Add files from ibiblio as of 2025-03-03 17:31:06HEADmain

1 files changed, 2759 insertions, 0 deletions

diff --git a/44944-0.txt b/44944-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..23ef11d
--- /dev/null
+++ b/44944-0.txt
@@ -0,0 +1,2759 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 44944 ***
+
+VELJEKSET
+
+Kirj.
+
+Guy de Maupassant
+
+
+Suomensi F. A. C.
+
+
+Helsingissä 1890,
+G. W. Edlund, kustantaja.
+
+Kuopiossa,
+Kuopion Uudessa Kirjapainossa, 1890.
+
+
+
+
+
+
+I.
+
+
+-- Ei! Nyt olen kohta saanut kylläni tästä! huusi äkkiä vanha Roland,
+joka kokonaisen neljännestunnin oli istunut hiljaa ja katsoa
+tuijottanut veteen, samalla kun hän hiljakseen kosketteli siimaansa
+edestakaisin sen jouduttua pohjaan saakka.
+
+Rouva Roland, joka istui ja nuokkui peräpuolessa venhettä rouva
+Rosemillyn vieressä, jonka he olivat kutsuneet mukaansa
+kalastusretkellensä, säpsähti ja sanoi kääntyen mieheensä:
+
+-- Noo! mik' on hätänä?
+
+Vanhus vastasi nurpeissaan:
+
+-- Ei syö, ei ensinkään. Nyt en ole saanut en kalan ruotaa klo 12
+perästä. Ei pitäisi milloinkaan lähteä naisten kanssa kalaan. Ne eivät
+koskaan joudu lähtemään ajoissa.
+
+Hänen kaksi poikaansa Pietari ja Juhani, jotka istuivat siimat
+etusormen ympärillä, alkoivat kumpainenkin nauraa ja Juhani vastasi:
+
+-- Et ole liioin kohtelias rouva Rosemillylle, isä.
+
+Roland tuli hämillensä ja antautui selityksiin:
+
+-- Pyydän anteeksi, rouva, senlainen olen. Pyydän naisia mukaan, kun
+minua heidän seuransa miellyttää, mutta päästyäni kerran vesille, ei
+mielessäni ole muu kuin kalastus.
+
+-- Teillä on siis huono saalis, huomautti rouva Roland.
+
+Mutta hänen miehensä pudisti päätänsä samassa kuin hän kumminkin
+katsahti tyytyväisenä koriin, jossa hänen saamansa kalat vielä
+potkiskelivat ja katselivat verkalleen heitä tappavaan ilmaan.
+
+Roland vanhus otti korin polviensa väliin ja käänsi sitä niin, että
+kalat hivuivat laidan yli ja hän voi nähdä pohjimmaiset.
+
+-- Kuinka monta olet sinä saanut, tohtori?
+
+Hänen vanhempi poikansa, Pietari, kolmenkymmenen vuotias mies, vastasi:
+
+-- Enpä vainen erittäin, kolme, neljä kappaletta.
+
+Isä kääntyi nuorempaan:
+
+-- Ja sinä Juhani?
+
+Juhani, joka oli veljeänsä paljon nuorempi, vastasi:
+
+-- Melkein saman kuin Pietarikin, neljä, viisi kalaa.
+
+Roland oli ennen ollut kultaseppänä Parisissa, mutta vastustamaton halu
+kalastukseen oli karkoittanut hänet tiskin äärestä, niin pian kuin hän
+oli saanut rahoja kylläksi voidaksensa niillä elää.
+
+Hän vetäytyi Havreen takaisin, osti purjevenheen ja rupesi
+sporttimieheksi.
+
+Hänen kaksi poikaansa, Pietari ja Juhani, jäivät pitkittämään lukujansa
+Parisiin, mutta tulivat kotia tuon tuostakin ja ottivat osaa isän
+iloihin.
+
+Pietari oli Juhania viittä vuotta vanhempi. Hän oli koetellut itseänsä
+viedä eteen päin puolessa tusinassa eri tieteen haaroja, mutta oli
+kyllästynyt niihin kaikkiin ja aina vaan heittäytynyt jollekin uudelle
+alalle.
+
+Vihdoinkin oli hän ryhtynyt semmoisella innolla lääketieteesen, että
+hän valmistui siinä tavattoman lyhyessä ajassa.
+
+Juhani, joka oli yhtä vaaleaverinen, kuin veli oli musta, ja yhtä
+tyven, kuin veli oli kipakka, oli muitta häiriöittä lopettanut
+lakitieteelliset lukunsa.
+
+Kumpainenkin levähti vanhempiensa luona ja kumpainenkin ajatteli
+asettua Havreen, jos se kävi päinsä mukavasti.
+
+Heidän välillänsä oli tuommoista pientä kateellisuutta, jota usein
+nähdään veljesten välillä. He kyllä pitivät toisistaan, mutta olivat
+varuillansa. Pietari, joka oli viiden vuoden vanha, silloin kun toinen
+syntyi, oli lempilapsen ynseydellä katsonut tuota toista, joka yhtäkkiä
+oli ilmaantunut hänen isänsä ja äitinsä syliin ja jota he niin
+hyväilivät. --
+
+Juhani oli aina ollut hyvien tapojen ja hyvänsävyisyyden esikuva ja
+Pietari oli lopulta ärtynyt aina ja ijankaikkisesti kuullessansa
+ylistettävän tuota lihavaa poikaa, jonka kilttiyden hän piti
+yksinkertaisuutena. Hänen vanhempansa nuhtelivat aina häntä hänen
+vastahakoisuudestansa ja hänen monesta turhaan rauenneesta
+yrityksestänsä johonkin suureen, joka voisi tuottaa hänelle kunniaa ja
+arvoa.
+
+Äiti ymmärsi kumminkin aina sovittaa ne pienet riitaisuudet, joita
+ilmaantui hänen kahden poikansa kesken. Vähäpätöinen tapahtuma häiritsi
+muutoin juuri nyt hänen rauhaansa, sillä hän oli viime talvena tehnyt
+tuttavuutta naapurinsa, rouva Rosemillyn kanssa, joka oli erään
+merikatteinin leski. Tuo sangen nuori, kolmenkolmatta vanha leski oli
+tottunut tulemaan käsitöinensä ja pitämään iltatarinaa hyvien
+naapuriensa kanssa, jotka aina tarjosivat hänelle kupin teetä.
+
+Nuo kaksi talon poikaa, jotka tullessansa kotia tapasivat tuon kauniin
+lesken alinomaa vierailemasta vanhempiensa luona, olivat paikalla
+alkaneet kisailla hänen kanssansa, vähemmän halusta miellyttääkseen
+häntä, kuin toistensa uhalla.
+
+Heidän äitinsä, joka oli käytännöllinen ja ymmärtäväinen vaimo, toivoi
+hartaasti, että toisella heistä olisi onni muassansa, sillä nuorella
+leskellä oli omaisuutta; mutta hän tahtoi myös mieluummin, että se
+tapahtuisi toisen siitä kärsimättä.
+
+Rouva Rosemilly näytti antavan etusijan Juhanille, joka veti häntä
+puoleensa luonteensa yhtäläisyydellä, mutta muutoin tämä ei tullut
+näkyviin kuin melkein huomaamattomassa tavassa puhutella ja katsoa
+häneen sekä siinä, että hän seurasi hänen neuvojaan.
+
+Hänellä näytti olevan se luulo, että Juhanin mielipiteet tulisivat
+tukemaan hänen omiansa, samalla kuin Pietarin ajatukset olisivat
+ennakolta hänen mietteillensä vastaisia.
+
+Ennenkuin pojat tulivat kotia, ei Roland vanhus milloinkaan ollut
+kutsunut häntä mukaansa kalastusretkille, yhtä vähän kuin hän
+milloinkaan otti vaimoansa mukaansa, sillä hän tahtoi kernaammin
+purjehtia ulos ennen auringon nousua katteini Beausiren kanssa, joka
+oli entinen laivan kuljettaja, jonka hän oli tavannut haminassa ja
+jonka kanssa hän oli tullut hyväksi ystäväksi, sekä vanhan matruusi
+Bartin keralla, joka hoiti purjevenhettä.
+
+Mutta sitten eräänä iltana edellisellä viikolla oli rouva Rosemilly,
+joka oli syönyt päivällistä heidän luonansa, sanonut: "Mahtanee olla
+hauska kalastaa!" Ja vanha kultaseppä vastasi:
+
+-- Tahdotteko olla mukana?
+
+-- Kyllä, kiitoksia!
+
+-- Tiistaina?
+
+-- Hyvä.
+
+-- Oletteko mies nousemaan aamusella klo 5?
+
+Hän huusi jotenkin kauhistuksissaan:
+
+-- Mitä Te sanotte, kello 5!
+
+Hän laimistui tuumassansa ja alkoi epäillä koko matkaan lähtöään.
+
+Hän kysyi kumminkin:
+
+-- Milloinka Te sitten luulette olevanne valmis?
+
+-- Aah, klo 9 aikana!
+
+-- Ette ennen?
+
+-- En! Se olisi kaikkein aikaisinta.
+
+Tuo kelpo mies mietti asiaa. Mutta veljekset olivat kiiruhtaneet
+järjestämään retkeä ja samalla puhuneet kaikki asiat valmiiksi.
+
+Siis olivat he jo olleet kalastamassa kello 12:sta saakka, niin
+torkuksissa, kalastaneet ilman kalan nykäisyä ja Roland vanhus oli
+saanut kyllänsä.
+
+Nyt katsoi hän saalistansa itaruuden ilolla; sitten nosti hän silmänsä
+taivasta kohden ja nähden auringon olevan alempana, sanoi hän:
+
+-- Noo lapset! Emmekö jo ala hiljakseen kääntyä takaisin?
+
+Kumpainenkin poika nosti siimansa ylös ja kääri ne kokoon.
+
+-- Aivan tyyni, sanoi Roland, airoille, pojat!
+
+Pietari, joka istui lähinnä naisia, otti ala-airon. Juhani yläairon,
+mutta he eivät ruvenneet soutamaan, ennenkuin katteini oli huutanut:
+"Soutakaa pois!" Sillä ukko piti siitä kiinni, että liikkeiden piti
+käydä kaikkien merisääntöjen mukaan.
+
+Samalla aikaa ja samalla voimalla panivat he aironsa veteen ja
+nojausivat eteenpäin samalla kuin he vetäsivät voimainsa perästä: ja
+kilpailu alkoi näytteeksi siitä, mihin heidän jäntereensä kelpaisivat.
+Ensin pääsi Pietari voitolle. Puristetuin hampain ja rypistetyin otsin
+kiinnitti hän kätensä airoon, niin että se notkistui hänen tiukassa
+otossaan; ja "Helmi" lähestyi rantaa.
+
+Vihdoinkin komensi katteini: "Seis!" Kumpainenkin airo nostettiin
+samalla haavaa ylös, ja isän käskystä sousi Juhani muutamia vetäsyjä
+itsekseen. Mutta nyt pääsi hän voitolle. Hän tuli kiihkoihinsa ja
+lämpymiinsä, samalla kun Pietari hengästyneenä ja väsyksissä voimainsa
+ponnistuksesta kävi voimattomammaksi. Lopuksi sammalsi tohtori hiessä
+otsin ja posket kalvakkana, nöyrästi ja tuskaantuneena:
+
+-- En tiedä, mikä minun on, saan pistoksia kylkeeni. Ennen kyllä kävi
+päinsä; nyt en paljon jaksa käsivarsiani käyttää.
+
+-- Pitääkö ottaakseni kumpainenkin airo? kysyi Juhani.
+
+-- Ei, kyllä jaksan!
+
+Hän alkoi jälleen soutaa. Kun alus vihdoinkin pysähtyi ankkuripaikkansa
+luokse, seisoi matruusi odottamassa. Hän otti naiset kädestä
+auttaaksensa heitä. Sitten menivät he kaupunkiin.
+
+Rouva Roland ja rouva Rosemilly kulkivat edeltä, kolmen miehen
+seuraamina.
+
+-- Tahdotteko olla yksinkertaisella päivällisellä luonamme, että voimme
+lopettaa päivämme yhdessä? kysyi rouva Roland nuorelta leskeltä.
+
+-- Kiitoksia, mielelläni. Ei olisi hauskaa tulla itseksensä kotia nyt.
+
+-- Täällä on käynyt eräs herra kolmasti, huusi palvelustyttö, kun he
+tulivat kotia. Hän oli prokuraattorin luota.
+
+-- Kenen prokuraattorin?
+
+-- Kanun.
+
+-- Mitä se herra tahtoi?
+
+-- Kanu kuuluu itse tulevan tänne tänä iltana.
+
+Kanu oli Rolandin asianajaja ja ystävä ja piti huolen hänen
+raha-asioistansa. Kun hän oli sanonut tulevansa iltasella, mahtoi asia
+olla tärkeä; ja Rolandilaiset silmäilivät toisiansa rauhattomana tästä
+uutisesta, kuten rauhalliset ihmiset tavallisesti, kun on kysymys
+asianajajista. Paikalla nousee kysymyksiä kontrahdeista, perinnöistä,
+juttujen alkamisesta, -- asioista, joita toivoo ja asioista, joita
+pelkää. Muutamien tuokioiden vaiti olon perästä mutisi isä:
+
+-- Mitä mahtanee se merkitä?
+
+Rouva Rosemilly naurahti:
+
+-- Se on perintö, siitä olen varma. Minä tuotan onnea.
+
+Mutta he eivät tienneet kestään, joka olisi kuollut ja jonka he
+voisivat periä.
+
+Tuokio päivällisen perästä ilmoitettiin prokuraattori tulleeksi.
+
+Roland meni häntä vastaan.
+
+-- Hyvää päivää rakas asianajaja.
+
+Rouva Rosemilly nousi ylös:
+
+-- Niinpä tahdon mennä, olen väsyksissä.
+
+Koetettiin häntä vähän saada jäämään, mutta hän ei lainkaan tahtonut,
+vaan meni, eikä nuot kolme herraa, kuten tavallista, seuranneetkaan
+häntä.
+
+Rouva Roland kääntyi innokkaasti ja kohteliaasti vasta tulleen puoleen:
+
+-- Kuppi kahvia?
+
+-- Ei, kiitoksia! Olen vastikään noussut pöydästä.
+
+-- Kuppi teetä sitten?
+
+-- Kiitoksia! Mutta vasta vähän ajan perästä. Puhutaan ensin asioista.
+
+Sen syvän hiljaisuuden aikana, joka seurasi näitä sanoja, ei kuulunut
+muuta, kuin kellon tasainen tik tak.
+
+Asianajaja alkoi:
+
+-- Tunnetteko Parisissa herran nimeltä Leon Maréchal?
+
+Sekä rouva että herra päästivät huuliltansa saman knmmastushuudon:
+
+-- Kyllä! Totta kai!
+
+-- Se oli eräs ystävänne?
+
+-- Paras ystävämme, selitti Roland. Hän oli konttoorin päällikkönä
+raha-asiain ministeristössä. Häntä en ole nähnyt sitten kun Parisista
+muutin. Emmekä ole kirjoittaneet toisillemme.
+
+-- Hän on kuollut.
+
+Sekä Roland että hänen vaimonsa tekivät pienen liikkeen hämmästyksestä,
+kuten aina tehdään kuoleman tapauksen ilmaisun johdosta. Asianajaja
+pitkitti:
+
+-- Virkaveljeni Parisissa on nykyisin ilmoittanut minulle hänen
+testamenttinsa tärkeimmän osan; hän asettaa poikanne Juhanin
+pääperilliseksensä.
+
+Hämmästys oli niin suuri, ettei kukaan keksinyt sanaakaan. Rouva Roland
+oli ensimäinen, joka sai sammaltaneeksi:
+
+-- Herra Jumala, onko ystäväparkamme kuollut. Ja hän sai kyyneleitä
+silmiinsä. Roland sitä vastaan ajatteli vähemmän surua kuin niitä
+toiveita, jotka olivat heränneet.
+
+-- Kun hän on kuollut jättämättä rintaperillistä jälkeensä, määräsi hän
+testamentissaan koko omaisuutensa, joka nousee viiteentoista tuhanteen
+markkaan vuotuisissa koroissa, kolmen jälkeen sadalta, nuorimmalle
+pojallenne, jonka hän on nähnyt pienestä pitäen kasvavan ja jonka hän
+pitää ansiokkaana saamaan tämän lahjan. Jos hän kieltäytyisi ottamasta
+lahjaa vastaan, tulee se lankiamaan orpojen huoneelle.
+
+Roland ei ensinkään peittänyt iloaan. Ainoastaan rouva Rolandin ja
+hänen kumpaisenkin poikansa kasvot olivat edelleenkin surun voittoiset.
+Hän itki hiljakseen ja kuivaili silmiään esiliinallansa, jonka hän
+painoi suutaan vasten tukehduttaakseen syviä huokauksiaan.
+
+Mutta isän ajatukset pyörivät aina tuon perinnön ympärillä, joka kyllä
+oli heidän, tuon perinnön, joka kolkutti heidän oveansa ja ainoastaan
+odotti sanaa, että he tahtoisivat ottaa sen vastaan, tullaksensa tuossa
+paikassa seuraavana päivänä taloon.
+
+Hän kysyi:
+
+-- Ei ole mitään aihetta riitaan? Mitään rettelöitä?... Mitään
+vastaväitteitä?
+
+Kanu näytti tyyneltä ja sanoi:
+
+-- Ei, asia on selvä. Puuttuu ainoastaan, että poikanne tahtoo ottaa
+perinnön vastaan.
+
+-- Ja kaikki muodot ovat tulleet noudatetuiksi?
+
+-- Kyllä.
+
+-- Tahdotteko Te, kelpo asianajajani, että poikani paikalla kirjoittaa
+nimensä alle?
+
+-- Ei, ei. Huomenna konttoorissani kello 2, jos Teille sopii.
+
+-- Se on sovittu.
+
+Asianajajan mentyä pois tuli taas äänettömyys valloilleen, siitä meni
+sitte Roland vanhus nuorimman poikansa luo, löi kätensä hänen
+olkapäilleen ja virkkoi:
+
+-- Noo! Sinuas onnen myyrää?
+
+Juhani myhäili.
+
+Vanhus ei osannut iloansa hillitä.
