diff options
Diffstat (limited to '44944-0.txt')
| -rw-r--r-- | 44944-0.txt | 2759 |
1 files changed, 2759 insertions, 0 deletions
diff --git a/44944-0.txt b/44944-0.txt new file mode 100644 index 0000000..23ef11d --- /dev/null +++ b/44944-0.txt @@ -0,0 +1,2759 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 44944 *** + +VELJEKSET + +Kirj. + +Guy de Maupassant + + +Suomensi F. A. C. + + +Helsingissä 1890, +G. W. Edlund, kustantaja. + +Kuopiossa, +Kuopion Uudessa Kirjapainossa, 1890. + + + + + + +I. + + +-- Ei! Nyt olen kohta saanut kylläni tästä! huusi äkkiä vanha Roland, +joka kokonaisen neljännestunnin oli istunut hiljaa ja katsoa +tuijottanut veteen, samalla kun hän hiljakseen kosketteli siimaansa +edestakaisin sen jouduttua pohjaan saakka. + +Rouva Roland, joka istui ja nuokkui peräpuolessa venhettä rouva +Rosemillyn vieressä, jonka he olivat kutsuneet mukaansa +kalastusretkellensä, säpsähti ja sanoi kääntyen mieheensä: + +-- Noo! mik' on hätänä? + +Vanhus vastasi nurpeissaan: + +-- Ei syö, ei ensinkään. Nyt en ole saanut en kalan ruotaa klo 12 +perästä. Ei pitäisi milloinkaan lähteä naisten kanssa kalaan. Ne eivät +koskaan joudu lähtemään ajoissa. + +Hänen kaksi poikaansa Pietari ja Juhani, jotka istuivat siimat +etusormen ympärillä, alkoivat kumpainenkin nauraa ja Juhani vastasi: + +-- Et ole liioin kohtelias rouva Rosemillylle, isä. + +Roland tuli hämillensä ja antautui selityksiin: + +-- Pyydän anteeksi, rouva, senlainen olen. Pyydän naisia mukaan, kun +minua heidän seuransa miellyttää, mutta päästyäni kerran vesille, ei +mielessäni ole muu kuin kalastus. + +-- Teillä on siis huono saalis, huomautti rouva Roland. + +Mutta hänen miehensä pudisti päätänsä samassa kuin hän kumminkin +katsahti tyytyväisenä koriin, jossa hänen saamansa kalat vielä +potkiskelivat ja katselivat verkalleen heitä tappavaan ilmaan. + +Roland vanhus otti korin polviensa väliin ja käänsi sitä niin, että +kalat hivuivat laidan yli ja hän voi nähdä pohjimmaiset. + +-- Kuinka monta olet sinä saanut, tohtori? + +Hänen vanhempi poikansa, Pietari, kolmenkymmenen vuotias mies, vastasi: + +-- Enpä vainen erittäin, kolme, neljä kappaletta. + +Isä kääntyi nuorempaan: + +-- Ja sinä Juhani? + +Juhani, joka oli veljeänsä paljon nuorempi, vastasi: + +-- Melkein saman kuin Pietarikin, neljä, viisi kalaa. + +Roland oli ennen ollut kultaseppänä Parisissa, mutta vastustamaton halu +kalastukseen oli karkoittanut hänet tiskin äärestä, niin pian kuin hän +oli saanut rahoja kylläksi voidaksensa niillä elää. + +Hän vetäytyi Havreen takaisin, osti purjevenheen ja rupesi +sporttimieheksi. + +Hänen kaksi poikaansa, Pietari ja Juhani, jäivät pitkittämään lukujansa +Parisiin, mutta tulivat kotia tuon tuostakin ja ottivat osaa isän +iloihin. + +Pietari oli Juhania viittä vuotta vanhempi. Hän oli koetellut itseänsä +viedä eteen päin puolessa tusinassa eri tieteen haaroja, mutta oli +kyllästynyt niihin kaikkiin ja aina vaan heittäytynyt jollekin uudelle +alalle. + +Vihdoinkin oli hän ryhtynyt semmoisella innolla lääketieteesen, että +hän valmistui siinä tavattoman lyhyessä ajassa. + +Juhani, joka oli yhtä vaaleaverinen, kuin veli oli musta, ja yhtä +tyven, kuin veli oli kipakka, oli muitta häiriöittä lopettanut +lakitieteelliset lukunsa. + +Kumpainenkin levähti vanhempiensa luona ja kumpainenkin ajatteli +asettua Havreen, jos se kävi päinsä mukavasti. + +Heidän välillänsä oli tuommoista pientä kateellisuutta, jota usein +nähdään veljesten välillä. He kyllä pitivät toisistaan, mutta olivat +varuillansa. Pietari, joka oli viiden vuoden vanha, silloin kun toinen +syntyi, oli lempilapsen ynseydellä katsonut tuota toista, joka yhtäkkiä +oli ilmaantunut hänen isänsä ja äitinsä syliin ja jota he niin +hyväilivät. -- + +Juhani oli aina ollut hyvien tapojen ja hyvänsävyisyyden esikuva ja +Pietari oli lopulta ärtynyt aina ja ijankaikkisesti kuullessansa +ylistettävän tuota lihavaa poikaa, jonka kilttiyden hän piti +yksinkertaisuutena. Hänen vanhempansa nuhtelivat aina häntä hänen +vastahakoisuudestansa ja hänen monesta turhaan rauenneesta +yrityksestänsä johonkin suureen, joka voisi tuottaa hänelle kunniaa ja +arvoa. + +Äiti ymmärsi kumminkin aina sovittaa ne pienet riitaisuudet, joita +ilmaantui hänen kahden poikansa kesken. Vähäpätöinen tapahtuma häiritsi +muutoin juuri nyt hänen rauhaansa, sillä hän oli viime talvena tehnyt +tuttavuutta naapurinsa, rouva Rosemillyn kanssa, joka oli erään +merikatteinin leski. Tuo sangen nuori, kolmenkolmatta vanha leski oli +tottunut tulemaan käsitöinensä ja pitämään iltatarinaa hyvien +naapuriensa kanssa, jotka aina tarjosivat hänelle kupin teetä. + +Nuo kaksi talon poikaa, jotka tullessansa kotia tapasivat tuon kauniin +lesken alinomaa vierailemasta vanhempiensa luona, olivat paikalla +alkaneet kisailla hänen kanssansa, vähemmän halusta miellyttääkseen +häntä, kuin toistensa uhalla. + +Heidän äitinsä, joka oli käytännöllinen ja ymmärtäväinen vaimo, toivoi +hartaasti, että toisella heistä olisi onni muassansa, sillä nuorella +leskellä oli omaisuutta; mutta hän tahtoi myös mieluummin, että se +tapahtuisi toisen siitä kärsimättä. + +Rouva Rosemilly näytti antavan etusijan Juhanille, joka veti häntä +puoleensa luonteensa yhtäläisyydellä, mutta muutoin tämä ei tullut +näkyviin kuin melkein huomaamattomassa tavassa puhutella ja katsoa +häneen sekä siinä, että hän seurasi hänen neuvojaan. + +Hänellä näytti olevan se luulo, että Juhanin mielipiteet tulisivat +tukemaan hänen omiansa, samalla kuin Pietarin ajatukset olisivat +ennakolta hänen mietteillensä vastaisia. + +Ennenkuin pojat tulivat kotia, ei Roland vanhus milloinkaan ollut +kutsunut häntä mukaansa kalastusretkille, yhtä vähän kuin hän +milloinkaan otti vaimoansa mukaansa, sillä hän tahtoi kernaammin +purjehtia ulos ennen auringon nousua katteini Beausiren kanssa, joka +oli entinen laivan kuljettaja, jonka hän oli tavannut haminassa ja +jonka kanssa hän oli tullut hyväksi ystäväksi, sekä vanhan matruusi +Bartin keralla, joka hoiti purjevenhettä. + +Mutta sitten eräänä iltana edellisellä viikolla oli rouva Rosemilly, +joka oli syönyt päivällistä heidän luonansa, sanonut: "Mahtanee olla +hauska kalastaa!" Ja vanha kultaseppä vastasi: + +-- Tahdotteko olla mukana? + +-- Kyllä, kiitoksia! + +-- Tiistaina? + +-- Hyvä. + +-- Oletteko mies nousemaan aamusella klo 5? + +Hän huusi jotenkin kauhistuksissaan: + +-- Mitä Te sanotte, kello 5! + +Hän laimistui tuumassansa ja alkoi epäillä koko matkaan lähtöään. + +Hän kysyi kumminkin: + +-- Milloinka Te sitten luulette olevanne valmis? + +-- Aah, klo 9 aikana! + +-- Ette ennen? + +-- En! Se olisi kaikkein aikaisinta. + +Tuo kelpo mies mietti asiaa. Mutta veljekset olivat kiiruhtaneet +järjestämään retkeä ja samalla puhuneet kaikki asiat valmiiksi. + +Siis olivat he jo olleet kalastamassa kello 12:sta saakka, niin +torkuksissa, kalastaneet ilman kalan nykäisyä ja Roland vanhus oli +saanut kyllänsä. + +Nyt katsoi hän saalistansa itaruuden ilolla; sitten nosti hän silmänsä +taivasta kohden ja nähden auringon olevan alempana, sanoi hän: + +-- Noo lapset! Emmekö jo ala hiljakseen kääntyä takaisin? + +Kumpainenkin poika nosti siimansa ylös ja kääri ne kokoon. + +-- Aivan tyyni, sanoi Roland, airoille, pojat! + +Pietari, joka istui lähinnä naisia, otti ala-airon. Juhani yläairon, +mutta he eivät ruvenneet soutamaan, ennenkuin katteini oli huutanut: +"Soutakaa pois!" Sillä ukko piti siitä kiinni, että liikkeiden piti +käydä kaikkien merisääntöjen mukaan. + +Samalla aikaa ja samalla voimalla panivat he aironsa veteen ja +nojausivat eteenpäin samalla kuin he vetäsivät voimainsa perästä: ja +kilpailu alkoi näytteeksi siitä, mihin heidän jäntereensä kelpaisivat. +Ensin pääsi Pietari voitolle. Puristetuin hampain ja rypistetyin otsin +kiinnitti hän kätensä airoon, niin että se notkistui hänen tiukassa +otossaan; ja "Helmi" lähestyi rantaa. + +Vihdoinkin komensi katteini: "Seis!" Kumpainenkin airo nostettiin +samalla haavaa ylös, ja isän käskystä sousi Juhani muutamia vetäsyjä +itsekseen. Mutta nyt pääsi hän voitolle. Hän tuli kiihkoihinsa ja +lämpymiinsä, samalla kun Pietari hengästyneenä ja väsyksissä voimainsa +ponnistuksesta kävi voimattomammaksi. Lopuksi sammalsi tohtori hiessä +otsin ja posket kalvakkana, nöyrästi ja tuskaantuneena: + +-- En tiedä, mikä minun on, saan pistoksia kylkeeni. Ennen kyllä kävi +päinsä; nyt en paljon jaksa käsivarsiani käyttää. + +-- Pitääkö ottaakseni kumpainenkin airo? kysyi Juhani. + +-- Ei, kyllä jaksan! + +Hän alkoi jälleen soutaa. Kun alus vihdoinkin pysähtyi ankkuripaikkansa +luokse, seisoi matruusi odottamassa. Hän otti naiset kädestä +auttaaksensa heitä. Sitten menivät he kaupunkiin. + +Rouva Roland ja rouva Rosemilly kulkivat edeltä, kolmen miehen +seuraamina. + +-- Tahdotteko olla yksinkertaisella päivällisellä luonamme, että voimme +lopettaa päivämme yhdessä? kysyi rouva Roland nuorelta leskeltä. + +-- Kiitoksia, mielelläni. Ei olisi hauskaa tulla itseksensä kotia nyt. + +-- Täällä on käynyt eräs herra kolmasti, huusi palvelustyttö, kun he +tulivat kotia. Hän oli prokuraattorin luota. + +-- Kenen prokuraattorin? + +-- Kanun. + +-- Mitä se herra tahtoi? + +-- Kanu kuuluu itse tulevan tänne tänä iltana. + +Kanu oli Rolandin asianajaja ja ystävä ja piti huolen hänen +raha-asioistansa. Kun hän oli sanonut tulevansa iltasella, mahtoi asia +olla tärkeä; ja Rolandilaiset silmäilivät toisiansa rauhattomana tästä +uutisesta, kuten rauhalliset ihmiset tavallisesti, kun on kysymys +asianajajista. Paikalla nousee kysymyksiä kontrahdeista, perinnöistä, +juttujen alkamisesta, -- asioista, joita toivoo ja asioista, joita +pelkää. Muutamien tuokioiden vaiti olon perästä mutisi isä: + +-- Mitä mahtanee se merkitä? + +Rouva Rosemilly naurahti: + +-- Se on perintö, siitä olen varma. Minä tuotan onnea. + +Mutta he eivät tienneet kestään, joka olisi kuollut ja jonka he +voisivat periä. + +Tuokio päivällisen perästä ilmoitettiin prokuraattori tulleeksi. + +Roland meni häntä vastaan. + +-- Hyvää päivää rakas asianajaja. + +Rouva Rosemilly nousi ylös: + +-- Niinpä tahdon mennä, olen väsyksissä. + +Koetettiin häntä vähän saada jäämään, mutta hän ei lainkaan tahtonut, +vaan meni, eikä nuot kolme herraa, kuten tavallista, seuranneetkaan +häntä. + +Rouva Roland kääntyi innokkaasti ja kohteliaasti vasta tulleen puoleen: + +-- Kuppi kahvia? + +-- Ei, kiitoksia! Olen vastikään noussut pöydästä. + +-- Kuppi teetä sitten? + +-- Kiitoksia! Mutta vasta vähän ajan perästä. Puhutaan ensin asioista. + +Sen syvän hiljaisuuden aikana, joka seurasi näitä sanoja, ei kuulunut +muuta, kuin kellon tasainen tik tak. + +Asianajaja alkoi: + +-- Tunnetteko Parisissa herran nimeltä Leon Maréchal? + +Sekä rouva että herra päästivät huuliltansa saman knmmastushuudon: + +-- Kyllä! Totta kai! + +-- Se oli eräs ystävänne? + +-- Paras ystävämme, selitti Roland. Hän oli konttoorin päällikkönä +raha-asiain ministeristössä. Häntä en ole nähnyt sitten kun Parisista +muutin. Emmekä ole kirjoittaneet toisillemme. + +-- Hän on kuollut. + +Sekä Roland että hänen vaimonsa tekivät pienen liikkeen hämmästyksestä, +kuten aina tehdään kuoleman tapauksen ilmaisun johdosta. Asianajaja +pitkitti: + +-- Virkaveljeni Parisissa on nykyisin ilmoittanut minulle hänen +testamenttinsa tärkeimmän osan; hän asettaa poikanne Juhanin +pääperilliseksensä. + +Hämmästys oli niin suuri, ettei kukaan keksinyt sanaakaan. Rouva Roland +oli ensimäinen, joka sai sammaltaneeksi: + +-- Herra Jumala, onko ystäväparkamme kuollut. Ja hän sai kyyneleitä +silmiinsä. Roland sitä vastaan ajatteli vähemmän surua kuin niitä +toiveita, jotka olivat heränneet. + +-- Kun hän on kuollut jättämättä rintaperillistä jälkeensä, määräsi hän +testamentissaan koko omaisuutensa, joka nousee viiteentoista tuhanteen +markkaan vuotuisissa koroissa, kolmen jälkeen sadalta, nuorimmalle +pojallenne, jonka hän on nähnyt pienestä pitäen kasvavan ja jonka hän +pitää ansiokkaana saamaan tämän lahjan. Jos hän kieltäytyisi ottamasta +lahjaa vastaan, tulee se lankiamaan orpojen huoneelle. + +Roland ei ensinkään peittänyt iloaan. Ainoastaan rouva Rolandin ja +hänen kumpaisenkin poikansa kasvot olivat edelleenkin surun voittoiset. +Hän itki hiljakseen ja kuivaili silmiään esiliinallansa, jonka hän +painoi suutaan vasten tukehduttaakseen syviä huokauksiaan. + +Mutta isän ajatukset pyörivät aina tuon perinnön ympärillä, joka kyllä +oli heidän, tuon perinnön, joka kolkutti heidän oveansa ja ainoastaan +odotti sanaa, että he tahtoisivat ottaa sen vastaan, tullaksensa tuossa +paikassa seuraavana päivänä taloon. + +Hän kysyi: + +-- Ei ole mitään aihetta riitaan? Mitään rettelöitä?... Mitään +vastaväitteitä? + +Kanu näytti tyyneltä ja sanoi: + +-- Ei, asia on selvä. Puuttuu ainoastaan, että poikanne tahtoo ottaa +perinnön vastaan. + +-- Ja kaikki muodot ovat tulleet noudatetuiksi? + +-- Kyllä. + +-- Tahdotteko Te, kelpo asianajajani, että poikani paikalla kirjoittaa +nimensä alle? + +-- Ei, ei. Huomenna konttoorissani kello 2, jos Teille sopii. + +-- Se on sovittu. + +Asianajajan mentyä pois tuli taas äänettömyys valloilleen, siitä meni +sitte Roland vanhus nuorimman poikansa luo, löi kätensä hänen +olkapäilleen ja virkkoi: + +-- Noo! Sinuas onnen myyrää? + +Juhani myhäili. + +Vanhus ei osannut iloansa