diff options
Diffstat (limited to '56493-0.txt')
| -rw-r--r-- | 56493-0.txt | 16071 |
1 files changed, 16071 insertions, 0 deletions
diff --git a/56493-0.txt b/56493-0.txt new file mode 100644 index 0000000..e6bb3eb --- /dev/null +++ b/56493-0.txt @@ -0,0 +1,16071 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 56493 *** + + + +E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen + + + +Note: Project Gutenberg has the other volume of this work. + Volume I: see http://www.gutenberg.org/ebooks/56492 + + + + + +MONSOREAUN KREIVITÄR II + +Historiallinen romaani + +Kirj. + +Alexandre Dumas + +Suomennos. + + + + + + +Porissa, +Otto Andersin'in kustannuksella, +1914. + + + + +SISÄLLYS: + + 1. Keskustelu. + 2. Guisen herttua. + 3. Castor ja Pollux. + 4. Kuuntelemalla kuullaan parhaiten. + ö. Liigan allekirjoittaminen. + 6. Prinssi ja ystävä. + 7. Kohtaus. + 8. Chicot onkin itse asiassa Ranskan kuningas. + 9. Muuan vierailu. + 10. Kuningas nimittää liigan päällikön. + 11. Jatkoa. + 12. Eteocles ja Polynices. + 13. Mitä löytyi tyhjästä kaapista. + 14. Ventre-Saint-Gris. + 15. Ystävättäret. + 16. Rakastavaiset. + 17. Bussy luovuttaa hevosensa. + 18. Anjoun herttuan valtiotaitoa. + 19. Herra Saint-Lucin valtiotaitoa. + 20. Jatkoa. + 21. Roland. + 22. Mitä Monsoreaun kreivillä oli ilmoitettavana. + 23. Saint-Lucin kiitollisuus. + 24. Saint-Lucin suunnitelma. + 25. Saint-Luc opettaa Monsoreaulle sen iskun, jonka + hän itse oli oppinut kuninkaalta. + 26. Pienet syyt, suuret seuraukset. + 27. Monsoreaun kreivi avaa taas silmänsä. + 28. Herttuan surunvalitusvierailu. + 29. Mitä haittaa voi olla liian leveästä kantotuoleista + ja liian ahtaista ovista. + 30. Saint-Luc palaa takaisin hoviin. + 31. . . . . . + 32. Anjoun herttuan lähettiläs. + 33. Saint-Luc suorittaa tehtävänsä. + 34. Monsoreaun kreivin varovaisuustoimenpiteet. + 35. Vierailu. + 36. Urkkijat. + 37. Herttua allekirjoittaa. + 38. Muuan kävelymatka Tournellesin kadulle. + 39. Chicot nukkuu. + 40. Chicot herää. + 41. Kristuksen ruumiin juhla. + 42. Jatkoa. + 43. Pyhimyskulkue. + 44. Chicot ensimäinen. + 45. Korko ja pääoma. + 46. Bussy ja Remy. + 47. Murha. + 48. Gorenflot on vähällä tulla hirtetyksi. + 49. Chicot arvaa oikein. + 50. Valmistuksia. + 51. Bussyn ystävät. + 52. Taistelu. + 53. Loppu. + + + + +1. + +Keskustelu. + + +Kun Anjoun herttua otti vastaan Monsoreaun kreivin, oli hän kokonaan +Bussyn tuumien puolella. Hänen itserakkautensa oli saanut piston, +ja se häpeä, jolla Bussy häntä uhkasi Méridorin paroonin nimessä, +yllytti prinssin vihan ylimmilleen. + +Herttua siis otti ylihovijahtimestarin vastaan katsein sellaisin, +jotka saivat rohkeimmankin hovimiehen vapisemaan, sillä +tiedettiinhän, miten pitkälle Frans saattoi kostotuumissaan mennä. + +-- Teidän korkeutenne on suvainnut kutsua minut tänne, -- virkkoi +Monsoreaun tyynesti, kudottuja seinäverhoja katsellen. + +-- Älkää pelätkö mitään, herrani, -- lausui herttua, kreivin +ajatukset arvaten. -- Noiden verhojen takana ei kukaan kuuntele. +Voimme puhua arastelematta, ennen kaikkea avomielisesti. + +Monsoreau kumarsi. + +-- Olettehan uskollinen palvelija, herra ylihovijahtimestari, ja +olette kai myöskin hyvin kiintynyt minun persoonaani? + +-- Rohkenen niin luulla, teidän korkeutenne. + +-- Ja minä puolestani olen siitä vakuutettu, herrani. Olettehan +te useamman kerran ilmaisseet minulle minua vastaan suunniteltuja +salajuonia. Tehän olette auttanut minua yrityksissäni, olette +unohtanut omat etunne ja panneet henkenne edestäni alttiiksi. + +-- Teidän kuninkaallinen korkeutenne! + +-- Sen kaiken tiedän. Äskettäin, esimerkiksi... minun täytyy johtaa +se teidän mieleenne, sillä te olette toimissanne niin innostunut, +etten koskaan ole kuullut mitään sen vertaista... äskettäin, niinkuin +jo sanoin, sen onnettoman tapahtuman yhteydessä. + +-- Minkä tapahtuman, teidän korkeutenne? + +-- Ooh, minä tarkoitan vain neiti Méridorin ryöstöä. Voi sitäkin +nuorta tyttö parkaa! + +-- Niin, ikävä kyllä! -- mutisi Monsoreau, antamatta mitään selvää +vastausta. + +-- Te valitatte hänen kohtaloaan, vai kuinka? -- kysyi prinssi, +pannen hänet yhä ahtaammalle. + +-- Etteköhän valittaisi tekin, teidän korkeutenne? + +-- Minäkö? Oi, tiedättehän paremmin kuin kukaan muu, että olen +katunut tuota onnetonta tapahtumaa. Ainoastaan teidän ystävyytenne +ja niiden palvelusten muisto, joita olette minulle tehnyt, on saanut +minun unohtamaan sen, että minä teidän neuvostanne olen ryöstättänyt +nuoren neitosen. + +Monsoreauta nuo sanat viiltelivät. + +-- Armollinen herra, -- vastasi hän, -- teidän hyvyytenne panee +teidät suurentamaan asiaa. Te olette yhtä vähän kuin minäkin ollut +syynä nuoren tytön kuolemaan. + +-- Mitä te tarkoitatte? + +-- Tietenkään teillä ei ollut tarkoitus antaa asiain kehittyä +huippuunsa. + +-- Ah, ei tietenkään! + +-- Silloinhan, armollinen herra, te ette ole syypää. Tapahtui vain +onnettomuus, sellainen tavallinen, joita sattuma usein saa aikaan. + +-- Sitäpaitsi, -- lisäsi herttua ja iski läpitunkevan katseen +Monsoreauhon, -- onhan kuolema kietonut kaiken läpinäkymättömään +huntuunsa. + +Prinssin ääni niin huomattavasti värähteli, että Monsoreau terästi +heti katsettaan. + +-- Armollinen herra, -- sanoi hän, -- tahdotteko, että puhun ihan +vilpittömästi? + +-- Miksikä ette sitten niin tekisi? -- vastasi prinssi äänellä, josta +huokui ylpeyttä ja kummastusta. + +-- Ah, armollinen herra, kun minulla on edessäni ruhtinas, joka on +yhtä ymmärtäväinen kuin jalosydäminenkin, täytyy meidän keskustelumme +tästälähin olla ehdottomasti avomielistä. + +-- Tästälähin?... Mitä se merkitsee? + +-- Se merkitsee sitä, ettei teidän korkeutenne alussa katsonut +tarpeelliseksi osottaa minua kohtaan samaa avomielisyyttä. + +-- Tosiaankin! -- myönnytteli herttua, räjähtäen nauruun, josta +kuvastui hurja viha. + +-- Kuulkaahan, armollinen herra, -- virkkoi Monsoreau nöyrästi. -- +Minä tiedän, mitä teidän korkeutenne aikoo minulle sanoa. + +-- Puhukaa sitten! + +-- Teidän korkeutenne tahtoo saada minun ymmärtämään, ettei neiti +Méridor ehkä olekaan kuollut ja ettei siis hänen luulotellun +murhaajansa tarvitse kärsiä siitä mitään omantunnontuskia. + +-- Kylläpä te, hyvä herra, olette kutakuinkin kauvan viivytelleet +tuon lohduttavan kuvittelunne esiintuomisessa. Olettepa, kautta, +kunniani, varsin uskollinen palvelija! Olette nähnyt minun +alakuloisuuteni, minun tuskani. Olette kuullut minun puhuvan +kauheista unista, joita tuon tytön kuoleman johdosta olen nähnyt... +minä, joka en, jumalan kiitos, ole mikään vetistelijä... ja olette +antanut minun elää tuon levottomuuden vallassa, vaikkakin yhdellä +ainoalla sanalla olisitte voinut poistaa kaikki kärsimykseni... Miksi +pitäisi minun kutsua sellaista menettelyä, herrani? + +Herttua lausui nuo sanat äänellä, mikä ennusti pikaista +vihanpurkausta. + +-- Armollinen herra, -- vastasi Monsoreau, -- voisipa luulla, että +teidän korkeutenne aikoo syyttää minua jostakin... + +-- Petturi! -- huusi prinssi äkkiä ja astui muutaman askeleen +ylijahtimestaria kohti, -- minä syytän teitä, ja sen syytöksen minä +myös näytän toteen... Sinä olet minut pettänyt! Sinä olet ryöstänyt +minulta sen naisen, jota minä rakastin... + +Monsoreau sävähti kamalan kalpeaksi, mutta jaksoi yhäkin pitää +rauhallisen, miltei ylpeän ryhtinsä. + +-- Se on totta, -- myönsi hän. + +-- Haa! Vai on se totta, ja sinä sen itse sanot! Häpeämätön konna! + +-- Suvainnette puhua hieman hiljemmin, armollinen herra, -- +virkkoi Monsoreau täysin tyynenä. -- Teidän korkeutenne unohtaa +puhuttelevansa aatelismiestä ja uskollista palvelijaa. + +Herttua nauroi väristen. + +-- Kuninkaan uskollista palvelijaa, -- jatkoi Monsoreau. + +Herttuan kiintymystä herätti sana "kuninkaan". + +-- Mitä tarkoitatte? -- mutisi hän. + +-- Minä tarkoitan sitä, -- jatkoi Monsoreau nöyrällä äänellä, -- että +jos teidän korkeutenne haluaisi minua kuunnella, niin te tulisitte +ymmärtämään, että minä olen vallannut tuon naisen, koska teidän +korkeutenne halusi häntä omakseen. + +Moinen rohkea puhe teki herttuan mykäksi. + +-- Ja minun tekoni puolustuksena, -- jatkoi Monsoreau edelleenkin +nöyrästi, -- on se, että minä neiti Méridoria rakastin... + +-- Myöskin minä, -- vastasi Frans kuvaamattoman ylpeästi. + +-- Totta on, teidän korkeutenne, että te olette minun herrani. Mutta +neiti Méridor ei teitä rakastanut. + +-- Entä rakastiko hän sinua. + +-- Ehkäpä, -- mutisi Monsoreau. + +-- Sinä valehtelet! Sinä olet pakottanut hänet väkivallalla, +niinkuin minäkin tein. Se on vain eroa, että minä, sinun isäntäsi, +epäonnistuin, jota vastoin sinä, renki, olet onnistunut. Mutta +minullapa olikin apunani ainoastaan valta, sinulla sitävastoin petos. + +-- Minä häntä rakastin, armollinen herra. + +-- Ei minun sitä tarvitse tietää. + +-- Armollinen herra... + +-- Luulenpa, että sinä, käärme, aiot purra! + +-- Armollinen herra, olkaa varuillanne, -- sanoi Monsoreau ja painoi +päätään alas niinkuin tiikeri, joka kyyristyy hyökkäämään saaliinsa +kimppuun. -- Minä rakastin häntä, sen sanon teille, enkä minä ole +mikään teidän renkinne, vaikka minua siksi äsken nimittelitte. +Vaimoni kuuluu lain mukaan minulle, ei kukaan voi häntä minulta +riistää, ei kuningaskaan. Sanon siis vieläkin kerran: minä halusin +saada sen naisen, ja minä olen sen ottanut. + +-- Vai niin, -- virkkoi Frans ja ojensi kätensä pöydällä olevaa +soittokelloa kohti. -- Sinä olet hänet ottanut. Hyv'on! Sinun on +annettava hänet myös takaisin. + +-- Te erehdytte, armollinen herra, -- huudahti Monsoreau ja riensi +pöydän luo estääkseen prinssiä soittamasta. -- Jättäkää sikseen +vaarallinen aikomuksenne saada minua vahingoitetuksi, sillä jos +te kerrankin soitatte, jos saatatte minut julkisen häväistyksen +alaiseksi... + +-- Sinun on luovuttava tuosta naisesta, sanon minä sinulle. + +-- Luovuttava hänestä?... Hän on minun vaimoni. Olen mennyt hänen +kanssaan avioliittoon jumalan nimessä. + +Monsoreau toivoi näiden sanojensa jotain vaikuttavan. Mutta prinssi +ei väistynyt uhkaavasta asemastaan. + +-- Vaikkapa hän jumalan edessä onkin vaimosi, on sinun kuitenkin +luovutettava hänet ihmisille. + +-- Mitä! Tiedättekö jo kaikki? + +-- Tiedän kaikki. Avioliitto julistetaan mitättömäksi. Minä sen +puran, vaikkapa sinut olisi vihitty kaikkien taivasta hallitsevien +jumalien nimessä. + +-- Ah, armollinen herra, te herjaatte! + +-- Huomispäivänä tulee neiti Méridor annettavaksi isällensä, huomenna +on sinun lähdettävä siihen maanpakoon, jonka minä sinulle määrään. +Tunnin kuluessa on sinun myytävä ylihovijahtimestarin virkasi. Siinä +ovat ehtoni. Ellet niitä täytä, niin varo itseäsi vasalli. Minä +silloin muserran sinut, niinkuin nyt sären tämän lasin. + +Näin sanottuaan tarttui prinssi erääseen kallisarvoiseen +kristallimaljakkoon ja heitti sen raivoissaan Monsoreauta kohti, niin +että lasin sirpaleet lentelivät hänen kasvojensa ympärillä. + +-- Minä en luovuta sitä naista, minä en eroa virastani, ja minä jään +Ranskaan, -- vastasi Monsoreau. + +-- Mitä minä kuulen... kirottu konna! + +-- Koska minä pyydän armoa Ranskan kuninkaalta, Pyhän Genovevan +luostarissa kruunatulta kuninkaalta, ja koska tämä uusi hallitsija, +joka tuota taivaan suosiota ajatellessaan on niin hyvä, niin jalo ja +niin onnellinen, ei voi olla kuulematta ensimäisen hänen puoleensa +kääntyjän rukousta. + +Monsoreau oli korottanut äänensä. Hänen silmäinsä tuli oli nyt +siirtynyt hänen sanoihinsa. + +Nyt oli Fransin vuoro kalveta. Hän peräytyi askeleen ja riensi +suoraapäätä vetämään paksut oviverhot oven eteen. Sitten hän tarttui +kreivin käteen ja sammalsi: + +-- No niin... kreivi... puhukaa vain hiljemmin... tahdon teitä +kuunnella. + +-- Minä puhun nöyrästi, virkkoi Monsoreau rauhoittuneena, -- niinkuin +teidän korkeutenne alamaisimman palvelijan tulee. + +Frans tuijotti oviverhoihin. Hän näytti pelkäävän sitä että +Monsoreaun sanat ehkä olivat kuuluneet niiden toiselle puolelle. + +-- Mitä te sanoittekaan? -- kysyi hän. + +-- Niin, minä sanoin, armollinen herra, että onneton rakkaus on +kaiken tämän syynä. Rakkaus, jalo ruhtinas, on kaikista intohimoista +voimakkain... Ajatellessani, että teidän korkeutenne oli luonut +katseensa Dianaan, en voinut hillitä itseäni. + +-- Mutta minä sanon teille, kreivi, että se on petosta. + +-- Älkää nuhdelko minua, armollinen herra. Katsokaas, mitä minä +ajattelin. Minä näin, että te olitte rikas, nuori, onnellinen. Minä +näin teissä kristikunnan etevimmän hallitsijan. + +Herttua teki liikkeen kädellään. + +-- Sillä sehän te olette... jatkoi Monsoreau hiljemmin, -- koska tuon +korkean arvon ja teidän välissänne ei enää muuta ole kuin mitätön +varjo, joka on helposti hajoitettavissa... Näin koko teidän loistavan +tulevaisuutenne, ja kun tuota valtavata onnea vertasin siihen +omaan pieneen onneeni, jota tavottelin, silloin, teidän vastaisen +loistonne häikäisemänä, loiston, joka miltei esti minun näkemästä +sitä pientä kukkaa, jota itselleni halusin, silloin minä sanoin +itselleni: minä jätän ruhtinaalle hänen loistavat unelmansa ja hänen +laajakantoiset suunnitelmansa. Siinä on hänen päämääränsä. Minä taas +etsin omaani syrjässä... Hän tuskin minun poistumistani huomaakaan, +hän tuskin viitsii etsiä sitä vähäpätöistä päärlyä, jonka minä hänen +kuninkaallisesta kruunustaan riistän. + +-- Kreivi, kreivi! -- virkkoi herttua, ihastuen vasten tahtoaankin +tuosta mielittelystä. + +-- Te annatte minulle anteeksi, armollinen herra, -- eikö niin? + +Silloin loi herttua katseensa ylös ja se osui sattuneita Bussyn +muotokuvaan. Kuva näytti katselevan niin ylpeästi, niin arvokkaasti. +Sen käsivarsi näytti niin kehoittavalta, että herttua luuli näkevänsä +Bussyn itsensä, joka ikäänkuin terästi hänen rohkeuttaan. + +-- En, -- vastasi hän, -- minä en voi antaa teille anteeksi. -- Minä +en ole nyt ankara oman itseni takia, sen voi jumalakin todistaa. Olen +sitä senvuoksi, kun sureva ja loukattu isä vaatii tytärtään takaisin, +kun nainen jonka olette pakottanut kanssanne avioliittoon, huutaa +kostoa ylitsenne, ja koska ruhtinaan velvollisuus on jakaa oikeutta. + +-- Armollinen herra! + +-- Se on, kuten sanoin, ruhtinaan ensimäinen velvollisuus, ja minä +aionkin oikeutta jakaa... + +-- Jos, -- väitti Monsoreau, -- oikeuden jakaminen on ruhtinaan +ensimäinen velvollisuus, niin on kiitollisuus kuninkaan ensi +velvollisuus. + +-- Mitä te sanotte? + +-- Minä sanon, ettei kuningas saa koskaan unohtaa sitä, jota hänen on +kiittäminen kruunustaan. Siispä, armollinen herra... + +-- No? + +-- Teidän on kiittäminen minua kruunustanne, sire! + +-- Monsoreau! -- huudahti herttua kauhistuneena. -- Monsoreau! +-- jatkoi hän matalalla ja vapisevalla äänellä, -- oletteko siis +kuningastakin kohtaan petturi, niinkuin olette ollut prinssiä kohtaan? + +-- Minä kiinnyn siihen, joka minua suojelee, sire, -- jatkoi +Monsoreau yhä matalammalla äänellä. + +-- Onneton! + +Herttua katsahti vielä kerran Bussyn muotokuvaan. + +-- Minä en voi, -- puheli hän. -- Te olette oikeamielinen ylimys, +Monsoreau. Huomaattehan, etten minä voi hyväksyä teidän tekoanne. + +-- Miksikä ette, armollinen herra? + +-- Koska teko on arvoton sekä teille että minulle... Luopukaa tuosta +naisesta. Ah, paras kreivini... Tehkää vain tämä uhraus, ystäväni, ja +minä lupaan ettei teille tule tapahtumaan vähintäkään vahinkoa... + +-- Rakastaako siis teidän korkeutenne vieläkin Méridorin Dianaa? -- +huudahti Monsoreau, kalpeana mustasukkaisuudesta. + +-- En en! Minä vakuutan, että en! + +-- No, kuka sitten voi teidän korkeuttanne pakottaa? Hän on minun +vaimoni. Eikö minun syntyperäni ole riittävän hyvä? Vai tahtooko ehkä +jokin syrjäinen sekaantua minun asioihini? + +-- Mutta hän ei teitä rakasta. + +-- Mitä sillä on väliä? + +-- Luopukaa hänestä minun tähteni, Monsoreau. + +-- En voi... + +-- Siinä tapauksessa... virkkoi herttua mitä kauheimman tuskan +valtaamana... siinä tapauksessa... + +-- Punnitkaa asiaa, sire! + +Herttua pyyhki pois otsaltaan kylmän hien, minkä tuo kreivin käyttämä +"sire"-arvonimi oli siihen kohottanut. + +-- Aikoisitteko ehkä ilmaista salaisuuteni? + +-- Teidän erottamallenne kuninkaalleko? kyllä, teidän majesteettinne. +Sillä jos minun uusi hallitsijani tahtoo riistää minulta kunnian ja +onnen, käännyn minä vanhan hallitsijani puoleen. + +-- Se on halpamaista! + +-- On kyllä, sire. Mutta minä rakastan niin paljo, että voin olla +halpamainenkin. + +Herttua teki eräänlaisen tarkoitetun liikkeen, mutta kreivi esti +hänet siitä katseellaan. + +-- Te ette voita mitään sillä, että surmaatte minut, armollinen +herra. On olemassa salaisuuksia, jotka kuoltuakin voivat tulla +ilmi. Olkaa armollinen kuningas ja sallikaa minun jäädä kaikkein +alamaisimmaksi teidän alamaisistanne. + +Herttua puristeli käsiään, niin että kynnet upposivat lihaan. + +-- Hyvä on, jalo herrani, tehkää jotakin sen miehen hyväksi, joka +parhaiten on teitä kaikissa asioissa palvellut. + +Frans kohottausi ylös. + +-- Mitä te pyydätte? -- sanoi hän. + +-- Että teidän majesteettinne... + +-- Onneton, onneton! Tahdotko siis, että minun pitäisi rukoilla sinua +olemaan vaiti? + +-- Ah, armollinen herra! + +-- Puhukaa, sanokaa, mitä tahdotte? -- mutisi Frans. + +-- Antaahan teidän korkeutenne minulle anteeksi? + +-- Annan. + +-- Sovittaako teidän korkeutenne minut parooni Méridorin kanssa? + +-- Sovitan. + +-- Kaiketi teidän korkeutenne allekirjoittaa minun +avioliittosopimukseni neiti Méridorin kanssa? + +-- Kirjoitan, -- sanoi herttua tukahutetulla äänellä. + +-- Ja suvaitsetteko kunnioittaa vaimoani pienellä hymyilyllä sinä +päivänä, jolloin hänet esitellään kuningattarelle? + +-- Kyllä, -- myönsi Frans. -- Joko riittää? + +-- Jo, armollinen herra. + +-- Hyvä on, minä olen antanut sanani. + +-- Ja te, teidän korkeutenne, -- kuiskasi Monsoreau hiljaa herttuan +korvaan, -- te saatte pitää sen valtaistuimen, jolle nousemisessa +minä teitä autoin. Hyvästi sire! + +Nyt hän lausui tuon "sire"-sanan niin hiljaa, että sen sointu näytti +prinssin korvaa vain hyväillen hivelevän. + +-- Nyt, -- ajatteli Monsoreau, -- on minun vain saatava selville, +kuka on tämän kaiken herttualle kertonut. + + * * * * * + +Samana päivänä, jolloin Monsoreaulla oli tuo merkillinen +keskustelunsa Anjoun herttuan kanssa, sai hän todellakin esitellä +vaimonsa kuningattarelle. + +Herra Morvilliers oli ilmoittanut kuninkaalle, että seuraavana +päivänä pidettäisiin konseljin kokous. Tapansa mukaan oli Henrik tuon +kokouksen vuoksi harmissaan ja paiskautui maata. Muutamia tunteja +nukuttuaan hän heräsi, heitti yönutun hartioilleen ja meni viereiseen +huoneeseen, jossa Chicot nukkui. + +Gascognelainen makasi mitä sikeimmässä unessa ja kuorsasi kaikin +voimin. Kuninkaan oli ylen vaikea saada häntä hereille. + +-- Mistä nyt on kysymys? kysyi Chicot. + +-- Ah, hyvä ystävä! -- virkkoi Henrik. -- Miten saatatkaan nukkua +tuolla tavalla silloin kun kuninkaasi valvoo? + +-- Hoo, hyvä jumala! -- huudahti Chicot eikä ollut kuningasta +tuntevinansa, -- voiko hänen majesteettinsa pahoin? + +-- Chicot, ystäväni, -- puheli Henrik, -- minähän se olen. + +-- Kuka minä? + +-- Minä, Henrik. + +-- Sinä voit pahoin lehtokurppien syömisestä, poikani. Minähän +kielsin sinua täyttämästä vatsaasi. Söit eilen illalla liiaksi +kurppia ja krapupasteijoja. + +-- Ooh, -- huokasi Henrik, -- minähän vain hiukan niitä maistelin. + +-- Sitten kai lienee sinut myrkytetty. Saamari, miten kalpea sinä +olet, Henrik! + +-- Sehän on vain liinainen naamarini, Chicot ystävä. + +-- Etkö siis olekaan sairas? + +-- En. + +-- No, mitä pirua sinä sitten herätät minut ylös? + +-- Koska minulla on hyvin ikävä. + +-- Sepä onkin mainiota. + +-- Mitä sinä puhut? + +-- Katsohan! Ikävä panee sinut ajattelemaan, ja silloin sinä +oivallat, ettei ihmistä voi herättää kello kaksi aamulla muuta varten +kuin antaakseen hänelle jonkin lahjan. Mitä sinä annat minulle? +Sanoppas! + +-- En mitään, Chicot. Minä tulin vain tarinoimaan kanssasi. + +-- Tyydyn minä siihenkin. + +-- Chicot, Morvilliers kävi eilen hovissa. + +-- Aina sinä otat vastaan huonoa seuraa, Henrik! No, mitä hän halusi? + +-- Hän tuli pyytämään konseljin kokousta. + +-- Niin, siinäpä miehessä onkin älyä. Hän ei sinun tavallasi tulekaan +ihmisten luo kahden aikaan aamulla ja lupaa kysymättä. + +-- Mitä luulet hänellä olevan minulle sanomista, Chicot? + +-- Mitä, onneton! -- huudahti gascognelainen. + +-- Sitäkö kysyäksesi sinä herätit minut ylös? + +-- Chicot, ystäväni, sinähän tiedät, että herra. Morvilliers on minun +poliisini ylivalvoja. + +-- En, kautta kunniani, sitä en tiennyt. + +-- Chicot, minun käsittääkseni Morvilliersilla aina on tarkat tiedot +kaikesta, mitä tapahtuu. + +-- Ja minä ajattelen, -- virkkoi gascognelainen, -- että minä nyt +voisin nukkua kaikessa rauhassa, jos en olisi pakotettu kuulemaan +tuota sinun lörpötystäsi! + +-- Epäiletkö siis kanslerin valppautta? + +-- Tietysti, piruvieköön, minä epäilen, ja siihen; on minulla hyvät +syyni. + +-- Mitkä syyt? + +-- Jos minä mainitsen yhden, niin se riittää. + +-- Kyllä, jos syy on hyvä. + +-- No niin! Eräänä iltana annoin minä sinulle kelpo selkäsaunan +Froidmentelin kadulla. Quélus ja Schomberg olivat silloin mukanasi. + +-- Mitä! Annoitko sinä minulle selkään? + +-- Annoin. Napsauttelin teitä kaikkia kolmea. + +-- Mistä syystä? + +-- Siitä, että olitte loukannut minun palvelijaani. Te saitte aimo +löylytyksen, mutta herra Morvilliersilla ei ole aavistustakaan +mistään. + +-- Mitä minä kuulen! Vai olit se sinä, lurjus! + +-- Minä juuri eikä kukaan muu. + +-- Roisto! + +-- Sinä siis myönnät, että se on totta? + +-- Minä annatan sinulle raippoja, Chicot. + +-- Siitä ei nyt ole kysymys. Sano vain, onko se totta. Jaa tahi ei? +Siinä kaikki, mitä pyydän. + +-- Sinähän tiedät, että se on totta, onneton! + +-- Etkö sinä seuraavana päivänä kutsuttanut herra Morvilliersia +puheillesi? + +-- Tottakai sinä sen tiedät, koska kerran itsekin olit saapuvilla. + +-- Ja sinä kerroit hänelle siitä ikävästä tapahtumasta, joka +edellisenä iltana oli sattunut eräälle sinun ystävällesi? + +-- Kerroin. + +-- Ja pyysit hänen ottamaan selon rikollisesta? + +-- Pyysin. + +-- No, saiko hän sen selville? + +-- Ei. + +-- Saat siis mennä nukkumaan, Henrik. Näet nyt, että sinulla on huono +poliisi. + +Sitten kääntyi Chicot seinään päin tahtomatta vastata sanaakaan ja +alkoi kuorsata kovasti, että kuningas ei enää toivonutkaan saavansa +häntä hereille. + +Seuraavana päivänä kokoontui konselji, jonka jäsenet vaihtuivat +aina kuninkaan oikun mukaan. Tällä kertaa olivat jäseninä Quélus, +Maugiron, d'Epernon ja Schomberg. + +Chicot istui ylinnä pöydän päässä ja leikkeli pieniä paperivenheitä +ja asetti ne riviin tehdäkseen, niinkuin itse sanoi, sotalaivaston +hänen kaikkein kristillisimmälle majesteetilleen. + +Herra Morvilliers saapui hänkin kohta. Tämä valtiomies koetti näyttää +varsin vakavalta. Kumartaen syvään, johon kumarrukseen Chicot +vastasi, hän lähestyi kuningasta. + +-- Minä kai olen saapunut teidän majesteettinne neuvoskunnan eteen? + +-- Olette. Nämä ovat parhaita ystäviäni. Puhukaa! + +-- Hyvä on, sire. Minun tarkoitukseni on ilmoittaa teidän +majesteetillenne eräästä kauheasta salaliitosta. + +-- Salaliitosta! -- huusivat kaikki läsnäolijat. + +Chicot terästi korviaan ja keskeytti hetkeksi erään mahtavan +paperilaivan leikkelyn, josta piti tulla laivaston amiraalilaiva. + +-- Niin, salaliitto, teidän majesteettinne, -- toisti Morvilliers, +alentaen äänensä salaperäiseksi hyminäksi, mikä merkitsi kamalia +tiedonantoja olevan tulossa. + +-- Ai, ai! -- virkahti kuningas. -- Onko kysymys espanjalaisesta +salaliitosta? + +Anjoun herttua, joka hänkin oli kutsuttu konseljiin, astui nyt +sisälle. + +-- Kuulethan, veljeni, -- virkkoi Henrik, -- että herra Morvilliers +puhuu salaliitosta, joka uhkaa valtakunnan turvallisuutta. + +Herttua heitti läsnäolijoihin terävän ja epäilevän silmäyksen. + +-- Onko se mahdollista? -- mutisi hän. + +-- On, sen pahempi, armollinen herra, -- selitti Morvilliers. -- +Uhkaava salaliitto. + +-- Kertokaa siitä meille, -- sanoi Chicot, pistäen valmiiksi saamansa +paperilaivan pöydällä olevaan kristallimaljakkoon. + +-- Niin, -- sammalsi Anjoun herttua, -- kertokaa siitä, herra +kansleri. + +-- Minä olen pelkkänä korvana, -- ilmoitti Henrik. + +Kanslerin kasvot kävivät mitä tärkeimmän näköisiksi, ja hän sanoi +kumealla äänellä: + +-- Sire, jo kauvan olen pitänyt silmällä eräitten tyytymättömäin +henkilöiden vehkeilyjä, henkilöiden, joilla ei ole mitään +merkittävämpää asemaa, kuten kauppa-apulaisten, käsityöläisten ja +kirjurien... muutamia ylioppilaitakin on ollut mukana. + +-- Ah, ne eivät siis olleetkaan suuria prinssejä, -- virkkoi Chicot +tavalliseen tyyneen tapaansa ja alkoi leikellä uutta laivaa. + +Anjoun herttua hymyili väkinäisesti. + +-- Minä tiedän, -- jatkoi kansleri, -- että tyytymättömät olennot +aina käyttävät hyväkseen joko uskontoa tai sotaa... + +-- Hyvin ymmärtäväisesti puhuttu, -- keskeytti Henrik. -- Entä muuta? + +Tullen tuosta kiitoksesta itserakkaaksi jatkoi kansleri: + +-- Armeijan piiristä voin luetella ne upseerit, jotka ovat teidän +majesteetillenne uskollisia ja jotka ovat ilmoittaneet minulle +kaiken. Papiston suhteen oli asia vaikeampi. Silloin minä panin +palvelushenkeni toimimaan. + +-- Hyvin viisaasti ajateltu, -- huomautti Chicot. + +-- Ja vihdoinkin, -- jatkoi Morvilliers, -- onnistuin minä +asiamiesteni avulla saamaan puolelleni erään kaupunginvirkailijan, +joka urkki selville ne papit, jotka kiihottavat rahvasta teidän +majesteettianne vastaan. + +-- Ahaa, -- ajatteli Chicot. -- Jokohan ehkä minun ystävänikin +tunnettaisiin? + +-- Nämä henkilöt ovat varsin vihamielisellä kannalla hallitusta +kohtaan, sire. Minä ne tunnen, minä. + +-- Varsin älykästä! -- lausui Chicot. + +-- Ja minä tunnen niiden toivomuksetkin, -- lisäsi Morvilliers +riemuiten. + +-- Kerrassaan mainiota! -- huudahti Chicot. Kuningas antoi +gascognelaiselle merkin olla vaiti. + +Anjoun herttua ei kääntänyt katsettaan pois puhujasta. + +-- Yli kahden kuukauden ajan, -- jatkoi kansleri, -- oli minulla +teidän majesteettinne kustannuksella palveluksessani erittäin +taitavia henkilöitä. Ne oli kyllä verrattain ahnaita, mutta sen +ominaisuuden minä osasin kääntää kuninkaan eduksi, sillä kuta enemmän +minä maksoin, sitä enemmän sain myöskin tietää. He ilmoittivat +minulle, että uhraamalla suurempi rahasumma saataisiin selville +salaliittolaisten ensimäinen kokous. + +-- Sepä oli ihanaa! -- huusi Chicot. -- Maksa, kuningas Henrik, maksa +pois vaan! + +-- No, mikä on tuon salaliiton tarkoitus, kansleri? Mitä nuo +vehkeilijät tahtovat? -- kysyi kuningas. + +-- Sire, ei ole kysymys mistään vähemmästä kuin uudesta +Bartolomeuksen yöstä. + +-- Ketä kohtaan? + +-- Hugenotteja. + +Läsnäolijat katselivat kummastuneina toisiinsa. + +-- Paljoko suunnilleen tuo tieto on teille tullut maksamaan? -- kysyi +Chicot. + +-- Seitsemänkymmentäviisituhatta livreä yhdellä taholla ja +satatuhatta toisella. + +Chicot kääntyi kuninkaan puoleen. + +-- Kuulehan, Henrik! Jos haluat, niin minä tuhannesta ecusta ilmaisen +sinulle herra Morvilliersin salaisuuden. + +Kansleri teki kummastusta osottavan liikkeen. Anjoun herttuan katse +oli levollisempi kuin mitä olisi voinut odottaa. + +-- No sanoppa sitten! -- virkkoi kuningas. + +-- Se on suoraan sanoen liiga, -- selitti Chicot. -- Tuo kymmenen +vuotta takaperin muodostettu liiga. Herra Morvilliers on saanut +selville sen saman seikan, jonka jok'ainoa Parisin porvari tuntee +yhtä hyvin kuin Isämeitänsä. + +-- Hyvä herra!... keskeytti kansleri. + +-- Minä puhun totta ja tahdon sen todistaa, -- jatkoi Chicot +asianajajan äänellä. + +-- No, ilmoitappa sitten minulle se paikka, jossa liigalaiset +kokoontuvat. + +-- Hyvin mielelläni. 1:o) torilla, 2:o) torilla ja 3:o) toreilla. + +-- Herra Chicot laskee leikkiä, -- virkkoi kansleri nauraen. -- Ja +mitkä ovat heidän tuntomerkkinsä? + +-- He ovat puetut niinkuin parisilaiset ja liikuttelevat kävellessään +jalkojaan, -- vastasi Chicot vakavasti. + +Yleinen rekkanauru seurasi tätä selitystä. Herra Morvilliers katsoi +parhaaksi seurata toisten esimerkkiä ja alkoi hänkin nauraa. Mutta +kohta hän taas kävi vakavammaksi ja virkkoi: + +-- Vielä on minun urkkijani ollut läsnä eräässä heidän kokouksessaan +ja sellaisessa paikassa, jota herra Chicot ei tiedä. + +Anjoun herttua kalpeni. + +-- Missä sitten? -- kysyi kuningas. + +-- Pyhän Genovevan luostarissa. + +Chicot pudotti tällöin paperista leikkelemänsä variksen, jonka hän +aikoi asettaa amiraalilaivan kannelle. + +-- Se on mahdotonta, -- mutisi herttua. + +-- Ja kuitenkin se on totta, -- sanoi Morvilliers, ylpeänä sanojensa +aikaansaamasta vaikutuksesta, ja katseli voitonriemuisena ympärilleen. + +-- No, mitä he sitten tekivät, herra kansleri? Mitä he päättivät? -- +kysyi kuningas. + +-- Että liigalaiset valitsisivat keskuudestaan johtajia, että +kaikkien pestattujen miesten oli asestauduttava, että jokaisessa +maakunnassa piti olla asiamies ja että kaikki hugenotit, joita hänen +majesteettinsa suojelee, niin heidän sanansa kuuluivat... + +Kuningas hymyili. + +-- Surmattaisiin samana määrättynä päivänä. + +-- Ja siinä kaikki? -- kysyi kuningas. + +-- Helkkari! -- pisti Chicot väliin. -- Jopa kuuluisilta, että olet +katolilainen etkä hugenotti, Henrik! + +-- Eikö mitään muuta päätetty? -- kysäsi herttua. + +-- Ei, armollinen herra. + +-- Piru vieköön! Siinä ei varmaankaan ollut vielä kaikki, +-- virkkoi Chicot. -- Ellemme ole saanut enempää tietoomme +sadallaseitsemälläkymmenelläviidellätuhannella livrellä, niin on +kuningasta jymäytetty. + +-- Jatkakaa kansleri, -- sanoi kuningas. + +-- Nuo päälliköt. + +Chicot huomasi herttuan sydämen lyövän niin rajusti, että se näkyi jo +takin päältä. + +-- Ei, kuulkaapas, kuulkaapas vaan! -- huudahti hän. -- +Salaliitto, jolla on johtajia! Onpa sekin muka ollakseen +merkillistä. Mutta sittenkin meidän täytyy saada kuulla enemmän +sadastaseitsemästäkymmenestäviidestätuhannestamme. + +-- Johtajien nimet? kysyi kuningas. + +-- Ensinnäkin on niitä muuan hengellinen, eräs kiihkoilija, jonka +nimen olen saanut urkituksi kymmenellätuhannella livrellä. + +-- Siinä teitte oikein, -- sanoi kuningas. + +-- Genovevalaismunkki Gorenflot. + +-- Gorenflot, -- murahti kuningas ja kirjoitti nimen muistiin. -- +Hyvä! Sitten... + +-- Sitten... virkkoi kansleri epäillen. -- Sire, sitten ei ollut enää +ketään. + +Näin sanoessaan Morvilliers heitti ympärilleen salaperäisen katseen, +ikäänkuin olisi tahtonut sanoa: Jos teidän majesteettinne olisi yksin +täällä, niin minä puhuisin enemmän. + +-- Puhukaa, kansleri, -- käski kuningas, -- tässä ympärilläni on vain +ystäviä... puhukaa! + +-- Ah, sire! Hänellä, jonka nimeä minä pelkään Mainita, on ystäviä, +mahtavia ystäviä... + +-- Minunko ympärilläni? + +-- Kaikkialla. + +-- Ovatko he sitten minua mahtavampia? -- huudahti Henrik, vihasta ja +levottomuudesta kalpeana. + +-- Sire, salaisuutta ei milloinkaan ilmaista kuuluvalla äänellä. +Suokaa minulle anteeksi: minä olen valtiomies. + +-- Se on oikein. + +-- Ja erittäin viisasta, -- lisäsi Chicot. -- Mutta mehän, hitto +vieköön, olemme kaikki valtiomiehiä! + +-- Hyvä herra, -- lausui nyt Anjoun herttua, -- me tahdomme lausua +nöyrät jäähyväisemme kuninkaalle, ellette voi puhua suutanne +puhtaaksi meidän läsnäollessamme. + +Herra Morvilliers epäili. Chicot pani kaikki hänen liikkeensä +merkille. Hän pelkäsi, että kansleri, niin typerä kuin olikin, ehkä +olisi onnistunut saamaan selville jotain tärkeämpääkin kuin mitä +tässä äsken oli ilmoittanut. + +Kuningas antoi kanslerille merkin tulla lähemmäksi, viittasi Anjoun +herttuata pysymään paikoillaan ja Chicotia olemaan ääneti. Silloin +kuului aikamoista melua Louvren linnanpihalta. Kuningas nousi heti +ylös. Quélus ja d'Epernon riensivät ikkunan luo, ja Anjoun herttua +vei kätensä miekankahvaan, ikäänkuin olisi tuo uhkaava hälinä +koskenut häntä. + +-- Ah, Guisen herttua saapuu Louvreen! -- huudahti Chicot. + +Kuningas teki hämmästystä merkitsevän liikkeen. + +-- Tuleepa totta tosiaan, -- vahvistivat suosikit. + +-- Guisen herttuako? -- änkytti Anjoun herttua. + +-- Onpa omituista, että Guisen herttua on Parisissa, virkkoi +verkalleen kuningas, luettuaan Morvilliersin hämmästyneestä katseesta +sen nimen, jonka tämä oli aikonut hänen korvaansa kuiskata. + +-- Tarkoittiko se ilmoitus, jonka aiotte minulle tehdä, serkkuani +Guiseä? -- kysäsi kuningas hiljaa. + +-- Tarkoitti, sire. Juuri hän johti puhetta kokouksessa, -- vastasi +kansleri samassa äänilajissa. + +-- Keitä muut olivat? + +-- Muita en tunne. + +Henrik loi kysyvän katseen Chicotiin. + +-- Saamari! -- huudahti gascognelainen, asettuen juhlalliseen, +kuninkaalliseen asentoon. -- Tulkoon serkkuni Guise sisälle! + +Sitten hän sanoi puoliääneen kuninkaalle: + +-- Kas siinä saapuu muuan, jonka tunnen tarpeeksi, niin ettet +tarvitse kirjoittaa nimeä muistiin. + +Vartija avasi ovet suurella melulla. + +-- Toinen ovenpuolisko riittää, -- huusi Henrik. -- Molemmat avataan +vain kuninkaalle. + +Guisen herttua oli tarpeeksi lähellä kuullakseen nuo sanat. Mutta ne +eivät hävittäneet hänen huuliltaan sitä hienoa hymyilyä, jolla hän +oli päättänyt tervehtiä kuningasta. + + + + +2. + +Guisen herttua. + + +Guisen herttuan takana tuli suuri joukko upseereita, hovimiehiä +ja ylimyksiä. Tämän loistavan seurueen takaa tunkeutui kansaa, ei +tosin niin loistavana, mutta varmempana ja pelottavampana joukkiona. +Rahvaan täytyi kuitenkin pysähtyä linnan ulkopuolelle, ja se päästi +jylisevän riemuhuudon, kun herttua astui linnaan. + +Nähdessään tuon armeijan, joka muodosti tämän Parisin sankarin +kunniavartioston joka kerta kun hän näyttäytyi kaduilla, oli kaarti +tarttunut aseisiinsa. Se heitti uhkaavia silmäyksiä väkijoukkoon ja +juhlittavaan herttuaan. + +Guise huomasi noitten sotilasten eleet. Niiden överstinä oli +urhoollinen Crillon. Herttua tervehti häntä kohteliaasti, mutta hän +seisoi suorana ja välinpitämättömänä ja liikahtamattoman ylpeänä. +Tämä ylenkatse niin mahtavaksi tunnettua miestä kohtaan kummastutti +herttuata. Hänen otsansa hetkeksi synkistyi. + +-- Ah! Tekö se olettekin, serkkuni? -- virkkoi kuningas. Tehän +tulette aikamoisella melulla ja pauhinalla. Eikö puhallettu myöskin +torvilla? Olin kuulevinani sellaista. + +-- Sire, vastasi herttua, -- Parisissa soivat torvet ainoastaan +kuninkaalle, leirissä ainoastaan ylipäällikölle. Täällä torvet +jollekin alamaiselle rämisivät liian voimakkaasti. Leirissä +ne sitävastoin eivät jaksaisi riittävän voimakkaasti kajahtaa +ruhtinaalle. + +Henrik puri huultaan. + +-- Kylläpä te näytätte iloiselta, hyvä serkku! -- sanoi hän hetken +perästä, tarkasteltuaan terävästi edessään olevaa Lothringin +prinssiä. -- Oletteko tänään tullut la Charitén piirityksestä? + +-- Olen, sire. + +-- Teidän vierailunne, hyvä serkku, on meille, kautta kunniani, +suureksi kunniaksi, ylen suureksi kunniaksi. + +Henrik III:n tapana oli toistaa samaa sanaa useamman kerran silloin +kun hän tahtoi oikeat ajatuksensa salata. + +-- Sire, -- virkkoi herttua, -- teidän majesteettinne ihan varmaan +laskee leikkiä. Kuinka olisikaan! mahdollista, että minun vierailuni +voisi tuottaa kunniaa sille, jolta kaikki kunnia tulee? + +-- Minä tarkoitan, Guisen herttua, -- jatkoi Henrik, -- sitä että +jokaisen hyvän katolilaisen tapana on sotaretkeltä palatessaan ensin +käydä jumalan luona jossain hänen temppelissään. Vasta sitten tulee +kuninkaan vuoro. Pelkää jumalaa ja kunnioita kuningasta. Tiedättehän, +serkkuni, että se on puolittain uskonnollinen, puolittain +valtiollinen sääntö. + +Guisen herttua punastui. Kuningas sen huomasi. Hänen katseensa +siirtyi vaistomaisesti Guisen herttuasta Anjoun herttuaan ja hän +hämmästyksekseen huomasi, että veljensä oli samassa määrässä kalpea +kuin serkkunsa oli punainen. Hän siirsi heti katseensa syrjään ja +alkoi näyttää ystävälliseltä. Sen petollisen naamarin alle ei kukaan +kyennyt paremmin kuin Henrik III kuninkaallisia kynsiään kätkemään. + +-- Joka tapauksessa, herttua, -- sanoi hän, -- on iloni verraton +nähdessäni teidän onnellisesti välttäneen sodan vaarat, vaikka te, +mikäli kerrotaan, varsin innokkaasti vaaroja haette. Mutta vaara +tuntee teidät, hyvä serkku, ja teitä pakenee. + +Herttua kumarsi tälle kohteliaisuudelle. + +-- Sallikaa minun kuitenkin sanoa teille, hyvä serkku, jatkoi +kuningas, -- älkää niin kovin innokkaasti etsikö hengenvaaroja, sillä +onhan se nöyryyttävää sellaisille vetelyksille kuin meille, jotka +vain makaamme, syömme ja metsästämme emmekä kykene kerskailemaan +muista valloituksista kuin uusien kuosien ja uusien rukouksien +keksimisestä. + +-- Niin, sire, -- vastasi herttua, viimeistä sanaa korostaen, -- me +tiedämme, että te olette valistunut ja hurskas ruhtinas ja ettei +mikään saa teitä unohtamaan jumalan kunniaa eikä kirkon parasta. Ja +siitäpä syystä me nyt niin suurella luottamuksella olemme astuneet +teidän majesteettinne kasvojen eteen. + +-- Joko nyt näet serkkusi suuren luottamuksen, Henrik? -- pisti +Chicot, osottaen kädellään ylimyksiä, jotka kunnioituksesta olivat +jääneet etumaiseen huoneeseen. -- Hän on jättänyt kolmannen osan +luottamustaan sinun virkahuoneesi oven ulkopuolelle ja kaksi +kolmattaosaa kokonaan Louvren porttien taakse. + +-- Luottamuksellako? -- toisti Henrik. -- Ettekö aina käänny puoleeni +luottamuksella, serkku? + +-- Tietysti, sire. Mutta se luottamus, josta nyt puhun, tarkoittaa +erästä ehdotusta, jonka aion teille tehdä. + +-- Ahaa! Teillä on siis minulle jotain ehdotettavaa, hyvä serkku. +Puhukaa sitten luottamuksella, omien sanojenne mukaan, täydellä +luottamuksella. Antakaa kuulua: mikä ehdotus teillä on meille +tehtävänä? + +-- Mitä kauneimman ajatuksen täytäntöönpaneminen, ajatuksen, joka +ristiretkien ajoilta asti on kytenyt kristityssä maailmassa. Sire! +-- jatkoi herttua ja korotti ääntään, niin että se voi kuulua +etuhuoneeseen asti, -- sire, nimitys kaikkein kristillisin kuningas +ei ole vain tyhjä arvonimi... Se velvoittaa lämpimään innostukseen +uskonnon puolustamiseksi. Kirkon vanhimman pojan -- mikä myöskin on +teidän arvonimenne, sire, -- tulee aina olla valmiina puolustamaan +äitiänsä. + +-- Uhkaavatko saraseenit kirkkoa, paras herttua? -- kysyi Henrik. +Taikka haluaisitteko ehkä arvonimeä... Jerusalemin... kuningas? + +-- Sire, -- jatkoi herttua, -- se suuri väkijoukko, joka on seurannut +minua tänne, ei minua sillä tavoin kunnioittaisi, ellei olisi kysymys +minun lämpimästä harrastuksestani pyhän uskomme puolustamiseksi. Jo +ennen teidän majesteettinne nousemista valtaistuimelle oli minulla +kunnia puhua teidän majesteetillenne kaikkien hyvien katolilaisten +kesken perustettavasta liitosta. + +-- Niin, niin, -- puuttui Chicot puheeseen, -- minä muistan: liiga, +hitto vieköön, Henrik, Pyhän Bartholomeuksen liiga! Tosiaankin, +poikani, etkö olekin huonomuistinen, koskapa unohdat noin valoisan +aatteen! + +Herttua käännähti, nuo sanat kuultuaan, sivulle ja loi halveksivan +katseen Chicotiin aavistamatta, minkä vaikutuksen nuo sanat +olivat tehneet kuninkaaseen, jolla oli pää täynnään Morvilliersin +äskettäin ilmoittamia asioita. Anjoun herttua sensijaan oli +ihan hämmennyksissään. Hän pani sormensa huulilleen, tuijotti +Guisen herttuaan ja seisoi siinä kalpeana ja liikkumattomana kuin +marmoripatsas. + +Tällä kertaa ei kuningas huomannut tuota ruhtinasten keskeistä +salaista ymmärtämyksen merkkiä. Mutta Chicot kuiskasi hänelle: + +-- Katsoppa veljeäsi, Henrik! + +Henrik katsahti heti sinnepäin ja herttua tempasi yhtä äkisti +sormensa pois suultaan. Mutta se oli jo liian myöhäistä: Henrik oli +sen huomannut ja aavistanut sen merkityksen. + +-- Sire, -- jatkoi Guisen herttua, joka ihan selvästi oli huomannut +Chicotin kuiskauksen, vaikkei ollut kuullutkaan hänen sanojaan, -- +katolilaiset ovat tosiaankin nimittäneet tätä yhdistystä pyhäksi +liigaksi ja sen päätarkoitus on tukea valtaistuinta hugenotteja +vastaan. + +-- Mutta, -- jatkoi herttua, -- yhdistyksen perustaminen ei sinänsä +riitä. Sille on annettava myös jokin suunta. Maassa sellaisessa kuin +Ranskassa eivät monet miljoonat ihmiset liittoudu ilman kuninkaan +suostumusta. + +-- Monet miljoonat! -- huudahti Henrik koettamattakaan salata +hämmästystään, jota hyvällä syyllä saatettiin pitää kaunistumisen +merkkinä. + +-- Monet miljoonat ihmiset! -- toisti Chicot. -- Hm! Sepä on +tyytymättömien sievonen siemen, joka, jos sen, niinkuin on +otaksuttavaa, taitavat kädet istuttavat, tulee kantamaan kauniin +hedelmän. + +Tällä kertaa näytti herttuan kärsivällisyys olevan lopussa. Polkien +jalkaansa lattiaan sanoi hän: + +-- Minua kummastuttaa, sire, se että teidän majesteettinne suvaitsee +niin usein takerruttavan kiinni minun puheeseeni, kun minulla on +kunnia teidän majesteettinne kanssa keskustella näin tärkeistä +asioista. + +-- Monet miljoonat ihmiset! -- huudahti kuningas, jonka näytti +olevan vaikeata niellä sellainen lauma yhdellä kertaa, -- hm! Sepä +on katoliselle uskonnolle hyvin imartelevaa. Mutta kuinkahan paljo +minun valtakunnassani löytyy sitten protestantteja, jotka tuo mahtava +joukko tulee tuhoamaan. + +Herttua näytti ajattelevan. + +-- Neljä kappaletta, -- vastasi Chicot. + +Tämä uusi sukkeluus sai kuninkaan ystävät ääneensä nauramaan, +samalla kun Guisen herttua rypisti kulmiaan ja etuhuoneessa olevat +ylimykset kuuluvasti murahtelivat gascognelaisen rohkeudelle. +Kuningas käännähti hitaasti oveen päin, josta sorina kuului, ja +kun Henrikillä, silloin kun hän sitä tahtoi, oli hyvin helposti +käsitettävä katse, taukosi mutina. Sitten hän sanoi Guiselle: + +-- No, herttua, mitä te haluatte?... käykää asiaan! + +-- Minä toivon, sire... sillä kuninkaan kansansuosio on minulle ehkä +omaanikin rakkaampi... minä toivon teidän majesteettinne selvästi +osottavan, että teidän majesteettinne voittaa meidät kaikki muut +katolisen uskonnon harrastuksessaan niinkuin muissakin avuissaan +ja että teidän majesteettinne siten riistää tyytymättömiltä kaiken +aiheen uuden sodan alottamiseen. + +-- Ooh, jos on kysymys ainoastaan sodasta, serkkuni, -- virkkoi +Henrik, -- niin onhan minulla sotaväkeä, ja vieläpä teidän +komentonne alaista. Onhan minulla siinä leirissä, josta te +olette lähtenyt antamaan minulle näitä oivallisia neuvoja, lähes +kaksikymmentäviisituhatta miestä. + +-- Sire, kun minä puhun sodasta, täytynee minun selittää ajatukseni +tarkemmin. + +-- Selittäkää serkku. Te olette suuri sotapäällikkö ja voitte olla +vakuutettu siitä että minä varsin mielelläni kuulen mielipidettänne +sellaisissa kysymyksissä. + +-- Minä tahdoin sanoa, sire, että kuninkaiden nykyisin on käytävä +kahdenlaista sotaa: moraalista sotaa, jos niin on lupa sanoa, ja +poliittista: sotaa aatteita vastaan, ja sotaa ihmisiä vastaan. + +-- Helkkarin hyvin selitetty! -- tokasi Chicot. + +-- Vaiti, narri! -- kielsi kuningas. + +-- Ihmiset, -- jatkoi herttua, -- ovat näkyväisiä, käsin +kosketeltavia, kuolevaisia. Niiden kimppuun hyökätään ja ne +voitetaan. Ja kun ne on saatu voitetuksi, jätetään ne oikeuden +tuomittaviksi ja hirtetään, tai, mikä on vieläkin parempi... + +-- ... hirtetään ilman oikeuden tutkintoa ja tuomiota, se on sekä +sukkelampaa että kuninkaallisempaa, -- keskeytti Chicot. + +-- Mutta aatteet, sire -- jatkoi herttua, -- ne ovat vaikeammin +vangittavissa. Ne hiiviskelevät näkymättöminä ja esteittä. Varsinkin +piiloutuvat ne niiden silmiltä, jotka tahtoisivat ne perinjuurin +hävittää. Aatetta, sire, täytyy yöt päivät vartioida. Sillä se sama +aate, jota te eilen tuskin huomasittekaan, saattaa jo huomenna +olla teitä voimakkaampi. Aate, sire, on kuin kipinä, joka putoo +olkikasaan. Se vaatii mitä valppainta silmälläpitoa, ja senvuoksi, +sire, ovat miljoonat vartijat välttämättömiä. + +-- Kas vaan! Nyt ovat Ranskan neljän hugenotin asiat päin helvettiä! +-- huudahti Chicot. -- Minä surkuttelen niitä! + +-- Nyt minä, -- jatkoi herttua, -- tahtoisin ehdottaa, että teidän +majesteettinne nimittäisi johtajan tälle pyhälle liitolle. + +-- Oletteko jo puhunut loppuun, serkku? -- kysyi Henrik. + +-- Olen, sire, ja kiertelemättä, niinkuin teidän majesteettinne on +voinut huomata. + +-- No, -- virkkoi kuningas, -- mitäpä tästä ajattelette, hyvät herrat? + +Mitään vastaamatta otti Chicot muuatta leijonantaljaa hännästä, +retuutti taljan huoneen nurkkaan ja rupesi sen päälle pitkäkseen. + +-- Mitä sinä teet, Chicot? -- kysyi kuningas. + +-- Sire, -- vastasi Chicot, -- sanotaan, että uni on hyvä +neuvonantaja. Senvuoksi tahdon minä nukkua, sire. Ja aamulla, kun +pääni on levännyt, tahdon minä antaa vastauksen serkulleni Guiselle. + +Sen sanottuaan hän ojensi suoraksi siinä leijonantaljalla. Herttua +loi vihanvimmaisen katseen gascognelaiseen. Tämä taas siihen vastasi +kuorsaamalla. + +-- No niin, -- lausui herttua, -- mitä teidän majesteettinne +ajattelee asiasta? + +-- Minä ajattelen, että te nyt niinkuin ainakin, olette oikeassa, +serkkuni. Kutsukaa siis koolle liigalaisistanne etevimmät, saapukaa +huomenna heidän etunenässään minun eteeni, niin minä valitsen sen +miehen, joka parhaiten sopii uskonnon puolustajaksi. + +Anjoun herttua aikoi poistua muun hoviväen mukana. Sen huomattuaan +kuningas hänelle virkkoi: + +-- Jää tänne, veljeni. Minulla on sinulle jotain sanomista. + +Guisen herttua poistui seurueineen. Kohta sen jälkeen kuului +väkijoukkojen huutoa. Ne tervehtivät häntä Louvresta lähtiessään, +niinkuin olivat häntä tervehtineet hänen sinne saapuessaankin. Chicot +kuorsasi yhä, mutta me emme uskalla mennä vastuuseen siitä, nukkuiko +hän. + + + + +3. + +Castor ja Pollux. + + +Anjoun herttua, joka edellisen keskustelun aikana kaikista +muista, paitsi Chicotista ja Guisen herttuasta, oli näyttänyt +välinpitämättömältä, täytti ilman mitään epäilystä Henrikin +toivomuksen. + +-- Veljeni, -- sanoi kuningas, tultuaan vakuutetuksi siitä, ettei +muita syrjäisiä kuin Chicot ollut hänen virkahuoneessaan. -- +Tiedätkös mitä! Minä olen hyvin onnellinen ruhtinas. + +-- Sire, -- vastasi herttua, -- teidän majesteettinne onni, jos +teidän majesteettinne todellakin tuntee olevansa onnellinen, on vain +palkintoa siitä, mitä taivas on teille ansioistanne velkaa. + +Henrik katseli veljeänsä. + +-- Niin, hyvin onnellinen, -- jatkoi hän. -- Sillä kun itse en kykene +luomaan mitään suuria aatteita, niin syntyvät ne ystävien aivoissa. +Niinpä on esim. tosiaankin suuri aate sekin, jonka Guise serkkuni +juuri äsken tässä meille esitti. + +Herttua kumarsi myöntäen. + +Chicot tuijotti toisella silmällään, ikäänkuin ei olisi kuullut +hyvin, jos molemmat silmänsä olisivat olleet kiinni, ja ikäänkuin +hänen olisi tarvinnut nähdä kuninkaan kasvot ymmärtääkseen hyvin +hänen sanansa. + +-- Yhdistää saman lipun, -- jatkoi Henrik, -- kaikki katolilaiset ja +sillä tavoin huomaamatta asestaa koko Ranskanmaa, niin että minulla +aina on armeija valmiina marssimaan englantilaisia, alankomaalaisia +tai espanjalaisia vastaan, ilman että niillä on siitä aavistustakaan, +se, Frans, on todellakin mainio ajatus. + +-- Niin, eiköpäs olekin? -- puuttui Anjoun herttua puheeseen, +ihastuneena siitä, että hänen veljensä niin kokonaan oli omaksunut +Guisen herttuan mielipiteet. + +-- On. Ja minä myönnän olevani halukas runsaasti palkitsemaan niin +ihanan ehdotuksen tekijää. + +Chicot katsahti kummallakin silmällään, mutta ummisti ne taas heti. +Hän oli kuninkaan kasvoilta erottanut erään miltei huomaamattoman +hymyilyn, jonka vain hän saattoi älytä, hän, joka paremmin kuin +kukaan muu tunsi Henrikin, ja tämä hymyily selitti hänelle kaikki. + +-- Niin, -- jatkoi kuningas, -- minä toistan vieläkin kerran, että +sellainen ehdotus on palkinnon arvoinen, ja minä tulen tekemään +kaikkeni sen hyväksi, joka ehdotuksen on keksinyt. Frans! Onko Guisen +herttua todellakin tuon kauniin aatteen, tai oikeammin sanoen, tuon +kauniin teon luoja? Sillä onhan teko jo alettu, veljeni, vai kuinka? + +Anjoun herttua teki myöntävän liikkeen. + +-- Sen parempi, -- jatkoi kuningas. -- Minä sanoin olevani onnellinen +ruhtinas, mutta minun olisi pitänyt sanoa olevani liian onnellinen, +Frans, koskapa minun ystäväni eivät tuollaisia asioita ainoastaan +ajattele, vaan myöskin, tahtoessaan olla kuninkaalleen hyödyksi, +niitä itse panevat toimeen. Mutta vieläkin kerran kysyn minä sinulta, +rakas Frans, onko minun tosiaankin kiittäminen serkkuani Guiseä +tuosta verrattomasta aatteesta? + +-- Ei, sire. Lothringin kardinaali ajatteli sitä samaa jo +kaksikymmentä vuotta takaperin, ja ainoastaan Bartholomeuksen yö +on estänyt sen toimeenpanemista, s.o. tehnyt sen toistaiseksi +tarpeettomaksi. + +-- Ah, mikä vahinko, että Lothringin kardinaali on kuollut! Olisin +muuten nimittänyt hänet paaviksi Gregorius XIII:nen jälkeen, +sittenkun tämä kuolee. Mutta, -- jatkoi Henrik tuolla merkillisellä +hilpeydellä, mikä teki hänestä valtakuntansa etevimmän näyttelijän, +-- hänen veljenpoikansahan sen sijaan on perinyt tuon aatteen ja +tehnyt sen hedelmöittäväksi. Kaikeksi onnettomuudeksi en voi tehdä +hänestä paavia, mutta minäpä teen hänestä... Vaan miksipä sellaiseksi +minä enää voisinkaan hänet tehdä, jota hän ei jo entuudestaan ole? +Sanoppa minulle, Frans! + +-- Sire, -- vastasi Frans, veljensä sanoista kokonaan hämmentyneenä, +-- te tosiaankin liioittelette serkkunne ansioita. Tuo aate on, +niinkuin jo sanoin, ainoastaan perintöä. On sitäpaitsi olemassa vielä +toinenkin henkilö, joka on auttanut häntä tuon perinnön hyödyllisessä +käyttämisessä. + +-- Onko se hänen veljensä kardinaali, vai kuinka? + +-- On kyllä hänelläkin siinä jotain osaa, mutta häntä en kuitenkaan +tarkoittanut. + +-- Mayenne kaiketi? + +-- Ah, sire, -- virkkoi herttua, -- osotattepa hänelle tuolla +otaksumisellanne ansaitsemattoman suurta kunniaa. + +-- No, se on totta. Sillä miten olisikaan mahdollista luulla, että +jokin valtiollinen aate voisi syntyä moisen teurastajan aivoissa? +Mutta ketä minun sitten on kiittäminen siitä avusta, jota serkkuni +Guise on saanut? + +-- Minua, sire, -- vastasi herttua. + +-- Sinua! -- virkkoi Henrik, mitä suurinta kummastusta teeskennellen. + +Chicot katsahti taas toisella silmällään. Herttua kumarsi. + +-- Kuinka! -- sanoi Henrik. -- Kun minä näin koko maailman +haarniskoittuneen minua vastaan, kun papit saarnasivat +minun synneistäni, runoilijat ja satiirikot ivasivat minun +hullunkurisuuttani, oppineet ja valtiomiehet arvostelivat minun +virheitäni; kun ystäväni nauroivat minun voimattomuudelleni +ja asemani oli niin tukala, että minä laihduin ja hiukseni +harmaantuivat, niin sinussako, Frans, sillävälin kypseni semmoinen +aate? Sinussa, jota... minä sen myönnän, mutta ajattele, ihminen +on heikko ja kuninkaat sokeita... sinussa, jota en aina pitänyt +ystävänäni! Ah, Frans, kuinka minä olen rikkonut sinua vastaan! + +Ja valtavan mielenliikutuksen sytyttämänä, -- siltä ainakin näytti, +-- ojensi Henrik kätensä veljelleen. + +Chicot raotti toisen silmänsä luomia. + +-- Niin, jatkoi Henrik, -- se on mainio aate. Kun minä en enää +yleistä tyytymättömyyttä herättämättä voi säätää veroja enkä kutsua +uutta miehistöä aseisiin; kun minä en voi kävellä enkä seista, en +nukkua enkä valvoa naurua herättämättä, niin tuleepa silloin Guisen +herttua, tai oikeammin sinä, veljeni, esittämään keinon, joka yhdellä +kertaa hankkii minulle armeijan, rahat, ystävät ja levon. Mutta että +tuo lepo tulisi olemaan pysyväistä, Frans, siihen tarvitaan vain yksi +ainoa asia. + +-- Mikäpä sitten? + +-- Serkkuni puhui juuri siitä, että minun olisi asetettava johtaja +tämän suuren yrityksen etunenään. + +-- Niin hän puhui. + +-- Niinkuin helposti huomaat, Frans, ei tuollaiseksi johtajaksi sovi +ainoakaan minun suosikeistani. Ei ainoallakaan heistä ole sellaista +päätä eikä sellaista rohkeutta, jota siihen tarvitaan. Queles on +urhoollinen, mutta hänellä on liiaksi omissa rakkausseikkailuissaan +tekemistä. Maugiron on myös urhoollinen, mutta turhamainen eikä +ajattele mitään muuta kuin pukuansa. Schombergkin on urhoollinen, +mutta hänellä ei ole tarpeeksi järkeä, sen myöntävät hänen parhaat +ystävänsäkin. Urhoollinen on myöskin d'Epernon, mutta on suuri +kerskailija, johon en hetkeksikään voi luottaa. Niinkuin tiedät, +Frans, -- jatkoi Henrik yhä lisääntyvällä luottamuksella, -- on +kuninkaiden raskaimpia taakkoja alituinen teeskentelemisen pakko. +Niinpä onkin minulle lievennykseksi, kun minä, niinkuin nytkin, saan +puhua vilpittömän avomielisesti. Chicot raotti kumpaakin silmäänsä. + +-- Hyvä on, -- jatkoi Henrik, -- koska nyt kerran serkkuni Guise on +kypsyttänyt tuon ajatuksen, jonka kehittämisessä sinulla on ollut +niin suuri osasi, niin kaiketi hänen täytyy saada järjestää ajatus +käytäntöön. + +-- Mitä te sanotte, sire? -- huudahti Frans, levottomana huohottaen. + +-- Minä sanon, että sellaisen liikkeen etunenässä, jotta liike tulisi +oikein johdetuksi, täytyy olla jonkin suuren ruhtinaan. + +-- Mutta, sire, olkaa varovainen. + +-- Ruhtinaan, joka on samalla kertaa taitava sotapäällikkö ja taitava +neuvottelija. + +-- Varsinkin taitava neuvottelija, -- toisti herttua. + +-- No niin, Frans, eikö Guise kaikissa noissa suhteissa olisi tähän +luottamustoimeen sopiva? + +-- Veljeni, -- vastasi Frans, -- Guisen herttua on jo tarpeeksi +mahtava. + +-- On kyllä, mutta hänen mahtavuutensahan juuri muodostaakin minun +voimani. + +-- Guisen herttua johtaa armeijaa ja porvaristoa, Lothringin +kardinaali kirkkoa, Mayenne toimii molempain kätyrinä. Sire, te +kokootte liiaksi valtaa yhden ainoan suvun käsiin. + +-- Se on totta, Frans, -- myönsi Henrik. -- Sitäkin olen ajatellut. + +-- Jos Guiset edes olisivat ranskalaisia prinssejä, niin välipä +sillä. Olisihan edullista kartuttaa Ranskan kuningashuoneen arvoa. + +-- Kyllä. Mutta hepä ovatkin Lothringin prinssejä. + +-- Niin, -- huomautti Frans, -- ja he kuuluvat sukuun, joka aina on +kilpaillut meidän sukumme kanssa. + +-- Frans! -- huudahti Henrik. -- Enpä tosiaankaan luullut sinua +niin hyväksi valtiomieheksi! Niin, se mikä minua laihduttaa ja +mikä saa hiukseni harmaiksi, se on Lothringin suvun lakkaamaton +kohoaminen arvossa rinnan meidän sukumme kanssa. Katsos, Frans! +Ei kulu päivääkään, etteivät nämä Guiset, joilla, niinkuin juuri +äsken ihan oikein huomautit, on käsissään kaikki valtakunnan +valta... päivääkään ei kulu, etteivät joko herttua, kardinaali +taikka Mayenne rohkeudellaan tai oveluudellaan, väkivallalla eli +viekkaudella, riistäisi minulta jotakin osaa vallastani, jotain osaa +etuoikeuksistani, ilman että minä mahtaisin niille mitään. Ah, Frans, +jos me aikaisemmin olisimme saaneet tämän selityksen, jos olisin +tuntenut sydämesi ajatukset niinkuin tunnen ne nyt, olisi minulla +sinussa ollut tuki, olisin minä tähänastista paremmin kyennyt niitä +vastustamaan. Mutta nyt on liian myöhäistä. + +-- Mistä syystä? + +-- Koska siitä voisi syntyä riitaa, ja minua kaikkinainen riita +väsyttää. Senvuoksi minä nimitän hänet liigan päälliköksi. + +-- Siinä teet väärin, veljeni, -- sanoi Frans. + +-- Mutta kuka minun sitten pitäisi nimittää, Frans? Kuka ottaa tuon +vaarallisen paikan vastaan? Se näet on vaarallinen, sillä etkö +huomannut herttuan tarkoitusta? Hän tietysti halusi, että minä +tekisin hänestä päällikön, ja jos minä nyt siihen nimitän jonkin +toisen enkä häntä, niin saa tuo nimitetty hänestä verivihollisen. + +-- Nimitä sitten toinen tarpeeksi mahtava henkilö, niin ettei +hänellä, sinun oman voimasi tukemana, ole mitään pelättävää +Lothringin prinssien taholta. + +-- Voi hyvä veli, -- vastasi Henrik alakuloisesti, -- en tunne ketään +sellaisessa asemassa olevaa. + +-- Katselkaa ympärillenne, sire. + +-- No, entä sitten? En näe tässä ketään muita kuin sinut, veljeni, ja +Chicotin, te ainoat, joita voin pitää tosiystävinäni. + +-- Ah! -- huokasi herttua, -- etkö siis minua ymmärrä, veljeni? + +Henrik loi Anjoun herttuaan hämmästyneen katseen, ikäänkuin olisi +äkisti huntu hänen silmiltään pudonnut. + +-- Mitä! Olisiko se mahdollista? -- huudahti hän. + +Frans nyökäytti päätään. + +-- Mutta ei, -- puhui Henrik, -- sinä et voi siihen suostua, Frans. +Tehtävä on sinulle liian vaikea. Et voisi koskaan tutustautua +siihen, että porvarit tekisivät marssiharjoituksia edessäsi tahi +että kuuntelisit heidän pappiensa saarnoja. Tuskin tahtoisit olla +pyövelinäkään teurastuslaitokseksi ehkä muuttuvassa Parisissa. Siihen +tarvitaan kolmen miehen voimat, niinkuin Guiseillä on, ja oikeana +kätenä pitäisi olla joku Kaarle ja vasempana joku Ludvig. + +-- Totta kyllä, mutta siitä huolimatta, sire. + +-- Mutta, Frans, ethän sinä vastaakkaan minun kysymykseeni. +Mitä! Luuletko voivasi siihen kyetä? Luulisitko tulevasi toimeen +noiden pässinpäiden kanssa, joilla on kastrullit päässään kypärän +asemasta? Sinäkö, hovimme hienoin mies, alentuisit tavalliseksi +rahvaanmieheksi? Kautta jumalan, veljeni, vuodet meitä niin suuresti +muuttavat! + +En suostuisi tuohon oman itseni tähden, vaan yksinomaan teidän +tähtenne, sire. + +Hyvä, kunnon veljeni! -- virkkoi Henrik ja oli sormenpäällään +pyyhkäisevänään silmännurkastaan kyyneleen, jota siinä, -- ei +lainkaan ollut. + +-- Etkö siis olisi sitä vastaan, Henrik, -- sanoi Frans, -- jos minä +ottaisin sen tehtävän, jonka aioit antaa Guisen herttualle? + +-- Minäkö vastaan! -- huusi Henrik. -- En, en missään tapauksessa. +Se päinvastoin minua ilahuttaa. Siis sinäkin olit hitusen liigaa +ajatellut. Sitä parempi! Oli siis sinullakin siinä suuressa aatteessa +osasi. Osasiko vain? Ei, veljenosasi! Huomaanpa tosiaankin, että +ympäristölläni on todellisia neroja ja että minä itse olen suurin +aasi omassa valtakunnassani. + +-- Ooh, teidän majesteettinne laskee leikkiä! + +-- Minäkö! Taivas minua siitä varjelkoon! Asia on toki liian vakava. +Sanonpa suoraan, mitä ajattelen, Frans. Sinä autat minut varsin +tukalasta asemasta, etenkin kun en viime aikoina ole ollut oikein +terve. Mutta palatkaammepa nyt keskustelumme tärkeimpään puoleen... +Sitäpaitsi, kun tarvitsen ymmärrystä, voinko luottaa sinuun? +Nimittäisinkö siis minä sinut, kuten ehdotit, liigan päälliköksi, vai +kuinka? + +Frans hätkähti ilosta. + +-- Voi! -- huudahti hän, -- pitäisikö teidän majesteettinne minua +tuon luottamuksen arvoisena! + +-- Mitä puhut luottamuksesta, Frans! Kun kerran Guisen herttua ei +ole liigan etunenässä, niin ketä minun silloin tarvitsisi epäillä? +Itse liigaako? Olisikohan ehkä koko liiga minulle vaarallinen? Kerro, +paras Frans, kerro minulle kaikki! + +-- Ooh, -- sire! -- sammalsi herttua. + +-- Olenpas minä tuhma! -- jatkoi Henrik. -- Jos liiga olisi minun +viholliseni, ei minun veljeni haluaisi ryhtyä sen päälliköksi, +taikka, toisin sanoen, siitä hetkestä lähtien, jolloin minun veljeni +tuon liigan esimieheksi tulisi, ei minulla olisi mitään pelättävää. +Tämähän on täysin loogillista, eikä se, joka meille on järjen +antanut, ole viskannut kirvestään kaivoon. Minulla ei näin ollen +saata olla mitään epäilyksiä. Sitäpaitsi tunnen niin paljo kunnon +ranskalaisia, että tiedän voivani heidän kerallaan käydä taisteluun +vaikkapa juuri itse liigaa vastaan, jos se tuppautuisi kovin +lähenteleväksi. + +-- Totta se on, sire, -- vastasi herttua, -- sillä kuningashan on +aina kuningas. + +-- Mutta nytpäs juuri, -- virkkoi Henrik, -- pälkähti päähäni taas +uusi aate! Kummallista, että juuri näinä aikoina osun keksimään +paljokin sellaisia! + +-- Millainen aate, veljeni? -- kysyi herttua, käyden levottomaksi +syystä ettei hän vielä oikein osannut uskoa todeksi nimittämistään +liigan johtajaksi. + +-- Aatteleppas, että Guise serkkumme luultavasti on otaksunut +tulevansa siihen nimitetyksi! Hän varmastikin liigan päällikkyyttä +haluaa. + +-- Hänkö päällikkyyttä, sire? + +-- Tietysti. Hän tietenkin on ajatellut asiaa oman etunsa kannalta. +Sinä kaiketikin sanot häntä auttaneesi. Vaan pidäppä varasi, Frans! +Sitä miestä ei niin hevin kynitä! + +-- Ooh, sire!... + +-- Lyönpä vetoa, Frans, siitä että sillä miehellä on itsekkään +kunnianhimoisia aikeita. Hän tuntee minut kutakuinkin +välinpitämättömäksi. + +-- Tuntee kyllä, mutta samalla hetkellä, jolloin sinä hänelle tahtosi +ilmaiset, hän on valmis taipumaan. + +-- Tahi on olevinansa. Niinkuin jo sanoin: pidä varasi! Guise +serkullani on pitkälle ulottuva käsivarsi. Tekisippä mieleni +sanoa, että hänen molemmat kätensä ovat pitkät ja ettei kukaan muu +koko valtakunnassa, ei kuningaskaan, kykene ojentamaan kättään +niin kauvaksi kuin hän, sillä hän voi kurottaa toisella kädellään +Espanjaan, toisella Englantiin. + +-- Mutta jos nyt teidän majesteettinne, -- selitteli Frans, -- pitää +häntä niin kovin vaarallisena, niin on siinäkin yksi syy lisäksi +liigan päällikkyyden antamiseen minulle. Sillä tavoin hän joutuisi +teidän valtanne ja minun valtani väliin. Niin ollen saatettaisiin +hänet jo ensi petturuudestaan, mihin hänet syylliseksi huomattaisiin, +saattaa edesvastuuseen. + +Chicot nosti nyt päätään. + +-- Vaadi hänelle edesvastuuta, Frans! Semmoista oli helppo tehdä +Ludvig XI:nelle, joka oli mahtava ja rikas. Hän kyllä osasi järjestää +oikeusjuttuja ja laittaa mestauspölkkyjä. Mutta minulla ei ole varaa +ostaa edes sen vertaa mustaa samettia, jota sellaista tilaisuutta +varten tarvittaisiin. + +Tällöin loi Henrik herttuaan katseen sellaisen, jota ei voinut sietää. + +Chicot oli taas nukahtavinaan. + +Nyt tuli hetken vaitiolo. Kuningas sen ensiksi keskeytti. + +-- Kaikki asiat täytyy siis tarkoin punnita, paras Frans. Ei saa olla +mitään kansalaisten keskeisiä taisteluja eikä mitään riitojakaan +minun alamaisteni kesken! Minä olen Henrik "Rohkean" ja Katariina +"Ovelan" poika. Olen perinyt hiukkasen hyvän äitini oveluutta. Minä +nyt kutsutan luokseni Guisen herttuan ja annan hänelle niin monta +lupausta, että me kyllä kaikessa ystävyydessä tulemme sopimaan +asioista. + +-- Sire! -- huudahti Anjoun herttua. -- Minäkö siis saan +päällikkyyden, vai miten? + +-- Tietenkin. Se on suurin toivoni. Mutta en tahtoisi sen kuitenkaan +kovin suuresti loukkaavan serkkuani Guisen herttuaa. + +-- Olkaa levollinen, -- sanoi Anjoun herttua. -- Ellei mitään muuta +estettä ole olemassa, niin otan minä heti selvittääkseni asian +herttuan kanssa. + +Aiotko käydä vieraisilla hänen luonaan? Voi, mietippä, veljeni, sitä +että osotat käynnilläsi hänelle liian suurta kunniaa! + +-- En, sire, en hänen luokseen menekkään. Hän vartoo minua minun +omissa huoneissani. Kuninkaalla oli etuoikeus Guisen herttuan +ensimäiseen vieraissakäyntiin. Mutta minulla kaiketi on oikeus +toiseen. + +-- Ah, veljeni, -- virkkoi Henrik, -- arvaanpa jo, että sinä tällä +tavoin voimassapidät meidän etuoikeuksiamme, jotka minä väliin +heikkoudessani tulen unohtaneiksi! + +Herttua tarttui veljensä käteen sitä suudellakseen. + +-- Mitä sinä nyt teet, Frans? Ei, minun syleilyssäni, minun +sydämelläni on sinun oikea paikkasi! + +Ja nuo veljekset nyt useamman kerran syleilivät toisiaan, kunnes +viimein Anjoun herttua ikäänkuin väkisin oli riistäytyvinään irti +kuninkaan käsistä. Sitten hän, sydän ilosta sykyttäen, huoneesta +poistui. + +Kuningas puri vihasta hampaitaan ja riensi muutaman salakäytävän +kautta jonkinlaiseen tampuuriin, joka oli herttuan huoneitten +vieressä ja josta hän varsin hyvin saattoi kuulla sisäpuolella +tapahtuvan keskustelun. + +Helkatti sentään! -- murahti silmiään aukova Chicot ja nousi ylös. +-- Onpa noiden perhekohtausten näkeminen tosiaankin liikuttavaa! +Luulinpa jo tässä näkeväni Castorin ja Polluxin kohtauksen Olympon +ikimailla. + + + + +4. + +Kuuntelemalla kuullaan parhaiten. + + +Anjoun herttua tiesi vallan hyvin miltei kaikkien Louvren huoneitten +olevan sillä tavalla järjestetyn, että pieninkin puhelu saattoi +kuulua sille, joka kuunnella kerran tahtoi. Veljensä osottaman +ystävyyden sokaisemana hän kuitenkin sen seikan unohti, taikka sitten +ei pannut siihen mitään huomiota. + +Henrik III ehti "tähystyshuoneeseensa" samalla hetkellä, jolloin +hänen veljensä meni omaan huoneistoonsa. Kuningas sai kuulla +jok'ainoan sanan herttuoiden keskustelusta. + +-- Hyvääkö kuuluu, armollinen herra? -- kysäsi Guisen herttua +innokkaana. + +-- Kuuluu kyllä, herttua. Nyt olen tullut tänne. + +-- Teidän korkeutenne on harvinaisen kalpea. + +-- Ihanko huomattavasti? -- kysyi herttua levottomana. + +-- Jotakuinkin. Varsinkin minun nähdäkseni. + +-- Kuningas ei kuitenkaan mitään huomannut. + +-- Ei kait. Sitä en minäkään usko. Hänen majesteettinsa viivytteli +teitä luonaan kaiketikin puhellakseen minun ehdotuksestani? + +-- Aivan niin, herttua. + +Nyt syntyi hetkisen kiusottava äänettömyys, minkä merkityksen Henrik +kyllä oivalsi. + +-- Mitäpä hänen majesteettinsa siitä asiasta virkkoi? -- kysyi Guisen +herttua. + +-- Kuningas sen suuremmoisen aatteen kyllä hyväksyy, mutta hän pelkää +näkevänsä yrityksen etunenässä teidän laistanne vaarallista miestä. + +-- No, mutta jokohan aikeemme sitten epäonnistuu? + +-- Sitäpä pahoin pelkään, paras herttua. Liiga näyttää toimintaansa +tukehtuneen. + +-- Ah! -- huokaili herttua, -- täytyisikö nyt lopettaa, ennenkuin +edes oikein on alkuunkaan päästy? + +-- Ne kumpikin kuulostavat olevan yhtä ovelia, -- kuiskattiin äkkiä +Henrikin korvaan. Henrik käännähti katsomaan taakseen ja huomasi, +että siinä seisoikin Chicot. + +-- Vai olet sinä, lurjus, hiiviskellyt minun perässäni! -- suhahti +kuningas. + +-- Pidäppä suusi kiinni, poikani, sillä muuten häiritset minua +kuulemasta heidän keskusteluaan. + +Kuningas vain kohautti olkapäitään. Mutta kun Chicot oli ainoa +ihmisolento, johon kuningas täysin voi luottaa, jäi hänkin puolestaan +kuuntelemaan. + +Guisen herttua otti nyt sananvuoron. + +-- Armollinen herra, -- sanoi hän, -- siinä tapauksessa olisi +mielestäni ollut parasta, että kuningas heti olisi antanut kieltävän +vastauksen. Mahtaisikohan ehkä pitää minun valtaani jollain tavoin +liian suurena? + +-- Sitäpä melkein luulen, -- vastasi herttua epäröiden. + +-- Hän siis tekisi tyhjäksi koko asian? + +-- Siltä tuntuu, -- jatkoi Anjoun herttua, -- ja koska kerran te +olette pannut asian alulle, niin olen minä katsonut asiakseni teitä +kaikin tavoin tukea, niinkuin olen tehnytkin. + +-- Millä tavoin, armollinen herra? + +-- Nähkääs, kuningas on antanut minulle vallan pitää liiga pystyssä +tahi -- hajottaa se. + +-- Kuinka se kävisi laatuun? -- kysyi Guisen herttua, silmät +levottomina tulta iskien. + +-- Oivallatte kaiketi, että sellainen asia aina riippuu mahtavimpain +miesten suostumuksesta. Ajatelkaas, jospa hän Guisen herttuan sijasta +nimittäisikin yrityksen päämieheksi Anjoun herttuan? + +-- Haa! -- huudahti Guisen herttua, voimatta tuosta huudahduksestaan +pidättäytyä, veren kohotessa hänen kasvoilleen. + +-- Mainiota! -- irvisteli Chicot. -- Nyt alkavat koirat tapella +luukapulasta! + +Mutta sekä Chicotin että asioista verrattain tietämättömän +kuninkaan suureksi hämmästykseksi virkkoikin Guisen herttua varsin +rauhallisella, miltei iloisella äänellä: + +-- Olettepa ovela valtiomies, armollinen herra, jos kerran olette +saanut asiat niin järjestetyiksi. + +-- Niin olen tehnyt, -- vastasi herttua. -- Tilaisuus mainiosti sopi, +ja minä käytin sitä hyväkseni. Kuitenkaan ei vielä, paras ystävä, +mitään ole ratkaistu, enkä minä puolestani ole tahtonut tehdä mitään, +ennenkuin olen saanut puhutella teitä, koska kerran itsekään en vielä +tiedä, mitä tästä kaikesta lopuksi tulee. + +-- Hyvä on! En tahdo sanoa teille, armollinen herra, mitä tästä +ehkä lopuksi tulee, sillä sen tietää vain jumala, mutta ainoastaan +huomauttaa siitä, missä määrin asia voisi meitä hyödyttää. Liiga +on valtakunnan toinen armeija. Koska siis minä johdan varsinaista +armeijaa ja kun veljeni kardinaali johtaa kirkkoa, ei kukaan voi +meitä vastustaa, niin kauvan kuin toimimme yksissä. + +-- On kuitenkin huomioonotettava muuan seikka, -- huomautti Anjoun +herttua, -- se nimittäin, että minä olen lähin kruununperillinen. + +-- Ahaa! -- kuiskasi Henrik. + +-- Mutta te, armollinen herra, muistanette sen, että niin lähellä +kruunua kuin olettekin, tulee teidän ottaa kaikki mahdollisuudet +huomioon. + +-- Voi, hyvä herttua, minä olen jo tuhansia kertoja kieltäytynyt +kunniasta. + +-- Teillä on tekemistä ensinnäkin Navarran kuninkaan kanssa. + +-- Äh! Hänestä minä viis välitän. Hän ei ajattele mitään muuta kuin +rakkausseikkailujaan. + +-- Se on erehdys, teidän korkeutenne. Hän on köyhä, laiha ja +nälkiintynyt. Hän on niiden kesyttömien kissojen kaltainen, jotka +rotan hajun tuntiessaan saattavat koko yön vaania kellarinluukulla, +samalla kun lihavat kotikissat eivät viitsi vaivata samettikäpäliään +saaliin vuoksi. Navarran kuningas vaanii teitä. Hän ei jätä teitä +eikä veljeänne näkyvistään. Hän tavottelee teidän kruunuanne. +Kohtaisippa vaan jokin onnettomuus hallitsijaa, niin saisipahan +nähdä, miten jäntevät lihakset sillä kissalla on, ja miten hän +yhdellä ainoalla harppauksella rientäisi Pausta Parisiin antaakseen +teidän tuntea kynsiään. + +-- Hallitsijaako kohtaisi onnettomuus? -- toisti Frans hitaasti ja +katseli kysyväisesti Guisen herttuaa. + +-- Ahaa! -- virkkoi Chicot. -- Kuuleppa tarkoin, Henrik! Tuo Guise +sanoo tahi tulee pian sanomaan varsin opettavaisia asioita, jotka +minä kehotan sinun tarkoin mieleesi painamaan. + +-- Kyllä, armollinen herra, -- toisti Guisen herttua, -- +onnettomuuspa niinkin! Sellaiset eivät teidän perheessänne ole +harvinaisuuksia, sen tiedätte yhtä hyvin kuin minäkin, ehkäpä +paremminkin. Voihan ruhtinas tänään olla ihan terve, ja jo huomenna +saattaa hänessä olla näivetystauti. Jokin toinen saattaa luulla +elävänsä vielä vuosikausia, vaikkei hänellä enää olisi montakaan +tuntia armonaikaa. + +-- Kuuletko, Henrik, kuuletko! -- kuiskasi Chicot tarttuen kuninkaan +vapisevaan ja kylmään käteen. + +-- Se on kyllä totta, -- lausui Anjoun herttua niin kumealla äänellä, +että kuninkaan ja Chicotin täytyi terästää tarkkaavaisuuttaan. -- +Totta on, että minun sukuni prinssit näyttävät syntyvän onnettomain +tähtien alla. Mutta onhan veljeni Henrik, jumalan kiitos, terve ja +hyvissä voimissa. Hän on aikoinaan kestänyt sodankin vaivat eikä +ole niihin menehtynyt. Mutta sitäkin suuremmalla syyllä saattaa hän +nyt ajatella tulevaisuuttaan, kun hänen elämänsä on vain pelkkää +ilonpitoa, minkä hän kestää yhtä hyvin kuin aikaisemmat vaivansakin. + +-- Kyllä niinkin. Mutta muistakaapa, armollinen herra, muuan +asia. Ne huvitukset nimittäin, joita Ranskan kuningas harrastaa, +eivät aina ole vaarattomia. Niinpä esim. teidän isännekin, Henrik +II, joka onnellisesti oli sodan vaarat välttänyt, joutui lopulta +samojen huvitusten uhriksi, joista te nyt puhutte. Montgommeryn +keihäs oli kyllä ase ja tehoton haarniskaa, mutta ei silmää +vastaan. Siitäpä kuningas Henrik II surmansa saikin. Mitä tulee +teidän autuaastikuolleeseen veljeenne Frans II:een, niin on teidän +myöntäminen, armollinen herra, ettei korvavammaan panna paljo painoa, +mutta sepä se juuri aiheutti kuoleman. Olen vielä useamman kerran +kuullut sanottavan, että tuon tappavan taudin Frans II:n korvaan oli +saattanut sellainen olio, jota aivan väärin nimitettiin sattumaksi, +koska sillä oli hyvin tunnettu nimi. + +-- Herttua! -- mutisi Frans punastuen. + +-- Kas niin, armollinen herra, jatkoi herttua, -- jo jonkun +aikaa on kuninkuus ollut onnettomuudeksi. Muistelkaapa Bourbonin +Antonia. Epäilemättä hänen kuningasnimensä aiheutti pyssynluodin +hänen olkapäähänsä, pikku tapaturma, josta ei kenenkään muun olisi +tarvinnut kuolla, mutta jonka johdosta hän kuitenkin kuoli. Ajatelkaa +vielä Johanna d'Albretia, bearnilaisen äitiä, joka kuoli nenästään, +haisteltuaan eräitä hajuvedellä pirskoitettuja hansikkaita. Se +onnettomuus tuli odottamatta ja kummastutti kaikkia, etenkin kun +juuri silloin tiedettiin eräitten henkilöitten kärkkäästi toivovan +hänen kuolemistaan. Ettekö myönnä, armollinen herra, että tämä +kuolemantapaus teitä kovin hämmästytti? + +Vastaukseksi rypisti herttua vain kulmiaan, mikä antoi hänen +kavalalle katseelleen vieläkin kolkomman leiman. + +-- Ja ansatseepa vielä mainitsemista myöskin Kaarle IX:nen +onnettomuus. Hän ei kuollut korvastaan, ei silmästään, ei +olkapäästään eikä nenästään. Hänen kohtalonsa ratkaisi suu: on näet +vaarallista lukea metsästystä käsitteleviä kirjoja, joiden lehdet +ovat niin toisiinsa kiinni liimautuneet että alituiseen täytyy +kostuttaa sormiaan huulillaan. Vanhat kirjanlehdet turmelevat syljen, +eikä kukaan ihminen, ei kuningaskaan, voi elää kauvan kun sylki on +pilaantunutta. + +-- Herttua! Herttua! -- huudahti prinssi. -- Luulenpa, että teitä +huvittaa sepitellä rikosjuttuja. + +-- Rikosjuttuja! Kuka tässä puhuu rikoksista. Minä mainitsen vain +onnettomuustapauksia. Ettekö ymmärrä? Eihän ole muusta koskaan ollut +kysymyskään, ja eikö Kaarle IX:llekin metsästysretkellä sattunut +tapaus ollut pelkkä tapaturma? Tarkoitan tuota metsästysretkeä, +jolloin te jalomielisesti aioitte ampua veljenne päälle hyökkäävän +villisian, ammuittekin, pikaisesti tähdätessänne villisikaa, kokonaan +toista. Tämä pyssynlaukaus, armollinen herra, todistaa enemmän +kuin mikään muu, miten helposti voi joutua onnettomuuden uhriksi. +Hovissa tuntee jokainen teidän taitavuutenne, armollinen herra. Te +ette ammu koskaan harhaan, ja kaiketi te itsekin kovin hämmästyitte +huomatessanne sillä kertaa ampuneenne ohi maalin. + +-- Mutta, -- sanoi Anjoun herttua, koettaen tyyntyä, -- mitä etua +minulle saattoi ollakaan veljeni, kuninkaan, kuolemasta, kun Kaarle +IX:nen seuraajaksi tulisi Henrik III? + +-- Odottakaahan vähän, armollinen herra! Oli jo olemassa muuan +vapaa kruunu, Puolan. Kaarle IX:nen kuoleman kautta tuli toinenkin +vapaaksi, nimittäin Ranskan. On luonnollista, että vanhin veljenne +arvelematta olisi valinnut Ranskan. Mutta ei Puolaakaan ollut +halveksiminen. Olittehan te sitäpaitsi tullut askelta lähemmäksi, ja +siis oli tapaturma teille eduksi. Henrik III palasi tosin Varsovasta +kymmenen päivän kuluessa. Miksikä ette te, jos uusi onnettomuus olisi +sattunut, olisi voinut menetellä samoin kuin Henrik III? + +Henrik III katsahti Chicotiin, ja tämä taas vuorostaan kuninkaaseen, +mutta hänen katseessaan ei nyt ollutkaan narrin tavallista ilveilevää +ilmettä, vaan hellän osanottavaisuuden sävy, mikä kuitenkin pian +haihtui hänen kasvoistaan. + +-- Minkä johtopäätöksen teette, herttua? -- kysyi prinssi, +keskeyttäen tahi pikemminkin tahtoen tehdä lopun tästä keskustelusta, +jossa Guisen herttuan tyytymättömyys niin selvästi ilmeni. + +-- Teen sen johtopäätöksen, armollinen herra, että, kuten äsken +sanoimme, jokaisella kuninkaalla on oma tapaturmansa. Siis olette te +Henrik III:nen välttämätön onnettomuus, varsinkin jos teistä tulee +liigan johtaja, sillä olla liigan päällikkönä on melkein samaa kuin +olla kuninkaan kuninkaana, lukuunottamatta sitä, että te liigan päänä +pystytte torjumaan myöskin omaa, pian tapahtuvaa hallitustanne ehkä +uhkaavan vaaran: tarkoitan bearnilaista. + +-- Pian tapahtuvaa! Kuuletko? -- kuiskasi Henrik III. + +-- Tietysti kuulen, -- vastasi Chicot. + +-- Niin ollen... -- jatkoi Guisen herttua. + +-- Niin ollen, -- puuttui Anjoun herttua puheeseen, -- otan minä +toimen vastaan. Eikö se ole teidänkin tarkoituksenne? + +-- Kuinka saatattekaan sitä epäillä? -- virkkoi Lothringin prinssi. +-- Minä kehotan teitä siihen. + +-- Entäpä te? + +-- Ooh, olkaa huoletta! Jo eilisaamusta asti on minun väkeni ollut +liikkeellä, ja tänä iltana on Parisissa jotain omituista katseltavana. + +-- Mitähän ne sitten tänä iltana aikovat saada toimeen Parisissa? -- +kysyi Henrik. + +Oletpa sinä typerä, poikani! Tänä iltanahan liiga julkisesti +allekirjoitetaan, ymmärräthän. Sillä sitähän on jo kauvan salassa +valmistettu. He vain vartoovat sinun suostumustasi. Sen sinä annoit +tänä aamuna, ja illalla tapahtuu allekirjoittaminen. Saamari vieköön, +Henrik, näethän, että onnettomuutesi... sillä sinullahan on niitä +kaksi... että nuo onnettomuutesi, kumpikin herttua, eivät anna ajan +kulua hukkaan. + +-- Hyvä, -- sanoi Anjoun herttua. -- Tapaamme siis toisemme illalla, +herttua. + +-- Niin, me tapaamme illalla, -- toisti Henrik. + +-- Mitä! -- huomautti Chicot. -- Aiotko uskaltaa kuljeksia +pääkaupunkisi kaduilla tänä iltana, Henrik? + +-- Tietystikin. + +-- Mutta varo tapaturmia, Henrik. + +-- Ooh, ole huoletta! Kyllä minä varustan riittävästi vartijoita. Ja +voithan sinä sitäpaitsi tulla minun mukaani. + +-- Mitäs nyt? Sinä pidät minua hugenottina, poikani. Ei, kiitos. Minä +olen hyvä katolilainen, minä, ja