+
+Hän käveli edestakaisin lattialla, pyöritteliin kantapäillään ja
+huudahteli ehtimiseen:
+
+-- Mikä onni! Mikä onni! Sen voi onneksi sanoa.
+
+Pietari kysyi:
+
+-- Te tunsitte siis hyvin hyvästi tuon Maréchalin?
+
+Isä vastasi:
+
+-- Kyllä, hän oli joka ilta luonamme; muistat kai, että hän nouti sinut
+koulusta ja usein saattoi sinut sinne jälleen. Ja sinä aamuna, kun
+Juhani syntyi, toi hän lääkärin. Mahdollista on hyvinkin, että hän tuli
+sitä kuolinvuoteellansa ajatelleeksi ja kun ei hänellä mitään
+perillisiä ollut, on hän tuuminut itsekseen: "Olen ollut pienokaisen
+syntymisessä avullisena, hänen tulee niin muodoin saada rahani."
+
+Rouva Roland mutisi, ikäänkuin jos hän olisi ajatellut ääneen:
+
+-- Oi sentään! Se oli kelpo mies, ettei meidän päivinämme usein tapaa
+moisia.
+
+Juhani nousi ylös:
+
+-- Kävelen hieman, sanoi hän.
+
+Hän tahtoi olla itsekseen ajatuksineen. Myöskin Pietari aikoi tehdä
+pienen kävelymatkan, ja meni ulos muutamia minuuttia veljensä jälkeen.
+Niin pian kuin Roland oli vaimoinensa kahden kesken, sulki hän hänet
+syliinsä, suuteli häntä ja sanoi ikäänkuin vastaukseksi eräälle
+nuhteelle, jolla hän usein oli kääntynyt häneen:
+
+-- Voitko nyt huomata, ettei olisi ollut miksikään hyödyksi, jos olisin
+Parisissa viipynyt kauvemmin ja reuhkaissut lapsieni eteen. Onni putoaa
+kuin putoaakin syliimme taivaasta.
+
+Rouva oli tullut hyvin totiseksi.
+
+-- Voit olla oikeassa Juhanin suhteen, mutta Pietarin?
+
+-- Pietarin! Hän on lääkäri, hän kyllä ansaitsee ... rahoja. Ja
+voipihan hänen veljensäkin tehdä hänen hyväkseen.
+
+-- Sitä hän ei ottaisi vastaan. Ja sitä paitsi on perintö Juhanin, eikä
+kenenkään muun. Siten ei Pietarilla ole lainkaan niin hyvät
+toimeentulon ehdot.
+
+Rouva Roland heittiin aprikoimaan lampun ääreen, jonka sydän yhä
+enemmän sysiytyi.
+
+
+
+
+II.
+
+
+Kun Pietari oli tullut ulos, ohjasi hän askeleensa päin Parisin katua,
+Havren pääkatua, joka pitkin pituuttaan oli valaistu, meluava ja elämää
+täynnä. Hän oli alakuloinen ja pahalla tuulella. Ei mikään määrätty
+asia tehnyt häntä murheelliseksi. Teki kipeää jossakin, mutta hän ei
+tiennyt missä; hänessä oli paikka, jota vihavoi, arka kohta, josta ei
+tiedä missä se on, mutta joka uuvuttaa; tekee alakuloiseksi ja
+rasittaa, -- tuntematon ja samea tyytymättömyys -- surun siemen.
+
+Kun hän tuli sitte torille, jolla teaatteri sijaitsee, tuntui hänestä
+kuin Tortonin kahvilan akkunain valo olisi hänet voittanut ja hän
+lähestyi niitä verkalleen; mutta juuri kun hän oli menemäisillään
+sisään, juolahti hänen mieleensä, että hän täällä tapaisi ystäviä ja
+tuttavia, ihmisiä, joiden kanssa hänen pitäisi puhella; hänet valtasi
+äkillinen vastoinmielisyys moista toveriseuraa vastaan. Ja hän kääntyi
+takaisin ja kulki taasen alas pääkatua, joka vei haminaan.
+
+Tultuansa alas suurelle rantamakadulle, pysähtyi hän vähän ja kääntyi
+siitä alas laiturille.
+
+Hän etsi yksinäisyyttä, ja asettui yhdelle penkille aallon murtajalla,
+väsyneenä kävelyyn, ennen kuin hän oikein oli alkanutkaan. Hän kysyi
+itseltään: Mikä minua oikeastaan vaivaa? Ja hän rupesi penkomaan
+muististaan, mikä oli voinut käydä hänelle nurinpuolin, kuten sairaalta
+kysytään hänen tautinsa syytä.
+
+Ja hän kysyi itseltään: Mahtaisiko se olla Juhanin perintö?
+
+Niin, aivan! Kun asianajaja oli ilmaissut tämän uutisen, oli hän
+tuntenut sydämensä tykyttävän.
+
+Minä kadehdin siis Juhania, ajatteli hän. Se ei ole jalosti. Mutta
+ensimäinen ajatus, joka tuli mieleeni, oli hänen naimisensa rouva
+Rosemillyn kanssa. Enkä voi kärsiä tuota pientä kanaa, joka on niin
+olevinaan. Siis on tässä perusteetonta mustasukkaisuutta. Hän raapasi
+tulitikun lukeakseen luetteloa niistä laivoista, jotka purjehtisivat
+satamaan ensi nousuvedellä. Odotettiin höyrylaivoja Brasiliasta,
+Kielistä ja Jaapanista, kahta tanskalaista prikiä, norjalaista kuunaria
+ja turkkilaista höyryä.
+
+Äkkiä kulki hänen sivuitsensa suuri aaveellinen varjo kahden laiturin
+kivivarusteen mustan välipaikan ylitse. Hän otti pari askelta, mutta
+havaitsi silloin miehen, joka istui äärimäisellä laiteella. Hän
+lähestyi uteliaana nähdäkseen tämän yksinäisen miehen kasvoja, ja tunsi
+veljensä.
+
+-- Mitä, sinäkö se olet, Juhani?
+
+-- Pietari ... miten tulet sinä tänne?
+
+-- Minä nautin raitista ilmaa. Ja sinä?
+
+Juhani nauroi:
+
+-- Minä nautin myös raitista ilmaa.
+
+Pietari istui hänen viereensä ja jatkoi:
+
+-- Kun tulen tänne, saan semmoisen halun matkustaa täältä kaikilla
+näillä laivoilla, pohjoiseen tahi etelään. Ne tulevat kaikista maan
+ääristä, maista, joissa on uhkea kasvullisuus ja siroja naisia, maista,
+joissa on koliibreja, elefantteja, leijonia ja neekerikuninkaita,
+kaikista niistä maista, jotka ovat satumaisia meille. Ajatteles, kun
+voisi päästä huvimatkalle sinne. Mutta rahoja siihen tarvittaisiin ja
+paljon.
+
+Hän vaikeni äkkiä; sillä hän tuli ajatelleeksi, että nyt oli hänen
+veljellänsä rahoja, ja että hän nyt voi, vapautettuna leipähuolista,
+vapaana ja esteettömästi matkustaa minne hyvänsä, kultakutristen
+pohjolatarten tahi tummakiharaisten Havannan naisten luo.
+
+Hän nousi seisalleen.
+
+-- Jää sinä vaan istumaan ja uneksi tulevaisuutta; minun pitää mennä.
+
+Hän puristi veljensä kättä ja pitkitti sydämellisesti:
+
+-- Noo! Juhani, niin olet sinä siis rikas! Oli hyvä, että tapasin sinut
+itseksesi, voidakseni sanoa sinulle, miten olen hyvilläni, miten sinua
+onnittelen ja miten olet minulle rakas.
+
+Juhani sammalsi liikutettuna:
+
+-- Kiitos, kiitos... Se on kauniisti sinulta Pietari, kiitos.
+
+Pietari kääntyi ja meni pitkin askelin, keppi kainalossa ja kädet selän
+takana.
+
+Matkalla sai hän ajatuksekseen: pistäydyn sisään ja otan lasillisen
+likööriä Marowsko ukon luona.
+
+Hän oli tullut tuntemaan vanhan Marowskon Parisin hospitaaleissa.
+Marowsko oli vanha puolalainen, joka oli tullut Ranskan maalle
+apteekkarin tointaan pitämään. Vanhuksen, entisen nihilistin ja
+keisarin murhaajan maine oli saanut valtoihinsa Pietari Rolandin elävän
+mielikuvituksen ja heistä oli tullut ystävät, vaikka ei Pietari olisi
+saanut vanhusta kertomaan hänen entisestä elämästänsä. Nuoren tohtorin
+syy oli siihenkin, että vanhus oli Havreen asettunut; hän laski
+mielessään, että uudistohtori voisi hankkia hänelle ostajia. Yksinäinen
+kaasuliekki paloi tiskin yläpuolella, joka oli pieniä pulloja täynnä.
+Tuolilla tiskin takana, jalat ristissä ja leuka rinnalla, istui vanha
+kyömynenäinen kaljupää mies ja nukkui. --
+
+Ovikellon kilahtaessa heräsi hän ja nousi pystyyn. Nähtyänsä, ken se
+oli, meni hän tohtoria vastaan ojennetuin käsin.
+
+Pietari istuutui ja Marowsko kysyi:
+
+-- Mitä verestä, tohtori?
+
+-- Ei mitään. Milloinkaan ei kuulu muuta kuin samaa vaan kaikkialla.
+
+Kaksi pientä lasia likööriä tuotiin takahuoneesen ja asetettiin
+pöydälle.
+
+He maistoivat likööriä ja istuivat muutamia minuuttia hiljaa.
+
+Sitten sanoi Pietari miltei vastoin tahtoansa:
+
+-- Jotakin kummaa on tapahtunut meille tänä iltana. Eräs isäni ystäviä
+on kuollut ja jättänyt omaisuutensa veljelleni.
+
+Sitten kun asia oli selitetty, näytti ukko olevan hämillään;
+näyttääkseen tyytymättömyyttänsä pitkitti hän moneen kertaan:
+
+-- Se ei näytä hyvältä.
+
+Pietari tahtoi tietää, mitä Marowsko ajatteli.
+
+-- Minkä tähden ei se näyttäisi hyvältä? Minkä tähden näyttäisi se
+pahalta, että hänen veljensä perisi rahoja erään perheystävän jälkeen?
+
+Varova vanhus ei tahtonut selittää sanojaan selvemmin.
+
+-- Sellaisissa tapauksissa jätetään kahdelle veljelle yhtä paljon. Minä
+sanon teille, se ei näytä hyvältä.
+
+Silloin menetti tohtori kärsivällisyytensä, meni matkojansa, kotia ja
+levolle.
+
+Muutaman ajan kuuli hän Juhanin viereisessä huoneessa käyskentelevän
+edestakaisin; mutta sitten hän sai unesta kiini.
+
+
+
+
+III.
+
+
+Tohtori heräsi seuraavana aamuna vankoissa aikeissa hankkia itsellensä
+omaisuuden. Hän tunsi itsensä niin varmaksi onnestaan, että hän hyppäsi
+ylös sängystä ikään kuin tuota päätä anastaaksensa sitä ja pukeutui
+mennäkseen etsimään sopivaa asunto-paikkaa kaupungilta.
+
+Hän seisahtui ovien eteen, joissa oli ilmoituksia, että asunto oli
+joutilas. Hän tarkasti niitä tärkeän näköisenä, ennen kaikkea sentähden
+että hän oli lääkäri, ja että hänellä oli suuret vastaan otot.
+Porraskäytävien tuli olla leveät ja kauniit, muutoin hän ei voinut asua
+toista kertaa korkeammalla.
+
+Kirjoitettuansa muistiin koko joukon osoitteita, meni hän kotiinsa
+eineelle, neljännestunnin tavallistansa myöhemmin. Jo käytävässä kuuli
+hän talrikkien kalinan. He olivat siis käyneet pöytään ilman häntä.
+Sepä oli kummallista. Siinä talossa ei koskaan olla niin säännöllisiä.
+Hän tuli pahalle tuulelle ja tyytymättömäksi. Hänen tultuansa sisään
+sanoi Roland:
+
+-- Noo, Pietari, nyt mahtanet joutua! Kello 2 aikana tulee meidän olla
+asianajajan luona.
+
+Tohtori istuutui vastaamatta. Puhelu, joka oli tauonnut, jatkui jälleen
+siitä, johon se oli loppunut.
+
+-- Sinun sijassasi, sanoi rouva Roland Juhanille, vuokraisin tuota
+pikaa komean asunnon, joka pystyisi silmiin, ja valitseisin pari
+huomiota herättävää asiaa ajaakseni. Nythän olet Luojan kiitos vapaa
+kaikista huolista.
+
+Aina tuon tuostakin puhelun pitkittyessä katsoi Roland kelloansa.
+
+-- Soo! sanoi hän lopuksi, nyt mahtanemme lähteä.
+
+Pietari nauroi:
+
+-- Kello ei ole 1 vielä. Tiedättekö mitä, ette olisi tarvinneet
+jäähdyttää minulle ruokaa.
+
+-- Menetkö sinäkin asianajajaan, kysyi hänen äitinsä.
+
+Hän vastasi kylmästi:
+
+-- Mitä tekemään? Se on aivan tarpeetonta.
+
+Kun Pietari, perheen mentyä pois, oli jäänyt itseksensä, pitkitti hän
+joutilasten asuntojen tarkastelua. Vihdoinkin löysi hän yhden, joka
+häntä miellytti: kookkaan ensi kerroksessa, jossa oli kaksi eri
+käytävää eri kaduilta, kaksi arkihuonetta, suuri lasikattoinen sali,
+missä sairaat odotellessaan voivat kävellä kukkien keskellä, ja sievä
+ruokahuone, josta oli näköala merelle. Kun hänen tuli päättää, teki
+vuokra -- kolme tuhatta markkaa -- hänet miettiväiseksi; hänen tuli
+nimittäin maksaa ensimäinen neljännes etukäteen, eikä hänellä ollut
+penniäkään alkajaisiksi. Hän meni siis luvaten antaa varman vastauksen
+kahden päivän kuluessa; ja hänen pölähti päähänsä pyytää veljeltä rahaa
+lainaksi ensimäiseksi puoleksi vuodeksi, niin pian kuin Juhani oli
+ottanut perintönsä vastaan.
+
+Hänelle juolahti äkkiä mieleen miten vaikeata on kolmellakymmenellä
+vuodella niskassaan pyytää äitiltänsä silloin tällöin kultarahaa; ja
+hän aprikoi itsekseen:
+
+-- Kunpa olisi rahoja!
+
+Ja taas pisti häntä veljensä perintö.
+
+Hän poikkesi erääsen paikkaan, jossa hän tunsi pienen passaritytön,
+juodakseen lasin olutta hänen kanssaan.
+
+Hän tapasi tytön nukkumassa yhdellä tuolilla melkein autiossa
+olut-salissa. Kun tyttö oli nähnyt hänet, nousi hän virkeästi ylös ja
+meni hänen luoksensa:
+
+-- Hyvää päivää! Miten jaksatte?
+
+-- Kyllä kiitoksia! Ja sinä?
+
+-- Hyvin. Te olette harvinainen vieras.
+
+-- Niinpä vaan, minulla on vähän aikaa. Tiedät, että minä olen tohtori.
+
+-- Mitä haluatte?
+
+-- Olutta, ja sinä?
+
+-- Kiitoksia! Myöskin olutta!
+
+-- Miks'et tule useammin, ystäväiseni? Tykkään sinusta paljon.
+
+Mutta Tohtori oli kyllästynyt häneen. Hän tuntui kovin yksinkertaiselta
+ja typerältä.
+
+Tyttö kysyi häneltä:
+
+-- Kulit äsken kauniin vaaleaverisen herran kanssa, jolla oli suuri
+parta, oliko se veljesi?
+
+-- Oli.
+
+-- Hän on ihmeen kaunis poika.
+
+-- Siltäkö näyttää?
+
+-- Siltä! Ja hän näyttää myös iloiselta pojalta.
+
+Pietari sai äkkiä kummallisen halun kertoa tälle passaritytölle Juhanin
+perinnöstä. Hän sanoi, pannen jalkansa ristiin:
+
+-- Niin, hän on onnellinen. Hän on juuri perinyt viisitoista tuhatta
+markkaa vuotuisissa koroissa.
+
+-- Herranen aika, kuka on määrännyt hänelle sen, hänen mummonsako, vai
+hänen tätinsä?
+
+-- Ei! vanhempieni vanha ystävä.
+
+-- Ainoastaan ystävä? Eikä hän sinulle ole mitään jättänyt?
+
+-- Ei! Minä tunsin häntä niin vähän.
+
+Passarityttö mietti hetkisen ja sanoi sitten nauraen:
+
+-- Aivan! Onni oli veljelläsi, että hänellä oli sen laadun ystäviä. Ei
+ole todellakaan kummaa, että hän on niin vähän sinun näköisesi.
+
+Tohtori sai halun lyödä häntä vasten suuta, tietämättä oikeastaan miksi
+ja kysyi purren hammasta:
+
+-- Mitä sillä tarkoitat?
+
+Hän näytti viattomalta:
+
+-- Minäkö? En mitään! Meinasin vaan, että hän on sinua onnellisempi.
+
+Tohtori heitti rahat pöydälle ja meni. Nyt toisti hän lauseen: "Ei ole
+niin kummaa, että hän on niin vähän sinun näköisesi." Mitä oli hän
+meinannut? Varmaankin oli siinä pohjalla ilkeyttä ja alhaisuutta! Niin!
+Hän oli luonnollisesti arvellut, että Juhani oli Maréchalin poika.
+
+Se viha, jonka hän tunsi sen epäluulon johdosta, joka oli heitetty
+hänen äitiänsä vastaan, oli niin voimakas, että hän seisahtui ja etsi
+paikkaa, johon hän voisi istahtaa. Ja äkkiä tuli hän ajatelleeksi
+Marowskon sanoja iltaa ennen: "Se ei tule näyttämään hyvältä." Oliko
+hän ajatellut samaa?
