tapauksessa, -- jatkoi Chicot, -- vaikka tekin olette
+levoton, olen minä vieläkin levottomampi.
+
+-- Kenenkä vuoksi.
+
+-- Myöskin hänen korkeutensa.
+
+-- Mistä syystä.
+
+-- Ettekö siis tiedä, mitä puhutaan?
+
+-- Hänenhän sanotaan matkustaneen?
+
+-- Hänen kuiskaillaan kuolleen, -- suhahti gascognelainen.
+
+-- Ah! -- virkahti Monsoreau, äänessään kummastus, jossa osittain
+soinnahti ilon väreilyä, -- mutta tehän juuri äsken sanoitte hänen
+matkustaneen.
+
+-- Sanoin, koska minulle oli niin sanottu. Olen niin hyväajatuksinen,
+että uskon kaiken mitä minulle kerrotaan. Mutta nyt, nähkääs, on
+minulla syytä luulla, että jos prinssi parka on matkalla, on hän
+matkalla toiseen maailmaan.
+
+-- Mistä olette saanut noin ikävät tietonne?
+
+-- Hän tuli Louvreen eilen, vai kuinka?
+
+-- Tuli tietysti. Ja minä tulin tänne hänen mukanaan.
+
+-- Hyv'on. Hänen ei ole nähty täältä poistuvan.
+
+-- Entä Aurilly ja herttuan muu väki?
+
+-- Kadonneet, kaikki kadonneet!
+
+-- Te laskette leikkiä, herra Chicot.
+
+-- Kysykää itse.
+
+-- Keneltä sitten?
+
+-- Kuninkaalta.
+
+-- Eihän hänen majesteetiltaan sovi kysyä?
+
+-- Joutavia! Se riippuu siitä, miten kysymys tehdään.
+
+-- Minä koetan. En voi jäädä tällaiseen epävarmuuteen.
+
+Kreivi meni kuninkaan virkahuoneeseen.
+
+-- Kuningas on mennyt Anjoun herttuan luo, -- sai hän vastaukseksi.
+
+-- Anjoun herttuan luo! -- toisti kreivi ja katsahti Chicotiin. --
+Prinssi ei siis olekaan kuollut?
+
+-- Hm! -- murahti gascognelainen. -- Luulenpa, ettei siitä paljo
+puutukkaan.
+
+Kreivi ei oikein tiennyt, mitä hänen pitäisi uskoa. Näytti siltä,
+että Anjoun herttua ei olisi poistunut Louvresta. Eräät kuulemansa
+lausunnot vielä sitä otaksumista vahvistivat. Mutta kun hän ei
+tiennyt varsinaista syytä prinssin poissaoloon, niin se poissaolo
+häntä äärettömästi ihmetytti.
+
+Kuningas oli tosiaankin lähtenyt Anjoun herttuan luo.
+Ylihovijahtimestarin täytyi siis jäädä odottelemaan etuhuoneeseen.
+
+Niin jo olemme maininneet, oli neljän suosikin sijaan, jotta
+he saivat olla suuressa vastaanotossa saapuvilla, asetettu
+sveitsiläiskaartista vartioita. Mutta heti kokouksen päätyttyä
+menivät he jälleen, tehtävän ikävyydestä välittämättä, varsin
+mielellään vartiopaikalleen kiusottaakseen prinssiä kertomalla
+kuninkaan suuresta voitosta. Franssillakin oli kauhean ikävä ja hän
+oli äärimmilleen levoton, eikä suosikkien keskustelu ollut suinkaan
+omiansa häntä lohduttamaan.
+
+-- Tiedätkö, -- huusi Quélus Maugironille, ikäänkuin prinssi ei
+laisinkaan olisi ollut saapuvilla, -- tiedätkö, Maugiron, että minä
+vasta nyt alan osata antaa oikean arvon ystävällemme Valoisilaiselle:
+hän on tottatosiaan suuri politikko.
+
+-- Selitäppä selvemmin, -- virkkoi Maugiron ja heittäysi selkäkenoon
+muutamaan nojatuoliin.
+
+Kuningas on ihan avoimesti puhunut salaliitosta ja siten osottanut,
+ettei hän sitä enää pelkää.
+
+-- Se on järkevätä!
+
+-- Ja koska hän ei sitä pelkää, niin hän sitä rankaisee. Sinä tunnet
+Valoisilaisen. Hänellä on kyllä koko joukko loistavia ominaisuuksia,
+mutta armoa hän ei liiaksi anna.
+
+-- Se on totta.
+
+-- Jos hän siis rankaisee salaliittolaisia, niin tapahtuu se kai
+oikeudenkäynnin kautta.
+
+-- Siitä tulee totisesti sievä näytelmä!
+
+-- Tulee. Ja siihen on meille jo paikat etukäteen varatut, ellei...
+
+-- Mitä tarkoitat?
+
+-- Näes, ellei... ja se on paljo mahdollista... ellei syytettyjen
+korkean aseman vuoksi laillisia muotoja sivuuteta ja asiata ratkaista
+salaisuudessa.
+
+-- Minä puoltaisin jälkimäistä menettelytapaa, -- sanoi Maugiron, --
+sillä sitenhän perhekysymykset tavallisesti ratkaistaan. Ja onhan
+tämä salaliitto todellakin perhekysymys.
+
+-- Jos minä, -- jatkoi Maugiron, -- olisin kuninkaan sijassa,
+niin enpä säästäisi korkeassa asemassa olevia, sillä ne ovat
+kahta vertaa rikollisemmat kuin muut. Ne herrat luulevat, että
+heillä on kaikenmoisten salaliittojen tekeminen luvallista. Minä
+totisesti antaisin parille heistä muistomerkin, varsinkin yhdelle,
+ja sellaisen, että se tuntuisi. Sitten minä hukuttaisin koko muun
+roskajoukon. Seine on syvä. Kuninkaan sijassa en minä, kautta
+kunniani, voisi sellaista kiusausta vastustaa.
+
+-- Johtajat kyllä aina voivat saada sellaisen etuoikeuden, että
+tulevat julkisesti mestatuiksi avoimella torilla taikka sitten salaa
+murhatuiksi. Mutta roskaväen, kuten sanoit, voisi aina hukuttaa,
+ja sillä roskaväellä minä tarkoitan suosikeita, tallimestareita,
+hovimestareita, luutunsoittajia...
+
+-- Herrat! -- sammalsi kauhusta kalpea Aurilly, joka oli tullut
+etsimään prinssiä, vaan joka herransa tavoin oli tullut pidätetyksi.
+
+-- Elä vastaa mitään, Aurilly, -- sanoi Frans. -- Se puhe ei voi
+koskea minua eikä siis myöskään minun hoviani. Ranskassa ei tehdä
+pilaa kuninkaallisista prinsseistä.
+
+-- Ei, niiden suhteen menetellään vakavammin, -- virkkoi Quélus, --
+ne mestataan. Ludvig XI ei kieltäytynyt siitä huvituksesta. Nemoursin
+herttua sai sen kokea.
+
+Nyt kuului etuhuoneesta askeleita, sänkykamarin ovi avattiin, ja
+kuningas ilmestyi ovelle.
+
+Frans nousi ylös.
+
+-- Sire! -- huudahti hän, -- minä vetoan teidän majesteettinne
+oikeudentuntoon sen arvottoman kohtelun vuoksi, jota teidän väkenne
+minulle osottaa.
+
+Mutta Henrik ei ollut veljeänsä näkevinään eikä kuulevinaan.
+
+-- Hyvää päivää, Quélus, -- sanoi hän ja suuteli suosikkinsa
+kumpaakin poskea. -- Päivää, lapseni! Minua ilahduttaa nähdessäni
+sinut. Entä sinä, Maugiron parkani, miten voit?
+
+-- Ah, minulla on kuoleman ikävää, -- vastasi Maugiron. -- Minä
+luulin, ryhtyessäni vartioimaan teidän veljeänne, sire, että hän
+olisi paljo hupaisempi. Hyi, miten ikävä prinssi! Mahtaako hän olla
+teidän isänne ja äitinne poika?
+
+-- Nyt kuulette, sire, -- puhui Frans. -- Onko siis teidän
+kuninkaallinen tarkoituksenne, että teidän veljeänne tuolla tavoin
+loukataan?
+
+-- Vaiti, Monsieur, -- sanoi Henrik päätäänkään kääntämättä. -- Minä
+en pidä siitä, että vankini tekevät valituksia.
+
+-- Vankinne! Olkoon, jos niin suvaitsette, mutta tämä vankinne ei ole
+sen vähempi kuin teidän...
+
+-- Se nimi, johon vetootte, juuri vahingoittaa teitä minun
+silmissäni. Kun minun veljeni kerran on rikollinen, on hän kaksin
+kerroin rikollinen.
+
+-- Mutta entäpä jos hän ei sitä lainkaan ole?
+
+-- Hän on?
+
+-- Minkä rikoksen hän sitten on tehnyt?
+
+-- Hän on ollut minulle vastenmielinen, Monsieur.
+
+-- Sire, -- virkkoi Frans nöyrästi, -- tarvitsevatko meidän
+perheriitamme mitään todistajia?
+
+-- Olette oikeassa. Hyvät ystävät, jättäkää minut hetkeksi
+kahdenkesken veljeni kanssa.
+
+-- Sire, -- kuiskasi Quélus, -- on varomatonta, että teidän
+majesteettinne jää yksin kahden vihollisen pariin.
+
+-- Minä otan Aurillyn mukaani -- kuiskasi Maugiron.
+
+Suosikit veivätkin mukanaan Aurillyn, joka oli utelias ja hyvin
+levoton.
+
+-- No, nyt olemme kahdenkesken, -- virkkoi kuningas.
+
+-- Minä odotin kärsimättömänä tätä hetkeä, -- vastasi prinssi.
+
+-- Niin minäkin. Haa! Te halusitte minun kruunuani, kunnon Eteocles.
+Te halusitte liigaa välikappaleeksenne, päämääränänne kruunu. Haa!
+Teidät voideltiin kuninkaaksi eräässä Parisin kolkassa, muutamassa
+syrjäisessä kirkossa, niin että voisitte sitten yht'äkkiä näyttäytyä
+parisilaisille pyhän öljyn hohteessa.
+
+-- Ah! -- huokasi Frans, huomatessaan kuninkaan vihan yhä yltyvän. --
+Teidän majesteettinne ei salli minun puhua.
+
+-- Mitä se hyödyttäisi? Ehkä valehtelisitte tahi kertoisitte minulle
+asioita, jotka tunnen yhtä hyvin kuin tekin. Mutta tepä tietenkin
+valehtelisitte, sillä jos te tekonne tunnustaisitte, niin te samalla
+tunnustaisitte ansainneenne kuoleman! Te valehtelisitte, ja siitä
+syystä minä teiltä sen häpeän säästän.
+
+-- Veljeni! Veljeni! -- huusi Frans murtuneena. -- Kuinka voitte
+syytää minun silmilleni moisia loukkauksia?
+
+-- Jos se, mitä teille sanon, voidaan pitää loukkauksena, niin
+siinä tapauksessa olen minä itse valehtelija, enkä mitään muuta
+toivoisikaan kuin että asia todellakin niin olisi. Puhukaa, puhukaa,
+minä kuuntelen. Sanokaa, oletteko uskoton tai, mikä vieläkin pahempi,
+tyhmä raukka.
+
+-- Minä en ymmärrä, mitä teidän majesteettinne tarkoittaa. Te
+tunnutte puhuvan minulle arvoituksilla.
+
+-- Niinpä tahdon minä selittää sanojani! -- huudahti Henrik
+uhkaavalla äänellä, mikä kajahti kamalalta Fransin korvissa. --
+Te olette punonut salajuonia minua vastaan, niinkuin aikaisemmin
+punoitte veljeäni Kaarlea vastaan. Erotus oli vain siinä, että se
+tapahtui silloin Navarran kuninkaan avulla, nyt se on tapahtunut
+Guisen herttuan avulla. Varsin kaunis suunnitelma, jota minä
+ihailen ja joka olisi tuottanut teille kunniakkaan sijan herrojen
+kruununtavottelijain joukossa! Te kiemurtelitte ennen kuin käärme ja
+tänään te tahdoitte purra kuin leijona. Uskottomuuden jälkeen suora
+väkivalta, myrkyn jälkeen miekka.
+
+-- Myrkyn! Mitä sillä tarkoitatte, sire! -- huudahti Frans raivosta
+kalpeana ja etsien, kuten Eteocles, johon Henrik oli häntä verrannut,
+paikkaa, jossa hän voisi salamoivalla katseellaan, miekkaa ja tikaria
+kun ei ollut, iskeä Polynicestä. -- Minkä myrkyn?
+
+-- Sen myrkyn, jolla murhasit veljemme Kaarlen, sen myrkyn, jonka
+aioit antaa avustajallesi Navarran Henrikille. Tuo onneton myrkky on
+hyvin tarkoin tunnettua. Äitimmekin on sitä varsin usein käyttänyt.
+Siinä on kaiketikin syy siihen, miksi et ole tahtonut käyttää sitä
+minua vastaan. Siksipä kai olet tahtonutkin näytellä sotaherran osaa
+ja komentaa liigaa. Mutta katsoppa minua suoraan silmiin, Frans, --
+jatkoi Henrik, astuen uhkaavana muutaman askeleen veljeänsä kohti, --
+ja ole vakuutettu siitä, ettei sinunlaisesi mies milloinkaan surmaa
+miestä sellaista kuin minä olen.
+
+Frans horjui tuon kauhean syytöstulvan edessä. Mutta säälimättä ja
+ilman armoa jatkoi kuningas:
+
+-- Miekka! Miekka! Tahtoisinpa nähdä sinut tässä huoneessa kanssani
+kahdenkesken ja miekka kädessäsi. Oveluudessa olen jo voittanut
+sinut, Frans. Sillä olen minäkin kulkenut sivuteitä päästäkseni
+Ranskan valtaistuimelle. Mutta ne tiet kulkivat kuitenkin enemmän
+kuin miljoonan puolalaisen ruumiin yli. Jos tahdot olla roisto, niin
+ole, mutta ole edes sillä tavalla. Jos sinua haluttaa minua matkia,
+niin matki, mutta toimikin sitten yhtä suuren kaavan mukaan. Kas
+siinä ovat kuninkaalliset edut, siinä petos, joka on sotapäällikön
+arvon mukainen. Siis sinä, toistan sen kerran vielä, olet jäänyt
+oveluudessa alakynteen, ja avoimessa, rehellisessä taistelussa
+sinä saisit surmasi. Elä siis ajattelekaan rimpuilla kummallakaan
+tavalla. Sillä tästä hetkestä alkaen menettelen minä kuin kuningas,
+kuin herra, kuin itsevaltias. Tästä alkaen minä pidän silmällä sinun
+juoniasi, seuraan sinun salapolkujasi, ja pienimmänkin petoksen,
+vähimmänkin kaksimielisyyden huomatessani lasken minä voimakkaan
+käteni sinun päällesi, konna, ja jätän sinut pyövelin käsiin. Tämä
+oli minulla sinulle perhesuhteistamme sanottavaa. Tästä syystä
+tahdoin puhua kahdenkesken kanssasi, Frans. Senvuoksi käsken nyt
+ystävieni jättämään sinut yöksi yksin, jotta yksinäisyydessä voit
+punnita minun sanojani.
+
+-- Siis minä huomaan, -- sammalsi herttua, -- jonkin oikun,
+jonkin pahaa unta muistuttavan epäluulon vuoksi joutuneeni teidän
+majesteettinne epäsuosioon?
+
+-- Vieläkin enemmän, Frans. Sinä olet joutunut minun
+oikeudenmukaisuuteni alaiseksi.
+
+-- Mutta minä pyydän, sire, määrätkää edes jokin tietty aika minun
+vankinaolooni, niin että tiedän, mitä minun olisi tekeminen.
+
+-- Saatte tietää sen silloin, kun teille luetaan tuomionne.
+
+-- Entä äitini! Enkö saa nähdä äitiäni?
+
+-- Mitä se hyödyttäisi? Jää hyvästi, Frans!
+
+Prinssi vaipui muutamaan nojatuoliin.
+
+-- Hyvät herrat, -- lausui kuningas, avattuaan oven, -- Anjoun
+herttua on pyytänyt lupaa saada yön aikana miettiä muuatta
+vastausta, jonka hän varhain huomisaamuna tulee minulle antamaan.
+Teidän on siis jätettävä hänet huoneisiinsa, paitsi mitä ehkä
+joskus varovaisuussyistä luulette tarvitsevanne siellä käydä. Ehkä
+tapaatte vankinne hieman liikutettuna sen keskustelun vuoksi, mikä
+äsken tapahtui, mutta muistakaa, että kun Anjoun herttua on punonut
+salahankkeita minua vastaan, on hän teollaan menettänyt veljen
+nimen. Täällä ei siis ole muuta kuin tavallinen vanki, joten mitään
+hovisääntöjä ei tarvita. Jos vanki on teille epäkohtelias, niin
+ilmoittakaa siitä minulle. Bastiljin vankila on verraten lähellä ja
+siellä on mestarina Testu, joka on maailman sopivin mies lohduttamaan
+kapinallisia luonteita.
+
+-- Sire, sire! -- mutisi Frans, tehden viimeisen yrityksen. --
+Muistakaa, että minä olen teidän...
+
+-- Te olitte myös Kaarle IX:nen veli, luullakseni, -- keskeytti
+Henrik.
+
+-- Annettakoon minulle edes palvelijani ja ystäväni!
+
+-- Ooh, mitä te suotta valitatte? Minähän luovun ystävistäni
+antaakseni ne teille.
+
+Sitten painoi Henrik oven kiinni ihan herttuan nenän edessä. Tämä
+peräytyi horjuen takaisin ja lyyhähti uudelleen nojatuoliin.
+
+
+
+
+13.
+
+Mitä löytyi tyhjästä kaapista.
+
+
+Se keskustelu, joka Anjoun herttualla juuri äsken oli ollut kuninkaan
+kanssa, saattoi hänet pitämään asemaansa ihan toivottomana. Suosikit
+eivät olleet jättäneet häntä epätietoiseksi siitä, mitä Louvressa
+oli tapahtunut. He olivat keskenään puhelleet Guisen häviöstä ja
+Henrikin voitosta ja luonnollisesti liioitelleet kumpaakin. Herttua
+oli kuullut väkijoukon huutavan: eläköön kuningas ja eläköön liiga!
+ja se oli aluksi tuntunut hänestä käsittämättömältä. Hän tunsi
+olevansa etevimpäin päälliköiden hylkäämä, sillä niillä oli tarpeeksi
+ajattelemista omasta turvallisuudestaan. Kiistojen ja riitaisuuksien
+pirstoman perheensä hylkäämänä hän huokasi, ajatellessaan
+menneisyyttä, josta kuningas oli hänelle huomauttanut.
+
+Bussy, tuo urhoollinen Bussy, ilmeni eloisana hänen mielikuvissaan.
+Mutta samalla Frans tunsi itsessään eräänlaista omantunnonsoimausta,
+sillä hän oli loukannut Bussya ollakseen Monsoreaulle mieliksi.
+Hän oli taipunut Monsoreaun tahtoon, koska tämä tunsi hänen
+salaisuutensa, ja äkkiä oli nyt kuitenkin tämä sama salaisuus, jolla
+Monsoreau oli häntä alituiseen uhannut, tullut kuninkaan tiedoksi.
+Monsoreauta ei siis enää tarvinnut pelätä.
+
+Mikä etu olisikin ruhtinaalle hänen nykyisessä asemassaan ollut, jos
+hän olisi ollut tietoinen siitä, että tuo kiitollinen ja uskollinen
+Bussy olisi häntä suojelemassa. Siinä tapauksessa olisi hänen
+vapautensa ollut todennäköinen, hänen kostonsa varma.
+
+Mutta Bussy oli, kuten jo on mainittu, mitä syvimmin petettynä ja
+prinssiin tyytymättömänä vetäytynyt hänestä pois. Vanki siis oli
+viisikymmentä jalkaa maanpinnan yläpuolella, neljä rohkeata vartiaa
+lähettyvillään, luukuunottamatta vielä sitä, että linnanpiha vilisi
+täynnään sveitsiläistä kaartia ja muuta sotaväkeä.
+
+Väliin hän meni ikkunan luo ja katseli alas vallihautoihin. Mutta
+niin huimaava korkeus saattoi pyörryttää rohkeintakin, eikä Anjoun
+herttua ollut läheskään mies kestämään sellaista koetusta.
+
+Sitäpaitsi saapui sinne joka tunti joku prinssin vartioista. Ja
+vähääkään hänen läsnäolostaan välittämättä ja olematta häntä edes
+näkevinään nuo vartiat tekivät kierroksensa huoneen ympäri, availivat
+ovia ja ikkunoita ja tahtoivatpa tulla vakuutetuiksi siitäkin, että
+uutimet olivat paikoillaan ja ettei lakanoita oltu leikattu pitkiksi
+kaistaleiksi.
+
+Joskus he kurkistivat verannallekin, mutta muuttuivat rauhallisiksi
+huomattuaan vangin olevan viidenkymmenen jalan päässä maasta.
+
+Suosikit olivat ihan oikeassa otaksuessaan, ettei Anjoun herttua
+yrittäisikään väkivalloin paeta ja ettei hän ajattelisi mitään
+vaarallista tai muuten uhkarohkeata pakoa. Eipä siltä, että
+ruhtinaalta olisi puuttunut kekseliäisyyttä. Hän päinvastoin mietti
+kaikkia mahdollisia keinoja siinä huoneensa lattialla edestakaisin
+kävellessään.
+
+Silloin tällöin painoi prinssi kalpeat kasvonsa ikkunaruutuja vasten,
+niihin nimittäin, jotka olivat Louvren vallihautain puolella.
+Vallihautain toisella puolella oli noin viisitoista jalkaa leveä
+rantamaakaistale ja sen takana kimalteli peilikirkas Seinejoki.
+
+Anjoun herttua oli pannut päivänlaskun merkille. Hän oli kaikella
+sillä syventymyksellä, jota vain vanki voi omistaa tuolle
+näytelmälle, seurannut päivän päättymistä ja yön ylenemistä. Hän oli
+kauvan katsellut tätä vanhan Parisin vaihtelevaa taulua, yhden tunnin
+auringon viime säteitten valaessa sen yli kultiaan, toisen tunnin
+kalpean kuun hopeoidessa sen hahmoa. Sitten oli hänet vallannut
+kamala kauhistus, huomattuaan synkkien pilvien tunkeutuvan esiin
+taivaanrannalta ja ennustavan ankaraa rajuilmaa yöksi.
+
+Muiden heikkouksiensa ohella pelkäsi herttua myöskin ukkosilmaa, ja
+hän olisi antanut paljo, jos hänen vartiansa silloin olisivat tulleet
+hänen luokseen, vaikkapa olisivat häntä loukanneetkin. Kuitenkaan ei
+hän voinut huutaa niitä sisälle, sillä siitä he olisivat vain saaneet
+uutta ivan aihetta.
+
+Hän heittäytyi sänkyynsä. Nukkuminen oli mahdotonta. Hän koetti
+lukea, mutta kirjaimet tanssivat hänen silmissään kuin mustat peikot.
+Hän koetti juoda, mutta viini maistui hänestä karvaalta. Hän näppäili
+sormillaan seinälle ripustettua Aurillyn luuttua, mutta kielten
+värinä vaikutti niin hänen hermoihinsa, että hän vähällä oli itkeä.
+
+Silloin hän alkoi kiroilla kuin pakana ja särkeä mäsäksi kaikki, mitä
+eteensä sattui. Se oli sukuvika ja siihen oltiin Louvressa totuttu.
+Suosikit avasivat oven nähdäkseen syyn kolinaan. Mutta huomattuaan
+prinssin siellä vain huvittelevan he lukitsivat taas oven, ja se
+kiihdytti vangin vihaa kaksin verroin.
+
+Hän oli juur'ikään särkenyt säpäleiksi muutaman tuolin, kun
+kuului särkyneen lasin helinää. Samassa tunsi herttua kovaa kipua
+lonkassaan. Hänen ensimäinen ajatuksensa oli, että pyssyn luoti oli
+häntä haavoittanut ja että se kuula oli lähtenyt kuninkaan kätyrien
+pyssystä.
+
+-- Haa, petturi! Haa, konna! -- huudahti vanki -- Sinä annat ampua
+minua, niinkuin uhkasitkin. Voi, minä kuolen!
+
+Näin sanoessaan hän vaipui lattialle. Mutta silloin sattui hänen
+kätensä kovaan esineeseen, epätasaisempaan ja melkoista suurempaan
+kuin mitä kuula tavallisesti on.
+
+-- Aah, kivi! -- sanoi hän. -- Se olikin siis suuremmasta
+ampuma-aseesta. Mutta olisihan minun kumminkin pitänyt kuulla pamaus.
+
+Hän ojensi jalkansa suoraksi, ja vaikka kipu olikin varsin kovaa,
+tunsi hän kuitenkin, ettei ollut haavoittunut. Hän otti kiven
+käteensä ja tarkasteli ikkunaa. Kivi oli heitetty sisälle niin
+voimakkaasti, että se oli pikemmin vain lävistänyt kuin särkenyt
+ruudun. Hän huomasi vielä, että paperia oli kiven ympärillä.
+
+Nyt alkoivat herttuan ajatukset suuntautua toiselle taholle. Eikö tuo
+kivi yhtä hyvin voinut olla ystävän heittämä kuin vihollisen?
+
+Hän riensi kynttilän luo.
+
+Paperin sai herttua tuossa tuokiossa irti.
+
+-- Kirje! -- mutisi hän, katsahtaen arastelevasta ympärilleen.
+
+Sitten hän luki:
+
+"Onko teillä ikävä vankeudessanne? Ettekö halua raitista ilmaa ja
+vapautta? Menkää viereiseen virkahuoneeseen, avatkaa siellä oleva
+kaappi, ja kun siirrätte syrjään alimaisen hyllyn, niin löydätte
+sieltä kaksoispohjan. Siellä on silkkiset tikapuut. Kiinnittäkää
+ne balkongin reunaan. Kaksi tukevaa kättä Pitelee niitä alhaalla
+vallihaudassa. Hevonen, joka on nopea kuin ajatus, kiidättää teidät
+sitten turvapaikkaan".
+
+-- Ystävä! -- huudahti prinssi. Ystävä! Voi, enpä luullutkaan
+itselläni sellaista olevan!. Mutta ken on tuo ystävä, joka minua
+muistaa?
+
+Hän ajatteli hetkisen, mutta kun ei tiennyt, mihin suunnata
+ajatuksiaan, riensi hän ikkunaan. Ketään ei näkynyt alhaalla.
+
+-- Olisiko tässä ehkä jokin ansa? -- mutisi prinssi, peläten aina
+jotakin.
+
+-- Mutta voinhan kuitenkin, -- ajatteli hän toisekseen, -- käydä
+katsomassa, onko kaapissa kaksoispohja ja onko siellä mitään
+tikapuita.
+
+Jättäen kynttilän paikoilleen riensi herttua nyt virkahuoneeseen,
+hapuili kaapin luo, kopeloi kaikkia hyllyjä ja, päästyään alimaiseen,
+tutki sen tarkoin ja löysi salalaatikon. Heti pisti hän sinne kätensä
+ja niin tapasikin sieltä silkkitikapuut. Niinkuin varas saaliineen
+kiiruhti hän sitten sänkykamariinsa.
+
+Kello löi nyt kymmenen ja herttua ajatteli heti sitä seikkaa, että
+sinne taaskin ilmestyisi jokin vartia, niinkuin niiden tapa aina
+oli ilmestyä joka kellonlyönnillä. Hän piilotti senvuoksi tikapuut
+nojatuolinsa tyynyn alle ja istui itse nojatuoliin. Tikapuut oli
+tehty niin taidokkaasti, että ne kokonaan pettyivät ahtaaseen
+piilopaikkaansa.
+
+Oli kulunut tuskin viittä minuuttia, kun Maugiron jo ilmestyi:
+hänellä oli paljastettu miekka vasemmassa kainalossa ja vahakynttilä
+oikeassa. Tullessaan hän jatkoi vielä keskustelua ystäväinsä kanssa:
+
+-- Karhu on hurjapäinen, -- virkkoi heistä muuan. -- Hän särki äsken
+kaikki mitä eteen sattui. Varo itseäsi, Maugiron, ettei hän vaan syö
+sinua suuhunsa.
+
+-- Hävytön! mutisi herttua.
+
+-- Luulen, että teidän korkeutenne suvaitsi minua puhutella, -- sanoi
+Maugiron mitä viisastelevimmin katsein.
+
+Herttua oli syöksähtämäisillään pystyyn, mutta hän tukahdutti
+harminsa ajatellessaan, että riita saattaisi viedä kallista aikaa
+ja kenties tehdä tyhjäksi hänen pakonsa. Hän nieleksi niin ollen
+kiukkunsa ja käänsi nojatuolinsa toisin päin, niin että hän tuli
+olemaan Maugironiin selin.
+
+Maugiron meni tapansa mukaan sängyn luo tutkimaan lakanoita ja
+ikkunan luo katsomaan, olivatko uutimet paikoillaan. Hän tosin
+huomasi, että yksi ruutu oli särkynyt, mutta hän luuli herttuan sen
+raivoissaan särkeneen.
+
+-- Hei, Maugiron! -- huusi Schomberg. -- Joko sinut syötiin, koska
+et mitään virka? Huokaa edes hiukkasen, niin että tiedetään ryhtyä
+toimenpiteisiin ja kostaa puolestasi.
+
+-- Ei, -- vastasi Maugiron. -- Karhuni on päinvastoin hyvin hiljainen
+ja nöyrä.
+
+Herttua hymyili ivallisesti.
+
+Maugiron poistui huoneesta kumartamattakaan prinssille ja väänsi
+mentyään oven kahdesti lukkoon. Mitään sanomatta antoi prinssi hänen
+mennä, mutta kuullessaan avaimen kääntyvän lukossa mutisi hän:
+
+-- Varokaa itseänne, hyvät herrat! Karhu on ovelampi kuin
+luulettekaan.
+
+
+
+
+14.
+
+Ventre-Saint-Gris.
+
+
+Yksin jäätyään ja tiedettyään, ettei häntä ainakaan yhteen tuntiin
+häirittäisi otti Anjoun herttua tikapuut esille ja tutki niistä mitä
+pikkumaisimman varovasti jok'ainoan solmun.
+
+-- Tikapuut ovat lujat, -- puheli hän. -- Näitä ei ainakaan ole
+tahdottu käyttää minun niskaini taittamiseksi.
+
+Hän laski niissä olevan kolmekymmentäkahdeksan porrasta, porrasvälin
+ollessa viisitoista tuumaa.
+
+-- Nämä ovat tarpeeksi pitkät, -- virkkoi hän -- Siihen nähden ei
+siis tarvitse mitään pelätä.
+
+Hän istahti hetkeksi ja alkoi miettiä.
+
+-- Ah! Nytpä tiedänkin, -- ajatteli hän. -- Ehkäpä nuo kirotut
+suosikit ovat minulle nämä tikapuut hankkineet. He otaksuvat, että
+minä kiinnitän ne balkongiin, ja minun laskeutuessani tulevat he
+leikkaamaan tikapuut yläpäästä poikki. Siinäpä ansa onkin?
+
+Vielä muutaman hetken mietittyään hän huudahti:
+
+-- Ei, ei sekään ole mahdollista! He kyllä ymmärtävät, etten minä
+uskaltaisi laskeutua alas ennen kuin olisin laatinut huonekaluista
+estevallituksen oven eteen, ja heidän sitä purkaessaan, sen he kyllä
+käsittävät, ehtisin minä laskeutua alas ja paeta. Mutta kuka kumma on
+se ystävä, joka niin hyvin tuntee minun, huoneitteni kaapit?
+
+Äkkiä pälkähti hänen päähänsä ajatus.
+
+-- Bussy! -- huudahti hän.
+
+Eiköhän se vaan ollutkin, kaiken todennäköisyyden mukaan, tuo
+varovainen, ovela Bussy, ainoa ystävä, johon herttua saattoi luottaa?
+Eiköhän juuri Bussy lähettänyt hänelle tuota paperilappua?
+
+Prinssiä alkoi kuitenkin epäilyttää, vaikkakin kaikki seikat
+viittasivat siihen, että Bussy oli kirjeen lähettänyt. Herttua ei
+tuntenut kaikkia niitä syitä, joiden vuoksi tuo ylimys kantoi kaunaa
+häntä kohtaan, sillä hän ei tiennyt Bussyn rakastavan Méridorin
+Dianaa. Kuitenkin hän sitä aavisteli, sillä kun kerran herttua
+itsekin oli Dianaan ihastunut, voi hän helposti ymmärtää, miten
+vaikeata Bussylle olisi olla rakastamatta tuota nuorta, kaunista
+naista. Mutta nuo epäluulot sentään hälvenivät, ja hän piti vallan
+luonnollisena, ettei rehellinen Bussy voinut jäädä toimettomaksi
+tietäessään herransa olevan vankina. Olisihan Bussy sitäpaitsi jo
+seikkailunhalunsa innostamanakin saattanut ryhtyä tähän yritykseen,
+ja ehkä tahtoi hän kostaa herttualle hankkimalla hänelle vapauden. Se
+oli siis ihan varmasti Bussy, joka oli kirjeen kirjoittanut, Bussy,
+joka odotteli.
+
+Saadakseen lähempää selvyyttä asiaan, meni herttua ikkunan luo ja
+joesta nousevasta sumusta huolimatta huomasi rannalla kolme suurempaa
+olentoa, joita saattoi luulla hevosiksi, ja kaksi muuta pienempää,
+jotka kaikki olivat ihmisiä.
+
+-- Kaksi miestä, -- ajatteli hän. -- Luultavasti Bussy ja hänen
+ystävänsä Remy.
+
+Frans meni ovelle ja tirkisti avaimenreiästä. Hän näki kahden
+vartiansa nukkuvan ja kahden muun pelaavan shakkia. Hän sammutti
+kynttilän, avasi ikkunan ja kumartui balkongin yli. Se syvä kuilu,
+jota hänen katseensa koetti mittailla, näytti pimeän vuoksi vieläkin
+syvemmältä. Hän peräytyi kauhistuneena takaisin. Mutta vapaudella ja
+ilmalla on vankiin nähden niin vastustamaton vetovoima, että Frans
+huoneeseen takaisin kääntyessään luuli miltei tukehtuvansa, ja se
+tunne sai hänet niin valtoihinsa, että hän tunsi kuin jonkinlaista
+elämän inhoa ja kuoleman halveksumista. Se terästi masentuneen
+ruhtinaan rohkeutta, hän tahtoi käyttää tilaisuutta hyväkseen,
+kiinnitti tikapuut balkongiin ja koetti sitten parhaansa mukaan saada
+oven sänkykamarinsa puolelta tukituksi. Hän oli vakuutettu siitä, että
+tuon "ovilinnoituksen" purkamiseen kuluisi ainakin kymmenen minuuttia,
+s.o. kauvemmin kuin mitä hän alaslaskeutuakseen tarvitsisi.
+
+Hän koetti uudelleen tarkastella hevosia tai ihmishaamuja, mutta ei
+huomannut kumpaisiakaan.
+
+-- Soisin mieluummin, ettei tuolla alhaalla olisi ketään, -- mutisi
+hän. -- Parempi olisi paeta yksin kuin taatun ystävän seurassa, ja
+onhan tuo odottava ystävä lisäksi ihan tuntematon tällä hetkellä.
+
+Pimeys oli yhä yltynyt ja uhkaava ukkosilma jyrähteli nyt ensimäisiä
+kertojaan. Salama välähteli kerran pilvien välistä, ja prinssi luuli
+sen silmänräpäysvalossa erottaneensa ne olennot, joita hän äsken
+turhaan oli vallihaudasta tähystellyt.
+
+Kuului hevosen hirnahdus. Ei siis ollut enää mitään epäilystä siitä,
+että häntä odotettiin.
+
+Herttua koetteli tikapuita saadakseen varmuuden siitä, että ne olivat
+lujasti kiinni. Sitten hän kiipesi balkongin reunan yli ja laski
+jalkansa ensimäiselle astuimelle.
+
+Mahdotonta on kuvailla sitä kauheata hätää, joka tällöin vangin
+valtasi, kun hänellä näet oli valittavinaan joko nuo petolliset
+silkkitikapuut tai veljensä julmat uhkaukset. Mutta kun hän parahiksi
+oli saanut jalkansa ensi astuimelle, niin hänestä jo tuntui siltä
+kuin olisivat tikapuut, sen sijaan että riippuisivat irrallaan
+heiluen, käyneet tukeviksi, ja hän tunsi voivansa laskea jalkansa
+seuraavalle astuimelle sen heilahtelematta.
+
+Ystäväköhän vaiko vihollinen piteli kiinni tikapuitten alapäätä?
+Olikohan häntä avoin syli vaiko asestettu käsi viimeisellä astuimella
+odottamassa?
+
+Ääretön pelko valtasi Franssia. Hän piteli vielä vasemmalla kädellään
+kiinni balkongista ja aikoi nousta takaisin.
+
+Näytti siltä kuin olisi se salaperäinen henkilö, joka odotteli
+prinssiä muurin juurella, aavistanut, mitä ajatuksia vangin sydämessä
+liikkui, sillä siinä samassa tuntui tikapuissa hieno nykäisy.
+
+-- Tikapuita pidellään alhaalla kiinni, -- mutisi hän, -- Minun
+putoamistani ei niin ollen toivota. Rohkeutta siis!
+
+Hän alkoi laskeutua alas ja huomasi, että silkkiköysitikapuita
+koetettiin saada pysymään ulompana muurista alaslaskeutumisen
+helpottamiseksi.
+
+Nyt laskeutui hän miltei nuolen nopeudella, käyttäen enemmän käsiään
+kuin jalkojaan. Sen sijaan, että lopulta olisi päässyt maahan,
+jota hän vaistomaisesti odotti, tunsi hän jonkun ihmisen tarttuvan
+itseensä kiinni ja kuiskaavan: te olette pelastettu.
+
+Sitten hänet kannettiin vallihaudan reunalle ja työnnettiin sieltä
+vallin selänteelle. Siellä oli odottamassa toinen mies, joka nosti
+hänet takinkauluksesta vallille, auttoi samoin hänen seuralaistaankin
+ja juoksi sitten rannalle, missä Fransin ikkunastaan huomaamat kolme
+hevosta olivat.
+
+Prinssi ymmärsi nyt, ettei peräytyminen tullut kysymykseenkään ja
+että hän oli pelastajainsa vallassa. Hän siis juoksi yhden hevosen
+luo ja hyppäsi sen selkään. Hänen seuralaisensa nousivat samoin
+kumpikin satulaansa. Toinen niistä, se sama, joka äsken oli hänelle
+pelastuksen sanat kuiskannut, virkkoi nyt yhtä lakoonisella ja
+salaperäisellä tavalla:
+
+-- Kannustakaa!
+
+He kaikki kolme alkoivat ratsastaa täyttä neliä.
+
+-- Tähän saakka on kaikki käynyt hyvin, -- ajatteli prinssi, -- ja
+toivonpa, ettei seikkailun loppu ole muuttuva sen alkua pahemmaksi.
+
+-- Kiitos, kiitos, urhoollinen Bussyni! -- mutisi prinssi
+oikeanpuoleiselle toverilleen, joka silmiä myöten oli kietoutunut
+isoon, ruskeaan viittaansa.
+
+-- Kannustakaa! -- vastasi toinen, kannustaen asekin hevostaan, niin
+että ratsastajat lensivät kuin yön varjot.
+
+Niin päästiin Bastiljinkaivannolle. Sen yli kuljettiin tilapäistä
+siltaa myöten, jonka liigalaiset edellisenä iltana olivat rakentaneet
+liikenteen helpottamiseksi.
+
+Ratsastajat suuntasivat nyt kulkunsa Charentoniin. Prinssin hevonen
+oli kuin siivillä varustetta. Oikeanpuolimainen ratsastaja karahutti
+tuossa tuokiossa kaivannon yli ja painoi Vincennermetsään päin,
+kuiskaten prinssille entiseen lyhyeen tapaansa: tulkaa! Vasemmalla
+ratsastaja seurasi äänetönnä hänen esimerkkiään. Hän ei koko aikana
+ollut sanonut sanaakaan.
+
+Prinssin ei tarvinnut kehottaa ratsuaan. Tuo jalo eläin oli päässyt
+kaivannon yli yhtä pian kuin toisetkin hevoset. Frans olisi tahtonut
+hillitä juoksijaansa, sillä hän pelkäsi, että häntä johdettiin
+johonkin ansaan. Se oli kuitenkin myöhäistä. Hevonen oli jo niin
+hurjassa menossa, ettei se enää totellut suitsia. Mutta kun hevonen
+huomasi, että toisetkin hevoset hiljensivät vauhtiaan, talttui sekin,
+ja Frans joutui pian erääseen aukeamaan metsässä, jossa hän kuun
+valossa huomasi kahdeksan tai kymmenen kiiltävissä sotavarustuksissa
+olevaa ratsumiestä.
+
+-- Aah! -- huusi prinssi. -- Mitä tämä merkitsee, hyvä herra?
+
+-- Ventre-saint-Gris! -- vastasi puhuteltu. -- Se merkitsee sitä,
+että me olemme pelastetut.
+
+-- Tekö, Henrik? -- huudahti Anjoun herttua hämillään. -- Tekö olette
+pelastajani?
+
+-- No, onko se sitten niin ihmeellistä? Emmekös me ole liittolaisia?
+
+Sitten hän huusi:
+
+-- Agrippa, missä olet?
+
+-- Täällä, -- vastasi d'Aubigné, Navarran kuninkaan seuralainen, joka
+ei vielä ollut sanonut sanaakaan. -- Mutta miksi te noin rääkkäätte
+hevosia? Ei niitä teillä kuitenkaan ole liiaksi!
+
+-- Kas niin, -- virkkoi Henrik, Navarran kuningas, -- älkää nyt
+rähiskö. Kun vaan meillä on vielä kaksi levännyttä hevosta, joilla
+nopeasti voimme ratsastaa kaksitoista peninkulmaa, niin muuta emme
+tarvitsekaan.
+
+-- Mutta mihin sitten aiotte minut viedä? -- kysyi Frans levottomana.
+
+-- Mihin haluatte, -- vastasi Henrik, -- kun se vaan tapahtuu
+joutuun. Sillä d'Aubigné on oikeassa: Ranskan kuninkaan tallissa on
+enemmän hevosia kuin minulla ja hän on tarpeeksi rikas ajattaakseen
+kuoliaiksi vaikka kaksikymmentä hevosta, jos hänen mieleensä
+juolahtaa ottaa meidät kiinni.
+
+-- Olenko todellakin vapaa matkustamaan, minne haluan? -- kysyi Frans.
+
+-- Tietysti. Minä odotan vain käskyänne.
+
+-- No niin, Angersiin sitten!
+
+-- Olkoon menneeksi. Se on luonnollista. Siellähän olette kotonanne.
+
+-- Mutta entä te, serkkuni?
+
+-- Minä eroan teistä, kun saavumme Angersin lähelle, ja kiiruhdan
+Navarraan, jossa hyvä Margotini minua odottaa ja ihan varmaan on
+minuun suutuksissaan.
+
+-- Mutta eihän kukaan tiennyt teidän olleen täällä.
+
+-- Tulin tänne myymään vaimoni kolmea jalokiveä ja ottamaan selkoa
+siitä, tulisiko liiga minut musertamaan.
+
+-- Huomannette, että se ei ole vaarallinen.
+
+-- Huomaan, ja siitä on minun kiittäminen teitä.
+
+-- Mitä tarkoitatte?
+
+-- Sitä että jos te, sen sijaan että kieltäydyitte rupeamasta liigan
+päälliköksi, olisitte ehdotukseen suostunut ja siten yhtynyt minun
+vihollisiini, niin olisin minä tullut hirtetyksi. Siksipä minä
+saatuani tietää kuninkaan rangaisseen teitä kieltäytymisenne vuoksi
+Vangitsemalla teidät, vannoin, että teidät pelastan, ja sen olen nyt
+tehnyt.
+
+-- Aina vaan yhtä herkkäuskoinen! -- ajatteli Frans. -- Olisippa
+väärin pettää hänet.
+
+-- Matkustakaa Anjouhun, serkkuni, -- virkkoi bearnilainen hymyillen.
+-- Joutukaa Anjouhun. Ah, herra Guise! Te luulitte voittaneenne
+pelin, mutta minäpä lähetänkin teille haitallisen työtoverin. Varokaa
+itseänne!
+
+Samassa tuotiin heille virkeät hevoset. Henrik, navarralainen ja
+Frans heilahtivat satulaan ja d'Aubigné seurasi mukisten heidän
+perässään.
+
+
+
+
+15.
+
+Ystävättäret.
+
+
+Sill'aikaa kun Parisissa sihisi ja kihisi kuin sulatusuunissa
+suuntasi Monsoreaun kreivitär, isänsä ja kahden palvelijan
+saattamana, kulkuaan Méridorin linnaa kohti.
+
+Monesti matkan varrella antoi Diana isänsä ja palvelijain ratsastaa
+edellä ja pysähtyi itse jollekin kunnaalle katselemaan taakseen
+laaksoihin, eikö kukaan tulisi hänen perässään. Mutta kun hän ei
+nähnyt mitään muuta kuin laitumilla maleksivat karjalaumat tai jonkin
+kaukaisen kylän kellotapulin, ratsasti hän taas eteenpäin, tullen
+jokaisesta turhasta odotuksestaan entistäänkin levottomammaksi.
+
+Hänen isänsä, alati tytärtään katseillaan seuraten, virkahti usein:
+
+-- Elä pelkää mitään, Diana.
+
+-- Mitäpä minä pelkäisin? -- kysyi hän ajatuksissaan.
+
+-- Etkö sinä ole pitänyt silmällä, seuraako Monsoreau sinua.
+
+-- Olen... olen! -- sammalsi hän. Kahdeksantena päivänä he saapuivat
+Méridorin linnaan, jossa herra ja rouva Saint-Luc olivat heitä
+vastassa. Ja nyt alkoi hupainen elämä.
+
+Parooni ja Saint-Luc olivat metsästelemässä aamusta iltaan,
+ja metsästysmelun metsiä kaiuttaessa istuivat Diana ja Jeanne
+vieretysten tuuheitten puitten vehmastossa keskenään tarinoiden.
+
+-- Kerroppa, -- virkkoi Jeanne, -- kerro minulle kaikki, mitä sinulle
+haudassasi on tapahtunut. Sillä sinähän tosiaankin olit meille
+kuollut... Kerro, siskoni. Meitä ei kukaan häiritse.
+
+-- Mitä sanoin sinulle äsken?
+
+-- Et sanonut mitään. Olet siis onnellinen... Mutta mistä sitten
+johtuu tuo kyyneleinen katse, tuo kalpeus, nuo väsähtäneet
+silmäluomet, tuo suu, joka koettaa hymyillä... voi, Diana, sinulla on
+ihan varmaan minulle paljo sanottavaa!
+
+-- Ei ole, ei ole mitään.
+
+-- Oletko siis onnellinen herra Monsoreaun puolisona?
+
+Diana hätkähti.
+
+-- Herra Monsoreaun puolisona! -- toisti hän. -- Mistä syystä
+mainitsit sen nimen? Miksi loihdit tuon peikon hereille tässä meidän
+rauhassamme?
+
+-- Hyvä on. Nytpä minä tiedän, miksi kauniit silmäsi ovat kyynelissä
+ja miksi ne niin usein tuijottavat korkeutta kohti. Mutta vieläkään
+en ymmärrä sitä, miksi suusi kokeilee hymyillä.
+
+Diana pudisti surullisena päätään.
+
+-- Olet sanonut minulle, -- jatkoi Jeanne ja kietoi käsivartensa
+Dianan kaulaan, -- sanoithan kerran, muistaakseni, että Bussy osotti
+sinua kohtaan suurta myötätuntoisuutta.
+
+Diana sävähti tulipunaiseksi.
+
+-- Kreivi Bussy on miellyttävä mies, -- jatkoi yhä Jeanne ja lauloi:
+
+    "Tuo ritari Bussy hän pelvoton
+    ja uljas ja rohkea on".
+
+Diana painoi päänsä ystävänsä rintaa vastaan ja jatkoi Jeannen
+alkamaa laulua äänellä, joka oli suloisempi kuin lehdon lintusten
+sävelet:
+
+    "Ja Amboisen herran ken ystäväks saa,
+    ei petä hän, vaikkapa horjuis maa".
+
+-- Voi, puhu, puhu! -- virkkoi Jeanne ja painoi suudelman ystävänsä
+otsalle.
+
+-- Jo riittävät nämä hullutukset! -- huudahti äkisti Diana. -- Kreivi
+Bussy ei enää ajattelekaan Méridorin Dianaa.
+
+-- Se on paljo mahdollista, -- vastasi Jeanne. -- Mutta minä olisin
+taipuvainen luulemaan, että hän suuresti miellyttää Diana Monsoreauta.
+
+-- Elä sano niin!
+
+-- Miksi et pidä sellaisesta puheesta? Diana vastasi hetken
+vaitioltuaan:
+
+-- Sanon sinulle, ettei kreivi Bussy enää minua ajattele... ja siinä
+hän tekee oikein... Voi, miten heikko minä olin ja miten pelkuri!...
+mutisi hän.
+
+-- Mitä sillä tarkoitat?
+
+-- En mitään, en mitään.
+
+-- Kas vaan, Diana, nyt alat taaskin syytellä itseäsi. Sinäkö heikko,
+sinäkö pelkuri! Sinäkö, sankaritar! Sinuthan pakotettiin.
+
+-- Niin ainakin kuvittelin... Näin vaaroja, syviä kuin kuilut,
+edessäni. Nyt, Jeanne, ne vaarat näyttävät minusta vain
+kuvitelluilta, ja niiden kuilujen yli olisi lapsikin voinut hypätä.
+Olin arka, sen sanon sinulle. Voi, miks'en saanut aikaa ajatella!
+
+-- Sinä puhut arvoituksilla.
+
+-- Ei, ei se ole niinkään! -- huudahti Diana ja nousi kiihtyneenä
+seisomaan. -- Ei, minun syyni se ei ole. Hän se niin tahtoi. Muistan
+hyvin, miten kauhea minun asemani oli. Epäilin, horjuin... isäni
+tarjosi minulle tukeansa, mutta minä pelkäsin... _hän, hänkin_
+tarjosi suojelusta, mutta hän ei tehnyt sitä riittävän vakuuttavalla
+tavalla. Mutta olihan Anjoun herttua häntä vastaan yksissä tuumin
+Monsoreaun kanssa, niin ehkä väität. No, mitä se olisi tehnyt? Jos
+tosiaankin tahdotaan panna täytäntöön jokin asia, jos todellakin
+rakastetaan, niin mitkään esteet eivät pidätä. Voi, ei mikään
+ruhtinas eikä mikään muukaan mahti maailmassa voi minua, pidättää,
+jos minä rakastaisin...
+
+-- Rauhoitu, hyvä ystävä, ja keskustelkaamme...
+
+-- Sanon sinulle, että _me_ olemme olleet _pelkureita_.
+
+-- Me?... Voi, Diana, kenestä sinä puhut?
+
+-- Isästäni ja itsestäni. Elä käsitä minua väärin... isäni on
+nuhteeton ylimys ja hän olisi voinut puhua asiasta kuninkaan kanssa.
+Minä olen ylpeä enkä pelkää miestä, jos häntä vihaan... mutta,
+huomaatko, syy arkuuteeni oli siinä, etten ymmärtänyt _hänen_ minua
+rakastavan.
+
+-- Sinä petät itsesi! -- huudahti Jeanne. -- Jos sinä tosiaankin
+niin luulisit, niin sinä siitä häntä moittisit, mikäli sinut oikein
+tunnen. Mutta sinä et sitä usko, sinä tiedät asian olevan ihan
+päinvastoin, lörpöttelijä! -- lisäsi hän, syleillen ystäväänsä
+hellästi.
+
+-- Sinäpä olet saanut palkinnon uskoessasi rakkauden voimaan, sinä,
+jonka puoliso, saadakseen sinut omakseen, rohkeni vastustaa itseään
+kuningastakin, sinä, jonka hänen täytyi salaa viedä pois Parisista,
+sinä, joka lemmelläsi korvaat hänen epäsuosioon joutumisensa ja
+karkotuksensa.
+
+-- Hän tuntee saaneensakin runsaan korvauksen, vastasi nuori rouva
+veitikkamaisesti.
+
+-- Mutta minä... ajatteleppa hiukan eläkä ole itsekäs... minä,
+jota tuo nuori, tulinen mies väittää rakastavansa, minä, joka
+olen vetänyt Bussyn huomion puoleeni, olen mennyt julkisesti
+avioliittoon, olen esiintynyt kaiken hoviväen edessä, eikä hän ole
+minuun katsahtanutkaan. Minä, olen niin sanoakseni, jättäytynyt hänen
+käsiinsä luostarinpuutarhassa, minne olin järjestänyt kohtauksen
+hänen kanssaan. Me olimme kahdenkesken. Siellä ei ollut ketään muita
+kuin Gertrud ja Haudonin, hänen molemmat rikostoverinsa, ja minä,
+joka ehkä olin vielä suurempi rikoksellinen. Voi, kun ajattelen,
+että hän vaikkapa itse kirkosta... sillä hänen hevosensa oli oven
+ulkopuolella... olisi voinut viedä minut mukanaan väljän viittansa
+sisällä! Näin kyllä, että hän kärsi, että hän oli toivoton minun
+vuokseni. Jos hän olisi pyytänyt minua kuolemaan puolestaan, niin
+olisin sen tehnyt... No niin! Minä menin pois... mutta hän ei
+ajatellut edes koskettaa minun huntuani eikä pyytää minua jäämään.
+Varro, varro, ja kuuntele!... Voi, sinä et tiedä, miten minä
+kärsin... hän tiesi minun lähtevän Parisista ja palaavan Méridoriin.
+Hän tiesi, ettei Monsoreaun kreivi... voi, minä punastun sitä
+puhuessani... hän tiesi, ettei Monsoreau oikeastaan ole puolisoni.
+Hän tiesi minun olevan yksin. Ja, rakas Jeanne, lukemattomat
+kerrat minä tänne tullessani käännyin katsomaan taakseni, sillä
+luulin kuulleeni hänen ratsunsa nelistävän takanamme. Mutta se ei
+ollutkaan mitään muuta kuin petollista kaikua! Asia on siis niin kuin
+olen sanonut: hän ei minua ajattele enää, enkä minä ole Anjouhun
+matkustamisen arvoinen... kun Ranskan hovissa kerran on niin paljo
+kauniita ja miellyttäviä naisia, joiden pieninkin hymy on enemmän
+arvoinen kuin Méridorin metsiin piiloutuneen maalaistyttöraukan
+tuhannet tunnustukset. Käsitätkö nyt minua? Olenko oikeassa? Olenko
+unohdettu, halveksittu, Jeanne?
+
+Hän oli juuri saanut sanotuiksi nuo sanat, kun samassa lehdikko
+kohisi, joukko multaa ja sammalta vierähti alas läheiseltä vanhalta
+puistomuurilta, ja muuan mies, hypättyään ensin muurivihreiden ja
+villien vattupensasten keskelle, keittäytyi siitä suoraapäätä Dianan
+jalkoihin. Tämä päästi huudon.
+
+Jeanne oli kiiruhtanut syrjään, sillä hän oli nähnyt ja tuntenut
+miehen.
+
+-- Niinkuin näette, olen minä nyt tässä, -- mutisi Bussy ja suuteli
+arvokkaasti Dianan hameenliepeitä.
+
+Nyt tunsi Diana kreivin. Ollen suunniltaan ilosta ja tuon
+odottamattoman onnen huumaamana heittäytyi hän miltei tiedotonna
+kreivin syliin, vaikka juur'ikään oli soimannut häntä
+välinpitämättömyydestä.
+
+
+
+
+16.
+
+Rakastavaiset.
+
+
+-- Oi! -- kuiskasi Diana ja katsoi ylös. -- Kylläpä te, kreivi, meitä
+kauheasti hämmästytitte!
+
+Hän vetäytyi hiljaa irti Bussyn syleilystä ja siirtyi ystävättärensä
+luo. Tämä näet oli ensin kohteliaisuudesta siirtynyt muutamia
+askeleita syrjemmäksi, mutta sitten, uteliaana kuten naiset yleensä,
+tullut jälleen lähemmäksi, ei kylläkään ottaakseen keskusteluun osaa,
+vaan kuullakseen kuitenkin siitä jok'ainoan sanan.
+
+-- Mitä, rouva kreivitär! -- huudahti Bussy. -- Näinkö te otatte
+minut vastaan?
+
+-- Ei suinkaan, -- virkkoi Diana, -- sillä teittehän todellakin,
+kreivi Bussy, varsin ystävällisesti ja hellästi... Mutta...
+
+-- Voi, ei mitään, "mutta"! -- huokasi Bussy ja polvistui uudelleen.
+
+-- Nouskaa ylös, herra kreivi, nouskaa ylös, minä pyydän! huusi Diana.
+
+-- Ah! Sallikaa minun hetkinen olla tässä paikassa, johon niin kauvan
+olen halunnut päästä.
+
+-- Kyllä, mutta saadaksenne sen paikan olette te hypännyt yli muurin.
+Se ei ole ainoastaan sopimatonta teidän arvoisellenne henkilölle ja
+se on myöskin varomattomuutta henkilön puolelta, joka on arka minun
+kunniastani.
+
+-- Kuinka niin?
+
+-- Katsokaas, jos joku sattumalta olisi teidät nähnyt...
+
+-- Kuka sitä olisi huomannut?
+
+-- Ehkä joku metsästäjistämme...
+
+-- Ooh, olkaa huoletta, kreivitär! Minä osaan kyllä piilottautua
+niin, ettei minua nähdä.
+
+-- Tekö piilottautuisitte? Voi, kreivi Bussy! -- huudahti Jeanne. --
+Sepä on ylen romantillista! Kertokaapa siitä meille jotain!
+
+-- Ensin on minun sanottava, että kun en tulomatkalla tavannut
+teitä, niin se ei ollut minun syyni. Minä matkustin toista ja
+te toista tietä. Te kuljitte Rambouilletin ja minä Chartresin
+kautta. Kuulkaahan edelleen ja päättäkää sitten, tokko teidän
+Bussy parkanne teitä rakastaa. En rohjennut ratsastaa niin, että
+olisin teidät tavannut, vaikka sen kylläkin olisin voinut. Tiedän,
+ettei teidän isällänne ollut mitään kiirettä, kun hänellä oli
+tyttärensä sivullaan. Mutta minä en tahtonut hänen nähtensä enkä
+seurueenne läsnäollessa teitä tavata, sillä minä en tahdo ryhtyä
+mihinkään sellaiseen tekoon, joka teidät paljastaisi. Olen senvuoksi
+matkustanut niin hitaasti, että olin melkein syödä ratsupiiskani
+pelkästä kiukusta.
+
+-- Ritari parka! -- huomautti Jeanne. -- Niinpä näyttekin matkalla
+laihtuneen.
+
+-- Te saavuitte lopultakin Angersiin, -- jatkoi Bussy. -- Minä olin
+vuokrannut asunnon esikaupungista ja katselin erään uutimen takaa
+teidän ohikulkuanne.
+
+-- Hyvä jumala! -- huudahti Diana, -- ettekö siis asu Angersissa edes
+oikealla nimellänne?
+
+-- En. Minä olen olevinani matkustava kauppias. Katsokaahan vain
+minun kaneelinväristä pukuani. Ei vieläkään ole minua tunnettu.
+
+-- Bussy, kaunis Bussy, voi olla kaksi päivää matkalla tulematta
+tunnetuksi! -- huudahti taas Jeanne. -- Sitäpä ei koskaan hovissa
+uskottaisi.
+
+-- Harhailtuani sitten kauvan metsässä, -- jatkoi Bussy, -- löysin
+lopultakin tuon muurin. Mutta puisto on suuri ja muuri pitkä. Siitä
+syystä viivyin neljän tunnin kavutessani milloin sinne, milloin tänne
+korkean muurin päälle. Aloin jo tulla lohduttomaksi, mutta illalla
+sain teidät nähdä juuri samalla hetkellä kun te menitte linnaan.
+Teillä oli seurassanne rouva Saint-Luc. Kiiruhdin silloin siihen
+samaan paikkaan, josta te juuri olitte lähtenyt. Näin, että nurmikko
+oli tallattu, ja siitä päätin, että te keskipäivän kuumimmaksi ajaksi
+olitte valinneet tuon vilpoisan lepopaikan. Antaakseni teille merkin
+käynnistäni taitoin muutamia oksia, niinkuin metsästysretkellä
+tehdään, ja palasin sitten kaupunkiin.
+
+-- Minä olisin menetellyt kokonaan toisella tavalla saadakseni nähdä
+Dianaa, -- selitti Jeanne. -- Olisin mennyt suoraan Méridorin linnaan
+ja arkailematta astunut sisälle. Parooni olisi minua syleillyt,
+rouva Monsoreau olisi sallinut minun istua viereensä ruokapöydässä,
+herra Saint-Luc olisi vakuutellut minulle ystävyyttään ja rouva
+Saint-Luc auttanut minua leikinlaskussa. Sehän olisi ollut kaikkein
+yksinkertaisinta. Mutta tunnettuahan on, etteivät rakastavaiset
+koskaan keksi helpoimpia keinoja. Bussy pudisti päätään.
+
+-- Ei, -- sanoi hän, -- sen ehkä kaikki muut olisivat uskaltaneet,
+mutta minä en.
+
+-- Vai niin! -- virkahti Jeanne. -- Näyttää siis siltä, etten minä
+ymmärtäisi, mikä on soveliasta.
+
+-- Ei, -- jatkoi Bussy mietteissään, -- ei, minä en voi mennä
+linnaan. Paroonin tytär on naimisissa, ja olkoonpa hänen puolisonsa
+millainen hyvänsä, niin on hänen isänsä miehen sijassa velvollinen
+häntä vartioimaan.
+
+-- Ahaa! -- murahti Jeanne. -- Se on siis läksyksi minulle. Kiitos
+kreivi! Minä ansaitsin sen hyvin sekaantuessani hullujen asioihin.
+
+-- Hullujenko? -- toisti Diana.
+
+Hullut ja rakastavaiset ovat yhtä ja samaa.
+
+Näin sanottuaan hän suuteli Dianaa otsalle, kumarsi Bussylle ja
+riensi pois. Diana olisi pidättänyt häntä. Mutta Bussy tarttui Dianan
+käteen ja esti hänet siitä, niin että he nyt jäivät kahdenkesken.
+Diana näki Jeannen laulaen rientävän pois ja poimivan kukkia tien
+vierestä. Vihdoin istahti Diana punastuen, ja Bussykin asettautui
+siihen nurmikolle hänen jalkojensa juureen.
+
+-- Olenko tehnyt oikein, kreivitär? -- kysyi Bussy. -- Hyväksyttekö
+nyt minun menettelytapani?
+
+-- En tahdo teeskennellä, -- vastasi Diana. -- Te sitäpaitsi tunnette
+sisimmät ajatukseni. Minä hyväksyn teidän menettelynne, mutta
+siihenpä hyväksymiseni pysähtyykin. Sillä äsken, teitä syyttäessäni,
+olin mieletön, olin rikollinen.
+
+-- Mitä te puhutte, Diana?
+
+-- Voi, herra kreivi, minä sanon totuuden! Minä en ole velvollinen
+tekemään herra Monsoreauta onnelliseksi, mutta toiselta puolen en
+voi tehdä onnelliseksi ketään muutakaan. Voin kieltää kreiviltä
+seuranpitoni, hyväntahtoisuuteni, rakkauteni. Mutta jos luovuttaisin
+ne jollekin toiselle, niin tulisin minä riistäneeksi ne siltä, joka,
+vaikkakin vasten omaa tahtoani, kuitenkin on herrani ja mieheni.
+
+Bussy kuunteli kärsivällisesti tätä siveyssaarnaa, jota Dianan lempeä
+ääni kuitenkin melkolailla lievensi.
+
+-- Saanko nyt puhua kursailematta? - kysyi Bussy.
+
+-- Puhukaa toki.
+
+-- No niin. Kaikki tuo, mitä olette sanonut, on tullut ulkopuolelta
+hampaittenne.
+
+-- Mitä tarkoitatte?
+
+-- Kuunnelkaa nyt minua kärsivällisesti, niinkuin minäkin teitä äsken
+kuuntelin, kun te lavertelitte tuota sofismianne.
+
+Diana hätkähti.
+
+-- Tavallinen siveysoppi on pelkkää sofismia, hyvä rouva, koska se
+ei sovellu käytäntöön. Sofisminne vastalahjaksi tahdon sanoa teille
+erään totuuden. Teidän miehenne on teidän herranne, sanotte te. Mutta
+oletteko itse tuon miehen valinnut? Ette, vaan onneton kohtalo on
+yhdistänyt teidät häneen. Tahdotteko siis koko iäksenne alistua tuon
+inhottavan pakon seurausten alaiseksi? Siinä tapauksessa tulee minun
+teidät hänestä vapauttaa.
+
+Diana avasi suunsa vastatakseen, mutta Bussy ehätti väliin.
+
+-- Voi, minä tiedän, mitä tahdoitte sanoa, -- jatkoi; nuori
+mies. -- Te aiotte sanoa, että jos minä haastan hänet kanssani
+kaksintaisteluun ja surmaan hänet, niin te ette tahdo nähdä minua
+enää milloinkaan. No niin! Vaikkapa minä surusta kuolisinkin, niin
+ainakin te tulisitte onnelliseksi ja voisitte vielä onnellistuttaa
+jonkin jalon miehen, joka ehkä väliin minun nimeäni siunaisi ja
+sanoisi: kiitos Bussy! kiitoa siitä, että vapautit meidät tuosta
+inhottavasta Monsoreausta. Ja te, Diana, joka ette uskaltaisi minua
+elossaollessani kiittää, teette sen kyllä sitten, kun olen kuollut.
+
+Nuori nainen tarttui kreivin käteen ja pusersi sitä hellästi.
+
+-- Te ette ole vielä edes pyytänyt Bussy, ja te jo uhkaatte.
+
+-- Teitäkö uhkaisin? Jumala on todistajanani ja tuntee tarkoitukseni.
+Minä rakastan teitä, Diana, niin vilpittömästi, etten voisi toimia
+tavallisen ihmisen tavoin. Tiedän senkin, että te rakastatte minua,
+elkää sitä kieltäkökään. Olettehan sen itsekin tunnustanut. Mutta
+rakkaus sellainen kuin minun säteilee kuni aurinko ja lämmittää sen
+tavoin. Senvuoksi minä en epäile, vaan lankean teidän jalkainne
+juureen ja käsi sydämellä, joka ei koskaan oman edun eikä pelon
+vuoksi ole valehdellut, sanon teille: Diana, minä rakastan teitä,
+lemmin kaikesta sielustani! Diana, minä vannon kuolevani teidän
+puolestanne, ja viimeinen huokaukseni tulee olemaan pyhitetty teille.
+Jos te lausutte sanat: poistukaa, elkää riistäkö toisen onnea,
+niin nousen minä ylös vähääkään huokaamatta, pienintäkään liikettä
+tekemättä. Minä poistun tästä paikasta, jossa olen tuntenut itseni
+niin kovin onnelliseksi, ja sanon: tämä nainen ei minua rakasta eikä
+milloinkaan tule minua rakastamaan. Minä lähden pois, ettekä te enää
+koskaan saa minua nähdä. Mutta koska minun uhrautuvaisuuteni teidän
+puolestanne on suurempi kuin minun rakkauteni ja koska mieluummin
+haluan nähdä teidät onnellisena kuin että toiselta onnen varastaisin,
+senvuoksi on minulla oikeus varastaa hänen elämänsä, samalla kun
+uhraan oman elämäni. Sen olen tekevä, jotta te ette elinikäänne
+tarvitsisi olla sidottuna ettekä tehdä onnettomiksi niitä, jotka
+teitä rakastavat.
+
+Diana luki Bussyn kirkkaasta, avoimesta katseesta ylimyksen päätöksen
+koko voiman. Hän oivalsi, että Bussy tulisi toimimaan sanojensa
+mukaisesti. Ja niinkuin huhtikuun lumi sulaa auringonsäteitten alta,
+niin heltyi Dianankin kovuus tuon leimuavan katseen edessä.
+
+-- No niin, -- virkkoi Diana, -- minä kiitän siitä epäoikeutetusta
+syytöksestä, jonka nyt minua vastaan teette. Ei ole kovin
+hienotunteista saattaa minun katumaan sitä että olen teille
+rakkauteni tunnustanut. Mutta tokkohan te rakastaisitte minua
+kuolemaan asti, niinkuin äsken väititte? Enköhän koskaan joutuisi
+minkään oikun leikkikaluksi? Eiköhän se päivä koskaan koittaisi,
+jolloin minun pitäisi katua sitä, etten tullut kuunnelleeksi
+Monsoreaun vihattavia rakkaudentunnustuksia? Ei sentään! Ei mitään
+ehtoja! Minä olen voitettu ja kuulun teille, Bussy. Jääkää siis
+tänne, ja nyt, kun elämäni kuuluu teille, on teidän vaalittava meitä
+kumpaakin.
+
+Näin sanottuaan laski Diana toisen kätensä Bussyn olalle ja ojensi
+hänelle toisen. Sen painoi Bussy innokkaasti huulilleen.
+
+Nyt kuului Jeannen kevyitä askeleita ja hiljainen rykäisy, ikäänkuin
+salainen merkinanto siitä, että hän oli tulossa.
+
+Vaistomaisesti irrottautuivat rakastavaisten kädet toisistaan, ja
+Jeanne, joka tuon liikkeen huomasi, virkkoi:
+
+-- Anteeksi, että teitä häiritsen, hyvät ystäväni. Mutta meidän
+on palattava kotiin, ettei meitä tultaisi täältä etsimään.
+Itsepäisyytenne tähden jäätte te nyt ilman päivällistä, herra kreivi,
+vaikka se ei luullakseni maistuisikaan pahalle miehestä, joka on
+ratsastellut ja kiipeillyt niin paljo, ja sitäpaitsi menevät teiltä
+hukkaan muutamat katseet, jotka teitä kovin miellyttävät. Tule nyt,
+Diana.
+
+Näin sanoen tarttui Jeanne ystävättärensä käsivarteen ja veti hänet
+mukanaan.
+
+Bussy katseli hymyillen noita kahta ystävystä. Osittain
+poiskääntyneenä ojensi Diana hänelle kätensä. Bussy kysyi:
+
+-- Siinäkö kaikki, mitä teillä on minulle sanomista?
+
+-- Me tapaamme huomenna, -- vastasi Diana. -- Sehän on sovittu?
+
+-- Ainoastaanko huomenna?
+
+-- Huomenna ja alati.
+
+Bussy ei voinut olla hiljaa huudahtamatta. Hän painoi intohimoisesti
+Dianan käden huulilleen ja, kuiskattuaan vielä kerran jäähyväiset,
+poistui tai pikemmin lensi pois, sillä hän tunsi, että oli äärettömän
+raskasta erota siitä, jota niin kauvan oli halannut jälleennähdä.
+
+Diana seurasi häntä katseillaan eikä päästänyt ystävätärtään
+menemään, ennenkuin Bussyn askelten kaiku oli lakannut kuulumasta.
+
+-- Tahdotko nyt hiukan jutella kanssani, Diana? -- kysyi Jeanne, kun
+Bussya ei enää näkynyt eikä kuulunut.
+
+-- Niinpä todellakin! -- vastasi Diana ja hätkähti kuin olisi
+ystävänsä puhuttelu hänet jonkinlaisesta unesta herättänyt.
+
+-- Kuulehan! Huomenna menen minä mieheni ja sinun isäsi kanssa
+metsästämään.
+
+-- Mitä! Aiotko sitten jättää minut yksikseni linnaan?
+
+-- Tiedäppäs, hyvä ystävä, -- vastasi Jeanne, -- että ovat ne
+minullakin periaatteeni ja että on olemassa asioita, joissa minä en
+anna yhtään perään.
+
+-- Voi, Jeanne! -- huudahti Diana kalveten.
+
+-- Onko sinulla sydäntä puhua noin kovia sanoja minulle, ystävällesi?
+
+-- Ei ole ystävyyttä, mikä voisi kaikkeen ulottua -- jatkoi Jeanne
+entiseen tyyneen tapaan. -- Kaikkea en jaksa kaikkea kestää.
+
+-- Minä luulin, että sinä minua rakastaisit, Jeanne, ja nyt sinä
+murratkin sydämeni, -- sanoi Diana kyyneleet silmissä. -- Sinähän
+sanoit, ettet voi sitä sietää. Mitä et voi sietää?
+
+-- Katsos, -- kuiskasi Jeanne ystävättärensä korvaan, -- en voi
+sietää sitä, että tulisin estäneeksi teitä, rakastavaisraukkoja,
+häiritsemättä kohtaamasta toisianne.
+
+Diana sulki nuoren, iloisen rouvan syliinsä ja suuteli hänen
+hymyileviä kasvojaan.
+
+Samassa kuuluivat jahtitorvien törähdykset.
+
+-- Meitä kutsutaan, -- virkkoi Jeanne. - Saint-Luc parka käy
+kärsimättömäksi. Elä siis ole häntä kohtaan ankarampi kuin mitä minä
+olin tuota rakastunutta herraa kohtaan, jolla oli kanelinväriset
+vaatteet yllään.
+
+
+
+
+17.
+
+Bussy luovuttaa hevosensa.
+
+
+Seuraavana päivänä läksi Bussy ani varhain Angersista.
+
+Ei olisi saattanut sanoa, että hän kiiruhti, sillä hän pikemmin
+lensi. Diana oli mennyt sisälle linnan terassille, josta näkyi
+vihreitten kenttien halki kiemurteleva maantie. Ennen pitkää huomasi
+hän sieltä meteoorin lailla lähenevän mustan pilkun. Hän riensi heti
+ulos, ettei Bussyn tarvinnut odotella, vaan että hän itse ensimäisenä
+ehtisi kohtauspaikalle.
+
+Hän tunsi sydämessään sanomatonta iloa. Niin ylen onnellinen oli hän
+nuoruudestaan, kauneudestaan ja rakkaudestaan, että hänestä siinä
+eteenpäin rientäessään väliin tuntui siltä kuin olisi hän sielunsa
+siivillä kohonnut kohti korkeuksia. Mutta matka linnasta metsään
+oli pitkä ja ankara hengästyminen pakotti hänet usein pysähtymään.
+Senvuoksi hän ehti kohtauspaikalle vasta samana hetkenä, jolloin
+Bussy hyppäsi muurin yli.
+
+Bussy näki Dianan tulevan, riensi hänen luokseen, ja Diana heittäytyi
+hänen syliinsä. Heidän tervehdyksensä suli pitkäksi, sydämelliseksi
+syleilyksi.
+
+Päivä kulua hurahti kuin tunti. Diana heräsi ensimäisenä tuosta
+suloisesta uinailusta, mikä muistuttaa onnesta ja autuudesta
+nukahtaneen sielun unta. Bussy pusersi silloin nuorta naista
+rintaansa vasten ja virkkoi:
+
+-- Minusta tuntuu siltä, Diana, kuin alkaisi elämäni vasta tänään.
+Sillä vasta nyt minä näen selvästi edessäni sen tien, joka johtaa
+minut iäisyyteen. Sinä olet se valo, joka minulle kaiken tämän onnen
+loistat. En tuntenut ennen tätä maailmaa. Toistan vieläkin sen
+saman, mitä sanoin eilen, nimittäin että kun olen alkanut elää sinun
+kauttasi, niin tahdon sinun kanssasi myöskin kuolla.
+
+-- Ja minä, -- vastasi Diana, -- minä, joka kerran ilman kaipausta
+jättäydyin kuoleman syliin, pelkään nyt, etten saa elää tarpeeksi
+kauvan. Mutta miksi et ole tullut linnaan, Ludvig? Isäni pitäisi
+itseään onnellisena saadessaan ottaa sinut vastaan. Herra Saint-Luc
+on ystäväsi ja hän on vaitelias. Ajattelehan, miten verratonta olisi
+saada nähdä toisensa tuntia kauvemmin.
+
+-- Voi, Diana, jos minä olisin tunnin ajan linnassa, niin tahtoisin
+olla siellä alati, ja koko maakunta saisi sen pian tietää. Ja kun
+sitten huhu joutuisi miehesi korviin, niin hän kiiruhtaisi tänne...
+Olethan sinä kieltänyt minua vapauttamasta itseäsi hänestä...
+
+-- Mitä se hyödyttäisi? -- kysyi Diana, äänessään sointu, joka voi
+pulpahtaa vain rakastavaisen naisen rinnasta.
+
+-- Säilyttääksemme onnemme on tärkeätä, että salaamme sen koko
+maailmalta. Rouva Saint-Luc sen jo tuntee ja Saint-Luc tulee sen myös
+saamaan tietoonsa...
+
+-- Voi, mitä varten?
+
+-- Salaisitko sinä, Diana, minulta mitään?
+
+-- En, se on totta.
+
+-- Minä kirjoitin tänä aamuna muutamia rivejä Saint-Luc'ille, pyytäen
+saada tavata häntä Angersissa. Kun hän tulee, olen pyytävä hänen
+kunniasanaansa siihen, ettei hän sanallakaan mainitse mitään tästä
+tapahtumasta. Parisista lähtiessämme näytti kovin uhkaavalta.
+
+-- Olet oikeassa... Sitäpaitsi on isäni niin tunnontarkka mies, että
+hän, niin paljo kuin minua rakastaakin, saattaisi syyttää minua
+Monsoreaun edessä.
+
+-- Mitä suurin salassapito on siis välttämätöntä... ja jos taivas
+jättää meidät vihollistemme käsiin, niin voimme sanoa ainakin sen,
+että emme voineet menetellä toisin kuin mitä olemme tehneet.
+
+-- Jumala on hyvä, Ludvig. Elä epäile häntä tänä hetkenä.
+
+-- En epäile jumalaa, vaan pelkään, että jokin ilkeä henki kadehtii
+meidän iloamme.
+
+Rakastavaiset vaihtoivat tuhansittain ajatuksiaan, tuhansien
+suudelmien höystäminä. Vihdoin kuului metsästystorven ääni lähempänä
+linnaa antavan Jeannen ja Dianan kesken sovitun merkin, ja Bussy
+riensi kiiruusti pois.
+
+Juuri kaupunkia lähestyessään huomasi hän, että kaupungin portit
+aiottiin sulkea kiinni. Bussy oli kannustamaisillaan hevostaan
+rivakampaan vauhtiin, kun hän kuuli takanaan nelistävien hevosten
+töminää.
+
+Se joka aikoo piilottautua, varsinkin rakastaja, pelkää kaikkea.
+Bussykin senvuoksi kysyi itseltään, kumpikohan olisi parempi,
+rientääkkö eteenpäin ehtiäkseen ennen ratsastajia vaiko ohjata
+ratsunsa sivulle ja antaa toisten ajaa ohitse. Mutta ne toiset
+ratsastivat nyt niin tulisesti, että he tuossa tuokiossa olivat
+Bussyn kintereillä.
+
+Ratsastajia oli kaksi. Bussy siirtyi sivulle ja näki, miten toinen
+ratsastajista kannusti hevostaan, jota sen lisäksi toinen lakkaamatta
+löi suitsiremmeillään.
+
+-- Tässähän onkin kaupunki, -- virkkoi toinen gascognelaisella
+murteella. -- Vielä kolmesataa lyöntiä ja sata kannustamista,
+rohkeutta ja kestävyyttä!
+
+-- Mutta eläin on uuvuksissa. Sehän horjuu eikä pääse enää eteenpäin,
+-- vastasi etumainen ratsastaja. -- Uhraisin kuitenkin vaikka sata
+hevosta päästäkseni kaupunkiin.
+
+-- Tuo ääni tuntuu minusta tutulta, -- ajatteli Bussy. -- Mutta kas
+vaan! Nyt hänen hevosensa huojuu.
+
+Ratsastajat ehtivät nyt Bussyn kohdalle.
+
+-- Varokaa itseänne, herra! -- huusi kreivi. -- Hypätkää alas
+satulasta! Teidän hevosenne kaatuu.
+
+Hevonen retkahtikin raskaasti kyljelleen ja sätkytteli jalkojaan,
+ikäänkuin olisi yhäkin juoksussa. Mutta pian sen hengitys taukosi,
+silmät sulkeutuivat, vaahto sen tukahdutti ja se heitti henkensä.
+
+-- Hyvä herra, -- huusi se, jolta ratsu oli menehtynyt, -- saanko
+ostaa teidän hevosenne?
+
+-- Hyvä jumala! -- pääsi Bussyltä.
+
+-- Kuulitteko, mitä kysyin? -- toisti vieras. -- Minulla on kiire.
+
+-- Ooh, hyvä prinssi, ottakaa hevoseni ilmaiseksi, -- vastasi Bussy
+omituisen mielenliikutuksen valtaamana, sillä hän oli tuntenut Anjoun
+herttuan.
+
+Samassa veti toinen ratsastaja pistoolinsa esille.
+
+-- Rauhoittukaa! -- huusi herttua tuolle epäluuloiselle
+puolustajalleen. -- Rauhoittukaa, herra d'Aubigné! Luulenpa totta
+totisesti että hän on Bussy.
+
+-- Minä se olenkin, hyvä prinssi. Mutta mikä kumma saa teidät
+ratsastamaan hevosia kuoliaiksi tällä tiellä ja tähän aikaan päivästä?
+
+-- Vai on se herra Bussy, -- virkkoi d'Aubigné. -- Siinä tapauksessa,
+armollinen herra, ette minua siis enää tarvitse... Sallikaa minun
+niin ollen, kuten sanassa sanotaan, palata hänen luokseen, joka minut
+lähettänyt on.
+
+-- Mutta ette ennen kuin olette vastaanottanut vilpittömimmät
+kiitokseni ja järkkymättömän uskollisuuteni lupauksen, -- sanoi
+prinssi.
+
+-- Otan ne kaikki vastaan, armollinen herra, ja tulen ehkä jonakin
+päivänä muistuttamaan teitä sanoistanne.
+
+-- Minä olen kuin puusta pudonnut, -- sammalsi Bussy.
+
+-- Etkö siis tätä tiennyt? -- kysyi prinssi epäluuloisella
+äänensävyllä, minkä kreivikin huomasi. -- Koska kerran olit täällä,
+niin sinä kaiketi minua odottelit, vai kuinka?
+
+-- Tuhannen sarvipäätä! -- tuumaili Bussy itsekseen, oivaltaessaan,
+mitä mahdollisia epäluuloja prinssissä voisi herätä hänen salaisen
+Anjoussa oleskelunsa johdosta. -- On parasta olla varovainen eikä
+paljastaa itseään.
+
+-- Minä tein enemmänkin kuin että vain olisin odotellut teitä,
+armollinen herra, -- sanoi hän ääneen. Mutta koska haluatte päästä
+kaupunkiin, ennenkuin portit suljetaan, niin nouskaa heti satulaan.
+
+Hän tarjosi nyt hevostaan prinssille, joka parhaallaan kaiveli
+kaatuneen ratsunsa satulasta joitakin tärkeitä papereita.
+
+-- Jääkää siis hyvästi, armollinen herra! -- lausui d'Aubigné,
+kääntäen hevosensa ympäri. -- Teidän palvelijanne, kreivi Bussy!
+
+D'Aubigné poistui nopeasti. Bussy hyppäsi ratsun selkään herransa
+selän taa. Ja heidän siinä niin kaupunkia kohti ratsastaessaan tuli
+Bussy ajatelleeksi, että eiköhän tuo mustapukuinen ruhtinas vain
+ollutkin se ilkeä henki, joka jo nyt hänen onneansa kadehti. Pian
+pääsivät he Angersiin.
+
+-- Mitä nyt tehdään, armollinen herra? -- kysyi Bussy.
+
+-- Riennetään pian linnaan! Minun lippuni on sinne asetettava. Siitä
+näkyy, että minä olen saapunut tänne, ja maakunnan aateliston on
+tultava koolle.
+
+-- Ei mikään ole sen helpompaa, -- selitti Bussy, ollen olevinaan
+myöntyväinen aikaa voittaakseen ja kun hän sitäpaitsi oli liian
+hämmästynyt ollakseen puolueeton.
+
+-- Puhaltakaa torviin! -- huusi hän vastaantuleville kaupungin
+torvensoittajille.
+
+Mutta nämä vain töllistelivät häneen, kiinnittämättä mitään erityistä
+huomiotaan noihin kahteen tomuiseen ja hikiseen ratsastajaan.
+
+-- Kuinka! -- sävähti Bussy, tullen heitä lähemmäksi. -- Eikö isäntää
+tunneta talossa?... Kutsukaa tänne virkaatoimittava pormestari.
+
+Tämä käskevä ääni vaikutti soittajiin, ja toinen niistä tuli
+lähemmäksi.
+
+-- Ah! -- huudahti hän pelästyneenä, kun ensin oli tarkasti katsellut
+prinssiä. -- Siinähän on meidän armollinen herramme ja isäntämme!
+
+Herttua tunnettiin helposti luonnottomasta haljenneesta nenästään,
+josta Chicotkin oli tehnyt laulun.
+
+-- Sehän on hänen kuninkaallinen korkeutensa herttua! -- huusi mies
+ja tarttui yhtä hämmästyneenä toverinsa käsivarteen.
+
+-- Te tiedätte nyt yhtä paljo kuin minäkin, -- sanoi Bussy. -- Mutta
+puhaltakaa nyt torviinne kaikin voimin, niin että koko kaupunki
+neljännestunnissa saa tietää hänen korkeutensa olevan täällä.
+Sillävälin matkaamme me, teidän korkeutenne, hitaasti linnaa kohti,
+ja sinne saavuttuamme on paistinvarras jo toivoakseni otettu esiin
+meidän nälkämme sammuttamista varten.
+
+Jo ensimäisten torventörähdysten jälkeen alkoi muodostua useita
+ihmisryhmiä. Ja kohta juoksi naisia ja lapsia pitkin kaupunkia
+huutaen: Hänen korkeutensa on kaupungissa!... Eläköön herttua!
+
+Raatimiehet, linnanherrat ja etevimmät aateliset kiiruhtivat nyt
+linnaan yhä taajenevien väkijoukkojen saattamina.
+
+Niinkuin Bussy jo oli otaksunut, olivat kaupungin ylimykset linnassa
+jo ennen prinssin tuloa häntä arvonmukaisesti vastaanottamassa.
+
+-- Hyvät herrat, -- sanoi ruhtinas, -- olen kiiruhtanut tänne kunnon
+kaupunkiin Angersiin. Parisissa ovat mitä suurimmat vaarat uhanneet
+henkeäni. Olinpa jo kadottanut vapautenikin, mutta hyvien ystävien
+avulla onnistuin pakenemaan.
+
+Bussy puri huultaan. Hän ymmärsi sen pilkallisen katseen sisällön,
+jonka herttua häneen loi.
+
+-- Ja nyt, -- lisäsi Frans, -- on henkeni ja turvallisuuteni taattu.
+
+Hämmästyneet maistraatinjäsenet huusivat heikosti: eläköön armollinen
+herttuamme!
+
+Väkijoukko, ajatellen niitä etuja, joita sille herttuan jokaisesta
+matkasta tavallisesti koitui, huusi voimakkaasti: eläköön!
+
+Tuossa tuokiossa oli Fransilla ympärillään hoviväkensä, jota hän
+Anjoun herttuana ylläpiti Angersissa ja jonka henkilökunnasta vain
+ylhäisimmät tunsivat isäntänsä. Sitten tuli kaupungin aatelisten ja
+naisten vuoro, niin että onnentoivotuksia riitti lähes puoleenyöhön.
+Kaupungilla toimeenpantiin juhlavalaistus, kiväärejä laukaistiin
+kaduilla ja toreilla, ja aina Méridorin linnaan asti toi tuuli
+tullessaan Angersin hyvien porvarien ilohuudot ja humun.
+
+
+
+
+18.
+
+Anjoun herttuan valtiotaitoa.
+
+
+Kun Bussy ja herttua lopultakin jäivät kahdenkesken, virkkoi
+viimeksimainittu:
+
+-- Puhelkaamme nyt hetkinen. Tarkkasilmäinen Frans oli huomannut,
+että Bussy, heidän toisensa tavattuaan, oli tuntunut tavallistaan
+taipuvaisemmalta. Siitä hän hovituntemuksensa perusteella teki sen
+johtopäätöksen, että kreivi oli jotenkuten kiusallisessa asemassa
+ja että hän, herttua, voisi käyttää sitä hyödykseen. Mutta toiselta
+puolen oli Bussylläkin ollut miettimisen aikaa, niin että hän varsin
+tyynenä saattoi odottaa herttuan hyökkäystä.
+
+-- Kun viimeksi toisemme tapasimme, olit sinä hyvin sairas, Bussy
+parkani!
+
+-- Se on totta, teidän korkeutenne. Olin kovin sairas, ja melkein
+kuin ihmeen kautta minä pelastuin.
+
+-- Sinulla oli myös luonasi muuan lääkäri, joka oli kauhean
+varovainen sinun parantumisesi suhteen, sillä hän ärhenteli niille,
+jotka uskalsivat sinua lähestyä.
+
+-- Sekin on totta, teidän korkeutenne, sillä le Haudouin on minulle
+peräti uskollinen.
+
+-- Hän kai pidätti sinua sängyssä, vai kuinka?
+
+-- Pidätti, ja se oli vähällä saattaa minut ihan epätoivoon, kuten
+teidän korkeutenne voi huomata.
+
+-- Mutta minusta tuntuu siltä kuin olisit voinut lähettää tohtorin
+hiiteen ja tulla minun kanssani ulos.
+
+-- Kyllä kai, -- vastasi Bussy ja käänteli hermostuneesti hattuaan.
+
+-- Mutta, -- jatkoi herttua, -- koska oli kysymys vakavasta asiasta,
+et sinä uskaltanut paljastaa.
+
+-- Mistä on kysymys? -- huudahti Bussy ja painoi hatun päähänsä aina
+silmiä myöten. -- Luulen teidän korkeutenne sanoneen, että minä
+pelkäsin paljastaa itseäni?
+
+-- Juuri niin minä sanoin.
+
+Bussy hypähti ylös tuoliltaan ja huusi:
+
+-- Armollinen herra, te ette usko sanaakaan siitä, mitä nyt sanoitte.
+Minun ruumiissani on kaksikymmentä arpea todistamassa, että olen
+useamman kerran itseni paljastanut. En ole koskaan ollut pelkuri,
+mutta tunnen monta, jotka eivät voi sanoa samaa itsestään, eivät
+ainakaan voi sitä todistaa.
+
+-- Teillä on aina kiistämättömät perusteenne, herra Bussy, -- virkkoi
+herttua, harmista kalveten, -- ja kun teitä nuhdellaan jostakin,
+suurennatte te aina sen moitteen ja kuvittelette olevanne siinä
+oikeassa.
+
+-- Ooh, teidän korkeutenne! Minä tiedän hyvin, etten aina ole
+oikeassa, mutta tiedän myöskin sen, milloin olen väärässä.
+
+-- Milloinka sitten olette väärässä, jos saan luvan kysyä?
+
+-- Silloinkun palvelen kiittämättömiä ihmisiä.
+
+-- Todentotta, hyvä herra, luulenpa teidän unohtavan itsenne, --
+sanoi prinssi ja nousi äkkiä ylös sillä arvokkuudella, mikä hänelle
+erinäisissä tilaisuuksissa oli ominaista.
+
+-- Hyvä on, minä unohdan itseni, armollinen herra, -- vastasi Bussy.
+-- Tehkää tekin kerran elämässänne se sama: unohtakaa itsenne -- tai
+unohtakaa minut.
+
+Bussy astui pari askelta ovea kohti, mutta prinssi ehätti hänen
+eteensä.
+
+-- Kiellättekö siis, -- virkkoi herttua, -- että te samana päivänä,
+jolloin kieltäydyitte lähtemästä minun kanssani ulos, heti kohta
+senjälkeen poistuitte kotoanne?
+
+-- Minä en kiellä koskaan mitään ellen ehkä sitä, jota minua
+pakotettaisiin tunnustamaan.
+
+-- Sanokaapa siis minulle, miksi niin itsepäisesti tahdoitte jäädä
+kotiin?
+
+-- Asiat pakottivat minut siihen.
+
+-- Kotoiset asiatko?
+
+-- Asiat kotona taikka muualla.
+
+-- Minä otaksuin, että kun jokin ylimys on ruhtinaan palveluksessa,
+tämän ruhtinaan asioiden tulisi olla muita tärkeämpiä.
+
+-- Kuka siis tavallisesti on huolehtinut teidän asioistanne,
+armollinen herra?
+
+-- Myönnän, että se olette te, ja tavallisesti olenkin huomannut
+teidät uskolliseksi ja uhrautuvaksi. Tahdonpa mennä niinkin pitkälle,
+että annan teille pahan luontonne anteeksi.
+
+-- Olette varsin hyvä!
+
+-- No, no! Olihan tosin teilläkin hieman syytä olla minuun
+tyytymätön: minä näet olin luvannut teille rangaista Monsoreauta.
+Mutta onko hän sitten teistä niin vihattava tuo Monsoreau?
+
+-- Ei lainkaan. Minusta hän on vain hirmuisen ruma ja minä olisin
+toivonut, että hänet olisi poistettu hovista, jotta minä olisin
+päässyt näkemästä hänen inhottavia kasvojaan. Te, armollinen herra,
+näytte sitävastoin siitä oliosta pitävän. Mutta eihän makuasioista
+pidä koskaan kiistellä.
+
+-- Ooh, jos se kerran oli ainoa syy, niin ei teidän olisi tarvinnut
+olla niin kovin myrtyneellä mielellä minua kohtaan kuin mikäkin
+pahankurinen lapsi. Ja vielä enemmän teitte väärin siinä, että
+ette lähtenyt minun kanssani, mutta sensijaan läksitte yksin
+joutavanpäiväisten asioitten takia.
+
+-- Joutavanpäiväisten! Olenko minä tehnyt joutavuuksia, minä? Ja te
+juuri äsken moititte minua siitä että... Sanokaapa, armollinen herra,
+mitä turhuuksia minä olen tehnyt?
+
+-- Tehän tahdoitte kostaa d'Epernonille ja Schombergille, ellen
+väärin käsitä. Minullakin oli sama tarkoitus, mutta aika ei ollut
+sopiva.
+
+-- Armollinen herra, mitä te tällä tarkoitatte, jos saan kysyä?
+
+-- Surmatkaa vallan kernaasti ne kummatkin, niin, vaikkapa kaikki
+neljä. Olen siitä teille yhä enemmän kiitollinen. Mutta älkää niitä
+kiusottako, sillä niiden katkeruus kohdistuu minuun.
+
+-- Mitä minä sitten olen tehnyt kunnon d'Epernonille?
+
+-- Teidän toimestanne on hänen vaatteensa revitty rikki.
+
+-- Vai niin, -- virkahti Bussy. -- Nyt tulee siis saksalaisen vuoro.
+Mitä minä olen tehnyt Schombergille?
+
+-- Tahdotteko kieltää, että olette värjäyttänyt hänet siniseksi
+indigolla? Kun minä pari tuntia jälkeenpäin hänet näin, oli
+hän vieläkin yltäpäältä sininen. Ja sitäkö te kutsutte hyväksi
+pilanteoksi?
+
+Nyt alkoi prinssi kuitenkin vasten tahtoaan nauraa, ja Bussykin
+räjähti remakkaan nauruun, muistellessaan väriammeeseen pistettyä
+Schombergia.
+
+-- Minunko siis, -- kysyi hän, -- luullaan tehneen heille nuo
+kepposet?
+
+-- Luuletko sitten minun ne järjestäneen? -- tokasi prinssi.
+
+-- Ja olisiko teillä sitten sydäntä moittia miestä, jolla olisi
+ollut tuollaisia päähänpistoja? Ah! Niinkuin äsken sanoin, olette te
+kiittämätön ihminen.
+
+-- Olkoonpa niinkin. Jos todellakin poistuit sitä tarkoitusta varten,
+niin annan sinulle anteeksi.
+
+-- Onko se varmaa, teidän korkeutenne?
+
+-- On, kautta kunniani. Mutta et sinä vielä ole minusta päässyt.
+
+-- Puhukaa sitten.
+
+-- No, puhutaan sitten minusta itsestäni. Mitä olet tehnyt
+auttaaksesi minua?
+
+-- Näettehän, armollinen herra, mitä olen tehnyt: olen kiiruhtanut
+Anjouhun.
+
+-- Siis sinä, toisin sanoen, pakenit.
+
+-- Pakenin, sillä pakenemalla pelastin minä myöskin teidät.
+
+-- Mutta etkö sinä, sen sijaan että matkustit näin kauvaksi, olisi
+yhtä hyvin voinut jäädä Parisiin? Luullakseni sinä olisit ollut
+minulle paljo suuremmaksi hyödyksi Montmartressa kuin Angersissa.
+
+-- En, teidän korkeutenne. Siinä kohden me olemme eri mieltä. Minä
+katsoin edullisemmaksi matkustaa Anjouhun.
+
+-- Täytynee teidän kuitenkin myöntää, Bussy, että oikku ei ole mikään
+syy.
+
+-- Mutta entä jos sen oikun tarkoituksena oli hankkia teille
+puolustajia?
+
+-- No, se muuttaa asian. Kertokaapa, mitä olette tehnyt?
+
+-- Siihen vastaan teille huomenna, armollinen herra, sillä juuri nyt
+täytyy minun lähteä.
+
+-- Mitä varten, jos saan kysyä?
+
+-- Neuvottelemaan erään mitä tärkeimmän henkilön kanssa.
+
+-- Vai niin. Mene sitten, Bussy, mutta ole varovainen.
+
+-- Mitä se hyödyttäisi? Emmekös me ole täällä voimakkaimmat?
+
+-- Vaikkapa niinkin, mutta varovaisuus on sittenkin hyvä. Oletko jo
+ryhtynyt mihinkään toimenpiteisiin?...
+
+-- Minä olen ollut täällä vasta kaksi päivää enkä tietenkään niin
+lyhyessä ajassa ole ehtinyt paljoa aikaansaada.
+
+-- Mutta kaiketikin olet oleskellut täällä salaisesti?
+
+-- Tietysti. Näettehän, millainen puku minulla on ylläni. Käytänkö
+minä tavallisesti kanelinvärisiä vaatteita?
+
+-- Missä sinä asut?
+
+-- Kun sen kuulette, armollinen herra, niin käsitätte
+uhrautuvaisuuteni... Minä asun eräässä pienessä hökkelissä
+kaupunginmuurin lähellä, ja sinne päästään sisälle joen puolelta.
+Kertokaapa nyt minulle, teidän korkeutenne, miten pääsitte pois
+Louvresta ja miten minä tulin kohdanneeksi teidät maantiellä väsynein
+hevosin ja d'Aubigné seurassanne?
+
+-- Minulla on ystäviä.
+
+-- Teilläkö ystäviä? -- tokasi Bussy. -- Ah, prinssi, te laskette
+leikkiä!
+
+-- On ystäviä, joita sinä et tunne.
+
+-- Ketäpä ne ovat?
+
+-- Navarran kuningas ja d'Aubigné, jonka äsken näit.
+
+-- Navarran kuningas!... Ah! Sehän on totta, tehän olette samoissa
+salaliittopuuhissa!
+
+-- Minä en ole koskaan vehkeillyt, herra Bussy.
+
+-- Vai niin. No, mutta kuinka pääsitte ulos Louvresta?
+
+-- Sänkykamarini ikkunan kautta.
+
+-- Todellakin! Teidän korkeutenne siis tiesi tikapuut?
+
+-- Mitkä tikapuut?
+
+-- Ne, jotka olivat kaapissa.
+
+-- Kuinka ne ovat olleet sinun tiedossasi? -- kysyi prinssi kalveten.
+
+-- Tietäähän teidän korkeutenne, että minulla joskus on ollut onni
+päästä siihen huoneeseen.
+
+-- Sisareni Margotin aikana, eikö niin? Sinä siis silloin kiipesit
+ikkunan kautta sisälle?
+
+-- Kiipesin, samalla tapaa kuin te sieltä ulos. Mutta minua
+ihmetyttää vain se, että te löysitte tikapuut.
+
+-- En minä niitä löytänyt. Minulle annettiin tieto siitä, missä ne
+olivat.
+
+-- Kuka antoi tiedon?
+
+-- Navarran kuningas.
+
+-- Ahaa! Navarran kuningas siis tiesi tikapuitten olemassaolon.
+Sitäpä minä en olisi koskaan uskonut. Varmaa kuitenkin on, että te
+nyt terveenä ja reippaana olette täällä. Nyt me annamme Anjoussa
+leimuta ja räiskyä, ja samoin myöskin Angoumoisissa ja Bearnissa.
+Siitä on koituva hauska ilotulitus!
+
+-- Mutta etkö sinä puhunut jostain kohtaamisesta, Bussy?
+
+-- Puhuin, ja se on totta se. Mutta tämä hupainen keskustelu sai
+minut unohtamaan koko asian. Jääkää hyvästi, armollinen herra!
+
+-- Otatko hevosesi?
+
+-- En, sillä jos se on teidän korkeudellenne tarpeellinen, niin
+saatte sen pitää. Minulla on myös toinen.
+
+-- Siinä tapauksessa otan tarjouksen vastaan.
+
+Tuonnempana voimme selvitellä tilimme.
+
+-- Kyllä, armollinen herra, ja suokoon jumala, etten minä silloin
+jäisi teille mitään velkaan!
+
+-- Miksikä niin?
+
+-- Siksi, etten voi sietää sitä henkilöä, jonka toimeksi tavallisesti
+jätätte laskujenne päättämisen.
+
+-- Bussy!
+
+-- Se on totta, armollinen herra. Olemmehan me sopineet siitä,
+ettemme enää puhu tästä asiasta.
+
+Prinssi, joka hyvin tiesi, miten suuresti hän nyt tarvitsi Bussyn
+apua, ojensi hänelle kätensä. Bussy tarttui siihen, mutta pudisti
+myöskin päätään.
+
+
+
+
+19.
+
+Herra Saint-Luc'in valtiotaitoa.
+
+
+Keskellä synkkää yötä Bussy palasi asuntoonsa. Mutta sen sijaan, että
+toivomuksensa mukaan olisi tavannut siellä Saint-Luc'in, löysikin hän
+vain kirjeen, jossa tämä ilmoitti saapuvansa seuraavana päivänä.
+
+Kello kuuden aikaan seuraavana aamuna läksi Saint-Luc kaupunkiin.
+Välittämättä erityisemmin väestössä vallitsevasta tavattomasta
+liikkeestä meni hän suoraan siihen taloon, jossa Bussy asui.
+
+Ystävykset syleilivät toisiaan sydämellisesti, ja Bussy virkkoi:
+
+-- Paras Saint-Luc! Käykäähän sisälle tähän vähäiseen majaan. Minä
+oleksin nykyisin Angersissa.
+
+-- Niinpä niin, -- vastasi Saint-Luc, -- ja vieläpä voittajan tavoin
+itse taistelukentällä.
+
+-- Mitä sillä tarkoitatte, hyvä ystävä?
+
+-- Sitä, ettei vaimoni salaa minulta mitään, yhtä vähän kuin minä
+häneltä. Sanalla sanoen, rakas Bussy, hän on kertonut minulle kaikki.
+Sallikaa minun nyt onnitella teitä, joka olette verraton kaikessa.
+Ja kun kerran olette kutsunut minut luoksenne, niin suvaitkaa, että
+annan teille hyvän neuvon.
+
+-- Minkälaisen?
+
+-- Vapauttakaa itsenne mahdollisimman pian tuosta vihattavasta
+Monsoreausta. Hovissa ei kukaan tunne teidän suhdettanne hänen
+vaimoonsa. Hetki siis on suotuisa. Ja kun sittemmin menette lesken
+kanssa naimisiin, niin ei kukaan voi sanoa, että olisitte surmannut
+miehen hänen vaimonsa tähden.
+
+-- Mainiota ehdotustanne on vain yksi este haittaamassa: olen
+luvannut Dianalle säästää hänen miehensä henkeä, ellei hän itse
+hyökkää kimppuuni.
+
+-- Siinä teitte väärin, sillä mitään sellaista ei pitäisi koskaan
+luvata. Ellette pidä kiirettä, tulee kyllä Monsoreau, joka on viekas
+heittiö, saamaan suhteen selville. Ja siitä selon saatuaan hän, jossa
+ei ole pisaraakaan ritarillisuutta, yksinkertaisesti salaa murhauttaa
+teidät.
+
+-- Tapahtukoon Jumalan tahto! -- vastasi Bussy hymyillen. -- Mutta
+paitsi sitä, että tulisin rikkoneeksi Dianalle vannomani valan, jos
+hänen miehensä surmaisin...
+
+-- Hänen miehensä!... Tiedättehän hyvin, että Monsoreau ei ole hänen
+miehensä!
+
+-- Tiedän, mutta hän on sitä ainakin nimellisesti. Paitsi sitä, kuten
+jo sanoin, että rikkoisin vannomani valan, tulisi maailmakin minua
+tuomitsemaan.
+
+Sillä sitä, jota kaikki tänään pitävät villipetona, voidaan jo
+huomenna pitää pyhimyksenä, jos minä vain otan hänet hengiltä.
+
+-- En minä kehottaisikaan teitä itseänne surmaamaan häntä.
+
+-- Tarkoitatteko ehkä salamurhaajia? Voi, Saint-Luc, se on huono
+neuvo!
+
+-- Kuka puhuu murhaajista?
+
+-- Mitä sitten tarkoititte?
+
+-- En mitään, hyvä ystävä. Minussa heräsi muuan ajatus, mutta se ei
+vielä ole tarpeeksi kypsynyt, niin että voisin siitä teille puhua.
+Minä en pidä Monsoreausta yhtään enemmän kuin tekään, vaikka minä
+inhoankin häntä eri syistä. Puhukaamme sen sijaan hänen rouvastaan.
+
+Bussy hymyili ja virkkoi:
+
+-- Te olette uljas toveri, Saint-Luc, ja saatte olla varma
+ystävyydestäni. Niinkuin tiedätte, kuuluu ystävyyteeni kolme seikkaa:
+kukkaroni, miekkani ja elämäni.
+
+-- Kiitos! Minä otan tarjouksen vastaan, mutta vain sillä ehdolla,
+että saan tarjota teille ihan samaa.
+
+-- No, mitä aioitte puhua Dianasta? -- kysyi Bussy.
+
+-- Haluaisin tietää, ettekö aio käydä Méridorissa?
+
+-- Hyvä ystävä, te tiedätte minun epäilykseni.
+
+-- Tiedän. Méridorissa voisitte helposti kohdata Monsoreaun,
+vaikkapa hän nyt onkin monen peninkulman päässä sieltä. Teidän olisi
+puristettava häntä kädestä, ja kovin tuskallista lienee tarttua
+sen miehen käteen, jonka mielellään kuristaisi kuoliaaksi. Samaten
+voisitte ehkä nähdä hänen syleilevän Dianaa, ja vaikeata kai olisi
+nähdä hyväiltävän naista, jota itse rakastaa.
+
+-- Voi! -- huudahti Bussy harmissaan. -- Te siis varsin hyvin
+tiedätte, miksi en voi tulla Méridoriin! Nyt, hyvä ystävä...
+
+-- Joko minun on lähdettävä? -- keskeytti Saint-Luc, käsittäen Bussyn
+tarkoituksen väärin.
+
+-- Ei, minä päinvastoin pyydän teitä jäämään, sillä nyt on minun
+vuoroni tehdä kysymyksiä.
+
+-- Antaapa kuulua.
+
+-- Ettekö viime yönä kuilut kellojensoittoa ja kiväärinpauketta?
+
+-- Kuulin kyllä. Ja me siellä kotosalla ihmettelimme, että mitä se
+mahtoi merkitä.
+
+-- Ettekö tullessanne huomannut tavatonta liikettä kaduilla?
+
+-- Minä juuri aioin kysyä teiltä siihen syytä.
+
+-- Syynä siihen on se, että Anjoun herttua eilen tuli tänne.
+
+Saint-Luc hätkähti, kuin olisi hänelle ilmoitettu jonkin pahan hengen
+ilmestyminen.
+
+-- Anjoun herttuako täällä? huudahti hän, -- Hänenhän väitettiin
+olevan vankina Louvressa.
+
+-- Juuri siitä syystä, että hänet Louvressa vangittiin, hän nyt on
+täällä. Hänen onnistui karata ja hän pakeni tänne.
+
+-- No, mitä muuta?
+
+-- Nähkääs, hyvä ystävä, -- jatkoi Bussy, -- teillä on nyt mainio
+tilaisuus kostaa hänen majesteettinsa pikkumainen vainoaminen.
+Prinssi on jo muodostanut puolueensa. Hän kokoo pian sotaväkeä, ja me
+järjestämme pienen sisäisen sodan.
+
+-- Ohoo! -- virkkoi Saint-Luc vakavana.
+
+-- Ja minä olen lukenut teidät aseveljiemme joukkoon.
+
+-- Kuningastako vastaan? -- kysäsi äkkiä kylmästi Saint-Luc.
+
+-- Minä en sano juuri kuningasta vastaan, vaan niitä vastaan, jotka
+ehkä käyvät kimppuumme.
+
+
+
+
+20.
+
+Jatkoa.
+
+
+-- Rakkahin Bussy! Minä olen tullut Anjouhun nauttimaan maaelämän
+rauhaa enkä taistelemaan hänen majesteettiaan vastaan.
+
+Mutta sallitte kai sen, että esittelen teidät hänen korkeudelleen?
+
+Te koetatte turhaan saada minua puolellenne. Minä en pidä Angersista,
+vaan olen aikonut heti poistua tästä kaupungista.
+
+-- Paras Saint-Luc. Te tekisitte minulle suuren palveluksen, jos
+suostuisitte pyyntööni. Sillä herttua on minulta kysynyt, miksi minä
+olen saapunut tänne, ja kun minä en voi sitä hänelle tunnustaa, hän
+kun on ollut ihastunut Dianaan ja epäonnistunut suunnitelmissaan
+hänen suhteensa, niin olen minä kuvitellut hänelle tulleeni tänne
+taivuttamaan maakunnan aatelisia hänen puolelleen. Olenpa sanonut
+senkin, että minä nyt juuri tänä aamuna kohtaisin yhden heistä.
+
+-- No, voittehan sanoa puhutelleenne tuota henkilöä ja selittää, että
+hän on pyytänyt kuuden kuukauden miettimisajan.
+
+-- Huomaanpa, paras Saint-Luc, ettei teidän järjenjuoksunne ole
+hullumpi kuin minunkaan.
+
+-- Kuulkaahan, Bussy. Minä olen tässä maailmassa kiintynyt vain
+omaan vaimooni, te rakastettuunne. Sopikaamme eräästä asiasta,
+nimittäin siitä, että minä aina olen suojeleva ja puolustava Dianaa,
+jotavastoin te puolustatte ja suojelette minun vaimoani. Me siis
+tahdomme tehdä liiton niitä turvataksemme, joita rakastamme, mutta
+se liitto ei koskaan saa tulla kosketuksiin politiikan kanssa. Vain
+siten me pääsemme yksimielisiksi.
+
+-- Huomaan, Saint-Luc, että minun on taipuminen. Sillä tällä kertaa
+on teillä valtit käytettävinänne, minä kun tarvitsen teitä, jota
+vastoin te vallan hyvin tulette toimeen ilman minua.
+
+-- Päinvastoin! Minähän juuri tarvitsen teidän suojelustanne.
+
+-- Missä suhteessa?
+
+-- Siinä tapauksessa, että kapinalliset aikoisivat ryöstää Méridorin.
+
+-- Olette oikeassa, -- virkkoi Bussy. -- Se olisi tosiaankin
+arveluttavaa.
+
+Nyt jyrähtivät kanuunat, ja Bussyn palvelija ilmoitti, että herttua
+jo kolme kertaa oli kysellyt kreiviä. Ylimykset erosivat, vannottuaan
+toisilleen pitävänsä tuon valtiollisista vaikuttimista vapaan liiton
+pyhänä.
+
+Bussy riensi ruhtinaan palatsiin, jonne aatelistoa jo joka taholta
+tulvehti. Huhu Anjoun herttuan saapumisesta oli ehtinyt levitä, ja
+seudun kaikki kylät ja kaupungit joutuivat liikkeeseen sen uutisen
+kuultuaan. Bussy pani toimeen juhlallisen vastaanoton päivällisineen
+ja niihin kuuluvine puheineen. Sillä hän toivoi prinssin vastaanoton,
+päivällisten ja puheitten aikana saavansa nähdä Dianaa, vaikkapa vain
+pikimmältään.
+
+Tuuma onnistui. Bussy ratsasti nelisessä Méridoriin.
+
+Herttua piti sillävälin sangen kauniita puheita ja teki syvän
+vaikutuksen puhuessaan liigasta, kosketellessaan varovasti Guisein
+kanssa tekemäänsä liittoa ja esiintyessään ruhtinaana, jota kuningas,
+parisilaisten hänelle, Fransille, osottaman luottamuksen vuoksi, niin
+suuresti vainosi.
+
+Vastausten ja käsisuudelmien aikana silmäili Anjoun herttua
+tarkkaavaisesti läsnäolevia aatelismiehiä.
+
+Bussyn palatessa oli kello jo neljä iltapäivällä. Hän hyppäsi alas
+ratsunsa selästä ja meni heti hikisenä ja tomuisena herttuan luo.
+
+-- Ah, reipas Bussyni, sinä tunnut olevan toimelias! -- sanoi herttua.
+
+-- Kuten näette, armollinen herra.
+
+-- Varo vain, ettet uudelleen sairastu. Ehkä et vieläkään ole täysin
+toipunut.
+
+-- Ooh! Hätä ei ole tämännäköinenkään.
+
+-- Mistä tulet nyt?
+
+-- Tuolta ympäristöltä. Mutta onko teidän korkeutenne tyytyväinen
+näihin tervetuliaiskäynteihin? Vieraita kai on ollut paljo?
+
+-- On, verraten runsaasti. Mutta yksi kuitenkin puuttui.
+
+-- Kuka sitten?
+
+-- Sinun suojattisi.
+
+-- Minun suojattini! Kuka hän on, teidän korkeutenne?
+
+-- Méridorin parooni.
+
+-- Ah! -- virkahti Bussy, muuttuen hieman eriväriseksi.
+
+-- Ja kuitenkaan ei häntä olisi unohdettava, vaikka hän unohtaakin
+minut. Hänellä on suuri vaikutusvalta tässä maakunnassa. Hän oli
+liigan angersilainen kirjeenvaihtaja. Guiset olivat hänet siksi
+valinneet, ja ne yleensä ottavat valikoiden uskottunsa. Siis, Bussy,
+hänen on tultava tänne.
+
+-- Mutta entäpä jos hän ei sittenkään tulisi?
+
+-- Ellei hän tule minun luokseni, täytyy minun ottaa ensi askel ja
+mennä hänen luokseen.
+
+-- Méridoriinko?
+
+-- Miksikäs ei?
+
+Nyt ei Bussy voinut olla heittämättä herttuaan harmin ja
+mustasukkaisuuden läpitunkevaa katsetta.
+
+-- No niin, miksi ei, -- virkkoi hän sitten. -- Te olette ruhtinas.
+Kaikkihan on teille sallittua.
+
+-- Luuletko hänen yhäkin olevan minulle vihoissaan?
+
+-- Sitä en tiedä. Mistä minä sen tietäisin?
+
+-- Etkö siis ole tavannut häntä?
+
+-- En.
+
+-- Mutta kääntyessäsi maakunnan aateliston puoleen ei sinun olisi
+pitänyt unohtaa häntäkään.
+
+-- Minä en olisi sitä laiminlyönyt ellen olisi tiennyt, ettei hän
+mielellään haluaisi minua nähdä.
+
+-- Mistä syystä?
+
+-- Koska minun ei onnistunut pitää hänelle antamiani lupauksia. Siitä
+syystä en katsonut voivani mennä hänen luokseen.
+
+-- Mutta saihan hän sen mitä halusikin?
+
+-- Mitä niin?
+
+-- Tahtoihan hän saada tyttärestään Monsoreaun kreivittären. Ja hän
+saikin sen.
+
+-- Armollinen herra, jättäkäämme keskustelu tästä asiasta, -- lausui
+Bussy ja käänsi herttualle selkänsä.
+
+Samassa ilmoitettiin useitten aatelismiesten pyrkivän sisälle.
+Herttua riensi ottamaan niitä vastaan, ja Bussy sai aikaa punnita
+hänen sanojansa.
+
+-- Mikähän mahtaakaan olla, -- ajatteli hän, -- herttuan tarkoitus
+Méridorin paroonin suhteen? Tahtookohan hän vain saada vanhasta
+paroonista kunnioitetun ja mahtavan tuen itselleen ja yrityksilleen?
+Taikka ovatkohan hänen valtiolliset suunnitelmansa vain keinona,
+minkä kautta hän aikoo lähennellä Dianaa?
+
+Bussy harkitsi prinssin nykyistä asemaa: Frans oli veljensä kanssa
+riidassa, hän oli paennut Louvresta ja esiintyi nyt kapinanjohtajana
+maaseudulla. Bussy asetti ajatuksissaan toiseen vaakakuppiin
+prinssin valtiolliset edut ja toiseen hänen rakkaudenhoureensa.
+Ja viimeksimainitut tuntuivat hänestä ensinmainittuja paljo
+köykäisemmiltä. Hän tunsi olevansa halukas antamaan herttualle
+anteeksi hänen kaikki muut vikansa, kunhan vain jättäisi Dianan
+rauhaan. Palatsin portilla kohtasi Bussy rehelliset, hymyilevät
+kasvot, joiden hän luuli olevan monen peninkulman päässä.
+
+-- Ah! -- huudahti hän iloisesti. -- Vai sinä se oletkin, Remy!
+
+-- Minä, armollinen herra.
+
+-- Aioin kirjoittaa sinulle ja pyytää sinun tulemaan tänne.
+
+-- No, sepä oli hyvä, sillä minä jo luulin, että te minua
+nuhtelisitte.
+
+-- Mistäpä syystä?
+
+-- Syystä että olen tullut tänne ilman teidän lupaanne. Mutta
+saatuani kuulla Anjoun herttuan paenneen Louvresta ja matkustaneen
+maakuntaansa muistui mieleeni, että te olitte Angersissa, ja minä
+ajattelin, että ehkä voi syttyä sisällinen sota ja että runsaasti
+iskuja kaiketi tultaisiin puolin ja toisin jakelemaan, minkävuoksi
+kiiruhdin tänne.
+
+-- Siinä teit oikein, Remy. No, olethan nyt saanut minut käsiisi?
+
+-- Ikäänkuin siinä mitään vaikeuksia olisi ollutkaan! Kysyin herttuan
+palatsia ja odottelin teitä tässä portilla, saatuani ensin hevoseni
+talliin, jossa luulin nähneeni teidän hevosenne.
+
+-- Sen näitkin, sillä prinssi oli hukannut oman hevosensa. Minä
+annoin hänelle Rolandini lainaksi, ja kun hänellä ei ollut muuta
+hevosta, niin hän sen piti.
+
+-- Taaskin tunnen teidät tuossa asiassa: tehän oikeastaan olettekin
+ruhtinas, ja ruhtinas on vain palvelija.
+
+-- Elä aseta minua niin korkealle. Nyt saat pian nähdä, miten sinun
+ruhtinaasi asuu.
+
+Hän vei Haudouinin kaupunginmuurin vierustalla olevaan pikku
+asuntoonsa.
+
+-- Nyt näet palatsin, -- virkkoi Bussy. -- Hae nyt asunto itsellesi,
+niinkuin parhaiden taidat.
+
+-- Se käy kyllä laatuun. Minä en tarvitse suurta huonetta. Ja
+niinkuin tiedätte, voisin minä nukkua vaikka seisoallani, jos niin
+tarvittaisiin. Siihen olen nyt tarpeeksi väsynyt.
+
+Nyt ystävykset erosivat. Ja Bussy, tyytyväisenä sen johdosta, että
+Diana ja Remy olivat häntä niin lähellä, nukkui heti.
+
+Varhain seuraavana aamuna kiiruhti Bussy linnaan, käskettyään ensin
+saattamaan tiedon Remylle, että tämäkin saapuisi sinne. Kreivi
+oli halukas näkemään hänen korkeutensa ensimäiset aamuhaukottelut
+saadakseen selville hänen ajatuksensa, jos mahdollista, jo ensi
+katseista. Herttua heräsi, mutta olisippa saattanut sanoa, että
+hänellä, samoinkuin veljellään Henrikillä oli nukkuessaan naamari
+kasvoillaan, niin ettei Bussy tuosta aikaisesta aamutervehdyksestään
+juuri mitään hyötynyt. Kuitenkin oli hän heti saanut suunnitelluksi
+suuren joukon tehtäviä, toisen toistaan tärkeämpiä.
+
+Ensinnäkin kävelymatka muurien ulkopuolella linnoitusten
+tutkimistarkoituksessa. Sitten asukkaitten tarkastus. Senjälkeen
+käynti asevarastoissa ja määräys kaikenlaisten ampumatarpeitten
+hankintaan. Sitten seurasi maakunnan verotuksen arvioiminen, jonka
+tarkoituksena olisi asettaa ruhtinaan hyville ja uskollisille
+alamaisille pieni lisävero hänen korkeutensa rahavarojen
+kartuttamiseksi. Ja viimeksi kirjeiden kirjoittaminen. Bussy
+kuitenkin tiesi, ettei tähän viimeiseen kohtaan tarvinnut sentään
+panna kovin suurta huomiota, sillä Anjoun herttua hyvin harvoin
+kirjoitteli kirjeitä.
+
+-- Vai niin, vai olet sinä jo täällä? -- sanoi herttua herättyään.
+
+-- Olen armollinen herra. En ole voinut nukkua. Teidän korkeutenne
+edut ovat yhtämittaa painaneet mieltäni. Mutta mitä me nyt
+aamulla kaikkein ensiksi teemme? Mitä teidän korkeutenne sanoisi
+metsästysretkestä?
+
+-- Kuinka! Sinä väität koko yön ajatelleesi minun asioitani, ja
+tuloksena tästä valvomisestasi ja miettimisestäsi ehdottelet nyt
+minulle metsästysretkeä? Mitä se merkitsee?
+
+-- Se on kyllä totta. Sitäpaitsi ei meillä ole ajokoiria.
+
+-- Eikä ylihovijahtimestariakaan, -- huomautti prinssi.
+
+-- Sepä juuri tekisikin metsästyksen hauskemmaksi.
+
+-- Minä en sano samalla tavalla. Omasta puolestani kaipaan häntä.
+
+Herttua lausui nuo sanat äänenpainolla, jonka tarkoituksen Bussy
+hyvin käsitti.
+
+-- Tuo arvon mies, teidän korkeutenne ystävä, ei kuitenkaan liene
+ollut teidän pelastumistanne avustamassa.
+
+Herttua hymyili ja Bussy lisäsi:
+
+-- Ahaa! Minä tunnen tuon hienon hymyn. Se ennustaa onnettomuutta.
+Varokoon Monsoreau itseään!
+
+-- Sinäkö siis kannat kaunaa häntä kohtaan?
+
+-- Mitä varten sitä tekisin?
+
+-- Syystä että hän on ystäväni.
+
+-- Minä päinvastoin häntä siinä tapauksessa säälin.
+
+-- Mitä sillä tarkoitat?
+
+-- Nähkääs, kuta korkeammalle teidän korkeutenne antaa hänen nousta,
+sitä alemmaksi hän putoo, kun lankeemuksen päivä kerran tulee.
+
+-- Kas, kun sinä olet tänään hyvällä tuulella! Mutta minä kuitenkin
+pysyn mielipiteessäni, nimittäin että Monsoreau olisi nyt täällä
+ollut meille hyödyksi.
+
+-- Kuinka niin?
+
+-- Koska hänellä on maatiloja täällä ympäristöllä.
+
+-- Hänelläkö?
+
+-- Hänellä tai hänen vaimollaan.
+
+Bussy puri huultaan. Herttua johti keskustelun siihen kohtaan, josta
+tuon jalon kreivin oli edellisenä iltana ollut niin vaikea selviytyä.
+
+-- Niinkö teidän korkeutenne luulee? -- kysyi hän viimein.
+
+-- Tietysti. Méridor on kolmen liöön päässä Angersista. Senhän
+tiennet parhaiten sinä, joka toit sieltä luokseni vanhan paroonin.
+
+Bussy katsoi täytyvänsä pitää varansa, jottei paljastaisi itseään.
+
+-- Minä saatoin hänet teidän korkeutenne luo, -- virkkoi hän, -- kun
+hän sitä minulta pyysi ja rukoili... Muuten ei minun palvelukseni
+häntä paljoakaan hyödyttänyt.
+
+-- Kuulehan! Minulle pälkähtää jotain päähäni. Monsoreau on voittanut
+ensi pelin, mutta sinä olet voittava toisen.
+
+-- Mitä teidän korkeutenne tarkoittaa?
+
+-- Se on ihan yksinkertainen juttu. Sinähän tunnet minut, Bussy?
+
+-- Se onnettomuus on tullut osakseni, armollinen herra.
+
+-- Luuletko sinä minua sellaiseksi mieheksi, joka kostamatta voin
+sietää loukkausta?
+
+-- Se riippuu asianhaaroista.
+
+Herttua hymyili vieläkin inhottavammin kuin äsken, puri huultaan ja
+nyökäytti Bussylle päätään.
+
+-- Selittäkää tarkemmin, armollinen herra!
+
+-- No niin! Ylihovijahtimestari on varastanut minulta nuoren tytön,
+jota minä rakastin, tehdäkseen hänet vaimokseen. Minä vuorostani
+tahdon nyt varastaa häneltä hänen vaimonsa, tehdäkseni hänestä
+itselleni rakastajattaren.
+
+Bussy koetti hymyillä, mutta siitä hymyilystä syntyi vain irvistys.
+
+-- Varastaisitteko hänen vaimonsa? - mutisi hän.
+
+-- Minusta ei mikään ole sen helpompaa, -- sanoi herttua. -- Hän on
+nyt palannut isänsä luo. Sinun kertomuksesi mukaan hän halveksii
+miestään. Minulla siis ehkä voisi olla syytä otaksua, että hän
+pitäisi minua Monsoreauta parempana, varsinkin jos minä lupaan
+hänelle... sitä mitä aion.
+
+-- Mitä aikoo hänen korkeutensa hänelle luvata?
+
+-- Tehdä hänet vapaaksi miehestään.
+
+No, miksi ette tehnyt sitä heti? -- oli Bussy huudahtamaisillaan.
+Mutta hän malttoi mielensä ja sanoi sensijaan: Tekisikö teidän
+korkeutenne todellakin niin kauniin teon?
+
+-- Saathan nähdä. Joka tapauksessa aion käydä Méridorissa.
+
+-- Rohkenisitteko sen tehdä?
+
+-- Miksi en?
+
+-- Haluaisitteko näyttäytyä tuolle vanhalle paroonille, jonka
+hylkäisitte, vaikka ensin olitte minulle luvannut...
+
+-- Minulla on mainio selitys käytettävissäni.
+
+-- Mistä pirusta te aina niitä löydätte?
+
+-- Minä sanon hänelle näin: en ole tahtonut purkaa avioliittoa,
+sillä Monsoreau, joka tiesi, että te olitte liigan pää-asiamiehiä ja
+että minä olin sen päällikkö, oli uhannut ilmiantaa meidät kummatkin
+kuninkaalle.
+
+-- Onko tuo teidän korkeutenne omaa sepittämää?
+
+-- Ei se ole kokonaan mielikuvitusta, se minun täytyy tunnustaa.
+
+-- Siinä tapauksessa minä käsitän.
+
+-- Käsität, niinkö sanot? -- tokasi herttua, käsittäen väärin Bussyn
+sanojen tarkoituksen.
+
+-- Niin.
+
+-- Minä kuvittelen hänelle asiat siinä valossa, -- jatkoi herttua,
+-- että minä, naittaessani hänen tyttärensä, pelastin hänen oman
+henkensä.
+
+-- Mainiosti keksitty!
+
+-- Eiköpähän olekin? Mutta käskeppä varustamaan hevoset kuntoon, niin
+me ratsastamme katsomaan, miten tuo vanha kunnonmies Méridorissa
+jaksaa.
+
+-- Heti! -- vastasi Bussy, ollen miltei pois suunniltaan.
+
+-- Anteeksi, armollinen herra, sanoi hän ovelle ehdittyään, -- kuinka
+monta hevosta on varattava?
+
+-- Neljä tai viisi, kuten haluat.
+
+-- Jos jätätte asian minun ratkaistavakseni, niin käsken minä
+varaamaan sata.
+
+-- Hyv'on. Sano sitten sata, -- virkkoi prinssi hämmästyneenä. --
+Mutta mitä varten tarvittaisiin niin monta?
+
+-- Että meillä päällekarkauksen sattuessa olisi viisikolmatta
+käytettävinämme.
+
+Herttua hätkähti ja toisti:
+
+-- Päällekarkauksen sattuessa?
+
+-- Niin. Olen kuullut puhuttavan, -- vastasi Bussy, -- että seutu
+on hyvin metsäistä, enkä lainkaan oudoksuisi, jos siellä teidän
+päällenne hyökättäisiin.
+
+-- Luuletko niin?
+
+-- Teidän korkeutenne tietää, ettei todellinen rohkeus halveksi
+varovaisuutta.
+
+Herttua kävi miettiväiseksi.
+
+-- Minä siis ehkä käsken järjestämään kuntoon sataviisikymmentä, --
+virkkoi Bussy ja siirtyi lähemmäksi ovea.
+
+-- Odotahan hetkinen!
+
+-- Mitä teidän korkeutenne käskee?
+
+-- Luuletteko, että minä olen turvassa täällä Angersissa, Bussy?
+
+-- Tietysti, sillä vaikka kaupunki ei olekkaan kovin suuri, on se
+kuitenkin lujasti linnoitettu.
+
+-- Kyllä, hyvin linnoitettu. Mutta kuitenkin se voi olla huonosti
+puolustettu. Niin urhoollinen kuin oletkin, et sittenkään voi olla
+kuin yhdessä paikassa samalla kertaa.
+
+-- Se on kyllä uskottavaa.
+
+-- Ellen minä ole turvassa täällä kaupungissa, enkä minä tietysti
+ole, kun kerran Bussy sitä epäilee...
+
+-- Mutta enhän minä ole sanonut epäileväni, armollinen herra.
+
+-- Hyvä, hyvä! Ellen minä vielä ole täällä turvassa, niin tahdon
+tulla turvatuksi heti.
+
+-- Hyvin puhuttu, armollinen herra.
+
+-- Minä tarkastan linnan ja varustan sen lujaksi.
+
+-- Olette oikeassa, armollinen herra, lujat varustukset...
+
+Bussy sammalsi. Hänen tapansa ei ollut osottaa pelkuruutta eikä hän
+löytänyt sanoja, kun oli puhe varovaisuustoimenpiteistä.
+
+-- Ja vieläkin muuan seikka johtuu mieleeni.
+
+-- Tänä aamuna syttyy runsaasti kauniita ajatuksia, armollinen herra.
+
+-- Minä kutsutankin Méridorin perheen tänne.
+
+-- Teidän korkeutenne. Teillä on totisesti tänään erinomaisesti
+hienostunut kyky laatia ehdotuksia, joiden täytyy hämmästyttää...
+Mutta nyt meidän on riennettävä linnaan.
+
+Prinssi huusi palvelijoitaan, sillä hän tahtoi nousta pukeutumaan.
+Bussy käytti tilaisuutta hyväkseen pujahtaakseen ulos. Eräästä
+ulommaisesta huoneesta hän löysikin etsimänsä Haudouinin. Kreivi vei
+hänet herttuan virkahuoneeseen, kirjoitti siellä muutamia sanoja,
+riensi sitten puutarhaan, poimi sieltä ruusuja kukkavihoksi, kääri
+kirjeen vihon ympärille, pyörähti talliin, satuloi Rolandin, pisti
+kukkavihon Remyn käteen ja käski hänen nousta hevosen selkään. Sitten
+hän saattoi Remyn kaupungin ulkopuolelle, ja muuatta polkua osottaen,
+sanoi tälle:
+
+-- Anna nyt Rolandin mennä, mihin se tahtoo. Polun päässä tulee
+metsä, sieltä löydät puiston, jonka ympärillä on muuri, ja siinä
+kohdassa muurin ulkopuolella, johon Roland pysähtyy, heität sinä
+tämän kukkavihon muurin yli.
+
+Kirjelappu oli näin kuuluva: "Odotettu ei saavu, sillä hän, jota ei
+odotettu, on saapunut ja on vaarallisempi kuin milloinkaan ennen
+syystä että hän yhäkin rakastaa. Tutki silmin ja sydämin kaikki se,
+mikä tässä paperissa näkymättömänä piilee".
+
+Remy jätti Rolandin suitset höllälle, ja hepo kiisi täyttä neliä
+Méridoriin. Bussy palasi takaisin palatsiin. Prinssi oli jo ehtinyt
+pukeutua.
+
+Puoli tuntia ratsastettuaan pysähtyi Remy erään puolittain
+sortuneen muurin luo, jolla kasvoi muurivihreää ja jota tuuheat
+tammet varjostivat. Siinä hän kääri kirjelipun tiukemmin kukkavihon
+ympärille ja "halloota" voimakkaasti huutaen heitti vihon muurin yli.
+
+Hiljainen huudahdus kuului muurin toiselta puolen, ja siitä Remy
+ymmärsi, että kukat ja kirje olivat joutuneet oikeisiin käsiin.
+Ja kun hänellä ei enää ollut mitään muuta tekemistä, sillä muita
+määräyksiä ei hänelle oltu annettu, palasi hän takaisin samaa tietä,
+jota oli tullutkin.
+
+Bussy tarkasteli sillävälin prinssin seurassa linnaa. Remy tapasi
+hänet juuri kun hän oli tarkastamassa muuatta maanalaista käytävää,
+joka johti eräälle salaportille.
+
+-- No, mitäpä tiedät? -- kysyi hän kirjeenkantajaltaan. -- Mitä olet
+nähnyt? Mitä olet kuullut? Mitä olet tehnyt?
+
+-- Olen nähnyt muurin, kuullut huudon ja ratsastanut seitsemän
+liöötä, -- vastasi Remy lyhyesti oikean spartalaisen tavoin.
+
+
+
+
+21.
+
+Roland.
+
+
+Herttuan ystävät ja seuralaiset Antraguet, Ribeirac ja Livarot
+saapuivat muutaman päivän perästä Parisista Angersiin, jouduttuaan
+ensin kaupungin portilla Angersin hyvien porvarien kanssa vähemmän
+miellyttävään käsirysyyn, josta heidän ehkä olisi ollut vaikea
+suoriutua ilman prinssin ja Bussyn väliintuloa.
+
+Näiden ystäväinsä seurassa saattoi nyt Anjoun herttua toimeenpanna
+perinpohjaisia tarkastuksia yltympäri koko linnoituksen.
+Ratsastellessaan oli hänellä aina seuralaisinaan nuo kolme niin
+odottamatta saapunutta ystävää, joille Angersin porvarit olivat ylen
+ylpeileviä, vaikkakaan vertailu heidän ja noiden ratsastustaitoisten
+aatelismiesten välillä ei suinkaan olisi ollut heille itselleen
+eduksi.
+
+Eräänä kauniina päivänä saapui sinne juhlallisessa järjestyksessä
+kaksikymmentäkaksi irtohevosta, kolmekymmentä rahtihevosta ja
+neljäkymmentä muulia, jotka hevospaareineen, rattaineen ja
+kuormavankkureineen muodostivat Anjoun herttuan kuormaston. Tämä
+kaikki tuli kuin taikavoiman kautta Toursista, ja se oli maksanut
+tuon sievosen summan viisikymmentätuhatta écuta, jotka herttua oli
+siihen tarkoitukseen määrännyt.
+
+Tunnustettava tosin on, että hevosilla oli satulat, mutta niitä
+satuloita ei oltu satulasepälle maksettu, ja että raha-arkuissa
+riippuivat mahtavat lukot, mutta itse arkut olivat tyhjät. Tämä
+viimeksimainittu seikka oli kuitenkin prinssille kunniaksi, sillä hän
+olisi voinut täyttää arkut pakkoveroilla. Mutta prinssin luonne ei
+sallinut julkista ottamista. Hän piti parempana ottaa salaa. Kaikesta
+huolimatta tuo kulkue teki Angersin kaupungissa mahtavan vaikutuksen.
+
+Ruhtinaan uskotut kantoivat heti raha-arkut säiliöön, sillä
+tarvittiinhan toki luotettavia henkilöitä kuljettamaan olemattomia
+summia. Sitten sulettiin linnanportit uteliaan väkijoukon nenän
+edessä. Tämän varovaisuustoimenpiteen vuoksi tuli rahvas vakuutetuksi
+siitä, että prinssi oli tuottanut rahaa ainakin pari miljoonaa,
+vaikka kysymys päinvastoin koski sitä että kaupungin olisi hankittava
+vastaava summa noitten arkkujen täytteeksi.
+
+Siitä päivästä alkaen vahvistui myös huhu Anjoun herttuan
+rikkaudesta. Kautta koko maakunnan puhuttiin pian siitä, että herttua
+olisi riittävän rikas sotimaan vaikka koko Euroopaa vastaan. Tuo
+luottamus hänen rahakirstuihinsa kannustaisi myös hyviä porvareja
+kärsivällisesti kestämään sen uuden veron, jonka herttua ystäväinsä
+neuvosta aikoi heidän maksettavakseen panna.
+
+Tiet olivat täynnään Anjouhun rientäviä aatelismiehiä, jotka
+saapuivat vakuuttamaan prinssille alamaista uskollisuuttaan ja
+tarjoomaan hänelle palvelustaan. Anjoun herttua puolestaan haki
+alituiseen katseillaan jotain erityistä aarretta. Mutta Bussy
+onnistui toimenpiteissään, niin etteivät herttuan haeskelut päässeet
+ulottumaan siihen linnaan asti, jossa, Diana asui.
+
+Anjoun herttuan näin jatkaessa tarkastelujaan ja tutkimuksiaan saapui
+Monsoreau eräänä päivänä kaupungin portille. Hän oli ratsastanut sinä
+päivänä kahdeksantoista liöötä, ja hänen hevosensa oli väsymyksestä
+puolikuollut.
+
+Aika, jolloin matkustavainen ei monestikaan ilman vaikeuksia päässyt
+kaupunkiin, oli jo ohitse. Angerssissa oltiin niin ylpeitä, että
+sinne kait olisi päästetty vaikka kokonainen pataljoona sveitsiläistä
+kaartia itse urhoollisen Crillonin johdolla. Herra Monsoreau ilmoitti
+heti etsivänsä Anjoun herttuaa. Mutta hän ei kuullut edes vartian
+huutamaa vastausta, sillä hänen hevosensa ei näyttänyt voivan pysyä
+koivillaan muuten kuin ehkä sen tasapainon avulla, mikä johtui sen
+omasta nopeasta vauhdista. Olisi voinut lyödä vetoa siitä, että
+hevonen kaatuisi heti pysähdyttyään.
+
+Se pysähtyi tosiaankin palatsin edustalle, mutta Monsoreau oli etevä
+ratsastaja ja hevonen oli mainiota rotua. Senvuoksi jäivät molemmat
+seisomaan jaloilleen.
+
+-- Missä on Anjoun herttua? -- huusi kreivi.
+
+-- Hänen korkeutensa on jossain tarkastusmatkalla, -- vastasi
+vahtisotilas.
+
+-- Saamari! -- ärjyi Monsoreau. -- Minun asiani olisi ollut mitä
+tärkeintä laatua. Mitä minun nyt on tekeminen?
+
+Siinä samassa tuli paikalle muuan mies, joka ilmoitti olevansa
+hovimestari. Hänelle herra Monsoreau ilmaisi kaikki ristimä- ja
+sukunimensä, virkansa ja arvonsa, jotka kuultuaan hovimestari
+nöyrästi kumarsi, sillä ylihovijahtimestarin nimi maakunnassa kyllä
+tunnettiin.
+
+-- Herra kreivi, -- sanoi hän, -- ettekö suvaitse käydä linnaan
+lepäämään? Siitä on kulunut tuskin kymmentä minuuttia, kun hänen
+korkeutensa läksi ratsastamaan, eikä hän varmastikaan palaa ennen
+kello kahdeksaa.
+
+-- Kello kahdeksaa! Sepä olisi ajan hukkaamista, sillä minulla on
+ilmoitettavana sangen tärkeä uutinen, joka pitäisi mahdollisimman
+pian saada hänen korkeutensa tietoon. Ettekö voi antaa minulle
+hevosta ja opasta?
+
+-- Hevosia täällä kyllä on, herra kreivi, mutta opasta en voi antaa,
+sillä hänen korkeutensa ei sanonut, mihin hän aikoo mennä. Mutta
+kun kyselette tiellä, niin ehkäpä saatte sen tietää. Sitäpaitsi en
+tahtoisi lähettää linnasta pois ainoatakaan miestä, sillä hänen
+korkeutensa tahtoo, että linnaa hyvin vartioidaan.
+
+-- Vai niin, -- murahti ylihovijahtimestari. -- Eikö täällä sitten
+olla hyvässä turvassa?
+
+-- Ooh, herra kreivi, sellaisten miesten kuin Bussyn,
+Livarotin, Antraguetin ja Ribeiracin kera aina ollaan turvassa,
+mainitsemattakaan voittamatonta ruhtinasta, hänen korkeuttaan Anjoun
+herttuaa. Mutta ymmärrättehän, että...
+
+-- Ymmärrän, että kun ne eivät ole täällä, niin turvallisuus ei ole
+niinkään taattua.
+
+-- Aivan niin.
+
+-- Siinä tapauksessa minä otan tallista hevosen ja koetan hakea
+käsiini hänen korkeutensa. Voinhan tosiaankin kysellä lähemmin tiellä.
+
+-- Kaiken todennäköisyyden mukaan te sillä tavoin tulette löytämään
+hänen korkeutensa.
+
+Monsoreau siirtyi talliin, jossa oli kymmenen tai kaksitoista mitä
+kauneinta hevosta. Hän silmäili niitä hevostentuntijan katsein.
+
+-- Minä otan tuon tummanruskean, -- sanoi hän. Satuloikaa se minua
+varten.
+
+-- Se on hänen korkeutensa lempihevonen, Roland. -- Sillä hän
+ratsastelee joka päivä. Hän on saanut sen lahjaksi kreivi Bussyltä,
+eikä se nyt olisi tässä tallissa ollutkaan ellei hänen korkeutensa
+tänään koettelisi uusia, Toursista saamiaan hevosia.
+
+-- Näyttää siis siltä, että minäkin osaisin hevosia arvostella.
+
+Minuutissa oli Roland satuloitu ja Monsoreaun kreivi sen selässä.
+
+-- Herttua meni ulos tästä portista ja läksi ratsastamaan tuota katua
+alaspäin, -- sanoi hovimestari.
+
+Kun Monsoreau huomasi, että hevonenkin ihan itsestään läksi samalle
+suunnalle, virkkoi hän:
+
+-- Kautta kunniani! Voisipa sanoa, että Rolandilla on tarkka vainu!
+
+Kehottamatta porhalsi hevonen täyteen neliseen. Loikkasipa se vielä
+oikotiellekin, päästäkseen pikemmin perille, ja pudisteli samalla
+päätään, ikäänkuin tahtoakseen ohjista vapautua.
+
+-- Huomaanpa tosiaankin, -- mutisi Monsoreau, -- ettei sinua ole
+turhanpäitten kehuttu. No niin, Roland, koska sinä niin hyvin osaat
+tien, niin juokseppa vaan!
+
+Hän heitti ohjat Rolandin kaulalle.
+
+Ulkobulevardille päästyään hevonen hetkeksi pysähtyi kuin
+harkitakseen, kääntyisikö oikealle vai vasemmalle. Sitten se kääntyi
+vasemmalle. Samassa meni siitä muuan talonpoika ohi.
+
+-- Oletteko nähnyt mitään ratsastajajoukkuetta, ystäväni? -- kysyi
+Monsoreau.
+
+-- Olen, herra, -- vastasi mies. -- Tuolla kauvempana ne kohtasin.
+
+Hän osotti sille suunnalle, mihin Roland jo oli menossa.
+
+-- Juoksehan, Roland, juokse, -- virkahti silloin ylihovijahtimestari
+hevoselleen. Se alkoikin heti ravata.
+
+Hevonen juoksi vielä hetken pitkin bulevardia. Sitten se kääntyi
+äkisti oikealle, muutamalle polulle, joka kiemurtelihe halki kedon ja
+jonka kahdenpuolen helotti tuhansittain kauniita kukkia. Monsoreau
+arveli aluksi pysäyttää Rolandin. Mutta hevonen näytti olevan
+asiastaan niin varma, että kreivikin antoi sen mennä menojaan.
+
+Maisemat alkoivat ratsastajasta vähitellen tuntua tutuilta.
+
+-- Mitä nyt! -- puheli hän itsekseen, metsään ehdittyään. -- Tämähän
+näyttää siltä kuin tulisimme me Méridoriin. Olisikohan ehkä hänen
+korkeutensa ratsastanut sille suunnalle?
+
+Ylihovijahtimestarin otsa synkistyi heti sitä ajatellessaan. Ja
+olihan hän tullut sitä joskus ennenkin ajatelleeksi.
+
+-- Ho hoo! -- murahti hän. -- Ja minä kun aioin heti tavata prinssiä
+ja vasta huomenna käydä tervehtimässä vaimoani! Olisinkohan ehkä niin
+onnellinen, että kohtaisin molemmat samalla kertaa?
+
+Monsoreau hymyili pirullista hymyä.
+
+Hevonen nelisti sillävälin eteenpäin tien tuntemuksessaan täysin
+varmana.
+
+Hetken kuluttua se alkoi hirnua. Ja toinen hirnahdus vastasi siihen
+Méridorin puiston laidasta.
+
+-- Ahaa! -- virkkoi ylihovijahtimestari. -- Rolandilla tuntuu olevan
+siellä tuttuja.
+
+Äkkiä huomasi Monsoreau muurin ja sen viereen kiinnisidotun hevosen.
+
+-- Täällä on joku ihminen, -- sanoi Monsoreau kalveten.
+
+
+
+
+22.
+
+Mitä Monsoreaun kreivillä oli ilmoitettavana.
+
+
+Monsoreaun kreiviä kohtasi toinen yllätys toisensa perästä.
+Méridorin muuri, jonka luo hän oli joutunut kuin jonkin taikavoiman
+vaikutuksesta; hevoset, jotka hörhöttivät toisilleen kuin vanhat
+tutut kuunapäivänä: tuossa kaikessa oli epäilemättä jotain sellaista,
+mikä olisi saanut vähemmänkin epäluuloisen miettiväiseksi.
+
+Lähemmäksi tultuaan, ja se tapahtui, kuten arvata sopii, varsin
+joutuisasti, huomasi hän muurin siltä kohdalta olevan melkoista
+matalamman. Ihmisjalkain askeleet näyttivät muodostaneen kuin raput
+kivien lomiin, ja äskentaitettuja lehviä siellä täällä oksilla.
+
+Yhden ainoan kerran silmättyään huomasi kreivi kaiken, ja
+kokonaisvaikutuksesta hän alkoi eritellä yksityiskohtia.
+
+Hevosta oli ensin tarkastettava, ja se tapahtuikin. Vieraalla
+hevosella oli hopeallakirjailtu satulavaippa, jonka toisessa kulmassa
+oli kirjaimet F. ja A.
+
+Ei siis mitään epäilystä enää. Hevonen oli prinssin, sillä nuo
+nimikirjaimethan tarkoittivat Frans Anjoulaista.
+
+Sen huomattuaan muuttuivat kreivin epäilykset todelliseksi peloksi.
+Herttua siis oli lähtenyt tälle suunnalle. Kaiken todennäköisyyden
+mukaan hän tuli tänne usein, koskapa, tuota muurin viereen
+kiinnipantua hevosta lukuunottamatta, myöskin Roland tunsi tien.
+
+Ja kun kerran kohtalo oli johdattanut hänet näille jäljille,
+päätti Monsoreau seurata niitä loppuun asti. Se soveltui muutenkin
+hänen tapoihinsa sekä ylihovijahtimestarina että mustasukkaisena
+aviomiehenä.
+
+Mutta niin kauvan kuin hän viipyisi muurin ulkopuolella, ei hän
+tietystikään saisi mitään nähdä. Senvuoksi hän sitoi hevosensa tuon
+toisen hevosen viereen ja alkoi sitten reippaasti kiivetä muurille.
+
+Monsoreau oli parahiksi päässyt tähystyspaikalleen, kun hän jo älysi
+sinisen naistenkapan ja mustan viitan erään puun juurella. Kappa
+kuului tietenkin naiselle ja viitta miehelle. Sitäpaitsi ei hänen
+tarvinnut sitä kauvemmin tutkiakkaan, sillä kohta hän näki noin
+viidenkymmenen askeleen päässä siitä miehen ja naisen kävelevän
+käsitysten poispäin. Pieniä puita oli kuitenkin jonkun verran niiden
+edessä.
+
+Onnettomuudeksi Monsoreaulle irtausi muuan kivi muurista ja vieri
+suurella jyrinällä maahan.
+
+Sen jyrinän kuultuaan otaksuttavasti ne henkilöt, joiden kasvot
+jäivät lehdikon peittoon, olivat käännähtäneet ympäri ja huomanneet
+Monsoreaun, sillä siinä samassa kuului kimakka naisen huudahdus.
+Heti sen jälkeen kuului lehdosta kahinaa ja ritinää, mistä saattoi
+päättää, että nuo kaksi riensivät pakoon kuin säikähtäneet varikset.
+Huudon kuultuaan nousi tuskanhiki kreivin otsalle. Hän oli tuntenut
+Dianan äänen.
+
+Raivoissaan hän hyppäsi alas muurilta ja alkoi miekka kädessä
+tunkeutua puitten ja pensasten lomitse pakolaisten jälkeen.
+
+Mutta ne olivat jo tipotiessään. Ei mikään enää häirinnyt puiston
+hiljaisuutta. Pitkissä puistokäytävissä ei näkynyt varjoakaan, ei
+pienintäkään ääntä kuulunut, lintujen laulua lukuunottamatta.
+
+Mitä oli tehtävä? Puisto oli suuri. Takaa-ajaessaan saattaisi
+helposti kohdata asiaankuulumattomiakin.
+
+Monsoreaun kreivi oivalsi piankin, että tekemänsä havainto olisi
+kyllä täksi kerraksi riittävä. Sitäpaitsi hän huomasi olevansa
+liiaksi haltioissaan voidakseen menetellä varovaisesti, mikä olisi
+välttämätöntä niin pelättävän kilpailijan suhteen kuin Frans oli.
+Sillä hän oli vakuutettu siitä, että mies oli prinssi. Mutta jos se
+ei olisi prinssi ollutkaan, niin olihan hänellä ylen tärkeä tieto
+herttualle vietävänä. Ja kylläpä hän pian huomaisi, oliko prinssi
+syyllinen vai ei. Muuan oiva ajatus pälkähti hänen päähänsä. Entäpä
+jos hän menisi takaisin muurin yli siitä, mistä oli tullutkin, ja
+veisi, paitsi omaa hevostaan, myöskin tuon toisen, tuntemattomalle
+kuuluvan hevosen mukanaan.
+
+Siitä kostotuumasta hän sai voimia. Hän pyörähti ympäri ja kiipesi
+taas yli muurin. Mutta sen toisella puolen ei enää ollut kumpaakaan
+hevosta. Hänen suunnitelmansa oli ollut niin sattuva, että sen oli
+hänen vihamiehensäkin hoksannut ja ehtinyt toteuttamaan sen ennen
+häntä itseään.
+
+Kiukuissaan päästi Monsoreau raivoisan huudon ja puristi tahtomattaan
+kätensä nyrkiksi. Mutta kun hän ei varsin vähällä menettänyt
+malttiaan, päätti hän taistella niitä kohtalon oikkuja vastaan,
+jotka näyttivät häntä kohti suuntautuneen. Yllättäneestä hämärästä
+huolimatta hän alkoi taivaltaa metsän halki muuatta lapsuudestaan
+asti tuttua polkua myöten ja pääsi niin viimein Angersiin.
+
+Noin kahden ja puolen tunnin kuluttua kaupungista lähtönsä jälkeen
+saapui hän sinne takaisin lopen uupuneena. Mutta yksi ainoa ajatus
+risteili hänen aivoissaan. Hän kyselisi vahtisotilailta, kulkisi
+kaupunginportilta toiselle ja ottaisi selon siitä, mistä portista on
+ratsastanut kaupunkiin mies, jolla oli kaksi hevosta. Hän tyhjentäisi
+kukkaronsa, lupaisi kultaa ja maita ja mantuja kaikille, joita
+kohtaisi. Ja kyllä kai hän lopulta saisi miehen ulkomuodon selville.
+
+Hän tekisi vahtisotilaalle muutamia kysymyksiä, mutta tämä oli juuri
+äsken tullut vartiopaikalleen, eikä tiennyt mitään. Monsoreau meni
+päävahtiin hankkimaan tietoja. Äsken vapaaksi päässyt vahtisotilas
+oli noin pari tuntia sitten nähnyt hevosen tulevan ilman ratsastajaa
+ja menevän linnaan. Vahtisotilas oli ajatellut, että ratsastajalle
+oli jotain tapahtunut ja että viisas eläin senvuoksi yksinään palasi
+takaisin.
+
+Monsoreau löi kädellään otsaansa. Oli siis selvää, ettei hän saisi
+mitään tietää. Hän läksi nyt palatsiin.
+
+Siellä oli reilua elämää, paljo melua ja ylenmäärin iloa. Ikkunat
+säteilivät kuin auringot, keittiöt hehkuivat kuin sulatusuunit. Ja
+sieltä hulmahti paistettujen metsänotusten ja muitten herkkujen
+suloinen tuoksu.
+
+Portti oli jo kuitenkin sulettu. Kreivi huusi portinvartiaa ja sanoi
+nimensä, mutta tämä ei tahtonut häntä tuntea.
+
+-- Te olitte äsken suora, ja nyt te olette kumarainen, -- sanoi hän.
+
+-- Se johtuu väsymyksestä.
+
+-- Te olitte kalpea, mutta nyt te punotatte.
+
+-- Kuumuus on siihen syynä.
+
+-- Äsken te ratsastitte, mutta nyt tulette jalan takaisin.
+
+-- Se tapahtuu sentähden, että hevoseni säikähti, heitti minut
+satulasta ja juoksi yksin kotiin. Ettekö ole nähnyt hevosta?
+
+-- Olen kylläkin.
+
+-- Menkää kuitenkin ilmoittamaan hovimestarille.
+
+Portinvartija meni. Hovimestari saapui kohta ja tunsi heti Monsoreaun.
+
+-- Mistä herra kreivi tulee tuollaisessa tilassa? -- kysyi hän.
+
+Monsoreau toisti äskeisen tarinansa.
+
+-- Me kävimme hyvin levottomiksi, -- sanoi hovimestari, --
+huomatessamme hevosen palaavan takaisin ilman ratsastajaa. Etenkin
+oli levoton hänen korkeutensa, jolle minulla oli kunnia ilmoittaa
+teidän saapumisestanne.
+
+-- Aah! Vai oli hänen korkeutensa levoton, sanotte te?
+
+-- Hyvin levoton. Ja hän on käskenyt saattamaan teidät hänen luokseen
+heti kun olette saapunut.
+
+-- Hyvä on. Tahdon vain ensin käydä tallissa katsomassa, onko mitään
+vahinkoa tapahtunut hänen korkeutensa hevoselle.
+
+Monsoreau riensi talliin. Hän tapasi ymmärtäväisen Rolandin samasta
+paikasta, josta oli sen ottanutkin. Se söi mitä parhaimmalla
+ruokahalulla.
+
+Viitsimättä muuttaa vaatteitaan, sillä Monsoreaun mielestä se
+uutinen, joka hänellä oli ilmoitettavana, oli hovitapoja tärkeämpi,
+suuntasi ylihovijahtimestari askeleensa ruokasaliin.
+
+Prinssin ylimykset ja hänen korkeutensa itse istuivat parhaallaan
+upeasti katetun ja juhlallisesti valaistun pöydän ympärillä. He
+olivat juuri käyneet fasaanipasteijojen, villisikapaistien ja
+höystettyjen väliruokien kimppuun, ja maistelivat palanpainokseen
+hienoa, tummaa cahor-viiniä taikka petollista, helmeilevää
+anjou-viiniä, jonka tuoksu kohoo päähän jo ennen kuin on ehtinyt
+lasiaan tyhjentää.
+
+-- Hovi on nyt täydellinen, -- sanoi Antraguet punottavana kuin
+nuori tyttö ja jo humaltuneena kuin vanha saksalainen ratsastaja, --
+täydellinen, niinkuin teidän korkeutenne kellari.
+
+-- Eipäs, eipäs! -- puuttui puheeseen Ribeirac. -- Meiltä puuttuu
+ylihovijahtimestari. On tosiaankin häpeä, että me syömme hänen
+korkeutensa päivällistä ilman että itse olemme hankkineet siihen
+mitään.
+
+-- Minäkin äänestän ylihovijahtimestarin puolesta, -- virkkoi
+Livarot, -- samantekevää kenen, olipa se sitten vaikka itse herra
+Monsoreau.
+
+Herttua hymyili, sillä hän yksin oli saanut tiedon kreivin
+saapumisesta.
+
+Livarot oli parahiksi ehtinyt puhua lauseensa loppuun ja prinssin
+hymy tuskin vielä oli ehtinyt hälvetä, kun ovi avautui ja Monsoreaun
+kreivi astui sisälle.
+
+-- No, siinä mies, missä mainitaan, -- lausui herttua. -- Te näette,
+että onni suosii meitä, hyvät herrat, koskapa se heti lähettää meille
+sen, jota toivomme.
+
+Monsoreausta tuntui kummalliselta, että prinssi, vastoin
+tavallisuuttaan, esiintyi noin tylysti.
+
+-- Istukaa alas ja käykää käsiksi päivällisiin, -- sanoi herttua,
+osottaen kreiville paikan vastapäätä itseään.
+
+-- Armollinen herra, -- vastasi Monsoreau, -- minä olen hyvin
+nälissäni, minulla on kova jano ja minä olen perinpohjin väsynyt.
+Mutta minä en tahdo syödä, en juoda enkä istua, ennenkuin olen teidän
+korkeudellenne ilmoittanut erään varsin tärkeän uutisen.
+
+-- Te kai tulette Parisista, vai kuinka?
+
+-- Parisista, mitä suurimmassa kiireessä, armollinen herra.
+
+-- Hyvä on. Minä kuuntelen teitä. Monsoreau tuli lähemmäksi Fransia
+ja, huulillaan hymyily, mutta viha sydämessään, kuiskasi tälle:
+
+-- Armollinen herra, leskikuningatar on tulossa, tehden pitkiä
+päivämatkoja. Hän saapuu teidän korkeutenne luo vieraisille.
+
+Herttua, johon kaikkien katseet olivat luotuina, näytti äkkiä tulevan
+iloiseksi.
+
+-- Hyvä! -- sanoi hän. -- Minä kiitän teitä, herra Monsoreau!
+Tänään, kuten aina ennenkin olette te osottanut olevanne uskollinen
+palvelija. Jatkakaamme nyt aterioimista, hyvät herrat.
+
+Ylihovijahtimestari oli saanut paikkansa Livarotin ja Ribeiracin
+keskeen. Hänen suruisat ajatuksensa liitelivät vaistomaisesti
+Méridorin puistoon, ja häneltä loppui äkkiä ruokahalu. Välittämättä
+ympärillään vallitsevasta hälinästä unohti hän sen seurankin, jossa
+oli. Hänen otsansa synkistyi ja hänen rinnastaan tunkihe ulos syvä
+huokaus, mikä herätti kummastuneitten vierasten huomiota.
+
+-- Te ihan menehdytte väsymyksestä, herra ylihovijahtimestari, --
+virkkoi prinssi. -- Parasta kai olisi, että menisitte lepäämään.
+
+-- Neuvo on hyvä, kautta kunniani, -- sanoi Livarot. Ellette sitä
+seuraa, niin joudutte vaaraan nukkua lautasellenne.
+
+-- Anteeksi, armollinen herra, -- selitti Monsoreau, päätään
+kohottaen, -- minä todellakin olen väsymyksestä nääntymäisilläni.
+
+-- Juokaa, kreivi, -- neuvoi Antraguet. -- Ei mikään poista väsymystä
+niin hyvin kuin viini.
+
+-- Sitäpaitsi, -- murahti Monsoreau, -- ihminen juodessaan unohtaa.
+
+-- Ooh! -- huudahti Livarot. -- Eihän hänestä enää ole mihinkään!
+Katsokaas vaan, hyvät herrat, hänen lasinsa on vielä täysi.
+
+-- Terveydeksenne, kreivi! -- esitti Ribeirac lasiaan kohottaen.
+
+Monsoreaun oli pakko vastata tervehdykseen ja hän tyhjensi lasinsa
+yhdellä siemauksella.
+
+-- Hän juo joka tapauksessa varsin kelvollisesti. Katsokaahan vaan,
+armollinen herra, -- huomautti Antraguet.
+
+-- Niinpä kyllä, -- vastasi prinssi, koettaen saada selville kreivin
+sydämen ajatuksia.
+
+-- Teidän pitää järjestää meille kunnon metsästysretki, kreivi, --
+pyysi Ribeirac. -- Tehän tunnette nämä seudut.
+
+-- Teillä on täällä metsästyspalveluskuntaa ja metsiä, -- huomautti
+Livarot.
+
+-- Ja myöskin vaimo, -- jatkoi Antraguet.
+
+-- Niin, -- toisti kreivi koneellisesti, -- minulla on jahtiväkeä,
+metsiä ja vaimo. Kyllä, hyvät herrat, totta se on.
+
+-- Järjestäkääpä meille villisianmetsästys, kreivi, -- sanoi prinssi.
+
+-- Minä koetan, armollinen herra.
+
+-- Mitä hittoa! -- huudahti muuan anjoulainen ylimys. -- Te kostatte!
+Olipa se kaunis vastaus, vaikka metsä vilisee villisikoja täynnään.
+Jos minä menisin metsästämään Méridorin puoleisiin metsiin, niin
+sitoutuisin viidessä minuutissa ajamaan esille kymmenen kappaletta.
+
+Monsoreau kalpeni. Hän ajatteli hänkin Méridorin puoleisia metsiä.
+
+-- Niin, niin, huomenna, huomenna! -- huusivat ylimykset yhteen
+ääneen.
+
+-- Tahdotteko järjestää meille metsästyksen huomenna, Monsoreau? --
+kysyi herttua.
+
+-- Olen aina valmis noudattamaan teidän korkeutenne käskyjä, vastasi
+Monsoreau. -- Mutta, niinkuin teidän korkeutenne jo äsken suvaitsi
+huomauttaa, minä olen liian väsynyt johtamaan metsästystä huomenna.
+Sitäpaitsi pitäisi minun saada hieman tutkia seutuja.
+
+-- Ja täytyyhän hänen, saamari vieköön, saada tavata vaimoaankin!
+-- huomautti herttua muhoisasti. Ja siitä tuo miesparka yhä enemmän
+lujittui vakaumuksessaan, että juuri herttua oli hänen kilpailijansa.
+
+-- Myönnetään! Myönnetään! -- huusivat iloisesti nuoret miehet.
+
+-- Ja nyt, ylihovijahtimestari, -- sanoi herttua, -- on teidän aika
+lähteä nukkumaan.
+
+
+
+
+23.
+
+Saint-Luc'in kiitollisuus
+
+
+Seuraavana päivänä nousi Monsoreaun kreivi verraten varhain ylös ja
+meni linnanpihalle. Hän halusi saada käsiinsä sen tallirengin, joka
+jo oli tehnyt hänelle eräitä palveluksia, ja, jos mahdollista, saada
+tältä joitakin tarkempia tietoja Rolandista.
+
+Kreivin toivomus toteutui. Upeassa tallissa hän tapasi tarkoittamansa
+tallirengin.
+
+-- Kuulkaahan, ystäväni! Onko tavallista, että hänen korkeutensa
+hevoset palaavat yksin talliin? Koulitaanko ne siihen?
+
+-- Ei, herra kreivi, -- vastasi tallirenki. -- Minkä johdosta teidän
+armonne kysyy sitä?
+
+-- Nähkääs, minä ajattelen Rolandia.
+
+-- Niin, se tuli eilen yksin takaisin. Eikä se minua lainkaan
+ihmetytä, sillä Roland on harvinaisen älykäs eläin.
+
+-- On kyllä, -- virkkoi Monsoreau, -- sen olen huomannut minäkin.
+Onko sille sattunut ennenkin sellaista?
+
+-- Ei, herra kreivi. Tavallisesti ratsastaa sillä hänen korkeutensa,
+joka on mainio ratsastaja eikä hevillä anna heittää itseään satulasta.
+
+-- Roland ei ole heittänyt minuakaan satulasta, hyvä ystävä, --
+sanoi kreivi loukkaantuneena siitä että kukaan, tallirenkikään,
+saattoi luulla hänen, Ranskan ylihovijahtimestarin, pudonneen hevosen
+selästä, -- sillä, vaikkakaan minä en ole yhtä taitava ratsastaja
+kuin Anjoun herttua, pidän kuitenkin itseäni kohtalaisen hyvänä
+ratsastajana. Olin sitonut Rolandin kiinni puuhun käydäkseni eräässä
+paikassa. Palatessani oli hevonen poissa. Otaksuin, että se oli
+varastettu taikka että jokin hovimies ohikulkiessaan oli tehnyt
+minulle kepposen ja vienyt hevosen mennessään.
+
+-- Se tuli yksinään kotia.
+
+-- Merkillistä se oli, -- jatkoi Monsoreau. -- Ratsastaako siis hänen
+korkeutensa usein tällä hevosella?
+
+-- Hän ratsasti sillä melkein joka päivä siihen asti kun uudet
+hevoset saapuivat.
+
+-- Tuliko hänen korkeutensa eilen illalla myöhään kotia?
+
+-- Noin tuntia aikaisemmin kuin herra kreivi.
+
+-- Millä hevosella herttua ratsasti? Eikö se ollut ruskea hevonen,
+jolla oli valkeat jalat ja tähti otsassa?
+
+-- Ei, herra kreivi. Eilen ratsasti hänen korkeutensa Isolinilla,
+joka on tuolla.
+
+-- Eikö prinssin seurueessakaan ollut ketään, jonka olisi ratsastanut
+mainitsemani näköisellä hevosella?
+
+-- En tunne ketään sellaisen hevosen omistajaa.
+
+-- Vai niin, -- murahti Monsoreau kärsimättömästi. -- Kiitos
+tiedonannosta. Satuloikaa nyt Roland minulle.
+
+Kun se oli tehty, kysyi kreivi:
+
+-- Kuinka paljo saat palkkaa vuodessa?
+
+-- Kaksikymmentä écuta, herra kreivi.
+
+-- Haluatko ansaita kymmenen vuosipalkkaasi yhtenä ainoana päivänä?
+
+-- Tietysti sitä haluaisin, -- vastasi mies. -- Mutta kuinka se
+kävisi päinsä?
+
+-- Ota selvä siitä, kuka ratsasti eilen ruskealla hevosella, jolla
+oli valkeat jalat ja otsassa tähti.
+
+-- Ah, herra kreivi, se mitä pyydätte on sangen vaikeata. Hänen
+korkeutensa luona käy niin monta vierasta.
+
+-- Käy kylläkin, mutta kaksisataa écuta on sekin verrattain kaunis
+summa.
+
+-- Tietysti, herra kreivi. Minä lupaankin tehdä parastani.
+
+-- Hyvä on, -- sanoi kreivi. -- Tässä saat heti kymmenen écuta.
+
+-- Paljo kiitoksia, herra kreivi!
+
+-- Sano nyt prinssille, että minä olen lähtenyt linnasta järjestämään
+hänen määräämäänsä metsästystä.
+
+Tuskin oli kreivi saanut tämän sanotuksi, kun kolmaskin henkilö
+ilmestyi talliin.
+
+-- Herra Bussy! -- huudahti kreivi.
+
+-- Aah! Hyvää päivää, kreivi Monsoreau! Te täällä Anjoussa? Sepä ihme!
+
+-- Ja teidänhän sanottiin olevan sairaana!
+
+-- Sairas minä todella olenkin, -- vastasi Bussy. -- Lääkäri on
+määrännyt minun olemaan yhdessä kohden, enkä minä kahdeksaan päivään
+ole uskaltanut poistua kaupungista. Ahaa! Aiotteko ratsastaa
+Rolandilla? Sen hevosen minä myin hänen korkeudelleen. Ja hän mieltyi
+siihen niin, että käyttää sitä miltei joka päivä.
+
+Monsoreau kalpeni.
+
+-- Niin -- virkahti hän, -- se on minusta varsin luonnollista, sillä
+Roland on kelpo eläin.
+
+-- Ette erehtynyt, kun valitsitte heti sen hevosen, -- huomautti
+Bussy.
+
+-- Emme me tänään ensi kertaa tee toistemme tuttavuutta. Minä
+ratsastin sillä jo eilen.
+
+-- Anteeksi, -- jatkoi Bussy. -- Te puhuitte äsken metsästyksen
+järjestämisestä.
+
+-- Prinssi haluaa saada hirven.
+
+-- Miltä suunnalta aiotte sen saada käsiinne?
+
+-- Méridorista päin.
+
+-- Hm! Vai niin! -- murahti Bussy, ja hän nyt vuorostaan kalpeni.
+
+-- Ettekö lähde minun mukaani? -- kysyi Monsoreau.
+
+-- Tuhannen kiitoksia, mutta en voi! Menen kotiin lepäämään. Minusta
+tuntuu siltä kuin palaisi kuume uudelleen.
+
+-- Ahaa! Onpa tämä kaunista! -- kuului samassa kirkas ääni huutavan
+ovelta. -- Kreivi Bussy on siis minun luvattani noussut ylös.
+
+-- Voi, Haudouin! -- virkahti Bussy. -- Nyt minä ihan varmasti saan
+nuhteita! Jääkää hyvästi, kreivi.
+
+Bussy ja lääkäri poistuivat.
+
+-- Mikä teidän on? -- kysyi Haudouin. -- Te olette niin kalpea, että
+voisinpa melkein luulla teitä sairaaksi.
+
+-- Tiedättekö, mihin hän aikoo mennä? -- kysyi Bussy.
+
+-- En.
+
+-- Hän aikoo lähteä Méridoriin. Hyvä jumala! Mitähän tästä tulee?
+
+-- Kreivitär kieltää.
+
+-- Mutta Monsoreau näki meidät.
+
+-- Kreivitär kuvittelee hänelle, että hän näki väärin.
+
+-- Siihen ei Dianalla ole voimaa.
+
+-- Ooh, kreivi! Te tunnette ehkä liian vähän naisia.
+
+-- Remy, minua aavistuttaa, että se pyöveli vielä toimeenpanee jonkin
+surullisen näytelmän Méridorissa. Minun kai sittenkin olisi pitänyt
+mennä hänen mukanaan, kun hän sitä kerran minulle ehdotteli. Silloin
+olisin voinut olla Dianalle avuksi.
+
+-- Kreivitär selviytyy kyllä ilman apuakin, kuten jo olen sanonut,
+ja sitä mieltä olen edelleenkin. Ja meidän on välttämättä tehtävä
+samoin. Miksi te menitte ulos vastoin selviä määräyksiä?
+
+-- Olin liian levoton. En voinut kestää.
+
+Monsoreaulla oli omat syynsä ottaakseen uudelleen Rolandin. Hän
+tahtoi tulla vakuutetuksi siitä, johtuiko se sattumasta vaiko
+totutusta tavasta, että tuo älykäs eläin oli kuljettanut hänet
+aina puiston muurille saakka. Hän tietysti antoi Rolandin mennä
+sinne, minne se halusi. Ja hevonen kulkikin ratsastajan odotuksen
+mukaisesti. He lähestyivät nopeasti Méridoria, eikä kestänyt kauvan,
+ennenkuin kreivi oli päässyt muurin juurelle samaan paikkaan, mihin
+edellisenäkin iltana oli joutunut.
+
+Nyt siellä kuitenkin oli ihan hiljaista. Ei mitään hirnuntaa kuulunut
+eikä mitään muuta hevosta näkynyt.
+
+Monsoreaun kreivi hyppäsi alas satulasta. Mutta ettei hänen ainakaan
+tällä kertaa tarvitsisi palata jalkaisin takaisin, kääri hän ohjat
+kätensä ympärille ja kiipesi muurille. Kaikki oli hiljaista niin
+hyvin muurin sisä- kuin ulkopuolellakin.
+
+Kreivi huomasi tarkoituksettomaksi vainuta ihmisiä, jotka tiesivät
+tulleensa huomatuiksi, ja jotka, epäilemättä pelästyneinä
+hänen eilisiltaisesta näkemisestään, olivat keskeyttäneet
+kohtaamistilaisuutensa tai olivat siihen tarkoitukseen valinneet
+jonkin toisen paikan. Hän nousi senvuoksi uudelleen ratsunsa selkään
+ja saapui pian Méridorin linnan portille.
+
+Vanha parooni puuhaili koiriensa parissa kreivin ratsastaessa
+laskusillan yli. Hän huomasi vävynsä ja otti hänet vastaan
+asiaankuuluvan kohteliaasti.
+
+Diaana istui erään tuuhean puun varjossa ja luki. Gertrud nypläili
+jotain koruompelusta hänen vieressään.
+
+Paroonia tervehdittyään huomasi kreivi Dianan. Hän laskeutui alas
+hevosen selästä ja tuli häntä lähemmäksi. Diana nousi ylös, astui
+kolme askelta kreiviä kohti ja tervehti syvään kumartaen.
+
+Miten rauhallinen tai oikeammin sanoen, mikä teeskentelijä! -- mumisi
+kreivi itsekseen. -- Voi, minkälaisen myrskynhän minä nostatankin
+tässä hiljaisessa ilmapiirissä!
+
+Muuan palvelija tuli saapuville. Ylihovijahtimestari jätti suitset
+hänelle ja kääntyi sitten Dianan puoleen, sanoen:
+
+-- Rouvani, minä pyytäisin saada hetkisen puhella kanssanne.
+
+-- Varsin mielelläni -- vastasi Diana.
+
+-- Suvaitsetteko viipyä linnassamme? -- kysyi parooni.
+
+Kiitos! Ainakin huomiseen asti.
+
+Parooni poistui nyt huolehtimaan siitä, että hänen vävynsä huone
+järjestettäisiin kuntoon.
+
+Monsoreau antoi Dianalle merkin istua entiselle paikalleen. Itse
+istui hän sille tuolille, josta Gertrud juur'ikään oli lähtenyt pois.
+Hän loi Dianaan katseen, joka olisi voinut saattaa päättäväisimmänkin
+miehen hämmennyksiin.
+
+-- Rouvani, kuka oli puistossa eilen illalla? Diana katseli miestään
+rauhallisesti.
+
+-- Mihin aikaan? -- kysyi hän äänellä, josta hänen
+itsehillitsemiskykynsä oli saanut karkoitetuksi kaiken epävarmuuden.
+
+-- Kello kuusi.
+
+-- Millä suunnalla?
+
+-- Tuolla metsän puolella.
+
+-- Se on kai ollut joku tuttuni. Minä en kävellyt sinnepäin.
+
+-- Te se olitte, rouvani.
+
+-- Kuinka sen tiedätte?
+
+Monsoreau nolostui eikä tiennyt mitä vastata. Mutta pian taas hänen
+vihansa kuohahti.
+
+-- Sanokaa minulle sen miehen nimi.
+
+-- Minkä miehen?
+
+-- Sen, joka käveli teidän kanssanne.
+
+-- Kuinka voin sen sanoa, koska en ole siellä ollutkaan?
+
+-- Se olitte te, sanon minä! -- huusi Monsoreau ja polki jalallaan
+maata.
+
+-- Te erehdytte, hyvä herra, -- vastasi Diana kylmästi.
+
+-- Kuinka voitte kieltää asiaa, vaikka minä teidät näin?
+
+-- Vai te itse, hyvä herra!
+
+-- Niin, rouva, juuri minä itse. Miten kiellättekään, vaikka
+Méridorissa ei ole ketään muuta naista kuin te?
+
+-- Sekin on erehdys, hyvä herra, sillä Jeanne de Brissac on täällä.
+
+-- Rouva Saint-Luc'ko?
+
+-- Niin, ystävättäreni Saint-Luc.
+
+-- Entä herra Saint-Luc?
+
+-- Ei jätä vaimoaan, kuten hyvin tiedätte. He ovat menneet naimisiin
+rakkaudesta, he. Te kai olette nähnyt herra ja rouva Saint-Luc'in.
+
+-- Ne eivät olleet herra ja rouva Saint-Luc. Se olitte te, sillä minä
+teidät täydellisesti tunsin. Sitten siinä vielä oli mies, jota minä
+en tuntenut, mutta jonka minä olen oppiva tuntemaan, sen vannon.
+
+-- Väitättekö siis yhäkin, että minä olin siellä?
+
+-- Väitän. Minähän sanon teidät tunteneeni ja kuulleeni teidän
+huutonne.
+
+-- Kun tulette järkiinne, hyvä herra, olen valmis teitä kuulemaan.
+Mutta nyt katson parhaaksi vetäytyä pois.
+
+-- Ette, rouva, -- sanoi Monsoreau, tarttuen Dianan käteen, -- te
+jäätte.
+
+-- Hyvä herra, tuossa tulevat herra ja rouva Saint-Luc. Toivon, että
+te heidän läsnäollessaan hillitsette vihaanne.