varsin mielelläni kirjoittaudun +liigaan ja vaikkapa kymmenen kertaa, jos niin tarvitaan. + +Herttuoiden ääntä ei enää kuulunut. Keskustelu oli lopussa. + +-- Vielä yksi sana, -- virkkoi kuningas, pidättäen Chicotin, joka +aikoi mennä tiehensä, -- mitä sinä tästä kaikesta ajattelet? + +-- Minä ajattelen, ettei kukaan teidän edeltäjistänne tuntenut +onnettomuuttaan. Teillä, herra Henrik, on siis heihin nähden suuri +etu. Sillä, saakeli soikoon, tunnettehan te veljenne, vai kuinka, +sire? + +-- Tunnen, -- vastasi Henrik. -- Sen tulee hän, kautta jumalan, ennen +pitkää saamaan kokea? + + + + +5. + +Liigan allekirjottaminen. + + +Saman päivän iltana antoi Guisen herttua pääkaupungin asukkaiden +kirjoittautua jäseniksi liigaan. + +Suunnattomat väkijoukot riensivät kirkkoihin. Heidän eleensä olivat +samalla sekä iloisia että uhkaavia, varsinkin heidän kulkiessaan +eräitten sotaväenosastojen ohitse. Tuo käytös, samoinkuin heidän +huutonsa, vihellyksensä ja uhkauksensa olisivat saattaneet +Morvilliersin levottomaksi, ellei tämä virkamies varsin hyvästi +olisi tuntenut hyviä parisilaisiansa, jotka tosin ovat ivallisia ja +pisteliäitä, mutta jotka kuitenkin omasta alotteestaan eivät tee +mitään pahaa, varsinkaan, ellei jokin ilkimys heitä siihen yllytä tai +ellei jokin varomaton vastustaja heitä siihen vaadi. + +Näkyi kuitenkin väliin yksi ja toinen joukkue, jossa ruostuneita +miekkoja hieman tupestaan kohotettiin. Varsinkin silloin, kun he +kulkivat sellaisten talojen ohi, joissa jokin hugenotti asui. Silloin +he huusivat: Pyhä Bartolomeus! Roviolle kerettiläiset! + +Näitten huutojen vuoksi ilmestyi ikkunaan jokin vanha palvelija tai +pappi, ja portit ja ovet visusti suljettiin. Ylpeinä siitä, että +olivat saaneet säikäytetyksi itseään aremman pelkurin, riensivät +porvarit voittokulkuaan jatkamaan. + +Etenkin l'Arbre Secin kadulla oli tungos hirveä. Väkijoukko koetti +meluten tunkeutua erään kirkkaasti valaisevan lyhdyn luo. Se riippui +muutamassa kyltissä, jonka lukijamme ehkä tuntevat, kun mainitsemme, +että kyltti kuvasi kanaa sinisellä pohjalla ja että siihen alle oli +kirjoitettu: Kaunis tähti. + +Talon kynnyksellä seisoi muuan mies, ruudukas pumpulilakki päässään. +Toisessa kädessään hän piteli paljastettua miekkaa ja toisessa +heilutteli jo puolittain täytettyjä paperilappuja ja huusi lakkaamatta: + +-- Tulkaa, tulkaa tänne, urhokkaat katolilaiset! Käykää sisälle +"Kauniin tähden" ravintolaan, sillä täällä tapaatte hyvää viiniä ja +iloisia kasvoja! Tulkaa! Tänä yönä tullaan hyvät seulomaan erilleen +pahoista. Huomisaamuna voidaan vehnä erottaa akanoista. Tulkaa, hyvät +herrat! Te, jotka osaatte kirjoittaa, tulkaa kirjoittamaan! Ja te, +jotka ette taida kirjoitusta, tulkaa tekin ja antakaa nimenne joko +minun, mestari La Hurièren, taikka avustajani herra Croquentinin +kirjoitettavaksi. + +Herra Croquentin, nuori nulikka valkea mekko yllään ja vyössään +puukko sekä kirjoitusneuvot, merkitsi tosiaankin jo edeltäpäin ylös +naapurien nimiä ja ensimäiseksi niistä isäntänsä, mestari La Hurièren. + +-- Eläköön messu, hyvät ystävät! -- kirkui täyttä kurkkua "Kauniin +tähden" ravintolan isäntä. -- Eläköön pyhä uskonto, eläköön messu, +vuuh! + +Hän oli tällöin hengenahdistukseen ja väsymykseen tukehtua, sillä +tuota hänen innostustaan oli kestänyt jo kello neljästä lähtien +iltapäivällä. + +Seuraus siitä oli se, että monet, saman innostuksen elähyttäminä, +itse piirsivät nimensä La Hurièren listaan, jos vaan taisivat +kirjoittaa, ja elleivät tainneet, jättivät sen Croquentinin +tehtäväksi. + +Asia oli La Hurièrelle sitäkin mieluisampi, kun +Sanit-Germrin-l'Auxerroisin kirkko oli siinä ihan lähellä ja se +olisi voinut viedä häneltä kunnian käsistään. Mutta onneksi oli +uskovaisia tähän aikaan lukuisasti. Ja tosiaan vahingoittamatta +riitti kumpaankin paikkaan tarpeeksi väkeä. Ne, jotka eivät päässeet +tunkeutumaan kirkkoon kirjoittamaan nimeään pääalttarilla, kokivat +hiipiä sen tiskin ääreen, jonka takana La Hurière sihteerintehtäviään +hoiti. Ja ne, joiden ei onnistunut päästä La Hurièren luo, toivoivat +läheisessä kirkossa onnistuvansa paremmin. + +Kun La Hurièren ja Croquentinin listat tulivat täyteen merkityiksi, +haetutti ensinmainittu viipymättä kaksi uutta lisäksi. Hän oli ylen +ylpeä menestyksestään, joka tulisi korottamaan häntä Guisen herttuan +ajatuksissa ja ehkä hankkisi hänelle sen korkean paikan, jota hän +niin kauvan oli tavotellut. + +Nyt näkyi muuan suurikasvuinen mies tunkeutuvan väkijoukon läpi. +Tyrkkien ja potkien raivasi hän tietään ja onnistui viimeinkin +pääsemään Croquentinin luo. Hän otti kynän erään kelpo porvarin +kädestä ja kirjoitti muutamalle ihan uudelle sivulle nimensä tuuman +korkuisilla kirjaimilla ja mitä konstikkaimpia koukeroita tehden. +Sen tehtyään jätti hän arvokkain katsein kynän takanaan seisovalle +henkilölle. + +-- Chicot! -- luki seuraava kirjoittaja. -- Osasipa se pirun herra +kirjoittaa koreasti! + +Chicot, sillä se oli hän, ei ollut tahtonut lähteä Henrik III:nen +seuraan, vaan kierteli ympäri kaupunkia omaa nimeään merkitsemässä. +Kirjoitettuaan nimensä Croquentinin listaan, riensi hän heti +mestari La Hurièren luo, joka eräänlaisella katseella oli katsellut +avustajansa listalla olevaa komeata nimikirjoitusta. Hän siis otti +Chicotin vastaan, ellei aivan avoimin sylin, niin kuitenkin ojentaen +hänelle listan. Saatuaan kynän eräältä villakauppiaalta kirjoitti hän +nimensä toistamiseen ja yhä suuremmin koukeroin. Senjälkeen kysyi hän +La Hurièrelta, eikö tällä ollut vielä kolmattakin listaa. + +La Hurière ei ymmärtänyt pilaa eikä hänen kanssaan ollut +leikittelemistä. Hän mutisi jotain kerettiläisistä ja Chicot taas +jotakin kuppilakauppiaista. La Hurière laski listan kädestään +tarttuakseen miekkaansa. Chicotkin jätti kynänsä vetääkseen +miekkansa esiin. Kohtaus olisi kaiketikin päättynyt eräisiin +miekaniskuihin, jolloin "Kauniin tähden" isäntä hyvinkin pian olisi +saanut tarpeekseen, ellei Chicot samassa olisi tuntenut, että joku +nykäsi häntä käsivarresta. Se oli kuningas. Hän oli pukeutunut +yksinkertaiseksi porvariksi ja hänen seurassaan olivat Quélus ja +Maugiron, hekin valepuvussa ja aseinaan, paitsi miekkoja, kullakin +pyssynsä. + +-- No, no, -- virkkoi kuningas. -- Mitä on tekeillä? Hyvät +katolilaisetko ilmi riidassa? Onpa se, kautta jumalan, huonoa +esimerkkiä! + +-- Jalo herra, -- sanoi Chicot, ollen olevinaan tuntematta +kuningasta, -- kirotkaa sitä, joka on väärässä. Tässä on muuan +lurjus, joka huutaa ohikulkijoille, että he tulisivat kirjoittamaan +nimensä hänen listoilleen, ja kun on kirjoitettu, kirkuu hän yhä +enemmän. + +La Hurièren huomio kääntyi nyt uusien innokkaiden katolilaisten +saapumiseen, ja hän joutui pian tunkeutuvan väkijoukon vuoksi +erilleen kuninkaasta ja Chicotista, jotka nyt olivat nousseet +vastapäätä olevalle rapulle. + +-- Kylläpä uskonnon asialla on tänä iltana harrastusta minun hyvän +kaupunkini kaduilla! -- virkahti Henrik. + +-- On, sire. Mutta se on kerettiläisille vaarallista, ja teidän +majesteettinnehan tietää, että teitäkin pidetään sellaisena. +Katsokaahan vain tuonne vasemmalle! + +-- Ahaa! Mayennen leveä suu ja kardinaalin terävä kärsä. + +-- Vaiti, sire! Silloin on hyvät valtit käsissä, kun tietää +vihollistensa olinpaikan ja kun viholliset eivät tiedä, missä me +olemme. + +-- Luuletko sitten, että minun pitäisi jotain pelätä? + +-- Voi, hyvä jumala, eihän tuollaisessa väentungoksessa voi mennä +vastuuseen mistään! Jollakin saattaa olla taskussaan veitsi, joka +huomaamatta pistetään naapurin vatsaan, tietämättä edes oikein +syytäkään, ja naapuri heittää tuossa tuokiossa henkensä. Menkäämme +siis jollekin toiselle taholle, sire. + +-- Onkohan kukaan minua nähnyt? + +-- Sitä en luule, mutta teidät ehdottomasti huomataan, jos jäätte +tänne vähänkin pitemmäksi aikaa. + +-- Eläköön messu, eläköön messu! -- huusi nyt ihmisvirta, joka +tulvaili avonaisilta paikoilta yli äyräittensä kohoavan virran lailla +l'Arbre Secin kadulle. + +-- Eläköön Guisen herttua, eläköön kardinaali, eläköön Mayennen +herttua! -- huusi La Hurièren portin edustalle kerääntynyt +väkijoukko, tunnettuaan Lothringin prinssit. + +-- Hohoo! Mitä nuo huutavat? -- pääsi Henrik III:lta, ja hän +rypisteli kulmiaan. + +-- Se on huutoa, josta käy selväksi, että kunkin on pysyttävä +paikallaan: Guisen herttuan kadulla ja meidän Louvressa. Lähtekää +takaisin Louvreen, sire. + +-- Tuletteko mukaan? + +-- En. Sinä et enää tarvitse minun seuraani, poikani. Onhan sinulla +tavallinen henkivartiostosi. Eteenpäin, Quélus, eteenpäin, Maugiron! +Mutta minä tahdon nähdä näytelmän loppuun. Minusta se on harvinainen, +vieläpä hauskakin. + +-- Mihin sinä sitten menet? + +-- Minä menen merkitsemään nimeni muihin listoihin, sillä tahdonpa, +että huomenna sadottain nimikirjoituksiani näytellään Parisin +kaduilla. Me olemme nyt sataman luona, poikani. Hyvää yötä nyt! +Mene sinä oikealle, minä menen vasemmalle. Kullakin on omat tiensä. +Riennänpä Saint-Mery'yn kuulemaan kuuluisan papin puhetta. + +-- Mitä hälinää tuo on? -- virkkoi äkisti kuningas. -- Miksi ne noin +juoksevat Pont-neufiin päin? + +Chicot nousi varpailleen, mutta ei voinut erottaa muuta kuin +kirkuvan ja toisiaan tyrkkivän väkijoukon, joka näytti kantavan +jotain juhlasaatossa. Mutta äkkiä jakaantui joukko Lavandièresin +kadun edessä oikealle ja vasemmalle puolelle, niin että joukon +kunnianosoituksen esine tuli näkyviin. Se oli kirkuvalla aasilla +ratsastava munkki ja kansanvirta kuljetti sitä siihen paikkaan, missä +kuningas seisoi. + +-- Ohoo! -- pääsi Chicotilta, nähtyään miehen ja elukan. -- Sanoin +äsken meneväni kuulemaan kuuluisaa saarnamiestä Saint-Meryhyn. Nyt en +tarvitsekaan mennä niin kauvas. Kuunnelkaapas nyt hiukan. + +-- Saarnaaja aasin selässä! -- virkkoi Quélus. + +-- Miksikä ei poikani? + +-- Kumpiko noista on pappi? -- kysyi Henrik. -- Nehän puhuvat +kumpikin samalla kertaa. + +-- Alimainen on kaunopuheisempi, -- vastasi Chicot, -- mutta ylempänä +oleva puhuu paremmin ranskankieltä. Kuulehan, Henrik, kuulehan! + +-- Hiljaa! -- huudettiin joka puolelta. -- Hiljaa! Kaikki olivat +ääneti. Keräännyttiin piiriin munkin ja aasin ympärille, ja munkki +alotti puheensa. + +-- Hyvät veljet, -- sanoi hän, -- Parisi on jalo kaupunki. Parisi on +Ranskan kuningaskunnan ylpeys, ja parisilaiset ovat sukkelata väkeä, +niinkuin laulussa sanotaan. + +Munkki alkoi nyt täyttä kurkkua laulaa: + + Parisilainen, ystäväni, + se pirultakin voiton vie. + +Tätä laulua kuullessaan alkoi aasi niin äänekkäästi ja itsepäisesti +säestää, että se keskeytti ratsastajan, ja väkijoukko rämähti +nauramaan. + +-- Ole vaiti, Panurge, ole vaiti! ärjyi munkki. -- Sinä saat +puhua myöhemmin, anna minun nyt ensin puhua. Hyvät veljet, jatkoi +saarnamies, -- maa on murheenlaakso, jossa ihmisen useimmiten täytyy +virvoittautua kyyneleillään. + +-- Hänhän on juovuksissa! -- virkkoi kuningas. + +-- Minä, joka teille puhun, -- jatkoi munkki, -- minä palaan +maanpaosta, niinkuin muinoin heprealaiset Babelin vankeudesta, ja +Panurge ja minä elämme nyt vain almuista ja kieltäymyksistä. + +-- Kuka on Panurge? -- kysyi kuningas. + +-- Luultavasti hänen luostarinsa esimies, -- vastasi Chicot. -- Mutta +vaiti, kuunnelkaamme häntä. Tuo kunnon mies minua huvittaa. + +-- Ja ketä minun on siitä kiittäminen, hyvät ystävät? Kas, ei ketään +muuta kuin Herodesta. Te tiedätte, ketä minä Herodeksella tarkoitan. + +-- Ja sen tiedät sinäkin, poikani, -- sanoi Chicot. -- Olenhan minä +sinulle sen selvittänyt. + +-- Kiitos! -- vastasi kuningas. + +-- Veljet, -- jatkoi munkki, -- katsokaas, tässä on minun aasini, +jota minä rakastan kuin karitsaa. Hän voi teille sanoa, että me +kolmessa päivässä olemme matkustaneet tänne Villeneuve-le-Roista +ollaksemme saapuvilla tämän päivän suurissa juhlallisuuksissa. Entä +miten me olemme matkustaneet? Niin: + + On pussi tyhjä + ja kurkku kuiva. + +Mutta me emme ole Panurgen kanssa siitä välittäneet. Mitä tapahtuu +täällä nykyisin, hyvät veljet? Tänäpäivänäkö Herodes pannaan viralta? +Tänäänkö veli Henrik teljetään luostariin? + +-- Kuulkaapas! -- virkkoi Quélus. -- Minun tekisi mieleni hakata tuo +viinitynnyri kappaleiksi. Vai mitä siitä arvelet, Maugiron? + +-- Ah! -- murahti Chicot. -- Ei maksa vaivaa suuttua niin vähästä, +Quélus. Käyhän kuningas joka päivä luostarissa. Usko pois minua, +Henrik, ellei sinulle tehdä mitään pahempaa, niin ei sinulla ole +valittamisen syytä, vai kuinka, Panurge? + +Kuultuaan nimeänsä mainittavan luimisti aasi korviaan ja alkoi rääkyä +täyttä kurkkua. + +-- Häh, Panurge, häh! kiljui munkki. -- Onko sinussakin intohimoja? +Hyvät herrat, -- jatkoi hän, minä läksin Parisista kahden +matkatoverin seurassa: Panurgen, tämän aasini, ja Chicotin, joka on +hänen majesteettinsa hovinarri. Hyvät herrat, voitteko sanoa, mihin +ystäväni Chicot on joutunut? + +-- Ahaa! -- virkahti kuningas. -- Tuo siis onkin sinun ystäväsi. + +Quélus ja Maugiron räjähtivät nauramaan. + +Onpa sinulla miellyttävä ystävä, -- sanoi kuningas, -- ja varsin +kunnioitustaherättävä. Mikä on hänen nimensä? + +-- Hän on Gorenflot, se sama Gorenflot, josta herra Morvilliers +mainitsi pari sanaa. + +-- Hänkö siis puhui Pyhän Genovevan luostarissa? + +-- Hän juuri. + +-- Jos niin on asia, niin minä hänet hirtän. + +-- Mahdotonta. + +-- Mistä syystä, jos saan kysyä? + +-- Koska hänellä ei lainkaan ole kaulaa. + +-- Hyvät veljet, -- jatkoi Gorenflot, -- te näette minussa todellisen +marttyyrin. Veljet, se asia, jota nyt tällä hetkellä puolustetaan, +on minun asiani tai, oikeammin sanoen, kaikkien hyvien katolilaisten +asia. Te ette tiedä, mitä maaseuduilla tapahtuu ja mitä hugenotit +suunnittelevat. Meidän täytyi Lyonissa surmata niistä muuan, joka +yllytti kapinaan. Niinkauvan kuin niitä käärmeen sikiöitä Ranskassa +löytyy, eivät oikeinajattelevat saa hetkenkään rauhaa, Hävittäkäämme +siis perinjuurin hugenotit. Aseisiin, veljet, aseisiin! + +-- Aseisiin! -- toistivat useat äänet. + +-- Kautta jumalan! -- murahti kuningas. -- Järjestäkää asiat niin, +että tuo humalainen pitää suunsa kiinni, tai panee hän muutoin +toimeen uuden Bartolomeuksen yön. + +Chicot tempasi pyssyn Quélus'en kädestä, hiipi hiljaa munkin selän +taa ja antoi hänelle aikamoisen iskun hartioihin. + +-- Murha, murha! -- kirkui munkki. + +-- Mitä! Sinäkö se oletkin? -- huudahti Chicot ja pisti päänsä munkin +kainalon alitse. -- Mitäpä sulle kuuluu? + +-- Auttakaa minua, herra Chicot, auttakaa minua! -- rääkyi Gorenflot. +-- Uskonnon viholliset tahtovat minut tappaa, mutta minäpä en kuole, +vaan on minun ääntäni ensin kuultava: kuolema bearnilaiselle! +Polttoroviolle hugenotit! + +-- Pidäppä suusi kiinni, senkin nauta! + +-- Helvettiin kaikki gascognelaiset! -- huusi munkki. + +Samassa napsahti Gorenflotin hartioihin niin naseva kepinisku, että +hän parahti tuskasta. Chicot vilkaisi hämmästyneenä ympärilleen. +Iskun antanut mies pujahti tuon aimo kuvituksen jälkeen sankan +väkijoukon sekaan. + +-- Ken meidän gascognelaisten puolesta noin perusteellisesti kostaa? +-- ajatteli Chicot itsekseen. -- Olikohan se ehkä joku minun omia +maanmiehiäni? Siitäpä pitäisi saada selko. + +Ja hän alkoi juosta lyöjän perästä, joka, muuan toinen mies +seurassaan, poistui rantakadulle päin. + + + + +6. + +Prinssi ja ystävä. + + +Guisen herttua oli kehottanut Anjoun herttuaa kävelemään sinä samana +iltana väkijoukkojen seassa. Se kehotus oli kovin pelästyttänyt +tuota pelkuriruhtinasta. Frans näet oli käärmettäkin varovaisempi. +Kun hänen oma etunsa kuitenkin vaati omin silmin näkemään, mitä +sinä iltana tapahtui, päätti hän seurata kehotusta, mutta varoi +myös menemästä palatsinsa ulkopuolelle ilman riittävää tukea. Ja +samoinkuin kaikki ihmiset ottavat suojakseen parhaimmat aseensa, niin +meni nyt herttuakin hakemaan parasta miekkaansa, joka oli Bussy. + +Herttua oivalsi, että hänen täytyi olla hyvin varovainen, sillä tuon +Monsoreau-jutun perästä oli Bussy ollut juro ja nurpea. Ja Frans +kyllä itselleenkin tunnusti, että jos hän olisi ollut Bussyn sijassa +ja jos hänellä olisi ollut Bussyn rohkeus, olisi hän ollut enemmänkin +kuin harmissaan sellaista ruhtinasta kohtaan, joka niin julmasti oli +hänet pettänyt. + +Bussy, niinkuin kaikki muutkin jalot luonteet, kärsi surustaan paljo +enemmän kuin mitä hän iloistaan iloitsi. Se, joka ei pelkää vaaroja, +menehtyy useammin kuin arat luonteet sydämen suruihin. Ne miehet, +jotka naisten tähden voivat heltyä kyyneliin, ovat useinkin juuri +omalle sukupuolelleen vaarallisimmat. + +Suru oli uuvuttanut Bussyn kuin horroksiin: hän oli nähnyt Dianan +esiteltävän hovissa ja tunnustettavan Monsoreaun kreivittäreksi ja +olipa kuningatar nimittänyt hänet hovinaisekseenkin. Hän oli nähnyt +tuhansien uteliaitten katseitten ihailevan Dianan kauneutta, jonka +hän, niin sanoaksemme, ensiksi oli löytänyt. Koko sen illan oli hän +pitänyt tuliset katseensa kiinnitettyinä tuohon naiseen, mutta tämä +ei kertaakaan kohottanut surullisia silmiään. Bussy ei ajatellut, +miten paljo Diana tuossa alakuloisuudessaan kärsi. + +-- Ah! -- huokasi Bussy itsekseen, huomatessaan turhaan odottaneensa +Dianalta katsetta itselleen, -- naiset ovat viekkaita ja +rohkeita vain silloin kun on kysymys holhoojan, miehen tai äidin +pettämisestä, mutta kun tulisi kysymykseen pieni myötätuntoisuuden +velan maksaminen, niin ovat ne ujoja ja pelkureita. Ne niin kovin +pelkäävät epäluuloja ja panevat pienimmällekin suosionosotukselleen +niin tuiki korkean hinnan, että tulevat varsin vähän välittäneiksi +sydämen murtumisestakaan, jos vain niin heille päähän pälkähtää. +Olisihan Diana saattanut sanoa minulle suoraan: minä kiitän teitä, +kreivi Bussy, siitä mitä hyväkseni olette tehnyt, mutta minä en +rakasta teitä. Siitä minä olisin joko löytänyt kuolemani tahi tullut +parannetuksi. Mutta eipäs! Hän antaa minun vaan toivottomasti +rakastaa, eikä kuitenkaan ole sillä vähääkään voittanut. Sillä minä +en häntä enää rakasta. Minä häntä halveksin. + +Raivo sydämessään hän riensi pois. + +Hänen kasvoillaan ei enää sillä hetkellä ollut niitä jaloja +piirteitä, jotka herättävät naisissa rakkautta ja miehissä pelkoa. +Otsalla lepäsi pilvi, katse oli synkkä, hymynsä oli ivallinen. + +Ulosmennessään vilkaisi Bussy sattumalta suureen venetsialaiseen +peiliin ja huomasi, että ulkomuotonsa oli kauhistuttava. + +-- Voi! -- ajatteli hän. -- Olenhan hullu tehdessäni itseni +inhottavaksi toisten edessä syystä että joku ihminen minua halveksii! +Mutta mistä syystä hän minua sitten halveksii, ja kuka on vienyt +minusta voiton? + +-- Ehkäpä se on tuo pitkä, keltaihoinen luuranko, joka alinomaa +upottaa häneen mustasukkaisia katseitaan eikä ole minua +näkevinäänkään? Ajattelenpa, että jos tahtoisin, niin saisin hänet +neljännestunnissa jäykäksi ja kylmäksi polvieni alle, kymmenen tuumaa +miekkaani hänen sydämessään, ja voisinpa valella Dianan valkeat, +kukinkoristellut vaatteet hänen verellään. Voisin tehdä itseni, ellen +rakastetuksi, niin ainakin vihatuksi. Niin, mieluummin hänen vihansa +kuin hänen välinpitämättömyytensä! + +-- Mutta sehän olisi sekin ihan tavallista ja typerää. Se sopisi +jollekin Quélus'elle tai jollekin Maugiron'ille, jos sellaiset +yleensä voisivat rakastaa. Parempi on olla Plutarkuksen sankarin +kaltainen, jota niin suuresti ihailen, tuon nuoren Antiokuksen, joka +kuoli rakkaudesta vähintäkään valittamatta. Tahdonpa olla ääneti, +tahdon tukahduttaa tuskani, sulkea sen sieluni sisimpään. + +Tiellä kohtasi hän Anjoun herttuan, mutta käänsi päänsä toisaalle, +sillä hän ei tuntenut olevansa kyllin voimakas hymyilemään eikä edes +tervehtimään tuota ruhtinasta, joka kutsui häntä ystäväkseen ja joka +niin inhottavasti oli hänet pettänyt. Prinssi huusi häntä nimeltään, +mutta Bussy ei päätäänkään kääntänyt. + +Kotiin päästyään istui kreivi monta tuntia huomaamatta, että saman +huoneen toisessa päässä istui mies, joka tarkasteli häntä tekemättä +pienintäkään liikettä ja sanaakaan sanomatta. + +Vihdoin tunsi Bussy ruumiissaan jäätävää puistatusta. Hän ojentausi +äkisti suoraksi ja hänen päänsä vaipui toista olkapäätä vasten. + +Mies, joka oli häntä tarkastellut, nousi heti ylös ja meni hänen +luokseen. + +-- Herra kreivi, -- sanoi hän, -- teissä on kuumetta. + +Kreivi kohotti päätään. Hänen otsansa oli purppuranpunainen. + +-- Vai sinä se oletkin, Remy, -- vastasi hän. + +-- Minä, herra kreivi. Olen odotellut teitä täällä. + +-- Täälläkö? Ja mitä varten? + +-- Koska ihmiset eivät pysy kauvan siinä paikassa, jossa he kärsivät. + +-- Kiitos, hyvä ystävä! -- sanoi Bussy ja tarttui nuoren miehen +käteen. + +Remy piteli käsiensä välissä tuota pelottavaa kättä, joka nyt +lapsenkin kättä voimattomampi, ja painoi sitä hellästi ja +kunnioittavasti sydäntään vasten. + +-- Kreivi, -- virkkoi hän, -- jos haluatte, että kuume teidät +voittaa, niin olkaa vaan jalkeilla. Jos taas tahdotte sen voittaa, +niin ruvetkaa pitkäksenne ja luetuttakaa itsellenne jotain hyvää +kirjaa, josta voitte saada virvoitusta ja voimia. + +Kreivi seurasi ystävänsä neuvoa. + +Koko seuraavan päivän oli Remy kreivin vuoteen vieressä. Hänellä oli +kaksinkertainen velvollisuus: lääkitä sekä ruumista että sielua. +Mutta sitä seuraavana päivänä, siis samana, jolloin Guisen herttua +saapui Louvreen, oli Remy poissa. + +Hän on väsynyt, -- ajatteli Bussy. -- Ja luonnollistahan se onkin! +Poika parka! Hän tarvitsee raitista ilmaa ja auringonpaistetta. + +Niin kului päivä. Remytä ei näkynyt. Bussy kävi kärsimättömäksi. + +-- Voi, voi! -- vaikeroi hän useamman kerran. -- Ja minä kun luotin +myötätuntoon ja ystävyyteen! Ei, tästälähin en luota enää mihinkään. + +Illempana kuuli Bussy kovanpuoleista ääntä etumaisesta huoneesta. + +Muuan palvelija riensi hämmästyneenä sisälle ja ilmoitti: + +-- Hänen korkeutensa Anjoun herttua. + +-- Tulkoon hän sisälle, -- sanoi Bussy kulmiaan rypistellen. + +Herttua tuli. + +-- Täällä sinun luonasi on liian pimeätä, Bussy, -- virkkoi herttua. +-- Se saattaa sinut raskasmieliseksi. + +Bussy oli vaiti. Hän halveksi niin, ettei tahtonut puhua. + +-- Oletko sitten todellakin sairas, -- jatkoi herttua, -- koska et +minulle vastaa? + +-- Olen tosiaankin kovin sairas, armollinen herra, -- mutisi Bussy. + +-- Siitäpä syystä sinua ei ole näkynytkään pariin päivään luonani, -- +sanoi herttua. + +-- Aivan niin, armollinen herra, -- vastasi Bussy. + +Näistä lyhyistä vastauksista nyrpeissään käveli prinssi pari +kierrosta lattialla ja katseli seinillä riippuvia kuvatauluja. + +-- Sinulla on ylen kaunis palatsi, Bussy, -- huomautti herttua. + +Bussy ei vastannut. + +-- Hyvät herrat, sanoi nyt herttua seuralaisilleen, -- siirtykää +tuonne etuhuoneeseen, sillä minun Bussy parkani on hyvin sairas. +Mutta miksei ole lähetetty hakemaan Mironia? Kuninkaan lääkäri ei ole +Bussylle hyvä. + +-- Kuulehan, Bussy, vaivaako sinua jokin suru? -- kysyi herttua +miltei hellällä äänellä. + +-- En tiedä, -- vastasi Bussy. + +Herttua tuli lähemmäksi, aivan niiden rakastajain tavoin, jotka +nöyrtyvät ja muuttuvat kohteliaiksi samassa määrässä kuin niitä +aletaan vieroa. + +-- Sanohan se minulle, Bussy. + +-- Voi, mitä pitäisi minun teille sanoa, armollinen herra? + +-- Sinä olet minulle vihoissasi, vai kuinka? -- lisäsi prinssi +matalalla äänellä. + +-- Minäkö vihoissani? Ja mistä sitten? Sitäpaitsi ei ruhtinaisiin +vihastuta. Mitä se hyödyttäisi? + +Herttua oli vaiti. + +-- Mutta, -- sanoi nyt Bussy vuorostaan, -- me hukkaamme aikaa +saivarteluihin. Käykää asiaan, armollinen herra! + +Herttua katsahti Bussyyn. + +-- Te tarvitsette minua, eikö niin? -- kysäsi Bussy ihan +kursailematta. + +-- Ah, kreivi Bussy! Mitä te tarkoitatte? + +-- Kas, te ihan varmaan minua tarvitsette, minä sanon sen vieläkin +kerran. Luuletteko minun ajattelevan, että te olisitte tullut tänne +luokseni pelkästä ystävyydestä? Ette, kautta jumalan, sillä te ette +rakasta ketään. + +-- Bussy! Sinäkö puhut minulle tuollaista kieltä! + +-- Antaa sen nyt olla sinänsä, ja sanokaa minulle, armollinen herra, +mitä tahdotte? Kun kuka kerran on antautunut jonkin ruhtinaan +palvelukseen ja kun tuo ruhtinas teeskentelee niin paljo, että kutsuu +häntä ystäväkseen, niin täytyyhän hänen ottaa se varteen ja olla +valmis uhraamaan ruhtinaan edestä kaikkensa, elämänsäkin. Puhukaa! + +Herttua punastui, mutta pimeän vuoksi ei sitä voitu huomata. + +-- En tahdo sinulta mitään, Bussy, -- vastasi hän. -- Sinä erehdyt +otaksuessasi, että tämä käyntini johtuu omanvoitonpyynnöstä. Toivoin +vain, nähdessäni tuon ihanan ulkoilman ja huomatessani koko Parisin +olevan liikkeellä liigan allekirjoittamistouhussa, sinuakin keralleni +katselemaan vähän kaupunkia. + +-- Eikö Aurilly ole mukananne? -- kysyi Bussy. + +-- Hänhän on luutunsoittaja! + +-- Voi, armollinen herra, te ette arvostele riittävän suuriksi hänen +kaikkia ominaisuuksiaan. Minä luulin, että hänellä teidän luonanne +oli muita tehtäviä. Ja onhan teillä, paitsi Aurillya, vielä kymmenen +tai kaksitoista muuta ylimystä, joiden miekkain kuulen kalskahtelevan +tuolla vierashuoneessa. Oviverhoa siirrettiin hiljaa syrjään. + +-- Ken siellä on? -- kysyi herttua ylpeästi. -- Kuka rohkenee +ilmoittautumatta tunkeutua siihen huoneeseen, jossa minä olen? + +-- Minä, Remy, -- vastasi tulija ja astui suorana ja arkailematta +lähemmäksi. + +-- Kuka on Remy? -- kysyi herttua. + +-- Minä olen lääkärinä täällä, armollinen herra, -- vastasi nuori +mies. + +-- Remy, -- sanoi Bussy, -- on enemmänkin kuin lääkäri, armollinen +herra. Hän on ystäväni. + +-- Haa! -- hohotti herttua närkästyneenä. + +-- Oletko kuullut, mitä hänen korkeutensa haluaa? -- kysyi Bussy, +aikoen nousta ylös sängystä. + +-- Olen, että teidän muka pitäisi lähteä hänen mukaansa, mutta... + +-- Mitä "mutta"? kysäsi herttua. + +-- Mutta te ette saa lähteä hänen korkeutensa mukaan, kreivi. + +-- Mistä syystä? -- huusi Frans. + +-- Koska ulkona on liian kylmä, teidän korkeutenne. + +-- Liianko kylmä? -- toisti herttua, hämmästyneenä siitä että häntä +uskallettiin vastustella. + +-- Aivan liian kylmä. Ja kun minun kerran kreivin terveydestä täytyy +vastata hänen ystävilleen ja varsinkin omalle itselleni, niin kiellän +minä häntä ulosmenemästä. + +Bussy aikoi siitä huolimatta nousta sängystään, mutta Remy puristi +merkitsevällä tavalla häntä kädestä. + +-- No niin, -- sanoi herttua, -- koska hänelle ulosmenemisestä olisi +niin suurta vaaraa, niin jääköön hän kotiin. + +Ja ylenmäärin kiukustuneena astui hänen korkeutensa pari askelta ovea +kohti. Bussy ei liikahtanut. + +-- Onko siis päätöksesi luja? -- kysyi herttua. + +-- Etkö siis tahdo tulla mukaan? + +-- Te kuulitte, armollinen herra, -- vastasi Bussy, -- että lääkäri +sen kieltää. + +-- Sinun pitäisi kääntyä Maronin puoleen, Bussy. Hän on taitava +lääkäri. + +-- Teidän korkeutenne, minä pidän lääkäriä, joka samalla on ystäväni, +kaikkein oppineintakin parempana, -- selitti Bussy. + +-- Vai niin. Jää hyvästi! + +-- Hyvästi, armollinen herra! Herttua poistui kovaa kolinata pitäen. + +Hän oli parahiksi ehtinyt mennä, kun Remy kiiruhti sairaan luo. + +-- Kas niin, armollinen herra, -- virkkoi hän, -- nouskaapa nyt ylös. + +-- Mitä varten minä nousisin ylös? + +-- Tekemään pienen kävelymatkan minun kanssani. Täällä sisällä on +liian lämmintä. + +-- Mutta sinähän juuri äsken sanoit herttualle, että ulkona oli liian +kylmää. + +-- Hänen mentyään on lämpömäärässä tapahtunut muutos. + +-- Kuinka? -- huudahti Bussy ja nousi uteliaana ylemmäksi. + +-- Juuri niin, -- vastasi Remy, -- minä olen nyt varma siitä, että +ulkoilma on teille erinomaisen terveellinen. + +-- Sitä en totisesti ymmärrä, -- sanoi Bussy. + +-- Ymmärrättekö sitten niitä lääkkeitäkään, joita teille annan? Mutta +tehän nautitte niitä kuitenkin? Siis ylös ja pian! Kävely Anjoun +herttuan kera olisi ollut vaarallista. Kävely lääkärin kanssa sen +sijaan hyödyttää. Pankaa mieleenne, sen sanon minä teille. Vai ettekö +enää luotakkaan minuun? Siinä tapauksessa on parasta, että annatte +minulle eron. + +-- Lähdetään sitten, -- sanoi Bussy, -- koskapa kerran niin tahdot. + +-- Tahdon, se on ihan välttämätöntä. + +-- Mihinkäs me menemme? + +-- Erääseen kaupunginosaan, jonka ilmaa tänään olen tutkinut ja joka +on kerrassaan verraton lääke teidän sairaudellenne, armollinen herra. + +Bussy pukeutui. Sitten he läksivät palatsista. + + + + +7. + +Kohtaus + + +-- Onpa merkillistä, -- virkkoi Bussy hetken kuluttua, -- että +sinä saatat minut tänne Grange-Batelièren suomaille ja väität tätä +kaupunginosaa terveelliseksi! + +-- Olkaa kärsivällinen, armollinen herra. Vielä hetken kuljettuaan +kysäsi Bussy: Mihinkä me menemme? + +-- Näettekö tuon pienen kirkon tuolla? -- sanoi Remy Bussyn +kysymykseen vastaamatta. -- Voinpa miltei vannoa, ettette koskaan +tätä ennen ole sitä huomannut. + +-- Enpä tosiaankaan ole milloinkaan pannut sitä merkille, -- vastasi +Bussy. + +Bussy oli yksi niitä monia ylimyksiä, jotka eivät koskaan olleet +käyneet tuossa Sainte Marie l'Egyptienne pikku kirkossa. + +-- No niin, armollinen herra, -- jatkoi Remy, -- mennäänpä sinne +sisälle katselemaan ikkunamaalauksia, sillä sen ne ansaitsevat. + +Bussy huomasi nuoren miehen kasvoilla leikittelevän veitikkamaisen +hymyn ja oivalsi, että nuorella lääkärillä, saattaessaan hänet +kirkkoon, oli jokin toinen tarkoitus kuin ikkunaruutujen tarkastelu, +joita lisäksi pimeän vuoksi ei olisi voinut nähdäkkään, vaikka kohta +kirkko iltahartautta varten oli valaistu. + +Kun he olivat hetken aikaa kirkossa viipyneet ja katselleet sen +seinämaalauksia, sanoi Bussy: nyt olen nähnyt tarpeeksi, lähdetään +pois! + +-- Olkaa vielä kärsivällinen! Iltahartaushan juuri päättyy, ja jos +poistumme heti, häiritsemme vakavia uskovaisia. + +Remy piteli Bussya käsivarresta. + +-- Katsokaahan, nyt alkavat kaikki poistua, ja me teemme samoin. + +-- Bussy läheni ovea huomattavan välinpitämättömänä ja ajatuksiinsa +vaipuneena. + +-- Mitä, ettekö te aio ottaakaan vihkivettä? Mitä te nyt ajattelette, +armollinen herra? + +Koneellisesti lähestyi Bussy vihkivesiastiaa. + +Remy käytti nyt tilaisuutta hyväkseen ja antoi merkin eräälle +naiselle, joka heti kiiruhti samalle suunnalle kuin Bussykin. Samana +hetkenä, jolloin Bussy ojensi kätensä vihkivesiastiaan, ojentui +sinne toinenkin käsi, tosin kutakuinkin suuri ja punottava, mutta +naisen käsi joka tapauksessa, ja tuo käsi kostutti Bussyn sormia +vihkivedellä. Bussyn katse siirtyi punertavasta kädestä käden +haltijan kasvoihin. Mutta ne nähtyään hän kalpeni ja astui pari +askelta takaperin, sillä hän oli tuntenut Gertrudin kasvot, vaikka ne +osaksi olivatkin mustan hunnun peitossa. + +Bussy seisoi siinä käsi ojennettuna, ajattelemattakaan tehdä +ristinmerkkiä. Gertrud tervehti ja kiiruhti hänen ohitseen. Parin +askeleen päässä Gertrudin toisella puolella, tämän raivotessa +voimakkain käsivarsin tietään ihmisjoukon läpi, meni muuan mustaan +silkkiviittaan huolellisesti kääriintynyt nainen, jonka solakan +kaunis, nuoruuttaan uhkuva vartalo ja siro jalka panivat Bussyn +ajattelemaan, ettei koko maailmassa voinut olla muuta kuin _yksi_ +ainoa sellainen olento. + +Remyn ei tarvinnut virkkaa mitään. Hän vain katsahti merkitsevästi +Bussyyn. Ja nyt Bussy ymmärsi, mitä varten nuori lääkäri oli vienyt +hänet Sainte Marie l'Egyptiennen kirkkoon. + +Bussy ja Remy riensivät tuon nuoren, solakkavartaloisen olennon +jälkeen. + +Gertrud, joka kulki toisten edellä, poikkesi Montmartren kadulta +eräälle umpikujalle, jonka toisessa päässä näkyi iso portti. + +Bussy epäili hetken, mennäkö eteenpäin vaiko ei mennä. + +-- No, kreivi, -- virkkoi Remy, -- täytyykö minun nyt polkea teidän +kantapäillenne?' + +-- Bussy jatkoi kulkuaan. Gertrud otti esiin avaimen, avasi portin +ja antoi emäntänsä mennä siitä ensin sisälle, minkä tämä taakseen +katsahtamatta tekikin. Remy kuiskasi pari sanaa kamarineidolle, joka +nyt siirtyi hiukan takaperin ja päästi Bussyn sisälle. Sitten tohtori +ja Gertrudkin pujahtivat portista, ja Gertrud väänsi hiljaa portin +lukkoon. + +Kello oli puoli kahdeksan illalla. Ilta oli toukokuun ensimäisten +päiväin iltoja. + +Bussy katsahti ympärilleen ja huomasi tulleensa korkeitten muurien +ympäröimään puutarhaan. Jasmineista ja sireneistä muodostaneessa +lehtimajassa istui Diana, pää alas vaipuneena ja kädet polvilla, ja +poimi kuin tietämättään muutaman kukkasen ja repi sen terälehdet +irti. Tuuli ne vei mukanaan. Samassa aikoi läheisestä kastanjapuusta +kuulua satakielen surunvoittoisia säveleitä. + +Bussy meni yksin Monsoreaun kreivittären luo, sillä Remy ja Gertrud +olivat jääneet kauvemmaksi. Hän tuli lähemmäksi. Diana kohotti +päätään. + +-- Herra kreivi, -- lausui hän väräjävin äänin, -- kerskaileminen +olisi meille arvotonta. Se että te äsken kohtasitte minut kirkossa ei +ollut sattuma. + +-- Ei, hyvä rouva, -- vastasi Bussy. -- Remy oli vienyt minut +kävelemään sanomatta lainkaan, mitä varten, ja minä vannon, etten +tiennyt mitään... + +-- Te ette käsittänyt minun sanojeni tarkoitusta, herra kreivi, -- +keskeytti Diana surullisena. -- Tiedän, että herra Remy on vienyt +teidät kirkkoon. Ehkäpä hänen on täytynyt pakottaa teitä siihen? + +-- Hyvä rouva, -- vastasi Bussy, -- sitä hänen ei tarvinnut tehdä... +Minä en tiennyt, kenen saisin siellä nähdä. + +-- Se oli kova sana, herra kreivi, -- kuiskasi Diana päätään +pudistellen ja luoden Bussyyn kyyneleisen katseensa. -- Tahdotteko +saada minut käsittämään, että ette lainkaan olisi lähtenyt Remyn +mukaan, jos olisitte hänen tarkoituksensa tuntenut? + +-- Voi, hyvä rouva! + +-- Se on luonnollista, se on oikeudenmukaista, hyvä herra. Olette +tehnyt minulle arvaamattoman suuren palveluksen, enkä minä ole teitä +siitä vielä edes kiittänyt. Antakaa minulle anteeksi ja ottakaa +vastaan minun kiitokseni. + +-- Rouva kreivitär!... + +Bussy pidättäytyi. Hän oli niin pois suunniltaan, ettei jaksanut +ajatella eikä puhua. + +-- Mutta minä olen tahtonut teille osottaa, -- jatkoi Diana yhä +enenevällä lämmöllä, -- että en ole kiittämätön enkä muistamaton. +Minä itse olen pyytänyt Remytä järjestämään tämän keskustelun teidän +kanssanne. Minä olen tätä kohtausta ehdottanut. Antakaa minulle +anteeksi, jos olen pahoittanut mielenne. + +-- Voi, hyvä rouva, -- huoahti Bussy, -- minkävuoksi puhutte noin? + +-- Minä tiedän, -- jatkoi Diana, joka tällä kertaa oli voimakkaampi, +sillä hän oli jo kauvan aikaa valmistautunut tähän kohtaukseen, -- +tiedän kuinka vaikeata teille on ollut minun tehtäväni täyttäminen. +Minä tiedän teidän tunnollisuutenne. Minä teidät tunnen ja osaan +antaa teille oikean arvonne, uskokaa minua. Ajatelkaa siis, miten +minun täytyy kärsiä ajatellessani, että te käsittäisitte väärin minun +sydämeni tunteet! + +-- Hyvä rouva, -- vastasi Bussy, minä olen ollut kolme päivää +sairaana. + +-- Minä tiedän sen, -- vastasi Diana punastuen, mistä ilmeni hänen +koko osanottavaisuutensa, -- ja minä kärsin siitä enemmän kuin te, +sillä Remy petti minut ihan varmasti. Hän sai minut uskomaan että... + +-- Että teidän kylmyyteenne oli syynä minun kärsimyksiini. Voi, se +oli enemmänkin kuin totta! + +-- Minä siis olen, kreivi, -- jatkoi Diana, -- tehnyt voitavani. Olen +nyt tavannut teidät, kiitän teitä vaivoistanne ja lupaan olevani +teille ijäti myötätuntoinen... Uskotteko, että puhun sydämeni +sisimmästä? + +Bussy pudisti surumielisenä päätään. + +-- Epäilettekö minun puhettani? -- kysyi Diana. + +-- Hyvä rouva, -- vastasi Bussy, -- ystävyyttään osottavat ihmiset +ilmaisevat sen kukin omalla tavallaan. Te tiesitte minun olleen +saapuvilla sinä iltana, jolloin teidät esiteltiin hovissa. Te +tiesitte minun seisovan edessänne, mutta ette luonut minuun edes +ainoata katsetta. Te ette ainoallakaan liikkeellä antanut minun +tietää, että olitte minut huomannut. Mutta ehkäpä minä olen väärässä, +hyvä rouva. Kentiespä ette minua tuntenutkaan. Tehän niin harvoin +olette minua nähnyt. + +Diana vastasi vain niin surullisesti moittivalla katseella, että se +koski Bussyn sieluun asti. + +-- Antakaa anteeksi, rouva, antakaa anteeksi, -- puhui hän, -- te +olette harvinainen nainen, ja kuitenkin menettelette ihan tavallisen +naisen tavoin. Entä tuo avioliitto? + +-- Ettekö tiedä, että minut siihen pakotettiin? + +-- Kyllä, mutta olihan se helposti purettavissa. + +-- Purkaminen oli mahdotonta. + +-- Mutta eikö teille mikään salainen vaisto sanonut, että vierellänne +valvoi uskollinen ystävä? Diana loi katseensa maahan. + +-- Juuri se minua pelotti, -- virkkoi hän. + +-- Ja sentähdenkö olette minut uhrannut? Voi, ajatelkaapa vain, +millaiselta elämä minusta tuntuu sen jälkeen kun teistä on tullut +toisen oma! + +-- Hyvä herra, -- vastasi kreivitär arvokkaasti, -- te ette voi +aavistaakaan, miltä minusta on nimeni muuttaminen tuntunut. + +-- Kuitenkin olette pitänyt parempana tyytyä tuohon vihattuun +Monsoreaun nimeen. + +-- Niinkö luulette? -- sammalsi Diana. -- Niinpä onkin parempi! + +Ja hänen silmänsä kyyneltyivät. Huomattuaan, että Dianan pää vaipui +alas rinnoille, meni Bussy äkisti ihan hänen luoksensa. + +-- Minusta on siis taaskin tullut teille se sama, mitä minä ennen +olin, eli ventovieras, -- sanoi hän. Teidän vaitiolonne sen todistaa. + +-- Minä en löydä ajatuksilleni mitään muuta ilmaisumuotoa. + +-- Teidän vaitiolonne, hyvä rouva, on jatkoa teidän esiintymiseenne +Louvressa. Siellä ette minua nähnyt. Täällä ette vastaa minulle. + +-- Louvressa minä olin herra Monsoreaun seurassa. Hän näki minun +jok'ainoan liikkeeni, ja hän on mustasukkainen. + +Mustasukkainen! Mutta mitä hän sitten tahtoo? Mitä suurempaa autuutta +hän vielä voi toivoa, kun koko maailma kadehtii häntä jo nykyisestä +onnestaan? + +-- Niinkuin teille sanoin, herrani, on hän mustasukkainen. Muutamia +päiviä sitten on hän nähnyt jonkin miehen hiiviskelevän uuden +asuntomme ympärillä. + +-- Oletteko siis jo muuttanut Saint-Antoinen varrelta olevasta pikku +talostanne? + +Mitä! -- huudahti Diana mielenliikutuksen vallassa, -- siis te ette +ollutkaan se mies? + +-- Hyvä rouva, aina siitä lähtien kuin teidän avioliittonne tehtiin +tunnetuksi olen ollut vuoteenomana ankarassa kuumeessa. Teidän +miehellänne ei ole syytä olla minulle mustasukkainen. Minua hän ei +ole nähnyt teidän asuntonne lähettyvillä. + +-- No niin, herra kreivi, jos on totta, että te halusitte nähdä +minua, niin on teidän sen toteuttamisesta kiittäminen tuota +tuntematonta miestä. Sillä tuntien hyvin herra Monsoreaun olen +vapissut teidän turvallisuutenne vuoksi, koska luulin tuota miestä +teiksi ja tahdoin saada teille sanotuksi: elkää antautuko alttiiksi +vaaralle, kreivi, elkääkö tehkö minua vielä onnettomammaksi kuin mitä +olen. + +-- Rauhoittukaa, hyvä rouva. Toistan vieläkin, etten se ollut minä. + +-- Hyvä on. Sallikaa minun sanoa teille kaikki mitä minulla on +sanomista, -- jatkoi Diana. -- Peläten tuota miestä, jota me emme +tunne, mutta jonka herra Monsoreau ehkä tuntee, vaatii hän, että +minun olisi lähdettävä pois Parisista. Senvuoksi, -- lisäsi hän ja +ojensi kätensä Bussylle, -- senvuoksi, herra kreivi, voitte pitää +tätä keskustelua minun kanssani viimeisenä... Huomenna minä matkustan +Méridoriin. + +-- Te matkustatte! huudahti Bussy. + +-- Ei ole mitään muuta keinoa herra Monsoreaun rauhoittamiseksi eikä +muuta tapaa, että itsekin löytäisin mielelleni rauhan. Sitäpaitsi +inhoan Parisia, maailmaa, hovia. Pidän itseäni onnellisena voidessani +antautua lapsuudenmuistojeni valtaan. Minusta tuntuu siltä kuin +virkistäisi minua virvoittavan kasteen lailla hitunen entistä +onnellisuuttani. Isäni lähtee mukaan. Ja Méridorissa tapaan minä +kreivi ja kreivitär Saint-Luc'in. Jääkää hyvästi, herra kreivi! + +Bussy kätki kasvonsa käsiinsä. + +-- Nyt on minusta tullut loppu! -- mutisi hän. + +-- Mitä te puhutte? -- huudahti Diana ja nousi ylös. + +-- Katsokaas, -- vastasi Bussy. -- Minä sanon, että tuo mies, joka on +syypää teidän karkoitukseenne, tuo mies, joka riistää minulta ainoat +toivon rippeet saada hengittää samaa ilmaa kuin te, nähdä teitä +edes vilahdukselta jonkin uutimen takaa, koskettaa ohikulkiessanne +teidän pukuanne, sanalla sanoen, palvoa teitä kaukaa kuin jotain +jumaluutta... tuo mies, sanon minä, on veriviholliseni. Ja vaikkapa +siitä tuho itsellenikin tulisi, olen minä omin käsin hänet surmaava. + +-- Voi, herra kreivi! + +-- Se konna! -- huusi Bussy. -- Mitä! Eikö se jo riitä, että hän on +saanut puolisokseen teidät, kauneimman, suloisimman olennon maan +päällä. Pitääkö hänen olla vielä mustasukkainenkin! + +Voi, rauhoittukaa, herra kreivi, rauhoittukaa! Voi, hyvä jumala! Se +on ehkä hänelle anteeksiannettavaa... + +-- Anteeksiannettavaako? Puolustatteko siis häntä? + +-- Voi, jos te tietäisitte! -- huokasi Diana ja peitti kasvonsa +käsillään, ikäänkuin peläten, että Bussy pimeästä huolimatta huomasi +hänen punastumisensa. + +-- Josko minä tietäisin? -- toisti Bussy. -- Voi, hyvä rouva, minä +tiedän vain yhden asian, sen nimittäin, ettei sen, joka on teidän +puolisonne, koskaan pitäisi muistaa saaneensa omakseen kokonaisen +maailman. + +-- Mutta, -- virkkoi Diana hiljaa ja änkyttäen, -- entäpä jos te, +herra kreivi, petyttekin. Entäpä jos hän ei olisikaan puolisoni? + +Näin sanoen kosketti tuo nuori nainen kylmällä kädellään Bussyn +kuumeisen polttavia käsiä, nousi ylös, hypähti pois kevyesti kuin +varjo ja hävisi Gertrudin keralla, ennenkuin Bussy ehti kättänsäkään +ojentaa häntä siitä estääkseen. + +Remy ehti juuri parahiksi paikalle pidättämään häntä. Hän sai Bussyn +istahtamaan sille samalle penkille, jolta Diana juuri äsken oli +lähtenyt. + + + + +8. + +Chicot onkin itse asiassa Ranskan kuningas. + + +Kello löi kaksitoista. Louvren portit suljettiin tavallisesti +puoliyön aikaan. Mutta Henrik oli jo edeltäpäin laskenut, että +Anjoun herttua sinä yönä varmastikin tulisi takaisin Louvreen jottei +herättäisi liiaksi epäluuloja kuninkaassa, jolle Parisin sen iltainen +hälinä jo saattoi olla riittävänä aiheena. + +Siitä syystä oli kuningas määrännyt, että porttien piti olla auki +kello yhteen. Mutta neljännestä yli kahdentoista tuli Quélus +ilmoittamaan: + +-- Sire, hän on jo tullut. + +-- Mitä tekee Maugiron? -- kysyi kuningas. + +-- Hän on pitämässä silmällä sitä, meneekö herttua uudelleen ulos. + +-- Ooh, siitä ei ole pelkoa, -- arveli kuningas. Siinä tapauksessa, +-- sanoi Quélus, tehden kädellään liikkeen, mikä kehotti kuningasta +toimimaan, -- siinä tapauksessa, sire... + +-- Siinä tapauksessa, -- toisti kuningas levollisesti, -- annamme me +hänen paneutua rauhassa makuulle. Keitä kaikkia on hänen luonaan? + +-- Herra Monsoreau ja me muut. + +-- Entä Bussy? + +-- Hän ei ole siellä. + +Hyv'on! -- sanoi kuningas varsin tyytyväisenä. + +Mitä teidän majesteettinne käskee? -- kysyi Quélus. + +Sano d'Epernonille ja Schombergille, että he mahdollisimman pian +menevät käskemään Monsoreauta puheilleni. + +Quélus kumarsi ja täytti tehtävänsä sillä joutuisuudella, minkä vain +viha ja kostonhalu voivat aikaansaada. + +Viiden minuutin kuluttua tulivat sisälle d'Epernon ja Schomberg. +Kohta sen jälkeen saapui myöskin Monsoreau. + +-- Vartiokapteeni on ilmoittanut minulle sen kunnian, että teidän +majesteettinne haluaa minua puhutella, lausui ylihovijahtimestari +kumartaen. + +-- Haluan, -- vastasi Henrik. -- Ollessani illalla kävelyllä pälkähti +kirkkaan ilman vuoksi päähäni, että me tässä ihanassa ilmassa +voisimme huomisaamuna järjestää kunnon metsästysretken. Nyt on vasta +keskiyö. Matkustakaa siis heti Vincennesiin, herra kreivi, ja etsikää +sieltä metsäpeuran jäljet. Huomenna aiomme sen sitten metsästää. + +-- Mutta, sire, -- huomautti Monsoreau, -- minä luulin, että teidän +majesteettinne huomenna ottaisi vastaan Anjoun ja Guisen herttuat +nimittääkseen liigan päällikön. + +-- No, hyvä herra, vieläkö muuta? -- kysyi kuningas niin ylevällä +äänellä, että siihen oli vaikea vastata. + +-- Siitä syystä, sire... ei ehkä riittäisi aikaa. + +-- Aikaa ei koskaan puutu siltä, joka sitä osaa käyttää, herra +ylihovijahtimestari, ja siitä syystä käsken minä teidän matkustamaan +heti. Teillä on tänä yönä aikaa päästä metsäpeuran jälille ja +järjestää kaikki valmiiksi huomisaamuksi kello kymmeneksi. Lähtekää +siis heti matkalle. Quélus ja Schomberg, menkää kuninkaan nimessä +avaamaan portit herra Monsoreaulle ja suljetuttakaa ne sitten samoin +kuninkaan nimessä kiinni. + +Ylihovijahtimestari poistui varsin ällistyneenä. -- Se on siis vain +jokin kuninkaan päähänpisto? -- virkkoi hän ylimyksille heidän +yhdessä poistuessaan. + +-- Niin, -- vastasivat toiset yksikantaan. Ja Monsoreau huomasi +piankin, ettei hän siltä taholta saisi mitään tietää. + +-- Ahaa! -- mutisi hän itsekseen kulkiessaan Anjoun herttuan +huoneitten ohitse. Minusta tuntuu siltä kuin ei tämä ennustaisi +mitään hyvää hänen kuninkaalliselle korkeudelleen. + +Mutta tilanne oli sellainen, ettei herttuaa nyt käynyt varottaminen. +Quélus ja Schomberg kulkivat hänen kupeillaan, ja pelkäsipä hän +hetken omaakin turvallisuuttaan. Ja vasta päästyään ulos Louvresta ja +kuultuaan sen porttien takanaan sulkeutuvan huokasi hän epäluulonsa +aiheettomaksi. + +Kun Quélus ja Schomberg olivat palanneet takaisin, sanoi kuningas: + +-- Olkaa nyt hiljaa ja seuratkaa minua, te kaikki neljä. + +-- Mihinkä me menemme? kysäsi tuo aina varovainen d'Epernon. + +-- Ne, jotka tulevat mukaan, saavat nähdä, -- vastasi kuningas. + +Ylimykset tarkastelivat miekkojaan ja läksivät kulkemaan kuninkaan +perässä, joka lyhty kädessä saattoi heidät monien salakäytävien +kautta herttuan huoneisiin. + +Muuan kamaripalvelija vartioi käytävässä, mutta ennenkuin hän ehti +rientää herransa luo, oli Henrik omin käsin tarttunut häneen kiinni +ja käskenyt hänen vaikenemaan ja luovuttanut hänet seuralaistensa +huostaan. He sulkivat miehen erääseen sivuhuoneeseen. + +Niin ollen sai kuningas itse avata oven siihen huoneeseen, jossa +Anjoun herttua oleskeli. + +Herttua oli juuri laskeutunut levolle ja oli vaipunut niihin +suloisiin, kunnianhimoisiin unelmiin, joita illan tapahtumat hänessä +olivat herättäneet. Hän oli kuullut nimeänsä kunnioitettavan ja +ylistettävän, jota vastoin kuningasta oli halveksittu ja pilkattu. +Guisen herttuan seurassa kulkiessaan oli hän nähnyt Parisin rahvaan +tekevän tietä hänelle itselleen ja hänen ylimyksilleen, jota vastoin +kuninkaan suosikeita pilkattiin, häväistiin ja loukattiin. + +Viereensä pöydälle hän oli jättänyt kirjeen, jonka Monsoreau Guisen +herttuan puolesta oli hänelle kirjoittanut ja jossa viimeksimainittu +kehottaa häntä välttämättä käymään tervehtimässä kuningasta. + +Suuri oli hänen hämmästyksensä, kun hän näki salakäytävän oven +avautuvan. Ja hänen pelkonsa kohosi huippuunsa, kun hän huomasi +kuninkaan itsensä astuvan sisälle. Henrik antoi seuralaisilleen +merkin pysähtyä oven suuhun ja tuli lähemmäksi vakavana, silmäkulmat +rypyssä ja sanaakaan sanomatta. + +-- Sire, -- sammalsi herttua, tämä kunnia, jonka teidän +majesteettinne minulle suo, tulee niin odottamatta... + +-- Että se teitä pelästyttää, eikö min? -- sanoi kuningas. -- Sen +kyllä hyvinkin ymmärrän. Mutta ei, ei, veliseni, makaa vaan siinä. +Elä nouse ylös. + +-- Mutta, sire... suvaitkaa... änkytti herttua ja haparoi vapisevin +käsin Guisen herttuan kirjettä. + +-- Te olitte lukemassa? + +-- Olin, sire. + +-- Kaiketikin hyvin huvittavaa lukemista, koskapa se piti teitä niin +myöhään valveilla. + +-- Ooh, sire, ei se ollut mitään tärkeätä, -- vastasi herttua ja +koetti hymyillä, -- se oli vain pieni iltaposti. + +-- Kyllä, -- jatkoi Henrik, -- minä ymmärrän. Venusposti, +lemmenkirje. Mutta eipäs, minä erehdynkin. Semmoisia kirjeitä ei +suljeta tuollaisella sinetillä. + +Herttua pani kirjeen piiloon. + +-- Kylläpä hän on varovainen, tämä rakas Frans! -- virkkoi kuningas +nauraen, mikä nauru enemmän muistutti hammastenkiristystä. Kuitenkin +koetti herttua rohkastautua. Ja huomattuaan, että ovella seisovat +suosikit kuuntelivat ja näyttivät nauttivan tuosta kohtauksesta, +sanoi hän: + +-- Tahtooko teidän majesteettinne puhutella minua kahdenkesken? + +-- Sen mitä minulla olisi teille kahdenkesken sanomista, +monsieur, -- virkkoi kuningas, pannen tahallaan erityisen painon +_monsieur_-sanalle [ranskal. sana _monsieur_ vastaa tavallisessa +käytännössä suomal. _herra_-sanaa. Suom. muist.], jota arvonimeä +Ranskan hovikielessä käytettiin kuninkaan veljiin nähden -- sen +sallinette minun tänään sanoa todistajain läsnäollessa. Siis, hyvät +herrat, -- lisäsi hän, -- kuunnelkaa vaan, mitä tässä puhutaan. +Kuningas antaa siihen luvan. + +Herttua kohotti äkisti päänsä ylös. + +-- Sire, -- sanoi hän uhkaavin, myrkyllisin, käärmemäisin katsein, +-- ennenkuin loukkaatte minun asemassani olevaa henkilöä, olisi +teidän pitänyt evätä minulta vieraanvaraisuutenne Louvressa. Omassa +palatsissani olisin minä ainakin ollut herra talossani. + +-- Todellakin! -- vastasi Henrik julman pisteliäästä -- Mutta te +unohdatte sen, että missä tahansa lienettekin, olette kuitenkin minun +alamaiseni, ja että alamaiseni ovat minun luonani, olkootpa he missä +hyvänsä, sillä, jumalan kiitos, minä olen vielä kuningas... kuningas +tässä maassa! + +-- Sire! -- huomautti Frans. -- Minä olen täällä Louvressa äitini +luona. + +-- Olette, ja teidän äitinne on minun luonani, -- sanoi Henrik. -- +Kas niin. Antakaa minulle nyt kirje. + +-- Mikä kirje? + +-- Se, jonka juuri äsken piilotitte. + +-- Sire, ajatelkaahan toki, -- virkkoi herttua. + +-- Mitä pitäisi minun ajatella? + +-- Teidän pyyntönne ei ole ylimyksen arvon mukaista ja se sopisi +korkeintaan jollekin poliisipalvelijallenne. + +Kuningas vaaleni harmista. + +-- Antakaa kirje tänne! huusi hän. + +-- Naisen kirje! Ajatelkaahan hieman, sire! + +-- On olemassa naisten kirjeitä, joita on hyvä saada lukea ja joiden +lukemattomuus saattaa olla vaarallista, niinkuin esim. meidän äitimme +kirjeet. + +-- Veljeni! + +-- Kirje! -- ärjyi kuningas ja polki jalkaansa lattiaan. -- Antakaa +minulle kirje tahi ryöstätän sen teiltä jollakin palvelijallani. + +Herttua lensi ylös sängystä ja rutisti kirjeen kouraansa, aikoen +nähtävästi heittää sen kamiinin liekkeihin. + +-- Tahdotteko menetellä sillä tavalla veljeänne kohtaan? -- kysyi hän. + +Henrik arvasi hänen aikomuksensa ja asettautui hänen eteensä. + +-- En, en veljeäni, mutta kyllä pahinta vihamiestäni kohtaan, -- +sanoi hän, -- en veljeäni, mutta kyllä Anjoun herttuata kohtaan, +joka tänä iltana on Guisen herttuan kanssa samoillut kautta Parisin +katujen ja joka minulta koettaa kätkeä kirjettä, jonka hän on saanut +joltain rikostoveriltaan, esim. Lothringin prinsseiltä. + +-- Tällä kertaa, -- selitti Frans, -- on teidän poliisillenne +ilmoitettu väärin. + +-- Mutta minä sanon teille, -- jatkoi kuningas, -- että minä +sinetissä näin ne kolme kuuluisaa lintua, jotka tahtovat niellä +Ranskan kolme liljaa. Antakaa minulle kirje, tahi, kautta jumalan!... + +Henrik astui askeleen herttuata kohti ja laski kätensä hänen olalleen. + +Frans oli parahiksi olallaan tuntenut kuninkaallisen käden ja +syrjäsilmällä huomannut neljän suosikin uhkaavan asennon, kun hän jo +putosi polvilleen ja huusi: + +-- Auttakaa, auttakaa! Veljeni aikoo minut murhata! + +Nämä herttuan sanat kajastivat mitä syvintä tuskaa ja vakuutuksen +siitä, että hänen henkeänsä todellakin uhattiin. Ne vaikuttivat +kuninkaaseen niin, että hänen vihansa sammui, kun hän ajatteli +Fransin tosiaankin pelkäävän murhaa, ja sellainen murha olisi +veljenmurha. Väristys kävi kautta hänen ruumiinsa, kun hän ajatteli; +että hänen suvussaan, joka oli onneton samoinkuin kaikki muutkin +sammumaisillaan olevat suvut, jo ikimuistoisista ajoista asti oli +tapahtunut veljenmurhia. + +-- Ei, -- virkkoi Henrik, -- te erehdytte, veljeni. Kuningas ei tahdo +teille mitään pahaa. Te olette tehnyt vastarintaa, mutta tunnustakaa +nyt olevanne voitettu ja myöntäkää, että kuninkaan tulee saada +olla herrana. Nyt sen tiedätte, ellette ole sitä ennen tiennyt. +Tunnustakaa se julkisesti! + +-- Voi, kyllä, minä tunnustan sen! -- huudahti herttua. + +-- No niin, antakaa siis kirje tänne... sillä kuningas sen käskee. + +Anjoun herttua pudotti kirjeen lattialle, kuningas otti sen siitä +ylös, taittoi kokoon ja pisti sen taskuunsa. + +-- Onko siinä nyt kaikki? -- kysyi herttua, katseensa kavalana. + +-- Ei, monsieur, -- vastasi Henrik. -- Uppiniskaisuutenne vuoksi +täytyy teidän nyt pysyä täällä siksi kunnes minun epäilykseni teihin +nähden ovat ehtineet haihtua. Te siis jäätte tänne. Huoneet ovat +mukavia. Ne eivät näytä lainkaan vankilalta. Sitäpaitsi saatte hyvää +seuraa, ainakin täksi yöksi, sillä nämä neljä herraa vartioivat +täällä, ja aamulla tulee sveitsiläistä kaartia heidän sijaansa. + +-- Mutta eivätkö ystäväni saa minua tavata? + +-- Keitä te kutsutte ystäviksenne? + +-- Ooh, Monsoreauta, Ribeiracia, Antraguet'a, Bussya... + +-- Vai rohkenette vielä Bussynkin nimen mainita? + +-- Olisiko hän onnettomuudekseen vihoittanut teidän majesteettinne? + +-- On. + +-- Milloinka, sire? + +-- Alituiseen, mutta varsinkin tänä yönä. + +-- Tänä yönä! Mitä hän on sitten teille tehnyt, sire? + +-- Hän on sallinut minua häväistävän Parisin kaduilla. + +-- Teitäkö, sire? + +-- Minua tai minun ystäviäni, se on yhdentekevää. Hän on nähnyt +erästä ystävääni häväistävän, eikä ole mennyt hänelle avuksi. + +-- Bussyko olisi loukannut jotain Parisin kaduilla... joka sellaista +väittää, hän erehtyy, sire. + +-- Minä tiedän, mitä sanon, monsieur. + +-- Sire! -- huudahti herttua kuin riemastuneena. -- Bussy ei ole +kahteen päivään lähtenyt huoneestaan: hän makaa ankarassa kuumeessa. + +Kuningas loi kysyvän katseen Schombergiin. + +-- Onko hänessä kuumetta vai ei, sitä en tiedä, -- vastasi tuo nuori +mies, -- mutta että hän tänä yönä oli Coquillièren kadulla, sen minä +tiedän. + +-- Kuka teille on sen sanonut? -- kysyi herttua. + +-- Ei kukaan. Olen itse hänet nähnyt. + +-- Olette nähnyt Bussyn, niinkö sanotte? + +-- Olen, terveenä ja reippaana ja, kuten näytti, ilosta säteilevänä. +Hänellä oli kerallaan tavallinen seuralaisensa, tuo Remy, joka on +tallimestari tai lääkäri, en tiedä varmaan kumpiko. + +-- Sitäpä en voi käsittää, -- virkkoi herttua hämillään. -- Näin +Bussyn illalla kotonaan vuoteenomana. Hän on siis minua pettänyt. + +-- Hyv'on! -- sanoi kuningas. -- Bussya rangaistaan niinkuin +muitakin, kunhan asia tulee hieman selvitetyksi. + +Ajatellen saada poistetuksi itsestään kuninkaan vihan ei herttua enää +tahtonut Bussya puolustaa, vaan virkkoi: + +-- Jos Bussy, kieltäydyttyään lähtemästä minun mukaani, on jotain +sellaista tehnyt, niin on hänellä varmaankin ollut erinäisiä +tarkoituksia, joita hän ei ole tahtonut minulle ilmaista. Ja hän +tuntee minun alistuvaisuuteni teidän majesteettianne kohtaan. + +-- Te kuulette, hyvät herrat, -- huomautti kuningas, -- veljeni +väittävän, ettei hän ole antanut Bussylle mitään tehtävää. + +-- Sitäkin parempi, -- vastasi Schomberg. + +-- Kuinka niin? + +-- Koska teidän majesteettinne nyt ehkä sallii meidän menetellä hänen +kanssaan, niinkuin haluamme. + +-- Saammehan nähdä, -- sanoi Henrik. -- Joka tapauksessa, hyvät +herrat, jätän minä veljeni teidän huostaanne. Osottakaa hänelle tänä +yönä, jolloin saatte kunnian olla hänen vartioinaan, kaikkea sitä +arvonantoa, mitä kuninkaallisen prinssin osaksi on tuleva. + +-- Kyllä, sire, -- vastasi Quélus, luoden silmäyksen, mikä sai +herttuan värisemään, -- olkaa huoletta. Me tiedämme, mitä olemme +hänen korkeudelleen velkaa. + +-- Hyvä on! Jääkää hyvästi, hyvät herrat! -- virkkoi Henrik. + +-- Sire! -- huudahti herttua, ollen enemmän kauhuissaan kuninkaan +poismenosta kuin hänen läsnäolostaan. Olenko minä siis tosiaankin +vankina? Eivätkö ystäväni saa tulla minua tervehtimään? Enkö minä saa +lähteä täältä ulos? + +Hän ajatteli huomispäivää, jolloin hänen ja Guisen herttuan +välttämättä piti tavata toisensa. + +-- Sire, -- jatkoi herttua, huomattuaan kuninkaan hiukan epäröivän, +-- sallikaa minun edes olla teidän majesteettinne luona. Siellä +on minun paikkani. Voinhan olla vankina siellä yhtä hyvin kuin +muuallakin, ja paremminhan minua voidaan siellä vartioida kuin +missään muualla. Sire, myöntäkää minulle suosio saada olla teidän +majesteettinne seurassa. + +Kuningas oli jo vähällä suostua Anjoun herttuan pyyntöön, sillä +hän huomasi, ettei siinä voinut piillä mitään vaaraa, kun hänen +huomionsa äkisti kääntyi oven puolelle. Siellä seisoi pitkä olento, +joka päällään, käsillään ja jaloillaan teki kaikenmoisia kielteleviä +eleitä. + +Mies ei ollut kukaan muu kuin Chicot. + +-- Ei, -- sanoi Henrik, -- täällä te kyllä viihdytte, monsieur. Minä +näen hyväksi, että te jäätte tänne. + +-- Sire!... änkytti herttua. + +-- Kun Ranskan kuningas on ilmaissut tahtonsa, täytyy sen olla +kylliksi, -- lausui kuningas ylpein katsein. Ja se teki herttuan +tappion täydelliseksi. + +-- Enkö minä jo sanonut, -- mutisi Chicot, -- että minähän tässä itse +asiassa olenkin Ranskan kuningas. + + + + +9. + +Muuan vierailu. + + +Seuraavana aamuna yhdeksän seudussa istui Bussy kaikessa rauhassa +kotonaan ja söi Remyn kanssa aamiaista. + +-- Kuuleppas, Remy, -- virkkoi Bussy äkkiä, -- etkö sinä ollut +tuntevinasi sitä henkilöä, jota eilen illalla ryvetettiin isossa +siniväriammeessa meidän kulkiessamme Coquillièren kadulla? + +-- Kyllä, herra kreivi. Minä par'aikaa muistuttelen mielessäni hänen +nimeänsä. + +-- Sinä siis hänet tunsit? + +-- En, sillä hän oli jo aivan liian sininen. + +-- Minun olisi pitänyt pelastaa mies pintehestä, -- sanoi Bussy, -- +mutta minä tosiaankin elin liiaksi omissa ajatuksissani. + +-- Mutta ellette te häntä tuntenut, -- virkkoi Remy, niin on +kuitenkin varmaa, että hän tunsi meidät, joilla oli oma värimme. +Minusta näytti myös siltä kuin olisi hän raivostuneena tuijottanut +meihin ja uhaten heristänyt meille nyrkkiään. + +-- Oletko varma siitä, Remy? + +-- Olen. + +-- Siinä tapauksessa, -- huomautti Bussy, -- on meidän otettava selko +siitä, kuka hän oli. Minä en voi jättää sitä loukkausta kostamatta. + +-- Malttakaahan, malttakaahan! -- huudahti Remy, nähdessään Bussyn +tulistuvan. -- Nyt minä tiedän, kuka se oli. Minä kuulin miehen +kiroilevan. + +-- Sen kyllä uskon, sillä kukapa ei olisi kiroillut moisessa +tilanteessa! + +-- Kyllä, mutta mies kiroili saksaksi. + +-- Siis se oli Schomberg. Ja niinpä saatte te, rakas Remy, järjestää +jo siteenne ja salvanne valmiiksi, sillä ennen pitkää tulee jokin +naarmu paikattavaksi joko hänen nahkassaan tai minun. + +-- Ettehän toki liene niin hullu, että antaisitte surmata itsenne, +juuri nyt kun olette niin onnellinen! -- arveli Remy. + +-- Päinvastoin, Remy, etkö aavista, miten suloiselta tuntuisi +uhrata elämänsä juuri sen onnellisimmillaan ollessa? Voin vakuuttaa +sinulle, etten koskaan ole hyvällä halulla kaksintaistelussa mitellyt +miekkaani, jos vaan olen hävinnyt suurempia summia pelissä tai jos +olen saanut selville, että rakastajattareni on minua pettänyt, +taikka jos minä tunnen itsessäni jotain moittimisen syytä. Mutta +kun sydämeni on puhdas ja omatuntoni tinkimätön, riennän rohkeana +ja iloisena taistelupaikalle. Silloin olen kädestäni varma ja luen +vastustajani silmistä hänen sisimmät ajatuksensa. Tänään, Remy, +tappelisin oivallisesti, -- lisäsi Bussy ja ojensi lääkärille kätensä. + +-- Sillä, kiitos siitä sinulle, nyt olen onnellisin ihminen +maailmassa. + +-- Hiljaa, hiljaa! -- virkahti Remy. -- Teidän täytyy kuitenkin +luopua siitä huvituksesta. Sillä muuan tuttavani, eräs kaunis nainen, +sai minut vannomaan, että pitäisin teidät reippaana ja terveenä, +sillä hän väitti pelastaneensa teidän henkenne ja ettei siis teillä +ole oikeutta käyttää väärin sitä mitä olette hänelle velkaa. + +-- Hyvä Remy! -- huoahti Bussy ja vaipui suloisiin mietelmiin, jotka +tuudittavat rakastavaisen kuulemaan ja näkemään kaiken, mitä sanotaan +ja mitä tapahtuu, ikäänkuin jonkinlaisen hunnun läpi, joka kaunistaa +esineet ja äänet. + +-- Te kutsutte minua hyväksi, -- sanoi Remy, -- koska minä saatoin +teidät näkemään rouva Monsoreauta. Mutta sanotteko minua hyväksi +silloinkin, kun hän on poissa? Onnettomuudeksi on se päivä hyvin +lähellä, ellei jo ole tullutkin. + +-- Mitä te haluatte? -- kivahti Bussy. -- Elkää ivailko, herra Remy! + +-- Voi, herra kreivi! Minä en ivaile, -- vastasi Remy. -- Ettekö +tiedä, että Diana matkustaa Anjouhun? + +-- Remy, milloinkas me matkustamme? + +-- Ah, sen kysymyksen kyllä arvasin tulevaksi ja vastaan vaan +toivovani, että se tapahtuisi mahdollisimman myöhään. + +-- Mistä syystä? + +-- Nähkääs, ensinnäkin senvuoksi, että meillä täällä Parisissa +on Anjoun herttuamme, joka eilisiltana on sekaantunut sellaisiin +seikkoihin, että hän varmasti tulee teitä tarvitsemaan, ja toiseksi +siitä syystä, ettei herra Monsoreau vähääkään epäile teitä, mutta +luultavasti epäilisi jotain, jos te häviäisitte Parisista samalla +kertaa kuin hänen vaimonsa eli nimellinen vaimonsa. + +-- No, mitä se haittaa, vaikkapa hän minua epäileekin? + +-- Mutta minulle se merkitsee paljo, armollinen herra. Sillä minä +olen kyllä ottanut hoitaakseni rehellisessä kaksintaistelussa saadut +miekanpistot, varsinkin kun te olette taitava miekkailija ettekä saa +kovin vaarallisia haavoja. Mutta minä pyydän päästä parantamasta +tikarinpistoja, jotka lähtevät salassa väijyväin, mustasukkaisten +miesten kädestä. + +Mutta, paras ystävä, entäpä jos minun kohtalonani onkin saada +surmanisku herra Monsoreaun kädestä. + +-- Niin, ja kahdeksan päivän, kuukauden tai vuoden kuluttua siitä +muuttaa rouva Monsoreau miehensä luo. Ja se saa teidän sieluparkanne +raivostumaan, kun se joko ylhäältä tai alhaalta tuon kaiken näkee ja +kun se ruumiin puutteessa ei voi sitä estämäänkään tulla. + +-- Oikeassa olet, Remy. Minä tahdon elää. + +-- Se on hyvä. Mutta uskokaa minua: eläminen yksistään ei riitä, +vaan tulisi teidän seurata minun neuvoani, herra kreivi, ja koettaa +päästä herra Monsoreaun suosioon. Tällä kertaa hän on äärettömän +mustasukkainen Anjoun herttualle, joka teidän kuumeessa ollessanne +käveli rouva Monsoreaun ikkunan alla kuin mikäkin seikkaileva +espanjalainen ja joka tunnettiin seuralaisestaan Aurillystä. +Lähennelkää tuota mustasukkaista miestä, mutta elkää kysykö, mihin +hänen vaimonsa on joutunut, sillä sehän olisi tarpeetonta, koska +te sen kuitenkin tiedätte. Sanalla sanoen: koettakaa voittaa hänen +luottamuksensa, ja hän on joka paikassa sanova, että te olette ainoa +ylimys, jolla on Scipion hyveet. + +-- Luulenpa todellakin, että neuvosi on hyvä. Kun en enää ole +karhulle mustasukkainen, koetan sen kesyttää. Siitä on tuleva +hauskaa. Remy, pyydä nyt minulta mitä hyvänsä, niin minä annan sen +sinulle, sillä minä tunnen olevani ylenmäärin onnellinen. + +Samassa koputettiin ovelle. + +-- Kuka siellä? -- kysyi Bussy. + +-- Armollinen herra, -- vastasi sisälle tullut palvelija, -- muuan +aatelismies haluaa teitä puhutella. + +-- Puhutella minua näin varhain? Miltä hän näyttää? + +-- Hän on pitkä herra ja kasvonsa ovat hiukan naurettavat, mutta +muuten kunniallisen näköiset. + +-- Mitä! -- huudahti Bussy. -- Olisikohan se Schomberg? + +Hän antoi palvelijalle merkin, että vieras saisi astua sisään. + +-- Ooh! -- heläytti Bussy ja nousi ylös, samalla kun Remy +hienotunteisuudesta siirtyi viereiseen huoneeseen. -- Tehän se +olettekin, herra Chicot. + +Bussy loi gascognelaiseen katseen, mikä selvästi kysyi: mitä on +teillä täällä tekemistä? + +Herra kreivi, minä tulen ehdottamaan teille pientä kauppaa. + +-- Selittäkää lähemmin, -- sanoi Bussy kummastuneena. + +-- Mitä minulle annatte, jos teen teille suuren palveluksen. + +-- Se riippuu siitä millainen tuo palvelus on, -- vastasi Bussy +ylpeästi. + +Chicot ei ollut sitä lainkaan huomaavinaan, vaan, käytyään istumaan, +virkkoi: + +-- Huomaanpa, ettei minua käsketä edes istumaan. + +Bussy punastui kovin. + +-- Se on huolimattomuutta ja se korottaa palkkiota palveluksestani. + +Bussy ei vastannut. + +-- Herra kreivi, tunnetteko liigan? + +-- Olen kuullut siitä paljo puhuttavan, -- vastasi Bussy ja alkoi +hiukan kiinnittää huomiotaan gascognelaisen puheisiin. + +-- Hyvä on. Siinä tapauksessa tulee teidän tietää, että se on +kunniallisten kristittyjen muodostama yhdistys, jonka tarkoituksena +on mitä kristillisimmällä tavalla surmata joukottain kanssaihmisiään, +hugenotteja. Kuulutteko liigaan, herra kreivi?... Minä puolestani +siihen kuulun. + +-- Mutta, hyvä herra... + +-- Sanokaa vain jaa taikka ei. + +-- Sallikaa minun lausua kummastukseni, -- virkkoi Bussy. + +-- Minulla oli kunnia kysyä, kuulutteko te liigaan. Ettekö käsittänyt +minua? + +-- Herra Chicot, koska minä en pidä kysymyksistä, joiden tarkoitusta +en ymmärrä, niin pyydän teitä vaihtamaan puheenainetta. Tahdon +odottaa vielä muutamia minuutteja, kuten kohteliaisuus vaatii, +ennenkuin teille sanon, että kun kerran en pidä kysymyksistä, en pidä +myöskään kysyjästä. + +-- Hyvä! Kohteliaisuus on aina paikallaan, niinkuin tuo kunnon kreivi +Monsoreau sanoo hyvällä tuulella ollessaan. + +Monsoreaun nimen kuullessaan ajatteli Bussy: onkohan mies aavistanut +jotain ja lähettänyt Chicotin nuuskimaan... + +-- Kuulkaahan, herra Chicot, -- sanoi hän, -- käykää asiaan, jos +haluatte. Te tiedätte, ettei meillä tässä ole montakaan minuuttia +aikaa. + +-- Ihan oikein. Mutta muutamat minuutit riittävät kuitenkin, sillä +muutamissa minuuteissa ehditään ilmaista paljo. Minä siis sanon +teille, ettei minun olisi tarvinnut teiltä kysyä, kuulutteko liigaan, +sillä ellette siihen vielä kuulu, tulette siihen kuitenkin pian +kuulumaan syystä että hänen korkeutensa Anjoun herttua kuuluu siihen. + +-- Anjoun herttua! Kuka on teille sen sanonut? + +-- Hän itse omassa korkeassa persoonassaan. Ja niinkuin juuri äsken +sanoin, ymmärrätte te hyvin, että kun kerran Anjoun herttua kuuluu +liigaan, ette tekään voi olla siihen kuulumatta, te, joka olette +hänen oikea kätensä. Helkkari vieköön! Pyhä liiga on tietenkin niin +viisas, ettei se tyydy yksikätiseen päällikköön. + +-- Hyvä on, herra Chicot. Entä mitä sitten? -- kysyi Bussy jo +melkoista ystävällisemmällä äänellä. + +-- Mitäkö sitten? -- toisti Chicot. -- Kas, jos te tosiaankin liigaan +kuulutte, taikka jos niin edes otaksutaan, niin saattaa teille käydä +samoin kuin hänen kuninkaalliselle korkeudelleen. + +-- Mitä on sitten hänen kuninkaalliselle korkeudelleen tapahtunut? -- +huudahti Bussy. + +-- Hyvä herra, -- vastasi Chicot, ojentautuen suoraksi ja matkien +Bussyn äskeisiä eleitä, -- hyvä herra, minä en pidä kysymyksistä +enkä, jos suvaitsette, myöskään kysyjästä. Minä siis mielelläni näen, +että teidän kanssanne menetellään samoin kuin teidän herranne kanssa +viime yönä. + +-- Herra Chicot, -- sanoi Bussy hymyillen, mikä merkitsi +anteeksipyyntöä, -- puhukaa, minä pyydän. Missä on Anjoun herttua? + +-- Hän on arestissa. + +-- Missä paikassa? + +Huoneissaan Louvressa, jossa häntä vartioi minun neljä hyvää +ystävääni. Nimittäin Schomberg, joka eilen, kuten tiedätte, koska +juuri kuljitte ohi, värjättiin siniseksi, d'Epernon, joka meni +keltaiseksi kauhusta, Quélus, joka harmista punottaa ja Maugiron, +joka on tuiki valkeana ikävästä. Myöntäkää, että se on verraten +kaunista värileikkiä, sitäkin enemmän, kun Anjoun herttua alkaa käydä +kauhusta viheriäksi. Me Louvren etuoikeutetut vieraat saamme sitten +nauttia täydellisen sateenkaaren koko väriloistosta. + +-- Hyvä herra, -- sanoi Bussy, -- luuletteko siis, että minun +vapauttani uhataan? + +-- Tietysti, ja luulenpa vielä niinkin, että tällä hetkellä ollaan... +tai ainakin pitäisi oltaman matkalla teitä vangitsemaan. + +Bussy hätkähti. + +-- Pidättekö Bastiljista, herra kreivi? Se on hyvin sopiva paikka +ajatusten kokoomiseen. Ja herra Testu, joka siellä on kuvernöörinä, +antanee linnuilleen kutakuinkin siedettävää ravintoa. + +-- Aiottaisiinko minut sulkea Bastiljin vankilaan? + +-- Aiotaan. Minulla lienee taskussani jotain, mikä hiukan muistuttaa +määräystä teidän sinne viemiseenne, -- vastasi Chicot. -- Tahdotteko +nähdä? + +Samassa otti Chicot esille kuninkaan allekirjoittaman +vangitsemismääräyksen, jonka mukaan Clermontin Ludvig, kreivi Bussy +d'Amboise oli heti pidätettävä. + +-- Hyvä herra, -- lausui Bussy hämmentyneenä, -- te teette tosiaankin +minulle palveluksen. + +-- Sitä nöyrimmästi itsekin uskoisin, -- vastasi gascognelainen. + +-- Herrani, minä vannotan teitä, olkaa vilpitön minua kohtaan ja +sanokaa, onko tarkoitus vahingoittaa minua toisella taholla, kun te +nyt minut pelastatte? Tehän pidätte kuninkaasta, mutta kuningas ei +pidä minusta. + +-- Herra kreivi, -- vastasi Chicot ja nousi ylös, -- minä teidät +pelastan vain siitä syystä, että tahdon teidät pelastaa. Ajatelkaa +muutoin menettelystäni miten haluatte. + +-- Mutta, hyvä herra, suvaitkaa minulle sanoa, mistä tämä +hyväntahtoisuus johtuu? + +-- Oletteko unohtanut, että minä pyydän palkintoa? + +-- En, sehän on totta. Herra Chicot, millä tavalla voin teitä +palvella? + +-- Lupaatteko tehdä sen mitä teiltä pyydän? + +-- Lupaan, niin totta kuin nimeni on Bussy ja mikäli pyyntönne +täyttäminen on minun vallassani. + +Se riittää, -- vastasi Chicot. -- Nouskaa nyt ratsunne selkään, niin +minä sitten vien vangitsemismääräyksen viranomaisille. + +-- Te ette siis itse minua vangitsisikaan? + +-- Missä! Miksikä minua luulette! Minä olen aatelismies, hyvä herra. +Pankaa se mieleenne. + +-- Mutta minähän hylkään herrani, herttuan. + +-- Ei teidän tarvitse kantaa siitä tunnonvaivoja. Hänkin jo on +hylännyt teidät. + +-- Te olette oikeudenmukainen aatelismies, herra Chicot. + +-- Perhana vieköön! Sen kyllä itsekin tiedän, vastasi gascognelainen. + +Bussy huusi Remytä. + +-- Remy, -- sanoi hän, -- järjestä meille ratsut valmiiksi. + +-- Ne ovat jo satuloidut, armollinen herra, -- vastasi Remy +rauhallisesti. + +Bussy sanoi nyt Chicotille jäähyväiset ja kiitti häntä vieläkin +kerran. + +-- Anteeksi, herra kreivi, -- virkkoi gascognelainen, -- mutta +sallikaa minun katsella teidän lähtöänne. + +He menivät kaikki kolme tallipihalle, jossa muuan palvelija piteli +kahta satuloitua hevosta. + +-- Mihin päin me lähdemme? -- kysyi Remy, tarttuen suitsiin +välinpitämättömän näköisenä. + +-- En tiedä, -- vastasi Bussy, joko hän sitten epäröi tai oli +epäröivinään. + +-- Mitä sanoisitte Normandiasta? -- kysyi Chicot, silmäillen ratsuja +asiantuntijan katsein. + +-- Ei, se on liian lähellä, -- huomautti Remy. + +-- Entäpä Flanderista? -- ehdotteli Chicot. + +-- Se on taas liian kaukana, -- väitti lääkäri. -- Eiköhän olisi +parassa painaa Anjouta kohti, sillä se on kohtalaisen kaukana? Eikö +niin teidänkin mielestänne, herra kreivi? + +-- Olkoon menneeksi! Anjouhun siis! -- myönnytti Bussy punastuen. + +-- Herra kreivi, -- lausui Chicot, -- koska te nyt olette valinneet +matkanne määrän ja olette valmiita, niin jääkää hyvästi! Ajatelkaa +minuakin rukouksissanne. + +Tuo kunnon aatelismies poistui yhtä vakavana ja mahtavannäköisenä +kuin oli tullutkin. + +-- Kuinka kohtalo onkaan kummallinen, herra kreivi, -- virkkoi Remy. + +-- Rientäkäämme! -- huusi Bussy. -- Ehkäpä vielä ehdimme hänet +matkallamme saavuttaa. + +-- Ah! -- huokasi Remy. -- Jos te autatte kohtaloa, niin riistättehän +siltä sen oman ansion. + +Ja he kannustivat ratsujaan ja läksivät ratsastamaan täyttä neliä. + + + + +10. + +Kuningas nimittää liigan päällikön. + + +Suuren vastaanoton hetki oli tullut. Parisi oli lähettänyt Louvreen +lähetystöjä liigalaisten ja käsityöläisten puolesta, maistraatistaan +ja sotaväestään sekä suuret joukot katselijoita. + +Kuningas, joka upseeriensa, ystäviensä ja perheensä seurassa oli +sijoittunut valtaistuinsaliin, katseli kaikkien lähetystöjen ja +virkakuntien ohikulkua. Kun lähetystöjen vanhimmat, johtajat, +olivat jääneet palatsiin, saivat lähetystöjen muut jäsenet siirtyä +heille varattuihin paikkoihin linnanpihalle. Kuningas saattoi siis +sivumennen silmäillä väkijoukkoja ja melkeinpä laskea vihollistensa +luvun. Hänellä oli tässä hyvänä apuna joko Chicot, joka seisoi +kuninkaallisen tuolin taa piiloutuneena, tahi leskikuningattaren +ilmeikäs katse taikka yhden tai toisen liigalaisen varomattomat eleet. + +Yht'äkkiä astui sisään Monsoreaun kreivi. + +-- Katsos, -- virkkoi Chicot, -- katsohan vaan pikku Henrik. + +-- Mitä pitäisi minun katsoa? + +-- No nyt on kumma! Katso ylihovijahtimestarisi. Hänhän on niin +kalpea ja niin tomun ja lian vallassa, että hän kyllä ansaitsee +huomiota. + +-- Hänpä se tosiaankin on, -- sanoi kuningas. + +Henrik viittasi Monsoreaulle, ja tämä tuli lähemmäksi. + +-- Mitä! Tekö olette Louvressa, hyvä herra? -- kysyi Henrik. -- Minä +luulin teidän olevan Vincennesissä metsäpeuraa etsimässä. + +-- Peura oli tiedossa jo kello seitsemän tänäaamuna, sire. Mutta kun +kello läheni kahtatoista ilman että minä sain mitään tietoa, pelkäsin +minä, että jokin onnettomuus on kohdannut teidän majesteettianne. + +-- Todellako? + +-- Sire, -- jatkoi kreivi, -- jos olen laiminlyönyt velvollisuuteni, +niin pyydän, ettei teidän majesteettinne pitäisi sitä muuna kuin +minun alamaisena valppautenani teidän majesteettinne korkean +persoonan suhteen. + +-- Hyvä, olkaa vakuutettu siitä, että minä osaan antaa sille oikean +arvonsa. + +-- Kun minä nyt, -- jatkoi kreivi hieman epäröivällä äänellä, -- olen +tullut rauhoitetuksi teidän majesteettinne hyvinvointiin nähden, niin +palaan minä takaisin Vincennesiin, jos niin vaaditaan, ja... + +-- Ei, ei, jääkää tänne. Tuo metsästysretki oli vain satunnainen +päähänpisto. Saatte jäädä tänne. Minä tarvitsen ympärilläni niitä, +jotka ovat minulle uskollisia, ja te itse olette nyt lisännyt niiden +lukumäärää, joihin minä voin luottaa. + +Monsoreau kumarsi. + +-- Missä paikassa teidän majesteettinne määrää minut täällä olemaan? + +-- Etkö lainaa häntä minulle puoleksi tunniksi? -- kuiskasi Chicot +kuninkaan korvaan. + +-- Mitä tarkoitusta varten? + +-- Häntä hiukan kutitellakseni. Mitä sinä siitä välität? Sinä oletkin +minulle korvauksen velkaa, koskapa pakotat minun olemaan saapuvilla +niin ikävässä toimituksessa kuin tämä on. + +-- No, vie hänet sitten. + +-- Minulla oli kunnia kysyä, mihin teidän majesteettinne määrää minut +istumaan? -- kysyi kreivi uudelleen. + +-- Luulin jo teille vastanneeni. Asettukaa, mihin haluatte, +esimerkiksi minun kuninkaallisen tuolini taakse. Siellä on minun +ystävilläni paikkansa. + +-- Kas niin, tulkaa tänne, ylihovijahtimestarimme, -- virkkoi +Chicot ja, siirtyen hieman syrjään, tarjosi herra Monsoreaulle osaa +istumapaikastaan, -- tulkaa tänne haistelemaan noita veitikoita. Ne +ovat tosiaankin sellaisia otuksia, joita koiratkin pystyy vainuamaan. +Tuhannen tulimaista, herra kreivi, millainen haju! Nyt kulkevat +suutarit ohitse. Katsokaas, nyt tulee nahkurit. Kautta kunniani, jos +te eksytte niiden jäljiltä, niin otan minä teiltä pois valtakirjanne. + +Herra Monsoreau oli kuulevinaan, vaikkei kuullutkaan, sillä hän +katseli lakkaamatta ympärilleen ylen hajamielisenä, mikä ei jäänyt +kuninkaaltakaan huomaamatta, varsinkin kun Chicot siitä kuninkaalle +viittasi. + +-- Tiedätkö, -- virkkoi Chicot, -- ketä ylihovijahtimestarisi nyt +vainuaa? + +-- En. Ketäpä sitten? + +-- Hän nuuskii Anjoun herttuata. + +-- Otus ei ole ainakaan näkyvissä, -- vastasi Henrik nauraen. + +-- Ei, mutta sen otaksutaan olevan läheisyydessä, -- vastasi Chicot. +-- Tahtoisitko hänen jäävän tietämättömäksi siitä, missä otus oleksii? + +-- Myönnän, ettei minulla olisi mitään sitä vastaan, vaikkapa hän +saisikin väärinkäsityksen asiasta. + +-- Varroppa sitten vähän, niin minä ajan hänet pensaikkoon. Sanotaan, +että susi vainuaa kettua, mutta siinä se pettyy. Kysyppä häneltä, +missä on hänen kreivittärensä. + +-- Mitä varten? + +-- Sittenpähän saat nähdä. + +-- Herra kreivi, -- virkkoi Henrik, -- missä on teidän +kreivittärenne? Minä en näe häntä naistemme joukossa. + +Kreivi hätkähti, kuin olisi käärme häntä purrut. Chicot raappi +nenäänsä ja siristeli silmiään. + +-- Sire, -- vastasi ylihovijahtimestari, -- vaimoni on sairas. +Parisin ilma on epäterveellistä. Pyydettyään ja saatuaan eilen +kuningattarelta luvan matkusti hän viime yönä isänsä seurassa +Méridoriin. + +-- Mihin seutuun Ranskaa hän siinä tapauksessa matkustaa? -- kysyi +kuningas, ollen iloinen saadessaan nahkurien ohikulkiessa kääntää +päänsä syrjään. + +-- Anjouhun, jossa hän on syntynyt, -- vastasi kreivi. + +-- Kreivitär parka, -- sujautti Chicot, -- saattaa kuolla ikävään +pitkillä teillä ja taipaleilla! + +-- Minä mainitsin hänen majesteetilleen, että vaimoni isä on mukana. + +-- Voihan olla niinkin, että