hillitä. + +Hän käveli edestakaisin lattialla, pyöritteliin kantapäillään ja +huudahteli ehtimiseen: + +-- Mikä onni! Mikä onni! Sen voi onneksi sanoa. + +Pietari kysyi: + +-- Te tunsitte siis hyvin hyvästi tuon Maréchalin? + +Isä vastasi: + +-- Kyllä, hän oli joka ilta luonamme; muistat kai, että hän nouti sinut +koulusta ja usein saattoi sinut sinne jälleen. Ja sinä aamuna, kun +Juhani syntyi, toi hän lääkärin. Mahdollista on hyvinkin, että hän tuli +sitä kuolinvuoteellansa ajatelleeksi ja kun ei hänellä mitään +perillisiä ollut, on hän tuuminut itsekseen: "Olen ollut pienokaisen +syntymisessä avullisena, hänen tulee niin muodoin saada rahani." + +Rouva Roland mutisi, ikäänkuin jos hän olisi ajatellut ääneen: + +-- Oi sentään! Se oli kelpo mies, ettei meidän päivinämme usein tapaa +moisia. + +Juhani nousi ylös: + +-- Kävelen hieman, sanoi hän. + +Hän tahtoi olla itsekseen ajatuksineen. Myöskin Pietari aikoi tehdä +pienen kävelymatkan, ja meni ulos muutamia minuuttia veljensä jälkeen. +Niin pian kuin Roland oli vaimoinensa kahden kesken, sulki hän hänet +syliinsä, suuteli häntä ja sanoi ikäänkuin vastaukseksi eräälle +nuhteelle, jolla hän usein oli kääntynyt häneen: + +-- Voitko nyt huomata, ettei olisi ollut miksikään hyödyksi, jos olisin +Parisissa viipynyt kauvemmin ja reuhkaissut lapsieni eteen. Onni putoaa +kuin putoaakin syliimme taivaasta. + +Rouva oli tullut hyvin totiseksi. + +-- Voit olla oikeassa Juhanin suhteen, mutta Pietarin? + +-- Pietarin! Hän on lääkäri, hän kyllä ansaitsee ... rahoja. Ja +voipihan hänen veljensäkin tehdä hänen hyväkseen. + +-- Sitä hän ei ottaisi vastaan. Ja sitä paitsi on perintö Juhanin, eikä +kenenkään muun. Siten ei Pietarilla ole lainkaan niin hyvät +toimeentulon ehdot. + +Rouva Roland heittiin aprikoimaan lampun ääreen, jonka sydän yhä +enemmän sysiytyi. + + + + +II. + + +Kun Pietari oli tullut ulos, ohjasi hän askeleensa päin Parisin katua, +Havren pääkatua, joka pitkin pituuttaan oli valaistu, meluava ja elämää +täynnä. Hän oli alakuloinen ja pahalla tuulella. Ei mikään määrätty +asia tehnyt häntä murheelliseksi. Teki kipeää jossakin, mutta hän ei +tiennyt missä; hänessä oli paikka, jota vihavoi, arka kohta, josta ei +tiedä missä se on, mutta joka uuvuttaa; tekee alakuloiseksi ja +rasittaa, -- tuntematon ja samea tyytymättömyys -- surun siemen. + +Kun hän tuli sitte torille, jolla teaatteri sijaitsee, tuntui hänestä +kuin Tortonin kahvilan akkunain valo olisi hänet voittanut ja hän +lähestyi niitä verkalleen; mutta juuri kun hän oli menemäisillään +sisään, juolahti hänen mieleensä, että hän täällä tapaisi ystäviä ja +tuttavia, ihmisiä, joiden kanssa hänen pitäisi puhella; hänet valtasi +äkillinen vastoinmielisyys moista toveriseuraa vastaan. Ja hän kääntyi +takaisin ja kulki taasen alas pääkatua, joka vei haminaan. + +Tultuansa alas suurelle rantamakadulle, pysähtyi hän vähän ja kääntyi +siitä alas laiturille. + +Hän etsi yksinäisyyttä, ja asettui yhdelle penkille aallon murtajalla, +väsyneenä kävelyyn, ennen kuin hän oikein oli alkanutkaan. Hän kysyi +itseltään: Mikä minua oikeastaan vaivaa? Ja hän rupesi penkomaan +muististaan, mikä oli voinut käydä hänelle nurinpuolin, kuten sairaalta +kysytään hänen tautinsa syytä. + +Ja hän kysyi itseltään: Mahtaisiko se olla Juhanin perintö? + +Niin, aivan! Kun asianajaja oli ilmaissut tämän uutisen, oli hän +tuntenut sydämensä tykyttävän. + +Minä kadehdin siis Juhania, ajatteli hän. Se ei ole jalosti. Mutta +ensimäinen ajatus, joka tuli mieleeni, oli hänen naimisensa rouva +Rosemillyn kanssa. Enkä voi kärsiä tuota pientä kanaa, joka on niin +olevinaan. Siis on tässä perusteetonta mustasukkaisuutta. Hän raapasi +tulitikun lukeakseen luetteloa niistä laivoista, jotka purjehtisivat +satamaan ensi nousuvedellä. Odotettiin höyrylaivoja Brasiliasta, +Kielistä ja Jaapanista, kahta tanskalaista prikiä, norjalaista kuunaria +ja turkkilaista höyryä. + +Äkkiä kulki hänen sivuitsensa suuri aaveellinen varjo kahden laiturin +kivivarusteen mustan välipaikan ylitse. Hän otti pari askelta, mutta +havaitsi silloin miehen, joka istui äärimäisellä laiteella. Hän +lähestyi uteliaana nähdäkseen tämän yksinäisen miehen kasvoja, ja tunsi +veljensä. + +-- Mitä, sinäkö se olet, Juhani? + +-- Pietari ... miten tulet sinä tänne? + +-- Minä nautin raitista ilmaa. Ja sinä? + +Juhani nauroi: + +-- Minä nautin myös raitista ilmaa. + +Pietari istui hänen viereensä ja jatkoi: + +-- Kun tulen tänne, saan semmoisen halun matkustaa täältä kaikilla +näillä laivoilla, pohjoiseen tahi etelään. Ne tulevat kaikista maan +ääristä, maista, joissa on uhkea kasvullisuus ja siroja naisia, maista, +joissa on koliibreja, elefantteja, leijonia ja neekerikuninkaita, +kaikista niistä maista, jotka ovat satumaisia meille. Ajatteles, kun +voisi päästä huvimatkalle sinne. Mutta rahoja siihen tarvittaisiin ja +paljon. + +Hän vaikeni äkkiä; sillä hän tuli ajatelleeksi, että nyt oli hänen +veljellänsä rahoja, ja että hän nyt voi, vapautettuna leipähuolista, +vapaana ja esteettömästi matkustaa minne hyvänsä, kultakutristen +pohjolatarten tahi tummakiharaisten Havannan naisten luo. + +Hän nousi seisalleen. + +-- Jää sinä vaan istumaan ja uneksi tulevaisuutta; minun pitää mennä. + +Hän puristi veljensä kättä ja pitkitti sydämellisesti: + +-- Noo! Juhani, niin olet sinä siis rikas! Oli hyvä, että tapasin sinut +itseksesi, voidakseni sanoa sinulle, miten olen hyvilläni, miten sinua +onnittelen ja miten olet minulle rakas. + +Juhani sammalsi liikutettuna: + +-- Kiitos, kiitos... Se on kauniisti sinulta Pietari, kiitos. + +Pietari kääntyi ja meni pitkin askelin, keppi kainalossa ja kädet selän +takana. + +Matkalla sai hän ajatuksekseen: pistäydyn sisään ja otan lasillisen +likööriä Marowsko ukon luona. + +Hän oli tullut tuntemaan vanhan Marowskon Parisin hospitaaleissa. +Marowsko oli vanha puolalainen, joka oli tullut Ranskan maalle +apteekkarin tointaan pitämään. Vanhuksen, entisen nihilistin ja +keisarin murhaajan maine oli saanut valtoihinsa Pietari Rolandin elävän +mielikuvituksen ja heistä oli tullut ystävät, vaikka ei Pietari olisi +saanut vanhusta kertomaan hänen entisestä elämästänsä. Nuoren tohtorin +syy oli siihenkin, että vanhus oli Havreen asettunut; hän laski +mielessään, että uudistohtori voisi hankkia hänelle ostajia. Yksinäinen +kaasuliekki paloi tiskin yläpuolella, joka oli pieniä pulloja täynnä. +Tuolilla tiskin takana, jalat ristissä ja leuka rinnalla, istui vanha +kyömynenäinen kaljupää mies ja nukkui. -- + +Ovikellon kilahtaessa heräsi hän ja nousi pystyyn. Nähtyänsä, ken se +oli, meni hän tohtoria vastaan ojennetuin käsin. + +Pietari istuutui ja Marowsko kysyi: + +-- Mitä verestä, tohtori? + +-- Ei mitään. Milloinkaan ei kuulu muuta kuin samaa vaan kaikkialla. + +Kaksi pientä lasia likööriä tuotiin takahuoneesen ja asetettiin +pöydälle. + +He maistoivat likööriä ja istuivat muutamia minuuttia hiljaa. + +Sitten sanoi Pietari miltei vastoin tahtoansa: + +-- Jotakin kummaa on tapahtunut meille tänä iltana. Eräs isäni ystäviä +on kuollut ja jättänyt omaisuutensa veljelleni. + +Sitten kun asia oli selitetty, näytti ukko olevan hämillään; +näyttääkseen tyytymättömyyttänsä pitkitti hän moneen kertaan: + +-- Se ei näytä hyvältä. + +Pietari tahtoi tietää, mitä Marowsko ajatteli. + +-- Minkä tähden ei se näyttäisi hyvältä? Minkä tähden näyttäisi se +pahalta, että hänen veljensä perisi rahoja erään perheystävän jälkeen? + +Varova vanhus ei tahtonut selittää sanojaan selvemmin. + +-- Sellaisissa tapauksissa jätetään kahdelle veljelle yhtä paljon. Minä +sanon teille, se ei näytä hyvältä. + +Silloin menetti tohtori kärsivällisyytensä, meni matkojansa, kotia ja +levolle. + +Muutaman ajan kuuli hän Juhanin viereisessä huoneessa käyskentelevän +edestakaisin; mutta sitten hän sai unesta kiini. + + + + +III. + + +Tohtori heräsi seuraavana aamuna vankoissa aikeissa hankkia itsellensä +omaisuuden. Hän tunsi itsensä niin varmaksi onnestaan, että hän hyppäsi +ylös sängystä ikään kuin tuota päätä anastaaksensa sitä ja pukeutui +mennäkseen etsimään sopivaa asunto-paikkaa kaupungilta. + +Hän seisahtui ovien eteen, joissa oli ilmoituksia, että asunto oli +joutilas. Hän tarkasti niitä tärkeän näköisenä, ennen kaikkea sentähden +että hän oli lääkäri, ja että hänellä oli suuret vastaan otot. +Porraskäytävien tuli olla leveät ja kauniit, muutoin hän ei voinut asua +toista kertaa korkeammalla. + +Kirjoitettuansa muistiin koko joukon osoitteita, meni hän kotiinsa +eineelle, neljännestunnin tavallistansa myöhemmin. Jo käytävässä kuuli +hän talrikkien kalinan. He olivat siis käyneet pöytään ilman häntä. +Sepä oli kummallista. Siinä talossa ei koskaan olla niin säännöllisiä. +Hän tuli pahalle tuulelle ja tyytymättömäksi. Hänen tultuansa sisään +sanoi Roland: + +-- Noo, Pietari, nyt mahtanet joutua! Kello 2 aikana tulee meidän olla +asianajajan luona. + +Tohtori istuutui vastaamatta. Puhelu, joka oli tauonnut, jatkui jälleen +siitä, johon se oli loppunut. + +-- Sinun sijassasi, sanoi rouva Roland Juhanille, vuokraisin tuota +pikaa komean asunnon, joka pystyisi silmiin, ja valitseisin pari +huomiota herättävää asiaa ajaakseni. Nythän olet Luojan kiitos vapaa +kaikista huolista. + +Aina tuon tuostakin puhelun pitkittyessä katsoi Roland kelloansa. + +-- Soo! sanoi hän lopuksi, nyt mahtanemme lähteä. + +Pietari nauroi: + +-- Kello ei ole 1 vielä. Tiedättekö mitä, ette olisi tarvinneet +jäähdyttää minulle ruokaa. + +-- Menetkö sinäkin asianajajaan, kysyi hänen äitinsä. + +Hän vastasi kylmästi: + +-- Mitä tekemään? Se on aivan tarpeetonta. + +Kun Pietari, perheen mentyä pois, oli jäänyt itseksensä, pitkitti hän +joutilasten asuntojen tarkastelua. Vihdoinkin löysi hän yhden, joka +häntä miellytti: kookkaan ensi kerroksessa, jossa oli kaksi eri +käytävää eri kaduilta, kaksi arkihuonetta, suuri lasikattoinen sali, +missä sairaat odotellessaan voivat kävellä kukkien keskellä, ja sievä +ruokahuone, josta oli näköala merelle. Kun hänen tuli päättää, teki +vuokra -- kolme tuhatta markkaa -- hänet miettiväiseksi; hänen tuli +nimittäin maksaa ensimäinen neljännes etukäteen, eikä hänellä ollut +penniäkään alkajaisiksi. Hän meni siis luvaten antaa varman vastauksen +kahden päivän kuluessa; ja hänen pölähti päähänsä pyytää veljeltä rahaa +lainaksi ensimäiseksi puoleksi vuodeksi, niin pian kuin Juhani oli +ottanut perintönsä vastaan. + +Hänelle juolahti äkkiä mieleen miten vaikeata on kolmellakymmenellä +vuodella niskassaan pyytää äitiltänsä silloin tällöin kultarahaa; ja +hän aprikoi itsekseen: + +-- Kunpa olisi rahoja! + +Ja taas pisti häntä veljensä perintö. + +Hän poikkesi erääsen paikkaan, jossa hän tunsi pienen passaritytön, +juodakseen lasin olutta hänen kanssaan. + +Hän tapasi tytön nukkumassa yhdellä tuolilla melkein autiossa +olut-salissa. Kun tyttö oli nähnyt hänet, nousi hän virkeästi ylös ja +meni hänen luoksensa: + +-- Hyvää päivää! Miten jaksatte? + +-- Kyllä kiitoksia! Ja sinä? + +-- Hyvin. Te olette harvinainen vieras. + +-- Niinpä vaan, minulla on vähän aikaa. Tiedät, että minä olen tohtori. + +-- Mitä haluatte? + +-- Olutta, ja sinä? + +-- Kiitoksia! Myöskin olutta! + +-- Miks'et tule useammin, ystäväiseni? Tykkään sinusta paljon. + +Mutta Tohtori oli kyllästynyt häneen. Hän tuntui kovin yksinkertaiselta +ja typerältä. + +Tyttö kysyi häneltä: + +-- Kulit äsken kauniin vaaleaverisen herran kanssa, jolla oli suuri +parta, oliko se veljesi? + +-- Oli. + +-- Hän on ihmeen kaunis poika. + +-- Siltäkö näyttää? + +-- Siltä! Ja hän näyttää myös iloiselta pojalta. + +Pietari sai äkkiä kummallisen halun kertoa tälle passaritytölle Juhanin +perinnöstä. Hän sanoi, pannen jalkansa ristiin: + +-- Niin, hän on onnellinen. Hän on juuri perinyt viisitoista tuhatta +markkaa vuotuisissa koroissa. + +-- Herranen aika, kuka on määrännyt hänelle sen, hänen mummonsako, vai +hänen tätinsä? + +-- Ei! vanhempieni vanha ystävä. + +-- Ainoastaan ystävä? Eikä hän sinulle ole mitään jättänyt? + +-- Ei! Minä tunsin häntä niin vähän. + +Passarityttö mietti hetkisen ja sanoi sitten nauraen: + +-- Aivan! Onni oli veljelläsi, että hänellä oli sen laadun ystäviä. Ei +ole todellakaan kummaa, että hän on niin vähän sinun näköisesi. + +Tohtori sai halun lyödä häntä vasten suuta, tietämättä oikeastaan miksi +ja kysyi purren hammasta: + +-- Mitä sillä tarkoitat? + +Hän näytti viattomalta: + +-- Minäkö? En mitään! Meinasin vaan, että hän on sinua onnellisempi. + +Tohtori heitti rahat pöydälle ja meni. Nyt toisti hän lauseen: "Ei ole +niin kummaa, että hän on niin vähän sinun näköisesi." Mitä oli hän +meinannut? Varmaankin oli siinä pohjalla ilkeyttä ja alhaisuutta! Niin! +Hän oli luonnollisesti arvellut, että Juhani oli Maréchalin poika. + +Se viha, jonka hän tunsi sen epäluulon johdosta, joka oli heitetty +hänen äitiänsä vastaan, oli niin voimakas, että hän seisahtui ja etsi +paikkaa, johon hän voisi istahtaa. Ja äkkiä tuli hän ajatelleeksi +Marowskon sanoja iltaa ennen: "Se ei tule näyttämään hyvältä." Oliko +hän ajatellut samaa? + +Ne perusteet, jotka näyttivät synnyttävän tämän ilkeän epäluulon +sydämissä, sukelsivat nyt hänessä esille yksi toisensa perästä. Että +vanha poika, jolla ei ole perillisiä, jättää omaisuutensa erään +ystävänsä kahdelle lapselle, se on luonnollinen asia, mutta että hän +antaa