+
+Saint-Luc ja hänen rouvansa näkyivät tosiaankin tulevan eräällä
+puistokäytävällä. Heidät oli saanut lähenemään juuri soimaan pantu
+ruokakello. He tunsivat heti kreivin ja arvattuaan läsnäolollaan
+päästävänsä Dianan pahasta pälkähästä lähestyivät nopeasti.
+
+Rouva Saint-Luc kumarsi syvään Monsoreaulle. Saint-Luc ojensi hänelle
+ystävällisesti kätensä. Vaihdettiin muutamia kohteliaita sanoja.
+Sitten tarttui rouva Saint-Luc kreivin käsivarteen, Saint-Luc tarjosi
+oman käsivartensa Dianalle, ja niin läksivät he ruokasaliin.
+
+Monsoreaun kreivi sai paikan herra ja rouva Saint-Luc'in välissä, ja
+Diana, ystävättärensä hienotunteisuuden johdosta, Saint-Luc'in ja
+paroonin keskessä. Keskustelu muodostui ylimalkaiseksi ja kosketteli
+tietenkin Anjoun herttuan Angersiin saapumista. Monsoreau olisi kyllä
+mielellään vaihtanut puheenainetta, mutta hän olikin nyt tekemisissä
+tottuneitten pöytätoverien kanssa. Saint-Luc ei lainkaan kieltäytynyt
+hänelle vastailemasta. Hän päinvastoin kaikin tavoin imarteli tuota
+mustasukkaista aviomiestä. Ja Saint-Luc'in puheliaisuuden vuoksi sai
+Diana olla vaiti.
+
+-- Tuo Saint-Luc on narri ja lavertelee kuin kottarainen, -- tuumaili
+kreivi itsekseen. -- Hän vielä tavalla tahi toisella ilmaisee minulle
+sen, mitä haluan tietää.
+
+Monsoreau ei tuntenut Saint-Luc'ia, sillä hän oli saapunut hoviin
+juuri samoihin aikoihin kuin viimeksimainittu oli poistunut.
+Ylihovijahtimestari alkoi jutella tuon nuoren miehen kanssa tavalla,
+joka yhä enemmän rauhoitti Dianaa. Sitäpaitsi heitti Saint-Luc
+silloin tällöin Monsoreaun kreivittäreen katseita, jotka selvästikin
+merkitsivät:
+
+-- Olkaa rauhallinen! Minulla on muuan suunnitelma tekeillä.
+
+
+
+
+24.
+
+Saint-Luc'in suunnitelma.
+
+
+Päivällisten päätyttyä tarttui Monsoreau uudelleen ystävänsä
+käsivarteen ja vei hänet mukanaan ulos linnasta.
+
+-- Pidän itseäni enemmän kuin onnellisena tavattuani teidät täällä,
+minä kun jo etukäteen pelkäsin Méridorin yksinäisyyttä, -- puheli hän.
+
+-- Ooh! -- intti Saint-Luc, -- onhan teillä täällä vaimonne! Mitä
+minuun tulee voisin minä sellaisen seuralaisen kera viihtyä vaikka
+erämaassa.
+
+-- Kyllä, kyllä, -- vastasi Monsoreau ja puri huultaan. -- Mutta
+kuitenkin...
+
+-- Mitä tarkoitatte?
+
+-- Kuitenkin olen hyvin tyytyväinen tavatessani teidät täällä.
+
+-- Hyvä herra, -- vastasi Saint-Luc, kaiverrellen hampaitaan
+kultaisella hammastikulla, -- te olette erittäin kohtelias, sillä
+enhän toki luulisi tarvitsevan pelätä hetkeäkään ikävää, kun teillä
+kerran on sellainen puoliso ja kun täällä ympäristössä on niin ihana
+luonto.
+
+-- Ah! Minä olen viettänyt puolet elämääni metsässä.
+
+-- Sekö on syynä siihen, ettei siellä viihtyisi? -- huomautti
+Saint-Luc. -- Minä puolestani luulisin, että kuta kauvemmin asuisin
+metsäseuduilla, sitä enemmän oppisin niitä rakastamaan. Katsokaahan
+vain, mikä ihana puisto! Minä luulen joutuvani vallan epätoivoon, kun
+minun kerran täytyy täältä lähteä. Onnettomuudekseni pelkäänkin, että
+se tulee verrattain pian tapahtumaan.
+
+-- Mistä syystä?
+
+-- Voi kreivi! Onko ihminen koskaan oman kohtalonsa herra? Me
+olemme kuin lehdet tuulessa ja liitelemme yli ketojen ja laaksojen,
+tietämättä minne tuuli meidät vie. Te olette onnellinen, te.
+
+-- Onnellinen! Miksi niin?
+
+-- Kun saatte asua tässä ihanassa seudussa.
+
+-- Ooh! -- virkkoi Monsoreau. -- Luultavasti en minäkään tule täällä
+kauvan viipymään.
+
+-- Kyllä te vielä muutatte mielipidettänne.
+
+-- En, minä en kaunista luontoa jumaloi. Ja omasta puolestani
+epäilenkin tätä puistoa, jota te pidätte niin kauniina.
+
+-- Te epäilette tätä puistoa, sanotte. Mistäpä syystä?
+
+-- Koska se ei näytä minusta varmalta.
+
+-- Ei näytä varmalta! -- huudahti Saint Luc kummastuneena. -- Aah,
+minä ymmärrän! Se on teidän mielestänne liian yksinäinen?
+
+-- En juuri sitäkään tarkoita, sillä minä päinvastoin otaksun, että
+täällä Méridorissa käy väliin vieraita.
+
+-- Ei käy, kautta kunniani! -- vastasi Saint-Luc teeskentelemättä. --
+Ei ainoatakaan sielua.
+
+-- Todellako?
+
+-- Siihen saatte luottaa, sillä niin on asianlaita.
+
+-- Eikö täällä käy kukaan vieraissakaan.
+
+-- Ei ainakaan minun täällä, ollessani ole kukaan käynyt.
+
+-- Eikö edes kukaan ylimys Angersin hovista silloin tällöin hiivi
+tänne hetkiseksi!
+
+-- Ei ainoakaan.
+
+-- Se on mahdotonta.
+
+-- Mutta kumminkin totta.
+
+-- Ooh! Te loukkaatte Anjoun aatelisia.
+
+-- En tiedä, loukkaanko heitä, mutta en todellakaan ole nähnyt heistä
+varjoakaan.
+
+-- Voi, siinä tapauksessa minä olen väärässä.
+
+-- Ihan kokonaan väärässä. Mutta palatkaamme siihen, josta te äsken
+puhuitte, nimittäin että tämä puisto ei olisi turvallinen. Onko
+siellä sitten karhuja vai mitä?
+
+-- Ooh, ei!
+
+-- Entäpä susia?
+
+-- Ei niitäkään.
+
+-- Varkaitakos?
+
+-- Ehkä. Kuulkaahan, herra Saint-Luc, minusta on teidän rouvanne
+hyvin kaunis. Onko teillä tapana usein kävellä puistossa?
+
+-- Varsin usein. Hän rakastaa luontoa, niinkuin minäkin. Mutta miksi
+teette minulle sellaisen kysymyksen?
+
+-- Vain huvin vuoksi. Oletteko te aina hänen seurassaan, kun hän on
+kävelyllä?
+
+-- Aina.
+
+-- Melkein aina pitäisi teidän sanoa.
+
+-- Mutta mitä te, saamari vieköön, tarkoitatte?
+
+-- Ooh, hyvä jumala! En mitään, herra kreivi, taikka en paljo mitään.
+
+-- Mutta kuitenkin?
+
+-- Nähkääs, minulle on sanottu, että... Mutta lupaattehan, ettette
+suutu minuun?
+
+-- Minä en suutu koskaan.
+
+-- Sitäpaitsi ovat tällaiset salaisuudet naineitten miesten kesken
+tavallisia. Katsokaas, minä olen kuullut, että täällä puistossa olisi
+nähty muuan mies hiiviskelemässä.
+
+-- Mieskö?
+
+-- Niin.
+
+-- Joka olisi tullut tänne minun vaimoni takia?
+
+-- En minä nyt sitä sano.
+
+-- Teette väärin, ellette sitä sano, herra kreivi. Sehän on mitä
+suurimmassa määrin mielenkiintoista. Kuka sitten olisi sellaista
+nähnyt? Puhukaa! Te siis sanotte sen miehen tulleen tänne vaimoni
+vuoksi, vai kuinka?
+
+-- No niin, jos minä sanon teille totuuden, niin luulenpa, että mies
+ei ole tullut tänne rouva Saint-Luc'in tähden.
+
+-- Kenenkäs tähden?
+
+-- Pelkään, että Diana on ollut kysymyksessä.
+
+-- Ah! -- huokasi Saint-Luc, -- siihen minä pikemminkin olisin
+tyytyväinen?
+
+-- Mitä! Soisitteko asian olevan mieluummin siten?
+
+-- Epäilemättä, sillä tiedättehän, ettei itsekkäämpiä ihmisiä, kuin
+aviomiehet, ole olemassa.
+
+-- Hm!
+
+-- Uskotteko niin, että jokin mies on harhaillut täällä puistossa?
+
+-- Usko ei enää riitä. Minä olen sen omin silmin nähnyt.
+
+-- Oliko hän yksin?
+
+-- Ei, hän oli Dianan seurassa.
+
+-- Milloin?
+
+-- Eilen illalla.
+
+-- Missä?
+
+-- Tuolla kauvempana.
+
+Monsoreau näytti kohta paikkaa.
+
+-- Ahaa! -- virkkoi Saint-Luc, -- Muuri on tosiaankin ylen huonossa
+kunnossa! Minun täytyy ilmoittaa kreiville, että hänen aitauksiansa
+vahingoitetaan.
+
+-- Ketä te epäilette?
+
+-- Mistä niin?
+
+-- Muurin yli kiipeämisestä tarkoituksella saada puhutella vaimoasi.
+
+Saint-Luc näytti vaipuneen hetkeksi syviin mietteisiin. Ja Monsoreau
+odotteli hartaasti niiden tulosta.
+
+-- Kautta jumalan, -- virkkoi Saint-Luc viimeinkin, -- minä en tiedä
+ketään muuta kuin...
+
+-- Kuin... kenen?
+
+-- Kuin... teidät itsenne, -- vastasi Saint-Luc ja katsoi suoraan
+kreivin silmiin.
+
+-- Puhutteko pilaa, herra Saint-Luc? -- kysyi kreivi kummastuneena.
+
+-- En lainkaan. Avioliittoni alussa menettelin minä itsekin samalla
+lailla. Miksi ette siis tekin voisi niin tehdä?
+
+-- Vai niin. Te ette halua minulle vastata. Myöntäkää se, hyvä
+ystävä. Elkää pelätkö mitään... minulla on rohkeutta. Auttakaa minua
+arvaamaan, niin teette minulle äärettömän suuren palveluksen.
+
+Saint-Luc näytti miettivältä.
+
+-- Minä en voi arvata ketään muuta kuin teidät itsenne.
+
+-- Antaa tuon leikinlaskun jo jäädä, hyvä herra. Ottakaa asia
+vakavalta kannalta, sillä minä sanon teille, että se tosiaankin on
+vakava.
+
+-- Se muuttaa asian. Mutta tiedättekö, kuinka se mies tänne tulee?
+
+-- Hän tulee, saakuri vieköön, tänne hiipimällä.
+
+-- Useinko?
+
+-- Usein, siitä olen varma. Muurissa näkyy hänen askeltensa jälkiä.
+Katsokaa itse!
+
+-- Niinpä todellakin näkyy.
+
+-- Mutta ettekö ole koskaan ennen huomannut näitä?
+
+-- Ooh! -- virkahti Saint-Luc. -- Kyllä minä sitä melkein epäilin.
+
+-- No, siinä nyt näette, virkkoi kreivi levottomasti huohottaen.
+
+-- Mutta minä en tullut asioita sen pitemmälle ajatelleeksi.
+Otaksuin, että se olitte ollut te.
+
+-- Vaan minäpä sanon teille, että minä se en ollut.
+
+-- No, siinä tapauksessa se on ollut joku muu. Ylihovijahtimestari
+katseli miltei uhkaavasti Saint-Luc'ia. Tämä puolestaan näytti mitä
+rakastettavimman ja välinpitämättömimmän näköiseltä.
+
+-- Haa! -- huusi Monsoreau vihastunein katsein, niin että Saint-Luc
+kohotti päänsä ylös.
+
+-- Päähäni pälkähtää jotakin, -- sanoi Saint-Luc, -- Olisikohan se...
+
+-- Sanokaa, mitä ajattelette!
+
+-- Olisikohan se Anjoun herttua?
+
+-- Sitä samaa minäkin hetkisen ajattelin, -- jatkoi Monsoreau. --
+Mutta minä olen saanut selville, ettei se ole hän.
+
+-- Mutta herttua on ylen ovela.
+
+-- On kyllä, mutta hän se ei ole.
+
+-- Te väitätte aina, ettei mies ole se, joksi minä häntä otaksun, ja
+kuitenkin tahdotte, että minä sanoisin miehen nimen.
+
+-- Tietystikin. Teidän, joka asutte linnassa, pitäisi tietää...
+
+-- Malttakaahan! keskeytti Saint-Luc.
+
+-- Jokohan nyt osutte oikeaan?
+
+-- Minuun iski eräs toinen ajatus. Koska se kerran ei ollut herttua
+ettekä te, niin olen se tietenkin minä.
+
+-- Tekö?
+
+-- Niin, miksikäs en?
+
+-- Tekö hiiviskelisitte täällä puistossa, vaikka teillä on oikeus
+oleksia täällä niinkuin haluttaa?
+
+-- Miks'ei! Minulla on niin monta päähänpistoa, -- vastasi Saint-Luc.
+
+-- Olisitteko te lähtenyt karkuun huomattuanne minut muurilla?
+
+-- Sellaisen voi tehdä vähemmästäkin syystä.
+
+-- Teillä siis oli jotakin luvatonta tekeillä? -- jatkoi kreivi ja
+alkoi tulla kärsimättömäksi.
+
+-- Sitä en voi kieltääkään.
+
+-- Kun minä nyt tarkemmin ajattelen, niin te teette minusta pilkkaa,
+-- huusi kreivi kalveten, -- ja olette tehnyt sitä jo neljännestunnin
+ajan.
+
+-- Te erehdytte, hyvä herra, -- selitti Saint-Luc, katsahti kelloonsa
+ja löi Monsoreauhon katseen, joka sai tämän säpsähtämään, rajusta
+luonnostaan huolimatta, -- te erehdytte, sillä sitä on kestänytkin jo
+kahdenkymmenen minuutin ajan.
+
+-- Mitä, te loukkaatte minua, herra! huudahti kreivi.
+
+-- Luuletteko sitten, että ette itse loukkaa minua noilla
+kiusottavilla kysymyksillänne?
+
+-- Aah, nyt minä näenkin selvästi!
+
+-- Onpa ihme nähdä selvästi kello kymmenen aikaan aamulla! Mitä te
+sitten näette? Sanokaa!
+
+-- Näen, että te olette yksissä tuumissa petturin kanssa, sen,
+konnan, jota en eilen päässyt surmaamaan.
+
+-- Mitä nyt! -- sanoi Saint-Luc. -- Se on minun ystäväni.
+
+-- Jos niin on asia, niin surmaan minä teidät hänen sijastaan.
+
+-- Äh! Omassa talossanneko? Ja sanomattako kertaakaan: varokaa
+itseänne?
+
+-- Luuletteko sitten, että minä jättäisin roistoa rankaisematta! --
+huudahti kreivi hurjistuneena.
+
+-- Voi, herra kreivi, kuinka teitä on huonosti kasvatettu ja kuinka
+yhdessäolonne metsän villipetojen kanssa on turmellut teidän tapanne!
+Hyi sentään!
+
+-- Mutta ettekö huomaa, että minä olen vallan pois suunniltani!
+-- ärjyi kreivi ja asettui Saint-Luc'in eteen kädet ja kasvot
+vääristyneinä.
+
+-- Tokihan minä tuon näen! Eikä vihastuminen kaunista teitä lainkaan.
+Te olette nyt kamalan näköinen, paras kreivi.
+
+Ylihovijahtimestari vei äkisti kätensä miekankahvaan.
+
+-- Ah! -- virkahti Saint-Luc. -- Painakaa mieleenne, että te
+itse vaaditte minut taistelemaan kanssanne. Otan teidät itsenne
+todistajaksi siihen, että minä olen täysin rauhallinen.
+
+-- Niin oletkin, raukka! -- huusi Monsoreau. -- Niin,
+sänkykamarisuosikki, vedä miekkasi esille!
+
+-- Vaivautunette kai siirtymään yli muurin, herra Monsoreau. Sen
+takana olemme puolueettomalla alueella.
+
+-- Mitä minä siitä välitän?
+
+-- Mutta minäpä välitän siitä. Minä en tahdo surmata teitä omassa
+kodissanne.
+
+-- Hyvä on! -- sanoi Monsoreau ja alkoi kiivetä muurille.
+
+-- Varokaa itseänne! Nouskaa varovasti, kreivi. Tuo kivi tuossa
+näyttää kovin epävarmalta. Sitä on epäilemättä paljo käytetty. Elkää
+loukatko itseänne! Minä tulisin siitä kovin pahoilleni.
+
+Saint-Luc alkoi nyt vuorostaan kavuta muurin yli.
+
+-- No niin, alahan joutua! -- huusi Monsoreau, vetäen miekkansa.
+
+-- Ja minä kun matkustin tänne maalle huvittelemaan, -- murahti
+itsekseen Saint-Luc. -- Onpa tämä hieman omituista huvittelua!
+
+
+
+
+25.
+
+Saint-Luc opettaa Monsoreaulle sen iskun, jonka hän itse oli oppinut
+kuninkaalta.
+
+
+Monsoreau odotti Saint-Luc'ia miekka kädessä ja mitä uhkaavammassa
+asennossa.
+
+-- Oletko siellä? -- kirkui kreivi.
+
+-- Vai niin, -- virkahti Saint-Luc. -- Te olette valinnut pahimman
+paikan, teidän selkänne kun on vasten aurinkoa. Mutta elkää siitä
+häiriytykö.
+
+Monsoreau teki nyt puolikäännöksen.
+
+-- No, olkoon menneeksi, -- jatkoi Saint-Luc. -- Tällä tavoin voin
+nähdä, mitä teen.
+
+-- Minua ei tarvitse säästää, -- sanoi Monsoreau, -- sillä minä aion
+käydä päälle, täydellä todella.
+
+-- Vai niin! Aiotteko siis ehdottomasti surmata minut?
+
+-- Ettäkö väkisin!... Tietysti... Sitä juuri aionkin.
+
+-- Ihminen päättää, jumala säätää, -- vastasi Saint-Luc ja veti
+miekkansa hänkin.
+
+-- Sinä sanot...
+
+-- Minä sanon: Katsokaa tarkoin tuota mätästä, jossa kasvaa valmuja.
+
+-- No, entä sitten?
+
+-- Minä vain tahdon sanoa, että kaadan teidät sille mättäälle.
+
+Näin sanottuaan asettui hän hymyillen miekkailuasentoon.
+
+Monsoreau heilutteli raivokkaasti miekkaansa ja suuntasi
+vastustajaansa muutamia varsin hyvin harkittuja iskuja, mutta
+Saint-Luc ne yhtä taitavasti väisti.
+
+-- Kyllä te totta tosiaan, kreivi Monsoreau, -- sanoi hän,
+vastustajansa hyökkäyksiä torjuen, -- käyttelette miekkaa hyvin
+taitavasti, ja kuka hyvänsä muu, paitsi Bussy ja minä, olisi tuosta
+teidän viime iskustanne kaatunut.
+
+Monsoreau kalpeni huomatessaan, kenen kanssa hän oli tekemisissä.
+
+-- Teitä kaiketi kummastuttaa, -- jatkoi Saint-Luc, -- kohdatessanne
+näinkin mukiinmenevän miekkailijan. Mutta se johtuu siitä, että
+kuningas, jonka tiedätte olevan ylen ystävällisen minua kohtaan, on
+antanut minulle opetusta miekkailutaidossa ja opettanut minulle muun
+muassa erään iskun, jonka minä puolestani aivan heti opetan teille.
+Sanon tämän siltä varalta, että jos te siihen iskuun kuolette, niin
+saatte jo edeltäpäin tietää kaatuvanne kuninkaan itsensä minulle
+neuvomasta iskusta, ja sen luulisi olevan teille itselle suureksi
+kunniaksi.
+
+-- Te olette perin hilpeä mies, hyvä herra, -- sanoi Monsoreau
+katkerasti ja valmistautui tähtäämään iskun, joka olisi voinut
+muurinkin lävistää.
+
+-- Ooh! Yleensä tehdään niin hyvin kuin osataan eikä niinkuin
+halutaan, -- vastasi Saint-Luc, heittäytyen sivulle päin ja pakottaen
+siten vastustajansa tekemään puolikäännöksen. Siten joutui Monsoreau
+seisomaan päin aurinkoa.
+
+-- Kas niin, -- jatkoi Saint-Luc. -- Nyt te seisotte juuri minun
+tarkoittamassani paikassa ja voitte odottaa pääsevänne makaamaan
+sille mättäälle, jonka minä jo teille näytin. Eikö olekin totta,
+että minä hyvin taidokkaasti valmistelin tätä liikettä? Varsin
+tyytyväinen olenkin. Äsken teillä ei ollut muuta kuin viisikymmentä
+mahdollisuutta sadasta tulla surmatuksi, nyt niitä sensijaan on
+yhdeksänkymmentäyhdeksän.
+
+Ja niin notkeasti, niin voimakkaasti ja sellaisella raivolla, ettei
+Monsoreau sitä olisi voinut hänestä uskoa eikä kukaan muukaan tuosta
+hintelävartisesta miehestä edes aavistaa, suuntasi Saint-Luc viisi
+iskua yhtäpäätä ylihovijahtimestaria kohti. Tämä vallan hämmästyneenä
+sai vältetyksi noiden sähisevien salamain myrskyn. Mutta kuudennella
+iskulla tunkeutui Saint-Luc'in miekka hänen rintaansa.
+
+-- No siinä ovat nyt teidän kaikki sata mahdollisuuttanne, -- lausui
+Saint-Luc. -- Ja pankaa tarkoin merkille, hyvä herra, että te
+kaadutte juuri tuolle samalle mättäälle, jonka teille näytin.
+
+Kreiviltä putosi miekka kädestä, hänen polvensa horjuivat ja hän
+vaipui valmunkukkien päälle, joiden purppuraan hänen oma verensä
+sekottui. Saint-Luc pyyhki rauhallisesti miekkansa kuivaksi ja
+katseli tarkkaavaisesti niitä asteettaisia muutoksia, jotka
+vähitellen muuttavat kuolevan ihmisen kasvot kuolleen elottomiksi
+piirteiksi.
+
+-- Ooh, te olette surmannut minut! -- sammalsi kreivi.
+
+-- Niin koetin tehdä, -- vastasi Saint-Luc. -- Mutta kun nyt näen
+teidän viruvan siinä kuolemankielissä, olen todellakin pahoillani
+siitä mitä on tapahtunut. Te olette kauhean mustasukkainen, se on
+totta, mutta te olitte urhoollinen.
+
+Hän laskeutui polvilleen Monsoreaun viereen ja jatkoi:
+
+Jos teillä olisi lausuttavana jokin toivomus, niin lupaan minä,
+aatelisen kunniani kautta, sen täyttää. Tiedän kokemuksesta, että
+haavoittuneena tavallisesti janottaa. Jos haluatte jotain juotavaa,
+niin minä hankin sitä teille.
+
+Monsoreau ei vastannut; hän oli kääntänyt kasvonsa maata vasten ja
+kiemurteli nyt siinä verissään kuolemankielissä.
+
+-- Mies parka! -- huokasi Saint-Luc ja nousi ylös. -- Voi ystävyyttä!
+Voi ystävyyttä! Sinä olet kovin vaativainen jumaluus!
+
+Monsoreau avasi silmänsä ja koetti nostaa päätään, mutta vaipui
+surkeasti valittaen takaisin.
+
+-- No niin, nyt hän on kuollut, -- sanoi Saint-Luc. -- Häntä ei enää
+maksa ajatella... Niin, se on helppoa sanoa, mutta, ah, olenhan minä
+joka tapauksessa surmannut ihmisen!
+
+Hän kiiruhti takaisin linnaan ja tapasi siellä Dianan ja Jeannen.
+
+-- Suokaa anteeksi, rakastettava linnanrouva, -- virkkoi hän, --
+mutta minulla olisi jotain tärkeätä sanomista vaimolleni.
+
+-- Vallan kernaasti, -- vastasi Diana. -- Minä menen siksi aikaa
+isäni luo kirjastoon. Jeanne, kun olet saanut puhutuksi asiasi
+miehesi kanssa, niin voit hakea minut sieltä.
+
+Nyökäyttäen hymyillen päätään hän riensi pois.
+
+-- Mistä on kysymys? -- kysyi Jeanne hilpeästi. -- Sinä näytät niin
+synkältä, rakkaani.
+
+-- Sen kyllä itsekin uskon.
+
+-- Mitä sitten on tapahtunut?
+
+-- Onnettomuus. Luulen, että Monsoreau on kuollut.
+
+-- Kuollut! -- huudahti Jeanne hyvin käsitettävällä kauhulla.
+
+-- Niin ovat asiat.
+
+-- Hän, joka juuri äsken oli täällä ja puhui ja näki...
+
+-- Niin, sepä juuri olikin syynä hänen kuolemaansa! Hän on nähnyt
+liian paljo, mutta erittäinkin on hän puhunut liian paljo.
+
+-- Saint-Luc, sinä salaat minulta jotakin, -- jatkoi Jeanne ja
+tarttui miehensä käsiin.
+
+-- Minä en salaa mitään, sen vakuutan, en edes paikkaa, jossa hän
+kuoli.
+
+-- Missä se sitten tapahtui?
+
+-- Tuolla kauvempana muurin takana, samassa paikassa, mihin Bussy
+tavallisesti sitoi kiinni hevosensa.
+
+-- Sinä olet hänet surmannut, Saint-Luc!
+
+-- Tietysti. Kukas muu se olisi voinut olla?
+
+-- Voi sinua onnetonta!
+
+-- Rakas ystävä! Hän haasti minut kaksintaisteluun, hän loukkasi
+minua, hän veti miekkansa surmatakseen minut.
+
+-- Kauheata! Kauheata! Mies parka!
+
+-- Hm! Sen kyllä tiesin. Saathan nähdä, että häntä kahdeksan päivän
+kuluttua kutsutaan "pyhäksi Monsoreauksi".
+
+-- Mutta sinähän et nyt enää voi jäädä tänne! -- huudahti Jeanne.
+
+-- Juuri sitä samaa minä itsekin ajattelin ja senvuoksi kiiruhdin
+tänne pyytämään sinua, hyvä ystävä, että valmistautuisit matkalle.
+
+-- Mutta ei suinkaan hän ole haavoittanut sinua?
+
+-- No, vihdoinkin! Kysymys tosin tulee vähän liian myöhään,
+mutta se kuitenkin tekee sinusta ja minusta sovussaeläjiä. En
+ole haavoittunut. Olen täysin terve ja reipas. Mutta meidän on
+matkustettava mahdollisimman pian, sillä ymmärräthän, että asia voi
+tulla ilmi minä hetkenä hyvänsä.
+
+-- Mutta mihin me matkustamme?
+
+-- Parisiin.
+
+-- Parisiinko? No, mutta entä kuningas?
+
+-- Kuningas on jo kyllä unohtanut kaikki entiset. Senjälkeen, kun
+me toisemme näimme, on ehtinyt tapahtua paljo asioita. Ja jos
+syttyy sota, mikä on varsin luultavaa, niin on minun paikkani oleva
+hänen sivullaan. Mutta nyt minun täytyy kirjoittaa muutamia sanoja
+Bussylle. Kerro sinä sillä välin kaikki tyyni Dianalle.
+
+Saint-Luc riensi huoneeseensa ja kirjoitti vapisevalla kädellä
+seuraavat rivit!
+
+    'Paras ystävä!
+
+    Huhun kautta saat tiedon siitä onnettomuudesta, joka on
+    Monsoreaun kreiviä kohdannut. Meillä oli puiston ulkopuolella
+    pieni keskustelu muurin rikkoutumisen syistä sekä sellaisista
+    hevosista, jotka palaavat yksin kotiin. Tämän keskustelun
+    kestäessä kaatui Monsoreaun kreivi muutamalle valmumättäälle niin
+    onnettomasti, että hän heti heitti henkensä.
+
+                               Uskollinen ystäväsi _Saint-Luc_.
+
+    J.K. Kun tämä ehkä ensi aluksi tuntuu sinusta hieman
+    uskomattomalta, niin tahdon tähän lisätä, että onnettomuuden
+    tapahtuessa oli meillä kummallakin miekka kädessämme. Minä
+    matkustan heti paikalla Parisiin tervehtimään kuningasta'.
+
+Kymmenen minuuttia myöhemmin läksi muuan paroonin palvelija viemään
+tätä kirjettä Angersiin. Samalla ratsastivat myöskin herra ja rouva
+Saint-Luc linnasta, jätettyään Dianan ylen alakuloiseksi ja varsinkin
+neuvottomaksi siitä tavasta, millä hän tuon surullisen jutun
+ilmoittaisi isälleen.
+
+Kun Saint-Luc ratsasti ohitse, käänsi hän päänsä poispäin.
+
+-- Sellaista se on palvelusten tekeminen ystävilleen, -- virkkoi
+Saint-Luc vaimolleen. -- Varmaa varmempaakin on, että kaikki ihmiset
+ovat kiittämättömiä ja ettei ainoakaan ole minua kiitollisempi.
+
+Monsoreaun kreivitär.
+
+
+
+
+26.
+
+Pienet syyt, suuret seuraukset.
+
+
+Samaan aikaan kun Monsoreau kaatui Saint- Luc'in miekan lävistämänä,
+saapui leskikuningatar, Medicin Katarina, Angersiin. Hänen
+vastaanottonsa muodostui jotakuinkin tylyksi. Hän sai kauvan odotella
+Angersien porttien ulkopuolella. Viimein päästi hänet Bussy eräästä
+pienestä takaportista. Anjoun herttua oli tekeytynyt sairaaksi eikä
+mennyt äitiään vastaan. Linnaan päästyään ja herttuan tavattuaan
+ilmoitti Katarina tulleensa tuomaan kuninkaan rauhantarjousta, kun
+prinssi ensin, Bussyn kehotuksesta, oli viittaillut siihen suuntaan,
+että hän pitäisi leskikuningatarta kuninkaan panttivankina.
+
+Bussy oli tämän ensi keskustelun aikana muutamassa herttuan huoneen
+viereisessä salakäytävässä. Herttua ainoastaan saattoi nähdä hänen
+silmänsä, kun hän pienestä seinäpaperin aukosta tähtäämillään
+katseilla tahtoi pitää prinssiä taipumattomana.
+
+Helposti ymmärrettävistä syistä halusi Bussy kostaa, maksoi mitä
+maksoi. Anjouhun oli jäätävä niin kauvaksi aikaa kuin Monsoreau
+olisi siellä, sillä siten kävisi pitäminen miestä silmällä ja siten
+saisi hän myös tilaisuuden tavata Dianaa. Tämä varsin yksinkertainen
+valtiotaito vaikutti kuitenkin suuressa määrin koko Ranskanmaan
+kohtaloihin. Pienillä syillä on usein suuret seuraukset.
+
+Siitäpä syystä Bussy silmäniskuin, uhkaavin katsein ja kaikenmoisin
+elein sai herransa pysymään taipumattoman lujana. Herttua pelkäsi
+Bussya ja antoi tämän johtaa itseään. Eikä Fransia todellakaan
+koskaan ennen oltu nähty niin päättäväisenä kuin nyt.
+
+Katarina siis tuli kaikin puolin nujerretuksi ja hän ajattelikin
+vain kunniakasta peräytymistä, kun vähäpätöinen tapahtuma, joka oli
+melkein yhtä odottamaton kuin Anjoun herttuan päättäväisyys, tuli
+hänelle avuksi.
+
+Juuri kun keskustelu äidin ja pojan kesken oli: vilkkaimmillaan,
+tunsi Bussy äkisti, että joku veti häntä takinliepeestä. Hän katsahti
+kärsimättömänä taakseen. Siinä seisoi Remy.
+
+Bussy olisi tahtonut puhua, mutta Remy pani sormen suulleen. Sitten
+hän veti herransa hiljaa viereiseen huoneeseen.
+
+-- Mistä on kysymys, Remy? -- kysyi kreivi ylen kärsimättömästi. --
+Miksi häiritset minua näin tärkeänä hetkenä?
+
+-- Kirje Méridorista, -- kuiskasi Remy.
+
+-- Vai Méridorista! Kiitos, Remy, kiitos! Missä on se kirje?
+
+-- Kirjeentuoja ei tahdo jättää sitä kenellekään? muulle kuin teille
+itsellenne.
+
+Remy avasi viereisen huoneen oven ja viittasi sanansaattajan tulemaan
+sisälle.
+
+-- Anna kirje tänne! Minä olen kreivi Bussy.
+
+Samassa pisti hän kultarahan kirjeentuojan kouraan.
+
+-- Kreivitärkö antoi teille kirjeen? -- jatkoi Bussy.
+
+-- Ei, vaan kreivi.
+
+-- Mikä kreivi? -- kysyi Bussy ja tarkasteli päällekirjoitusta.
+
+-- Kreivi Saint-Luc.
+
+-- Ahaa!
+
+Bussy oli hieman kalvennut, sillä kuultuaan sanan "kreivi" oli hän
+luullut kirjeen olevan Monsoreaulta eikä hänen vaimoltaan.
+
+Kreivi kääntyi poispäin lukemaan kirjettä ja salaamaan sitä
+mielenliikutusta, jota jokainen tuntee saadessaan tärkeän kirjeen,
+ellei nyt ole mikään Caesar Borgia, Machiavelli, Medicin Katarina tai
+pääpiru itse.
+
+Bussy oli tosiaankin menetellyt viisaasti kääntyessään poispäin.
+Sillä tuskin oli hän ehtinyt vilkaista kirjeeseen, kun hän jo sävähti
+purppuranpunaiseksi.
+
+Kirjeentuoja poistui.
+
+-- Katsohan, -- virkkoi Bussy, -- mitä Saint-Luc on puolestani tehnyt.
+
+Hän ojensi kirjeen Remylle. Tämä silmäili sitä.
+
+-- Hyvä on! -- sanoi hän. -- Tämähän on mainiota. Herra Saint-Luc on
+itse kohteliaisuus. Eläkööt kaikki ymmärtäväiset ihmiset, jotka pikku
+sivalluksella kykenevät lähettämään köyhän sieluraukan kiirastuleen!
+
+-- Tämähän on ihan uskomatonta!
+
+-- Tietysti se tuntuu uskomattomalta, mutta asiaan ei se mitään
+vaikuta. Nyt on meidän asemamme kokonaan muuttunut.
+
+-- Monsoreau kuollut! Voi, sehän tuntuu minusta unennäöltä, Remy!
+Mitä! Enkö minä siis enää milloinkaan näkisi tuota kummitusta, joka
+alati on tunkeutunut minun ja onneni väliin? Remy, me kai olemme
+pettyneet.
+
+-- Emme pety lainkaan. Lukekaa kirje! "Hän on kaatunut muutamalle
+valmumättäälle", -- siihen suuntaanhan siinä oli. Ja vieläpä niin
+ankarasti, että siitä kuoli.
+
+-- Mutta siinä tapauksessa ei Diana voi jäädä Méridoriin. Minä en
+sitä tahdo. Hänen täytyy muuttaa johonkin muuhun paikkaan, jossa hän
+voi olla kätkössä.
+
+-- Pidän Parisia verrattain sopivana siihen, -- vastasi Haudouin. --
+Siellä unohtaa varsin hyvin.
+
+-- Olet oikeassa. Hän saa muuttaa takaisin taloonsa Tournellisin
+kadun varrelle. Jos hänen leskeysaikansa vietämme huomaamattomina,
+jos onni yleensä voi pysyä huomaamattomana.
+
+-- Niin, mutta päästäksemme Parisiin, on rauhan vallittava täällä
+Anjoussa.
+
+-- Siinäkin olet oikeassa. Voi, hyvä Jumala! Miten paljo onkaan aikaa
+hukkaan kulutettu!
+
+-- Tarkoitatte ehkä sitä, että te nousette hevosen selkään ja
+kiiruhdatte Méridoriin.
+
+-- Ei, en minä, vaan sinä. Minun täytyy välttämättä jäädä tänne.
+Sitäpaitsi olisi minun läsnäoloni sellaisessa tilaisuudessa miltei
+sopimatonta.
+
+-- Mutta miten saan minä häntä tavata? Onko minun mentävä linnaan?
+
+-- Ei, mene ensin puistoon. Ehkäpä hän kävelee siellä minun
+saapumistani odotellen. Ellet tapaa häntä siellä, niin mene vasta
+sitten sisälle linnaan?
+
+-- Mitä pitää minun sanoa hänelle?
+
+-- Että minä olen puolihullu ilosta.
+
+Bussy puristi nuoren miehen kättä ja meni sitten entiselle paikalleen
+käytävään.
+
+Hänen poissaollessaan oli Katarina koettanut saada poikaansa
+taivutetuksi sopimaan kuninkaan kanssa ja saapumaan takaisiin
+Parisiin. Hän oli kuninkaan puolesta luvannut Fransille täydellisen
+anteeksiannon.
+
+-- Henkivartiostosi saat itse valita, -- kuuli Bussy piilopaikkaansa
+palattuaan Katarinan sanovan. -- Sen vartiostosi päälliköksi saat
+itse määrätä, kenen haluat, vaikkapa kreivi Bussyn, jos niin tahdot.
+
+-- Herttua kävi tämän viimeisen tarjouksen johdosta neuvottomaksi ja
+vilkaisi Bussyyn päin, otaksuen tämän silmien vihasta säkenöivän.
+Mutta hän päinvastoin näkikin Bussyn iloisena ja hymyillen
+nyökäyttävän päätään suostumuksen merkiksi.
+
+-- Mitä tämä merkitsee? -- ajatteli hän. -- Halusiko Bussy sotaa vain
+päästäkseen minun henkivartiostoni päälliköksi?
+
+-- Pitääkö minun nyt tarjous hyväksyä? -- kysyi hän ääneen, ikäänkuin
+itseltään.
+
+-- Pitää, pitää! -- vastasi Bussy kaikin mahdollisin merkein.
+
+-- Onko minun siis, -- jatkoi herttua, -- lähdettävä Anjousta ja
+palattava Parisiin?
+
+-- On, on! -- vastasi Bussy entiseen tapaan.
+
+-- Tietysti on rakas lapseni! -- virkkoi Katarina. -- Onko sitten
+niin vaikeata palata Parisiin?
+
+-- Minä en, kautta kunniani, ymmärrä tästä vähääkään, mutisi herttua.
+-- Olimme suostuneet siitä, että minä kieltäisin kaiken, ja nyt
+neuvoo hän minua rauhaan ja ystävyyteen.
+
+-- No? -- kysyi Katarina tuskallisena. -- Millaisen vastauksen annat?
+
+-- Minä mietin asiata, äiti, -- vastasi herttua, sillä hän toivoi
+saavansa Bussyltä lähempiä selityksiä. -- Ja huomenna...
+
+-- Hän taipuu, -- ajatteli Katarina. -- Nyt olen voittanut taistelun.
+
+-- Kun asiata tarkoin punnitaan, -- tuumi herttua itsekseen, -- niin
+ehkäpä Bussy sittenkin on oikeassa.
+
+Toisiaan syleiltyään he erkanivat.
+
+
+
+
+27.
+
+Monsoreaun kreivi avaa taas silmänsä.
+
+
+Remy ratsasti täyttä neliä määräpaikkaansa kohti. Ennen pitkää hän
+oli päässytkin puistomuurin luo. Yhtäkkiä pysähtyi hevonen ja alkoi
+korskua ja tuijottaa eteensä. Kummastuneena katseli Remy maahan
+nähdäkseen, mikä oli se este, joka niin äkkiä oli pysäyttänyt hänen
+hevosensa. Mutta hän ei nähnyt mitään muuta kuin leveän verijuovan
+kukkien välissä.
+
+-- Mitä! -- ajatteli hän. -- Olisikohan Saint-Luc lävistänyt
+Monsoreaun juuri tässä?
+
+Hän tähysteli ympärilleen.
+
+Kymmenen askeleen päässä siitä, muutamain pensasten keskellä, huomasi
+hän muuria vastaan nojallaan olevan ihmisruumiin.
+
+-- Ah! Siinähän Monsoreau onkin! -- tuumaili hän. Hän laskeutui
+satulasta ja kiiruhti kuolleen luo.
+
+-- Onpa tämä kummallista, -- puheli hän itsekseen. -- Tuossa makaa
+hän kuolleena, ihan raatona, ja kuitenkin on verilätäkkö tuolla
+kauvempana. Ah! Tässäpä on vieläkin muuan jälki. Hän on laahautunut
+sieltä tänne. Taikka on sitten tuo kunnon Saint-Luc, joka on itse
+laupeus, asettanut hänet istumaan muuria vasten, jottei veri pääsisi
+hänelle päähän. Niin, niin se on. Hän on, kautta kunniani, kuollut
+silmät auki.
+
+Mutta äkkiä otti Remy askeleen takaperin. Nuo äsken aukiolleet
+silmät sulkeutuivat ja entistäänkin kolkompi kalpeus levisi kuolleen
+kasvoille.
+
+Remy kävi miltei yhtä kalpeaksi kuin Monsoreau. Mutta koska hän
+oli lääkäri, s.o. täydellinen materialisti, mutisi hän, nenäänsä
+raaputtaen:
+
+-- Hm! Koska hän sulkee silmänsä, niin se todistaa vain sitä, että
+hän ei ole kuollut.
+
+-- Mutta kaikesta materialismista huolimatta horjahtelivat hänen
+polvensa tavallisuudesta poikkeavalla tavalla ja hän istahti tai
+oikeammin sanoen vaipui maahan. Hänen kasvonsa tulivat silloin ihan
+lähelle kuolleen kasvoja.
+
+-- Olen jostakin lukenut, -- ajatteli hän, -- että kuoleman jälkeen
+tapahtuu erinäisiä liikeilmiöitä, jotka merkitsevät vain materian,
+aineen, kokoonluhistumista tai jotka toisin sanoen ovat alkaneen
+häviämisen ensi oireita. Saatanallinen mies! Aikooko hän kuoltuaankin
+meitä vaivata! Niin, mutta eivät vain silmät ole ummistuneet, mutta
+onpa kalpeuskin lisääntynyt. Muuten on olemassa varma keino sen
+seikan selvillesaamiseksi, onko joku kuollut vai ei. Jos näet työnnän
+miekkani jalan verran hänen vatsaansa eikä hän liikahda, niin on hän
+varmasti kuollut.
+
+Äkkiä avasi Monsoreau silmänsä taaskin. Remy hyppäsi pystyyn kuin
+käärmeen puremana, ja hänen otsalleen kihosi kylmä hiki.
+
+-- Hän ei ole kuollut! -- mutisi Remy. -- Niin, siinä sinä nyt
+kauniisti ollaan!
+
+-- Omituinen ajatus välähti tuon nuoren miehen aivoissa.
+
+-- Hän elää, -- ajatteli hän, -- se on totta, mutta jos minä hänet
+viimeistään, niin on hän kuollut.
+
+Hän katseli Monsoreauta. Tämä puolestaan loi häneen niin kamalan
+katseen kuin olisi hän lukenut Remyn sielusta sen ajatukset.
+
+-- Hyi sentään! -- mutisi Remy itsekseen. -- Hyi, miten kurja ajatus!
+Jumala on todistajani siihen, että jos hän seisoisi miekka kädessä
+tuossa edessäni, niin vallan hartaalla sydämellä hänet taistelussa
+surmaisin. Mutta hänen ollessaan tuollaisessa tilassa, olisi
+sellainen teko enemmän kuin rikos, se olisi konnantyö.
+
+-- Auttakaa! -- murahteli Monsoreau. -- Auttakaa, minä kuolen!
+
+-- Minä olen tosiaankin kiusallisessa asemassa, -- mietti Remy. --
+Olen lääkäri. Velvollisuuteni siis on auttaa kärsivää lähimaistani.
+Minä siis tahdon unohtaa olevani Bussyn ystävä ja täytän
+velvollisuuteni lääkärinä.
+
+-- Auttakaa! -- toisti haavoittunut.
+
+-- Apua kyllä saatte, -- vastasi Remy.
+
+-- Hankkikaa minulle jokin pappi, jokin lääkäri!
+
+-- Lääkäri on jo tässä ja ehkäpä se tekee papin tarpeettomaksi.
+
+-- Haudouin! -- sammalsi Monsoreau, Remyn tunnettuaan. -- Mikä
+sattuma...?
+
+Niinkuin näkyy, oli Monsoreaulla yhäkin entinen! luonteensa.
+Kuolemantuskissaankin hän oli luulevainen.
+
+Remy tajusi tuon kysymyksen koko tärkeyden. Tässä metsässä ei ollut
+mitään varsinaista tietä eikä sinne saattanut tulla ilman erikoista
+asiaa. Kysymys oli siis ihan luonnollinen.
+
+-- Mitä varten olette tullut tänne? -- kysyi Monsoreau vielä kerran,
+sillä epäluulo oli valanut häneen voimia.
+
+-- No, saakuri! Koska tuolla jonkun matkan päässä kohtasin Saint-Luc'in
+ja hän minulle sanoi: Rientäkää heti metsään; siellä puiston luona
+tapaatte kuolleen ihmisen.
+
+-- Kuolleen! -- huudahti Monsoreau.
+
+-- Niin hän otaksui, -- virkkoi Remy. -- Ei häneen pidä silti
+vihastua. Silloin minä kiiruhdin tänne ja löysin teidät.
+
+-- Sanokaahan nyt minulle... te puhutte miehelle. Elkää siis pelätkö
+sanoa minulle totuutta... sanokaa minulle: olenko kuolettavasti
+haavoitettu?
+
+-- Te kysytte paljo, te! Koetan kuitenkin teille vastata.
+
+Kuten olemme nähneet, oli lääkärin tunnontarkkuus ollut ystävän
+yksityisetuja suurempi. Mitä varovaisimmin paljasti siis Remy
+haavoitetun rinnan.
+
+Miekka oli tunkeutunut rinnan oikeanpuoleiseen osaan, kuudennen ja
+seitsemännen kylkiluun väliin.
+
+-- Hm! -- murahti Remy. -- Tuntuuko siinä kovaa kipua?
+
+-- Ei rinnassa, vaan selässä.
+
+-- Mihin kohtaan selkäänne koskee?
+
+-- Lapaluun alle.
+
+-- Miekan kärki on kai sattunut luuhun, -- sanoi Remy. -- Siitä
+johtuu kipu.
+
+Hän tutki nyt sitä kohtaa, missä kreivi oli sanonut tuntevansa
+kovinta tuskaa.
+
+-- Ei, -- virkkoi hän, -- minä olin erehdyksissä. Miekka ei ole
+sattunut mihinkään luuhun. Se on esteettä päässyt menemään sisään ja
+ulos. Ah, onpa tämä kaunis miekanpisto, herra kreivi! On todellakin
+hupaista hoitaa Saint- Luc'in haavoittamia potilaita. Teitä on
+isketty niin, että päivä kuultaa teidän läpitsenne, paras kreivi.
+
+Nyt ilmestyi haavoittuneen huulille punertavaa vaahtoa, ja hän
+pyörtyi. Remy otti heti taskustaan pikku veitsen, leikkasi sitten
+potilaan paidasta liuskan ja sitoi hänen käsivartensa.
+
+-- Saadaanpa nähdä, -- virkkoi hän. -- Jos vuotaa verta, niin
+saattaa, kautta kunniani, tapahtua, ettei Diana-rouva leskeksi
+jääkkään. Mutta ellei sitä vuoda... Ai ai! Vuotaapas totisesti!
+Antakaa anteeksi, kreivi Bussy, antakaa anteeksi! Mutta lääkärin on
+tehtävä velvollisuutensa.
+
+Kun veri hetkisen ikäänkuin epäiltyään oli alkanut pulputa suonesta,
+hengähti samalla potilas syvään ja avasi silmänsä.
+
+-- Haa! -- sammalsi hän. -- Luulin jo, että kaikki oli lopussa!
+
+-- Ei, ei vielä, paras kreivi. Onpa vielä mahdollista...
+
+-- Ettäkö minä jäisin eloon?
+
+-- Niin. Mutta sitokaamme ensin haava. Vartokaahan, elkää liikutelko
+itseänne! Nähkääs, luonto hoitelee teitä tällä hetkellä sisällisesti,
+samoinkuin minä hoitelen ulkonaisesti. Minä asetan kääreen päälle
+ja annan veren vuotaa. Luonto verenvuotoa ehkäisee ja hyydyttää
+veren. Ah, herra kreivi, luonto on suuri lääkäri. Verensyöksy on jo
+asettunut, niin kuin näette. Se käy nyt hyvin, tai oikeastaan on
+kaikki nurinpäin.
+
+-- Mitä, nurinko?
+
+-- Teidän itsenne laita on varsin hyvä, mutta siitä huolimatta ovat
+asiat hullusti. Minä tiedän kyllä, mitä tarkoitan, minä. Paras
+kreivi, pelkäänpä, että minä kaikeksi onnettomuudeksi onnistun
+parantamaan teidät.
+
+-- Kuinka, pelkäättekö?
+
+-- Pelkään.
+
+-- Te siis otaksutte, että minä ehkä...
+
+-- Sen pahempi!
+
+-- Olettepa merkillinen lääkäri, herra Remy.
+
+-- Mitä se teille kuuluu, kunhan vain teidät pelastan?
+
+Saatuaan verenvuodon asettumaan, nousi Remy ylös.
+
+-- Joko te nyt minut hylkäätte? -- sammalsi kreivi.
+
+-- Voi, te puhutte liian paljo, paras kreivi. Liika puheleminen on
+vahingollista... Mutta minunhan pikemminkin tulisi kehottaa häntä
+huutamaan.
+
+-- Minä en teitä ymmärrä.
+
+-- Kaikeksi onneksi. Kas niin, nyt on haavanne sidottu. Minä menen
+nyt linnaan hankkimaan teille apua.
+
+-- Miten minun on oltava sill'aikaa?
+
+-- Pysykää hiljaa, pysykää vain hiljaa. Hengittäkää hiljaa ja
+koettakaa olla rykimättä. On varottava saattamasta verta liikkeelle.
+Mikä paikka on tässä lähinnä?
+
+-- Méridorin linna.
+
+-- Mistä sinne tie menee? -- kysyi Remy, ollen olevinaan täysin
+tietämätön.
+
+-- Hypätkää yli muurin, niin pääsette puistoon, tahi kulkekaa muurin
+viertä, niin joudutte linnan portille.
+
+-- Hyvä, minä riennän sinne.
+
+-- Kiitos, jalomielinen mies! -- kuiskasi Monsoreau.
+
+-- Jospa todellakin tietäisit, miten jalomielinen minä olen, --
+jupisi Remy, -- niin kiittäisit minua vieläkin enemmän.
+
+Hän nousi ratsunsa selkään ja ajoi linnaan. Viiden minuutin kuluttua
+hän pääsi perille. Siellä touhuilivat kaikki isäntänsä ruumiin
+etsimisessä, sillä Saint-Luc oli, etemmäksi ehtiäkseen, ilmoittanut
+väärän paikan.
+
+Remy lensi kuin meteoori heidän keskeensä ja vei heidät mukanaan. Hän
+oli varovaisuustoimenpiteissään niin innokas, että rouva Monsoreau
+ei voinut olla katselematta häntä kummastuksella. Muuan epäjalo
+ajatus välähti hänen aivoissaan ja himmensi hetkeksi hänen sielunsa
+enkelimäisen puhtauden.
+
+-- Voi, minä pidin häntä Bussyn ystävänä! -- mutisi Diana, kun Remy
+oli poistunut ja vienyt mukanaan kantopaarit ja hihnat, sanalla
+sanoen kaikki mitä pelastustoimenpiteisiin tarvittiin.
+
+
+
+
+28.
+
+Herttuan surunvalitusvierailu.
+
+
+Heti kun keskustelu Anjoun herttuan ja hänen äitinsä välillä oli
+päättynyt, riensi ensinmainittu hakemaan Bussyn käsiinsä saadakseen
+selville niin odottamatta tapahtuneen käänteen tämän ajatustavassa.
+
+Bussy, joka jo oli ehtinyt mennä huoneisiinsa, otti prinssin
+hymyillen vastaan.
+
+-- Mitä! -- sanoi hän. -- Teidän korkeutenne: suvaitsee tulla minun
+luokseni?
+
+-- Niin, -- virkahti herttua. -- Tulen pyytämään sinulta selitystä.
+Ensin sinä kehotat minua kaikin voimin pysymään lujana äitini
+houkutuksia vastaan ja rohkeasti kestämään hyökkäyksen. Mutta
+taistelun ollessa kuumimmillaan ja kun minä taidokkaasti olen saanut
+väistetyiksi kaikki itseeni kohdistetut iskut, tuletkin sinä ja
+sanot: riisukaa haarniska yltänne.
+
+-- Annoin teille kaikki nuo neuvot, armollinen herra, koska en
+tiennyt, missä tarkoituksessa kuningatar Katarina oli tänne saapunut.
+Mutta nyt havaittuani hänen tulleen puoltamaan teidän korkeutenne
+kunniaa ja onnea...
+
+-- Mitä! Minun kunniaani ja onneani! Mitä sillä tarkoitat?
+
+-- No, mitä sitten teidän korkeutenne tahtoo? Voittaa vihollisenne,
+eikö niin? Sillä en minä ajattele niinkuin muut, että te nimittäin
+uneksitte pääsevänne Ranskan kuninkaaksi.
+
+Herttua tarkasteli Bussya.
+
+-- Muutamat ehkä sellaiseenkin kehottaisivat, -- jatkoi Bussy, --
+mutta ne ovat luullakseni teidän pahimpia vihamiehiänne. Jos ne
+ovat liian itsepäisiä ja ellette te tiedä, miten pääsisitte niistä
+eroon, niin lähettäkää ne minun luokseni. Minä osotan heille, että he
+erehtyvät.
+
+Herttua virnisti suutaan.
+
+-- Sitäpaitsi, -- jatkoi Bussy edelleen, -- punnitkaa tarkoin asiaa.
+Onko teillä satatuhatta miestä ja kymmenen miljoonaa livreä, oletteko
+liitossa vieraiden valtakuntien kanssa ja tahtoisitteko ryhtyä
+sotimaan herraanne ja kuningastanne vastaan?
+
+-- Minun herrani ja kuninkaani ei ole arkaillut tarttumasta aseisiin
+minua vastaan.
+
+-- Kyllä niinkin. Jos katselette asiaa siltä puolelta, niin olette
+oikeassa. Huudattakaa sitten itsenne kuninkaaksi, kruunauttakaa
+itsenne ja ottakaa itsellenne Ranskan kuninkaan nimi ja arvo. En
+toivo mitään sen enemmän kuin teidän ylenemistänne, sillä ylenenhän
+minäkin, jos te kerran ylenette.
+
+-- Kuka puhuu Ranskan kuninkaaksi tulemisesta? -- vastasi herttua
+ankarasti. -- Sinä teet kysymyksen, jota en koskaan ole jättänyt
+kenenkään ratkaistavaksi, en ole tehnyt sitä edes itselleni.
+
+-- No, niinpä onkin siis kaikki sanottu, eikä meillä enää voi olla
+kiistelemistä, koska pääasiassa olemme yhtä mieltä.
+
+-- Ettäkö olemme yhtä mieltä, sanot?
+
+-- Niin, siltä minusta ainakin näyttää. Ottakaa siis vartiostoksenne
+jokin kaartinkomppania ja tarjotut viisisataatuhatta livreä.
+Pyytäkää, ennenkuin rauhansopimus allekirjoitetaan, sotaveroa
+Anjousta sodankäyntiä varten. Kun kerran saatte rahat käsiinne,
+niin tietysti ne myös pidätte. Ne eivät sido teitä mihinkään. Sillä
+tavalla saatte sotaväkeä, rahaa, valtaa, ja mehän voisimme niillä
+päästä... Herra ties miten pitkälle!
+
+-- Mutta tultuani takaisin Parisiin ja kun he kerran ovat saaneet
+minut valtaansa, niin he tekevät minusta pilkkaa.
+
+-- Ooh, armollinen herra, nyt ajattelette toisin kuin puhutte. Hekö
+tekisivät teistä pilaa! Ettekö kuullut, mitä leskikuningatar teille
+tarjoo?
+
+-- Hän on tarjonnut minulle paljo.
+
+-- Sen ymmärrän, ja juuri se teitä hermostuttaa. Mutta onhan hän
+kaiken muun ohella tarjonnut teille kaartinkomppanian ja sen
+komppanian päälliköksi tulisi herra Bussy. No niin. Ottakaa tarjous
+vastaan. Nimittäkää Bussy kapteeniksenne, Antraguet ja Livarot
+luutnanteiksenne ja Ribeirac vänrikiksenne. Sallikaa meidän neljän
+muodostaa tuo kunniavartiosto. Sittenpähän nähtäisiin, tokko kukaan
+rohkenisi tehdä teistä pilaa tai jättäisi teitä tervehtimättä, kun
+kuljette ohi, olipa se sitten vaikka kuningas itse.
+
+-- Alanpa jo, kautta kunniani, uskoa, että sinä olet oikeassa,
+Bussy. Minä mietin asiaa. Mutta mitä minun sisälle tullessani niin
+tarkkaavaisesti lueskelit?
+
+-- Se oli muuan kirje, joka... joka huvittanee teitä vieläkin enemmän
+kuin minua. Mitähän minä ajattelinkaan, kun en kertonut sitä teille
+heti!
+
+-- Onko se siis jokin tärkeä uutinen?
+
+-- Onpa niinkin. Ja lisäksi surullinen uutinen: Monsoreaun kreivi on
+kuollut.
+
+-- Mitä sanot? -- huudahti herttua hämmästyneenä, mutta ei silti
+jaksanut salata iloansa. -- Monsoreauko kuollut?
+
+-- Niin on. Olemmehan me kaikki kuolevaisia?
+
+-- Mutta eihän usein noin äkisti kuolla.
+
+-- Se riippuu asianhaaroista. Varsinkin jos tullaan surmatuksi.
+
+-- Onko hänet sitten surmattu?
+
+-- Siltä näyttää.
+
+-- Kuka sen on tehnyt?
+
+-- Saint-Luc, jonka kanssa hän oli joutunut riitaan.
+
+-- Ah! Se kunnon Saint-Luc!
+
+-- Ooh! Enpäs minä ole tiennytkään, että Saint-Luc kuului teidän
+ystäviinne.
+
+-- Hän on veljeni ystävä. Ja heti kun teemme sovinnon keskenämme,
+tulee veljeni ystävistä myös minun ystäviäni.
+
+-- Sehän on hyvä, armollinen herra. Olenpa iloissani nähdessäni
+teidät noin hyvätuulisena.
+
+-- Ja oletko varma siitä, että asia on totta?
+
+-- Saamari! Niin varma kuin ihminen yleensä voi olla. Tässä on kirje
+Saint-Lucilta itseltään, ja siinä hän ilmoittaa minulle tapahtumasta.
+Ja koska minä epäilin yhtä paljo kuin tekin, lähetin lääkärini Remyn
+ottamaan tarkemman selon asioista.
+
+-- Kuollut! Monsoreau kuollut! -- huudahti herttua. -- Kuollut!
+_Yksin!_
+
+Tuo sana pääsi hänen huuliltaan vallan teeskentelemättömänä.
+
+-- Hän ei ole kuollut yksin, -- vastasi Bussy, -- sillä Saint-Luc on
+hänet surmannut.
+
+-- Ooh, minä tiedän kyllä, mitä tarkoitan, -- sanoi herttua.
+
+-- Onko teidän korkeutenne ehkä antanut jonkin toisen henkilön
+toimeksi surmata hänet?
+
+-- En, kautta kunniani! Entä sinä?
+
+-- Minä olen, armollinen herra, liian halpa henkilö, jättääkseni
+sellaisia tehtäviä toisten suoritettaviksi. Minun on itseni pakko
+tarvittaessa sellaisista suoriutua.
+
+-- Haa! Monsoreau, Monsoreau! -- huudahti prinssi pirullisesti
+hymyillen.
+
+-- Kuulkaapas, armollinen herra! Saattaisi luulla, että teillä oli
+jotain kaunaa kreiviparkaa vastaan.
+
+-- Ei minulla, mutta sinulla itselläsi sitä oli.
+
+-- Onhan luonnollista, että minä häntä vihasin, -- virkkoi Bussy,
+kalveten vasten tahtoaan. -- Eikö näet ollut hänen ansionsa, että
+minä teidän korkeudeltanne sain kärsiä julman nöyryytyksen?
+
+-- Vieläkö sitä muistelet?
+
+-- En, armollinen herra, olettehan sen nähnyt. Mutta te, jonka
+palvelija, ystävä ja orja hän oli...
+
+-- No niin, no niin, -- murahti prinssi keskeyttäen tuon keskustelun,
+joka hänestä alkoi tuntua kiusottavalta. -- Käske satuloimaan
+hevoset, Bussy.
+
+-- Satuloimaanko hevoset? Mihin on tarkoitus lähteä?
+
+-- Méridoriin. Tahdon käydä surunvalitusvierailulla Diana-rouvan
+luona. Sitäpaitsi olen tuota vierailua jo kauvan ajatellut enkä
+tiedä, miksi en sitä jo ennemmin ole tullut tehneeksi. Mutta nyt
+en sitä enää tuonnemmaksi lykkää. Saamari! En tiedä, mistähän se
+johtunee, mutta tänään minua haluttaisi olla kohtelias.
+
+-- Kautta kunniani, -- sanoi Bussy itsekseen, -- kun nyt Monsoreau
+on kuollut eikä minun enää tarvitse pelätä, että hän myisi vaimonsa
+herttualle, niin saakoon prinssi vallan mielellään nähdä Dianan.
+Jos herttua häntä lähentelisi, niin kyllä hän, Bussy, osaisi
+rakastettuaan puolustaa. Käyttäkäämme siis tilaisuutta hyväksemme,
+kun sellainen kerran on tarjolla.
+
+Neljännestunnin kuluttua oli prinssi, Bussy ja lukuisa saattue
+mukanaan, matkalla Méridoriin.
+
+Tuon mahtavan ratsastajajoukkueen nähtyään riensi linnan
+portinvartija vallihaudalle saamaan tietoa vieraitten nimistä.
+
+-- Anjoun herttua, -- huusi prinssi. Portinvartija tarttui heti
+torveensa ja puhalsi merkkisoiton, jonka johdosta linnan kaikki
+palvelijat kiiruhtivat laskusillalle. Vanha parooni itse ilmestyi
+kynnykselle linnan avain kädessään.
+
+-- Onpa uskomatonta, kuinka vähän täällä Monsoreauta kaivataan, --
+oudoksui herttua. -- Katsohan, Bussy, miten murheettomilta kaikkien
+kasvot näyttävät.
+
+Muuan naishenkilö ilmestyi nyt rapuille.
+
+-- Kas, siinähän kaunis Diana onkin! -- huudahti prinssi. -- Katso,
+Bussy, katso!
+
+-- Kyllä minä näen, -- vastasi Bussy. -- Mutta, -- lisäsi hän hiljaa,
+-- en täällä näekään Remytä.
+
+Diana tuli todellakin ulos ja hänen perässään kannettiin
+paareja, joilla Monsoreaun kreivi lepäsi, silmänsä kuumeesta ja
+mustasukkaisuudesta säihkyen. Hän näytti pikemmin intialaiselta
+sulttaanilta kuin kuolinvuoteella viruvalta ruumiilta.
+
+-- Ah, mitä tämä merkitsee! -- huudahti herttua Bussyyn päin
+kääntyen. Bussy puolestaan oli sävähtänyt yhtä kalpeaksi kuin
+nenäliinansa, jonka avulla hän koetti mielenliikutustaan peitellä.
+
+-- Eläköön Anjoun herttua! -- huusi Monsoreau, kohottaen, vaikkakin
+vaivaloisesti, kättään.
+
+-- Hiljaa, hiljaa! -- lausui muuan ääni hänen takanaan. -- Te
+saatatte verenne liikkeeseen.
+
+Se oli Remy. Loppuun asti lääkärinvelvollisuudelleen uskollisena
+käski hän haavoitetun olemaan varovaisen.
+
+Hovissa ei mikään hämmästys kestä kauvan, ei ainakaan kasvojen
+ilmeissä. Anjoun herttuakin muutti heti hämmästyksensä hienoksi
+hymyilyksi.
+
+-- Voi, paras kreivi! -- huudahti hän. -- Mikä iloinen yllätys!
+Voitteko uskoa, että meille jo kerrottiin teidän kuolleen?
+
+-- Tulkaa tänne, herrani, -- sanoi haavoitettu, -- tulkaa, että saan
+suudella teidän korkeutenne kättä. Jumalan kiitos! Olen välttänyt
+kuoleman ja toivon saavani vielä kauvan ja uskollisesti palvella
+teidän korkeuttanne.
+
+Bussy, joka ei ollut ruhtinas eikä aviomies, tunsi kylmän hien
+kohoavan ohimoilleen. Hän ei rohjennut katsella Dianaa. Hänen
+sydäntään kirveli nähdessään tuon aarteen omistajan niin lähellä ja
+jo kahdesti päässeenä irti hänen käsistään.
+
+-- Kreivi Bussy, -- virkkoi Monsoreau. -- Seurattuanne hänen
+korkeuttaan tänne, ottakaa vastaan vilpittömimmät kiitokseni, sillä
+onhan minun elämästäni kiittäminen milteipä juuri teitä.
+
+-- Mitä! Minuako? -- sammalsi Bussy, luullen kreivin laskevan pilaa.
+
+-- Kyllä epäsuorasti, se on totta, mutta kiitollisuuteni on
+sentäänkin yhtä suuri, sillä kas tässä on pelastajani! -- jatkoi hän,
+osottaen Remytä, joka ojenteli epätoivoissaan käsiään taivasta kohti
+ja olisi halunnut piiloutua vaikka maan uumeniin. -- Tätä miestä
+saavat ystäväni kiittää siitä, että vielä elän.
+
+Huolimatta tohtori raukan viittailuista, että sairas pysyisi hiljaa,
+puhui Monsoreau kuitenkin lämmöllä siitä huolenpidosta, taitavuudesta
+ja uutteruudesta, jota Haudouin oli osottanut.
+
+Herttua rypisti kulmiaan ja Bussy loi Remyhyn kauhean katseen.
+Lääkäriparka, Monsoreaun takana seisten, tyytyi vastaamaan vain
+kädenliikkeellä, joka merkitsi:
+
+-- Voi, se ei ole minun syyni!
+
+-- Muuten, -- jatkoi kreivi, -- olen kuullut, että Remy on kerran
+tavannut teidätkin kuolevana, samoinkuin hän löysi minut. Meidän
+välillämme vallitsee nyt ystävyys. Saatte luottaa myötätuntooni,
+kreivi Bussy. Kun Monsoreau rakastaa jotain, niin rakastaa hän
+kaikesta sydämestään. Ja kun hän taas vihaa, niin on laita ihan sama.
+
+Bussy luuli huomaavansa, että kreivin hehkuva katse tällöin kohdistui
+Anjoun herttuaan. Herttua ei huomannut mitään.
+
+Laskeuduttuaan hevosen selästä, tarjosi herttua käsivartensa Dianalle
+ja virkkoi:
+
+-- Suvaitsetteko, kaunis kreivitär, ottaa meidät vastaan taloonne,
+jonka luulimme suruun vajonneeksi, mutta joka edelleenkin on rauhan
+ja ilon koti. Mitä teihin tulee, Monsoreau, niin levätkää te. Lepo on
+välttämätöntä haavoittuneelle.
+
+-- Armollinen herra, -- vastasi kreivi, -- ei koskaan voida sanoa,
+että niin kauvan kuin Monsoreau elää kukaan muu kuin hän itse
+ottaisi teidät vastaan tässä talossa. Palvelijani kantavat minua, ja
+kaikkialle, mihin menette, seuraan minä teitä.
+
+Olisi voinut luulla herttuan aavistaneen kreivin todellisen
+ajatuksen, sillä hän päästi heti irti Dianan käden.
+
+-- Menkää hänen luokseen, -- kuiskasi Remy Bussyn korvaan.
+
+Bussy lähestyi Dianaa, ja Monsoreau hymyili heille. Bussy tarttui
+Dianan käteen, ja Monsoreau hymyili yhäkin.
+
+-- Suuri muutos on tapahtunut, kreivi, -- virkkoi Diana puoliääneen.
+
+-- Voi! -- mutisi Bussy. -- Miksi se ei ollut vieläkin suurempi?
+
+
+
+
+29.
+
+Mitä haittaa voi olla liian leveistä kantotuoleista ja liian ahtaista
+ovista.
+
+
+Bussy ei eronnut Dianasta hetkeksikään. Monsoreaun hyvänsuopa hymyily
+soi hänelle vapauden, jota hän ei jättänyt käyttämättä.
+
+-- Voi! -- huokasi hän Dianalle. -- Minä olen totisesti surkuteltavin
+ihminen! Saatuani kuulla kreivin kuolemasta kehotin minä prinssiä
+palaamaan Parisiin ja sopimaan veljensä kanssa. Hän on siihen
+suostunut, ja nyt te kuitenkin jäätte Anjouhun, Diana.
+
+-- Äh, Ludvig, -- vastasi nuori nainen, hellästi Bussyn kättä
+puristaen, -- kuinka voittekin sanoa, että me olemme onnettomia?
+Niin monta ihanata päivää, niin paljo arvaamatonta onnea, joiden
+muistoissa sydämeni vavahtelee, tuon kaikenko siis unohdatte?
+
+-- Minä en unohda mitään, Diana. Päinvastoin muistan minä ne
+liiankin hyvin. Ja siinäpä syy juuri on, miksi pidän itseäni niin
+surkuteltavana, kun näet kaiken tuon onnen kadotan. Ettekö voi
+käsittää minun kärsimyksiäni, jos minun täytyy palata Parisiin, sadan
+penikulman päähän teistä! Sydämeni ihan pakahtuu sitä ajatellessani,
+Diana.
+
+Diana katsahti Bussyyn. Kreivin katseesta kuvastui niin ahdistava
+tuska, että Diana painoi päänsä alas ja vaipui syviin mietteisiin.
+
+-- No niin, -- virkkoi hän äkisti. -- Te matkustatte Parisiin, mutta
+minä matkustan myös.
+
+-- Kuinka! Jättäisittekö Monsoreaun?
+
+-- Vaikkapa minä hänet jättäisinkin, niin ei hän jätä minua. Ei,
+uskokaa minua, Ludvig, on parempi, että hän tulee mukaan.
+
+-- Haavoitettunako, sairaanako, niinkuin hän nyt on? Mahdotonta!
+
+-- Hän tulee mukaan, sanon minä. Diana siirtyi nyt prinssin luo.
+Monsoreau rypisti heti otsaansa.
+
+-- Kerrotaan, -- virkkoi Diana hurmaavasti hymyillen, -- että teidän
+korkeutenne rakastaa kukkia. -- Tulkaa, niin minä näytän teille koko
+Anjoun kauneimmat kukat.
+
+Frans tarjosi hänelle kohteliaasti kätensä.
+
+-- Minne viet hänen korkeutensa? -- kysäsi Monsoreau levottomasti.
+
+-- Kasvihuoneeseen.
+
+-- Vai niin. Kantakaa minutkin sinne, -- käski Monsoreau.
+
+-- Kautta kunniani, teinkin oikein siinä, etten häntä tappanut, --
+ajatteli Remy. -- Jumalan kiitos! Hän kyllä surmaa itsensä.
+
+-- Elkää sanoko herra Monsoreaulle poistuvanne Anjousta. Minä pidän
+sitten muusta huolen, -- kuiskasi Diana hiljaa Bussylle.
+
+Bussy meni nyt prinssin luo, ja Monsoreaun kantotuoli poikkesi erään
+pensaston taa.
+
+-- Armollinen herra, -- sanoi Bussy, -- olkaa joka tapauksessa
+varovainen. Elkää puhuko mitään Monsoreaulle siitä, että meillä on
+sopimus tekeillä.
+
+-- Mistä syystä?
+
+-- Hän näet voisi ilmoittaa suunnitelmistamme leskikuningattarelle ja
+saada hänet ystäväkseen.
+
+-- Olet oikeassa, -- vastasi herttua. -- Epäiletkö siis Monsoreauta?
+
+-- Epäilen, kautta jumalan!
+
+-- Niin teen minäkin. Otaksunpa, että hän jonkin tarkoitusperän
+vuoksi tekeytyi kuolleeksi.
+
+-- Ei kaiketikaan. Kyllä hän on saanut kelpo miekanpiston. Tuokin
+Remyn aasi, joka päästi hänet pintehestä, luuli aluksi, että hän oli
+kuollut. Sielu on varmaankin naulitsemalla naulittu kiinni sen miehen
+ruumiiseen.
+
+Oli jo ehditty kasvihuoneelle. Diana hymyili herttualle yhä
+ystävällisemmin.
+
+Prinssi meni ensin sisälle, sitten Diana. Monsoreau olisi seurannut
+perässä, mutta kun hänen kantotuoliaan yritettiin siirtää ovesta
+sisään, niin huomattiinkin, ettei se siitä mahtunut, sillä ovi oli
+liian ahdas. Monsoreaulta pääsi raivostuneen huuto. Diana meni
+sisälle välittämättä vähääkään miehensä epätoivoisista eleistä.
+
+Nyt Bussy tajusi Dianan tarkoituksen. Hän jäi Monsoreaun luo ja sanoi
+tälle rauhallisesti:
+
+-- Turha vaiva, herra kreivi. Tämä ovi on liian ahdas eikä kantotuoli
+sovi siitä sisälle.
+
+-- Armollinen herra, armollinen herra! -- huusi Monsoreau prinssille.
+-- Elkää menkö kasvihuoneeseen. Siellä on ulkomaisia kasveja, joista
+lemuaa myrkyllisiä tuoksuja, armollinen herra!
+
+Mutta Frans ei kuullut. Onnellisena saadessaan pitää Dianan kättä
+omassaan, astui hän, tavallisen varovaisuutensa unohtaen, tuohon
+viheriään labyrinttiin.
+
+Bussy kehotti Monsoreauta olemaan kärsivällinen, mutta siitä
+huolimatta tapahtui se, mikä olikin odotettavissa: Monsoreau ei
+jaksanut kestää kaikkea tuota ruumiillista ja sielullista tuskaa,
+hän pyörtyi. Remy ryhtyi taas lääkäriksi ja määräsi, että sairas oli
+vietävä takaisin huoneeseensa.
+
+-- Sanokaapa minulle nyt, -- kysyi Remy Bussyltä, -- mitä minun nyt
+on tekeminen?
+
+-- Hoo, saamari vieköön! Tee loppuun se työ, jonka niin hyvin olet
+alottanut. Jää hänen luokseen ja tee hänet terveeksi.
+
+Sitten hän kertoi Dianalle Monsoreaun tilasta. Diana erosi heti
+herttuasta ja riensi linnaan.
+
+-- Onnistuimmekohan? -- kysäsi Bussy Dianalta tämän ohikulkiessa.
+
+-- Niin luulen, -- vastasi Diana. -- Mutta elkää missään tapauksessa
+matkustako pois täältä, ennenkuin olette tavannut Gertrudia.
+
+Herttua ei välittänyt kukkasista muuten kuin Dianan seurassa
+ollessaan. Heti Dianan poistuttua muistuivat kreivin varotukset
+prinssille mieleen ja hän poistui kiireesti kasvihuoneesta.
+
+Sillävälin oli Diana tullut miehensä luo. Hetken kuluttua avasi
+kreivi silmänsä. Ensi töikseen hän yritti äkisti nousta ylös. Mutta
+sellaista aavistaen oli Remy sitonut potilaan lujasti sänkyyn kiinni.
+Kreivi päästi nyt kiukkuisen huudon, mutta katsahdettuaan ympärilleen
+hän huomasikin Dianan päänaluksensa vieressä.
+
+-- No, se oli hyvä, -- virkkoi Monsoreau. -- Me matkustamme jo tänä
+iltana Parisiin.
+
+Remy alkoi puhua matkustamista vastaan. Mutta Monsoreau ei ollut
+häntä kuulevinaankaan.
+
+-- Kuinka voitte ajatella mitään sellaista, te, joka olette
+haavoittunut? -- kysyi Diana rauhallisesti.
+
+-- Minä en välitä haavoistani. Mieluummin kuolen kuin näin kärsin.
+Vaikka kuolisin matkalla, niin sittenkin matkustamme tänä iltana.
+
+-- Tehdään niinkuin haluatte.
+
+-- Niin, sitä toivoisin. Valmistaudu siis matkalle, minä pyydän.
+
+-- Minä olen pian valmis. Mutta saanko tietää, mistä syystä olette
+tehnyt näin äkillisen päätöksen?
+
+-- Sen sanon teille sitten kun teillä ei enää ole mitään kukkia
+prinssille näytettävinä tai kun minä olen saanut laitetuksi niin
+suuret ovet, että minun kantotuolini mahtuu kulkemaan niistä kaikista.
+
+Diana vain painoi päänsä alas.
+
+-- Mutta, rouva kreivitär... väitti Remy.
+
+-- Kreivi tahtoo niin, -- vastasi Diana, -- ja minun velvollisuuteni
+on totella.
+
+Remy oli eräästä Dianan antamasta merkistä huomaavinaan, että hänen
+pitäisi lopettaa vastaväitteensä. Hän pysyi senvuoksi ääneti, mutta
+ajatteli itsekseen:
+
+-- Ne vievät siltä hengen, ja sitten sitä väitetään lääkärin syyksi.
+
+Sill'aikaa valmistausi Anjoun herttua lähtemään Méridorista.
+
+Gertrud tuli tuomaan Dianalta sellaisia terveisiä, että hänen täytyi
+olla kreivin luona eikä hän niin ollen voinut sanoa prinssille
+jäähyväisiä. Samalla hän sai kuiskatuksi Bussylle, että Diana
+matkustaisi jo samana iltana.
+
+Herttua poistui seurueineen.
+
+Fransilla oli omituiset oikkunsa. Jos Diana olisi ollut häntä
+kohtaan kylmäkiskoinen, olisi hän prinssiä haavoittanut, ehkäpä
+jouduttanut hänen lähtöään Andersista. Nyt hän sitävastoin oli ollut
+ystävällinen, ja hänen hymyilynsä oli kuin houkutellut häntä sinne
+jäämään. Kun hän sitäpaitsi ei tiennyt mitään Monsoreaun päätöksestä,
+ei hän hetkeksikään lakannut ajattelemasta sitä vaaraa, johon hän
+antautuisi, jos hän liian helposti taipuisi leskikuningattaren
+toivomuksiin.
+
+Bussy oli sitä jo aavistanut ja hän pani suuren merkityksen tähän
+herttuan oikkuun.
+
+-- Bussy, -- virkkoi Frans, -- ei ehkä ole varsin viisasta suostua
+liian pian äitini esityksiin.
+
+-- Olette oikeassa. Hänhän kuitenkin kuvittelee olevansa paras
+valtiollinen äly maassa.
+
+-- Ymmärräthän sen sijaan, että jos minä pyydän kahdeksan päivän
+miettimisajan taikka muuten viivyttelen asiaa kahdeksan päivää,
+joiden kuluessa voimme järjestää juhlallisuuksia ja haalia tänne
+aateliston koolle, niin saa äitini nähdä, miten voimakkaita me olemme.
+
+-- Se on järkevätä, armollinen herra.
+
+-- Minä jään tänne kahdeksaksi päiväksi, -- sanoi herttua. -- Sillä
+aikaa saan kyllä äitini tekemään monta myönnytystä, siitä voit olla
+varma.
+
+-- Oikein, armollinen herra. Puristakaa hänestä niin paljo kuin
+voitte, mutta varokaa myös, ettei tuosta pitkittämisestä koidu
+pahennusta. Esimerkiksi kuningas, joka tuntee teidän aikeenne, voisi
+suuttua, sillä hän on ylen kiukkuisa.
+
+-- Sinä olet oikeassa. Minun pitäisi lähettää veljeni luo joku
+lähettiläs, joka ilmoittaisi hänelle minun palaamisestani. Siitä
+juuri saisinkin ne tarvitsemani kahdeksan päivää.
+
+-- Kyllä, mutta tuo lähettiläs joutuisi suureen vaaraan, -- väitti
+Bussy.
+
+Anjoun herttua hymyili pirullista hymyään.
+
+-- Siinäkö tapauksessa, että minä muuttaisin päätöstäni? -- kysyi hän.
+
+-- Niin. Vastoin veljellenne antamaanne lupausta te sen kyllä
+tekisitte, jos vain huomaisitte omain etujenne niin vaativan, vai
+kuinka?
+
+-- Ehkä.
+
+-- Aivan niin! Ja teidän lähettiläänne pistettäisiin silloin
+Bastiljiin.
+
+-- Me emme ilmoittaisi lähettiläälle hänen matkansa tarkoitusta, vaan
+antaisimme hänelle kirjeen.
+
+-- Elkää antako hänelle mitään kirjettä, vaan ilmoittakaa hänelle
+pikemminkin häntä uhkaavasta vaarasta.
+
+Mutta silloinhan ei kukaan ottaisi tehtävää niskoilleen.
+
+-- Ooh, miksi niin luulisitte?
+
+-- Tunnetteko ketään, joka uskaltaisi sellaiseen ryhtyä?
+
+-- Tunnen yhden: itseni.
+
+-- Sinäkö?
+
+-- Juuri minä. Minä pidän monimutkaisista neuvotteluista.
+
+-- Bussy, Bussy ystäväni! -- huudahti herttua. -- Jos sinä otat sen
+tehdäksesi, niin voit luottaa ikuiseen kiitollisuuteeni.
+
+Bussy hymyili, sillä hän tunsi hänen korkeutensa kiitollisuuden
+määrän. Herttua luuli hänen epäröivän.
+
+-- Minä annan sinulle matkallesi kymmenen tuhatta écuta, lisäsi hän.
+
+-- Ooh, armollinen herra! Voidaanko sellaisia palveluksia rahalla
+palkita?
+
+-- Matkustatko siis Parisiin?
+
+-- Matkustan, vaikka jo tänä iltana, jos niin tahdotte, armollinen
+herra.
+
+-- Uljas Bussyni, suostutko siis todellakin?
+
+-- Tiedättehän, että minä palvellakseni teitä, armollinen herra,
+menisin vaikka tuleen. Te pidätte täällä Silläaikaa hupaista elämää.
+Hankkikaa minulle jos voitte, leskikuningattarelta hyvä apotinpaikka.
+
+-- Minä jo sitä tässä tuumailen, hyvä ystävä. Bussy oli suunniltaan
+ilosta. Hän aikoi lähteä heti kun saisi Méridorista merkin.
+
+Merkki viivähti kuitenkin seuraavaan aamuun. Monsoreau oli ankaran
+mielenliikutuksen vuoksi tuntenut olevansa niin heikko, että hän
+katsoi parhaaksi levätä yönsä Méridorissa.
+
+Vasta seitsemän aikaan aamulla ilmoitettiin Bussylle, että Monsoreaun
+kreivi, vanhan paroonin rukouksista ja Remyn varoituksista
+huolimatta, oli kantotuolissa lähtenyt Parisiin. Hänen seurassaan
+kulkivat ratsain Diana, Remy ja Gertrud. Bussy porhalsi heti samalle
+tielle.
+
+
+
+
+30.
+
+Saint-Luc palaa takaisin hoviin.
+
+
+Niin paljo kuin kuningas luottikin Anjouhun lähettämäänsä
+sanansaattajaan, nimittäin äitiinsä, ei hän kuitenkaan Katarinan
+matkustamisen jälkeen ajatellut muuta kuin varustautumista veljensä
+odotetun hyökkäyksen varalta.
+
+Chicotin kanssa hän kirjoitteli aakkosellisessa järjestyksessä pitkiä
+luetteloja niistä henkilöistä, jotka eivät osottautuneet kuninkaan
+puoluelaisiksi. Näitä listoja karttui päivä päivältä yhä enemmän. Ja
+monesti tuli kuningas vilkaisseeksi varsinkin Saint- Luc'in nimeen.
+Muuten kiihdyttivät hänen vihaansa tuota entistä suosikkia kohtaan
+hovijuorut sekä Saint- Luc'in pakeneminen Anjouhun, sillä pakenemalla
+Méridoriin joutui hän helposti ikäänkuin jonkinlaiseksi herttuan
+esiairueeksi Angersissa.
+
+Muuanna iltana, kuninkaan syödessä illallista kuningattaren seurassa,
+jonka turviin hän valtiollisten vaarain hetkellä tavallista useammin
+hiipi, astui Chicot sisälle.
+
+-- Uu... uh! -- puhkui hän.
+
+-- Mistä on kysymys? -- kysyi kuningas.
+
+-- Herra Saint-Luc on täällä.
+
+-- Saint-Luc? -- Kuningas nousi pöydästä.
+
+-- Suokaa anteeksi, -- sanoi hän kuningattarelle, -- nyt on kysymys
+valtionasioista, jotka eivät voine teidän majesteettianne huvittaa.
+
+Kuningatar aikoi nousta pöydästä jättääkseen puolisonsa yksin.
+
+-- Ei, rouvani, -- virkkoi Henrik. -- Jääkää vaan tänne, jos
+haluatte. Minä menen virkahuoneeseeni.
+
+-- Voi, sire! -- lausui kuningatar hellän osanottavasti, mitä
+hän aina osotti tuota kiittämätöntä puolisoaan kohtaan. -- Elkää
+vihastuko, minä pyydän.
+
+-- Suokoon Jumala, etten sitä tarvitsisi tehdä! -- vastasi Henrik,
+huomaamatta Chicotin suupielissä väreilevää pilkallista hymyä.
+
+Kun Henrik ja Chicot olivat tulleet ulos huoneesta, virkkoi kuningas:
+
+-- Mitä hänellä on täällä tekemistä, sillä petturilla?
+
+-- Kuka tietää? -- sanoi Chicot.
+
+-- Olen varma siitä, että hän tulee tänne veljeni lähettiläänä,
+sillä niinhän kaikissa kapinoissa tapahtuu. Ne muistuttavat sameata
+vettä, jossa asianomaiset kalastavat itselleen kaikenlaisia etuja.
+Hän on ihan varmasti lietsonut kapinaa ja sillä muka hankkinut
+suojeluskirjan tullakseen loukkaamaan minua.
+
+-- Kuka tietää? -- virkkoi Chicot taas.
+
+-- Vielä, -- jatkoi Henrik, kävellen epävakaisin askelin, -- voi asia
+olla niinkin, että hän tulee vaatimaan minulta takaisin tiluksiaan,
+joiden tulot minä olen pidättänyt. Siinä olen ehkä menetellyt hieman
+väärin, kun minä oikeastaan en voi syyttää häntä mistään rikoksesta.
+
+-- Kuka tietää? -- toisti Chicot vieläkin.
+
+-- Sinä kiukustutat minua tuolla ainaisella vatkutuksellasi: kuka
+tietää? -- huudahti Henrik.
+
+-- No, luuletko sitten itse huvittavasi muita ainaisilla
+kysymyksilläsi?
+
+-- Mutta tokihan tavallisesti jotain vastataankin.
+
+-- Mitä minun sitten pitäisi vastata? Juuri sinä itse kiusotat minua
+tyhmillä kuvitteluillasi.
+
+-- Herra Chicot...
+
+-- Herra Henrik...
+
+-- Chicot ystäväni! Sinä näet, miten levoton olen, ja kuitenkin
+moitit minua.
+
+-- Heitä sitten hiiteen se levottomuutesi.
+
+-- Mutta kaikki ihmiset pettävät minua.
+
+-- Kuka tietää? Kuka tietää?
+
+Henrikin työhuoneeseen oli uutinen Saint-Luc'in palaamisesta koonnut
+kuninkaan uskotut. Saint-Luc seisoskeli siellä vallan rauhallisena
+kaikkien vihollistensa keskellä. Kaikkien kummallisinta oli, että
+hän oli tuonut vaimonsa mukanaan ja antanut hänen istuutua eräälle
+tuolille. Itse hän käveli edestakaisin, käsi miekankahvassa, ja
+vastaili uhkaavin silmäyksin häneen kohdistettuihin uteliaihin ja
+hävyttömiin katseisiin.
+
+Kaikkien mielet jännittyivät korkeimmilleen kuninkaan astuessa
+sisään. Hän tuli, päättäen ajatuksissaan kiihottaa itseään. Hänen
+seuralaisensa Chicotin katse oli taas niin rauhallinen ja arvokas
+kuin mitä Ranskan kuninkaalla sellaisessa tilaisuudessa olisi pitänyt
+olla.
+
+-- Tekö täällä, hyvä herra? -- huudahti kuningas heti.
+
+-- Niin, sire, -- vastasi Saint-Luc arvokkaasti.
+
+-- Teidän läsnäolonne Louvressa minua todellakin mitä suurimmassa
+määrin hämmästyttää.
+
+Tämän tylyn lauseen jälkeen vallitsi kuolonhiljaisuus hallitsijan ja
+tuon hänen entisen suosikkinsa ympärillä. Saint-Luc ensinnä katkasi
+äänettömyyden. Tavallisella tottumuksellaan ja ilman vähintäkään
+arastelua hän lausui:
+
+-- Sire, minua puolestani kummastuttaa vain yksi asia, se nimittäin,
+ettei teidän majesteettinne nykyisissä oloissa ole odottanut
+näkevänsä minua täällä.
+
+-- Mitä se merkitsee, hyvä herra? -- kysyi Henrik kuninkaallisen
+ylpeästi.
+
+-- Teidän majesteettianne uhkaa vaara.
+
+-- Vaara! -- huudahtivat hovimiehet.
+
+-- Niin, hyvät herrat, suuri, uhkaava vaara. Vaara, jossa kuningas
+tarvitsee kaikkien niiden apua, jotka ovat hänelle uskolliset. Ja
+ollen vakuutettu siitä, että sellaisen vaaran aikana, jollaisena minä
+sitä nyt pidän, ei kenenkään apu ole tarpeeton, saavun jättämään
+kuninkaani jalkain juureen alamaisen pyyntöni saada häntä palvella.
+
+-- Ahaa! -- virkahti Chicot. -- Näetkös nyt, poikani, että minä olin
+oikeassa sanoessani: kuka tietää?
+
+Henrik III ei heti vastannut. Hän katsahti ympärilläolijoihin ja
+niiden katseista hän huomasi sekä koirankurisuutta että kummastusta.
+
+Mutta Henrik huomasi myöskin sen, että kademieltäkin sisältyi heidän
+uhkaaviin katseisiinsa ja eleihinsä. Kuitenkaan ei hän tuota pikaa
+aikonut antautua.
+
+-- Herrani, -- virkkoi hän vain, -- te olette täyttänyt ainoastaan
+velvollisuutenne, sillä teidän asiannehan on minua palvella.
+
+-- Se on kuninkaan kaikkien alamaisten velvollisuus, sire. Mutta
+nykyisin on olemassa monta, jotka unohtavat maksaa velkansa. Minä,
+sire, tulen kuitenkin maksamaan oman osuuteni ja pidän itseäni
+onnellisena, jos teidän majesteettinne aina suvaitsee lukea minut
+velallistensa joukkoon.
+
+Tällaisen nöyrtymisen jälkeen astui kuningas vähän lähemmäksi
+Saint-Luc'ia.
+
+-- Siis ei tuloonne ole mitään muita syitä kuin äsken mainitsemanne?
+
+-- Sire, vastasi reippaasti Saint-Luc, huomattuaan kuninkaan
+äänensävystä, ettei tämä häntä enää vihannut eikä epäillyt, minä
+saavun ainoastaan siitä syystä, jonka jo mainitsin, ja teidän
+majesteettinne voi vaikka heti heitättää minut Bastiljiin ja ammuttaa
+minut. Mutta minä puolestani olen täyttänyt velvollisuuteni. Sire,
+Anjoussa on kapina, Tourainessa se pian puhkee ja Guyennessä
+puuhaillaan noihin molempiin liittymistä. Anjoun herttua yllyttää
+kapinaan koko länsi- ja etelä-Ranskaa.
+
+-- Siinäpä hänellä luullakseni onkin käytettävänään eteviä apureita,
+-- huudahti kuningas.
+
+-- Sire, -- vastasi Saint-Luc, oivaltaen Henrikin; tarkoituksen,
+-- herttuata eivät hillitse mitkään neuvot eivätkä esitykset, eikä
+kreivi Bussykaan, niin päättäväinen kuin hän onkin, saa haihdutetuksi
+sitä pelkoa, jota herttua tuntee teidän majesteettianne kohtaan.
+
+-- Vai niin, -- virkkoi kuningas salaa hymyillen, -- se kapinoitsija
+siis vapisee?
+
+Chicot tyrkkäsi kyynärpäällään kuningasta ja tokasi:
+
+-- Väistyppä vähän syrjään, jotta pääsen antamaan herra
+Saint-Luc'ille kättä.
+
+Se vaikutti kuninkaaseen. Henrik meni entisen ystävänsä eteen, laski
+kätensä hänen olalleen ja lausui:
+
+-- Ole tervetullut, Saint-Luc!
+
+-- Ah, sire! -- huudahti Saint-Luc ja suuteli kuninkaan kättä. --
+Minä siis saan jälleen tuntea rakkaan herrani!
+
+-- Saat, mutta minäpä en tunne sinua, -- vastasi kuningas, -- sillä
+sinä, Saint-Luc parka, olet hirveästi laihtunut.
+
+Siinä samassa kajahti naisen ääni:
+
+-- Sire, se johtuu surusta, kun olemme pahoittaneet teidän
+majesteettinne mieltä.
+
+Vaikka tuo ääni soinnahtikin lempeältä ja kunnioitettavalta, hätkähti
+Henrik kuitenkin sen kuullessaan.
+
+-- Rouva Saint-Luc! -- mutisi hän.
+
+Jeanne heittäytyi hänen jalkoihinsa.
+
+-- Nouskaa ylös, rouva, -- sanoi kuningas. -- Minä kunnioitan
+kaikkia, jotka kantavat Saint- Luc'in nimeä.
+
+Jeanne tarttui kuninkaan käteen ja vei sen huulilleen. Mutta Henrik
+veti sen äkisti pois.
+
+-- Menkää käännyttämään kuningasta, -- virkkoi Chicot nuorelle
+rouvalle. -- Te olette, kautta jumalan, riittävän kaunis voidaksenne
+sen tehdä.
+
+Mutta Henrik käänsi Jeannelle selkänsä, kietoi käsivartensa.
+Saint-Luc'in kaulaan ja poistui huoneisiinsa tämän seurassa.
+
+-- No niin, Saint-Luc, me olemme siis tehneet rauhan, -- sanoi Henrik.
+
+-- Sanokaa, sire, pikemminkin, että te olette antanut armon, --
+vastasi Saint-Luc.
+
+-- Hyvä rouva, -- kuiskasi Chicot hämmästyneelle Jeannelle, -- hyvä
+vaimo ei saa hyljätä miestään... varsinkaan silloin, kun tämä on
+alttiina vaaralle.
+
+Ja sen sanottuaan hän työnsi Jeannen menemään kuninkaan ja
+Saint-Luc'in jälkeen.
+
+
+
+
+31.
+
+. . . . .
+
+
+Taitavan ratsastajan on varsin helppo tavata jalkaisinkulkijat ja hän
+voi helposti päästä niistä edellekin. Niin oli Bussynkin laita.
+
+Toukokuu oli jo kulunut lopuilleen ja ilma oli painostavan kuuma,
+minkävuoksi Monsoreau käski saattueensa pysähtyä erääseen metsään,
+joka oli lähellä tietä. Heidän siellä levätessään ratsastaa porhalsi
+Bussy ohitse.
+
+Helposti ymmärrettävistä syistä oli hän kysellyt vastaantulijoilta,
+olivatko nämä ehkä nähneet joitakin ratsastajia ja talonpoikain
+kuljettamaa kantotuolia. Aina Durtalin kylään saakka oli hän
+saanut mitä rauhoittavimpia tietoja. Senvuoksi hän, ollen varma
+siitä että Diana kulki hänen edellään, kannusti hevosensa raviin
+ja mäentöyräillä silloin tällöin kurkistautui katsomaan, näkyikö
+seuruetta lähistössä. Mutta vasten kaikkea odotusta hävisikin
+seurue hänen käsistään. Vastaantulijat eivät enää olleet nähneet
+kysymyksenalaisia henkilöitä. Ja saavuttuaan la Flechen kylään sai
+hän selville, että hän olikin joutunut seurueen edelle, vaikka oli
+luullut ratsastavansa sen jälessä.
+
+Nyt hän muisti tien vieressä olleen metsän ja ymmärsi, miksi hänen
+ratsunsa oli juuri sillä kohtaa hirnahtanut.
+
+Hän teki heti päätöksensä, pysähtyi kylän kurjimpaan kapakkaan,
+istahti erään ikkunan ääreen ja kätkeytyi sen suojustinten varjoon.
+Bussy oli tämän kahvilan valinnut oleskelupaikakseen siitä syystä
+että sitä vastapäätä oli mitä upein ravintola, johon hän otaksui
+Monsoreaun pysähtyvän.
+
+Bussy oli arvannut oikein. Iltapäivällä seurue saapui.
+
+Matkustajat menivät ravintolaan, viimeisenä Diana, joka, mikäli Bussy
+oli huomaavinaan, levottomasti silmäili ympärilleen. Bussy ajatteli
+aluksi näyttäytyä hänelle, mutta malttoi kuitenkin mielensä.
+
+Tuli ilta. Bussy toivoi, että Remy menisi ulos tai että Diana
+näyttäytyisi jossakin ikkunassa. Hän kietoi senvuoksi viitan
+ympärilleen ja meni odottelemaan kadulle.
+
+Niin hän odotteli kello yhdeksään asti. Silloin ilmaantui portille
+kahdeksan miestä. Neljä niistä meni sisälle.
+
+-- Ahaa! -- ajatteli Bussy. -- Aikovatkohan he ehkä matkustaa yöllä?
+Siinäpä olisi Monsoreau mainiosti ajatellut.
+
+Ihan oikein! Seurue läksi taas matkaan.
+
+Diana katseli uudelleen ympärilleen tarkkaavaisesti. Mutta Monsoreau
+huusi häntä ja hänen täytyi mennä kantotuolin luo.
+
+Neljä miestä, jotka myöhemmin vuorostaan siirtyisivät kantajiksi,
+sytyttivät tulisoihdut palamaan ja astuivat kaksi kummallekin
+puolella seuruetta.
+
+Bussykin nousi hevosensa selkään. Nyt hänen ei tarvinnut pelätä
+eksyvänsä tieltä eikä kadottavansa kulkuetta näkyvistään, sillä
+tulisoihdut olivat mainioita oppaita.
+
+Monsoreau ei päästänyt Dianaa hetkeksikään näkyvistään. Hän puhutteli
+taikka pikemminkin soimasi häntä. Kukkaishuoneessa käynti aiheutti
+vielä lukemattomia päähänpistoja ja monia katkeria kysymyksiä.
+
+Niin matkattiin eteenpäin. Viimein Bussy, ilmoittaakseen läsnäolonsa,
+äkkiä vihelsi pienellä hopeapillillä samaan tapaan, jolla hän
+kotonaan tavallisesti kutsui palvelijoitaan.
+
+Remy tunsi heti tuon vihellyksen. Diana vavahti ja katsahti
+tohtoriin. Tämä nyökäytti päätään, tuli lähemmäksi ja kuiskasi:
+
+-- Se on hän.
+
+-- Mistä on kysymys? -- huusi Monsoreau. -- Kuka puhuu teille, rouva?
+
+-- Minulleko? Ei kukaan.
+
+-- Ihan varmasti. Minä näin erään henkilöni varjon teitä lähenevän ja
+kuulin äänen.
+
+-- Se ääni oli herra Remyn. Oletteko hänellekin mustasukkainen?
+
+-- En, mutta minä tahdon, että puhutaan ääneen. Se minua rauhoittaa.
+
+-- On kuitenkin seikkoja, joita ei voida sanoa kreivin kuullen, --
+keskeytti Gertrud, tullen avuksi emännälleen, -- sillä ensiksikin
+voidaan puhua asioista, jotka eivät lainkaan koske herra kreiviä, ja
+toiseksi voi puhe johtua sellaisiin asioihin, jotka koskevat häntä
+liiankin läheltä.
+
+-- Mitä laatua se asia oli, josta Remy puheli kreivittärelle?
+
+-- Se koski hyvin läheisesti herra kreiviä.
+
+-- Mitä! -- huudahti Monsoreau. -- Sanokaa heti, minä tahdon sen
+tietää.
+
+-- Minä sanoin, herra kreivi, että jos te tuolla tavoin rasitatte
+itseänne, niin kuolette, ennenkuin saamme kuljetuksi kolmattaosaakaan
+koko matkasta.
+
+Soihtujen kaameassa valossa saattoi nähdä, miten Monsoreau lensi
+kalmankalpeaksi.
+
+-- Hän vartoo teitä tuolla, -- kuiskasi Remy Dianalle tuskin
+kuuluvasti. -- Pysäyttäkää hieman hevostanne, niin hän saavuttaa
+teidät.
+
+Remy oli puhunut niin hiljaa, että Monsoreau kuuli vain mutinaa.
+Mutta hän ponnisti voimiaan, käänsi päätään sivulle ja näki Dianan
+olevan takanaan.
+
+-- Jos vielä kerran teette tuollaisen liikkeen, herra kreivi, --
+sanoi Remy, -- niin voitte saada verensyöksyn.
+
+Jo aikaisemmin oli Diana käynyt rohkeaksi. Hän pyöräytti nyt
+hevosensa ympäri ja odotti Bussya. Samassa laskeutui Remy ratsunsa
+selästä, heitti suitset Gertrudin huostaan ja kiiruhti kantotuolin
+luo hoitamaan sairasta.
+
+-- Saanko koettaa suonta, -- sanoi hän. -- Lyönpä vetoa siitä, että
+herra kreivissä on kuumetta.
+
+Muutamien sekuntien perästä oli Bussy Dianan rinnalla. Rakastavaiset
+eivät tarvinneet puhua ymmärtääkseen. Hetkisen he viipyivät
+syleilyssä. Bussy ensin katkaisi äänettömyyden.
+
+-- Sinä matkustat, ja minä seuraan sinua.
+
+-- Voi, Ludvig, miten minun päiväni tulevat olemaan ihanat ja yöni
+suloiset tietäessäni, että sinä olet minun lähelläni!
+
+-- Mutta päivälläpä hän näkee meidät.
+
+-- Ei näe. Sinä seuraat meitä kauvempana ja ainoastaan minä saan
+sinua nähdä. Teitten mutkissa, mäkien kukkuloilla näkyvät sinun
+hattusi töyhtö, sinun viittasi koristukset, sinun ilmassa hulmuava
+nenäliinasi, ja kaikki nuo puhuvat minulle sinun nimessäsi, että
+sinä rakastat minua. Kun minä auringon vaipuessa mailleen ja
+hämärän laskeutuessa yli maiden saan nähdä vain sinun vartalosi
+varjon lähettävän minulle lentosuudelman, niin voinpa pitää itseäni
+onnellisena ja autuaana.
+
+-- Puhu, puhu, rakas Diana. Et voi aavistaa, miten sointuisa on sinun
+suloinen äänesi.
+
+-- Ja kun me matkustamme yöllä... ja se tapahtuu usein, sillä Remy
+on sanonut, että öinen viileys virkistää sairaan haavaa... öisin
+matkustaessamme pysäytän minä, niinkuin nytkin, hevoseni, ja saan
+silloin tällöin heittäytyä sinun syliisi ja hetkisen kertoa kaikesta,
+mitä päivän kuluessa olen ajatellut.
+
+-- Voi, miten minä sinua rakastan! - kuiskasi Bussy.
+
+-- Katsos, -- jatkoi Diana, -- minä luulen meidän sielujemme niin
+läheisesti yhdistyneen, että me, vaikkapa olemmekin erillämme ja
+voimatta puhella toistemme kanssa, toisiamme edes näkemättä, olemme
+onnellisia pelkän tietoisuuden vuoksi siitä, että olemme toistemme
+lähellä.
+
+-- Voi, niin, niin! Mutta saada nähdä sinut, saada sulkea sinut
+syliini! Voi, Diana, Diana!
+
+Rakastavaiset unohtivat koko maailman.
+
+Yht'äkkiä kajahti ääni, mikä sai heidät kummankin hätkähtämään,
+Dianan pelosta, Bussyn vihasta.
+
+-- Diana! -- kuului ääni huutavan. -- Diana! Missä sinä olet? Vastaa!
+
+-- Voi, se on hän, se on hän! Minä vallan unohdin hänet, -- mutisi
+Diana. -- Voi, sinä suloinen unelma! Sinä julma unelma!
+
+-- Kuule! -- virkkoi Bussy, -- kuule, Diana! Me olemme nyt toistemme
+omat. Sano vain yksi sana, eikä mikään saa riistetyksi sinua minulta.
+Diana, paetkaamme. Kuka voi estää meitä pakenemasta? Katsohan: meille
+avautuu maailma, onni, vapaus! Sano sana vain, ja me pakenemme! Vain
+yksi sana, ja sinä, vapaana hänestä, olet ikuisesti minun omani.
+
+Nuori mies pidätti häntä hetkisen.
+
+-- Entäpä isäni? -- huokasi Diana.
+
+-- Kyllä, mutta kun hän saa tietää, että minä rakastan sinua...
+kuiskasi Bussy.
+
+-- Voi! Ajattele sentään: isä!
+
+-- No niin, en tahdo pakottaa sinua, rakas Diana. Käske, niin minä
+tottelen.
+
+-- Kuule, lausui Diana kätensä ojentaen, -- meidän kohtalomme on
+tuolla. Olkaamme voimakkaampia kuin se kiusanhenki, joka meitä
+seuraa. Elä pelkää mitään. Saat vielä nähdä, voinko minä rakastaa.
+
+-- Hyvä jumala, meidän täytyy siis erota! -- mutisi Bussy.
+
+-- Kreivitär, kreivitär! -- huusi ääni. -- Vastatkaa, muuten hyppään
+minä pois tästä riivatun kantotuolista, vaikka siitä tulisi elämäni
+loppu!
+
+-- Jää hyvästi! -- sanoi Diana. -- Jää hyvästi! Hän saattaa toteuttaa
+uhkauksensa ja se olisi hänen surmansa.
+
+-- Suretko häntä?
+
+-- Sinä mustasukkainen! -- kuiskasi Diana suloisesti hymyillen.
+
+Bussy päästi hänet menemään. Parin sekunnin kuluttua oli hän jo
+kantotuolin luona. Kreivi oli jo melkein puolipyörryksissä.
+
+-- Pysäyttäkää! -- huusi Monsoreau. Pysäyttäkää!
+
+-- Saamari vieköön, -- sanoi Remy, -- ette saa pysäyttää! Hän on
+hullu. Jos hän tahtoo tappaa itsensä, niin tappakoon.
+
+Kantotuoli solui niinollen edelleen, ja Gertrud kysyi
+teeskentelemättä:
+
+Ketä kreivi sitten huutaa? Kreivitärhän on tässä minun vieressäni.
+Vastatkaa itse, armollinen rouva. Kreivi varmaankin hourailee.
+
+Sanaakaan sanomatta siirtyi nyt Diana soihtujen valaisemaan piiriin.
+
+-- Voi! -- huudahti Monsoreau. -- Missä te olitte?
+
+-- Missäpä muualla kuin teidän takananne?
+
+-- Olkaa minun lähelläni, ihan minun lähelläni. Elkää jättäkö minua!
+
+Pian päästiin seuraavaan pysähdyspaikkaan. Monsoreau nukkui muutamia
+tunteja ja tahtoi sitten taas jatkaa matkaa. Hän ei niin paljo
+tahtonut kiirehtiä Parisiin kuin päästä Angersista kauvemmaksi.
+
+Silloin tällöin uudistui kertojamme näytelmä.
+
+Remy tällöin ajatteli: kuolkoon vain mies harmista, lääkärin kunnia
+on kuitenkin pelastettu.
+
+Mutta Monsoreau ei kuollut. Hän päinvastoin nähtävästi toipuneempana
+saapui kymmenen päivää matkustettuaan Parisiin.
+
+Remy oli todellakin taitava mies, taitavampi kuin mitä oli toivonut.
+
+Matkan varrella oli Diana hellyydenosotuksillaan laimentanut Bussyn
+ylpeyttä ja saanut hänet lupaamaan senkin, että hän perillepäästyä
+tulisi tervehtimään Monsoreauta ja solmitsemaan sen ystävyyden, jota
+tämä niin mielellään oli tahtonut hänelle tarjota!
+
+
+
+
+32.
+
+Anjoun herttuan lähettiläs.
+
+
+Ei kuulunut Parisiin leskikuningatar Katarinaa yhtä vähän kuin Anjoun
+herttuatakaan. Ja uutinen veljesten välien rikkoutumisesta alkoi yhä
+enemmän varmistua.
+
+Suosikit kuiskailivat kuninkaalle:
+
+-- Sire, veljellenne on annettu huonoja neuvoja.
+
+Siinä kaikki, mitä niihin aikoihin kuninkaalle rohjettiin sanoa.
+Ja kun tiedettiin, että oli olemassa vain yksi ainoa henkilö, joka
+uskaltaisi ja kykenisi neuvomaan Fransia, niin katkeruus sen johdosta
+Bussya kohtaan kasvamistaan kasvoi.
+
+Eräänä päivänä levisi tieto, että Anjoun herttua oli lähettänyt
+lähettilään. Kun uutinen saapui Louvreen, herätti se yleisen
+hämmingin. Kuningas vaaleni harmista ja hovimiehet tietystikin
+menivät ihan kalmankalpeiksi. He vannoivat surmaavansa tuon
+lähettilään mitä julmimmalla tavalla.
+
+He alkoivat tapansa mukaan kiillottaa miekkojaan ja harjoitella
+miekkailua.
+
+Chicot pisti miekkansa ja tikarinsa tuppeen ja vajosi syviin
+mietteisiin.
+
+Sen huomattuaan kuningas kysyi, mitä Chicot ajatteli.
+
+-- Sire, -- vastasi Chicot kotvasen mietittyään,
+
+-- Anjoun herttua joko lähettää lähettilään tai on lähettämättä.
+Hyvää yötä, Henrik!
+
+Juuri kun Chicot aikoi paneutua pikku ettoneelle, kuului äänekästä
+puhelua. Kaartinkapteeni astui hämmästyneenä sisälle.
+
+-- Sire, -- sanoi hän, -- Anjoun herttuan lähettiläs on saapunut
+linnan portille.
+
+-- Onko hänellä saattuetta? -- kysyi kuningas.
+
+-- Ei, hän on ihan yksin.
+
+-- Niinpä hänet täytyykin ottaa vastaan kaksin verroin kohteliaammin,
+Henrik, sillä hän on mies, jolla on sydän paikallaan, -- virkkoi
+Chicot.
+
+-- No niin, -- sanoi kuningas ja kalpeni, vaikka koettikin näyttää
+rauhalliselta. -- Hovi saa kokoontua valtaistuinsaliin. Minä pukeudun
+mustiin, sillä se väri sopii parhaiten silloin kun onnettomuudekseen
+täytyy keskustella oman veljensä lähettilään kanssa.
+
+Kuninkaan valtaistuimen ympärille tunkeili soriseva ihmisjoukko.
+Surumielisenä ja otsa rypyssä kuningas istui paikalleen. Kaikkien
+katseet suuntautuivat sitä ovea kohti, jonka kautta vartioväen
+kapteeni oli ohjaava lähettilään sisälle.
+
+-- Sire, -- kuiskasi Queles kuninkaan korvaan, -- tiedättekö
+lähettilään nimeä?
+
+-- En, mitä minä sillä teen?
+
+-- Se on Bussy, sire. Loukkaus on siis sitäkin suurempi.
+
+-- Minusta siinä ei tunnu olevan mitään loukkausta, -- vastasi
+kuningas, koettaen säilyttää kylmäverisyytensä.
+
+-- Ehkäpä ei teidän majesteettinne sitä huomaa, -- selitti Schomberg,
+-- mutta me sen huomaamme.
+
+Henrik ei vastannut. Hän näki vihan kuohuvan valtaistuimensa
+ympärillä ja piti itseään onnellisena senvuoksi, että sellainen mahti
+oli hänen ja vihollistensa välissä.
+
+-- Tulkoon hän sisälle, -- sanoi nyt kuningas.
+
+Tämän jälkeen vallitsi salissa hiljaisuus. Käytävässä kuului raskaita
+askeleita ja kovaa kannusten kilinää.
+
+Pää pystyssä ja katse tyynenä astui Bussy sisään. Hän meni
+suoraapäätä Henrikin eteen, tervehti arvokkaasti ja jäi ryhti
+reippaana odottamaan kuninkaan puhuttelua. Tuo päättäväisyys
+valtaistuimeni edessä soveltui kuitenkin ylimykselle eikä siinä ollut
+mitään majesteettia loukkaavaa.
+
+-- Mitä, herra Bussy, tekö se olettekin? -- virkkoi kuningas. -- Minä
+luulin teidän olevan kaukana Anjoussa.
+
+-- Sire, minä todellakin olen siellä ollut. Mutta, kuten näette, olen
+poistunut sieltä.
+
+-- Mikä syy on saattanut teidät tulemaan pääkaupunkiimme?
+
+Haluni saada käydä teidän majesteettianne alamaisimmasti
+tervehtimässä.
+
+Kuningas ja suosikit katsahtivat toisiinsa. He nähtävästi olivat
+odottaneet kiivaalta Bussylta kokonaan toisenlaista vastausta.
+
+-- Eikö mikään muu? -- kysyi kuningas ylpeänä.
+
+-- Kyllä, sire, hänen korkeutensa Anjoun herttua on myös käskenyt
+minun esiintuomaan hänen kunnioittavimman tervehdyksensä.
+
+-- Eikö herttua antanut teille mitään muuta tehtävää?
+
+-- Antoi. Hän sanoi minulle, että koska hän oli halukas palaamaan
+Parisiin leskikuningattaren seurassa, niin hän toivoi, että teidän
+majesteettinne saisi jo edeltäpäin tiedon hänen, s.o. teidän
+uskollisimman alamaisenne paluusta.
+
+Sanattomana hämmästyksestä ei kuningas kyennyt kyselyjään jatkamaan.
+Silloin meni Chicot lähettilään luo ja sanoi:
+
+-- Päivää, kreivi Bussy! Bussy käännähti Chicotiin päin, hämillään
+siitä, että hänellä tässä seurassa saattoi olla ystäväkin.
+
+-- Aah! Herra Chicot! Hyvää päivää! -- vastasi hän. -- Miten voi
+herra Saint-Luc?
+
+-- Hän voi varsin hyvin.
+
+-- Eikö teillä ole minulle mitään muuta sanomista, herra Bussy? --
+keskeytti kuningas.
+
+-- Ei, sire. Se vain, että jos hänen korkeudellaan on jotain
+tärkeämpää ilmoitettavaa teidän majesteetillenne, tulee hän itse sen
+tekemään.
+
+-- Hyvä on! -- vastasi kuningas ja astui alas valtaistuimeltaan.
+
+Vastaanottotilaisuus oli loppunut ja seurue hajaantui. Mutta Bussy
+huomasi, että kuninkaan neljä suosikkia vihanvimmaisina pyörähtelivät
+hänen ympärillään.
+
+Muutamassa nurkassa jutteli kuningas kanslerinsa kanssa. Bussy ei
+ollut suosikkeja lainkaan huomaavinaan, vaan jatkoi Chicotin kanssa
+alkamaansa keskustelua. Mutta ikäänkuin olisi kuningas ollut samassa
+vehkeilyssä suosikkien kanssa, kutsui hän äkkiä Chicotin pois. Tämä
+kumarsi Bussylle kohteliaasti. Bussy puolestaan vastasi tervehdykseen
+samalla mitalla. Nyt hän jäi yksin suosikkien pariin.
+
+Nämä kaikin mahdollisin keinoin koettivat Bussya ärsyttää, mutta
+tämä pysyi tyynenä ja vastasi varsin sattuvasti heidän nenäkkäisiin
+kysymyksiinsä.
+
+Sitten hän siirtyi poispäin tervehtiäkseen sisäänastuvaa Saint-Luc'ia.
+
+Saint-Luc tunsi, että Bussyn käsi oli kuumeinen. Siitä hän teki sen
+johtopäätöksen, että jotain erityisempää oli tapahtunut, ja vei
+senvuoksi Bussyn mukanaan salista.
+
+Kuningas saapui nyt suosikkien luo ja nämä kehuskelivat suurisuisesti
+loukanneensa Bussya.
+
+-- Hyvät herrat, -- sanoi kuningas, -- italialainen näyttelijäseurue
+esittää tänä iltana muutaman huvinäytelmän. Minä pyydän teitä sitä
+katsomaan.
+
+Läsnäolijat kumarsivat arvokkaasti ja kuningas poistui suuren oven
+kautta juuri siinä samassa kun Saint-Luc pyörähti pienemmästä
+ovesta sisälle ja antoi noille neljälle suosikille merkin pysymään
+paikoillaan.
+
+-- Anteeksi, herra Quélus, -- sanoi hän, -- asutteko edelleenkin
+Saint-Honorén kadulla?
+
+-- Asun, hyvä ystävä. Minkä vuoksi kysytte sitä?
+
+-- Koska minulla on teille pari sanaa sanottavana.
+
+-- Ahaa!
+
+-- Ja teiltä, herra Schomberg, saanen ehkä myöskin kysyä osotettanne?
+
+-- Minä asun Béthisyn kadun varrella, -- vastasi Schomberg ylen
+ällistyneenä.
+
+-- D'Epernon, teidän osotteenne minä tunnen, tehän asutte
+naapurinani. Entä te, Maugiron?
+
+-- Minä palvelen nykyisin täällä Louvressa.
+
+-- Ahaa, minä alan ymmärtää, te tulette herra Bussyn puolesta, --
+virkkoi Quélus.
+
+-- Minä en sano, kenen puolesta tulen. Minulla vain on sanottavana
+teille jokunen sana, hyvät herrat, eikä mitään muuta.
+
+-- Hyvä on. Voimmehan siis esimerkiksi mennä Schombergin asuntoon,
+sillä se on tässä ihan lähellä.
+
+-- Olkoon menneeksi, hyvät herrat, -- vastasi Saint-Luc.
+
+
+
+
+33.
+
+Saint-Luc suorittaa tehtävänsä.
+
+
+Kuten sanottu, oli Bussy lähtenyt vastaanottosalista ystävänsä
+seurassa. Kulkiessaan tervehti hän kaikkia niitä, joita
+hovimiesylpeys ei ollut saanut ihan välinpitämättömiksi niin
+pelättävään henkilöön nähden kuin Bussy oli. Sillä näinä raa'an
+väkivallan aikoina, jolloin personallinen voima oli kaikki kaikessa,
+saattoi urhoollinen ja viisas mies muodostaa itselleen sekä
+fyysillisen että moraalisen pikku valtakunnan itsensä ihanan Ranskan
+keskelle. Sillä tavalla Bussykin hallitsi Henrik III:nen hovissa.
+Mutta, niinkuin jo mainittu, hänet oli tänään valtakunnassaan otettu
+verrattain huonosti vastaan.
+
+Heidän tultuaan ulos salista, pysähtyi Saint-Luc ja kysyi:
+
+-- Voitteko ehkä pahoin, ystäväni? Olette niin kalpea kuin olisitte
+pyörtymäisillänne.
+
+-- En, -- vastasi Bussy, -- minä vain olen tukehtua vihasta.
+
+-- Mitä! Välitättekö jotain noista houkkioista?
+
+-- Ettäkö heistä välittäisin, te kysytte. Sen saatte pian nähdä.
+
+-- Rauhoittukaa, Bussy.
+
+-- Olettepa te merkillinen, kun vaaditte, että minun pitäisi
+rauhoittua. Jos teille olisi sanottu puoletkaan siitä mitä minulle
+sanottiin, niin olisi veri jo vuotanut.
+
+-- Mitä sitten aiotte, Bussy?
+
+-- Te, Saint-Luc olette ystäväni. Siitä olette jo antanut mainion
+näytteen.
+
+-- Voi, rakas Bussy, -- sanoi Saint-Luc, luullen Monsoreaun olevan
+kuolleen ja haudatun, -- siitä asiasta ei kannata puhua. Kyllähän
+isku oli kaunis ja onnistui mainiosti, mutta se ei ole minun ansioni.
+Sen opetti minulle kuningas pitäessään minua vankina Louvressa.
+
+-- Voi, hyvä ystävä!
+
+-- Maatkoon Monsoreau siellä, missä makaa, ja puhelkaamme mieluummin
+Dianasta. Kuinka hän rauhoittui, tuo pikku rukka? Antaako hän minulle
+anteeksi? Milloin vietätte häitänne?
+
+-- Annetaan ensin Monsoreaun kuolla.
+
+-- Mitä! -- parahti Saint-Luc hätkähtäen kuin olisi käärme häntä
+purrut.
+
+-- Asia on näet sellainen, ettei valmu ole kovinkaan vaarallinen
+yrtti, vaikka te aluksi luulitte eikä Monsoreau ole kuollut,
+vaikkapa hän kaatuikin valmumättäälle. Hän päinvastoin elää ja on
+mielettömämpi kuin ennen milloinkaan.
+
+-- Äh!
+
+-- Se on totta, kautta Jumalan! Hän vain miettii kostoa ja on
+vannonut ensi tilaisuudessa teidät surmaavansa.
+
+-- Hän elää, sanotte te. Millainen aasi on hänet sitten henkiin
+virotellut?
+
+-- Minun oma lääkärini.
+
+-- Kuinka! Tätä minä en ymmärrä, -- jatkoi Saint-Luc saamastaan
+tiedosta murtuneena. -- Minä siis olen menettänyt maineeni, minä
+kun kerroin hänen kuolemastaan koko maailmalle. Hän kohtaa nyt
+sukulaisensa surupukuihin puettuina. Minun täytyy siis puhdistautua
+ja ensi kerralla antaa hänelle tusina iskuja yhden asemasta.
+
+-- Saint-Luc, nyt minä vuorostani pyydän teitä pysymään rauhallisena,
+sillä minulla on Monsoreausta enemmän hyötyä kuin otaksuttekaan. Hän
+luulee herttuan antaneen teille toimeksi surmata hänet. Ja juuri
+herttualle hän on mustasukkainen... Minua hän taas pitää ystävänään,
+mikä onkin varsin luonnollista, sillä Remy lurjushan hänet pelasti.
+
+-- Kuinka Remy sai sellaisen kirotun päähänpiston?
+
+-- Vain siksi että hän on perin kunniallinen mies.
+
+-- Hän on haaveilija, se heittiö!
+
+-- Lyhyesti sanoen on Monsoreaun kiittäminen minua pelastuksestaan.
+Minun huostaani hän uskoo vaimonsakin.
+
+-- Ahaa! Minä käsitän nyt vallan hyvin, että tuo viimeinen seikka saa
+teidät levollisemmin odottamaan hänen kuolemaansa. Mutta kaikesta
+huolimatta olen yhäkin sangen hämilläni.
+
+-- Mutta, Saint-Luc, nyt ei olekaan kysymys Monsoreausta.
+
+-- Ei. Nauttikaamme siis elämästä niin kauvan kun Monsoreau on
+sairaana. Mutta heti hänen parannuttuaan täytyy minun kai teetättää
+itselleni panssaripaita. Ja te puolestanne saatte kysyä Anjoun
+herttualta, onko Monsoreau ehkä tehnyt liiton leskikuningattaren
+kanssa oppiakseen parhaimman kostamistavan.
+
+Bussy tarttui Saint-Luc'in käsivarteen ja virkkoi:
+
+-- Niin ollen, Saint-Luc, huomaatte siis tehneenne minulle vain
+puolittaisen palveluksen.
+
+Saint-Luc näytti hämmästyneeltä sanoessaan:
+
+-- Siinä olette oikeassa. Ja jos tahdotte, että suoritan työni
+uudelleen, niin teenpä sen todellakin: jos Monsoreau mulkoilee minuun
+keltaisilla silmillään, saa hän kanssani tekemistä.
+
+-- Ei, hyvä ystävä, me annamme Monsoreaun olla alallaan. Ja
+jos luulette olevanne minulle jotain velassa, niin pyydän sen
+suorittamaan eräällä toisella taholla.
+
+-- Sanokaa sitten, Bussy, mitä tahdotte.
+
+-- Missä suhteessa olette herroihin suosikkeihin?
+
+-- Samallaisissa väleissä kuin koira ja kissa auringonpaisteessa.
+Niin kauvan kun se paistaa meillä kaikille, emme sano mitään.
+Mutta jos meistä joku saa kohdistumaan itseensä auringonsäteitä
+enemmän kuin toiset, niin enpä mene takuuseen hampaitten ja kynsien
+käyttämisen mahdollisuudesta.
+
+-- Se ilahuttaa minua. Olettakaa, että säteet sattuvat epätasaisesti:
+tahdotteko silloin näyttää hampaitanne ja ojentaa kynsiänne?
+
+-- Minä en ymmärrä teitä, Bussy.
+
+-- Oletteko ystävällinen ja menette herra Quélusin luo? -- kysyi
+Bussy hymyillen.
+
+-- Ahaa!
+
+-- Alatteko siis minua ymmärtää?
+
+-- Alan.
+
+-- Tahdotteko olla ystävällinen ja kysyä häneltä, minä päivänä
+hänelle parhaiten sopisi joko lävistää minut tai sallia, että minä
+lävistän hänet?
+
+-- Mielelläni, hyvä ystävä. Menen heti hänen luokseen.
+
+-- Odottakaa vähän. Mennessänne Quéluksen luo voisitte ehkä samalla
+käydä Schombergin luona ja tehdä hänelle samat kysymykset.
+
+-- Hänellekin? Miettikää, Bussy, te otatte liian paljo samalla kertaa.
+
+Bussy jatkoi:
+
+-- Koska olette niin palvelushaluinen, niin kai te käytte myöskin
+Louvressa Maugironin luona, jonka otaksun oleskelevan täällä, koskapa
+hän kauluksestaan päättäen on vartiopalveluksessa. Hänellekin
+tehnette saman kysymyksen?
+
+-- Kokonaista kolme, Bussy! Mitä te ajattelette? Mutta enempää ei kai
+sentään enää tulle kysymykseen?
+
+-- Tuleepa niinkin. Tahtonette olla hyvä ja etsiä käsiinne myöskin
+d'Epernonin. Hänen kanssaan ette tarvitse kauvan viivytellä. Hän ei
+ole mikään vaarallinen mies, mutta on kuitenkin luvun täytteenä.
+
+-- Neljä miestä!
+
+-- Niin, kaikki neljä. Mutta on itsestään selvää, ettei minun
+tarvitse teidänlaistanne miestä pyytää osottamaan noille herroille
+kaikkea sitä säädyllisyyttä, jota te niin suuressa määrässä omaatte.
+
+-- Olkaa huoletta, ystäväni.
+
+-- Hyvä! Herrat suosikit, nyt on meidän vuoromme nauraa! -- sanoi
+Bussy hymyillen.
+
+-- Mutta, ystäväni, ilmoittakaapa nyt taisteluehtonne.
+
+-- Minä en aseta mitään ehtoja, vaan hyväksyn vastustajaini ehdot.
+
+Olemme jo nähneet, miten Saint-Luc kohtasi nuo neljä ylimystä
+audienssisalissa ja heidän kanssaan läksi Schombergin asuntoon. Hän
+jäi, sen ajan tavan mukaan, odottamaan etuhuoneeseen sill'aikaa kun
+suosikit isossa salissa asettautuivat kukin omaan nurkkaansa.
+
+Kun se oli tapahtunut, avautuivat salin ovet, palvelija saattoi
+Saint-Luc'in sisälle ja ilmoitti hänen nimensä.
+
+Isäntänä meni Schomberg vierastaan vastaan.
+
+Tämä puolestaan ei tervehtinyt, vaan pani hatun päähänsä. Se
+muodollisuus antoi vierailulle sen oikean värityksen ja sisällön.
+
+Schomberg kumarsi ja sanoi, Quélusta osottaen:
+
+-- Minulla on kunnia esitellä teille Jacques de Lévis, kreivi Quélus.
+
+Saint-Luc lähestyi pari askelta, kumarsi kohteliaasti Quélukselle ja
+virkkoi:
+
+-- Haluan tavata teitä, hyvä herra. Quélus kumarsi syvään. Schomberg
+kääntyi nyt salin toiseen päähän ja lausui:
+
+-- Saan luvan esitellä herra Ludvig de Maugironin.
+
+D'Epernonin edessä suoritettiin sama temppu. Sitten esitteli
+Schomberg itsensä. Kun se oli tehty, istuivat suosikit paikalleen.
+Saint-Luc yksin jäi seisomaan.
+
+-- Herra kreivi, -- sanoi hän Quélukselle, -- te olette loukannut
+Amboisen Ludvig de Clermontia, kreivi Bussya, joka nyt lähettää
+teille kohteliaimman tervehdyksensä ja kutsuu teitä kaksintaisteluun
+sinä päivänä ja tuntina, jonka te itse suvaitsette määrätä,
+taistelemaan elämästä ja kuolemasta teidän sopivimmiksi katsomillanne
+aseilla... Hyväksyttekö tämän haasteen?
+
+-- Tietysti hyväksyn, -- vastasi Quélus rauhallisesti. Kreivi Bussy
+osottaa minulle varsin suurta kunniata.
+
+-- Minkä päivän määräätte? -- jatkoi Saint-Luc.
+
+-- En tahdo määrätä mitään erityistä päivää, mutta pitäisin
+suotavimpana, että se tapahtuisi kuta pikemmin, sen parempi.
+
+-- Entä tuntimäärä?
+
+-- Aamun valjettua.
+
+-- Aseenne?
+
+-- Miekka ja tikari, jos herra Bussy on niihin tyytyväinen.
+
+Saint-Luc kumarsi ja sanoi:
+
+-- Kaikki, mitä te siinä suhteessa määräätte, on oleva lakina kreivi
+Bussylle.
+
+Sitten hän kääntyi Maugironin puoleen. Tämä vastasi samalla tavalla.
+Samoin myöskin toiset.
+
+-- Mutta, -- huomautti Schomberg, jolle, isäntä kun oli, asia
+viimeksi esitettiin, -- me unohdamme erään seikan.
+
+-- Minkä sitten?
+
+-- Ajatelkaahan, että jos me kaikki sattuisimme valitsemaan saman
+päivän ja saman tunnin, niin saattaisi herra Bussy joutua hämilleen.
+
+Saint-Luc kumarsi kohteliaasti ja vastasi: -- Tietystikin menisi
+herra Bussy hämilleen, niinkuin jokainen ylimys, jonka täytyi
+taistella neljää niin urhoollista miestä vastaan. Mutta hän pyytää
+ilmoittaa, ettei se olisi hänelle mitään uutta, koska sellaista
+kerran ennenkin on sattunut Tournellesin luona Bastiljin lähellä.
+
+-- Onko hän siis valmis taistelemaan meitä kaikkia neljää vastaan?
+
+-- On, teitä kaikkia vastaan, -- vastasi Saint-Luc.
+
+-- Erikseenkö kutakin vastaan?
+
+-- Joko kutakin vastaan erikseen tahi kaikkia vastaan yht'aikaa.
+
+Ylimykset katsahtivat toisiinsa. Quélus alotti sitten keskustelun.
+
+-- Se on herra Bussyn puolelta kauniisti tehty. Mutta, niin
+arvottomia kuin me olemmekin, voimme kuitenkin kukin kohdaltamme
+yrittää ja vuorotellen hyväksyä kreivin haasteen, ellei, mikä ehkä
+olisi vieläkin parempi...
+
+Quélus katsahti ystäviinsä, jotka epäilemättä tajusivat hänen
+tarkoituksensa ja antoivat hänelle myöntymismerkin.
+
+-- Ellei, -- jatkoi hän, -- koska emme halua murhata urhoollista
+miestä, annettaisiin kohtalon ratkaista, kenen osalle meistä herra
+Bussy sattuisi joutumaan.
+
+-- Mutta, -- huomautti d'Epernon, -- mihin me kolme muuta jäisimme?
+
+-- Meistä kolme muuta! Herra Bussylla on varmasti siksi paljo ystäviä
+ja meillä tarpeeksi vihollisia, niin ettei niidenkään kolmen tarvinne
+seista kädet ristissä. Ettekö ajattele samoin, hyvät herrat? --
+jatkoi Quélus tovereihinsa kääntyen.
+
+-- Ihan samaten, -- vastasivat kaikki.
+
+-- Minusta olisi hyvin mieluista, -- sanoi Schomberg, -- että herra
+Bussy tuohon tilaisuuteen kutsui myöskin herra Livarotin.
+
+-- Ja minä puolestani, -- lisäsi Maugiron, toivoisin tapaavani siellä
+herra Balzak de Entragues'in.
+
+-- Siinä tapauksessa, -- huomautti Quélus, -- tulisi seurakunta
+täydelliseksi vasta sitten, kun herra Ribeirac tulisi ystäviensä
+mukana.
+
+-- Hyvät herrat, -- vastasi Saint-Luc, -- minä olen ilmoittava
+kreivi Bussylle teidän toivomuksenne ja luulen jo edeltäpäin voivani
+vakuuttaa, että hän on liian kohtelias jättääkseen ne hyväksymättä.
+Minulla ei siis enää ole muuta tekemistä kuin kiittää teitä kreivi
+Bussyn puolesta mitä vilpittömimmin.
+
+
+
+
+34.
+
+Monsoreaun kreivin varovaisuustoimenpiteitä.
+
+
+Monsoreaun haava paranemistaan parani. Mutta eräänä kauniina päivänä
+hän sai ankaran iskun kuullessaan Anjoun herttuan leskikuningattaren
+seurassa saapuneen Parisiin.
+
+Kreivillä oli levottomuuteen syynsäkin, sillä paluunsa jälkeisenä
+päivänä saapui prinssi ylihovijahtimestarin luo muka saamaan tietoa
+Monsoreaun terveydentilasta. Ja kuinka hän olisikaan voinut sulkea
+porttiaan ruhtinaalta, joka ilmaisi niin suurta osanottavaisuutta!
+Prinssi otettiin siis vastaan, ja hän oli ylen kohtelias isäntää,
+mutta etenkin emäntää kohtaan.
+
+Heti prinssin poistuttua kutsui Monsoreau puolisonsa luokseen
+ja tämän käsivarteen nojautuneena kiersi kolmasti, lääkärin
+vastaväitteistä huolimatta, nojatuolinsa ympäri, jonka jälkeen hän
+tyytyväisenä istuutui alas. Diana ajatteli, että kreivillä oli jokin
+ilkeä tuuma mielessä.
+
+Mutta se kuului Monsoreaun perheen yksityiselämän historiaan.
+Palatkaamme siis Anjoun herttuan tuloon, sillä se kuuluu
+kertomuksemme olennaiseen puoleen.
+
+Niinkuin hyvin voidaan ymmärtää, ei Frans-herttuan saapumispäivä
+ollut niinkään vähäpätöinen herroille havaintojentekijöille. Tätä he
+olivat huomaavinaan:
+
+Ylpeyttä kuninkaan puolelta, syvää lempeyttä leskikuningattaren ja
+nöyrtyvää karskiutta herttuan taholta. Frans näytti ajattelevan:
+
+-- Miksi olet kutsunut minut takaisin, kun kerran minun palattuani
+olet niin happamen näköinen: Louvressa käyntinsä jälkeisenä päivänä
+kävi herttua taas haavoittunutta katsomassa. Monsoreau, joka sai
+tietää pienimmätkin yksityiskohdat kuninkaan kohtauksesta veljensä
+kanssa, koki panna parastaan lietsoakseen herttuan vihamielisyyttä.
+
+Kun hän muuten tunsi voivansa yhä paremmin ja paremmin, tarttui hän
+herttuan poistuttua vaimonsa käsivarteen ja kiersi, ei nojatuolinsa,
+vaan huoneen ympäri. Sitten hän istui näöltään paljo tyytyväisempänä
+kuin ensimäisellä kerralla.
+
+Samana iltana ilmoitti Diana Bussylle tämän vieraisille saapuessa,
+että Monsoreaulla ihan varmasti oli jotain erityistä mielessään.
+
+-- Hetkisen kuluttua jäivät Bussy ja Monsoreau kahdenkesken.
+
+-- Kun kuitenkin ajattelen, -- virkkoi Monsoreau Bussylle, --
+että tuo ruhtinas, joka on olevinaan minulle niin ystävällinen,
+on veriviholliseni, ja että hän Saint-Luc'in kautta tahtoi minut
+murhata...
+
+-- Mitä! Murhatako! -- huudahti Bussy. -- Ajatelkaahan toki, herra
+kreivi, että Saint-Luc on kelpo aatelismies, että te itse olette
+myöntänyt loukanneenne häntä, että olette vetänyt miekkanne esiin ja
+että haavanne olette saanut taistelussa.
+
+-- Sen myönnän. Mutta silt'ei ole sanottu, ettei hän olisi toiminut
+herttuan yllytyksestä.
+
+-- Kuulkaahan, -- sanoi Bussy, -- minä tunnen herttuan, mutta
+vieläkin paremmin Saint-Lucin, ja voin vakuuttaa, että hän on
+kiintynyt kuninkaaseen, mutta ei herttuaan. Jos Antraguet, Ribeirac
+tai Livarot olisi teitä haavottanut, niin olisi kysymys aivan toinen,
+mutta Saint-Luc...
+
+-- Te ette tunne Ranskan historiaa niin hyvin kuin minä, -- keskeytti
+Monsoreau, pysyen itsepäisesti kerran omaksumassaan ajatuksessa.
+
+Bussy olisi voinut hänelle vastata, että vaikka hän ei niin hyvin
+tuntisi Ranskan historiaa, tuntisi hän sitäkin paremmin Anjoun
+historian, varsinkin Anjoun sen osan, missä Méridor oli.
+
+Lopuksi Monsoreau toipui niin paljo, että saattoi kävellä
+puutarhassa. Sieltä tultuaan hän virkkoi:
+
+-- Tänä iltana me muutamme pois.
+
+-- Mistä syystä? -- kysyi Remy. -- Eikö täällä ole tarpeeksi raitis
+ilma tai eikö teillä ole tarpeeksi seuraa?
+
+-- Päinvastoin, -- vastasi Monsoreau, -- minulla on sitä liiaksikin.
+Anjoun herttua väsyttää minua vieraskäynneillään. Hän tuo aina
+mukanaan joukon -- ylimyksiä, ja niiden aseitten kalina tekee ylen
+pahaa minun hermoilleni.
+
+-- Mihin aiotte sitten muuttaa?
+
+-- Olen käskenyt laittamaan kuntoon Tournellesin kadun varrella
+sijaitsevan pienen taloni.
+
+Bussy ja Diana loivat toisiinsa menneistä muistoista kertovan katseen.
+
+-- Mitä, siihenkö hökkeliin! -- huudahti ajattelemattomasti Remy.
+
+-- Vai niin, tunnetteko sen ennestään? - kysäsi Monsoreau.
+
+-- Tunnen, -- vastasi le Haudouin. -- Kukapa ei tuntisi
+ylihovijahtimestarin asuntoa, varsinkin sellainen, joka itse asuu
+Beautreillesin kadulla?
+
+Monsoreau sai taas siitäkin tapansa mukaan synkkiä epäluuloja.
+
+-- Sinne me muutamme, -- sanoi hän. -- Siellä ei voi ottaa vastaan
+enempää kuin neljä henkilöä kerrassaan. Ikkunasta voi jo kolmen sadan
+askeleen päästä havaita tulevat vieraat, niin että voi mennä niiltä
+piiloon, jos tahtoo.
+
+Bussy puri huultaan. Hän pelkäsi kerran koittavan senkin päivän,
+jolloin Monsoreau häntäkin piileskelisi. Diana huokasi. Hän muisti,
+miten hän kerran oli nähnyt Bussyn tuossa pikku rakennuksessa
+makaavan tajuttomana hänen omassa sängyssään.
+
+-- Herra kreivi ei voi muuttaa sinne, -- sanoi Remy, -- koska
+jokaisen ylihovijahtimestarin täytyy ottaa vastaan kaikenmoisia
+lähetystöjä, elättää palvelijoita ja yleensä pitää huolta koko
+metsästyspuuhasta.
+
+-- Hm! -- murahti Monsoreau, luoden katseen, joka merkitsi: se on
+totta.
+
+-- Ja sitäpaitsi, -- jatkoi Remy, -- sillä minä olen yhtä hyvin
+sydämen lääkäri kuin ruumiinkin... sitäpaitsi ei teitä tee
+rauhattomaksi teidän oma oleskelunne täällä, vaan kreivittären.
+Antakaa siis hänen muuttaa sinne.
+
+-- Pitäisikö minun erota hänestä! -- huudahti Monsoreau ja loi
+Dianaan katseen, josta pikemmin viha kuin hellyys uhkui.
+
+-- No, erotkaa sitten virastanne ja jättäkää heti virkaerohakemus,
+sillä luulenpa, että se on kaikkein viisainta. Teidän täytyy joko
+hoitaa virkaanne tai olla sitä hoitamatta. Ellette sitä hoida, on
+kuningas tyytymätön, jos taas hoidatte, niin...
+
+-- Minä teen mitä minun tulee tehdä, -- keskeytti kreivi, purren
+hampaitaan, -- mutta kreivittärestä minä en luovu.
+
+Kreivi oli tuskin saanut lausutuksi nuo sanat, kun pihalta jo alkoi
+kuulua hevosten kavioitten töminää ja ihmisääniä.
+
+-- Taaskin! -- mutisi kreivi.
+
+Samassa astui herttua huoneeseen. Monsoreau huomasi, että herttuan
+ensi katse etsi Dianaa. Pian hänen epäluulonsa saivat uutta virikettä
+sen kautta, että prinssi oli Dianalle hyvin kohtelias ja oli tuonut
+tälle lahjaksi kallisarvoisen, kultakahvaisen tikarin. Kahvasta
+muodostui hajupullo, ja terään oli sangen taidokkaasti kirjaeltu
+kokonainen metsästysretki.
+
+-- Sallikaa minun sitä katsoa, -- sanoi Monsoreau, peläten, että
+jokin kirjelippu oli kätkettynä kahvaan.
+
+Prinssi täytti hänen pyyntönsä.
+
+-- Te, joka olette metsästäjä, -- virkkoi hän, -- ymmärrätte terän
+arvon. Kreivitär puolestaan arvostelkoon kahvaa. Kas, päivää, Bussy!
+Oletko jo hyvissä väleissä kreivin kanssa?
+
+-- Teidän korkeutenne unohtaa, että te itse tänä aamuna lähetitte
+minut ottamaan selkoa siitä, miten kreivi Monsoreau voi.
+
+-- Se on totta, -- sanoi herttua ja istahti Dianan rinnalle. Hän
+puheli ensin hiljaa kreivittären kanssa, mutta huudahti hetken
+perästä kuuluvasti: -- Tiedättekö, kreivi, tässä sairashuoneessa
+on niin tukahuttava ilma, että kreivitär voi pahoin. Tarjoon
+siis hänelle käsivarteni tehdäksemme pienen virkistävän kävelyn
+puutarhassa.
+
+Mies ja rakastaja loivat toisiinsa katkeran katseen.
+
+-- Saattakaa minua, -- pyysi Monsoreau Bussya.
+
+-- Vai niin, -- virkahti herttua, huomattuaan ylihovijahtimestarin
+tulevan perässä, -- tehän kävelette jo varsin hyvin.
+
+-- Kyllä, teidän korkeutenne, -- ja toivon pian voivani saattaa
+kreivitärtä, mihin ikinä hän menee.
+
+-- Sehän on kyllä onnekasta, mutta kuitenkaan ei teidän pidä väsyttää
+itseänne.
+
+Monsoreau huomasi itsekin, miten oikea tuo huomautus oli, ja istuutui
+sellaiseen paikkaan, josta käsin saattoi pitää kävelijät näkyvissään.
+
+-- Kuulkaapas, kreivi, -- sanoi hän Bussylle, -- jos tahdotte olla
+oikein kohtelias, niin saattanette minun vaimoani vielä tänä iltana
+pikku asuntoomme Tournellesin kadulle. Mielestäni on sittenkin
+parempi, että hän on siellä kuin täällä. Saatuani hänet kerran
+Méridorista tuon suden kynsistä, ei se tule nielaisemaan häntä
+Parisissakaan.
+
+-- Herra kreivi, -- huomautti Remy Bussylle, -- teidän ei sovi
+suostua ehdotukseen.
+
+-- Miksikä ei? -- kysyi Monsoreau.
+
+-- Koska kreivi Bussy palvelee Anjoun herttuaa, ei herttua koskaan
+antaisi hänelle anteeksi, jos hän olisi avullisena moisessa kujeessa.
+
+-- Mitä minä siitä välitän? -- oli Bussy huutamaisillaan, mutta Remyn
+katse sai hänen malttamaan mielensä.
+
+Monsoreau mietti hetkisen ja sanoi sitten:
+
+-- Remy on oikeassa. Minun ei sovi pyytää teiltä sellaista
+palvelusta. Minä menen itse hänen mukanaan.
+
+-- Hullutusta! -- tokaisi Bussy. -- Tehän menetätte virkanne.
+
+-- Se on kyllä mahdollista, mutta saan kuitenkin pitää vaimoni.
+
+Samana iltana vei Monsoreau todellakin Dianan Tournellesin kadun
+varrella olevaan taloonsa, jonka lukijat jo vanhastaan hyvin tuntevat.
+
+
+
+
+35.
+
+Vierailu.
+
+
+Herttua oli joutunut vihanvimmoihinsa, kun ei enää ollut tavannut
+Dianaa Méridorissa. Hän oli kreivittäreen miltei rakastunut, sitäkin
+enemmän, kun naista piiloteltiin hänen katseiltaan.
+
+Toiselta puolen hän taas ei ollut luopunut valtiollisista
+toiveistaan. Päinvastoin oli vakaumus hänen oman arvonsa suuruudesta
+ylentänyt häntä hänen omissa silmissään melkoisesti. Parisiin
+palattuaan hän heti uudelleen alotti salahankkeensa. Hetki olikin
+suotuisa. Suuri joukko tyytymättömiä, rohkaistuneina siitä
+näennäisestä voitosta, jonka kuninkaan heikkous ja Katarinan viekkaus
+oli tuottanut herttualle, hääri hänen ympärillään.
+
+Hän sai pian tietää, että Monsoreau oli muuttanut asuntoa. Prinssi
+muisti tuon Bastiljin lähellä olevan, Tournellesin kadun pikku talon
+varsin hyvin. Eräänä päivänä hän läksi sinne, mukanaan Bussy ja
+joukko nuoria aatelismiehiä.
+
+Prinssi astui sisälle Monsoreaun luo. Tämä lojui nojatuolissa.
+Sill'aikaa Diana etuhuoneessa otti vastaan Bussyn ja syleili
+häntä. Uskollinen Gertrud piti silmällä, ettei kukaan saisi heitä
+äkkiarvaamatta yllättää.
+
+Monsoreau sävähti herttuan nähtyään kalmankalpeaksi.
+
+-- Armollinen herra, -- huudahti hän, -- te täällä, tässä huonossa
+hökkelissä! Tosiaankin on tämä liian suuri kunnia minulle
+halpa-arvoiselle miehelle.
+
+Hän hymyili pilkallisesti. Prinssi ei ollut sitä huomaavinaan, vaan
+meni sairaan luo ja virkahti iloisesti:
+
+-- Missä hyvänsä kärsivä ystävä lieneekin, olen aina valmis käymään
+häntä tervehtimässä.
+
+-- Kuulenpa kuin kuulenkin, että teidän korkeutenne mainitsi sanan
+ystävä.
+
+-- Niin mainitsin. Kuinka voitte?
+
+-- Paljo paremmin, armollinen herra. Voin kävellä ilman vaivaa ja
+kahdeksan päivän kuluttua toivon olevani ihan terve.
+
+-- Lääkärinnekö teille sitten on suositellut tätä Bastiljin ilmaa? --
+kysyi prinssi, äänessään mitä luonnollisin sävy.
+
+-- Niin, armollinen herra.
+
+-- Ettekö viihtynyt hyvin edellisessä asunnossanne?
+
+-- En, armollinen herra. Siellä kävi liian paljo ihmisiä, ja se teki
+paikan rauhattomaksi.
+
+Kreivi pani noihin sanoihinsa erityisen painon, mutta prinssi ei
+ollut sitä huomaavinaan.
+
+-- Mutta teillähän ei ole täällä minkäänlaista puutarhaa?
+
+-- Puutarhaa ei tarvitakaan, teidän korkeutenne?
+
+-- Missä siis kävelette?
+
+-- Minä en kävele lainkaan, armollinen herra. Prinssi puri huultaan
+ja heittäysi nojalleen tuolinselustinta vastaan.
+
+-- Te tiedätte hyvin, herra kreivi, -- sanoi hän hetken kuluttua, --
+että monet pyrkivät saamaan teidän ylihovijahtimestarin virkaanne,
+sillä teitähän pidetään kuolleena.
+
+-- Olen vakuutettu siitä, että teidän korkeutenne voi osottaa asian
+olevan päinvastoin.
+
+-- Minä en voi osottaa mitään. Tehän hautaatte! itsenne
+vapaaehtoisesti, hyvä ystävä. Te siis olette kuollut.
+
+Nyt oli Monsoreaun vuoro purra huuliaan.
+
+-- Mitä te tahtoisitte minun tekevän, armollinen herra? Minä menetän
+epäilemättä virkani, sillä minä pidän jotain muuta sitä edullisempana.
+
+-- Sepä on kovin itserakasta menettelyä teidän puoleltanne!
+
+-- Luonteeni on sellainen.
+
+-- Koskapa niin on laita, niin teillä kait ei ole mitään sitä
+vastaan, että kuningaskin saapi sen tietää?
+
+-- Kuka puhuisi siitä mitään kuninkaalle?
+
+-- Nähkääs, jos hän kysyy minulta asiasta, olen pakotettu kertomaan
+meidän keskustelumme.
+
+-- Aah, armollinen herra! Hänen majesteetillaan olisi liian paljo
+tekemistä, jos hän ottaisi kuunnellakseen kaikkea mitä Parisissa
+puhutaan.
+
+-- Mitä puhutaan sitten Parisissa? -- kysäsi prinssi äkkiä ja
+käännähti kuin olisi häntä käärme purrut.
+
+Monsoreau huomasi nyt keskustelun muuttuneen liian vakavaksi
+sairaalle, joka ei vielä kyennyt tahtonsa mukaisesti toimimaan. Hän
+senvuoksi lauhdutti sielussaan kiehuvan vihan, tekeytyi levolliseksi
+ja virkkoi:
+
+-- Mitäpä minä, potilasparka, tietäisin? Jos kuningas on tyytymätön
+siihen, etten minä kykene hoitamaan virkaani, on hän väärässä, sillä
+hän on tavallaan itse syypää minun nykyiseen tilaani.
+
+-- Selittäkää tarkemmin.
+
+-- Eikö Saint-Luc ole kuninkaan ystävä? Sitäpaitsi oli kuningas
+opettanut hänelle iskun, jolla hän haavoitti minua, ja ehkäpä hänen
+majesteettinsa olikin antanut Saint-Luc'ille sen tehtävän.
+
+Anjoun herttua teki puolittain myöntävän eleen ja sanoi:
+
+-- Voitte olla oikeassa. Mutta kuningas on kuningas.
+
+-- Kyllä, niin kauvan kuin hän sitä on, vai kuinka?
+
+Herttua hätkähti ja murahti:
+
+-- Niinpä niin... Mutta eikö kreivittärennekin asu täällä?
+
+-- Armollinen herra, hän on sairas. Muutoin olisi hän jo aikoja
+sitten tullut tervehtimään teidän korkeuttanne.
+
+-- Vai on hän sairas, kreivitär parka! No niin, suru siitä, että
+näkee teidän sairastavan...
+
+-- Niin, ennen kaikkea se, ja sitten väsymys matkasta.
+
+-- Toivokaamme, ettei pahoinvointi kestä kauvan. Onhan teillä taitava
+lääkäri?
+
+-- On, teidän korkeutenne. Remy on hoitanut minua erinomaisen hyvin.
+
+-- Eikö hän ole Bussyn lääkäri?
+
+-- On kyllä, armollinen herra, mutta kreivi on luovuttanut hänet
+minulle.
+
+-- Oletteko siis hyvin ystävällisessä suhteessa Bussyyn?
+
+-- Hän on minun paras ja, voinpa sanoa, ainoa ystäväni, -- vastasi
+Monsoreau kylmästi.
+
+-- Jääkää hyvästi, kreivi! -- lausui prinssi ja kohotti raskasta
+oviverhoa.
+
+Silloin hän luuli näkevänsä naispukimen katoavan toisesta ovesta, ja
+Bussy riensi vartiopaikalleen käytävään.
+
+Herttuan epäluulot lisääntyivät.
+
+-- Me lähdemme nyt pois, -- sanoi hän Bussylle.
+
+Tämä juoksi ulos antamaan seurueelle poisvalmistautumiskäskyä, mutta
+yhtä paljo myöskin salatakseen punastumistaan.
+
+Prinssi, jäätyään yksin etuhuoneeseen, tahtoi kiiruhtaa siihen
+käytävään, jossa hän luuli nähneensä naisen haamun vilahtavan. Mutta
+käännähdyttyään ympäri näki hän Monsoreaun kalmankalpeana seisovan
+sillä samalla ovella, josta hän itse juuri oli tullut.
+
+-- Teidän korkeutenne erehtyy ovesta, -- huomautti kreivi
+pisteliäästi.
+
+-- Vai niin, -- murahti herttua. -- Kiitos, ystävä! Jääkää hyvästi!
+
+-- Raivostunein sydämin riensi Frans paluumatkalle eikä lausunut
+sanaakaan Bussylle, tämän erotessa hänestä herttuan palatsin
+portilla. Sisälle päästyään meni herttua heti työhuoneeseensa, ja
+sinne Aurillykin hiipi perässä.
+
+-- Aurilly, -- sanoi herttua, -- se aviomies tekee minusta pilkkaa.
+
+-- Ehkäpä rakastaja myöskin, armollinen herra, -- vastasi
+luutunsoittaja.
+
+-- Mitä sinä puhut?
+
+-- Totta, teidän korkeutenne. Toivon, että suotte minulle anteeksi,
+sillä minä tein sen teidän tähtenne...
+
+-- Jatka! Minä annan anteeksi jo edeltäpäin.
+
+-- No niin. Sill'aikaa kun te viivyitte sisällä, olin minä pihalla
+muutamassa vajassa tähystelemässä.
+
+-- No mitä sinä näit?
+
+-- Näin ensin naispuvun, sitten sen kantajan, sitten pari käsivartta,
+jotka kietoutuivat hänen kaulaansa, ja lopuksi, koska korvani ovat
+hyvin tarkat, kuulin pitkän ja hellän suudelman maiskauksen.
+
+-- Mutta mikä mies se sitten oli?
+
+-- Kahdesta käsivarresta en voi ihmistä tuntea, eikä hansikkailla ole
+eri piirteitä.
+
+-- Mutta voidaan tuntea se henkilö, jolle hansikkaat kuuluvat.
+
+-- Kyllähän minusta näytti... mutta se on vain arvelua.
+
+-- Vaikkapa niinkin, mutta sano kuitenkin.
+
+-- No niin, armollinen herra, minusta tuntui siltä, että ne olivat
+kreivi Bussyn hansikkaat.
+
+-- Puhvelinnahasta, kullallakirjaillut, niinkö? -- huudahti herttua,
+ja asia alkoi vähitellen hänelle selvitä.
+
+-- Ihan sellaiset, -- vastasi Aurilly.
+
+-- Totta kuin totta! Bussy, Bussy se on! -- huudahti herttua.
+-- Kylläpä minä olen ollut sokea -- tai paremmin sanoen, moista
+rohkeutta en voinut ajatellakaan.
+
+-- Emme kuitenkaan, armollinen herra, voi heti pitää asiaa varmana,
+sillä olisihan kreivittären huoneissa mahdollisesti voinut olla jokin
+mies piilossa.
+
+-- Kyllä niinkin. Mutta käytävässä seissut Bussy olisi silloin nähnyt
+miehen... ja hansikkaat sitäpaitsi...
+
+-- Niin, ja suutelo. Ja sitäpaitsi kuulin minä vielä sanat:
+huomisiltana!
+
+-- Olisiko se mahdollista!
+
+-- Armollinen herra, jos tahdomme toimia samoin kuin tässä tuonaan,
+saamme piakkoin asioista varmuuden.
+
+-- No huomisiltana siis.
+
+-- Minä odotan teidän korkeutenne käskyjä.
+
+-- Hyvä on!... Haa, Bussy! -- kuiskasi herttua itsekseen. -- Bussy,
+isäntänsä pettäjä! Tuo rehellinen Bussy, joka ei tahdo minun pääsevän
+Ranskan kuninkaaksi!
+
+Herttua hymyili helvetillistä hymyä ja käski Aurillyn poistumaan,
+saadakseen yksinäisyydessä punoa ajatuksiaan.
+
+
+
+
+36.
+
+Urkkijat.
+
+
+Kello oli kymmenen illalla. Bussy kääri viitan ympärilleen ja
+köysitikapuut kainalossa läksi Bastiljin puolelle. Perille päästyään
+hän huomasi tulen ikkunassa. Se oli sovittu merkki. Hän heitti
+rautakoukuilla varustetut tikapuunsa balkongille, ja ne tarttuivat
+heti kiinni.
+
+Diana tuli nyt ulos ja kiinnitti tikapuut vielä paremmin. Sitten hän
+antoi Bussylle merkin kiivetä ylös.
+
+Hetki oli varsin sopiva, sillä Bussyn kiivetessä ylös tikapuita oli
+Monsoreau, joka jo yli kymmenen minuutin ajan oli ollut kuuntelemassa
+puolisonsa oven takana, vaivaloisesti laskeutunut rappuja alas,
+pidellen kiinni muutaman luotetun palvelijansa käsivarresta.
+
+Hän meni kadulle, mutta ei ainoatakaan ihmistä ollut näkyvissä.
+
+-- Ellei minulle vain olisi väärin kerrottu? -- sanoi kreivi
+palvelijalleen.
+
+-- Ei, armollinen herra. Minä tulin juurikaan herttuan palatsista
+ja ystäväni tallimestari vakuutti minulle herttuan käskeneen, että
+hevoset oli illaksi satuloitavat. Mutta ehkäpä hän aikookin mennä
+muuanne eikä tänne.
+
+-- Minnepäs muuanne kuin tänne? -- mutisi Monsoreau, katse
+uhkaavana. -- Kenties olisin kuitenkin tehnyt viisaimmin, jos olisin
+jäänyt Dianan huoneisiin. Mutta niillä saattaa olla jokin sovittu
+merkki. Diana olisi siinä tapauksessa ilmoittanut miehelle minun
+läsnäolostani, enkä minä olisi saanut mitään tietää. Parasta on
+sittenkin urkkia täällä ulkosalla. Missä täällä on se piilopaikka,
+josta sinun tietämäsi mukaan voi nähdä kaiken, mitä tapahtuu?
+
+-- Tulkaa tännepäin, armollinen herra.
+
+Noin kahdenkymmenen askeleen päässä portilta Bastiljiin päin oli
+muutaman läheisen talon purkamisesta syntynyt kiviröykkiö. Sen
+raunion keskeen oli palvelija tehnyt sopivan syvennyksen, johon
+helposti voi mahtua kaksi ihmistä. Hän levitti siihen viittansa,
+kreivi istuutui siihen ja palvelija kyyristäytyi isäntänsä jalkoihin.
+Heidän vieressään oli ladattu pyssy.
+
+Palvelija olisi vielä halunnut tarkastaa, oliko ase käyttökunnossa,
+mutta Monsoreau esti hänet siitä ja virkkoi:
+
+-- Se on pian tehty. Me vainuamme kuninkaallista otusta, ja hirsipuu
+on varattu sille, joka sellaisen ampuu.
+
+Silmillään, jotka paloivat kuin vaanimassa makaavan suden, tähysteli
+hän milloin Dianan ikkunaan, milloin kadulle päin. Hän halusi
+yllättää toiset, mutta pelkäsi tulevansa itse yllätetyksi.
+
+Monsoreau ehti olla piilopaikassaan tuskin kymmentä minuuttia, kun
+jo kahden hevosen varjot tulivat näkyviin Saint-Antoinen kadulla.
+Ratsastajat astuivat alas hevostensa selästä Tournellesin hotellin
+kulmauksessa ja sitoivat hevosensa kiinni muuriin kiinnitettyihin
+rautarenkaisiin.
+
+-- Armollinen herra, -- sanoi Aurilly, -- luulenpa, että tulemme
+liian myöhään. Hän on kaiketi lähtenyt suoraan teidän palatsistanne
+ja siten ehtinyt kymmentä minuuttia aikaisemmin.
+
+-- Mahdollista se kyllä on, -- vastasi prinssi, -- mutta ellemme saa
+nähdä hänen menevän sisälle, saamme ainakin nähdä hänen tulevan ulos.
+
+-- Onko liian uteliasta kysyä, millä tavalla teidän korkeutenne aikoo
+menetellä?
+
+-- Ei mikään ole sen helpompaa. Meidän tarvitsee vain kolkuttaa
+portille. Sen voit tehdä esimerkiksi sinä, muka kyselläksesi,
+miten Monsoreaun kreivi voi. Kaikki rakastavaiset säikähtävät
+kolkutuksesta. Sinun mennessäsi portista sisälle tulee hän varmasti
+ulos ikkunasta.
+
+-- Entäpä Monsoreau?
+
+-- Mitä pirua hänellä on sanomista? Hän on ystäväni, minä olen
+levoton hänen terveytensä vuoksi ja lähetän jonkun tiedustelemaan
+hänen tilaansa, koska pidin sitä viimeksi käydessäni huonontuneena.
+Sehän on vallan yksinkertaista.
+
+-- Onpa kyllä, armollinen herra, -- vastasi Aurilly.
+
+-- Kuuletko, mitä ne puhelevat? -- kysäsi Monsoreau palvelijaltaan.
+
+-- En vielä, armollinen herra. Mutta ne yhä lähenevät.
+
+-- Kas tuossa on kiviröykkiö, -- virkkoi taas Aurilly. -- Se näyttää
+olevan kuin luotu meitä varten, teidän korkeutenne.
+
+-- Kyllä, mutta odottakaahan. Ehkäpä voimme nähdä ikkunaverhojen läpi.
+
+Diana oli sytyttänyt lamppunsa ja heikko valonsäde kimalteli
+ikkunasta.
+
+-- Täytyykö minun kärsiä tätä? -- mutisi hän. -- Onko minun
+kestettävä tämä häväistys? Ei, ei! Kärsivällisyyteni on lopussa. En
+voi nukkua enkä olla valveilla, en edes sairastaa rauhassa, kun tuo
+kurja ruhtinas toimettomuudessaan on saanut halpamaisen päähänpiston.
+Ei, minä en ole mikään alistuvainen raukka, minä olen Monsoreaun
+kreivi. Tulkoon hän vain tänne, niin lävistän minä, kautta kunniani,
+hänen aivonsa. Sytytin kuntoon, René...
+
+Kun prinssi huomasi, että oli mahdotonta erottaa mitään ikkunan läpi,
+aikoi hän kätkeytyä kiviröykkiöön sill'aikaa kun Aurilly menisi
+kolkuttamaan portille. Mutta samassa Aurilly, kaiken säätyerotuksen
+unohtaen, tarttui prinssin käsivarteen.
+
+-- Mistä on kysymys? -- kysyi prinssi kummastuneena.
+
+Tulkaa tänne! -- kuiskasi Aurilly. - Ettekö huomaa mitään
+välähtelevän tuolla vasemmalla?
+
+-- Näen kuin pienen tulikipinän kiviröykkiössä.
+
+-- Siinä on palava sytytin.
+
+-- Ahaa! -- kuiskasi herttua. -- Kukahan siellä olisi väijyksissä?
+
+-- Jokin Bussyn ystävä tai palvelija. On parasta, että poistumme
+hetkiseksi ja tulemme toiselta taholta takaisin. Palvelija antaa
+silloin varmasti jonkun merkin, ja me luultavasti saamme nähdä Bussyn
+pakenevan.
+
+-- Olet oikeassa, -- vastasi prinssi. -- Tule!
+
+-- Ne menevät tiehensä, -- sanoi Monsoreaun palvelija.
+
+-- Niin menevät, -- vastasi Monsoreau. -- Tunnetko niitä?
+
+-- Minusta näytti siltä, että ne olivat herttua ja Aurilly.
+
+-- Niin minustakin. Mutta minun täytyy tulla siitä vielä varmemmin
+vakuutetuksi. -- Tule mukaan!
+
+Monsoreau meni sisälle ja määräsi, että hänen kantotuolinsa oli
+tuotava esille.
+
+Mitä herttua oli aavistanut, se tapahtuikin. Monsoreaun aikaansaaman
+hälinän vuoksi oli Bussyn täytynyt paeta.
+
+Samana hetkenä, jolloin hän astui maahan, olivat herttua ja Aurilly
+Bastiljin kulmauksessa ja näkivät miehen varjon Dianan ikkunan alla.
+Varjo katosi nopeasti.
+
+Kantotuoli oli nyt valmis. Monsoreau läksi heti matkalle ja pysähtyi
+pian herttuan palatsin edustalle.
+
+Hän pääsi aina vapaasti herttuan luo ja ilmestyi kynnykselle juuri
+samassa kun Frans oli ehtinyt heittää hattunsa tuolille. Vaikkapa
+salama olisi iskenyt herttuan huoneisiin, ei hän olisi voinut enemmän
+hämmästyä.
+
+-- Monsoreaun kreivi! -- huudahti hän kalveten ja vapisevalla äänellä.
+
+-- Minä, armollinen herra, -- sanoi kreivi ja tukehdutti, tai oli
+tukehduttavinaan, mielenliikutuksensa.
+
+Hän oli niin kiihdyksissään, että vaipui istumaan tuolille oven
+viereen.
+
+-- Voi, -- huudahti herttua, -- tehän ihan surmaatte itsenne, hyvä
+ystävä. Luulenpa, että te olette pyörtymäisillänne.
+
+-- Ei sentään, armollinen herra. Minulla on tällä hetkellä ylen
+tärkeitä asioita teidän korkeudellenne ilmoitettavana. Kenties
+senjälkeen pyörryn, se on kyllä mahdollista.
+
+-- Puhukaa, kreivi, -- änkytti Frans hämmentyneenä.
+
+-- Ei kaiketikaan syrjäisten läsnäollessa. Jäätyään kahdenkesken
+alotti Monsoreau:
+
+-- Teidän korkeutenne on kai ihan äsken saapunut kotiin?
+
+-- Niinkuin näette.
+
+-- On varomatonta, että teidän korkeutenne öiseen aikaan kuljeksii
+ympäri katuja.
+
+-- Kuka sanoo teille, että minä olisin niin tehnyt?
+
+-- Vaatteissanne oleva tomu, armollinen herra.
+
+-- Herra Monsoreau, -- virkkoi prinssi hyvin ymmärrettävällä äänellä,
+-- onko teillä mitään muuta tointa kuin olla ylihovijahtimestarina?
+
+-- On, urkkijan toimi, armollinen herra. Kaikissa ihmisissä on
+nykyisin enemmän tai vähemmän sitä vikaa, niin minussa kuin muissakin.
+
+-- Mitä hyödyttää teitä urkkimisenne?
+
+-- Saan selon siitä mitä tapahtuu.
+
+-- Ilmoittakaa nyt minulle, mitä teillä on sanomista. Ehkä sallitte,
+että istun?
+
+-- Ei mitään ivaa, teidän korkeutenne, minunlaistani nöyrää
+palvelijaa kohtaan, joka ei saavu näin myöhäisellä hetkellä muuta
+varten kuin tehdäkseen teille erinomaisen palveluksen. Että minä
+istuuduin lupaa pyytämättä, se tapahtui, kautta kunniani, senvuoksi,
+etten jaksanut pysyä pystyssä.
+
+-- Palveluksen, -- toisti herttua. -- Palveluksenko?
+
+-- Niin, armollinen herra. Minä saavun luoksenne erään mahtavan
+ruhtinaan puolesta.
+
+-- Kuninkaanko?
+
+-- Ei, Guisen herttuan.
+
+-- Ahaa! Se muuttaa asian. Tulkaapa sitten lähemmäksi ja puhukaa
+hiljaa.
+
+
+
+
+37.
+
+Herttua allekirjoittaa.
+
+
+-- No niin, kreivi, mitä teillä siis on minulle Guisen herttuan
+puolesta sanomista?
+
+-- Paljo, armollinen herra.
+
+-- Ovatko Guisen herttuat teille kirjoittaneet? Herttuat eivät enää
+kirjoita mitään sitten Nicolas Davidin merkillisen katoamisen.
+
+-- Oletteko sitten ollut armeijassa?
+
+-- En, teidän korkeutenne. He ovat saapuneet Parisiin.
+
+-- Ovatko Guisen herttuat täällä? - huudahti herttua.
+
+-- Ovat, armollinen herra.
+
+-- Enkä minä ole niitä nähnyt!
+
+-- He ovat tarpeeksi varovaisia antautumatta itse ja jättämättä
+teidän korkeuttanne vaaroille alttiiksi.
+
+-- Mitä heillä on täällä tekemistä?
+
+-- He ovat saapuneet siihen kokoukseen, josta te olette sopinut
+heidän kanssaan.
+
+-- Minäkö? Olenko minä tehnyt heidän kanssaan sopimuksen jostain
+kokouksesta?
+
+-- Olette. Samana päivänä, jolloin teidän korkeutenne pidätettiin,
+saitte te kirjeen herttuoilta ja vastasitte heille minun kauttani,
+että heidän oli saavuttava Parisiin toukokuun 31 ja kesäkuun 2
+päivän välillä. Meillä on tänään toukokuun 31. Vaikkapa te olisitte
+unohtanutkin Guisen herttuat, eivät he kuitenkaan ole unohtaneet
+teitä.
+
+Frans hämmästyi. Niin paljo oli tuon mainitun päivän jälkeen
+tapahtunut, että hän oli unohtanut kokouksen, niin tärkeä kuin se
+olikin.
+
+-- Se on totta, -- sanoi hän. Mutta sitä sopimusta, joka silloin
+vallitsi herttuoiden ja minun välillä, ei nyt enää ole olemassa.
+
+-- Jos niin on laita, armollinen herra, niin tekisitte hyvin
+ilmoittamalla siitä heille. Sillä minä luulen heidän katselevan asiaa
+toisella tavalla.
+
+-- Miten niin?
+
+-- Ehken luulette nyt olevanne heistä erossa, mutta he ainakin vielä
+luulevat olevansa sidottuina teihin.
+
+-- Ansa, paras kreivini, syötti, mutta minunlaiseni mies ei annakaan
+kahta kertaa narrata itseään.
+
+-- Milloinka teidän korkeutenne siis on tullut narratuksi?
+
+-- Enkö sitten Louvressakaan?
+
+Monsoreaun kreivitär
+
+-- Oliko se Guisen herttuain syy?
+
+-- Sitä en sano, -- mutisi herttua, -- mutta he eivät panneet tikkua
+ristiin helpottaakseen minun pakoani.
+
+-- Enkö minä ollut saanut toimekseni sanoa teille teidän tultuanne
+Anjouhun, että te alati voitte heihin luottaa, samoinkuin he alati
+luottivat teihin, ja että he sinä päivänä, jona te marssitte Parisia
+vastaan, olisivat teidän sivullanne?
+
+-- Se on kyllä totta, mutta minä en ole marssinut Parisia vastaan.
+
+-- Armollinen herra, nyt te olette siellä kuitenkin.
+
+-- Olen, mutta minä olenkin palannut veljeni ystävänä.
+
+-- Teidän korkeutenne suvainnee minun huomauttaa, että te olette
+Guisen herttuoihin nähden enemmänkin kuin liittolainen.
+
+-- Mitä minä sitten olen?
+
+-- Teidän korkeutenne on heidän rikostoverinsa. Herttua puri huultaan.
+
+-- No eivätkö he ilmoittaneet teille syytä takaisin tuloonsa?
+
+-- Koska he tietävät minun nauttivan teidän korkeutenne luottamusta,
+ovat he uskoneet minulle asiainsa syyt ja ehdotuksensa.
+
+-- Ja noiden ehdotusten tarkoituksena on edelleenkin...?
+
+Herttua hätkähti.
+
+-- Tehdä teidän korkeudestanne Ranskan valtakunnan kuningas. Niin,
+armollinen herra.
+
+Herttua punastui ilosta.
+
+-- Mutta, -- jatkoi hän, -- onko hetki sopiva?
+
+-- Kun kuningas nimitti itsensä liigan päälliköksi, oli se vain
+komediaa, joka alussa sai osakseen hyväksymistä, mutta jota kuitenkin
+heti kohta pidettiin sopimattomana. Nyt on käymässä taantumus, ja
+koko maa nousee kuningasta ja hänen suosikkiensa hirmuhallitusta
+vastaan. Sellaisen tilanteen vallitessa haluavat Guisen herttuat
+saada kuninkaalle kilpailijan kruunusta ja heidän valintansa
+on luonnollisesti kohdistunut teihin. Luovutteko aikaisemmasta
+aikeestanne?
+
+Herttua oli ääneti.
+
+-- No mitä miettii teidän korkeutenne?
+
+-- Minä ajattelen, että...
+
+-- Teidän korkeutenne tietää voivansa puhua minulle suoraan.
+
+-- Ajattelen, -- jatkoi herttua, -- ettei veljelläni ole yhtään
+lasta, että kruunu joutuu minulle hänen kuoltuaan ja että hänen
+terveytensä on horjuvainen. Miksi siis antaisin nimeni, arvoni ja
+luottamukseni hyödyttömään kilpailuun? Mitä varten minä, sanalla
+sanoen, antautuisin vaaraan tavoitellakseni kruunua, joka kuitenkin
+kerran vaaratta on kuuluva minulle?
+
+-- Juuri siinä teidän korkeutenne onkin erehtynyt. Veljenne kruunu
+ei joudu teille, ellette te sitä itse ota. Guisen herttuoista
+ei itsestään voi tulla kuningasta, mutta he eivät koskaan tule
+hyväksymään kuninkaaksi ketään muuta kuin juuri sen, jota itse
+tahtovat. He ovat luottaneet teidän korkeuteenne, mutta jos te
+kieltäydytte, hakevat he itselleen jonkun toisen.
+
+-- Kenenkä? -- huudahti Anjoun herttua kulmiaan rypistäen. -- Kuka
+muu rohkenisi istua Kaarle Suuren valtaistuimelle?
+
+-- Joku Bourbonin sukuun kuuluva Valois-suvun jäsenen sijasta.
+Molemmat polveutuvat Ludvig Pyhästä.
+
+-- Navarran kuningasko siis?
+
+-- Miksikä ei? Hän on nuori ja urhoollinen. Hänellä tosin ei ole
+lapsia, mutta hän voi niitä saada.
+
+-- Hän on hugenotti.
+
+-- Hänhän luopui uskostaan Bartolomeuksen yönä.
+
+-- Kyllä, mutta hän on sen uudelleen omaksunut.
+
+-- Armollinen herra, mitä hän kerran on tehnyt pelastaakseen
+henkensä, voi hän toisenkin kerran tehdä saadakseen päähänsä kruunun.
+
+-- Kuvittelevatko he siis, että minä ilman muuta luopuisin
+oikeuksistani?
+
+-- Luulen sellaisenkin olevan ajateltavissa.
+
+-- Minä tulen rohkeasti taistelemaan heitä vastaan.
+
+-- He ovat kyllä tottuneet taisteluihin.
+
+-- Minä asettaudun liigan etunenään.
+
+-- Liiga on jo nyt heidän hoteissaan.
+
+-- Minä teen liiton veljeni kanssa.
+
+-- Hän on silloin kuollut.
+
+-- Minä kutsun Europan kuninkaat avukseni.
+
+-- Europan kuninkaat julistavat mielellään sotia toisiansa vastaan,
+mutta punnitsevat tarkoin, ennenkuin ryhtyvät sotaan kokonaista
+kansaa vastaan.
+
+-- Kuinka? Kansaako vastaan?
+
+-- Tietysti. Guisen herttuat ovat valmiit toimeenpanemaan
+perustuslaillisen valtiomuodon, vaikkapa tasavallankin.
+
+-- Minun puolueeni ei salli sitä, että Ranskasta tehtäisiin tasavalta.
+
+-- Teidän puolueenne! Voi, armollinen herra! Te olette ollut niin
+omanvoitonpyytämätön, että teidän puolueeseenne tuskin kuuluu muita
+kuin minä ja Bussy.
+
+-- Mitä varten sitten lainkaan käännytään minun puoleeni, jos minulla
+kerran, niinkuin te sanotte, ei ole mitään valtaa?
+
+-- Armollinen herra, te ette voi mitään ilman Guisen herttuoita,
+mutta heidän kanssaan te voitte tehdä vaikka mitä. Sanokaa vain yksi
+sana, ja te olette kuningas.
+
+Herttua nousi ylös ja käveli levottomana edestakaisin huoneessaan.
+Vihdoin hän pysähtyi Monsoreaun eteen.
+
+-- Olet oikeassa, kreivi, sanoessasi, että minulla on vain kaksi
+ystävää: sinä ja Bussy.
+
+Nämä sanat hän lausui ystävällisesti hymyillen, sillä hän jo oli
+ehtinyt rauhoittua ja tukahuttaa raivonsa.