+
+Ne perusteet, jotka näyttivät synnyttävän tämän ilkeän epäluulon
+sydämissä, sukelsivat nyt hänessä esille yksi toisensa perästä. Että
+vanha poika, jolla ei ole perillisiä, jättää omaisuutensa erään
+ystävänsä kahdelle lapselle, se on luonnollinen asia, mutta että hän
+antaa sen ainoastaan yhdelle näistä lapsista, se oli jotakin, jota
+ihmiset tavallisesti kummastelevat, juoruilevat ja nauravat. Miten oli
+se tapahtunut, ettei hän ollut nähnyt sitä edeltäkäsin, ettei hänen
+isänsä tuntenut sitä eikä hänen äitinsä sitä arvannut?
+
+Hän nousi ylös päätettyään varoittaa veljeään ja huomauttaa hänelle
+sitä kamalaa vaaraa, joka uhkasi heidän äitinsä kunniaa. Mutta mitä
+tahtoisi Juhani tehdä? Yksinkertaisinta olisi luopua perinnöstä, joka
+silloin lankeaisi köyhille, ja ainoastaan selittää ystäville, että
+testamentti sisälsi hyväksymättömiä ehtoja.
+
+Kotimatkalla ajatteli hän, että oli parasta tavata veljeänsä itseään,
+ettei tarvitseisi puhella tästä asiasta vanhempien kuullen.
+
+Jo ulkoa kuuli hän ääntä ja naurun porinaa ruokahuoneesta ja astuttuaan
+sisään kuuli hän, että hänen isänsä oli kutsunut rouva Rosemillyn ja
+katteini Beausiren kotiinsa päivällisille viettääkseen päivää
+hauskasti iloisen sattuman johdosta. Nyt oli Juhanin ilo puhjennut
+täyteen ääneensä. Asia oli aivan selvä, se oli päätetty nimien
+allekirjoituksella ja hänellä oli nyt viidettoista tuhannet vuodessa.
+Hänen vapaammasta olennostaan ja suuremmasta itsetunnostaan huomasi sen
+vakavuuden, jonka raha ihmiselle antaa.
+
+Pöydällä loisti erinomaista ylellisyyttä.
+
+-- Niin, sanoi Pietari istuutuessaan, tämä on kyllä "rikkaan miehen"
+juhla.
+
+Päivällisillä tarjottiin runsaasti viiniä ja kaikki puhuivat pian
+toistensa kilvalla. Rouva Rosemilly, Juhani ja hänen äitinsä
+tuumailivat erästä huviretkeä, jossa aamuruokaa tarjottaisiin ja josta
+he toivoivat paljon hauskuutta, ja Pietari istui ja katui ettei hän
+ollut syönyt päivällistä kaupungilla ja päässyt tästä touhusta,
+naurusta ja ilosta, johon hän ei osannut ottaa osaa.
+
+Hän mietiskeli, miten hän kumminkin ilmaiseisi veljelleen pelkonsa ja
+saisi hänet hylkäämään perinnön, jonka hän jo oli ottanut vastaan ja
+josta hän jo edeltäkäsin oli joutunut kuohuksiin. Asia näytti
+vaikealta, mutta sen tuli tapahtua; tässä ei ollut mitään, josta sopi
+epäillä, heidän äitinsä hyvä nimi ja maine oli kysymyksessä.
+
+Ilo nousi ylemmä lasi lasilta. Kun korkki pamahti ensimäisen
+samppanjapullon suulta, matki vanha herra Roland, joka oli käynyt hyvin
+vilkkaaksi, tämän pamahduksen ääntä huulillaan. Pietari, joka yhä
+enemmän ärtyi, sanoi uhkamielisesti:
+
+-- Joutaisi tuo sikseen, se on sinulle vaarallista.
+
+Roland, joka oli juomaisillaan, pani täyden lasinsa pöydälle ja kysyi:
+
+-- Mitenkä niin?
+
+Hän oli jo pitkän aikaa valittanut pyörtymistä ja pahoinvointia, joka
+aina vaan uudistui ja jota hän ei voinut selittää.
+
+Tohtori vastasi:
+
+-- Se pilaa vatsan, panee hermoston kunnottomaksi, häiritsee veren
+juoksua ja valmistaa halvaukselle tietä.
+
+Entisen kultasepän enenevä hutikka oli ikään kuin puhallettu pois. Hän
+katsoi poikaansa rauhattomalla katseella, samalla kun hän koetteli
+päästä sen perille, oliko puhe tosissa lausuttua. Myöskin rouva Roland
+sekoittui puheesen ja sanoi nurpeissaan:
+
+-- Herra Jumala, Pietari, mikä sulla on? Kerta ei kumminkaan tehne
+isällesi mitään. Ajattele mikä juhlapäivä hänelle sekä meille. Sinähän
+menetät kaiken ilon häneltä ja meiltä kaikilta. Se on ilkeästi sinulta.
+
+Hän kohautti olkapäitään:
+
+-- Isä voi tehdä kuten hän tahtoo. Olen varoittanut häntä.
+
+Roland vanhus katsoi epäilevästi lasiinsa kuten kettu, joka löytää
+kuolleen kanan ja epäilee ansaa.
+
+Hän kysyi verkalleen:
+
+-- Sinä uskot, että se vahingoittaa minua paljon.
+
+Pietari syytteli itseään, että hän antoi muiden kärsiä huonosta
+tuulestaan.
+
+-- Ei, yhden kerran voit juoda: mutta elä vaan mene liikoihin, eläkä
+ota sitä tavaksi.
+
+Roland ukko nosti lasinsa, katsoi suruisesti siihen, himokkaana ja
+peloissaan samalla haavaa; sitten maistoi hän siitä ja joi sen pienissä
+härppäyksissä, vavisten levottomuudesta ja ilosta, lopuksi rupesi hän
+tuntumaan kuni syntisäkki, kun oli imenyt viimeiset tilkat. Yhtäkkiä
+kohtasi Pietari rouva Rosemillyn kirkkaat siniset silmät, jotka olivat
+kiintyneet häneen läpitunkevalla katseella. Hän arvaili sitä ajatusta,
+joka oli tämän silmäyksen takana; se sanoi: "Olet kateellinen. Häpiä
+sinä."
+
+Hän kumartui ja rupesi uudelleen syömään. Hänellä oli halu mennä ja
+päästä näistä ihmisistä, päästä kuulemasta heidän tarinoitaan ja
+naurajaan. Ajattelematta joi hän aikalailla, mieluisa lämpö virtaili
+hänen jäseniinsä, levisi yli hänen ruumiinsa kuni hyvää tekevä virtaus,
+joka tuotti iloa mukanaan. Hän tuntui vähemmän tyytymättömältä, joka
+taas teki hänet iloisemmaksi ja hänen päätöksensä puhella veljensä
+kanssa nyt suli heikommaksi ja heikommaksi: hän kyllä tahtoi tehdä sen,
+mutta hän ei tahtonut niin pian karkoittaa tuntemaansa hyvin vointia.
+
+-- Mikä mies hän oikeastaan oli tuo herra Maréchal? kysyi katteini. Te
+varmaankin olette olleet varsin hyvissä välissä keskenänne.
+
+Vanha Roland rupesi viinoissaan itkemään ja sanoi vapisevalla äänellä:
+
+-- Veli ... joita ei semmoisia löydykään ... emme koskaan olleet
+toisistamme eroitettuina ... hän söi joka päivä luonamme ja antoi
+meille teaatteripilettejä ... tarvitsenko sanoa enempää kuin tämän? ...
+Kuin tämän? Ystävä, todellinen ... todellinen ystävä ... eikö niin,
+Loviisa?
+
+Hänen vaimonsa vastasi ainoastaan:
+
+-- Niin, hän oli uskollinen ystävä.
+
+Pietari katsoi isäänsä ja äitiänsä, mutta kun kanssapuhe pian kääntyi
+toisaalle, rupesi hän jälleen ryyppimään.
+
+Miten tämä ilta loppui, siitä hänellä ei ollut selvää käsitystä. Oli
+juotu kahvia, nautittu likööriä, naurettu ja ilakoitu. Lähellä puolta
+yötä meni hän levolle, pää höyryjä täynnä ja raskaana. Hän makasi kuin
+kivi klo 9 saakka seuraavana aamuna.
+
+
+
+
+IV.
+
+
+Hän heräsi suopeassa mielentilassa. Voi hyvinkin olla niin, että
+palvelustytöllä oli ollut ilkeä ajatus, oikea porton ajatus,
+kuullessaan että yksi Rolandin poikia oli perinyt erään tuntemattoman;
+mutta hänen laatuiset olennothan epäilevät aina sillä tavalla kaikkia
+kunniallisia naisia. Mutta ei hän olisi varmaankaan uskonut sellaisten
+viittausten mahdollisuutta omasta äitiparastaan, joka oli niin kiltti
+ja rehellinen, ellei hänen sielunsa olisi joutunut pois tasapainostaan
+sen kateuden tähden, joka kaiveli häntä.
+
+Rouva Rosemillyllä oli varmaankin naisen synnynnäinen tarkka vainu ja
+hyvä huomiokyky. Ja kuitenkin oli selvä, että tämä ajatus ei ollut
+pälkähtänyt hänen päähänsä. Siksi ei tohtori epäillyt, että hänen
+vastentahtoinen tyytymättömyytensä siihen onneen, joka oli kohdannut
+hänen veljeänsä, yhteydessä hänen rakkautensa kanssa äitiä kohtaan, oli
+suurentanut hänen epäilyjään.
+
+Päästyään mielessään tähän päätökseen, tyyntyi hän ja päätti olla
+ystävällinen kaikkia kohtaan. Hän ei myöhästynyt aamiaiselta ja
+ilahutti koko perhettä hyvällä tuulellaan.
+
+Mutta kun hän päivällisen aikaan tuli ruokahuoneeseen, sanoi hänen
+äitinsä Juhanille:
+
+-- Pitkästä lasikattoisesta salista voi tulla muhkea. Panemme kukkia
+sinne.
+
+-- Mistä te puhutte? kysyi Pietari.
+
+-- Kauniista kortteerista, jonka juuri olen vuokrannut veljellesi.
+Siinä on kaksi arkihuonetta, pitkä lasikattoinen sali ja pieni pyöreä
+ruokahuone, oikein sopiva asunto nuorelle miehelle.
+
+Pietari vaaleni. Hänen sydämensä kouristui harmista.
+
+-- Missä? kysyi hän.
+
+-- Frans I:sen Bulevardilla.
+
+Hän ei epäillyt enää, että se oli sama, jonka hän oli valinnut ja
+istuutui niin epätoivoisena, että hänellä oli halu huutaa: "Tämä on
+kovaa! Hänen tulee siis saada kaikki."
+
+Hänen äitinsä pitkitti kertoen Juhanin onnea ja sanoi:
+
+-- Kunpa vaan voisimme löytää sinulle jotakin samanlaista, mutta
+vaatimattomampaa, kun ei sinulla mitään ole. Vakuutan sinulle, se
+tulisi sinulle olemaan suureksi hyödyksi.
+
+-- Ooh, työllä ja tarmokkaisuudella aijon minä edistyä.
+
+Hänen äitinsä pysyi entisessä puheessaan:
+
+-- Mutta kaunis asunto olisi myöskin suureksi hyödyksi.
+
+Miltei keskellä päivällisiä kysyi Pietari äkkiä:
+
+-- Miten tulitte tuttavuuteen tuon Maréchalin kanssa?
+
+Roland vanhus nosti päätään ja sanoi ajatellen:
+
+-- En tosiaankaan muista sitä niin tarkoilleen. Siitä on niin pitkä
+aika. Niin! Sinun äitisi tutustui puodissa, -- eikö totta Loviisa? Hän
+pistiin tilaamassa yhtä ja toista ja sittemmin tuli hän yhä useammin
+puotiimme. Hän oli meidän tuttava kaupantekijänä, ennenkuin hän tuli
+ystäväksemme.
+
+Pietari, joka istui ja söi papuja, pisti niitä toisen toisensa perästä
+kahveliin ikäänkuin vartaaseen ja pitkitti:
+
+-- Milloinka osapuilleen teitte sen tuttavuuden?
+
+Roland ajatteli uudelleen, mutta kun hän ei voinut muistaa enempää,
+kysyi hän vaimoltaan.
+
+Tämä muisteli mielessään ja sanoi varmalla ja tyvenellä äänellä:
+
+-- Se oli vuonna 1868. Pietari oli kolmivuotias. Hänellä oli silloin
+tuhkarokko; ja Maréchal, jota emme vielä paljon tunteneet, oli meille
+suureksi avuksi.
+
+Roland huudahti:
+
+-- Se on totta, hän oli tosiaankin verraton. -- Kun äiti ei enää
+jaksanut väsymyksen tähden ja minulla oli kiire puodissa, kävi hän
+apteekista sinulle rohtoja. Ja kun olit tullut terveeksi, et voi
+ajatella, miten iloinen hän oli ja miten hän sinua suuteli. Tästä
+saakka tulimme niin hyviksi ystäviksi.
+
+Ja niinkuin salama, löi tämä ajatus äkkiä ja voimallisesti alas
+Pietarin sieluun: "Kun hän tunsi minut ensiksi ja oli minuun niin
+ihastunut, kun minä olen syynä siihen, että hänestä tuli semmoinen
+ystävä vanhemmilleni, miksi on hän sitten jättänyt kaiken omaisuutensa
+veljelleni eikä minulle mitään?"
+
+Hän meni ulos ja rupesi taas mittelemään katuja. Mutta oli kylmä ja hän
+meni siksi Marowsko vanhuksen luo. Apteekkari istui tavallisuuden
+mukaan kaasuliekin alla ja nukkui. Huomattuaan Pietarin pudisti hän
+unen päältään ja toi lasin ja likööriä.
+
+Pitkän vaitiolon perästä kysyi Marowsko, oliko Juhani nyt saanut
+perintönsä käsiinsä. Hänen kiintymisensä Pietariin loukkaantui siitä,
+että tämä oli syrjäytetty.
+
+Ja Pietari luuli ymmärtävänsä, että vanhuksella oli oma mielipiteensä
+asiassa. Hän luuli lukevansa hänen poistuvassa silmäyksessään ja hänen
+äänessään piilevässä väreessä ne arvelut, jotka altis pyörivät hänen
+kielellään, vaan joita hän ei kumminkaan lausunut tahi tahtonut lausua
+-- erittäin viisas ja varovainen kun oli.
+
+Hän ei epäillyt kauvempaa, että vanhus ajatteli tähän suuntaan: "Ette
+olisi antaneet hänen ottaa vastaan tätä perintöä, joka saattaa ihmiset
+puhumaan pahaa teidän äidistänne." Hän uskoi kenties kuitenkin, että
+Juhani oli Maréchalin poika. Ja minkä tähden hän ei sitä uskoisi,
+siihen määräänhän suhteet olivat todenmukaiset ja mahdolliset?
+
+Hän itse, poika, eikö hänkin sotinut tätä kamalaa epäluuloa vastaan?
+
+Ja siinä paikassa tuli hänelle halu olla itsekseen, saadakseen punnita
+ja miettiä: yhtäkkiä tuli tämä halu niin valtavaksi hänessä, että hän
+nousi ylös, edes lasiaankaan tyhjentämättä, puristi hämmästyneen
+apteekkarin kättä ja sukelsi jälleen kadun sumuihin.
+
+Hän kysyi itseltänsä: Minkä tähden on Maréchal jättänyt koko
+omaisuutensa Juhanille?
+
+Nyt hän ei tehnyt kysymystänsä kateudesta, ei! vaan peläten jotakin
+kauheaa, peläten että hän itse tulisi uskomaan, että Juhani, että hänen
+veljensä olisi tuon miehen poika.
+
+Hänen täytyi saada selvyyttä ja varmuutta, hänen täytyi tuntea olevansa
+aivan vakavalla pohjalla; hän rakasti ainoastaan äitiänsä koko
+maailmassa!
+
+Voidakseen oikein luoda tulevaisuuteen ja tuntemattomiin tapahtumiin
+sen terävän silmäyksen, jolta ei mikään voi pysyä salassa, oli
+tarpeellista että hän oli tyven ja meni aivan yksinäiseen paikkaan. Ja
+hän päätti mennä istumaan satamalaiturille, kuten edellisenäkin iltana.
+
+Hän istuutui sinne, nojaten kyynäspäänsä kraniittikiveystä vastaan ja
+peitti kasvonsa käsiinsä.
+
+Miehen nimeä hän ei ääneen lausunut, mutta ajatuksissa myötäänsä kulki
+nimi "Maréchal! ... Maréchal!" Ja ummistettujen silmiensä edessä näki
+hän hänet yhtäkkiä, semmoisena kuin hän oli hänet tuntenut. Hän oli
+kuudenkymmenen ikäinen; valkea suippoparta ja tiheä kulmakarva. Hän oli
+hyvänsuovan näköinen lempeine, harmaine silmineen ja esiintyi
+vaatimattomasti, tehden kokonaisuudessaan hyvän ja suoran luonteen
+vaikutuksen.
+
+Muistot valtasivat Pietarin mielen. Usein kun Maréchal oli nähnyt, että
+jokin häntä ahdisti ja arvasi, että hänen oli vaikea selviytyä siitä
+kuukausrahoineen, oli hän itsestään tarjonnut hänelle rahoja. Mies piti
+siis koko ajan hänestä, koskapa oli auttanut häntä. Mutta ... miksikä
+sitten jättää koko omaisuutensa Juhanille? Ei! Hän ei ollut milloinkaan
+kenenkään läsnä ollessa näyttänyt rakastavansa nuorempaa enemmän kuin
+vanhempaakaan. Mutta jos niin oli ... jos niin oli ... niin on hänellä
+varmaankin ollut painava perussyy antaa kaikki Juhanille -- kaikki --
+eikä mitään Pietarille.
+
+Ja pistävä tuska, sanomaton ahdistus sai hänen sydämensä vavistukseen,
+kuni lehden tuulessa.
+
+Ja hän vaikeroi, kuten unessa painajaisen ahdistaessa: "Minun tulee
+saada varmuus. Jumalani! Varmuus."
+
+Hän muisti että Maréchal usein oli tuonut hänen äidillensä kukkia --
+hän, tuo varakas mies, tuo hieno ostaja -- hänelle, joka seisoi
+puodissa miehensä, yksinkertaisen kultasepän rinnalla, Oliko hän
+rakastanut häntä? Miten olisi hän tullut näiden vähäisten ihmisten
+ystäväksi, ellei hän olisi rakastanut talon emäntää.
+
+Ja niin, oi Jumala ... mitä niin?