sen ainoastaan yhdelle näistä lapsista, se oli jotakin, jota +ihmiset tavallisesti kummastelevat, juoruilevat ja nauravat. Miten oli +se tapahtunut, ettei hän ollut nähnyt sitä edeltäkäsin, ettei hänen +isänsä tuntenut sitä eikä hänen äitinsä sitä arvannut? + +Hän nousi ylös päätettyään varoittaa veljeään ja huomauttaa hänelle +sitä kamalaa vaaraa, joka uhkasi heidän äitinsä kunniaa. Mutta mitä +tahtoisi Juhani tehdä? Yksinkertaisinta olisi luopua perinnöstä, joka +silloin lankeaisi köyhille, ja ainoastaan selittää ystäville, että +testamentti sisälsi hyväksymättömiä ehtoja. + +Kotimatkalla ajatteli hän, että oli parasta tavata veljeänsä itseään, +ettei tarvitseisi puhella tästä asiasta vanhempien kuullen. + +Jo ulkoa kuuli hän ääntä ja naurun porinaa ruokahuoneesta ja astuttuaan +sisään kuuli hän, että hänen isänsä oli kutsunut rouva Rosemillyn ja +katteini Beausiren kotiinsa päivällisille viettääkseen päivää +hauskasti iloisen sattuman johdosta. Nyt oli Juhanin ilo puhjennut +täyteen ääneensä. Asia oli aivan selvä, se oli päätetty nimien +allekirjoituksella ja hänellä oli nyt viidettoista tuhannet vuodessa. +Hänen vapaammasta olennostaan ja suuremmasta itsetunnostaan huomasi sen +vakavuuden, jonka raha ihmiselle antaa. + +Pöydällä loisti erinomaista ylellisyyttä. + +-- Niin, sanoi Pietari istuutuessaan, tämä on kyllä "rikkaan miehen" +juhla. + +Päivällisillä tarjottiin runsaasti viiniä ja kaikki puhuivat pian +toistensa kilvalla. Rouva Rosemilly, Juhani ja hänen äitinsä +tuumailivat erästä huviretkeä, jossa aamuruokaa tarjottaisiin ja josta +he toivoivat paljon hauskuutta, ja Pietari istui ja katui ettei hän +ollut syönyt päivällistä kaupungilla ja päässyt tästä touhusta, +naurusta ja ilosta, johon hän ei osannut ottaa osaa. + +Hän mietiskeli, miten hän kumminkin ilmaiseisi veljelleen pelkonsa ja +saisi hänet hylkäämään perinnön, jonka hän jo oli ottanut vastaan ja +josta hän jo edeltäkäsin oli joutunut kuohuksiin. Asia näytti +vaikealta, mutta sen tuli tapahtua; tässä ei ollut mitään, josta sopi +epäillä, heidän äitinsä hyvä nimi ja maine oli kysymyksessä. + +Ilo nousi ylemmä lasi lasilta. Kun korkki pamahti ensimäisen +samppanjapullon suulta, matki vanha herra Roland, joka oli käynyt hyvin +vilkkaaksi, tämän pamahduksen ääntä huulillaan. Pietari, joka yhä +enemmän ärtyi, sanoi uhkamielisesti: + +-- Joutaisi tuo sikseen, se on sinulle vaarallista. + +Roland, joka oli juomaisillaan, pani täyden lasinsa pöydälle ja kysyi: + +-- Mitenkä niin? + +Hän oli jo pitkän aikaa valittanut pyörtymistä ja pahoinvointia, joka +aina vaan uudistui ja jota hän ei voinut selittää. + +Tohtori vastasi: + +-- Se pilaa vatsan, panee hermoston kunnottomaksi, häiritsee veren +juoksua ja valmistaa halvaukselle tietä. + +Entisen kultasepän enenevä hutikka oli ikään kuin puhallettu pois. Hän +katsoi poikaansa rauhattomalla katseella, samalla kun hän koetteli +päästä sen perille, oliko puhe tosissa lausuttua. Myöskin rouva Roland +sekoittui puheesen ja sanoi nurpeissaan: + +-- Herra Jumala, Pietari, mikä sulla on? Kerta ei kumminkaan tehne +isällesi mitään. Ajattele mikä juhlapäivä hänelle sekä meille. Sinähän +menetät kaiken ilon häneltä ja meiltä kaikilta. Se on ilkeästi sinulta. + +Hän kohautti olkapäitään: + +-- Isä voi tehdä kuten hän tahtoo. Olen varoittanut häntä. + +Roland vanhus katsoi epäilevästi lasiinsa kuten kettu, joka löytää +kuolleen kanan ja epäilee ansaa. + +Hän kysyi verkalleen: + +-- Sinä uskot, että se vahingoittaa minua paljon. + +Pietari syytteli itseään, että hän antoi muiden kärsiä huonosta +tuulestaan. + +-- Ei, yhden kerran voit juoda: mutta elä vaan mene liikoihin, eläkä +ota sitä tavaksi. + +Roland ukko nosti lasinsa, katsoi suruisesti siihen, himokkaana ja +peloissaan samalla haavaa; sitten maistoi hän siitä ja joi sen pienissä +härppäyksissä, vavisten levottomuudesta ja ilosta, lopuksi rupesi hän +tuntumaan kuni syntisäkki, kun oli imenyt viimeiset tilkat. Yhtäkkiä +kohtasi Pietari rouva Rosemillyn kirkkaat siniset silmät, jotka olivat +kiintyneet häneen läpitunkevalla katseella. Hän arvaili sitä ajatusta, +joka oli tämän silmäyksen takana; se sanoi: "Olet kateellinen. Häpiä +sinä." + +Hän kumartui ja rupesi uudelleen syömään. Hänellä oli halu mennä ja +päästä näistä ihmisistä, päästä kuulemasta heidän tarinoitaan ja +naurajaan. Ajattelematta joi hän aikalailla, mieluisa lämpö virtaili +hänen jäseniinsä, levisi yli hänen ruumiinsa kuni hyvää tekevä virtaus, +joka tuotti iloa mukanaan. Hän tuntui vähemmän tyytymättömältä, joka +taas teki hänet iloisemmaksi ja hänen päätöksensä puhella veljensä +kanssa nyt suli heikommaksi ja heikommaksi: hän kyllä tahtoi tehdä sen, +mutta hän ei tahtonut niin pian karkoittaa tuntemaansa hyvin vointia. + +-- Mikä mies hän oikeastaan oli tuo herra Maréchal? kysyi katteini. Te +varmaankin olette olleet varsin hyvissä välissä keskenänne. + +Vanha Roland rupesi viinoissaan itkemään ja sanoi vapisevalla äänellä: + +-- Veli ... joita ei semmoisia löydykään ... emme koskaan olleet +toisistamme eroitettuina ... hän söi joka päivä luonamme ja antoi +meille teaatteripilettejä ... tarvitsenko sanoa enempää kuin tämän? ... +Kuin tämän? Ystävä, todellinen ... todellinen ystävä ... eikö niin, +Loviisa? + +Hänen vaimonsa vastasi ainoastaan: + +-- Niin, hän oli uskollinen ystävä. + +Pietari katsoi isäänsä ja äitiänsä, mutta kun kanssapuhe pian kääntyi +toisaalle, rupesi hän jälleen ryyppimään. + +Miten tämä ilta loppui, siitä hänellä ei ollut selvää käsitystä. Oli +juotu kahvia, nautittu likööriä, naurettu ja ilakoitu. Lähellä puolta +yötä meni hän levolle, pää höyryjä täynnä ja raskaana. Hän makasi kuin +kivi klo 9 saakka seuraavana aamuna. + + + + +IV. + + +Hän heräsi suopeassa mielentilassa. Voi hyvinkin olla niin, että +palvelustytöllä oli ollut ilkeä ajatus, oikea porton ajatus, +kuullessaan että yksi Rolandin poikia oli perinyt erään tuntemattoman; +mutta hänen laatuiset olennothan epäilevät aina sillä tavalla kaikkia +kunniallisia naisia. Mutta ei hän olisi varmaankaan uskonut sellaisten +viittausten mahdollisuutta omasta äitiparastaan, joka oli niin kiltti +ja rehellinen, ellei hänen sielunsa olisi joutunut pois tasapainostaan +sen kateuden tähden, joka kaiveli häntä. + +Rouva Rosemillyllä oli varmaankin naisen synnynnäinen tarkka vainu ja +hyvä huomiokyky. Ja kuitenkin oli selvä, että tämä ajatus ei ollut +pälkähtänyt hänen päähänsä. Siksi ei tohtori epäillyt, että hänen +vastentahtoinen tyytymättömyytensä siihen onneen, joka oli kohdannut +hänen veljeänsä, yhteydessä hänen rakkautensa kanssa äitiä kohtaan, oli +suurentanut hänen epäilyjään. + +Päästyään mielessään tähän päätökseen, tyyntyi hän ja päätti olla +ystävällinen kaikkia kohtaan. Hän ei myöhästynyt aamiaiselta ja +ilahutti koko perhettä hyvällä tuulellaan. + +Mutta kun hän päivällisen aikaan tuli ruokahuoneeseen, sanoi hänen +äitinsä Juhanille: + +-- Pitkästä lasikattoisesta salista voi tulla muhkea. Panemme kukkia +sinne. + +-- Mistä te puhutte? kysyi Pietari. + +-- Kauniista kortteerista, jonka juuri olen vuokrannut veljellesi. +Siinä on kaksi arkihuonetta, pitkä lasikattoinen sali ja pieni pyöreä +ruokahuone, oikein sopiva asunto nuorelle miehelle. + +Pietari vaaleni. Hänen sydämensä kouristui harmista. + +-- Missä? kysyi hän. + +-- Frans I:sen Bulevardilla. + +Hän ei epäillyt enää, että se oli sama, jonka hän oli valinnut ja +istuutui niin epätoivoisena, että hänellä oli halu huutaa: "Tämä on +kovaa! Hänen tulee siis saada kaikki." + +Hänen äitinsä pitkitti kertoen Juhanin onnea ja sanoi: + +-- Kunpa vaan voisimme löytää sinulle jotakin samanlaista, mutta +vaatimattomampaa, kun ei sinulla mitään ole. Vakuutan sinulle, se +tulisi sinulle olemaan suureksi hyödyksi. + +-- Ooh, työllä ja tarmokkaisuudella aijon minä edistyä. + +Hänen äitinsä pysyi entisessä puheessaan: + +-- Mutta kaunis asunto olisi myöskin suureksi hyödyksi. + +Miltei keskellä päivällisiä kysyi Pietari äkkiä: + +-- Miten tulitte tuttavuuteen tuon Maréchalin kanssa? + +Roland vanhus nosti päätään ja sanoi ajatellen: + +-- En tosiaankaan muista sitä niin tarkoilleen. Siitä on niin pitkä +aika. Niin! Sinun äitisi tutustui puodissa, -- eikö totta Loviisa? Hän +pistiin tilaamassa yhtä ja toista ja sittemmin tuli hän yhä useammin +puotiimme. Hän oli meidän tuttava kaupantekijänä, ennenkuin hän tuli +ystäväksemme. + +Pietari, joka istui ja söi papuja, pisti niitä toisen toisensa perästä +kahveliin ikäänkuin vartaaseen ja pitkitti: + +-- Milloinka osapuilleen teitte sen tuttavuuden? + +Roland ajatteli uudelleen, mutta kun hän ei voinut muistaa enempää, +kysyi hän vaimoltaan. + +Tämä muisteli mielessään ja sanoi varmalla ja tyvenellä äänellä: + +-- Se oli vuonna 1868. Pietari oli kolmivuotias. Hänellä oli silloin +tuhkarokko; ja Maréchal, jota emme vielä paljon tunteneet, oli meille +suureksi avuksi. + +Roland huudahti: + +-- Se on totta, hän oli tosiaankin verraton. -- Kun äiti ei enää +jaksanut väsymyksen tähden ja minulla oli kiire puodissa, kävi hän +apteekista sinulle rohtoja. Ja kun olit tullut terveeksi, et voi +ajatella, miten iloinen hän oli ja miten hän sinua suuteli. Tästä +saakka tulimme niin hyviksi ystäviksi. + +Ja niinkuin salama, löi tämä ajatus äkkiä ja voimallisesti alas +Pietarin sieluun: "Kun hän tunsi minut ensiksi ja oli minuun niin +ihastunut, kun minä olen syynä siihen, että hänestä tuli semmoinen +ystävä vanhemmilleni, miksi on hän sitten jättänyt kaiken omaisuutensa +veljelleni eikä minulle mitään?" + +Hän meni ulos ja rupesi taas mittelemään katuja. Mutta oli kylmä ja hän +meni siksi Marowsko vanhuksen luo. Apteekkari istui tavallisuuden +mukaan kaasuliekin alla ja nukkui. Huomattuaan Pietarin pudisti hän +unen päältään ja toi lasin ja likööriä. + +Pitkän vaitiolon perästä kysyi Marowsko, oliko Juhani nyt saanut +perintönsä käsiinsä. Hänen kiintymisensä Pietariin loukkaantui siitä, +että tämä oli syrjäytetty. + +Ja Pietari luuli ymmärtävänsä, että vanhuksella oli oma mielipiteensä +asiassa. Hän luuli lukevansa hänen poistuvassa silmäyksessään ja hänen +äänessään piilevässä väreessä ne arvelut, jotka altis pyörivät hänen +kielellään, vaan joita hän ei kumminkaan lausunut tahi tahtonut lausua +-- erittäin viisas ja varovainen kun oli. + +Hän ei epäillyt kauvempaa, että vanhus ajatteli tähän suuntaan: "Ette +olisi antaneet hänen ottaa vastaan tätä perintöä, joka saattaa ihmiset +puhumaan pahaa teidän äidistänne." Hän uskoi kenties kuitenkin, että +Juhani oli Maréchalin poika. Ja minkä tähden hän ei sitä uskoisi, +siihen määräänhän suhteet olivat todenmukaiset ja mahdolliset? + +Hän itse, poika, eikö hänkin sotinut tätä kamalaa epäluuloa vastaan? + +Ja siinä paikassa tuli hänelle halu olla itsekseen, saadakseen punnita +ja miettiä: yhtäkkiä tuli tämä halu niin valtavaksi hänessä, että hän +nousi ylös, edes lasiaankaan tyhjentämättä, puristi hämmästyneen +apteekkarin kättä ja sukelsi jälleen kadun sumuihin. + +Hän kysyi itseltänsä: Minkä tähden on Maréchal jättänyt koko +omaisuutensa Juhanille? + +Nyt hän ei tehnyt kysymystänsä kateudesta, ei! vaan peläten jotakin +kauheaa, peläten että hän itse tulisi uskomaan, että Juhani, että hänen +veljensä olisi tuon miehen poika. + +Hänen täytyi saada selvyyttä ja varmuutta, hänen täytyi tuntea olevansa +aivan vakavalla pohjalla; hän rakasti ainoastaan äitiänsä koko +maailmassa! + +Voidakseen oikein luoda tulevaisuuteen ja tuntemattomiin tapahtumiin +sen terävän silmäyksen, jolta ei mikään voi pysyä salassa, oli +tarpeellista että hän oli tyven ja meni aivan yksinäiseen paikkaan. Ja +hän päätti mennä istumaan satamalaiturille, kuten edellisenäkin iltana. + +Hän istuutui sinne, nojaten kyynäspäänsä kraniittikiveystä vastaan ja +peitti kasvonsa käsiinsä. + +Miehen nimeä hän ei ääneen lausunut, mutta ajatuksissa myötäänsä kulki +nimi "Maréchal! ... Maréchal!" Ja ummistettujen silmiensä edessä näki +hän hänet yhtäkkiä, semmoisena kuin hän oli hänet tuntenut. Hän oli +kuudenkymmenen ikäinen; valkea suippoparta ja tiheä kulmakarva. Hän oli +hyvänsuovan näköinen lempeine, harmaine silmineen ja esiintyi +vaatimattomasti, tehden kokonaisuudessaan hyvän ja suoran luonteen +vaikutuksen. + +Muistot valtasivat Pietarin mielen. Usein kun Maréchal oli nähnyt, että +jokin häntä ahdisti ja arvasi, että hänen oli vaikea selviytyä siitä +kuukausrahoineen, oli hän itsestään tarjonnut hänelle rahoja. Mies piti +siis koko ajan hänestä, koskapa oli auttanut häntä. Mutta ... miksikä +sitten jättää koko omaisuutensa Juhanille? Ei! Hän ei ollut milloinkaan +kenenkään läsnä ollessa näyttänyt rakastavansa nuorempaa enemmän kuin +vanhempaakaan. Mutta jos niin oli ... jos niin oli ... niin on hänellä +varmaankin ollut painava perussyy antaa kaikki Juhanille -- kaikki -- +eikä mitään Pietarille. + +Ja pistävä tuska, sanomaton ahdistus sai hänen sydämensä vavistukseen, +kuni lehden tuulessa. + +Ja hän vaikeroi, kuten unessa painajaisen ahdistaessa: "Minun tulee +saada varmuus. Jumalani! Varmuus." + +Hän muisti että Maréchal usein oli tuonut hänen äidillensä kukkia -- +hän, tuo varakas mies, tuo hieno ostaja -- hänelle, joka seisoi +puodissa miehensä, yksinkertaisen kultasepän rinnalla, Oliko hän +rakastanut häntä? Miten olisi hän tullut näiden vähäisten ihmisten +ystäväksi, ellei hän olisi