+
+-- No niin, -- jatkoi kreivi, -- tämä siis on, lyhyesti sanoen,
+meidän suunnitelmamme. Kahdeksan päivän perästä on Kristuksen ruumiin
+juhla. Kuningas järjestää tuoksi pyhäksi päiväksi juhlakulkueita
+kaupungin kuuluisimpiin luostareihin. Kuten teidän korkeutenne
+muistanee, esiintyy kuningas sellaisissa tilaisuuksissa ilman
+vartioita, taikka jos hänellä niitä olisikin, jäävät ne luostarien
+portille odottamaan. Kuningas pysähtyy jokaisen alttarin eteen,
+lankee polvilleen ja lukee viisi "pater nosteria" ja viisi "ave
+Mariata" ja laulaa seitsemän katumuspsalmia. Hän menee silloin
+myöskin Pyhän Genovevan luostariin. Mutta siellä on vähää ennen
+sattunut muuan tapaus...
+
+-- Muuan tapaus? -- keskeytti herttua.
+
+-- Niin. Osa laipiota on sattumalta edellisenä yönä pudonnut sisään.
+Alttaria, jonka eteen kulkue pysähtyisi, ei niin ollen voida
+järjestää asehuoneeseen, vaan luostarin puutarhan sisälle.
+
+-- No!
+
+-- Kärsivällisyyttä, armollinen herra! Kuningas menee sisälle, neljä
+tai viisi henkilöä menee hänen mukanaan, ja heidän mentyään suletaan
+portit. No niin. Teidän korkeutenne tuntee ne munkit, joiden toimeksi
+jää ottaa vastaan hänen majesteettinsa.
+
+-- Ne samat, jotka...
+
+-- Samat kuin silloin, kun teidän korkeutenne valittiin kuninkaaksi.
+
+-- Rohkenisivatko he siis satuttaa kätensä herran voideltuun?
+
+-- Kyllä, mutta vain leikatakseen häneltä hiukset.
+
+-- Uskallettaisiinko se tehdä? -- huudahti herttua hehkuvin katsein.
+-- Rohjettaisiinko koskea kuninkaan päätä?
+
+-- Kyllä. Hän ei senjälkeen enää olisikaan kuningas.
+
+-- Mitä sillä tarkoitatte?
+
+-- Ettekö ole kuullut puhuttavan eräästä genovevalaismunkista,
+eräästä pyhästä miehestä, joka saarnaa ja vartoo vielä tulevansa
+tekemään ihmeitä?
+
+-- Veli Gorenflotistako?
+
+-- Juuri hänestä. No niin, kuningas saatetaan Gorenflotin kopille. Ja
+tämä veli saa kuninkaan allekirjoittamaan kruunustaluopumisensa. Kun
+se on tehty, astuu sisään Montpensierin herttuatar saksit kädessä.
+
+Frans seisoi ääneti kuin mykkä. Hänen kierot silmänsä laajentuivat
+kuin kissalla tämän vaaniessa pimeässä saalistaan.
+
+-- Lopun ymmärrätte hyvin, armollinen herra, -- jatkoi kreivi.
+Kansalle ilmoitetaan, että kuningas on alkanut syvästi katua
+syntejään ja sanonut tahtovansa jäädä koko iäkseen luostariin. Jos
+jotkut rohkenisivat epäillä kuninkaan kutsumuksen todenperäisyyttä,
+niin onhan Guisen herttualla hallussaan armeija, kardinaalilla on
+kirkko ja Mayennella porvaristonsa. Noiden kolmen mahdin avulla
+saadaan kansa uskomaan melkeinpä mitä tahansa.
+
+-- Mutta minuapa tullaan syyttämään väkivallasta, -- huomautti
+herttua.
+
+-- Teidän ei otaksuta olleen saapuvillakaan.
+
+-- Minua pidetään kruununanastajana.
+
+-- Teidän korkeutenne unohtaa, että kruunustaluopuminen jo silloin on
+tapahtunut.
+
+-- Kuningas ei siihen koskaan suostu.
+
+-- Veli Gorenflot tuntuu olevan ei ainoastaan taitava, vaan myöskin
+voimiltaan väkevä munkki.
+
+-- Onko päätös siis jo tehty?
+
+-- On.
+
+-- Eikö pelätä, että minä antaisin sen ilmi?
+
+-- Ei, teidän korkeutenne. Siltä varalta, että te asian
+ilmiantaisitte, on jo toinenkin päätös tehty, ja se koskee... teidän
+henkeänne.
+
+-- No niin, minä suostun.
+
+-- Mutta teidän täytyy antaa tuo suostumuksenne myöskin kirjallisesti.
+
+-- Olette hullu luullessanne, että minä sellaista tyhmyyttä tekisin.
+
+-- Kuinka niin?
+
+-- Entä jos yritys epäonnistuisi?
+
+-- Juuri siitä syystä tahdotaan teidän korkeutenne allekirjoitusta.
+
+-- Tahdotaanko siis sukeltautua minun nimeni turviin?
+
+-- Niin juuri.
+
+-- Siinä tapauksessa kieltäydyn sitäkin jyrkemmin.
+
+-- Te ette voi enää kieltäytyä.
+
+-- Oletteko hullu?
+
+-- Kieltäytyminen on samaa kuin asian ilmiantaminen.
+
+-- Mutta minähän tulen paljastaneeksi itseni allekirjoituksellani.
+
+-- Kieltäytyessänne teette vieläkin hullummin: tulette syypääksi
+omaan kuolemaanne.
+
+-- Frans värisi.
+
+-- Uskallettaisiinko...? -- änkytti hän.
+
+-- Kaikkeen on uskallusta, teidän korkeutenne. Salaliittolaiset ovat
+menneet liian pitkälle. Heidän täytyy onnistua mihin hintaan hyvänsä.
+
+Herttua epäröi, ja se oli hyvinkin ymmärrettävää.
+
+-- Minä allekirjoitan... huomenna, -- virkkoi hän viimein.
+
+-- Ei, teidän korkeutenne. Jos te lainkaan allekirjoitatte, tulee sen
+tapahtua heti.
+
+-- Mutta Guisen herttuoiden on kai ensiksi esitettävä sopimuskirja,
+jonka nojalla minä teen liiton heidän kanssaan.
+
+-- Se on jo tehty. Ja se on tässä.
+
+Herttua luki paperin. Sen tehtyään hän lysähti istumaan pöydän ääreen
+tuolille.
+
+Monsoreau ojensi hänelle kynän.
+
+-- Täytyykö minun siis allekirjoittaa? -- virkkoi Frans käsi otsalla.
+Hänen päästään huimasi.
+
+-- Jos vain tahdotte. Ei kukaan teitä siihen pakota.
+
+-- Eikö se ole pakkoa, kun minua uhataan kuolemalla!
+
+-- Minä en uhkaa teitä, armollinen herra, taivas minua siitä
+varjelkoon, minä vain olen kertonut teille, miten asiat ovat.
+
+Herttua ponnisti viimeiset voimansa, otti, tai, paremmin sanoen,
+kiskasi kynän kreivin kädestä ja kirjoitti nimensä paperin alle.
+
+Monsoreau katseli häntä vihasta hehkuvin silmin. Kun herttua oli
+saanut nimensä kirjoitetuksi, hän miltei tempaisemalla otti paperin
+ja pisti sen povelleen.
+
+Herttua katseli sitä hämmästyneenä, mutta ei tajunnut noitten
+kalpeitten kasvojen kolkkoa ilmettä.
+
+-- Ja nyt, armollinen herra, -- sanoi Monsoreau, -- minä pyydän
+teidän olemaan varovaisen.
+
+-- Mitenkä niin?
+
+-- Elkää enää kuljeksiko, niinkuin tänä iltana, ympäri katuja Aurilly
+mukananne.
+
+-- Mitä tämä merkitsee?
+
+-- Se merkitsee sitä, armollinen herra, että te tänä iltana olette
+vainunnut vaimoa, jota hänen miehensä rakastaa ja jonka vuoksi hän on
+mustasukkainen siihen määrään, että... että hän saattaa surmata kenen
+hyvänsä, joka luvattomasti häntä lähentelee.
+
+-- Tarkoitatteko ehkä itseänne?
+
+-- Tarkoitan, teidän korkeutenne. Minä olen rakastanut Diana
+Méridoria, hän on minun omani, ja niin kauan kuin minä hengitän,
+ei kukaan saa häntä omakseen, ei edes prinssi. Ollaksenne siitä
+vakuutettu vannon kautta kunniani ja tikarini, että se on totta.
+
+Sen sanottuaan hän ojensi tikarinsa melkein prinssin rintaan asti.
+Tämä peräytyi taaksepäin ja, pelosta ja raivosta kalveten, virkkoi:
+
+-- Luulen, että uhkaatte.
+
+-- En, prinssini, en. Kuten äskenkin, minä vain ilmoitin teille,
+miten asiat ovat.
+
+-- Mitä te siis minulle ilmoitatte?
+
+-- Ettei kukaan saa omistaa minun vaimoani.
+
+-- Ja minä, -- huudahti herttua, -- vastaan sinulle, narri, että
+ilmoitat minulle siitä liian myöhään, ja että jo nyt joku muu hänet
+omistaa!
+
+Monsoreaulta pääsi mieletön huuto ja hän, tikariansa heiluttaen,
+sammalsi:
+
+-- Ette suinkaan se ole te... ettehän te... armollinen herra?
+
+Hänen olisi nyt tarvinnut vain ojentaa kätensä, saadakseen isketyksi
+tikarinsa herttuan rintaan.
+
+-- Te olette mieletön sanoi herttua ja vetäytyi syrjään sekä aikoi
+soittaa palvelijoitaan.
+
+-- En, minulla on kaikki aistimukseni tallella ja minä kuulenkin
+oikein: ettekö sanonut, että joku jo omistaa minun vaimoni?
+
+-- Sanoin, ja sanon sen vieläkin kerran.
+
+-- Sanokaa minulle hänen nimensä ja todistakaa puheenne.
+
+-- Kuka oli tänä iltana väijyksissä teidän talonne luona?
+
+-- Minä itse.
+
+-- No niin, sillä aikaa oli muuan mies teidän vaimonne luona.
+
+-- Näittekö hänen menevän sisälle?
+
+-- En, mutta minä näin hänen menevän ulos -- ikkunasta.
+
+-- Tunsitteko miehen?
+
+-- Tunsin.
+
+-- Ilmaiskaa siis hänen nimensä, armollinen herra, sanokaa, kuka hän
+on, taikka minä en vastaa siitä mitä teen.
+
+-- Herra kreivi! Kautta ruhtinaallisen kunniani, kautta jumalan
+ja kautta sieluni autuuden lupaan minä, että te kahdeksan päivän
+kuluessa saatte tietää, kuka teidän vaimonne rakastaja on.
+
+-- Vannokaa se minulle, armollinen herra.
+
+-- Sen vannon.
+
+-- Hyvä on, armollinen herra! Siis kahdeksan päivän kuluessa, --
+lausui kreivi ja löi kädellään rintaansa sille kohdalle, jossa
+prinssin allekirjoittama paperi oli, -- kahdeksan päivän kuluessa...
+taikka... tehän kyllä ymmärrätte.
+
+-- Tulkaa takaisin kahdeksan päivän perästä. Siinä kaikki, mitä nyt
+voin teille ilmoittaa.
+
+-- Hyv'on! Kahdeksassa päivässä minulle palautuvat voimani. Ja se,
+joka aikoo kostaa, tarvitsee kaikki voimansa.
+
+Hän teki jäähyväiskumarruksen, mikä samalla näytti sisältävän
+uhkaustakin, ja riensi pois.
+
+
+
+
+38.
+
+Muuan kävelymatka Tournellesin kadulle.
+
+
+Herttuan ystävät olivat nyt palanneet Parisiin. He tunsivat aivan
+liian hyvin kuninkaan, herttuan ja leskikuningattaren voidakseen
+toivoa, että asiat hyvällä järjestyisivät.
+
+Herttua otti heidät ystävällisesti vastaan ja virkkoi:
+
+-- Hyvät ystävät, teidän surmaamistanne taidetaan suunnitella. Olkaa
+varuillanne.
+
+-- Olemme tietenkin, armollinen herra, -- vastasi Antraguet. -- Mutta
+eikö meidän pitäisi käydä tervehtimässä hänen majesteettiaan? Olisi
+Anjoulle häpeäksi, jos me piilottelisimme, vai kuinka?
+
+-- Olette oikeassa, -- vastasi herttua. -- Jos tahdotte käydä
+tervehtimässä kuningasta, tulen minä mukaan.
+
+Nuoret miehet katselivat kysyvästi toisiansa. Silloin astui sisälle
+Bussy ja tervehti sydämellisesti ystäviään.
+
+-- Kylläpä te olette viipyneet! -- sanoi hän. -- Mutta mitä minä
+kuulenkaan? Aikooko teidän korkeutenne mennä surmauttamaan itsensä
+Louvressa, kuten Caesar Kapitoliolla?
+
+-- Mutta, hyvä ystävä, mehän aiomme käydä käsikähmään kuninkaan
+suosikkien kanssa.
+
+Bussy hymyili ja virkahti vain:
+
+-- Saammepahan nähdä.
+
+Henrik III ei ottanut herttuan puoluelaisia vastaan. He saivat
+turhaan odotella kalleriassa. Quélus, Schomberg, Maugiron ja
+d'Epernon tervehtivät heitä kohteliaasti ja vakuuttelivat olevansa
+ikävissään sen johdosta, ettei näille suotu sisäänpääsyä.
+
+-- Hyvät herrat, -- sanoi Antraguet, sillä Bussy pysyttelihe
+mahdollisimman paljo syrjässä, -- sanoma on varsin ikävä. Mutta kun
+se tulee teidän kauttanne, kadottaa se paljo katkeruuttaan.
+
+-- Arvoisat herrat, vastasi Schomberg, -- te olette äärettömän
+kohteliaita. Emmeköhän voisi vaihtaa tätä audienssia, josta ei tullut
+mitään, pieneksi kävelymatkaksi?
+
+-- Todellakin, hyvät herrat, -- huomautti Antraguet, -- me aioimme
+juuri ehdottaa samaa teille.
+
+-- Mutta mihin me menisimme? -- kysyi Quélus.
+
+-- Minä tunnen erään mainion paikan Bastiljin puolella, -- vastasi
+Schomberg.
+
+-- Me tietysti tulemme mukaan, hyvät herrat, -- selitti Ribeirac.
+
+Suosikit poistuivat nyt Louvresta herttuan ystävien seurassa. He
+suuntasivat kulkunsa Tournellesin ympärillä olevan aitauksen luo,
+jota aluetta käytettiin hevostorina ja jonka muodosti muutamia
+näivettyneitä puita kasvava ruohokenttä.
+
+Nuo kahdeksan ylimystä olivat pujottaneet käsivartensa toistensa
+kainaloon ja juttelivat mitä iloisimmalla tuulella tuhansista
+leikillisistä asioista.
+
+Perille päästyään alotti Quélus keskustelun:
+
+-- Katsokaahan, hyvät herrat, miten yksinäinen ja rauhallinen paikka!
+
+-- Olette todellakin oikeassa, -- vastasi Antraguet ja kävi
+miekkailuasentoon.
+
+-- No niin, -- jatkoi Quélus, -- nämä herrat ja minä olemme
+ajatelleet, että te jonakuna päivänä tahtoisitte tulla tänne meidän
+mukanamme kreivi Bussyn todistajiksi. Hän on näet kunnioittanut meitä
+haastamalla meidät kaikki neljä kanssaan kaksintaisteluun.
+
+-- Se on totta, -- vakuutteli Bussy hämmästyneille ystävilleen.
+
+-- Otatteko siis haasteen vastaan, hyvät herrat? -- kysyi Maugiron.
+
+-- Epäilemättä, -- vastasivat nuo kolme ylimystä yksimielisesti.
+
+-- Mainiota! -- huudahti Schomberg ja hieroskeli käsiään. -- Nyt
+suvainnee itsekukin valita vastustajansa?
+
+-- Minusta sellainen ajatus ei ole hullumpi, -- sanoi Ribeirac
+säihkyvin katsein, -- ja siinä tapauksessa...
+
+-- Ei, vartokaahan, -- keskeytti Bussy, -- se ei ole ihan oikein.
+Meillä on kaikilla samallaiset tunteet. Antakaamme senvuoksi kohtalon
+valita meidän itsekunkin vastustajaksi. Tiedättehän sitäpaitsi, että
+se on aivan saman tekevää siinä tapauksessa, jos päätämme, että ne
+meistä, jotka ensinnä suoriutuvat vastustajistaan, tulevat auttamaan
+toisia.
+
+-- Tietysti, tietysti! -- huusivat suosikit.
+
+-- Siis on meillä sitäkin suurempi syy menetellä Horatiusten tavoin:
+vetää arpaa keskenämme.
+
+-- Seuratkaamme heidän esimerkkiään.
+
+-- Mutta ennenkuin saamme tietää vastustajaimme nimet, sopikaamme
+ehdoista ja taistelujärjestyksestä. Olisi sopimatonta päättää niistä
+vasta sitten, kun arpa jo on vedetty.
+
+-- Se on ihan yksinkertaista, -- huomautti Schomberg. -- Niinkuin jo
+herra Saint-Luc sanoi, taistelemme me siksi, kunnes kaadumme.
+
+-- Epäilemättä. Mutta millä aseilla me taistelemme?
+
+-- Miekalla ja tikarilla, -- vastasi Bussy. -- Niiden käyttämisessä
+me olemme harjaantuneita.
+
+-- Minä päivänä?
+
+-- Kuta pikemmin, sen parempi.
+
+-- Ei, anteeksi, -- virkkoi d'Epernon, -- minulla on tuhansia asioita
+toimitettavana, muun muassa tehtävä testamenttini. Minä siis ehdotan,
+että odotettaisiin... kolme tai neljä päivää lisäisivät ruokahalua.
+
+-- Niin puhuu vain urhoollinen mies, -- huomautti Bussy
+pilkallisesti. -- Vetäkäämme nyt arpaa.
+
+Schombergin nimi tuli ensiksi, sitten Ribeiracin. Heistä siis tuli
+ensimäinen pari. Quélus ja Antraguet tulivat toiseksi. Livarot ja
+Maugiron kolmanneksi. Kun Quéluksen nimeä mainittiin, rypisti Bussy
+kulmiaan, sillä hän oli toivonut saada tämän vastustajakseen, ja kun
+d'Epernon oli huomannut tulleensa Bussyn vastustajaksi, kalpeni hän
+niin, että hänen täytyi repiä viiksiään saadakseen väriä kasvoihinsa.
+
+-- Hyvät herrat, -- lausui Bussy, -- mehän kaiketi olemme tuohon
+ratkaisupäivään saakka ystäviä, eikö niin? Ettekö nyt tahtoisi syödä
+päivällistä minun luonani?
+
+Kaikki kumarsivat suostumuksen merkiksi ja läksivät astelemaan Bussyn
+palatsiin, jossa kelpo ateria heitä odotti.
+
+
+
+
+39.
+
+Chicot nukkuu.
+
+
+Kuningas käveli edestakaisin ja odotteli kärsimättömänä ystäväinsä
+palaamista kävelymatkaltaan noiden neljän aatelismiehen seurassa.
+Chicot oli matkan päässä seurannut kävelijöitä ja omin silmin nähnyt
+sen, mikä kaikilta muilta olisi jäänyt näkemättä. Tultuaan heidän
+aikeistaan vakuutetuksi päätti hän käydä ylihovijahtimestarin luona.
+
+Monsoreau oli tavattoman viekas ja ovela, mutta Chicotin pettämiseen
+ei hänen kykynsä riittänyt. Gascognelainen esitti ystävällisen
+tervehdyksen kuninkaalta. Hänet niin ollen otettiin hyvästi vastaan.
+
+Chicotin saapuessa virui Monsoreau sängyssään. Edellisiltainen
+käyntinsä herttuan luona oli riistänyt häneltä hänen heikot voimansa.
+
+Siitä huolimatta saattoi Monsoreau verraten hyvin salata
+katkeruutensa Anjoun herttuata kohtaan. Mutta kuta pidättyväisempi ja
+varovaisempi kreivi oli, sitä selvemmin oivalsi häntä gascognelainen.
+
+Chicot, joka ymmärsi sairaita, halusi myös saada selville, eikö
+kreivin kuume ollut samallaista narrispeliä, jota Nicolas Davidkin
+oli potenut. Mutta koetettuaan kreivin suonta, sanoi hän itsekseen:
+
+-- Hän on totisesti sairas eikä kykene mihinkään. Nyt on vielä Bussy
+jälellä. Katsotaanpa, mihin hän kykenee.
+
+Hän riensi Bussyn palatsiin. Siellä oli kaikki juhlallisesti
+valaistua ja sieltä tuoksahti vastaan ruokien lemuava haju, mikä
+olisi saanut Gorenflotin hämmästyksestä huudahtamaan.
+
+-- Viettääkö kreivi Bussy häitään? -- kysyi hän eräältä palvelijalta.
+
+-- Ei, hyvä herra, -- vastasi palvelija. -- Kreivi on vain tehnyt
+sovinnon muutamien hoviherrain kanssa ja tuota sovintoa juhlitaan
+nyt aterioiden. Ja tuo ateria on komeanpuoleinen, siitä saatte olla
+vakuutettu.
+
+-- Hänen majesteettinsa voi siis olla huoletta, jollei vain Bussy
+heitä myrkytä, mutta siihen taas ei _hän_ kykene, sen tiedän hyvin,
+-- ajatteli Chicot.
+
+Hän palasi Louvreen ja löysi Henrikin kävelemästä miekkailusalissa.
+Kuningas jo oli lähettänyt kolme pikalähettiä hakemaan Quélusta,
+mutta kun lähetit eivät käsittäneet syytä kuninkaan levottomuuteen,
+olivat he ilman muuta pysähtyneet Birague nuoremman luo, paikkaan,
+josta kukin, joka kantoi hovipukua, aina tiesi saavansa lasillisen
+hyvää viiniä, palasen kinkkua ja syltättyjä hedelmiä.
+
+Chicotin ilmestyessä ovelle huusi Henrik hänelle:
+
+-- No tiedätkö, mihin he ovat joutuneet?
+
+-- Ketkä?
+
+-- Rakkaat ystäväni.
+
+-- He ovat varmaankin jo tällä hetkellä kaatuneet.
+
+-- Onko heidät surmattu? -- kirkui Henrik, tehden uhkaavan liikkeen.
+-- Ovatko he kuolleet?
+
+-- Pelkään heidän saaneen kyllikseen...
+
+-- Sinä tiedät ja sittenkin naurat, hävytön! -- keskeytti kuningas.
+
+-- Odotahan, poikani. Sanoessani, että he ovat saaneet kyllikseen,
+tarkoitan heidän saaneen tarpeekseen viiniä.
+
+-- Äh, narri, miten sinä säikäytit minua! Mutta miksi herjaat minun
+ylimyksiäni?
+
+-- Minä päinvastoin menettelen heitä kohtaan oikeudenmukaisesti.
+
+-- Aina sinä laskettelet... Ole vakava, minä pyydän. Tiedäthän heidän
+menneen herttuan ystävien mukana?
+
+-- Tietysti sen tiedän.
+
+-- No mitä siitä on ollut seurauksena?
+
+-- Se mitä juuri sanoin: he ovat varmasti ihan juovuksissa.
+
+-- Entä Bussy?
+
+-- Bussy juuri on hankkinut heille humalan. Hän on vaarallinen mies.
+
+-- Chicot, ole armelias!
+
+-- Bussy tarjoo ystävillesi päivällisen. Pidätkö sitä hyvänä?
+
+-- Bussyko?... Se on mahdotonta... verivihollisilleen.
+
+-- Siksipä juuri, jos he olisivat ystäviä, niin ei heidän tarvitsisi
+niin hirveästi juoda toistensa seurassa. Oletpa sinä kovin hyvä
+harmitellessasi noiden ihmisten vuoksi. Ne naureskelevat, kilistävät
+lasia ja ivaavat sinun hallitustasi. Vastaa sinä tuohon kaikkeen
+niinkuin filosofi: he nauravat... no niin, naurakaamme mekin; he
+syövät... me myös tahdomme syödä; käske meillekin tarjota jotain
+lämmintä ja hyvää; he ivaavat... me menemme sen sijaan nukkumaan,
+kun olemme saaneet syödyksi illallisemme. Kuningas ei voinut olla
+hymyilemättä.
+
+-- Sinä voit, -- jatkoi Chicot, -- imarrella itseäsi olemalla oikein
+viisas. Ranskassa on ollut kuninkaita liikanimiltään paljaspää,
+suuri, rohkea, laiska. Mutta olenpa varma siitä, että sinua tullaan
+kutsumaan Henrik kärsivälliseksi... Ah, poikani! Kärsivällisyys on
+kyllä sekin kaunis hyve, kun kellä kerran ei ole mitään muuta.
+
+-- Minut on petetty, -- virkkoi kuningas. -- Nuo ihmiset eivät
+käyttäydy aatelismiesten tavalla.
+
+-- Kylläpä sinä olet levoton ystäviesi puolesta! -- huudahti Chicot
+ja vei kuninkaan mukanaan ruokasaliin. -- Sinä murehdit, ikäänkuin he
+olisivat kuolleet. Ja vaikka sinulle sanotaan, että he elävät, olet
+kuitenkin nurkuvainen.
+
+-- Sinä panet kärsivällisyyteni koetukselle, Chicot.
+
+-- Pitäisitkö sitten parempana sitä, että kullakin heistä olisi
+seitsemän tai kahdeksan miekanpistoa vatsassaan. Ole edes
+johdonmukainen.
+
+-- Toivoisin voivani luottaa ystäviini, -- virkkoi Henrik kumealla
+äänellä.
+
+-- Saamari, luota siis minuun. Olenhan minä sinulla, poikani, kunhan
+vain ruokit minua hyvin. Minä tahdon fasaania ja sieniä, -- lisäsi
+hän ja ojensi lautasensa.
+
+Henrik ja hänen ainoa ystävänsä menivät varhain levolle, kuningas
+huokaillen ja raskain sydämin, Chicot ähkyen ja vatsa täynnä.
+
+Seuraavana aamuna ilmestyivät herrat Quélus, Schomberg, Maugiron ja
+d'Epernon. Tavallisuuden mukaan avasi palvelija heille ovet.
+
+Chicot nukkui vielä. Kuningas ei ollut nukkunut. Nähtyään suosikit
+hyppäsi hän mielettömänä ylös sängystään ja kiskaisi pois
+hajuvesipeitot kasvoiltaan ja käsistään.
+
+-- Menkää tiehenne! -- kirkui hän. Hämmästynyt palvelija ilmoitti
+ylimyksille, että kuningas oli käskenyt heidät pois. He katselivat
+kummastuneina toisiaan.
+
+-- Mutta, sire, -- sammalsi Quélus, -- me tahtoisimme sanoa teidän
+majesteetillenne...
+
+-- Että ette enää ole juovuksissa! -- ärjyi Henrik. -- Eikö niin?
+
+Chicot avasi toisen silmänsä.
+
+-- Anteeksi, sire, -- jatkoi Quélus vakavana. -- Teidän
+majesteettinne erehtyy.
+
+-- Enkä minä kuitenkaan ole juonut herttuan ystäväin kanssa, minä!
+
+-- Ahaa! -- virkkoi Quélus hymyillen, -- minä ymmärrän, mutta...
+
+-- Mitä mutta? -- tiuskasi Henrik.
+
+-- Mutta jos teidän majesteettinne sallisi meidän selittää asiamme...
+
+-- Minä vihaan juoppoja ja pettureita.
+
+-- Sire! Sire! -- huusivat yhteen ääneen Schomberg, Maugiron ja
+d'Epernon.
+
+-- Kärsivällisyyttä, hyvät herrat! -- sanoi Quélus, hilliten heitä.
+Hänen majesteettinsa on nukkunut huonosti ja nähnyt pahoja unia. Kun
+me vain saamme hiukan puhella armollisen hallitsijamme kanssa, pääsee
+hän täysin hereille.
+
+Tuollainen alamaisen nenäkäs selitys teki vaikutuksensa Henrikkiin.
+Hän oletti, ettei mies, joka puhui niin rohkeasti, ollut voinut tehdä
+mitään luvatonta.
+
+-- Puhukaa sitten, mutta puhukaa pian, -- sanoi hän.
+
+-- Se on kutakuinkin vaikeata, sire.
+
+-- Kyllä, muutamia asioita puhutaan kierrellen kaarrellen.
+
+-- Ei, päinvastoin, sire, me käymme suoraan asiaan, -- vastasi
+Quélus, katsahtaen palvelijaan ja Chicotiin kuin pyytääkseen, että
+kuningas lähettäisi ne pois.
+
+Henrik antoi merkin, palvelija poistui, ja Chicot, avaten toisen
+silmänsä, virkkoi:
+
+-- Elkää välittäkö minusta mitään, hyvät herrat. Minä makaan kuin
+härkä.
+
+Ja silmänsä ummistettuaan alkoi hän kaikin voimin kuorsata.
+
+
+
+
+40.
+
+Chicot herää.
+
+
+Kun Chicotin kuultiin niin perinpohjaisesti kuorsaavan, ei kukaan
+hänestä välittänyt. Sitäpaitsi oli häntä totuttu pitämään kuin
+jonakin kuninkaan huoneeseen kuuluvana kapineena.
+
+-- Teidän majesteettinne, -- lausui Quélus kumartaen, -- tuntee
+asian vain puolittain, ja rohkenenpa väittää, että siitäkin vain
+vähäpätöisimmän osan. Me tosin, eikä sitä aio meistä kukaan kieltää,
+olemme syöneet päivällistä Bussyn luona, ja hänen keittiönsä
+kunniaksi täytyy minun vielä lisätä, että me saimme hyvän päivällisen.
+
+-- Etenkin oli muuan unkarilainen tai itävaltalainen viini minusta
+kerrassaan mainiota, -- huomautti Schomberg.
+
+-- Aah, senkin saksalainen! -- ehätti kuningas. -- Hän rakastaa
+viiniä. Sitä olenkin aina ajatellut.
+
+-- Minä olen ollut siitä varma, -- mutisi Chicot. -- Ainakin
+kaksikymmentä kertaa olen minä nähnyt hänet juovuksissa.
+
+Schomberg käännähti äkisti Chicotiin päin.
+
+-- Elä välitä minusta mitään, poikani, -- virkkoi Chicot. -- Henrik
+voi sanoa sinulle, että minä puhelen unissani.
+
+-- Sire, -- jatkoi Schomberg, -- minä en lainkaan salaa
+taipumuksiani, olkoon se sitten pitämistä tai vihaamista. Viini on
+hyvää.
+
+-- Elä sano hyväksi sitä, joka saattaa unohtamaan hallitsijansa, --
+puhui kuningas nuhtelevalla äänellä.
+
+Schomberg aikoi vastata, mutta Quélus antoi hänelle merkin vaieta.
+
+-- Minä tahdoin sanoa, sire, -- jatkoi Quélus, -- että me aterian
+aikana ja erittäinkin sitä ennen olemme mitä vakavimmin keskustelleet
+teidän majesteettinne eduista.
+
+-- Sinun johdantosi on varsin pitkä, -- huomautti kuningas; -- se on
+tavallisesti pahan merkki.
+
+-- Kylläpä Valoisilainen osaa puhua! -- huusi Chicot.
+
+-- Ahaa, narri mestari, -- virkahti Henrik ylpeästi. -- Ellet nuku,
+niin mene tiehesi täältä.
+
+-- Jollen nuku, -- vastasi Chicot, -- niin on siihen syynä se, että
+sinun kielesi laulaa kuin kirkonkellot pitkänäperjantaina.
+
+Kun Quélus huomasi, ettei kuninkaallisessa palatsissa voida
+keskustella näinkään vakavasta asiasta, sillä siellä aina väännettiin
+kaikki asiat pilaksi, niin hän huokasi, kohautti olkapäitään ja nousi
+harmistuneena ylös.
+
+-- Sire, -- virkkoi d'Epernon hymyillen, -- nyt on kuitenkin
+tärkeästä asiasta kysymys.
+
+-- Tärkeästäkö? -- toisti Henrik.
+
+-- Tietysti, jos yleensä kahdeksan urhoollisen ylimyksen henki on sen
+arvoinen, että teidän majesteettinne katsoo tarvitsevansa kiinnittää
+siihen minkäänlaista huomiota.
+
+-- Mitä tämä merkitsee? -- huudahti kuningas.
+
+-- Se merkitsee minun odottavan, että kuningas suvaitsisi kuunnella
+mitä minä puhun, -- sanoi Quélus.
+
+-- Minä kuulen, poikani, minä kuulen, -- virkkoi kuningas ja laski
+kätensä Quéluksen olalle.
+
+-- No niin, sire, minä sanoin teille, että meillä oli ollut vakavia
+keskusteluja. Me olemme havainneet kuninkaanvaltaa uhattavan ja
+heikennettävän.
+
+-- Kaikki ihmiset liittoutuvat sitä vastaan, -- huomautti kuningas.
+
+-- Se muistuttaa, -- jatkoi Quélus, -- noita pakanallisia jumalia,
+jotka, kuten Tiberius ja Galigula, tulivat vanhoiksi voimatta
+kuolla ja inhimillisten vaivojen tiellä vähitellen joutuivat
+kuolemattomuuteen. Kun nuo jumalat olivat päässeet sinne asti,
+olisivat he tulleet yhä enemmän raihnaisiksi, jollei jokin heidän
+ihailijansa nuori mies olisi heitä nuorentanut, virotellut ja
+uudestaansynnyttänyt laskemalla heidän suoniinsa nuorta, tulista ja
+voimakasta verta, jonka kautta heidän elämänsä jälleen nuorentui. No
+niin, sire, teidän kuninkaanvaltanne muistuttaa noita jumalia. Se ei
+voi elää edelleen muutoin kuin uhrin kautta.
+
+-- Hän haastelee mainiosti, -- murahti Chicot. -- Quélus, poikani,
+kiiruhda saarnaamaan Parisin kaduille, ja minä panen vetoon
+kokonaisen härän yhtä munaa vastaan siitä, että sinä olet voittava
+yksinpä Gorenflotinkin jylisevän kaunopuheisuuden.
+
+Henrik ei vastannut mitään. Hänen mielessään näytti selvästi
+jokin muutos tapahtuneen. Alussa hän oli heittänyt moittivia
+katseita suosikkeihin. Vähitellen hänet valtasi totuus, hän kävi
+miettiväiseksi, synkäksi ja levottomaksi.
+
+-- Jatka, Quélus, -- sanoi hän. -- Sinä näet, että minä kuuntelen.
+
+-- Sire, -- jatkoi tämä, -- te olette suuri kuningas, mutta aateli
+on kaikkialle rakennellut esteitä ja aitoja, joiden yli ette enää
+voi nähdä, tuskinpa niidenkään esteiden yli, joita mahtavaksi
+paisunut rahvas vuorostaan rakentelee. No niin, sire, te, joka olette
+urhoollinen, sanokaapa, mitä tehdään sodassa, jolloin pataljoona
+on uhkaavasti asettunut kolmenkymmenen askeleen päähän toisesta
+pataljoonasta? Pelkurit katsahtavat taakseen ja, jos tie on vapaana,
+pakenevat. Urhoolliset sitävastoin hyökkäävät eteenpäin.
+
+-- Hyv'on, eteenpäin! -- huusi kuningas. -- Jumal'aut! Enkö minä
+ole ensimäinen ylimys valtakunnassani? Kuka on ollut päällikkönä
+ihanammissa taisteluissa kuin mitä minä nuoruusvuosinani taistelin?
+Vuosisata, joka nyt lähestyy loppuansa, ei voi mainita monta nimeä
+korkeammalla kuin nimet Jarnac ja Moncontour. Siis eteenpäin, hyvät
+herrat! Minä olen tavallisuuden mukaan taistelussa kulkeva teidän
+etupäässänne.
+
+Chicot nousi istualleen ja virkkoi:
+
+-- Olkaa vaiti, te muut siellä alhaalla. Antakaa minun puhujani
+jatkaa. -- Jatka vaan, poikani Quélus, jatka! Sinä olet jo sanonut
+paljo kaunista ja totta, mutta sinulla on vieläkin enemmän
+sanottavana. Jatka!
+
+-- Chicot, sinä olet, kuten useimmiten muulloinkin, oikeassa. Niin,
+minä tahdon jatkaa sanoakseni hänen majesteetilleen, että hetki
+on nyt tullut, jolloin kuningasvallan on saatava ne uhrit, joista
+äsken puhuimme. Niitä esteitä vastaan, jotka vähitellen ympäröivät
+koko kuninkuuden, tulee käymään neljä miestä, tietoisina siitä
+että te, sire, heitä innostatte ja että jälkimaailma tulee heitä
+kunnioittamaan.
+
+-- Mitä sinä puhut, Quélus? -- kysyi kuningas, ollen yhtä levoton
+kuin ihastuksissaankin. -- Keitä ne neljä miestä ovat?
+
+-- Minä ja nämä ylimykset, -- vastasi tuo nuori mies
+ylpeydentunteella, joka valtaa ihmisen silloin kun tämä uhrata
+henkensä aatteensa puolesta. -- Minä ja nämä ylimykset tahdomme
+uhrata itsemme...
+
+-- Mitä tarkoitusta varten?
+
+-- Teidän pelastukseksenne.
+
+-- Lorua! Poikamaisuutta vain! -- huudahti Henrik.
+
+-- Voi, sire! Siinä juuri on muuan yleisen ennakkoluulon ilmaus. Ja
+teidän majesteettinne hyvyys meitä kohtaan on niin suuri, ettemme
+sano sitä missään muussa muodossa. Mutta, sire, me näemme sen.
+Puhukaa, sire, kuin kuningas, elkääkä kuten poroporvari. Elkää
+olko uskovinanne, että Maugiron inhoo Antraguetia, että Livarot
+on kiusaksi Schombergille, että d'Epernon kadehtii Bussya ja että
+Quéluksella on halu käydä Ribeiracin kimppuun. Ei, ei! He ovat
+kaikki nuoria, kunniallisia ja jalomielisiä. He voisivat kaikki
+rakastaa toisiansa kuin veljiä. Ei mikään yksityinen riita saa meitä
+tarttumaan miekkaan. Mutta Ranska on eripurainen Anjoun kanssa. Me
+käymme tätä tietä kuin kuningasvallan puolesta taistelijat liigan
+sotureita vastaan. Me saavumme teidän luoksenne ja sanomme: siunatkaa
+meitä, armollinen herra, hymyilkää niille, jotka käyvät kuolemaan
+teidän edestänne. Teidän siunauksenne voi ehkä tuottaa heille voiton,
+teidän hymyilynne voi tehdä kevyeksi heidän kuolemansa.
+
+Kyyneliin heltyen avasi Henrik sylinsä Quélukselle ja noille toisille
+ja puristi heitä kaikkia rintaansa vasten.
+
+Synkkänä ja vakavana katseli Chicot tuota kohtausta, ja hänen
+kasvonsa, jotka tavallisesti olivat välinpitämättömät ja kylmät
+taikka ivaan virnistyneet, olivat nyt yhtä jalon ja hyväntahtoisen
+näköiset kuin toistenkin.
+
+-- Voi, urhoolliset ystäväni! -- sanoi viimein kuningas. -- Te
+osotatte kaunista harrastusta. Teidän aikeenne on jalo, ja minä
+olen ylpeä, en siitä, että olen Rankan kuningas, vaan siitä, että
+saan olla teidän ystävänne. Kun minä kuitenkin paremmin kuin muut
+huomaan oman etuni, niin en tahdo vastaanottaa uhria, josta, jos
+te kaatuisitte, olisi seurauksena vain se, että minä joutuisin
+vihollisteni käsiin. Anjouta vastaan taisteleminen riittää kyllä
+Ranskalle. Minä tunnen veljeni, Guiset ja liigan. Monesti elämäni
+varrella olen kesyttänyt rajumpiakin hevosia.
+
+-- Sire, -- virkkoi Quélus, -- teidän majesteettinne sanat tekevät
+intomme kaksinkertaiseksi. Minä päivänä tulee taistelu tapahtumaan?
+
+-- Ei milloinkaan! Minä kiellän sen jyrkästi. Ei koskaan, kuuletteko!
+
+-- Antanette, sire, meille anteeksi, -- lausui Quélus. --
+Kohtauksesta sovittiin jo eilen. Sanat on sanottu, eikä niitä voida
+peruuttaa.
+
+-- Mutta kuningas voi vapauttaa juhlallisimmastakin sitoumuksesta
+sanomalla: minä tahdon niin, sillä kuningas voi kaikkea. Sanokaa
+vastustajillenne, että minä olen uhannut teitä vihallani, jos te
+käytte käsikähmään. Ja että te ette itse sitä epäilisi, niin vannon
+minä karkoittavani teidät, jos...
+
+-- Malttakaa, sire! -- keskeytti hänet Quélus. -- Elkää vannoko,
+sillä jos me olemme ansainneet teidän vihanne ja jos tuosta vihasta
+aiheutuu meidän karkottamisemme, niin me siihen ilomielellä
+alistumme, sillä me, kun emme enää oleksi teidän majesteettinne
+alueella, saatamme pitää sanamme ja kohdata vastustajamme vieraalla
+maalla.
+
+-- Jos ne miehet tulevat pyssynkantaman päähän, panetutan minä ne
+Bastiljiin!
+
+-- Sire, -- vastasi Quélus, -- samana päivänä, jona teidän
+majesteettinne tekisi sen, vaeltaisimme me paljain jaloin ja köysi
+kaulassa Bastiljin päällikön Laurent Testun luo pyytämään, että
+meidätkin teljettäisiin vankilaan samoinkuin nuokin ylimykset.
+
+-- Minä siinä tapauksessa hakkautan niiltä päät poikki. Minä olen
+kuningas, luulemma.
+
+-- Jos vihamiehillemme sellaista tapahtuisi, sire, leikkaisimme
+me kaulamme saman mestauspölkyn juurella, jossa heidän kaulansa
+katkaistiin.
+
+Henrik oli hetkisen vaiti. Sitten hän sanoi:
+
+-- Hyvä ja urhoollinen aatelisto!... Ellei jumala siunaa sitä asiaa,
+jota miehet sellaiset puolustavat...
+
+-- Elä pilkkaa, -- virkkoi Chicot ja tuli lähemmäksi kuningasta. --
+Heillä on jalo sydän. Mutta anna heidän tehdä niinkuin itse tahtovat.
+Määrää noille nuorukaisille erityinen päivä, mutta elä sanele
+kaikkivaltiaalle minkäänlaisia lakeja.
+
+-- Hyvä jumala, hyvä jumala! -- mutisi Henrik.
+
+-- Sire, me anomme alamaisimmasti, että te suostuisitte meidän
+pyyntöömme, -- lausuivat nuo neljä ylimystä syvään kumartaen.
+
+-- No hyvä on! Jumala on oikeudenmukainen ja antaa meille voiton.
+Viettäkäämme ensin yhdessä Kristuksen ruumiin juhlaa. Sitten sen
+jälkeisenä päivänä...
+
+-- Kiitos, sire, kiitos! Siis kahdeksan päivän perästä!
+
+He kaikki riensivät suutelemaan kuninkaan kättä. Syleiltyään heitä
+vieläkin kerran meni Henrik, silmät kyynelissä, rukoushuoneeseensa.
+
+
+
+
+41.
+
+Kristuksen ruumiin juhla.
+
+
+Kun Monsoreau neljäkymmentäkahdeksan tuntia kestäneen kuumeen jälkeen
+taas pääsi jaloilleen, koetti hän urkkia selvän siitä, kuka oli hänen
+kunniansa riistäjä. Mutta kun hän ei saanut selville mitään, tuli hän
+enemmän kuin ennen vakuutetuksi Anjoun herttuan teeskentelemisestä ja
+tämän pahoista aikeista hänen vaimonsa suhteen.
+
+Bussy kävi joka päivä ylihovijahtimestarin luona. Mutta saatuaan
+Remyn kautta tiedon Monsoreaun urkkimistoimenpiteistä, ei hän enää
+käynyt Dianan luona.
+
+Chicot oli saattanut Gorenflotin luostariin. Tällöin oli ollut
+paljo puhetta kuninkaan jumalanpelosta, ja priori oli äärettömän
+kiitollinen siitä kunniasta, jota hänen majesteettinsa tahtoi osottaa
+luostarille vierailullaan. Se kunnia koituisi suuremmaksikin kuin
+alussa oli odotettu. Apotin pyynnöstä oli kuningas luvannut viettää
+kokonaisen päivän ja yön yksinäisyydessä heidän luostarissaan.
+
+Chicot siis sai siitä tiedon, ja kun hänellä tiedettiin olevan
+suuri vaikutusvalta kuninkaaseen, kehoitettiin hänen väliin käymään
+Gorenflotia tervehtimässä.
+
+Hän kävikin luostarissa useamman kerran, ja kun hänellä viittansa
+sisällä tavallisesti oli jokunen viinipullo, otti veli Gorenflot
+hänet erittäin hyvin vastaan. Hän sulkeutui kokonaisiksi tunneiksi
+munkkiystävänsä kanssa tämän koppiin ja kaikki luulivat hänen ottavan
+osaa munkin opintoihin ja rukouksiin. Yön juhlallisuuksien edellistä
+päivää vasten vietti hän kokonaan luostarissa. Ja siellä alkoi levitä
+huhu, että Gorenflot oli saanut Chicotin rupeamaan munkiksi.
+
+Jos ken öiseen aikaan olisi kuljeksinut luostarin läheisyydessä,
+olisi hän kohdannut noita merkillisiä munkkeja, joista jo
+kertomuksemme ensi luvuissa oli puhetta ja jotka enemmän muistuttivat
+sotilaita kuin hengellisiä. Meidän on vielä lisättävä, että
+Guisen herttuain palatsissa pidettiin joka ilta neuvotteluja mitä
+suurimmassa salaisuudessa.
+
+Suurena juhlapäivänä oli ilma erittäin kaunis, ja kaduille
+riputelluista kukista levisi ylt'yleensä ihana tuoksu. Chicot herätti
+Henrikin ylös jo hyvin varhain.
+
+-- Ah! -- murahti Henrik, -- sinä herätit minut suloisimmasta unesta,
+mitä milloinkaan olen nähnyt. Minä näin unta, että Quélus oli yhdellä
+ainoalla miekanpistolla tehnyt Antraguetin kanssa välinsä selviksi
+ja oli tahrannut itsensä vastustajansa verellä. Mutta nythän on
+jo päivä. Menkäämme rukoilemaan jumalaa, että uneni kävisi kerran
+toteen. Tuo minulle jouhipaitani ja ruoskani.
+
+-- Eikö hyvä aamiainen maistuisi paremmalta? -- kysyi Chicot.
+
+-- Sinä pakana! Vai tahdot sinä mennä kuulemaan messua vatsa täynnä!
+
+-- No niin, mutta kellohan on vasta tuskin kahdeksaa, ja sinulla on
+aikaa ruoskia itseäsi iltaan asti. Puhelkaamme ensin hieman. Sinä et
+sitä tule katumaan, valoisilainen, niin totta kuin nimeni on Chicot.
+Sanoppa, poikani, minulle ensin, millä lailla kulutamme päivämme?
+
+-- Ensin me kuulemme messua Saint-Germain-l'Auxerroisissa, sitten
+syömme aterian Louvressa ja sitten järjestämme katumuskulkueen
+pitkin katuja ja käymme kuuluisimmissa luostareissa. Olen luvannut
+Pyhän Genovevan luostarin priorille jäädä sinne huomiseen asti erään
+pyhimyksen luo, ja me rukoilemme koko yön aseittemme menestykseksi.
+
+-- Minä tunnen sen pyhimyksen varsin hyvin.
+
+-- Sitäkin parempi. Sinä siis tulet mukaan, Chicot, ja me rukoilemme
+yhdessä.
+
+-- Kyllä, ole huoletta. Mutta sanoppa, mitä tekevät veljesi ja hovisi?
+
+-- Ne tulevat mukaan.
+
+-- Entä vartiostosi?
+
+-- Crillon odottaa minua ranskalaisine kaarteineen Louvressa ja
+sveitsiläinen kaarti odottaa luostarinportilla.
+
+-- Hyvä, -- sanoi Chicot. -- Nyt olen saanut tarpeeksi tietää.
+Tuleeko juhlallisuudesta komea?
+
+-- Toivoakseni jumala suo niin.
+
+-- Sen saamme nähdä huomenna. Mutta onko jo varmasti päätetty, että
+sinä menet Pyhän Genovevan luostariin?
+
+-- On.
+
+-- Ja viettääksesikö yön siellä?
+
+-- Niin olen luvannut.
+
+-- Kuulehan, poikani, minä en oikein pidä asian siitä puolesta.
+
+-- Miksi niin?
+
+-- En vain pidä. Päivällisen syötyämme saat kuulla toisen
+juhlamenojärjestyksen, ja sen olen minä laatinut.
+
+-- Olkoon menneeksi.
+
+-- Ja vaikkapa et sitä hyväksyisikään, poikani, tapahtuu asia
+kuitenkin minun tahtoni mukaan.
+
+-- Mitä sillä tarkoitat?
+
+-- Vaiti! Joku tulee.
+
+Anjoun herttua ilmoitettiin. Hänen mukanaan tuli Monsoreau.
+
+Kun Henrik sai nähdä kreivin, joka näytti kalpeammalta ja synkemmältä
+kuin milloinkaan ennen, ei hän voinut olla tekemättä hämmästystä
+ilmaisevaa liikettä.
+
+Herttua huomasi sen liikkeen, samoin kreivi.
+
+-- Sire, -- lausui Frans, -- Monsoreaun kreivi tulee tervehtimään
+teidän majesteettianne.
+
+-- Kiitos, kreivi, -- virkkoi Henrik. -- Olen käynnistänne sitäkin
+enemmän iloissani, kun te olette ollut vaikeasti haavoittuneena, eikö
+niin?
+
+-- Kyllä, sire.
+
+-- Se kai tapahtui jollain metsästysretkellä, kuten minulle
+kerrottiin?
+
+-- Niin, metsästysretkellä, sire.
+
+-- Mutta voitte kai nyt jo paremmin.
+
+-- Minä olen jo täysin terve.
+
+-- Sire, -- puuttui puheeseen herttua, -- sallitteko, että kreivi
+Monsoreau, sittenkun hartaudenharjoitukset on suoritettu, järjestää
+metsästysretken Compiègnelle?
+
+-- Mutta, -- huomautti Henrik, -- etkö tiedä, että huomenna...
+
+Hän oli lisäämäisillään: taistelevat neljä ystävääni sinun neljän
+ystäväsi kanssa. Mutta hän muisti, ettei salaisuutta sopinut
+ilmoittaa, ja jätti sen sanomatta.
+
+-- Minä en tiedä mitään, -- sanoi herttua. -- Teidän majesteettinne
+ehkä suvaitsee minulle ilmoittaa...
+
+-- Aioin vain sanoa, -- jatkoi Henrik, -- että kun minä ensi yön
+tulen viettämään hartaudenharjoituksessa Pyhän Genovevan luostarissa,
+en ehkä huomenna ehtisi valmistautua, mutta voihan kreivi mennä sinne
+kuitenkin. Ellei metsästyksestä tulisi mitään huomenna, niin voisihan
+se jäädä ylihuomiseen.
+
+-- Kuuletteko? -- sanoi nyt herttua Monsoreaulle.
+
+-- Kuulen, armollinen herra, -- vastasi tämä. Samassa tulivat sisälle
+Quélus ja Schomberg.
+
+-- Vielä yksi päivä! -- virkkoi Quélus tervehtien kuningasta.
+
+-- Mutta ei onneksi enempää! -- lisäsi Schomberg. Sillävälin sanoi
+Monsoreau herttualle:
+
+-- Te siis karkoitatte minut, armollinen herra?
+
+-- Eikö ylihovijahtimestarin velvollisuutena ole järjestää
+metsästysretkiä kuningasta varten? -- kysyi herttua nauraen.
+
+-- Minä ymmärrän, -- vastasi Monsoreau, -- ja näen, miten asia on.
+Tänään päättyy teidän korkeutenne määräämä kahdeksas päivä, ja te
+lähetätte minut mieluummin Compiègneen kuin täytätte lupauksenne.
+Mutta teidän korkeutenne varokoon itseään. Tämän illan perästä voin
+minä yhdellä ainoalla sanalla...
+
+Frans keskeytti kreivin puheen ja tarttuen hänen käsivarteensa
+virkkoi:
+
+-- Puhukaa hiljaa. Minä päinvastoin aion pitää antamani lupauksen.
+Teidän metsästysmatkanne tulee kaikkien tietoon, koska se tapahtuu
+viran puolesta.
+
+-- No, entä sitten?
+
+-- Te ette sinne matkustakaan, vaan piiloudutte asuntonne
+läheisyyteen. Kun se mies, jonka te haluatte oppia tuntemaan, saa
+tiedon teidän matkastanne, tulee hän kyllä paikalle. Mitä sitten
+seuraa, on oma asianne, sillä minä en luullakseni ole sitoutunut
+mihinkään muuhun.
+
+-- Aa... jos niin on... virkahti Monsoreau.
+
+-- Minä olen antanut kunniasanani.
+
+-- Minulla on vieläkin parempaa: teidän allekirjoituksenne,
+armollinen herra, on minulla.
+
+-- Sen tiedän.
+
+-- Hyvät herrat, -- lausui Henrik, -- nyt lähdemme
+Saint-Germain-l'Auxerroisiin.
+
+-- Ja sieltäkö Pyhän Genovevan luostariin? -- kysyi herttua.
+
+-- Sieltä, -- vastasi kuningas.
+
+
+
+
+42.
+
+Jatkoa.
+
+
+Kristuksen ruumiin juhlan edellisenä iltana ja kun kaikki jo
+oli kaksintaistelua varten järjestetty kävi Bussy Monsoreauta
+tervehtimässä. Viimeksimainittu virkahti silloin muun muassa:
+
+-- Paras kreivi, sallitteko, että annan teille erään neuvon?
+
+-- Ilomielellä, -- vastasi Bussy.
+
+-- Teidän sijassanne minä huomenna matkustaisin pois Parisista.
+
+-- Minäkö? Mistä syystä?
+
+-- En voi sanoa teille muuta kuin että teidän poissaolonne pelastaisi
+teidät varsin tukalasta asemasta.
+
+-- Tukalasta asemasta? Mistä sitten.
+
+-- Ettekö tiedä, mitä huomenna tulee tapahtumaan?
+
+-- En lainkaan, kautta kunniani.
+
+-- Eikö Anjoun herttua ole uskonut teille mitään salaisuutta?
+
+-- Ei mitään. Herttua uskoo minulle vain samaa mitä kaikille
+muillekin.
+
+-- No niin, minä tahdon sanoa teille, paras kreivi, että huomenna
+tapahtuu tärkeitä asioita. Onpa kyseessä kuninkaan erottaminenkin.
+
+Bussy katseli Monsoreauta eräänlaisella epäluulolla, mutta tämän
+kasvoista kuvastui pettämätön suoruus.
+
+-- Herra kreivi, -- vastasi Bussy, -- te tiedätte, että minä palvelen
+Anjoun herttuaa ja että henkeni ja miekkani ovat hänen. Kuningas,
+jolle en koskaan ole tehnyt mitään pahaa, kantaa kaunaa minua vastaan
+ja on aina käyttänyt tilaisuutta hyväkseen sanoakseen tai tehdäkseen
+minulle jotain loukkaavaa. Juuri huomenna, -- Bussy alensi äänensä,
+-- sanon sen teille, mutta vain teille, ymmärrättehän... huomenna
+aion senvuoksi uskaltaa panna henkeni alttiiksi nöyryyttääkseni
+Henrik Valoisilaista hänen suosikkiensa persoonassa.
+
+-- Oletteko siis päättänyt alistua kaikkiin niihin seurauksiin, joita
+voi johtua uskollisuudestanne herttualle?
+
+-- Olen.
+
+-- Tiedättekö ehkä, mihin se kaikki voi johtaa?
+
+-- Tiedän, missä aion pysähtyä. Ja niin paljo kuin minulla olisi
+syytä moittia kuningasta, en kuitenkaan koskaan tule nostamaan
+kättäni herran voideltua kohti. Annan toisten tehdä, niinkuin
+parhaaksi katsovat, ja ketään loukkaamatta puolustan Anjoun
+herttuata, jos häntä jokin vaara uhkaa.
+
+Monsoreaun kreivi oli hetken ääneti. Sitten hän laski kätensä Bussyn
+olalle ja sanoi:
+
+-- Paras kreivini, Anjoun herttua on raukka ja uskoton ihminen
+ja hän voi pelkästä epäluulosta tai pelosta uhrata uskollisimman
+palvelijansa, hartaimman ystävänsä. Luopukaa hänestä. Kuulkaa ystävän
+neuvoa: oleksikaa huomenna maatilallanne Vincennesissä eli missä
+muualla hyvänsä, mutta elkää ottako osaa juhlakulkueeseen.
+
+Bussy katseli tarkkaavaisesti Monsoreauta.
+
+-- Hm! -- murahti hän. -- Miksi sitten itse kuulutte herttuan
+puoluelaisiin?
+
+-- Koska minä kunniaani koskevista syistä häntä vielä vähän aikaa
+tarvitsen.
+
+-- Niin on minunkin laitani, -- jatkoi Bussy. Monsoreau puristi
+Bussyn kättä, ja samassa he erosivat toisistaan. Ylihovijahtimestari
+meni Dianan luo ilmoittamaan tälle lähdöstään Compiègneen.
+
+Diana kuunteli sitä uutista ilolla. Hän oli mieheltään saanut kuulla
+Bussyn lähestyvästä kaksintaistelusta d'Epernonin kanssa, mutta kun
+tätä kuninkaan suosikeista pidettiin vähimmän vaarallisena, ei hänen
+pelkonsa ollut kovin suuri.
+
+Bussy oli aikaisin aamulla käynyt herttuan luona, saattanut
+tämän Louvreen ja mennyt sitten kuninkaan kulkueen mukana
+Saint-Germain-l'Auxerroisiin.
+
+Huomatessaan Bussyn niin innokkaaksi ja iloiseksi oli herttua
+tuntenut sisimmässään jonkinlaista omantunnonsoimausta. Mutta kaksi
+seikkaa puhui hänen sielussaan sitä vastaan: ensinnäkin se suuri
+vaikutusvalta, joka Bussylla oli häneen nähden, herätti pelkoa ja
+pani hänen ajattelemaan, että Bussysta ehkä vielä kerran, päästyään
+kovin lähelle hänen valtaistuintaan, itse asiassa tulisikin
+todellinen kuningas; toiseksi synnytti Bussyn rakkaus Monsoreaun
+kreivittäreen ruhtinaan sydämessä mustasukkaisuuden ja haavoitetun
+lemmen tuskaa.
+
+Kun hän kuitenkin pelkäsi Monsoreauta melkein yhtä paljon kuin
+Bussyakin virkkoi hän itsekseen:
+
+-- Bussy joko on minun mukanani, auttaa minua rohkeudellaan ja
+edistää niin ollen asiaani voittoon, jossa tapauksessa minä vähät
+välitän Monsoreausta, taikka sitten hylkää minut, ja kun minä siinä
+tapauksessa en ole hänelle mitään velkaa, hylkään minäkin hänet
+vuorostani.
+
+Prinssi ei jättänyt nuorta miestä hetkeksikään näkyvistään. Hän näki
+Bussyn rauhallisena ja hymyilevänä astuvan kirkkoon, ja luovutettuaan
+kohteliaasti d'Epernonille edessään olevan paikan, polvistuvan tämän
+taakse.
+
+Kun messua oli jonkun aikaa kestänyt, huomasi herttua Remyn tulevan
+sisälle ja polvistuvan herransa viereen. Herttua hätkähti, sillä
+hän tiesi, että nuori tohtori oli Bussyn uskottu. Hetkisen kuluttua
+huomasi hän myös ihan selvästi, että Remy salaa pisti Bussyn käteen
+pienen lipun.
+
+-- Se on häneltä, -- ajatteli herttua. -- Diana antaa siinä tiedon
+miehensä matkustamisesta.
+
+Bussy pani lipun hattuunsa, avasi ja luki sen. Prinssi huomasi, miten
+hänen kasvonsa säteilivät ilosta.
+
+-- Haa! Nyt olet hukassa, jos minut hylkäät! -- mutisi Frans.
+
+Herttua katsahti ympärilleen. Jos hän olisi nähnyt Monsoreaun, olisi
+hän tuskin rohjennut odottaa iltaankaan Bussyn ilmiantamista.
+
+Messun loputtua läksi kulkue takaisin Louvreen, jossa ateria oli
+järjestetty kuninkaalle tämän omissa huoneissa ja muulle hoviväelle
+kalleriassa. Sveitsiläiskaarti oli komennettu riviin koko tien
+pituudelta aina Louvren portille asti ja ranskalainen kaarti
+Crillonin johdolla seisoi linnanpihalla.
+
+Louvreen päästyään meni Bussy Fransin luo ja lausui:
+
+-- Minä haluaisin puhua pari sanaa teidän korkeutenne kanssa.
+
+-- Etkö voi puhua asiastasi juhlakulkueen aikana meidän kävellessämme
+vieretysten?
+
+-- Teidän korkeutenne suvainnee antaa anteeksi, mutta minä juuri
+aioinkin pyytää päästä ottamasta osaa juhlakulkueeseen.
+
+-- Mistä syystä? -- kysyi herttua levottomalla äänellä.
+
+-- Tehän tiedätte, armollinen herra, että huomispäivä on tärkeä
+päivä, sillä se tulee ratkaisemaan riidan Ranskan ja Anjoun välillä.
+Minä siis pyytäisin saada vetäytyä maatalolleni Vincennesiin
+voidakseni tämän päivää olla rauhassa.
+
+-- Sinä siis et tule myöskään Pyhän Genovevan luostariin?
+
+-- Teidän korkeutenne, minä haluan olla koko päivän vapaana.
+
+-- Mutta jos minä päivän kuluessa sattuisin tarvitsemaan ystäviäni?
+
+-- Koska teidän korkeutenne ei tarvinne niitä muuhun kuin taisteluun
+kuningastaan vastaan, niin katson minä itselläni olevan sitäkin
+suuremman syyn pyytää vapautusta. Minä tulen taistelemaan d'Epernonin
+kanssa.
+
+Monsoreau oli edellisenä iltana sanonut herttualle, että tämä saattoi
+luottaa Bussyyn. Kaikki oli siis sen jälkeen muuttunut, ja tuo muutos
+nähtävästi aiheutui kirkossa saadusta lipusta.
+
+-- Sinä siis, -- sanoi herttua, purren hampaitaan yhteen, -- hylkäät
+herrasi ja isäntäsi, Bussy?
+
+-- Armollinen herra, sillä, joka huomenna aikoo uskaltaa henkensä
+verisessä ja tuimassa kaksintaistelussa, jollainen meidän taistelumme
+tulee olemaan, on ainoastaan yksi herra, jolle hän omistaa viimeisen
+palveluksensa ja kunnioituksensa.
+
+-- Sinä tiedät, että minulla tänään saattaa olla kysymyksessä kruunun
+voittaminen, ja kuitenkin sinä minut hylkäät.
+
+-- Armollinen herra, minä olen palvellut teitä ja palvelen vielä
+huomennakin. Elkää pyytäkö minulta enempää kuin elämäni.
+
+-- Hyvä on! -- vastasi herttua karkealla äänellä, -- te olette vapaa,
+herra Bussy! Menkää!
+
+Prinssin kylmäkiskoisuudesta välittämättä riensi Bussy kotiinsa.
+
+Herttua huusi Aurillya.
+
+-- No miten on käynyt, armollinen herra? -- kysyi luutunsoittaja.
+
+-- Hän on itse lausunut oman tuomionsa.
+
+-- Eikö hän siis tule teidän mukananne?
+
+-- Ei.
+
+-- Hän kai menee lipussa pyydettyyn kohtaukseen?
+
+-- Menee.
+
+-- Onko siitä ilmoitettu herra Monsoreaulle?
+
+-- Kohtauksesta on kyllä, mutta ei miehen nimestä.
+
+-- Onko teidän korkeutenne siis päättänyt uhrata kreivin?
+
+-- Minä olen päättänyt kostaa ja pelkään enää vain yhtä asiaa: sitä
+että Monsoreau luottaa liiaksi omiin voimiinsa ja taitavuuteensa ja
+että Bussy mahdollisesti pääsee pälkähästä.
+
+-- Teidän korkeutenne voi olla huoletta.
+
+-- Selitä tarkemmin.
+
+-- Onko kreivi varmasti päätetty uhrata?
+
+-- On, kautta jumalan! Mies, joka pitää minua jonkinlaisessa
+holhoustilassa, joka hallitsee minun tahtoani ja minun rakastettuani,
+on kuin leijona, jonka vartia minä olen, nopeampi kuin hänen
+herransa. Niin, Aurilly, hän on tuomittu ilman sääliä.
+
+-- Hyvä on. Jos hän nyt välttäisikin Monsoreauta, ei hän kuitenkaan
+pääse enään toisen käsistä.
+
+-- Kenenkä?
+
+-- D'Epernonin.
+
+-- Sanoppa minulle, miten se on selitettävissä.
+
+Aurilly aikoi vastata, mutta muuan palvelija kutsui samassa herttuaa.
+Kuningas oli istunut ruokapöytään ja kummasteli sitä, ettei Anjoun
+herttua ollut siinä läsnä.
+
+-- Voit sanoa sen minulle kulkueessa, -- virkkoi herttua Aurillylle
+ja meni sitten palvelijan mukana.
+
+Nyt me tahdomme kertoa siitä, mitä d'Epernonin ja luutunsoittajan
+kesken oli tapahtunut.
+
+Varhain sinä samana aamuna oli d'Epernon tullut herttuan palatsiin
+ja pyytänyt saada puhutella Aurillya. Suosikki oli jo kauan tuntenut
+luutunsoittajan ja tämä oli antanut hänelle opetusta musiikissa.
+Sitäpaitsi oli d'Epernon viekas gascognelainen, ja useimmista
+seikoista, mitä Anjoun herttuan luona tapahtui, sai hän tiedon
+Aurillylta.
+
+Voimme vielä lisätä, että hän valtioviisaan ovelasti tunkeutui sekä
+kuninkaan että herttuan ystäväksi, horjuen kummankin välillä ja
+peläten toiselta puolen vastaisen kuninkaan vihoja, toiselta puolen
+taas pysytellen nykyisen hallitsijan suosiossa.
+
+Hän tahtoi nyt puhutella Aurillya lähestyvän kaksintaistelunsa
+johdosta Bussyn kanssa, sillä tuo taistelu teki hänet kovin
+levottomaksi. Urhoollisuus ei koskaan kuulunut d'Epernonin
+luonteeseen, ja oli vaadittu enemmän kuin rohkeutta, oli vaadittu
+ylenmääräistä kylmäverisyyttä ajatellessa taistelua Bussyn kanssa:
+hänen kanssaan taisteleminen oli samaa kuin varma kuolema.
+
+Kuultuaan ensimäiset sanat, joilla d'Epernon tätä asiaa kosketteli,
+osotti luutunsoittaja, joka hyvin tunsi herransa salaisen vihan
+Bussya kohtaan, teeskenneltyä osanottoa oppilaansa puolesta ja kertoi
+tälle, että Bussy joka aamu kahden tunnin ajan harjoitteli miekkailua
+Parisin taitavimman miekkailijan kanssa.
+
+D'Epernon kalpeni, mutta koetti kuitenkin hymyillä ja virkkoi:
+
+-- Minähän siinä tapauksessa olen kuoleman oma!
+
+-- En voi kieltää sitä pelkääväni.
+
+-- Mutta onhan hulluutta taistella miehen kanssa, joka varmasti tulee
+toisen surmaamaan! Mutta minä kyllä hänestä selviydyn. Gascognelainen
+ei olla huvin vuoksi. Narrihan se olisi, joka vapaaehtoisesti
+luopuisi elämästä, varsinkaan kun ei ole elänyt kahtakymmentä
+vuotta kauvemmin. Jos Bussy on niin taitava, ei se enää olekaan
+kaksintaistelua, vaan suoranainen murha. Ja jos se kerran on murha,
+niin eikö, hitto vieköön, murha ole estettävissä...
+
+-- Miten?
+
+-- Murhalla.
+
+-- Tietysti.
+
+-- Kuka estää minua siitä, että minä, ennenkuin hän ehtii murhata
+minut, murhaankin hänet?
+
+-- Ei tietystikään kukaan. Minä ajattelin juuri sitä samaa.
+
+-- Se vain on eroa, että minä, sen sijaan että julmasti surmaisin
+hänet omin käsin, niinkuin hän aikoi tehdä minulle, jätän sen jonkin
+toisen tehtäväksi.
+
+-- Te kai siis palkkaatte muutamia lurjuksia?
+
+-- Niin.
+
+-- Se tulee maksamaan sievosen summan.
+
+-- Minä uhraan siihen kolmetuhatta écuta.
+
+-- Kun miehenne saavat tietää, kenen kanssa he tulevat tekemisiin,
+niin tuskinpa saatte enempää kuin kuusi miestä kolmellatuhannella
+eculla.
+
+-- Eivätkö kuusi sitten riittäisi?
+
+-- Kuusi! Bussy ehtisi surmata niistä neljä, ennenkuin saisi
+pienimmänkään haavan.
+
+-- Jos niin vaaditaan, uhraan minä kuusituhatta écuta.
+
+-- Joko teillä on miehet tiedossa?
+
+-- Minä tunnen kyllä koko joukon toimetonta väkeä, erotettuja
+sotamiehiä ja sen semmoisia...
+
+-- Mutta pitäkää varanne: jos he epäonnistuvat, saattavat he
+ilmiantaa teidät.
+
+-- Minulla on kuningas puolellani.
+
+-- Se on hyvä se. Mutta kuningas ei voi estää sitä, -- että Bussy
+surmaa teidät.
+
+-- Totta se on, totta se on, -- myönteli d'Epernon miettiväisenä.
+
+-- Minä voisin kyllä, sanoi Aurilly, -- mainita toisenkin keinon,
+mutta te ehkä ette siihen suostu.
+
+-- Minä suostun vaikka mihin, mikä vaan vapauttaa minut siitä
+raivokkaasta sudesta.
+
+-- No niin, muuan teidän vihollisenne vihamies on mustasukkainen.
+
+-- Ahaa!
+
+-- Hän juuri par'aikaa punoo muuatta salajuonta vihamiestään vastaan,
+mutta hänellä ei ole rahoja. Noilla teidän kuudellatuhannella
+ecullanne voi hän järjestää asian teidän kummankin parhaaksenne. Te
+ette kai halua saada teosta aiheutuvaa kunniaa itsellenne?
+
+-- En missään nimessä. Minä en halua mitään muuta kuin että jäisin
+kokonaan syrjäiseksi.
+
+-- Lähettäkää siis miehenne määrätylle paikalle ilmoittamatta omaa
+nimeänne, niin kyllä toinen osaa käyttää niiden apua.
+
+-- Mutta minun täytyy saada tietää, kuka tuo toinen on.
+
+-- Minä näytän häntä teille Louvressa nyt aamupäivällä.
+
+-- Onko hän siis aatelismies?
+
+-- On.
+
+-- Koska me nyt puhumme afääreistä, Aurilly, niin tahdon sanoa, että
+nuo kuusituhatta écuta on milloin tahansa teidän käytettävinänne.
+
+-- Onko asia siis päätetty?
+
+-- On, peruuttamattomasti.
+
+
+
+
+43.
+
+Pyhimyskulkue.
+
+
+Kun ateria oli syöty, meni kuningas omiin huoneisiinsa pukeakseen
+ylleen katumuspukunsa. Hetken kuluttua hän palasi paljain jaloin,
+nuora vyöllä ja kapusonki kasvoilla. Sillävälin olivat hovimiehet
+pukeutuneet samallaiseen asuun.
+
+Saint-Germain-l'Auxerroisin papit kulkivat etunenässä. Parisin
+arkkipiispa kantoi pyhiä rippileipiä. Pappien ja arkkipiispan
+välissä kulki takaperin joukko nuoria poikia, jotka heiluttivat
+suitsutusastioita, ja joukko nuoria tyttöjä, jotka sirottelivat
+kukkia tielle.
+
+Sitten tuli kuningas paljas-jaloin neljän ystävänsä kanssa, jotka
+nekin olivat avojaloin, munkinkaaput yllään.
+
+Senjälkeen astui Anjoun herttua tavallisessa puvussaan. Koko hänen
+hoviväkensä seurasi mukana valtakunnan ylimpine virkamiehineen.
+
+Louvresta lähtiessä oli kello jo puoli kaksi iltapäivällä. Crillon
+ja ranskalainen kaarti olisi tahtonut seurata kuningasta, mutta
+tämä antoi merkin, että se oli tarpeetonta. Crillon jäi niin ollen
+vartioimaan palatsia.
+
+Kello oli jo lähes kuusi illalla, kun kulkue vihdoinkin saapui
+Pyhän Genovevan luostariin. Apotti ja kaikki munkit seisoivat pyhän
+rakennuksen kolmella rapulla vastaanottamassa hänen majesteettiaan.
+
+Matkan loppupuolella oli herttua, joka jo aamusta varhain oli
+ollut liikkeessä, alkanut tuntea voivansa pahoin väsymyksestä
+ja rasituksesta ja oli pyytänyt kuninkaalta lupaa saada mennä
+palatsiinsa. Siihen Henrik oli suostunutkin. Prinssin ylimykset
+poistuivat myöskin pyhimyskulkueesta, ikäänkuin suorastaan
+näyttääkseen, että he kuuluivat herttuan eivätkä kuninkaan
+saattueeseen. Mutta varsinaisena syynä oli se, että koska kolmen
+heistä seuraavana päivänä tuli ottaa osaa kaksintaisteluun, niin he
+tahtoivat olla liiaksi väsyttämättä itseään.
+
+Ja koska muka Quélus, Schomberg, Maugiron ja d'Epernon yhtä hyvin
+kuin Livarot, Ribeirac ja Antraguetkin tarvitsivat lepoa, käski
+Henrik heidän poistua. Arkkipiispa, joka aamusta asti oli ollut
+virkatoimissa eikä ollut, yhtä vähän kuin muutkaan papit, maistanut
+ruuan palaa, oli uupumaisillaan väsymyksestä. Kuningas sääli noitakin
+pyhiä marttyyrejä ja, ehdittyään luostarinportille, päästi heidät
+kaikki menemään. Sitten hän kääntyi priorin puoleen ja virkkoi tälle
+tavallisella nenä-äänellään:
+
+-- Tässä minä nyt olen. Minä tulen kurjan syntisen lailla etsimään
+rauhaa teidän yksinäisyydestänne.
+
+Priori kumarsi.
+
+Sen jälkeen kääntyi kuningas niiden puoleen, jotka olivat kestäneet
+päivän vaivat ja seuranneet häntä tänne saakka, sekä lausui:
+
+-- Minä kiitän teitä, hyvät herrat. Menkää rauhaan!
+
+Kaikki kumarsivat syvään. Kuninkaallinen parannuksentekijä nousi
+rappuja ylös, lyöden alinomaa rintaansa. Henrik oli parahiksi päässyt
+yli kynnyksen, kun jo portit hänen takanaan sulettiin. Mutta kuningas
+oli niin katseisiinsa vaipunut, ettei hän sitä huomannut. Eikä se
+sitäpaitsi ollut mitään niin merkillistäkään, hän kun oli lähettänyt
+pois kaikki seuralaisensa.
+
+-- Me saatamme ensin, -- lausui priori, -- teidän majesteettinne
+hautakappeliin, jonka parhaamme mukaan olemme koettaneet koristaa
+sekä taivaallisen että maallisen kuninkaan kunniaksi.
+
+Kuningas nyökäytti päätään suostumukseksi ja seurasi prioria.
+Mutta kun hän oli päässyt pois tuosta synkästä pylväskäytävästä,
+jossa kaksi riviä munkkia seisoi, ja mennyt kappeliin, kiskaistiin
+kaksikymmentä päähinettä niskaan ja näkyviin tuli katseita,
+joista säteili ylpeys ja voitonvarmuus. Nuo kasvot eivät olleet
+pelkureita eivätkä laiskoja munkinkasvoja, vaan niiden omituisuutena
+olivat tuuheat viikset ja tumma iho, ja niistä kuvastui voimaa ja
+toimeliaisuutta. Monet niistä olivat täynnänsä arpia, ja ylpeimpäin
+kasvojen vierestä näkyivät vilkkaat naisenkasvot.
+
+Tämä nainen leikitteli kultasakseilla, jotka riippuivat hänen
+kupeellaan, ja huudahti:
+
+-- Nyt, veljet, olemme vihdoinkin saaneet valoisilaisen käsiimme!
+
+-- Niinpä alan luulla, sisareni, -- vastasi Guisen herttua.
+
+-- Emme vielä, emme vielä, -- mutisi kardinaali. Kuinka niin?
+
+-- Riittääkö meillä porvareita musertamaan Crillon sotureineen?
+
+-- Meillä on vielä parempaa, -- vastasi Mayenne, -- ja uskokaa
+minua, ettei tulla ampumaan ainoatakaan laukausta. Kun kuningas
+huomaa tulleensa vangituksi, huutaa hän, mutta kukaan ei vastaa
+hänen huutoonsa. Me saamme sitten hänet joko houkuttelemalla tai
+väkivallalla, mutta kuitenkaan itseämme ilmaisematta, luopumaan
+kruunustaan. Ja tieto siitä leviää pian kautta kaupungin, ja meidän
+puolestamme tulevat äänensä antamaan sekä porvarit että sotamiehet.
+
+-- Suunnitelma on hyvä ja se tuskin voi olla onnistumatta, --
+huomautti herttuatar.
+
+-- Se on kutakuinkin uskallettu, -- virkkoi kardinaali päätään
+pudistellen.
+
+-- Kuningas kieltäytyy allekirjoittamasta luopumiskirjaa. -- Hän on
+urhoollinen ja saattaa mieluummin valita kuoleman.
+
+-- Kuolkoon sitten! -- huudahtivat Mayenne ja herttuatar.
+
+-- Ei, -- vastasi Guisen herttua päättäväisesti, -- ei! Mielelläni
+tahdon ryhtyä hallitsemaan sellaisen ruhtinaan sijasta, joka
+itse luopuu kruunustaan ja jota voidaan halveksia, mutta en
+murhatun sijasta, jonka kuolemaa surraan. Sitäpaitsi unohdatte
+suunnitelmistanne Anjoun herttuan, joka, jos kuningas murhataan,
+tulee vaatimaan kruunua.
+
+-- Vaatikoon vain! -- vastasi Mayenne. -- Veljemme kardinaali on
+ottanut huomioonsa sen mahdollisuuden, ja Anjoun herttua tietää
+luopumissuunnitelmasta. Hän on ollut yhteydessä hugenottien kanssa ja
+on siis arvoton hallitsijaksi.
+
+-- Hugenottienko kanssa? Oletko siitä varma?
+
+-- Olen, sillä Navarran kuningas on auttanut häntä pakenemaan.
+
+-- Hyvä on.
+
+-- Sitäpaitsi on itse luopumiskirjaan liitettävä ehto meidän sukumme
+hyväksi. Sen ehdon nojalla sinusta tulee valtionhoitaja, ja siltä
+paikalta kuninkaanarvoon on vain yksi askel.
+
+-- Kyllä, kyllä, selitti kardinaali, -- tuon kaiken olen ottanut
+huomioon. Mutta saattaisi tapahtua, että ranskalainen kaarti
+hyökkää luostariin saamaan varmuuden siitä, onko luopuminen tosi ja
+vapaaehtoinen. Crillon ei ymmärrä leikkiä, ja hänessä olisi miestä
+sanomaan kuninkaalle: Sire, henki on vaarassa, se on selvä se; mutta
+pelastakaamme ennen kaikkea kunniamme.
+
+-- Sen tekee kenraali, -- virkkoi Mayenne, -- ja on kyllä ryhtynyt
+varovaisuustoimenpiteisiin. Meitä on täällä piiritystä kestääksemme
+kahdeksankymmentä aatelismiestä ja lisäksi olen antanut jakaa
+aseita sadalle munkille. Me voisimme pitää puoliamme kuukauden
+ajan kokonaista armeijaa vastaan, lukuunottamatta sitä, että me,
+jos joutuisimme tappiolle, voisimme paeta saaliinemme maanalaista
+käytävää myöten.
+
+-- Mutta mitä tekee Anjoun herttua tällä hetkellä?
+
+-- Samaa mitä muulloinkin: kun vaara on kysymyksessä, väistyy hän
+aina. Ja nyt hän on mennyt kotiinsa, jonne hän, ollen hyvässä
+turvassa Bussyn ja Monsoreaun takana, odottaa uutisia.
+
+-- Hänen pitäisi kuitenkin olla täällä eikä kotonaan.
+
+-- Olet erehdyksissä, veljeni, -- vastasi kardinaali. -- Jos molemmat
+veljekset vangittaisiin, pitäisivät sitä rahvas ja aateli salajuonena
+kuningassukua vastaan. Meidän tulee olla varovaisia, ettemme
+näyttäisi vallananastajilta. Me saamme kruunun perintöoikeuden
+nojalla, siinä kaikki. Kun jätämme Anjoun herttuan rauhaan ja
+leskikuningattaren asemilleen, niin kaikki puolustajamme meitä
+siunaavat ja ihailevat. Ei kenelläkään ole meistä mitään sanomista.
+Ainoa seuraus on vain se, että Bussyn ja sadan muun yhtä hyvät miekat
+kohotetaan meitä vastaan.
+
+-- Ah, Bussylla on huomenna kaksintaistelu suosikkien kanssa.
+
+-- Ne hän surmaa kaikki, siitä saamme olla iloiset. Sittemmin
+valtaamme hänet puolellemme. Minä nimitän hänet armeijan kenraaliksi
+Italiaan, jossa sota epäilemättä piakkoin puhkee. Bussy on voimakas
+persoonallisuus, ja minä häntä suuresti kunnioitan.
+
+-- Ja todistaakseni, että minä pidän häntä yhtä suuressa arvossa,
+lupaan minä leskeksi tultuani mennä hänen kanssaan naimisiin, --
+sanoa sukasi herttuatar.
+
+-- Naimisiin hänen kanssaan! -- huudahti Mayenne.
+
+-- Minua paljo ylhäisemmätkin naiset ovat tehneet hänelle vielä
+enemmänkin, vaikka hän siihen aikaan ei ollutkaan mikään armeijan
+päällikkö.
+
+-- Nyt toimintaan! -- sanoi Mayenne. -- Niistä asioista saamme
+keskustella myöhemmin.
+
+-- Kuka on nyt kuninkaan luona? -- kysyi Guisen herttua.
+
+-- Priori ja veli Gorenflot luullakseni, -- vastasi kardinaali. --
+Hän ei saa nähdä muita kuin tuttuja kasvoja; muuten se voisi herättää
+hänessä epäluuloja. Nyt hän ensin katselee alttaria hautakappelissa
+ja rukoilee pyhäinjäännöksiä. Sitten lausuu priori hänelle muutamia
+heliseviä sanoja maallisesta turhuudesta, minkä jälkeen veli
+Gorenflot, joka tuonnoin piti sen kuuluisan puheensa liigalle,
+koettaa houkutella häntä suostumaan siihen, johon emme mielellämme
+tahtoisi häntä pakottaa.
+
+-- Sillä tavoin onnistuminen olisi tietysti paljo parempi, -- sanoi
+herttua miettiväisenä.
+
+-- Niinpä kyllä. Henrik on taikauskoinen ja heikko, -- virkkoi
+Mayenne. -- Minä menen takuuseen siitä, että hän helvetin pelosta
+tulee taipumaan.
+
+-- Mutta minä, jatkoi herttua, -- en ole niinkään varma asiasta kuin
+sinä. Me olemme nyt kuitenkin laskeneet pyydyksemme likoon emmekä
+voi enää peräytyä. Jos priorin yritykset ja Gorenflotin houkutukset
+epäonnistuvat, täytyy meidän turvautua viimeiseen keinoon, s.o.
+säikäyttää häntä.
+
+Samassa kajahti kellon kumahdus holvissa, jonne hämärä jo alkoi
+laskeutua.
+
+-- Kuningas on menossa hautaholviin, -- sanoi Guisen herttua. No,
+niin, Mayenne, meidän on huudettava ystävillemme ja näytettävä taas
+munkeilta.
+
+Pian peittivät taas kapusongit noita rohkeita otsia, säteileviä
+silmiä ja syviä arpia. Sitten alkoi kolmen- tai neljänkymmenen miehen
+suuruinen munkkijoukko kolmen veljeksen johtamana lähetä hautaholvia.
+
+
+
+
+44.
+
+Chicot ensimäinen.
+
+
+Kuningas oli vajonnut syvään hartauteen, ja se ennusti Guisen
+herttuoiden suunnitelmille menestystä. Hän kävi hautakappelissa,
+mukanaan koko veljeskunta, suuteli pyhäinarkkua ja löi kunkin
+toimituksen lopussa rintoihinsa ja lauloi katumuspsalmeja.
+
+Priori alotti kehotuksensa, ja niitä kuunteli kuningas katumusta
+osottaen. Vihdoin priori kumarsi Henrikille ja virkkoi:
+
+-- Sire, haluatteko nyt laskea maallisen kruununne iankaikkisen
+jalkojen juureen?
+
+-- Haluan, -- vastasi kuningas ja näytti hyvin liikutetulta. Hän oli
+nyt tullut kopille, jonka kynnyksellä Gorenflot keikisteli.
+
+-- Täälläkö? -- kysyi kuningas.
+
+-- Juuri täällä, -- vastasi paksu munkki. Henrik astui koppiin ja
+lausui liikutetulla äänellä:
+
+-- _Hic portus salutis!_
+
+-- Niin, vastasi priori, -- _tässä on pelastuksen satama._
+
+-- Jättäkää meidät, -- sanoi Gorenflot, tehden majesteetillisen
+liikkeen.
+
+Heti sulkeutuivat kopin ovet ja saapuvilla olleet poistuivat.
+Huomattuaan, että kopissa oli penkki, istahti kuningas siihen ja
+nojasi kyynärpäillään polviinsa.
+
+-- Vai olet sinä nyt täällä, Herodes, senkin pakana! Vai olet täällä,
+Nebukadnezar! -- kirkui Gorenflot, asettaen leveät kätensä kupeilleen.
+
+Kuningas näytti hämmästyneeltä ja sanoi:
+
+-- Puhutteko minulle, veljeni?
+
+-- Puhun, kenellekäs muulle? Voiko löytyä sellaisia soimaussanoja,
+joita sinä et ansaitsisi?
+
+-- Veljeni! -- mutisi kuningas.
+
+-- Ah! Täällä ei sinulla ole mitään veljeä. Jo kauan olen minä
+valmistanut puhetta... ja nyt minä sen sinulle pidän. Se on hyvien
+saarnaajien tavan mukaan jaettu kolmeen jaostoon: Ensinnäkin
+olet sinä suuri tyranni, toiseksi irstas heittiö ja kolmanneksi
+viraltapantu hallitsija. Näistä kolmesta asiasta minä nyt tahdon
+puhua.
+
+-- Viraltapantuko, veli?... -- huudahti kuningas pimeästä sopestaan.
+
+-- Niin, juuri nyt viraltapantu. Täällä eivät asiat olekaan niinkuin
+Puolassa, etkä sinä pääse täältä pois.
+
+-- Ansa! -- kirkui kuningas.
+
+-- Voi, valoisilainen! Opi tuntemaan, että kuningaskin on vain
+ihminen!
+
+-- Tämähän on väkivaltaa, veli, selvää väkivaltaa!
+
+-- Luuletko sitten, että me pidätämme sinut sääliäksemme sinua?
+
+-- Te käytätte uskontoa väärin, veli.
+
+-- Onko olemassa mitään uskontoa? -- huudahti Gorenflot.
+
+-- Voi! -- huokasi kuningas. -- Kuinka voi pyhimys puhua tuollaista?
+Te joudutte kadotukseen!
+
+-- Kadotukseen ei jouduta!
+
+-- Tehän puhutte kuin pakana, veljeni.
+
+-- Kas niin, ei mitään siveyssaarnoja, valoisilainen! Oletko valmis?
+
+-- Mihinkä?
+
+-- Luopumaan kruunustasi. Minua on käsketty yllyttämään sinua siihen,
+ja sen minä nyt teen.
+
+-- Tehän teette kuolemansynnin.
+
+-- Äh! -- virkahti Gorenflot, pirullinen hymy huulillaan. -- Minulla
+on oikeus antaa syntejä anteeksi, ja minä annan itselleni tästä
+synnistä jo etukäteen synninpäästön. No niin, veli valoisilainen,
+luovu nyt vaan kiltisti kruunustasi!
+
+-- Mistä?
+
+-- Ranskan kruunusta.
+
+-- Mieluummin kuolen.
+
+-- Niinpä sitten kuoletkin... Kas, siinähän tulee priori. Tee pian
+päätöksesi.
+
+-- Minulla on kaartini ja ystäväni. Ne kyllä tulevat minua
+puolustamaan.
+
+-- Se on mahdollista. Mutta sitä ennen sinut tapetaan.
+
+-- Antakaa minulle edes yksi minuutti ajatuksenaikaa.
+
+-- Ei minuuttiakaan, ei sekuntiakaan!
+
+-- Intonne on teille eduksi, veli, -- sanoi priori ja antoi
+kuninkaalle merkin kädellään, ikäänkuin sanoakseen tälle: pyyntöönne
+suostutaan. -- Sitten hän taas sulki oven.
+
+Henrik vaipui syviin ajatuksiin.
+
+-- No, -- sanoi Gorenflot, -- mitä kuuluu? Henrik oli istunut siinä
+noin kymmenen minuuttia, kun joku koputti ovelle.
+
+-- Se on tapahtunut, -- sanoi Gorenflot, -- hän suostuu.
+
+Kuningas oli nyt kuulevinaan käytävästä jotain ilon ja hämmästyksen
+sekaista hyminää.
+
+-- Lukekaa hänelle asiakirja, -- lausui nyt muuan ääni, joka sai
+kuninkaan hätkähtämään ja tahtomattaankin katsahtamaan ristikon
+läpi. Muuan munkki ojensi kokoonkäärityn pergamenttilehden
+Gorenflotille. Tämä luki sen kankeasti kuninkaalle. Kuninkaan tuska
+näytti sanomattoman suurelta. Hän piteli kädellään otsaansa ja huusi
+vaikertaen:
+
+-- Mutta ellen nyt allekirjoita?
+
+-- Siinä tapauksessa tulette kaksinverroin valmistamaan omaa
+tuhoanne, jatkoi Guisen herttuan ääni. -- Pitäkää itseänne kuolleena
+maailmalta elkääkä pakottako alamaisianne riistämään henkeä mieheltä,
+joka on ollut heidän kuninkaanaan.
+
+-- Minua ei voida koskaan pakottaa, -- sanoi Henrik.
+
+-- Minä aavistin sitä, mutisi herttuatar synkin ja uhkaavin katsein.
+Veljeni, jatkoi hän Mayennen puoleen kääntyen, -- antaa kaikkien
+asestautua. Nyt on oltava valmiina.
+
+-- Mihinkä? -- kysyi kuningas nöyrällä äänellä.
+
+-- Kaikkeen, -- vastasi priori.
+
+Kuninkaan epätoivo yhä enemmän ja enemmän lisääntyi.
+
+-- Valoisilainen! -- huusi Gorenflot. -- Ennen minä vihasin sinua,
+nyt minä sinua halveksin. No niin, allekirjoita heti, muuten saat
+kuoleman minun omasta kädestäni!
+
+-- Olkaa kärsivälliset! -- pyyteli kuningas. -- Sallikaa minun
+jättäytyä korkeimman turviin!
+
+-- Hän haluaa vielä jonkun aikaa miettiä, -- sanoi Gorenflot.
+
+-- Annettakoon hänelle aikaa keskiyöhön asti, -- vastasi kardinaali.
+
+-- Kiitos, sääliväinen ihminen! -- huudahti kuningas epätoivoissaan.
+-- Palkitkoon sen sinulle jumala!
+
+-- Hänellä on tosiaankin heikot aivot, -- virkkoi Guisen herttua, --
+ja me teemme Ranskalle palveluksen erottamalla hänet kruunustaan.
+
+Gorenflot oli alkanut syytää suustaan Henrikkiä vastaan mitä
+katkerimpia soimauksia ja muistuttaa häntä kaikista hänen
+hurjasteluistaan.
+
+Äkkiä kuului luostarin ulkopuolelta kovaa jyrinää.
+
+-- Vaiti! -- huusi Guisen herttua.
+
+Syntyi mitä syvin hiljaisuus. Ja kohta kuultiin luostarin portilta
+kaikuvia kumahduksia.
+
+Mayenne juoksi sinnepäin niin nopeasti kuin lihavuudeltaan suinkin
+pääsi.
+
+-- Hyvät ystävät! -- huusi hän. -- Aseellinen joukko on portin
+ulkopuolella.
+
+-- Häntä on tultu noutamaan, -- sanoi herttuatar.
+
+-- Siinä yksi syy siihen, että hänen on heti allekirjoitettava, --
+huomautti kardinaali.
+
+-- Kirjoita nimesi alle, valoisilainen, kirjoita nimesi! -- huusi
+Gorenflot jylisevällä äänellä.
+
+-- Tehän myönsitte minulle puoleen yöhön asti ajatusaikaa, -- sanoi
+kuningas valittaen.
+
+-- Vai muutat sinä mielipidettäsi, kun luulet saavasi apua, --
+vastasi Gorenflot.
+
+-- Tietysti on minulla mahdollisuus...
+
+-- Tulla tapetuksi, niin kyllä, ellette heti allekirjoita, keskeytti
+herttuatar kiivaalla ja käskevällä äänellä.
+
+Gorenflot tarttui kuninkaan käteen ja ojensi hänelle kynän. Ulkoa
+kuuluva melu yhä kasvoi.
+
+-- Uusi joukko on piirittänyt oikeanpuoleisen rapun, -- ilmoitti
+muuan munkki.
+
+-- No niin, kirjoittakaa pian! -- huusivat Mayenne ja herttuatar
+kärsimättömästi.
+
+Kuningas tarttui kynään.
+
+-- Sveitsiläiskaarti tulee, -- huudahti priori hengästyneenä. -- Se
+on asettautunut kirkkomaan oikealle puolelle. Koko luostari on nyt
+piiritetty.
+
+-- Hyvä on. Me tulemme puolustautumaan, -- vastasi Mayennen herttua
+päättäväisesti. -- Minkään linnoituksen, jolla on sellainen
+panttivanki kuin meillä, ei koskaan tarvitse antautua armoille.
+
+Hän on jo allekirjoittanut! -- ärjyi Gorenflot, kiskaisten
+pergamentin Henrikin käsistä. Tämä kätki kasvonsa kapusonkiin.
+
+-- No niin, -- nyt me olemme kuninkaita, -- sanoi kardinaali
+herttualle. Pane hyvään talteen tämä kallisarvoinen asiakirja.
+
+-- Mitä meidän on tehtävä? Mitä on tehtävä? -- huusi muuan
+esiinjuokseva munkki, jonka kaapun alta huomasi selvästi aseellisen
+ylimyksen. -- Crillon on saapunut ranskalaisine kaarteineen ja uhkaa
+särkeä portit. Kuulkaa!... kuulkaa!...
+
+-- Kuninkaan nimessä! -- kumahteli Crillonin kuuluva ääni. -- Avatkaa!
+
+-- Nyt meillä ei enää ole mitään kuningasta, -- vastasi Gorenflot
+eräästä ikkunasta.
+
+-- Kuka sellaista väittää, lurjus? -- kysyi Crillon.
+
+-- Minä, minä! -- huusi Gorenflot mitä röyhkeimmän ylpeästi.
+
+-- Koettakaapa ampua tuota narria, -- sanoi Crillon sotilailleen, --
+niin että hän saa muutamia kuulia vatsaansa.
+
+Nähtyään kiväärejä ladattavan päästäytyi Gorenflot ikkunastaan ja
+pudota mätskähti istualleen keskelle koppinsa lattiata.
+
+-- Lyökää ovi sisään, ystäväni Crillon, -- kajahti silloin kesken
+hiljaisuutta muuan hyvin tuttu ääni, ja se sai hiukset nousemaan
+pystyyn käytävää vartioivilta niin vääriltä kuin oikeiltakin
+munkeilta. Sanat lausui mies, joka oli sotamiesten rivien välitse
+astunut ihan luostarin rapuille saakka.
+
+-- Kyllä, teidän majesteettinne, -- vastasi Crillon ja löi jyriseviä
+iskuja porttiin, niin että muurit vapisivat.
+
+-- Mitä te tahdotte? -- kysyi priori, joka vapisevana oli ilmestynyt
+erääseen ikkunaan.
+
+-- Vai te se olette, arvoisa isä Toulon, -- sanoi sama ylevä ja
+rauhallinen ääni. -- Antakaahan minulle takaisin narrini, joka lienee
+jossain teidän kopissanne. Minulla on ikävä Chicotia. Louvressa
+kaivataan häntä.
+
+-- Ja minä, poikani, pidän oikein hauskaa, -- vastasi Chicot,
+työntäen pois kapusonkin kasvoiltaan, ja alkoi tunkeutua munkkien
+keskitse, jotka kauhusta huudahtaen väistyivät syrjään.
+
+Guisen herttua luki nyt tuon vieläkin kostean allekirjoituksen, jonka
+hän niin suurella vaivalla oli saanut käsiinsä. Se kuului:
+
+_Chicot I._
+
+-- Mitä kummaa! Chicot ensimäinen! -- huusi hän. -- Kuolema ja kirous!
+
+-- Voi! Me olemme hukassa! -- änkytti kardinaali. -- Paetkaamme!
+
+-- Hei! -- kirkui Chicot ja antoi vyötäröillään riippuvasta nuorasta
+aimo iskuja puolipyörryksissä olevalle Gorenflotille. Hei!
+
+
+
+
+45.
+
+Korko ja pääoma.
+
+
+Samassa kun salaliittolaiset olivat tunteneet oikean kuninkaan
+muuttui heidän hämmästyksensä kauhuksi, ja Chicot I:sen
+allekirjoittama luopumiskirja muutti heidän kauhunsa raivoksi.
+
+Chicot heitti kaapunsa syrjään, pani kätensä ristiin rinnoilleen ja
+jäi, Gorenflotin paetessa mikäli taisi, liikkumattomana paikoilleen
+seisomaan.
+
+Se oli hirvittävä hetki. Raivostuneet ylimykset syöksähtivät
+gascognelaista kohti, aikoen kostaa tämän julman pilanteon.
+
+Mutta tuo aseeton mies ja häneen ilvehtivät kasvonsa pidättivät heitä
+ehkä enemmän kuin kardinaalin esitykset, joilla hän tahtoi huomauttaa
+tovereitaan siitä, ettei Chicotin kuolema mitään hyödyttäisi, mutta
+voisi sen heille sitävastoin julmasti kostaa kuningas, joka yksissä
+tuumin narrinsa kanssa oli heille tämän kamalan ilveilyn järjestänyt.
+
+Siitä johtui se, että tikarit ja miekat laskeutuivat alas Chicotin
+edessä. Sillävälin kajahtelivat kuninkaan uhkaukset selvemmin,
+ja kirveeniskut tiheämpään kumahtelivat. Näytti selvältä, ettei
+portti voisi kauvemmin moista hyökkäystä kestää. Sitäpaitsi ei sitä
+vähimmälläkään tavalla koetettu ehkäistä.
+
+Hetken harkinnan jälkeen antoi senvuoksi Guisen herttua
+peräytymismerkin. Se sai Chicotin hymyilemään, sillä niinä öinä,
+jotka hän oli viettänyt luostarissa, oli hän tutkinut maanalaisen
+käytävän, löytänyt oven ja ilmoittanut sen kuninkaalle, joka taas
+puolestaan oli sijoittanut sinne sveitsiläiskaartin päällikön
+Tocquenotin. Chicot saattoi siis jo edeltäpäin tietää, että
+liigalaiset toinen toisensa jälkeen joutuisivat satimeen.
+
+Kardinaali poistui ensin parinkymmenen ylimyksen kera. Senjälkeen
+meni herttua, melkein yhtä monta munkkia mukanaan. Sitten Mayenne,
+jota äärettömän suuri vatsansa ja raskas ruumiinsa pidättivät
+viimeiseksi. Kun Mayenne ähkyen laahasi ruumistaan Gorenflotin kopin
+ohi, ei Chicot enää hymyillyt. Hän nauroi niin, että piteli käsillään
+vatsaansa.
+
+Kymmenen minuutin ajan odotteli Chicot kuulevansa, kuinka liigalaiset
+peräytettäisiin takaisin maanalaisesta! käytävästä, mutta hänen
+suureksi kummakseen tuntuivatkin nämä poistuvan yhä kauvemmaksi.
+
+Gascognelaisen mieleen pälkähti nyt muuan seikka, ja se sai hänet
+nauramisen sijasta puremaan hammasta, sillä aika kului, eivätkä
+liigalaiset palanneet. Olisivatko he ehkä huomanneet, että käytävän
+suulla oli vartioita, ja kenties löytäneet toisen ulospääsytien?
+
+Chicot oli juuri lähtemäisillään kopista, kun samassa ovelle
+ilmestyi muodottoman lihava möhkäle, joka, alkaen kiemurrella hänen
+jaloissaan, huusi:
+
+-- Voi minua kurjaa! Voi hyvä herra Chicot! Antakaa minulle anteeksi!
+Antakaa anteeksi!
+
+-- Mitä ihmettä! -- ajatteli gascognelainen. -- Gorenflothan juoksi
+pois ensimäisenä ja palaa nyt yksin, vaikka hänen jo pitäisi olla
+matkan päässä.
+
+-- Voi hyvä herra Chicot, armollinen herra Chicot, auttakaa minua! --
+ulvoi munkki. - Antakaa anteeksi kelvottomalle ystävälle, joka katuu
+tekoaan ja polvillaan rukoilee rikostaan anteeksi!
+
+-- Mistä se johtuu, ettet sinä paennut toisten narrien mukana?
+
+-- Koska minä en mahtunut samasta paikasta kuin toiset, sillä Herra
+on vihassaan antanut minulle tämän onnettoman suuren ruumiin! Voi
+sinua, onneton maha! sinä viheliäinen ihrapötsö! -- huusi munkki ja
+löi molemmin käsin tuota surkuttelemaansa ruumiinosaa. -- Voi, miksi
+minä en ole yhtä hintelä kuin te, herra Chicot! On kaunista, mutta
+varsinkin onnellista olla heikko!
+
+Chicot ei ymmärtänyt munkin vaikeroimisesta vähääkään.
+
+Pääsivätkö siis toiset jostain ulos? -- kysyi Chicot jyrisevällä
+äänellä. -- Pakenivatko ne muut?
+
+-- Mitäpä niiden, herra Chicot, pitäisi sitten tehdä muuta! Tulisiko
+heidän odottaa hirttonuoraa? Voi onneton vatsani!
+
+-- Ole hiljaa, -- huusi Chicot, -- ja vastaa minulle! Gorenflot nousi
+permannosta polvilleen.
+
+-- Kysykää, herra Chicot, kysykää! Teillä on siihen oikeus.
+
+-- Millä tavalla nuo muut pelastautuvat?
+
+-- Ne juoksevat minkä käpälästä pääsevät.
+
+-- Sen kyllä ymmärrän. Mutta mistä ne pääsivät ulos?
+
+-- Eräästä reiästä.
+
+-- Mistä reiästä, lurjus?
+
+-- Se aukko on hautaholvissa.
+
+-- Sitä tietäkö sinä kutsut maanalaiseksi käytäväksi!
+
+-- En, paras herra Chicot. Maanalaisen käytävän suuta vartioidaan
+ulkopuolelta. Samana hetkenä, jolloin suuri kardinaali Guise avasi
+sen, kuuli hän jonkin sveitsiläisen sanovan: _mich dürstet_, ja se
+kai merkitsee että: _minua janottaa_.
+
+-- Helkkari vieköön! Kyllä minä tiedän mitä se merkitsee! Pakolaiset
+ovat siis menneet toista tietä?
+
+-- Ovat, herra Chicot, niinkuin jo sanoin, hautaholvin kautta.
+
+-- Missä se holvi on?
+
+-- Se lähtee pyhätöstä...
+
+-- Sinä valehtelet. Jos he olisivat kulkeneet sen holvin kautta,
+olisin minä nähnyt niiden menevän tästä ohitse.
+
+-- Mutta, herra Chicot, juuri senvuoksi, ettei heillä ollut aikaa
+tehdä tätä kierrosta, ovat he ryömineet aukosta?
+
+-- Mistä aukosta?
+
+-- Eräästä aukosta, jonka kautta valo pääsee puutarhasta holviin.
+
+-- No, entä sitten?
+
+-- Minut, joka olin liian paksu päästäkseni siitä läpi, kiskottiin
+sääristä takaisin, koska olin toisten tiellä.
+
+-- Mutta, -- huudahti äkkiä Chicot, ja hänen kasvonsa kirkastuivat,
+-- ellet kerran sinä siitä mahtunut, niin...
+
+-- En mahtunut, vaikka koetinkin kaikin voimin päästä aukosta, mikä
+hyvin näkyy olkapäistäni ja rinnastani.
+
+-- Hän, joka on vielä paksumpi kuin Gorenflot, ei siis myöskään voine
+siitä päästä, -- ajatteli Chicot itsekseen.
+
+-- Herra Chicot, mitä käskette?
+
+-- Nouse ylös, raukka!
+
+Munkki nousi viipymättä.
+
+-- Saata minut aukolle.
+
+-- Mihin vain haluatte, armollinen herra Chicot.
+
+-- Kulje edellä, lurjus!
+
+Gorenflot alkoi mennä niin pian kuin osasi, ja Chicot napsautteli
+häntä kädessään olevalla köydellä. Munkki kiiruhti puutarhaan ja
+kääntyi erääseen siellä olevaan tiheään puuryhmään, josta kuului
+kumeita valitushuutoja.
+
+-- Tuossa on aukko, -- virkkoi hän hengästyneenä.
+
+Chicot meni sen luo ja näki jotain liikkuvan ruohokossa. Se oli
+näköään kuin sellaisen otuksen takapuoli, jota Diogenes tavallisesti
+kutsui kaksijalkaiseksi höyhenettömäksi kukoksi, ja sen vieressä oli
+miekka ja munkinkaapu.
+
+Näytti selvältä, että henkilö, joka niin onnettomasti oli joutunut
+aukkoon, oli riisunut yltään kaiken, mikä lisäisi hänen tilavuuttaan,
+niin että hän nyt oli verrattain ohuesti puettu, ja kuitenkin koki
+hän, kuten Gorenflot vähän ennen oli tehnyt, äärettömästi ponnistella
+päästäkseen aukosta läpi. Kiroillen alkoi hän ähkyä:
+
+-- Mieluummin juoksisin kujanjuoksua koko kaartin halki. Ai, ai,
+hyvät ystävät, elkää vetäkö niin kovasti. Minun täytyy päästä
+hitaammin. Minusta kyllä tuntuu siltä, että minä tästä pääsen, mutta
+se käy hitaasti.
+
+-- Aa! Mayennen herttua! -- mutisi Chicot. -- Nyt hän on joutunut
+loukkuun, kuten sanotaan.
+
+-- Ei minua ilman syytä kutsuta Herkuleeksi, -- karjui aukosta karkea
+ääni. -- Minä koetan saada irti muutaman kiven tästä muurista.
+
+Hän ponnisteli tosiaankin niin kovasti, että muuan kivi alkoi liikkua.
+
+Chicot tömisti nyt jaloillaan tannerta, saaden karkulaiset
+otaksumaan, että siellä juostiin.
+
+-- Nyt ne tulevat! -- kuului holvista huutoja.
+
+-- Vai niin, -- huusi Chicot, ollen olevinaan hengästyksissään
+juoksemisesta, -- vai sinä se oletkin, kurja munkki!
+
+-- Elkää virkkako mitään, armollinen herra, -- mutistiin holvissa. --
+Teitä luullaan Gorenflotiksi.
+
+-- Haa, sinä jumalaton lurjus! Ja jokaisen sanansa painostukseksi
+antoi Chicot, joka vihdoinkin oli päässyt niin kauvan kaipaamaansa
+päämäärään, koko jäntevän kätensä voimalla köydestään iskuja siihen
+osaan Mayennen ruumista, joka nyt niin mainiosti oli näkyvissä.
+
+-- Olkaa hiljaa! -- kuului taas holvista huutoja. -- Hän pitää teitä
+munkkina.
+
+Mayenne päästikin vain hyvin hiljaisia huudahduksia, kokien kaikin
+voimin saada kiveä irti.
+
+-- Ah, sinä petturi! -- jatkoi Chicot. -- Kelvoton munkki! Juoppo,
+iletys, irstas otus! Siinä saat, tuossa... tuossa!
+
+-- Armoa! -- mutisi Gorenflot, joka tuskassaan luuli itse saavansa
+nuo iskut, jotka nyt kohdistuivat Mayenneen. -- Armoa, herra Chicot!
+
+Mutta Chicot, kaukana siitä että olisi hellittänyt, yhä vain kiihtyi
+kostonhalussaan ja löi niin armottomasti, että Mayennen täytyi niin
+paljo kuin hän jaksoikin hillitä itseään, päästää eräitä valittavia
+ääniä.
+
+-- Haa! -- huusi Chicot. -- Mistä syystä ei herra ole sallinut,
+että minulla tässä edessäni, tuon kurjan munkinraadon sijasta olisi
+Mayennen herttuan korkeasyntyinen ruumis, jolle olen velkaa joukon
+iskuja seitsenvuotisen koron kanssa... kas siinä on... siinä on
+sinulle... roisto!
+
+-- Chicot! -- ulvoi herttua.
+
+-- Minä itse, minä, Chicot, kuninkaan vähäpätöinen palvelija, jolla
+on ainoastaan kaksi käsivartta, mutta joka tällä hetkellä soisi niitä
+olevan sata.
+
+Ja yhä kiihtyneempänä iski Chicot entistäkin tiukemmin. Tuskissaan
+ponnisti kidutettu kaikki voimansa ja sai vihdoin kiven irti. Samassa
+hän piestyin seljin pääsi solahtamaan ystäviensä syliin.
+
+
+
+
+46.
+
+Bussy ja Remy.
+
+
+Kello oli yksitoista illalla. Anjoun herttua odotteli kärsimättömänä
+sitä, että Guisen herttuan lähetti saapuisi ilmoittamaan hänelle
+kuninkaan kruunustaluopumisen.
+
+Yht'äkkiä hän kuuli pihalta hevosen kavioiden kapsetta. Hän riensi
+katsomaan ikkunasta. Ratsastaja oli laskeutunut alas satulasta. Se
+oli Bussy, joka kaartin kapteenina tuli ennen kohtaukseen menoaan
+antamaan yön aikana käytettävää tunnussanaa.
+
+Nähtyään tuon urhean, nuoren ylimyksen, jota vastaan hänellä ei
+milloinkaan ollut ollut valittamisen syytä, sai hän hetkeksi
+tunnonvaivoja. Mutta erään soihdun valaistuksessa näki hän Bussyn
+kasvoilla säteilevän niin suurta iloa ja toivoa, että hänen koko
+mustasukkainen harminsa jälleen heräsi.
+
+Tietämättä sitä, että herttua häntä katseli, ilmoitti Bussy
+tunnussanan, hyppäsi hevosensa selkään ja riensi nelisessä pois.
+
+Hän ratsasti kotiinsa jättääkseen sinne hevosensa. Siellä hän tapasi
+Remyn ja ilmoitti tälle aikovansa mennä Dianan luo. Nuori lääkäri
+tarjoutui saattamaan häntä vähän matkaa.
+
+-- Te voisitte joutua johonkin ikävään kohtaukseen kaduilla, herra
+kreivi, -- sanoi hän.
+
+Bussy hymyili.
+
+-- Niinpä kyllä, armollinen herra, elkää naurako! Minä kyllä tiedän
+sen, että te ette pelkää mitään ikävyyksiä ja että tohtori Remy on
+heikko toveri. Mutta kahden henkilön kimppuun on vaikeampi käydä kuin
+yhden. Ja sitäpaitsi tahdonkin tulla mukaanne antaakseni teille hyvän
+neuvon.
+
+-- Sinäkö, Remy? No, tule sitten. Me puhelemme Dianasta. Suurin
+huvini on saada nähdä se nainen, jota rakastan, ja sitä lähinnä
+suurin on saada puhua hänestä.
+
+-- On olemassa ihmisiä, -- vastasi Remy -- jotka pitävät suurempana
+huvina saada puhua rakastetustaan kuin nähdä hänet.
+
+Bussy pisti kätensä nuoren tohtorin kainaloon ja niin he läksivät.
+
+Remy huomautti nyt kreiviä huomispäiväisestä taistelusta ja kehoitti
+häntä luopumaan kohtauksestaan kreivittären kanssa ja käymään
+levolle. -- Tavallisesti taistellaan huonosti, jos on vähän nukuttu,
+-- sanoi hän.
+
+Bussy hymyili. Remy pysyi väitteissään.
+
+-- Katsos, Remy, -- sanoi Bussy, -- kun käteni tarttuu miekkaan,
+kiinnittyy se siihen niin lujasti että hermojänteet tuntuva käyvän
+teräksen lujiksi ja taipuisiksi, kun taas teräs näyttää saavan eloa,
+ikäänkuin se olisi lihaa ja verta. Sillä tavalla muuttuu miekkani
+käsivarret ja käsivarteni miekaksi. Ymmärräthän, ettei silloin voi
+olla kysymys väsymyksestä. Miekanterä ei väsy.
+
+-- Voi, armollinen herra, -- väitti Remy, -- huomenna on kysymys
+taistelusta sellaisesta kuin Herkuleen taistelu Anteusta
+tai Theseuksen Minotaurusta vastaan, sanalla sanoen jostain
+verrattomasta. Siitä tulee taistelu, jota vastaisuudessa tullaan
+nimittämään Bussyn kamppailuksi, ja minä toivoisin, ettette te tässä
+taistelujen taistelussa saisi naarmuakaan.
+
+-- Ole huoletta, hyvä Remy. Sinä saat nähdä ihmeitä. Minä miekkailin
+tänä aamuna neljän miekkailumestarin kanssa, eivätkä he kokonaisten
+kahdeksan minuutin aikana saaneet kertaakaan minuun sattumaan, jota
+vastoin minä olin repinyt heidän takkinsa siekaleiksi. Minä hypin
+kuin tiikeri.
+
+He olivat nyt tullet Saint-Antoinen kadulle.
+
+-- Jää hyvästi! -- sanoi Bussy.
+
+-- Enkö saa odotella teitä täällä?
+
+-- Mitä se hyödyttäisi?
+
+-- Tahtoisin tulla vakuutetuksi siitä, että te palaatte takaisin
+ennen kello kahta, niin että teille jäisi ainakin neljä tai viisi
+tuntia nukkumisaikaa ennen taistelua.
+
+-- Mutta entä jos minä annan siihen kunniasanani?
+
+-- Siinä tapauksessa olen levollinen. Enhän toki saata epäillä Bussyn
+kunniasanaa.
+
+-- Hyv'on! Minä annan sen sinulle. Kahden tunnin kuluttua olen kotona.
+
+Remy kuljeskeli filosofisin mietelmin pitkin autioita katuja Bussyn
+palatsille päin. Mutta hänen juuri käännähtäessään Place Beaudoyerin
+kadulle huomasi hän viisi kauhtanoihin kääriytynyttä aseellista
+miestä tulevan vastaansa.
+
+Viiden henkilön ulkona olo näin myöhään oli jotain tavatonta. Hän
+hiipi senvuoksi erään nurkkauksen taa.
+
+Kun nuo viisi miestä olivat ehtineet hänestä kymmenen askeleen
+päähän, pysähtyivät he ja neljä niistä, sanottuaan ystävällisesti
+hyvää yötä, meni tiehensä, mutta viides jäi siihen miettiväisenä
+seisomaan. Samassa kuu pääsi pilkistämään pilven takaa ja valaisemaan
+tuon yökulkijan kasvot.
+
+-- Herra Saint-Luc! -- huudahti Remy. Kuultuaan nimeään mainittavan
+kohotti Saint-Luc päätään ja huomasi miehen lähestyvän.
+
+-- Remy! -- huudahti nyt vuorostaan Saint-Luc.
+
+-- Minä itse, -- vastasi tohtori, -- ja olen onnellinen senvuoksi,
+ettei minun tarvitse lisätä: teidän palvelijanne, koskapa te näytte
+olevan vallan terve. Onko sopimatonta kysyä, mikä on saanut teidät
+lähtemään Louvresta näin myöhään yöllä?
+
+-- Asia on sellainen, rakas tohtorini, että minä kuninkaan käskystä
+olen kierrellyt ympäri kaupunkia selittääkseni, jos minulta
+kyseltäisiin hänen majesteettinsa kruunustaluopumisesta, ettei siinä
+ole lainkaan perää.
+
+-- No?
+
+-- Ei ainoakaan ihminen ole sanonut sanaakaan. Ja kun jo pian on
+keskiyö enkä minä ole kohdannut ketään muuta kuin Monsoreaun kreivin,
+niin päästin ystäväni menemään kotiinsa.
+
+-- Kuinka! Monsoreaunko? Oletteko tavannut hänet?
+
+-- Olen. Hänellä oli kymmenen tai kaksitoista asestettua miestä
+mukanaan.
+
+-- Merkillistä! Hänenhän olisi pitänyt olla Compiègnessä!
+
+-- Niin olisi pitänyt, mutta hän ei ole siellä.
+
+-- Entä kuninkaan käsky?
+
+-- Kuka tottelee kuningasta?
+
+-- Tunsiko hän teidät?
+
+-- Niin luulen.
+
+-- Ja oliko teitä vain viisi?
+
+-- Niin, minä ja ystäväni.
+
+-- Eikö hän käynyt teidän kimppuunne.
+
+-- Ei, hän minua päinvastoin väisti, ja se minua kovasti ihmetytti,
+sillä minä jo odotin, että siitä tulisi aikamoinen yhteenotto.
+
+-- Minne päin hän läksi?
+
+-- Tixeranderien kadulle.
+
+-- Voi hyvä jumala! -- huudahti Remy.
+
+-- Mistä on kysymys? -- kysäsi Saint-Luc hämmästyneenä.
+
+-- Mikä onnettomuus! Kreivi Bussy!
+
+-- Mitä tarkoitatte, Remy? Tiedättehän, että minä olen hänen
+ystävänsä.
+
+-- Voi! Kreivi Bussy otaksui Monsoreaun menneen Compiègneen, ja nyt
+on Bussy kreivittären luona.
+
+-- Hm, tämähän alkaa tuntua hyvin vakavalta.
+
+-- Niin, -- jatkoi Remy. -- Monsoreaussa on ihan varmaan syttynyt
+epäluuloja ja hän on vain teeskennellyt matkustavansa Compiègneen.
+
+-- Odottakaahan vähän -- virkkoi Saint-Luc ja löi kädellään otsaansa.
+-- Anjoun herttualla on sormensa tässä pelissä.
+
+-- Mutta Anjoun herttuahan itse juuri tänä aamuna metsästysretkeä
+ehdotteli.
+
+-- Sitäkin suurempi syy. Onko teillä hyvät keuhkot, paras Remy?
+
+-- On, niinkuin palkeet.
+
+-- Juoskaamme siis kaikin voimin. Tehän tunnette talon?
+
+-- Tunnen.
+
+-- Juoskaa siis minun edelläni ja näyttäkää tietä. Nuoret miehet
+alkoivat juosta niin nopeasti, että heidän juoksunsa olisi ollut
+kunniaksi kahdelle ahdistetulle hirvellekin.
+
+-- Onkohan Monsoreau paljokin meistä edellä? -- kysyi Remy.
+
+-- Noin neljännestunnin matkan edellä, -- vastasi Saint-Luc ja
+hyppäsi viiden jalan korkuisen kiviröykkiön yli.
+
+-- Kunhan vain emme tulisi perille liian myöhään, -- virkkoi Remy ja
+veti miekan tupestaan.
+
+
+
+
+47.
+
+Murha.
+
+
+Ilman arkuutta ja epäilyä oli Diana ottanut Bussyn vastaan, sillä hän
+oli vakuutettu miehensä poismatkustamisesta.
+
+Ei milloinkaan ennen ollut tuo nuori nainen ollut iloisempi, ei
+koskaan ollut Bussy tuntenut itseään onnellisemmaksi.
+
+Diana ajatteli kuitenkin uhkaavaa huomispäivää ja kuvaili tuolle
+nuorelle miehelle, että tämän elämä oli hänenkin elämänsä.
+Voittaminen ei yksin riittäisi. Bussyn täytyisi voitettuaan paeta
+kuninkaan vihaa, sillä Henrik ei kaiketikaan koskaan antaisi
+voittajalle anteeksi suosikkiensa tappiota tahi kuolemaa.
+
+-- Voi, -- virkkoi Diana, kietoen käsivartensa rakastajansa
+kaulaan ja katsellen tämän kauniita piirteitä. -- Etkö ole Ranskan
+urhoollisin ylimys? Miksi sinun siis tarvitsee ajatella kunniasi
+kartuttamista? Sinä jo olet niin ylempänä kaikkia muita, ettei ole
+ylevää pyrkiä vieläkin kuuluisammaksi. Ethän sinä halua miellyttää
+muita naisia, sillä sinähän rakastat minua ja pelkäisit kadottavasi
+minut ainaiseksi, eikö niin? Ludvig? Ole arka elämästäsi! Minä en
+sano sinulle: ajattele kuolemaa, sillä ei ainoakaan mies ole kyllin
+voimakas, riittävän mahtava, surmaamaan minun Ludvigiani muuten kuin
+petoksen kautta. Mutta voihan tulla haavoitetuksi, sinähän tiedät
+sen, koska minä saan kiittää haavaa siitä, että olen oppinut sinut
+tuntemaan.
+
+-- Ole huoletta, -- vastasi Bussy hymyillen. -- Minä pidän varani,
+niin ettei minua rumenneta.
+
+-- Ajattelepas, mitä tuskaa tuntisitkaan, jos näkisit minun palaavan
+haavoitettuna ja verisenä! No niin! Samaa tuskaa tulisin minäkin
+tuntemaan, jos sinut verisenä näkisin. Ole varovainen, urhea
+leijonani. Siinä kaikki, mitä sinulta pyydän.
+
+-- Olen, Dianani, -- vastasi Bussy.
+
+-- Voi, Ludvig! Sinä vastaat kuulematta mitä minä puhun. Sinä
+katselet minua välittämättä siitä että minä puhun.
+
+-- Niin, minä katselen, miten kaunis sinä olet.
+
+-- Elä nyt ajattele minua. Muista, että asia koskee sinua, sinun
+elämääsi, meidän elämäämme. Minä aion nyt sanoa sinulle jotain, mikä
+tekee sinut, ei tosin voimakkaammaksi, mutta ainakin varovaisemmaksi.
+Minä aion rohkastautua itse katselemaan sinun taisteluasi.
+
+-- Sinäkö?
+
+-- Niin, minä tahdon sen nähdä.
+
+-- Se on mahdotonta, Diana.
+
+-- Ei ole. Kuulehan! Sinä tiedät, että tässä viereisessä huoneessa
+on ikkuna pihanpuolella, ja siitä ikkunasta avautuu näköala
+Tournellesille.
+
+-- Kyllä, minä muistan sen. Se on noin kaksikymmentä jalkaa korkealla
+ja sen alapuolella on rauta-aidake.
+
+-- Tuosta ikkunasta voin sinut nähdä. Asettaudu sellaiseen
+asemaan, että sinut näen. Silloin tiedät minun olevan ikkunassa.
+Voitpa nähdäkin minut... mutta mitä minä, houkkio, puhunkaan!
+Vastustajillasi saattaisi olla jotain etua sinun hajamielisyydestäsi.
+
+Niin, hän ehkä voisi minut surmata sill'aikaa kun minä sinua
+katselisin, -- virkkoi Bussy. -- Jos minut olisi tuomittu kuolemaan
+ja minä itse saisin valita kuolintavan, niin valitsisin juuri
+sellaisen.
+
+-- Mutta eihän nyt ole kysymyksessä kuoleminen. Päinvastoin on
+kysymys elämisestä.
+
+-- Ja minä tulen elämään, ole huoletta. Sitäpaitsi on minulla hyvät
+taistelutoverit. Sinä et tunne minun ystäviäni, mutta minä ne tunnen.
+
+-- Hyvä on. Minä uskon sinua, rakkaani, mutta kuuntelehan nyt minua
+ja lupaa totella.
+
+-- Kyllä, kunhan vain et käske minun jättämään sinua.
+
+-- Juuri sitä aioin sinulta pyytää. Minä vetoan sinun järkeesi.
+
+-- Niinpä ei sinun itsesi olisi pitänyt sitä minulta riistää.
+
+-- Ei mitään korusanoja, kaunis ylimykseni, vaan tottelevaisuutta.
+Tottelevaisuudella osoitetaan parhaiten rakkautta.
+
+-- Käske siis.
+
+-- Sinun täytyy erota minusta. Sinun tulee nukkua.
+
+-- Voi, nytkö jo?
+
+-- Minä tahdon rukoilla jumalaa puolestasi ja sitten syleilet sinä
+minua jäähyväisiksi.
+
+-- Mutta sinuahan olisikin rukoiltava, niinkuin rukoillaan enkeleitä.
+
+-- No etkö sitten usko, että enkelit rukoilevat jumalaa? -- virkkoi
+Diana ja lankesi polvilleen.
+
+Sydämensä syvyydestä ja katse korkeuteen tähdättynä rukoili hän
+sitten:
+
+Herra, jos tahdot, että sinun palvelijattaresi on elävä onnellisena
+eikä hänen toivottomuudessaan tarvitse etsiä kuolemaa, niin suojele
+häntä, jonka olet johdattanut minun tielleni, niin että voisin
+rakastaa vain häntä, vain häntä!
+
+Hän oli parahiksi saanut lausutuiksi nuo sanat, ja Bussy oli hieman
+kumartunut kietoakseen kätensä hänen ympärilleen ja suudellakseen
+hänen otsaansa, kun äkkiä ikkunaruudut helisivät ja kolme asestettua
+miestä ilmestyi balkongille samalla kun neljäs kiipesi kallerialle.
+
+Viimeksimainitun kasvoilla oli naamari. Oikeassa kädessään oli
+hänellä pistooli, vasemmassa paljastettu miekka.
+
+Bussy seisoi silmänräpäyksen ajan liikkumattomana ja Dianan päästämän
+kauhunhuudon jähmetyttämänä. Samalla oli Diana kietonut kätensä
+Bussyn kaulaan.
+
+Naamioitu mies antoi merkin. Hänen kolme toveriaan tulivat pari
+askelta lähemmäksi Yhdellä niistä oli aseenaan pyssy.
+
+Vasemmalla kädellään siirsi Bussy äkisti Dianan syrjään ja veti
+oikealla miekkansa esiin.
+
+-- Eteenpäin, eteenpäin, urhoni! -- huusi haudankaikuva ääni
+samettinaamion alta. -- Hän on kauhusta puolikuollut. Pelko on hänet
+surmannut.
+
+-- Sinä erehdyt, -- sanoi Bussy. -- En ole koskaan ollut pelkuri.
+
+Diana aikoi tulla hänen lähelleen.
+
+-- Mene syrjään, Diana! -- sanoi Bussy. Mutta kehotusta tottelematta
+kiersi Diana toistamiseen käsivartensa hänen kaulaansa.
+
+-- Tahdotko, että he surmaavat minut? - mutisi Bussy.
+
+Diana väistyi nyt sivulle. Hän huomasi, ettei hän tuolla tavalla
+voisi auttaa rakastajaansa.
+
+-- Ahaa! -- virkkoi äskeinen kolkko ääni. -- Sehän onkin herra Bussy.
+Enpä minä, hullu, olisi tuota uskonut. Toden totta, hyvä, kelpo
+ystävä!
+
+Bussy oli vaiti ja puri huultaan ja katseli ympäriltään
+puolustusesineitä.
+
+-- Hän on saanut tietää, -- jatkoi pilkallisesti sama synkkä ääni,
+-- että ylihovijahtimestari on poissa ja on jättänyt vaimonsa yksin,
+minkävuoksi hän on tullut pitämään tälle seuraa. Miten hyvä, mainio
+ystävä herra Bussy onkaan!
+
+-- Aah? Vai te se olette, herra Monsoreau! -- virkahti Bussy. --
+Hyvä on! Poistakaa naamarinne! Minä tiedän nyt, kenen kanssa olen
+tekemisissä.
+
+-- Olkoon menneeksi, -- vastasi Monsoreau ja heitti kauvas mustan
+samettinaamarinsa. Diana päästi heikon huudahduksen. Monsoreau oli
+kalmankalpea ja hänen hymynsä muistutti pahan hengen hymyä.
+
+-- Kas niin, hyvä herra, -- lausui Bussy, -- tehkäämme tästä loppu.
+Minä en pidä meluamisesta. Puheiden pito ehkä soveltuu Homeroksen
+urhoille ennen taisteluun menoa. Mutta minä olen vain pelkkä ihminen,
+kuitenkin sellainen ihminen, joka ei pelkää. Käykää siis minun
+kimppuuni tahi antakaa minun mennä.
+
+Monsoreau vastasi pilkkanaurulla, ja se sai Dianan vapisemaan, mutta
+Bussyssa se synnytti mitä kiehuvinta vihaa.
+
+-- Antakaa minun poistua! -- toisti nuori mies ja tunsi veren
+kohoavan sydämestä päähän.
+
+-- Ohoo! -- vastasi Monsoreau. -- Vai poistua! Mitä sillä
+tarkoitatte, herra Bussy?
+
+-- Mitelkäämme sitten miekkojamme ja tehkäämme selvä asiasta. Minun
+täytyy päästä kotiini, ja minä asun kaukana täältä.
+
+-- Eipähän! Te tulette jäämään tänne! Sillävälin näkyi kahden muun
+miehen päät balkongin ristikon takaa. He astuivat nyt sisälle ja
+asettautuivat toveriensa viereen.
+
+-- Neljä ja kaksi on yhteensä kuusi, -- sanoi Bussy. -- Missä ovat
+muut?
+
+-- Ne odottavat oven ulkopuolella, -- vastasi Monsoreau.
+
+Diana vaipui polvilleen ja niin paljo kuin hän koettikin hillitä
+nyyhkytystään, kuuli Bussy sen kuitenkin. Hän loi pikaisen silmäyksen
+ensin Dianaan, sitten kreiviin.
+
+-- Paras kreivi, -- virkkoi hän hetkisen harkittuaan, -- te tiedätte,
+että minä olen rehellinen mies.
+
+-- Kyllä, -- vastasi Monsoreau, -- te olette rehellinen mies samalla
+tavalla kuin tuo rouva on rehellinen nainen.
+
+-- Hyvä on, hyvä herra, se on kovaa, mutta ansaittua, ja kaikki vielä
+sovitetaan. Mutta huomenna on minulla muuan asia selvitettävänä
+noiden neljän ylimyksen kanssa, jotka te tunnette. Ja koska heillä
+on etuoikeus, pyydän minä saada tänä iltana väistyä syrjään ja annan
+teille kunniasanani siihen, että voitte sen jälkeen tavata minut,
+missä haluatte.
+
+Monsoreau kohautti olkapäitään.
+
+-- Kuulkaahan, -- jatkoi Bussy, -- minä vannon kautta jumalan
+kuuluvani teille sittenkun olen taistellut herrojen Schombergin,
+Quéluksen, Maugironin ja d'Epernonin kanssa. Jos he surmaavat minut,
+silloinhan te saatte hyvityksen heidän kätensä kautta. Mutta jos taas
+minä heidät surmaan, on teillä itsellänne tilaisuus kostaa.
+
+Monsoreau kääntyi miestensä puoleen.
+
+-- Reippaasti eteenpäin, urhoni! -- huusi hän.
+
+-- Ahaa, minä erehdyinkin! -- sanoi Bussy. -- Tässä ei näy olevankaan
+kysymyksessä kaksintaistelu, vaan murha.
+
+-- Kuten haluatte.
+
+-- Näen, että me olemme pettyneet toistemme suhteen. Mutta varokaa
+itseänne, varokaa itseänne. Anjoun herttua saattaa julmistua asiasta.
+
+-- Ja kuitenkin on hän itse minut lähettänyt. Bussy värisi ja Diana
+kohotti vaikerrellen kätensä korkeutta kohti.
+
+-- Jos niin on, -- vastasi Bussy, -- niin täytyy minun turvautua
+Bussyyn yksinään eli vain itseeni. Pitäkää miehuullisesti puolianne,
+sankarit!
+
+Ja kuin kädenkäänteessä hän löi kumoon rukoustuolin, veti sen
+pöydälle ja heitti vielä sen päälle erään tuolin, niin että hän
+muutamassa silmänräpäyksessä oli saanut järjestetyksi itselleen
+jonkinlaisen suojamuurin itsensä ja vihollistensa välille. Tämä
+liike oli ollut niin nopea, että pyssystä ammuttu kuula sattui vain
+rukoustuoliin ja tarttui siihen kiinni. Sillävälin Bussy kaatoi vielä
+erään Frans I:n aikaisen pöydän, lisäten siten suojusvarustustaan.
+
+Diana, joka nyt oli suojassa hyökkääjiltä, ymmärsi, ettei hän voisi
+muuten kuin rukouksien kautta auttaa rakastajaansa: hän senvuoksi
+rukoili ylen hartaasti. Bussy loi katseen ensin häneen, sitten tuohon
+tilapäiseen varustukseensa ja virkkoi:
+
+-- Nyt eteenpäin! Mutta minun miekkani pistää. Varokaa itseänne!
+
+Monsoreaun yllytyksestä tekivät roistot liikkeen leijonaa kohti.
+Tämä odotteli niitä palavin katsein. Muuan niistä ojensi kätensä
+vetääkseen pois rukoustuolin, mutta ennenkuin hän ehti sitä
+koskeakaan, halkaisi Bussyn miekka hänen kätensä aina olkapäähän asti.
+
+Mies päästi huudon ja kompuroi ikkunan luo.
+
+Bussy kuuli nyt nopeita askeleita käytävästä ja pelkäsi jäävänsä
+kahden tulen väliin. Hän riensi ovelle sulkemaan reikeliä, mutta
+se ehtikin avautua ennen. Bussy peräytyi askeleen asettautuakseen
+vastarintaan sekä entisiä että uusia vihollisiaan vastaan.
+
+Kaksi miestä syöksähti ovesta sisälle.
+
+-- Voi, rakas isäntä! -- huusi hyvin tuttu ääni. -- Tulemmeko liian
+myöhään?
+
+-- Remy! -- huudahti Bussy.
+
+-- Luulenpa, -- huusi toinen ääni, -- että täällä ollaan murhaamassa!
+
+Bussy tunsi tuon äänen ja päästi ilohuudon.
+
+-- Saint-Luc!
+
+-- Minä itse, hyvä ystävä.
+
+-- Ahaa! -- virkahti Bussy. -- Arvelenpa nyt, paras herra Monsoreau,
+että teette viisaimmin antaessanne meidän mennä, sillä ellette nyt
+lähde pois tieltä, tulemme me kulkemaan teidän ruumiittenne yli.
+
+-- Kolme miestä tänne! -- kirkui Monsoreau.
+
+Kolme uutta roistoa ilmestyi balkongille.
+
+-- Kas vaan! Luulenpa niitä olevan kokonaisen armeijan! -- virkkoi
+ilveillen Saint-Luc.
+
+-- Suuri jumala, varjele häntä! -- rukoili Diana.
+
+-- Kurja! -- huusi Monsoreau ja riensi lähemmäksi lyödäkseen häntä.
+
+Mutta Bussy näki tuon liikkeen ja notkeana kuin tiikeri hyppäsi
+yhdellä ainoalla loikkauksella yli suojavarustuksensa. Hänen
+miekkansa sattui Monsoreaun miekkaan ja satutti tätä kaulaan,
+mutta välimatka oli liian pitkä, ja ylihovijahtimestari pääsi vain
+vähäisellä naarmulla.
+
+Viisi miestä hyökkäsi nyt Bussyn päälle. Yksi niistä kaatui heti
+Saint-Luc'in miekasta.
+
+-- Eteenpäin! -- huusi Remy.
+
+-- Ei, Remy! -- sanoi Bussy. -- Ota ja vie pois Diana!
+
+Monsoreau päästi karjunnan ja tempaisi pistoolin eräältä lähinnä
+seisovalta.
+
+Remy epäröi.
+
+-- Mutta entäpä te itse? -- väitti hän.
+
+-- Vie vain pois hänet, vie pois hänet! -- huusi Bussy. -- Minä jätän
+hänet sinun huostaasi.
+
+-- Voi hyvä jumala! -- mutisi Diana. -- Voi jumala, auta häntä!
+
+-- Tulkaa, rouva, -- sanoi Remy.
+
+-- En koskaan, en milloinkaan minä häntä hylkää.
+
+Remy nosti hänet syliinsä.
+
+-- Auta, Bussy! -- huusi Diana. -- Auta!
+
+Naisparka houraili. Hän ei enää voinut erottaa ystävää vihollisesta...
+
+-- Mene, mene, -- vastasi Bussy. -- Minä tulen sitten luoksesi.
+
+-- Kyllä, kyllä! -- ulvoi Monsoreau. -- Sen kyllä uskon.
+
+Samassa laukaistiin pyssy.
+
+Bussy huomasi Remyn horjahtelevan ja kaatuvan ja samalla kaatavan
+Dianan mukanaan. Bussylta pääsi tuskanhuuto.
+
+-- Ei se ollut mitään, -- sammalsi Remy. -- Minä vain sain kuulan.
+Hän on vahingoittumaton.
+
+Bussy käännähti heti ympäri ja samassa heittäytyi kolme miestä hänen
+päällensä. Mutta Saint-Luc syöksähti Bussyn ja noiden kolmen väliin.
+Niistä yksi kaatui. Toiset kaksi peräytyivät takaisin.
+
+-- Saint-Luc! -- pyysi Bussy. -- Saint-Luc, sen naisen nimessä, jota
+rakastat, vannotan minä sinun pelastamaan Dianan!
+
+-- Entä sinä itse?
+
+-- Minä olen mies.
+
+Saint-Luc kiiruhti nyt Dianan luo, joka oli kohottautunut polvilleen,
+otti hänet syliinsä ja poistui ovesta.
+
+-- Tännepäin! -- huusi Monsoreau. -- Tänne te miehet, jotka olette
+rapuilla!
+
+-- Haa, roisto! Haa, kurja konna! -- ärjyi Bussy.
+
+Monsoreau vetäytyi miestensä taa. Bussy teki pari hyökkäystä. Ensi
+kerralla hän lävisti erään pään, toisella kerralla muutaman rinnan.
+
+-- Tämä tekee meille hieman parempaa tilaa, -- sanoi hän, peräytyen
+varustuksensa suojaan.
+
+-- Paetkaa! mutisi Remy. -- Paetkaa armollinen herra!
+
+-- Minäkö pakenisin murhaajia! -- huusi Bussy ja kumartuen nuoren
+miehen puoleen kuiskasi:
+
+-- Diana täytyy pelastaa. Mutta sano, Remy, mihin paikkaan olet
+haavoittunut?
+
+-- Pitäkää varanne! -- sanoi Remy. -- Pitäkää varanne!
+
+Neljä miestä syöksähti nyt todellakin ovesta rapuille. Bussy, huomasi
+olevansa saarrettu kahdelta taholta. Mutta hänessä eli vain yksi
+ainoa ajatus.
+
+-- Diana! -- huusi hän. -- Diana!
+
+Ja silmänräpäystäkään hukkaamatta hyökkäsi hän samassa noita neljää
+miestä vastaan. Niistä kaksi kaatui, toinen haavottuneena, toinen
+kuolleena. Sitten hän, Monsoreaun lähestyessä, vetäytyi taas takaisin
+varustukseensa.
+
+-- Vetäkää haka kiinni! -- huusi Monsoreau. -- Ja vääntäkää avainta.
+Me saamme hänet kiinni.
+
+Viimeiset voimansa ponnistaen oli Remy sillävälin laahautunut Bussyn
+jalkoihin, lisäten siten ruumiillaan varustusta.
+
+Syntyi hetken väliaika.
+
+Huojuvin polvin, ruumis seinässä kiinni, käsivarsi taivutettuna ja
+miekankärki alaspainettuna seisoi Bussy ja katseli ympärilleen.
+
+Seitsemän miestä virui lattialla, yhdeksän taistelijaa oli vielä
+jälellä.
+
+Bussy laski niiden luvun muutamassa silmäyksessä. Mutta nähdessään
+yhdeksän miekkaa välähtelevän, kuullessaan Monsoreaun yllyttävän
+miehiään, tuntiessaan jalkainsa liukahtelevan veressä tuntui tuosta
+urhoollisesta sankarista, joka ei koskaan ollut tuntenut pelkoa,
+siltä kuin tuntuisi kuoleman kuva uhkaavana siinä hänen edessään ja
+viittaili hänelle kamalin irvistyksin.
+
+-- Yhdeksästä, -- ajatteli hän, -- voin tosin vielä surmata viisi,
+mutta jälellejäävät neljä tulevat surmaamaan minut. Voimani saattavat
+riittää vielä kymmeneksi minuutiksi. Hyvä on! Näinä kymmenenä
+minuuttina tahdon minä tehdä sellaista, mitä ainoakaan ihminen ei
+vielä ole tehnyt -- eikä tule tekemään.
+
+Riisuttuaan viittansa ja käärittyään sen kuin kilveksi vasemman
+käsivartensa ympärille, syöksähti hän keskelle huonetta, ikäänkuin ei
+hänen arvolleen soveltuisi enää taistella suojassa. Siinä hän kohtasi
+joukon miekkoja, ja niiden kanssa hänen miekkansa terä kiemurteli
+kuin kyy. Kolme kertaa oli hän hyökännyt, kolmasti oli hänen
+miekkansa sattunut, ja haalea verivirta valui pitkin miekanterää
+hänen rystyilleen. Sillä aikaa oli hän väistänyt parikymmentä
+vimmattua iskua. Hänen viittansa oli repeytynyt rääsyiksi.
+
+Murhamiehet vaihtoivat taistelutapansa, nähtyään yhden toverinsa
+kaatuvan ja kolmannen peräytyvän. He lakkasivat käyttämästä
+miekkojaan. Toiset ahdistivat häntä pyssyjensä perillä, toiset
+laukaisivat pistoolinsa, jotka vielä olivat olleet laukaisematta,
+mutta hän väisti taitavasti kuulat joko heittäytymällä sivulle tai
+kumartumalla alas. Tuona ratkaisevana hetkenä näytti hänen olentonsa
+moninkertaistuneen, sillä hän ei ainoastaan nähnyt, kuullut ja
+toiminut, vaan hän myöskin arvasi vainoojiensa salaisimmat ajatukset.
+
+Hänet valtasi nyt ajatus, että hän, jos surmaisi Monsoreaun, tulisi
+taistelu päättymään. Senvuoksi hän hakikin tätä murhamiestensä
+seasta. Mutta tämä, ollen yhtä rauhallinen kuin Bussy oli kiihkeä,
+tyytyi vain lataamaan pistooleita miehilleen tai laukaisi niitä
+taistelijain takaa.
+
+Mutta Bussylle oli helppoa raivata tietään. Hän hyökkäsi roistojen
+keskeen, jotka samassa peräytyivät, niin että hän oli kasvot
+vastatusten Monsoreaun kanssa. Tämä tähtäsi ja ampui Bussyä kohti
+laukauksen. Kuula sattui Bussyn miekan terään ja taittoi sen pari
+tuumaa kahvan yläpuolelta.
+
+-- Aseeton! -- huusi Monsoreau. Aseeton! Bussy peräytyi pari askelta
+ja tarttui miekkansa katkenneeseen terään. Silmänräpäyksessä oli se
+hänellä kädessään, nenäliina sen suojaksi käärittynä.
+
+Taistelu alkoi nyt uudelleen ja tarjosi harvinaisen näyn. Melkein
+aseeton mies taisteli yksinään kuutta hyvin asestettua miestä
+vastaan, suojanaan kymmenestä ruumiista muodostunut valli.
+
+Kamppailu muodostui nyt entistään hirvittävämmäksi. Monsoreau,
+aavistaen Bussyn haluavan saada itselleen uuden aseen, järjesti
+kaikki miehensä hyökkäämään Bussyn kimppuun. Bussy joutui
+saarroksiin. Tylsä, rikkinäinen teränpuolikas vavahteli hänen
+kädessään. Väsymys alkoi jäykistää hänen käsivarttaan ja hän katsahti
+epätoivoissaan ympärilleen, kun äkkiä muuan hänen jaloissaan oleva
+ruumis sai eloa, nousi polvilleen ja ojensi hänelle eheän miekan.
+Se oli Remy, joka täten viimeisenä ponnistuksenaan osotti Bussylle
+uskollisuuttaan.
+
+Bussy päästi ilohuudon ja vetäytyi äkkiä takaperin irroittaakseen
+nenäliinan kädestään ja heittääkseen katkenneen terän luotaan.
+
+Sillävälin hiipi Monsoreau Remyn luo ja laukasi pistoolinsa suoraan
+tämän päähän. Remy retkahti permannolle kuolleena.
+
+Bussy tämän huomattuaan huusi tai oikeammin sanoen karjui. Kun
+hän taas oli saanut puolustamismahdollisuuden, palasivat hänen
+voimansakin. Hänen miekkansa viuhusi ainaisena ympyränä ja puhkaisi
+milloin käden, milloin ohimon.
+
+Nyt oli ovi vapaa. Nopeana ja notkeana hän hyökkäsi sitä kohti,
+koettaen painollaan murtaa sen auki. Mutta reikelit pitivät.
+
+Väsähtäneenä siitä laski Bussy oikean käsivartensa alas ja koitti
+vasemmalla kädellään vetää reikeliä auki, kääntäen selkänsä oveen
+päin ja kasvonsa roistoihin. Silloin hän sai luodin reiteensä ja
+kaksi pistoa lonkkiinsa, mutta hänen oli onnistunut saada reikeli
+vedetyksi ja avainta väännetyksi. Riemuiten hän pisti nyt kuoliaaksi
+lähimmän roiston, hyökkäsi Monsoreauta kohti ja iski häntä rintaan.
+Monsoreau alkoi kiroilla.
+
+-- Ah! -- huudahti Bussy avatessaan ovea. -- Alanpa jo luulla
+pääseväni täältä pois.
+
+Neljä jälellejäänyttä roistoa heittivät nyt pois aseensa ja
+tarttuivat käsin kiinni Bussyyn. He eivät kyenneet haavottamaan
+häntä miekoillaan, sillä hänen ihmeteltävä taituruutensa teki hänet
+haavoittumattomaksi. He senvuoksi koettivat saada hänet kuristetuksi.
+Mutta miekankahvalla ja terällä iskien sai Bussy sen estetyksi.
+Kahdesti tuli taas Monsoreaukin lähemmäksi ja kahdesti hän myös
+haavottui.
+
+Kolme miestä oli nyt tarttunut kiinni Bussyn miekkaan ja ne saivat
+sen riistetyksi hänen käsistään. Silloin hän tarttui puiseen tuoliin
+ja löi sillä kaksi miehistä maahan, mutta kolmannen olkapäähän
+sattuessaan tuoli murtui. Mies jäi pystyyn ja iski tikarin Bussyn
+rintaan. Bussy tarttui häntä ranteeseen, veti tikarin haavasta
+ja käänsi sen terän vastustajaansa kohti ja pakotti hänet siten
+lävistämään itsensä. Viimeinen miehistä hyppäsi ulos ikkunasta. Bussy
+otti pari askelta seuratakseen häntä, mutta ruumiitten keskessä
+makaava Monsoreau nousi nyt vuorostaan ylös ja iski veitsen hänen
+polveensa.
+
+Bussy huudahti tuskasta ja haki katseillaan miekkaa ja, sellaisen
+saatuansa, työnsi sen niin rajusti ylihovijahtimestarin rintaan, että
+se lävisti Monsoreaun, nauliten tämän kiinni lattiaan.
+
+-- Haa! huusi Bussy. -- En tiedä, täytyykö minunkin tässä paikassa
+kuolla, mutta ainakin olen minä nähnyt sinun kuolevan.
+
+Monsoreau aikoi vastata, mutta heitti siinä samassa henkensä.
+
+Bussy laahautui nyt käytävään. Veri purskahti nyt polvesta ja
+reidestä. Hän katsahti vielä viimeisen kerran ympärilleen.
+
+Kuu pääsi samassa paistamaan pilven lomasta ja sen säteet
+valaisivat tuota veren vallassa olevaa huonetta. Säteet kuvastuivat
+ikkunaruutuihin, hopeoiden rikkirevityt, kuulanreikien täyttämät
+seinät ja valaisten noita kalpeita kasvoja, joille vielä
+kuolemassakin oli jäänyt murhamiehen kamala, uhkaava ilme. Nähdessään
+tuon taistelukentän, johon hän itse oli niin paljon kuolemaa
+kylvänyt, valtasi hänet, niin haavoittunut ja kuolemaisillaan kun
+olikin, jonkinlainen ylevyydentunne. Kuten jo oli sanonut, ei kukaan
+muu kuolevainen olisi voinut tehdä sitä minkä hän oli tehnyt. Hänen
+oli nyt vain paettava, pelastauduttava. Nyt saattoikin hän paeta,
+sillä hän jätti jälkeensä vain ruumiita.
+
+Mutta kaikkea ei tuo nuori sankari vielä ollut voittanut. Hänen
+päästyään rapuille näki hän aseiden valehtelevan puutarhassa. Muuan
+kuula vingahti ja sattui hänen olkapäähänsä. Pihassakin oli siis
+aseellisia miehiä.
+
+Silloin muisti hän sen pienen ikkunan, josta Dianan piti katsella
+kaksintaistelua, ja laahautui sinnepäin niin nopeasti kuin kykeni.
+
+Ikkuna oli auki. Bussy sulki oven ja pani sen reikeliin, nousi sitten
+voimiaan ponnistellen ikkunalle, istui siihen kahanreisin ja ajatteli
+hypätä alas alhaalla olevan rauta-aidakkeen toiselle puolelle.
+
+-- Voi, minä en jaksa! -- mutisi hän.
+
+Samassa kuului askeleita rapuilta. Sieltä oli tulossa muuan joukkue.
+
+Bussylla ei nyt enää ollut kykyä puolustautua. Hän kokosi kaikki
+voimansa, käyttäen sitä kättänsä ja sitä jalkaansa, joita vielä
+saattoi liikutella ja syöksähti alas. Mutta maahan päästyään
+liukahti hänen jalkansa erääseen kiveen, sillä hänen kenkäinsä
+pohjat olivat käyneet liukkaiksi verestä, ja hän horjahti aidakkeen
+terävien rautapiikkien päälle. Muutamat niistä tunkeutuivat kiinni
+vaatteisiin, ja hän jäi siihen riipuksiin.
+
+Silloin hän ajatteli ainoata elossaolevaa ystäväänsä ja huusi:
+Saint-Luc! Saint-Luc! Tännepäin! Aah! Vai te siellä olette, herra
+Bussy? -- vastasi muuan henkilö, joka oli piileskellyt eräässä
+läheisessä puuryhmässä.
+
+Bussya värisytti, sillä ääni ei ollut Saint-Luc'in.
+
+-- Saint-Luc! -- huusi hän toistamiseen. -- Tule! Elä pelkää mitään
+Dianan vuoksi. Minä olen surmannut Monsoreaun.
+
+Hän toivoi Saint-Luc'in olevan siinä lähistöllä ja tulevan tiedon
+saatuaan avuksi.
+
+-- Ahaa! Onko Monsoreau surmattu? -- kysyi eräs toinen ääni.
+
+-- On.
+
+Bussy näki kahden naamioidun henkilön tulevan esiin puuryhmästä.
+
+-- Jumalan nimessä, -- hyvät ystävät, -- huusi hän, -- auttakaa
+ylimystä, joka vielä on pelastettavissa, jos te tahdotte antaa
+hänelle apuanne!
+
+-- Mitä päätätte, armollinen herra? -- kuiskasi toinen.
+
+-- Varomaton! -- vastasi toinen ääni. Armollinen herra! -- huusi
+Bussy, joka oli kuullut heidän kuiskailemisensa, sillä aseman
+epätoivoisuus oli tarkistanut hänen kuulohermojaan, -- armollinen
+herra! Päästäkää minut tästä irti, ja minä annan teille anteeksi sen,
+että olette minut ilmiantanut.
+
+-- Kuuletko? -- virkkoi toinen naamioiduista.
+
+-- Mitä käskette? -- kysäsi toinen.
+
+-- Että sinä päästät hänet...
+
+Sitten hän lisäsi naamarinsa sisällä hymyillen:
+
+-- ... hänen kärsimyksistään...
+
+Bussy käänsi päätään sille taholle, josta tuo pilkallinen ääni kuului.
+
+-- Minä olen hukassa! -- mutisi hän. Samassa pantiin pyssynpiippu
+hänen rintaansa, ja laukaus pamahti.
+
+Bussyn pää retkahti olkapäätä vasten ja kädet hervahtivat alaspäin.
+
+-- Kirous seuratkoon sinua, murhaaja! -- huokasi hän.
+
+Hän lausui Dianan nimen ja heitti samassa henkensä.
+
+Hänen verensä tippui aidakkeelta sen naamioidun päälle, jota oli
+kutsuttu "armolliseksi herraksi."
+
+-- Onko hän kuollut? -- huusivat ikkunasta miehet, jotka olivat, oven
+murrettuaan, tunkeutuneet sisälle.
+
+-- On, -- vastasi Aurilly. -- Mutta paetkaa nyt, hyvät ystävät, sillä
+ajatelkaa, että Anjoun herttua oli kreivi Bussyn ystävä ja suojelija.
+
+Miehet eivät mitään muuta toivoneetkaan. He katosivat nopeasti.
+
+-- Mene nyt ylös, Aurilly, -- virkkoi herttua, -- ja heitä ikkunasta
+tänne alas Monsoreaun ruumis.
+
+Aurilly kiiruhti ylös ja tapasikin ylihovijahtimestarin ruumiin. Hän
+hilasi sen ikkunalle ja heitti siitä alas. Pudotessaan tahri tuo
+eloton ruumis herttuan vaatteet verellä.
+
+Frans tutki kuolleen taskuja ja löysi sieltä oman ruhtinaallisen
+kätensä allekirjoittaman asiakirjan.
+
+-- Juuri tätä minä etsin, -- sanoi hän. -- Nyt ei meillä ole täällä
+enää mitään tekemistä.
+
+-- Entä Diana? -- kysyi Aurilly.
+
+-- Ooh! Rakkauteni häneen on sammunut, ja koska hän ei meitä
+tuntenut, niin voit nyt päästää irti sekä hänet että Saint-Luc. He
+saavat mennä, mihin haluavat.
+
+Aurilly hävisi.
+
+-- En pääse tälläkään kertaa kuninkaaksi, -- mutisi herttua,
+repien paperin tuhansiksi palasiksi. Mutta en joudu myöskään päätä
+lyhemmäksi tällä kertaa valtiopetoksesta.
+
+
+
+
+48.
+
+Gorenflot on vähällä tulla hirtetyksi.
+
+
+Salaliitto oli alusta loppuun ollut oikeata ilveilyä.
+Sveitsiläiskaarti, joka oli sijoitettuna salaisen käytävän suulle,
+ja Ranskan kaarti, joka oli piirittänyt luostarin korkeasyntyisten
+petturien vangitsemistarkoituksessa, eivät saaneet vilahdukseltakaan
+nähdä heistä ainoatakaan, sillä he kaikki olivat päässeet karkuun
+maanalaista salaholvia myöten.
+
+Kuten sanottu, eivät he nähneet ainoatakaan ihmistä, mistä syystä
+Crillon, mukanaan kuningas ja kolmekymmentä miestä, tunkeutui
+luostariin.
+
+Kuolonhiljaisuus vallitsi tuossa laajassa rakennuksessa. Kokeneena
+soturina olisi Crillon mieluummin halunnut kuulevansa melua, sillä
+nyt hän pelkäsi väijytyksen olevan kysymyksessä. Mutta turhaan
+avattiin ovia ja ikkunoita, turhaan nuuskittiin joka paikasta. Mitään
+ei löytynyt.
+
+Kuningas kulki toisten edellä ja huusi kaikin voimin:
+
+-- Chicot! Chicot! Kukaan ei vastannut.
+
+-- Olisivatkohan he hänet surmanneet, -- arveli kuningas. -- Mutta
+siinä tapauksessa he saavat, kautta jumalan, maksaa minun narrini
+yhtä kalliisti kuin olisi hän aatelismies.
+
+-- Olette oikeassa, sire, -- sanoi Crillon. -- Hän on todellakin
+ylimys mitä urhoollisin.
+
+Chicot ei kuninkaan huutoihin vastannut, sillä hän oli parhaallaan
+koputtelemassa Mayennea. Ja se työ oli hänestä niin hauskaa, ettei
+hän nähnyt eikä kuullut mitään siitä, mitä hänen ympärillään tapahtui.
+
+Mutta kun herttua oli päässyt menemään aukosta eikä Chicotin huomio
+enää ollut kiintynyt mihinkään erikoiseen, kuuli hän huudot ja tunsi
+Henrikin äänestä.
+
+Gorenflot oli sillävälin ollut pelästyksestä puolikuolleena. Niin
+typerä kuin muuten olikin, käsitti hän kuitenkin, mikä häntä odotti.
+
+-- Hyvä herra Chicot, -- änkytti hän, pidellen käsillään vatsaansa,
+-- onko mahdollista, että te luovutatte minut vastustajilleni, minut,
+oman ystävänne Gorenflotin?
+
+-- Senkin retale! -- sanoi Chicot. Gorenflot alkoi ulvoa.
+
+-- Minä, joka olen syönyt niin mainioita päivällisiä teidän
+seurassanne! -- huusi hän nyyhkyttäen. -- Minä, joka join niin
+hyvällä halulla, että te aina kutsuitte minua sienien kuninkaaksi!
+Minä, joka niin paljo pidin Runsaudensarvessa tilaamistanne
+lihotetuista kanoista, etten koskaan jättänyt niistä syömättä edes
+luita!
+
+Tämä luetteleminen tuntui Chicotista niin ylenmäärin ylevältä, että
+se liikutti häntä täydelliseen anteeksiantoon asti.
+
+-- Kaikkivaltias jumala! Siinä ne nyt ovat, -- kirkui Gorenflot. --
+Tuossa ne tulevat! Minä olen kuoleman oma. Voi hyvä, armollinen herra
+Chicot, auttakaa minua!
+
+Paksu munkki lysähti kauhistuksissaan maahan.
+
+-- Nouse ylös, -- sanoi Chicot.
+
+-- Annatteko minulle anteeksi?
+
+-- Saammehan nähdä.
+
+-- Te löitte minua niin kovasti, että se kyllä riittää.
+
+Chicotilta pääsi raikuva nauru. Tuo munkki parka oli niin
+hämmennyksissään, että hän luuli saaneensa Mayennelle annetut iskut.
+
+-- Te nauratte, hyvä herra Chicot! -- sanoi hän.
+
+-- Tietysti minä nauran, houkkio!
+
+-- Saanko minä siis elää?
+
+-- Se ei riipu minusta. Se riippuu kuninkaasta, jolla yksin on valta
+päättää sinun elämästäsi.
+
+Samassa alkoi pimeyttä valaista kirkas soihtuvalo. Siinä välähteli
+koko joukko miekkoja, ja ne nyt ympäröivät molemmat ystävämme.
+
+-- Aa, Chicot! Rakas Chicotini! -- huusi kuningas. -- Olipa hauskaa
+saada nähdä sinut taaskin!
+
+-- Kuulkaahan, hyvä herra Chicot, -- kuiskasi munkki. -- Suuri
+hallitsija iloitsee siitä, kun sai nähdä teidät jälleen.
+
+-- No mitä sitten?
+
+-- Ilossaan hän ei kiellä teiltä mitään. Pyytäkää siis häneltä minun
+armahtamistani.
+
+-- Täytyykö minun pyytää ilettävältä Herodekselta?
+
+-- Vaiti, vaiti, paras herra Chicot!
+
+-- No, sire, -- kysyi Chicot, -- kuinka monta olette saaneet kiinni?
+
+-- Emme ainoatakaan, -- vastasi Crillon. -- Pettureilla on kai ollut
+tiedossaan jokin salainen käytävä.
+
+-- Mutta sinä kaiketikin olet ne nähnyt? -- kysyi kuningas.
+
+-- Tietysti olen ne nähnyt.
+
+-- Kaikkiko?
+
+-- Jok'ainoan ensimäisestä viimeiseen.
+
+-- Minä köyhä, syntinen ihminen... -- mutisi Gorenflot.
+
+-- Ja sinä kaiketi tunsitkin ne kaikki?
+
+-- En sire. Tunsin vain yhden ainoan enkä häntäkään
+kasvonpiirteistään.
+
+-- Kuka hän oli?
+
+-- Mayenne.
+
+-- Vai Mayenne, jolle olit velkaa...
+
+-- Olin, mutta nyt me olemme kuitit, sire.
+
+-- Ahaa! Kerroppa se minulle, Chicot!
+
+-- Jonkun toisen kerran, poikani. Nyt meillä on muuta hommaamista.
+
+-- Voi minua ihmisparkaa... -- toisti Gorenflot.
+
+-- Haa! Te olette ottanut yhden vangin! -- huudahti äkisti Crillon ja
+laski tukevan kätensä munkin olalle, joka paksuudestaan huolimatta
+kuitenkin kumartihe. Chicot viivästytti tahallaan, vastaustaan
+hetkisen ja antoi tuon munkki raukan sillä aikaa tuntea kauhun
+kammottavia tuskia.
+
+Gorenflot oli vähällä menettää tajuntansa nähdessään ympärillään
+niin monta välkkyvää miekkaa, niin monta vihastunutta katsetta.
+Hetken kuluttua, jolla aikaa munkki parka odotteli saavansa kuulla
+tuomiopasuunan jylinän, vastasi vihdoin Chicot:
+
+-- Sire, katseleppa tarkoin tätä munkkia. Muuan sotamies valaisi
+soihdullaan Gorenflotin kasvoja. Tämä ummisti silmänsä.
+
+-- Saarnaaja Gorenflot! -- huudahti Henrik.
+
+-- Minä, köyhä, raukka, ihmisparka... -- ulvoi munkki.
+
+-- Hän juuri, -- vastasi Chicot.
+
+-- Hänkö, joka...?
+
+-- Aivan oikein! -- keskeytti gascognelainen.
+
+-- Ahaa! -- virkahti kuningas ilmeisesti tyytyväisenä.
+
+Kylmä hiki valui virtoina Gorenflotin kasvoilta. Hänellä oli syytäkin
+olla peloissaan, sillä miekkoja kilahteli hänen kasvojensa ympärillä
+ja muutamat niistä olivat hyvinkin uhkaavia. Hän ne pikemminkin tunsi
+kuin näki ja päästi heikon huudon.
+
+-- Odotahan, -- sanoi Chicot. -- Kuninkaan täytyy saada tietää kaikki.
+
+Hän vei nyt Henrikin syrjään ja sanoi tälle.
+
+-- Poikani, kiitä jumalaa siitä että hän on antanut tuon pyhän miehen
+syntyä maailmaan, sillä juuri hän on meidät kaikki pelastanut.
+
+-- Kuinka niin?
+
+-- Hänhän ilmaisi minulle koko salaliiton. Ja jos teidän
+majesteettinne viholliset saisivat hänet käsiinsä, olisi hän kuoleman
+oma.
+
+Gorenflot kuuli vain nuo viimeiset sanat.
+
+-- Kuoleman oma! -- tuskitteli hän ja kaatui maahan.
+
+-- Arvon mies! -- virkkoi kuningas ja loi tuohon lihaläjään
+hyvänsuovan katseen. -- Me tahdomme turvata häntä suojeluksemme
+kilvellä.
+
+Gorenflot käsitti pikimmältään tuon armollisen katseen ja makasi
+liikkumattomana maassa, toinen suupieli hymyssä ja toinen itkun
+irvistyksessä.
+
+-- Siinä olet oikeassa, kuningas, sillä hän on korvaamaton palvelija.
+
+-- Mihin me hänet panisimme? -- kysyi kuningas.
+
+-- Niin kauvan kuin hän on Parisissa, on hän suuressa vaarassa.
+
+-- Entä jos minä antaisin hänelle muutamia vartijoita? -- sanoi
+kuningas.
+
+Gorenflot kuuli sen ja ajatteli:
+
+-- Herra jumala! Luulenpa pääseväni vankeudella. Siitä pidän enemmän
+kuin hirsipuusta, kunhan vain saan riittävästi ruokaa.
+
+-- Ei, -- vastasi Chicot, -- parasta on, että jätät hänet minun
+huostaani.
+
+-- No viekin hänet sitten mukanasi ja palaa takaisin Louvreen, jossa
+minä tahdon valmistaa ystäviäni huomispäivän varalle.
+
+-- Nouskaa ylös, arvoisa isä, -- virkkoi Chicot munkille.
+
+-- Hän laskee pilaa, -- ajatteli Gorenflot. -- Senkin ilkiö!
+
+-- Nouseppas ylös, senkin retale! -- kuiskasi Chicot ja potkasi häntä.
+
+-- Voi! Tämän kaiken olen minä ansainnut! -- huusi Gorenflot.
+
+-- Mitä hän sanoo? -- kysyi kuningas.
+
+-- Sire, -- vastasi Chicot, -- hän muistelee kaikkia vaivojaan,
+paastojaan ja valvomisiaan, ja kun minä nyt lupaan hänelle teidän
+majesteettinne suojelusta, katsoo hän sen oikeudenmukaisesti
+ansainneensa.
+
+-- Mies rukka! -- virkkoi kuningas. -- Pidä hänestä hyvää huolta,
+ystäväni.
+
+-- Olkaa huoletta, sire! Minun seurassani ollessaan ei häneltä puutu
+mitään.
+
+-- Ah, herra Chicot! -- huusi Gorenflot. -- Paras herra Chicot, minne
+minut viedään?
+
+-- Sen saat pian tietää. Kiitä kuitenkin hänen majesteettiaan, senkin
+syntinen elukka. Kiitä, sanon minä! -- kuiskasi Chicot.
+
+-- Mistä, herra Chicot?
+
+-- Kiitä, sanon minä sinulle!
+
+-- Sire, -- sammalsi Gorenflot, -- koska teidän majesteettinne...
+
+-- Niin, niin, -- virkkoi Henrik. -- Minä tiedän, mitä te olette
+toimittanut matkallanne Lyoniin, liigan päivinä ja nytkin. Olkaa
+huoletta: te tulette saamaan ansioittenne mukaisen palkan.
+
+Gorenflot huokasi syvään.
+
+-- Mene heti talliin noutamaan Panurgea, -- sanoi Chicot.
+
+Munkki poistui mahdollisimman sukkelaan.
+
+-- Nyt, poikani, -- virkkoi Chicot kuninkaalle, -- otat sinä
+vartioiksesi kymmenen miestä ja lähetät ainakin toiset kymmenen
+Crillonin johdolla Anjoun hotelliin hakemaan veljesi luoksesi, ettei
+hän toista kertaa pääsisi käpälämäkeen.
+
+-- Onko veljeni ehkä...?
+
+-- Henrik, -- keskeytti Chicot, -- oletko havainnut minun neuvoni
+huonoiksi?
+
+-- En, jumalan tähden!
+
+-- No tee sitten, niinkuin sanon.
+
+Henrik antoi ranskalaisen kaartin överstille käskyn saattaa Anjoun
+herttua Louvreen. Crillon, joka ei katsellut prinssiä läheskään
+hellämielin, läksi heti matkalle.
+
+
+
+
+49.
+
+Chicot arvaa oikein.
+
+
+Louvreen palattuaan huomasi kuningas ystäväinsä vaipuneen syvään
+uneen.
+
+Hän hiipi heidän luokseen hiljaa, mukanaan Chicot, joka oli, saatuaan
+varmaan talteen turvattinsa, rientänyt heti Louvreen.
+
+Yksi sänky oli tyhjä. Se oli d'Epernonin.
+
+-- Ei vieläkään kotona! -- mutisi Henrik. -- Se varomaton! Se
+onneton! Se hullu! Ja vaikka hänen on taisteltava Bussyn, tuon
+Ranskan urhoollisimman miehen kanssa! Olla sitä ajattelematta!
+
+-- Sire, -- ilmoitti muuan hovipoika, -- herra d'Epernon tulee nyt.
+
+D'Epernon oli toivonut voivansa huomaamatta hiipiä makuuhuoneeseen,
+mutta havaittuaan, ettei päässyt häntä odottavasta läksytyksestä,
+pysähtyi hän nolostuneena kynnykselle.
+
+-- Ääh! Vai siinä sinä viimeinkin olet, onneton! -- huusi Henrik.
+-- Tulehan katsomaan ystäviäsi: he ovat ymmärtäväisiä. He ovat
+oivaltaneet huomispäivän tärkeyden. Mutta sinä, onneton, sen sijaan
+että olisit rukoillut, niinkuin he ovat tehneet, ja nukkunut, kuten
+he nyt tekevät, juoksentelet ympäri kaikenmoisilla seikkailuretkillä!
+Kylläpä sinä olet kalpea! Mahdatpa sinä huomenna olla kaunis olio,
+kun jo tänä iltana näytät tuollaiselta!
+
+-- Kas niin, -- jatkoi Henrik, -- paneudu vain heti maata, sen minä
+käsken, ja nuku sitten. Luuletko saavasi unta?
+
+-- Minäkö? -- huudahti d'Epernon, kuin olisi häntä tuo kysymys
+syvästi haavoittanut.
+
+-- Minä kysyn, voitko sinä nukkua? Tiedätkö, että teidän on päivän
+sarastaessa taisteltava ja että päivä tähän vuodenaikaan nousee kello
+neljä? Kello on nyt kaksi. Sinulla siis on parahiksi kaksi tuntia
+lepäämisaikaa.
+
+-- Kaksi tuntia, kun ne hyvin käytetään, riittävät jo paljoon.
+
+-- Luuletko siis voivasi nukkua?
+
+-- Aivan rauhallisesti, sire.
+
+-- Mutta minäpä en sitä luule, minä.
+
+-- Mistä syystä, sire?
+
+-- Koska sinä huomispäivää ajatellessasi tulet levottomaksi. Voi!
+Huomispäivä onkin jo tänään. Mutta huolimatta siitä että tuo onneton
+päivä on jo tullut en minä tahdo sitä oikein uskoa enkä kykene
+uskomaan.
+
+-- Sire, minä lupaan nukkua, mutta teidän majesteettinne on myös
+annettava minun se tehdä.
+
+Siinä olette oikeassa, -- huomautti Chicot. D'Epernon paneutui nyt
+maata ihan rauhallisesti, ja se näytti Henrikistä ja Chicotista
+olevan hyvän merkki.
+
+-- Hän on urhoollinen kuin Caesar, -- virkkoi kuningas.
+
+-- Niin urhoollinen, -- sanoi Chicot päätään pudistellen, -- etten
+minä, kautta sieluni autuuden, ymmärrä sitä vähääkään.
+
+-- Katsos, hän nukkuu jo, -- kuiskasi kuningas. Chicot meni
+lähemmäksi sänkyä, sillä hän ei uskonut d'Epernonin pelottomuuden
+menevän niin pitkälle.
+
+-- Ahaa! -- huusi hän äkkiä.
+
+-- Mitä se on? -- kysyi kuningas. -- Katso itse.
+
+Samalla osotti Chicot d'Epernonin saappaita.
+
+-- Verta! -- mutisi kuningas.
+
+-- Hän on kahlannut veressä, poikani. Millainen sankari?
+
+-- Olisikohan hän haavoittunut? -- jatkoi kuningas tuskastuneena.
+
+-- Ooh! Siitä hän kyllä olisi puhunut ellei hän vain Akhilleuksen
+lailla olisi haavoittunut kantapäähän.
+
+-- Mutta katsohan, hänen takissaan on myöskin veritahroja. Mitä
+onkaan tapahtunut?
+
+-- Ehkäpä hän on surmannut jonkun harjoitellakseen.
+
+-- Tämä on merkillistä tämä, -- kuiskasi kuningas.
+
+-- Hm, hm!
+
+-- Sinä et vastaa minulle, Chicot!
+
+-- Vastasinhan minä. Minähän sanoin: hm, hm! ja se merkitsee useinkin
+paljon, poikani.
+
+-- Voi! -- jatkoi Henrik. -- Millainenhan tulevaisuus minua odottaa!
+Onneksi tulen minä huomenna...
+
+-- Sano tänään, poikani. Sinä et ole selvillä ajasta.
+
+-- Se on totta. Tänään tulen minä olemaan rauhallinen, sillä nämä
+nuoret miehet surmaavat vastustajansa.
+
+-- Uskotko sen, Henrik?
+
+-- Olen siitä varma. He ovat urhoollisia.
+
+-- Mutta minä en koskaan ole kuullut sanottavan heidän
+vastustajiaankaan pelkureiksi, -- huomautti Chicot.
+
+-- En minäkään. Mutta minulla on huoneessani jotain sellaista, mikä
+saa minut vakuutetuksi asiasta. Minä näytän sen heti sinulle.
+
+-- Tule sitten.
+
+-- Odota vähän, -- sanoi Henrik. -- Minä en tahdo huomenna, eli
+oikeastaan tänään, saattaa ystäviäni missään suhteessa epäiltäviksi
+enkä aroiksi. Minä sanon heille hyvästit ja heti.
+
+-- Tee niin, poikani.
+
+Ääni, jolla Chicot nämä sanat lausui, oli niin surumielinen, että
+kuninkaasta tuntui kuin olisi kylmä jäävirta valahtanut hänen
+suoniinsa, ja kyynel kimmelsi hänen silmissään.
+
+-- Jääkää hyvästi, ystäväni! -- mutisi hän. -- Hyvästi, hyvät ystävät!
+
+Chicot kääntyi poispäin. Hänenkään sydämensä ei ollut kivestä. Mutta
+kohta taas, melkein kuin vasten tahtoaan, katsahti hän jälleen noihin
+nuoriin miehiin. Henrik kumartui ja suuteli heitä kaikkia otsalle.
+
+Yksi vaivainen vahakynttilä valaisi huonetta, levittäen heikkoa,
+surumielistä valoa. Chicot ei ollut taikauskoinen, mutta hänestä
+kuitenkin tuntui siltä, että se oli viimeinen hyvästijättö, ja että
+nuo nuorukaiset lepäävät kuin kuolinvuoteillaan.
+
+Tuskin olivat kuningas ja Chicot poistuneet, kun d'Epernon jo avasi
+silmänsä katsoakseen, olivatko he menneet tiehensä. Nuori mies
+hyppäsi sängystään ja alkoi, mikäli voi, puhdistaa vaatteitaan ja
+kenkiään verestä.
+
+-- Minulla ei koskaan, -- mutisi hän, -- olisi ollut riittävästi
+verta suonissani tuota miestä varten, joka sitä niin paljon tänä yönä
+vuodatti.
+
+Sitten hän meni jälleen sänkyynsä.
+
+Henrik oli sillävälin vienyt Chicotin huoneeseensa ja avannut erään
+pitkulaisen, silkillä vuoratun ebenholtsilaatikon.
+
+-- Katso, -- sanoi hän.
+
+-- Näen siinä olevan miekkoja, -- vastasi Chicot.
+
+-- Niin, miekkoja, jotka pyhä isämme paavi itse on siunannut. Minulle
+on maksanut sievosen summan tämän laatikon kulettaminen Rooman ja
+Parisin välillä. Mutta niinpä olenkin saanut miekat.
+
+-- Ovatko ne hyvin terävät? -- kysyi Chicot.
+
+-- Tietysti, mutta suurimman arvon antaa niille niiden pyhyys.
+
+-- Minä ymmärrän. Mutta minua kuitenkin huvittaisi tietää, ovatko ne
+terävät.
+
+-- Pakana!
+
+-- Kas niin, poikani, puhukaamme nyt jostain muusta. Oletko
+kutsuttanut Anjoun herttuan?
+
+-- Olen. Hän odottaa alhaalla.
+
+-- Miten aiot menetellä hänen kanssaan?
+
+-- Aion sulkea hänet Bastiljiin.
+
+-- Se on viisaasti tehty, mutta valikoi vaan varma vankityrmä.
+
+-- Ole huoletta!
+
+-- Minä tiedän, missä mustaa samettia on kaupan, poikani.
+
+-- Mutta Chicot, onhan hän veljeni!
+
+-- Se on totta se, ja hovissa onkin sinipunerva perhesurun väri.
+Aiotko sanoa hänelle jotakin?
+
+-- Aion, vaikkapa vain riistääkseni häneltä kaiken toivon ja
+osottaakseni hänelle, että hänen salaiset aikeensa ovat paljastetut.
+
+-- Hm!
+
+-- Onko sinulla mitään sitä vastaan, että minä puhuttelen häntä?
+
+-- Ei, mutta sinun sijassasi minä jättäisin keskustelun aiheen ja
+lisäisin vankilan vartiostoa kaksinkerroin.
+
+-- Saattakaa tänne Anjoun herttua! -- käski kuningas.
+
+-- Vaikkapa niinkin, -- virkkoi Chicot päätään pudistellen. -- Minä
+kuitenkin pysyn mielipiteessäni.
+
+Kohta senjälkeen astui herttua sisälle. Hän oli hyvin kalpea. Crillon
+tuli hänen jälessään ja kantoi hänen miekkaansa.
+
+-- Mistä olet hänet tavannut? -- kysyi kuningas sellaisella äänellä
+kuin ei olisi herttua ollut lainkaan saapuvilla.
+
+-- Sire, -- vastasi Crillon, -- hänen korkeutensa ei ollut kotona.
+Mutta heti sen jälkeen kun minä teidän majesteettinne käskystä olin
+piirittänyt hänen palatsinsa, saapui hänen korkeutensa ja antoi
+vastarinnatta pidättää itsensä.