+
+Vasta sitte kun hauta hänen ylitsensä oli suljettu ja hänen ruumiinsa
+muuttunut mullaksi, jokainen jälki hänestä kadonnut, nyt kun hänellä ei
+ollut enää mitään säälimistä, pelkäämistä tahi salaamista, nyt oli hän
+jättänyt koko omaisuutensa tuolle toiselle lapselle!... Miksikä?... Hän
+oli järkevä mies... Hänen olisi pitänyt ymmärtämän ja tietämän
+ennakolta, että hän sillä tavalla voisi, niin, melkeinpä
+välttämättömästi tulisi herättämään epäluuloa, että tuo lapsi oli
+hänen.
+
+Äkkiä lenti huima ajatus läpi Pietarin sielun. Maréchal oli ollut
+vaaleaverinen kuten Juhani. Nyt muisti hän kuvan, jonka hän kerran oli
+nähnyt Parisissa, heidän arkihuoneessaan, mutta joka kuva nyt oli
+kateissa. Minne se oli joutunut? Kadonnut vai piilotettu? Voi, jospa
+hän voisi saada nähdä sitä vaan tuokion!
+
+"Minä olen hullu," ajatteli hän, "joka epäilen omaa äitiäni", ja
+rakkautta ja hellyyttä, katumusta ja surua virtasi lämmittämään hänen
+sydäntään. Omaa äitiään! Miten oli mahdollista epäillä häntä? Eikö
+tämän suoran, kunniallisen ja uskollisen vaimon elämä ollut selvä kuin
+päivä? Kun hänet näki ja tunsi, eikö hän silloin ollut vapaa kaikista
+epäluuloista? Ja hänen oma poikansa oli epäillyt häntä! Ooh! Jos hän
+olisi voinut tällä hetkellä sulkea hänet syliinsä, kuinka hän olisi
+hyväillyt häntä, heittäynyt hänen eteensä tomuun ja pyytänyt häneltä
+anteeksi.
+
+Mutta epäilykset palasivat lakkaamatta jälleen. Hänen äitinsä oli
+varmaankin voinut rakastaa kuni muutkin; minkätähden olisi hän muita
+erilainen, senkötähden että hän oli hänen äitinsä? Hän oli ollut nuori
+kaikkine niine haaveksivine mielijohteilleen, jotka hämmentävät nuorten
+mieliä! Suljettuna kuni vankilaan tähän puotiin sivistymättömän miehen
+viereen, joka tarinoi ainoastaan kauppa-asioista, oli hän uneksinut
+kuun valossa matkustuksista, rakkauden kohtauksista iltahämärässä. Ja
+niin oli muutamana päivänä mies astunut sisään kuten rakastuneet
+romaaneissa, ja hänen puheensa oli soinut kauniilta kuten
+romaanisankarin.
+
+Hänen äitinsä oli rakastanut häntä. Miks'ei? Hän oli hänen äitinsä!
+Mutta oliko tarvis olla kylläksi sokea hylkäämään sitä, joka oli päivän
+selvää, ainoastaan sentähden, että se koski häntä.
+
+Ja Pietari nousi, vavisten vihan vimmasta. Hän syöksyi kotiinsa. Mitä
+tuli hänen tehdä? Hän paneutui paikalla maata, ja voimakkaalla tahdon
+ponnistuksella pääsi hän nukkumaan.
+
+
+
+
+V.
+
+
+Mutta tuskin tunnin tahi pari sai tohtori vähän levätä. Herättyään
+pimeässä, kuumassa ja suletussa huoneessaan tunsi hän, vielä ennenkun
+hänen ajatuksensa olivat jälleen selvinneet, sen tuskallisen painon ja
+sielullisen pahoin voinnin, jonka suru, unen painama, jättää jälkeensä.
+Muisti palasi pian takaisin ja hän nousi istuilleen vuoteessaan.
+
+Ja uudestaan alkoi hän hitaasti kertoa, yhtä toisensa perästä, kaikkia
+niitä järjen päätelmiä, jotka tänä iltana olivat rasittaneet hänen
+sieluansa. Ja kuta enemmän hän mietti, sitä vähemmän epäili hän.
+
+Hänen oli jano, hänen oli kuuma ja hänen sydämensä löi. Hän nousi ylös
+avatakseen yhden akkunan, siten saadaksensa hengittää raitista ilmaa,
+ja kun oli päässyt jaloillensa, kuuli hän seinän takaa hiljaista ääntä.
+
+Juhani makasi ja nukkui, levollisena ja hiljaisesti kuorsaten. Hän
+nukkui! Hän ei ollut mitään aavistanut, mitään arvannut! Mies, joka oli
+tuntenut heidän äitinsä, jätti hänelle omaisuutensa kokonaan. Ja hän
+otti rahat vastaan, ikäänkuin tämä seikka olisi luonnollisin asia
+maailmassa.
+
+Hän ei tuntenut voivansa sanoa Juhanille, ettei hän uskonut hänen
+olevan heidän isänsä poika. Hänen piti haudata sydämeensä se häpeä,
+jonka hän oli löytänyt, peittää kaikkien silmiltä se pilkku, jonka hän
+oli huomannut, ja jota ei kukaan muu tulisi tietämään.
+
+Hän sai äkkiä kiihkeän halun nähdä Juhanin, nyt tässä silmän
+räpäyksessä, katsoa häntä kauvan, nähdä hänet hänen nukkuessaan,
+kasvojen ollessa rauhallisina. Sillä tavalla tahtoi hän saada kiini
+hänen kasvojensa uinailevan salaisuuden; ja jos vaan oli olemassa
+jotakin vähänkään huomattavaa yhtäläisyyttä, niin ei se jäisi häneltä
+huomaamatta.
+
+Mutta jos Juhani heräisi? Miten hän osaisi selittää tämän käyntinsä
+veljensä huoneessa? Hänen päähänsä pälkähti, että kahdeksan päivää
+sitten oli lainannut veljelleen opiumirohtoja kovan hammaskivun
+rauhoittamista varten. Hänellähän itsellään voisi olla tänä yönä
+hammaskipu ja voisihan hän tulla pyytämään rohtojansa pois. Hän meni
+siis sisälle, hiipien kuin rosvo.
+
+Suu puoleksi avoinna makasi Juhani ja nukkui sikeästi kuin eläin. Hänen
+vaalea partansa ja tukkansa loisti valkeata vaatetta vastaan. Hän ei
+herännyt, mutta herkesi kuorsaamasta.
+
+Kumarruksissa hänen ylitsensä tarkasti Pietari häntä himoitsevalla
+katseella. Ei! Hän ei ollut Rolandin näköinen! Ja toisen kerran muisti
+hän elävästi sielussaan Maréchalin pienen kadonneen kuvan. Hänen täytyi
+löytää se. Nähtyänsä sen, ei hän kenties epäilisi enempää.
+
+Tohtori vetäysi varpaillaan takaisin ovelle, jonka hän lukitsi hiljaa.
+
+Mitä tuli hänen tehdä?
+
+Hän tahtoi matkustaa pois Trouvillen kylpypaikkaan ja nähdä
+ihmiskihermän kihisevän rantaäyräällä. Se kyllä veisi hänen ajatuksensa
+toisaanne, virkistäisi häntä ja antaisi hänelle aikaa valmistumaan sitä
+kamalaa löytöä varten, jonka jäljillä hän oli.
+
+Niin pian kuin aamurusko koitti, pukeutui hän. Trouvillen höyryvenhe ei
+mennyt ennen yhdeksää. Tohtori ei luullut sentähden voivansa matkustaa
+ilman jäähyväisiä äidilleen.
+
+Hän odotti sitä aikaa, kun äiti tavallisesti nousi ylös, ja meni
+alakertaan. Kun hän tuli äitinsä ovelle, löi hänen sydämensä niin
+kovasti, että piti seisottua henkeään vetääkseen. Hän kolkutti. Äidin
+ääni kysyi:
+
+-- Kuka se on?
+
+-- Minä -- Pietari.
+
+-- Mitä tahdot?
+
+-- Sanoa hyvästit. Matkustan tänään Trouvilleen muutamien ystävieni
+kanssa.
+
+-- En ole vielä noussut ylös.
+
+-- No! Jää vaan sitte maata.
+
+Mutta hän vastasi: En, avaan paikalla.
+
+Hän kuuli äitinsä askeleet paljain jaloin lattialla, kun hän astui ylös
+vuoteeltaan. Se aika, jona hän puki ylleen, tuntui pitkältä kuin
+ijankaikkisuus. Sillä välin ehti Juhanikin ja itse ukko Roland tulla
+sisälle.
+
+Kun äiti vihdoin astui huoneeseen, ei Pietari oikein tiennyt, miten
+puheensa alottaisi. Jotenkin sai hän kierrellyksi niin, että sopi kysyä
+tuota entistä Maréchalin valokuvaa, joka sittemmin oli näkyvistä
+kadonnut.
+
+Äiti meni sitä etsimään.
+
+Ja kohta alkoivat arvailut ja aavistukset kierrellä Pietarin aivoissa,
+niinkuin ennenkin. Hänestä tuntui että äiti oli enemmän rikkonut häntä,
+poikaansa vastaan, kuin itseään hänen isäänsä vastaan.
+
+Rakkaus miehen ja naisen välillä on vapaatahtoinen sitoumus, jossa
+rikkoja kyllä tekee itsensä syypääksi uskottomuuteen; mutta vaimon
+tultua äidiksi on hänen velvollisuutensa kasvanut, sitten kun luonto
+uskoo kasvavan sukukunnan hänen huolenpitoonsa. Ja jos hän silloin
+lankeaa, on hän kelvotoin ja kunniatoin.
+
+Vähän ajan poissa oltuaan, joka aika tuntui Pietarista pitkältä, vaikka
+se ei ollut kolmea minuuttia kestänyt, tuli rouva Roland jälleen
+sisälle.
+
+-- Tässä se on, sanoi hän hymyillen, melkein paikalla sen löysin.
+
+Tohtori katseli kuvaa tarkasti. Ja huomatessaan äitinsä katsovan
+häneen, nosti hän hitaasti silmänsä veljeensä, verratakseen
+yhtäläisyyttä. Hän oli sanomaisillaan kiihkoissaan: "Katso! miten kuva
+on Juhanin näköinen." Jos hän ei uskaltanut sanoa noita kamalia sanoja,
+niin ilmaisi hän kuitenkin ajatuksensa siinä tavassa, jolla hän vertasi
+tuota elävää naamaa kuvan kasvoihin.
+
+Heillä oli yhteisiä piirteitä: sama parta ja sama otsa, kumminkaan ei
+mitään niin selvää, että varmuudella olisi voinut päättää, että he
+olivat isä ja poika. Oli olemassa sukuyhtäläisyyttä, sukulaisuutta
+kasvon juonteissa, joka viittasi siihen. Mutta Pietarista oli vielä
+enemmän päättävää se seikka että hänen äitinsä oli noussut ylös ja
+selkä heihin käännettynä näkyi varsin tahallaan hitaasti, että sen
+aivan huomasi, lukitsevan sokerin ja liköörin erääseen seinäkaappiin.
+
+_Äiti oli ymmärtänyt, että hän tiesi, tahi että hänellä oli
+epäluulo_!
+
+Nyt ojensi Juhani kätensä ottaakseen kuvan. Hän katsoi sitä hetkisen ja
+sanoi suruisesti:
+
+-- En tunne häntä. Muistan ainoastaan hänen valkean tukkansa.
+
+Hän antoi äidilleen kuvan takaisin. Tämä heitti aran katseen siihen
+sivulta ja sanoi tavallisella äänellään:
+
+-- Se on nyt sinun, Juhani, kun kerran olet hänen perillisensä. Viedään
+se uuteen asuntoosi.
+
+Ja kun he tulivat ruokahuoneeseen, asetti hän kuvan kamiinille,
+pöytäkellon viereen, jossa se ennenkin oli ollut.
+
+Sitten istuutui hän matalalle tuolille pienen pöydän ääreen, jolla
+lamppu oli, ja rupesi ompelemaan.
+
+Sinä aamuna alotti hän yhtä mattoa, joka oli määrätty Juhanin asuntoon.
+Aina hetken perästä, kun hän laski neulan pistämiä, nosti hän
+sukkelasti ja arasti silmäyksensä kuolleen pientä kuvaa kohden. Ja
+tohtori, joka kulki edestakaisin, tapasi joka kerran äidin silmäyksen.
+
+Olisi voinut sanoa, että he tahtoivat päästä toistensa perille, että
+sota oli julistettu heidän keskensä; ja kirvelevä kärsimätön
+levottomuus kuristi Pietarin sydämen kokoon. Hän tuumi itsekseen
+murtuneena vaan tyytyväisenä kumminkin: "Kuinka mahtanee hän kärsiä
+nyt, jos hän tietää, että olen nähnyt hänet läpi!" Ja joka kerran kun
+hän tuli kamiinin luo, seisahtui hän muutamia sekuntia tarkastaakseen
+Maréchalin vaaleaverisiä kasvoja, voidakseen oikein näyttää, että yksi
+ainoa ajatus oli hänet vallannut. Ja tuo pieni kuva, joka oli kämmentä
+pienempi, oli kuin elävä olento, joka vihamielisenä ja hirveän äkkiä
+oli astunut tähän taloon ja tähän perheeseen.
+
+Yhtäkkiä soitettiin kelloa.
+
+Rouva Roland, joka muutoin aina oli niin tyven, säikähti ja ilmaisi
+samalla tohtorille hermojensa ärtyneen tilan.
+
+Sitten sanoi hän: "Se on varmaan rouva Rosemilly."
+
+Pietari luuli ymmärtävänsä hänen pelkonsa ja levottomuutensa. Rouva
+Rosemilly voi nähdessään tämän ennen näkemättömänsä kuvan, huomata sen
+ja Juhanin yhdennäköisyyden. Silloin hän voisi ymmärtää kaikki. Hänet
+valtasi kauhea levottomuus siitä, että tämä häpeä tulisi ilmi, ja
+kääntyessään oven avautuessa ympäri, otti hän kuvan ja pisti sen kellon
+alle, hänen isänsä ja veljensä sitä huomaamatta.
+
+Kun hän uudestaan kohtasi äitinsä silmät, näyttivät ne hänestä
+muuttuneilta, vetisiltä ja epävakaisilta.
+
+-- Hyvää päivää, sanoi rouva Rosemilly, tulen kysymään, tahdotteko
+minua teetä juomaan luoksenne tänä iltana?
+
+Ja toisten tunkeutuessa hänen ympärilleen kysymään, miten hän jaksoi,
+poistui Pietari avonaiseksi jääneestä ovesta.
+
+
+
+
+VI.
+
+
+Ei mitään tapahtunut Rolandissa yhden viikon kuluessa. Roland kalasti,
+äiti auttoi Juhania järjestämään uutta asuntoaan; Pietari näyttäytyi
+ainoastaan ruoka-ajoilla.
+
+Isänsä kysyi häneltä eräänä iltana:
+
+-- Minkä tähden käyskentelet ja katselet moisella hautajaisiin kutsujan
+katsannolla? Tämä ei ole ensi kerta, olen huomannut sen jo ennenkin.
+
+Tohtori vastasi:
+
+-- Sentähden, että tunnen elämän niin kauheasti painavan.
+
+Vanha mies ei ymmärtänyt sanaakaan ja vastasi äreästi:
+
+-- Se on lorua. Siitä saakka kun onnistuimme saamaan perinnön, tuntuu
+siltä, että te kaikki olisitte käyneet raskasmielisiksi. On aivan kun
+meille olisi tapahtunut joku onnettomuus, tahi kuin jotakin surisimme.
+
+-- Minä surenkin erään tähden, sanoi Pietari.
+
+-- Sinä? Kenen tähden?
+
+-- Erään, jota et ole tuntenut, ja josta minä paljon pidin.
+
+Roland luuli, että hänen pojallaan oli ollut joku rakkausjuttu ja
+tutkaili:
+
+-- Luonnollisesti nainen.
+
+-- Niin.
+
+-- Joka on kuollut?
+
+-- Ei, sen pahempi, -- jonka olen menettänyt.
+
+-- Ooh!
+
+Vaikka vanhus kummasteli tätä poikansa äkkiarvaamatointa tunnustusta,
+joka tapahtui hänen vaimonsa läsnä ollessa, ei hän utellut asiaa sen
+tarkempaan, kun oli sitä mieltä, että semmoiset asiat eivät ketään
+muita liikuta.
+
+Rouva Roland ei näkynyt kuulleen mitä sanottiin; hän näytti kipeältä ja
+oli hyvin kalpea. Usein oli hänen miehensä ollut hämillään, nähdessään
+hänen istuvan ikään kuin olisi pudonnut tuolille ja kuullessaan hänen
+huokaavan ikäänkuin hän ei olisi saanut henkeään vedetyksi, sanonut
+hänelle:
+
+-- Olet huonon näköinen, Loviisa, teet liiaksi työtä, pannessasi
+Juhanin huonetta kuntoon! Levähdähän toki vähän! Hänellähän ei mitään
+kiirettä ole, hänhän on rikas.
+
+Äiti vaan pudisti päätänsä.
+
+Päivän pitkään lisääntyi hänen kalpeutensa siihen määrin, että Roland
+huomasi sen jälleen ja sanoi:
+
+-- Ei, tämä ei mitenkään käy päinsä, sinun pitää todellakin hoitaman
+terveyttäsi.
+
+Ja hän kääntyi poikaansa:
+
+-- Sinun pitäisi kumminkin nähdä että äitisi ei ole terve. Voisithan
+vähintäänkin kysyä, miten hänen laitansa on.
+
+Pietari vastasi:
+
+-- En ole huomannut äitiä minkään vaivaavan.
+
+Silloin tuskastui Roland?
+
+-- Ooh! Se on siis päivän selvää. Mitä se auttaa, että olet tohtori,
+kun sitäkään et edes huomaa, ettei oma äitisi ole terve. Katso nyt
+häntä! Luulenpa, että hän voisi kuollakin, eikä tuolla tohtorilla olisi
+edes aavistustakaan siitä.
+
+Rouva Roland oli niin kalpea, että hänen miehensä huusi:
+
+-- Aivanhan sinuun koskee.
+
+-- Ei! Se ei ole mitään, se pian haihtuu... Se ei ole mitään.