jokin isä on kunnioitettava, mutta +erityisemmän huvittava hän tuskin on, ja ellei kreivittärellä olisi +ketään muuta, joka häntä hauskuuttaisi, niin... Mutta onneksi... + +-- Mitä tuo "onneksi" merkitsee? -- kysyi kreivi kiivaasti. + +-- Niin, mitä tarkoittaa se sana? -- kysäsi kuningaskin. + +-- Onneksi merkitsee aina onneksi. Se tarkoittaa, että jokin +asianhaara oli onnellinen ja että minä siinä ihmettelin sallimuksen +johdatusta. Onneksi, niin ajattelin, ovat muutamat ystävämme tällä +hetkellä mitä hupaisimmalla huvittelumatkalla, ja jos he tapaisivat +kreivittären, olisivat he varmaan hänelle suureksi huviksi. Niin, +-- lisäsi Chicot huolettomasti, -- koska he kerran matkustavat +samaa tietä, niin luultavasti he hänet kohtaavatkin. Olenpa heidät +kuin näkevinäni. Ja sinä, Henrik, jolla on vilkas mielikuvitus, +voit helposti kuvitella, miten he ratsastavat kreivittären rinnalla +ja kertovat tuhansia kaskuja, jotka saavat tuon rakastettavan +kreivittären naurusta puolikuolleeksi. + +Se oli uusi tikarinpisto ylihovijahtimestariin, mutta sitä ei +sopinut kuninkaan läsnäollessa paljastaa, ja kuningas oli, varsinkin +välimiten, liittolaisenakin Chicotille. Monsoreau siis hillitsi +itsensä, niin vaikeata kuin se olikin, ja virkkoi ystävällisin äänin +ja katsein: + +-- Mitä! Onko nyt ystäviänne tosiaankin matkalla Anjouhun? + +-- Voitte mennä vieläkin pitemmälle ja sanoa, että teidän omia +ystäviänne on sinne matkalla, koska ne ovat pikemmin teidän kuin +minun ystäviäni. + +-- Te hämmästytätte minut, herra Chicot, -- sanoi kreivi. -- En tunne +ainoatakaan, joka... + +-- Kylläpä te näyttelette salaperäisen osaa! + +-- Minä vakuutan, etten siinä suhteessa tiedä mitään. + +-- Kuitenkin, herra kreivi, -- jatkoi Chicot, -- ovat nuo ystävät +teille niin rakkaita, että te juuri äskenkin tottumuksesta... sillä +tiedättehän hyvin heidän matkustaneen Anjouhun... silmillänne etsitte +niitä täältä joukkojen seasta, tietystikään niitä löytämättä. + +-- Minäkö? -- huudahti kreivi. + +-- Juuri te, herra ylihovijahtimestari, kalpein kaikista entisistä, +nykyisistä ja tulevista jahtimestareista, kaikista mitä autuaan +Nimrodin ajoista edeltäjänne, herra Auterfortiin saakka on ollut. + +-- Herra Chicot! + +-- Kalpein minä sen toistan. _Veritas veritatum_. [Suurin totuus +kaikista totuuksista. Suom. muist.] Tämä sanantapa on kuitenkin kovin +sivistymätön, sillä eihän koskaan voi olla olemassa muuta kuin _yksi_ +totuus. Jos niitä näet olisi esimerkiksi kaksi, täytyisi jommankumman +olla väärän. Mutta ettehän te, herra Esau, olekkaan filologi. + +-- En hyvä herra, sitä en ole, ja senvuoksi pyydän teitä palaamaan +noihin ystäviin ja mainitsemaan ne nimeltään, jos teidän rajaton +kuvittelukykynne sen sallii. + +-- Kas vaan! Te toistatte aina yhtä ja samaa asiaa, herra kreivi. +Vainutkaapa siis, sehän kuuluu ammattiinne, ja siitä on tuo +metsäpeura parka hyvänä esimerkkinä, se sama peura, jota tänä aamuna +häiritsitte ja jolla ei ollut edes syytä odottaa teidän puoleltanne +sellaista kohtelua. Jos teidät estettäisiin nukkumasta, niin mitäpä +siitä pitäisitte? + +Monsoreaun katse harhaili kauhistuneena Henrikin seuralaisten parissa. + +-- Mitä! -- huudahti hän, huomattuaan kuninkaan viereisen tuolin +tyhjäksi. -- Missä on Anjoun herttua? + +-- No niin, no niin! -- virkkoi gascognelainen. -- Nyt alatte päästä +jälille. + +-- Onko hän matkustanut tänään? + +-- Hän on matkustanut tänään, -- vastasi Chicot, -- mutta mahdollista +on sekin, että hän matkusti jo eilen. Te ette ole kielentutkija, +herra kreivi, niin että ette voi kovin tarkoin erottaa eri +aikamuotoja. Mutta kysytäänpä kuninkaalta, joka sellaisia asioita +ymmärtää. Kuulehan, pikku Henrik, milloinka veljesi hävisi! + +-- Viime yönä, -- vastasi kuningas. + +-- Herttua siis on matkustanut, -- mutisi Monsoreau kalmankalpeana ja +vapisevana. -- Voi, hyvä jumala, sire, mitä te sanotte? + +-- En sano, -- vastasi kuningas, -- että veljeni on matkustanut, +vaan että hän on kadonnut, ilman että hänen parhaat ystävänsäkään +tietävät, mihin hän on mennyt. + +-- Ah, jos voisin sitä uskoa! -- virkkoi kreivi hammasta purren. + +-- No, mitäpä te sitten tekisitte? Sitäpaitsi mitä pahaa siinä olisi, +vaikkapa hän lausuisikin kreivittärellenne muutamia kohteliaisuuksia? +Rakas Fransimme on perheen ainoa seurustelijasielu, hänen veljellään +on muutakin tekemistä. Helkkari! Eihän toki ole liika paljon, että +hovissa on edes yksi ruhtinas, joka edustaa Ranskan kansan luonnetta. + +-- Minä olen hukassa, -- mutisi kreivi ja näytti aikovan poistua, +mutta Chicot pidätti hänet. + +-- Pysykäähän hiljaa, jumalan nimessä! Tehän vain vääntelette +itseänne, ja se kiusaa kuningasta. Minäpä tahtoisin todellakin olla +teidän rouvanne sijassa, vaikkapa vaan nähdäkseni kaksinokkaista +prinssiä ja herra Aurillya, joka soittaa luuttua kilpaa autuaan herra +Orpheuksen kanssa. Teidän rouvanne on ylen onnellinen! + +Monsoreau oli suunniltaan vihasta. + +-- Hiljaa, hiljaa, herra ylihovijahtimestari, -- jatkoi Chicot. -- +Salatkaa toki hiukkasen iloanne. On sopimatonta antaa liian suurta +valtaa tunteilleen. Kuulkaa nyt kuninkaan puhetta. + +Ylihovijahtimestarin täytyi pysytellä hiljaa, sillä Louvren salit +täyttyivät yhä enemmän ja enemmän. Guisen herttua oli tullut sisälle +ja polvistunut kuninkaan eteen, mutta samalla hän oli luonut +kummastuneen ja levottoman katseen Henrikin viereiseen tyhjään +tuoliin. + +Kuningas nousi seisomaan ja airueet vaativat hiljaisuutta. + + + + +11. + +Jatkoa. + + +-- Hyvät herrat, -- lausui kuningas täydellisen hiljaisuuden +vallitessa ja tultuaan vakuutetuksi siitä, että Schomberg, Quélus, +Maugiron ja d'Epernon, jotka olivat luovuttaneet vartioimistehtävänsä +kymmenelle sveitsiläiselle, seisoivat hänen takanaan, -- hyvät +herrat! Koska kuningas, niin sanoakseni, on asetettu taivaan ja maan +välille, kuulee hän yhtä selvästi äänet ylhäältä kuin alhaaltakin, +eli mitä jumala tarjoo ja mitä hänen kansansa pyytää. Vallan +antaminen yhden ainoan henkilön käsiin katolisen kirkon suojelemisen +tarkoituksessa on, minä sen huomaan, on kelpo takuu kaikkien +alamaisteni puolesta. Niinpä onkin Guise serkkuni tekemä ehdotus +saanut hyväksymiseni, ja minä julistan nyt pyhän liigan virallisesti +vahvistetuksi ja laillisesti voimassaolevaksi. Ja kun tätä varten +tarvitaan sopiva ja mahtava päällikkö, ja kun on tärkeätä, että +päällikkö, joka kirkon tukemista varten nimitetään, on tämän kirkon +uskollisimpia kannattajia, niin asetan minä liigan etunenään +kristityn ruhtinaan ja julistan täten, että liigan päällikkönä tulee +olemaan... + +Henrik tässä ihan tahallaan hetkiseksi keskeytti, ja hiljaisuus oli +niin täydellinen, että olisi voinut kuulla kärpäsen surinan. + +-- Ja minä siis julistan, että päälliköksi tulee Henrik +Valoisilainen, Ranskan ja Puolan kuningas. + +Lausuessaan nämä sanat Henrik korosti ääntään riemun ilmaisun +merkiksi, innostaakseen siten ystäväinsä rohkeutta ja musertaakseen +tarmon liigalaisilta, joiden sekava murina ilmaisi tyytymättömyyttä, +hämmästystä ja pelkoa. + +Guisen herttua seisoi siinä masennettuna, ja isot hikikarpalot +helmeilivät hänen otsallaan. Hän katsahti Mayennen herttuaan ja +kardinaaliin. + +Kardinaali siirtyi seurueensa keskeltä veljensä luo ja kuiskasi tälle: + +-- Frans, minä pelkään, että me emme ole turvassa täällä. +Kiiruhtakaamme sanomaan jäähyväiset, sillä rahvaalla on omat +oikkunsa, ja sama kuningas, jota se eilen halveksi, saattaa ainakin +muutamain päiväin kuluttua muuttua sen epäjumalaksi. + +-- Niin kyllä, -- sanoi Mayenne, -- poistukaamme vaan. Odottele +veljeämme täällä, niin menen minä järjestämään paluumatkaamme. + +Sillävälin oli kuningas kirjoittanut nimensä julistuskirjan alle, +jonka herra Morvilliers jo etukäteen oli laatinut, ainoa, joka, +paitsi leskikuningatarta, tunsi salaisuuden. Luonteenomaisen +iloisesti ojensi sitten Henrik III kynän Guisen herttualle ja, +osottaen sormellaan erääseen kohtaan paperille, sanoi nenäänsä puhuen: + +-- Kirjoitahan, rakas serkkuni, nimesi juuri tuohon minun nimeni +alle, ja sitten tulee Mayennen herttuan vuoro. + +Mutta Mayennen herttua oli jo menossa rappukäytävässä ja kardinaali +oli pujahtanut toiseen huoneeseen. Kuningas huomasi heidän olevan +poissa ja virkkoi: + +-- Jätä niin ollen kynä ylihovijahtimestarillemme. + +Herttua allekirjoitti, antoi kynän Monsoreaun kreiville ja aikoi +poistua. + +-- Odotahan hiukan, -- sanoi kuningas. + +Ja sillä aikaa kun saapuvilla oleva aatelisto ja eri järjestöjen +vanhimmat valmistautuivat allekirjoittamaan, osaksi kuninkaan oman +nimikirjoituksen alapuolelle, osaksi sivulla oleviin lehtiin, joihin +sitten liitettäisiin kaikki ne lehdet, jotka edellisenä iltana olivat +täyttyneet ylhäisten ja alhaisten, aatelisten ja aatelittomain +nimikirjoituksista, lausui kuningas Guisen herttualle: + +-- Serkkuni, minä otaksun, että te pääkaupunkimme turvaksi olitte +aikonut muodostaa lujan armeijan liigan yhdistyneistä voimista. Tämä +armeija on nyt järjestetty kaikkein sopivimmalla tavalla, sillä onhan +kuningas parisilaisten luonnollinen sotapäällikkö. + +-- Tietenkin, sire, -- vastasi herttua, tietämättä oikein itsekään, +mitä sanoi. + +-- Mutta minä en unohda, -- jatkoi kuningas, -- että minulla +on toinenkin armeija ja että sen armeijan ylipäällikkyys +oikeudenmukaisesti kuuluu valtakunnan etevimmälle sotapäällikölle. +Siis: samalla kun minä komennan liigaa, matkustakaa te, serkkuni, +komentamaan armeijaa. + +-- Milloin tulee minun matkustaa, teidän majesteettinne? -- kysyi +herttua. + +-- Heti, -- vastasi kuningas. + +-- Henrik! Henrik! -- huusi Chicot, jota hovitapa esti juoksemasta +esiin ja keskeyttämästä kuninkaan puhetta. Mutta kun Henrik ei +kuullut Chicotin huudahdusta, tahi, vaikka olisi kuullutkin, ei +ymmärtänyt hänen tarkoitustaan, lähestyi Chicot kumarrellen, suuri +kynä kädessään, ja tunkeuduttuaan ihan Henrikin luo kuiskasi tälle: + +-- Etkö voi pitää suutasi kiinni, pöllö? Mutta se oli liian +myöhäistä, sillä kuningas oli jo Guisen herttualle antanut edeltäpäin +tehdyn ja allekirjoitetun valtakirjan, ja se oli tapahtunut +gascognelaisen eleistä ja irvistelyistä huolimatta. Guisen herttua +sai valtakirjan ja poistui... Kardinaali odotteli häntä salin ovella, +ja Mayenne vartoili heitä kumpaakin Louvren portilla. He nousivat +kaikki kolme ratsujensa selkään ja kymmenen minuutin kuluttua olivat +he Parisin ulkopuolella. + +Muutkin vetäytyivät vähitellen pois. Muutamat huusivat: eläköön +kuningas! toiset: eläköön liiga! + +-- Niinpä olenkin nyt saanut, -- virkkoi Henrik, -- tämän suuren +problemin ratkaistuksi. + +-- Aivan niin, -- mutisi Chicot, -- näytpä olevankin oivallinen +laskumestari. + +-- Epäilemättä, -- vastasi kuningas, -- sillä minähän sain kaikki ne +lurjukset huutamaan eri lailla ja kuitenkin huutamaan samaa. + +-- Voi, sire, sire! -- huudahti suosikit, kuninkaan ympärillä +hälisten. -- Mikä mainio ajatus teillä olikaan! + +Nyt ne luulevat satavan rahoja kuin mannaa, -- tuumaili Chicot. + +Henrik saatettiin riemukulussa huoneisiinsa, mutta Chicot +näytteli muinaisajan vaikertajan osaa, kulkien valittaen herransa +perästä. Tämä Chicotin temppu, jolla hän tahtoi huomauttaa päivän +epäjumalasta, vaikka tämä olikin vain tavallinen kuolevainen ihminen, +kummastutti kuningasta siinä määrin, että hän käski kaikkien muitten +poistua ja jäi kahdenkesken Chicotin kanssa. + +-- Kuulkaapas, -- virkkoi Henrik gascognelaiseen kääntyen, -- te ette +siis milloinkaan ole tyytyväinen, mestari Chicot, ja alkaa tuntua +ihan sietämättömältä! En minä pyydä sinulta kohteliaisuutta, vaan +tervettä järkeä. + +-- Olet oikeassa, Henrik, sanoi Chicot, -- sillä juuri sitäpä sinä +parhaiten tarvitsisitkin. + +-- Myönnä ainakin se, että minä menettelin nyt viisaasti. + +-- Sitä juuri en voi myöntää. + +-- Vai niin! Oletko sinä kateellinen, herra Ranskan kuningas? + +-- Minäkö? Taivas siitä varjelkoon! Ei tule koskaan kysymykseenkään, +että sinua kannattaisi kadehtia. + +-- Aina sama moitiskelija!... + +-- Ah, sitä itserakkautta! + +-- Sanoppa, olenko minä liigan kuningas vai enkö. + +-- Onhan selvää, että sinä olet. Mutta... + +-- Mitä "mutta"? + +-- Mutta sinä et enää ole Ranskan kuningas. + +-- Kuka sitten on se? + +-- Kaikki muut, paitsi sinä, Henrik. Veljesi ennen muita. + +-- Veljenikö? Kenestä sinä puhut? + +-- Kenestäkäs muusta kuin Anjoun herttuasta! + +-- Joka on vankini. + +-- On, mutta niin vanki kuin hän onkin, on hänet voideltu +kuninkaaksi, ja sitä et ole sinä. + +-- Kuka on hänet voidellut? + +-- Guisen kardinaali. Alappas nyt, Henrik, ylistellä poliisiasi. +Parisissa Pyhän Genovevan kirkossa voidellaan kuningas +kolmenkymmenenkolmen henkilön läsnäollessa, etkä sinä tiedä siitä +mitään. + +-- Kuinka sinä sitten tiedät sen, jota minä en tiedä? + +-- Senvuoksi että herra Morvilliers on sinun poliisimestarisi, mutta +minä sitävastoin olen oma poliisimestarini. + +Kuningas rypisti kulmiaan. + +-- Siis, ellemme ota lukuun Valoisin Henrikkiä, on meillä Anjoun +Frans Ranskan kuninkaana. Ja sitten, -- lisäsi Chicot, ollen kuin +jotain muistelevinaan, -- on meillä lisäksi Guisen herttua. + +-- Guisen herttuako? Kaunis kuningas, totisesti, jonka minä karkoitan +ja lähetän armeijaan! + +-- Niin, ikäänkuin sinua ei olisi karkoitettu Puolaan ja ikäänkuin +la Charitén ja Louvren välimatka ei olisi lyhempi kuin Krakaun ja +Parisin! Että sinä lähetit hänet armeijaan, siinä juuri piilee +sinun sotaliikkeittesi hienous! Sinä jätät kolmekymmentätuhatta +miestä hänen komennettavikseen, saamari, ja millainen armeija +sitten!... Todellinen armeija... ei sen tapainen kuin sinun +liigasi... Ohoo! Poroporvareista kyhätty armeija on paikallaan +Valoisin Henrikille, suosikkien kuninkaalle. Mutta Guisen Henrikillä +täytyy olla sotilasarmeija. Entä millaisia sotilaita? Karaistuneita +taistelijoita, jotka kykenevät nujertamaan kaksikymmentä liigan +kaltaista armeijaa. Jos Guisen Henrikin mieli jonakin päivänä +tekisi kuninkaan nimeä, tarvitsisi hänen vain kääntää rummuttajansa +pääkaupunkia kohti ja sanoa: eteenpäin! Nielaiskaamme Parisi +suupalaksemme Valoisin Henrikeineen ja Louvreineen! Ja ne lurjukset +sen kylläkin tekisivät, sillä minä ne tunnen. + +-- Te unohdatte ainoastaan yhden seikan, syväajatuksinen herra +politikko. + +-- Se on paljo mahdollista, varsinkin jos sillä, jonka olen +unohtanut, on neljännen kuninkaan nimi. + +-- Ei, te unohdatte, -- jatkoi Henrik halveksivasti, -- että kun +tahdotaan hallita Ranskaa silloinkun jollain Valois-suvun jäsenellä +on kruunu päässään, niin on hieman katsottava ajassa takaperin +ja muisteltava esi-isiä. Jos jotain sellaista pälkähtäisi Anjoun +herttuan päähän, niin se ei merkitse mitään, sillä hänen syntyperänsä +antaa tukea hänen vaatimuksilleen. Hänen ja minun esi-isäni ovat +samoja. Meidän kesken jääköön vaan kysymys avoimeksi, sillä eihän +meillä ole muuta eroavaisuutta sukuun nähden kuin esikoisoikeus... +Mutta Guise!... Ah, mestari Chicot, ystäväni, lueksihan ensin +sukutietoja ja sano vasta sitten, eivätkö Ranskan liljat lainkaan +ole Lothringin lintuja etevämmät? [Valoisin suvun vaakuna tunnettiin +liljoistaan, kun taas Lothringin suvun vaakunan tunnusmerkkeinä oli +lintuja. Suom. muist.] + +-- Mutta, Henrik, juuri siinä se erehdys piileekin: Guisen suku on +ylhäisempää kuin luuletkaan. + +-- Eikö ehkä omaakin sukuani ylhäisempää? -- kysyi Henrik hymyillen. + +-- Siinä ei ole mitään _ehkä_-sanaa siinä, pikku Henrikkini. + +-- Te olette narri, herra Chicot. + +-- Se on arvonimeni. + +-- Mutta minä tarkoitan, että te tosiaankin olette hullu, hullu, niin +että teidät pitäisi panna köysiin. Menkää ja opetelkaa lukemaan, hyvä +ystävä. + +-- Hyv'on, Henrik, sinä, joka osaat lukea etkä tarvitse minun +laillani mennä kouluun, voit lukea tämän tästä. + +Chicot veti samalla povitaskustaan esiin sen pergamentin, jolle +mestari Nicolas David oli kirjoittanut tuon tunnetun sukutietonsa, +jonka paavi oli Avignonissa allekirjoittanut ja joka osotti, että +Guisen herttua polveutui Kaarle Suuresta. + +Henrik kalpeni silmäiltyään pergamenttia ja huomattuaan lähettilään +allekirjoituksen vieressä Pyhän Pietarin sinetin. + +-- Mitäs sanot siitä, Henrik? Eivätkö Ranskan liljat ole yhtään +huonontuneet, vai miten? Minusta tuntuu, että Lothringin linnut +haluaisivat lentää yhtä korkealle kuin Caesarin kotkat. + +-- Kuinka olet saanut hankituksi tuon sukuselvityksen? + +-- Se oli asianajaja Nicolas Davidin päänaluksella, kun hän tässä +tuonaan oli Lyonissa. + +-- Kuka sen sieltä otti? + +-- Muuan hyvä ystäväni, joka on munkki ja jonka nimi on Gorenflot. + +-- Mitä! -- huudahti Henrik. -- Sekö inhottava räyhääjä, joka piti +hävyttömän puheen Pyhän Genovevan luostarissa ja joka eilen loukkasi +minua kadulla? Siinä tapauksessa hän lienee ne varastanut. + +-- Ei, hän on ottanut ne väkisin. + +-- Nicolas Davidiltako, siltä soturilta? Mutta miksei hän, noin +arvokkaan teon tehtyään, ole ilmoittautunut minulle ansaitun +palkinnon saamista varten? + +-- Hän on vaatimattoman nöyrästi palannut takaisin luostariinsa ja +pyytää vain unohtamaan sen seikan, että hän milloinkaan on ollut +sieltä poissa. + +-- Chicot, sinun ystäväsi on, kautta kunniani, saava ensimäisen +avonaiseksi joutuvan apotinpaikan. + +-- Minä kiitän hänen puolestaan, -- sanoi Chicot ja lisäsi +itsekseen: nyt on ystäväni joutunut kahden tulen väliin, Mayennen +ja Valoisilaisen, hirttonuoran ja virkaylennyksen. Kumpikohan hänen +kohtalokseen tulee: hirsipuuko vai apotinpaikka. + + + + +12. + +Eteocles ja Polynices. + + +Se juhlallinen päivä, jona liiga vahvistettiin, päättyi yhtä +mieluisasti kuin oli alkanutkin. + +Kuninkaan ystävät riemuitsivat. Liigan papit valmistautuivat +julistamaan Henrikin pyhimykseksi, suosikit virkkoivat: viimeinkin on +leijona valveutunut. Liigalaiset sanoivat: lopultakin sai kettu ansan +vainutuksi. + +Heti kun Monsoreau aikoi poistua riensi Chicot häntä vastaan. Ketään +liigalaisia ei enää ollut palatsissa eikä gascognelaisien tarvinnut +kuninkaan vuoksi mitään pelätä. + +-- Mihin teillä on sellainen kiire, herra ylihovijahtimestari? + +-- Hänen kuninkaallisen korkeutensa luo. Olen levoton hänen tähdensä. +Tähän aikaan ei mikään ruhtinas voi matkustaa ilman seuruetta. + +-- Joutavuuksia! Puheenaoleva ruhtinas on niin rohkea, että hän on +melkein huimapäinen. + +Ylihovijahtimestari katsahti gascognelaiseen. + +-- Joka tapauksessa, -- jatkoi Chicot, -- vaikka tekin olette +levoton, olen minä vieläkin levottomampi. + +-- Kenenkä vuoksi. + +-- Myöskin hänen korkeutensa. + +-- Mistä syystä. + +-- Ettekö siis tiedä, mitä puhutaan? + +-- Hänenhän sanotaan matkustaneen? + +-- Hänen kuiskaillaan kuolleen, -- suhahti gascognelainen. + +-- Ah! -- virkahti Monsoreau, äänessään kummastus, jossa osittain +soinnahti ilon väreilyä, -- mutta tehän juuri äsken sanoitte hänen +matkustaneen. + +-- Sanoin, koska minulle oli niin sanottu. Olen niin hyväajatuksinen, +että uskon kaiken mitä minulle kerrotaan. Mutta nyt, nähkääs, on +minulla syytä luulla, että jos prinssi parka on matkalla, on hän +matkalla toiseen maailmaan. + +-- Mistä olette saanut noin ikävät tietonne? + +-- Hän tuli Louvreen eilen, vai kuinka? + +-- Tuli tietysti. Ja minä tulin tänne hänen mukanaan. + +-- Hyv'on. Hänen ei ole nähty täältä poistuvan. + +-- Entä Aurilly ja herttuan muu väki? + +-- Kadonneet, kaikki kadonneet! + +-- Te laskette leikkiä, herra Chicot. + +-- Kysykää itse. + +-- Keneltä sitten? + +-- Kuninkaalta. + +-- Eihän hänen majesteetiltaan sovi kysyä? + +-- Joutavia! Se riippuu siitä, miten kysymys tehdään. + +-- Minä koetan. En voi jäädä tällaiseen epävarmuuteen. + +Kreivi meni kuninkaan virkahuoneeseen. + +-- Kuningas on mennyt Anjoun herttuan luo, -- sai hän vastaukseksi. + +-- Anjoun herttuan luo! -- toisti kreivi ja katsahti Chicotiin. -- +Prinssi ei siis olekaan kuollut? + +-- Hm! -- murahti gascognelainen. -- Luulenpa, ettei siitä paljo +puutukkaan. + +Kreivi ei oikein tiennyt, mitä hänen pitäisi uskoa. Näytti siltä, +että Anjoun herttua ei olisi poistunut Louvresta. Eräät kuulemansa +lausunnot vielä sitä otaksumista vahvistivat. Mutta kun hän ei +tiennyt varsinaista syytä prinssin poissaoloon, niin se poissaolo +häntä äärettömästi ihmetytti. + +Kuningas oli tosiaankin lähtenyt Anjoun herttuan luo. +Ylihovijahtimestarin täytyi siis jäädä odottelemaan etuhuoneeseen. + +Niin jo olemme maininneet, oli neljän suosikin sijaan, jotta +he saivat olla suuressa vastaanotossa saapuvilla, asetettu +sveitsiläiskaartista vartioita. Mutta heti kokouksen päätyttyä +menivät he jälleen, tehtävän ikävyydestä välittämättä, varsin +mielellään vartiopaikalleen kiusottaakseen prinssiä kertomalla +kuninkaan suuresta voitosta. Franssillakin oli kauhean ikävä ja hän +oli äärimmilleen levoton, eikä suosikkien keskustelu ollut suinkaan +omiansa häntä lohduttamaan. + +-- Tiedätkö, -- huusi Quélus Maugironille, ikäänkuin prinssi ei +laisinkaan olisi ollut saapuvilla, -- tiedätkö, Maugiron, että minä +vasta nyt alan osata antaa oikean arvon ystävällemme Valoisilaiselle: +hän on tottatosiaan suuri politikko. + +-- Selitäppä selvemmin, -- virkkoi Maugiron ja heittäysi selkäkenoon +muutamaan nojatuoliin. + +Kuningas on ihan avoimesti puhunut salaliitosta ja siten osottanut, +ettei hän sitä enää pelkää. + +-- Se on järkevätä! + +-- Ja koska hän ei sitä pelkää, niin hän sitä rankaisee. Sinä tunnet +Valoisilaisen. Hänellä on kyllä koko joukko loistavia ominaisuuksia, +mutta armoa hän ei liiaksi anna. + +-- Se on totta. + +-- Jos hän siis rankaisee salaliittolaisia, niin tapahtuu se kai +oikeudenkäynnin kautta. + +-- Siitä tulee totisesti sievä näytelmä! + +-- Tulee. Ja siihen on meille jo paikat etukäteen varatut, ellei... + +-- Mitä tarkoitat? + +-- Näes, ellei... ja se on paljo mahdollista... ellei syytettyjen +korkean aseman vuoksi laillisia muotoja sivuuteta ja asiata ratkaista +salaisuudessa. + +-- Minä puoltaisin jälkimäistä menettelytapaa, -- sanoi Maugiron, -- +sillä sitenhän perhekysymykset tavallisesti ratkaistaan. Ja onhan +tämä salaliitto todellakin perhekysymys. + +-- Jos minä, -- jatkoi Maugiron, -- olisin kuninkaan sijassa, +niin enpä säästäisi korkeassa asemassa olevia, sillä ne ovat +kahta vertaa rikollisemmat kuin muut. Ne herrat luulevat, että +heillä on kaikenmoisten salaliittojen tekeminen luvallista. Minä +totisesti antaisin parille heistä muistomerkin, varsinkin yhdelle, +ja sellaisen, että se tuntuisi. Sitten minä hukuttaisin koko muun +roskajoukon. Seine on syvä. Kuninkaan sijassa en minä, kautta +kunniani, voisi sellaista kiusausta vastustaa. + +-- Johtajat kyllä aina voivat saada sellaisen etuoikeuden, että +tulevat julkisesti mestatuiksi avoimella torilla taikka sitten salaa +murhatuiksi. Mutta roskaväen, kuten sanoit, voisi aina hukuttaa, +ja sillä roskaväellä minä tarkoitan suosikeita, tallimestareita, +hovimestareita, luutunsoittajia... + +-- Herrat! -- sammalsi kauhusta kalpea Aurilly, joka oli tullut +etsimään prinssiä, vaan joka herransa tavoin oli tullut pidätetyksi. + +-- Elä vastaa mitään, Aurilly, -- sanoi Frans. -- Se puhe ei voi +koskea minua eikä siis myöskään minun hoviani. Ranskassa ei tehdä +pilaa kuninkaallisista prinsseistä. + +-- Ei, niiden suhteen menetellään vakavammin, -- virkkoi Quélus, -- +ne mestataan. Ludvig XI ei kieltäytynyt siitä huvituksesta. Nemoursin +herttua sai sen kokea. + +Nyt kuului etuhuoneesta askeleita, sänkykamarin ovi avattiin, ja +kuningas ilmestyi ovelle. + +Frans nousi ylös. + +-- Sire! -- huudahti hän, -- minä vetoan teidän majesteettinne +oikeudentuntoon sen arvottoman kohtelun vuoksi, jota teidän väkenne +minulle osottaa. + +Mutta Henrik ei ollut veljeänsä näkevinään eikä kuulevinaan. + +-- Hyvää päivää, Quélus, -- sanoi hän ja suuteli suosikkinsa +kumpaakin poskea. -- Päivää, lapseni! Minua ilahduttaa nähdessäni +sinut. Entä sinä, Maugiron parkani, miten voit? + +-- Ah, minulla on kuoleman ikävää, -- vastasi Maugiron. -- Minä +luulin, ryhtyessäni vartioimaan teidän veljeänne, sire, että hän +olisi paljo hupaisempi. Hyi, miten ikävä prinssi! Mahtaako hän olla +teidän isänne ja äitinne poika? + +-- Nyt kuulette, sire, -- puhui Frans. -- Onko siis teidän +kuninkaallinen tarkoituksenne, että teidän veljeänne tuolla tavoin +loukataan? + +-- Vaiti, Monsieur, -- sanoi Henrik päätäänkään kääntämättä. -- Minä +en pidä siitä, että vankini tekevät valituksia. + +-- Vankinne! Olkoon, jos niin suvaitsette, mutta tämä vankinne ei ole +sen vähempi kuin teidän... + +-- Se nimi, johon vetootte, juuri vahingoittaa teitä minun +silmissäni. Kun minun veljeni kerran on rikollinen, on hän kaksin +kerroin rikollinen. + +-- Mutta entäpä jos hän ei sitä lainkaan ole? + +-- Hän on? + +-- Minkä rikoksen hän sitten on tehnyt? + +-- Hän on ollut minulle vastenmielinen, Monsieur. + +-- Sire, -- virkkoi Frans nöyrästi, -- tarvitsevatko meidän +perheriitamme mitään todistajia? + +-- Olette oikeassa. Hyvät ystävät, jättäkää minut hetkeksi +kahdenkesken veljeni kanssa. + +-- Sire, -- kuiskasi Quélus, -- on varomatonta, että teidän +majesteettinne jää yksin kahden vihollisen pariin. + +-- Minä otan Aurillyn mukaani -- kuiskasi Maugiron. + +Suosikit veivätkin mukanaan Aurillyn, joka oli utelias ja hyvin +levoton. + +-- No, nyt olemme kahdenkesken, -- virkkoi kuningas. + +-- Minä odotin kärsimättömänä tätä hetkeä, -- vastasi prinssi. + +-- Niin minäkin. Haa! Te halusitte minun kruunuani, kunnon Eteocles. +Te halusitte liigaa välikappaleeksenne, päämääränänne kruunu. Haa! +Teidät voideltiin kuninkaaksi eräässä Parisin kolkassa, muutamassa +syrjäisessä kirkossa, niin että voisitte sitten yht'äkkiä näyttäytyä +parisilaisille pyhän öljyn hohteessa. + +-- Ah! -- huokasi Frans, huomatessaan kuninkaan vihan yhä yltyvän. -- +Teidän majesteettinne ei salli minun puhua. + +-- Mitä se hyödyttäisi? Ehkä valehtelisitte tahi kertoisitte minulle +asioita, jotka tunnen yhtä hyvin kuin tekin. Mutta tepä tietenkin +valehtelisitte, sillä jos te tekonne tunnustaisitte, niin te samalla +tunnustaisitte ansainneenne kuoleman! Te valehtelisitte, ja siitä +syystä minä teiltä sen häpeän säästän. + +-- Veljeni! Veljeni! -- huusi Frans murtuneena. -- Kuinka voitte +syytää minun silmilleni moisia loukkauksia? + +-- Jos se, mitä teille sanon, voidaan pitää loukkauksena, niin +siinä tapauksessa olen minä itse valehtelija, enkä mitään muuta +toivoisikaan kuin että asia todellakin niin olisi. Puhukaa, puhukaa, +minä kuuntelen. Sanokaa, oletteko uskoton tai, mikä vieläkin pahempi, +tyhmä raukka. + +-- Minä en ymmärrä, mitä teidän majesteettinne tarkoittaa. Te +tunnutte puhuvan minulle arvoituksilla. + +-- Niinpä tahdon minä selittää sanojani! -- huudahti Henrik +uhkaavalla äänellä, mikä kajahti kamalalta Fransin korvissa. -- +Te olette punonut salajuonia minua vastaan, niinkuin aikaisemmin +punoitte veljeäni Kaarlea vastaan. Erotus oli vain siinä, että se +tapahtui silloin Navarran kuninkaan avulla, nyt se on tapahtunut +Guisen herttuan avulla. Varsin kaunis suunnitelma, jota minä +ihailen ja joka olisi tuottanut teille kunniakkaan sijan herrojen +kruununtavottelijain joukossa! Te kiemurtelitte ennen kuin käärme ja +tänään te tahdoitte purra kuin leijona. Uskottomuuden jälkeen suora +väkivalta, myrkyn jälkeen miekka. + +-- Myrkyn! Mitä sillä tarkoitatte, sire! -- huudahti Frans raivosta +kalpeana ja etsien, kuten Eteocles, johon Henrik oli häntä verrannut, +paikkaa, jossa hän voisi salamoivalla katseellaan, miekkaa ja tikaria +kun ei ollut, iskeä Polynicestä. -- Minkä myrkyn? + +-- Sen myrkyn, jolla murhasit veljemme Kaarlen, sen myrkyn, jonka +aioit antaa avustajallesi Navarran Henrikille. Tuo onneton myrkky on +hyvin tarkoin tunnettua. Äitimmekin on sitä varsin usein käyttänyt. +Siinä on kaiketikin syy siihen, miksi et ole tahtonut käyttää sitä +minua vastaan. Siksipä kai olet tahtonutkin näytellä sotaherran osaa +ja komentaa liigaa. Mutta katsoppa minua suoraan silmiin, Frans, -- +jatkoi Henrik, astuen uhkaavana muutaman askeleen veljeänsä kohti, -- +ja ole vakuutettu siitä, ettei sinunlaisesi mies milloinkaan surmaa +miestä sellaista kuin minä olen. + +Frans horjui tuon kauhean syytöstulvan edessä. Mutta säälimättä ja +ilman armoa jatkoi kuningas: + +-- Miekka! Miekka! Tahtoisinpa nähdä sinut tässä huoneessa kanssani +kahdenkesken ja miekka kädessäsi. Oveluudessa olen jo voittanut +sinut, Frans. Sillä olen minäkin kulkenut sivuteitä päästäkseni +Ranskan valtaistuimelle. Mutta ne tiet kulkivat kuitenkin enemmän +kuin miljoonan puolalaisen ruumiin yli. Jos tahdot olla roisto, niin +ole, mutta ole edes sillä tavalla. Jos sinua haluttaa minua matkia, +niin matki, mutta toimikin sitten yhtä suuren kaavan mukaan. Kas +siinä ovat kuninkaalliset edut, siinä petos, joka on sotapäällikön +arvon mukainen. Siis sinä, toistan sen kerran vielä, olet jäänyt +oveluudessa alakynteen, ja avoimessa, rehellisessä taistelussa +sinä saisit surmasi. Elä siis ajattelekaan rimpuilla kummallakaan +tavalla. Sillä tästä hetkestä alkaen menettelen minä kuin kuningas, +kuin herra, kuin itsevaltias. Tästä alkaen minä pidän silmällä sinun +juoniasi, seuraan sinun salapolkujasi, ja pienimmänkin petoksen, +vähimmänkin kaksimielisyyden huomatessani lasken minä voimakkaan +käteni sinun päällesi, konna, ja jätän sinut pyövelin käsiin. Tämä +oli minulla sinulle perhesuhteistamme sanottavaa. Tästä syystä +tahdoin puhua kahdenkesken kanssasi, Frans. Senvuoksi käsken nyt +ystävieni jättämään sinut yöksi yksin, jotta yksinäisyydessä voit +punnita minun sanojani. + +-- Siis minä huomaan, -- sammalsi herttua, -- jonkin oikun, +jonkin pahaa unta muistuttavan epäluulon vuoksi joutuneeni teidän +majesteettinne epäsuosioon? + +-- Vieläkin enemmän, Frans. Sinä olet joutunut minun +oikeudenmukaisuuteni alaiseksi. + +-- Mutta minä pyydän, sire, määrätkää edes jokin tietty aika minun +vankinaolooni, niin että tiedän, mitä minun olisi tekeminen. + +-- Saatte tietää sen silloin, kun teille luetaan tuomionne. + +-- Entä äitini! Enkö saa nähdä äitiäni? + +-- Mitä se hyödyttäisi? Jää hyvästi, Frans! + +Prinssi vaipui muutamaan nojatuoliin. + +-- Hyvät herrat, -- lausui kuningas, avattuaan oven, -- Anjoun +herttua on pyytänyt lupaa saada yön aikana miettiä muuatta +vastausta, jonka hän varhain huomisaamuna tulee minulle antamaan. +Teidän on siis jätettävä hänet huoneisiinsa, paitsi mitä ehkä +joskus varovaisuussyistä luulette tarvitsevanne siellä käydä. Ehkä +tapaatte vankinne hieman liikutettuna sen keskustelun vuoksi, mikä +äsken tapahtui, mutta muistakaa, että kun Anjoun herttua on punonut +salahankkeita minua vastaan, on hän teollaan menettänyt veljen +nimen. Täällä ei siis ole muuta kuin tavallinen vanki, joten mitään +hovisääntöjä ei tarvita. Jos vanki on teille epäkohtelias, niin +ilmoittakaa siitä minulle. Bastiljin vankila on verraten lähellä ja +siellä on mestarina Testu, joka on maailman sopivin mies lohduttamaan +kapinallisia luonteita. + +-- Sire, sire! -- mutisi Frans, tehden viimeisen yrityksen. -- +Muistakaa, että minä olen teidän... + +-- Te olitte myös Kaarle IX:nen veli, luullakseni, -- keskeytti +Henrik. + +-- Annettakoon minulle edes palvelijani ja ystäväni! + +-- Ooh, mitä te suotta valitatte? Minähän luovun ystävistäni +antaakseni ne teille. + +Sitten painoi Henrik oven kiinni ihan herttuan nenän edessä. Tämä +peräytyi horjuen takaisin ja lyyhähti uudelleen nojatuoliin. + + + + +13. + +Mitä löytyi tyhjästä kaapista. + + +Se keskustelu, joka Anjoun herttualla juuri äsken oli ollut kuninkaan +kanssa, saattoi hänet pitämään asemaansa ihan toivottomana. Suosikit +eivät olleet jättäneet häntä epätietoiseksi siitä, mitä Louvressa +oli tapahtunut. He olivat keskenään puhelleet Guisen häviöstä ja +Henrikin voitosta ja luonnollisesti liioitelleet kumpaakin. Herttua +oli kuullut väkijoukon huutavan: eläköön kuningas ja eläköön liiga! +ja se oli aluksi tuntunut hänestä käsittämättömältä. Hän tunsi +olevansa etevimpäin päälliköiden hylkäämä, sillä niillä oli tarpeeksi +ajattelemista omasta turvallisuudestaan. Kiistojen ja riitaisuuksien +pirstoman perheensä hylkäämänä hän huokasi, ajatellessaan +menneisyyttä, josta kuningas oli hänelle huomauttanut. + +Bussy, tuo urhoollinen Bussy, ilmeni eloisana hänen mielikuvissaan. +Mutta samalla Frans tunsi itsessään eräänlaista omantunnonsoimausta, +sillä hän oli loukannut Bussya ollakseen Monsoreaulle mieliksi. +Hän oli taipunut Monsoreaun tahtoon, koska tämä tunsi hänen +salaisuutensa, ja äkkiä oli nyt kuitenkin tämä sama salaisuus, jolla +Monsoreau oli häntä alituiseen uhannut, tullut kuninkaan tiedoksi. +Monsoreauta ei siis enää tarvinnut pelätä. + +Mikä etu olisikin ruhtinaalle hänen nykyisessä asemassaan ollut, jos +hän olisi ollut tietoinen siitä, että tuo kiitollinen ja uskollinen +Bussy olisi häntä suojelemassa. Siinä tapauksessa olisi hänen +vapautensa ollut todennäköinen, hänen kostonsa varma. + +Mutta Bussy oli, kuten jo on mainittu, mitä syvimmin petettynä ja +prinssiin tyytymättömänä vetäytynyt hänestä pois. Vanki siis oli +viisikymmentä jalkaa maanpinnan yläpuolella, neljä rohkeata vartiaa +lähettyvillään, luukuunottamatta vielä sitä, että linnanpiha vilisi +täynnään sveitsiläistä kaartia ja muuta sotaväkeä. + +Väliin hän meni ikkunan luo ja katseli alas vallihautoihin. Mutta +niin huimaava korkeus saattoi pyörryttää rohkeintakin, eikä Anjoun +herttua ollut läheskään mies kestämään sellaista koetusta. + +Sitäpaitsi saapui sinne joka tunti joku prinssin vartioista. Ja +vähääkään hänen läsnäolostaan välittämättä ja olematta häntä edes +näkevinään nuo vartiat tekivät kierroksensa huoneen ympäri, availivat +ovia ja ikkunoita ja tahtoivatpa tulla vakuutetuiksi siitäkin, että +uutimet olivat paikoillaan ja ettei lakanoita oltu leikattu pitkiksi +kaistaleiksi. + +Joskus he kurkistivat verannallekin, mutta muuttuivat rauhallisiksi +huomattuaan vangin olevan viidenkymmenen jalan päässä maasta. + +Suosikit olivat ihan oikeassa otaksuessaan, ettei Anjoun herttua +yrittäisikään väkivalloin paeta ja ettei hän ajattelisi mitään +vaarallista tai muuten uhkarohkeata pakoa. Eipä siltä, että +ruhtinaalta olisi puuttunut kekseliäisyyttä. Hän päinvastoin mietti +kaikkia mahdollisia keinoja siinä huoneensa lattialla edestakaisin +kävellessään. + +Silloin tällöin painoi prinssi kalpeat kasvonsa ikkunaruutuja vasten, +niihin nimittäin, jotka olivat Louvren vallihautain puolella. +Vallihautain toisella puolella oli noin viisitoista jalkaa leveä +rantamaakaistale ja sen takana kimalteli peilikirkas Seinejoki. + +Anjoun herttua oli pannut päivänlaskun merkille. Hän oli kaikella +sillä syventymyksellä, jota vain vanki voi omistaa tuolle +näytelmälle, seurannut päivän päättymistä ja yön ylenemistä. Hän oli +kauvan katsellut tätä vanhan Parisin vaihtelevaa taulua, yhden tunnin +auringon viime säteitten valaessa sen yli kultiaan, toisen tunnin +kalpean kuun hopeoidessa sen hahmoa. Sitten oli hänet vallannut +kamala kauhistus, huomattuaan synkkien pilvien tunkeutuvan esiin +taivaanrannalta ja ennustavan ankaraa rajuilmaa yöksi. + +Muiden heikkouksiensa ohella pelkäsi herttua myöskin ukkosilmaa, ja +hän olisi antanut paljo, jos hänen vartiansa silloin olisivat tulleet +hänen luokseen, vaikkapa olisivat häntä loukanneetkin. Kuitenkaan ei +hän voinut huutaa niitä sisälle, sillä siitä he olisivat vain saaneet +uutta ivan aihetta. + +Hän heittäytyi sänkyynsä. Nukkuminen oli mahdotonta. Hän koetti +lukea, mutta kirjaimet tanssivat hänen silmissään kuin mustat peikot. +Hän koetti juoda, mutta viini maistui hänestä karvaalta. Hän näppäili +sormillaan seinälle ripustettua Aurillyn luuttua, mutta kielten +värinä vaikutti niin hänen hermoihinsa, että hän vähällä oli itkeä. + +Silloin hän alkoi kiroilla kuin pakana ja särkeä mäsäksi kaikki, mitä +eteensä sattui. Se oli sukuvika ja siihen oltiin Louvressa totuttu. +Suosikit avasivat oven nähdäkseen syyn kolinaan. Mutta huomattuaan +prinssin siellä vain huvittelevan he lukitsivat taas oven, ja se +kiihdytti vangin vihaa kaksin verroin. + +Hän oli juur'ikään särkenyt säpäleiksi muutaman tuolin, kun +kuului särkyneen lasin helinää. Samassa tunsi herttua kovaa kipua +lonkassaan. Hänen ensimäinen ajatuksensa oli, että pyssyn luoti oli +häntä haavoittanut ja että se kuula oli lähtenyt kuninkaan kätyrien +pyssystä. + +-- Haa, petturi! Haa, konna! -- huudahti vanki -- Sinä annat ampua +minua, niinkuin uhkasitkin. Voi, minä kuolen! + +Näin sanoessaan hän vaipui lattialle. Mutta silloin sattui hänen +kätensä kovaan esineeseen, epätasaisempaan ja melkoista suurempaan +kuin mitä kuula tavallisesti on. + +-- Aah, kivi! -- sanoi hän. -- Se olikin siis suuremmasta +ampuma-aseesta. Mutta olisihan minun kumminkin pitänyt kuulla pamaus. + +Hän ojensi jalkansa suoraksi, ja vaikka kipu olikin varsin kovaa, +tunsi hän kuitenkin, ettei ollut haavoittunut. Hän otti kiven +käteensä ja tarkasteli ikkunaa. Kivi oli heitetty sisälle niin +voimakkaasti, että se oli pikemmin vain lävistänyt kuin särkenyt +ruudun. Hän huomasi vielä, että paperia oli kiven ympärillä. + +Nyt alkoivat herttuan ajatukset suuntautua toiselle taholle. Eikö tuo +kivi yhtä hyvin voinut olla ystävän heittämä kuin vihollisen? + +Hän riensi kynttilän luo. + +Paperin sai herttua tuossa tuokiossa irti. + +-- Kirje! -- mutisi hän, katsahtaen arastelevasta ympärilleen. + +Sitten hän luki: + +"Onko teillä ikävä vankeudessanne? Ettekö halua raitista ilmaa ja +vapautta? Menkää viereiseen virkahuoneeseen, avatkaa siellä oleva +kaappi, ja kun siirrätte syrjään alimaisen hyllyn, niin löydätte +sieltä kaksoispohjan. Siellä on silkkiset tikapuut. Kiinnittäkää +ne balkongin reunaan. Kaksi tukevaa kättä Pitelee niitä alhaalla +vallihaudassa. Hevonen, joka on nopea kuin ajatus, kiidättää teidät +sitten turvapaikkaan". + +-- Ystävä! -- huudahti prinssi. Ystävä! Voi, enpä luullutkaan +itselläni sellaista olevan!. Mutta ken on tuo ystävä, joka minua +muistaa? + +Hän ajatteli hetkisen, mutta kun ei tiennyt, mihin suunnata +ajatuksiaan, riensi hän ikkunaan. Ketään ei näkynyt alhaalla. + +-- Olisiko tässä ehkä jokin ansa? -- mutisi prinssi, peläten aina +jotakin. + +-- Mutta voinhan kuitenkin, -- ajatteli hän toisekseen, -- käydä +katsomassa, onko kaapissa kaksoispohja ja onko siellä mitään +tikapuita. + +Jättäen kynttilän paikoilleen riensi herttua nyt virkahuoneeseen, +hapuili kaapin luo, kopeloi kaikkia hyllyjä ja, päästyään alimaiseen, +tutki sen tarkoin ja löysi salalaatikon. Heti pisti hän sinne kätensä +ja niin tapasikin sieltä silkkitikapuut. Niinkuin varas saaliineen +kiiruhti hän sitten sänkykamariinsa. + +Kello löi nyt kymmenen ja herttua ajatteli heti sitä seikkaa, että +sinne taaskin ilmestyisi jokin vartia, niinkuin niiden tapa aina +oli ilmestyä joka kellonlyönnillä. Hän piilotti senvuoksi tikapuut +nojatuolinsa tyynyn alle ja istui itse nojatuoliin. Tikapuut oli +tehty niin taidokkaasti, että ne kokonaan pettyivät ahtaaseen +piilopaikkaansa. + +Oli kulunut tuskin viittä minuuttia, kun Maugiron jo ilmestyi: +hänellä oli paljastettu miekka vasemmassa kainalossa ja vahakynttilä +oikeassa. Tullessaan hän jatkoi vielä keskustelua ystäväinsä kanssa: + +-- Karhu on hurjapäinen, -- virkkoi heistä muuan. -- Hän särki äsken +kaikki mitä eteen sattui. Varo itseäsi, Maugiron, ettei hän vaan syö +sinua suuhunsa. + +-- Hävytön! mutisi herttua. + +-- Luulen, että teidän korkeutenne suvaitsi minua puhutella, -- sanoi +Maugiron mitä viisastelevimmin katsein. + +Herttua oli syöksähtämäisillään pystyyn, mutta hän tukahdutti +harminsa ajatellessaan, että riita saattaisi viedä kallista aikaa +ja kenties tehdä tyhjäksi hänen pakonsa. Hän nieleksi niin ollen +kiukkunsa ja käänsi nojatuolinsa toisin päin, niin että hän tuli +olemaan Maugironiin selin. + +Maugiron meni tapansa mukaan sängyn luo tutkimaan lakanoita ja +ikkunan luo katsomaan, olivatko uutimet paikoillaan. Hän tosin +huomasi, että yksi ruutu oli särkynyt, mutta hän luuli herttuan sen +raivoissaan särkeneen. + +-- Hei, Maugiron! -- huusi Schomberg. -- Joko sinut syötiin, koska +et mitään virka? Huokaa edes hiukkasen, niin että tiedetään ryhtyä +toimenpiteisiin ja kostaa puolestasi. + +-- Ei, -- vastasi Maugiron. -- Karhuni on päinvastoin hyvin hiljainen +ja nöyrä. + +Herttua hymyili ivallisesti. + +Maugiron poistui huoneesta kumartamattakaan prinssille ja väänsi +mentyään oven kahdesti lukkoon. Mitään sanomatta antoi prinssi hänen +mennä, mutta kuullessaan avaimen kääntyvän lukossa mutisi hän: + +-- Varokaa itseänne, hyvät herrat! Karhu on ovelampi kuin +luulettekaan. + + + + +14. + +Ventre-Saint-Gris. + + +Yksin jäätyään ja tiedettyään, ettei häntä ainakaan yhteen tuntiin +häirittäisi otti Anjoun herttua tikapuut esille ja tutki niistä mitä +pikkumaisimman varovasti jok'ainoan solmun. + +-- Tikapuut ovat lujat, -- puheli hän. -- Näitä ei ainakaan ole +tahdottu käyttää minun niskaini taittamiseksi. + +Hän laski niissä olevan kolmekymmentäkahdeksan porrasta, porrasvälin +ollessa viisitoista tuumaa. + +-- Nämä ovat tarpeeksi pitkät, -- virkkoi hän -- Siihen nähden ei +siis tarvitse mitään pelätä. + +Hän istahti hetkeksi ja alkoi miettiä. + +-- Ah! Nytpä tiedänkin, -- ajatteli hän. -- Ehkäpä nuo kirotut +suosikit ovat minulle nämä tikapuut hankkineet. He otaksuvat, että +minä kiinnitän ne balkongiin, ja minun laskeutuessani tulevat he +leikkaamaan tikapuut yläpäästä poikki. Siinäpä ansa onkin? + +Vielä muutaman hetken mietittyään hän huudahti: + +-- Ei, ei sekään ole mahdollista! He kyllä ymmärtävät, etten minä +uskaltaisi laskeutua alas ennen kuin olisin laatinut huonekaluista +estevallituksen oven eteen, ja heidän sitä purkaessaan, sen he kyllä +käsittävät, ehtisin minä laskeutua alas ja paeta. Mutta kuka kumma on +se ystävä, joka niin hyvin tuntee minun, huoneitteni kaapit? + +Äkkiä pälkähti hänen päähänsä ajatus. + +-- Bussy! -- huudahti hän. + +Eiköhän se vaan ollutkin, kaiken todennäköisyyden mukaan, tuo +varovainen, ovela Bussy, ainoa ystävä, johon herttua saattoi luottaa? +Eiköhän juuri Bussy lähettänyt hänelle tuota paperilappua? + +Prinssiä alkoi kuitenkin epäilyttää, vaikkakin kaikki seikat +viittasivat siihen, että Bussy oli kirjeen lähettänyt. Herttua ei +tuntenut kaikkia niitä syitä, joiden vuoksi tuo ylimys kantoi kaunaa +häntä kohtaan, sillä hän ei tiennyt Bussyn rakastavan Méridorin +Dianaa. Kuitenkin hän sitä aavisteli, sillä kun kerran herttua +itsekin oli Dianaan ihastunut, voi hän helposti ymmärtää, miten +vaikeata Bussylle olisi olla rakastamatta tuota nuorta, kaunista +naista. Mutta nuo epäluulot sentään hälvenivät, ja hän piti vallan +luonnollisena, ettei rehellinen Bussy voinut jäädä toimettomaksi +tietäessään herransa olevan vankina. Olisihan Bussy sitäpaitsi jo +seikkailunhalunsa innostamanakin saattanut ryhtyä tähän yritykseen, +ja ehkä tahtoi hän kostaa herttualle hankkimalla hänelle vapauden. Se +oli siis ihan varmasti Bussy, joka oli kirjeen kirjoittanut, Bussy, +joka odotteli. + +Saadakseen lähempää selvyyttä asiaan, meni herttua ikkunan luo ja +joesta nousevasta sumusta huolimatta huomasi rannalla kolme suurempaa +olentoa, joita saattoi luulla hevosiksi, ja kaksi muuta pienempää, +jotka kaikki olivat ihmisiä. + +-- Kaksi miestä, -- ajatteli hän. -- Luultavasti Bussy ja hänen +ystävänsä Remy. + +Frans meni ovelle ja tirkisti avaimenreiästä. Hän näki kahden +vartiansa nukkuvan ja kahden muun pelaavan shakkia. Hän sammutti +kynttilän, avasi ikkunan ja kumartui balkongin yli. Se syvä kuilu, +jota hänen katseensa koetti mittailla, näytti pimeän vuoksi vieläkin +syvemmältä. Hän peräytyi kauhistuneena takaisin. Mutta vapaudella ja +ilmalla on vankiin nähden niin vastustamaton vetovoima, että Frans +huoneeseen takaisin kääntyessään luuli miltei tukehtuvansa, ja se +tunne sai hänet niin valtoihinsa, että hän tunsi kuin jonkinlaista +elämän inhoa ja kuoleman halveksumista. Se terästi masentuneen +ruhtinaan rohkeutta, hän tahtoi käyttää tilaisuutta hyväkseen, +kiinnitti tikapuut balkongiin ja koetti sitten parhaansa mukaan saada +oven sänkykamarinsa puolelta tukituksi. Hän oli vakuutettu siitä, että +tuon "ovilinnoituksen" purkamiseen kuluisi ainakin kymmenen minuuttia, +s.o. kauvemmin kuin mitä hän alaslaskeutuakseen tarvitsisi. + +Hän koetti uudelleen tarkastella hevosia tai ihmishaamuja, mutta ei +huomannut kumpaisiakaan. + +-- Soisin mieluummin, ettei tuolla alhaalla olisi ketään, -- mutisi +hän. -- Parempi olisi paeta yksin kuin taatun ystävän seurassa, ja +onhan tuo odottava ystävä lisäksi ihan tuntematon tällä hetkellä. + +Pimeys oli yhä yltynyt ja uhkaava ukkosilma jyrähteli nyt ensimäisiä +kertojaan. Salama välähteli kerran pilvien välistä, ja prinssi luuli +sen silmänräpäysvalossa erottaneensa ne olennot, joita hän äsken +turhaan oli vallihaudasta tähystellyt. + +Kuului hevosen hirnahdus. Ei siis ollut enää mitään epäilystä siitä, +että häntä odotettiin. + +Herttua koetteli tikapuita saadakseen varmuuden siitä, että ne olivat +lujasti kiinni. Sitten hän kiipesi balkongin reunan yli ja laski +jalkansa ensimäiselle astuimelle. + +Mahdotonta on kuvailla sitä kauheata hätää, joka tällöin vangin +valtasi, kun hänellä näet oli valittavinaan joko nuo petolliset +silkkitikapuut tai veljensä julmat uhkaukset. Mutta kun hän parahiksi +oli saanut jalkansa ensi astuimelle, niin hänestä jo tuntui siltä +kuin olisivat tikapuut, sen sijaan että riippuisivat irrallaan +heiluen, käyneet tukeviksi, ja hän tunsi voivansa laskea jalkansa +seuraavalle astuimelle sen heilahtelematta. + +Ystäväköhän vaiko vihollinen piteli kiinni tikapuitten alapäätä? +Olikohan häntä avoin syli vaiko asestettu käsi viimeisellä astuimella +odottamassa? + +Ääretön pelko valtasi Franssia. Hän piteli vielä vasemmalla kädellään +kiinni balkongista ja aikoi nousta takaisin. + +Näytti siltä kuin olisi se salaperäinen henkilö, joka odotteli +prinssiä muurin juurella, aavistanut, mitä ajatuksia vangin sydämessä +liikkui, sillä siinä samassa tuntui tikapuissa hieno nykäisy. + +-- Tikapuita pidellään alhaalla kiinni, -- mutisi hän, -- Minun +putoamistani ei niin ollen toivota. Rohkeutta siis! + +Hän alkoi laskeutua alas ja huomasi, että silkkiköysitikapuita +koetettiin saada pysymään ulompana muurista alaslaskeutumisen +helpottamiseksi. + +Nyt laskeutui hän miltei nuolen nopeudella, käyttäen enemmän käsiään +kuin jalkojaan. Sen sijaan, että lopulta olisi päässyt maahan, +jota hän vaistomaisesti odotti, tunsi hän jonkun ihmisen tarttuvan +itseensä kiinni ja kuiskaavan: te olette pelastettu. + +Sitten hänet kannettiin vallihaudan reunalle ja työnnettiin sieltä +vallin selänteelle. Siellä oli odottamassa toinen mies, joka nosti +hänet takinkauluksesta vallille, auttoi samoin hänen seuralaistaankin +ja juoksi sitten rannalle, missä Fransin ikkunastaan huomaamat kolme +hevosta olivat. + +Prinssi ymmärsi nyt, ettei peräytyminen tullut kysymykseenkään ja +että hän oli pelastajainsa vallassa. Hän siis juoksi yhden hevosen +luo ja hyppäsi sen selkään. Hänen seuralaisensa nousivat samoin +kumpikin satulaansa. Toinen niistä, se sama, joka äsken oli hänelle +pelastuksen sanat kuiskannut, virkkoi nyt yhtä lakoonisella ja +salaperäisellä tavalla: + +-- Kannustakaa! + +He kaikki kolme alkoivat ratsastaa täyttä neliä. + +-- Tähän saakka on kaikki käynyt hyvin, -- ajatteli prinssi, -- ja +toivonpa, ettei seikkailun loppu ole muuttuva sen alkua pahemmaksi. + +-- Kiitos, kiitos, urhoollinen Bussyni! -- mutisi prinssi +oikeanpuoleiselle toverilleen, joka silmiä myöten oli kietoutunut +isoon, ruskeaan viittaansa. + +-- Kannustakaa! -- vastasi toinen, kannustaen asekin hevostaan, niin +että ratsastajat lensivät kuin yön varjot. + +Niin päästiin Bastiljinkaivannolle. Sen yli kuljettiin tilapäistä +siltaa myöten, jonka liigalaiset edellisenä iltana olivat rakentaneet +liikenteen helpottamiseksi. + +Ratsastajat suuntasivat nyt kulkunsa Charentoniin. Prinssin hevonen +oli kuin siivillä varustetta. Oikeanpuolimainen ratsastaja karahutti +tuossa tuokiossa kaivannon yli ja painoi Vincennermetsään päin, +kuiskaten prinssille entiseen lyhyeen tapaansa: tulkaa! Vasemmalla +ratsastaja seurasi äänetönnä hänen esimerkkiään. Hän ei koko aikana +ollut sanonut sanaakaan. + +Prinssin ei tarvinnut kehottaa ratsuaan. Tuo jalo eläin oli päässyt +kaivannon yli yhtä pian kuin toisetkin hevoset. Frans olisi tahtonut +hillitä juoksijaansa, sillä hän pelkäsi, että häntä johdettiin +johonkin ansaan. Se oli kuitenkin myöhäistä. Hevonen oli jo niin +hurjassa menossa, ettei se enää totellut suitsia. Mutta kun hevonen +huomasi, että toisetkin hevoset hiljensivät vauhtiaan, talttui sekin, +ja Frans joutui pian erääseen aukeamaan metsässä, jossa hän kuun +valossa huomasi kahdeksan tai kymmenen kiiltävissä sotavarustuksissa +olevaa ratsumiestä. + +-- Aah! -- huusi prinssi. -- Mitä tämä merkitsee, hyvä herra? + +-- Ventre-saint-Gris! -- vastasi puhuteltu. -- Se merkitsee sitä, +että me olemme pelastetut. + +-- Tekö, Henrik? -- huudahti Anjoun herttua hämillään. -- Tekö olette +pelastajani? + +-- No, onko se sitten niin ihmeellistä? Emmekös me ole liittolaisia? + +Sitten hän huusi: + +-- Agrippa, missä olet? + +-- Täällä, -- vastasi d'Aubigné, Navarran kuninkaan seuralainen, joka +ei vielä ollut sanonut sanaakaan. -- Mutta miksi te noin rääkkäätte +hevosia? Ei niitä teillä kuitenkaan ole liiaksi! + +-- Kas niin, -- virkkoi Henrik, Navarran kuningas, -- älkää nyt +rähiskö. Kun vaan meillä on vielä kaksi levännyttä hevosta, joilla +nopeasti voimme ratsastaa kaksitoista peninkulmaa, niin muuta emme +tarvitsekaan. + +-- Mutta mihin sitten aiotte minut viedä? -- kysyi Frans levottomana. + +-- Mihin haluatte, -- vastasi Henrik, -- kun se vaan tapahtuu +joutuun. Sillä d'Aubigné on oikeassa: Ranskan kuninkaan tallissa on +enemmän hevosia kuin minulla ja hän on tarpeeksi rikas ajattaakseen +kuoliaiksi vaikka kaksikymmentä hevosta, jos hänen mieleensä +juolahtaa ottaa meidät kiinni. + +-- Olenko todellakin vapaa matkustamaan, minne haluan? -- kysyi Frans. + +-- Tietysti. Minä odotan vain käskyänne. + +-- No niin, Angersiin sitten! + +-- Olkoon menneeksi. Se on luonnollista. Siellähän olette kotonanne. + +-- Mutta entä te, serkkuni? + +-- Minä eroan teistä, kun saavumme Angersin lähelle, ja kiiruhdan +Navarraan, jossa hyvä Margotini minua odottaa ja ihan varmaan on +minuun suutuksissaan. + +-- Mutta eihän kukaan tiennyt teidän olleen täällä. + +-- Tulin tänne myymään vaimoni kolmea jalokiveä ja ottamaan selkoa +siitä, tulisiko liiga minut musertamaan. + +-- Huomannette, että se ei ole vaarallinen. + +-- Huomaan, ja siitä on minun kiittäminen teitä. + +-- Mitä tarkoitatte? + +-- Sitä että jos te, sen sijaan että kieltäydyitte rupeamasta liigan +päälliköksi, olisitte ehdotukseen suostunut ja siten yhtynyt minun +vihollisiini, niin olisin minä tullut hirtetyksi. Siksipä minä +saatuani tietää kuninkaan rangaisseen teitä kieltäytymisenne vuoksi +Vangitsemalla teidät, vannoin, että teidät pelastan, ja sen olen nyt +tehnyt. + +-- Aina vaan yhtä herkkäuskoinen! -- ajatteli Frans. -- Olisippa +väärin pettää hänet. + +-- Matkustakaa Anjouhun, serkkuni, -- virkkoi bearnilainen hymyillen. +-- Joutukaa Anjouhun. Ah, herra Guise! Te luulitte voittaneenne +pelin, mutta minäpä lähetänkin teille haitallisen työtoverin. Varokaa +itseänne! + +Samassa tuotiin heille virkeät hevoset. Henrik, navarralainen ja +Frans heilahtivat satulaan ja d'Aubigné seurasi mukisten heidän +perässään. + + + + +15. + +Ystävättäret. + + +Sill'aikaa kun Parisissa sihisi ja kihisi kuin sulatusuunissa +suuntasi Monsoreaun kreivitär, isänsä ja kahden palvelijan +saattamana, kulkuaan Méridorin linnaa kohti. + +Monesti matkan varrella antoi Diana isänsä ja palvelijain ratsastaa +edellä ja pysähtyi itse jollekin kunnaalle katselemaan taakseen +laaksoihin, eikö kukaan tulisi hänen perässään. Mutta kun hän ei +nähnyt mitään muuta kuin laitumilla maleksivat karjalaumat tai jonkin +kaukaisen kylän kellotapulin, ratsasti hän taas eteenpäin, tullen +jokaisesta turhasta odotuksestaan entistäänkin levottomammaksi. + +Hänen isänsä, alati tytärtään katseillaan seuraten, virkahti usein: + +-- Elä pelkää mitään, Diana. + +-- Mitäpä minä pelkäisin? -- kysyi hän ajatuksissaan. + +-- Etkö sinä ole pitänyt silmällä, seuraako Monsoreau sinua. + +-- Olen... olen! -- sammalsi hän. Kahdeksantena päivänä he saapuivat +Méridorin linnaan, jossa herra ja rouva Saint-Luc olivat heitä +vastassa. Ja nyt alkoi hupainen elämä. + +Parooni ja Saint-Luc olivat metsästelemässä aamusta iltaan, +ja metsästysmelun metsiä kaiuttaessa istuivat Diana ja Jeanne +vieretysten tuuheitten puitten vehmastossa keskenään tarinoiden. + +-- Kerroppa, -- virkkoi Jeanne, -- kerro minulle kaikki, mitä sinulle +haudassasi on tapahtunut. Sillä sinähän tosiaankin olit meille +kuollut... Kerro, siskoni. Meitä ei kukaan häiritse. + +-- Mitä sanoin sinulle äsken? + +-- Et sanonut mitään. Olet siis onnellinen... Mutta mistä sitten +johtuu tuo kyyneleinen katse, tuo kalpeus, nuo väsähtäneet +silmäluomet, tuo suu, joka koettaa hymyillä... voi, Diana, sinulla on +ihan varmaan minulle paljo sanottavaa! + +-- Ei ole, ei ole mitään. + +-- Oletko siis onnellinen herra Monsoreaun puolisona? + +Diana hätkähti. + +-- Herra Monsoreaun puolisona! -- toisti hän. -- Mistä syystä +mainitsit sen nimen? Miksi loihdit tuon peikon hereille tässä meidän +rauhassamme? + +-- Hyvä on. Nytpä minä tiedän, miksi kauniit silmäsi ovat kyynelissä +ja miksi ne niin usein tuijottavat korkeutta kohti. Mutta vieläkään +en ymmärrä sitä, miksi suusi kokeilee hymyillä. + +Diana pudisti surullisena päätään. + +-- Olet sanonut minulle, -- jatkoi Jeanne ja kietoi käsivartensa +Dianan kaulaan, -- sanoithan kerran, muistaakseni, että Bussy osotti +sinua kohtaan suurta myötätuntoisuutta. + +Diana sävähti tulipunaiseksi. + +-- Kreivi Bussy on miellyttävä mies, -- jatkoi yhä Jeanne ja lauloi: + + "Tuo ritari Bussy hän pelvoton + ja uljas ja rohkea on". + +Diana painoi päänsä ystävänsä rintaa vastaan ja jatkoi Jeannen +alkamaa laulua äänellä, joka oli suloisempi kuin lehdon lintusten +sävelet: + + "Ja Amboisen herran ken ystäväks saa, + ei petä hän, vaikkapa horjuis maa". + +-- Voi, puhu, puhu! -- virkkoi Jeanne ja painoi suudelman ystävänsä +otsalle. + +-- Jo riittävät nämä hullutukset! -- huudahti äkisti Diana. -- Kreivi +Bussy ei enää ajattelekaan Méridorin Dianaa. + +-- Se on paljo mahdollista, -- vastasi Jeanne. -- Mutta minä olisin +taipuvainen luulemaan, että hän suuresti miellyttää Diana Monsoreauta. + +-- Elä sano niin! + +-- Miksi et pidä sellaisesta puheesta? Diana vastasi hetken +vaitioltuaan: + +-- Sanon sinulle, ettei kreivi Bussy enää minua ajattele... ja siinä +hän tekee oikein... Voi, miten heikko minä olin ja miten pelkuri!... +mutisi hän. + +-- Mitä sillä tarkoitat? + +-- En mitään, en mitään. + +-- Kas vaan, Diana, nyt alat taaskin syytellä itseäsi. Sinäkö heikko, +sinäkö pelkuri! Sinäkö, sankaritar! Sinuthan pakotettiin. + +-- Niin ainakin kuvittelin... Näin vaaroja, syviä kuin kuilut, +edessäni. Nyt, Jeanne, ne vaarat näyttävät minusta vain +kuvitelluilta, ja niiden kuilujen yli olisi lapsikin voinut hypätä. +Olin arka, sen sanon sinulle. Voi, miks'en saanut aikaa ajatella! + +-- Sinä puhut arvoituksilla. + +-- Ei, ei se ole niinkään! -- huudahti Diana ja nousi kiihtyneenä +seisomaan. -- Ei, minun syyni se ei ole. Hän se niin tahtoi. Muistan +hyvin, miten kauhea minun asemani oli. Epäilin, horjuin... isäni +tarjosi minulle tukeansa, mutta minä pelkäsin... _hän, hänkin_ +tarjosi suojelusta, mutta hän ei tehnyt sitä riittävän vakuuttavalla +tavalla. Mutta olihan Anjoun herttua häntä vastaan yksissä tuumin +Monsoreaun kanssa, niin ehkä väität. No, mitä se olisi tehnyt? Jos +tosiaankin tahdotaan panna täytäntöön jokin asia, jos todellakin +rakastetaan, niin mitkään esteet eivät pidätä. Voi, ei mikään +ruhtinas eikä mikään muukaan mahti maailmassa voi minua, pidättää, +jos minä rakastaisin... + +-- Rauhoitu, hyvä ystävä, ja keskustelkaamme... + +-- Sanon sinulle, että _me_ olemme olleet _pelkureita_. + +-- Me?... Voi, Diana, kenestä sinä puhut? + +-- Isästäni ja itsestäni. Elä käsitä minua väärin... isäni on +nuhteeton ylimys ja hän olisi voinut puhua asiasta kuninkaan kanssa. +Minä olen ylpeä enkä pelkää miestä, jos häntä vihaan... mutta, +huomaatko, syy arkuuteeni oli siinä, etten ymmärtänyt _hänen_ minua +rakastavan. + +-- Sinä petät itsesi! -- huudahti Jeanne. -- Jos sinä tosiaankin +niin luulisit, niin sinä siitä häntä moittisit, mikäli sinut oikein +tunnen. Mutta sinä et sitä usko, sinä tiedät asian olevan ihan +päinvastoin, lörpöttelijä! -- lisäsi hän, syleillen ystäväänsä +hellästi. + +-- Sinäpä olet saanut palkinnon uskoessasi rakkauden voimaan, sinä, +jonka puoliso, saadakseen sinut omakseen, rohkeni vastustaa itseään +kuningastakin, sinä, jonka hänen täytyi salaa viedä pois Parisista, +sinä, joka lemmelläsi korvaat hänen epäsuosioon joutumisensa ja +karkotuksensa. + +-- Hän tuntee saaneensakin runsaan korvauksen, vastasi nuori rouva +veitikkamaisesti. + +-- Mutta minä... ajatteleppa hiukan eläkä ole itsekäs... minä, +jota tuo nuori, tulinen mies väittää rakastavansa, minä, joka +olen vetänyt Bussyn huomion puoleeni, olen mennyt julkisesti +avioliittoon, olen esiintynyt kaiken hoviväen edessä, eikä hän ole +minuun katsahtanutkaan. Minä, olen niin sanoakseni, jättäytynyt hänen +käsiinsä luostarinpuutarhassa, minne olin järjestänyt kohtauksen +hänen kanssaan. Me olimme kahdenkesken. Siellä ei ollut ketään muita +kuin Gertrud ja Haudonin, hänen molemmat rikostoverinsa, ja minä, +joka ehkä olin vielä suurempi rikoksellinen. Voi, kun ajattelen, +että hän vaikkapa itse kirkosta... sillä hänen hevosensa oli oven +ulkopuolella... olisi voinut viedä minut mukanaan väljän viittansa +sisällä! Näin kyllä, että hän kärsi, että hän oli toivoton minun +vuokseni. Jos hän olisi pyytänyt minua kuolemaan puolestaan, niin +olisin sen tehnyt... No niin! Minä menin pois... mutta hän ei +ajatellut edes koskettaa minun huntuani eikä pyytää minua jäämään. +Varro, varro, ja kuuntele!... Voi, sinä et tiedä, miten minä +kärsin... hän tiesi minun lähtevän Parisista ja palaavan Méridoriin. +Hän tiesi, ettei Monsoreaun kreivi... voi, minä punastun sitä +puhuessani... hän tiesi, ettei Monsoreau oikeastaan ole puolisoni. +Hän tiesi minun olevan yksin. Ja, rakas Jeanne, lukemattomat +kerrat minä tänne tullessani käännyin katsomaan taakseni, sillä +luulin kuulleeni hänen ratsunsa nelistävän takanamme. Mutta se ei +ollutkaan mitään muuta kuin petollista kaikua! Asia on siis niin kuin +olen sanonut: hän ei minua ajattele enää, enkä minä ole Anjouhun +matkustamisen arvoinen... kun Ranskan hovissa kerran on niin paljo +kauniita ja miellyttäviä naisia, joiden pieninkin hymy on enemmän +arvoinen kuin Méridorin metsiin piiloutuneen maalaistyttöraukan +tuhannet tunnustukset. Käsitätkö nyt minua? Olenko oikeassa? Olenko +unohdettu, halveksittu, Jeanne? + +Hän oli juuri saanut sanotuiksi nuo sanat, kun samassa lehdikko +kohisi, joukko multaa ja sammalta vierähti alas läheiseltä vanhalta +puistomuurilta, ja muuan mies, hypättyään ensin muurivihreiden ja +villien vattupensasten keskelle, keittäytyi siitä suoraapäätä Dianan +jalkoihin. Tämä päästi huudon. + +Jeanne oli kiiruhtanut syrjään, sillä hän oli nähnyt ja tuntenut +miehen. + +-- Niinkuin näette, olen minä nyt tässä, -- mutisi Bussy ja suuteli +arvokkaasti Dianan hameenliepeitä. + +Nyt tunsi Diana kreivin. Ollen suunniltaan ilosta ja tuon +odottamattoman onnen huumaamana heittäytyi hän miltei tiedotonna +kreivin syliin, vaikka juur'ikään oli soimannut häntä +välinpitämättömyydestä. + + + + +16. + +Rakastavaiset. + + +-- Oi! -- kuiskasi Diana ja katsoi ylös. -- Kylläpä te, kreivi, meitä +kauheasti hämmästytitte! + +Hän vetäytyi hiljaa irti Bussyn syleilystä ja siirtyi ystävättärensä +luo. Tämä näet oli ensin kohteliaisuudesta siirtynyt muutamia +askeleita syrjemmäksi, mutta sitten, uteliaana kuten naiset yleensä, +tullut jälleen lähemmäksi, ei kylläkään ottaakseen keskusteluun osaa, +vaan kuullakseen kuitenkin siitä jok'ainoan sanan. + +-- Mitä, rouva kreivitär! -- huudahti Bussy. -- Näinkö te otatte +minut vastaan? + +-- Ei suinkaan, -- virkkoi Diana, -- sillä teittehän todellakin, +kreivi Bussy, varsin ystävällisesti ja hellästi... Mutta... + +-- Voi, ei mitään, "mutta"! -- huokasi Bussy ja polvistui uudelleen. + +-- Nouskaa ylös, herra kreivi, nouskaa ylös, minä pyydän! huusi Diana. + +-- Ah! Sallikaa minun hetkinen olla tässä paikassa, johon niin kauvan +olen halunnut päästä. + +-- Kyllä, mutta saadaksenne sen paikan olette te hypännyt yli muurin. +Se ei ole ainoastaan sopimatonta teidän arvoisellenne henkilölle ja +se on myöskin varomattomuutta henkilön puolelta, joka on arka minun +kunniastani. + +-- Kuinka niin? + +-- Katsokaas, jos joku sattumalta olisi teidät nähnyt... + +-- Kuka sitä olisi huomannut? + +-- Ehkä joku metsästäjistämme... + +-- Ooh, olkaa huoletta, kreivitär! Minä osaan kyllä piilottautua +niin, ettei minua nähdä. + +-- Tekö piilottautuisitte? Voi, kreivi Bussy! -- huudahti Jeanne. -- +Sepä on ylen romantillista! Kertokaapa siitä meille jotain! + +-- Ensin on minun sanottava, että kun en tulomatkalla tavannut +teitä, niin se ei ollut minun syyni. Minä matkustin toista ja +te toista tietä. Te kuljitte Rambouilletin ja minä Chartresin +kautta. Kuulkaahan edelleen ja päättäkää sitten, tokko teidän +Bussy parkanne teitä rakastaa. En rohjennut ratsastaa niin, että +olisin teidät tavannut, vaikka sen kylläkin olisin voinut. Tiedän, +ettei teidän isällänne ollut mitään kiirettä, kun hänellä oli +tyttärensä sivullaan. Mutta minä en tahtonut hänen nähtensä enkä +seurueenne läsnäollessa teitä tavata, sillä minä en tahdo ryhtyä +mihinkään sellaiseen tekoon, joka teidät paljastaisi. Olen senvuoksi +matkustanut niin hitaasti, että olin melkein syödä ratsupiiskani +pelkästä kiukusta. + +-- Ritari parka! -- huomautti Jeanne. -- Niinpä näyttekin matkalla +laihtuneen. + +-- Te saavuitte lopultakin Angersiin, -- jatkoi Bussy. -- Minä olin +vuokrannut asunnon esikaupungista ja katselin erään uutimen takaa +teidän ohikulkuanne. + +-- Hyvä jumala! -- huudahti Diana, -- ettekö siis asu Angersissa edes +oikealla nimellänne? + +-- En. Minä olen olevinani matkustava kauppias. Katsokaahan vain +minun kaneelinväristä pukuani. Ei vieläkään ole minua tunnettu. + +-- Bussy, kaunis Bussy, voi olla kaksi päivää matkalla tulematta +tunnetuksi! -- huudahti taas Jeanne. -- Sitäpä ei koskaan hovissa +uskottaisi. + +-- Harhailtuani sitten kauvan metsässä, -- jatkoi Bussy, -- löysin +lopultakin tuon muurin. Mutta puisto on suuri ja muuri pitkä. Siitä +syystä viivyin neljän tunnin kavutessani milloin sinne, milloin tänne +korkean muurin päälle. Aloin jo tulla lohduttomaksi, mutta illalla +sain teidät nähdä juuri samalla hetkellä kun te menitte linnaan. +Teillä oli seurassanne rouva Saint-Luc. Kiiruhdin silloin siihen +samaan paikkaan, josta te juuri olitte lähtenyt. Näin, että nurmikko +oli tallattu, ja siitä päätin, että te keskipäivän kuumimmaksi ajaksi +olitte valinneet tuon vilpoisan lepopaikan. Antaakseni teille merkin +käynnistäni taitoin muutamia oksia, niinkuin metsästysretkellä +tehdään, ja palasin sitten kaupunkiin. + +-- Minä olisin menetellyt kokonaan toisella tavalla saadakseni nähdä +Dianaa, -- selitti Jeanne. -- Olisin mennyt suoraan Méridorin linnaan +ja arkailematta astunut sisälle. Parooni olisi minua syleillyt, +rouva Monsoreau olisi sallinut minun istua viereensä ruokapöydässä, +herra Saint-Luc olisi vakuutellut minulle ystävyyttään ja rouva +Saint-Luc auttanut minua leikinlaskussa. Sehän olisi ollut kaikkein +yksinkertaisinta. Mutta tunnettuahan on, etteivät rakastavaiset +koskaan keksi helpoimpia keinoja. Bussy pudisti päätään. + +-- Ei, -- sanoi hän, -- sen ehkä kaikki muut olisivat uskaltaneet, +mutta minä en. + +-- Vai niin! -- virkahti Jeanne. -- Näyttää siis siltä, etten minä +ymmärtäisi, mikä on soveliasta. + +-- Ei, -- jatkoi Bussy mietteissään, -- ei, minä en voi mennä +linnaan. Paroonin tytär on naimisissa, ja olkoonpa hänen puolisonsa +millainen hyvänsä, niin on hänen isänsä miehen sijassa velvollinen +häntä vartioimaan. + +-- Ahaa! -- murahti Jeanne. -- Se on siis läksyksi minulle. Kiitos +kreivi! Minä ansaitsin sen hyvin sekaantuessani hullujen asioihin. + +-- Hullujenko? -- toisti Diana. + +Hullut ja rakastavaiset ovat yhtä ja samaa. + +Näin sanottuaan hän suuteli Dianaa otsalle, kumarsi Bussylle ja +riensi pois. Diana olisi pidättänyt häntä. Mutta Bussy tarttui Dianan +käteen ja esti hänet siitä, niin että he nyt jäivät kahdenkesken. +Diana näki Jeannen laulaen rientävän pois ja poimivan kukkia tien +vierestä. Vihdoin istahti Diana punastuen, ja Bussykin asettautui +siihen nurmikolle hänen jalkojensa juureen. + +-- Olenko tehnyt oikein, kreivitär? -- kysyi Bussy. -- Hyväksyttekö +nyt minun menettelytapani? + +-- En tahdo teeskennellä, -- vastasi Diana. -- Te sitäpaitsi tunnette +sisimmät ajatukseni. Minä hyväksyn teidän menettelynne, mutta +siihenpä hyväksymiseni pysähtyykin. Sillä äsken, teitä syyttäessäni, +olin mieletön, olin rikollinen. + +-- Mitä te puhutte, Diana? + +-- Voi, herra kreivi, minä sanon totuuden! Minä en ole velvollinen +tekemään herra Monsoreauta onnelliseksi, mutta toiselta puolen en +voi tehdä onnelliseksi ketään muutakaan. Voin kieltää kreiviltä +seuranpitoni, hyväntahtoisuuteni, rakkauteni. Mutta jos luovuttaisin +ne jollekin toiselle, niin tulisin minä riistäneeksi ne siltä, joka, +vaikkakin vasten omaa tahtoani, kuitenkin on herrani ja mieheni. + +Bussy kuunteli kärsivällisesti tätä siveyssaarnaa, jota Dianan lempeä +ääni kuitenkin melkolailla lievensi. + +-- Saanko nyt puhua kursailematta? - kysyi Bussy. + +-- Puhukaa toki. + +-- No niin. Kaikki tuo, mitä olette sanonut, on tullut ulkopuolelta +hampaittenne. + +-- Mitä tarkoitatte? + +-- Kuunnelkaa nyt minua kärsivällisesti, niinkuin minäkin teitä äsken +kuuntelin, kun te lavertelitte tuota sofismianne. + +Diana hätkähti. + +-- Tavallinen siveysoppi on pelkkää sofismia, hyvä rouva, koska se +ei sovellu käytäntöön. Sofisminne vastalahjaksi tahdon sanoa teille +erään totuuden. Teidän miehenne on teidän herranne, sanotte te. Mutta +oletteko itse tuon miehen valinnut? Ette, vaan onneton kohtalo on +yhdistänyt teidät häneen. Tahdotteko siis koko iäksenne alistua tuon +inhottavan pakon seurausten alaiseksi? Siinä tapauksessa tulee minun +teidät hänestä vapauttaa. + +Diana avasi suunsa vastatakseen, mutta Bussy ehätti väliin. + +-- Voi, minä tiedän, mitä tahdoitte sanoa, -- jatkoi; nuori +mies. -- Te aiotte sanoa, että jos minä haastan hänet kanssani +kaksintaisteluun ja surmaan hänet, niin te ette tahdo nähdä minua +enää milloinkaan. No niin! Vaikkapa minä surusta kuolisinkin, niin +ainakin te tulisitte onnelliseksi ja voisitte vielä onnellistuttaa +jonkin jalon miehen, joka ehkä väliin minun nimeäni siunaisi ja +sanoisi: kiitos Bussy! kiitoa siitä, että vapautit meidät tuosta +inhottavasta Monsoreausta. Ja te, Diana, joka ette uskaltaisi minua +elossaollessani kiittää, teette sen kyllä sitten, kun olen kuollut. + +Nuori nainen tarttui kreivin käteen ja pusersi sitä hellästi. + +-- Te ette ole vielä edes pyytänyt Bussy, ja te jo uhkaatte. + +-- Teitäkö uhkaisin? Jumala on todistajanani ja tuntee tarkoitukseni. +Minä rakastan teitä, Diana, niin vilpittömästi, etten voisi toimia +tavallisen ihmisen tavoin. Tiedän senkin, että te rakastatte minua, +elkää sitä kieltäkökään. Olettehan sen itsekin tunnustanut. Mutta +rakkaus sellainen kuin minun säteilee kuni aurinko ja lämmittää sen +tavoin. Senvuoksi minä en epäile, vaan lankean teidän jalkainne +juureen ja käsi sydämellä, joka ei koskaan oman edun eikä pelon +vuoksi ole valehdellut, sanon teille: Diana, minä rakastan teitä, +lemmin kaikesta sielustani! Diana, minä vannon kuolevani teidän +puolestanne, ja viimeinen huokaukseni tulee olemaan pyhitetty teille. +Jos te lausutte sanat: poistukaa, elkää riistäkö toisen onnea, +niin nousen minä ylös vähääkään huokaamatta, pienintäkään liikettä +tekemättä. Minä poistun tästä paikasta, jossa olen tuntenut itseni +niin kovin onnelliseksi, ja sanon: tämä nainen ei minua rakasta eikä +milloinkaan tule minua rakastamaan. Minä lähden pois, ettekä te enää +koskaan saa minua nähdä. Mutta koska minun uhrautuvaisuuteni teidän +puolestanne on suurempi kuin minun rakkauteni ja koska mieluummin +haluan nähdä teidät onnellisena kuin että toiselta onnen varastaisin, +senvuoksi on minulla oikeus varastaa hänen elämänsä, samalla kun +uhraan oman elämäni. Sen olen tekevä, jotta te ette elinikäänne +tarvitsisi olla sidottuna ettekä tehdä onnettomiksi niitä, jotka +teitä rakastavat. + +Diana luki Bussyn kirkkaasta, avoimesta katseesta ylimyksen päätöksen +koko voiman. Hän oivalsi, että Bussy tulisi toimimaan sanojensa +mukaisesti. Ja niinkuin huhtikuun lumi sulaa auringonsäteitten alta, +niin heltyi Dianankin kovuus tuon leimuavan katseen edessä. + +-- No niin, -- virkkoi Diana, -- minä kiitän siitä epäoikeutetusta +syytöksestä, jonka nyt minua vastaan teette. Ei ole kovin +hienotunteista saattaa minun katumaan sitä että olen teille +rakkauteni tunnustanut. Mutta tokkohan te rakastaisitte minua +kuolemaan asti, niinkuin äsken väititte? Enköhän koskaan joutuisi +minkään oikun leikkikaluksi? Eiköhän se päivä koskaan koittaisi, +jolloin minun pitäisi katua sitä, etten tullut kuunnelleeksi +Monsoreaun vihattavia rakkaudentunnustuksia? Ei sentään! Ei mitään +ehtoja! Minä olen voitettu ja kuulun teille, Bussy. Jääkää siis +tänne, ja nyt, kun elämäni kuuluu teille, on teidän vaalittava meitä +kumpaakin. + +Näin sanottuaan laski Diana toisen kätensä Bussyn olalle ja ojensi +hänelle toisen. Sen painoi Bussy innokkaasti huulilleen. + +Nyt kuului Jeannen kevyitä askeleita ja hiljainen rykäisy, ikäänkuin +salainen merkinanto siitä, että hän oli tulossa. + +Vaistomaisesti irrottautuivat rakastavaisten kädet toisistaan, ja +Jeanne, joka tuon liikkeen huomasi, virkkoi: + +-- Anteeksi, että teitä häiritsen, hyvät ystäväni. Mutta meidän +on palattava kotiin, ettei meitä tultaisi täältä etsimään. +Itsepäisyytenne tähden jäätte te nyt ilman päivällistä, herra kreivi, +vaikka se ei luullakseni maistuisikaan pahalle miehestä, joka on +ratsastellut ja kiipeillyt niin paljo, ja sitäpaitsi menevät teiltä +hukkaan muutamat katseet, jotka teitä kovin miellyttävät. Tule nyt, +Diana. + +Näin sanoen tarttui Jeanne ystävättärensä käsivarteen ja veti hänet +mukanaan. + +Bussy katseli hymyillen noita kahta ystävystä. Osittain +poiskääntyneenä ojensi Diana hänelle kätensä. Bussy kysyi: + +-- Siinäkö kaikki, mitä teillä on minulle sanomista? + +-- Me tapaamme huomenna, -- vastasi Diana. -- Sehän on sovittu? + +-- Ainoastaanko huomenna? + +-- Huomenna ja alati. + +Bussy ei voinut olla hiljaa huudahtamatta. Hän painoi intohimoisesti +Dianan käden huulilleen ja, kuiskattuaan vielä kerran jäähyväiset, +poistui tai pikemmin lensi pois, sillä hän tunsi, että oli äärettömän +raskasta erota siitä, jota niin kauvan oli halannut jälleennähdä. + +Diana seurasi häntä katseillaan eikä päästänyt ystävätärtään +menemään, ennenkuin Bussyn askelten kaiku oli lakannut kuulumasta. + +-- Tahdotko nyt hiukan jutella kanssani, Diana? -- kysyi Jeanne, kun +Bussya ei enää näkynyt eikä kuulunut. + +-- Niinpä todellakin! -- vastasi Diana ja hätkähti kuin olisi +ystävänsä puhuttelu hänet jonkinlaisesta unesta herättänyt. + +-- Kuulehan! Huomenna menen minä mieheni ja sinun isäsi kanssa +metsästämään. + +-- Mitä! Aiotko sitten jättää minut yksikseni linnaan? + +-- Tiedäppäs, hyvä ystävä, -- vastasi Jeanne, -- että ovat ne +minullakin periaatteeni ja että on olemassa asioita, joissa minä en +anna yhtään perään. + +-- Voi, Jeanne! -- huudahti Diana kalveten. + +-- Onko sinulla sydäntä puhua noin kovia sanoja minulle, ystävällesi? + +-- Ei ole ystävyyttä, mikä voisi kaikkeen ulottua -- jatkoi Jeanne +entiseen tyyneen tapaan. -- Kaikkea en jaksa kaikkea kestää. + +-- Minä luulin, että sinä minua rakastaisit, Jeanne, ja nyt sinä +murratkin sydämeni, -- sanoi Diana kyyneleet silmissä. -- Sinähän +sanoit, ettet voi sitä sietää. Mitä et voi sietää? + +-- Katsos, -- kuiskasi Jeanne ystävättärensä korvaan, -- en voi +sietää sitä, että tulisin estäneeksi teitä, rakastavaisraukkoja, +häiritsemättä kohtaamasta toisianne. + +Diana sulki nuoren, iloisen rouvan syliinsä ja suuteli hänen +hymyileviä kasvojaan. + +Samassa kuuluivat jahtitorvien törähdykset. + +-- Meitä kutsutaan, -- virkkoi Jeanne. - Saint-Luc parka käy +kärsimättömäksi. Elä siis ole häntä kohtaan ankarampi kuin mitä minä +olin tuota rakastunutta herraa kohtaan, jolla oli kanelinväriset +vaatteet yllään. + + + + +17. + +Bussy luovuttaa hevosensa. + + +Seuraavana päivänä läksi Bussy ani varhain Angersista. + +Ei olisi saattanut sanoa, että hän kiiruhti, sillä hän pikemmin +lensi. Diana oli mennyt sisälle linnan terassille, josta näkyi +vihreitten kenttien halki kiemurteleva maantie. Ennen pitkää huomasi +hän sieltä meteoorin lailla lähenevän mustan pilkun. Hän riensi heti +ulos, ettei Bussyn tarvinnut odotella, vaan että hän itse ensimäisenä +ehtisi kohtauspaikalle. + +Hän tunsi sydämessään sanomatonta iloa. Niin ylen onnellinen oli hän +nuoruudestaan, kauneudestaan ja rakkaudestaan, että hänestä siinä +eteenpäin rientäessään väliin tuntui siltä kuin olisi hän sielunsa +siivillä kohonnut kohti korkeuksia. Mutta matka linnasta metsään +oli pitkä ja ankara hengästyminen pakotti hänet usein pysähtymään. +Senvuoksi hän ehti kohtauspaikalle vasta samana hetkenä, jolloin +Bussy hyppäsi muurin yli. + +Bussy näki Dianan tulevan, riensi hänen luokseen, ja Diana heittäytyi +hänen syliinsä. Heidän tervehdyksensä suli pitkäksi, sydämelliseksi +syleilyksi. + +Päivä kulua hurahti kuin tunti. Diana heräsi ensimäisenä tuosta +suloisesta uinailusta, mikä muistuttaa onnesta ja autuudesta +nukahtaneen sielun unta. Bussy pusersi silloin nuorta naista +rintaansa vasten ja virkkoi: + +-- Minusta tuntuu siltä, Diana, kuin alkaisi elämäni vasta tänään. +Sillä vasta nyt minä näen selvästi edessäni sen tien, joka johtaa +minut iäisyyteen. Sinä olet se valo, joka minulle kaiken tämän onnen +loistat. En tuntenut ennen tätä maailmaa. Toistan vieläkin sen +saman, mitä sanoin eilen, nimittäin että kun olen alkanut elää sinun +kauttasi, niin tahdon sinun kanssasi myöskin kuolla. + +-- Ja minä, -- vastasi Diana, -- minä, joka kerran ilman kaipausta +jättäydyin kuoleman syliin, pelkään nyt, etten saa elää tarpeeksi +kauvan. Mutta miksi et ole tullut linnaan, Ludvig? Isäni pitäisi +itseään onnellisena saadessaan ottaa sinut vastaan. Herra Saint-Luc +on ystäväsi ja hän on vaitelias. Ajattelehan, miten verratonta olisi +saada nähdä toisensa tuntia kauvemmin. + +-- Voi, Diana, jos minä olisin tunnin ajan linnassa, niin tahtoisin +olla siellä alati, ja koko maakunta saisi sen pian tietää. Ja kun +sitten huhu joutuisi miehesi korviin, niin hän kiiruhtaisi tänne... +Olethan sinä kieltänyt minua vapauttamasta itseäsi hänestä... + +-- Mitä se hyödyttäisi? -- kysyi Diana, äänessään sointu, joka voi +pulpahtaa vain rakastavaisen naisen rinnasta. + +-- Säilyttääksemme onnemme on tärkeätä, että salaamme sen koko +maailmalta. Rouva Saint-Luc sen jo tuntee ja Saint-Luc tulee sen myös +saamaan tietoonsa... + +-- Voi, mitä varten? + +-- Salaisitko sinä, Diana, minulta mitään? + +-- En, se on totta. + +-- Minä kirjoitin tänä aamuna muutamia rivejä Saint-Luc'ille, pyytäen +saada tavata häntä Angersissa. Kun hän tulee, olen pyytävä hänen +kunniasanaansa siihen, ettei hän sanallakaan mainitse mitään tästä +tapahtumasta. Parisista lähtiessämme näytti kovin uhkaavalta. + +-- Olet oikeassa... Sitäpaitsi on isäni niin tunnontarkka mies, että +hän, niin paljo kuin minua rakastaakin, saattaisi syyttää minua +Monsoreaun edessä. + +-- Mitä suurin salassapito on siis välttämätöntä... ja jos taivas +jättää meidät vihollistemme käsiin, niin voimme sanoa ainakin sen, +että emme voineet menetellä toisin kuin mitä olemme tehneet. + +-- Jumala on hyvä, Ludvig. Elä epäile häntä tänä hetkenä. + +-- En epäile jumalaa, vaan pelkään, että jokin ilkeä henki kadehtii +meidän iloamme. + +Rakastavaiset vaihtoivat tuhansittain ajatuksiaan, tuhansien +suudelmien höystäminä. Vihdoin kuului metsästystorven ääni lähempänä +linnaa antavan Jeannen ja Dianan kesken sovitun merkin, ja Bussy +riensi kiiruusti pois. + +Juuri kaupunkia lähestyessään huomasi