+
+-- Sepä oli onnekasta se, -- vastasi kuningas ylenkatseellisesti.
+
+Sitten hän kääntyi prinssin puoleen ja kysyi:
+
+-- Missä te olitte?
+
+-- Missä tahansa lienen ollutkin, sire, -- vastasi herttua, -- niin
+olkaa varma siitä että ajattelin teitä.
+
+-- Sitäpä tässä itsekin aavistin, -- sanoi Henrik, -- ja teidän
+vastauksenne osottaa, että minä olen ollut oikeassa ajatellessani
+puolestani myöskin teitä.
+
+Herttua kumarsi rauhallisesti ja arvokkaasti.
+
+-- Selittäkää, missä olitte? -- jatkoi kuningas ja meni veljensä
+eteen. -- Mitä teitte sill'aikaa kun teidän rikostovereitanne
+vangittiin?
+
+Rikostovereitani?
+
+-- Niin, teidän rikostovereitanne.
+
+-- Teidän majesteetillenne on väärin ilmoitettu.
+
+-- Haa, hyvä herra! Tällä kertaa ette päässyt kynsistäni. Teidän
+rikollinen uranne on lopussa. Te ette tälläkään kertaa tule saamaan
+minun kruunuani.
+
+-- Sire, sire, suvaitkaa rauhoittua. Joku on kiihoittanut teitä minua
+vastaan.
+
+-- Konna! -- huusi Henrik vihan vimmoissaan. -- Sinä tulet kuolemaan
+nälkään Bastiljin syvimmissä luolissa.
+
+-- Minä odotan teidän majesteettinne määräyksiä ja siunaan niitä,
+vaikkapa ne tuottaisivatkin minulle kuoleman.
+
+-- Sanokaa, pöyhkeilijä, missä olitte? - jatkoi kuningas.
+
+-- Sire, minä pelastin teidän majesteettinne ja työskentelin teidän
+hallituksenne kunnian ja rauhan puolesta.
+
+-- Mitä! -- huudahti kuningas hämmästyneenä. -- Röyhkeytenne on
+tosiaankin vertaistaan vailla!
+
+-- Kas vaan! -- virkkoi Chicot heittäytyen selkäkenoon tuolilleen. --
+Kertokaapa se meille, prinssini. Sitä on hauska kuunnella.
+
+-- Sire, -- jatkoi herttua, -- minä olisin ilmoittanut sen heti
+teidän majesteetillenne, jos te olisitte kohdelleet minua veljenänne.
+Mutta koska minua päinvastoin kohdellaan kuin rikollista, saa aika
+puhua puolestani.
+
+Hän kumarsi nyt vieläkin syvempään kuin edellisellä kerralla. Sitten
+hän kääntyi Crillonin ja toisten upseerien puoleen ja sanoi:
+
+-- Kuka teistä on se, joka vie ensimäisen kuninkaallisen prinssin
+Bastiljiin?
+
+Chicot oli hetkeksi vaipunut syviin mietelmiin, mutta äkkiä välähti
+ajatus kuin salamanisku hänen päässään ja hän murahti:
+
+-- Ahaa! Nyt alankin ymmärtää, mistä johtui se että d'Epernon oli
+niin kalpea, mutta että hänen jaloissaan sen sijaan oli niin paljo
+verta.
+
+
+
+
+50.
+
+Valmistuksia.
+
+
+Niinkuin jo edellisestä luvusta näkyi, ei kuningas nukkunut koko
+yönä. Hän rukoili ja itki. Ja kun hän yleensä oli kaikissa kokenut
+mies ja etenkin kaksintaisteluissa, läksi hän kolmen aikaan Chicotin
+kanssa katselemaan paikkaa, jossa taistelun piti tapahtua.
+
+Kuningas oli kääriintynyt viittaansa ja hänen kasvojaan varjosti
+leveälierinen hattu.
+
+Chicot, joka oli ollut kahdeksan päivää sitten tehdyn sopimuksen
+todistajana, näytti nyt paikan, mihin taistelijat asettautuisivat.
+Henrik alkoi sitä heti silmäillä, tarkasteli puita ja laski, miten
+auringonsäteet sinne kohdistuivat. Sitten hän virkkoi:
+
+-- Quélus saa huonon paikan. Häneen paistaa aurinko oikealta,
+juuri hänen näkevään silmäänsä. [Quélus oli eräässä aikaisemmassa
+kaksintaistelussa menettänyt vasemman silmänsä.] Maugiron tulee
+sen sijaan olemaan ihan varjossa. Huonosti järjestetty. Mitä taas
+Schombergiin tulee, ei hänen polvissaan ole erityistä voimaa, mutta
+hän saa taakseen puun, ja se voi häntä peräytyessään suojella. Tämä
+minua hänen suhteensa rauhoittaa. Mutta Quélus, Quélus parka! --
+lisäsi hän ja pudisteli surullisesti päätään.
+
+-- Sinä herätät minussa osanottavaisuutta, -- sanoi Chicot. -- Elä
+kiusaa noin itseäsi. Saamari! Sehän käy niinkuin se käy.
+
+Kuningas kohotti katseensa kohti korkeutta ja huokasi:
+
+-- Suuri jumala! Kuule, kuinka hän pilkkaa. Mutta hän on onneksi
+narri, sinä tiedät sen.
+
+Chicot kohautti olkapäitään.
+
+-- Entä d'Epernon! jatkoi kuningas. -- Minä en todellakaan ole
+oikeudenmukainen. En ajatellut häntä, joka joutuu tekemisiin Bussyn
+kanssa. Kyllä hän joutuu pulaan! Katsele vain hänen paikkaansa,
+hyvä Chicot! Vasemmalla hänellä on aitaus, oikealla puu, takanaan
+kuoppa. Hän on vaarassa kaatua joka silmänräpäys, sillä Bussy on kuin
+tiikeri, kuin leijona, kuin käärme. Hänen miekassaan on eloa: se
+hyppii, se ojentuu, se vetäytyy, se käyristyy ja se kiemurtelee.
+
+-- Ah! -- murahti Chicot. -- D'Epernonin suhteen en ole lainkaan
+levoton.
+
+-- Sinä olet väärässä. Hän antaa surmata itsensä.
+
+-- Hän! Ooh, ei hän niin tyhmä ole. Hän on kyllä järjestänyt
+varovaisuustoimenpiteensä.
+
+-- Mitä sinä tarkoitat?
+
+-- Tarkoitan sitä, että hän ei tule taistelemaan.
+
+-- Uskomaton?
+
+-- Minä tunnen gascognelaiseni, minä. Mutta nyt on parasta, että
+palaamme takaisin Louvreen, sillä onhan jo selvä päivä.
+
+-- Luuletko minun jäävän Louvreen taistelun ajaksi.
+
+-- Tietysti sinä jäät sinne, sillä jos sinut nähtäisiin täällä, ja
+jos ystäväsi voittaisivat, niin heti sanottaisiin, että sinä olit
+hankkinut niille voiton jonkin taikavoiman kautta. Jos he taas
+häviäisivät, väitettäisiin sinua syypääksi heidän tuhoonsa.
+
+-- Mitä perustan minä juoruista ja arveluista? Minä tulen viimeiseen
+hetkeen saakka rakastamaan ystäviäni.
+
+-- Saat hyvin kernaasti olla vapaa-ajattelija, Henrik, ja minä
+kunnioitan sinua siksi että rakastat ystäviäsi. Se on harvinainen
+hyve ruhtinaissa. Mutta minä en tahdo, että sinä jätät Anjoun
+herttuan yksin Louvreen.
+
+-- Eikö Crillon ole siellä?
+
+-- Ooh, Crillon ei ole mitään muuta kuin puhveli, rhinoceros,
+villisika, ylenmäärin urhoollinen ja rohkea. Mutta veljesi on
+sitävastoin kyykäärme, sisilisko, kettu, sanalla sanoen: hän
+muistuttaa kaikkia niitä eläimiä, joiden voima piilee myrkyssä ja
+viekkaudessa.
+
+-- Olet oikeassa, Chicot. Minun olisi pitänyt panetuttaa hänet
+Bastiljiin.
+
+-- Enkö sanonut sinulle, poikani, että teit väärin puhutellessasi
+häntä?...
+
+-- Sanoit. Hänen varman ryhtinsä annoin narrata itseäni ja uskoin
+hänen loruihinsa hänen minulle muka tekemistään palveluksista.
+
+-- Siinäkin lisäsyy epäillä häntä. Mutta joutukaamme takaisin,
+poikani.
+
+Jo olivat kaikki Louvressa jaloillaan. Nuoret ylimykset olivat
+heränneet ensimäisinä.
+
+Kun kuningas ja Chicot saapuivat, huomasivat he heti d'Epernonin,
+joka oli asetuttanut tahkon ylimysten yhteisen huoneen ovelle ja oli
+nyt parhaallaan tahkoamassa miekkaansa.
+
+-- Ja sinä sanot, Chicot, ettei hän ole bajardi urhokkuudessa! --
+lausui kuningas.
+
+-- Minä väitän vain, että hän on hioja, -- vastasi
+välinpitämättömästi Chicot.
+
+D'Epernon huomasi Henrikin ja huudahti!
+
+-- Kuningas!
+
+Tekemästään päätöksestään huolimatta ja kun hänellä ei ollut
+voimaakaan siinä pysyä, astui hän nyt huoneeseen.
+
+Kuten jo olemme sanoneet, osotti Henrik usein sekä
+majesteetillisuutta että suurta itsensähillitsemiskykyä. Hänen
+rauhalliset, miltei hymyilevät piirteensä eivät suinkaan tällä kertaa
+vastanneet hänen sydämensä tunteita.
+
+-- Päivää, hyvät herrat! -- sanoi hän. -- Huomaanpa teidän olevan
+parhaallaan valmistuspuuhissa.
+
+-- Niin olemme, jumalan kiitos, sire! -- vastasi Quélus.
+
+-- Te näytätte synkältä, Maugiron.
+
+-- Sire, kuten tiedätte, olen minä hyvin taikauskoinen. Ja kun olen
+nähnyt pahoja unia, haen voimaa muutamasta pisarasta espanjalaista
+viiniä.
+
+-- Hyvä ystävä, -- vastasi kuningas, -- on muistettava... minä puhun
+nyt Mironin mukaan, joka on suuri lääkäri... tulee muistaa, sanon
+minä, että unet johtavat edellisen päivän vaikutelmista, mutta niillä
+ei ole vähintäkään vaikutusta seuraavan päivän tapahtumiin.
+
+-- Niinpä näettekin, sire, -- virkkoi d'Epernon, -- minun jo
+puuhailevan varustuksiani, ja vaikka minäkin olen nähnyt pahoja unia,
+on minun käsivarteni kuitenkin voimakas ja katseeni selvä.
+
+Sitten hän teki hyökkäyksen seinää kohti ja viilsi siihen pienen
+naarmun vastatahkoamallaan miekalla.
+
+-- Niin, -- virkahti Chicot, -- te olette varmaankin uneksinut,
+että saappaanne olivat veriset. Se uni ei kuitenkaan ole paha. Se
+merkitsee sitä, että teistä vielä kerran tulee Caesar tai Alexander.
+
+-- Urhoolliset ystäväni, -- jatkoi Henrik, -- te tiedätte, että
+kysymys on teidän hallitsijanne kunniasta ja että asia, jota
+puolustatte, on osittain myöskin hänen asiansa, mutta kunnia
+ainoastaan ja yksinomaan hänen, kuuletteko! Elkää siis ajatelko
+minun mieskohtaista turvallisuuttani. Viime yönä olen minä sen
+saanut turvatuksi niin ettei se enää pitkiin aikoihin joudu vaaraan.
+Taistelkaa siis vain kunnian vuoksi.
+
+-- Sire, -- vastasi Quélus, -- kenties me menetämme henkemme, mutta
+kunnia tulee pelastetuksi.
+
+-- Hyvät herrat, -- jatkoi kuningas, -- minä tahdon nyt antaa teille
+erään neuvon: ei mitään väärinymmärrettyä urhokkuutta! Te ette hanki
+minulle oikeutta siten että kaadutte, vaan surmaamalla vihollisenne.
+
+-- Ooh, mitä minuun tulee, -- huudahti d'Epernon, -- niin en aio
+säästää vastustajaani.
+
+-- Minä, -- sanoi Quélus, -- en mene vastuuseen mistään, mutta minä
+teen voitavani.
+
+Kuningas pani kätensä rinnoilleen. Kenties vapisi tuo käsi, ehkä
+löi sydän rajusti. Mutta kuninkaan silmä oli kuiva, hänen katseensa
+ylpeä, hän oli kuningas, joka lähetti sotilaitaan taisteluun ja
+ystäviään kuolemaan.
+
+Ylimykset olivat nyt valmiit. Heidän oli nyt vain sanottava hyvästit
+hallitsijalleen.
+
+Quélus kumarsi ja suuteli kuninkaan kättä, muut tekivät samaten.
+D'Epernon polvistui ja virkkoi: Sire, siunaa minun miekkaani.
+
+-- Ei, d'Epernon, -- vastasi kuningas, -- antakaa miekkanne
+palvelijoillenne. Minä annan teille paremmat miekat kuin mitä teidän
+omanne ovat. Mene hakemaan ne, Chicot.
+
+-- En, poikani, -- vastasi gascognelainen. -- Jätä se tehtävä
+kaartisi kapteenille. Minä en ole muuta kuin narri, vieläpä pakana,
+ja jumalan siunaus saattaisi muuttua noituudeksi, jos ystäväni
+paholainen näkisi sellaisia minun käsissäni.
+
+-- Mitä miekkoja nuo ovat, sire? -- kysyi Quélus, huomatessaan erään
+upseerin tuoman laatikon.
+
+-- Italialaisia miekkoja, -- vastasi kuningas. -- Ne on taottu
+Milanossa.
+
+-- Kiitos, kiitos, teidän majesteettinne! -- huudahtivat nuoret
+miehet.
+
+-- Nyt luulen olevan ajan lähteäksenne, -- sanoi kuningas, voimatta
+enää hillitä liikutustaan.
+
+-- Sire, emmekö saa nähdä teitä taistellaksemme sitäkin suuremmalla
+uljuudella? -- kysyi Quélus.
+
+-- Ette, se olisi sopimatonta, -- vastasi kuningas. -- On
+ilmoitettava teidän taistelevan kenenkään tietämättä ja ilman
+että minä olisin antanut siihen lupaa. Elkäämme antako mitään
+juhlallisuuden leimaa tälle taistelulle, vaan uskokoon kukin sen
+aiheutuneen yksityisestä vihasta.
+
+Sitten hyvästeli Henrik heitä majesteetillisella liikkeellä. Mutta
+kun he olivat päässeet näkymättömiin, kun ei enää kuulunut heidän
+kannuksiensa eikä haarniskoittensa kalinaa, mutisi hän: Voi, hyvä
+jumala!... ja vaipui nojatuoliinsa istumaan.
+
+-- Mutta minä, -- virkkoi Chicot, -- minä tahdon katsella tuota
+taistelua. En tiedä, miksi minusta tuntuu siltä kuin olisi
+d'Epernonille tapahtunut jotain kummallista.
+
+-- Lähdetkö siis pois luotani, Chicot? -- kysyi kuningas valittavalla
+äänellä.
+
+-- Lähden, sillä jos jokin heistä ei täytä velvollisuuttaan, niin
+asetun minä hänen paikalleen taistelemaan kuninkaani kunnian
+puolesta.
+
+-- Mene sitten.
+
+Kuningas meni senjälkeen huoneeseensa, suletutti ikkunaluukut ja
+määräsi, että hiljaisuuden tuli vallita linnassa. Crillonille, joka
+tiesi taistelusta, hän sanoi:
+
+-- Jos me voitamme, Crillon, niin tule sisälle kertomaan siitä
+minulle. Jos taas meidät voitetaan, lyö kolme kertaa tuohon ovelleni.
+
+-- Kyllä, sire, -- vastasi Crillon.
+
+
+
+
+51.
+
+Bussyn ystävät.
+
+
+Jos kuninkaan ystävät olivat nukkuneet yönsä rauhassa, niin olivatpa
+Anjoun herttuan miehetkin käyttäneet samaa varovaisuustoimenpidettä
+hyväkseen. He viettivät yönsä Antraguetin luona, jonka talo oli
+valittu kohtauspaikaksi, se kun oli taistelupaikkaa lähinnä.
+
+Kellon lyödessä kolmea, siis kuninkaan ystävien parahiksi päästyä
+hereille, olivat he jo kaikki jalkeilla terveinä, iloisina ja hyvin
+asestettuina.
+
+Oli ihana aamu, ilma oli raitis ja taivas kirkas.
+
+Ennenkuin ylimykset läksivät matkalle, kysytyttivät he Bussya
+Anjoun herttuan luota. Sanantuoja oli saanut vastaukseksi, ettei
+Bussya ollut ollut siellä jälkeen kymmenen edellisenä iltana.
+Hakija kiiruhti sitten Bussyn asunnolle ja sai kuulla, että kreivi
+oli mennyt myöhään edellisenä iltana Remyn seurassa ulos. Muuten
+ei Bussyn kotona oltu levottomia hänen poissaolostaan, sillä hän
+useinkin oli moisilla matkoilla, ja sitäpaitsi oli tunnettua,
+miten urhoollinen ja harjaantunut hän oli, niin ettei hänen
+pitempiaikainenkaan poissaolonsa synnyttänyt mitään epäilyksiä.
+
+Kun nuo kolme ystävystä saivat kuulla tuon kaiken, virkkoi Antraguet:
+
+-- Ahaa, nyt minä muistan, että kuningas on määrännyt suuren
+metsästysretken Compiègnessä. Monsoreaun on siis täytynyt matkustaa
+sinne.
+
+-- Se on totta, -- sanoivat toiset.
+
+-- Siinä tapauksessa, -- jatkoi Antraguet, -- minä tiedän, missä
+Bussy on: sill'aikaa kun ylihovijahtimestari ajaa hirveä, hätyyttää
+meidän ystävämme naarasta. Olkaa huoletta, hyvät herrat, hän on
+lähimpänä taistelupaikkaa kuin me ja saapuu sinne varmastikin ennen
+meitä.
+
+He läksivät. Päästyään Sainte-Catherinen kadulle kääntyivät he
+kaikki Monsoreaun pikku talolle päin ja hymyilivät, mikä merkitsi
+heidän kaikkien ajattelevan samaa asiaa.
+
+-- Sinne näkyy taistelupaikka varsin hyvin, -- virkkoi Antraguet, --
+ja minä olen varma siitä, että Diana parka tulee monasti ikkunaan
+taistelua katselemaan.
+
+-- Katsohan, -- sanoi Ribeirac, -- luulenpa, että hän jo siellä
+seisoo.
+
+-- Kuinka niin?
+
+-- Ikkunahan on auki.
+
+Se on totta. Mutta minkävuoksi siinä on tikapuut, vaikka talossa on
+porttikin?
+
+-- Sepä on merkillistä, -- huomautti Antraguet. Kaikki he kiiruhtivat
+sinne levottomina. Muuan puutarhuri seisoksi balkongin ulkopuolella
+ja näytti tarkastelevan maata.
+
+-- Herra Bussy, -- huusi Antraguet. -- Ettekö jo tule meidän
+luoksemme? Kiiruhtakaa, sillä me tahtoisimme ehtiä ensimäisinä
+paikalle.
+
+Turhaan he odottivat vastausta.
+
+-- Ei kukaan meille vastaa, -- sanoi Ribeirac. -- Mutta saamari,
+miksikä tikapuut ovat tuolla?
+
+-- Mitä teet sinä täällä? -- huusi Livarot puutarhurille. -- Sinäkö
+olet nostanut tikapuut pystyyn?
+
+-- Jumala minua varjelkoon! -- vastasi hän.
+
+-- Mitä tarkoitat?
+
+-- Katsokaa tuonne ylös!
+
+He kaikki kolme katsahtivat nyt ylöspäin.
+
+-- Verta! -- huusi Ribeirac.
+
+-- Niin, verta, -- toisti puutarhurimestari.
+
+-- Portti on lyöty sisään, -- selitti Antraguetin palvelija.
+
+Antraguet kapusi heti tikapuita ylös. Balkongille päästyään katsahti
+hän huoneeseen.
+
+-- Mitä siellä näet? -- kysyivät toiset, kun näkivät hänen kalpenevan
+ja horjahtelevan.
+
+Kauhun huuto oli hänen ainoa vastauksensa. Livarot kapusi nyt myöskin
+ylös.
+
+-- Ruumiita, kuolemaa, kuolemaa kaikkialla! -- huusi tuo nuori mies.
+
+He kumpikin astuivat nyt huoneeseen. Ribeirac jäi seisomaan
+ulkopuolelle hämmästyksen vallassa. Sillävälin oli puutarhuri
+huudoillaan kutsunut siihen kaikki ohikulkijat.
+
+Huoneessa oli ylt'yleensä jälkiä yön kauhistuttavasta taistelusta.
+Veritahroja tai oikeammin sanoen verivirtoja näkyi lattialla.
+Seinäpaperit olivat miekaniskuista ja pistoolin laukauksista
+repeytyneet. Särkyneitä huonekaluja ja vaatekappaleita ja
+ihmisruumiitten jäseniä ui tuossa kamalassa verimeressä.
+
+-- Voi, Remy! Remy parka! -- huusi Antraguet.
+
+-- Onko hän kuollut? -- kysyi Livarot.
+
+-- Hän on jo jääkylmä, -- vastasi Antraguet.
+
+-- Kokonaisen ryövärijoukon on täällä täytynyt mellastaa, -- kirkui
+Livarot.
+
+Samassa huomasi Livarot auki olevan oven, ja verijäljet osottivat
+taistelun ulottuneen sillekin suunnalle. Hän seurasi noita hirveitä
+verijälkiä ja tuli rapuille. Piha oli tyhjä ja autio. Sillävälin oli
+Antraguet, tulematta hänen perästään, mennyt viereiseen huoneeseen.
+Kaikkialla oli verta. Hän meni ikkunan luo, kumartui katsomaan siitä
+ulos, ja hänen kauhistuneet katseensa harhailivat tuossa pikku
+puutarhassa. Rauta-aidakkeella riippui vielä onnettoman Bussyn
+jäykistynyt, verentahraama ruumis.
+
+Ei se ollut huutoa, vaan mörinä, mikä purkautui Antraguetin rinnasta,
+kun hän näki tuon näyn. Livarot juoksi sinne.
+
+-- Katso, -- sanoi Antraguet, -- katso, Bussy on kuollut!
+
+-- Bussy on murhattu ja heitetty ulos ikkunasta! -- huusivat he
+yht'aikaa. -- Tule tänne, Ribeirac.
+
+Ribeirac syöksähti nyt pihalla olevasta pienestä portista puutarhaan.
+
+-- Katso, hänen kätensä on läpipuhkaistu, hänen rintaansa on ammuttu
+kaksi kuulaa, koko hänen ruumiinsa on täynnä haavoja. Voi, Bussy
+parka!
+
+-- Kostoa! Kostoa! -- ärjyivät kaikki. Poiskääntyessään Livarot
+kompastui erääseen ruohikossa viruvaan ruumiiseen.
+
+-- Monsoreau! -- huusi hän.
+
+-- Mitä! Myöskin Monsoreau!
+
+-- Niin, Monsoreau, täynnänsä reikiä kuin seula ja pää muserrettuna.
+Mikä hirveä teurastus!
+
+-- Entä Monsoreaun vaimo! -- huusi Antraguet. -- Diana! Kreivitär
+Diana! -- huuteli hän. Kukaan ei vastannut.
+
+-- Bussy! Bussy parka! -- huudahti epätoivoissaan Ribeirac.
+
+-- Niin, -- sanoi Antraguet, -- meidän vaarallisimmasta miehestämme
+on tahdottu päästä irti.
+
+-- Se on pelkuruutta, kurjaa raukkamaisuutta! -- huusivat kaikki.
+
+-- Menkäämme herttualle valittamaan, -- virkkoi muuan niistä.
+
+-- Ei, -- vastasi Antraguet. -- Tämän koston täyttämistä emme jätä
+kenellekään. Silloin se tulisi huonosti täytetyksi. Hyvät ystävät,
+-- jatkoi hän, -- katsokaa tämän mitä urhoollisimman miehen jaloja
+kasvonpiirteitä! Katsokaa, kuinka hänen verensä vieläkin vuotaa.
+Hän antaa meille esimerkin: hän ei jättänyt kostonsa täyttämistä
+kenellekään muulle... Bussy, Bussy! Me tulemme tekemään niinkuin
+sinäkin: ole huoletta, me kostamme!
+
+Näin sanoen hän painoi suunsa Bussyn kalpeille huulille, veti
+miekkansa ja kastoi sen hänen veressään.
+
+-- Bussy! -- lausui hän juhlallisesti, -- minä vannon sinun ruumiisi
+kautta, että tämä veri tulee pestäväksi pois sinun vihollistesi
+veressä.
+
+-- Bussy! -- huusivat toiset. -- Me vannomme surmaavamme tai
+kaatuvamme. Ei mitään armoa, ei vähääkään sääliä!
+
+Sen sanottuaan laskivat he kaikki kätensä Bussyn ruumiille.
+
+-- Mutta, huomautti Livarot, -- meitä on nyt vain kolme neljää
+vastaan.
+
+-- Niin on, -- vastasi Antraguet, -- mutta me emme ole tehneet
+murhaa, me, ja jumala antaa viattomille voimaa.
+
+-- Jää hyvästi, Bussy! -- huusivat he kaikki. Kauhun jähmetyttäminä
+läksivät he tästä kirouksen talosta. He olivat saaneet selvän
+muistutuksen kuolemasta ja tunteneet sitä epätoivon tunnetta, joka
+moninkertaistuttaa voimat, tuota jaloa harmistumista, mikä ylentää
+ihmisen hänen maallista olemustaan korkeammalle.
+
+He raivosivat tiensä ihmisjoukon halki, joka hetki hetkeltä oli
+lisääntynyt. Kohtauspaikalle päästyään, huomasivat he vastustajainsa
+jo olevan siellä. Harmissaan siitä, että olivat jääneet viimeisiksi,
+jouduttivat he kulkuaan.
+
+-- Hyvät herrat, -- lausui Quélus, tervehtien ylhäisen
+ylenkatseellisesti, -- meillä on ollut kunnia odottaa teitä.
+
+-- Suokaa anteeksi, arvoisat herrat, -- vastasi Antraguet. -- Me
+olisimme olleet täällä jo ennen teitä ellei yksi tovereistamme olisi
+viipynyt.
+
+-- Niin, herra Bussy puuttuu, -- virkkoi d'Epernon. -- Mahtaa olla
+vaikeata saada häntä tänään hereille.
+
+-- Me olemme jo odottaneet ja voimme kai vieläkin hetkisen odottaa,
+-- sanoi Schomberg.
+
+-- Bussy ei tule, -- vastasi Antraguet. Hämmästys levisi nyt kaikkien
+kasvoille. Vain, d'Epernonin kasvot näyttivät hieman erilaisilta.
+
+-- Eikö hän tule? -- huudahti d'Epernon. -- Urhoollisista urhokkain
+on siis pelkuri?
+
+-- Se ei ole mahdollista, -- sanoi Quélus.
+
+-- Minkävuoksi hän sitten ei tule? -- kysyi Maugiron.
+
+-- Koska hän on kuollut, -- vastasi Antraguet.
+
+-- Kuollut! -- huudahtivat muut kuninkaan puoltajat, paitsi
+d'Epernon. Tämä ei sanonut mitään, mutta kalpeni hieman.
+
+-- Murhattu! -- jatkoi Antraguet. - Ettekö sitä tiedä, hyvät herrat?
+
+-- Emme, -- vastasi Quélus. -- Kuinka me sen tietäisimme? kysyi
+d'Epernon.
+
+-- Mutta onko se varmaa? Antraguet veti miekkansa.
+
+-- Se on niin varmaa, -- sanoi hän, -- että tämä miekkanikin on
+kasteltu hänen veressään.
+
+D'Epernon yhäkin pudisteli päätään.
+
+-- Tuo veri huutaa kostoa, -- sanoi Ribeirac, -- kuuletteko sen,
+herrat?
+
+-- Saattaisi luulla, -- huomautti Schomberg, -- teidän sanojenne
+sisältävän arvelun, että muka...
+
+-- Tutkikaa, kenelle rikoksesta on hyötyä, sanovat oikeusoppineet, --
+mutisi Livarot.
+
+-- Mitä! -- huusi Maugiron jyrisevällä äänellä. -- Tahdotteko
+selittää tarkoituksenne kovasti ja selvästi, hyvät herrat?
+
+-- Me olemme tulleet juuri sitä tarkoitusta varten, -- vastasi
+Ribeirac, -- ja meillä on nyt syytä enemmän kuin tarvitaankaan
+surmataksemme teidät vaikka sata kertaa.
+
+-- Pian sitten miekat käsiin! -- huusi d'Epernon, vetäen miekkansa.
+-- Tapahtukoon se pian!
+
+-- Hohoo! Vai on teillä hyvin kiire, herra gascognelainen! -- sanoi
+Livarot. -- Ettepä pöyhkäillytkään noin silloin kun meitä oli neljä
+neljää vastaan.
+
+-- Onko meidän syymme, ettei teitä ole kolmea enempää? -- kysyi
+d'Epernon.
+
+-- Kyllä, se on teidän syynne! -- kirkui Antraguet. -- Hän on
+kuollut, koska hänen mieluummin tahdottiin olevan murhatun kuin
+esiintyvän ase kädessä tässä taistelupaikalla. Hän on kuollut
+läpipistetyin käsin, niin ettei se käsi enää voisi pidellä miekkaa.
+Hän on kuollut, koska mihin hintaan hyvänsä täytyi sammua niiden
+silmäin, joiden salamat olisivat tuottaneet tuhon teille kaikille.
+Ymmärrättekö jo, vai kuinka?
+
+Schomberg, Maugiron ja d'Epernon ärjyivät vihasta.
+
+-- Jo riittää, herrat, -- keskeytti Quélus. -- Mene syrjään,
+d'Epernon. Me taistelemme kolme kolmea vastaan. Nämä herrat saavat
+nähdä, tokko me, oikeudestamme huolimatta, tahdomme käyttää
+hyväksemme onnettomuutta, jota me yhdessä heidän kanssaan valitamme.
+Tulkaa, hyvät herrat, tulkaa, ja kun näette meidän taistelevan
+paljaan taivaan alla, jumalan silmien edessä, voitte siitä päättää,
+olemmeko me murhamiehiä. Kas niin, aseisiin! aseisiin?
+
+-- Voi, minä vihasin teitä ennen huusi Schomberg, -- mutta nyt minä
+teitä halveksin!
+
+-- Ja minä, -- vastasi Antraguet, -- olisin tunti sitten ilomielellä
+lävistänyt teidät. Nyt olisin valmis teidät kuristamaan. Pitäkää
+varanne, herrat, pitäkää varanne!
+
+-- Pidämmekö takit yllämme? -- kysyi Schomberg.
+
+-- Emme, me tahdomme taistella paljain rinnoin, sydän ilman suojaa,
+-- huusi Antraguet.
+
+Nuoret miehet riisuivat nyt osan vaatteita yltään.
+
+-- Kas vaan, -- virkkoi Quélus, -- minä olen hukannut tikarini. Se ei
+käynyt hyvin tuppeen, ja luultavasti olen sen pudottanut tielle.
+
+-- Taikka olette sen unohtanut Monsoreaun taloon Bastiljin luo,
+-- sanoi Antraguet, -- ja kenties sellaiseen tuppeen, josta ette
+uskaltanut sitä kiskaista irti.
+
+Quélus päästi raivon huudon ja kohotti miekkansa.
+
+-- Mutta hänellähän ei ole tikariakaan, herra Antraguet, hänellä ei
+ole tikaria! -- huusi juuri saapunut Chicot.
+
+-- Sen pahempi hänelle! -- vastasi Antraguet.
+
+-- Se ei ole minun syyni.
+
+Ja vetäen tikarinsa vasemmalla kädellään kohotti hänkin miekkansa.
+
+
+
+
+52.
+
+Taistelu.
+
+
+Vaikka Chicot luonnostaan ei ollut mikään tunteellinen ihminen, istui
+hän kuitenkin sydän vapisevana eräällä aidakkeella. Hän ei pitänyt
+herttuan ystävistä, suosikeita hän inhosi. Mutta kaikki nuo olivat
+kuitenkin urhoollisia nuoria miehiä. Heidän suonissaan virtaili jaloa
+verta, jonka pian tuli niin runsaana vuotaa.
+
+d'Epernon tahtoi vieläkin olla itsepäinen ja huusi:
+
+-- Mitä, eikö minulla siis ole mitään tekemistä?
+
+-- Ole vaiti, gascognelainen! -- kirkui Antraguet.
+
+-- Minun täytyy saada olla mukana, -- jatkoi d'Epernon. -- Tässähän
+tuli olla kahdeksan miestä.
+
+-- Pois tieltä! -- huusi Ribeirac kärsimättömästi.
+
+D'Epernon siirtyi nyt mutisten syrjään ja kohotti ylpeästi päätään,
+pistäen samalla miekkansa tuppeen.
+
+-- Tulkaa, sanoi Chicot, -- te urhoollisin urhoollisista, muuten
+tahritte saappaanne, kuten eilenkin.
+
+-- Mitä hän sanoo, mestari narri?
+
+-- Hän sanoo, että pian ilmestyy maahan verta ja että teidän täytyy
+varoa siihen astumasta, niinkuin teitte viime yönä.
+
+D'Epernon oli mennyt kalmankalpeaksi. Hänen uhkamielisyytensä laukesi
+tuohon kuvaukseen. Hän meni istumaan kymmenen askeleen päähän
+Chicotista, jota hän ei voinut olla ilman kauhistusta katselematta.
+
+Ribeirac ja Schomberg lähestyivät toisiansa, vaihdettuaan ensin
+tavanmukaisen tervehdyksen.
+
+Quélus ja Antraguet, jotka jo hetken ajan olivat olleet valmiita,
+alottivat nyt taistelun.
+
+Maugiron ja Livarot vaaniskelivat toisiaan, pyrkien päästä
+haluamiinsa asemiin.
+
+Taistelu alkoi samalla hetkellä kun kello Pyhän Paavalin kirkossa löi
+viisi.
+
+Raivostus kuvastui taistelevien kasvoilta. Mutta heidän
+yhteenpuristuneet huulensa, heidän kalpeutensa, käden vaistomainen
+vavahteleminen ilmaisivat, että varovaisuus hillitsi heissä tuon
+raivon.
+
+Kului useita minuutteja, ja ne sellaisen aseman vallitessa saattoivat
+tuntua iäisyydeltä. Miekat kalahtivat vastakkain. Ei ainoatakaan
+iskua oltu vielä annettu.
+
+Väsyneenä tahi ehkä pikemminkin vakuutettuna siitä että oli nyt
+tullut tuntemaan vastustajansa laski Ribeirac käsivartensa alas ja
+hengähti silmänräpäyksen. Schomberg hyökkäsi askeleen eteenpäin
+ja antoi hänelle iskun. Ribeiracin kasvot olivat kalmankalpeat ja
+verivirta purskahti hänen olkapäästään. Hän väisti toisen iskun
+ikäänkuin tutkiakseen haavansa laatua.
+
+Schomberg aikoi uusia hyökkäyksen, mutta Ribeirac kohotti miekkansa
+ja kohdisti häneen iskun, joka sattui hänen kylkeensä. Molemmat
+olivat he nyt haavoittuneet.
+
+-- Levätkäämme nyt muutamia sekunteja, jos suvaitsette, -- sanoi
+Ribeirac.
+
+Quélus ja Antraguet olivat sillävälin yhä enemmän tulistuneet. Mutta
+kun Quéluksella ei ollut minkäänlaista tikaria, oli hänen pakko
+väistää vasemmalla kädellään, ja kun tuo vasen käsi oli paljas, tuli
+siihen jokaisesta väistämisestä pieni naarmu, niin että käsivarsi
+ennen pitkää oli ylt'yleensä veressä. Antraguet sitävastoin, etunsa
+huomaten ja ollen yhtä taitava kuin Quéluskin, väisti varsin helposti
+vastustajansa iskut. Kolme pistoa oli sattunut Quélukseen, vaikkakaan
+ne eivät olleet vaarallisia, ja veri virtaisi kolmesta haavasta hänen
+rinnastaan, mutta aina hän haavan saadessaan vain huusi:
+
+-- Ei se ole mitään.
+
+Livarot ja Maugiron olivat edelleenkin varovaisia. Ribeirac tunsi,
+että häneltä, sikäli kuin verensä vuoti, alkoivat voimat vähetä,
+ja tuskasta mielettömänä hän hyökkäsi Schombergia kohti. Tämä ei
+väistynyt askeltakaan takaperin, vaan tyytyi ojentamaan miekkansa
+eteenpäin. He pistivät nyt kumpikin toisiaan, missä yrityksessä
+Ribeirac sai rintansa lävistetyksi ja Schomberg sai haavan kaulaansa.
+Kuolettavasti haavoittuneena vei Ribeirac vasemman kätensä
+haavalleen, mutta paljasti sen kautta asemansa. Schomberg käytti
+hetkeä hyväkseen ja antoi hänelle uuden iskun. Mutta Ribeirac tarttui
+nyt oikealla kädellään kiinni vastustajaansa ja työnsi vasemmalla
+kädellään tikarinsa kahvaa myöten hänen rintaansa. Sen terä upposi
+suoraan hänen sydämeensä.
+
+Schomberg päästi kumean huudon ja kaatui takaperin, mutta veti
+samassa mukanaan maahan Ribeiracin, jolla vielä oli miekka rinnassaan
+kiinni.
+
+Nähdessään ystävänsä kaatuvan riensi Livarot, Maugiron kintereillään
+hänen luokseen. Hän pääsi eräitä askeleita edelle, niin että hän ehti
+auttaa Ribeiracia tämän koettaessa vapautua Schombergin miekasta.
+Sen Livarot kiskasi irti ystävänsä rinnasta. Mutta Maugiron hänet
+heti saavutti, ja hänen täytyi nyt puolustautua liukastavalla maalla
+vaikeassa asemassa ja aurinko vasten kasvoja.
+
+Hetkisen kuluttua sai Livarot iskun päähänsä, niin että häneltä
+kirposi miekka kädestä ja hän putosi polvilleen.
+
+Quélus ahdisti ankarasti Antraguetia. Maugiron kiiruhti lävistämään
+Livarotin uudella iskulla, ja tämä kaatui. D'Epernonilta pääsi
+tällöin kuuluva huuto.
+
+Quélus ja Maugiron hyökkäsivät nyt molemmat Antraguetia vastaan.
+Quéluksesta vuoti runsaasti verta, mutta haavat olivat lieviä.
+Maugiron oli miltei haavoittumaton.
+
+Antraguet huomasi vaaran. Hän ei vielä ollut saanut pienintäkään
+naarmua, mutta hän alkoi tuntea väsymystä. Olisi kuitenkin ollut
+turhaa pyytää aselepoa haavoittuneelta, villiytyneeltä ihmiseltä
+ja toiselta, joka paloi taisteluhalusta. Yhdellä lyönnillä hän
+heitti sivulle Quéluksen miekan, käytti tilaisuutta hyväkseen ja
+hyppäsi ketterästi kaidepuille. Quélus teki hyökkäyksen, mutta hänen
+miekkansa sattui vain laudoitukseen.
+
+Samassa ahdisti Maugiron Antraguetia sivultapäin.
+
+-- Hän on hukassa, -- sanoi Chicot.
+
+-- Eläköön kuningas! -- huusi d'Epernon. -- Rohkeutta, leijonani,
+rohkeutta!
+
+-- Vaiti, hyvä herra, jos suvaitsette! -- sanoi Antraguet. --
+Elkää loukatko miestä, joka aikoo iskeä niin kauan kuin kykenee
+hengittämään.
+
+Samana hetkenä nousi Livarot polvilleen verilätäköstä, jossa oli
+virunut ja iski tikarinsa Maugironin hartioihin. Tämä kaatui
+raskaasti ja hervotonna maahan ja huokaili: Voi hyvä jumala! Minä
+kuolen.
+
+Livarot vaipui sitten pyörtyneenä maahan. Ponnistelu ja viha olivat
+vieneet hänen viimeisetkin voimansa.
+
+Herra Quélus, -- virkkoi Antraguet ja laski miekkansa alas, -- te
+olette urhoollinen mies: minä tarjoan teille elämänne.
+
+-- Minkävuoksi minä antautuisin? -- kysyi Quélus. -- Enhän minä vielä
+makaa maassa.
+
+-- Ette, mutta te olette täynnä haavoja, jotavastoin minä olen ihan
+vahingoittumaton.
+
+Eläköön kuningas! -- huusi Quélus. -- Minulla on vielä miekkani,
+herra.
+
+Sitten hän hyökkäsi Antraguetia kohti, mutta tämä väisti hänen
+iskunsa, niin raju kuin se olikin.
+
+-- Ei, hyvä herra, nyt teillä ei enää ole miekkaannekaan, -- sanoi
+Antraguet, tarttuen Quéluksen, miekkaan kahvan juuresta ja vääntäen
+sen hänen kädestään.
+
+-- Voi! -- ärjyi Quélus. -- Miekka, miekka!
+
+Hän syöksähti kuin tiikeri Antraguetin päälle ja iski kummankin
+käsivartensa hänen ympärilleen. Antraguet antoi sen tapahtua, siirsi
+miekan vasempaan käteensä ja tikarin oikeaan ja alkoi taukoamatta ja
+sokeasti iskeä Quélusta, jonka haavoista veri lakkaamatta virtasi
+Antraguetin päälle. Mutta mikään ei saanut Quélusta päästämään
+irti vastustajaansa. Aina kun sai tikarinpiston hän huusi: eläköön
+kuningas!
+
+Hänen onnistui kerran työntää syrjään käsi, joka häntä haavoitti, ja
+kiertäytyä kuin käärme vastustajansa ympärille. Antraguetista tuntui,
+että hän oli vähällä tukehtua. Hän horjahteli ja kaatui, mutta
+ikäänkuin kaikki seikat tänä päivänä olisivat olleet hänelle eduksi,
+hän siinä kaatuessaan miltei tukehdutti Quélus paran.
+
+-- Eläköön kuningas! -- mutisi tämä kuolintuskissaan.
+
+Antraguet onnistui vihdoinkin pääsemään irti. Toisella kädellään
+tukien hän pääsi kohoamaan ja antoi vastustajalleen iskun, joka
+kerrassaan lävisti tämän rinnan.
+
+-- Oletko viimeinkin tyytyväinen? -- sanoi hän. Kaikki oli nyt
+lopussa. Kuolemanhiljaisuus ja kauhu vallitsivat taistelupaikalla.
+
+Antraguet nousi verissään seisomaan. Mutta hän oli vain vihollistensa
+veren tahraama. Itse hän oli saanut ainoastaan pikku naarmun käteensä.
+
+Kauhistuneena teki d'Epernon ristinmerkin ja pakeni kuin kummituksen
+takaa-ajamana.
+
+Chicot juoksi nyt saapuville ja kohotti Quélusta, jonka
+yhdeksästätoista haavasta vuoti veri. Tuo liike sai hänet jälleen
+virkoamaan tajuihinsa. Hän avasi silmänsä ja virkkoi:
+
+-- Antraguet! Minä vakuutan kautta kunniani, että olen syytön Bussyn
+kuolemaan.
+
+-- Minä uskon teidän sanoihinne, -- vastasi Antraguet liikutettuna.
+Minä uskon teitä.
+
+-- Paetkaa! mutisi Quélus. -- Paetkaa! Kuningas ei tule antamaan
+teille anteeksi.
+
+-- Ei, minä en aio jättää teitä tällä tavoin, vaikkapa mestauspölkky
+minua uhkaisi, -- sanoi Antraguet.
+
+-- Pelastakaa itsenne, nuori mies, -- kehotti Chicot, -- elkääkä
+kiusatko jumalaa. Te olette ihmeen kautta pelastunut: elkää vaatiko
+kahta sellaista samana päivänä.
+
+-- Antraguet meni Ribeiracin luo, joka vielä hengitti.
+
+-- No? -- kysäsi tämä.
+
+-- Me olemme voittaneet, -- virkkoi Antraguet hiljaa, ettei loukkaisi
+Quélusta.
+
+-- Kiitos! -- vastasi Ribeirac. -- Kiiruhda nyt pois!
+
+Hän vaipui samassa hengetönnä maahan.
+
+Antraguet otti ensin oman miekkansa, sitten Schombergin, Maugironin
+ja Quéluksen miekat.
+
+-- Tehkää loppu minun elämästäni tai antakaa minulle takaisin
+miekkani, -- kuiskasi raukealla äänellä Quélus.
+
+-- Tässä se on, herra kreivi, -- vastasi Antraguet ja laski
+arvokkaasti kumartaen miekan hänen viereensä.
+
+Kyynel kiilsi haavoittuneen silmässä.
+
+-- Me olisimme saattaneet olla ystäviä, -- mutisi hän.
+
+Antraguet ojensi hänelle kätensä.
+
+-- Hyvä! -- sanoi Chicot. -- Tämä on hyvin ritarillista. Mutta
+pelasta nyt itsesi, Antraguet. Sinä ansaitset jäädä eloon.
+
+-- Entä minun toverini? -- kysyi Antraguet. II. 25
+
+-- Minä hoidan niitä kuin olisivat he kuninkaan ystäviä, -- vastasi
+Chicot.
+
+Antraguetin palvelija ojensi nyt hänelle viitan, jonka hän kääri
+ympärilleen verhotakseen verentahrimat vaatteensa, ja jättäen
+kuolleet ja kuolevat palvelijoiden ja aseenkantajien huolehdittaviksi
+poistui Antraguet Porte Saint-Antoinen kautta.
+
+
+
+
+53.
+
+Loppu.
+
+
+Levottomuudesta kalpeana ja pienimmästäkin melusta väristen
+käveli kuningas edestakaisin miekkailusalissa ja harjaantuneen
+miekkailijan kokemuksella laski ajan, minkä hänen ystävänsä olivat
+tarvinneet kokoontuakseen ja taistellakseen vihollistensa kanssa.
+Samaten hän otti huomioon kaikki epäsuotuisat seikat suotuisten
+ohella, johtuivatpa ne sitten heidän luonteestaan, voimastaan tahi
+taituruudestaan.
+
+-- Nyt, -- virkkoi hän itsekseen, -- menevät he Saint-Antoinen kadun
+poikki... nyt he menevät aitauksesta sisälle... nyt he vetävät
+miekkansa... nyt alkavat otella.
+
+Viimeisen sanan lausuttuaan alkoi kuningas lukea rukouksiaan. Mutta
+sydän oli muita tunteita täynnä, ja vain huulet koneellisesti
+liikahtelivat.
+
+-- Kun vain Quélus muistaisi sen iskun, jonka olen hänelle opettanut,
+ja panisi mieleensä, kuinka hänen samalla kertaa pitäisi väistää
+miekanpisto ja itse iskeä tikarillaan, -- ajatteli hän. -- Mitä
+Schombergiin tulee, on hän kylmäverinen ja tekee kyllä pian lopun
+Ribeiracista... Ellei Maugironille satu mitään erikoista, selviytyy
+hän varmasti Livarotista... Mutta d'Epernon, voi! Hän on varmaankin
+nyt jo tällä hetkellä kuollut. Onneksi on hän minulle vähimmän rakas
+noista neljästä. Mutta kaikeksi onnettomuudeksi ei tässä riitä se,
+että hän on kuollut, sillä Bussy, tuo kauhea Bussy, hyökkää sitten
+toisten kimppuun... Voi, ystävä raukat!...
+
+-- Sire! -- kuului Crillonin ääni oven takaa.
+
+-- Mitä! Nytkö jo? -- huusi kuningas.
+
+-- Ei, sire, minä en tuo mitään muuta uutista kuin että Anjoun
+herttua pyytää saada puhutella teidän majesteettianne.
+
+-- Mitä hän sitten tahtoo? -- kysyi kuningas oven läpi.
+
+-- Hän sanoo hetken tulleen, jolloin hänen pitää ilmoittaa teidän
+majesteetillenne se palvelus, jonka hän on tehnyt, ja hän väittää,
+että se ilmoitus jossain määrin haihduttaa teidän majesteettinne
+levottomuutta.
+
+-- No tulkoon hän sitten. Tuokaa hänet tänne, -- sanoi kuningas.
+
+Samassa ja juuri kun Crillon kääntyi täyttämään käskyä kuului nopeita
+askeleita ja muuan ääni lausui Crillonille:
+
+-- Minä tahdon hetipaikalla puhutella kuningasta...
+
+Kuningas tunsi äänen ja avasi itse oven.
+
+-- Käy sisään, Saint-Luc, -- sanoi hän. -- Käy sisään. Mistä on
+kysymys? Mitä sinulle on tapahtunut. Ovatko he kuolleet?
+
+Kalpeana ja verissään syöksähti Saint-Luc kuninkaan huoneeseen.
+
+-- Sire sire! -- huusi hän ja heittäytyi kuninkaan jalkoihin. --
+Kostoa! Minä rukoilen teitä, sire!
+
+-- Saint-Luc parka, -- sanoi kuningas, -- mitä sitten on tapahtunut
+ja mikä saattaa sinut tuollaiseen epätoivoon?
+
+-- Sire, teidän jaloin alamaisenne, teidän urhoollisin soturinne...
+
+-- Mitä! -- murahti Crillon, joka otaksui olevansa tuohon viimeiseen
+arvonimeen yksinoikeutettu.
+
+-- ... on viime yönä murhattu, kavalasti murhattu, -- jatkoi
+Saint-Luc.
+
+Yksi ainoa ajatus sydämessään rauhoittui kuningas heti. Ei siis
+lainkaan ollut kysymys hänen neljästä ystävästään, koskapa hän
+aamulla oli nähnyt ne kaikki yhdessä.
+
+-- Viime yönäkö murhattu? -- kysyi kuningas. -- Kenestä sinä sitten
+puhut, Saint-Luc.
+
+-- Sire, minä tiedän hyvin, että te ette rakastanut häntä, -- puhui
+Saint-Luc. -- Mutta hän oli uskollinen, ja minä vannon, että hän, jos
+niin olisi vaadittu, olisi antanut henkensä teidän majesteettinne
+puolesta. Muutoin hän ei olisi ollut ystäväni.
+
+-- Aah! -- huusi kuningas, alkaen ymmärtää, kenestä oli kysymys,
+ja hänen kasvoiltaan näkyi, ellei juuri ilon, niin ainakin toivon
+välähdys.
+
+-- Kostakaa Bussyn puolesta! -- huudahti nyt Saint-Luc.
+
+-- Bussyn puolesta? -- toisti kuningas ja pani erityisen painon joka
+tavulle.
+
+-- Niin, sire, Bussyn puolesta, jonka viime yönä kaksikymmentä
+murhamiestä on lävistänyt. Heitä tarvitsikin olla paljo, sillä hän
+yksinään oli surmannut niistä neljätoista.
+
+-- Onko Bussy kuollut?
+
+-- On, sire, hän on kuollut.
+
+-- Siinä tapauksessa hän ei tänä päivänä ota osaa kaksintaisteluun!
+-- huudahti tahtomattaan Henrik, joka yhä eli tuon ainoan ajatuksensa
+vallassa.
+
+-- Saint-Luc heitti kuninkaaseen silmäyksen, jota tämä ei voinut
+kestää. Hän kääntyi poispäin ja huomasi Crillonin, joka siinä seisoen
+odotteli lähempiä määräyksiä. Henrik antoi hänelle merkin saattaa
+Anjoun herttua sisälle.
+
+-- Ei, sire, jatkoi nyt ankaralla äänellä Saint-Luc, -- Bussy ei
+ole taistellut tänään: juuri siitä syystä minä tulen rukoilemaan,
+en kostoa, tein väärin sanoessani niin teidän majesteetillenne,
+vaan oikeutta. Sillä minä rakastan kuningastani ja ennen kaikkea
+kuninkaani kunniaa, niin että Bussyn murhalla on tehty teidän
+majesteetillenne mielestäni huono palvelus.
+
+Anjoun herttua seisoi nyt ovella kalpeana ja liikkumattomana kuin
+kuvapatsas. Polvillaan oleva Saint-Luc ei häntä huomannut.
+
+Saint-Luc'in sanat muistuttivat kuninkaan mieleen sen palveluksen,
+jonka Anjoun herttua oli väittänyt hänelle tehneensä. Hänen katseensa
+sattui herttuan katseeseen, eikä siinä enää ollut mitään epäilystä,
+sillä Frans vahvisti myöntävällä päännyökäytyksellä Henrikin
+otaksuman.
+
+-- Tiedättekö, sire, mitä nyt tullaan sanomaan? -- puheli Saint-Luc.
+-- Niin, ihmiset sanovat, että jos teidän ystävänne pääsevät
+voitolle, niin tapahtuu se siitä syystä, että te olitte surmauttanut
+Bussyn.
+
+-- Kuka niin on sanova? -- kysyi kuningas.
+
+-- Saamari, kaikki ihmiset, sire, -- huomautti Crillon, sekaantuen
+vasten tavallisuuttaan keskusteluun.
+
+-- Ei, hyvä herra, -- vastasi kuningas, ollen levoton sen johdosta,
+että Crillon, joka lähinnä Bussya oli urhoollisin mies hänen
+valtakunnassaan, oli nuo sanat sanonut, -- sellaista ei tulla
+sanomaan, sillä teidän on ilmoitettava minulle murhaajan nimi.
+
+Saint-Luc huomasi nyt kolmannen henkilön varjon. Se oli Anjoun
+herttua, joka oli tullut paria askelta lähemmäksi ja jonka hän nyt
+tunsi.
+
+-- Kyllä, sire, -- sanoi hän ja nousi ylös polvistuvasta asennostaan,
+-- minä sanon hänen nimensä. Sillä minä tahdon mihin hintaan hyvänsä
+pestä teidän majesteettinne puhtaaksi epäilyksestä, että niin
+inhottava teko olisi tehty teidän toimestanne.
+
+No sano sitten, -- käski kuningas. Herttua seisoi paikallaan ja
+odotti rauhallisena. Hänen takanaan seisova Crillon silmäili häntä,
+pudistellen tarkoituksellisesti päätään.
+
+-- Sire, jatkoi edelleen Saint-Luc, -- viime yönä oli Bussy
+houkuteltu satimeen. Hänen käydessään tervehtimässä naista, jota
+hän rakasti ja joka häntä rakasti, palaa mies, jolle muuan roisto
+oli ilmoittanut kohtauksesta, mukanaan joukko murhaajia, jotka
+sijoitettiin pihalle, puutarhaan, rapuille ja kaikkialle.
+
+Elleivät kuninkaan huoneen ikkunat, kuten jo olemme maininneet, olisi
+olleet tiheitten uudinten peitossa, olisi voitu nähdä, miten herttua,
+itsensähillitsemiskyvystään huolimatta, kalpeni nuo sanat kuullessaan.
+
+-- Bussy puolustautui kuin leijona, sire, -- jatkoi Saint-Luc, --
+mutta hänen kimppuunsa kävi roistojen joukko ja...
+
+-- Ja hän on kuollut, -- keskeytti kuningas. -- Hän on saanut
+ansaitsemansa palkan. Minä on tahdo kostaa avionrikkojan kuolemaa.
+
+-- Sire, minä en vielä ole lopettanut kertomustani, -- jatkoi
+vielä Saint-Luc. -- Kun onneton ylimys lähes puolen tunnin ajan
+oli puolustautunut huoneessa, kun hän oli voittanut vihollisensa,
+pakeni hän haavoittuneena, vertavuotavana ja silvottuna. Olisi
+vain tarvinnut ojentaa hänelle auttavan kätensä, minkä minä olisin
+tehnytkin, elleivät murhaajat olisi köyttäneet minua, samoinkuin sen
+naisenkin, jonka Bussy oli huostaani uskonut, lujasti käsistä ja
+jaloista, eivätkä panneet kapulaa suuhuni. Kaikeksi onnettomuudeksi
+eivät he olleet muistaneet peittää silmiäni, ja minä näin kahden
+miehen lähestyvän onnetonta Bussya, jota, hän kun riippui
+rauta-aidakkeen päällä, rautapiikit pitelivät kiinni, tunkeutuen
+hänen ruumiiseensa ja vaatteisiinsa. Kuulin haavoittuneen rukoilevan
+heiltä apua, sillä hänellä oli oikeus pitää noita kahta miestä
+ystävinään. No niin, toinen heistä, sire... on hirveä sitä kertoa,
+mutta, uskokaa minua, vielä hirveämpää on sitä nähdä ja kuulla...
+tuo toinen käski toisen ampumaan hänet, ja toinen totteli. Crillon
+puristi kätensä nyrkkiin ja rypisti kulmiaan.
+
+-- Ja tekö tunnette murhaajan? -- kysyi kuningas vasten tahtoaan
+liikutettuna.
+
+-- Tunnen, -- vastasi Saint-Luc.
+
+Sitten hän kääntyi prinssiin päin ja ilmaisten äänessään ja
+liikkeissään koko tähän asti hillitsemänsä vihan, lausui:
+
+-- Tämä ruhtinas on murhaaja, samalla ystävä ja murhamies.
+
+Kuningas oli sitä odottanut. Herttua kuunteli sitä silmiäänkään
+väräyttämättä.
+
+-- Kyllä, -- vastasi hän rauhallisesti, -- kyllä, herra Saint-Luc
+on kuullut ja nähnyt aivan oikein. Minä olen surmauttanut Bussyn,
+ja teidän majesteettinne tulee lukemaan sen ansiokseni, sillä
+Bussy, joka oli palvelijani, se on totta, aikoi tänä aamuna, minun
+vastaanpanostani huolimatta, ryhtyä käyttämään aseita teidän
+majesteettianne vastaan.
+
+-- Sinä valehtelet, murhaaja, sinä valehtelet! -- huusi Saint-Luc.
+-- Bussy, jonka koko ruumis oli haavoja täynnä, käsi lävistettynä
+ja olkapää kuulan murtamana, Bussy, joka riippui rauta-aidakkeella,
+olisi herättänyt sääliä kiivaimmissakin vihamiehissään, jotka
+varmasti olisivat häntä auttaneet. Mutta sinä, sinä La Molen ja
+Coconnan murhaaja, sinä olet murhannut myöskin Bussyn, et senvuoksi,
+että hän oli veljesi vihamies, mutta siitä syystä, että hän tunsi
+sinun salaisuutesi. Haa! Monsoreau kyllä hyvin tiesi, miksi sinä teit
+tämän rikoksen!
+
+-- Tuhannen perkelettä! -- mutisi Crillon. -- Minkävuoksi minä en ole
+kuningas!
+
+-- Minua loukataan teidän luonanne, veljeni, -- sanoi herttua pelosta
+vavisten, sillä hän ei tuntenut asemaansa varsin varmaksi nähdessään
+Saint-Luc'in, hurjan katseen ja Crillonin suonenvedontapaisesti
+puristuneen nyrkin.
+
+-- Menkää, Crillon, -- kehotti kuningas. Crillon totteli.
+
+-- Oikeutta, sire, oikeutta! huusi Saint-Luc.
+
+-- Sire, -- virkkoi herttua, -- rangaiskaa minua sitten siitä, että
+minä tänä aamuna olen pelastanut teidän majesteettinne ystävät ja
+siten antanut loistavan hyvityksen asioillenne, jonka puolesta nyt
+minäkin työskentelen.
+
+-- Mutta minä, -- jatkoi Saint-Luc raivostuneena, -- minä sanon
+sinulle, että se asia, jota sinä puolustat, tulee olemaan kirottu
+asia, ja että missä tahansa liikutkin, kohtaa jumalan viha sinun
+askeleitasi. Sire, sire! Onnettomia ovat teidän ystävänne, jos
+veljenne on heitä suojellut!
+
+Kuningas värisi. Samassa kuului ulkoa epäselvää hälinää, kiiruisia
+askeleita ja sitten äkisti uudistettuja kyselyitä ja vastauksia.
+Senjälkeen syntyi mitä syvin hiljaisuus. Kesken tuota hiljaisuutta,
+ikäänkuin olisi ääni taivaasta todistanut oikeiksi Saint-Lucin
+sanat, kuului kolme harvaa, juhlallista lyöntiä, jotka Crillonin
+voimakkaasta kädestä kumahtelivat ovelle.
+
+Kylmä hiki tihkui Henrikin otsalta ja hänen kasvonsa vääristyivät
+kauhusta.
+
+-- Voitetut! -- kirkui hän. -- Voi ystäväraukat?
+
+-- Enkö jo sanonut teille äsken, sire! -- huudahti Saint-Luc.
+
+Herttua pani vavisten kätensä ristiin.
+
+-- Näetkö, kurja konna, -- huusi ylevän ylpeästi tuo nuori mies, --
+näetkö nyt, miten salamurha pelastaa ruhtinaitten kunnian! Tule siis
+ja murhaa minutkin. Minähän olen aseeton!
+
+Näin sanoen hän heitti hansikkaansa vasten herttuan kasvoja. Tämä
+karjasi raivosta ja sävähti kalmankalpeaksi.
+
+Mutta kuningas ei nähnyt mitään eikä mitään kuullut. Hän oli antanut
+päänsä vaipua käsiinsä.
+
+-- Voi! -- mutisi hän. -- Voi ystäviäni! He ovat voitetut,
+haavoitetut. Kuka antaa minulle heistä tietoja?
+
+-- Minä, -- sanoi sisälleastuva Chicot. Kuningas tunsi tuon ystävänsä
+äänen ja ojensi kätensä häntä kohti.
+
+-- No? -- kysyi hän tuskissaan.
+
+-- Kaksi on jo kuollut ja kolmas heittää pian henkensä.
+
+-- Kuka on se kolmas, joka ei vielä ole kuollut?
+
+-- Quélus, sire.
+
+-- Missä hän on?
+
+-- Boissyn hotellissa, jonne olen hänet antanut viedä.
+
+Kuningas ei kuullut mitään muuta, vaan syöksähti vaikertaen ulos
+huoneesta.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Saint-Luc oli vienyt Dianan tämän ystävättären Jeanne de Brissacin
+turviin. Siitä johtui se että hänen Louvreen tulonsa viivähti.
+
+Jeanne valvoi kolme päivää ja kolme yötä tuon onnettoman naisen
+sairasvuoteen vieressä. Sairasta ahdistivat mitä kauheimmat
+hourailut. Unettomuuden ja rasitusten uuvuttamana meni Jeanne
+neljäntenä päivänä hetkiseksi lepäämään. Hänen palatessaan
+ystävättärensä huoneeseen oli tämä jäljettömiin kadonnut.
+
+Tiedetään, että Quélus, tuo ainoa kuninkaan kolmesta taistelijasta,
+joka vielä jäi henkiin taistelun tauottua, huolimatta siitä että
+oli saanut yhdeksäntoista haavaa, kuoli kolmekymmentä vuorokautta
+kestäneiden kamppailujen jälkeen Henrikin syliin.
+
+Henrik oli lohduton. Hän antoi noille kolmelle ystävälleen pystyttää
+mahtavat hautapatsaat, joihin heidän kuvansa luonnollisessa koossa
+olivat marmoriin veistetyt. Hän määräsi järjestettäviksi heille
+sielumessuja, pappien oli rukoiltava heidän sielunsa autuuden
+puolesta, ja hän itse liitti rukouksiinsa tällaisen säkeistön:
+
+    Oi, pääskööt Herran armohon
+    Quélus, Schomberg ja Maugiron!
+
+Lähes kolmen kuukauden ajan vartioi Crillon Anjoun herttuaa, jota
+kohtaan kuningas kantoi katkeraa vihaa ja jolle hän ei milloinkaan
+antanut anteeksi.
+
+Syyskuu oli nyt tullut. Tähän aikaan sai Chicot, joka ei koskaan
+jättänyt herraansa ja joka olisi lohdutellut Henrikkiä, jos tämä
+yleensä olisi ollut lohdutettavissa, seuraavan kirjeen Beaunen
+luostarista. Sen oli kirjoittanut muuan pappi ja oli sen sisältö
+tällainen:
+
+    'Paras herra Chicot!
+
+    Ilma on seuduillamme lämmin ja viininkorjuu lupaa tänä vuonna
+    hyvää. Kerrotaan, että kuningas, hallitsijamme, jonka hengen
+    minä kaiken todennäköisyyden mukaan olen pelastanut, alinomaa
+    on suruissaan. Mutta tuokaa hänet tänne meidän luostariimme,
+    paras herra Chicot, niin me houkuttelemme hänet maistamaan
+    muuatta 1550-luvulta asti säilynyttä viiniä, jota olen löytänyt
+    viinikellaristani ja joka on niin mainiota, että se saa ihmisen
+    unohtamaan suurimmatkin surunsa. Tämä viini on ehdottomasti
+    tekevä hänelle hyvää, sillä minä olen jumalallisista kirjoista
+    lukenut sanat, että hyvä viini huojentaa ihmisten sydämet. Se
+    kuuluu varsin sointuisalla latinankielellä. Saatte sen itsekin
+    lukea. Paras herra Chicot, tulkaa siis tänne kuninkaan, herra
+    d'Epernonin ja herra Saint-Luc'in kera, ja te saatte nähdä, että
+    me kaikki silloin hieman pullistumme.
+
+                                Korkea-arvoinen priori Gorenflot,
+                             joka kutsuu itseään teidän nöyrimmäksi
+                                  palvelijakseen ja ystäväkseen.
+
+    P.S. Sanokaa kuninkaalle, ettei minulla vielä ole ollut aikaa
+    rukoilla hänen ystäviensä sielujen puolesta, kuten hän on
+    käskenyt. Ne suuret puuhat, jotka virkaanasettamisestani ovat
+    minulle aiheutuneet, ovat siihen olleet syinä. Mutta heti
+    viininkorjuun jälkeen olen heitä muistava.'
+
+-- Amen! -- sanoi Chicot. -- Riivatturaukat tulevat siis kerrankin
+saamaan oikein tenhovia esirukouksia Herramme edessä!
+
+
+
+
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 56493 ***
diff --git a/56493-8.txt b/56493-8.txt
deleted file mode 100644
index 6d9131d..0000000
--- a/56493-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,16458 +0,0 @@
-The Project Gutenberg eBook, Monsoreaun kreivitär II, by Alexandre Dumas
-père
-
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
-other parts of the world at no cost and with almost no restrictions 
-whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
-the Project Gutenberg License included with this eBook or online at 
-www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll have
-to check the laws of the country where you are located before using this ebook.
-
-
-
-
-Title: Monsoreaun kreivitär II
-       Historiallinen romaani
-
-
-Author: Alexandre Dumas père
-
-
-
-Release Date: February 3, 2018  [eBook #56493]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-
-***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK MONSOREAUN KREIVITÄR II***
-
-
-E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
-
-
-
-Note: Project Gutenberg has the other volume of this work.
-      Volume I: see http://www.gutenberg.org/ebooks/56492
-
-
-
-
-
-MONSOREAUN KREIVITÄR II
-
-Historiallinen romaani
-
-Kirj.
-
-Alexandre Dumas
-
-Suomennos.
-
-
-
-
-
-
-Porissa,
-Otto Andersin'in kustannuksella,
-1914.
-
-
-
-
-SISÄLLYS:
-
-  1. Keskustelu.
-  2. Guisen herttua.
-  3. Castor ja Pollux.
-  4. Kuuntelemalla kuullaan parhaiten.
-  ö. Liigan allekirjoittaminen.
-  6. Prinssi ja ystävä.
-  7. Kohtaus.
-  8. Chicot onkin itse asiassa Ranskan kuningas.
-  9. Muuan vierailu.
- 10. Kuningas nimittää liigan päällikön.
- 11. Jatkoa.
- 12. Eteocles ja Polynices.
- 13. Mitä löytyi tyhjästä kaapista.
- 14. Ventre-Saint-Gris.
- 15. Ystävättäret.
- 16. Rakastavaiset.
- 17. Bussy luovuttaa hevosensa.
- 18. Anjoun herttuan valtiotaitoa.
- 19. Herra Saint-Lucin valtiotaitoa.
- 20. Jatkoa.
- 21. Roland.
- 22. Mitä Monsoreaun kreivillä oli ilmoitettavana.
- 23. Saint-Lucin kiitollisuus.
- 24. Saint-Lucin suunnitelma.
- 25. Saint-Luc opettaa Monsoreaulle sen iskun, jonka
-     hän itse oli oppinut kuninkaalta.
- 26. Pienet syyt, suuret seuraukset.
- 27. Monsoreaun kreivi avaa taas silmänsä.
- 28. Herttuan surunvalitusvierailu.
- 29. Mitä haittaa voi olla liian leveästä kantotuoleista
-     ja liian ahtaista ovista.
- 30. Saint-Luc palaa takaisin hoviin.
- 31. . . . . .
- 32. Anjoun herttuan lähettiläs.
- 33. Saint-Luc suorittaa tehtävänsä.
- 34. Monsoreaun kreivin varovaisuustoimenpiteet.
- 35. Vierailu.
- 36. Urkkijat.
- 37. Herttua allekirjoittaa.
- 38. Muuan kävelymatka Tournellesin kadulle.
- 39. Chicot nukkuu.
- 40. Chicot herää.
- 41. Kristuksen ruumiin juhla.
- 42. Jatkoa.
- 43. Pyhimyskulkue.
- 44. Chicot ensimäinen.
- 45. Korko ja pääoma.
- 46. Bussy ja Remy.
- 47. Murha.
- 48. Gorenflot on vähällä tulla hirtetyksi.
- 49. Chicot arvaa oikein.
- 50. Valmistuksia.
- 51. Bussyn ystävät.
- 52. Taistelu.
- 53. Loppu.
-
-
-
-
-1.
-
-Keskustelu.
-
-
-Kun Anjoun herttua otti vastaan Monsoreaun kreivin, oli hän kokonaan
-Bussyn tuumien puolella. Hänen itserakkautensa oli saanut piston,
-ja se häpeä, jolla Bussy häntä uhkasi Méridorin paroonin nimessä,
-yllytti prinssin vihan ylimmilleen.
-
-Herttua siis otti ylihovijahtimestarin vastaan katsein sellaisin,
-jotka saivat rohkeimmankin hovimiehen vapisemaan, sillä
-tiedettiinhän, miten pitkälle Frans saattoi kostotuumissaan mennä.
-
--- Teidän korkeutenne on suvainnut kutsua minut tänne, -- virkkoi
-Monsoreaun tyynesti, kudottuja seinäverhoja katsellen.
-
--- Älkää pelätkö mitään, herrani, -- lausui herttua, kreivin
-ajatukset arvaten. -- Noiden verhojen takana ei kukaan kuuntele.
-Voimme puhua arastelematta, ennen kaikkea avomielisesti.
-
-Monsoreau kumarsi.
-
--- Olettehan uskollinen palvelija, herra ylihovijahtimestari, ja
-olette kai myöskin hyvin kiintynyt minun persoonaani?
-
--- Rohkenen niin luulla, teidän korkeutenne.
-
--- Ja minä puolestani olen siitä vakuutettu, herrani. Olettehan
-te useamman kerran ilmaisseet minulle minua vastaan suunniteltuja
-salajuonia. Tehän olette auttanut minua yrityksissäni, olette
-unohtanut omat etunne ja panneet henkenne edestäni alttiiksi.
-
--- Teidän kuninkaallinen korkeutenne!
-
--- Sen kaiken tiedän. Äskettäin, esimerkiksi... minun täytyy johtaa
-se teidän mieleenne, sillä te olette toimissanne niin innostunut,
-etten koskaan ole kuullut mitään sen vertaista... äskettäin, niinkuin
-jo sanoin, sen onnettoman tapahtuman yhteydessä.
-
--- Minkä tapahtuman, teidän korkeutenne?
-
--- Ooh, minä tarkoitan vain neiti Méridorin ryöstöä. Voi sitäkin
-nuorta tyttö parkaa!
-
--- Niin, ikävä kyllä! -- mutisi Monsoreau, antamatta mitään selvää
-vastausta.
-
--- Te valitatte hänen kohtaloaan, vai kuinka? -- kysyi prinssi,
-pannen hänet yhä ahtaammalle.
-
--- Etteköhän valittaisi tekin, teidän korkeutenne?
-
--- Minäkö? Oi, tiedättehän paremmin kuin kukaan muu, että olen
-katunut tuota onnetonta tapahtumaa. Ainoastaan teidän ystävyytenne
-ja niiden palvelusten muisto, joita olette minulle tehnyt, on saanut
-minun unohtamaan sen, että minä teidän neuvostanne olen ryöstättänyt
-nuoren neitosen.
-
-Monsoreauta nuo sanat viiltelivät.
-
--- Armollinen herra, -- vastasi hän, -- teidän hyvyytenne panee
-teidät suurentamaan asiaa. Te olette yhtä vähän kuin minäkin ollut
-syynä nuoren tytön kuolemaan.
-
--- Mitä te tarkoitatte?
-
--- Tietenkään teillä ei ollut tarkoitus antaa asiain kehittyä
-huippuunsa.
-
--- Ah, ei tietenkään!
-
--- Silloinhan, armollinen herra, te ette ole syypää. Tapahtui vain
-onnettomuus, sellainen tavallinen, joita sattuma usein saa aikaan.
-
--- Sitäpaitsi, -- lisäsi herttua ja iski läpitunkevan katseen
-Monsoreauhon, -- onhan kuolema kietonut kaiken läpinäkymättömään
-huntuunsa.
-
-Prinssin ääni niin huomattavasti värähteli, että Monsoreau terästi
-heti katsettaan.
-
--- Armollinen herra, -- sanoi hän, -- tahdotteko, että puhun ihan
-vilpittömästi?
-
--- Miksikä ette sitten niin tekisi? -- vastasi prinssi äänellä, josta
-huokui ylpeyttä ja kummastusta.
-
--- Ah, armollinen herra, kun minulla on edessäni ruhtinas, joka on
-yhtä ymmärtäväinen kuin jalosydäminenkin, täytyy meidän keskustelumme
-tästälähin olla ehdottomasti avomielistä.
-
--- Tästälähin?... Mitä se merkitsee?
-
--- Se merkitsee sitä, ettei teidän korkeutenne alussa katsonut
-tarpeelliseksi osottaa minua kohtaan samaa avomielisyyttä.
-
--- Tosiaankin! -- myönnytteli herttua, räjähtäen nauruun, josta
-kuvastui hurja viha.
-
--- Kuulkaahan, armollinen herra, -- virkkoi Monsoreau nöyrästi. --
-Minä tiedän, mitä teidän korkeutenne aikoo minulle sanoa.
-
--- Puhukaa sitten!
-
--- Teidän korkeutenne tahtoo saada minun ymmärtämään, ettei neiti
-Méridor ehkä olekaan kuollut ja ettei siis hänen luulotellun
-murhaajansa tarvitse kärsiä siitä mitään omantunnontuskia.
-
--- Kylläpä te, hyvä herra, olette kutakuinkin kauvan viivytelleet
-tuon lohduttavan kuvittelunne esiintuomisessa. Olettepa, kautta,
-kunniani, varsin uskollinen palvelija! Olette nähnyt minun
-alakuloisuuteni, minun tuskani. Olette kuullut minun puhuvan
-kauheista unista, joita tuon tytön kuoleman johdosta olen nähnyt...
-minä, joka en, jumalan kiitos, ole mikään vetistelijä... ja olette
-antanut minun elää tuon levottomuuden vallassa, vaikkakin yhdellä
-ainoalla sanalla olisitte voinut poistaa kaikki kärsimykseni... Miksi
-pitäisi minun kutsua sellaista menettelyä, herrani?
-
-Herttua lausui nuo sanat äänellä, mikä ennusti pikaista
-vihanpurkausta.
-
--- Armollinen herra, -- vastasi Monsoreau, -- voisipa luulla, että
-teidän korkeutenne aikoo syyttää minua jostakin...
-
--- Petturi! -- huusi prinssi äkkiä ja astui muutaman askeleen
-ylijahtimestaria kohti, -- minä syytän teitä, ja sen syytöksen minä
-myös näytän toteen... Sinä olet minut pettänyt! Sinä olet ryöstänyt
-minulta sen naisen, jota minä rakastin...
-
-Monsoreau sävähti kamalan kalpeaksi, mutta jaksoi yhäkin pitää
-rauhallisen, miltei ylpeän ryhtinsä.
-
--- Se on totta, -- myönsi hän.
-
--- Haa! Vai on se totta, ja sinä sen itse sanot! Häpeämätön konna!
-
--- Suvainnette puhua hieman hiljemmin, armollinen herra, --
-virkkoi Monsoreau täysin tyynenä. -- Teidän korkeutenne unohtaa
-puhuttelevansa aatelismiestä ja uskollista palvelijaa.
-
-Herttua nauroi väristen.
-
--- Kuninkaan uskollista palvelijaa, -- jatkoi Monsoreau.
-
-Herttuan kiintymystä herätti sana "kuninkaan".
-
--- Mitä tarkoitatte? -- mutisi hän.
-
--- Minä tarkoitan sitä, -- jatkoi Monsoreau nöyrällä äänellä, -- että
-jos teidän korkeutenne haluaisi minua kuunnella, niin te tulisitte
-ymmärtämään, että minä olen vallannut tuon naisen, koska teidän
-korkeutenne halusi häntä omakseen.
-
-Moinen rohkea puhe teki herttuan mykäksi.
-
--- Ja minun tekoni puolustuksena, -- jatkoi Monsoreau edelleenkin
-nöyrästi, -- on se, että minä neiti Méridoria rakastin...
-
--- Myöskin minä, -- vastasi Frans kuvaamattoman ylpeästi.
-
--- Totta on, teidän korkeutenne, että te olette minun herrani. Mutta
-neiti Méridor ei teitä rakastanut.
-
--- Entä rakastiko hän sinua.
-
--- Ehkäpä, -- mutisi Monsoreau.
-
--- Sinä valehtelet! Sinä olet pakottanut hänet väkivallalla,
-niinkuin minäkin tein. Se on vain eroa, että minä, sinun isäntäsi,
-epäonnistuin, jota vastoin sinä, renki, olet onnistunut. Mutta
-minullapa olikin apunani ainoastaan valta, sinulla sitävastoin petos.
-
--- Minä häntä rakastin, armollinen herra.
-
--- Ei minun sitä tarvitse tietää.
-
--- Armollinen herra...
-
--- Luulenpa, että sinä, käärme, aiot purra!
-
--- Armollinen herra, olkaa varuillanne, -- sanoi Monsoreau ja painoi
-päätään alas niinkuin tiikeri, joka kyyristyy hyökkäämään saaliinsa
-kimppuun. -- Minä rakastin häntä, sen sanon teille, enkä minä ole
-mikään teidän renkinne, vaikka minua siksi äsken nimittelitte.
-Vaimoni kuuluu lain mukaan minulle, ei kukaan voi häntä minulta
-riistää, ei kuningaskaan. Sanon siis vieläkin kerran: minä halusin
-saada sen naisen, ja minä olen sen ottanut.
-
--- Vai niin, -- virkkoi Frans ja ojensi kätensä pöydällä olevaa
-soittokelloa kohti. -- Sinä olet hänet ottanut. Hyv'on! Sinun on
-annettava hänet myös takaisin.
-
--- Te erehdytte, armollinen herra, -- huudahti Monsoreau ja riensi
-pöydän luo estääkseen prinssiä soittamasta. -- Jättäkää sikseen
-vaarallinen aikomuksenne saada minua vahingoitetuksi, sillä jos
-te kerrankin soitatte, jos saatatte minut julkisen häväistyksen
-alaiseksi...
-
--- Sinun on luovuttava tuosta naisesta, sanon minä sinulle.
-
--- Luovuttava hänestä?... Hän on minun vaimoni. Olen mennyt hänen
-kanssaan avioliittoon jumalan nimessä.
-
-Monsoreau toivoi näiden sanojensa jotain vaikuttavan. Mutta prinssi
-ei väistynyt uhkaavasta asemastaan.
-
--- Vaikkapa hän jumalan edessä onkin vaimosi, on sinun kuitenkin
-luovutettava hänet ihmisille.
-
--- Mitä! Tiedättekö jo kaikki?
-
--- Tiedän kaikki. Avioliitto julistetaan mitättömäksi. Minä sen
-puran, vaikkapa sinut olisi vihitty kaikkien taivasta hallitsevien
-jumalien nimessä.
-
--- Ah, armollinen herra, te herjaatte!
-
--- Huomispäivänä tulee neiti Méridor annettavaksi isällensä, huomenna
-on sinun lähdettävä siihen maanpakoon, jonka minä sinulle määrään.
-Tunnin kuluessa on sinun myytävä ylihovijahtimestarin virkasi. Siinä
-ovat ehtoni. Ellet niitä täytä, niin varo itseäsi vasalli. Minä
-silloin muserran sinut, niinkuin nyt sären tämän lasin.
-
-Näin sanottuaan tarttui prinssi erääseen kallisarvoiseen
-kristallimaljakkoon ja heitti sen raivoissaan Monsoreauta kohti, niin
-että lasin sirpaleet lentelivät hänen kasvojensa ympärillä.
-
--- Minä en luovuta sitä naista, minä en eroa virastani, ja minä jään
-Ranskaan, -- vastasi Monsoreau.
-
--- Mitä minä kuulen... kirottu konna!
-
--- Koska minä pyydän armoa Ranskan kuninkaalta, Pyhän Genovevan
-luostarissa kruunatulta kuninkaalta, ja koska tämä uusi hallitsija,
-joka tuota taivaan suosiota ajatellessaan on niin hyvä, niin jalo ja
-niin onnellinen, ei voi olla kuulematta ensimäisen hänen puoleensa
-kääntyjän rukousta.
-
-Monsoreau oli korottanut äänensä. Hänen silmäinsä tuli oli nyt
-siirtynyt hänen sanoihinsa.
-
-Nyt oli Fransin vuoro kalveta. Hän peräytyi askeleen ja riensi
-suoraapäätä vetämään paksut oviverhot oven eteen. Sitten hän tarttui
-kreivin käteen ja sammalsi:
-
--- No niin... kreivi... puhukaa vain hiljemmin... tahdon teitä
-kuunnella.
-
--- Minä puhun nöyrästi, virkkoi Monsoreau rauhoittuneena, -- niinkuin
-teidän korkeutenne alamaisimman palvelijan tulee.
-
-Frans tuijotti oviverhoihin. Hän näytti pelkäävän sitä että
-Monsoreaun sanat ehkä olivat kuuluneet niiden toiselle puolelle.
-
--- Mitä te sanoittekaan? -- kysyi hän.
-
--- Niin, minä sanoin, armollinen herra, että onneton rakkaus on
-kaiken tämän syynä. Rakkaus, jalo ruhtinas, on kaikista intohimoista
-voimakkain... Ajatellessani, että teidän korkeutenne oli luonut
-katseensa Dianaan, en voinut hillitä itseäni.
-
--- Mutta minä sanon teille, kreivi, että se on petosta.
-
--- Älkää nuhdelko minua, armollinen herra. Katsokaas, mitä minä
-ajattelin. Minä näin, että te olitte rikas, nuori, onnellinen. Minä
-näin teissä kristikunnan etevimmän hallitsijan.
-
-Herttua teki liikkeen kädellään.
-
--- Sillä sehän te olette... jatkoi Monsoreau hiljemmin, -- koska tuon
-korkean arvon ja teidän välissänne ei enää muuta ole kuin mitätön
-varjo, joka on helposti hajoitettavissa... Näin koko teidän loistavan
-tulevaisuutenne, ja kun tuota valtavata onnea vertasin siihen
-omaan pieneen onneeni, jota tavottelin, silloin, teidän vastaisen
-loistonne häikäisemänä, loiston, joka miltei esti minun näkemästä
-sitä pientä kukkaa, jota itselleni halusin, silloin minä sanoin
-itselleni: minä jätän ruhtinaalle hänen loistavat unelmansa ja hänen
-laajakantoiset suunnitelmansa. Siinä on hänen päämääränsä. Minä taas
-etsin omaani syrjässä... Hän tuskin minun poistumistani huomaakaan,
-hän tuskin viitsii etsiä sitä vähäpätöistä päärlyä, jonka minä hänen
-kuninkaallisesta kruunustaan riistän.
-
--- Kreivi, kreivi! -- virkkoi herttua, ihastuen vasten tahtoaankin
-tuosta mielittelystä.
-
--- Te annatte minulle anteeksi, armollinen herra, -- eikö niin?
-
-Silloin loi herttua katseensa ylös ja se osui sattuneita Bussyn
-muotokuvaan. Kuva näytti katselevan niin ylpeästi, niin arvokkaasti.
-Sen käsivarsi näytti niin kehoittavalta, että herttua luuli näkevänsä
-Bussyn itsensä, joka ikäänkuin terästi hänen rohkeuttaan.
-
--- En, -- vastasi hän, -- minä en voi antaa teille anteeksi. -- Minä
-en ole nyt ankara oman itseni takia, sen voi jumalakin todistaa. Olen
-sitä senvuoksi, kun sureva ja loukattu isä vaatii tytärtään takaisin,
-kun nainen jonka olette pakottanut kanssanne avioliittoon, huutaa
-kostoa ylitsenne, ja koska ruhtinaan velvollisuus on jakaa oikeutta.
-
--- Armollinen herra!
-
--- Se on, kuten sanoin, ruhtinaan ensimäinen velvollisuus, ja minä
-aionkin oikeutta jakaa...
-
--- Jos, -- väitti Monsoreau, -- oikeuden jakaminen on ruhtinaan
-ensimäinen velvollisuus, niin on kiitollisuus kuninkaan ensi
-velvollisuus.
-
--- Mitä te sanotte?
-
--- Minä sanon, ettei kuningas saa koskaan unohtaa sitä, jota hänen on
-kiittäminen kruunustaan. Siispä, armollinen herra...
-
--- No?
-
--- Teidän on kiittäminen minua kruunustanne, sire!
-
--- Monsoreau! -- huudahti herttua kauhistuneena. -- Monsoreau!
--- jatkoi hän matalalla ja vapisevalla äänellä, -- oletteko siis
-kuningastakin kohtaan petturi, niinkuin olette ollut prinssiä kohtaan?
-
--- Minä kiinnyn siihen, joka minua suojelee, sire, -- jatkoi
-Monsoreau yhä matalammalla äänellä.
-
--- Onneton!
-
-Herttua katsahti vielä kerran Bussyn muotokuvaan.
-
--- Minä en voi, -- puheli hän. -- Te olette oikeamielinen ylimys,
-Monsoreau. Huomaattehan, etten minä voi hyväksyä teidän tekoanne.
-
--- Miksikä ette, armollinen herra?
-
--- Koska teko on arvoton sekä teille että minulle... Luopukaa tuosta
-naisesta. Ah, paras kreivini... Tehkää vain tämä uhraus, ystäväni, ja
-minä lupaan ettei teille tule tapahtumaan vähintäkään vahinkoa...
-
--- Rakastaako siis teidän korkeutenne vieläkin Méridorin Dianaa? --
-huudahti Monsoreau, kalpeana mustasukkaisuudesta.
-
--- En en! Minä vakuutan, että en!
-
--- No, kuka sitten voi teidän korkeuttanne pakottaa? Hän on minun
-vaimoni. Eikö minun syntyperäni ole riittävän hyvä? Vai tahtooko ehkä
-jokin syrjäinen sekaantua minun asioihini?
-
--- Mutta hän ei teitä rakasta.
-
--- Mitä sillä on väliä?
-
--- Luopukaa hänestä minun tähteni, Monsoreau.
-
--- En voi...
-
--- Siinä tapauksessa... virkkoi herttua mitä kauheimman tuskan
-valtaamana... siinä tapauksessa...
-
--- Punnitkaa asiaa, sire!
-
-Herttua pyyhki pois otsaltaan kylmän hien, minkä tuo kreivin käyttämä
-"sire"-arvonimi oli siihen kohottanut.
-
--- Aikoisitteko ehkä ilmaista salaisuuteni?
-
--- Teidän erottamallenne kuninkaalleko? kyllä, teidän majesteettinne.
-Sillä jos minun uusi hallitsijani tahtoo riistää minulta kunnian ja
-onnen, käännyn minä vanhan hallitsijani puoleen.
-
--- Se on halpamaista!
-
--- On kyllä, sire. Mutta minä rakastan niin paljo, että voin olla
-halpamainenkin.
-
-Herttua teki eräänlaisen tarkoitetun liikkeen, mutta kreivi esti
-hänet siitä katseellaan.
-
--- Te ette voita mitään sillä, että surmaatte minut, armollinen
-herra. On olemassa salaisuuksia, jotka kuoltuakin voivat tulla
-ilmi. Olkaa armollinen kuningas ja sallikaa minun jäädä kaikkein
-alamaisimmaksi teidän alamaisistanne.
-
-Herttua puristeli käsiään, niin että kynnet upposivat lihaan.
-
--- Hyvä on, jalo herrani, tehkää jotakin sen miehen hyväksi, joka
-parhaiten on teitä kaikissa asioissa palvellut.
-
-Frans kohottausi ylös.
-
--- Mitä te pyydätte? -- sanoi hän.
-
--- Että teidän majesteettinne...
-
--- Onneton, onneton! Tahdotko siis, että minun pitäisi rukoilla sinua
-olemaan vaiti?
-
--- Ah, armollinen herra!
-
--- Puhukaa, sanokaa, mitä tahdotte? -- mutisi Frans.
-
--- Antaahan teidän korkeutenne minulle anteeksi?
-
--- Annan.
-
--- Sovittaako teidän korkeutenne minut parooni Méridorin kanssa?
-
--- Sovitan.
-
--- Kaiketi teidän korkeutenne allekirjoittaa minun
-avioliittosopimukseni neiti Méridorin kanssa?
-
--- Kirjoitan, -- sanoi herttua tukahutetulla äänellä.
-
--- Ja suvaitsetteko kunnioittaa vaimoani pienellä hymyilyllä sinä
-päivänä, jolloin hänet esitellään kuningattarelle?
-
--- Kyllä, -- myönsi Frans. -- Joko riittää?
-
--- Jo, armollinen herra.
-
--- Hyvä on, minä olen antanut sanani.
-
--- Ja te, teidän korkeutenne, -- kuiskasi Monsoreau hiljaa herttuan
-korvaan, -- te saatte pitää sen valtaistuimen, jolle nousemisessa
-minä teitä autoin. Hyvästi sire!
-
-Nyt hän lausui tuon "sire"-sanan niin hiljaa, että sen sointu näytti
-prinssin korvaa vain hyväillen hivelevän.
-
--- Nyt, -- ajatteli Monsoreau, -- on minun vain saatava selville,
-kuka on tämän kaiken herttualle kertonut.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Samana päivänä, jolloin Monsoreaulla oli tuo merkillinen
-keskustelunsa Anjoun herttuan kanssa, sai hän todellakin esitellä
-vaimonsa kuningattarelle.
-
-Herra Morvilliers oli ilmoittanut kuninkaalle, että seuraavana
-päivänä pidettäisiin konseljin kokous. Tapansa mukaan oli Henrik tuon
-kokouksen vuoksi harmissaan ja paiskautui maata. Muutamia tunteja
-nukuttuaan hän heräsi, heitti yönutun hartioilleen ja meni viereiseen
-huoneeseen, jossa Chicot nukkui.
-
-Gascognelainen makasi mitä sikeimmässä unessa ja kuorsasi kaikin
-voimin. Kuninkaan oli ylen vaikea saada häntä hereille.
-
--- Mistä nyt on kysymys? kysyi Chicot.
-
--- Ah, hyvä ystävä! -- virkkoi Henrik. -- Miten saatatkaan nukkua
-tuolla tavalla silloin kun kuninkaasi valvoo?
-
--- Hoo, hyvä jumala! -- huudahti Chicot eikä ollut kuningasta
-tuntevinansa, -- voiko hänen majesteettinsa pahoin?
-
--- Chicot, ystäväni, -- puheli Henrik, -- minähän se olen.
-
--- Kuka minä?
-
--- Minä, Henrik.
-
--- Sinä voit pahoin lehtokurppien syömisestä, poikani. Minähän
-kielsin sinua täyttämästä vatsaasi. Söit eilen illalla liiaksi
-kurppia ja krapupasteijoja.
-
--- Ooh, -- huokasi Henrik, -- minähän vain hiukan niitä maistelin.
-
--- Sitten kai lienee sinut myrkytetty. Saamari, miten kalpea sinä
-olet, Henrik!
-
--- Sehän on vain liinainen naamarini, Chicot ystävä.
-
--- Etkö siis olekaan sairas?
-
--- En.
-
--- No, mitä pirua sinä sitten herätät minut ylös?
-
--- Koska minulla on hyvin ikävä.
-
--- Sepä onkin mainiota.
-
--- Mitä sinä puhut?
-
--- Katsohan! Ikävä panee sinut ajattelemaan, ja silloin sinä
-oivallat, ettei ihmistä voi herättää kello kaksi aamulla muuta varten
-kuin antaakseen hänelle jonkin lahjan. Mitä sinä annat minulle?
-Sanoppas!
-
--- En mitään, Chicot. Minä tulin vain tarinoimaan kanssasi.
-
--- Tyydyn minä siihenkin.
-
--- Chicot, Morvilliers kävi eilen hovissa.
-
--- Aina sinä otat vastaan huonoa seuraa, Henrik! No, mitä hän halusi?
-
--- Hän tuli pyytämään konseljin kokousta.
-
--- Niin, siinäpä miehessä onkin älyä. Hän ei sinun tavallasi tulekaan
-ihmisten luo kahden aikaan aamulla ja lupaa kysymättä.
-
--- Mitä luulet hänellä olevan minulle sanomista, Chicot?
-
--- Mitä, onneton! -- huudahti gascognelainen.
-
--- Sitäkö kysyäksesi sinä herätit minut ylös?
-
--- Chicot, ystäväni, sinähän tiedät, että herra. Morvilliers on minun
-poliisini ylivalvoja.
-
--- En, kautta kunniani, sitä en tiennyt.
-
--- Chicot, minun käsittääkseni Morvilliersilla aina on tarkat tiedot
-kaikesta, mitä tapahtuu.
-
--- Ja minä ajattelen, -- virkkoi gascognelainen, -- että minä nyt
-voisin nukkua kaikessa rauhassa, jos en olisi pakotettu kuulemaan
-tuota sinun lörpötystäsi!
-
--- Epäiletkö siis kanslerin valppautta?
-
--- Tietysti, piruvieköön, minä epäilen, ja siihen; on minulla hyvät
-syyni.
-
--- Mitkä syyt?
-
--- Jos minä mainitsen yhden, niin se riittää.
-
--- Kyllä, jos syy on hyvä.
-
--- No niin! Eräänä iltana annoin minä sinulle kelpo selkäsaunan
-Froidmentelin kadulla. Quélus ja Schomberg olivat silloin mukanasi.
-
--- Mitä! Annoitko sinä minulle selkään?
-
--- Annoin. Napsauttelin teitä kaikkia kolmea.
-
--- Mistä syystä?
-
--- Siitä, että olitte loukannut minun palvelijaani. Te saitte aimo
-löylytyksen, mutta herra Morvilliersilla ei ole aavistustakaan
-mistään.
-
--- Mitä minä kuulen! Vai olit se sinä, lurjus!
-
--- Minä juuri eikä kukaan muu.
-
--- Roisto!
-
--- Sinä siis myönnät, että se on totta?
-
--- Minä annatan sinulle raippoja, Chicot.
-
--- Siitä ei nyt ole kysymys. Sano vain, onko se totta. Jaa tahi ei?
-Siinä kaikki, mitä pyydän.
-
--- Sinähän tiedät, että se on totta, onneton!
-
--- Etkö sinä seuraavana päivänä kutsuttanut herra Morvilliersia
-puheillesi?
-
--- Tottakai sinä sen tiedät, koska kerran itsekin olit saapuvilla.
-
--- Ja sinä kerroit hänelle siitä ikävästä tapahtumasta, joka
-edellisenä iltana oli sattunut eräälle sinun ystävällesi?
-
--- Kerroin.
-
--- Ja pyysit hänen ottamaan selon rikollisesta?
-
--- Pyysin.
-
--- No, saiko hän sen selville?
-
--- Ei.
-
--- Saat siis mennä nukkumaan, Henrik. Näet nyt, että sinulla on huono
-poliisi.
-
-Sitten kääntyi Chicot seinään päin tahtomatta vastata sanaakaan ja
-alkoi kuorsata kovasti, että kuningas ei enää toivonutkaan saavansa
-häntä hereille.
-
-Seuraavana päivänä kokoontui konselji, jonka jäsenet vaihtuivat
-aina kuninkaan oikun mukaan. Tällä kertaa olivat jäseninä Quélus,
-Maugiron, d'Epernon ja Schomberg.
-
-Chicot istui ylinnä pöydän päässä ja leikkeli pieniä paperivenheitä
-ja asetti ne riviin tehdäkseen, niinkuin itse sanoi, sotalaivaston
-hänen kaikkein kristillisimmälle majesteetilleen.
-
-Herra Morvilliers saapui hänkin kohta. Tämä valtiomies koetti näyttää
-varsin vakavalta. Kumartaen syvään, johon kumarrukseen Chicot
-vastasi, hän lähestyi kuningasta.
-
--- Minä kai olen saapunut teidän majesteettinne neuvoskunnan eteen?
-
--- Olette. Nämä ovat parhaita ystäviäni. Puhukaa!
-
--- Hyvä on, sire. Minun tarkoitukseni on ilmoittaa teidän
-majesteetillenne eräästä kauheasta salaliitosta.
-
--- Salaliitosta! -- huusivat kaikki läsnäolijat.
-
-Chicot terästi korviaan ja keskeytti hetkeksi erään mahtavan
-paperilaivan leikkelyn, josta piti tulla laivaston amiraalilaiva.
-
--- Niin, salaliitto, teidän majesteettinne, -- toisti Morvilliers,
-alentaen äänensä salaperäiseksi hyminäksi, mikä merkitsi kamalia
-tiedonantoja olevan tulossa.
-
--- Ai, ai! -- virkahti kuningas. -- Onko kysymys espanjalaisesta
-salaliitosta?
-
-Anjoun herttua, joka hänkin oli kutsuttu konseljiin, astui nyt
-sisälle.
-
--- Kuulethan, veljeni, -- virkkoi Henrik, -- että herra Morvilliers
-puhuu salaliitosta, joka uhkaa valtakunnan turvallisuutta.
-
-Herttua heitti läsnäolijoihin terävän ja epäilevän silmäyksen.
-
--- Onko se mahdollista? -- mutisi hän.
-
--- On, sen pahempi, armollinen herra, -- selitti Morvilliers. --
-Uhkaava salaliitto.
-
--- Kertokaa siitä meille, -- sanoi Chicot, pistäen valmiiksi saamansa
-paperilaivan pöydällä olevaan kristallimaljakkoon.
-
--- Niin, -- sammalsi Anjoun herttua, -- kertokaa siitä, herra
-kansleri.
-
--- Minä olen pelkkänä korvana, -- ilmoitti Henrik.
-
-Kanslerin kasvot kävivät mitä tärkeimmän näköisiksi, ja hän sanoi
-kumealla äänellä:
-
--- Sire, jo kauvan olen pitänyt silmällä eräitten tyytymättömäin
-henkilöiden vehkeilyjä, henkilöiden, joilla ei ole mitään
-merkittävämpää asemaa, kuten kauppa-apulaisten, käsityöläisten ja
-kirjurien... muutamia ylioppilaitakin on ollut mukana.
-
--- Ah, ne eivät siis olleetkaan suuria prinssejä, -- virkkoi Chicot
-tavalliseen tyyneen tapaansa ja alkoi leikellä uutta laivaa.
-
-Anjoun herttua hymyili väkinäisesti.
-
--- Minä tiedän, -- jatkoi kansleri, -- että tyytymättömät olennot
-aina käyttävät hyväkseen joko uskontoa tai sotaa...
-
--- Hyvin ymmärtäväisesti puhuttu, -- keskeytti Henrik. -- Entä muuta?
-
-Tullen tuosta kiitoksesta itserakkaaksi jatkoi kansleri:
-
--- Armeijan piiristä voin luetella ne upseerit, jotka ovat teidän
-majesteetillenne uskollisia ja jotka ovat ilmoittaneet minulle
-kaiken. Papiston suhteen oli asia vaikeampi. Silloin minä panin
-palvelushenkeni toimimaan.
-
--- Hyvin viisaasti ajateltu, -- huomautti Chicot.
-
--- Ja vihdoinkin, -- jatkoi Morvilliers, -- onnistuin minä
-asiamiesteni avulla saamaan puolelleni erään kaupunginvirkailijan,
-joka urkki selville ne papit, jotka kiihottavat rahvasta teidän
-majesteettianne vastaan.
-
--- Ahaa, -- ajatteli Chicot. -- Jokohan ehkä minun ystävänikin
-tunnettaisiin?
-
--- Nämä henkilöt ovat varsin vihamielisellä kannalla hallitusta
-kohtaan, sire. Minä ne tunnen, minä.
-
--- Varsin älykästä! -- lausui Chicot.
-
--- Ja minä tunnen niiden toivomuksetkin, -- lisäsi Morvilliers
-riemuiten.
-
--- Kerrassaan mainiota! -- huudahti Chicot. Kuningas antoi
-gascognelaiselle merkin olla vaiti.
-
-Anjoun herttua ei kääntänyt katsettaan pois puhujasta.
-
--- Yli kahden kuukauden ajan, -- jatkoi kansleri, -- oli minulla
-teidän majesteettinne kustannuksella palveluksessani erittäin
-taitavia henkilöitä. Ne oli kyllä verrattain ahnaita, mutta sen
-ominaisuuden minä osasin kääntää kuninkaan eduksi, sillä kuta enemmän
-minä maksoin, sitä enemmän sain myöskin tietää. He ilmoittivat
-minulle, että uhraamalla suurempi rahasumma saataisiin selville
-salaliittolaisten ensimäinen kokous.
-
--- Sepä oli ihanaa! -- huusi Chicot. -- Maksa, kuningas Henrik, maksa
-pois vaan!
-
--- No, mikä on tuon salaliiton tarkoitus, kansleri? Mitä nuo
-vehkeilijät tahtovat? -- kysyi kuningas.
-
--- Sire, ei ole kysymys mistään vähemmästä kuin uudesta
-Bartolomeuksen yöstä.
-
--- Ketä kohtaan?
-
--- Hugenotteja.
-
-Läsnäolijat katselivat kummastuneina toisiinsa.
-
--- Paljoko suunnilleen tuo tieto on teille tullut maksamaan? -- kysyi
-Chicot.
-
--- Seitsemänkymmentäviisituhatta livreä yhdellä taholla ja
-satatuhatta toisella.
-
-Chicot kääntyi kuninkaan puoleen.
-
--- Kuulehan, Henrik! Jos haluat, niin minä tuhannesta ecusta ilmaisen
-sinulle herra Morvilliersin salaisuuden.
-
-Kansleri teki kummastusta osottavan liikkeen. Anjoun herttuan katse
-oli levollisempi kuin mitä olisi voinut odottaa.
-
--- No sanoppa sitten! -- virkkoi kuningas.
-
--- Se on suoraan sanoen liiga, -- selitti Chicot. -- Tuo kymmenen
-vuotta takaperin muodostettu liiga. Herra Morvilliers on saanut
-selville sen saman seikan, jonka jok'ainoa Parisin porvari tuntee
-yhtä hyvin kuin Isämeitänsä.
-
--- Hyvä herra!... keskeytti kansleri.
-
--- Minä puhun totta ja tahdon sen todistaa, -- jatkoi Chicot
-asianajajan äänellä.
-
--- No, ilmoitappa sitten minulle se paikka, jossa liigalaiset
-kokoontuvat.
-
--- Hyvin mielelläni. 1:o) torilla, 2:o) torilla ja 3:o) toreilla.
-
--- Herra Chicot laskee leikkiä, -- virkkoi kansleri nauraen. -- Ja
-mitkä ovat heidän tuntomerkkinsä?
-
--- He ovat puetut niinkuin parisilaiset ja liikuttelevat kävellessään
-jalkojaan, -- vastasi Chicot vakavasti.
-
-Yleinen rekkanauru seurasi tätä selitystä. Herra Morvilliers katsoi
-parhaaksi seurata toisten esimerkkiä ja alkoi hänkin nauraa. Mutta
-kohta hän taas kävi vakavammaksi ja virkkoi:
-
--- Vielä on minun urkkijani ollut läsnä eräässä heidän kokouksessaan
-ja sellaisessa paikassa, jota herra Chicot ei tiedä.
-
-Anjoun herttua kalpeni.
-
--- Missä sitten? -- kysyi kuningas.
-
--- Pyhän Genovevan luostarissa.
-
-Chicot pudotti tällöin paperista leikkelemänsä variksen, jonka hän
-aikoi asettaa amiraalilaivan kannelle.
-
--- Se on mahdotonta, -- mutisi herttua.
-
--- Ja kuitenkin se on totta, -- sanoi Morvilliers, ylpeänä sanojensa
-aikaansaamasta vaikutuksesta, ja katseli voitonriemuisena ympärilleen.
-
--- No, mitä he sitten tekivät, herra kansleri? Mitä he päättivät? --
-kysyi kuningas.
-
--- Että liigalaiset valitsisivat keskuudestaan johtajia, että
-kaikkien pestattujen miesten oli asestauduttava, että jokaisessa
-maakunnassa piti olla asiamies ja että kaikki hugenotit, joita hänen
-majesteettinsa suojelee, niin heidän sanansa kuuluivat...
-
-Kuningas hymyili.
-
--- Surmattaisiin samana määrättynä päivänä.
-
--- Ja siinä kaikki? -- kysyi kuningas.
-
--- Helkkari! -- pisti Chicot väliin. -- Jopa kuuluisilta, että olet
-katolilainen etkä hugenotti, Henrik!
-
--- Eikö mitään muuta päätetty? -- kysäsi herttua.
-
--- Ei, armollinen herra.
-
--- Piru vieköön! Siinä ei varmaankaan ollut vielä kaikki,
--- virkkoi Chicot. -- Ellemme ole saanut enempää tietoomme
-sadallaseitsemälläkymmenelläviidellätuhannella livrellä, niin on
-kuningasta jymäytetty.
-
--- Jatkakaa kansleri, -- sanoi kuningas.
-
--- Nuo päälliköt.
-
-Chicot huomasi herttuan sydämen lyövän niin rajusti, että se näkyi jo
-takin päältä.
-
--- Ei, kuulkaapas, kuulkaapas vaan! -- huudahti hän. --
-Salaliitto, jolla on johtajia! Onpa sekin muka ollakseen
-merkillistä. Mutta sittenkin meidän täytyy saada kuulla enemmän
-sadastaseitsemästäkymmenestäviidestätuhannestamme.
-
--- Johtajien nimet? kysyi kuningas.
-
--- Ensinnäkin on niitä muuan hengellinen, eräs kiihkoilija, jonka
-nimen olen saanut urkituksi kymmenellätuhannella livrellä.
-
--- Siinä teitte oikein, -- sanoi kuningas.
-
--- Genovevalaismunkki Gorenflot.
-
--- Gorenflot, -- murahti kuningas ja kirjoitti nimen muistiin. --
-Hyvä! Sitten...
-
--- Sitten... virkkoi kansleri epäillen. -- Sire, sitten ei ollut enää
-ketään.
-
-Näin sanoessaan Morvilliers heitti ympärilleen salaperäisen katseen,
-ikäänkuin olisi tahtonut sanoa: Jos teidän majesteettinne olisi yksin
-täällä, niin minä puhuisin enemmän.
-
--- Puhukaa, kansleri, -- käski kuningas, -- tässä ympärilläni on vain
-ystäviä... puhukaa!
-
--- Ah, sire! Hänellä, jonka nimeä minä pelkään Mainita, on ystäviä,
-mahtavia ystäviä...
-
--- Minunko ympärilläni?
-
--- Kaikkialla.
-
--- Ovatko he sitten minua mahtavampia? -- huudahti Henrik, vihasta ja
-levottomuudesta kalpeana.
-
--- Sire, salaisuutta ei milloinkaan ilmaista kuuluvalla äänellä.
-Suokaa minulle anteeksi: minä olen valtiomies.
-
--- Se on oikein.
-
--- Ja erittäin viisasta, -- lisäsi Chicot. -- Mutta mehän, hitto
-vieköön, olemme kaikki valtiomiehiä!
-
--- Hyvä herra, -- lausui nyt Anjoun herttua, -- me tahdomme lausua
-nöyrät jäähyväisemme kuninkaalle, ellette voi puhua suutanne
-puhtaaksi meidän läsnäollessamme.
-
-Herra Morvilliers epäili. Chicot pani kaikki hänen liikkeensä
-merkille. Hän pelkäsi, että kansleri, niin typerä kuin olikin, ehkä
-olisi onnistunut saamaan selville jotain tärkeämpääkin kuin mitä
-tässä äsken oli ilmoittanut.
-
-Kuningas antoi kanslerille merkin tulla lähemmäksi, viittasi Anjoun
-herttuata pysymään paikoillaan ja Chicotia olemaan ääneti. Silloin
-kuului aikamoista melua Louvren linnanpihalta. Kuningas nousi heti
-ylös. Quélus ja d'Epernon riensivät ikkunan luo, ja Anjoun herttua
-vei kätensä miekankahvaan, ikäänkuin olisi tuo uhkaava hälinä
-koskenut häntä.
-
--- Ah, Guisen herttua saapuu Louvreen! -- huudahti Chicot.
-
-Kuningas teki hämmästystä merkitsevän liikkeen.
-
--- Tuleepa totta tosiaan, -- vahvistivat suosikit.
-
--- Guisen herttuako? -- änkytti Anjoun herttua.
-
--- Onpa omituista, että Guisen herttua on Parisissa, virkkoi
-verkalleen kuningas, luettuaan Morvilliersin hämmästyneestä katseesta
-sen nimen, jonka tämä oli aikonut hänen korvaansa kuiskata.
-
--- Tarkoittiko se ilmoitus, jonka aiotte minulle tehdä, serkkuani
-Guiseä? -- kysäsi kuningas hiljaa.
-
--- Tarkoitti, sire. Juuri hän johti puhetta kokouksessa, -- vastasi
-kansleri samassa äänilajissa.
-
--- Keitä muut olivat?
-
--- Muita en tunne.
-
-Henrik loi kysyvän katseen Chicotiin.
-
--- Saamari! -- huudahti gascognelainen, asettuen juhlalliseen,
-kuninkaalliseen asentoon. -- Tulkoon serkkuni Guise sisälle!
-
-Sitten hän sanoi puoliääneen kuninkaalle:
-
--- Kas siinä saapuu muuan, jonka tunnen tarpeeksi, niin ettet
-tarvitse kirjoittaa nimeä muistiin.
-
-Vartija avasi ovet suurella melulla.
-
--- Toinen ovenpuolisko riittää, -- huusi Henrik. -- Molemmat avataan
-vain kuninkaalle.
-
-Guisen herttua oli tarpeeksi lähellä kuullakseen nuo sanat. Mutta ne
-eivät hävittäneet hänen huuliltaan sitä hienoa hymyilyä, jolla hän
-oli päättänyt tervehtiä kuningasta.
-
-
-
-
-2.
-
-Guisen herttua.
-
-
-Guisen herttuan takana tuli suuri joukko upseereita, hovimiehiä
-ja ylimyksiä. Tämän loistavan seurueen takaa tunkeutui kansaa, ei
-tosin niin loistavana, mutta varmempana ja pelottavampana joukkiona.
-Rahvaan täytyi kuitenkin pysähtyä linnan ulkopuolelle, ja se päästi
-jylisevän riemuhuudon, kun herttua astui linnaan.
-
-Nähdessään tuon armeijan, joka muodosti tämän Parisin sankarin
-kunniavartioston joka kerta kun hän näyttäytyi kaduilla, oli kaarti
-tarttunut aseisiinsa. Se heitti uhkaavia silmäyksiä väkijoukkoon ja
-juhlittavaan herttuaan.
-
-Guise huomasi noitten sotilasten eleet. Niiden överstinä oli
-urhoollinen Crillon. Herttua tervehti häntä kohteliaasti, mutta hän
-seisoi suorana ja välinpitämättömänä ja liikahtamattoman ylpeänä.
-Tämä ylenkatse niin mahtavaksi tunnettua miestä kohtaan kummastutti
-herttuata. Hänen otsansa hetkeksi synkistyi.
-
--- Ah! Tekö se olettekin, serkkuni? -- virkkoi kuningas. Tehän
-tulette aikamoisella melulla ja pauhinalla. Eikö puhallettu myöskin
-torvilla? Olin kuulevinani sellaista.
-
--- Sire, vastasi herttua, -- Parisissa soivat torvet ainoastaan
-kuninkaalle, leirissä ainoastaan ylipäällikölle. Täällä torvet
-jollekin alamaiselle rämisivät liian voimakkaasti. Leirissä
-ne sitävastoin eivät jaksaisi riittävän voimakkaasti kajahtaa
-ruhtinaalle.
-
-Henrik puri huultaan.
-
--- Kylläpä te näytätte iloiselta, hyvä serkku! -- sanoi hän hetken
-perästä, tarkasteltuaan terävästi edessään olevaa Lothringin
-prinssiä. -- Oletteko tänään tullut la Charitén piirityksestä?
-
--- Olen, sire.
-
--- Teidän vierailunne, hyvä serkku, on meille, kautta kunniani,
-suureksi kunniaksi, ylen suureksi kunniaksi.
-
-Henrik III:n tapana oli toistaa samaa sanaa useamman kerran silloin
-kun hän tahtoi oikeat ajatuksensa salata.
-
--- Sire, -- virkkoi herttua, -- teidän majesteettinne ihan varmaan
-laskee leikkiä. Kuinka olisikaan! mahdollista, että minun vierailuni
-voisi tuottaa kunniaa sille, jolta kaikki kunnia tulee?
-
--- Minä tarkoitan, Guisen herttua, -- jatkoi Henrik, -- sitä että
-jokaisen hyvän katolilaisen tapana on sotaretkeltä palatessaan ensin
-käydä jumalan luona jossain hänen temppelissään. Vasta sitten tulee
-kuninkaan vuoro. Pelkää jumalaa ja kunnioita kuningasta. Tiedättehän,
-serkkuni, että se on puolittain uskonnollinen, puolittain
-valtiollinen sääntö.
-
-Guisen herttua punastui. Kuningas sen huomasi. Hänen katseensa
-siirtyi vaistomaisesti Guisen herttuasta Anjoun herttuaan ja hän
-hämmästyksekseen huomasi, että veljensä oli samassa määrässä kalpea
-kuin serkkunsa oli punainen. Hän siirsi heti katseensa syrjään ja
-alkoi näyttää ystävälliseltä. Sen petollisen naamarin alle ei kukaan
-kyennyt paremmin kuin Henrik III kuninkaallisia kynsiään kätkemään.
-
--- Joka tapauksessa, herttua, -- sanoi hän, -- on iloni verraton
-nähdessäni teidän onnellisesti välttäneen sodan vaarat, vaikka te,
-mikäli kerrotaan, varsin innokkaasti vaaroja haette. Mutta vaara
-tuntee teidät, hyvä serkku, ja teitä pakenee.
-
-Herttua kumarsi tälle kohteliaisuudelle.
-
--- Sallikaa minun kuitenkin sanoa teille, hyvä serkku, jatkoi
-kuningas, -- älkää niin kovin innokkaasti etsikö hengenvaaroja, sillä
-onhan se nöyryyttävää sellaisille vetelyksille kuin meille, jotka
-vain makaamme, syömme ja metsästämme emmekä kykene kerskailemaan
-muista valloituksista kuin uusien kuosien ja uusien rukouksien
-keksimisestä.
-
--- Niin, sire, -- vastasi herttua, viimeistä sanaa korostaen, -- me
-tiedämme, että te olette valistunut ja hurskas ruhtinas ja ettei
-mikään saa teitä unohtamaan jumalan kunniaa eikä kirkon parasta. Ja
-siitäpä syystä me nyt niin suurella luottamuksella olemme astuneet
-teidän majesteettinne kasvojen eteen.
-
--- Joko nyt näet serkkusi suuren luottamuksen, Henrik? -- pisti
-Chicot, osottaen kädellään ylimyksiä, jotka kunnioituksesta olivat
-jääneet etumaiseen huoneeseen. -- Hän on jättänyt kolmannen osan
-luottamustaan sinun virkahuoneesi oven ulkopuolelle ja kaksi
-kolmattaosaa kokonaan Louvren porttien taakse.
-
--- Luottamuksellako? -- toisti Henrik. -- Ettekö aina käänny puoleeni
-luottamuksella, serkku?
-
--- Tietysti, sire. Mutta se luottamus, josta nyt puhun, tarkoittaa
-erästä ehdotusta, jonka aion teille tehdä.
-
--- Ahaa! Teillä on siis minulle jotain ehdotettavaa, hyvä serkku.
-Puhukaa sitten luottamuksella, omien sanojenne mukaan, täydellä
-luottamuksella. Antakaa kuulua: mikä ehdotus teillä on meille
-tehtävänä?
-
--- Mitä kauneimman ajatuksen täytäntöönpaneminen, ajatuksen, joka
-ristiretkien ajoilta asti on kytenyt kristityssä maailmassa. Sire!
--- jatkoi herttua ja korotti ääntään, niin että se voi kuulua
-etuhuoneeseen asti, -- sire, nimitys kaikkein kristillisin kuningas
-ei ole vain tyhjä arvonimi... Se velvoittaa lämpimään innostukseen
-uskonnon puolustamiseksi. Kirkon vanhimman pojan -- mikä myöskin on
-teidän arvonimenne, sire, -- tulee aina olla valmiina puolustamaan
-äitiänsä.
-
--- Uhkaavatko saraseenit kirkkoa, paras herttua? -- kysyi Henrik.
-Taikka haluaisitteko ehkä arvonimeä... Jerusalemin... kuningas?
-
--- Sire, -- jatkoi herttua, -- se suuri väkijoukko, joka on seurannut
-minua tänne, ei minua sillä tavoin kunnioittaisi, ellei olisi kysymys
-minun lämpimästä harrastuksestani pyhän uskomme puolustamiseksi. Jo
-ennen teidän majesteettinne nousemista valtaistuimelle oli minulla
-kunnia puhua teidän majesteetillenne kaikkien hyvien katolilaisten
-kesken perustettavasta liitosta.
-
--- Niin, niin, -- puuttui Chicot puheeseen, -- minä muistan: liiga,
-hitto vieköön, Henrik, Pyhän Bartholomeuksen liiga! Tosiaankin,
-poikani, etkö olekin huonomuistinen, koskapa unohdat noin valoisan
-aatteen!
-
-Herttua käännähti, nuo sanat kuultuaan, sivulle ja loi halveksivan
-katseen Chicotiin aavistamatta, minkä vaikutuksen nuo sanat
-olivat tehneet kuninkaaseen, jolla oli pää täynnään Morvilliersin
-äskettäin ilmoittamia asioita. Anjoun herttua sensijaan oli
-ihan hämmennyksissään. Hän pani sormensa huulilleen, tuijotti
-Guisen herttuaan ja seisoi siinä kalpeana ja liikkumattomana kuin
-marmoripatsas.
-
-Tällä kertaa ei kuningas huomannut tuota ruhtinasten keskeistä
-salaista ymmärtämyksen merkkiä. Mutta Chicot kuiskasi hänelle:
-
--- Katsoppa veljeäsi, Henrik!
-
-Henrik katsahti heti sinnepäin ja herttua tempasi yhtä äkisti
-sormensa pois suultaan. Mutta se oli jo liian myöhäistä: Henrik oli
-sen huomannut ja aavistanut sen merkityksen.
-
--- Sire, -- jatkoi Guisen herttua, joka ihan selvästi oli huomannut
-Chicotin kuiskauksen, vaikkei ollut kuullutkaan hänen sanojaan, --
-katolilaiset ovat tosiaankin nimittäneet tätä yhdistystä pyhäksi
-liigaksi ja sen päätarkoitus on tukea valtaistuinta hugenotteja
-vastaan.
-
--- Mutta, -- jatkoi herttua, -- yhdistyksen perustaminen ei sinänsä
-riitä. Sille on annettava myös jokin suunta. Maassa sellaisessa kuin
-Ranskassa eivät monet miljoonat ihmiset liittoudu ilman kuninkaan
-suostumusta.
-
--- Monet miljoonat! -- huudahti Henrik koettamattakaan salata
-hämmästystään, jota hyvällä syyllä saatettiin pitää kaunistumisen
-merkkinä.
-
--- Monet miljoonat ihmiset! -- toisti Chicot. -- Hm! Sepä on
-tyytymättömien sievonen siemen, joka, jos sen, niinkuin on
-otaksuttavaa, taitavat kädet istuttavat, tulee kantamaan kauniin
-hedelmän.
-
-Tällä kertaa näytti herttuan kärsivällisyys olevan lopussa. Polkien
-jalkaansa lattiaan sanoi hän:
-
--- Minua kummastuttaa, sire, se että teidän majesteettinne suvaitsee
-niin usein takerruttavan kiinni minun puheeseeni, kun minulla on
-kunnia teidän majesteettinne kanssa keskustella näin tärkeistä
-asioista.
-
--- Monet miljoonat ihmiset! -- huudahti kuningas, jonka näytti
-olevan vaikeata niellä sellainen lauma yhdellä kertaa, -- hm! Sepä
-on katoliselle uskonnolle hyvin imartelevaa. Mutta kuinkahan paljo
-minun valtakunnassani löytyy sitten protestantteja, jotka tuo mahtava
-joukko tulee tuhoamaan.
-
-Herttua näytti ajattelevan.
-
--- Neljä kappaletta, -- vastasi Chicot.
-
-Tämä uusi sukkeluus sai kuninkaan ystävät ääneensä nauramaan,
-samalla kun Guisen herttua rypisti kulmiaan ja etuhuoneessa olevat
-ylimykset kuuluvasti murahtelivat gascognelaisen rohkeudelle.
-Kuningas käännähti hitaasti oveen päin, josta sorina kuului, ja
-kun Henrikillä, silloin kun hän sitä tahtoi, oli hyvin helposti
-käsitettävä katse, taukosi mutina. Sitten hän sanoi Guiselle:
-
--- No, herttua, mitä te haluatte?... käykää asiaan!
-
--- Minä toivon, sire... sillä kuninkaan kansansuosio on minulle ehkä
-omaanikin rakkaampi... minä toivon teidän majesteettinne selvästi
-osottavan, että teidän majesteettinne voittaa meidät kaikki muut
-katolisen uskonnon harrastuksessaan niinkuin muissakin avuissaan
-ja että teidän majesteettinne siten riistää tyytymättömiltä kaiken
-aiheen uuden sodan alottamiseen.
-
--- Ooh, jos on kysymys ainoastaan sodasta, serkkuni, -- virkkoi
-Henrik, -- niin onhan minulla sotaväkeä, ja vieläpä teidän
-komentonne alaista. Onhan minulla siinä leirissä, josta te
-olette lähtenyt antamaan minulle näitä oivallisia neuvoja, lähes
-kaksikymmentäviisituhatta miestä.
-
--- Sire, kun minä puhun sodasta, täytynee minun selittää ajatukseni
-tarkemmin.
-
--- Selittäkää serkku. Te olette suuri sotapäällikkö ja voitte olla
-vakuutettu siitä että minä varsin mielelläni kuulen mielipidettänne
-sellaisissa kysymyksissä.
-
--- Minä tahdoin sanoa, sire, että kuninkaiden nykyisin on käytävä
-kahdenlaista sotaa: moraalista sotaa, jos niin on lupa sanoa, ja
-poliittista: sotaa aatteita vastaan, ja sotaa ihmisiä vastaan.
-
--- Helkkarin hyvin selitetty! -- tokasi Chicot.
-
--- Vaiti, narri! -- kielsi kuningas.
-
--- Ihmiset, -- jatkoi herttua, -- ovat näkyväisiä, käsin
-kosketeltavia, kuolevaisia. Niiden kimppuun hyökätään ja ne
-voitetaan. Ja kun ne on saatu voitetuksi, jätetään ne oikeuden
-tuomittaviksi ja hirtetään, tai, mikä on vieläkin parempi...
-
--- ... hirtetään ilman oikeuden tutkintoa ja tuomiota, se on sekä
-sukkelampaa että kuninkaallisempaa, -- keskeytti Chicot.
-
--- Mutta aatteet, sire -- jatkoi herttua, -- ne ovat vaikeammin
-vangittavissa. Ne hiiviskelevät näkymättöminä ja esteittä. Varsinkin
-piiloutuvat ne niiden silmiltä, jotka tahtoisivat ne perinjuurin
-hävittää. Aatetta, sire, täytyy yöt päivät vartioida. Sillä se sama
-aate, jota te eilen tuskin huomasittekaan, saattaa jo huomenna
-olla teitä voimakkaampi. Aate, sire, on kuin kipinä, joka putoo
-olkikasaan. Se vaatii mitä valppainta silmälläpitoa, ja senvuoksi,
-sire, ovat miljoonat vartijat välttämättömiä.
-
--- Kas vaan! Nyt ovat Ranskan neljän hugenotin asiat päin helvettiä!
--- huudahti Chicot. -- Minä surkuttelen niitä!
-
--- Nyt minä, -- jatkoi herttua, -- tahtoisin ehdottaa, että teidän
-majesteettinne nimittäisi johtajan tälle pyhälle liitolle.
-
--- Oletteko jo puhunut loppuun, serkku? -- kysyi Henrik.
-
--- Olen, sire, ja kiertelemättä, niinkuin teidän majesteettinne on
-voinut huomata.
-
--- No, -- virkkoi kuningas, -- mitäpä tästä ajattelette, hyvät herrat?
-
-Mitään vastaamatta otti Chicot muuatta leijonantaljaa hännästä,
-retuutti taljan huoneen nurkkaan ja rupesi sen päälle pitkäkseen.
-
--- Mitä sinä teet, Chicot? -- kysyi kuningas.
-
--- Sire, -- vastasi Chicot, -- sanotaan, että uni on hyvä
-neuvonantaja. Senvuoksi tahdon minä nukkua, sire. Ja aamulla, kun
-pääni on levännyt, tahdon minä antaa vastauksen serkulleni Guiselle.
-
-Sen sanottuaan hän ojensi suoraksi siinä leijonantaljalla. Herttua
-loi vihanvimmaisen katseen gascognelaiseen. Tämä taas siihen vastasi
-kuorsaamalla.
-
--- No niin, -- lausui herttua, -- mitä teidän majesteettinne
-ajattelee asiasta?
-
--- Minä ajattelen, että te nyt niinkuin ainakin, olette oikeassa,
-serkkuni. Kutsukaa siis koolle liigalaisistanne etevimmät, saapukaa
-huomenna heidän etunenässään minun eteeni, niin minä valitsen sen
-miehen, joka parhaiten sopii uskonnon puolustajaksi.
-
-Anjoun herttua aikoi poistua muun hoviväen mukana. Sen huomattuaan
-kuningas hänelle virkkoi:
-
--- Jää tänne, veljeni. Minulla on sinulle jotain sanomista.
-
-Guisen herttua poistui seurueineen. Kohta sen jälkeen kuului
-väkijoukkojen huutoa. Ne tervehtivät häntä Louvresta lähtiessään,
-niinkuin olivat häntä tervehtineet hänen sinne saapuessaankin. Chicot
-kuorsasi yhä, mutta me emme uskalla mennä vastuuseen siitä, nukkuiko
-hän.
-
-
-
-
-3.
-
-Castor ja Pollux.
-
-
-Anjoun herttua, joka edellisen keskustelun aikana kaikista
-muista, paitsi Chicotista ja Guisen herttuasta, oli näyttänyt
-välinpitämättömältä, täytti ilman mitään epäilystä Henrikin
-toivomuksen.
-
--- Veljeni, -- sanoi kuningas, tultuaan vakuutetuksi siitä, ettei
-muita syrjäisiä kuin Chicot ollut hänen virkahuoneessaan. --
-Tiedätkös mitä! Minä olen hyvin onnellinen ruhtinas.
-
--- Sire, -- vastasi herttua, -- teidän majesteettinne onni, jos
-teidän majesteettinne todellakin tuntee olevansa onnellinen, on vain
-palkintoa siitä, mitä taivas on teille ansioistanne velkaa.
-
-Henrik katseli veljeänsä.
-
--- Niin, hyvin onnellinen, -- jatkoi hän. -- Sillä kun itse en kykene
-luomaan mitään suuria aatteita, niin syntyvät ne ystävien aivoissa.
-Niinpä on esim. tosiaankin suuri aate sekin, jonka Guise serkkuni
-juuri äsken tässä meille esitti.
-
-Herttua kumarsi myöntäen.
-
-Chicot tuijotti toisella silmällään, ikäänkuin ei olisi kuullut
-hyvin, jos molemmat silmänsä olisivat olleet kiinni, ja ikäänkuin
-hänen olisi tarvinnut nähdä kuninkaan kasvot ymmärtääkseen hyvin
-hänen sanansa.
-
--- Yhdistää saman lipun, -- jatkoi Henrik, -- kaikki katolilaiset ja
-sillä tavoin huomaamatta asestaa koko Ranskanmaa, niin että minulla
-aina on armeija valmiina marssimaan englantilaisia, alankomaalaisia
-tai espanjalaisia vastaan, ilman että niillä on siitä aavistustakaan,
-se, Frans, on todellakin mainio ajatus.
-
--- Niin, eiköpäs olekin? -- puuttui Anjoun herttua puheeseen,
-ihastuneena siitä, että hänen veljensä niin kokonaan oli omaksunut
-Guisen herttuan mielipiteet.
-
--- On. Ja minä myönnän olevani halukas runsaasti palkitsemaan niin
-ihanan ehdotuksen tekijää.
-
-Chicot katsahti kummallakin silmällään, mutta ummisti ne taas heti.
-Hän oli kuninkaan kasvoilta erottanut erään miltei huomaamattoman
-hymyilyn, jonka vain hän saattoi älytä, hän, joka paremmin kuin
-kukaan muu tunsi Henrikin, ja tämä hymyily selitti hänelle kaikki.
-
--- Niin, -- jatkoi kuningas, -- minä toistan vieläkin kerran, että
-sellainen ehdotus on palkinnon arvoinen, ja minä tulen tekemään
-kaikkeni sen hyväksi, joka ehdotuksen on keksinyt. Frans! Onko Guisen
-herttua todellakin tuon kauniin aatteen, tai oikeammin sanoen, tuon
-kauniin teon luoja? Sillä onhan teko jo alettu, veljeni, vai kuinka?
-
-Anjoun herttua teki myöntävän liikkeen.
-
--- Sen parempi, -- jatkoi kuningas. -- Minä sanoin olevani onnellinen
-ruhtinas, mutta minun olisi pitänyt sanoa olevani liian onnellinen,
-Frans, koskapa minun ystäväni eivät tuollaisia asioita ainoastaan
-ajattele, vaan myöskin, tahtoessaan olla kuninkaalleen hyödyksi,
-niitä itse panevat toimeen. Mutta vieläkin kerran kysyn minä sinulta,
-rakas Frans, onko minun tosiaankin kiittäminen serkkuani Guiseä
-tuosta verrattomasta aatteesta?
-
--- Ei, sire. Lothringin kardinaali ajatteli sitä samaa jo
-kaksikymmentä vuotta takaperin, ja ainoastaan Bartholomeuksen yö
-on estänyt sen toimeenpanemista, s.o. tehnyt sen toistaiseksi
-tarpeettomaksi.
-
--- Ah, mikä vahinko, että Lothringin kardinaali on kuollut! Olisin
-muuten nimittänyt hänet paaviksi Gregorius XIII:nen jälkeen,
-sittenkun tämä kuolee. Mutta, -- jatkoi Henrik tuolla merkillisellä
-hilpeydellä, mikä teki hänestä valtakuntansa etevimmän näyttelijän,
--- hänen veljenpoikansahan sen sijaan on perinyt tuon aatteen ja
-tehnyt sen hedelmöittäväksi. Kaikeksi onnettomuudeksi en voi tehdä
-hänestä paavia, mutta minäpä teen hänestä... Vaan miksipä sellaiseksi
-minä enää voisinkaan hänet tehdä, jota hän ei jo entuudestaan ole?
-Sanoppa minulle, Frans!
-
--- Sire, -- vastasi Frans, veljensä sanoista kokonaan hämmentyneenä,
--- te tosiaankin liioittelette serkkunne ansioita. Tuo aate on,
-niinkuin jo sanoin, ainoastaan perintöä. On sitäpaitsi olemassa vielä
-toinenkin henkilö, joka on auttanut häntä tuon perinnön hyödyllisessä
-käyttämisessä.
-
--- Onko se hänen veljensä kardinaali, vai kuinka?
-
--- On kyllä hänelläkin siinä jotain osaa, mutta häntä en kuitenkaan
-tarkoittanut.
-
--- Mayenne kaiketi?
-
--- Ah, sire, -- virkkoi herttua, -- osotattepa hänelle tuolla
-otaksumisellanne ansaitsemattoman suurta kunniaa.
-
--- No, se on totta. Sillä miten olisikaan mahdollista luulla, että
-jokin valtiollinen aate voisi syntyä moisen teurastajan aivoissa?
-Mutta ketä minun sitten on kiittäminen siitä avusta, jota serkkuni
-Guise on saanut?
-
--- Minua, sire, -- vastasi herttua.
-
--- Sinua! -- virkkoi Henrik, mitä suurinta kummastusta teeskennellen.
-
-Chicot katsahti taas toisella silmällään. Herttua kumarsi.
-
--- Kuinka! -- sanoi Henrik. -- Kun minä näin koko maailman
-haarniskoittuneen minua vastaan, kun papit saarnasivat
-minun synneistäni, runoilijat ja satiirikot ivasivat minun
-hullunkurisuuttani, oppineet ja valtiomiehet arvostelivat minun
-virheitäni; kun ystäväni nauroivat minun voimattomuudelleni
-ja asemani oli niin tukala, että minä laihduin ja hiukseni
-harmaantuivat, niin sinussako, Frans, sillävälin kypseni semmoinen
-aate? Sinussa, jota... minä sen myönnän, mutta ajattele, ihminen
-on heikko ja kuninkaat sokeita... sinussa, jota en aina pitänyt
-ystävänäni! Ah, Frans, kuinka minä olen rikkonut sinua vastaan!
-
-Ja valtavan mielenliikutuksen sytyttämänä, -- siltä ainakin näytti,
--- ojensi Henrik kätensä veljelleen.
-
-Chicot raotti toisen silmänsä luomia.
-
--- Niin, jatkoi Henrik, -- se on mainio aate. Kun minä en enää
-yleistä tyytymättömyyttä herättämättä voi säätää veroja enkä kutsua
-uutta miehistöä aseisiin; kun minä en voi kävellä enkä seista, en
-nukkua enkä valvoa naurua herättämättä, niin tuleepa silloin Guisen
-herttua, tai oikeammin sinä, veljeni, esittämään keinon, joka yhdellä
-kertaa hankkii minulle armeijan, rahat, ystävät ja levon. Mutta että
-tuo lepo tulisi olemaan pysyväistä, Frans, siihen tarvitaan vain yksi
-ainoa asia.
-
--- Mikäpä sitten?
-
--- Serkkuni puhui juuri siitä, että minun olisi asetettava johtaja
-tämän suuren yrityksen etunenään.
-
--- Niin hän puhui.
-
--- Niinkuin helposti huomaat, Frans, ei tuollaiseksi johtajaksi sovi
-ainoakaan minun suosikeistani. Ei ainoallakaan heistä ole sellaista
-päätä eikä sellaista rohkeutta, jota siihen tarvitaan. Queles on
-urhoollinen, mutta hänellä on liiaksi omissa rakkausseikkailuissaan
-tekemistä. Maugiron on myös urhoollinen, mutta turhamainen eikä
-ajattele mitään muuta kuin pukuansa. Schombergkin on urhoollinen,
-mutta hänellä ei ole tarpeeksi järkeä, sen myöntävät hänen parhaat
-ystävänsäkin. Urhoollinen on myöskin d'Epernon, mutta on suuri
-kerskailija, johon en hetkeksikään voi luottaa. Niinkuin tiedät,
-Frans, -- jatkoi Henrik yhä lisääntyvällä luottamuksella, -- on
-kuninkaiden raskaimpia taakkoja alituinen teeskentelemisen pakko.
-Niinpä onkin minulle lievennykseksi, kun minä, niinkuin nytkin, saan
-puhua vilpittömän avomielisesti. Chicot raotti kumpaakin silmäänsä.
-
--- Hyvä on, -- jatkoi Henrik, -- koska nyt kerran serkkuni Guise on
-kypsyttänyt tuon ajatuksen, jonka kehittämisessä sinulla on ollut
-niin suuri osasi, niin kaiketi hänen täytyy saada järjestää ajatus
-käytäntöön.
-
--- Mitä te sanotte, sire? -- huudahti Frans, levottomana huohottaen.
-
--- Minä sanon, että sellaisen liikkeen etunenässä, jotta liike tulisi
-oikein johdetuksi, täytyy olla jonkin suuren ruhtinaan.
-
--- Mutta, sire, olkaa varovainen.
-
--- Ruhtinaan, joka on samalla kertaa taitava sotapäällikkö ja taitava
-neuvottelija.
-
--- Varsinkin taitava neuvottelija, -- toisti herttua.
-
--- No niin, Frans, eikö Guise kaikissa noissa suhteissa olisi tähän
-luottamustoimeen sopiva?
-
--- Veljeni, -- vastasi Frans, -- Guisen herttua on jo tarpeeksi
-mahtava.
-
--- On kyllä, mutta hänen mahtavuutensahan juuri muodostaakin minun
-voimani.
-
--- Guisen herttua johtaa armeijaa ja porvaristoa, Lothringin
-kardinaali kirkkoa, Mayenne toimii molempain kätyrinä. Sire, te
-kokootte liiaksi valtaa yhden ainoan suvun käsiin.
-
--- Se on totta, Frans, -- myönsi Henrik. -- Sitäkin olen ajatellut.
-
--- Jos Guiset edes olisivat ranskalaisia prinssejä, niin välipä
-sillä. Olisihan edullista kartuttaa Ranskan kuningashuoneen arvoa.
-
--- Kyllä. Mutta hepä ovatkin Lothringin prinssejä.
-
--- Niin, -- huomautti Frans, -- ja he kuuluvat sukuun, joka aina on
-kilpaillut meidän sukumme kanssa.
-
--- Frans! -- huudahti Henrik. -- Enpä tosiaankaan luullut sinua
-niin hyväksi valtiomieheksi! Niin, se mikä minua laihduttaa ja
-mikä saa hiukseni harmaiksi, se on Lothringin suvun lakkaamaton
-kohoaminen arvossa rinnan meidän sukumme kanssa. Katsos, Frans!
-Ei kulu päivääkään, etteivät nämä Guiset, joilla, niinkuin juuri
-äsken ihan oikein huomautit, on käsissään kaikki valtakunnan
-valta... päivääkään ei kulu, etteivät joko herttua, kardinaali
-taikka Mayenne rohkeudellaan tai oveluudellaan, väkivallalla eli
-viekkaudella, riistäisi minulta jotakin osaa vallastani, jotain osaa
-etuoikeuksistani, ilman että minä mahtaisin niille mitään. Ah, Frans,
-jos me aikaisemmin olisimme saaneet tämän selityksen, jos olisin
-tuntenut sydämesi ajatukset niinkuin tunnen ne nyt, olisi minulla
-sinussa ollut tuki, olisin minä tähänastista paremmin kyennyt niitä
-vastustamaan. Mutta nyt on liian myöhäistä.
-
--- Mistä syystä?
-
--- Koska siitä voisi syntyä riitaa, ja minua kaikkinainen riita
-väsyttää. Senvuoksi minä nimitän hänet liigan päälliköksi.
-
--- Siinä teet väärin, veljeni, -- sanoi Frans.
-
--- Mutta kuka minun sitten pitäisi nimittää, Frans? Kuka ottaa tuon
-vaarallisen paikan vastaan? Se näet on vaarallinen, sillä etkö
-huomannut herttuan tarkoitusta? Hän tietysti halusi, että minä
-tekisin hänestä päällikön, ja jos minä nyt siihen nimitän jonkin
-toisen enkä häntä, niin saa tuo nimitetty hänestä verivihollisen.
-
--- Nimitä sitten toinen tarpeeksi mahtava henkilö, niin ettei
-hänellä, sinun oman voimasi tukemana, ole mitään pelättävää
-Lothringin prinssien taholta.
-
--- Voi hyvä veli, -- vastasi Henrik alakuloisesti, -- en tunne ketään
-sellaisessa asemassa olevaa.
-
--- Katselkaa ympärillenne, sire.
-
--- No, entä sitten? En näe tässä ketään muita kuin sinut, veljeni, ja
-Chicotin, te ainoat, joita voin pitää tosiystävinäni.
-
--- Ah! -- huokasi herttua, -- etkö siis minua ymmärrä, veljeni?
-
-Henrik loi Anjoun herttuaan hämmästyneen katseen, ikäänkuin olisi
-äkisti huntu hänen silmiltään pudonnut.
-
--- Mitä! Olisiko se mahdollista? -- huudahti hän.
-
-Frans nyökäytti päätään.
-
--- Mutta ei, -- puhui Henrik, -- sinä et voi siihen suostua, Frans.
-Tehtävä on sinulle liian vaikea. Et voisi koskaan tutustautua
-siihen, että porvarit tekisivät marssiharjoituksia edessäsi tahi
-että kuuntelisit heidän pappiensa saarnoja. Tuskin tahtoisit olla
-pyövelinäkään teurastuslaitokseksi ehkä muuttuvassa Parisissa. Siihen
-tarvitaan kolmen miehen voimat, niinkuin Guiseillä on, ja oikeana
-kätenä pitäisi olla joku Kaarle ja vasempana joku Ludvig.
-
--- Totta kyllä, mutta siitä huolimatta, sire.
-
--- Mutta, Frans, ethän sinä vastaakkaan minun kysymykseeni.
-Mitä! Luuletko voivasi siihen kyetä? Luulisitko tulevasi toimeen
-noiden pässinpäiden kanssa, joilla on kastrullit päässään kypärän
-asemasta? Sinäkö, hovimme hienoin mies, alentuisit tavalliseksi
-rahvaanmieheksi? Kautta jumalan, veljeni, vuodet meitä niin suuresti
-muuttavat!
-
-En suostuisi tuohon oman itseni tähden, vaan yksinomaan teidän
-tähtenne, sire.
-
-Hyvä, kunnon veljeni! -- virkkoi Henrik ja oli sormenpäällään
-pyyhkäisevänään silmännurkastaan kyyneleen, jota siinä, -- ei
-lainkaan ollut.
-
--- Etkö siis olisi sitä vastaan, Henrik, -- sanoi Frans, -- jos minä
-ottaisin sen tehtävän, jonka aioit antaa Guisen herttualle?
-
--- Minäkö vastaan! -- huusi Henrik. -- En, en missään tapauksessa.
-Se päinvastoin minua ilahuttaa. Siis sinäkin olit hitusen liigaa
-ajatellut. Sitä parempi! Oli siis sinullakin siinä suuressa aatteessa
-osasi. Osasiko vain? Ei, veljenosasi! Huomaanpa tosiaankin, että
-ympäristölläni on todellisia neroja ja että minä itse olen suurin
-aasi omassa valtakunnassani.
-
--- Ooh, teidän majesteettinne laskee leikkiä!
-
--- Minäkö! Taivas minua siitä varjelkoon! Asia on toki liian vakava.
-Sanonpa suoraan, mitä ajattelen, Frans. Sinä autat minut varsin
-tukalasta asemasta, etenkin kun en viime aikoina ole ollut oikein
-terve. Mutta palatkaammepa nyt keskustelumme tärkeimpään puoleen...
-Sitäpaitsi, kun tarvitsen ymmärrystä, voinko luottaa sinuun?
-Nimittäisinkö siis minä sinut, kuten ehdotit, liigan päälliköksi, vai
-kuinka?
-
-Frans hätkähti ilosta.
-
--- Voi! -- huudahti hän, -- pitäisikö teidän majesteettinne minua
-tuon luottamuksen arvoisena!
-
--- Mitä puhut luottamuksesta, Frans! Kun kerran Guisen herttua ei
-ole liigan etunenässä, niin ketä minun silloin tarvitsisi epäillä?
-Itse liigaako? Olisikohan ehkä koko liiga minulle vaarallinen? Kerro,
-paras Frans, kerro minulle kaikki!
-
--- Ooh, -- sire! -- sammalsi herttua.
-
--- Olenpas minä tuhma! -- jatkoi Henrik. -- Jos liiga olisi minun
-viholliseni, ei minun veljeni haluaisi ryhtyä sen päälliköksi,
-taikka, toisin sanoen, siitä hetkestä lähtien, jolloin minun veljeni
-tuon liigan esimieheksi tulisi, ei minulla olisi mitään pelättävää.
-Tämähän on täysin loogillista, eikä se, joka meille on järjen
-antanut, ole viskannut kirvestään kaivoon. Minulla ei näin ollen
-saata olla mitään epäilyksiä. Sitäpaitsi tunnen niin paljo kunnon
-ranskalaisia, että tiedän voivani heidän kerallaan käydä taisteluun
-vaikkapa juuri itse liigaa vastaan, jos se tuppautuisi kovin
-lähenteleväksi.
-
--- Totta se on, sire, -- vastasi herttua, -- sillä kuningashan on
-aina kuningas.
-
--- Mutta nytpäs juuri, -- virkkoi Henrik, -- pälkähti päähäni taas
-uusi aate! Kummallista, että juuri näinä aikoina osun keksimään
-paljokin sellaisia!
-
--- Millainen aate, veljeni? -- kysyi herttua, käyden levottomaksi
-syystä ettei hän vielä oikein osannut uskoa todeksi nimittämistään
-liigan johtajaksi.
-
--- Aatteleppas, että Guise serkkumme luultavasti on otaksunut
-tulevansa siihen nimitetyksi! Hän varmastikin liigan päällikkyyttä
-haluaa.
-
--- Hänkö päällikkyyttä, sire?
-
--- Tietysti. Hän tietenkin on ajatellut asiaa oman etunsa kannalta.
-Sinä kaiketikin sanot häntä auttaneesi. Vaan pidäppä varasi, Frans!
-Sitä miestä ei niin hevin kynitä!
-
--- Ooh, sire!...
-
--- Lyönpä vetoa, Frans, siitä että sillä miehellä on itsekkään
-kunnianhimoisia aikeita. Hän tuntee minut kutakuinkin
-välinpitämättömäksi.
-
--- Tuntee kyllä, mutta samalla hetkellä, jolloin sinä hänelle tahtosi
-ilmaiset, hän on valmis taipumaan.
-
--- Tahi on olevinansa. Niinkuin jo sanoin: pidä varasi! Guise
-serkullani on pitkälle ulottuva käsivarsi. Tekisippä mieleni
-sanoa, että hänen molemmat kätensä ovat pitkät ja ettei kukaan muu
-koko valtakunnassa, ei kuningaskaan, kykene ojentamaan kättään
-niin kauvaksi kuin hän, sillä hän voi kurottaa toisella kädellään
-Espanjaan, toisella Englantiin.
-
--- Mutta jos nyt teidän majesteettinne, -- selitteli Frans, -- pitää
-häntä niin kovin vaarallisena, niin on siinäkin yksi syy lisäksi
-liigan päällikkyyden antamiseen minulle. Sillä tavoin hän joutuisi
-teidän valtanne ja minun valtani väliin. Niin ollen saatettaisiin
-hänet jo ensi petturuudestaan, mihin hänet syylliseksi huomattaisiin,
-saattaa edesvastuuseen.
-
-Chicot nosti nyt päätään.
-
--- Vaadi hänelle edesvastuuta, Frans! Semmoista oli helppo tehdä
-Ludvig XI:nelle, joka oli mahtava ja rikas. Hän kyllä osasi järjestää
-oikeusjuttuja ja laittaa mestauspölkkyjä. Mutta minulla ei ole varaa
-ostaa edes sen vertaa mustaa samettia, jota sellaista tilaisuutta
-varten tarvittaisiin.
-
-Tällöin loi Henrik herttuaan katseen sellaisen, jota ei voinut sietää.
-
-Chicot oli taas nukahtavinaan.
-
-Nyt tuli hetken vaitiolo. Kuningas sen ensiksi keskeytti.
-
--- Kaikki asiat täytyy siis tarkoin punnita, paras Frans. Ei saa olla
-mitään kansalaisten keskeisiä taisteluja eikä mitään riitojakaan
-minun alamaisteni kesken! Minä olen Henrik "Rohkean" ja Katariina
-"Ovelan" poika. Olen perinyt hiukkasen hyvän äitini oveluutta. Minä
-nyt kutsutan luokseni Guisen herttuan ja annan hänelle niin monta
-lupausta, että me kyllä kaikessa ystävyydessä tulemme sopimaan
-asioista.
-
--- Sire! -- huudahti Anjoun herttua. -- Minäkö siis saan
-päällikkyyden, vai miten?
-
--- Tietenkin. Se on suurin toivoni. Mutta en tahtoisi sen kuitenkaan
-kovin suuresti loukkaavan serkkuani Guisen herttuaa.
-
--- Olkaa levollinen, -- sanoi Anjoun herttua. -- Ellei mitään muuta
-estettä ole olemassa, niin otan minä heti selvittääkseni asian
-herttuan kanssa.
-
-Aiotko käydä vieraisilla hänen luonaan? Voi, mietippä, veljeni, sitä
-että osotat käynnilläsi hänelle liian suurta kunniaa!
-
--- En, sire, en hänen luokseen menekkään. Hän vartoo minua minun
-omissa huoneissani. Kuninkaalla oli etuoikeus Guisen herttuan
-ensimäiseen vieraissakäyntiin. Mutta minulla kaiketi on oikeus
-toiseen.
-
--- Ah, veljeni, -- virkkoi Henrik, -- arvaanpa jo, että sinä tällä
-tavoin voimassapidät meidän etuoikeuksiamme, jotka minä väliin
-heikkoudessani tulen unohtaneiksi!
-
-Herttua tarttui veljensä käteen sitä suudellakseen.
-
--- Mitä sinä nyt teet, Frans? Ei, minun syleilyssäni, minun
-sydämelläni on sinun oikea paikkasi!
-
-Ja nuo veljekset nyt useamman kerran syleilivät toisiaan, kunnes
-viimein Anjoun herttua ikäänkuin väkisin oli riistäytyvinään irti
-kuninkaan käsistä. Sitten hän, sydän ilosta sykyttäen, huoneesta
-poistui.
-
-Kuningas puri vihasta hampaitaan ja riensi muutaman salakäytävän
-kautta jonkinlaiseen tampuuriin, joka oli herttuan huoneitten
-vieressä ja josta hän varsin hyvin saattoi kuulla sisäpuolella
-tapahtuvan keskustelun.
-
-Helkatti sentään! -- murahti silmiään aukova Chicot ja nousi ylös.
--- Onpa noiden perhekohtausten näkeminen tosiaankin liikuttavaa!
-Luulinpa jo tässä näkeväni Castorin ja Polluxin kohtauksen Olympon
-ikimailla.
-
-
-
-
-4.
-
-Kuuntelemalla kuullaan parhaiten.
-
-
-Anjoun herttua tiesi vallan hyvin miltei kaikkien Louvren huoneitten
-olevan sillä tavalla järjestetyn, että pieninkin puhelu saattoi
-kuulua sille, joka kuunnella kerran tahtoi. Veljensä osottaman
-ystävyyden sokaisemana hän kuitenkin sen seikan unohti, taikka sitten
-ei pannut siihen mitään huomiota.
-
-Henrik III ehti "tähystyshuoneeseensa" samalla hetkellä, jolloin
-hänen veljensä meni omaan huoneistoonsa. Kuningas sai kuulla
-jok'ainoan sanan herttuoiden keskustelusta.
-
--- Hyvääkö kuuluu, armollinen herra? -- kysäsi Guisen herttua
-innokkaana.
-
--- Kuuluu kyllä, herttua. Nyt olen tullut tänne.
-
--- Teidän korkeutenne on harvinaisen kalpea.
-
--- Ihanko huomattavasti? -- kysyi herttua levottomana.
-
--- Jotakuinkin. Varsinkin minun nähdäkseni.
-
--- Kuningas ei kuitenkaan mitään huomannut.
-
--- Ei kait. Sitä en minäkään usko. Hänen majesteettinsa viivytteli
-teitä luonaan kaiketikin puhellakseen minun ehdotuksestani?
-
--- Aivan niin, herttua.
-
-Nyt syntyi hetkisen kiusottava äänettömyys, minkä merkityksen Henrik
-kyllä oivalsi.
-
--- Mitäpä hänen majesteettinsa siitä asiasta virkkoi? -- kysyi Guisen
-herttua.
-
--- Kuningas sen suuremmoisen aatteen kyllä hyväksyy, mutta hän pelkää
-näkevänsä yrityksen etunenässä teidän laistanne vaarallista miestä.
-
--- No, mutta jokohan aikeemme sitten epäonnistuu?
-
--- Sitäpä pahoin pelkään, paras herttua. Liiga näyttää toimintaansa
-tukehtuneen.
-
--- Ah! -- huokaili herttua, -- täytyisikö nyt lopettaa, ennenkuin
-edes oikein on alkuunkaan päästy?
-
--- Ne kumpikin kuulostavat olevan yhtä ovelia, -- kuiskattiin äkkiä
-Henrikin korvaan. Henrik käännähti katsomaan taakseen ja huomasi,
-että siinä seisoikin Chicot.
-
--- Vai olet sinä, lurjus, hiiviskellyt minun perässäni! -- suhahti
-kuningas.
-
--- Pidäppä suusi kiinni, poikani, sillä muuten häiritset minua
-kuulemasta heidän keskusteluaan.
-
-Kuningas vain kohautti olkapäitään. Mutta kun Chicot oli ainoa
-ihmisolento, johon kuningas täysin voi luottaa, jäi hänkin puolestaan
-kuuntelemaan.
-
-Guisen herttua otti nyt sananvuoron.
-
--- Armollinen herra, -- sanoi hän, -- siinä tapauksessa olisi
-mielestäni ollut parasta, että kuningas heti olisi antanut kieltävän
-vastauksen. Mahtaisikohan ehkä pitää minun valtaani jollain tavoin
-liian suurena?
-
--- Sitäpä melkein luulen, -- vastasi herttua epäröiden.
-
--- Hän siis tekisi tyhjäksi koko asian?
-
--- Siltä tuntuu, -- jatkoi Anjoun herttua, -- ja koska kerran te
-olette pannut asian alulle, niin olen minä katsonut asiakseni teitä
-kaikin tavoin tukea, niinkuin olen tehnytkin.
-
--- Millä tavoin, armollinen herra?
-
--- Nähkääs, kuningas on antanut minulle vallan pitää liiga pystyssä
-tahi -- hajottaa se.
-
--- Kuinka se kävisi laatuun? -- kysyi Guisen herttua, silmät
-levottomina tulta iskien.
-
--- Oivallatte kaiketi, että sellainen asia aina riippuu mahtavimpain
-miesten suostumuksesta. Ajatelkaas, jospa hän Guisen herttuan sijasta
-nimittäisikin yrityksen päämieheksi Anjoun herttuan?
-
--- Haa! -- huudahti Guisen herttua, voimatta tuosta huudahduksestaan
-pidättäytyä, veren kohotessa hänen kasvoilleen.
-
--- Mainiota! -- irvisteli Chicot. -- Nyt alkavat koirat tapella
-luukapulasta!
-
-Mutta sekä Chicotin että asioista verrattain tietämättömän
-kuninkaan suureksi hämmästykseksi virkkoikin Guisen herttua varsin
-rauhallisella, miltei iloisella äänellä:
-
--- Olettepa ovela valtiomies, armollinen herra, jos kerran olette
-saanut asiat niin järjestetyiksi.
-
--- Niin olen tehnyt, -- vastasi herttua. -- Tilaisuus mainiosti sopi,
-ja minä käytin sitä hyväkseni. Kuitenkaan ei vielä, paras ystävä,
-mitään ole ratkaistu, enkä minä puolestani ole tahtonut tehdä mitään,
-ennenkuin olen saanut puhutella teitä, koska kerran itsekään en vielä
-tiedä, mitä tästä kaikesta lopuksi tulee.
-
--- Hyvä on! En tahdo sanoa teille, armollinen herra, mitä tästä
-ehkä lopuksi tulee, sillä sen tietää vain jumala, mutta ainoastaan
-huomauttaa siitä, missä määrin asia voisi meitä hyödyttää. Liiga
-on valtakunnan toinen armeija. Koska siis minä johdan varsinaista
-armeijaa ja kun veljeni kardinaali johtaa kirkkoa, ei kukaan voi
-meitä vastustaa, niin kauvan kuin toimimme yksissä.
-
--- On kuitenkin huomioonotettava muuan seikka, -- huomautti Anjoun
-herttua, -- se nimittäin, että minä olen lähin kruununperillinen.
-
--- Ahaa! -- kuiskasi Henrik.
-
--- Mutta te, armollinen herra, muistanette sen, että niin lähellä
-kruunua kuin olettekin, tulee teidän ottaa kaikki mahdollisuudet
-huomioon.
-
--- Voi, hyvä herttua, minä olen jo tuhansia kertoja kieltäytynyt
-kunniasta.
-
--- Teillä on tekemistä ensinnäkin Navarran kuninkaan kanssa.
-
--- Äh! Hänestä minä viis välitän. Hän ei ajattele mitään muuta kuin
-rakkausseikkailujaan.
-
--- Se on erehdys, teidän korkeutenne. Hän on köyhä, laiha ja
-nälkiintynyt. Hän on niiden kesyttömien kissojen kaltainen, jotka
-rotan hajun tuntiessaan saattavat koko yön vaania kellarinluukulla,
-samalla kun lihavat kotikissat eivät viitsi vaivata samettikäpäliään
-saaliin vuoksi. Navarran kuningas vaanii teitä. Hän ei jätä teitä
-eikä veljeänne näkyvistään. Hän tavottelee teidän kruunuanne.
-Kohtaisippa vaan jokin onnettomuus hallitsijaa, niin saisipahan
-nähdä, miten jäntevät lihakset sillä kissalla on, ja miten hän
-yhdellä ainoalla harppauksella rientäisi Pausta Parisiin antaakseen
-teidän tuntea kynsiään.
-
--- Hallitsijaako kohtaisi onnettomuus? -- toisti Frans hitaasti ja
-katseli kysyväisesti Guisen herttuaa.
-
--- Ahaa! -- virkkoi Chicot. -- Kuuleppa tarkoin, Henrik! Tuo Guise
-sanoo tahi tulee pian sanomaan varsin opettavaisia asioita, jotka
-minä kehotan sinun tarkoin mieleesi painamaan.
-
--- Kyllä, armollinen herra, -- toisti Guisen herttua, --
-onnettomuuspa niinkin! Sellaiset eivät teidän perheessänne ole
-harvinaisuuksia, sen tiedätte yhtä hyvin kuin minäkin, ehkäpä
-paremminkin. Voihan ruhtinas tänään olla ihan terve, ja jo huomenna
-saattaa hänessä olla näivetystauti. Jokin toinen saattaa luulla
-elävänsä vielä vuosikausia, vaikkei hänellä enää olisi montakaan
-tuntia armonaikaa.
-
--- Kuuletko, Henrik, kuuletko! -- kuiskasi Chicot tarttuen kuninkaan
-vapisevaan ja kylmään käteen.
-
--- Se on kyllä totta, -- lausui Anjoun herttua niin kumealla äänellä,
-että kuninkaan ja Chicotin täytyi terästää tarkkaavaisuuttaan. --
-Totta on, että minun sukuni prinssit näyttävät syntyvän onnettomain
-tähtien alla. Mutta onhan veljeni Henrik, jumalan kiitos, terve ja
-hyvissä voimissa. Hän on aikoinaan kestänyt sodankin vaivat eikä
-ole niihin menehtynyt. Mutta sitäkin suuremmalla syyllä saattaa hän
-nyt ajatella tulevaisuuttaan, kun hänen elämänsä on vain pelkkää
-ilonpitoa, minkä hän kestää yhtä hyvin kuin aikaisemmat vaivansakin.
-
--- Kyllä niinkin. Mutta muistakaapa, armollinen herra, muuan
-asia. Ne huvitukset nimittäin, joita Ranskan kuningas harrastaa,
-eivät aina ole vaarattomia. Niinpä esim. teidän isännekin, Henrik
-II, joka onnellisesti oli sodan vaarat välttänyt, joutui lopulta
-samojen huvitusten uhriksi, joista te nyt puhutte. Montgommeryn
-keihäs oli kyllä ase ja tehoton haarniskaa, mutta ei silmää
-vastaan. Siitäpä kuningas Henrik II surmansa saikin. Mitä tulee
-teidän autuaastikuolleeseen veljeenne Frans II:een, niin on teidän
-myöntäminen, armollinen herra, ettei korvavammaan panna paljo painoa,
-mutta sepä se juuri aiheutti kuoleman. Olen vielä useamman kerran
-kuullut sanottavan, että tuon tappavan taudin Frans II:n korvaan oli
-saattanut sellainen olio, jota aivan väärin nimitettiin sattumaksi,
-koska sillä oli hyvin tunnettu nimi.
-
--- Herttua! -- mutisi Frans punastuen.
-
--- Kas niin, armollinen herra, jatkoi herttua, -- jo jonkun
-aikaa on kuninkuus ollut onnettomuudeksi. Muistelkaapa Bourbonin
-Antonia. Epäilemättä hänen kuningasnimensä aiheutti pyssynluodin
-hänen olkapäähänsä, pikku tapaturma, josta ei kenenkään muun olisi
-tarvinnut kuolla, mutta jonka johdosta hän kuitenkin kuoli. Ajatelkaa
-vielä Johanna d'Albretia, bearnilaisen äitiä, joka kuoli nenästään,
-haisteltuaan eräitä hajuvedellä pirskoitettuja hansikkaita. Se
-onnettomuus tuli odottamatta ja kummastutti kaikkia, etenkin kun
-juuri silloin tiedettiin eräitten henkilöitten kärkkäästi toivovan
-hänen kuolemistaan. Ettekö myönnä, armollinen herra, että tämä
-kuolemantapaus teitä kovin hämmästytti?
-
-Vastaukseksi rypisti herttua vain kulmiaan, mikä antoi hänen
-kavalalle katseelleen vieläkin kolkomman leiman.
-
--- Ja ansatseepa vielä mainitsemista myöskin Kaarle IX:nen
-onnettomuus. Hän ei kuollut korvastaan, ei silmästään, ei
-olkapäästään eikä nenästään. Hänen kohtalonsa ratkaisi suu: on näet
-vaarallista lukea metsästystä käsitteleviä kirjoja, joiden lehdet
-ovat niin toisiinsa kiinni liimautuneet että alituiseen täytyy
-kostuttaa sormiaan huulillaan. Vanhat kirjanlehdet turmelevat syljen,
-eikä kukaan ihminen, ei kuningaskaan, voi elää kauvan kun sylki on
-pilaantunutta.
-
--- Herttua! Herttua! -- huudahti prinssi. -- Luulenpa, että teitä
-huvittaa sepitellä rikosjuttuja.
-
--- Rikosjuttuja! Kuka tässä puhuu rikoksista. Minä mainitsen vain
-onnettomuustapauksia. Ettekö ymmärrä? Eihän ole muusta koskaan ollut
-kysymyskään, ja eikö Kaarle IX:llekin metsästysretkellä sattunut
-tapaus ollut pelkkä tapaturma? Tarkoitan tuota metsästysretkeä,
-jolloin te jalomielisesti aioitte ampua veljenne päälle hyökkäävän
-villisian, ammuittekin, pikaisesti tähdätessänne villisikaa, kokonaan
-toista. Tämä pyssynlaukaus, armollinen herra, todistaa enemmän
-kuin mikään muu, miten helposti voi joutua onnettomuuden uhriksi.
-Hovissa tuntee jokainen teidän taitavuutenne, armollinen herra. Te
-ette ammu koskaan harhaan, ja kaiketi te itsekin kovin hämmästyitte
-huomatessanne sillä kertaa ampuneenne ohi maalin.
-
--- Mutta, -- sanoi Anjoun herttua, koettaen tyyntyä, -- mitä etua
-minulle saattoi ollakaan veljeni, kuninkaan, kuolemasta, kun Kaarle
-IX:nen seuraajaksi tulisi Henrik III?
-
--- Odottakaahan vähän, armollinen herra! Oli jo olemassa muuan
-vapaa kruunu, Puolan. Kaarle IX:nen kuoleman kautta tuli toinenkin
-vapaaksi, nimittäin Ranskan. On luonnollista, että vanhin veljenne
-arvelematta olisi valinnut Ranskan. Mutta ei Puolaakaan ollut
-halveksiminen. Olittehan te sitäpaitsi tullut askelta lähemmäksi, ja
-siis oli tapaturma teille eduksi. Henrik III palasi tosin Varsovasta
-kymmenen päivän kuluessa. Miksikä ette te, jos uusi onnettomuus olisi
-sattunut, olisi voinut menetellä samoin kuin Henrik III?
-
-Henrik III katsahti Chicotiin, ja tämä taas vuorostaan kuninkaaseen,
-mutta hänen katseessaan ei nyt ollutkaan narrin tavallista ilveilevää
-ilmettä, vaan hellän osanottavaisuuden sävy, mikä kuitenkin pian
-haihtui hänen kasvoistaan.
-
--- Minkä johtopäätöksen teette, herttua? -- kysyi prinssi,
-keskeyttäen tahi pikemminkin tahtoen tehdä lopun tästä keskustelusta,
-jossa Guisen herttuan tyytymättömyys niin selvästi ilmeni.
-
--- Teen sen johtopäätöksen, armollinen herra, että, kuten äsken
-sanoimme, jokaisella kuninkaalla on oma tapaturmansa. Siis olette te
-Henrik III:nen välttämätön onnettomuus, varsinkin jos teistä tulee
-liigan johtaja, sillä olla liigan päällikkönä on melkein samaa kuin
-olla kuninkaan kuninkaana, lukuunottamatta sitä, että te liigan päänä
-pystytte torjumaan myöskin omaa, pian tapahtuvaa hallitustanne ehkä
-uhkaavan vaaran: tarkoitan bearnilaista.
-
--- Pian tapahtuvaa! Kuuletko? -- kuiskasi Henrik III.
-
--- Tietysti kuulen, -- vastasi Chicot.
-
--- Niin ollen... -- jatkoi Guisen herttua.
-
--- Niin ollen, -- puuttui Anjoun herttua puheeseen, -- otan minä
-toimen vastaan. Eikö se ole teidänkin tarkoituksenne?
-
--- Kuinka saatattekaan sitä epäillä? -- virkkoi Lothringin prinssi.
--- Minä kehotan teitä siihen.
-
--- Entäpä te?
-
--- Ooh, olkaa huoletta! Jo eilisaamusta asti on minun väkeni ollut
-liikkeellä, ja tänä iltana on Parisissa jotain omituista katseltavana.
-
--- Mitähän ne sitten tänä iltana aikovat saada toimeen Parisissa? --
-kysyi Henrik.
-
-Oletpa sinä typerä, poikani! Tänä iltanahan liiga julkisesti
-allekirjoitetaan, ymmärräthän. Sillä sitähän on jo kauvan salassa
-valmistettu. He vain vartoovat sinun suostumustasi. Sen sinä annoit
-tänä aamuna, ja illalla tapahtuu allekirjoittaminen. Saamari vieköön,
-Henrik, näethän, että onnettomuutesi... sillä sinullahan on niitä
-kaksi... että nuo onnettomuutesi, kumpikin herttua, eivät anna ajan
-kulua hukkaan.
-
--- Hyvä, -- sanoi Anjoun herttua. -- Tapaamme siis toisemme illalla,
-herttua.
-
--- Niin, me tapaamme illalla, -- toisti Henrik.
-
--- Mitä! -- huomautti Chicot. -- Aiotko uskaltaa kuljeksia
-pääkaupunkisi kaduilla tänä iltana, Henrik?
-
--- Tietystikin.
-
--- Mutta varo tapaturmia, Henrik.
-
--- Ooh, ole huoletta! Kyllä minä varustan riittävästi vartijoita. Ja
-voithan sinä sitäpaitsi tulla minun mukaani.
-
--- Mitäs nyt? Sinä pidät minua hugenottina, poikani. Ei, kiitos. Minä
-olen hyvä katolilainen, minä, ja varsin mielelläni kirjoittaudun
-liigaan ja vaikkapa kymmenen kertaa, jos niin tarvitaan.
-
-Herttuoiden ääntä ei enää kuulunut. Keskustelu oli lopussa.
-
--- Vielä yksi sana, -- virkkoi kuningas, pidättäen Chicotin, joka
-aikoi mennä tiehensä, -- mitä sinä tästä kaikesta ajattelet?
-
--- Minä ajattelen, ettei kukaan teidän edeltäjistänne tuntenut
-onnettomuuttaan. Teillä, herra Henrik, on siis heihin nähden suuri
-etu. Sillä, saakeli soikoon, tunnettehan te veljenne, vai kuinka,
-sire?
-
--- Tunnen, -- vastasi Henrik. -- Sen tulee hän, kautta jumalan, ennen
-pitkää saamaan kokea?
-
-
-
-
-5.
-
-Liigan allekirjottaminen.
-
-
-Saman päivän iltana antoi Guisen herttua pääkaupungin asukkaiden
-kirjoittautua jäseniksi liigaan.
-
-Suunnattomat väkijoukot riensivät kirkkoihin. Heidän eleensä olivat
-samalla sekä iloisia että uhkaavia, varsinkin heidän kulkiessaan
-eräitten sotaväenosastojen ohitse. Tuo käytös, samoinkuin heidän
-huutonsa, vihellyksensä ja uhkauksensa olisivat saattaneet
-Morvilliersin levottomaksi, ellei tämä virkamies varsin hyvästi
-olisi tuntenut hyviä parisilaisiansa, jotka tosin ovat ivallisia ja
-pisteliäitä, mutta jotka kuitenkin omasta alotteestaan eivät tee
-mitään pahaa, varsinkaan, ellei jokin ilkimys heitä siihen yllytä tai
-ellei jokin varomaton vastustaja heitä siihen vaadi.
-
-Näkyi kuitenkin väliin yksi ja toinen joukkue, jossa ruostuneita
-miekkoja hieman tupestaan kohotettiin. Varsinkin silloin, kun he
-kulkivat sellaisten talojen ohi, joissa jokin hugenotti asui. Silloin
-he huusivat: Pyhä Bartolomeus! Roviolle kerettiläiset!
-
-Näitten huutojen vuoksi ilmestyi ikkunaan jokin vanha palvelija tai
-pappi, ja portit ja ovet visusti suljettiin. Ylpeinä siitä, että
-olivat saaneet säikäytetyksi itseään aremman pelkurin, riensivät
-porvarit voittokulkuaan jatkamaan.
-
-Etenkin l'Arbre Secin kadulla oli tungos hirveä. Väkijoukko koetti
-meluten tunkeutua erään kirkkaasti valaisevan lyhdyn luo. Se riippui
-muutamassa kyltissä, jonka lukijamme ehkä tuntevat, kun mainitsemme,
-että kyltti kuvasi kanaa sinisellä pohjalla ja että siihen alle oli
-kirjoitettu: Kaunis tähti.
-
-Talon kynnyksellä seisoi muuan mies, ruudukas pumpulilakki päässään.
-Toisessa kädessään hän piteli paljastettua miekkaa ja toisessa
-heilutteli jo puolittain täytettyjä paperilappuja ja huusi lakkaamatta:
-
--- Tulkaa, tulkaa tänne, urhokkaat katolilaiset! Käykää sisälle
-"Kauniin tähden" ravintolaan, sillä täällä tapaatte hyvää viiniä ja
-iloisia kasvoja! Tulkaa! Tänä yönä tullaan hyvät seulomaan erilleen
-pahoista. Huomisaamuna voidaan vehnä erottaa akanoista. Tulkaa, hyvät
-herrat! Te, jotka osaatte kirjoittaa, tulkaa kirjoittamaan! Ja te,
-jotka ette taida kirjoitusta, tulkaa tekin ja antakaa nimenne joko
-minun, mestari La Hurièren, taikka avustajani herra Croquentinin
-kirjoitettavaksi.
-
-Herra Croquentin, nuori nulikka valkea mekko yllään ja vyössään
-puukko sekä kirjoitusneuvot, merkitsi tosiaankin jo edeltäpäin ylös
-naapurien nimiä ja ensimäiseksi niistä isäntänsä, mestari La Hurièren.
-
--- Eläköön messu, hyvät ystävät! -- kirkui täyttä kurkkua "Kauniin
-tähden" ravintolan isäntä. -- Eläköön pyhä uskonto, eläköön messu,
-vuuh!
-
-Hän oli tällöin hengenahdistukseen ja väsymykseen tukehtua, sillä
-tuota hänen innostustaan oli kestänyt jo kello neljästä lähtien
-iltapäivällä.
-
-Seuraus siitä oli se, että monet, saman innostuksen elähyttäminä,
-itse piirsivät nimensä La Hurièren listaan, jos vaan taisivat
-kirjoittaa, ja elleivät tainneet, jättivät sen Croquentinin
-tehtäväksi.
-
-Asia oli La Hurièrelle sitäkin mieluisampi, kun
-Sanit-Germrin-l'Auxerroisin kirkko oli siinä ihan lähellä ja se
-olisi voinut viedä häneltä kunnian käsistään. Mutta onneksi oli
-uskovaisia tähän aikaan lukuisasti. Ja tosiaan vahingoittamatta
-riitti kumpaankin paikkaan tarpeeksi väkeä. Ne, jotka eivät päässeet
-tunkeutumaan kirkkoon kirjoittamaan nimeään pääalttarilla, kokivat
-hiipiä sen tiskin ääreen, jonka takana La Hurière sihteerintehtäviään
-hoiti. Ja ne, joiden ei onnistunut päästä La Hurièren luo, toivoivat
-läheisessä kirkossa onnistuvansa paremmin.
-
-Kun La Hurièren ja Croquentinin listat tulivat täyteen merkityiksi,
-haetutti ensinmainittu viipymättä kaksi uutta lisäksi. Hän oli ylen
-ylpeä menestyksestään, joka tulisi korottamaan häntä Guisen herttuan
-ajatuksissa ja ehkä hankkisi hänelle sen korkean paikan, jota hän
-niin kauvan oli tavotellut.
-
-Nyt näkyi muuan suurikasvuinen mies tunkeutuvan väkijoukon läpi.
-Tyrkkien ja potkien raivasi hän tietään ja onnistui viimeinkin
-pääsemään Croquentinin luo. Hän otti kynän erään kelpo porvarin
-kädestä ja kirjoitti muutamalle ihan uudelle sivulle nimensä tuuman
-korkuisilla kirjaimilla ja mitä konstikkaimpia koukeroita tehden.
-Sen tehtyään jätti hän arvokkain katsein kynän takanaan seisovalle
-henkilölle.
-
--- Chicot! -- luki seuraava kirjoittaja. -- Osasipa se pirun herra
-kirjoittaa koreasti!
-
-Chicot, sillä se oli hän, ei ollut tahtonut lähteä Henrik III:nen
-seuraan, vaan kierteli ympäri kaupunkia omaa nimeään merkitsemässä.
-Kirjoitettuaan nimensä Croquentinin listaan, riensi hän heti
-mestari La Hurièren luo, joka eräänlaisella katseella oli katsellut
-avustajansa listalla olevaa komeata nimikirjoitusta. Hän siis otti
-Chicotin vastaan, ellei aivan avoimin sylin, niin kuitenkin ojentaen
-hänelle listan. Saatuaan kynän eräältä villakauppiaalta kirjoitti hän
-nimensä toistamiseen ja yhä suuremmin koukeroin. Senjälkeen kysyi hän
-La Hurièrelta, eikö tällä ollut vielä kolmattakin listaa.
-
-La Hurière ei ymmärtänyt pilaa eikä hänen kanssaan ollut
-leikittelemistä. Hän mutisi jotain kerettiläisistä ja Chicot taas
-jotakin kuppilakauppiaista. La Hurière laski listan kädestään
-tarttuakseen miekkaansa. Chicotkin jätti kynänsä vetääkseen
-miekkansa esiin. Kohtaus olisi kaiketikin päättynyt eräisiin
-miekaniskuihin, jolloin "Kauniin tähden" isäntä hyvinkin pian olisi
-saanut tarpeekseen, ellei Chicot samassa olisi tuntenut, että joku
-nykäsi häntä käsivarresta. Se oli kuningas. Hän oli pukeutunut
-yksinkertaiseksi porvariksi ja hänen seurassaan olivat Quélus ja
-Maugiron, hekin valepuvussa ja aseinaan, paitsi miekkoja, kullakin
-pyssynsä.
-
--- No, no, -- virkkoi kuningas. -- Mitä on tekeillä? Hyvät
-katolilaisetko ilmi riidassa? Onpa se, kautta jumalan, huonoa
-esimerkkiä!
-
--- Jalo herra, -- sanoi Chicot, ollen olevinaan tuntematta
-kuningasta, -- kirotkaa sitä, joka on väärässä. Tässä on muuan
-lurjus, joka huutaa ohikulkijoille, että he tulisivat kirjoittamaan
-nimensä hänen listoilleen, ja kun on kirjoitettu, kirkuu hän yhä
-enemmän.
-
-La Hurièren huomio kääntyi nyt uusien innokkaiden katolilaisten
-saapumiseen, ja hän joutui pian tunkeutuvan väkijoukon vuoksi
-erilleen kuninkaasta ja Chicotista, jotka nyt olivat nousseet
-vastapäätä olevalle rapulle.
-
--- Kylläpä uskonnon asialla on tänä iltana harrastusta minun hyvän
-kaupunkini kaduilla! -- virkahti Henrik.
-
--- On, sire. Mutta se on kerettiläisille vaarallista, ja teidän
-majesteettinnehan tietää, että teitäkin pidetään sellaisena.
-Katsokaahan vain tuonne vasemmalle!
-
--- Ahaa! Mayennen leveä suu ja kardinaalin terävä kärsä.
