Add files from ibiblio as of 2025-03-03 17:31:06HEADmain

3 files changed, 2759 insertions, 3145 deletions

diff --git a/44944-0.txt b/44944-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..23ef11d
--- /dev/null
+++ b/44944-0.txt
@@ -0,0 +1,2759 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 44944 ***
+
+VELJEKSET
+
+Kirj.
+
+Guy de Maupassant
+
+
+Suomensi F. A. C.
+
+
+Helsingissä 1890,
+G. W. Edlund, kustantaja.
+
+Kuopiossa,
+Kuopion Uudessa Kirjapainossa, 1890.
+
+
+
+
+
+
+I.
+
+
+-- Ei! Nyt olen kohta saanut kylläni tästä! huusi äkkiä vanha Roland,
+joka kokonaisen neljännestunnin oli istunut hiljaa ja katsoa
+tuijottanut veteen, samalla kun hän hiljakseen kosketteli siimaansa
+edestakaisin sen jouduttua pohjaan saakka.
+
+Rouva Roland, joka istui ja nuokkui peräpuolessa venhettä rouva
+Rosemillyn vieressä, jonka he olivat kutsuneet mukaansa
+kalastusretkellensä, säpsähti ja sanoi kääntyen mieheensä:
+
+-- Noo! mik' on hätänä?
+
+Vanhus vastasi nurpeissaan:
+
+-- Ei syö, ei ensinkään. Nyt en ole saanut en kalan ruotaa klo 12
+perästä. Ei pitäisi milloinkaan lähteä naisten kanssa kalaan. Ne eivät
+koskaan joudu lähtemään ajoissa.
+
+Hänen kaksi poikaansa Pietari ja Juhani, jotka istuivat siimat
+etusormen ympärillä, alkoivat kumpainenkin nauraa ja Juhani vastasi:
+
+-- Et ole liioin kohtelias rouva Rosemillylle, isä.
+
+Roland tuli hämillensä ja antautui selityksiin:
+
+-- Pyydän anteeksi, rouva, senlainen olen. Pyydän naisia mukaan, kun
+minua heidän seuransa miellyttää, mutta päästyäni kerran vesille, ei
+mielessäni ole muu kuin kalastus.
+
+-- Teillä on siis huono saalis, huomautti rouva Roland.
+
+Mutta hänen miehensä pudisti päätänsä samassa kuin hän kumminkin
+katsahti tyytyväisenä koriin, jossa hänen saamansa kalat vielä
+potkiskelivat ja katselivat verkalleen heitä tappavaan ilmaan.
+
+Roland vanhus otti korin polviensa väliin ja käänsi sitä niin, että
+kalat hivuivat laidan yli ja hän voi nähdä pohjimmaiset.
+
+-- Kuinka monta olet sinä saanut, tohtori?
+
+Hänen vanhempi poikansa, Pietari, kolmenkymmenen vuotias mies, vastasi:
+
+-- Enpä vainen erittäin, kolme, neljä kappaletta.
+
+Isä kääntyi nuorempaan:
+
+-- Ja sinä Juhani?
+
+Juhani, joka oli veljeänsä paljon nuorempi, vastasi:
+
+-- Melkein saman kuin Pietarikin, neljä, viisi kalaa.
+
+Roland oli ennen ollut kultaseppänä Parisissa, mutta vastustamaton halu
+kalastukseen oli karkoittanut hänet tiskin äärestä, niin pian kuin hän
+oli saanut rahoja kylläksi voidaksensa niillä elää.
+
+Hän vetäytyi Havreen takaisin, osti purjevenheen ja rupesi
+sporttimieheksi.
+
+Hänen kaksi poikaansa, Pietari ja Juhani, jäivät pitkittämään lukujansa
+Parisiin, mutta tulivat kotia tuon tuostakin ja ottivat osaa isän
+iloihin.
+
+Pietari oli Juhania viittä vuotta vanhempi. Hän oli koetellut itseänsä
+viedä eteen päin puolessa tusinassa eri tieteen haaroja, mutta oli
+kyllästynyt niihin kaikkiin ja aina vaan heittäytynyt jollekin uudelle
+alalle.
+
+Vihdoinkin oli hän ryhtynyt semmoisella innolla lääketieteesen, että
+hän valmistui siinä tavattoman lyhyessä ajassa.
+
+Juhani, joka oli yhtä vaaleaverinen, kuin veli oli musta, ja yhtä
+tyven, kuin veli oli kipakka, oli muitta häiriöittä lopettanut
+lakitieteelliset lukunsa.
+
+Kumpainenkin levähti vanhempiensa luona ja kumpainenkin ajatteli
+asettua Havreen, jos se kävi päinsä mukavasti.
+
+Heidän välillänsä oli tuommoista pientä kateellisuutta, jota usein
+nähdään veljesten välillä. He kyllä pitivät toisistaan, mutta olivat
+varuillansa. Pietari, joka oli viiden vuoden vanha, silloin kun toinen
+syntyi, oli lempilapsen ynseydellä katsonut tuota toista, joka yhtäkkiä
+oli ilmaantunut hänen isänsä ja äitinsä syliin ja jota he niin
+hyväilivät. --
+
+Juhani oli aina ollut hyvien tapojen ja hyvänsävyisyyden esikuva ja
+Pietari oli lopulta ärtynyt aina ja ijankaikkisesti kuullessansa
+ylistettävän tuota lihavaa poikaa, jonka kilttiyden hän piti
+yksinkertaisuutena. Hänen vanhempansa nuhtelivat aina häntä hänen
+vastahakoisuudestansa ja hänen monesta turhaan rauenneesta
+yrityksestänsä johonkin suureen, joka voisi tuottaa hänelle kunniaa ja
+arvoa.
+
+Äiti ymmärsi kumminkin aina sovittaa ne pienet riitaisuudet, joita
+ilmaantui hänen kahden poikansa kesken. Vähäpätöinen tapahtuma häiritsi
+muutoin juuri nyt hänen rauhaansa, sillä hän oli viime talvena tehnyt
+tuttavuutta naapurinsa, rouva Rosemillyn kanssa, joka oli erään
+merikatteinin leski. Tuo sangen nuori, kolmenkolmatta vanha leski oli
+tottunut tulemaan käsitöinensä ja pitämään iltatarinaa hyvien
+naapuriensa kanssa, jotka aina tarjosivat hänelle kupin teetä.
+
+Nuo kaksi talon poikaa, jotka tullessansa kotia tapasivat tuon kauniin
+lesken alinomaa vierailemasta vanhempiensa luona, olivat paikalla
+alkaneet kisailla hänen kanssansa, vähemmän halusta miellyttääkseen
+häntä, kuin toistensa uhalla.
+
+Heidän äitinsä, joka oli käytännöllinen ja ymmärtäväinen vaimo, toivoi
+hartaasti, että toisella heistä olisi onni muassansa, sillä nuorella
+leskellä oli omaisuutta; mutta hän tahtoi myös mieluummin, että se
+tapahtuisi toisen siitä kärsimättä.
+
+Rouva Rosemilly näytti antavan etusijan Juhanille, joka veti häntä
+puoleensa luonteensa yhtäläisyydellä, mutta muutoin tämä ei tullut
+näkyviin kuin melkein huomaamattomassa tavassa puhutella ja katsoa
+häneen sekä siinä, että hän seurasi hänen neuvojaan.
+
+Hänellä näytti olevan se luulo, että Juhanin mielipiteet tulisivat
+tukemaan hänen omiansa, samalla kuin Pietarin ajatukset olisivat
+ennakolta hänen mietteillensä vastaisia.
+
+Ennenkuin pojat tulivat kotia, ei Roland vanhus milloinkaan ollut
+kutsunut häntä mukaansa kalastusretkille, yhtä vähän kuin hän
+milloinkaan otti vaimoansa mukaansa, sillä hän tahtoi kernaammin
+purjehtia ulos ennen auringon nousua katteini Beausiren kanssa, joka
+oli entinen laivan kuljettaja, jonka hän oli tavannut haminassa ja
+jonka kanssa hän oli tullut hyväksi ystäväksi, sekä vanhan matruusi
+Bartin keralla, joka hoiti purjevenhettä.
+
+Mutta sitten eräänä iltana edellisellä viikolla oli rouva Rosemilly,
+joka oli syönyt päivällistä heidän luonansa, sanonut: "Mahtanee olla
+hauska kalastaa!" Ja vanha kultaseppä vastasi:
+
+-- Tahdotteko olla mukana?
+
+-- Kyllä, kiitoksia!
+
+-- Tiistaina?
+
+-- Hyvä.
+
+-- Oletteko mies nousemaan aamusella klo 5?
+
+Hän huusi jotenkin kauhistuksissaan:
+
+-- Mitä Te sanotte, kello 5!
+
+Hän laimistui tuumassansa ja alkoi epäillä koko matkaan lähtöään.
+
+Hän kysyi kumminkin:
+
+-- Milloinka Te sitten luulette olevanne valmis?
+
+-- Aah, klo 9 aikana!
+
+-- Ette ennen?
+
+-- En! Se olisi kaikkein aikaisinta.
+
+Tuo kelpo mies mietti asiaa. Mutta veljekset olivat kiiruhtaneet
+järjestämään retkeä ja samalla puhuneet kaikki asiat valmiiksi.
+
+Siis olivat he jo olleet kalastamassa kello 12:sta saakka, niin
+torkuksissa, kalastaneet ilman kalan nykäisyä ja Roland vanhus oli
+saanut kyllänsä.
+
+Nyt katsoi hän saalistansa itaruuden ilolla; sitten nosti hän silmänsä
+taivasta kohden ja nähden auringon olevan alempana, sanoi hän:
+
+-- Noo lapset! Emmekö jo ala hiljakseen kääntyä takaisin?
+
+Kumpainenkin poika nosti siimansa ylös ja kääri ne kokoon.
+
+-- Aivan tyyni, sanoi Roland, airoille, pojat!
+
+Pietari, joka istui lähinnä naisia, otti ala-airon. Juhani yläairon,
+mutta he eivät ruvenneet soutamaan, ennenkuin katteini oli huutanut:
+"Soutakaa pois!" Sillä ukko piti siitä kiinni, että liikkeiden piti
+käydä kaikkien merisääntöjen mukaan.
+
+Samalla aikaa ja samalla voimalla panivat he aironsa veteen ja
+nojausivat eteenpäin samalla kuin he vetäsivät voimainsa perästä: ja
+kilpailu alkoi näytteeksi siitä, mihin heidän jäntereensä kelpaisivat.
+Ensin pääsi Pietari voitolle. Puristetuin hampain ja rypistetyin otsin
+kiinnitti hän kätensä airoon, niin että se notkistui hänen tiukassa
+otossaan; ja "Helmi" lähestyi rantaa.
+
+Vihdoinkin komensi katteini: "Seis!" Kumpainenkin airo nostettiin
+samalla haavaa ylös, ja isän käskystä sousi Juhani muutamia vetäsyjä
+itsekseen. Mutta nyt pääsi hän voitolle. Hän tuli kiihkoihinsa ja
+lämpymiinsä, samalla kun Pietari hengästyneenä ja väsyksissä voimainsa
+ponnistuksesta kävi voimattomammaksi. Lopuksi sammalsi tohtori hiessä
+otsin ja posket kalvakkana, nöyrästi ja tuskaantuneena:
+
+-- En tiedä, mikä minun on, saan pistoksia kylkeeni. Ennen kyllä kävi
+päinsä; nyt en paljon jaksa käsivarsiani käyttää.
+
+-- Pitääkö ottaakseni kumpainenkin airo? kysyi Juhani.
+
+-- Ei, kyllä jaksan!
+
+Hän alkoi jälleen soutaa. Kun alus vihdoinkin pysähtyi ankkuripaikkansa
+luokse, seisoi matruusi odottamassa. Hän otti naiset kädestä
+auttaaksensa heitä. Sitten menivät he kaupunkiin.
+
+Rouva Roland ja rouva Rosemilly kulkivat edeltä, kolmen miehen
+seuraamina.
+
+-- Tahdotteko olla yksinkertaisella päivällisellä luonamme, että voimme
+lopettaa päivämme yhdessä? kysyi rouva Roland nuorelta leskeltä.
+
+-- Kiitoksia, mielelläni. Ei olisi hauskaa tulla itseksensä kotia nyt.
+
+-- Täällä on käynyt eräs herra kolmasti, huusi palvelustyttö, kun he
+tulivat kotia. Hän oli prokuraattorin luota.
+
+-- Kenen prokuraattorin?
+
+-- Kanun.
+
+-- Mitä se herra tahtoi?
+
+-- Kanu kuuluu itse tulevan tänne tänä iltana.
+
+Kanu oli Rolandin asianajaja ja ystävä ja piti huolen hänen
+raha-asioistansa. Kun hän oli sanonut tulevansa iltasella, mahtoi asia
+olla tärkeä; ja Rolandilaiset silmäilivät toisiansa rauhattomana tästä
+uutisesta, kuten rauhalliset ihmiset tavallisesti, kun on kysymys
+asianajajista. Paikalla nousee kysymyksiä kontrahdeista, perinnöistä,
+juttujen alkamisesta, -- asioista, joita toivoo ja asioista, joita
+pelkää. Muutamien tuokioiden vaiti olon perästä mutisi isä:
+
+-- Mitä mahtanee se merkitä?
+
+Rouva Rosemilly naurahti:
+
+-- Se on perintö, siitä olen varma. Minä tuotan onnea.
+
+Mutta he eivät tienneet kestään, joka olisi kuollut ja jonka he
+voisivat periä.
+
+Tuokio päivällisen perästä ilmoitettiin prokuraattori tulleeksi.
+
+Roland meni häntä vastaan.
+
+-- Hyvää päivää rakas asianajaja.
+
+Rouva Rosemilly nousi ylös:
+
+-- Niinpä tahdon mennä, olen väsyksissä.
+
+Koetettiin häntä vähän saada jäämään, mutta hän ei lainkaan tahtonut,
+vaan meni, eikä nuot kolme herraa, kuten tavallista, seuranneetkaan
+häntä.
+
+Rouva Roland kääntyi innokkaasti ja kohteliaasti vasta tulleen puoleen:
+
+-- Kuppi kahvia?
+
+-- Ei, kiitoksia! Olen vastikään noussut pöydästä.
+
+-- Kuppi teetä sitten?
+
+-- Kiitoksia! Mutta vasta vähän ajan perästä. Puhutaan ensin asioista.
+
+Sen syvän hiljaisuuden aikana, joka seurasi näitä sanoja, ei kuulunut
+muuta, kuin kellon tasainen tik tak.
+
+Asianajaja alkoi:
+
+-- Tunnetteko Parisissa herran nimeltä Leon Maréchal?
+
+Sekä rouva että herra päästivät huuliltansa saman knmmastushuudon:
+
+-- Kyllä! Totta kai!
+
+-- Se oli eräs ystävänne?
+
+-- Paras ystävämme, selitti Roland. Hän oli konttoorin päällikkönä
+raha-asiain ministeristössä. Häntä en ole nähnyt sitten kun Parisista
+muutin. Emmekä ole kirjoittaneet toisillemme.
+
+-- Hän on kuollut.
+
+Sekä Roland että hänen vaimonsa tekivät pienen liikkeen hämmästyksestä,
+kuten aina tehdään kuoleman tapauksen ilmaisun johdosta. Asianajaja
+pitkitti:
+
+-- Virkaveljeni Parisissa on nykyisin ilmoittanut minulle hänen
+testamenttinsa tärkeimmän osan; hän asettaa poikanne Juhanin
+pääperilliseksensä.
+
+Hämmästys oli niin suuri, ettei kukaan keksinyt sanaakaan. Rouva Roland
+oli ensimäinen, joka sai sammaltaneeksi:
+
+-- Herra Jumala, onko ystäväparkamme kuollut. Ja hän sai kyyneleitä
+silmiinsä. Roland sitä vastaan ajatteli vähemmän surua kuin niitä
+toiveita, jotka olivat heränneet.
+
+-- Kun hän on kuollut jättämättä rintaperillistä jälkeensä, määräsi hän
+testamentissaan koko omaisuutensa, joka nousee viiteentoista tuhanteen
+markkaan vuotuisissa koroissa, kolmen jälkeen sadalta, nuorimmalle
+pojallenne, jonka hän on nähnyt pienestä pitäen kasvavan ja jonka hän
+pitää ansiokkaana saamaan tämän lahjan. Jos hän kieltäytyisi ottamasta
+lahjaa vastaan, tulee se lankiamaan orpojen huoneelle.
+
+Roland ei ensinkään peittänyt iloaan. Ainoastaan rouva Rolandin ja
+hänen kumpaisenkin poikansa kasvot olivat edelleenkin surun voittoiset.
+Hän itki hiljakseen ja kuivaili silmiään esiliinallansa, jonka hän
+painoi suutaan vasten tukehduttaakseen syviä huokauksiaan.
+
+Mutta isän ajatukset pyörivät aina tuon perinnön ympärillä, joka kyllä
+oli heidän, tuon perinnön, joka kolkutti heidän oveansa ja ainoastaan
+odotti sanaa, että he tahtoisivat ottaa sen vastaan, tullaksensa tuossa
+paikassa seuraavana päivänä taloon.
+
+Hän kysyi:
+
+-- Ei ole mitään aihetta riitaan? Mitään rettelöitä?... Mitään
+vastaväitteitä?
+
+Kanu näytti tyyneltä ja sanoi:
+
+-- Ei, asia on selvä. Puuttuu ainoastaan, että poikanne tahtoo ottaa
+perinnön vastaan.
+
+-- Ja kaikki muodot ovat tulleet noudatetuiksi?
+
+-- Kyllä.
+
+-- Tahdotteko Te, kelpo asianajajani, että poikani paikalla kirjoittaa
+nimensä alle?
+
+-- Ei, ei. Huomenna konttoorissani kello 2, jos Teille sopii.
+
+-- Se on sovittu.
+
+Asianajajan mentyä pois tuli taas äänettömyys valloilleen, siitä meni
+sitte Roland vanhus nuorimman poikansa luo, löi kätensä hänen
+olkapäilleen ja virkkoi:
+
+-- Noo! Sinuas onnen myyrää?
+
+Juhani myhäili.
+
+Vanhus ei osannut iloansa hillitä.
+
+Hän käveli edestakaisin lattialla, pyöritteliin kantapäillään ja
+huudahteli ehtimiseen:
+
+-- Mikä onni! Mikä onni! Sen voi onneksi sanoa.
+
+Pietari kysyi:
+
+-- Te tunsitte siis hyvin hyvästi tuon Maréchalin?
+
+Isä vastasi:
+
+-- Kyllä, hän oli joka ilta luonamme; muistat kai, että hän nouti sinut
+koulusta ja usein saattoi sinut sinne jälleen. Ja sinä aamuna, kun
+Juhani syntyi, toi hän lääkärin. Mahdollista on hyvinkin, että hän tuli
+sitä kuolinvuoteellansa ajatelleeksi ja kun ei hänellä mitään
+perillisiä ollut, on hän tuuminut itsekseen: "Olen ollut pienokaisen
+syntymisessä avullisena, hänen tulee niin muodoin saada rahani."
+
+Rouva Roland mutisi, ikäänkuin jos hän olisi ajatellut ääneen:
+
+-- Oi sentään! Se oli kelpo mies, ettei meidän päivinämme usein tapaa
+moisia.
+
+Juhani nousi ylös:
+
+-- Kävelen hieman, sanoi hän.
+
+Hän tahtoi olla itsekseen ajatuksineen. Myöskin Pietari aikoi tehdä
+pienen kävelymatkan, ja meni ulos muutamia minuuttia veljensä jälkeen.
+Niin pian kuin Roland oli vaimoinensa kahden kesken, sulki hän hänet
+syliinsä, suuteli häntä ja sanoi ikäänkuin vastaukseksi eräälle
+nuhteelle, jolla hän usein oli kääntynyt häneen:
+
+-- Voitko nyt huomata, ettei olisi ollut miksikään hyödyksi, jos olisin
+Parisissa viipynyt kauvemmin ja reuhkaissut lapsieni eteen. Onni putoaa
+kuin putoaakin syliimme taivaasta.
+
+Rouva oli tullut hyvin totiseksi.
+
+-- Voit olla oikeassa Juhanin suhteen, mutta Pietarin?
+
+-- Pietarin! Hän on lääkäri, hän kyllä ansaitsee ... rahoja. Ja
+voipihan hänen veljensäkin tehdä hänen hyväkseen.
+
+-- Sitä hän ei ottaisi vastaan. Ja sitä paitsi on perintö Juhanin, eikä
+kenenkään muun. Siten ei Pietarilla ole lainkaan niin hyvät
+toimeentulon ehdot.
+
+Rouva Roland heittiin aprikoimaan lampun ääreen, jonka sydän yhä
+enemmän sysiytyi.
+
+
+
+
+II.
+
+
+Kun Pietari oli tullut ulos, ohjasi hän askeleensa päin Parisin katua,
+Havren pääkatua, joka pitkin pituuttaan oli valaistu, meluava ja elämää
+täynnä. Hän oli alakuloinen ja pahalla tuulella. Ei mikään määrätty
+asia tehnyt häntä murheelliseksi. Teki kipeää jossakin, mutta hän ei
+tiennyt missä; hänessä oli paikka, jota vihavoi, arka kohta, josta ei
+tiedä missä se on, mutta joka uuvuttaa; tekee alakuloiseksi ja
+rasittaa, -- tuntematon ja samea tyytymättömyys -- surun siemen.
+
+Kun hän tuli sitte torille, jolla teaatteri sijaitsee, tuntui hänestä
+kuin Tortonin kahvilan akkunain valo olisi hänet voittanut ja hän
+lähestyi niitä verkalleen; mutta juuri kun hän oli menemäisillään
+sisään, juolahti hänen mieleensä, että hän täällä tapaisi ystäviä ja
+tuttavia, ihmisiä, joiden kanssa hänen pitäisi puhella; hänet valtasi
+äkillinen vastoinmielisyys moista toveriseuraa vastaan. Ja hän kääntyi
+takaisin ja kulki taasen alas pääkatua, joka vei haminaan.
+
+Tultuansa alas suurelle rantamakadulle, pysähtyi hän vähän ja kääntyi
+siitä alas laiturille.
+
+Hän etsi yksinäisyyttä, ja asettui yhdelle penkille aallon murtajalla,
+väsyneenä kävelyyn, ennen kuin hän oikein oli alkanutkaan. Hän kysyi
+itseltään: Mikä minua oikeastaan vaivaa? Ja hän rupesi penkomaan
+muististaan, mikä oli voinut käydä hänelle nurinpuolin, kuten sairaalta
+kysytään hänen tautinsa syytä.
+
+Ja hän kysyi itseltään: Mahtaisiko se olla Juhanin perintö?
+
+Niin, aivan! Kun asianajaja oli ilmaissut tämän uutisen, oli hän
+tuntenut sydämensä tykyttävän.
+
+Minä kadehdin siis Juhania, ajatteli hän. Se ei ole jalosti. Mutta
+ensimäinen ajatus, joka tuli mieleeni, oli hänen naimisensa rouva
+Rosemillyn kanssa. Enkä voi kärsiä tuota pientä kanaa, joka on niin
+olevinaan. Siis on tässä perusteetonta mustasukkaisuutta. Hän raapasi
+tulitikun lukeakseen luetteloa niistä laivoista, jotka purjehtisivat
+satamaan ensi nousuvedellä. Odotettiin höyrylaivoja Brasiliasta,
+Kielistä ja Jaapanista, kahta tanskalaista prikiä, norjalaista kuunaria
+ja turkkilaista höyryä.
+
+Äkkiä kulki hänen sivuitsensa suuri aaveellinen varjo kahden laiturin
+kivivarusteen mustan välipaikan ylitse. Hän otti pari askelta, mutta
+havaitsi silloin miehen, joka istui äärimäisellä laiteella. Hän
+lähestyi uteliaana nähdäkseen tämän yksinäisen miehen kasvoja, ja tunsi
+veljensä.
+
+-- Mitä, sinäkö se olet, Juhani?
+
+-- Pietari ... miten tulet sinä tänne?
+
+-- Minä nautin raitista ilmaa. Ja sinä?
+
+Juhani nauroi:
+
+-- Minä nautin myös raitista ilmaa.
+
+Pietari istui hänen viereensä ja jatkoi:
+
+-- Kun tulen tänne, saan semmoisen halun matkustaa täältä kaikilla
+näillä laivoilla, pohjoiseen tahi etelään. Ne tulevat kaikista maan
+ääristä, maista, joissa on uhkea kasvullisuus ja siroja naisia, maista,
+joissa on koliibreja, elefantteja, leijonia ja neekerikuninkaita,
+kaikista niistä maista, jotka ovat satumaisia meille. Ajatteles, kun
+voisi päästä huvimatkalle sinne. Mutta rahoja siihen tarvittaisiin ja
+paljon.
+
+Hän vaikeni äkkiä; sillä hän tuli ajatelleeksi, että nyt oli hänen
+veljellänsä rahoja, ja että hän nyt voi, vapautettuna leipähuolista,
+vapaana ja esteettömästi matkustaa minne hyvänsä, kultakutristen
+pohjolatarten tahi tummakiharaisten Havannan naisten luo.
+
+Hän nousi seisalleen.
+
+-- Jää sinä vaan istumaan ja uneksi tulevaisuutta; minun pitää mennä.
+
+Hän puristi veljensä kättä ja pitkitti sydämellisesti:
+
+-- Noo! Juhani, niin olet sinä siis rikas! Oli hyvä, että tapasin sinut
+itseksesi, voidakseni sanoa sinulle, miten olen hyvilläni, miten sinua
+onnittelen ja miten olet minulle rakas.
+
+Juhani sammalsi liikutettuna:
+
+-- Kiitos, kiitos... Se on kauniisti sinulta Pietari, kiitos.
+
+Pietari kääntyi ja meni pitkin askelin, keppi kainalossa ja kädet selän
+takana.
+
+Matkalla sai hän ajatuksekseen: pistäydyn sisään ja otan lasillisen
+likööriä Marowsko ukon luona.
+
+Hän oli tullut tuntemaan vanhan Marowskon Parisin hospitaaleissa.
+Marowsko oli vanha puolalainen, joka oli tullut Ranskan maalle
+apteekkarin tointaan pitämään. Vanhuksen, entisen nihilistin ja
+keisarin murhaajan maine oli saanut valtoihinsa Pietari Rolandin elävän
+mielikuvituksen ja heistä oli tullut ystävät, vaikka ei Pietari olisi
+saanut vanhusta kertomaan hänen entisestä elämästänsä. Nuoren tohtorin
+syy oli siihenkin, että vanhus oli Havreen asettunut; hän laski
+mielessään, että uudistohtori voisi hankkia hänelle ostajia. Yksinäinen
+kaasuliekki paloi tiskin yläpuolella, joka oli pieniä pulloja täynnä.
+Tuolilla tiskin takana, jalat ristissä ja leuka rinnalla, istui vanha
+kyömynenäinen kaljupää mies ja nukkui. --
+
+Ovikellon kilahtaessa heräsi hän ja nousi pystyyn. Nähtyänsä, ken se
+oli, meni hän tohtoria vastaan ojennetuin käsin.
+
+Pietari istuutui ja Marowsko kysyi:
+
+-- Mitä verestä, tohtori?
+
+-- Ei mitään. Milloinkaan ei kuulu muuta kuin samaa vaan kaikkialla.
+
+Kaksi pientä lasia likööriä tuotiin takahuoneesen ja asetettiin
+pöydälle.
+
+He maistoivat likööriä ja istuivat muutamia minuuttia hiljaa.
+
+Sitten sanoi Pietari miltei vastoin tahtoansa:
+
+-- Jotakin kummaa on tapahtunut meille tänä iltana. Eräs isäni ystäviä
+on kuollut ja jättänyt omaisuutensa veljelleni.
+
+Sitten kun asia oli selitetty, näytti ukko olevan hämillään;
+näyttääkseen tyytymättömyyttänsä pitkitti hän moneen kertaan:
+
+-- Se ei näytä hyvältä.
+
+Pietari tahtoi tietää, mitä Marowsko ajatteli.
+
+-- Minkä tähden ei se näyttäisi hyvältä? Minkä tähden näyttäisi se
+pahalta, että hänen veljensä perisi rahoja erään perheystävän jälkeen?
+
+Varova vanhus ei tahtonut selittää sanojaan selvemmin.
+
+-- Sellaisissa tapauksissa jätetään kahdelle veljelle yhtä paljon. Minä
+sanon teille, se ei näytä hyvältä.
+
+Silloin menetti tohtori kärsivällisyytensä, meni matkojansa, kotia ja
+levolle.
+
+Muutaman ajan kuuli hän Juhanin viereisessä huoneessa käyskentelevän
+edestakaisin; mutta sitten hän sai unesta kiini.
+
+
+
+
+III.
+
+
+Tohtori heräsi seuraavana aamuna vankoissa aikeissa hankkia itsellensä
+omaisuuden. Hän tunsi itsensä niin varmaksi onnestaan, että hän hyppäsi
+ylös sängystä ikään kuin tuota päätä anastaaksensa sitä ja pukeutui
+mennäkseen etsimään sopivaa asunto-paikkaa kaupungilta.
+
+Hän seisahtui ovien eteen, joissa oli ilmoituksia, että asunto oli
+joutilas. Hän tarkasti niitä tärkeän näköisenä, ennen kaikkea sentähden
+että hän oli lääkäri, ja että hänellä oli suuret vastaan otot.
+Porraskäytävien tuli olla leveät ja kauniit, muutoin hän ei voinut asua
+toista kertaa korkeammalla.
+
+Kirjoitettuansa muistiin koko joukon osoitteita, meni hän kotiinsa
+eineelle, neljännestunnin tavallistansa myöhemmin. Jo käytävässä kuuli
+hän talrikkien kalinan. He olivat siis käyneet pöytään ilman häntä.
+Sepä oli kummallista. Siinä talossa ei koskaan olla niin säännöllisiä.
+Hän tuli pahalle tuulelle ja tyytymättömäksi. Hänen tultuansa sisään
+sanoi Roland:
+
+-- Noo, Pietari, nyt mahtanet joutua! Kello 2 aikana tulee meidän olla
+asianajajan luona.
+
+Tohtori istuutui vastaamatta. Puhelu, joka oli tauonnut, jatkui jälleen
+siitä, johon se oli loppunut.
+
+-- Sinun sijassasi, sanoi rouva Roland Juhanille, vuokraisin tuota
+pikaa komean asunnon, joka pystyisi silmiin, ja valitseisin pari
+huomiota herättävää asiaa ajaakseni. Nythän olet Luojan kiitos vapaa
+kaikista huolista.
+
+Aina tuon tuostakin puhelun pitkittyessä katsoi Roland kelloansa.
+
+-- Soo! sanoi hän lopuksi, nyt mahtanemme lähteä.
+
+Pietari nauroi:
+
+-- Kello ei ole 1 vielä. Tiedättekö mitä, ette olisi tarvinneet
+jäähdyttää minulle ruokaa.
+
+-- Menetkö sinäkin asianajajaan, kysyi hänen äitinsä.
+
+Hän vastasi kylmästi:
+
+-- Mitä tekemään? Se on aivan tarpeetonta.
+
+Kun Pietari, perheen mentyä pois, oli jäänyt itseksensä, pitkitti hän
+joutilasten asuntojen tarkastelua. Vihdoinkin löysi hän yhden, joka
+häntä miellytti: kookkaan ensi kerroksessa, jossa oli kaksi eri
+käytävää eri kaduilta, kaksi arkihuonetta, suuri lasikattoinen sali,
+missä sairaat odotellessaan voivat kävellä kukkien keskellä, ja sievä
+ruokahuone, josta oli näköala merelle. Kun hänen tuli päättää, teki
+vuokra -- kolme tuhatta markkaa -- hänet miettiväiseksi; hänen tuli
+nimittäin maksaa ensimäinen neljännes etukäteen, eikä hänellä ollut
+penniäkään alkajaisiksi. Hän meni siis luvaten antaa varman vastauksen
+kahden päivän kuluessa; ja hänen pölähti päähänsä pyytää veljeltä rahaa
+lainaksi ensimäiseksi puoleksi vuodeksi, niin pian kuin Juhani oli
+ottanut perintönsä vastaan.
+
+Hänelle juolahti äkkiä mieleen miten vaikeata on kolmellakymmenellä
+vuodella niskassaan pyytää äitiltänsä silloin tällöin kultarahaa; ja
+hän aprikoi itsekseen:
+
+-- Kunpa olisi rahoja!
+
+Ja taas pisti häntä veljensä perintö.
+
+Hän poikkesi erääsen paikkaan, jossa hän tunsi pienen passaritytön,
+juodakseen lasin olutta hänen kanssaan.
+
+Hän tapasi tytön nukkumassa yhdellä tuolilla melkein autiossa
+olut-salissa. Kun tyttö oli nähnyt hänet, nousi hän virkeästi ylös ja
+meni hänen luoksensa:
+
+-- Hyvää päivää! Miten jaksatte?
+
+-- Kyllä kiitoksia! Ja sinä?
+
+-- Hyvin. Te olette harvinainen vieras.