rakastanut talon emäntää. + +Ja niin, oi Jumala ... mitä niin? + +Vasta sitte kun hauta hänen ylitsensä oli suljettu ja hänen ruumiinsa +muuttunut mullaksi, jokainen jälki hänestä kadonnut, nyt kun hänellä ei +ollut enää mitään säälimistä, pelkäämistä tahi salaamista, nyt oli hän +jättänyt koko omaisuutensa tuolle toiselle lapselle!... Miksikä?... Hän +oli järkevä mies... Hänen olisi pitänyt ymmärtämän ja tietämän +ennakolta, että hän sillä tavalla voisi, niin, melkeinpä +välttämättömästi tulisi herättämään epäluuloa, että tuo lapsi oli +hänen. + +Äkkiä lenti huima ajatus läpi Pietarin sielun. Maréchal oli ollut +vaaleaverinen kuten Juhani. Nyt muisti hän kuvan, jonka hän kerran oli +nähnyt Parisissa, heidän arkihuoneessaan, mutta joka kuva nyt oli +kateissa. Minne se oli joutunut? Kadonnut vai piilotettu? Voi, jospa +hän voisi saada nähdä sitä vaan tuokion! + +"Minä olen hullu," ajatteli hän, "joka epäilen omaa äitiäni", ja +rakkautta ja hellyyttä, katumusta ja surua virtasi lämmittämään hänen +sydäntään. Omaa äitiään! Miten oli mahdollista epäillä häntä? Eikö +tämän suoran, kunniallisen ja uskollisen vaimon elämä ollut selvä kuin +päivä? Kun hänet näki ja tunsi, eikö hän silloin ollut vapaa kaikista +epäluuloista? Ja hänen oma poikansa oli epäillyt häntä! Ooh! Jos hän +olisi voinut tällä hetkellä sulkea hänet syliinsä, kuinka hän olisi +hyväillyt häntä, heittäynyt hänen eteensä tomuun ja pyytänyt häneltä +anteeksi. + +Mutta epäilykset palasivat lakkaamatta jälleen. Hänen äitinsä oli +varmaankin voinut rakastaa kuni muutkin; minkätähden olisi hän muita +erilainen, senkötähden että hän oli hänen äitinsä? Hän oli ollut nuori +kaikkine niine haaveksivine mielijohteilleen, jotka hämmentävät nuorten +mieliä! Suljettuna kuni vankilaan tähän puotiin sivistymättömän miehen +viereen, joka tarinoi ainoastaan kauppa-asioista, oli hän uneksinut +kuun valossa matkustuksista, rakkauden kohtauksista iltahämärässä. Ja +niin oli muutamana päivänä mies astunut sisään kuten rakastuneet +romaaneissa, ja hänen puheensa oli soinut kauniilta kuten +romaanisankarin. + +Hänen äitinsä oli rakastanut häntä. Miks'ei? Hän oli hänen äitinsä! +Mutta oliko tarvis olla kylläksi sokea hylkäämään sitä, joka oli päivän +selvää, ainoastaan sentähden, että se koski häntä. + +Ja Pietari nousi, vavisten vihan vimmasta. Hän syöksyi kotiinsa. Mitä +tuli hänen tehdä? Hän paneutui paikalla maata, ja voimakkaalla tahdon +ponnistuksella pääsi hän nukkumaan. + + + + +V. + + +Mutta tuskin tunnin tahi pari sai tohtori vähän levätä. Herättyään +pimeässä, kuumassa ja suletussa huoneessaan tunsi hän, vielä ennenkun +hänen ajatuksensa olivat jälleen selvinneet, sen tuskallisen painon ja +sielullisen pahoin voinnin, jonka suru, unen painama, jättää jälkeensä. +Muisti palasi pian takaisin ja hän nousi istuilleen vuoteessaan. + +Ja uudestaan alkoi hän hitaasti kertoa, yhtä toisensa perästä, kaikkia +niitä järjen päätelmiä, jotka tänä iltana olivat rasittaneet hänen +sieluansa. Ja kuta enemmän hän mietti, sitä vähemmän epäili hän. + +Hänen oli jano, hänen oli kuuma ja hänen sydämensä löi. Hän nousi ylös +avatakseen yhden akkunan, siten saadaksensa hengittää raitista ilmaa, +ja kun oli päässyt jaloillensa, kuuli hän seinän takaa hiljaista ääntä. + +Juhani makasi ja nukkui, levollisena ja hiljaisesti kuorsaten. Hän +nukkui! Hän ei ollut mitään aavistanut, mitään arvannut! Mies, joka oli +tuntenut heidän äitinsä, jätti hänelle omaisuutensa kokonaan. Ja hän +otti rahat vastaan, ikäänkuin tämä seikka olisi luonnollisin asia +maailmassa. + +Hän ei tuntenut voivansa sanoa Juhanille, ettei hän uskonut hänen +olevan heidän isänsä poika. Hänen piti haudata sydämeensä se häpeä, +jonka hän oli löytänyt, peittää kaikkien silmiltä se pilkku, jonka hän +oli huomannut, ja jota ei kukaan muu tulisi tietämään. + +Hän sai äkkiä kiihkeän halun nähdä Juhanin, nyt tässä silmän +räpäyksessä, katsoa häntä kauvan, nähdä hänet hänen nukkuessaan, +kasvojen ollessa rauhallisina. Sillä tavalla tahtoi hän saada kiini +hänen kasvojensa uinailevan salaisuuden; ja jos vaan oli olemassa +jotakin vähänkään huomattavaa yhtäläisyyttä, niin ei se jäisi häneltä +huomaamatta. + +Mutta jos Juhani heräisi? Miten hän osaisi selittää tämän käyntinsä +veljensä huoneessa? Hänen päähänsä pälkähti, että kahdeksan päivää +sitten oli lainannut veljelleen opiumirohtoja kovan hammaskivun +rauhoittamista varten. Hänellähän itsellään voisi olla tänä yönä +hammaskipu ja voisihan hän tulla pyytämään rohtojansa pois. Hän meni +siis sisälle, hiipien kuin rosvo. + +Suu puoleksi avoinna makasi Juhani ja nukkui sikeästi kuin eläin. Hänen +vaalea partansa ja tukkansa loisti valkeata vaatetta vastaan. Hän ei +herännyt, mutta herkesi kuorsaamasta. + +Kumarruksissa hänen ylitsensä tarkasti Pietari häntä himoitsevalla +katseella. Ei! Hän ei ollut Rolandin näköinen! Ja toisen kerran muisti +hän elävästi sielussaan Maréchalin pienen kadonneen kuvan. Hänen täytyi +löytää se. Nähtyänsä sen, ei hän kenties epäilisi enempää. + +Tohtori vetäysi varpaillaan takaisin ovelle, jonka hän lukitsi hiljaa. + +Mitä tuli hänen tehdä? + +Hän tahtoi matkustaa pois Trouvillen kylpypaikkaan ja nähdä +ihmiskihermän kihisevän rantaäyräällä. Se kyllä veisi hänen ajatuksensa +toisaanne, virkistäisi häntä ja antaisi hänelle aikaa valmistumaan sitä +kamalaa löytöä varten, jonka jäljillä hän oli. + +Niin pian kuin aamurusko koitti, pukeutui hän. Trouvillen höyryvenhe ei +mennyt ennen yhdeksää. Tohtori ei luullut sentähden voivansa matkustaa +ilman jäähyväisiä äidilleen. + +Hän odotti sitä aikaa, kun äiti tavallisesti nousi ylös, ja meni +alakertaan. Kun hän tuli äitinsä ovelle, löi hänen sydämensä niin +kovasti, että piti seisottua henkeään vetääkseen. Hän kolkutti. Äidin +ääni kysyi: + +-- Kuka se on? + +-- Minä -- Pietari. + +-- Mitä tahdot? + +-- Sanoa hyvästit. Matkustan tänään Trouvilleen muutamien ystävieni +kanssa. + +-- En ole vielä noussut ylös. + +-- No! Jää vaan sitte maata. + +Mutta hän vastasi: En, avaan paikalla. + +Hän kuuli äitinsä askeleet paljain jaloin lattialla, kun hän astui ylös +vuoteeltaan. Se aika, jona hän puki ylleen, tuntui pitkältä kuin +ijankaikkisuus. Sillä välin ehti Juhanikin ja itse ukko Roland tulla +sisälle. + +Kun äiti vihdoin astui huoneeseen, ei Pietari oikein tiennyt, miten +puheensa alottaisi. Jotenkin sai hän kierrellyksi niin, että sopi kysyä +tuota entistä Maréchalin valokuvaa, joka sittemmin oli näkyvistä +kadonnut. + +Äiti meni sitä etsimään. + +Ja kohta alkoivat arvailut ja aavistukset kierrellä Pietarin aivoissa, +niinkuin ennenkin. Hänestä tuntui että äiti oli enemmän rikkonut häntä, +poikaansa vastaan, kuin itseään hänen isäänsä vastaan. + +Rakkaus miehen ja naisen välillä on vapaatahtoinen sitoumus, jossa +rikkoja kyllä tekee itsensä syypääksi uskottomuuteen; mutta vaimon +tultua äidiksi on hänen velvollisuutensa kasvanut, sitten kun luonto +uskoo kasvavan sukukunnan hänen huolenpitoonsa. Ja jos hän silloin +lankeaa, on hän kelvotoin ja kunniatoin. + +Vähän ajan poissa oltuaan, joka aika tuntui Pietarista pitkältä, vaikka +se ei ollut kolmea minuuttia kestänyt, tuli rouva Roland jälleen +sisälle. + +-- Tässä se on, sanoi hän hymyillen, melkein paikalla sen löysin. + +Tohtori katseli kuvaa tarkasti. Ja huomatessaan äitinsä katsovan +häneen, nosti hän hitaasti silmänsä veljeensä, verratakseen +yhtäläisyyttä. Hän oli sanomaisillaan kiihkoissaan: "Katso! miten kuva +on Juhanin näköinen." Jos hän ei uskaltanut sanoa noita kamalia sanoja, +niin ilmaisi hän kuitenkin ajatuksensa siinä tavassa, jolla hän vertasi +tuota elävää naamaa kuvan kasvoihin. + +Heillä oli yhteisiä piirteitä: sama parta ja sama otsa, kumminkaan ei +mitään niin selvää, että varmuudella olisi voinut päättää, että he +olivat isä ja poika. Oli olemassa sukuyhtäläisyyttä, sukulaisuutta +kasvon juonteissa, joka viittasi siihen. Mutta Pietarista oli vielä +enemmän päättävää se seikka että hänen äitinsä oli noussut ylös ja +selkä heihin käännettynä näkyi varsin tahallaan hitaasti, että sen +aivan huomasi, lukitsevan sokerin ja liköörin erääseen seinäkaappiin. + +_Äiti oli ymmärtänyt, että hän tiesi, tahi että hänellä oli +epäluulo_! + +Nyt ojensi Juhani kätensä ottaakseen kuvan. Hän katsoi sitä hetkisen ja +sanoi suruisesti: + +-- En tunne häntä. Muistan ainoastaan hänen valkean tukkansa. + +Hän antoi äidilleen kuvan takaisin. Tämä heitti aran katseen siihen +sivulta ja sanoi tavallisella äänellään: + +-- Se on nyt sinun, Juhani, kun kerran olet hänen perillisensä. Viedään +se uuteen asuntoosi. + +Ja kun he tulivat ruokahuoneeseen, asetti hän kuvan kamiinille, +pöytäkellon viereen, jossa se ennenkin oli ollut. + +Sitten istuutui hän matalalle tuolille pienen pöydän ääreen, jolla +lamppu oli, ja rupesi ompelemaan. + +Sinä aamuna alotti hän yhtä mattoa, joka oli määrätty Juhanin asuntoon. +Aina hetken perästä, kun hän laski neulan pistämiä, nosti hän +sukkelasti ja arasti silmäyksensä kuolleen pientä kuvaa kohden. Ja +tohtori, joka kulki edestakaisin, tapasi joka kerran äidin silmäyksen. + +Olisi voinut sanoa, että he tahtoivat päästä toistensa perille, että +sota oli julistettu heidän keskensä; ja kirvelevä kärsimätön +levottomuus kuristi Pietarin sydämen kokoon. Hän tuumi itsekseen +murtuneena vaan tyytyväisenä kumminkin: "Kuinka mahtanee hän kärsiä +nyt, jos hän tietää, että olen nähnyt hänet läpi!" Ja joka kerran kun +hän tuli kamiinin luo, seisahtui hän muutamia sekuntia tarkastaakseen +Maréchalin vaaleaverisiä kasvoja, voidakseen oikein näyttää, että yksi +ainoa ajatus oli hänet vallannut. Ja tuo pieni kuva, joka oli kämmentä +pienempi, oli kuin elävä olento, joka vihamielisenä ja hirveän äkkiä +oli astunut tähän taloon ja tähän perheeseen. + +Yhtäkkiä soitettiin kelloa. + +Rouva Roland, joka muutoin aina oli niin tyven, säikähti ja ilmaisi +samalla tohtorille hermojensa ärtyneen tilan. + +Sitten sanoi hän: "Se on varmaan rouva Rosemilly." + +Pietari luuli ymmärtävänsä hänen pelkonsa ja levottomuutensa. Rouva +Rosemilly voi nähdessään tämän ennen näkemättömänsä kuvan, huomata sen +ja Juhanin yhdennäköisyyden. Silloin hän voisi ymmärtää kaikki. Hänet +valtasi kauhea levottomuus siitä, että tämä häpeä tulisi ilmi, ja +kääntyessään oven avautuessa ympäri, otti hän kuvan ja pisti sen kellon +alle, hänen isänsä ja veljensä sitä huomaamatta. + +Kun hän uudestaan kohtasi äitinsä silmät, näyttivät ne hänestä +muuttuneilta, vetisiltä ja epävakaisilta. + +-- Hyvää päivää, sanoi rouva Rosemilly, tulen kysymään, tahdotteko +minua teetä juomaan luoksenne tänä iltana? + +Ja toisten tunkeutuessa hänen ympärilleen kysymään, miten hän jaksoi, +poistui Pietari avonaiseksi jääneestä ovesta. + + + + +VI. + + +Ei mitään tapahtunut Rolandissa yhden viikon kuluessa. Roland kalasti, +äiti auttoi Juhania järjestämään uutta asuntoaan; Pietari näyttäytyi +ainoastaan ruoka-ajoilla. + +Isänsä kysyi häneltä eräänä iltana: + +-- Minkä tähden käyskentelet ja katselet moisella hautajaisiin kutsujan +katsannolla? Tämä ei ole ensi kerta, olen huomannut sen jo ennenkin. + +Tohtori vastasi: + +-- Sentähden, että tunnen elämän niin kauheasti painavan. + +Vanha mies ei ymmärtänyt sanaakaan ja vastasi äreästi: + +-- Se on lorua. Siitä saakka kun onnistuimme saamaan perinnön, tuntuu +siltä, että te kaikki olisitte käyneet raskasmielisiksi. On aivan kun +meille olisi tapahtunut joku onnettomuus, tahi kuin jotakin surisimme. + +-- Minä surenkin erään tähden, sanoi Pietari. + +-- Sinä? Kenen tähden? + +-- Erään, jota et ole tuntenut, ja josta minä paljon pidin. + +Roland luuli, että hänen pojallaan oli ollut joku rakkausjuttu ja +tutkaili: + +-- Luonnollisesti nainen. + +-- Niin. + +-- Joka on kuollut? + +-- Ei, sen pahempi, -- jonka olen menettänyt. + +-- Ooh! + +Vaikka vanhus kummasteli tätä poikansa äkkiarvaamatointa tunnustusta, +joka tapahtui hänen vaimonsa läsnä ollessa, ei hän utellut asiaa sen +tarkempaan, kun oli sitä mieltä, että semmoiset asiat eivät ketään +muita liikuta. + +Rouva Roland ei näkynyt kuulleen mitä sanottiin; hän näytti kipeältä ja +oli hyvin kalpea. Usein oli hänen miehensä ollut hämillään, nähdessään +hänen istuvan ikään kuin olisi pudonnut tuolille ja kuullessaan hänen +huokaavan ikäänkuin hän ei olisi saanut henkeään vedetyksi, sanonut +hänelle: + +-- Olet huonon näköinen, Loviisa, teet liiaksi työtä, pannessasi +Juhanin huonetta kuntoon! Levähdähän toki vähän! Hänellähän ei mitään +kiirettä ole, hänhän on rikas. + +Äiti vaan pudisti päätänsä. + +Päivän pitkään lisääntyi hänen kalpeutensa siihen määrin, että Roland +huomasi sen jälleen ja sanoi: + +-- Ei, tämä ei mitenkään käy päinsä, sinun pitää todellakin hoitaman +terveyttäsi. + +Ja hän kääntyi poikaansa: + +-- Sinun pitäisi kumminkin nähdä että äitisi ei ole terve. Voisithan +vähintäänkin kysyä, miten hänen laitansa on. + +Pietari vastasi: + +-- En ole huomannut äitiä minkään vaivaavan. + +Silloin tuskastui Roland? + +-- Ooh! Se on siis päivän selvää. Mitä se auttaa, että olet tohtori, +kun sitäkään et edes huomaa, ettei oma äitisi ole terve. Katso nyt +häntä! Luulenpa, että hän voisi kuollakin, eikä tuolla tohtorilla olisi +edes aavistustakaan siitä. + +Rouva Roland oli niin kalpea, että hänen miehensä huusi: + +-- Aivanhan sinuun koskee. + +-- Ei! Se ei ole mitään, se