-
--- Vaiti, sire! Silloin on hyvät valtit käsissä, kun tietää
-vihollistensa olinpaikan ja kun viholliset eivät tiedä, missä me
-olemme.
-
--- Luuletko sitten, että minun pitäisi jotain pelätä?
-
--- Voi, hyvä jumala, eihän tuollaisessa väentungoksessa voi mennä
-vastuuseen mistään! Jollakin saattaa olla taskussaan veitsi, joka
-huomaamatta pistetään naapurin vatsaan, tietämättä edes oikein
-syytäkään, ja naapuri heittää tuossa tuokiossa henkensä. Menkäämme
-siis jollekin toiselle taholle, sire.
-
--- Onkohan kukaan minua nähnyt?
-
--- Sitä en luule, mutta teidät ehdottomasti huomataan, jos jäätte
-tänne vähänkin pitemmäksi aikaa.
-
--- Eläköön messu, eläköön messu! -- huusi nyt ihmisvirta, joka
-tulvaili avonaisilta paikoilta yli äyräittensä kohoavan virran lailla
-l'Arbre Secin kadulle.
-
--- Eläköön Guisen herttua, eläköön kardinaali, eläköön Mayennen
-herttua! -- huusi La Hurièren portin edustalle kerääntynyt
-väkijoukko, tunnettuaan Lothringin prinssit.
-
--- Hohoo! Mitä nuo huutavat? -- pääsi Henrik III:lta, ja hän
-rypisteli kulmiaan.
-
--- Se on huutoa, josta käy selväksi, että kunkin on pysyttävä
-paikallaan: Guisen herttuan kadulla ja meidän Louvressa. Lähtekää
-takaisin Louvreen, sire.
-
--- Tuletteko mukaan?
-
--- En. Sinä et enää tarvitse minun seuraani, poikani. Onhan sinulla
-tavallinen henkivartiostosi. Eteenpäin, Quélus, eteenpäin, Maugiron!
-Mutta minä tahdon nähdä näytelmän loppuun. Minusta se on harvinainen,
-vieläpä hauskakin.
-
--- Mihin sinä sitten menet?
-
--- Minä menen merkitsemään nimeni muihin listoihin, sillä tahdonpa,
-että huomenna sadottain nimikirjoituksiani näytellään Parisin
-kaduilla. Me olemme nyt sataman luona, poikani. Hyvää yötä nyt!
-Mene sinä oikealle, minä menen vasemmalle. Kullakin on omat tiensä.
-Riennänpä Saint-Mery'yn kuulemaan kuuluisan papin puhetta.
-
--- Mitä hälinää tuo on? -- virkkoi äkisti kuningas. -- Miksi ne noin
-juoksevat Pont-neufiin päin?
-
-Chicot nousi varpailleen, mutta ei voinut erottaa muuta kuin
-kirkuvan ja toisiaan tyrkkivän väkijoukon, joka näytti kantavan
-jotain juhlasaatossa. Mutta äkkiä jakaantui joukko Lavandièresin
-kadun edessä oikealle ja vasemmalle puolelle, niin että joukon
-kunnianosoituksen esine tuli näkyviin. Se oli kirkuvalla aasilla
-ratsastava munkki ja kansanvirta kuljetti sitä siihen paikkaan, missä
-kuningas seisoi.
-
--- Ohoo! -- pääsi Chicotilta, nähtyään miehen ja elukan. -- Sanoin
-äsken meneväni kuulemaan kuuluisaa saarnamiestä Saint-Meryhyn. Nyt en
-tarvitsekaan mennä niin kauvas. Kuunnelkaapas nyt hiukan.
-
--- Saarnaaja aasin selässä! -- virkkoi Quélus.
-
--- Miksikä ei poikani?
-
--- Kumpiko noista on pappi? -- kysyi Henrik. -- Nehän puhuvat
-kumpikin samalla kertaa.
-
--- Alimainen on kaunopuheisempi, -- vastasi Chicot, -- mutta ylempänä
-oleva puhuu paremmin ranskankieltä. Kuulehan, Henrik, kuulehan!
-
--- Hiljaa! -- huudettiin joka puolelta. -- Hiljaa! Kaikki olivat
-ääneti. Keräännyttiin piiriin munkin ja aasin ympärille, ja munkki
-alotti puheensa.
-
--- Hyvät veljet, -- sanoi hän, -- Parisi on jalo kaupunki. Parisi on
-Ranskan kuningaskunnan ylpeys, ja parisilaiset ovat sukkelata väkeä,
-niinkuin laulussa sanotaan.
-
-Munkki alkoi nyt täyttä kurkkua laulaa:
-
-    Parisilainen, ystäväni,
-    se pirultakin voiton vie.
-
-Tätä laulua kuullessaan alkoi aasi niin äänekkäästi ja itsepäisesti
-säestää, että se keskeytti ratsastajan, ja väkijoukko rämähti
-nauramaan.
-
--- Ole vaiti, Panurge, ole vaiti! ärjyi munkki. -- Sinä saat
-puhua myöhemmin, anna minun nyt ensin puhua. Hyvät veljet, jatkoi
-saarnamies, -- maa on murheenlaakso, jossa ihmisen useimmiten täytyy
-virvoittautua kyyneleillään.
-
--- Hänhän on juovuksissa! -- virkkoi kuningas.
-
--- Minä, joka teille puhun, -- jatkoi munkki, -- minä palaan
-maanpaosta, niinkuin muinoin heprealaiset Babelin vankeudesta, ja
-Panurge ja minä elämme nyt vain almuista ja kieltäymyksistä.
-
--- Kuka on Panurge? -- kysyi kuningas.
-
--- Luultavasti hänen luostarinsa esimies, -- vastasi Chicot. -- Mutta
-vaiti, kuunnelkaamme häntä. Tuo kunnon mies minua huvittaa.
-
--- Ja ketä minun on siitä kiittäminen, hyvät ystävät? Kas, ei ketään
-muuta kuin Herodesta. Te tiedätte, ketä minä Herodeksella tarkoitan.
-
--- Ja sen tiedät sinäkin, poikani, -- sanoi Chicot. -- Olenhan minä
-sinulle sen selvittänyt.
-
--- Kiitos! -- vastasi kuningas.
-
--- Veljet, -- jatkoi munkki, -- katsokaas, tässä on minun aasini,
-jota minä rakastan kuin karitsaa. Hän voi teille sanoa, että me
-kolmessa päivässä olemme matkustaneet tänne Villeneuve-le-Roista
-ollaksemme saapuvilla tämän päivän suurissa juhlallisuuksissa. Entä
-miten me olemme matkustaneet? Niin:
-
-    On pussi tyhjä
-    ja kurkku kuiva.
-
-Mutta me emme ole Panurgen kanssa siitä välittäneet. Mitä tapahtuu
-täällä nykyisin, hyvät veljet? Tänäpäivänäkö Herodes pannaan viralta?
-Tänäänkö veli Henrik teljetään luostariin?
-
--- Kuulkaapas! -- virkkoi Quélus. -- Minun tekisi mieleni hakata tuo
-viinitynnyri kappaleiksi. Vai mitä siitä arvelet, Maugiron?
-
--- Ah! -- murahti Chicot. -- Ei maksa vaivaa suuttua niin vähästä,
-Quélus. Käyhän kuningas joka päivä luostarissa. Usko pois minua,
-Henrik, ellei sinulle tehdä mitään pahempaa, niin ei sinulla ole
-valittamisen syytä, vai kuinka, Panurge?
-
-Kuultuaan nimeänsä mainittavan luimisti aasi korviaan ja alkoi rääkyä
-täyttä kurkkua.
-
--- Häh, Panurge, häh! kiljui munkki. -- Onko sinussakin intohimoja?
-Hyvät herrat, -- jatkoi hän, minä läksin Parisista kahden
-matkatoverin seurassa: Panurgen, tämän aasini, ja Chicotin, joka on
-hänen majesteettinsa hovinarri. Hyvät herrat, voitteko sanoa, mihin
-ystäväni Chicot on joutunut?
-
--- Ahaa! -- virkahti kuningas. -- Tuo siis onkin sinun ystäväsi.
-
-Quélus ja Maugiron räjähtivät nauramaan.
-
-Onpa sinulla miellyttävä ystävä, -- sanoi kuningas, -- ja varsin
-kunnioitustaherättävä. Mikä on hänen nimensä?
-
--- Hän on Gorenflot, se sama Gorenflot, josta herra Morvilliers
-mainitsi pari sanaa.
-
--- Hänkö siis puhui Pyhän Genovevan luostarissa?
-
--- Hän juuri.
-
--- Jos niin on asia, niin minä hänet hirtän.
-
--- Mahdotonta.
-
--- Mistä syystä, jos saan kysyä?
-
--- Koska hänellä ei lainkaan ole kaulaa.
-
--- Hyvät veljet, -- jatkoi Gorenflot, -- te näette minussa todellisen
-marttyyrin. Veljet, se asia, jota nyt tällä hetkellä puolustetaan,
-on minun asiani tai, oikeammin sanoen, kaikkien hyvien katolilaisten
-asia. Te ette tiedä, mitä maaseuduilla tapahtuu ja mitä hugenotit
-suunnittelevat. Meidän täytyi Lyonissa surmata niistä muuan, joka
-yllytti kapinaan. Niinkauvan kuin niitä käärmeen sikiöitä Ranskassa
-löytyy, eivät oikeinajattelevat saa hetkenkään rauhaa, Hävittäkäämme
-siis perinjuurin hugenotit. Aseisiin, veljet, aseisiin!
-
--- Aseisiin! -- toistivat useat äänet.
-
--- Kautta jumalan! -- murahti kuningas. -- Järjestäkää asiat niin,
-että tuo humalainen pitää suunsa kiinni, tai panee hän muutoin
-toimeen uuden Bartolomeuksen yön.
-
-Chicot tempasi pyssyn Quélus'en kädestä, hiipi hiljaa munkin selän
-taa ja antoi hänelle aikamoisen iskun hartioihin.
-
--- Murha, murha! -- kirkui munkki.
-
--- Mitä! Sinäkö se oletkin? -- huudahti Chicot ja pisti päänsä munkin
-kainalon alitse. -- Mitäpä sulle kuuluu?
-
--- Auttakaa minua, herra Chicot, auttakaa minua! -- rääkyi Gorenflot.
--- Uskonnon viholliset tahtovat minut tappaa, mutta minäpä en kuole,
-vaan on minun ääntäni ensin kuultava: kuolema bearnilaiselle!
-Polttoroviolle hugenotit!
-
--- Pidäppä suusi kiinni, senkin nauta!
-
--- Helvettiin kaikki gascognelaiset! -- huusi munkki.
-
-Samassa napsahti Gorenflotin hartioihin niin naseva kepinisku, että
-hän parahti tuskasta. Chicot vilkaisi hämmästyneenä ympärilleen.
-Iskun antanut mies pujahti tuon aimo kuvituksen jälkeen sankan
-väkijoukon sekaan.
-
--- Ken meidän gascognelaisten puolesta noin perusteellisesti kostaa?
--- ajatteli Chicot itsekseen. -- Olikohan se ehkä joku minun omia
-maanmiehiäni? Siitäpä pitäisi saada selko.
-
-Ja hän alkoi juosta lyöjän perästä, joka, muuan toinen mies
-seurassaan, poistui rantakadulle päin.
-
-
-
-
-6.
-
-Prinssi ja ystävä.
-
-
-Guisen herttua oli kehottanut Anjoun herttuaa kävelemään sinä samana
-iltana väkijoukkojen seassa. Se kehotus oli kovin pelästyttänyt
-tuota pelkuriruhtinasta. Frans näet oli käärmettäkin varovaisempi.
-Kun hänen oma etunsa kuitenkin vaati omin silmin näkemään, mitä
-sinä iltana tapahtui, päätti hän seurata kehotusta, mutta varoi
-myös menemästä palatsinsa ulkopuolelle ilman riittävää tukea. Ja
-samoinkuin kaikki ihmiset ottavat suojakseen parhaimmat aseensa, niin
-meni nyt herttuakin hakemaan parasta miekkaansa, joka oli Bussy.
-
-Herttua oivalsi, että hänen täytyi olla hyvin varovainen, sillä tuon
-Monsoreau-jutun perästä oli Bussy ollut juro ja nurpea. Ja Frans
-kyllä itselleenkin tunnusti, että jos hän olisi ollut Bussyn sijassa
-ja jos hänellä olisi ollut Bussyn rohkeus, olisi hän ollut enemmänkin
-kuin harmissaan sellaista ruhtinasta kohtaan, joka niin julmasti oli
-hänet pettänyt.
-
-Bussy, niinkuin kaikki muutkin jalot luonteet, kärsi surustaan paljo
-enemmän kuin mitä hän iloistaan iloitsi. Se, joka ei pelkää vaaroja,
-menehtyy useammin kuin arat luonteet sydämen suruihin. Ne miehet,
-jotka naisten tähden voivat heltyä kyyneliin, ovat useinkin juuri
-omalle sukupuolelleen vaarallisimmat.
-
-Suru oli uuvuttanut Bussyn kuin horroksiin: hän oli nähnyt Dianan
-esiteltävän hovissa ja tunnustettavan Monsoreaun kreivittäreksi ja
-olipa kuningatar nimittänyt hänet hovinaisekseenkin. Hän oli nähnyt
-tuhansien uteliaitten katseitten ihailevan Dianan kauneutta, jonka
-hän, niin sanoaksemme, ensiksi oli löytänyt. Koko sen illan oli hän
-pitänyt tuliset katseensa kiinnitettyinä tuohon naiseen, mutta tämä
-ei kertaakaan kohottanut surullisia silmiään. Bussy ei ajatellut,
-miten paljo Diana tuossa alakuloisuudessaan kärsi.
-
--- Ah! -- huokasi Bussy itsekseen, huomatessaan turhaan odottaneensa
-Dianalta katsetta itselleen, -- naiset ovat viekkaita ja
-rohkeita vain silloin kun on kysymys holhoojan, miehen tai äidin
-pettämisestä, mutta kun tulisi kysymykseen pieni myötätuntoisuuden
-velan maksaminen, niin ovat ne ujoja ja pelkureita. Ne niin kovin
-pelkäävät epäluuloja ja panevat pienimmällekin suosionosotukselleen
-niin tuiki korkean hinnan, että tulevat varsin vähän välittäneiksi
-sydämen murtumisestakaan, jos vain niin heille päähän pälkähtää.
-Olisihan Diana saattanut sanoa minulle suoraan: minä kiitän teitä,
-kreivi Bussy, siitä mitä hyväkseni olette tehnyt, mutta minä en
-rakasta teitä. Siitä minä olisin joko löytänyt kuolemani tahi tullut
-parannetuksi. Mutta eipäs! Hän antaa minun vaan toivottomasti
-rakastaa, eikä kuitenkaan ole sillä vähääkään voittanut. Sillä minä
-en häntä enää rakasta. Minä häntä halveksin.
-
-Raivo sydämessään hän riensi pois.
-
-Hänen kasvoillaan ei enää sillä hetkellä ollut niitä jaloja
-piirteitä, jotka herättävät naisissa rakkautta ja miehissä pelkoa.
-Otsalla lepäsi pilvi, katse oli synkkä, hymynsä oli ivallinen.
-
-Ulosmennessään vilkaisi Bussy sattumalta suureen venetsialaiseen
-peiliin ja huomasi, että ulkomuotonsa oli kauhistuttava.
-
--- Voi! -- ajatteli hän. -- Olenhan hullu tehdessäni itseni
-inhottavaksi toisten edessä syystä että joku ihminen minua halveksii!
-Mutta mistä syystä hän minua sitten halveksii, ja kuka on vienyt
-minusta voiton?
-
--- Ehkäpä se on tuo pitkä, keltaihoinen luuranko, joka alinomaa
-upottaa häneen mustasukkaisia katseitaan eikä ole minua
-näkevinäänkään? Ajattelenpa, että jos tahtoisin, niin saisin hänet
-neljännestunnissa jäykäksi ja kylmäksi polvieni alle, kymmenen tuumaa
-miekkaani hänen sydämessään, ja voisinpa valella Dianan valkeat,
-kukinkoristellut vaatteet hänen verellään. Voisin tehdä itseni, ellen
-rakastetuksi, niin ainakin vihatuksi. Niin, mieluummin hänen vihansa
-kuin hänen välinpitämättömyytensä!
-
--- Mutta sehän olisi sekin ihan tavallista ja typerää. Se sopisi
-jollekin Quélus'elle tai jollekin Maugiron'ille, jos sellaiset
-yleensä voisivat rakastaa. Parempi on olla Plutarkuksen sankarin
-kaltainen, jota niin suuresti ihailen, tuon nuoren Antiokuksen, joka
-kuoli rakkaudesta vähintäkään valittamatta. Tahdonpa olla ääneti,
-tahdon tukahduttaa tuskani, sulkea sen sieluni sisimpään.
-
-Tiellä kohtasi hän Anjoun herttuan, mutta käänsi päänsä toisaalle,
-sillä hän ei tuntenut olevansa kyllin voimakas hymyilemään eikä edes
-tervehtimään tuota ruhtinasta, joka kutsui häntä ystäväkseen ja joka
-niin inhottavasti oli hänet pettänyt. Prinssi huusi häntä nimeltään,
-mutta Bussy ei päätäänkään kääntänyt.
-
-Kotiin päästyään istui kreivi monta tuntia huomaamatta, että saman
-huoneen toisessa päässä istui mies, joka tarkasteli häntä tekemättä
-pienintäkään liikettä ja sanaakaan sanomatta.
-
-Vihdoin tunsi Bussy ruumiissaan jäätävää puistatusta. Hän ojentausi
-äkisti suoraksi ja hänen päänsä vaipui toista olkapäätä vasten.
-
-Mies, joka oli häntä tarkastellut, nousi heti ylös ja meni hänen
-luokseen.
-
--- Herra kreivi, -- sanoi hän, -- teissä on kuumetta.
-
-Kreivi kohotti päätään. Hänen otsansa oli purppuranpunainen.
-
--- Vai sinä se oletkin, Remy, -- vastasi hän.
-
--- Minä, herra kreivi. Olen odotellut teitä täällä.
-
--- Täälläkö? Ja mitä varten?
-
--- Koska ihmiset eivät pysy kauvan siinä paikassa, jossa he kärsivät.
-
--- Kiitos, hyvä ystävä! -- sanoi Bussy ja tarttui nuoren miehen
-käteen.
-
-Remy piteli käsiensä välissä tuota pelottavaa kättä, joka nyt
-lapsenkin kättä voimattomampi, ja painoi sitä hellästi ja
-kunnioittavasti sydäntään vasten.
-
--- Kreivi, -- virkkoi hän, -- jos haluatte, että kuume teidät
-voittaa, niin olkaa vaan jalkeilla. Jos taas tahdotte sen voittaa,
-niin ruvetkaa pitkäksenne ja luetuttakaa itsellenne jotain hyvää
-kirjaa, josta voitte saada virvoitusta ja voimia.
-
-Kreivi seurasi ystävänsä neuvoa.
-
-Koko seuraavan päivän oli Remy kreivin vuoteen vieressä. Hänellä oli
-kaksinkertainen velvollisuus: lääkitä sekä ruumista että sielua.
-Mutta sitä seuraavana päivänä, siis samana, jolloin Guisen herttua
-saapui Louvreen, oli Remy poissa.
-
-Hän on väsynyt, -- ajatteli Bussy. -- Ja luonnollistahan se onkin!
-Poika parka! Hän tarvitsee raitista ilmaa ja auringonpaistetta.
-
-Niin kului päivä. Remytä ei näkynyt. Bussy kävi kärsimättömäksi.
-
--- Voi, voi! -- vaikeroi hän useamman kerran. -- Ja minä kun luotin
-myötätuntoon ja ystävyyteen! Ei, tästälähin en luota enää mihinkään.
-
-Illempana kuuli Bussy kovanpuoleista ääntä etumaisesta huoneesta.
-
-Muuan palvelija riensi hämmästyneenä sisälle ja ilmoitti:
-
--- Hänen korkeutensa Anjoun herttua.
-
--- Tulkoon hän sisälle, -- sanoi Bussy kulmiaan rypistellen.
-
-Herttua tuli.
-
--- Täällä sinun luonasi on liian pimeätä, Bussy, -- virkkoi herttua.
--- Se saattaa sinut raskasmieliseksi.
-
-Bussy oli vaiti. Hän halveksi niin, ettei tahtonut puhua.
-
--- Oletko sitten todellakin sairas, -- jatkoi herttua, -- koska et
-minulle vastaa?
-
--- Olen tosiaankin kovin sairas, armollinen herra, -- mutisi Bussy.
-
--- Siitäpä syystä sinua ei ole näkynytkään pariin päivään luonani, --
-sanoi herttua.
-
--- Aivan niin, armollinen herra, -- vastasi Bussy.
-
-Näistä lyhyistä vastauksista nyrpeissään käveli prinssi pari
-kierrosta lattialla ja katseli seinillä riippuvia kuvatauluja.
-
--- Sinulla on ylen kaunis palatsi, Bussy, -- huomautti herttua.
-
-Bussy ei vastannut.
-
--- Hyvät herrat, sanoi nyt herttua seuralaisilleen, -- siirtykää
-tuonne etuhuoneeseen, sillä minun Bussy parkani on hyvin sairas.
-Mutta miksei ole lähetetty hakemaan Mironia? Kuninkaan lääkäri ei ole
-Bussylle hyvä.
-
--- Kuulehan, Bussy, vaivaako sinua jokin suru? -- kysyi herttua
-miltei hellällä äänellä.
-
--- En tiedä, -- vastasi Bussy.
-
-Herttua tuli lähemmäksi, aivan niiden rakastajain tavoin, jotka
-nöyrtyvät ja muuttuvat kohteliaiksi samassa määrässä kuin niitä
-aletaan vieroa.
-
--- Sanohan se minulle, Bussy.
-
--- Voi, mitä pitäisi minun teille sanoa, armollinen herra?
-
--- Sinä olet minulle vihoissasi, vai kuinka? -- lisäsi prinssi
-matalalla äänellä.
-
--- Minäkö vihoissani? Ja mistä sitten? Sitäpaitsi ei ruhtinaisiin
-vihastuta. Mitä se hyödyttäisi?
-
-Herttua oli vaiti.
-
--- Mutta, -- sanoi nyt Bussy vuorostaan, -- me hukkaamme aikaa
-saivarteluihin. Käykää asiaan, armollinen herra!
-
-Herttua katsahti Bussyyn.
-
--- Te tarvitsette minua, eikö niin? -- kysäsi Bussy ihan
-kursailematta.
-
--- Ah, kreivi Bussy! Mitä te tarkoitatte?
-
--- Kas, te ihan varmaan minua tarvitsette, minä sanon sen vieläkin
-kerran. Luuletteko minun ajattelevan, että te olisitte tullut tänne
-luokseni pelkästä ystävyydestä? Ette, kautta jumalan, sillä te ette
-rakasta ketään.
-
--- Bussy! Sinäkö puhut minulle tuollaista kieltä!
-
--- Antaa sen nyt olla sinänsä, ja sanokaa minulle, armollinen herra,
-mitä tahdotte? Kun kuka kerran on antautunut jonkin ruhtinaan
-palvelukseen ja kun tuo ruhtinas teeskentelee niin paljo, että kutsuu
-häntä ystäväkseen, niin täytyyhän hänen ottaa se varteen ja olla
-valmis uhraamaan ruhtinaan edestä kaikkensa, elämänsäkin. Puhukaa!
-
-Herttua punastui, mutta pimeän vuoksi ei sitä voitu huomata.
-
--- En tahdo sinulta mitään, Bussy, -- vastasi hän. -- Sinä erehdyt
-otaksuessasi, että tämä käyntini johtuu omanvoitonpyynnöstä. Toivoin
-vain, nähdessäni tuon ihanan ulkoilman ja huomatessani koko Parisin
-olevan liikkeellä liigan allekirjoittamistouhussa, sinuakin keralleni
-katselemaan vähän kaupunkia.
-
--- Eikö Aurilly ole mukananne? -- kysyi Bussy.
-
--- Hänhän on luutunsoittaja!
-
--- Voi, armollinen herra, te ette arvostele riittävän suuriksi hänen
-kaikkia ominaisuuksiaan. Minä luulin, että hänellä teidän luonanne
-oli muita tehtäviä. Ja onhan teillä, paitsi Aurillya, vielä kymmenen
-tai kaksitoista muuta ylimystä, joiden miekkain kuulen kalskahtelevan
-tuolla vierashuoneessa. Oviverhoa siirrettiin hiljaa syrjään.
-
--- Ken siellä on? -- kysyi herttua ylpeästi. -- Kuka rohkenee
-ilmoittautumatta tunkeutua siihen huoneeseen, jossa minä olen?
-
--- Minä, Remy, -- vastasi tulija ja astui suorana ja arkailematta
-lähemmäksi.
-
--- Kuka on Remy? -- kysyi herttua.
-
--- Minä olen lääkärinä täällä, armollinen herra, -- vastasi nuori
-mies.
-
--- Remy, -- sanoi Bussy, -- on enemmänkin kuin lääkäri, armollinen
-herra. Hän on ystäväni.
-
--- Haa! -- hohotti herttua närkästyneenä.
-
--- Oletko kuullut, mitä hänen korkeutensa haluaa? -- kysyi Bussy,
-aikoen nousta ylös sängystä.
-
--- Olen, että teidän muka pitäisi lähteä hänen mukaansa, mutta...
-
--- Mitä "mutta"? kysäsi herttua.
-
--- Mutta te ette saa lähteä hänen korkeutensa mukaan, kreivi.
-
--- Mistä syystä? -- huusi Frans.
-
--- Koska ulkona on liian kylmä, teidän korkeutenne.
-
--- Liianko kylmä? -- toisti herttua, hämmästyneenä siitä että häntä
-uskallettiin vastustella.
-
--- Aivan liian kylmä. Ja kun minun kerran kreivin terveydestä täytyy
-vastata hänen ystävilleen ja varsinkin omalle itselleni, niin kiellän
-minä häntä ulosmenemästä.
-
-Bussy aikoi siitä huolimatta nousta sängystään, mutta Remy puristi
-merkitsevällä tavalla häntä kädestä.
-
--- No niin, -- sanoi herttua, -- koska hänelle ulosmenemisestä olisi
-niin suurta vaaraa, niin jääköön hän kotiin.
-
-Ja ylenmäärin kiukustuneena astui hänen korkeutensa pari askelta ovea
-kohti. Bussy ei liikahtanut.
-
--- Onko siis päätöksesi luja? -- kysyi herttua.
-
--- Etkö siis tahdo tulla mukaan?
-
--- Te kuulitte, armollinen herra, -- vastasi Bussy, -- että lääkäri
-sen kieltää.
-
--- Sinun pitäisi kääntyä Maronin puoleen, Bussy. Hän on taitava
-lääkäri.
-
--- Teidän korkeutenne, minä pidän lääkäriä, joka samalla on ystäväni,
-kaikkein oppineintakin parempana, -- selitti Bussy.
-
--- Vai niin. Jää hyvästi!
-
--- Hyvästi, armollinen herra! Herttua poistui kovaa kolinata pitäen.
-
-Hän oli parahiksi ehtinyt mennä, kun Remy kiiruhti sairaan luo.
-
--- Kas niin, armollinen herra, -- virkkoi hän, -- nouskaapa nyt ylös.
-
--- Mitä varten minä nousisin ylös?
-
--- Tekemään pienen kävelymatkan minun kanssani. Täällä sisällä on
-liian lämmintä.
-
--- Mutta sinähän juuri äsken sanoit herttualle, että ulkona oli liian
-kylmää.
-
--- Hänen mentyään on lämpömäärässä tapahtunut muutos.
-
--- Kuinka? -- huudahti Bussy ja nousi uteliaana ylemmäksi.
-
--- Juuri niin, -- vastasi Remy, -- minä olen nyt varma siitä, että
-ulkoilma on teille erinomaisen terveellinen.
-
--- Sitä en totisesti ymmärrä, -- sanoi Bussy.
-
--- Ymmärrättekö sitten niitä lääkkeitäkään, joita teille annan? Mutta
-tehän nautitte niitä kuitenkin? Siis ylös ja pian! Kävely Anjoun
-herttuan kera olisi ollut vaarallista. Kävely lääkärin kanssa sen
-sijaan hyödyttää. Pankaa mieleenne, sen sanon minä teille. Vai ettekö
-enää luotakkaan minuun? Siinä tapauksessa on parasta, että annatte
-minulle eron.
-
--- Lähdetään sitten, -- sanoi Bussy, -- koskapa kerran niin tahdot.
-
--- Tahdon, se on ihan välttämätöntä.
-
--- Mihinkäs me menemme?
-
--- Erääseen kaupunginosaan, jonka ilmaa tänään olen tutkinut ja joka
-on kerrassaan verraton lääke teidän sairaudellenne, armollinen herra.
-
-Bussy pukeutui. Sitten he läksivät palatsista.
-
-
-
-
-7.
-
-Kohtaus
-
-
--- Onpa merkillistä, -- virkkoi Bussy hetken kuluttua, -- että
-sinä saatat minut tänne Grange-Batelièren suomaille ja väität tätä
-kaupunginosaa terveelliseksi!
-
--- Olkaa kärsivällinen, armollinen herra. Vielä hetken kuljettuaan
-kysäsi Bussy: Mihinkä me menemme?
-
--- Näettekö tuon pienen kirkon tuolla? -- sanoi Remy Bussyn
-kysymykseen vastaamatta. -- Voinpa miltei vannoa, ettette koskaan
-tätä ennen ole sitä huomannut.
-
--- Enpä tosiaankaan ole milloinkaan pannut sitä merkille, -- vastasi
-Bussy.
-
-Bussy oli yksi niitä monia ylimyksiä, jotka eivät koskaan olleet
-käyneet tuossa Sainte Marie l'Egyptienne pikku kirkossa.
-
--- No niin, armollinen herra, -- jatkoi Remy, -- mennäänpä sinne
-sisälle katselemaan ikkunamaalauksia, sillä sen ne ansaitsevat.
-
-Bussy huomasi nuoren miehen kasvoilla leikittelevän veitikkamaisen
-hymyn ja oivalsi, että nuorella lääkärillä, saattaessaan hänet
-kirkkoon, oli jokin toinen tarkoitus kuin ikkunaruutujen tarkastelu,
-joita lisäksi pimeän vuoksi ei olisi voinut nähdäkkään, vaikka kohta
-kirkko iltahartautta varten oli valaistu.
-
-Kun he olivat hetken aikaa kirkossa viipyneet ja katselleet sen
-seinämaalauksia, sanoi Bussy: nyt olen nähnyt tarpeeksi, lähdetään
-pois!
-
--- Olkaa vielä kärsivällinen! Iltahartaushan juuri päättyy, ja jos
-poistumme heti, häiritsemme vakavia uskovaisia.
-
-Remy piteli Bussya käsivarresta.
-
--- Katsokaahan, nyt alkavat kaikki poistua, ja me teemme samoin.
-
--- Bussy läheni ovea huomattavan välinpitämättömänä ja ajatuksiinsa
-vaipuneena.
-
--- Mitä, ettekö te aio ottaakaan vihkivettä? Mitä te nyt ajattelette,
-armollinen herra?
-
-Koneellisesti lähestyi Bussy vihkivesiastiaa.
-
-Remy käytti nyt tilaisuutta hyväkseen ja antoi merkin eräälle
-naiselle, joka heti kiiruhti samalle suunnalle kuin Bussykin. Samana
-hetkenä, jolloin Bussy ojensi kätensä vihkivesiastiaan, ojentui
-sinne toinenkin käsi, tosin kutakuinkin suuri ja punottava, mutta
-naisen käsi joka tapauksessa, ja tuo käsi kostutti Bussyn sormia
-vihkivedellä. Bussyn katse siirtyi punertavasta kädestä käden
-haltijan kasvoihin. Mutta ne nähtyään hän kalpeni ja astui pari
-askelta takaperin, sillä hän oli tuntenut Gertrudin kasvot, vaikka ne
-osaksi olivatkin mustan hunnun peitossa.
-
-Bussy seisoi siinä käsi ojennettuna, ajattelemattakaan tehdä
-ristinmerkkiä. Gertrud tervehti ja kiiruhti hänen ohitseen. Parin
-askeleen päässä Gertrudin toisella puolella, tämän raivotessa
-voimakkain käsivarsin tietään ihmisjoukon läpi, meni muuan mustaan
-silkkiviittaan huolellisesti kääriintynyt nainen, jonka solakan
-kaunis, nuoruuttaan uhkuva vartalo ja siro jalka panivat Bussyn
-ajattelemaan, ettei koko maailmassa voinut olla muuta kuin _yksi_
-ainoa sellainen olento.
-
-Remyn ei tarvinnut virkkaa mitään. Hän vain katsahti merkitsevästi
-Bussyyn. Ja nyt Bussy ymmärsi, mitä varten nuori lääkäri oli vienyt
-hänet Sainte Marie l'Egyptiennen kirkkoon.
-
-Bussy ja Remy riensivät tuon nuoren, solakkavartaloisen olennon
-jälkeen.
-
-Gertrud, joka kulki toisten edellä, poikkesi Montmartren kadulta
-eräälle umpikujalle, jonka toisessa päässä näkyi iso portti.
-
-Bussy epäili hetken, mennäkö eteenpäin vaiko ei mennä.
-
--- No, kreivi, -- virkkoi Remy, -- täytyykö minun nyt polkea teidän
-kantapäillenne?'
-
--- Bussy jatkoi kulkuaan. Gertrud otti esiin avaimen, avasi portin
-ja antoi emäntänsä mennä siitä ensin sisälle, minkä tämä taakseen
-katsahtamatta tekikin. Remy kuiskasi pari sanaa kamarineidolle, joka
-nyt siirtyi hiukan takaperin ja päästi Bussyn sisälle. Sitten tohtori
-ja Gertrudkin pujahtivat portista, ja Gertrud väänsi hiljaa portin
-lukkoon.
-
-Kello oli puoli kahdeksan illalla. Ilta oli toukokuun ensimäisten
-päiväin iltoja.
-
-Bussy katsahti ympärilleen ja huomasi tulleensa korkeitten muurien
-ympäröimään puutarhaan. Jasmineista ja sireneistä muodostaneessa
-lehtimajassa istui Diana, pää alas vaipuneena ja kädet polvilla, ja
-poimi kuin tietämättään muutaman kukkasen ja repi sen terälehdet
-irti. Tuuli ne vei mukanaan. Samassa aikoi läheisestä kastanjapuusta
-kuulua satakielen surunvoittoisia säveleitä.
-
-Bussy meni yksin Monsoreaun kreivittären luo, sillä Remy ja Gertrud
-olivat jääneet kauvemmaksi. Hän tuli lähemmäksi. Diana kohotti
-päätään.
-
--- Herra kreivi, -- lausui hän väräjävin äänin, -- kerskaileminen
-olisi meille arvotonta. Se että te äsken kohtasitte minut kirkossa ei
-ollut sattuma.
-
--- Ei, hyvä rouva, -- vastasi Bussy. -- Remy oli vienyt minut
-kävelemään sanomatta lainkaan, mitä varten, ja minä vannon, etten
-tiennyt mitään...
-
--- Te ette käsittänyt minun sanojeni tarkoitusta, herra kreivi, --
-keskeytti Diana surullisena. -- Tiedän, että herra Remy on vienyt
-teidät kirkkoon. Ehkäpä hänen on täytynyt pakottaa teitä siihen?
-
--- Hyvä rouva, -- vastasi Bussy, -- sitä hänen ei tarvinnut tehdä...
-Minä en tiennyt, kenen saisin siellä nähdä.
-
--- Se oli kova sana, herra kreivi, -- kuiskasi Diana päätään
-pudistellen ja luoden Bussyyn kyyneleisen katseensa. -- Tahdotteko
-saada minut käsittämään, että ette lainkaan olisi lähtenyt Remyn
-mukaan, jos olisitte hänen tarkoituksensa tuntenut?
-
--- Voi, hyvä rouva!
-
--- Se on luonnollista, se on oikeudenmukaista, hyvä herra. Olette
-tehnyt minulle arvaamattoman suuren palveluksen, enkä minä ole teitä
-siitä vielä edes kiittänyt. Antakaa minulle anteeksi ja ottakaa
-vastaan minun kiitokseni.
-
--- Rouva kreivitär!...
-
-Bussy pidättäytyi. Hän oli niin pois suunniltaan, ettei jaksanut
-ajatella eikä puhua.
-
--- Mutta minä olen tahtonut teille osottaa, -- jatkoi Diana yhä
-enenevällä lämmöllä, -- että en ole kiittämätön enkä muistamaton.
-Minä itse olen pyytänyt Remytä järjestämään tämän keskustelun teidän
-kanssanne. Minä olen tätä kohtausta ehdottanut. Antakaa minulle
-anteeksi, jos olen pahoittanut mielenne.
-
--- Voi, hyvä rouva, -- huoahti Bussy, -- minkävuoksi puhutte noin?
-
--- Minä tiedän, -- jatkoi Diana, joka tällä kertaa oli voimakkaampi,
-sillä hän oli jo kauvan aikaa valmistautunut tähän kohtaukseen, --
-tiedän kuinka vaikeata teille on ollut minun tehtäväni täyttäminen.
-Minä tiedän teidän tunnollisuutenne. Minä teidät tunnen ja osaan
-antaa teille oikean arvonne, uskokaa minua. Ajatelkaa siis, miten
-minun täytyy kärsiä ajatellessani, että te käsittäisitte väärin minun
-sydämeni tunteet!
-
--- Hyvä rouva, -- vastasi Bussy, minä olen ollut kolme päivää
-sairaana.
-
--- Minä tiedän sen, -- vastasi Diana punastuen, mistä ilmeni hänen
-koko osanottavaisuutensa, -- ja minä kärsin siitä enemmän kuin te,
-sillä Remy petti minut ihan varmasti. Hän sai minut uskomaan että...
-
--- Että teidän kylmyyteenne oli syynä minun kärsimyksiini. Voi, se
-oli enemmänkin kuin totta!
-
--- Minä siis olen, kreivi, -- jatkoi Diana, -- tehnyt voitavani. Olen
-nyt tavannut teidät, kiitän teitä vaivoistanne ja lupaan olevani
-teille ijäti myötätuntoinen... Uskotteko, että puhun sydämeni
-sisimmästä?
-
-Bussy pudisti surumielisenä päätään.
-
--- Epäilettekö minun puhettani? -- kysyi Diana.
-
--- Hyvä rouva, -- vastasi Bussy, -- ystävyyttään osottavat ihmiset
-ilmaisevat sen kukin omalla tavallaan. Te tiesitte minun olleen
-saapuvilla sinä iltana, jolloin teidät esiteltiin hovissa. Te
-tiesitte minun seisovan edessänne, mutta ette luonut minuun edes
-ainoata katsetta. Te ette ainoallakaan liikkeellä antanut minun
-tietää, että olitte minut huomannut. Mutta ehkäpä minä olen väärässä,
-hyvä rouva. Kentiespä ette minua tuntenutkaan. Tehän niin harvoin
-olette minua nähnyt.
-
-Diana vastasi vain niin surullisesti moittivalla katseella, että se
-koski Bussyn sieluun asti.
-
--- Antakaa anteeksi, rouva, antakaa anteeksi, -- puhui hän, -- te
-olette harvinainen nainen, ja kuitenkin menettelette ihan tavallisen
-naisen tavoin. Entä tuo avioliitto?
-
--- Ettekö tiedä, että minut siihen pakotettiin?
-
--- Kyllä, mutta olihan se helposti purettavissa.
-
--- Purkaminen oli mahdotonta.
-
--- Mutta eikö teille mikään salainen vaisto sanonut, että vierellänne
-valvoi uskollinen ystävä? Diana loi katseensa maahan.
-
--- Juuri se minua pelotti, -- virkkoi hän.
-
--- Ja sentähdenkö olette minut uhrannut? Voi, ajatelkaapa vain,
-millaiselta elämä minusta tuntuu sen jälkeen kun teistä on tullut
-toisen oma!
-
--- Hyvä herra, -- vastasi kreivitär arvokkaasti, -- te ette voi
-aavistaakaan, miltä minusta on nimeni muuttaminen tuntunut.
-
--- Kuitenkin olette pitänyt parempana tyytyä tuohon vihattuun
-Monsoreaun nimeen.
-
--- Niinkö luulette? -- sammalsi Diana. -- Niinpä onkin parempi!
-
-Ja hänen silmänsä kyyneltyivät. Huomattuaan, että Dianan pää vaipui
-alas rinnoille, meni Bussy äkisti ihan hänen luoksensa.
-
--- Minusta on siis taaskin tullut teille se sama, mitä minä ennen
-olin, eli ventovieras, -- sanoi hän. Teidän vaitiolonne sen todistaa.
-
--- Minä en löydä ajatuksilleni mitään muuta ilmaisumuotoa.
-
--- Teidän vaitiolonne, hyvä rouva, on jatkoa teidän esiintymiseenne
-Louvressa. Siellä ette minua nähnyt. Täällä ette vastaa minulle.
-
--- Louvressa minä olin herra Monsoreaun seurassa. Hän näki minun
-jok'ainoan liikkeeni, ja hän on mustasukkainen.
-
-Mustasukkainen! Mutta mitä hän sitten tahtoo? Mitä suurempaa autuutta
-hän vielä voi toivoa, kun koko maailma kadehtii häntä jo nykyisestä
-onnestaan?
-
--- Niinkuin teille sanoin, herrani, on hän mustasukkainen. Muutamia
-päiviä sitten on hän nähnyt jonkin miehen hiiviskelevän uuden
-asuntomme ympärillä.
-
--- Oletteko siis jo muuttanut Saint-Antoinen varrelta olevasta pikku
-talostanne?
-
-Mitä! -- huudahti Diana mielenliikutuksen vallassa, -- siis te ette
-ollutkaan se mies?
-
--- Hyvä rouva, aina siitä lähtien kuin teidän avioliittonne tehtiin
-tunnetuksi olen ollut vuoteenomana ankarassa kuumeessa. Teidän
-miehellänne ei ole syytä olla minulle mustasukkainen. Minua hän ei
-ole nähnyt teidän asuntonne lähettyvillä.
-
--- No niin, herra kreivi, jos on totta, että te halusitte nähdä
-minua, niin on teidän sen toteuttamisesta kiittäminen tuota
-tuntematonta miestä. Sillä tuntien hyvin herra Monsoreaun olen
-vapissut teidän turvallisuutenne vuoksi, koska luulin tuota miestä
-teiksi ja tahdoin saada teille sanotuksi: elkää antautuko alttiiksi
-vaaralle, kreivi, elkääkö tehkö minua vielä onnettomammaksi kuin mitä
-olen.
-
--- Rauhoittukaa, hyvä rouva. Toistan vieläkin, etten se ollut minä.
-
--- Hyvä on. Sallikaa minun sanoa teille kaikki mitä minulla on
-sanomista, -- jatkoi Diana. -- Peläten tuota miestä, jota me emme
-tunne, mutta jonka herra Monsoreau ehkä tuntee, vaatii hän, että
-minun olisi lähdettävä pois Parisista. Senvuoksi, -- lisäsi hän ja
-ojensi kätensä Bussylle, -- senvuoksi, herra kreivi, voitte pitää
-tätä keskustelua minun kanssani viimeisenä... Huomenna minä matkustan
-Méridoriin.
-
--- Te matkustatte! huudahti Bussy.
-
--- Ei ole mitään muuta keinoa herra Monsoreaun rauhoittamiseksi eikä
-muuta tapaa, että itsekin löytäisin mielelleni rauhan. Sitäpaitsi
-inhoan Parisia, maailmaa, hovia. Pidän itseäni onnellisena voidessani
-antautua lapsuudenmuistojeni valtaan. Minusta tuntuu siltä kuin
-virkistäisi minua virvoittavan kasteen lailla hitunen entistä
-onnellisuuttani. Isäni lähtee mukaan. Ja Méridorissa tapaan minä
-kreivi ja kreivitär Saint-Luc'in. Jääkää hyvästi, herra kreivi!
-
-Bussy kätki kasvonsa käsiinsä.
-
--- Nyt on minusta tullut loppu! -- mutisi hän.
-
--- Mitä te puhutte? -- huudahti Diana ja nousi ylös.
-
--- Katsokaas, -- vastasi Bussy. -- Minä sanon, että tuo mies, joka on
-syypää teidän karkoitukseenne, tuo mies, joka riistää minulta ainoat
-toivon rippeet saada hengittää samaa ilmaa kuin te, nähdä teitä
-edes vilahdukselta jonkin uutimen takaa, koskettaa ohikulkiessanne
-teidän pukuanne, sanalla sanoen, palvoa teitä kaukaa kuin jotain
-jumaluutta... tuo mies, sanon minä, on veriviholliseni. Ja vaikkapa
-siitä tuho itsellenikin tulisi, olen minä omin käsin hänet surmaava.
-
--- Voi, herra kreivi!
-
--- Se konna! -- huusi Bussy. -- Mitä! Eikö se jo riitä, että hän on
-saanut puolisokseen teidät, kauneimman, suloisimman olennon maan
-päällä. Pitääkö hänen olla vielä mustasukkainenkin!
-
-Voi, rauhoittukaa, herra kreivi, rauhoittukaa! Voi, hyvä jumala! Se
-on ehkä hänelle anteeksiannettavaa...
-
--- Anteeksiannettavaako? Puolustatteko siis häntä?
-
--- Voi, jos te tietäisitte! -- huokasi Diana ja peitti kasvonsa
-käsillään, ikäänkuin peläten, että Bussy pimeästä huolimatta huomasi
-hänen punastumisensa.
-
--- Josko minä tietäisin? -- toisti Bussy. -- Voi, hyvä rouva, minä
-tiedän vain yhden asian, sen nimittäin, ettei sen, joka on teidän
-puolisonne, koskaan pitäisi muistaa saaneensa omakseen kokonaisen
-maailman.
-
--- Mutta, -- virkkoi Diana hiljaa ja änkyttäen, -- entäpä jos te,
-herra kreivi, petyttekin. Entäpä jos hän ei olisikaan puolisoni?
-
-Näin sanoen kosketti tuo nuori nainen kylmällä kädellään Bussyn
-kuumeisen polttavia käsiä, nousi ylös, hypähti pois kevyesti kuin
-varjo ja hävisi Gertrudin keralla, ennenkuin Bussy ehti kättänsäkään
-ojentaa häntä siitä estääkseen.
-
-Remy ehti juuri parahiksi paikalle pidättämään häntä. Hän sai Bussyn
-istahtamaan sille samalle penkille, jolta Diana juuri äsken oli
-lähtenyt.
-
-
-
-
-8.
-
-Chicot onkin itse asiassa Ranskan kuningas.
-
-
-Kello löi kaksitoista. Louvren portit suljettiin tavallisesti
-puoliyön aikaan. Mutta Henrik oli jo edeltäpäin laskenut, että
-Anjoun herttua sinä yönä varmastikin tulisi takaisin Louvreen jottei
-herättäisi liiaksi epäluuloja kuninkaassa, jolle Parisin sen iltainen
-hälinä jo saattoi olla riittävänä aiheena.
-
-Siitä syystä oli kuningas määrännyt, että porttien piti olla auki
-kello yhteen. Mutta neljännestä yli kahdentoista tuli Quélus
-ilmoittamaan:
-
--- Sire, hän on jo tullut.
-
--- Mitä tekee Maugiron? -- kysyi kuningas.
-
--- Hän on pitämässä silmällä sitä, meneekö herttua uudelleen ulos.
-
--- Ooh, siitä ei ole pelkoa, -- arveli kuningas. Siinä tapauksessa,
--- sanoi Quélus, tehden kädellään liikkeen, mikä kehotti kuningasta
-toimimaan, -- siinä tapauksessa, sire...
-
--- Siinä tapauksessa, -- toisti kuningas levollisesti, -- annamme me
-hänen paneutua rauhassa makuulle. Keitä kaikkia on hänen luonaan?
-
--- Herra Monsoreau ja me muut.
-
--- Entä Bussy?
-
--- Hän ei ole siellä.
-
-Hyv'on! -- sanoi kuningas varsin tyytyväisenä.
-
-Mitä teidän majesteettinne käskee? -- kysyi Quélus.
-
-Sano d'Epernonille ja Schombergille, että he mahdollisimman pian
-menevät käskemään Monsoreauta puheilleni.
-
-Quélus kumarsi ja täytti tehtävänsä sillä joutuisuudella, minkä vain
-viha ja kostonhalu voivat aikaansaada.
-
-Viiden minuutin kuluttua tulivat sisälle d'Epernon ja Schomberg.
-Kohta sen jälkeen saapui myöskin Monsoreau.
-
--- Vartiokapteeni on ilmoittanut minulle sen kunnian, että teidän
-majesteettinne haluaa minua puhutella, lausui ylihovijahtimestari
-kumartaen.
-
--- Haluan, -- vastasi Henrik. -- Ollessani illalla kävelyllä pälkähti
-kirkkaan ilman vuoksi päähäni, että me tässä ihanassa ilmassa
-voisimme huomisaamuna järjestää kunnon metsästysretken. Nyt on vasta
-keskiyö. Matkustakaa siis heti Vincennesiin, herra kreivi, ja etsikää
-sieltä metsäpeuran jäljet. Huomenna aiomme sen sitten metsästää.
-
--- Mutta, sire, -- huomautti Monsoreau, -- minä luulin, että teidän
-majesteettinne huomenna ottaisi vastaan Anjoun ja Guisen herttuat
-nimittääkseen liigan päällikön.
-
--- No, hyvä herra, vieläkö muuta? -- kysyi kuningas niin ylevällä
-äänellä, että siihen oli vaikea vastata.
-
--- Siitä syystä, sire... ei ehkä riittäisi aikaa.
-
--- Aikaa ei koskaan puutu siltä, joka sitä osaa käyttää, herra
-ylihovijahtimestari, ja siitä syystä käsken minä teidän matkustamaan
-heti. Teillä on tänä yönä aikaa päästä metsäpeuran jälille ja
-järjestää kaikki valmiiksi huomisaamuksi kello kymmeneksi. Lähtekää
-siis heti matkalle. Quélus ja Schomberg, menkää kuninkaan nimessä
-avaamaan portit herra Monsoreaulle ja suljetuttakaa ne sitten samoin
-kuninkaan nimessä kiinni.
-
-Ylihovijahtimestari poistui varsin ällistyneenä. -- Se on siis vain
-jokin kuninkaan päähänpisto? -- virkkoi hän ylimyksille heidän
-yhdessä poistuessaan.
-
--- Niin, -- vastasivat toiset yksikantaan. Ja Monsoreau huomasi
-piankin, ettei hän siltä taholta saisi mitään tietää.
-
--- Ahaa! -- mutisi hän itsekseen kulkiessaan Anjoun herttuan
-huoneitten ohitse. Minusta tuntuu siltä kuin ei tämä ennustaisi
-mitään hyvää hänen kuninkaalliselle korkeudelleen.
-
-Mutta tilanne oli sellainen, ettei herttuaa nyt käynyt varottaminen.
-Quélus ja Schomberg kulkivat hänen kupeillaan, ja pelkäsipä hän
-hetken omaakin turvallisuuttaan. Ja vasta päästyään ulos Louvresta ja
-kuultuaan sen porttien takanaan sulkeutuvan huokasi hän epäluulonsa
-aiheettomaksi.
-
-Kun Quélus ja Schomberg olivat palanneet takaisin, sanoi kuningas:
-
--- Olkaa nyt hiljaa ja seuratkaa minua, te kaikki neljä.
-
--- Mihinkä me menemme? kysäsi tuo aina varovainen d'Epernon.
-
--- Ne, jotka tulevat mukaan, saavat nähdä, -- vastasi kuningas.
-
-Ylimykset tarkastelivat miekkojaan ja läksivät kulkemaan kuninkaan
-perässä, joka lyhty kädessä saattoi heidät monien salakäytävien
-kautta herttuan huoneisiin.
-
-Muuan kamaripalvelija vartioi käytävässä, mutta ennenkuin hän ehti
-rientää herransa luo, oli Henrik omin käsin tarttunut häneen kiinni
-ja käskenyt hänen vaikenemaan ja luovuttanut hänet seuralaistensa
-huostaan. He sulkivat miehen erääseen sivuhuoneeseen.
-
-Niin ollen sai kuningas itse avata oven siihen huoneeseen, jossa
-Anjoun herttua oleskeli.
-
-Herttua oli juuri laskeutunut levolle ja oli vaipunut niihin
-suloisiin, kunnianhimoisiin unelmiin, joita illan tapahtumat hänessä
-olivat herättäneet. Hän oli kuullut nimeänsä kunnioitettavan ja
-ylistettävän, jota vastoin kuningasta oli halveksittu ja pilkattu.
-Guisen herttuan seurassa kulkiessaan oli hän nähnyt Parisin rahvaan
-tekevän tietä hänelle itselleen ja hänen ylimyksilleen, jota vastoin
-kuninkaan suosikeita pilkattiin, häväistiin ja loukattiin.
-
-Viereensä pöydälle hän oli jättänyt kirjeen, jonka Monsoreau Guisen
-herttuan puolesta oli hänelle kirjoittanut ja jossa viimeksimainittu
-kehottaa häntä välttämättä käymään tervehtimässä kuningasta.
-
-Suuri oli hänen hämmästyksensä, kun hän näki salakäytävän oven
-avautuvan. Ja hänen pelkonsa kohosi huippuunsa, kun hän huomasi
-kuninkaan itsensä astuvan sisälle. Henrik antoi seuralaisilleen
-merkin pysähtyä oven suuhun ja tuli lähemmäksi vakavana, silmäkulmat
-rypyssä ja sanaakaan sanomatta.
-
--- Sire, -- sammalsi herttua, tämä kunnia, jonka teidän
-majesteettinne minulle suo, tulee niin odottamatta...
-
--- Että se teitä pelästyttää, eikö min? -- sanoi kuningas. -- Sen
-kyllä hyvinkin ymmärrän. Mutta ei, ei, veliseni, makaa vaan siinä.
-Elä nouse ylös.
-
--- Mutta, sire... suvaitkaa... änkytti herttua ja haparoi vapisevin
-käsin Guisen herttuan kirjettä.
-
--- Te olitte lukemassa?
-
--- Olin, sire.
-
--- Kaiketikin hyvin huvittavaa lukemista, koskapa se piti teitä niin
-myöhään valveilla.
-
--- Ooh, sire, ei se ollut mitään tärkeätä, -- vastasi herttua ja
-koetti hymyillä, -- se oli vain pieni iltaposti.
-
--- Kyllä, -- jatkoi Henrik, -- minä ymmärrän. Venusposti,
-lemmenkirje. Mutta eipäs, minä erehdynkin. Semmoisia kirjeitä ei
-suljeta tuollaisella sinetillä.
-
-Herttua pani kirjeen piiloon.
-
--- Kylläpä hän on varovainen, tämä rakas Frans! -- virkkoi kuningas
-nauraen, mikä nauru enemmän muistutti hammastenkiristystä. Kuitenkin
-koetti herttua rohkastautua. Ja huomattuaan, että ovella seisovat
-suosikit kuuntelivat ja näyttivät nauttivan tuosta kohtauksesta,
-sanoi hän:
-
--- Tahtooko teidän majesteettinne puhutella minua kahdenkesken?
-
--- Sen mitä minulla olisi teille kahdenkesken sanomista,
-monsieur, -- virkkoi kuningas, pannen tahallaan erityisen painon
-_monsieur_-sanalle [ranskal. sana _monsieur_ vastaa tavallisessa
-käytännössä suomal. _herra_-sanaa. Suom. muist.], jota arvonimeä
-Ranskan hovikielessä käytettiin kuninkaan veljiin nähden -- sen
-sallinette minun tänään sanoa todistajain läsnäollessa. Siis, hyvät
-herrat, -- lisäsi hän, -- kuunnelkaa vaan, mitä tässä puhutaan.
-Kuningas antaa siihen luvan.
-
-Herttua kohotti äkisti päänsä ylös.
-
--- Sire, -- sanoi hän uhkaavin, myrkyllisin, käärmemäisin katsein,
--- ennenkuin loukkaatte minun asemassani olevaa henkilöä, olisi
-teidän pitänyt evätä minulta vieraanvaraisuutenne Louvressa. Omassa
-palatsissani olisin minä ainakin ollut herra talossani.
-
--- Todellakin! -- vastasi Henrik julman pisteliäästä -- Mutta te
-unohdatte sen, että missä tahansa lienettekin, olette kuitenkin minun
-alamaiseni, ja että alamaiseni ovat minun luonani, olkootpa he missä
-hyvänsä, sillä, jumalan kiitos, minä olen vielä kuningas... kuningas
-tässä maassa!
-
--- Sire! -- huomautti Frans. -- Minä olen täällä Louvressa äitini
-luona.
-
--- Olette, ja teidän äitinne on minun luonani, -- sanoi Henrik. --
-Kas niin. Antakaa minulle nyt kirje.
-
--- Mikä kirje?
-
--- Se, jonka juuri äsken piilotitte.
-
--- Sire, ajatelkaahan toki, -- virkkoi herttua.
-
--- Mitä pitäisi minun ajatella?
-
--- Teidän pyyntönne ei ole ylimyksen arvon mukaista ja se sopisi
-korkeintaan jollekin poliisipalvelijallenne.
-
-Kuningas vaaleni harmista.
-
--- Antakaa kirje tänne! huusi hän.
-
--- Naisen kirje! Ajatelkaahan hieman, sire!
-
--- On olemassa naisten kirjeitä, joita on hyvä saada lukea ja joiden
-lukemattomuus saattaa olla vaarallista, niinkuin esim. meidän äitimme
-kirjeet.
-
--- Veljeni!
-
--- Kirje! -- ärjyi kuningas ja polki jalkaansa lattiaan. -- Antakaa
-minulle kirje tahi ryöstätän sen teiltä jollakin palvelijallani.
-
-Herttua lensi ylös sängystä ja rutisti kirjeen kouraansa, aikoen
-nähtävästi heittää sen kamiinin liekkeihin.
-
--- Tahdotteko menetellä sillä tavalla veljeänne kohtaan? -- kysyi hän.
-
-Henrik arvasi hänen aikomuksensa ja asettautui hänen eteensä.
-
--- En, en veljeäni, mutta kyllä pahinta vihamiestäni kohtaan, --
-sanoi hän, -- en veljeäni, mutta kyllä Anjoun herttuata kohtaan,
-joka tänä iltana on Guisen herttuan kanssa samoillut kautta Parisin
-katujen ja joka minulta koettaa kätkeä kirjettä, jonka hän on saanut
-joltain rikostoveriltaan, esim. Lothringin prinsseiltä.
-
--- Tällä kertaa, -- selitti Frans, -- on teidän poliisillenne
-ilmoitettu väärin.
-
--- Mutta minä sanon teille, -- jatkoi kuningas, -- että minä
-sinetissä näin ne kolme kuuluisaa lintua, jotka tahtovat niellä
-Ranskan kolme liljaa. Antakaa minulle kirje, tahi, kautta jumalan!...
-
-Henrik astui askeleen herttuata kohti ja laski kätensä hänen olalleen.
-
-Frans oli parahiksi olallaan tuntenut kuninkaallisen käden ja
-syrjäsilmällä huomannut neljän suosikin uhkaavan asennon, kun hän jo
-putosi polvilleen ja huusi:
-
--- Auttakaa, auttakaa! Veljeni aikoo minut murhata!
-
-Nämä herttuan sanat kajastivat mitä syvintä tuskaa ja vakuutuksen
-siitä, että hänen henkeänsä todellakin uhattiin. Ne vaikuttivat
-kuninkaaseen niin, että hänen vihansa sammui, kun hän ajatteli
-Fransin tosiaankin pelkäävän murhaa, ja sellainen murha olisi
-veljenmurha. Väristys kävi kautta hänen ruumiinsa, kun hän ajatteli;
-että hänen suvussaan, joka oli onneton samoinkuin kaikki muutkin
-sammumaisillaan olevat suvut, jo ikimuistoisista ajoista asti oli
-tapahtunut veljenmurhia.
-
--- Ei, -- virkkoi Henrik, -- te erehdytte, veljeni. Kuningas ei tahdo
-teille mitään pahaa. Te olette tehnyt vastarintaa, mutta tunnustakaa
-nyt olevanne voitettu ja myöntäkää, että kuninkaan tulee saada
-olla herrana. Nyt sen tiedätte, ellette ole sitä ennen tiennyt.
-Tunnustakaa se julkisesti!
-
--- Voi, kyllä, minä tunnustan sen! -- huudahti herttua.
-
--- No niin, antakaa siis kirje tänne... sillä kuningas sen käskee.
-
-Anjoun herttua pudotti kirjeen lattialle, kuningas otti sen siitä
-ylös, taittoi kokoon ja pisti sen taskuunsa.
-
--- Onko siinä nyt kaikki? -- kysyi herttua, katseensa kavalana.
-
--- Ei, monsieur, -- vastasi Henrik. -- Uppiniskaisuutenne vuoksi
-täytyy teidän nyt pysyä täällä siksi kunnes minun epäilykseni teihin
-nähden ovat ehtineet haihtua. Te siis jäätte tänne. Huoneet ovat
-mukavia. Ne eivät näytä lainkaan vankilalta. Sitäpaitsi saatte hyvää
-seuraa, ainakin täksi yöksi, sillä nämä neljä herraa vartioivat
-täällä, ja aamulla tulee sveitsiläistä kaartia heidän sijaansa.
-
--- Mutta eivätkö ystäväni saa minua tavata?
-
--- Keitä te kutsutte ystäviksenne?
-
--- Ooh, Monsoreauta, Ribeiracia, Antraguet'a, Bussya...
-
--- Vai rohkenette vielä Bussynkin nimen mainita?
-
--- Olisiko hän onnettomuudekseen vihoittanut teidän majesteettinne?
-
--- On.
-
--- Milloinka, sire?
-
--- Alituiseen, mutta varsinkin tänä yönä.
-
--- Tänä yönä! Mitä hän on sitten teille tehnyt, sire?
-
--- Hän on sallinut minua häväistävän Parisin kaduilla.
-
--- Teitäkö, sire?
-
--- Minua tai minun ystäviäni, se on yhdentekevää. Hän on nähnyt
-erästä ystävääni häväistävän, eikä ole mennyt hänelle avuksi.
-
--- Bussyko olisi loukannut jotain Parisin kaduilla... joka sellaista
-väittää, hän erehtyy, sire.
-
--- Minä tiedän, mitä sanon, monsieur.
-
--- Sire! -- huudahti herttua kuin riemastuneena. -- Bussy ei ole
-kahteen päivään lähtenyt huoneestaan: hän makaa ankarassa kuumeessa.
-
-Kuningas loi kysyvän katseen Schombergiin.
-
--- Onko hänessä kuumetta vai ei, sitä en tiedä, -- vastasi tuo nuori
-mies, -- mutta että hän tänä yönä oli Coquillièren kadulla, sen minä
-tiedän.
-
--- Kuka teille on sen sanonut? -- kysyi herttua.
-
--- Ei kukaan. Olen itse hänet nähnyt.
-
--- Olette nähnyt Bussyn, niinkö sanotte?
-
--- Olen, terveenä ja reippaana ja, kuten näytti, ilosta säteilevänä.
-Hänellä oli kerallaan tavallinen seuralaisensa, tuo Remy, joka on
-tallimestari tai lääkäri, en tiedä varmaan kumpiko.
-
--- Sitäpä en voi käsittää, -- virkkoi herttua hämillään. -- Näin
-Bussyn illalla kotonaan vuoteenomana. Hän on siis minua pettänyt.
-
--- Hyv'on! -- sanoi kuningas. -- Bussya rangaistaan niinkuin
-muitakin, kunhan asia tulee hieman selvitetyksi.
-
-Ajatellen saada poistetuksi itsestään kuninkaan vihan ei herttua enää
-tahtonut Bussya puolustaa, vaan virkkoi:
-
--- Jos Bussy, kieltäydyttyään lähtemästä minun mukaani, on jotain
-sellaista tehnyt, niin on hänellä varmaankin ollut erinäisiä
-tarkoituksia, joita hän ei ole tahtonut minulle ilmaista. Ja hän
-tuntee minun alistuvaisuuteni teidän majesteettianne kohtaan.
-
--- Te kuulette, hyvät herrat, -- huomautti kuningas, -- veljeni
-väittävän, ettei hän ole antanut Bussylle mitään tehtävää.
-
--- Sitäkin parempi, -- vastasi Schomberg.
-
--- Kuinka niin?
-
--- Koska teidän majesteettinne nyt ehkä sallii meidän menetellä hänen
-kanssaan, niinkuin haluamme.
-
--- Saammehan nähdä, -- sanoi Henrik. -- Joka tapauksessa, hyvät
-herrat, jätän minä veljeni teidän huostaanne. Osottakaa hänelle tänä
-yönä, jolloin saatte kunnian olla hänen vartioinaan, kaikkea sitä
-arvonantoa, mitä kuninkaallisen prinssin osaksi on tuleva.
-
--- Kyllä, sire, -- vastasi Quélus, luoden silmäyksen, mikä sai
-herttuan värisemään, -- olkaa huoletta. Me tiedämme, mitä olemme
-hänen korkeudelleen velkaa.
-
--- Hyvä on! Jääkää hyvästi, hyvät herrat! -- virkkoi Henrik.
-
--- Sire! -- huudahti herttua, ollen enemmän kauhuissaan kuninkaan
-poismenosta kuin hänen läsnäolostaan. Olenko minä siis tosiaankin
-vankina? Eivätkö ystäväni saa tulla minua tervehtimään? Enkö minä saa
-lähteä täältä ulos?
-
-Hän ajatteli huomispäivää, jolloin hänen ja Guisen herttuan
-välttämättä piti tavata toisensa.
-
--- Sire, -- jatkoi herttua, huomattuaan kuninkaan hiukan epäröivän,
--- sallikaa minun edes olla teidän majesteettinne luona. Siellä
-on minun paikkani. Voinhan olla vankina siellä yhtä hyvin kuin
-muuallakin, ja paremminhan minua voidaan siellä vartioida kuin
-missään muualla. Sire, myöntäkää minulle suosio saada olla teidän
-majesteettinne seurassa.
-
-Kuningas oli jo vähällä suostua Anjoun herttuan pyyntöön, sillä
-hän huomasi, ettei siinä voinut piillä mitään vaaraa, kun hänen
-huomionsa äkisti kääntyi oven puolelle. Siellä seisoi pitkä olento,
-joka päällään, käsillään ja jaloillaan teki kaikenmoisia kielteleviä
-eleitä.
-
-Mies ei ollut kukaan muu kuin Chicot.
-
--- Ei, -- sanoi Henrik, -- täällä te kyllä viihdytte, monsieur. Minä
-näen hyväksi, että te jäätte tänne.
-
--- Sire!... änkytti herttua.
-
--- Kun Ranskan kuningas on ilmaissut tahtonsa, täytyy sen olla
-kylliksi, -- lausui kuningas ylpein katsein. Ja se teki herttuan
-tappion täydelliseksi.
-
--- Enkö minä jo sanonut, -- mutisi Chicot, -- että minähän tässä itse
-asiassa olenkin Ranskan kuningas.
-
-
-
-
-9.
-
-Muuan vierailu.
-
-
-Seuraavana aamuna yhdeksän seudussa istui Bussy kaikessa rauhassa
-kotonaan ja söi Remyn kanssa aamiaista.
-
--- Kuuleppas, Remy, -- virkkoi Bussy äkkiä, -- etkö sinä ollut
-tuntevinasi sitä henkilöä, jota eilen illalla ryvetettiin isossa
-siniväriammeessa meidän kulkiessamme Coquillièren kadulla?
-
--- Kyllä, herra kreivi. Minä par'aikaa muistuttelen mielessäni hänen
-nimeänsä.
-
--- Sinä siis hänet tunsit?
-
--- En, sillä hän oli jo aivan liian sininen.
-
--- Minun olisi pitänyt pelastaa mies pintehestä, -- sanoi Bussy, --
-mutta minä tosiaankin elin liiaksi omissa ajatuksissani.
-
--- Mutta ellette te häntä tuntenut, -- virkkoi Remy, niin on
-kuitenkin varmaa, että hän tunsi meidät, joilla oli oma värimme.
-Minusta näytti myös siltä kuin olisi hän raivostuneena tuijottanut
-meihin ja uhaten heristänyt meille nyrkkiään.
-
--- Oletko varma siitä, Remy?
-
--- Olen.
-
--- Siinä tapauksessa, -- huomautti Bussy, -- on meidän otettava selko
-siitä, kuka hän oli. Minä en voi jättää sitä loukkausta kostamatta.
-
--- Malttakaahan, malttakaahan! -- huudahti Remy, nähdessään Bussyn
-tulistuvan. -- Nyt minä tiedän, kuka se oli. Minä kuulin miehen
-kiroilevan.
-
--- Sen kyllä uskon, sillä kukapa ei olisi kiroillut moisessa
-tilanteessa!
-
--- Kyllä, mutta mies kiroili saksaksi.
-
--- Siis se oli Schomberg. Ja niinpä saatte te, rakas Remy, järjestää
-jo siteenne ja salvanne valmiiksi, sillä ennen pitkää tulee jokin
-naarmu paikattavaksi joko hänen nahkassaan tai minun.
-
--- Ettehän toki liene niin hullu, että antaisitte surmata itsenne,
-juuri nyt kun olette niin onnellinen! -- arveli Remy.
-
--- Päinvastoin, Remy, etkö aavista, miten suloiselta tuntuisi
-uhrata elämänsä juuri sen onnellisimmillaan ollessa? Voin vakuuttaa
-sinulle, etten koskaan ole hyvällä halulla kaksintaistelussa mitellyt
-miekkaani, jos vaan olen hävinnyt suurempia summia pelissä tai jos
-olen saanut selville, että rakastajattareni on minua pettänyt,
-taikka jos minä tunnen itsessäni jotain moittimisen syytä. Mutta
-kun sydämeni on puhdas ja omatuntoni tinkimätön, riennän rohkeana
-ja iloisena taistelupaikalle. Silloin olen kädestäni varma ja luen
-vastustajani silmistä hänen sisimmät ajatuksensa. Tänään, Remy,
-tappelisin oivallisesti, -- lisäsi Bussy ja ojensi lääkärille kätensä.
-
--- Sillä, kiitos siitä sinulle, nyt olen onnellisin ihminen
-maailmassa.
-
--- Hiljaa, hiljaa! -- virkahti Remy. -- Teidän täytyy kuitenkin
-luopua siitä huvituksesta. Sillä muuan tuttavani, eräs kaunis nainen,
-sai minut vannomaan, että pitäisin teidät reippaana ja terveenä,
-sillä hän väitti pelastaneensa teidän henkenne ja ettei siis teillä
-ole oikeutta käyttää väärin sitä mitä olette hänelle velkaa.
-
--- Hyvä Remy! -- huoahti Bussy ja vaipui suloisiin mietelmiin, jotka
-tuudittavat rakastavaisen kuulemaan ja näkemään kaiken, mitä sanotaan
-ja mitä tapahtuu, ikäänkuin jonkinlaisen hunnun läpi, joka kaunistaa
-esineet ja äänet.
-
--- Te kutsutte minua hyväksi, -- sanoi Remy, -- koska minä saatoin
-teidät näkemään rouva Monsoreauta. Mutta sanotteko minua hyväksi
-silloinkin, kun hän on poissa? Onnettomuudeksi on se päivä hyvin
-lähellä, ellei jo ole tullutkin.
-
--- Mitä te haluatte? -- kivahti Bussy. -- Elkää ivailko, herra Remy!
-
--- Voi, herra kreivi! Minä en ivaile, -- vastasi Remy. -- Ettekö
-tiedä, että Diana matkustaa Anjouhun?
-
--- Remy, milloinkas me matkustamme?
-
--- Ah, sen kysymyksen kyllä arvasin tulevaksi ja vastaan vaan
-toivovani, että se tapahtuisi mahdollisimman myöhään.
-
--- Mistä syystä?
-
--- Nähkääs, ensinnäkin senvuoksi, että meillä täällä Parisissa
-on Anjoun herttuamme, joka eilisiltana on sekaantunut sellaisiin
-seikkoihin, että hän varmasti tulee teitä tarvitsemaan, ja toiseksi
-siitä syystä, ettei herra Monsoreau vähääkään epäile teitä, mutta
-luultavasti epäilisi jotain, jos te häviäisitte Parisista samalla
-kertaa kuin hänen vaimonsa eli nimellinen vaimonsa.
-
--- No, mitä se haittaa, vaikkapa hän minua epäileekin?
-
--- Mutta minulle se merkitsee paljo, armollinen herra. Sillä minä
-olen kyllä ottanut hoitaakseni rehellisessä kaksintaistelussa saadut
-miekanpistot, varsinkin kun te olette taitava miekkailija ettekä saa
-kovin vaarallisia haavoja. Mutta minä pyydän päästä parantamasta
-tikarinpistoja, jotka lähtevät salassa väijyväin, mustasukkaisten
-miesten kädestä.
-
-Mutta, paras ystävä, entäpä jos minun kohtalonani onkin saada
-surmanisku herra Monsoreaun kädestä.
-
--- Niin, ja kahdeksan päivän, kuukauden tai vuoden kuluttua siitä
-muuttaa rouva Monsoreau miehensä luo. Ja se saa teidän sieluparkanne
-raivostumaan, kun se joko ylhäältä tai alhaalta tuon kaiken näkee ja
-kun se ruumiin puutteessa ei voi sitä estämäänkään tulla.
-
--- Oikeassa olet, Remy. Minä tahdon elää.
-
--- Se on hyvä. Mutta uskokaa minua: eläminen yksistään ei riitä,
-vaan tulisi teidän seurata minun neuvoani, herra kreivi, ja koettaa
-päästä herra Monsoreaun suosioon. Tällä kertaa hän on äärettömän
-mustasukkainen Anjoun herttualle, joka teidän kuumeessa ollessanne
-käveli rouva Monsoreaun ikkunan alla kuin mikäkin seikkaileva
-espanjalainen ja joka tunnettiin seuralaisestaan Aurillystä.
-Lähennelkää tuota mustasukkaista miestä, mutta elkää kysykö, mihin
-hänen vaimonsa on joutunut, sillä sehän olisi tarpeetonta, koska
-te sen kuitenkin tiedätte. Sanalla sanoen: koettakaa voittaa hänen
-luottamuksensa, ja hän on joka paikassa sanova, että te olette ainoa
-ylimys, jolla on Scipion hyveet.
-
--- Luulenpa todellakin, että neuvosi on hyvä. Kun en enää ole
-karhulle mustasukkainen, koetan sen kesyttää. Siitä on tuleva
-hauskaa. Remy, pyydä nyt minulta mitä hyvänsä, niin minä annan sen
-sinulle, sillä minä tunnen olevani ylenmäärin onnellinen.
-
-Samassa koputettiin ovelle.
-
--- Kuka siellä? -- kysyi Bussy.
-
--- Armollinen herra, -- vastasi sisälle tullut palvelija, -- muuan
-aatelismies haluaa teitä puhutella.
-
--- Puhutella minua näin varhain? Miltä hän näyttää?
-
--- Hän on pitkä herra ja kasvonsa ovat hiukan naurettavat, mutta
-muuten kunniallisen näköiset.
-
--- Mitä! -- huudahti Bussy. -- Olisikohan se Schomberg?
-
-Hän antoi palvelijalle merkin, että vieras saisi astua sisään.
-
--- Ooh! -- heläytti Bussy ja nousi ylös, samalla kun Remy
-hienotunteisuudesta siirtyi viereiseen huoneeseen. -- Tehän se
-olettekin, herra Chicot.
-
-Bussy loi gascognelaiseen katseen, mikä selvästi kysyi: mitä on
-teillä täällä tekemistä?
-
-Herra kreivi, minä tulen ehdottamaan teille pientä kauppaa.
-
--- Selittäkää lähemmin, -- sanoi Bussy kummastuneena.
-
--- Mitä minulle annatte, jos teen teille suuren palveluksen.
-
--- Se riippuu siitä millainen tuo palvelus on, -- vastasi Bussy
-ylpeästi.
-
-Chicot ei ollut sitä lainkaan huomaavinaan, vaan, käytyään istumaan,
-virkkoi:
-
--- Huomaanpa, ettei minua käsketä edes istumaan.
-
-Bussy punastui kovin.
-
--- Se on huolimattomuutta ja se korottaa palkkiota palveluksestani.
-
-Bussy ei vastannut.
-
--- Herra kreivi, tunnetteko liigan?
-
--- Olen kuullut siitä paljo puhuttavan, -- vastasi Bussy ja alkoi
-hiukan kiinnittää huomiotaan gascognelaisen puheisiin.
-
--- Hyvä on. Siinä tapauksessa tulee teidän tietää, että se on
-kunniallisten kristittyjen muodostama yhdistys, jonka tarkoituksena
-on mitä kristillisimmällä tavalla surmata joukottain kanssaihmisiään,
-hugenotteja. Kuulutteko liigaan, herra kreivi?... Minä puolestani
-siihen kuulun.
-
--- Mutta, hyvä herra...
-
--- Sanokaa vain jaa taikka ei.
-
--- Sallikaa minun lausua kummastukseni, -- virkkoi Bussy.
-
--- Minulla oli kunnia kysyä, kuulutteko te liigaan. Ettekö käsittänyt
-minua?
-
--- Herra Chicot, koska minä en pidä kysymyksistä, joiden tarkoitusta
-en ymmärrä, niin pyydän teitä vaihtamaan puheenainetta. Tahdon
-odottaa vielä muutamia minuutteja, kuten kohteliaisuus vaatii,
-ennenkuin teille sanon, että kun kerran en pidä kysymyksistä, en pidä
-myöskään kysyjästä.
-
--- Hyvä! Kohteliaisuus on aina paikallaan, niinkuin tuo kunnon kreivi
-Monsoreau sanoo hyvällä tuulella ollessaan.
-
-Monsoreaun nimen kuullessaan ajatteli Bussy: onkohan mies aavistanut
-jotain ja lähettänyt Chicotin nuuskimaan...
-
--- Kuulkaahan, herra Chicot, -- sanoi hän, -- käykää asiaan, jos
-haluatte. Te tiedätte, ettei meillä tässä ole montakaan minuuttia
-aikaa.
-
--- Ihan oikein. Mutta muutamat minuutit riittävät kuitenkin, sillä
-muutamissa minuuteissa ehditään ilmaista paljo. Minä siis sanon
-teille, ettei minun olisi tarvinnut teiltä kysyä, kuulutteko liigaan,
-sillä ellette siihen vielä kuulu, tulette siihen kuitenkin pian
-kuulumaan syystä että hänen korkeutensa Anjoun herttua kuuluu siihen.
-
--- Anjoun herttua! Kuka on teille sen sanonut?
-
--- Hän itse omassa korkeassa persoonassaan. Ja niinkuin juuri äsken
-sanoin, ymmärrätte te hyvin, että kun kerran Anjoun herttua kuuluu
-liigaan, ette tekään voi olla siihen kuulumatta, te, joka olette
-hänen oikea kätensä. Helkkari vieköön! Pyhä liiga on tietenkin niin
-viisas, ettei se tyydy yksikätiseen päällikköön.
-
--- Hyvä on, herra Chicot. Entä mitä sitten? -- kysyi Bussy jo
-melkoista ystävällisemmällä äänellä.
-
--- Mitäkö sitten? -- toisti Chicot. -- Kas, jos te tosiaankin liigaan
-kuulutte, taikka jos niin edes otaksutaan, niin saattaa teille käydä
-samoin kuin hänen kuninkaalliselle korkeudelleen.
-
--- Mitä on sitten hänen kuninkaalliselle korkeudelleen tapahtunut? --
-huudahti Bussy.
-
--- Hyvä herra, -- vastasi Chicot, ojentautuen suoraksi ja matkien
-Bussyn äskeisiä eleitä, -- hyvä herra, minä en pidä kysymyksistä
-enkä, jos suvaitsette, myöskään kysyjästä. Minä siis mielelläni näen,
-että teidän kanssanne menetellään samoin kuin teidän herranne kanssa
-viime yönä.
-
--- Herra Chicot, -- sanoi Bussy hymyillen, mikä merkitsi
-anteeksipyyntöä, -- puhukaa, minä pyydän. Missä on Anjoun herttua?
-
--- Hän on arestissa.
-
--- Missä paikassa?
-
-Huoneissaan Louvressa, jossa häntä vartioi minun neljä hyvää
-ystävääni. Nimittäin Schomberg, joka eilen, kuten tiedätte, koska
-juuri kuljitte ohi, värjättiin siniseksi, d'Epernon, joka meni
-keltaiseksi kauhusta, Quélus, joka harmista punottaa ja Maugiron,
-joka on tuiki valkeana ikävästä. Myöntäkää, että se on verraten
-kaunista värileikkiä, sitäkin enemmän, kun Anjoun herttua alkaa käydä
-kauhusta viheriäksi. Me Louvren etuoikeutetut vieraat saamme sitten
-nauttia täydellisen sateenkaaren koko väriloistosta.
-
--- Hyvä herra, -- sanoi Bussy, -- luuletteko siis, että minun
-vapauttani uhataan?
-
--- Tietysti, ja luulenpa vielä niinkin, että tällä hetkellä ollaan...
-tai ainakin pitäisi oltaman matkalla teitä vangitsemaan.
-
-Bussy hätkähti.
-
--- Pidättekö Bastiljista, herra kreivi? Se on hyvin sopiva paikka
-ajatusten kokoomiseen. Ja herra Testu, joka siellä on kuvernöörinä,
-antanee linnuilleen kutakuinkin siedettävää ravintoa.
-
--- Aiottaisiinko minut sulkea Bastiljin vankilaan?
-
--- Aiotaan. Minulla lienee taskussani jotain, mikä hiukan muistuttaa
-määräystä teidän sinne viemiseenne, -- vastasi Chicot. -- Tahdotteko
-nähdä?
-
-Samassa otti Chicot esille kuninkaan allekirjoittaman
-vangitsemismääräyksen, jonka mukaan Clermontin Ludvig, kreivi Bussy
-d'Amboise oli heti pidätettävä.
-
--- Hyvä herra, -- lausui Bussy hämmentyneenä, -- te teette tosiaankin
-minulle palveluksen.
-
--- Sitä nöyrimmästi itsekin uskoisin, -- vastasi gascognelainen.
-
--- Herrani, minä vannotan teitä, olkaa vilpitön minua kohtaan ja
-sanokaa, onko tarkoitus vahingoittaa minua toisella taholla, kun te
-nyt minut pelastatte? Tehän pidätte kuninkaasta, mutta kuningas ei
-pidä minusta.
-
--- Herra kreivi, -- vastasi Chicot ja nousi ylös, -- minä teidät
-pelastan vain siitä syystä, että tahdon teidät pelastaa. Ajatelkaa
-muutoin menettelystäni miten haluatte.
-
--- Mutta, hyvä herra, suvaitkaa minulle sanoa, mistä tämä
-hyväntahtoisuus johtuu?
-
--- Oletteko unohtanut, että minä pyydän palkintoa?
-
--- En, sehän on totta. Herra Chicot, millä tavalla voin teitä
-palvella?
-
--- Lupaatteko tehdä sen mitä teiltä pyydän?
-
--- Lupaan, niin totta kuin nimeni on Bussy ja mikäli pyyntönne
-täyttäminen on minun vallassani.
-
-Se riittää, -- vastasi Chicot. -- Nouskaa nyt ratsunne selkään, niin
-minä sitten vien vangitsemismääräyksen viranomaisille.
-
--- Te ette siis itse minua vangitsisikaan?
-
--- Missä! Miksikä minua luulette! Minä olen aatelismies, hyvä herra.
-Pankaa se mieleenne.
-
--- Mutta minähän hylkään herrani, herttuan.
-
--- Ei teidän tarvitse kantaa siitä tunnonvaivoja. Hänkin jo on
-hylännyt teidät.
-
--- Te olette oikeudenmukainen aatelismies, herra Chicot.
-
--- Perhana vieköön! Sen kyllä itsekin tiedän, vastasi gascognelainen.
-
-Bussy huusi Remytä.
-
--- Remy, -- sanoi hän, -- järjestä meille ratsut valmiiksi.
-
--- Ne ovat jo satuloidut, armollinen herra, -- vastasi Remy
-rauhallisesti.
-
-Bussy sanoi nyt Chicotille jäähyväiset ja kiitti häntä vieläkin
-kerran.
-
--- Anteeksi, herra kreivi, -- virkkoi gascognelainen, -- mutta
-sallikaa minun katsella teidän lähtöänne.
-
-He menivät kaikki kolme tallipihalle, jossa muuan palvelija piteli
-kahta satuloitua hevosta.
-
--- Mihin päin me lähdemme? -- kysyi Remy, tarttuen suitsiin
-välinpitämättömän näköisenä.
-
--- En tiedä, -- vastasi Bussy, joko hän sitten epäröi tai oli
-epäröivinään.
-
--- Mitä sanoisitte Normandiasta? -- kysyi Chicot, silmäillen ratsuja
-asiantuntijan katsein.
-
--- Ei, se on liian lähellä, -- huomautti Remy.
-
--- Entäpä Flanderista? -- ehdotteli Chicot.
-
--- Se on taas liian kaukana, -- väitti lääkäri. -- Eiköhän olisi
-parassa painaa Anjouta kohti, sillä se on kohtalaisen kaukana? Eikö
-niin teidänkin mielestänne, herra kreivi?
-
--- Olkoon menneeksi! Anjouhun siis! -- myönnytti Bussy punastuen.
-
--- Herra kreivi, -- lausui Chicot, -- koska te nyt olette valinneet
-matkanne määrän ja olette valmiita, niin jääkää hyvästi! Ajatelkaa
-minuakin rukouksissanne.
-
-Tuo kunnon aatelismies poistui yhtä vakavana ja mahtavannäköisenä
-kuin oli tullutkin.
-
--- Kuinka kohtalo onkaan kummallinen, herra kreivi, -- virkkoi Remy.
-
--- Rientäkäämme! -- huusi Bussy. -- Ehkäpä vielä ehdimme hänet
-matkallamme saavuttaa.
-
--- Ah! -- huokasi Remy. -- Jos te autatte kohtaloa, niin riistättehän
-siltä sen oman ansion.
-
-Ja he kannustivat ratsujaan ja läksivät ratsastamaan täyttä neliä.
-
-
-
-
-10.
-
-Kuningas nimittää liigan päällikön.
-
-
-Suuren vastaanoton hetki oli tullut. Parisi oli lähettänyt Louvreen
-lähetystöjä liigalaisten ja käsityöläisten puolesta, maistraatistaan
-ja sotaväestään sekä suuret joukot katselijoita.
-
-Kuningas, joka upseeriensa, ystäviensä ja perheensä seurassa oli
-sijoittunut valtaistuinsaliin, katseli kaikkien lähetystöjen ja
-virkakuntien ohikulkua. Kun lähetystöjen vanhimmat, johtajat,
-olivat jääneet palatsiin, saivat lähetystöjen muut jäsenet siirtyä
-heille varattuihin paikkoihin linnanpihalle. Kuningas saattoi siis
-sivumennen silmäillä väkijoukkoja ja melkeinpä laskea vihollistensa
-luvun. Hänellä oli tässä hyvänä apuna joko Chicot, joka seisoi
-kuninkaallisen tuolin taa piiloutuneena, tahi leskikuningattaren
-ilmeikäs katse taikka yhden tai toisen liigalaisen varomattomat eleet.
-
-Yht'äkkiä astui sisään Monsoreaun kreivi.
-
--- Katsos, -- virkkoi Chicot, -- katsohan vaan pikku Henrik.
-
--- Mitä pitäisi minun katsoa?
-
--- No nyt on kumma! Katso ylihovijahtimestarisi. Hänhän on niin
-kalpea ja niin tomun ja lian vallassa, että hän kyllä ansaitsee
-huomiota.
-
--- Hänpä se tosiaankin on, -- sanoi kuningas.
-
-Henrik viittasi Monsoreaulle, ja tämä tuli lähemmäksi.
-
--- Mitä! Tekö olette Louvressa, hyvä herra? -- kysyi Henrik. -- Minä
-luulin teidän olevan Vincennesissä metsäpeuraa etsimässä.
-
--- Peura oli tiedossa jo kello seitsemän tänäaamuna, sire. Mutta kun
-kello läheni kahtatoista ilman että minä sain mitään tietoa, pelkäsin
-minä, että jokin onnettomuus on kohdannut teidän majesteettianne.
-
--- Todellako?
-
--- Sire, -- jatkoi kreivi, -- jos olen laiminlyönyt velvollisuuteni,
-niin pyydän, ettei teidän majesteettinne pitäisi sitä muuna kuin
-minun alamaisena valppautenani teidän majesteettinne korkean
-persoonan suhteen.
-
--- Hyvä, olkaa vakuutettu siitä, että minä osaan antaa sille oikean
-arvonsa.
-
--- Kun minä nyt, -- jatkoi kreivi hieman epäröivällä äänellä, -- olen
-tullut rauhoitetuksi teidän majesteettinne hyvinvointiin nähden, niin
-palaan minä takaisin Vincennesiin, jos niin vaaditaan, ja...
-
--- Ei, ei, jääkää tänne. Tuo metsästysretki oli vain satunnainen
-päähänpisto. Saatte jäädä tänne. Minä tarvitsen ympärilläni niitä,
-jotka ovat minulle uskollisia, ja te itse olette nyt lisännyt niiden
-lukumäärää, joihin minä voin luottaa.
-
-Monsoreau kumarsi.
-
--- Missä paikassa teidän majesteettinne määrää minut täällä olemaan?
-
--- Etkö lainaa häntä minulle puoleksi tunniksi? -- kuiskasi Chicot
-kuninkaan korvaan.
-
--- Mitä tarkoitusta varten?
-
--- Häntä hiukan kutitellakseni. Mitä sinä siitä välität? Sinä oletkin
-minulle korvauksen velkaa, koskapa pakotat minun olemaan saapuvilla
-niin ikävässä toimituksessa kuin tämä on.
-
--- No, vie hänet sitten.
-
--- Minulla oli kunnia kysyä, mihin teidän majesteettinne määrää minut
-istumaan? -- kysyi kreivi uudelleen.
-
--- Luulin jo teille vastanneeni. Asettukaa, mihin haluatte,
-esimerkiksi minun kuninkaallisen tuolini taakse. Siellä on minun
-ystävilläni paikkansa.
-
--- Kas niin, tulkaa tänne, ylihovijahtimestarimme, -- virkkoi
-Chicot ja, siirtyen hieman syrjään, tarjosi herra Monsoreaulle osaa
-istumapaikastaan, -- tulkaa tänne haistelemaan noita veitikoita. Ne
-ovat tosiaankin sellaisia otuksia, joita koiratkin pystyy vainuamaan.
-Tuhannen tulimaista, herra kreivi, millainen haju! Nyt kulkevat
-suutarit ohitse. Katsokaas, nyt tulee nahkurit. Kautta kunniani, jos
-te eksytte niiden jäljiltä, niin otan minä teiltä pois valtakirjanne.
-
-Herra Monsoreau oli kuulevinaan, vaikkei kuullutkaan, sillä hän
-katseli lakkaamatta ympärilleen ylen hajamielisenä, mikä ei jäänyt
-kuninkaaltakaan huomaamatta, varsinkin kun Chicot siitä kuninkaalle
-viittasi.
-
--- Tiedätkö, -- virkkoi Chicot, -- ketä ylihovijahtimestarisi nyt
-vainuaa?
-
--- En. Ketäpä sitten?
-
--- Hän nuuskii Anjoun herttuata.
-
--- Otus ei ole ainakaan näkyvissä, -- vastasi Henrik nauraen.
-
--- Ei, mutta sen otaksutaan olevan läheisyydessä, -- vastasi Chicot.
--- Tahtoisitko hänen jäävän tietämättömäksi siitä, missä otus oleksii?
-
--- Myönnän, ettei minulla olisi mitään sitä vastaan, vaikkapa hän
-saisikin väärinkäsityksen asiasta.
-
--- Varroppa sitten vähän, niin minä ajan hänet pensaikkoon. Sanotaan,
-että susi vainuaa kettua, mutta siinä se pettyy. Kysyppä häneltä,
-missä on hänen kreivittärensä.
-
--- Mitä varten?
-
--- Sittenpähän saat nähdä.
-
--- Herra kreivi, -- virkkoi Henrik, -- missä on teidän
-kreivittärenne? Minä en näe häntä naistemme joukossa.
-
-Kreivi hätkähti, kuin olisi käärme häntä purrut. Chicot raappi
-nenäänsä ja siristeli silmiään.
-
--- Sire, -- vastasi ylihovijahtimestari, -- vaimoni on sairas.
-Parisin ilma on epäterveellistä. Pyydettyään ja saatuaan eilen
-kuningattarelta luvan matkusti hän viime yönä isänsä seurassa
-Méridoriin.
-
--- Mihin seutuun Ranskaa hän siinä tapauksessa matkustaa? -- kysyi
-kuningas, ollen iloinen saadessaan nahkurien ohikulkiessa kääntää
-päänsä syrjään.
-
--- Anjouhun, jossa hän on syntynyt, -- vastasi kreivi.
-
--- Kreivitär parka, -- sujautti Chicot, -- saattaa kuolla ikävään
-pitkillä teillä ja taipaleilla!
-
--- Minä mainitsin hänen majesteetilleen, että vaimoni isä on mukana.
-
--- Voihan olla niinkin, että jokin isä on kunnioitettava, mutta
-erityisemmän huvittava hän tuskin on, ja ellei kreivittärellä olisi
-ketään muuta, joka häntä hauskuuttaisi, niin... Mutta onneksi...
-
--- Mitä tuo "onneksi" merkitsee? -- kysyi kreivi kiivaasti.
-
--- Niin, mitä tarkoittaa se sana? -- kysäsi kuningaskin.
-
--- Onneksi merkitsee aina onneksi. Se tarkoittaa, että jokin
-asianhaara oli onnellinen ja että minä siinä ihmettelin sallimuksen
-johdatusta. Onneksi, niin ajattelin, ovat muutamat ystävämme tällä
-hetkellä mitä hupaisimmalla huvittelumatkalla, ja jos he tapaisivat
-kreivittären, olisivat he varmaan hänelle suureksi huviksi. Niin,
--- lisäsi Chicot huolettomasti, -- koska he kerran matkustavat
-samaa tietä, niin luultavasti he hänet kohtaavatkin. Olenpa heidät
-kuin näkevinäni. Ja sinä, Henrik, jolla on vilkas mielikuvitus,
-voit helposti kuvitella, miten he ratsastavat kreivittären rinnalla
-ja kertovat tuhansia kaskuja, jotka saavat tuon rakastettavan
-kreivittären naurusta puolikuolleeksi.
-
-Se oli uusi tikarinpisto ylihovijahtimestariin, mutta sitä ei
-sopinut kuninkaan läsnäollessa paljastaa, ja kuningas oli, varsinkin
-välimiten, liittolaisenakin Chicotille. Monsoreau siis hillitsi
-itsensä, niin vaikeata kuin se olikin, ja virkkoi ystävällisin äänin
-ja katsein:
-
--- Mitä! Onko nyt ystäviänne tosiaankin matkalla Anjouhun?
-
--- Voitte mennä vieläkin pitemmälle ja sanoa, että teidän omia
-ystäviänne on sinne matkalla, koska ne ovat pikemmin teidän kuin
-minun ystäviäni.
-
--- Te hämmästytätte minut, herra Chicot, -- sanoi kreivi. -- En tunne
-ainoatakaan, joka...
-
--- Kylläpä te näyttelette salaperäisen osaa!
-
--- Minä vakuutan, etten siinä suhteessa tiedä mitään.
-
--- Kuitenkin, herra kreivi, -- jatkoi Chicot, -- ovat nuo ystävät
-teille niin rakkaita, että te juuri äskenkin tottumuksesta... sillä
-tiedättehän hyvin heidän matkustaneen Anjouhun... silmillänne etsitte
-niitä täältä joukkojen seasta, tietystikään niitä löytämättä.
-
--- Minäkö? -- huudahti kreivi.
-
--- Juuri te, herra ylihovijahtimestari, kalpein kaikista entisistä,
-nykyisistä ja tulevista jahtimestareista, kaikista mitä autuaan
-Nimrodin ajoista edeltäjänne, herra Auterfortiin saakka on ollut.
-
--- Herra Chicot!
-
--- Kalpein minä sen toistan. _Veritas veritatum_. [Suurin totuus
-kaikista totuuksista. Suom. muist.] Tämä sanantapa on kuitenkin kovin
-sivistymätön, sillä eihän koskaan voi olla olemassa muuta kuin _yksi_
-totuus. Jos niitä näet olisi esimerkiksi kaksi, täytyisi jommankumman
-olla väärän. Mutta ettehän te, herra Esau, olekkaan filologi.
-
--- En hyvä herra, sitä en ole, ja senvuoksi pyydän teitä palaamaan
-noihin ystäviin ja mainitsemaan ne nimeltään, jos teidän rajaton
-kuvittelukykynne sen sallii.
-
--- Kas vaan! Te toistatte aina yhtä ja samaa asiaa, herra kreivi.
-Vainutkaapa siis, sehän kuuluu ammattiinne, ja siitä on tuo
-metsäpeura parka hyvänä esimerkkinä, se sama peura, jota tänä aamuna
-häiritsitte ja jolla ei ollut edes syytä odottaa teidän puoleltanne
-sellaista kohtelua. Jos teidät estettäisiin nukkumasta, niin mitäpä
-siitä pitäisitte?
-
-Monsoreaun katse harhaili kauhistuneena Henrikin seuralaisten parissa.
-
--- Mitä! -- huudahti hän, huomattuaan kuninkaan viereisen tuolin
-tyhjäksi. -- Missä on Anjoun herttua?
-
--- No niin, no niin! -- virkkoi gascognelainen. -- Nyt alatte päästä
-jälille.
-
--- Onko hän matkustanut tänään?
-
--- Hän on matkustanut tänään, -- vastasi Chicot, -- mutta mahdollista
-on sekin, että hän matkusti jo eilen. Te ette ole kielentutkija,
-herra kreivi, niin että ette voi kovin tarkoin erottaa eri
-aikamuotoja. Mutta kysytäänpä kuninkaalta, joka sellaisia asioita
-ymmärtää. Kuulehan, pikku Henrik, milloinka veljesi hävisi!
-
--- Viime yönä, -- vastasi kuningas.
-
--- Herttua siis on matkustanut, -- mutisi Monsoreau kalmankalpeana ja
-vapisevana. -- Voi, hyvä jumala, sire, mitä te sanotte?
-
--- En sano, -- vastasi kuningas, -- että veljeni on matkustanut,
-vaan että hän on kadonnut, ilman että hänen parhaat ystävänsäkään
-tietävät, mihin hän on mennyt.
-
--- Ah, jos voisin sitä uskoa! -- virkkoi kreivi hammasta purren.
-
--- No, mitäpä te sitten tekisitte? Sitäpaitsi mitä pahaa siinä olisi,
-vaikkapa hän lausuisikin kreivittärellenne muutamia kohteliaisuuksia?
-Rakas Fransimme on perheen ainoa seurustelijasielu, hänen veljellään
-on muutakin tekemistä. Helkkari! Eihän toki ole liika paljon, että
-hovissa on edes yksi ruhtinas, joka edustaa Ranskan kansan luonnetta.
-
--- Minä olen hukassa, -- mutisi kreivi ja näytti aikovan poistua,
-mutta Chicot pidätti hänet.
-
--- Pysykäähän hiljaa, jumalan nimessä! Tehän vain vääntelette
-itseänne, ja se kiusaa kuningasta. Minäpä tahtoisin todellakin olla
-teidän rouvanne sijassa, vaikkapa vaan nähdäkseni kaksinokkaista
-prinssiä ja herra Aurillya, joka soittaa luuttua kilpaa autuaan herra
-Orpheuksen kanssa. Teidän rouvanne on ylen onnellinen!
-
-Monsoreau oli suunniltaan vihasta.
-
--- Hiljaa, hiljaa, herra ylihovijahtimestari, -- jatkoi Chicot. --
-Salatkaa toki hiukkasen iloanne. On sopimatonta antaa liian suurta
-valtaa tunteilleen. Kuulkaa nyt kuninkaan puhetta.
-
-Ylihovijahtimestarin täytyi pysytellä hiljaa, sillä Louvren salit
-täyttyivät yhä enemmän ja enemmän. Guisen herttua oli tullut sisälle
-ja polvistunut kuninkaan eteen, mutta samalla hän oli luonut
-kummastuneen ja levottoman katseen Henrikin viereiseen tyhjään
-tuoliin.
-
-Kuningas nousi seisomaan ja airueet vaativat hiljaisuutta.
-
-
-
-
-11.
-
-Jatkoa.
-
-
--- Hyvät herrat, -- lausui kuningas täydellisen hiljaisuuden
-vallitessa ja tultuaan vakuutetuksi siitä, että Schomberg, Quélus,
-Maugiron ja d'Epernon, jotka olivat luovuttaneet vartioimistehtävänsä
-kymmenelle sveitsiläiselle, seisoivat hänen takanaan, -- hyvät
-herrat! Koska kuningas, niin sanoakseni, on asetettu taivaan ja maan
-välille, kuulee hän yhtä selvästi äänet ylhäältä kuin alhaaltakin,
-eli mitä jumala tarjoo ja mitä hänen kansansa pyytää. Vallan
-antaminen yhden ainoan henkilön käsiin katolisen kirkon suojelemisen
-tarkoituksessa on, minä sen huomaan, on kelpo takuu kaikkien
-alamaisteni puolesta. Niinpä onkin Guise serkkuni tekemä ehdotus
-saanut hyväksymiseni, ja minä julistan nyt pyhän liigan virallisesti
-vahvistetuksi ja laillisesti voimassaolevaksi. Ja kun tätä varten
-tarvitaan sopiva ja mahtava päällikkö, ja kun on tärkeätä, että
-päällikkö, joka kirkon tukemista varten nimitetään, on tämän kirkon
-uskollisimpia kannattajia, niin asetan minä liigan etunenään
-kristityn ruhtinaan ja julistan täten, että liigan päällikkönä tulee
-olemaan...
-
-Henrik tässä ihan tahallaan hetkiseksi keskeytti, ja hiljaisuus oli
-niin täydellinen, että olisi voinut kuulla kärpäsen surinan.
-
--- Ja minä siis julistan, että päälliköksi tulee Henrik
-Valoisilainen, Ranskan ja Puolan kuningas.
-
-Lausuessaan nämä sanat Henrik korosti ääntään riemun ilmaisun
-merkiksi, innostaakseen siten ystäväinsä rohkeutta ja musertaakseen
-tarmon liigalaisilta, joiden sekava murina ilmaisi tyytymättömyyttä,
-hämmästystä ja pelkoa.
-
-Guisen herttua seisoi siinä masennettuna, ja isot hikikarpalot
-helmeilivät hänen otsallaan. Hän katsahti Mayennen herttuaan ja
-kardinaaliin.
-
-Kardinaali siirtyi seurueensa keskeltä veljensä luo ja kuiskasi tälle:
-
--- Frans, minä pelkään, että me emme ole turvassa täällä.
-Kiiruhtakaamme sanomaan jäähyväiset, sillä rahvaalla on omat
-oikkunsa, ja sama kuningas, jota se eilen halveksi, saattaa ainakin
-muutamain päiväin kuluttua muuttua sen epäjumalaksi.
-
--- Niin kyllä, -- sanoi Mayenne, -- poistukaamme vaan. Odottele
-veljeämme täällä, niin menen minä järjestämään paluumatkaamme.
-
-Sillävälin oli kuningas kirjoittanut nimensä julistuskirjan alle,
-jonka herra Morvilliers jo etukäteen oli laatinut, ainoa, joka,
-paitsi leskikuningatarta, tunsi salaisuuden. Luonteenomaisen
-iloisesti ojensi sitten Henrik III kynän Guisen herttualle ja,
-osottaen sormellaan erääseen kohtaan paperille, sanoi nenäänsä puhuen:
-
--- Kirjoitahan, rakas serkkuni, nimesi juuri tuohon minun nimeni
-alle, ja sitten tulee Mayennen herttuan vuoro.
-
-Mutta Mayennen herttua oli jo menossa rappukäytävässä ja kardinaali
-oli pujahtanut toiseen huoneeseen. Kuningas huomasi heidän olevan
-poissa ja virkkoi:
-
--- Jätä niin ollen kynä ylihovijahtimestarillemme.
-
-Herttua allekirjoitti, antoi kynän Monsoreaun kreiville ja aikoi
-poistua.
-
--- Odotahan hiukan, -- sanoi kuningas.
-
-Ja sillä aikaa kun saapuvilla oleva aatelisto ja eri järjestöjen
-vanhimmat valmistautuivat allekirjoittamaan, osaksi kuninkaan oman
-nimikirjoituksen alapuolelle, osaksi sivulla oleviin lehtiin, joihin
-sitten liitettäisiin kaikki ne lehdet, jotka edellisenä iltana olivat
-täyttyneet ylhäisten ja alhaisten, aatelisten ja aatelittomain
-nimikirjoituksista, lausui kuningas Guisen herttualle:
-
--- Serkkuni, minä otaksun, että te pääkaupunkimme turvaksi olitte
-aikonut muodostaa lujan armeijan liigan yhdistyneistä voimista. Tämä
-armeija on nyt järjestetty kaikkein sopivimmalla tavalla, sillä onhan
-kuningas parisilaisten luonnollinen sotapäällikkö.
-
--- Tietenkin, sire, -- vastasi herttua, tietämättä oikein itsekään,
-mitä sanoi.
-
--- Mutta minä en unohda, -- jatkoi kuningas, -- että minulla
-on toinenkin armeija ja että sen armeijan ylipäällikkyys
-oikeudenmukaisesti kuuluu valtakunnan etevimmälle sotapäällikölle.
-Siis: samalla kun minä komennan liigaa, matkustakaa te, serkkuni,
-komentamaan armeijaa.
-
--- Milloin tulee minun matkustaa, teidän majesteettinne? -- kysyi
-herttua.
-
--- Heti, -- vastasi kuningas.
-
--- Henrik! Henrik! -- huusi Chicot, jota hovitapa esti juoksemasta
-esiin ja keskeyttämästä kuninkaan puhetta. Mutta kun Henrik ei
-kuullut Chicotin huudahdusta, tahi, vaikka olisi kuullutkin, ei
-ymmärtänyt hänen tarkoitustaan, lähestyi Chicot kumarrellen, suuri
-kynä kädessään, ja tunkeuduttuaan ihan Henrikin luo kuiskasi tälle:
-
--- Etkö voi pitää suutasi kiinni, pöllö? Mutta se oli liian
-myöhäistä, sillä kuningas oli jo Guisen herttualle antanut edeltäpäin
-tehdyn ja allekirjoitetun valtakirjan, ja se oli tapahtunut
-gascognelaisen eleistä ja irvistelyistä huolimatta. Guisen herttua
-sai valtakirjan ja poistui... Kardinaali odotteli häntä salin ovella,
-ja Mayenne vartoili heitä kumpaakin Louvren portilla. He nousivat
-kaikki kolme ratsujensa selkään ja kymmenen minuutin kuluttua olivat
-he Parisin ulkopuolella.
-
-Muutkin vetäytyivät vähitellen pois. Muutamat huusivat: eläköön
-kuningas! toiset: eläköön liiga!
-
--- Niinpä olenkin nyt saanut, -- virkkoi Henrik, -- tämän suuren
-problemin ratkaistuksi.
-
--- Aivan niin, -- mutisi Chicot, -- näytpä olevankin oivallinen
-laskumestari.
-
--- Epäilemättä, -- vastasi kuningas, -- sillä minähän sain kaikki ne
-lurjukset huutamaan eri lailla ja kuitenkin huutamaan samaa.
-
--- Voi, sire, sire! -- huudahti suosikit, kuninkaan ympärillä
-hälisten. -- Mikä mainio ajatus teillä olikaan!
-
-Nyt ne luulevat satavan rahoja kuin mannaa, -- tuumaili Chicot.
-
-Henrik saatettiin riemukulussa huoneisiinsa, mutta Chicot
-näytteli muinaisajan vaikertajan osaa, kulkien valittaen herransa
-perästä. Tämä Chicotin temppu, jolla hän tahtoi huomauttaa päivän
-epäjumalasta, vaikka tämä olikin vain tavallinen kuolevainen ihminen,
-kummastutti kuningasta siinä määrin, että hän käski kaikkien muitten
-poistua ja jäi kahdenkesken Chicotin kanssa.
-
--- Kuulkaapas, -- virkkoi Henrik gascognelaiseen kääntyen, -- te ette
-siis milloinkaan ole tyytyväinen, mestari Chicot, ja alkaa tuntua
-ihan sietämättömältä! En minä pyydä sinulta kohteliaisuutta, vaan
-tervettä järkeä.
-
--- Olet oikeassa, Henrik, sanoi Chicot, -- sillä juuri sitäpä sinä
-parhaiten tarvitsisitkin.
-
--- Myönnä ainakin se, että minä menettelin nyt viisaasti.
-
--- Sitä juuri en voi myöntää.
-
--- Vai niin! Oletko sinä kateellinen, herra Ranskan kuningas?
-
--- Minäkö? Taivas siitä varjelkoon! Ei tule koskaan kysymykseenkään,
-että sinua kannattaisi kadehtia.
-
--- Aina sama moitiskelija!...
-
--- Ah, sitä itserakkautta!
-
--- Sanoppa, olenko minä liigan kuningas vai enkö.
-
--- Onhan selvää, että sinä olet. Mutta...
-
--- Mitä "mutta"?
-
--- Mutta sinä et enää ole Ranskan kuningas.
-
--- Kuka sitten on se?
-
--- Kaikki muut, paitsi sinä, Henrik. Veljesi ennen muita.
-
--- Veljenikö? Kenestä sinä puhut?
-
--- Kenestäkäs muusta kuin Anjoun herttuasta!
-
--- Joka on vankini.
-
--- On, mutta niin vanki kuin hän onkin, on hänet voideltu
-kuninkaaksi, ja sitä et ole sinä.
-
--- Kuka on hänet voidellut?
-
--- Guisen kardinaali. Alappas nyt, Henrik, ylistellä poliisiasi.
-Parisissa Pyhän Genovevan kirkossa voidellaan kuningas
-kolmenkymmenenkolmen henkilön läsnäollessa, etkä sinä tiedä siitä
-mitään.
-
--- Kuinka sinä sitten tiedät sen, jota minä en tiedä?
-
--- Senvuoksi että herra Morvilliers on sinun poliisimestarisi, mutta
-minä sitävastoin olen oma poliisimestarini.
-
-Kuningas rypisti kulmiaan.
-
--- Siis, ellemme ota lukuun Valoisin Henrikkiä, on meillä Anjoun
-Frans Ranskan kuninkaana. Ja sitten, -- lisäsi Chicot, ollen kuin
-jotain muistelevinaan, -- on meillä lisäksi Guisen herttua.
-
--- Guisen herttuako? Kaunis kuningas, totisesti, jonka minä karkoitan
-ja lähetän armeijaan!
-
--- Niin, ikäänkuin sinua ei olisi karkoitettu Puolaan ja ikäänkuin
-la Charitén ja Louvren välimatka ei olisi lyhempi kuin Krakaun ja
-Parisin! Että sinä lähetit hänet armeijaan, siinä juuri piilee
-sinun sotaliikkeittesi hienous! Sinä jätät kolmekymmentätuhatta
-miestä hänen komennettavikseen, saamari, ja millainen armeija
-sitten!... Todellinen armeija... ei sen tapainen kuin sinun
-liigasi... Ohoo! Poroporvareista kyhätty armeija on paikallaan
-Valoisin Henrikille, suosikkien kuninkaalle. Mutta Guisen Henrikillä
-täytyy olla sotilasarmeija. Entä millaisia sotilaita? Karaistuneita
-taistelijoita, jotka kykenevät nujertamaan kaksikymmentä liigan
-kaltaista armeijaa. Jos Guisen Henrikin mieli jonakin päivänä
-tekisi kuninkaan nimeä, tarvitsisi hänen vain kääntää rummuttajansa
-pääkaupunkia kohti ja sanoa: eteenpäin! Nielaiskaamme Parisi
-suupalaksemme Valoisin Henrikeineen ja Louvreineen! Ja ne lurjukset
-sen kylläkin tekisivät, sillä minä ne tunnen.
-
--- Te unohdatte ainoastaan yhden seikan, syväajatuksinen herra
-politikko.
-
--- Se on paljo mahdollista, varsinkin jos sillä, jonka olen
-unohtanut, on neljännen kuninkaan nimi.
-
--- Ei, te unohdatte, -- jatkoi Henrik halveksivasti, -- että kun
-tahdotaan hallita Ranskaa silloinkun jollain Valois-suvun jäsenellä
-on kruunu päässään, niin on hieman katsottava ajassa takaperin
-ja muisteltava esi-isiä. Jos jotain sellaista pälkähtäisi Anjoun
-herttuan päähän, niin se ei merkitse mitään, sillä hänen syntyperänsä
-antaa tukea hänen vaatimuksilleen. Hänen ja minun esi-isäni ovat
-samoja. Meidän kesken jääköön vaan kysymys avoimeksi, sillä eihän
-meillä ole muuta eroavaisuutta sukuun nähden kuin esikoisoikeus...
-Mutta Guise!... Ah, mestari Chicot, ystäväni, lueksihan ensin
-sukutietoja ja sano vasta sitten, eivätkö Ranskan liljat lainkaan
-ole Lothringin lintuja etevämmät? [Valoisin suvun vaakuna tunnettiin
-liljoistaan, kun taas Lothringin suvun vaakunan tunnusmerkkeinä oli
-lintuja. Suom. muist.]
-
--- Mutta, Henrik, juuri siinä se erehdys piileekin: Guisen suku on
-ylhäisempää kuin luuletkaan.
-
--- Eikö ehkä omaakin sukuani ylhäisempää? -- kysyi Henrik hymyillen.
-
--- Siinä ei ole mitään _ehkä_-sanaa siinä, pikku Henrikkini.
-
--- Te olette narri, herra Chicot.
-
--- Se on arvonimeni.
-
--- Mutta minä tarkoitan, että te tosiaankin olette hullu, hullu, niin
-että teidät pitäisi panna köysiin. Menkää ja opetelkaa lukemaan, hyvä
-ystävä.
-
--- Hyv'on, Henrik, sinä, joka osaat lukea etkä tarvitse minun
-laillani mennä kouluun, voit lukea tämän tästä.
-
-Chicot veti samalla povitaskustaan esiin sen pergamentin, jolle
-mestari Nicolas David oli kirjoittanut tuon tunnetun sukutietonsa,
-jonka paavi oli Avignonissa allekirjoittanut ja joka osotti, että
-Guisen herttua polveutui Kaarle Suuresta.
-
-Henrik kalpeni silmäiltyään pergamenttia ja huomattuaan lähettilään
-allekirjoituksen vieressä Pyhän Pietarin sinetin.
-
--- Mitäs sanot siitä, Henrik? Eivätkö Ranskan liljat ole yhtään
-huonontuneet, vai miten? Minusta tuntuu, että Lothringin linnut
-haluaisivat lentää yhtä korkealle kuin Caesarin kotkat.
-
--- Kuinka olet saanut hankituksi tuon sukuselvityksen?
-
--- Se oli asianajaja Nicolas Davidin päänaluksella, kun hän tässä
-tuonaan oli Lyonissa.
-
--- Kuka sen sieltä otti?
-
--- Muuan hyvä ystäväni, joka on munkki ja jonka nimi on Gorenflot.
-
--- Mitä! -- huudahti Henrik. -- Sekö inhottava räyhääjä, joka piti
-hävyttömän puheen Pyhän Genovevan luostarissa ja joka eilen loukkasi
-minua kadulla? Siinä tapauksessa hän lienee ne varastanut.
-
--- Ei, hän on ottanut ne väkisin.
-
--- Nicolas Davidiltako, siltä soturilta? Mutta miksei hän, noin
-arvokkaan teon tehtyään, ole ilmoittautunut minulle ansaitun
-palkinnon saamista varten?
-
--- Hän on vaatimattoman nöyrästi palannut takaisin luostariinsa ja
-pyytää vain unohtamaan sen seikan, että hän milloinkaan on ollut
-sieltä poissa.
-
--- Chicot, sinun ystäväsi on, kautta kunniani, saava ensimäisen
-avonaiseksi joutuvan apotinpaikan.
-
--- Minä kiitän hänen puolestaan, -- sanoi Chicot ja lisäsi
-itsekseen: nyt on ystäväni joutunut kahden tulen väliin, Mayennen
-ja Valoisilaisen, hirttonuoran ja virkaylennyksen. Kumpikohan hänen
-kohtalokseen tulee: hirsipuuko vai apotinpaikka.
-
-
-
-
-12.
-
-Eteocles ja Polynices.
-
-
-Se juhlallinen päivä, jona liiga vahvistettiin, päättyi yhtä
-mieluisasti kuin oli alkanutkin.
-
-Kuninkaan ystävät riemuitsivat. Liigan papit valmistautuivat
-julistamaan Henrikin pyhimykseksi, suosikit virkkoivat: viimeinkin on
-leijona valveutunut. Liigalaiset sanoivat: lopultakin sai kettu ansan
-vainutuksi.
-
-Heti kun Monsoreau aikoi poistua riensi Chicot häntä vastaan. Ketään
-liigalaisia ei enää ollut palatsissa eikä gascognelaisien tarvinnut
-kuninkaan vuoksi mitään pelätä.
-
--- Mihin teillä on sellainen kiire, herra ylihovijahtimestari?
-
--- Hänen kuninkaallisen korkeutensa luo. Olen levoton hänen tähdensä.
-Tähän aikaan ei mikään ruhtinas voi matkustaa ilman seuruetta.
-
--- Joutavuuksia! Puheenaoleva ruhtinas on niin rohkea, että hän on
-melkein huimapäinen.
-
-Ylihovijahtimestari katsahti gascognelaiseen.
-
--- Joka tapauksessa, -- jatkoi Chicot, -- vaikka tekin olette
-levoton, olen minä vieläkin levottomampi.
-
--- Kenenkä vuoksi.
-
--- Myöskin hänen korkeutensa.
-
--- Mistä syystä.
-
--- Ettekö siis tiedä, mitä puhutaan?
-
--- Hänenhän sanotaan matkustaneen?
-
--- Hänen kuiskaillaan kuolleen, -- suhahti gascognelainen.
-
--- Ah! -- virkahti Monsoreau, äänessään kummastus, jossa osittain
-soinnahti ilon väreilyä, -- mutta tehän juuri äsken sanoitte hänen
-matkustaneen.
-
--- Sanoin, koska minulle oli niin sanottu. Olen niin hyväajatuksinen,
-että uskon kaiken mitä minulle kerrotaan. Mutta nyt, nähkääs, on
-minulla syytä luulla, että jos prinssi parka on matkalla, on hän
-matkalla toiseen maailmaan.
-
--- Mistä olette saanut noin ikävät tietonne?
-
--- Hän tuli Louvreen eilen, vai kuinka?
-
--- Tuli tietysti. Ja minä tulin tänne hänen mukanaan.
-
--- Hyv'on. Hänen ei ole nähty täältä poistuvan.
-
--- Entä Aurilly ja herttuan muu väki?
-
--- Kadonneet, kaikki kadonneet!
-
--- Te laskette leikkiä, herra Chicot.
-
--- Kysykää itse.
-
--- Keneltä sitten?
-
--- Kuninkaalta.
-
--- Eihän hänen majesteetiltaan sovi kysyä?
-
--- Joutavia! Se riippuu siitä, miten kysymys tehdään.
-
--- Minä koetan. En voi jäädä tällaiseen epävarmuuteen.
-
-Kreivi meni kuninkaan virkahuoneeseen.
-
--- Kuningas on mennyt Anjoun herttuan luo, -- sai hän vastaukseksi.
-
--- Anjoun herttuan luo! -- toisti kreivi ja katsahti Chicotiin. --
-Prinssi ei siis olekaan kuollut?
-
--- Hm! -- murahti gascognelainen. -- Luulenpa, ettei siitä paljo
-puutukkaan.
-
-Kreivi ei oikein tiennyt, mitä hänen pitäisi uskoa. Näytti siltä,
-että Anjoun herttua ei olisi poistunut Louvresta. Eräät kuulemansa
-lausunnot vielä sitä otaksumista vahvistivat. Mutta kun hän ei
-tiennyt varsinaista syytä prinssin poissaoloon, niin se poissaolo
-häntä äärettömästi ihmetytti.
-
-Kuningas oli tosiaankin lähtenyt Anjoun herttuan luo.
-Ylihovijahtimestarin täytyi siis jäädä odottelemaan etuhuoneeseen.
-
-Niin jo olemme maininneet, oli neljän suosikin sijaan, jotta
-he saivat olla suuressa vastaanotossa saapuvilla, asetettu
-sveitsiläiskaartista vartioita. Mutta heti kokouksen päätyttyä
-menivät he jälleen, tehtävän ikävyydestä välittämättä, varsin
-mielellään vartiopaikalleen kiusottaakseen prinssiä kertomalla
-kuninkaan suuresta voitosta. Franssillakin oli kauhean ikävä ja hän
-oli äärimmilleen levoton, eikä suosikkien keskustelu ollut suinkaan
-omiansa häntä lohduttamaan.
-
--- Tiedätkö, -- huusi Quélus Maugironille, ikäänkuin prinssi ei
-laisinkaan olisi ollut saapuvilla, -- tiedätkö, Maugiron, että minä
-vasta nyt alan osata antaa oikean arvon ystävällemme Valoisilaiselle:
-hän on tottatosiaan suuri politikko.
-
--- Selitäppä selvemmin, -- virkkoi Maugiron ja heittäysi selkäkenoon
-muutamaan nojatuoliin.
-
-Kuningas on ihan avoimesti puhunut salaliitosta ja siten osottanut,
-ettei hän sitä enää pelkää.
-
--- Se on järkevätä!
-
--- Ja koska hän ei sitä pelkää, niin hän sitä rankaisee. Sinä tunnet
-Valoisilaisen. Hänellä on kyllä koko joukko loistavia ominaisuuksia,
-mutta armoa hän ei liiaksi anna.
-
--- Se on totta.
-
--- Jos hän siis rankaisee salaliittolaisia, niin tapahtuu se kai
-oikeudenkäynnin kautta.
-
--- Siitä tulee totisesti sievä näytelmä!
-
--- Tulee. Ja siihen on meille jo paikat etukäteen varatut, ellei...
-
--- Mitä tarkoitat?
-
--- Näes, ellei... ja se on paljo mahdollista... ellei syytettyjen
-korkean aseman vuoksi laillisia muotoja sivuuteta ja asiata ratkaista
-salaisuudessa.
-
--- Minä puoltaisin jälkimäistä menettelytapaa, -- sanoi Maugiron, --
-sillä sitenhän perhekysymykset tavallisesti ratkaistaan. Ja onhan
-tämä salaliitto todellakin perhekysymys.
-
--- Jos minä, -- jatkoi Maugiron, -- olisin kuninkaan sijassa,
-niin enpä säästäisi korkeassa asemassa olevia, sillä ne ovat
-kahta vertaa rikollisemmat kuin muut. Ne herrat luulevat, että
-heillä on kaikenmoisten salaliittojen tekeminen luvallista. Minä
-totisesti antaisin parille heistä muistomerkin, varsinkin yhdelle,
-ja sellaisen, että se tuntuisi. Sitten minä hukuttaisin koko muun
-roskajoukon. Seine on syvä. Kuninkaan sijassa en minä, kautta
-kunniani, voisi sellaista kiusausta vastustaa.
-
--- Johtajat kyllä aina voivat saada sellaisen etuoikeuden, että
-tulevat julkisesti mestatuiksi avoimella torilla taikka sitten salaa
-murhatuiksi. Mutta roskaväen, kuten sanoit, voisi aina hukuttaa,
-ja sillä roskaväellä minä tarkoitan suosikeita, tallimestareita,
-hovimestareita, luutunsoittajia...
-
--- Herrat! -- sammalsi kauhusta kalpea Aurilly, joka oli tullut
-etsimään prinssiä, vaan joka herransa tavoin oli tullut pidätetyksi.
-
--- Elä vastaa mitään, Aurilly, -- sanoi Frans. -- Se puhe ei voi
-koskea minua eikä siis myöskään minun hoviani. Ranskassa ei tehdä
-pilaa kuninkaallisista prinsseistä.
-
--- Ei, niiden suhteen menetellään vakavammin, -- virkkoi Quélus, --
-ne mestataan. Ludvig XI ei kieltäytynyt siitä huvituksesta. Nemoursin
-herttua sai sen kokea.
-
-Nyt kuului etuhuoneesta askeleita, sänkykamarin ovi avattiin, ja
-kuningas ilmestyi ovelle.
-
-Frans nousi ylös.
-
--- Sire! -- huudahti hän, -- minä vetoan teidän majesteettinne
-oikeudentuntoon sen arvottoman kohtelun vuoksi, jota teidän väkenne
-minulle osottaa.
-
-Mutta Henrik ei ollut veljeänsä näkevinään eikä kuulevinaan.
-
--- Hyvää päivää, Quélus, -- sanoi hän ja suuteli suosikkinsa
-kumpaakin poskea. -- Päivää, lapseni! Minua ilahduttaa nähdessäni
-sinut. Entä sinä, Maugiron parkani, miten voit?
-
--- Ah, minulla on kuoleman ikävää, -- vastasi Maugiron. -- Minä
-luulin, ryhtyessäni vartioimaan teidän veljeänne, sire, että hän
-olisi paljo hupaisempi. Hyi, miten ikävä prinssi! Mahtaako hän olla
-teidän isänne ja äitinne poika?
-
--- Nyt kuulette, sire, -- puhui Frans. -- Onko siis teidän
-kuninkaallinen tarkoituksenne, että teidän veljeänne tuolla tavoin
-loukataan?
-
--- Vaiti, Monsieur, -- sanoi Henrik päätäänkään kääntämättä. -- Minä
-en pidä siitä, että vankini tekevät valituksia.
-
--- Vankinne! Olkoon, jos niin suvaitsette, mutta tämä vankinne ei ole
-sen vähempi kuin teidän...
-
--- Se nimi, johon vetootte, juuri vahingoittaa teitä minun
-silmissäni. Kun minun veljeni kerran on rikollinen, on hän kaksin
-kerroin rikollinen.
-
--- Mutta entäpä jos hän ei sitä lainkaan ole?
-
--- Hän on?
-
--- Minkä rikoksen hän sitten on tehnyt?
-
--- Hän on ollut minulle vastenmielinen, Monsieur.
-
--- Sire, -- virkkoi Frans nöyrästi, -- tarvitsevatko meidän
-perheriitamme mitään todistajia?
-
--- Olette oikeassa. Hyvät ystävät, jättäkää minut hetkeksi
-kahdenkesken veljeni kanssa.
-
--- Sire, -- kuiskasi Quélus, -- on varomatonta, että teidän
-majesteettinne jää yksin kahden vihollisen pariin.
-
--- Minä otan Aurillyn mukaani -- kuiskasi Maugiron.
-
-Suosikit veivätkin mukanaan Aurillyn, joka oli utelias ja hyvin
-levoton.
-
--- No, nyt olemme kahdenkesken, -- virkkoi kuningas.
-
--- Minä odotin kärsimättömänä tätä hetkeä, -- vastasi prinssi.
-
--- Niin minäkin. Haa! Te halusitte minun kruunuani, kunnon Eteocles.
-Te halusitte liigaa välikappaleeksenne, päämääränänne kruunu. Haa!
-Teidät voideltiin kuninkaaksi eräässä Parisin kolkassa, muutamassa
-syrjäisessä kirkossa, niin että voisitte sitten yht'äkkiä näyttäytyä
-parisilaisille pyhän öljyn hohteessa.
-
--- Ah! -- huokasi Frans, huomatessaan kuninkaan vihan yhä yltyvän. --
-Teidän majesteettinne ei salli minun puhua.
-
--- Mitä se hyödyttäisi? Ehkä valehtelisitte tahi kertoisitte minulle
-asioita, jotka tunnen yhtä hyvin kuin tekin. Mutta tepä tietenkin
-valehtelisitte, sillä jos te tekonne tunnustaisitte, niin te samalla
-tunnustaisitte ansainneenne kuoleman! Te valehtelisitte, ja siitä
-syystä minä teiltä sen häpeän säästän.
-
--- Veljeni! Veljeni! -- huusi Frans murtuneena. -- Kuinka voitte
-syytää minun silmilleni moisia loukkauksia?
-
--- Jos se, mitä teille sanon, voidaan pitää loukkauksena, niin
-siinä tapauksessa olen minä itse valehtelija, enkä mitään muuta
-toivoisikaan kuin että asia todellakin niin olisi. Puhukaa, puhukaa,
-minä kuuntelen. Sanokaa, oletteko uskoton tai, mikä vieläkin pahempi,
-tyhmä raukka.
-
--- Minä en ymmärrä, mitä teidän majesteettinne tarkoittaa. Te
-tunnutte puhuvan minulle arvoituksilla.
-
--- Niinpä tahdon minä selittää sanojani! -- huudahti Henrik
-uhkaavalla äänellä, mikä kajahti kamalalta Fransin korvissa. --
-Te olette punonut salajuonia minua vastaan, niinkuin aikaisemmin
-punoitte veljeäni Kaarlea vastaan. Erotus oli vain siinä, että se
-tapahtui silloin Navarran kuninkaan avulla, nyt se on tapahtunut
-Guisen herttuan avulla. Varsin kaunis suunnitelma, jota minä
-ihailen ja joka olisi tuottanut teille kunniakkaan sijan herrojen
-kruununtavottelijain joukossa! Te kiemurtelitte ennen kuin käärme ja
-tänään te tahdoitte purra kuin leijona. Uskottomuuden jälkeen suora
-väkivalta, myrkyn jälkeen miekka.
-
--- Myrkyn! Mitä sillä tarkoitatte, sire! -- huudahti Frans raivosta
-kalpeana ja etsien, kuten Eteocles, johon Henrik oli häntä verrannut,
-paikkaa, jossa hän voisi salamoivalla katseellaan, miekkaa ja tikaria
-kun ei ollut, iskeä Polynicestä. -- Minkä myrkyn?
-
--- Sen myrkyn, jolla murhasit veljemme Kaarlen, sen myrkyn, jonka
-aioit antaa avustajallesi Navarran Henrikille. Tuo onneton myrkky on
-hyvin tarkoin tunnettua. Äitimmekin on sitä varsin usein käyttänyt.
-Siinä on kaiketikin syy siihen, miksi et ole tahtonut käyttää sitä
-minua vastaan. Siksipä kai olet tahtonutkin näytellä sotaherran osaa
-ja komentaa liigaa. Mutta katsoppa minua suoraan silmiin, Frans, --
-jatkoi Henrik, astuen uhkaavana muutaman askeleen veljeänsä kohti, --
-ja ole vakuutettu siitä, ettei sinunlaisesi mies milloinkaan surmaa
-miestä sellaista kuin minä olen.
-
-Frans horjui tuon kauhean syytöstulvan edessä. Mutta säälimättä ja
-ilman armoa jatkoi kuningas:
-
--- Miekka! Miekka! Tahtoisinpa nähdä sinut tässä huoneessa kanssani
-kahdenkesken ja miekka kädessäsi. Oveluudessa olen jo voittanut
-sinut, Frans. Sillä olen minäkin kulkenut sivuteitä päästäkseni
-Ranskan valtaistuimelle. Mutta ne tiet kulkivat kuitenkin enemmän
-kuin miljoonan puolalaisen ruumiin yli. Jos tahdot olla roisto, niin
-ole, mutta ole edes sillä tavalla. Jos sinua haluttaa minua matkia,
-niin matki, mutta toimikin sitten yhtä suuren kaavan mukaan. Kas
-siinä ovat kuninkaalliset edut, siinä petos, joka on sotapäällikön
-arvon mukainen. Siis sinä, toistan sen kerran vielä, olet jäänyt
-oveluudessa alakynteen, ja avoimessa, rehellisessä taistelussa
-sinä saisit surmasi. Elä siis ajattelekaan rimpuilla kummallakaan
-tavalla. Sillä tästä hetkestä alkaen menettelen minä kuin kuningas,
-kuin herra, kuin itsevaltias. Tästä alkaen minä pidän silmällä sinun
-juoniasi, seuraan sinun salapolkujasi, ja pienimmänkin petoksen,
-vähimmänkin kaksimielisyyden huomatessani lasken minä voimakkaan
-käteni sinun päällesi, konna, ja jätän sinut pyövelin käsiin. Tämä
-oli minulla sinulle perhesuhteistamme sanottavaa. Tästä syystä
-tahdoin puhua kahdenkesken kanssasi, Frans. Senvuoksi käsken nyt
-ystävieni jättämään sinut yöksi yksin, jotta yksinäisyydessä voit
-punnita minun sanojani.
-
--- Siis minä huomaan, -- sammalsi herttua, -- jonkin oikun,
-jonkin pahaa unta muistuttavan epäluulon vuoksi joutuneeni teidän
-majesteettinne epäsuosioon?
-
--- Vieläkin enemmän, Frans. Sinä olet joutunut minun
-oikeudenmukaisuuteni alaiseksi.
-
--- Mutta minä pyydän, sire, määrätkää edes jokin tietty aika minun
-vankinaolooni, niin että tiedän, mitä minun olisi tekeminen.
-
--- Saatte tietää sen silloin, kun teille luetaan tuomionne.
-
--- Entä äitini! Enkö saa nähdä äitiäni?
-
--- Mitä se hyödyttäisi? Jää hyvästi, Frans!
-
-Prinssi vaipui muutamaan nojatuoliin.
-
--- Hyvät herrat, -- lausui kuningas, avattuaan oven, -- Anjoun
-herttua on pyytänyt lupaa saada yön aikana miettiä muuatta
-vastausta, jonka hän varhain huomisaamuna tulee minulle antamaan.
-Teidän on siis jätettävä hänet huoneisiinsa, paitsi mitä ehkä
-joskus varovaisuussyistä luulette tarvitsevanne siellä käydä. Ehkä
-tapaatte vankinne hieman liikutettuna sen keskustelun vuoksi, mikä
-äsken tapahtui, mutta muistakaa, että kun Anjoun herttua on punonut
-salahankkeita minua vastaan, on hän teollaan menettänyt veljen
-nimen. Täällä ei siis ole muuta kuin tavallinen vanki, joten mitään
-hovisääntöjä ei tarvita. Jos vanki on teille epäkohtelias, niin
-ilmoittakaa siitä minulle. Bastiljin vankila on verraten lähellä ja
-siellä on mestarina Testu, joka on maailman sopivin mies lohduttamaan
-kapinallisia luonteita.
-
--- Sire, sire! -- mutisi Frans, tehden viimeisen yrityksen. --
-Muistakaa, että minä olen teidän...
-
--- Te olitte myös Kaarle IX:nen veli, luullakseni, -- keskeytti
-Henrik.
-
--- Annettakoon minulle edes palvelijani ja ystäväni!
-
--- Ooh, mitä te suotta valitatte? Minähän luovun ystävistäni
-antaakseni ne teille.
-
-Sitten painoi Henrik oven kiinni ihan herttuan nenän edessä. Tämä
-peräytyi horjuen takaisin ja lyyhähti uudelleen nojatuoliin.
-
-
-
-
-13.
-
-Mitä löytyi tyhjästä kaapista.
-
-
-Se keskustelu, joka Anjoun herttualla juuri äsken oli ollut kuninkaan
-kanssa, saattoi hänet pitämään asemaansa ihan toivottomana. Suosikit
-eivät olleet jättäneet häntä epätietoiseksi siitä, mitä Louvressa
-oli tapahtunut. He olivat keskenään puhelleet Guisen häviöstä ja
-Henrikin voitosta ja luonnollisesti liioitelleet kumpaakin. Herttua
-oli kuullut väkijoukon huutavan: eläköön kuningas ja eläköön liiga!
-ja se oli aluksi tuntunut hänestä käsittämättömältä. Hän tunsi
-olevansa etevimpäin päälliköiden hylkäämä, sillä niillä oli tarpeeksi
-ajattelemista omasta turvallisuudestaan. Kiistojen ja riitaisuuksien
-pirstoman perheensä hylkäämänä hän huokasi, ajatellessaan
-menneisyyttä, josta kuningas oli hänelle huomauttanut.
-
-Bussy, tuo urhoollinen Bussy, ilmeni eloisana hänen mielikuvissaan.
-Mutta samalla Frans tunsi itsessään eräänlaista omantunnonsoimausta,
-sillä hän oli loukannut Bussya ollakseen Monsoreaulle mieliksi.
-Hän oli taipunut Monsoreaun tahtoon, koska tämä tunsi hänen
-salaisuutensa, ja äkkiä oli nyt kuitenkin tämä sama salaisuus, jolla
-Monsoreau oli häntä alituiseen uhannut, tullut kuninkaan tiedoksi.
-Monsoreauta ei siis enää tarvinnut pelätä.
-
-Mikä etu olisikin ruhtinaalle hänen nykyisessä asemassaan ollut, jos
-hän olisi ollut tietoinen siitä, että tuo kiitollinen ja uskollinen
-Bussy olisi häntä suojelemassa. Siinä tapauksessa olisi hänen
-vapautensa ollut todennäköinen, hänen kostonsa varma.
-
-Mutta Bussy oli, kuten jo on mainittu, mitä syvimmin petettynä ja
-prinssiin tyytymättömänä vetäytynyt hänestä pois. Vanki siis oli
-viisikymmentä jalkaa maanpinnan yläpuolella, neljä rohkeata vartiaa
-lähettyvillään, luukuunottamatta vielä sitä, että linnanpiha vilisi
-täynnään sveitsiläistä kaartia ja muuta sotaväkeä.
-
-Väliin hän meni ikkunan luo ja katseli alas vallihautoihin. Mutta
-niin huimaava korkeus saattoi pyörryttää rohkeintakin, eikä Anjoun
-herttua ollut läheskään mies kestämään sellaista koetusta.
-
-Sitäpaitsi saapui sinne joka tunti joku prinssin vartioista. Ja
-vähääkään hänen läsnäolostaan välittämättä ja olematta häntä edes
-näkevinään nuo vartiat tekivät kierroksensa huoneen ympäri, availivat
-ovia ja ikkunoita ja tahtoivatpa tulla vakuutetuiksi siitäkin, että
-uutimet olivat paikoillaan ja ettei lakanoita oltu leikattu pitkiksi
-kaistaleiksi.
-
-Joskus he kurkistivat verannallekin, mutta muuttuivat rauhallisiksi
-huomattuaan vangin olevan viidenkymmenen jalan päässä maasta.
-
-Suosikit olivat ihan oikeassa otaksuessaan, ettei Anjoun herttua
-yrittäisikään väkivalloin paeta ja ettei hän ajattelisi mitään
-vaarallista tai muuten uhkarohkeata pakoa. Eipä siltä, että
-ruhtinaalta olisi puuttunut kekseliäisyyttä. Hän päinvastoin mietti
-kaikkia mahdollisia keinoja siinä huoneensa lattialla edestakaisin
-kävellessään.
-
-Silloin tällöin painoi prinssi kalpeat kasvonsa ikkunaruutuja vasten,
-niihin nimittäin, jotka olivat Louvren vallihautain puolella.
-Vallihautain toisella puolella oli noin viisitoista jalkaa leveä
-rantamaakaistale ja sen takana kimalteli peilikirkas Seinejoki.
-
-Anjoun herttua oli pannut päivänlaskun merkille. Hän oli kaikella
-sillä syventymyksellä, jota vain vanki voi omistaa tuolle
-näytelmälle, seurannut päivän päättymistä ja yön ylenemistä. Hän oli
-kauvan katsellut tätä vanhan Parisin vaihtelevaa taulua, yhden tunnin
-auringon viime säteitten valaessa sen yli kultiaan, toisen tunnin
-kalpean kuun hopeoidessa sen hahmoa. Sitten oli hänet vallannut
-kamala kauhistus, huomattuaan synkkien pilvien tunkeutuvan esiin
-taivaanrannalta ja ennustavan ankaraa rajuilmaa yöksi.
-
-Muiden heikkouksiensa ohella pelkäsi herttua myöskin ukkosilmaa, ja
-hän olisi antanut paljo, jos hänen vartiansa silloin olisivat tulleet
-hänen luokseen, vaikkapa olisivat häntä loukanneetkin. Kuitenkaan ei
-hän voinut huutaa niitä sisälle, sillä siitä he olisivat vain saaneet
-uutta ivan aihetta.
-
-Hän heittäytyi sänkyynsä. Nukkuminen oli mahdotonta. Hän koetti
-lukea, mutta kirjaimet tanssivat hänen silmissään kuin mustat peikot.
-Hän koetti juoda, mutta viini maistui hänestä karvaalta. Hän näppäili
-sormillaan seinälle ripustettua Aurillyn luuttua, mutta kielten
-värinä vaikutti niin hänen hermoihinsa, että hän vähällä oli itkeä.
-
-Silloin hän alkoi kiroilla kuin pakana ja särkeä mäsäksi kaikki, mitä
-eteensä sattui. Se oli sukuvika ja siihen oltiin Louvressa totuttu.
-Suosikit avasivat oven nähdäkseen syyn kolinaan. Mutta huomattuaan
-prinssin siellä vain huvittelevan he lukitsivat taas oven, ja se
-kiihdytti vangin vihaa kaksin verroin.
-
-Hän oli juur'ikään särkenyt säpäleiksi muutaman tuolin, kun
-kuului särkyneen lasin helinää. Samassa tunsi herttua kovaa kipua
-lonkassaan. Hänen ensimäinen ajatuksensa oli, että pyssyn luoti oli
-häntä haavoittanut ja että se kuula oli lähtenyt kuninkaan kätyrien
-pyssystä.
-
--- Haa, petturi! Haa, konna! -- huudahti vanki -- Sinä annat ampua
-minua, niinkuin uhkasitkin. Voi, minä kuolen!
-
-Näin sanoessaan hän vaipui lattialle. Mutta silloin sattui hänen
-kätensä kovaan esineeseen, epätasaisempaan ja melkoista suurempaan
-kuin mitä kuula tavallisesti on.
-
--- Aah, kivi! -- sanoi hän. -- Se olikin siis suuremmasta
-ampuma-aseesta. Mutta olisihan minun kumminkin pitänyt kuulla pamaus.
-
-Hän ojensi jalkansa suoraksi, ja vaikka kipu olikin varsin kovaa,
-tunsi hän kuitenkin, ettei ollut haavoittunut. Hän otti kiven
-käteensä ja tarkasteli ikkunaa. Kivi oli heitetty sisälle niin
-voimakkaasti, että se oli pikemmin vain lävistänyt kuin särkenyt
-ruudun. Hän huomasi vielä, että paperia oli kiven ympärillä.
-
-Nyt alkoivat herttuan ajatukset suuntautua toiselle taholle. Eikö tuo
-kivi yhtä hyvin voinut olla ystävän heittämä kuin vihollisen?
-
-Hän riensi kynttilän luo.
-
-Paperin sai herttua tuossa tuokiossa irti.
-
--- Kirje! -- mutisi hän, katsahtaen arastelevasta ympärilleen.
-
-Sitten hän luki:
-
-"Onko teillä ikävä vankeudessanne? Ettekö halua raitista ilmaa ja
-vapautta? Menkää viereiseen virkahuoneeseen, avatkaa siellä oleva
-kaappi, ja kun siirrätte syrjään alimaisen hyllyn, niin löydätte
-sieltä kaksoispohjan. Siellä on silkkiset tikapuut. Kiinnittäkää
-ne balkongin reunaan. Kaksi tukevaa kättä Pitelee niitä alhaalla
-vallihaudassa. Hevonen, joka on nopea kuin ajatus, kiidättää teidät
-sitten turvapaikkaan".
-
--- Ystävä! -- huudahti prinssi. Ystävä! Voi, enpä luullutkaan
-itselläni sellaista olevan!. Mutta ken on tuo ystävä, joka minua
-muistaa?
-
-Hän ajatteli hetkisen, mutta kun ei tiennyt, mihin suunnata
-ajatuksiaan, riensi hän ikkunaan. Ketään ei näkynyt alhaalla.
-
--- Olisiko tässä ehkä jokin ansa? -- mutisi prinssi, peläten aina
-jotakin.
-
--- Mutta voinhan kuitenkin, -- ajatteli hän toisekseen, -- käydä
-katsomassa, onko kaapissa kaksoispohja ja onko siellä mitään
-tikapuita.
-
-Jättäen kynttilän paikoilleen riensi herttua nyt virkahuoneeseen,
-hapuili kaapin luo, kopeloi kaikkia hyllyjä ja, päästyään alimaiseen,
-tutki sen tarkoin ja löysi salalaatikon. Heti pisti hän sinne kätensä
-ja niin tapasikin sieltä silkkitikapuut. Niinkuin varas saaliineen
-kiiruhti hän sitten sänkykamariinsa.
-
-Kello löi nyt kymmenen ja herttua ajatteli heti sitä seikkaa, että
-sinne taaskin ilmestyisi jokin vartia, niinkuin niiden tapa aina
-oli ilmestyä joka kellonlyönnillä. Hän piilotti senvuoksi tikapuut
-nojatuolinsa tyynyn alle ja istui itse nojatuoliin. Tikapuut oli
-tehty niin taidokkaasti, että ne kokonaan pettyivät ahtaaseen
-piilopaikkaansa.
-
-Oli kulunut tuskin viittä minuuttia, kun Maugiron jo ilmestyi:
-hänellä oli paljastettu miekka vasemmassa kainalossa ja vahakynttilä
-oikeassa. Tullessaan hän jatkoi vielä keskustelua ystäväinsä kanssa:
-
--- Karhu on hurjapäinen, -- virkkoi heistä muuan. -- Hän särki äsken
-kaikki mitä eteen sattui. Varo itseäsi, Maugiron, ettei hän vaan syö
-sinua suuhunsa.
-
--- Hävytön! mutisi herttua.
-
--- Luulen, että teidän korkeutenne suvaitsi minua puhutella, -- sanoi
-Maugiron mitä viisastelevimmin katsein.
-
-Herttua oli syöksähtämäisillään pystyyn, mutta hän tukahdutti
-harminsa ajatellessaan, että riita saattaisi viedä kallista aikaa
-ja kenties tehdä tyhjäksi hänen pakonsa. Hän nieleksi niin ollen
-kiukkunsa ja käänsi nojatuolinsa toisin päin, niin että hän tuli
-olemaan Maugironiin selin.
-
-Maugiron meni tapansa mukaan sängyn luo tutkimaan lakanoita ja
-ikkunan luo katsomaan, olivatko uutimet paikoillaan. Hän tosin
-huomasi, että yksi ruutu oli särkynyt, mutta hän luuli herttuan sen
-raivoissaan särkeneen.
-
--- Hei, Maugiron! -- huusi Schomberg. -- Joko sinut syötiin, koska
-et mitään virka? Huokaa edes hiukkasen, niin että tiedetään ryhtyä
-toimenpiteisiin ja kostaa puolestasi.
-
--- Ei, -- vastasi Maugiron. -- Karhuni on päinvastoin hyvin hiljainen
-ja nöyrä.
-
-Herttua hymyili ivallisesti.
-
-Maugiron poistui huoneesta kumartamattakaan prinssille ja väänsi
-mentyään oven kahdesti lukkoon. Mitään sanomatta antoi prinssi hänen
-mennä, mutta kuullessaan avaimen kääntyvän lukossa mutisi hän:
-
--- Varokaa itseänne, hyvät herrat! Karhu on ovelampi kuin
-luulettekaan.
-
-
-
-
-14.
-
-Ventre-Saint-Gris.
-
-
-Yksin jäätyään ja tiedettyään, ettei häntä ainakaan yhteen tuntiin
-häirittäisi otti Anjoun herttua tikapuut esille ja tutki niistä mitä
-pikkumaisimman varovasti jok'ainoan solmun.
-
--- Tikapuut ovat lujat, -- puheli hän. -- Näitä ei ainakaan ole
-tahdottu käyttää minun niskaini taittamiseksi.
-
-Hän laski niissä olevan kolmekymmentäkahdeksan porrasta, porrasvälin
-ollessa viisitoista tuumaa.
-
--- Nämä ovat tarpeeksi pitkät, -- virkkoi hän -- Siihen nähden ei
-siis tarvitse mitään pelätä.
-
-Hän istahti hetkeksi ja alkoi miettiä.
-
--- Ah! Nytpä tiedänkin, -- ajatteli hän. -- Ehkäpä nuo kirotut
-suosikit ovat minulle nämä tikapuut hankkineet. He otaksuvat, että
-minä kiinnitän ne balkongiin, ja minun laskeutuessani tulevat he
-leikkaamaan tikapuut yläpäästä poikki. Siinäpä ansa onkin?
-
-Vielä muutaman hetken mietittyään hän huudahti:
-
--- Ei, ei sekään ole mahdollista! He kyllä ymmärtävät, etten minä
-uskaltaisi laskeutua alas ennen kuin olisin laatinut huonekaluista
-estevallituksen oven eteen, ja heidän sitä purkaessaan, sen he kyllä
-käsittävät, ehtisin minä laskeutua alas ja paeta. Mutta kuka kumma on
-se ystävä, joka niin hyvin tuntee minun, huoneitteni kaapit?
-
-Äkkiä pälkähti hänen päähänsä ajatus.
-
--- Bussy! -- huudahti hän.
-
-Eiköhän se vaan ollutkin, kaiken todennäköisyyden mukaan, tuo
-varovainen, ovela Bussy, ainoa ystävä, johon herttua saattoi luottaa?
-Eiköhän juuri Bussy lähettänyt hänelle tuota paperilappua?
-
-Prinssiä alkoi kuitenkin epäilyttää, vaikkakin kaikki seikat
-viittasivat siihen, että Bussy oli kirjeen lähettänyt. Herttua ei
-tuntenut kaikkia niitä syitä, joiden vuoksi tuo ylimys kantoi kaunaa
-häntä kohtaan, sillä hän ei tiennyt Bussyn rakastavan Méridorin
-Dianaa. Kuitenkin hän sitä aavisteli, sillä kun kerran herttua
-itsekin oli Dianaan ihastunut, voi hän helposti ymmärtää, miten
-vaikeata Bussylle olisi olla rakastamatta tuota nuorta, kaunista
-naista. Mutta nuo epäluulot sentään hälvenivät, ja hän piti vallan
-luonnollisena, ettei rehellinen Bussy voinut jäädä toimettomaksi
-tietäessään herransa olevan vankina. Olisihan Bussy sitäpaitsi jo
-seikkailunhalunsa innostamanakin saattanut ryhtyä tähän yritykseen,
-ja ehkä tahtoi hän kostaa herttualle hankkimalla hänelle vapauden. Se
-oli siis ihan varmasti Bussy, joka oli kirjeen kirjoittanut, Bussy,
-joka odotteli.
-
-Saadakseen lähempää selvyyttä asiaan, meni herttua ikkunan luo ja
-joesta nousevasta sumusta huolimatta huomasi rannalla kolme suurempaa
-olentoa, joita saattoi luulla hevosiksi, ja kaksi muuta pienempää,
-jotka kaikki olivat ihmisiä.
-
--- Kaksi miestä, -- ajatteli hän. -- Luultavasti Bussy ja hänen
-ystävänsä Remy.
-
-Frans meni ovelle ja tirkisti avaimenreiästä. Hän näki kahden
-vartiansa nukkuvan ja kahden muun pelaavan shakkia. Hän sammutti
-kynttilän, avasi ikkunan ja kumartui balkongin yli. Se syvä kuilu,
-jota hänen katseensa koetti mittailla, näytti pimeän vuoksi vieläkin
-syvemmältä. Hän peräytyi kauhistuneena takaisin. Mutta vapaudella ja
-ilmalla on vankiin nähden niin vastustamaton vetovoima, että Frans
-huoneeseen takaisin kääntyessään luuli miltei tukehtuvansa, ja se
-tunne sai hänet niin valtoihinsa, että hän tunsi kuin jonkinlaista
-elämän inhoa ja kuoleman halveksumista. Se terästi masentuneen
-ruhtinaan rohkeutta, hän tahtoi käyttää tilaisuutta hyväkseen,
-kiinnitti tikapuut balkongiin ja koetti sitten parhaansa mukaan saada
-oven sänkykamarinsa puolelta tukituksi. Hän oli vakuutettu siitä, että
-tuon "ovilinnoituksen" purkamiseen kuluisi ainakin kymmenen minuuttia,
-s.o. kauvemmin kuin mitä hän alaslaskeutuakseen tarvitsisi.
-
-Hän koetti uudelleen tarkastella hevosia tai ihmishaamuja, mutta ei
-huomannut kumpaisiakaan.
-
--- Soisin mieluummin, ettei tuolla alhaalla olisi ketään, -- mutisi
-hän. -- Parempi olisi paeta yksin kuin taatun ystävän seurassa, ja
-onhan tuo odottava ystävä lisäksi ihan tuntematon tällä hetkellä.
-
-Pimeys oli yhä yltynyt ja uhkaava ukkosilma jyrähteli nyt ensimäisiä
-kertojaan. Salama välähteli kerran pilvien välistä, ja prinssi luuli
-sen silmänräpäysvalossa erottaneensa ne olennot, joita hän äsken
-turhaan oli vallihaudasta tähystellyt.
-
-Kuului hevosen hirnahdus. Ei siis ollut enää mitään epäilystä siitä,
-että häntä odotettiin.
-
-Herttua koetteli tikapuita saadakseen varmuuden siitä, että ne olivat
-lujasti kiinni. Sitten hän kiipesi balkongin reunan yli ja laski
-jalkansa ensimäiselle astuimelle.
-
-Mahdotonta on kuvailla sitä kauheata hätää, joka tällöin vangin
-valtasi, kun hänellä näet oli valittavinaan joko nuo petolliset
-silkkitikapuut tai veljensä julmat uhkaukset. Mutta kun hän parahiksi
-oli saanut jalkansa ensi astuimelle, niin hänestä jo tuntui siltä
-kuin olisivat tikapuut, sen sijaan että riippuisivat irrallaan
-heiluen, käyneet tukeviksi, ja hän tunsi voivansa laskea jalkansa
-seuraavalle astuimelle sen heilahtelematta.
-
-Ystäväköhän vaiko vihollinen piteli kiinni tikapuitten alapäätä?
-Olikohan häntä avoin syli vaiko asestettu käsi viimeisellä astuimella
-odottamassa?
-
-Ääretön pelko valtasi Franssia. Hän piteli vielä vasemmalla kädellään
-kiinni balkongista ja aikoi nousta takaisin.
-
-Näytti siltä kuin olisi se salaperäinen henkilö, joka odotteli
-prinssiä muurin juurella, aavistanut, mitä ajatuksia vangin sydämessä
-liikkui, sillä siinä samassa tuntui tikapuissa hieno nykäisy.
-
--- Tikapuita pidellään alhaalla kiinni, -- mutisi hän, -- Minun
-putoamistani ei niin ollen toivota. Rohkeutta siis!
-
-Hän alkoi laskeutua alas ja huomasi, että silkkiköysitikapuita
-koetettiin saada pysymään ulompana muurista alaslaskeutumisen
-helpottamiseksi.
-
-Nyt laskeutui hän miltei nuolen nopeudella, käyttäen enemmän käsiään
-kuin jalkojaan. Sen sijaan, että lopulta olisi päässyt maahan,
-jota hän vaistomaisesti odotti, tunsi hän jonkun ihmisen tarttuvan
-itseensä kiinni ja kuiskaavan: te olette pelastettu.
-
-Sitten hänet kannettiin vallihaudan reunalle ja työnnettiin sieltä
-vallin selänteelle. Siellä oli odottamassa toinen mies, joka nosti
-hänet takinkauluksesta vallille, auttoi samoin hänen seuralaistaankin
-ja juoksi sitten rannalle, missä Fransin ikkunastaan huomaamat kolme
-hevosta olivat.
-
-Prinssi ymmärsi nyt, ettei peräytyminen tullut kysymykseenkään ja
-että hän oli pelastajainsa vallassa. Hän siis juoksi yhden hevosen
-luo ja hyppäsi sen selkään. Hänen seuralaisensa nousivat samoin
-kumpikin satulaansa. Toinen niistä, se sama, joka äsken oli hänelle
-pelastuksen sanat kuiskannut, virkkoi nyt yhtä lakoonisella ja
-salaperäisellä tavalla:
-
--- Kannustakaa!
-
-He kaikki kolme alkoivat ratsastaa täyttä neliä.
-
--- Tähän saakka on kaikki käynyt hyvin, -- ajatteli prinssi, -- ja
-toivonpa, ettei seikkailun loppu ole muuttuva sen alkua pahemmaksi.
-
--- Kiitos, kiitos, urhoollinen Bussyni! -- mutisi prinssi
-oikeanpuoleiselle toverilleen, joka silmiä myöten oli kietoutunut
-isoon, ruskeaan viittaansa.
-
--- Kannustakaa! -- vastasi toinen, kannustaen asekin hevostaan, niin
-että ratsastajat lensivät kuin yön varjot.
-
-Niin päästiin Bastiljinkaivannolle. Sen yli kuljettiin tilapäistä
-siltaa myöten, jonka liigalaiset edellisenä iltana olivat rakentaneet
-liikenteen helpottamiseksi.
-
-Ratsastajat suuntasivat nyt kulkunsa Charentoniin. Prinssin hevonen
-oli kuin siivillä varustetta. Oikeanpuolimainen ratsastaja karahutti
-tuossa tuokiossa kaivannon yli ja painoi Vincennermetsään päin,
-kuiskaten prinssille entiseen lyhyeen tapaansa: tulkaa! Vasemmalla
-ratsastaja seurasi äänetönnä hänen esimerkkiään. Hän ei koko aikana
-ollut sanonut sanaakaan.
-
-Prinssin ei tarvinnut kehottaa ratsuaan. Tuo jalo eläin oli päässyt
-kaivannon yli yhtä pian kuin toisetkin hevoset. Frans olisi tahtonut
-hillitä juoksijaansa, sillä hän pelkäsi, että häntä johdettiin
-johonkin ansaan. Se oli kuitenkin myöhäistä. Hevonen oli jo niin
-hurjassa menossa, ettei se enää totellut suitsia. Mutta kun hevonen
-huomasi, että toisetkin hevoset hiljensivät vauhtiaan, talttui sekin,
-ja Frans joutui pian erääseen aukeamaan metsässä, jossa hän kuun
-valossa huomasi kahdeksan tai kymmenen kiiltävissä sotavarustuksissa
-olevaa ratsumiestä.
-
--- Aah! -- huusi prinssi. -- Mitä tämä merkitsee, hyvä herra?
-
--- Ventre-saint-Gris! -- vastasi puhuteltu. -- Se merkitsee sitä,
-että me olemme pelastetut.
-
--- Tekö, Henrik? -- huudahti Anjoun herttua hämillään. -- Tekö olette
-pelastajani?
-
--- No, onko se sitten niin ihmeellistä? Emmekös me ole liittolaisia?
-
-Sitten hän huusi:
-
--- Agrippa, missä olet?
-
--- Täällä, -- vastasi d'Aubigné, Navarran kuninkaan seuralainen, joka
-ei vielä ollut sanonut sanaakaan. -- Mutta miksi te noin rääkkäätte
-hevosia? Ei niitä teillä kuitenkaan ole liiaksi!
-
--- Kas niin, -- virkkoi Henrik, Navarran kuningas, -- älkää nyt
-rähiskö. Kun vaan meillä on vielä kaksi levännyttä hevosta, joilla
-nopeasti voimme ratsastaa kaksitoista peninkulmaa, niin muuta emme
-tarvitsekaan.
-
--- Mutta mihin sitten aiotte minut viedä? -- kysyi Frans levottomana.
-
--- Mihin haluatte, -- vastasi Henrik, -- kun se vaan tapahtuu
-joutuun. Sillä d'Aubigné on oikeassa: Ranskan kuninkaan tallissa on
-enemmän hevosia kuin minulla ja hän on tarpeeksi rikas ajattaakseen
-kuoliaiksi vaikka kaksikymmentä hevosta, jos hänen mieleensä
-juolahtaa ottaa meidät kiinni.
-
--- Olenko todellakin vapaa matkustamaan, minne haluan? -- kysyi Frans.
-
--- Tietysti. Minä odotan vain käskyänne.
-
--- No niin, Angersiin sitten!
-
--- Olkoon menneeksi. Se on luonnollista. Siellähän olette kotonanne.
-
--- Mutta entä te, serkkuni?
-
--- Minä eroan teistä, kun saavumme Angersin lähelle, ja kiiruhdan
-Navarraan, jossa hyvä Margotini minua odottaa ja ihan varmaan on
-minuun suutuksissaan.
-
--- Mutta eihän kukaan tiennyt teidän olleen täällä.
-
--- Tulin tänne myymään vaimoni kolmea jalokiveä ja ottamaan selkoa
-siitä, tulisiko liiga minut musertamaan.
-
--- Huomannette, että se ei ole vaarallinen.
-
--- Huomaan, ja siitä on minun kiittäminen teitä.
-
--- Mitä tarkoitatte?
-
--- Sitä että jos te, sen sijaan että kieltäydyitte rupeamasta liigan
-päälliköksi, olisitte ehdotukseen suostunut ja siten yhtynyt minun
-vihollisiini, niin olisin minä tullut hirtetyksi. Siksipä minä
-saatuani tietää kuninkaan rangaisseen teitä kieltäytymisenne vuoksi
-Vangitsemalla teidät, vannoin, että teidät pelastan, ja sen olen nyt
-tehnyt.
-
--- Aina vaan yhtä herkkäuskoinen! -- ajatteli Frans. -- Olisippa
-väärin pettää hänet.
-
--- Matkustakaa Anjouhun, serkkuni, -- virkkoi bearnilainen hymyillen.
--- Joutukaa Anjouhun. Ah, herra Guise! Te luulitte voittaneenne
-pelin, mutta minäpä lähetänkin teille haitallisen työtoverin. Varokaa
-itseänne!
-
-Samassa tuotiin heille virkeät hevoset. Henrik, navarralainen ja
-Frans heilahtivat satulaan ja d'Aubigné seurasi mukisten heidän
-perässään.
-
-
-
-
-15.
-
-Ystävättäret.
-
-
-Sill'aikaa kun Parisissa sihisi ja kihisi kuin sulatusuunissa
-suuntasi Monsoreaun kreivitär, isänsä ja kahden palvelijan
-saattamana, kulkuaan Méridorin linnaa kohti.
-
-Monesti matkan varrella antoi Diana isänsä ja palvelijain ratsastaa
-edellä ja pysähtyi itse jollekin kunnaalle katselemaan taakseen
-laaksoihin, eikö kukaan tulisi hänen perässään. Mutta kun hän ei
-nähnyt mitään muuta kuin laitumilla maleksivat karjalaumat tai jonkin
-kaukaisen kylän kellotapulin, ratsasti hän taas eteenpäin, tullen
-jokaisesta turhasta odotuksestaan entistäänkin levottomammaksi.
-
-Hänen isänsä, alati tytärtään katseillaan seuraten, virkahti usein:
-
--- Elä pelkää mitään, Diana.
-
--- Mitäpä minä pelkäisin? -- kysyi hän ajatuksissaan.
-
--- Etkö sinä ole pitänyt silmällä, seuraako Monsoreau sinua.
-
--- Olen... olen! -- sammalsi hän. Kahdeksantena päivänä he saapuivat
-Méridorin linnaan, jossa herra ja rouva Saint-Luc olivat heitä
-vastassa. Ja nyt alkoi hupainen elämä.
-
-Parooni ja Saint-Luc olivat metsästelemässä aamusta iltaan,
-ja metsästysmelun metsiä kaiuttaessa istuivat Diana ja Jeanne
-vieretysten tuuheitten puitten vehmastossa keskenään tarinoiden.
-
--- Kerroppa, -- virkkoi Jeanne, -- kerro minulle kaikki, mitä sinulle
-haudassasi on tapahtunut. Sillä sinähän tosiaankin olit meille
-kuollut... Kerro, siskoni. Meitä ei kukaan häiritse.
-
--- Mitä sanoin sinulle äsken?
-
--- Et sanonut mitään. Olet siis onnellinen... Mutta mistä sitten
-johtuu tuo kyyneleinen katse, tuo kalpeus, nuo väsähtäneet
-silmäluomet, tuo suu, joka koettaa hymyillä... voi, Diana, sinulla on
-ihan varmaan minulle paljo sanottavaa!
-
--- Ei ole, ei ole mitään.
-
--- Oletko siis onnellinen herra Monsoreaun puolisona?
-
-Diana hätkähti.
-
--- Herra Monsoreaun puolisona! -- toisti hän. -- Mistä syystä
-mainitsit sen nimen? Miksi loihdit tuon peikon hereille tässä meidän
-rauhassamme?
-
--- Hyvä on. Nytpä minä tiedän, miksi kauniit silmäsi ovat kyynelissä
-ja miksi ne niin usein tuijottavat korkeutta kohti. Mutta vieläkään
-en ymmärrä sitä, miksi suusi kokeilee hymyillä.
-
-Diana pudisti surullisena päätään.
-
--- Olet sanonut minulle, -- jatkoi Jeanne ja kietoi käsivartensa
-Dianan kaulaan, -- sanoithan kerran, muistaakseni, että Bussy osotti
-sinua kohtaan suurta myötätuntoisuutta.
-
-Diana sävähti tulipunaiseksi.
-
--- Kreivi Bussy on miellyttävä mies, -- jatkoi yhä Jeanne ja lauloi:
-
-    "Tuo ritari Bussy hän pelvoton
-    ja uljas ja rohkea on".
-
-Diana painoi päänsä ystävänsä rintaa vastaan ja jatkoi Jeannen
-alkamaa laulua äänellä, joka oli suloisempi kuin lehdon lintusten
-sävelet:
-
-    "Ja Amboisen herran ken ystäväks saa,
-    ei petä hän, vaikkapa horjuis maa".
-
--- Voi, puhu, puhu! -- virkkoi Jeanne ja painoi suudelman ystävänsä
-otsalle.
-
--- Jo riittävät nämä hullutukset! -- huudahti äkisti Diana. -- Kreivi
-Bussy ei enää ajattelekaan Méridorin Dianaa.
-
--- Se on paljo mahdollista, -- vastasi Jeanne. -- Mutta minä olisin
-taipuvainen luulemaan, että hän suuresti miellyttää Diana Monsoreauta.
-
--- Elä sano niin!
-
--- Miksi et pidä sellaisesta puheesta? Diana vastasi hetken
-vaitioltuaan:
-
--- Sanon sinulle, ettei kreivi Bussy enää minua ajattele... ja siinä
-hän tekee oikein... Voi, miten heikko minä olin ja miten pelkuri!...
-mutisi hän.
-
--- Mitä sillä tarkoitat?
-
--- En mitään, en mitään.
-
--- Kas vaan, Diana, nyt alat taaskin syytellä itseäsi. Sinäkö heikko,
-sinäkö pelkuri! Sinäkö, sankaritar! Sinuthan pakotettiin.
-
--- Niin ainakin kuvittelin... Näin vaaroja, syviä kuin kuilut,
-edessäni. Nyt, Jeanne, ne vaarat näyttävät minusta vain
-kuvitelluilta, ja niiden kuilujen yli olisi lapsikin voinut hypätä.
-Olin arka, sen sanon sinulle. Voi, miks'en saanut aikaa ajatella!
-
--- Sinä puhut arvoituksilla.
-
--- Ei, ei se ole niinkään! -- huudahti Diana ja nousi kiihtyneenä
-seisomaan. -- Ei, minun syyni se ei ole. Hän se niin tahtoi. Muistan
-hyvin, miten kauhea minun asemani oli. Epäilin, horjuin... isäni
-tarjosi minulle tukeansa, mutta minä pelkäsin... _hän, hänkin_
-tarjosi suojelusta, mutta hän ei tehnyt sitä riittävän vakuuttavalla
-tavalla. Mutta olihan Anjoun herttua häntä vastaan yksissä tuumin
-Monsoreaun kanssa, niin ehkä väität. No, mitä se olisi tehnyt? Jos
-tosiaankin tahdotaan panna täytäntöön jokin asia, jos todellakin
-rakastetaan, niin mitkään esteet eivät pidätä. Voi, ei mikään
-ruhtinas eikä mikään muukaan mahti maailmassa voi minua, pidättää,
-jos minä rakastaisin...
-
--- Rauhoitu, hyvä ystävä, ja keskustelkaamme...
-
--- Sanon sinulle, että _me_ olemme olleet _pelkureita_.
-
--- Me?... Voi, Diana, kenestä sinä puhut?
-
--- Isästäni ja itsestäni. Elä käsitä minua väärin... isäni on
-nuhteeton ylimys ja hän olisi voinut puhua asiasta kuninkaan kanssa.
-Minä olen ylpeä enkä pelkää miestä, jos häntä vihaan... mutta,
-huomaatko, syy arkuuteeni oli siinä, etten ymmärtänyt _hänen_ minua
-rakastavan.
-
--- Sinä petät itsesi! -- huudahti Jeanne. -- Jos sinä tosiaankin
-niin luulisit, niin sinä siitä häntä moittisit, mikäli sinut oikein
-tunnen. Mutta sinä et sitä usko, sinä tiedät asian olevan ihan
-päinvastoin, lörpöttelijä! -- lisäsi hän, syleillen ystäväänsä
-hellästi.
-
--- Sinäpä olet saanut palkinnon uskoessasi rakkauden voimaan, sinä,
-jonka puoliso, saadakseen sinut omakseen, rohkeni vastustaa itseään
-kuningastakin, sinä, jonka hänen täytyi salaa viedä pois Parisista,
-sinä, joka lemmelläsi korvaat hänen epäsuosioon joutumisensa ja
-karkotuksensa.
-
--- Hän tuntee saaneensakin runsaan korvauksen, vastasi nuori rouva
-veitikkamaisesti.
-
--- Mutta minä... ajatteleppa hiukan eläkä ole itsekäs... minä,
-jota tuo nuori, tulinen mies väittää rakastavansa, minä, joka
-olen vetänyt Bussyn huomion puoleeni, olen mennyt julkisesti
-avioliittoon, olen esiintynyt kaiken hoviväen edessä, eikä hän ole
-minuun katsahtanutkaan. Minä, olen niin sanoakseni, jättäytynyt hänen
-käsiinsä luostarinpuutarhassa, minne olin järjestänyt kohtauksen
-hänen kanssaan. Me olimme kahdenkesken. Siellä ei ollut ketään muita
-kuin Gertrud ja Haudonin, hänen molemmat rikostoverinsa, ja minä,
-joka ehkä olin vielä suurempi rikoksellinen. Voi, kun ajattelen,
-että hän vaikkapa itse kirkosta... sillä hänen hevosensa oli oven
-ulkopuolella... olisi voinut viedä minut mukanaan väljän viittansa
-sisällä! Näin kyllä, että hän kärsi, että hän oli toivoton minun
-vuokseni. Jos hän olisi pyytänyt minua kuolemaan puolestaan, niin
-olisin sen tehnyt... No niin! Minä menin pois... mutta hän ei
-ajatellut edes koskettaa minun huntuani eikä pyytää minua jäämään.
-Varro, varro, ja kuuntele!... Voi, sinä et tiedä, miten minä
-kärsin... hän tiesi minun lähtevän Parisista ja palaavan Méridoriin.
-Hän tiesi, ettei Monsoreaun kreivi... voi, minä punastun sitä
-puhuessani... hän tiesi, ettei Monsoreau oikeastaan ole puolisoni.
-Hän tiesi minun olevan yksin. Ja, rakas Jeanne, lukemattomat
-kerrat minä tänne tullessani käännyin katsomaan taakseni, sillä
-luulin kuulleeni hänen ratsunsa nelistävän takanamme. Mutta se ei
-ollutkaan mitään muuta kuin petollista kaikua! Asia on siis niin kuin
-olen sanonut: hän ei minua ajattele enää, enkä minä ole Anjouhun
-matkustamisen arvoinen... kun Ranskan hovissa kerran on niin paljo
-kauniita ja miellyttäviä naisia, joiden pieninkin hymy on enemmän
-arvoinen kuin Méridorin metsiin piiloutuneen maalaistyttöraukan
-tuhannet tunnustukset. Käsitätkö nyt minua? Olenko oikeassa? Olenko
-unohdettu, halveksittu, Jeanne?
-
-Hän oli juuri saanut sanotuiksi nuo sanat, kun samassa lehdikko
-kohisi, joukko multaa ja sammalta vierähti alas läheiseltä vanhalta
-puistomuurilta, ja muuan mies, hypättyään ensin muurivihreiden ja
-villien vattupensasten keskelle, keittäytyi siitä suoraapäätä Dianan
-jalkoihin. Tämä päästi huudon.
-
-Jeanne oli kiiruhtanut syrjään, sillä hän oli nähnyt ja tuntenut
-miehen.
-
--- Niinkuin näette, olen minä nyt tässä, -- mutisi Bussy ja suuteli
-arvokkaasti Dianan hameenliepeitä.
-
-Nyt tunsi Diana kreivin. Ollen suunniltaan ilosta ja tuon
-odottamattoman onnen huumaamana heittäytyi hän miltei tiedotonna
-kreivin syliin, vaikka juur'ikään oli soimannut häntä
-välinpitämättömyydestä.
-
-
-
-
-16.
-
-Rakastavaiset.
-
-
--- Oi! -- kuiskasi Diana ja katsoi ylös. -- Kylläpä te, kreivi, meitä
-kauheasti hämmästytitte!
-
-Hän vetäytyi hiljaa irti Bussyn syleilystä ja siirtyi ystävättärensä
-luo. Tämä näet oli ensin kohteliaisuudesta siirtynyt muutamia
-askeleita syrjemmäksi, mutta sitten, uteliaana kuten naiset yleensä,
-tullut jälleen lähemmäksi, ei kylläkään ottaakseen keskusteluun osaa,
-vaan kuullakseen kuitenkin siitä jok'ainoan sanan.
-
--- Mitä, rouva kreivitär! -- huudahti Bussy. -- Näinkö te otatte
-minut vastaan?
-
--- Ei suinkaan, -- virkkoi Diana, -- sillä teittehän todellakin,
-kreivi Bussy, varsin ystävällisesti ja hellästi... Mutta...
-
--- Voi, ei mitään, "mutta"! -- huokasi Bussy ja polvistui uudelleen.
-
--- Nouskaa ylös, herra kreivi, nouskaa ylös, minä pyydän! huusi Diana.
-
--- Ah! Sallikaa minun hetkinen olla tässä paikassa, johon niin kauvan
-olen halunnut päästä.
-
--- Kyllä, mutta saadaksenne sen paikan olette te hypännyt yli muurin.
-Se ei ole ainoastaan sopimatonta teidän arvoisellenne henkilölle ja
-se on myöskin varomattomuutta henkilön puolelta, joka on arka minun
-kunniastani.
-
--- Kuinka niin?
-
--- Katsokaas, jos joku sattumalta olisi teidät nähnyt...
-
--- Kuka sitä olisi huomannut?
-
--- Ehkä joku metsästäjistämme...
-
--- Ooh, olkaa huoletta, kreivitär! Minä osaan kyllä piilottautua
-niin, ettei minua nähdä.
-
--- Tekö piilottautuisitte? Voi, kreivi Bussy! -- huudahti Jeanne. --
-Sepä on ylen romantillista! Kertokaapa siitä meille jotain!
-
--- Ensin on minun sanottava, että kun en tulomatkalla tavannut
-teitä, niin se ei ollut minun syyni. Minä matkustin toista ja
-te toista tietä. Te kuljitte Rambouilletin ja minä Chartresin
-kautta. Kuulkaahan edelleen ja päättäkää sitten, tokko teidän
-Bussy parkanne teitä rakastaa. En rohjennut ratsastaa niin, että
-olisin teidät tavannut, vaikka sen kylläkin olisin voinut. Tiedän,
-ettei teidän isällänne ollut mitään kiirettä, kun hänellä oli
-tyttärensä sivullaan. Mutta minä en tahtonut hänen nähtensä enkä
-seurueenne läsnäollessa teitä tavata, sillä minä en tahdo ryhtyä
-mihinkään sellaiseen tekoon, joka teidät paljastaisi. Olen senvuoksi
-matkustanut niin hitaasti, että olin melkein syödä ratsupiiskani
-pelkästä kiukusta.
-
--- Ritari parka! -- huomautti Jeanne. -- Niinpä näyttekin matkalla
-laihtuneen.
-
--- Te saavuitte lopultakin Angersiin, -- jatkoi Bussy. -- Minä olin
-vuokrannut asunnon esikaupungista ja katselin erään uutimen takaa
-teidän ohikulkuanne.
-
--- Hyvä jumala! -- huudahti Diana, -- ettekö siis asu Angersissa edes
-oikealla nimellänne?
-
--- En. Minä olen olevinani matkustava kauppias. Katsokaahan vain
-minun kaneelinväristä pukuani. Ei vieläkään ole minua tunnettu.
-
--- Bussy, kaunis Bussy, voi olla kaksi päivää matkalla tulematta
-tunnetuksi! -- huudahti taas Jeanne. -- Sitäpä ei koskaan hovissa
-uskottaisi.
-
--- Harhailtuani sitten kauvan metsässä, -- jatkoi Bussy, -- löysin
-lopultakin tuon muurin. Mutta puisto on suuri ja muuri pitkä. Siitä
-syystä viivyin neljän tunnin kavutessani milloin sinne, milloin tänne
-korkean muurin päälle. Aloin jo tulla lohduttomaksi, mutta illalla
-sain teidät nähdä juuri samalla hetkellä kun te menitte linnaan.
-Teillä oli seurassanne rouva Saint-Luc. Kiiruhdin silloin siihen
-samaan paikkaan, josta te juuri olitte lähtenyt. Näin, että nurmikko
-oli tallattu, ja siitä päätin, että te keskipäivän kuumimmaksi ajaksi
-olitte valinneet tuon vilpoisan lepopaikan. Antaakseni teille merkin
-käynnistäni taitoin muutamia oksia, niinkuin metsästysretkellä
-tehdään, ja palasin sitten kaupunkiin.