hän, että kaupungin portit +aiottiin sulkea kiinni. Bussy oli kannustamaisillaan hevostaan +rivakampaan vauhtiin, kun hän kuuli takanaan nelistävien hevosten +töminää. + +Se joka aikoo piilottautua, varsinkin rakastaja, pelkää kaikkea. +Bussykin senvuoksi kysyi itseltään, kumpikohan olisi parempi, +rientääkkö eteenpäin ehtiäkseen ennen ratsastajia vaiko ohjata +ratsunsa sivulle ja antaa toisten ajaa ohitse. Mutta ne toiset +ratsastivat nyt niin tulisesti, että he tuossa tuokiossa olivat +Bussyn kintereillä. + +Ratsastajia oli kaksi. Bussy siirtyi sivulle ja näki, miten toinen +ratsastajista kannusti hevostaan, jota sen lisäksi toinen lakkaamatta +löi suitsiremmeillään. + +-- Tässähän onkin kaupunki, -- virkkoi toinen gascognelaisella +murteella. -- Vielä kolmesataa lyöntiä ja sata kannustamista, +rohkeutta ja kestävyyttä! + +-- Mutta eläin on uuvuksissa. Sehän horjuu eikä pääse enää eteenpäin, +-- vastasi etumainen ratsastaja. -- Uhraisin kuitenkin vaikka sata +hevosta päästäkseni kaupunkiin. + +-- Tuo ääni tuntuu minusta tutulta, -- ajatteli Bussy. -- Mutta kas +vaan! Nyt hänen hevosensa huojuu. + +Ratsastajat ehtivät nyt Bussyn kohdalle. + +-- Varokaa itseänne, herra! -- huusi kreivi. -- Hypätkää alas +satulasta! Teidän hevosenne kaatuu. + +Hevonen retkahtikin raskaasti kyljelleen ja sätkytteli jalkojaan, +ikäänkuin olisi yhäkin juoksussa. Mutta pian sen hengitys taukosi, +silmät sulkeutuivat, vaahto sen tukahdutti ja se heitti henkensä. + +-- Hyvä herra, -- huusi se, jolta ratsu oli menehtynyt, -- saanko +ostaa teidän hevosenne? + +-- Hyvä jumala! -- pääsi Bussyltä. + +-- Kuulitteko, mitä kysyin? -- toisti vieras. -- Minulla on kiire. + +-- Ooh, hyvä prinssi, ottakaa hevoseni ilmaiseksi, -- vastasi Bussy +omituisen mielenliikutuksen valtaamana, sillä hän oli tuntenut Anjoun +herttuan. + +Samassa veti toinen ratsastaja pistoolinsa esille. + +-- Rauhoittukaa! -- huusi herttua tuolle epäluuloiselle +puolustajalleen. -- Rauhoittukaa, herra d'Aubigné! Luulenpa totta +totisesti että hän on Bussy. + +-- Minä se olenkin, hyvä prinssi. Mutta mikä kumma saa teidät +ratsastamaan hevosia kuoliaiksi tällä tiellä ja tähän aikaan päivästä? + +-- Vai on se herra Bussy, -- virkkoi d'Aubigné. -- Siinä tapauksessa, +armollinen herra, ette minua siis enää tarvitse... Sallikaa minun +niin ollen, kuten sanassa sanotaan, palata hänen luokseen, joka minut +lähettänyt on. + +-- Mutta ette ennen kuin olette vastaanottanut vilpittömimmät +kiitokseni ja järkkymättömän uskollisuuteni lupauksen, -- sanoi +prinssi. + +-- Otan ne kaikki vastaan, armollinen herra, ja tulen ehkä jonakin +päivänä muistuttamaan teitä sanoistanne. + +-- Minä olen kuin puusta pudonnut, -- sammalsi Bussy. + +-- Etkö siis tätä tiennyt? -- kysyi prinssi epäluuloisella +äänensävyllä, minkä kreivikin huomasi. -- Koska kerran olit täällä, +niin sinä kaiketi minua odottelit, vai kuinka? + +-- Tuhannen sarvipäätä! -- tuumaili Bussy itsekseen, oivaltaessaan, +mitä mahdollisia epäluuloja prinssissä voisi herätä hänen salaisen +Anjoussa oleskelunsa johdosta. -- On parasta olla varovainen eikä +paljastaa itseään. + +-- Minä tein enemmänkin kuin että vain olisin odotellut teitä, +armollinen herra, -- sanoi hän ääneen. Mutta koska haluatte päästä +kaupunkiin, ennenkuin portit suljetaan, niin nouskaa heti satulaan. + +Hän tarjosi nyt hevostaan prinssille, joka parhaallaan kaiveli +kaatuneen ratsunsa satulasta joitakin tärkeitä papereita. + +-- Jääkää siis hyvästi, armollinen herra! -- lausui d'Aubigné, +kääntäen hevosensa ympäri. -- Teidän palvelijanne, kreivi Bussy! + +D'Aubigné poistui nopeasti. Bussy hyppäsi ratsun selkään herransa +selän taa. Ja heidän siinä niin kaupunkia kohti ratsastaessaan tuli +Bussy ajatelleeksi, että eiköhän tuo mustapukuinen ruhtinas vain +ollutkin se ilkeä henki, joka jo nyt hänen onneansa kadehti. Pian +pääsivät he Angersiin. + +-- Mitä nyt tehdään, armollinen herra? -- kysyi Bussy. + +-- Riennetään pian linnaan! Minun lippuni on sinne asetettava. Siitä +näkyy, että minä olen saapunut tänne, ja maakunnan aateliston on +tultava koolle. + +-- Ei mikään ole sen helpompaa, -- selitti Bussy, ollen olevinaan +myöntyväinen aikaa voittaakseen ja kun hän sitäpaitsi oli liian +hämmästynyt ollakseen puolueeton. + +-- Puhaltakaa torviin! -- huusi hän vastaantuleville kaupungin +torvensoittajille. + +Mutta nämä vain töllistelivät häneen, kiinnittämättä mitään erityistä +huomiotaan noihin kahteen tomuiseen ja hikiseen ratsastajaan. + +-- Kuinka! -- sävähti Bussy, tullen heitä lähemmäksi. -- Eikö isäntää +tunneta talossa?... Kutsukaa tänne virkaatoimittava pormestari. + +Tämä käskevä ääni vaikutti soittajiin, ja toinen niistä tuli +lähemmäksi. + +-- Ah! -- huudahti hän pelästyneenä, kun ensin oli tarkasti katsellut +prinssiä. -- Siinähän on meidän armollinen herramme ja isäntämme! + +Herttua tunnettiin helposti luonnottomasta haljenneesta nenästään, +josta Chicotkin oli tehnyt laulun. + +-- Sehän on hänen kuninkaallinen korkeutensa herttua! -- huusi mies +ja tarttui yhtä hämmästyneenä toverinsa käsivarteen. + +-- Te tiedätte nyt yhtä paljo kuin minäkin, -- sanoi Bussy. -- Mutta +puhaltakaa nyt torviinne kaikin voimin, niin että koko kaupunki +neljännestunnissa saa tietää hänen korkeutensa olevan täällä. +Sillävälin matkaamme me, teidän korkeutenne, hitaasti linnaa kohti, +ja sinne saavuttuamme on paistinvarras jo toivoakseni otettu esiin +meidän nälkämme sammuttamista varten. + +Jo ensimäisten torventörähdysten jälkeen alkoi muodostua useita +ihmisryhmiä. Ja kohta juoksi naisia ja lapsia pitkin kaupunkia +huutaen: Hänen korkeutensa on kaupungissa!... Eläköön herttua! + +Raatimiehet, linnanherrat ja etevimmät aateliset kiiruhtivat nyt +linnaan yhä taajenevien väkijoukkojen saattamina. + +Niinkuin Bussy jo oli otaksunut, olivat kaupungin ylimykset linnassa +jo ennen prinssin tuloa häntä arvonmukaisesti vastaanottamassa. + +-- Hyvät herrat, -- sanoi ruhtinas, -- olen kiiruhtanut tänne kunnon +kaupunkiin Angersiin. Parisissa ovat mitä suurimmat vaarat uhanneet +henkeäni. Olinpa jo kadottanut vapautenikin, mutta hyvien ystävien +avulla onnistuin pakenemaan. + +Bussy puri huultaan. Hän ymmärsi sen pilkallisen katseen sisällön, +jonka herttua häneen loi. + +-- Ja nyt, -- lisäsi Frans, -- on henkeni ja turvallisuuteni taattu. + +Hämmästyneet maistraatinjäsenet huusivat heikosti: eläköön armollinen +herttuamme! + +Väkijoukko, ajatellen niitä etuja, joita sille herttuan jokaisesta +matkasta tavallisesti koitui, huusi voimakkaasti: eläköön! + +Tuossa tuokiossa oli Fransilla ympärillään hoviväkensä, jota hän +Anjoun herttuana ylläpiti Angersissa ja jonka henkilökunnasta vain +ylhäisimmät tunsivat isäntänsä. Sitten tuli kaupungin aatelisten ja +naisten vuoro, niin että onnentoivotuksia riitti lähes puoleenyöhön. +Kaupungilla toimeenpantiin juhlavalaistus, kiväärejä laukaistiin +kaduilla ja toreilla, ja aina Méridorin linnaan asti toi tuuli +tullessaan Angersin hyvien porvarien ilohuudot ja humun. + + + + +18. + +Anjoun herttuan valtiotaitoa. + + +Kun Bussy ja herttua lopultakin jäivät kahdenkesken, virkkoi +viimeksimainittu: + +-- Puhelkaamme nyt hetkinen. Tarkkasilmäinen Frans oli huomannut, +että Bussy, heidän toisensa tavattuaan, oli tuntunut tavallistaan +taipuvaisemmalta. Siitä hän hovituntemuksensa perusteella teki sen +johtopäätöksen, että kreivi oli jotenkuten kiusallisessa asemassa +ja että hän, herttua, voisi käyttää sitä hyödykseen. Mutta toiselta +puolen oli Bussylläkin ollut miettimisen aikaa, niin että hän varsin +tyynenä saattoi odottaa herttuan hyökkäystä. + +-- Kun viimeksi toisemme tapasimme, olit sinä hyvin sairas, Bussy +parkani! + +-- Se on totta, teidän korkeutenne. Olin kovin sairas, ja melkein +kuin ihmeen kautta minä pelastuin. + +-- Sinulla oli myös luonasi muuan lääkäri, joka oli kauhean +varovainen sinun parantumisesi suhteen, sillä hän ärhenteli niille, +jotka uskalsivat sinua lähestyä. + +-- Sekin on totta, teidän korkeutenne, sillä le Haudouin on minulle +peräti uskollinen. + +-- Hän kai pidätti sinua sängyssä, vai kuinka? + +-- Pidätti, ja se oli vähällä saattaa minut ihan epätoivoon, kuten +teidän korkeutenne voi huomata. + +-- Mutta minusta tuntuu siltä kuin olisit voinut lähettää tohtorin +hiiteen ja tulla minun kanssani ulos. + +-- Kyllä kai, -- vastasi Bussy ja käänteli hermostuneesti hattuaan. + +-- Mutta, -- jatkoi herttua, -- koska oli kysymys vakavasta asiasta, +et sinä uskaltanut paljastaa. + +-- Mistä on kysymys? -- huudahti Bussy ja painoi hatun päähänsä aina +silmiä myöten. -- Luulen teidän korkeutenne sanoneen, että minä +pelkäsin paljastaa itseäni? + +-- Juuri niin minä sanoin. + +Bussy hypähti ylös tuoliltaan ja huusi: + +-- Armollinen herra, te ette usko sanaakaan siitä, mitä nyt sanoitte. +Minun ruumiissani on kaksikymmentä arpea todistamassa, että olen +useamman kerran itseni paljastanut. En ole koskaan ollut pelkuri, +mutta tunnen monta, jotka eivät voi sanoa samaa itsestään, eivät +ainakaan voi sitä todistaa. + +-- Teillä on aina kiistämättömät perusteenne, herra Bussy, -- virkkoi +herttua, harmista kalveten, -- ja kun teitä nuhdellaan jostakin, +suurennatte te aina sen moitteen ja kuvittelette olevanne siinä +oikeassa. + +-- Ooh, teidän korkeutenne! Minä tiedän hyvin, etten aina ole +oikeassa, mutta tiedän myöskin sen, milloin olen väärässä. + +-- Milloinka sitten olette väärässä, jos saan luvan kysyä? + +-- Silloinkun palvelen kiittämättömiä ihmisiä. + +-- Todentotta, hyvä herra, luulenpa teidän unohtavan itsenne, -- +sanoi prinssi ja nousi äkkiä ylös sillä arvokkuudella, mikä hänelle +erinäisissä tilaisuuksissa oli ominaista. + +-- Hyvä on, minä unohdan itseni, armollinen herra, -- vastasi Bussy. +-- Tehkää tekin kerran elämässänne se sama: unohtakaa itsenne -- tai +unohtakaa minut. + +Bussy astui pari askelta ovea kohti, mutta prinssi ehätti hänen +eteensä. + +-- Kiellättekö siis, -- virkkoi herttua, -- että te samana päivänä, +jolloin kieltäydyitte lähtemästä minun kanssani ulos, heti kohta +senjälkeen poistuitte kotoanne? + +-- Minä en kiellä koskaan mitään ellen ehkä sitä, jota minua +pakotettaisiin tunnustamaan. + +-- Sanokaapa siis minulle, miksi niin itsepäisesti tahdoitte jäädä +kotiin? + +-- Asiat pakottivat minut siihen. + +-- Kotoiset asiatko? + +-- Asiat kotona taikka muualla. + +-- Minä otaksuin, että kun jokin ylimys on ruhtinaan palveluksessa, +tämän ruhtinaan asioiden tulisi olla muita tärkeämpiä. + +-- Kuka siis tavallisesti on huolehtinut teidän asioistanne, +armollinen herra? + +-- Myönnän, että se olette te, ja tavallisesti olenkin huomannut +teidät uskolliseksi ja uhrautuvaksi. Tahdonpa mennä niinkin pitkälle, +että annan teille pahan luontonne anteeksi. + +-- Olette varsin hyvä! + +-- No, no! Olihan tosin teilläkin hieman syytä olla minuun +tyytymätön: minä näet olin luvannut teille rangaista Monsoreauta. +Mutta onko hän sitten teistä niin vihattava tuo Monsoreau? + +-- Ei lainkaan. Minusta hän on vain hirmuisen ruma ja minä olisin +toivonut, että hänet olisi poistettu hovista, jotta minä olisin +päässyt näkemästä hänen inhottavia kasvojaan. Te, armollinen herra, +näytte sitävastoin siitä oliosta pitävän. Mutta eihän makuasioista +pidä koskaan kiistellä. + +-- Ooh, jos se kerran oli ainoa syy, niin ei teidän olisi tarvinnut +olla niin kovin myrtyneellä mielellä minua kohtaan kuin mikäkin +pahankurinen lapsi. Ja vielä enemmän teitte väärin siinä, että +ette lähtenyt minun kanssani, mutta sensijaan läksitte yksin +joutavanpäiväisten asioitten takia. + +-- Joutavanpäiväisten! Olenko minä tehnyt joutavuuksia, minä? Ja te +juuri äsken moititte minua siitä että... Sanokaapa, armollinen herra, +mitä turhuuksia minä olen tehnyt? + +-- Tehän tahdoitte kostaa d'Epernonille ja Schombergille, ellen +väärin käsitä. Minullakin oli sama tarkoitus, mutta aika ei ollut +sopiva. + +-- Armollinen herra, mitä te tällä tarkoitatte, jos saan kysyä? + +-- Surmatkaa vallan kernaasti ne kummatkin, niin, vaikkapa kaikki +neljä. Olen siitä teille yhä enemmän kiitollinen. Mutta älkää niitä +kiusottako, sillä niiden katkeruus kohdistuu minuun. + +-- Mitä minä sitten olen tehnyt kunnon d'Epernonille? + +-- Teidän toimestanne on hänen vaatteensa revitty rikki. + +-- Vai niin, -- virkahti Bussy. -- Nyt tulee siis saksalaisen vuoro. +Mitä minä olen tehnyt Schombergille? + +-- Tahdotteko kieltää, että olette värjäyttänyt hänet siniseksi +indigolla? Kun minä pari tuntia jälkeenpäin hänet näin, oli +hän vieläkin yltäpäältä sininen. Ja sitäkö te kutsutte hyväksi +pilanteoksi? + +Nyt alkoi prinssi kuitenkin vasten tahtoaan nauraa, ja Bussykin +räjähti remakkaan nauruun, muistellessaan väriammeeseen pistettyä +Schombergia. + +-- Minunko siis, -- kysyi hän, -- luullaan tehneen heille nuo +kepposet? + +-- Luuletko sitten minun ne järjestäneen? -- tokasi prinssi. + +-- Ja olisiko teillä sitten sydäntä moittia miestä, jolla olisi +ollut tuollaisia päähänpistoja? Ah! Niinkuin äsken sanoin, olette te +kiittämätön ihminen. + +-- Olkoonpa niinkin. Jos todellakin poistuit sitä tarkoitusta varten, +niin annan sinulle anteeksi. + +-- Onko se varmaa, teidän korkeutenne? + +-- On, kautta kunniani. Mutta et sinä vielä ole minusta päässyt. + +-- Puhukaa sitten. + +-- No, puhutaan sitten minusta itsestäni. Mitä olet tehnyt +auttaaksesi minua? + +-- Näettehän, armollinen herra, mitä olen tehnyt: olen kiiruhtanut +Anjouhun. + +-- Siis sinä, toisin sanoen, pakenit. + +-- Pakenin, sillä pakenemalla pelastin minä myöskin teidät. + +-- Mutta etkö sinä, sen sijaan että matkustit näin kauvaksi, olisi +yhtä hyvin voinut jäädä Parisiin? Luullakseni sinä olisit ollut +minulle paljo suuremmaksi hyödyksi Montmartressa kuin Angersissa. + +-- En, teidän korkeutenne. Siinä kohden me olemme eri mieltä. Minä +katsoin edullisemmaksi matkustaa Anjouhun. + +-- Täytynee teidän kuitenkin myöntää, Bussy, että oikku ei ole mikään +syy. + +-- Mutta entä jos sen oikun tarkoituksena oli hankkia teille +puolustajia? + +-- No, se muuttaa asian. Kertokaapa, mitä olette tehnyt? + +-- Siihen vastaan teille huomenna, armollinen herra, sillä juuri nyt +täytyy minun lähteä. + +-- Mitä varten, jos saan kysyä? + +-- Neuvottelemaan erään mitä tärkeimmän henkilön kanssa. + +-- Vai niin. Mene sitten, Bussy, mutta ole varovainen. + +-- Mitä se hyödyttäisi? Emmekös me ole täällä voimakkaimmat? + +-- Vaikkapa niinkin, mutta varovaisuus on sittenkin hyvä. Oletko jo +ryhtynyt mihinkään toimenpiteisiin?... + +-- Minä olen ollut täällä vasta kaksi päivää enkä tietenkään niin +lyhyessä ajassa ole ehtinyt paljoa aikaansaada. + +-- Mutta kaiketikin olet oleskellut täällä salaisesti? + +-- Tietysti. Näettehän, millainen puku minulla on ylläni. Käytänkö +minä tavallisesti kanelinvärisiä vaatteita? + +-- Missä sinä asut? + +-- Kun sen kuulette, armollinen herra, niin käsitätte +uhrautuvaisuuteni... Minä asun eräässä pienessä hökkelissä +kaupunginmuurin lähellä, ja sinne päästään sisälle joen puolelta. +Kertokaapa nyt minulle, teidän korkeutenne, miten pääsitte pois +Louvresta ja miten minä tulin kohdanneeksi teidät maantiellä väsynein +hevosin ja d'Aubigné seurassanne? + +-- Minulla on ystäviä. + +-- Teilläkö ystäviä? -- tokasi Bussy. -- Ah, prinssi, te laskette +leikkiä! + +-- On ystäviä, joita sinä et tunne. + +-- Ketäpä ne ovat? + +-- Navarran kuningas ja d'Aubigné, jonka äsken näit. + +-- Navarran kuningas!... Ah! Sehän on totta, tehän olette samoissa +salaliittopuuhissa! + +-- Minä en ole koskaan vehkeillyt, herra Bussy. + +-- Vai niin. No, mutta kuinka pääsitte ulos Louvresta? + +-- Sänkykamarini ikkunan kautta. + +-- Todellakin! Teidän korkeutenne siis tiesi tikapuut? + +-- Mitkä tikapuut? + +-- Ne, jotka olivat kaapissa. + +-- Kuinka ne ovat olleet sinun tiedossasi? -- kysyi prinssi kalveten. + +-- Tietäähän teidän korkeutenne, että minulla joskus on ollut onni +päästä siihen huoneeseen. + +-- Sisareni Margotin aikana, eikö niin? Sinä siis silloin kiipesit +ikkunan kautta sisälle? + +-- Kiipesin, samalla tapaa kuin te sieltä ulos. Mutta minua +ihmetyttää vain se, että te löysitte tikapuut. + +-- En minä niitä löytänyt. Minulle annettiin tieto siitä, missä ne +olivat. + +-- Kuka antoi tiedon? + +-- Navarran kuningas. + +-- Ahaa! Navarran kuningas siis tiesi tikapuitten olemassaolon. +Sitäpä minä en olisi koskaan uskonut. Varmaa kuitenkin on, että te +nyt terveenä ja reippaana olette täällä. Nyt me annamme Anjoussa +leimuta ja räiskyä, ja samoin myöskin Angoumoisissa ja Bearnissa. +Siitä on koituva hauska ilotulitus! + +-- Mutta etkö sinä puhunut jostain kohtaamisesta, Bussy? + +-- Puhuin, ja se on totta se. Mutta tämä hupainen keskustelu sai +minut unohtamaan koko asian. Jääkää hyvästi, armollinen herra! + +-- Otatko hevosesi? + +-- En, sillä jos se on teidän korkeudellenne tarpeellinen, niin +saatte sen pitää. Minulla on myös toinen. + +-- Siinä tapauksessa otan tarjouksen vastaan. + +Tuonnempana voimme selvitellä tilimme. + +-- Kyllä, armollinen herra, ja suokoon jumala, etten minä silloin +jäisi teille mitään velkaan! + +-- Miksikä niin? + +-- Siksi, etten voi sietää sitä henkilöä, jonka toimeksi tavallisesti +jätätte laskujenne päättämisen. + +-- Bussy! + +-- Se on totta, armollinen herra. Olemmehan me sopineet siitä, +ettemme enää puhu tästä asiasta. + +Prinssi, joka hyvin tiesi, miten suuresti hän nyt tarvitsi Bussyn +apua, ojensi hänelle kätensä. Bussy tarttui siihen, mutta pudisti +myöskin päätään. + + + + +19. + +Herra Saint-Luc'in valtiotaitoa. + + +Keskellä synkkää yötä Bussy palasi asuntoonsa. Mutta sen sijaan, että +toivomuksensa mukaan olisi tavannut siellä Saint-Luc'in, löysikin hän +vain kirjeen, jossa tämä ilmoitti saapuvansa seuraavana päivänä. + +Kello kuuden aikaan seuraavana aamuna läksi Saint-Luc kaupunkiin. +Välittämättä erityisemmin väestössä vallitsevasta tavattomasta +liikkeestä meni hän suoraan siihen taloon, jossa Bussy asui. + +Ystävykset syleilivät toisiaan sydämellisesti, ja Bussy virkkoi: + +-- Paras Saint-Luc! Käykäähän sisälle tähän vähäiseen majaan. Minä +oleksin nykyisin Angersissa. + +-- Niinpä niin, -- vastasi Saint-Luc, -- ja vieläpä voittajan tavoin +itse taistelukentällä. + +-- Mitä sillä tarkoitatte, hyvä ystävä? + +-- Sitä, ettei vaimoni salaa minulta mitään, yhtä vähän kuin minä +häneltä. Sanalla sanoen, rakas Bussy, hän on kertonut minulle kaikki. +Sallikaa minun nyt onnitella teitä, joka olette verraton kaikessa. +Ja kun kerran olette kutsunut minut luoksenne, niin suvaitkaa, että +annan teille hyvän neuvon. + +-- Minkälaisen? + +-- Vapauttakaa itsenne mahdollisimman pian tuosta vihattavasta +Monsoreausta. Hovissa ei kukaan tunne teidän suhdettanne hänen +vaimoonsa. Hetki siis on suotuisa. Ja kun sittemmin menette lesken +kanssa naimisiin, niin ei kukaan voi sanoa, että olisitte surmannut +miehen hänen vaimonsa tähden. + +-- Mainiota ehdotustanne on vain yksi este haittaamassa: olen +luvannut Dianalle säästää hänen miehensä henkeä, ellei hän itse +hyökkää kimppuuni. + +-- Siinä teitte väärin, sillä mitään sellaista ei pitäisi koskaan +luvata. Ellette pidä kiirettä, tulee kyllä Monsoreau, joka on viekas +heittiö, saamaan suhteen selville. Ja siitä selon saatuaan hän, jossa +ei ole pisaraakaan ritarillisuutta, yksinkertaisesti salaa murhauttaa +teidät. + +-- Tapahtukoon Jumalan tahto! -- vastasi Bussy hymyillen. -- Mutta +paitsi sitä, että tulisin rikkoneeksi Dianalle vannomani valan, jos +hänen miehensä surmaisin... + +-- Hänen miehensä!... Tiedättehän hyvin, että Monsoreau ei ole hänen +miehensä! + +-- Tiedän, mutta hän on sitä ainakin nimellisesti. Paitsi sitä, kuten +jo sanoin, että rikkoisin vannomani valan, tulisi maailmakin minua +tuomitsemaan. + +Sillä sitä, jota kaikki tänään pitävät villipetona, voidaan jo +huomenna pitää pyhimyksenä, jos minä vain otan hänet hengiltä. + +-- En minä kehottaisikaan teitä itseänne surmaamaan häntä. + +-- Tarkoitatteko ehkä salamurhaajia? Voi, Saint-Luc, se on huono +neuvo! + +-- Kuka puhuu murhaajista? + +-- Mitä sitten tarkoititte? + +-- En mitään, hyvä ystävä. Minussa heräsi muuan ajatus, mutta se ei +vielä ole tarpeeksi kypsynyt, niin että voisin siitä teille puhua. +Minä en pidä Monsoreausta yhtään enemmän kuin tekään, vaikka minä +inhoankin häntä eri syistä. Puhukaamme sen sijaan hänen rouvastaan. + +Bussy hymyili ja virkkoi: + +-- Te olette uljas toveri, Saint-Luc, ja saatte olla varma +ystävyydestäni. Niinkuin tiedätte, kuuluu ystävyyteeni kolme seikkaa: +kukkaroni, miekkani ja elämäni. + +-- Kiitos! Minä otan tarjouksen vastaan, mutta vain sillä ehdolla, +että saan tarjota teille ihan samaa. + +-- No, mitä aioitte puhua Dianasta? -- kysyi Bussy. + +-- Haluaisin tietää, ettekö aio käydä Méridorissa? + +-- Hyvä ystävä, te tiedätte minun epäilykseni. + +-- Tiedän. Méridorissa voisitte helposti kohdata Monsoreaun, +vaikkapa hän nyt onkin monen peninkulman päässä sieltä. Teidän olisi +puristettava häntä kädestä, ja kovin tuskallista lienee tarttua +sen miehen käteen, jonka mielellään kuristaisi kuoliaaksi. Samaten +voisitte ehkä nähdä hänen syleilevän Dianaa, ja vaikeata kai olisi +nähdä hyväiltävän naista, jota itse rakastaa. + +-- Voi! -- huudahti Bussy harmissaan. -- Te siis varsin hyvin +tiedätte, miksi en voi tulla Méridoriin! Nyt, hyvä ystävä... + +-- Joko minun on lähdettävä? -- keskeytti Saint-Luc, käsittäen Bussyn +tarkoituksen väärin. + +-- Ei, minä päinvastoin pyydän teitä jäämään, sillä nyt on minun +vuoroni tehdä kysymyksiä. + +-- Antaapa kuulua. + +-- Ettekö viime yönä kuilut kellojensoittoa ja kiväärinpauketta? + +-- Kuulin kyllä. Ja me siellä kotosalla ihmettelimme, että mitä se +mahtoi merkitä. + +-- Ettekö tullessanne huomannut tavatonta liikettä kaduilla? + +-- Minä juuri aioin kysyä teiltä siihen syytä. + +-- Syynä siihen on se, että Anjoun herttua eilen tuli tänne. + +Saint-Luc hätkähti, kuin olisi hänelle ilmoitettu jonkin pahan hengen +ilmestyminen. + +-- Anjoun herttuako täällä? huudahti hän, -- Hänenhän väitettiin +olevan vankina Louvressa. + +-- Juuri siitä syystä, että hänet Louvressa vangittiin, hän nyt on +täällä. Hänen onnistui karata ja hän pakeni tänne. + +-- No, mitä muuta? + +-- Nähkääs, hyvä ystävä, -- jatkoi Bussy, -- teillä on nyt mainio +tilaisuus kostaa hänen majesteettinsa pikkumainen vainoaminen. +Prinssi on jo muodostanut puolueensa. Hän kokoo pian sotaväkeä, ja me +järjestämme pienen sisäisen sodan. + +-- Ohoo! -- virkkoi Saint-Luc vakavana. + +-- Ja minä olen lukenut teidät aseveljiemme joukkoon. + +-- Kuningastako vastaan? -- kysäsi äkkiä kylmästi Saint-Luc. + +-- Minä en sano juuri kuningasta vastaan, vaan niitä vastaan, jotka +ehkä käyvät kimppuumme. + + + + +20. + +Jatkoa. + + +-- Rakkahin Bussy! Minä olen tullut Anjouhun nauttimaan maaelämän +rauhaa enkä taistelemaan hänen majesteettiaan vastaan. + +Mutta sallitte kai sen, että esittelen teidät hänen korkeudelleen? + +Te koetatte turhaan saada minua puolellenne. Minä en pidä Angersista, +vaan olen aikonut heti poistua tästä kaupungista. + +-- Paras Saint-Luc. Te tekisitte minulle suuren palveluksen, jos +suostuisitte pyyntööni. Sillä herttua on minulta kysynyt, miksi minä +olen saapunut tänne, ja kun minä en voi sitä hänelle tunnustaa, hän +kun on ollut ihastunut Dianaan ja epäonnistunut suunnitelmissaan +hänen suhteensa, niin olen minä kuvitellut hänelle tulleeni tänne +taivuttamaan maakunnan aatelisia hänen puolelleen. Olenpa sanonut +senkin, että minä nyt juuri tänä aamuna kohtaisin yhden heistä. + +-- No, voittehan sanoa puhutelleenne tuota henkilöä ja selittää, että +hän on pyytänyt kuuden kuukauden miettimisajan. + +-- Huomaanpa, paras Saint-Luc, ettei teidän järjenjuoksunne ole +hullumpi kuin minunkaan. + +-- Kuulkaahan, Bussy. Minä olen tässä maailmassa kiintynyt vain +omaan vaimooni, te rakastettuunne. Sopikaamme eräästä asiasta, +nimittäin siitä, että minä aina olen suojeleva ja puolustava Dianaa, +jotavastoin te puolustatte ja suojelette minun vaimoani. Me siis +tahdomme tehdä liiton niitä turvataksemme, joita rakastamme, mutta +se liitto ei koskaan saa tulla kosketuksiin politiikan kanssa. Vain +siten me pääsemme yksimielisiksi. + +-- Huomaan, Saint-Luc, että minun on taipuminen. Sillä tällä kertaa +on teillä valtit käytettävinänne, minä kun tarvitsen teitä, jota +vastoin te vallan hyvin tulette toimeen ilman minua. + +-- Päinvastoin! Minähän juuri tarvitsen teidän suojelustanne. + +-- Missä suhteessa? + +-- Siinä tapauksessa, että kapinalliset aikoisivat ryöstää Méridorin. + +-- Olette oikeassa, -- virkkoi Bussy. -- Se olisi tosiaankin +arveluttavaa. + +Nyt jyrähtivät kanuunat, ja Bussyn palvelija ilmoitti, että herttua +jo kolme kertaa oli kysellyt kreiviä. Ylimykset erosivat, vannottuaan +toisilleen pitävänsä tuon valtiollisista vaikuttimista vapaan liiton +pyhänä. + +Bussy riensi ruhtinaan palatsiin, jonne aatelistoa jo joka taholta +tulvehti. Huhu Anjoun herttuan saapumisesta oli ehtinyt levitä, ja +seudun kaikki kylät ja kaupungit joutuivat liikkeeseen sen uutisen +kuultuaan. Bussy pani toimeen juhlallisen vastaanoton päivällisineen +ja niihin kuuluvine puheineen. Sillä hän toivoi prinssin vastaanoton, +päivällisten ja puheitten aikana saavansa nähdä Dianaa, vaikkapa vain +pikimmältään. + +Tuuma onnistui. Bussy ratsasti nelisessä Méridoriin. + +Herttua piti sillävälin sangen kauniita puheita ja teki syvän +vaikutuksen puhuessaan liigasta, kosketellessaan varovasti Guisein +kanssa tekemäänsä liittoa ja esiintyessään ruhtinaana, jota kuningas, +parisilaisten hänelle, Fransille, osottaman luottamuksen vuoksi, niin +suuresti vainosi. + +Vastausten ja käsisuudelmien aikana silmäili Anjoun herttua +tarkkaavaisesti läsnäolevia aatelismiehiä. + +Bussyn palatessa oli kello jo neljä iltapäivällä. Hän hyppäsi alas +ratsunsa selästä ja meni heti hikisenä ja tomuisena herttuan luo. + +-- Ah, reipas Bussyni, sinä tunnut olevan toimelias! -- sanoi herttua. + +-- Kuten näette, armollinen herra. + +-- Varo vain, ettet uudelleen sairastu. Ehkä et vieläkään ole täysin +toipunut. + +-- Ooh! Hätä ei ole tämännäköinenkään. + +-- Mistä tulet nyt? + +-- Tuolta ympäristöltä. Mutta onko teidän korkeutenne tyytyväinen +näihin tervetuliaiskäynteihin? Vieraita kai on ollut paljo? + +-- On, verraten runsaasti. Mutta yksi kuitenkin puuttui. + +-- Kuka sitten? + +-- Sinun suojattisi. + +-- Minun suojattini! Kuka hän on, teidän korkeutenne? + +-- Méridorin parooni. + +-- Ah! -- virkahti Bussy, muuttuen hieman eriväriseksi. + +-- Ja kuitenkaan ei häntä olisi unohdettava, vaikka hän unohtaakin +minut. Hänellä on suuri vaikutusvalta tässä maakunnassa. Hän oli +liigan angersilainen kirjeenvaihtaja. Guiset olivat hänet siksi +valinneet, ja ne yleensä ottavat valikoiden uskottunsa. Siis, Bussy, +hänen on tultava tänne. + +-- Mutta entäpä jos hän ei sittenkään tulisi? + +-- Ellei hän tule minun luokseni, täytyy minun ottaa ensi askel ja +mennä hänen luokseen. + +-- Méridoriinko? + +-- Miksikäs ei? + +Nyt ei Bussy voinut olla heittämättä herttuaan harmin ja +mustasukkaisuuden läpitunkevaa katsetta. + +-- No niin, miksi ei, -- virkkoi hän sitten. -- Te olette ruhtinas. +Kaikkihan on teille sallittua. + +-- Luuletko hänen yhäkin olevan minulle vihoissaan? + +-- Sitä en tiedä. Mistä minä sen tietäisin? + +-- Etkö siis ole tavannut häntä? + +-- En. + +-- Mutta kääntyessäsi maakunnan aateliston puoleen ei sinun olisi +pitänyt unohtaa häntäkään. + +-- Minä en olisi sitä laiminlyönyt ellen olisi tiennyt, ettei hän +mielellään haluaisi minua nähdä. + +-- Mistä syystä? + +-- Koska minun ei onnistunut pitää hänelle antamiani lupauksia. Siitä +syystä en katsonut voivani mennä hänen luokseen. + +-- Mutta saihan hän sen mitä halusikin? + +-- Mitä niin? + +-- Tahtoihan hän saada tyttärestään Monsoreaun kreivittären. Ja hän +saikin sen. + +-- Armollinen herra, jättäkäämme keskustelu tästä asiasta, -- lausui +Bussy ja käänsi herttualle selkänsä. + +Samassa ilmoitettiin useitten aatelismiesten pyrkivän sisälle. +Herttua riensi ottamaan niitä vastaan, ja Bussy sai aikaa punnita +hänen sanojansa. + +-- Mikähän mahtaakaan olla, -- ajatteli hän, -- herttuan tarkoitus +Méridorin paroonin suhteen? Tahtookohan hän vain saada vanhasta +paroonista kunnioitetun ja mahtavan tuen itselleen ja yrityksilleen? +Taikka ovatkohan hänen valtiolliset suunnitelmansa vain keinona, +minkä kautta hän aikoo lähennellä Dianaa? + +Bussy harkitsi prinssin nykyistä asemaa: Frans oli veljensä kanssa +riidassa, hän oli paennut Louvresta ja esiintyi nyt kapinanjohtajana +maaseudulla. Bussy asetti ajatuksissaan toiseen vaakakuppiin +prinssin valtiolliset edut ja toiseen hänen rakkaudenhoureensa. +Ja viimeksimainitut tuntuivat hänestä ensinmainittuja paljo +köykäisemmiltä. Hän tunsi olevansa halukas antamaan herttualle +anteeksi hänen kaikki muut vikansa, kunhan vain jättäisi Dianan +rauhaan. Palatsin portilla kohtasi Bussy rehelliset, hymyilevät +kasvot, joiden hän luuli olevan monen peninkulman päässä. + +-- Ah! -- huudahti hän iloisesti. -- Vai sinä se oletkin, Remy! + +-- Minä, armollinen herra. + +-- Aioin kirjoittaa sinulle ja pyytää sinun tulemaan tänne. + +-- No, sepä oli hyvä, sillä minä jo luulin, että te minua +nuhtelisitte. + +-- Mistäpä syystä? + +-- Syystä että olen tullut tänne ilman teidän lupaanne. Mutta +saatuani kuulla Anjoun herttuan paenneen Louvresta ja matkustaneen +maakuntaansa muistui mieleeni, että te olitte Angersissa, ja minä +ajattelin, että ehkä voi syttyä sisällinen sota ja että runsaasti +iskuja kaiketi tultaisiin puolin ja toisin jakelemaan, minkävuoksi +kiiruhdin tänne. + +-- Siinä teit oikein, Remy. No, olethan nyt saanut minut käsiisi? + +-- Ikäänkuin siinä mitään vaikeuksia olisi ollutkaan! Kysyin herttuan +palatsia ja odottelin teitä tässä portilla, saatuani ensin hevoseni +talliin, jossa luulin nähneeni teidän hevosenne. + +-- Sen näitkin, sillä prinssi oli hukannut oman hevosensa. Minä +annoin hänelle Rolandini lainaksi, ja kun hänellä ei ollut muuta +hevosta, niin hän sen piti. + +-- Taaskin tunnen teidät tuossa asiassa: tehän oikeastaan olettekin +ruhtinas, ja ruhtinas on vain palvelija. + +-- Elä aseta minua niin korkealle. Nyt saat pian nähdä, miten sinun +ruhtinaasi asuu. + +Hän vei Haudouinin kaupunginmuurin vierustalla olevaan pikku +asuntoonsa. + +-- Nyt näet palatsin, -- virkkoi Bussy. -- Hae nyt asunto itsellesi, +niinkuin parhaiden taidat. + +-- Se käy kyllä laatuun. Minä en tarvitse suurta huonetta. Ja +niinkuin tiedätte, voisin minä nukkua vaikka seisoallani, jos niin +tarvittaisiin. Siihen olen nyt tarpeeksi väsynyt. + +Nyt ystävykset erosivat. Ja Bussy, tyytyväisenä sen johdosta, että +Diana ja Remy olivat häntä niin lähellä, nukkui heti. + +Varhain seuraavana aamuna kiiruhti Bussy linnaan, käskettyään ensin +saattamaan tiedon Remylle, että tämäkin saapuisi sinne. Kreivi +oli halukas näkemään hänen korkeutensa ensimäiset aamuhaukottelut +saadakseen selville hänen ajatuksensa, jos mahdollista, jo ensi +katseista. Herttua heräsi, mutta olisippa saattanut sanoa, että +hänellä, samoinkuin veljellään Henrikillä oli nukkuessaan naamari +kasvoillaan, niin ettei Bussy tuosta aikaisesta aamutervehdyksestään +juuri mitään hyötynyt. Kuitenkin oli hän heti saanut suunnitelluksi +suuren joukon tehtäviä, toisen toistaan tärkeämpiä. + +Ensinnäkin kävelymatka muurien ulkopuolella linnoitusten +tutkimistarkoituksessa. Sitten asukkaitten tarkastus. Senjälkeen +käynti asevarastoissa ja määräys kaikenlaisten ampumatarpeitten +hankintaan. Sitten seurasi maakunnan verotuksen arvioiminen, jonka +tarkoituksena olisi asettaa ruhtinaan hyville ja uskollisille +alamaisille pieni lisävero hänen korkeutensa rahavarojen +kartuttamiseksi. Ja viimeksi kirjeiden kirjoittaminen. Bussy +kuitenkin tiesi, ettei tähän viimeiseen kohtaan tarvinnut sentään +panna kovin suurta huomiota, sillä Anjoun herttua hyvin harvoin +kirjoitteli kirjeitä. + +-- Vai niin, vai olet sinä jo täällä? -- sanoi herttua herättyään. + +-- Olen armollinen herra. En ole voinut nukkua. Teidän korkeutenne +edut ovat yhtämittaa painaneet mieltäni. Mutta mitä me nyt +aamulla kaikkein ensiksi teemme? Mitä teidän korkeutenne sanoisi +metsästysretkestä? + +-- Kuinka! Sinä väität koko yön ajatelleesi minun asioitani, ja +tuloksena tästä valvomisestasi ja miettimisestäsi ehdottelet nyt +minulle metsästysretkeä? Mitä se merkitsee? + +-- Se on kyllä totta. Sitäpaitsi ei meillä ole ajokoiria. + +-- Eikä ylihovijahtimestariakaan, -- huomautti prinssi. + +-- Sepä juuri tekisikin metsästyksen hauskemmaksi. + +-- Minä en sano samalla tavalla. Omasta puolestani kaipaan häntä. + +Herttua lausui nuo sanat äänenpainolla, jonka tarkoituksen Bussy +hyvin käsitti. + +-- Tuo arvon mies, teidän korkeutenne ystävä, ei kuitenkaan liene +ollut teidän pelastumistanne avustamassa. + +Herttua hymyili ja Bussy lisäsi: + +-- Ahaa! Minä tunnen tuon hienon hymyn. Se ennustaa onnettomuutta. +Varokoon Monsoreau itseään! + +-- Sinäkö siis kannat kaunaa häntä kohtaan? + +-- Mitä varten sitä tekisin? + +-- Syystä että hän on ystäväni. + +-- Minä päinvastoin häntä siinä tapauksessa säälin. + +-- Mitä sillä tarkoitat? + +-- Nähkääs, kuta korkeammalle teidän korkeutenne antaa hänen nousta, +sitä alemmaksi hän putoo, kun lankeemuksen päivä kerran tulee. + +-- Kas, kun sinä olet tänään hyvällä tuulella! Mutta minä kuitenkin +pysyn mielipiteessäni, nimittäin että Monsoreau olisi nyt täällä +ollut meille hyödyksi. + +-- Kuinka niin? + +-- Koska hänellä on maatiloja täällä ympäristöllä. + +-- Hänelläkö? + +-- Hänellä tai hänen vaimollaan. + +Bussy puri huultaan. Herttua johti keskustelun siihen kohtaan, josta +tuon jalon kreivin oli edellisenä iltana ollut niin vaikea selviytyä. + +-- Niinkö teidän korkeutenne luulee? -- kysyi hän viimein. + +-- Tietysti. Méridor on kolmen liöön päässä Angersista. Senhän +tiennet parhaiten sinä, joka toit sieltä luokseni vanhan paroonin. + +Bussy katsoi täytyvänsä pitää varansa, jottei paljastaisi itseään. + +-- Minä saatoin hänet teidän korkeutenne luo, -- virkkoi hän, -- kun +hän sitä minulta pyysi ja rukoili... Muuten ei minun palvelukseni +häntä paljoakaan hyödyttänyt. + +-- Kuulehan! Minulle pälkähtää jotain päähäni. Monsoreau on voittanut +ensi pelin, mutta sinä olet voittava toisen. + +-- Mitä teidän korkeutenne tarkoittaa? + +-- Se on ihan yksinkertainen juttu. Sinähän tunnet minut, Bussy? + +-- Se onnettomuus on tullut osakseni, armollinen herra. + +-- Luuletko sinä minua sellaiseksi mieheksi, joka kostamatta voin +sietää loukkausta? + +-- Se riippuu asianhaaroista. + +Herttua hymyili vieläkin inhottavammin kuin äsken, puri huultaan ja +nyökäytti Bussylle päätään. + +-- Selittäkää tarkemmin, armollinen herra! + +-- No niin! Ylihovijahtimestari on varastanut minulta nuoren tytön, +jota minä rakastin, tehdäkseen hänet vaimokseen. Minä vuorostani +tahdon nyt varastaa häneltä hänen vaimonsa, tehdäkseni hänestä +itselleni rakastajattaren. + +Bussy koetti hymyillä, mutta siitä hymyilystä syntyi vain irvistys. + +-- Varastaisitteko hänen vaimonsa? - mutisi hän. + +-- Minusta ei mikään ole sen helpompaa, -- sanoi herttua. -- Hän on +nyt palannut isänsä luo. Sinun kertomuksesi mukaan hän halveksii +miestään. Minulla siis ehkä voisi olla syytä otaksua, että hän +pitäisi minua Monsoreauta parempana, varsinkin jos minä lupaan +hänelle... sitä mitä aion. + +-- Mitä aikoo hänen korkeutensa hänelle luvata? + +-- Tehdä hänet vapaaksi miehestään. + +No, miksi ette tehnyt sitä heti? -- oli Bussy huudahtamaisillaan. +Mutta hän malttoi mielensä ja sanoi sensijaan: Tekisikö teidän +korkeutenne todellakin niin kauniin teon? + +-- Saathan nähdä. Joka tapauksessa aion käydä Méridorissa. + +-- Rohkenisitteko sen tehdä? + +-- Miksi en? + +-- Haluaisitteko näyttäytyä tuolle vanhalle paroonille, jonka +hylkäisitte, vaikka ensin olitte minulle luvannut... + +-- Minulla on mainio selitys käytettävissäni. + +-- Mistä pirusta te aina niitä löydätte? + +-- Minä sanon hänelle näin: en ole tahtonut purkaa avioliittoa, +sillä Monsoreau, joka tiesi, että te olitte liigan pää-asiamiehiä ja +että minä olin sen päällikkö, oli uhannut ilmiantaa meidät kummatkin +kuninkaalle. + +-- Onko tuo teidän korkeutenne omaa sepittämää? + +-- Ei se ole kokonaan mielikuvitusta, se minun täytyy tunnustaa. + +-- Siinä tapauksessa minä käsitän. + +-- Käsität, niinkö sanot? -- tokasi herttua, käsittäen väärin Bussyn +sanojen tarkoituksen. + +-- Niin. + +-- Minä kuvittelen hänelle asiat siinä valossa, -- jatkoi herttua, +-- että minä, naittaessani hänen tyttärensä, pelastin hänen oman +henkensä. + +-- Mainiosti keksitty! + +-- Eiköpähän olekin? Mutta käskeppä varustamaan hevoset kuntoon, niin +me ratsastamme katsomaan, miten tuo vanha kunnonmies Méridorissa +jaksaa. + +-- Heti! -- vastasi Bussy, ollen miltei pois suunniltaan. + +-- Anteeksi, armollinen herra, sanoi hän ovelle ehdittyään, -- kuinka +monta hevosta on varattava? + +-- Neljä tai viisi, kuten haluat. + +-- Jos jätätte asian minun ratkaistavakseni, niin käsken minä +varaamaan sata. + +-- Hyv'on. Sano sitten sata, -- virkkoi prinssi hämmästyneenä. -- +Mutta mitä varten tarvittaisiin niin monta? + +-- Että meillä päällekarkauksen sattuessa olisi viisikolmatta +käytettävinämme. + +Herttua hätkähti ja toisti: + +-- Päällekarkauksen sattuessa? + +-- Niin. Olen kuullut puhuttavan, -- vastasi Bussy, -- että seutu +on hyvin metsäistä, enkä lainkaan oudoksuisi, jos siellä teidän +päällenne hyökättäisiin. + +-- Luuletko niin? + +-- Teidän korkeutenne tietää, ettei todellinen rohkeus halveksi +varovaisuutta. + +Herttua kävi miettiväiseksi. + +-- Minä siis ehkä käsken järjestämään kuntoon sataviisikymmentä, -- +virkkoi Bussy ja siirtyi lähemmäksi ovea. + +-- Odotahan hetkinen! + +-- Mitä teidän korkeutenne käskee? + +-- Luuletteko, että minä olen turvassa täällä Angersissa, Bussy? + +-- Tietysti, sillä vaikka kaupunki ei olekkaan kovin suuri, on se +kuitenkin lujasti linnoitettu. + +-- Kyllä, hyvin linnoitettu. Mutta kuitenkin se voi olla huonosti +puolustettu. Niin urhoollinen kuin oletkin, et sittenkään voi olla +kuin yhdessä paikassa samalla kertaa. + +-- Se on kyllä uskottavaa. + +-- Ellen minä ole turvassa täällä kaupungissa, enkä minä tietysti +ole, kun kerran Bussy sitä epäilee... + +-- Mutta enhän minä ole sanonut epäileväni, armollinen herra. + +-- Hyvä, hyvä! Ellen minä vielä ole täällä turvassa, niin tahdon +tulla turvatuksi heti. + +-- Hyvin puhuttu, armollinen herra. + +-- Minä tarkastan linnan ja varustan sen lujaksi. + +-- Olette oikeassa, armollinen herra, lujat varustukset... + +Bussy sammalsi. Hänen tapansa ei ollut osottaa pelkuruutta eikä hän +löytänyt sanoja, kun oli puhe varovaisuustoimenpiteistä. + +-- Ja vieläkin muuan seikka johtuu mieleeni. + +-- Tänä aamuna syttyy runsaasti kauniita ajatuksia, armollinen herra. + +-- Minä kutsutankin Méridorin perheen tänne. + +-- Teidän korkeutenne. Teillä on totisesti tänään erinomaisesti +hienostunut kyky laatia ehdotuksia, joiden täytyy hämmästyttää... +Mutta nyt meidän on riennettävä linnaan. + +Prinssi huusi palvelijoitaan, sillä hän tahtoi nousta pukeutumaan. +Bussy käytti tilaisuutta hyväkseen pujahtaakseen ulos. Eräästä +ulommaisesta huoneesta hän löysikin etsimänsä Haudouinin. Kreivi vei +hänet herttuan virkahuoneeseen, kirjoitti siellä muutamia sanoja, +riensi sitten puutarhaan, poimi sieltä ruusuja kukkavihoksi, kääri +kirjeen vihon ympärille, pyörähti talliin, satuloi Rolandin, pisti +kukkavihon Remyn käteen ja käski hänen nousta hevosen selkään. Sitten +hän saattoi Remyn kaupungin ulkopuolelle, ja muuatta polkua osottaen, +sanoi tälle: + +-- Anna nyt Rolandin mennä, mihin se tahtoo. Polun päässä tulee +metsä, sieltä löydät puiston, jonka ympärillä on muuri, ja siinä +kohdassa muurin ulkopuolella, johon Roland pysähtyy, heität sinä +tämän kukkavihon muurin yli. + +Kirjelappu oli näin kuuluva: "Odotettu ei saavu, sillä hän, jota ei +odotettu, on saapunut ja on vaarallisempi kuin milloinkaan ennen +syystä että hän yhäkin rakastaa. Tutki silmin ja sydämin kaikki se, +mikä tässä paperissa näkymättömänä piilee". + +Remy jätti Rolandin suitset höllälle, ja hepo kiisi täyttä neliä +Méridoriin. Bussy palasi takaisin palatsiin. Prinssi oli jo ehtinyt +pukeutua. + +Puoli tuntia ratsastettuaan pysähtyi Remy erään puolittain +sortuneen muurin luo, jolla kasvoi muurivihreää ja jota tuuheat +tammet varjostivat. Siinä hän kääri kirjelipun tiukemmin kukkavihon +ympärille ja "halloota" voimakkaasti huutaen heitti vihon muurin yli. + +Hiljainen huudahdus kuului muurin toiselta puolen, ja siitä Remy +ymmärsi, että kukat ja kirje olivat joutuneet oikeisiin käsiin. +Ja kun hänellä ei enää ollut mitään muuta tekemistä, sillä muita +määräyksiä ei hänelle oltu annettu, palasi hän takaisin samaa tietä, +jota oli tullutkin. + +Bussy tarkasteli sillävälin prinssin seurassa linnaa. Remy tapasi +hänet juuri kun hän oli tarkastamassa muuatta maanalaista käytävää, +joka johti eräälle salaportille. + +-- No, mitäpä tiedät? -- kysyi hän kirjeenkantajaltaan. -- Mitä olet +nähnyt? Mitä olet kuullut? Mitä olet tehnyt? + +-- Olen nähnyt muurin, kuullut huudon ja ratsastanut seitsemän +liöötä, -- vastasi Remy lyhyesti oikean spartalaisen tavoin. + + + + +21. + +Roland. + + +Herttuan ystävät ja seuralaiset Antraguet, Ribeirac ja Livarot +saapuivat muutaman päivän perästä Parisista Angersiin, jouduttuaan +ensin kaupungin portilla Angersin hyvien porvarien kanssa vähemmän +miellyttävään käsirysyyn, josta heidän ehkä olisi ollut vaikea +suoriutua ilman prinssin ja Bussyn väliintuloa. + +Näiden ystäväinsä seurassa saattoi nyt Anjoun herttua toimeenpanna +perinpohjaisia tarkastuksia yltympäri koko linnoituksen. +Ratsastellessaan oli hänellä aina seuralaisinaan nuo kolme niin +odottamatta saapunutta ystävää, joille Angersin porvarit olivat ylen +ylpeileviä, vaikkakaan vertailu heidän ja noiden ratsastustaitoisten +aatelismiesten välillä ei suinkaan olisi ollut heille itselleen +eduksi. + +Eräänä kauniina päivänä saapui sinne juhlallisessa järjestyksessä +kaksikymmentäkaksi irtohevosta, kolmekymmentä rahtihevosta ja +neljäkymmentä muulia, jotka hevospaareineen, rattaineen ja +kuormavankkureineen muodostivat Anjoun herttuan kuormaston. Tämä +kaikki tuli kuin taikavoiman kautta Toursista, ja se oli maksanut +tuon sievosen summan viisikymmentätuhatta écuta, jotka herttua oli +siihen tarkoitukseen määrännyt. + +Tunnustettava tosin on, että hevosilla oli satulat, mutta niitä +satuloita ei oltu satulasepälle maksettu, ja että raha-arkuissa +riippuivat mahtavat lukot, mutta itse arkut olivat tyhjät. Tämä +viimeksimainittu seikka oli kuitenkin prinssille kunniaksi, sillä hän +olisi voinut täyttää arkut pakkoveroilla. Mutta prinssin luonne ei +sallinut julkista ottamista. Hän piti parempana ottaa salaa. Kaikesta +huolimatta tuo kulkue teki Angersin kaupungissa mahtavan vaikutuksen. + +Ruhtinaan uskotut kantoivat heti raha-arkut säiliöön, sillä +tarvittiinhan toki luotettavia henkilöitä kuljettamaan olemattomia +summia. Sitten sulettiin linnanportit uteliaan väkijoukon nenän +edessä. Tämän varovaisuustoimenpiteen vuoksi tuli rahvas vakuutetuksi +siitä, että prinssi oli tuottanut rahaa ainakin pari miljoonaa, +vaikka kysymys päinvastoin koski sitä että kaupungin olisi hankittava +vastaava summa noitten arkkujen täytteeksi. + +Siitä päivästä alkaen vahvistui myös huhu Anjoun herttuan +rikkaudesta. Kautta koko maakunnan puhuttiin pian siitä, että herttua +olisi riittävän rikas sotimaan vaikka koko Euroopaa vastaan. Tuo +luottamus hänen rahakirstuihinsa kannustaisi myös hyviä porvareja +kärsivällisesti kestämään sen uuden veron, jonka herttua ystäväinsä +neuvosta aikoi heidän maksettavakseen panna. + +Tiet olivat täynnään Anjouhun rientäviä aatelismiehiä, jotka +saapuivat vakuuttamaan prinssille alamaista uskollisuuttaan ja +tarjoomaan hänelle palvelustaan. Anjoun herttua puolestaan haki +alituiseen katseillaan jotain erityistä aarretta. Mutta Bussy +onnistui toimenpiteissään, niin etteivät herttuan haeskelut päässeet +ulottumaan siihen linnaan asti, jossa, Diana asui. + +Anjoun herttuan näin jatkaessa tarkastelujaan ja tutkimuksiaan saapui +Monsoreau eräänä päivänä kaupungin portille. Hän oli ratsastanut sinä +päivänä kahdeksantoista liöötä, ja hänen hevosensa oli väsymyksestä +puolikuollut. + +Aika, jolloin matkustavainen ei monestikaan ilman vaikeuksia päässyt +kaupunkiin, oli jo ohitse. Angerssissa oltiin niin ylpeitä, että +sinne kait olisi päästetty vaikka kokonainen pataljoona sveitsiläistä +kaartia itse urhoollisen Crillonin johdolla. Herra Monsoreau ilmoitti +heti etsivänsä Anjoun herttuaa. Mutta hän ei kuullut edes vartian +huutamaa vastausta, sillä hänen hevosensa ei näyttänyt voivan pysyä +koivillaan muuten kuin ehkä sen tasapainon avulla, mikä johtui sen +omasta nopeasta vauhdista. Olisi voinut lyödä vetoa siitä, että +hevonen kaatuisi heti pysähdyttyään. + +Se pysähtyi tosiaankin palatsin edustalle, mutta Monsoreau oli etevä +ratsastaja ja hevonen oli mainiota rotua. Senvuoksi jäivät molemmat +seisomaan jaloilleen. + +-- Missä on Anjoun herttua? -- huusi kreivi. + +-- Hänen korkeutensa on jossain tarkastusmatkalla, -- vastasi +vahtisotilas. + +-- Saamari! -- ärjyi Monsoreau. -- Minun asiani olisi ollut mitä +tärkeintä laatua. Mitä minun nyt on tekeminen? + +Siinä samassa tuli paikalle muuan mies, joka ilmoitti olevansa +hovimestari. Hänelle herra Monsoreau ilmaisi kaikki ristimä- ja +sukunimensä, virkansa ja arvonsa, jotka kuultuaan hovimestari +nöyrästi kumarsi, sillä ylihovijahtimestarin nimi maakunnassa kyllä +tunnettiin. + +-- Herra kreivi, -- sanoi hän, -- ettekö suvaitse käydä linnaan +lepäämään? Siitä on kulunut tuskin kymmentä minuuttia, kun hänen +korkeutensa läksi ratsastamaan, eikä hän varmastikaan palaa ennen +kello kahdeksaa. + +-- Kello kahdeksaa! Sepä olisi ajan hukkaamista, sillä minulla on +ilmoitettavana sangen tärkeä uutinen, joka pitäisi mahdollisimman +pian saada hänen korkeutensa tietoon. Ettekö voi antaa minulle +hevosta ja opasta? + +-- Hevosia täällä kyllä on, herra kreivi, mutta opasta en voi antaa, +sillä hänen korkeutensa ei sanonut, mihin hän aikoo mennä. Mutta +kun kyselette tiellä, niin ehkäpä saatte sen tietää. Sitäpaitsi en +tahtoisi lähettää linnasta pois ainoatakaan miestä, sillä hänen +korkeutensa tahtoo, että linnaa hyvin vartioidaan. + +-- Vai niin, -- murahti ylihovijahtimestari. -- Eikö täällä sitten +olla hyvässä turvassa? + +-- Ooh, herra kreivi, sellaisten miesten kuin Bussyn, +Livarotin, Antraguetin ja Ribeiracin kera aina ollaan turvassa, +mainitsemattakaan voittamatonta ruhtinasta, hänen korkeuttaan Anjoun +herttuaa. Mutta ymmärrättehän, että... + +-- Ymmärrän, että kun ne eivät ole täällä, niin turvallisuus ei ole +niinkään taattua. + +-- Aivan niin. + +-- Siinä tapauksessa minä otan tallista hevosen ja koetan hakea +käsiini hänen korkeutensa. Voinhan tosiaankin kysellä lähemmin tiellä. + +-- Kaiken todennäköisyyden mukaan te sillä tavoin tulette löytämään +hänen korkeutensa. + +Monsoreau siirtyi talliin, jossa oli kymmenen tai kaksitoista mitä +kauneinta hevosta. Hän silmäili niitä hevostentuntijan katsein. + +-- Minä otan tuon tummanruskean, -- sanoi hän. Satuloikaa se minua +varten. + +-- Se on hänen korkeutensa lempihevonen, Roland. -- Sillä hän +ratsastelee joka päivä. Hän on saanut sen lahjaksi kreivi Bussyltä, +eikä se nyt olisi tässä tallissa ollutkaan ellei hänen korkeutensa +tänään koettelisi uusia, Toursista saamiaan hevosia. + +-- Näyttää siis siltä, että minäkin osaisin hevosia arvostella. + +Minuutissa oli Roland satuloitu ja Monsoreaun kreivi sen selässä. + +-- Herttua meni ulos tästä portista ja läksi ratsastamaan tuota katua +alaspäin, -- sanoi hovimestari. + +Kun Monsoreau huomasi, että hevonenkin ihan itsestään läksi samalle +suunnalle, virkkoi hän: + +-- Kautta kunniani! Voisipa sanoa, että Rolandilla on tarkka vainu! + +Kehottamatta porhalsi hevonen täyteen neliseen. Loikkasipa se vielä +oikotiellekin, päästäkseen pikemmin perille, ja pudisteli samalla +päätään, ikäänkuin tahtoakseen ohjista vapautua. + +-- Huomaanpa tosiaankin, -- mutisi Monsoreau, -- ettei sinua ole +turhanpäitten kehuttu. No niin, Roland, koska sinä niin hyvin osaat +tien, niin juokseppa vaan! + +Hän heitti ohjat Rolandin kaulalle. + +Ulkobulevardille päästyään hevonen hetkeksi pysähtyi kuin +harkitakseen, kääntyisikö oikealle vai vasemmalle. Sitten se kääntyi +vasemmalle. Samassa meni siitä muuan talonpoika ohi. + +-- Oletteko nähnyt mitään ratsastajajoukkuetta, ystäväni? -- kysyi +Monsoreau. + +-- Olen, herra, -- vastasi mies. -- Tuolla kauvempana ne kohtasin. + +Hän osotti sille suunnalle, mihin Roland jo oli menossa. + +-- Juoksehan, Roland, juokse, -- virkahti silloin ylihovijahtimestari +hevoselleen. Se alkoikin heti ravata. + +Hevonen juoksi vielä hetken pitkin bulevardia. Sitten se kääntyi +äkisti oikealle, muutamalle polulle, joka kiemurtelihe halki kedon ja +jonka kahdenpuolen helotti tuhansittain kauniita kukkia. Monsoreau +arveli aluksi pysäyttää Rolandin. Mutta hevonen näytti olevan +asiastaan niin varma, että kreivikin antoi sen mennä menojaan. + +Maisemat alkoivat ratsastajasta vähitellen tuntua tutuilta. + +-- Mitä nyt! -- puheli hän itsekseen, metsään ehdittyään. -- Tämähän +näyttää siltä kuin tulisimme me Méridoriin. Olisikohan ehkä hänen +korkeutensa ratsastanut sille suunnalle? + +Ylihovijahtimestarin otsa synkistyi heti sitä ajatellessaan. Ja +olihan hän tullut sitä joskus ennenkin ajatelleeksi. + +-- Ho hoo! -- murahti hän. -- Ja minä kun aioin heti tavata prinssiä +ja vasta huomenna käydä tervehtimässä vaimoani! Olisinkohan ehkä niin +onnellinen, että kohtaisin molemmat samalla kertaa? + +Monsoreau hymyili pirullista hymyä. + +Hevonen nelisti sillävälin eteenpäin tien tuntemuksessaan täysin +varmana. + +Hetken kuluttua se alkoi hirnua. Ja toinen hirnahdus vastasi siihen +Méridorin puiston laidasta. + +-- Ahaa! -- virkkoi ylihovijahtimestari. -- Rolandilla tuntuu olevan +siellä tuttuja. + +Äkkiä huomasi Monsoreau muurin ja sen viereen kiinnisidotun hevosen. + +-- Täällä on joku ihminen, -- sanoi Monsoreau kalveten. + + + + +22. + +Mitä Monsoreaun kreivillä oli ilmoitettavana. + + +Monsoreaun kreiviä kohtasi toinen yllätys toisensa perästä. +Méridorin muuri, jonka luo hän oli joutunut kuin jonkin taikavoiman +vaikutuksesta; hevoset, jotka hörhöttivät toisilleen kuin vanhat +tutut kuunapäivänä: tuossa kaikessa oli epäilemättä jotain sellaista, +mikä olisi saanut vähemmänkin epäluuloisen miettiväiseksi. + +Lähemmäksi tultuaan, ja se tapahtui, kuten arvata sopii, varsin +joutuisasti, huomasi hän muurin siltä kohdalta olevan melkoista +matalamman. Ihmisjalkain askeleet näyttivät muodostaneen kuin raput +kivien lomiin, ja äskentaitettuja lehviä siellä täällä oksilla. + +Yhden ainoan kerran silmättyään huomasi kreivi kaiken, ja +kokonaisvaikutuksesta hän alkoi eritellä yksityiskohtia. + +Hevosta oli ensin tarkastettava, ja se tapahtuikin. Vieraalla +hevosella oli hopeallakirjailtu satulavaippa, jonka toisessa kulmassa +oli kirjaimet F. ja A. + +Ei siis mitään epäilystä enää. Hevonen oli prinssin, sillä nuo +nimikirjaimethan tarkoittivat Frans Anjoulaista. + +Sen huomattuaan muuttuivat kreivin epäilykset todelliseksi peloksi. +Herttua siis oli lähtenyt tälle suunnalle. Kaiken todennäköisyyden +mukaan hän tuli tänne usein, koskapa, tuota muurin viereen +kiinnipantua hevosta lukuunottamatta, myöskin Roland tunsi tien. + +Ja kun kerran kohtalo oli johdattanut hänet näille jäljille, +päätti Monsoreau seurata niitä loppuun asti. Se soveltui muutenkin +hänen tapoihinsa sekä ylihovijahtimestarina että mustasukkaisena +aviomiehenä. + +Mutta niin kauvan kuin hän viipyisi muurin ulkopuolella, ei hän +tietystikään saisi mitään nähdä. Senvuoksi hän sitoi hevosensa tuon +toisen hevosen viereen ja alkoi sitten reippaasti kiivetä muurille. + +Monsoreau oli parahiksi päässyt tähystyspaikalleen, kun hän jo älysi +sinisen naistenkapan ja mustan viitan erään puun juurella. Kappa +kuului tietenkin naiselle ja viitta miehelle. Sitäpaitsi ei hänen +tarvinnut sitä kauvemmin tutkiakkaan, sillä kohta hän näki noin +viidenkymmenen askeleen päässä siitä miehen ja naisen kävelevän +käsitysten poispäin. Pieniä puita oli kuitenkin jonkun verran niiden +edessä. + +Onnettomuudeksi Monsoreaulle irtausi muuan kivi muurista ja vieri +suurella jyrinällä maahan. + +Sen jyrinän kuultuaan otaksuttavasti ne henkilöt, joiden kasvot +jäivät lehdikon peittoon, olivat käännähtäneet ympäri ja huomanneet +Monsoreaun, sillä siinä samassa kuului kimakka naisen huudahdus. +Heti sen jälkeen kuului lehdosta kahinaa ja ritinää, mistä saattoi +päättää, että nuo kaksi riensivät pakoon kuin säikähtäneet varikset. +Huudon kuultuaan nousi tuskanhiki kreivin otsalle. Hän oli tuntenut +Dianan äänen. + +Raivoissaan hän hyppäsi alas muurilta ja alkoi miekka kädessä +tunkeutua puitten ja pensasten lomitse pakolaisten jälkeen. + +Mutta ne olivat jo tipotiessään. Ei mikään enää häirinnyt puiston +hiljaisuutta. Pitkissä puistokäytävissä ei näkynyt varjoakaan, ei +pienintäkään ääntä kuulunut, lintujen laulua lukuunottamatta. + +Mitä oli tehtävä? Puisto oli suuri. Takaa-ajaessaan saattaisi +helposti kohdata asiaankuulumattomiakin. + +Monsoreaun kreivi oivalsi piankin, että tekemänsä havainto olisi +kyllä täksi kerraksi riittävä. Sitäpaitsi hän huomasi olevansa +liiaksi haltioissaan voidakseen menetellä varovaisesti, mikä olisi +välttämätöntä niin pelättävän kilpailijan suhteen kuin Frans oli. +Sillä hän oli vakuutettu siitä, että mies oli prinssi. Mutta jos se +ei olisi prinssi ollutkaan, niin olihan hänellä ylen tärkeä tieto +herttualle vietävänä. Ja kylläpä hän pian huomaisi, oliko prinssi +syyllinen vai ei. Muuan oiva ajatus pälkähti hänen päähänsä. Entäpä +jos hän menisi takaisin muurin yli siitä, mistä oli tullutkin, ja +veisi, paitsi omaa hevostaan, myöskin tuon toisen, tuntemattomalle +kuuluvan hevosen mukanaan. + +Siitä kostotuumasta hän sai voimia. Hän pyörähti ympäri ja kiipesi +taas yli muurin. Mutta sen toisella puolen ei enää ollut kumpaakaan +hevosta. Hänen suunnitelmansa oli ollut niin sattuva, että sen oli +hänen vihamiehensäkin hoksannut ja ehtinyt toteuttamaan sen ennen +häntä itseään. + +Kiukuissaan päästi Monsoreau raivoisan huudon ja puristi tahtomattaan +kätensä nyrkiksi. Mutta kun hän ei varsin vähällä menettänyt +malttiaan, päätti hän taistella niitä kohtalon oikkuja vastaan, +jotka näyttivät häntä kohti suuntautuneen. Yllättäneestä hämärästä +huolimatta hän alkoi taivaltaa metsän halki muuatta lapsuudestaan +asti tuttua polkua myöten ja pääsi niin viimein Angersiin. + +Noin kahden ja puolen tunnin kuluttua kaupungista lähtönsä jälkeen +saapui hän sinne takaisin lopen uupuneena. Mutta yksi ainoa ajatus +risteili hänen aivoissaan. Hän kyselisi vahtisotilailta, kulkisi +kaupunginportilta toiselle ja ottaisi selon siitä, mistä portista on +ratsastanut kaupunkiin mies, jolla oli kaksi hevosta. Hän tyhjentäisi +kukkaronsa, lupaisi kultaa ja maita ja mantuja kaikille, joita +kohtaisi. Ja kyllä kai hän lopulta saisi miehen ulkomuodon selville. + +Hän tekisi vahtisotilaalle muutamia kysymyksiä, mutta tämä oli juuri +äsken tullut vartiopaikalleen, eikä tiennyt mitään. Monsoreau meni +päävahtiin hankkimaan tietoja. Äsken vapaaksi päässyt vahtisotilas +oli noin pari tuntia sitten nähnyt hevosen tulevan ilman ratsastajaa +ja menevän linnaan. Vahtisotilas oli ajatellut, että ratsastajalle +oli jotain tapahtunut ja että viisas eläin senvuoksi yksinään palasi +takaisin. + +Monsoreau löi kädellään otsaansa. Oli siis selvää, ettei hän saisi +mitään tietää. Hän läksi nyt palatsiin. + +Siellä oli reilua elämää, paljo melua ja ylenmäärin iloa. Ikkunat +säteilivät kuin auringot, keittiöt hehkuivat kuin sulatusuunit. Ja +sieltä hulmahti paistettujen metsänotusten ja muitten herkkujen +suloinen tuoksu. + +Portti oli jo kuitenkin sulettu. Kreivi huusi portinvartiaa ja sanoi +nimensä, mutta tämä ei tahtonut häntä tuntea. + +-- Te olitte äsken suora, ja nyt te olette kumarainen, -- sanoi hän. + +-- Se johtuu väsymyksestä. + +-- Te olitte kalpea, mutta nyt te punotatte. + +-- Kuumuus on siihen syynä. + +-- Äsken te ratsastitte, mutta nyt tulette jalan takaisin. + +-- Se tapahtuu sentähden, että hevoseni säikähti, heitti minut +satulasta ja juoksi yksin kotiin. Ettekö ole nähnyt hevosta? + +-- Olen kylläkin. + +-- Menkää kuitenkin ilmoittamaan hovimestarille. + +Portinvartija meni. Hovimestari saapui kohta ja tunsi heti Monsoreaun. + +-- Mistä herra kreivi tulee tuollaisessa tilassa? -- kysyi hän. + +Monsoreau toisti äskeisen tarinansa. + +-- Me kävimme hyvin levottomiksi, -- sanoi hovimestari, -- +huomatessamme hevosen palaavan takaisin ilman ratsastajaa. Etenkin +oli levoton hänen korkeutensa, jolle minulla oli kunnia ilmoittaa +teidän saapumisestanne. + +-- Aah! Vai oli hänen korkeutensa levoton, sanotte te? + +-- Hyvin levoton. Ja hän on käskenyt saattamaan teidät hänen luokseen +heti kun olette saapunut. + +-- Hyvä on. Tahdon vain ensin käydä tallissa katsomassa, onko mitään +vahinkoa tapahtunut hänen korkeutensa hevoselle. + +Monsoreau riensi talliin. Hän tapasi ymmärtäväisen Rolandin samasta +paikasta, josta oli sen ottanutkin. Se söi mitä parhaimmalla +ruokahalulla. + +Viitsimättä muuttaa vaatteitaan, sillä Monsoreaun mielestä se +uutinen, joka hänellä oli ilmoitettavana, oli hovitapoja tärkeämpi, +suuntasi ylihovijahtimestari askeleensa ruokasaliin. + +Prinssin ylimykset ja hänen korkeutensa itse istuivat parhaallaan +upeasti katetun ja juhlallisesti valaistun pöydän ympärillä. He +olivat juuri käyneet fasaanipasteijojen, villisikapaistien ja +höystettyjen väliruokien kimppuun, ja maistelivat palanpainokseen +hienoa, tummaa cahor-viiniä taikka petollista, helmeilevää +anjou-viiniä, jonka tuoksu kohoo päähän jo ennen kuin on ehtinyt +lasiaan tyhjentää. + +-- Hovi on nyt täydellinen, -- sanoi Antraguet punottavana kuin +nuori tyttö ja jo humaltuneena kuin vanha saksalainen ratsastaja, -- +täydellinen, niinkuin teidän korkeutenne kellari. + +-- Eipäs, eipäs! -- puuttui puheeseen Ribeirac. -- Meiltä puuttuu +ylihovijahtimestari. On tosiaankin häpeä, että me syömme hänen +korkeutensa päivällistä ilman että itse olemme hankkineet siihen +mitään. + +-- Minäkin äänestän ylihovijahtimestarin puolesta, -- virkkoi +Livarot, -- samantekevää kenen, olipa se sitten vaikka itse herra +Monsoreau. + +Herttua hymyili, sillä hän yksin oli saanut tiedon kreivin +saapumisesta. + +Livarot oli parahiksi ehtinyt puhua lauseensa loppuun ja prinssin +hymy tuskin vielä oli ehtinyt hälvetä, kun ovi avautui ja Monsoreaun +kreivi astui sisälle. + +-- No, siinä mies, missä mainitaan, -- lausui herttua. -- Te näette, +että onni suosii meitä, hyvät herrat, koskapa se heti lähettää meille +sen, jota toivomme. + +Monsoreausta tuntui kummalliselta, että prinssi, vastoin +tavallisuuttaan, esiintyi noin tylysti. + +-- Istukaa alas ja käykää käsiksi päivällisiin, -- sanoi herttua, +osottaen kreiville paikan vastapäätä itseään. + +-- Armollinen herra, -- vastasi Monsoreau, -- minä olen hyvin +nälissäni, minulla on kova jano ja minä olen perinpohjin väsynyt. +Mutta minä en tahdo syödä, en juoda enkä istua, ennenkuin olen teidän +korkeudellenne ilmoittanut erään varsin tärkeän uutisen. + +-- Te kai tulette Parisista, vai kuinka? + +-- Parisista, mitä suurimmassa kiireessä, armollinen herra. + +-- Hyvä on. Minä kuuntelen teitä. Monsoreau tuli lähemmäksi Fransia +ja, huulillaan hymyily, mutta viha sydämessään, kuiskasi tälle: + +-- Armollinen herra, leskikuningatar on tulossa, tehden pitkiä +päivämatkoja. Hän saapuu teidän korkeutenne luo vieraisille. + +Herttua, johon kaikkien katseet olivat luotuina, näytti äkkiä tulevan +iloiseksi. + +-- Hyvä! -- sanoi hän. -- Minä kiitän teitä, herra Monsoreau! +Tänään, kuten aina ennenkin olette te osottanut olevanne uskollinen +palvelija. Jatkakaamme nyt aterioimista, hyvät herrat. + +Ylihovijahtimestari oli saanut paikkansa Livarotin ja Ribeiracin +keskeen. Hänen suruisat ajatuksensa liitelivät vaistomaisesti +Méridorin puistoon, ja häneltä loppui äkkiä ruokahalu. Välittämättä +ympärillään vallitsevasta hälinästä unohti hän sen seurankin, jossa +oli. Hänen otsansa synkistyi ja hänen rinnastaan tunkihe ulos syvä +huokaus, mikä herätti kummastuneitten vierasten huomiota. + +-- Te ihan menehdytte väsymyksestä, herra ylihovijahtimestari, -- +virkkoi prinssi. -- Parasta kai olisi, että menisitte lepäämään. + +-- Neuvo on hyvä, kautta kunniani, -- sanoi Livarot. Ellette sitä +seuraa, niin joudutte vaaraan nukkua lautasellenne. + +-- Anteeksi, armollinen herra, -- selitti Monsoreau, päätään +kohottaen, -- minä todellakin olen väsymyksestä nääntymäisilläni. + +-- Juokaa, kreivi, -- neuvoi Antraguet. -- Ei mikään poista väsymystä +niin hyvin kuin viini. + +-- Sitäpaitsi, -- murahti Monsoreau, -- ihminen juodessaan unohtaa. + +-- Ooh! -- huudahti Livarot. -- Eihän hänestä enää ole mihinkään! +Katsokaas vaan, hyvät herrat, hänen lasinsa on vielä täysi. + +-- Terveydeksenne, kreivi! -- esitti Ribeirac lasiaan kohottaen. + +Monsoreaun oli pakko vastata tervehdykseen ja hän tyhjensi lasinsa +yhdellä siemauksella. + +-- Hän juo joka tapauksessa varsin kelvollisesti. Katsokaahan vaan, +armollinen herra, -- huomautti Antraguet. + +-- Niinpä kyllä, -- vastasi prinssi, koettaen saada selville kreivin +sydämen ajatuksia. + +-- Teidän pitää järjestää meille kunnon metsästysretki, kreivi, -- +pyysi Ribeirac. -- Tehän tunnette nämä seudut. + +-- Teillä on täällä metsästyspalveluskuntaa ja metsiä, -- huomautti +Livarot. + +-- Ja myöskin vaimo, -- jatkoi Antraguet. + +-- Niin, -- toisti kreivi koneellisesti, -- minulla on jahtiväkeä, +metsiä ja vaimo. Kyllä, hyvät herrat, totta se on. + +-- Järjestäkääpä meille villisianmetsästys, kreivi, -- sanoi prinssi. + +-- Minä koetan, armollinen herra. + +-- Mitä hittoa! -- huudahti muuan anjoulainen ylimys. -- Te kostatte! +Olipa se kaunis vastaus, vaikka metsä vilisee villisikoja täynnään. +Jos minä menisin metsästämään Méridorin puoleisiin metsiin, niin +sitoutuisin viidessä minuutissa ajamaan esille kymmenen kappaletta. + +Monsoreau kalpeni. Hän ajatteli hänkin Méridorin puoleisia metsiä. + +-- Niin, niin, huomenna, huomenna! -- huusivat ylimykset yhteen +ääneen. + +-- Tahdotteko järjestää meille metsästyksen huomenna, Monsoreau? -- +kysyi herttua. + +-- Olen aina valmis noudattamaan teidän korkeutenne käskyjä, vastasi +Monsoreau. -- Mutta, niinkuin teidän korkeutenne jo äsken suvaitsi +huomauttaa, minä olen liian väsynyt johtamaan metsästystä huomenna. +Sitäpaitsi pitäisi minun saada hieman tutkia seutuja. + +-- Ja täytyyhän hänen, saamari vieköön, saada tavata vaimoaankin! +-- huomautti herttua muhoisasti. Ja siitä tuo miesparka yhä enemmän +lujittui vakaumuksessaan, että juuri herttua oli hänen kilpailijansa. + +-- Myönnetään! Myönnetään! -- huusivat iloisesti nuoret miehet. + +-- Ja nyt, ylihovijahtimestari, -- sanoi herttua, -- on teidän aika +lähteä nukkumaan. + + + + +23. + +Saint-Luc'in kiitollisuus + + +Seuraavana päivänä nousi Monsoreaun kreivi verraten varhain ylös ja +meni linnanpihalle. Hän halusi saada käsiinsä sen tallirengin, joka +jo oli tehnyt hänelle eräitä palveluksia, ja, jos mahdollista, saada +tältä joitakin tarkempia tietoja Rolandista. + +Kreivin toivomus toteutui. Upeassa tallissa hän tapasi tarkoittamansa +tallirengin. + +-- Kuulkaahan, ystäväni! Onko tavallista, että hänen korkeutensa +hevoset palaavat yksin talliin? Koulitaanko ne siihen? + +-- Ei, herra kreivi, -- vastasi tallirenki. -- Minkä johdosta teidän +armonne kysyy sitä? + +-- Nähkääs, minä ajattelen Rolandia. + +-- Niin, se tuli eilen yksin takaisin. Eikä se minua lainkaan +ihmetytä, sillä Roland on harvinaisen älykäs eläin. + +-- On kyllä, -- virkkoi Monsoreau, -- sen olen huomannut minäkin. +Onko sille sattunut ennenkin sellaista? + +-- Ei, herra kreivi. Tavallisesti ratsastaa sillä hänen korkeutensa, +joka on mainio ratsastaja eikä hevillä anna heittää itseään satulasta. + +-- Roland ei ole heittänyt minuakaan satulasta, hyvä ystävä, -- +sanoi kreivi loukkaantuneena siitä että kukaan, tallirenkikään, +saattoi luulla hänen, Ranskan ylihovijahtimestarin, pudonneen hevosen +selästä, -- sillä, vaikkakaan minä en ole yhtä taitava ratsastaja +kuin Anjoun herttua, pidän kuitenkin itseäni kohtalaisen hyvänä +ratsastajana. Olin sitonut Rolandin kiinni puuhun käydäkseni eräässä +paikassa. Palatessani oli hevonen poissa. Otaksuin, että se oli +varastettu taikka että jokin hovimies ohikulkiessaan oli tehnyt +minulle kepposen ja vienyt hevosen mennessään. + +-- Se tuli yksinään kotia. + +-- Merkillistä se oli, -- jatkoi Monsoreau. -- Ratsastaako siis hänen +korkeutensa usein tällä hevosella? + +-- Hän ratsasti sillä melkein joka päivä siihen asti kun uudet +hevoset saapuivat. + +-- Tuliko hänen korkeutensa eilen illalla myöhään kotia? + +-- Noin tuntia aikaisemmin kuin herra kreivi. + +-- Millä hevosella herttua ratsasti? Eikö se ollut ruskea hevonen, +jolla oli valkeat jalat ja tähti otsassa? + +-- Ei, herra kreivi. Eilen ratsasti hänen korkeutensa Isolinilla, +joka on tuolla. + +-- Eikö prinssin seurueessakaan ollut ketään, jonka olisi ratsastanut +mainitsemani näköisellä hevosella? + +-- En tunne ketään sellaisen hevosen omistajaa. + +-- Vai niin, -- murahti Monsoreau kärsimättömästi. -- Kiitos +tiedonannosta. Satuloikaa nyt Roland minulle. + +Kun se oli tehty, kysyi kreivi: + +-- Kuinka paljo saat palkkaa vuodessa? + +-- Kaksikymmentä écuta, herra kreivi. + +-- Haluatko ansaita kymmenen vuosipalkkaasi yhtenä ainoana päivänä? + +-- Tietysti sitä haluaisin, -- vastasi mies. -- Mutta kuinka se +kävisi päinsä? + +-- Ota selvä siitä, kuka ratsasti eilen ruskealla hevosella, jolla +oli valkeat jalat ja otsassa tähti. + +-- Ah, herra kreivi, se mitä pyydätte on sangen vaikeata. Hänen +korkeutensa luona käy niin monta vierasta. + +-- Käy kylläkin, mutta kaksisataa écuta on sekin verrattain kaunis +summa. + +-- Tietysti, herra kreivi. Minä lupaankin tehdä parastani. + +-- Hyvä on, -- sanoi kreivi. -- Tässä saat heti kymmenen écuta. + +-- Paljo kiitoksia, herra kreivi! + +-- Sano nyt prinssille, että minä olen lähtenyt linnasta järjestämään +hänen määräämäänsä metsästystä. + +Tuskin oli kreivi saanut tämän sanotuksi, kun kolmaskin henkilö +ilmestyi talliin. + +-- Herra Bussy! -- huudahti kreivi. + +-- Aah! Hyvää päivää, kreivi Monsoreau! Te täällä Anjoussa? Sepä ihme! + +-- Ja teidänhän sanottiin olevan sairaana! + +-- Sairas minä todella olenkin, -- vastasi Bussy. -- Lääkäri on +määrännyt minun olemaan yhdessä kohden, enkä minä kahdeksaan päivään +ole uskaltanut poistua kaupungista. Ahaa! Aiotteko ratsastaa +Rolandilla? Sen hevosen minä myin hänen korkeudelleen. Ja hän mieltyi +siihen niin, että käyttää sitä miltei joka päivä. + +Monsoreau kalpeni. + +-- Niin -- virkahti hän, -- se on minusta varsin luonnollista, sillä +Roland on kelpo eläin. + +-- Ette erehtynyt, kun valitsitte heti sen hevosen, -- huomautti +Bussy. + +-- Emme me tänään ensi kertaa tee toistemme tuttavuutta. Minä +ratsastin sillä jo eilen. + +-- Anteeksi, -- jatkoi Bussy. -- Te puhuitte äsken metsästyksen +järjestämisestä. + +-- Prinssi haluaa saada hirven. + +-- Miltä suunnalta aiotte sen saada käsiinne? + +-- Méridorista päin. + +-- Hm! Vai niin! -- murahti Bussy, ja hän nyt vuorostaan kalpeni. + +-- Ettekö lähde minun mukaani? -- kysyi Monsoreau. + +-- Tuhannen kiitoksia, mutta en voi! Menen kotiin lepäämään. Minusta +tuntuu siltä kuin palaisi kuume uudelleen. + +-- Ahaa! Onpa tämä kaunista! -- kuului samassa kirkas ääni huutavan +ovelta. -- Kreivi Bussy on siis minun luvattani noussut ylös. + +-- Voi, Haudouin! -- virkahti Bussy. -- Nyt minä ihan varmasti saan +nuhteita! Jääkää hyvästi, kreivi. + +Bussy ja lääkäri poistuivat. + +-- Mikä teidän on? -- kysyi Haudouin. -- Te olette niin kalpea, että +voisinpa melkein luulla teitä sairaaksi. + +-- Tiedättekö, mihin hän aikoo mennä? -- kysyi Bussy. + +-- En. + +-- Hän aikoo lähteä Méridoriin. Hyvä jumala! Mitähän tästä tulee? + +-- Kreivitär kieltää. + +-- Mutta Monsoreau näki meidät. + +-- Kreivitär kuvittelee hänelle, että hän näki väärin. + +-- Siihen ei Dianalla ole voimaa. + +-- Ooh, kreivi! Te tunnette ehkä liian vähän naisia. + +-- Remy, minua aavistuttaa, että se pyöveli vielä toimeenpanee jonkin +surullisen näytelmän Méridorissa. Minun kai sittenkin olisi pitänyt +mennä hänen mukanaan, kun hän sitä kerran minulle ehdotteli. Silloin +olisin voinut olla Dianalle avuksi. + +-- Kreivitär selviytyy kyllä ilman apuakin, kuten jo olen sanonut, +ja sitä mieltä olen edelleenkin. Ja meidän on välttämättä tehtävä +samoin. Miksi te menitte ulos vastoin selviä määräyksiä? + +-- Olin liian levoton. En voinut kestää. + +Monsoreaulla oli omat syynsä ottaakseen uudelleen Rolandin. Hän +tahtoi tulla vakuutetuksi siitä, johtuiko se sattumasta vaiko +totutusta tavasta, että tuo älykäs eläin oli kuljettanut hänet +aina puiston muurille saakka. Hän tietysti antoi Rolandin mennä +sinne, minne se halusi. Ja hevonen kulkikin ratsastajan odotuksen +mukaisesti. He lähestyivät nopeasti Méridoria, eikä kestänyt kauvan, +ennenkuin kreivi oli päässyt muurin juurelle samaan paikkaan, mihin +edellisenäkin iltana oli joutunut. + +Nyt siellä kuitenkin oli ihan hiljaista. Ei mitään hirnuntaa kuulunut +eikä mitään muuta hevosta näkynyt. + +Monsoreaun kreivi hyppäsi alas satulasta. Mutta ettei hänen ainakaan +tällä kertaa tarvitsisi palata jalkaisin takaisin, kääri hän ohjat +kätensä ympärille ja kiipesi muurille. Kaikki oli hiljaista niin +hyvin muurin sisä- kuin ulkopuolellakin. + +Kreivi huomasi tarkoituksettomaksi vainuta ihmisiä, jotka tiesivät +tulleensa huomatuiksi, ja jotka, epäilemättä pelästyneinä +hänen eilisiltaisesta näkemisestään, olivat keskeyttäneet +kohtaamistilaisuutensa tai olivat siihen tarkoitukseen valinneet +jonkin toisen paikan. Hän nousi senvuoksi uudelleen ratsunsa selkään +ja saapui pian Méridorin linnan portille. + +Vanha parooni puuhaili koiriensa parissa kreivin ratsastaessa +laskusillan yli. Hän huomasi vävynsä ja otti hänet vastaan +asiaankuuluvan kohteliaasti. + +Diaana istui erään tuuhean puun varjossa ja luki. Gertrud nypläili +jotain koruompelusta hänen vieressään. + +Paroonia tervehdittyään huomasi kreivi Dianan. Hän laskeutui alas +hevosen selästä ja tuli häntä lähemmäksi. Diana nousi ylös, astui +kolme askelta kreiviä kohti ja tervehti syvään kumartaen. + +Miten rauhallinen tai oikeammin sanoen, mikä teeskentelijä! -- mumisi +kreivi itsekseen. -- Voi, minkälaisen myrskynhän minä nostatankin +tässä hiljaisessa ilmapiirissä! + +Muuan palvelija tuli saapuville. Ylihovijahtimestari jätti suitset +hänelle ja kääntyi sitten Dianan puoleen, sanoen: + +-- Rouvani, minä pyytäisin saada hetkisen puhella kanssanne. + +-- Varsin mielelläni -- vastasi Diana. + +-- Suvaitsetteko viipyä linnassamme? -- kysyi parooni. + +Kiitos! Ainakin huomiseen asti. + +Parooni poistui nyt huolehtimaan siitä, että hänen vävynsä huone +järjestettäisiin kuntoon. + +Monsoreau antoi Dianalle merkin istua entiselle paikalleen. Itse +istui hän sille tuolille, josta Gertrud juur'ikään oli lähtenyt pois. +Hän loi Dianaan katseen, joka olisi voinut saattaa päättäväisimmänkin +miehen hämmennyksiin. + +-- Rouvani, kuka oli puistossa eilen illalla? Diana katseli miestään +rauhallisesti. + +-- Mihin aikaan? -- kysyi hän äänellä, josta hänen +itsehillitsemiskykynsä oli saanut karkoitetuksi kaiken epävarmuuden. + +-- Kello kuusi. + +-- Millä suunnalla? + +-- Tuolla metsän puolella. + +-- Se on kai ollut joku tuttuni. Minä en kävellyt sinnepäin. + +-- Te se olitte, rouvani. + +-- Kuinka sen tiedätte? + +Monsoreau nolostui eikä tiennyt mitä vastata. Mutta pian taas hänen +vihansa kuohahti. + +-- Sanokaa minulle sen miehen nimi. + +-- Minkä miehen? + +-- Sen, joka käveli teidän kanssanne. + +-- Kuinka voin sen sanoa, koska en ole siellä ollutkaan? + +-- Se olitte te, sanon minä! -- huusi Monsoreau ja polki jalallaan +maata. + +-- Te erehdytte, hyvä herra, -- vastasi Diana kylmästi. + +-- Kuinka voitte kieltää asiaa, vaikka minä teidät näin? + +-- Vai te itse, hyvä herra! + +-- Niin, rouva, juuri minä itse. Miten kiellättekään, vaikka +Méridorissa ei ole ketään muuta naista kuin te? + +-- Sekin on erehdys, hyvä herra, sillä Jeanne de Brissac on täällä. + +-- Rouva Saint-Luc'ko? + +-- Niin, ystävättäreni Saint-Luc. + +-- Entä herra Saint-Luc? + +-- Ei jätä vaimoaan, kuten hyvin tiedätte. He ovat menneet naimisiin +rakkaudesta, he. Te kai olette nähnyt herra ja rouva Saint-Luc'in. + +-- Ne eivät olleet herra ja rouva Saint-Luc. Se olitte te, sillä minä +teidät täydellisesti tunsin. Sitten siinä vielä oli mies, jota minä +en tuntenut, mutta jonka minä olen oppiva tuntemaan, sen vannon. + +-- Väitättekö siis yhäkin, että minä olin siellä? + +-- Väitän. Minähän sanon teidät tunteneeni ja kuulleeni teidän +huutonne. + +-- Kun tulette järkiinne, hyvä herra, olen valmis teitä kuulemaan. +Mutta nyt katson parhaaksi vetäytyä pois. + +-- Ette, rouva, -- sanoi Monsoreau, tarttuen Dianan käteen, -- te +jäätte. + +-- Hyvä herra, tuossa tulevat herra ja rouva Saint-Luc. Toivon, että +te heidän läsnäollessaan hillitsette vihaanne. + +Saint-Luc ja hänen rouvansa näkyivät tosiaankin tulevan eräällä +puistokäytävällä. Heidät oli saanut lähenemään juuri soimaan pantu +ruokakello. He tunsivat heti kreivin ja arvattuaan läsnäolollaan +päästävänsä Dianan pahasta pälkähästä lähestyivät nopeasti. + +Rouva Saint-Luc kumarsi syvään Monsoreaulle. Saint-Luc ojensi hänelle +ystävällisesti kätensä. Vaihdettiin muutamia kohteliaita sanoja. +Sitten tarttui rouva Saint-Luc kreivin käsivarteen, Saint-Luc tarjosi +oman käsivartensa Dianalle, ja niin läksivät he ruokasaliin. + +Monsoreaun kreivi sai paikan herra ja rouva Saint-Luc'in välissä, ja +Diana, ystävättärensä hienotunteisuuden johdosta, Saint-Luc'in ja +paroonin keskessä. Keskustelu muodostui ylimalkaiseksi ja kosketteli +tietenkin Anjoun herttuan Angersiin saapumista. Monsoreau olisi kyllä +mielellään vaihtanut puheenainetta, mutta hän olikin nyt tekemisissä +tottuneitten pöytätoverien kanssa. Saint-Luc ei lainkaan kieltäytynyt +hänelle vastailemasta. Hän päinvastoin kaikin tavoin imarteli tuota +mustasukkaista aviomiestä. Ja Saint-Luc'in puheliaisuuden vuoksi sai +Diana olla vaiti. + +-- Tuo Saint-Luc on narri ja lavertelee kuin kottarainen, -- tuumaili +kreivi itsekseen. -- Hän vielä tavalla tahi toisella ilmaisee minulle +sen, mitä haluan tietää. + +Monsoreau ei tuntenut Saint-Luc'ia, sillä hän oli saapunut hoviin +juuri samoihin aikoihin kuin viimeksimainittu oli poistunut. +Ylihovijahtimestari alkoi jutella tuon nuoren miehen kanssa tavalla, +joka yhä enemmän rauhoitti Dianaa. Sitäpaitsi heitti Saint-Luc +silloin tällöin Monsoreaun kreivittäreen katseita, jotka selvästikin +merkitsivät: + +-- Olkaa rauhallinen! Minulla on muuan suunnitelma tekeillä. + + + + +24. + +Saint-Luc'in suunnitelma. + + +Päivällisten päätyttyä tarttui Monsoreau uudelleen ystävänsä +käsivarteen ja vei hänet mukanaan ulos linnasta. + +-- Pidän itseäni enemmän kuin onnellisena tavattuani teidät täällä, +minä kun jo etukäteen pelkäsin Méridorin yksinäisyyttä, -- puheli hän. + +-- Ooh! -- intti Saint-Luc, -- onhan teillä täällä vaimonne! Mitä +minuun tulee voisin minä sellaisen seuralaisen kera viihtyä vaikka +erämaassa. + +-- Kyllä, kyllä, -- vastasi Monsoreau ja puri huultaan. -- Mutta +kuitenkin... + +-- Mitä tarkoitatte? + +-- Kuitenkin olen hyvin tyytyväinen tavatessani teidät täällä. + +-- Hyvä herra, -- vastasi Saint-Luc, kaiverrellen hampaitaan +kultaisella hammastikulla, -- te olette erittäin kohtelias, sillä +enhän toki luulisi tarvitsevan pelätä hetkeäkään ikävää, kun teillä +kerran on sellainen puoliso ja kun täällä ympäristössä on niin ihana +luonto. + +-- Ah! Minä olen viettänyt puolet elämääni metsässä. + +-- Sekö on syynä siihen, ettei siellä viihtyisi? -- huomautti +Saint-Luc. -- Minä puolestani luulisin, että kuta kauvemmin asuisin +metsäseuduilla, sitä enemmän oppisin niitä rakastamaan. Katsokaahan +vain, mikä ihana puisto! Minä luulen joutuvani vallan epätoivoon, kun +minun kerran täytyy täältä lähteä. Onnettomuudekseni pelkäänkin, että +se tulee verrattain pian tapahtumaan. + +-- Mistä syystä? + +-- Voi kreivi! Onko ihminen koskaan oman kohtalonsa herra? Me +olemme kuin lehdet tuulessa ja