+
+-- Niinpä vaan, minulla on vähän aikaa. Tiedät, että minä olen tohtori.
+
+-- Mitä haluatte?
+
+-- Olutta, ja sinä?
+
+-- Kiitoksia! Myöskin olutta!
+
+-- Miks'et tule useammin, ystäväiseni? Tykkään sinusta paljon.
+
+Mutta Tohtori oli kyllästynyt häneen. Hän tuntui kovin yksinkertaiselta
+ja typerältä.
+
+Tyttö kysyi häneltä:
+
+-- Kulit äsken kauniin vaaleaverisen herran kanssa, jolla oli suuri
+parta, oliko se veljesi?
+
+-- Oli.
+
+-- Hän on ihmeen kaunis poika.
+
+-- Siltäkö näyttää?
+
+-- Siltä! Ja hän näyttää myös iloiselta pojalta.
+
+Pietari sai äkkiä kummallisen halun kertoa tälle passaritytölle Juhanin
+perinnöstä. Hän sanoi, pannen jalkansa ristiin:
+
+-- Niin, hän on onnellinen. Hän on juuri perinyt viisitoista tuhatta
+markkaa vuotuisissa koroissa.
+
+-- Herranen aika, kuka on määrännyt hänelle sen, hänen mummonsako, vai
+hänen tätinsä?
+
+-- Ei! vanhempieni vanha ystävä.
+
+-- Ainoastaan ystävä? Eikä hän sinulle ole mitään jättänyt?
+
+-- Ei! Minä tunsin häntä niin vähän.
+
+Passarityttö mietti hetkisen ja sanoi sitten nauraen:
+
+-- Aivan! Onni oli veljelläsi, että hänellä oli sen laadun ystäviä. Ei
+ole todellakaan kummaa, että hän on niin vähän sinun näköisesi.
+
+Tohtori sai halun lyödä häntä vasten suuta, tietämättä oikeastaan miksi
+ja kysyi purren hammasta:
+
+-- Mitä sillä tarkoitat?
+
+Hän näytti viattomalta:
+
+-- Minäkö? En mitään! Meinasin vaan, että hän on sinua onnellisempi.
+
+Tohtori heitti rahat pöydälle ja meni. Nyt toisti hän lauseen: "Ei ole
+niin kummaa, että hän on niin vähän sinun näköisesi." Mitä oli hän
+meinannut? Varmaankin oli siinä pohjalla ilkeyttä ja alhaisuutta! Niin!
+Hän oli luonnollisesti arvellut, että Juhani oli Maréchalin poika.
+
+Se viha, jonka hän tunsi sen epäluulon johdosta, joka oli heitetty
+hänen äitiänsä vastaan, oli niin voimakas, että hän seisahtui ja etsi
+paikkaa, johon hän voisi istahtaa. Ja äkkiä tuli hän ajatelleeksi
+Marowskon sanoja iltaa ennen: "Se ei tule näyttämään hyvältä." Oliko
+hän ajatellut samaa?
+
+Ne perusteet, jotka näyttivät synnyttävän tämän ilkeän epäluulon
+sydämissä, sukelsivat nyt hänessä esille yksi toisensa perästä. Että
+vanha poika, jolla ei ole perillisiä, jättää omaisuutensa erään
+ystävänsä kahdelle lapselle, se on luonnollinen asia, mutta että hän
+antaa sen ainoastaan yhdelle näistä lapsista, se oli jotakin, jota
+ihmiset tavallisesti kummastelevat, juoruilevat ja nauravat. Miten oli
+se tapahtunut, ettei hän ollut nähnyt sitä edeltäkäsin, ettei hänen
+isänsä tuntenut sitä eikä hänen äitinsä sitä arvannut?
+
+Hän nousi ylös päätettyään varoittaa veljeään ja huomauttaa hänelle
+sitä kamalaa vaaraa, joka uhkasi heidän äitinsä kunniaa. Mutta mitä
+tahtoisi Juhani tehdä? Yksinkertaisinta olisi luopua perinnöstä, joka
+silloin lankeaisi köyhille, ja ainoastaan selittää ystäville, että
+testamentti sisälsi hyväksymättömiä ehtoja.
+
+Kotimatkalla ajatteli hän, että oli parasta tavata veljeänsä itseään,
+ettei tarvitseisi puhella tästä asiasta vanhempien kuullen.
+
+Jo ulkoa kuuli hän ääntä ja naurun porinaa ruokahuoneesta ja astuttuaan
+sisään kuuli hän, että hänen isänsä oli kutsunut rouva Rosemillyn ja
+katteini Beausiren kotiinsa päivällisille viettääkseen päivää
+hauskasti iloisen sattuman johdosta. Nyt oli Juhanin ilo puhjennut
+täyteen ääneensä. Asia oli aivan selvä, se oli päätetty nimien
+allekirjoituksella ja hänellä oli nyt viidettoista tuhannet vuodessa.
+Hänen vapaammasta olennostaan ja suuremmasta itsetunnostaan huomasi sen
+vakavuuden, jonka raha ihmiselle antaa.
+
+Pöydällä loisti erinomaista ylellisyyttä.
+
+-- Niin, sanoi Pietari istuutuessaan, tämä on kyllä "rikkaan miehen"
+juhla.
+
+Päivällisillä tarjottiin runsaasti viiniä ja kaikki puhuivat pian
+toistensa kilvalla. Rouva Rosemilly, Juhani ja hänen äitinsä
+tuumailivat erästä huviretkeä, jossa aamuruokaa tarjottaisiin ja josta
+he toivoivat paljon hauskuutta, ja Pietari istui ja katui ettei hän
+ollut syönyt päivällistä kaupungilla ja päässyt tästä touhusta,
+naurusta ja ilosta, johon hän ei osannut ottaa osaa.
+
+Hän mietiskeli, miten hän kumminkin ilmaiseisi veljelleen pelkonsa ja
+saisi hänet hylkäämään perinnön, jonka hän jo oli ottanut vastaan ja
+josta hän jo edeltäkäsin oli joutunut kuohuksiin. Asia näytti
+vaikealta, mutta sen tuli tapahtua; tässä ei ollut mitään, josta sopi
+epäillä, heidän äitinsä hyvä nimi ja maine oli kysymyksessä.
+
+Ilo nousi ylemmä lasi lasilta. Kun korkki pamahti ensimäisen
+samppanjapullon suulta, matki vanha herra Roland, joka oli käynyt hyvin
+vilkkaaksi, tämän pamahduksen ääntä huulillaan. Pietari, joka yhä
+enemmän ärtyi, sanoi uhkamielisesti:
+
+-- Joutaisi tuo sikseen, se on sinulle vaarallista.
+
+Roland, joka oli juomaisillaan, pani täyden lasinsa pöydälle ja kysyi:
+
+-- Mitenkä niin?
+
+Hän oli jo pitkän aikaa valittanut pyörtymistä ja pahoinvointia, joka
+aina vaan uudistui ja jota hän ei voinut selittää.
+
+Tohtori vastasi:
+
+-- Se pilaa vatsan, panee hermoston kunnottomaksi, häiritsee veren
+juoksua ja valmistaa halvaukselle tietä.
+
+Entisen kultasepän enenevä hutikka oli ikään kuin puhallettu pois. Hän
+katsoi poikaansa rauhattomalla katseella, samalla kun hän koetteli
+päästä sen perille, oliko puhe tosissa lausuttua. Myöskin rouva Roland
+sekoittui puheesen ja sanoi nurpeissaan:
+
+-- Herra Jumala, Pietari, mikä sulla on? Kerta ei kumminkaan tehne
+isällesi mitään. Ajattele mikä juhlapäivä hänelle sekä meille. Sinähän
+menetät kaiken ilon häneltä ja meiltä kaikilta. Se on ilkeästi sinulta.
+
+Hän kohautti olkapäitään:
+
+-- Isä voi tehdä kuten hän tahtoo. Olen varoittanut häntä.
+
+Roland vanhus katsoi epäilevästi lasiinsa kuten kettu, joka löytää
+kuolleen kanan ja epäilee ansaa.
+
+Hän kysyi verkalleen:
+
+-- Sinä uskot, että se vahingoittaa minua paljon.
+
+Pietari syytteli itseään, että hän antoi muiden kärsiä huonosta
+tuulestaan.
+
+-- Ei, yhden kerran voit juoda: mutta elä vaan mene liikoihin, eläkä
+ota sitä tavaksi.
+
+Roland ukko nosti lasinsa, katsoi suruisesti siihen, himokkaana ja
+peloissaan samalla haavaa; sitten maistoi hän siitä ja joi sen pienissä
+härppäyksissä, vavisten levottomuudesta ja ilosta, lopuksi rupesi hän
+tuntumaan kuni syntisäkki, kun oli imenyt viimeiset tilkat. Yhtäkkiä
+kohtasi Pietari rouva Rosemillyn kirkkaat siniset silmät, jotka olivat
+kiintyneet häneen läpitunkevalla katseella. Hän arvaili sitä ajatusta,
+joka oli tämän silmäyksen takana; se sanoi: "Olet kateellinen. Häpiä
+sinä."
+
+Hän kumartui ja rupesi uudelleen syömään. Hänellä oli halu mennä ja
+päästä näistä ihmisistä, päästä kuulemasta heidän tarinoitaan ja
+naurajaan. Ajattelematta joi hän aikalailla, mieluisa lämpö virtaili
+hänen jäseniinsä, levisi yli hänen ruumiinsa kuni hyvää tekevä virtaus,
+joka tuotti iloa mukanaan. Hän tuntui vähemmän tyytymättömältä, joka
+taas teki hänet iloisemmaksi ja hänen päätöksensä puhella veljensä
+kanssa nyt suli heikommaksi ja heikommaksi: hän kyllä tahtoi tehdä sen,
+mutta hän ei tahtonut niin pian karkoittaa tuntemaansa hyvin vointia.
+
+-- Mikä mies hän oikeastaan oli tuo herra Maréchal? kysyi katteini. Te
+varmaankin olette olleet varsin hyvissä välissä keskenänne.
+
+Vanha Roland rupesi viinoissaan itkemään ja sanoi vapisevalla äänellä:
+
+-- Veli ... joita ei semmoisia löydykään ... emme koskaan olleet
+toisistamme eroitettuina ... hän söi joka päivä luonamme ja antoi
+meille teaatteripilettejä ... tarvitsenko sanoa enempää kuin tämän? ...
+Kuin tämän? Ystävä, todellinen ... todellinen ystävä ... eikö niin,
+Loviisa?
+
+Hänen vaimonsa vastasi ainoastaan:
+
+-- Niin, hän oli uskollinen ystävä.
+
+Pietari katsoi isäänsä ja äitiänsä, mutta kun kanssapuhe pian kääntyi
+toisaalle, rupesi hän jälleen ryyppimään.
+
+Miten tämä ilta loppui, siitä hänellä ei ollut selvää käsitystä. Oli
+juotu kahvia, nautittu likööriä, naurettu ja ilakoitu. Lähellä puolta
+yötä meni hän levolle, pää höyryjä täynnä ja raskaana. Hän makasi kuin
+kivi klo 9 saakka seuraavana aamuna.
+
+
+
+
+IV.
+
+
+Hän heräsi suopeassa mielentilassa. Voi hyvinkin olla niin, että
+palvelustytöllä oli ollut ilkeä ajatus, oikea porton ajatus,
+kuullessaan että yksi Rolandin poikia oli perinyt erään tuntemattoman;
+mutta hänen laatuiset olennothan epäilevät aina sillä tavalla kaikkia
+kunniallisia naisia. Mutta ei hän olisi varmaankaan uskonut sellaisten
+viittausten mahdollisuutta omasta äitiparastaan, joka oli niin kiltti
+ja rehellinen, ellei hänen sielunsa olisi joutunut pois tasapainostaan
+sen kateuden tähden, joka kaiveli häntä.
+
+Rouva Rosemillyllä oli varmaankin naisen synnynnäinen tarkka vainu ja
+hyvä huomiokyky. Ja kuitenkin oli selvä, että tämä ajatus ei ollut
+pälkähtänyt hänen päähänsä. Siksi ei tohtori epäillyt, että hänen
+vastentahtoinen tyytymättömyytensä siihen onneen, joka oli kohdannut
+hänen veljeänsä, yhteydessä hänen rakkautensa kanssa äitiä kohtaan, oli
+suurentanut hänen epäilyjään.
+
+Päästyään mielessään tähän päätökseen, tyyntyi hän ja päätti olla
+ystävällinen kaikkia kohtaan. Hän ei myöhästynyt aamiaiselta ja
+ilahutti koko perhettä hyvällä tuulellaan.
+
+Mutta kun hän päivällisen aikaan tuli ruokahuoneeseen, sanoi hänen
+äitinsä Juhanille:
+
+-- Pitkästä lasikattoisesta salista voi tulla muhkea. Panemme kukkia
+sinne.
+
+-- Mistä te puhutte? kysyi Pietari.
+
+-- Kauniista kortteerista, jonka juuri olen vuokrannut veljellesi.
+Siinä on kaksi arkihuonetta, pitkä lasikattoinen sali ja pieni pyöreä
+ruokahuone, oikein sopiva asunto nuorelle miehelle.
+
+Pietari vaaleni. Hänen sydämensä kouristui harmista.
+
+-- Missä? kysyi hän.
+
+-- Frans I:sen Bulevardilla.
+
+Hän ei epäillyt enää, että se oli sama, jonka hän oli valinnut ja
+istuutui niin epätoivoisena, että hänellä oli halu huutaa: "Tämä on
+kovaa! Hänen tulee siis saada kaikki."
+
+Hänen äitinsä pitkitti kertoen Juhanin onnea ja sanoi:
+
+-- Kunpa vaan voisimme löytää sinulle jotakin samanlaista, mutta
+vaatimattomampaa, kun ei sinulla mitään ole. Vakuutan sinulle, se
+tulisi sinulle olemaan suureksi hyödyksi.
+
+-- Ooh, työllä ja tarmokkaisuudella aijon minä edistyä.
+
+Hänen äitinsä pysyi entisessä puheessaan:
+
+-- Mutta kaunis asunto olisi myöskin suureksi hyödyksi.
+
+Miltei keskellä päivällisiä kysyi Pietari äkkiä:
+
+-- Miten tulitte tuttavuuteen tuon Maréchalin kanssa?
+
+Roland vanhus nosti päätään ja sanoi ajatellen:
+
+-- En tosiaankaan muista sitä niin tarkoilleen. Siitä on niin pitkä
+aika. Niin! Sinun äitisi tutustui puodissa, -- eikö totta Loviisa? Hän
+pistiin tilaamassa yhtä ja toista ja sittemmin tuli hän yhä useammin
+puotiimme. Hän oli meidän tuttava kaupantekijänä, ennenkuin hän tuli
+ystäväksemme.
+
+Pietari, joka istui ja söi papuja, pisti niitä toisen toisensa perästä
+kahveliin ikäänkuin vartaaseen ja pitkitti:
+
+-- Milloinka osapuilleen teitte sen tuttavuuden?
+
+Roland ajatteli uudelleen, mutta kun hän ei voinut muistaa enempää,
+kysyi hän vaimoltaan.
+
+Tämä muisteli mielessään ja sanoi varmalla ja tyvenellä äänellä:
+
+-- Se oli vuonna 1868. Pietari oli kolmivuotias. Hänellä oli silloin
+tuhkarokko; ja Maréchal, jota emme vielä paljon tunteneet, oli meille
+suureksi avuksi.
+
+Roland huudahti:
+
+-- Se on totta, hän oli tosiaankin verraton. -- Kun äiti ei enää
+jaksanut väsymyksen tähden ja minulla oli kiire puodissa, kävi hän
+apteekista sinulle rohtoja. Ja kun olit tullut terveeksi, et voi
+ajatella, miten iloinen hän oli ja miten hän sinua suuteli. Tästä
+saakka tulimme niin hyviksi ystäviksi.
+
+Ja niinkuin salama, löi tämä ajatus äkkiä ja voimallisesti alas
+Pietarin sieluun: "Kun hän tunsi minut ensiksi ja oli minuun niin
+ihastunut, kun minä olen syynä siihen, että hänestä tuli semmoinen
+ystävä vanhemmilleni, miksi on hän sitten jättänyt kaiken omaisuutensa
+veljelleni eikä minulle mitään?"
+
+Hän meni ulos ja rupesi taas mittelemään katuja. Mutta oli kylmä ja hän
+meni siksi Marowsko vanhuksen luo. Apteekkari istui tavallisuuden
+mukaan kaasuliekin alla ja nukkui. Huomattuaan Pietarin pudisti hän
+unen päältään ja toi lasin ja likööriä.
+
+Pitkän vaitiolon perästä kysyi Marowsko, oliko Juhani nyt saanut
+perintönsä käsiinsä. Hänen kiintymisensä Pietariin loukkaantui siitä,
+että tämä oli syrjäytetty.
+
+Ja Pietari luuli ymmärtävänsä, että vanhuksella oli oma mielipiteensä
+asiassa. Hän luuli lukevansa hänen poistuvassa silmäyksessään ja hänen
+äänessään piilevässä väreessä ne arvelut, jotka altis pyörivät hänen
+kielellään, vaan joita hän ei kumminkaan lausunut tahi tahtonut lausua
+-- erittäin viisas ja varovainen kun oli.
+
+Hän ei epäillyt kauvempaa, että vanhus ajatteli tähän suuntaan: "Ette
+olisi antaneet hänen ottaa vastaan tätä perintöä, joka saattaa ihmiset
+puhumaan pahaa teidän äidistänne." Hän uskoi kenties kuitenkin, että
+Juhani oli Maréchalin poika. Ja minkä tähden hän ei sitä uskoisi,
+siihen määräänhän suhteet olivat todenmukaiset ja mahdolliset?
+
+Hän itse, poika, eikö hänkin sotinut tätä kamalaa epäluuloa vastaan?
+
+Ja siinä paikassa tuli hänelle halu olla itsekseen, saadakseen punnita
+ja miettiä: yhtäkkiä tuli tämä halu niin valtavaksi hänessä, että hän
+nousi ylös, edes lasiaankaan tyhjentämättä, puristi hämmästyneen
+apteekkarin kättä ja sukelsi jälleen kadun sumuihin.
+
+Hän kysyi itseltänsä: Minkä tähden on Maréchal jättänyt koko
+omaisuutensa Juhanille?
+
+Nyt hän ei tehnyt kysymystänsä kateudesta, ei! vaan peläten jotakin
+kauheaa, peläten että hän itse tulisi uskomaan, että Juhani, että hänen
+veljensä olisi tuon miehen poika.
+
+Hänen täytyi saada selvyyttä ja varmuutta, hänen täytyi tuntea olevansa
+aivan vakavalla pohjalla; hän rakasti ainoastaan äitiänsä koko
+maailmassa!
+
+Voidakseen oikein luoda tulevaisuuteen ja tuntemattomiin tapahtumiin
+sen terävän silmäyksen, jolta ei mikään voi pysyä salassa, oli
+tarpeellista että hän oli tyven ja meni aivan yksinäiseen paikkaan. Ja
+hän päätti mennä istumaan satamalaiturille, kuten edellisenäkin iltana.
+
+Hän istuutui sinne, nojaten kyynäspäänsä kraniittikiveystä vastaan ja
+peitti kasvonsa käsiinsä.
+
+Miehen nimeä hän ei ääneen lausunut, mutta ajatuksissa myötäänsä kulki
+nimi "Maréchal! ... Maréchal!" Ja ummistettujen silmiensä edessä näki
+hän hänet yhtäkkiä, semmoisena kuin hän oli hänet tuntenut. Hän oli
+kuudenkymmenen ikäinen; valkea suippoparta ja tiheä kulmakarva. Hän oli
+hyvänsuovan näköinen lempeine, harmaine silmineen ja esiintyi
+vaatimattomasti, tehden kokonaisuudessaan hyvän ja suoran luonteen
+vaikutuksen.
+
+Muistot valtasivat Pietarin mielen. Usein kun Maréchal oli nähnyt, että
+jokin häntä ahdisti ja arvasi, että hänen oli vaikea selviytyä siitä
+kuukausrahoineen, oli hän itsestään tarjonnut hänelle rahoja. Mies piti
+siis koko ajan hänestä, koskapa oli auttanut häntä. Mutta ... miksikä
+sitten jättää koko omaisuutensa Juhanille? Ei! Hän ei ollut milloinkaan
+kenenkään läsnä ollessa näyttänyt rakastavansa nuorempaa enemmän kuin
+vanhempaakaan. Mutta jos niin oli ... jos niin oli ... niin on hänellä
+varmaankin ollut painava perussyy antaa kaikki Juhanille -- kaikki --
+eikä mitään Pietarille.
+
+Ja pistävä tuska, sanomaton ahdistus sai hänen sydämensä vavistukseen,
+kuni lehden tuulessa.
+
+Ja hän vaikeroi, kuten unessa painajaisen ahdistaessa: "Minun tulee
+saada varmuus. Jumalani! Varmuus."
+
+Hän muisti että Maréchal usein oli tuonut hänen äidillensä kukkia --
+hän, tuo varakas mies, tuo hieno ostaja -- hänelle, joka seisoi
+puodissa miehensä, yksinkertaisen kultasepän rinnalla, Oliko hän
+rakastanut häntä? Miten olisi hän tullut näiden vähäisten ihmisten
+ystäväksi, ellei hän olisi rakastanut talon emäntää.
+
+Ja niin, oi Jumala ... mitä niin?
+
+Vasta sitte kun hauta hänen ylitsensä oli suljettu ja hänen ruumiinsa
+muuttunut mullaksi, jokainen jälki hänestä kadonnut, nyt kun hänellä ei
+ollut enää mitään säälimistä, pelkäämistä tahi salaamista, nyt oli hän
+jättänyt koko omaisuutensa tuolle toiselle lapselle!... Miksikä?... Hän
+oli järkevä mies... Hänen olisi pitänyt ymmärtämän ja tietämän
+ennakolta, että hän sillä tavalla voisi, niin, melkeinpä
+välttämättömästi tulisi herättämään epäluuloa, että tuo lapsi oli
+hänen.
+
+Äkkiä lenti huima ajatus läpi Pietarin sielun. Maréchal oli ollut
+vaaleaverinen kuten Juhani. Nyt muisti hän kuvan, jonka hän kerran oli
+nähnyt Parisissa, heidän arkihuoneessaan, mutta joka kuva nyt oli
+kateissa. Minne se oli joutunut? Kadonnut vai piilotettu? Voi, jospa
+hän voisi saada nähdä sitä vaan tuokion!
+
+"Minä olen hullu," ajatteli hän, "joka epäilen omaa äitiäni", ja
+rakkautta ja hellyyttä, katumusta ja surua virtasi lämmittämään hänen
+sydäntään. Omaa äitiään! Miten oli mahdollista epäillä häntä? Eikö
+tämän suoran, kunniallisen ja uskollisen vaimon elämä ollut selvä kuin
+päivä? Kun hänet näki ja tunsi, eikö hän silloin ollut vapaa kaikista
+epäluuloista? Ja hänen oma poikansa oli epäillyt häntä! Ooh! Jos hän
+olisi voinut tällä hetkellä sulkea hänet syliinsä, kuinka hän olisi
+hyväillyt häntä, heittäynyt hänen eteensä tomuun ja pyytänyt häneltä
+anteeksi.
+
+Mutta epäilykset palasivat lakkaamatta jälleen. Hänen äitinsä oli
+varmaankin voinut rakastaa kuni muutkin; minkätähden olisi hän muita
+erilainen, senkötähden että hän oli hänen äitinsä? Hän oli ollut nuori
+kaikkine niine haaveksivine mielijohteilleen, jotka hämmentävät nuorten
+mieliä! Suljettuna kuni vankilaan tähän puotiin sivistymättömän miehen
+viereen, joka tarinoi ainoastaan kauppa-asioista, oli hän uneksinut
+kuun valossa matkustuksista, rakkauden kohtauksista iltahämärässä. Ja
+niin oli muutamana päivänä mies astunut sisään kuten rakastuneet
+romaaneissa, ja hänen puheensa oli soinut kauniilta kuten
+romaanisankarin.
+
+Hänen äitinsä oli rakastanut häntä. Miks'ei? Hän oli hänen äitinsä!
+Mutta oliko tarvis olla kylläksi sokea hylkäämään sitä, joka oli päivän
+selvää, ainoastaan sentähden, että se koski häntä.
+
+Ja Pietari nousi, vavisten vihan vimmasta. Hän syöksyi kotiinsa. Mitä
+tuli hänen tehdä? Hän paneutui paikalla maata, ja voimakkaalla tahdon
+ponnistuksella pääsi hän nukkumaan.
+
+
+
+
+V.
+
+
+Mutta tuskin tunnin tahi pari sai tohtori vähän levätä. Herättyään
+pimeässä, kuumassa ja suletussa huoneessaan tunsi hän, vielä ennenkun
+hänen ajatuksensa olivat jälleen selvinneet, sen tuskallisen painon ja
+sielullisen pahoin voinnin, jonka suru, unen painama, jättää jälkeensä.
+Muisti palasi pian takaisin ja hän nousi istuilleen vuoteessaan.
+
+Ja uudestaan alkoi hän hitaasti kertoa, yhtä toisensa perästä, kaikkia
+niitä järjen päätelmiä, jotka tänä iltana olivat rasittaneet hänen
+sieluansa. Ja kuta enemmän hän mietti, sitä vähemmän epäili hän.
+
+Hänen oli jano, hänen oli kuuma ja hänen sydämensä löi. Hän nousi ylös
+avatakseen yhden akkunan, siten saadaksensa hengittää raitista ilmaa,
+ja kun oli päässyt jaloillensa, kuuli hän seinän takaa hiljaista ääntä.
+
+Juhani makasi ja nukkui, levollisena ja hiljaisesti kuorsaten. Hän
+nukkui! Hän ei ollut mitään aavistanut, mitään arvannut! Mies, joka oli
+tuntenut heidän äitinsä, jätti hänelle omaisuutensa kokonaan. Ja hän
+otti rahat vastaan, ikäänkuin tämä seikka olisi luonnollisin asia
+maailmassa.
+
+Hän ei tuntenut voivansa sanoa Juhanille, ettei hän uskonut hänen
+olevan heidän isänsä poika. Hänen piti haudata sydämeensä se häpeä,
+jonka hän oli löytänyt, peittää kaikkien silmiltä se pilkku, jonka hän
+oli huomannut, ja jota ei kukaan muu tulisi tietämään.
+
+Hän sai äkkiä kiihkeän halun nähdä Juhanin, nyt tässä silmän
+räpäyksessä, katsoa häntä kauvan, nähdä hänet hänen nukkuessaan,
+kasvojen ollessa rauhallisina. Sillä tavalla tahtoi hän saada kiini
+hänen kasvojensa uinailevan salaisuuden; ja jos vaan oli olemassa
+jotakin vähänkään huomattavaa yhtäläisyyttä, niin ei se jäisi häneltä
+huomaamatta.
+
+Mutta jos Juhani heräisi? Miten hän osaisi selittää tämän käyntinsä
+veljensä huoneessa? Hänen päähänsä pälkähti, että kahdeksan päivää
+sitten oli lainannut veljelleen opiumirohtoja kovan hammaskivun
+rauhoittamista varten. Hänellähän itsellään voisi olla tänä yönä
+hammaskipu ja voisihan hän tulla pyytämään rohtojansa pois. Hän meni
+siis sisälle, hiipien kuin rosvo.
+
+Suu puoleksi avoinna makasi Juhani ja nukkui sikeästi kuin eläin. Hänen
+vaalea partansa ja tukkansa loisti valkeata vaatetta vastaan. Hän ei
+herännyt, mutta herkesi kuorsaamasta.
+
+Kumarruksissa hänen ylitsensä tarkasti Pietari häntä himoitsevalla
+katseella. Ei! Hän ei ollut Rolandin näköinen! Ja toisen kerran muisti
+hän elävästi sielussaan Maréchalin pienen kadonneen kuvan. Hänen täytyi
+löytää se. Nähtyänsä sen, ei hän kenties epäilisi enempää.
+
+Tohtori vetäysi varpaillaan takaisin ovelle, jonka hän lukitsi hiljaa.
+
+Mitä tuli hänen tehdä?
+
+Hän tahtoi matkustaa pois Trouvillen kylpypaikkaan ja nähdä
+ihmiskihermän kihisevän rantaäyräällä. Se kyllä veisi hänen ajatuksensa
+toisaanne, virkistäisi häntä ja antaisi hänelle aikaa valmistumaan sitä
+kamalaa löytöä varten, jonka jäljillä hän oli.
+
+Niin pian kuin aamurusko koitti, pukeutui hän. Trouvillen höyryvenhe ei
+mennyt ennen yhdeksää. Tohtori ei luullut sentähden voivansa matkustaa
+ilman jäähyväisiä äidilleen.
+
+Hän odotti sitä aikaa, kun äiti tavallisesti nousi ylös, ja meni
+alakertaan. Kun hän tuli äitinsä ovelle, löi hänen sydämensä niin
+kovasti, että piti seisottua henkeään vetääkseen. Hän kolkutti. Äidin
+ääni kysyi:
+
+-- Kuka se on?
+
+-- Minä -- Pietari.
+
+-- Mitä tahdot?
+
+-- Sanoa hyvästit. Matkustan tänään Trouvilleen muutamien ystävieni
+kanssa.
+
+-- En ole vielä noussut ylös.
+
+-- No! Jää vaan sitte maata.
+
+Mutta hän vastasi: En, avaan paikalla.
+
+Hän kuuli äitinsä askeleet paljain jaloin lattialla, kun hän astui ylös
+vuoteeltaan. Se aika, jona hän puki ylleen, tuntui pitkältä kuin
+ijankaikkisuus. Sillä välin ehti Juhanikin ja itse ukko Roland tulla
+sisälle.
+
+Kun äiti vihdoin astui huoneeseen, ei Pietari oikein tiennyt, miten
+puheensa alottaisi. Jotenkin sai hän kierrellyksi niin, että sopi kysyä
+tuota entistä Maréchalin valokuvaa, joka sittemmin oli näkyvistä
+kadonnut.
+
+Äiti meni sitä etsimään.
+
+Ja kohta alkoivat arvailut ja aavistukset kierrellä Pietarin aivoissa,
+niinkuin ennenkin. Hänestä tuntui että äiti oli enemmän rikkonut häntä,
+poikaansa vastaan, kuin itseään hänen isäänsä vastaan.
+
+Rakkaus miehen ja naisen välillä on vapaatahtoinen sitoumus, jossa
+rikkoja kyllä tekee itsensä syypääksi uskottomuuteen; mutta vaimon
+tultua äidiksi on hänen velvollisuutensa kasvanut, sitten kun luonto
+uskoo kasvavan sukukunnan hänen huolenpitoonsa. Ja jos hän silloin
+lankeaa, on hän kelvotoin ja kunniatoin.
+
+Vähän ajan poissa oltuaan, joka aika tuntui Pietarista pitkältä, vaikka
+se ei ollut kolmea minuuttia kestänyt, tuli rouva Roland jälleen
+sisälle.
+
+-- Tässä se on, sanoi hän hymyillen, melkein paikalla sen löysin.
+
+Tohtori katseli kuvaa tarkasti. Ja huomatessaan äitinsä katsovan
+häneen, nosti hän hitaasti silmänsä veljeensä, verratakseen
+yhtäläisyyttä. Hän oli sanomaisillaan kiihkoissaan: "Katso! miten kuva
+on Juhanin näköinen." Jos hän ei uskaltanut sanoa noita kamalia sanoja,
+niin ilmaisi hän kuitenkin ajatuksensa siinä tavassa, jolla hän vertasi
+tuota elävää naamaa kuvan kasvoihin.
+
+Heillä oli yhteisiä piirteitä: sama parta ja sama otsa, kumminkaan ei
+mitään niin selvää, että varmuudella olisi voinut päättää, että he
+olivat isä ja poika. Oli olemassa sukuyhtäläisyyttä, sukulaisuutta
+kasvon juonteissa, joka viittasi siihen. Mutta Pietarista oli vielä
+enemmän päättävää se seikka että hänen äitinsä oli noussut ylös ja
+selkä heihin käännettynä näkyi varsin tahallaan hitaasti, että sen
+aivan huomasi, lukitsevan sokerin ja liköörin erääseen seinäkaappiin.
+
+_Äiti oli ymmärtänyt, että hän tiesi, tahi että hänellä oli
+epäluulo_!
+
+Nyt ojensi Juhani kätensä ottaakseen kuvan. Hän katsoi sitä hetkisen ja
+sanoi suruisesti:
+
+-- En tunne häntä. Muistan ainoastaan hänen valkean tukkansa.
+
+Hän antoi äidilleen kuvan takaisin. Tämä heitti aran katseen siihen
+sivulta ja sanoi tavallisella äänellään:
+
+-- Se on nyt sinun, Juhani, kun kerran olet hänen perillisensä. Viedään
+se uuteen asuntoosi.
+
+Ja kun he tulivat ruokahuoneeseen, asetti hän kuvan kamiinille,
+pöytäkellon viereen, jossa se ennenkin oli ollut.
+
+Sitten istuutui hän matalalle tuolille pienen pöydän ääreen, jolla
+lamppu oli, ja rupesi ompelemaan.