+
+Pietari oli lähestynyt ja tarkastaen kysyi:
+
+-- Katsotaan sitten mikä sinua vaivaa.
+
+-- Ei mikään... Ei mikään... Vakuutan sinulle ... ei mikään.
+
+Hänen ihoaan poltti, veri palpatti tuskallisesti ja riuhtomalla.
+Pietari mutisi:
+
+-- Tauti on jotensakin vaarallinen, sinun tulee saada jotakin
+tyynnyttävää. Määrään jotakin.
+
+Ja sillä aikaa kun hän kirjoitti, sai tuskallisten huokausten,
+pidätetyn itkun ja takaisin vedettyjen hengähdysten hiljainen ääni
+hänet kääntymään ympäri.
+
+Hän itki, kumpainenkin käsi kasvojen edessä.
+
+Hädissään kysyi Roland:
+
+-- Loviisa, Loviisa, mikä sinua vaivaakaan? Mikä sinua vaivaa?
+
+Hän ei vastannut; hän oli syvän ja kamalan surun murtamana.
+
+Hänen miehensä tahtoi vetää vaimonsa kädet kasvoilta. Mutta toinen
+taisteli vastaan.
+
+Isä kääntyi poikaansa:
+
+-- Mutta mikä vaivaa häntä? Tuommoisena en ole koskaan häntä nähnyt.
+
+-- Ei se ole vaarallista, sanoi Pietari, pieni hermoheikkouden puuska.
+
+Yhtäkkiä nousi rouva Roland seisalleen, syöksyi ulos, ja sulkeutui
+huoneeseensa. Roland ja tohtori katsoivat toisiinsa.
+
+-- Ymmärrätkö siitä mitään? sanoi edellinen.
+
+-- Kyllä, vastasi tohtori, se on seurauksena hermoston sairaudesta,
+joka usein ilmoitaksen äidin ikäisissä. Varmaankin saapi hän monta
+samallaista kohtausta.
+
+Hän sai todellakin miltei joka päivä uusia kohtauksia, joita Pietari
+näytti manaavan esille ainoastaan yhdellä sanalla, ikäänkuin hänellä
+olisi ollut tiedossaan äitinsä tuntemattoman taudin salaisuus.
+
+Mutta hän itse kärsi yhtä paljon kuin äitinsäkin. Hän kärsi suuresti
+siitä, ettei hän enää rakastanut häntä, kunnioittanut häntä, vaan
+piinasi häntä.
+
+Kuinka kernaasti hän olisi tahtonut antaa anteeksi nyt! Mutta hän ei
+voinut, hän ei voinut unhottaa. Hän tuli kotia, täynnä rakkaita
+päätöksiä, mutta tuskin oli hän nähnyt hänet, miten hänen ennen niin
+rehelliset ja avonaiset silmänsä nyt arasti ja alakuloisesti pakenivat
+häntä, niin rasitti hän häntä vastoin tahtoansa -- hän ei voinut
+pidättää niitä uskottomia sanoja, jotka tulivat hänen kielelleen.
+
+Juhani huomasi usein veljensä katkeruuden, jonka hän luuli perustuvan
+kateuteen. Hän teki varman päätöksen antaakseen hänelle sopivassa
+tilassa aimo nuhteen.
+
+Oli päätetty tehdä huviretki hänen muuttonsa johdosta ja sitten juoda
+teetä hänen luonaan päivällisen jälkeen. Vaunut vuokrattiin retkeä
+varten.
+
+He ajoivat ulos meren rannalle. Vaunuissa istuivat Rolandin perhe,
+rouva Rosemilly ja kapteeni Beausire ääneti, sillä he eivät voineet
+rattaiden ratinalta kuulla puhetta, eivätkä pitää silmiään auki
+tomulta, joka pilvinä tuprusi ylös.
+
+Kahden tunnin ajon perästä kääntyivät he kauniiseen pihaan ja
+pysähtyivät puoleensa vetävän talon edustalle, ravintolan, joka oli
+koko ympäristöllä kuulu.
+
+Heidän täytyi syödä pienessä huoneessa, kun kaikki salit olivat
+tilatut. Äkkiä huomasi Roland muutamia krapuhaavia, jotka seisoivat
+pitkin seiniä.
+
+-- Hei vaan! huusi hän, pyydetäänkö krapuja täällä?
+
+-- Kyllä! vastasi Beausire, tämä on paras paikka koko rannalla.
+
+-- Emmekö lähde kravustamaan aamiaisen perästä?
+
+Päätettiin, että kaikki jälestä puolen päivän menisivät kallioiden
+väliin krapuja pyytämään.
+
+Päivällinen olisi valmis kello kuudelta, heidän palattuaan takaisin.
+
+Lähdettiin siis matkaan, haavi olalla ja kori selässä. Rosemilly oli
+erittäin sievän näköinen maalaispuvussa, jonka hän oli saanut
+emännältä.
+
+Juhani oli kohta perittyään kysynyt itseltään, menisikö hän naimisiin
+rouva Rosemillyn kanssa vai ei. Joka kerran kun hänet näki, tuntui
+aivan varmalta, että hän hänet ottaa vaimokseen, mutta jäätyään
+itsekseen ajatteli hän hyvin kyllä voivansa miettiä asiaa. Nähtyään
+hänen nyt kulkevan edellään, ajatteli hän: "Nyt pitää minun tehdä
+päätös. En löydä ketään parempaa."
+
+Kun he, kulettuaan läpi laakson, olivat tulleet kuilun partaalle,
+näkivät he polun, joka vei alas pitkin rantajyrkkäystä, ja heidän
+allaan, miltei keskitiessä meren ja tunturin juuren välillä, joukon
+äärettömiä vuoren lohkareita, jotka olivat viskauneet sinne tänne,
+vierineet toinen toisensa päälle tuolla alangolla, joka epätasaisena ja
+ruohottuneena ulottui niin kauvas kuin silmä kantoi.
+
+-- Miten kaunista, sanoi rouva Rosemilly ja seisahtui.
+
+Juhani oli tavoittanut hänet ja sykkivällä sydämellä antoi hänelle
+kätensä auttaakseen häntä astumaan sitä kaitaista porrasta alas, joka
+oli hakattu kallioon.
+
+Sitten läksivät he astumaan alas ja Beausire kurkottautui niin pitkäksi
+kuin hänen lyhyet jalkansa sallivat, tarjotakseen käsivartensa rouva
+Rolandille.
+
+Ukko Roland ja Pietari kulkivat jälkimäisinä ja tohtorin piti
+suorastaan vetää isäänsä jälessään, hän oli niin pyörryksissä, että
+hivuttiin istuillaan porras portaalta.
+
+Nuoret astuivat rivakasti alaspäin. Äkkiä huomasivat he kallion
+lohkareella olevan puupenkin vierellä kirkkaan vesisuihkun, joka
+pulppusi esille kiven kolosta.
+
+-- Voi, kun minua janottaa! huusi rouva Rosemilly.
+
+Hän koetti ammentaa vettä avoimella kädellään, mutta vesi vuoti pois
+sormien lomitse. Juhani nosti kiven tielle ja sen päälle rupesi rouva
+Rosemilly polvilleen, juodakseen lähteestä.
+
+Kun hän nosti päänsä ja siinä kimalteli kirkkaita vesihelmiä
+tuhansittain hajallaan poskilla, tukalla ja kulmakarvoilla, nojautui
+Juhani hänen ylitsensä ja kuiskasi:
+
+-- Kuinka kaunis te olette!
+
+Hän vastasi kuin lasta toruen:
+
+-- Oletteko vaiti!
+
+-- Vai niin, vastasi Juhani hämillään, mennään nyt, sillä muut
+tavottavat meidät.
+
+Rouva Rosemilly ja Juhani alkoivat juosta ja ehtivät pian kivikolle
+rannalle. Siitä hyppivät vedessä oleville kiville. Vesi oli
+alhaisimmallaan ja meri oli tummine ja vaalean viheriäisine värin
+vaihteluineen pitkän matkan päässä, toisella puolen tuota sileällä
+meren ruoholla peitettyä rantamaata.
+
+Juhani kääri housunsa lahkeet yli polvien ja hihansa kyynäspäihin,
+jottei tarvinnut pelätä vettä. "Yks, kaks, kolme!" huusi hän ja juoksi
+ensimäiseen veden syvänteeseen.
+
+Varovammin, vaikka yhtä päättäväisenä panna jalkansa veteen, kulki
+nuori vaimo pienen veden syvänteen ympäri aroin askelin, sillä hänen
+jalkansa lipesivät liukkailla meren kasveilla.
+
+-- Näettekö mitään? kysyi hän.
+
+-- Näen! Teidän kasvonne, jotka kuvastuvat vedessä.
+
+-- Jos ette muuta näe, saatte varmaan huonon saaliin.
+
+Hän mutisi:
+
+-- Hm! Sen saaliin tahtoisin saada ennen kaikkia muita.
+
+Rouva Rosemilly nauroi:
+
+-- Koetelkaa, niin saatte nähdä, miten se mahtuu teidän haavinne
+silmukoiden läpi.
+
+-- Varmaan ... jos te tahtoisitte?
+
+-- Tahdon nähdä teidän pyytävän krapuja ... ei muuta tällä kertaa.
+
+-- Mennään toiseen paikkaan, täällä ei ole yhtään krapuja.
+
+He tulivat pian suuremmalle syvänteelle.
+
+Rouva Rosemilly huusi:
+
+-- Katsokaa tuonne, tuonne! Minä näen suuren korean kravun, tuolla
+alhaalla.
+
+Hän veti haavinsa erään paikan ylitse, joka oli peitetty meren
+kasvilla. Ja kun hän uudestaan nosti sen veden pintaan, oli hänellä
+kolme suurta, kuultavaa krapua, jotka hän oli vetänyt esille niiden
+näkymättömästä säiliöstä.
+
+Sitte löysi hän itselleen matalamman syvänteen ja juoksi siihen,
+väristen kylmästä, joka jäähdytti hänen jalkansa, ja rupesi itse
+pyytämään. Hän oli sukkela liikkeinen ja kokenut. Melkein joka heitolla
+sai hän eläimiä, joita hän vietteli sillä tyystin mietityllä
+hitaisuudella, jolla kuljetti haaviaan.
+
+Ja kun heidän kasvonsa kuvastuivat toistensa vieressä kirkkaassa
+vedessä, naurahti Juhani tuolle päälle, joka katsoi häneen tuolta
+alhaalta, ja aina vaan heitteli hän sille sormisuukkosia.
+
+-- Oih! Teihin minä jo kyllästyn, sanoi nuori vaimo. Teidän ei koskaan
+pidä tehdä enempää kuin yksi asia kerrallaan.
+
+Juhani vastasi:
+
+-- Minä teen vaan yhtä: rakastan teitä.
+
+Rouva Rosemilly ojentui pystyyn ja sanoi totisena:
+
+-- Mutta, oletteko ihan järjeltänne?
+
+-- En ole. Rakastan teitä ja nyt vihdoinkin olen saanut kylliksi
+rohkeutta sanoakseni sen teille.
+
+He seisoivat nyt kumpainenkin suolavedessä, joka ulottui heidän
+pohkeisiinsa asti, ja vettä tippuvine käsineen päätänsä pidellen
+katsoivat he toisiaan syvälti silmästä silmään. Sitten näytti Juhani
+yhtäkkiä tekevän päätöksensä.
+
+-- Istukaamme tälle kallion kappaleelle, sanoi hän, niin voimme
+rauhassa tarinoida keskenämme.
+
+Istuuduttuaan toistensa viereen, alkoi rouva Rosemilly:
+
+-- Rakas ystävä! Te ette enää ole lapsi, enkä minä nuori tyttö enää.
+Kun tänään olette tunnustaneet minulle rakkautenne, oletan tiettävästi,
+että ajatuksenne on mennä kanssani naimisiin.
+
+-- Luonnollisesti!
+
+-- Oletteko puhutelleet isäänne ja äitiänne asiasta?
+
+-- En, tahdoin ensin kysyä teiltä, huolitteko minusta.
+
+Rouva Rosemilly ojensi Juhanille kätensä, joka vielä oli märkä.
+
+-- Kyllä, hyvinkin huolin. Uskon että olette hyvä ja rehellinen...
+Mutta en tahdo tehdä vanhempienne mieltä vasten.
+
+-- Voi, luuletteko, ettei äiti ole aavistanut tätä, tahi että hän
+teistä niin pitäisi, jos hänellä jotain olisi avioliittoamme vastaan.
+
+-- Se on totta.
+
+He vaikenivat. He olivat kumpainenkin hieman hämillään siitä, mitä oli
+semmoisella vauhdilla tapahtunut heidän välillään. He eivät tienneet
+mitä tehdä.
+
+Rolandin ääni pelasti heidät.
+
+-- Tuolla tulee vihdoinkin äiti.
+
+Rolandin rouva oli ensiksi jäänyt seisomaan kahden kesken Pietarin
+kanssa rannalle, sillä kumpaakaan heistä ei huvittanut kiipeillä
+kallion lohkareilla ja pudota hupsahtaa veden syvänteihin; mutta
+kuitenkin ajattelutti heitä jäädä yhteen. Äiti pelkäsi poikaansa ja
+poika samoin äitiään ja itseään sekä katkeraa mielen tilaansa, jota hän
+ei voinut hillitä.
+
+He istuivat kumminkin aivan likelle toisiaan kivien peittämälle
+rannalle.
+
+Ja täällä istuessaan kumpainenkin ajatteli samalla aikaa: "Kuinka
+kaunista täällä on mahtanut olla muinaisina aikoina."
+
+Rouva Roland ei uskaltanut puhutella Pietaria. Hän tiesi saavansa
+pojaltaan lemmettömän vastauksen.
+
+Pietari ei uskaltanut puhutella äitiään, sillä hänkin tiesi, että hän
+vastoin tahtoaan tulisi tätä puhuttelemaan kolkosti ja häijysti.
+
+Istui vaan piirustellen kepillään pyöreihin kiviin ja lyöden niihin.
+Hän oli ajatuksissaan ottanut pieniä kiviä hyppysiinsä ja heitteli
+niitä nyt kädestä toiseen. Sitten rouva Roland epämääräisellä ja
+tuijottavalla katseellaan älysi kaukana rannalla poikansa Juhanin, joka
+kalasteli siellä rouva Rosemillyn kanssa. Hän seuraili heitä silmillään
+ja tarkasteli heidän liikenteitään, samalla kun hänen äidin-aistinsa
+hämärästi arvaili, että heillä nyt ei ollut tavallisia puheita
+keskenään. Hän huomasi heidän vieretysten kumartuvan alas, jolloin he
+näkivät toistensa kuvat vedessä, jälleen ojentuvan ylös ja seisovan
+kasvot vastakkain, kun he tutkiskelivat toistensa sydämiä ja lopulta
+miten he kiipesivät ylös ja istuutuivat kallion kappaleelle, jossa he
+antoivat toisilleen lupauksensa. Pietarikin tarkasteli heitä ja kuiva
+nauru pääsi häneltä. Kääntymättä häneen kysyi rouva Roland:
+
+-- Mikä sinua oikeastaan vaivaa:
+
+-- Otan oppia miten valmistautaan aisan kantajaksi.
+
+Rouva Roland säpsähti, liikutettuna, loukattuna tuosta sanasta,
+toivotoinna siitä asiasta, jonka hän luuli ymmärtävänsä.
+
+-- Ketä sinä tarkoitat?
+
+-- Juhania tietenkin! He tuolla kaukana näyttävät jotenkin
+hullunkurisilta.
+
+Rouva Roland sammalsi liikutuksesta vavisten:
+
+-- Voih, Pietari, kuinka julma sinä olet. Rouva Rosemilly on kuin
+rehellisyys itse. Veljesi ei koskaan olisi parempaa löytänyt.
+
+Pietari alkoi väkinäisesti ja katkonaisesti nauraa:
+
+-- Ha, ha, ha! Rehellisyys itse! Kaikki naiset ovat rehellisyyden
+perikuvia ... ja kaikki he nikartelevat aisoja miehilleen. Ha, ha!
+
+Vastauksetta nousi rouva ylös, kiirehti joutuin alas pitkin rantaa ja
+kätensä ja jalkansa kaupalla juoksi hän, katsomatta oikeaan eli
+vasempaan, suoraan toisen poikansa luo.
+
+Juhani näki hänen olevan hämillään ja kysyi kummissaan:
+
+-- Kuinka vaalea sinä olet! Mikä sinua vaivaa?
+
+Hänen äitinsä sammalsi:
+
+-- Olin putoamaisillani, pelästyin oikein kovasti.
+
+Juhani vei hänet etemmä ja kuiskasi:
+
+-- Arvaa mitä olen tehnyt?
+
+-- Minä ... minä en tiedä.
+
+-- Olen kysynyt rouva Rosemillyltä, tahtoisiko hän tulla vaimokseni!
+
+Äidin korvissa suhisi, ja hän oli niin oudostuksissaan, ettei hän
+ymmärtänyt juuri tuon enempää.
+
+-- Sinun vaimoksesi?
+
+-- Niin, olenko tehnyt oikein?
+
+-- Kyllä varmaan. Olet tehnyt oikein.
+
+Hän sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä äidin hellyydellä.
+
+Mutta kun äiti oli kuivannut silmänsä, jotka olivat kosteat kyynelistä,
+huomasi hän rannalla ihmisen ruumiin makaavan vatsallaan kuni kuolleen,
+kasvot pikku kivien välissä: siinä oli hänen toinen lapsensa, Pietari,
+joka epätoivoissaan semmoiseen asemaan heittäyneenä ajatteli.
+
+
+
+
+VII.
+
+
+Palattuaan Havreen olivat he niin uniset ja jäykkäjäseniset, että
+heidän oli vaikea taas päästä ennalleen; Beausire ei tahtonut mennä
+Juhanin luo, jossa tee heitä odotti. Heidän täytyi jättää hänet hänen
+talonsa portille.
+
+Nuoren asianajajan piti ensi kertaa nukkua uudessa asunnossaan ja hän
+oli ilonsa vallassa, kun sai näyttää kihlatulleen sitä kotia, jossa
+tämä piakkoin tulisi asumaan.
+
+Palvelustyttö oli mennyt pois. Rouva Roland tahtoi itse lämmittää veden
+ja valmistaa teen.