liitelemme yli ketojen ja laaksojen, +tietämättä minne tuuli meidät vie. Te olette onnellinen, te. + +-- Onnellinen! Miksi niin? + +-- Kun saatte asua tässä ihanassa seudussa. + +-- Ooh! -- virkkoi Monsoreau. -- Luultavasti en minäkään tule täällä +kauvan viipymään. + +-- Kyllä te vielä muutatte mielipidettänne. + +-- En, minä en kaunista luontoa jumaloi. Ja omasta puolestani +epäilenkin tätä puistoa, jota te pidätte niin kauniina. + +-- Te epäilette tätä puistoa, sanotte. Mistäpä syystä? + +-- Koska se ei näytä minusta varmalta. + +-- Ei näytä varmalta! -- huudahti Saint Luc kummastuneena. -- Aah, +minä ymmärrän! Se on teidän mielestänne liian yksinäinen? + +-- En juuri sitäkään tarkoita, sillä minä päinvastoin otaksun, että +täällä Méridorissa käy väliin vieraita. + +-- Ei käy, kautta kunniani! -- vastasi Saint-Luc teeskentelemättä. -- +Ei ainoatakaan sielua. + +-- Todellako? + +-- Siihen saatte luottaa, sillä niin on asianlaita. + +-- Eikö täällä käy kukaan vieraissakaan. + +-- Ei ainakaan minun täällä, ollessani ole kukaan käynyt. + +-- Eikö edes kukaan ylimys Angersin hovista silloin tällöin hiivi +tänne hetkiseksi! + +-- Ei ainoakaan. + +-- Se on mahdotonta. + +-- Mutta kumminkin totta. + +-- Ooh! Te loukkaatte Anjoun aatelisia. + +-- En tiedä, loukkaanko heitä, mutta en todellakaan ole nähnyt heistä +varjoakaan. + +-- Voi, siinä tapauksessa minä olen väärässä. + +-- Ihan kokonaan väärässä. Mutta palatkaamme siihen, josta te äsken +puhuitte, nimittäin että tämä puisto ei olisi turvallinen. Onko +siellä sitten karhuja vai mitä? + +-- Ooh, ei! + +-- Entäpä susia? + +-- Ei niitäkään. + +-- Varkaitakos? + +-- Ehkä. Kuulkaahan, herra Saint-Luc, minusta on teidän rouvanne +hyvin kaunis. Onko teillä tapana usein kävellä puistossa? + +-- Varsin usein. Hän rakastaa luontoa, niinkuin minäkin. Mutta miksi +teette minulle sellaisen kysymyksen? + +-- Vain huvin vuoksi. Oletteko te aina hänen seurassaan, kun hän on +kävelyllä? + +-- Aina. + +-- Melkein aina pitäisi teidän sanoa. + +-- Mutta mitä te, saamari vieköön, tarkoitatte? + +-- Ooh, hyvä jumala! En mitään, herra kreivi, taikka en paljo mitään. + +-- Mutta kuitenkin? + +-- Nähkääs, minulle on sanottu, että... Mutta lupaattehan, ettette +suutu minuun? + +-- Minä en suutu koskaan. + +-- Sitäpaitsi ovat tällaiset salaisuudet naineitten miesten kesken +tavallisia. Katsokaas, minä olen kuullut, että täällä puistossa olisi +nähty muuan mies hiiviskelemässä. + +-- Mieskö? + +-- Niin. + +-- Joka olisi tullut tänne minun vaimoni takia? + +-- En minä nyt sitä sano. + +-- Teette väärin, ellette sitä sano, herra kreivi. Sehän on mitä +suurimmassa määrin mielenkiintoista. Kuka sitten olisi sellaista +nähnyt? Puhukaa! Te siis sanotte sen miehen tulleen tänne vaimoni +vuoksi, vai kuinka? + +-- No niin, jos minä sanon teille totuuden, niin luulenpa, että mies +ei ole tullut tänne rouva Saint-Luc'in tähden. + +-- Kenenkäs tähden? + +-- Pelkään, että Diana on ollut kysymyksessä. + +-- Ah! -- huokasi Saint-Luc, -- siihen minä pikemminkin olisin +tyytyväinen? + +-- Mitä! Soisitteko asian olevan mieluummin siten? + +-- Epäilemättä, sillä tiedättehän, ettei itsekkäämpiä ihmisiä, kuin +aviomiehet, ole olemassa. + +-- Hm! + +-- Uskotteko niin, että jokin mies on harhaillut täällä puistossa? + +-- Usko ei enää riitä. Minä olen sen omin silmin nähnyt. + +-- Oliko hän yksin? + +-- Ei, hän oli Dianan seurassa. + +-- Milloin? + +-- Eilen illalla. + +-- Missä? + +-- Tuolla kauvempana. + +Monsoreau näytti kohta paikkaa. + +-- Ahaa! -- virkkoi Saint-Luc, -- Muuri on tosiaankin ylen huonossa +kunnossa! Minun täytyy ilmoittaa kreiville, että hänen aitauksiansa +vahingoitetaan. + +-- Ketä te epäilette? + +-- Mistä niin? + +-- Muurin yli kiipeämisestä tarkoituksella saada puhutella vaimoasi. + +Saint-Luc näytti vaipuneen hetkeksi syviin mietteisiin. Ja Monsoreau +odotteli hartaasti niiden tulosta. + +-- Kautta jumalan, -- virkkoi Saint-Luc viimeinkin, -- minä en tiedä +ketään muuta kuin... + +-- Kuin... kenen? + +-- Kuin... teidät itsenne, -- vastasi Saint-Luc ja katsoi suoraan +kreivin silmiin. + +-- Puhutteko pilaa, herra Saint-Luc? -- kysyi kreivi kummastuneena. + +-- En lainkaan. Avioliittoni alussa menettelin minä itsekin samalla +lailla. Miksi ette siis tekin voisi niin tehdä? + +-- Vai niin. Te ette halua minulle vastata. Myöntäkää se, hyvä +ystävä. Elkää pelätkö mitään... minulla on rohkeutta. Auttakaa minua +arvaamaan, niin teette minulle äärettömän suuren palveluksen. + +Saint-Luc näytti miettivältä. + +-- Minä en voi arvata ketään muuta kuin teidät itsenne. + +-- Antaa tuon leikinlaskun jo jäädä, hyvä herra. Ottakaa asia +vakavalta kannalta, sillä minä sanon teille, että se tosiaankin on +vakava. + +-- Se muuttaa asian. Mutta tiedättekö, kuinka se mies tänne tulee? + +-- Hän tulee, saakuri vieköön, tänne hiipimällä. + +-- Useinko? + +-- Usein, siitä olen varma. Muurissa näkyy hänen askeltensa jälkiä. +Katsokaa itse! + +-- Niinpä todellakin näkyy. + +-- Mutta ettekö ole koskaan ennen huomannut näitä? + +-- Ooh! -- virkahti Saint-Luc. -- Kyllä minä sitä melkein epäilin. + +-- No, siinä nyt näette, virkkoi kreivi levottomasti huohottaen. + +-- Mutta minä en tullut asioita sen pitemmälle ajatelleeksi. +Otaksuin, että se olitte ollut te. + +-- Vaan minäpä sanon teille, että minä se en ollut. + +-- No, siinä tapauksessa se on ollut joku muu. Ylihovijahtimestari +katseli miltei uhkaavasti Saint-Luc'ia. Tämä puolestaan näytti mitä +rakastettavimman ja välinpitämättömimmän näköiseltä. + +-- Haa! -- huusi Monsoreau vihastunein katsein, niin että Saint-Luc +kohotti päänsä ylös. + +-- Päähäni pälkähtää jotakin, -- sanoi Saint-Luc, -- Olisikohan se... + +-- Sanokaa, mitä ajattelette! + +-- Olisikohan se Anjoun herttua? + +-- Sitä samaa minäkin hetkisen ajattelin, -- jatkoi Monsoreau. -- +Mutta minä olen saanut selville, ettei se ole hän. + +-- Mutta herttua on ylen ovela. + +-- On kyllä, mutta hän se ei ole. + +-- Te väitätte aina, ettei mies ole se, joksi minä häntä otaksun, ja +kuitenkin tahdotte, että minä sanoisin miehen nimen. + +-- Tietystikin. Teidän, joka asutte linnassa, pitäisi tietää... + +-- Malttakaahan! keskeytti Saint-Luc. + +-- Jokohan nyt osutte oikeaan? + +-- Minuun iski eräs toinen ajatus. Koska se kerran ei ollut herttua +ettekä te, niin olen se tietenkin minä. + +-- Tekö? + +-- Niin, miksikäs en? + +-- Tekö hiiviskelisitte täällä puistossa, vaikka teillä on oikeus +oleksia täällä niinkuin haluttaa? + +-- Miks'ei! Minulla on niin monta päähänpistoa, -- vastasi Saint-Luc. + +-- Olisitteko te lähtenyt karkuun huomattuanne minut muurilla? + +-- Sellaisen voi tehdä vähemmästäkin syystä. + +-- Teillä siis oli jotakin luvatonta tekeillä? -- jatkoi kreivi ja +alkoi tulla kärsimättömäksi. + +-- Sitä en voi kieltääkään. + +-- Kun minä nyt tarkemmin ajattelen, niin te teette minusta pilkkaa, +-- huusi kreivi kalveten, -- ja olette tehnyt sitä jo neljännestunnin +ajan. + +-- Te erehdytte, hyvä herra, -- selitti Saint-Luc, katsahti kelloonsa +ja löi Monsoreauhon katseen, joka sai tämän säpsähtämään, rajusta +luonnostaan huolimatta, -- te erehdytte, sillä sitä on kestänytkin jo +kahdenkymmenen minuutin ajan. + +-- Mitä, te loukkaatte minua, herra! huudahti kreivi. + +-- Luuletteko sitten, että ette itse loukkaa minua noilla +kiusottavilla kysymyksillänne? + +-- Aah, nyt minä näenkin selvästi! + +-- Onpa ihme nähdä selvästi kello kymmenen aikaan aamulla! Mitä te +sitten näette? Sanokaa! + +-- Näen, että te olette yksissä tuumissa petturin kanssa, sen, +konnan, jota en eilen päässyt surmaamaan. + +-- Mitä nyt! -- sanoi Saint-Luc. -- Se on minun ystäväni. + +-- Jos niin on asia, niin surmaan minä teidät hänen sijastaan. + +-- Äh! Omassa talossanneko? Ja sanomattako kertaakaan: varokaa +itseänne? + +-- Luuletteko sitten, että minä jättäisin roistoa rankaisematta! -- +huudahti kreivi hurjistuneena. + +-- Voi, herra kreivi, kuinka teitä on huonosti kasvatettu ja kuinka +yhdessäolonne metsän villipetojen kanssa on turmellut teidän tapanne! +Hyi sentään! + +-- Mutta ettekö huomaa, että minä olen vallan pois suunniltani! +-- ärjyi kreivi ja asettui Saint-Luc'in eteen kädet ja kasvot +vääristyneinä. + +-- Tokihan minä tuon näen! Eikä vihastuminen kaunista teitä lainkaan. +Te olette nyt kamalan näköinen, paras kreivi. + +Ylihovijahtimestari vei äkisti kätensä miekankahvaan. + +-- Ah! -- virkahti Saint-Luc. -- Painakaa mieleenne, että te +itse vaaditte minut taistelemaan kanssanne. Otan teidät itsenne +todistajaksi siihen, että minä olen täysin rauhallinen. + +-- Niin oletkin, raukka! -- huusi Monsoreau. -- Niin, +sänkykamarisuosikki, vedä miekkasi esille! + +-- Vaivautunette kai siirtymään yli muurin, herra Monsoreau. Sen +takana olemme puolueettomalla alueella. + +-- Mitä minä siitä välitän? + +-- Mutta minäpä välitän siitä. Minä en tahdo surmata teitä omassa +kodissanne. + +-- Hyvä on! -- sanoi Monsoreau ja alkoi kiivetä muurille. + +-- Varokaa itseänne! Nouskaa varovasti, kreivi. Tuo kivi tuossa +näyttää kovin epävarmalta. Sitä on epäilemättä paljo käytetty. Elkää +loukatko itseänne! Minä tulisin siitä kovin pahoilleni. + +Saint-Luc alkoi nyt vuorostaan kavuta muurin yli. + +-- No niin, alahan joutua! -- huusi Monsoreau, vetäen miekkansa. + +-- Ja minä kun matkustin tänne maalle huvittelemaan, -- murahti +itsekseen Saint-Luc. -- Onpa tämä hieman omituista huvittelua! + + + + +25. + +Saint-Luc opettaa Monsoreaulle sen iskun, jonka hän itse oli oppinut +kuninkaalta. + + +Monsoreau odotti Saint-Luc'ia miekka kädessä ja mitä uhkaavammassa +asennossa. + +-- Oletko siellä? -- kirkui kreivi. + +-- Vai niin, -- virkahti Saint-Luc. -- Te olette valinnut pahimman +paikan, teidän selkänne kun on vasten aurinkoa. Mutta elkää siitä +häiriytykö. + +Monsoreau teki nyt puolikäännöksen. + +-- No, olkoon menneeksi, -- jatkoi Saint-Luc. -- Tällä tavoin voin +nähdä, mitä teen. + +-- Minua ei tarvitse säästää, -- sanoi Monsoreau, -- sillä minä aion +käydä päälle, täydellä todella. + +-- Vai niin! Aiotteko siis ehdottomasti surmata minut? + +-- Ettäkö väkisin!... Tietysti... Sitä juuri aionkin. + +-- Ihminen päättää, jumala säätää, -- vastasi Saint-Luc ja veti +miekkansa hänkin. + +-- Sinä sanot... + +-- Minä sanon: Katsokaa tarkoin tuota mätästä, jossa kasvaa valmuja. + +-- No, entä sitten? + +-- Minä vain tahdon sanoa, että kaadan teidät sille mättäälle. + +Näin sanottuaan asettui hän hymyillen miekkailuasentoon. + +Monsoreau heilutteli raivokkaasti miekkaansa ja suuntasi +vastustajaansa muutamia varsin hyvin harkittuja iskuja, mutta +Saint-Luc ne yhtä taitavasti väisti. + +-- Kyllä te totta tosiaan, kreivi Monsoreau, -- sanoi hän, +vastustajansa hyökkäyksiä torjuen, -- käyttelette miekkaa hyvin +taitavasti, ja kuka hyvänsä muu, paitsi Bussy ja minä, olisi tuosta +teidän viime iskustanne kaatunut. + +Monsoreau kalpeni huomatessaan, kenen kanssa hän oli tekemisissä. + +-- Teitä kaiketi kummastuttaa, -- jatkoi Saint-Luc, -- kohdatessanne +näinkin mukiinmenevän miekkailijan. Mutta se johtuu siitä, että +kuningas, jonka tiedätte olevan ylen ystävällisen minua kohtaan, on +antanut minulle opetusta miekkailutaidossa ja opettanut minulle muun +muassa erään iskun, jonka minä puolestani aivan heti opetan teille. +Sanon tämän siltä varalta, että jos te siihen iskuun kuolette, niin +saatte jo edeltäpäin tietää kaatuvanne kuninkaan itsensä minulle +neuvomasta iskusta, ja sen luulisi olevan teille itselle suureksi +kunniaksi. + +-- Te olette perin hilpeä mies, hyvä herra, -- sanoi Monsoreau +katkerasti ja valmistautui tähtäämään iskun, joka olisi voinut +muurinkin lävistää. + +-- Ooh! Yleensä tehdään niin hyvin kuin osataan eikä niinkuin +halutaan, -- vastasi Saint-Luc, heittäytyen sivulle päin ja pakottaen +siten vastustajansa tekemään puolikäännöksen. Siten joutui Monsoreau +seisomaan päin aurinkoa. + +-- Kas niin, -- jatkoi Saint-Luc. -- Nyt te seisotte juuri minun +tarkoittamassani paikassa ja voitte odottaa pääsevänne makaamaan +sille mättäälle, jonka minä jo teille näytin. Eikö olekin totta, +että minä hyvin taidokkaasti valmistelin tätä liikettä? Varsin +tyytyväinen olenkin. Äsken teillä ei ollut muuta kuin viisikymmentä +mahdollisuutta sadasta tulla surmatuksi, nyt niitä sensijaan on +yhdeksänkymmentäyhdeksän. + +Ja niin notkeasti, niin voimakkaasti ja sellaisella raivolla, ettei +Monsoreau sitä olisi voinut hänestä uskoa eikä kukaan muukaan tuosta +hintelävartisesta miehestä edes aavistaa, suuntasi Saint-Luc viisi +iskua yhtäpäätä ylihovijahtimestaria kohti. Tämä vallan hämmästyneenä +sai vältetyksi noiden sähisevien salamain myrskyn. Mutta kuudennella +iskulla tunkeutui Saint-Luc'in miekka hänen rintaansa. + +-- No siinä ovat nyt teidän kaikki sata mahdollisuuttanne, -- lausui +Saint-Luc. -- Ja pankaa tarkoin merkille, hyvä herra, että te +kaadutte juuri tuolle samalle mättäälle, jonka teille näytin. + +Kreiviltä putosi miekka kädestä, hänen polvensa horjuivat ja hän +vaipui valmunkukkien päälle, joiden purppuraan hänen oma verensä +sekottui. Saint-Luc pyyhki rauhallisesti miekkansa kuivaksi ja +katseli tarkkaavaisesti niitä asteettaisia muutoksia, jotka +vähitellen muuttavat kuolevan ihmisen kasvot kuolleen elottomiksi +piirteiksi. + +-- Ooh, te olette surmannut minut! -- sammalsi kreivi. + +-- Niin koetin tehdä, -- vastasi Saint-Luc. -- Mutta kun nyt näen +teidän viruvan siinä kuolemankielissä, olen todellakin pahoillani +siitä mitä on tapahtunut. Te olette kauhean mustasukkainen, se on +totta, mutta te olitte urhoollinen. + +Hän laskeutui polvilleen Monsoreaun viereen ja jatkoi: + +Jos teillä olisi lausuttavana jokin toivomus, niin lupaan minä, +aatelisen kunniani kautta, sen täyttää. Tiedän kokemuksesta, että +haavoittuneena tavallisesti janottaa. Jos haluatte jotain juotavaa, +niin minä hankin sitä teille. + +Monsoreau ei vastannut; hän oli kääntänyt kasvonsa maata vasten ja +kiemurteli nyt siinä verissään kuolemankielissä. + +-- Mies parka! -- huokasi Saint-Luc ja nousi ylös. -- Voi ystävyyttä! +Voi ystävyyttä! Sinä olet kovin vaativainen jumaluus! + +Monsoreau avasi silmänsä ja koetti nostaa päätään, mutta vaipui +surkeasti valittaen takaisin. + +-- No niin, nyt hän on kuollut, -- sanoi Saint-Luc. -- Häntä ei enää +maksa ajatella... Niin, se on helppoa sanoa, mutta, ah, olenhan minä +joka tapauksessa surmannut ihmisen! + +Hän kiiruhti takaisin linnaan ja tapasi siellä Dianan ja Jeannen. + +-- Suokaa anteeksi, rakastettava linnanrouva, -- virkkoi hän, -- +mutta minulla olisi jotain tärkeätä sanomista vaimolleni. + +-- Vallan kernaasti, -- vastasi Diana. -- Minä menen siksi aikaa +isäni luo kirjastoon. Jeanne, kun olet saanut puhutuksi asiasi +miehesi kanssa, niin voit hakea minut sieltä. + +Nyökäyttäen hymyillen päätään hän riensi pois. + +-- Mistä on kysymys? -- kysyi Jeanne hilpeästi. -- Sinä näytät niin +synkältä, rakkaani. + +-- Sen kyllä itsekin uskon. + +-- Mitä sitten on tapahtunut? + +-- Onnettomuus. Luulen, että Monsoreau on kuollut. + +-- Kuollut! -- huudahti Jeanne hyvin käsitettävällä kauhulla. + +-- Niin ovat asiat. + +-- Hän, joka juuri äsken oli täällä ja puhui ja näki... + +-- Niin, sepä juuri olikin syynä hänen kuolemaansa! Hän on nähnyt +liian paljo, mutta erittäinkin on hän puhunut liian paljo. + +-- Saint-Luc, sinä salaat minulta jotakin, -- jatkoi Jeanne ja +tarttui miehensä käsiin. + +-- Minä en salaa mitään, sen vakuutan, en edes paikkaa, jossa hän +kuoli. + +-- Missä se sitten tapahtui? + +-- Tuolla kauvempana muurin takana, samassa paikassa, mihin Bussy +tavallisesti sitoi kiinni hevosensa. + +-- Sinä olet hänet surmannut, Saint-Luc! + +-- Tietysti. Kukas muu se olisi voinut olla? + +-- Voi sinua onnetonta! + +-- Rakas ystävä! Hän haasti minut kaksintaisteluun, hän loukkasi +minua, hän veti miekkansa surmatakseen minut. + +-- Kauheata! Kauheata! Mies parka! + +-- Hm! Sen kyllä tiesin. Saathan nähdä, että häntä kahdeksan päivän +kuluttua kutsutaan "pyhäksi Monsoreauksi". + +-- Mutta sinähän et nyt enää voi jäädä tänne! -- huudahti Jeanne. + +-- Juuri sitä samaa minä itsekin ajattelin ja senvuoksi kiiruhdin +tänne pyytämään sinua, hyvä ystävä, että valmistautuisit matkalle. + +-- Mutta ei suinkaan hän ole haavoittanut sinua? + +-- No, vihdoinkin! Kysymys tosin tulee vähän liian myöhään, +mutta se kuitenkin tekee sinusta ja minusta sovussaeläjiä. En +ole haavoittunut. Olen täysin terve ja reipas. Mutta meidän on +matkustettava mahdollisimman pian, sillä ymmärräthän, että asia voi +tulla ilmi minä hetkenä hyvänsä. + +-- Mutta mihin me matkustamme? + +-- Parisiin. + +-- Parisiinko? No, mutta entä kuningas? + +-- Kuningas on jo kyllä unohtanut kaikki entiset. Senjälkeen, kun +me toisemme näimme, on ehtinyt tapahtua paljo asioita. Ja jos +syttyy sota, mikä on varsin luultavaa, niin on minun paikkani oleva +hänen sivullaan. Mutta nyt minun täytyy kirjoittaa muutamia sanoja +Bussylle. Kerro sinä sillä välin kaikki tyyni Dianalle. + +Saint-Luc riensi huoneeseensa ja kirjoitti vapisevalla kädellä +seuraavat rivit! + + 'Paras ystävä! + + Huhun kautta saat tiedon siitä onnettomuudesta, joka on + Monsoreaun kreiviä kohdannut. Meillä oli puiston ulkopuolella + pieni keskustelu muurin rikkoutumisen syistä sekä sellaisista + hevosista, jotka palaavat yksin kotiin. Tämän keskustelun + kestäessä kaatui Monsoreaun kreivi muutamalle valmumättäälle niin + onnettomasti, että hän heti heitti henkensä. + + Uskollinen ystäväsi _Saint-Luc_. + + J.K. Kun tämä ehkä ensi aluksi tuntuu sinusta hieman + uskomattomalta, niin tahdon tähän lisätä, että onnettomuuden + tapahtuessa oli meillä kummallakin miekka kädessämme. Minä + matkustan heti paikalla Parisiin tervehtimään kuningasta'. + +Kymmenen minuuttia myöhemmin läksi muuan paroonin palvelija viemään +tätä kirjettä Angersiin. Samalla ratsastivat myöskin herra ja rouva +Saint-Luc linnasta, jätettyään Dianan ylen alakuloiseksi ja varsinkin +neuvottomaksi siitä tavasta, millä hän tuon surullisen jutun +ilmoittaisi isälleen. + +Kun Saint-Luc ratsasti ohitse, käänsi hän päänsä poispäin. + +-- Sellaista se on palvelusten tekeminen ystävilleen, -- virkkoi +Saint-Luc vaimolleen. -- Varmaa varmempaakin on, että kaikki ihmiset +ovat kiittämättömiä ja ettei ainoakaan ole minua kiitollisempi. + +Monsoreaun kreivitär. + + + + +26. + +Pienet syyt, suuret seuraukset. + + +Samaan aikaan kun Monsoreau kaatui Saint- Luc'in miekan lävistämänä, +saapui leskikuningatar, Medicin Katarina, Angersiin. Hänen +vastaanottonsa muodostui jotakuinkin tylyksi. Hän sai kauvan odotella +Angersien porttien ulkopuolella. Viimein päästi hänet Bussy eräästä +pienestä takaportista. Anjoun herttua oli tekeytynyt sairaaksi eikä +mennyt äitiään vastaan. Linnaan päästyään ja herttuan tavattuaan +ilmoitti Katarina tulleensa tuomaan kuninkaan rauhantarjousta, kun +prinssi ensin, Bussyn kehotuksesta, oli viittaillut siihen suuntaan, +että hän pitäisi leskikuningatarta kuninkaan panttivankina. + +Bussy oli tämän ensi keskustelun aikana muutamassa herttuan huoneen +viereisessä salakäytävässä. Herttua ainoastaan saattoi nähdä hänen +silmänsä, kun hän pienestä seinäpaperin aukosta tähtäämillään +katseilla tahtoi pitää prinssiä taipumattomana. + +Helposti ymmärrettävistä syistä halusi Bussy kostaa, maksoi mitä +maksoi. Anjouhun oli jäätävä niin kauvaksi aikaa kuin Monsoreau +olisi siellä, sillä siten kävisi pitäminen miestä silmällä ja siten +saisi hän myös tilaisuuden tavata Dianaa. Tämä varsin yksinkertainen +valtiotaito vaikutti kuitenkin suuressa määrin koko Ranskanmaan +kohtaloihin. Pienillä syillä on usein suuret seuraukset. + +Siitäpä syystä Bussy silmäniskuin, uhkaavin katsein ja kaikenmoisin +elein sai herransa pysymään taipumattoman lujana. Herttua pelkäsi +Bussya ja antoi tämän johtaa itseään. Eikä Fransia todellakaan +koskaan ennen oltu nähty niin päättäväisenä kuin nyt. + +Katarina siis tuli kaikin puolin nujerretuksi ja hän ajattelikin +vain kunniakasta peräytymistä, kun vähäpätöinen tapahtuma, joka oli +melkein yhtä odottamaton kuin Anjoun herttuan päättäväisyys, tuli +hänelle avuksi. + +Juuri kun keskustelu äidin ja pojan kesken oli: vilkkaimmillaan, +tunsi Bussy äkisti, että joku veti häntä takinliepeestä. Hän katsahti +kärsimättömänä taakseen. Siinä seisoi Remy. + +Bussy olisi tahtonut puhua, mutta Remy pani sormen suulleen. Sitten +hän veti herransa hiljaa viereiseen huoneeseen. + +-- Mistä on kysymys, Remy? -- kysyi kreivi ylen kärsimättömästi. -- +Miksi häiritset minua näin tärkeänä hetkenä? + +-- Kirje Méridorista, -- kuiskasi Remy. + +-- Vai Méridorista! Kiitos, Remy, kiitos! Missä on se kirje? + +-- Kirjeentuoja ei tahdo jättää sitä kenellekään? muulle kuin teille +itsellenne. + +Remy avasi viereisen huoneen oven ja viittasi sanansaattajan tulemaan +sisälle. + +-- Anna kirje tänne! Minä olen kreivi Bussy. + +Samassa pisti hän kultarahan kirjeentuojan kouraan. + +-- Kreivitärkö antoi teille kirjeen? -- jatkoi Bussy. + +-- Ei, vaan kreivi. + +-- Mikä kreivi? -- kysyi Bussy ja tarkasteli päällekirjoitusta. + +-- Kreivi Saint-Luc. + +-- Ahaa! + +Bussy oli hieman kalvennut, sillä kuultuaan sanan "kreivi" oli hän +luullut kirjeen olevan Monsoreaulta eikä hänen vaimoltaan. + +Kreivi kääntyi poispäin lukemaan kirjettä ja salaamaan sitä +mielenliikutusta, jota jokainen tuntee saadessaan tärkeän kirjeen, +ellei nyt ole mikään Caesar Borgia, Machiavelli, Medicin Katarina tai +pääpiru itse. + +Bussy oli tosiaankin menetellyt viisaasti kääntyessään poispäin. +Sillä tuskin oli hän ehtinyt vilkaista kirjeeseen, kun hän jo sävähti +purppuranpunaiseksi. + +Kirjeentuoja poistui. + +-- Katsohan, -- virkkoi Bussy, -- mitä Saint-Luc on puolestani tehnyt. + +Hän ojensi kirjeen Remylle. Tämä silmäili sitä. + +-- Hyvä on! -- sanoi hän. -- Tämähän on mainiota. Herra Saint-Luc on +itse kohteliaisuus. Eläkööt kaikki ymmärtäväiset ihmiset, jotka pikku +sivalluksella kykenevät lähettämään köyhän sieluraukan kiirastuleen! + +-- Tämähän on ihan uskomatonta! + +-- Tietysti se tuntuu uskomattomalta, mutta asiaan ei se mitään +vaikuta. Nyt on meidän asemamme kokonaan muuttunut. + +-- Monsoreau kuollut! Voi, sehän tuntuu minusta unennäöltä, Remy! +Mitä! Enkö minä siis enää milloinkaan näkisi tuota kummitusta, joka +alati on tunkeutunut minun ja onneni väliin? Remy, me kai olemme +pettyneet. + +-- Emme pety lainkaan. Lukekaa kirje! "Hän on kaatunut muutamalle +valmumättäälle", -- siihen suuntaanhan siinä oli. Ja vieläpä niin +ankarasti, että siitä kuoli. + +-- Mutta siinä tapauksessa ei Diana voi jäädä Méridoriin. Minä en +sitä tahdo. Hänen täytyy muuttaa johonkin muuhun paikkaan, jossa hän +voi olla kätkössä. + +-- Pidän Parisia verrattain sopivana siihen, -- vastasi Haudouin. -- +Siellä unohtaa varsin hyvin. + +-- Olet oikeassa. Hän saa muuttaa takaisin taloonsa Tournellisin +kadun varrelle. Jos hänen leskeysaikansa vietämme huomaamattomina, +jos onni yleensä voi pysyä huomaamattomana. + +-- Niin, mutta päästäksemme Parisiin, on rauhan vallittava täällä +Anjoussa. + +-- Siinäkin olet oikeassa. Voi, hyvä Jumala! Miten paljo onkaan aikaa +hukkaan kulutettu! + +-- Tarkoitatte ehkä sitä, että te nousette hevosen selkään ja +kiiruhdatte Méridoriin. + +-- Ei, en minä, vaan sinä. Minun täytyy välttämättä jäädä tänne. +Sitäpaitsi olisi minun läsnäoloni sellaisessa tilaisuudessa miltei +sopimatonta. + +-- Mutta miten saan minä häntä tavata? Onko minun mentävä linnaan? + +-- Ei, mene ensin puistoon. Ehkäpä hän kävelee siellä minun +saapumistani odotellen. Ellet tapaa häntä siellä, niin mene vasta +sitten sisälle linnaan? + +-- Mitä pitää minun sanoa hänelle? + +-- Että minä olen puolihullu ilosta. + +Bussy puristi nuoren miehen kättä ja meni sitten entiselle paikalleen +käytävään. + +Hänen poissaollessaan oli Katarina koettanut saada poikaansa +taivutetuksi sopimaan kuninkaan kanssa ja saapumaan takaisiin +Parisiin. Hän oli kuninkaan puolesta luvannut Fransille täydellisen +anteeksiannon. + +-- Henkivartiostosi saat itse valita, -- kuuli Bussy piilopaikkaansa +palattuaan Katarinan sanovan. -- Sen vartiostosi päälliköksi saat +itse määrätä, kenen haluat, vaikkapa kreivi Bussyn, jos niin tahdot. + +-- Herttua kävi tämän viimeisen tarjouksen johdosta neuvottomaksi ja +vilkaisi Bussyyn päin, otaksuen tämän silmien vihasta säkenöivän. +Mutta hän päinvastoin näkikin Bussyn iloisena ja hymyillen +nyökäyttävän päätään suostumuksen merkiksi. + +-- Mitä tämä merkitsee? -- ajatteli hän. -- Halusiko Bussy sotaa vain +päästäkseen minun henkivartiostoni päälliköksi? + +-- Pitääkö minun nyt tarjous hyväksyä? -- kysyi hän ääneen, ikäänkuin +itseltään. + +-- Pitää, pitää! -- vastasi Bussy kaikin mahdollisin merkein. + +-- Onko minun siis, -- jatkoi herttua, -- lähdettävä Anjousta ja +palattava Parisiin? + +-- On, on! -- vastasi Bussy entiseen tapaan. + +-- Tietysti on rakas lapseni! -- virkkoi Katarina. -- Onko sitten +niin vaikeata palata Parisiin? + +-- Minä en, kautta kunniani, ymmärrä tästä vähääkään, mutisi herttua. +-- Olimme suostuneet siitä, että minä kieltäisin kaiken, ja nyt +neuvoo hän minua rauhaan ja ystävyyteen. + +-- No? -- kysyi Katarina tuskallisena. -- Millaisen vastauksen annat? + +-- Minä mietin asiata, äiti, -- vastasi herttua, sillä hän toivoi +saavansa Bussyltä lähempiä selityksiä. -- Ja huomenna... + +-- Hän taipuu, -- ajatteli Katarina. -- Nyt olen voittanut taistelun. + +-- Kun asiata tarkoin punnitaan, -- tuumi herttua itsekseen, -- niin +ehkäpä Bussy sittenkin on oikeassa. + +Toisiaan syleiltyään he erkanivat. + + + + +27. + +Monsoreaun kreivi avaa taas silmänsä. + + +Remy ratsasti täyttä neliä määräpaikkaansa kohti. Ennen pitkää hän +oli päässytkin puistomuurin luo. Yhtäkkiä pysähtyi hevonen ja alkoi +korskua ja tuijottaa eteensä. Kummastuneena katseli Remy maahan +nähdäkseen, mikä oli se este, joka niin äkkiä oli pysäyttänyt hänen +hevosensa. Mutta hän ei nähnyt mitään muuta kuin leveän verijuovan +kukkien välissä. + +-- Mitä! -- ajatteli hän. -- Olisikohan Saint-Luc lävistänyt +Monsoreaun juuri tässä? + +Hän tähysteli ympärilleen. + +Kymmenen askeleen päässä siitä, muutamain pensasten keskellä, huomasi +hän muuria vastaan nojallaan olevan ihmisruumiin. + +-- Ah! Siinähän Monsoreau onkin! -- tuumaili hän. Hän laskeutui +satulasta ja kiiruhti kuolleen luo. + +-- Onpa tämä kummallista, -- puheli hän itsekseen. -- Tuossa makaa +hän kuolleena, ihan raatona, ja kuitenkin on verilätäkkö tuolla +kauvempana. Ah! Tässäpä on vieläkin muuan jälki. Hän on laahautunut +sieltä tänne. Taikka on sitten tuo kunnon Saint-Luc, joka on itse +laupeus, asettanut hänet istumaan muuria vasten, jottei veri pääsisi +hänelle päähän. Niin, niin se on. Hän on, kautta kunniani, kuollut +silmät auki. + +Mutta äkkiä otti Remy askeleen takaperin. Nuo äsken aukiolleet +silmät sulkeutuivat ja entistäänkin kolkompi kalpeus levisi kuolleen +kasvoille. + +Remy kävi miltei yhtä kalpeaksi kuin Monsoreau. Mutta koska hän +oli lääkäri, s.o. täydellinen materialisti, mutisi hän, nenäänsä +raaputtaen: + +-- Hm! Koska hän sulkee silmänsä, niin se todistaa vain sitä, että +hän ei ole kuollut. + +-- Mutta kaikesta materialismista huolimatta horjahtelivat hänen +polvensa tavallisuudesta poikkeavalla tavalla ja hän istahti tai +oikeammin sanoen vaipui maahan. Hänen kasvonsa tulivat silloin ihan +lähelle kuolleen kasvoja. + +-- Olen jostakin lukenut, -- ajatteli hän, -- että kuoleman jälkeen +tapahtuu erinäisiä liikeilmiöitä, jotka merkitsevät vain materian, +aineen, kokoonluhistumista tai jotka toisin sanoen ovat alkaneen +häviämisen ensi oireita. Saatanallinen mies! Aikooko hän kuoltuaankin +meitä vaivata! Niin, mutta eivät vain silmät ole ummistuneet, mutta +onpa kalpeuskin lisääntynyt. Muuten on olemassa varma keino sen +seikan selvillesaamiseksi, onko joku kuollut vai ei. Jos näet työnnän +miekkani jalan verran hänen vatsaansa eikä hän liikahda, niin on hän +varmasti kuollut. + +Äkkiä avasi Monsoreau silmänsä taaskin. Remy hyppäsi pystyyn kuin +käärmeen puremana, ja hänen otsalleen kihosi kylmä hiki. + +-- Hän ei ole kuollut! -- mutisi Remy. -- Niin, siinä sinä nyt +kauniisti ollaan! + +-- Omituinen ajatus välähti tuon nuoren miehen aivoissa. + +-- Hän elää, -- ajatteli hän, -- se on totta, mutta jos minä hänet +viimeistään, niin on hän kuollut. + +Hän katseli Monsoreauta. Tämä puolestaan loi häneen niin kamalan +katseen kuin olisi hän lukenut Remyn sielusta sen ajatukset. + +-- Hyi sentään! -- mutisi Remy itsekseen. -- Hyi, miten kurja ajatus! +Jumala on todistajani siihen, että jos hän seisoisi miekka kädessä +tuossa edessäni, niin vallan hartaalla sydämellä hänet taistelussa +surmaisin. Mutta hänen ollessaan tuollaisessa tilassa, olisi +sellainen teko enemmän kuin rikos, se olisi konnantyö. + +-- Auttakaa! -- murahteli Monsoreau. -- Auttakaa, minä kuolen! + +-- Minä olen tosiaankin kiusallisessa asemassa, -- mietti Remy. -- +Olen lääkäri. Velvollisuuteni siis on auttaa kärsivää lähimaistani. +Minä siis tahdon unohtaa olevani Bussyn ystävä ja täytän +velvollisuuteni lääkärinä. + +-- Auttakaa! -- toisti haavoittunut. + +-- Apua kyllä saatte, -- vastasi Remy. + +-- Hankkikaa minulle jokin pappi, jokin lääkäri! + +-- Lääkäri on jo tässä ja ehkäpä se tekee papin tarpeettomaksi. + +-- Haudouin! -- sammalsi Monsoreau, Remyn tunnettuaan. -- Mikä +sattuma...? + +Niinkuin näkyy, oli Monsoreaulla yhäkin entinen! luonteensa. +Kuolemantuskissaankin hän oli luulevainen. + +Remy tajusi tuon kysymyksen koko tärkeyden. Tässä metsässä ei ollut +mitään varsinaista tietä eikä sinne saattanut tulla ilman erikoista +asiaa. Kysymys oli siis ihan luonnollinen. + +-- Mitä varten olette tullut tänne? -- kysyi Monsoreau vielä kerran, +sillä epäluulo oli valanut häneen voimia. + +-- No, saakuri! Koska tuolla jonkun matkan päässä kohtasin Saint-Luc'in +ja hän minulle sanoi: Rientäkää heti metsään; siellä puiston luona +tapaatte kuolleen ihmisen. + +-- Kuolleen! -- huudahti Monsoreau. + +-- Niin hän otaksui, -- virkkoi Remy. -- Ei häneen pidä silti +vihastua. Silloin minä kiiruhdin tänne ja löysin teidät. + +-- Sanokaahan nyt minulle... te puhutte miehelle. Elkää siis pelätkö +sanoa minulle totuutta... sanokaa minulle: olenko kuolettavasti +haavoitettu? + +-- Te kysytte paljo, te! Koetan kuitenkin teille vastata. + +Kuten olemme nähneet, oli lääkärin tunnontarkkuus ollut ystävän +yksityisetuja suurempi. Mitä varovaisimmin paljasti siis Remy +haavoitetun rinnan. + +Miekka oli tunkeutunut rinnan oikeanpuoleiseen osaan, kuudennen ja +seitsemännen kylkiluun väliin. + +-- Hm! -- murahti Remy. -- Tuntuuko siinä kovaa kipua? + +-- Ei rinnassa, vaan selässä. + +-- Mihin kohtaan selkäänne koskee? + +-- Lapaluun alle. + +-- Miekan kärki on kai sattunut luuhun, -- sanoi Remy. -- Siitä +johtuu kipu. + +Hän tutki nyt sitä kohtaa, missä kreivi oli sanonut tuntevansa +kovinta tuskaa. + +-- Ei, -- virkkoi hän, -- minä olin erehdyksissä. Miekka ei ole +sattunut mihinkään luuhun. Se on esteettä päässyt menemään sisään ja +ulos. Ah, onpa tämä kaunis miekanpisto, herra kreivi! On todellakin +hupaista hoitaa Saint- Luc'in haavoittamia potilaita. Teitä on +isketty niin, että päivä kuultaa teidän läpitsenne, paras kreivi. + +Nyt ilmestyi haavoittuneen huulille punertavaa vaahtoa, ja hän +pyörtyi. Remy otti heti taskustaan pikku veitsen, leikkasi sitten +potilaan paidasta liuskan ja sitoi hänen käsivartensa. + +-- Saadaanpa nähdä, -- virkkoi hän. -- Jos vuotaa verta, niin +saattaa, kautta kunniani, tapahtua, ettei Diana-rouva leskeksi +jääkkään. Mutta ellei sitä vuoda... Ai ai! Vuotaapas totisesti! +Antakaa anteeksi, kreivi Bussy, antakaa anteeksi! Mutta lääkärin on +tehtävä velvollisuutensa. + +Kun veri hetkisen ikäänkuin epäiltyään oli alkanut pulputa suonesta, +hengähti samalla potilas syvään ja avasi silmänsä. + +-- Haa! -- sammalsi hän. -- Luulin jo, että kaikki oli lopussa! + +-- Ei, ei vielä, paras kreivi. Onpa vielä mahdollista... + +-- Ettäkö minä jäisin eloon? + +-- Niin. Mutta sitokaamme ensin haava. Vartokaahan, elkää liikutelko +itseänne! Nähkääs, luonto hoitelee teitä tällä hetkellä sisällisesti, +samoinkuin minä hoitelen ulkonaisesti. Minä asetan kääreen päälle +ja annan veren vuotaa. Luonto verenvuotoa ehkäisee ja hyydyttää +veren. Ah, herra kreivi, luonto on suuri lääkäri. Verensyöksy on jo +asettunut, niin kuin näette. Se käy nyt hyvin, tai oikeastaan on +kaikki nurinpäin. + +-- Mitä, nurinko? + +-- Teidän itsenne laita on varsin hyvä, mutta siitä huolimatta ovat +asiat hullusti. Minä tiedän kyllä, mitä tarkoitan, minä. Paras +kreivi, pelkäänpä, että minä kaikeksi onnettomuudeksi onnistun +parantamaan teidät. + +-- Kuinka, pelkäättekö? + +-- Pelkään. + +-- Te siis otaksutte, että minä ehkä... + +-- Sen pahempi! + +-- Olettepa merkillinen lääkäri, herra Remy. + +-- Mitä se teille kuuluu, kunhan vain teidät pelastan? + +Saatuaan verenvuodon asettumaan, nousi Remy ylös. + +-- Joko te nyt minut hylkäätte? -- sammalsi kreivi. + +-- Voi, te puhutte liian paljo, paras kreivi. Liika puheleminen on +vahingollista... Mutta minunhan pikemminkin tulisi kehottaa häntä +huutamaan. + +-- Minä en teitä ymmärrä. + +-- Kaikeksi onneksi. Kas niin, nyt on haavanne sidottu. Minä menen +nyt linnaan hankkimaan teille apua. + +-- Miten minun on oltava sill'aikaa? + +-- Pysykää hiljaa, pysykää vain hiljaa. Hengittäkää hiljaa ja +koettakaa olla rykimättä. On varottava saattamasta verta liikkeelle. +Mikä paikka on tässä lähinnä? + +-- Méridorin linna. + +-- Mistä sinne tie menee? -- kysyi Remy, ollen olevinaan täysin +tietämätön. + +-- Hypätkää yli muurin, niin pääsette puistoon, tahi kulkekaa muurin +viertä, niin joudutte linnan portille. + +-- Hyvä, minä riennän sinne. + +-- Kiitos, jalomielinen mies! -- kuiskasi Monsoreau. + +-- Jospa todellakin tietäisit, miten jalomielinen minä olen, -- +jupisi Remy, -- niin kiittäisit minua vieläkin enemmän. + +Hän nousi ratsunsa selkään ja ajoi linnaan. Viiden minuutin kuluttua +hän pääsi perille. Siellä touhuilivat kaikki isäntänsä ruumiin +etsimisessä, sillä Saint-Luc oli, etemmäksi ehtiäkseen, ilmoittanut +väärän paikan. + +Remy lensi kuin meteoori heidän keskeensä ja vei heidät mukanaan. Hän +oli varovaisuustoimenpiteissään niin innokas, että rouva Monsoreau +ei voinut olla katselematta häntä kummastuksella. Muuan epäjalo +ajatus välähti hänen aivoissaan ja himmensi hetkeksi hänen sielunsa +enkelimäisen puhtauden. + +-- Voi, minä pidin häntä Bussyn ystävänä! -- mutisi Diana, kun Remy +oli poistunut ja vienyt mukanaan kantopaarit ja hihnat, sanalla +sanoen kaikki mitä pelastustoimenpiteisiin tarvittiin. + + + + +28. + +Herttuan surunvalitusvierailu. + + +Heti kun keskustelu Anjoun herttuan ja hänen äitinsä välillä oli +päättynyt, riensi ensinmainittu hakemaan Bussyn käsiinsä saadakseen +selville niin odottamatta tapahtuneen käänteen tämän ajatustavassa. + +Bussy, joka jo oli ehtinyt mennä huoneisiinsa, otti prinssin +hymyillen vastaan. + +-- Mitä! -- sanoi hän. -- Teidän korkeutenne: suvaitsee tulla minun +luokseni? + +-- Niin, -- virkahti herttua. -- Tulen pyytämään sinulta selitystä. +Ensin sinä kehotat minua kaikin voimin pysymään lujana äitini +houkutuksia vastaan ja rohkeasti kestämään hyökkäyksen. Mutta +taistelun ollessa kuumimmillaan ja kun minä taidokkaasti olen saanut +väistetyiksi kaikki itseeni kohdistetut iskut, tuletkin sinä ja +sanot: riisukaa haarniska yltänne. + +-- Annoin teille kaikki nuo neuvot, armollinen herra, koska en +tiennyt, missä tarkoituksessa kuningatar Katarina oli tänne saapunut. +Mutta nyt havaittuani hänen tulleen puoltamaan teidän korkeutenne +kunniaa ja onnea... + +-- Mitä! Minun kunniaani ja onneani! Mitä sillä tarkoitat? + +-- No, mitä sitten teidän korkeutenne tahtoo? Voittaa vihollisenne, +eikö niin? Sillä en minä ajattele niinkuin muut, että te nimittäin +uneksitte pääsevänne Ranskan kuninkaaksi. + +Herttua tarkasteli Bussya. + +-- Muutamat ehkä sellaiseenkin kehottaisivat, -- jatkoi Bussy, -- +mutta ne ovat luullakseni teidän pahimpia vihamiehiänne. Jos ne +ovat liian itsepäisiä ja ellette te tiedä, miten pääsisitte niistä +eroon, niin lähettäkää ne minun luokseni. Minä osotan heille, että he +erehtyvät. + +Herttua virnisti suutaan. + +-- Sitäpaitsi, -- jatkoi Bussy edelleen, -- punnitkaa tarkoin asiaa. +Onko teillä satatuhatta miestä ja kymmenen miljoonaa livreä, oletteko +liitossa vieraiden valtakuntien kanssa ja tahtoisitteko ryhtyä +sotimaan herraanne ja kuningastanne vastaan? + +-- Minun herrani ja kuninkaani ei ole arkaillut tarttumasta aseisiin +minua vastaan. + +-- Kyllä niinkin. Jos katselette asiaa siltä puolelta, niin olette +oikeassa. Huudattakaa sitten itsenne kuninkaaksi, kruunauttakaa +itsenne ja ottakaa itsellenne Ranskan kuninkaan nimi ja arvo. En +toivo mitään sen enemmän kuin teidän ylenemistänne, sillä ylenenhän +minäkin, jos te kerran ylenette. + +-- Kuka puhuu Ranskan kuninkaaksi tulemisesta? -- vastasi herttua +ankarasti. -- Sinä teet kysymyksen, jota en koskaan ole jättänyt +kenenkään ratkaistavaksi, en ole tehnyt sitä edes itselleni. + +-- No, niinpä onkin siis kaikki sanottu, eikä meillä enää voi olla +kiistelemistä, koska pääasiassa olemme yhtä mieltä. + +-- Ettäkö olemme yhtä mieltä, sanot? + +-- Niin, siltä minusta ainakin näyttää. Ottakaa siis vartiostoksenne +jokin kaartinkomppania ja tarjotut viisisataatuhatta livreä. +Pyytäkää, ennenkuin rauhansopimus allekirjoitetaan, sotaveroa +Anjousta sodankäyntiä varten. Kun kerran saatte rahat käsiinne, +niin tietysti ne myös pidätte. Ne eivät sido teitä mihinkään. Sillä +tavalla saatte sotaväkeä, rahaa, valtaa, ja mehän voisimme niillä +päästä... Herra ties miten pitkälle! + +-- Mutta tultuani takaisin Parisiin ja kun he kerran ovat saaneet +minut valtaansa, niin he tekevät minusta pilkkaa. + +-- Ooh, armollinen herra, nyt ajattelette toisin kuin puhutte. Hekö +tekisivät teistä pilaa! Ettekö kuullut, mitä leskikuningatar teille +tarjoo? + +-- Hän on tarjonnut minulle paljo. + +-- Sen ymmärrän, ja juuri se teitä hermostuttaa. Mutta onhan hän +kaiken muun ohella tarjonnut teille kaartinkomppanian ja sen +komppanian päälliköksi tulisi herra Bussy. No niin. Ottakaa tarjous +vastaan. Nimittäkää Bussy kapteeniksenne, Antraguet ja Livarot +luutnanteiksenne ja Ribeirac vänrikiksenne. Sallikaa meidän neljän +muodostaa tuo kunniavartiosto. Sittenpähän nähtäisiin, tokko kukaan +rohkenisi tehdä teistä pilaa tai jättäisi teitä tervehtimättä, kun +kuljette ohi, olipa se sitten vaikka kuningas itse. + +-- Alanpa jo, kautta kunniani, uskoa, että sinä olet oikeassa, +Bussy. Minä mietin asiaa. Mutta mitä minun sisälle tullessani niin +tarkkaavaisesti lueskelit? + +-- Se oli muuan kirje, joka... joka huvittanee teitä vieläkin enemmän +kuin minua. Mitähän minä ajattelinkaan, kun en kertonut sitä teille +heti! + +-- Onko se siis jokin tärkeä uutinen? + +-- Onpa niinkin. Ja lisäksi surullinen uutinen: Monsoreaun kreivi on +kuollut. + +-- Mitä sanot? -- huudahti herttua hämmästyneenä, mutta ei silti +jaksanut salata iloansa. -- Monsoreauko kuollut? + +-- Niin on. Olemmehan me kaikki kuolevaisia? + +-- Mutta eihän usein noin äkisti kuolla. + +-- Se riippuu asianhaaroista. Varsinkin jos tullaan surmatuksi. + +-- Onko hänet sitten surmattu? + +-- Siltä näyttää. + +-- Kuka sen on tehnyt? + +-- Saint-Luc, jonka kanssa hän oli joutunut riitaan. + +-- Ah! Se kunnon Saint-Luc! + +-- Ooh! Enpäs minä ole tiennytkään, että Saint-Luc kuului teidän +ystäviinne. + +-- Hän on veljeni ystävä. Ja heti kun teemme sovinnon keskenämme, +tulee veljeni ystävistä myös minun ystäviäni. + +-- Sehän on hyvä, armollinen herra. Olenpa iloissani nähdessäni +teidät noin hyvätuulisena. + +-- Ja oletko varma siitä, että asia on totta? + +-- Saamari! Niin varma kuin ihminen yleensä voi olla. Tässä on kirje +Saint-Lucilta itseltään, ja siinä hän ilmoittaa minulle tapahtumasta. +Ja koska minä epäilin yhtä paljo kuin tekin, lähetin lääkärini Remyn +ottamaan tarkemman selon asioista. + +-- Kuollut! Monsoreau kuollut! -- huudahti herttua. -- Kuollut! +_Yksin!_ + +Tuo sana pääsi hänen huuliltaan vallan teeskentelemättömänä. + +-- Hän ei ole kuollut yksin, -- vastasi Bussy, -- sillä Saint-Luc on +hänet surmannut. + +-- Ooh, minä tiedän kyllä, mitä tarkoitan, -- sanoi herttua. + +-- Onko teidän korkeutenne ehkä antanut jonkin toisen henkilön +toimeksi surmata hänet? + +-- En, kautta kunniani! Entä sinä? + +-- Minä olen, armollinen herra, liian halpa henkilö, jättääkseni +sellaisia tehtäviä toisten suoritettaviksi. Minun on itseni pakko +tarvittaessa sellaisista suoriutua. + +-- Haa! Monsoreau, Monsoreau! -- huudahti prinssi pirullisesti +hymyillen. + +-- Kuulkaapas, armollinen herra! Saattaisi luulla, että teillä oli +jotain kaunaa kreiviparkaa vastaan. + +-- Ei minulla, mutta sinulla itselläsi sitä oli. + +-- Onhan luonnollista, että minä häntä vihasin, -- virkkoi Bussy, +kalveten vasten tahtoaan. -- Eikö näet ollut hänen ansionsa, että +minä teidän korkeudeltanne sain kärsiä julman nöyryytyksen? + +-- Vieläkö sitä muistelet? + +-- En, armollinen herra, olettehan sen nähnyt. Mutta te, jonka +palvelija, ystävä ja orja hän oli... + +-- No niin, no niin, -- murahti prinssi keskeyttäen tuon keskustelun, +joka hänestä alkoi tuntua kiusottavalta. -- Käske satuloimaan +hevoset, Bussy. + +-- Satuloimaanko hevoset? Mihin on tarkoitus lähteä? + +-- Méridoriin. Tahdon käydä surunvalitusvierailulla Diana-rouvan +luona. Sitäpaitsi olen tuota vierailua jo kauvan ajatellut enkä +tiedä, miksi en sitä jo ennemmin ole tullut tehneeksi. Mutta nyt +en sitä enää tuonnemmaksi lykkää. Saamari! En tiedä, mistähän se +johtunee, mutta tänään minua haluttaisi olla kohtelias. + +-- Kautta kunniani, -- sanoi Bussy itsekseen, -- kun nyt Monsoreau +on kuollut eikä minun enää tarvitse pelätä, että hän myisi vaimonsa +herttualle, niin saakoon prinssi vallan mielellään nähdä Dianan. +Jos herttua häntä lähentelisi, niin kyllä hän, Bussy, osaisi +rakastettuaan puolustaa. Käyttäkäämme siis tilaisuutta hyväksemme, +kun sellainen kerran on tarjolla. + +Neljännestunnin kuluttua oli prinssi, Bussy ja lukuisa saattue +mukanaan, matkalla Méridoriin. + +Tuon mahtavan ratsastajajoukkueen nähtyään riensi linnan +portinvartija vallihaudalle saamaan tietoa vieraitten nimistä. + +-- Anjoun herttua, -- huusi prinssi. Portinvartija tarttui heti +torveensa ja puhalsi merkkisoiton, jonka johdosta linnan kaikki +palvelijat kiiruhtivat laskusillalle. Vanha parooni itse ilmestyi +kynnykselle linnan avain kädessään. + +-- Onpa uskomatonta, kuinka vähän täällä Monsoreauta kaivataan, -- +oudoksui herttua. -- Katsohan, Bussy, miten murheettomilta kaikkien +kasvot näyttävät. + +Muuan naishenkilö ilmestyi nyt rapuille. + +-- Kas, siinähän kaunis Diana onkin! -- huudahti prinssi. -- Katso, +Bussy, katso! + +-- Kyllä minä näen, -- vastasi Bussy. -- Mutta, -- lisäsi hän hiljaa, +-- en täällä näekään Remytä. + +Diana tuli todellakin ulos ja hänen perässään kannettiin +paareja, joilla Monsoreaun kreivi lepäsi, silmänsä kuumeesta ja +mustasukkaisuudesta säihkyen. Hän näytti pikemmin intialaiselta +sulttaanilta kuin kuolinvuoteella viruvalta ruumiilta. + +-- Ah, mitä tämä merkitsee! -- huudahti herttua Bussyyn päin +kääntyen. Bussy puolestaan oli sävähtänyt yhtä kalpeaksi kuin +nenäliinansa, jonka avulla hän koetti mielenliikutustaan peitellä. + +-- Eläköön Anjoun herttua! -- huusi Monsoreau, kohottaen, vaikkakin +vaivaloisesti, kättään. + +-- Hiljaa, hiljaa! -- lausui muuan ääni hänen takanaan. -- Te +saatatte verenne liikkeeseen. + +Se oli Remy. Loppuun asti lääkärinvelvollisuudelleen uskollisena +käski hän haavoitetun olemaan varovaisen. + +Hovissa ei mikään hämmästys kestä kauvan, ei ainakaan kasvojen +ilmeissä. Anjoun herttuakin muutti heti hämmästyksensä hienoksi +hymyilyksi. + +-- Voi, paras kreivi! -- huudahti hän. -- Mikä iloinen yllätys! +Voitteko uskoa, että meille jo kerrottiin teidän kuolleen? + +-- Tulkaa tänne, herrani, -- sanoi haavoitettu, -- tulkaa, että saan +suudella teidän korkeutenne kättä. Jumalan kiitos! Olen välttänyt +kuoleman ja toivon saavani vielä kauvan ja uskollisesti palvella +teidän korkeuttanne. + +Bussy, joka ei ollut ruhtinas eikä aviomies, tunsi kylmän hien +kohoavan ohimoilleen. Hän ei rohjennut katsella Dianaa. Hänen +sydäntään kirveli nähdessään tuon aarteen omistajan niin lähellä ja +jo kahdesti päässeenä irti hänen käsistään. + +-- Kreivi Bussy, -- virkkoi Monsoreau. -- Seurattuanne hänen +korkeuttaan tänne, ottakaa vastaan vilpittömimmät kiitokseni, sillä +onhan minun elämästäni kiittäminen milteipä juuri teitä. + +-- Mitä! Minuako? -- sammalsi Bussy, luullen kreivin laskevan pilaa. + +-- Kyllä epäsuorasti, se on totta, mutta kiitollisuuteni on +sentäänkin yhtä suuri, sillä kas tässä on pelastajani! -- jatkoi hän, +osottaen Remytä, joka ojenteli epätoivoissaan käsiään taivasta kohti +ja olisi halunnut piiloutua vaikka maan uumeniin. -- Tätä miestä +saavat ystäväni kiittää siitä, että vielä elän. + +Huolimatta tohtori raukan viittailuista, että sairas pysyisi hiljaa, +puhui Monsoreau kuitenkin lämmöllä siitä huolenpidosta, taitavuudesta +ja uutteruudesta, jota Haudouin oli osottanut. + +Herttua rypisti kulmiaan ja Bussy loi Remyhyn kauhean katseen. +Lääkäriparka, Monsoreaun takana seisten, tyytyi vastaamaan vain +kädenliikkeellä, joka merkitsi: + +-- Voi, se ei ole minun syyni! + +-- Muuten, -- jatkoi kreivi, -- olen kuullut, että Remy on kerran +tavannut teidätkin kuolevana, samoinkuin hän löysi minut. Meidän +välillämme vallitsee nyt ystävyys. Saatte luottaa myötätuntooni, +kreivi Bussy. Kun Monsoreau rakastaa jotain, niin rakastaa hän +kaikesta sydämestään. Ja kun hän taas vihaa, niin on laita ihan sama. + +Bussy luuli huomaavansa, että kreivin hehkuva katse tällöin kohdistui +Anjoun herttuaan. Herttua ei huomannut mitään. + +Laskeuduttuaan hevosen selästä, tarjosi herttua käsivartensa Dianalle +ja virkkoi: + +-- Suvaitsetteko, kaunis kreivitär, ottaa meidät vastaan taloonne, +jonka luulimme suruun vajonneeksi, mutta joka edelleenkin on rauhan +ja ilon koti. Mitä teihin tulee, Monsoreau, niin levätkää te. Lepo on +välttämätöntä haavoittuneelle. + +-- Armollinen herra, -- vastasi kreivi, -- ei koskaan voida sanoa, +että niin kauvan kuin Monsoreau elää kukaan muu kuin hän itse +ottaisi teidät vastaan tässä talossa. Palvelijani kantavat minua, ja +kaikkialle, mihin menette, seuraan minä teitä. + +Olisi voinut luulla herttuan aavistaneen kreivin todellisen +ajatuksen, sillä hän päästi heti irti Dianan käden. + +-- Menkää hänen luokseen, -- kuiskasi Remy Bussyn korvaan. + +Bussy lähestyi Dianaa, ja Monsoreau hymyili heille. Bussy tarttui +Dianan käteen, ja Monsoreau hymyili yhäkin. + +-- Suuri muutos on tapahtunut, kreivi, -- virkkoi Diana puoliääneen. + +-- Voi! -- mutisi Bussy. -- Miksi se ei ollut vieläkin suurempi? + + + + +29. + +Mitä haittaa voi olla liian leveistä kantotuoleista ja liian ahtaista +ovista. + + +Bussy ei eronnut Dianasta hetkeksikään. Monsoreaun hyvänsuopa hymyily +soi hänelle vapauden, jota hän ei jättänyt käyttämättä. + +-- Voi! -- huokasi hän Dianalle. -- Minä olen totisesti surkuteltavin +ihminen! Saatuani kuulla kreivin kuolemasta kehotin minä prinssiä +palaamaan Parisiin ja sopimaan veljensä kanssa. Hän on siihen +suostunut, ja nyt te kuitenkin jäätte Anjouhun, Diana. + +-- Äh, Ludvig, -- vastasi nuori nainen, hellästi Bussyn kättä +puristaen, -- kuinka voittekin sanoa, että me olemme onnettomia? +Niin monta ihanata päivää, niin paljo arvaamatonta onnea, joiden +muistoissa sydämeni vavahtelee, tuon kaikenko siis unohdatte? + +-- Minä en unohda mitään, Diana. Päinvastoin muistan minä ne +liiankin hyvin. Ja siinäpä syy juuri on, miksi pidän itseäni niin +surkuteltavana, kun näet kaiken tuon onnen kadotan. Ettekö voi +käsittää minun kärsimyksiäni, jos minun täytyy palata Parisiin, sadan +penikulman päähän teistä! Sydämeni ihan pakahtuu sitä ajatellessani, +Diana. + +Diana katsahti Bussyyn. Kreivin katseesta kuvastui niin ahdistava +tuska, että Diana painoi päänsä alas ja vaipui syviin mietteisiin. + +-- No niin, -- virkkoi hän äkisti. -- Te matkustatte Parisiin, mutta +minä matkustan myös. + +-- Kuinka! Jättäisittekö Monsoreaun? + +-- Vaikkapa minä hänet jättäisinkin, niin ei hän jätä minua. Ei, +uskokaa minua, Ludvig, on parempi, että hän tulee mukaan. + +-- Haavoitettunako, sairaanako, niinkuin hän nyt on? Mahdotonta! + +-- Hän tulee mukaan, sanon minä. Diana siirtyi nyt prinssin luo. +Monsoreau rypisti heti otsaansa. + +-- Kerrotaan, -- virkkoi Diana hurmaavasti hymyillen, -- että teidän +korkeutenne rakastaa kukkia. -- Tulkaa, niin minä näytän teille koko +Anjoun kauneimmat kukat. + +Frans tarjosi hänelle kohteliaasti kätensä. + +-- Minne viet hänen korkeutensa? -- kysäsi Monsoreau levottomasti. + +-- Kasvihuoneeseen. + +-- Vai niin. Kantakaa minutkin sinne, -- käski Monsoreau. + +-- Kautta kunniani, teinkin oikein siinä, etten häntä tappanut, -- +ajatteli Remy. -- Jumalan kiitos! Hän kyllä surmaa itsensä. + +-- Elkää sanoko herra Monsoreaulle poistuvanne Anjousta. Minä pidän +sitten muusta huolen, -- kuiskasi Diana hiljaa Bussylle. + +Bussy meni nyt prinssin luo, ja Monsoreaun kantotuoli poikkesi erään +pensaston taa. + +-- Armollinen herra, -- sanoi Bussy, -- olkaa joka tapauksessa +varovainen. Elkää puhuko mitään Monsoreaulle siitä, että meillä on +sopimus tekeillä. + +-- Mistä syystä? + +-- Hän näet voisi ilmoittaa suunnitelmistamme leskikuningattarelle ja +saada hänet ystäväkseen. + +-- Olet oikeassa, -- vastasi herttua. -- Epäiletkö siis Monsoreauta? + +-- Epäilen, kautta jumalan! + +-- Niin teen minäkin. Otaksunpa, että hän jonkin tarkoitusperän +vuoksi tekeytyi kuolleeksi. + +-- Ei kaiketikaan. Kyllä hän on saanut kelpo miekanpiston. Tuokin +Remyn aasi, joka päästi hänet pintehestä, luuli aluksi, että hän oli +kuollut. Sielu on varmaankin naulitsemalla naulittu kiinni sen miehen +ruumiiseen. + +Oli jo ehditty kasvihuoneelle. Diana hymyili herttualle yhä +ystävällisemmin. + +Prinssi meni ensin sisälle, sitten Diana. Monsoreau olisi seurannut +perässä, mutta kun hänen kantotuoliaan yritettiin siirtää ovesta +sisään, niin huomattiinkin, ettei se siitä mahtunut, sillä ovi oli +liian ahdas. Monsoreaulta pääsi raivostuneen huuto. Diana meni +sisälle välittämättä vähääkään miehensä epätoivoisista eleistä. + +Nyt Bussy tajusi Dianan tarkoituksen. Hän jäi Monsoreaun luo ja sanoi +tälle rauhallisesti: + +-- Turha vaiva, herra kreivi. Tämä ovi on liian ahdas eikä kantotuoli +sovi siitä sisälle. + +-- Armollinen herra, armollinen herra! -- huusi Monsoreau prinssille. +-- Elkää menkö kasvihuoneeseen. Siellä on ulkomaisia kasveja, joista +lemuaa myrkyllisiä tuoksuja, armollinen herra! + +Mutta Frans ei kuullut. Onnellisena saadessaan pitää Dianan kättä +omassaan, astui hän, tavallisen varovaisuutensa unohtaen, tuohon +viheriään labyrinttiin. + +Bussy kehotti Monsoreauta olemaan kärsivällinen, mutta siitä +huolimatta tapahtui se, mikä olikin odotettavissa: Monsoreau ei +jaksanut kestää kaikkea tuota ruumiillista ja sielullista tuskaa, +hän pyörtyi. Remy ryhtyi taas lääkäriksi ja määräsi, että sairas oli +vietävä takaisin huoneeseensa. + +-- Sanokaapa minulle nyt, -- kysyi Remy Bussyltä, -- mitä minun nyt +on tekeminen? + +-- Hoo, saamari vieköön! Tee loppuun se työ, jonka niin hyvin olet +alottanut. Jää hänen luokseen ja tee hänet terveeksi. + +Sitten hän kertoi Dianalle Monsoreaun tilasta. Diana erosi heti +herttuasta ja riensi linnaan. + +-- Onnistuimmekohan? -- kysäsi Bussy Dianalta tämän ohikulkiessa. + +-- Niin luulen, -- vastasi Diana. -- Mutta elkää missään tapauksessa +matkustako pois täältä, ennenkuin olette tavannut Gertrudia. + +Herttua ei välittänyt kukkasista muuten kuin Dianan seurassa +ollessaan. Heti Dianan poistuttua muistuivat kreivin varotukset +prinssille mieleen ja hän poistui kiireesti kasvihuoneesta. + +Sillävälin oli Diana tullut miehensä luo. Hetken kuluttua avasi +kreivi silmänsä. Ensi töikseen hän yritti äkisti nousta ylös. Mutta +sellaista aavistaen oli Remy sitonut potilaan lujasti sänkyyn kiinni. +Kreivi päästi nyt kiukkuisen huudon, mutta katsahdettuaan ympärilleen +hän huomasikin Dianan päänaluksensa vieressä. + +-- No, se oli hyvä, -- virkkoi Monsoreau. -- Me matkustamme jo tänä +iltana Parisiin. + +Remy alkoi puhua matkustamista vastaan. Mutta Monsoreau ei ollut +häntä kuulevinaankaan. + +-- Kuinka voitte ajatella mitään sellaista, te, joka olette +haavoittunut? -- kysyi Diana rauhallisesti. + +-- Minä en välitä haavoistani. Mieluummin kuolen kuin näin kärsin. +Vaikka kuolisin matkalla, niin sittenkin matkustamme tänä iltana. + +-- Tehdään niinkuin haluatte. + +-- Niin, sitä toivoisin. Valmistaudu siis matkalle, minä pyydän. + +-- Minä olen pian valmis. Mutta saanko tietää, mistä syystä olette +tehnyt näin äkillisen päätöksen? + +-- Sen sanon teille sitten kun teillä ei enää ole mitään kukkia +prinssille näytettävinä tai kun minä olen saanut laitetuksi niin +suuret ovet, että minun kantotuolini mahtuu kulkemaan niistä kaikista. + +Diana vain painoi päänsä alas. + +-- Mutta, rouva kreivitär... väitti Remy. + +-- Kreivi tahtoo niin, -- vastasi Diana, -- ja minun velvollisuuteni +on totella. + +Remy oli eräästä Dianan antamasta merkistä huomaavinaan, että hänen +pitäisi lopettaa vastaväitteensä. Hän pysyi senvuoksi ääneti, mutta +ajatteli itsekseen: + +-- Ne vievät siltä hengen, ja sitten sitä väitetään lääkärin syyksi. + +Sill'aikaa valmistausi Anjoun herttua lähtemään Méridorista. + +Gertrud tuli tuomaan Dianalta sellaisia terveisiä, että hänen täytyi +olla kreivin luona eikä hän niin ollen voinut sanoa prinssille +jäähyväisiä. Samalla hän sai kuiskatuksi Bussylle, että Diana +matkustaisi jo samana iltana. + +Herttua poistui seurueineen. + +Fransilla oli omituiset oikkunsa. Jos Diana olisi ollut häntä +kohtaan kylmäkiskoinen, olisi hän prinssiä haavoittanut, ehkäpä +jouduttanut hänen lähtöään Andersista. Nyt hän sitävastoin oli ollut +ystävällinen, ja hänen hymyilynsä oli kuin houkutellut häntä sinne +jäämään. Kun hän sitäpaitsi ei tiennyt mitään Monsoreaun päätöksestä, +ei hän hetkeksikään lakannut ajattelemasta sitä vaaraa, johon hän +antautuisi, jos hän liian helposti taipuisi leskikuningattaren +toivomuksiin. + +Bussy oli sitä jo aavistanut ja hän pani suuren merkityksen tähän +herttuan oikkuun. + +-- Bussy, -- virkkoi Frans, -- ei ehkä ole varsin viisasta suostua +liian pian äitini esityksiin. + +-- Olette oikeassa. Hänhän kuitenkin kuvittelee olevansa paras +valtiollinen äly maassa. + +-- Ymmärräthän sen sijaan, että jos minä pyydän kahdeksan päivän +miettimisajan taikka muuten viivyttelen asiaa kahdeksan päivää, +joiden kuluessa voimme järjestää juhlallisuuksia ja haalia tänne +aateliston koolle, niin saa äitini nähdä, miten voimakkaita me olemme. + +-- Se on järkevätä, armollinen herra. + +-- Minä jään tänne kahdeksaksi päiväksi, -- sanoi herttua. -- Sillä +aikaa saan kyllä äitini tekemään monta myönnytystä, siitä voit olla +varma. + +-- Oikein, armollinen herra. Puristakaa hänestä niin paljo kuin +voitte, mutta varokaa myös, ettei tuosta pitkittämisestä koidu +pahennusta. Esimerkiksi kuningas, joka tuntee teidän aikeenne, voisi +suuttua, sillä hän on ylen kiukkuisa. + +-- Sinä olet oikeassa. Minun pitäisi lähettää veljeni luo joku +lähettiläs, joka ilmoittaisi hänelle minun palaamisestani. Siitä +juuri saisinkin ne tarvitsemani kahdeksan päivää. + +-- Kyllä, mutta tuo lähettiläs joutuisi suureen vaaraan, -- väitti +Bussy. + +Anjoun herttua hymyili pirullista hymyään. + +-- Siinäkö tapauksessa, että minä muuttaisin päätöstäni? -- kysyi hän. + +-- Niin. Vastoin veljellenne antamaanne lupausta te sen kyllä +tekisitte, jos vain huomaisitte omain etujenne niin vaativan, vai +kuinka? + +-- Ehkä. + +-- Aivan niin! Ja teidän lähettiläänne pistettäisiin silloin +Bastiljiin. + +-- Me emme ilmoittaisi lähettiläälle hänen matkansa tarkoitusta, vaan +antaisimme hänelle kirjeen. + +-- Elkää antako hänelle mitään kirjettä, vaan ilmoittakaa hänelle +pikemminkin häntä uhkaavasta vaarasta. + +Mutta silloinhan ei kukaan ottaisi tehtävää niskoilleen. + +-- Ooh, miksi niin luulisitte? + +-- Tunnetteko ketään, joka uskaltaisi sellaiseen ryhtyä? + +-- Tunnen yhden: itseni. + +-- Sinäkö? + +-- Juuri minä. Minä pidän monimutkaisista neuvotteluista. + +-- Bussy, Bussy ystäväni! -- huudahti herttua. -- Jos sinä otat sen +tehdäksesi, niin voit luottaa ikuiseen kiitollisuuteeni. + +Bussy hymyili, sillä hän tunsi hänen korkeutensa kiitollisuuden +määrän. Herttua luuli hänen epäröivän. + +-- Minä annan sinulle matkallesi kymmenen tuhatta écuta, lisäsi hän. + +-- Ooh, armollinen herra! Voidaanko sellaisia palveluksia rahalla +palkita? + +-- Matkustatko siis Parisiin? + +-- Matkustan, vaikka jo tänä iltana, jos niin tahdotte, armollinen +herra. + +-- Uljas Bussyni, suostutko siis todellakin? + +-- Tiedättehän, että minä palvellakseni teitä, armollinen herra, +menisin vaikka tuleen. Te pidätte täällä Silläaikaa hupaista elämää. +Hankkikaa minulle jos voitte, leskikuningattarelta hyvä apotinpaikka. + +-- Minä jo sitä tässä tuumailen, hyvä ystävä. Bussy oli suunniltaan +ilosta. Hän aikoi lähteä heti kun saisi Méridorista merkin. + +Merkki viivähti kuitenkin seuraavaan aamuun. Monsoreau oli ankaran +mielenliikutuksen vuoksi tuntenut olevansa niin heikko, että hän +katsoi parhaaksi levätä yönsä Méridorissa. + +Vasta seitsemän aikaan aamulla ilmoitettiin Bussylle, että Monsoreaun +kreivi, vanhan paroonin rukouksista ja Remyn varoituksista +huolimatta, oli kantotuolissa lähtenyt Parisiin. Hänen seurassaan +kulkivat ratsain Diana, Remy ja Gertrud. Bussy porhalsi heti samalle +tielle. + + + + +30. + +Saint-Luc palaa takaisin hoviin. + + +Niin paljo kuin kuningas luottikin Anjouhun lähettämäänsä +sanansaattajaan, nimittäin äitiinsä, ei hän kuitenkaan Katarinan +matkustamisen jälkeen ajatellut muuta kuin varustautumista veljensä +odotetun hyökkäyksen varalta. + +Chicotin kanssa hän kirjoitteli aakkosellisessa järjestyksessä pitkiä +luetteloja niistä henkilöistä, jotka eivät osottautuneet kuninkaan +puoluelaisiksi. Näitä listoja karttui päivä päivältä yhä enemmän. Ja +monesti tuli kuningas vilkaisseeksi varsinkin Saint- Luc'in nimeen. +Muuten kiihdyttivät hänen vihaansa tuota entistä suosikkia kohtaan +hovijuorut sekä Saint- Luc'in pakeneminen Anjouhun, sillä pakenemalla +Méridoriin joutui hän helposti ikäänkuin jonkinlaiseksi herttuan +esiairueeksi Angersissa. + +Muuanna iltana, kuninkaan syödessä illallista kuningattaren seurassa, +jonka turviin hän valtiollisten vaarain hetkellä tavallista useammin +hiipi, astui Chicot sisälle. + +-- Uu... uh! -- puhkui hän. + +-- Mistä on kysymys? -- kysyi kuningas. + +-- Herra Saint-Luc on täällä. + +-- Saint-Luc? -- Kuningas nousi pöydästä. + +-- Suokaa anteeksi, -- sanoi hän kuningattarelle, -- nyt on kysymys +valtionasioista, jotka eivät voine teidän majesteettianne huvittaa. + +Kuningatar aikoi nousta pöydästä jättääkseen puolisonsa yksin. + +-- Ei, rouvani, -- virkkoi Henrik. -- Jääkää vaan tänne, jos +haluatte. Minä menen virkahuoneeseeni. + +-- Voi, sire! -- lausui kuningatar hellän osanottavasti, mitä +hän aina osotti tuota kiittämätöntä puolisoaan kohtaan. -- Elkää +vihastuko, minä pyydän. + +-- Suokoon Jumala, etten sitä tarvitsisi tehdä! -- vastasi Henrik, +huomaamatta Chicotin suupielissä väreilevää pilkallista hymyä. + +Kun Henrik ja Chicot olivat tulleet ulos huoneesta, virkkoi kuningas: + +-- Mitä hänellä on täällä tekemistä, sillä petturilla? + +-- Kuka tietää? -- sanoi Chicot. + +-- Olen varma siitä, että hän tulee tänne veljeni lähettiläänä, +sillä niinhän kaikissa kapinoissa tapahtuu. Ne muistuttavat sameata +vettä, jossa asianomaiset kalastavat itselleen kaikenlaisia etuja. +Hän on ihan varmasti lietsonut kapinaa ja sillä muka hankkinut +suojeluskirjan tullakseen loukkaamaan minua. + +-- Kuka tietää? -- virkkoi Chicot taas. + +-- Vielä, -- jatkoi Henrik, kävellen epävakaisin askelin, -- voi asia +olla niinkin, että hän tulee vaatimaan minulta takaisin tiluksiaan, +joiden tulot minä olen pidättänyt. Siinä olen ehkä menetellyt hieman +väärin, kun minä oikeastaan en voi syyttää häntä mistään rikoksesta. + +-- Kuka tietää? -- toisti Chicot vieläkin. + +-- Sinä kiukustutat minua tuolla ainaisella vatkutuksellasi: kuka +tietää? -- huudahti Henrik. + +-- No, luuletko sitten itse huvittavasi muita ainaisilla +kysymyksilläsi? + +-- Mutta tokihan tavallisesti jotain vastataankin. + +-- Mitä minun sitten pitäisi vastata? Juuri sinä itse kiusotat minua +tyhmillä kuvitteluillasi. + +-- Herra Chicot... + +-- Herra Henrik... + +-- Chicot ystäväni! Sinä näet, miten levoton olen, ja kuitenkin +moitit minua. + +-- Heitä sitten hiiteen se levottomuutesi. + +-- Mutta kaikki ihmiset pettävät minua. + +-- Kuka tietää? Kuka tietää? + +Henrikin työhuoneeseen oli uutinen Saint-Luc'in palaamisesta koonnut +kuninkaan uskotut. Saint-Luc seisoskeli siellä vallan rauhallisena +kaikkien vihollistensa keskellä. Kaikkien kummallisinta oli, että +hän oli tuonut vaimonsa mukanaan ja antanut hänen istuutua eräälle +tuolille. Itse hän käveli edestakaisin, käsi miekankahvassa, ja +vastaili uhkaavin silmäyksin häneen kohdistettuihin uteliaihin ja +hävyttömiin katseisiin. + +Kaikkien mielet jännittyivät korkeimmilleen kuninkaan astuessa +sisään. Hän tuli, päättäen ajatuksissaan kiihottaa itseään. Hänen +seuralaisensa Chicotin katse oli taas niin rauhallinen ja arvokas +kuin mitä Ranskan kuninkaalla sellaisessa tilaisuudessa olisi pitänyt +olla. + +-- Tekö täällä, hyvä herra? -- huudahti kuningas heti. + +-- Niin, sire, -- vastasi Saint-Luc arvokkaasti. + +-- Teidän läsnäolonne Louvressa minua todellakin mitä suurimmassa +määrin hämmästyttää. + +Tämän tylyn lauseen jälkeen vallitsi kuolonhiljaisuus hallitsijan ja +tuon hänen entisen suosikkinsa ympärillä. Saint-Luc ensinnä katkasi +äänettömyyden. Tavallisella tottumuksellaan ja ilman vähintäkään +arastelua hän lausui: + +-- Sire, minua puolestani kummastuttaa vain yksi asia, se nimittäin, +ettei teidän majesteettinne nykyisissä oloissa ole odottanut +näkevänsä minua täällä. + +-- Mitä se merkitsee, hyvä herra? -- kysyi Henrik kuninkaallisen +ylpeästi. + +-- Teidän majesteettianne uhkaa vaara. + +-- Vaara! -- huudahtivat hovimiehet. + +-- Niin, hyvät herrat, suuri, uhkaava vaara. Vaara, jossa kuningas +tarvitsee kaikkien niiden apua, jotka ovat hänelle uskolliset. Ja +ollen vakuutettu siitä, että sellaisen vaaran aikana, jollaisena minä +sitä nyt pidän, ei kenenkään apu ole tarpeeton, saavun jättämään +kuninkaani jalkain juureen alamaisen pyyntöni saada häntä palvella. + +-- Ahaa! -- virkahti Chicot. -- Näetkös nyt, poikani, että minä olin +oikeassa sanoessani: kuka tietää? + +Henrik III ei heti vastannut. Hän katsahti ympärilläolijoihin ja +niiden katseista hän huomasi sekä koirankurisuutta että kummastusta. + +Mutta Henrik huomasi myöskin sen, että kademieltäkin sisältyi heidän +uhkaaviin katseisiinsa ja eleihinsä. Kuitenkaan ei hän tuota pikaa +aikonut antautua. + +-- Herrani, -- virkkoi hän vain, -- te olette täyttänyt ainoastaan +velvollisuutenne, sillä teidän asiannehan on minua palvella. + +-- Se on kuninkaan kaikkien alamaisten velvollisuus, sire. Mutta +nykyisin on olemassa monta, jotka unohtavat maksaa velkansa. Minä, +sire, tulen kuitenkin maksamaan oman osuuteni ja pidän itseäni +onnellisena, jos teidän majesteettinne aina suvaitsee lukea minut +velallistensa joukkoon. + +Tällaisen nöyrtymisen jälkeen astui kuningas vähän lähemmäksi +Saint-Luc'ia. + +-- Siis ei tuloonne ole mitään muita syitä kuin äsken mainitsemanne? + +-- Sire, vastasi reippaasti Saint-Luc, huomattuaan kuninkaan +äänensävystä, ettei tämä häntä enää vihannut eikä epäillyt, minä +saavun ainoastaan siitä syystä, jonka jo mainitsin, ja teidän +majesteettinne voi vaikka heti heitättää minut Bastiljiin ja ammuttaa +minut. Mutta minä puolestani olen täyttänyt velvollisuuteni. Sire, +Anjoussa on kapina, Tourainessa se pian puhkee ja Guyennessä +puuhaillaan noihin molempiin liittymistä. Anjoun herttua yllyttää +kapinaan koko länsi- ja etelä-Ranskaa. + +-- Siinäpä hänellä luullakseni onkin käytettävänään eteviä apureita, +-- huudahti kuningas. + +-- Sire, -- vastasi Saint-Luc, oivaltaen Henrikin; tarkoituksen, +-- herttuata eivät hillitse mitkään neuvot eivätkä esitykset, eikä +kreivi Bussykaan, niin päättäväinen kuin hän onkin, saa haihdutetuksi +sitä pelkoa, jota herttua tuntee teidän majesteettianne kohtaan. + +-- Vai niin, -- virkkoi kuningas salaa hymyillen, -- se kapinoitsija +siis vapisee? + +Chicot tyrkkäsi kyynärpäällään kuningasta ja tokasi: + +-- Väistyppä vähän syrjään, jotta pääsen antamaan herra +Saint-Luc'ille kättä. + +Se vaikutti kuninkaaseen. Henrik meni entisen ystävänsä eteen, laski +kätensä hänen olalleen ja lausui: + +-- Ole tervetullut, Saint-Luc! + +-- Ah, sire! -- huudahti Saint-Luc ja suuteli kuninkaan kättä. -- +Minä siis saan jälleen tuntea rakkaan herrani! + +-- Saat, mutta minäpä en tunne sinua, -- vastasi kuningas, -- sillä +sinä, Saint-Luc parka, olet hirveästi laihtunut. + +Siinä samassa kajahti naisen ääni: + +-- Sire, se johtuu surusta, kun olemme pahoittaneet teidän +majesteettinne mieltä. + +Vaikka tuo ääni soinnahtikin lempeältä ja kunnioitettavalta, hätkähti +Henrik kuitenkin sen kuullessaan. + +-- Rouva Saint-Luc! -- mutisi hän. + +Jeanne heittäytyi hänen jalkoihinsa. + +-- Nouskaa ylös, rouva, -- sanoi kuningas. -- Minä kunnioitan +kaikkia, jotka kantavat Saint- Luc'in nimeä. + +Jeanne tarttui kuninkaan käteen ja vei sen huulilleen. Mutta Henrik +veti sen äkisti pois. + +-- Menkää käännyttämään kuningasta, -- virkkoi Chicot nuorelle +rouvalle. -- Te olette, kautta jumalan, riittävän kaunis voidaksenne +sen tehdä. + +Mutta Henrik käänsi Jeannelle selkänsä, kietoi käsivartensa. +Saint-Luc'in kaulaan ja poistui huoneisiinsa tämän seurassa. + +-- No niin, Saint-Luc, me olemme siis tehneet rauhan, -- sanoi Henrik. + +-- Sanokaa, sire, pikemminkin, että te olette antanut armon, -- +vastasi Saint-Luc. + +-- Hyvä rouva, -- kuiskasi Chicot hämmästyneelle Jeannelle, -- hyvä +vaimo ei saa hyljätä miestään... varsinkaan silloin, kun tämä on +alttiina vaaralle. + +Ja sen sanottuaan hän työnsi Jeannen menemään kuninkaan ja +Saint-Luc'in jälkeen. + + + + +31. + +. . . . . + + +Taitavan ratsastajan on varsin helppo tavata jalkaisinkulkijat ja hän +voi helposti päästä niistä edellekin. Niin oli Bussynkin laita. + +Toukokuu oli jo kulunut lopuilleen ja ilma oli painostavan kuuma, +minkävuoksi Monsoreau käski saattueensa pysähtyä erääseen metsään, +joka oli lähellä tietä. Heidän siellä levätessään ratsastaa porhalsi +Bussy ohitse. + +Helposti ymmärrettävistä syistä oli hän kysellyt vastaantulijoilta, +olivatko nämä ehkä nähneet joitakin ratsastajia ja talonpoikain +kuljettamaa kantotuolia. Aina Durtalin kylään saakka oli hän +saanut mitä rauhoittavimpia tietoja. Senvuoksi hän, ollen varma +siitä että Diana kulki hänen edellään, kannusti hevosensa raviin +ja mäentöyräillä silloin tällöin kurkistautui katsomaan, näkyikö +seuruetta lähistössä. Mutta vasten kaikkea odotusta hävisikin +seurue hänen käsistään. Vastaantulijat eivät enää olleet nähneet +kysymyksenalaisia henkilöitä. Ja saavuttuaan la Flechen kylään sai +hän selville, että hän olikin joutunut seurueen edelle, vaikka oli +luullut ratsastavansa sen jälessä. + +Nyt hän muisti tien vieressä olleen metsän ja ymmärsi, miksi hänen +ratsunsa oli juuri sillä kohtaa hirnahtanut. + +Hän teki heti päätöksensä, pysähtyi kylän kurjimpaan kapakkaan, +istahti erään ikkunan ääreen ja kätkeytyi sen suojustinten varjoon. +Bussy oli tämän kahvilan valinnut oleskelupaikakseen siitä syystä +että sitä vastapäätä oli mitä upein ravintola, johon hän otaksui +Monsoreaun pysähtyvän. + +Bussy oli arvannut oikein. Iltapäivällä seurue saapui. + +Matkustajat menivät ravintolaan, viimeisenä Diana, joka, mikäli Bussy +oli huomaavinaan, levottomasti silmäili ympärilleen. Bussy ajatteli +aluksi näyttäytyä hänelle, mutta malttoi kuitenkin mielensä. + +Tuli ilta. Bussy toivoi, että Remy menisi ulos tai että Diana +näyttäytyisi jossakin ikkunassa. Hän kietoi senvuoksi viitan +ympärilleen ja meni odottelemaan kadulle. + +Niin hän odotteli kello yhdeksään asti. Silloin ilmaantui portille +kahdeksan miestä. Neljä niistä meni sisälle. + +-- Ahaa! -- ajatteli Bussy. -- Aikovatkohan he ehkä matkustaa yöllä? +Siinäpä olisi Monsoreau mainiosti ajatellut. + +Ihan oikein! Seurue läksi taas matkaan. + +Diana katseli uudelleen ympärilleen tarkkaavaisesti. Mutta Monsoreau +huusi häntä ja hänen täytyi mennä kantotuolin luo. + +Neljä miestä, jotka myöhemmin vuorostaan siirtyisivät kantajiksi, +sytyttivät tulisoihdut palamaan ja astuivat kaksi kummallekin +puolella seuruetta. + +Bussykin nousi hevosensa selkään. Nyt hänen ei tarvinnut pelätä +eksyvänsä tieltä eikä kadottavansa kulkuetta näkyvistään, sillä +tulisoihdut olivat mainioita oppaita. + +Monsoreau ei päästänyt Dianaa hetkeksikään näkyvistään. Hän puhutteli +taikka pikemminkin soimasi häntä. Kukkaishuoneessa käynti aiheutti +vielä lukemattomia päähänpistoja ja monia katkeria kysymyksiä. + +Niin matkattiin eteenpäin. Viimein Bussy, ilmoittaakseen läsnäolonsa, +äkkiä vihelsi pienellä hopeapillillä samaan tapaan, jolla hän +kotonaan tavallisesti kutsui palvelijoitaan. + +Remy tunsi heti tuon vihellyksen. Diana vavahti ja katsahti +tohtoriin. Tämä nyökäytti päätään, tuli lähemmäksi ja kuiskasi: + +-- Se on hän. + +-- Mistä on kysymys? -- huusi Monsoreau. -- Kuka puhuu teille, rouva? + +-- Minulleko? Ei kukaan. + +-- Ihan varmasti. Minä näin erään henkilöni varjon teitä lähenevän ja +kuulin äänen. + +-- Se ääni oli herra Remyn. Oletteko hänellekin mustasukkainen? + +-- En, mutta minä tahdon, että puhutaan ääneen. Se minua rauhoittaa. + +-- On kuitenkin seikkoja, joita ei voida sanoa kreivin kuullen, -- +keskeytti Gertrud, tullen avuksi emännälleen, -- sillä ensiksikin +voidaan puhua asioista, jotka eivät lainkaan koske herra kreiviä, ja +toiseksi voi puhe johtua sellaisiin asioihin, jotka koskevat häntä +liiankin läheltä. + +-- Mitä laatua se asia oli, josta Remy puheli kreivittärelle? + +-- Se koski hyvin läheisesti herra kreiviä. + +-- Mitä! -- huudahti Monsoreau. -- Sanokaa heti, minä tahdon sen +tietää. + +-- Minä sanoin, herra kreivi, että jos te tuolla tavoin rasitatte +itseänne, niin kuolette, ennenkuin saamme kuljetuksi kolmattaosaakaan +koko matkasta. + +Soihtujen kaameassa valossa saattoi nähdä, miten Monsoreau lensi +kalmankalpeaksi. + +-- Hän vartoo teitä tuolla, -- kuiskasi Remy Dianalle tuskin +kuuluvasti. -- Pysäyttäkää hieman hevostanne, niin hän saavuttaa +teidät. + +Remy oli puhunut niin hiljaa, että Monsoreau kuuli vain mutinaa. +Mutta hän ponnisti voimiaan, käänsi päätään sivulle ja näki Dianan +olevan takanaan. + +-- Jos vielä kerran teette tuollaisen liikkeen, herra kreivi, -- +sanoi Remy, -- niin voitte saada verensyöksyn. + +Jo aikaisemmin oli Diana käynyt rohkeaksi. Hän pyöräytti nyt +hevosensa ympäri ja odotti Bussya. Samassa laskeutui Remy ratsunsa +selästä, heitti suitset Gertrudin huostaan ja kiiruhti kantotuolin +luo hoitamaan sairasta. + +-- Saanko koettaa suonta, -- sanoi hän. -- Lyönpä vetoa siitä, että +herra kreivissä on kuumetta. + +Muutamien sekuntien perästä oli Bussy Dianan rinnalla. Rakastavaiset +eivät tarvinneet puhua ymmärtääkseen. Hetkisen he viipyivät +syleilyssä. Bussy ensin katkaisi äänettömyyden. + +-- Sinä matkustat, ja minä seuraan sinua. + +-- Voi, Ludvig, miten minun päiväni tulevat olemaan ihanat ja yöni +suloiset tietäessäni, että sinä olet minun lähelläni! + +-- Mutta päivälläpä hän näkee meidät. + +-- Ei näe. Sinä seuraat meitä kauvempana ja ainoastaan minä saan +sinua nähdä. Teitten mutkissa, mäkien kukkuloilla näkyvät sinun +hattusi töyhtö, sinun viittasi koristukset, sinun ilmassa hulmuava +nenäliinasi, ja kaikki nuo puhuvat minulle sinun nimessäsi, että +sinä rakastat minua. Kun minä auringon vaipuessa mailleen ja +hämärän laskeutuessa yli maiden saan nähdä vain sinun vartalosi +varjon lähettävän minulle lentosuudelman, niin voinpa pitää itseäni +onnellisena ja autuaana. + +-- Puhu, puhu, rakas Diana. Et voi aavistaa, miten sointuisa on sinun +suloinen äänesi. + +-- Ja kun me matkustamme yöllä... ja se tapahtuu usein, sillä Remy +on sanonut, että öinen viileys virkistää sairaan haavaa... öisin +matkustaessamme pysäytän minä, niinkuin nytkin, hevoseni, ja saan +silloin tällöin heittäytyä sinun syliisi ja hetkisen kertoa kaikesta, +mitä päivän kuluessa olen ajatellut. + +-- Voi, miten minä sinua rakastan! - kuiskasi Bussy. + +-- Katsos, -- jatkoi Diana, -- minä luulen meidän sielujemme niin +läheisesti yhdistyneen, että me, vaikkapa olemmekin erillämme ja +voimatta puhella toistemme kanssa, toisiamme edes näkemättä, olemme +onnellisia pelkän tietoisuuden vuoksi siitä, että olemme toistemme +lähellä. + +-- Voi, niin, niin! Mutta saada nähdä sinut, saada sulkea sinut +syliini! Voi, Diana, Diana! + +Rakastavaiset unohtivat koko maailman. + +Yht'äkkiä kajahti ääni, mikä sai heidät kummankin hätkähtämään, +Dianan pelosta, Bussyn vihasta. + +-- Diana! -- kuului ääni huutavan. -- Diana! Missä sinä olet? Vastaa! + +-- Voi, se on hän, se on hän! Minä vallan unohdin hänet, -- mutisi +Diana. -- Voi, sinä suloinen unelma! Sinä julma unelma! + +-- Kuule! -- virkkoi Bussy, -- kuule, Diana! Me olemme nyt toistemme +omat. Sano vain yksi sana, eikä mikään saa riistetyksi sinua minulta. +Diana, paetkaamme. Kuka voi estää meitä pakenemasta? Katsohan: meille +avautuu maailma, onni, vapaus! Sano sana vain, ja me pakenemme! Vain +yksi sana, ja sinä, vapaana hänestä, olet ikuisesti minun omani. + +Nuori mies pidätti häntä hetkisen. + +-- Entäpä isäni? -- huokasi Diana. + +-- Kyllä, mutta kun hän saa tietää, että minä rakastan sinua... +kuiskasi Bussy. + +-- Voi! Ajattele sentään: isä! + +-- No niin, en tahdo pakottaa sinua, rakas Diana. Käske, niin minä +tottelen. + +-- Kuule, lausui Diana kätensä ojentaen, -- meidän kohtalomme on +tuolla. Olkaamme voimakkaampia kuin se kiusanhenki, joka meitä +seuraa. Elä pelkää mitään. Saat vielä nähdä, voinko minä rakastaa. + +-- Hyvä jumala, meidän täytyy siis erota! -- mutisi Bussy. + +-- Kreivitär, kreivitär! -- huusi ääni. -- Vastatkaa, muuten hyppään +minä pois tästä riivatun kantotuolista, vaikka siitä tulisi elämäni +loppu! + +-- Jää hyvästi! -- sanoi Diana. -- Jää hyvästi! Hän saattaa toteuttaa +uhkauksensa ja se olisi hänen surmansa. + +-- Suretko häntä? + +-- Sinä mustasukkainen! -- kuiskasi Diana suloisesti hymyillen. + +Bussy päästi hänet menemään. Parin sekunnin kuluttua oli hän jo +kantotuolin luona. Kreivi oli jo melkein puolipyörryksissä. + +-- Pysäyttäkää! -- huusi Monsoreau. Pysäyttäkää! + +-- Saamari vieköön, -- sanoi Remy, -- ette saa pysäyttää! Hän on +hullu. Jos hän tahtoo tappaa itsensä, niin tappakoon. + +Kantotuoli solui niinollen edelleen, ja Gertrud kysyi +teeskentelemättä: + +Ketä kreivi sitten huutaa? Kreivitärhän on tässä minun vieressäni. +Vastatkaa itse, armollinen rouva. Kreivi varmaankin hourailee. + +Sanaakaan sanomatta siirtyi nyt Diana soihtujen valaisemaan piiriin. + +-- Voi! -- huudahti Monsoreau. -- Missä te olitte? + +-- Missäpä muualla kuin teidän takananne? + +-- Olkaa minun lähelläni, ihan minun lähelläni. Elkää jättäkö minua! + +Pian päästiin seuraavaan pysähdyspaikkaan. Monsoreau nukkui muutamia +tunteja ja tahtoi sitten taas jatkaa matkaa. Hän ei niin paljo +tahtonut kiirehtiä Parisiin kuin päästä Angersista kauvemmaksi. + +Silloin tällöin uudistui kertojamme näytelmä. + +Remy tällöin ajatteli: kuolkoon vain mies harmista, lääkärin kunnia +on kuitenkin pelastettu. + +Mutta Monsoreau ei kuollut. Hän päinvastoin nähtävästi toipuneempana +saapui kymmenen päivää matkustettuaan Parisiin. + +Remy oli todellakin taitava mies, taitavampi kuin mitä oli toivonut. + +Matkan varrella oli Diana hellyydenosotuksillaan laimentanut Bussyn +ylpeyttä ja saanut hänet lupaamaan senkin, että hän perillepäästyä +tulisi tervehtimään Monsoreauta ja solmitsemaan sen ystävyyden, jota +tämä niin mielellään oli tahtonut hänelle tarjota! + + + + +32. + +Anjoun herttuan lähettiläs. + + +Ei kuulunut Parisiin leskikuningatar Katarinaa yhtä vähän kuin Anjoun +herttuatakaan. Ja uutinen veljesten välien rikkoutumisesta alkoi yhä +enemmän varmistua. + +Suosikit kuiskailivat kuninkaalle: + +-- Sire, veljellenne on annettu huonoja