pian haihtuu... Se ei ole mitään. + +Pietari oli lähestynyt ja tarkastaen kysyi: + +-- Katsotaan sitten mikä sinua vaivaa. + +-- Ei mikään... Ei mikään... Vakuutan sinulle ... ei mikään. + +Hänen ihoaan poltti, veri palpatti tuskallisesti ja riuhtomalla. +Pietari mutisi: + +-- Tauti on jotensakin vaarallinen, sinun tulee saada jotakin +tyynnyttävää. Määrään jotakin. + +Ja sillä aikaa kun hän kirjoitti, sai tuskallisten huokausten, +pidätetyn itkun ja takaisin vedettyjen hengähdysten hiljainen ääni +hänet kääntymään ympäri. + +Hän itki, kumpainenkin käsi kasvojen edessä. + +Hädissään kysyi Roland: + +-- Loviisa, Loviisa, mikä sinua vaivaakaan? Mikä sinua vaivaa? + +Hän ei vastannut; hän oli syvän ja kamalan surun murtamana. + +Hänen miehensä tahtoi vetää vaimonsa kädet kasvoilta. Mutta toinen +taisteli vastaan. + +Isä kääntyi poikaansa: + +-- Mutta mikä vaivaa häntä? Tuommoisena en ole koskaan häntä nähnyt. + +-- Ei se ole vaarallista, sanoi Pietari, pieni hermoheikkouden puuska. + +Yhtäkkiä nousi rouva Roland seisalleen, syöksyi ulos, ja sulkeutui +huoneeseensa. Roland ja tohtori katsoivat toisiinsa. + +-- Ymmärrätkö siitä mitään? sanoi edellinen. + +-- Kyllä, vastasi tohtori, se on seurauksena hermoston sairaudesta, +joka usein ilmoitaksen äidin ikäisissä. Varmaankin saapi hän monta +samallaista kohtausta. + +Hän sai todellakin miltei joka päivä uusia kohtauksia, joita Pietari +näytti manaavan esille ainoastaan yhdellä sanalla, ikäänkuin hänellä +olisi ollut tiedossaan äitinsä tuntemattoman taudin salaisuus. + +Mutta hän itse kärsi yhtä paljon kuin äitinsäkin. Hän kärsi suuresti +siitä, ettei hän enää rakastanut häntä, kunnioittanut häntä, vaan +piinasi häntä. + +Kuinka kernaasti hän olisi tahtonut antaa anteeksi nyt! Mutta hän ei +voinut, hän ei voinut unhottaa. Hän tuli kotia, täynnä rakkaita +päätöksiä, mutta tuskin oli hän nähnyt hänet, miten hänen ennen niin +rehelliset ja avonaiset silmänsä nyt arasti ja alakuloisesti pakenivat +häntä, niin rasitti hän häntä vastoin tahtoansa -- hän ei voinut +pidättää niitä uskottomia sanoja, jotka tulivat hänen kielelleen. + +Juhani huomasi usein veljensä katkeruuden, jonka hän luuli perustuvan +kateuteen. Hän teki varman päätöksen antaakseen hänelle sopivassa +tilassa aimo nuhteen. + +Oli päätetty tehdä huviretki hänen muuttonsa johdosta ja sitten juoda +teetä hänen luonaan päivällisen jälkeen. Vaunut vuokrattiin retkeä +varten. + +He ajoivat ulos meren rannalle. Vaunuissa istuivat Rolandin perhe, +rouva Rosemilly ja kapteeni Beausire ääneti, sillä he eivät voineet +rattaiden ratinalta kuulla puhetta, eivätkä pitää silmiään auki +tomulta, joka pilvinä tuprusi ylös. + +Kahden tunnin ajon perästä kääntyivät he kauniiseen pihaan ja +pysähtyivät puoleensa vetävän talon edustalle, ravintolan, joka oli +koko ympäristöllä kuulu. + +Heidän täytyi syödä pienessä huoneessa, kun kaikki salit olivat +tilatut. Äkkiä huomasi Roland muutamia krapuhaavia, jotka seisoivat +pitkin seiniä. + +-- Hei vaan! huusi hän, pyydetäänkö krapuja täällä? + +-- Kyllä! vastasi Beausire, tämä on paras paikka koko rannalla. + +-- Emmekö lähde kravustamaan aamiaisen perästä? + +Päätettiin, että kaikki jälestä puolen päivän menisivät kallioiden +väliin krapuja pyytämään. + +Päivällinen olisi valmis kello kuudelta, heidän palattuaan takaisin. + +Lähdettiin siis matkaan, haavi olalla ja kori selässä. Rosemilly oli +erittäin sievän näköinen maalaispuvussa, jonka hän oli saanut +emännältä. + +Juhani oli kohta perittyään kysynyt itseltään, menisikö hän naimisiin +rouva Rosemillyn kanssa vai ei. Joka kerran kun hänet näki, tuntui +aivan varmalta, että hän hänet ottaa vaimokseen, mutta jäätyään +itsekseen ajatteli hän hyvin kyllä voivansa miettiä asiaa. Nähtyään +hänen nyt kulkevan edellään, ajatteli hän: "Nyt pitää minun tehdä +päätös. En löydä ketään parempaa." + +Kun he, kulettuaan läpi laakson, olivat tulleet kuilun partaalle, +näkivät he polun, joka vei alas pitkin rantajyrkkäystä, ja heidän +allaan, miltei keskitiessä meren ja tunturin juuren välillä, joukon +äärettömiä vuoren lohkareita, jotka olivat viskauneet sinne tänne, +vierineet toinen toisensa päälle tuolla alangolla, joka epätasaisena ja +ruohottuneena ulottui niin kauvas kuin silmä kantoi. + +-- Miten kaunista, sanoi rouva Rosemilly ja seisahtui. + +Juhani oli tavoittanut hänet ja sykkivällä sydämellä antoi hänelle +kätensä auttaakseen häntä astumaan sitä kaitaista porrasta alas, joka +oli hakattu kallioon. + +Sitten läksivät he astumaan alas ja Beausire kurkottautui niin pitkäksi +kuin hänen lyhyet jalkansa sallivat, tarjotakseen käsivartensa rouva +Rolandille. + +Ukko Roland ja Pietari kulkivat jälkimäisinä ja tohtorin piti +suorastaan vetää isäänsä jälessään, hän oli niin pyörryksissä, että +hivuttiin istuillaan porras portaalta. + +Nuoret astuivat rivakasti alaspäin. Äkkiä huomasivat he kallion +lohkareella olevan puupenkin vierellä kirkkaan vesisuihkun, joka +pulppusi esille kiven kolosta. + +-- Voi, kun minua janottaa! huusi rouva Rosemilly. + +Hän koetti ammentaa vettä avoimella kädellään, mutta vesi vuoti pois +sormien lomitse. Juhani nosti kiven tielle ja sen päälle rupesi rouva +Rosemilly polvilleen, juodakseen lähteestä. + +Kun hän nosti päänsä ja siinä kimalteli kirkkaita vesihelmiä +tuhansittain hajallaan poskilla, tukalla ja kulmakarvoilla, nojautui +Juhani hänen ylitsensä ja kuiskasi: + +-- Kuinka kaunis te olette! + +Hän vastasi kuin lasta toruen: + +-- Oletteko vaiti! + +-- Vai niin, vastasi Juhani hämillään, mennään nyt, sillä muut +tavottavat meidät. + +Rouva Rosemilly ja Juhani alkoivat juosta ja ehtivät pian kivikolle +rannalle. Siitä hyppivät vedessä oleville kiville. Vesi oli +alhaisimmallaan ja meri oli tummine ja vaalean viheriäisine värin +vaihteluineen pitkän matkan päässä, toisella puolen tuota sileällä +meren ruoholla peitettyä rantamaata. + +Juhani kääri housunsa lahkeet yli polvien ja hihansa kyynäspäihin, +jottei tarvinnut pelätä vettä. "Yks, kaks, kolme!" huusi hän ja juoksi +ensimäiseen veden syvänteeseen. + +Varovammin, vaikka yhtä päättäväisenä panna jalkansa veteen, kulki +nuori vaimo pienen veden syvänteen ympäri aroin askelin, sillä hänen +jalkansa lipesivät liukkailla meren kasveilla. + +-- Näettekö mitään? kysyi hän. + +-- Näen! Teidän kasvonne, jotka kuvastuvat vedessä. + +-- Jos ette muuta näe, saatte varmaan huonon saaliin. + +Hän mutisi: + +-- Hm! Sen saaliin tahtoisin saada ennen kaikkia muita. + +Rouva Rosemilly nauroi: + +-- Koetelkaa, niin saatte nähdä, miten se mahtuu teidän haavinne +silmukoiden läpi. + +-- Varmaan ... jos te tahtoisitte? + +-- Tahdon nähdä teidän pyytävän krapuja ... ei muuta tällä kertaa. + +-- Mennään toiseen paikkaan, täällä ei ole yhtään krapuja. + +He tulivat pian suuremmalle syvänteelle. + +Rouva Rosemilly huusi: + +-- Katsokaa tuonne, tuonne! Minä näen suuren korean kravun, tuolla +alhaalla. + +Hän veti haavinsa erään paikan ylitse, joka oli peitetty meren +kasvilla. Ja kun hän uudestaan nosti sen veden pintaan, oli hänellä +kolme suurta, kuultavaa krapua, jotka hän oli vetänyt esille niiden +näkymättömästä säiliöstä. + +Sitte löysi hän itselleen matalamman syvänteen ja juoksi siihen, +väristen kylmästä, joka jäähdytti hänen jalkansa, ja rupesi itse +pyytämään. Hän oli sukkela liikkeinen ja kokenut. Melkein joka heitolla +sai hän eläimiä, joita hän vietteli sillä tyystin mietityllä +hitaisuudella, jolla kuljetti haaviaan. + +Ja kun heidän kasvonsa kuvastuivat toistensa vieressä kirkkaassa +vedessä, naurahti Juhani tuolle päälle, joka katsoi häneen tuolta +alhaalta, ja aina vaan heitteli hän sille sormisuukkosia. + +-- Oih! Teihin minä jo kyllästyn, sanoi nuori vaimo. Teidän ei koskaan +pidä tehdä enempää kuin yksi asia kerrallaan. + +Juhani vastasi: + +-- Minä teen vaan yhtä: rakastan teitä. + +Rouva Rosemilly ojentui pystyyn ja sanoi totisena: + +-- Mutta, oletteko ihan järjeltänne? + +-- En ole. Rakastan teitä ja nyt vihdoinkin olen saanut kylliksi +rohkeutta sanoakseni sen teille. + +He seisoivat nyt kumpainenkin suolavedessä, joka ulottui heidän +pohkeisiinsa asti, ja vettä tippuvine käsineen päätänsä pidellen +katsoivat he toisiaan syvälti silmästä silmään. Sitten näytti Juhani +yhtäkkiä tekevän päätöksensä. + +-- Istukaamme tälle kallion kappaleelle, sanoi hän, niin voimme +rauhassa tarinoida keskenämme. + +Istuuduttuaan toistensa viereen, alkoi rouva Rosemilly: + +-- Rakas ystävä! Te ette enää ole lapsi, enkä minä nuori tyttö enää. +Kun tänään olette tunnustaneet minulle rakkautenne, oletan tiettävästi, +että ajatuksenne on mennä kanssani naimisiin. + +-- Luonnollisesti! + +-- Oletteko puhutelleet isäänne ja äitiänne asiasta? + +-- En, tahdoin ensin kysyä teiltä, huolitteko minusta. + +Rouva Rosemilly ojensi Juhanille kätensä, joka vielä oli märkä. + +-- Kyllä, hyvinkin huolin. Uskon että olette hyvä ja rehellinen... +Mutta en tahdo tehdä vanhempienne mieltä vasten. + +-- Voi, luuletteko, ettei äiti ole aavistanut tätä, tahi että hän +teistä niin pitäisi, jos hänellä jotain olisi avioliittoamme vastaan. + +-- Se on totta. + +He vaikenivat. He olivat kumpainenkin hieman hämillään siitä, mitä oli +semmoisella vauhdilla tapahtunut heidän välillään. He eivät tienneet +mitä tehdä. + +Rolandin ääni pelasti heidät. + +-- Tuolla tulee vihdoinkin äiti. + +Rolandin rouva oli ensiksi jäänyt seisomaan kahden kesken Pietarin +kanssa rannalle, sillä kumpaakaan heistä ei huvittanut kiipeillä +kallion lohkareilla ja pudota hupsahtaa veden syvänteihin; mutta +kuitenkin ajattelutti heitä jäädä yhteen. Äiti pelkäsi poikaansa ja +poika samoin äitiään ja itseään sekä katkeraa mielen tilaansa, jota hän +ei voinut hillitä. + +He istuivat kumminkin aivan likelle toisiaan kivien peittämälle +rannalle. + +Ja täällä istuessaan kumpainenkin ajatteli samalla aikaa: "Kuinka +kaunista täällä on mahtanut olla muinaisina aikoina." + +Rouva Roland ei uskaltanut puhutella Pietaria. Hän tiesi saavansa +pojaltaan lemmettömän vastauksen. + +Pietari ei uskaltanut puhutella äitiään, sillä hänkin tiesi, että hän +vastoin tahtoaan tulisi tätä puhuttelemaan kolkosti ja häijysti. + +Istui vaan piirustellen kepillään pyöreihin kiviin ja lyöden niihin. +Hän oli ajatuksissaan ottanut pieniä kiviä hyppysiinsä ja heitteli +niitä nyt kädestä toiseen. Sitten rouva Roland epämääräisellä ja +tuijottavalla katseellaan älysi kaukana rannalla poikansa Juhanin, joka +kalasteli siellä rouva Rosemillyn kanssa. Hän seuraili heitä silmillään +ja tarkasteli heidän liikenteitään, samalla kun hänen äidin-aistinsa +hämärästi arvaili, että heillä nyt ei ollut tavallisia puheita +keskenään. Hän huomasi heidän vieretysten kumartuvan alas, jolloin he +näkivät toistensa kuvat vedessä, jälleen ojentuvan ylös ja seisovan +kasvot vastakkain, kun he tutkiskelivat toistensa sydämiä ja lopulta +miten he kiipesivät ylös ja istuutuivat kallion kappaleelle, jossa he +antoivat toisilleen lupauksensa. Pietarikin tarkasteli heitä ja kuiva +nauru pääsi häneltä. Kääntymättä häneen kysyi rouva Roland: + +-- Mikä sinua oikeastaan vaivaa: + +-- Otan oppia miten valmistautaan aisan kantajaksi. + +Rouva Roland säpsähti, liikutettuna, loukattuna tuosta sanasta, +toivotoinna siitä asiasta, jonka hän luuli ymmärtävänsä. + +-- Ketä sinä tarkoitat? + +-- Juhania tietenkin! He tuolla kaukana näyttävät jotenkin +hullunkurisilta. + +Rouva Roland sammalsi liikutuksesta vavisten: + +-- Voih, Pietari, kuinka julma sinä olet. Rouva Rosemilly on kuin +rehellisyys itse. Veljesi ei koskaan olisi parempaa löytänyt. + +Pietari alkoi väkinäisesti ja katkonaisesti nauraa: + +-- Ha, ha, ha! Rehellisyys itse! Kaikki naiset ovat rehellisyyden +perikuvia ... ja kaikki he nikartelevat aisoja miehilleen. Ha, ha! + +Vastauksetta nousi rouva ylös, kiirehti joutuin alas pitkin rantaa ja +kätensä ja jalkansa kaupalla juoksi hän, katsomatta oikeaan eli +vasempaan, suoraan toisen poikansa luo. + +Juhani näki hänen olevan hämillään ja kysyi kummissaan: + +-- Kuinka vaalea sinä olet! Mikä sinua vaivaa? + +Hänen äitinsä sammalsi: + +-- Olin putoamaisillani, pelästyin oikein kovasti. + +Juhani vei hänet etemmä ja kuiskasi: + +-- Arvaa mitä olen tehnyt? + +-- Minä ... minä en tiedä. + +-- Olen kysynyt rouva Rosemillyltä, tahtoisiko hän tulla vaimokseni! + +Äidin korvissa suhisi, ja hän oli niin oudostuksissaan, ettei hän +ymmärtänyt juuri tuon enempää. + +-- Sinun vaimoksesi? + +-- Niin, olenko tehnyt oikein? + +-- Kyllä varmaan. Olet tehnyt oikein. + +Hän sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä äidin hellyydellä. + +Mutta kun äiti oli kuivannut silmänsä, jotka olivat kosteat kyynelistä, +huomasi hän rannalla ihmisen ruumiin makaavan vatsallaan kuni kuolleen, +kasvot pikku kivien välissä: siinä oli hänen toinen lapsensa, Pietari, +joka epätoivoissaan semmoiseen asemaan heittäyneenä ajatteli. + + + + +VII. + + +Palattuaan Havreen olivat he niin uniset ja jäykkäjäseniset, että +heidän oli vaikea taas päästä ennalleen; Beausire ei tahtonut mennä +Juhanin luo, jossa tee heitä odotti. Heidän täytyi jättää hänet hänen +talonsa portille. + +Nuoren asianajajan piti ensi kertaa nukkua uudessa asunnossaan ja hän +oli ilonsa vallassa, kun sai näyttää kihlatulleen sitä kotia, jossa +tämä piakkoin tulisi asumaan. + +Palvelustyttö oli