+
+Käytävässä pyysi Juhani seuruetta odottamaan. Hän tahtoi ensin sytyttää
+kynttelit ja lamput ja antoi rouva Rosemillyn, isänsä ja veljensä
+seisoa ulkona pimeässä. Vähän ajan kuluttua huusi hän: "Tulkaa sisään,"
+ja avasi ovet seposelälleen.
+
+Pitkä lasikatto sali, jota kynttiläkruunu ja moniväriset lamput
+valaisivat, loisti heitä vastaan. Komeus häikäisi vieraita.
+Hurmautuneina tästä loistosta huudahti Roland: "Kas peeveliä!"
+
+Sillä aikaa, kun Juhani loisti ilosta ja keksi jos jonkin laisia
+hullutuksia, tarkasteli Pietari tätä kotia, joka olisi voinut olla
+hänen omansa, ja hän ärtyi yhä enemmän veljensä lapsellisuudesta, --
+hän huomasi hänet ylimalkaan yksinkertaiseksi ja köyhä-aatteiseksi.
+
+Rouva Roland avasi yhden oven oikealle:
+
+-- Tässä on makuuhuone, sanoin hän.
+
+-- Voi! Kuinka se on sievä, sanoi rouva Rosemilly, joka tähän
+huoneeseen tultuaan oli käynyt hieman totiseksi.
+
+-- Oletko tähän tyytyväinen? kysyi Juhani.
+
+-- Äärettömän tyytyväinen!
+
+-- Kunpa tietäisit miten se on minusta mieleen.
+
+He katsoivat toisiaan silmän räpäyksen syvällä silmäyksellä, joka oli
+täynnä hellyyttä ja luottavaisuutta.
+
+Muutoin oli rouva Rosemilly hieman hämillään ja nolona tässä
+makuuhuoneessa, joka tulisi olemaan hänen morsiuskammionsa. Paikalla
+kun hän oli astunut sisälle, oli hänen silmäänsä pistänyt, että sänky
+oli hyvin leveä, oikea aviosänky, jonka rouva Roland epäilemättä oli
+valinnut ajatellen poikansa tulevia häitä; ja kuitenkin ilahutti häntä
+tämä äidillinen huolenpito, joka ikäänkuin sanoi hänelle, että hän oli
+perheeseen tervetullut.
+
+Ruokahuoneen pöydällä oli hedelmiä tornin muodossa ja kaakkuja suuret
+röykkiöt.
+
+He eivät olleet nälissään, he maistelivat hieman hedelmiä ja lohkoivat
+ainoastaan vähän kaakuista. Tunnin kuluttua pyysi rouva Rosemilly
+päästä vetäytymään kotiinsa.
+
+Määrättiin Roland saattamaan hänet kotia ja menemään itsekin samalla,
+sillä aikaa kun rouva Roland heittäisi viimeisen silmäyksen asuntoon,
+ettei hänen pojaltaan mitään puuttuisi.
+
+-- Pitääkö palatakseni noutamaan sinua? kysyi Roland.
+
+Hän mietti vähän, mutta vastasi sitte:
+
+-- Mene sinä vaan kotia ja pane maata, Pietari seuraa minua kotiin.
+
+Kun he olivat menneet, puhalsi hän kynttelit sammuksiin, kätki kaakut,
+sokerit ja viinin yhteen kaappiin, jonka avaimet Juhani sai huostaansa,
+meni sitten makuuhuoneeseen, pani peitteen paikoilleen, huolesti
+raitista vettä karahviiniin ja akkunan kiini.
+
+Pietari ja Juhani olivat jääneet ruokasaliin. Juhani yhä enemmän
+hämmentyi nähdessään veljensä tässä kodissa.
+
+He istuivat tupakoiden kumpainenkin, eivätkä vaihtaneet sanaakaan.
+Sitten nousi Pietari tuota pikaa:
+
+-- Peeveli, miten leski oli työlästyttävä tänä iltana. Hän ei
+varmaankaan pitänyt huvimatkaa onnistuneena.
+
+Juhani tunsi äkkiä olevansa raivoisan vihan purkauksen vallassa, joka
+tarttuu muutoin tyveniin ihmisiin, kuu he loukkaantuvat pyhimmissä
+tunteissaan.
+
+-- Kiellän sinua sanomasta: "leski", kun puhut rouva Rosemillystä.
+
+Pietari kääntyi pilkallisesti häneen:
+
+-- Luulenpa että annat minulle käskyjä. Oletko hullu.
+
+Juhani oli hypähtänyt seisalleen:
+
+-- Olen kyllä, mutta olen saanut liijaksi häpeämättömyydestäsi minua
+kohtaan.
+
+Pietari irvisteli:
+
+-- Sinua kohtaan? Sinä ja rouva Rosemilly, onko se kenties sama asia?
+
+-- Kyllä! Sillä hän on kihlattu morsiameni.
+
+Toinen irvisteli vielä pahemmin:
+
+-- Ha, ha! Sepä suloista. Nyt ymmärrän, minkä tähden minun ei pidä
+kutsuman häntä leskeksi. Hassullapa tavalla muutoin osasit kertoa
+kihlauksestasi.
+
+-- Minä kiellän sinua tekemästä pilkkaa ... ymmärrätkö ... minä
+_kiellän_ sen.
+
+Juhani oli lähestynyt kalpeana ja hänen äänensä vapisi, raivoissaan
+siitä ivasta, jolla Pietari puhui naisesta, jota hän rakasti ja jonka
+hän oli valinnut.
+
+Mutta äkkiä myöskin Pietari raivostui. Kaikki se raivo ja viha ja
+mielen kuohu ja äänetön toivottomuus, mikä oli kokounut hänen
+sieluunsa, nousi hänen päähänsä ja vei hänen malttinsa.
+
+-- Sinä uskallat? Mutta _minä_ käsken sinun pitämään suusi,
+kuuletko, minä _käsken_.
+
+Hämmästyneenä tästä valtavasta purkauksesta oli Juhani muutamia silmän
+räpäyksiä hiljaa, jolla aikaa hän, melkein kadotettuaan vihansa kuohun,
+etsi sitä sanaa, joka katkeroittaisi hänen veljeään kaikkein enimmin.
+
+-- Tiedän kyllä, että olet kauan kadehtinut minua.
+
+Pietari purskahti kohti kurkkua ivanauruun.
+
+-- Kadehtinut sinua! minä? ja minkä tähden? kasvojesi tiimalta kai ja
+lahjojesi?
+
+-- Olet kademielinen minulle ja olet ollut aivan siitä saakka, kun
+olimme pieniä; ja nyt olet raivostunut, kun hän otti ennemmin minut
+eikä tahtonut sinusta mitään tietää.
+
+-- Minä ... minä ... kademielinen sinulle? ja tuon typerän naikkosen
+takia, tuon itsestään pitävän kalkkunan, tuon lihavan kanan.
+
+Juhani, joka huomasi pistoksiensa käyneen, pitkitti:
+
+-- Sinä olet sukkamielisyydestä pakahtumaisillasi! Ja saatuani rahat
+rupesit minua vihaamaan, sen olet näyttänyt jos jollakin tavalla. Ei
+kulu tuntiakaan, jolloin ei pursua sappesi.
+
+Pietari puristi nyrkkiä vimmoissaan, ja tuli hänelle vastustamaton halu
+rynnätä veljensä päälle ja tarttua häntä kurkkutorvesta kiini.
+
+-- _Siitä_ pidä suusi lukossa, elä vaan niistä rahoista virka.
+
+Juhani huusi:
+
+-- Kateus säkenöi sinusta. Et sano sanaakaan isälle, äidille tahi
+minulle, jossa se ei ilmestyisi. Tultuani rikkaaksi olet käynyt
+myrkylliseksi ja kiusaat äidiltä hengen, ikään kuin se olisi hänen
+vikansa.
+
+Pietari oli väistynyt kamiinin luo, suu puoleksi avoinna ja silmät
+selällään, sellaisen kurjan vimman vallassa, joka saattaa ihmiset
+rikoksiin.
+
+-- Suus kiini, suus kiini!
+
+-- Ei! Olen kauan tahtonut sanoa sinulle ajatukseni; nyt annat minulle
+siihen tilaisuuden. Minä lyön myrkkyhampaasi kurkkulakeesi! Minä
+pakoitan sinut pitämään itseäni arvossa.
+
+-- Pitämään arvossa ... sinä ... joka olet häväissyt meidät kaikki
+ahneudellasi.
+
+-- Mitä sanot? sano se uudelleen, jos uskallat!
+
+-- Minä sanon, ei oteta silloin toisen miehen rahoja, kun ollaan muka
+toisen poika.
+
+-- Mitä sinä sanot ... sano se vielä kerran.
+
+-- Minä sanon, mitä kaikki ihmiset kuiskailevat, että sinä olet _sen
+miehen poika_, joka on jättänyt sinulle omaisuutensa. Eikä
+kunniallinen ihminen ota vastaan rahoja, jotka häpäisevät hänen
+äitiänsä.
+
+-- Pietari ... Pietari ... Pietari ... tiedätkö mitä sanot?... Ja
+_sinä_ ... sinä ... tuon ilkeän panettelun lausut?
+
+-- Niin ... minä. Et ole huomannut, että olen ollut kokonaisen
+kuukauden menemäisilläni turmioon surusta, että vietän yöni unetoinna
+ja päiväni piiloutuneena kuin villi eläin, etten tiedä mitä teen, tahi
+mitä minusta pitää tuleman, niin täynnä kuin olen häpeää ja surua,
+sillä aavistin sen ensin ja _nyt tiedän sen_.
+
+-- Pietari ... ole ääneti... Äiti on täällä sivulla! Huomaa, hän voi
+kuulla meidät ... hän kuulee meidän puheemme...
+
+Mutta hänen täytyi purkaa sydämensä, ja hän sanoi kaikki, selitti miten
+epäluulo oli syntynyt ja kehittynyt hänen sydämessään, mitä hän oli
+kärsinyt, miten hän vihdoinkin oli varmistunut asiassaan. Hän puhui,
+kuin ei kukaan olisi kuullut häntä, hänen piti puhuman, hän oli
+liijaksi kärsinyt, liijaksi salannut vuotavaa haavaansa. Silmät
+kääntymättä tuijottaen eteensä, raivoisilla, epätoivoisilla
+liikenteillä, itku kurkussa puhui hän kuin olisi syössyt surunsa ulos
+näkymättömään ilmaan, jossa sanat kuivivat kokoon.
+
+Juhani oli asettunut liikkumatonna seisomaan selkä ovea vasten, jonka
+takana hän aavisti heidän äitinsä seisovan ja kuulevan heidät.
+
+Hän ei voinut päästä ulos, menemättä ruokasalin läpi. Eikä hän vielä
+ollut palannut takasin: hän ei siis ollut uskaltanut.
+
+Äkkiä tömisti Pietari laattiaa ja sanoi:
+
+-- Minua tomppelia, kun sanoin sen!
+
+Ja hän hyökkäsi ulos avopäin portaille.
+
+Portin pamahdus, joka sulkeutui suurella kolinalla, herätti Juhanin
+tainnuksista. Hän hyvin kyllä tunsi, että nyt oli hänen ajatteleminen
+ja toimiminen, mutta hän kumminkin viivytteliin, sillä hän ei tahtonut
+ymmärtää enempää, tietää enempää, muistaa enempää, niin peloissaan,
+niin heikko, niin pelkuri oli hän. Hän oli niitä, jotka alinomaa vaan
+vitkastelevat ja vitkastelevat.
+
+Mutta se syvä hiljaisuus, joka nyt oli seurannut Pietarin voimakasta
+purkausta, synnytti hänessä semmoisen pelkuruuden, että myöskin hän sai
+halun paeta.
+
+Hän koetteli koota ajatuksiaan ja miettiä. Hän tahtoi kernaimmin
+epäillä. Hänen veljensä oli luonnollisesti valehdellut vihasta ja
+kateudesta. Mutta miten voi hän olla kyllin kelvotoin sanoakseen
+jotakin semmoista äidistä, ellei hän olisi ollut järjeltään
+epätoivosta? Ja sitäpaitsi kaikuivat Pietarin sanat hänen korvissaan
+niin tosina intohimoisen miehen ilmauksina, että ne olivat yhtä
+vankkoja todisteita kuin itse totuus.
+
+Hän jäi seisomaan kovin masennettuna voidakseen tehdä mitään päätöstä.
+Hänen sydämensä tuska tuli sietämättömäksi, ja hän tunsi, että oven
+sisäpuolella oli hänen äitinsä, joka oli kuullut kaikki ja nyt odotti
+häntä.
+
+Mutta mitä teki hän? Ei liikahdus, ei hengähdys, ei huokauskaan
+ilmaissut ihmisen läsnä oloa tämän oven toisella puolen. Oliko hän
+paennut? Jos hän oli paennut oli hänen täytynyt juosta ulos akkunasta!
+Pelko valtasi hänet ja hän työnsi oven auki ja ryntäsi huoneeseen.
+
+Se näytti tyhjältä. Yksi ainoa kynttilä pesukaapin päällä valaisi sitä.
+Juhani juoksi akkunan luo. Se oli kiini ja saranat edessä. Mutta
+käännyttyään etsimään huoneen pimeitä nurkkia, näki hän että esirippu
+oli vedetty sängyn eteen. Hän juoksi sen luo ja veti sen syrjään.
+Täällä makasi hänen äitinsä pitkällään, pää peitettynä päänalaiseen,
+jota hän kumpaisellakin kädellään piteli kiini suonenvedon tapaisesti
+korviinsa saakka, ettei hän kuulisi.
+
+Juhani luuli hänet ensin tukehtuneeksi. Mutta sitten tarttui hänen
+hartioihinsa ja liikahdutti häntä, vaan ei hän sittenkään laskenut
+käsistään pään alaista, joka peitti hänen kasvonsa ja jota hän puri,
+ettei huutaisi.
+
+Juhani ymmärsi nyt miten syvältä tuo sanomatoin tuska oli liikuttanut
+häntä. Ja hänen hyvää rehellistä sydäntään särki myötätuntoisuudesta.
+Hän ei ollut mikään tuomari, hän oli ihminen täynänsä heikkoutta, hän
+oli äitiään rakastava poika. Hän ei muistanut mitään siitä, mitä toinen
+oli sanonut, hän kosketti ainoastaan käsillään äitinsä tunnotonta
+ruumista ja kun hän ei voinut repiä pään alaista hänen kasvoiltaan,
+suuteli hän hänen vaatteitaan ja sanoi:
+
+-- Äiti, äiti, rakas äiti, katso minuun! Se ei ole totta. Tiedän hyvin,
+se ei ole totta.
+
+Suonenvetoinen vavistus meni läpi hänen ruumiinsa, oli ikäänkuin hän
+tukehtuisi ja yhtäkkiä purskahti hän itkuun. Ja kaikki hänen hermonsa
+höltyivät, hänen pinnistetyt jäsenensä oikesivat, hänen sormensa
+avaantuivat ja laskivat tyynyn, jonka Juhani otti pois hänen
+kasvoiltaan.
+
+Hän oli kuolon kalpea ja kyyneleet virtasivat hänen silmistään. Juhani
+kietoi kätensä hänen kaulansa ympäri ja painoi vitkallisesti hänen
+silmilleen surullisia suudelmia, joita hänen kyyneleensä kastelivat, ja
+jatkoi:
+
+-- Äiti, rakas äiti, tiedän hyvin, että se ei ole totta!
+
+Hän nousi seisalleen ja katsoen häneen sanoi voimiaan ponnistaen:
+
+-- Kyllä se on totta, lapseni!
+
+Ja he istuivat sanatoinna vastapäätä toisiaan. Ja niin tuntui taas,
+kuin hän tukehtuisi, mutta sitten voitti hän itsensä uudelleen ja
+pitkitti:
+
+-- Se on totta, poikueni. Mintähden valehdella. Se on totta. Et uskoisi
+minua, jos valehtelisin.
+
+Äiti näytti järkensä menettäneeltä. Pelon valtaamana notkistiin Juhani
+polvilleen ja sanoi:
+
+-- Hiljaa, äitiseni, olehan toki hiljaa!
+
+Äiti oli noussut ylös kauhean päättäväisenä:
+
+-- Nyt ei minulla enää olekaan mitään sanomista, lapsukaiseni. Voi
+hyvin!
+
+Hän meni ovea kohden. Juhani tarttui häntä kumpaisestakin kädestä kiini
+ja huusi:
+
+-- Mitä teet, äiti, minne sinä menet?
+
+-- En tiedä ... mitä tietäisin ... minulla ei ole enää mitään
+tekemistä ... olenhan yksin nyt.
+
+Hän ponnisteli päästäkseen irti, mutta Juhani pidätti häntä ja hoki
+vaan myötäänsä:
+
+-- Äiti, äiti, äiti...
+
+Ja äiti sanoi, koetellessaan irtautua poikansa kovista käsistä:
+
+-- Ei, ei! Nyt en ole enää sinun äitisi, en ole enää mitään sinulle,
+enkä kenelle muullekaan. Sinulla ei ole isää eikä äitiä, poika
+poloiseni... Hyvästi.
+
+Yhtäkkiä selveni Juhanille, että jos hän nyt antaisi hänen mennä, ei
+hän näkisi häntä milloinkaan enää. Sentähden nosti hän hänet ylös, vei
+pois nojatuoliin, asetti hänet siihen väkisin, heittiin polvilleen ja
+sulki hänet syliinsä.
+
+-- Elä mene täältä, äiti, minä rakastan sinua ja tahdon pitää sinusta
+kiini. Tahdon aina pitää sinut luonani, oma rakas äitini!
+
+Äiti sopersi murtuneella äänellä:
+
+-- Ei, rakas poikani, se on mahdotointa nyt. Tänä iltana sinä itket,
+mutta huomenna näytät minulle ovea. Et sinäkään tahdo antaa minulle
+anteeksi.
+
+Juhani vastasi tähän semmoisella rakkauden tunnollisella purkauksella,
+että äiti huudahti ja veti hänet aivan itseensä kiini ja suuteli häntä.