neuvoja. + +Siinä kaikki, mitä niihin aikoihin kuninkaalle rohjettiin sanoa. +Ja kun tiedettiin, että oli olemassa vain yksi ainoa henkilö, joka +uskaltaisi ja kykenisi neuvomaan Fransia, niin katkeruus sen johdosta +Bussya kohtaan kasvamistaan kasvoi. + +Eräänä päivänä levisi tieto, että Anjoun herttua oli lähettänyt +lähettilään. Kun uutinen saapui Louvreen, herätti se yleisen +hämmingin. Kuningas vaaleni harmista ja hovimiehet tietystikin +menivät ihan kalmankalpeiksi. He vannoivat surmaavansa tuon +lähettilään mitä julmimmalla tavalla. + +He alkoivat tapansa mukaan kiillottaa miekkojaan ja harjoitella +miekkailua. + +Chicot pisti miekkansa ja tikarinsa tuppeen ja vajosi syviin +mietteisiin. + +Sen huomattuaan kuningas kysyi, mitä Chicot ajatteli. + +-- Sire, -- vastasi Chicot kotvasen mietittyään, + +-- Anjoun herttua joko lähettää lähettilään tai on lähettämättä. +Hyvää yötä, Henrik! + +Juuri kun Chicot aikoi paneutua pikku ettoneelle, kuului äänekästä +puhelua. Kaartinkapteeni astui hämmästyneenä sisälle. + +-- Sire, -- sanoi hän, -- Anjoun herttuan lähettiläs on saapunut +linnan portille. + +-- Onko hänellä saattuetta? -- kysyi kuningas. + +-- Ei, hän on ihan yksin. + +-- Niinpä hänet täytyykin ottaa vastaan kaksin verroin kohteliaammin, +Henrik, sillä hän on mies, jolla on sydän paikallaan, -- virkkoi +Chicot. + +-- No niin, -- sanoi kuningas ja kalpeni, vaikka koettikin näyttää +rauhalliselta. -- Hovi saa kokoontua valtaistuinsaliin. Minä pukeudun +mustiin, sillä se väri sopii parhaiten silloin kun onnettomuudekseen +täytyy keskustella oman veljensä lähettilään kanssa. + +Kuninkaan valtaistuimen ympärille tunkeili soriseva ihmisjoukko. +Surumielisenä ja otsa rypyssä kuningas istui paikalleen. Kaikkien +katseet suuntautuivat sitä ovea kohti, jonka kautta vartioväen +kapteeni oli ohjaava lähettilään sisälle. + +-- Sire, -- kuiskasi Queles kuninkaan korvaan, -- tiedättekö +lähettilään nimeä? + +-- En, mitä minä sillä teen? + +-- Se on Bussy, sire. Loukkaus on siis sitäkin suurempi. + +-- Minusta siinä ei tunnu olevan mitään loukkausta, -- vastasi +kuningas, koettaen säilyttää kylmäverisyytensä. + +-- Ehkäpä ei teidän majesteettinne sitä huomaa, -- selitti Schomberg, +-- mutta me sen huomaamme. + +Henrik ei vastannut. Hän näki vihan kuohuvan valtaistuimensa +ympärillä ja piti itseään onnellisena senvuoksi, että sellainen mahti +oli hänen ja vihollistensa välissä. + +-- Tulkoon hän sisälle, -- sanoi nyt kuningas. + +Tämän jälkeen vallitsi salissa hiljaisuus. Käytävässä kuului raskaita +askeleita ja kovaa kannusten kilinää. + +Pää pystyssä ja katse tyynenä astui Bussy sisään. Hän meni +suoraapäätä Henrikin eteen, tervehti arvokkaasti ja jäi ryhti +reippaana odottamaan kuninkaan puhuttelua. Tuo päättäväisyys +valtaistuimeni edessä soveltui kuitenkin ylimykselle eikä siinä ollut +mitään majesteettia loukkaavaa. + +-- Mitä, herra Bussy, tekö se olettekin? -- virkkoi kuningas. -- Minä +luulin teidän olevan kaukana Anjoussa. + +-- Sire, minä todellakin olen siellä ollut. Mutta, kuten näette, olen +poistunut sieltä. + +-- Mikä syy on saattanut teidät tulemaan pääkaupunkiimme? + +Haluni saada käydä teidän majesteettianne alamaisimmasti +tervehtimässä. + +Kuningas ja suosikit katsahtivat toisiinsa. He nähtävästi olivat +odottaneet kiivaalta Bussylta kokonaan toisenlaista vastausta. + +-- Eikö mikään muu? -- kysyi kuningas ylpeänä. + +-- Kyllä, sire, hänen korkeutensa Anjoun herttua on myös käskenyt +minun esiintuomaan hänen kunnioittavimman tervehdyksensä. + +-- Eikö herttua antanut teille mitään muuta tehtävää? + +-- Antoi. Hän sanoi minulle, että koska hän oli halukas palaamaan +Parisiin leskikuningattaren seurassa, niin hän toivoi, että teidän +majesteettinne saisi jo edeltäpäin tiedon hänen, s.o. teidän +uskollisimman alamaisenne paluusta. + +Sanattomana hämmästyksestä ei kuningas kyennyt kyselyjään jatkamaan. +Silloin meni Chicot lähettilään luo ja sanoi: + +-- Päivää, kreivi Bussy! Bussy käännähti Chicotiin päin, hämillään +siitä, että hänellä tässä seurassa saattoi olla ystäväkin. + +-- Aah! Herra Chicot! Hyvää päivää! -- vastasi hän. -- Miten voi +herra Saint-Luc? + +-- Hän voi varsin hyvin. + +-- Eikö teillä ole minulle mitään muuta sanomista, herra Bussy? -- +keskeytti kuningas. + +-- Ei, sire. Se vain, että jos hänen korkeudellaan on jotain +tärkeämpää ilmoitettavaa teidän majesteetillenne, tulee hän itse sen +tekemään. + +-- Hyvä on! -- vastasi kuningas ja astui alas valtaistuimeltaan. + +Vastaanottotilaisuus oli loppunut ja seurue hajaantui. Mutta Bussy +huomasi, että kuninkaan neljä suosikkia vihanvimmaisina pyörähtelivät +hänen ympärillään. + +Muutamassa nurkassa jutteli kuningas kanslerinsa kanssa. Bussy ei +ollut suosikkeja lainkaan huomaavinaan, vaan jatkoi Chicotin kanssa +alkamaansa keskustelua. Mutta ikäänkuin olisi kuningas ollut samassa +vehkeilyssä suosikkien kanssa, kutsui hän äkkiä Chicotin pois. Tämä +kumarsi Bussylle kohteliaasti. Bussy puolestaan vastasi tervehdykseen +samalla mitalla. Nyt hän jäi yksin suosikkien pariin. + +Nämä kaikin mahdollisin keinoin koettivat Bussya ärsyttää, mutta +tämä pysyi tyynenä ja vastasi varsin sattuvasti heidän nenäkkäisiin +kysymyksiinsä. + +Sitten hän siirtyi poispäin tervehtiäkseen sisäänastuvaa Saint-Luc'ia. + +Saint-Luc tunsi, että Bussyn käsi oli kuumeinen. Siitä hän teki sen +johtopäätöksen, että jotain erityisempää oli tapahtunut, ja vei +senvuoksi Bussyn mukanaan salista. + +Kuningas saapui nyt suosikkien luo ja nämä kehuskelivat suurisuisesti +loukanneensa Bussya. + +-- Hyvät herrat, -- sanoi kuningas, -- italialainen näyttelijäseurue +esittää tänä iltana muutaman huvinäytelmän. Minä pyydän teitä sitä +katsomaan. + +Läsnäolijat kumarsivat arvokkaasti ja kuningas poistui suuren oven +kautta juuri siinä samassa kun Saint-Luc pyörähti pienemmästä +ovesta sisälle ja antoi noille neljälle suosikille merkin pysymään +paikoillaan. + +-- Anteeksi, herra Quélus, -- sanoi hän, -- asutteko edelleenkin +Saint-Honorén kadulla? + +-- Asun, hyvä ystävä. Minkä vuoksi kysytte sitä? + +-- Koska minulla on teille pari sanaa sanottavana. + +-- Ahaa! + +-- Ja teiltä, herra Schomberg, saanen ehkä myöskin kysyä osotettanne? + +-- Minä asun Béthisyn kadun varrella, -- vastasi Schomberg ylen +ällistyneenä. + +-- D'Epernon, teidän osotteenne minä tunnen, tehän asutte +naapurinani. Entä te, Maugiron? + +-- Minä palvelen nykyisin täällä Louvressa. + +-- Ahaa, minä alan ymmärtää, te tulette herra Bussyn puolesta, -- +virkkoi Quélus. + +-- Minä en sano, kenen puolesta tulen. Minulla vain on sanottavana +teille jokunen sana, hyvät herrat, eikä mitään muuta. + +-- Hyvä on. Voimmehan siis esimerkiksi mennä Schombergin asuntoon, +sillä se on tässä ihan lähellä. + +-- Olkoon menneeksi, hyvät herrat, -- vastasi Saint-Luc. + + + + +33. + +Saint-Luc suorittaa tehtävänsä. + + +Kuten sanottu, oli Bussy lähtenyt vastaanottosalista ystävänsä +seurassa. Kulkiessaan tervehti hän kaikkia niitä, joita +hovimiesylpeys ei ollut saanut ihan välinpitämättömiksi niin +pelättävään henkilöön nähden kuin Bussy oli. Sillä näinä raa'an +väkivallan aikoina, jolloin personallinen voima oli kaikki kaikessa, +saattoi urhoollinen ja viisas mies muodostaa itselleen sekä +fyysillisen että moraalisen pikku valtakunnan itsensä ihanan Ranskan +keskelle. Sillä tavalla Bussykin hallitsi Henrik III:nen hovissa. +Mutta, niinkuin jo mainittu, hänet oli tänään valtakunnassaan otettu +verrattain huonosti vastaan. + +Heidän tultuaan ulos salista, pysähtyi Saint-Luc ja kysyi: + +-- Voitteko ehkä pahoin, ystäväni? Olette niin kalpea kuin olisitte +pyörtymäisillänne. + +-- En, -- vastasi Bussy, -- minä vain olen tukehtua vihasta. + +-- Mitä! Välitättekö jotain noista houkkioista? + +-- Ettäkö heistä välittäisin, te kysytte. Sen saatte pian nähdä. + +-- Rauhoittukaa, Bussy. + +-- Olettepa te merkillinen, kun vaaditte, että minun pitäisi +rauhoittua. Jos teille olisi sanottu puoletkaan siitä mitä minulle +sanottiin, niin olisi veri jo vuotanut. + +-- Mitä sitten aiotte, Bussy? + +-- Te, Saint-Luc olette ystäväni. Siitä olette jo antanut mainion +näytteen. + +-- Voi, rakas Bussy, -- sanoi Saint-Luc, luullen Monsoreaun olevan +kuolleen ja haudatun, -- siitä asiasta ei kannata puhua. Kyllähän +isku oli kaunis ja onnistui mainiosti, mutta se ei ole minun ansioni. +Sen opetti minulle kuningas pitäessään minua vankina Louvressa. + +-- Voi, hyvä ystävä! + +-- Maatkoon Monsoreau siellä, missä makaa, ja puhelkaamme mieluummin +Dianasta. Kuinka hän rauhoittui, tuo pikku rukka? Antaako hän minulle +anteeksi? Milloin vietätte häitänne? + +-- Annetaan ensin Monsoreaun kuolla. + +-- Mitä! -- parahti Saint-Luc hätkähtäen kuin olisi käärme häntä +purrut. + +-- Asia on näet sellainen, ettei valmu ole kovinkaan vaarallinen +yrtti, vaikka te aluksi luulitte eikä Monsoreau ole kuollut, +vaikkapa hän kaatuikin valmumättäälle. Hän päinvastoin elää ja on +mielettömämpi kuin ennen milloinkaan. + +-- Äh! + +-- Se on totta, kautta Jumalan! Hän vain miettii kostoa ja on +vannonut ensi tilaisuudessa teidät surmaavansa. + +-- Hän elää, sanotte te. Millainen aasi on hänet sitten henkiin +virotellut? + +-- Minun oma lääkärini. + +-- Kuinka! Tätä minä en ymmärrä, -- jatkoi Saint-Luc saamastaan +tiedosta murtuneena. -- Minä siis olen menettänyt maineeni, minä +kun kerroin hänen kuolemastaan koko maailmalle. Hän kohtaa nyt +sukulaisensa surupukuihin puettuina. Minun täytyy siis puhdistautua +ja ensi kerralla antaa hänelle tusina iskuja yhden asemasta. + +-- Saint-Luc, nyt minä vuorostani pyydän teitä pysymään rauhallisena, +sillä minulla on Monsoreausta enemmän hyötyä kuin otaksuttekaan. Hän +luulee herttuan antaneen teille toimeksi surmata hänet. Ja juuri +herttualle hän on mustasukkainen... Minua hän taas pitää ystävänään, +mikä onkin varsin luonnollista, sillä Remy lurjushan hänet pelasti. + +-- Kuinka Remy sai sellaisen kirotun päähänpiston? + +-- Vain siksi että hän on perin kunniallinen mies. + +-- Hän on haaveilija, se heittiö! + +-- Lyhyesti sanoen on Monsoreaun kiittäminen minua pelastuksestaan. +Minun huostaani hän uskoo vaimonsakin. + +-- Ahaa! Minä käsitän nyt vallan hyvin, että tuo viimeinen seikka saa +teidät levollisemmin odottamaan hänen kuolemaansa. Mutta kaikesta +huolimatta olen yhäkin sangen hämilläni. + +-- Mutta, Saint-Luc, nyt ei olekaan kysymys Monsoreausta. + +-- Ei. Nauttikaamme siis elämästä niin kauvan kun Monsoreau on +sairaana. Mutta heti hänen parannuttuaan täytyy minun kai teetättää +itselleni panssaripaita. Ja te puolestanne saatte kysyä Anjoun +herttualta, onko Monsoreau ehkä tehnyt liiton leskikuningattaren +kanssa oppiakseen parhaimman kostamistavan. + +Bussy tarttui Saint-Luc'in käsivarteen ja virkkoi: + +-- Niin ollen, Saint-Luc, huomaatte siis tehneenne minulle vain +puolittaisen palveluksen. + +Saint-Luc näytti hämmästyneeltä sanoessaan: + +-- Siinä olette oikeassa. Ja jos tahdotte, että suoritan työni +uudelleen, niin teenpä sen todellakin: jos Monsoreau mulkoilee minuun +keltaisilla silmillään, saa hän kanssani tekemistä. + +-- Ei, hyvä ystävä, me annamme Monsoreaun olla alallaan. Ja +jos luulette olevanne minulle jotain velassa, niin pyydän sen +suorittamaan eräällä toisella taholla. + +-- Sanokaa sitten, Bussy, mitä tahdotte. + +-- Missä suhteessa olette herroihin suosikkeihin? + +-- Samallaisissa väleissä kuin koira ja kissa auringonpaisteessa. +Niin kauvan kun se paistaa meillä kaikille, emme sano mitään. +Mutta jos meistä joku saa kohdistumaan itseensä auringonsäteitä +enemmän kuin toiset, niin enpä mene takuuseen hampaitten ja kynsien +käyttämisen mahdollisuudesta. + +-- Se ilahuttaa minua. Olettakaa, että säteet sattuvat epätasaisesti: +tahdotteko silloin näyttää hampaitanne ja ojentaa kynsiänne? + +-- Minä en ymmärrä teitä, Bussy. + +-- Oletteko ystävällinen ja menette herra Quélusin luo? -- kysyi +Bussy hymyillen. + +-- Ahaa! + +-- Alatteko siis minua ymmärtää? + +-- Alan. + +-- Tahdotteko olla ystävällinen ja kysyä häneltä, minä päivänä +hänelle parhaiten sopisi joko lävistää minut tai sallia, että minä +lävistän hänet? + +-- Mielelläni, hyvä ystävä. Menen heti hänen luokseen. + +-- Odottakaa vähän. Mennessänne Quéluksen luo voisitte ehkä samalla +käydä Schombergin luona ja tehdä hänelle samat kysymykset. + +-- Hänellekin? Miettikää, Bussy, te otatte liian paljo samalla kertaa. + +Bussy jatkoi: + +-- Koska olette niin palvelushaluinen, niin kai te käytte myöskin +Louvressa Maugironin luona, jonka otaksun oleskelevan täällä, koskapa +hän kauluksestaan päättäen on vartiopalveluksessa. Hänellekin +tehnette saman kysymyksen? + +-- Kokonaista kolme, Bussy! Mitä te ajattelette? Mutta enempää ei kai +sentään enää tulle kysymykseen? + +-- Tuleepa niinkin. Tahtonette olla hyvä ja etsiä käsiinne myöskin +d'Epernonin. Hänen kanssaan ette tarvitse kauvan viivytellä. Hän ei +ole mikään vaarallinen mies, mutta on kuitenkin luvun täytteenä. + +-- Neljä miestä! + +-- Niin, kaikki neljä. Mutta on itsestään selvää, ettei minun +tarvitse teidänlaistanne miestä pyytää osottamaan noille herroille +kaikkea sitä säädyllisyyttä, jota te niin suuressa määrässä omaatte. + +-- Olkaa huoletta, ystäväni. + +-- Hyvä! Herrat suosikit, nyt on meidän vuoromme nauraa! -- sanoi +Bussy hymyillen. + +-- Mutta, ystäväni, ilmoittakaapa nyt taisteluehtonne. + +-- Minä en aseta mitään ehtoja, vaan hyväksyn vastustajaini ehdot. + +Olemme jo nähneet, miten Saint-Luc kohtasi nuo neljä ylimystä +audienssisalissa ja heidän kanssaan läksi Schombergin asuntoon. Hän +jäi, sen ajan tavan mukaan, odottamaan etuhuoneeseen sill'aikaa kun +suosikit isossa salissa asettautuivat kukin omaan nurkkaansa. + +Kun se oli tapahtunut, avautuivat salin ovet, palvelija saattoi +Saint-Luc'in sisälle ja ilmoitti hänen nimensä. + +Isäntänä meni Schomberg vierastaan vastaan. + +Tämä puolestaan ei tervehtinyt, vaan pani hatun päähänsä. Se +muodollisuus antoi vierailulle sen oikean värityksen ja sisällön. + +Schomberg kumarsi ja sanoi, Quélusta osottaen: + +-- Minulla on kunnia esitellä teille Jacques de Lévis, kreivi Quélus. + +Saint-Luc lähestyi pari askelta, kumarsi kohteliaasti Quélukselle ja +virkkoi: + +-- Haluan tavata teitä, hyvä herra. Quélus kumarsi syvään. Schomberg +kääntyi nyt salin toiseen päähän ja lausui: + +-- Saan luvan esitellä herra Ludvig de Maugironin. + +D'Epernonin edessä suoritettiin sama temppu. Sitten esitteli +Schomberg itsensä. Kun se oli tehty, istuivat suosikit paikalleen. +Saint-Luc yksin jäi seisomaan. + +-- Herra kreivi, -- sanoi hän Quélukselle, -- te olette loukannut +Amboisen Ludvig de Clermontia, kreivi Bussya, joka nyt lähettää +teille kohteliaimman tervehdyksensä ja kutsuu teitä kaksintaisteluun +sinä päivänä ja tuntina, jonka te itse suvaitsette määrätä, +taistelemaan elämästä ja kuolemasta teidän sopivimmiksi katsomillanne +aseilla... Hyväksyttekö tämän haasteen? + +-- Tietysti hyväksyn, -- vastasi Quélus rauhallisesti. Kreivi Bussy +osottaa minulle varsin suurta kunniata. + +-- Minkä päivän määräätte? -- jatkoi Saint-Luc. + +-- En tahdo määrätä mitään erityistä päivää, mutta pitäisin +suotavimpana, että se tapahtuisi kuta pikemmin, sen parempi. + +-- Entä tuntimäärä? + +-- Aamun valjettua. + +-- Aseenne? + +-- Miekka ja tikari, jos herra Bussy on niihin tyytyväinen. + +Saint-Luc kumarsi ja sanoi: + +-- Kaikki, mitä te siinä suhteessa määräätte, on oleva lakina kreivi +Bussylle. + +Sitten hän kääntyi Maugironin puoleen. Tämä vastasi samalla tavalla. +Samoin myöskin toiset. + +-- Mutta, -- huomautti Schomberg, jolle, isäntä kun oli, asia +viimeksi esitettiin, -- me unohdamme erään seikan. + +-- Minkä sitten? + +-- Ajatelkaahan, että jos me kaikki sattuisimme valitsemaan saman +päivän ja saman tunnin, niin saattaisi herra Bussy joutua hämilleen. + +Saint-Luc kumarsi kohteliaasti ja vastasi: -- Tietystikin menisi +herra Bussy hämilleen, niinkuin jokainen ylimys, jonka täytyi +taistella neljää niin urhoollista miestä vastaan. Mutta hän pyytää +ilmoittaa, ettei se olisi hänelle mitään uutta, koska sellaista +kerran ennenkin on sattunut Tournellesin luona Bastiljin lähellä. + +-- Onko hän siis valmis taistelemaan meitä kaikkia neljää vastaan? + +-- On, teitä kaikkia vastaan, -- vastasi Saint-Luc. + +-- Erikseenkö kutakin vastaan? + +-- Joko kutakin vastaan erikseen tahi kaikkia vastaan yht'aikaa. + +Ylimykset katsahtivat toisiinsa. Quélus alotti sitten keskustelun. + +-- Se on herra Bussyn puolelta kauniisti tehty. Mutta, niin +arvottomia kuin me olemmekin, voimme kuitenkin kukin kohdaltamme +yrittää ja vuorotellen hyväksyä kreivin haasteen, ellei, mikä ehkä +olisi vieläkin parempi... + +Quélus katsahti ystäviinsä, jotka epäilemättä tajusivat hänen +tarkoituksensa ja antoivat hänelle myöntymismerkin. + +-- Ellei, -- jatkoi hän, -- koska emme halua murhata urhoollista +miestä, annettaisiin kohtalon ratkaista, kenen osalle meistä herra +Bussy sattuisi joutumaan. + +-- Mutta, -- huomautti d'Epernon, -- mihin me kolme muuta jäisimme? + +-- Meistä kolme muuta! Herra Bussylla on varmasti siksi paljo ystäviä +ja meillä tarpeeksi vihollisia, niin ettei niidenkään kolmen tarvinne +seista kädet ristissä. Ettekö ajattele samoin, hyvät herrat? -- +jatkoi Quélus tovereihinsa kääntyen. + +-- Ihan samaten, -- vastasivat kaikki. + +-- Minusta olisi hyvin mieluista, -- sanoi Schomberg, -- että herra +Bussy tuohon tilaisuuteen kutsui myöskin herra Livarotin. + +-- Ja minä puolestani, -- lisäsi Maugiron, toivoisin tapaavani siellä +herra Balzak de Entragues'in. + +-- Siinä tapauksessa, -- huomautti Quélus, -- tulisi seurakunta +täydelliseksi vasta sitten, kun herra Ribeirac tulisi ystäviensä +mukana. + +-- Hyvät herrat, -- vastasi Saint-Luc, -- minä olen ilmoittava +kreivi Bussylle teidän toivomuksenne ja luulen jo edeltäpäin voivani +vakuuttaa, että hän on liian kohtelias jättääkseen ne hyväksymättä. +Minulla ei siis enää ole muuta tekemistä kuin kiittää teitä kreivi +Bussyn puolesta mitä vilpittömimmin. + + + + +34. + +Monsoreaun kreivin varovaisuustoimenpiteitä. + + +Monsoreaun haava paranemistaan parani. Mutta eräänä kauniina päivänä +hän sai ankaran iskun kuullessaan Anjoun herttuan leskikuningattaren +seurassa saapuneen Parisiin. + +Kreivillä oli levottomuuteen syynsäkin, sillä paluunsa jälkeisenä +päivänä saapui prinssi ylihovijahtimestarin luo muka saamaan tietoa +Monsoreaun terveydentilasta. Ja kuinka hän olisikaan voinut sulkea +porttiaan ruhtinaalta, joka ilmaisi niin suurta osanottavaisuutta! +Prinssi otettiin siis vastaan, ja hän oli ylen kohtelias isäntää, +mutta etenkin emäntää kohtaan. + +Heti prinssin poistuttua kutsui Monsoreau puolisonsa luokseen +ja tämän käsivarteen nojautuneena kiersi kolmasti, lääkärin +vastaväitteistä huolimatta, nojatuolinsa ympäri, jonka jälkeen hän +tyytyväisenä istuutui alas. Diana ajatteli, että kreivillä oli jokin +ilkeä tuuma mielessä. + +Mutta se kuului Monsoreaun perheen yksityiselämän historiaan. +Palatkaamme siis Anjoun herttuan tuloon, sillä se kuuluu +kertomuksemme olennaiseen puoleen. + +Niinkuin hyvin voidaan ymmärtää, ei Frans-herttuan saapumispäivä +ollut niinkään vähäpätöinen herroille havaintojentekijöille. Tätä he +olivat huomaavinaan: + +Ylpeyttä kuninkaan puolelta, syvää lempeyttä leskikuningattaren ja +nöyrtyvää karskiutta herttuan taholta. Frans näytti ajattelevan: + +-- Miksi olet kutsunut minut takaisin, kun kerran minun palattuani +olet niin happamen näköinen: Louvressa käyntinsä jälkeisenä päivänä +kävi herttua taas haavoittunutta katsomassa. Monsoreau, joka sai +tietää pienimmätkin yksityiskohdat kuninkaan kohtauksesta veljensä +kanssa, koki panna parastaan lietsoakseen herttuan vihamielisyyttä. + +Kun hän muuten tunsi voivansa yhä paremmin ja paremmin, tarttui hän +herttuan poistuttua vaimonsa käsivarteen ja kiersi, ei nojatuolinsa, +vaan huoneen ympäri. Sitten hän istui näöltään paljo tyytyväisempänä +kuin ensimäisellä kerralla. + +Samana iltana ilmoitti Diana Bussylle tämän vieraisille saapuessa, +että Monsoreaulla ihan varmasti oli jotain erityistä mielessään. + +-- Hetkisen kuluttua jäivät Bussy ja Monsoreau kahdenkesken. + +-- Kun kuitenkin ajattelen, -- virkkoi Monsoreau Bussylle, -- +että tuo ruhtinas, joka on olevinaan minulle niin ystävällinen, +on veriviholliseni, ja että hän Saint-Luc'in kautta tahtoi minut +murhata... + +-- Mitä! Murhatako! -- huudahti Bussy. -- Ajatelkaahan toki, herra +kreivi, että Saint-Luc on kelpo aatelismies, että te itse olette +myöntänyt loukanneenne häntä, että olette vetänyt miekkanne esiin ja +että haavanne olette saanut taistelussa. + +-- Sen myönnän. Mutta silt'ei ole sanottu, ettei hän olisi toiminut +herttuan yllytyksestä. + +-- Kuulkaahan, -- sanoi Bussy, -- minä tunnen herttuan, mutta +vieläkin paremmin Saint-Lucin, ja voin vakuuttaa, että hän on +kiintynyt kuninkaaseen, mutta ei herttuaan. Jos Antraguet, Ribeirac +tai Livarot olisi teitä haavottanut, niin olisi kysymys aivan toinen, +mutta Saint-Luc... + +-- Te ette tunne Ranskan historiaa niin hyvin kuin minä, -- keskeytti +Monsoreau, pysyen itsepäisesti kerran omaksumassaan ajatuksessa. + +Bussy olisi voinut hänelle vastata, että vaikka hän ei niin hyvin +tuntisi Ranskan historiaa, tuntisi hän sitäkin paremmin Anjoun +historian, varsinkin Anjoun sen osan, missä Méridor oli. + +Lopuksi Monsoreau toipui niin paljo, että saattoi kävellä +puutarhassa. Sieltä tultuaan hän virkkoi: + +-- Tänä iltana me muutamme pois. + +-- Mistä syystä? -- kysyi Remy. -- Eikö täällä ole tarpeeksi raitis +ilma tai eikö teillä ole tarpeeksi seuraa? + +-- Päinvastoin, -- vastasi Monsoreau, -- minulla on sitä liiaksikin. +Anjoun herttua väsyttää minua vieraskäynneillään. Hän tuo aina +mukanaan joukon -- ylimyksiä, ja niiden aseitten kalina tekee ylen +pahaa minun hermoilleni. + +-- Mihin aiotte sitten muuttaa? + +-- Olen käskenyt laittamaan kuntoon Tournellesin kadun varrella +sijaitsevan pienen taloni. + +Bussy ja Diana loivat toisiinsa menneistä muistoista kertovan katseen. + +-- Mitä, siihenkö hökkeliin! -- huudahti ajattelemattomasti Remy. + +-- Vai niin, tunnetteko sen ennestään? - kysäsi Monsoreau. + +-- Tunnen, -- vastasi le Haudouin. -- Kukapa ei tuntisi +ylihovijahtimestarin asuntoa, varsinkin sellainen, joka itse asuu +Beautreillesin kadulla? + +Monsoreau sai taas siitäkin tapansa mukaan synkkiä epäluuloja. + +-- Sinne me muutamme, -- sanoi hän. -- Siellä ei voi ottaa vastaan +enempää kuin neljä henkilöä kerrassaan. Ikkunasta voi jo kolmen sadan +askeleen päästä havaita tulevat vieraat, niin että voi mennä niiltä +piiloon, jos tahtoo. + +Bussy puri huultaan. Hän pelkäsi kerran koittavan senkin päivän, +jolloin Monsoreau häntäkin piileskelisi. Diana huokasi. Hän muisti, +miten hän kerran oli nähnyt Bussyn tuossa pikku rakennuksessa +makaavan tajuttomana hänen omassa sängyssään. + +-- Herra kreivi ei voi muuttaa sinne, -- sanoi Remy, -- koska +jokaisen ylihovijahtimestarin täytyy ottaa vastaan kaikenmoisia +lähetystöjä, elättää palvelijoita ja yleensä pitää huolta koko +metsästyspuuhasta. + +-- Hm! -- murahti Monsoreau, luoden katseen, joka merkitsi: se on +totta. + +-- Ja sitäpaitsi, -- jatkoi Remy, -- sillä minä olen yhtä hyvin +sydämen lääkäri kuin ruumiinkin... sitäpaitsi ei teitä tee +rauhattomaksi teidän oma oleskelunne täällä, vaan kreivittären. +Antakaa siis hänen muuttaa sinne. + +-- Pitäisikö minun erota hänestä! -- huudahti Monsoreau ja loi +Dianaan katseen, josta pikemmin viha kuin hellyys uhkui. + +-- No, erotkaa sitten virastanne ja jättäkää heti virkaerohakemus, +sillä luulenpa, että se on kaikkein viisainta. Teidän täytyy joko +hoitaa virkaanne tai olla sitä hoitamatta. Ellette sitä hoida, on +kuningas tyytymätön, jos taas hoidatte, niin... + +-- Minä teen mitä minun tulee tehdä, -- keskeytti kreivi, purren +hampaitaan, -- mutta kreivittärestä minä en luovu. + +Kreivi oli tuskin saanut lausutuksi nuo sanat, kun pihalta jo alkoi +kuulua hevosten kavioitten töminää ja ihmisääniä. + +-- Taaskin! -- mutisi kreivi. + +Samassa astui herttua huoneeseen. Monsoreau huomasi, että herttuan +ensi katse etsi Dianaa. Pian hänen epäluulonsa saivat uutta virikettä +sen kautta, että prinssi oli Dianalle hyvin kohtelias ja oli tuonut +tälle lahjaksi kallisarvoisen, kultakahvaisen tikarin. Kahvasta +muodostui hajupullo, ja terään oli sangen taidokkaasti kirjaeltu +kokonainen metsästysretki. + +-- Sallikaa minun sitä katsoa, -- sanoi Monsoreau, peläten, että +jokin kirjelippu oli kätkettynä kahvaan. + +Prinssi täytti hänen pyyntönsä. + +-- Te, joka olette metsästäjä, -- virkkoi hän, -- ymmärrätte terän +arvon. Kreivitär puolestaan arvostelkoon kahvaa. Kas, päivää, Bussy! +Oletko jo hyvissä väleissä kreivin kanssa? + +-- Teidän korkeutenne unohtaa, että te itse tänä aamuna lähetitte +minut ottamaan selkoa siitä, miten kreivi Monsoreau voi. + +-- Se on totta, -- sanoi herttua ja istahti Dianan rinnalle. Hän +puheli ensin hiljaa kreivittären kanssa, mutta huudahti hetken +perästä kuuluvasti: -- Tiedättekö, kreivi, tässä sairashuoneessa +on niin tukahuttava ilma, että kreivitär voi pahoin. Tarjoon +siis hänelle käsivarteni tehdäksemme pienen virkistävän kävelyn +puutarhassa. + +Mies ja rakastaja loivat toisiinsa katkeran katseen. + +-- Saattakaa minua, -- pyysi Monsoreau Bussya. + +-- Vai niin, -- virkahti herttua, huomattuaan ylihovijahtimestarin +tulevan perässä, -- tehän kävelette jo varsin hyvin. + +-- Kyllä, teidän korkeutenne, -- ja toivon pian voivani saattaa +kreivitärtä, mihin ikinä hän menee. + +-- Sehän on kyllä onnekasta, mutta kuitenkaan ei teidän pidä väsyttää +itseänne. + +Monsoreau huomasi itsekin, miten oikea tuo huomautus oli, ja istuutui +sellaiseen paikkaan, josta käsin saattoi pitää kävelijät näkyvissään. + +-- Kuulkaapas, kreivi, -- sanoi hän Bussylle, -- jos tahdotte olla +oikein kohtelias, niin saattanette minun vaimoani vielä tänä iltana +pikku asuntoomme Tournellesin kadulle. Mielestäni on sittenkin +parempi, että hän on siellä kuin täällä. Saatuani hänet kerran +Méridorista tuon suden kynsistä, ei se tule nielaisemaan häntä +Parisissakaan. + +-- Herra kreivi, -- huomautti Remy Bussylle, -- teidän ei sovi +suostua ehdotukseen. + +-- Miksikä ei? -- kysyi Monsoreau. + +-- Koska kreivi Bussy palvelee Anjoun herttuaa, ei herttua koskaan +antaisi hänelle anteeksi, jos hän olisi avullisena moisessa kujeessa. + +-- Mitä minä siitä välitän? -- oli Bussy huutamaisillaan, mutta Remyn +katse sai hänen malttamaan mielensä. + +Monsoreau mietti hetkisen ja sanoi sitten: + +-- Remy on oikeassa. Minun ei sovi pyytää teiltä sellaista +palvelusta. Minä menen itse hänen mukanaan. + +-- Hullutusta! -- tokaisi Bussy. -- Tehän menetätte virkanne. + +-- Se on kyllä mahdollista, mutta saan kuitenkin pitää vaimoni. + +Samana iltana vei Monsoreau todellakin Dianan Tournellesin kadun +varrella olevaan taloonsa, jonka lukijat jo vanhastaan hyvin tuntevat. + + + + +35. + +Vierailu. + + +Herttua oli joutunut vihanvimmoihinsa, kun ei enää ollut tavannut +Dianaa Méridorissa. Hän oli kreivittäreen miltei rakastunut, sitäkin +enemmän, kun naista piiloteltiin hänen katseiltaan. + +Toiselta puolen hän taas ei ollut luopunut valtiollisista +toiveistaan. Päinvastoin oli vakaumus hänen oman arvonsa suuruudesta +ylentänyt häntä hänen omissa silmissään melkoisesti. Parisiin +palattuaan hän heti uudelleen alotti salahankkeensa. Hetki olikin +suotuisa. Suuri joukko tyytymättömiä, rohkaistuneina siitä +näennäisestä voitosta, jonka kuninkaan heikkous ja Katarinan viekkaus +oli tuottanut herttualle, hääri hänen ympärillään. + +Hän sai pian tietää, että Monsoreau oli muuttanut asuntoa. Prinssi +muisti tuon Bastiljin lähellä olevan, Tournellesin kadun pikku talon +varsin hyvin. Eräänä päivänä hän läksi sinne, mukanaan Bussy ja +joukko nuoria aatelismiehiä. + +Prinssi astui sisälle Monsoreaun luo. Tämä lojui nojatuolissa. +Sill'aikaa Diana etuhuoneessa otti vastaan Bussyn ja syleili +häntä. Uskollinen Gertrud piti silmällä, ettei kukaan saisi heitä +äkkiarvaamatta yllättää. + +Monsoreau sävähti herttuan nähtyään kalmankalpeaksi. + +-- Armollinen herra, -- huudahti hän, -- te täällä, tässä huonossa +hökkelissä! Tosiaankin on tämä liian suuri kunnia minulle +halpa-arvoiselle miehelle. + +Hän hymyili pilkallisesti. Prinssi ei ollut sitä huomaavinaan, vaan +meni sairaan luo ja virkahti iloisesti: + +-- Missä hyvänsä kärsivä ystävä lieneekin, olen aina valmis käymään +häntä tervehtimässä. + +-- Kuulenpa kuin kuulenkin, että teidän korkeutenne mainitsi sanan +ystävä. + +-- Niin mainitsin. Kuinka voitte? + +-- Paljo paremmin, armollinen herra. Voin kävellä ilman vaivaa ja +kahdeksan päivän kuluttua toivon olevani ihan terve. + +-- Lääkärinnekö teille sitten on suositellut tätä Bastiljin ilmaa? -- +kysyi prinssi, äänessään mitä luonnollisin sävy. + +-- Niin, armollinen herra. + +-- Ettekö viihtynyt hyvin edellisessä asunnossanne? + +-- En, armollinen herra. Siellä kävi liian paljo ihmisiä, ja se teki +paikan rauhattomaksi. + +Kreivi pani noihin sanoihinsa erityisen painon, mutta prinssi ei +ollut sitä huomaavinaan. + +-- Mutta teillähän ei ole täällä minkäänlaista puutarhaa? + +-- Puutarhaa ei tarvitakaan, teidän korkeutenne? + +-- Missä siis kävelette? + +-- Minä en kävele lainkaan, armollinen herra. Prinssi puri huultaan +ja heittäysi nojalleen tuolinselustinta vastaan. + +-- Te tiedätte hyvin, herra kreivi, -- sanoi hän hetken kuluttua, -- +että monet pyrkivät saamaan teidän ylihovijahtimestarin virkaanne, +sillä teitähän pidetään kuolleena. + +-- Olen vakuutettu siitä, että teidän korkeutenne voi osottaa asian +olevan päinvastoin. + +-- Minä en voi osottaa mitään. Tehän hautaatte! itsenne +vapaaehtoisesti, hyvä ystävä. Te siis olette kuollut. + +Nyt oli Monsoreaun vuoro purra huuliaan. + +-- Mitä te tahtoisitte minun tekevän, armollinen herra? Minä menetän +epäilemättä virkani, sillä minä pidän jotain muuta sitä edullisempana. + +-- Sepä on kovin itserakasta menettelyä teidän puoleltanne! + +-- Luonteeni on sellainen. + +-- Koskapa niin on laita, niin teillä kait ei ole mitään sitä +vastaan, että kuningaskin saapi sen tietää? + +-- Kuka puhuisi siitä mitään kuninkaalle? + +-- Nähkääs, jos hän kysyy minulta asiasta, olen pakotettu kertomaan +meidän keskustelumme. + +-- Aah, armollinen herra! Hänen majesteetillaan olisi liian paljo +tekemistä, jos hän ottaisi kuunnellakseen kaikkea mitä Parisissa +puhutaan. + +-- Mitä puhutaan sitten Parisissa? -- kysäsi prinssi äkkiä ja +käännähti kuin olisi häntä käärme purrut. + +Monsoreau huomasi nyt keskustelun muuttuneen liian vakavaksi +sairaalle, joka ei vielä kyennyt tahtonsa mukaisesti toimimaan. Hän +senvuoksi lauhdutti sielussaan kiehuvan vihan, tekeytyi levolliseksi +ja virkkoi: + +-- Mitäpä minä, potilasparka, tietäisin? Jos kuningas on tyytymätön +siihen, etten minä kykene hoitamaan virkaani, on hän väärässä, sillä +hän on tavallaan itse syypää minun nykyiseen tilaani. + +-- Selittäkää tarkemmin. + +-- Eikö Saint-Luc ole kuninkaan ystävä? Sitäpaitsi oli kuningas +opettanut hänelle iskun, jolla hän haavoitti minua, ja ehkäpä hänen +majesteettinsa olikin antanut Saint-Luc'ille sen tehtävän. + +Anjoun herttua teki puolittain myöntävän eleen ja sanoi: + +-- Voitte olla oikeassa. Mutta kuningas on kuningas. + +-- Kyllä, niin kauvan kuin hän sitä on, vai kuinka? + +Herttua hätkähti ja murahti: + +-- Niinpä niin... Mutta eikö kreivittärennekin asu täällä? + +-- Armollinen herra, hän on sairas. Muutoin olisi hän jo aikoja +sitten tullut tervehtimään teidän korkeuttanne. + +-- Vai on hän sairas, kreivitär parka! No niin, suru siitä, että +näkee teidän sairastavan... + +-- Niin, ennen kaikkea se, ja sitten väsymys matkasta. + +-- Toivokaamme, ettei pahoinvointi kestä kauvan. Onhan teillä taitava +lääkäri? + +-- On, teidän korkeutenne. Remy on hoitanut minua erinomaisen hyvin. + +-- Eikö hän ole Bussyn lääkäri? + +-- On kyllä, armollinen herra, mutta kreivi on luovuttanut hänet +minulle. + +-- Oletteko siis hyvin ystävällisessä suhteessa Bussyyn? + +-- Hän on minun paras ja, voinpa sanoa, ainoa ystäväni, -- vastasi +Monsoreau kylmästi. + +-- Jääkää hyvästi, kreivi! -- lausui prinssi ja kohotti raskasta +oviverhoa. + +Silloin hän luuli näkevänsä naispukimen katoavan toisesta ovesta, ja +Bussy riensi vartiopaikalleen käytävään. + +Herttuan epäluulot lisääntyivät. + +-- Me lähdemme nyt pois, -- sanoi hän Bussylle. + +Tämä juoksi ulos antamaan seurueelle poisvalmistautumiskäskyä, mutta +yhtä paljo myöskin salatakseen punastumistaan. + +Prinssi, jäätyään yksin etuhuoneeseen, tahtoi kiiruhtaa siihen +käytävään, jossa hän luuli nähneensä naisen haamun vilahtavan. Mutta +käännähdyttyään ympäri näki hän Monsoreaun kalmankalpeana seisovan +sillä samalla ovella, josta hän itse juuri oli tullut. + +-- Teidän korkeutenne erehtyy ovesta, -- huomautti kreivi +pisteliäästi. + +-- Vai niin, -- murahti herttua. -- Kiitos, ystävä! Jääkää hyvästi! + +-- Raivostunein sydämin riensi Frans paluumatkalle eikä lausunut +sanaakaan Bussylle, tämän erotessa hänestä herttuan palatsin +portilla. Sisälle päästyään meni herttua heti työhuoneeseensa, ja +sinne Aurillykin hiipi perässä. + +-- Aurilly, -- sanoi herttua, -- se aviomies tekee minusta pilkkaa. + +-- Ehkäpä rakastaja myöskin, armollinen herra, -- vastasi +luutunsoittaja. + +-- Mitä sinä puhut? + +-- Totta, teidän korkeutenne. Toivon, että suotte minulle anteeksi, +sillä minä tein sen teidän tähtenne... + +-- Jatka! Minä annan anteeksi jo edeltäpäin. + +-- No niin. Sill'aikaa kun te viivyitte sisällä, olin minä pihalla +muutamassa vajassa tähystelemässä. + +-- No mitä sinä näit? + +-- Näin ensin naispuvun, sitten sen kantajan, sitten pari käsivartta, +jotka kietoutuivat hänen kaulaansa, ja lopuksi, koska korvani ovat +hyvin tarkat, kuulin pitkän ja hellän suudelman maiskauksen. + +-- Mutta mikä mies se sitten oli? + +-- Kahdesta käsivarresta en voi ihmistä tuntea, eikä hansikkailla ole +eri piirteitä. + +-- Mutta voidaan tuntea se henkilö, jolle hansikkaat kuuluvat. + +-- Kyllähän minusta näytti... mutta se on vain arvelua. + +-- Vaikkapa niinkin, mutta sano kuitenkin. + +-- No niin, armollinen herra, minusta tuntui siltä, että ne olivat +kreivi Bussyn hansikkaat. + +-- Puhvelinnahasta, kullallakirjaillut, niinkö? -- huudahti herttua, +ja asia alkoi vähitellen hänelle selvitä. + +-- Ihan sellaiset, -- vastasi Aurilly. + +-- Totta kuin totta! Bussy, Bussy se on! -- huudahti herttua. +-- Kylläpä minä olen ollut sokea -- tai paremmin sanoen, moista +rohkeutta en voinut ajatellakaan. + +-- Emme kuitenkaan, armollinen herra, voi heti pitää asiaa varmana, +sillä olisihan kreivittären huoneissa mahdollisesti voinut olla jokin +mies piilossa. + +-- Kyllä niinkin. Mutta käytävässä seissut Bussy olisi silloin nähnyt +miehen... ja hansikkaat sitäpaitsi... + +-- Niin, ja suutelo. Ja sitäpaitsi kuulin minä vielä sanat: +huomisiltana! + +-- Olisiko se mahdollista! + +-- Armollinen herra, jos tahdomme toimia samoin kuin tässä tuonaan, +saamme piakkoin asioista varmuuden. + +-- No huomisiltana siis. + +-- Minä odotan teidän korkeutenne käskyjä. + +-- Hyvä on!... Haa, Bussy! -- kuiskasi herttua itsekseen. -- Bussy, +isäntänsä pettäjä! Tuo rehellinen Bussy, joka ei tahdo minun pääsevän +Ranskan kuninkaaksi! + +Herttua hymyili helvetillistä hymyä ja käski Aurillyn poistumaan, +saadakseen yksinäisyydessä punoa ajatuksiaan. + + + + +36. + +Urkkijat. + + +Kello oli kymmenen illalla. Bussy kääri viitan ympärilleen ja +köysitikapuut kainalossa läksi Bastiljin puolelle. Perille päästyään +hän huomasi tulen ikkunassa. Se oli sovittu merkki. Hän heitti +rautakoukuilla varustetut tikapuunsa balkongille, ja ne tarttuivat +heti kiinni. + +Diana tuli nyt ulos ja kiinnitti tikapuut vielä paremmin. Sitten hän +antoi Bussylle merkin kiivetä ylös. + +Hetki oli varsin sopiva, sillä Bussyn kiivetessä ylös tikapuita oli +Monsoreau, joka jo yli kymmenen minuutin ajan oli ollut kuuntelemassa +puolisonsa oven takana, vaivaloisesti laskeutunut rappuja alas, +pidellen kiinni muutaman luotetun palvelijansa käsivarresta. + +Hän meni kadulle, mutta ei ainoatakaan ihmistä ollut näkyvissä. + +-- Ellei minulle vain olisi väärin kerrottu? -- sanoi kreivi +palvelijalleen. + +-- Ei, armollinen herra. Minä tulin juurikaan herttuan palatsista +ja ystäväni tallimestari vakuutti minulle herttuan käskeneen, että +hevoset oli illaksi satuloitavat. Mutta ehkäpä hän aikookin mennä +muuanne eikä tänne. + +-- Minnepäs muuanne kuin tänne? -- mutisi Monsoreau, katse +uhkaavana. -- Kenties olisin kuitenkin tehnyt viisaimmin, jos olisin +jäänyt Dianan huoneisiin. Mutta niillä saattaa olla jokin sovittu +merkki. Diana olisi siinä tapauksessa ilmoittanut miehelle minun +läsnäolostani, enkä minä olisi saanut mitään tietää. Parasta on +sittenkin urkkia täällä ulkosalla. Missä täällä on se piilopaikka, +josta sinun tietämäsi mukaan voi nähdä kaiken, mitä tapahtuu? + +-- Tulkaa tännepäin, armollinen herra. + +Noin kahdenkymmenen askeleen päässä portilta Bastiljiin päin oli +muutaman läheisen talon purkamisesta syntynyt kiviröykkiö. Sen +raunion keskeen oli palvelija tehnyt sopivan syvennyksen, johon +helposti voi mahtua kaksi ihmistä. Hän levitti siihen viittansa, +kreivi istuutui siihen ja palvelija kyyristäytyi isäntänsä jalkoihin. +Heidän vieressään oli ladattu pyssy. + +Palvelija olisi vielä halunnut tarkastaa, oliko ase käyttökunnossa, +mutta Monsoreau esti hänet siitä ja virkkoi: + +-- Se on pian tehty. Me vainuamme kuninkaallista otusta, ja hirsipuu +on varattu sille, joka sellaisen ampuu. + +Silmillään, jotka paloivat kuin vaanimassa makaavan suden, tähysteli +hän milloin Dianan ikkunaan, milloin kadulle päin. Hän halusi +yllättää toiset, mutta pelkäsi tulevansa itse yllätetyksi. + +Monsoreau ehti olla piilopaikassaan tuskin kymmentä minuuttia, kun +jo kahden hevosen varjot tulivat näkyviin Saint-Antoinen kadulla. +Ratsastajat astuivat alas hevostensa selästä Tournellesin hotellin +kulmauksessa ja sitoivat hevosensa kiinni muuriin kiinnitettyihin +rautarenkaisiin. + +-- Armollinen herra, -- sanoi Aurilly, -- luulenpa, että tulemme +liian myöhään. Hän on kaiketi lähtenyt suoraan teidän palatsistanne +ja siten ehtinyt kymmentä minuuttia aikaisemmin. + +-- Mahdollista se kyllä on, -- vastasi prinssi, -- mutta ellemme saa +nähdä hänen menevän sisälle, saamme ainakin nähdä hänen tulevan ulos. + +-- Onko liian uteliasta kysyä, millä tavalla teidän korkeutenne aikoo +menetellä? + +-- Ei mikään ole sen helpompaa. Meidän tarvitsee vain kolkuttaa +portille. Sen voit tehdä esimerkiksi sinä, muka kyselläksesi, +miten Monsoreaun kreivi voi. Kaikki rakastavaiset säikähtävät +kolkutuksesta. Sinun mennessäsi portista sisälle tulee hän varmasti +ulos ikkunasta. + +-- Entäpä Monsoreau? + +-- Mitä pirua hänellä on sanomista? Hän on ystäväni, minä olen +levoton hänen terveytensä vuoksi ja lähetän jonkun tiedustelemaan +hänen tilaansa, koska pidin sitä viimeksi käydessäni huonontuneena. +Sehän on vallan yksinkertaista. + +-- Onpa kyllä, armollinen herra, -- vastasi Aurilly. + +-- Kuuletko, mitä ne puhelevat? -- kysäsi Monsoreau palvelijaltaan. + +-- En vielä, armollinen herra. Mutta ne yhä lähenevät. + +-- Kas tuossa on kiviröykkiö, -- virkkoi taas Aurilly. -- Se näyttää +olevan kuin luotu meitä varten, teidän korkeutenne. + +-- Kyllä, mutta odottakaahan. Ehkäpä voimme nähdä ikkunaverhojen läpi. + +Diana oli sytyttänyt lamppunsa ja heikko valonsäde kimalteli +ikkunasta. + +-- Täytyykö minun kärsiä tätä? -- mutisi hän. -- Onko minun +kestettävä tämä häväistys? Ei, ei! Kärsivällisyyteni on lopussa. En +voi nukkua enkä olla valveilla, en edes sairastaa rauhassa, kun tuo +kurja ruhtinas toimettomuudessaan on saanut halpamaisen päähänpiston. +Ei, minä en ole mikään alistuvainen raukka, minä olen Monsoreaun +kreivi. Tulkoon hän vain tänne, niin lävistän minä, kautta kunniani, +hänen aivonsa. Sytytin kuntoon, René... + +Kun prinssi huomasi, että oli mahdotonta erottaa mitään ikkunan läpi, +aikoi hän kätkeytyä kiviröykkiöön sill'aikaa kun Aurilly menisi +kolkuttamaan portille. Mutta samassa Aurilly, kaiken säätyerotuksen +unohtaen, tarttui prinssin käsivarteen. + +-- Mistä on kysymys? -- kysyi prinssi kummastuneena. + +Tulkaa tänne! -- kuiskasi Aurilly. - Ettekö huomaa mitään +välähtelevän tuolla vasemmalla? + +-- Näen kuin pienen tulikipinän kiviröykkiössä. + +-- Siinä on palava sytytin. + +-- Ahaa! -- kuiskasi herttua. -- Kukahan siellä olisi väijyksissä? + +-- Jokin Bussyn ystävä tai palvelija. On parasta, että poistumme +hetkiseksi ja tulemme toiselta taholta takaisin. Palvelija antaa +silloin varmasti jonkun merkin, ja me luultavasti saamme nähdä Bussyn +pakenevan. + +-- Olet oikeassa, -- vastasi prinssi. -- Tule! + +-- Ne menevät tiehensä, -- sanoi Monsoreaun palvelija. + +-- Niin menevät, -- vastasi Monsoreau. -- Tunnetko niitä? + +-- Minusta näytti siltä, että ne olivat herttua ja Aurilly. + +-- Niin minustakin. Mutta minun täytyy tulla siitä vielä varmemmin +vakuutetuksi. -- Tule mukaan! + +Monsoreau meni sisälle ja määräsi, että hänen kantotuolinsa oli +tuotava esille. + +Mitä herttua oli aavistanut, se tapahtuikin. Monsoreaun aikaansaaman +hälinän vuoksi oli Bussyn täytynyt paeta. + +Samana hetkenä, jolloin hän astui maahan, olivat herttua ja Aurilly +Bastiljin kulmauksessa ja näkivät miehen varjon Dianan ikkunan alla. +Varjo katosi nopeasti. + +Kantotuoli oli nyt valmis. Monsoreau läksi heti matkalle ja pysähtyi +pian herttuan palatsin edustalle. + +Hän pääsi aina vapaasti herttuan luo ja ilmestyi kynnykselle juuri +samassa kun Frans oli ehtinyt heittää hattunsa tuolille. Vaikkapa +salama olisi iskenyt herttuan huoneisiin, ei hän olisi voinut enemmän +hämmästyä. + +-- Monsoreaun kreivi! -- huudahti hän kalveten ja vapisevalla äänellä. + +-- Minä, armollinen herra, -- sanoi kreivi ja tukehdutti, tai oli +tukehduttavinaan, mielenliikutuksensa. + +Hän oli niin kiihdyksissään, että vaipui istumaan tuolille oven +viereen. + +-- Voi, -- huudahti herttua, -- tehän ihan surmaatte itsenne, hyvä +ystävä. Luulenpa, että te olette pyörtymäisillänne. + +-- Ei sentään, armollinen herra. Minulla on tällä hetkellä ylen +tärkeitä asioita teidän korkeudellenne ilmoitettavana. Kenties +senjälkeen pyörryn, se on kyllä mahdollista. + +-- Puhukaa, kreivi, -- änkytti Frans hämmentyneenä. + +-- Ei kaiketikaan syrjäisten läsnäollessa. Jäätyään kahdenkesken +alotti Monsoreau: + +-- Teidän korkeutenne on kai ihan äsken saapunut kotiin? + +-- Niinkuin näette. + +-- On varomatonta, että teidän korkeutenne öiseen aikaan kuljeksii +ympäri katuja. + +-- Kuka sanoo teille, että minä olisin niin tehnyt? + +-- Vaatteissanne oleva tomu, armollinen herra. + +-- Herra Monsoreau, -- virkkoi prinssi hyvin ymmärrettävällä äänellä, +-- onko teillä mitään muuta tointa kuin olla ylihovijahtimestarina? + +-- On, urkkijan toimi, armollinen herra. Kaikissa ihmisissä on +nykyisin enemmän tai vähemmän sitä vikaa, niin minussa kuin muissakin. + +-- Mitä hyödyttää teitä urkkimisenne? + +-- Saan selon siitä mitä tapahtuu. + +-- Ilmoittakaa nyt minulle, mitä teillä on sanomista. Ehkä sallitte, +että istun? + +-- Ei mitään ivaa, teidän korkeutenne, minunlaistani nöyrää +palvelijaa kohtaan, joka ei saavu näin myöhäisellä hetkellä muuta +varten kuin tehdäkseen teille erinomaisen palveluksen. Että minä +istuuduin lupaa pyytämättä, se tapahtui, kautta kunniani, senvuoksi, +etten jaksanut pysyä pystyssä. + +-- Palveluksen, -- toisti herttua. -- Palveluksenko? + +-- Niin, armollinen herra. Minä saavun luoksenne erään mahtavan +ruhtinaan puolesta. + +-- Kuninkaanko? + +-- Ei, Guisen herttuan. + +-- Ahaa! Se muuttaa asian. Tulkaapa sitten lähemmäksi ja puhukaa +hiljaa. + + + + +37. + +Herttua allekirjoittaa. + + +-- No niin, kreivi, mitä teillä siis on minulle Guisen herttuan +puolesta sanomista? + +-- Paljo, armollinen herra. + +-- Ovatko Guisen herttuat teille kirjoittaneet? Herttuat eivät enää +kirjoita mitään sitten Nicolas Davidin merkillisen katoamisen. + +-- Oletteko sitten ollut armeijassa? + +-- En, teidän korkeutenne. He ovat saapuneet Parisiin. + +-- Ovatko Guisen herttuat täällä? - huudahti herttua. + +-- Ovat, armollinen herra. + +-- Enkä minä ole niitä nähnyt! + +-- He ovat tarpeeksi varovaisia antautumatta itse ja jättämättä +teidän korkeuttanne vaaroille alttiiksi. + +-- Mitä heillä on täällä tekemistä? + +-- He ovat saapuneet siihen kokoukseen, josta te olette sopinut +heidän kanssaan. + +-- Minäkö? Olenko minä tehnyt heidän kanssaan sopimuksen jostain +kokouksesta? + +-- Olette. Samana päivänä, jolloin teidän korkeutenne pidätettiin, +saitte te kirjeen herttuoilta ja vastasitte heille minun kauttani, +että heidän oli saavuttava Parisiin toukokuun 31 ja kesäkuun 2 +päivän välillä. Meillä on tänään toukokuun 31. Vaikkapa te olisitte +unohtanutkin Guisen herttuat, eivät he kuitenkaan ole unohtaneet +teitä. + +Frans hämmästyi. Niin paljo oli tuon mainitun päivän jälkeen +tapahtunut, että hän oli unohtanut kokouksen, niin tärkeä kuin se +olikin. + +-- Se on totta, -- sanoi hän. Mutta sitä sopimusta, joka silloin +vallitsi herttuoiden ja minun välillä, ei nyt enää ole olemassa. + +-- Jos niin on laita, armollinen herra, niin tekisitte hyvin +ilmoittamalla siitä heille. Sillä minä luulen heidän katselevan asiaa +toisella tavalla. + +-- Miten niin? + +-- Ehken luulette nyt olevanne heistä erossa, mutta he ainakin vielä +luulevat olevansa sidottuina teihin. + +-- Ansa, paras kreivini, syötti, mutta minunlaiseni mies ei annakaan +kahta kertaa narrata itseään. + +-- Milloinka teidän korkeutenne siis on tullut narratuksi? + +-- Enkö sitten Louvressakaan? + +Monsoreaun kreivitär + +-- Oliko se Guisen herttuain syy? + +-- Sitä en sano, -- mutisi herttua, -- mutta he eivät panneet tikkua +ristiin helpottaakseen minun pakoani. + +-- Enkö minä ollut saanut toimekseni sanoa teille teidän tultuanne +Anjouhun, että te alati voitte heihin luottaa, samoinkuin he alati +luottivat teihin, ja että he sinä päivänä, jona te marssitte Parisia +vastaan, olisivat teidän sivullanne? + +-- Se on kyllä totta, mutta minä en ole marssinut Parisia vastaan. + +-- Armollinen herra, nyt te olette siellä kuitenkin. + +-- Olen, mutta minä olenkin palannut veljeni ystävänä. + +-- Teidän korkeutenne suvainnee minun huomauttaa, että te olette +Guisen herttuoihin nähden enemmänkin kuin liittolainen. + +-- Mitä minä sitten olen? + +-- Teidän korkeutenne on heidän rikostoverinsa. Herttua puri huultaan. + +-- No eivätkö he ilmoittaneet teille syytä takaisin tuloonsa? + +-- Koska he tietävät minun nauttivan teidän korkeutenne luottamusta, +ovat he uskoneet minulle asiainsa syyt ja ehdotuksensa. + +-- Ja noiden ehdotusten tarkoituksena on edelleenkin...? + +Herttua hätkähti. + +-- Tehdä teidän korkeudestanne Ranskan valtakunnan kuningas. Niin, +armollinen herra. + +Herttua punastui ilosta. + +-- Mutta, -- jatkoi hän, -- onko hetki sopiva? + +-- Kun kuningas nimitti itsensä liigan päälliköksi, oli se vain +komediaa, joka alussa sai osakseen hyväksymistä, mutta jota kuitenkin +heti kohta pidettiin sopimattomana. Nyt on käymässä taantumus, ja +koko maa nousee kuningasta ja hänen suosikkiensa hirmuhallitusta +vastaan. Sellaisen tilanteen vallitessa haluavat Guisen herttuat +saada kuninkaalle kilpailijan kruunusta ja heidän valintansa +on luonnollisesti kohdistunut teihin. Luovutteko aikaisemmasta +aikeestanne? + +Herttua oli ääneti. + +-- No mitä miettii teidän korkeutenne? + +-- Minä ajattelen, että... + +-- Teidän korkeutenne tietää voivansa puhua minulle suoraan. + +-- Ajattelen, -- jatkoi herttua, -- ettei veljelläni ole yhtään +lasta, että kruunu joutuu minulle hänen kuoltuaan ja että hänen +terveytensä on horjuvainen. Miksi siis antaisin nimeni, arvoni ja +luottamukseni hyödyttömään kilpailuun? Mitä varten minä, sanalla +sanoen, antautuisin vaaraan tavoitellakseni kruunua, joka kuitenkin +kerran vaaratta on kuuluva minulle? + +-- Juuri siinä teidän korkeutenne onkin erehtynyt. Veljenne kruunu +ei joudu teille, ellette te sitä itse ota. Guisen herttuoista +ei itsestään voi tulla kuningasta, mutta he eivät koskaan tule +hyväksymään kuninkaaksi ketään muuta kuin juuri sen, jota itse +tahtovat. He ovat luottaneet teidän korkeuteenne, mutta jos te +kieltäydytte, hakevat he itselleen jonkun toisen. + +-- Kenenkä? -- huudahti Anjoun herttua kulmiaan rypistäen. -- Kuka +muu rohkenisi istua Kaarle Suuren valtaistuimelle? + +-- Joku Bourbonin sukuun kuuluva Valois-suvun jäsenen sijasta. +Molemmat polveutuvat Ludvig Pyhästä. + +-- Navarran kuningasko siis? + +-- Miksikä ei? Hän on nuori ja urhoollinen. Hänellä tosin ei ole +lapsia, mutta hän voi niitä saada. + +-- Hän on hugenotti. + +-- Hänhän luopui uskostaan Bartolomeuksen yönä. + +-- Kyllä, mutta hän on sen uudelleen omaksunut. + +-- Armollinen herra, mitä hän kerran on tehnyt pelastaakseen +henkensä, voi hän toisenkin kerran tehdä saadakseen päähänsä kruunun. + +-- Kuvittelevatko he siis, että minä ilman muuta luopuisin +oikeuksistani? + +-- Luulen sellaisenkin olevan ajateltavissa. + +-- Minä tulen rohkeasti taistelemaan heitä vastaan. + +-- He ovat kyllä tottuneet taisteluihin. + +-- Minä asettaudun liigan etunenään. + +-- Liiga on jo nyt heidän hoteissaan. + +-- Minä teen liiton veljeni kanssa. + +-- Hän on silloin kuollut. + +-- Minä kutsun Europan kuninkaat avukseni. + +-- Europan kuninkaat julistavat mielellään sotia toisiansa vastaan, +mutta punnitsevat tarkoin, ennenkuin ryhtyvät sotaan kokonaista +kansaa vastaan. + +-- Kuinka? Kansaako vastaan? + +-- Tietysti. Guisen herttuat ovat valmiit toimeenpanemaan +perustuslaillisen valtiomuodon, vaikkapa tasavallankin. + +-- Minun puolueeni ei salli sitä, että Ranskasta tehtäisiin tasavalta. + +-- Teidän puolueenne! Voi, armollinen herra! Te olette ollut niin +omanvoitonpyytämätön, että teidän puolueeseenne tuskin kuuluu muita +kuin minä ja Bussy. + +-- Mitä varten sitten lainkaan käännytään minun puoleeni, jos minulla +kerran, niinkuin te sanotte, ei ole mitään valtaa? + +-- Armollinen herra, te ette voi mitään ilman Guisen herttuoita, +mutta heidän kanssaan te voitte tehdä vaikka mitä. Sanokaa vain yksi +sana, ja te olette kuningas. + +Herttua nousi ylös ja käveli levottomana edestakaisin huoneessaan. +Vihdoin hän pysähtyi Monsoreaun eteen. + +-- Olet oikeassa, kreivi, sanoessasi, että minulla on vain kaksi +ystävää: sinä ja Bussy. + +Nämä sanat hän lausui ystävällisesti hymyillen, sillä hän jo oli +ehtinyt rauhoittua ja tukahuttaa raivonsa. + +-- No niin, -- jatkoi kreivi, -- tämä siis on, lyhyesti sanoen, +meidän suunnitelmamme. Kahdeksan päivän perästä on Kristuksen ruumiin +juhla. Kuningas järjestää tuoksi pyhäksi päiväksi juhlakulkueita +kaupungin kuuluisimpiin luostareihin. Kuten teidän korkeutenne +muistanee, esiintyy kuningas sellaisissa tilaisuuksissa ilman +vartioita, taikka jos hänellä niitä olisikin, jäävät ne luostarien +portille odottamaan. Kuningas pysähtyy jokaisen alttarin eteen, +lankee polvilleen ja lukee viisi "pater nosteria" ja viisi "ave +Mariata" ja laulaa seitsemän katumuspsalmia. Hän menee silloin +myöskin Pyhän Genovevan luostariin. Mutta siellä on vähää ennen +sattunut muuan tapaus... + +-- Muuan tapaus? -- keskeytti herttua. + +-- Niin. Osa laipiota on sattumalta edellisenä yönä pudonnut sisään. +Alttaria, jonka eteen kulkue pysähtyisi, ei niin ollen voida +järjestää asehuoneeseen, vaan luostarin puutarhan sisälle. + +-- No! + +-- Kärsivällisyyttä, armollinen herra! Kuningas menee sisälle, neljä +tai viisi henkilöä menee hänen mukanaan, ja heidän mentyään suletaan +portit. No niin. Teidän korkeutenne tuntee ne munkit, joiden toimeksi +jää ottaa vastaan hänen majesteettinsa. + +-- Ne samat, jotka... + +-- Samat kuin silloin, kun teidän korkeutenne valittiin kuninkaaksi. + +-- Rohkenisivatko he siis satuttaa kätensä herran voideltuun? + +-- Kyllä, mutta vain leikatakseen häneltä hiukset. + +-- Uskallettaisiinko se tehdä? -- huudahti herttua hehkuvin katsein. +-- Rohjettaisiinko koskea kuninkaan päätä? + +-- Kyllä. Hän ei senjälkeen enää olisikaan kuningas. + +-- Mitä sillä tarkoitatte? + +-- Ettekö ole kuullut puhuttavan eräästä genovevalaismunkista, +eräästä pyhästä miehestä, joka saarnaa ja vartoo vielä tulevansa +tekemään ihmeitä? + +-- Veli Gorenflotistako? + +-- Juuri hänestä. No niin, kuningas saatetaan Gorenflotin kopille. Ja +tämä veli saa kuninkaan allekirjoittamaan kruunustaluopumisensa. Kun +se on tehty, astuu sisään Montpensierin herttuatar saksit kädessä. + +Frans seisoi ääneti kuin mykkä. Hänen kierot silmänsä laajentuivat +kuin kissalla tämän vaaniessa pimeässä saalistaan. + +-- Lopun ymmärrätte hyvin, armollinen herra, -- jatkoi kreivi. +Kansalle ilmoitetaan, että kuningas on alkanut syvästi katua +syntejään ja sanonut tahtovansa jäädä koko iäkseen luostariin. Jos +jotkut rohkenisivat epäillä kuninkaan kutsumuksen todenperäisyyttä, +niin onhan Guisen herttualla hallussaan armeija, kardinaalilla on +kirkko ja Mayennella porvaristonsa. Noiden kolmen mahdin avulla +saadaan kansa uskomaan melkeinpä mitä tahansa. + +-- Mutta minuapa tullaan syyttämään väkivallasta, -- huomautti +herttua. + +-- Teidän ei otaksuta olleen saapuvillakaan. + +-- Minua pidetään kruununanastajana. + +-- Teidän korkeutenne unohtaa, että kruunustaluopuminen jo silloin on +tapahtunut. + +-- Kuningas ei siihen koskaan suostu. + +-- Veli Gorenflot tuntuu olevan ei ainoastaan taitava, vaan myöskin +voimiltaan väkevä munkki. + +-- Onko päätös siis jo tehty? + +-- On. + +-- Eikö pelätä, että minä antaisin sen ilmi? + +-- Ei, teidän korkeutenne. Siltä varalta, että te asian +ilmiantaisitte, on jo toinenkin päätös tehty, ja se koskee... teidän +henkeänne. + +-- No niin, minä suostun. + +-- Mutta teidän täytyy antaa tuo suostumuksenne myöskin kirjallisesti. + +-- Olette hullu luullessanne, että minä sellaista tyhmyyttä tekisin. + +-- Kuinka niin? + +-- Entä jos yritys epäonnistuisi? + +-- Juuri siitä syystä tahdotaan teidän korkeutenne allekirjoitusta. + +-- Tahdotaanko siis sukeltautua minun nimeni turviin? + +-- Niin juuri. + +-- Siinä tapauksessa kieltäydyn sitäkin jyrkemmin. + +-- Te ette voi enää kieltäytyä. + +-- Oletteko hullu? + +-- Kieltäytyminen on samaa kuin asian ilmiantaminen. + +-- Mutta minähän tulen paljastaneeksi itseni allekirjoituksellani. + +-- Kieltäytyessänne teette vieläkin hullummin: tulette syypääksi +omaan kuolemaanne. + +-- Frans värisi. + +-- Uskallettaisiinko...? -- änkytti hän. + +-- Kaikkeen on uskallusta, teidän korkeutenne. Salaliittolaiset ovat +menneet liian pitkälle. Heidän täytyy onnistua mihin hintaan hyvänsä. + +Herttua epäröi, ja se oli hyvinkin ymmärrettävää. + +-- Minä allekirjoitan... huomenna, -- virkkoi hän viimein. + +-- Ei, teidän korkeutenne. Jos te lainkaan allekirjoitatte, tulee sen +tapahtua heti. + +-- Mutta Guisen herttuoiden on kai ensiksi esitettävä sopimuskirja, +jonka nojalla minä teen liiton heidän kanssaan. + +-- Se on jo tehty. Ja se on tässä. + +Herttua luki paperin. Sen tehtyään hän lysähti istumaan pöydän ääreen +tuolille. + +Monsoreau ojensi hänelle kynän. + +-- Täytyykö minun siis allekirjoittaa? -- virkkoi Frans käsi otsalla. +Hänen päästään huimasi. + +-- Jos vain tahdotte. Ei kukaan teitä siihen pakota. + +-- Eikö se ole pakkoa, kun minua uhataan kuolemalla! + +-- Minä en uhkaa teitä, armollinen herra, taivas minua siitä +varjelkoon, minä vain olen kertonut teille, miten asiat ovat. + +Herttua ponnisti viimeiset voimansa, otti, tai, paremmin sanoen, +kiskasi kynän kreivin kädestä ja kirjoitti nimensä paperin alle. + +Monsoreau katseli häntä vihasta hehkuvin silmin. Kun herttua oli +saanut nimensä kirjoitetuksi, hän miltei tempaisemalla otti paperin +ja pisti sen povelleen. + +Herttua katseli sitä hämmästyneenä, mutta ei tajunnut noitten +kalpeitten kasvojen kolkkoa ilmettä. + +-- Ja nyt, armollinen herra, -- sanoi Monsoreau, -- minä pyydän +teidän olemaan varovaisen. + +-- Mitenkä niin? + +-- Elkää enää kuljeksiko, niinkuin tänä iltana, ympäri katuja Aurilly +mukananne. + +-- Mitä tämä merkitsee? + +-- Se merkitsee sitä, armollinen herra, että te tänä iltana olette +vainunnut vaimoa, jota hänen miehensä rakastaa ja jonka vuoksi hän on +mustasukkainen siihen määrään, että... että hän saattaa surmata kenen +hyvänsä, joka luvattomasti häntä lähentelee. + +-- Tarkoitatteko ehkä itseänne? + +-- Tarkoitan, teidän korkeutenne. Minä olen rakastanut Diana +Méridoria, hän on minun omani, ja niin kauan kuin minä hengitän, +ei kukaan saa häntä omakseen, ei edes prinssi. Ollaksenne siitä +vakuutettu vannon kautta kunniani ja tikarini, että se on totta. + +Sen sanottuaan hän ojensi tikarinsa melkein prinssin rintaan asti. +Tämä peräytyi taaksepäin ja, pelosta ja raivosta kalveten, virkkoi: + +-- Luulen, että uhkaatte. + +-- En, prinssini, en. Kuten äskenkin, minä vain ilmoitin teille, +miten asiat ovat. + +-- Mitä te siis minulle ilmoitatte? + +-- Ettei kukaan saa omistaa minun vaimoani. + +-- Ja minä, -- huudahti herttua, -- vastaan sinulle, narri, että +ilmoitat minulle siitä liian myöhään, ja että jo nyt joku muu hänet +omistaa! + +Monsoreaulta pääsi mieletön huuto ja hän, tikariansa heiluttaen, +sammalsi: + +-- Ette suinkaan se ole te... ettehän te... armollinen herra? + +Hänen olisi nyt tarvinnut vain ojentaa kätensä, saadakseen isketyksi +tikarinsa herttuan rintaan. + +-- Te olette mieletön sanoi herttua ja vetäytyi syrjään sekä aikoi +soittaa palvelijoitaan. + +-- En, minulla on kaikki aistimukseni tallella ja minä kuulenkin +oikein: ettekö sanonut, että joku jo omistaa minun vaimoni? + +-- Sanoin, ja sanon sen vieläkin kerran. + +-- Sanokaa minulle hänen nimensä ja todistakaa puheenne. + +-- Kuka oli tänä iltana väijyksissä teidän talonne luona? + +-- Minä itse. + +-- No niin, sillä aikaa oli muuan mies teidän vaimonne luona. + +-- Näittekö hänen menevän sisälle? + +-- En, mutta minä näin hänen menevän ulos -- ikkunasta. + +-- Tunsitteko miehen? + +-- Tunsin. + +-- Ilmaiskaa siis hänen nimensä, armollinen herra, sanokaa, kuka hän +on, taikka minä en vastaa siitä mitä teen. + +-- Herra kreivi! Kautta ruhtinaallisen kunniani, kautta jumalan +ja kautta sieluni autuuden lupaan minä, että te kahdeksan päivän +kuluessa saatte tietää, kuka teidän vaimonne rakastaja on. + +-- Vannokaa se minulle, armollinen herra. + +-- Sen vannon. + +-- Hyvä on, armollinen herra! Siis kahdeksan päivän kuluessa, -- +lausui kreivi ja löi kädellään rintaansa sille kohdalle, jossa +prinssin allekirjoittama paperi oli, -- kahdeksan päivän kuluessa... +taikka... tehän kyllä ymmärrätte. + +-- Tulkaa takaisin kahdeksan päivän perästä. Siinä kaikki, mitä nyt +voin teille ilmoittaa. + +-- Hyv'on! Kahdeksassa päivässä minulle palautuvat voimani. Ja se, +joka aikoo kostaa, tarvitsee kaikki voimansa. + +Hän teki jäähyväiskumarruksen, mikä samalla näytti sisältävän +uhkaustakin, ja riensi pois. + + + + +38. + +Muuan kävelymatka Tournellesin kadulle. + + +Herttuan ystävät olivat nyt palanneet Parisiin. He tunsivat aivan +liian hyvin kuninkaan, herttuan ja leskikuningattaren voidakseen +toivoa, että asiat hyvällä järjestyisivät. + +Herttua otti heidät ystävällisesti vastaan ja virkkoi: + +-- Hyvät ystävät, teidän surmaamistanne taidetaan suunnitella. Olkaa +varuillanne. + +-- Olemme tietenkin, armollinen herra, -- vastasi Antraguet. -- Mutta +eikö meidän pitäisi käydä tervehtimässä hänen majesteettiaan? Olisi +Anjoulle häpeäksi, jos me piilottelisimme, vai kuinka? + +-- Olette oikeassa, -- vastasi herttua. -- Jos tahdotte käydä +tervehtimässä kuningasta, tulen minä mukaan. + +Nuoret miehet katselivat kysyvästi toisiansa. Silloin astui sisälle +Bussy ja tervehti sydämellisesti ystäviään. + +-- Kylläpä te olette viipyneet! -- sanoi hän. -- Mutta mitä minä +kuulenkaan? Aikooko teidän korkeutenne mennä surmauttamaan itsensä +Louvressa, kuten Caesar Kapitoliolla? + +-- Mutta, hyvä ystävä, mehän aiomme käydä käsikähmään kuninkaan +suosikkien kanssa. + +Bussy hymyili ja virkahti vain: + +-- Saammepahan nähdä. + +Henrik III ei ottanut herttuan puoluelaisia vastaan. He saivat +turhaan odotella kalleriassa. Quélus, Schomberg, Maugiron ja +d'Epernon tervehtivät heitä kohteliaasti ja vakuuttelivat olevansa +ikävissään sen johdosta, ettei näille suotu sisäänpääsyä. + +-- Hyvät herrat, -- sanoi Antraguet, sillä Bussy pysyttelihe +mahdollisimman paljo syrjässä, -- sanoma on varsin ikävä. Mutta kun +se tulee teidän kauttanne, kadottaa se paljo katkeruuttaan. + +-- Arvoisat herrat, vastasi Schomberg, -- te olette äärettömän +kohteliaita. Emmeköhän voisi vaihtaa tätä audienssia, josta ei tullut +mitään, pieneksi kävelymatkaksi? + +-- Todellakin, hyvät herrat, -- huomautti Antraguet, -- me aioimme +juuri ehdottaa samaa teille. + +-- Mutta mihin me menisimme? -- kysyi Quélus. + +-- Minä tunnen erään mainion paikan Bastiljin puolella, -- vastasi +Schomberg. + +-- Me tietysti tulemme mukaan, hyvät herrat, -- selitti Ribeirac. + +Suosikit poistuivat nyt Louvresta herttuan ystävien seurassa. He +suuntasivat kulkunsa Tournellesin ympärillä olevan aitauksen luo, +jota aluetta käytettiin hevostorina ja jonka muodosti muutamia +näivettyneitä puita kasvava ruohokenttä. + +Nuo kahdeksan ylimystä olivat pujottaneet käsivartensa toistensa +kainaloon ja juttelivat mitä iloisimmalla tuulella tuhansista +leikillisistä asioista. + +Perille päästyään alotti Quélus keskustelun: + +-- Katsokaahan, hyvät herrat, miten yksinäinen ja rauhallinen paikka! + +-- Olette todellakin oikeassa, -- vastasi Antraguet ja kävi +miekkailuasentoon. + +-- No niin, -- jatkoi Quélus, -- nämä herrat ja minä olemme +ajatelleet, että te jonakuna päivänä tahtoisitte tulla tänne meidän +mukanamme kreivi Bussyn todistajiksi. Hän on näet kunnioittanut meitä +haastamalla meidät kaikki neljä kanssaan kaksintaisteluun. + +-- Se on totta, -- vakuutteli Bussy hämmästyneille ystävilleen. + +-- Otatteko siis haasteen vastaan, hyvät herrat? -- kysyi Maugiron. + +-- Epäilemättä, -- vastasivat nuo kolme ylimystä yksimielisesti. + +-- Mainiota! -- huudahti Schomberg ja hieroskeli käsiään. -- Nyt +suvainnee itsekukin valita vastustajansa? + +-- Minusta sellainen ajatus ei ole hullumpi, -- sanoi Ribeirac +säihkyvin katsein, -- ja siinä tapauksessa... + +-- Ei, vartokaahan, -- keskeytti Bussy, -- se ei ole ihan oikein. +Meillä on kaikilla samallaiset tunteet. Antakaamme senvuoksi kohtalon +valita meidän itsekunkin vastustajaksi. Tiedättehän sitäpaitsi, että +se on aivan saman tekevää siinä tapauksessa, jos päätämme, että ne +meistä, jotka ensinnä suoriutuvat vastustajistaan, tulevat auttamaan +toisia. + +-- Tietysti, tietysti! -- huusivat suosikit. + +-- Siis on meillä sitäkin suurempi syy menetellä Horatiusten tavoin: +vetää arpaa keskenämme. + +-- Seuratkaamme heidän esimerkkiään. + +-- Mutta ennenkuin saamme tietää vastustajaimme nimet, sopikaamme +ehdoista ja taistelujärjestyksestä. Olisi sopimatonta päättää niistä +vasta sitten, kun arpa jo on vedetty. + +-- Se on ihan yksinkertaista, -- huomautti Schomberg. -- Niinkuin jo +herra Saint-Luc sanoi, taistelemme me siksi, kunnes kaadumme. + +-- Epäilemättä. Mutta millä aseilla me taistelemme? + +-- Miekalla ja tikarilla, -- vastasi Bussy. -- Niiden käyttämisessä +me olemme harjaantuneita. + +-- Minä päivänä? + +-- Kuta pikemmin, sen parempi. + +-- Ei, anteeksi, -- virkkoi d'Epernon, -- minulla on tuhansia asioita +toimitettavana, muun muassa tehtävä testamenttini. Minä siis ehdotan, +että odotettaisiin... kolme tai neljä päivää lisäisivät ruokahalua. + +-- Niin puhuu vain urhoollinen mies, -- huomautti Bussy +pilkallisesti. -- Vetäkäämme nyt arpaa. + +Schombergin nimi tuli ensiksi, sitten Ribeiracin. Heistä siis tuli +ensimäinen pari. Quélus ja Antraguet tulivat toiseksi. Livarot ja +Maugiron kolmanneksi. Kun Quéluksen nimeä mainittiin, rypisti Bussy +kulmiaan, sillä hän oli toivonut saada tämän vastustajakseen, ja kun +d'Epernon oli huomannut tulleensa Bussyn vastustajaksi, kalpeni hän +niin, että hänen täytyi repiä viiksiään saadakseen väriä kasvoihinsa. + +-- Hyvät herrat, -- lausui Bussy, -- mehän kaiketi olemme tuohon +ratkaisupäivään saakka ystäviä, eikö niin? Ettekö nyt tahtoisi syödä +päivällistä minun luonani? + +Kaikki kumarsivat suostumuksen merkiksi ja läksivät astelemaan Bussyn +palatsiin, jossa kelpo ateria heitä odotti. + + + + +39. + +Chicot nukkuu. + + +Kuningas käveli edestakaisin ja odotteli kärsimättömänä ystäväinsä +palaamista kävelymatkaltaan noiden neljän aatelismiehen seurassa. +Chicot oli matkan päässä seurannut kävelijöitä ja omin silmin nähnyt +sen, mikä kaikilta muilta olisi jäänyt näkemättä. Tultuaan heidän +aikeistaan vakuutetuksi päätti hän käydä ylihovijahtimestarin luona. + +Monsoreau oli tavattoman viekas ja ovela, mutta Chicotin pettämiseen +ei hänen kykynsä riittänyt. Gascognelainen esitti ystävällisen +tervehdyksen kuninkaalta. Hänet niin ollen otettiin hyvästi vastaan. + +Chicotin saapuessa virui Monsoreau sängyssään. Edellisiltainen +käyntinsä herttuan luona oli riistänyt häneltä hänen heikot voimansa. + +Siitä huolimatta saattoi Monsoreau verraten hyvin salata +katkeruutensa Anjoun herttuata kohtaan. Mutta kuta pidättyväisempi ja +varovaisempi kreivi oli, sitä selvemmin oivalsi häntä gascognelainen. + +Chicot, joka ymmärsi sairaita, halusi myös saada selville, eikö +kreivin kuume ollut samallaista narrispeliä, jota Nicolas Davidkin +oli potenut. Mutta koetettuaan kreivin suonta, sanoi hän itsekseen: + +-- Hän on totisesti sairas eikä kykene mihinkään. Nyt on vielä Bussy +jälellä. Katsotaanpa, mihin hän kykenee. + +Hän riensi Bussyn palatsiin. Siellä oli kaikki juhlallisesti +valaistua ja sieltä tuoksahti vastaan ruokien lemuava haju, mikä +olisi saanut Gorenflotin hämmästyksestä huudahtamaan. + +-- Viettääkö kreivi Bussy häitään? -- kysyi hän eräältä palvelijalta. + +-- Ei, hyvä herra, -- vastasi palvelija. -- Kreivi on vain tehnyt +sovinnon muutamien hoviherrain kanssa ja tuota sovintoa juhlitaan +nyt aterioiden. Ja tuo ateria on komeanpuoleinen, siitä saatte olla +vakuutettu. + +-- Hänen majesteettinsa voi siis olla huoletta, jollei vain Bussy +heitä myrkytä, mutta siihen taas ei _hän_ kykene, sen tiedän hyvin, +-- ajatteli Chicot. + +Hän palasi Louvreen ja löysi Henrikin kävelemästä miekkailusalissa. +Kuningas jo oli lähettänyt kolme pikalähettiä hakemaan Quélusta, +mutta kun lähetit eivät käsittäneet syytä kuninkaan levottomuuteen, +olivat he ilman muuta pysähtyneet Birague nuoremman luo, paikkaan, +josta kukin, joka kantoi hovipukua, aina tiesi saavansa lasillisen +hyvää viiniä, palasen kinkkua ja syltättyjä hedelmiä. + +Chicotin ilmestyessä ovelle huusi Henrik hänelle: + +-- No tiedätkö, mihin he ovat joutuneet? + +-- Ketkä? + +-- Rakkaat ystäväni. + +-- He ovat varmaankin jo tällä hetkellä kaatuneet. + +-- Onko heidät surmattu? -- kirkui Henrik, tehden uhkaavan liikkeen. +-- Ovatko he kuolleet? + +-- Pelkään heidän saaneen kyllikseen... + +-- Sinä tiedät ja sittenkin naurat, hävytön! -- keskeytti kuningas. + +-- Odotahan, poikani. Sanoessani, että he ovat saaneet kyllikseen, +tarkoitan heidän saaneen tarpeekseen viiniä. + +-- Äh, narri, miten sinä säikäytit minua! Mutta miksi herjaat minun +ylimyksiäni? + +-- Minä päinvastoin menettelen heitä kohtaan oikeudenmukaisesti. + +-- Aina sinä laskettelet... Ole vakava, minä pyydän. Tiedäthän heidän +menneen herttuan ystävien mukana? + +-- Tietysti sen tiedän. + +-- No mitä siitä on ollut seurauksena? + +-- Se mitä juuri sanoin: he ovat varmasti ihan juovuksissa. + +-- Entä Bussy? + +-- Bussy juuri on hankkinut heille humalan. Hän on vaarallinen mies. + +-- Chicot, ole armelias! + +-- Bussy tarjoo ystävillesi päivällisen. Pidätkö sitä hyvänä? + +-- Bussyko?... Se on mahdotonta... verivihollisilleen. + +-- Siksipä juuri, jos he olisivat ystäviä, niin ei heidän tarvitsisi +niin hirveästi juoda toistensa seurassa. Oletpa sinä kovin hyvä +harmitellessasi noiden ihmisten vuoksi. Ne naureskelevat, kilistävät +lasia ja ivaavat sinun hallitustasi. Vastaa sinä tuohon kaikkeen +niinkuin filosofi: he nauravat... no niin, naurakaamme mekin; he +syövät... me myös tahdomme syödä; käske meillekin tarjota jotain +lämmintä ja hyvää; he ivaavat... me menemme sen sijaan nukkumaan, +kun olemme saaneet syödyksi illallisemme. Kuningas ei voinut olla +hymyilemättä. + +-- Sinä voit, -- jatkoi Chicot, -- imarrella itseäsi olemalla oikein +viisas. Ranskassa on ollut kuninkaita liikanimiltään paljaspää, +suuri, rohkea, laiska. Mutta olenpa varma siitä, että sinua tullaan +kutsumaan Henrik kärsivälliseksi... Ah, poikani! Kärsivällisyys on +kyllä sekin kaunis hyve, kun kellä kerran ei ole mitään muuta. + +-- Minut on petetty, -- virkkoi kuningas. -- Nuo ihmiset eivät +käyttäydy aatelismiesten tavalla. + +-- Kylläpä sinä olet levoton ystäviesi puolesta! -- huudahti Chicot +ja vei kuninkaan mukanaan ruokasaliin. -- Sinä murehdit, ikäänkuin he +olisivat kuolleet. Ja vaikka sinulle sanotaan, että he elävät, olet +kuitenkin nurkuvainen. + +-- Sinä panet kärsivällisyyteni koetukselle, Chicot. + +-- Pitäisitkö sitten parempana sitä, että kullakin heistä olisi +seitsemän tai kahdeksan miekanpistoa vatsassaan. Ole edes +johdonmukainen. + +-- Toivoisin voivani luottaa ystäviini, -- virkkoi Henrik kumealla +äänellä. + +-- Saamari, luota siis minuun. Olenhan minä sinulla, poikani, kunhan +vain ruokit minua hyvin. Minä tahdon fasaania ja sieniä, -- lisäsi +hän ja ojensi lautasensa. + +Henrik ja hänen ainoa ystävänsä menivät varhain levolle, kuningas +huokaillen ja raskain sydämin, Chicot ähkyen ja vatsa täynnä. + +Seuraavana aamuna ilmestyivät herrat Quélus, Schomberg, Maugiron ja +d'Epernon. Tavallisuuden mukaan avasi palvelija heille ovet. + +Chicot nukkui vielä. Kuningas ei ollut nukkunut. Nähtyään suosikit +hyppäsi hän mielettömänä ylös sängystään ja kiskaisi pois +hajuvesipeitot kasvoiltaan ja käsistään. + +-- Menkää tiehenne! -- kirkui hän. Hämmästynyt palvelija ilmoitti +ylimyksille, että kuningas oli käskenyt heidät pois. He katselivat +kummastuneina toisiaan. + +-- Mutta, sire, -- sammalsi Quélus, -- me tahtoisimme sanoa teidän +majesteetillenne... + +-- Että ette enää ole juovuksissa! -- ärjyi Henrik. -- Eikö niin? + +Chicot avasi toisen silmänsä. + +-- Anteeksi, sire, -- jatkoi Quélus vakavana. -- Teidän +majesteettinne erehtyy. + +-- Enkä minä kuitenkaan ole juonut herttuan ystäväin kanssa, minä! + +-- Ahaa! -- virkkoi Quélus hymyillen, -- minä ymmärrän, mutta... + +-- Mitä mutta? -- tiuskasi Henrik. + +-- Mutta jos teidän majesteettinne sallisi meidän selittää asiamme... + +-- Minä vihaan juoppoja ja pettureita. + +-- Sire! Sire! -- huusivat yhteen ääneen Schomberg, Maugiron ja +d'Epernon. + +-- Kärsivällisyyttä, hyvät herrat! -- sanoi Quélus, hilliten heitä. +Hänen majesteettinsa on nukkunut huonosti ja nähnyt pahoja unia. Kun +me vain saamme hiukan puhella armollisen hallitsijamme kanssa, pääsee +hän täysin hereille. + +Tuollainen alamaisen nenäkäs selitys teki vaikutuksensa Henrikkiin. +Hän oletti, ettei mies, joka puhui niin rohkeasti, ollut voinut tehdä +mitään luvatonta. + +-- Puhukaa sitten, mutta puhukaa pian, -- sanoi hän. + +-- Se on kutakuinkin vaikeata, sire. + +-- Kyllä, muutamia asioita puhutaan kierrellen kaarrellen. + +-- Ei, päinvastoin, sire, me käymme suoraan asiaan, -- vastasi +Quélus, katsahtaen palvelijaan ja Chicotiin kuin pyytääkseen, että +kuningas lähettäisi ne pois. + +Henrik antoi merkin, palvelija poistui, ja Chicot, avaten toisen +silmänsä, virkkoi: + +-- Elkää välittäkö minusta mitään, hyvät herrat. Minä makaan kuin +härkä. + +Ja silmänsä ummistettuaan alkoi hän kaikin voimin kuorsata. + + + + +40. + +Chicot herää. + + +Kun Chicotin kuultiin niin perinpohjaisesti kuorsaavan, ei kukaan +hänestä välittänyt. Sitäpaitsi oli häntä totuttu pitämään kuin +jonakin kuninkaan huoneeseen kuuluvana kapineena. + +-- Teidän majesteettinne, -- lausui Quélus kumartaen, -- tuntee +asian vain puolittain, ja rohkenenpa väittää, että siitäkin vain +vähäpätöisimmän osan. Me tosin, eikä sitä aio meistä kukaan kieltää, +olemme syöneet päivällistä Bussyn luona, ja hänen keittiönsä +kunniaksi täytyy minun vielä lisätä, että me saimme hyvän päivällisen. + +-- Etenkin oli muuan unkarilainen tai itävaltalainen viini minusta +kerrassaan mainiota, -- huomautti Schomberg. + +-- Aah, senkin saksalainen! -- ehätti kuningas. -- Hän rakastaa +viiniä. Sitä olenkin aina ajatellut. + +-- Minä olen ollut siitä varma, -- mutisi Chicot. -- Ainakin +kaksikymmentä kertaa olen minä nähnyt hänet juovuksissa. + +Schomberg käännähti äkisti Chicotiin päin. + +-- Elä välitä minusta mitään, poikani, -- virkkoi Chicot. -- Henrik +voi sanoa sinulle, että minä puhelen unissani. + +-- Sire, -- jatkoi Schomberg, -- minä en lainkaan salaa +taipumuksiani, olkoon se sitten pitämistä tai vihaamista. Viini on +hyvää. + +-- Elä sano hyväksi sitä, joka saattaa unohtamaan hallitsijansa, -- +puhui kuningas nuhtelevalla äänellä. + +Schomberg aikoi vastata, mutta Quélus antoi hänelle merkin vaieta. + +-- Minä tahdoin sanoa, sire, -- jatkoi Quélus, -- että me aterian +aikana ja erittäinkin sitä ennen olemme mitä vakavimmin keskustelleet +teidän majesteettinne eduista. + +-- Sinun johdantosi on varsin pitkä, -- huomautti kuningas; -- se on +tavallisesti pahan merkki. + +-- Kylläpä Valoisilainen osaa puhua! -- huusi Chicot. + +-- Ahaa, narri mestari, -- virkahti Henrik ylpeästi. -- Ellet nuku, +niin mene tiehesi täältä. + +-- Jollen nuku, -- vastasi Chicot, -- niin on siihen syynä se, että +sinun kielesi laulaa kuin kirkonkellot pitkänäperjantaina. + +Kun Quélus huomasi, ettei kuninkaallisessa palatsissa voida +keskustella näinkään vakavasta asiasta, sillä siellä aina väännettiin +kaikki asiat pilaksi, niin hän huokasi, kohautti olkapäitään ja nousi +harmistuneena ylös. + +-- Sire, -- virkkoi d'Epernon hymyillen, -- nyt on kuitenkin +tärkeästä asiasta kysymys. + +-- Tärkeästäkö? -- toisti Henrik. + +-- Tietysti, jos yleensä kahdeksan urhoollisen ylimyksen henki on sen +arvoinen, että teidän majesteettinne katsoo tarvitsevansa kiinnittää +siihen minkäänlaista huomiota. + +-- Mitä tämä merkitsee? -- huudahti kuningas. + +-- Se merkitsee minun odottavan, että kuningas suvaitsisi kuunnella +mitä minä puhun, -- sanoi Quélus. + +-- Minä kuulen, poikani, minä kuulen, -- virkkoi kuningas ja laski +kätensä Quéluksen olalle. + +-- No niin, sire, minä sanoin teille, että meillä oli ollut vakavia +keskusteluja. Me olemme havainneet kuninkaanvaltaa uhattavan ja +heikennettävän. + +-- Kaikki ihmiset liittoutuvat sitä vastaan, -- huomautti kuningas. + +-- Se muistuttaa, -- jatkoi Quélus, -- noita pakanallisia jumalia, +jotka, kuten Tiberius ja Galigula, tulivat vanhoiksi voimatta +kuolla ja inhimillisten vaivojen tiellä vähitellen joutuivat +kuolemattomuuteen. Kun nuo jumalat olivat päässeet sinne asti, +olisivat he tulleet yhä enemmän raihnaisiksi, jollei jokin heidän +ihailijansa nuori mies olisi heitä nuorentanut, virotellut ja +uudestaansynnyttänyt laskemalla heidän suoniinsa nuorta, tulista ja +voimakasta verta, jonka kautta heidän elämänsä jälleen nuorentui. No +niin, sire, teidän kuninkaanvaltanne muistuttaa noita jumalia. Se ei +voi elää edelleen muutoin kuin uhrin kautta. + +-- Hän haastelee mainiosti, -- murahti Chicot. -- Quélus, poikani, +kiiruhda saarnaamaan Parisin kaduille, ja minä panen vetoon +kokonaisen härän yhtä munaa vastaan siitä, että sinä olet voittava +yksinpä Gorenflotinkin jylisevän kaunopuheisuuden. + +Henrik ei vastannut mitään. Hänen mielessään näytti selvästi +jokin muutos tapahtuneen. Alussa hän oli heittänyt moittivia +katseita suosikkeihin. Vähitellen hänet valtasi totuus, hän kävi +miettiväiseksi, synkäksi ja levottomaksi. + +-- Jatka, Quélus, -- sanoi hän. -- Sinä näet, että minä kuuntelen. + +-- Sire, -- jatkoi tämä, -- te olette suuri kuningas, mutta aateli +on kaikkialle rakennellut esteitä ja aitoja, joiden yli ette enää +voi nähdä, tuskinpa niidenkään esteiden yli, joita mahtavaksi +paisunut rahvas vuorostaan rakentelee. No niin, sire, te, joka olette +urhoollinen, sanokaapa, mitä tehdään sodassa, jolloin pataljoona +on uhkaavasti asettunut kolmenkymmenen askeleen päähän toisesta +pataljoonasta? Pelkurit katsahtavat taakseen ja, jos tie on vapaana, +pakenevat. Urhoolliset sitävastoin hyökkäävät eteenpäin. + +-- Hyv'on, eteenpäin! -- huusi kuningas. -- Jumal'aut! Enkö minä +ole ensimäinen ylimys