mennyt pois. Rouva Roland tahtoi itse lämmittää veden +ja valmistaa teen. + +Käytävässä pyysi Juhani seuruetta odottamaan. Hän tahtoi ensin sytyttää +kynttelit ja lamput ja antoi rouva Rosemillyn, isänsä ja veljensä +seisoa ulkona pimeässä. Vähän ajan kuluttua huusi hän: "Tulkaa sisään," +ja avasi ovet seposelälleen. + +Pitkä lasikatto sali, jota kynttiläkruunu ja moniväriset lamput +valaisivat, loisti heitä vastaan. Komeus häikäisi vieraita. +Hurmautuneina tästä loistosta huudahti Roland: "Kas peeveliä!" + +Sillä aikaa, kun Juhani loisti ilosta ja keksi jos jonkin laisia +hullutuksia, tarkasteli Pietari tätä kotia, joka olisi voinut olla +hänen omansa, ja hän ärtyi yhä enemmän veljensä lapsellisuudesta, -- +hän huomasi hänet ylimalkaan yksinkertaiseksi ja köyhä-aatteiseksi. + +Rouva Roland avasi yhden oven oikealle: + +-- Tässä on makuuhuone, sanoin hän. + +-- Voi! Kuinka se on sievä, sanoi rouva Rosemilly, joka tähän +huoneeseen tultuaan oli käynyt hieman totiseksi. + +-- Oletko tähän tyytyväinen? kysyi Juhani. + +-- Äärettömän tyytyväinen! + +-- Kunpa tietäisit miten se on minusta mieleen. + +He katsoivat toisiaan silmän räpäyksen syvällä silmäyksellä, joka oli +täynnä hellyyttä ja luottavaisuutta. + +Muutoin oli rouva Rosemilly hieman hämillään ja nolona tässä +makuuhuoneessa, joka tulisi olemaan hänen morsiuskammionsa. Paikalla +kun hän oli astunut sisälle, oli hänen silmäänsä pistänyt, että sänky +oli hyvin leveä, oikea aviosänky, jonka rouva Roland epäilemättä oli +valinnut ajatellen poikansa tulevia häitä; ja kuitenkin ilahutti häntä +tämä äidillinen huolenpito, joka ikäänkuin sanoi hänelle, että hän oli +perheeseen tervetullut. + +Ruokahuoneen pöydällä oli hedelmiä tornin muodossa ja kaakkuja suuret +röykkiöt. + +He eivät olleet nälissään, he maistelivat hieman hedelmiä ja lohkoivat +ainoastaan vähän kaakuista. Tunnin kuluttua pyysi rouva Rosemilly +päästä vetäytymään kotiinsa. + +Määrättiin Roland saattamaan hänet kotia ja menemään itsekin samalla, +sillä aikaa kun rouva Roland heittäisi viimeisen silmäyksen asuntoon, +ettei hänen pojaltaan mitään puuttuisi. + +-- Pitääkö palatakseni noutamaan sinua? kysyi Roland. + +Hän mietti vähän, mutta vastasi sitte: + +-- Mene sinä vaan kotia ja pane maata, Pietari seuraa minua kotiin. + +Kun he olivat menneet, puhalsi hän kynttelit sammuksiin, kätki kaakut, +sokerit ja viinin yhteen kaappiin, jonka avaimet Juhani sai huostaansa, +meni sitten makuuhuoneeseen, pani peitteen paikoilleen, huolesti +raitista vettä karahviiniin ja akkunan kiini. + +Pietari ja Juhani olivat jääneet ruokasaliin. Juhani yhä enemmän +hämmentyi nähdessään veljensä tässä kodissa. + +He istuivat tupakoiden kumpainenkin, eivätkä vaihtaneet sanaakaan. +Sitten nousi Pietari tuota pikaa: + +-- Peeveli, miten leski oli työlästyttävä tänä iltana. Hän ei +varmaankaan pitänyt huvimatkaa onnistuneena. + +Juhani tunsi äkkiä olevansa raivoisan vihan purkauksen vallassa, joka +tarttuu muutoin tyveniin ihmisiin, kuu he loukkaantuvat pyhimmissä +tunteissaan. + +-- Kiellän sinua sanomasta: "leski", kun puhut rouva Rosemillystä. + +Pietari kääntyi pilkallisesti häneen: + +-- Luulenpa että annat minulle käskyjä. Oletko hullu. + +Juhani oli hypähtänyt seisalleen: + +-- Olen kyllä, mutta olen saanut liijaksi häpeämättömyydestäsi minua +kohtaan. + +Pietari irvisteli: + +-- Sinua kohtaan? Sinä ja rouva Rosemilly, onko se kenties sama asia? + +-- Kyllä! Sillä hän on kihlattu morsiameni. + +Toinen irvisteli vielä pahemmin: + +-- Ha, ha! Sepä suloista. Nyt ymmärrän, minkä tähden minun ei pidä +kutsuman häntä leskeksi. Hassullapa tavalla muutoin osasit kertoa +kihlauksestasi. + +-- Minä kiellän sinua tekemästä pilkkaa ... ymmärrätkö ... minä +_kiellän_ sen. + +Juhani oli lähestynyt kalpeana ja hänen äänensä vapisi, raivoissaan +siitä ivasta, jolla Pietari puhui naisesta, jota hän rakasti ja jonka +hän oli valinnut. + +Mutta äkkiä myöskin Pietari raivostui. Kaikki se raivo ja viha ja +mielen kuohu ja äänetön toivottomuus, mikä oli kokounut hänen +sieluunsa, nousi hänen päähänsä ja vei hänen malttinsa. + +-- Sinä uskallat? Mutta _minä_ käsken sinun pitämään suusi, +kuuletko, minä _käsken_. + +Hämmästyneenä tästä valtavasta purkauksesta oli Juhani muutamia silmän +räpäyksiä hiljaa, jolla aikaa hän, melkein kadotettuaan vihansa kuohun, +etsi sitä sanaa, joka katkeroittaisi hänen veljeään kaikkein enimmin. + +-- Tiedän kyllä, että olet kauan kadehtinut minua. + +Pietari purskahti kohti kurkkua ivanauruun. + +-- Kadehtinut sinua! minä? ja minkä tähden? kasvojesi tiimalta kai ja +lahjojesi? + +-- Olet kademielinen minulle ja olet ollut aivan siitä saakka, kun +olimme pieniä; ja nyt olet raivostunut, kun hän otti ennemmin minut +eikä tahtonut sinusta mitään tietää. + +-- Minä ... minä ... kademielinen sinulle? ja tuon typerän naikkosen +takia, tuon itsestään pitävän kalkkunan, tuon lihavan kanan. + +Juhani, joka huomasi pistoksiensa käyneen, pitkitti: + +-- Sinä olet sukkamielisyydestä pakahtumaisillasi! Ja saatuani rahat +rupesit minua vihaamaan, sen olet näyttänyt jos jollakin tavalla. Ei +kulu tuntiakaan, jolloin ei pursua sappesi. + +Pietari puristi nyrkkiä vimmoissaan, ja tuli hänelle vastustamaton halu +rynnätä veljensä päälle ja tarttua häntä kurkkutorvesta kiini. + +-- _Siitä_ pidä suusi lukossa, elä vaan niistä rahoista virka. + +Juhani huusi: + +-- Kateus säkenöi sinusta. Et sano sanaakaan isälle, äidille tahi +minulle, jossa se ei ilmestyisi. Tultuani rikkaaksi olet käynyt +myrkylliseksi ja kiusaat äidiltä hengen, ikään kuin se olisi hänen +vikansa. + +Pietari oli väistynyt kamiinin luo, suu puoleksi avoinna ja silmät +selällään, sellaisen kurjan vimman vallassa, joka saattaa ihmiset +rikoksiin. + +-- Suus kiini, suus kiini! + +-- Ei! Olen kauan tahtonut sanoa sinulle ajatukseni; nyt annat minulle +siihen tilaisuuden. Minä lyön myrkkyhampaasi kurkkulakeesi! Minä +pakoitan sinut pitämään itseäni arvossa. + +-- Pitämään arvossa ... sinä ... joka olet häväissyt meidät kaikki +ahneudellasi. + +-- Mitä sanot? sano se uudelleen, jos uskallat! + +-- Minä sanon, ei oteta silloin toisen miehen rahoja, kun ollaan muka +toisen poika. + +-- Mitä sinä sanot ... sano se vielä kerran. + +-- Minä sanon, mitä kaikki ihmiset kuiskailevat, että sinä olet _sen +miehen poika_, joka on jättänyt sinulle omaisuutensa. Eikä +kunniallinen ihminen ota vastaan rahoja, jotka häpäisevät hänen +äitiänsä. + +-- Pietari ... Pietari ... Pietari ... tiedätkö mitä sanot?... Ja +_sinä_ ... sinä ... tuon ilkeän panettelun lausut? + +-- Niin ... minä. Et ole huomannut, että olen ollut kokonaisen +kuukauden menemäisilläni turmioon surusta, että vietän yöni unetoinna +ja päiväni piiloutuneena kuin villi eläin, etten tiedä mitä teen, tahi +mitä minusta pitää tuleman, niin täynnä kuin olen häpeää ja surua, +sillä aavistin sen ensin ja _nyt tiedän sen_. + +-- Pietari ... ole ääneti... Äiti on täällä sivulla! Huomaa, hän voi +kuulla meidät ... hän kuulee meidän puheemme... + +Mutta hänen täytyi purkaa sydämensä, ja hän sanoi kaikki, selitti miten +epäluulo oli syntynyt ja kehittynyt hänen sydämessään, mitä hän oli +kärsinyt, miten hän vihdoinkin oli varmistunut asiassaan. Hän puhui, +kuin ei kukaan olisi kuullut häntä, hänen piti puhuman, hän oli +liijaksi kärsinyt, liijaksi salannut vuotavaa haavaansa. Silmät +kääntymättä tuijottaen eteensä, raivoisilla, epätoivoisilla +liikenteillä, itku kurkussa puhui hän kuin olisi syössyt surunsa ulos +näkymättömään ilmaan, jossa sanat kuivivat kokoon. + +Juhani oli asettunut liikkumatonna seisomaan selkä ovea vasten, jonka +takana hän aavisti heidän äitinsä seisovan ja kuulevan heidät. + +Hän ei voinut päästä ulos, menemättä ruokasalin läpi. Eikä hän vielä +ollut palannut takasin: hän ei siis ollut uskaltanut. + +Äkkiä tömisti Pietari laattiaa ja sanoi: + +-- Minua tomppelia, kun sanoin sen! + +Ja hän hyökkäsi ulos avopäin portaille. + +Portin pamahdus, joka sulkeutui suurella kolinalla, herätti Juhanin +tainnuksista. Hän hyvin kyllä tunsi, että nyt oli hänen ajatteleminen +ja toimiminen, mutta hän kumminkin viivytteliin, sillä hän ei tahtonut +ymmärtää enempää, tietää enempää, muistaa enempää, niin peloissaan, +niin heikko, niin pelkuri oli hän. Hän oli niitä, jotka alinomaa vaan +vitkastelevat ja vitkastelevat. + +Mutta se syvä hiljaisuus, joka nyt oli seurannut Pietarin voimakasta +purkausta, synnytti hänessä semmoisen pelkuruuden, että myöskin hän sai +halun paeta. + +Hän koetteli koota ajatuksiaan ja miettiä. Hän tahtoi kernaimmin +epäillä. Hänen veljensä oli luonnollisesti valehdellut vihasta ja +kateudesta. Mutta miten voi hän olla kyllin kelvotoin sanoakseen +jotakin semmoista äidistä, ellei hän olisi ollut järjeltään +epätoivosta? Ja sitäpaitsi kaikuivat Pietarin sanat hänen korvissaan +niin tosina intohimoisen miehen ilmauksina, että ne olivat yhtä +vankkoja todisteita kuin itse totuus. + +Hän jäi seisomaan kovin masennettuna voidakseen tehdä mitään päätöstä. +Hänen sydämensä tuska tuli sietämättömäksi, ja hän tunsi, että oven +sisäpuolella oli hänen äitinsä, joka oli kuullut kaikki ja nyt odotti +häntä. + +Mutta mitä teki hän? Ei liikahdus, ei hengähdys, ei huokauskaan +ilmaissut ihmisen läsnä oloa tämän oven toisella puolen. Oliko hän +paennut? Jos hän oli paennut oli hänen täytynyt juosta ulos akkunasta! +Pelko valtasi hänet ja hän työnsi oven auki ja ryntäsi huoneeseen. + +Se näytti tyhjältä. Yksi ainoa kynttilä pesukaapin päällä valaisi sitä. +Juhani juoksi akkunan luo. Se oli kiini ja saranat edessä. Mutta +käännyttyään etsimään huoneen pimeitä nurkkia, näki hän että esirippu +oli vedetty sängyn eteen. Hän juoksi sen luo ja veti sen syrjään. +Täällä makasi hänen äitinsä pitkällään, pää peitettynä päänalaiseen, +jota hän kumpaisellakin kädellään piteli kiini suonenvedon tapaisesti +korviinsa saakka, ettei hän kuulisi. + +Juhani luuli hänet ensin tukehtuneeksi. Mutta sitten tarttui hänen +hartioihinsa ja liikahdutti häntä, vaan ei hän sittenkään laskenut +käsistään pään alaista, joka peitti hänen kasvonsa ja jota hän puri, +ettei huutaisi. + +Juhani ymmärsi nyt miten syvältä tuo sanomatoin tuska oli liikuttanut +häntä. Ja hänen hyvää rehellistä sydäntään särki myötätuntoisuudesta. +Hän ei ollut mikään tuomari, hän oli ihminen täynänsä heikkoutta, hän +oli äitiään rakastava poika. Hän ei muistanut mitään siitä, mitä toinen +oli sanonut, hän kosketti ainoastaan käsillään äitinsä tunnotonta +ruumista ja kun hän ei voinut repiä pään alaista hänen kasvoiltaan, +suuteli hän hänen vaatteitaan ja sanoi: + +-- Äiti, äiti, rakas äiti, katso minuun! Se ei ole totta. Tiedän hyvin, +se ei ole totta. + +Suonenvetoinen vavistus meni läpi hänen ruumiinsa, oli ikäänkuin hän +tukehtuisi ja yhtäkkiä purskahti hän itkuun. Ja kaikki hänen hermonsa +höltyivät, hänen pinnistetyt jäsenensä oikesivat, hänen sormensa +avaantuivat ja laskivat tyynyn, jonka Juhani otti pois hänen +kasvoiltaan. + +Hän oli kuolon kalpea ja kyyneleet virtasivat hänen silmistään. Juhani +kietoi kätensä hänen kaulansa ympäri ja painoi vitkallisesti hänen +silmilleen surullisia suudelmia, joita hänen kyyneleensä kastelivat, ja +jatkoi: + +-- Äiti, rakas äiti, tiedän hyvin, että se ei ole totta! + +Hän nousi seisalleen ja katsoen häneen sanoi voimiaan ponnistaen: + +-- Kyllä se on totta, lapseni! + +Ja he istuivat sanatoinna vastapäätä toisiaan. Ja niin tuntui taas, +kuin hän tukehtuisi, mutta sitten voitti hän itsensä uudelleen ja +pitkitti: + +-- Se on totta, poikueni. Mintähden valehdella. Se on totta. Et uskoisi +minua, jos valehtelisin. + +Äiti näytti järkensä menettäneeltä. Pelon valtaamana notkistiin Juhani +polvilleen ja sanoi: + +-- Hiljaa, äitiseni, olehan toki hiljaa! + +Äiti oli noussut ylös kauhean päättäväisenä: + +-- Nyt ei minulla enää olekaan mitään sanomista, lapsukaiseni. Voi +hyvin! + +Hän meni ovea kohden. Juhani tarttui häntä kumpaisestakin kädestä kiini +ja huusi: + +-- Mitä teet, äiti, minne sinä menet? + +-- En tiedä ... mitä tietäisin ... minulla ei ole enää mitään +tekemistä ... olenhan yksin nyt. + +Hän ponnisteli päästäkseen irti, mutta Juhani pidätti häntä ja hoki +vaan myötäänsä: + +-- Äiti, äiti, äiti... + +Ja äiti sanoi, koetellessaan irtautua poikansa kovista käsistä: + +-- Ei, ei! Nyt en ole enää sinun äitisi, en ole enää mitään sinulle, +enkä kenelle muullekaan. Sinulla ei ole isää eikä äitiä, poika +poloiseni... Hyvästi. + +Yhtäkkiä selveni Juhanille, että jos hän nyt antaisi hänen mennä, ei +hän näkisi häntä milloinkaan enää. Sentähden nosti hän hänet ylös, vei +pois nojatuoliin, asetti hänet siihen väkisin, heittiin polvilleen ja +sulki hänet syliinsä. + +-- Elä mene täältä, äiti, minä rakastan sinua ja tahdon pitää sinusta +kiini. Tahdon aina pitää sinut luonani, oma rakas äitini! + +Äiti sopersi murtuneella äänellä: + +-- Ei, rakas poikani, se on mahdotointa nyt. Tänä iltana sinä itket, +mutta huomenna näytät minulle ovea. Et sinäkään tahdo antaa minulle +anteeksi. + +Juhani vastasi tähän semmoisella rakkauden tunnollisella purkauksella, +että äiti huudahti ja veti hänet aivan itseensä kiini ja suuteli häntä. + +Sitte istui jälleen aivan hiljaa, kasvot poikansa kasvoissa kiini, ja +kuiskasi hänen korvaansa: + +-- Ei, Juhani. Sinä et anna minulle anteeksi huomenna. Sinä luulet +niin, mutta sinä erehdyt. Olet anteeksi antanut minulle tänä iltana, ja +se on pelastanut elämäni, mutta sinun ei pidä nähdä minua enää. + +-- Äiti, elä puhu niin! + +-- Kyllä, Juhani, minun pitää _päästä_ pois. En tiedä minne menen +tahi miten minun on käyttäyminen tahi mitä minun on sanominen, mutta +minun _pitää_ päästä. + +-- Äiti, sinun pitää jäädä, minä tahdon sen, minä en voi olla ilman +sinua. Ja sinun tulee luvata minulle se nyt, nyt paikalla. + +-- En, en. + +-- Äiti, sinun _pitää_, sinun _pitää_. + +-- Se on mahdotointa. Sillä tavalla tuomitseisin meidät kaikki +ijankaikkiseen kiusaan. Tiedän nyt, mitä se merkitsee. Me emme enää voi +nähdä toisiamme punehtumatta häpeästä, ja joka kerta sinun silmäsi +saavat minut luomaan omani alas. + +-- Se ei ole totta, äiti! + +-- Se on totta! Olen ymmärtänyt kaikki, mitä veliraukkasi on kärsinyt, +kaikki. Kuullessani hänen äänensä olin minä vähällä menettää järkeni. +Sinä olit vielä minun! Nyt ei minulla ole sinuakaan. Voih! Juhani, +luuletko voivani elää teidän kahden keskellä? Myöskin sinä olet sitä +ajatteleva joka hetki päivästä. + +-- Ei! Minä rakastan enemmän sinua, enemmän kuin uskot, oi, paljoa +enemmän. Ole järjellinen! Koettele jäädä vaan viikoksi. Lupaatko +minulle sen? Sitä et ainakaan voi minulta kieltää? + +Hän pani kumpaisenkin käsivartensa Juhanin olkapäälle ja sanoi: + +-- Mutta jos minä kerrankaan kuulisin sinun suustasi sen, jota nyt olen +kuullut veljesi, jos kerrankaan lukisin silmistäsi sen, jota luen hänen +silmistään, tunnin kuluttua, ymmärrätkö, tunnin kuluttua ... lähtisin +pois ainiaaksi. + +-- Äiti, äiti... + +-- Yhdessä kuukaudessa olen kärsinyt kaikki, mitä ihminen voi kärsiä. +Siitä hetkestä saakka kun ymmärsin, että poikani epäili minua ja että +hän arvasi totuuden, on jokainen silmän räpäys elämässäni ollut kiusa, +jota on mahdotoin selittää. Mutta kuule, Juhani, jos minä jään, tulee +sinun olla siksi kovaluontoinen, ettet ole minulle vihamielinen, sinun +tulee voida sanoa itsellesi, punehtumatta ja minua ylenkatsomatta, +ettet ole Rolandin poika ... olen kärsinyt kylläksi ... en jaksa +enempää. Jos eläisimme yhdessä tästedes, tulee sinun ajatella, että jos +olenkin ollut isäsi jalkavaimo, niin olen vielä enemmän ollut hänen +oikea vaimonsa, ja että sydämeni pohjalla en sitä häpeä enkä ensinkään +kadu, että rakastan häntä vieläkin, niin kuollut kuin hän onkin, aina +olen häntä rakastava, enkä koskaan ole muita rakastanut kuin häntä, +sillä hän on ollut koko minun elämäni, kaikki iloni, toivoni, +lohdutukseni, kaikki, kaikki on hän ollut minulle! Niin totta kuin +Jumala minua kuulee, minä en olisi tullut milloinkaan tavanneeksi +mitään hyvää elämässä, ellen olisi tavannut häntä, en milloinkaan +mitään rakkautta, en mitään! Minulla on vaan ollut hän maailmassa, ja +sitten vaan kaksi, veljesi ja sinä. Olin antautunut hänelle sieluineni +ruumiineni ja enemmän kuin kymmenen vuotta olen ollut hänen vaimonsa, +kuten hän on ollut aviotoverini Jumalan edessä, joka oli luonut meidät +toisillemme. Mutta sitten huomasin että hänen rakkautensa alkoi +kylmetä. Hän oli aina hyvä ja ystävällinen, mutta en ollut enää hänelle +se kuin olin ollut. Voih, kuinka minä itkin... Miten elämä on +surkeaa... Siinä ei mitään pysyväistä ole... Sitten tulimme tänne; enkä +ole nähnyt häntä enää sen koommin ja nyt on hän kuollut! Mutta meistä +hän kuitenkin piti, koskapa on muistanut sinua. Kyllä minäkin pidän +hänestä viime hetkeeni saakka, enkä koskaan häpeä häntä. Jos tahdot +minua jäämään, niin olkoon siis, että olet hänen poikansa ja +puhelkaamme yhdessä hänestä ja ajatelkaamme häntä, kun katsomme +toisiamme silmiin. Ellet sinä tahdo, niin hyvästi, Juhani, silloin emme +voi olla yhdessä. + +Juhani vastasi lempeästi: + +-- Jää, äiti! + +Hän sulki Juhanin syliinsä ja alkoi itkeä taas. + +-- Mutta Pietari... Kun häntä ajattelen, niin en tiedä, mitä meistä +tulee. + +Juhani kuiskasi: + +-- Me aina keinon keksimme! Sinä et enää voi elää hänen kanssaan +yhdessä. + +Ajatellessaan vanhinta poikaansa, valtasi ahdistus hänet jälleen. + +-- Ei, ei, ei! Pelkään häntä niin. + +-- Minä kyllä keinon keksin. Sen sulle lupaan, äiti. + +-- Mutta paikalla, et aavista mitä minussa liikkuu nähdessäni hänet. + +-- Pysy nyt vaan lujana, äitini. Minä kyllä kaikki järjestän, sen +sinulle lupaan, paikalla huomenna. Kello 9 olen kotona. Ota nyt +hattusi. Minä saatan sinua. + +Äiti koetti nousta ylös, mutta liikutus oli ollut liian valtava, hän ei +vielä voinut seista jaloillaan. Juhani sai hänet juomaan hieman +sokurivettä ja valeli hänen kulmiaan etikalla. Vihdoinkin tunsi hän +jaksavansa lähteä ja otti Juhania käsivarresta. Kello löi kolmea heidän +kulkiessaan raatihuoneen sivu. Ulkopuolella katuovea suuteli Juhani +häntä ja sanoi: + +-- Hyvästi, äiti, pysy nyt lujana! + +Nopein askelin nousi hän hiljaisia portaita myöten ylös, meni +makuukamariin, riisuihe nopeasti ja panihe maata Rolandin viereen, joka +makasi ja kuorsasi. + +Pietari oli ainoa talossa, joka oli hereillä ja joka kuuli hänen +tulevan kotia. + + + + +VIII. + + +Kun Juhani oli tullut takaisin kotia, vaipui hän sohvalle. Hän tuntui +niin väsyneeltä, ettei voinut liikahtaakaan, sielultaan ja ruumiiltaan +raukealta, läpeensä masentuneelta. + +Kun hänen mielensä vihdoinkin oli hiukan rauhoittunut, antausi hän +tutkimaan sitä asemaa, johon hän oli joutunut. Se piti selvitettämän +paikalla, jo seuraavana päivänä tuli vaikeudet voittaa. + +Ensiksikin se omaisuus, jonka hän oli ottanut vastaan, voiko +kunniallinen mies pitää sen? + +Hän vastasi ensin itselleen: "ei!" ja päätti antaa sen köyhille. Ja +tämän miehekkään ja raskaan päätöksen elähyttämänä nousi hän ylös ja +meni pois ja painoi otsansa ruutua vasten. Köyhä oli hän ollut ja +köyhäksi jäi hän. + +Sitten tuli hän ajatelleeksi rouva Rosemillyä, ja hänen sydämensä oli +kokoon kutistua sen syvän surun puristamana, jonka raskaat ajatukset +saavat aikaan. Kaikki hänen päätöksensä epätoivoa herättävät seuraukset +olivat yhdellä kertaa hänen edessään selvinä. Hänen oli pakko luopua +aikeestaan naida tämä vaimo, luopua onnesta, kaikesta. Rouva Rosemilly +oli ottanut hänet rikkaana. Köyhän hän kenties myöskin ottaisi, mutta +oliko hänellä oikeus pyytää häneltä sitä? Eikö ollut parempi pitää +nämät rahat uskottuna tavarana? Ja äkkiarvaamatta juolahti hänen +mieleensä: "Kun en ole sen miehen poika, jota isänäni olen pitänyt, +niin en voi enää ottaa häneltä mitään vastaan, en hänen eläessään enkä +hänen kuoltuaan. Silloinhan varastaisin veljeltäni." + +Minä siis antanen isäni perinnön Pietarille, kun minä en ole hänen +isänsä poika. Niin on asia oikein. Mutta eikö se myöskin ole oikein, +että minä pidän vaan isäni rahat? + +Hän päätti pitää Maréchalin rahat, sillä jos hän hylkäisi kumpaisetkin +rahat, tulisi hän olemaan suorastaan köyhä. + +Tämän hankalan asian reilaan saatuaan palasi hän takaisin kysymykseen +Pietarista ja perheestä. Miten saisi hän hänet pois? + +Hän oli joutumaisillaan epätoivoon miten ratkaiseisi asian, kun samassa +jonkin satamaan purjehtivan höyrylaivan vihellys näkyi antavan hänelle +neuvon. + +Täysissä vaatteissa hän viskausi vuoteelleen ja nukkui päivään asti. + +Kello 9 meni hän ulos saadakseen varmuutta mikäli hänen tuumansa oli +mahdollinen panna täytäntöön. Muutamissa paikoissa käytyään meni hän +kotiin vanhempiensa luo. Hänen äitinsä odotti häntä huoneessaan. + +-- Ellet olisi tullut, sanoi hän, en olisi uskaltanut mennä alas. + +Samassa kuului Roland huutavan portailla: + +-- Emmekö, koira vieköön, tänä päivänä syökään. + +-- Nyt tulemme. + +Hän meni Juhanin kanssa alas. + +Nuoren miehen nähtyään huusi Roland; + +-- Mitä, oletko sinäkin täällä. Tuliko kotonasi ikävä? + +-- Ei, isäni, mutta minulla oli äitille asiaa. + +Juhani meni häntä vastaan antaen kättä, mutta tuntiessaan vanhuksen +isällisen käden puristuksen, sai hänet syvä liikutus valtoihinsa, +ikäänkuin silloin kun erotaan ja hyvästellään, eikä ole toivoa toiste +näkemisestä. + +Rouva Roland kysyi: + +-- Eikö Pietari ole tullut? + +Hänen miehensä kohautti olkapäitään: + +-- Ei, hän on aina liian myöhäinen. Alottakaamme ilman häntä. + +Rouva Roland kääntyi Juhaniin päin: + +-- Menisit sinä häntä hakemaan, hän loukkaantuu, ellemme odota häntä. + +-- Kyllä, äiti! + +Ja hän meni. + +Hän meni portaita myöten alas pelkurin kuumeen tapaisella varmuudella, +silloin kun hänen on taisteluun meneminen. + +Pietari istui ja kirjoitti pöytänsä ääressä. + +-- Hyvää päivää, sanoi Juhani. + +Pietari nousi ylös. + +-- Päivää, + +He antoivat toisilleen kättä, ikään kuin ei mitään olisi tapahtunut. + +-- Etkö tule alas ruualle? + +-- Kyllä ... mutta ... minulla on paljon puuhaa. + +Pietarin ääni vapisi ja hänen hätääntynyt katseensa kysyi veljeltä, +mitä hänen tulisi tehdä. + +-- Odotamme sinua. + +-- Onko ... onko äiti alhaalla? + +-- On ... hän itse lähetti sinua kutsumaan. + +-- Niinpä tulen. + +Ruokahuoneen oven edessä hän miettii, mutta avaa sen sitten äkkiä ja +huomaa isänsä ja äitinsä pöydässä, vastapäätä toisiaan. + +Kaikki ne moitteet, jotka hän oli itselleen viaksi lukenut, sentähden +että hän oli sanonut nuo kamalat sanat, tulivat jälleen hänen mieleensä +yhtä ankaroina, kuristivat kokoon hänen kurkkunsa ja lukkosivat hänen +suunsa, niin ettei hän osannut puhua eikä syödä. + +Hänellä oli vaan halu mennä tiehensä ja jättää se koti, joka ei enää +ollut hänen. Hän tunsi, että nyt se oli mennyttä, että hän ei voinut +enää jäädä sinne, niitten luokse, joita hän pelkällä läsnä olollaan +vasten tahtoaan aina tulisi kiusaamaan. + +Juhani puhui Rolandin kanssa. Pietari ei kuullut. Hän luuli kumminkin +huomaavansa tarkoituksen mukaisuuden veljensä äänessä ja koetti päästä +asian perille. + +Juhani sanoi: + +-- Siitä tulee kaunein heidän laivoistaan. Sanovat sen vetävän kuusi +tuhatta viisi sataa tonnia. Se tekee ensi kuussa ensi matkansa. + +Roland kummasteli: + +-- Vai niin! En uskonut, että se valmistuisi kulkukuntoon jo kesäksi. + +-- Kyllä, työtä on kiirehditty, että se voisi tehdä ensimäisen matkansa +valtameren yli ennen syksyä. Olin tänään yhtiön konttorissa ja tarinoin +erään johtokunnan jäsenen kanssa. Kun kaikki ympäri käy, on elämä +hauskaa noilla suurilla siirtolaislaivoilla. Ollaan enemmän kuin puolet +joka kuukautta maissa, kahdessa suuressa kaupungissa, New-Yorkissa ja +Havressa ja muu aika merellä kunnon ihmisten seurassa. Katteini voi +ansaita kokonaista viisikolmatta tuhatta francia vuodessa, ellei +enempää... + +Juhani pitkitti, kun Roland oli kummastuksissaan huudahtanut. + +-- Ruuan pitäjä voi saada kymmenen tuhatta, lääkäri viisi tuhatta +vakinaista palkkaa, paitsi vapaata asuntoa, ruokaa, valoa, lämmintä ja +muuta sellaista. Se on todellakin sangen edullista. + +Pietari, joka oli kohottanut katseensa, tapasi veljensä silmät ja +ymmärsi hänet. Tuokion perästä kysyi hän: + +-- Onko vaikeaa saada moinen lääkärin paikka siellä? + +-- Kaikki riippuu asianhaaroista ja hyvistä tuttavuuksista. + +Pietari epäröi. Siitä tulisi suhteiden selvike, jos hän voisi päästä +tähän höyrylaivaan lääkäriksi. Hän sanoi vähän vitkastellen: + +-- Jos voisin, tahtoisin mielelläni saada semmoisen paikan. + +Juhani kysyi: + +-- Mikset voisi? + +-- Kun en ketään höyrylaivayhtiön jäseniä tunne. + +Roland puhkesi sanomaan: + +-- Minä menen puhuttelemaan Poulin'ia, jonka hyvinkin tunnen! Hän on +assessorina kauppaoikeudessa ja yhtiön asiain kanssa tekemisissä. +Tunnen myöskin yhtiön isännän Lemieutin. + +-- Tahdotko, että puhuttelen Marchaudia? + +-- Kyllä, kiitoksia. Kenties minunkin tulisi kirjoittaa opettajilleni +yliopistossa. Jos voisin saada hyviä suositteluja heiltä, tulisivat ne +kenties ratkaisemaan pikemmin ja paremmin kuin kaikki epävarmat +suosittelut. Olisi kylläksi antaa nämä kirjeet johtokunnalle ystäväsi +Marchaudin kautta. + +Juhani oli aivan samaa mieltä. + +-- Kirjoita heille vielä tänä, päivänä. + +Pietari nousi ja meni ulos. + +Sitten kääntyi Juhani äitiinsä: + +-- Noo, äiti, mitäs sinä aijot hommata? + +-- En mitään ... en tiedä. + +-- Lähdetkö kanssani rouva Rosemillyn luo? + +-- Lähden, lähden. + +-- Tiedätkö, että on tarpeellista mennä sinne tänään. + +-- On ... on ... se on oikein. + +Kun he seisoivat kadulla, kysyi Juhani häneltä: + +-- Tahdotko nojata käsivarteeni? + +Hän otti tarjouksen vastaan ja nojasi Juhaniin. Muutamaan hetkeen he +eivät puhuneet. Vihdoinkin sanoi Juhani hänelle: + +-- Etkö huomaa, että Pietari on paikalla valmis lähtemään! + +Hän sopersi: + +-- Poika poloinen. + +-- Miksi? Hänellä ei tule olemaan huonot päivät "Lothringen" laivalla. + +-- Ei ... tiedän kyllä, mutta semmoisia ajatuksia syntyy. + +Hän mietti kauvan, mutta sanoi sitten äkkiä sillä kummallisella +äänellä, jota väliin käytetään pitkän, salaisen ajatusjuoksun +lopettamiseksi: + +-- Miten elämä on sentään surkeaa! Jos siinä kerran löytää rahtusenkaan +hyvää, niin maksaa siitä sittemmin kalliin hinnan. + +Juhani sanoi hiljaa: + +-- Elä puhu siitä enää, äiti. + +-- Mutta minä ajattelen sitä aina. + +-- Se sinun tulee unohtaa. + +Äiti oli jälleen vaiti, mutta sanoi sitten syvällä surulla: + +-- Aah, kuinka onnellinen olisin voinut olla, jos minulla olisi ollut +toinen mies! + +He olivat tulleet rouva Rosemillyn talolle. + +Hän asui suuressa rakennuksessa, joka oli