+
+Sinä aamuna alotti hän yhtä mattoa, joka oli määrätty Juhanin asuntoon.
+Aina hetken perästä, kun hän laski neulan pistämiä, nosti hän
+sukkelasti ja arasti silmäyksensä kuolleen pientä kuvaa kohden. Ja
+tohtori, joka kulki edestakaisin, tapasi joka kerran äidin silmäyksen.
+
+Olisi voinut sanoa, että he tahtoivat päästä toistensa perille, että
+sota oli julistettu heidän keskensä; ja kirvelevä kärsimätön
+levottomuus kuristi Pietarin sydämen kokoon. Hän tuumi itsekseen
+murtuneena vaan tyytyväisenä kumminkin: "Kuinka mahtanee hän kärsiä
+nyt, jos hän tietää, että olen nähnyt hänet läpi!" Ja joka kerran kun
+hän tuli kamiinin luo, seisahtui hän muutamia sekuntia tarkastaakseen
+Maréchalin vaaleaverisiä kasvoja, voidakseen oikein näyttää, että yksi
+ainoa ajatus oli hänet vallannut. Ja tuo pieni kuva, joka oli kämmentä
+pienempi, oli kuin elävä olento, joka vihamielisenä ja hirveän äkkiä
+oli astunut tähän taloon ja tähän perheeseen.
+
+Yhtäkkiä soitettiin kelloa.
+
+Rouva Roland, joka muutoin aina oli niin tyven, säikähti ja ilmaisi
+samalla tohtorille hermojensa ärtyneen tilan.
+
+Sitten sanoi hän: "Se on varmaan rouva Rosemilly."
+
+Pietari luuli ymmärtävänsä hänen pelkonsa ja levottomuutensa. Rouva
+Rosemilly voi nähdessään tämän ennen näkemättömänsä kuvan, huomata sen
+ja Juhanin yhdennäköisyyden. Silloin hän voisi ymmärtää kaikki. Hänet
+valtasi kauhea levottomuus siitä, että tämä häpeä tulisi ilmi, ja
+kääntyessään oven avautuessa ympäri, otti hän kuvan ja pisti sen kellon
+alle, hänen isänsä ja veljensä sitä huomaamatta.
+
+Kun hän uudestaan kohtasi äitinsä silmät, näyttivät ne hänestä
+muuttuneilta, vetisiltä ja epävakaisilta.
+
+-- Hyvää päivää, sanoi rouva Rosemilly, tulen kysymään, tahdotteko
+minua teetä juomaan luoksenne tänä iltana?
+
+Ja toisten tunkeutuessa hänen ympärilleen kysymään, miten hän jaksoi,
+poistui Pietari avonaiseksi jääneestä ovesta.
+
+
+
+
+VI.
+
+
+Ei mitään tapahtunut Rolandissa yhden viikon kuluessa. Roland kalasti,
+äiti auttoi Juhania järjestämään uutta asuntoaan; Pietari näyttäytyi
+ainoastaan ruoka-ajoilla.
+
+Isänsä kysyi häneltä eräänä iltana:
+
+-- Minkä tähden käyskentelet ja katselet moisella hautajaisiin kutsujan
+katsannolla? Tämä ei ole ensi kerta, olen huomannut sen jo ennenkin.
+
+Tohtori vastasi:
+
+-- Sentähden, että tunnen elämän niin kauheasti painavan.
+
+Vanha mies ei ymmärtänyt sanaakaan ja vastasi äreästi:
+
+-- Se on lorua. Siitä saakka kun onnistuimme saamaan perinnön, tuntuu
+siltä, että te kaikki olisitte käyneet raskasmielisiksi. On aivan kun
+meille olisi tapahtunut joku onnettomuus, tahi kuin jotakin surisimme.
+
+-- Minä surenkin erään tähden, sanoi Pietari.
+
+-- Sinä? Kenen tähden?
+
+-- Erään, jota et ole tuntenut, ja josta minä paljon pidin.
+
+Roland luuli, että hänen pojallaan oli ollut joku rakkausjuttu ja
+tutkaili:
+
+-- Luonnollisesti nainen.
+
+-- Niin.
+
+-- Joka on kuollut?
+
+-- Ei, sen pahempi, -- jonka olen menettänyt.
+
+-- Ooh!
+
+Vaikka vanhus kummasteli tätä poikansa äkkiarvaamatointa tunnustusta,
+joka tapahtui hänen vaimonsa läsnä ollessa, ei hän utellut asiaa sen
+tarkempaan, kun oli sitä mieltä, että semmoiset asiat eivät ketään
+muita liikuta.
+
+Rouva Roland ei näkynyt kuulleen mitä sanottiin; hän näytti kipeältä ja
+oli hyvin kalpea. Usein oli hänen miehensä ollut hämillään, nähdessään
+hänen istuvan ikään kuin olisi pudonnut tuolille ja kuullessaan hänen
+huokaavan ikäänkuin hän ei olisi saanut henkeään vedetyksi, sanonut
+hänelle:
+
+-- Olet huonon näköinen, Loviisa, teet liiaksi työtä, pannessasi
+Juhanin huonetta kuntoon! Levähdähän toki vähän! Hänellähän ei mitään
+kiirettä ole, hänhän on rikas.
+
+Äiti vaan pudisti päätänsä.
+
+Päivän pitkään lisääntyi hänen kalpeutensa siihen määrin, että Roland
+huomasi sen jälleen ja sanoi:
+
+-- Ei, tämä ei mitenkään käy päinsä, sinun pitää todellakin hoitaman
+terveyttäsi.
+
+Ja hän kääntyi poikaansa:
+
+-- Sinun pitäisi kumminkin nähdä että äitisi ei ole terve. Voisithan
+vähintäänkin kysyä, miten hänen laitansa on.
+
+Pietari vastasi:
+
+-- En ole huomannut äitiä minkään vaivaavan.
+
+Silloin tuskastui Roland?
+
+-- Ooh! Se on siis päivän selvää. Mitä se auttaa, että olet tohtori,
+kun sitäkään et edes huomaa, ettei oma äitisi ole terve. Katso nyt
+häntä! Luulenpa, että hän voisi kuollakin, eikä tuolla tohtorilla olisi
+edes aavistustakaan siitä.
+
+Rouva Roland oli niin kalpea, että hänen miehensä huusi:
+
+-- Aivanhan sinuun koskee.
+
+-- Ei! Se ei ole mitään, se pian haihtuu... Se ei ole mitään.
+
+Pietari oli lähestynyt ja tarkastaen kysyi:
+
+-- Katsotaan sitten mikä sinua vaivaa.
+
+-- Ei mikään... Ei mikään... Vakuutan sinulle ... ei mikään.
+
+Hänen ihoaan poltti, veri palpatti tuskallisesti ja riuhtomalla.
+Pietari mutisi:
+
+-- Tauti on jotensakin vaarallinen, sinun tulee saada jotakin
+tyynnyttävää. Määrään jotakin.
+
+Ja sillä aikaa kun hän kirjoitti, sai tuskallisten huokausten,
+pidätetyn itkun ja takaisin vedettyjen hengähdysten hiljainen ääni
+hänet kääntymään ympäri.
+
+Hän itki, kumpainenkin käsi kasvojen edessä.
+
+Hädissään kysyi Roland:
+
+-- Loviisa, Loviisa, mikä sinua vaivaakaan? Mikä sinua vaivaa?
+
+Hän ei vastannut; hän oli syvän ja kamalan surun murtamana.
+
+Hänen miehensä tahtoi vetää vaimonsa kädet kasvoilta. Mutta toinen
+taisteli vastaan.
+
+Isä kääntyi poikaansa:
+
+-- Mutta mikä vaivaa häntä? Tuommoisena en ole koskaan häntä nähnyt.
+
+-- Ei se ole vaarallista, sanoi Pietari, pieni hermoheikkouden puuska.
+
+Yhtäkkiä nousi rouva Roland seisalleen, syöksyi ulos, ja sulkeutui
+huoneeseensa. Roland ja tohtori katsoivat toisiinsa.
+
+-- Ymmärrätkö siitä mitään? sanoi edellinen.
+
+-- Kyllä, vastasi tohtori, se on seurauksena hermoston sairaudesta,
+joka usein ilmoitaksen äidin ikäisissä. Varmaankin saapi hän monta
+samallaista kohtausta.
+
+Hän sai todellakin miltei joka päivä uusia kohtauksia, joita Pietari
+näytti manaavan esille ainoastaan yhdellä sanalla, ikäänkuin hänellä
+olisi ollut tiedossaan äitinsä tuntemattoman taudin salaisuus.
+
+Mutta hän itse kärsi yhtä paljon kuin äitinsäkin. Hän kärsi suuresti
+siitä, ettei hän enää rakastanut häntä, kunnioittanut häntä, vaan
+piinasi häntä.
+
+Kuinka kernaasti hän olisi tahtonut antaa anteeksi nyt! Mutta hän ei
+voinut, hän ei voinut unhottaa. Hän tuli kotia, täynnä rakkaita
+päätöksiä, mutta tuskin oli hän nähnyt hänet, miten hänen ennen niin
+rehelliset ja avonaiset silmänsä nyt arasti ja alakuloisesti pakenivat
+häntä, niin rasitti hän häntä vastoin tahtoansa -- hän ei voinut
+pidättää niitä uskottomia sanoja, jotka tulivat hänen kielelleen.
+
+Juhani huomasi usein veljensä katkeruuden, jonka hän luuli perustuvan
+kateuteen. Hän teki varman päätöksen antaakseen hänelle sopivassa
+tilassa aimo nuhteen.
+
+Oli päätetty tehdä huviretki hänen muuttonsa johdosta ja sitten juoda
+teetä hänen luonaan päivällisen jälkeen. Vaunut vuokrattiin retkeä
+varten.
+
+He ajoivat ulos meren rannalle. Vaunuissa istuivat Rolandin perhe,
+rouva Rosemilly ja kapteeni Beausire ääneti, sillä he eivät voineet
+rattaiden ratinalta kuulla puhetta, eivätkä pitää silmiään auki
+tomulta, joka pilvinä tuprusi ylös.
+
+Kahden tunnin ajon perästä kääntyivät he kauniiseen pihaan ja
+pysähtyivät puoleensa vetävän talon edustalle, ravintolan, joka oli
+koko ympäristöllä kuulu.
+
+Heidän täytyi syödä pienessä huoneessa, kun kaikki salit olivat
+tilatut. Äkkiä huomasi Roland muutamia krapuhaavia, jotka seisoivat
+pitkin seiniä.
+
+-- Hei vaan! huusi hän, pyydetäänkö krapuja täällä?
+
+-- Kyllä! vastasi Beausire, tämä on paras paikka koko rannalla.
+
+-- Emmekö lähde kravustamaan aamiaisen perästä?
+
+Päätettiin, että kaikki jälestä puolen päivän menisivät kallioiden
+väliin krapuja pyytämään.
+
+Päivällinen olisi valmis kello kuudelta, heidän palattuaan takaisin.
+
+Lähdettiin siis matkaan, haavi olalla ja kori selässä. Rosemilly oli
+erittäin sievän näköinen maalaispuvussa, jonka hän oli saanut
+emännältä.
+
+Juhani oli kohta perittyään kysynyt itseltään, menisikö hän naimisiin
+rouva Rosemillyn kanssa vai ei. Joka kerran kun hänet näki, tuntui
+aivan varmalta, että hän hänet ottaa vaimokseen, mutta jäätyään
+itsekseen ajatteli hän hyvin kyllä voivansa miettiä asiaa. Nähtyään
+hänen nyt kulkevan edellään, ajatteli hän: "Nyt pitää minun tehdä
+päätös. En löydä ketään parempaa."
+
+Kun he, kulettuaan läpi laakson, olivat tulleet kuilun partaalle,
+näkivät he polun, joka vei alas pitkin rantajyrkkäystä, ja heidän
+allaan, miltei keskitiessä meren ja tunturin juuren välillä, joukon
+äärettömiä vuoren lohkareita, jotka olivat viskauneet sinne tänne,
+vierineet toinen toisensa päälle tuolla alangolla, joka epätasaisena ja
+ruohottuneena ulottui niin kauvas kuin silmä kantoi.
+
+-- Miten kaunista, sanoi rouva Rosemilly ja seisahtui.
+
+Juhani oli tavoittanut hänet ja sykkivällä sydämellä antoi hänelle
+kätensä auttaakseen häntä astumaan sitä kaitaista porrasta alas, joka
+oli hakattu kallioon.
+
+Sitten läksivät he astumaan alas ja Beausire kurkottautui niin pitkäksi
+kuin hänen lyhyet jalkansa sallivat, tarjotakseen käsivartensa rouva
+Rolandille.
+
+Ukko Roland ja Pietari kulkivat jälkimäisinä ja tohtorin piti
+suorastaan vetää isäänsä jälessään, hän oli niin pyörryksissä, että
+hivuttiin istuillaan porras portaalta.
+
+Nuoret astuivat rivakasti alaspäin. Äkkiä huomasivat he kallion
+lohkareella olevan puupenkin vierellä kirkkaan vesisuihkun, joka
+pulppusi esille kiven kolosta.
+
+-- Voi, kun minua janottaa! huusi rouva Rosemilly.
+
+Hän koetti ammentaa vettä avoimella kädellään, mutta vesi vuoti pois
+sormien lomitse. Juhani nosti kiven tielle ja sen päälle rupesi rouva
+Rosemilly polvilleen, juodakseen lähteestä.
+
+Kun hän nosti päänsä ja siinä kimalteli kirkkaita vesihelmiä
+tuhansittain hajallaan poskilla, tukalla ja kulmakarvoilla, nojautui
+Juhani hänen ylitsensä ja kuiskasi:
+
+-- Kuinka kaunis te olette!
+
+Hän vastasi kuin lasta toruen:
+
+-- Oletteko vaiti!
+
+-- Vai niin, vastasi Juhani hämillään, mennään nyt, sillä muut
+tavottavat meidät.
+
+Rouva Rosemilly ja Juhani alkoivat juosta ja ehtivät pian kivikolle
+rannalle. Siitä hyppivät vedessä oleville kiville. Vesi oli
+alhaisimmallaan ja meri oli tummine ja vaalean viheriäisine värin
+vaihteluineen pitkän matkan päässä, toisella puolen tuota sileällä
+meren ruoholla peitettyä rantamaata.
+
+Juhani kääri housunsa lahkeet yli polvien ja hihansa kyynäspäihin,
+jottei tarvinnut pelätä vettä. "Yks, kaks, kolme!" huusi hän ja juoksi
+ensimäiseen veden syvänteeseen.
+
+Varovammin, vaikka yhtä päättäväisenä panna jalkansa veteen, kulki
+nuori vaimo pienen veden syvänteen ympäri aroin askelin, sillä hänen
+jalkansa lipesivät liukkailla meren kasveilla.
+
+-- Näettekö mitään? kysyi hän.
+
+-- Näen! Teidän kasvonne, jotka kuvastuvat vedessä.
+
+-- Jos ette muuta näe, saatte varmaan huonon saaliin.
+
+Hän mutisi:
+
+-- Hm! Sen saaliin tahtoisin saada ennen kaikkia muita.
+
+Rouva Rosemilly nauroi:
+
+-- Koetelkaa, niin saatte nähdä, miten se mahtuu teidän haavinne
+silmukoiden läpi.
+
+-- Varmaan ... jos te tahtoisitte?
+
+-- Tahdon nähdä teidän pyytävän krapuja ... ei muuta tällä kertaa.
+
+-- Mennään toiseen paikkaan, täällä ei ole yhtään krapuja.
+
+He tulivat pian suuremmalle syvänteelle.
+
+Rouva Rosemilly huusi:
+
+-- Katsokaa tuonne, tuonne! Minä näen suuren korean kravun, tuolla
+alhaalla.
+
+Hän veti haavinsa erään paikan ylitse, joka oli peitetty meren
+kasvilla. Ja kun hän uudestaan nosti sen veden pintaan, oli hänellä
+kolme suurta, kuultavaa krapua, jotka hän oli vetänyt esille niiden
+näkymättömästä säiliöstä.
+
+Sitte löysi hän itselleen matalamman syvänteen ja juoksi siihen,
+väristen kylmästä, joka jäähdytti hänen jalkansa, ja rupesi itse
+pyytämään. Hän oli sukkela liikkeinen ja kokenut. Melkein joka heitolla
+sai hän eläimiä, joita hän vietteli sillä tyystin mietityllä
+hitaisuudella, jolla kuljetti haaviaan.
+
+Ja kun heidän kasvonsa kuvastuivat toistensa vieressä kirkkaassa
+vedessä, naurahti Juhani tuolle päälle, joka katsoi häneen tuolta
+alhaalta, ja aina vaan heitteli hän sille sormisuukkosia.
+
+-- Oih! Teihin minä jo kyllästyn, sanoi nuori vaimo. Teidän ei koskaan
+pidä tehdä enempää kuin yksi asia kerrallaan.
+
+Juhani vastasi:
+
+-- Minä teen vaan yhtä: rakastan teitä.
+
+Rouva Rosemilly ojentui pystyyn ja sanoi totisena:
+
+-- Mutta, oletteko ihan järjeltänne?
+
+-- En ole. Rakastan teitä ja nyt vihdoinkin olen saanut kylliksi
+rohkeutta sanoakseni sen teille.
+
+He seisoivat nyt kumpainenkin suolavedessä, joka ulottui heidän
+pohkeisiinsa asti, ja vettä tippuvine käsineen päätänsä pidellen
+katsoivat he toisiaan syvälti silmästä silmään. Sitten näytti Juhani
+yhtäkkiä tekevän päätöksensä.
+
+-- Istukaamme tälle kallion kappaleelle, sanoi hän, niin voimme
+rauhassa tarinoida keskenämme.
+
+Istuuduttuaan toistensa viereen, alkoi rouva Rosemilly:
+
+-- Rakas ystävä! Te ette enää ole lapsi, enkä minä nuori tyttö enää.
+Kun tänään olette tunnustaneet minulle rakkautenne, oletan tiettävästi,
+että ajatuksenne on mennä kanssani naimisiin.
+
+-- Luonnollisesti!
+
+-- Oletteko puhutelleet isäänne ja äitiänne asiasta?
+
+-- En, tahdoin ensin kysyä teiltä, huolitteko minusta.
+
+Rouva Rosemilly ojensi Juhanille kätensä, joka vielä oli märkä.
+
+-- Kyllä, hyvinkin huolin. Uskon että olette hyvä ja rehellinen...
+Mutta en tahdo tehdä vanhempienne mieltä vasten.
+
+-- Voi, luuletteko, ettei äiti ole aavistanut tätä, tahi että hän
+teistä niin pitäisi, jos hänellä jotain olisi avioliittoamme vastaan.
+
+-- Se on totta.
+
+He vaikenivat. He olivat kumpainenkin hieman hämillään siitä, mitä oli
+semmoisella vauhdilla tapahtunut heidän välillään. He eivät tienneet
+mitä tehdä.
+
+Rolandin ääni pelasti heidät.
+
+-- Tuolla tulee vihdoinkin äiti.
+
+Rolandin rouva oli ensiksi jäänyt seisomaan kahden kesken Pietarin
+kanssa rannalle, sillä kumpaakaan heistä ei huvittanut kiipeillä
+kallion lohkareilla ja pudota hupsahtaa veden syvänteihin; mutta
+kuitenkin ajattelutti heitä jäädä yhteen. Äiti pelkäsi poikaansa ja
+poika samoin äitiään ja itseään sekä katkeraa mielen tilaansa, jota hän
+ei voinut hillitä.
+
+He istuivat kumminkin aivan likelle toisiaan kivien peittämälle
+rannalle.
+
+Ja täällä istuessaan kumpainenkin ajatteli samalla aikaa: "Kuinka
+kaunista täällä on mahtanut olla muinaisina aikoina."
+
+Rouva Roland ei uskaltanut puhutella Pietaria. Hän tiesi saavansa
+pojaltaan lemmettömän vastauksen.
+
+Pietari ei uskaltanut puhutella äitiään, sillä hänkin tiesi, että hän
+vastoin tahtoaan tulisi tätä puhuttelemaan kolkosti ja häijysti.
+
+Istui vaan piirustellen kepillään pyöreihin kiviin ja lyöden niihin.
+Hän oli ajatuksissaan ottanut pieniä kiviä hyppysiinsä ja heitteli
+niitä nyt kädestä toiseen. Sitten rouva Roland epämääräisellä ja
+tuijottavalla katseellaan älysi kaukana rannalla poikansa Juhanin, joka
+kalasteli siellä rouva Rosemillyn kanssa. Hän seuraili heitä silmillään
+ja tarkasteli heidän liikenteitään, samalla kun hänen äidin-aistinsa
+hämärästi arvaili, että heillä nyt ei ollut tavallisia puheita
+keskenään. Hän huomasi heidän vieretysten kumartuvan alas, jolloin he
+näkivät toistensa kuvat vedessä, jälleen ojentuvan ylös ja seisovan
+kasvot vastakkain, kun he tutkiskelivat toistensa sydämiä ja lopulta
+miten he kiipesivät ylös ja istuutuivat kallion kappaleelle, jossa he
+antoivat toisilleen lupauksensa. Pietarikin tarkasteli heitä ja kuiva
+nauru pääsi häneltä. Kääntymättä häneen kysyi rouva Roland:
+
+-- Mikä sinua oikeastaan vaivaa:
+
+-- Otan oppia miten valmistautaan aisan kantajaksi.
+
+Rouva Roland säpsähti, liikutettuna, loukattuna tuosta sanasta,
+toivotoinna siitä asiasta, jonka hän luuli ymmärtävänsä.
+
+-- Ketä sinä tarkoitat?
+
+-- Juhania tietenkin! He tuolla kaukana näyttävät jotenkin
+hullunkurisilta.
+
+Rouva Roland sammalsi liikutuksesta vavisten:
+
+-- Voih, Pietari, kuinka julma sinä olet. Rouva Rosemilly on kuin
+rehellisyys itse. Veljesi ei koskaan olisi parempaa löytänyt.
+
+Pietari alkoi väkinäisesti ja katkonaisesti nauraa:
+
+-- Ha, ha, ha! Rehellisyys itse! Kaikki naiset ovat rehellisyyden
+perikuvia ... ja kaikki he nikartelevat aisoja miehilleen. Ha, ha!
+
+Vastauksetta nousi rouva ylös, kiirehti joutuin alas pitkin rantaa ja
+kätensä ja jalkansa kaupalla juoksi hän, katsomatta oikeaan eli
+vasempaan, suoraan toisen poikansa luo.
+
+Juhani näki hänen olevan hämillään ja kysyi kummissaan:
+
+-- Kuinka vaalea sinä olet! Mikä sinua vaivaa?
+
+Hänen äitinsä sammalsi:
+
+-- Olin putoamaisillani, pelästyin oikein kovasti.
+
+Juhani vei hänet etemmä ja kuiskasi:
+
+-- Arvaa mitä olen tehnyt?
+
+-- Minä ... minä en tiedä.
+
+-- Olen kysynyt rouva Rosemillyltä, tahtoisiko hän tulla vaimokseni!
+
+Äidin korvissa suhisi, ja hän oli niin oudostuksissaan, ettei hän
+ymmärtänyt juuri tuon enempää.
+
+-- Sinun vaimoksesi?
+
+-- Niin, olenko tehnyt oikein?
+
+-- Kyllä varmaan. Olet tehnyt oikein.
+
+Hän sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä äidin hellyydellä.
+
+Mutta kun äiti oli kuivannut silmänsä, jotka olivat kosteat kyynelistä,
+huomasi hän rannalla ihmisen ruumiin makaavan vatsallaan kuni kuolleen,
+kasvot pikku kivien välissä: siinä oli hänen toinen lapsensa, Pietari,
+joka epätoivoissaan semmoiseen asemaan heittäyneenä ajatteli.
+
+
+
+
+VII.
+
+
+Palattuaan Havreen olivat he niin uniset ja jäykkäjäseniset, että
+heidän oli vaikea taas päästä ennalleen; Beausire ei tahtonut mennä
+Juhanin luo, jossa tee heitä odotti. Heidän täytyi jättää hänet hänen
+talonsa portille.
+
+Nuoren asianajajan piti ensi kertaa nukkua uudessa asunnossaan ja hän
+oli ilonsa vallassa, kun sai näyttää kihlatulleen sitä kotia, jossa
+tämä piakkoin tulisi asumaan.
+
+Palvelustyttö oli mennyt pois. Rouva Roland tahtoi itse lämmittää veden
+ja valmistaa teen.
+
+Käytävässä pyysi Juhani seuruetta odottamaan. Hän tahtoi ensin sytyttää
+kynttelit ja lamput ja antoi rouva Rosemillyn, isänsä ja veljensä
+seisoa ulkona pimeässä. Vähän ajan kuluttua huusi hän: "Tulkaa sisään,"
+ja avasi ovet seposelälleen.
+
+Pitkä lasikatto sali, jota kynttiläkruunu ja moniväriset lamput
+valaisivat, loisti heitä vastaan. Komeus häikäisi vieraita.
+Hurmautuneina tästä loistosta huudahti Roland: "Kas peeveliä!"
+
+Sillä aikaa, kun Juhani loisti ilosta ja keksi jos jonkin laisia
+hullutuksia, tarkasteli Pietari tätä kotia, joka olisi voinut olla
+hänen omansa, ja hän ärtyi yhä enemmän veljensä lapsellisuudesta, --
+hän huomasi hänet ylimalkaan yksinkertaiseksi ja köyhä-aatteiseksi.
+
+Rouva Roland avasi yhden oven oikealle:
+
+-- Tässä on makuuhuone, sanoin hän.
+
+-- Voi! Kuinka se on sievä, sanoi rouva Rosemilly, joka tähän
+huoneeseen tultuaan oli käynyt hieman totiseksi.
+
+-- Oletko tähän tyytyväinen? kysyi Juhani.
+
+-- Äärettömän tyytyväinen!
+
+-- Kunpa tietäisit miten se on minusta mieleen.
+
+He katsoivat toisiaan silmän räpäyksen syvällä silmäyksellä, joka oli
+täynnä hellyyttä ja luottavaisuutta.
+
+Muutoin oli rouva Rosemilly hieman hämillään ja nolona tässä
+makuuhuoneessa, joka tulisi olemaan hänen morsiuskammionsa. Paikalla
+kun hän oli astunut sisälle, oli hänen silmäänsä pistänyt, että sänky
+oli hyvin leveä, oikea aviosänky, jonka rouva Roland epäilemättä oli
+valinnut ajatellen poikansa tulevia häitä; ja kuitenkin ilahutti häntä
+tämä äidillinen huolenpito, joka ikäänkuin sanoi hänelle, että hän oli
+perheeseen tervetullut.
+
+Ruokahuoneen pöydällä oli hedelmiä tornin muodossa ja kaakkuja suuret
+röykkiöt.
+
+He eivät olleet nälissään, he maistelivat hieman hedelmiä ja lohkoivat
+ainoastaan vähän kaakuista. Tunnin kuluttua pyysi rouva Rosemilly
+päästä vetäytymään kotiinsa.
+
+Määrättiin Roland saattamaan hänet kotia ja menemään itsekin samalla,
+sillä aikaa kun rouva Roland heittäisi viimeisen silmäyksen asuntoon,
+ettei hänen pojaltaan mitään puuttuisi.
+
+-- Pitääkö palatakseni noutamaan sinua? kysyi Roland.
+
+Hän mietti vähän, mutta vastasi sitte:
+
+-- Mene sinä vaan kotia ja pane maata, Pietari seuraa minua kotiin.
+
+Kun he olivat menneet, puhalsi hän kynttelit sammuksiin, kätki kaakut,
+sokerit ja viinin yhteen kaappiin, jonka avaimet Juhani sai huostaansa,
+meni sitten makuuhuoneeseen, pani peitteen paikoilleen, huolesti
+raitista vettä karahviiniin ja akkunan kiini.
+
+Pietari ja Juhani olivat jääneet ruokasaliin. Juhani yhä enemmän
+hämmentyi nähdessään veljensä tässä kodissa.
+
+He istuivat tupakoiden kumpainenkin, eivätkä vaihtaneet sanaakaan.
+Sitten nousi Pietari tuota pikaa:
+
+-- Peeveli, miten leski oli työlästyttävä tänä iltana. Hän ei
+varmaankaan pitänyt huvimatkaa onnistuneena.
+
+Juhani tunsi äkkiä olevansa raivoisan vihan purkauksen vallassa, joka
+tarttuu muutoin tyveniin ihmisiin, kuu he loukkaantuvat pyhimmissä
+tunteissaan.
+
+-- Kiellän sinua sanomasta: "leski", kun puhut rouva Rosemillystä.
+
+Pietari kääntyi pilkallisesti häneen:
+
+-- Luulenpa että annat minulle käskyjä. Oletko hullu.
+
+Juhani oli hypähtänyt seisalleen:
+
+-- Olen kyllä, mutta olen saanut liijaksi häpeämättömyydestäsi minua
+kohtaan.
+
+Pietari irvisteli:
+
+-- Sinua kohtaan? Sinä ja rouva Rosemilly, onko se kenties sama asia?
+
+-- Kyllä! Sillä hän on kihlattu morsiameni.
+
+Toinen irvisteli vielä pahemmin:
+
+-- Ha, ha! Sepä suloista. Nyt ymmärrän, minkä tähden minun ei pidä
+kutsuman häntä leskeksi. Hassullapa tavalla muutoin osasit kertoa
+kihlauksestasi.
+
+-- Minä kiellän sinua tekemästä pilkkaa ... ymmärrätkö ... minä
+_kiellän_ sen.
+
+Juhani oli lähestynyt kalpeana ja hänen äänensä vapisi, raivoissaan
+siitä ivasta, jolla Pietari puhui naisesta, jota hän rakasti ja jonka
+hän oli valinnut.
+
+Mutta äkkiä myöskin Pietari raivostui. Kaikki se raivo ja viha ja
+mielen kuohu ja äänetön toivottomuus, mikä oli kokounut hänen
+sieluunsa, nousi hänen päähänsä ja vei hänen malttinsa.
+
+-- Sinä uskallat? Mutta _minä_ käsken sinun pitämään suusi,
+kuuletko, minä _käsken_.
+
+Hämmästyneenä tästä valtavasta purkauksesta oli Juhani muutamia silmän
+räpäyksiä hiljaa, jolla aikaa hän, melkein kadotettuaan vihansa kuohun,
+etsi sitä sanaa, joka katkeroittaisi hänen veljeään kaikkein enimmin.
+
+-- Tiedän kyllä, että olet kauan kadehtinut minua.
+
+Pietari purskahti kohti kurkkua ivanauruun.
+
+-- Kadehtinut sinua! minä? ja minkä tähden? kasvojesi tiimalta kai ja
+lahjojesi?
+
+-- Olet kademielinen minulle ja olet ollut aivan siitä saakka, kun
+olimme pieniä; ja nyt olet raivostunut, kun hän otti ennemmin minut
+eikä tahtonut sinusta mitään tietää.
+
+-- Minä ... minä ... kademielinen sinulle? ja tuon typerän naikkosen
+takia, tuon itsestään pitävän kalkkunan, tuon lihavan kanan.
+
+Juhani, joka huomasi pistoksiensa käyneen, pitkitti:
+
+-- Sinä olet sukkamielisyydestä pakahtumaisillasi! Ja saatuani rahat
+rupesit minua vihaamaan, sen olet näyttänyt jos jollakin tavalla. Ei
+kulu tuntiakaan, jolloin ei pursua sappesi.
+
+Pietari puristi nyrkkiä vimmoissaan, ja tuli hänelle vastustamaton halu
+rynnätä veljensä päälle ja tarttua häntä kurkkutorvesta kiini.
+
+-- _Siitä_ pidä suusi lukossa, elä vaan niistä rahoista virka.
+
+Juhani huusi:
+
+-- Kateus säkenöi sinusta. Et sano sanaakaan isälle, äidille tahi
+minulle, jossa se ei ilmestyisi. Tultuani rikkaaksi olet käynyt
+myrkylliseksi ja kiusaat äidiltä hengen, ikään kuin se olisi hänen
+vikansa.
+
+Pietari oli väistynyt kamiinin luo, suu puoleksi avoinna ja silmät
+selällään, sellaisen kurjan vimman vallassa, joka saattaa ihmiset
+rikoksiin.
+
+-- Suus kiini, suus kiini!
+
+-- Ei! Olen kauan tahtonut sanoa sinulle ajatukseni; nyt annat minulle
+siihen tilaisuuden. Minä lyön myrkkyhampaasi kurkkulakeesi! Minä
+pakoitan sinut pitämään itseäni arvossa.
+
+-- Pitämään arvossa ... sinä ... joka olet häväissyt meidät kaikki
+ahneudellasi.
+
+-- Mitä sanot? sano se uudelleen, jos uskallat!
+
+-- Minä sanon, ei oteta silloin toisen miehen rahoja, kun ollaan muka
+toisen poika.
+
+-- Mitä sinä sanot ... sano se vielä kerran.
+
+-- Minä sanon, mitä kaikki ihmiset kuiskailevat, että sinä olet _sen
+miehen poika_, joka on jättänyt sinulle omaisuutensa. Eikä
+kunniallinen ihminen ota vastaan rahoja, jotka häpäisevät hänen
+äitiänsä.