valtakunnassani? Kuka on ollut päällikkönä +ihanammissa taisteluissa kuin mitä minä nuoruusvuosinani taistelin? +Vuosisata, joka nyt lähestyy loppuansa, ei voi mainita monta nimeä +korkeammalla kuin nimet Jarnac ja Moncontour. Siis eteenpäin, hyvät +herrat! Minä olen tavallisuuden mukaan taistelussa kulkeva teidän +etupäässänne. + +Chicot nousi istualleen ja virkkoi: + +-- Olkaa vaiti, te muut siellä alhaalla. Antakaa minun puhujani +jatkaa. -- Jatka vaan, poikani Quélus, jatka! Sinä olet jo sanonut +paljo kaunista ja totta, mutta sinulla on vieläkin enemmän +sanottavana. Jatka! + +-- Chicot, sinä olet, kuten useimmiten muulloinkin, oikeassa. Niin, +minä tahdon jatkaa sanoakseni hänen majesteetilleen, että hetki +on nyt tullut, jolloin kuningasvallan on saatava ne uhrit, joista +äsken puhuimme. Niitä esteitä vastaan, jotka vähitellen ympäröivät +koko kuninkuuden, tulee käymään neljä miestä, tietoisina siitä +että te, sire, heitä innostatte ja että jälkimaailma tulee heitä +kunnioittamaan. + +-- Mitä sinä puhut, Quélus? -- kysyi kuningas, ollen yhtä levoton +kuin ihastuksissaankin. -- Keitä ne neljä miestä ovat? + +-- Minä ja nämä ylimykset, -- vastasi tuo nuori mies +ylpeydentunteella, joka valtaa ihmisen silloin kun tämä uhrata +henkensä aatteensa puolesta. -- Minä ja nämä ylimykset tahdomme +uhrata itsemme... + +-- Mitä tarkoitusta varten? + +-- Teidän pelastukseksenne. + +-- Lorua! Poikamaisuutta vain! -- huudahti Henrik. + +-- Voi, sire! Siinä juuri on muuan yleisen ennakkoluulon ilmaus. Ja +teidän majesteettinne hyvyys meitä kohtaan on niin suuri, ettemme +sano sitä missään muussa muodossa. Mutta, sire, me näemme sen. +Puhukaa, sire, kuin kuningas, elkääkä kuten poroporvari. Elkää +olko uskovinanne, että Maugiron inhoo Antraguetia, että Livarot +on kiusaksi Schombergille, että d'Epernon kadehtii Bussya ja että +Quéluksella on halu käydä Ribeiracin kimppuun. Ei, ei! He ovat +kaikki nuoria, kunniallisia ja jalomielisiä. He voisivat kaikki +rakastaa toisiansa kuin veljiä. Ei mikään yksityinen riita saa meitä +tarttumaan miekkaan. Mutta Ranska on eripurainen Anjoun kanssa. Me +käymme tätä tietä kuin kuningasvallan puolesta taistelijat liigan +sotureita vastaan. Me saavumme teidän luoksenne ja sanomme: siunatkaa +meitä, armollinen herra, hymyilkää niille, jotka käyvät kuolemaan +teidän edestänne. Teidän siunauksenne voi ehkä tuottaa heille voiton, +teidän hymyilynne voi tehdä kevyeksi heidän kuolemansa. + +Kyyneliin heltyen avasi Henrik sylinsä Quélukselle ja noille toisille +ja puristi heitä kaikkia rintaansa vasten. + +Synkkänä ja vakavana katseli Chicot tuota kohtausta, ja hänen +kasvonsa, jotka tavallisesti olivat välinpitämättömät ja kylmät +taikka ivaan virnistyneet, olivat nyt yhtä jalon ja hyväntahtoisen +näköiset kuin toistenkin. + +-- Voi, urhoolliset ystäväni! -- sanoi viimein kuningas. -- Te +osotatte kaunista harrastusta. Teidän aikeenne on jalo, ja minä +olen ylpeä, en siitä, että olen Rankan kuningas, vaan siitä, että +saan olla teidän ystävänne. Kun minä kuitenkin paremmin kuin muut +huomaan oman etuni, niin en tahdo vastaanottaa uhria, josta, jos +te kaatuisitte, olisi seurauksena vain se, että minä joutuisin +vihollisteni käsiin. Anjouta vastaan taisteleminen riittää kyllä +Ranskalle. Minä tunnen veljeni, Guiset ja liigan. Monesti elämäni +varrella olen kesyttänyt rajumpiakin hevosia. + +-- Sire, -- virkkoi Quélus, -- teidän majesteettinne sanat tekevät +intomme kaksinkertaiseksi. Minä päivänä tulee taistelu tapahtumaan? + +-- Ei milloinkaan! Minä kiellän sen jyrkästi. Ei koskaan, kuuletteko! + +-- Antanette, sire, meille anteeksi, -- lausui Quélus. -- +Kohtauksesta sovittiin jo eilen. Sanat on sanottu, eikä niitä voida +peruuttaa. + +-- Mutta kuningas voi vapauttaa juhlallisimmastakin sitoumuksesta +sanomalla: minä tahdon niin, sillä kuningas voi kaikkea. Sanokaa +vastustajillenne, että minä olen uhannut teitä vihallani, jos te +käytte käsikähmään. Ja että te ette itse sitä epäilisi, niin vannon +minä karkoittavani teidät, jos... + +-- Malttakaa, sire! -- keskeytti hänet Quélus. -- Elkää vannoko, +sillä jos me olemme ansainneet teidän vihanne ja jos tuosta vihasta +aiheutuu meidän karkottamisemme, niin me siihen ilomielellä +alistumme, sillä me, kun emme enää oleksi teidän majesteettinne +alueella, saatamme pitää sanamme ja kohdata vastustajamme vieraalla +maalla. + +-- Jos ne miehet tulevat pyssynkantaman päähän, panetutan minä ne +Bastiljiin! + +-- Sire, -- vastasi Quélus, -- samana päivänä, jona teidän +majesteettinne tekisi sen, vaeltaisimme me paljain jaloin ja köysi +kaulassa Bastiljin päällikön Laurent Testun luo pyytämään, että +meidätkin teljettäisiin vankilaan samoinkuin nuokin ylimykset. + +-- Minä siinä tapauksessa hakkautan niiltä päät poikki. Minä olen +kuningas, luulemma. + +-- Jos vihamiehillemme sellaista tapahtuisi, sire, leikkaisimme +me kaulamme saman mestauspölkyn juurella, jossa heidän kaulansa +katkaistiin. + +Henrik oli hetkisen vaiti. Sitten hän sanoi: + +-- Hyvä ja urhoollinen aatelisto!... Ellei jumala siunaa sitä asiaa, +jota miehet sellaiset puolustavat... + +-- Elä pilkkaa, -- virkkoi Chicot ja tuli lähemmäksi kuningasta. -- +Heillä on jalo sydän. Mutta anna heidän tehdä niinkuin itse tahtovat. +Määrää noille nuorukaisille erityinen päivä, mutta elä sanele +kaikkivaltiaalle minkäänlaisia lakeja. + +-- Hyvä jumala, hyvä jumala! -- mutisi Henrik. + +-- Sire, me anomme alamaisimmasti, että te suostuisitte meidän +pyyntöömme, -- lausuivat nuo neljä ylimystä syvään kumartaen. + +-- No hyvä on! Jumala on oikeudenmukainen ja antaa meille voiton. +Viettäkäämme ensin yhdessä Kristuksen ruumiin juhlaa. Sitten sen +jälkeisenä päivänä... + +-- Kiitos, sire, kiitos! Siis kahdeksan päivän perästä! + +He kaikki riensivät suutelemaan kuninkaan kättä. Syleiltyään heitä +vieläkin kerran meni Henrik, silmät kyynelissä, rukoushuoneeseensa. + + + + +41. + +Kristuksen ruumiin juhla. + + +Kun Monsoreau neljäkymmentäkahdeksan tuntia kestäneen kuumeen jälkeen +taas pääsi jaloilleen, koetti hän urkkia selvän siitä, kuka oli hänen +kunniansa riistäjä. Mutta kun hän ei saanut selville mitään, tuli hän +enemmän kuin ennen vakuutetuksi Anjoun herttuan teeskentelemisestä ja +tämän pahoista aikeista hänen vaimonsa suhteen. + +Bussy kävi joka päivä ylihovijahtimestarin luona. Mutta saatuaan +Remyn kautta tiedon Monsoreaun urkkimistoimenpiteistä, ei hän enää +käynyt Dianan luona. + +Chicot oli saattanut Gorenflotin luostariin. Tällöin oli ollut +paljo puhetta kuninkaan jumalanpelosta, ja priori oli äärettömän +kiitollinen siitä kunniasta, jota hänen majesteettinsa tahtoi osottaa +luostarille vierailullaan. Se kunnia koituisi suuremmaksikin kuin +alussa oli odotettu. Apotin pyynnöstä oli kuningas luvannut viettää +kokonaisen päivän ja yön yksinäisyydessä heidän luostarissaan. + +Chicot siis sai siitä tiedon, ja kun hänellä tiedettiin olevan +suuri vaikutusvalta kuninkaaseen, kehoitettiin hänen väliin käymään +Gorenflotia tervehtimässä. + +Hän kävikin luostarissa useamman kerran, ja kun hänellä viittansa +sisällä tavallisesti oli jokunen viinipullo, otti veli Gorenflot +hänet erittäin hyvin vastaan. Hän sulkeutui kokonaisiksi tunneiksi +munkkiystävänsä kanssa tämän koppiin ja kaikki luulivat hänen ottavan +osaa munkin opintoihin ja rukouksiin. Yön juhlallisuuksien edellistä +päivää vasten vietti hän kokonaan luostarissa. Ja siellä alkoi levitä +huhu, että Gorenflot oli saanut Chicotin rupeamaan munkiksi. + +Jos ken öiseen aikaan olisi kuljeksinut luostarin läheisyydessä, +olisi hän kohdannut noita merkillisiä munkkeja, joista jo +kertomuksemme ensi luvuissa oli puhetta ja jotka enemmän muistuttivat +sotilaita kuin hengellisiä. Meidän on vielä lisättävä, että +Guisen herttuain palatsissa pidettiin joka ilta neuvotteluja mitä +suurimmassa salaisuudessa. + +Suurena juhlapäivänä oli ilma erittäin kaunis, ja kaduille +riputelluista kukista levisi ylt'yleensä ihana tuoksu. Chicot herätti +Henrikin ylös jo hyvin varhain. + +-- Ah! -- murahti Henrik, -- sinä herätit minut suloisimmasta unesta, +mitä milloinkaan olen nähnyt. Minä näin unta, että Quélus oli yhdellä +ainoalla miekanpistolla tehnyt Antraguetin kanssa välinsä selviksi +ja oli tahrannut itsensä vastustajansa verellä. Mutta nythän on +jo päivä. Menkäämme rukoilemaan jumalaa, että uneni kävisi kerran +toteen. Tuo minulle jouhipaitani ja ruoskani. + +-- Eikö hyvä aamiainen maistuisi paremmalta? -- kysyi Chicot. + +-- Sinä pakana! Vai tahdot sinä mennä kuulemaan messua vatsa täynnä! + +-- No niin, mutta kellohan on vasta tuskin kahdeksaa, ja sinulla on +aikaa ruoskia itseäsi iltaan asti. Puhelkaamme ensin hieman. Sinä et +sitä tule katumaan, valoisilainen, niin totta kuin nimeni on Chicot. +Sanoppa, poikani, minulle ensin, millä lailla kulutamme päivämme? + +-- Ensin me kuulemme messua Saint-Germain-l'Auxerroisissa, sitten +syömme aterian Louvressa ja sitten järjestämme katumuskulkueen +pitkin katuja ja käymme kuuluisimmissa luostareissa. Olen luvannut +Pyhän Genovevan luostarin priorille jäädä sinne huomiseen asti erään +pyhimyksen luo, ja me rukoilemme koko yön aseittemme menestykseksi. + +-- Minä tunnen sen pyhimyksen varsin hyvin. + +-- Sitäkin parempi. Sinä siis tulet mukaan, Chicot, ja me rukoilemme +yhdessä. + +-- Kyllä, ole huoletta. Mutta sanoppa, mitä tekevät veljesi ja hovisi? + +-- Ne tulevat mukaan. + +-- Entä vartiostosi? + +-- Crillon odottaa minua ranskalaisine kaarteineen Louvressa ja +sveitsiläinen kaarti odottaa luostarinportilla. + +-- Hyvä, -- sanoi Chicot. -- Nyt olen saanut tarpeeksi tietää. +Tuleeko juhlallisuudesta komea? + +-- Toivoakseni jumala suo niin. + +-- Sen saamme nähdä huomenna. Mutta onko jo varmasti päätetty, että +sinä menet Pyhän Genovevan luostariin? + +-- On. + +-- Ja viettääksesikö yön siellä? + +-- Niin olen luvannut. + +-- Kuulehan, poikani, minä en oikein pidä asian siitä puolesta. + +-- Miksi niin? + +-- En vain pidä. Päivällisen syötyämme saat kuulla toisen +juhlamenojärjestyksen, ja sen olen minä laatinut. + +-- Olkoon menneeksi. + +-- Ja vaikkapa et sitä hyväksyisikään, poikani, tapahtuu asia +kuitenkin minun tahtoni mukaan. + +-- Mitä sillä tarkoitat? + +-- Vaiti! Joku tulee. + +Anjoun herttua ilmoitettiin. Hänen mukanaan tuli Monsoreau. + +Kun Henrik sai nähdä kreivin, joka näytti kalpeammalta ja synkemmältä +kuin milloinkaan ennen, ei hän voinut olla tekemättä hämmästystä +ilmaisevaa liikettä. + +Herttua huomasi sen liikkeen, samoin kreivi. + +-- Sire, -- lausui Frans, -- Monsoreaun kreivi tulee tervehtimään +teidän majesteettianne. + +-- Kiitos, kreivi, -- virkkoi Henrik. -- Olen käynnistänne sitäkin +enemmän iloissani, kun te olette ollut vaikeasti haavoittuneena, eikö +niin? + +-- Kyllä, sire. + +-- Se kai tapahtui jollain metsästysretkellä, kuten minulle +kerrottiin? + +-- Niin, metsästysretkellä, sire. + +-- Mutta voitte kai nyt jo paremmin. + +-- Minä olen jo täysin terve. + +-- Sire, -- puuttui puheeseen herttua, -- sallitteko, että kreivi +Monsoreau, sittenkun hartaudenharjoitukset on suoritettu, järjestää +metsästysretken Compiègnelle? + +-- Mutta, -- huomautti Henrik, -- etkö tiedä, että huomenna... + +Hän oli lisäämäisillään: taistelevat neljä ystävääni sinun neljän +ystäväsi kanssa. Mutta hän muisti, ettei salaisuutta sopinut +ilmoittaa, ja jätti sen sanomatta. + +-- Minä en tiedä mitään, -- sanoi herttua. -- Teidän majesteettinne +ehkä suvaitsee minulle ilmoittaa... + +-- Aioin vain sanoa, -- jatkoi Henrik, -- että kun minä ensi yön +tulen viettämään hartaudenharjoituksessa Pyhän Genovevan luostarissa, +en ehkä huomenna ehtisi valmistautua, mutta voihan kreivi mennä sinne +kuitenkin. Ellei metsästyksestä tulisi mitään huomenna, niin voisihan +se jäädä ylihuomiseen. + +-- Kuuletteko? -- sanoi nyt herttua Monsoreaulle. + +-- Kuulen, armollinen herra, -- vastasi tämä. Samassa tulivat sisälle +Quélus ja Schomberg. + +-- Vielä yksi päivä! -- virkkoi Quélus tervehtien kuningasta. + +-- Mutta ei onneksi enempää! -- lisäsi Schomberg. Sillävälin sanoi +Monsoreau herttualle: + +-- Te siis karkoitatte minut, armollinen herra? + +-- Eikö ylihovijahtimestarin velvollisuutena ole järjestää +metsästysretkiä kuningasta varten? -- kysyi herttua nauraen. + +-- Minä ymmärrän, -- vastasi Monsoreau, -- ja näen, miten asia on. +Tänään päättyy teidän korkeutenne määräämä kahdeksas päivä, ja te +lähetätte minut mieluummin Compiègneen kuin täytätte lupauksenne. +Mutta teidän korkeutenne varokoon itseään. Tämän illan perästä voin +minä yhdellä ainoalla sanalla... + +Frans keskeytti kreivin puheen ja tarttuen hänen käsivarteensa +virkkoi: + +-- Puhukaa hiljaa. Minä päinvastoin aion pitää antamani lupauksen. +Teidän metsästysmatkanne tulee kaikkien tietoon, koska se tapahtuu +viran puolesta. + +-- No, entä sitten? + +-- Te ette sinne matkustakaan, vaan piiloudutte asuntonne +läheisyyteen. Kun se mies, jonka te haluatte oppia tuntemaan, saa +tiedon teidän matkastanne, tulee hän kyllä paikalle. Mitä sitten +seuraa, on oma asianne, sillä minä en luullakseni ole sitoutunut +mihinkään muuhun. + +-- Aa... jos niin on... virkahti Monsoreau. + +-- Minä olen antanut kunniasanani. + +-- Minulla on vieläkin parempaa: teidän allekirjoituksenne, +armollinen herra, on minulla. + +-- Sen tiedän. + +-- Hyvät herrat, -- lausui Henrik, -- nyt lähdemme +Saint-Germain-l'Auxerroisiin. + +-- Ja sieltäkö Pyhän Genovevan luostariin? -- kysyi herttua. + +-- Sieltä, -- vastasi kuningas. + + + + +42. + +Jatkoa. + + +Kristuksen ruumiin juhlan edellisenä iltana ja kun kaikki jo +oli kaksintaistelua varten järjestetty kävi Bussy Monsoreauta +tervehtimässä. Viimeksimainittu virkahti silloin muun muassa: + +-- Paras kreivi, sallitteko, että annan teille erään neuvon? + +-- Ilomielellä, -- vastasi Bussy. + +-- Teidän sijassanne minä huomenna matkustaisin pois Parisista. + +-- Minäkö? Mistä syystä? + +-- En voi sanoa teille muuta kuin että teidän poissaolonne pelastaisi +teidät varsin tukalasta asemasta. + +-- Tukalasta asemasta? Mistä sitten. + +-- Ettekö tiedä, mitä huomenna tulee tapahtumaan? + +-- En lainkaan, kautta kunniani. + +-- Eikö Anjoun herttua ole uskonut teille mitään salaisuutta? + +-- Ei mitään. Herttua uskoo minulle vain samaa mitä kaikille +muillekin. + +-- No niin, minä tahdon sanoa teille, paras kreivi, että huomenna +tapahtuu tärkeitä asioita. Onpa kyseessä kuninkaan erottaminenkin. + +Bussy katseli Monsoreauta eräänlaisella epäluulolla, mutta tämän +kasvoista kuvastui pettämätön suoruus. + +-- Herra kreivi, -- vastasi Bussy, -- te tiedätte, että minä palvelen +Anjoun herttuaa ja että henkeni ja miekkani ovat hänen. Kuningas, +jolle en koskaan ole tehnyt mitään pahaa, kantaa kaunaa minua vastaan +ja on aina käyttänyt tilaisuutta hyväkseen sanoakseen tai tehdäkseen +minulle jotain loukkaavaa. Juuri huomenna, -- Bussy alensi äänensä, +-- sanon sen teille, mutta vain teille, ymmärrättehän... huomenna +aion senvuoksi uskaltaa panna henkeni alttiiksi nöyryyttääkseni +Henrik Valoisilaista hänen suosikkiensa persoonassa. + +-- Oletteko siis päättänyt alistua kaikkiin niihin seurauksiin, joita +voi johtua uskollisuudestanne herttualle? + +-- Olen. + +-- Tiedättekö ehkä, mihin se kaikki voi johtaa? + +-- Tiedän, missä aion pysähtyä. Ja niin paljo kuin minulla olisi +syytä moittia kuningasta, en kuitenkaan koskaan tule nostamaan +kättäni herran voideltua kohti. Annan toisten tehdä, niinkuin +parhaaksi katsovat, ja ketään loukkaamatta puolustan Anjoun +herttuata, jos häntä jokin vaara uhkaa. + +Monsoreaun kreivi oli hetken ääneti. Sitten hän laski kätensä Bussyn +olalle ja sanoi: + +-- Paras kreivini, Anjoun herttua on raukka ja uskoton ihminen +ja hän voi pelkästä epäluulosta tai pelosta uhrata uskollisimman +palvelijansa, hartaimman ystävänsä. Luopukaa hänestä. Kuulkaa ystävän +neuvoa: oleksikaa huomenna maatilallanne Vincennesissä eli missä +muualla hyvänsä, mutta elkää ottako osaa juhlakulkueeseen. + +Bussy katseli tarkkaavaisesti Monsoreauta. + +-- Hm! -- murahti hän. -- Miksi sitten itse kuulutte herttuan +puoluelaisiin? + +-- Koska minä kunniaani koskevista syistä häntä vielä vähän aikaa +tarvitsen. + +-- Niin on minunkin laitani, -- jatkoi Bussy. Monsoreau puristi +Bussyn kättä, ja samassa he erosivat toisistaan. Ylihovijahtimestari +meni Dianan luo ilmoittamaan tälle lähdöstään Compiègneen. + +Diana kuunteli sitä uutista ilolla. Hän oli mieheltään saanut kuulla +Bussyn lähestyvästä kaksintaistelusta d'Epernonin kanssa, mutta kun +tätä kuninkaan suosikeista pidettiin vähimmän vaarallisena, ei hänen +pelkonsa ollut kovin suuri. + +Bussy oli aikaisin aamulla käynyt herttuan luona, saattanut +tämän Louvreen ja mennyt sitten kuninkaan kulkueen mukana +Saint-Germain-l'Auxerroisiin. + +Huomatessaan Bussyn niin innokkaaksi ja iloiseksi oli herttua +tuntenut sisimmässään jonkinlaista omantunnonsoimausta. Mutta kaksi +seikkaa puhui hänen sielussaan sitä vastaan: ensinnäkin se suuri +vaikutusvalta, joka Bussylla oli häneen nähden, herätti pelkoa ja +pani hänen ajattelemaan, että Bussysta ehkä vielä kerran, päästyään +kovin lähelle hänen valtaistuintaan, itse asiassa tulisikin +todellinen kuningas; toiseksi synnytti Bussyn rakkaus Monsoreaun +kreivittäreen ruhtinaan sydämessä mustasukkaisuuden ja haavoitetun +lemmen tuskaa. + +Kun hän kuitenkin pelkäsi Monsoreauta melkein yhtä paljon kuin +Bussyakin virkkoi hän itsekseen: + +-- Bussy joko on minun mukanani, auttaa minua rohkeudellaan ja +edistää niin ollen asiaani voittoon, jossa tapauksessa minä vähät +välitän Monsoreausta, taikka sitten hylkää minut, ja kun minä siinä +tapauksessa en ole hänelle mitään velkaa, hylkään minäkin hänet +vuorostani. + +Prinssi ei jättänyt nuorta miestä hetkeksikään näkyvistään. Hän näki +Bussyn rauhallisena ja hymyilevänä astuvan kirkkoon, ja luovutettuaan +kohteliaasti d'Epernonille edessään olevan paikan, polvistuvan tämän +taakse. + +Kun messua oli jonkun aikaa kestänyt, huomasi herttua Remyn tulevan +sisälle ja polvistuvan herransa viereen. Herttua hätkähti, sillä +hän tiesi, että nuori tohtori oli Bussyn uskottu. Hetkisen kuluttua +huomasi hän myös ihan selvästi, että Remy salaa pisti Bussyn käteen +pienen lipun. + +-- Se on häneltä, -- ajatteli herttua. -- Diana antaa siinä tiedon +miehensä matkustamisesta. + +Bussy pani lipun hattuunsa, avasi ja luki sen. Prinssi huomasi, miten +hänen kasvonsa säteilivät ilosta. + +-- Haa! Nyt olet hukassa, jos minut hylkäät! -- mutisi Frans. + +Herttua katsahti ympärilleen. Jos hän olisi nähnyt Monsoreaun, olisi +hän tuskin rohjennut odottaa iltaankaan Bussyn ilmiantamista. + +Messun loputtua läksi kulkue takaisin Louvreen, jossa ateria oli +järjestetty kuninkaalle tämän omissa huoneissa ja muulle hoviväelle +kalleriassa. Sveitsiläiskaarti oli komennettu riviin koko tien +pituudelta aina Louvren portille asti ja ranskalainen kaarti +Crillonin johdolla seisoi linnanpihalla. + +Louvreen päästyään meni Bussy Fransin luo ja lausui: + +-- Minä haluaisin puhua pari sanaa teidän korkeutenne kanssa. + +-- Etkö voi puhua asiastasi juhlakulkueen aikana meidän kävellessämme +vieretysten? + +-- Teidän korkeutenne suvainnee antaa anteeksi, mutta minä juuri +aioinkin pyytää päästä ottamasta osaa juhlakulkueeseen. + +-- Mistä syystä? -- kysyi herttua levottomalla äänellä. + +-- Tehän tiedätte, armollinen herra, että huomispäivä on tärkeä +päivä, sillä se tulee ratkaisemaan riidan Ranskan ja Anjoun välillä. +Minä siis pyytäisin saada vetäytyä maatalolleni Vincennesiin +voidakseni tämän päivää olla rauhassa. + +-- Sinä siis et tule myöskään Pyhän Genovevan luostariin? + +-- Teidän korkeutenne, minä haluan olla koko päivän vapaana. + +-- Mutta jos minä päivän kuluessa sattuisin tarvitsemaan ystäviäni? + +-- Koska teidän korkeutenne ei tarvinne niitä muuhun kuin taisteluun +kuningastaan vastaan, niin katson minä itselläni olevan sitäkin +suuremman syyn pyytää vapautusta. Minä tulen taistelemaan d'Epernonin +kanssa. + +Monsoreau oli edellisenä iltana sanonut herttualle, että tämä saattoi +luottaa Bussyyn. Kaikki oli siis sen jälkeen muuttunut, ja tuo muutos +nähtävästi aiheutui kirkossa saadusta lipusta. + +-- Sinä siis, -- sanoi herttua, purren hampaitaan yhteen, -- hylkäät +herrasi ja isäntäsi, Bussy? + +-- Armollinen herra, sillä, joka huomenna aikoo uskaltaa henkensä +verisessä ja tuimassa kaksintaistelussa, jollainen meidän taistelumme +tulee olemaan, on ainoastaan yksi herra, jolle hän omistaa viimeisen +palveluksensa ja kunnioituksensa. + +-- Sinä tiedät, että minulla tänään saattaa olla kysymyksessä kruunun +voittaminen, ja kuitenkin sinä minut hylkäät. + +-- Armollinen herra, minä olen palvellut teitä ja palvelen vielä +huomennakin. Elkää pyytäkö minulta enempää kuin elämäni. + +-- Hyvä on! -- vastasi herttua karkealla äänellä, -- te olette vapaa, +herra Bussy! Menkää! + +Prinssin kylmäkiskoisuudesta välittämättä riensi Bussy kotiinsa. + +Herttua huusi Aurillya. + +-- No miten on käynyt, armollinen herra? -- kysyi luutunsoittaja. + +-- Hän on itse lausunut oman tuomionsa. + +-- Eikö hän siis tule teidän mukananne? + +-- Ei. + +-- Hän kai menee lipussa pyydettyyn kohtaukseen? + +-- Menee. + +-- Onko siitä ilmoitettu herra Monsoreaulle? + +-- Kohtauksesta on kyllä, mutta ei miehen nimestä. + +-- Onko teidän korkeutenne siis päättänyt uhrata kreivin? + +-- Minä olen päättänyt kostaa ja pelkään enää vain yhtä asiaa: sitä +että Monsoreau luottaa liiaksi omiin voimiinsa ja taitavuuteensa ja +että Bussy mahdollisesti pääsee pälkähästä. + +-- Teidän korkeutenne voi olla huoletta. + +-- Selitä tarkemmin. + +-- Onko kreivi varmasti päätetty uhrata? + +-- On, kautta jumalan! Mies, joka pitää minua jonkinlaisessa +holhoustilassa, joka hallitsee minun tahtoani ja minun rakastettuani, +on kuin leijona, jonka vartia minä olen, nopeampi kuin hänen +herransa. Niin, Aurilly, hän on tuomittu ilman sääliä. + +-- Hyvä on. Jos hän nyt välttäisikin Monsoreauta, ei hän kuitenkaan +pääse enään toisen käsistä. + +-- Kenenkä? + +-- D'Epernonin. + +-- Sanoppa minulle, miten se on selitettävissä. + +Aurilly aikoi vastata, mutta muuan palvelija kutsui samassa herttuaa. +Kuningas oli istunut ruokapöytään ja kummasteli sitä, ettei Anjoun +herttua ollut siinä läsnä. + +-- Voit sanoa sen minulle kulkueessa, -- virkkoi herttua Aurillylle +ja meni sitten palvelijan mukana. + +Nyt me tahdomme kertoa siitä, mitä d'Epernonin ja luutunsoittajan +kesken oli tapahtunut. + +Varhain sinä samana aamuna oli d'Epernon tullut herttuan palatsiin +ja pyytänyt saada puhutella Aurillya. Suosikki oli jo kauan tuntenut +luutunsoittajan ja tämä oli antanut hänelle opetusta musiikissa. +Sitäpaitsi oli d'Epernon viekas gascognelainen, ja useimmista +seikoista, mitä Anjoun herttuan luona tapahtui, sai hän tiedon +Aurillylta. + +Voimme vielä lisätä, että hän valtioviisaan ovelasti tunkeutui sekä +kuninkaan että herttuan ystäväksi, horjuen kummankin välillä ja +peläten toiselta puolen vastaisen kuninkaan vihoja, toiselta puolen +taas pysytellen nykyisen hallitsijan suosiossa. + +Hän tahtoi nyt puhutella Aurillya lähestyvän kaksintaistelunsa +johdosta Bussyn kanssa, sillä tuo taistelu teki hänet kovin +levottomaksi. Urhoollisuus ei koskaan kuulunut d'Epernonin +luonteeseen, ja oli vaadittu enemmän kuin rohkeutta, oli vaadittu +ylenmääräistä kylmäverisyyttä ajatellessa taistelua Bussyn kanssa: +hänen kanssaan taisteleminen oli samaa kuin varma kuolema. + +Kuultuaan ensimäiset sanat, joilla d'Epernon tätä asiaa kosketteli, +osotti luutunsoittaja, joka hyvin tunsi herransa salaisen vihan +Bussya kohtaan, teeskenneltyä osanottoa oppilaansa puolesta ja kertoi +tälle, että Bussy joka aamu kahden tunnin ajan harjoitteli miekkailua +Parisin taitavimman miekkailijan kanssa. + +D'Epernon kalpeni, mutta koetti kuitenkin hymyillä ja virkkoi: + +-- Minähän siinä tapauksessa olen kuoleman oma! + +-- En voi kieltää sitä pelkääväni. + +-- Mutta onhan hulluutta taistella miehen kanssa, joka varmasti tulee +toisen surmaamaan! Mutta minä kyllä hänestä selviydyn. Gascognelainen +ei olla huvin vuoksi. Narrihan se olisi, joka vapaaehtoisesti +luopuisi elämästä, varsinkaan kun ei ole elänyt kahtakymmentä +vuotta kauvemmin. Jos Bussy on niin taitava, ei se enää olekaan +kaksintaistelua, vaan suoranainen murha. Ja jos se kerran on murha, +niin eikö, hitto vieköön, murha ole estettävissä... + +-- Miten? + +-- Murhalla. + +-- Tietysti. + +-- Kuka estää minua siitä, että minä, ennenkuin hän ehtii murhata +minut, murhaankin hänet? + +-- Ei tietystikään kukaan. Minä ajattelin juuri sitä samaa. + +-- Se vain on eroa, että minä, sen sijaan että julmasti surmaisin +hänet omin käsin, niinkuin hän aikoi tehdä minulle, jätän sen jonkin +toisen tehtäväksi. + +-- Te kai siis palkkaatte muutamia lurjuksia? + +-- Niin. + +-- Se tulee maksamaan sievosen summan. + +-- Minä uhraan siihen kolmetuhatta écuta. + +-- Kun miehenne saavat tietää, kenen kanssa he tulevat tekemisiin, +niin tuskinpa saatte enempää kuin kuusi miestä kolmellatuhannella +eculla. + +-- Eivätkö kuusi sitten riittäisi? + +-- Kuusi! Bussy ehtisi surmata niistä neljä, ennenkuin saisi +pienimmänkään haavan. + +-- Jos niin vaaditaan, uhraan minä kuusituhatta écuta. + +-- Joko teillä on miehet tiedossa? + +-- Minä tunnen kyllä koko joukon toimetonta väkeä, erotettuja +sotamiehiä ja sen semmoisia... + +-- Mutta pitäkää varanne: jos he epäonnistuvat, saattavat he +ilmiantaa teidät. + +-- Minulla on kuningas puolellani. + +-- Se on hyvä se. Mutta kuningas ei voi estää sitä, -- että Bussy +surmaa teidät. + +-- Totta se on, totta se on, -- myönteli d'Epernon miettiväisenä. + +-- Minä voisin kyllä, sanoi Aurilly, -- mainita toisenkin keinon, +mutta te ehkä ette siihen suostu. + +-- Minä suostun vaikka mihin, mikä vaan vapauttaa minut siitä +raivokkaasta sudesta. + +-- No niin, muuan teidän vihollisenne vihamies on mustasukkainen. + +-- Ahaa! + +-- Hän juuri par'aikaa punoo muuatta salajuonta vihamiestään vastaan, +mutta hänellä ei ole rahoja. Noilla teidän kuudellatuhannella +ecullanne voi hän järjestää asian teidän kummankin parhaaksenne. Te +ette kai halua saada teosta aiheutuvaa kunniaa itsellenne? + +-- En missään nimessä. Minä en halua mitään muuta kuin että jäisin +kokonaan syrjäiseksi. + +-- Lähettäkää siis miehenne määrätylle paikalle ilmoittamatta omaa +nimeänne, niin kyllä toinen osaa käyttää niiden apua. + +-- Mutta minun täytyy saada tietää, kuka tuo toinen on. + +-- Minä näytän häntä teille Louvressa nyt aamupäivällä. + +-- Onko hän siis aatelismies? + +-- On. + +-- Koska me nyt puhumme afääreistä, Aurilly, niin tahdon sanoa, että +nuo kuusituhatta écuta on milloin tahansa teidän käytettävinänne. + +-- Onko asia siis päätetty? + +-- On, peruuttamattomasti. + + + + +43. + +Pyhimyskulkue. + + +Kun ateria oli syöty, meni kuningas omiin huoneisiinsa pukeakseen +ylleen katumuspukunsa. Hetken kuluttua hän palasi paljain jaloin, +nuora vyöllä ja kapusonki kasvoilla. Sillävälin olivat hovimiehet +pukeutuneet samallaiseen asuun. + +Saint-Germain-l'Auxerroisin papit kulkivat etunenässä. Parisin +arkkipiispa kantoi pyhiä rippileipiä. Pappien ja arkkipiispan +välissä kulki takaperin joukko nuoria poikia, jotka heiluttivat +suitsutusastioita, ja joukko nuoria tyttöjä, jotka sirottelivat +kukkia tielle. + +Sitten tuli kuningas paljas-jaloin neljän ystävänsä kanssa, jotka +nekin olivat avojaloin, munkinkaaput yllään. + +Senjälkeen astui Anjoun herttua tavallisessa puvussaan. Koko hänen +hoviväkensä seurasi mukana valtakunnan ylimpine virkamiehineen. + +Louvresta lähtiessä oli kello jo puoli kaksi iltapäivällä. Crillon +ja ranskalainen kaarti olisi tahtonut seurata kuningasta, mutta +tämä antoi merkin, että se oli tarpeetonta. Crillon jäi niin ollen +vartioimaan palatsia. + +Kello oli jo lähes kuusi illalla, kun kulkue vihdoinkin saapui +Pyhän Genovevan luostariin. Apotti ja kaikki munkit seisoivat pyhän +rakennuksen kolmella rapulla vastaanottamassa hänen majesteettiaan. + +Matkan loppupuolella oli herttua, joka jo aamusta varhain oli +ollut liikkeessä, alkanut tuntea voivansa pahoin väsymyksestä +ja rasituksesta ja oli pyytänyt kuninkaalta lupaa saada mennä +palatsiinsa. Siihen Henrik oli suostunutkin. Prinssin ylimykset +poistuivat myöskin pyhimyskulkueesta, ikäänkuin suorastaan +näyttääkseen, että he kuuluivat herttuan eivätkä kuninkaan +saattueeseen. Mutta varsinaisena syynä oli se, että koska kolmen +heistä seuraavana päivänä tuli ottaa osaa kaksintaisteluun, niin he +tahtoivat olla liiaksi väsyttämättä itseään. + +Ja koska muka Quélus, Schomberg, Maugiron ja d'Epernon yhtä hyvin +kuin Livarot, Ribeirac ja Antraguetkin tarvitsivat lepoa, käski +Henrik heidän poistua. Arkkipiispa, joka aamusta asti oli ollut +virkatoimissa eikä ollut, yhtä vähän kuin muutkaan papit, maistanut +ruuan palaa, oli uupumaisillaan väsymyksestä. Kuningas sääli noitakin +pyhiä marttyyrejä ja, ehdittyään luostarinportille, päästi heidät +kaikki menemään. Sitten hän kääntyi priorin puoleen ja virkkoi tälle +tavallisella nenä-äänellään: + +-- Tässä minä nyt olen. Minä tulen kurjan syntisen lailla etsimään +rauhaa teidän yksinäisyydestänne. + +Priori kumarsi. + +Sen jälkeen kääntyi kuningas niiden puoleen, jotka olivat kestäneet +päivän vaivat ja seuranneet häntä tänne saakka, sekä lausui: + +-- Minä kiitän teitä, hyvät herrat. Menkää rauhaan! + +Kaikki kumarsivat syvään. Kuninkaallinen parannuksentekijä nousi +rappuja ylös, lyöden alinomaa rintaansa. Henrik oli parahiksi päässyt +yli kynnyksen, kun jo portit hänen takanaan sulettiin. Mutta kuningas +oli niin katseisiinsa vaipunut, ettei hän sitä huomannut. Eikä se +sitäpaitsi ollut mitään niin merkillistäkään, hän kun oli lähettänyt +pois kaikki seuralaisensa. + +-- Me saatamme ensin, -- lausui priori, -- teidän majesteettinne +hautakappeliin, jonka parhaamme mukaan olemme koettaneet koristaa +sekä taivaallisen että maallisen kuninkaan kunniaksi. + +Kuningas nyökäytti päätään suostumukseksi ja seurasi prioria. +Mutta kun hän oli päässyt pois tuosta synkästä pylväskäytävästä, +jossa kaksi riviä munkkia seisoi, ja mennyt kappeliin, kiskaistiin +kaksikymmentä päähinettä niskaan ja näkyviin tuli katseita, +joista säteili ylpeys ja voitonvarmuus. Nuo kasvot eivät olleet +pelkureita eivätkä laiskoja munkinkasvoja, vaan niiden omituisuutena +olivat tuuheat viikset ja tumma iho, ja niistä kuvastui voimaa ja +toimeliaisuutta. Monet niistä olivat täynnänsä arpia, ja ylpeimpäin +kasvojen vierestä näkyivät vilkkaat naisenkasvot. + +Tämä nainen leikitteli kultasakseilla, jotka riippuivat hänen +kupeellaan, ja huudahti: + +-- Nyt, veljet, olemme vihdoinkin saaneet valoisilaisen käsiimme! + +-- Niinpä alan luulla, sisareni, -- vastasi Guisen herttua. + +-- Emme vielä, emme vielä, -- mutisi kardinaali. Kuinka niin? + +-- Riittääkö meillä porvareita musertamaan Crillon sotureineen? + +-- Meillä on vielä parempaa, -- vastasi Mayenne, -- ja uskokaa +minua, ettei tulla ampumaan ainoatakaan laukausta. Kun kuningas +huomaa tulleensa vangituksi, huutaa hän, mutta kukaan ei vastaa +hänen huutoonsa. Me saamme sitten hänet joko houkuttelemalla tai +väkivallalla, mutta kuitenkaan itseämme ilmaisematta, luopumaan +kruunustaan. Ja tieto siitä leviää pian kautta kaupungin, ja meidän +puolestamme tulevat äänensä antamaan sekä porvarit että sotamiehet. + +-- Suunnitelma on hyvä ja se tuskin voi olla onnistumatta, -- +huomautti herttuatar. + +-- Se on kutakuinkin uskallettu, -- virkkoi kardinaali päätään +pudistellen. + +-- Kuningas kieltäytyy allekirjoittamasta luopumiskirjaa. -- Hän on +urhoollinen ja saattaa mieluummin valita kuoleman. + +-- Kuolkoon sitten! -- huudahtivat Mayenne ja herttuatar. + +-- Ei, -- vastasi Guisen herttua päättäväisesti, -- ei! Mielelläni +tahdon ryhtyä hallitsemaan sellaisen ruhtinaan sijasta, joka +itse luopuu kruunustaan ja jota voidaan halveksia, mutta en +murhatun sijasta, jonka kuolemaa surraan. Sitäpaitsi unohdatte +suunnitelmistanne Anjoun herttuan, joka, jos kuningas murhataan, +tulee vaatimaan kruunua. + +-- Vaatikoon vain! -- vastasi Mayenne. -- Veljemme kardinaali on +ottanut huomioonsa sen mahdollisuuden, ja Anjoun herttua tietää +luopumissuunnitelmasta. Hän on ollut yhteydessä hugenottien kanssa ja +on siis arvoton hallitsijaksi. + +-- Hugenottienko kanssa? Oletko siitä varma? + +-- Olen, sillä Navarran kuningas on auttanut häntä pakenemaan. + +-- Hyvä on. + +-- Sitäpaitsi on itse luopumiskirjaan liitettävä ehto meidän sukumme +hyväksi. Sen ehdon nojalla sinusta tulee valtionhoitaja, ja siltä +paikalta kuninkaanarvoon on vain yksi askel. + +-- Kyllä, kyllä, selitti kardinaali, -- tuon kaiken olen ottanut +huomioon. Mutta saattaisi tapahtua, että ranskalainen kaarti +hyökkää luostariin saamaan varmuuden siitä, onko luopuminen tosi ja +vapaaehtoinen. Crillon ei ymmärrä leikkiä, ja hänessä olisi miestä +sanomaan kuninkaalle: Sire, henki on vaarassa, se on selvä se; mutta +pelastakaamme ennen kaikkea kunniamme. + +-- Sen tekee kenraali, -- virkkoi Mayenne, -- ja on kyllä ryhtynyt +varovaisuustoimenpiteisiin. Meitä on täällä piiritystä kestääksemme +kahdeksankymmentä aatelismiestä ja lisäksi olen antanut jakaa +aseita sadalle munkille. Me voisimme pitää puoliamme kuukauden +ajan kokonaista armeijaa vastaan, lukuunottamatta sitä, että me, +jos joutuisimme tappiolle, voisimme paeta saaliinemme maanalaista +käytävää myöten. + +-- Mutta mitä tekee Anjoun herttua tällä hetkellä? + +-- Samaa mitä muulloinkin: kun vaara on kysymyksessä, väistyy hän +aina. Ja nyt hän on mennyt kotiinsa, jonne hän, ollen hyvässä +turvassa Bussyn ja Monsoreaun takana, odottaa uutisia. + +-- Hänen pitäisi kuitenkin olla täällä eikä kotonaan. + +-- Olet erehdyksissä, veljeni, -- vastasi kardinaali. -- Jos molemmat +veljekset vangittaisiin, pitäisivät sitä rahvas ja aateli salajuonena +kuningassukua vastaan. Meidän tulee olla varovaisia, ettemme +näyttäisi vallananastajilta. Me saamme kruunun perintöoikeuden +nojalla, siinä kaikki. Kun jätämme Anjoun herttuan rauhaan ja +leskikuningattaren asemilleen, niin kaikki puolustajamme meitä +siunaavat ja ihailevat. Ei kenelläkään ole meistä mitään sanomista. +Ainoa seuraus on vain se, että Bussyn ja sadan muun yhtä hyvät miekat +kohotetaan meitä vastaan. + +-- Ah, Bussylla on huomenna kaksintaistelu suosikkien kanssa. + +-- Ne hän surmaa kaikki, siitä saamme olla iloiset. Sittemmin +valtaamme hänet puolellemme. Minä nimitän hänet armeijan kenraaliksi +Italiaan, jossa sota epäilemättä piakkoin puhkee. Bussy on voimakas +persoonallisuus, ja minä häntä suuresti kunnioitan. + +-- Ja todistaakseni, että minä pidän häntä yhtä suuressa arvossa, +lupaan minä leskeksi tultuani mennä hänen kanssaan naimisiin, -- +sanoa sukasi herttuatar. + +-- Naimisiin hänen kanssaan! -- huudahti Mayenne. + +-- Minua paljo ylhäisemmätkin naiset ovat tehneet hänelle vielä +enemmänkin, vaikka hän siihen aikaan ei ollutkaan mikään armeijan +päällikkö. + +-- Nyt toimintaan! -- sanoi Mayenne. -- Niistä asioista saamme +keskustella myöhemmin. + +-- Kuka on nyt kuninkaan luona? -- kysyi Guisen herttua. + +-- Priori ja veli Gorenflot luullakseni, -- vastasi kardinaali. -- +Hän ei saa nähdä muita kuin tuttuja kasvoja; muuten se voisi herättää +hänessä epäluuloja. Nyt hän ensin katselee alttaria hautakappelissa +ja rukoilee pyhäinjäännöksiä. Sitten lausuu priori hänelle muutamia +heliseviä sanoja maallisesta turhuudesta, minkä jälkeen veli +Gorenflot, joka tuonnoin piti sen kuuluisan puheensa liigalle, +koettaa houkutella häntä suostumaan siihen, johon emme mielellämme +tahtoisi häntä pakottaa. + +-- Sillä tavoin onnistuminen olisi tietysti paljo parempi, -- sanoi +herttua miettiväisenä. + +-- Niinpä kyllä. Henrik on taikauskoinen ja heikko, -- virkkoi +Mayenne. -- Minä menen takuuseen siitä, että hän helvetin pelosta +tulee taipumaan. + +-- Mutta minä, jatkoi herttua, -- en ole niinkään varma asiasta kuin +sinä. Me olemme nyt kuitenkin laskeneet pyydyksemme likoon emmekä +voi enää peräytyä. Jos priorin yritykset ja Gorenflotin houkutukset +epäonnistuvat, täytyy meidän turvautua viimeiseen keinoon, s.o. +säikäyttää häntä. + +Samassa kajahti kellon kumahdus holvissa, jonne hämärä jo alkoi +laskeutua. + +-- Kuningas on menossa hautaholviin, -- sanoi Guisen herttua. No, +niin, Mayenne, meidän on huudettava ystävillemme ja näytettävä taas +munkeilta. + +Pian peittivät taas kapusongit noita rohkeita otsia, säteileviä +silmiä ja syviä arpia. Sitten alkoi kolmen- tai neljänkymmenen miehen +suuruinen munkkijoukko kolmen veljeksen johtamana lähetä hautaholvia. + + + + +44. + +Chicot ensimäinen. + + +Kuningas oli vajonnut syvään hartauteen, ja se ennusti Guisen +herttuoiden suunnitelmille menestystä. Hän kävi hautakappelissa, +mukanaan koko veljeskunta, suuteli pyhäinarkkua ja löi kunkin +toimituksen lopussa rintoihinsa ja lauloi katumuspsalmeja. + +Priori alotti kehotuksensa, ja niitä kuunteli kuningas katumusta +osottaen. Vihdoin priori kumarsi Henrikille ja virkkoi: + +-- Sire, haluatteko nyt laskea maallisen kruununne iankaikkisen +jalkojen juureen? + +-- Haluan, -- vastasi kuningas ja näytti hyvin liikutetulta. Hän oli +nyt tullut kopille, jonka kynnyksellä Gorenflot keikisteli. + +-- Täälläkö? -- kysyi kuningas. + +-- Juuri täällä, -- vastasi paksu munkki. Henrik astui koppiin ja +lausui liikutetulla äänellä: + +-- _Hic portus salutis!_ + +-- Niin, vastasi priori, -- _tässä on pelastuksen satama._ + +-- Jättäkää meidät, -- sanoi Gorenflot, tehden majesteetillisen +liikkeen. + +Heti sulkeutuivat kopin ovet ja saapuvilla olleet poistuivat. +Huomattuaan, että kopissa oli penkki, istahti kuningas siihen ja +nojasi kyynärpäillään polviinsa. + +-- Vai olet sinä nyt täällä, Herodes, senkin pakana! Vai olet täällä, +Nebukadnezar! -- kirkui Gorenflot, asettaen leveät kätensä kupeilleen. + +Kuningas näytti hämmästyneeltä ja sanoi: + +-- Puhutteko minulle, veljeni? + +-- Puhun, kenellekäs muulle? Voiko löytyä sellaisia soimaussanoja, +joita sinä et ansaitsisi? + +-- Veljeni! -- mutisi kuningas. + +-- Ah! Täällä ei sinulla ole mitään veljeä. Jo kauan olen minä +valmistanut puhetta... ja nyt minä sen sinulle pidän. Se on hyvien +saarnaajien tavan mukaan jaettu kolmeen jaostoon: Ensinnäkin +olet sinä suuri tyranni, toiseksi irstas heittiö ja kolmanneksi +viraltapantu hallitsija. Näistä kolmesta asiasta minä nyt tahdon +puhua. + +-- Viraltapantuko, veli?... -- huudahti kuningas pimeästä sopestaan. + +-- Niin, juuri nyt viraltapantu. Täällä eivät asiat olekaan niinkuin +Puolassa, etkä sinä pääse täältä pois. + +-- Ansa! -- kirkui kuningas. + +-- Voi, valoisilainen! Opi tuntemaan, että kuningaskin on vain +ihminen! + +-- Tämähän on väkivaltaa, veli, selvää väkivaltaa! + +-- Luuletko sitten, että me pidätämme sinut sääliäksemme sinua? + +-- Te käytätte uskontoa väärin, veli. + +-- Onko olemassa mitään uskontoa? -- huudahti Gorenflot. + +-- Voi! -- huokasi kuningas. -- Kuinka voi pyhimys puhua tuollaista? +Te joudutte kadotukseen! + +-- Kadotukseen ei jouduta! + +-- Tehän puhutte kuin pakana, veljeni. + +-- Kas niin, ei mitään siveyssaarnoja, valoisilainen! Oletko valmis? + +-- Mihinkä? + +-- Luopumaan kruunustasi. Minua on käsketty yllyttämään sinua siihen, +ja sen minä nyt teen. + +-- Tehän teette kuolemansynnin. + +-- Äh! -- virkahti Gorenflot, pirullinen hymy huulillaan. -- Minulla +on oikeus antaa syntejä anteeksi, ja minä annan itselleni tästä +synnistä jo etukäteen synninpäästön. No niin, veli valoisilainen, +luovu nyt vaan kiltisti kruunustasi! + +-- Mistä? + +-- Ranskan kruunusta. + +-- Mieluummin kuolen. + +-- Niinpä sitten kuoletkin... Kas, siinähän tulee priori. Tee pian +päätöksesi. + +-- Minulla on kaartini ja ystäväni. Ne kyllä tulevat minua +puolustamaan. + +-- Se on mahdollista. Mutta sitä ennen sinut tapetaan. + +-- Antakaa minulle edes yksi minuutti ajatuksenaikaa. + +-- Ei minuuttiakaan, ei sekuntiakaan! + +-- Intonne on teille eduksi, veli, -- sanoi priori ja antoi +kuninkaalle merkin kädellään, ikäänkuin sanoakseen tälle: pyyntöönne +suostutaan. -- Sitten hän taas sulki oven. + +Henrik vaipui syviin ajatuksiin. + +-- No, -- sanoi Gorenflot, -- mitä kuuluu? Henrik oli istunut siinä +noin kymmenen minuuttia, kun joku koputti ovelle. + +-- Se on tapahtunut, -- sanoi Gorenflot, -- hän suostuu. + +Kuningas oli nyt kuulevinaan käytävästä jotain ilon ja hämmästyksen +sekaista hyminää. + +-- Lukekaa hänelle asiakirja, -- lausui nyt muuan ääni, joka sai +kuninkaan hätkähtämään ja tahtomattaankin katsahtamaan ristikon +läpi. Muuan munkki ojensi kokoonkäärityn pergamenttilehden +Gorenflotille. Tämä luki sen kankeasti kuninkaalle. Kuninkaan tuska +näytti sanomattoman suurelta. Hän piteli kädellään otsaansa ja huusi +vaikertaen: + +-- Mutta ellen nyt allekirjoita? + +-- Siinä tapauksessa tulette kaksinverroin valmistamaan omaa +tuhoanne, jatkoi Guisen herttuan ääni. -- Pitäkää itseänne kuolleena +maailmalta elkääkä pakottako alamaisianne riistämään henkeä mieheltä, +joka on ollut heidän kuninkaanaan. + +-- Minua ei voida koskaan pakottaa, -- sanoi Henrik. + +-- Minä aavistin sitä, mutisi herttuatar synkin ja uhkaavin katsein. +Veljeni, jatkoi hän Mayennen puoleen kääntyen, -- antaa kaikkien +asestautua. Nyt on oltava valmiina. + +-- Mihinkä? -- kysyi kuningas nöyrällä äänellä. + +-- Kaikkeen, -- vastasi priori. + +Kuninkaan epätoivo yhä enemmän ja enemmän lisääntyi. + +-- Valoisilainen! -- huusi Gorenflot. -- Ennen minä vihasin sinua, +nyt minä sinua halveksin. No niin, allekirjoita heti, muuten saat +kuoleman minun omasta kädestäni! + +-- Olkaa kärsivälliset! -- pyyteli kuningas. -- Sallikaa minun +jättäytyä korkeimman turviin! + +-- Hän haluaa vielä jonkun aikaa miettiä, -- sanoi Gorenflot. + +-- Annettakoon hänelle aikaa keskiyöhön asti, -- vastasi kardinaali. + +-- Kiitos, sääliväinen ihminen! -- huudahti kuningas epätoivoissaan. +-- Palkitkoon sen sinulle jumala! + +-- Hänellä on tosiaankin heikot aivot, -- virkkoi Guisen herttua, -- +ja me teemme Ranskalle palveluksen erottamalla hänet kruunustaan. + +Gorenflot oli alkanut syytää suustaan Henrikkiä vastaan mitä +katkerimpia soimauksia ja muistuttaa häntä kaikista hänen +hurjasteluistaan. + +Äkkiä kuului luostarin ulkopuolelta kovaa jyrinää. + +-- Vaiti! -- huusi Guisen herttua. + +Syntyi mitä syvin hiljaisuus. Ja kohta kuultiin luostarin portilta +kaikuvia kumahduksia. + +Mayenne juoksi sinnepäin niin nopeasti kuin lihavuudeltaan suinkin +pääsi. + +-- Hyvät ystävät! -- huusi hän. -- Aseellinen joukko on portin +ulkopuolella. + +-- Häntä on tultu noutamaan, -- sanoi herttuatar. + +-- Siinä yksi syy siihen, että hänen on heti allekirjoitettava, -- +huomautti kardinaali. + +-- Kirjoita nimesi alle, valoisilainen, kirjoita nimesi! -- huusi +Gorenflot jylisevällä äänellä. + +-- Tehän myönsitte minulle puoleen yöhön asti ajatusaikaa, -- sanoi +kuningas valittaen. + +-- Vai muutat sinä mielipidettäsi, kun luulet saavasi apua, -- +vastasi Gorenflot. + +-- Tietysti on minulla mahdollisuus... + +-- Tulla tapetuksi, niin kyllä, ellette heti allekirjoita, keskeytti +herttuatar kiivaalla ja käskevällä äänellä. + +Gorenflot tarttui kuninkaan käteen ja ojensi hänelle kynän. Ulkoa +kuuluva melu yhä kasvoi. + +-- Uusi joukko on piirittänyt oikeanpuoleisen rapun, -- ilmoitti +muuan munkki. + +-- No niin, kirjoittakaa pian! -- huusivat Mayenne ja herttuatar +kärsimättömästi. + +Kuningas tarttui kynään. + +-- Sveitsiläiskaarti tulee, -- huudahti priori hengästyneenä. -- Se +on asettautunut kirkkomaan oikealle puolelle. Koko luostari on nyt +piiritetty. + +-- Hyvä on. Me tulemme puolustautumaan, -- vastasi Mayennen herttua +päättäväisesti. -- Minkään linnoituksen, jolla on sellainen +panttivanki kuin meillä, ei koskaan tarvitse antautua armoille. + +Hän on jo allekirjoittanut! -- ärjyi Gorenflot, kiskaisten +pergamentin Henrikin käsistä. Tämä kätki kasvonsa kapusonkiin. + +-- No niin, -- nyt me olemme kuninkaita, -- sanoi kardinaali +herttualle. Pane hyvään talteen tämä kallisarvoinen asiakirja. + +-- Mitä meidän on tehtävä? Mitä on tehtävä? -- huusi muuan +esiinjuokseva munkki, jonka kaapun alta huomasi selvästi aseellisen +ylimyksen. -- Crillon on saapunut ranskalaisine kaarteineen ja uhkaa +särkeä portit. Kuulkaa!... kuulkaa!... + +-- Kuninkaan nimessä! -- kumahteli Crillonin kuuluva ääni. -- Avatkaa! + +-- Nyt meillä ei enää ole mitään kuningasta, -- vastasi Gorenflot +eräästä ikkunasta. + +-- Kuka sellaista väittää, lurjus? -- kysyi Crillon. + +-- Minä, minä! -- huusi Gorenflot mitä röyhkeimmän ylpeästi. + +-- Koettakaapa ampua tuota narria, -- sanoi Crillon sotilailleen, -- +niin että hän saa muutamia kuulia vatsaansa. + +Nähtyään kiväärejä ladattavan päästäytyi Gorenflot ikkunastaan ja +pudota mätskähti istualleen keskelle koppinsa lattiata. + +-- Lyökää ovi sisään, ystäväni Crillon, -- kajahti silloin kesken +hiljaisuutta muuan hyvin tuttu ääni, ja se sai hiukset nousemaan +pystyyn käytävää vartioivilta niin vääriltä kuin oikeiltakin +munkeilta. Sanat lausui mies, joka oli sotamiesten rivien välitse +astunut ihan luostarin rapuille saakka. + +-- Kyllä, teidän majesteettinne, -- vastasi Crillon ja löi jyriseviä +iskuja porttiin, niin että muurit vapisivat. + +-- Mitä te tahdotte? -- kysyi priori, joka vapisevana oli ilmestynyt +erääseen ikkunaan. + +-- Vai te se olette, arvoisa isä Toulon, -- sanoi sama ylevä ja +rauhallinen ääni. -- Antakaahan minulle takaisin narrini, joka lienee +jossain teidän kopissanne. Minulla on ikävä Chicotia. Louvressa +kaivataan häntä. + +-- Ja minä, poikani, pidän oikein hauskaa, -- vastasi Chicot, +työntäen pois kapusonkin kasvoiltaan, ja alkoi tunkeutua munkkien +keskitse, jotka kauhusta huudahtaen väistyivät syrjään. + +Guisen herttua luki nyt tuon vieläkin kostean allekirjoituksen, jonka +hän niin suurella vaivalla oli saanut käsiinsä. Se kuului: + +_Chicot I._ + +-- Mitä kummaa! Chicot ensimäinen! -- huusi hän. -- Kuolema ja kirous! + +-- Voi! Me olemme hukassa! -- änkytti kardinaali. -- Paetkaamme! + +-- Hei! -- kirkui Chicot ja antoi vyötäröillään riippuvasta nuorasta +aimo iskuja puolipyörryksissä olevalle Gorenflotille. Hei! + + + + +45. + +Korko ja pääoma. + + +Samassa kun salaliittolaiset olivat tunteneet oikean kuninkaan +muuttui heidän hämmästyksensä kauhuksi, ja Chicot I:sen +allekirjoittama luopumiskirja muutti heidän kauhunsa raivoksi. + +Chicot heitti kaapunsa syrjään, pani kätensä ristiin rinnoilleen ja +jäi, Gorenflotin paetessa mikäli taisi, liikkumattomana paikoilleen +seisomaan. + +Se oli hirvittävä hetki. Raivostuneet ylimykset syöksähtivät +gascognelaista kohti, aikoen kostaa tämän julman pilanteon. + +Mutta tuo aseeton mies ja häneen ilvehtivät kasvonsa pidättivät heitä +ehkä enemmän kuin kardinaalin esitykset, joilla hän tahtoi huomauttaa +tovereitaan siitä, ettei Chicotin kuolema mitään hyödyttäisi, mutta +voisi sen heille sitävastoin julmasti kostaa kuningas, joka yksissä +tuumin narrinsa kanssa oli heille tämän kamalan ilveilyn järjestänyt. + +Siitä johtui se, että tikarit ja miekat laskeutuivat alas Chicotin +edessä. Sillävälin kajahtelivat kuninkaan uhkaukset selvemmin, +ja kirveeniskut tiheämpään kumahtelivat. Näytti selvältä, ettei +portti voisi kauvemmin moista hyökkäystä kestää. Sitäpaitsi ei sitä +vähimmälläkään tavalla koetettu ehkäistä. + +Hetken harkinnan jälkeen antoi senvuoksi Guisen herttua +peräytymismerkin. Se sai Chicotin hymyilemään, sillä niinä öinä, +jotka hän oli viettänyt luostarissa, oli hän tutkinut maanalaisen +käytävän, löytänyt oven ja ilmoittanut sen kuninkaalle, joka taas +puolestaan oli sijoittanut sinne sveitsiläiskaartin päällikön +Tocquenotin. Chicot saattoi siis jo edeltäpäin tietää, että +liigalaiset toinen toisensa jälkeen joutuisivat satimeen. + +Kardinaali poistui ensin parinkymmenen ylimyksen kera. Senjälkeen +meni herttua, melkein yhtä monta munkkia mukanaan. Sitten Mayenne, +jota äärettömän suuri vatsansa ja raskas ruumiinsa pidättivät +viimeiseksi. Kun Mayenne ähkyen laahasi ruumistaan Gorenflotin kopin +ohi, ei Chicot enää hymyillyt. Hän nauroi niin, että piteli käsillään +vatsaansa. + +Kymmenen minuutin ajan odotteli Chicot kuulevansa, kuinka liigalaiset +peräytettäisiin takaisin maanalaisesta! käytävästä, mutta hänen +suureksi kummakseen tuntuivatkin nämä poistuvan yhä kauvemmaksi. + +Gascognelaisen mieleen pälkähti nyt muuan seikka, ja se sai hänet +nauramisen sijasta puremaan hammasta, sillä aika kului, eivätkä +liigalaiset palanneet. Olisivatko he ehkä huomanneet, että käytävän +suulla oli vartioita, ja kenties löytäneet toisen ulospääsytien? + +Chicot oli juuri lähtemäisillään kopista, kun samassa ovelle +ilmestyi muodottoman lihava möhkäle, joka, alkaen kiemurrella hänen +jaloissaan, huusi: + +-- Voi minua kurjaa! Voi hyvä herra Chicot! Antakaa minulle anteeksi! +Antakaa anteeksi! + +-- Mitä ihmettä! -- ajatteli gascognelainen. -- Gorenflothan juoksi +pois ensimäisenä ja palaa nyt yksin, vaikka hänen jo pitäisi olla +matkan päässä. + +-- Voi hyvä herra Chicot, armollinen herra Chicot, auttakaa minua! -- +ulvoi munkki. - Antakaa anteeksi kelvottomalle ystävälle, joka katuu +tekoaan ja polvillaan rukoilee rikostaan anteeksi! + +-- Mistä se johtuu, ettet sinä paennut toisten narrien mukana? + +-- Koska minä en mahtunut samasta paikasta kuin toiset, sillä Herra +on vihassaan antanut minulle tämän onnettoman suuren ruumiin! Voi +sinua, onneton maha! sinä viheliäinen ihrapötsö! -- huusi munkki ja +löi molemmin käsin tuota surkuttelemaansa ruumiinosaa. -- Voi, miksi +minä en ole yhtä hintelä kuin te, herra Chicot! On kaunista, mutta +varsinkin onnellista olla heikko! + +Chicot ei ymmärtänyt munkin vaikeroimisesta vähääkään. + +Pääsivätkö siis toiset jostain ulos? -- kysyi Chicot jyrisevällä +äänellä. -- Pakenivatko ne muut? + +-- Mitäpä niiden, herra Chicot, pitäisi sitten tehdä muuta! Tulisiko +heidän odottaa hirttonuoraa? Voi onneton vatsani! + +-- Ole hiljaa, -- huusi Chicot, -- ja vastaa minulle! Gorenflot nousi +permannosta polvilleen. + +-- Kysykää, herra Chicot, kysykää! Teillä on siihen oikeus. + +-- Millä tavalla nuo muut pelastautuvat? + +-- Ne juoksevat minkä käpälästä pääsevät. + +-- Sen kyllä ymmärrän. Mutta mistä ne pääsivät ulos? + +-- Eräästä reiästä. + +-- Mistä reiästä, lurjus? + +-- Se aukko on hautaholvissa. + +-- Sitä tietäkö sinä kutsut maanalaiseksi käytäväksi! + +-- En, paras herra Chicot. Maanalaisen käytävän suuta vartioidaan +ulkopuolelta. Samana hetkenä, jolloin suuri kardinaali Guise avasi +sen, kuuli hän jonkin sveitsiläisen sanovan: _mich dürstet_, ja se +kai merkitsee että: _minua janottaa_. + +-- Helkkari vieköön! Kyllä minä tiedän mitä se merkitsee! Pakolaiset +ovat siis menneet toista tietä? + +-- Ovat, herra Chicot, niinkuin jo sanoin, hautaholvin kautta. + +-- Missä se holvi on? + +-- Se lähtee pyhätöstä... + +-- Sinä valehtelet. Jos he olisivat kulkeneet sen holvin kautta, +olisin minä nähnyt niiden menevän tästä ohitse. + +-- Mutta, herra Chicot, juuri senvuoksi, ettei heillä ollut aikaa +tehdä tätä kierrosta, ovat he ryömineet aukosta? + +-- Mistä aukosta? + +-- Eräästä aukosta, jonka kautta valo pääsee puutarhasta holviin. + +-- No, entä sitten? + +-- Minut, joka olin liian paksu päästäkseni siitä läpi, kiskottiin +sääristä takaisin, koska olin toisten tiellä. + +-- Mutta, -- huudahti äkkiä Chicot, ja hänen kasvonsa kirkastuivat, +-- ellet kerran sinä siitä mahtunut, niin... + +-- En mahtunut, vaikka koetinkin kaikin voimin päästä aukosta, mikä +hyvin näkyy olkapäistäni ja rinnastani. + +-- Hän, joka on vielä paksumpi kuin Gorenflot, ei siis myöskään voine +siitä päästä, -- ajatteli Chicot itsekseen. + +-- Herra Chicot, mitä käskette? + +-- Nouse ylös, raukka! + +Munkki nousi viipymättä. + +-- Saata minut aukolle. + +-- Mihin vain haluatte, armollinen herra Chicot. + +-- Kulje edellä, lurjus! + +Gorenflot alkoi mennä niin pian kuin osasi, ja Chicot napsautteli +häntä kädessään olevalla köydellä. Munkki kiiruhti puutarhaan ja +kääntyi erääseen siellä olevaan tiheään puuryhmään, josta kuului +kumeita valitushuutoja. + +-- Tuossa on aukko, -- virkkoi hän hengästyneenä. + +Chicot meni sen luo ja näki jotain liikkuvan ruohokossa. Se oli +näköään kuin sellaisen otuksen takapuoli, jota Diogenes tavallisesti +kutsui kaksijalkaiseksi höyhenettömäksi kukoksi, ja sen vieressä oli +miekka ja munkinkaapu. + +Näytti selvältä, että henkilö, joka niin onnettomasti oli joutunut +aukkoon, oli riisunut yltään kaiken, mikä lisäisi hänen tilavuuttaan, +niin että hän nyt oli verrattain ohuesti puettu, ja kuitenkin koki +hän, kuten Gorenflot vähän ennen oli tehnyt, äärettömästi ponnistella +päästäkseen aukosta läpi. Kiroillen alkoi hän ähkyä: + +-- Mieluummin juoksisin kujanjuoksua koko kaartin halki. Ai, ai, +hyvät ystävät, elkää vetäkö niin kovasti. Minun täytyy päästä +hitaammin. Minusta kyllä tuntuu siltä, että minä tästä pääsen, mutta +se käy hitaasti. + +-- Aa! Mayennen herttua! -- mutisi Chicot. -- Nyt hän on joutunut +loukkuun, kuten sanotaan. + +-- Ei minua ilman syytä kutsuta Herkuleeksi, -- karjui aukosta karkea +ääni. -- Minä koetan saada irti muutaman kiven tästä muurista. + +Hän ponnisteli tosiaankin niin kovasti, että muuan kivi alkoi liikkua. + +Chicot tömisti nyt jaloillaan tannerta, saaden karkulaiset +otaksumaan, että siellä juostiin. + +-- Nyt ne tulevat! -- kuului holvista huutoja. + +-- Vai niin, -- huusi Chicot, ollen olevinaan hengästyksissään +juoksemisesta, -- vai sinä se oletkin, kurja munkki! + +-- Elkää virkkako mitään, armollinen herra, -- mutistiin holvissa. -- +Teitä luullaan Gorenflotiksi. + +-- Haa, sinä jumalaton lurjus! Ja jokaisen sanansa painostukseksi +antoi Chicot, joka vihdoinkin oli päässyt niin kauvan kaipaamaansa +päämäärään, koko jäntevän kätensä voimalla köydestään iskuja siihen +osaan Mayennen ruumista, joka nyt niin mainiosti oli näkyvissä. + +-- Olkaa hiljaa! -- kuului taas holvista huutoja. -- Hän pitää teitä +munkkina. + +Mayenne päästikin vain hyvin hiljaisia huudahduksia, kokien kaikin +voimin saada kiveä irti. + +-- Ah, sinä petturi! -- jatkoi Chicot. -- Kelvoton munkki! Juoppo, +iletys, irstas otus! Siinä saat, tuossa... tuossa! + +-- Armoa! -- mutisi Gorenflot, joka tuskassaan luuli itse saavansa +nuo iskut, jotka nyt kohdistuivat Mayenneen. -- Armoa, herra Chicot! + +Mutta Chicot, kaukana siitä että olisi hellittänyt, yhä vain kiihtyi +kostonhalussaan ja löi niin armottomasti, että Mayennen täytyi niin +paljo kuin hän jaksoikin hillitä itseään, päästää eräitä valittavia +ääniä. + +-- Haa! -- huusi Chicot. -- Mistä syystä ei herra ole sallinut, +että minulla tässä edessäni, tuon kurjan munkinraadon sijasta olisi +Mayennen herttuan korkeasyntyinen ruumis, jolle olen velkaa joukon +iskuja seitsenvuotisen koron kanssa... kas siinä on... siinä on +sinulle... roisto! + +-- Chicot! -- ulvoi herttua. + +-- Minä itse, minä, Chicot, kuninkaan vähäpätöinen palvelija, jolla +on ainoastaan kaksi käsivartta, mutta joka tällä hetkellä soisi niitä +olevan sata. + +Ja yhä kiihtyneempänä iski Chicot entistäkin tiukemmin. Tuskissaan +ponnisti kidutettu kaikki voimansa ja sai vihdoin kiven irti. Samassa +hän piestyin seljin pääsi solahtamaan ystäviensä syliin. + + + + +46. + +Bussy ja Remy. + + +Kello oli yksitoista illalla. Anjoun herttua odotteli kärsimättömänä +sitä, että Guisen herttuan lähetti saapuisi ilmoittamaan hänelle +kuninkaan kruunustaluopumisen. + +Yht'äkkiä hän kuuli pihalta hevosen kavioiden kapsetta. Hän riensi +katsomaan ikkunasta. Ratsastaja oli laskeutunut alas satulasta. Se +oli Bussy, joka kaartin kapteenina tuli ennen kohtaukseen menoaan +antamaan yön aikana käytettävää tunnussanaa. + +Nähtyään tuon urhean, nuoren ylimyksen, jota vastaan hänellä ei +milloinkaan ollut ollut valittamisen syytä, sai hän hetkeksi +tunnonvaivoja. Mutta erään soihdun valaistuksessa näki hän Bussyn +kasvoilla säteilevän niin suurta iloa ja toivoa, että hänen koko +mustasukkainen harminsa jälleen heräsi. + +Tietämättä sitä, että herttua häntä katseli, ilmoitti Bussy +tunnussanan, hyppäsi hevosensa selkään ja riensi nelisessä pois. + +Hän ratsasti kotiinsa jättääkseen sinne hevosensa. Siellä hän tapasi +Remyn ja ilmoitti tälle aikovansa mennä Dianan luo. Nuori lääkäri +tarjoutui saattamaan häntä vähän matkaa. + +-- Te voisitte joutua johonkin ikävään kohtaukseen kaduilla, herra +kreivi, -- sanoi hän. + +Bussy hymyili. + +-- Niinpä kyllä, armollinen herra, elkää naurako! Minä kyllä tiedän +sen, että te ette pelkää mitään ikävyyksiä ja että tohtori Remy on +heikko toveri. Mutta kahden henkilön kimppuun on vaikeampi käydä kuin +yhden. Ja sitäpaitsi tahdonkin tulla mukaanne antaakseni teille hyvän +neuvon. + +-- Sinäkö, Remy? No, tule sitten. Me puhelemme Dianasta. Suurin +huvini on saada nähdä se nainen, jota rakastan, ja sitä lähinnä +suurin on saada puhua hänestä. + +-- On olemassa ihmisiä, -- vastasi Remy -- jotka pitävät suurempana +huvina saada puhua rakastetustaan kuin nähdä hänet. + +Bussy pisti kätensä nuoren tohtorin kainaloon ja niin he läksivät. + +Remy huomautti nyt kreiviä huomispäiväisestä taistelusta ja kehoitti +häntä luopumaan kohtauksestaan kreivittären kanssa ja käymään +levolle. -- Tavallisesti taistellaan huonosti, jos on vähän nukuttu, +-- sanoi hän. + +Bussy hymyili. Remy pysyi väitteissään. + +-- Katsos, Remy, -- sanoi Bussy, -- kun käteni tarttuu miekkaan, +kiinnittyy se siihen niin lujasti että hermojänteet tuntuva käyvän +teräksen lujiksi ja taipuisiksi, kun taas teräs näyttää saavan eloa, +ikäänkuin se olisi lihaa ja verta. Sillä tavalla muuttuu miekkani +käsivarret ja käsivarteni miekaksi. Ymmärräthän, ettei silloin voi +olla kysymys väsymyksestä. Miekanterä ei väsy. + +-- Voi, armollinen herra, -- väitti Remy, -- huomenna on kysymys +taistelusta sellaisesta kuin Herkuleen taistelu Anteusta +tai Theseuksen Minotaurusta vastaan, sanalla sanoen jostain +verrattomasta. Siitä tulee taistelu, jota vastaisuudessa tullaan +nimittämään Bussyn kamppailuksi, ja minä toivoisin, ettette te tässä +taistelujen taistelussa saisi naarmuakaan. + +-- Ole huoletta, hyvä Remy. Sinä saat nähdä ihmeitä. Minä miekkailin +tänä aamuna neljän miekkailumestarin kanssa, eivätkä he kokonaisten +kahdeksan minuutin aikana saaneet kertaakaan minuun sattumaan, jota +vastoin minä olin repinyt heidän takkinsa siekaleiksi. Minä hypin +kuin tiikeri. + +He olivat nyt tullet Saint-Antoinen kadulle. + +-- Jää hyvästi! -- sanoi Bussy. + +-- Enkö saa odotella teitä täällä? + +-- Mitä se hyödyttäisi? + +-- Tahtoisin tulla vakuutetuksi siitä, että te palaatte takaisin +ennen kello kahta, niin että teille jäisi ainakin neljä tai viisi +tuntia nukkumisaikaa ennen taistelua. + +-- Mutta entä jos minä annan siihen kunniasanani? + +-- Siinä tapauksessa olen levollinen. Enhän toki saata epäillä Bussyn +kunniasanaa. + +-- Hyv'on! Minä annan sen sinulle. Kahden tunnin kuluttua olen kotona. + +Remy kuljeskeli filosofisin mietelmin pitkin autioita katuja Bussyn +palatsille päin. Mutta hänen juuri käännähtäessään Place Beaudoyerin +kadulle huomasi hän viisi kauhtanoihin kääriytynyttä aseellista +miestä tulevan vastaansa. + +Viiden henkilön ulkona olo näin myöhään oli jotain tavatonta. Hän +hiipi senvuoksi erään nurkkauksen taa. + +Kun nuo viisi miestä olivat ehtineet hänestä kymmenen askeleen +päähän, pysähtyivät he ja neljä niistä, sanottuaan ystävällisesti +hyvää yötä, meni tiehensä, mutta viides jäi siihen miettiväisenä +seisomaan. Samassa kuu pääsi pilkistämään pilven takaa ja valaisemaan +tuon yökulkijan kasvot. + +-- Herra Saint-Luc! -- huudahti Remy. Kuultuaan nimeään mainittavan +kohotti Saint-Luc päätään ja huomasi miehen lähestyvän. + +-- Remy! -- huudahti nyt vuorostaan Saint-Luc. + +-- Minä itse, -- vastasi tohtori, -- ja olen onnellinen senvuoksi, +ettei minun tarvitse lisätä: teidän palvelijanne, koskapa te näytte +olevan vallan terve. Onko sopimatonta kysyä, mikä on saanut teidät +lähtemään Louvresta näin myöhään yöllä? + +-- Asia on sellainen, rakas tohtorini, että minä kuninkaan käskystä +olen kierrellyt ympäri kaupunkia selittääkseni, jos minulta +kyseltäisiin hänen majesteettinsa kruunustaluopumisesta, ettei siinä +ole lainkaan perää. + +-- No? + +-- Ei ainoakaan ihminen ole sanonut sanaakaan. Ja kun jo pian on +keskiyö enkä minä ole kohdannut ketään muuta kuin Monsoreaun kreivin, +niin päästin ystäväni menemään kotiinsa. + +-- Kuinka! Monsoreaunko? Oletteko tavannut hänet? + +-- Olen. Hänellä oli kymmenen tai kaksitoista asestettua miestä +mukanaan. + +-- Merkillistä! Hänenhän olisi pitänyt olla Compiègnessä! + +-- Niin olisi pitänyt, mutta hän ei ole siellä. + +-- Entä kuninkaan käsky? + +-- Kuka tottelee kuningasta? + +-- Tunsiko hän teidät? + +-- Niin luulen. + +-- Ja oliko teitä vain viisi? + +-- Niin, minä ja ystäväni. + +-- Eikö hän käynyt teidän kimppuunne. + +-- Ei, hän minua päinvastoin väisti, ja se minua kovasti ihmetytti, +sillä minä jo odotin, että siitä tulisi aikamoinen yhteenotto. + +-- Minne päin hän läksi? + +-- Tixeranderien kadulle. + +-- Voi hyvä jumala! -- huudahti Remy. + +-- Mistä on kysymys? -- kysäsi Saint-Luc hämmästyneenä. + +-- Mikä onnettomuus! Kreivi Bussy! + +-- Mitä tarkoitatte, Remy? Tiedättehän, että minä olen hänen +ystävänsä. + +-- Voi! Kreivi Bussy otaksui Monsoreaun menneen Compiègneen, ja nyt +on Bussy kreivittären luona. + +-- Hm, tämähän alkaa tuntua hyvin vakavalta. + +-- Niin, -- jatkoi Remy. -- Monsoreaussa on ihan varmaan syttynyt +epäluuloja ja hän on vain teeskennellyt matkustavansa Compiègneen. + +-- Odottakaahan vähän -- virkkoi Saint-Luc ja löi kädellään otsaansa. +-- Anjoun herttualla on sormensa tässä pelissä. + +-- Mutta Anjoun herttuahan itse juuri tänä aamuna metsästysretkeä +ehdotteli. + +-- Sitäkin suurempi syy. Onko teillä hyvät keuhkot, paras Remy? + +-- On, niinkuin palkeet. + +-- Juoskaamme siis kaikin voimin. Tehän tunnette talon? + +-- Tunnen. + +-- Juoskaa siis minun edelläni ja näyttäkää tietä. Nuoret miehet +alkoivat juosta niin nopeasti, että heidän juoksunsa olisi ollut +kunniaksi kahdelle ahdistetulle hirvellekin. + +-- Onkohan Monsoreau paljokin meistä edellä? -- kysyi Remy. + +-- Noin neljännestunnin matkan edellä, -- vastasi Saint-Luc ja +hyppäsi viiden jalan korkuisen kiviröykkiön yli. + +-- Kunhan vain emme tulisi perille liian myöhään, -- virkkoi Remy ja +veti miekan tupestaan. + + + + +47. + +Murha. + + +Ilman arkuutta ja epäilyä oli Diana ottanut Bussyn vastaan, sillä hän +oli vakuutettu miehensä poismatkustamisesta. + +Ei milloinkaan ennen ollut tuo nuori nainen ollut iloisempi, ei +koskaan ollut Bussy tuntenut itseään onnellisemmaksi. + +Diana ajatteli kuitenkin uhkaavaa huomispäivää ja kuvaili tuolle +nuorelle miehelle, että tämän elämä oli hänenkin elämänsä. +Voittaminen ei yksin riittäisi. Bussyn täytyisi voitettuaan paeta +kuninkaan vihaa, sillä Henrik ei kaiketikaan koskaan antaisi +voittajalle anteeksi suosikkiensa tappiota tahi kuolemaa. + +-- Voi, -- virkkoi Diana, kietoen käsivartensa rakastajansa +kaulaan ja katsellen tämän kauniita piirteitä. -- Etkö ole Ranskan +urhoollisin ylimys? Miksi sinun siis tarvitsee ajatella kunniasi +kartuttamista? Sinä jo olet niin ylempänä kaikkia muita, ettei ole +ylevää pyrkiä vieläkin kuuluisammaksi. Ethän sinä halua miellyttää +muita naisia, sillä sinähän rakastat minua ja pelkäisit kadottavasi +minut ainaiseksi, eikö niin? Ludvig? Ole arka elämästäsi! Minä en +sano sinulle: ajattele kuolemaa, sillä ei ainoakaan mies ole kyllin +voimakas, riittävän mahtava, surmaamaan minun Ludvigiani muuten kuin +petoksen kautta. Mutta voihan tulla haavoitetuksi, sinähän tiedät +sen, koska minä saan kiittää haavaa siitä, että olen oppinut sinut +tuntemaan. + +-- Ole huoletta, -- vastasi Bussy hymyillen. -- Minä pidän varani, +niin ettei minua rumenneta. + +-- Ajattelepas, mitä tuskaa tuntisitkaan, jos näkisit minun palaavan +haavoitettuna ja verisenä! No niin! Samaa tuskaa tulisin minäkin +tuntemaan, jos sinut verisenä näkisin. Ole varovainen, urhea +leijonani. Siinä kaikki, mitä sinulta pyydän. + +-- Olen, Dianani, -- vastasi Bussy. + +-- Voi, Ludvig! Sinä vastaat kuulematta mitä minä puhun. Sinä +katselet minua välittämättä siitä että minä puhun. + +-- Niin, minä katselen, miten kaunis sinä olet. + +-- Elä nyt ajattele minua. Muista, että asia koskee sinua, sinun +elämääsi, meidän elämäämme. Minä aion nyt sanoa sinulle jotain, mikä +tekee sinut, ei tosin voimakkaammaksi, mutta ainakin varovaisemmaksi. +Minä aion rohkastautua itse katselemaan sinun taisteluasi. + +-- Sinäkö? + +-- Niin, minä tahdon sen nähdä. + +-- Se on mahdotonta, Diana. + +-- Ei ole. Kuulehan! Sinä tiedät, että tässä viereisessä huoneessa +on ikkuna pihanpuolella, ja siitä ikkunasta avautuu näköala +Tournellesille. + +-- Kyllä, minä muistan sen. Se on noin kaksikymmentä jalkaa korkealla +ja sen alapuolella on rauta-aidake. + +-- Tuosta ikkunasta voin sinut nähdä. Asettaudu sellaiseen +asemaan, että sinut näen. Silloin tiedät minun olevan ikkunassa. +Voitpa nähdäkin minut... mutta mitä minä, houkkio, puhunkaan! +Vastustajillasi saattaisi olla jotain etua sinun hajamielisyydestäsi. + +Niin, hän ehkä voisi minut surmata sill'aikaa kun minä sinua +katselisin, -- virkkoi Bussy. -- Jos minut olisi tuomittu kuolemaan +ja minä itse saisin valita kuolintavan, niin valitsisin juuri +sellaisen. + +-- Mutta eihän nyt ole kysymyksessä kuoleminen. Päinvastoin on +kysymys elämisestä. + +-- Ja minä tulen elämään, ole huoletta. Sitäpaitsi on minulla hyvät +taistelutoverit. Sinä et tunne minun ystäviäni, mutta minä ne tunnen. + +-- Hyvä on. Minä uskon sinua, rakkaani, mutta kuuntelehan nyt minua +ja lupaa totella. + +-- Kyllä, kunhan vain et käske minun jättämään sinua. + +-- Juuri sitä aioin sinulta pyytää. Minä vetoan sinun järkeesi. + +-- Niinpä ei sinun itsesi olisi pitänyt sitä minulta riistää. + +-- Ei mitään korusanoja, kaunis ylimykseni, vaan tottelevaisuutta. +Tottelevaisuudella osoitetaan parhaiten rakkautta. + +-- Käske siis. + +-- Sinun täytyy erota minusta. Sinun tulee nukkua. + +-- Voi, nytkö jo? + +-- Minä tahdon rukoilla jumalaa puolestasi ja sitten syleilet sinä +minua jäähyväisiksi. + +-- Mutta sinuahan olisikin rukoiltava, niinkuin rukoillaan enkeleitä. + +-- No etkö sitten usko, että enkelit rukoilevat jumalaa? -- virkkoi +Diana ja lankesi polvilleen. + +Sydämensä syvyydestä ja katse korkeuteen tähdättynä rukoili hän +sitten: + +Herra, jos tahdot, että sinun palvelijattaresi on elävä onnellisena +eikä hänen toivottomuudessaan tarvitse etsiä kuolemaa, niin suojele +häntä, jonka olet johdattanut minun tielleni, niin että voisin +rakastaa vain häntä, vain häntä! + +Hän oli parahiksi saanut lausutuiksi nuo sanat, ja Bussy oli hieman +kumartunut kietoakseen kätensä hänen ympärilleen ja suudellakseen +hänen otsaansa, kun äkkiä ikkunaruudut helisivät ja kolme asestettua +miestä ilmestyi balkongille samalla kun neljäs kiipesi kallerialle. + +Viimeksimainitun kasvoilla oli naamari. Oikeassa kädessään oli +hänellä pistooli, vasemmassa paljastettu miekka. + +Bussy seisoi silmänräpäyksen ajan liikkumattomana ja Dianan päästämän +kauhunhuudon jähmetyttämänä. Samalla oli Diana kietonut kätensä +Bussyn kaulaan. + +Naamioitu mies antoi merkin. Hänen kolme toveriaan tulivat pari +askelta lähemmäksi Yhdellä niistä oli aseenaan pyssy. + +Vasemmalla kädellään siirsi Bussy äkisti Dianan syrjään ja veti +oikealla miekkansa esiin. + +-- Eteenpäin, eteenpäin, urhoni! -- huusi haudankaikuva ääni +samettinaamion alta. -- Hän on kauhusta puolikuollut. Pelko on hänet +surmannut. + +-- Sinä erehdyt, -- sanoi Bussy. -- En ole koskaan ollut pelkuri. + +Diana aikoi tulla hänen lähelleen. + +-- Mene syrjään, Diana! -- sanoi Bussy. Mutta kehotusta tottelematta +kiersi Diana toistamiseen käsivartensa hänen kaulaansa. + +-- Tahdotko, että he surmaavat minut? - mutisi Bussy. + +Diana väistyi nyt sivulle. Hän huomasi, ettei hän tuolla tavalla +voisi auttaa rakastajaansa. + +-- Ahaa! -- virkkoi äskeinen kolkko ääni. -- Sehän onkin herra Bussy. +Enpä minä, hullu, olisi tuota uskonut. Toden totta, hyvä, kelpo +ystävä! + +Bussy oli vaiti ja puri huultaan ja katseli ympäriltään +puolustusesineitä. + +-- Hän on saanut tietää, -- jatkoi pilkallisesti sama synkkä ääni, +-- että ylihovijahtimestari on poissa ja on jättänyt vaimonsa yksin, +minkävuoksi hän on tullut pitämään tälle seuraa. Miten hyvä, mainio +ystävä herra Bussy onkaan! + +-- Aah? Vai te se olette, herra Monsoreau! -- virkahti Bussy. -- +Hyvä on! Poistakaa naamarinne! Minä tiedän nyt, kenen kanssa olen +tekemisissä. + +-- Olkoon menneeksi, -- vastasi Monsoreau ja heitti kauvas mustan +samettinaamarinsa. Diana päästi heikon huudahduksen. Monsoreau oli +kalmankalpea ja hänen hymynsä muistutti pahan hengen hymyä. + +-- Kas niin, hyvä herra, -- lausui Bussy, -- tehkäämme tästä loppu. +Minä en pidä meluamisesta. Puheiden pito ehkä soveltuu Homeroksen +urhoille ennen taisteluun menoa. Mutta minä olen vain pelkkä ihminen, +kuitenkin sellainen ihminen, joka ei pelkää. Käykää siis minun +kimppuuni tahi antakaa minun mennä. + +Monsoreau vastasi pilkkanaurulla, ja se sai Dianan vapisemaan, mutta +Bussyssa se synnytti mitä kiehuvinta vihaa. + +-- Antakaa minun poistua! -- toisti nuori mies ja tunsi veren +kohoavan sydämestä päähän. + +-- Ohoo! -- vastasi Monsoreau. -- Vai poistua! Mitä sillä +tarkoitatte, herra Bussy? + +-- Mitelkäämme sitten miekkojamme ja tehkäämme selvä asiasta. Minun +täytyy päästä kotiini, ja minä asun kaukana täältä. + +-- Eipähän! Te tulette jäämään tänne! Sillävälin näkyi kahden muun +miehen päät balkongin ristikon takaa. He astuivat nyt sisälle ja +asettautuivat toveriensa viereen. + +-- Neljä ja kaksi on yhteensä kuusi, -- sanoi Bussy. -- Missä ovat +muut? + +-- Ne odottavat oven ulkopuolella, -- vastasi Monsoreau. + +Diana vaipui polvilleen ja niin paljo kuin hän koettikin hillitä +nyyhkytystään, kuuli Bussy sen kuitenkin. Hän loi pikaisen silmäyksen +ensin Dianaan, sitten kreiviin. + +-- Paras kreivi, -- virkkoi hän hetkisen harkittuaan, -- te tiedätte, +että minä olen rehellinen mies. + +-- Kyllä, -- vastasi Monsoreau, -- te olette rehellinen mies samalla +tavalla kuin tuo rouva on rehellinen nainen. + +-- Hyvä on, hyvä herra, se on kovaa, mutta ansaittua, ja kaikki vielä +sovitetaan. Mutta huomenna on minulla muuan asia selvitettävänä +noiden neljän ylimyksen kanssa, jotka te tunnette. Ja koska heillä +on etuoikeus, pyydän minä saada tänä iltana väistyä syrjään ja annan +teille kunniasanani siihen, että voitte sen jälkeen tavata minut, +missä haluatte. + +Monsoreau kohautti olkapäitään. + +-- Kuulkaahan, -- jatkoi Bussy, -- minä vannon kautta jumalan +kuuluvani teille sittenkun olen taistellut herrojen Schombergin, +Quéluksen, Maugironin ja d'Epernonin kanssa. Jos he surmaavat minut, +silloinhan te saatte hyvityksen heidän kätensä kautta. Mutta jos taas +minä heidät surmaan, on teillä itsellänne tilaisuus kostaa. + +Monsoreau kääntyi miestensä puoleen. + +-- Reippaasti eteenpäin, urhoni! -- huusi hän. + +-- Ahaa, minä erehdyinkin! -- sanoi Bussy. -- Tässä ei näy olevankaan +kysymyksessä kaksintaistelu, vaan murha. + +-- Kuten haluatte. + +-- Näen, että me olemme pettyneet toistemme suhteen. Mutta varokaa +itseänne, varokaa itseänne. Anjoun herttua saattaa julmistua asiasta. + +-- Ja kuitenkin on hän itse minut lähettänyt. Bussy värisi ja Diana +kohotti vaikerrellen kätensä korkeutta kohti. + +-- Jos niin on, -- vastasi Bussy, -- niin täytyy minun turvautua +Bussyyn yksinään eli vain itseeni. Pitäkää miehuullisesti puolianne, +sankarit! + +Ja kuin kädenkäänteessä hän löi kumoon rukoustuolin, veti sen +pöydälle ja heitti vielä sen päälle erään tuolin, niin että hän +muutamassa silmänräpäyksessä oli saanut järjestetyksi itselleen +jonkinlaisen suojamuurin itsensä ja vihollistensa välille. Tämä +liike oli ollut niin nopea, että pyssystä ammuttu kuula sattui vain +rukoustuoliin ja tarttui siihen kiinni. Sillävälin Bussy kaatoi vielä +erään Frans I:n aikaisen pöydän, lisäten siten suojusvarustustaan. + +Diana, joka nyt oli suojassa hyökkääjiltä, ymmärsi, ettei hän voisi +muuten kuin rukouksien kautta auttaa rakastajaansa: hän senvuoksi +rukoili ylen hartaasti. Bussy loi katseen ensin häneen, sitten tuohon +tilapäiseen varustukseensa ja virkkoi: + +-- Nyt eteenpäin! Mutta minun miekkani pistää. Varokaa itseänne! + +Monsoreaun yllytyksestä tekivät roistot liikkeen leijonaa kohti. +Tämä odotteli niitä palavin katsein. Muuan niistä ojensi kätensä +vetääkseen pois rukoustuolin, mutta ennenkuin hän ehti sitä +koskeakaan, halkaisi Bussyn miekka hänen kätensä aina olkapäähän asti. + +Mies päästi huudon ja kompuroi ikkunan luo. + +Bussy kuuli nyt nopeita askeleita käytävästä ja pelkäsi jäävänsä +kahden tulen väliin. Hän riensi ovelle sulkemaan reikeliä, mutta +se ehtikin avautua ennen. Bussy peräytyi askeleen asettautuakseen +vastarintaan sekä entisiä että uusia vihollisiaan vastaan. + +Kaksi miestä syöksähti ovesta sisälle. + +-- Voi, rakas isäntä! -- huusi hyvin tuttu ääni. -- Tulemmeko liian +myöhään? + +-- Remy! -- huudahti Bussy. + +-- Luulenpa, -- huusi toinen ääni, -- että täällä ollaan murhaamassa! + +Bussy tunsi tuon äänen ja päästi ilohuudon. + +-- Saint-Luc! + +-- Minä itse, hyvä ystävä. + +-- Ahaa! -- virkahti Bussy. -- Arvelenpa nyt, paras herra Monsoreau, +että teette viisaimmin antaessanne meidän mennä, sillä ellette nyt +lähde pois tieltä, tulemme me kulkemaan teidän ruumiittenne yli. + +-- Kolme miestä tänne! -- kirkui Monsoreau. + +Kolme uutta roistoa ilmestyi balkongille. + +-- Kas vaan! Luulenpa niitä olevan kokonaisen armeijan! -- virkkoi +ilveillen Saint-Luc. + +-- Suuri jumala, varjele häntä! -- rukoili Diana. + +-- Kurja! -- huusi Monsoreau ja riensi lähemmäksi lyödäkseen häntä. + +Mutta Bussy näki tuon liikkeen ja notkeana kuin tiikeri hyppäsi +yhdellä ainoalla loikkauksella yli suojavarustuksensa. Hänen +miekkansa sattui Monsoreaun miekkaan ja satutti tätä kaulaan, +mutta välimatka oli liian pitkä, ja ylihovijahtimestari pääsi vain +vähäisellä naarmulla. + +Viisi miestä hyökkäsi nyt Bussyn päälle. Yksi niistä kaatui heti +Saint-Luc'in miekasta. + +-- Eteenpäin! -- huusi Remy. + +-- Ei, Remy! -- sanoi Bussy. -- Ota ja vie pois Diana! + +Monsoreau päästi karjunnan ja tempaisi pistoolin eräältä lähinnä +seisovalta. + +Remy epäröi. + +-- Mutta entäpä te itse? -- väitti hän. + +-- Vie vain pois hänet, vie pois hänet! -- huusi Bussy. -- Minä jätän +hänet sinun huostaasi. + +-- Voi hyvä jumala! -- mutisi Diana. -- Voi jumala, auta häntä! + +-- Tulkaa, rouva, -- sanoi Remy. + +-- En koskaan, en milloinkaan minä häntä hylkää. + +Remy nosti hänet syliinsä. + +-- Auta, Bussy! -- huusi Diana. -- Auta! + +Naisparka houraili. Hän ei enää voinut erottaa ystävää vihollisesta... + +-- Mene, mene, -- vastasi Bussy. -- Minä tulen sitten luoksesi. + +-- Kyllä, kyllä! -- ulvoi Monsoreau. -- Sen kyllä uskon. + +Samassa laukaistiin pyssy. + +Bussy huomasi Remyn horjahtelevan ja kaatuvan ja samalla kaatavan +Dianan mukanaan. Bussylta pääsi tuskanhuuto. + +-- Ei se ollut mitään, -- sammalsi Remy. -- Minä vain sain kuulan. +Hän on vahingoittumaton. + +Bussy käännähti heti ympäri ja samassa heittäytyi kolme miestä hänen +päällensä. Mutta Saint-Luc syöksähti Bussyn ja noiden kolmen väliin. +Niistä yksi kaatui. Toiset kaksi peräytyivät takaisin. + +-- Saint-Luc! -- pyysi Bussy. -- Saint-Luc, sen naisen nimessä, jota +rakastat, vannotan minä sinun pelastamaan Dianan! + +-- Entä sinä itse? + +-- Minä olen mies. + +Saint-Luc kiiruhti nyt Dianan luo, joka oli kohottautunut polvilleen, +otti hänet syliinsä ja poistui ovesta. + +-- Tännepäin! -- huusi Monsoreau. -- Tänne te miehet, jotka olette +rapuilla! + +-- Haa, roisto! Haa, kurja konna! -- ärjyi Bussy. + +Monsoreau vetäytyi miestensä taa. Bussy teki pari hyökkäystä. Ensi +kerralla hän lävisti erään pään, toisella kerralla muutaman rinnan. + +-- Tämä tekee meille hieman parempaa tilaa, -- sanoi hän, peräytyen +varustuksensa suojaan. + +-- Paetkaa! mutisi Remy. -- Paetkaa armollinen herra! + +-- Minäkö pakenisin murhaajia! -- huusi Bussy ja kumartuen nuoren +miehen puoleen kuiskasi: + +-- Diana täytyy pelastaa. Mutta sano, Remy, mihin paikkaan olet +haavoittunut? + +-- Pitäkää varanne! -- sanoi Remy. -- Pitäkää varanne! + +Neljä miestä syöksähti nyt todellakin ovesta rapuille. Bussy, huomasi +olevansa saarrettu kahdelta taholta. Mutta hänessä eli