-
--- Minä olisin menetellyt kokonaan toisella tavalla saadakseni nähdä
-Dianaa, -- selitti Jeanne. -- Olisin mennyt suoraan Méridorin linnaan
-ja arkailematta astunut sisälle. Parooni olisi minua syleillyt,
-rouva Monsoreau olisi sallinut minun istua viereensä ruokapöydässä,
-herra Saint-Luc olisi vakuutellut minulle ystävyyttään ja rouva
-Saint-Luc auttanut minua leikinlaskussa. Sehän olisi ollut kaikkein
-yksinkertaisinta. Mutta tunnettuahan on, etteivät rakastavaiset
-koskaan keksi helpoimpia keinoja. Bussy pudisti päätään.
-
--- Ei, -- sanoi hän, -- sen ehkä kaikki muut olisivat uskaltaneet,
-mutta minä en.
-
--- Vai niin! -- virkahti Jeanne. -- Näyttää siis siltä, etten minä
-ymmärtäisi, mikä on soveliasta.
-
--- Ei, -- jatkoi Bussy mietteissään, -- ei, minä en voi mennä
-linnaan. Paroonin tytär on naimisissa, ja olkoonpa hänen puolisonsa
-millainen hyvänsä, niin on hänen isänsä miehen sijassa velvollinen
-häntä vartioimaan.
-
--- Ahaa! -- murahti Jeanne. -- Se on siis läksyksi minulle. Kiitos
-kreivi! Minä ansaitsin sen hyvin sekaantuessani hullujen asioihin.
-
--- Hullujenko? -- toisti Diana.
-
-Hullut ja rakastavaiset ovat yhtä ja samaa.
-
-Näin sanottuaan hän suuteli Dianaa otsalle, kumarsi Bussylle ja
-riensi pois. Diana olisi pidättänyt häntä. Mutta Bussy tarttui Dianan
-käteen ja esti hänet siitä, niin että he nyt jäivät kahdenkesken.
-Diana näki Jeannen laulaen rientävän pois ja poimivan kukkia tien
-vierestä. Vihdoin istahti Diana punastuen, ja Bussykin asettautui
-siihen nurmikolle hänen jalkojensa juureen.
-
--- Olenko tehnyt oikein, kreivitär? -- kysyi Bussy. -- Hyväksyttekö
-nyt minun menettelytapani?
-
--- En tahdo teeskennellä, -- vastasi Diana. -- Te sitäpaitsi tunnette
-sisimmät ajatukseni. Minä hyväksyn teidän menettelynne, mutta
-siihenpä hyväksymiseni pysähtyykin. Sillä äsken, teitä syyttäessäni,
-olin mieletön, olin rikollinen.
-
--- Mitä te puhutte, Diana?
-
--- Voi, herra kreivi, minä sanon totuuden! Minä en ole velvollinen
-tekemään herra Monsoreauta onnelliseksi, mutta toiselta puolen en
-voi tehdä onnelliseksi ketään muutakaan. Voin kieltää kreiviltä
-seuranpitoni, hyväntahtoisuuteni, rakkauteni. Mutta jos luovuttaisin
-ne jollekin toiselle, niin tulisin minä riistäneeksi ne siltä, joka,
-vaikkakin vasten omaa tahtoani, kuitenkin on herrani ja mieheni.
-
-Bussy kuunteli kärsivällisesti tätä siveyssaarnaa, jota Dianan lempeä
-ääni kuitenkin melkolailla lievensi.
-
--- Saanko nyt puhua kursailematta? - kysyi Bussy.
-
--- Puhukaa toki.
-
--- No niin. Kaikki tuo, mitä olette sanonut, on tullut ulkopuolelta
-hampaittenne.
-
--- Mitä tarkoitatte?
-
--- Kuunnelkaa nyt minua kärsivällisesti, niinkuin minäkin teitä äsken
-kuuntelin, kun te lavertelitte tuota sofismianne.
-
-Diana hätkähti.
-
--- Tavallinen siveysoppi on pelkkää sofismia, hyvä rouva, koska se
-ei sovellu käytäntöön. Sofisminne vastalahjaksi tahdon sanoa teille
-erään totuuden. Teidän miehenne on teidän herranne, sanotte te. Mutta
-oletteko itse tuon miehen valinnut? Ette, vaan onneton kohtalo on
-yhdistänyt teidät häneen. Tahdotteko siis koko iäksenne alistua tuon
-inhottavan pakon seurausten alaiseksi? Siinä tapauksessa tulee minun
-teidät hänestä vapauttaa.
-
-Diana avasi suunsa vastatakseen, mutta Bussy ehätti väliin.
-
--- Voi, minä tiedän, mitä tahdoitte sanoa, -- jatkoi; nuori
-mies. -- Te aiotte sanoa, että jos minä haastan hänet kanssani
-kaksintaisteluun ja surmaan hänet, niin te ette tahdo nähdä minua
-enää milloinkaan. No niin! Vaikkapa minä surusta kuolisinkin, niin
-ainakin te tulisitte onnelliseksi ja voisitte vielä onnellistuttaa
-jonkin jalon miehen, joka ehkä väliin minun nimeäni siunaisi ja
-sanoisi: kiitos Bussy! kiitoa siitä, että vapautit meidät tuosta
-inhottavasta Monsoreausta. Ja te, Diana, joka ette uskaltaisi minua
-elossaollessani kiittää, teette sen kyllä sitten, kun olen kuollut.
-
-Nuori nainen tarttui kreivin käteen ja pusersi sitä hellästi.
-
--- Te ette ole vielä edes pyytänyt Bussy, ja te jo uhkaatte.
-
--- Teitäkö uhkaisin? Jumala on todistajanani ja tuntee tarkoitukseni.
-Minä rakastan teitä, Diana, niin vilpittömästi, etten voisi toimia
-tavallisen ihmisen tavoin. Tiedän senkin, että te rakastatte minua,
-elkää sitä kieltäkökään. Olettehan sen itsekin tunnustanut. Mutta
-rakkaus sellainen kuin minun säteilee kuni aurinko ja lämmittää sen
-tavoin. Senvuoksi minä en epäile, vaan lankean teidän jalkainne
-juureen ja käsi sydämellä, joka ei koskaan oman edun eikä pelon
-vuoksi ole valehdellut, sanon teille: Diana, minä rakastan teitä,
-lemmin kaikesta sielustani! Diana, minä vannon kuolevani teidän
-puolestanne, ja viimeinen huokaukseni tulee olemaan pyhitetty teille.
-Jos te lausutte sanat: poistukaa, elkää riistäkö toisen onnea,
-niin nousen minä ylös vähääkään huokaamatta, pienintäkään liikettä
-tekemättä. Minä poistun tästä paikasta, jossa olen tuntenut itseni
-niin kovin onnelliseksi, ja sanon: tämä nainen ei minua rakasta eikä
-milloinkaan tule minua rakastamaan. Minä lähden pois, ettekä te enää
-koskaan saa minua nähdä. Mutta koska minun uhrautuvaisuuteni teidän
-puolestanne on suurempi kuin minun rakkauteni ja koska mieluummin
-haluan nähdä teidät onnellisena kuin että toiselta onnen varastaisin,
-senvuoksi on minulla oikeus varastaa hänen elämänsä, samalla kun
-uhraan oman elämäni. Sen olen tekevä, jotta te ette elinikäänne
-tarvitsisi olla sidottuna ettekä tehdä onnettomiksi niitä, jotka
-teitä rakastavat.
-
-Diana luki Bussyn kirkkaasta, avoimesta katseesta ylimyksen päätöksen
-koko voiman. Hän oivalsi, että Bussy tulisi toimimaan sanojensa
-mukaisesti. Ja niinkuin huhtikuun lumi sulaa auringonsäteitten alta,
-niin heltyi Dianankin kovuus tuon leimuavan katseen edessä.
-
--- No niin, -- virkkoi Diana, -- minä kiitän siitä epäoikeutetusta
-syytöksestä, jonka nyt minua vastaan teette. Ei ole kovin
-hienotunteista saattaa minun katumaan sitä että olen teille
-rakkauteni tunnustanut. Mutta tokkohan te rakastaisitte minua
-kuolemaan asti, niinkuin äsken väititte? Enköhän koskaan joutuisi
-minkään oikun leikkikaluksi? Eiköhän se päivä koskaan koittaisi,
-jolloin minun pitäisi katua sitä, etten tullut kuunnelleeksi
-Monsoreaun vihattavia rakkaudentunnustuksia? Ei sentään! Ei mitään
-ehtoja! Minä olen voitettu ja kuulun teille, Bussy. Jääkää siis
-tänne, ja nyt, kun elämäni kuuluu teille, on teidän vaalittava meitä
-kumpaakin.
-
-Näin sanottuaan laski Diana toisen kätensä Bussyn olalle ja ojensi
-hänelle toisen. Sen painoi Bussy innokkaasti huulilleen.
-
-Nyt kuului Jeannen kevyitä askeleita ja hiljainen rykäisy, ikäänkuin
-salainen merkinanto siitä, että hän oli tulossa.
-
-Vaistomaisesti irrottautuivat rakastavaisten kädet toisistaan, ja
-Jeanne, joka tuon liikkeen huomasi, virkkoi:
-
--- Anteeksi, että teitä häiritsen, hyvät ystäväni. Mutta meidän
-on palattava kotiin, ettei meitä tultaisi täältä etsimään.
-Itsepäisyytenne tähden jäätte te nyt ilman päivällistä, herra kreivi,
-vaikka se ei luullakseni maistuisikaan pahalle miehestä, joka on
-ratsastellut ja kiipeillyt niin paljo, ja sitäpaitsi menevät teiltä
-hukkaan muutamat katseet, jotka teitä kovin miellyttävät. Tule nyt,
-Diana.
-
-Näin sanoen tarttui Jeanne ystävättärensä käsivarteen ja veti hänet
-mukanaan.
-
-Bussy katseli hymyillen noita kahta ystävystä. Osittain
-poiskääntyneenä ojensi Diana hänelle kätensä. Bussy kysyi:
-
--- Siinäkö kaikki, mitä teillä on minulle sanomista?
-
--- Me tapaamme huomenna, -- vastasi Diana. -- Sehän on sovittu?
-
--- Ainoastaanko huomenna?
-
--- Huomenna ja alati.
-
-Bussy ei voinut olla hiljaa huudahtamatta. Hän painoi intohimoisesti
-Dianan käden huulilleen ja, kuiskattuaan vielä kerran jäähyväiset,
-poistui tai pikemmin lensi pois, sillä hän tunsi, että oli äärettömän
-raskasta erota siitä, jota niin kauvan oli halannut jälleennähdä.
-
-Diana seurasi häntä katseillaan eikä päästänyt ystävätärtään
-menemään, ennenkuin Bussyn askelten kaiku oli lakannut kuulumasta.
-
--- Tahdotko nyt hiukan jutella kanssani, Diana? -- kysyi Jeanne, kun
-Bussya ei enää näkynyt eikä kuulunut.
-
--- Niinpä todellakin! -- vastasi Diana ja hätkähti kuin olisi
-ystävänsä puhuttelu hänet jonkinlaisesta unesta herättänyt.
-
--- Kuulehan! Huomenna menen minä mieheni ja sinun isäsi kanssa
-metsästämään.
-
--- Mitä! Aiotko sitten jättää minut yksikseni linnaan?
-
--- Tiedäppäs, hyvä ystävä, -- vastasi Jeanne, -- että ovat ne
-minullakin periaatteeni ja että on olemassa asioita, joissa minä en
-anna yhtään perään.
-
--- Voi, Jeanne! -- huudahti Diana kalveten.
-
--- Onko sinulla sydäntä puhua noin kovia sanoja minulle, ystävällesi?
-
--- Ei ole ystävyyttä, mikä voisi kaikkeen ulottua -- jatkoi Jeanne
-entiseen tyyneen tapaan. -- Kaikkea en jaksa kaikkea kestää.
-
--- Minä luulin, että sinä minua rakastaisit, Jeanne, ja nyt sinä
-murratkin sydämeni, -- sanoi Diana kyyneleet silmissä. -- Sinähän
-sanoit, ettet voi sitä sietää. Mitä et voi sietää?
-
--- Katsos, -- kuiskasi Jeanne ystävättärensä korvaan, -- en voi
-sietää sitä, että tulisin estäneeksi teitä, rakastavaisraukkoja,
-häiritsemättä kohtaamasta toisianne.
-
-Diana sulki nuoren, iloisen rouvan syliinsä ja suuteli hänen
-hymyileviä kasvojaan.
-
-Samassa kuuluivat jahtitorvien törähdykset.
-
--- Meitä kutsutaan, -- virkkoi Jeanne. - Saint-Luc parka käy
-kärsimättömäksi. Elä siis ole häntä kohtaan ankarampi kuin mitä minä
-olin tuota rakastunutta herraa kohtaan, jolla oli kanelinväriset
-vaatteet yllään.
-
-
-
-
-17.
-
-Bussy luovuttaa hevosensa.
-
-
-Seuraavana päivänä läksi Bussy ani varhain Angersista.
-
-Ei olisi saattanut sanoa, että hän kiiruhti, sillä hän pikemmin
-lensi. Diana oli mennyt sisälle linnan terassille, josta näkyi
-vihreitten kenttien halki kiemurteleva maantie. Ennen pitkää huomasi
-hän sieltä meteoorin lailla lähenevän mustan pilkun. Hän riensi heti
-ulos, ettei Bussyn tarvinnut odotella, vaan että hän itse ensimäisenä
-ehtisi kohtauspaikalle.
-
-Hän tunsi sydämessään sanomatonta iloa. Niin ylen onnellinen oli hän
-nuoruudestaan, kauneudestaan ja rakkaudestaan, että hänestä siinä
-eteenpäin rientäessään väliin tuntui siltä kuin olisi hän sielunsa
-siivillä kohonnut kohti korkeuksia. Mutta matka linnasta metsään
-oli pitkä ja ankara hengästyminen pakotti hänet usein pysähtymään.
-Senvuoksi hän ehti kohtauspaikalle vasta samana hetkenä, jolloin
-Bussy hyppäsi muurin yli.
-
-Bussy näki Dianan tulevan, riensi hänen luokseen, ja Diana heittäytyi
-hänen syliinsä. Heidän tervehdyksensä suli pitkäksi, sydämelliseksi
-syleilyksi.
-
-Päivä kulua hurahti kuin tunti. Diana heräsi ensimäisenä tuosta
-suloisesta uinailusta, mikä muistuttaa onnesta ja autuudesta
-nukahtaneen sielun unta. Bussy pusersi silloin nuorta naista
-rintaansa vasten ja virkkoi:
-
--- Minusta tuntuu siltä, Diana, kuin alkaisi elämäni vasta tänään.
-Sillä vasta nyt minä näen selvästi edessäni sen tien, joka johtaa
-minut iäisyyteen. Sinä olet se valo, joka minulle kaiken tämän onnen
-loistat. En tuntenut ennen tätä maailmaa. Toistan vieläkin sen
-saman, mitä sanoin eilen, nimittäin että kun olen alkanut elää sinun
-kauttasi, niin tahdon sinun kanssasi myöskin kuolla.
-
--- Ja minä, -- vastasi Diana, -- minä, joka kerran ilman kaipausta
-jättäydyin kuoleman syliin, pelkään nyt, etten saa elää tarpeeksi
-kauvan. Mutta miksi et ole tullut linnaan, Ludvig? Isäni pitäisi
-itseään onnellisena saadessaan ottaa sinut vastaan. Herra Saint-Luc
-on ystäväsi ja hän on vaitelias. Ajattelehan, miten verratonta olisi
-saada nähdä toisensa tuntia kauvemmin.
-
--- Voi, Diana, jos minä olisin tunnin ajan linnassa, niin tahtoisin
-olla siellä alati, ja koko maakunta saisi sen pian tietää. Ja kun
-sitten huhu joutuisi miehesi korviin, niin hän kiiruhtaisi tänne...
-Olethan sinä kieltänyt minua vapauttamasta itseäsi hänestä...
-
--- Mitä se hyödyttäisi? -- kysyi Diana, äänessään sointu, joka voi
-pulpahtaa vain rakastavaisen naisen rinnasta.
-
--- Säilyttääksemme onnemme on tärkeätä, että salaamme sen koko
-maailmalta. Rouva Saint-Luc sen jo tuntee ja Saint-Luc tulee sen myös
-saamaan tietoonsa...
-
--- Voi, mitä varten?
-
--- Salaisitko sinä, Diana, minulta mitään?
-
--- En, se on totta.
-
--- Minä kirjoitin tänä aamuna muutamia rivejä Saint-Luc'ille, pyytäen
-saada tavata häntä Angersissa. Kun hän tulee, olen pyytävä hänen
-kunniasanaansa siihen, ettei hän sanallakaan mainitse mitään tästä
-tapahtumasta. Parisista lähtiessämme näytti kovin uhkaavalta.
-
--- Olet oikeassa... Sitäpaitsi on isäni niin tunnontarkka mies, että
-hän, niin paljo kuin minua rakastaakin, saattaisi syyttää minua
-Monsoreaun edessä.
-
--- Mitä suurin salassapito on siis välttämätöntä... ja jos taivas
-jättää meidät vihollistemme käsiin, niin voimme sanoa ainakin sen,
-että emme voineet menetellä toisin kuin mitä olemme tehneet.
-
--- Jumala on hyvä, Ludvig. Elä epäile häntä tänä hetkenä.
-
--- En epäile jumalaa, vaan pelkään, että jokin ilkeä henki kadehtii
-meidän iloamme.
-
-Rakastavaiset vaihtoivat tuhansittain ajatuksiaan, tuhansien
-suudelmien höystäminä. Vihdoin kuului metsästystorven ääni lähempänä
-linnaa antavan Jeannen ja Dianan kesken sovitun merkin, ja Bussy
-riensi kiiruusti pois.
-
-Juuri kaupunkia lähestyessään huomasi hän, että kaupungin portit
-aiottiin sulkea kiinni. Bussy oli kannustamaisillaan hevostaan
-rivakampaan vauhtiin, kun hän kuuli takanaan nelistävien hevosten
-töminää.
-
-Se joka aikoo piilottautua, varsinkin rakastaja, pelkää kaikkea.
-Bussykin senvuoksi kysyi itseltään, kumpikohan olisi parempi,
-rientääkkö eteenpäin ehtiäkseen ennen ratsastajia vaiko ohjata
-ratsunsa sivulle ja antaa toisten ajaa ohitse. Mutta ne toiset
-ratsastivat nyt niin tulisesti, että he tuossa tuokiossa olivat
-Bussyn kintereillä.
-
-Ratsastajia oli kaksi. Bussy siirtyi sivulle ja näki, miten toinen
-ratsastajista kannusti hevostaan, jota sen lisäksi toinen lakkaamatta
-löi suitsiremmeillään.
-
--- Tässähän onkin kaupunki, -- virkkoi toinen gascognelaisella
-murteella. -- Vielä kolmesataa lyöntiä ja sata kannustamista,
-rohkeutta ja kestävyyttä!
-
--- Mutta eläin on uuvuksissa. Sehän horjuu eikä pääse enää eteenpäin,
--- vastasi etumainen ratsastaja. -- Uhraisin kuitenkin vaikka sata
-hevosta päästäkseni kaupunkiin.
-
--- Tuo ääni tuntuu minusta tutulta, -- ajatteli Bussy. -- Mutta kas
-vaan! Nyt hänen hevosensa huojuu.
-
-Ratsastajat ehtivät nyt Bussyn kohdalle.
-
--- Varokaa itseänne, herra! -- huusi kreivi. -- Hypätkää alas
-satulasta! Teidän hevosenne kaatuu.
-
-Hevonen retkahtikin raskaasti kyljelleen ja sätkytteli jalkojaan,
-ikäänkuin olisi yhäkin juoksussa. Mutta pian sen hengitys taukosi,
-silmät sulkeutuivat, vaahto sen tukahdutti ja se heitti henkensä.
-
--- Hyvä herra, -- huusi se, jolta ratsu oli menehtynyt, -- saanko
-ostaa teidän hevosenne?
-
--- Hyvä jumala! -- pääsi Bussyltä.
-
--- Kuulitteko, mitä kysyin? -- toisti vieras. -- Minulla on kiire.
-
--- Ooh, hyvä prinssi, ottakaa hevoseni ilmaiseksi, -- vastasi Bussy
-omituisen mielenliikutuksen valtaamana, sillä hän oli tuntenut Anjoun
-herttuan.
-
-Samassa veti toinen ratsastaja pistoolinsa esille.
-
--- Rauhoittukaa! -- huusi herttua tuolle epäluuloiselle
-puolustajalleen. -- Rauhoittukaa, herra d'Aubigné! Luulenpa totta
-totisesti että hän on Bussy.
-
--- Minä se olenkin, hyvä prinssi. Mutta mikä kumma saa teidät
-ratsastamaan hevosia kuoliaiksi tällä tiellä ja tähän aikaan päivästä?
-
--- Vai on se herra Bussy, -- virkkoi d'Aubigné. -- Siinä tapauksessa,
-armollinen herra, ette minua siis enää tarvitse... Sallikaa minun
-niin ollen, kuten sanassa sanotaan, palata hänen luokseen, joka minut
-lähettänyt on.
-
--- Mutta ette ennen kuin olette vastaanottanut vilpittömimmät
-kiitokseni ja järkkymättömän uskollisuuteni lupauksen, -- sanoi
-prinssi.
-
--- Otan ne kaikki vastaan, armollinen herra, ja tulen ehkä jonakin
-päivänä muistuttamaan teitä sanoistanne.
-
--- Minä olen kuin puusta pudonnut, -- sammalsi Bussy.
-
--- Etkö siis tätä tiennyt? -- kysyi prinssi epäluuloisella
-äänensävyllä, minkä kreivikin huomasi. -- Koska kerran olit täällä,
-niin sinä kaiketi minua odottelit, vai kuinka?
-
--- Tuhannen sarvipäätä! -- tuumaili Bussy itsekseen, oivaltaessaan,
-mitä mahdollisia epäluuloja prinssissä voisi herätä hänen salaisen
-Anjoussa oleskelunsa johdosta. -- On parasta olla varovainen eikä
-paljastaa itseään.
-
--- Minä tein enemmänkin kuin että vain olisin odotellut teitä,
-armollinen herra, -- sanoi hän ääneen. Mutta koska haluatte päästä
-kaupunkiin, ennenkuin portit suljetaan, niin nouskaa heti satulaan.
-
-Hän tarjosi nyt hevostaan prinssille, joka parhaallaan kaiveli
-kaatuneen ratsunsa satulasta joitakin tärkeitä papereita.
-
--- Jääkää siis hyvästi, armollinen herra! -- lausui d'Aubigné,
-kääntäen hevosensa ympäri. -- Teidän palvelijanne, kreivi Bussy!
-
-D'Aubigné poistui nopeasti. Bussy hyppäsi ratsun selkään herransa
-selän taa. Ja heidän siinä niin kaupunkia kohti ratsastaessaan tuli
-Bussy ajatelleeksi, että eiköhän tuo mustapukuinen ruhtinas vain
-ollutkin se ilkeä henki, joka jo nyt hänen onneansa kadehti. Pian
-pääsivät he Angersiin.
-
--- Mitä nyt tehdään, armollinen herra? -- kysyi Bussy.
-
--- Riennetään pian linnaan! Minun lippuni on sinne asetettava. Siitä
-näkyy, että minä olen saapunut tänne, ja maakunnan aateliston on
-tultava koolle.
-
--- Ei mikään ole sen helpompaa, -- selitti Bussy, ollen olevinaan
-myöntyväinen aikaa voittaakseen ja kun hän sitäpaitsi oli liian
-hämmästynyt ollakseen puolueeton.
-
--- Puhaltakaa torviin! -- huusi hän vastaantuleville kaupungin
-torvensoittajille.
-
-Mutta nämä vain töllistelivät häneen, kiinnittämättä mitään erityistä
-huomiotaan noihin kahteen tomuiseen ja hikiseen ratsastajaan.
-
--- Kuinka! -- sävähti Bussy, tullen heitä lähemmäksi. -- Eikö isäntää
-tunneta talossa?... Kutsukaa tänne virkaatoimittava pormestari.
-
-Tämä käskevä ääni vaikutti soittajiin, ja toinen niistä tuli
-lähemmäksi.
-
--- Ah! -- huudahti hän pelästyneenä, kun ensin oli tarkasti katsellut
-prinssiä. -- Siinähän on meidän armollinen herramme ja isäntämme!
-
-Herttua tunnettiin helposti luonnottomasta haljenneesta nenästään,
-josta Chicotkin oli tehnyt laulun.
-
--- Sehän on hänen kuninkaallinen korkeutensa herttua! -- huusi mies
-ja tarttui yhtä hämmästyneenä toverinsa käsivarteen.
-
--- Te tiedätte nyt yhtä paljo kuin minäkin, -- sanoi Bussy. -- Mutta
-puhaltakaa nyt torviinne kaikin voimin, niin että koko kaupunki
-neljännestunnissa saa tietää hänen korkeutensa olevan täällä.
-Sillävälin matkaamme me, teidän korkeutenne, hitaasti linnaa kohti,
-ja sinne saavuttuamme on paistinvarras jo toivoakseni otettu esiin
-meidän nälkämme sammuttamista varten.
-
-Jo ensimäisten torventörähdysten jälkeen alkoi muodostua useita
-ihmisryhmiä. Ja kohta juoksi naisia ja lapsia pitkin kaupunkia
-huutaen: Hänen korkeutensa on kaupungissa!... Eläköön herttua!
-
-Raatimiehet, linnanherrat ja etevimmät aateliset kiiruhtivat nyt
-linnaan yhä taajenevien väkijoukkojen saattamina.
-
-Niinkuin Bussy jo oli otaksunut, olivat kaupungin ylimykset linnassa
-jo ennen prinssin tuloa häntä arvonmukaisesti vastaanottamassa.
-
--- Hyvät herrat, -- sanoi ruhtinas, -- olen kiiruhtanut tänne kunnon
-kaupunkiin Angersiin. Parisissa ovat mitä suurimmat vaarat uhanneet
-henkeäni. Olinpa jo kadottanut vapautenikin, mutta hyvien ystävien
-avulla onnistuin pakenemaan.
-
-Bussy puri huultaan. Hän ymmärsi sen pilkallisen katseen sisällön,
-jonka herttua häneen loi.
-
--- Ja nyt, -- lisäsi Frans, -- on henkeni ja turvallisuuteni taattu.
-
-Hämmästyneet maistraatinjäsenet huusivat heikosti: eläköön armollinen
-herttuamme!
-
-Väkijoukko, ajatellen niitä etuja, joita sille herttuan jokaisesta
-matkasta tavallisesti koitui, huusi voimakkaasti: eläköön!
-
-Tuossa tuokiossa oli Fransilla ympärillään hoviväkensä, jota hän
-Anjoun herttuana ylläpiti Angersissa ja jonka henkilökunnasta vain
-ylhäisimmät tunsivat isäntänsä. Sitten tuli kaupungin aatelisten ja
-naisten vuoro, niin että onnentoivotuksia riitti lähes puoleenyöhön.
-Kaupungilla toimeenpantiin juhlavalaistus, kiväärejä laukaistiin
-kaduilla ja toreilla, ja aina Méridorin linnaan asti toi tuuli
-tullessaan Angersin hyvien porvarien ilohuudot ja humun.
-
-
-
-
-18.
-
-Anjoun herttuan valtiotaitoa.
-
-
-Kun Bussy ja herttua lopultakin jäivät kahdenkesken, virkkoi
-viimeksimainittu:
-
--- Puhelkaamme nyt hetkinen. Tarkkasilmäinen Frans oli huomannut,
-että Bussy, heidän toisensa tavattuaan, oli tuntunut tavallistaan
-taipuvaisemmalta. Siitä hän hovituntemuksensa perusteella teki sen
-johtopäätöksen, että kreivi oli jotenkuten kiusallisessa asemassa
-ja että hän, herttua, voisi käyttää sitä hyödykseen. Mutta toiselta
-puolen oli Bussylläkin ollut miettimisen aikaa, niin että hän varsin
-tyynenä saattoi odottaa herttuan hyökkäystä.
-
--- Kun viimeksi toisemme tapasimme, olit sinä hyvin sairas, Bussy
-parkani!
-
--- Se on totta, teidän korkeutenne. Olin kovin sairas, ja melkein
-kuin ihmeen kautta minä pelastuin.
-
--- Sinulla oli myös luonasi muuan lääkäri, joka oli kauhean
-varovainen sinun parantumisesi suhteen, sillä hän ärhenteli niille,
-jotka uskalsivat sinua lähestyä.
-
--- Sekin on totta, teidän korkeutenne, sillä le Haudouin on minulle
-peräti uskollinen.
-
--- Hän kai pidätti sinua sängyssä, vai kuinka?
-
--- Pidätti, ja se oli vähällä saattaa minut ihan epätoivoon, kuten
-teidän korkeutenne voi huomata.
-
--- Mutta minusta tuntuu siltä kuin olisit voinut lähettää tohtorin
-hiiteen ja tulla minun kanssani ulos.
-
--- Kyllä kai, -- vastasi Bussy ja käänteli hermostuneesti hattuaan.
-
--- Mutta, -- jatkoi herttua, -- koska oli kysymys vakavasta asiasta,
-et sinä uskaltanut paljastaa.
-
--- Mistä on kysymys? -- huudahti Bussy ja painoi hatun päähänsä aina
-silmiä myöten. -- Luulen teidän korkeutenne sanoneen, että minä
-pelkäsin paljastaa itseäni?
-
--- Juuri niin minä sanoin.
-
-Bussy hypähti ylös tuoliltaan ja huusi:
-
--- Armollinen herra, te ette usko sanaakaan siitä, mitä nyt sanoitte.
-Minun ruumiissani on kaksikymmentä arpea todistamassa, että olen
-useamman kerran itseni paljastanut. En ole koskaan ollut pelkuri,
-mutta tunnen monta, jotka eivät voi sanoa samaa itsestään, eivät
-ainakaan voi sitä todistaa.
-
--- Teillä on aina kiistämättömät perusteenne, herra Bussy, -- virkkoi
-herttua, harmista kalveten, -- ja kun teitä nuhdellaan jostakin,
-suurennatte te aina sen moitteen ja kuvittelette olevanne siinä
-oikeassa.
-
--- Ooh, teidän korkeutenne! Minä tiedän hyvin, etten aina ole
-oikeassa, mutta tiedän myöskin sen, milloin olen väärässä.
-
--- Milloinka sitten olette väärässä, jos saan luvan kysyä?
-
--- Silloinkun palvelen kiittämättömiä ihmisiä.
-
--- Todentotta, hyvä herra, luulenpa teidän unohtavan itsenne, --
-sanoi prinssi ja nousi äkkiä ylös sillä arvokkuudella, mikä hänelle
-erinäisissä tilaisuuksissa oli ominaista.
-
--- Hyvä on, minä unohdan itseni, armollinen herra, -- vastasi Bussy.
--- Tehkää tekin kerran elämässänne se sama: unohtakaa itsenne -- tai
-unohtakaa minut.
-
-Bussy astui pari askelta ovea kohti, mutta prinssi ehätti hänen
-eteensä.
-
--- Kiellättekö siis, -- virkkoi herttua, -- että te samana päivänä,
-jolloin kieltäydyitte lähtemästä minun kanssani ulos, heti kohta
-senjälkeen poistuitte kotoanne?
-
--- Minä en kiellä koskaan mitään ellen ehkä sitä, jota minua
-pakotettaisiin tunnustamaan.
-
--- Sanokaapa siis minulle, miksi niin itsepäisesti tahdoitte jäädä
-kotiin?
-
--- Asiat pakottivat minut siihen.
-
--- Kotoiset asiatko?
-
--- Asiat kotona taikka muualla.
-
--- Minä otaksuin, että kun jokin ylimys on ruhtinaan palveluksessa,
-tämän ruhtinaan asioiden tulisi olla muita tärkeämpiä.
-
--- Kuka siis tavallisesti on huolehtinut teidän asioistanne,
-armollinen herra?
-
--- Myönnän, että se olette te, ja tavallisesti olenkin huomannut
-teidät uskolliseksi ja uhrautuvaksi. Tahdonpa mennä niinkin pitkälle,
-että annan teille pahan luontonne anteeksi.
-
--- Olette varsin hyvä!
-
--- No, no! Olihan tosin teilläkin hieman syytä olla minuun
-tyytymätön: minä näet olin luvannut teille rangaista Monsoreauta.
-Mutta onko hän sitten teistä niin vihattava tuo Monsoreau?
-
--- Ei lainkaan. Minusta hän on vain hirmuisen ruma ja minä olisin
-toivonut, että hänet olisi poistettu hovista, jotta minä olisin
-päässyt näkemästä hänen inhottavia kasvojaan. Te, armollinen herra,
-näytte sitävastoin siitä oliosta pitävän. Mutta eihän makuasioista
-pidä koskaan kiistellä.
-
--- Ooh, jos se kerran oli ainoa syy, niin ei teidän olisi tarvinnut
-olla niin kovin myrtyneellä mielellä minua kohtaan kuin mikäkin
-pahankurinen lapsi. Ja vielä enemmän teitte väärin siinä, että
-ette lähtenyt minun kanssani, mutta sensijaan läksitte yksin
-joutavanpäiväisten asioitten takia.
-
--- Joutavanpäiväisten! Olenko minä tehnyt joutavuuksia, minä? Ja te
-juuri äsken moititte minua siitä että... Sanokaapa, armollinen herra,
-mitä turhuuksia minä olen tehnyt?
-
--- Tehän tahdoitte kostaa d'Epernonille ja Schombergille, ellen
-väärin käsitä. Minullakin oli sama tarkoitus, mutta aika ei ollut
-sopiva.
-
--- Armollinen herra, mitä te tällä tarkoitatte, jos saan kysyä?
-
--- Surmatkaa vallan kernaasti ne kummatkin, niin, vaikkapa kaikki
-neljä. Olen siitä teille yhä enemmän kiitollinen. Mutta älkää niitä
-kiusottako, sillä niiden katkeruus kohdistuu minuun.
-
--- Mitä minä sitten olen tehnyt kunnon d'Epernonille?
-
--- Teidän toimestanne on hänen vaatteensa revitty rikki.
-
--- Vai niin, -- virkahti Bussy. -- Nyt tulee siis saksalaisen vuoro.
-Mitä minä olen tehnyt Schombergille?
-
--- Tahdotteko kieltää, että olette värjäyttänyt hänet siniseksi
-indigolla? Kun minä pari tuntia jälkeenpäin hänet näin, oli
-hän vieläkin yltäpäältä sininen. Ja sitäkö te kutsutte hyväksi
-pilanteoksi?
-
-Nyt alkoi prinssi kuitenkin vasten tahtoaan nauraa, ja Bussykin
-räjähti remakkaan nauruun, muistellessaan väriammeeseen pistettyä
-Schombergia.
-
--- Minunko siis, -- kysyi hän, -- luullaan tehneen heille nuo
-kepposet?
-
--- Luuletko sitten minun ne järjestäneen? -- tokasi prinssi.
-
--- Ja olisiko teillä sitten sydäntä moittia miestä, jolla olisi
-ollut tuollaisia päähänpistoja? Ah! Niinkuin äsken sanoin, olette te
-kiittämätön ihminen.
-
--- Olkoonpa niinkin. Jos todellakin poistuit sitä tarkoitusta varten,
-niin annan sinulle anteeksi.
-
--- Onko se varmaa, teidän korkeutenne?
-
--- On, kautta kunniani. Mutta et sinä vielä ole minusta päässyt.
-
--- Puhukaa sitten.
-
--- No, puhutaan sitten minusta itsestäni. Mitä olet tehnyt
-auttaaksesi minua?
-
--- Näettehän, armollinen herra, mitä olen tehnyt: olen kiiruhtanut
-Anjouhun.
-
--- Siis sinä, toisin sanoen, pakenit.
-
--- Pakenin, sillä pakenemalla pelastin minä myöskin teidät.
-
--- Mutta etkö sinä, sen sijaan että matkustit näin kauvaksi, olisi
-yhtä hyvin voinut jäädä Parisiin? Luullakseni sinä olisit ollut
-minulle paljo suuremmaksi hyödyksi Montmartressa kuin Angersissa.
-
--- En, teidän korkeutenne. Siinä kohden me olemme eri mieltä. Minä
-katsoin edullisemmaksi matkustaa Anjouhun.
-
--- Täytynee teidän kuitenkin myöntää, Bussy, että oikku ei ole mikään
-syy.
-
--- Mutta entä jos sen oikun tarkoituksena oli hankkia teille
-puolustajia?
-
--- No, se muuttaa asian. Kertokaapa, mitä olette tehnyt?
-
--- Siihen vastaan teille huomenna, armollinen herra, sillä juuri nyt
-täytyy minun lähteä.
-
--- Mitä varten, jos saan kysyä?
-
--- Neuvottelemaan erään mitä tärkeimmän henkilön kanssa.
-
--- Vai niin. Mene sitten, Bussy, mutta ole varovainen.
-
--- Mitä se hyödyttäisi? Emmekös me ole täällä voimakkaimmat?
-
--- Vaikkapa niinkin, mutta varovaisuus on sittenkin hyvä. Oletko jo
-ryhtynyt mihinkään toimenpiteisiin?...
-
--- Minä olen ollut täällä vasta kaksi päivää enkä tietenkään niin
-lyhyessä ajassa ole ehtinyt paljoa aikaansaada.
-
--- Mutta kaiketikin olet oleskellut täällä salaisesti?
-
--- Tietysti. Näettehän, millainen puku minulla on ylläni. Käytänkö
-minä tavallisesti kanelinvärisiä vaatteita?
-
--- Missä sinä asut?
-
--- Kun sen kuulette, armollinen herra, niin käsitätte
-uhrautuvaisuuteni... Minä asun eräässä pienessä hökkelissä
-kaupunginmuurin lähellä, ja sinne päästään sisälle joen puolelta.
-Kertokaapa nyt minulle, teidän korkeutenne, miten pääsitte pois
-Louvresta ja miten minä tulin kohdanneeksi teidät maantiellä väsynein
-hevosin ja d'Aubigné seurassanne?
-
--- Minulla on ystäviä.
-
--- Teilläkö ystäviä? -- tokasi Bussy. -- Ah, prinssi, te laskette
-leikkiä!
-
--- On ystäviä, joita sinä et tunne.
-
--- Ketäpä ne ovat?
-
--- Navarran kuningas ja d'Aubigné, jonka äsken näit.
-
--- Navarran kuningas!... Ah! Sehän on totta, tehän olette samoissa
-salaliittopuuhissa!
-
--- Minä en ole koskaan vehkeillyt, herra Bussy.
-
--- Vai niin. No, mutta kuinka pääsitte ulos Louvresta?
-
--- Sänkykamarini ikkunan kautta.
-
--- Todellakin! Teidän korkeutenne siis tiesi tikapuut?
-
--- Mitkä tikapuut?
-
--- Ne, jotka olivat kaapissa.
-
--- Kuinka ne ovat olleet sinun tiedossasi? -- kysyi prinssi kalveten.
-
--- Tietäähän teidän korkeutenne, että minulla joskus on ollut onni
-päästä siihen huoneeseen.
-
--- Sisareni Margotin aikana, eikö niin? Sinä siis silloin kiipesit
-ikkunan kautta sisälle?
-
--- Kiipesin, samalla tapaa kuin te sieltä ulos. Mutta minua
-ihmetyttää vain se, että te löysitte tikapuut.
-
--- En minä niitä löytänyt. Minulle annettiin tieto siitä, missä ne
-olivat.
-
--- Kuka antoi tiedon?
-
--- Navarran kuningas.
-
--- Ahaa! Navarran kuningas siis tiesi tikapuitten olemassaolon.
-Sitäpä minä en olisi koskaan uskonut. Varmaa kuitenkin on, että te
-nyt terveenä ja reippaana olette täällä. Nyt me annamme Anjoussa
-leimuta ja räiskyä, ja samoin myöskin Angoumoisissa ja Bearnissa.
-Siitä on koituva hauska ilotulitus!
-
--- Mutta etkö sinä puhunut jostain kohtaamisesta, Bussy?
-
--- Puhuin, ja se on totta se. Mutta tämä hupainen keskustelu sai
-minut unohtamaan koko asian. Jääkää hyvästi, armollinen herra!
-
--- Otatko hevosesi?
-
--- En, sillä jos se on teidän korkeudellenne tarpeellinen, niin
-saatte sen pitää. Minulla on myös toinen.
-
--- Siinä tapauksessa otan tarjouksen vastaan.
-
-Tuonnempana voimme selvitellä tilimme.
-
--- Kyllä, armollinen herra, ja suokoon jumala, etten minä silloin
-jäisi teille mitään velkaan!
-
--- Miksikä niin?
-
--- Siksi, etten voi sietää sitä henkilöä, jonka toimeksi tavallisesti
-jätätte laskujenne päättämisen.
-
--- Bussy!
-
--- Se on totta, armollinen herra. Olemmehan me sopineet siitä,
-ettemme enää puhu tästä asiasta.
-
-Prinssi, joka hyvin tiesi, miten suuresti hän nyt tarvitsi Bussyn
-apua, ojensi hänelle kätensä. Bussy tarttui siihen, mutta pudisti
-myöskin päätään.
-
-
-
-
-19.
-
-Herra Saint-Luc'in valtiotaitoa.
-
-
-Keskellä synkkää yötä Bussy palasi asuntoonsa. Mutta sen sijaan, että
-toivomuksensa mukaan olisi tavannut siellä Saint-Luc'in, löysikin hän
-vain kirjeen, jossa tämä ilmoitti saapuvansa seuraavana päivänä.
-
-Kello kuuden aikaan seuraavana aamuna läksi Saint-Luc kaupunkiin.
-Välittämättä erityisemmin väestössä vallitsevasta tavattomasta
-liikkeestä meni hän suoraan siihen taloon, jossa Bussy asui.
-
-Ystävykset syleilivät toisiaan sydämellisesti, ja Bussy virkkoi:
-
--- Paras Saint-Luc! Käykäähän sisälle tähän vähäiseen majaan. Minä
-oleksin nykyisin Angersissa.
-
--- Niinpä niin, -- vastasi Saint-Luc, -- ja vieläpä voittajan tavoin
-itse taistelukentällä.
-
--- Mitä sillä tarkoitatte, hyvä ystävä?
-
--- Sitä, ettei vaimoni salaa minulta mitään, yhtä vähän kuin minä
-häneltä. Sanalla sanoen, rakas Bussy, hän on kertonut minulle kaikki.
-Sallikaa minun nyt onnitella teitä, joka olette verraton kaikessa.
-Ja kun kerran olette kutsunut minut luoksenne, niin suvaitkaa, että
-annan teille hyvän neuvon.
-
--- Minkälaisen?
-
--- Vapauttakaa itsenne mahdollisimman pian tuosta vihattavasta
-Monsoreausta. Hovissa ei kukaan tunne teidän suhdettanne hänen
-vaimoonsa. Hetki siis on suotuisa. Ja kun sittemmin menette lesken
-kanssa naimisiin, niin ei kukaan voi sanoa, että olisitte surmannut
-miehen hänen vaimonsa tähden.
-
--- Mainiota ehdotustanne on vain yksi este haittaamassa: olen
-luvannut Dianalle säästää hänen miehensä henkeä, ellei hän itse
-hyökkää kimppuuni.
-
--- Siinä teitte väärin, sillä mitään sellaista ei pitäisi koskaan
-luvata. Ellette pidä kiirettä, tulee kyllä Monsoreau, joka on viekas
-heittiö, saamaan suhteen selville. Ja siitä selon saatuaan hän, jossa
-ei ole pisaraakaan ritarillisuutta, yksinkertaisesti salaa murhauttaa
-teidät.
-
--- Tapahtukoon Jumalan tahto! -- vastasi Bussy hymyillen. -- Mutta
-paitsi sitä, että tulisin rikkoneeksi Dianalle vannomani valan, jos
-hänen miehensä surmaisin...
-
--- Hänen miehensä!... Tiedättehän hyvin, että Monsoreau ei ole hänen
-miehensä!
-
--- Tiedän, mutta hän on sitä ainakin nimellisesti. Paitsi sitä, kuten
-jo sanoin, että rikkoisin vannomani valan, tulisi maailmakin minua
-tuomitsemaan.
-
-Sillä sitä, jota kaikki tänään pitävät villipetona, voidaan jo
-huomenna pitää pyhimyksenä, jos minä vain otan hänet hengiltä.
-
--- En minä kehottaisikaan teitä itseänne surmaamaan häntä.
-
--- Tarkoitatteko ehkä salamurhaajia? Voi, Saint-Luc, se on huono
-neuvo!
-
--- Kuka puhuu murhaajista?
-
--- Mitä sitten tarkoititte?
-
--- En mitään, hyvä ystävä. Minussa heräsi muuan ajatus, mutta se ei
-vielä ole tarpeeksi kypsynyt, niin että voisin siitä teille puhua.
-Minä en pidä Monsoreausta yhtään enemmän kuin tekään, vaikka minä
-inhoankin häntä eri syistä. Puhukaamme sen sijaan hänen rouvastaan.
-
-Bussy hymyili ja virkkoi:
-
--- Te olette uljas toveri, Saint-Luc, ja saatte olla varma
-ystävyydestäni. Niinkuin tiedätte, kuuluu ystävyyteeni kolme seikkaa:
-kukkaroni, miekkani ja elämäni.
-
--- Kiitos! Minä otan tarjouksen vastaan, mutta vain sillä ehdolla,
-että saan tarjota teille ihan samaa.
-
--- No, mitä aioitte puhua Dianasta? -- kysyi Bussy.
-
--- Haluaisin tietää, ettekö aio käydä Méridorissa?
-
--- Hyvä ystävä, te tiedätte minun epäilykseni.
-
--- Tiedän. Méridorissa voisitte helposti kohdata Monsoreaun,
-vaikkapa hän nyt onkin monen peninkulman päässä sieltä. Teidän olisi
-puristettava häntä kädestä, ja kovin tuskallista lienee tarttua
-sen miehen käteen, jonka mielellään kuristaisi kuoliaaksi. Samaten
-voisitte ehkä nähdä hänen syleilevän Dianaa, ja vaikeata kai olisi
-nähdä hyväiltävän naista, jota itse rakastaa.
-
--- Voi! -- huudahti Bussy harmissaan. -- Te siis varsin hyvin
-tiedätte, miksi en voi tulla Méridoriin! Nyt, hyvä ystävä...
-
--- Joko minun on lähdettävä? -- keskeytti Saint-Luc, käsittäen Bussyn
-tarkoituksen väärin.
-
--- Ei, minä päinvastoin pyydän teitä jäämään, sillä nyt on minun
-vuoroni tehdä kysymyksiä.
-
--- Antaapa kuulua.
-
--- Ettekö viime yönä kuilut kellojensoittoa ja kiväärinpauketta?
-
--- Kuulin kyllä. Ja me siellä kotosalla ihmettelimme, että mitä se
-mahtoi merkitä.
-
--- Ettekö tullessanne huomannut tavatonta liikettä kaduilla?
-
--- Minä juuri aioin kysyä teiltä siihen syytä.
-
--- Syynä siihen on se, että Anjoun herttua eilen tuli tänne.
-
-Saint-Luc hätkähti, kuin olisi hänelle ilmoitettu jonkin pahan hengen
-ilmestyminen.
-
--- Anjoun herttuako täällä? huudahti hän, -- Hänenhän väitettiin
-olevan vankina Louvressa.
-
--- Juuri siitä syystä, että hänet Louvressa vangittiin, hän nyt on
-täällä. Hänen onnistui karata ja hän pakeni tänne.
-
--- No, mitä muuta?
-
--- Nähkääs, hyvä ystävä, -- jatkoi Bussy, -- teillä on nyt mainio
-tilaisuus kostaa hänen majesteettinsa pikkumainen vainoaminen.
-Prinssi on jo muodostanut puolueensa. Hän kokoo pian sotaväkeä, ja me
-järjestämme pienen sisäisen sodan.
-
--- Ohoo! -- virkkoi Saint-Luc vakavana.
-
--- Ja minä olen lukenut teidät aseveljiemme joukkoon.
-
--- Kuningastako vastaan? -- kysäsi äkkiä kylmästi Saint-Luc.
-
--- Minä en sano juuri kuningasta vastaan, vaan niitä vastaan, jotka
-ehkä käyvät kimppuumme.
-
-
-
-
-20.
-
-Jatkoa.
-
-
--- Rakkahin Bussy! Minä olen tullut Anjouhun nauttimaan maaelämän
-rauhaa enkä taistelemaan hänen majesteettiaan vastaan.
-
-Mutta sallitte kai sen, että esittelen teidät hänen korkeudelleen?
-
-Te koetatte turhaan saada minua puolellenne. Minä en pidä Angersista,
-vaan olen aikonut heti poistua tästä kaupungista.
-
--- Paras Saint-Luc. Te tekisitte minulle suuren palveluksen, jos
-suostuisitte pyyntööni. Sillä herttua on minulta kysynyt, miksi minä
-olen saapunut tänne, ja kun minä en voi sitä hänelle tunnustaa, hän
-kun on ollut ihastunut Dianaan ja epäonnistunut suunnitelmissaan
-hänen suhteensa, niin olen minä kuvitellut hänelle tulleeni tänne
-taivuttamaan maakunnan aatelisia hänen puolelleen. Olenpa sanonut
-senkin, että minä nyt juuri tänä aamuna kohtaisin yhden heistä.
-
--- No, voittehan sanoa puhutelleenne tuota henkilöä ja selittää, että
-hän on pyytänyt kuuden kuukauden miettimisajan.
-
--- Huomaanpa, paras Saint-Luc, ettei teidän järjenjuoksunne ole
-hullumpi kuin minunkaan.
-
--- Kuulkaahan, Bussy. Minä olen tässä maailmassa kiintynyt vain
-omaan vaimooni, te rakastettuunne. Sopikaamme eräästä asiasta,
-nimittäin siitä, että minä aina olen suojeleva ja puolustava Dianaa,
-jotavastoin te puolustatte ja suojelette minun vaimoani. Me siis
-tahdomme tehdä liiton niitä turvataksemme, joita rakastamme, mutta
-se liitto ei koskaan saa tulla kosketuksiin politiikan kanssa. Vain
-siten me pääsemme yksimielisiksi.
-
--- Huomaan, Saint-Luc, että minun on taipuminen. Sillä tällä kertaa
-on teillä valtit käytettävinänne, minä kun tarvitsen teitä, jota
-vastoin te vallan hyvin tulette toimeen ilman minua.
-
--- Päinvastoin! Minähän juuri tarvitsen teidän suojelustanne.
-
--- Missä suhteessa?
-
--- Siinä tapauksessa, että kapinalliset aikoisivat ryöstää Méridorin.
-
--- Olette oikeassa, -- virkkoi Bussy. -- Se olisi tosiaankin
-arveluttavaa.
-
-Nyt jyrähtivät kanuunat, ja Bussyn palvelija ilmoitti, että herttua
-jo kolme kertaa oli kysellyt kreiviä. Ylimykset erosivat, vannottuaan
-toisilleen pitävänsä tuon valtiollisista vaikuttimista vapaan liiton
-pyhänä.
-
-Bussy riensi ruhtinaan palatsiin, jonne aatelistoa jo joka taholta
-tulvehti. Huhu Anjoun herttuan saapumisesta oli ehtinyt levitä, ja
-seudun kaikki kylät ja kaupungit joutuivat liikkeeseen sen uutisen
-kuultuaan. Bussy pani toimeen juhlallisen vastaanoton päivällisineen
-ja niihin kuuluvine puheineen. Sillä hän toivoi prinssin vastaanoton,
-päivällisten ja puheitten aikana saavansa nähdä Dianaa, vaikkapa vain
-pikimmältään.
-
-Tuuma onnistui. Bussy ratsasti nelisessä Méridoriin.
-
-Herttua piti sillävälin sangen kauniita puheita ja teki syvän
-vaikutuksen puhuessaan liigasta, kosketellessaan varovasti Guisein
-kanssa tekemäänsä liittoa ja esiintyessään ruhtinaana, jota kuningas,
-parisilaisten hänelle, Fransille, osottaman luottamuksen vuoksi, niin
-suuresti vainosi.
-
-Vastausten ja käsisuudelmien aikana silmäili Anjoun herttua
-tarkkaavaisesti läsnäolevia aatelismiehiä.
-
-Bussyn palatessa oli kello jo neljä iltapäivällä. Hän hyppäsi alas
-ratsunsa selästä ja meni heti hikisenä ja tomuisena herttuan luo.
-
--- Ah, reipas Bussyni, sinä tunnut olevan toimelias! -- sanoi herttua.
-
--- Kuten näette, armollinen herra.
-
--- Varo vain, ettet uudelleen sairastu. Ehkä et vieläkään ole täysin
-toipunut.
-
--- Ooh! Hätä ei ole tämännäköinenkään.
-
--- Mistä tulet nyt?
-
--- Tuolta ympäristöltä. Mutta onko teidän korkeutenne tyytyväinen
-näihin tervetuliaiskäynteihin? Vieraita kai on ollut paljo?
-
--- On, verraten runsaasti. Mutta yksi kuitenkin puuttui.
-
--- Kuka sitten?
-
--- Sinun suojattisi.
-
--- Minun suojattini! Kuka hän on, teidän korkeutenne?
-
--- Méridorin parooni.
-
--- Ah! -- virkahti Bussy, muuttuen hieman eriväriseksi.
-
--- Ja kuitenkaan ei häntä olisi unohdettava, vaikka hän unohtaakin
-minut. Hänellä on suuri vaikutusvalta tässä maakunnassa. Hän oli
-liigan angersilainen kirjeenvaihtaja. Guiset olivat hänet siksi
-valinneet, ja ne yleensä ottavat valikoiden uskottunsa. Siis, Bussy,
-hänen on tultava tänne.
-
--- Mutta entäpä jos hän ei sittenkään tulisi?
-
--- Ellei hän tule minun luokseni, täytyy minun ottaa ensi askel ja
-mennä hänen luokseen.
-
--- Méridoriinko?
-
--- Miksikäs ei?
-
-Nyt ei Bussy voinut olla heittämättä herttuaan harmin ja
-mustasukkaisuuden läpitunkevaa katsetta.
-
--- No niin, miksi ei, -- virkkoi hän sitten. -- Te olette ruhtinas.
-Kaikkihan on teille sallittua.
-
--- Luuletko hänen yhäkin olevan minulle vihoissaan?
-
--- Sitä en tiedä. Mistä minä sen tietäisin?
-
--- Etkö siis ole tavannut häntä?
-
--- En.
-
--- Mutta kääntyessäsi maakunnan aateliston puoleen ei sinun olisi
-pitänyt unohtaa häntäkään.
-
--- Minä en olisi sitä laiminlyönyt ellen olisi tiennyt, ettei hän
-mielellään haluaisi minua nähdä.
-
--- Mistä syystä?
-
--- Koska minun ei onnistunut pitää hänelle antamiani lupauksia. Siitä
-syystä en katsonut voivani mennä hänen luokseen.
-
--- Mutta saihan hän sen mitä halusikin?
-
--- Mitä niin?
-
--- Tahtoihan hän saada tyttärestään Monsoreaun kreivittären. Ja hän
-saikin sen.
-
--- Armollinen herra, jättäkäämme keskustelu tästä asiasta, -- lausui
-Bussy ja käänsi herttualle selkänsä.
-
-Samassa ilmoitettiin useitten aatelismiesten pyrkivän sisälle.
-Herttua riensi ottamaan niitä vastaan, ja Bussy sai aikaa punnita
-hänen sanojansa.
-
--- Mikähän mahtaakaan olla, -- ajatteli hän, -- herttuan tarkoitus
-Méridorin paroonin suhteen? Tahtookohan hän vain saada vanhasta
-paroonista kunnioitetun ja mahtavan tuen itselleen ja yrityksilleen?
-Taikka ovatkohan hänen valtiolliset suunnitelmansa vain keinona,
-minkä kautta hän aikoo lähennellä Dianaa?
-
-Bussy harkitsi prinssin nykyistä asemaa: Frans oli veljensä kanssa
-riidassa, hän oli paennut Louvresta ja esiintyi nyt kapinanjohtajana
-maaseudulla. Bussy asetti ajatuksissaan toiseen vaakakuppiin
-prinssin valtiolliset edut ja toiseen hänen rakkaudenhoureensa.
-Ja viimeksimainitut tuntuivat hänestä ensinmainittuja paljo
-köykäisemmiltä. Hän tunsi olevansa halukas antamaan herttualle
-anteeksi hänen kaikki muut vikansa, kunhan vain jättäisi Dianan
-rauhaan. Palatsin portilla kohtasi Bussy rehelliset, hymyilevät
-kasvot, joiden hän luuli olevan monen peninkulman päässä.
-
--- Ah! -- huudahti hän iloisesti. -- Vai sinä se oletkin, Remy!
-
--- Minä, armollinen herra.
-
--- Aioin kirjoittaa sinulle ja pyytää sinun tulemaan tänne.
-
--- No, sepä oli hyvä, sillä minä jo luulin, että te minua
-nuhtelisitte.
-
--- Mistäpä syystä?
-
--- Syystä että olen tullut tänne ilman teidän lupaanne. Mutta
-saatuani kuulla Anjoun herttuan paenneen Louvresta ja matkustaneen
-maakuntaansa muistui mieleeni, että te olitte Angersissa, ja minä
-ajattelin, että ehkä voi syttyä sisällinen sota ja että runsaasti
-iskuja kaiketi tultaisiin puolin ja toisin jakelemaan, minkävuoksi
-kiiruhdin tänne.
-
--- Siinä teit oikein, Remy. No, olethan nyt saanut minut käsiisi?
-
--- Ikäänkuin siinä mitään vaikeuksia olisi ollutkaan! Kysyin herttuan
-palatsia ja odottelin teitä tässä portilla, saatuani ensin hevoseni
-talliin, jossa luulin nähneeni teidän hevosenne.
-
--- Sen näitkin, sillä prinssi oli hukannut oman hevosensa. Minä
-annoin hänelle Rolandini lainaksi, ja kun hänellä ei ollut muuta
-hevosta, niin hän sen piti.
-
--- Taaskin tunnen teidät tuossa asiassa: tehän oikeastaan olettekin
-ruhtinas, ja ruhtinas on vain palvelija.
-
--- Elä aseta minua niin korkealle. Nyt saat pian nähdä, miten sinun
-ruhtinaasi asuu.
-
-Hän vei Haudouinin kaupunginmuurin vierustalla olevaan pikku
-asuntoonsa.
-
--- Nyt näet palatsin, -- virkkoi Bussy. -- Hae nyt asunto itsellesi,
-niinkuin parhaiden taidat.
-
--- Se käy kyllä laatuun. Minä en tarvitse suurta huonetta. Ja
-niinkuin tiedätte, voisin minä nukkua vaikka seisoallani, jos niin
-tarvittaisiin. Siihen olen nyt tarpeeksi väsynyt.
-
-Nyt ystävykset erosivat. Ja Bussy, tyytyväisenä sen johdosta, että
-Diana ja Remy olivat häntä niin lähellä, nukkui heti.
-
-Varhain seuraavana aamuna kiiruhti Bussy linnaan, käskettyään ensin
-saattamaan tiedon Remylle, että tämäkin saapuisi sinne. Kreivi
-oli halukas näkemään hänen korkeutensa ensimäiset aamuhaukottelut
-saadakseen selville hänen ajatuksensa, jos mahdollista, jo ensi
-katseista. Herttua heräsi, mutta olisippa saattanut sanoa, että
-hänellä, samoinkuin veljellään Henrikillä oli nukkuessaan naamari
-kasvoillaan, niin ettei Bussy tuosta aikaisesta aamutervehdyksestään
-juuri mitään hyötynyt. Kuitenkin oli hän heti saanut suunnitelluksi
-suuren joukon tehtäviä, toisen toistaan tärkeämpiä.
-
-Ensinnäkin kävelymatka muurien ulkopuolella linnoitusten
-tutkimistarkoituksessa. Sitten asukkaitten tarkastus. Senjälkeen
-käynti asevarastoissa ja määräys kaikenlaisten ampumatarpeitten
-hankintaan. Sitten seurasi maakunnan verotuksen arvioiminen, jonka
-tarkoituksena olisi asettaa ruhtinaan hyville ja uskollisille
-alamaisille pieni lisävero hänen korkeutensa rahavarojen
-kartuttamiseksi. Ja viimeksi kirjeiden kirjoittaminen. Bussy
-kuitenkin tiesi, ettei tähän viimeiseen kohtaan tarvinnut sentään
-panna kovin suurta huomiota, sillä Anjoun herttua hyvin harvoin
-kirjoitteli kirjeitä.
-
--- Vai niin, vai olet sinä jo täällä? -- sanoi herttua herättyään.
-
--- Olen armollinen herra. En ole voinut nukkua. Teidän korkeutenne
-edut ovat yhtämittaa painaneet mieltäni. Mutta mitä me nyt
-aamulla kaikkein ensiksi teemme? Mitä teidän korkeutenne sanoisi
-metsästysretkestä?
-
--- Kuinka! Sinä väität koko yön ajatelleesi minun asioitani, ja
-tuloksena tästä valvomisestasi ja miettimisestäsi ehdottelet nyt
-minulle metsästysretkeä? Mitä se merkitsee?
-
--- Se on kyllä totta. Sitäpaitsi ei meillä ole ajokoiria.
-
--- Eikä ylihovijahtimestariakaan, -- huomautti prinssi.
-
--- Sepä juuri tekisikin metsästyksen hauskemmaksi.
-
--- Minä en sano samalla tavalla. Omasta puolestani kaipaan häntä.
-
-Herttua lausui nuo sanat äänenpainolla, jonka tarkoituksen Bussy
-hyvin käsitti.
-
--- Tuo arvon mies, teidän korkeutenne ystävä, ei kuitenkaan liene
-ollut teidän pelastumistanne avustamassa.
-
-Herttua hymyili ja Bussy lisäsi:
-
--- Ahaa! Minä tunnen tuon hienon hymyn. Se ennustaa onnettomuutta.
-Varokoon Monsoreau itseään!
-
--- Sinäkö siis kannat kaunaa häntä kohtaan?
-
--- Mitä varten sitä tekisin?
-
--- Syystä että hän on ystäväni.
-
--- Minä päinvastoin häntä siinä tapauksessa säälin.
-
--- Mitä sillä tarkoitat?
-
--- Nähkääs, kuta korkeammalle teidän korkeutenne antaa hänen nousta,
-sitä alemmaksi hän putoo, kun lankeemuksen päivä kerran tulee.
-
--- Kas, kun sinä olet tänään hyvällä tuulella! Mutta minä kuitenkin
-pysyn mielipiteessäni, nimittäin että Monsoreau olisi nyt täällä
-ollut meille hyödyksi.
-
--- Kuinka niin?
-
--- Koska hänellä on maatiloja täällä ympäristöllä.
-
--- Hänelläkö?
-
--- Hänellä tai hänen vaimollaan.
-
-Bussy puri huultaan. Herttua johti keskustelun siihen kohtaan, josta
-tuon jalon kreivin oli edellisenä iltana ollut niin vaikea selviytyä.
-
--- Niinkö teidän korkeutenne luulee? -- kysyi hän viimein.
-
--- Tietysti. Méridor on kolmen liöön päässä Angersista. Senhän
-tiennet parhaiten sinä, joka toit sieltä luokseni vanhan paroonin.
-
-Bussy katsoi täytyvänsä pitää varansa, jottei paljastaisi itseään.
-
--- Minä saatoin hänet teidän korkeutenne luo, -- virkkoi hän, -- kun
-hän sitä minulta pyysi ja rukoili... Muuten ei minun palvelukseni
-häntä paljoakaan hyödyttänyt.
-
--- Kuulehan! Minulle pälkähtää jotain päähäni. Monsoreau on voittanut
-ensi pelin, mutta sinä olet voittava toisen.
-
--- Mitä teidän korkeutenne tarkoittaa?
-
--- Se on ihan yksinkertainen juttu. Sinähän tunnet minut, Bussy?
-
--- Se onnettomuus on tullut osakseni, armollinen herra.
-
--- Luuletko sinä minua sellaiseksi mieheksi, joka kostamatta voin
-sietää loukkausta?
-
--- Se riippuu asianhaaroista.
-
-Herttua hymyili vieläkin inhottavammin kuin äsken, puri huultaan ja
-nyökäytti Bussylle päätään.
-
--- Selittäkää tarkemmin, armollinen herra!
-
--- No niin! Ylihovijahtimestari on varastanut minulta nuoren tytön,
-jota minä rakastin, tehdäkseen hänet vaimokseen. Minä vuorostani
-tahdon nyt varastaa häneltä hänen vaimonsa, tehdäkseni hänestä
-itselleni rakastajattaren.
-
-Bussy koetti hymyillä, mutta siitä hymyilystä syntyi vain irvistys.
-
--- Varastaisitteko hänen vaimonsa? - mutisi hän.
-
--- Minusta ei mikään ole sen helpompaa, -- sanoi herttua. -- Hän on
-nyt palannut isänsä luo. Sinun kertomuksesi mukaan hän halveksii
-miestään. Minulla siis ehkä voisi olla syytä otaksua, että hän
-pitäisi minua Monsoreauta parempana, varsinkin jos minä lupaan
-hänelle... sitä mitä aion.
-
--- Mitä aikoo hänen korkeutensa hänelle luvata?
-
--- Tehdä hänet vapaaksi miehestään.
-
-No, miksi ette tehnyt sitä heti? -- oli Bussy huudahtamaisillaan.
-Mutta hän malttoi mielensä ja sanoi sensijaan: Tekisikö teidän
-korkeutenne todellakin niin kauniin teon?
-
--- Saathan nähdä. Joka tapauksessa aion käydä Méridorissa.
-
--- Rohkenisitteko sen tehdä?
-
--- Miksi en?
-
--- Haluaisitteko näyttäytyä tuolle vanhalle paroonille, jonka
-hylkäisitte, vaikka ensin olitte minulle luvannut...
-
--- Minulla on mainio selitys käytettävissäni.
-
--- Mistä pirusta te aina niitä löydätte?
-
--- Minä sanon hänelle näin: en ole tahtonut purkaa avioliittoa,
-sillä Monsoreau, joka tiesi, että te olitte liigan pää-asiamiehiä ja
-että minä olin sen päällikkö, oli uhannut ilmiantaa meidät kummatkin
-kuninkaalle.
-
--- Onko tuo teidän korkeutenne omaa sepittämää?
-
--- Ei se ole kokonaan mielikuvitusta, se minun täytyy tunnustaa.
-
--- Siinä tapauksessa minä käsitän.
-
--- Käsität, niinkö sanot? -- tokasi herttua, käsittäen väärin Bussyn
-sanojen tarkoituksen.
-
--- Niin.
-
--- Minä kuvittelen hänelle asiat siinä valossa, -- jatkoi herttua,
--- että minä, naittaessani hänen tyttärensä, pelastin hänen oman
-henkensä.
-
--- Mainiosti keksitty!
-
--- Eiköpähän olekin? Mutta käskeppä varustamaan hevoset kuntoon, niin
-me ratsastamme katsomaan, miten tuo vanha kunnonmies Méridorissa
-jaksaa.
-
--- Heti! -- vastasi Bussy, ollen miltei pois suunniltaan.
-
--- Anteeksi, armollinen herra, sanoi hän ovelle ehdittyään, -- kuinka
-monta hevosta on varattava?
-
--- Neljä tai viisi, kuten haluat.
-
--- Jos jätätte asian minun ratkaistavakseni, niin käsken minä
-varaamaan sata.
-
--- Hyv'on. Sano sitten sata, -- virkkoi prinssi hämmästyneenä. --
-Mutta mitä varten tarvittaisiin niin monta?
-
--- Että meillä päällekarkauksen sattuessa olisi viisikolmatta
-käytettävinämme.
-
-Herttua hätkähti ja toisti:
-
--- Päällekarkauksen sattuessa?
-
--- Niin. Olen kuullut puhuttavan, -- vastasi Bussy, -- että seutu
-on hyvin metsäistä, enkä lainkaan oudoksuisi, jos siellä teidän
-päällenne hyökättäisiin.
-
--- Luuletko niin?
-
--- Teidän korkeutenne tietää, ettei todellinen rohkeus halveksi
-varovaisuutta.
-
-Herttua kävi miettiväiseksi.
-
--- Minä siis ehkä käsken järjestämään kuntoon sataviisikymmentä, --
-virkkoi Bussy ja siirtyi lähemmäksi ovea.
-
--- Odotahan hetkinen!
-
--- Mitä teidän korkeutenne käskee?
-
--- Luuletteko, että minä olen turvassa täällä Angersissa, Bussy?
-
--- Tietysti, sillä vaikka kaupunki ei olekkaan kovin suuri, on se
-kuitenkin lujasti linnoitettu.
-
--- Kyllä, hyvin linnoitettu. Mutta kuitenkin se voi olla huonosti
-puolustettu. Niin urhoollinen kuin oletkin, et sittenkään voi olla
-kuin yhdessä paikassa samalla kertaa.
-
--- Se on kyllä uskottavaa.
-
--- Ellen minä ole turvassa täällä kaupungissa, enkä minä tietysti
-ole, kun kerran Bussy sitä epäilee...
-
--- Mutta enhän minä ole sanonut epäileväni, armollinen herra.
-
--- Hyvä, hyvä! Ellen minä vielä ole täällä turvassa, niin tahdon
-tulla turvatuksi heti.
-
--- Hyvin puhuttu, armollinen herra.
-
--- Minä tarkastan linnan ja varustan sen lujaksi.
-
--- Olette oikeassa, armollinen herra, lujat varustukset...
-
-Bussy sammalsi. Hänen tapansa ei ollut osottaa pelkuruutta eikä hän
-löytänyt sanoja, kun oli puhe varovaisuustoimenpiteistä.
-
--- Ja vieläkin muuan seikka johtuu mieleeni.
-
--- Tänä aamuna syttyy runsaasti kauniita ajatuksia, armollinen herra.
-
--- Minä kutsutankin Méridorin perheen tänne.
-
--- Teidän korkeutenne. Teillä on totisesti tänään erinomaisesti
-hienostunut kyky laatia ehdotuksia, joiden täytyy hämmästyttää...
-Mutta nyt meidän on riennettävä linnaan.
-
-Prinssi huusi palvelijoitaan, sillä hän tahtoi nousta pukeutumaan.
-Bussy käytti tilaisuutta hyväkseen pujahtaakseen ulos. Eräästä
-ulommaisesta huoneesta hän löysikin etsimänsä Haudouinin. Kreivi vei
-hänet herttuan virkahuoneeseen, kirjoitti siellä muutamia sanoja,
-riensi sitten puutarhaan, poimi sieltä ruusuja kukkavihoksi, kääri
-kirjeen vihon ympärille, pyörähti talliin, satuloi Rolandin, pisti
-kukkavihon Remyn käteen ja käski hänen nousta hevosen selkään. Sitten
-hän saattoi Remyn kaupungin ulkopuolelle, ja muuatta polkua osottaen,
-sanoi tälle:
-
--- Anna nyt Rolandin mennä, mihin se tahtoo. Polun päässä tulee
-metsä, sieltä löydät puiston, jonka ympärillä on muuri, ja siinä
-kohdassa muurin ulkopuolella, johon Roland pysähtyy, heität sinä
-tämän kukkavihon muurin yli.
-
-Kirjelappu oli näin kuuluva: "Odotettu ei saavu, sillä hän, jota ei
-odotettu, on saapunut ja on vaarallisempi kuin milloinkaan ennen
-syystä että hän yhäkin rakastaa. Tutki silmin ja sydämin kaikki se,
-mikä tässä paperissa näkymättömänä piilee".
-
-Remy jätti Rolandin suitset höllälle, ja hepo kiisi täyttä neliä
-Méridoriin. Bussy palasi takaisin palatsiin. Prinssi oli jo ehtinyt
-pukeutua.
-
-Puoli tuntia ratsastettuaan pysähtyi Remy erään puolittain
-sortuneen muurin luo, jolla kasvoi muurivihreää ja jota tuuheat
-tammet varjostivat. Siinä hän kääri kirjelipun tiukemmin kukkavihon
-ympärille ja "halloota" voimakkaasti huutaen heitti vihon muurin yli.
-
-Hiljainen huudahdus kuului muurin toiselta puolen, ja siitä Remy
-ymmärsi, että kukat ja kirje olivat joutuneet oikeisiin käsiin.
-Ja kun hänellä ei enää ollut mitään muuta tekemistä, sillä muita
-määräyksiä ei hänelle oltu annettu, palasi hän takaisin samaa tietä,
-jota oli tullutkin.
-
-Bussy tarkasteli sillävälin prinssin seurassa linnaa. Remy tapasi
-hänet juuri kun hän oli tarkastamassa muuatta maanalaista käytävää,
-joka johti eräälle salaportille.
-
--- No, mitäpä tiedät? -- kysyi hän kirjeenkantajaltaan. -- Mitä olet
-nähnyt? Mitä olet kuullut? Mitä olet tehnyt?
-
--- Olen nähnyt muurin, kuullut huudon ja ratsastanut seitsemän
-liöötä, -- vastasi Remy lyhyesti oikean spartalaisen tavoin.
-
-
-
-
-21.
-
-Roland.
-
-
-Herttuan ystävät ja seuralaiset Antraguet, Ribeirac ja Livarot
-saapuivat muutaman päivän perästä Parisista Angersiin, jouduttuaan
-ensin kaupungin portilla Angersin hyvien porvarien kanssa vähemmän
-miellyttävään käsirysyyn, josta heidän ehkä olisi ollut vaikea
-suoriutua ilman prinssin ja Bussyn väliintuloa.
-
-Näiden ystäväinsä seurassa saattoi nyt Anjoun herttua toimeenpanna
-perinpohjaisia tarkastuksia yltympäri koko linnoituksen.
-Ratsastellessaan oli hänellä aina seuralaisinaan nuo kolme niin
-odottamatta saapunutta ystävää, joille Angersin porvarit olivat ylen
-ylpeileviä, vaikkakaan vertailu heidän ja noiden ratsastustaitoisten
-aatelismiesten välillä ei suinkaan olisi ollut heille itselleen
-eduksi.
-
-Eräänä kauniina päivänä saapui sinne juhlallisessa järjestyksessä
-kaksikymmentäkaksi irtohevosta, kolmekymmentä rahtihevosta ja
-neljäkymmentä muulia, jotka hevospaareineen, rattaineen ja
-kuormavankkureineen muodostivat Anjoun herttuan kuormaston. Tämä
-kaikki tuli kuin taikavoiman kautta Toursista, ja se oli maksanut
-tuon sievosen summan viisikymmentätuhatta écuta, jotka herttua oli
-siihen tarkoitukseen määrännyt.
-
-Tunnustettava tosin on, että hevosilla oli satulat, mutta niitä
-satuloita ei oltu satulasepälle maksettu, ja että raha-arkuissa
-riippuivat mahtavat lukot, mutta itse arkut olivat tyhjät. Tämä
-viimeksimainittu seikka oli kuitenkin prinssille kunniaksi, sillä hän
-olisi voinut täyttää arkut pakkoveroilla. Mutta prinssin luonne ei
-sallinut julkista ottamista. Hän piti parempana ottaa salaa. Kaikesta
-huolimatta tuo kulkue teki Angersin kaupungissa mahtavan vaikutuksen.
-
-Ruhtinaan uskotut kantoivat heti raha-arkut säiliöön, sillä
-tarvittiinhan toki luotettavia henkilöitä kuljettamaan olemattomia
-summia. Sitten sulettiin linnanportit uteliaan väkijoukon nenän
-edessä. Tämän varovaisuustoimenpiteen vuoksi tuli rahvas vakuutetuksi
-siitä, että prinssi oli tuottanut rahaa ainakin pari miljoonaa,
-vaikka kysymys päinvastoin koski sitä että kaupungin olisi hankittava
-vastaava summa noitten arkkujen täytteeksi.
-
-Siitä päivästä alkaen vahvistui myös huhu Anjoun herttuan
-rikkaudesta. Kautta koko maakunnan puhuttiin pian siitä, että herttua
-olisi riittävän rikas sotimaan vaikka koko Euroopaa vastaan. Tuo
-luottamus hänen rahakirstuihinsa kannustaisi myös hyviä porvareja
-kärsivällisesti kestämään sen uuden veron, jonka herttua ystäväinsä
-neuvosta aikoi heidän maksettavakseen panna.
-
-Tiet olivat täynnään Anjouhun rientäviä aatelismiehiä, jotka
-saapuivat vakuuttamaan prinssille alamaista uskollisuuttaan ja
-tarjoomaan hänelle palvelustaan. Anjoun herttua puolestaan haki
-alituiseen katseillaan jotain erityistä aarretta. Mutta Bussy
-onnistui toimenpiteissään, niin etteivät herttuan haeskelut päässeet
-ulottumaan siihen linnaan asti, jossa, Diana asui.
-
-Anjoun herttuan näin jatkaessa tarkastelujaan ja tutkimuksiaan saapui
-Monsoreau eräänä päivänä kaupungin portille. Hän oli ratsastanut sinä
-päivänä kahdeksantoista liöötä, ja hänen hevosensa oli väsymyksestä
-puolikuollut.
-
-Aika, jolloin matkustavainen ei monestikaan ilman vaikeuksia päässyt
-kaupunkiin, oli jo ohitse. Angerssissa oltiin niin ylpeitä, että
-sinne kait olisi päästetty vaikka kokonainen pataljoona sveitsiläistä
-kaartia itse urhoollisen Crillonin johdolla. Herra Monsoreau ilmoitti
-heti etsivänsä Anjoun herttuaa. Mutta hän ei kuullut edes vartian
-huutamaa vastausta, sillä hänen hevosensa ei näyttänyt voivan pysyä
-koivillaan muuten kuin ehkä sen tasapainon avulla, mikä johtui sen
-omasta nopeasta vauhdista. Olisi voinut lyödä vetoa siitä, että
-hevonen kaatuisi heti pysähdyttyään.
-
-Se pysähtyi tosiaankin palatsin edustalle, mutta Monsoreau oli etevä
-ratsastaja ja hevonen oli mainiota rotua. Senvuoksi jäivät molemmat
-seisomaan jaloilleen.
-
--- Missä on Anjoun herttua? -- huusi kreivi.
-
--- Hänen korkeutensa on jossain tarkastusmatkalla, -- vastasi
-vahtisotilas.
-
--- Saamari! -- ärjyi Monsoreau. -- Minun asiani olisi ollut mitä
-tärkeintä laatua. Mitä minun nyt on tekeminen?
-
-Siinä samassa tuli paikalle muuan mies, joka ilmoitti olevansa
-hovimestari. Hänelle herra Monsoreau ilmaisi kaikki ristimä- ja
-sukunimensä, virkansa ja arvonsa, jotka kuultuaan hovimestari
-nöyrästi kumarsi, sillä ylihovijahtimestarin nimi maakunnassa kyllä
-tunnettiin.
-
--- Herra kreivi, -- sanoi hän, -- ettekö suvaitse käydä linnaan
-lepäämään? Siitä on kulunut tuskin kymmentä minuuttia, kun hänen
-korkeutensa läksi ratsastamaan, eikä hän varmastikaan palaa ennen
-kello kahdeksaa.
-
--- Kello kahdeksaa! Sepä olisi ajan hukkaamista, sillä minulla on
-ilmoitettavana sangen tärkeä uutinen, joka pitäisi mahdollisimman
-pian saada hänen korkeutensa tietoon. Ettekö voi antaa minulle
-hevosta ja opasta?
-
--- Hevosia täällä kyllä on, herra kreivi, mutta opasta en voi antaa,
-sillä hänen korkeutensa ei sanonut, mihin hän aikoo mennä. Mutta
-kun kyselette tiellä, niin ehkäpä saatte sen tietää. Sitäpaitsi en
-tahtoisi lähettää linnasta pois ainoatakaan miestä, sillä hänen
-korkeutensa tahtoo, että linnaa hyvin vartioidaan.
-
--- Vai niin, -- murahti ylihovijahtimestari. -- Eikö täällä sitten
-olla hyvässä turvassa?
-
--- Ooh, herra kreivi, sellaisten miesten kuin Bussyn,
-Livarotin, Antraguetin ja Ribeiracin kera aina ollaan turvassa,
-mainitsemattakaan voittamatonta ruhtinasta, hänen korkeuttaan Anjoun
-herttuaa. Mutta ymmärrättehän, että...
-
--- Ymmärrän, että kun ne eivät ole täällä, niin turvallisuus ei ole
-niinkään taattua.
-
--- Aivan niin.
-
--- Siinä tapauksessa minä otan tallista hevosen ja koetan hakea
-käsiini hänen korkeutensa. Voinhan tosiaankin kysellä lähemmin tiellä.
-
--- Kaiken todennäköisyyden mukaan te sillä tavoin tulette löytämään
-hänen korkeutensa.
-
-Monsoreau siirtyi talliin, jossa oli kymmenen tai kaksitoista mitä
-kauneinta hevosta. Hän silmäili niitä hevostentuntijan katsein.
-
--- Minä otan tuon tummanruskean, -- sanoi hän. Satuloikaa se minua
-varten.
-
--- Se on hänen korkeutensa lempihevonen, Roland. -- Sillä hän
-ratsastelee joka päivä. Hän on saanut sen lahjaksi kreivi Bussyltä,
-eikä se nyt olisi tässä tallissa ollutkaan ellei hänen korkeutensa
-tänään koettelisi uusia, Toursista saamiaan hevosia.
-
--- Näyttää siis siltä, että minäkin osaisin hevosia arvostella.
-
-Minuutissa oli Roland satuloitu ja Monsoreaun kreivi sen selässä.
-
--- Herttua meni ulos tästä portista ja läksi ratsastamaan tuota katua
-alaspäin, -- sanoi hovimestari.
-
-Kun Monsoreau huomasi, että hevonenkin ihan itsestään läksi samalle
-suunnalle, virkkoi hän:
-
--- Kautta kunniani! Voisipa sanoa, että Rolandilla on tarkka vainu!
-
-Kehottamatta porhalsi hevonen täyteen neliseen. Loikkasipa se vielä
-oikotiellekin, päästäkseen pikemmin perille, ja pudisteli samalla
-päätään, ikäänkuin tahtoakseen ohjista vapautua.
-
--- Huomaanpa tosiaankin, -- mutisi Monsoreau, -- ettei sinua ole
-turhanpäitten kehuttu. No niin, Roland, koska sinä niin hyvin osaat
-tien, niin juokseppa vaan!
-
-Hän heitti ohjat Rolandin kaulalle.
-
-Ulkobulevardille päästyään hevonen hetkeksi pysähtyi kuin
-harkitakseen, kääntyisikö oikealle vai vasemmalle. Sitten se kääntyi
-vasemmalle. Samassa meni siitä muuan talonpoika ohi.
-
--- Oletteko nähnyt mitään ratsastajajoukkuetta, ystäväni? -- kysyi
-Monsoreau.
-
--- Olen, herra, -- vastasi mies. -- Tuolla kauvempana ne kohtasin.
-
-Hän osotti sille suunnalle, mihin Roland jo oli menossa.
-
--- Juoksehan, Roland, juokse, -- virkahti silloin ylihovijahtimestari
-hevoselleen. Se alkoikin heti ravata.
-
-Hevonen juoksi vielä hetken pitkin bulevardia. Sitten se kääntyi
-äkisti oikealle, muutamalle polulle, joka kiemurtelihe halki kedon ja
-jonka kahdenpuolen helotti tuhansittain kauniita kukkia. Monsoreau
-arveli aluksi pysäyttää Rolandin. Mutta hevonen näytti olevan
-asiastaan niin varma, että kreivikin antoi sen mennä menojaan.
-
-Maisemat alkoivat ratsastajasta vähitellen tuntua tutuilta.
-
--- Mitä nyt! -- puheli hän itsekseen, metsään ehdittyään. -- Tämähän
-näyttää siltä kuin tulisimme me Méridoriin. Olisikohan ehkä hänen
-korkeutensa ratsastanut sille suunnalle?
-
-Ylihovijahtimestarin otsa synkistyi heti sitä ajatellessaan. Ja
-olihan hän tullut sitä joskus ennenkin ajatelleeksi.
-
--- Ho hoo! -- murahti hän. -- Ja minä kun aioin heti tavata prinssiä
-ja vasta huomenna käydä tervehtimässä vaimoani! Olisinkohan ehkä niin
-onnellinen, että kohtaisin molemmat samalla kertaa?
-
-Monsoreau hymyili pirullista hymyä.
-
-Hevonen nelisti sillävälin eteenpäin tien tuntemuksessaan täysin
-varmana.
-
-Hetken kuluttua se alkoi hirnua. Ja toinen hirnahdus vastasi siihen
-Méridorin puiston laidasta.
-
--- Ahaa! -- virkkoi ylihovijahtimestari. -- Rolandilla tuntuu olevan
-siellä tuttuja.
-
-Äkkiä huomasi Monsoreau muurin ja sen viereen kiinnisidotun hevosen.
-
--- Täällä on joku ihminen, -- sanoi Monsoreau kalveten.
-
-
-
-
-22.
-
-Mitä Monsoreaun kreivillä oli ilmoitettavana.
-
-
-Monsoreaun kreiviä kohtasi toinen yllätys toisensa perästä.
-Méridorin muuri, jonka luo hän oli joutunut kuin jonkin taikavoiman
-vaikutuksesta; hevoset, jotka hörhöttivät toisilleen kuin vanhat
-tutut kuunapäivänä: tuossa kaikessa oli epäilemättä jotain sellaista,
-mikä olisi saanut vähemmänkin epäluuloisen miettiväiseksi.
-
-Lähemmäksi tultuaan, ja se tapahtui, kuten arvata sopii, varsin
-joutuisasti, huomasi hän muurin siltä kohdalta olevan melkoista
-matalamman. Ihmisjalkain askeleet näyttivät muodostaneen kuin raput
-kivien lomiin, ja äskentaitettuja lehviä siellä täällä oksilla.
-
-Yhden ainoan kerran silmättyään huomasi kreivi kaiken, ja
-kokonaisvaikutuksesta hän alkoi eritellä yksityiskohtia.
-
-Hevosta oli ensin tarkastettava, ja se tapahtuikin. Vieraalla
-hevosella oli hopeallakirjailtu satulavaippa, jonka toisessa kulmassa
-oli kirjaimet F. ja A.
-
-Ei siis mitään epäilystä enää. Hevonen oli prinssin, sillä nuo
-nimikirjaimethan tarkoittivat Frans Anjoulaista.
-
-Sen huomattuaan muuttuivat kreivin epäilykset todelliseksi peloksi.
-Herttua siis oli lähtenyt tälle suunnalle. Kaiken todennäköisyyden
-mukaan hän tuli tänne usein, koskapa, tuota muurin viereen
-kiinnipantua hevosta lukuunottamatta, myöskin Roland tunsi tien.
-
-Ja kun kerran kohtalo oli johdattanut hänet näille jäljille,
-päätti Monsoreau seurata niitä loppuun asti. Se soveltui muutenkin
-hänen tapoihinsa sekä ylihovijahtimestarina että mustasukkaisena
-aviomiehenä.
-
-Mutta niin kauvan kuin hän viipyisi muurin ulkopuolella, ei hän
-tietystikään saisi mitään nähdä. Senvuoksi hän sitoi hevosensa tuon
-toisen hevosen viereen ja alkoi sitten reippaasti kiivetä muurille.
-
-Monsoreau oli parahiksi päässyt tähystyspaikalleen, kun hän jo älysi
-sinisen naistenkapan ja mustan viitan erään puun juurella. Kappa
-kuului tietenkin naiselle ja viitta miehelle. Sitäpaitsi ei hänen
-tarvinnut sitä kauvemmin tutkiakkaan, sillä kohta hän näki noin
-viidenkymmenen askeleen päässä siitä miehen ja naisen kävelevän
-käsitysten poispäin. Pieniä puita oli kuitenkin jonkun verran niiden
-edessä.
-
-Onnettomuudeksi Monsoreaulle irtausi muuan kivi muurista ja vieri
-suurella jyrinällä maahan.
-
-Sen jyrinän kuultuaan otaksuttavasti ne henkilöt, joiden kasvot
-jäivät lehdikon peittoon, olivat käännähtäneet ympäri ja huomanneet
-Monsoreaun, sillä siinä samassa kuului kimakka naisen huudahdus.
-Heti sen jälkeen kuului lehdosta kahinaa ja ritinää, mistä saattoi
-päättää, että nuo kaksi riensivät pakoon kuin säikähtäneet varikset.
-Huudon kuultuaan nousi tuskanhiki kreivin otsalle. Hän oli tuntenut
-Dianan äänen.
-
-Raivoissaan hän hyppäsi alas muurilta ja alkoi miekka kädessä
-tunkeutua puitten ja pensasten lomitse pakolaisten jälkeen.
-
-Mutta ne olivat jo tipotiessään. Ei mikään enää häirinnyt puiston
-hiljaisuutta. Pitkissä puistokäytävissä ei näkynyt varjoakaan, ei
-pienintäkään ääntä kuulunut, lintujen laulua lukuunottamatta.
-
-Mitä oli tehtävä? Puisto oli suuri. Takaa-ajaessaan saattaisi
-helposti kohdata asiaankuulumattomiakin.
-
-Monsoreaun kreivi oivalsi piankin, että tekemänsä havainto olisi
-kyllä täksi kerraksi riittävä. Sitäpaitsi hän huomasi olevansa
-liiaksi haltioissaan voidakseen menetellä varovaisesti, mikä olisi
-välttämätöntä niin pelättävän kilpailijan suhteen kuin Frans oli.
-Sillä hän oli vakuutettu siitä, että mies oli prinssi. Mutta jos se
-ei olisi prinssi ollutkaan, niin olihan hänellä ylen tärkeä tieto
-herttualle vietävänä. Ja kylläpä hän pian huomaisi, oliko prinssi
-syyllinen vai ei. Muuan oiva ajatus pälkähti hänen päähänsä. Entäpä
-jos hän menisi takaisin muurin yli siitä, mistä oli tullutkin, ja
-veisi, paitsi omaa hevostaan, myöskin tuon toisen, tuntemattomalle
-kuuluvan hevosen mukanaan.
-
-Siitä kostotuumasta hän sai voimia. Hän pyörähti ympäri ja kiipesi
-taas yli muurin. Mutta sen toisella puolen ei enää ollut kumpaakaan
-hevosta. Hänen suunnitelmansa oli ollut niin sattuva, että sen oli
-hänen vihamiehensäkin hoksannut ja ehtinyt toteuttamaan sen ennen
-häntä itseään.
-
-Kiukuissaan päästi Monsoreau raivoisan huudon ja puristi tahtomattaan
-kätensä nyrkiksi. Mutta kun hän ei varsin vähällä menettänyt
-malttiaan, päätti hän taistella niitä kohtalon oikkuja vastaan,
-jotka näyttivät häntä kohti suuntautuneen. Yllättäneestä hämärästä
-huolimatta hän alkoi taivaltaa metsän halki muuatta lapsuudestaan
-asti tuttua polkua myöten ja pääsi niin viimein Angersiin.
-
-Noin kahden ja puolen tunnin kuluttua kaupungista lähtönsä jälkeen
-saapui hän sinne takaisin lopen uupuneena. Mutta yksi ainoa ajatus
-risteili hänen aivoissaan. Hän kyselisi vahtisotilailta, kulkisi
-kaupunginportilta toiselle ja ottaisi selon siitä, mistä portista on
-ratsastanut kaupunkiin mies, jolla oli kaksi hevosta. Hän tyhjentäisi
-kukkaronsa, lupaisi kultaa ja maita ja mantuja kaikille, joita
-kohtaisi. Ja kyllä kai hän lopulta saisi miehen ulkomuodon selville.
-
-Hän tekisi vahtisotilaalle muutamia kysymyksiä, mutta tämä oli juuri
-äsken tullut vartiopaikalleen, eikä tiennyt mitään. Monsoreau meni
-päävahtiin hankkimaan tietoja. Äsken vapaaksi päässyt vahtisotilas
-oli noin pari tuntia sitten nähnyt hevosen tulevan ilman ratsastajaa
-ja menevän linnaan. Vahtisotilas oli ajatellut, että ratsastajalle
-oli jotain tapahtunut ja että viisas eläin senvuoksi yksinään palasi
-takaisin.
-
-Monsoreau löi kädellään otsaansa. Oli siis selvää, ettei hän saisi
-mitään tietää. Hän läksi nyt palatsiin.
-
-Siellä oli reilua elämää, paljo melua ja ylenmäärin iloa. Ikkunat
-säteilivät kuin auringot, keittiöt hehkuivat kuin sulatusuunit. Ja
-sieltä hulmahti paistettujen metsänotusten ja muitten herkkujen
-suloinen tuoksu.
-
-Portti oli jo kuitenkin sulettu. Kreivi huusi portinvartiaa ja sanoi
-nimensä, mutta tämä ei tahtonut häntä tuntea.
-
--- Te olitte äsken suora, ja nyt te olette kumarainen, -- sanoi hän.
-
--- Se johtuu väsymyksestä.
-
--- Te olitte kalpea, mutta nyt te punotatte.
-
--- Kuumuus on siihen syynä.
-
--- Äsken te ratsastitte, mutta nyt tulette jalan takaisin.
-
--- Se tapahtuu sentähden, että hevoseni säikähti, heitti minut
-satulasta ja juoksi yksin kotiin. Ettekö ole nähnyt hevosta?
-
--- Olen kylläkin.
-
--- Menkää kuitenkin ilmoittamaan hovimestarille.
-
-Portinvartija meni. Hovimestari saapui kohta ja tunsi heti Monsoreaun.
-
--- Mistä herra kreivi tulee tuollaisessa tilassa? -- kysyi hän.
-
-Monsoreau toisti äskeisen tarinansa.
-
--- Me kävimme hyvin levottomiksi, -- sanoi hovimestari, --
-huomatessamme hevosen palaavan takaisin ilman ratsastajaa. Etenkin
-oli levoton hänen korkeutensa, jolle minulla oli kunnia ilmoittaa
-teidän saapumisestanne.
-
--- Aah! Vai oli hänen korkeutensa levoton, sanotte te?
-
--- Hyvin levoton. Ja hän on käskenyt saattamaan teidät hänen luokseen
-heti kun olette saapunut.
-
--- Hyvä on. Tahdon vain ensin käydä tallissa katsomassa, onko mitään
-vahinkoa tapahtunut hänen korkeutensa hevoselle.
-
-Monsoreau riensi talliin. Hän tapasi ymmärtäväisen Rolandin samasta
-paikasta, josta oli sen ottanutkin. Se söi mitä parhaimmalla
-ruokahalulla.
-
-Viitsimättä muuttaa vaatteitaan, sillä Monsoreaun mielestä se
-uutinen, joka hänellä oli ilmoitettavana, oli hovitapoja tärkeämpi,
-suuntasi ylihovijahtimestari askeleensa ruokasaliin.
-
-Prinssin ylimykset ja hänen korkeutensa itse istuivat parhaallaan
-upeasti katetun ja juhlallisesti valaistun pöydän ympärillä. He
-olivat juuri käyneet fasaanipasteijojen, villisikapaistien ja
-höystettyjen väliruokien kimppuun, ja maistelivat palanpainokseen
-hienoa, tummaa cahor-viiniä taikka petollista, helmeilevää
-anjou-viiniä, jonka tuoksu kohoo päähän jo ennen kuin on ehtinyt
-lasiaan tyhjentää.
-
--- Hovi on nyt täydellinen, -- sanoi Antraguet punottavana kuin
-nuori tyttö ja jo humaltuneena kuin vanha saksalainen ratsastaja, --
-täydellinen, niinkuin teidän korkeutenne kellari.
-
--- Eipäs, eipäs! -- puuttui puheeseen Ribeirac. -- Meiltä puuttuu
-ylihovijahtimestari. On tosiaankin häpeä, että me syömme hänen
-korkeutensa päivällistä ilman että itse olemme hankkineet siihen
-mitään.
-
--- Minäkin äänestän ylihovijahtimestarin puolesta, -- virkkoi
-Livarot, -- samantekevää kenen, olipa se sitten vaikka itse herra
-Monsoreau.
-
-Herttua hymyili, sillä hän yksin oli saanut tiedon kreivin
-saapumisesta.
-
-Livarot oli parahiksi ehtinyt puhua lauseensa loppuun ja prinssin
-hymy tuskin vielä oli ehtinyt hälvetä, kun ovi avautui ja Monsoreaun
-kreivi astui sisälle.
-
--- No, siinä mies, missä mainitaan, -- lausui herttua. -- Te näette,
-että onni suosii meitä, hyvät herrat, koskapa se heti lähettää meille
-sen, jota toivomme.
-
-Monsoreausta tuntui kummalliselta, että prinssi, vastoin
-tavallisuuttaan, esiintyi noin tylysti.
-
--- Istukaa alas ja käykää käsiksi päivällisiin, -- sanoi herttua,
-osottaen kreiville paikan vastapäätä itseään.
-
--- Armollinen herra, -- vastasi Monsoreau, -- minä olen hyvin
-nälissäni, minulla on kova jano ja minä olen perinpohjin väsynyt.
-Mutta minä en tahdo syödä, en juoda enkä istua, ennenkuin olen teidän
-korkeudellenne ilmoittanut erään varsin tärkeän uutisen.
-
--- Te kai tulette Parisista, vai kuinka?
-
--- Parisista, mitä suurimmassa kiireessä, armollinen herra.
-
--- Hyvä on. Minä kuuntelen teitä. Monsoreau tuli lähemmäksi Fransia
-ja, huulillaan hymyily, mutta viha sydämessään, kuiskasi tälle:
-
--- Armollinen herra, leskikuningatar on tulossa, tehden pitkiä
-päivämatkoja. Hän saapuu teidän korkeutenne luo vieraisille.
-
-Herttua, johon kaikkien katseet olivat luotuina, näytti äkkiä tulevan
-iloiseksi.
-
--- Hyvä! -- sanoi hän. -- Minä kiitän teitä, herra Monsoreau!
-Tänään, kuten aina ennenkin olette te osottanut olevanne uskollinen
-palvelija. Jatkakaamme nyt aterioimista, hyvät herrat.
-
-Ylihovijahtimestari oli saanut paikkansa Livarotin ja Ribeiracin
-keskeen. Hänen suruisat ajatuksensa liitelivät vaistomaisesti
-Méridorin puistoon, ja häneltä loppui äkkiä ruokahalu. Välittämättä
-ympärillään vallitsevasta hälinästä unohti hän sen seurankin, jossa
-oli. Hänen otsansa synkistyi ja hänen rinnastaan tunkihe ulos syvä
-huokaus, mikä herätti kummastuneitten vierasten huomiota.
-
--- Te ihan menehdytte väsymyksestä, herra ylihovijahtimestari, --
-virkkoi prinssi. -- Parasta kai olisi, että menisitte lepäämään.
-
--- Neuvo on hyvä, kautta kunniani, -- sanoi Livarot. Ellette sitä
-seuraa, niin joudutte vaaraan nukkua lautasellenne.
-
--- Anteeksi, armollinen herra, -- selitti Monsoreau, päätään
-kohottaen, -- minä todellakin olen väsymyksestä nääntymäisilläni.
-
--- Juokaa, kreivi, -- neuvoi Antraguet. -- Ei mikään poista väsymystä
-niin hyvin kuin viini.
-
--- Sitäpaitsi, -- murahti Monsoreau, -- ihminen juodessaan unohtaa.
-
--- Ooh! -- huudahti Livarot. -- Eihän hänestä enää ole mihinkään!
-Katsokaas vaan, hyvät herrat, hänen lasinsa on vielä täysi.
-
--- Terveydeksenne, kreivi! -- esitti Ribeirac lasiaan kohottaen.
-
-Monsoreaun oli pakko vastata tervehdykseen ja hän tyhjensi lasinsa
-yhdellä siemauksella.
-
--- Hän juo joka tapauksessa varsin kelvollisesti. Katsokaahan vaan,
-armollinen herra, -- huomautti Antraguet.
-
--- Niinpä kyllä, -- vastasi prinssi, koettaen saada selville kreivin
-sydämen ajatuksia.
-
--- Teidän pitää järjestää meille kunnon metsästysretki, kreivi, --
-pyysi Ribeirac. -- Tehän tunnette nämä seudut.
-
--- Teillä on täällä metsästyspalveluskuntaa ja metsiä, -- huomautti
-Livarot.
-
--- Ja myöskin vaimo, -- jatkoi Antraguet.
-
--- Niin, -- toisti kreivi koneellisesti, -- minulla on jahtiväkeä,
-metsiä ja vaimo. Kyllä, hyvät herrat, totta se on.
-
--- Järjestäkääpä meille villisianmetsästys, kreivi, -- sanoi prinssi.
-
--- Minä koetan, armollinen herra.
-
--- Mitä hittoa! -- huudahti muuan anjoulainen ylimys. -- Te kostatte!
-Olipa se kaunis vastaus, vaikka metsä vilisee villisikoja täynnään.
-Jos minä menisin metsästämään Méridorin puoleisiin metsiin, niin
-sitoutuisin viidessä minuutissa ajamaan esille kymmenen kappaletta.
-
-Monsoreau kalpeni. Hän ajatteli hänkin Méridorin puoleisia metsiä.
-
--- Niin, niin, huomenna, huomenna! -- huusivat ylimykset yhteen
-ääneen.
-
--- Tahdotteko järjestää meille metsästyksen huomenna, Monsoreau? --
-kysyi herttua.
-
--- Olen aina valmis noudattamaan teidän korkeutenne käskyjä, vastasi
-Monsoreau. -- Mutta, niinkuin teidän korkeutenne jo äsken suvaitsi
-huomauttaa, minä olen liian väsynyt johtamaan metsästystä huomenna.
-Sitäpaitsi pitäisi minun saada hieman tutkia seutuja.
-
--- Ja täytyyhän hänen, saamari vieköön, saada tavata vaimoaankin!
--- huomautti herttua muhoisasti. Ja siitä tuo miesparka yhä enemmän
-lujittui vakaumuksessaan, että juuri herttua oli hänen kilpailijansa.
-
--- Myönnetään! Myönnetään! -- huusivat iloisesti nuoret miehet.
-
--- Ja nyt, ylihovijahtimestari, -- sanoi herttua, -- on teidän aika
-lähteä nukkumaan.
-
-
-
-
-23.
-
-Saint-Luc'in kiitollisuus
-
-
-Seuraavana päivänä nousi Monsoreaun kreivi verraten varhain ylös ja
-meni linnanpihalle. Hän halusi saada käsiinsä sen tallirengin, joka
-jo oli tehnyt hänelle eräitä palveluksia, ja, jos mahdollista, saada
-tältä joitakin tarkempia tietoja Rolandista.
-
-Kreivin toivomus toteutui. Upeassa tallissa hän tapasi tarkoittamansa
-tallirengin.
-
--- Kuulkaahan, ystäväni! Onko tavallista, että hänen korkeutensa
-hevoset palaavat yksin talliin? Koulitaanko ne siihen?
-
--- Ei, herra kreivi, -- vastasi tallirenki. -- Minkä johdosta teidän
-armonne kysyy sitä?
-
--- Nähkääs, minä ajattelen Rolandia.
-
--- Niin, se tuli eilen yksin takaisin. Eikä se minua lainkaan
-ihmetytä, sillä Roland on harvinaisen älykäs eläin.
-
--- On kyllä, -- virkkoi Monsoreau, -- sen olen huomannut minäkin.
-Onko sille sattunut ennenkin sellaista?
-
--- Ei, herra kreivi. Tavallisesti ratsastaa sillä hänen korkeutensa,
-joka on mainio ratsastaja eikä hevillä anna heittää itseään satulasta.
-
--- Roland ei ole heittänyt minuakaan satulasta, hyvä ystävä, --
-sanoi kreivi loukkaantuneena siitä että kukaan, tallirenkikään,
-saattoi luulla hänen, Ranskan ylihovijahtimestarin, pudonneen hevosen
-selästä, -- sillä, vaikkakaan minä en ole yhtä taitava ratsastaja
-kuin Anjoun herttua, pidän kuitenkin itseäni kohtalaisen hyvänä
-ratsastajana. Olin sitonut Rolandin kiinni puuhun käydäkseni eräässä
-paikassa. Palatessani oli hevonen poissa. Otaksuin, että se oli
-varastettu taikka että jokin hovimies ohikulkiessaan oli tehnyt
-minulle kepposen ja vienyt hevosen mennessään.
-
--- Se tuli yksinään kotia.
-
--- Merkillistä se oli, -- jatkoi Monsoreau. -- Ratsastaako siis hänen
-korkeutensa usein tällä hevosella?
-
--- Hän ratsasti sillä melkein joka päivä siihen asti kun uudet
-hevoset saapuivat.
-
--- Tuliko hänen korkeutensa eilen illalla myöhään kotia?
-
--- Noin tuntia aikaisemmin kuin herra kreivi.
-
--- Millä hevosella herttua ratsasti? Eikö se ollut ruskea hevonen,
-jolla oli valkeat jalat ja tähti otsassa?
-
--- Ei, herra kreivi. Eilen ratsasti hänen korkeutensa Isolinilla,
-joka on tuolla.
-
--- Eikö prinssin seurueessakaan ollut ketään, jonka olisi ratsastanut
-mainitsemani näköisellä hevosella?
-
--- En tunne ketään sellaisen hevosen omistajaa.
-
--- Vai niin, -- murahti Monsoreau kärsimättömästi. -- Kiitos
-tiedonannosta. Satuloikaa nyt Roland minulle.
-
-Kun se oli tehty, kysyi kreivi:
-
--- Kuinka paljo saat palkkaa vuodessa?
-
--- Kaksikymmentä écuta, herra kreivi.
-
--- Haluatko ansaita kymmenen vuosipalkkaasi yhtenä ainoana päivänä?
-
--- Tietysti sitä haluaisin, -- vastasi mies. -- Mutta kuinka se
-kävisi päinsä?
-
--- Ota selvä siitä, kuka ratsasti eilen ruskealla hevosella, jolla
-oli valkeat jalat ja otsassa tähti.
-
--- Ah, herra kreivi, se mitä pyydätte on sangen vaikeata. Hänen
-korkeutensa luona käy niin monta vierasta.
-
--- Käy kylläkin, mutta kaksisataa écuta on sekin verrattain kaunis
-summa.
-
--- Tietysti, herra kreivi. Minä lupaankin tehdä parastani.
-
--- Hyvä on, -- sanoi kreivi. -- Tässä saat heti kymmenen écuta.
-
--- Paljo kiitoksia, herra kreivi!
-
--- Sano nyt prinssille, että minä olen lähtenyt linnasta järjestämään
-hänen määräämäänsä metsästystä.
-
-Tuskin oli kreivi saanut tämän sanotuksi, kun kolmaskin henkilö
-ilmestyi talliin.
-
--- Herra Bussy! -- huudahti kreivi.
-
--- Aah! Hyvää päivää, kreivi Monsoreau! Te täällä Anjoussa? Sepä ihme!
-
--- Ja teidänhän sanottiin olevan sairaana!
-
--- Sairas minä todella olenkin, -- vastasi Bussy. -- Lääkäri on
-määrännyt minun olemaan yhdessä kohden, enkä minä kahdeksaan päivään
-ole uskaltanut poistua kaupungista. Ahaa! Aiotteko ratsastaa
-Rolandilla? Sen hevosen minä myin hänen korkeudelleen. Ja hän mieltyi
-siihen niin, että käyttää sitä miltei joka päivä.
-
-Monsoreau kalpeni.
-
--- Niin -- virkahti hän, -- se on minusta varsin luonnollista, sillä
-Roland on kelpo eläin.
-
--- Ette erehtynyt, kun valitsitte heti sen hevosen, -- huomautti
-Bussy.
-
--- Emme me tänään ensi kertaa tee toistemme tuttavuutta. Minä
-ratsastin sillä jo eilen.
-
--- Anteeksi, -- jatkoi Bussy. -- Te puhuitte äsken metsästyksen
-järjestämisestä.
-
--- Prinssi haluaa saada hirven.
-
--- Miltä suunnalta aiotte sen saada käsiinne?
-
--- Méridorista päin.
-
--- Hm! Vai niin! -- murahti Bussy, ja hän nyt vuorostaan kalpeni.
-
--- Ettekö lähde minun mukaani? -- kysyi Monsoreau.
-
--- Tuhannen kiitoksia, mutta en voi! Menen kotiin lepäämään. Minusta
-tuntuu siltä kuin palaisi kuume uudelleen.
-
--- Ahaa! Onpa tämä kaunista! -- kuului samassa kirkas ääni huutavan
-ovelta. -- Kreivi Bussy on siis minun luvattani noussut ylös.
-
--- Voi, Haudouin! -- virkahti Bussy. -- Nyt minä ihan varmasti saan
-nuhteita! Jääkää hyvästi, kreivi.
-
-Bussy ja lääkäri poistuivat.
-
--- Mikä teidän on? -- kysyi Haudouin. -- Te olette niin kalpea, että
-voisinpa melkein luulla teitä sairaaksi.
-
--- Tiedättekö, mihin hän aikoo mennä? -- kysyi Bussy.
-
--- En.
-
--- Hän aikoo lähteä Méridoriin. Hyvä jumala! Mitähän tästä tulee?
-
--- Kreivitär kieltää.
-
--- Mutta Monsoreau näki meidät.
-
--- Kreivitär kuvittelee hänelle, että hän näki väärin.
-
--- Siihen ei Dianalla ole voimaa.
-
--- Ooh, kreivi! Te tunnette ehkä liian vähän naisia.
-
--- Remy, minua aavistuttaa, että se pyöveli vielä toimeenpanee jonkin
-surullisen näytelmän Méridorissa. Minun kai sittenkin olisi pitänyt
-mennä hänen mukanaan, kun hän sitä kerran minulle ehdotteli. Silloin
-olisin voinut olla Dianalle avuksi.
-
--- Kreivitär selviytyy kyllä ilman apuakin, kuten jo olen sanonut,
-ja sitä mieltä olen edelleenkin. Ja meidän on välttämättä tehtävä
-samoin. Miksi te menitte ulos vastoin selviä määräyksiä?
-
--- Olin liian levoton. En voinut kestää.
-
-Monsoreaulla oli omat syynsä ottaakseen uudelleen Rolandin. Hän
-tahtoi tulla vakuutetuksi siitä, johtuiko se sattumasta vaiko
-totutusta tavasta, että tuo älykäs eläin oli kuljettanut hänet
-aina puiston muurille saakka. Hän tietysti antoi Rolandin mennä
-sinne, minne se halusi. Ja hevonen kulkikin ratsastajan odotuksen
-mukaisesti. He lähestyivät nopeasti Méridoria, eikä kestänyt kauvan,
-ennenkuin kreivi oli päässyt muurin juurelle samaan paikkaan, mihin
-edellisenäkin iltana oli joutunut.
-
-Nyt siellä kuitenkin oli ihan hiljaista. Ei mitään hirnuntaa kuulunut
-eikä mitään muuta hevosta näkynyt.
-
-Monsoreaun kreivi hyppäsi alas satulasta. Mutta ettei hänen ainakaan
-tällä kertaa tarvitsisi palata jalkaisin takaisin, kääri hän ohjat
-kätensä ympärille ja kiipesi muurille. Kaikki oli hiljaista niin
-hyvin muurin sisä- kuin ulkopuolellakin.
-
-Kreivi huomasi tarkoituksettomaksi vainuta ihmisiä, jotka tiesivät
-tulleensa huomatuiksi, ja jotka, epäilemättä pelästyneinä
-hänen eilisiltaisesta näkemisestään, olivat keskeyttäneet
-kohtaamistilaisuutensa tai olivat siihen tarkoitukseen valinneet
-jonkin toisen paikan. Hän nousi senvuoksi uudelleen ratsunsa selkään
-ja saapui pian Méridorin linnan portille.
-
-Vanha parooni puuhaili koiriensa parissa kreivin ratsastaessa
-laskusillan yli. Hän huomasi vävynsä ja otti hänet vastaan
-asiaankuuluvan kohteliaasti.
-
-Diaana istui erään tuuhean puun varjossa ja luki. Gertrud nypläili
-jotain koruompelusta hänen vieressään.
-
-Paroonia tervehdittyään huomasi kreivi Dianan. Hän laskeutui alas
-hevosen selästä ja tuli häntä lähemmäksi. Diana nousi ylös, astui
-kolme askelta kreiviä kohti ja tervehti syvään kumartaen.
-
-Miten rauhallinen tai oikeammin sanoen, mikä teeskentelijä! -- mumisi
-kreivi itsekseen. -- Voi, minkälaisen myrskynhän minä nostatankin
-tässä hiljaisessa ilmapiirissä!
-
-Muuan palvelija tuli saapuville. Ylihovijahtimestari jätti suitset
-hänelle ja kääntyi sitten Dianan puoleen, sanoen:
-
--- Rouvani, minä pyytäisin saada hetkisen puhella kanssanne.
-
--- Varsin mielelläni -- vastasi Diana.
-
--- Suvaitsetteko viipyä linnassamme? -- kysyi parooni.
-
-Kiitos! Ainakin huomiseen asti.
-
-Parooni poistui nyt huolehtimaan siitä, että hänen vävynsä huone
-järjestettäisiin kuntoon.
-
-Monsoreau antoi Dianalle merkin istua entiselle paikalleen. Itse
-istui hän sille tuolille, josta Gertrud juur'ikään oli lähtenyt pois.
-Hän loi Dianaan katseen, joka olisi voinut saattaa päättäväisimmänkin
-miehen hämmennyksiin.
-
--- Rouvani, kuka oli puistossa eilen illalla? Diana katseli miestään
-rauhallisesti.
-
--- Mihin aikaan? -- kysyi hän äänellä, josta hänen
-itsehillitsemiskykynsä oli saanut karkoitetuksi kaiken epävarmuuden.
-
--- Kello kuusi.
-
--- Millä suunnalla?
-
--- Tuolla metsän puolella.
-
--- Se on kai ollut joku tuttuni. Minä en kävellyt sinnepäin.
-
--- Te se olitte, rouvani.
-
--- Kuinka sen tiedätte?
-
-Monsoreau nolostui eikä tiennyt mitä vastata. Mutta pian taas hänen
-vihansa kuohahti.
-
--- Sanokaa minulle sen miehen nimi.
-
--- Minkä miehen?
-
--- Sen, joka käveli teidän kanssanne.
-
--- Kuinka voin sen sanoa, koska en ole siellä ollutkaan?
-
--- Se olitte te, sanon minä! -- huusi Monsoreau ja polki jalallaan
-maata.
-
--- Te erehdytte, hyvä herra, -- vastasi Diana kylmästi.
-
--- Kuinka voitte kieltää asiaa, vaikka minä teidät näin?
-
--- Vai te itse, hyvä herra!
-
--- Niin, rouva, juuri minä itse. Miten kiellättekään, vaikka
-Méridorissa ei ole ketään muuta naista kuin te?
-
--- Sekin on erehdys, hyvä herra, sillä Jeanne de Brissac on täällä.
-
--- Rouva Saint-Luc'ko?
-
--- Niin, ystävättäreni Saint-Luc.
-
--- Entä herra Saint-Luc?
-
--- Ei jätä vaimoaan, kuten hyvin tiedätte. He ovat menneet naimisiin
-rakkaudesta, he. Te kai olette nähnyt herra ja rouva Saint-Luc'in.
-
--- Ne eivät olleet herra ja rouva Saint-Luc. Se olitte te, sillä minä
-teidät täydellisesti tunsin. Sitten siinä vielä oli mies, jota minä
-en tuntenut, mutta jonka minä olen oppiva tuntemaan, sen vannon.
-
--- Väitättekö siis yhäkin, että minä olin siellä?
-
--- Väitän. Minähän sanon teidät tunteneeni ja kuulleeni teidän
-huutonne.
-
--- Kun tulette järkiinne, hyvä herra, olen valmis teitä kuulemaan.
-Mutta nyt katson parhaaksi vetäytyä pois.
-
--- Ette, rouva, -- sanoi Monsoreau, tarttuen Dianan käteen, -- te
-jäätte.
-
--- Hyvä herra, tuossa tulevat herra ja rouva Saint-Luc. Toivon, että
-te heidän läsnäollessaan hillitsette vihaanne.
-
-Saint-Luc ja hänen rouvansa näkyivät tosiaankin tulevan eräällä
-puistokäytävällä. Heidät oli saanut lähenemään juuri soimaan pantu
-ruokakello. He tunsivat heti kreivin ja arvattuaan läsnäolollaan
-päästävänsä Dianan pahasta pälkähästä lähestyivät nopeasti.
-
-Rouva Saint-Luc kumarsi syvään Monsoreaulle. Saint-Luc ojensi hänelle
-ystävällisesti kätensä. Vaihdettiin muutamia kohteliaita sanoja.
-Sitten tarttui rouva Saint-Luc kreivin käsivarteen, Saint-Luc tarjosi
-oman käsivartensa Dianalle, ja niin läksivät he ruokasaliin.
-
-Monsoreaun kreivi sai paikan herra ja rouva Saint-Luc'in välissä, ja
-Diana, ystävättärensä hienotunteisuuden johdosta, Saint-Luc'in ja
-paroonin keskessä. Keskustelu muodostui ylimalkaiseksi ja kosketteli
-tietenkin Anjoun herttuan Angersiin saapumista. Monsoreau olisi kyllä
-mielellään vaihtanut puheenainetta, mutta hän olikin nyt tekemisissä
-tottuneitten pöytätoverien kanssa. Saint-Luc ei lainkaan kieltäytynyt
-hänelle vastailemasta. Hän päinvastoin kaikin tavoin imarteli tuota
-mustasukkaista aviomiestä. Ja Saint-Luc'in puheliaisuuden vuoksi sai
-Diana olla vaiti.
-
--- Tuo Saint-Luc on narri ja lavertelee kuin kottarainen, -- tuumaili
-kreivi itsekseen. -- Hän vielä tavalla tahi toisella ilmaisee minulle
-sen, mitä haluan tietää.
-
-Monsoreau ei tuntenut Saint-Luc'ia, sillä hän oli saapunut hoviin
-juuri samoihin aikoihin kuin viimeksimainittu oli poistunut.
-Ylihovijahtimestari alkoi jutella tuon nuoren miehen kanssa tavalla,
-joka yhä enemmän rauhoitti Dianaa. Sitäpaitsi heitti Saint-Luc
-silloin tällöin Monsoreaun kreivittäreen katseita, jotka selvästikin
-merkitsivät:
-
--- Olkaa rauhallinen! Minulla on muuan suunnitelma tekeillä.
-
-
-
-
-24.
-
-Saint-Luc'in suunnitelma.
-
-
-Päivällisten päätyttyä tarttui Monsoreau uudelleen ystävänsä
-käsivarteen ja vei hänet mukanaan ulos linnasta.
-
--- Pidän itseäni enemmän kuin onnellisena tavattuani teidät täällä,
-minä kun jo etukäteen pelkäsin Méridorin yksinäisyyttä, -- puheli hän.
-
--- Ooh! -- intti Saint-Luc, -- onhan teillä täällä vaimonne! Mitä
-minuun tulee voisin minä sellaisen seuralaisen kera viihtyä vaikka
-erämaassa.
-
--- Kyllä, kyllä, -- vastasi Monsoreau ja puri huultaan. -- Mutta
-kuitenkin...
-
--- Mitä tarkoitatte?
-
--- Kuitenkin olen hyvin tyytyväinen tavatessani teidät täällä.
-
--- Hyvä herra, -- vastasi Saint-Luc, kaiverrellen hampaitaan
-kultaisella hammastikulla, -- te olette erittäin kohtelias, sillä
-enhän toki luulisi tarvitsevan pelätä hetkeäkään ikävää, kun teillä
-kerran on sellainen puoliso ja kun täällä ympäristössä on niin ihana
-luonto.
-
--- Ah! Minä olen viettänyt puolet elämääni metsässä.
-
--- Sekö on syynä siihen, ettei siellä viihtyisi? -- huomautti
-Saint-Luc. -- Minä puolestani luulisin, että kuta kauvemmin asuisin
-metsäseuduilla, sitä enemmän oppisin niitä rakastamaan. Katsokaahan
-vain, mikä ihana puisto! Minä luulen joutuvani vallan epätoivoon, kun
-minun kerran täytyy täältä lähteä. Onnettomuudekseni pelkäänkin, että
-se tulee verrattain pian tapahtumaan.
-
--- Mistä syystä?
-
--- Voi kreivi! Onko ihminen koskaan oman kohtalonsa herra? Me
-olemme kuin lehdet tuulessa ja liitelemme yli ketojen ja laaksojen,
-tietämättä minne tuuli meidät vie. Te olette onnellinen, te.
-
--- Onnellinen! Miksi niin?
-
--- Kun saatte asua tässä ihanassa seudussa.
-
--- Ooh! -- virkkoi Monsoreau. -- Luultavasti en minäkään tule täällä
-kauvan viipymään.
-
--- Kyllä te vielä muutatte mielipidettänne.
-
--- En, minä en kaunista luontoa jumaloi. Ja omasta puolestani
-epäilenkin tätä puistoa, jota te pidätte niin kauniina.
-
--- Te epäilette tätä puistoa, sanotte. Mistäpä syystä?
-
--- Koska se ei näytä minusta varmalta.
-
--- Ei näytä varmalta! -- huudahti Saint Luc kummastuneena. -- Aah,
-minä ymmärrän! Se on teidän mielestänne liian yksinäinen?
-
--- En juuri sitäkään tarkoita, sillä minä päinvastoin otaksun, että
-täällä Méridorissa käy väliin vieraita.
-
--- Ei käy, kautta kunniani! -- vastasi Saint-Luc teeskentelemättä. --
-Ei ainoatakaan sielua.
-
--- Todellako?
-
--- Siihen saatte luottaa, sillä niin on asianlaita.
-
--- Eikö täällä käy kukaan vieraissakaan.
-
--- Ei ainakaan minun täällä, ollessani ole kukaan käynyt.
-
--- Eikö edes kukaan ylimys Angersin hovista silloin tällöin hiivi
-tänne hetkiseksi!
-
--- Ei ainoakaan.
-
--- Se on mahdotonta.
-
--- Mutta kumminkin totta.
-
--- Ooh! Te loukkaatte Anjoun aatelisia.
-
--- En tiedä, loukkaanko heitä, mutta en todellakaan ole nähnyt heistä
-varjoakaan.
-
--- Voi, siinä tapauksessa minä olen väärässä.
-
--- Ihan kokonaan väärässä. Mutta palatkaamme siihen, josta te äsken
-puhuitte, nimittäin että tämä puisto ei olisi turvallinen. Onko
-siellä sitten karhuja vai mitä?
-
--- Ooh, ei!
-
--- Entäpä susia?
-
--- Ei niitäkään.
-
--- Varkaitakos?
-
--- Ehkä. Kuulkaahan, herra Saint-Luc, minusta on teidän rouvanne
-hyvin kaunis. Onko teillä tapana usein kävellä puistossa?
-
--- Varsin usein. Hän rakastaa luontoa, niinkuin minäkin. Mutta miksi
-teette minulle sellaisen kysymyksen?
-
--- Vain huvin vuoksi. Oletteko te aina hänen seurassaan, kun hän on
-kävelyllä?
-
--- Aina.
-
--- Melkein aina pitäisi teidän sanoa.
-
--- Mutta mitä te, saamari vieköön, tarkoitatte?
-
--- Ooh, hyvä jumala! En mitään, herra kreivi, taikka en paljo mitään.
-
--- Mutta kuitenkin?
-
--- Nähkääs, minulle on sanottu, että... Mutta lupaattehan, ettette
-suutu minuun?
-
--- Minä en suutu koskaan.
-
--- Sitäpaitsi ovat tällaiset salaisuudet naineitten miesten kesken
-tavallisia. Katsokaas, minä olen kuullut, että täällä puistossa olisi
-nähty muuan mies hiiviskelemässä.
-
--- Mieskö?
-
--- Niin.
-
--- Joka olisi tullut tänne minun vaimoni takia?
-
--- En minä nyt sitä sano.
-
--- Teette väärin, ellette sitä sano, herra kreivi. Sehän on mitä
-suurimmassa määrin mielenkiintoista. Kuka sitten olisi sellaista
-nähnyt? Puhukaa! Te siis sanotte sen miehen tulleen tänne vaimoni
-vuoksi, vai kuinka?
-
--- No niin, jos minä sanon teille totuuden, niin luulenpa, että mies
-ei ole tullut tänne rouva Saint-Luc'in tähden.
-
--- Kenenkäs tähden?
-
--- Pelkään, että Diana on ollut kysymyksessä.
-
--- Ah! -- huokasi Saint-Luc, -- siihen minä pikemminkin olisin
-tyytyväinen?
-
--- Mitä! Soisitteko asian olevan mieluummin siten?
-
--- Epäilemättä, sillä tiedättehän, ettei itsekkäämpiä ihmisiä, kuin
-aviomiehet, ole olemassa.
-
--- Hm!
-
--- Uskotteko niin, että jokin mies on harhaillut täällä puistossa?
-
--- Usko ei enää riitä. Minä olen sen omin silmin nähnyt.
-
--- Oliko hän yksin?
-
--- Ei, hän oli Dianan seurassa.
-
--- Milloin?
-
--- Eilen illalla.
-
--- Missä?
-
--- Tuolla kauvempana.
-
-Monsoreau näytti kohta paikkaa.
-
--- Ahaa! -- virkkoi Saint-Luc, -- Muuri on tosiaankin ylen huonossa
-kunnossa! Minun täytyy ilmoittaa kreiville, että hänen aitauksiansa
-vahingoitetaan.
-
--- Ketä te epäilette?
-
--- Mistä niin?
-
--- Muurin yli kiipeämisestä tarkoituksella saada puhutella vaimoasi.
-
-Saint-Luc näytti vaipuneen hetkeksi syviin mietteisiin. Ja Monsoreau
-odotteli hartaasti niiden tulosta.
-
--- Kautta jumalan, -- virkkoi Saint-Luc viimeinkin, -- minä en tiedä
-ketään muuta kuin...
-
--- Kuin... kenen?
-
--- Kuin... teidät itsenne, -- vastasi Saint-Luc ja katsoi suoraan
-kreivin silmiin.
-
--- Puhutteko pilaa, herra Saint-Luc? -- kysyi kreivi kummastuneena.
-
--- En lainkaan. Avioliittoni alussa menettelin minä itsekin samalla
-lailla. Miksi ette siis tekin voisi niin tehdä?
-
--- Vai niin. Te ette halua minulle vastata. Myöntäkää se, hyvä
-ystävä. Elkää pelätkö mitään... minulla on rohkeutta. Auttakaa minua
-arvaamaan, niin teette minulle äärettömän suuren palveluksen.
-
-Saint-Luc näytti miettivältä.
-
--- Minä en voi arvata ketään muuta kuin teidät itsenne.
-
--- Antaa tuon leikinlaskun jo jäädä, hyvä herra. Ottakaa asia
-vakavalta kannalta, sillä minä sanon teille, että se tosiaankin on
-vakava.
-
--- Se muuttaa asian. Mutta tiedättekö, kuinka se mies tänne tulee?
-
--- Hän tulee, saakuri vieköön, tänne hiipimällä.
-
--- Useinko?
-
--- Usein, siitä olen varma. Muurissa näkyy hänen askeltensa jälkiä.
-Katsokaa itse!
-
--- Niinpä todellakin näkyy.
-
--- Mutta ettekö ole koskaan ennen huomannut näitä?
-
--- Ooh! -- virkahti Saint-Luc. -- Kyllä minä sitä melkein epäilin.
-
--- No, siinä nyt näette, virkkoi kreivi levottomasti huohottaen.
-
--- Mutta minä en tullut asioita sen pitemmälle ajatelleeksi.
-Otaksuin, että se olitte ollut te.
-
--- Vaan minäpä sanon teille, että minä se en ollut.
-
--- No, siinä tapauksessa se on ollut joku muu. Ylihovijahtimestari
-katseli miltei uhkaavasti Saint-Luc'ia. Tämä puolestaan näytti mitä
-rakastettavimman ja välinpitämättömimmän näköiseltä.
-
--- Haa! -- huusi Monsoreau vihastunein katsein, niin että Saint-Luc
-kohotti päänsä ylös.
-
--- Päähäni pälkähtää jotakin, -- sanoi Saint-Luc, -- Olisikohan se...
-
--- Sanokaa, mitä ajattelette!
-
--- Olisikohan se Anjoun herttua?
-
--- Sitä samaa minäkin hetkisen ajattelin, -- jatkoi Monsoreau. --
-Mutta minä olen saanut selville, ettei se ole hän.
-
--- Mutta herttua on ylen ovela.
-
--- On kyllä, mutta hän se ei ole.
-
--- Te väitätte aina, ettei mies ole se, joksi minä häntä otaksun, ja
-kuitenkin tahdotte, että minä sanoisin miehen nimen.
-
--- Tietystikin. Teidän, joka asutte linnassa, pitäisi tietää...
-
--- Malttakaahan! keskeytti Saint-Luc.
-
--- Jokohan nyt osutte oikeaan?
-
--- Minuun iski eräs toinen ajatus. Koska se kerran ei ollut herttua
-ettekä te, niin olen se tietenkin minä.
-
--- Tekö?
-
--- Niin, miksikäs en?
-
--- Tekö hiiviskelisitte täällä puistossa, vaikka teillä on oikeus
-oleksia täällä niinkuin haluttaa?
-
--- Miks'ei! Minulla on niin monta päähänpistoa, -- vastasi Saint-Luc.
-
--- Olisitteko te lähtenyt karkuun huomattuanne minut muurilla?
-
--- Sellaisen voi tehdä vähemmästäkin syystä.
-
--- Teillä siis oli jotakin luvatonta tekeillä? -- jatkoi kreivi ja
-alkoi tulla kärsimättömäksi.
-
--- Sitä en voi kieltääkään.
-
--- Kun minä nyt tarkemmin ajattelen, niin te teette minusta pilkkaa,
--- huusi kreivi kalveten, -- ja olette tehnyt sitä jo neljännestunnin
-ajan.
-
--- Te erehdytte, hyvä herra, -- selitti Saint-Luc, katsahti kelloonsa
-ja löi Monsoreauhon katseen, joka sai tämän säpsähtämään, rajusta
-luonnostaan huolimatta, -- te erehdytte, sillä sitä on kestänytkin jo
-kahdenkymmenen minuutin ajan.
-
--- Mitä, te loukkaatte minua, herra! huudahti kreivi.
-
--- Luuletteko sitten, että ette itse loukkaa minua noilla
-kiusottavilla kysymyksillänne?
-
--- Aah, nyt minä näenkin selvästi!
-
--- Onpa ihme nähdä selvästi kello kymmenen aikaan aamulla! Mitä te
-sitten näette? Sanokaa!
-
--- Näen, että te olette yksissä tuumissa petturin kanssa, sen,
-konnan, jota en eilen päässyt surmaamaan.
-
--- Mitä nyt! -- sanoi Saint-Luc. -- Se on minun ystäväni.
-
--- Jos niin on asia, niin surmaan minä teidät hänen sijastaan.
-
--- Äh! Omassa talossanneko? Ja sanomattako kertaakaan: varokaa
-itseänne?
-
--- Luuletteko sitten, että minä jättäisin roistoa rankaisematta! --
-huudahti kreivi hurjistuneena.
-
--- Voi, herra kreivi, kuinka teitä on huonosti kasvatettu ja kuinka
-yhdessäolonne metsän villipetojen kanssa on turmellut teidän tapanne!
-Hyi sentään!
-
--- Mutta ettekö huomaa, että minä olen vallan pois suunniltani!
--- ärjyi kreivi ja asettui Saint-Luc'in eteen kädet ja kasvot
-vääristyneinä.
-
--- Tokihan minä tuon näen! Eikä vihastuminen kaunista teitä lainkaan.
-Te olette nyt kamalan näköinen, paras kreivi.
-
-Ylihovijahtimestari vei äkisti kätensä miekankahvaan.
-
--- Ah! -- virkahti Saint-Luc. -- Painakaa mieleenne, että te
-itse vaaditte minut taistelemaan kanssanne. Otan teidät itsenne
-todistajaksi siihen, että minä olen täysin rauhallinen.
-
--- Niin oletkin, raukka! -- huusi Monsoreau. -- Niin,
-sänkykamarisuosikki, vedä miekkasi esille!
-
--- Vaivautunette kai siirtymään yli muurin, herra Monsoreau. Sen
-takana olemme puolueettomalla alueella.
-
--- Mitä minä siitä välitän?
-
--- Mutta minäpä välitän siitä. Minä en tahdo surmata teitä omassa
-kodissanne.
-
--- Hyvä on! -- sanoi Monsoreau ja alkoi kiivetä muurille.
-
--- Varokaa itseänne! Nouskaa varovasti, kreivi. Tuo kivi tuossa
-näyttää kovin epävarmalta. Sitä on epäilemättä paljo käytetty. Elkää
-loukatko itseänne! Minä tulisin siitä kovin pahoilleni.
-
-Saint-Luc alkoi nyt vuorostaan kavuta muurin yli.
-
--- No niin, alahan joutua! -- huusi Monsoreau, vetäen miekkansa.
-
--- Ja minä kun matkustin tänne maalle huvittelemaan, -- murahti
-itsekseen Saint-Luc. -- Onpa tämä hieman omituista huvittelua!
-
-
-
-
-25.
-
-Saint-Luc opettaa Monsoreaulle sen iskun, jonka hän itse oli oppinut
-kuninkaalta.
-
-
-Monsoreau odotti Saint-Luc'ia miekka kädessä ja mitä uhkaavammassa
-asennossa.
-
--- Oletko siellä? -- kirkui kreivi.
-
--- Vai niin, -- virkahti Saint-Luc. -- Te olette valinnut pahimman
-paikan, teidän selkänne kun on vasten aurinkoa. Mutta elkää siitä
-häiriytykö.
-
-Monsoreau teki nyt puolikäännöksen.
-
--- No, olkoon menneeksi, -- jatkoi Saint-Luc. -- Tällä tavoin voin
-nähdä, mitä teen.
-
--- Minua ei tarvitse säästää, -- sanoi Monsoreau, -- sillä minä aion
-käydä päälle, täydellä todella.
-
--- Vai niin! Aiotteko siis ehdottomasti surmata minut?
-
--- Ettäkö väkisin!... Tietysti... Sitä juuri aionkin.
-
--- Ihminen päättää, jumala säätää, -- vastasi Saint-Luc ja veti
-miekkansa hänkin.
-
--- Sinä sanot...
-
--- Minä sanon: Katsokaa tarkoin tuota mätästä, jossa kasvaa valmuja.
-
--- No, entä sitten?
-
--- Minä vain tahdon sanoa, että kaadan teidät sille mättäälle.
-
-Näin sanottuaan asettui hän hymyillen miekkailuasentoon.
-
-Monsoreau heilutteli raivokkaasti miekkaansa ja suuntasi
-vastustajaansa muutamia varsin hyvin harkittuja iskuja, mutta
-Saint-Luc ne yhtä taitavasti väisti.
-
--- Kyllä te totta tosiaan, kreivi Monsoreau, -- sanoi hän,
-vastustajansa hyökkäyksiä torjuen, -- käyttelette miekkaa hyvin
-taitavasti, ja kuka hyvänsä muu, paitsi Bussy ja minä, olisi tuosta
-teidän viime iskustanne kaatunut.
-
-Monsoreau kalpeni huomatessaan, kenen kanssa hän oli tekemisissä.
-
--- Teitä kaiketi kummastuttaa, -- jatkoi Saint-Luc, -- kohdatessanne
-näinkin mukiinmenevän miekkailijan. Mutta se johtuu siitä, että
-kuningas, jonka tiedätte olevan ylen ystävällisen minua kohtaan, on
-antanut minulle opetusta miekkailutaidossa ja opettanut minulle muun
-muassa erään iskun, jonka minä puolestani aivan heti opetan teille.
-Sanon tämän siltä varalta, että jos te siihen iskuun kuolette, niin
-saatte jo edeltäpäin tietää kaatuvanne kuninkaan itsensä minulle
-neuvomasta iskusta, ja sen luulisi olevan teille itselle suureksi
-kunniaksi.
-
--- Te olette perin hilpeä mies, hyvä herra, -- sanoi Monsoreau
-katkerasti ja valmistautui tähtäämään iskun, joka olisi voinut
-muurinkin lävistää.
-
--- Ooh! Yleensä tehdään niin hyvin kuin osataan eikä niinkuin
-halutaan, -- vastasi Saint-Luc, heittäytyen sivulle päin ja pakottaen
-siten vastustajansa tekemään puolikäännöksen. Siten joutui Monsoreau
-seisomaan päin aurinkoa.
-
--- Kas niin, -- jatkoi Saint-Luc. -- Nyt te seisotte juuri minun
-tarkoittamassani paikassa ja voitte odottaa pääsevänne makaamaan
-sille mättäälle, jonka minä jo teille näytin. Eikö olekin totta,
-että minä hyvin taidokkaasti valmistelin tätä liikettä? Varsin
-tyytyväinen olenkin. Äsken teillä ei ollut muuta kuin viisikymmentä
-mahdollisuutta sadasta tulla surmatuksi, nyt niitä sensijaan on
-yhdeksänkymmentäyhdeksän.
-
-Ja niin notkeasti, niin voimakkaasti ja sellaisella raivolla, ettei
-Monsoreau sitä olisi voinut hänestä uskoa eikä kukaan muukaan tuosta
-hintelävartisesta miehestä edes aavistaa, suuntasi Saint-Luc viisi
-iskua yhtäpäätä ylihovijahtimestaria kohti. Tämä vallan hämmästyneenä
-sai vältetyksi noiden sähisevien salamain myrskyn. Mutta kuudennella
-iskulla tunkeutui Saint-Luc'in miekka hänen rintaansa.
-
--- No siinä ovat nyt teidän kaikki sata mahdollisuuttanne, -- lausui
-Saint-Luc. -- Ja pankaa tarkoin merkille, hyvä herra, että te
-kaadutte juuri tuolle samalle mättäälle, jonka teille näytin.
-
-Kreiviltä putosi miekka kädestä, hänen polvensa horjuivat ja hän
-vaipui valmunkukkien päälle, joiden purppuraan hänen oma verensä
-sekottui. Saint-Luc pyyhki rauhallisesti miekkansa kuivaksi ja
-katseli tarkkaavaisesti niitä asteettaisia muutoksia, jotka
-vähitellen muuttavat kuolevan ihmisen kasvot kuolleen elottomiksi
-piirteiksi.
-
--- Ooh, te olette surmannut minut! -- sammalsi kreivi.
-
--- Niin koetin tehdä, -- vastasi Saint-Luc. -- Mutta kun nyt näen
-teidän viruvan siinä kuolemankielissä, olen todellakin pahoillani
-siitä mitä on tapahtunut. Te olette kauhean mustasukkainen, se on
-totta, mutta te olitte urhoollinen.
-
-Hän laskeutui polvilleen Monsoreaun viereen ja jatkoi:
-
-Jos teillä olisi lausuttavana jokin toivomus, niin lupaan minä,
-aatelisen kunniani kautta, sen täyttää. Tiedän kokemuksesta, että
-haavoittuneena tavallisesti janottaa. Jos haluatte jotain juotavaa,
-niin minä hankin sitä teille.
-
-Monsoreau ei vastannut; hän oli kääntänyt kasvonsa maata vasten ja
-kiemurteli nyt siinä verissään kuolemankielissä.
-
--- Mies parka! -- huokasi Saint-Luc ja nousi ylös. -- Voi ystävyyttä!
-Voi ystävyyttä! Sinä olet kovin vaativainen jumaluus!
-
-Monsoreau avasi silmänsä ja koetti nostaa päätään, mutta vaipui
-surkeasti valittaen takaisin.
-
--- No niin, nyt hän on kuollut, -- sanoi Saint-Luc. -- Häntä ei enää
-maksa ajatella... Niin, se on helppoa sanoa, mutta, ah, olenhan minä
-joka tapauksessa surmannut ihmisen!
-
-Hän kiiruhti takaisin linnaan ja tapasi siellä Dianan ja Jeannen.
-
--- Suokaa anteeksi, rakastettava linnanrouva, -- virkkoi hän, --
-mutta minulla olisi jotain tärkeätä sanomista vaimolleni.
-
--- Vallan kernaasti, -- vastasi Diana. -- Minä menen siksi aikaa
-isäni luo kirjastoon. Jeanne, kun olet saanut puhutuksi asiasi
-miehesi kanssa, niin voit hakea minut sieltä.
-
-Nyökäyttäen hymyillen päätään hän riensi pois.
-
--- Mistä on kysymys? -- kysyi Jeanne hilpeästi. -- Sinä näytät niin
-synkältä, rakkaani.
-
--- Sen kyllä itsekin uskon.
-
--- Mitä sitten on tapahtunut?
-
--- Onnettomuus. Luulen, että Monsoreau on kuollut.
-
--- Kuollut! -- huudahti Jeanne hyvin käsitettävällä kauhulla.
-
--- Niin ovat asiat.
-
--- Hän, joka juuri äsken oli täällä ja puhui ja näki...
-
--- Niin, sepä juuri olikin syynä hänen kuolemaansa! Hän on nähnyt
-liian paljo, mutta erittäinkin on hän puhunut liian paljo.
-
--- Saint-Luc, sinä salaat minulta jotakin, -- jatkoi Jeanne ja
-tarttui miehensä käsiin.
-
--- Minä en salaa mitään, sen vakuutan, en edes paikkaa, jossa hän
-kuoli.
-
--- Missä se sitten tapahtui?
-
--- Tuolla kauvempana muurin takana, samassa paikassa, mihin Bussy
-tavallisesti sitoi kiinni hevosensa.
-
--- Sinä olet hänet surmannut, Saint-Luc!
-
--- Tietysti. Kukas muu se olisi voinut olla?
-
--- Voi sinua onnetonta!
-
--- Rakas ystävä! Hän haasti minut kaksintaisteluun, hän loukkasi
-minua, hän veti miekkansa surmatakseen minut.
-
--- Kauheata! Kauheata! Mies parka!
-
--- Hm! Sen kyllä tiesin. Saathan nähdä, että häntä kahdeksan päivän
-kuluttua kutsutaan "pyhäksi Monsoreauksi".
-
--- Mutta sinähän et nyt enää voi jäädä tänne! -- huudahti Jeanne.
-
--- Juuri sitä samaa minä itsekin ajattelin ja senvuoksi kiiruhdin
-tänne pyytämään sinua, hyvä ystävä, että valmistautuisit matkalle.
-
--- Mutta ei suinkaan hän ole haavoittanut sinua?
-
--- No, vihdoinkin! Kysymys tosin tulee vähän liian myöhään,
-mutta se kuitenkin tekee sinusta ja minusta sovussaeläjiä. En
-ole haavoittunut. Olen täysin terve ja reipas. Mutta meidän on
-matkustettava mahdollisimman pian, sillä ymmärräthän, että asia voi
-tulla ilmi minä hetkenä hyvänsä.
-
--- Mutta mihin me matkustamme?
-
--- Parisiin.
-
--- Parisiinko? No, mutta entä kuningas?
-
--- Kuningas on jo kyllä unohtanut kaikki entiset. Senjälkeen, kun
-me toisemme näimme, on ehtinyt tapahtua paljo asioita. Ja jos
-syttyy sota, mikä on varsin luultavaa, niin on minun paikkani oleva
-hänen sivullaan. Mutta nyt minun täytyy kirjoittaa muutamia sanoja
-Bussylle. Kerro sinä sillä välin kaikki tyyni Dianalle.
-
-Saint-Luc riensi huoneeseensa ja kirjoitti vapisevalla kädellä
-seuraavat rivit!
-
-    'Paras ystävä!
-
-    Huhun kautta saat tiedon siitä onnettomuudesta, joka on
-    Monsoreaun kreiviä kohdannut. Meillä oli puiston ulkopuolella
-    pieni keskustelu muurin rikkoutumisen syistä sekä sellaisista
-    hevosista, jotka palaavat yksin kotiin. Tämän keskustelun
-    kestäessä kaatui Monsoreaun kreivi muutamalle valmumättäälle niin
-    onnettomasti, että hän heti heitti henkensä.
-
-                               Uskollinen ystäväsi _Saint-Luc_.
-
-    J.K. Kun tämä ehkä ensi aluksi tuntuu sinusta hieman
-    uskomattomalta, niin tahdon tähän lisätä, että onnettomuuden
-    tapahtuessa oli meillä kummallakin miekka kädessämme. Minä
-    matkustan heti paikalla Parisiin tervehtimään kuningasta'.
-
-Kymmenen minuuttia myöhemmin läksi muuan paroonin palvelija viemään
-tätä kirjettä Angersiin. Samalla ratsastivat myöskin herra ja rouva
-Saint-Luc linnasta, jätettyään Dianan ylen alakuloiseksi ja varsinkin
-neuvottomaksi siitä tavasta, millä hän tuon surullisen jutun
-ilmoittaisi isälleen.
-
-Kun Saint-Luc ratsasti ohitse, käänsi hän päänsä poispäin.
-
--- Sellaista se on palvelusten tekeminen ystävilleen, -- virkkoi
-Saint-Luc vaimolleen. -- Varmaa varmempaakin on, että kaikki ihmiset
-ovat kiittämättömiä ja ettei ainoakaan ole minua kiitollisempi.
-
-Monsoreaun kreivitär.
-
-
-
-
-26.
-
-Pienet syyt, suuret seuraukset.
-
-
-Samaan aikaan kun Monsoreau kaatui Saint- Luc'in miekan lävistämänä,
-saapui leskikuningatar, Medicin Katarina, Angersiin. Hänen
-vastaanottonsa muodostui jotakuinkin tylyksi. Hän sai kauvan odotella
-Angersien porttien ulkopuolella. Viimein päästi hänet Bussy eräästä
-pienestä takaportista. Anjoun herttua oli tekeytynyt sairaaksi eikä
-mennyt äitiään vastaan. Linnaan päästyään ja herttuan tavattuaan
-ilmoitti Katarina tulleensa tuomaan kuninkaan rauhantarjousta, kun
-prinssi ensin, Bussyn kehotuksesta, oli viittaillut siihen suuntaan,
-että hän pitäisi leskikuningatarta kuninkaan panttivankina.
-
-Bussy oli tämän ensi keskustelun aikana muutamassa herttuan huoneen
-viereisessä salakäytävässä. Herttua ainoastaan saattoi nähdä hänen
-silmänsä, kun hän pienestä seinäpaperin aukosta tähtäämillään
-katseilla tahtoi pitää prinssiä taipumattomana.
-
-Helposti ymmärrettävistä syistä halusi Bussy kostaa, maksoi mitä
-maksoi. Anjouhun oli jäätävä niin kauvaksi aikaa kuin Monsoreau
-olisi siellä, sillä siten kävisi pitäminen miestä silmällä ja siten
-saisi hän myös tilaisuuden tavata Dianaa. Tämä varsin yksinkertainen
-valtiotaito vaikutti kuitenkin suuressa määrin koko Ranskanmaan
-kohtaloihin. Pienillä syillä on usein suuret seuraukset.
-
-Siitäpä syystä Bussy silmäniskuin, uhkaavin katsein ja kaikenmoisin
-elein sai herransa pysymään taipumattoman lujana. Herttua pelkäsi
-Bussya ja antoi tämän johtaa itseään. Eikä Fransia todellakaan
-koskaan ennen oltu nähty niin päättäväisenä kuin nyt.
-
-Katarina siis tuli kaikin puolin nujerretuksi ja hän ajattelikin
-vain kunniakasta peräytymistä, kun vähäpätöinen tapahtuma, joka oli
-melkein yhtä odottamaton kuin Anjoun herttuan päättäväisyys, tuli
-hänelle avuksi.
-
-Juuri kun keskustelu äidin ja pojan kesken oli: vilkkaimmillaan,
-tunsi Bussy äkisti, että joku veti häntä takinliepeestä. Hän katsahti
-kärsimättömänä taakseen. Siinä seisoi Remy.
-
-Bussy olisi tahtonut puhua, mutta Remy pani sormen suulleen. Sitten
-hän veti herransa hiljaa viereiseen huoneeseen.
-
--- Mistä on kysymys, Remy? -- kysyi kreivi ylen kärsimättömästi. --
-Miksi häiritset minua näin tärkeänä hetkenä?
-
--- Kirje Méridorista, -- kuiskasi Remy.
-
--- Vai Méridorista! Kiitos, Remy, kiitos! Missä on se kirje?
-
--- Kirjeentuoja ei tahdo jättää sitä kenellekään? muulle kuin teille
-itsellenne.
-
-Remy avasi viereisen huoneen oven ja viittasi sanansaattajan tulemaan
-sisälle.
-
--- Anna kirje tänne! Minä olen kreivi Bussy.
-
-Samassa pisti hän kultarahan kirjeentuojan kouraan.
-
--- Kreivitärkö antoi teille kirjeen? -- jatkoi Bussy.
-
--- Ei, vaan kreivi.
-
--- Mikä kreivi? -- kysyi Bussy ja tarkasteli päällekirjoitusta.
-
--- Kreivi Saint-Luc.
-
--- Ahaa!
-
-Bussy oli hieman kalvennut, sillä kuultuaan sanan "kreivi" oli hän
-luullut kirjeen olevan Monsoreaulta eikä hänen vaimoltaan.
-
-Kreivi kääntyi poispäin lukemaan kirjettä ja salaamaan sitä
-mielenliikutusta, jota jokainen tuntee saadessaan tärkeän kirjeen,
-ellei nyt ole mikään Caesar Borgia, Machiavelli, Medicin Katarina tai
-pääpiru itse.
-
-Bussy oli tosiaankin menetellyt viisaasti kääntyessään poispäin.
-Sillä tuskin oli hän ehtinyt vilkaista kirjeeseen, kun hän jo sävähti
-purppuranpunaiseksi.
-
-Kirjeentuoja poistui.
-
--- Katsohan, -- virkkoi Bussy, -- mitä Saint-Luc on puolestani tehnyt.
-
-Hän ojensi kirjeen Remylle. Tämä silmäili sitä.
-
--- Hyvä on! -- sanoi hän. -- Tämähän on mainiota. Herra Saint-Luc on
-itse kohteliaisuus. Eläkööt kaikki ymmärtäväiset ihmiset, jotka pikku
-sivalluksella kykenevät lähettämään köyhän sieluraukan kiirastuleen!
-
--- Tämähän on ihan uskomatonta!
-
--- Tietysti se tuntuu uskomattomalta, mutta asiaan ei se mitään
-vaikuta. Nyt on meidän asemamme kokonaan muuttunut.
-
--- Monsoreau kuollut! Voi, sehän tuntuu minusta unennäöltä, Remy!
-Mitä! Enkö minä siis enää milloinkaan näkisi tuota kummitusta, joka
-alati on tunkeutunut minun ja onneni väliin? Remy, me kai olemme
-pettyneet.
-
--- Emme pety lainkaan. Lukekaa kirje! "Hän on kaatunut muutamalle
-valmumättäälle", -- siihen suuntaanhan siinä oli. Ja vieläpä niin
-ankarasti, että siitä kuoli.
-
--- Mutta siinä tapauksessa ei Diana voi jäädä Méridoriin. Minä en
-sitä tahdo. Hänen täytyy muuttaa johonkin muuhun paikkaan, jossa hän
-voi olla kätkössä.
-
--- Pidän Parisia verrattain sopivana siihen, -- vastasi Haudouin. --
-Siellä unohtaa varsin hyvin.
-
--- Olet oikeassa. Hän saa muuttaa takaisin taloonsa Tournellisin
-kadun varrelle. Jos hänen leskeysaikansa vietämme huomaamattomina,
-jos onni yleensä voi pysyä huomaamattomana.
-
--- Niin, mutta päästäksemme Parisiin, on rauhan vallittava täällä
-Anjoussa.
-
--- Siinäkin olet oikeassa. Voi, hyvä Jumala! Miten paljo onkaan aikaa
-hukkaan kulutettu!
-
--- Tarkoitatte ehkä sitä, että te nousette hevosen selkään ja
-kiiruhdatte Méridoriin.
-
--- Ei, en minä, vaan sinä. Minun täytyy välttämättä jäädä tänne.
-Sitäpaitsi olisi minun läsnäoloni sellaisessa tilaisuudessa miltei
-sopimatonta.
-
--- Mutta miten saan minä häntä tavata? Onko minun mentävä linnaan?
-
--- Ei, mene ensin puistoon. Ehkäpä hän kävelee siellä minun
-saapumistani odotellen. Ellet tapaa häntä siellä, niin mene vasta
-sitten sisälle linnaan?
-
--- Mitä pitää minun sanoa hänelle?
-
--- Että minä olen puolihullu ilosta.
-
-Bussy puristi nuoren miehen kättä ja meni sitten entiselle paikalleen
-käytävään.
-
-Hänen poissaollessaan oli Katarina koettanut saada poikaansa
-taivutetuksi sopimaan kuninkaan kanssa ja saapumaan takaisiin
-Parisiin. Hän oli kuninkaan puolesta luvannut Fransille täydellisen
-anteeksiannon.
-
--- Henkivartiostosi saat itse valita, -- kuuli Bussy piilopaikkaansa
-palattuaan Katarinan sanovan. -- Sen vartiostosi päälliköksi saat
-itse määrätä, kenen haluat, vaikkapa kreivi Bussyn, jos niin tahdot.
-
--- Herttua kävi tämän viimeisen tarjouksen johdosta neuvottomaksi ja
-vilkaisi Bussyyn päin, otaksuen tämän silmien vihasta säkenöivän.
-Mutta hän päinvastoin näkikin Bussyn iloisena ja hymyillen
-nyökäyttävän päätään suostumuksen merkiksi.
-
--- Mitä tämä merkitsee? -- ajatteli hän. -- Halusiko Bussy sotaa vain
-päästäkseen minun henkivartiostoni päälliköksi?
-
--- Pitääkö minun nyt tarjous hyväksyä? -- kysyi hän ääneen, ikäänkuin
-itseltään.
-
--- Pitää, pitää! -- vastasi Bussy kaikin mahdollisin merkein.
-
--- Onko minun siis, -- jatkoi herttua, -- lähdettävä Anjousta ja
-palattava Parisiin?
-
--- On, on! -- vastasi Bussy entiseen tapaan.
-
--- Tietysti on rakas lapseni! -- virkkoi Katarina. -- Onko sitten
-niin vaikeata palata Parisiin?
-
--- Minä en, kautta kunniani, ymmärrä tästä vähääkään, mutisi herttua.
--- Olimme suostuneet siitä, että minä kieltäisin kaiken, ja nyt
-neuvoo hän minua rauhaan ja ystävyyteen.
-
--- No? -- kysyi Katarina tuskallisena. -- Millaisen vastauksen annat?
-
--- Minä mietin asiata, äiti, -- vastasi herttua, sillä hän toivoi
-saavansa Bussyltä lähempiä selityksiä. -- Ja huomenna...
-
--- Hän taipuu, -- ajatteli Katarina. -- Nyt olen voittanut taistelun.
-
--- Kun asiata tarkoin punnitaan, -- tuumi herttua itsekseen, -- niin
-ehkäpä Bussy sittenkin on oikeassa.
-
-Toisiaan syleiltyään he erkanivat.
-
-
-
-
-27.
-
-Monsoreaun kreivi avaa taas silmänsä.
-
-
-Remy ratsasti täyttä neliä määräpaikkaansa kohti. Ennen pitkää hän
-oli päässytkin puistomuurin luo. Yhtäkkiä pysähtyi hevonen ja alkoi
-korskua ja tuijottaa eteensä. Kummastuneena katseli Remy maahan
-nähdäkseen, mikä oli se este, joka niin äkkiä oli pysäyttänyt hänen
-hevosensa. Mutta hän ei nähnyt mitään muuta kuin leveän verijuovan
-kukkien välissä.
-
--- Mitä! -- ajatteli hän. -- Olisikohan Saint-Luc lävistänyt
-Monsoreaun juuri tässä?
-
-Hän tähysteli ympärilleen.
-
-Kymmenen askeleen päässä siitä, muutamain pensasten keskellä, huomasi
-hän muuria vastaan nojallaan olevan ihmisruumiin.
-
--- Ah! Siinähän Monsoreau onkin! -- tuumaili hän. Hän laskeutui
-satulasta ja kiiruhti kuolleen luo.
-
--- Onpa tämä kummallista, -- puheli hän itsekseen. -- Tuossa makaa
-hän kuolleena, ihan raatona, ja kuitenkin on verilätäkkö tuolla
-kauvempana. Ah! Tässäpä on vieläkin muuan jälki. Hän on laahautunut
-sieltä tänne. Taikka on sitten tuo kunnon Saint-Luc, joka on itse
-laupeus, asettanut hänet istumaan muuria vasten, jottei veri pääsisi
-hänelle päähän. Niin, niin se on. Hän on, kautta kunniani, kuollut
-silmät auki.
-
-Mutta äkkiä otti Remy askeleen takaperin. Nuo äsken aukiolleet
-silmät sulkeutuivat ja entistäänkin kolkompi kalpeus levisi kuolleen
-kasvoille.
-
-Remy kävi miltei yhtä kalpeaksi kuin Monsoreau. Mutta koska hän
-oli lääkäri, s.o. täydellinen materialisti, mutisi hän, nenäänsä
-raaputtaen:
-
--- Hm! Koska hän sulkee silmänsä, niin se todistaa vain sitä, että
-hän ei ole kuollut.
-
--- Mutta kaikesta materialismista huolimatta horjahtelivat hänen
-polvensa tavallisuudesta poikkeavalla tavalla ja hän istahti tai
-oikeammin sanoen vaipui maahan. Hänen kasvonsa tulivat silloin ihan
-lähelle kuolleen kasvoja.
-
--- Olen jostakin lukenut, -- ajatteli hän, -- että kuoleman jälkeen
-tapahtuu erinäisiä liikeilmiöitä, jotka merkitsevät vain materian,
-aineen, kokoonluhistumista tai jotka toisin sanoen ovat alkaneen
-häviämisen ensi oireita. Saatanallinen mies! Aikooko hän kuoltuaankin
-meitä vaivata! Niin, mutta eivät vain silmät ole ummistuneet, mutta
-onpa kalpeuskin lisääntynyt. Muuten on olemassa varma keino sen
-seikan selvillesaamiseksi, onko joku kuollut vai ei. Jos näet työnnän
-miekkani jalan verran hänen vatsaansa eikä hän liikahda, niin on hän
-varmasti kuollut.
-
-Äkkiä avasi Monsoreau silmänsä taaskin. Remy hyppäsi pystyyn kuin
-käärmeen puremana, ja hänen otsalleen kihosi kylmä hiki.
-
--- Hän ei ole kuollut! -- mutisi Remy. -- Niin, siinä sinä nyt
-kauniisti ollaan!
-
--- Omituinen ajatus välähti tuon nuoren miehen aivoissa.
-
--- Hän elää, -- ajatteli hän, -- se on totta, mutta jos minä hänet
-viimeistään, niin on hän kuollut.
-
-Hän katseli Monsoreauta. Tämä puolestaan loi häneen niin kamalan
-katseen kuin olisi hän lukenut Remyn sielusta sen ajatukset.
-
--- Hyi sentään! -- mutisi Remy itsekseen. -- Hyi, miten kurja ajatus!
-Jumala on todistajani siihen, että jos hän seisoisi miekka kädessä
-tuossa edessäni, niin vallan hartaalla sydämellä hänet taistelussa
-surmaisin. Mutta hänen ollessaan tuollaisessa tilassa, olisi
-sellainen teko enemmän kuin rikos, se olisi konnantyö.
-
--- Auttakaa! -- murahteli Monsoreau. -- Auttakaa, minä kuolen!
-
--- Minä olen tosiaankin kiusallisessa asemassa, -- mietti Remy. --
-Olen lääkäri. Velvollisuuteni siis on auttaa kärsivää lähimaistani.
-Minä siis tahdon unohtaa olevani Bussyn ystävä ja täytän
-velvollisuuteni lääkärinä.
-
--- Auttakaa! -- toisti haavoittunut.
-
--- Apua kyllä saatte, -- vastasi Remy.
-
--- Hankkikaa minulle jokin pappi, jokin lääkäri!
-
--- Lääkäri on jo tässä ja ehkäpä se tekee papin tarpeettomaksi.
-
--- Haudouin! -- sammalsi Monsoreau, Remyn tunnettuaan. -- Mikä
-sattuma...?
-
-Niinkuin näkyy, oli Monsoreaulla yhäkin entinen! luonteensa.
-Kuolemantuskissaankin hän oli luulevainen.
-
-Remy tajusi tuon kysymyksen koko tärkeyden. Tässä metsässä ei ollut
-mitään varsinaista tietä eikä sinne saattanut tulla ilman erikoista
-asiaa. Kysymys oli siis ihan luonnollinen.
-
--- Mitä varten olette tullut tänne? -- kysyi Monsoreau vielä kerran,
-sillä epäluulo oli valanut häneen voimia.
-
--- No, saakuri! Koska tuolla jonkun matkan päässä kohtasin Saint-Luc'in
-ja hän minulle sanoi: Rientäkää heti metsään; siellä puiston luona
-tapaatte kuolleen ihmisen.
-
--- Kuolleen! -- huudahti Monsoreau.
-
--- Niin hän otaksui, -- virkkoi Remy. -- Ei häneen pidä silti
-vihastua. Silloin minä kiiruhdin tänne ja löysin teidät.
-
--- Sanokaahan nyt minulle... te puhutte miehelle. Elkää siis pelätkö
-sanoa minulle totuutta... sanokaa minulle: olenko kuolettavasti
-haavoitettu?
-
--- Te kysytte paljo, te! Koetan kuitenkin teille vastata.
-
-Kuten olemme nähneet, oli lääkärin tunnontarkkuus ollut ystävän
-yksityisetuja suurempi. Mitä varovaisimmin paljasti siis Remy
-haavoitetun rinnan.
-
-Miekka oli tunkeutunut rinnan oikeanpuoleiseen osaan, kuudennen ja
-seitsemännen kylkiluun väliin.
-
--- Hm! -- murahti Remy. -- Tuntuuko siinä kovaa kipua?
-
--- Ei rinnassa, vaan selässä.
-
--- Mihin kohtaan selkäänne koskee?
-
--- Lapaluun alle.
-
--- Miekan kärki on kai sattunut luuhun, -- sanoi Remy. -- Siitä
-johtuu kipu.
-
-Hän tutki nyt sitä kohtaa, missä kreivi oli sanonut tuntevansa
-kovinta tuskaa.
-
--- Ei, -- virkkoi hän, -- minä olin erehdyksissä. Miekka ei ole
-sattunut mihinkään luuhun. Se on esteettä päässyt menemään sisään ja
-ulos. Ah, onpa tämä kaunis miekanpisto, herra kreivi! On todellakin
-hupaista hoitaa Saint- Luc'in haavoittamia potilaita. Teitä on
-isketty niin, että päivä kuultaa teidän läpitsenne, paras kreivi.
-
-Nyt ilmestyi haavoittuneen huulille punertavaa vaahtoa, ja hän
-pyörtyi. Remy otti heti taskustaan pikku veitsen, leikkasi sitten
-potilaan paidasta liuskan ja sitoi hänen käsivartensa.
-
--- Saadaanpa nähdä, -- virkkoi hän. -- Jos vuotaa verta, niin
-saattaa, kautta kunniani, tapahtua, ettei Diana-rouva leskeksi
-jääkkään. Mutta ellei sitä vuoda... Ai ai! Vuotaapas totisesti!
-Antakaa anteeksi, kreivi Bussy, antakaa anteeksi! Mutta lääkärin on
-tehtävä velvollisuutensa.
-
-Kun veri hetkisen ikäänkuin epäiltyään oli alkanut pulputa suonesta,
-hengähti samalla potilas syvään ja avasi silmänsä.
-
--- Haa! -- sammalsi hän. -- Luulin jo, että kaikki oli lopussa!
-
--- Ei, ei vielä, paras kreivi. Onpa vielä mahdollista...
-
--- Ettäkö minä jäisin eloon?
-
--- Niin. Mutta sitokaamme ensin haava. Vartokaahan, elkää liikutelko
-itseänne! Nähkääs, luonto hoitelee teitä tällä hetkellä sisällisesti,
-samoinkuin minä hoitelen ulkonaisesti. Minä asetan kääreen päälle
-ja annan veren vuotaa. Luonto verenvuotoa ehkäisee ja hyydyttää
-veren. Ah, herra kreivi, luonto on suuri lääkäri. Verensyöksy on jo
-asettunut, niin kuin näette. Se käy nyt hyvin, tai oikeastaan on
-kaikki nurinpäin.
-
--- Mitä, nurinko?
-
--- Teidän itsenne laita on varsin hyvä, mutta siitä huolimatta ovat
-asiat hullusti. Minä tiedän kyllä, mitä tarkoitan, minä. Paras
-kreivi, pelkäänpä, että minä kaikeksi onnettomuudeksi onnistun
-parantamaan teidät.
-
--- Kuinka, pelkäättekö?
-
--- Pelkään.
-
--- Te siis otaksutte, että minä ehkä...
-
--- Sen pahempi!
-
--- Olettepa merkillinen lääkäri, herra Remy.
-
--- Mitä se teille kuuluu, kunhan vain teidät pelastan?
-
-Saatuaan verenvuodon asettumaan, nousi Remy ylös.
-
--- Joko te nyt minut hylkäätte? -- sammalsi kreivi.
-
--- Voi, te puhutte liian paljo, paras kreivi. Liika puheleminen on
-vahingollista... Mutta minunhan pikemminkin tulisi kehottaa häntä
-huutamaan.
-
--- Minä en teitä ymmärrä.
-
--- Kaikeksi onneksi. Kas niin, nyt on haavanne sidottu. Minä menen
-nyt linnaan hankkimaan teille apua.
-
--- Miten minun on oltava sill'aikaa?
-
--- Pysykää hiljaa, pysykää vain hiljaa. Hengittäkää hiljaa ja
-koettakaa olla rykimättä. On varottava saattamasta verta liikkeelle.
-Mikä paikka on tässä lähinnä?
-
--- Méridorin linna.
-
--- Mistä sinne tie menee? -- kysyi Remy, ollen olevinaan täysin
-tietämätön.
-
--- Hypätkää yli muurin, niin pääsette puistoon, tahi kulkekaa muurin
-viertä, niin joudutte linnan portille.
-
--- Hyvä, minä riennän sinne.
-
--- Kiitos, jalomielinen mies! -- kuiskasi Monsoreau.
-
--- Jospa todellakin tietäisit, miten jalomielinen minä olen, --
-jupisi Remy, -- niin kiittäisit minua vieläkin enemmän.
-
-Hän nousi ratsunsa selkään ja ajoi linnaan. Viiden minuutin kuluttua
-hän pääsi perille. Siellä touhuilivat kaikki isäntänsä ruumiin
-etsimisessä, sillä Saint-Luc oli, etemmäksi ehtiäkseen, ilmoittanut
-väärän paikan.
-
-Remy lensi kuin meteoori heidän keskeensä ja vei heidät mukanaan. Hän
-oli varovaisuustoimenpiteissään niin innokas, että rouva Monsoreau
-ei voinut olla katselematta häntä kummastuksella. Muuan epäjalo
-ajatus välähti hänen aivoissaan ja himmensi hetkeksi hänen sielunsa
-enkelimäisen puhtauden.
-
--- Voi, minä pidin häntä Bussyn ystävänä! -- mutisi Diana, kun Remy
-oli poistunut ja vienyt mukanaan kantopaarit ja hihnat, sanalla
-sanoen kaikki mitä pelastustoimenpiteisiin tarvittiin.
-
-
-
-
-28.
-
-Herttuan surunvalitusvierailu.
-
-
-Heti kun keskustelu Anjoun herttuan ja hänen äitinsä välillä oli
-päättynyt, riensi ensinmainittu hakemaan Bussyn käsiinsä saadakseen
-selville niin odottamatta tapahtuneen käänteen tämän ajatustavassa.
-
-Bussy, joka jo oli ehtinyt mennä huoneisiinsa, otti prinssin
-hymyillen vastaan.
-
--- Mitä! -- sanoi hän. -- Teidän korkeutenne: suvaitsee tulla minun
-luokseni?
-
--- Niin, -- virkahti herttua. -- Tulen pyytämään sinulta selitystä.
-Ensin sinä kehotat minua kaikin voimin pysymään lujana äitini
-houkutuksia vastaan ja rohkeasti kestämään hyökkäyksen. Mutta
-taistelun ollessa kuumimmillaan ja kun minä taidokkaasti olen saanut
-väistetyiksi kaikki itseeni kohdistetut iskut, tuletkin sinä ja
-sanot: riisukaa haarniska yltänne.
-
--- Annoin teille kaikki nuo neuvot, armollinen herra, koska en
-tiennyt, missä tarkoituksessa kuningatar Katarina oli tänne saapunut.
-Mutta nyt havaittuani hänen tulleen puoltamaan teidän korkeutenne
-kunniaa ja onnea...
-
--- Mitä! Minun kunniaani ja onneani! Mitä sillä tarkoitat?
-
--- No, mitä sitten teidän korkeutenne tahtoo? Voittaa vihollisenne,
-eikö niin? Sillä en minä ajattele niinkuin muut, että te nimittäin
-uneksitte pääsevänne Ranskan kuninkaaksi.
-
-Herttua tarkasteli Bussya.
-
--- Muutamat ehkä sellaiseenkin kehottaisivat, -- jatkoi Bussy, --
-mutta ne ovat luullakseni teidän pahimpia vihamiehiänne. Jos ne
-ovat liian itsepäisiä ja ellette te tiedä, miten pääsisitte niistä
-eroon, niin lähettäkää ne minun luokseni. Minä osotan heille, että he
-erehtyvät.
-
-Herttua virnisti suutaan.
-
--- Sitäpaitsi, -- jatkoi Bussy edelleen, -- punnitkaa tarkoin asiaa.
-Onko teillä satatuhatta miestä ja kymmenen miljoonaa livreä, oletteko
-liitossa vieraiden valtakuntien kanssa ja tahtoisitteko ryhtyä
-sotimaan herraanne ja kuningastanne vastaan?
-
--- Minun herrani ja kuninkaani ei ole arkaillut tarttumasta aseisiin
-minua vastaan.
-
--- Kyllä niinkin. Jos katselette asiaa siltä puolelta, niin olette
-oikeassa. Huudattakaa sitten itsenne kuninkaaksi, kruunauttakaa
-itsenne ja ottakaa itsellenne Ranskan kuninkaan nimi ja arvo. En
-toivo mitään sen enemmän kuin teidän ylenemistänne, sillä ylenenhän
-minäkin, jos te kerran ylenette.
-
--- Kuka puhuu Ranskan kuninkaaksi tulemisesta? -- vastasi herttua
-ankarasti. -- Sinä teet kysymyksen, jota en koskaan ole jättänyt
-kenenkään ratkaistavaksi, en ole tehnyt sitä edes itselleni.
-
--- No, niinpä onkin siis kaikki sanottu, eikä meillä enää voi olla
-kiistelemistä, koska pääasiassa olemme yhtä mieltä.
-
--- Ettäkö olemme yhtä mieltä, sanot?
-
--- Niin, siltä minusta ainakin näyttää. Ottakaa siis vartiostoksenne
-jokin kaartinkomppania ja tarjotut viisisataatuhatta livreä.
-Pyytäkää, ennenkuin rauhansopimus allekirjoitetaan, sotaveroa
-Anjousta sodankäyntiä varten. Kun kerran saatte rahat käsiinne,
-niin tietysti ne myös pidätte. Ne eivät sido teitä mihinkään. Sillä
-tavalla saatte sotaväkeä, rahaa, valtaa, ja mehän voisimme niillä
-päästä... Herra ties miten pitkälle!
-
--- Mutta tultuani takaisin Parisiin ja kun he kerran ovat saaneet
-minut valtaansa, niin he tekevät minusta pilkkaa.
-
--- Ooh, armollinen herra, nyt ajattelette toisin kuin puhutte. Hekö
-tekisivät teistä pilaa! Ettekö kuullut, mitä leskikuningatar teille
-tarjoo?
-
--- Hän on tarjonnut minulle paljo.
-
--- Sen ymmärrän, ja juuri se teitä hermostuttaa. Mutta onhan hän
-kaiken muun ohella tarjonnut teille kaartinkomppanian ja sen
-komppanian päälliköksi tulisi herra Bussy. No niin. Ottakaa tarjous
-vastaan. Nimittäkää Bussy kapteeniksenne, Antraguet ja Livarot
-luutnanteiksenne ja Ribeirac vänrikiksenne. Sallikaa meidän neljän
-muodostaa tuo kunniavartiosto. Sittenpähän nähtäisiin, tokko kukaan
-rohkenisi tehdä teistä pilaa tai jättäisi teitä tervehtimättä, kun
-kuljette ohi, olipa se sitten vaikka kuningas itse.
-
--- Alanpa jo, kautta kunniani, uskoa, että sinä olet oikeassa,
-Bussy. Minä mietin asiaa. Mutta mitä minun sisälle tullessani niin
-tarkkaavaisesti lueskelit?
-
--- Se oli muuan kirje, joka... joka huvittanee teitä vieläkin enemmän
-kuin minua. Mitähän minä ajattelinkaan, kun en kertonut sitä teille
-heti!
-
--- Onko se siis jokin tärkeä uutinen?
-
--- Onpa niinkin. Ja lisäksi surullinen uutinen: Monsoreaun kreivi on
-kuollut.
-
--- Mitä sanot? -- huudahti herttua hämmästyneenä, mutta ei silti
-jaksanut salata iloansa. -- Monsoreauko kuollut?
-
--- Niin on. Olemmehan me kaikki kuolevaisia?
-
--- Mutta eihän usein noin äkisti kuolla.
-
--- Se riippuu asianhaaroista. Varsinkin jos tullaan surmatuksi.
-
--- Onko hänet sitten surmattu?
-
--- Siltä näyttää.
-
--- Kuka sen on tehnyt?
-
--- Saint-Luc, jonka kanssa hän oli joutunut riitaan.
-
--- Ah! Se kunnon Saint-Luc!
-
--- Ooh! Enpäs minä ole tiennytkään, että Saint-Luc kuului teidän
-ystäviinne.
-
--- Hän on veljeni ystävä. Ja heti kun teemme sovinnon keskenämme,
-tulee veljeni ystävistä myös minun ystäviäni.
-
--- Sehän on hyvä, armollinen herra. Olenpa iloissani nähdessäni
-teidät noin hyvätuulisena.
-
--- Ja oletko varma siitä, että asia on totta?
-
--- Saamari! Niin varma kuin ihminen yleensä voi olla. Tässä on kirje
-Saint-Lucilta itseltään, ja siinä hän ilmoittaa minulle tapahtumasta.
-Ja koska minä epäilin yhtä paljo kuin tekin, lähetin lääkärini Remyn
-ottamaan tarkemman selon asioista.
-
--- Kuollut! Monsoreau kuollut! -- huudahti herttua. -- Kuollut!
-_Yksin!_
-
-Tuo sana pääsi hänen huuliltaan vallan teeskentelemättömänä.
-
--- Hän ei ole kuollut yksin, -- vastasi Bussy, -- sillä Saint-Luc on
-hänet surmannut.
-
--- Ooh, minä tiedän kyllä, mitä tarkoitan, -- sanoi herttua.
-
--- Onko teidän korkeutenne ehkä antanut jonkin toisen henkilön
-toimeksi surmata hänet?
-
--- En, kautta kunniani! Entä sinä?
-
--- Minä olen, armollinen herra, liian halpa henkilö, jättääkseni
-sellaisia tehtäviä toisten suoritettaviksi. Minun on itseni pakko
-tarvittaessa sellaisista suoriutua.
-
--- Haa! Monsoreau, Monsoreau! -- huudahti prinssi pirullisesti
-hymyillen.
-
--- Kuulkaapas, armollinen herra! Saattaisi luulla, että teillä oli
-jotain kaunaa kreiviparkaa vastaan.
-
--- Ei minulla, mutta sinulla itselläsi sitä oli.
-
--- Onhan luonnollista, että minä häntä vihasin, -- virkkoi Bussy,
-kalveten vasten tahtoaan. -- Eikö näet ollut hänen ansionsa, että
-minä teidän korkeudeltanne sain kärsiä julman nöyryytyksen?
-
--- Vieläkö sitä muistelet?
-
--- En, armollinen herra, olettehan sen nähnyt. Mutta te, jonka
-palvelija, ystävä ja orja hän oli...
-
--- No niin, no niin, -- murahti prinssi keskeyttäen tuon keskustelun,
-joka hänestä alkoi tuntua kiusottavalta. -- Käske satuloimaan
-hevoset, Bussy.
-
--- Satuloimaanko hevoset? Mihin on tarkoitus lähteä?
-
--- Méridoriin. Tahdon käydä surunvalitusvierailulla Diana-rouvan
-luona. Sitäpaitsi olen tuota vierailua jo kauvan ajatellut enkä
-tiedä, miksi en sitä jo ennemmin ole tullut tehneeksi. Mutta nyt
-en sitä enää tuonnemmaksi lykkää. Saamari! En tiedä, mistähän se
-johtunee, mutta tänään minua haluttaisi olla kohtelias.
-
--- Kautta kunniani, -- sanoi Bussy itsekseen, -- kun nyt Monsoreau
-on kuollut eikä minun enää tarvitse pelätä, että hän myisi vaimonsa
-herttualle, niin saakoon prinssi vallan mielellään nähdä Dianan.
-Jos herttua häntä lähentelisi, niin kyllä hän, Bussy, osaisi
-rakastettuaan puolustaa. Käyttäkäämme siis tilaisuutta hyväksemme,
-kun sellainen kerran on tarjolla.
-
-Neljännestunnin kuluttua oli prinssi, Bussy ja lukuisa saattue
-mukanaan, matkalla Méridoriin.
-
-Tuon mahtavan ratsastajajoukkueen nähtyään riensi linnan
-portinvartija vallihaudalle saamaan tietoa vieraitten nimistä.
-
--- Anjoun herttua, -- huusi prinssi. Portinvartija tarttui heti
-torveensa ja puhalsi merkkisoiton, jonka johdosta linnan kaikki
-palvelijat kiiruhtivat laskusillalle. Vanha parooni itse ilmestyi
-kynnykselle linnan avain kädessään.