+
+-- Pietari ... Pietari ... Pietari ... tiedätkö mitä sanot?... Ja
+_sinä_ ... sinä ... tuon ilkeän panettelun lausut?
+
+-- Niin ... minä. Et ole huomannut, että olen ollut kokonaisen
+kuukauden menemäisilläni turmioon surusta, että vietän yöni unetoinna
+ja päiväni piiloutuneena kuin villi eläin, etten tiedä mitä teen, tahi
+mitä minusta pitää tuleman, niin täynnä kuin olen häpeää ja surua,
+sillä aavistin sen ensin ja _nyt tiedän sen_.
+
+-- Pietari ... ole ääneti... Äiti on täällä sivulla! Huomaa, hän voi
+kuulla meidät ... hän kuulee meidän puheemme...
+
+Mutta hänen täytyi purkaa sydämensä, ja hän sanoi kaikki, selitti miten
+epäluulo oli syntynyt ja kehittynyt hänen sydämessään, mitä hän oli
+kärsinyt, miten hän vihdoinkin oli varmistunut asiassaan. Hän puhui,
+kuin ei kukaan olisi kuullut häntä, hänen piti puhuman, hän oli
+liijaksi kärsinyt, liijaksi salannut vuotavaa haavaansa. Silmät
+kääntymättä tuijottaen eteensä, raivoisilla, epätoivoisilla
+liikenteillä, itku kurkussa puhui hän kuin olisi syössyt surunsa ulos
+näkymättömään ilmaan, jossa sanat kuivivat kokoon.
+
+Juhani oli asettunut liikkumatonna seisomaan selkä ovea vasten, jonka
+takana hän aavisti heidän äitinsä seisovan ja kuulevan heidät.
+
+Hän ei voinut päästä ulos, menemättä ruokasalin läpi. Eikä hän vielä
+ollut palannut takasin: hän ei siis ollut uskaltanut.
+
+Äkkiä tömisti Pietari laattiaa ja sanoi:
+
+-- Minua tomppelia, kun sanoin sen!
+
+Ja hän hyökkäsi ulos avopäin portaille.
+
+Portin pamahdus, joka sulkeutui suurella kolinalla, herätti Juhanin
+tainnuksista. Hän hyvin kyllä tunsi, että nyt oli hänen ajatteleminen
+ja toimiminen, mutta hän kumminkin viivytteliin, sillä hän ei tahtonut
+ymmärtää enempää, tietää enempää, muistaa enempää, niin peloissaan,
+niin heikko, niin pelkuri oli hän. Hän oli niitä, jotka alinomaa vaan
+vitkastelevat ja vitkastelevat.
+
+Mutta se syvä hiljaisuus, joka nyt oli seurannut Pietarin voimakasta
+purkausta, synnytti hänessä semmoisen pelkuruuden, että myöskin hän sai
+halun paeta.
+
+Hän koetteli koota ajatuksiaan ja miettiä. Hän tahtoi kernaimmin
+epäillä. Hänen veljensä oli luonnollisesti valehdellut vihasta ja
+kateudesta. Mutta miten voi hän olla kyllin kelvotoin sanoakseen
+jotakin semmoista äidistä, ellei hän olisi ollut järjeltään
+epätoivosta? Ja sitäpaitsi kaikuivat Pietarin sanat hänen korvissaan
+niin tosina intohimoisen miehen ilmauksina, että ne olivat yhtä
+vankkoja todisteita kuin itse totuus.
+
+Hän jäi seisomaan kovin masennettuna voidakseen tehdä mitään päätöstä.
+Hänen sydämensä tuska tuli sietämättömäksi, ja hän tunsi, että oven
+sisäpuolella oli hänen äitinsä, joka oli kuullut kaikki ja nyt odotti
+häntä.
+
+Mutta mitä teki hän? Ei liikahdus, ei hengähdys, ei huokauskaan
+ilmaissut ihmisen läsnä oloa tämän oven toisella puolen. Oliko hän
+paennut? Jos hän oli paennut oli hänen täytynyt juosta ulos akkunasta!
+Pelko valtasi hänet ja hän työnsi oven auki ja ryntäsi huoneeseen.
+
+Se näytti tyhjältä. Yksi ainoa kynttilä pesukaapin päällä valaisi sitä.
+Juhani juoksi akkunan luo. Se oli kiini ja saranat edessä. Mutta
+käännyttyään etsimään huoneen pimeitä nurkkia, näki hän että esirippu
+oli vedetty sängyn eteen. Hän juoksi sen luo ja veti sen syrjään.
+Täällä makasi hänen äitinsä pitkällään, pää peitettynä päänalaiseen,
+jota hän kumpaisellakin kädellään piteli kiini suonenvedon tapaisesti
+korviinsa saakka, ettei hän kuulisi.
+
+Juhani luuli hänet ensin tukehtuneeksi. Mutta sitten tarttui hänen
+hartioihinsa ja liikahdutti häntä, vaan ei hän sittenkään laskenut
+käsistään pään alaista, joka peitti hänen kasvonsa ja jota hän puri,
+ettei huutaisi.
+
+Juhani ymmärsi nyt miten syvältä tuo sanomatoin tuska oli liikuttanut
+häntä. Ja hänen hyvää rehellistä sydäntään särki myötätuntoisuudesta.
+Hän ei ollut mikään tuomari, hän oli ihminen täynänsä heikkoutta, hän
+oli äitiään rakastava poika. Hän ei muistanut mitään siitä, mitä toinen
+oli sanonut, hän kosketti ainoastaan käsillään äitinsä tunnotonta
+ruumista ja kun hän ei voinut repiä pään alaista hänen kasvoiltaan,
+suuteli hän hänen vaatteitaan ja sanoi:
+
+-- Äiti, äiti, rakas äiti, katso minuun! Se ei ole totta. Tiedän hyvin,
+se ei ole totta.
+
+Suonenvetoinen vavistus meni läpi hänen ruumiinsa, oli ikäänkuin hän
+tukehtuisi ja yhtäkkiä purskahti hän itkuun. Ja kaikki hänen hermonsa
+höltyivät, hänen pinnistetyt jäsenensä oikesivat, hänen sormensa
+avaantuivat ja laskivat tyynyn, jonka Juhani otti pois hänen
+kasvoiltaan.
+
+Hän oli kuolon kalpea ja kyyneleet virtasivat hänen silmistään. Juhani
+kietoi kätensä hänen kaulansa ympäri ja painoi vitkallisesti hänen
+silmilleen surullisia suudelmia, joita hänen kyyneleensä kastelivat, ja
+jatkoi:
+
+-- Äiti, rakas äiti, tiedän hyvin, että se ei ole totta!
+
+Hän nousi seisalleen ja katsoen häneen sanoi voimiaan ponnistaen:
+
+-- Kyllä se on totta, lapseni!
+
+Ja he istuivat sanatoinna vastapäätä toisiaan. Ja niin tuntui taas,
+kuin hän tukehtuisi, mutta sitten voitti hän itsensä uudelleen ja
+pitkitti:
+
+-- Se on totta, poikueni. Mintähden valehdella. Se on totta. Et uskoisi
+minua, jos valehtelisin.
+
+Äiti näytti järkensä menettäneeltä. Pelon valtaamana notkistiin Juhani
+polvilleen ja sanoi:
+
+-- Hiljaa, äitiseni, olehan toki hiljaa!
+
+Äiti oli noussut ylös kauhean päättäväisenä:
+
+-- Nyt ei minulla enää olekaan mitään sanomista, lapsukaiseni. Voi
+hyvin!
+
+Hän meni ovea kohden. Juhani tarttui häntä kumpaisestakin kädestä kiini
+ja huusi:
+
+-- Mitä teet, äiti, minne sinä menet?
+
+-- En tiedä ... mitä tietäisin ... minulla ei ole enää mitään
+tekemistä ... olenhan yksin nyt.
+
+Hän ponnisteli päästäkseen irti, mutta Juhani pidätti häntä ja hoki
+vaan myötäänsä:
+
+-- Äiti, äiti, äiti...
+
+Ja äiti sanoi, koetellessaan irtautua poikansa kovista käsistä:
+
+-- Ei, ei! Nyt en ole enää sinun äitisi, en ole enää mitään sinulle,
+enkä kenelle muullekaan. Sinulla ei ole isää eikä äitiä, poika
+poloiseni... Hyvästi.
+
+Yhtäkkiä selveni Juhanille, että jos hän nyt antaisi hänen mennä, ei
+hän näkisi häntä milloinkaan enää. Sentähden nosti hän hänet ylös, vei
+pois nojatuoliin, asetti hänet siihen väkisin, heittiin polvilleen ja
+sulki hänet syliinsä.
+
+-- Elä mene täältä, äiti, minä rakastan sinua ja tahdon pitää sinusta
+kiini. Tahdon aina pitää sinut luonani, oma rakas äitini!
+
+Äiti sopersi murtuneella äänellä:
+
+-- Ei, rakas poikani, se on mahdotointa nyt. Tänä iltana sinä itket,
+mutta huomenna näytät minulle ovea. Et sinäkään tahdo antaa minulle
+anteeksi.
+
+Juhani vastasi tähän semmoisella rakkauden tunnollisella purkauksella,
+että äiti huudahti ja veti hänet aivan itseensä kiini ja suuteli häntä.
+
+Sitte istui jälleen aivan hiljaa, kasvot poikansa kasvoissa kiini, ja
+kuiskasi hänen korvaansa:
+
+-- Ei, Juhani. Sinä et anna minulle anteeksi huomenna. Sinä luulet
+niin, mutta sinä erehdyt. Olet anteeksi antanut minulle tänä iltana, ja
+se on pelastanut elämäni, mutta sinun ei pidä nähdä minua enää.
+
+-- Äiti, elä puhu niin!
+
+-- Kyllä, Juhani, minun pitää _päästä_ pois. En tiedä minne menen
+tahi miten minun on käyttäyminen tahi mitä minun on sanominen, mutta
+minun _pitää_ päästä.
+
+-- Äiti, sinun pitää jäädä, minä tahdon sen, minä en voi olla ilman
+sinua. Ja sinun tulee luvata minulle se nyt, nyt paikalla.
+
+-- En, en.
+
+-- Äiti, sinun _pitää_, sinun _pitää_.
+
+-- Se on mahdotointa. Sillä tavalla tuomitseisin meidät kaikki
+ijankaikkiseen kiusaan. Tiedän nyt, mitä se merkitsee. Me emme enää voi
+nähdä toisiamme punehtumatta häpeästä, ja joka kerta sinun silmäsi
+saavat minut luomaan omani alas.
+
+-- Se ei ole totta, äiti!
+
+-- Se on totta! Olen ymmärtänyt kaikki, mitä veliraukkasi on kärsinyt,
+kaikki. Kuullessani hänen äänensä olin minä vähällä menettää järkeni.
+Sinä olit vielä minun! Nyt ei minulla ole sinuakaan. Voih! Juhani,
+luuletko voivani elää teidän kahden keskellä? Myöskin sinä olet sitä
+ajatteleva joka hetki päivästä.
+
+-- Ei! Minä rakastan enemmän sinua, enemmän kuin uskot, oi, paljoa
+enemmän. Ole järjellinen! Koettele jäädä vaan viikoksi. Lupaatko
+minulle sen? Sitä et ainakaan voi minulta kieltää?
+
+Hän pani kumpaisenkin käsivartensa Juhanin olkapäälle ja sanoi:
+
+-- Mutta jos minä kerrankaan kuulisin sinun suustasi sen, jota nyt olen
+kuullut veljesi, jos kerrankaan lukisin silmistäsi sen, jota luen hänen
+silmistään, tunnin kuluttua, ymmärrätkö, tunnin kuluttua ... lähtisin
+pois ainiaaksi.
+
+-- Äiti, äiti...
+
+-- Yhdessä kuukaudessa olen kärsinyt kaikki, mitä ihminen voi kärsiä.
+Siitä hetkestä saakka kun ymmärsin, että poikani epäili minua ja että
+hän arvasi totuuden, on jokainen silmän räpäys elämässäni ollut kiusa,
+jota on mahdotoin selittää. Mutta kuule, Juhani, jos minä jään, tulee
+sinun olla siksi kovaluontoinen, ettet ole minulle vihamielinen, sinun
+tulee voida sanoa itsellesi, punehtumatta ja minua ylenkatsomatta,
+ettet ole Rolandin poika ... olen kärsinyt kylläksi ... en jaksa
+enempää. Jos eläisimme yhdessä tästedes, tulee sinun ajatella, että jos
+olenkin ollut isäsi jalkavaimo, niin olen vielä enemmän ollut hänen
+oikea vaimonsa, ja että sydämeni pohjalla en sitä häpeä enkä ensinkään
+kadu, että rakastan häntä vieläkin, niin kuollut kuin hän onkin, aina
+olen häntä rakastava, enkä koskaan ole muita rakastanut kuin häntä,
+sillä hän on ollut koko minun elämäni, kaikki iloni, toivoni,
+lohdutukseni, kaikki, kaikki on hän ollut minulle! Niin totta kuin
+Jumala minua kuulee, minä en olisi tullut milloinkaan tavanneeksi
+mitään hyvää elämässä, ellen olisi tavannut häntä, en milloinkaan
+mitään rakkautta, en mitään! Minulla on vaan ollut hän maailmassa, ja
+sitten vaan kaksi, veljesi ja sinä. Olin antautunut hänelle sieluineni
+ruumiineni ja enemmän kuin kymmenen vuotta olen ollut hänen vaimonsa,
+kuten hän on ollut aviotoverini Jumalan edessä, joka oli luonut meidät
+toisillemme. Mutta sitten huomasin että hänen rakkautensa alkoi
+kylmetä. Hän oli aina hyvä ja ystävällinen, mutta en ollut enää hänelle
+se kuin olin ollut. Voih, kuinka minä itkin... Miten elämä on
+surkeaa... Siinä ei mitään pysyväistä ole... Sitten tulimme tänne; enkä
+ole nähnyt häntä enää sen koommin ja nyt on hän kuollut! Mutta meistä
+hän kuitenkin piti, koskapa on muistanut sinua. Kyllä minäkin pidän
+hänestä viime hetkeeni saakka, enkä koskaan häpeä häntä. Jos tahdot
+minua jäämään, niin olkoon siis, että olet hänen poikansa ja
+puhelkaamme yhdessä hänestä ja ajatelkaamme häntä, kun katsomme
+toisiamme silmiin. Ellet sinä tahdo, niin hyvästi, Juhani, silloin emme
+voi olla yhdessä.
+
+Juhani vastasi lempeästi:
+
+-- Jää, äiti!
+
+Hän sulki Juhanin syliinsä ja alkoi itkeä taas.
+
+-- Mutta Pietari... Kun häntä ajattelen, niin en tiedä, mitä meistä
+tulee.
+
+Juhani kuiskasi:
+
+-- Me aina keinon keksimme! Sinä et enää voi elää hänen kanssaan
+yhdessä.
+
+Ajatellessaan vanhinta poikaansa, valtasi ahdistus hänet jälleen.
+
+-- Ei, ei, ei! Pelkään häntä niin.
+
+-- Minä kyllä keinon keksin. Sen sulle lupaan, äiti.
+
+-- Mutta paikalla, et aavista mitä minussa liikkuu nähdessäni hänet.
+
+-- Pysy nyt vaan lujana, äitini. Minä kyllä kaikki järjestän, sen
+sinulle lupaan, paikalla huomenna. Kello 9 olen kotona. Ota nyt
+hattusi. Minä saatan sinua.
+
+Äiti koetti nousta ylös, mutta liikutus oli ollut liian valtava, hän ei
+vielä voinut seista jaloillaan. Juhani sai hänet juomaan hieman
+sokurivettä ja valeli hänen kulmiaan etikalla. Vihdoinkin tunsi hän
+jaksavansa lähteä ja otti Juhania käsivarresta. Kello löi kolmea heidän
+kulkiessaan raatihuoneen sivu. Ulkopuolella katuovea suuteli Juhani
+häntä ja sanoi:
+
+-- Hyvästi, äiti, pysy nyt lujana!
+
+Nopein askelin nousi hän hiljaisia portaita myöten ylös, meni
+makuukamariin, riisuihe nopeasti ja panihe maata Rolandin viereen, joka
+makasi ja kuorsasi.
+
+Pietari oli ainoa talossa, joka oli hereillä ja joka kuuli hänen
+tulevan kotia.
+
+
+
+
+VIII.
+
+
+Kun Juhani oli tullut takaisin kotia, vaipui hän sohvalle. Hän tuntui
+niin väsyneeltä, ettei voinut liikahtaakaan, sielultaan ja ruumiiltaan
+raukealta, läpeensä masentuneelta.
+
+Kun hänen mielensä vihdoinkin oli hiukan rauhoittunut, antausi hän
+tutkimaan sitä asemaa, johon hän oli joutunut. Se piti selvitettämän
+paikalla, jo seuraavana päivänä tuli vaikeudet voittaa.
+
+Ensiksikin se omaisuus, jonka hän oli ottanut vastaan, voiko
+kunniallinen mies pitää sen?
+
+Hän vastasi ensin itselleen: "ei!" ja päätti antaa sen köyhille. Ja
+tämän miehekkään ja raskaan päätöksen elähyttämänä nousi hän ylös ja
+meni pois ja painoi otsansa ruutua vasten. Köyhä oli hän ollut ja
+köyhäksi jäi hän.
+
+Sitten tuli hän ajatelleeksi rouva Rosemillyä, ja hänen sydämensä oli
+kokoon kutistua sen syvän surun puristamana, jonka raskaat ajatukset
+saavat aikaan. Kaikki hänen päätöksensä epätoivoa herättävät seuraukset
+olivat yhdellä kertaa hänen edessään selvinä. Hänen oli pakko luopua
+aikeestaan naida tämä vaimo, luopua onnesta, kaikesta. Rouva Rosemilly
+oli ottanut hänet rikkaana. Köyhän hän kenties myöskin ottaisi, mutta
+oliko hänellä oikeus pyytää häneltä sitä? Eikö ollut parempi pitää
+nämät rahat uskottuna tavarana? Ja äkkiarvaamatta juolahti hänen
+mieleensä: "Kun en ole sen miehen poika, jota isänäni olen pitänyt,
+niin en voi enää ottaa häneltä mitään vastaan, en hänen eläessään enkä
+hänen kuoltuaan. Silloinhan varastaisin veljeltäni."
+
+Minä siis antanen isäni perinnön Pietarille, kun minä en ole hänen
+isänsä poika. Niin on asia oikein. Mutta eikö se myöskin ole oikein,
+että minä pidän vaan isäni rahat?
+
+Hän päätti pitää Maréchalin rahat, sillä jos hän hylkäisi kumpaisetkin
+rahat, tulisi hän olemaan suorastaan köyhä.
+
+Tämän hankalan asian reilaan saatuaan palasi hän takaisin kysymykseen
+Pietarista ja perheestä. Miten saisi hän hänet pois?
+
+Hän oli joutumaisillaan epätoivoon miten ratkaiseisi asian, kun samassa
+jonkin satamaan purjehtivan höyrylaivan vihellys näkyi antavan hänelle
+neuvon.
+
+Täysissä vaatteissa hän viskausi vuoteelleen ja nukkui päivään asti.
+
+Kello 9 meni hän ulos saadakseen varmuutta mikäli hänen tuumansa oli
+mahdollinen panna täytäntöön. Muutamissa paikoissa käytyään meni hän
+kotiin vanhempiensa luo. Hänen äitinsä odotti häntä huoneessaan.
+
+-- Ellet olisi tullut, sanoi hän, en olisi uskaltanut mennä alas.
+
+Samassa kuului Roland huutavan portailla:
+
+-- Emmekö, koira vieköön, tänä päivänä syökään.
+
+-- Nyt tulemme.
+
+Hän meni Juhanin kanssa alas.
+
+Nuoren miehen nähtyään huusi Roland;
+
+-- Mitä, oletko sinäkin täällä. Tuliko kotonasi ikävä?
+
+-- Ei, isäni, mutta minulla oli äitille asiaa.
+
+Juhani meni häntä vastaan antaen kättä, mutta tuntiessaan vanhuksen
+isällisen käden puristuksen, sai hänet syvä liikutus valtoihinsa,
+ikäänkuin silloin kun erotaan ja hyvästellään, eikä ole toivoa toiste
+näkemisestä.
+
+Rouva Roland kysyi:
+
+-- Eikö Pietari ole tullut?
+
+Hänen miehensä kohautti olkapäitään:
+
+-- Ei, hän on aina liian myöhäinen. Alottakaamme ilman häntä.
+
+Rouva Roland kääntyi Juhaniin päin:
+
+-- Menisit sinä häntä hakemaan, hän loukkaantuu, ellemme odota häntä.
+
+-- Kyllä, äiti!
+
+Ja hän meni.
+
+Hän meni portaita myöten alas pelkurin kuumeen tapaisella varmuudella,
+silloin kun hänen on taisteluun meneminen.
+
+Pietari istui ja kirjoitti pöytänsä ääressä.
+
+-- Hyvää päivää, sanoi Juhani.
+
+Pietari nousi ylös.
+
+-- Päivää,
+
+He antoivat toisilleen kättä, ikään kuin ei mitään olisi tapahtunut.
+
+-- Etkö tule alas ruualle?
+
+-- Kyllä ... mutta ... minulla on paljon puuhaa.
+
+Pietarin ääni vapisi ja hänen hätääntynyt katseensa kysyi veljeltä,
+mitä hänen tulisi tehdä.
+
+-- Odotamme sinua.
+
+-- Onko ... onko äiti alhaalla?
+
+-- On ... hän itse lähetti sinua kutsumaan.
+
+-- Niinpä tulen.
+
+Ruokahuoneen oven edessä hän miettii, mutta avaa sen sitten äkkiä ja
+huomaa isänsä ja äitinsä pöydässä, vastapäätä toisiaan.
+
+Kaikki ne moitteet, jotka hän oli itselleen viaksi lukenut, sentähden
+että hän oli sanonut nuo kamalat sanat, tulivat jälleen hänen mieleensä
+yhtä ankaroina, kuristivat kokoon hänen kurkkunsa ja lukkosivat hänen
+suunsa, niin ettei hän osannut puhua eikä syödä.
+
+Hänellä oli vaan halu mennä tiehensä ja jättää se koti, joka ei enää
+ollut hänen. Hän tunsi, että nyt se oli mennyttä, että hän ei voinut
+enää jäädä sinne, niitten luokse, joita hän pelkällä läsnä olollaan
+vasten tahtoaan aina tulisi kiusaamaan.
+
+Juhani puhui Rolandin kanssa. Pietari ei kuullut. Hän luuli kumminkin
+huomaavansa tarkoituksen mukaisuuden veljensä äänessä ja koetti päästä
+asian perille.
+
+Juhani sanoi:
+
+-- Siitä tulee kaunein heidän laivoistaan. Sanovat sen vetävän kuusi
+tuhatta viisi sataa tonnia. Se tekee ensi kuussa ensi matkansa.
+
+Roland kummasteli:
+
+-- Vai niin! En uskonut, että se valmistuisi kulkukuntoon jo kesäksi.
+
+-- Kyllä, työtä on kiirehditty, että se voisi tehdä ensimäisen matkansa
+valtameren yli ennen syksyä. Olin tänään yhtiön konttorissa ja tarinoin
+erään johtokunnan jäsenen kanssa. Kun kaikki ympäri käy, on elämä
+hauskaa noilla suurilla siirtolaislaivoilla. Ollaan enemmän kuin puolet
+joka kuukautta maissa, kahdessa suuressa kaupungissa, New-Yorkissa ja
+Havressa ja muu aika merellä kunnon ihmisten seurassa. Katteini voi
+ansaita kokonaista viisikolmatta tuhatta francia vuodessa, ellei
+enempää...
+
+Juhani pitkitti, kun Roland oli kummastuksissaan huudahtanut.
+
+-- Ruuan pitäjä voi saada kymmenen tuhatta, lääkäri viisi tuhatta
+vakinaista palkkaa, paitsi vapaata asuntoa, ruokaa, valoa, lämmintä ja
+muuta sellaista. Se on todellakin sangen edullista.
+
+Pietari, joka oli kohottanut katseensa, tapasi veljensä silmät ja
+ymmärsi hänet. Tuokion perästä kysyi hän:
+
+-- Onko vaikeaa saada moinen lääkärin paikka siellä?
+
+-- Kaikki riippuu asianhaaroista ja hyvistä tuttavuuksista.
+
+Pietari epäröi. Siitä tulisi suhteiden selvike, jos hän voisi päästä
+tähän höyrylaivaan lääkäriksi. Hän sanoi vähän vitkastellen:
+
+-- Jos voisin, tahtoisin mielelläni saada semmoisen paikan.
+
+Juhani kysyi:
+
+-- Mikset voisi?
+
+-- Kun en ketään höyrylaivayhtiön jäseniä tunne.
+
+Roland puhkesi sanomaan:
+
+-- Minä menen puhuttelemaan Poulin'ia, jonka hyvinkin tunnen! Hän on
+assessorina kauppaoikeudessa ja yhtiön asiain kanssa tekemisissä.
+Tunnen myöskin yhtiön isännän Lemieutin.
+
+-- Tahdotko, että puhuttelen Marchaudia?
+
+-- Kyllä, kiitoksia. Kenties minunkin tulisi kirjoittaa opettajilleni
+yliopistossa. Jos voisin saada hyviä suositteluja heiltä, tulisivat ne
+kenties ratkaisemaan pikemmin ja paremmin kuin kaikki epävarmat
+suosittelut. Olisi kylläksi antaa nämä kirjeet johtokunnalle ystäväsi
+Marchaudin kautta.
+
+Juhani oli aivan samaa mieltä.
+
+-- Kirjoita heille vielä tänä, päivänä.
+
+Pietari nousi ja meni ulos.
+
+Sitten kääntyi Juhani äitiinsä:
+
+-- Noo, äiti, mitäs sinä aijot hommata?
+
+-- En mitään ... en tiedä.
+
+-- Lähdetkö kanssani rouva Rosemillyn luo?
+
+-- Lähden, lähden.
+
+-- Tiedätkö, että on tarpeellista mennä sinne tänään.
+
+-- On ... on ... se on oikein.
+
+Kun he seisoivat kadulla, kysyi Juhani häneltä:
+
+-- Tahdotko nojata käsivarteeni?
+
+Hän otti tarjouksen vastaan ja nojasi Juhaniin. Muutamaan hetkeen he
+eivät puhuneet. Vihdoinkin sanoi Juhani hänelle:
+
+-- Etkö huomaa, että Pietari on paikalla valmis lähtemään!
+
+Hän sopersi:
+
+-- Poika poloinen.
+
+-- Miksi? Hänellä ei tule olemaan huonot päivät "Lothringen" laivalla.
+
+-- Ei ... tiedän kyllä, mutta semmoisia ajatuksia syntyy.
+
+Hän mietti kauvan, mutta sanoi sitten äkkiä sillä kummallisella
+äänellä, jota väliin käytetään pitkän, salaisen ajatusjuoksun
+lopettamiseksi:
+
+-- Miten elämä on sentään surkeaa! Jos siinä kerran löytää rahtusenkaan
+hyvää, niin maksaa siitä sittemmin kalliin hinnan.
+
+Juhani sanoi hiljaa:
+
+-- Elä puhu siitä enää, äiti.
+
+-- Mutta minä ajattelen sitä aina.
+
+-- Se sinun tulee unohtaa.
+
+Äiti oli jälleen vaiti, mutta sanoi sitten syvällä surulla:
+
+-- Aah, kuinka onnellinen olisin voinut olla, jos minulla olisi ollut
+toinen mies!
+
+He olivat tulleet rouva Rosemillyn talolle.
+
+Hän asui suuressa rakennuksessa, joka oli hänen omansa. Hänen
+akkunoistaan voi nähdä koko Havren sataman.
+
+Nähtyään rouva Rolandin, joka ensiksi astui sisään, levitti hän sylinsä
+ja suuteli häntä sen sijaan kun hän muutoin ojensi hänelle ainoastaan
+kätensä; hän arvasi käynnin tarkoituksen.
+
+-- Et ole ollut ulkona tänään? kysyi rouva Roland.
+
+-- En! olen vähin väsyksissä.
+
+Ja ikäänkuin kiittääkseen Juhania ja hänen äitiään kertoi hän miten
+mainion hauskaa oli ollut eilesellä huvimatkalla. Heidän pitäisi panna
+toimeen toinen samanlainen...
+
+Nuori mies keskeytti hänet:
+
+-- Ennenkuin toisen alamme tulee meillä olla ensimäinen selvillä.
+Sainhan eilen itselleni tietoon vaimon. Ja nyt tulee äiti kanssani
+kysymään, onko hän tänään mieltä muuttanut.
+
+Rouva Rosemilly myhähti:
+
+-- En ole -- en koskaan muuta ajatustani.
+
+Niin ojensi Juhani hänelle leveän kätensä
+
+ja hän asetti siihen omansa elävällä liikutuksella. Ja Juhani kysyi:
+
+-- Niin pian kuin mahdollista, eikö totta?
+
+-- Milloin tahdot.
+
+-- Kuuden viikon perästä?
+
+-- Minulla ei ole mitään sitä vastaan. Mitäs äiti sanoo?
+
+Rouva Roland vastasi surun sekaisella hymyilyllä:
+
+-- Sen saatte itse määrätä. Minä kiitän sinua vaan, ettäs olet tahtonut
+ottaa Juhanin, tee hänet hyvin onnelliseksi.
+
+-- Voimieni mukaan.
+
+Liikutettuna ensi kerran nousi rouva Rosemilly ylös, sulki rouva
+Rolandin syliinsä ja suuteli häntä; näiden uusien rakkauden osotteiden
+alla paisui vaimoparan kipeä sydän reunojensa yli mahtavasta
+liikutuksesta. Tuntui surulliselta ja onnelliselta samalla kertaa. Hän
+oli kadottanut yhden pojan ja hänen sijaansa sai hän nyt täysi-ikäisen
+tyttären.
+
+He keskustelivat sitten monista asioista, joita heidän tuli miettiä
+lähestyvien häiden takia.
+
+Päästyään jälleen kadulle poikineen sanoi rouva Roland:
+
+-- Emmekö mene sinun luoksesi. Tahtoisin mielelläni lepuuttaa itseäni.
+
+Hän tunsi itsensä kodittomaksi, suojattomaksi, turvattomaksi. Hän
+pelkäsi omaa kotiaan.
+
+He astuivat Juhanin luo.
+
+Mutta levon asemasta, kuten hän oli sanonut, rupesi hän aukomaan
+laatikoita, selailemaan liinavaatteita sekä lukemaan nenäliinoja ja
+sukkia.
+
+Tultuaan valmiiksi lähestyi hän äkkiä Juhanin tuolia takaa päin ja
+kietoen oikean kätensä hänen; kaulaansa, pani hän samassa pienen
+kapineen, joka oli paperiin kääritty, kamiinille.
+
+Juhani kysyi:
+
+-- Mikä se on?
+
+Toinen kun ei vastannut, ymmärsi hän mikä se oli, hän tunsi puitteiden
+muodon.
+
+-- Anna minulle se! sanoi hän.
+
+Mutta äiti kääntyi takaisin laatikolleen. Juhani nousi, otti kuvan,
+meni poikki lattian ja kätki sen pöytälaatikkoonsa, ja väänsi lukon
+avainta kahteen kertaan. Niin pyyhki sitten äiti kyyneleen, joka
+ripahti hänen silmästään kasvoille, ja sanoi vapisevalla äänellä:
+
+-- Nyt tahdon nähdä, pitääkö uusi palvelustyttösi kyökkiä siistinä. Hän
+on mennyt ulos, niin että voin oikein tarkastaa, onko kaikki niin kuin
+olla pitää.
+
+
+
+
+IX.
+
+
+Suosituskirjeet saapuivat Parisin professoreilta ja annettiin ne
+transatlantilaiselle höyrylaivayhtiölle. Ei vielä oltu valittu lääkäriä
+"Lothringen" laivalle ja Pietarilla oli siis onni saada nimitys
+muutamien päivien perästä.
+
+Hän eli nyt vanhempiensa talossa mykkänä ja itseensä sulkeuneena, aivan
+kuin olisi ollut vieras. Sen illan perästä, jolloin hän oli julki
+sanonut sen kunniaa loukkaavan syytöksen, minkä perille oli päässyt,
+tunsi hän katkaisseensa viimeisetkin siteet, jotka sitoivat hänet
+muuhun perheesen. Häntä vaivasi aina katumus, kun oli aukaissut suunsa.
+
+Hän piti itseään alhaisena ja pahana, mutta kuitenkin tunsi hän
+itsessään helpoituksen siitä, että oli puhunut suunsa puhtaaksi.
+
+Hän ei milloinkaan enää kohdannut äitinsä eikä veljensä silmäystä.
+Heidän silmänsä liikkuivat pelkäävällä nopeudella, etteivät tapaisi
+toisiaan ja he koettivat karttaa toisiaan kuin viholliset, jotka
+pelkäävät tulla toistensa kanssa yksiin.