+
+Sitte istui jälleen aivan hiljaa, kasvot poikansa kasvoissa kiini, ja
+kuiskasi hänen korvaansa:
+
+-- Ei, Juhani. Sinä et anna minulle anteeksi huomenna. Sinä luulet
+niin, mutta sinä erehdyt. Olet anteeksi antanut minulle tänä iltana, ja
+se on pelastanut elämäni, mutta sinun ei pidä nähdä minua enää.
+
+-- Äiti, elä puhu niin!
+
+-- Kyllä, Juhani, minun pitää _päästä_ pois. En tiedä minne menen
+tahi miten minun on käyttäyminen tahi mitä minun on sanominen, mutta
+minun _pitää_ päästä.
+
+-- Äiti, sinun pitää jäädä, minä tahdon sen, minä en voi olla ilman
+sinua. Ja sinun tulee luvata minulle se nyt, nyt paikalla.
+
+-- En, en.
+
+-- Äiti, sinun _pitää_, sinun _pitää_.
+
+-- Se on mahdotointa. Sillä tavalla tuomitseisin meidät kaikki
+ijankaikkiseen kiusaan. Tiedän nyt, mitä se merkitsee. Me emme enää voi
+nähdä toisiamme punehtumatta häpeästä, ja joka kerta sinun silmäsi
+saavat minut luomaan omani alas.
+
+-- Se ei ole totta, äiti!
+
+-- Se on totta! Olen ymmärtänyt kaikki, mitä veliraukkasi on kärsinyt,
+kaikki. Kuullessani hänen äänensä olin minä vähällä menettää järkeni.
+Sinä olit vielä minun! Nyt ei minulla ole sinuakaan. Voih! Juhani,
+luuletko voivani elää teidän kahden keskellä? Myöskin sinä olet sitä
+ajatteleva joka hetki päivästä.
+
+-- Ei! Minä rakastan enemmän sinua, enemmän kuin uskot, oi, paljoa
+enemmän. Ole järjellinen! Koettele jäädä vaan viikoksi. Lupaatko
+minulle sen? Sitä et ainakaan voi minulta kieltää?
+
+Hän pani kumpaisenkin käsivartensa Juhanin olkapäälle ja sanoi:
+
+-- Mutta jos minä kerrankaan kuulisin sinun suustasi sen, jota nyt olen
+kuullut veljesi, jos kerrankaan lukisin silmistäsi sen, jota luen hänen
+silmistään, tunnin kuluttua, ymmärrätkö, tunnin kuluttua ... lähtisin
+pois ainiaaksi.
+
+-- Äiti, äiti...
+
+-- Yhdessä kuukaudessa olen kärsinyt kaikki, mitä ihminen voi kärsiä.
+Siitä hetkestä saakka kun ymmärsin, että poikani epäili minua ja että
+hän arvasi totuuden, on jokainen silmän räpäys elämässäni ollut kiusa,
+jota on mahdotoin selittää. Mutta kuule, Juhani, jos minä jään, tulee
+sinun olla siksi kovaluontoinen, ettet ole minulle vihamielinen, sinun
+tulee voida sanoa itsellesi, punehtumatta ja minua ylenkatsomatta,
+ettet ole Rolandin poika ... olen kärsinyt kylläksi ... en jaksa
+enempää. Jos eläisimme yhdessä tästedes, tulee sinun ajatella, että jos
+olenkin ollut isäsi jalkavaimo, niin olen vielä enemmän ollut hänen
+oikea vaimonsa, ja että sydämeni pohjalla en sitä häpeä enkä ensinkään
+kadu, että rakastan häntä vieläkin, niin kuollut kuin hän onkin, aina
+olen häntä rakastava, enkä koskaan ole muita rakastanut kuin häntä,
+sillä hän on ollut koko minun elämäni, kaikki iloni, toivoni,
+lohdutukseni, kaikki, kaikki on hän ollut minulle! Niin totta kuin
+Jumala minua kuulee, minä en olisi tullut milloinkaan tavanneeksi
+mitään hyvää elämässä, ellen olisi tavannut häntä, en milloinkaan
+mitään rakkautta, en mitään! Minulla on vaan ollut hän maailmassa, ja
+sitten vaan kaksi, veljesi ja sinä. Olin antautunut hänelle sieluineni
+ruumiineni ja enemmän kuin kymmenen vuotta olen ollut hänen vaimonsa,
+kuten hän on ollut aviotoverini Jumalan edessä, joka oli luonut meidät
+toisillemme. Mutta sitten huomasin että hänen rakkautensa alkoi
+kylmetä. Hän oli aina hyvä ja ystävällinen, mutta en ollut enää hänelle
+se kuin olin ollut. Voih, kuinka minä itkin... Miten elämä on
+surkeaa... Siinä ei mitään pysyväistä ole... Sitten tulimme tänne; enkä
+ole nähnyt häntä enää sen koommin ja nyt on hän kuollut! Mutta meistä
+hän kuitenkin piti, koskapa on muistanut sinua. Kyllä minäkin pidän
+hänestä viime hetkeeni saakka, enkä koskaan häpeä häntä. Jos tahdot
+minua jäämään, niin olkoon siis, että olet hänen poikansa ja
+puhelkaamme yhdessä hänestä ja ajatelkaamme häntä, kun katsomme
+toisiamme silmiin. Ellet sinä tahdo, niin hyvästi, Juhani, silloin emme
+voi olla yhdessä.
+
+Juhani vastasi lempeästi:
+
+-- Jää, äiti!
+
+Hän sulki Juhanin syliinsä ja alkoi itkeä taas.
+
+-- Mutta Pietari... Kun häntä ajattelen, niin en tiedä, mitä meistä
+tulee.
+
+Juhani kuiskasi:
+
+-- Me aina keinon keksimme! Sinä et enää voi elää hänen kanssaan
+yhdessä.
+
+Ajatellessaan vanhinta poikaansa, valtasi ahdistus hänet jälleen.
+
+-- Ei, ei, ei! Pelkään häntä niin.
+
+-- Minä kyllä keinon keksin. Sen sulle lupaan, äiti.
+
+-- Mutta paikalla, et aavista mitä minussa liikkuu nähdessäni hänet.
+
+-- Pysy nyt vaan lujana, äitini. Minä kyllä kaikki järjestän, sen
+sinulle lupaan, paikalla huomenna. Kello 9 olen kotona. Ota nyt
+hattusi. Minä saatan sinua.
+
+Äiti koetti nousta ylös, mutta liikutus oli ollut liian valtava, hän ei
+vielä voinut seista jaloillaan. Juhani sai hänet juomaan hieman
+sokurivettä ja valeli hänen kulmiaan etikalla. Vihdoinkin tunsi hän
+jaksavansa lähteä ja otti Juhania käsivarresta. Kello löi kolmea heidän
+kulkiessaan raatihuoneen sivu. Ulkopuolella katuovea suuteli Juhani
+häntä ja sanoi:
+
+-- Hyvästi, äiti, pysy nyt lujana!
+
+Nopein askelin nousi hän hiljaisia portaita myöten ylös, meni
+makuukamariin, riisuihe nopeasti ja panihe maata Rolandin viereen, joka
+makasi ja kuorsasi.
+
+Pietari oli ainoa talossa, joka oli hereillä ja joka kuuli hänen
+tulevan kotia.
+
+
+
+
+VIII.
+
+
+Kun Juhani oli tullut takaisin kotia, vaipui hän sohvalle. Hän tuntui
+niin väsyneeltä, ettei voinut liikahtaakaan, sielultaan ja ruumiiltaan
+raukealta, läpeensä masentuneelta.
+
+Kun hänen mielensä vihdoinkin oli hiukan rauhoittunut, antausi hän
+tutkimaan sitä asemaa, johon hän oli joutunut. Se piti selvitettämän
+paikalla, jo seuraavana päivänä tuli vaikeudet voittaa.
+
+Ensiksikin se omaisuus, jonka hän oli ottanut vastaan, voiko
+kunniallinen mies pitää sen?
+
+Hän vastasi ensin itselleen: "ei!" ja päätti antaa sen köyhille. Ja
+tämän miehekkään ja raskaan päätöksen elähyttämänä nousi hän ylös ja
+meni pois ja painoi otsansa ruutua vasten. Köyhä oli hän ollut ja
+köyhäksi jäi hän.
+
+Sitten tuli hän ajatelleeksi rouva Rosemillyä, ja hänen sydämensä oli
+kokoon kutistua sen syvän surun puristamana, jonka raskaat ajatukset
+saavat aikaan. Kaikki hänen päätöksensä epätoivoa herättävät seuraukset
+olivat yhdellä kertaa hänen edessään selvinä. Hänen oli pakko luopua
+aikeestaan naida tämä vaimo, luopua onnesta, kaikesta. Rouva Rosemilly
+oli ottanut hänet rikkaana. Köyhän hän kenties myöskin ottaisi, mutta
+oliko hänellä oikeus pyytää häneltä sitä? Eikö ollut parempi pitää
+nämät rahat uskottuna tavarana? Ja äkkiarvaamatta juolahti hänen
+mieleensä: "Kun en ole sen miehen poika, jota isänäni olen pitänyt,
+niin en voi enää ottaa häneltä mitään vastaan, en hänen eläessään enkä
+hänen kuoltuaan. Silloinhan varastaisin veljeltäni."
+
+Minä siis antanen isäni perinnön Pietarille, kun minä en ole hänen
+isänsä poika. Niin on asia oikein. Mutta eikö se myöskin ole oikein,
+että minä pidän vaan isäni rahat?
+
+Hän päätti pitää Maréchalin rahat, sillä jos hän hylkäisi kumpaisetkin
+rahat, tulisi hän olemaan suorastaan köyhä.
+
+Tämän hankalan asian reilaan saatuaan palasi hän takaisin kysymykseen
+Pietarista ja perheestä. Miten saisi hän hänet pois?
+
+Hän oli joutumaisillaan epätoivoon miten ratkaiseisi asian, kun samassa
+jonkin satamaan purjehtivan höyrylaivan vihellys näkyi antavan hänelle
+neuvon.
+
+Täysissä vaatteissa hän viskausi vuoteelleen ja nukkui päivään asti.
+
+Kello 9 meni hän ulos saadakseen varmuutta mikäli hänen tuumansa oli
+mahdollinen panna täytäntöön. Muutamissa paikoissa käytyään meni hän
+kotiin vanhempiensa luo. Hänen äitinsä odotti häntä huoneessaan.
+
+-- Ellet olisi tullut, sanoi hän, en olisi uskaltanut mennä alas.
+
+Samassa kuului Roland huutavan portailla:
+
+-- Emmekö, koira vieköön, tänä päivänä syökään.
+
+-- Nyt tulemme.
+
+Hän meni Juhanin kanssa alas.
+
+Nuoren miehen nähtyään huusi Roland;
+
+-- Mitä, oletko sinäkin täällä. Tuliko kotonasi ikävä?
+
+-- Ei, isäni, mutta minulla oli äitille asiaa.
+
+Juhani meni häntä vastaan antaen kättä, mutta tuntiessaan vanhuksen
+isällisen käden puristuksen, sai hänet syvä liikutus valtoihinsa,
+ikäänkuin silloin kun erotaan ja hyvästellään, eikä ole toivoa toiste
+näkemisestä.
+
+Rouva Roland kysyi:
+
+-- Eikö Pietari ole tullut?
+
+Hänen miehensä kohautti olkapäitään:
+
+-- Ei, hän on aina liian myöhäinen. Alottakaamme ilman häntä.
+
+Rouva Roland kääntyi Juhaniin päin:
+
+-- Menisit sinä häntä hakemaan, hän loukkaantuu, ellemme odota häntä.
+
+-- Kyllä, äiti!
+
+Ja hän meni.
+
+Hän meni portaita myöten alas pelkurin kuumeen tapaisella varmuudella,
+silloin kun hänen on taisteluun meneminen.
+
+Pietari istui ja kirjoitti pöytänsä ääressä.
+
+-- Hyvää päivää, sanoi Juhani.
+
+Pietari nousi ylös.
+
+-- Päivää,
+
+He antoivat toisilleen kättä, ikään kuin ei mitään olisi tapahtunut.
+
+-- Etkö tule alas ruualle?
+
+-- Kyllä ... mutta ... minulla on paljon puuhaa.
+
+Pietarin ääni vapisi ja hänen hätääntynyt katseensa kysyi veljeltä,
+mitä hänen tulisi tehdä.
+
+-- Odotamme sinua.
+
+-- Onko ... onko äiti alhaalla?
+
+-- On ... hän itse lähetti sinua kutsumaan.
+
+-- Niinpä tulen.
+
+Ruokahuoneen oven edessä hän miettii, mutta avaa sen sitten äkkiä ja
+huomaa isänsä ja äitinsä pöydässä, vastapäätä toisiaan.
+
+Kaikki ne moitteet, jotka hän oli itselleen viaksi lukenut, sentähden
+että hän oli sanonut nuo kamalat sanat, tulivat jälleen hänen mieleensä
+yhtä ankaroina, kuristivat kokoon hänen kurkkunsa ja lukkosivat hänen
+suunsa, niin ettei hän osannut puhua eikä syödä.
+
+Hänellä oli vaan halu mennä tiehensä ja jättää se koti, joka ei enää
+ollut hänen. Hän tunsi, että nyt se oli mennyttä, että hän ei voinut
+enää jäädä sinne, niitten luokse, joita hän pelkällä läsnä olollaan
+vasten tahtoaan aina tulisi kiusaamaan.
+
+Juhani puhui Rolandin kanssa. Pietari ei kuullut. Hän luuli kumminkin
+huomaavansa tarkoituksen mukaisuuden veljensä äänessä ja koetti päästä
+asian perille.
+
+Juhani sanoi:
+
+-- Siitä tulee kaunein heidän laivoistaan. Sanovat sen vetävän kuusi
+tuhatta viisi sataa tonnia. Se tekee ensi kuussa ensi matkansa.
+
+Roland kummasteli:
+
+-- Vai niin! En uskonut, että se valmistuisi kulkukuntoon jo kesäksi.
+
+-- Kyllä, työtä on kiirehditty, että se voisi tehdä ensimäisen matkansa
+valtameren yli ennen syksyä. Olin tänään yhtiön konttorissa ja tarinoin
+erään johtokunnan jäsenen kanssa. Kun kaikki ympäri käy, on elämä
+hauskaa noilla suurilla siirtolaislaivoilla. Ollaan enemmän kuin puolet
+joka kuukautta maissa, kahdessa suuressa kaupungissa, New-Yorkissa ja
+Havressa ja muu aika merellä kunnon ihmisten seurassa. Katteini voi
+ansaita kokonaista viisikolmatta tuhatta francia vuodessa, ellei
+enempää...
+
+Juhani pitkitti, kun Roland oli kummastuksissaan huudahtanut.
+
+-- Ruuan pitäjä voi saada kymmenen tuhatta, lääkäri viisi tuhatta
+vakinaista palkkaa, paitsi vapaata asuntoa, ruokaa, valoa, lämmintä ja
+muuta sellaista. Se on todellakin sangen edullista.
+
+Pietari, joka oli kohottanut katseensa, tapasi veljensä silmät ja
+ymmärsi hänet. Tuokion perästä kysyi hän:
+
+-- Onko vaikeaa saada moinen lääkärin paikka siellä?
+
+-- Kaikki riippuu asianhaaroista ja hyvistä tuttavuuksista.
+
+Pietari epäröi. Siitä tulisi suhteiden selvike, jos hän voisi päästä
+tähän höyrylaivaan lääkäriksi. Hän sanoi vähän vitkastellen:
+
+-- Jos voisin, tahtoisin mielelläni saada semmoisen paikan.
+
+Juhani kysyi:
+
+-- Mikset voisi?
+
+-- Kun en ketään höyrylaivayhtiön jäseniä tunne.
+
+Roland puhkesi sanomaan:
+
+-- Minä menen puhuttelemaan Poulin'ia, jonka hyvinkin tunnen! Hän on
+assessorina kauppaoikeudessa ja yhtiön asiain kanssa tekemisissä.
+Tunnen myöskin yhtiön isännän Lemieutin.
+
+-- Tahdotko, että puhuttelen Marchaudia?
+
+-- Kyllä, kiitoksia. Kenties minunkin tulisi kirjoittaa opettajilleni
+yliopistossa. Jos voisin saada hyviä suositteluja heiltä, tulisivat ne
+kenties ratkaisemaan pikemmin ja paremmin kuin kaikki epävarmat
+suosittelut. Olisi kylläksi antaa nämä kirjeet johtokunnalle ystäväsi
+Marchaudin kautta.
+
+Juhani oli aivan samaa mieltä.
+
+-- Kirjoita heille vielä tänä, päivänä.
+
+Pietari nousi ja meni ulos.
+
+Sitten kääntyi Juhani äitiinsä:
+
+-- Noo, äiti, mitäs sinä aijot hommata?
+
+-- En mitään ... en tiedä.
+
+-- Lähdetkö kanssani rouva Rosemillyn luo?
+
+-- Lähden, lähden.
+
+-- Tiedätkö, että on tarpeellista mennä sinne tänään.
+
+-- On ... on ... se on oikein.
+
+Kun he seisoivat kadulla, kysyi Juhani häneltä:
+
+-- Tahdotko nojata käsivarteeni?
+
+Hän otti tarjouksen vastaan ja nojasi Juhaniin. Muutamaan hetkeen he
+eivät puhuneet. Vihdoinkin sanoi Juhani hänelle:
+
+-- Etkö huomaa, että Pietari on paikalla valmis lähtemään!
+
+Hän sopersi:
+
+-- Poika poloinen.
+
+-- Miksi? Hänellä ei tule olemaan huonot päivät "Lothringen" laivalla.
+
+-- Ei ... tiedän kyllä, mutta semmoisia ajatuksia syntyy.
+
+Hän mietti kauvan, mutta sanoi sitten äkkiä sillä kummallisella
+äänellä, jota väliin käytetään pitkän, salaisen ajatusjuoksun
+lopettamiseksi:
+
+-- Miten elämä on sentään surkeaa! Jos siinä kerran löytää rahtusenkaan
+hyvää, niin maksaa siitä sittemmin kalliin hinnan.
+
+Juhani sanoi hiljaa:
+
+-- Elä puhu siitä enää, äiti.
+
+-- Mutta minä ajattelen sitä aina.
+
+-- Se sinun tulee unohtaa.
+
+Äiti oli jälleen vaiti, mutta sanoi sitten syvällä surulla:
+
+-- Aah, kuinka onnellinen olisin voinut olla, jos minulla olisi ollut
+toinen mies!