hänen omansa. Hänen +akkunoistaan voi nähdä koko Havren sataman. + +Nähtyään rouva Rolandin, joka ensiksi astui sisään, levitti hän sylinsä +ja suuteli häntä sen sijaan kun hän muutoin ojensi hänelle ainoastaan +kätensä; hän arvasi käynnin tarkoituksen. + +-- Et ole ollut ulkona tänään? kysyi rouva Roland. + +-- En! olen vähin väsyksissä. + +Ja ikäänkuin kiittääkseen Juhania ja hänen äitiään kertoi hän miten +mainion hauskaa oli ollut eilesellä huvimatkalla. Heidän pitäisi panna +toimeen toinen samanlainen... + +Nuori mies keskeytti hänet: + +-- Ennenkuin toisen alamme tulee meillä olla ensimäinen selvillä. +Sainhan eilen itselleni tietoon vaimon. Ja nyt tulee äiti kanssani +kysymään, onko hän tänään mieltä muuttanut. + +Rouva Rosemilly myhähti: + +-- En ole -- en koskaan muuta ajatustani. + +Niin ojensi Juhani hänelle leveän kätensä + +ja hän asetti siihen omansa elävällä liikutuksella. Ja Juhani kysyi: + +-- Niin pian kuin mahdollista, eikö totta? + +-- Milloin tahdot. + +-- Kuuden viikon perästä? + +-- Minulla ei ole mitään sitä vastaan. Mitäs äiti sanoo? + +Rouva Roland vastasi surun sekaisella hymyilyllä: + +-- Sen saatte itse määrätä. Minä kiitän sinua vaan, ettäs olet tahtonut +ottaa Juhanin, tee hänet hyvin onnelliseksi. + +-- Voimieni mukaan. + +Liikutettuna ensi kerran nousi rouva Rosemilly ylös, sulki rouva +Rolandin syliinsä ja suuteli häntä; näiden uusien rakkauden osotteiden +alla paisui vaimoparan kipeä sydän reunojensa yli mahtavasta +liikutuksesta. Tuntui surulliselta ja onnelliselta samalla kertaa. Hän +oli kadottanut yhden pojan ja hänen sijaansa sai hän nyt täysi-ikäisen +tyttären. + +He keskustelivat sitten monista asioista, joita heidän tuli miettiä +lähestyvien häiden takia. + +Päästyään jälleen kadulle poikineen sanoi rouva Roland: + +-- Emmekö mene sinun luoksesi. Tahtoisin mielelläni lepuuttaa itseäni. + +Hän tunsi itsensä kodittomaksi, suojattomaksi, turvattomaksi. Hän +pelkäsi omaa kotiaan. + +He astuivat Juhanin luo. + +Mutta levon asemasta, kuten hän oli sanonut, rupesi hän aukomaan +laatikoita, selailemaan liinavaatteita sekä lukemaan nenäliinoja ja +sukkia. + +Tultuaan valmiiksi lähestyi hän äkkiä Juhanin tuolia takaa päin ja +kietoen oikean kätensä hänen; kaulaansa, pani hän samassa pienen +kapineen, joka oli paperiin kääritty, kamiinille. + +Juhani kysyi: + +-- Mikä se on? + +Toinen kun ei vastannut, ymmärsi hän mikä se oli, hän tunsi puitteiden +muodon. + +-- Anna minulle se! sanoi hän. + +Mutta äiti kääntyi takaisin laatikolleen. Juhani nousi, otti kuvan, +meni poikki lattian ja kätki sen pöytälaatikkoonsa, ja väänsi lukon +avainta kahteen kertaan. Niin pyyhki sitten äiti kyyneleen, joka +ripahti hänen silmästään kasvoille, ja sanoi vapisevalla äänellä: + +-- Nyt tahdon nähdä, pitääkö uusi palvelustyttösi kyökkiä siistinä. Hän +on mennyt ulos, niin että voin oikein tarkastaa, onko kaikki niin kuin +olla pitää. + + + + +IX. + + +Suosituskirjeet saapuivat Parisin professoreilta ja annettiin ne +transatlantilaiselle höyrylaivayhtiölle. Ei vielä oltu valittu lääkäriä +"Lothringen" laivalle ja Pietarilla oli siis onni saada nimitys +muutamien päivien perästä. + +Hän eli nyt vanhempiensa talossa mykkänä ja itseensä sulkeuneena, aivan +kuin olisi ollut vieras. Sen illan perästä, jolloin hän oli julki +sanonut sen kunniaa loukkaavan syytöksen, minkä perille oli päässyt, +tunsi hän katkaisseensa viimeisetkin siteet, jotka sitoivat hänet +muuhun perheesen. Häntä vaivasi aina katumus, kun oli aukaissut suunsa. + +Hän piti itseään alhaisena ja pahana, mutta kuitenkin tunsi hän +itsessään helpoituksen siitä, että oli puhunut suunsa puhtaaksi. + +Hän ei milloinkaan enää kohdannut äitinsä eikä veljensä silmäystä. +Heidän silmänsä liikkuivat pelkäävällä nopeudella, etteivät tapaisi +toisiaan ja he koettivat karttaa toisiaan kuin viholliset, jotka +pelkäävät tulla toistensa kanssa yksiin. + +Samana päivänä, kun hän oli saanut nimityksensä, näytti hän sen +perheelle. Hänen isänsä taputti käsiään. Juhani vastasi totisesti, +mutta sielu iloa täynnä: + +-- Onnittelen sinua sydämeni pohjasta. Sinulla oli paljon +kilpailijoita. + +Hänen äitinsä kumarsi päätään ja mutisi: + +-- Olen niin iloissani, että sinä olit paikan saaja. + +Viimeinen side oli katkennut, nyt häntä ei enää mikään pitänyt kiini. +Silloinkaan kun hän oli riuhtaissut rakkautensa juurineen päivineen +irti, ei hän ollut tuntenut sitä tuskaa, -- koiran surua, joka herransa +on menettänyt -- joka nyt sai hänet valtoihinsa. + +Ei mitään varmaa maata jalkojen alla, vaan aaltoileva meri, joka mylvii +ja vaatii saalistaan. Ei mitään paikkaa enää ympärillä, jossa olisi +voinut mielin määrin astella, vaan ainoastaan muutamia kyynäriä +lautoja, jossa kävellä kuolemaan tuomittuna muiden vankien keskellä. + +Ja tähän kuljeksivaan orjaelämään oli hän tuomittu ainoastaan sen +tähden, että hänen äitinsä oli antaunut vieraan miehen hyväilylle +alttiiksi. + +Eräänä iltana, kun hän tuli kotia, sanoi hänen äitinsä, uskaltamatta +katsoa häntä silmiin: + +-- Sinulla kaiketikin on koko joukko asioita, pantavia toimeen matkaasi +varten, enkä minä neuvoa tiedä. Olen tilannut mitä liinavaatteita +tarvitset, ja olen käynyt räätälin luona vaatteita tilaamassa; mutta +onko vielä mitään muuta, jota tarvitset? + +Hän avasi suunsa sanoakseen: Ei. Mutta sai miettineeksi, että hän +ainakin tarvitseisi jotakin matkalle sopivaa pukinetta, ja hän vastasi +sentähden tyvenesti: + +-- En tiedä vielä oikein, mutta tiedustelen asiaa +höyrylaiva-konttorilta. + +Hän sai täällä luettelon välttämättömimmistä pukukappaleista. Kun hän +ojensi tämän äitilleen, katsoi tämä häneen ensimäisen kerran pitkään +aikaan ja hänen silmillään oli niin nöyrä katse, niin lempeä, niin +surullinen ja rukoileva, kuin koiralla, joka rankaisua kärsiessään +pyytää armoa. + +Lokakuun 1 p:nä tuli "Lothringen", mennäkseen määräyksen mukaan +seitsemäntenä jälleen New-Yorkiin. Ja Pietari Rolandin tuli muuttaa +pieneen, keinuvaan kajuuttaansa, joka tulevaisuudessa tulisi olemaan +hänen vankihuoneensa. + +Mennessään seuraavana päivänä kaupungille tapasi hän äitinsä. Hän +seisoi Pietaria odotellen ja sanoi tuskin kuuluvalla äänellä: + +-- Etkö tahdo että autan sinua panemaan kajuuttaasi reilaan? + +-- Ei kiitoksia, se on kunnossa. + +-- Tahdon mielelläni nähdä sen. + +-- Siinä ei mitään näkemistä ole. Se on mitätön ja pieni. + +Sillä hyvällänsä hän läksi ja jätti äitinsä kalpeaksi ja murtuneeksi +seinää vasten nojaumaan. + +Samana päivänä kävi Roland laivalla ja päivällispöydässä hän vaan siitä +tarinoi ja kummasteli suuresti, ettei hänen vaimonsa halunnut nähdä +laivaa nyt, kun heidän poikansa siinä oli lähdössä. + +Pietari ei ollut seuraavina päivinä paljon perheen kanssa yksissä. Hän +oli kärtyisellä tuulella ja äreänä; hänen poislähtönsä oli kuin piiska +heille kaikille. Mutta päivää ennen lähtöään oli hän yhtäkkiä tullut +aivan toiseksi mieheksi. Siinä tuokiossa, jolloin hän hyvästeli +vanhempiansa, ennen kun meni laivalle, nukkuakseen siellä ensimäistä +yötä, kysyi hän: + +-- Tulette kai aamulla laivalle hyvästiä sanomaan? Matkustamme +yhdentoista aikana. Olkaa siellä jo puolivälissä kymmenen. + +-- Kuule, huudahti hänen isänsä, kun olemme sanoneet sinulle +hyvästimme, menemme me "Helmeen" odottaaksemme sinua rannassa ja +nähdäksemme sinua vielä viimeisen kerran. Eikö niin, Loviisa? + +-- Kyllä. + +Tunti sen perästä makasi Pietari pienellä tilallaan, joka oli pitkä ja +kapea kuni ruumiskirstu. Kauvan makasi hän avoimin silmin ja ajatteli +kaikkea sitä, joka kahden viimeisen kuukauden kuluessa oli tapahtunut +hänessä ja hänen ympärillään. Hänellä tuskin enää oli uskallusta olla +kenellekään vihoissaan ja hän antoi harminsa vuotaa hiekkaan, samoin +kuin koko olentonsakin. Hän tuntui niin taistelustaan väsyneeltä, +uupuneelta hyökkäystensä tähden, uupuneelta kaikesta, eikä hän osannut +enempää, vaan ainoastaan koetti upottaa sydämensä unheesen. + +Hän oli nukkunut raskaasti, kun matruusien liikkeet herättivät hänet. +Oli valoisa. Hän nousi ylös ja rupesi käyskentelemään ympäriinsä +laivalla, näiden suruisain ihmisten keskellä, jotka haeskelivat siellä +itsekukin kajuuttaansa ja heidän utelemisensa ja vastauksensa kaikuivat +joka taholta. Alhaalla keskikannella löyhkysi häntä vastaan köyhien ja +likaisten ihmisten tukahduttava haju. Täällä alhaalla aivan kuin +syvässä maanalaisessa kellarissa, joka oli hiilikaivoksen kaltainen, +huomasi Pietari satoja miehiä, vaimoja ja lapsia, jotka makasivat ja +loikoivat pöydillä tahi mullin mallin joukkioissa lattialla. Hän näki +vaan hämärissä piirteissä tämän likaisen ryysyisen joukon onnettomia +ihmisiä, jotka elämän taistelussa voitettuina, masennettuina ja +murtuneina menivät matkoihinsa kuihtunein vaimoin, nälistynein lapsin, +pois tuntemattomaan maahan, toivossa etteivät kuolisi nälkään. + +Ja silloin kun hän ajatteli kaikkea mitä he olivat kärsineet ja +reutoneet aikanaan, heidän hyödyttömiä ponnistuksiaan, heidän +toivotointa kamppailuaan, joka jokikinen päivä oli alkanut entiseen +tapaansa, nuot raukat, jotka nyt saivat alkaa uudelleen saman surkean, +viheliäisen elämänsä, tietämättään missä -- ajatellessaan kaikkea tätä, +teki tohtorin mieli huutaa heille: "Hypätkää järveen vaimoinenne, +lapsinenne, kaikkinenne", ja hänen sydäntään myötätuntoisuudesta niin +veti kokoon, että hänen täytyi mennä pois -- hän ei kärsinyt nähdä +heitä. + +Hänen vanhempansa, Juhani ja rouva Rosemilly olivat jo tulleet ja +odottivat häntä. + +-- Näinkö aikaiseen? sanoi hän. + +-- Näin aikaiseen, sanoi rouva Roland vapisevalla äänellä, tahdoimme +hieman runsaammalta aikaa jäähyväisiimme. + +Pietari katsoi häntä. Hän oli mustissaan, ikäänkuin surua kantava ja +yhtäkkiä huomasi Pietari, että hänen tukkansa, joka vielä viimeisellä +kuukaudella oli ollut harmaa, nyt oli käynyt aivan valkeaksi. + +-- Ei tule paljon ilmaa sisään moisesta akkunasta, sanoi rouva +Rosemilly. + +Pietari näytti lasin paksuuden, joka voi vastustaa pahimmatkin +puuskaukset ja selitti juurta jaksain aatteen sen sulkemisessa. Siiten +kysyi Roland: + +-- Sinulla kai on kokonainen apteekki muassasi? + +Tohtori avasi yhden kaapin ja näytti heille kokonaisen kokoelman +pikkusia pulloja, latinalaisine nimineen. Tuskallisen vaiti olon +perästä tuli hyvästi oton hetki. + +-- No nyt meidän pitää lähteä, jos mieli ennättää "Helmeen". Hyvästi, +poikaseni, hyvästi. + +Isä suuteli Pietaria hänen poskiparralleen ja avasi oven. + +Rouva Roland ei hievahtanut, vaan jäi istumaan kalpeana ja maahan +luoduin silmin. + +Hänen miehensä nykäisi häntä. + +-- Hyvästele joutuin, tässä ei ole enää tuokiotakaan liikaa. + +Hän nousi ylös, otti askeleen poikaansa päin, ojentaen hänelle ensin +yhden sitten toisen kalpeita kasvojaan, joita Pietari suuteli sanaakaan +virkkamatta. Sitten puristi hän rouva Rosemillyn kättä ja viimeksi +veljensä, samassa kysyen: + +-- Milloin vietätte häitänne? + +-- En tiedä oikein. Sovitamme ne matkojesi mukaan. + +He menivät kaikki kajuutasta ulos ja nousivat kannelle. Höyry elämöi +laivan avarassa sisustassa, joka ikäänkuin vapisi levottomuudesta. + +Pietari hyvästeli heitä uudelleen ja hänen perheensä jäsenet +poistuivat. Vaunut seisoivat ulkona ja odottivat heitä. He ajoivat alas +satamaan, jossa "Helmi" oli valmis lähtemään purjehdukselle. + +Roland huusi heidän rantaan tultuaan: + +-- Tuolla se on, näen mastot ja kaksi piippua. Nyt se tulee ulos +tokasta. + +Rolandin rouva veti nenäliinansa esille taskustaan ja peitti sillä +silmänsä. + +Tuo suunnaton höyrylaiva ui hiljalleen ulos satamasta. Kiikari silmien +edessä ilmoitti Beausire: + +-- Katsokaa nyt! Pietari seisoo peräkannella itsekseen. Hänet tuntee +helposti. + +Korkeana kuni tunturi ja ravakkana kuni rautatien juna meni laiva nyt +sivuitse "Helmen", niin läheltä, että se miltei koskettanut sitä. + +Epätoivoisena, menehtyneenä ojensi rouva Roland sylinsä höyrylaivaa +kohden, ja näki poikansa, oman Pietarinsa, seisovan ja vilkuttavan +heille kumpaisellekin kädellään. + +Mutta hän poistui yhä etemmäs, pieneni pienenemistään, pian vaan +mustaksi pilkuksi muuttui jättiläislaivalla. + +Äiti koetti tunnustella poikaansa, vaan ei enää saanut häntä silmiinsä. + +Juhani oli tarttunut hänen käteensä: + +-- Näitkö häntä? kysyi hän. + +-- Näin. + +Sitten purjehtivat he takaisin kaupunkiin. Rouva Roland istui kasvot +laivaa kohden kääntyneinä ja näki sen katoavan silmän siintämättömiin +matkalla kohti tuntematointa maata toiselle puolelle maapalloa. Sillä +laivalla, jota ei mikään voinut pysäyttää, oli hänen poikansa. Oli +ikäänkuin toinen puoli hänen sydäntänsä olisi mennyt hänen kanssaan +pois, kuin hänen elämänsä nyt olisi määräänsä saapunut ja hän ei +milloinkaan enää näkisi lastansa jälleen. + +-- Miksikä itket? tutkaili hänen miehensä, tuleehan hän kuukauden +perästä takaisin. + +Hän sammalsi: + +-- En tiedä. Itken, kun sydäntäni niin kirvelee. + +Vielä kerran hän kääntyi takaisin, heittääkseen viimeisen silmäyksen +yli meren. Mutta hän ei voinut eroittaa muuta kuin pienen, harmaan +savupilven, niin utuisan ja kepeän, että se oli näköjään kuni pieni +pilven untuva. + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Veljekset, by Guy de Maupassant + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 44944 *** |