+
+Samana päivänä, kun hän oli saanut nimityksensä, näytti hän sen
+perheelle. Hänen isänsä taputti käsiään. Juhani vastasi totisesti,
+mutta sielu iloa täynnä:
+
+-- Onnittelen sinua sydämeni pohjasta. Sinulla oli paljon
+kilpailijoita.
+
+Hänen äitinsä kumarsi päätään ja mutisi:
+
+-- Olen niin iloissani, että sinä olit paikan saaja.
+
+Viimeinen side oli katkennut, nyt häntä ei enää mikään pitänyt kiini.
+Silloinkaan kun hän oli riuhtaissut rakkautensa juurineen päivineen
+irti, ei hän ollut tuntenut sitä tuskaa, -- koiran surua, joka herransa
+on menettänyt -- joka nyt sai hänet valtoihinsa.
+
+Ei mitään varmaa maata jalkojen alla, vaan aaltoileva meri, joka mylvii
+ja vaatii saalistaan. Ei mitään paikkaa enää ympärillä, jossa olisi
+voinut mielin määrin astella, vaan ainoastaan muutamia kyynäriä
+lautoja, jossa kävellä kuolemaan tuomittuna muiden vankien keskellä.
+
+Ja tähän kuljeksivaan orjaelämään oli hän tuomittu ainoastaan sen
+tähden, että hänen äitinsä oli antaunut vieraan miehen hyväilylle
+alttiiksi.
+
+Eräänä iltana, kun hän tuli kotia, sanoi hänen äitinsä, uskaltamatta
+katsoa häntä silmiin:
+
+-- Sinulla kaiketikin on koko joukko asioita, pantavia toimeen matkaasi
+varten, enkä minä neuvoa tiedä. Olen tilannut mitä liinavaatteita
+tarvitset, ja olen käynyt räätälin luona vaatteita tilaamassa; mutta
+onko vielä mitään muuta, jota tarvitset?
+
+Hän avasi suunsa sanoakseen: Ei. Mutta sai miettineeksi, että hän
+ainakin tarvitseisi jotakin matkalle sopivaa pukinetta, ja hän vastasi
+sentähden tyvenesti:
+
+-- En tiedä vielä oikein, mutta tiedustelen asiaa
+höyrylaiva-konttorilta.
+
+Hän sai täällä luettelon välttämättömimmistä pukukappaleista. Kun hän
+ojensi tämän äitilleen, katsoi tämä häneen ensimäisen kerran pitkään
+aikaan ja hänen silmillään oli niin nöyrä katse, niin lempeä, niin
+surullinen ja rukoileva, kuin koiralla, joka rankaisua kärsiessään
+pyytää armoa.
+
+Lokakuun 1 p:nä tuli "Lothringen", mennäkseen määräyksen mukaan
+seitsemäntenä jälleen New-Yorkiin. Ja Pietari Rolandin tuli muuttaa
+pieneen, keinuvaan kajuuttaansa, joka tulevaisuudessa tulisi olemaan
+hänen vankihuoneensa.
+
+Mennessään seuraavana päivänä kaupungille tapasi hän äitinsä. Hän
+seisoi Pietaria odotellen ja sanoi tuskin kuuluvalla äänellä:
+
+-- Etkö tahdo että autan sinua panemaan kajuuttaasi reilaan?
+
+-- Ei kiitoksia, se on kunnossa.
+
+-- Tahdon mielelläni nähdä sen.
+
+-- Siinä ei mitään näkemistä ole. Se on mitätön ja pieni.
+
+Sillä hyvällänsä hän läksi ja jätti äitinsä kalpeaksi ja murtuneeksi
+seinää vasten nojaumaan.
+
+Samana päivänä kävi Roland laivalla ja päivällispöydässä hän vaan siitä
+tarinoi ja kummasteli suuresti, ettei hänen vaimonsa halunnut nähdä
+laivaa nyt, kun heidän poikansa siinä oli lähdössä.
+
+Pietari ei ollut seuraavina päivinä paljon perheen kanssa yksissä. Hän
+oli kärtyisellä tuulella ja äreänä; hänen poislähtönsä oli kuin piiska
+heille kaikille. Mutta päivää ennen lähtöään oli hän yhtäkkiä tullut
+aivan toiseksi mieheksi. Siinä tuokiossa, jolloin hän hyvästeli
+vanhempiansa, ennen kun meni laivalle, nukkuakseen siellä ensimäistä
+yötä, kysyi hän:
+
+-- Tulette kai aamulla laivalle hyvästiä sanomaan? Matkustamme
+yhdentoista aikana. Olkaa siellä jo puolivälissä kymmenen.
+
+-- Kuule, huudahti hänen isänsä, kun olemme sanoneet sinulle
+hyvästimme, menemme me "Helmeen" odottaaksemme sinua rannassa ja
+nähdäksemme sinua vielä viimeisen kerran. Eikö niin, Loviisa?
+
+-- Kyllä.
+
+Tunti sen perästä makasi Pietari pienellä tilallaan, joka oli pitkä ja
+kapea kuni ruumiskirstu. Kauvan makasi hän avoimin silmin ja ajatteli
+kaikkea sitä, joka kahden viimeisen kuukauden kuluessa oli tapahtunut
+hänessä ja hänen ympärillään. Hänellä tuskin enää oli uskallusta olla
+kenellekään vihoissaan ja hän antoi harminsa vuotaa hiekkaan, samoin
+kuin koko olentonsakin. Hän tuntui niin taistelustaan väsyneeltä,
+uupuneelta hyökkäystensä tähden, uupuneelta kaikesta, eikä hän osannut
+enempää, vaan ainoastaan koetti upottaa sydämensä unheesen.
+
+Hän oli nukkunut raskaasti, kun matruusien liikkeet herättivät hänet.
+Oli valoisa. Hän nousi ylös ja rupesi käyskentelemään ympäriinsä
+laivalla, näiden suruisain ihmisten keskellä, jotka haeskelivat siellä
+itsekukin kajuuttaansa ja heidän utelemisensa ja vastauksensa kaikuivat
+joka taholta. Alhaalla keskikannella löyhkysi häntä vastaan köyhien ja
+likaisten ihmisten tukahduttava haju. Täällä alhaalla aivan kuin
+syvässä maanalaisessa kellarissa, joka oli hiilikaivoksen kaltainen,
+huomasi Pietari satoja miehiä, vaimoja ja lapsia, jotka makasivat ja
+loikoivat pöydillä tahi mullin mallin joukkioissa lattialla. Hän näki
+vaan hämärissä piirteissä tämän likaisen ryysyisen joukon onnettomia
+ihmisiä, jotka elämän taistelussa voitettuina, masennettuina ja
+murtuneina menivät matkoihinsa kuihtunein vaimoin, nälistynein lapsin,
+pois tuntemattomaan maahan, toivossa etteivät kuolisi nälkään.
+
+Ja silloin kun hän ajatteli kaikkea mitä he olivat kärsineet ja
+reutoneet aikanaan, heidän hyödyttömiä ponnistuksiaan, heidän
+toivotointa kamppailuaan, joka jokikinen päivä oli alkanut entiseen
+tapaansa, nuot raukat, jotka nyt saivat alkaa uudelleen saman surkean,
+viheliäisen elämänsä, tietämättään missä -- ajatellessaan kaikkea tätä,
+teki tohtorin mieli huutaa heille: "Hypätkää järveen vaimoinenne,
+lapsinenne, kaikkinenne", ja hänen sydäntään myötätuntoisuudesta niin
+veti kokoon, että hänen täytyi mennä pois -- hän ei kärsinyt nähdä
+heitä.
+
+Hänen vanhempansa, Juhani ja rouva Rosemilly olivat jo tulleet ja
+odottivat häntä.
+
+-- Näinkö aikaiseen? sanoi hän.
+
+-- Näin aikaiseen, sanoi rouva Roland vapisevalla äänellä, tahdoimme
+hieman runsaammalta aikaa jäähyväisiimme.
+
+Pietari katsoi häntä. Hän oli mustissaan, ikäänkuin surua kantava ja
+yhtäkkiä huomasi Pietari, että hänen tukkansa, joka vielä viimeisellä
+kuukaudella oli ollut harmaa, nyt oli käynyt aivan valkeaksi.
+
+-- Ei tule paljon ilmaa sisään moisesta akkunasta, sanoi rouva
+Rosemilly.
+
+Pietari näytti lasin paksuuden, joka voi vastustaa pahimmatkin
+puuskaukset ja selitti juurta jaksain aatteen sen sulkemisessa. Siiten
+kysyi Roland:
+
+-- Sinulla kai on kokonainen apteekki muassasi?
+
+Tohtori avasi yhden kaapin ja näytti heille kokonaisen kokoelman
+pikkusia pulloja, latinalaisine nimineen. Tuskallisen vaiti olon
+perästä tuli hyvästi oton hetki.
+
+-- No nyt meidän pitää lähteä, jos mieli ennättää "Helmeen". Hyvästi,
+poikaseni, hyvästi.
+
+Isä suuteli Pietaria hänen poskiparralleen ja avasi oven.
+
+Rouva Roland ei hievahtanut, vaan jäi istumaan kalpeana ja maahan
+luoduin silmin.
+
+Hänen miehensä nykäisi häntä.
+
+-- Hyvästele joutuin, tässä ei ole enää tuokiotakaan liikaa.
+
+Hän nousi ylös, otti askeleen poikaansa päin, ojentaen hänelle ensin
+yhden sitten toisen kalpeita kasvojaan, joita Pietari suuteli sanaakaan
+virkkamatta. Sitten puristi hän rouva Rosemillyn kättä ja viimeksi
+veljensä, samassa kysyen:
+
+-- Milloin vietätte häitänne?
+
+-- En tiedä oikein. Sovitamme ne matkojesi mukaan.
+
+He menivät kaikki kajuutasta ulos ja nousivat kannelle. Höyry elämöi
+laivan avarassa sisustassa, joka ikäänkuin vapisi levottomuudesta.
+
+Pietari hyvästeli heitä uudelleen ja hänen perheensä jäsenet
+poistuivat. Vaunut seisoivat ulkona ja odottivat heitä. He ajoivat alas
+satamaan, jossa "Helmi" oli valmis lähtemään purjehdukselle.
+
+Roland huusi heidän rantaan tultuaan:
+
+-- Tuolla se on, näen mastot ja kaksi piippua. Nyt se tulee ulos
+tokasta.
+
+Rolandin rouva veti nenäliinansa esille taskustaan ja peitti sillä
+silmänsä.
+
+Tuo suunnaton höyrylaiva ui hiljalleen ulos satamasta. Kiikari silmien
+edessä ilmoitti Beausire:
+
+-- Katsokaa nyt! Pietari seisoo peräkannella itsekseen. Hänet tuntee
+helposti.
+
+Korkeana kuni tunturi ja ravakkana kuni rautatien juna meni laiva nyt
+sivuitse "Helmen", niin läheltä, että se miltei koskettanut sitä.
+
+Epätoivoisena, menehtyneenä ojensi rouva Roland sylinsä höyrylaivaa
+kohden, ja näki poikansa, oman Pietarinsa, seisovan ja vilkuttavan
+heille kumpaisellekin kädellään.
+
+Mutta hän poistui yhä etemmäs, pieneni pienenemistään, pian vaan
+mustaksi pilkuksi muuttui jättiläislaivalla.
+
+Äiti koetti tunnustella poikaansa, vaan ei enää saanut häntä silmiinsä.
+
+Juhani oli tarttunut hänen käteensä:
+
+-- Näitkö häntä? kysyi hän.
+
+-- Näin.
+
+Sitten purjehtivat he takaisin kaupunkiin. Rouva Roland istui kasvot
+laivaa kohden kääntyneinä ja näki sen katoavan silmän siintämättömiin
+matkalla kohti tuntematointa maata toiselle puolelle maapalloa. Sillä
+laivalla, jota ei mikään voinut pysäyttää, oli hänen poikansa. Oli
+ikäänkuin toinen puoli hänen sydäntänsä olisi mennyt hänen kanssaan
+pois, kuin hänen elämänsä nyt olisi määräänsä saapunut ja hän ei
+milloinkaan enää näkisi lastansa jälleen.
+
+-- Miksikä itket? tutkaili hänen miehensä, tuleehan hän kuukauden
+perästä takaisin.
+
+Hän sammalsi:
+
+-- En tiedä. Itken, kun sydäntäni niin kirvelee.
+
+Vielä kerran hän kääntyi takaisin, heittääkseen viimeisen silmäyksen
+yli meren. Mutta hän ei voinut eroittaa muuta kuin pienen, harmaan
+savupilven, niin utuisan ja kepeän, että se oli näköjään kuni pieni
+pilven untuva.
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Veljekset, by Guy de Maupassant
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 44944 ***
diff --git a/44944-8.txt b/44944-8.txt
deleted file mode 100644
index 217ca3b..0000000
--- a/44944-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,3145 +0,0 @@
-The Project Gutenberg EBook of Veljekset, by Guy de Maupassant
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
-almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
-with this eBook or online at www.gutenberg.org/license
-
-
-Title: Veljekset
-
-Author: Guy de Maupassant
-
-Release Date: February 17, 2014 [EBook #44944]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK VELJEKSET ***
-
-
-
-
-Produced by Tapio Riikonen
-
-
-
-
-
-
-VELJEKSET
-
-Kirj.
-
-Guy de Maupassant
-
-
-Suomensi F. A. C.
-
-
-Helsingissä 1890,
-G. W. Edlund, kustantaja.
-
-Kuopiossa,
-Kuopion Uudessa Kirjapainossa, 1890.
-
-
-
-
-
-
-I.
-
-
--- Ei! Nyt olen kohta saanut kylläni tästä! huusi äkkiä vanha Roland,
-joka kokonaisen neljännestunnin oli istunut hiljaa ja katsoa
-tuijottanut veteen, samalla kun hän hiljakseen kosketteli siimaansa
-edestakaisin sen jouduttua pohjaan saakka.
-
-Rouva Roland, joka istui ja nuokkui peräpuolessa venhettä rouva
-Rosemillyn vieressä, jonka he olivat kutsuneet mukaansa
-kalastusretkellensä, säpsähti ja sanoi kääntyen mieheensä:
-
--- Noo! mik' on hätänä?
-
-Vanhus vastasi nurpeissaan:
-
--- Ei syö, ei ensinkään. Nyt en ole saanut en kalan ruotaa klo 12
-perästä. Ei pitäisi milloinkaan lähteä naisten kanssa kalaan. Ne eivät
-koskaan joudu lähtemään ajoissa.
-
-Hänen kaksi poikaansa Pietari ja Juhani, jotka istuivat siimat
-etusormen ympärillä, alkoivat kumpainenkin nauraa ja Juhani vastasi:
-
--- Et ole liioin kohtelias rouva Rosemillylle, isä.
-
-Roland tuli hämillensä ja antautui selityksiin:
-
--- Pyydän anteeksi, rouva, senlainen olen. Pyydän naisia mukaan, kun
-minua heidän seuransa miellyttää, mutta päästyäni kerran vesille, ei
-mielessäni ole muu kuin kalastus.
-
--- Teillä on siis huono saalis, huomautti rouva Roland.
-
-Mutta hänen miehensä pudisti päätänsä samassa kuin hän kumminkin
-katsahti tyytyväisenä koriin, jossa hänen saamansa kalat vielä
-potkiskelivat ja katselivat verkalleen heitä tappavaan ilmaan.
-
-Roland vanhus otti korin polviensa väliin ja käänsi sitä niin, että
-kalat hivuivat laidan yli ja hän voi nähdä pohjimmaiset.
-
--- Kuinka monta olet sinä saanut, tohtori?
-
-Hänen vanhempi poikansa, Pietari, kolmenkymmenen vuotias mies, vastasi:
-
--- Enpä vainen erittäin, kolme, neljä kappaletta.
-
-Isä kääntyi nuorempaan:
-
--- Ja sinä Juhani?
-
-Juhani, joka oli veljeänsä paljon nuorempi, vastasi:
-
--- Melkein saman kuin Pietarikin, neljä, viisi kalaa.
-
-Roland oli ennen ollut kultaseppänä Parisissa, mutta vastustamaton halu
-kalastukseen oli karkoittanut hänet tiskin äärestä, niin pian kuin hän
-oli saanut rahoja kylläksi voidaksensa niillä elää.
-
-Hän vetäytyi Havreen takaisin, osti purjevenheen ja rupesi
-sporttimieheksi.
-
-Hänen kaksi poikaansa, Pietari ja Juhani, jäivät pitkittämään lukujansa
-Parisiin, mutta tulivat kotia tuon tuostakin ja ottivat osaa isän
-iloihin.
-
-Pietari oli Juhania viittä vuotta vanhempi. Hän oli koetellut itseänsä
-viedä eteen päin puolessa tusinassa eri tieteen haaroja, mutta oli
-kyllästynyt niihin kaikkiin ja aina vaan heittäytynyt jollekin uudelle
-alalle.
-
-Vihdoinkin oli hän ryhtynyt semmoisella innolla lääketieteesen, että
-hän valmistui siinä tavattoman lyhyessä ajassa.
-
-Juhani, joka oli yhtä vaaleaverinen, kuin veli oli musta, ja yhtä
-tyven, kuin veli oli kipakka, oli muitta häiriöittä lopettanut
-lakitieteelliset lukunsa.
-
-Kumpainenkin levähti vanhempiensa luona ja kumpainenkin ajatteli
-asettua Havreen, jos se kävi päinsä mukavasti.
-
-Heidän välillänsä oli tuommoista pientä kateellisuutta, jota usein
-nähdään veljesten välillä. He kyllä pitivät toisistaan, mutta olivat
-varuillansa. Pietari, joka oli viiden vuoden vanha, silloin kun toinen
-syntyi, oli lempilapsen ynseydellä katsonut tuota toista, joka yhtäkkiä
-oli ilmaantunut hänen isänsä ja äitinsä syliin ja jota he niin
-hyväilivät. --
-
-Juhani oli aina ollut hyvien tapojen ja hyvänsävyisyyden esikuva ja
-Pietari oli lopulta ärtynyt aina ja ijankaikkisesti kuullessansa
-ylistettävän tuota lihavaa poikaa, jonka kilttiyden hän piti
-yksinkertaisuutena. Hänen vanhempansa nuhtelivat aina häntä hänen
-vastahakoisuudestansa ja hänen monesta turhaan rauenneesta
-yrityksestänsä johonkin suureen, joka voisi tuottaa hänelle kunniaa ja
-arvoa.
-
-Äiti ymmärsi kumminkin aina sovittaa ne pienet riitaisuudet, joita
-ilmaantui hänen kahden poikansa kesken. Vähäpätöinen tapahtuma häiritsi
-muutoin juuri nyt hänen rauhaansa, sillä hän oli viime talvena tehnyt
-tuttavuutta naapurinsa, rouva Rosemillyn kanssa, joka oli erään
-merikatteinin leski. Tuo sangen nuori, kolmenkolmatta vanha leski oli
-tottunut tulemaan käsitöinensä ja pitämään iltatarinaa hyvien
-naapuriensa kanssa, jotka aina tarjosivat hänelle kupin teetä.
-
-Nuo kaksi talon poikaa, jotka tullessansa kotia tapasivat tuon kauniin
-lesken alinomaa vierailemasta vanhempiensa luona, olivat paikalla
-alkaneet kisailla hänen kanssansa, vähemmän halusta miellyttääkseen
-häntä, kuin toistensa uhalla.
-
-Heidän äitinsä, joka oli käytännöllinen ja ymmärtäväinen vaimo, toivoi
-hartaasti, että toisella heistä olisi onni muassansa, sillä nuorella
-leskellä oli omaisuutta; mutta hän tahtoi myös mieluummin, että se
-tapahtuisi toisen siitä kärsimättä.
-
-Rouva Rosemilly näytti antavan etusijan Juhanille, joka veti häntä
-puoleensa luonteensa yhtäläisyydellä, mutta muutoin tämä ei tullut
-näkyviin kuin melkein huomaamattomassa tavassa puhutella ja katsoa
-häneen sekä siinä, että hän seurasi hänen neuvojaan.
-
-Hänellä näytti olevan se luulo, että Juhanin mielipiteet tulisivat
-tukemaan hänen omiansa, samalla kuin Pietarin ajatukset olisivat
-ennakolta hänen mietteillensä vastaisia.
-
-Ennenkuin pojat tulivat kotia, ei Roland vanhus milloinkaan ollut
-kutsunut häntä mukaansa kalastusretkille, yhtä vähän kuin hän
-milloinkaan otti vaimoansa mukaansa, sillä hän tahtoi kernaammin
-purjehtia ulos ennen auringon nousua katteini Beausiren kanssa, joka
-oli entinen laivan kuljettaja, jonka hän oli tavannut haminassa ja
-jonka kanssa hän oli tullut hyväksi ystäväksi, sekä vanhan matruusi
-Bartin keralla, joka hoiti purjevenhettä.
-
-Mutta sitten eräänä iltana edellisellä viikolla oli rouva Rosemilly,
-joka oli syönyt päivällistä heidän luonansa, sanonut: "Mahtanee olla
-hauska kalastaa!" Ja vanha kultaseppä vastasi:
-
--- Tahdotteko olla mukana?
-
--- Kyllä, kiitoksia!
-
--- Tiistaina?
-
--- Hyvä.
-
--- Oletteko mies nousemaan aamusella klo 5?
-
-Hän huusi jotenkin kauhistuksissaan:
-
--- Mitä Te sanotte, kello 5!
-
-Hän laimistui tuumassansa ja alkoi epäillä koko matkaan lähtöään.
-
-Hän kysyi kumminkin:
-
--- Milloinka Te sitten luulette olevanne valmis?
-
--- Aah, klo 9 aikana!
-
--- Ette ennen?
-
--- En! Se olisi kaikkein aikaisinta.
-
-Tuo kelpo mies mietti asiaa. Mutta veljekset olivat kiiruhtaneet
-järjestämään retkeä ja samalla puhuneet kaikki asiat valmiiksi.
-
-Siis olivat he jo olleet kalastamassa kello 12:sta saakka, niin
-torkuksissa, kalastaneet ilman kalan nykäisyä ja Roland vanhus oli
-saanut kyllänsä.
-
-Nyt katsoi hän saalistansa itaruuden ilolla; sitten nosti hän silmänsä
-taivasta kohden ja nähden auringon olevan alempana, sanoi hän:
-
--- Noo lapset! Emmekö jo ala hiljakseen kääntyä takaisin?
-
-Kumpainenkin poika nosti siimansa ylös ja kääri ne kokoon.
-
--- Aivan tyyni, sanoi Roland, airoille, pojat!
-
-Pietari, joka istui lähinnä naisia, otti ala-airon. Juhani yläairon,
-mutta he eivät ruvenneet soutamaan, ennenkuin katteini oli huutanut:
-"Soutakaa pois!" Sillä ukko piti siitä kiinni, että liikkeiden piti
-käydä kaikkien merisääntöjen mukaan.
-
-Samalla aikaa ja samalla voimalla panivat he aironsa veteen ja
-nojausivat eteenpäin samalla kuin he vetäsivät voimainsa perästä: ja
-kilpailu alkoi näytteeksi siitä, mihin heidän jäntereensä kelpaisivat.
-Ensin pääsi Pietari voitolle. Puristetuin hampain ja rypistetyin otsin
-kiinnitti hän kätensä airoon, niin että se notkistui hänen tiukassa
-otossaan; ja "Helmi" lähestyi rantaa.
-
-Vihdoinkin komensi katteini: "Seis!" Kumpainenkin airo nostettiin
-samalla haavaa ylös, ja isän käskystä sousi Juhani muutamia vetäsyjä
-itsekseen. Mutta nyt pääsi hän voitolle. Hän tuli kiihkoihinsa ja
-lämpymiinsä, samalla kun Pietari hengästyneenä ja väsyksissä voimainsa
-ponnistuksesta kävi voimattomammaksi. Lopuksi sammalsi tohtori hiessä
-otsin ja posket kalvakkana, nöyrästi ja tuskaantuneena:
-
--- En tiedä, mikä minun on, saan pistoksia kylkeeni. Ennen kyllä kävi
-päinsä; nyt en paljon jaksa käsivarsiani käyttää.
-
--- Pitääkö ottaakseni kumpainenkin airo? kysyi Juhani.
-
--- Ei, kyllä jaksan!
-
-Hän alkoi jälleen soutaa. Kun alus vihdoinkin pysähtyi ankkuripaikkansa
-luokse, seisoi matruusi odottamassa. Hän otti naiset kädestä
-auttaaksensa heitä. Sitten menivät he kaupunkiin.
-
-Rouva Roland ja rouva Rosemilly kulkivat edeltä, kolmen miehen
-seuraamina.
-
--- Tahdotteko olla yksinkertaisella päivällisellä luonamme, että voimme
-lopettaa päivämme yhdessä? kysyi rouva Roland nuorelta leskeltä.
-
--- Kiitoksia, mielelläni. Ei olisi hauskaa tulla itseksensä kotia nyt.
-
--- Täällä on käynyt eräs herra kolmasti, huusi palvelustyttö, kun he
-tulivat kotia. Hän oli prokuraattorin luota.
-
--- Kenen prokuraattorin?
-
--- Kanun.
-
--- Mitä se herra tahtoi?
-
--- Kanu kuuluu itse tulevan tänne tänä iltana.
-
-Kanu oli Rolandin asianajaja ja ystävä ja piti huolen hänen
-raha-asioistansa. Kun hän oli sanonut tulevansa iltasella, mahtoi asia
-olla tärkeä; ja Rolandilaiset silmäilivät toisiansa rauhattomana tästä
-uutisesta, kuten rauhalliset ihmiset tavallisesti, kun on kysymys
-asianajajista. Paikalla nousee kysymyksiä kontrahdeista, perinnöistä,
-juttujen alkamisesta, -- asioista, joita toivoo ja asioista, joita
-pelkää. Muutamien tuokioiden vaiti olon perästä mutisi isä:
-
--- Mitä mahtanee se merkitä?
-
-Rouva Rosemilly naurahti:
-
--- Se on perintö, siitä olen varma. Minä tuotan onnea.
-
-Mutta he eivät tienneet kestään, joka olisi kuollut ja jonka he
-voisivat periä.
-
-Tuokio päivällisen perästä ilmoitettiin prokuraattori tulleeksi.
-
-Roland meni häntä vastaan.
-
--- Hyvää päivää rakas asianajaja.
-
-Rouva Rosemilly nousi ylös:
-
--- Niinpä tahdon mennä, olen väsyksissä.
-
-Koetettiin häntä vähän saada jäämään, mutta hän ei lainkaan tahtonut,
-vaan meni, eikä nuot kolme herraa, kuten tavallista, seuranneetkaan
-häntä.
-
-Rouva Roland kääntyi innokkaasti ja kohteliaasti vasta tulleen puoleen:
-
--- Kuppi kahvia?
-
--- Ei, kiitoksia! Olen vastikään noussut pöydästä.
-
--- Kuppi teetä sitten?
-
--- Kiitoksia! Mutta vasta vähän ajan perästä. Puhutaan ensin asioista.
-
-Sen syvän hiljaisuuden aikana, joka seurasi näitä sanoja, ei kuulunut
-muuta, kuin kellon tasainen tik tak.
-
-Asianajaja alkoi:
-
--- Tunnetteko Parisissa herran nimeltä Leon Maréchal?
-
-Sekä rouva että herra päästivät huuliltansa saman knmmastushuudon:
-
--- Kyllä! Totta kai!
-
--- Se oli eräs ystävänne?
-
--- Paras ystävämme, selitti Roland. Hän oli konttoorin päällikkönä
-raha-asiain ministeristössä. Häntä en ole nähnyt sitten kun Parisista
-muutin. Emmekä ole kirjoittaneet toisillemme.
-
--- Hän on kuollut.
-
-Sekä Roland että hänen vaimonsa tekivät pienen liikkeen hämmästyksestä,
-kuten aina tehdään kuoleman tapauksen ilmaisun johdosta. Asianajaja
-pitkitti:
-
--- Virkaveljeni Parisissa on nykyisin ilmoittanut minulle hänen
-testamenttinsa tärkeimmän osan; hän asettaa poikanne Juhanin
-pääperilliseksensä.
-
-Hämmästys oli niin suuri, ettei kukaan keksinyt sanaakaan. Rouva Roland
-oli ensimäinen, joka sai sammaltaneeksi:
-
--- Herra Jumala, onko ystäväparkamme kuollut. Ja hän sai kyyneleitä
-silmiinsä. Roland sitä vastaan ajatteli vähemmän surua kuin niitä
-toiveita, jotka olivat heränneet.
-
--- Kun hän on kuollut jättämättä rintaperillistä jälkeensä, määräsi hän
-testamentissaan koko omaisuutensa, joka nousee viiteentoista tuhanteen
-markkaan vuotuisissa koroissa, kolmen jälkeen sadalta, nuorimmalle
-pojallenne, jonka hän on nähnyt pienestä pitäen kasvavan ja jonka hän
-pitää ansiokkaana saamaan tämän lahjan. Jos hän kieltäytyisi ottamasta
-lahjaa vastaan, tulee se lankiamaan orpojen huoneelle.
-
-Roland ei ensinkään peittänyt iloaan. Ainoastaan rouva Rolandin ja
-hänen kumpaisenkin poikansa kasvot olivat edelleenkin surun voittoiset.
-Hän itki hiljakseen ja kuivaili silmiään esiliinallansa, jonka hän
-painoi suutaan vasten tukehduttaakseen syviä huokauksiaan.
-
-Mutta isän ajatukset pyörivät aina tuon perinnön ympärillä, joka kyllä
-oli heidän, tuon perinnön, joka kolkutti heidän oveansa ja ainoastaan
-odotti sanaa, että he tahtoisivat ottaa sen vastaan, tullaksensa tuossa
-paikassa seuraavana päivänä taloon.
-
-Hän kysyi:
-
--- Ei ole mitään aihetta riitaan? Mitään rettelöitä?... Mitään
-vastaväitteitä?
-
-Kanu näytti tyyneltä ja sanoi:
-
--- Ei, asia on selvä. Puuttuu ainoastaan, että poikanne tahtoo ottaa
-perinnön vastaan.
-
--- Ja kaikki muodot ovat tulleet noudatetuiksi?
-
--- Kyllä.
-
--- Tahdotteko Te, kelpo asianajajani, että poikani paikalla kirjoittaa
-nimensä alle?
-
--- Ei, ei. Huomenna konttoorissani kello 2, jos Teille sopii.
-
--- Se on sovittu.
-
-Asianajajan mentyä pois tuli taas äänettömyys valloilleen, siitä meni
-sitte Roland vanhus nuorimman poikansa luo, löi kätensä hänen
-olkapäilleen ja virkkoi:
-
--- Noo! Sinuas onnen myyrää?
-
-Juhani myhäili.
-
-Vanhus ei osannut iloansa hillitä.
-
-Hän käveli edestakaisin lattialla, pyöritteliin kantapäillään ja
-huudahteli ehtimiseen:
-
--- Mikä onni! Mikä onni! Sen voi onneksi sanoa.
-
-Pietari kysyi:
-
--- Te tunsitte siis hyvin hyvästi tuon Maréchalin?
-
-Isä vastasi:
-
--- Kyllä, hän oli joka ilta luonamme; muistat kai, että hän nouti sinut
-koulusta ja usein saattoi sinut sinne jälleen. Ja sinä aamuna, kun
-Juhani syntyi, toi hän lääkärin. Mahdollista on hyvinkin, että hän tuli
-sitä kuolinvuoteellansa ajatelleeksi ja kun ei hänellä mitään
-perillisiä ollut, on hän tuuminut itsekseen: "Olen ollut pienokaisen
-syntymisessä avullisena, hänen tulee niin muodoin saada rahani."
-
-Rouva Roland mutisi, ikäänkuin jos hän olisi ajatellut ääneen:
-
--- Oi sentään! Se oli kelpo mies, ettei meidän päivinämme usein tapaa
-moisia.
-
-Juhani nousi ylös:
-
--- Kävelen hieman, sanoi hän.
-
-Hän tahtoi olla itsekseen ajatuksineen. Myöskin Pietari aikoi tehdä
-pienen kävelymatkan, ja meni ulos muutamia minuuttia veljensä jälkeen.
-Niin pian kuin Roland oli vaimoinensa kahden kesken, sulki hän hänet
-syliinsä, suuteli häntä ja sanoi ikäänkuin vastaukseksi eräälle
-nuhteelle, jolla hän usein oli kääntynyt häneen:
-
--- Voitko nyt huomata, ettei olisi ollut miksikään hyödyksi, jos olisin
-Parisissa viipynyt kauvemmin ja reuhkaissut lapsieni eteen. Onni putoaa
-kuin putoaakin syliimme taivaasta.
-
-Rouva oli tullut hyvin totiseksi.
-
--- Voit olla oikeassa Juhanin suhteen, mutta Pietarin?
-
--- Pietarin! Hän on lääkäri, hän kyllä ansaitsee ... rahoja. Ja
-voipihan hänen veljensäkin tehdä hänen hyväkseen.
-
--- Sitä hän ei ottaisi vastaan. Ja sitä paitsi on perintö Juhanin, eikä
-kenenkään muun. Siten ei Pietarilla ole lainkaan niin hyvät
-toimeentulon ehdot.