-
--- Onpa uskomatonta, kuinka vähän täällä Monsoreauta kaivataan, --
-oudoksui herttua. -- Katsohan, Bussy, miten murheettomilta kaikkien
-kasvot näyttävät.
-
-Muuan naishenkilö ilmestyi nyt rapuille.
-
--- Kas, siinähän kaunis Diana onkin! -- huudahti prinssi. -- Katso,
-Bussy, katso!
-
--- Kyllä minä näen, -- vastasi Bussy. -- Mutta, -- lisäsi hän hiljaa,
--- en täällä näekään Remytä.
-
-Diana tuli todellakin ulos ja hänen perässään kannettiin
-paareja, joilla Monsoreaun kreivi lepäsi, silmänsä kuumeesta ja
-mustasukkaisuudesta säihkyen. Hän näytti pikemmin intialaiselta
-sulttaanilta kuin kuolinvuoteella viruvalta ruumiilta.
-
--- Ah, mitä tämä merkitsee! -- huudahti herttua Bussyyn päin
-kääntyen. Bussy puolestaan oli sävähtänyt yhtä kalpeaksi kuin
-nenäliinansa, jonka avulla hän koetti mielenliikutustaan peitellä.
-
--- Eläköön Anjoun herttua! -- huusi Monsoreau, kohottaen, vaikkakin
-vaivaloisesti, kättään.
-
--- Hiljaa, hiljaa! -- lausui muuan ääni hänen takanaan. -- Te
-saatatte verenne liikkeeseen.
-
-Se oli Remy. Loppuun asti lääkärinvelvollisuudelleen uskollisena
-käski hän haavoitetun olemaan varovaisen.
-
-Hovissa ei mikään hämmästys kestä kauvan, ei ainakaan kasvojen
-ilmeissä. Anjoun herttuakin muutti heti hämmästyksensä hienoksi
-hymyilyksi.
-
--- Voi, paras kreivi! -- huudahti hän. -- Mikä iloinen yllätys!
-Voitteko uskoa, että meille jo kerrottiin teidän kuolleen?
-
--- Tulkaa tänne, herrani, -- sanoi haavoitettu, -- tulkaa, että saan
-suudella teidän korkeutenne kättä. Jumalan kiitos! Olen välttänyt
-kuoleman ja toivon saavani vielä kauvan ja uskollisesti palvella
-teidän korkeuttanne.
-
-Bussy, joka ei ollut ruhtinas eikä aviomies, tunsi kylmän hien
-kohoavan ohimoilleen. Hän ei rohjennut katsella Dianaa. Hänen
-sydäntään kirveli nähdessään tuon aarteen omistajan niin lähellä ja
-jo kahdesti päässeenä irti hänen käsistään.
-
--- Kreivi Bussy, -- virkkoi Monsoreau. -- Seurattuanne hänen
-korkeuttaan tänne, ottakaa vastaan vilpittömimmät kiitokseni, sillä
-onhan minun elämästäni kiittäminen milteipä juuri teitä.
-
--- Mitä! Minuako? -- sammalsi Bussy, luullen kreivin laskevan pilaa.
-
--- Kyllä epäsuorasti, se on totta, mutta kiitollisuuteni on
-sentäänkin yhtä suuri, sillä kas tässä on pelastajani! -- jatkoi hän,
-osottaen Remytä, joka ojenteli epätoivoissaan käsiään taivasta kohti
-ja olisi halunnut piiloutua vaikka maan uumeniin. -- Tätä miestä
-saavat ystäväni kiittää siitä, että vielä elän.
-
-Huolimatta tohtori raukan viittailuista, että sairas pysyisi hiljaa,
-puhui Monsoreau kuitenkin lämmöllä siitä huolenpidosta, taitavuudesta
-ja uutteruudesta, jota Haudouin oli osottanut.
-
-Herttua rypisti kulmiaan ja Bussy loi Remyhyn kauhean katseen.
-Lääkäriparka, Monsoreaun takana seisten, tyytyi vastaamaan vain
-kädenliikkeellä, joka merkitsi:
-
--- Voi, se ei ole minun syyni!
-
--- Muuten, -- jatkoi kreivi, -- olen kuullut, että Remy on kerran
-tavannut teidätkin kuolevana, samoinkuin hän löysi minut. Meidän
-välillämme vallitsee nyt ystävyys. Saatte luottaa myötätuntooni,
-kreivi Bussy. Kun Monsoreau rakastaa jotain, niin rakastaa hän
-kaikesta sydämestään. Ja kun hän taas vihaa, niin on laita ihan sama.
-
-Bussy luuli huomaavansa, että kreivin hehkuva katse tällöin kohdistui
-Anjoun herttuaan. Herttua ei huomannut mitään.
-
-Laskeuduttuaan hevosen selästä, tarjosi herttua käsivartensa Dianalle
-ja virkkoi:
-
--- Suvaitsetteko, kaunis kreivitär, ottaa meidät vastaan taloonne,
-jonka luulimme suruun vajonneeksi, mutta joka edelleenkin on rauhan
-ja ilon koti. Mitä teihin tulee, Monsoreau, niin levätkää te. Lepo on
-välttämätöntä haavoittuneelle.
-
--- Armollinen herra, -- vastasi kreivi, -- ei koskaan voida sanoa,
-että niin kauvan kuin Monsoreau elää kukaan muu kuin hän itse
-ottaisi teidät vastaan tässä talossa. Palvelijani kantavat minua, ja
-kaikkialle, mihin menette, seuraan minä teitä.
-
-Olisi voinut luulla herttuan aavistaneen kreivin todellisen
-ajatuksen, sillä hän päästi heti irti Dianan käden.
-
--- Menkää hänen luokseen, -- kuiskasi Remy Bussyn korvaan.
-
-Bussy lähestyi Dianaa, ja Monsoreau hymyili heille. Bussy tarttui
-Dianan käteen, ja Monsoreau hymyili yhäkin.
-
--- Suuri muutos on tapahtunut, kreivi, -- virkkoi Diana puoliääneen.
-
--- Voi! -- mutisi Bussy. -- Miksi se ei ollut vieläkin suurempi?
-
-
-
-
-29.
-
-Mitä haittaa voi olla liian leveistä kantotuoleista ja liian ahtaista
-ovista.
-
-
-Bussy ei eronnut Dianasta hetkeksikään. Monsoreaun hyvänsuopa hymyily
-soi hänelle vapauden, jota hän ei jättänyt käyttämättä.
-
--- Voi! -- huokasi hän Dianalle. -- Minä olen totisesti surkuteltavin
-ihminen! Saatuani kuulla kreivin kuolemasta kehotin minä prinssiä
-palaamaan Parisiin ja sopimaan veljensä kanssa. Hän on siihen
-suostunut, ja nyt te kuitenkin jäätte Anjouhun, Diana.
-
--- Äh, Ludvig, -- vastasi nuori nainen, hellästi Bussyn kättä
-puristaen, -- kuinka voittekin sanoa, että me olemme onnettomia?
-Niin monta ihanata päivää, niin paljo arvaamatonta onnea, joiden
-muistoissa sydämeni vavahtelee, tuon kaikenko siis unohdatte?
-
--- Minä en unohda mitään, Diana. Päinvastoin muistan minä ne
-liiankin hyvin. Ja siinäpä syy juuri on, miksi pidän itseäni niin
-surkuteltavana, kun näet kaiken tuon onnen kadotan. Ettekö voi
-käsittää minun kärsimyksiäni, jos minun täytyy palata Parisiin, sadan
-penikulman päähän teistä! Sydämeni ihan pakahtuu sitä ajatellessani,
-Diana.
-
-Diana katsahti Bussyyn. Kreivin katseesta kuvastui niin ahdistava
-tuska, että Diana painoi päänsä alas ja vaipui syviin mietteisiin.
-
--- No niin, -- virkkoi hän äkisti. -- Te matkustatte Parisiin, mutta
-minä matkustan myös.
-
--- Kuinka! Jättäisittekö Monsoreaun?
-
--- Vaikkapa minä hänet jättäisinkin, niin ei hän jätä minua. Ei,
-uskokaa minua, Ludvig, on parempi, että hän tulee mukaan.
-
--- Haavoitettunako, sairaanako, niinkuin hän nyt on? Mahdotonta!
-
--- Hän tulee mukaan, sanon minä. Diana siirtyi nyt prinssin luo.
-Monsoreau rypisti heti otsaansa.
-
--- Kerrotaan, -- virkkoi Diana hurmaavasti hymyillen, -- että teidän
-korkeutenne rakastaa kukkia. -- Tulkaa, niin minä näytän teille koko
-Anjoun kauneimmat kukat.
-
-Frans tarjosi hänelle kohteliaasti kätensä.
-
--- Minne viet hänen korkeutensa? -- kysäsi Monsoreau levottomasti.
-
--- Kasvihuoneeseen.
-
--- Vai niin. Kantakaa minutkin sinne, -- käski Monsoreau.
-
--- Kautta kunniani, teinkin oikein siinä, etten häntä tappanut, --
-ajatteli Remy. -- Jumalan kiitos! Hän kyllä surmaa itsensä.
-
--- Elkää sanoko herra Monsoreaulle poistuvanne Anjousta. Minä pidän
-sitten muusta huolen, -- kuiskasi Diana hiljaa Bussylle.
-
-Bussy meni nyt prinssin luo, ja Monsoreaun kantotuoli poikkesi erään
-pensaston taa.
-
--- Armollinen herra, -- sanoi Bussy, -- olkaa joka tapauksessa
-varovainen. Elkää puhuko mitään Monsoreaulle siitä, että meillä on
-sopimus tekeillä.
-
--- Mistä syystä?
-
--- Hän näet voisi ilmoittaa suunnitelmistamme leskikuningattarelle ja
-saada hänet ystäväkseen.
-
--- Olet oikeassa, -- vastasi herttua. -- Epäiletkö siis Monsoreauta?
-
--- Epäilen, kautta jumalan!
-
--- Niin teen minäkin. Otaksunpa, että hän jonkin tarkoitusperän
-vuoksi tekeytyi kuolleeksi.
-
--- Ei kaiketikaan. Kyllä hän on saanut kelpo miekanpiston. Tuokin
-Remyn aasi, joka päästi hänet pintehestä, luuli aluksi, että hän oli
-kuollut. Sielu on varmaankin naulitsemalla naulittu kiinni sen miehen
-ruumiiseen.
-
-Oli jo ehditty kasvihuoneelle. Diana hymyili herttualle yhä
-ystävällisemmin.
-
-Prinssi meni ensin sisälle, sitten Diana. Monsoreau olisi seurannut
-perässä, mutta kun hänen kantotuoliaan yritettiin siirtää ovesta
-sisään, niin huomattiinkin, ettei se siitä mahtunut, sillä ovi oli
-liian ahdas. Monsoreaulta pääsi raivostuneen huuto. Diana meni
-sisälle välittämättä vähääkään miehensä epätoivoisista eleistä.
-
-Nyt Bussy tajusi Dianan tarkoituksen. Hän jäi Monsoreaun luo ja sanoi
-tälle rauhallisesti:
-
--- Turha vaiva, herra kreivi. Tämä ovi on liian ahdas eikä kantotuoli
-sovi siitä sisälle.
-
--- Armollinen herra, armollinen herra! -- huusi Monsoreau prinssille.
--- Elkää menkö kasvihuoneeseen. Siellä on ulkomaisia kasveja, joista
-lemuaa myrkyllisiä tuoksuja, armollinen herra!
-
-Mutta Frans ei kuullut. Onnellisena saadessaan pitää Dianan kättä
-omassaan, astui hän, tavallisen varovaisuutensa unohtaen, tuohon
-viheriään labyrinttiin.
-
-Bussy kehotti Monsoreauta olemaan kärsivällinen, mutta siitä
-huolimatta tapahtui se, mikä olikin odotettavissa: Monsoreau ei
-jaksanut kestää kaikkea tuota ruumiillista ja sielullista tuskaa,
-hän pyörtyi. Remy ryhtyi taas lääkäriksi ja määräsi, että sairas oli
-vietävä takaisin huoneeseensa.
-
--- Sanokaapa minulle nyt, -- kysyi Remy Bussyltä, -- mitä minun nyt
-on tekeminen?
-
--- Hoo, saamari vieköön! Tee loppuun se työ, jonka niin hyvin olet
-alottanut. Jää hänen luokseen ja tee hänet terveeksi.
-
-Sitten hän kertoi Dianalle Monsoreaun tilasta. Diana erosi heti
-herttuasta ja riensi linnaan.
-
--- Onnistuimmekohan? -- kysäsi Bussy Dianalta tämän ohikulkiessa.
-
--- Niin luulen, -- vastasi Diana. -- Mutta elkää missään tapauksessa
-matkustako pois täältä, ennenkuin olette tavannut Gertrudia.
-
-Herttua ei välittänyt kukkasista muuten kuin Dianan seurassa
-ollessaan. Heti Dianan poistuttua muistuivat kreivin varotukset
-prinssille mieleen ja hän poistui kiireesti kasvihuoneesta.
-
-Sillävälin oli Diana tullut miehensä luo. Hetken kuluttua avasi
-kreivi silmänsä. Ensi töikseen hän yritti äkisti nousta ylös. Mutta
-sellaista aavistaen oli Remy sitonut potilaan lujasti sänkyyn kiinni.
-Kreivi päästi nyt kiukkuisen huudon, mutta katsahdettuaan ympärilleen
-hän huomasikin Dianan päänaluksensa vieressä.
-
--- No, se oli hyvä, -- virkkoi Monsoreau. -- Me matkustamme jo tänä
-iltana Parisiin.
-
-Remy alkoi puhua matkustamista vastaan. Mutta Monsoreau ei ollut
-häntä kuulevinaankaan.
-
--- Kuinka voitte ajatella mitään sellaista, te, joka olette
-haavoittunut? -- kysyi Diana rauhallisesti.
-
--- Minä en välitä haavoistani. Mieluummin kuolen kuin näin kärsin.
-Vaikka kuolisin matkalla, niin sittenkin matkustamme tänä iltana.
-
--- Tehdään niinkuin haluatte.
-
--- Niin, sitä toivoisin. Valmistaudu siis matkalle, minä pyydän.
-
--- Minä olen pian valmis. Mutta saanko tietää, mistä syystä olette
-tehnyt näin äkillisen päätöksen?
-
--- Sen sanon teille sitten kun teillä ei enää ole mitään kukkia
-prinssille näytettävinä tai kun minä olen saanut laitetuksi niin
-suuret ovet, että minun kantotuolini mahtuu kulkemaan niistä kaikista.
-
-Diana vain painoi päänsä alas.
-
--- Mutta, rouva kreivitär... väitti Remy.
-
--- Kreivi tahtoo niin, -- vastasi Diana, -- ja minun velvollisuuteni
-on totella.
-
-Remy oli eräästä Dianan antamasta merkistä huomaavinaan, että hänen
-pitäisi lopettaa vastaväitteensä. Hän pysyi senvuoksi ääneti, mutta
-ajatteli itsekseen:
-
--- Ne vievät siltä hengen, ja sitten sitä väitetään lääkärin syyksi.
-
-Sill'aikaa valmistausi Anjoun herttua lähtemään Méridorista.
-
-Gertrud tuli tuomaan Dianalta sellaisia terveisiä, että hänen täytyi
-olla kreivin luona eikä hän niin ollen voinut sanoa prinssille
-jäähyväisiä. Samalla hän sai kuiskatuksi Bussylle, että Diana
-matkustaisi jo samana iltana.
-
-Herttua poistui seurueineen.
-
-Fransilla oli omituiset oikkunsa. Jos Diana olisi ollut häntä
-kohtaan kylmäkiskoinen, olisi hän prinssiä haavoittanut, ehkäpä
-jouduttanut hänen lähtöään Andersista. Nyt hän sitävastoin oli ollut
-ystävällinen, ja hänen hymyilynsä oli kuin houkutellut häntä sinne
-jäämään. Kun hän sitäpaitsi ei tiennyt mitään Monsoreaun päätöksestä,
-ei hän hetkeksikään lakannut ajattelemasta sitä vaaraa, johon hän
-antautuisi, jos hän liian helposti taipuisi leskikuningattaren
-toivomuksiin.
-
-Bussy oli sitä jo aavistanut ja hän pani suuren merkityksen tähän
-herttuan oikkuun.
-
--- Bussy, -- virkkoi Frans, -- ei ehkä ole varsin viisasta suostua
-liian pian äitini esityksiin.
-
--- Olette oikeassa. Hänhän kuitenkin kuvittelee olevansa paras
-valtiollinen äly maassa.
-
--- Ymmärräthän sen sijaan, että jos minä pyydän kahdeksan päivän
-miettimisajan taikka muuten viivyttelen asiaa kahdeksan päivää,
-joiden kuluessa voimme järjestää juhlallisuuksia ja haalia tänne
-aateliston koolle, niin saa äitini nähdä, miten voimakkaita me olemme.
-
--- Se on järkevätä, armollinen herra.
-
--- Minä jään tänne kahdeksaksi päiväksi, -- sanoi herttua. -- Sillä
-aikaa saan kyllä äitini tekemään monta myönnytystä, siitä voit olla
-varma.
-
--- Oikein, armollinen herra. Puristakaa hänestä niin paljo kuin
-voitte, mutta varokaa myös, ettei tuosta pitkittämisestä koidu
-pahennusta. Esimerkiksi kuningas, joka tuntee teidän aikeenne, voisi
-suuttua, sillä hän on ylen kiukkuisa.
-
--- Sinä olet oikeassa. Minun pitäisi lähettää veljeni luo joku
-lähettiläs, joka ilmoittaisi hänelle minun palaamisestani. Siitä
-juuri saisinkin ne tarvitsemani kahdeksan päivää.
-
--- Kyllä, mutta tuo lähettiläs joutuisi suureen vaaraan, -- väitti
-Bussy.
-
-Anjoun herttua hymyili pirullista hymyään.
-
--- Siinäkö tapauksessa, että minä muuttaisin päätöstäni? -- kysyi hän.
-
--- Niin. Vastoin veljellenne antamaanne lupausta te sen kyllä
-tekisitte, jos vain huomaisitte omain etujenne niin vaativan, vai
-kuinka?
-
--- Ehkä.
-
--- Aivan niin! Ja teidän lähettiläänne pistettäisiin silloin
-Bastiljiin.
-
--- Me emme ilmoittaisi lähettiläälle hänen matkansa tarkoitusta, vaan
-antaisimme hänelle kirjeen.
-
--- Elkää antako hänelle mitään kirjettä, vaan ilmoittakaa hänelle
-pikemminkin häntä uhkaavasta vaarasta.
-
-Mutta silloinhan ei kukaan ottaisi tehtävää niskoilleen.
-
--- Ooh, miksi niin luulisitte?
-
--- Tunnetteko ketään, joka uskaltaisi sellaiseen ryhtyä?
-
--- Tunnen yhden: itseni.
-
--- Sinäkö?
-
--- Juuri minä. Minä pidän monimutkaisista neuvotteluista.
-
--- Bussy, Bussy ystäväni! -- huudahti herttua. -- Jos sinä otat sen
-tehdäksesi, niin voit luottaa ikuiseen kiitollisuuteeni.
-
-Bussy hymyili, sillä hän tunsi hänen korkeutensa kiitollisuuden
-määrän. Herttua luuli hänen epäröivän.
-
--- Minä annan sinulle matkallesi kymmenen tuhatta écuta, lisäsi hän.
-
--- Ooh, armollinen herra! Voidaanko sellaisia palveluksia rahalla
-palkita?
-
--- Matkustatko siis Parisiin?
-
--- Matkustan, vaikka jo tänä iltana, jos niin tahdotte, armollinen
-herra.
-
--- Uljas Bussyni, suostutko siis todellakin?
-
--- Tiedättehän, että minä palvellakseni teitä, armollinen herra,
-menisin vaikka tuleen. Te pidätte täällä Silläaikaa hupaista elämää.
-Hankkikaa minulle jos voitte, leskikuningattarelta hyvä apotinpaikka.
-
--- Minä jo sitä tässä tuumailen, hyvä ystävä. Bussy oli suunniltaan
-ilosta. Hän aikoi lähteä heti kun saisi Méridorista merkin.
-
-Merkki viivähti kuitenkin seuraavaan aamuun. Monsoreau oli ankaran
-mielenliikutuksen vuoksi tuntenut olevansa niin heikko, että hän
-katsoi parhaaksi levätä yönsä Méridorissa.
-
-Vasta seitsemän aikaan aamulla ilmoitettiin Bussylle, että Monsoreaun
-kreivi, vanhan paroonin rukouksista ja Remyn varoituksista
-huolimatta, oli kantotuolissa lähtenyt Parisiin. Hänen seurassaan
-kulkivat ratsain Diana, Remy ja Gertrud. Bussy porhalsi heti samalle
-tielle.
-
-
-
-
-30.
-
-Saint-Luc palaa takaisin hoviin.
-
-
-Niin paljo kuin kuningas luottikin Anjouhun lähettämäänsä
-sanansaattajaan, nimittäin äitiinsä, ei hän kuitenkaan Katarinan
-matkustamisen jälkeen ajatellut muuta kuin varustautumista veljensä
-odotetun hyökkäyksen varalta.
-
-Chicotin kanssa hän kirjoitteli aakkosellisessa järjestyksessä pitkiä
-luetteloja niistä henkilöistä, jotka eivät osottautuneet kuninkaan
-puoluelaisiksi. Näitä listoja karttui päivä päivältä yhä enemmän. Ja
-monesti tuli kuningas vilkaisseeksi varsinkin Saint- Luc'in nimeen.
-Muuten kiihdyttivät hänen vihaansa tuota entistä suosikkia kohtaan
-hovijuorut sekä Saint- Luc'in pakeneminen Anjouhun, sillä pakenemalla
-Méridoriin joutui hän helposti ikäänkuin jonkinlaiseksi herttuan
-esiairueeksi Angersissa.
-
-Muuanna iltana, kuninkaan syödessä illallista kuningattaren seurassa,
-jonka turviin hän valtiollisten vaarain hetkellä tavallista useammin
-hiipi, astui Chicot sisälle.
-
--- Uu... uh! -- puhkui hän.
-
--- Mistä on kysymys? -- kysyi kuningas.
-
--- Herra Saint-Luc on täällä.
-
--- Saint-Luc? -- Kuningas nousi pöydästä.
-
--- Suokaa anteeksi, -- sanoi hän kuningattarelle, -- nyt on kysymys
-valtionasioista, jotka eivät voine teidän majesteettianne huvittaa.
-
-Kuningatar aikoi nousta pöydästä jättääkseen puolisonsa yksin.
-
--- Ei, rouvani, -- virkkoi Henrik. -- Jääkää vaan tänne, jos
-haluatte. Minä menen virkahuoneeseeni.
-
--- Voi, sire! -- lausui kuningatar hellän osanottavasti, mitä
-hän aina osotti tuota kiittämätöntä puolisoaan kohtaan. -- Elkää
-vihastuko, minä pyydän.
-
--- Suokoon Jumala, etten sitä tarvitsisi tehdä! -- vastasi Henrik,
-huomaamatta Chicotin suupielissä väreilevää pilkallista hymyä.
-
-Kun Henrik ja Chicot olivat tulleet ulos huoneesta, virkkoi kuningas:
-
--- Mitä hänellä on täällä tekemistä, sillä petturilla?
-
--- Kuka tietää? -- sanoi Chicot.
-
--- Olen varma siitä, että hän tulee tänne veljeni lähettiläänä,
-sillä niinhän kaikissa kapinoissa tapahtuu. Ne muistuttavat sameata
-vettä, jossa asianomaiset kalastavat itselleen kaikenlaisia etuja.
-Hän on ihan varmasti lietsonut kapinaa ja sillä muka hankkinut
-suojeluskirjan tullakseen loukkaamaan minua.
-
--- Kuka tietää? -- virkkoi Chicot taas.
-
--- Vielä, -- jatkoi Henrik, kävellen epävakaisin askelin, -- voi asia
-olla niinkin, että hän tulee vaatimaan minulta takaisin tiluksiaan,
-joiden tulot minä olen pidättänyt. Siinä olen ehkä menetellyt hieman
-väärin, kun minä oikeastaan en voi syyttää häntä mistään rikoksesta.
-
--- Kuka tietää? -- toisti Chicot vieläkin.
-
--- Sinä kiukustutat minua tuolla ainaisella vatkutuksellasi: kuka
-tietää? -- huudahti Henrik.
-
--- No, luuletko sitten itse huvittavasi muita ainaisilla
-kysymyksilläsi?
-
--- Mutta tokihan tavallisesti jotain vastataankin.
-
--- Mitä minun sitten pitäisi vastata? Juuri sinä itse kiusotat minua
-tyhmillä kuvitteluillasi.
-
--- Herra Chicot...
-
--- Herra Henrik...
-
--- Chicot ystäväni! Sinä näet, miten levoton olen, ja kuitenkin
-moitit minua.
-
--- Heitä sitten hiiteen se levottomuutesi.
-
--- Mutta kaikki ihmiset pettävät minua.
-
--- Kuka tietää? Kuka tietää?
-
-Henrikin työhuoneeseen oli uutinen Saint-Luc'in palaamisesta koonnut
-kuninkaan uskotut. Saint-Luc seisoskeli siellä vallan rauhallisena
-kaikkien vihollistensa keskellä. Kaikkien kummallisinta oli, että
-hän oli tuonut vaimonsa mukanaan ja antanut hänen istuutua eräälle
-tuolille. Itse hän käveli edestakaisin, käsi miekankahvassa, ja
-vastaili uhkaavin silmäyksin häneen kohdistettuihin uteliaihin ja
-hävyttömiin katseisiin.
-
-Kaikkien mielet jännittyivät korkeimmilleen kuninkaan astuessa
-sisään. Hän tuli, päättäen ajatuksissaan kiihottaa itseään. Hänen
-seuralaisensa Chicotin katse oli taas niin rauhallinen ja arvokas
-kuin mitä Ranskan kuninkaalla sellaisessa tilaisuudessa olisi pitänyt
-olla.
-
--- Tekö täällä, hyvä herra? -- huudahti kuningas heti.
-
--- Niin, sire, -- vastasi Saint-Luc arvokkaasti.
-
--- Teidän läsnäolonne Louvressa minua todellakin mitä suurimmassa
-määrin hämmästyttää.
-
-Tämän tylyn lauseen jälkeen vallitsi kuolonhiljaisuus hallitsijan ja
-tuon hänen entisen suosikkinsa ympärillä. Saint-Luc ensinnä katkasi
-äänettömyyden. Tavallisella tottumuksellaan ja ilman vähintäkään
-arastelua hän lausui:
-
--- Sire, minua puolestani kummastuttaa vain yksi asia, se nimittäin,
-ettei teidän majesteettinne nykyisissä oloissa ole odottanut
-näkevänsä minua täällä.
-
--- Mitä se merkitsee, hyvä herra? -- kysyi Henrik kuninkaallisen
-ylpeästi.
-
--- Teidän majesteettianne uhkaa vaara.
-
--- Vaara! -- huudahtivat hovimiehet.
-
--- Niin, hyvät herrat, suuri, uhkaava vaara. Vaara, jossa kuningas
-tarvitsee kaikkien niiden apua, jotka ovat hänelle uskolliset. Ja
-ollen vakuutettu siitä, että sellaisen vaaran aikana, jollaisena minä
-sitä nyt pidän, ei kenenkään apu ole tarpeeton, saavun jättämään
-kuninkaani jalkain juureen alamaisen pyyntöni saada häntä palvella.
-
--- Ahaa! -- virkahti Chicot. -- Näetkös nyt, poikani, että minä olin
-oikeassa sanoessani: kuka tietää?
-
-Henrik III ei heti vastannut. Hän katsahti ympärilläolijoihin ja
-niiden katseista hän huomasi sekä koirankurisuutta että kummastusta.
-
-Mutta Henrik huomasi myöskin sen, että kademieltäkin sisältyi heidän
-uhkaaviin katseisiinsa ja eleihinsä. Kuitenkaan ei hän tuota pikaa
-aikonut antautua.
-
--- Herrani, -- virkkoi hän vain, -- te olette täyttänyt ainoastaan
-velvollisuutenne, sillä teidän asiannehan on minua palvella.
-
--- Se on kuninkaan kaikkien alamaisten velvollisuus, sire. Mutta
-nykyisin on olemassa monta, jotka unohtavat maksaa velkansa. Minä,
-sire, tulen kuitenkin maksamaan oman osuuteni ja pidän itseäni
-onnellisena, jos teidän majesteettinne aina suvaitsee lukea minut
-velallistensa joukkoon.
-
-Tällaisen nöyrtymisen jälkeen astui kuningas vähän lähemmäksi
-Saint-Luc'ia.
-
--- Siis ei tuloonne ole mitään muita syitä kuin äsken mainitsemanne?
-
--- Sire, vastasi reippaasti Saint-Luc, huomattuaan kuninkaan
-äänensävystä, ettei tämä häntä enää vihannut eikä epäillyt, minä
-saavun ainoastaan siitä syystä, jonka jo mainitsin, ja teidän
-majesteettinne voi vaikka heti heitättää minut Bastiljiin ja ammuttaa
-minut. Mutta minä puolestani olen täyttänyt velvollisuuteni. Sire,
-Anjoussa on kapina, Tourainessa se pian puhkee ja Guyennessä
-puuhaillaan noihin molempiin liittymistä. Anjoun herttua yllyttää
-kapinaan koko länsi- ja etelä-Ranskaa.
-
--- Siinäpä hänellä luullakseni onkin käytettävänään eteviä apureita,
--- huudahti kuningas.
-
--- Sire, -- vastasi Saint-Luc, oivaltaen Henrikin; tarkoituksen,
--- herttuata eivät hillitse mitkään neuvot eivätkä esitykset, eikä
-kreivi Bussykaan, niin päättäväinen kuin hän onkin, saa haihdutetuksi
-sitä pelkoa, jota herttua tuntee teidän majesteettianne kohtaan.
-
--- Vai niin, -- virkkoi kuningas salaa hymyillen, -- se kapinoitsija
-siis vapisee?
-
-Chicot tyrkkäsi kyynärpäällään kuningasta ja tokasi:
-
--- Väistyppä vähän syrjään, jotta pääsen antamaan herra
-Saint-Luc'ille kättä.
-
-Se vaikutti kuninkaaseen. Henrik meni entisen ystävänsä eteen, laski
-kätensä hänen olalleen ja lausui:
-
--- Ole tervetullut, Saint-Luc!
-
--- Ah, sire! -- huudahti Saint-Luc ja suuteli kuninkaan kättä. --
-Minä siis saan jälleen tuntea rakkaan herrani!
-
--- Saat, mutta minäpä en tunne sinua, -- vastasi kuningas, -- sillä
-sinä, Saint-Luc parka, olet hirveästi laihtunut.
-
-Siinä samassa kajahti naisen ääni:
-
--- Sire, se johtuu surusta, kun olemme pahoittaneet teidän
-majesteettinne mieltä.
-
-Vaikka tuo ääni soinnahtikin lempeältä ja kunnioitettavalta, hätkähti
-Henrik kuitenkin sen kuullessaan.
-
--- Rouva Saint-Luc! -- mutisi hän.
-
-Jeanne heittäytyi hänen jalkoihinsa.
-
--- Nouskaa ylös, rouva, -- sanoi kuningas. -- Minä kunnioitan
-kaikkia, jotka kantavat Saint- Luc'in nimeä.
-
-Jeanne tarttui kuninkaan käteen ja vei sen huulilleen. Mutta Henrik
-veti sen äkisti pois.
-
--- Menkää käännyttämään kuningasta, -- virkkoi Chicot nuorelle
-rouvalle. -- Te olette, kautta jumalan, riittävän kaunis voidaksenne
-sen tehdä.
-
-Mutta Henrik käänsi Jeannelle selkänsä, kietoi käsivartensa.
-Saint-Luc'in kaulaan ja poistui huoneisiinsa tämän seurassa.
-
--- No niin, Saint-Luc, me olemme siis tehneet rauhan, -- sanoi Henrik.
-
--- Sanokaa, sire, pikemminkin, että te olette antanut armon, --
-vastasi Saint-Luc.
-
--- Hyvä rouva, -- kuiskasi Chicot hämmästyneelle Jeannelle, -- hyvä
-vaimo ei saa hyljätä miestään... varsinkaan silloin, kun tämä on
-alttiina vaaralle.
-
-Ja sen sanottuaan hän työnsi Jeannen menemään kuninkaan ja
-Saint-Luc'in jälkeen.
-
-
-
-
-31.
-
-. . . . .
-
-
-Taitavan ratsastajan on varsin helppo tavata jalkaisinkulkijat ja hän
-voi helposti päästä niistä edellekin. Niin oli Bussynkin laita.
-
-Toukokuu oli jo kulunut lopuilleen ja ilma oli painostavan kuuma,
-minkävuoksi Monsoreau käski saattueensa pysähtyä erääseen metsään,
-joka oli lähellä tietä. Heidän siellä levätessään ratsastaa porhalsi
-Bussy ohitse.
-
-Helposti ymmärrettävistä syistä oli hän kysellyt vastaantulijoilta,
-olivatko nämä ehkä nähneet joitakin ratsastajia ja talonpoikain
-kuljettamaa kantotuolia. Aina Durtalin kylään saakka oli hän
-saanut mitä rauhoittavimpia tietoja. Senvuoksi hän, ollen varma
-siitä että Diana kulki hänen edellään, kannusti hevosensa raviin
-ja mäentöyräillä silloin tällöin kurkistautui katsomaan, näkyikö
-seuruetta lähistössä. Mutta vasten kaikkea odotusta hävisikin
-seurue hänen käsistään. Vastaantulijat eivät enää olleet nähneet
-kysymyksenalaisia henkilöitä. Ja saavuttuaan la Flechen kylään sai
-hän selville, että hän olikin joutunut seurueen edelle, vaikka oli
-luullut ratsastavansa sen jälessä.
-
-Nyt hän muisti tien vieressä olleen metsän ja ymmärsi, miksi hänen
-ratsunsa oli juuri sillä kohtaa hirnahtanut.
-
-Hän teki heti päätöksensä, pysähtyi kylän kurjimpaan kapakkaan,
-istahti erään ikkunan ääreen ja kätkeytyi sen suojustinten varjoon.
-Bussy oli tämän kahvilan valinnut oleskelupaikakseen siitä syystä
-että sitä vastapäätä oli mitä upein ravintola, johon hän otaksui
-Monsoreaun pysähtyvän.
-
-Bussy oli arvannut oikein. Iltapäivällä seurue saapui.
-
-Matkustajat menivät ravintolaan, viimeisenä Diana, joka, mikäli Bussy
-oli huomaavinaan, levottomasti silmäili ympärilleen. Bussy ajatteli
-aluksi näyttäytyä hänelle, mutta malttoi kuitenkin mielensä.
-
-Tuli ilta. Bussy toivoi, että Remy menisi ulos tai että Diana
-näyttäytyisi jossakin ikkunassa. Hän kietoi senvuoksi viitan
-ympärilleen ja meni odottelemaan kadulle.
-
-Niin hän odotteli kello yhdeksään asti. Silloin ilmaantui portille
-kahdeksan miestä. Neljä niistä meni sisälle.
-
--- Ahaa! -- ajatteli Bussy. -- Aikovatkohan he ehkä matkustaa yöllä?
-Siinäpä olisi Monsoreau mainiosti ajatellut.
-
-Ihan oikein! Seurue läksi taas matkaan.
-
-Diana katseli uudelleen ympärilleen tarkkaavaisesti. Mutta Monsoreau
-huusi häntä ja hänen täytyi mennä kantotuolin luo.
-
-Neljä miestä, jotka myöhemmin vuorostaan siirtyisivät kantajiksi,
-sytyttivät tulisoihdut palamaan ja astuivat kaksi kummallekin
-puolella seuruetta.
-
-Bussykin nousi hevosensa selkään. Nyt hänen ei tarvinnut pelätä
-eksyvänsä tieltä eikä kadottavansa kulkuetta näkyvistään, sillä
-tulisoihdut olivat mainioita oppaita.
-
-Monsoreau ei päästänyt Dianaa hetkeksikään näkyvistään. Hän puhutteli
-taikka pikemminkin soimasi häntä. Kukkaishuoneessa käynti aiheutti
-vielä lukemattomia päähänpistoja ja monia katkeria kysymyksiä.
-
-Niin matkattiin eteenpäin. Viimein Bussy, ilmoittaakseen läsnäolonsa,
-äkkiä vihelsi pienellä hopeapillillä samaan tapaan, jolla hän
-kotonaan tavallisesti kutsui palvelijoitaan.
-
-Remy tunsi heti tuon vihellyksen. Diana vavahti ja katsahti
-tohtoriin. Tämä nyökäytti päätään, tuli lähemmäksi ja kuiskasi:
-
--- Se on hän.
-
--- Mistä on kysymys? -- huusi Monsoreau. -- Kuka puhuu teille, rouva?
-
--- Minulleko? Ei kukaan.
-
--- Ihan varmasti. Minä näin erään henkilöni varjon teitä lähenevän ja
-kuulin äänen.
-
--- Se ääni oli herra Remyn. Oletteko hänellekin mustasukkainen?
-
--- En, mutta minä tahdon, että puhutaan ääneen. Se minua rauhoittaa.
-
--- On kuitenkin seikkoja, joita ei voida sanoa kreivin kuullen, --
-keskeytti Gertrud, tullen avuksi emännälleen, -- sillä ensiksikin
-voidaan puhua asioista, jotka eivät lainkaan koske herra kreiviä, ja
-toiseksi voi puhe johtua sellaisiin asioihin, jotka koskevat häntä
-liiankin läheltä.
-
--- Mitä laatua se asia oli, josta Remy puheli kreivittärelle?
-
--- Se koski hyvin läheisesti herra kreiviä.
-
--- Mitä! -- huudahti Monsoreau. -- Sanokaa heti, minä tahdon sen
-tietää.
-
--- Minä sanoin, herra kreivi, että jos te tuolla tavoin rasitatte
-itseänne, niin kuolette, ennenkuin saamme kuljetuksi kolmattaosaakaan
-koko matkasta.
-
-Soihtujen kaameassa valossa saattoi nähdä, miten Monsoreau lensi
-kalmankalpeaksi.
-
--- Hän vartoo teitä tuolla, -- kuiskasi Remy Dianalle tuskin
-kuuluvasti. -- Pysäyttäkää hieman hevostanne, niin hän saavuttaa
-teidät.
-
-Remy oli puhunut niin hiljaa, että Monsoreau kuuli vain mutinaa.
-Mutta hän ponnisti voimiaan, käänsi päätään sivulle ja näki Dianan
-olevan takanaan.
-
--- Jos vielä kerran teette tuollaisen liikkeen, herra kreivi, --
-sanoi Remy, -- niin voitte saada verensyöksyn.
-
-Jo aikaisemmin oli Diana käynyt rohkeaksi. Hän pyöräytti nyt
-hevosensa ympäri ja odotti Bussya. Samassa laskeutui Remy ratsunsa
-selästä, heitti suitset Gertrudin huostaan ja kiiruhti kantotuolin
-luo hoitamaan sairasta.
-
--- Saanko koettaa suonta, -- sanoi hän. -- Lyönpä vetoa siitä, että
-herra kreivissä on kuumetta.
-
-Muutamien sekuntien perästä oli Bussy Dianan rinnalla. Rakastavaiset
-eivät tarvinneet puhua ymmärtääkseen. Hetkisen he viipyivät
-syleilyssä. Bussy ensin katkaisi äänettömyyden.
-
--- Sinä matkustat, ja minä seuraan sinua.
-
--- Voi, Ludvig, miten minun päiväni tulevat olemaan ihanat ja yöni
-suloiset tietäessäni, että sinä olet minun lähelläni!
-
--- Mutta päivälläpä hän näkee meidät.
-
--- Ei näe. Sinä seuraat meitä kauvempana ja ainoastaan minä saan
-sinua nähdä. Teitten mutkissa, mäkien kukkuloilla näkyvät sinun
-hattusi töyhtö, sinun viittasi koristukset, sinun ilmassa hulmuava
-nenäliinasi, ja kaikki nuo puhuvat minulle sinun nimessäsi, että
-sinä rakastat minua. Kun minä auringon vaipuessa mailleen ja
-hämärän laskeutuessa yli maiden saan nähdä vain sinun vartalosi
-varjon lähettävän minulle lentosuudelman, niin voinpa pitää itseäni
-onnellisena ja autuaana.
-
--- Puhu, puhu, rakas Diana. Et voi aavistaa, miten sointuisa on sinun
-suloinen äänesi.
-
--- Ja kun me matkustamme yöllä... ja se tapahtuu usein, sillä Remy
-on sanonut, että öinen viileys virkistää sairaan haavaa... öisin
-matkustaessamme pysäytän minä, niinkuin nytkin, hevoseni, ja saan
-silloin tällöin heittäytyä sinun syliisi ja hetkisen kertoa kaikesta,
-mitä päivän kuluessa olen ajatellut.
-
--- Voi, miten minä sinua rakastan! - kuiskasi Bussy.
-
--- Katsos, -- jatkoi Diana, -- minä luulen meidän sielujemme niin
-läheisesti yhdistyneen, että me, vaikkapa olemmekin erillämme ja
-voimatta puhella toistemme kanssa, toisiamme edes näkemättä, olemme
-onnellisia pelkän tietoisuuden vuoksi siitä, että olemme toistemme
-lähellä.
-
--- Voi, niin, niin! Mutta saada nähdä sinut, saada sulkea sinut
-syliini! Voi, Diana, Diana!
-
-Rakastavaiset unohtivat koko maailman.
-
-Yht'äkkiä kajahti ääni, mikä sai heidät kummankin hätkähtämään,
-Dianan pelosta, Bussyn vihasta.
-
--- Diana! -- kuului ääni huutavan. -- Diana! Missä sinä olet? Vastaa!
-
--- Voi, se on hän, se on hän! Minä vallan unohdin hänet, -- mutisi
-Diana. -- Voi, sinä suloinen unelma! Sinä julma unelma!
-
--- Kuule! -- virkkoi Bussy, -- kuule, Diana! Me olemme nyt toistemme
-omat. Sano vain yksi sana, eikä mikään saa riistetyksi sinua minulta.
-Diana, paetkaamme. Kuka voi estää meitä pakenemasta? Katsohan: meille
-avautuu maailma, onni, vapaus! Sano sana vain, ja me pakenemme! Vain
-yksi sana, ja sinä, vapaana hänestä, olet ikuisesti minun omani.
-
-Nuori mies pidätti häntä hetkisen.
-
--- Entäpä isäni? -- huokasi Diana.
-
--- Kyllä, mutta kun hän saa tietää, että minä rakastan sinua...
-kuiskasi Bussy.
-
--- Voi! Ajattele sentään: isä!
-
--- No niin, en tahdo pakottaa sinua, rakas Diana. Käske, niin minä
-tottelen.
-
--- Kuule, lausui Diana kätensä ojentaen, -- meidän kohtalomme on
-tuolla. Olkaamme voimakkaampia kuin se kiusanhenki, joka meitä
-seuraa. Elä pelkää mitään. Saat vielä nähdä, voinko minä rakastaa.
-
--- Hyvä jumala, meidän täytyy siis erota! -- mutisi Bussy.
-
--- Kreivitär, kreivitär! -- huusi ääni. -- Vastatkaa, muuten hyppään
-minä pois tästä riivatun kantotuolista, vaikka siitä tulisi elämäni
-loppu!
-
--- Jää hyvästi! -- sanoi Diana. -- Jää hyvästi! Hän saattaa toteuttaa
-uhkauksensa ja se olisi hänen surmansa.
-
--- Suretko häntä?
-
--- Sinä mustasukkainen! -- kuiskasi Diana suloisesti hymyillen.
-
-Bussy päästi hänet menemään. Parin sekunnin kuluttua oli hän jo
-kantotuolin luona. Kreivi oli jo melkein puolipyörryksissä.
-
--- Pysäyttäkää! -- huusi Monsoreau. Pysäyttäkää!
-
--- Saamari vieköön, -- sanoi Remy, -- ette saa pysäyttää! Hän on
-hullu. Jos hän tahtoo tappaa itsensä, niin tappakoon.
-
-Kantotuoli solui niinollen edelleen, ja Gertrud kysyi
-teeskentelemättä:
-
-Ketä kreivi sitten huutaa? Kreivitärhän on tässä minun vieressäni.
-Vastatkaa itse, armollinen rouva. Kreivi varmaankin hourailee.
-
-Sanaakaan sanomatta siirtyi nyt Diana soihtujen valaisemaan piiriin.
-
--- Voi! -- huudahti Monsoreau. -- Missä te olitte?
-
--- Missäpä muualla kuin teidän takananne?
-
--- Olkaa minun lähelläni, ihan minun lähelläni. Elkää jättäkö minua!
-
-Pian päästiin seuraavaan pysähdyspaikkaan. Monsoreau nukkui muutamia
-tunteja ja tahtoi sitten taas jatkaa matkaa. Hän ei niin paljo
-tahtonut kiirehtiä Parisiin kuin päästä Angersista kauvemmaksi.
-
-Silloin tällöin uudistui kertojamme näytelmä.
-
-Remy tällöin ajatteli: kuolkoon vain mies harmista, lääkärin kunnia
-on kuitenkin pelastettu.
-
-Mutta Monsoreau ei kuollut. Hän päinvastoin nähtävästi toipuneempana
-saapui kymmenen päivää matkustettuaan Parisiin.
-
-Remy oli todellakin taitava mies, taitavampi kuin mitä oli toivonut.
-
-Matkan varrella oli Diana hellyydenosotuksillaan laimentanut Bussyn
-ylpeyttä ja saanut hänet lupaamaan senkin, että hän perillepäästyä
-tulisi tervehtimään Monsoreauta ja solmitsemaan sen ystävyyden, jota
-tämä niin mielellään oli tahtonut hänelle tarjota!
-
-
-
-
-32.
-
-Anjoun herttuan lähettiläs.
-
-
-Ei kuulunut Parisiin leskikuningatar Katarinaa yhtä vähän kuin Anjoun
-herttuatakaan. Ja uutinen veljesten välien rikkoutumisesta alkoi yhä
-enemmän varmistua.
-
-Suosikit kuiskailivat kuninkaalle:
-
--- Sire, veljellenne on annettu huonoja neuvoja.
-
-Siinä kaikki, mitä niihin aikoihin kuninkaalle rohjettiin sanoa.
-Ja kun tiedettiin, että oli olemassa vain yksi ainoa henkilö, joka
-uskaltaisi ja kykenisi neuvomaan Fransia, niin katkeruus sen johdosta
-Bussya kohtaan kasvamistaan kasvoi.
-
-Eräänä päivänä levisi tieto, että Anjoun herttua oli lähettänyt
-lähettilään. Kun uutinen saapui Louvreen, herätti se yleisen
-hämmingin. Kuningas vaaleni harmista ja hovimiehet tietystikin
-menivät ihan kalmankalpeiksi. He vannoivat surmaavansa tuon
-lähettilään mitä julmimmalla tavalla.
-
-He alkoivat tapansa mukaan kiillottaa miekkojaan ja harjoitella
-miekkailua.
-
-Chicot pisti miekkansa ja tikarinsa tuppeen ja vajosi syviin
-mietteisiin.
-
-Sen huomattuaan kuningas kysyi, mitä Chicot ajatteli.
-
--- Sire, -- vastasi Chicot kotvasen mietittyään,
-
--- Anjoun herttua joko lähettää lähettilään tai on lähettämättä.
-Hyvää yötä, Henrik!
-
-Juuri kun Chicot aikoi paneutua pikku ettoneelle, kuului äänekästä
-puhelua. Kaartinkapteeni astui hämmästyneenä sisälle.
-
--- Sire, -- sanoi hän, -- Anjoun herttuan lähettiläs on saapunut
-linnan portille.
-
--- Onko hänellä saattuetta? -- kysyi kuningas.
-
--- Ei, hän on ihan yksin.
-
--- Niinpä hänet täytyykin ottaa vastaan kaksin verroin kohteliaammin,
-Henrik, sillä hän on mies, jolla on sydän paikallaan, -- virkkoi
-Chicot.
-
--- No niin, -- sanoi kuningas ja kalpeni, vaikka koettikin näyttää
-rauhalliselta. -- Hovi saa kokoontua valtaistuinsaliin. Minä pukeudun
-mustiin, sillä se väri sopii parhaiten silloin kun onnettomuudekseen
-täytyy keskustella oman veljensä lähettilään kanssa.
-
-Kuninkaan valtaistuimen ympärille tunkeili soriseva ihmisjoukko.
-Surumielisenä ja otsa rypyssä kuningas istui paikalleen. Kaikkien
-katseet suuntautuivat sitä ovea kohti, jonka kautta vartioväen
-kapteeni oli ohjaava lähettilään sisälle.
-
--- Sire, -- kuiskasi Queles kuninkaan korvaan, -- tiedättekö
-lähettilään nimeä?
-
--- En, mitä minä sillä teen?
-
--- Se on Bussy, sire. Loukkaus on siis sitäkin suurempi.
-
--- Minusta siinä ei tunnu olevan mitään loukkausta, -- vastasi
-kuningas, koettaen säilyttää kylmäverisyytensä.
-
--- Ehkäpä ei teidän majesteettinne sitä huomaa, -- selitti Schomberg,
--- mutta me sen huomaamme.
-
-Henrik ei vastannut. Hän näki vihan kuohuvan valtaistuimensa
-ympärillä ja piti itseään onnellisena senvuoksi, että sellainen mahti
-oli hänen ja vihollistensa välissä.
-
--- Tulkoon hän sisälle, -- sanoi nyt kuningas.
-
-Tämän jälkeen vallitsi salissa hiljaisuus. Käytävässä kuului raskaita
-askeleita ja kovaa kannusten kilinää.
-
-Pää pystyssä ja katse tyynenä astui Bussy sisään. Hän meni
-suoraapäätä Henrikin eteen, tervehti arvokkaasti ja jäi ryhti
-reippaana odottamaan kuninkaan puhuttelua. Tuo päättäväisyys
-valtaistuimeni edessä soveltui kuitenkin ylimykselle eikä siinä ollut
-mitään majesteettia loukkaavaa.
-
--- Mitä, herra Bussy, tekö se olettekin? -- virkkoi kuningas. -- Minä
-luulin teidän olevan kaukana Anjoussa.
-
--- Sire, minä todellakin olen siellä ollut. Mutta, kuten näette, olen
-poistunut sieltä.
-
--- Mikä syy on saattanut teidät tulemaan pääkaupunkiimme?
-
-Haluni saada käydä teidän majesteettianne alamaisimmasti
-tervehtimässä.
-
-Kuningas ja suosikit katsahtivat toisiinsa. He nähtävästi olivat
-odottaneet kiivaalta Bussylta kokonaan toisenlaista vastausta.
-
--- Eikö mikään muu? -- kysyi kuningas ylpeänä.
-
--- Kyllä, sire, hänen korkeutensa Anjoun herttua on myös käskenyt
-minun esiintuomaan hänen kunnioittavimman tervehdyksensä.
-
--- Eikö herttua antanut teille mitään muuta tehtävää?
-
--- Antoi. Hän sanoi minulle, että koska hän oli halukas palaamaan
-Parisiin leskikuningattaren seurassa, niin hän toivoi, että teidän
-majesteettinne saisi jo edeltäpäin tiedon hänen, s.o. teidän
-uskollisimman alamaisenne paluusta.
-
-Sanattomana hämmästyksestä ei kuningas kyennyt kyselyjään jatkamaan.
-Silloin meni Chicot lähettilään luo ja sanoi:
-
--- Päivää, kreivi Bussy! Bussy käännähti Chicotiin päin, hämillään
-siitä, että hänellä tässä seurassa saattoi olla ystäväkin.
-
--- Aah! Herra Chicot! Hyvää päivää! -- vastasi hän. -- Miten voi
-herra Saint-Luc?
-
--- Hän voi varsin hyvin.
-
--- Eikö teillä ole minulle mitään muuta sanomista, herra Bussy? --
-keskeytti kuningas.
-
--- Ei, sire. Se vain, että jos hänen korkeudellaan on jotain
-tärkeämpää ilmoitettavaa teidän majesteetillenne, tulee hän itse sen
-tekemään.
-
--- Hyvä on! -- vastasi kuningas ja astui alas valtaistuimeltaan.
-
-Vastaanottotilaisuus oli loppunut ja seurue hajaantui. Mutta Bussy
-huomasi, että kuninkaan neljä suosikkia vihanvimmaisina pyörähtelivät
-hänen ympärillään.
-
-Muutamassa nurkassa jutteli kuningas kanslerinsa kanssa. Bussy ei
-ollut suosikkeja lainkaan huomaavinaan, vaan jatkoi Chicotin kanssa
-alkamaansa keskustelua. Mutta ikäänkuin olisi kuningas ollut samassa
-vehkeilyssä suosikkien kanssa, kutsui hän äkkiä Chicotin pois. Tämä
-kumarsi Bussylle kohteliaasti. Bussy puolestaan vastasi tervehdykseen
-samalla mitalla. Nyt hän jäi yksin suosikkien pariin.
-
-Nämä kaikin mahdollisin keinoin koettivat Bussya ärsyttää, mutta
-tämä pysyi tyynenä ja vastasi varsin sattuvasti heidän nenäkkäisiin
-kysymyksiinsä.
-
-Sitten hän siirtyi poispäin tervehtiäkseen sisäänastuvaa Saint-Luc'ia.
-
-Saint-Luc tunsi, että Bussyn käsi oli kuumeinen. Siitä hän teki sen
-johtopäätöksen, että jotain erityisempää oli tapahtunut, ja vei
-senvuoksi Bussyn mukanaan salista.
-
-Kuningas saapui nyt suosikkien luo ja nämä kehuskelivat suurisuisesti
-loukanneensa Bussya.
-
--- Hyvät herrat, -- sanoi kuningas, -- italialainen näyttelijäseurue
-esittää tänä iltana muutaman huvinäytelmän. Minä pyydän teitä sitä
-katsomaan.
-
-Läsnäolijat kumarsivat arvokkaasti ja kuningas poistui suuren oven
-kautta juuri siinä samassa kun Saint-Luc pyörähti pienemmästä
-ovesta sisälle ja antoi noille neljälle suosikille merkin pysymään
-paikoillaan.
-
--- Anteeksi, herra Quélus, -- sanoi hän, -- asutteko edelleenkin
-Saint-Honorén kadulla?
-
--- Asun, hyvä ystävä. Minkä vuoksi kysytte sitä?
-
--- Koska minulla on teille pari sanaa sanottavana.
-
--- Ahaa!
-
--- Ja teiltä, herra Schomberg, saanen ehkä myöskin kysyä osotettanne?
-
--- Minä asun Béthisyn kadun varrella, -- vastasi Schomberg ylen
-ällistyneenä.
-
--- D'Epernon, teidän osotteenne minä tunnen, tehän asutte
-naapurinani. Entä te, Maugiron?
-
--- Minä palvelen nykyisin täällä Louvressa.
-
--- Ahaa, minä alan ymmärtää, te tulette herra Bussyn puolesta, --
-virkkoi Quélus.
-
--- Minä en sano, kenen puolesta tulen. Minulla vain on sanottavana
-teille jokunen sana, hyvät herrat, eikä mitään muuta.
-
--- Hyvä on. Voimmehan siis esimerkiksi mennä Schombergin asuntoon,
-sillä se on tässä ihan lähellä.
-
--- Olkoon menneeksi, hyvät herrat, -- vastasi Saint-Luc.
-
-
-
-
-33.
-
-Saint-Luc suorittaa tehtävänsä.
-
-
-Kuten sanottu, oli Bussy lähtenyt vastaanottosalista ystävänsä
-seurassa. Kulkiessaan tervehti hän kaikkia niitä, joita
-hovimiesylpeys ei ollut saanut ihan välinpitämättömiksi niin
-pelättävään henkilöön nähden kuin Bussy oli. Sillä näinä raa'an
-väkivallan aikoina, jolloin personallinen voima oli kaikki kaikessa,
-saattoi urhoollinen ja viisas mies muodostaa itselleen sekä
-fyysillisen että moraalisen pikku valtakunnan itsensä ihanan Ranskan
-keskelle. Sillä tavalla Bussykin hallitsi Henrik III:nen hovissa.
-Mutta, niinkuin jo mainittu, hänet oli tänään valtakunnassaan otettu
-verrattain huonosti vastaan.
-
-Heidän tultuaan ulos salista, pysähtyi Saint-Luc ja kysyi:
-
--- Voitteko ehkä pahoin, ystäväni? Olette niin kalpea kuin olisitte
-pyörtymäisillänne.
-
--- En, -- vastasi Bussy, -- minä vain olen tukehtua vihasta.
-
--- Mitä! Välitättekö jotain noista houkkioista?
-
--- Ettäkö heistä välittäisin, te kysytte. Sen saatte pian nähdä.
-
--- Rauhoittukaa, Bussy.
-
--- Olettepa te merkillinen, kun vaaditte, että minun pitäisi
-rauhoittua. Jos teille olisi sanottu puoletkaan siitä mitä minulle
-sanottiin, niin olisi veri jo vuotanut.
-
--- Mitä sitten aiotte, Bussy?
-
--- Te, Saint-Luc olette ystäväni. Siitä olette jo antanut mainion
-näytteen.
-
--- Voi, rakas Bussy, -- sanoi Saint-Luc, luullen Monsoreaun olevan
-kuolleen ja haudatun, -- siitä asiasta ei kannata puhua. Kyllähän
-isku oli kaunis ja onnistui mainiosti, mutta se ei ole minun ansioni.
-Sen opetti minulle kuningas pitäessään minua vankina Louvressa.
-
--- Voi, hyvä ystävä!
-
--- Maatkoon Monsoreau siellä, missä makaa, ja puhelkaamme mieluummin
-Dianasta. Kuinka hän rauhoittui, tuo pikku rukka? Antaako hän minulle
-anteeksi? Milloin vietätte häitänne?
-
--- Annetaan ensin Monsoreaun kuolla.
-
--- Mitä! -- parahti Saint-Luc hätkähtäen kuin olisi käärme häntä
-purrut.
-
--- Asia on näet sellainen, ettei valmu ole kovinkaan vaarallinen
-yrtti, vaikka te aluksi luulitte eikä Monsoreau ole kuollut,
-vaikkapa hän kaatuikin valmumättäälle. Hän päinvastoin elää ja on
-mielettömämpi kuin ennen milloinkaan.
-
--- Äh!
-
--- Se on totta, kautta Jumalan! Hän vain miettii kostoa ja on
-vannonut ensi tilaisuudessa teidät surmaavansa.
-
--- Hän elää, sanotte te. Millainen aasi on hänet sitten henkiin
-virotellut?
-
--- Minun oma lääkärini.
-
--- Kuinka! Tätä minä en ymmärrä, -- jatkoi Saint-Luc saamastaan
-tiedosta murtuneena. -- Minä siis olen menettänyt maineeni, minä
-kun kerroin hänen kuolemastaan koko maailmalle. Hän kohtaa nyt
-sukulaisensa surupukuihin puettuina. Minun täytyy siis puhdistautua
-ja ensi kerralla antaa hänelle tusina iskuja yhden asemasta.
-
--- Saint-Luc, nyt minä vuorostani pyydän teitä pysymään rauhallisena,
-sillä minulla on Monsoreausta enemmän hyötyä kuin otaksuttekaan. Hän
-luulee herttuan antaneen teille toimeksi surmata hänet. Ja juuri
-herttualle hän on mustasukkainen... Minua hän taas pitää ystävänään,
-mikä onkin varsin luonnollista, sillä Remy lurjushan hänet pelasti.
-
--- Kuinka Remy sai sellaisen kirotun päähänpiston?
-
--- Vain siksi että hän on perin kunniallinen mies.
-
--- Hän on haaveilija, se heittiö!
-
--- Lyhyesti sanoen on Monsoreaun kiittäminen minua pelastuksestaan.
-Minun huostaani hän uskoo vaimonsakin.
-
--- Ahaa! Minä käsitän nyt vallan hyvin, että tuo viimeinen seikka saa
-teidät levollisemmin odottamaan hänen kuolemaansa. Mutta kaikesta
-huolimatta olen yhäkin sangen hämilläni.
-
--- Mutta, Saint-Luc, nyt ei olekaan kysymys Monsoreausta.
-
--- Ei. Nauttikaamme siis elämästä niin kauvan kun Monsoreau on
-sairaana. Mutta heti hänen parannuttuaan täytyy minun kai teetättää
-itselleni panssaripaita. Ja te puolestanne saatte kysyä Anjoun
-herttualta, onko Monsoreau ehkä tehnyt liiton leskikuningattaren
-kanssa oppiakseen parhaimman kostamistavan.
-
-Bussy tarttui Saint-Luc'in käsivarteen ja virkkoi:
-
--- Niin ollen, Saint-Luc, huomaatte siis tehneenne minulle vain
-puolittaisen palveluksen.
-
-Saint-Luc näytti hämmästyneeltä sanoessaan:
-
--- Siinä olette oikeassa. Ja jos tahdotte, että suoritan työni
-uudelleen, niin teenpä sen todellakin: jos Monsoreau mulkoilee minuun
-keltaisilla silmillään, saa hän kanssani tekemistä.
-
--- Ei, hyvä ystävä, me annamme Monsoreaun olla alallaan. Ja
-jos luulette olevanne minulle jotain velassa, niin pyydän sen
-suorittamaan eräällä toisella taholla.
-
--- Sanokaa sitten, Bussy, mitä tahdotte.
-
--- Missä suhteessa olette herroihin suosikkeihin?
-
--- Samallaisissa väleissä kuin koira ja kissa auringonpaisteessa.
-Niin kauvan kun se paistaa meillä kaikille, emme sano mitään.
-Mutta jos meistä joku saa kohdistumaan itseensä auringonsäteitä
-enemmän kuin toiset, niin enpä mene takuuseen hampaitten ja kynsien
-käyttämisen mahdollisuudesta.
-
--- Se ilahuttaa minua. Olettakaa, että säteet sattuvat epätasaisesti:
-tahdotteko silloin näyttää hampaitanne ja ojentaa kynsiänne?
-
--- Minä en ymmärrä teitä, Bussy.
-
--- Oletteko ystävällinen ja menette herra Quélusin luo? -- kysyi
-Bussy hymyillen.
-
--- Ahaa!
-
--- Alatteko siis minua ymmärtää?
-
--- Alan.
-
--- Tahdotteko olla ystävällinen ja kysyä häneltä, minä päivänä
-hänelle parhaiten sopisi joko lävistää minut tai sallia, että minä
-lävistän hänet?
-
--- Mielelläni, hyvä ystävä. Menen heti hänen luokseen.
-
--- Odottakaa vähän. Mennessänne Quéluksen luo voisitte ehkä samalla
-käydä Schombergin luona ja tehdä hänelle samat kysymykset.
-
--- Hänellekin? Miettikää, Bussy, te otatte liian paljo samalla kertaa.
-
-Bussy jatkoi:
-
--- Koska olette niin palvelushaluinen, niin kai te käytte myöskin
-Louvressa Maugironin luona, jonka otaksun oleskelevan täällä, koskapa
-hän kauluksestaan päättäen on vartiopalveluksessa. Hänellekin
-tehnette saman kysymyksen?
-
--- Kokonaista kolme, Bussy! Mitä te ajattelette? Mutta enempää ei kai
-sentään enää tulle kysymykseen?
-
--- Tuleepa niinkin. Tahtonette olla hyvä ja etsiä käsiinne myöskin
-d'Epernonin. Hänen kanssaan ette tarvitse kauvan viivytellä. Hän ei
-ole mikään vaarallinen mies, mutta on kuitenkin luvun täytteenä.
-
--- Neljä miestä!
-
--- Niin, kaikki neljä. Mutta on itsestään selvää, ettei minun
-tarvitse teidänlaistanne miestä pyytää osottamaan noille herroille
-kaikkea sitä säädyllisyyttä, jota te niin suuressa määrässä omaatte.
-
--- Olkaa huoletta, ystäväni.
-
--- Hyvä! Herrat suosikit, nyt on meidän vuoromme nauraa! -- sanoi
-Bussy hymyillen.
-
--- Mutta, ystäväni, ilmoittakaapa nyt taisteluehtonne.
-
--- Minä en aseta mitään ehtoja, vaan hyväksyn vastustajaini ehdot.
-
-Olemme jo nähneet, miten Saint-Luc kohtasi nuo neljä ylimystä
-audienssisalissa ja heidän kanssaan läksi Schombergin asuntoon. Hän
-jäi, sen ajan tavan mukaan, odottamaan etuhuoneeseen sill'aikaa kun
-suosikit isossa salissa asettautuivat kukin omaan nurkkaansa.
-
-Kun se oli tapahtunut, avautuivat salin ovet, palvelija saattoi
-Saint-Luc'in sisälle ja ilmoitti hänen nimensä.
-
-Isäntänä meni Schomberg vierastaan vastaan.
-
-Tämä puolestaan ei tervehtinyt, vaan pani hatun päähänsä. Se
-muodollisuus antoi vierailulle sen oikean värityksen ja sisällön.
-
-Schomberg kumarsi ja sanoi, Quélusta osottaen:
-
--- Minulla on kunnia esitellä teille Jacques de Lévis, kreivi Quélus.
-
-Saint-Luc lähestyi pari askelta, kumarsi kohteliaasti Quélukselle ja
-virkkoi:
-
--- Haluan tavata teitä, hyvä herra. Quélus kumarsi syvään. Schomberg
-kääntyi nyt salin toiseen päähän ja lausui:
-
--- Saan luvan esitellä herra Ludvig de Maugironin.
-
-D'Epernonin edessä suoritettiin sama temppu. Sitten esitteli
-Schomberg itsensä. Kun se oli tehty, istuivat suosikit paikalleen.
-Saint-Luc yksin jäi seisomaan.
-
--- Herra kreivi, -- sanoi hän Quélukselle, -- te olette loukannut
-Amboisen Ludvig de Clermontia, kreivi Bussya, joka nyt lähettää
-teille kohteliaimman tervehdyksensä ja kutsuu teitä kaksintaisteluun
-sinä päivänä ja tuntina, jonka te itse suvaitsette määrätä,
-taistelemaan elämästä ja kuolemasta teidän sopivimmiksi katsomillanne
-aseilla... Hyväksyttekö tämän haasteen?
-
--- Tietysti hyväksyn, -- vastasi Quélus rauhallisesti. Kreivi Bussy
-osottaa minulle varsin suurta kunniata.
-
--- Minkä päivän määräätte? -- jatkoi Saint-Luc.
-
--- En tahdo määrätä mitään erityistä päivää, mutta pitäisin
-suotavimpana, että se tapahtuisi kuta pikemmin, sen parempi.
-
--- Entä tuntimäärä?
-
--- Aamun valjettua.
-
--- Aseenne?
-
--- Miekka ja tikari, jos herra Bussy on niihin tyytyväinen.
-
-Saint-Luc kumarsi ja sanoi:
-
--- Kaikki, mitä te siinä suhteessa määräätte, on oleva lakina kreivi
-Bussylle.
-
-Sitten hän kääntyi Maugironin puoleen. Tämä vastasi samalla tavalla.
-Samoin myöskin toiset.
-
--- Mutta, -- huomautti Schomberg, jolle, isäntä kun oli, asia
-viimeksi esitettiin, -- me unohdamme erään seikan.
-
--- Minkä sitten?
-
--- Ajatelkaahan, että jos me kaikki sattuisimme valitsemaan saman
-päivän ja saman tunnin, niin saattaisi herra Bussy joutua hämilleen.
-
-Saint-Luc kumarsi kohteliaasti ja vastasi: -- Tietystikin menisi
-herra Bussy hämilleen, niinkuin jokainen ylimys, jonka täytyi
-taistella neljää niin urhoollista miestä vastaan. Mutta hän pyytää
-ilmoittaa, ettei se olisi hänelle mitään uutta, koska sellaista
-kerran ennenkin on sattunut Tournellesin luona Bastiljin lähellä.
-
--- Onko hän siis valmis taistelemaan meitä kaikkia neljää vastaan?
-
--- On, teitä kaikkia vastaan, -- vastasi Saint-Luc.
-
--- Erikseenkö kutakin vastaan?
-
--- Joko kutakin vastaan erikseen tahi kaikkia vastaan yht'aikaa.
-
-Ylimykset katsahtivat toisiinsa. Quélus alotti sitten keskustelun.
-
--- Se on herra Bussyn puolelta kauniisti tehty. Mutta, niin
-arvottomia kuin me olemmekin, voimme kuitenkin kukin kohdaltamme
-yrittää ja vuorotellen hyväksyä kreivin haasteen, ellei, mikä ehkä
-olisi vieläkin parempi...
-
-Quélus katsahti ystäviinsä, jotka epäilemättä tajusivat hänen
-tarkoituksensa ja antoivat hänelle myöntymismerkin.
-
--- Ellei, -- jatkoi hän, -- koska emme halua murhata urhoollista
-miestä, annettaisiin kohtalon ratkaista, kenen osalle meistä herra
-Bussy sattuisi joutumaan.
-
--- Mutta, -- huomautti d'Epernon, -- mihin me kolme muuta jäisimme?
-
--- Meistä kolme muuta! Herra Bussylla on varmasti siksi paljo ystäviä
-ja meillä tarpeeksi vihollisia, niin ettei niidenkään kolmen tarvinne
-seista kädet ristissä. Ettekö ajattele samoin, hyvät herrat? --
-jatkoi Quélus tovereihinsa kääntyen.
-
--- Ihan samaten, -- vastasivat kaikki.
-
--- Minusta olisi hyvin mieluista, -- sanoi Schomberg, -- että herra
-Bussy tuohon tilaisuuteen kutsui myöskin herra Livarotin.
-
--- Ja minä puolestani, -- lisäsi Maugiron, toivoisin tapaavani siellä
-herra Balzak de Entragues'in.
-
--- Siinä tapauksessa, -- huomautti Quélus, -- tulisi seurakunta
-täydelliseksi vasta sitten, kun herra Ribeirac tulisi ystäviensä
-mukana.
-
--- Hyvät herrat, -- vastasi Saint-Luc, -- minä olen ilmoittava
-kreivi Bussylle teidän toivomuksenne ja luulen jo edeltäpäin voivani
-vakuuttaa, että hän on liian kohtelias jättääkseen ne hyväksymättä.
-Minulla ei siis enää ole muuta tekemistä kuin kiittää teitä kreivi
-Bussyn puolesta mitä vilpittömimmin.
-
-
-
-
-34.
-
-Monsoreaun kreivin varovaisuustoimenpiteitä.
-
-
-Monsoreaun haava paranemistaan parani. Mutta eräänä kauniina päivänä
-hän sai ankaran iskun kuullessaan Anjoun herttuan leskikuningattaren
-seurassa saapuneen Parisiin.
-
-Kreivillä oli levottomuuteen syynsäkin, sillä paluunsa jälkeisenä
-päivänä saapui prinssi ylihovijahtimestarin luo muka saamaan tietoa
-Monsoreaun terveydentilasta. Ja kuinka hän olisikaan voinut sulkea
-porttiaan ruhtinaalta, joka ilmaisi niin suurta osanottavaisuutta!
-Prinssi otettiin siis vastaan, ja hän oli ylen kohtelias isäntää,
-mutta etenkin emäntää kohtaan.
-
-Heti prinssin poistuttua kutsui Monsoreau puolisonsa luokseen
-ja tämän käsivarteen nojautuneena kiersi kolmasti, lääkärin
-vastaväitteistä huolimatta, nojatuolinsa ympäri, jonka jälkeen hän
-tyytyväisenä istuutui alas. Diana ajatteli, että kreivillä oli jokin
-ilkeä tuuma mielessä.
-
-Mutta se kuului Monsoreaun perheen yksityiselämän historiaan.
-Palatkaamme siis Anjoun herttuan tuloon, sillä se kuuluu
-kertomuksemme olennaiseen puoleen.
-
-Niinkuin hyvin voidaan ymmärtää, ei Frans-herttuan saapumispäivä
-ollut niinkään vähäpätöinen herroille havaintojentekijöille. Tätä he
-olivat huomaavinaan:
-
-Ylpeyttä kuninkaan puolelta, syvää lempeyttä leskikuningattaren ja
-nöyrtyvää karskiutta herttuan taholta. Frans näytti ajattelevan:
-
--- Miksi olet kutsunut minut takaisin, kun kerran minun palattuani
-olet niin happamen näköinen: Louvressa käyntinsä jälkeisenä päivänä
-kävi herttua taas haavoittunutta katsomassa. Monsoreau, joka sai
-tietää pienimmätkin yksityiskohdat kuninkaan kohtauksesta veljensä
-kanssa, koki panna parastaan lietsoakseen herttuan vihamielisyyttä.
-
-Kun hän muuten tunsi voivansa yhä paremmin ja paremmin, tarttui hän
-herttuan poistuttua vaimonsa käsivarteen ja kiersi, ei nojatuolinsa,
-vaan huoneen ympäri. Sitten hän istui näöltään paljo tyytyväisempänä
-kuin ensimäisellä kerralla.
-
-Samana iltana ilmoitti Diana Bussylle tämän vieraisille saapuessa,
-että Monsoreaulla ihan varmasti oli jotain erityistä mielessään.
-
--- Hetkisen kuluttua jäivät Bussy ja Monsoreau kahdenkesken.
-
--- Kun kuitenkin ajattelen, -- virkkoi Monsoreau Bussylle, --
-että tuo ruhtinas, joka on olevinaan minulle niin ystävällinen,
-on veriviholliseni, ja että hän Saint-Luc'in kautta tahtoi minut
-murhata...
-
--- Mitä! Murhatako! -- huudahti Bussy. -- Ajatelkaahan toki, herra
-kreivi, että Saint-Luc on kelpo aatelismies, että te itse olette
-myöntänyt loukanneenne häntä, että olette vetänyt miekkanne esiin ja
-että haavanne olette saanut taistelussa.
-
--- Sen myönnän. Mutta silt'ei ole sanottu, ettei hän olisi toiminut
-herttuan yllytyksestä.
-
--- Kuulkaahan, -- sanoi Bussy, -- minä tunnen herttuan, mutta
-vieläkin paremmin Saint-Lucin, ja voin vakuuttaa, että hän on
-kiintynyt kuninkaaseen, mutta ei herttuaan. Jos Antraguet, Ribeirac
-tai Livarot olisi teitä haavottanut, niin olisi kysymys aivan toinen,
-mutta Saint-Luc...
-
--- Te ette tunne Ranskan historiaa niin hyvin kuin minä, -- keskeytti
-Monsoreau, pysyen itsepäisesti kerran omaksumassaan ajatuksessa.
-
-Bussy olisi voinut hänelle vastata, että vaikka hän ei niin hyvin
-tuntisi Ranskan historiaa, tuntisi hän sitäkin paremmin Anjoun
-historian, varsinkin Anjoun sen osan, missä Méridor oli.
-
-Lopuksi Monsoreau toipui niin paljo, että saattoi kävellä
-puutarhassa. Sieltä tultuaan hän virkkoi:
-
--- Tänä iltana me muutamme pois.
-
--- Mistä syystä? -- kysyi Remy. -- Eikö täällä ole tarpeeksi raitis
-ilma tai eikö teillä ole tarpeeksi seuraa?
-
--- Päinvastoin, -- vastasi Monsoreau, -- minulla on sitä liiaksikin.
-Anjoun herttua väsyttää minua vieraskäynneillään. Hän tuo aina
-mukanaan joukon -- ylimyksiä, ja niiden aseitten kalina tekee ylen
-pahaa minun hermoilleni.
-
--- Mihin aiotte sitten muuttaa?
-
--- Olen käskenyt laittamaan kuntoon Tournellesin kadun varrella
-sijaitsevan pienen taloni.
-
-Bussy ja Diana loivat toisiinsa menneistä muistoista kertovan katseen.
-
--- Mitä, siihenkö hökkeliin! -- huudahti ajattelemattomasti Remy.
-
--- Vai niin, tunnetteko sen ennestään? - kysäsi Monsoreau.
-
--- Tunnen, -- vastasi le Haudouin. -- Kukapa ei tuntisi
-ylihovijahtimestarin asuntoa, varsinkin sellainen, joka itse asuu
-Beautreillesin kadulla?
-
-Monsoreau sai taas siitäkin tapansa mukaan synkkiä epäluuloja.
-
--- Sinne me muutamme, -- sanoi hän. -- Siellä ei voi ottaa vastaan
-enempää kuin neljä henkilöä kerrassaan. Ikkunasta voi jo kolmen sadan
-askeleen päästä havaita tulevat vieraat, niin että voi mennä niiltä
-piiloon, jos tahtoo.
-
-Bussy puri huultaan. Hän pelkäsi kerran koittavan senkin päivän,
-jolloin Monsoreau häntäkin piileskelisi. Diana huokasi. Hän muisti,
-miten hän kerran oli nähnyt Bussyn tuossa pikku rakennuksessa
-makaavan tajuttomana hänen omassa sängyssään.
-
--- Herra kreivi ei voi muuttaa sinne, -- sanoi Remy, -- koska
-jokaisen ylihovijahtimestarin täytyy ottaa vastaan kaikenmoisia
-lähetystöjä, elättää palvelijoita ja yleensä pitää huolta koko
-metsästyspuuhasta.
-
--- Hm! -- murahti Monsoreau, luoden katseen, joka merkitsi: se on
-totta.
-
--- Ja sitäpaitsi, -- jatkoi Remy, -- sillä minä olen yhtä hyvin
-sydämen lääkäri kuin ruumiinkin... sitäpaitsi ei teitä tee
-rauhattomaksi teidän oma oleskelunne täällä, vaan kreivittären.
-Antakaa siis hänen muuttaa sinne.
-
--- Pitäisikö minun erota hänestä! -- huudahti Monsoreau ja loi
-Dianaan katseen, josta pikemmin viha kuin hellyys uhkui.
-
--- No, erotkaa sitten virastanne ja jättäkää heti virkaerohakemus,
-sillä luulenpa, että se on kaikkein viisainta. Teidän täytyy joko
-hoitaa virkaanne tai olla sitä hoitamatta. Ellette sitä hoida, on
-kuningas tyytymätön, jos taas hoidatte, niin...
-
--- Minä teen mitä minun tulee tehdä, -- keskeytti kreivi, purren
-hampaitaan, -- mutta kreivittärestä minä en luovu.
-
-Kreivi oli tuskin saanut lausutuksi nuo sanat, kun pihalta jo alkoi
-kuulua hevosten kavioitten töminää ja ihmisääniä.
-
--- Taaskin! -- mutisi kreivi.
-
-Samassa astui herttua huoneeseen. Monsoreau huomasi, että herttuan
-ensi katse etsi Dianaa. Pian hänen epäluulonsa saivat uutta virikettä
-sen kautta, että prinssi oli Dianalle hyvin kohtelias ja oli tuonut
-tälle lahjaksi kallisarvoisen, kultakahvaisen tikarin. Kahvasta
-muodostui hajupullo, ja terään oli sangen taidokkaasti kirjaeltu
-kokonainen metsästysretki.
-
--- Sallikaa minun sitä katsoa, -- sanoi Monsoreau, peläten, että
-jokin kirjelippu oli kätkettynä kahvaan.
-
-Prinssi täytti hänen pyyntönsä.
-
--- Te, joka olette metsästäjä, -- virkkoi hän, -- ymmärrätte terän
-arvon. Kreivitär puolestaan arvostelkoon kahvaa. Kas, päivää, Bussy!
-Oletko jo hyvissä väleissä kreivin kanssa?
-
--- Teidän korkeutenne unohtaa, että te itse tänä aamuna lähetitte
-minut ottamaan selkoa siitä, miten kreivi Monsoreau voi.
-
--- Se on totta, -- sanoi herttua ja istahti Dianan rinnalle. Hän
-puheli ensin hiljaa kreivittären kanssa, mutta huudahti hetken
-perästä kuuluvasti: -- Tiedättekö, kreivi, tässä sairashuoneessa
-on niin tukahuttava ilma, että kreivitär voi pahoin. Tarjoon
-siis hänelle käsivarteni tehdäksemme pienen virkistävän kävelyn
-puutarhassa.
-
-Mies ja rakastaja loivat toisiinsa katkeran katseen.
-
--- Saattakaa minua, -- pyysi Monsoreau Bussya.
-
--- Vai niin, -- virkahti herttua, huomattuaan ylihovijahtimestarin
-tulevan perässä, -- tehän kävelette jo varsin hyvin.
-
--- Kyllä, teidän korkeutenne, -- ja toivon pian voivani saattaa
-kreivitärtä, mihin ikinä hän menee.
-
--- Sehän on kyllä onnekasta, mutta kuitenkaan ei teidän pidä väsyttää
-itseänne.
-
-Monsoreau huomasi itsekin, miten oikea tuo huomautus oli, ja istuutui
-sellaiseen paikkaan, josta käsin saattoi pitää kävelijät näkyvissään.
-
--- Kuulkaapas, kreivi, -- sanoi hän Bussylle, -- jos tahdotte olla
-oikein kohtelias, niin saattanette minun vaimoani vielä tänä iltana
-pikku asuntoomme Tournellesin kadulle. Mielestäni on sittenkin
-parempi, että hän on siellä kuin täällä. Saatuani hänet kerran
-Méridorista tuon suden kynsistä, ei se tule nielaisemaan häntä
-Parisissakaan.
-
--- Herra kreivi, -- huomautti Remy Bussylle, -- teidän ei sovi
-suostua ehdotukseen.
-
--- Miksikä ei? -- kysyi Monsoreau.
-
--- Koska kreivi Bussy palvelee Anjoun herttuaa, ei herttua koskaan
-antaisi hänelle anteeksi, jos hän olisi avullisena moisessa kujeessa.
-
--- Mitä minä siitä välitän? -- oli Bussy huutamaisillaan, mutta Remyn
-katse sai hänen malttamaan mielensä.
-
-Monsoreau mietti hetkisen ja sanoi sitten:
-
--- Remy on oikeassa. Minun ei sovi pyytää teiltä sellaista
-palvelusta. Minä menen itse hänen mukanaan.
-
--- Hullutusta! -- tokaisi Bussy. -- Tehän menetätte virkanne.
-
--- Se on kyllä mahdollista, mutta saan kuitenkin pitää vaimoni.
-
-Samana iltana vei Monsoreau todellakin Dianan Tournellesin kadun
-varrella olevaan taloonsa, jonka lukijat jo vanhastaan hyvin tuntevat.
-
-
-
-
-35.
-
-Vierailu.
-
-
-Herttua oli joutunut vihanvimmoihinsa, kun ei enää ollut tavannut
-Dianaa Méridorissa. Hän oli kreivittäreen miltei rakastunut, sitäkin
-enemmän, kun naista piiloteltiin hänen katseiltaan.
-
-Toiselta puolen hän taas ei ollut luopunut valtiollisista
-toiveistaan. Päinvastoin oli vakaumus hänen oman arvonsa suuruudesta
-ylentänyt häntä hänen omissa silmissään melkoisesti. Parisiin
-palattuaan hän heti uudelleen alotti salahankkeensa. Hetki olikin
-suotuisa. Suuri joukko tyytymättömiä, rohkaistuneina siitä
-näennäisestä voitosta, jonka kuninkaan heikkous ja Katarinan viekkaus
-oli tuottanut herttualle, hääri hänen ympärillään.
-
-Hän sai pian tietää, että Monsoreau oli muuttanut asuntoa. Prinssi
-muisti tuon Bastiljin lähellä olevan, Tournellesin kadun pikku talon
-varsin hyvin. Eräänä päivänä hän läksi sinne, mukanaan Bussy ja
-joukko nuoria aatelismiehiä.
-
-Prinssi astui sisälle Monsoreaun luo. Tämä lojui nojatuolissa.
-Sill'aikaa Diana etuhuoneessa otti vastaan Bussyn ja syleili
-häntä. Uskollinen Gertrud piti silmällä, ettei kukaan saisi heitä
-äkkiarvaamatta yllättää.
-
-Monsoreau sävähti herttuan nähtyään kalmankalpeaksi.
-
--- Armollinen herra, -- huudahti hän, -- te täällä, tässä huonossa
-hökkelissä! Tosiaankin on tämä liian suuri kunnia minulle
-halpa-arvoiselle miehelle.
-
-Hän hymyili pilkallisesti. Prinssi ei ollut sitä huomaavinaan, vaan
-meni sairaan luo ja virkahti iloisesti:
-
--- Missä hyvänsä kärsivä ystävä lieneekin, olen aina valmis käymään
-häntä tervehtimässä.
-
--- Kuulenpa kuin kuulenkin, että teidän korkeutenne mainitsi sanan
-ystävä.
-
--- Niin mainitsin. Kuinka voitte?
-
--- Paljo paremmin, armollinen herra. Voin kävellä ilman vaivaa ja
-kahdeksan päivän kuluttua toivon olevani ihan terve.
-
--- Lääkärinnekö teille sitten on suositellut tätä Bastiljin ilmaa? --
-kysyi prinssi, äänessään mitä luonnollisin sävy.
-
--- Niin, armollinen herra.
-
--- Ettekö viihtynyt hyvin edellisessä asunnossanne?
-
--- En, armollinen herra. Siellä kävi liian paljo ihmisiä, ja se teki
-paikan rauhattomaksi.
-
-Kreivi pani noihin sanoihinsa erityisen painon, mutta prinssi ei
-ollut sitä huomaavinaan.
-
--- Mutta teillähän ei ole täällä minkäänlaista puutarhaa?
-
--- Puutarhaa ei tarvitakaan, teidän korkeutenne?
-
--- Missä siis kävelette?
-
--- Minä en kävele lainkaan, armollinen herra. Prinssi puri huultaan
-ja heittäysi nojalleen tuolinselustinta vastaan.
-
--- Te tiedätte hyvin, herra kreivi, -- sanoi hän hetken kuluttua, --
-että monet pyrkivät saamaan teidän ylihovijahtimestarin virkaanne,
-sillä teitähän pidetään kuolleena.
-
--- Olen vakuutettu siitä, että teidän korkeutenne voi osottaa asian
-olevan päinvastoin.
-
--- Minä en voi osottaa mitään. Tehän hautaatte! itsenne
-vapaaehtoisesti, hyvä ystävä. Te siis olette kuollut.
-
-Nyt oli Monsoreaun vuoro purra huuliaan.
-
--- Mitä te tahtoisitte minun tekevän, armollinen herra? Minä menetän
-epäilemättä virkani, sillä minä pidän jotain muuta sitä edullisempana.
-
--- Sepä on kovin itserakasta menettelyä teidän puoleltanne!
-
--- Luonteeni on sellainen.
-
--- Koskapa niin on laita, niin teillä kait ei ole mitään sitä
-vastaan, että kuningaskin saapi sen tietää?
-
--- Kuka puhuisi siitä mitään kuninkaalle?
-
--- Nähkääs, jos hän kysyy minulta asiasta, olen pakotettu kertomaan
-meidän keskustelumme.
-
--- Aah, armollinen herra! Hänen majesteetillaan olisi liian paljo
-tekemistä, jos hän ottaisi kuunnellakseen kaikkea mitä Parisissa
-puhutaan.
-
--- Mitä puhutaan sitten Parisissa? -- kysäsi prinssi äkkiä ja
-käännähti kuin olisi häntä käärme purrut.
-
-Monsoreau huomasi nyt keskustelun muuttuneen liian vakavaksi
-sairaalle, joka ei vielä kyennyt tahtonsa mukaisesti toimimaan. Hän
-senvuoksi lauhdutti sielussaan kiehuvan vihan, tekeytyi levolliseksi
-ja virkkoi:
-
--- Mitäpä minä, potilasparka, tietäisin? Jos kuningas on tyytymätön
-siihen, etten minä kykene hoitamaan virkaani, on hän väärässä, sillä
-hän on tavallaan itse syypää minun nykyiseen tilaani.
-
--- Selittäkää tarkemmin.
-
--- Eikö Saint-Luc ole kuninkaan ystävä? Sitäpaitsi oli kuningas
-opettanut hänelle iskun, jolla hän haavoitti minua, ja ehkäpä hänen
-majesteettinsa olikin antanut Saint-Luc'ille sen tehtävän.
-
-Anjoun herttua teki puolittain myöntävän eleen ja sanoi:
-
--- Voitte olla oikeassa. Mutta kuningas on kuningas.
-
--- Kyllä, niin kauvan kuin hän sitä on, vai kuinka?
-
-Herttua hätkähti ja murahti:
-
--- Niinpä niin... Mutta eikö kreivittärennekin asu täällä?
-
--- Armollinen herra, hän on sairas. Muutoin olisi hän jo aikoja
-sitten tullut tervehtimään teidän korkeuttanne.
-
--- Vai on hän sairas, kreivitär parka! No niin, suru siitä, että
-näkee teidän sairastavan...
-
--- Niin, ennen kaikkea se, ja sitten väsymys matkasta.
-
--- Toivokaamme, ettei pahoinvointi kestä kauvan. Onhan teillä taitava
-lääkäri?
-
--- On, teidän korkeutenne. Remy on hoitanut minua erinomaisen hyvin.
-
--- Eikö hän ole Bussyn lääkäri?
-
--- On kyllä, armollinen herra, mutta kreivi on luovuttanut hänet
-minulle.
-
--- Oletteko siis hyvin ystävällisessä suhteessa Bussyyn?
-
--- Hän on minun paras ja, voinpa sanoa, ainoa ystäväni, -- vastasi
-Monsoreau kylmästi.
-
--- Jääkää hyvästi, kreivi! -- lausui prinssi ja kohotti raskasta
-oviverhoa.
-
-Silloin hän luuli näkevänsä naispukimen katoavan toisesta ovesta, ja
-Bussy riensi vartiopaikalleen käytävään.
-
-Herttuan epäluulot lisääntyivät.
-
--- Me lähdemme nyt pois, -- sanoi hän Bussylle.
-
-Tämä juoksi ulos antamaan seurueelle poisvalmistautumiskäskyä, mutta
-yhtä paljo myöskin salatakseen punastumistaan.
-
-Prinssi, jäätyään yksin etuhuoneeseen, tahtoi kiiruhtaa siihen
-käytävään, jossa hän luuli nähneensä naisen haamun vilahtavan. Mutta
-käännähdyttyään ympäri näki hän Monsoreaun kalmankalpeana seisovan
-sillä samalla ovella, josta hän itse juuri oli tullut.
-
--- Teidän korkeutenne erehtyy ovesta, -- huomautti kreivi
-pisteliäästi.
-
--- Vai niin, -- murahti herttua. -- Kiitos, ystävä! Jääkää hyvästi!
-
--- Raivostunein sydämin riensi Frans paluumatkalle eikä lausunut
-sanaakaan Bussylle, tämän erotessa hänestä herttuan palatsin
-portilla. Sisälle päästyään meni herttua heti työhuoneeseensa, ja
-sinne Aurillykin hiipi perässä.
-
--- Aurilly, -- sanoi herttua, -- se aviomies tekee minusta pilkkaa.
-
--- Ehkäpä rakastaja myöskin, armollinen herra, -- vastasi
-luutunsoittaja.
-
--- Mitä sinä puhut?
-
--- Totta, teidän korkeutenne. Toivon, että suotte minulle anteeksi,
-sillä minä tein sen teidän tähtenne...
-
--- Jatka! Minä annan anteeksi jo edeltäpäin.
-
--- No niin. Sill'aikaa kun te viivyitte sisällä, olin minä pihalla
-muutamassa vajassa tähystelemässä.
-
--- No mitä sinä näit?
-
--- Näin ensin naispuvun, sitten sen kantajan, sitten pari käsivartta,
-jotka kietoutuivat hänen kaulaansa, ja lopuksi, koska korvani ovat
-hyvin tarkat, kuulin pitkän ja hellän suudelman maiskauksen.
-
--- Mutta mikä mies se sitten oli?
-
--- Kahdesta käsivarresta en voi ihmistä tuntea, eikä hansikkailla ole
-eri piirteitä.
-
--- Mutta voidaan tuntea se henkilö, jolle hansikkaat kuuluvat.
-
--- Kyllähän minusta näytti... mutta se on vain arvelua.
-
--- Vaikkapa niinkin, mutta sano kuitenkin.
-
--- No niin, armollinen herra, minusta tuntui siltä, että ne olivat
-kreivi Bussyn hansikkaat.
-
--- Puhvelinnahasta, kullallakirjaillut, niinkö? -- huudahti herttua,
-ja asia alkoi vähitellen hänelle selvitä.
-
--- Ihan sellaiset, -- vastasi Aurilly.
-
--- Totta kuin totta! Bussy, Bussy se on! -- huudahti herttua.
--- Kylläpä minä olen ollut sokea -- tai paremmin sanoen, moista
-rohkeutta en voinut ajatellakaan.
-
--- Emme kuitenkaan, armollinen herra, voi heti pitää asiaa varmana,
-sillä olisihan kreivittären huoneissa mahdollisesti voinut olla jokin
-mies piilossa.
-
--- Kyllä niinkin. Mutta käytävässä seissut Bussy olisi silloin nähnyt
-miehen... ja hansikkaat sitäpaitsi...
-
--- Niin, ja suutelo. Ja sitäpaitsi kuulin minä vielä sanat:
-huomisiltana!
-
--- Olisiko se mahdollista!
-
--- Armollinen herra, jos tahdomme toimia samoin kuin tässä tuonaan,
-saamme piakkoin asioista varmuuden.
-
--- No huomisiltana siis.
-
--- Minä odotan teidän korkeutenne käskyjä.
-
--- Hyvä on!... Haa, Bussy! -- kuiskasi herttua itsekseen. -- Bussy,
-isäntänsä pettäjä! Tuo rehellinen Bussy, joka ei tahdo minun pääsevän
-Ranskan kuninkaaksi!
-
-Herttua hymyili helvetillistä hymyä ja käski Aurillyn poistumaan,
-saadakseen yksinäisyydessä punoa ajatuksiaan.
-
-
-
-
-36.
-
-Urkkijat.
-
-
-Kello oli kymmenen illalla. Bussy kääri viitan ympärilleen ja
-köysitikapuut kainalossa läksi Bastiljin puolelle. Perille päästyään
-hän huomasi tulen ikkunassa. Se oli sovittu merkki. Hän heitti
-rautakoukuilla varustetut tikapuunsa balkongille, ja ne tarttuivat
-heti kiinni.
-
-Diana tuli nyt ulos ja kiinnitti tikapuut vielä paremmin. Sitten hän
-antoi Bussylle merkin kiivetä ylös.
-
-Hetki oli varsin sopiva, sillä Bussyn kiivetessä ylös tikapuita oli
-Monsoreau, joka jo yli kymmenen minuutin ajan oli ollut kuuntelemassa
-puolisonsa oven takana, vaivaloisesti laskeutunut rappuja alas,
-pidellen kiinni muutaman luotetun palvelijansa käsivarresta.
-
-Hän meni kadulle, mutta ei ainoatakaan ihmistä ollut näkyvissä.
-
--- Ellei minulle vain olisi väärin kerrottu? -- sanoi kreivi
-palvelijalleen.
-
--- Ei, armollinen herra. Minä tulin juurikaan herttuan palatsista
-ja ystäväni tallimestari vakuutti minulle herttuan käskeneen, että
-hevoset oli illaksi satuloitavat. Mutta ehkäpä hän aikookin mennä
-muuanne eikä tänne.
-
--- Minnepäs muuanne kuin tänne? -- mutisi Monsoreau, katse
-uhkaavana. -- Kenties olisin kuitenkin tehnyt viisaimmin, jos olisin
-jäänyt Dianan huoneisiin. Mutta niillä saattaa olla jokin sovittu
-merkki. Diana olisi siinä tapauksessa ilmoittanut miehelle minun
-läsnäolostani, enkä minä olisi saanut mitään tietää. Parasta on
-sittenkin urkkia täällä ulkosalla. Missä täällä on se piilopaikka,
-josta sinun tietämäsi mukaan voi nähdä kaiken, mitä tapahtuu?
-
--- Tulkaa tännepäin, armollinen herra.
-
-Noin kahdenkymmenen askeleen päässä portilta Bastiljiin päin oli
-muutaman läheisen talon purkamisesta syntynyt kiviröykkiö. Sen
-raunion keskeen oli palvelija tehnyt sopivan syvennyksen, johon
-helposti voi mahtua kaksi ihmistä. Hän levitti siihen viittansa,
-kreivi istuutui siihen ja palvelija kyyristäytyi isäntänsä jalkoihin.
-Heidän vieressään oli ladattu pyssy.
-
-Palvelija olisi vielä halunnut tarkastaa, oliko ase käyttökunnossa,
-mutta Monsoreau esti hänet siitä ja virkkoi:
-
--- Se on pian tehty. Me vainuamme kuninkaallista otusta, ja hirsipuu
-on varattu sille, joka sellaisen ampuu.
-
-Silmillään, jotka paloivat kuin vaanimassa makaavan suden, tähysteli
-hän milloin Dianan ikkunaan, milloin kadulle päin. Hän halusi
-yllättää toiset, mutta pelkäsi tulevansa itse yllätetyksi.
-
-Monsoreau ehti olla piilopaikassaan tuskin kymmentä minuuttia, kun
-jo kahden hevosen varjot tulivat näkyviin Saint-Antoinen kadulla.
-Ratsastajat astuivat alas hevostensa selästä Tournellesin hotellin
-kulmauksessa ja sitoivat hevosensa kiinni muuriin kiinnitettyihin
-rautarenkaisiin.
-
--- Armollinen herra, -- sanoi Aurilly, -- luulenpa, että tulemme
-liian myöhään. Hän on kaiketi lähtenyt suoraan teidän palatsistanne
-ja siten ehtinyt kymmentä minuuttia aikaisemmin.
-
--- Mahdollista se kyllä on, -- vastasi prinssi, -- mutta ellemme saa
-nähdä hänen menevän sisälle, saamme ainakin nähdä hänen tulevan ulos.
-
--- Onko liian uteliasta kysyä, millä tavalla teidän korkeutenne aikoo
-menetellä?
-
--- Ei mikään ole sen helpompaa. Meidän tarvitsee vain kolkuttaa
-portille. Sen voit tehdä esimerkiksi sinä, muka kyselläksesi,
-miten Monsoreaun kreivi voi. Kaikki rakastavaiset säikähtävät
-kolkutuksesta. Sinun mennessäsi portista sisälle tulee hän varmasti
-ulos ikkunasta.
-
--- Entäpä Monsoreau?
-
--- Mitä pirua hänellä on sanomista? Hän on ystäväni, minä olen
-levoton hänen terveytensä vuoksi ja lähetän jonkun tiedustelemaan
-hänen tilaansa, koska pidin sitä viimeksi käydessäni huonontuneena.
-Sehän on vallan yksinkertaista.
-
--- Onpa kyllä, armollinen herra, -- vastasi Aurilly.
-
--- Kuuletko, mitä ne puhelevat? -- kysäsi Monsoreau palvelijaltaan.
-
--- En vielä, armollinen herra. Mutta ne yhä lähenevät.
-
--- Kas tuossa on kiviröykkiö, -- virkkoi taas Aurilly. -- Se näyttää
-olevan kuin luotu meitä varten, teidän korkeutenne.
-
--- Kyllä, mutta odottakaahan. Ehkäpä voimme nähdä ikkunaverhojen läpi.
-
-Diana oli sytyttänyt lamppunsa ja heikko valonsäde kimalteli
-ikkunasta.
-
--- Täytyykö minun kärsiä tätä? -- mutisi hän. -- Onko minun
-kestettävä tämä häväistys? Ei, ei! Kärsivällisyyteni on lopussa. En
-voi nukkua enkä olla valveilla, en edes sairastaa rauhassa, kun tuo
-kurja ruhtinas toimettomuudessaan on saanut halpamaisen päähänpiston.
-Ei, minä en ole mikään alistuvainen raukka, minä olen Monsoreaun
-kreivi. Tulkoon hän vain tänne, niin lävistän minä, kautta kunniani,
-hänen aivonsa. Sytytin kuntoon, René...
-
-Kun prinssi huomasi, että oli mahdotonta erottaa mitään ikkunan läpi,
-aikoi hän kätkeytyä kiviröykkiöön sill'aikaa kun Aurilly menisi
-kolkuttamaan portille. Mutta samassa Aurilly, kaiken säätyerotuksen
-unohtaen, tarttui prinssin käsivarteen.
-
--- Mistä on kysymys? -- kysyi prinssi kummastuneena.
-
-Tulkaa tänne! -- kuiskasi Aurilly. - Ettekö huomaa mitään
-välähtelevän tuolla vasemmalla?
-
--- Näen kuin pienen tulikipinän kiviröykkiössä.
-
--- Siinä on palava sytytin.
-
--- Ahaa! -- kuiskasi herttua. -- Kukahan siellä olisi väijyksissä?
-
--- Jokin Bussyn ystävä tai palvelija. On parasta, että poistumme
-hetkiseksi ja tulemme toiselta taholta takaisin. Palvelija antaa
-silloin varmasti jonkun merkin, ja me luultavasti saamme nähdä Bussyn
-pakenevan.
-
--- Olet oikeassa, -- vastasi prinssi. -- Tule!
-
--- Ne menevät tiehensä, -- sanoi Monsoreaun palvelija.
-
--- Niin menevät, -- vastasi Monsoreau. -- Tunnetko niitä?
-
--- Minusta näytti siltä, että ne olivat herttua ja Aurilly.
-
--- Niin minustakin. Mutta minun täytyy tulla siitä vielä varmemmin
-vakuutetuksi. -- Tule mukaan!
-
-Monsoreau meni sisälle ja määräsi, että hänen kantotuolinsa oli
-tuotava esille.
-
-Mitä herttua oli aavistanut, se tapahtuikin. Monsoreaun aikaansaaman
-hälinän vuoksi oli Bussyn täytynyt paeta.
-
-Samana hetkenä, jolloin hän astui maahan, olivat herttua ja Aurilly
-Bastiljin kulmauksessa ja näkivät miehen varjon Dianan ikkunan alla.
-Varjo katosi nopeasti.
-
-Kantotuoli oli nyt valmis. Monsoreau läksi heti matkalle ja pysähtyi
-pian herttuan palatsin edustalle.
-
-Hän pääsi aina vapaasti herttuan luo ja ilmestyi kynnykselle juuri
-samassa kun Frans oli ehtinyt heittää hattunsa tuolille. Vaikkapa
-salama olisi iskenyt herttuan huoneisiin, ei hän olisi voinut enemmän
-hämmästyä.
-
--- Monsoreaun kreivi! -- huudahti hän kalveten ja vapisevalla äänellä.
-
--- Minä, armollinen herra, -- sanoi kreivi ja tukehdutti, tai oli
-tukehduttavinaan, mielenliikutuksensa.
-
-Hän oli niin kiihdyksissään, että vaipui istumaan tuolille oven
-viereen.
-
--- Voi, -- huudahti herttua, -- tehän ihan surmaatte itsenne, hyvä
-ystävä. Luulenpa, että te olette pyörtymäisillänne.
-
--- Ei sentään, armollinen herra. Minulla on tällä hetkellä ylen
-tärkeitä asioita teidän korkeudellenne ilmoitettavana. Kenties
-senjälkeen pyörryn, se on kyllä mahdollista.
-
--- Puhukaa, kreivi, -- änkytti Frans hämmentyneenä.
-
--- Ei kaiketikaan syrjäisten läsnäollessa. Jäätyään kahdenkesken
-alotti Monsoreau:
-
--- Teidän korkeutenne on kai ihan äsken saapunut kotiin?
-
--- Niinkuin näette.
-
--- On varomatonta, että teidän korkeutenne öiseen aikaan kuljeksii
-ympäri katuja.
-
--- Kuka sanoo teille, että minä olisin niin tehnyt?
-
--- Vaatteissanne oleva tomu, armollinen herra.
-
--- Herra Monsoreau, -- virkkoi prinssi hyvin ymmärrettävällä äänellä,
--- onko teillä mitään muuta tointa kuin olla ylihovijahtimestarina?
-
--- On, urkkijan toimi, armollinen herra. Kaikissa ihmisissä on
-nykyisin enemmän tai vähemmän sitä vikaa, niin minussa kuin muissakin.
-
--- Mitä hyödyttää teitä urkkimisenne?
-
--- Saan selon siitä mitä tapahtuu.
-
--- Ilmoittakaa nyt minulle, mitä teillä on sanomista. Ehkä sallitte,
-että istun?
-
--- Ei mitään ivaa, teidän korkeutenne, minunlaistani nöyrää
-palvelijaa kohtaan, joka ei saavu näin myöhäisellä hetkellä muuta
-varten kuin tehdäkseen teille erinomaisen palveluksen. Että minä
-istuuduin lupaa pyytämättä, se tapahtui, kautta kunniani, senvuoksi,
-etten jaksanut pysyä pystyssä.
-
--- Palveluksen, -- toisti herttua. -- Palveluksenko?
-
--- Niin, armollinen herra. Minä saavun luoksenne erään mahtavan
-ruhtinaan puolesta.
-
--- Kuninkaanko?
-
--- Ei, Guisen herttuan.
-
--- Ahaa! Se muuttaa asian. Tulkaapa sitten lähemmäksi ja puhukaa
-hiljaa.
-
-
-
-
-37.
-
-Herttua allekirjoittaa.
-
-
--- No niin, kreivi, mitä teillä siis on minulle Guisen herttuan
-puolesta sanomista?
-
--- Paljo, armollinen herra.
-
--- Ovatko Guisen herttuat teille kirjoittaneet? Herttuat eivät enää
-kirjoita mitään sitten Nicolas Davidin merkillisen katoamisen.
-
--- Oletteko sitten ollut armeijassa?
-
--- En, teidän korkeutenne. He ovat saapuneet Parisiin.
-
--- Ovatko Guisen herttuat täällä? - huudahti herttua.
-
--- Ovat, armollinen herra.
-
--- Enkä minä ole niitä nähnyt!
-
--- He ovat tarpeeksi varovaisia antautumatta itse ja jättämättä
-teidän korkeuttanne vaaroille alttiiksi.
-
--- Mitä heillä on täällä tekemistä?
-
--- He ovat saapuneet siihen kokoukseen, josta te olette sopinut
-heidän kanssaan.
-
--- Minäkö? Olenko minä tehnyt heidän kanssaan sopimuksen jostain
-kokouksesta?
-
--- Olette. Samana päivänä, jolloin teidän korkeutenne pidätettiin,
-saitte te kirjeen herttuoilta ja vastasitte heille minun kauttani,
-että heidän oli saavuttava Parisiin toukokuun 31 ja kesäkuun 2
-päivän välillä. Meillä on tänään toukokuun 31. Vaikkapa te olisitte
-unohtanutkin Guisen herttuat, eivät he kuitenkaan ole unohtaneet
-teitä.
-
-Frans hämmästyi. Niin paljo oli tuon mainitun päivän jälkeen
-tapahtunut, että hän oli unohtanut kokouksen, niin tärkeä kuin se
-olikin.
-
--- Se on totta, -- sanoi hän. Mutta sitä sopimusta, joka silloin
-vallitsi herttuoiden ja minun välillä, ei nyt enää ole olemassa.
-
--- Jos niin on laita, armollinen herra, niin tekisitte hyvin
-ilmoittamalla siitä heille. Sillä minä luulen heidän katselevan asiaa
-toisella tavalla.
-
--- Miten niin?
-
--- Ehken luulette nyt olevanne heistä erossa, mutta he ainakin vielä
-luulevat olevansa sidottuina teihin.
-
--- Ansa, paras kreivini, syötti, mutta minunlaiseni mies ei annakaan
-kahta kertaa narrata itseään.
-
--- Milloinka teidän korkeutenne siis on tullut narratuksi?
-
--- Enkö sitten Louvressakaan?
-
-Monsoreaun kreivitär
-
--- Oliko se Guisen herttuain syy?
-
--- Sitä en sano, -- mutisi herttua, -- mutta he eivät panneet tikkua
-ristiin helpottaakseen minun pakoani.
-
--- Enkö minä ollut saanut toimekseni sanoa teille teidän tultuanne
-Anjouhun, että te alati voitte heihin luottaa, samoinkuin he alati
-luottivat teihin, ja että he sinä päivänä, jona te marssitte Parisia
-vastaan, olisivat teidän sivullanne?
-
--- Se on kyllä totta, mutta minä en ole marssinut Parisia vastaan.
-
--- Armollinen herra, nyt te olette siellä kuitenkin.
-
--- Olen, mutta minä olenkin palannut veljeni ystävänä.
-
--- Teidän korkeutenne suvainnee minun huomauttaa, että te olette
-Guisen herttuoihin nähden enemmänkin kuin liittolainen.
-
--- Mitä minä sitten olen?
-
--- Teidän korkeutenne on heidän rikostoverinsa. Herttua puri huultaan.
-
--- No eivätkö he ilmoittaneet teille syytä takaisin tuloonsa?
-
--- Koska he tietävät minun nauttivan teidän korkeutenne luottamusta,
-ovat he uskoneet minulle asiainsa syyt ja ehdotuksensa.
-
--- Ja noiden ehdotusten tarkoituksena on edelleenkin...?
-
-Herttua hätkähti.
-
--- Tehdä teidän korkeudestanne Ranskan valtakunnan kuningas. Niin,
-armollinen herra.
-
-Herttua punastui ilosta.
-
--- Mutta, -- jatkoi hän, -- onko hetki sopiva?
-
--- Kun kuningas nimitti itsensä liigan päälliköksi, oli se vain
-komediaa, joka alussa sai osakseen hyväksymistä, mutta jota kuitenkin
-heti kohta pidettiin sopimattomana. Nyt on käymässä taantumus, ja
-koko maa nousee kuningasta ja hänen suosikkiensa hirmuhallitusta
-vastaan. Sellaisen tilanteen vallitessa haluavat Guisen herttuat
-saada kuninkaalle kilpailijan kruunusta ja heidän valintansa
-on luonnollisesti kohdistunut teihin. Luovutteko aikaisemmasta
-aikeestanne?
-
-Herttua oli ääneti.
-
--- No mitä miettii teidän korkeutenne?
-
--- Minä ajattelen, että...
-
--- Teidän korkeutenne tietää voivansa puhua minulle suoraan.
-
--- Ajattelen, -- jatkoi herttua, -- ettei veljelläni ole yhtään
-lasta, että kruunu joutuu minulle hänen kuoltuaan ja että hänen
-terveytensä on horjuvainen. Miksi siis antaisin nimeni, arvoni ja
-luottamukseni hyödyttömään kilpailuun? Mitä varten minä, sanalla
-sanoen, antautuisin vaaraan tavoitellakseni kruunua, joka kuitenkin
-kerran vaaratta on kuuluva minulle?
-
--- Juuri siinä teidän korkeutenne onkin erehtynyt. Veljenne kruunu
-ei joudu teille, ellette te sitä itse ota. Guisen herttuoista
-ei itsestään voi tulla kuningasta, mutta he eivät koskaan tule
-hyväksymään kuninkaaksi ketään muuta kuin juuri sen, jota itse
-tahtovat. He ovat luottaneet teidän korkeuteenne, mutta jos te
-kieltäydytte, hakevat he itselleen jonkun toisen.
-
--- Kenenkä? -- huudahti Anjoun herttua kulmiaan rypistäen. -- Kuka
-muu rohkenisi istua Kaarle Suuren valtaistuimelle?
-
--- Joku Bourbonin sukuun kuuluva Valois-suvun jäsenen sijasta.
-Molemmat polveutuvat Ludvig Pyhästä.
-
--- Navarran kuningasko siis?
-
--- Miksikä ei? Hän on nuori ja urhoollinen. Hänellä tosin ei ole
-lapsia, mutta hän voi niitä saada.
-
--- Hän on hugenotti.
-
--- Hänhän luopui uskostaan Bartolomeuksen yönä.
-
--- Kyllä, mutta hän on sen uudelleen omaksunut.
-
--- Armollinen herra, mitä hän kerran on tehnyt pelastaakseen
-henkensä, voi hän toisenkin kerran tehdä saadakseen päähänsä kruunun.
-
--- Kuvittelevatko he siis, että minä ilman muuta luopuisin
-oikeuksistani?
-
--- Luulen sellaisenkin olevan ajateltavissa.
-
--- Minä tulen rohkeasti taistelemaan heitä vastaan.
-
--- He ovat kyllä tottuneet taisteluihin.
-
--- Minä asettaudun liigan etunenään.
-
--- Liiga on jo nyt heidän hoteissaan.
-
--- Minä teen liiton veljeni kanssa.
-
--- Hän on silloin kuollut.
-
--- Minä kutsun Europan kuninkaat avukseni.
-
--- Europan kuninkaat julistavat mielellään sotia toisiansa vastaan,
-mutta punnitsevat tarkoin, ennenkuin ryhtyvät sotaan kokonaista
-kansaa vastaan.
-
--- Kuinka? Kansaako vastaan?
-
--- Tietysti. Guisen herttuat ovat valmiit toimeenpanemaan
-perustuslaillisen valtiomuodon, vaikkapa tasavallankin.
-
--- Minun puolueeni ei salli sitä, että Ranskasta tehtäisiin tasavalta.
-
--- Teidän puolueenne! Voi, armollinen herra! Te olette ollut niin
-omanvoitonpyytämätön, että teidän puolueeseenne tuskin kuuluu muita
-kuin minä ja Bussy.
-
--- Mitä varten sitten lainkaan käännytään minun puoleeni, jos minulla
-kerran, niinkuin te sanotte, ei ole mitään valtaa?
-
--- Armollinen herra, te ette voi mitään ilman Guisen herttuoita,
-mutta heidän kanssaan te voitte tehdä vaikka mitä. Sanokaa vain yksi
-sana, ja te olette kuningas.
-
-Herttua nousi ylös ja käveli levottomana edestakaisin huoneessaan.
-Vihdoin hän pysähtyi Monsoreaun eteen.
-
--- Olet oikeassa, kreivi, sanoessasi, että minulla on vain kaksi
-ystävää: sinä ja Bussy.
-
-Nämä sanat hän lausui ystävällisesti hymyillen, sillä hän jo oli
-ehtinyt rauhoittua ja tukahuttaa raivonsa.
-
--- No niin, -- jatkoi kreivi, -- tämä siis on, lyhyesti sanoen,
-meidän suunnitelmamme. Kahdeksan päivän perästä on Kristuksen ruumiin
-juhla. Kuningas järjestää tuoksi pyhäksi päiväksi juhlakulkueita
-kaupungin kuuluisimpiin luostareihin. Kuten teidän korkeutenne
-muistanee, esiintyy kuningas sellaisissa tilaisuuksissa ilman
-vartioita, taikka jos hänellä niitä olisikin, jäävät ne luostarien
-portille odottamaan. Kuningas pysähtyy jokaisen alttarin eteen,
-lankee polvilleen ja lukee viisi "pater nosteria" ja viisi "ave
-Mariata" ja laulaa seitsemän katumuspsalmia. Hän menee silloin
-myöskin Pyhän Genovevan luostariin. Mutta siellä on vähää ennen
-sattunut muuan tapaus...
-
--- Muuan tapaus? -- keskeytti herttua.
-
--- Niin. Osa laipiota on sattumalta edellisenä yönä pudonnut sisään.
-Alttaria, jonka eteen kulkue pysähtyisi, ei niin ollen voida
-järjestää asehuoneeseen, vaan luostarin puutarhan sisälle.
-
--- No!
-
--- Kärsivällisyyttä, armollinen herra! Kuningas menee sisälle, neljä
-tai viisi henkilöä menee hänen mukanaan, ja heidän mentyään suletaan
-portit. No niin. Teidän korkeutenne tuntee ne munkit, joiden toimeksi
-jää ottaa vastaan hänen majesteettinsa.
-
--- Ne samat, jotka...
-
--- Samat kuin silloin, kun teidän korkeutenne valittiin kuninkaaksi.
-
--- Rohkenisivatko he siis satuttaa kätensä herran voideltuun?
-
--- Kyllä, mutta vain leikatakseen häneltä hiukset.
-
--- Uskallettaisiinko se tehdä? -- huudahti herttua hehkuvin katsein.
--- Rohjettaisiinko koskea kuninkaan päätä?
-
--- Kyllä. Hän ei senjälkeen enää olisikaan kuningas.
-
--- Mitä sillä tarkoitatte?
-
--- Ettekö ole kuullut puhuttavan eräästä genovevalaismunkista,
-eräästä pyhästä miehestä, joka saarnaa ja vartoo vielä tulevansa
-tekemään ihmeitä?
-
--- Veli Gorenflotistako?
-
--- Juuri hänestä. No niin, kuningas saatetaan Gorenflotin kopille. Ja
-tämä veli saa kuninkaan allekirjoittamaan kruunustaluopumisensa. Kun
-se on tehty, astuu sisään Montpensierin herttuatar saksit kädessä.
-
-Frans seisoi ääneti kuin mykkä. Hänen kierot silmänsä laajentuivat
-kuin kissalla tämän vaaniessa pimeässä saalistaan.
-
--- Lopun ymmärrätte hyvin, armollinen herra, -- jatkoi kreivi.
-Kansalle ilmoitetaan, että kuningas on alkanut syvästi katua
-syntejään ja sanonut tahtovansa jäädä koko iäkseen luostariin. Jos
-jotkut rohkenisivat epäillä kuninkaan kutsumuksen todenperäisyyttä,
-niin onhan Guisen herttualla hallussaan armeija, kardinaalilla on
-kirkko ja Mayennella porvaristonsa. Noiden kolmen mahdin avulla
-saadaan kansa uskomaan melkeinpä mitä tahansa.
-
--- Mutta minuapa tullaan syyttämään väkivallasta, -- huomautti
-herttua.
-
--- Teidän ei otaksuta olleen saapuvillakaan.
-
--- Minua pidetään kruununanastajana.
-
--- Teidän korkeutenne unohtaa, että kruunustaluopuminen jo silloin on
-tapahtunut.
-
--- Kuningas ei siihen koskaan suostu.
-
--- Veli Gorenflot tuntuu olevan ei ainoastaan taitava, vaan myöskin
-voimiltaan väkevä munkki.
-
--- Onko päätös siis jo tehty?
-
--- On.
-
--- Eikö pelätä, että minä antaisin sen ilmi?
-
--- Ei, teidän korkeutenne. Siltä varalta, että te asian
-ilmiantaisitte, on jo toinenkin päätös tehty, ja se koskee... teidän
-henkeänne.
-
--- No niin, minä suostun.
-
--- Mutta teidän täytyy antaa tuo suostumuksenne myöskin kirjallisesti.
-
--- Olette hullu luullessanne, että minä sellaista tyhmyyttä tekisin.
-
--- Kuinka niin?
-
--- Entä jos yritys epäonnistuisi?
-
--- Juuri siitä syystä tahdotaan teidän korkeutenne allekirjoitusta.
-
--- Tahdotaanko siis sukeltautua minun nimeni turviin?
-
--- Niin juuri.
-
--- Siinä tapauksessa kieltäydyn sitäkin jyrkemmin.
-
--- Te ette voi enää kieltäytyä.
-
--- Oletteko hullu?
-
--- Kieltäytyminen on samaa kuin asian ilmiantaminen.
-
--- Mutta minähän tulen paljastaneeksi itseni allekirjoituksellani.
-
--- Kieltäytyessänne teette vieläkin hullummin: tulette syypääksi
-omaan kuolemaanne.
-
--- Frans värisi.
-
--- Uskallettaisiinko...? -- änkytti hän.
-
--- Kaikkeen on uskallusta, teidän korkeutenne. Salaliittolaiset ovat
-menneet liian pitkälle. Heidän täytyy onnistua mihin hintaan hyvänsä.
-
-Herttua epäröi, ja se oli hyvinkin ymmärrettävää.
-
--- Minä allekirjoitan... huomenna, -- virkkoi hän viimein.
-
--- Ei, teidän korkeutenne. Jos te lainkaan allekirjoitatte, tulee sen
-tapahtua heti.
-
--- Mutta Guisen herttuoiden on kai ensiksi esitettävä sopimuskirja,
-jonka nojalla minä teen liiton heidän kanssaan.
-
--- Se on jo tehty. Ja se on tässä.
-
-Herttua luki paperin. Sen tehtyään hän lysähti istumaan pöydän ääreen
-tuolille.
-
-Monsoreau ojensi hänelle kynän.
-
--- Täytyykö minun siis allekirjoittaa? -- virkkoi Frans käsi otsalla.
-Hänen päästään huimasi.
-
--- Jos vain tahdotte. Ei kukaan teitä siihen pakota.
-
--- Eikö se ole pakkoa, kun minua uhataan kuolemalla!
-
--- Minä en uhkaa teitä, armollinen herra, taivas minua siitä
-varjelkoon, minä vain olen kertonut teille, miten asiat ovat.
-
-Herttua ponnisti viimeiset voimansa, otti, tai, paremmin sanoen,
-kiskasi kynän kreivin kädestä ja kirjoitti nimensä paperin alle.
-
-Monsoreau katseli häntä vihasta hehkuvin silmin. Kun herttua oli
-saanut nimensä kirjoitetuksi, hän miltei tempaisemalla otti paperin
-ja pisti sen povelleen.
-
-Herttua katseli sitä hämmästyneenä, mutta ei tajunnut noitten
-kalpeitten kasvojen kolkkoa ilmettä.
-
--- Ja nyt, armollinen herra, -- sanoi Monsoreau, -- minä pyydän
-teidän olemaan varovaisen.
-
--- Mitenkä niin?
-
--- Elkää enää kuljeksiko, niinkuin tänä iltana, ympäri katuja Aurilly
-mukananne.
-
--- Mitä tämä merkitsee?
-
--- Se merkitsee sitä, armollinen herra, että te tänä iltana olette
-vainunnut vaimoa, jota hänen miehensä rakastaa ja jonka vuoksi hän on
-mustasukkainen siihen määrään, että... että hän saattaa surmata kenen
-hyvänsä, joka luvattomasti häntä lähentelee.
-
--- Tarkoitatteko ehkä itseänne?
-
--- Tarkoitan, teidän korkeutenne. Minä olen rakastanut Diana
-Méridoria, hän on minun omani, ja niin kauan kuin minä hengitän,
-ei kukaan saa häntä omakseen, ei edes prinssi. Ollaksenne siitä
-vakuutettu vannon kautta kunniani ja tikarini, että se on totta.
-
-Sen sanottuaan hän ojensi tikarinsa melkein prinssin rintaan asti.
-Tämä peräytyi taaksepäin ja, pelosta ja raivosta kalveten, virkkoi:
-
--- Luulen, että uhkaatte.
-
--- En, prinssini, en. Kuten äskenkin, minä vain ilmoitin teille,
-miten asiat ovat.
-
--- Mitä te siis minulle ilmoitatte?
-
--- Ettei kukaan saa omistaa minun vaimoani.
-
--- Ja minä, -- huudahti herttua, -- vastaan sinulle, narri, että
-ilmoitat minulle siitä liian myöhään, ja että jo nyt joku muu hänet
-omistaa!
-
-Monsoreaulta pääsi mieletön huuto ja hän, tikariansa heiluttaen,
-sammalsi:
-
--- Ette suinkaan se ole te... ettehän te... armollinen herra?
-
-Hänen olisi nyt tarvinnut vain ojentaa kätensä, saadakseen isketyksi
-tikarinsa herttuan rintaan.
-
--- Te olette mieletön sanoi herttua ja vetäytyi syrjään sekä aikoi
-soittaa palvelijoitaan.
-
--- En, minulla on kaikki aistimukseni tallella ja minä kuulenkin
-oikein: ettekö sanonut, että joku jo omistaa minun vaimoni?
-
--- Sanoin, ja sanon sen vieläkin kerran.
-
--- Sanokaa minulle hänen nimensä ja todistakaa puheenne.
-
--- Kuka oli tänä iltana väijyksissä teidän talonne luona?
-
--- Minä itse.
-
--- No niin, sillä aikaa oli muuan mies teidän vaimonne luona.
-
--- Näittekö hänen menevän sisälle?
-
--- En, mutta minä näin hänen menevän ulos -- ikkunasta.
-
--- Tunsitteko miehen?
-
--- Tunsin.
-
--- Ilmaiskaa siis hänen nimensä, armollinen herra, sanokaa, kuka hän
-on, taikka minä en vastaa siitä mitä teen.
-
--- Herra kreivi! Kautta ruhtinaallisen kunniani, kautta jumalan
-ja kautta sieluni autuuden lupaan minä, että te kahdeksan päivän
-kuluessa saatte tietää, kuka teidän vaimonne rakastaja on.
-
--- Vannokaa se minulle, armollinen herra.
-
--- Sen vannon.
-
--- Hyvä on, armollinen herra! Siis kahdeksan päivän kuluessa, --
-lausui kreivi ja löi kädellään rintaansa sille kohdalle, jossa
-prinssin allekirjoittama paperi oli, -- kahdeksan päivän kuluessa...
-taikka... tehän kyllä ymmärrätte.
-
--- Tulkaa takaisin kahdeksan päivän perästä. Siinä kaikki, mitä nyt
-voin teille ilmoittaa.
-
--- Hyv'on! Kahdeksassa päivässä minulle palautuvat voimani. Ja se,
-joka aikoo kostaa, tarvitsee kaikki voimansa.
-
-Hän teki jäähyväiskumarruksen, mikä samalla näytti sisältävän
-uhkaustakin, ja riensi pois.
-
-
-
-
-38.
-
-Muuan kävelymatka Tournellesin kadulle.
-
-
-Herttuan ystävät olivat nyt palanneet Parisiin. He tunsivat aivan
-liian hyvin kuninkaan, herttuan ja leskikuningattaren voidakseen
-toivoa, että asiat hyvällä järjestyisivät.
-
-Herttua otti heidät ystävällisesti vastaan ja virkkoi:
-
--- Hyvät ystävät, teidän surmaamistanne taidetaan suunnitella. Olkaa
-varuillanne.
-
--- Olemme tietenkin, armollinen herra, -- vastasi Antraguet. -- Mutta
-eikö meidän pitäisi käydä tervehtimässä hänen majesteettiaan? Olisi
-Anjoulle häpeäksi, jos me piilottelisimme, vai kuinka?
-
--- Olette oikeassa, -- vastasi herttua. -- Jos tahdotte käydä
-tervehtimässä kuningasta, tulen minä mukaan.
-
-Nuoret miehet katselivat kysyvästi toisiansa. Silloin astui sisälle
-Bussy ja tervehti sydämellisesti ystäviään.
-
--- Kylläpä te olette viipyneet! -- sanoi hän. -- Mutta mitä minä
-kuulenkaan? Aikooko teidän korkeutenne mennä surmauttamaan itsensä
-Louvressa, kuten Caesar Kapitoliolla?
-
--- Mutta, hyvä ystävä, mehän aiomme käydä käsikähmään kuninkaan
-suosikkien kanssa.
-
-Bussy hymyili ja virkahti vain:
-
--- Saammepahan nähdä.
-
-Henrik III ei ottanut herttuan puoluelaisia vastaan. He saivat
-turhaan odotella kalleriassa. Quélus, Schomberg, Maugiron ja
-d'Epernon tervehtivät heitä kohteliaasti ja vakuuttelivat olevansa
-ikävissään sen johdosta, ettei näille suotu sisäänpääsyä.
-
--- Hyvät herrat, -- sanoi Antraguet, sillä Bussy pysyttelihe
-mahdollisimman paljo syrjässä, -- sanoma on varsin ikävä. Mutta kun
-se tulee teidän kauttanne, kadottaa se paljo katkeruuttaan.
-
--- Arvoisat herrat, vastasi Schomberg, -- te olette äärettömän
-kohteliaita. Emmeköhän voisi vaihtaa tätä audienssia, josta ei tullut
-mitään, pieneksi kävelymatkaksi?
-
--- Todellakin, hyvät herrat, -- huomautti Antraguet, -- me aioimme
-juuri ehdottaa samaa teille.
-
--- Mutta mihin me menisimme? -- kysyi Quélus.
-
--- Minä tunnen erään mainion paikan Bastiljin puolella, -- vastasi
-Schomberg.
-
--- Me tietysti tulemme mukaan, hyvät herrat, -- selitti Ribeirac.
-
-Suosikit poistuivat nyt Louvresta herttuan ystävien seurassa. He
-suuntasivat kulkunsa Tournellesin ympärillä olevan aitauksen luo,
-jota aluetta käytettiin hevostorina ja jonka muodosti muutamia
-näivettyneitä puita kasvava ruohokenttä.
-
-Nuo kahdeksan ylimystä olivat pujottaneet käsivartensa toistensa
-kainaloon ja juttelivat mitä iloisimmalla tuulella tuhansista
-leikillisistä asioista.
-
-Perille päästyään alotti Quélus keskustelun:
-
--- Katsokaahan, hyvät herrat, miten yksinäinen ja rauhallinen paikka!
-
--- Olette todellakin oikeassa, -- vastasi Antraguet ja kävi
-miekkailuasentoon.
-
--- No niin, -- jatkoi Quélus, -- nämä herrat ja minä olemme
-ajatelleet, että te jonakuna päivänä tahtoisitte tulla tänne meidän
-mukanamme kreivi Bussyn todistajiksi. Hän on näet kunnioittanut meitä
-haastamalla meidät kaikki neljä kanssaan kaksintaisteluun.
-
--- Se on totta, -- vakuutteli Bussy hämmästyneille ystävilleen.
-
--- Otatteko siis haasteen vastaan, hyvät herrat? -- kysyi Maugiron.
-
--- Epäilemättä, -- vastasivat nuo kolme ylimystä yksimielisesti.
-
--- Mainiota! -- huudahti Schomberg ja hieroskeli käsiään. -- Nyt
-suvainnee itsekukin valita vastustajansa?
-
--- Minusta sellainen ajatus ei ole hullumpi, -- sanoi Ribeirac
-säihkyvin katsein, -- ja siinä tapauksessa...
-
--- Ei, vartokaahan, -- keskeytti Bussy, -- se ei ole ihan oikein.
-Meillä on kaikilla samallaiset tunteet. Antakaamme senvuoksi kohtalon
-valita meidän itsekunkin vastustajaksi. Tiedättehän sitäpaitsi, että
-se on aivan saman tekevää siinä tapauksessa, jos päätämme, että ne
-meistä, jotka ensinnä suoriutuvat vastustajistaan, tulevat auttamaan
-toisia.
-
--- Tietysti, tietysti! -- huusivat suosikit.
-
--- Siis on meillä sitäkin suurempi syy menetellä Horatiusten tavoin:
-vetää arpaa keskenämme.
-
--- Seuratkaamme heidän esimerkkiään.
-
--- Mutta ennenkuin saamme tietää vastustajaimme nimet, sopikaamme
-ehdoista ja taistelujärjestyksestä. Olisi sopimatonta päättää niistä
-vasta sitten, kun arpa jo on vedetty.
-
--- Se on ihan yksinkertaista, -- huomautti Schomberg. -- Niinkuin jo
-herra Saint-Luc sanoi, taistelemme me siksi, kunnes kaadumme.
-
--- Epäilemättä. Mutta millä aseilla me taistelemme?
-
--- Miekalla ja tikarilla, -- vastasi Bussy. -- Niiden käyttämisessä
-me olemme harjaantuneita.
-
--- Minä päivänä?
-
--- Kuta pikemmin, sen parempi.
-
--- Ei, anteeksi, -- virkkoi d'Epernon, -- minulla on tuhansia asioita
-toimitettavana, muun muassa tehtävä testamenttini. Minä siis ehdotan,
-että odotettaisiin... kolme tai neljä päivää lisäisivät ruokahalua.
-
--- Niin puhuu vain urhoollinen mies, -- huomautti Bussy
-pilkallisesti. -- Vetäkäämme nyt arpaa.
-
-Schombergin nimi tuli ensiksi, sitten Ribeiracin. Heistä siis tuli
-ensimäinen pari. Quélus ja Antraguet tulivat toiseksi. Livarot ja
-Maugiron kolmanneksi. Kun Quéluksen nimeä mainittiin, rypisti Bussy
-kulmiaan, sillä hän oli toivonut saada tämän vastustajakseen, ja kun
-d'Epernon oli huomannut tulleensa Bussyn vastustajaksi, kalpeni hän
-niin, että hänen täytyi repiä viiksiään saadakseen väriä kasvoihinsa.
-
--- Hyvät herrat, -- lausui Bussy, -- mehän kaiketi olemme tuohon
-ratkaisupäivään saakka ystäviä, eikö niin? Ettekö nyt tahtoisi syödä
-päivällistä minun luonani?
-
-Kaikki kumarsivat suostumuksen merkiksi ja läksivät astelemaan Bussyn
-palatsiin, jossa kelpo ateria heitä odotti.
-
-
-
-
-39.
-
-Chicot nukkuu.
-
-
-Kuningas käveli edestakaisin ja odotteli kärsimättömänä ystäväinsä
-palaamista kävelymatkaltaan noiden neljän aatelismiehen seurassa.
-Chicot oli matkan päässä seurannut kävelijöitä ja omin silmin nähnyt
-sen, mikä kaikilta muilta olisi jäänyt näkemättä. Tultuaan heidän
-aikeistaan vakuutetuksi päätti hän käydä ylihovijahtimestarin luona.
-
-Monsoreau oli tavattoman viekas ja ovela, mutta Chicotin pettämiseen
-ei hänen kykynsä riittänyt. Gascognelainen esitti ystävällisen
-tervehdyksen kuninkaalta. Hänet niin ollen otettiin hyvästi vastaan.
-
-Chicotin saapuessa virui Monsoreau sängyssään. Edellisiltainen
-käyntinsä herttuan luona oli riistänyt häneltä hänen heikot voimansa.
-
-Siitä huolimatta saattoi Monsoreau verraten hyvin salata
-katkeruutensa Anjoun herttuata kohtaan. Mutta kuta pidättyväisempi ja
-varovaisempi kreivi oli, sitä selvemmin oivalsi häntä gascognelainen.
-
-Chicot, joka ymmärsi sairaita, halusi myös saada selville, eikö
-kreivin kuume ollut samallaista narrispeliä, jota Nicolas Davidkin
-oli potenut. Mutta koetettuaan kreivin suonta, sanoi hän itsekseen:
-
--- Hän on totisesti sairas eikä kykene mihinkään. Nyt on vielä Bussy
-jälellä. Katsotaanpa, mihin hän kykenee.
-
-Hän riensi Bussyn palatsiin. Siellä oli kaikki juhlallisesti
-valaistua ja sieltä tuoksahti vastaan ruokien lemuava haju, mikä
-olisi saanut Gorenflotin hämmästyksestä huudahtamaan.
-
--- Viettääkö kreivi Bussy häitään? -- kysyi hän eräältä palvelijalta.
-
--- Ei, hyvä herra, -- vastasi palvelija. -- Kreivi on vain tehnyt
-sovinnon muutamien hoviherrain kanssa ja tuota sovintoa juhlitaan
-nyt aterioiden. Ja tuo ateria on komeanpuoleinen, siitä saatte olla
-vakuutettu.
-
--- Hänen majesteettinsa voi siis olla huoletta, jollei vain Bussy
-heitä myrkytä, mutta siihen taas ei _hän_ kykene, sen tiedän hyvin,
--- ajatteli Chicot.
-
-Hän palasi Louvreen ja löysi Henrikin kävelemästä miekkailusalissa.
-Kuningas jo oli lähettänyt kolme pikalähettiä hakemaan Quélusta,
-mutta kun lähetit eivät käsittäneet syytä kuninkaan levottomuuteen,
-olivat he ilman muuta pysähtyneet Birague nuoremman luo, paikkaan,
-josta kukin, joka kantoi hovipukua, aina tiesi saavansa lasillisen
-hyvää viiniä, palasen kinkkua ja syltättyjä hedelmiä.
-
-Chicotin ilmestyessä ovelle huusi Henrik hänelle:
-
--- No tiedätkö, mihin he ovat joutuneet?
-
--- Ketkä?
-
--- Rakkaat ystäväni.
-
--- He ovat varmaankin jo tällä hetkellä kaatuneet.
-
--- Onko heidät surmattu? -- kirkui Henrik, tehden uhkaavan liikkeen.
--- Ovatko he kuolleet?
-
--- Pelkään heidän saaneen kyllikseen...
-
--- Sinä tiedät ja sittenkin naurat, hävytön! -- keskeytti kuningas.
-
--- Odotahan, poikani. Sanoessani, että he ovat saaneet kyllikseen,
-tarkoitan heidän saaneen tarpeekseen viiniä.
-
--- Äh, narri, miten sinä säikäytit minua! Mutta miksi herjaat minun
-ylimyksiäni?
-
--- Minä päinvastoin menettelen heitä kohtaan oikeudenmukaisesti.
-
--- Aina sinä laskettelet... Ole vakava, minä pyydän. Tiedäthän heidän
-menneen herttuan ystävien mukana?
-
--- Tietysti sen tiedän.
-
--- No mitä siitä on ollut seurauksena?
-
--- Se mitä juuri sanoin: he ovat varmasti ihan juovuksissa.
-
--- Entä Bussy?
-
--- Bussy juuri on hankkinut heille humalan. Hän on vaarallinen mies.
-
--- Chicot, ole armelias!
-
--- Bussy tarjoo ystävillesi päivällisen. Pidätkö sitä hyvänä?
-
--- Bussyko?... Se on mahdotonta... verivihollisilleen.
-
--- Siksipä juuri, jos he olisivat ystäviä, niin ei heidän tarvitsisi
-niin hirveästi juoda toistensa seurassa. Oletpa sinä kovin hyvä
-harmitellessasi noiden ihmisten vuoksi. Ne naureskelevat, kilistävät
-lasia ja ivaavat sinun hallitustasi. Vastaa sinä tuohon kaikkeen
-niinkuin filosofi: he nauravat... no niin, naurakaamme mekin; he
-syövät... me myös tahdomme syödä; käske meillekin tarjota jotain
-lämmintä ja hyvää; he ivaavat... me menemme sen sijaan nukkumaan,
-kun olemme saaneet syödyksi illallisemme. Kuningas ei voinut olla
-hymyilemättä.
-
--- Sinä voit, -- jatkoi Chicot, -- imarrella itseäsi olemalla oikein
-viisas. Ranskassa on ollut kuninkaita liikanimiltään paljaspää,
-suuri, rohkea, laiska. Mutta olenpa varma siitä, että sinua tullaan
-kutsumaan Henrik kärsivälliseksi... Ah, poikani! Kärsivällisyys on
-kyllä sekin kaunis hyve, kun kellä kerran ei ole mitään muuta.
-
--- Minut on petetty, -- virkkoi kuningas. -- Nuo ihmiset eivät
-käyttäydy aatelismiesten tavalla.
-
--- Kylläpä sinä olet levoton ystäviesi puolesta! -- huudahti Chicot
-ja vei kuninkaan mukanaan ruokasaliin. -- Sinä murehdit, ikäänkuin he
-olisivat kuolleet. Ja vaikka sinulle sanotaan, että he elävät, olet
-kuitenkin nurkuvainen.
-
--- Sinä panet kärsivällisyyteni koetukselle, Chicot.
-
--- Pitäisitkö sitten parempana sitä, että kullakin heistä olisi
-seitsemän tai kahdeksan miekanpistoa vatsassaan. Ole edes
-johdonmukainen.
-
--- Toivoisin voivani luottaa ystäviini, -- virkkoi Henrik kumealla
-äänellä.
-
--- Saamari, luota siis minuun. Olenhan minä sinulla, poikani, kunhan
-vain ruokit minua hyvin. Minä tahdon fasaania ja sieniä, -- lisäsi
-hän ja ojensi lautasensa.
-
-Henrik ja hänen ainoa ystävänsä menivät varhain levolle, kuningas
-huokaillen ja raskain sydämin, Chicot ähkyen ja vatsa täynnä.
-
-Seuraavana aamuna ilmestyivät herrat Quélus, Schomberg, Maugiron ja
-d'Epernon. Tavallisuuden mukaan avasi palvelija heille ovet.
-
-Chicot nukkui vielä. Kuningas ei ollut nukkunut. Nähtyään suosikit
-hyppäsi hän mielettömänä ylös sängystään ja kiskaisi pois
-hajuvesipeitot kasvoiltaan ja käsistään.
-
--- Menkää tiehenne! -- kirkui hän. Hämmästynyt palvelija ilmoitti
-ylimyksille, että kuningas oli käskenyt heidät pois. He katselivat
-kummastuneina toisiaan.
-
--- Mutta, sire, -- sammalsi Quélus, -- me tahtoisimme sanoa teidän
-majesteetillenne...
-
--- Että ette enää ole juovuksissa! -- ärjyi Henrik. -- Eikö niin?
-
-Chicot avasi toisen silmänsä.
-
--- Anteeksi, sire, -- jatkoi Quélus vakavana. -- Teidän
-majesteettinne erehtyy.
-
--- Enkä minä kuitenkaan ole juonut herttuan ystäväin kanssa, minä!
-
--- Ahaa! -- virkkoi Quélus hymyillen, -- minä ymmärrän, mutta...
-
--- Mitä mutta? -- tiuskasi Henrik.
-
--- Mutta jos teidän majesteettinne sallisi meidän selittää asiamme...
-
--- Minä vihaan juoppoja ja pettureita.
-
--- Sire! Sire! -- huusivat yhteen ääneen Schomberg, Maugiron ja
-d'Epernon.
-
--- Kärsivällisyyttä, hyvät herrat! -- sanoi Quélus, hilliten heitä.
-Hänen majesteettinsa on nukkunut huonosti ja nähnyt pahoja unia. Kun
-me vain saamme hiukan puhella armollisen hallitsijamme kanssa, pääsee
-hän täysin hereille.
-
-Tuollainen alamaisen nenäkäs selitys teki vaikutuksensa Henrikkiin.
-Hän oletti, ettei mies, joka puhui niin rohkeasti, ollut voinut tehdä
-mitään luvatonta.
-
--- Puhukaa sitten, mutta puhukaa pian, -- sanoi hän.
-
--- Se on kutakuinkin vaikeata, sire.
-
--- Kyllä, muutamia asioita puhutaan kierrellen kaarrellen.
-
--- Ei, päinvastoin, sire, me käymme suoraan asiaan, -- vastasi
-Quélus, katsahtaen palvelijaan ja Chicotiin kuin pyytääkseen, että
-kuningas lähettäisi ne pois.
-
-Henrik antoi merkin, palvelija poistui, ja Chicot, avaten toisen
-silmänsä, virkkoi:
-
--- Elkää välittäkö minusta mitään, hyvät herrat. Minä makaan kuin
-härkä.
-
-Ja silmänsä ummistettuaan alkoi hän kaikin voimin kuorsata.
-
-
-
-
-40.
-
-Chicot herää.
-
-
-Kun Chicotin kuultiin niin perinpohjaisesti kuorsaavan, ei kukaan
-hänestä välittänyt. Sitäpaitsi oli häntä totuttu pitämään kuin
-jonakin kuninkaan huoneeseen kuuluvana kapineena.
-
--- Teidän majesteettinne, -- lausui Quélus kumartaen, -- tuntee
-asian vain puolittain, ja rohkenenpa väittää, että siitäkin vain
-vähäpätöisimmän osan. Me tosin, eikä sitä aio meistä kukaan kieltää,
-olemme syöneet päivällistä Bussyn luona, ja hänen keittiönsä
-kunniaksi täytyy minun vielä lisätä, että me saimme hyvän päivällisen.
-
--- Etenkin oli muuan unkarilainen tai itävaltalainen viini minusta
-kerrassaan mainiota, -- huomautti Schomberg.
-
--- Aah, senkin saksalainen! -- ehätti kuningas. -- Hän rakastaa
-viiniä. Sitä olenkin aina ajatellut.
-
--- Minä olen ollut siitä varma, -- mutisi Chicot. -- Ainakin
-kaksikymmentä kertaa olen minä nähnyt hänet juovuksissa.
-
-Schomberg käännähti äkisti Chicotiin päin.
-
--- Elä välitä minusta mitään, poikani, -- virkkoi Chicot. -- Henrik
-voi sanoa sinulle, että minä puhelen unissani.
-
--- Sire, -- jatkoi Schomberg, -- minä en lainkaan salaa
-taipumuksiani, olkoon se sitten pitämistä tai vihaamista. Viini on
-hyvää.
-
--- Elä sano hyväksi sitä, joka saattaa unohtamaan hallitsijansa, --
-puhui kuningas nuhtelevalla äänellä.
-
-Schomberg aikoi vastata, mutta Quélus antoi hänelle merkin vaieta.
-
--- Minä tahdoin sanoa, sire, -- jatkoi Quélus, -- että me aterian
-aikana ja erittäinkin sitä ennen olemme mitä vakavimmin keskustelleet
-teidän majesteettinne eduista.
-
--- Sinun johdantosi on varsin pitkä, -- huomautti kuningas; -- se on
-tavallisesti pahan merkki.
-
--- Kylläpä Valoisilainen osaa puhua! -- huusi Chicot.
-
--- Ahaa, narri mestari, -- virkahti Henrik ylpeästi. -- Ellet nuku,
-niin mene tiehesi täältä.
-
--- Jollen nuku, -- vastasi Chicot, -- niin on siihen syynä se, että
-sinun kielesi laulaa kuin kirkonkellot pitkänäperjantaina.
-
-Kun Quélus huomasi, ettei kuninkaallisessa palatsissa voida
-keskustella näinkään vakavasta asiasta, sillä siellä aina väännettiin
-kaikki asiat pilaksi, niin hän huokasi, kohautti olkapäitään ja nousi
-harmistuneena ylös.
-
--- Sire, -- virkkoi d'Epernon hymyillen, -- nyt on kuitenkin
-tärkeästä asiasta kysymys.
-
--- Tärkeästäkö? -- toisti Henrik.
-
--- Tietysti, jos yleensä kahdeksan urhoollisen ylimyksen henki on sen
-arvoinen, että teidän majesteettinne katsoo tarvitsevansa kiinnittää
-siihen minkäänlaista huomiota.
-
--- Mitä tämä merkitsee? -- huudahti kuningas.
-
--- Se merkitsee minun odottavan, että kuningas suvaitsisi kuunnella
-mitä minä puhun, -- sanoi Quélus.
-
--- Minä kuulen, poikani, minä kuulen, -- virkkoi kuningas ja laski
-kätensä Quéluksen olalle.
-
--- No niin, sire, minä sanoin teille, että meillä oli ollut vakavia
-keskusteluja. Me olemme havainneet kuninkaanvaltaa uhattavan ja
-heikennettävän.
-
--- Kaikki ihmiset liittoutuvat sitä vastaan, -- huomautti kuningas.
-
--- Se muistuttaa, -- jatkoi Quélus, -- noita pakanallisia jumalia,
-jotka, kuten Tiberius ja Galigula, tulivat vanhoiksi voimatta
-kuolla ja inhimillisten vaivojen tiellä vähitellen joutuivat
-kuolemattomuuteen. Kun nuo jumalat olivat päässeet sinne asti,
-olisivat he tulleet yhä enemmän raihnaisiksi, jollei jokin heidän
-ihailijansa nuori mies olisi heitä nuorentanut, virotellut ja
-uudestaansynnyttänyt laskemalla heidän suoniinsa nuorta, tulista ja
-voimakasta verta, jonka kautta heidän elämänsä jälleen nuorentui. No
-niin, sire, teidän kuninkaanvaltanne muistuttaa noita jumalia. Se ei
-voi elää edelleen muutoin kuin uhrin kautta.
-
--- Hän haastelee mainiosti, -- murahti Chicot. -- Quélus, poikani,
-kiiruhda saarnaamaan Parisin kaduille, ja minä panen vetoon
-kokonaisen härän yhtä munaa vastaan siitä, että sinä olet voittava
-yksinpä Gorenflotinkin jylisevän kaunopuheisuuden.
-
-Henrik ei vastannut mitään. Hänen mielessään näytti selvästi
-jokin muutos tapahtuneen. Alussa hän oli heittänyt moittivia
-katseita suosikkeihin. Vähitellen hänet valtasi totuus, hän kävi
-miettiväiseksi, synkäksi ja levottomaksi.
-
--- Jatka, Quélus, -- sanoi hän. -- Sinä näet, että minä kuuntelen.
-
--- Sire, -- jatkoi tämä, -- te olette suuri kuningas, mutta aateli
-on kaikkialle rakennellut esteitä ja aitoja, joiden yli ette enää
-voi nähdä, tuskinpa niidenkään esteiden yli, joita mahtavaksi
-paisunut rahvas vuorostaan rakentelee. No niin, sire, te, joka olette
-urhoollinen, sanokaapa, mitä tehdään sodassa, jolloin pataljoona
-on uhkaavasti asettunut kolmenkymmenen askeleen päähän toisesta
-pataljoonasta? Pelkurit katsahtavat taakseen ja, jos tie on vapaana,
-pakenevat. Urhoolliset sitävastoin hyökkäävät eteenpäin.
-
--- Hyv'on, eteenpäin! -- huusi kuningas. -- Jumal'aut! Enkö minä
-ole ensimäinen ylimys valtakunnassani? Kuka on ollut päällikkönä
-ihanammissa taisteluissa kuin mitä minä nuoruusvuosinani taistelin?
-Vuosisata, joka nyt lähestyy loppuansa, ei voi mainita monta nimeä
-korkeammalla kuin nimet Jarnac ja Moncontour. Siis eteenpäin, hyvät
-herrat! Minä olen tavallisuuden mukaan taistelussa kulkeva teidän
-etupäässänne.
-
-Chicot nousi istualleen ja virkkoi:
-
--- Olkaa vaiti, te muut siellä alhaalla. Antakaa minun puhujani
-jatkaa. -- Jatka vaan, poikani Quélus, jatka! Sinä olet jo sanonut
-paljo kaunista ja totta, mutta sinulla on vieläkin enemmän
-sanottavana. Jatka!
-
--- Chicot, sinä olet, kuten useimmiten muulloinkin, oikeassa. Niin,
-minä tahdon jatkaa sanoakseni hänen majesteetilleen, että hetki
-on nyt tullut, jolloin kuningasvallan on saatava ne uhrit, joista
-äsken puhuimme. Niitä esteitä vastaan, jotka vähitellen ympäröivät
-koko kuninkuuden, tulee käymään neljä miestä, tietoisina siitä
-että te, sire, heitä innostatte ja että jälkimaailma tulee heitä
-kunnioittamaan.
-
--- Mitä sinä puhut, Quélus? -- kysyi kuningas, ollen yhtä levoton
-kuin ihastuksissaankin. -- Keitä ne neljä miestä ovat?
-
--- Minä ja nämä ylimykset, -- vastasi tuo nuori mies
-ylpeydentunteella, joka valtaa ihmisen silloin kun tämä uhrata
-henkensä aatteensa puolesta. -- Minä ja nämä ylimykset tahdomme
-uhrata itsemme...
-
--- Mitä tarkoitusta varten?
-
--- Teidän pelastukseksenne.
-
--- Lorua! Poikamaisuutta vain! -- huudahti Henrik.
-
--- Voi, sire! Siinä juuri on muuan yleisen ennakkoluulon ilmaus. Ja
-teidän majesteettinne hyvyys meitä kohtaan on niin suuri, ettemme
-sano sitä missään muussa muodossa. Mutta, sire, me näemme sen.
-Puhukaa, sire, kuin kuningas, elkääkä kuten poroporvari. Elkää
-olko uskovinanne, että Maugiron inhoo Antraguetia, että Livarot
-on kiusaksi Schombergille, että d'Epernon kadehtii Bussya ja että
-Quéluksella on halu käydä Ribeiracin kimppuun. Ei, ei! He ovat
-kaikki nuoria, kunniallisia ja jalomielisiä. He voisivat kaikki
-rakastaa toisiansa kuin veljiä. Ei mikään yksityinen riita saa meitä
-tarttumaan miekkaan. Mutta Ranska on eripurainen Anjoun kanssa. Me
-käymme tätä tietä kuin kuningasvallan puolesta taistelijat liigan
-sotureita vastaan. Me saavumme teidän luoksenne ja sanomme: siunatkaa
-meitä, armollinen herra, hymyilkää niille, jotka käyvät kuolemaan
-teidän edestänne. Teidän siunauksenne voi ehkä tuottaa heille voiton,
-teidän hymyilynne voi tehdä kevyeksi heidän kuolemansa.
-
-Kyyneliin heltyen avasi Henrik sylinsä Quélukselle ja noille toisille
-ja puristi heitä kaikkia rintaansa vasten.
-
-Synkkänä ja vakavana katseli Chicot tuota kohtausta, ja hänen
-kasvonsa, jotka tavallisesti olivat välinpitämättömät ja kylmät
-taikka ivaan virnistyneet, olivat nyt yhtä jalon ja hyväntahtoisen
-näköiset kuin toistenkin.
-
--- Voi, urhoolliset ystäväni! -- sanoi viimein kuningas. -- Te
-osotatte kaunista harrastusta. Teidän aikeenne on jalo, ja minä
-olen ylpeä, en siitä, että olen Rankan kuningas, vaan siitä, että
-saan olla teidän ystävänne. Kun minä kuitenkin paremmin kuin muut
-huomaan oman etuni, niin en tahdo vastaanottaa uhria, josta, jos
-te kaatuisitte, olisi seurauksena vain se, että minä joutuisin
-vihollisteni käsiin. Anjouta vastaan taisteleminen riittää kyllä
-Ranskalle. Minä tunnen veljeni, Guiset ja liigan. Monesti elämäni
-varrella olen kesyttänyt rajumpiakin hevosia.
-
--- Sire, -- virkkoi Quélus, -- teidän majesteettinne sanat tekevät
-intomme kaksinkertaiseksi. Minä päivänä tulee taistelu tapahtumaan?
-
--- Ei milloinkaan! Minä kiellän sen jyrkästi. Ei koskaan, kuuletteko!
-
--- Antanette, sire, meille anteeksi, -- lausui Quélus. --
-Kohtauksesta sovittiin jo eilen. Sanat on sanottu, eikä niitä voida
-peruuttaa.
-
--- Mutta kuningas voi vapauttaa juhlallisimmastakin sitoumuksesta
-sanomalla: minä tahdon niin, sillä kuningas voi kaikkea. Sanokaa
-vastustajillenne, että minä olen uhannut teitä vihallani, jos te
-käytte käsikähmään. Ja että te ette itse sitä epäilisi, niin vannon
-minä karkoittavani teidät, jos...
-
--- Malttakaa, sire! -- keskeytti hänet Quélus. -- Elkää vannoko,
-sillä jos me olemme ansainneet teidän vihanne ja jos tuosta vihasta
-aiheutuu meidän karkottamisemme, niin me siihen ilomielellä
-alistumme, sillä me, kun emme enää oleksi teidän majesteettinne
-alueella, saatamme pitää sanamme ja kohdata vastustajamme vieraalla
-maalla.
-
--- Jos ne miehet tulevat pyssynkantaman päähän, panetutan minä ne
-Bastiljiin!
-
--- Sire, -- vastasi Quélus, -- samana päivänä, jona teidän
-majesteettinne tekisi sen, vaeltaisimme me paljain jaloin ja köysi
-kaulassa Bastiljin päällikön Laurent Testun luo pyytämään, että
-meidätkin teljettäisiin vankilaan samoinkuin nuokin ylimykset.
-
--- Minä siinä tapauksessa hakkautan niiltä päät poikki. Minä olen
-kuningas, luulemma.
-
--- Jos vihamiehillemme sellaista tapahtuisi, sire, leikkaisimme
-me kaulamme saman mestauspölkyn juurella, jossa heidän kaulansa
-katkaistiin.
-
-Henrik oli hetkisen vaiti. Sitten hän sanoi:
-
--- Hyvä ja urhoollinen aatelisto!... Ellei jumala siunaa sitä asiaa,
-jota miehet sellaiset puolustavat...
-
--- Elä pilkkaa, -- virkkoi Chicot ja tuli lähemmäksi kuningasta. --
-Heillä on jalo sydän. Mutta anna heidän tehdä niinkuin itse tahtovat.
-Määrää noille nuorukaisille erityinen päivä, mutta elä sanele
-kaikkivaltiaalle minkäänlaisia lakeja.
-
--- Hyvä jumala, hyvä jumala! -- mutisi Henrik.
-
--- Sire, me anomme alamaisimmasti, että te suostuisitte meidän
-pyyntöömme, -- lausuivat nuo neljä ylimystä syvään kumartaen.
-
--- No hyvä on! Jumala on oikeudenmukainen ja antaa meille voiton.
-Viettäkäämme ensin yhdessä Kristuksen ruumiin juhlaa. Sitten sen
-jälkeisenä päivänä...
-
--- Kiitos, sire, kiitos! Siis kahdeksan päivän perästä!
-
-He kaikki riensivät suutelemaan kuninkaan kättä. Syleiltyään heitä
-vieläkin kerran meni Henrik, silmät kyynelissä, rukoushuoneeseensa.
-
-
-
-
-41.
-
-Kristuksen ruumiin juhla.
-
-
-Kun Monsoreau neljäkymmentäkahdeksan tuntia kestäneen kuumeen jälkeen
-taas pääsi jaloilleen, koetti hän urkkia selvän siitä, kuka oli hänen
-kunniansa riistäjä. Mutta kun hän ei saanut selville mitään, tuli hän
-enemmän kuin ennen vakuutetuksi Anjoun herttuan teeskentelemisestä ja
-tämän pahoista aikeista hänen vaimonsa suhteen.
-
-Bussy kävi joka päivä ylihovijahtimestarin luona. Mutta saatuaan
-Remyn kautta tiedon Monsoreaun urkkimistoimenpiteistä, ei hän enää
-käynyt Dianan luona.
-
-Chicot oli saattanut Gorenflotin luostariin. Tällöin oli ollut
-paljo puhetta kuninkaan jumalanpelosta, ja priori oli äärettömän
-kiitollinen siitä kunniasta, jota hänen majesteettinsa tahtoi osottaa
-luostarille vierailullaan. Se kunnia koituisi suuremmaksikin kuin
-alussa oli odotettu. Apotin pyynnöstä oli kuningas luvannut viettää
-kokonaisen päivän ja yön yksinäisyydessä heidän luostarissaan.
-
-Chicot siis sai siitä tiedon, ja kun hänellä tiedettiin olevan
-suuri vaikutusvalta kuninkaaseen, kehoitettiin hänen väliin käymään
-Gorenflotia tervehtimässä.
-
-Hän kävikin luostarissa useamman kerran, ja kun hänellä viittansa
-sisällä tavallisesti oli jokunen viinipullo, otti veli Gorenflot
-hänet erittäin hyvin vastaan. Hän sulkeutui kokonaisiksi tunneiksi
-munkkiystävänsä kanssa tämän koppiin ja kaikki luulivat hänen ottavan
-osaa munkin opintoihin ja rukouksiin. Yön juhlallisuuksien edellistä
-päivää vasten vietti hän kokonaan luostarissa. Ja siellä alkoi levitä
-huhu, että Gorenflot oli saanut Chicotin rupeamaan munkiksi.
-
-Jos ken öiseen aikaan olisi kuljeksinut luostarin läheisyydessä,
-olisi hän kohdannut noita merkillisiä munkkeja, joista jo
-kertomuksemme ensi luvuissa oli puhetta ja jotka enemmän muistuttivat
-sotilaita kuin hengellisiä. Meidän on vielä lisättävä, että
-Guisen herttuain palatsissa pidettiin joka ilta neuvotteluja mitä
-suurimmassa salaisuudessa.
-
-Suurena juhlapäivänä oli ilma erittäin kaunis, ja kaduille
-riputelluista kukista levisi ylt'yleensä ihana tuoksu. Chicot herätti
-Henrikin ylös jo hyvin varhain.
-
--- Ah! -- murahti Henrik, -- sinä herätit minut suloisimmasta unesta,
-mitä milloinkaan olen nähnyt. Minä näin unta, että Quélus oli yhdellä
-ainoalla miekanpistolla tehnyt Antraguetin kanssa välinsä selviksi
-ja oli tahrannut itsensä vastustajansa verellä. Mutta nythän on
-jo päivä. Menkäämme rukoilemaan jumalaa, että uneni kävisi kerran
-toteen. Tuo minulle jouhipaitani ja ruoskani.
-
--- Eikö hyvä aamiainen maistuisi paremmalta? -- kysyi Chicot.
-
--- Sinä pakana! Vai tahdot sinä mennä kuulemaan messua vatsa täynnä!
-
--- No niin, mutta kellohan on vasta tuskin kahdeksaa, ja sinulla on
-aikaa ruoskia itseäsi iltaan asti. Puhelkaamme ensin hieman. Sinä et
-sitä tule katumaan, valoisilainen, niin totta kuin nimeni on Chicot.
-Sanoppa, poikani, minulle ensin, millä lailla kulutamme päivämme?
-
--- Ensin me kuulemme messua Saint-Germain-l'Auxerroisissa, sitten
-syömme aterian Louvressa ja sitten järjestämme katumuskulkueen
-pitkin katuja ja käymme kuuluisimmissa luostareissa. Olen luvannut
-Pyhän Genovevan luostarin priorille jäädä sinne huomiseen asti erään
-pyhimyksen luo, ja me rukoilemme koko yön aseittemme menestykseksi.
-
--- Minä tunnen sen pyhimyksen varsin hyvin.
-
--- Sitäkin parempi. Sinä siis tulet mukaan, Chicot, ja me rukoilemme
-yhdessä.
-
--- Kyllä, ole huoletta. Mutta sanoppa, mitä tekevät veljesi ja hovisi?
-
--- Ne tulevat mukaan.
-
--- Entä vartiostosi?
-
--- Crillon odottaa minua ranskalaisine kaarteineen Louvressa ja
-sveitsiläinen kaarti odottaa luostarinportilla.
-
--- Hyvä, -- sanoi Chicot. -- Nyt olen saanut tarpeeksi tietää.
-Tuleeko juhlallisuudesta komea?
-
--- Toivoakseni jumala suo niin.
-
--- Sen saamme nähdä huomenna. Mutta onko jo varmasti päätetty, että
-sinä menet Pyhän Genovevan luostariin?
-
--- On.
-
--- Ja viettääksesikö yön siellä?
-
--- Niin olen luvannut.
-
--- Kuulehan, poikani, minä en oikein pidä asian siitä puolesta.
-
--- Miksi niin?
-
--- En vain pidä. Päivällisen syötyämme saat kuulla toisen
-juhlamenojärjestyksen, ja sen olen minä laatinut.
-
--- Olkoon menneeksi.
-
--- Ja vaikkapa et sitä hyväksyisikään, poikani, tapahtuu asia
-kuitenkin minun tahtoni mukaan.
-
--- Mitä sillä tarkoitat?
-
--- Vaiti! Joku tulee.
-
-Anjoun herttua ilmoitettiin. Hänen mukanaan tuli Monsoreau.
-
-Kun Henrik sai nähdä kreivin, joka näytti kalpeammalta ja synkemmältä
-kuin milloinkaan ennen, ei hän voinut olla tekemättä hämmästystä
-ilmaisevaa liikettä.
-
-Herttua huomasi sen liikkeen, samoin kreivi.
-
--- Sire, -- lausui Frans, -- Monsoreaun kreivi tulee tervehtimään
-teidän majesteettianne.
-
--- Kiitos, kreivi, -- virkkoi Henrik. -- Olen käynnistänne sitäkin
-enemmän iloissani, kun te olette ollut vaikeasti haavoittuneena, eikö
-niin?
-
--- Kyllä, sire.
-
--- Se kai tapahtui jollain metsästysretkellä, kuten minulle
-kerrottiin?
-
--- Niin, metsästysretkellä, sire.
-
--- Mutta voitte kai nyt jo paremmin.
-
--- Minä olen jo täysin terve.
-
--- Sire, -- puuttui puheeseen herttua, -- sallitteko, että kreivi
-Monsoreau, sittenkun hartaudenharjoitukset on suoritettu, järjestää
-metsästysretken Compiègnelle?
-
--- Mutta, -- huomautti Henrik, -- etkö tiedä, että huomenna...
-
-Hän oli lisäämäisillään: taistelevat neljä ystävääni sinun neljän
-ystäväsi kanssa. Mutta hän muisti, ettei salaisuutta sopinut
-ilmoittaa, ja jätti sen sanomatta.
-
--- Minä en tiedä mitään, -- sanoi herttua. -- Teidän majesteettinne
-ehkä suvaitsee minulle ilmoittaa...
-
--- Aioin vain sanoa, -- jatkoi Henrik, -- että kun minä ensi yön
-tulen viettämään hartaudenharjoituksessa Pyhän Genovevan luostarissa,
-en ehkä huomenna ehtisi valmistautua, mutta voihan kreivi mennä sinne
-kuitenkin. Ellei metsästyksestä tulisi mitään huomenna, niin voisihan
-se jäädä ylihuomiseen.
-
--- Kuuletteko? -- sanoi nyt herttua Monsoreaulle.
-
--- Kuulen, armollinen herra, -- vastasi tämä. Samassa tulivat sisälle
-Quélus ja Schomberg.
-
--- Vielä yksi päivä! -- virkkoi Quélus tervehtien kuningasta.
-
--- Mutta ei onneksi enempää! -- lisäsi Schomberg. Sillävälin sanoi
-Monsoreau herttualle:
-
--- Te siis karkoitatte minut, armollinen herra?
-
--- Eikö ylihovijahtimestarin velvollisuutena ole järjestää
-metsästysretkiä kuningasta varten? -- kysyi herttua nauraen.
-
--- Minä ymmärrän, -- vastasi Monsoreau, -- ja näen, miten asia on.
-Tänään päättyy teidän korkeutenne määräämä kahdeksas päivä, ja te
-lähetätte minut mieluummin Compiègneen kuin täytätte lupauksenne.
-Mutta teidän korkeutenne varokoon itseään. Tämän illan perästä voin
-minä yhdellä ainoalla sanalla...
-
-Frans keskeytti kreivin puheen ja tarttuen hänen käsivarteensa
-virkkoi:
-
--- Puhukaa hiljaa. Minä päinvastoin aion pitää antamani lupauksen.
-Teidän metsästysmatkanne tulee kaikkien tietoon, koska se tapahtuu
-viran puolesta.
-
--- No, entä sitten?
-
--- Te ette sinne matkustakaan, vaan piiloudutte asuntonne
-läheisyyteen. Kun se mies, jonka te haluatte oppia tuntemaan, saa
-tiedon teidän matkastanne, tulee hän kyllä paikalle. Mitä sitten
-seuraa, on oma asianne, sillä minä en luullakseni ole sitoutunut
-mihinkään muuhun.
-
--- Aa... jos niin on... virkahti Monsoreau.
-
--- Minä olen antanut kunniasanani.
-
--- Minulla on vieläkin parempaa: teidän allekirjoituksenne,
-armollinen herra, on minulla.
-
--- Sen tiedän.
-
--- Hyvät herrat, -- lausui Henrik, -- nyt lähdemme
-Saint-Germain-l'Auxerroisiin.
-
--- Ja sieltäkö Pyhän Genovevan luostariin? -- kysyi herttua.
-
--- Sieltä, -- vastasi kuningas.
-
-
-
-
-42.
-
-Jatkoa.
-
-
-Kristuksen ruumiin juhlan edellisenä iltana ja kun kaikki jo
-oli kaksintaistelua varten järjestetty kävi Bussy Monsoreauta
-tervehtimässä. Viimeksimainittu virkahti silloin muun muassa:
-
--- Paras kreivi, sallitteko, että annan teille erään neuvon?
-
--- Ilomielellä, -- vastasi Bussy.
-
--- Teidän sijassanne minä huomenna matkustaisin pois Parisista.
-
--- Minäkö? Mistä syystä?
-
--- En voi sanoa teille muuta kuin että teidän poissaolonne pelastaisi
-teidät varsin tukalasta asemasta.
-
--- Tukalasta asemasta? Mistä sitten.
-
--- Ettekö tiedä, mitä huomenna tulee tapahtumaan?
-
--- En lainkaan, kautta kunniani.
-
--- Eikö Anjoun herttua ole uskonut teille mitään salaisuutta?
-
--- Ei mitään. Herttua uskoo minulle vain samaa mitä kaikille
-muillekin.
-
--- No niin, minä tahdon sanoa teille, paras kreivi, että huomenna
-tapahtuu tärkeitä asioita. Onpa kyseessä kuninkaan erottaminenkin.
-
-Bussy katseli Monsoreauta eräänlaisella epäluulolla, mutta tämän
-kasvoista kuvastui pettämätön suoruus.
-
--- Herra kreivi, -- vastasi Bussy, -- te tiedätte, että minä palvelen
-Anjoun herttuaa ja että henkeni ja miekkani ovat hänen. Kuningas,
-jolle en koskaan ole tehnyt mitään pahaa, kantaa kaunaa minua vastaan
-ja on aina käyttänyt tilaisuutta hyväkseen sanoakseen tai tehdäkseen
-minulle jotain loukkaavaa. Juuri huomenna, -- Bussy alensi äänensä,
--- sanon sen teille, mutta vain teille, ymmärrättehän... huomenna
-aion senvuoksi uskaltaa panna henkeni alttiiksi nöyryyttääkseni
-Henrik Valoisilaista hänen suosikkiensa persoonassa.
-
--- Oletteko siis päättänyt alistua kaikkiin niihin seurauksiin, joita
-voi johtua uskollisuudestanne herttualle?
-
--- Olen.
-
--- Tiedättekö ehkä, mihin se kaikki voi johtaa?
-
--- Tiedän, missä aion pysähtyä. Ja niin paljo kuin minulla olisi
-syytä moittia kuningasta, en kuitenkaan koskaan tule nostamaan
-kättäni herran voideltua kohti. Annan toisten tehdä, niinkuin
-parhaaksi katsovat, ja ketään loukkaamatta puolustan Anjoun
-herttuata, jos häntä jokin vaara uhkaa.
-
-Monsoreaun kreivi oli hetken ääneti. Sitten hän laski kätensä Bussyn
-olalle ja sanoi:
-
--- Paras kreivini, Anjoun herttua on raukka ja uskoton ihminen
-ja hän voi pelkästä epäluulosta tai pelosta uhrata uskollisimman
-palvelijansa, hartaimman ystävänsä. Luopukaa hänestä. Kuulkaa ystävän
-neuvoa: oleksikaa huomenna maatilallanne Vincennesissä eli missä
-muualla hyvänsä, mutta elkää ottako osaa juhlakulkueeseen.
-
-Bussy katseli tarkkaavaisesti Monsoreauta.
-
--- Hm! -- murahti hän. -- Miksi sitten itse kuulutte herttuan
-puoluelaisiin?
-
--- Koska minä kunniaani koskevista syistä häntä vielä vähän aikaa
-tarvitsen.
-
--- Niin on minunkin laitani, -- jatkoi Bussy. Monsoreau puristi
-Bussyn kättä, ja samassa he erosivat toisistaan. Ylihovijahtimestari
-meni Dianan luo ilmoittamaan tälle lähdöstään Compiègneen.
-
-Diana kuunteli sitä uutista ilolla. Hän oli mieheltään saanut kuulla
-Bussyn lähestyvästä kaksintaistelusta d'Epernonin kanssa, mutta kun
-tätä kuninkaan suosikeista pidettiin vähimmän vaarallisena, ei hänen
-pelkonsa ollut kovin suuri.
-
-Bussy oli aikaisin aamulla käynyt herttuan luona, saattanut
-tämän Louvreen ja mennyt sitten kuninkaan kulkueen mukana
-Saint-Germain-l'Auxerroisiin.
-
-Huomatessaan Bussyn niin innokkaaksi ja iloiseksi oli herttua
-tuntenut sisimmässään jonkinlaista omantunnonsoimausta. Mutta kaksi
-seikkaa puhui hänen sielussaan sitä vastaan: ensinnäkin se suuri
-vaikutusvalta, joka Bussylla oli häneen nähden, herätti pelkoa ja
-pani hänen ajattelemaan, että Bussysta ehkä vielä kerran, päästyään
-kovin lähelle hänen valtaistuintaan, itse asiassa tulisikin
-todellinen kuningas; toiseksi synnytti Bussyn rakkaus Monsoreaun
-kreivittäreen ruhtinaan sydämessä mustasukkaisuuden ja haavoitetun
-lemmen tuskaa.
-
-Kun hän kuitenkin pelkäsi Monsoreauta melkein yhtä paljon kuin
-Bussyakin virkkoi hän itsekseen:
-
--- Bussy joko on minun mukanani, auttaa minua rohkeudellaan ja
-edistää niin ollen asiaani voittoon, jossa tapauksessa minä vähät
-välitän Monsoreausta, taikka sitten hylkää minut, ja kun minä siinä
-tapauksessa en ole hänelle mitään velkaa, hylkään minäkin hänet
-vuorostani.
-
-Prinssi ei jättänyt nuorta miestä hetkeksikään näkyvistään. Hän näki
-Bussyn rauhallisena ja hymyilevänä astuvan kirkkoon, ja luovutettuaan
-kohteliaasti d'Epernonille edessään olevan paikan, polvistuvan tämän
-taakse.
-
-Kun messua oli jonkun aikaa kestänyt, huomasi herttua Remyn tulevan
-sisälle ja polvistuvan herransa viereen. Herttua hätkähti, sillä
-hän tiesi, että nuori tohtori oli Bussyn uskottu. Hetkisen kuluttua
-huomasi hän myös ihan selvästi, että Remy salaa pisti Bussyn käteen
-pienen lipun.
-
--- Se on häneltä, -- ajatteli herttua. -- Diana antaa siinä tiedon
-miehensä matkustamisesta.
-
-Bussy pani lipun hattuunsa, avasi ja luki sen. Prinssi huomasi, miten
-hänen kasvonsa säteilivät ilosta.
-
--- Haa! Nyt olet hukassa, jos minut hylkäät! -- mutisi Frans.
-
-Herttua katsahti ympärilleen. Jos hän olisi nähnyt Monsoreaun, olisi
-hän tuskin rohjennut odottaa iltaankaan Bussyn ilmiantamista.
-
-Messun loputtua läksi kulkue takaisin Louvreen, jossa ateria oli
-järjestetty kuninkaalle tämän omissa huoneissa ja muulle hoviväelle
-kalleriassa. Sveitsiläiskaarti oli komennettu riviin koko tien
-pituudelta aina Louvren portille asti ja ranskalainen kaarti
-Crillonin johdolla seisoi linnanpihalla.
-
-Louvreen päästyään meni Bussy Fransin luo ja lausui:
-
--- Minä haluaisin puhua pari sanaa teidän korkeutenne kanssa.
-
--- Etkö voi puhua asiastasi juhlakulkueen aikana meidän kävellessämme
-vieretysten?
-
--- Teidän korkeutenne suvainnee antaa anteeksi, mutta minä juuri
-aioinkin pyytää päästä ottamasta osaa juhlakulkueeseen.
-
--- Mistä syystä? -- kysyi herttua levottomalla äänellä.
-
--- Tehän tiedätte, armollinen herra, että huomispäivä on tärkeä
-päivä, sillä se tulee ratkaisemaan riidan Ranskan ja Anjoun välillä.
-Minä siis pyytäisin saada vetäytyä maatalolleni Vincennesiin
-voidakseni tämän päivää olla rauhassa.
-
--- Sinä siis et tule myöskään Pyhän Genovevan luostariin?
-
--- Teidän korkeutenne, minä haluan olla koko päivän vapaana.
-
--- Mutta jos minä päivän kuluessa sattuisin tarvitsemaan ystäviäni?
-
--- Koska teidän korkeutenne ei tarvinne niitä muuhun kuin taisteluun
-kuningastaan vastaan, niin katson minä itselläni olevan sitäkin
-suuremman syyn pyytää vapautusta. Minä tulen taistelemaan d'Epernonin
-kanssa.
-
-Monsoreau oli edellisenä iltana sanonut herttualle, että tämä saattoi
-luottaa Bussyyn. Kaikki oli siis sen jälkeen muuttunut, ja tuo muutos
-nähtävästi aiheutui kirkossa saadusta lipusta.
-
--- Sinä siis, -- sanoi herttua, purren hampaitaan yhteen, -- hylkäät
-herrasi ja isäntäsi, Bussy?
-
--- Armollinen herra, sillä, joka huomenna aikoo uskaltaa henkensä
-verisessä ja tuimassa kaksintaistelussa, jollainen meidän taistelumme
-tulee olemaan, on ainoastaan yksi herra, jolle hän omistaa viimeisen
-palveluksensa ja kunnioituksensa.
-
--- Sinä tiedät, että minulla tänään saattaa olla kysymyksessä kruunun
-voittaminen, ja kuitenkin sinä minut hylkäät.
-
--- Armollinen herra, minä olen palvellut teitä ja palvelen vielä
-huomennakin. Elkää pyytäkö minulta enempää kuin elämäni.
-
--- Hyvä on! -- vastasi herttua karkealla äänellä, -- te olette vapaa,
-herra Bussy! Menkää!
-
-Prinssin kylmäkiskoisuudesta välittämättä riensi Bussy kotiinsa.
-
-Herttua huusi Aurillya.
-
--- No miten on käynyt, armollinen herra? -- kysyi luutunsoittaja.
-
--- Hän on itse lausunut oman tuomionsa.
-
--- Eikö hän siis tule teidän mukananne?
-
--- Ei.
-
--- Hän kai menee lipussa pyydettyyn kohtaukseen?
-
--- Menee.
-
--- Onko siitä ilmoitettu herra Monsoreaulle?
-
--- Kohtauksesta on kyllä, mutta ei miehen nimestä.
-
--- Onko teidän korkeutenne siis päättänyt uhrata kreivin?
-
--- Minä olen päättänyt kostaa ja pelkään enää vain yhtä asiaa: sitä
-että Monsoreau luottaa liiaksi omiin voimiinsa ja taitavuuteensa ja
-että Bussy mahdollisesti pääsee pälkähästä.
-
--- Teidän korkeutenne voi olla huoletta.
-
--- Selitä tarkemmin.
-
--- Onko kreivi varmasti päätetty uhrata?
-
--- On, kautta jumalan! Mies, joka pitää minua jonkinlaisessa
-holhoustilassa, joka hallitsee minun tahtoani ja minun rakastettuani,
-on kuin leijona, jonka vartia minä olen, nopeampi kuin hänen
-herransa. Niin, Aurilly, hän on tuomittu ilman sääliä.