+
+He olivat tulleet rouva Rosemillyn talolle.
+
+Hän asui suuressa rakennuksessa, joka oli hänen omansa. Hänen
+akkunoistaan voi nähdä koko Havren sataman.
+
+Nähtyään rouva Rolandin, joka ensiksi astui sisään, levitti hän sylinsä
+ja suuteli häntä sen sijaan kun hän muutoin ojensi hänelle ainoastaan
+kätensä; hän arvasi käynnin tarkoituksen.
+
+-- Et ole ollut ulkona tänään? kysyi rouva Roland.
+
+-- En! olen vähin väsyksissä.
+
+Ja ikäänkuin kiittääkseen Juhania ja hänen äitiään kertoi hän miten
+mainion hauskaa oli ollut eilesellä huvimatkalla. Heidän pitäisi panna
+toimeen toinen samanlainen...
+
+Nuori mies keskeytti hänet:
+
+-- Ennenkuin toisen alamme tulee meillä olla ensimäinen selvillä.
+Sainhan eilen itselleni tietoon vaimon. Ja nyt tulee äiti kanssani
+kysymään, onko hän tänään mieltä muuttanut.
+
+Rouva Rosemilly myhähti:
+
+-- En ole -- en koskaan muuta ajatustani.
+
+Niin ojensi Juhani hänelle leveän kätensä
+
+ja hän asetti siihen omansa elävällä liikutuksella. Ja Juhani kysyi:
+
+-- Niin pian kuin mahdollista, eikö totta?
+
+-- Milloin tahdot.
+
+-- Kuuden viikon perästä?
+
+-- Minulla ei ole mitään sitä vastaan. Mitäs äiti sanoo?
+
+Rouva Roland vastasi surun sekaisella hymyilyllä:
+
+-- Sen saatte itse määrätä. Minä kiitän sinua vaan, ettäs olet tahtonut
+ottaa Juhanin, tee hänet hyvin onnelliseksi.
+
+-- Voimieni mukaan.
+
+Liikutettuna ensi kerran nousi rouva Rosemilly ylös, sulki rouva
+Rolandin syliinsä ja suuteli häntä; näiden uusien rakkauden osotteiden
+alla paisui vaimoparan kipeä sydän reunojensa yli mahtavasta
+liikutuksesta. Tuntui surulliselta ja onnelliselta samalla kertaa. Hän
+oli kadottanut yhden pojan ja hänen sijaansa sai hän nyt täysi-ikäisen
+tyttären.
+
+He keskustelivat sitten monista asioista, joita heidän tuli miettiä
+lähestyvien häiden takia.
+
+Päästyään jälleen kadulle poikineen sanoi rouva Roland:
+
+-- Emmekö mene sinun luoksesi. Tahtoisin mielelläni lepuuttaa itseäni.
+
+Hän tunsi itsensä kodittomaksi, suojattomaksi, turvattomaksi. Hän
+pelkäsi omaa kotiaan.
+
+He astuivat Juhanin luo.
+
+Mutta levon asemasta, kuten hän oli sanonut, rupesi hän aukomaan
+laatikoita, selailemaan liinavaatteita sekä lukemaan nenäliinoja ja
+sukkia.
+
+Tultuaan valmiiksi lähestyi hän äkkiä Juhanin tuolia takaa päin ja
+kietoen oikean kätensä hänen; kaulaansa, pani hän samassa pienen
+kapineen, joka oli paperiin kääritty, kamiinille.
+
+Juhani kysyi:
+
+-- Mikä se on?
+
+Toinen kun ei vastannut, ymmärsi hän mikä se oli, hän tunsi puitteiden
+muodon.
+
+-- Anna minulle se! sanoi hän.
+
+Mutta äiti kääntyi takaisin laatikolleen. Juhani nousi, otti kuvan,
+meni poikki lattian ja kätki sen pöytälaatikkoonsa, ja väänsi lukon
+avainta kahteen kertaan. Niin pyyhki sitten äiti kyyneleen, joka
+ripahti hänen silmästään kasvoille, ja sanoi vapisevalla äänellä:
+
+-- Nyt tahdon nähdä, pitääkö uusi palvelustyttösi kyökkiä siistinä. Hän
+on mennyt ulos, niin että voin oikein tarkastaa, onko kaikki niin kuin
+olla pitää.
+
+
+
+
+IX.
+
+
+Suosituskirjeet saapuivat Parisin professoreilta ja annettiin ne
+transatlantilaiselle höyrylaivayhtiölle. Ei vielä oltu valittu lääkäriä
+"Lothringen" laivalle ja Pietarilla oli siis onni saada nimitys
+muutamien päivien perästä.
+
+Hän eli nyt vanhempiensa talossa mykkänä ja itseensä sulkeuneena, aivan
+kuin olisi ollut vieras. Sen illan perästä, jolloin hän oli julki
+sanonut sen kunniaa loukkaavan syytöksen, minkä perille oli päässyt,
+tunsi hän katkaisseensa viimeisetkin siteet, jotka sitoivat hänet
+muuhun perheesen. Häntä vaivasi aina katumus, kun oli aukaissut suunsa.
+
+Hän piti itseään alhaisena ja pahana, mutta kuitenkin tunsi hän
+itsessään helpoituksen siitä, että oli puhunut suunsa puhtaaksi.
+
+Hän ei milloinkaan enää kohdannut äitinsä eikä veljensä silmäystä.
+Heidän silmänsä liikkuivat pelkäävällä nopeudella, etteivät tapaisi
+toisiaan ja he koettivat karttaa toisiaan kuin viholliset, jotka
+pelkäävät tulla toistensa kanssa yksiin.
+
+Samana päivänä, kun hän oli saanut nimityksensä, näytti hän sen
+perheelle. Hänen isänsä taputti käsiään. Juhani vastasi totisesti,
+mutta sielu iloa täynnä:
+
+-- Onnittelen sinua sydämeni pohjasta. Sinulla oli paljon
+kilpailijoita.
+
+Hänen äitinsä kumarsi päätään ja mutisi:
+
+-- Olen niin iloissani, että sinä olit paikan saaja.
+
+Viimeinen side oli katkennut, nyt häntä ei enää mikään pitänyt kiini.
+Silloinkaan kun hän oli riuhtaissut rakkautensa juurineen päivineen
+irti, ei hän ollut tuntenut sitä tuskaa, -- koiran surua, joka herransa
+on menettänyt -- joka nyt sai hänet valtoihinsa.
+
+Ei mitään varmaa maata jalkojen alla, vaan aaltoileva meri, joka mylvii
+ja vaatii saalistaan. Ei mitään paikkaa enää ympärillä, jossa olisi
+voinut mielin määrin astella, vaan ainoastaan muutamia kyynäriä
+lautoja, jossa kävellä kuolemaan tuomittuna muiden vankien keskellä.
+
+Ja tähän kuljeksivaan orjaelämään oli hän tuomittu ainoastaan sen
+tähden, että hänen äitinsä oli antaunut vieraan miehen hyväilylle
+alttiiksi.
+
+Eräänä iltana, kun hän tuli kotia, sanoi hänen äitinsä, uskaltamatta
+katsoa häntä silmiin:
+
+-- Sinulla kaiketikin on koko joukko asioita, pantavia toimeen matkaasi
+varten, enkä minä neuvoa tiedä. Olen tilannut mitä liinavaatteita
+tarvitset, ja olen käynyt räätälin luona vaatteita tilaamassa; mutta
+onko vielä mitään muuta, jota tarvitset?
+
+Hän avasi suunsa sanoakseen: Ei. Mutta sai miettineeksi, että hän
+ainakin tarvitseisi jotakin matkalle sopivaa pukinetta, ja hän vastasi
+sentähden tyvenesti:
+
+-- En tiedä vielä oikein, mutta tiedustelen asiaa
+höyrylaiva-konttorilta.
+
+Hän sai täällä luettelon välttämättömimmistä pukukappaleista. Kun hän
+ojensi tämän äitilleen, katsoi tämä häneen ensimäisen kerran pitkään
+aikaan ja hänen silmillään oli niin nöyrä katse, niin lempeä, niin
+surullinen ja rukoileva, kuin koiralla, joka rankaisua kärsiessään
+pyytää armoa.
+
+Lokakuun 1 p:nä tuli "Lothringen", mennäkseen määräyksen mukaan
+seitsemäntenä jälleen New-Yorkiin. Ja Pietari Rolandin tuli muuttaa
+pieneen, keinuvaan kajuuttaansa, joka tulevaisuudessa tulisi olemaan
+hänen vankihuoneensa.
+
+Mennessään seuraavana päivänä kaupungille tapasi hän äitinsä. Hän
+seisoi Pietaria odotellen ja sanoi tuskin kuuluvalla äänellä:
+
+-- Etkö tahdo että autan sinua panemaan kajuuttaasi reilaan?
+
+-- Ei kiitoksia, se on kunnossa.
+
+-- Tahdon mielelläni nähdä sen.
+
+-- Siinä ei mitään näkemistä ole. Se on mitätön ja pieni.
+
+Sillä hyvällänsä hän läksi ja jätti äitinsä kalpeaksi ja murtuneeksi
+seinää vasten nojaumaan.
+
+Samana päivänä kävi Roland laivalla ja päivällispöydässä hän vaan siitä
+tarinoi ja kummasteli suuresti, ettei hänen vaimonsa halunnut nähdä
+laivaa nyt, kun heidän poikansa siinä oli lähdössä.
+
+Pietari ei ollut seuraavina päivinä paljon perheen kanssa yksissä. Hän
+oli kärtyisellä tuulella ja äreänä; hänen poislähtönsä oli kuin piiska
+heille kaikille. Mutta päivää ennen lähtöään oli hän yhtäkkiä tullut
+aivan toiseksi mieheksi. Siinä tuokiossa, jolloin hän hyvästeli
+vanhempiansa, ennen kun meni laivalle, nukkuakseen siellä ensimäistä
+yötä, kysyi hän:
+
+-- Tulette kai aamulla laivalle hyvästiä sanomaan? Matkustamme
+yhdentoista aikana. Olkaa siellä jo puolivälissä kymmenen.
+
+-- Kuule, huudahti hänen isänsä, kun olemme sanoneet sinulle
+hyvästimme, menemme me "Helmeen" odottaaksemme sinua rannassa ja
+nähdäksemme sinua vielä viimeisen kerran. Eikö niin, Loviisa?
+
+-- Kyllä.
+
+Tunti sen perästä makasi Pietari pienellä tilallaan, joka oli pitkä ja
+kapea kuni ruumiskirstu. Kauvan makasi hän avoimin silmin ja ajatteli
+kaikkea sitä, joka kahden viimeisen kuukauden kuluessa oli tapahtunut
+hänessä ja hänen ympärillään. Hänellä tuskin enää oli uskallusta olla
+kenellekään vihoissaan ja hän antoi harminsa vuotaa hiekkaan, samoin
+kuin koko olentonsakin. Hän tuntui niin taistelustaan väsyneeltä,
+uupuneelta hyökkäystensä tähden, uupuneelta kaikesta, eikä hän osannut
+enempää, vaan ainoastaan koetti upottaa sydämensä unheesen.
+
+Hän oli nukkunut raskaasti, kun matruusien liikkeet herättivät hänet.
+Oli valoisa. Hän nousi ylös ja rupesi käyskentelemään ympäriinsä
+laivalla, näiden suruisain ihmisten keskellä, jotka haeskelivat siellä
+itsekukin kajuuttaansa ja heidän utelemisensa ja vastauksensa kaikuivat
+joka taholta. Alhaalla keskikannella löyhkysi häntä vastaan köyhien ja
+likaisten ihmisten tukahduttava haju. Täällä alhaalla aivan kuin
+syvässä maanalaisessa kellarissa, joka oli hiilikaivoksen kaltainen,
+huomasi Pietari satoja miehiä, vaimoja ja lapsia, jotka makasivat ja
+loikoivat pöydillä tahi mullin mallin joukkioissa lattialla. Hän näki
+vaan hämärissä piirteissä tämän likaisen ryysyisen joukon onnettomia
+ihmisiä, jotka elämän taistelussa voitettuina, masennettuina ja
+murtuneina menivät matkoihinsa kuihtunein vaimoin, nälistynein lapsin,
+pois tuntemattomaan maahan, toivossa etteivät kuolisi nälkään.
+
+Ja silloin kun hän ajatteli kaikkea mitä he olivat kärsineet ja
+reutoneet aikanaan, heidän hyödyttömiä ponnistuksiaan, heidän
+toivotointa kamppailuaan, joka jokikinen päivä oli alkanut entiseen
+tapaansa, nuot raukat, jotka nyt saivat alkaa uudelleen saman surkean,
+viheliäisen elämänsä, tietämättään missä -- ajatellessaan kaikkea tätä,
+teki tohtorin mieli huutaa heille: "Hypätkää järveen vaimoinenne,
+lapsinenne, kaikkinenne", ja hänen sydäntään myötätuntoisuudesta niin
+veti kokoon, että hänen täytyi mennä pois -- hän ei kärsinyt nähdä
+heitä.
+
+Hänen vanhempansa, Juhani ja rouva Rosemilly olivat jo tulleet ja
+odottivat häntä.
+
+-- Näinkö aikaiseen? sanoi hän.
+
+-- Näin aikaiseen, sanoi rouva Roland vapisevalla äänellä, tahdoimme
+hieman runsaammalta aikaa jäähyväisiimme.
+
+Pietari katsoi häntä. Hän oli mustissaan, ikäänkuin surua kantava ja
+yhtäkkiä huomasi Pietari, että hänen tukkansa, joka vielä viimeisellä
+kuukaudella oli ollut harmaa, nyt oli käynyt aivan valkeaksi.
+
+-- Ei tule paljon ilmaa sisään moisesta akkunasta, sanoi rouva
+Rosemilly.
+
+Pietari näytti lasin paksuuden, joka voi vastustaa pahimmatkin
+puuskaukset ja selitti juurta jaksain aatteen sen sulkemisessa. Siiten
+kysyi Roland:
+
+-- Sinulla kai on kokonainen apteekki muassasi?
+
+Tohtori avasi yhden kaapin ja näytti heille kokonaisen kokoelman
+pikkusia pulloja, latinalaisine nimineen. Tuskallisen vaiti olon
+perästä tuli hyvästi oton hetki.
+
+-- No nyt meidän pitää lähteä, jos mieli ennättää "Helmeen". Hyvästi,
+poikaseni, hyvästi.
+
+Isä suuteli Pietaria hänen poskiparralleen ja avasi oven.
+
+Rouva Roland ei hievahtanut, vaan jäi istumaan kalpeana ja maahan
+luoduin silmin.
+
+Hänen miehensä nykäisi häntä.
+
+-- Hyvästele joutuin, tässä ei ole enää tuokiotakaan liikaa.
+
+Hän nousi ylös, otti askeleen poikaansa päin, ojentaen hänelle ensin
+yhden sitten toisen kalpeita kasvojaan, joita Pietari suuteli sanaakaan
+virkkamatta. Sitten puristi hän rouva Rosemillyn kättä ja viimeksi
+veljensä, samassa kysyen:
+
+-- Milloin vietätte häitänne?
+
+-- En tiedä oikein. Sovitamme ne matkojesi mukaan.
+
+He menivät kaikki kajuutasta ulos ja nousivat kannelle. Höyry elämöi
+laivan avarassa sisustassa, joka ikäänkuin vapisi levottomuudesta.
+
+Pietari hyvästeli heitä uudelleen ja hänen perheensä jäsenet
+poistuivat. Vaunut seisoivat ulkona ja odottivat heitä. He ajoivat alas
+satamaan, jossa "Helmi" oli valmis lähtemään purjehdukselle.
+
+Roland huusi heidän rantaan tultuaan:
+
+-- Tuolla se on, näen mastot ja kaksi piippua. Nyt se tulee ulos
+tokasta.
+
+Rolandin rouva veti nenäliinansa esille taskustaan ja peitti sillä
+silmänsä.
+
+Tuo suunnaton höyrylaiva ui hiljalleen ulos satamasta. Kiikari silmien
+edessä ilmoitti Beausire:
+
+-- Katsokaa nyt! Pietari seisoo peräkannella itsekseen. Hänet tuntee
+helposti.
+
+Korkeana kuni tunturi ja ravakkana kuni rautatien juna meni laiva nyt
+sivuitse "Helmen", niin läheltä, että se miltei koskettanut sitä.
+
+Epätoivoisena, menehtyneenä ojensi rouva Roland sylinsä höyrylaivaa
+kohden, ja näki poikansa, oman Pietarinsa, seisovan ja vilkuttavan
+heille kumpaisellekin kädellään.
+
+Mutta hän poistui yhä etemmäs, pieneni pienenemistään, pian vaan
+mustaksi pilkuksi muuttui jättiläislaivalla.
+
+Äiti koetti tunnustella poikaansa, vaan ei enää saanut häntä silmiinsä.
+
+Juhani oli tarttunut hänen käteensä:
+
+-- Näitkö häntä? kysyi hän.
+
+-- Näin.
+
+Sitten purjehtivat he takaisin kaupunkiin. Rouva Roland istui kasvot
+laivaa kohden kääntyneinä ja näki sen katoavan silmän siintämättömiin
+matkalla kohti tuntematointa maata toiselle puolelle maapalloa. Sillä
+laivalla, jota ei mikään voinut pysäyttää, oli hänen poikansa. Oli
+ikäänkuin toinen puoli hänen sydäntänsä olisi mennyt hänen kanssaan
+pois, kuin hänen elämänsä nyt olisi määräänsä saapunut ja hän ei
+milloinkaan enää näkisi lastansa jälleen.
+
+-- Miksikä itket? tutkaili hänen miehensä, tuleehan hän kuukauden
+perästä takaisin.
+
+Hän sammalsi:
+
+-- En tiedä. Itken, kun sydäntäni niin kirvelee.
+
+Vielä kerran hän kääntyi takaisin, heittääkseen viimeisen silmäyksen
+yli meren. Mutta hän ei voinut eroittaa muuta kuin pienen, harmaan
+savupilven, niin utuisan ja kepeän, että se oli näköjään kuni pieni
+pilven untuva.
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Veljekset, by Guy de Maupassant
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 44944 ***