-
-Rouva Roland heittiin aprikoimaan lampun ääreen, jonka sydän yhä
-enemmän sysiytyi.
-
-
-
-
-II.
-
-
-Kun Pietari oli tullut ulos, ohjasi hän askeleensa päin Parisin katua,
-Havren pääkatua, joka pitkin pituuttaan oli valaistu, meluava ja elämää
-täynnä. Hän oli alakuloinen ja pahalla tuulella. Ei mikään määrätty
-asia tehnyt häntä murheelliseksi. Teki kipeää jossakin, mutta hän ei
-tiennyt missä; hänessä oli paikka, jota vihavoi, arka kohta, josta ei
-tiedä missä se on, mutta joka uuvuttaa; tekee alakuloiseksi ja
-rasittaa, -- tuntematon ja samea tyytymättömyys -- surun siemen.
-
-Kun hän tuli sitte torille, jolla teaatteri sijaitsee, tuntui hänestä
-kuin Tortonin kahvilan akkunain valo olisi hänet voittanut ja hän
-lähestyi niitä verkalleen; mutta juuri kun hän oli menemäisillään
-sisään, juolahti hänen mieleensä, että hän täällä tapaisi ystäviä ja
-tuttavia, ihmisiä, joiden kanssa hänen pitäisi puhella; hänet valtasi
-äkillinen vastoinmielisyys moista toveriseuraa vastaan. Ja hän kääntyi
-takaisin ja kulki taasen alas pääkatua, joka vei haminaan.
-
-Tultuansa alas suurelle rantamakadulle, pysähtyi hän vähän ja kääntyi
-siitä alas laiturille.
-
-Hän etsi yksinäisyyttä, ja asettui yhdelle penkille aallon murtajalla,
-väsyneenä kävelyyn, ennen kuin hän oikein oli alkanutkaan. Hän kysyi
-itseltään: Mikä minua oikeastaan vaivaa? Ja hän rupesi penkomaan
-muististaan, mikä oli voinut käydä hänelle nurinpuolin, kuten sairaalta
-kysytään hänen tautinsa syytä.
-
-Ja hän kysyi itseltään: Mahtaisiko se olla Juhanin perintö?
-
-Niin, aivan! Kun asianajaja oli ilmaissut tämän uutisen, oli hän
-tuntenut sydämensä tykyttävän.
-
-Minä kadehdin siis Juhania, ajatteli hän. Se ei ole jalosti. Mutta
-ensimäinen ajatus, joka tuli mieleeni, oli hänen naimisensa rouva
-Rosemillyn kanssa. Enkä voi kärsiä tuota pientä kanaa, joka on niin
-olevinaan. Siis on tässä perusteetonta mustasukkaisuutta. Hän raapasi
-tulitikun lukeakseen luetteloa niistä laivoista, jotka purjehtisivat
-satamaan ensi nousuvedellä. Odotettiin höyrylaivoja Brasiliasta,
-Kielistä ja Jaapanista, kahta tanskalaista prikiä, norjalaista kuunaria
-ja turkkilaista höyryä.
-
-Äkkiä kulki hänen sivuitsensa suuri aaveellinen varjo kahden laiturin
-kivivarusteen mustan välipaikan ylitse. Hän otti pari askelta, mutta
-havaitsi silloin miehen, joka istui äärimäisellä laiteella. Hän
-lähestyi uteliaana nähdäkseen tämän yksinäisen miehen kasvoja, ja tunsi
-veljensä.
-
--- Mitä, sinäkö se olet, Juhani?
-
--- Pietari ... miten tulet sinä tänne?
-
--- Minä nautin raitista ilmaa. Ja sinä?
-
-Juhani nauroi:
-
--- Minä nautin myös raitista ilmaa.
-
-Pietari istui hänen viereensä ja jatkoi:
-
--- Kun tulen tänne, saan semmoisen halun matkustaa täältä kaikilla
-näillä laivoilla, pohjoiseen tahi etelään. Ne tulevat kaikista maan
-ääristä, maista, joissa on uhkea kasvullisuus ja siroja naisia, maista,
-joissa on koliibreja, elefantteja, leijonia ja neekerikuninkaita,
-kaikista niistä maista, jotka ovat satumaisia meille. Ajatteles, kun
-voisi päästä huvimatkalle sinne. Mutta rahoja siihen tarvittaisiin ja
-paljon.
-
-Hän vaikeni äkkiä; sillä hän tuli ajatelleeksi, että nyt oli hänen
-veljellänsä rahoja, ja että hän nyt voi, vapautettuna leipähuolista,
-vapaana ja esteettömästi matkustaa minne hyvänsä, kultakutristen
-pohjolatarten tahi tummakiharaisten Havannan naisten luo.
-
-Hän nousi seisalleen.
-
--- Jää sinä vaan istumaan ja uneksi tulevaisuutta; minun pitää mennä.
-
-Hän puristi veljensä kättä ja pitkitti sydämellisesti:
-
--- Noo! Juhani, niin olet sinä siis rikas! Oli hyvä, että tapasin sinut
-itseksesi, voidakseni sanoa sinulle, miten olen hyvilläni, miten sinua
-onnittelen ja miten olet minulle rakas.
-
-Juhani sammalsi liikutettuna:
-
--- Kiitos, kiitos... Se on kauniisti sinulta Pietari, kiitos.
-
-Pietari kääntyi ja meni pitkin askelin, keppi kainalossa ja kädet selän
-takana.
-
-Matkalla sai hän ajatuksekseen: pistäydyn sisään ja otan lasillisen
-likööriä Marowsko ukon luona.
-
-Hän oli tullut tuntemaan vanhan Marowskon Parisin hospitaaleissa.
-Marowsko oli vanha puolalainen, joka oli tullut Ranskan maalle
-apteekkarin tointaan pitämään. Vanhuksen, entisen nihilistin ja
-keisarin murhaajan maine oli saanut valtoihinsa Pietari Rolandin elävän
-mielikuvituksen ja heistä oli tullut ystävät, vaikka ei Pietari olisi
-saanut vanhusta kertomaan hänen entisestä elämästänsä. Nuoren tohtorin
-syy oli siihenkin, että vanhus oli Havreen asettunut; hän laski
-mielessään, että uudistohtori voisi hankkia hänelle ostajia. Yksinäinen
-kaasuliekki paloi tiskin yläpuolella, joka oli pieniä pulloja täynnä.
-Tuolilla tiskin takana, jalat ristissä ja leuka rinnalla, istui vanha
-kyömynenäinen kaljupää mies ja nukkui. --
-
-Ovikellon kilahtaessa heräsi hän ja nousi pystyyn. Nähtyänsä, ken se
-oli, meni hän tohtoria vastaan ojennetuin käsin.
-
-Pietari istuutui ja Marowsko kysyi:
-
--- Mitä verestä, tohtori?
-
--- Ei mitään. Milloinkaan ei kuulu muuta kuin samaa vaan kaikkialla.
-
-Kaksi pientä lasia likööriä tuotiin takahuoneesen ja asetettiin
-pöydälle.
-
-He maistoivat likööriä ja istuivat muutamia minuuttia hiljaa.
-
-Sitten sanoi Pietari miltei vastoin tahtoansa:
-
--- Jotakin kummaa on tapahtunut meille tänä iltana. Eräs isäni ystäviä
-on kuollut ja jättänyt omaisuutensa veljelleni.
-
-Sitten kun asia oli selitetty, näytti ukko olevan hämillään;
-näyttääkseen tyytymättömyyttänsä pitkitti hän moneen kertaan:
-
--- Se ei näytä hyvältä.
-
-Pietari tahtoi tietää, mitä Marowsko ajatteli.
-
--- Minkä tähden ei se näyttäisi hyvältä? Minkä tähden näyttäisi se
-pahalta, että hänen veljensä perisi rahoja erään perheystävän jälkeen?
-
-Varova vanhus ei tahtonut selittää sanojaan selvemmin.
-
--- Sellaisissa tapauksissa jätetään kahdelle veljelle yhtä paljon. Minä
-sanon teille, se ei näytä hyvältä.
-
-Silloin menetti tohtori kärsivällisyytensä, meni matkojansa, kotia ja
-levolle.
-
-Muutaman ajan kuuli hän Juhanin viereisessä huoneessa käyskentelevän
-edestakaisin; mutta sitten hän sai unesta kiini.
-
-
-
-
-III.
-
-
-Tohtori heräsi seuraavana aamuna vankoissa aikeissa hankkia itsellensä
-omaisuuden. Hän tunsi itsensä niin varmaksi onnestaan, että hän hyppäsi
-ylös sängystä ikään kuin tuota päätä anastaaksensa sitä ja pukeutui
-mennäkseen etsimään sopivaa asunto-paikkaa kaupungilta.
-
-Hän seisahtui ovien eteen, joissa oli ilmoituksia, että asunto oli
-joutilas. Hän tarkasti niitä tärkeän näköisenä, ennen kaikkea sentähden
-että hän oli lääkäri, ja että hänellä oli suuret vastaan otot.
-Porraskäytävien tuli olla leveät ja kauniit, muutoin hän ei voinut asua
-toista kertaa korkeammalla.
-
-Kirjoitettuansa muistiin koko joukon osoitteita, meni hän kotiinsa
-eineelle, neljännestunnin tavallistansa myöhemmin. Jo käytävässä kuuli
-hän talrikkien kalinan. He olivat siis käyneet pöytään ilman häntä.
-Sepä oli kummallista. Siinä talossa ei koskaan olla niin säännöllisiä.
-Hän tuli pahalle tuulelle ja tyytymättömäksi. Hänen tultuansa sisään
-sanoi Roland:
-
--- Noo, Pietari, nyt mahtanet joutua! Kello 2 aikana tulee meidän olla
-asianajajan luona.
-
-Tohtori istuutui vastaamatta. Puhelu, joka oli tauonnut, jatkui jälleen
-siitä, johon se oli loppunut.
-
--- Sinun sijassasi, sanoi rouva Roland Juhanille, vuokraisin tuota
-pikaa komean asunnon, joka pystyisi silmiin, ja valitseisin pari
-huomiota herättävää asiaa ajaakseni. Nythän olet Luojan kiitos vapaa
-kaikista huolista.
-
-Aina tuon tuostakin puhelun pitkittyessä katsoi Roland kelloansa.
-
--- Soo! sanoi hän lopuksi, nyt mahtanemme lähteä.
-
-Pietari nauroi:
-
--- Kello ei ole 1 vielä. Tiedättekö mitä, ette olisi tarvinneet
-jäähdyttää minulle ruokaa.
-
--- Menetkö sinäkin asianajajaan, kysyi hänen äitinsä.
-
-Hän vastasi kylmästi:
-
--- Mitä tekemään? Se on aivan tarpeetonta.
-
-Kun Pietari, perheen mentyä pois, oli jäänyt itseksensä, pitkitti hän
-joutilasten asuntojen tarkastelua. Vihdoinkin löysi hän yhden, joka
-häntä miellytti: kookkaan ensi kerroksessa, jossa oli kaksi eri
-käytävää eri kaduilta, kaksi arkihuonetta, suuri lasikattoinen sali,
-missä sairaat odotellessaan voivat kävellä kukkien keskellä, ja sievä
-ruokahuone, josta oli näköala merelle. Kun hänen tuli päättää, teki
-vuokra -- kolme tuhatta markkaa -- hänet miettiväiseksi; hänen tuli
-nimittäin maksaa ensimäinen neljännes etukäteen, eikä hänellä ollut
-penniäkään alkajaisiksi. Hän meni siis luvaten antaa varman vastauksen
-kahden päivän kuluessa; ja hänen pölähti päähänsä pyytää veljeltä rahaa
-lainaksi ensimäiseksi puoleksi vuodeksi, niin pian kuin Juhani oli
-ottanut perintönsä vastaan.
-
-Hänelle juolahti äkkiä mieleen miten vaikeata on kolmellakymmenellä
-vuodella niskassaan pyytää äitiltänsä silloin tällöin kultarahaa; ja
-hän aprikoi itsekseen:
-
--- Kunpa olisi rahoja!
-
-Ja taas pisti häntä veljensä perintö.
-
-Hän poikkesi erääsen paikkaan, jossa hän tunsi pienen passaritytön,
-juodakseen lasin olutta hänen kanssaan.
-
-Hän tapasi tytön nukkumassa yhdellä tuolilla melkein autiossa
-olut-salissa. Kun tyttö oli nähnyt hänet, nousi hän virkeästi ylös ja
-meni hänen luoksensa:
-
--- Hyvää päivää! Miten jaksatte?
-
--- Kyllä kiitoksia! Ja sinä?
-
--- Hyvin. Te olette harvinainen vieras.
-
--- Niinpä vaan, minulla on vähän aikaa. Tiedät, että minä olen tohtori.
-
--- Mitä haluatte?
-
--- Olutta, ja sinä?
-
--- Kiitoksia! Myöskin olutta!
-
--- Miks'et tule useammin, ystäväiseni? Tykkään sinusta paljon.
-
-Mutta Tohtori oli kyllästynyt häneen. Hän tuntui kovin yksinkertaiselta
-ja typerältä.
-
-Tyttö kysyi häneltä:
-
--- Kulit äsken kauniin vaaleaverisen herran kanssa, jolla oli suuri
-parta, oliko se veljesi?
-
--- Oli.
-
--- Hän on ihmeen kaunis poika.
-
--- Siltäkö näyttää?
-
--- Siltä! Ja hän näyttää myös iloiselta pojalta.
-
-Pietari sai äkkiä kummallisen halun kertoa tälle passaritytölle Juhanin
-perinnöstä. Hän sanoi, pannen jalkansa ristiin:
-
--- Niin, hän on onnellinen. Hän on juuri perinyt viisitoista tuhatta
-markkaa vuotuisissa koroissa.
-
--- Herranen aika, kuka on määrännyt hänelle sen, hänen mummonsako, vai
-hänen tätinsä?
-
--- Ei! vanhempieni vanha ystävä.
-
--- Ainoastaan ystävä? Eikä hän sinulle ole mitään jättänyt?
-
--- Ei! Minä tunsin häntä niin vähän.
-
-Passarityttö mietti hetkisen ja sanoi sitten nauraen:
-
--- Aivan! Onni oli veljelläsi, että hänellä oli sen laadun ystäviä. Ei
-ole todellakaan kummaa, että hän on niin vähän sinun näköisesi.
-
-Tohtori sai halun lyödä häntä vasten suuta, tietämättä oikeastaan miksi
-ja kysyi purren hammasta:
-
--- Mitä sillä tarkoitat?
-
-Hän näytti viattomalta:
-
--- Minäkö? En mitään! Meinasin vaan, että hän on sinua onnellisempi.
-
-Tohtori heitti rahat pöydälle ja meni. Nyt toisti hän lauseen: "Ei ole
-niin kummaa, että hän on niin vähän sinun näköisesi." Mitä oli hän
-meinannut? Varmaankin oli siinä pohjalla ilkeyttä ja alhaisuutta! Niin!
-Hän oli luonnollisesti arvellut, että Juhani oli Maréchalin poika.
-
-Se viha, jonka hän tunsi sen epäluulon johdosta, joka oli heitetty
-hänen äitiänsä vastaan, oli niin voimakas, että hän seisahtui ja etsi
-paikkaa, johon hän voisi istahtaa. Ja äkkiä tuli hän ajatelleeksi
-Marowskon sanoja iltaa ennen: "Se ei tule näyttämään hyvältä." Oliko
-hän ajatellut samaa?
-
-Ne perusteet, jotka näyttivät synnyttävän tämän ilkeän epäluulon
-sydämissä, sukelsivat nyt hänessä esille yksi toisensa perästä. Että
-vanha poika, jolla ei ole perillisiä, jättää omaisuutensa erään
-ystävänsä kahdelle lapselle, se on luonnollinen asia, mutta että hän
-antaa sen ainoastaan yhdelle näistä lapsista, se oli jotakin, jota
-ihmiset tavallisesti kummastelevat, juoruilevat ja nauravat. Miten oli
-se tapahtunut, ettei hän ollut nähnyt sitä edeltäkäsin, ettei hänen
-isänsä tuntenut sitä eikä hänen äitinsä sitä arvannut?
-
-Hän nousi ylös päätettyään varoittaa veljeään ja huomauttaa hänelle
-sitä kamalaa vaaraa, joka uhkasi heidän äitinsä kunniaa. Mutta mitä
-tahtoisi Juhani tehdä? Yksinkertaisinta olisi luopua perinnöstä, joka
-silloin lankeaisi köyhille, ja ainoastaan selittää ystäville, että
-testamentti sisälsi hyväksymättömiä ehtoja.
-
-Kotimatkalla ajatteli hän, että oli parasta tavata veljeänsä itseään,
-ettei tarvitseisi puhella tästä asiasta vanhempien kuullen.
-
-Jo ulkoa kuuli hän ääntä ja naurun porinaa ruokahuoneesta ja astuttuaan
-sisään kuuli hän, että hänen isänsä oli kutsunut rouva Rosemillyn ja
-katteini Beausiren kotiinsa päivällisille viettääkseen päivää
-hauskasti iloisen sattuman johdosta. Nyt oli Juhanin ilo puhjennut
-täyteen ääneensä. Asia oli aivan selvä, se oli päätetty nimien
-allekirjoituksella ja hänellä oli nyt viidettoista tuhannet vuodessa.
-Hänen vapaammasta olennostaan ja suuremmasta itsetunnostaan huomasi sen
-vakavuuden, jonka raha ihmiselle antaa.
-
-Pöydällä loisti erinomaista ylellisyyttä.
-
--- Niin, sanoi Pietari istuutuessaan, tämä on kyllä "rikkaan miehen"
-juhla.
-
-Päivällisillä tarjottiin runsaasti viiniä ja kaikki puhuivat pian
-toistensa kilvalla. Rouva Rosemilly, Juhani ja hänen äitinsä
-tuumailivat erästä huviretkeä, jossa aamuruokaa tarjottaisiin ja josta
-he toivoivat paljon hauskuutta, ja Pietari istui ja katui ettei hän
-ollut syönyt päivällistä kaupungilla ja päässyt tästä touhusta,
-naurusta ja ilosta, johon hän ei osannut ottaa osaa.
-
-Hän mietiskeli, miten hän kumminkin ilmaiseisi veljelleen pelkonsa ja
-saisi hänet hylkäämään perinnön, jonka hän jo oli ottanut vastaan ja
-josta hän jo edeltäkäsin oli joutunut kuohuksiin. Asia näytti
-vaikealta, mutta sen tuli tapahtua; tässä ei ollut mitään, josta sopi
-epäillä, heidän äitinsä hyvä nimi ja maine oli kysymyksessä.
-
-Ilo nousi ylemmä lasi lasilta. Kun korkki pamahti ensimäisen
-samppanjapullon suulta, matki vanha herra Roland, joka oli käynyt hyvin
-vilkkaaksi, tämän pamahduksen ääntä huulillaan. Pietari, joka yhä
-enemmän ärtyi, sanoi uhkamielisesti:
-
--- Joutaisi tuo sikseen, se on sinulle vaarallista.
-
-Roland, joka oli juomaisillaan, pani täyden lasinsa pöydälle ja kysyi:
-
--- Mitenkä niin?
-
-Hän oli jo pitkän aikaa valittanut pyörtymistä ja pahoinvointia, joka
-aina vaan uudistui ja jota hän ei voinut selittää.
-
-Tohtori vastasi:
-
--- Se pilaa vatsan, panee hermoston kunnottomaksi, häiritsee veren
-juoksua ja valmistaa halvaukselle tietä.
-
-Entisen kultasepän enenevä hutikka oli ikään kuin puhallettu pois. Hän
-katsoi poikaansa rauhattomalla katseella, samalla kun hän koetteli
-päästä sen perille, oliko puhe tosissa lausuttua. Myöskin rouva Roland
-sekoittui puheesen ja sanoi nurpeissaan:
-
--- Herra Jumala, Pietari, mikä sulla on? Kerta ei kumminkaan tehne
-isällesi mitään. Ajattele mikä juhlapäivä hänelle sekä meille. Sinähän
-menetät kaiken ilon häneltä ja meiltä kaikilta. Se on ilkeästi sinulta.
-
-Hän kohautti olkapäitään:
-
--- Isä voi tehdä kuten hän tahtoo. Olen varoittanut häntä.
-
-Roland vanhus katsoi epäilevästi lasiinsa kuten kettu, joka löytää
-kuolleen kanan ja epäilee ansaa.
-
-Hän kysyi verkalleen:
-
--- Sinä uskot, että se vahingoittaa minua paljon.
-
-Pietari syytteli itseään, että hän antoi muiden kärsiä huonosta
-tuulestaan.
-
--- Ei, yhden kerran voit juoda: mutta elä vaan mene liikoihin, eläkä
-ota sitä tavaksi.
-
-Roland ukko nosti lasinsa, katsoi suruisesti siihen, himokkaana ja
-peloissaan samalla haavaa; sitten maistoi hän siitä ja joi sen pienissä
-härppäyksissä, vavisten levottomuudesta ja ilosta, lopuksi rupesi hän
-tuntumaan kuni syntisäkki, kun oli imenyt viimeiset tilkat. Yhtäkkiä
-kohtasi Pietari rouva Rosemillyn kirkkaat siniset silmät, jotka olivat
-kiintyneet häneen läpitunkevalla katseella. Hän arvaili sitä ajatusta,
-joka oli tämän silmäyksen takana; se sanoi: "Olet kateellinen. Häpiä
-sinä."
-
-Hän kumartui ja rupesi uudelleen syömään. Hänellä oli halu mennä ja
-päästä näistä ihmisistä, päästä kuulemasta heidän tarinoitaan ja
-naurajaan. Ajattelematta joi hän aikalailla, mieluisa lämpö virtaili
-hänen jäseniinsä, levisi yli hänen ruumiinsa kuni hyvää tekevä virtaus,
-joka tuotti iloa mukanaan. Hän tuntui vähemmän tyytymättömältä, joka
-taas teki hänet iloisemmaksi ja hänen päätöksensä puhella veljensä
-kanssa nyt suli heikommaksi ja heikommaksi: hän kyllä tahtoi tehdä sen,
-mutta hän ei tahtonut niin pian karkoittaa tuntemaansa hyvin vointia.
-
--- Mikä mies hän oikeastaan oli tuo herra Maréchal? kysyi katteini. Te
-varmaankin olette olleet varsin hyvissä välissä keskenänne.
-
-Vanha Roland rupesi viinoissaan itkemään ja sanoi vapisevalla äänellä:
-
--- Veli ... joita ei semmoisia löydykään ... emme koskaan olleet
-toisistamme eroitettuina ... hän söi joka päivä luonamme ja antoi
-meille teaatteripilettejä ... tarvitsenko sanoa enempää kuin tämän? ...
-Kuin tämän? Ystävä, todellinen ... todellinen ystävä ... eikö niin,
-Loviisa?
-
-Hänen vaimonsa vastasi ainoastaan:
-
--- Niin, hän oli uskollinen ystävä.
-
-Pietari katsoi isäänsä ja äitiänsä, mutta kun kanssapuhe pian kääntyi
-toisaalle, rupesi hän jälleen ryyppimään.
-
-Miten tämä ilta loppui, siitä hänellä ei ollut selvää käsitystä. Oli
-juotu kahvia, nautittu likööriä, naurettu ja ilakoitu. Lähellä puolta
-yötä meni hän levolle, pää höyryjä täynnä ja raskaana. Hän makasi kuin
-kivi klo 9 saakka seuraavana aamuna.
-
-
-
-
-IV.
-
-
-Hän heräsi suopeassa mielentilassa. Voi hyvinkin olla niin, että
-palvelustytöllä oli ollut ilkeä ajatus, oikea porton ajatus,
-kuullessaan että yksi Rolandin poikia oli perinyt erään tuntemattoman;
-mutta hänen laatuiset olennothan epäilevät aina sillä tavalla kaikkia
-kunniallisia naisia. Mutta ei hän olisi varmaankaan uskonut sellaisten
-viittausten mahdollisuutta omasta äitiparastaan, joka oli niin kiltti
-ja rehellinen, ellei hänen sielunsa olisi joutunut pois tasapainostaan
-sen kateuden tähden, joka kaiveli häntä.
-
-Rouva Rosemillyllä oli varmaankin naisen synnynnäinen tarkka vainu ja
-hyvä huomiokyky. Ja kuitenkin oli selvä, että tämä ajatus ei ollut
-pälkähtänyt hänen päähänsä. Siksi ei tohtori epäillyt, että hänen
-vastentahtoinen tyytymättömyytensä siihen onneen, joka oli kohdannut
-hänen veljeänsä, yhteydessä hänen rakkautensa kanssa äitiä kohtaan, oli
-suurentanut hänen epäilyjään.
-
-Päästyään mielessään tähän päätökseen, tyyntyi hän ja päätti olla
-ystävällinen kaikkia kohtaan. Hän ei myöhästynyt aamiaiselta ja
-ilahutti koko perhettä hyvällä tuulellaan.
-
-Mutta kun hän päivällisen aikaan tuli ruokahuoneeseen, sanoi hänen
-äitinsä Juhanille:
-
--- Pitkästä lasikattoisesta salista voi tulla muhkea. Panemme kukkia
-sinne.
-
--- Mistä te puhutte? kysyi Pietari.
-
--- Kauniista kortteerista, jonka juuri olen vuokrannut veljellesi.
-Siinä on kaksi arkihuonetta, pitkä lasikattoinen sali ja pieni pyöreä
-ruokahuone, oikein sopiva asunto nuorelle miehelle.
-
-Pietari vaaleni. Hänen sydämensä kouristui harmista.
-
--- Missä? kysyi hän.
-
--- Frans I:sen Bulevardilla.
-
-Hän ei epäillyt enää, että se oli sama, jonka hän oli valinnut ja
-istuutui niin epätoivoisena, että hänellä oli halu huutaa: "Tämä on
-kovaa! Hänen tulee siis saada kaikki."
-
-Hänen äitinsä pitkitti kertoen Juhanin onnea ja sanoi:
-
--- Kunpa vaan voisimme löytää sinulle jotakin samanlaista, mutta
-vaatimattomampaa, kun ei sinulla mitään ole. Vakuutan sinulle, se
-tulisi sinulle olemaan suureksi hyödyksi.
-
--- Ooh, työllä ja tarmokkaisuudella aijon minä edistyä.
-
-Hänen äitinsä pysyi entisessä puheessaan:
-
--- Mutta kaunis asunto olisi myöskin suureksi hyödyksi.
-
-Miltei keskellä päivällisiä kysyi Pietari äkkiä:
-
--- Miten tulitte tuttavuuteen tuon Maréchalin kanssa?
-
-Roland vanhus nosti päätään ja sanoi ajatellen:
-
--- En tosiaankaan muista sitä niin tarkoilleen. Siitä on niin pitkä
-aika. Niin! Sinun äitisi tutustui puodissa, -- eikö totta Loviisa? Hän
-pistiin tilaamassa yhtä ja toista ja sittemmin tuli hän yhä useammin
-puotiimme. Hän oli meidän tuttava kaupantekijänä, ennenkuin hän tuli
-ystäväksemme.
-
-Pietari, joka istui ja söi papuja, pisti niitä toisen toisensa perästä
-kahveliin ikäänkuin vartaaseen ja pitkitti:
-
--- Milloinka osapuilleen teitte sen tuttavuuden?
-
-Roland ajatteli uudelleen, mutta kun hän ei voinut muistaa enempää,
-kysyi hän vaimoltaan.
-
-Tämä muisteli mielessään ja sanoi varmalla ja tyvenellä äänellä:
-
--- Se oli vuonna 1868. Pietari oli kolmivuotias. Hänellä oli silloin
-tuhkarokko; ja Maréchal, jota emme vielä paljon tunteneet, oli meille
-suureksi avuksi.
-
-Roland huudahti:
-
--- Se on totta, hän oli tosiaankin verraton. -- Kun äiti ei enää
-jaksanut väsymyksen tähden ja minulla oli kiire puodissa, kävi hän
-apteekista sinulle rohtoja. Ja kun olit tullut terveeksi, et voi
-ajatella, miten iloinen hän oli ja miten hän sinua suuteli. Tästä
-saakka tulimme niin hyviksi ystäviksi.
-
-Ja niinkuin salama, löi tämä ajatus äkkiä ja voimallisesti alas
-Pietarin sieluun: "Kun hän tunsi minut ensiksi ja oli minuun niin
-ihastunut, kun minä olen syynä siihen, että hänestä tuli semmoinen
-ystävä vanhemmilleni, miksi on hän sitten jättänyt kaiken omaisuutensa
-veljelleni eikä minulle mitään?"
-
-Hän meni ulos ja rupesi taas mittelemään katuja. Mutta oli kylmä ja hän
-meni siksi Marowsko vanhuksen luo. Apteekkari istui tavallisuuden
-mukaan kaasuliekin alla ja nukkui. Huomattuaan Pietarin pudisti hän
-unen päältään ja toi lasin ja likööriä.
-
-Pitkän vaitiolon perästä kysyi Marowsko, oliko Juhani nyt saanut
-perintönsä käsiinsä. Hänen kiintymisensä Pietariin loukkaantui siitä,
-että tämä oli syrjäytetty.
-
-Ja Pietari luuli ymmärtävänsä, että vanhuksella oli oma mielipiteensä
-asiassa. Hän luuli lukevansa hänen poistuvassa silmäyksessään ja hänen
-äänessään piilevässä väreessä ne arvelut, jotka altis pyörivät hänen
-kielellään, vaan joita hän ei kumminkaan lausunut tahi tahtonut lausua
--- erittäin viisas ja varovainen kun oli.
-
-Hän ei epäillyt kauvempaa, että vanhus ajatteli tähän suuntaan: "Ette
-olisi antaneet hänen ottaa vastaan tätä perintöä, joka saattaa ihmiset
-puhumaan pahaa teidän äidistänne." Hän uskoi kenties kuitenkin, että
-Juhani oli Maréchalin poika. Ja minkä tähden hän ei sitä uskoisi,
-siihen määräänhän suhteet olivat todenmukaiset ja mahdolliset?
-
-Hän itse, poika, eikö hänkin sotinut tätä kamalaa epäluuloa vastaan?
-
-Ja siinä paikassa tuli hänelle halu olla itsekseen, saadakseen punnita
-ja miettiä: yhtäkkiä tuli tämä halu niin valtavaksi hänessä, että hän
-nousi ylös, edes lasiaankaan tyhjentämättä, puristi hämmästyneen
-apteekkarin kättä ja sukelsi jälleen kadun sumuihin.
-
-Hän kysyi itseltänsä: Minkä tähden on Maréchal jättänyt koko
-omaisuutensa Juhanille?
-
-Nyt hän ei tehnyt kysymystänsä kateudesta, ei! vaan peläten jotakin
-kauheaa, peläten että hän itse tulisi uskomaan, että Juhani, että hänen
-veljensä olisi tuon miehen poika.
-
-Hänen täytyi saada selvyyttä ja varmuutta, hänen täytyi tuntea olevansa
-aivan vakavalla pohjalla; hän rakasti ainoastaan äitiänsä koko
-maailmassa!
-
-Voidakseen oikein luoda tulevaisuuteen ja tuntemattomiin tapahtumiin
-sen terävän silmäyksen, jolta ei mikään voi pysyä salassa, oli
-tarpeellista että hän oli tyven ja meni aivan yksinäiseen paikkaan. Ja
-hän päätti mennä istumaan satamalaiturille, kuten edellisenäkin iltana.
-
-Hän istuutui sinne, nojaten kyynäspäänsä kraniittikiveystä vastaan ja
-peitti kasvonsa käsiinsä.
-
-Miehen nimeä hän ei ääneen lausunut, mutta ajatuksissa myötäänsä kulki
-nimi "Maréchal! ... Maréchal!" Ja ummistettujen silmiensä edessä näki
-hän hänet yhtäkkiä, semmoisena kuin hän oli hänet tuntenut. Hän oli
-kuudenkymmenen ikäinen; valkea suippoparta ja tiheä kulmakarva. Hän oli
-hyvänsuovan näköinen lempeine, harmaine silmineen ja esiintyi
-vaatimattomasti, tehden kokonaisuudessaan hyvän ja suoran luonteen
-vaikutuksen.
-
-Muistot valtasivat Pietarin mielen. Usein kun Maréchal oli nähnyt, että
-jokin häntä ahdisti ja arvasi, että hänen oli vaikea selviytyä siitä
-kuukausrahoineen, oli hän itsestään tarjonnut hänelle rahoja. Mies piti
-siis koko ajan hänestä, koskapa oli auttanut häntä. Mutta ... miksikä
-sitten jättää koko omaisuutensa Juhanille? Ei! Hän ei ollut milloinkaan
-kenenkään läsnä ollessa näyttänyt rakastavansa nuorempaa enemmän kuin
-vanhempaakaan. Mutta jos niin oli ... jos niin oli ... niin on hänellä
-varmaankin ollut painava perussyy antaa kaikki Juhanille -- kaikki --
-eikä mitään Pietarille.
-
-Ja pistävä tuska, sanomaton ahdistus sai hänen sydämensä vavistukseen,
-kuni lehden tuulessa.