vain yksi +ainoa ajatus. + +-- Diana! -- huusi hän. -- Diana! + +Ja silmänräpäystäkään hukkaamatta hyökkäsi hän samassa noita neljää +miestä vastaan. Niistä kaksi kaatui, toinen haavottuneena, toinen +kuolleena. Sitten hän, Monsoreaun lähestyessä, vetäytyi taas takaisin +varustukseensa. + +-- Vetäkää haka kiinni! -- huusi Monsoreau. -- Ja vääntäkää avainta. +Me saamme hänet kiinni. + +Viimeiset voimansa ponnistaen oli Remy sillävälin laahautunut Bussyn +jalkoihin, lisäten siten ruumiillaan varustusta. + +Syntyi hetken väliaika. + +Huojuvin polvin, ruumis seinässä kiinni, käsivarsi taivutettuna ja +miekankärki alaspainettuna seisoi Bussy ja katseli ympärilleen. + +Seitsemän miestä virui lattialla, yhdeksän taistelijaa oli vielä +jälellä. + +Bussy laski niiden luvun muutamassa silmäyksessä. Mutta nähdessään +yhdeksän miekkaa välähtelevän, kuullessaan Monsoreaun yllyttävän +miehiään, tuntiessaan jalkainsa liukahtelevan veressä tuntui tuosta +urhoollisesta sankarista, joka ei koskaan ollut tuntenut pelkoa, +siltä kuin tuntuisi kuoleman kuva uhkaavana siinä hänen edessään ja +viittaili hänelle kamalin irvistyksin. + +-- Yhdeksästä, -- ajatteli hän, -- voin tosin vielä surmata viisi, +mutta jälellejäävät neljä tulevat surmaamaan minut. Voimani saattavat +riittää vielä kymmeneksi minuutiksi. Hyvä on! Näinä kymmenenä +minuuttina tahdon minä tehdä sellaista, mitä ainoakaan ihminen ei +vielä ole tehnyt -- eikä tule tekemään. + +Riisuttuaan viittansa ja käärittyään sen kuin kilveksi vasemman +käsivartensa ympärille, syöksähti hän keskelle huonetta, ikäänkuin ei +hänen arvolleen soveltuisi enää taistella suojassa. Siinä hän kohtasi +joukon miekkoja, ja niiden kanssa hänen miekkansa terä kiemurteli +kuin kyy. Kolme kertaa oli hän hyökännyt, kolmasti oli hänen +miekkansa sattunut, ja haalea verivirta valui pitkin miekanterää +hänen rystyilleen. Sillä aikaa oli hän väistänyt parikymmentä +vimmattua iskua. Hänen viittansa oli repeytynyt rääsyiksi. + +Murhamiehet vaihtoivat taistelutapansa, nähtyään yhden toverinsa +kaatuvan ja kolmannen peräytyvän. He lakkasivat käyttämästä +miekkojaan. Toiset ahdistivat häntä pyssyjensä perillä, toiset +laukaisivat pistoolinsa, jotka vielä olivat olleet laukaisematta, +mutta hän väisti taitavasti kuulat joko heittäytymällä sivulle tai +kumartumalla alas. Tuona ratkaisevana hetkenä näytti hänen olentonsa +moninkertaistuneen, sillä hän ei ainoastaan nähnyt, kuullut ja +toiminut, vaan hän myöskin arvasi vainoojiensa salaisimmat ajatukset. + +Hänet valtasi nyt ajatus, että hän, jos surmaisi Monsoreaun, tulisi +taistelu päättymään. Senvuoksi hän hakikin tätä murhamiestensä +seasta. Mutta tämä, ollen yhtä rauhallinen kuin Bussy oli kiihkeä, +tyytyi vain lataamaan pistooleita miehilleen tai laukaisi niitä +taistelijain takaa. + +Mutta Bussylle oli helppoa raivata tietään. Hän hyökkäsi roistojen +keskeen, jotka samassa peräytyivät, niin että hän oli kasvot +vastatusten Monsoreaun kanssa. Tämä tähtäsi ja ampui Bussyä kohti +laukauksen. Kuula sattui Bussyn miekan terään ja taittoi sen pari +tuumaa kahvan yläpuolelta. + +-- Aseeton! -- huusi Monsoreau. Aseeton! Bussy peräytyi pari askelta +ja tarttui miekkansa katkenneeseen terään. Silmänräpäyksessä oli se +hänellä kädessään, nenäliina sen suojaksi käärittynä. + +Taistelu alkoi nyt uudelleen ja tarjosi harvinaisen näyn. Melkein +aseeton mies taisteli yksinään kuutta hyvin asestettua miestä +vastaan, suojanaan kymmenestä ruumiista muodostunut valli. + +Kamppailu muodostui nyt entistään hirvittävämmäksi. Monsoreau, +aavistaen Bussyn haluavan saada itselleen uuden aseen, järjesti +kaikki miehensä hyökkäämään Bussyn kimppuun. Bussy joutui +saarroksiin. Tylsä, rikkinäinen teränpuolikas vavahteli hänen +kädessään. Väsymys alkoi jäykistää hänen käsivarttaan ja hän katsahti +epätoivoissaan ympärilleen, kun äkkiä muuan hänen jaloissaan oleva +ruumis sai eloa, nousi polvilleen ja ojensi hänelle eheän miekan. +Se oli Remy, joka täten viimeisenä ponnistuksenaan osotti Bussylle +uskollisuuttaan. + +Bussy päästi ilohuudon ja vetäytyi äkkiä takaperin irroittaakseen +nenäliinan kädestään ja heittääkseen katkenneen terän luotaan. + +Sillävälin hiipi Monsoreau Remyn luo ja laukasi pistoolinsa suoraan +tämän päähän. Remy retkahti permannolle kuolleena. + +Bussy tämän huomattuaan huusi tai oikeammin sanoen karjui. Kun +hän taas oli saanut puolustamismahdollisuuden, palasivat hänen +voimansakin. Hänen miekkansa viuhusi ainaisena ympyränä ja puhkaisi +milloin käden, milloin ohimon. + +Nyt oli ovi vapaa. Nopeana ja notkeana hän hyökkäsi sitä kohti, +koettaen painollaan murtaa sen auki. Mutta reikelit pitivät. + +Väsähtäneenä siitä laski Bussy oikean käsivartensa alas ja koitti +vasemmalla kädellään vetää reikeliä auki, kääntäen selkänsä oveen +päin ja kasvonsa roistoihin. Silloin hän sai luodin reiteensä ja +kaksi pistoa lonkkiinsa, mutta hänen oli onnistunut saada reikeli +vedetyksi ja avainta väännetyksi. Riemuiten hän pisti nyt kuoliaaksi +lähimmän roiston, hyökkäsi Monsoreauta kohti ja iski häntä rintaan. +Monsoreau alkoi kiroilla. + +-- Ah! -- huudahti Bussy avatessaan ovea. -- Alanpa jo luulla +pääseväni täältä pois. + +Neljä jälellejäänyttä roistoa heittivät nyt pois aseensa ja +tarttuivat käsin kiinni Bussyyn. He eivät kyenneet haavottamaan +häntä miekoillaan, sillä hänen ihmeteltävä taituruutensa teki hänet +haavoittumattomaksi. He senvuoksi koettivat saada hänet kuristetuksi. +Mutta miekankahvalla ja terällä iskien sai Bussy sen estetyksi. +Kahdesti tuli taas Monsoreaukin lähemmäksi ja kahdesti hän myös +haavottui. + +Kolme miestä oli nyt tarttunut kiinni Bussyn miekkaan ja ne saivat +sen riistetyksi hänen käsistään. Silloin hän tarttui puiseen tuoliin +ja löi sillä kaksi miehistä maahan, mutta kolmannen olkapäähän +sattuessaan tuoli murtui. Mies jäi pystyyn ja iski tikarin Bussyn +rintaan. Bussy tarttui häntä ranteeseen, veti tikarin haavasta +ja käänsi sen terän vastustajaansa kohti ja pakotti hänet siten +lävistämään itsensä. Viimeinen miehistä hyppäsi ulos ikkunasta. Bussy +otti pari askelta seuratakseen häntä, mutta ruumiitten keskessä +makaava Monsoreau nousi nyt vuorostaan ylös ja iski veitsen hänen +polveensa. + +Bussy huudahti tuskasta ja haki katseillaan miekkaa ja, sellaisen +saatuansa, työnsi sen niin rajusti ylihovijahtimestarin rintaan, että +se lävisti Monsoreaun, nauliten tämän kiinni lattiaan. + +-- Haa! huusi Bussy. -- En tiedä, täytyykö minunkin tässä paikassa +kuolla, mutta ainakin olen minä nähnyt sinun kuolevan. + +Monsoreau aikoi vastata, mutta heitti siinä samassa henkensä. + +Bussy laahautui nyt käytävään. Veri purskahti nyt polvesta ja +reidestä. Hän katsahti vielä viimeisen kerran ympärilleen. + +Kuu pääsi samassa paistamaan pilven lomasta ja sen säteet +valaisivat tuota veren vallassa olevaa huonetta. Säteet kuvastuivat +ikkunaruutuihin, hopeoiden rikkirevityt, kuulanreikien täyttämät +seinät ja valaisten noita kalpeita kasvoja, joille vielä +kuolemassakin oli jäänyt murhamiehen kamala, uhkaava ilme. Nähdessään +tuon taistelukentän, johon hän itse oli niin paljon kuolemaa +kylvänyt, valtasi hänet, niin haavoittunut ja kuolemaisillaan kun +olikin, jonkinlainen ylevyydentunne. Kuten jo oli sanonut, ei kukaan +muu kuolevainen olisi voinut tehdä sitä minkä hän oli tehnyt. Hänen +oli nyt vain paettava, pelastauduttava. Nyt saattoikin hän paeta, +sillä hän jätti jälkeensä vain ruumiita. + +Mutta kaikkea ei tuo nuori sankari vielä ollut voittanut. Hänen +päästyään rapuille näki hän aseiden valehtelevan puutarhassa. Muuan +kuula vingahti ja sattui hänen olkapäähänsä. Pihassakin oli siis +aseellisia miehiä. + +Silloin muisti hän sen pienen ikkunan, josta Dianan piti katsella +kaksintaistelua, ja laahautui sinnepäin niin nopeasti kuin kykeni. + +Ikkuna oli auki. Bussy sulki oven ja pani sen reikeliin, nousi sitten +voimiaan ponnistellen ikkunalle, istui siihen kahanreisin ja ajatteli +hypätä alas alhaalla olevan rauta-aidakkeen toiselle puolelle. + +-- Voi, minä en jaksa! -- mutisi hän. + +Samassa kuului askeleita rapuilta. Sieltä oli tulossa muuan joukkue. + +Bussylla ei nyt enää ollut kykyä puolustautua. Hän kokosi kaikki +voimansa, käyttäen sitä kättänsä ja sitä jalkaansa, joita vielä +saattoi liikutella ja syöksähti alas. Mutta maahan päästyään +liukahti hänen jalkansa erääseen kiveen, sillä hänen kenkäinsä +pohjat olivat käyneet liukkaiksi verestä, ja hän horjahti aidakkeen +terävien rautapiikkien päälle. Muutamat niistä tunkeutuivat kiinni +vaatteisiin, ja hän jäi siihen riipuksiin. + +Silloin hän ajatteli ainoata elossaolevaa ystäväänsä ja huusi: +Saint-Luc! Saint-Luc! Tännepäin! Aah! Vai te siellä olette, herra +Bussy? -- vastasi muuan henkilö, joka oli piileskellyt eräässä +läheisessä puuryhmässä. + +Bussya värisytti, sillä ääni ei ollut Saint-Luc'in. + +-- Saint-Luc! -- huusi hän toistamiseen. -- Tule! Elä pelkää mitään +Dianan vuoksi. Minä olen surmannut Monsoreaun. + +Hän toivoi Saint-Luc'in olevan siinä lähistöllä ja tulevan tiedon +saatuaan avuksi. + +-- Ahaa! Onko Monsoreau surmattu? -- kysyi eräs toinen ääni. + +-- On. + +Bussy näki kahden naamioidun henkilön tulevan esiin puuryhmästä. + +-- Jumalan nimessä, -- hyvät ystävät, -- huusi hän, -- auttakaa +ylimystä, joka vielä on pelastettavissa, jos te tahdotte antaa +hänelle apuanne! + +-- Mitä päätätte, armollinen herra? -- kuiskasi toinen. + +-- Varomaton! -- vastasi toinen ääni. Armollinen herra! -- huusi +Bussy, joka oli kuullut heidän kuiskailemisensa, sillä aseman +epätoivoisuus oli tarkistanut hänen kuulohermojaan, -- armollinen +herra! Päästäkää minut tästä irti, ja minä annan teille anteeksi sen, +että olette minut ilmiantanut. + +-- Kuuletko? -- virkkoi toinen naamioiduista. + +-- Mitä käskette? -- kysäsi toinen. + +-- Että sinä päästät hänet... + +Sitten hän lisäsi naamarinsa sisällä hymyillen: + +-- ... hänen kärsimyksistään... + +Bussy käänsi päätään sille taholle, josta tuo pilkallinen ääni kuului. + +-- Minä olen hukassa! -- mutisi hän. Samassa pantiin pyssynpiippu +hänen rintaansa, ja laukaus pamahti. + +Bussyn pää retkahti olkapäätä vasten ja kädet hervahtivat alaspäin. + +-- Kirous seuratkoon sinua, murhaaja! -- huokasi hän. + +Hän lausui Dianan nimen ja heitti samassa henkensä. + +Hänen verensä tippui aidakkeelta sen naamioidun päälle, jota oli +kutsuttu "armolliseksi herraksi." + +-- Onko hän kuollut? -- huusivat ikkunasta miehet, jotka olivat, oven +murrettuaan, tunkeutuneet sisälle. + +-- On, -- vastasi Aurilly. -- Mutta paetkaa nyt, hyvät ystävät, sillä +ajatelkaa, että Anjoun herttua oli kreivi Bussyn ystävä ja suojelija. + +Miehet eivät mitään muuta toivoneetkaan. He katosivat nopeasti. + +-- Mene nyt ylös, Aurilly, -- virkkoi herttua, -- ja heitä ikkunasta +tänne alas Monsoreaun ruumis. + +Aurilly kiiruhti ylös ja tapasikin ylihovijahtimestarin ruumiin. Hän +hilasi sen ikkunalle ja heitti siitä alas. Pudotessaan tahri tuo +eloton ruumis herttuan vaatteet verellä. + +Frans tutki kuolleen taskuja ja löysi sieltä oman ruhtinaallisen +kätensä allekirjoittaman asiakirjan. + +-- Juuri tätä minä etsin, -- sanoi hän. -- Nyt ei meillä ole täällä +enää mitään tekemistä. + +-- Entä Diana? -- kysyi Aurilly. + +-- Ooh! Rakkauteni häneen on sammunut, ja koska hän ei meitä +tuntenut, niin voit nyt päästää irti sekä hänet että Saint-Luc. He +saavat mennä, mihin haluavat. + +Aurilly hävisi. + +-- En pääse tälläkään kertaa kuninkaaksi, -- mutisi herttua, +repien paperin tuhansiksi palasiksi. Mutta en joudu myöskään päätä +lyhemmäksi tällä kertaa valtiopetoksesta. + + + + +48. + +Gorenflot on vähällä tulla hirtetyksi. + + +Salaliitto oli alusta loppuun ollut oikeata ilveilyä. +Sveitsiläiskaarti, joka oli sijoitettuna salaisen käytävän suulle, +ja Ranskan kaarti, joka oli piirittänyt luostarin korkeasyntyisten +petturien vangitsemistarkoituksessa, eivät saaneet vilahdukseltakaan +nähdä heistä ainoatakaan, sillä he kaikki olivat päässeet karkuun +maanalaista salaholvia myöten. + +Kuten sanottu, eivät he nähneet ainoatakaan ihmistä, mistä syystä +Crillon, mukanaan kuningas ja kolmekymmentä miestä, tunkeutui +luostariin. + +Kuolonhiljaisuus vallitsi tuossa laajassa rakennuksessa. Kokeneena +soturina olisi Crillon mieluummin halunnut kuulevansa melua, sillä +nyt hän pelkäsi väijytyksen olevan kysymyksessä. Mutta turhaan +avattiin ovia ja ikkunoita, turhaan nuuskittiin joka paikasta. Mitään +ei löytynyt. + +Kuningas kulki toisten edellä ja huusi kaikin voimin: + +-- Chicot! Chicot! Kukaan ei vastannut. + +-- Olisivatkohan he hänet surmanneet, -- arveli kuningas. -- Mutta +siinä tapauksessa he saavat, kautta jumalan, maksaa minun narrini +yhtä kalliisti kuin olisi hän aatelismies. + +-- Olette oikeassa, sire, -- sanoi Crillon. -- Hän on todellakin +ylimys mitä urhoollisin. + +Chicot ei kuninkaan huutoihin vastannut, sillä hän oli parhaallaan +koputtelemassa Mayennea. Ja se työ oli hänestä niin hauskaa, ettei +hän nähnyt eikä kuullut mitään siitä, mitä hänen ympärillään tapahtui. + +Mutta kun herttua oli päässyt menemään aukosta eikä Chicotin huomio +enää ollut kiintynyt mihinkään erikoiseen, kuuli hän huudot ja tunsi +Henrikin äänestä. + +Gorenflot oli sillävälin ollut pelästyksestä puolikuolleena. Niin +typerä kuin muuten olikin, käsitti hän kuitenkin, mikä häntä odotti. + +-- Hyvä herra Chicot, -- änkytti hän, pidellen käsillään vatsaansa, +-- onko mahdollista, että te luovutatte minut vastustajilleni, minut, +oman ystävänne Gorenflotin? + +-- Senkin retale! -- sanoi Chicot. Gorenflot alkoi ulvoa. + +-- Minä, joka olen syönyt niin mainioita päivällisiä teidän +seurassanne! -- huusi hän nyyhkyttäen. -- Minä, joka join niin +hyvällä halulla, että te aina kutsuitte minua sienien kuninkaaksi! +Minä, joka niin paljo pidin Runsaudensarvessa tilaamistanne +lihotetuista kanoista, etten koskaan jättänyt niistä syömättä edes +luita! + +Tämä luetteleminen tuntui Chicotista niin ylenmäärin ylevältä, että +se liikutti häntä täydelliseen anteeksiantoon asti. + +-- Kaikkivaltias jumala! Siinä ne nyt ovat, -- kirkui Gorenflot. -- +Tuossa ne tulevat! Minä olen kuoleman oma. Voi hyvä, armollinen herra +Chicot, auttakaa minua! + +Paksu munkki lysähti kauhistuksissaan maahan. + +-- Nouse ylös, -- sanoi Chicot. + +-- Annatteko minulle anteeksi? + +-- Saammehan nähdä. + +-- Te löitte minua niin kovasti, että se kyllä riittää. + +Chicotilta pääsi raikuva nauru. Tuo munkki parka oli niin +hämmennyksissään, että hän luuli saaneensa Mayennelle annetut iskut. + +-- Te nauratte, hyvä herra Chicot! -- sanoi hän. + +-- Tietysti minä nauran, houkkio! + +-- Saanko minä siis elää? + +-- Se ei riipu minusta. Se riippuu kuninkaasta, jolla yksin on valta +päättää sinun elämästäsi. + +Samassa alkoi pimeyttä valaista kirkas soihtuvalo. Siinä välähteli +koko joukko miekkoja, ja ne nyt ympäröivät molemmat ystävämme. + +-- Aa, Chicot! Rakas Chicotini! -- huusi kuningas. -- Olipa hauskaa +saada nähdä sinut taaskin! + +-- Kuulkaahan, hyvä herra Chicot, -- kuiskasi munkki. -- Suuri +hallitsija iloitsee siitä, kun sai nähdä teidät jälleen. + +-- No mitä sitten? + +-- Ilossaan hän ei kiellä teiltä mitään. Pyytäkää siis häneltä minun +armahtamistani. + +-- Täytyykö minun pyytää ilettävältä Herodekselta? + +-- Vaiti, vaiti, paras herra Chicot! + +-- No, sire, -- kysyi Chicot, -- kuinka monta olette saaneet kiinni? + +-- Emme ainoatakaan, -- vastasi Crillon. -- Pettureilla on kai ollut +tiedossaan jokin salainen käytävä. + +-- Mutta sinä kaiketikin olet ne nähnyt? -- kysyi kuningas. + +-- Tietysti olen ne nähnyt. + +-- Kaikkiko? + +-- Jok'ainoan ensimäisestä viimeiseen. + +-- Minä köyhä, syntinen ihminen... -- mutisi Gorenflot. + +-- Ja sinä kaiketi tunsitkin ne kaikki? + +-- En sire. Tunsin vain yhden ainoan enkä häntäkään +kasvonpiirteistään. + +-- Kuka hän oli? + +-- Mayenne. + +-- Vai Mayenne, jolle olit velkaa... + +-- Olin, mutta nyt me olemme kuitit, sire. + +-- Ahaa! Kerroppa se minulle, Chicot! + +-- Jonkun toisen kerran, poikani. Nyt meillä on muuta hommaamista. + +-- Voi minua ihmisparkaa... -- toisti Gorenflot. + +-- Haa! Te olette ottanut yhden vangin! -- huudahti äkisti Crillon ja +laski tukevan kätensä munkin olalle, joka paksuudestaan huolimatta +kuitenkin kumartihe. Chicot viivästytti tahallaan, vastaustaan +hetkisen ja antoi tuon munkki raukan sillä aikaa tuntea kauhun +kammottavia tuskia. + +Gorenflot oli vähällä menettää tajuntansa nähdessään ympärillään +niin monta välkkyvää miekkaa, niin monta vihastunutta katsetta. +Hetken kuluttua, jolla aikaa munkki parka odotteli saavansa kuulla +tuomiopasuunan jylinän, vastasi vihdoin Chicot: + +-- Sire, katseleppa tarkoin tätä munkkia. Muuan sotamies valaisi +soihdullaan Gorenflotin kasvoja. Tämä ummisti silmänsä. + +-- Saarnaaja Gorenflot! -- huudahti Henrik. + +-- Minä, köyhä, raukka, ihmisparka... -- ulvoi munkki. + +-- Hän juuri, -- vastasi Chicot. + +-- Hänkö, joka...? + +-- Aivan oikein! -- keskeytti gascognelainen. + +-- Ahaa! -- virkahti kuningas ilmeisesti tyytyväisenä. + +Kylmä hiki valui virtoina Gorenflotin kasvoilta. Hänellä oli syytäkin +olla peloissaan, sillä miekkoja kilahteli hänen kasvojensa ympärillä +ja muutamat niistä olivat hyvinkin uhkaavia. Hän ne pikemminkin tunsi +kuin näki ja päästi heikon huudon. + +-- Odotahan, -- sanoi Chicot. -- Kuninkaan täytyy saada tietää kaikki. + +Hän vei nyt Henrikin syrjään ja sanoi tälle. + +-- Poikani, kiitä jumalaa siitä että hän on antanut tuon pyhän miehen +syntyä maailmaan, sillä juuri hän on meidät kaikki pelastanut. + +-- Kuinka niin? + +-- Hänhän ilmaisi minulle koko salaliiton. Ja jos teidän +majesteettinne viholliset saisivat hänet käsiinsä, olisi hän kuoleman +oma. + +Gorenflot kuuli vain nuo viimeiset sanat. + +-- Kuoleman oma! -- tuskitteli hän ja kaatui maahan. + +-- Arvon mies! -- virkkoi kuningas ja loi tuohon lihaläjään +hyvänsuovan katseen. -- Me tahdomme turvata häntä suojeluksemme +kilvellä. + +Gorenflot käsitti pikimmältään tuon armollisen katseen ja makasi +liikkumattomana maassa, toinen suupieli hymyssä ja toinen itkun +irvistyksessä. + +-- Siinä olet oikeassa, kuningas, sillä hän on korvaamaton palvelija. + +-- Mihin me hänet panisimme? -- kysyi kuningas. + +-- Niin kauvan kuin hän on Parisissa, on hän suuressa vaarassa. + +-- Entä jos minä antaisin hänelle muutamia vartijoita? -- sanoi +kuningas. + +Gorenflot kuuli sen ja ajatteli: + +-- Herra jumala! Luulenpa pääseväni vankeudella. Siitä pidän enemmän +kuin hirsipuusta, kunhan vain saan riittävästi ruokaa. + +-- Ei, -- vastasi Chicot, -- parasta on, että jätät hänet minun +huostaani. + +-- No viekin hänet sitten mukanasi ja palaa takaisin Louvreen, jossa +minä tahdon valmistaa ystäviäni huomispäivän varalle. + +-- Nouskaa ylös, arvoisa isä, -- virkkoi Chicot munkille. + +-- Hän laskee pilaa, -- ajatteli Gorenflot. -- Senkin ilkiö! + +-- Nouseppas ylös, senkin retale! -- kuiskasi Chicot ja potkasi häntä. + +-- Voi! Tämän kaiken olen minä ansainnut! -- huusi Gorenflot. + +-- Mitä hän sanoo? -- kysyi kuningas. + +-- Sire, -- vastasi Chicot, -- hän muistelee kaikkia vaivojaan, +paastojaan ja valvomisiaan, ja kun minä nyt lupaan hänelle teidän +majesteettinne suojelusta, katsoo hän sen oikeudenmukaisesti +ansainneensa. + +-- Mies rukka! -- virkkoi kuningas. -- Pidä hänestä hyvää huolta, +ystäväni. + +-- Olkaa huoletta, sire! Minun seurassani ollessaan ei häneltä puutu +mitään. + +-- Ah, herra Chicot! -- huusi Gorenflot. -- Paras herra Chicot, minne +minut viedään? + +-- Sen saat pian tietää. Kiitä kuitenkin hänen majesteettiaan, senkin +syntinen elukka. Kiitä, sanon minä! -- kuiskasi Chicot. + +-- Mistä, herra Chicot? + +-- Kiitä, sanon minä sinulle! + +-- Sire, -- sammalsi Gorenflot, -- koska teidän majesteettinne... + +-- Niin, niin, -- virkkoi Henrik. -- Minä tiedän, mitä te olette +toimittanut matkallanne Lyoniin, liigan päivinä ja nytkin. Olkaa +huoletta: te tulette saamaan ansioittenne mukaisen palkan. + +Gorenflot huokasi syvään. + +-- Mene heti talliin noutamaan Panurgea, -- sanoi Chicot. + +Munkki poistui mahdollisimman sukkelaan. + +-- Nyt, poikani, -- virkkoi Chicot kuninkaalle, -- otat sinä +vartioiksesi kymmenen miestä ja lähetät ainakin toiset kymmenen +Crillonin johdolla Anjoun hotelliin hakemaan veljesi luoksesi, ettei +hän toista kertaa pääsisi käpälämäkeen. + +-- Onko veljeni ehkä...? + +-- Henrik, -- keskeytti Chicot, -- oletko havainnut minun neuvoni +huonoiksi? + +-- En, jumalan tähden! + +-- No tee sitten, niinkuin sanon. + +Henrik antoi ranskalaisen kaartin överstille käskyn saattaa Anjoun +herttua Louvreen. Crillon, joka ei katsellut prinssiä läheskään +hellämielin, läksi heti matkalle. + + + + +49. + +Chicot arvaa oikein. + + +Louvreen palattuaan huomasi kuningas ystäväinsä vaipuneen syvään +uneen. + +Hän hiipi heidän luokseen hiljaa, mukanaan Chicot, joka oli, saatuaan +varmaan talteen turvattinsa, rientänyt heti Louvreen. + +Yksi sänky oli tyhjä. Se oli d'Epernonin. + +-- Ei vieläkään kotona! -- mutisi Henrik. -- Se varomaton! Se +onneton! Se hullu! Ja vaikka hänen on taisteltava Bussyn, tuon +Ranskan urhoollisimman miehen kanssa! Olla sitä ajattelematta! + +-- Sire, -- ilmoitti muuan hovipoika, -- herra d'Epernon tulee nyt. + +D'Epernon oli toivonut voivansa huomaamatta hiipiä makuuhuoneeseen, +mutta havaittuaan, ettei päässyt häntä odottavasta läksytyksestä, +pysähtyi hän nolostuneena kynnykselle. + +-- Ääh! Vai siinä sinä viimeinkin olet, onneton! -- huusi Henrik. +-- Tulehan katsomaan ystäviäsi: he ovat ymmärtäväisiä. He ovat +oivaltaneet huomispäivän tärkeyden. Mutta sinä, onneton, sen sijaan +että olisit rukoillut, niinkuin he ovat tehneet, ja nukkunut, kuten +he nyt tekevät, juoksentelet ympäri kaikenmoisilla seikkailuretkillä! +Kylläpä sinä olet kalpea! Mahdatpa sinä huomenna olla kaunis olio, +kun jo tänä iltana näytät tuollaiselta! + +-- Kas niin, -- jatkoi Henrik, -- paneudu vain heti maata, sen minä +käsken, ja nuku sitten. Luuletko saavasi unta? + +-- Minäkö? -- huudahti d'Epernon, kuin olisi häntä tuo kysymys +syvästi haavoittanut. + +-- Minä kysyn, voitko sinä nukkua? Tiedätkö, että teidän on päivän +sarastaessa taisteltava ja että päivä tähän vuodenaikaan nousee kello +neljä? Kello on nyt kaksi. Sinulla siis on parahiksi kaksi tuntia +lepäämisaikaa. + +-- Kaksi tuntia, kun ne hyvin käytetään, riittävät jo paljoon. + +-- Luuletko siis voivasi nukkua? + +-- Aivan rauhallisesti, sire. + +-- Mutta minäpä en sitä luule, minä. + +-- Mistä syystä, sire? + +-- Koska sinä huomispäivää ajatellessasi tulet levottomaksi. Voi! +Huomispäivä onkin jo tänään. Mutta huolimatta siitä että tuo onneton +päivä on jo tullut en minä tahdo sitä oikein uskoa enkä kykene +uskomaan. + +-- Sire, minä lupaan nukkua, mutta teidän majesteettinne on myös +annettava minun se tehdä. + +Siinä olette oikeassa, -- huomautti Chicot. D'Epernon paneutui nyt +maata ihan rauhallisesti, ja se näytti Henrikistä ja Chicotista +olevan hyvän merkki. + +-- Hän on urhoollinen kuin Caesar, -- virkkoi kuningas. + +-- Niin urhoollinen, -- sanoi Chicot päätään pudistellen, -- etten +minä, kautta sieluni autuuden, ymmärrä sitä vähääkään. + +-- Katsos, hän nukkuu jo, -- kuiskasi kuningas. Chicot meni +lähemmäksi sänkyä, sillä hän ei uskonut d'Epernonin pelottomuuden +menevän niin pitkälle. + +-- Ahaa! -- huusi hän äkkiä. + +-- Mitä se on? -- kysyi kuningas. -- Katso itse. + +Samalla osotti Chicot d'Epernonin saappaita. + +-- Verta! -- mutisi kuningas. + +-- Hän on kahlannut veressä, poikani. Millainen sankari? + +-- Olisikohan hän haavoittunut? -- jatkoi kuningas tuskastuneena. + +-- Ooh! Siitä hän kyllä olisi puhunut ellei hän vain Akhilleuksen +lailla olisi haavoittunut kantapäähän. + +-- Mutta katsohan, hänen takissaan on myöskin veritahroja. Mitä +onkaan tapahtunut? + +-- Ehkäpä hän on surmannut jonkun harjoitellakseen. + +-- Tämä on merkillistä tämä, -- kuiskasi kuningas. + +-- Hm, hm! + +-- Sinä et vastaa minulle, Chicot! + +-- Vastasinhan minä. Minähän sanoin: hm, hm! ja se merkitsee useinkin +paljon, poikani. + +-- Voi! -- jatkoi Henrik. -- Millainenhan tulevaisuus minua odottaa! +Onneksi tulen minä huomenna... + +-- Sano tänään, poikani. Sinä et ole selvillä ajasta. + +-- Se on totta. Tänään tulen minä olemaan rauhallinen, sillä nämä +nuoret miehet surmaavat vastustajansa. + +-- Uskotko sen, Henrik? + +-- Olen siitä varma. He ovat urhoollisia. + +-- Mutta minä en koskaan ole kuullut sanottavan heidän +vastustajiaankaan pelkureiksi, -- huomautti Chicot. + +-- En minäkään. Mutta minulla on huoneessani jotain sellaista, mikä +saa minut vakuutetuksi asiasta. Minä näytän sen heti sinulle. + +-- Tule sitten. + +-- Odota vähän, -- sanoi Henrik. -- Minä en tahdo huomenna, eli +oikeastaan tänään, saattaa ystäviäni missään suhteessa epäiltäviksi +enkä aroiksi. Minä sanon heille hyvästit ja heti. + +-- Tee niin, poikani. + +Ääni, jolla Chicot nämä sanat lausui, oli niin surumielinen, että +kuninkaasta tuntui kuin olisi kylmä jäävirta valahtanut hänen +suoniinsa, ja kyynel kimmelsi hänen silmissään. + +-- Jääkää hyvästi, ystäväni! -- mutisi hän. -- Hyvästi, hyvät ystävät! + +Chicot kääntyi poispäin. Hänenkään sydämensä ei ollut kivestä. Mutta +kohta taas, melkein kuin vasten tahtoaan, katsahti hän jälleen noihin +nuoriin miehiin. Henrik kumartui ja suuteli heitä kaikkia otsalle. + +Yksi vaivainen vahakynttilä valaisi huonetta, levittäen heikkoa, +surumielistä valoa. Chicot ei ollut taikauskoinen, mutta hänestä +kuitenkin tuntui siltä, että se oli viimeinen hyvästijättö, ja että +nuo nuorukaiset lepäävät kuin kuolinvuoteillaan. + +Tuskin olivat kuningas ja Chicot poistuneet, kun d'Epernon jo avasi +silmänsä katsoakseen, olivatko he menneet tiehensä. Nuori mies +hyppäsi sängystään ja alkoi, mikäli voi, puhdistaa vaatteitaan ja +kenkiään verestä. + +-- Minulla ei koskaan, -- mutisi hän, -- olisi ollut riittävästi +verta suonissani tuota miestä varten, joka sitä niin paljon tänä yönä +vuodatti. + +Sitten hän meni jälleen sänkyynsä. + +Henrik oli sillävälin vienyt Chicotin huoneeseensa ja avannut erään +pitkulaisen, silkillä vuoratun ebenholtsilaatikon. + +-- Katso, -- sanoi hän. + +-- Näen siinä olevan miekkoja, -- vastasi Chicot. + +-- Niin, miekkoja, jotka pyhä isämme paavi itse on siunannut. Minulle +on maksanut sievosen summan tämän laatikon kulettaminen Rooman ja +Parisin välillä. Mutta niinpä olenkin saanut miekat. + +-- Ovatko ne hyvin terävät? -- kysyi Chicot. + +-- Tietysti, mutta suurimman arvon antaa niille niiden pyhyys. + +-- Minä ymmärrän. Mutta minua kuitenkin huvittaisi tietää, ovatko ne +terävät. + +-- Pakana! + +-- Kas niin, poikani, puhukaamme nyt jostain muusta. Oletko +kutsuttanut Anjoun herttuan? + +-- Olen. Hän odottaa alhaalla. + +-- Miten aiot menetellä hänen kanssaan? + +-- Aion sulkea hänet Bastiljiin. + +-- Se on viisaasti tehty, mutta valikoi vaan varma vankityrmä. + +-- Ole huoletta! + +-- Minä tiedän, missä mustaa samettia on kaupan, poikani. + +-- Mutta Chicot, onhan hän veljeni! + +-- Se on totta se, ja hovissa onkin sinipunerva perhesurun väri. +Aiotko sanoa hänelle jotakin? + +-- Aion, vaikkapa vain riistääkseni häneltä kaiken toivon ja +osottaakseni hänelle, että hänen salaiset aikeensa ovat paljastetut. + +-- Hm! + +-- Onko sinulla mitään sitä vastaan, että minä puhuttelen häntä? + +-- Ei, mutta sinun sijassasi minä jättäisin keskustelun aiheen ja +lisäisin vankilan vartiostoa kaksinkerroin. + +-- Saattakaa tänne Anjoun herttua! -- käski kuningas. + +-- Vaikkapa niinkin, -- virkkoi Chicot päätään pudistellen. -- Minä +kuitenkin pysyn mielipiteessäni. + +Kohta senjälkeen astui herttua sisälle. Hän oli hyvin kalpea. Crillon +tuli hänen jälessään ja kantoi hänen miekkaansa. + +-- Mistä olet hänet tavannut? -- kysyi kuningas sellaisella äänellä +kuin ei olisi herttua ollut lainkaan saapuvilla. + +-- Sire, -- vastasi Crillon, -- hänen korkeutensa ei ollut kotona. +Mutta heti sen jälkeen kun minä teidän majesteettinne käskystä olin +piirittänyt hänen palatsinsa, saapui hänen korkeutensa ja antoi +vastarinnatta pidättää itsensä. + +-- Sepä oli onnekasta se, -- vastasi kuningas ylenkatseellisesti. + +Sitten hän kääntyi prinssin puoleen ja kysyi: + +-- Missä te olitte? + +-- Missä tahansa lienen ollutkin, sire, -- vastasi herttua, -- niin +olkaa varma siitä että ajattelin teitä. + +-- Sitäpä tässä itsekin aavistin, -- sanoi Henrik, -- ja teidän +vastauksenne osottaa, että minä olen ollut oikeassa ajatellessani +puolestani myöskin teitä. + +Herttua kumarsi rauhallisesti ja arvokkaasti. + +-- Selittäkää, missä olitte? -- jatkoi kuningas ja meni veljensä +eteen. -- Mitä teitte sill'aikaa kun teidän rikostovereitanne +vangittiin? + +Rikostovereitani? + +-- Niin, teidän rikostovereitanne. + +-- Teidän majesteetillenne on väärin ilmoitettu. + +-- Haa, hyvä herra! Tällä kertaa ette päässyt kynsistäni. Teidän +rikollinen uranne on lopussa. Te ette tälläkään kertaa tule saamaan +minun kruunuani. + +-- Sire, sire, suvaitkaa rauhoittua. Joku on kiihoittanut teitä minua +vastaan. + +-- Konna! -- huusi Henrik vihan vimmoissaan. -- Sinä tulet kuolemaan +nälkään Bastiljin syvimmissä luolissa. + +-- Minä odotan teidän majesteettinne määräyksiä ja siunaan niitä, +vaikkapa ne tuottaisivatkin minulle kuoleman. + +-- Sanokaa, pöyhkeilijä, missä olitte? - jatkoi kuningas. + +-- Sire, minä pelastin teidän majesteettinne ja työskentelin teidän +hallituksenne kunnian ja rauhan puolesta. + +-- Mitä! -- huudahti kuningas hämmästyneenä. -- Röyhkeytenne on +tosiaankin vertaistaan vailla! + +-- Kas vaan! -- virkkoi Chicot heittäytyen selkäkenoon tuolilleen. -- +Kertokaapa se meille, prinssini. Sitä on hauska kuunnella. + +-- Sire, -- jatkoi herttua, -- minä olisin ilmoittanut sen heti +teidän majesteetillenne, jos te olisitte kohdelleet minua veljenänne. +Mutta koska minua päinvastoin kohdellaan kuin rikollista, saa aika +puhua puolestani. + +Hän kumarsi nyt vieläkin syvempään kuin edellisellä kerralla. Sitten +hän kääntyi Crillonin ja toisten upseerien puoleen ja sanoi: + +-- Kuka teistä on se, joka vie ensimäisen kuninkaallisen prinssin +Bastiljiin? + +Chicot oli hetkeksi vaipunut syviin mietelmiin, mutta äkkiä välähti +ajatus kuin salamanisku hänen päässään ja hän murahti: + +-- Ahaa! Nyt alankin ymmärtää, mistä johtui se että d'Epernon oli +niin kalpea, mutta että hänen jaloissaan sen sijaan oli niin paljo +verta. + + + + +50. + +Valmistuksia. + + +Niinkuin jo edellisestä luvusta näkyi, ei kuningas nukkunut koko +yönä. Hän rukoili ja itki. Ja kun hän yleensä oli kaikissa kokenut +mies ja etenkin kaksintaisteluissa, läksi hän kolmen aikaan Chicotin +kanssa katselemaan paikkaa, jossa taistelun piti tapahtua. + +Kuningas oli kääriintynyt viittaansa ja hänen kasvojaan varjosti +leveälierinen hattu. + +Chicot, joka oli ollut kahdeksan päivää sitten tehdyn sopimuksen +todistajana, näytti nyt paikan, mihin taistelijat asettautuisivat. +Henrik alkoi sitä heti silmäillä, tarkasteli puita ja laski, miten +auringonsäteet sinne kohdistuivat. Sitten hän virkkoi: + +-- Quélus saa huonon paikan. Häneen paistaa aurinko oikealta, +juuri hänen näkevään silmäänsä. [Quélus oli eräässä aikaisemmassa +kaksintaistelussa menettänyt vasemman silmänsä.] Maugiron tulee +sen sijaan olemaan ihan varjossa. Huonosti järjestetty. Mitä taas +Schombergiin tulee, ei hänen polvissaan ole erityistä voimaa, mutta +hän saa taakseen puun, ja se voi häntä peräytyessään suojella. Tämä +minua hänen suhteensa rauhoittaa. Mutta Quélus, Quélus parka! -- +lisäsi hän ja pudisteli surullisesti päätään. + +-- Sinä herätät minussa osanottavaisuutta, -- sanoi Chicot. -- Elä +kiusaa noin itseäsi. Saamari! Sehän käy niinkuin se käy. + +Kuningas kohotti katseensa kohti korkeutta ja huokasi: + +-- Suuri jumala! Kuule, kuinka hän pilkkaa. Mutta hän on onneksi +narri, sinä tiedät sen. + +Chicot kohautti olkapäitään. + +-- Entä d'Epernon! jatkoi kuningas. -- Minä en todellakaan ole +oikeudenmukainen. En ajatellut häntä, joka joutuu tekemisiin Bussyn +kanssa. Kyllä hän joutuu pulaan! Katsele vain hänen paikkaansa, +hyvä Chicot! Vasemmalla hänellä on aitaus, oikealla puu, takanaan +kuoppa. Hän on vaarassa kaatua joka silmänräpäys, sillä Bussy on kuin +tiikeri, kuin leijona, kuin käärme. Hänen miekassaan on eloa: se +hyppii, se ojentuu, se vetäytyy, se käyristyy ja se kiemurtelee. + +-- Ah! -- murahti Chicot. -- D'Epernonin suhteen en ole lainkaan +levoton. + +-- Sinä olet väärässä. Hän antaa surmata itsensä. + +-- Hän! Ooh, ei hän niin tyhmä ole. Hän on kyllä järjestänyt +varovaisuustoimenpiteensä. + +-- Mitä sinä tarkoitat? + +-- Tarkoitan sitä, että hän ei tule taistelemaan. + +-- Uskomaton? + +-- Minä tunnen gascognelaiseni, minä. Mutta nyt on parasta, että +palaamme takaisin Louvreen, sillä onhan jo selvä päivä. + +-- Luuletko minun jäävän Louvreen taistelun ajaksi. + +-- Tietysti sinä jäät sinne, sillä jos sinut nähtäisiin täällä, ja +jos ystäväsi voittaisivat, niin heti sanottaisiin, että sinä olit +hankkinut niille voiton jonkin taikavoiman kautta. Jos he taas +häviäisivät, väitettäisiin sinua syypääksi heidän tuhoonsa. + +-- Mitä perustan minä juoruista ja arveluista? Minä tulen viimeiseen +hetkeen saakka rakastamaan ystäviäni. + +-- Saat hyvin kernaasti olla vapaa-ajattelija, Henrik, ja minä +kunnioitan sinua siksi että rakastat ystäviäsi. Se on harvinainen +hyve ruhtinaissa. Mutta minä en tahdo, että sinä jätät Anjoun +herttuan yksin Louvreen. + +-- Eikö Crillon ole siellä? + +-- Ooh, Crillon ei ole mitään muuta kuin puhveli, rhinoceros, +villisika, ylenmäärin urhoollinen ja rohkea. Mutta veljesi on +sitävastoin kyykäärme, sisilisko, kettu, sanalla sanoen: hän +muistuttaa kaikkia niitä eläimiä, joiden voima piilee myrkyssä ja +viekkaudessa. + +-- Olet oikeassa, Chicot. Minun olisi pitänyt panetuttaa hänet +Bastiljiin. + +-- Enkö sanonut sinulle, poikani, että teit väärin puhutellessasi +häntä?... + +-- Sanoit. Hänen varman ryhtinsä annoin narrata itseäni ja uskoin +hänen loruihinsa hänen minulle muka tekemistään palveluksista. + +-- Siinäkin lisäsyy epäillä häntä. Mutta joutukaamme takaisin, +poikani. + +Jo olivat kaikki Louvressa jaloillaan. Nuoret ylimykset olivat +heränneet ensimäisinä. + +Kun kuningas ja Chicot saapuivat, huomasivat he heti d'Epernonin, +joka oli asetuttanut tahkon ylimysten yhteisen huoneen ovelle ja oli +nyt parhaallaan tahkoamassa miekkaansa. + +-- Ja sinä sanot, Chicot, ettei hän ole bajardi urhokkuudessa! -- +lausui kuningas. + +-- Minä väitän vain, että hän on hioja, -- vastasi +välinpitämättömästi Chicot. + +D'Epernon huomasi Henrikin ja huudahti! + +-- Kuningas! + +Tekemästään päätöksestään huolimatta ja kun hänellä ei ollut +voimaakaan siinä pysyä, astui hän nyt huoneeseen. + +Kuten jo olemme sanoneet, osotti Henrik usein sekä +majesteetillisuutta että suurta itsensähillitsemiskykyä. Hänen +rauhalliset, miltei hymyilevät piirteensä eivät suinkaan tällä kertaa +vastanneet hänen sydämensä tunteita. + +-- Päivää, hyvät herrat! -- sanoi hän. -- Huomaanpa teidän olevan +parhaallaan valmistuspuuhissa. + +-- Niin olemme, jumalan kiitos, sire! -- vastasi Quélus. + +-- Te näytätte synkältä, Maugiron. + +-- Sire, kuten tiedätte, olen minä hyvin taikauskoinen. Ja kun olen +nähnyt pahoja unia, haen voimaa muutamasta pisarasta espanjalaista +viiniä. + +-- Hyvä ystävä, -- vastasi kuningas, -- on muistettava... minä puhun +nyt Mironin mukaan, joka on suuri lääkäri... tulee muistaa, sanon +minä, että unet johtavat edellisen päivän vaikutelmista, mutta niillä +ei ole vähintäkään vaikutusta seuraavan päivän tapahtumiin. + +-- Niinpä näettekin, sire, -- virkkoi d'Epernon, -- minun jo +puuhailevan varustuksiani, ja vaikka minäkin olen nähnyt pahoja unia, +on minun käsivarteni kuitenkin voimakas ja katseeni selvä. + +Sitten hän teki hyökkäyksen seinää kohti ja viilsi siihen pienen +naarmun vastatahkoamallaan miekalla. + +-- Niin, -- virkahti Chicot, -- te olette varmaankin uneksinut, +että saappaanne olivat veriset. Se uni ei kuitenkaan ole paha. Se +merkitsee sitä, että teistä vielä kerran tulee Caesar tai Alexander. + +-- Urhoolliset ystäväni, -- jatkoi Henrik, -- te tiedätte, että +kysymys on teidän hallitsijanne kunniasta ja että asia, jota +puolustatte, on osittain myöskin hänen asiansa, mutta kunnia +ainoastaan ja yksinomaan hänen, kuuletteko! Elkää siis ajatelko +minun mieskohtaista turvallisuuttani. Viime yönä olen minä sen +saanut turvatuksi niin ettei se enää pitkiin aikoihin joudu vaaraan. +Taistelkaa siis vain kunnian vuoksi. + +-- Sire, -- vastasi Quélus, -- kenties me menetämme henkemme, mutta +kunnia tulee pelastetuksi. + +-- Hyvät herrat, -- jatkoi kuningas, -- minä tahdon nyt antaa teille +erään neuvon: ei mitään väärinymmärrettyä urhokkuutta! Te ette hanki +minulle oikeutta siten että kaadutte, vaan surmaamalla vihollisenne. + +-- Ooh, mitä minuun tulee, -- huudahti d'Epernon, -- niin en aio +säästää vastustajaani. + +-- Minä, -- sanoi Quélus, -- en mene vastuuseen mistään, mutta minä +teen voitavani. + +Kuningas pani kätensä rinnoilleen. Kenties vapisi tuo käsi, ehkä +löi sydän rajusti. Mutta kuninkaan silmä oli kuiva, hänen katseensa +ylpeä, hän oli kuningas, joka lähetti sotilaitaan taisteluun ja +ystäviään kuolemaan. + +Ylimykset olivat nyt valmiit. Heidän oli nyt vain sanottava hyvästit +hallitsijalleen. + +Quélus kumarsi ja suuteli kuninkaan kättä, muut tekivät samaten. +D'Epernon polvistui ja virkkoi: Sire, siunaa minun miekkaani. + +-- Ei, d'Epernon, -- vastasi kuningas, -- antakaa miekkanne +palvelijoillenne. Minä annan teille paremmat miekat kuin mitä teidän +omanne ovat. Mene hakemaan ne, Chicot. + +-- En, poikani, -- vastasi gascognelainen. -- Jätä se tehtävä +kaartisi kapteenille. Minä en ole muuta kuin narri, vieläpä pakana, +ja jumalan siunaus saattaisi muuttua noituudeksi, jos ystäväni +paholainen näkisi sellaisia minun käsissäni. + +-- Mitä miekkoja nuo ovat, sire? -- kysyi Quélus, huomatessaan erään +upseerin tuoman laatikon. + +-- Italialaisia miekkoja, -- vastasi kuningas. -- Ne on taottu +Milanossa. + +-- Kiitos, kiitos, teidän majesteettinne! -- huudahtivat nuoret +miehet. + +-- Nyt luulen olevan ajan lähteäksenne, -- sanoi kuningas, voimatta +enää hillitä liikutustaan. + +-- Sire, emmekö saa nähdä teitä taistellaksemme sitäkin suuremmalla +uljuudella? -- kysyi Quélus. + +-- Ette, se olisi sopimatonta, -- vastasi kuningas. -- On +ilmoitettava teidän taistelevan kenenkään tietämättä ja ilman +että minä olisin antanut siihen lupaa. Elkäämme antako mitään +juhlallisuuden leimaa tälle taistelulle, vaan uskokoon kukin sen +aiheutuneen yksityisestä vihasta. + +Sitten hyvästeli Henrik heitä majesteetillisella liikkeellä. Mutta +kun he olivat päässeet näkymättömiin, kun ei enää kuulunut heidän +kannuksiensa eikä haarniskoittensa kalinaa, mutisi hän: Voi, hyvä +jumala!... ja vaipui nojatuoliinsa istumaan. + +-- Mutta minä, -- virkkoi Chicot, -- minä tahdon katsella tuota +taistelua. En tiedä, miksi minusta tuntuu siltä kuin olisi +d'Epernonille tapahtunut jotain kummallista. + +-- Lähdetkö siis pois luotani, Chicot? -- kysyi kuningas valittavalla +äänellä. + +-- Lähden, sillä jos jokin heistä ei täytä velvollisuuttaan, niin +asetun minä hänen paikalleen taistelemaan kuninkaani kunnian +puolesta. + +-- Mene sitten. + +Kuningas meni senjälkeen huoneeseensa, suletutti ikkunaluukut ja +määräsi, että hiljaisuuden tuli vallita linnassa. Crillonille, joka +tiesi taistelusta, hän sanoi: + +-- Jos me voitamme, Crillon, niin tule sisälle kertomaan siitä +minulle. Jos taas meidät voitetaan, lyö kolme kertaa tuohon ovelleni. + +-- Kyllä, sire, -- vastasi Crillon. + + + + +51. + +Bussyn ystävät. + + +Jos kuninkaan ystävät olivat nukkuneet yönsä rauhassa, niin olivatpa +Anjoun herttuan miehetkin käyttäneet samaa varovaisuustoimenpidettä +hyväkseen. He viettivät yönsä Antraguetin luona, jonka talo oli +valittu kohtauspaikaksi, se kun oli taistelupaikkaa lähinnä. + +Kellon lyödessä kolmea, siis kuninkaan ystävien parahiksi päästyä +hereille, olivat he jo kaikki jalkeilla terveinä, iloisina ja hyvin +asestettuina. + +Oli ihana aamu, ilma oli raitis ja taivas kirkas. + +Ennenkuin ylimykset läksivät matkalle, kysytyttivät he Bussya +Anjoun herttuan luota. Sanantuoja oli saanut vastaukseksi, ettei +Bussya ollut ollut siellä jälkeen kymmenen edellisenä iltana. +Hakija kiiruhti sitten Bussyn asunnolle ja sai kuulla, että kreivi +oli mennyt myöhään edellisenä iltana Remyn seurassa ulos. Muuten +ei Bussyn kotona oltu levottomia hänen poissaolostaan, sillä hän +useinkin oli moisilla matkoilla, ja sitäpaitsi oli tunnettua, +miten urhoollinen ja harjaantunut hän oli, niin ettei hänen +pitempiaikainenkaan poissaolonsa synnyttänyt mitään epäilyksiä. + +Kun nuo kolme ystävystä saivat kuulla tuon kaiken, virkkoi Antraguet: + +-- Ahaa, nyt minä muistan, että kuningas on määrännyt suuren +metsästysretken Compiègnessä. Monsoreaun on siis täytynyt matkustaa +sinne. + +-- Se on totta, -- sanoivat toiset. + +-- Siinä tapauksessa, -- jatkoi Antraguet, -- minä tiedän, missä +Bussy on: sill'aikaa kun ylihovijahtimestari ajaa hirveä, hätyyttää +meidän ystävämme naarasta. Olkaa huoletta, hyvät herrat, hän on +lähimpänä taistelupaikkaa kuin me ja saapuu sinne varmastikin ennen +meitä. + +He läksivät. Päästyään Sainte-Catherinen kadulle kääntyivät he +kaikki Monsoreaun pikku talolle päin ja hymyilivät, mikä merkitsi +heidän kaikkien ajattelevan samaa asiaa. + +-- Sinne näkyy taistelupaikka varsin hyvin, -- virkkoi Antraguet, -- +ja minä olen varma siitä, että Diana parka tulee monasti ikkunaan +taistelua katselemaan. + +-- Katsohan, -- sanoi Ribeirac, -- luulenpa, että hän jo siellä +seisoo. + +-- Kuinka niin? + +-- Ikkunahan on auki. + +Se on totta. Mutta minkävuoksi siinä on tikapuut, vaikka talossa on +porttikin? + +-- Sepä on merkillistä, -- huomautti Antraguet. Kaikki he kiiruhtivat +sinne levottomina. Muuan puutarhuri seisoksi balkongin ulkopuolella +ja näytti tarkastelevan maata. + +-- Herra Bussy, -- huusi Antraguet. -- Ettekö jo tule meidän +luoksemme? Kiiruhtakaa, sillä me tahtoisimme ehtiä ensimäisinä +paikalle. + +Turhaan he odottivat vastausta. + +-- Ei kukaan meille vastaa, -- sanoi Ribeirac. -- Mutta saamari, +miksikä tikapuut ovat tuolla? + +-- Mitä teet sinä täällä? -- huusi Livarot puutarhurille. -- Sinäkö +olet nostanut tikapuut pystyyn? + +-- Jumala minua varjelkoon! -- vastasi hän. + +-- Mitä tarkoitat? + +-- Katsokaa tuonne ylös! + +He kaikki kolme katsahtivat nyt ylöspäin. + +-- Verta! -- huusi Ribeirac. + +-- Niin, verta, -- toisti puutarhurimestari. + +-- Portti on lyöty sisään, -- selitti Antraguetin palvelija. + +Antraguet kapusi heti tikapuita ylös. Balkongille päästyään katsahti +hän huoneeseen. + +-- Mitä siellä näet? -- kysyivät toiset, kun näkivät hänen kalpenevan +ja horjahtelevan. + +Kauhun huuto oli hänen ainoa vastauksensa. Livarot kapusi nyt myöskin +ylös. + +-- Ruumiita, kuolemaa, kuolemaa kaikkialla! -- huusi tuo nuori mies. + +He kumpikin astuivat nyt huoneeseen. Ribeirac jäi seisomaan +ulkopuolelle hämmästyksen vallassa. Sillävälin oli puutarhuri +huudoillaan kutsunut siihen kaikki ohikulkijat. + +Huoneessa oli ylt'yleensä jälkiä yön kauhistuttavasta taistelusta. +Veritahroja tai oikeammin sanoen verivirtoja näkyi lattialla. +Seinäpaperit olivat miekaniskuista ja pistoolin laukauksista +repeytyneet. Särkyneitä huonekaluja ja vaatekappaleita ja +ihmisruumiitten jäseniä ui tuossa kamalassa verimeressä. + +-- Voi, Remy! Remy parka! -- huusi Antraguet. + +-- Onko hän kuollut? -- kysyi Livarot. + +-- Hän on jo jääkylmä, -- vastasi Antraguet. + +-- Kokonaisen ryövärijoukon on täällä täytynyt mellastaa, -- kirkui +Livarot. + +Samassa huomasi Livarot auki olevan oven, ja verijäljet osottivat +taistelun ulottuneen sillekin suunnalle. Hän seurasi noita hirveitä +verijälkiä ja tuli rapuille. Piha oli tyhjä ja autio. Sillävälin oli +Antraguet, tulematta hänen perästään, mennyt viereiseen huoneeseen. +Kaikkialla oli verta. Hän meni ikkunan luo, kumartui katsomaan siitä +ulos, ja hänen kauhistuneet katseensa harhailivat tuossa pikku +puutarhassa. Rauta-aidakkeella riippui vielä onnettoman Bussyn +jäykistynyt, verentahraama ruumis. + +Ei se ollut huutoa, vaan mörinä, mikä purkautui Antraguetin rinnasta, +kun hän näki tuon näyn. Livarot juoksi sinne. + +-- Katso, -- sanoi Antraguet, -- katso, Bussy on kuollut! + +-- Bussy on murhattu ja heitetty ulos ikkunasta! -- huusivat he +yht'aikaa. -- Tule tänne, Ribeirac. + +Ribeirac syöksähti nyt pihalla olevasta pienestä portista puutarhaan. + +-- Katso, hänen kätensä on läpipuhkaistu, hänen rintaansa on ammuttu +kaksi kuulaa, koko hänen ruumiinsa on täynnä haavoja. Voi, Bussy +parka! + +-- Kostoa! Kostoa! -- ärjyivät kaikki. Poiskääntyessään Livarot +kompastui erääseen ruohikossa viruvaan ruumiiseen. + +-- Monsoreau! -- huusi hän. + +-- Mitä! Myöskin Monsoreau! + +-- Niin, Monsoreau, täynnänsä reikiä kuin seula ja pää muserrettuna. +Mikä hirveä teurastus! + +-- Entä Monsoreaun vaimo! -- huusi Antraguet. -- Diana! Kreivitär +Diana! -- huuteli hän. Kukaan ei vastannut. + +-- Bussy! Bussy parka! -- huudahti epätoivoissaan Ribeirac. + +-- Niin, -- sanoi Antraguet, -- meidän vaarallisimmasta miehestämme +on tahdottu päästä irti. + +-- Se on pelkuruutta, kurjaa raukkamaisuutta! -- huusivat kaikki. + +-- Menkäämme herttualle valittamaan, -- virkkoi muuan niistä. + +-- Ei, -- vastasi Antraguet. -- Tämän koston täyttämistä emme jätä +kenellekään. Silloin se tulisi huonosti täytetyksi. Hyvät ystävät, +-- jatkoi hän, -- katsokaa tämän mitä urhoollisimman miehen jaloja +kasvonpiirteitä! Katsokaa, kuinka hänen verensä vieläkin vuotaa. +Hän antaa meille esimerkin: hän ei jättänyt kostonsa täyttämistä +kenellekään muulle... Bussy, Bussy! Me tulemme tekemään niinkuin +sinäkin: ole huoletta, me kostamme! + +Näin sanoen hän painoi suunsa Bussyn kalpeille huulille, veti +miekkansa ja kastoi sen hänen veressään. + +-- Bussy! -- lausui hän juhlallisesti, -- minä vannon sinun ruumiisi +kautta, että tämä veri tulee pestäväksi pois sinun vihollistesi +veressä. + +-- Bussy! -- huusivat toiset. -- Me vannomme surmaavamme tai +kaatuvamme. Ei mitään armoa, ei vähääkään sääliä! + +Sen sanottuaan laskivat he kaikki kätensä Bussyn ruumiille. + +-- Mutta, huomautti Livarot, -- meitä on nyt vain kolme neljää +vastaan. + +-- Niin on, -- vastasi Antraguet, -- mutta me emme ole tehneet +murhaa, me, ja jumala antaa viattomille voimaa. + +-- Jää hyvästi, Bussy! -- huusivat he kaikki. Kauhun jähmetyttäminä +läksivät he tästä kirouksen talosta. He olivat saaneet selvän +muistutuksen kuolemasta ja tunteneet sitä epätoivon tunnetta, joka +moninkertaistuttaa voimat, tuota jaloa harmistumista, mikä ylentää +ihmisen hänen maallista olemustaan korkeammalle. + +He raivosivat tiensä ihmisjoukon halki, joka hetki hetkeltä oli +lisääntynyt. Kohtauspaikalle päästyään, huomasivat he vastustajainsa +jo olevan siellä. Harmissaan siitä, että olivat jääneet viimeisiksi, +jouduttivat he kulkuaan. + +-- Hyvät herrat, -- lausui Quélus, tervehtien ylhäisen +ylenkatseellisesti, -- meillä on ollut kunnia odottaa teitä. + +-- Suokaa anteeksi, arvoisat herrat, -- vastasi Antraguet. -- Me +olisimme olleet täällä jo ennen teitä ellei yksi tovereistamme olisi +viipynyt. + +-- Niin, herra Bussy puuttuu, -- virkkoi d'Epernon. -- Mahtaa olla +vaikeata saada häntä tänään hereille. + +-- Me olemme jo odottaneet ja voimme kai vieläkin hetkisen odottaa, +-- sanoi Schomberg. + +-- Bussy ei tule, -- vastasi Antraguet. Hämmästys levisi nyt kaikkien +kasvoille. Vain, d'Epernonin kasvot näyttivät hieman erilaisilta. + +-- Eikö hän tule? -- huudahti d'Epernon. -- Urhoollisista urhokkain +on siis pelkuri? + +-- Se ei ole mahdollista, -- sanoi Quélus. + +-- Minkävuoksi hän sitten ei tule? -- kysyi Maugiron. + +-- Koska hän on kuollut, -- vastasi Antraguet. + +-- Kuollut! -- huudahtivat muut kuninkaan puoltajat, paitsi +d'Epernon. Tämä ei sanonut mitään, mutta kalpeni hieman. + +-- Murhattu! -- jatkoi Antraguet. - Ettekö sitä tiedä, hyvät herrat? + +-- Emme, -- vastasi Quélus. -- Kuinka me sen tietäisimme? kysyi +d'Epernon. + +-- Mutta onko se varmaa? Antraguet veti miekkansa. + +-- Se on niin varmaa, -- sanoi hän, -- että tämä miekkanikin on +kasteltu hänen veressään. + +D'Epernon yhäkin pudisteli päätään. + +-- Tuo veri huutaa kostoa, -- sanoi Ribeirac, -- kuuletteko sen, +herrat? + +-- Saattaisi luulla, -- huomautti Schomberg, -- teidän sanojenne +sisältävän arvelun, että muka... + +-- Tutkikaa, kenelle rikoksesta on hyötyä, sanovat oikeusoppineet, -- +mutisi Livarot. + +-- Mitä! -- huusi Maugiron jyrisevällä äänellä. -- Tahdotteko +selittää tarkoituksenne kovasti ja selvästi, hyvät herrat? + +-- Me olemme tulleet juuri sitä tarkoitusta varten, -- vastasi +Ribeirac, -- ja meillä on nyt syytä enemmän kuin tarvitaankaan +surmataksemme teidät vaikka sata kertaa. + +-- Pian sitten miekat käsiin! -- huusi d'Epernon, vetäen miekkansa. +-- Tapahtukoon se pian! + +-- Hohoo! Vai on teillä hyvin kiire, herra gascognelainen! -- sanoi +Livarot. -- Ettepä pöyhkäillytkään noin silloin kun meitä oli neljä +neljää vastaan. + +-- Onko meidän syymme, ettei teitä ole kolmea enempää? -- kysyi +d'Epernon. + +-- Kyllä, se on teidän syynne! -- kirkui Antraguet. -- Hän on +kuollut, koska hänen mieluummin tahdottiin olevan murhatun kuin +esiintyvän ase kädessä tässä taistelupaikalla. Hän on kuollut +läpipistetyin käsin, niin ettei se käsi enää voisi pidellä miekkaa. +Hän on kuollut, koska mihin hintaan hyvänsä täytyi sammua niiden +silmäin, joiden salamat olisivat tuottaneet tuhon teille kaikille. +Ymmärrättekö jo, vai kuinka? + +Schomberg, Maugiron ja d'Epernon ärjyivät vihasta. + +-- Jo riittää, herrat, -- keskeytti Quélus. -- Mene syrjään, +d'Epernon. Me taistelemme kolme kolmea vastaan. Nämä herrat saavat +nähdä, tokko me, oikeudestamme huolimatta, tahdomme käyttää +hyväksemme onnettomuutta, jota me yhdessä heidän kanssaan valitamme. +Tulkaa, hyvät herrat, tulkaa, ja kun näette meidän taistelevan +paljaan taivaan alla, jumalan silmien edessä, voitte siitä päättää, +olemmeko me murhamiehiä. Kas niin, aseisiin! aseisiin? + +-- Voi, minä vihasin teitä ennen huusi Schomberg, -- mutta nyt minä +teitä halveksin! + +-- Ja minä, -- vastasi Antraguet, -- olisin tunti sitten ilomielellä +lävistänyt teidät. Nyt olisin valmis teidät kuristamaan. Pitäkää +varanne, herrat, pitäkää varanne! + +-- Pidämmekö takit yllämme? -- kysyi Schomberg. + +-- Emme, me tahdomme taistella paljain rinnoin, sydän ilman suojaa, +-- huusi Antraguet. + +Nuoret miehet riisuivat nyt osan vaatteita yltään. + +-- Kas vaan, -- virkkoi Quélus, -- minä olen hukannut tikarini. Se ei +käynyt hyvin tuppeen, ja luultavasti olen sen pudottanut tielle. + +-- Taikka olette sen unohtanut Monsoreaun taloon Bastiljin luo, +-- sanoi Antraguet, -- ja kenties sellaiseen tuppeen, josta ette +uskaltanut sitä kiskaista irti. + +Quélus päästi raivon huudon ja kohotti miekkansa. + +-- Mutta hänellähän ei ole tikariakaan, herra Antraguet, hänellä ei +ole tikaria! -- huusi juuri saapunut Chicot. + +-- Sen pahempi hänelle! -- vastasi Antraguet. + +-- Se ei ole minun syyni. + +Ja vetäen tikarinsa vasemmalla kädellään kohotti hänkin miekkansa. + + + + +52. + +Taistelu. + + +Vaikka Chicot luonnostaan ei ollut mikään tunteellinen ihminen, istui +hän kuitenkin sydän vapisevana eräällä aidakkeella. Hän ei pitänyt +herttuan ystävistä, suosikeita hän inhosi. Mutta kaikki nuo olivat +kuitenkin urhoollisia nuoria miehiä. Heidän suonissaan virtaili jaloa +verta, jonka pian tuli niin runsaana vuotaa. + +d'Epernon tahtoi vieläkin olla itsepäinen ja huusi: + +-- Mitä, eikö minulla siis ole mitään tekemistä? + +-- Ole vaiti, gascognelainen! -- kirkui Antraguet. + +-- Minun täytyy saada olla mukana, -- jatkoi d'Epernon. -- Tässähän +tuli olla kahdeksan miestä. + +-- Pois tieltä! -- huusi Ribeirac kärsimättömästi. + +D'Epernon siirtyi nyt mutisten syrjään ja kohotti ylpeästi päätään, +pistäen samalla miekkansa tuppeen. + +-- Tulkaa, sanoi Chicot, -- te urhoollisin urhoollisista, muuten +tahritte saappaanne, kuten eilenkin. + +-- Mitä hän sanoo, mestari narri? + +-- Hän sanoo, että pian ilmestyy maahan verta ja että teidän täytyy +varoa siihen astumasta, niinkuin teitte viime yönä. + +D'Epernon oli mennyt kalmankalpeaksi. Hänen uhkamielisyytensä laukesi +tuohon kuvaukseen. Hän meni istumaan kymmenen askeleen päähän +Chicotista, jota hän ei voinut olla ilman kauhistusta katselematta. + +Ribeirac ja Schomberg lähestyivät toisiansa, vaihdettuaan ensin +tavanmukaisen tervehdyksen. + +Quélus ja Antraguet, jotka jo hetken ajan olivat olleet valmiita, +alottivat nyt taistelun. + +Maugiron ja Livarot vaaniskelivat toisiaan, pyrkien päästä +haluamiinsa asemiin. + +Taistelu alkoi samalla hetkellä kun kello Pyhän Paavalin kirkossa löi +viisi. + +Raivostus kuvastui taistelevien kasvoilta. Mutta heidän +yhteenpuristuneet huulensa, heidän kalpeutensa, käden vaistomainen +vavahteleminen ilmaisivat, että varovaisuus hillitsi heissä tuon +raivon. + +Kului useita minuutteja, ja ne sellaisen aseman vallitessa saattoivat +tuntua iäisyydeltä. Miekat kalahtivat vastakkain. Ei ainoatakaan +iskua oltu vielä annettu. + +Väsyneenä tahi ehkä pikemminkin vakuutettuna siitä että oli nyt +tullut tuntemaan vastustajansa laski Ribeirac käsivartensa alas ja +hengähti silmänräpäyksen. Schomberg hyökkäsi askeleen eteenpäin +ja antoi hänelle iskun. Ribeiracin kasvot olivat kalmankalpeat ja +verivirta purskahti hänen olkapäästään. Hän väisti toisen iskun +ikäänkuin tutkiakseen haavansa laatua. + +Schomberg aikoi uusia hyökkäyksen, mutta Ribeirac kohotti miekkansa +ja kohdisti häneen iskun, joka sattui hänen kylkeensä. Molemmat +olivat he nyt haavoittuneet. + +-- Levätkäämme nyt muutamia sekunteja, jos suvaitsette, -- sanoi +Ribeirac. + +Quélus ja Antraguet olivat sillävälin yhä enemmän tulistuneet. Mutta +kun Quéluksella ei ollut minkäänlaista tikaria, oli hänen pakko +väistää vasemmalla kädellään, ja kun tuo vasen käsi oli paljas, tuli +siihen jokaisesta väistämisestä pieni naarmu, niin että käsivarsi +ennen pitkää oli ylt'yleensä veressä. Antraguet sitävastoin, etunsa +huomaten ja ollen yhtä taitava kuin Quéluskin, väisti varsin helposti +vastustajansa iskut. Kolme pistoa oli sattunut Quélukseen, vaikkakaan +ne eivät olleet vaarallisia, ja veri virtaisi kolmesta haavasta hänen +rinnastaan, mutta aina hän haavan saadessaan vain huusi: + +-- Ei se ole mitään. + +Livarot ja Maugiron olivat edelleenkin varovaisia. Ribeirac tunsi, +että häneltä, sikäli kuin verensä vuoti, alkoivat voimat vähetä, +ja tuskasta mielettömänä hän hyökkäsi Schombergia kohti. Tämä ei +väistynyt askeltakaan takaperin, vaan tyytyi ojentamaan miekkansa +eteenpäin. He pistivät nyt kumpikin toisiaan, missä yrityksessä +Ribeirac sai rintansa lävistetyksi ja Schomberg sai haavan kaulaansa. +Kuolettavasti haavoittuneena vei Ribeirac vasemman kätensä +haavalleen, mutta paljasti sen kautta asemansa. Schomberg käytti +hetkeä hyväkseen ja antoi hänelle uuden iskun. Mutta Ribeirac tarttui +nyt oikealla kädellään kiinni vastustajaansa ja työnsi vasemmalla +kädellään tikarinsa kahvaa myöten hänen rintaansa. Sen terä upposi +suoraan hänen sydämeensä. + +Schomberg päästi kumean huudon ja kaatui takaperin, mutta veti +samassa mukanaan maahan Ribeiracin, jolla vielä oli miekka rinnassaan +kiinni. + +Nähdessään ystävänsä kaatuvan riensi Livarot, Maugiron kintereillään +hänen luokseen. Hän pääsi eräitä askeleita edelle, niin että hän ehti +auttaa Ribeiracia tämän koettaessa vapautua Schombergin miekasta. +Sen Livarot kiskasi irti ystävänsä rinnasta. Mutta Maugiron hänet +heti saavutti, ja hänen täytyi nyt puolustautua liukastavalla maalla +vaikeassa asemassa ja aurinko vasten kasvoja. + +Hetkisen kuluttua sai Livarot iskun päähänsä, niin että häneltä +kirposi miekka kädestä ja hän putosi polvilleen. + +Quélus ahdisti ankarasti Antraguetia. Maugiron kiiruhti lävistämään +Livarotin uudella iskulla, ja tämä kaatui. D'Epernonilta pääsi +tällöin kuuluva huuto. + +Quélus ja Maugiron hyökkäsivät nyt molemmat Antraguetia vastaan. +Quéluksesta vuoti runsaasti verta, mutta haavat olivat lieviä. +Maugiron oli miltei haavoittumaton. + +Antraguet huomasi vaaran. Hän ei vielä ollut saanut pienintäkään +naarmua, mutta hän alkoi tuntea väsymystä. Olisi kuitenkin ollut +turhaa pyytää aselepoa haavoittuneelta, villiytyneeltä ihmiseltä +ja toiselta, joka paloi taisteluhalusta. Yhdellä lyönnillä hän +heitti sivulle Quéluksen miekan, käytti tilaisuutta hyväkseen ja +hyppäsi ketterästi kaidepuille. Quélus teki hyökkäyksen, mutta hänen +miekkansa sattui vain laudoitukseen. + +Samassa ahdisti Maugiron Antraguetia sivultapäin. + +-- Hän on hukassa, -- sanoi Chicot. + +-- Eläköön kuningas! -- huusi d'Epernon. -- Rohkeutta, leijonani, +rohkeutta! + +-- Vaiti, hyvä herra, jos suvaitsette! -- sanoi Antraguet. -- +Elkää loukatko miestä, joka aikoo iskeä niin kauan kuin kykenee +hengittämään. + +Samana hetkenä nousi Livarot polvilleen verilätäköstä, jossa oli +virunut ja iski tikarinsa Maugironin hartioihin. Tämä kaatui +raskaasti ja hervotonna maahan ja huokaili: Voi hyvä jumala! Minä +kuolen. + +Livarot vaipui sitten pyörtyneenä maahan. Ponnistelu ja viha olivat +vieneet hänen viimeisetkin voimansa. + +Herra Quélus, -- virkkoi Antraguet ja laski miekkansa alas, -- te +olette urhoollinen mies: minä tarjoan teille elämänne. + +-- Minkävuoksi minä antautuisin? -- kysyi Quélus. -- Enhän minä vielä +makaa maassa. + +-- Ette, mutta te olette täynnä haavoja, jotavastoin minä olen ihan +vahingoittumaton. + +Eläköön kuningas! -- huusi Quélus. -- Minulla on vielä miekkani, +herra. + +Sitten hän hyökkäsi Antraguetia kohti, mutta tämä väisti hänen +iskunsa, niin raju kuin se olikin. + +-- Ei, hyvä herra, nyt teillä ei enää ole miekkaannekaan, -- sanoi +Antraguet, tarttuen Quéluksen, miekkaan kahvan juuresta ja vääntäen +sen hänen kädestään. + +-- Voi! -- ärjyi Quélus. -- Miekka, miekka! + +Hän syöksähti kuin tiikeri Antraguetin päälle ja iski kummankin +käsivartensa hänen ympärilleen. Antraguet antoi sen tapahtua, siirsi +miekan vasempaan käteensä ja tikarin oikeaan ja alkoi taukoamatta ja +sokeasti iskeä Quélusta, jonka haavoista veri lakkaamatta virtasi +Antraguetin päälle. Mutta mikään ei saanut Quélusta päästämään +irti vastustajaansa. Aina kun sai tikarinpiston hän huusi: eläköön +kuningas! + +Hänen onnistui kerran työntää syrjään käsi, joka häntä haavoitti, ja +kiertäytyä kuin käärme vastustajansa ympärille. Antraguetista tuntui, +että hän oli vähällä tukehtua. Hän horjahteli ja kaatui, mutta +ikäänkuin kaikki seikat tänä päivänä olisivat olleet hänelle eduksi, +hän siinä kaatuessaan miltei tukehdutti Quélus paran. + +-- Eläköön kuningas! -- mutisi tämä kuolintuskissaan. + +Antraguet onnistui vihdoinkin pääsemään irti. Toisella kädellään +tukien hän pääsi kohoamaan ja antoi vastustajalleen iskun, joka +kerrassaan lävisti tämän rinnan. + +-- Oletko viimeinkin tyytyväinen? -- sanoi hän. Kaikki oli nyt +lopussa. Kuolemanhiljaisuus ja kauhu vallitsivat taistelupaikalla. + +Antraguet nousi verissään seisomaan. Mutta hän oli vain vihollistensa +veren tahraama. Itse hän oli saanut ainoastaan pikku naarmun käteensä. + +Kauhistuneena teki d'Epernon ristinmerkin ja pakeni kuin kummituksen +takaa-ajamana. + +Chicot juoksi nyt saapuville ja kohotti Quélusta, jonka +yhdeksästätoista haavasta vuoti veri. Tuo liike sai hänet jälleen +virkoamaan tajuihinsa. Hän avasi silmänsä ja virkkoi: + +-- Antraguet! Minä vakuutan kautta kunniani, että olen syytön Bussyn +kuolemaan. + +-- Minä uskon teidän sanoihinne, -- vastasi Antraguet liikutettuna. +Minä uskon teitä. + +-- Paetkaa! mutisi Quélus. -- Paetkaa! Kuningas ei tule antamaan +teille anteeksi. + +-- Ei, minä en aio jättää teitä tällä tavoin, vaikkapa mestauspölkky +minua uhkaisi, -- sanoi Antraguet. + +-- Pelastakaa itsenne, nuori mies, -- kehotti Chicot, -- elkääkä +kiusatko jumalaa. Te olette ihmeen kautta pelastunut: elkää vaatiko +kahta sellaista samana päivänä. + +-- Antraguet meni Ribeiracin luo, joka vielä hengitti. + +-- No? -- kysäsi tämä. + +-- Me olemme voittaneet, -- virkkoi Antraguet hiljaa, ettei loukkaisi +Quélusta. + +-- Kiitos! -- vastasi Ribeirac. -- Kiiruhda nyt pois! + +Hän vaipui samassa hengetönnä maahan. + +Antraguet otti ensin oman miekkansa, sitten Schombergin, Maugironin +ja Quéluksen miekat. + +-- Tehkää loppu minun elämästäni tai antakaa minulle takaisin +miekkani, -- kuiskasi raukealla äänellä Quélus. + +-- Tässä se on, herra kreivi, -- vastasi Antraguet ja laski +arvokkaasti kumartaen miekan hänen viereensä. + +Kyynel kiilsi haavoittuneen silmässä. + +-- Me olisimme saattaneet olla ystäviä, -- mutisi hän. + +Antraguet ojensi hänelle kätensä. + +-- Hyvä! -- sanoi Chicot. -- Tämä on hyvin ritarillista. Mutta +pelasta nyt itsesi, Antraguet. Sinä ansaitset jäädä eloon. + +-- Entä minun toverini? -- kysyi Antraguet. II. 25 + +-- Minä hoidan niitä kuin olisivat he kuninkaan ystäviä, -- vastasi +Chicot. + +Antraguetin palvelija ojensi nyt hänelle viitan, jonka hän kääri +ympärilleen verhotakseen verentahrimat vaatteensa, ja jättäen +kuolleet ja kuolevat palvelijoiden ja aseenkantajien huolehdittaviksi +poistui Antraguet Porte Saint-Antoinen kautta. + + + + +53. + +Loppu. + + +Levottomuudesta kalpeana ja pienimmästäkin melusta väristen +käveli kuningas edestakaisin miekkailusalissa ja harjaantuneen +miekkailijan kokemuksella laski ajan, minkä hänen ystävänsä olivat +tarvinneet kokoontuakseen ja taistellakseen vihollistensa kanssa. +Samaten hän otti huomioon kaikki epäsuotuisat seikat suotuisten +ohella, johtuivatpa ne sitten heidän luonteestaan, voimastaan tahi +taituruudestaan. + +-- Nyt, -- virkkoi hän itsekseen, -- menevät he Saint-Antoinen kadun +poikki... nyt he menevät aitauksesta sisälle... nyt he vetävät +miekkansa... nyt alkavat otella. + +Viimeisen sanan lausuttuaan alkoi kuningas lukea rukouksiaan. Mutta +sydän oli muita tunteita täynnä, ja vain huulet koneellisesti +liikahtelivat. + +-- Kun vain Quélus muistaisi sen iskun, jonka olen hänelle opettanut, +ja panisi mieleensä, kuinka hänen samalla kertaa pitäisi väistää +miekanpisto ja itse iskeä tikarillaan, -- ajatteli hän. -- Mitä +Schombergiin tulee, on hän kylmäverinen ja tekee kyllä pian lopun +Ribeiracista... Ellei Maugironille satu mitään erikoista, selviytyy +hän varmasti Livarotista... Mutta d'Epernon, voi! Hän on varmaankin +nyt jo tällä hetkellä kuollut. Onneksi on hän minulle vähimmän rakas +noista neljästä. Mutta kaikeksi onnettomuudeksi ei tässä riitä se, +että hän on kuollut, sillä Bussy, tuo kauhea Bussy, hyökkää sitten +toisten kimppuun... Voi, ystävä raukat!... + +-- Sire! -- kuului Crillonin ääni oven takaa. + +-- Mitä! Nytkö jo? -- huusi kuningas. + +-- Ei, sire, minä en tuo mitään muuta uutista kuin että Anjoun +herttua pyytää saada puhutella teidän majesteettianne. + +-- Mitä hän sitten tahtoo? -- kysyi kuningas oven läpi. + +-- Hän sanoo hetken tulleen, jolloin hänen pitää ilmoittaa teidän +majesteetillenne se palvelus, jonka hän on tehnyt, ja hän väittää, +että se ilmoitus jossain määrin haihduttaa teidän majesteettinne +levottomuutta. + +-- No tulkoon hän sitten. Tuokaa hänet tänne, -- sanoi kuningas. + +Samassa ja juuri kun Crillon kääntyi täyttämään käskyä kuului nopeita +askeleita ja muuan ääni lausui Crillonille: + +-- Minä tahdon hetipaikalla puhutella kuningasta... + +Kuningas tunsi äänen ja avasi itse oven. + +-- Käy sisään, Saint-Luc, -- sanoi hän. -- Käy sisään. Mistä on +kysymys? Mitä sinulle on tapahtunut. Ovatko he kuolleet? + +Kalpeana ja verissään syöksähti Saint-Luc kuninkaan huoneeseen. + +-- Sire sire! -- huusi hän ja heittäytyi kuninkaan jalkoihin. -- +Kostoa! Minä rukoilen teitä, sire! + +-- Saint-Luc parka, -- sanoi kuningas, -- mitä sitten on tapahtunut +ja mikä saattaa sinut tuollaiseen epätoivoon? + +-- Sire, teidän jaloin alamaisenne, teidän urhoollisin soturinne... + +-- Mitä! -- murahti Crillon, joka otaksui olevansa tuohon viimeiseen +arvonimeen yksinoikeutettu. + +-- ... on viime yönä murhattu, kavalasti murhattu, -- jatkoi +Saint-Luc. + +Yksi ainoa ajatus sydämessään rauhoittui kuningas heti. Ei siis +lainkaan ollut kysymys hänen neljästä ystävästään, koskapa hän +aamulla oli nähnyt ne kaikki yhdessä. + +-- Viime yönäkö murhattu? -- kysyi kuningas. -- Kenestä sinä sitten +puhut, Saint-Luc. + +-- Sire, minä tiedän hyvin, että te ette rakastanut häntä, -- puhui +Saint-Luc. -- Mutta hän oli uskollinen, ja minä vannon, että hän, jos +niin olisi vaadittu, olisi antanut henkensä teidän majesteettinne +puolesta. Muutoin hän ei olisi ollut ystäväni. + +-- Aah! -- huusi kuningas, alkaen ymmärtää, kenestä oli kysymys, +ja hänen kasvoiltaan näkyi, ellei juuri ilon, niin ainakin toivon +välähdys. + +-- Kostakaa Bussyn puolesta! -- huudahti nyt Saint-Luc. + +-- Bussyn puolesta? -- toisti kuningas ja pani erityisen painon joka +tavulle. + +-- Niin, sire, Bussyn puolesta, jonka viime yönä kaksikymmentä +murhamiestä on lävistänyt. Heitä tarvitsikin olla paljo, sillä hän +yksinään oli surmannut niistä neljätoista. + +-- Onko Bussy kuollut? + +-- On, sire, hän on kuollut. + +-- Siinä tapauksessa hän ei tänä päivänä ota osaa kaksintaisteluun! +-- huudahti tahtomattaan Henrik, joka yhä eli tuon ainoan ajatuksensa +vallassa. + +-- Saint-Luc heitti kuninkaaseen silmäyksen, jota tämä ei voinut +kestää. Hän kääntyi poispäin ja huomasi Crillonin, joka siinä seisoen +odotteli lähempiä määräyksiä. Henrik antoi hänelle merkin saattaa +Anjoun herttua sisälle. + +-- Ei, sire, jatkoi nyt ankaralla äänellä Saint-Luc, -- Bussy ei +ole taistellut tänään: juuri siitä syystä minä tulen rukoilemaan, +en kostoa, tein väärin sanoessani niin teidän majesteetillenne, +vaan oikeutta. Sillä minä rakastan kuningastani ja ennen kaikkea +kuninkaani kunniaa, niin että Bussyn murhalla on tehty teidän +majesteetillenne mielestäni huono palvelus. + +Anjoun herttua seisoi nyt ovella kalpeana ja liikkumattomana kuin +kuvapatsas. Polvillaan oleva Saint-Luc ei häntä huomannut. + +Saint-Luc'in sanat muistuttivat kuninkaan mieleen sen palveluksen, +jonka Anjoun herttua oli väittänyt hänelle tehneensä. Hänen katseensa +sattui herttuan katseeseen, eikä siinä enää ollut mitään epäilystä, +sillä Frans vahvisti myöntävällä päännyökäytyksellä Henrikin +otaksuman. + +-- Tiedättekö, sire, mitä nyt tullaan sanomaan? -- puheli Saint-Luc. +-- Niin, ihmiset sanovat, että jos teidän ystävänne pääsevät +voitolle, niin tapahtuu se siitä syystä, että te olitte surmauttanut +Bussyn. + +-- Kuka niin on sanova? -- kysyi kuningas. + +-- Saamari, kaikki ihmiset, sire, -- huomautti Crillon, sekaantuen +vasten tavallisuuttaan keskusteluun. + +-- Ei, hyvä herra, -- vastasi kuningas, ollen levoton sen johdosta, +että Crillon, joka lähinnä Bussya oli urhoollisin mies hänen +valtakunnassaan, oli nuo sanat sanonut, -- sellaista ei tulla +sanomaan, sillä teidän on ilmoitettava minulle murhaajan nimi. + +Saint-Luc huomasi nyt kolmannen henkilön varjon. Se oli Anjoun +herttua, joka oli tullut paria askelta lähemmäksi ja jonka hän nyt +tunsi. + +-- Kyllä, sire, -- sanoi hän ja nousi ylös polvistuvasta asennostaan, +-- minä sanon hänen nimensä. Sillä minä tahdon mihin hintaan hyvänsä +pestä teidän majesteettinne puhtaaksi epäilyksestä, että niin +inhottava teko olisi tehty teidän toimestanne. + +No sano sitten, -- käski kuningas. Herttua seisoi paikallaan ja +odotti rauhallisena. Hänen takanaan seisova Crillon silmäili häntä, +pudistellen tarkoituksellisesti päätään. + +-- Sire, jatkoi edelleen Saint-Luc, -- viime yönä oli Bussy +houkuteltu satimeen. Hänen käydessään tervehtimässä naista, jota +hän rakasti ja joka häntä rakasti, palaa mies, jolle muuan roisto +oli ilmoittanut kohtauksesta, mukanaan joukko murhaajia, jotka +sijoitettiin pihalle, puutarhaan, rapuille ja kaikkialle. + +Elleivät kuninkaan huoneen ikkunat, kuten jo olemme maininneet, olisi +olleet tiheitten uudinten peitossa, olisi voitu nähdä, miten herttua, +itsensähillitsemiskyvystään huolimatta, kalpeni nuo sanat kuullessaan. + +-- Bussy puolustautui kuin leijona, sire, -- jatkoi Saint-Luc, -- +mutta hänen kimppuunsa kävi roistojen joukko ja... + +-- Ja hän on kuollut, -- keskeytti kuningas. -- Hän on saanut +ansaitsemansa palkan. Minä on tahdo kostaa avionrikkojan kuolemaa. + +-- Sire, minä en vielä ole lopettanut kertomustani, -- jatkoi +vielä Saint-Luc. -- Kun onneton ylimys lähes puolen tunnin ajan +oli puolustautunut huoneessa, kun hän oli voittanut vihollisensa, +pakeni hän haavoittuneena, vertavuotavana ja silvottuna. Olisi +vain tarvinnut ojentaa hänelle auttavan kätensä, minkä minä olisin +tehnytkin, elleivät murhaajat olisi köyttäneet minua, samoinkuin sen +naisenkin, jonka Bussy oli huostaani uskonut, lujasti käsistä ja +jaloista, eivätkä panneet kapulaa suuhuni. Kaikeksi onnettomuudeksi +eivät he olleet muistaneet peittää silmiäni, ja minä näin kahden +miehen lähestyvän onnetonta Bussya, jota, hän kun riippui +rauta-aidakkeen päällä, rautapiikit pitelivät kiinni, tunkeutuen +hänen ruumiiseensa ja vaatteisiinsa. Kuulin haavoittuneen rukoilevan +heiltä apua, sillä hänellä oli oikeus pitää noita kahta miestä +ystävinään. No niin, toinen heistä, sire... on hirveä sitä kertoa, +mutta, uskokaa minua, vielä hirveämpää on sitä nähdä ja kuulla... +tuo toinen käski toisen ampumaan hänet, ja toinen totteli. Crillon +puristi kätensä nyrkkiin ja rypisti kulmiaan. + +-- Ja tekö tunnette murhaajan? -- kysyi kuningas vasten tahtoaan +liikutettuna. + +-- Tunnen, -- vastasi Saint-Luc. + +Sitten hän kääntyi prinssiin päin ja ilmaisten äänessään ja +liikkeissään koko tähän asti hillitsemänsä vihan, lausui: + +-- Tämä ruhtinas on murhaaja, samalla ystävä ja murhamies. + +Kuningas oli sitä odottanut. Herttua kuunteli sitä silmiäänkään +väräyttämättä. + +-- Kyllä, -- vastasi hän rauhallisesti, -- kyllä, herra Saint-Luc +on kuullut ja nähnyt aivan oikein. Minä olen surmauttanut Bussyn, +ja teidän majesteettinne tulee lukemaan sen ansiokseni, sillä +Bussy, joka oli palvelijani, se on totta, aikoi tänä aamuna, minun +vastaanpanostani huolimatta, ryhtyä käyttämään aseita teidän +majesteettianne vastaan. + +-- Sinä valehtelet, murhaaja, sinä valehtelet! -- huusi Saint-Luc. +-- Bussy, jonka koko ruumis oli haavoja täynnä, käsi lävistettynä +ja olkapää kuulan murtamana, Bussy, joka riippui rauta-aidakkeella, +olisi herättänyt sääliä kiivaimmissakin vihamiehissään, jotka +varmasti olisivat häntä auttaneet. Mutta sinä, sinä La Molen ja +Coconnan murhaaja, sinä olet murhannut myöskin Bussyn, et senvuoksi, +että hän oli veljesi vihamies, mutta siitä syystä, että hän tunsi +sinun salaisuutesi. Haa! Monsoreau kyllä hyvin tiesi, miksi sinä teit +tämän rikoksen! + +-- Tuhannen perkelettä! -- mutisi Crillon. -- Minkävuoksi minä en ole +kuningas! + +-- Minua loukataan teidän luonanne, veljeni, -- sanoi herttua pelosta +vavisten, sillä hän ei tuntenut asemaansa varsin varmaksi nähdessään +Saint-Luc'in, hurjan katseen ja Crillonin suonenvedontapaisesti +puristuneen nyrkin. + +-- Menkää, Crillon, -- kehotti kuningas. Crillon totteli. + +-- Oikeutta, sire, oikeutta! huusi Saint-Luc. + +-- Sire, -- virkkoi herttua, -- rangaiskaa minua sitten siitä, että +minä tänä aamuna olen pelastanut teidän majesteettinne ystävät ja +siten antanut loistavan hyvityksen asioillenne, jonka puolesta nyt +minäkin työskentelen. + +-- Mutta minä, -- jatkoi Saint-Luc raivostuneena, -- minä sanon +sinulle, että se asia, jota sinä puolustat, tulee olemaan kirottu +asia, ja että missä tahansa liikutkin, kohtaa jumalan viha sinun +askeleitasi. Sire, sire! Onnettomia ovat teidän ystävänne, jos +veljenne on heitä suojellut! + +Kuningas värisi. Samassa kuului ulkoa epäselvää hälinää, kiiruisia +askeleita ja sitten äkisti uudistettuja kyselyitä ja vastauksia. +Senjälkeen syntyi mitä syvin hiljaisuus. Kesken tuota hiljaisuutta, +ikäänkuin olisi ääni taivaasta todistanut oikeiksi Saint-Lucin +sanat, kuului kolme harvaa, juhlallista lyöntiä, jotka Crillonin +voimakkaasta kädestä kumahtelivat ovelle. + +Kylmä hiki tihkui Henrikin otsalta ja hänen kasvonsa vääristyivät +kauhusta. + +-- Voitetut! -- kirkui hän. -- Voi ystäväraukat? + +-- Enkö jo sanonut teille äsken, sire! -- huudahti Saint-Luc. + +Herttua pani vavisten kätensä ristiin. + +-- Näetkö, kurja konna, -- huusi ylevän ylpeästi tuo nuori mies, -- +näetkö nyt, miten salamurha pelastaa ruhtinaitten kunnian! Tule siis +ja murhaa minutkin. Minähän olen aseeton! + +Näin sanoen hän heitti hansikkaansa vasten herttuan kasvoja. Tämä +karjasi raivosta ja sävähti kalmankalpeaksi. + +Mutta kuningas ei nähnyt mitään eikä mitään kuullut. Hän oli antanut +päänsä vaipua käsiinsä. + +-- Voi! -- mutisi hän. -- Voi ystäviäni! He ovat voitetut, +haavoitetut. Kuka antaa minulle heistä tietoja? + +-- Minä, -- sanoi sisälleastuva Chicot. Kuningas tunsi tuon ystävänsä +äänen ja ojensi kätensä häntä kohti. + +-- No? -- kysyi hän tuskissaan. + +-- Kaksi on jo kuollut ja kolmas heittää pian henkensä. + +-- Kuka on se kolmas, joka ei vielä ole kuollut? + +-- Quélus, sire. + +-- Missä hän on? + +-- Boissyn hotellissa, jonne olen hänet antanut viedä. + +Kuningas ei kuullut mitään muuta, vaan syöksähti vaikertaen ulos +huoneesta. + + * * * * * + +Saint-Luc oli vienyt Dianan tämän ystävättären Jeanne de Brissacin +turviin. Siitä johtui se että hänen Louvreen tulonsa viivähti. + +Jeanne valvoi kolme päivää ja kolme yötä tuon onnettoman naisen +sairasvuoteen vieressä. Sairasta ahdistivat mitä kauheimmat +hourailut. Unettomuuden ja rasitusten uuvuttamana meni Jeanne +neljäntenä päivänä hetkiseksi lepäämään. Hänen palatessaan +ystävättärensä huoneeseen oli tämä jäljettömiin kadonnut. + +Tiedetään, että Quélus, tuo ainoa kuninkaan kolmesta taistelijasta, +joka vielä jäi henkiin taistelun tauottua, huolimatta siitä että +oli saanut yhdeksäntoista haavaa, kuoli kolmekymmentä vuorokautta +kestäneiden kamppailujen jälkeen Henrikin syliin. + +Henrik oli lohduton. Hän antoi noille kolmelle ystävälleen pystyttää +mahtavat hautapatsaat, joihin heidän kuvansa luonnollisessa koossa +olivat marmoriin veistetyt. Hän määräsi järjestettäviksi heille +sielumessuja, pappien oli rukoiltava heidän sielunsa autuuden +puolesta, ja hän itse liitti rukouksiinsa tällaisen säkeistön: + + Oi, pääskööt Herran armohon + Quélus, Schomberg ja Maugiron! + +Lähes kolmen kuukauden ajan vartioi Crillon Anjoun herttuaa, jota +kohtaan kuningas kantoi katkeraa vihaa ja jolle hän ei milloinkaan +antanut anteeksi. + +Syyskuu oli nyt tullut. Tähän aikaan sai Chicot, joka ei koskaan +jättänyt herraansa ja joka olisi lohdutellut Henrikkiä, jos tämä +yleensä olisi ollut lohdutettavissa, seuraavan kirjeen Beaunen +luostarista. Sen oli kirjoittanut muuan pappi ja oli sen sisältö +tällainen: + + 'Paras herra Chicot! + + Ilma on seuduillamme lämmin ja viininkorjuu lupaa tänä vuonna + hyvää. Kerrotaan, että kuningas, hallitsijamme, jonka hengen + minä kaiken todennäköisyyden mukaan olen pelastanut, alinomaa + on suruissaan. Mutta tuokaa hänet tänne meidän luostariimme, + paras herra Chicot, niin me houkuttelemme hänet maistamaan + muuatta 1550-luvulta asti säilynyttä viiniä, jota olen löytänyt + viinikellaristani ja joka on niin mainiota, että se saa ihmisen + unohtamaan suurimmatkin surunsa. Tämä viini on ehdottomasti + tekevä hänelle hyvää, sillä minä olen jumalallisista kirjoista + lukenut sanat, että hyvä viini huojentaa ihmisten sydämet. Se + kuuluu varsin sointuisalla latinankielellä. Saatte sen itsekin + lukea. Paras herra Chicot, tulkaa siis tänne kuninkaan, herra + d'Epernonin ja herra Saint-Luc'in kera, ja te saatte nähdä, että + me kaikki silloin hieman pullistumme. + + Korkea-arvoinen priori Gorenflot, + joka kutsuu itseään teidän nöyrimmäksi + palvelijakseen ja ystäväkseen. + + P.S. Sanokaa kuninkaalle, ettei minulla vielä ole ollut aikaa + rukoilla hänen ystäviensä sielujen puolesta, kuten hän on + käskenyt. Ne suuret puuhat, jotka virkaanasettamisestani ovat + minulle aiheutuneet, ovat siihen olleet syinä. Mutta heti + viininkorjuun jälkeen olen heitä muistava.' + +-- Amen! -- sanoi Chicot. -- Riivatturaukat tulevat siis kerrankin +saamaan oikein tenhovia esirukouksia Herramme edessä! + + + + + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 56493 *** |