-
--- Hyvä on. Jos hän nyt välttäisikin Monsoreauta, ei hän kuitenkaan
-pääse enään toisen käsistä.
-
--- Kenenkä?
-
--- D'Epernonin.
-
--- Sanoppa minulle, miten se on selitettävissä.
-
-Aurilly aikoi vastata, mutta muuan palvelija kutsui samassa herttuaa.
-Kuningas oli istunut ruokapöytään ja kummasteli sitä, ettei Anjoun
-herttua ollut siinä läsnä.
-
--- Voit sanoa sen minulle kulkueessa, -- virkkoi herttua Aurillylle
-ja meni sitten palvelijan mukana.
-
-Nyt me tahdomme kertoa siitä, mitä d'Epernonin ja luutunsoittajan
-kesken oli tapahtunut.
-
-Varhain sinä samana aamuna oli d'Epernon tullut herttuan palatsiin
-ja pyytänyt saada puhutella Aurillya. Suosikki oli jo kauan tuntenut
-luutunsoittajan ja tämä oli antanut hänelle opetusta musiikissa.
-Sitäpaitsi oli d'Epernon viekas gascognelainen, ja useimmista
-seikoista, mitä Anjoun herttuan luona tapahtui, sai hän tiedon
-Aurillylta.
-
-Voimme vielä lisätä, että hän valtioviisaan ovelasti tunkeutui sekä
-kuninkaan että herttuan ystäväksi, horjuen kummankin välillä ja
-peläten toiselta puolen vastaisen kuninkaan vihoja, toiselta puolen
-taas pysytellen nykyisen hallitsijan suosiossa.
-
-Hän tahtoi nyt puhutella Aurillya lähestyvän kaksintaistelunsa
-johdosta Bussyn kanssa, sillä tuo taistelu teki hänet kovin
-levottomaksi. Urhoollisuus ei koskaan kuulunut d'Epernonin
-luonteeseen, ja oli vaadittu enemmän kuin rohkeutta, oli vaadittu
-ylenmääräistä kylmäverisyyttä ajatellessa taistelua Bussyn kanssa:
-hänen kanssaan taisteleminen oli samaa kuin varma kuolema.
-
-Kuultuaan ensimäiset sanat, joilla d'Epernon tätä asiaa kosketteli,
-osotti luutunsoittaja, joka hyvin tunsi herransa salaisen vihan
-Bussya kohtaan, teeskenneltyä osanottoa oppilaansa puolesta ja kertoi
-tälle, että Bussy joka aamu kahden tunnin ajan harjoitteli miekkailua
-Parisin taitavimman miekkailijan kanssa.
-
-D'Epernon kalpeni, mutta koetti kuitenkin hymyillä ja virkkoi:
-
--- Minähän siinä tapauksessa olen kuoleman oma!
-
--- En voi kieltää sitä pelkääväni.
-
--- Mutta onhan hulluutta taistella miehen kanssa, joka varmasti tulee
-toisen surmaamaan! Mutta minä kyllä hänestä selviydyn. Gascognelainen
-ei olla huvin vuoksi. Narrihan se olisi, joka vapaaehtoisesti
-luopuisi elämästä, varsinkaan kun ei ole elänyt kahtakymmentä
-vuotta kauvemmin. Jos Bussy on niin taitava, ei se enää olekaan
-kaksintaistelua, vaan suoranainen murha. Ja jos se kerran on murha,
-niin eikö, hitto vieköön, murha ole estettävissä...
-
--- Miten?
-
--- Murhalla.
-
--- Tietysti.
-
--- Kuka estää minua siitä, että minä, ennenkuin hän ehtii murhata
-minut, murhaankin hänet?
-
--- Ei tietystikään kukaan. Minä ajattelin juuri sitä samaa.
-
--- Se vain on eroa, että minä, sen sijaan että julmasti surmaisin
-hänet omin käsin, niinkuin hän aikoi tehdä minulle, jätän sen jonkin
-toisen tehtäväksi.
-
--- Te kai siis palkkaatte muutamia lurjuksia?
-
--- Niin.
-
--- Se tulee maksamaan sievosen summan.
-
--- Minä uhraan siihen kolmetuhatta écuta.
-
--- Kun miehenne saavat tietää, kenen kanssa he tulevat tekemisiin,
-niin tuskinpa saatte enempää kuin kuusi miestä kolmellatuhannella
-eculla.
-
--- Eivätkö kuusi sitten riittäisi?
-
--- Kuusi! Bussy ehtisi surmata niistä neljä, ennenkuin saisi
-pienimmänkään haavan.
-
--- Jos niin vaaditaan, uhraan minä kuusituhatta écuta.
-
--- Joko teillä on miehet tiedossa?
-
--- Minä tunnen kyllä koko joukon toimetonta väkeä, erotettuja
-sotamiehiä ja sen semmoisia...
-
--- Mutta pitäkää varanne: jos he epäonnistuvat, saattavat he
-ilmiantaa teidät.
-
--- Minulla on kuningas puolellani.
-
--- Se on hyvä se. Mutta kuningas ei voi estää sitä, -- että Bussy
-surmaa teidät.
-
--- Totta se on, totta se on, -- myönteli d'Epernon miettiväisenä.
-
--- Minä voisin kyllä, sanoi Aurilly, -- mainita toisenkin keinon,
-mutta te ehkä ette siihen suostu.
-
--- Minä suostun vaikka mihin, mikä vaan vapauttaa minut siitä
-raivokkaasta sudesta.
-
--- No niin, muuan teidän vihollisenne vihamies on mustasukkainen.
-
--- Ahaa!
-
--- Hän juuri par'aikaa punoo muuatta salajuonta vihamiestään vastaan,
-mutta hänellä ei ole rahoja. Noilla teidän kuudellatuhannella
-ecullanne voi hän järjestää asian teidän kummankin parhaaksenne. Te
-ette kai halua saada teosta aiheutuvaa kunniaa itsellenne?
-
--- En missään nimessä. Minä en halua mitään muuta kuin että jäisin
-kokonaan syrjäiseksi.
-
--- Lähettäkää siis miehenne määrätylle paikalle ilmoittamatta omaa
-nimeänne, niin kyllä toinen osaa käyttää niiden apua.
-
--- Mutta minun täytyy saada tietää, kuka tuo toinen on.
-
--- Minä näytän häntä teille Louvressa nyt aamupäivällä.
-
--- Onko hän siis aatelismies?
-
--- On.
-
--- Koska me nyt puhumme afääreistä, Aurilly, niin tahdon sanoa, että
-nuo kuusituhatta écuta on milloin tahansa teidän käytettävinänne.
-
--- Onko asia siis päätetty?
-
--- On, peruuttamattomasti.
-
-
-
-
-43.
-
-Pyhimyskulkue.
-
-
-Kun ateria oli syöty, meni kuningas omiin huoneisiinsa pukeakseen
-ylleen katumuspukunsa. Hetken kuluttua hän palasi paljain jaloin,
-nuora vyöllä ja kapusonki kasvoilla. Sillävälin olivat hovimiehet
-pukeutuneet samallaiseen asuun.
-
-Saint-Germain-l'Auxerroisin papit kulkivat etunenässä. Parisin
-arkkipiispa kantoi pyhiä rippileipiä. Pappien ja arkkipiispan
-välissä kulki takaperin joukko nuoria poikia, jotka heiluttivat
-suitsutusastioita, ja joukko nuoria tyttöjä, jotka sirottelivat
-kukkia tielle.
-
-Sitten tuli kuningas paljas-jaloin neljän ystävänsä kanssa, jotka
-nekin olivat avojaloin, munkinkaaput yllään.
-
-Senjälkeen astui Anjoun herttua tavallisessa puvussaan. Koko hänen
-hoviväkensä seurasi mukana valtakunnan ylimpine virkamiehineen.
-
-Louvresta lähtiessä oli kello jo puoli kaksi iltapäivällä. Crillon
-ja ranskalainen kaarti olisi tahtonut seurata kuningasta, mutta
-tämä antoi merkin, että se oli tarpeetonta. Crillon jäi niin ollen
-vartioimaan palatsia.
-
-Kello oli jo lähes kuusi illalla, kun kulkue vihdoinkin saapui
-Pyhän Genovevan luostariin. Apotti ja kaikki munkit seisoivat pyhän
-rakennuksen kolmella rapulla vastaanottamassa hänen majesteettiaan.
-
-Matkan loppupuolella oli herttua, joka jo aamusta varhain oli
-ollut liikkeessä, alkanut tuntea voivansa pahoin väsymyksestä
-ja rasituksesta ja oli pyytänyt kuninkaalta lupaa saada mennä
-palatsiinsa. Siihen Henrik oli suostunutkin. Prinssin ylimykset
-poistuivat myöskin pyhimyskulkueesta, ikäänkuin suorastaan
-näyttääkseen, että he kuuluivat herttuan eivätkä kuninkaan
-saattueeseen. Mutta varsinaisena syynä oli se, että koska kolmen
-heistä seuraavana päivänä tuli ottaa osaa kaksintaisteluun, niin he
-tahtoivat olla liiaksi väsyttämättä itseään.
-
-Ja koska muka Quélus, Schomberg, Maugiron ja d'Epernon yhtä hyvin
-kuin Livarot, Ribeirac ja Antraguetkin tarvitsivat lepoa, käski
-Henrik heidän poistua. Arkkipiispa, joka aamusta asti oli ollut
-virkatoimissa eikä ollut, yhtä vähän kuin muutkaan papit, maistanut
-ruuan palaa, oli uupumaisillaan väsymyksestä. Kuningas sääli noitakin
-pyhiä marttyyrejä ja, ehdittyään luostarinportille, päästi heidät
-kaikki menemään. Sitten hän kääntyi priorin puoleen ja virkkoi tälle
-tavallisella nenä-äänellään:
-
--- Tässä minä nyt olen. Minä tulen kurjan syntisen lailla etsimään
-rauhaa teidän yksinäisyydestänne.
-
-Priori kumarsi.
-
-Sen jälkeen kääntyi kuningas niiden puoleen, jotka olivat kestäneet
-päivän vaivat ja seuranneet häntä tänne saakka, sekä lausui:
-
--- Minä kiitän teitä, hyvät herrat. Menkää rauhaan!
-
-Kaikki kumarsivat syvään. Kuninkaallinen parannuksentekijä nousi
-rappuja ylös, lyöden alinomaa rintaansa. Henrik oli parahiksi päässyt
-yli kynnyksen, kun jo portit hänen takanaan sulettiin. Mutta kuningas
-oli niin katseisiinsa vaipunut, ettei hän sitä huomannut. Eikä se
-sitäpaitsi ollut mitään niin merkillistäkään, hän kun oli lähettänyt
-pois kaikki seuralaisensa.
-
--- Me saatamme ensin, -- lausui priori, -- teidän majesteettinne
-hautakappeliin, jonka parhaamme mukaan olemme koettaneet koristaa
-sekä taivaallisen että maallisen kuninkaan kunniaksi.
-
-Kuningas nyökäytti päätään suostumukseksi ja seurasi prioria.
-Mutta kun hän oli päässyt pois tuosta synkästä pylväskäytävästä,
-jossa kaksi riviä munkkia seisoi, ja mennyt kappeliin, kiskaistiin
-kaksikymmentä päähinettä niskaan ja näkyviin tuli katseita,
-joista säteili ylpeys ja voitonvarmuus. Nuo kasvot eivät olleet
-pelkureita eivätkä laiskoja munkinkasvoja, vaan niiden omituisuutena
-olivat tuuheat viikset ja tumma iho, ja niistä kuvastui voimaa ja
-toimeliaisuutta. Monet niistä olivat täynnänsä arpia, ja ylpeimpäin
-kasvojen vierestä näkyivät vilkkaat naisenkasvot.
-
-Tämä nainen leikitteli kultasakseilla, jotka riippuivat hänen
-kupeellaan, ja huudahti:
-
--- Nyt, veljet, olemme vihdoinkin saaneet valoisilaisen käsiimme!
-
--- Niinpä alan luulla, sisareni, -- vastasi Guisen herttua.
-
--- Emme vielä, emme vielä, -- mutisi kardinaali. Kuinka niin?
-
--- Riittääkö meillä porvareita musertamaan Crillon sotureineen?
-
--- Meillä on vielä parempaa, -- vastasi Mayenne, -- ja uskokaa
-minua, ettei tulla ampumaan ainoatakaan laukausta. Kun kuningas
-huomaa tulleensa vangituksi, huutaa hän, mutta kukaan ei vastaa
-hänen huutoonsa. Me saamme sitten hänet joko houkuttelemalla tai
-väkivallalla, mutta kuitenkaan itseämme ilmaisematta, luopumaan
-kruunustaan. Ja tieto siitä leviää pian kautta kaupungin, ja meidän
-puolestamme tulevat äänensä antamaan sekä porvarit että sotamiehet.
-
--- Suunnitelma on hyvä ja se tuskin voi olla onnistumatta, --
-huomautti herttuatar.
-
--- Se on kutakuinkin uskallettu, -- virkkoi kardinaali päätään
-pudistellen.
-
--- Kuningas kieltäytyy allekirjoittamasta luopumiskirjaa. -- Hän on
-urhoollinen ja saattaa mieluummin valita kuoleman.
-
--- Kuolkoon sitten! -- huudahtivat Mayenne ja herttuatar.
-
--- Ei, -- vastasi Guisen herttua päättäväisesti, -- ei! Mielelläni
-tahdon ryhtyä hallitsemaan sellaisen ruhtinaan sijasta, joka
-itse luopuu kruunustaan ja jota voidaan halveksia, mutta en
-murhatun sijasta, jonka kuolemaa surraan. Sitäpaitsi unohdatte
-suunnitelmistanne Anjoun herttuan, joka, jos kuningas murhataan,
-tulee vaatimaan kruunua.
-
--- Vaatikoon vain! -- vastasi Mayenne. -- Veljemme kardinaali on
-ottanut huomioonsa sen mahdollisuuden, ja Anjoun herttua tietää
-luopumissuunnitelmasta. Hän on ollut yhteydessä hugenottien kanssa ja
-on siis arvoton hallitsijaksi.
-
--- Hugenottienko kanssa? Oletko siitä varma?
-
--- Olen, sillä Navarran kuningas on auttanut häntä pakenemaan.
-
--- Hyvä on.
-
--- Sitäpaitsi on itse luopumiskirjaan liitettävä ehto meidän sukumme
-hyväksi. Sen ehdon nojalla sinusta tulee valtionhoitaja, ja siltä
-paikalta kuninkaanarvoon on vain yksi askel.
-
--- Kyllä, kyllä, selitti kardinaali, -- tuon kaiken olen ottanut
-huomioon. Mutta saattaisi tapahtua, että ranskalainen kaarti
-hyökkää luostariin saamaan varmuuden siitä, onko luopuminen tosi ja
-vapaaehtoinen. Crillon ei ymmärrä leikkiä, ja hänessä olisi miestä
-sanomaan kuninkaalle: Sire, henki on vaarassa, se on selvä se; mutta
-pelastakaamme ennen kaikkea kunniamme.
-
--- Sen tekee kenraali, -- virkkoi Mayenne, -- ja on kyllä ryhtynyt
-varovaisuustoimenpiteisiin. Meitä on täällä piiritystä kestääksemme
-kahdeksankymmentä aatelismiestä ja lisäksi olen antanut jakaa
-aseita sadalle munkille. Me voisimme pitää puoliamme kuukauden
-ajan kokonaista armeijaa vastaan, lukuunottamatta sitä, että me,
-jos joutuisimme tappiolle, voisimme paeta saaliinemme maanalaista
-käytävää myöten.
-
--- Mutta mitä tekee Anjoun herttua tällä hetkellä?
-
--- Samaa mitä muulloinkin: kun vaara on kysymyksessä, väistyy hän
-aina. Ja nyt hän on mennyt kotiinsa, jonne hän, ollen hyvässä
-turvassa Bussyn ja Monsoreaun takana, odottaa uutisia.
-
--- Hänen pitäisi kuitenkin olla täällä eikä kotonaan.
-
--- Olet erehdyksissä, veljeni, -- vastasi kardinaali. -- Jos molemmat
-veljekset vangittaisiin, pitäisivät sitä rahvas ja aateli salajuonena
-kuningassukua vastaan. Meidän tulee olla varovaisia, ettemme
-näyttäisi vallananastajilta. Me saamme kruunun perintöoikeuden
-nojalla, siinä kaikki. Kun jätämme Anjoun herttuan rauhaan ja
-leskikuningattaren asemilleen, niin kaikki puolustajamme meitä
-siunaavat ja ihailevat. Ei kenelläkään ole meistä mitään sanomista.
-Ainoa seuraus on vain se, että Bussyn ja sadan muun yhtä hyvät miekat
-kohotetaan meitä vastaan.
-
--- Ah, Bussylla on huomenna kaksintaistelu suosikkien kanssa.
-
--- Ne hän surmaa kaikki, siitä saamme olla iloiset. Sittemmin
-valtaamme hänet puolellemme. Minä nimitän hänet armeijan kenraaliksi
-Italiaan, jossa sota epäilemättä piakkoin puhkee. Bussy on voimakas
-persoonallisuus, ja minä häntä suuresti kunnioitan.
-
--- Ja todistaakseni, että minä pidän häntä yhtä suuressa arvossa,
-lupaan minä leskeksi tultuani mennä hänen kanssaan naimisiin, --
-sanoa sukasi herttuatar.
-
--- Naimisiin hänen kanssaan! -- huudahti Mayenne.
-
--- Minua paljo ylhäisemmätkin naiset ovat tehneet hänelle vielä
-enemmänkin, vaikka hän siihen aikaan ei ollutkaan mikään armeijan
-päällikkö.
-
--- Nyt toimintaan! -- sanoi Mayenne. -- Niistä asioista saamme
-keskustella myöhemmin.
-
--- Kuka on nyt kuninkaan luona? -- kysyi Guisen herttua.
-
--- Priori ja veli Gorenflot luullakseni, -- vastasi kardinaali. --
-Hän ei saa nähdä muita kuin tuttuja kasvoja; muuten se voisi herättää
-hänessä epäluuloja. Nyt hän ensin katselee alttaria hautakappelissa
-ja rukoilee pyhäinjäännöksiä. Sitten lausuu priori hänelle muutamia
-heliseviä sanoja maallisesta turhuudesta, minkä jälkeen veli
-Gorenflot, joka tuonnoin piti sen kuuluisan puheensa liigalle,
-koettaa houkutella häntä suostumaan siihen, johon emme mielellämme
-tahtoisi häntä pakottaa.
-
--- Sillä tavoin onnistuminen olisi tietysti paljo parempi, -- sanoi
-herttua miettiväisenä.
-
--- Niinpä kyllä. Henrik on taikauskoinen ja heikko, -- virkkoi
-Mayenne. -- Minä menen takuuseen siitä, että hän helvetin pelosta
-tulee taipumaan.
-
--- Mutta minä, jatkoi herttua, -- en ole niinkään varma asiasta kuin
-sinä. Me olemme nyt kuitenkin laskeneet pyydyksemme likoon emmekä
-voi enää peräytyä. Jos priorin yritykset ja Gorenflotin houkutukset
-epäonnistuvat, täytyy meidän turvautua viimeiseen keinoon, s.o.
-säikäyttää häntä.
-
-Samassa kajahti kellon kumahdus holvissa, jonne hämärä jo alkoi
-laskeutua.
-
--- Kuningas on menossa hautaholviin, -- sanoi Guisen herttua. No,
-niin, Mayenne, meidän on huudettava ystävillemme ja näytettävä taas
-munkeilta.
-
-Pian peittivät taas kapusongit noita rohkeita otsia, säteileviä
-silmiä ja syviä arpia. Sitten alkoi kolmen- tai neljänkymmenen miehen
-suuruinen munkkijoukko kolmen veljeksen johtamana lähetä hautaholvia.
-
-
-
-
-44.
-
-Chicot ensimäinen.
-
-
-Kuningas oli vajonnut syvään hartauteen, ja se ennusti Guisen
-herttuoiden suunnitelmille menestystä. Hän kävi hautakappelissa,
-mukanaan koko veljeskunta, suuteli pyhäinarkkua ja löi kunkin
-toimituksen lopussa rintoihinsa ja lauloi katumuspsalmeja.
-
-Priori alotti kehotuksensa, ja niitä kuunteli kuningas katumusta
-osottaen. Vihdoin priori kumarsi Henrikille ja virkkoi:
-
--- Sire, haluatteko nyt laskea maallisen kruununne iankaikkisen
-jalkojen juureen?
-
--- Haluan, -- vastasi kuningas ja näytti hyvin liikutetulta. Hän oli
-nyt tullut kopille, jonka kynnyksellä Gorenflot keikisteli.
-
--- Täälläkö? -- kysyi kuningas.
-
--- Juuri täällä, -- vastasi paksu munkki. Henrik astui koppiin ja
-lausui liikutetulla äänellä:
-
--- _Hic portus salutis!_
-
--- Niin, vastasi priori, -- _tässä on pelastuksen satama._
-
--- Jättäkää meidät, -- sanoi Gorenflot, tehden majesteetillisen
-liikkeen.
-
-Heti sulkeutuivat kopin ovet ja saapuvilla olleet poistuivat.
-Huomattuaan, että kopissa oli penkki, istahti kuningas siihen ja
-nojasi kyynärpäillään polviinsa.
-
--- Vai olet sinä nyt täällä, Herodes, senkin pakana! Vai olet täällä,
-Nebukadnezar! -- kirkui Gorenflot, asettaen leveät kätensä kupeilleen.
-
-Kuningas näytti hämmästyneeltä ja sanoi:
-
--- Puhutteko minulle, veljeni?
-
--- Puhun, kenellekäs muulle? Voiko löytyä sellaisia soimaussanoja,
-joita sinä et ansaitsisi?
-
--- Veljeni! -- mutisi kuningas.
-
--- Ah! Täällä ei sinulla ole mitään veljeä. Jo kauan olen minä
-valmistanut puhetta... ja nyt minä sen sinulle pidän. Se on hyvien
-saarnaajien tavan mukaan jaettu kolmeen jaostoon: Ensinnäkin
-olet sinä suuri tyranni, toiseksi irstas heittiö ja kolmanneksi
-viraltapantu hallitsija. Näistä kolmesta asiasta minä nyt tahdon
-puhua.
-
--- Viraltapantuko, veli?... -- huudahti kuningas pimeästä sopestaan.
-
--- Niin, juuri nyt viraltapantu. Täällä eivät asiat olekaan niinkuin
-Puolassa, etkä sinä pääse täältä pois.
-
--- Ansa! -- kirkui kuningas.
-
--- Voi, valoisilainen! Opi tuntemaan, että kuningaskin on vain
-ihminen!
-
--- Tämähän on väkivaltaa, veli, selvää väkivaltaa!
-
--- Luuletko sitten, että me pidätämme sinut sääliäksemme sinua?
-
--- Te käytätte uskontoa väärin, veli.
-
--- Onko olemassa mitään uskontoa? -- huudahti Gorenflot.
-
--- Voi! -- huokasi kuningas. -- Kuinka voi pyhimys puhua tuollaista?
-Te joudutte kadotukseen!
-
--- Kadotukseen ei jouduta!
-
--- Tehän puhutte kuin pakana, veljeni.
-
--- Kas niin, ei mitään siveyssaarnoja, valoisilainen! Oletko valmis?
-
--- Mihinkä?
-
--- Luopumaan kruunustasi. Minua on käsketty yllyttämään sinua siihen,
-ja sen minä nyt teen.
-
--- Tehän teette kuolemansynnin.
-
--- Äh! -- virkahti Gorenflot, pirullinen hymy huulillaan. -- Minulla
-on oikeus antaa syntejä anteeksi, ja minä annan itselleni tästä
-synnistä jo etukäteen synninpäästön. No niin, veli valoisilainen,
-luovu nyt vaan kiltisti kruunustasi!
-
--- Mistä?
-
--- Ranskan kruunusta.
-
--- Mieluummin kuolen.
-
--- Niinpä sitten kuoletkin... Kas, siinähän tulee priori. Tee pian
-päätöksesi.
-
--- Minulla on kaartini ja ystäväni. Ne kyllä tulevat minua
-puolustamaan.
-
--- Se on mahdollista. Mutta sitä ennen sinut tapetaan.
-
--- Antakaa minulle edes yksi minuutti ajatuksenaikaa.
-
--- Ei minuuttiakaan, ei sekuntiakaan!
-
--- Intonne on teille eduksi, veli, -- sanoi priori ja antoi
-kuninkaalle merkin kädellään, ikäänkuin sanoakseen tälle: pyyntöönne
-suostutaan. -- Sitten hän taas sulki oven.
-
-Henrik vaipui syviin ajatuksiin.
-
--- No, -- sanoi Gorenflot, -- mitä kuuluu? Henrik oli istunut siinä
-noin kymmenen minuuttia, kun joku koputti ovelle.
-
--- Se on tapahtunut, -- sanoi Gorenflot, -- hän suostuu.
-
-Kuningas oli nyt kuulevinaan käytävästä jotain ilon ja hämmästyksen
-sekaista hyminää.
-
--- Lukekaa hänelle asiakirja, -- lausui nyt muuan ääni, joka sai
-kuninkaan hätkähtämään ja tahtomattaankin katsahtamaan ristikon
-läpi. Muuan munkki ojensi kokoonkäärityn pergamenttilehden
-Gorenflotille. Tämä luki sen kankeasti kuninkaalle. Kuninkaan tuska
-näytti sanomattoman suurelta. Hän piteli kädellään otsaansa ja huusi
-vaikertaen:
-
--- Mutta ellen nyt allekirjoita?
-
--- Siinä tapauksessa tulette kaksinverroin valmistamaan omaa
-tuhoanne, jatkoi Guisen herttuan ääni. -- Pitäkää itseänne kuolleena
-maailmalta elkääkä pakottako alamaisianne riistämään henkeä mieheltä,
-joka on ollut heidän kuninkaanaan.
-
--- Minua ei voida koskaan pakottaa, -- sanoi Henrik.
-
--- Minä aavistin sitä, mutisi herttuatar synkin ja uhkaavin katsein.
-Veljeni, jatkoi hän Mayennen puoleen kääntyen, -- antaa kaikkien
-asestautua. Nyt on oltava valmiina.
-
--- Mihinkä? -- kysyi kuningas nöyrällä äänellä.
-
--- Kaikkeen, -- vastasi priori.
-
-Kuninkaan epätoivo yhä enemmän ja enemmän lisääntyi.
-
--- Valoisilainen! -- huusi Gorenflot. -- Ennen minä vihasin sinua,
-nyt minä sinua halveksin. No niin, allekirjoita heti, muuten saat
-kuoleman minun omasta kädestäni!
-
--- Olkaa kärsivälliset! -- pyyteli kuningas. -- Sallikaa minun
-jättäytyä korkeimman turviin!
-
--- Hän haluaa vielä jonkun aikaa miettiä, -- sanoi Gorenflot.
-
--- Annettakoon hänelle aikaa keskiyöhön asti, -- vastasi kardinaali.
-
--- Kiitos, sääliväinen ihminen! -- huudahti kuningas epätoivoissaan.
--- Palkitkoon sen sinulle jumala!
-
--- Hänellä on tosiaankin heikot aivot, -- virkkoi Guisen herttua, --
-ja me teemme Ranskalle palveluksen erottamalla hänet kruunustaan.
-
-Gorenflot oli alkanut syytää suustaan Henrikkiä vastaan mitä
-katkerimpia soimauksia ja muistuttaa häntä kaikista hänen
-hurjasteluistaan.
-
-Äkkiä kuului luostarin ulkopuolelta kovaa jyrinää.
-
--- Vaiti! -- huusi Guisen herttua.
-
-Syntyi mitä syvin hiljaisuus. Ja kohta kuultiin luostarin portilta
-kaikuvia kumahduksia.
-
-Mayenne juoksi sinnepäin niin nopeasti kuin lihavuudeltaan suinkin
-pääsi.
-
--- Hyvät ystävät! -- huusi hän. -- Aseellinen joukko on portin
-ulkopuolella.
-
--- Häntä on tultu noutamaan, -- sanoi herttuatar.
-
--- Siinä yksi syy siihen, että hänen on heti allekirjoitettava, --
-huomautti kardinaali.
-
--- Kirjoita nimesi alle, valoisilainen, kirjoita nimesi! -- huusi
-Gorenflot jylisevällä äänellä.
-
--- Tehän myönsitte minulle puoleen yöhön asti ajatusaikaa, -- sanoi
-kuningas valittaen.
-
--- Vai muutat sinä mielipidettäsi, kun luulet saavasi apua, --
-vastasi Gorenflot.
-
--- Tietysti on minulla mahdollisuus...
-
--- Tulla tapetuksi, niin kyllä, ellette heti allekirjoita, keskeytti
-herttuatar kiivaalla ja käskevällä äänellä.
-
-Gorenflot tarttui kuninkaan käteen ja ojensi hänelle kynän. Ulkoa
-kuuluva melu yhä kasvoi.
-
--- Uusi joukko on piirittänyt oikeanpuoleisen rapun, -- ilmoitti
-muuan munkki.
-
--- No niin, kirjoittakaa pian! -- huusivat Mayenne ja herttuatar
-kärsimättömästi.
-
-Kuningas tarttui kynään.
-
--- Sveitsiläiskaarti tulee, -- huudahti priori hengästyneenä. -- Se
-on asettautunut kirkkomaan oikealle puolelle. Koko luostari on nyt
-piiritetty.
-
--- Hyvä on. Me tulemme puolustautumaan, -- vastasi Mayennen herttua
-päättäväisesti. -- Minkään linnoituksen, jolla on sellainen
-panttivanki kuin meillä, ei koskaan tarvitse antautua armoille.
-
-Hän on jo allekirjoittanut! -- ärjyi Gorenflot, kiskaisten
-pergamentin Henrikin käsistä. Tämä kätki kasvonsa kapusonkiin.
-
--- No niin, -- nyt me olemme kuninkaita, -- sanoi kardinaali
-herttualle. Pane hyvään talteen tämä kallisarvoinen asiakirja.
-
--- Mitä meidän on tehtävä? Mitä on tehtävä? -- huusi muuan
-esiinjuokseva munkki, jonka kaapun alta huomasi selvästi aseellisen
-ylimyksen. -- Crillon on saapunut ranskalaisine kaarteineen ja uhkaa
-särkeä portit. Kuulkaa!... kuulkaa!...
-
--- Kuninkaan nimessä! -- kumahteli Crillonin kuuluva ääni. -- Avatkaa!
-
--- Nyt meillä ei enää ole mitään kuningasta, -- vastasi Gorenflot
-eräästä ikkunasta.
-
--- Kuka sellaista väittää, lurjus? -- kysyi Crillon.
-
--- Minä, minä! -- huusi Gorenflot mitä röyhkeimmän ylpeästi.
-
--- Koettakaapa ampua tuota narria, -- sanoi Crillon sotilailleen, --
-niin että hän saa muutamia kuulia vatsaansa.
-
-Nähtyään kiväärejä ladattavan päästäytyi Gorenflot ikkunastaan ja
-pudota mätskähti istualleen keskelle koppinsa lattiata.
-
--- Lyökää ovi sisään, ystäväni Crillon, -- kajahti silloin kesken
-hiljaisuutta muuan hyvin tuttu ääni, ja se sai hiukset nousemaan
-pystyyn käytävää vartioivilta niin vääriltä kuin oikeiltakin
-munkeilta. Sanat lausui mies, joka oli sotamiesten rivien välitse
-astunut ihan luostarin rapuille saakka.
-
--- Kyllä, teidän majesteettinne, -- vastasi Crillon ja löi jyriseviä
-iskuja porttiin, niin että muurit vapisivat.
-
--- Mitä te tahdotte? -- kysyi priori, joka vapisevana oli ilmestynyt
-erääseen ikkunaan.
-
--- Vai te se olette, arvoisa isä Toulon, -- sanoi sama ylevä ja
-rauhallinen ääni. -- Antakaahan minulle takaisin narrini, joka lienee
-jossain teidän kopissanne. Minulla on ikävä Chicotia. Louvressa
-kaivataan häntä.
-
--- Ja minä, poikani, pidän oikein hauskaa, -- vastasi Chicot,
-työntäen pois kapusonkin kasvoiltaan, ja alkoi tunkeutua munkkien
-keskitse, jotka kauhusta huudahtaen väistyivät syrjään.
-
-Guisen herttua luki nyt tuon vieläkin kostean allekirjoituksen, jonka
-hän niin suurella vaivalla oli saanut käsiinsä. Se kuului:
-
-_Chicot I._
-
--- Mitä kummaa! Chicot ensimäinen! -- huusi hän. -- Kuolema ja kirous!
-
--- Voi! Me olemme hukassa! -- änkytti kardinaali. -- Paetkaamme!
-
--- Hei! -- kirkui Chicot ja antoi vyötäröillään riippuvasta nuorasta
-aimo iskuja puolipyörryksissä olevalle Gorenflotille. Hei!
-
-
-
-
-45.
-
-Korko ja pääoma.
-
-
-Samassa kun salaliittolaiset olivat tunteneet oikean kuninkaan
-muuttui heidän hämmästyksensä kauhuksi, ja Chicot I:sen
-allekirjoittama luopumiskirja muutti heidän kauhunsa raivoksi.
-
-Chicot heitti kaapunsa syrjään, pani kätensä ristiin rinnoilleen ja
-jäi, Gorenflotin paetessa mikäli taisi, liikkumattomana paikoilleen
-seisomaan.
-
-Se oli hirvittävä hetki. Raivostuneet ylimykset syöksähtivät
-gascognelaista kohti, aikoen kostaa tämän julman pilanteon.
-
-Mutta tuo aseeton mies ja häneen ilvehtivät kasvonsa pidättivät heitä
-ehkä enemmän kuin kardinaalin esitykset, joilla hän tahtoi huomauttaa
-tovereitaan siitä, ettei Chicotin kuolema mitään hyödyttäisi, mutta
-voisi sen heille sitävastoin julmasti kostaa kuningas, joka yksissä
-tuumin narrinsa kanssa oli heille tämän kamalan ilveilyn järjestänyt.
-
-Siitä johtui se, että tikarit ja miekat laskeutuivat alas Chicotin
-edessä. Sillävälin kajahtelivat kuninkaan uhkaukset selvemmin,
-ja kirveeniskut tiheämpään kumahtelivat. Näytti selvältä, ettei
-portti voisi kauvemmin moista hyökkäystä kestää. Sitäpaitsi ei sitä
-vähimmälläkään tavalla koetettu ehkäistä.
-
-Hetken harkinnan jälkeen antoi senvuoksi Guisen herttua
-peräytymismerkin. Se sai Chicotin hymyilemään, sillä niinä öinä,
-jotka hän oli viettänyt luostarissa, oli hän tutkinut maanalaisen
-käytävän, löytänyt oven ja ilmoittanut sen kuninkaalle, joka taas
-puolestaan oli sijoittanut sinne sveitsiläiskaartin päällikön
-Tocquenotin. Chicot saattoi siis jo edeltäpäin tietää, että
-liigalaiset toinen toisensa jälkeen joutuisivat satimeen.
-
-Kardinaali poistui ensin parinkymmenen ylimyksen kera. Senjälkeen
-meni herttua, melkein yhtä monta munkkia mukanaan. Sitten Mayenne,
-jota äärettömän suuri vatsansa ja raskas ruumiinsa pidättivät
-viimeiseksi. Kun Mayenne ähkyen laahasi ruumistaan Gorenflotin kopin
-ohi, ei Chicot enää hymyillyt. Hän nauroi niin, että piteli käsillään
-vatsaansa.
-
-Kymmenen minuutin ajan odotteli Chicot kuulevansa, kuinka liigalaiset
-peräytettäisiin takaisin maanalaisesta! käytävästä, mutta hänen
-suureksi kummakseen tuntuivatkin nämä poistuvan yhä kauvemmaksi.
-
-Gascognelaisen mieleen pälkähti nyt muuan seikka, ja se sai hänet
-nauramisen sijasta puremaan hammasta, sillä aika kului, eivätkä
-liigalaiset palanneet. Olisivatko he ehkä huomanneet, että käytävän
-suulla oli vartioita, ja kenties löytäneet toisen ulospääsytien?
-
-Chicot oli juuri lähtemäisillään kopista, kun samassa ovelle
-ilmestyi muodottoman lihava möhkäle, joka, alkaen kiemurrella hänen
-jaloissaan, huusi:
-
--- Voi minua kurjaa! Voi hyvä herra Chicot! Antakaa minulle anteeksi!
-Antakaa anteeksi!
-
--- Mitä ihmettä! -- ajatteli gascognelainen. -- Gorenflothan juoksi
-pois ensimäisenä ja palaa nyt yksin, vaikka hänen jo pitäisi olla
-matkan päässä.
-
--- Voi hyvä herra Chicot, armollinen herra Chicot, auttakaa minua! --
-ulvoi munkki. - Antakaa anteeksi kelvottomalle ystävälle, joka katuu
-tekoaan ja polvillaan rukoilee rikostaan anteeksi!
-
--- Mistä se johtuu, ettet sinä paennut toisten narrien mukana?
-
--- Koska minä en mahtunut samasta paikasta kuin toiset, sillä Herra
-on vihassaan antanut minulle tämän onnettoman suuren ruumiin! Voi
-sinua, onneton maha! sinä viheliäinen ihrapötsö! -- huusi munkki ja
-löi molemmin käsin tuota surkuttelemaansa ruumiinosaa. -- Voi, miksi
-minä en ole yhtä hintelä kuin te, herra Chicot! On kaunista, mutta
-varsinkin onnellista olla heikko!
-
-Chicot ei ymmärtänyt munkin vaikeroimisesta vähääkään.
-
-Pääsivätkö siis toiset jostain ulos? -- kysyi Chicot jyrisevällä
-äänellä. -- Pakenivatko ne muut?
-
--- Mitäpä niiden, herra Chicot, pitäisi sitten tehdä muuta! Tulisiko
-heidän odottaa hirttonuoraa? Voi onneton vatsani!
-
--- Ole hiljaa, -- huusi Chicot, -- ja vastaa minulle! Gorenflot nousi
-permannosta polvilleen.
-
--- Kysykää, herra Chicot, kysykää! Teillä on siihen oikeus.
-
--- Millä tavalla nuo muut pelastautuvat?
-
--- Ne juoksevat minkä käpälästä pääsevät.
-
--- Sen kyllä ymmärrän. Mutta mistä ne pääsivät ulos?
-
--- Eräästä reiästä.
-
--- Mistä reiästä, lurjus?
-
--- Se aukko on hautaholvissa.
-
--- Sitä tietäkö sinä kutsut maanalaiseksi käytäväksi!
-
--- En, paras herra Chicot. Maanalaisen käytävän suuta vartioidaan
-ulkopuolelta. Samana hetkenä, jolloin suuri kardinaali Guise avasi
-sen, kuuli hän jonkin sveitsiläisen sanovan: _mich dürstet_, ja se
-kai merkitsee että: _minua janottaa_.
-
--- Helkkari vieköön! Kyllä minä tiedän mitä se merkitsee! Pakolaiset
-ovat siis menneet toista tietä?
-
--- Ovat, herra Chicot, niinkuin jo sanoin, hautaholvin kautta.
-
--- Missä se holvi on?
-
--- Se lähtee pyhätöstä...
-
--- Sinä valehtelet. Jos he olisivat kulkeneet sen holvin kautta,
-olisin minä nähnyt niiden menevän tästä ohitse.
-
--- Mutta, herra Chicot, juuri senvuoksi, ettei heillä ollut aikaa
-tehdä tätä kierrosta, ovat he ryömineet aukosta?
-
--- Mistä aukosta?
-
--- Eräästä aukosta, jonka kautta valo pääsee puutarhasta holviin.
-
--- No, entä sitten?
-
--- Minut, joka olin liian paksu päästäkseni siitä läpi, kiskottiin
-sääristä takaisin, koska olin toisten tiellä.
-
--- Mutta, -- huudahti äkkiä Chicot, ja hänen kasvonsa kirkastuivat,
--- ellet kerran sinä siitä mahtunut, niin...
-
--- En mahtunut, vaikka koetinkin kaikin voimin päästä aukosta, mikä
-hyvin näkyy olkapäistäni ja rinnastani.
-
--- Hän, joka on vielä paksumpi kuin Gorenflot, ei siis myöskään voine
-siitä päästä, -- ajatteli Chicot itsekseen.
-
--- Herra Chicot, mitä käskette?
-
--- Nouse ylös, raukka!
-
-Munkki nousi viipymättä.
-
--- Saata minut aukolle.
-
--- Mihin vain haluatte, armollinen herra Chicot.
-
--- Kulje edellä, lurjus!
-
-Gorenflot alkoi mennä niin pian kuin osasi, ja Chicot napsautteli
-häntä kädessään olevalla köydellä. Munkki kiiruhti puutarhaan ja
-kääntyi erääseen siellä olevaan tiheään puuryhmään, josta kuului
-kumeita valitushuutoja.
-
--- Tuossa on aukko, -- virkkoi hän hengästyneenä.
-
-Chicot meni sen luo ja näki jotain liikkuvan ruohokossa. Se oli
-näköään kuin sellaisen otuksen takapuoli, jota Diogenes tavallisesti
-kutsui kaksijalkaiseksi höyhenettömäksi kukoksi, ja sen vieressä oli
-miekka ja munkinkaapu.
-
-Näytti selvältä, että henkilö, joka niin onnettomasti oli joutunut
-aukkoon, oli riisunut yltään kaiken, mikä lisäisi hänen tilavuuttaan,
-niin että hän nyt oli verrattain ohuesti puettu, ja kuitenkin koki
-hän, kuten Gorenflot vähän ennen oli tehnyt, äärettömästi ponnistella
-päästäkseen aukosta läpi. Kiroillen alkoi hän ähkyä:
-
--- Mieluummin juoksisin kujanjuoksua koko kaartin halki. Ai, ai,
-hyvät ystävät, elkää vetäkö niin kovasti. Minun täytyy päästä
-hitaammin. Minusta kyllä tuntuu siltä, että minä tästä pääsen, mutta
-se käy hitaasti.
-
--- Aa! Mayennen herttua! -- mutisi Chicot. -- Nyt hän on joutunut
-loukkuun, kuten sanotaan.
-
--- Ei minua ilman syytä kutsuta Herkuleeksi, -- karjui aukosta karkea
-ääni. -- Minä koetan saada irti muutaman kiven tästä muurista.
-
-Hän ponnisteli tosiaankin niin kovasti, että muuan kivi alkoi liikkua.
-
-Chicot tömisti nyt jaloillaan tannerta, saaden karkulaiset
-otaksumaan, että siellä juostiin.
-
--- Nyt ne tulevat! -- kuului holvista huutoja.
-
--- Vai niin, -- huusi Chicot, ollen olevinaan hengästyksissään
-juoksemisesta, -- vai sinä se oletkin, kurja munkki!
-
--- Elkää virkkako mitään, armollinen herra, -- mutistiin holvissa. --
-Teitä luullaan Gorenflotiksi.
-
--- Haa, sinä jumalaton lurjus! Ja jokaisen sanansa painostukseksi
-antoi Chicot, joka vihdoinkin oli päässyt niin kauvan kaipaamaansa
-päämäärään, koko jäntevän kätensä voimalla köydestään iskuja siihen
-osaan Mayennen ruumista, joka nyt niin mainiosti oli näkyvissä.
-
--- Olkaa hiljaa! -- kuului taas holvista huutoja. -- Hän pitää teitä
-munkkina.
-
-Mayenne päästikin vain hyvin hiljaisia huudahduksia, kokien kaikin
-voimin saada kiveä irti.
-
--- Ah, sinä petturi! -- jatkoi Chicot. -- Kelvoton munkki! Juoppo,
-iletys, irstas otus! Siinä saat, tuossa... tuossa!
-
--- Armoa! -- mutisi Gorenflot, joka tuskassaan luuli itse saavansa
-nuo iskut, jotka nyt kohdistuivat Mayenneen. -- Armoa, herra Chicot!
-
-Mutta Chicot, kaukana siitä että olisi hellittänyt, yhä vain kiihtyi
-kostonhalussaan ja löi niin armottomasti, että Mayennen täytyi niin
-paljo kuin hän jaksoikin hillitä itseään, päästää eräitä valittavia
-ääniä.
-
--- Haa! -- huusi Chicot. -- Mistä syystä ei herra ole sallinut,
-että minulla tässä edessäni, tuon kurjan munkinraadon sijasta olisi
-Mayennen herttuan korkeasyntyinen ruumis, jolle olen velkaa joukon
-iskuja seitsenvuotisen koron kanssa... kas siinä on... siinä on
-sinulle... roisto!
-
--- Chicot! -- ulvoi herttua.
-
--- Minä itse, minä, Chicot, kuninkaan vähäpätöinen palvelija, jolla
-on ainoastaan kaksi käsivartta, mutta joka tällä hetkellä soisi niitä
-olevan sata.
-
-Ja yhä kiihtyneempänä iski Chicot entistäkin tiukemmin. Tuskissaan
-ponnisti kidutettu kaikki voimansa ja sai vihdoin kiven irti. Samassa
-hän piestyin seljin pääsi solahtamaan ystäviensä syliin.
-
-
-
-
-46.
-
-Bussy ja Remy.
-
-
-Kello oli yksitoista illalla. Anjoun herttua odotteli kärsimättömänä
-sitä, että Guisen herttuan lähetti saapuisi ilmoittamaan hänelle
-kuninkaan kruunustaluopumisen.
-
-Yht'äkkiä hän kuuli pihalta hevosen kavioiden kapsetta. Hän riensi
-katsomaan ikkunasta. Ratsastaja oli laskeutunut alas satulasta. Se
-oli Bussy, joka kaartin kapteenina tuli ennen kohtaukseen menoaan
-antamaan yön aikana käytettävää tunnussanaa.
-
-Nähtyään tuon urhean, nuoren ylimyksen, jota vastaan hänellä ei
-milloinkaan ollut ollut valittamisen syytä, sai hän hetkeksi
-tunnonvaivoja. Mutta erään soihdun valaistuksessa näki hän Bussyn
-kasvoilla säteilevän niin suurta iloa ja toivoa, että hänen koko
-mustasukkainen harminsa jälleen heräsi.
-
-Tietämättä sitä, että herttua häntä katseli, ilmoitti Bussy
-tunnussanan, hyppäsi hevosensa selkään ja riensi nelisessä pois.
-
-Hän ratsasti kotiinsa jättääkseen sinne hevosensa. Siellä hän tapasi
-Remyn ja ilmoitti tälle aikovansa mennä Dianan luo. Nuori lääkäri
-tarjoutui saattamaan häntä vähän matkaa.
-
--- Te voisitte joutua johonkin ikävään kohtaukseen kaduilla, herra
-kreivi, -- sanoi hän.
-
-Bussy hymyili.
-
--- Niinpä kyllä, armollinen herra, elkää naurako! Minä kyllä tiedän
-sen, että te ette pelkää mitään ikävyyksiä ja että tohtori Remy on
-heikko toveri. Mutta kahden henkilön kimppuun on vaikeampi käydä kuin
-yhden. Ja sitäpaitsi tahdonkin tulla mukaanne antaakseni teille hyvän
-neuvon.
-
--- Sinäkö, Remy? No, tule sitten. Me puhelemme Dianasta. Suurin
-huvini on saada nähdä se nainen, jota rakastan, ja sitä lähinnä
-suurin on saada puhua hänestä.
-
--- On olemassa ihmisiä, -- vastasi Remy -- jotka pitävät suurempana
-huvina saada puhua rakastetustaan kuin nähdä hänet.
-
-Bussy pisti kätensä nuoren tohtorin kainaloon ja niin he läksivät.
-
-Remy huomautti nyt kreiviä huomispäiväisestä taistelusta ja kehoitti
-häntä luopumaan kohtauksestaan kreivittären kanssa ja käymään
-levolle. -- Tavallisesti taistellaan huonosti, jos on vähän nukuttu,
--- sanoi hän.
-
-Bussy hymyili. Remy pysyi väitteissään.
-
--- Katsos, Remy, -- sanoi Bussy, -- kun käteni tarttuu miekkaan,
-kiinnittyy se siihen niin lujasti että hermojänteet tuntuva käyvän
-teräksen lujiksi ja taipuisiksi, kun taas teräs näyttää saavan eloa,
-ikäänkuin se olisi lihaa ja verta. Sillä tavalla muuttuu miekkani
-käsivarret ja käsivarteni miekaksi. Ymmärräthän, ettei silloin voi
-olla kysymys väsymyksestä. Miekanterä ei väsy.
-
--- Voi, armollinen herra, -- väitti Remy, -- huomenna on kysymys
-taistelusta sellaisesta kuin Herkuleen taistelu Anteusta
-tai Theseuksen Minotaurusta vastaan, sanalla sanoen jostain
-verrattomasta. Siitä tulee taistelu, jota vastaisuudessa tullaan
-nimittämään Bussyn kamppailuksi, ja minä toivoisin, ettette te tässä
-taistelujen taistelussa saisi naarmuakaan.
-
--- Ole huoletta, hyvä Remy. Sinä saat nähdä ihmeitä. Minä miekkailin
-tänä aamuna neljän miekkailumestarin kanssa, eivätkä he kokonaisten
-kahdeksan minuutin aikana saaneet kertaakaan minuun sattumaan, jota
-vastoin minä olin repinyt heidän takkinsa siekaleiksi. Minä hypin
-kuin tiikeri.
-
-He olivat nyt tullet Saint-Antoinen kadulle.
-
--- Jää hyvästi! -- sanoi Bussy.
-
--- Enkö saa odotella teitä täällä?
-
--- Mitä se hyödyttäisi?
-
--- Tahtoisin tulla vakuutetuksi siitä, että te palaatte takaisin
-ennen kello kahta, niin että teille jäisi ainakin neljä tai viisi
-tuntia nukkumisaikaa ennen taistelua.
-
--- Mutta entä jos minä annan siihen kunniasanani?
-
--- Siinä tapauksessa olen levollinen. Enhän toki saata epäillä Bussyn
-kunniasanaa.
-
--- Hyv'on! Minä annan sen sinulle. Kahden tunnin kuluttua olen kotona.
-
-Remy kuljeskeli filosofisin mietelmin pitkin autioita katuja Bussyn
-palatsille päin. Mutta hänen juuri käännähtäessään Place Beaudoyerin
-kadulle huomasi hän viisi kauhtanoihin kääriytynyttä aseellista
-miestä tulevan vastaansa.
-
-Viiden henkilön ulkona olo näin myöhään oli jotain tavatonta. Hän
-hiipi senvuoksi erään nurkkauksen taa.
-
-Kun nuo viisi miestä olivat ehtineet hänestä kymmenen askeleen
-päähän, pysähtyivät he ja neljä niistä, sanottuaan ystävällisesti
-hyvää yötä, meni tiehensä, mutta viides jäi siihen miettiväisenä
-seisomaan. Samassa kuu pääsi pilkistämään pilven takaa ja valaisemaan
-tuon yökulkijan kasvot.
-
--- Herra Saint-Luc! -- huudahti Remy. Kuultuaan nimeään mainittavan
-kohotti Saint-Luc päätään ja huomasi miehen lähestyvän.
-
--- Remy! -- huudahti nyt vuorostaan Saint-Luc.
-
--- Minä itse, -- vastasi tohtori, -- ja olen onnellinen senvuoksi,
-ettei minun tarvitse lisätä: teidän palvelijanne, koskapa te näytte
-olevan vallan terve. Onko sopimatonta kysyä, mikä on saanut teidät
-lähtemään Louvresta näin myöhään yöllä?
-
--- Asia on sellainen, rakas tohtorini, että minä kuninkaan käskystä
-olen kierrellyt ympäri kaupunkia selittääkseni, jos minulta
-kyseltäisiin hänen majesteettinsa kruunustaluopumisesta, ettei siinä
-ole lainkaan perää.
-
--- No?
-
--- Ei ainoakaan ihminen ole sanonut sanaakaan. Ja kun jo pian on
-keskiyö enkä minä ole kohdannut ketään muuta kuin Monsoreaun kreivin,
-niin päästin ystäväni menemään kotiinsa.
-
--- Kuinka! Monsoreaunko? Oletteko tavannut hänet?
-
--- Olen. Hänellä oli kymmenen tai kaksitoista asestettua miestä
-mukanaan.
-
--- Merkillistä! Hänenhän olisi pitänyt olla Compiègnessä!
-
--- Niin olisi pitänyt, mutta hän ei ole siellä.
-
--- Entä kuninkaan käsky?
-
--- Kuka tottelee kuningasta?
-
--- Tunsiko hän teidät?
-
--- Niin luulen.
-
--- Ja oliko teitä vain viisi?
-
--- Niin, minä ja ystäväni.
-
--- Eikö hän käynyt teidän kimppuunne.
-
--- Ei, hän minua päinvastoin väisti, ja se minua kovasti ihmetytti,
-sillä minä jo odotin, että siitä tulisi aikamoinen yhteenotto.
-
--- Minne päin hän läksi?
-
--- Tixeranderien kadulle.
-
--- Voi hyvä jumala! -- huudahti Remy.
-
--- Mistä on kysymys? -- kysäsi Saint-Luc hämmästyneenä.
-
--- Mikä onnettomuus! Kreivi Bussy!
-
--- Mitä tarkoitatte, Remy? Tiedättehän, että minä olen hänen
-ystävänsä.
-
--- Voi! Kreivi Bussy otaksui Monsoreaun menneen Compiègneen, ja nyt
-on Bussy kreivittären luona.
-
--- Hm, tämähän alkaa tuntua hyvin vakavalta.
-
--- Niin, -- jatkoi Remy. -- Monsoreaussa on ihan varmaan syttynyt
-epäluuloja ja hän on vain teeskennellyt matkustavansa Compiègneen.
-
--- Odottakaahan vähän -- virkkoi Saint-Luc ja löi kädellään otsaansa.
--- Anjoun herttualla on sormensa tässä pelissä.
-
--- Mutta Anjoun herttuahan itse juuri tänä aamuna metsästysretkeä
-ehdotteli.
-
--- Sitäkin suurempi syy. Onko teillä hyvät keuhkot, paras Remy?
-
--- On, niinkuin palkeet.
-
--- Juoskaamme siis kaikin voimin. Tehän tunnette talon?
-
--- Tunnen.
-
--- Juoskaa siis minun edelläni ja näyttäkää tietä. Nuoret miehet
-alkoivat juosta niin nopeasti, että heidän juoksunsa olisi ollut
-kunniaksi kahdelle ahdistetulle hirvellekin.
-
--- Onkohan Monsoreau paljokin meistä edellä? -- kysyi Remy.
-
--- Noin neljännestunnin matkan edellä, -- vastasi Saint-Luc ja
-hyppäsi viiden jalan korkuisen kiviröykkiön yli.
-
--- Kunhan vain emme tulisi perille liian myöhään, -- virkkoi Remy ja
-veti miekan tupestaan.
-
-
-
-
-47.
-
-Murha.
-
-
-Ilman arkuutta ja epäilyä oli Diana ottanut Bussyn vastaan, sillä hän
-oli vakuutettu miehensä poismatkustamisesta.
-
-Ei milloinkaan ennen ollut tuo nuori nainen ollut iloisempi, ei
-koskaan ollut Bussy tuntenut itseään onnellisemmaksi.
-
-Diana ajatteli kuitenkin uhkaavaa huomispäivää ja kuvaili tuolle
-nuorelle miehelle, että tämän elämä oli hänenkin elämänsä.
-Voittaminen ei yksin riittäisi. Bussyn täytyisi voitettuaan paeta
-kuninkaan vihaa, sillä Henrik ei kaiketikaan koskaan antaisi
-voittajalle anteeksi suosikkiensa tappiota tahi kuolemaa.
-
--- Voi, -- virkkoi Diana, kietoen käsivartensa rakastajansa
-kaulaan ja katsellen tämän kauniita piirteitä. -- Etkö ole Ranskan
-urhoollisin ylimys? Miksi sinun siis tarvitsee ajatella kunniasi
-kartuttamista? Sinä jo olet niin ylempänä kaikkia muita, ettei ole
-ylevää pyrkiä vieläkin kuuluisammaksi. Ethän sinä halua miellyttää
-muita naisia, sillä sinähän rakastat minua ja pelkäisit kadottavasi
-minut ainaiseksi, eikö niin? Ludvig? Ole arka elämästäsi! Minä en
-sano sinulle: ajattele kuolemaa, sillä ei ainoakaan mies ole kyllin
-voimakas, riittävän mahtava, surmaamaan minun Ludvigiani muuten kuin
-petoksen kautta. Mutta voihan tulla haavoitetuksi, sinähän tiedät
-sen, koska minä saan kiittää haavaa siitä, että olen oppinut sinut
-tuntemaan.
-
--- Ole huoletta, -- vastasi Bussy hymyillen. -- Minä pidän varani,
-niin ettei minua rumenneta.
-
--- Ajattelepas, mitä tuskaa tuntisitkaan, jos näkisit minun palaavan
-haavoitettuna ja verisenä! No niin! Samaa tuskaa tulisin minäkin
-tuntemaan, jos sinut verisenä näkisin. Ole varovainen, urhea
-leijonani. Siinä kaikki, mitä sinulta pyydän.
-
--- Olen, Dianani, -- vastasi Bussy.
-
--- Voi, Ludvig! Sinä vastaat kuulematta mitä minä puhun. Sinä
-katselet minua välittämättä siitä että minä puhun.
-
--- Niin, minä katselen, miten kaunis sinä olet.
-
--- Elä nyt ajattele minua. Muista, että asia koskee sinua, sinun
-elämääsi, meidän elämäämme. Minä aion nyt sanoa sinulle jotain, mikä
-tekee sinut, ei tosin voimakkaammaksi, mutta ainakin varovaisemmaksi.
-Minä aion rohkastautua itse katselemaan sinun taisteluasi.
-
--- Sinäkö?
-
--- Niin, minä tahdon sen nähdä.
-
--- Se on mahdotonta, Diana.
-
--- Ei ole. Kuulehan! Sinä tiedät, että tässä viereisessä huoneessa
-on ikkuna pihanpuolella, ja siitä ikkunasta avautuu näköala
-Tournellesille.
-
--- Kyllä, minä muistan sen. Se on noin kaksikymmentä jalkaa korkealla
-ja sen alapuolella on rauta-aidake.
-
--- Tuosta ikkunasta voin sinut nähdä. Asettaudu sellaiseen
-asemaan, että sinut näen. Silloin tiedät minun olevan ikkunassa.
-Voitpa nähdäkin minut... mutta mitä minä, houkkio, puhunkaan!
-Vastustajillasi saattaisi olla jotain etua sinun hajamielisyydestäsi.
-
-Niin, hän ehkä voisi minut surmata sill'aikaa kun minä sinua
-katselisin, -- virkkoi Bussy. -- Jos minut olisi tuomittu kuolemaan
-ja minä itse saisin valita kuolintavan, niin valitsisin juuri
-sellaisen.
-
--- Mutta eihän nyt ole kysymyksessä kuoleminen. Päinvastoin on
-kysymys elämisestä.
-
--- Ja minä tulen elämään, ole huoletta. Sitäpaitsi on minulla hyvät
-taistelutoverit. Sinä et tunne minun ystäviäni, mutta minä ne tunnen.
-
--- Hyvä on. Minä uskon sinua, rakkaani, mutta kuuntelehan nyt minua
-ja lupaa totella.
-
--- Kyllä, kunhan vain et käske minun jättämään sinua.
-
--- Juuri sitä aioin sinulta pyytää. Minä vetoan sinun järkeesi.
-
--- Niinpä ei sinun itsesi olisi pitänyt sitä minulta riistää.
-
--- Ei mitään korusanoja, kaunis ylimykseni, vaan tottelevaisuutta.
-Tottelevaisuudella osoitetaan parhaiten rakkautta.
-
--- Käske siis.
-
--- Sinun täytyy erota minusta. Sinun tulee nukkua.
-
--- Voi, nytkö jo?
-
--- Minä tahdon rukoilla jumalaa puolestasi ja sitten syleilet sinä
-minua jäähyväisiksi.
-
--- Mutta sinuahan olisikin rukoiltava, niinkuin rukoillaan enkeleitä.
-
--- No etkö sitten usko, että enkelit rukoilevat jumalaa? -- virkkoi
-Diana ja lankesi polvilleen.
-
-Sydämensä syvyydestä ja katse korkeuteen tähdättynä rukoili hän
-sitten:
-
-Herra, jos tahdot, että sinun palvelijattaresi on elävä onnellisena
-eikä hänen toivottomuudessaan tarvitse etsiä kuolemaa, niin suojele
-häntä, jonka olet johdattanut minun tielleni, niin että voisin
-rakastaa vain häntä, vain häntä!
-
-Hän oli parahiksi saanut lausutuiksi nuo sanat, ja Bussy oli hieman
-kumartunut kietoakseen kätensä hänen ympärilleen ja suudellakseen
-hänen otsaansa, kun äkkiä ikkunaruudut helisivät ja kolme asestettua
-miestä ilmestyi balkongille samalla kun neljäs kiipesi kallerialle.
-
-Viimeksimainitun kasvoilla oli naamari. Oikeassa kädessään oli
-hänellä pistooli, vasemmassa paljastettu miekka.
-
-Bussy seisoi silmänräpäyksen ajan liikkumattomana ja Dianan päästämän
-kauhunhuudon jähmetyttämänä. Samalla oli Diana kietonut kätensä
-Bussyn kaulaan.
-
-Naamioitu mies antoi merkin. Hänen kolme toveriaan tulivat pari
-askelta lähemmäksi Yhdellä niistä oli aseenaan pyssy.
-
-Vasemmalla kädellään siirsi Bussy äkisti Dianan syrjään ja veti
-oikealla miekkansa esiin.
-
--- Eteenpäin, eteenpäin, urhoni! -- huusi haudankaikuva ääni
-samettinaamion alta. -- Hän on kauhusta puolikuollut. Pelko on hänet
-surmannut.
-
--- Sinä erehdyt, -- sanoi Bussy. -- En ole koskaan ollut pelkuri.
-
-Diana aikoi tulla hänen lähelleen.
-
--- Mene syrjään, Diana! -- sanoi Bussy. Mutta kehotusta tottelematta
-kiersi Diana toistamiseen käsivartensa hänen kaulaansa.
-
--- Tahdotko, että he surmaavat minut? - mutisi Bussy.
-
-Diana väistyi nyt sivulle. Hän huomasi, ettei hän tuolla tavalla
-voisi auttaa rakastajaansa.
-
--- Ahaa! -- virkkoi äskeinen kolkko ääni. -- Sehän onkin herra Bussy.
-Enpä minä, hullu, olisi tuota uskonut. Toden totta, hyvä, kelpo
-ystävä!
-
-Bussy oli vaiti ja puri huultaan ja katseli ympäriltään
-puolustusesineitä.
-
--- Hän on saanut tietää, -- jatkoi pilkallisesti sama synkkä ääni,
--- että ylihovijahtimestari on poissa ja on jättänyt vaimonsa yksin,
-minkävuoksi hän on tullut pitämään tälle seuraa. Miten hyvä, mainio
-ystävä herra Bussy onkaan!
-
--- Aah? Vai te se olette, herra Monsoreau! -- virkahti Bussy. --
-Hyvä on! Poistakaa naamarinne! Minä tiedän nyt, kenen kanssa olen
-tekemisissä.
-
--- Olkoon menneeksi, -- vastasi Monsoreau ja heitti kauvas mustan
-samettinaamarinsa. Diana päästi heikon huudahduksen. Monsoreau oli
-kalmankalpea ja hänen hymynsä muistutti pahan hengen hymyä.
-
--- Kas niin, hyvä herra, -- lausui Bussy, -- tehkäämme tästä loppu.
-Minä en pidä meluamisesta. Puheiden pito ehkä soveltuu Homeroksen
-urhoille ennen taisteluun menoa. Mutta minä olen vain pelkkä ihminen,
-kuitenkin sellainen ihminen, joka ei pelkää. Käykää siis minun
-kimppuuni tahi antakaa minun mennä.
-
-Monsoreau vastasi pilkkanaurulla, ja se sai Dianan vapisemaan, mutta
-Bussyssa se synnytti mitä kiehuvinta vihaa.
-
--- Antakaa minun poistua! -- toisti nuori mies ja tunsi veren
-kohoavan sydämestä päähän.
-
--- Ohoo! -- vastasi Monsoreau. -- Vai poistua! Mitä sillä
-tarkoitatte, herra Bussy?
-
--- Mitelkäämme sitten miekkojamme ja tehkäämme selvä asiasta. Minun
-täytyy päästä kotiini, ja minä asun kaukana täältä.
-
--- Eipähän! Te tulette jäämään tänne! Sillävälin näkyi kahden muun
-miehen päät balkongin ristikon takaa. He astuivat nyt sisälle ja
-asettautuivat toveriensa viereen.
-
--- Neljä ja kaksi on yhteensä kuusi, -- sanoi Bussy. -- Missä ovat
-muut?
-
--- Ne odottavat oven ulkopuolella, -- vastasi Monsoreau.
-
-Diana vaipui polvilleen ja niin paljo kuin hän koettikin hillitä
-nyyhkytystään, kuuli Bussy sen kuitenkin. Hän loi pikaisen silmäyksen
-ensin Dianaan, sitten kreiviin.
-
--- Paras kreivi, -- virkkoi hän hetkisen harkittuaan, -- te tiedätte,
-että minä olen rehellinen mies.
-
--- Kyllä, -- vastasi Monsoreau, -- te olette rehellinen mies samalla
-tavalla kuin tuo rouva on rehellinen nainen.
-
--- Hyvä on, hyvä herra, se on kovaa, mutta ansaittua, ja kaikki vielä
-sovitetaan. Mutta huomenna on minulla muuan asia selvitettävänä
-noiden neljän ylimyksen kanssa, jotka te tunnette. Ja koska heillä
-on etuoikeus, pyydän minä saada tänä iltana väistyä syrjään ja annan
-teille kunniasanani siihen, että voitte sen jälkeen tavata minut,
-missä haluatte.
-
-Monsoreau kohautti olkapäitään.
-
--- Kuulkaahan, -- jatkoi Bussy, -- minä vannon kautta jumalan
-kuuluvani teille sittenkun olen taistellut herrojen Schombergin,
-Quéluksen, Maugironin ja d'Epernonin kanssa. Jos he surmaavat minut,
-silloinhan te saatte hyvityksen heidän kätensä kautta. Mutta jos taas
-minä heidät surmaan, on teillä itsellänne tilaisuus kostaa.
-
-Monsoreau kääntyi miestensä puoleen.
-
--- Reippaasti eteenpäin, urhoni! -- huusi hän.
-
--- Ahaa, minä erehdyinkin! -- sanoi Bussy. -- Tässä ei näy olevankaan
-kysymyksessä kaksintaistelu, vaan murha.
-
--- Kuten haluatte.
-
--- Näen, että me olemme pettyneet toistemme suhteen. Mutta varokaa
-itseänne, varokaa itseänne. Anjoun herttua saattaa julmistua asiasta.
-
--- Ja kuitenkin on hän itse minut lähettänyt. Bussy värisi ja Diana
-kohotti vaikerrellen kätensä korkeutta kohti.
-
--- Jos niin on, -- vastasi Bussy, -- niin täytyy minun turvautua
-Bussyyn yksinään eli vain itseeni. Pitäkää miehuullisesti puolianne,
-sankarit!
-
-Ja kuin kädenkäänteessä hän löi kumoon rukoustuolin, veti sen
-pöydälle ja heitti vielä sen päälle erään tuolin, niin että hän
-muutamassa silmänräpäyksessä oli saanut järjestetyksi itselleen
-jonkinlaisen suojamuurin itsensä ja vihollistensa välille. Tämä
-liike oli ollut niin nopea, että pyssystä ammuttu kuula sattui vain
-rukoustuoliin ja tarttui siihen kiinni. Sillävälin Bussy kaatoi vielä
-erään Frans I:n aikaisen pöydän, lisäten siten suojusvarustustaan.
-
-Diana, joka nyt oli suojassa hyökkääjiltä, ymmärsi, ettei hän voisi
-muuten kuin rukouksien kautta auttaa rakastajaansa: hän senvuoksi
-rukoili ylen hartaasti. Bussy loi katseen ensin häneen, sitten tuohon
-tilapäiseen varustukseensa ja virkkoi:
-
--- Nyt eteenpäin! Mutta minun miekkani pistää. Varokaa itseänne!
-
-Monsoreaun yllytyksestä tekivät roistot liikkeen leijonaa kohti.
-Tämä odotteli niitä palavin katsein. Muuan niistä ojensi kätensä
-vetääkseen pois rukoustuolin, mutta ennenkuin hän ehti sitä
-koskeakaan, halkaisi Bussyn miekka hänen kätensä aina olkapäähän asti.
-
-Mies päästi huudon ja kompuroi ikkunan luo.
-
-Bussy kuuli nyt nopeita askeleita käytävästä ja pelkäsi jäävänsä
-kahden tulen väliin. Hän riensi ovelle sulkemaan reikeliä, mutta
-se ehtikin avautua ennen. Bussy peräytyi askeleen asettautuakseen
-vastarintaan sekä entisiä että uusia vihollisiaan vastaan.
-
-Kaksi miestä syöksähti ovesta sisälle.
-
--- Voi, rakas isäntä! -- huusi hyvin tuttu ääni. -- Tulemmeko liian
-myöhään?
-
--- Remy! -- huudahti Bussy.
-
--- Luulenpa, -- huusi toinen ääni, -- että täällä ollaan murhaamassa!
-
-Bussy tunsi tuon äänen ja päästi ilohuudon.
-
--- Saint-Luc!
-
--- Minä itse, hyvä ystävä.
-
--- Ahaa! -- virkahti Bussy. -- Arvelenpa nyt, paras herra Monsoreau,
-että teette viisaimmin antaessanne meidän mennä, sillä ellette nyt
-lähde pois tieltä, tulemme me kulkemaan teidän ruumiittenne yli.
-
--- Kolme miestä tänne! -- kirkui Monsoreau.
-
-Kolme uutta roistoa ilmestyi balkongille.
-
--- Kas vaan! Luulenpa niitä olevan kokonaisen armeijan! -- virkkoi
-ilveillen Saint-Luc.
-
--- Suuri jumala, varjele häntä! -- rukoili Diana.
-
--- Kurja! -- huusi Monsoreau ja riensi lähemmäksi lyödäkseen häntä.
-
-Mutta Bussy näki tuon liikkeen ja notkeana kuin tiikeri hyppäsi
-yhdellä ainoalla loikkauksella yli suojavarustuksensa. Hänen
-miekkansa sattui Monsoreaun miekkaan ja satutti tätä kaulaan,
-mutta välimatka oli liian pitkä, ja ylihovijahtimestari pääsi vain
-vähäisellä naarmulla.
-
-Viisi miestä hyökkäsi nyt Bussyn päälle. Yksi niistä kaatui heti
-Saint-Luc'in miekasta.
-
--- Eteenpäin! -- huusi Remy.
-
--- Ei, Remy! -- sanoi Bussy. -- Ota ja vie pois Diana!
-
-Monsoreau päästi karjunnan ja tempaisi pistoolin eräältä lähinnä
-seisovalta.
-
-Remy epäröi.
-
--- Mutta entäpä te itse? -- väitti hän.
-
--- Vie vain pois hänet, vie pois hänet! -- huusi Bussy. -- Minä jätän
-hänet sinun huostaasi.
-
--- Voi hyvä jumala! -- mutisi Diana. -- Voi jumala, auta häntä!
-
--- Tulkaa, rouva, -- sanoi Remy.
-
--- En koskaan, en milloinkaan minä häntä hylkää.
-
-Remy nosti hänet syliinsä.
-
--- Auta, Bussy! -- huusi Diana. -- Auta!
-
-Naisparka houraili. Hän ei enää voinut erottaa ystävää vihollisesta...
-
--- Mene, mene, -- vastasi Bussy. -- Minä tulen sitten luoksesi.
-
--- Kyllä, kyllä! -- ulvoi Monsoreau. -- Sen kyllä uskon.
-
-Samassa laukaistiin pyssy.
-
-Bussy huomasi Remyn horjahtelevan ja kaatuvan ja samalla kaatavan
-Dianan mukanaan. Bussylta pääsi tuskanhuuto.
-
--- Ei se ollut mitään, -- sammalsi Remy. -- Minä vain sain kuulan.
-Hän on vahingoittumaton.
-
-Bussy käännähti heti ympäri ja samassa heittäytyi kolme miestä hänen
-päällensä. Mutta Saint-Luc syöksähti Bussyn ja noiden kolmen väliin.
-Niistä yksi kaatui. Toiset kaksi peräytyivät takaisin.
-
--- Saint-Luc! -- pyysi Bussy. -- Saint-Luc, sen naisen nimessä, jota
-rakastat, vannotan minä sinun pelastamaan Dianan!
-
--- Entä sinä itse?
-
--- Minä olen mies.
-
-Saint-Luc kiiruhti nyt Dianan luo, joka oli kohottautunut polvilleen,
-otti hänet syliinsä ja poistui ovesta.
-
--- Tännepäin! -- huusi Monsoreau. -- Tänne te miehet, jotka olette
-rapuilla!
-
--- Haa, roisto! Haa, kurja konna! -- ärjyi Bussy.
-
-Monsoreau vetäytyi miestensä taa. Bussy teki pari hyökkäystä. Ensi
-kerralla hän lävisti erään pään, toisella kerralla muutaman rinnan.
-
--- Tämä tekee meille hieman parempaa tilaa, -- sanoi hän, peräytyen
-varustuksensa suojaan.
-
--- Paetkaa! mutisi Remy. -- Paetkaa armollinen herra!
-
--- Minäkö pakenisin murhaajia! -- huusi Bussy ja kumartuen nuoren
-miehen puoleen kuiskasi:
-
--- Diana täytyy pelastaa. Mutta sano, Remy, mihin paikkaan olet
-haavoittunut?
-
--- Pitäkää varanne! -- sanoi Remy. -- Pitäkää varanne!
-
-Neljä miestä syöksähti nyt todellakin ovesta rapuille. Bussy, huomasi
-olevansa saarrettu kahdelta taholta. Mutta hänessä eli vain yksi
-ainoa ajatus.
-
--- Diana! -- huusi hän. -- Diana!
-
-Ja silmänräpäystäkään hukkaamatta hyökkäsi hän samassa noita neljää
-miestä vastaan. Niistä kaksi kaatui, toinen haavottuneena, toinen
-kuolleena. Sitten hän, Monsoreaun lähestyessä, vetäytyi taas takaisin
-varustukseensa.
-
--- Vetäkää haka kiinni! -- huusi Monsoreau. -- Ja vääntäkää avainta.
-Me saamme hänet kiinni.
-
-Viimeiset voimansa ponnistaen oli Remy sillävälin laahautunut Bussyn
-jalkoihin, lisäten siten ruumiillaan varustusta.
-
-Syntyi hetken väliaika.
-
-Huojuvin polvin, ruumis seinässä kiinni, käsivarsi taivutettuna ja
-miekankärki alaspainettuna seisoi Bussy ja katseli ympärilleen.
-
-Seitsemän miestä virui lattialla, yhdeksän taistelijaa oli vielä
-jälellä.
-
-Bussy laski niiden luvun muutamassa silmäyksessä. Mutta nähdessään
-yhdeksän miekkaa välähtelevän, kuullessaan Monsoreaun yllyttävän
-miehiään, tuntiessaan jalkainsa liukahtelevan veressä tuntui tuosta
-urhoollisesta sankarista, joka ei koskaan ollut tuntenut pelkoa,
-siltä kuin tuntuisi kuoleman kuva uhkaavana siinä hänen edessään ja
-viittaili hänelle kamalin irvistyksin.
-
--- Yhdeksästä, -- ajatteli hän, -- voin tosin vielä surmata viisi,
-mutta jälellejäävät neljä tulevat surmaamaan minut. Voimani saattavat
-riittää vielä kymmeneksi minuutiksi. Hyvä on! Näinä kymmenenä
-minuuttina tahdon minä tehdä sellaista, mitä ainoakaan ihminen ei
-vielä ole tehnyt -- eikä tule tekemään.
-
-Riisuttuaan viittansa ja käärittyään sen kuin kilveksi vasemman
-käsivartensa ympärille, syöksähti hän keskelle huonetta, ikäänkuin ei
-hänen arvolleen soveltuisi enää taistella suojassa. Siinä hän kohtasi
-joukon miekkoja, ja niiden kanssa hänen miekkansa terä kiemurteli
-kuin kyy. Kolme kertaa oli hän hyökännyt, kolmasti oli hänen
-miekkansa sattunut, ja haalea verivirta valui pitkin miekanterää
-hänen rystyilleen. Sillä aikaa oli hän väistänyt parikymmentä
-vimmattua iskua. Hänen viittansa oli repeytynyt rääsyiksi.
-
-Murhamiehet vaihtoivat taistelutapansa, nähtyään yhden toverinsa
-kaatuvan ja kolmannen peräytyvän. He lakkasivat käyttämästä
-miekkojaan. Toiset ahdistivat häntä pyssyjensä perillä, toiset
-laukaisivat pistoolinsa, jotka vielä olivat olleet laukaisematta,
-mutta hän väisti taitavasti kuulat joko heittäytymällä sivulle tai
-kumartumalla alas. Tuona ratkaisevana hetkenä näytti hänen olentonsa
-moninkertaistuneen, sillä hän ei ainoastaan nähnyt, kuullut ja
-toiminut, vaan hän myöskin arvasi vainoojiensa salaisimmat ajatukset.
-
-Hänet valtasi nyt ajatus, että hän, jos surmaisi Monsoreaun, tulisi
-taistelu päättymään. Senvuoksi hän hakikin tätä murhamiestensä
-seasta. Mutta tämä, ollen yhtä rauhallinen kuin Bussy oli kiihkeä,
-tyytyi vain lataamaan pistooleita miehilleen tai laukaisi niitä
-taistelijain takaa.
-
-Mutta Bussylle oli helppoa raivata tietään. Hän hyökkäsi roistojen
-keskeen, jotka samassa peräytyivät, niin että hän oli kasvot
-vastatusten Monsoreaun kanssa. Tämä tähtäsi ja ampui Bussyä kohti
-laukauksen. Kuula sattui Bussyn miekan terään ja taittoi sen pari
-tuumaa kahvan yläpuolelta.
-
--- Aseeton! -- huusi Monsoreau. Aseeton! Bussy peräytyi pari askelta
-ja tarttui miekkansa katkenneeseen terään. Silmänräpäyksessä oli se
-hänellä kädessään, nenäliina sen suojaksi käärittynä.
-
-Taistelu alkoi nyt uudelleen ja tarjosi harvinaisen näyn. Melkein
-aseeton mies taisteli yksinään kuutta hyvin asestettua miestä
-vastaan, suojanaan kymmenestä ruumiista muodostunut valli.
-
-Kamppailu muodostui nyt entistään hirvittävämmäksi. Monsoreau,
-aavistaen Bussyn haluavan saada itselleen uuden aseen, järjesti
-kaikki miehensä hyökkäämään Bussyn kimppuun. Bussy joutui
-saarroksiin. Tylsä, rikkinäinen teränpuolikas vavahteli hänen
-kädessään. Väsymys alkoi jäykistää hänen käsivarttaan ja hän katsahti
-epätoivoissaan ympärilleen, kun äkkiä muuan hänen jaloissaan oleva
-ruumis sai eloa, nousi polvilleen ja ojensi hänelle eheän miekan.
-Se oli Remy, joka täten viimeisenä ponnistuksenaan osotti Bussylle
-uskollisuuttaan.
-
-Bussy päästi ilohuudon ja vetäytyi äkkiä takaperin irroittaakseen
-nenäliinan kädestään ja heittääkseen katkenneen terän luotaan.
-
-Sillävälin hiipi Monsoreau Remyn luo ja laukasi pistoolinsa suoraan
-tämän päähän. Remy retkahti permannolle kuolleena.
-
-Bussy tämän huomattuaan huusi tai oikeammin sanoen karjui. Kun
-hän taas oli saanut puolustamismahdollisuuden, palasivat hänen
-voimansakin. Hänen miekkansa viuhusi ainaisena ympyränä ja puhkaisi
-milloin käden, milloin ohimon.
-
-Nyt oli ovi vapaa. Nopeana ja notkeana hän hyökkäsi sitä kohti,
-koettaen painollaan murtaa sen auki. Mutta reikelit pitivät.
-
-Väsähtäneenä siitä laski Bussy oikean käsivartensa alas ja koitti
-vasemmalla kädellään vetää reikeliä auki, kääntäen selkänsä oveen
-päin ja kasvonsa roistoihin. Silloin hän sai luodin reiteensä ja
-kaksi pistoa lonkkiinsa, mutta hänen oli onnistunut saada reikeli
-vedetyksi ja avainta väännetyksi. Riemuiten hän pisti nyt kuoliaaksi
-lähimmän roiston, hyökkäsi Monsoreauta kohti ja iski häntä rintaan.
-Monsoreau alkoi kiroilla.
-
--- Ah! -- huudahti Bussy avatessaan ovea. -- Alanpa jo luulla
-pääseväni täältä pois.
-
-Neljä jälellejäänyttä roistoa heittivät nyt pois aseensa ja
-tarttuivat käsin kiinni Bussyyn. He eivät kyenneet haavottamaan
-häntä miekoillaan, sillä hänen ihmeteltävä taituruutensa teki hänet
-haavoittumattomaksi. He senvuoksi koettivat saada hänet kuristetuksi.
-Mutta miekankahvalla ja terällä iskien sai Bussy sen estetyksi.
-Kahdesti tuli taas Monsoreaukin lähemmäksi ja kahdesti hän myös
-haavottui.
-
-Kolme miestä oli nyt tarttunut kiinni Bussyn miekkaan ja ne saivat
-sen riistetyksi hänen käsistään. Silloin hän tarttui puiseen tuoliin
-ja löi sillä kaksi miehistä maahan, mutta kolmannen olkapäähän
-sattuessaan tuoli murtui. Mies jäi pystyyn ja iski tikarin Bussyn
-rintaan. Bussy tarttui häntä ranteeseen, veti tikarin haavasta
-ja käänsi sen terän vastustajaansa kohti ja pakotti hänet siten
-lävistämään itsensä. Viimeinen miehistä hyppäsi ulos ikkunasta. Bussy
-otti pari askelta seuratakseen häntä, mutta ruumiitten keskessä
-makaava Monsoreau nousi nyt vuorostaan ylös ja iski veitsen hänen
-polveensa.
-
-Bussy huudahti tuskasta ja haki katseillaan miekkaa ja, sellaisen
-saatuansa, työnsi sen niin rajusti ylihovijahtimestarin rintaan, että
-se lävisti Monsoreaun, nauliten tämän kiinni lattiaan.
-
--- Haa! huusi Bussy. -- En tiedä, täytyykö minunkin tässä paikassa
-kuolla, mutta ainakin olen minä nähnyt sinun kuolevan.
-
-Monsoreau aikoi vastata, mutta heitti siinä samassa henkensä.
-
-Bussy laahautui nyt käytävään. Veri purskahti nyt polvesta ja
-reidestä. Hän katsahti vielä viimeisen kerran ympärilleen.
-
-Kuu pääsi samassa paistamaan pilven lomasta ja sen säteet
-valaisivat tuota veren vallassa olevaa huonetta. Säteet kuvastuivat
-ikkunaruutuihin, hopeoiden rikkirevityt, kuulanreikien täyttämät
-seinät ja valaisten noita kalpeita kasvoja, joille vielä
-kuolemassakin oli jäänyt murhamiehen kamala, uhkaava ilme. Nähdessään
-tuon taistelukentän, johon hän itse oli niin paljon kuolemaa
-kylvänyt, valtasi hänet, niin haavoittunut ja kuolemaisillaan kun
-olikin, jonkinlainen ylevyydentunne. Kuten jo oli sanonut, ei kukaan
-muu kuolevainen olisi voinut tehdä sitä minkä hän oli tehnyt. Hänen
-oli nyt vain paettava, pelastauduttava. Nyt saattoikin hän paeta,
-sillä hän jätti jälkeensä vain ruumiita.
-
-Mutta kaikkea ei tuo nuori sankari vielä ollut voittanut. Hänen
-päästyään rapuille näki hän aseiden valehtelevan puutarhassa. Muuan
-kuula vingahti ja sattui hänen olkapäähänsä. Pihassakin oli siis
-aseellisia miehiä.
-
-Silloin muisti hän sen pienen ikkunan, josta Dianan piti katsella
-kaksintaistelua, ja laahautui sinnepäin niin nopeasti kuin kykeni.
-
-Ikkuna oli auki. Bussy sulki oven ja pani sen reikeliin, nousi sitten
-voimiaan ponnistellen ikkunalle, istui siihen kahanreisin ja ajatteli
-hypätä alas alhaalla olevan rauta-aidakkeen toiselle puolelle.
-
--- Voi, minä en jaksa! -- mutisi hän.
-
-Samassa kuului askeleita rapuilta. Sieltä oli tulossa muuan joukkue.
-
-Bussylla ei nyt enää ollut kykyä puolustautua. Hän kokosi kaikki
-voimansa, käyttäen sitä kättänsä ja sitä jalkaansa, joita vielä
-saattoi liikutella ja syöksähti alas. Mutta maahan päästyään
-liukahti hänen jalkansa erääseen kiveen, sillä hänen kenkäinsä
-pohjat olivat käyneet liukkaiksi verestä, ja hän horjahti aidakkeen
-terävien rautapiikkien päälle. Muutamat niistä tunkeutuivat kiinni
-vaatteisiin, ja hän jäi siihen riipuksiin.
-
-Silloin hän ajatteli ainoata elossaolevaa ystäväänsä ja huusi:
-Saint-Luc! Saint-Luc! Tännepäin! Aah! Vai te siellä olette, herra
-Bussy? -- vastasi muuan henkilö, joka oli piileskellyt eräässä
-läheisessä puuryhmässä.
-
-Bussya värisytti, sillä ääni ei ollut Saint-Luc'in.
-
--- Saint-Luc! -- huusi hän toistamiseen. -- Tule! Elä pelkää mitään
-Dianan vuoksi. Minä olen surmannut Monsoreaun.
-
-Hän toivoi Saint-Luc'in olevan siinä lähistöllä ja tulevan tiedon
-saatuaan avuksi.
-
--- Ahaa! Onko Monsoreau surmattu? -- kysyi eräs toinen ääni.
-
--- On.
-
-Bussy näki kahden naamioidun henkilön tulevan esiin puuryhmästä.
-
--- Jumalan nimessä, -- hyvät ystävät, -- huusi hän, -- auttakaa
-ylimystä, joka vielä on pelastettavissa, jos te tahdotte antaa
-hänelle apuanne!
-
--- Mitä päätätte, armollinen herra? -- kuiskasi toinen.
-
--- Varomaton! -- vastasi toinen ääni. Armollinen herra! -- huusi
-Bussy, joka oli kuullut heidän kuiskailemisensa, sillä aseman
-epätoivoisuus oli tarkistanut hänen kuulohermojaan, -- armollinen
-herra! Päästäkää minut tästä irti, ja minä annan teille anteeksi sen,
-että olette minut ilmiantanut.
-
--- Kuuletko? -- virkkoi toinen naamioiduista.
-
--- Mitä käskette? -- kysäsi toinen.
-
--- Että sinä päästät hänet...
-
-Sitten hän lisäsi naamarinsa sisällä hymyillen:
-
--- ... hänen kärsimyksistään...
-
-Bussy käänsi päätään sille taholle, josta tuo pilkallinen ääni kuului.
-
--- Minä olen hukassa! -- mutisi hän. Samassa pantiin pyssynpiippu
-hänen rintaansa, ja laukaus pamahti.
-
-Bussyn pää retkahti olkapäätä vasten ja kädet hervahtivat alaspäin.
-
--- Kirous seuratkoon sinua, murhaaja! -- huokasi hän.
-
-Hän lausui Dianan nimen ja heitti samassa henkensä.
-
-Hänen verensä tippui aidakkeelta sen naamioidun päälle, jota oli
-kutsuttu "armolliseksi herraksi."
-
--- Onko hän kuollut? -- huusivat ikkunasta miehet, jotka olivat, oven
-murrettuaan, tunkeutuneet sisälle.
-
--- On, -- vastasi Aurilly. -- Mutta paetkaa nyt, hyvät ystävät, sillä
-ajatelkaa, että Anjoun herttua oli kreivi Bussyn ystävä ja suojelija.
-
-Miehet eivät mitään muuta toivoneetkaan. He katosivat nopeasti.
-
--- Mene nyt ylös, Aurilly, -- virkkoi herttua, -- ja heitä ikkunasta
-tänne alas Monsoreaun ruumis.
-
-Aurilly kiiruhti ylös ja tapasikin ylihovijahtimestarin ruumiin. Hän
-hilasi sen ikkunalle ja heitti siitä alas. Pudotessaan tahri tuo
-eloton ruumis herttuan vaatteet verellä.
-
-Frans tutki kuolleen taskuja ja löysi sieltä oman ruhtinaallisen
-kätensä allekirjoittaman asiakirjan.
-
--- Juuri tätä minä etsin, -- sanoi hän. -- Nyt ei meillä ole täällä
-enää mitään tekemistä.
-
--- Entä Diana? -- kysyi Aurilly.
-
--- Ooh! Rakkauteni häneen on sammunut, ja koska hän ei meitä
-tuntenut, niin voit nyt päästää irti sekä hänet että Saint-Luc. He
-saavat mennä, mihin haluavat.
-
-Aurilly hävisi.
-
--- En pääse tälläkään kertaa kuninkaaksi, -- mutisi herttua,
-repien paperin tuhansiksi palasiksi. Mutta en joudu myöskään päätä
-lyhemmäksi tällä kertaa valtiopetoksesta.
-
-
-
-
-48.
-
-Gorenflot on vähällä tulla hirtetyksi.
-
-
-Salaliitto oli alusta loppuun ollut oikeata ilveilyä.
-Sveitsiläiskaarti, joka oli sijoitettuna salaisen käytävän suulle,
-ja Ranskan kaarti, joka oli piirittänyt luostarin korkeasyntyisten
-petturien vangitsemistarkoituksessa, eivät saaneet vilahdukseltakaan
-nähdä heistä ainoatakaan, sillä he kaikki olivat päässeet karkuun
-maanalaista salaholvia myöten.
-
-Kuten sanottu, eivät he nähneet ainoatakaan ihmistä, mistä syystä
-Crillon, mukanaan kuningas ja kolmekymmentä miestä, tunkeutui
-luostariin.
-
-Kuolonhiljaisuus vallitsi tuossa laajassa rakennuksessa. Kokeneena
-soturina olisi Crillon mieluummin halunnut kuulevansa melua, sillä
-nyt hän pelkäsi väijytyksen olevan kysymyksessä. Mutta turhaan
-avattiin ovia ja ikkunoita, turhaan nuuskittiin joka paikasta. Mitään
-ei löytynyt.
-
-Kuningas kulki toisten edellä ja huusi kaikin voimin:
-
--- Chicot! Chicot! Kukaan ei vastannut.
-
--- Olisivatkohan he hänet surmanneet, -- arveli kuningas. -- Mutta
-siinä tapauksessa he saavat, kautta jumalan, maksaa minun narrini
-yhtä kalliisti kuin olisi hän aatelismies.
-
--- Olette oikeassa, sire, -- sanoi Crillon. -- Hän on todellakin
-ylimys mitä urhoollisin.
-
-Chicot ei kuninkaan huutoihin vastannut, sillä hän oli parhaallaan
-koputtelemassa Mayennea. Ja se työ oli hänestä niin hauskaa, ettei
-hän nähnyt eikä kuullut mitään siitä, mitä hänen ympärillään tapahtui.
-
-Mutta kun herttua oli päässyt menemään aukosta eikä Chicotin huomio
-enää ollut kiintynyt mihinkään erikoiseen, kuuli hän huudot ja tunsi
-Henrikin äänestä.
-
-Gorenflot oli sillävälin ollut pelästyksestä puolikuolleena. Niin
-typerä kuin muuten olikin, käsitti hän kuitenkin, mikä häntä odotti.
-
--- Hyvä herra Chicot, -- änkytti hän, pidellen käsillään vatsaansa,
--- onko mahdollista, että te luovutatte minut vastustajilleni, minut,
-oman ystävänne Gorenflotin?
-
--- Senkin retale! -- sanoi Chicot. Gorenflot alkoi ulvoa.
-
--- Minä, joka olen syönyt niin mainioita päivällisiä teidän
-seurassanne! -- huusi hän nyyhkyttäen. -- Minä, joka join niin
-hyvällä halulla, että te aina kutsuitte minua sienien kuninkaaksi!
-Minä, joka niin paljo pidin Runsaudensarvessa tilaamistanne
-lihotetuista kanoista, etten koskaan jättänyt niistä syömättä edes
-luita!
-
-Tämä luetteleminen tuntui Chicotista niin ylenmäärin ylevältä, että
-se liikutti häntä täydelliseen anteeksiantoon asti.
-
--- Kaikkivaltias jumala! Siinä ne nyt ovat, -- kirkui Gorenflot. --
-Tuossa ne tulevat! Minä olen kuoleman oma. Voi hyvä, armollinen herra
-Chicot, auttakaa minua!
-
-Paksu munkki lysähti kauhistuksissaan maahan.
-
--- Nouse ylös, -- sanoi Chicot.
-
--- Annatteko minulle anteeksi?
-
--- Saammehan nähdä.
-
--- Te löitte minua niin kovasti, että se kyllä riittää.
-
-Chicotilta pääsi raikuva nauru. Tuo munkki parka oli niin
-hämmennyksissään, että hän luuli saaneensa Mayennelle annetut iskut.
-
--- Te nauratte, hyvä herra Chicot! -- sanoi hän.
-
--- Tietysti minä nauran, houkkio!
-
--- Saanko minä siis elää?
-
--- Se ei riipu minusta. Se riippuu kuninkaasta, jolla yksin on valta
-päättää sinun elämästäsi.
-
-Samassa alkoi pimeyttä valaista kirkas soihtuvalo. Siinä välähteli
-koko joukko miekkoja, ja ne nyt ympäröivät molemmat ystävämme.
-
--- Aa, Chicot! Rakas Chicotini! -- huusi kuningas. -- Olipa hauskaa
-saada nähdä sinut taaskin!
-
--- Kuulkaahan, hyvä herra Chicot, -- kuiskasi munkki. -- Suuri
-hallitsija iloitsee siitä, kun sai nähdä teidät jälleen.
-
--- No mitä sitten?
-
--- Ilossaan hän ei kiellä teiltä mitään. Pyytäkää siis häneltä minun
-armahtamistani.
-
--- Täytyykö minun pyytää ilettävältä Herodekselta?
-
--- Vaiti, vaiti, paras herra Chicot!
-
--- No, sire, -- kysyi Chicot, -- kuinka monta olette saaneet kiinni?
-
--- Emme ainoatakaan, -- vastasi Crillon. -- Pettureilla on kai ollut
-tiedossaan jokin salainen käytävä.
-
--- Mutta sinä kaiketikin olet ne nähnyt? -- kysyi kuningas.
-
--- Tietysti olen ne nähnyt.
-
--- Kaikkiko?
-
--- Jok'ainoan ensimäisestä viimeiseen.
-
--- Minä köyhä, syntinen ihminen... -- mutisi Gorenflot.
-
--- Ja sinä kaiketi tunsitkin ne kaikki?
-
--- En sire. Tunsin vain yhden ainoan enkä häntäkään
-kasvonpiirteistään.
-
--- Kuka hän oli?
-
--- Mayenne.
-
--- Vai Mayenne, jolle olit velkaa...
-
--- Olin, mutta nyt me olemme kuitit, sire.
-
--- Ahaa! Kerroppa se minulle, Chicot!
-
--- Jonkun toisen kerran, poikani. Nyt meillä on muuta hommaamista.
-
--- Voi minua ihmisparkaa... -- toisti Gorenflot.
-
--- Haa! Te olette ottanut yhden vangin! -- huudahti äkisti Crillon ja
-laski tukevan kätensä munkin olalle, joka paksuudestaan huolimatta
-kuitenkin kumartihe. Chicot viivästytti tahallaan, vastaustaan
-hetkisen ja antoi tuon munkki raukan sillä aikaa tuntea kauhun
-kammottavia tuskia.
-
-Gorenflot oli vähällä menettää tajuntansa nähdessään ympärillään
-niin monta välkkyvää miekkaa, niin monta vihastunutta katsetta.
-Hetken kuluttua, jolla aikaa munkki parka odotteli saavansa kuulla
-tuomiopasuunan jylinän, vastasi vihdoin Chicot:
-
--- Sire, katseleppa tarkoin tätä munkkia. Muuan sotamies valaisi
-soihdullaan Gorenflotin kasvoja. Tämä ummisti silmänsä.
-
--- Saarnaaja Gorenflot! -- huudahti Henrik.
-
--- Minä, köyhä, raukka, ihmisparka... -- ulvoi munkki.
-
--- Hän juuri, -- vastasi Chicot.
-
--- Hänkö, joka...?
-
--- Aivan oikein! -- keskeytti gascognelainen.
-
--- Ahaa! -- virkahti kuningas ilmeisesti tyytyväisenä.
-
-Kylmä hiki valui virtoina Gorenflotin kasvoilta. Hänellä oli syytäkin
-olla peloissaan, sillä miekkoja kilahteli hänen kasvojensa ympärillä
-ja muutamat niistä olivat hyvinkin uhkaavia. Hän ne pikemminkin tunsi
-kuin näki ja päästi heikon huudon.
-
--- Odotahan, -- sanoi Chicot. -- Kuninkaan täytyy saada tietää kaikki.
-
-Hän vei nyt Henrikin syrjään ja sanoi tälle.
-
--- Poikani, kiitä jumalaa siitä että hän on antanut tuon pyhän miehen
-syntyä maailmaan, sillä juuri hän on meidät kaikki pelastanut.
-
--- Kuinka niin?
-
--- Hänhän ilmaisi minulle koko salaliiton. Ja jos teidän
-majesteettinne viholliset saisivat hänet käsiinsä, olisi hän kuoleman
-oma.
-
-Gorenflot kuuli vain nuo viimeiset sanat.
-
--- Kuoleman oma! -- tuskitteli hän ja kaatui maahan.
-
--- Arvon mies! -- virkkoi kuningas ja loi tuohon lihaläjään
-hyvänsuovan katseen. -- Me tahdomme turvata häntä suojeluksemme
-kilvellä.
-
-Gorenflot käsitti pikimmältään tuon armollisen katseen ja makasi
-liikkumattomana maassa, toinen suupieli hymyssä ja toinen itkun
-irvistyksessä.
-
--- Siinä olet oikeassa, kuningas, sillä hän on korvaamaton palvelija.
-
--- Mihin me hänet panisimme? -- kysyi kuningas.
-
--- Niin kauvan kuin hän on Parisissa, on hän suuressa vaarassa.
-
--- Entä jos minä antaisin hänelle muutamia vartijoita? -- sanoi
-kuningas.
-
-Gorenflot kuuli sen ja ajatteli:
-
--- Herra jumala! Luulenpa pääseväni vankeudella. Siitä pidän enemmän
-kuin hirsipuusta, kunhan vain saan riittävästi ruokaa.
-
--- Ei, -- vastasi Chicot, -- parasta on, että jätät hänet minun
-huostaani.
-
--- No viekin hänet sitten mukanasi ja palaa takaisin Louvreen, jossa
-minä tahdon valmistaa ystäviäni huomispäivän varalle.
-
--- Nouskaa ylös, arvoisa isä, -- virkkoi Chicot munkille.
-
--- Hän laskee pilaa, -- ajatteli Gorenflot. -- Senkin ilkiö!
-
--- Nouseppas ylös, senkin retale! -- kuiskasi Chicot ja potkasi häntä.
-
--- Voi! Tämän kaiken olen minä ansainnut! -- huusi Gorenflot.
-
--- Mitä hän sanoo? -- kysyi kuningas.
-
--- Sire, -- vastasi Chicot, -- hän muistelee kaikkia vaivojaan,
-paastojaan ja valvomisiaan, ja kun minä nyt lupaan hänelle teidän
-majesteettinne suojelusta, katsoo hän sen oikeudenmukaisesti
-ansainneensa.
-
--- Mies rukka! -- virkkoi kuningas. -- Pidä hänestä hyvää huolta,
-ystäväni.
-
--- Olkaa huoletta, sire! Minun seurassani ollessaan ei häneltä puutu
-mitään.
-
--- Ah, herra Chicot! -- huusi Gorenflot. -- Paras herra Chicot, minne
-minut viedään?
-
--- Sen saat pian tietää. Kiitä kuitenkin hänen majesteettiaan, senkin
-syntinen elukka. Kiitä, sanon minä! -- kuiskasi Chicot.
-
--- Mistä, herra Chicot?
-
--- Kiitä, sanon minä sinulle!
-
--- Sire, -- sammalsi Gorenflot, -- koska teidän majesteettinne...
-
--- Niin, niin, -- virkkoi Henrik. -- Minä tiedän, mitä te olette
-toimittanut matkallanne Lyoniin, liigan päivinä ja nytkin. Olkaa
-huoletta: te tulette saamaan ansioittenne mukaisen palkan.
-
-Gorenflot huokasi syvään.
-
--- Mene heti talliin noutamaan Panurgea, -- sanoi Chicot.
-
-Munkki poistui mahdollisimman sukkelaan.
-
--- Nyt, poikani, -- virkkoi Chicot kuninkaalle, -- otat sinä
-vartioiksesi kymmenen miestä ja lähetät ainakin toiset kymmenen
-Crillonin johdolla Anjoun hotelliin hakemaan veljesi luoksesi, ettei
-hän toista kertaa pääsisi käpälämäkeen.
-
--- Onko veljeni ehkä...?
-
--- Henrik, -- keskeytti Chicot, -- oletko havainnut minun neuvoni
-huonoiksi?
-
--- En, jumalan tähden!
-
--- No tee sitten, niinkuin sanon.
-
-Henrik antoi ranskalaisen kaartin överstille käskyn saattaa Anjoun
-herttua Louvreen. Crillon, joka ei katsellut prinssiä läheskään
-hellämielin, läksi heti matkalle.
-
-
-
-
-49.
-
-Chicot arvaa oikein.
-
-
-Louvreen palattuaan huomasi kuningas ystäväinsä vaipuneen syvään
-uneen.
-
-Hän hiipi heidän luokseen hiljaa, mukanaan Chicot, joka oli, saatuaan
-varmaan talteen turvattinsa, rientänyt heti Louvreen.
-
-Yksi sänky oli tyhjä. Se oli d'Epernonin.
-
--- Ei vieläkään kotona! -- mutisi Henrik. -- Se varomaton! Se
-onneton! Se hullu! Ja vaikka hänen on taisteltava Bussyn, tuon
-Ranskan urhoollisimman miehen kanssa! Olla sitä ajattelematta!
-
--- Sire, -- ilmoitti muuan hovipoika, -- herra d'Epernon tulee nyt.
-
-D'Epernon oli toivonut voivansa huomaamatta hiipiä makuuhuoneeseen,
-mutta havaittuaan, ettei päässyt häntä odottavasta läksytyksestä,
-pysähtyi hän nolostuneena kynnykselle.
-
--- Ääh! Vai siinä sinä viimeinkin olet, onneton! -- huusi Henrik.
--- Tulehan katsomaan ystäviäsi: he ovat ymmärtäväisiä. He ovat
-oivaltaneet huomispäivän tärkeyden. Mutta sinä, onneton, sen sijaan
-että olisit rukoillut, niinkuin he ovat tehneet, ja nukkunut, kuten
-he nyt tekevät, juoksentelet ympäri kaikenmoisilla seikkailuretkillä!
-Kylläpä sinä olet kalpea! Mahdatpa sinä huomenna olla kaunis olio,
-kun jo tänä iltana näytät tuollaiselta!
-
--- Kas niin, -- jatkoi Henrik, -- paneudu vain heti maata, sen minä
-käsken, ja nuku sitten. Luuletko saavasi unta?
-
--- Minäkö? -- huudahti d'Epernon, kuin olisi häntä tuo kysymys
-syvästi haavoittanut.
-
--- Minä kysyn, voitko sinä nukkua? Tiedätkö, että teidän on päivän
-sarastaessa taisteltava ja että päivä tähän vuodenaikaan nousee kello
-neljä? Kello on nyt kaksi. Sinulla siis on parahiksi kaksi tuntia
-lepäämisaikaa.
-
--- Kaksi tuntia, kun ne hyvin käytetään, riittävät jo paljoon.
-
--- Luuletko siis voivasi nukkua?
-
--- Aivan rauhallisesti, sire.
-
--- Mutta minäpä en sitä luule, minä.
-
--- Mistä syystä, sire?
-
--- Koska sinä huomispäivää ajatellessasi tulet levottomaksi. Voi!
-Huomispäivä onkin jo tänään. Mutta huolimatta siitä että tuo onneton
-päivä on jo tullut en minä tahdo sitä oikein uskoa enkä kykene
-uskomaan.
-
--- Sire, minä lupaan nukkua, mutta teidän majesteettinne on myös
-annettava minun se tehdä.
-
-Siinä olette oikeassa, -- huomautti Chicot. D'Epernon paneutui nyt
-maata ihan rauhallisesti, ja se näytti Henrikistä ja Chicotista
-olevan hyvän merkki.
-
--- Hän on urhoollinen kuin Caesar, -- virkkoi kuningas.
-
--- Niin urhoollinen, -- sanoi Chicot päätään pudistellen, -- etten
-minä, kautta sieluni autuuden, ymmärrä sitä vähääkään.
-
--- Katsos, hän nukkuu jo, -- kuiskasi kuningas. Chicot meni
-lähemmäksi sänkyä, sillä hän ei uskonut d'Epernonin pelottomuuden
-menevän niin pitkälle.
-
--- Ahaa! -- huusi hän äkkiä.
-
--- Mitä se on? -- kysyi kuningas. -- Katso itse.
-
-Samalla osotti Chicot d'Epernonin saappaita.
-
--- Verta! -- mutisi kuningas.
-
--- Hän on kahlannut veressä, poikani. Millainen sankari?
-
--- Olisikohan hän haavoittunut? -- jatkoi kuningas tuskastuneena.
-
--- Ooh! Siitä hän kyllä olisi puhunut ellei hän vain Akhilleuksen
-lailla olisi haavoittunut kantapäähän.
-
--- Mutta katsohan, hänen takissaan on myöskin veritahroja. Mitä
-onkaan tapahtunut?
-
--- Ehkäpä hän on surmannut jonkun harjoitellakseen.
-
--- Tämä on merkillistä tämä, -- kuiskasi kuningas.
-
--- Hm, hm!
-
--- Sinä et vastaa minulle, Chicot!
-
--- Vastasinhan minä. Minähän sanoin: hm, hm! ja se merkitsee useinkin
-paljon, poikani.
-
--- Voi! -- jatkoi Henrik. -- Millainenhan tulevaisuus minua odottaa!
-Onneksi tulen minä huomenna...
-
--- Sano tänään, poikani. Sinä et ole selvillä ajasta.
-
--- Se on totta. Tänään tulen minä olemaan rauhallinen, sillä nämä
-nuoret miehet surmaavat vastustajansa.
-
--- Uskotko sen, Henrik?
-
--- Olen siitä varma. He ovat urhoollisia.
-
--- Mutta minä en koskaan ole kuullut sanottavan heidän
-vastustajiaankaan pelkureiksi, -- huomautti Chicot.
-
--- En minäkään. Mutta minulla on huoneessani jotain sellaista, mikä
-saa minut vakuutetuksi asiasta. Minä näytän sen heti sinulle.
-
--- Tule sitten.
-
--- Odota vähän, -- sanoi Henrik. -- Minä en tahdo huomenna, eli
-oikeastaan tänään, saattaa ystäviäni missään suhteessa epäiltäviksi
-enkä aroiksi. Minä sanon heille hyvästit ja heti.
-
--- Tee niin, poikani.
-
-Ääni, jolla Chicot nämä sanat lausui, oli niin surumielinen, että
-kuninkaasta tuntui kuin olisi kylmä jäävirta valahtanut hänen
-suoniinsa, ja kyynel kimmelsi hänen silmissään.
-
--- Jääkää hyvästi, ystäväni! -- mutisi hän. -- Hyvästi, hyvät ystävät!
-
-Chicot kääntyi poispäin. Hänenkään sydämensä ei ollut kivestä. Mutta
-kohta taas, melkein kuin vasten tahtoaan, katsahti hän jälleen noihin
-nuoriin miehiin. Henrik kumartui ja suuteli heitä kaikkia otsalle.
-
-Yksi vaivainen vahakynttilä valaisi huonetta, levittäen heikkoa,
-surumielistä valoa. Chicot ei ollut taikauskoinen, mutta hänestä
-kuitenkin tuntui siltä, että se oli viimeinen hyvästijättö, ja että
-nuo nuorukaiset lepäävät kuin kuolinvuoteillaan.
-
-Tuskin olivat kuningas ja Chicot poistuneet, kun d'Epernon jo avasi
-silmänsä katsoakseen, olivatko he menneet tiehensä. Nuori mies
-hyppäsi sängystään ja alkoi, mikäli voi, puhdistaa vaatteitaan ja
-kenkiään verestä.
-
--- Minulla ei koskaan, -- mutisi hän, -- olisi ollut riittävästi
-verta suonissani tuota miestä varten, joka sitä niin paljon tänä yönä
-vuodatti.
-
-Sitten hän meni jälleen sänkyynsä.
-
-Henrik oli sillävälin vienyt Chicotin huoneeseensa ja avannut erään
-pitkulaisen, silkillä vuoratun ebenholtsilaatikon.
-
--- Katso, -- sanoi hän.
-
--- Näen siinä olevan miekkoja, -- vastasi Chicot.
-
--- Niin, miekkoja, jotka pyhä isämme paavi itse on siunannut. Minulle
-on maksanut sievosen summan tämän laatikon kulettaminen Rooman ja
-Parisin välillä. Mutta niinpä olenkin saanut miekat.
-
--- Ovatko ne hyvin terävät? -- kysyi Chicot.
-
--- Tietysti, mutta suurimman arvon antaa niille niiden pyhyys.
-
--- Minä ymmärrän. Mutta minua kuitenkin huvittaisi tietää, ovatko ne
-terävät.
-
--- Pakana!
-
--- Kas niin, poikani, puhukaamme nyt jostain muusta. Oletko
-kutsuttanut Anjoun herttuan?
-
--- Olen. Hän odottaa alhaalla.
-
--- Miten aiot menetellä hänen kanssaan?
-
--- Aion sulkea hänet Bastiljiin.
-
--- Se on viisaasti tehty, mutta valikoi vaan varma vankityrmä.
-
--- Ole huoletta!
-
--- Minä tiedän, missä mustaa samettia on kaupan, poikani.
-
--- Mutta Chicot, onhan hän veljeni!
-
--- Se on totta se, ja hovissa onkin sinipunerva perhesurun väri.
-Aiotko sanoa hänelle jotakin?
-
--- Aion, vaikkapa vain riistääkseni häneltä kaiken toivon ja
-osottaakseni hänelle, että hänen salaiset aikeensa ovat paljastetut.
-
--- Hm!
-
--- Onko sinulla mitään sitä vastaan, että minä puhuttelen häntä?
-
--- Ei, mutta sinun sijassasi minä jättäisin keskustelun aiheen ja
-lisäisin vankilan vartiostoa kaksinkerroin.
-
--- Saattakaa tänne Anjoun herttua! -- käski kuningas.
-
--- Vaikkapa niinkin, -- virkkoi Chicot päätään pudistellen. -- Minä
-kuitenkin pysyn mielipiteessäni.
-
-Kohta senjälkeen astui herttua sisälle. Hän oli hyvin kalpea. Crillon
-tuli hänen jälessään ja kantoi hänen miekkaansa.
-
--- Mistä olet hänet tavannut? -- kysyi kuningas sellaisella äänellä
-kuin ei olisi herttua ollut lainkaan saapuvilla.
-
--- Sire, -- vastasi Crillon, -- hänen korkeutensa ei ollut kotona.
-Mutta heti sen jälkeen kun minä teidän majesteettinne käskystä olin
-piirittänyt hänen palatsinsa, saapui hänen korkeutensa ja antoi
-vastarinnatta pidättää itsensä.
-
--- Sepä oli onnekasta se, -- vastasi kuningas ylenkatseellisesti.
-
-Sitten hän kääntyi prinssin puoleen ja kysyi:
-
--- Missä te olitte?
-
--- Missä tahansa lienen ollutkin, sire, -- vastasi herttua, -- niin
-olkaa varma siitä että ajattelin teitä.
-
--- Sitäpä tässä itsekin aavistin, -- sanoi Henrik, -- ja teidän
-vastauksenne osottaa, että minä olen ollut oikeassa ajatellessani
-puolestani myöskin teitä.
-
-Herttua kumarsi rauhallisesti ja arvokkaasti.
-
--- Selittäkää, missä olitte? -- jatkoi kuningas ja meni veljensä
-eteen. -- Mitä teitte sill'aikaa kun teidän rikostovereitanne
-vangittiin?
-
-Rikostovereitani?
-
--- Niin, teidän rikostovereitanne.
-
--- Teidän majesteetillenne on väärin ilmoitettu.
-
--- Haa, hyvä herra! Tällä kertaa ette päässyt kynsistäni. Teidän
-rikollinen uranne on lopussa. Te ette tälläkään kertaa tule saamaan
-minun kruunuani.
-
--- Sire, sire, suvaitkaa rauhoittua. Joku on kiihoittanut teitä minua
-vastaan.
-
--- Konna! -- huusi Henrik vihan vimmoissaan. -- Sinä tulet kuolemaan
-nälkään Bastiljin syvimmissä luolissa.
-
--- Minä odotan teidän majesteettinne määräyksiä ja siunaan niitä,
-vaikkapa ne tuottaisivatkin minulle kuoleman.
-
--- Sanokaa, pöyhkeilijä, missä olitte? - jatkoi kuningas.
-
--- Sire, minä pelastin teidän majesteettinne ja työskentelin teidän
-hallituksenne kunnian ja rauhan puolesta.
-
--- Mitä! -- huudahti kuningas hämmästyneenä. -- Röyhkeytenne on
-tosiaankin vertaistaan vailla!
-
--- Kas vaan! -- virkkoi Chicot heittäytyen selkäkenoon tuolilleen. --
-Kertokaapa se meille, prinssini. Sitä on hauska kuunnella.
-
--- Sire, -- jatkoi herttua, -- minä olisin ilmoittanut sen heti
-teidän majesteetillenne, jos te olisitte kohdelleet minua veljenänne.
-Mutta koska minua päinvastoin kohdellaan kuin rikollista, saa aika
-puhua puolestani.
-
-Hän kumarsi nyt vieläkin syvempään kuin edellisellä kerralla. Sitten
-hän kääntyi Crillonin ja toisten upseerien puoleen ja sanoi:
-
--- Kuka teistä on se, joka vie ensimäisen kuninkaallisen prinssin
-Bastiljiin?
-
-Chicot oli hetkeksi vaipunut syviin mietelmiin, mutta äkkiä välähti
-ajatus kuin salamanisku hänen päässään ja hän murahti:
-
--- Ahaa! Nyt alankin ymmärtää, mistä johtui se että d'Epernon oli
-niin kalpea, mutta että hänen jaloissaan sen sijaan oli niin paljo
-verta.
-
-
-
-
-50.
-
-Valmistuksia.
-
-
-Niinkuin jo edellisestä luvusta näkyi, ei kuningas nukkunut koko
-yönä. Hän rukoili ja itki. Ja kun hän yleensä oli kaikissa kokenut
-mies ja etenkin kaksintaisteluissa, läksi hän kolmen aikaan Chicotin
-kanssa katselemaan paikkaa, jossa taistelun piti tapahtua.
-
-Kuningas oli kääriintynyt viittaansa ja hänen kasvojaan varjosti
-leveälierinen hattu.
-
-Chicot, joka oli ollut kahdeksan päivää sitten tehdyn sopimuksen
-todistajana, näytti nyt paikan, mihin taistelijat asettautuisivat.
-Henrik alkoi sitä heti silmäillä, tarkasteli puita ja laski, miten
-auringonsäteet sinne kohdistuivat. Sitten hän virkkoi:
-
--- Quélus saa huonon paikan. Häneen paistaa aurinko oikealta,
-juuri hänen näkevään silmäänsä. [Quélus oli eräässä aikaisemmassa
-kaksintaistelussa menettänyt vasemman silmänsä.] Maugiron tulee
-sen sijaan olemaan ihan varjossa. Huonosti järjestetty. Mitä taas
-Schombergiin tulee, ei hänen polvissaan ole erityistä voimaa, mutta
-hän saa taakseen puun, ja se voi häntä peräytyessään suojella. Tämä
-minua hänen suhteensa rauhoittaa. Mutta Quélus, Quélus parka! --
-lisäsi hän ja pudisteli surullisesti päätään.
-
--- Sinä herätät minussa osanottavaisuutta, -- sanoi Chicot. -- Elä
-kiusaa noin itseäsi. Saamari! Sehän käy niinkuin se käy.
-
-Kuningas kohotti katseensa kohti korkeutta ja huokasi:
-
--- Suuri jumala! Kuule, kuinka hän pilkkaa. Mutta hän on onneksi
-narri, sinä tiedät sen.
-
-Chicot kohautti olkapäitään.
-
--- Entä d'Epernon! jatkoi kuningas. -- Minä en todellakaan ole
-oikeudenmukainen. En ajatellut häntä, joka joutuu tekemisiin Bussyn
-kanssa. Kyllä hän joutuu pulaan! Katsele vain hänen paikkaansa,
-hyvä Chicot! Vasemmalla hänellä on aitaus, oikealla puu, takanaan
-kuoppa. Hän on vaarassa kaatua joka silmänräpäys, sillä Bussy on kuin
-tiikeri, kuin leijona, kuin käärme. Hänen miekassaan on eloa: se
-hyppii, se ojentuu, se vetäytyy, se käyristyy ja se kiemurtelee.
-
--- Ah! -- murahti Chicot. -- D'Epernonin suhteen en ole lainkaan
-levoton.
-
--- Sinä olet väärässä. Hän antaa surmata itsensä.
-
--- Hän! Ooh, ei hän niin tyhmä ole. Hän on kyllä järjestänyt
-varovaisuustoimenpiteensä.
-
--- Mitä sinä tarkoitat?
-
--- Tarkoitan sitä, että hän ei tule taistelemaan.
-
--- Uskomaton?
-
--- Minä tunnen gascognelaiseni, minä. Mutta nyt on parasta, että
-palaamme takaisin Louvreen, sillä onhan jo selvä päivä.
-
--- Luuletko minun jäävän Louvreen taistelun ajaksi.
-
--- Tietysti sinä jäät sinne, sillä jos sinut nähtäisiin täällä, ja
-jos ystäväsi voittaisivat, niin heti sanottaisiin, että sinä olit
-hankkinut niille voiton jonkin taikavoiman kautta. Jos he taas
-häviäisivät, väitettäisiin sinua syypääksi heidän tuhoonsa.
-
--- Mitä perustan minä juoruista ja arveluista? Minä tulen viimeiseen
-hetkeen saakka rakastamaan ystäviäni.
-
--- Saat hyvin kernaasti olla vapaa-ajattelija, Henrik, ja minä
-kunnioitan sinua siksi että rakastat ystäviäsi. Se on harvinainen
-hyve ruhtinaissa. Mutta minä en tahdo, että sinä jätät Anjoun
-herttuan yksin Louvreen.
-
--- Eikö Crillon ole siellä?
-
--- Ooh, Crillon ei ole mitään muuta kuin puhveli, rhinoceros,
-villisika, ylenmäärin urhoollinen ja rohkea. Mutta veljesi on
-sitävastoin kyykäärme, sisilisko, kettu, sanalla sanoen: hän
-muistuttaa kaikkia niitä eläimiä, joiden voima piilee myrkyssä ja
-viekkaudessa.
-
--- Olet oikeassa, Chicot. Minun olisi pitänyt panetuttaa hänet
-Bastiljiin.
-
--- Enkö sanonut sinulle, poikani, että teit väärin puhutellessasi
-häntä?...
-
--- Sanoit. Hänen varman ryhtinsä annoin narrata itseäni ja uskoin
-hänen loruihinsa hänen minulle muka tekemistään palveluksista.
-
--- Siinäkin lisäsyy epäillä häntä. Mutta joutukaamme takaisin,
-poikani.
-
-Jo olivat kaikki Louvressa jaloillaan. Nuoret ylimykset olivat
-heränneet ensimäisinä.
-
-Kun kuningas ja Chicot saapuivat, huomasivat he heti d'Epernonin,
-joka oli asetuttanut tahkon ylimysten yhteisen huoneen ovelle ja oli
-nyt parhaallaan tahkoamassa miekkaansa.
-
--- Ja sinä sanot, Chicot, ettei hän ole bajardi urhokkuudessa! --
-lausui kuningas.
-
--- Minä väitän vain, että hän on hioja, -- vastasi
-välinpitämättömästi Chicot.
-
-D'Epernon huomasi Henrikin ja huudahti!
-
--- Kuningas!
-
-Tekemästään päätöksestään huolimatta ja kun hänellä ei ollut
-voimaakaan siinä pysyä, astui hän nyt huoneeseen.
-
-Kuten jo olemme sanoneet, osotti Henrik usein sekä
-majesteetillisuutta että suurta itsensähillitsemiskykyä. Hänen
-rauhalliset, miltei hymyilevät piirteensä eivät suinkaan tällä kertaa
-vastanneet hänen sydämensä tunteita.
-
--- Päivää, hyvät herrat! -- sanoi hän. -- Huomaanpa teidän olevan
-parhaallaan valmistuspuuhissa.
-
--- Niin olemme, jumalan kiitos, sire! -- vastasi Quélus.
-
--- Te näytätte synkältä, Maugiron.
-
--- Sire, kuten tiedätte, olen minä hyvin taikauskoinen. Ja kun olen
-nähnyt pahoja unia, haen voimaa muutamasta pisarasta espanjalaista
-viiniä.
-
--- Hyvä ystävä, -- vastasi kuningas, -- on muistettava... minä puhun
-nyt Mironin mukaan, joka on suuri lääkäri... tulee muistaa, sanon
-minä, että unet johtavat edellisen päivän vaikutelmista, mutta niillä
-ei ole vähintäkään vaikutusta seuraavan päivän tapahtumiin.
-
--- Niinpä näettekin, sire, -- virkkoi d'Epernon, -- minun jo
-puuhailevan varustuksiani, ja vaikka minäkin olen nähnyt pahoja unia,
-on minun käsivarteni kuitenkin voimakas ja katseeni selvä.
-
-Sitten hän teki hyökkäyksen seinää kohti ja viilsi siihen pienen
-naarmun vastatahkoamallaan miekalla.
-
--- Niin, -- virkahti Chicot, -- te olette varmaankin uneksinut,
-että saappaanne olivat veriset. Se uni ei kuitenkaan ole paha. Se
-merkitsee sitä, että teistä vielä kerran tulee Caesar tai Alexander.
-
--- Urhoolliset ystäväni, -- jatkoi Henrik, -- te tiedätte, että
-kysymys on teidän hallitsijanne kunniasta ja että asia, jota
-puolustatte, on osittain myöskin hänen asiansa, mutta kunnia
-ainoastaan ja yksinomaan hänen, kuuletteko! Elkää siis ajatelko
-minun mieskohtaista turvallisuuttani. Viime yönä olen minä sen
-saanut turvatuksi niin ettei se enää pitkiin aikoihin joudu vaaraan.
-Taistelkaa siis vain kunnian vuoksi.
-
--- Sire, -- vastasi Quélus, -- kenties me menetämme henkemme, mutta
-kunnia tulee pelastetuksi.
-
--- Hyvät herrat, -- jatkoi kuningas, -- minä tahdon nyt antaa teille
-erään neuvon: ei mitään väärinymmärrettyä urhokkuutta! Te ette hanki
-minulle oikeutta siten että kaadutte, vaan surmaamalla vihollisenne.
-
--- Ooh, mitä minuun tulee, -- huudahti d'Epernon, -- niin en aio
-säästää vastustajaani.
-
--- Minä, -- sanoi Quélus, -- en mene vastuuseen mistään, mutta minä
-teen voitavani.
-
-Kuningas pani kätensä rinnoilleen. Kenties vapisi tuo käsi, ehkä
-löi sydän rajusti. Mutta kuninkaan silmä oli kuiva, hänen katseensa
-ylpeä, hän oli kuningas, joka lähetti sotilaitaan taisteluun ja
-ystäviään kuolemaan.
-
-Ylimykset olivat nyt valmiit. Heidän oli nyt vain sanottava hyvästit
-hallitsijalleen.
-
-Quélus kumarsi ja suuteli kuninkaan kättä, muut tekivät samaten.
-D'Epernon polvistui ja virkkoi: Sire, siunaa minun miekkaani.
-
--- Ei, d'Epernon, -- vastasi kuningas, -- antakaa miekkanne
-palvelijoillenne. Minä annan teille paremmat miekat kuin mitä teidän
-omanne ovat. Mene hakemaan ne, Chicot.
-
--- En, poikani, -- vastasi gascognelainen. -- Jätä se tehtävä
-kaartisi kapteenille. Minä en ole muuta kuin narri, vieläpä pakana,
-ja jumalan siunaus saattaisi muuttua noituudeksi, jos ystäväni
-paholainen näkisi sellaisia minun käsissäni.
-
--- Mitä miekkoja nuo ovat, sire? -- kysyi Quélus, huomatessaan erään
-upseerin tuoman laatikon.
-
--- Italialaisia miekkoja, -- vastasi kuningas. -- Ne on taottu
-Milanossa.
-
--- Kiitos, kiitos, teidän majesteettinne! -- huudahtivat nuoret
-miehet.
-
--- Nyt luulen olevan ajan lähteäksenne, -- sanoi kuningas, voimatta
-enää hillitä liikutustaan.
-
--- Sire, emmekö saa nähdä teitä taistellaksemme sitäkin suuremmalla
-uljuudella? -- kysyi Quélus.
-
--- Ette, se olisi sopimatonta, -- vastasi kuningas. -- On
-ilmoitettava teidän taistelevan kenenkään tietämättä ja ilman
-että minä olisin antanut siihen lupaa. Elkäämme antako mitään
-juhlallisuuden leimaa tälle taistelulle, vaan uskokoon kukin sen
-aiheutuneen yksityisestä vihasta.
-
-Sitten hyvästeli Henrik heitä majesteetillisella liikkeellä. Mutta
-kun he olivat päässeet näkymättömiin, kun ei enää kuulunut heidän
-kannuksiensa eikä haarniskoittensa kalinaa, mutisi hän: Voi, hyvä
-jumala!... ja vaipui nojatuoliinsa istumaan.
-
--- Mutta minä, -- virkkoi Chicot, -- minä tahdon katsella tuota
-taistelua. En tiedä, miksi minusta tuntuu siltä kuin olisi
-d'Epernonille tapahtunut jotain kummallista.
-
--- Lähdetkö siis pois luotani, Chicot? -- kysyi kuningas valittavalla
-äänellä.
-
--- Lähden, sillä jos jokin heistä ei täytä velvollisuuttaan, niin
-asetun minä hänen paikalleen taistelemaan kuninkaani kunnian
-puolesta.
-
--- Mene sitten.
-
-Kuningas meni senjälkeen huoneeseensa, suletutti ikkunaluukut ja
-määräsi, että hiljaisuuden tuli vallita linnassa. Crillonille, joka
-tiesi taistelusta, hän sanoi:
-
--- Jos me voitamme, Crillon, niin tule sisälle kertomaan siitä
-minulle. Jos taas meidät voitetaan, lyö kolme kertaa tuohon ovelleni.
-
--- Kyllä, sire, -- vastasi Crillon.
-
-
-
-
-51.
-
-Bussyn ystävät.
-
-
-Jos kuninkaan ystävät olivat nukkuneet yönsä rauhassa, niin olivatpa
-Anjoun herttuan miehetkin käyttäneet samaa varovaisuustoimenpidettä
-hyväkseen. He viettivät yönsä Antraguetin luona, jonka talo oli
-valittu kohtauspaikaksi, se kun oli taistelupaikkaa lähinnä.
-
-Kellon lyödessä kolmea, siis kuninkaan ystävien parahiksi päästyä
-hereille, olivat he jo kaikki jalkeilla terveinä, iloisina ja hyvin
-asestettuina.
-
-Oli ihana aamu, ilma oli raitis ja taivas kirkas.
-
-Ennenkuin ylimykset läksivät matkalle, kysytyttivät he Bussya
-Anjoun herttuan luota. Sanantuoja oli saanut vastaukseksi, ettei
-Bussya ollut ollut siellä jälkeen kymmenen edellisenä iltana.
-Hakija kiiruhti sitten Bussyn asunnolle ja sai kuulla, että kreivi
-oli mennyt myöhään edellisenä iltana Remyn seurassa ulos. Muuten
-ei Bussyn kotona oltu levottomia hänen poissaolostaan, sillä hän
-useinkin oli moisilla matkoilla, ja sitäpaitsi oli tunnettua,
-miten urhoollinen ja harjaantunut hän oli, niin ettei hänen
-pitempiaikainenkaan poissaolonsa synnyttänyt mitään epäilyksiä.
-
-Kun nuo kolme ystävystä saivat kuulla tuon kaiken, virkkoi Antraguet:
-
--- Ahaa, nyt minä muistan, että kuningas on määrännyt suuren
-metsästysretken Compiègnessä. Monsoreaun on siis täytynyt matkustaa
-sinne.
-
--- Se on totta, -- sanoivat toiset.
-
--- Siinä tapauksessa, -- jatkoi Antraguet, -- minä tiedän, missä
-Bussy on: sill'aikaa kun ylihovijahtimestari ajaa hirveä, hätyyttää
-meidän ystävämme naarasta. Olkaa huoletta, hyvät herrat, hän on
-lähimpänä taistelupaikkaa kuin me ja saapuu sinne varmastikin ennen
-meitä.
-
-He läksivät. Päästyään Sainte-Catherinen kadulle kääntyivät he
-kaikki Monsoreaun pikku talolle päin ja hymyilivät, mikä merkitsi
-heidän kaikkien ajattelevan samaa asiaa.
-
--- Sinne näkyy taistelupaikka varsin hyvin, -- virkkoi Antraguet, --
-ja minä olen varma siitä, että Diana parka tulee monasti ikkunaan
-taistelua katselemaan.
-
--- Katsohan, -- sanoi Ribeirac, -- luulenpa, että hän jo siellä
-seisoo.
-
--- Kuinka niin?
-
--- Ikkunahan on auki.
-
-Se on totta. Mutta minkävuoksi siinä on tikapuut, vaikka talossa on
-porttikin?
-
--- Sepä on merkillistä, -- huomautti Antraguet. Kaikki he kiiruhtivat
-sinne levottomina. Muuan puutarhuri seisoksi balkongin ulkopuolella
-ja näytti tarkastelevan maata.
-
--- Herra Bussy, -- huusi Antraguet. -- Ettekö jo tule meidän
-luoksemme? Kiiruhtakaa, sillä me tahtoisimme ehtiä ensimäisinä
-paikalle.
-
-Turhaan he odottivat vastausta.
-
--- Ei kukaan meille vastaa, -- sanoi Ribeirac. -- Mutta saamari,
-miksikä tikapuut ovat tuolla?
-
--- Mitä teet sinä täällä? -- huusi Livarot puutarhurille. -- Sinäkö
-olet nostanut tikapuut pystyyn?
-
--- Jumala minua varjelkoon! -- vastasi hän.
-
--- Mitä tarkoitat?
-
--- Katsokaa tuonne ylös!
-
-He kaikki kolme katsahtivat nyt ylöspäin.
-
--- Verta! -- huusi Ribeirac.
-
--- Niin, verta, -- toisti puutarhurimestari.
-
--- Portti on lyöty sisään, -- selitti Antraguetin palvelija.
-
-Antraguet kapusi heti tikapuita ylös. Balkongille päästyään katsahti
-hän huoneeseen.
-
--- Mitä siellä näet? -- kysyivät toiset, kun näkivät hänen kalpenevan
-ja horjahtelevan.
-
-Kauhun huuto oli hänen ainoa vastauksensa. Livarot kapusi nyt myöskin
-ylös.
-
--- Ruumiita, kuolemaa, kuolemaa kaikkialla! -- huusi tuo nuori mies.
-
-He kumpikin astuivat nyt huoneeseen. Ribeirac jäi seisomaan
-ulkopuolelle hämmästyksen vallassa. Sillävälin oli puutarhuri
-huudoillaan kutsunut siihen kaikki ohikulkijat.
-
-Huoneessa oli ylt'yleensä jälkiä yön kauhistuttavasta taistelusta.
-Veritahroja tai oikeammin sanoen verivirtoja näkyi lattialla.
-Seinäpaperit olivat miekaniskuista ja pistoolin laukauksista
-repeytyneet. Särkyneitä huonekaluja ja vaatekappaleita ja
-ihmisruumiitten jäseniä ui tuossa kamalassa verimeressä.
-
--- Voi, Remy! Remy parka! -- huusi Antraguet.
-
--- Onko hän kuollut? -- kysyi Livarot.
-
--- Hän on jo jääkylmä, -- vastasi Antraguet.
-
--- Kokonaisen ryövärijoukon on täällä täytynyt mellastaa, -- kirkui
-Livarot.
-
-Samassa huomasi Livarot auki olevan oven, ja verijäljet osottivat
-taistelun ulottuneen sillekin suunnalle. Hän seurasi noita hirveitä
-verijälkiä ja tuli rapuille. Piha oli tyhjä ja autio. Sillävälin oli
-Antraguet, tulematta hänen perästään, mennyt viereiseen huoneeseen.
-Kaikkialla oli verta. Hän meni ikkunan luo, kumartui katsomaan siitä
-ulos, ja hänen kauhistuneet katseensa harhailivat tuossa pikku
-puutarhassa. Rauta-aidakkeella riippui vielä onnettoman Bussyn
-jäykistynyt, verentahraama ruumis.
-
-Ei se ollut huutoa, vaan mörinä, mikä purkautui Antraguetin rinnasta,
-kun hän näki tuon näyn. Livarot juoksi sinne.
-
--- Katso, -- sanoi Antraguet, -- katso, Bussy on kuollut!
-
--- Bussy on murhattu ja heitetty ulos ikkunasta! -- huusivat he
-yht'aikaa. -- Tule tänne, Ribeirac.
-
-Ribeirac syöksähti nyt pihalla olevasta pienestä portista puutarhaan.
-
--- Katso, hänen kätensä on läpipuhkaistu, hänen rintaansa on ammuttu
-kaksi kuulaa, koko hänen ruumiinsa on täynnä haavoja. Voi, Bussy
-parka!
-
--- Kostoa! Kostoa! -- ärjyivät kaikki. Poiskääntyessään Livarot
-kompastui erääseen ruohikossa viruvaan ruumiiseen.
-
--- Monsoreau! -- huusi hän.
-
--- Mitä! Myöskin Monsoreau!
-
--- Niin, Monsoreau, täynnänsä reikiä kuin seula ja pää muserrettuna.
-Mikä hirveä teurastus!
-
--- Entä Monsoreaun vaimo! -- huusi Antraguet. -- Diana! Kreivitär
-Diana! -- huuteli hän. Kukaan ei vastannut.
-
--- Bussy! Bussy parka! -- huudahti epätoivoissaan Ribeirac.
-
--- Niin, -- sanoi Antraguet, -- meidän vaarallisimmasta miehestämme
-on tahdottu päästä irti.
-
--- Se on pelkuruutta, kurjaa raukkamaisuutta! -- huusivat kaikki.
-
--- Menkäämme herttualle valittamaan, -- virkkoi muuan niistä.
-
--- Ei, -- vastasi Antraguet. -- Tämän koston täyttämistä emme jätä
-kenellekään. Silloin se tulisi huonosti täytetyksi. Hyvät ystävät,
--- jatkoi hän, -- katsokaa tämän mitä urhoollisimman miehen jaloja
-kasvonpiirteitä! Katsokaa, kuinka hänen verensä vieläkin vuotaa.
-Hän antaa meille esimerkin: hän ei jättänyt kostonsa täyttämistä
-kenellekään muulle... Bussy, Bussy! Me tulemme tekemään niinkuin
-sinäkin: ole huoletta, me kostamme!
-
-Näin sanoen hän painoi suunsa Bussyn kalpeille huulille, veti
-miekkansa ja kastoi sen hänen veressään.
-
--- Bussy! -- lausui hän juhlallisesti, -- minä vannon sinun ruumiisi
-kautta, että tämä veri tulee pestäväksi pois sinun vihollistesi
-veressä.
-
--- Bussy! -- huusivat toiset. -- Me vannomme surmaavamme tai
-kaatuvamme. Ei mitään armoa, ei vähääkään sääliä!
-
-Sen sanottuaan laskivat he kaikki kätensä Bussyn ruumiille.
-
--- Mutta, huomautti Livarot, -- meitä on nyt vain kolme neljää
-vastaan.
-
--- Niin on, -- vastasi Antraguet, -- mutta me emme ole tehneet
-murhaa, me, ja jumala antaa viattomille voimaa.
-
--- Jää hyvästi, Bussy! -- huusivat he kaikki. Kauhun jähmetyttäminä
-läksivät he tästä kirouksen talosta. He olivat saaneet selvän
-muistutuksen kuolemasta ja tunteneet sitä epätoivon tunnetta, joka
-moninkertaistuttaa voimat, tuota jaloa harmistumista, mikä ylentää
-ihmisen hänen maallista olemustaan korkeammalle.
-
-He raivosivat tiensä ihmisjoukon halki, joka hetki hetkeltä oli
-lisääntynyt. Kohtauspaikalle päästyään, huomasivat he vastustajainsa
-jo olevan siellä. Harmissaan siitä, että olivat jääneet viimeisiksi,
-jouduttivat he kulkuaan.
-
--- Hyvät herrat, -- lausui Quélus, tervehtien ylhäisen
-ylenkatseellisesti, -- meillä on ollut kunnia odottaa teitä.
-
--- Suokaa anteeksi, arvoisat herrat, -- vastasi Antraguet. -- Me
-olisimme olleet täällä jo ennen teitä ellei yksi tovereistamme olisi
-viipynyt.
-
--- Niin, herra Bussy puuttuu, -- virkkoi d'Epernon. -- Mahtaa olla
-vaikeata saada häntä tänään hereille.
-
--- Me olemme jo odottaneet ja voimme kai vieläkin hetkisen odottaa,
--- sanoi Schomberg.
-
--- Bussy ei tule, -- vastasi Antraguet. Hämmästys levisi nyt kaikkien
-kasvoille. Vain, d'Epernonin kasvot näyttivät hieman erilaisilta.
-
--- Eikö hän tule? -- huudahti d'Epernon. -- Urhoollisista urhokkain
-on siis pelkuri?
-
--- Se ei ole mahdollista, -- sanoi Quélus.
-
--- Minkävuoksi hän sitten ei tule? -- kysyi Maugiron.
-
--- Koska hän on kuollut, -- vastasi Antraguet.
-
--- Kuollut! -- huudahtivat muut kuninkaan puoltajat, paitsi
-d'Epernon. Tämä ei sanonut mitään, mutta kalpeni hieman.
-
--- Murhattu! -- jatkoi Antraguet. - Ettekö sitä tiedä, hyvät herrat?
-
--- Emme, -- vastasi Quélus. -- Kuinka me sen tietäisimme? kysyi
-d'Epernon.
-
--- Mutta onko se varmaa? Antraguet veti miekkansa.
-
--- Se on niin varmaa, -- sanoi hän, -- että tämä miekkanikin on
-kasteltu hänen veressään.
-
-D'Epernon yhäkin pudisteli päätään.
-
--- Tuo veri huutaa kostoa, -- sanoi Ribeirac, -- kuuletteko sen,
-herrat?
-
--- Saattaisi luulla, -- huomautti Schomberg, -- teidän sanojenne
-sisältävän arvelun, että muka...
-
--- Tutkikaa, kenelle rikoksesta on hyötyä, sanovat oikeusoppineet, --
-mutisi Livarot.
-
--- Mitä! -- huusi Maugiron jyrisevällä äänellä. -- Tahdotteko
-selittää tarkoituksenne kovasti ja selvästi, hyvät herrat?
-
--- Me olemme tulleet juuri sitä tarkoitusta varten, -- vastasi
-Ribeirac, -- ja meillä on nyt syytä enemmän kuin tarvitaankaan
-surmataksemme teidät vaikka sata kertaa.
-
--- Pian sitten miekat käsiin! -- huusi d'Epernon, vetäen miekkansa.
--- Tapahtukoon se pian!
-
--- Hohoo! Vai on teillä hyvin kiire, herra gascognelainen! -- sanoi
-Livarot. -- Ettepä pöyhkäillytkään noin silloin kun meitä oli neljä
-neljää vastaan.
-
--- Onko meidän syymme, ettei teitä ole kolmea enempää? -- kysyi
-d'Epernon.
-
--- Kyllä, se on teidän syynne! -- kirkui Antraguet. -- Hän on
-kuollut, koska hänen mieluummin tahdottiin olevan murhatun kuin
-esiintyvän ase kädessä tässä taistelupaikalla. Hän on kuollut
-läpipistetyin käsin, niin ettei se käsi enää voisi pidellä miekkaa.
-Hän on kuollut, koska mihin hintaan hyvänsä täytyi sammua niiden
-silmäin, joiden salamat olisivat tuottaneet tuhon teille kaikille.
-Ymmärrättekö jo, vai kuinka?
-
-Schomberg, Maugiron ja d'Epernon ärjyivät vihasta.
-
--- Jo riittää, herrat, -- keskeytti Quélus. -- Mene syrjään,
-d'Epernon. Me taistelemme kolme kolmea vastaan. Nämä herrat saavat
-nähdä, tokko me, oikeudestamme huolimatta, tahdomme käyttää
-hyväksemme onnettomuutta, jota me yhdessä heidän kanssaan valitamme.
-Tulkaa, hyvät herrat, tulkaa, ja kun näette meidän taistelevan
-paljaan taivaan alla, jumalan silmien edessä, voitte siitä päättää,
-olemmeko me murhamiehiä. Kas niin, aseisiin! aseisiin?
-
--- Voi, minä vihasin teitä ennen huusi Schomberg, -- mutta nyt minä
-teitä halveksin!
-
--- Ja minä, -- vastasi Antraguet, -- olisin tunti sitten ilomielellä
-lävistänyt teidät. Nyt olisin valmis teidät kuristamaan. Pitäkää
-varanne, herrat, pitäkää varanne!
-
--- Pidämmekö takit yllämme? -- kysyi Schomberg.
-
--- Emme, me tahdomme taistella paljain rinnoin, sydän ilman suojaa,
--- huusi Antraguet.
-
-Nuoret miehet riisuivat nyt osan vaatteita yltään.
-
--- Kas vaan, -- virkkoi Quélus, -- minä olen hukannut tikarini. Se ei
-käynyt hyvin tuppeen, ja luultavasti olen sen pudottanut tielle.
-
--- Taikka olette sen unohtanut Monsoreaun taloon Bastiljin luo,
--- sanoi Antraguet, -- ja kenties sellaiseen tuppeen, josta ette
-uskaltanut sitä kiskaista irti.
-
-Quélus päästi raivon huudon ja kohotti miekkansa.
-
--- Mutta hänellähän ei ole tikariakaan, herra Antraguet, hänellä ei
-ole tikaria! -- huusi juuri saapunut Chicot.
-
--- Sen pahempi hänelle! -- vastasi Antraguet.
-
--- Se ei ole minun syyni.
-
-Ja vetäen tikarinsa vasemmalla kädellään kohotti hänkin miekkansa.
-
-
-
-
-52.
-
-Taistelu.
-
-
-Vaikka Chicot luonnostaan ei ollut mikään tunteellinen ihminen, istui
-hän kuitenkin sydän vapisevana eräällä aidakkeella. Hän ei pitänyt
-herttuan ystävistä, suosikeita hän inhosi. Mutta kaikki nuo olivat
-kuitenkin urhoollisia nuoria miehiä. Heidän suonissaan virtaili jaloa
-verta, jonka pian tuli niin runsaana vuotaa.
-
-d'Epernon tahtoi vieläkin olla itsepäinen ja huusi:
-
--- Mitä, eikö minulla siis ole mitään tekemistä?
-
--- Ole vaiti, gascognelainen! -- kirkui Antraguet.
-
--- Minun täytyy saada olla mukana, -- jatkoi d'Epernon. -- Tässähän
-tuli olla kahdeksan miestä.
-
--- Pois tieltä! -- huusi Ribeirac kärsimättömästi.
-
-D'Epernon siirtyi nyt mutisten syrjään ja kohotti ylpeästi päätään,
-pistäen samalla miekkansa tuppeen.
-
--- Tulkaa, sanoi Chicot, -- te urhoollisin urhoollisista, muuten
-tahritte saappaanne, kuten eilenkin.
-
--- Mitä hän sanoo, mestari narri?
-
--- Hän sanoo, että pian ilmestyy maahan verta ja että teidän täytyy
-varoa siihen astumasta, niinkuin teitte viime yönä.
-
-D'Epernon oli mennyt kalmankalpeaksi. Hänen uhkamielisyytensä laukesi
-tuohon kuvaukseen. Hän meni istumaan kymmenen askeleen päähän
-Chicotista, jota hän ei voinut olla ilman kauhistusta katselematta.
-
-Ribeirac ja Schomberg lähestyivät toisiansa, vaihdettuaan ensin
-tavanmukaisen tervehdyksen.
-
-Quélus ja Antraguet, jotka jo hetken ajan olivat olleet valmiita,
-alottivat nyt taistelun.
-
-Maugiron ja Livarot vaaniskelivat toisiaan, pyrkien päästä
-haluamiinsa asemiin.
-
-Taistelu alkoi samalla hetkellä kun kello Pyhän Paavalin kirkossa löi
-viisi.
-
-Raivostus kuvastui taistelevien kasvoilta. Mutta heidän
-yhteenpuristuneet huulensa, heidän kalpeutensa, käden vaistomainen
-vavahteleminen ilmaisivat, että varovaisuus hillitsi heissä tuon
-raivon.
-
-Kului useita minuutteja, ja ne sellaisen aseman vallitessa saattoivat
-tuntua iäisyydeltä. Miekat kalahtivat vastakkain. Ei ainoatakaan
-iskua oltu vielä annettu.
-
-Väsyneenä tahi ehkä pikemminkin vakuutettuna siitä että oli nyt
-tullut tuntemaan vastustajansa laski Ribeirac käsivartensa alas ja
-hengähti silmänräpäyksen. Schomberg hyökkäsi askeleen eteenpäin
-ja antoi hänelle iskun. Ribeiracin kasvot olivat kalmankalpeat ja
-verivirta purskahti hänen olkapäästään. Hän väisti toisen iskun
-ikäänkuin tutkiakseen haavansa laatua.
-
-Schomberg aikoi uusia hyökkäyksen, mutta Ribeirac kohotti miekkansa
-ja kohdisti häneen iskun, joka sattui hänen kylkeensä. Molemmat
-olivat he nyt haavoittuneet.
-
--- Levätkäämme nyt muutamia sekunteja, jos suvaitsette, -- sanoi
-Ribeirac.
-
-Quélus ja Antraguet olivat sillävälin yhä enemmän tulistuneet. Mutta
-kun Quéluksella ei ollut minkäänlaista tikaria, oli hänen pakko
-väistää vasemmalla kädellään, ja kun tuo vasen käsi oli paljas, tuli
-siihen jokaisesta väistämisestä pieni naarmu, niin että käsivarsi
-ennen pitkää oli ylt'yleensä veressä. Antraguet sitävastoin, etunsa
-huomaten ja ollen yhtä taitava kuin Quéluskin, väisti varsin helposti
-vastustajansa iskut. Kolme pistoa oli sattunut Quélukseen, vaikkakaan
-ne eivät olleet vaarallisia, ja veri virtaisi kolmesta haavasta hänen
-rinnastaan, mutta aina hän haavan saadessaan vain huusi:
-
--- Ei se ole mitään.
-
-Livarot ja Maugiron olivat edelleenkin varovaisia. Ribeirac tunsi,
-että häneltä, sikäli kuin verensä vuoti, alkoivat voimat vähetä,
-ja tuskasta mielettömänä hän hyökkäsi Schombergia kohti. Tämä ei
-väistynyt askeltakaan takaperin, vaan tyytyi ojentamaan miekkansa
-eteenpäin. He pistivät nyt kumpikin toisiaan, missä yrityksessä
-Ribeirac sai rintansa lävistetyksi ja Schomberg sai haavan kaulaansa.
-Kuolettavasti haavoittuneena vei Ribeirac vasemman kätensä
-haavalleen, mutta paljasti sen kautta asemansa. Schomberg käytti
-hetkeä hyväkseen ja antoi hänelle uuden iskun. Mutta Ribeirac tarttui
-nyt oikealla kädellään kiinni vastustajaansa ja työnsi vasemmalla
-kädellään tikarinsa kahvaa myöten hänen rintaansa. Sen terä upposi
-suoraan hänen sydämeensä.
-
-Schomberg päästi kumean huudon ja kaatui takaperin, mutta veti
-samassa mukanaan maahan Ribeiracin, jolla vielä oli miekka rinnassaan
-kiinni.
-
-Nähdessään ystävänsä kaatuvan riensi Livarot, Maugiron kintereillään
-hänen luokseen. Hän pääsi eräitä askeleita edelle, niin että hän ehti
-auttaa Ribeiracia tämän koettaessa vapautua Schombergin miekasta.
-Sen Livarot kiskasi irti ystävänsä rinnasta. Mutta Maugiron hänet
-heti saavutti, ja hänen täytyi nyt puolustautua liukastavalla maalla
-vaikeassa asemassa ja aurinko vasten kasvoja.
-
-Hetkisen kuluttua sai Livarot iskun päähänsä, niin että häneltä
-kirposi miekka kädestä ja hän putosi polvilleen.
-
-Quélus ahdisti ankarasti Antraguetia. Maugiron kiiruhti lävistämään
-Livarotin uudella iskulla, ja tämä kaatui. D'Epernonilta pääsi
-tällöin kuuluva huuto.
-
-Quélus ja Maugiron hyökkäsivät nyt molemmat Antraguetia vastaan.
-Quéluksesta vuoti runsaasti verta, mutta haavat olivat lieviä.
-Maugiron oli miltei haavoittumaton.
-
-Antraguet huomasi vaaran. Hän ei vielä ollut saanut pienintäkään
-naarmua, mutta hän alkoi tuntea väsymystä. Olisi kuitenkin ollut
-turhaa pyytää aselepoa haavoittuneelta, villiytyneeltä ihmiseltä
-ja toiselta, joka paloi taisteluhalusta. Yhdellä lyönnillä hän
-heitti sivulle Quéluksen miekan, käytti tilaisuutta hyväkseen ja
-hyppäsi ketterästi kaidepuille. Quélus teki hyökkäyksen, mutta hänen
-miekkansa sattui vain laudoitukseen.
-
-Samassa ahdisti Maugiron Antraguetia sivultapäin.
-
--- Hän on hukassa, -- sanoi Chicot.
-
--- Eläköön kuningas! -- huusi d'Epernon. -- Rohkeutta, leijonani,
-rohkeutta!
-
--- Vaiti, hyvä herra, jos suvaitsette! -- sanoi Antraguet. --
-Elkää loukatko miestä, joka aikoo iskeä niin kauan kuin kykenee
-hengittämään.
-
-Samana hetkenä nousi Livarot polvilleen verilätäköstä, jossa oli
-virunut ja iski tikarinsa Maugironin hartioihin. Tämä kaatui
-raskaasti ja hervotonna maahan ja huokaili: Voi hyvä jumala! Minä
-kuolen.
-
-Livarot vaipui sitten pyörtyneenä maahan. Ponnistelu ja viha olivat
-vieneet hänen viimeisetkin voimansa.
-
-Herra Quélus, -- virkkoi Antraguet ja laski miekkansa alas, -- te
-olette urhoollinen mies: minä tarjoan teille elämänne.
-
--- Minkävuoksi minä antautuisin? -- kysyi Quélus. -- Enhän minä vielä
-makaa maassa.
-
--- Ette, mutta te olette täynnä haavoja, jotavastoin minä olen ihan
-vahingoittumaton.
-
-Eläköön kuningas! -- huusi Quélus. -- Minulla on vielä miekkani,
-herra.
-
-Sitten hän hyökkäsi Antraguetia kohti, mutta tämä väisti hänen
-iskunsa, niin raju kuin se olikin.
-
--- Ei, hyvä herra, nyt teillä ei enää ole miekkaannekaan, -- sanoi
-Antraguet, tarttuen Quéluksen, miekkaan kahvan juuresta ja vääntäen
-sen hänen kädestään.
-
--- Voi! -- ärjyi Quélus. -- Miekka, miekka!
-
-Hän syöksähti kuin tiikeri Antraguetin päälle ja iski kummankin
-käsivartensa hänen ympärilleen. Antraguet antoi sen tapahtua, siirsi
-miekan vasempaan käteensä ja tikarin oikeaan ja alkoi taukoamatta ja
-sokeasti iskeä Quélusta, jonka haavoista veri lakkaamatta virtasi
-Antraguetin päälle. Mutta mikään ei saanut Quélusta päästämään
-irti vastustajaansa. Aina kun sai tikarinpiston hän huusi: eläköön
-kuningas!
-
-Hänen onnistui kerran työntää syrjään käsi, joka häntä haavoitti, ja
-kiertäytyä kuin käärme vastustajansa ympärille. Antraguetista tuntui,
-että hän oli vähällä tukehtua. Hän horjahteli ja kaatui, mutta
-ikäänkuin kaikki seikat tänä päivänä olisivat olleet hänelle eduksi,
-hän siinä kaatuessaan miltei tukehdutti Quélus paran.
-
--- Eläköön kuningas! -- mutisi tämä kuolintuskissaan.
-
-Antraguet onnistui vihdoinkin pääsemään irti. Toisella kädellään
-tukien hän pääsi kohoamaan ja antoi vastustajalleen iskun, joka
-kerrassaan lävisti tämän rinnan.
-
--- Oletko viimeinkin tyytyväinen? -- sanoi hän. Kaikki oli nyt
-lopussa. Kuolemanhiljaisuus ja kauhu vallitsivat taistelupaikalla.
-
-Antraguet nousi verissään seisomaan. Mutta hän oli vain vihollistensa
-veren tahraama. Itse hän oli saanut ainoastaan pikku naarmun käteensä.
-
-Kauhistuneena teki d'Epernon ristinmerkin ja pakeni kuin kummituksen
-takaa-ajamana.
-
-Chicot juoksi nyt saapuville ja kohotti Quélusta, jonka
-yhdeksästätoista haavasta vuoti veri. Tuo liike sai hänet jälleen
-virkoamaan tajuihinsa. Hän avasi silmänsä ja virkkoi:
-
--- Antraguet! Minä vakuutan kautta kunniani, että olen syytön Bussyn
-kuolemaan.
-
--- Minä uskon teidän sanoihinne, -- vastasi Antraguet liikutettuna.
-Minä uskon teitä.
-
--- Paetkaa! mutisi Quélus. -- Paetkaa! Kuningas ei tule antamaan
-teille anteeksi.
-
--- Ei, minä en aio jättää teitä tällä tavoin, vaikkapa mestauspölkky
-minua uhkaisi, -- sanoi Antraguet.
-
--- Pelastakaa itsenne, nuori mies, -- kehotti Chicot, -- elkääkä
-kiusatko jumalaa. Te olette ihmeen kautta pelastunut: elkää vaatiko
-kahta sellaista samana päivänä.
-
--- Antraguet meni Ribeiracin luo, joka vielä hengitti.
-
--- No? -- kysäsi tämä.
-
--- Me olemme voittaneet, -- virkkoi Antraguet hiljaa, ettei loukkaisi
-Quélusta.
-
--- Kiitos! -- vastasi Ribeirac. -- Kiiruhda nyt pois!
-
-Hän vaipui samassa hengetönnä maahan.
-
-Antraguet otti ensin oman miekkansa, sitten Schombergin, Maugironin
-ja Quéluksen miekat.
-
--- Tehkää loppu minun elämästäni tai antakaa minulle takaisin
-miekkani, -- kuiskasi raukealla äänellä Quélus.
-
--- Tässä se on, herra kreivi, -- vastasi Antraguet ja laski
-arvokkaasti kumartaen miekan hänen viereensä.
-
-Kyynel kiilsi haavoittuneen silmässä.
-
--- Me olisimme saattaneet olla ystäviä, -- mutisi hän.
-
-Antraguet ojensi hänelle kätensä.
-
--- Hyvä! -- sanoi Chicot. -- Tämä on hyvin ritarillista. Mutta
-pelasta nyt itsesi, Antraguet. Sinä ansaitset jäädä eloon.
-
--- Entä minun toverini? -- kysyi Antraguet. II. 25
-
--- Minä hoidan niitä kuin olisivat he kuninkaan ystäviä, -- vastasi
-Chicot.
-
-Antraguetin palvelija ojensi nyt hänelle viitan, jonka hän kääri
-ympärilleen verhotakseen verentahrimat vaatteensa, ja jättäen
-kuolleet ja kuolevat palvelijoiden ja aseenkantajien huolehdittaviksi
-poistui Antraguet Porte Saint-Antoinen kautta.
-
-
-
-
-53.
-
-Loppu.
-
-
-Levottomuudesta kalpeana ja pienimmästäkin melusta väristen
-käveli kuningas edestakaisin miekkailusalissa ja harjaantuneen
-miekkailijan kokemuksella laski ajan, minkä hänen ystävänsä olivat
-tarvinneet kokoontuakseen ja taistellakseen vihollistensa kanssa.
-Samaten hän otti huomioon kaikki epäsuotuisat seikat suotuisten
-ohella, johtuivatpa ne sitten heidän luonteestaan, voimastaan tahi
-taituruudestaan.
-
--- Nyt, -- virkkoi hän itsekseen, -- menevät he Saint-Antoinen kadun
-poikki... nyt he menevät aitauksesta sisälle... nyt he vetävät
-miekkansa... nyt alkavat otella.
-
-Viimeisen sanan lausuttuaan alkoi kuningas lukea rukouksiaan. Mutta
-sydän oli muita tunteita täynnä, ja vain huulet koneellisesti
-liikahtelivat.
-
--- Kun vain Quélus muistaisi sen iskun, jonka olen hänelle opettanut,
-ja panisi mieleensä, kuinka hänen samalla kertaa pitäisi väistää
-miekanpisto ja itse iskeä tikarillaan, -- ajatteli hän. -- Mitä
-Schombergiin tulee, on hän kylmäverinen ja tekee kyllä pian lopun
-Ribeiracista... Ellei Maugironille satu mitään erikoista, selviytyy
-hän varmasti Livarotista... Mutta d'Epernon, voi! Hän on varmaankin
-nyt jo tällä hetkellä kuollut. Onneksi on hän minulle vähimmän rakas
-noista neljästä. Mutta kaikeksi onnettomuudeksi ei tässä riitä se,
-että hän on kuollut, sillä Bussy, tuo kauhea Bussy, hyökkää sitten
-toisten kimppuun... Voi, ystävä raukat!...
-
--- Sire! -- kuului Crillonin ääni oven takaa.
-
--- Mitä! Nytkö jo? -- huusi kuningas.
-
--- Ei, sire, minä en tuo mitään muuta uutista kuin että Anjoun
-herttua pyytää saada puhutella teidän majesteettianne.
-
--- Mitä hän sitten tahtoo? -- kysyi kuningas oven läpi.
-
--- Hän sanoo hetken tulleen, jolloin hänen pitää ilmoittaa teidän
-majesteetillenne se palvelus, jonka hän on tehnyt, ja hän väittää,
-että se ilmoitus jossain määrin haihduttaa teidän majesteettinne
-levottomuutta.
-
--- No tulkoon hän sitten. Tuokaa hänet tänne, -- sanoi kuningas.
-
-Samassa ja juuri kun Crillon kääntyi täyttämään käskyä kuului nopeita
-askeleita ja muuan ääni lausui Crillonille:
-
--- Minä tahdon hetipaikalla puhutella kuningasta...
-
-Kuningas tunsi äänen ja avasi itse oven.
-
--- Käy sisään, Saint-Luc, -- sanoi hän. -- Käy sisään. Mistä on
-kysymys? Mitä sinulle on tapahtunut. Ovatko he kuolleet?
-
-Kalpeana ja verissään syöksähti Saint-Luc kuninkaan huoneeseen.
-
--- Sire sire! -- huusi hän ja heittäytyi kuninkaan jalkoihin. --
-Kostoa! Minä rukoilen teitä, sire!
-
--- Saint-Luc parka, -- sanoi kuningas, -- mitä sitten on tapahtunut
-ja mikä saattaa sinut tuollaiseen epätoivoon?
-
--- Sire, teidän jaloin alamaisenne, teidän urhoollisin soturinne...
-
--- Mitä! -- murahti Crillon, joka otaksui olevansa tuohon viimeiseen
-arvonimeen yksinoikeutettu.
-
--- ... on viime yönä murhattu, kavalasti murhattu, -- jatkoi
-Saint-Luc.
-
-Yksi ainoa ajatus sydämessään rauhoittui kuningas heti. Ei siis
-lainkaan ollut kysymys hänen neljästä ystävästään, koskapa hän
-aamulla oli nähnyt ne kaikki yhdessä.
-
--- Viime yönäkö murhattu? -- kysyi kuningas. -- Kenestä sinä sitten
-puhut, Saint-Luc.
-
--- Sire, minä tiedän hyvin, että te ette rakastanut häntä, -- puhui
-Saint-Luc. -- Mutta hän oli uskollinen, ja minä vannon, että hän, jos
-niin olisi vaadittu, olisi antanut henkensä teidän majesteettinne
-puolesta. Muutoin hän ei olisi ollut ystäväni.
-
--- Aah! -- huusi kuningas, alkaen ymmärtää, kenestä oli kysymys,
-ja hänen kasvoiltaan näkyi, ellei juuri ilon, niin ainakin toivon
-välähdys.
-
--- Kostakaa Bussyn puolesta! -- huudahti nyt Saint-Luc.
-
--- Bussyn puolesta? -- toisti kuningas ja pani erityisen painon joka
-tavulle.
-
--- Niin, sire, Bussyn puolesta, jonka viime yönä kaksikymmentä
-murhamiestä on lävistänyt. Heitä tarvitsikin olla paljo, sillä hän
-yksinään oli surmannut niistä neljätoista.
-
--- Onko Bussy kuollut?
-
--- On, sire, hän on kuollut.
-
--- Siinä tapauksessa hän ei tänä päivänä ota osaa kaksintaisteluun!
--- huudahti tahtomattaan Henrik, joka yhä eli tuon ainoan ajatuksensa
-vallassa.
-
--- Saint-Luc heitti kuninkaaseen silmäyksen, jota tämä ei voinut
-kestää. Hän kääntyi poispäin ja huomasi Crillonin, joka siinä seisoen
-odotteli lähempiä määräyksiä. Henrik antoi hänelle merkin saattaa
-Anjoun herttua sisälle.
-
--- Ei, sire, jatkoi nyt ankaralla äänellä Saint-Luc, -- Bussy ei
-ole taistellut tänään: juuri siitä syystä minä tulen rukoilemaan,
-en kostoa, tein väärin sanoessani niin teidän majesteetillenne,
-vaan oikeutta. Sillä minä rakastan kuningastani ja ennen kaikkea
-kuninkaani kunniaa, niin että Bussyn murhalla on tehty teidän
-majesteetillenne mielestäni huono palvelus.
-
-Anjoun herttua seisoi nyt ovella kalpeana ja liikkumattomana kuin
-kuvapatsas. Polvillaan oleva Saint-Luc ei häntä huomannut.
-
-Saint-Luc'in sanat muistuttivat kuninkaan mieleen sen palveluksen,
-jonka Anjoun herttua oli väittänyt hänelle tehneensä. Hänen katseensa
-sattui herttuan katseeseen, eikä siinä enää ollut mitään epäilystä,
-sillä Frans vahvisti myöntävällä päännyökäytyksellä Henrikin
-otaksuman.
-
--- Tiedättekö, sire, mitä nyt tullaan sanomaan? -- puheli Saint-Luc.
--- Niin, ihmiset sanovat, että jos teidän ystävänne pääsevät
-voitolle, niin tapahtuu se siitä syystä, että te olitte surmauttanut
-Bussyn.
-
--- Kuka niin on sanova? -- kysyi kuningas.
-
--- Saamari, kaikki ihmiset, sire, -- huomautti Crillon, sekaantuen
-vasten tavallisuuttaan keskusteluun.
-
--- Ei, hyvä herra, -- vastasi kuningas, ollen levoton sen johdosta,
-että Crillon, joka lähinnä Bussya oli urhoollisin mies hänen
-valtakunnassaan, oli nuo sanat sanonut, -- sellaista ei tulla
-sanomaan, sillä teidän on ilmoitettava minulle murhaajan nimi.
-
-Saint-Luc huomasi nyt kolmannen henkilön varjon. Se oli Anjoun
-herttua, joka oli tullut paria askelta lähemmäksi ja jonka hän nyt
-tunsi.
-
--- Kyllä, sire, -- sanoi hän ja nousi ylös polvistuvasta asennostaan,
--- minä sanon hänen nimensä. Sillä minä tahdon mihin hintaan hyvänsä
-pestä teidän majesteettinne puhtaaksi epäilyksestä, että niin
-inhottava teko olisi tehty teidän toimestanne.
-
-No sano sitten, -- käski kuningas. Herttua seisoi paikallaan ja
-odotti rauhallisena. Hänen takanaan seisova Crillon silmäili häntä,
-pudistellen tarkoituksellisesti päätään.
-
--- Sire, jatkoi edelleen Saint-Luc, -- viime yönä oli Bussy
-houkuteltu satimeen. Hänen käydessään tervehtimässä naista, jota
-hän rakasti ja joka häntä rakasti, palaa mies, jolle muuan roisto
-oli ilmoittanut kohtauksesta, mukanaan joukko murhaajia, jotka
-sijoitettiin pihalle, puutarhaan, rapuille ja kaikkialle.
-
-Elleivät kuninkaan huoneen ikkunat, kuten jo olemme maininneet, olisi
-olleet tiheitten uudinten peitossa, olisi voitu nähdä, miten herttua,
-itsensähillitsemiskyvystään huolimatta, kalpeni nuo sanat kuullessaan.
-
--- Bussy puolustautui kuin leijona, sire, -- jatkoi Saint-Luc, --
-mutta hänen kimppuunsa kävi roistojen joukko ja...
-
--- Ja hän on kuollut, -- keskeytti kuningas. -- Hän on saanut
-ansaitsemansa palkan. Minä on tahdo kostaa avionrikkojan kuolemaa.
-
--- Sire, minä en vielä ole lopettanut kertomustani, -- jatkoi
-vielä Saint-Luc. -- Kun onneton ylimys lähes puolen tunnin ajan
-oli puolustautunut huoneessa, kun hän oli voittanut vihollisensa,
-pakeni hän haavoittuneena, vertavuotavana ja silvottuna. Olisi
-vain tarvinnut ojentaa hänelle auttavan kätensä, minkä minä olisin
-tehnytkin, elleivät murhaajat olisi köyttäneet minua, samoinkuin sen
-naisenkin, jonka Bussy oli huostaani uskonut, lujasti käsistä ja
-jaloista, eivätkä panneet kapulaa suuhuni. Kaikeksi onnettomuudeksi
-eivät he olleet muistaneet peittää silmiäni, ja minä näin kahden
-miehen lähestyvän onnetonta Bussya, jota, hän kun riippui
-rauta-aidakkeen päällä, rautapiikit pitelivät kiinni, tunkeutuen
-hänen ruumiiseensa ja vaatteisiinsa. Kuulin haavoittuneen rukoilevan
-heiltä apua, sillä hänellä oli oikeus pitää noita kahta miestä
-ystävinään. No niin, toinen heistä, sire... on hirveä sitä kertoa,
-mutta, uskokaa minua, vielä hirveämpää on sitä nähdä ja kuulla...
-tuo toinen käski toisen ampumaan hänet, ja toinen totteli. Crillon
-puristi kätensä nyrkkiin ja rypisti kulmiaan.
-
--- Ja tekö tunnette murhaajan? -- kysyi kuningas vasten tahtoaan
-liikutettuna.
-
--- Tunnen, -- vastasi Saint-Luc.
-
-Sitten hän kääntyi prinssiin päin ja ilmaisten äänessään ja
-liikkeissään koko tähän asti hillitsemänsä vihan, lausui:
-
--- Tämä ruhtinas on murhaaja, samalla ystävä ja murhamies.
-
-Kuningas oli sitä odottanut. Herttua kuunteli sitä silmiäänkään
-väräyttämättä.
-
--- Kyllä, -- vastasi hän rauhallisesti, -- kyllä, herra Saint-Luc
-on kuullut ja nähnyt aivan oikein. Minä olen surmauttanut Bussyn,
-ja teidän majesteettinne tulee lukemaan sen ansiokseni, sillä
-Bussy, joka oli palvelijani, se on totta, aikoi tänä aamuna, minun
-vastaanpanostani huolimatta, ryhtyä käyttämään aseita teidän
-majesteettianne vastaan.
-
--- Sinä valehtelet, murhaaja, sinä valehtelet! -- huusi Saint-Luc.
--- Bussy, jonka koko ruumis oli haavoja täynnä, käsi lävistettynä
-ja olkapää kuulan murtamana, Bussy, joka riippui rauta-aidakkeella,
-olisi herättänyt sääliä kiivaimmissakin vihamiehissään, jotka
-varmasti olisivat häntä auttaneet. Mutta sinä, sinä La Molen ja
-Coconnan murhaaja, sinä olet murhannut myöskin Bussyn, et senvuoksi,
-että hän oli veljesi vihamies, mutta siitä syystä, että hän tunsi
-sinun salaisuutesi. Haa! Monsoreau kyllä hyvin tiesi, miksi sinä teit
-tämän rikoksen!
-
--- Tuhannen perkelettä! -- mutisi Crillon. -- Minkävuoksi minä en ole
-kuningas!
-
--- Minua loukataan teidän luonanne, veljeni, -- sanoi herttua pelosta
-vavisten, sillä hän ei tuntenut asemaansa varsin varmaksi nähdessään
-Saint-Luc'in, hurjan katseen ja Crillonin suonenvedontapaisesti
-puristuneen nyrkin.
-
--- Menkää, Crillon, -- kehotti kuningas. Crillon totteli.
-
--- Oikeutta, sire, oikeutta! huusi Saint-Luc.
-
--- Sire, -- virkkoi herttua, -- rangaiskaa minua sitten siitä, että
-minä tänä aamuna olen pelastanut teidän majesteettinne ystävät ja
-siten antanut loistavan hyvityksen asioillenne, jonka puolesta nyt
-minäkin työskentelen.
-
--- Mutta minä, -- jatkoi Saint-Luc raivostuneena, -- minä sanon
-sinulle, että se asia, jota sinä puolustat, tulee olemaan kirottu
-asia, ja että missä tahansa liikutkin, kohtaa jumalan viha sinun
-askeleitasi. Sire, sire! Onnettomia ovat teidän ystävänne, jos
-veljenne on heitä suojellut!
-
-Kuningas värisi. Samassa kuului ulkoa epäselvää hälinää, kiiruisia
-askeleita ja sitten äkisti uudistettuja kyselyitä ja vastauksia.
-Senjälkeen syntyi mitä syvin hiljaisuus. Kesken tuota hiljaisuutta,
-ikäänkuin olisi ääni taivaasta todistanut oikeiksi Saint-Lucin
-sanat, kuului kolme harvaa, juhlallista lyöntiä, jotka Crillonin
-voimakkaasta kädestä kumahtelivat ovelle.
-
-Kylmä hiki tihkui Henrikin otsalta ja hänen kasvonsa vääristyivät
-kauhusta.
-
--- Voitetut! -- kirkui hän. -- Voi ystäväraukat?
-
--- Enkö jo sanonut teille äsken, sire! -- huudahti Saint-Luc.
-
-Herttua pani vavisten kätensä ristiin.
-
--- Näetkö, kurja konna, -- huusi ylevän ylpeästi tuo nuori mies, --
-näetkö nyt, miten salamurha pelastaa ruhtinaitten kunnian! Tule siis
-ja murhaa minutkin. Minähän olen aseeton!
-
-Näin sanoen hän heitti hansikkaansa vasten herttuan kasvoja. Tämä
-karjasi raivosta ja sävähti kalmankalpeaksi.
-
-Mutta kuningas ei nähnyt mitään eikä mitään kuullut. Hän oli antanut
-päänsä vaipua käsiinsä.
-
--- Voi! -- mutisi hän. -- Voi ystäviäni! He ovat voitetut,
-haavoitetut. Kuka antaa minulle heistä tietoja?
-
--- Minä, -- sanoi sisälleastuva Chicot. Kuningas tunsi tuon ystävänsä
-äänen ja ojensi kätensä häntä kohti.
-
--- No? -- kysyi hän tuskissaan.
-
--- Kaksi on jo kuollut ja kolmas heittää pian henkensä.
-
--- Kuka on se kolmas, joka ei vielä ole kuollut?
-
--- Quélus, sire.
-
--- Missä hän on?
-
--- Boissyn hotellissa, jonne olen hänet antanut viedä.
-
-Kuningas ei kuullut mitään muuta, vaan syöksähti vaikertaen ulos
-huoneesta.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Saint-Luc oli vienyt Dianan tämän ystävättären Jeanne de Brissacin
-turviin. Siitä johtui se että hänen Louvreen tulonsa viivähti.
-
-Jeanne valvoi kolme päivää ja kolme yötä tuon onnettoman naisen
-sairasvuoteen vieressä. Sairasta ahdistivat mitä kauheimmat
-hourailut. Unettomuuden ja rasitusten uuvuttamana meni Jeanne
-neljäntenä päivänä hetkiseksi lepäämään. Hänen palatessaan
-ystävättärensä huoneeseen oli tämä jäljettömiin kadonnut.
-
-Tiedetään, että Quélus, tuo ainoa kuninkaan kolmesta taistelijasta,
-joka vielä jäi henkiin taistelun tauottua, huolimatta siitä että
-oli saanut yhdeksäntoista haavaa, kuoli kolmekymmentä vuorokautta
-kestäneiden kamppailujen jälkeen Henrikin syliin.
-
-Henrik oli lohduton. Hän antoi noille kolmelle ystävälleen pystyttää
-mahtavat hautapatsaat, joihin heidän kuvansa luonnollisessa koossa
-olivat marmoriin veistetyt. Hän määräsi järjestettäviksi heille
-sielumessuja, pappien oli rukoiltava heidän sielunsa autuuden
-puolesta, ja hän itse liitti rukouksiinsa tällaisen säkeistön:
-
-    Oi, pääskööt Herran armohon
-    Quélus, Schomberg ja Maugiron!
-
-Lähes kolmen kuukauden ajan vartioi Crillon Anjoun herttuaa, jota
-kohtaan kuningas kantoi katkeraa vihaa ja jolle hän ei milloinkaan
-antanut anteeksi.
-
-Syyskuu oli nyt tullut. Tähän aikaan sai Chicot, joka ei koskaan
-jättänyt herraansa ja joka olisi lohdutellut Henrikkiä, jos tämä
-yleensä olisi ollut lohdutettavissa, seuraavan kirjeen Beaunen
-luostarista. Sen oli kirjoittanut muuan pappi ja oli sen sisältö
-tällainen:
-
-    'Paras herra Chicot!
-
-    Ilma on seuduillamme lämmin ja viininkorjuu lupaa tänä vuonna
-    hyvää. Kerrotaan, että kuningas, hallitsijamme, jonka hengen
-    minä kaiken todennäköisyyden mukaan olen pelastanut, alinomaa
-    on suruissaan. Mutta tuokaa hänet tänne meidän luostariimme,
-    paras herra Chicot, niin me houkuttelemme hänet maistamaan
-    muuatta 1550-luvulta asti säilynyttä viiniä, jota olen löytänyt
-    viinikellaristani ja joka on niin mainiota, että se saa ihmisen
-    unohtamaan suurimmatkin surunsa. Tämä viini on ehdottomasti
-    tekevä hänelle hyvää, sillä minä olen jumalallisista kirjoista
-    lukenut sanat, että hyvä viini huojentaa ihmisten sydämet. Se
-    kuuluu varsin sointuisalla latinankielellä. Saatte sen itsekin
-    lukea. Paras herra Chicot, tulkaa siis tänne kuninkaan, herra
-    d'Epernonin ja herra Saint-Luc'in kera, ja te saatte nähdä, että
-    me kaikki silloin hieman pullistumme.
-
-                                Korkea-arvoinen priori Gorenflot,
-                             joka kutsuu itseään teidän nöyrimmäksi
-                                  palvelijakseen ja ystäväkseen.
-
-    P.S. Sanokaa kuninkaalle, ettei minulla vielä ole ollut aikaa
-    rukoilla hänen ystäviensä sielujen puolesta, kuten hän on
-    käskenyt. Ne suuret puuhat, jotka virkaanasettamisestani ovat
-    minulle aiheutuneet, ovat siihen olleet syinä. Mutta heti
-    viininkorjuun jälkeen olen heitä muistava.'
-
--- Amen! -- sanoi Chicot. -- Riivatturaukat tulevat siis kerrankin
-saamaan oikein tenhovia esirukouksia Herramme edessä!
-
-
-
-***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK MONSOREAUN KREIVITÄR II***
-
-
-******* This file should be named 56493-8.txt or 56493-8.zip *******
-
-
-This and all associated files of various formats will be found in:
-http://www.gutenberg.org/dirs/5/6/4/9/56493
-
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
-States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
-specific permission. If you do not charge anything for copies of this
-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
-performances and research. They may be modified and printed and given
-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
-trademark license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country outside the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you'll have to check the laws of the country where you
-  are located before using this ebook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org 
-
-Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary 
-Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
-volunteers and employees are scattered throughout numerous
-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
-date contact information can be found at the Foundation's web site and
-official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-
-    Dr. Gregory B. Newby
-    Chief Executive and Director
-    gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-