-
-Ja hän vaikeroi, kuten unessa painajaisen ahdistaessa: "Minun tulee
-saada varmuus. Jumalani! Varmuus."
-
-Hän muisti että Maréchal usein oli tuonut hänen äidillensä kukkia --
-hän, tuo varakas mies, tuo hieno ostaja -- hänelle, joka seisoi
-puodissa miehensä, yksinkertaisen kultasepän rinnalla, Oliko hän
-rakastanut häntä? Miten olisi hän tullut näiden vähäisten ihmisten
-ystäväksi, ellei hän olisi rakastanut talon emäntää.
-
-Ja niin, oi Jumala ... mitä niin?
-
-Vasta sitte kun hauta hänen ylitsensä oli suljettu ja hänen ruumiinsa
-muuttunut mullaksi, jokainen jälki hänestä kadonnut, nyt kun hänellä ei
-ollut enää mitään säälimistä, pelkäämistä tahi salaamista, nyt oli hän
-jättänyt koko omaisuutensa tuolle toiselle lapselle!... Miksikä?... Hän
-oli järkevä mies... Hänen olisi pitänyt ymmärtämän ja tietämän
-ennakolta, että hän sillä tavalla voisi, niin, melkeinpä
-välttämättömästi tulisi herättämään epäluuloa, että tuo lapsi oli
-hänen.
-
-Äkkiä lenti huima ajatus läpi Pietarin sielun. Maréchal oli ollut
-vaaleaverinen kuten Juhani. Nyt muisti hän kuvan, jonka hän kerran oli
-nähnyt Parisissa, heidän arkihuoneessaan, mutta joka kuva nyt oli
-kateissa. Minne se oli joutunut? Kadonnut vai piilotettu? Voi, jospa
-hän voisi saada nähdä sitä vaan tuokion!
-
-"Minä olen hullu," ajatteli hän, "joka epäilen omaa äitiäni", ja
-rakkautta ja hellyyttä, katumusta ja surua virtasi lämmittämään hänen
-sydäntään. Omaa äitiään! Miten oli mahdollista epäillä häntä? Eikö
-tämän suoran, kunniallisen ja uskollisen vaimon elämä ollut selvä kuin
-päivä? Kun hänet näki ja tunsi, eikö hän silloin ollut vapaa kaikista
-epäluuloista? Ja hänen oma poikansa oli epäillyt häntä! Ooh! Jos hän
-olisi voinut tällä hetkellä sulkea hänet syliinsä, kuinka hän olisi
-hyväillyt häntä, heittäynyt hänen eteensä tomuun ja pyytänyt häneltä
-anteeksi.
-
-Mutta epäilykset palasivat lakkaamatta jälleen. Hänen äitinsä oli
-varmaankin voinut rakastaa kuni muutkin; minkätähden olisi hän muita
-erilainen, senkötähden että hän oli hänen äitinsä? Hän oli ollut nuori
-kaikkine niine haaveksivine mielijohteilleen, jotka hämmentävät nuorten
-mieliä! Suljettuna kuni vankilaan tähän puotiin sivistymättömän miehen
-viereen, joka tarinoi ainoastaan kauppa-asioista, oli hän uneksinut
-kuun valossa matkustuksista, rakkauden kohtauksista iltahämärässä. Ja
-niin oli muutamana päivänä mies astunut sisään kuten rakastuneet
-romaaneissa, ja hänen puheensa oli soinut kauniilta kuten
-romaanisankarin.
-
-Hänen äitinsä oli rakastanut häntä. Miks'ei? Hän oli hänen äitinsä!
-Mutta oliko tarvis olla kylläksi sokea hylkäämään sitä, joka oli päivän
-selvää, ainoastaan sentähden, että se koski häntä.
-
-Ja Pietari nousi, vavisten vihan vimmasta. Hän syöksyi kotiinsa. Mitä
-tuli hänen tehdä? Hän paneutui paikalla maata, ja voimakkaalla tahdon
-ponnistuksella pääsi hän nukkumaan.
-
-
-
-
-V.
-
-
-Mutta tuskin tunnin tahi pari sai tohtori vähän levätä. Herättyään
-pimeässä, kuumassa ja suletussa huoneessaan tunsi hän, vielä ennenkun
-hänen ajatuksensa olivat jälleen selvinneet, sen tuskallisen painon ja
-sielullisen pahoin voinnin, jonka suru, unen painama, jättää jälkeensä.
-Muisti palasi pian takaisin ja hän nousi istuilleen vuoteessaan.
-
-Ja uudestaan alkoi hän hitaasti kertoa, yhtä toisensa perästä, kaikkia
-niitä järjen päätelmiä, jotka tänä iltana olivat rasittaneet hänen
-sieluansa. Ja kuta enemmän hän mietti, sitä vähemmän epäili hän.
-
-Hänen oli jano, hänen oli kuuma ja hänen sydämensä löi. Hän nousi ylös
-avatakseen yhden akkunan, siten saadaksensa hengittää raitista ilmaa,
-ja kun oli päässyt jaloillensa, kuuli hän seinän takaa hiljaista ääntä.
-
-Juhani makasi ja nukkui, levollisena ja hiljaisesti kuorsaten. Hän
-nukkui! Hän ei ollut mitään aavistanut, mitään arvannut! Mies, joka oli
-tuntenut heidän äitinsä, jätti hänelle omaisuutensa kokonaan. Ja hän
-otti rahat vastaan, ikäänkuin tämä seikka olisi luonnollisin asia
-maailmassa.
-
-Hän ei tuntenut voivansa sanoa Juhanille, ettei hän uskonut hänen
-olevan heidän isänsä poika. Hänen piti haudata sydämeensä se häpeä,
-jonka hän oli löytänyt, peittää kaikkien silmiltä se pilkku, jonka hän
-oli huomannut, ja jota ei kukaan muu tulisi tietämään.
-
-Hän sai äkkiä kiihkeän halun nähdä Juhanin, nyt tässä silmän
-räpäyksessä, katsoa häntä kauvan, nähdä hänet hänen nukkuessaan,
-kasvojen ollessa rauhallisina. Sillä tavalla tahtoi hän saada kiini
-hänen kasvojensa uinailevan salaisuuden; ja jos vaan oli olemassa
-jotakin vähänkään huomattavaa yhtäläisyyttä, niin ei se jäisi häneltä
-huomaamatta.
-
-Mutta jos Juhani heräisi? Miten hän osaisi selittää tämän käyntinsä
-veljensä huoneessa? Hänen päähänsä pälkähti, että kahdeksan päivää
-sitten oli lainannut veljelleen opiumirohtoja kovan hammaskivun
-rauhoittamista varten. Hänellähän itsellään voisi olla tänä yönä
-hammaskipu ja voisihan hän tulla pyytämään rohtojansa pois. Hän meni
-siis sisälle, hiipien kuin rosvo.
-
-Suu puoleksi avoinna makasi Juhani ja nukkui sikeästi kuin eläin. Hänen
-vaalea partansa ja tukkansa loisti valkeata vaatetta vastaan. Hän ei
-herännyt, mutta herkesi kuorsaamasta.
-
-Kumarruksissa hänen ylitsensä tarkasti Pietari häntä himoitsevalla
-katseella. Ei! Hän ei ollut Rolandin näköinen! Ja toisen kerran muisti
-hän elävästi sielussaan Maréchalin pienen kadonneen kuvan. Hänen täytyi
-löytää se. Nähtyänsä sen, ei hän kenties epäilisi enempää.
-
-Tohtori vetäysi varpaillaan takaisin ovelle, jonka hän lukitsi hiljaa.
-
-Mitä tuli hänen tehdä?
-
-Hän tahtoi matkustaa pois Trouvillen kylpypaikkaan ja nähdä
-ihmiskihermän kihisevän rantaäyräällä. Se kyllä veisi hänen ajatuksensa
-toisaanne, virkistäisi häntä ja antaisi hänelle aikaa valmistumaan sitä
-kamalaa löytöä varten, jonka jäljillä hän oli.
-
-Niin pian kuin aamurusko koitti, pukeutui hän. Trouvillen höyryvenhe ei
-mennyt ennen yhdeksää. Tohtori ei luullut sentähden voivansa matkustaa
-ilman jäähyväisiä äidilleen.
-
-Hän odotti sitä aikaa, kun äiti tavallisesti nousi ylös, ja meni
-alakertaan. Kun hän tuli äitinsä ovelle, löi hänen sydämensä niin
-kovasti, että piti seisottua henkeään vetääkseen. Hän kolkutti. Äidin
-ääni kysyi:
-
--- Kuka se on?
-
--- Minä -- Pietari.
-
--- Mitä tahdot?
-
--- Sanoa hyvästit. Matkustan tänään Trouvilleen muutamien ystävieni
-kanssa.
-
--- En ole vielä noussut ylös.
-
--- No! Jää vaan sitte maata.
-
-Mutta hän vastasi: En, avaan paikalla.
-
-Hän kuuli äitinsä askeleet paljain jaloin lattialla, kun hän astui ylös
-vuoteeltaan. Se aika, jona hän puki ylleen, tuntui pitkältä kuin
-ijankaikkisuus. Sillä välin ehti Juhanikin ja itse ukko Roland tulla
-sisälle.
-
-Kun äiti vihdoin astui huoneeseen, ei Pietari oikein tiennyt, miten
-puheensa alottaisi. Jotenkin sai hän kierrellyksi niin, että sopi kysyä
-tuota entistä Maréchalin valokuvaa, joka sittemmin oli näkyvistä
-kadonnut.
-
-Äiti meni sitä etsimään.
-
-Ja kohta alkoivat arvailut ja aavistukset kierrellä Pietarin aivoissa,
-niinkuin ennenkin. Hänestä tuntui että äiti oli enemmän rikkonut häntä,
-poikaansa vastaan, kuin itseään hänen isäänsä vastaan.
-
-Rakkaus miehen ja naisen välillä on vapaatahtoinen sitoumus, jossa
-rikkoja kyllä tekee itsensä syypääksi uskottomuuteen; mutta vaimon
-tultua äidiksi on hänen velvollisuutensa kasvanut, sitten kun luonto
-uskoo kasvavan sukukunnan hänen huolenpitoonsa. Ja jos hän silloin
-lankeaa, on hän kelvotoin ja kunniatoin.
-
-Vähän ajan poissa oltuaan, joka aika tuntui Pietarista pitkältä, vaikka
-se ei ollut kolmea minuuttia kestänyt, tuli rouva Roland jälleen
-sisälle.
-
--- Tässä se on, sanoi hän hymyillen, melkein paikalla sen löysin.
-
-Tohtori katseli kuvaa tarkasti. Ja huomatessaan äitinsä katsovan
-häneen, nosti hän hitaasti silmänsä veljeensä, verratakseen
-yhtäläisyyttä. Hän oli sanomaisillaan kiihkoissaan: "Katso! miten kuva
-on Juhanin näköinen." Jos hän ei uskaltanut sanoa noita kamalia sanoja,
-niin ilmaisi hän kuitenkin ajatuksensa siinä tavassa, jolla hän vertasi
-tuota elävää naamaa kuvan kasvoihin.
-
-Heillä oli yhteisiä piirteitä: sama parta ja sama otsa, kumminkaan ei
-mitään niin selvää, että varmuudella olisi voinut päättää, että he
-olivat isä ja poika. Oli olemassa sukuyhtäläisyyttä, sukulaisuutta
-kasvon juonteissa, joka viittasi siihen. Mutta Pietarista oli vielä
-enemmän päättävää se seikka että hänen äitinsä oli noussut ylös ja
-selkä heihin käännettynä näkyi varsin tahallaan hitaasti, että sen
-aivan huomasi, lukitsevan sokerin ja liköörin erääseen seinäkaappiin.
-
-_Äiti oli ymmärtänyt, että hän tiesi, tahi että hänellä oli
-epäluulo_!
-
-Nyt ojensi Juhani kätensä ottaakseen kuvan. Hän katsoi sitä hetkisen ja
-sanoi suruisesti:
-
--- En tunne häntä. Muistan ainoastaan hänen valkean tukkansa.
-
-Hän antoi äidilleen kuvan takaisin. Tämä heitti aran katseen siihen
-sivulta ja sanoi tavallisella äänellään:
-
--- Se on nyt sinun, Juhani, kun kerran olet hänen perillisensä. Viedään
-se uuteen asuntoosi.
-
-Ja kun he tulivat ruokahuoneeseen, asetti hän kuvan kamiinille,
-pöytäkellon viereen, jossa se ennenkin oli ollut.
-
-Sitten istuutui hän matalalle tuolille pienen pöydän ääreen, jolla
-lamppu oli, ja rupesi ompelemaan.
-
-Sinä aamuna alotti hän yhtä mattoa, joka oli määrätty Juhanin asuntoon.
-Aina hetken perästä, kun hän laski neulan pistämiä, nosti hän
-sukkelasti ja arasti silmäyksensä kuolleen pientä kuvaa kohden. Ja
-tohtori, joka kulki edestakaisin, tapasi joka kerran äidin silmäyksen.
-
-Olisi voinut sanoa, että he tahtoivat päästä toistensa perille, että
-sota oli julistettu heidän keskensä; ja kirvelevä kärsimätön
-levottomuus kuristi Pietarin sydämen kokoon. Hän tuumi itsekseen
-murtuneena vaan tyytyväisenä kumminkin: "Kuinka mahtanee hän kärsiä
-nyt, jos hän tietää, että olen nähnyt hänet läpi!" Ja joka kerran kun
-hän tuli kamiinin luo, seisahtui hän muutamia sekuntia tarkastaakseen
-Maréchalin vaaleaverisiä kasvoja, voidakseen oikein näyttää, että yksi
-ainoa ajatus oli hänet vallannut. Ja tuo pieni kuva, joka oli kämmentä
-pienempi, oli kuin elävä olento, joka vihamielisenä ja hirveän äkkiä
-oli astunut tähän taloon ja tähän perheeseen.
-
-Yhtäkkiä soitettiin kelloa.
-
-Rouva Roland, joka muutoin aina oli niin tyven, säikähti ja ilmaisi
-samalla tohtorille hermojensa ärtyneen tilan.
-
-Sitten sanoi hän: "Se on varmaan rouva Rosemilly."
-
-Pietari luuli ymmärtävänsä hänen pelkonsa ja levottomuutensa. Rouva
-Rosemilly voi nähdessään tämän ennen näkemättömänsä kuvan, huomata sen
-ja Juhanin yhdennäköisyyden. Silloin hän voisi ymmärtää kaikki. Hänet
-valtasi kauhea levottomuus siitä, että tämä häpeä tulisi ilmi, ja
-kääntyessään oven avautuessa ympäri, otti hän kuvan ja pisti sen kellon
-alle, hänen isänsä ja veljensä sitä huomaamatta.
-
-Kun hän uudestaan kohtasi äitinsä silmät, näyttivät ne hänestä
-muuttuneilta, vetisiltä ja epävakaisilta.
-
--- Hyvää päivää, sanoi rouva Rosemilly, tulen kysymään, tahdotteko
-minua teetä juomaan luoksenne tänä iltana?
-
-Ja toisten tunkeutuessa hänen ympärilleen kysymään, miten hän jaksoi,
-poistui Pietari avonaiseksi jääneestä ovesta.
-
-
-
-
-VI.
-
-
-Ei mitään tapahtunut Rolandissa yhden viikon kuluessa. Roland kalasti,
-äiti auttoi Juhania järjestämään uutta asuntoaan; Pietari näyttäytyi
-ainoastaan ruoka-ajoilla.
-
-Isänsä kysyi häneltä eräänä iltana:
-
--- Minkä tähden käyskentelet ja katselet moisella hautajaisiin kutsujan
-katsannolla? Tämä ei ole ensi kerta, olen huomannut sen jo ennenkin.
-
-Tohtori vastasi:
-
--- Sentähden, että tunnen elämän niin kauheasti painavan.
-
-Vanha mies ei ymmärtänyt sanaakaan ja vastasi äreästi:
-
--- Se on lorua. Siitä saakka kun onnistuimme saamaan perinnön, tuntuu
-siltä, että te kaikki olisitte käyneet raskasmielisiksi. On aivan kun
-meille olisi tapahtunut joku onnettomuus, tahi kuin jotakin surisimme.
-
--- Minä surenkin erään tähden, sanoi Pietari.
-
--- Sinä? Kenen tähden?
-
--- Erään, jota et ole tuntenut, ja josta minä paljon pidin.
-
-Roland luuli, että hänen pojallaan oli ollut joku rakkausjuttu ja
-tutkaili:
-
--- Luonnollisesti nainen.
-
--- Niin.
-
--- Joka on kuollut?
-
--- Ei, sen pahempi, -- jonka olen menettänyt.
-
--- Ooh!
-
-Vaikka vanhus kummasteli tätä poikansa äkkiarvaamatointa tunnustusta,
-joka tapahtui hänen vaimonsa läsnä ollessa, ei hän utellut asiaa sen
-tarkempaan, kun oli sitä mieltä, että semmoiset asiat eivät ketään
-muita liikuta.
-
-Rouva Roland ei näkynyt kuulleen mitä sanottiin; hän näytti kipeältä ja
-oli hyvin kalpea. Usein oli hänen miehensä ollut hämillään, nähdessään
-hänen istuvan ikään kuin olisi pudonnut tuolille ja kuullessaan hänen
-huokaavan ikäänkuin hän ei olisi saanut henkeään vedetyksi, sanonut
-hänelle:
-
--- Olet huonon näköinen, Loviisa, teet liiaksi työtä, pannessasi
-Juhanin huonetta kuntoon! Levähdähän toki vähän! Hänellähän ei mitään
-kiirettä ole, hänhän on rikas.
-
-Äiti vaan pudisti päätänsä.
-
-Päivän pitkään lisääntyi hänen kalpeutensa siihen määrin, että Roland
-huomasi sen jälleen ja sanoi:
-
--- Ei, tämä ei mitenkään käy päinsä, sinun pitää todellakin hoitaman
-terveyttäsi.
-
-Ja hän kääntyi poikaansa:
-
--- Sinun pitäisi kumminkin nähdä että äitisi ei ole terve. Voisithan
-vähintäänkin kysyä, miten hänen laitansa on.
-
-Pietari vastasi:
-
--- En ole huomannut äitiä minkään vaivaavan.
-
-Silloin tuskastui Roland?
-
--- Ooh! Se on siis päivän selvää. Mitä se auttaa, että olet tohtori,
-kun sitäkään et edes huomaa, ettei oma äitisi ole terve. Katso nyt
-häntä! Luulenpa, että hän voisi kuollakin, eikä tuolla tohtorilla olisi
-edes aavistustakaan siitä.
-
-Rouva Roland oli niin kalpea, että hänen miehensä huusi:
-
--- Aivanhan sinuun koskee.
-
--- Ei! Se ei ole mitään, se pian haihtuu... Se ei ole mitään.
-
-Pietari oli lähestynyt ja tarkastaen kysyi:
-
--- Katsotaan sitten mikä sinua vaivaa.
-
--- Ei mikään... Ei mikään... Vakuutan sinulle ... ei mikään.
-
-Hänen ihoaan poltti, veri palpatti tuskallisesti ja riuhtomalla.
-Pietari mutisi:
-
--- Tauti on jotensakin vaarallinen, sinun tulee saada jotakin
-tyynnyttävää. Määrään jotakin.
-
-Ja sillä aikaa kun hän kirjoitti, sai tuskallisten huokausten,
-pidätetyn itkun ja takaisin vedettyjen hengähdysten hiljainen ääni
-hänet kääntymään ympäri.
-
-Hän itki, kumpainenkin käsi kasvojen edessä.
-
-Hädissään kysyi Roland:
-
--- Loviisa, Loviisa, mikä sinua vaivaakaan? Mikä sinua vaivaa?
-
-Hän ei vastannut; hän oli syvän ja kamalan surun murtamana.
-
-Hänen miehensä tahtoi vetää vaimonsa kädet kasvoilta. Mutta toinen
-taisteli vastaan.
-
-Isä kääntyi poikaansa:
-
--- Mutta mikä vaivaa häntä? Tuommoisena en ole koskaan häntä nähnyt.
-
--- Ei se ole vaarallista, sanoi Pietari, pieni hermoheikkouden puuska.
-
-Yhtäkkiä nousi rouva Roland seisalleen, syöksyi ulos, ja sulkeutui
-huoneeseensa. Roland ja tohtori katsoivat toisiinsa.
-
--- Ymmärrätkö siitä mitään? sanoi edellinen.
-
--- Kyllä, vastasi tohtori, se on seurauksena hermoston sairaudesta,
-joka usein ilmoitaksen äidin ikäisissä. Varmaankin saapi hän monta
-samallaista kohtausta.
-
-Hän sai todellakin miltei joka päivä uusia kohtauksia, joita Pietari
-näytti manaavan esille ainoastaan yhdellä sanalla, ikäänkuin hänellä
-olisi ollut tiedossaan äitinsä tuntemattoman taudin salaisuus.
-
-Mutta hän itse kärsi yhtä paljon kuin äitinsäkin. Hän kärsi suuresti
-siitä, ettei hän enää rakastanut häntä, kunnioittanut häntä, vaan
-piinasi häntä.
-
-Kuinka kernaasti hän olisi tahtonut antaa anteeksi nyt! Mutta hän ei
-voinut, hän ei voinut unhottaa. Hän tuli kotia, täynnä rakkaita
-päätöksiä, mutta tuskin oli hän nähnyt hänet, miten hänen ennen niin
-rehelliset ja avonaiset silmänsä nyt arasti ja alakuloisesti pakenivat
-häntä, niin rasitti hän häntä vastoin tahtoansa -- hän ei voinut
-pidättää niitä uskottomia sanoja, jotka tulivat hänen kielelleen.
-
-Juhani huomasi usein veljensä katkeruuden, jonka hän luuli perustuvan
-kateuteen. Hän teki varman päätöksen antaakseen hänelle sopivassa
-tilassa aimo nuhteen.
-
-Oli päätetty tehdä huviretki hänen muuttonsa johdosta ja sitten juoda
-teetä hänen luonaan päivällisen jälkeen. Vaunut vuokrattiin retkeä
-varten.
-
-He ajoivat ulos meren rannalle. Vaunuissa istuivat Rolandin perhe,
-rouva Rosemilly ja kapteeni Beausire ääneti, sillä he eivät voineet
-rattaiden ratinalta kuulla puhetta, eivätkä pitää silmiään auki
-tomulta, joka pilvinä tuprusi ylös.
-
-Kahden tunnin ajon perästä kääntyivät he kauniiseen pihaan ja
-pysähtyivät puoleensa vetävän talon edustalle, ravintolan, joka oli
-koko ympäristöllä kuulu.
-
-Heidän täytyi syödä pienessä huoneessa, kun kaikki salit olivat
-tilatut. Äkkiä huomasi Roland muutamia krapuhaavia, jotka seisoivat
-pitkin seiniä.
-
--- Hei vaan! huusi hän, pyydetäänkö krapuja täällä?
-
--- Kyllä! vastasi Beausire, tämä on paras paikka koko rannalla.
-
--- Emmekö lähde kravustamaan aamiaisen perästä?
-
-Päätettiin, että kaikki jälestä puolen päivän menisivät kallioiden
-väliin krapuja pyytämään.
-
-Päivällinen olisi valmis kello kuudelta, heidän palattuaan takaisin.
-
-Lähdettiin siis matkaan, haavi olalla ja kori selässä. Rosemilly oli
-erittäin sievän näköinen maalaispuvussa, jonka hän oli saanut
-emännältä.
-
-Juhani oli kohta perittyään kysynyt itseltään, menisikö hän naimisiin
-rouva Rosemillyn kanssa vai ei. Joka kerran kun hänet näki, tuntui
-aivan varmalta, että hän hänet ottaa vaimokseen, mutta jäätyään
-itsekseen ajatteli hän hyvin kyllä voivansa miettiä asiaa. Nähtyään
-hänen nyt kulkevan edellään, ajatteli hän: "Nyt pitää minun tehdä
-päätös. En löydä ketään parempaa."
-
-Kun he, kulettuaan läpi laakson, olivat tulleet kuilun partaalle,
-näkivät he polun, joka vei alas pitkin rantajyrkkäystä, ja heidän
-allaan, miltei keskitiessä meren ja tunturin juuren välillä, joukon
-äärettömiä vuoren lohkareita, jotka olivat viskauneet sinne tänne,
-vierineet toinen toisensa päälle tuolla alangolla, joka epätasaisena ja
-ruohottuneena ulottui niin kauvas kuin silmä kantoi.
-
--- Miten kaunista, sanoi rouva Rosemilly ja seisahtui.
-
-Juhani oli tavoittanut hänet ja sykkivällä sydämellä antoi hänelle
-kätensä auttaakseen häntä astumaan sitä kaitaista porrasta alas, joka
-oli hakattu kallioon.
-
-Sitten läksivät he astumaan alas ja Beausire kurkottautui niin pitkäksi
-kuin hänen lyhyet jalkansa sallivat, tarjotakseen käsivartensa rouva
-Rolandille.
-
-Ukko Roland ja Pietari kulkivat jälkimäisinä ja tohtorin piti
-suorastaan vetää isäänsä jälessään, hän oli niin pyörryksissä, että
-hivuttiin istuillaan porras portaalta.
-
-Nuoret astuivat rivakasti alaspäin. Äkkiä huomasivat he kallion
-lohkareella olevan puupenkin vierellä kirkkaan vesisuihkun, joka
-pulppusi esille kiven kolosta.
-
--- Voi, kun minua janottaa! huusi rouva Rosemilly.
-
-Hän koetti ammentaa vettä avoimella kädellään, mutta vesi vuoti pois
-sormien lomitse. Juhani nosti kiven tielle ja sen päälle rupesi rouva
-Rosemilly polvilleen, juodakseen lähteestä.
-
-Kun hän nosti päänsä ja siinä kimalteli kirkkaita vesihelmiä
-tuhansittain hajallaan poskilla, tukalla ja kulmakarvoilla, nojautui
-Juhani hänen ylitsensä ja kuiskasi:
-
--- Kuinka kaunis te olette!
-
-Hän vastasi kuin lasta toruen:
-
--- Oletteko vaiti!
-
--- Vai niin, vastasi Juhani hämillään, mennään nyt, sillä muut
-tavottavat meidät.
-
-Rouva Rosemilly ja Juhani alkoivat juosta ja ehtivät pian kivikolle
-rannalle. Siitä hyppivät vedessä oleville kiville. Vesi oli
-alhaisimmallaan ja meri oli tummine ja vaalean viheriäisine värin
-vaihteluineen pitkän matkan päässä, toisella puolen tuota sileällä
-meren ruoholla peitettyä rantamaata.
-
-Juhani kääri housunsa lahkeet yli polvien ja hihansa kyynäspäihin,
-jottei tarvinnut pelätä vettä. "Yks, kaks, kolme!" huusi hän ja juoksi
-ensimäiseen veden syvänteeseen.
-
-Varovammin, vaikka yhtä päättäväisenä panna jalkansa veteen, kulki
-nuori vaimo pienen veden syvänteen ympäri aroin askelin, sillä hänen
-jalkansa lipesivät liukkailla meren kasveilla.
-
--- Näettekö mitään? kysyi hän.
-
--- Näen! Teidän kasvonne, jotka kuvastuvat vedessä.
-
--- Jos ette muuta näe, saatte varmaan huonon saaliin.
-
-Hän mutisi:
-
--- Hm! Sen saaliin tahtoisin saada ennen kaikkia muita.
-
-Rouva Rosemilly nauroi:
-
--- Koetelkaa, niin saatte nähdä, miten se mahtuu teidän haavinne
-silmukoiden läpi.
-
--- Varmaan ... jos te tahtoisitte?
-
--- Tahdon nähdä teidän pyytävän krapuja ... ei muuta tällä kertaa.
-
--- Mennään toiseen paikkaan, täällä ei ole yhtään krapuja.
-
-He tulivat pian suuremmalle syvänteelle.
-
-Rouva Rosemilly huusi:
-
--- Katsokaa tuonne, tuonne! Minä näen suuren korean kravun, tuolla
-alhaalla.
-
-Hän veti haavinsa erään paikan ylitse, joka oli peitetty meren
-kasvilla. Ja kun hän uudestaan nosti sen veden pintaan, oli hänellä
-kolme suurta, kuultavaa krapua, jotka hän oli vetänyt esille niiden
-näkymättömästä säiliöstä.
-
-Sitte löysi hän itselleen matalamman syvänteen ja juoksi siihen,
-väristen kylmästä, joka jäähdytti hänen jalkansa, ja rupesi itse
-pyytämään. Hän oli sukkela liikkeinen ja kokenut. Melkein joka heitolla
-sai hän eläimiä, joita hän vietteli sillä tyystin mietityllä
-hitaisuudella, jolla kuljetti haaviaan.
-
-Ja kun heidän kasvonsa kuvastuivat toistensa vieressä kirkkaassa
-vedessä, naurahti Juhani tuolle päälle, joka katsoi häneen tuolta
-alhaalta, ja aina vaan heitteli hän sille sormisuukkosia.
-
--- Oih! Teihin minä jo kyllästyn, sanoi nuori vaimo. Teidän ei koskaan
-pidä tehdä enempää kuin yksi asia kerrallaan.
-
-Juhani vastasi:
-
--- Minä teen vaan yhtä: rakastan teitä.
-
-Rouva Rosemilly ojentui pystyyn ja sanoi totisena:
-
--- Mutta, oletteko ihan järjeltänne?
-
--- En ole. Rakastan teitä ja nyt vihdoinkin olen saanut kylliksi
-rohkeutta sanoakseni sen teille.
-
-He seisoivat nyt kumpainenkin suolavedessä, joka ulottui heidän
-pohkeisiinsa asti, ja vettä tippuvine käsineen päätänsä pidellen
-katsoivat he toisiaan syvälti silmästä silmään. Sitten näytti Juhani
-yhtäkkiä tekevän päätöksensä.
-
--- Istukaamme tälle kallion kappaleelle, sanoi hän, niin voimme
-rauhassa tarinoida keskenämme.
-
-Istuuduttuaan toistensa viereen, alkoi rouva Rosemilly:
-
--- Rakas ystävä! Te ette enää ole lapsi, enkä minä nuori tyttö enää.
-Kun tänään olette tunnustaneet minulle rakkautenne, oletan tiettävästi,
-että ajatuksenne on mennä kanssani naimisiin.
-
--- Luonnollisesti!
-
--- Oletteko puhutelleet isäänne ja äitiänne asiasta?
-
--- En, tahdoin ensin kysyä teiltä, huolitteko minusta.
-
-Rouva Rosemilly ojensi Juhanille kätensä, joka vielä oli märkä.
-
--- Kyllä, hyvinkin huolin. Uskon että olette hyvä ja rehellinen...
-Mutta en tahdo tehdä vanhempienne mieltä vasten.
-
--- Voi, luuletteko, ettei äiti ole aavistanut tätä, tahi että hän
-teistä niin pitäisi, jos hänellä jotain olisi avioliittoamme vastaan.
-
--- Se on totta.
-
-He vaikenivat. He olivat kumpainenkin hieman hämillään siitä, mitä oli
-semmoisella vauhdilla tapahtunut heidän välillään. He eivät tienneet
-mitä tehdä.
-
-Rolandin ääni pelasti heidät.
-
--- Tuolla tulee vihdoinkin äiti.
-
-Rolandin rouva oli ensiksi jäänyt seisomaan kahden kesken Pietarin
-kanssa rannalle, sillä kumpaakaan heistä ei huvittanut kiipeillä
-kallion lohkareilla ja pudota hupsahtaa veden syvänteihin; mutta
-kuitenkin ajattelutti heitä jäädä yhteen. Äiti pelkäsi poikaansa ja
-poika samoin äitiään ja itseään sekä katkeraa mielen tilaansa, jota hän
-ei voinut hillitä.
-
-He istuivat kumminkin aivan likelle toisiaan kivien peittämälle
-rannalle.
-
-Ja täällä istuessaan kumpainenkin ajatteli samalla aikaa: "Kuinka
-kaunista täällä on mahtanut olla muinaisina aikoina."
-
-Rouva Roland ei uskaltanut puhutella Pietaria. Hän tiesi saavansa
-pojaltaan lemmettömän vastauksen.
-
-Pietari ei uskaltanut puhutella äitiään, sillä hänkin tiesi, että hän
-vastoin tahtoaan tulisi tätä puhuttelemaan kolkosti ja häijysti.
-
-Istui vaan piirustellen kepillään pyöreihin kiviin ja lyöden niihin.
-Hän oli ajatuksissaan ottanut pieniä kiviä hyppysiinsä ja heitteli
-niitä nyt kädestä toiseen. Sitten rouva Roland epämääräisellä ja
-tuijottavalla katseellaan älysi kaukana rannalla poikansa Juhanin, joka
-kalasteli siellä rouva Rosemillyn kanssa. Hän seuraili heitä silmillään
-ja tarkasteli heidän liikenteitään, samalla kun hänen äidin-aistinsa
-hämärästi arvaili, että heillä nyt ei ollut tavallisia puheita
-keskenään. Hän huomasi heidän vieretysten kumartuvan alas, jolloin he
-näkivät toistensa kuvat vedessä, jälleen ojentuvan ylös ja seisovan
-kasvot vastakkain, kun he tutkiskelivat toistensa sydämiä ja lopulta
-miten he kiipesivät ylös ja istuutuivat kallion kappaleelle, jossa he
-antoivat toisilleen lupauksensa. Pietarikin tarkasteli heitä ja kuiva
-nauru pääsi häneltä. Kääntymättä häneen kysyi rouva Roland:
-
--- Mikä sinua oikeastaan vaivaa:
-
--- Otan oppia miten valmistautaan aisan kantajaksi.
-
-Rouva Roland säpsähti, liikutettuna, loukattuna tuosta sanasta,
-toivotoinna siitä asiasta, jonka hän luuli ymmärtävänsä.
-
--- Ketä sinä tarkoitat?
-
--- Juhania tietenkin! He tuolla kaukana näyttävät jotenkin
-hullunkurisilta.
-
-Rouva Roland sammalsi liikutuksesta vavisten:
-
--- Voih, Pietari, kuinka julma sinä olet. Rouva Rosemilly on kuin
-rehellisyys itse. Veljesi ei koskaan olisi parempaa löytänyt.
-
-Pietari alkoi väkinäisesti ja katkonaisesti nauraa:
-
--- Ha, ha, ha! Rehellisyys itse! Kaikki naiset ovat rehellisyyden
-perikuvia ... ja kaikki he nikartelevat aisoja miehilleen. Ha, ha!
-
-Vastauksetta nousi rouva ylös, kiirehti joutuin alas pitkin rantaa ja
-kätensä ja jalkansa kaupalla juoksi hän, katsomatta oikeaan eli
-vasempaan, suoraan toisen poikansa luo.
-
-Juhani näki hänen olevan hämillään ja kysyi kummissaan:
-
--- Kuinka vaalea sinä olet! Mikä sinua vaivaa?
-
-Hänen äitinsä sammalsi:
-
--- Olin putoamaisillani, pelästyin oikein kovasti.
-
-Juhani vei hänet etemmä ja kuiskasi:
-
--- Arvaa mitä olen tehnyt?
-
--- Minä ... minä en tiedä.
-
--- Olen kysynyt rouva Rosemillyltä, tahtoisiko hän tulla vaimokseni!
-
-Äidin korvissa suhisi, ja hän oli niin oudostuksissaan, ettei hän
-ymmärtänyt juuri tuon enempää.
-
--- Sinun vaimoksesi?
-
--- Niin, olenko tehnyt oikein?
-
--- Kyllä varmaan. Olet tehnyt oikein.
-
-Hän sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä äidin hellyydellä.
-
-Mutta kun äiti oli kuivannut silmänsä, jotka olivat kosteat kyynelistä,
-huomasi hän rannalla ihmisen ruumiin makaavan vatsallaan kuni kuolleen,
-kasvot pikku kivien välissä: siinä oli hänen toinen lapsensa, Pietari,
-joka epätoivoissaan semmoiseen asemaan heittäyneenä ajatteli.
-
-
-
-
-VII.
-
-
-Palattuaan Havreen olivat he niin uniset ja jäykkäjäseniset, että
-heidän oli vaikea taas päästä ennalleen; Beausire ei tahtonut mennä
-Juhanin luo, jossa tee heitä odotti. Heidän täytyi jättää hänet hänen
-talonsa portille.
-
-Nuoren asianajajan piti ensi kertaa nukkua uudessa asunnossaan ja hän
-oli ilonsa vallassa, kun sai näyttää kihlatulleen sitä kotia, jossa
-tämä piakkoin tulisi asumaan.
-
-Palvelustyttö oli mennyt pois. Rouva Roland tahtoi itse lämmittää veden
-ja valmistaa teen.
-
-Käytävässä pyysi Juhani seuruetta odottamaan. Hän tahtoi ensin sytyttää
-kynttelit ja lamput ja antoi rouva Rosemillyn, isänsä ja veljensä
-seisoa ulkona pimeässä. Vähän ajan kuluttua huusi hän: "Tulkaa sisään,"
-ja avasi ovet seposelälleen.
-
-Pitkä lasikatto sali, jota kynttiläkruunu ja moniväriset lamput
-valaisivat, loisti heitä vastaan. Komeus häikäisi vieraita.
-Hurmautuneina tästä loistosta huudahti Roland: "Kas peeveliä!"
-
-Sillä aikaa, kun Juhani loisti ilosta ja keksi jos jonkin laisia
-hullutuksia, tarkasteli Pietari tätä kotia, joka olisi voinut olla
-hänen omansa, ja hän ärtyi yhä enemmän veljensä lapsellisuudesta, --
-hän huomasi hänet ylimalkaan yksinkertaiseksi ja köyhä-aatteiseksi.
-
-Rouva Roland avasi yhden oven oikealle:
-
--- Tässä on makuuhuone, sanoin hän.
-
--- Voi! Kuinka se on sievä, sanoi rouva Rosemilly, joka tähän
-huoneeseen tultuaan oli käynyt hieman totiseksi.
-
--- Oletko tähän tyytyväinen? kysyi Juhani.
-
--- Äärettömän tyytyväinen!
-
--- Kunpa tietäisit miten se on minusta mieleen.
-
-He katsoivat toisiaan silmän räpäyksen syvällä silmäyksellä, joka oli
-täynnä hellyyttä ja luottavaisuutta.
-
-Muutoin oli rouva Rosemilly hieman hämillään ja nolona tässä
-makuuhuoneessa, joka tulisi olemaan hänen morsiuskammionsa. Paikalla
-kun hän oli astunut sisälle, oli hänen silmäänsä pistänyt, että sänky
-oli hyvin leveä, oikea aviosänky, jonka rouva Roland epäilemättä oli
-valinnut ajatellen poikansa tulevia häitä; ja kuitenkin ilahutti häntä
-tämä äidillinen huolenpito, joka ikäänkuin sanoi hänelle, että hän oli
-perheeseen tervetullut.
-
-Ruokahuoneen pöydällä oli hedelmiä tornin muodossa ja kaakkuja suuret
-röykkiöt.
-
-He eivät olleet nälissään, he maistelivat hieman hedelmiä ja lohkoivat
-ainoastaan vähän kaakuista. Tunnin kuluttua pyysi rouva Rosemilly
-päästä vetäytymään kotiinsa.
-
-Määrättiin Roland saattamaan hänet kotia ja menemään itsekin samalla,
-sillä aikaa kun rouva Roland heittäisi viimeisen silmäyksen asuntoon,
-ettei hänen pojaltaan mitään puuttuisi.
-
--- Pitääkö palatakseni noutamaan sinua? kysyi Roland.
-
-Hän mietti vähän, mutta vastasi sitte:
-
--- Mene sinä vaan kotia ja pane maata, Pietari seuraa minua kotiin.
-
-Kun he olivat menneet, puhalsi hän kynttelit sammuksiin, kätki kaakut,
-sokerit ja viinin yhteen kaappiin, jonka avaimet Juhani sai huostaansa,
-meni sitten makuuhuoneeseen, pani peitteen paikoilleen, huolesti
-raitista vettä karahviiniin ja akkunan kiini.
-
-Pietari ja Juhani olivat jääneet ruokasaliin. Juhani yhä enemmän
-hämmentyi nähdessään veljensä tässä kodissa.
-
-He istuivat tupakoiden kumpainenkin, eivätkä vaihtaneet sanaakaan.
-Sitten nousi Pietari tuota pikaa:
-
--- Peeveli, miten leski oli työlästyttävä tänä iltana. Hän ei
-varmaankaan pitänyt huvimatkaa onnistuneena.
-
-Juhani tunsi äkkiä olevansa raivoisan vihan purkauksen vallassa, joka
-tarttuu muutoin tyveniin ihmisiin, kuu he loukkaantuvat pyhimmissä
-tunteissaan.
-
--- Kiellän sinua sanomasta: "leski", kun puhut rouva Rosemillystä.
-
-Pietari kääntyi pilkallisesti häneen:
-
--- Luulenpa että annat minulle käskyjä. Oletko hullu.
-
-Juhani oli hypähtänyt seisalleen:
-
--- Olen kyllä, mutta olen saanut liijaksi häpeämättömyydestäsi minua
-kohtaan.
-
-Pietari irvisteli:
-
--- Sinua kohtaan? Sinä ja rouva Rosemilly, onko se kenties sama asia?
-
--- Kyllä! Sillä hän on kihlattu morsiameni.
-
-Toinen irvisteli vielä pahemmin:
-
--- Ha, ha! Sepä suloista. Nyt ymmärrän, minkä tähden minun ei pidä
-kutsuman häntä leskeksi. Hassullapa tavalla muutoin osasit kertoa
-kihlauksestasi.
-
--- Minä kiellän sinua tekemästä pilkkaa ... ymmärrätkö ... minä
-_kiellän_ sen.
-
-Juhani oli lähestynyt kalpeana ja hänen äänensä vapisi, raivoissaan
-siitä ivasta, jolla Pietari puhui naisesta, jota hän rakasti ja jonka
-hän oli valinnut.
-
-Mutta äkkiä myöskin Pietari raivostui. Kaikki se raivo ja viha ja
-mielen kuohu ja äänetön toivottomuus, mikä oli kokounut hänen
-sieluunsa, nousi hänen päähänsä ja vei hänen malttinsa.
-
--- Sinä uskallat? Mutta _minä_ käsken sinun pitämään suusi,
-kuuletko, minä _käsken_.
-
-Hämmästyneenä tästä valtavasta purkauksesta oli Juhani muutamia silmän
-räpäyksiä hiljaa, jolla aikaa hän, melkein kadotettuaan vihansa kuohun,
-etsi sitä sanaa, joka katkeroittaisi hänen veljeään kaikkein enimmin.
-
--- Tiedän kyllä, että olet kauan kadehtinut minua.
-
-Pietari purskahti kohti kurkkua ivanauruun.
-
--- Kadehtinut sinua! minä? ja minkä tähden? kasvojesi tiimalta kai ja
-lahjojesi?
-
--- Olet kademielinen minulle ja olet ollut aivan siitä saakka, kun
-olimme pieniä; ja nyt olet raivostunut, kun hän otti ennemmin minut
-eikä tahtonut sinusta mitään tietää.
-
--- Minä ... minä ... kademielinen sinulle? ja tuon typerän naikkosen
-takia, tuon itsestään pitävän kalkkunan, tuon lihavan kanan.
-
-Juhani, joka huomasi pistoksiensa käyneen, pitkitti:
-
--- Sinä olet sukkamielisyydestä pakahtumaisillasi! Ja saatuani rahat
-rupesit minua vihaamaan, sen olet näyttänyt jos jollakin tavalla. Ei
-kulu tuntiakaan, jolloin ei pursua sappesi.
-
-Pietari puristi nyrkkiä vimmoissaan, ja tuli hänelle vastustamaton halu
-rynnätä veljensä päälle ja tarttua häntä kurkkutorvesta kiini.
-
--- _Siitä_ pidä suusi lukossa, elä vaan niistä rahoista virka.
-
-Juhani huusi:
-
--- Kateus säkenöi sinusta. Et sano sanaakaan isälle, äidille tahi
-minulle, jossa se ei ilmestyisi. Tultuani rikkaaksi olet käynyt
-myrkylliseksi ja kiusaat äidiltä hengen, ikään kuin se olisi hänen
-vikansa.
-
-Pietari oli väistynyt kamiinin luo, suu puoleksi avoinna ja silmät
-selällään, sellaisen kurjan vimman vallassa, joka saattaa ihmiset
-rikoksiin.
-
--- Suus kiini, suus kiini!
-
--- Ei! Olen kauan tahtonut sanoa sinulle ajatukseni; nyt annat minulle
-siihen tilaisuuden. Minä lyön myrkkyhampaasi kurkkulakeesi! Minä
-pakoitan sinut pitämään itseäni arvossa.
-
--- Pitämään arvossa ... sinä ... joka olet häväissyt meidät kaikki
-ahneudellasi.
-
--- Mitä sanot? sano se uudelleen, jos uskallat!
-
--- Minä sanon, ei oteta silloin toisen miehen rahoja, kun ollaan muka
-toisen poika.
-
--- Mitä sinä sanot ... sano se vielä kerran.
-
--- Minä sanon, mitä kaikki ihmiset kuiskailevat, että sinä olet _sen
-miehen poika_, joka on jättänyt sinulle omaisuutensa. Eikä
-kunniallinen ihminen ota vastaan rahoja, jotka häpäisevät hänen
-äitiänsä.
-
--- Pietari ... Pietari ... Pietari ... tiedätkö mitä sanot?... Ja
-_sinä_ ... sinä ... tuon ilkeän panettelun lausut?
-
--- Niin ... minä. Et ole huomannut, että olen ollut kokonaisen
-kuukauden menemäisilläni turmioon surusta, että vietän yöni unetoinna
-ja päiväni piiloutuneena kuin villi eläin, etten tiedä mitä teen, tahi
-mitä minusta pitää tuleman, niin täynnä kuin olen häpeää ja surua,
-sillä aavistin sen ensin ja _nyt tiedän sen_.
-
--- Pietari ... ole ääneti... Äiti on täällä sivulla! Huomaa, hän voi
-kuulla meidät ... hän kuulee meidän puheemme...
-
-Mutta hänen täytyi purkaa sydämensä, ja hän sanoi kaikki, selitti miten
-epäluulo oli syntynyt ja kehittynyt hänen sydämessään, mitä hän oli
-kärsinyt, miten hän vihdoinkin oli varmistunut asiassaan. Hän puhui,
-kuin ei kukaan olisi kuullut häntä, hänen piti puhuman, hän oli
-liijaksi kärsinyt, liijaksi salannut vuotavaa haavaansa. Silmät
-kääntymättä tuijottaen eteensä, raivoisilla, epätoivoisilla
-liikenteillä, itku kurkussa puhui hän kuin olisi syössyt surunsa ulos
-näkymättömään ilmaan, jossa sanat kuivivat kokoon.
-
-Juhani oli asettunut liikkumatonna seisomaan selkä ovea vasten, jonka
-takana hän aavisti heidän äitinsä seisovan ja kuulevan heidät.
-
-Hän ei voinut päästä ulos, menemättä ruokasalin läpi. Eikä hän vielä
-ollut palannut takasin: hän ei siis ollut uskaltanut.
-
-Äkkiä tömisti Pietari laattiaa ja sanoi:
-
--- Minua tomppelia, kun sanoin sen!
-
-Ja hän hyökkäsi ulos avopäin portaille.
-
-Portin pamahdus, joka sulkeutui suurella kolinalla, herätti Juhanin
-tainnuksista. Hän hyvin kyllä tunsi, että nyt oli hänen ajatteleminen
-ja toimiminen, mutta hän kumminkin viivytteliin, sillä hän ei tahtonut
-ymmärtää enempää, tietää enempää, muistaa enempää, niin peloissaan,
-niin heikko, niin pelkuri oli hän. Hän oli niitä, jotka alinomaa vaan
-vitkastelevat ja vitkastelevat.
-
-Mutta se syvä hiljaisuus, joka nyt oli seurannut Pietarin voimakasta
-purkausta, synnytti hänessä semmoisen pelkuruuden, että myöskin hän sai
-halun paeta.
-
-Hän koetteli koota ajatuksiaan ja miettiä. Hän tahtoi kernaimmin
-epäillä. Hänen veljensä oli luonnollisesti valehdellut vihasta ja
-kateudesta. Mutta miten voi hän olla kyllin kelvotoin sanoakseen
-jotakin semmoista äidistä, ellei hän olisi ollut järjeltään
-epätoivosta? Ja sitäpaitsi kaikuivat Pietarin sanat hänen korvissaan
-niin tosina intohimoisen miehen ilmauksina, että ne olivat yhtä
-vankkoja todisteita kuin itse totuus.
-
-Hän jäi seisomaan kovin masennettuna voidakseen tehdä mitään päätöstä.
-Hänen sydämensä tuska tuli sietämättömäksi, ja hän tunsi, että oven
-sisäpuolella oli hänen äitinsä, joka oli kuullut kaikki ja nyt odotti
-häntä.
-
-Mutta mitä teki hän? Ei liikahdus, ei hengähdys, ei huokauskaan
-ilmaissut ihmisen läsnä oloa tämän oven toisella puolen. Oliko hän
-paennut? Jos hän oli paennut oli hänen täytynyt juosta ulos akkunasta!
-Pelko valtasi hänet ja hän työnsi oven auki ja ryntäsi huoneeseen.
-
-Se näytti tyhjältä. Yksi ainoa kynttilä pesukaapin päällä valaisi sitä.
-Juhani juoksi akkunan luo. Se oli kiini ja saranat edessä. Mutta
-käännyttyään etsimään huoneen pimeitä nurkkia, näki hän että esirippu
-oli vedetty sängyn eteen. Hän juoksi sen luo ja veti sen syrjään.
-Täällä makasi hänen äitinsä pitkällään, pää peitettynä päänalaiseen,
-jota hän kumpaisellakin kädellään piteli kiini suonenvedon tapaisesti
-korviinsa saakka, ettei hän kuulisi.
-
-Juhani luuli hänet ensin tukehtuneeksi. Mutta sitten tarttui hänen
-hartioihinsa ja liikahdutti häntä, vaan ei hän sittenkään laskenut
-käsistään pään alaista, joka peitti hänen kasvonsa ja jota hän puri,
-ettei huutaisi.
-
-Juhani ymmärsi nyt miten syvältä tuo sanomatoin tuska oli liikuttanut
-häntä. Ja hänen hyvää rehellistä sydäntään särki myötätuntoisuudesta.
-Hän ei ollut mikään tuomari, hän oli ihminen täynänsä heikkoutta, hän
-oli äitiään rakastava poika. Hän ei muistanut mitään siitä, mitä toinen
-oli sanonut, hän kosketti ainoastaan käsillään äitinsä tunnotonta
-ruumista ja kun hän ei voinut repiä pään alaista hänen kasvoiltaan,
-suuteli hän hänen vaatteitaan ja sanoi:
-
--- Äiti, äiti, rakas äiti, katso minuun! Se ei ole totta. Tiedän hyvin,
-se ei ole totta.
-
-Suonenvetoinen vavistus meni läpi hänen ruumiinsa, oli ikäänkuin hän
-tukehtuisi ja yhtäkkiä purskahti hän itkuun. Ja kaikki hänen hermonsa
-höltyivät, hänen pinnistetyt jäsenensä oikesivat, hänen sormensa
-avaantuivat ja laskivat tyynyn, jonka Juhani otti pois hänen
-kasvoiltaan.
-
-Hän oli kuolon kalpea ja kyyneleet virtasivat hänen silmistään. Juhani
-kietoi kätensä hänen kaulansa ympäri ja painoi vitkallisesti hänen
-silmilleen surullisia suudelmia, joita hänen kyyneleensä kastelivat, ja
-jatkoi:
-
--- Äiti, rakas äiti, tiedän hyvin, että se ei ole totta!
-
-Hän nousi seisalleen ja katsoen häneen sanoi voimiaan ponnistaen:
-
--- Kyllä se on totta, lapseni!
-
-Ja he istuivat sanatoinna vastapäätä toisiaan. Ja niin tuntui taas,
-kuin hän tukehtuisi, mutta sitten voitti hän itsensä uudelleen ja
-pitkitti:
-
--- Se on totta, poikueni. Mintähden valehdella. Se on totta. Et uskoisi
-minua, jos valehtelisin.
-
-Äiti näytti järkensä menettäneeltä. Pelon valtaamana notkistiin Juhani
-polvilleen ja sanoi:
-
--- Hiljaa, äitiseni, olehan toki hiljaa!
-
-Äiti oli noussut ylös kauhean päättäväisenä:
-
--- Nyt ei minulla enää olekaan mitään sanomista, lapsukaiseni. Voi
-hyvin!
-
-Hän meni ovea kohden. Juhani tarttui häntä kumpaisestakin kädestä kiini
-ja huusi:
-
--- Mitä teet, äiti, minne sinä menet?
-
--- En tiedä ... mitä tietäisin ... minulla ei ole enää mitään
-tekemistä ... olenhan yksin nyt.
-
-Hän ponnisteli päästäkseen irti, mutta Juhani pidätti häntä ja hoki
-vaan myötäänsä:
-
--- Äiti, äiti, äiti...
-
-Ja äiti sanoi, koetellessaan irtautua poikansa kovista käsistä:
-
--- Ei, ei! Nyt en ole enää sinun äitisi, en ole enää mitään sinulle,
-enkä kenelle muullekaan. Sinulla ei ole isää eikä äitiä, poika
-poloiseni... Hyvästi.
-
-Yhtäkkiä selveni Juhanille, että jos hän nyt antaisi hänen mennä, ei
-hän näkisi häntä milloinkaan enää. Sentähden nosti hän hänet ylös, vei
-pois nojatuoliin, asetti hänet siihen väkisin, heittiin polvilleen ja
-sulki hänet syliinsä.
-
--- Elä mene täältä, äiti, minä rakastan sinua ja tahdon pitää sinusta
-kiini. Tahdon aina pitää sinut luonani, oma rakas äitini!
-
-Äiti sopersi murtuneella äänellä:
-
--- Ei, rakas poikani, se on mahdotointa nyt. Tänä iltana sinä itket,
-mutta huomenna näytät minulle ovea. Et sinäkään tahdo antaa minulle
-anteeksi.
-
-Juhani vastasi tähän semmoisella rakkauden tunnollisella purkauksella,
-että äiti huudahti ja veti hänet aivan itseensä kiini ja suuteli häntä.
-
-Sitte istui jälleen aivan hiljaa, kasvot poikansa kasvoissa kiini, ja
-kuiskasi hänen korvaansa:
-
--- Ei, Juhani. Sinä et anna minulle anteeksi huomenna. Sinä luulet
-niin, mutta sinä erehdyt. Olet anteeksi antanut minulle tänä iltana, ja
-se on pelastanut elämäni, mutta sinun ei pidä nähdä minua enää.
-
--- Äiti, elä puhu niin!
-
--- Kyllä, Juhani, minun pitää _päästä_ pois. En tiedä minne menen
-tahi miten minun on käyttäyminen tahi mitä minun on sanominen, mutta
-minun _pitää_ päästä.
-
--- Äiti, sinun pitää jäädä, minä tahdon sen, minä en voi olla ilman
-sinua. Ja sinun tulee luvata minulle se nyt, nyt paikalla.
-
--- En, en.
-
--- Äiti, sinun _pitää_, sinun _pitää_.
-
--- Se on mahdotointa. Sillä tavalla tuomitseisin meidät kaikki
-ijankaikkiseen kiusaan. Tiedän nyt, mitä se merkitsee. Me emme enää voi
-nähdä toisiamme punehtumatta häpeästä, ja joka kerta sinun silmäsi
-saavat minut luomaan omani alas.
-
--- Se ei ole totta, äiti!
-
--- Se on totta! Olen ymmärtänyt kaikki, mitä veliraukkasi on kärsinyt,
-kaikki. Kuullessani hänen äänensä olin minä vähällä menettää järkeni.
-Sinä olit vielä minun! Nyt ei minulla ole sinuakaan. Voih! Juhani,
-luuletko voivani elää teidän kahden keskellä? Myöskin sinä olet sitä
-ajatteleva joka hetki päivästä.
-
--- Ei! Minä rakastan enemmän sinua, enemmän kuin uskot, oi, paljoa
-enemmän. Ole järjellinen! Koettele jäädä vaan viikoksi. Lupaatko
-minulle sen? Sitä et ainakaan voi minulta kieltää?
-
-Hän pani kumpaisenkin käsivartensa Juhanin olkapäälle ja sanoi:
-
--- Mutta jos minä kerrankaan kuulisin sinun suustasi sen, jota nyt olen
-kuullut veljesi, jos kerrankaan lukisin silmistäsi sen, jota luen hänen
-silmistään, tunnin kuluttua, ymmärrätkö, tunnin kuluttua ... lähtisin
-pois ainiaaksi.
-
--- Äiti, äiti...
-
--- Yhdessä kuukaudessa olen kärsinyt kaikki, mitä ihminen voi kärsiä.
-Siitä hetkestä saakka kun ymmärsin, että poikani epäili minua ja että
-hän arvasi totuuden, on jokainen silmän räpäys elämässäni ollut kiusa,
-jota on mahdotoin selittää. Mutta kuule, Juhani, jos minä jään, tulee
-sinun olla siksi kovaluontoinen, ettet ole minulle vihamielinen, sinun
-tulee voida sanoa itsellesi, punehtumatta ja minua ylenkatsomatta,
-ettet ole Rolandin poika ... olen kärsinyt kylläksi ... en jaksa
-enempää. Jos eläisimme yhdessä tästedes, tulee sinun ajatella, että jos
-olenkin ollut isäsi jalkavaimo, niin olen vielä enemmän ollut hänen
-oikea vaimonsa, ja että sydämeni pohjalla en sitä häpeä enkä ensinkään
-kadu, että rakastan häntä vieläkin, niin kuollut kuin hän onkin, aina
-olen häntä rakastava, enkä koskaan ole muita rakastanut kuin häntä,
-sillä hän on ollut koko minun elämäni, kaikki iloni, toivoni,
-lohdutukseni, kaikki, kaikki on hän ollut minulle! Niin totta kuin
-Jumala minua kuulee, minä en olisi tullut milloinkaan tavanneeksi
-mitään hyvää elämässä, ellen olisi tavannut häntä, en milloinkaan
-mitään rakkautta, en mitään! Minulla on vaan ollut hän maailmassa, ja
-sitten vaan kaksi, veljesi ja sinä. Olin antautunut hänelle sieluineni
-ruumiineni ja enemmän kuin kymmenen vuotta olen ollut hänen vaimonsa,
-kuten hän on ollut aviotoverini Jumalan edessä, joka oli luonut meidät
-toisillemme. Mutta sitten huomasin että hänen rakkautensa alkoi
-kylmetä. Hän oli aina hyvä ja ystävällinen, mutta en ollut enää hänelle
-se kuin olin ollut. Voih, kuinka minä itkin... Miten elämä on
-surkeaa... Siinä ei mitään pysyväistä ole... Sitten tulimme tänne; enkä
-ole nähnyt häntä enää sen koommin ja nyt on hän kuollut! Mutta meistä
-hän kuitenkin piti, koskapa on muistanut sinua. Kyllä minäkin pidän
-hänestä viime hetkeeni saakka, enkä koskaan häpeä häntä. Jos tahdot
-minua jäämään, niin olkoon siis, että olet hänen poikansa ja
-puhelkaamme yhdessä hänestä ja ajatelkaamme häntä, kun katsomme
-toisiamme silmiin. Ellet sinä tahdo, niin hyvästi, Juhani, silloin emme
-voi olla yhdessä.
-
-Juhani vastasi lempeästi:
-
--- Jää, äiti!
-
-Hän sulki Juhanin syliinsä ja alkoi itkeä taas.
-
--- Mutta Pietari... Kun häntä ajattelen, niin en tiedä, mitä meistä
-tulee.
-
-Juhani kuiskasi:
-
--- Me aina keinon keksimme! Sinä et enää voi elää hänen kanssaan
-yhdessä.
-
-Ajatellessaan vanhinta poikaansa, valtasi ahdistus hänet jälleen.
-
--- Ei, ei, ei! Pelkään häntä niin.
-
--- Minä kyllä keinon keksin. Sen sulle lupaan, äiti.
-
--- Mutta paikalla, et aavista mitä minussa liikkuu nähdessäni hänet.
-
--- Pysy nyt vaan lujana, äitini. Minä kyllä kaikki järjestän, sen
-sinulle lupaan, paikalla huomenna. Kello 9 olen kotona. Ota nyt
-hattusi. Minä saatan sinua.
-
-Äiti koetti nousta ylös, mutta liikutus oli ollut liian valtava, hän ei
-vielä voinut seista jaloillaan. Juhani sai hänet juomaan hieman
-sokurivettä ja valeli hänen kulmiaan etikalla. Vihdoinkin tunsi hän
-jaksavansa lähteä ja otti Juhania käsivarresta. Kello löi kolmea heidän
-kulkiessaan raatihuoneen sivu. Ulkopuolella katuovea suuteli Juhani
-häntä ja sanoi:
-
--- Hyvästi, äiti, pysy nyt lujana!
-
-Nopein askelin nousi hän hiljaisia portaita myöten ylös, meni
-makuukamariin, riisuihe nopeasti ja panihe maata Rolandin viereen, joka
-makasi ja kuorsasi.
-
-Pietari oli ainoa talossa, joka oli hereillä ja joka kuuli hänen
-tulevan kotia.
-
-
-
-
-VIII.
-
-
-Kun Juhani oli tullut takaisin kotia, vaipui hän sohvalle. Hän tuntui
-niin väsyneeltä, ettei voinut liikahtaakaan, sielultaan ja ruumiiltaan
-raukealta, läpeensä masentuneelta.
-
-Kun hänen mielensä vihdoinkin oli hiukan rauhoittunut, antausi hän
-tutkimaan sitä asemaa, johon hän oli joutunut. Se piti selvitettämän
-paikalla, jo seuraavana päivänä tuli vaikeudet voittaa.
-
-Ensiksikin se omaisuus, jonka hän oli ottanut vastaan, voiko
-kunniallinen mies pitää sen?
-
-Hän vastasi ensin itselleen: "ei!" ja päätti antaa sen köyhille. Ja
-tämän miehekkään ja raskaan päätöksen elähyttämänä nousi hän ylös ja
-meni pois ja painoi otsansa ruutua vasten. Köyhä oli hän ollut ja
-köyhäksi jäi hän.
-
-Sitten tuli hän ajatelleeksi rouva Rosemillyä, ja hänen sydämensä oli
-kokoon kutistua sen syvän surun puristamana, jonka raskaat ajatukset
-saavat aikaan. Kaikki hänen päätöksensä epätoivoa herättävät seuraukset
-olivat yhdellä kertaa hänen edessään selvinä. Hänen oli pakko luopua
-aikeestaan naida tämä vaimo, luopua onnesta, kaikesta. Rouva Rosemilly
-oli ottanut hänet rikkaana. Köyhän hän kenties myöskin ottaisi, mutta
-oliko hänellä oikeus pyytää häneltä sitä? Eikö ollut parempi pitää
-nämät rahat uskottuna tavarana? Ja äkkiarvaamatta juolahti hänen
-mieleensä: "Kun en ole sen miehen poika, jota isänäni olen pitänyt,
-niin en voi enää ottaa häneltä mitään vastaan, en hänen eläessään enkä
-hänen kuoltuaan. Silloinhan varastaisin veljeltäni."
-
-Minä siis antanen isäni perinnön Pietarille, kun minä en ole hänen
-isänsä poika. Niin on asia oikein. Mutta eikö se myöskin ole oikein,
-että minä pidän vaan isäni rahat?
-
-Hän päätti pitää Maréchalin rahat, sillä jos hän hylkäisi kumpaisetkin
-rahat, tulisi hän olemaan suorastaan köyhä.
-
-Tämän hankalan asian reilaan saatuaan palasi hän takaisin kysymykseen
-Pietarista ja perheestä. Miten saisi hän hänet pois?
-
-Hän oli joutumaisillaan epätoivoon miten ratkaiseisi asian, kun samassa
-jonkin satamaan purjehtivan höyrylaivan vihellys näkyi antavan hänelle
-neuvon.
-
-Täysissä vaatteissa hän viskausi vuoteelleen ja nukkui päivään asti.
-
-Kello 9 meni hän ulos saadakseen varmuutta mikäli hänen tuumansa oli
-mahdollinen panna täytäntöön. Muutamissa paikoissa käytyään meni hän
-kotiin vanhempiensa luo. Hänen äitinsä odotti häntä huoneessaan.
-
--- Ellet olisi tullut, sanoi hän, en olisi uskaltanut mennä alas.
-
-Samassa kuului Roland huutavan portailla:
-
--- Emmekö, koira vieköön, tänä päivänä syökään.
-
--- Nyt tulemme.
-
-Hän meni Juhanin kanssa alas.
-
-Nuoren miehen nähtyään huusi Roland;
-
--- Mitä, oletko sinäkin täällä. Tuliko kotonasi ikävä?
-
--- Ei, isäni, mutta minulla oli äitille asiaa.
-
-Juhani meni häntä vastaan antaen kättä, mutta tuntiessaan vanhuksen
-isällisen käden puristuksen, sai hänet syvä liikutus valtoihinsa,
-ikäänkuin silloin kun erotaan ja hyvästellään, eikä ole toivoa toiste
-näkemisestä.
-
-Rouva Roland kysyi:
-
--- Eikö Pietari ole tullut?
-
-Hänen miehensä kohautti olkapäitään:
-
--- Ei, hän on aina liian myöhäinen. Alottakaamme ilman häntä.
-
-Rouva Roland kääntyi Juhaniin päin:
-
--- Menisit sinä häntä hakemaan, hän loukkaantuu, ellemme odota häntä.
-
--- Kyllä, äiti!
-
-Ja hän meni.
-
-Hän meni portaita myöten alas pelkurin kuumeen tapaisella varmuudella,
-silloin kun hänen on taisteluun meneminen.
-
-Pietari istui ja kirjoitti pöytänsä ääressä.
-
--- Hyvää päivää, sanoi Juhani.
-
-Pietari nousi ylös.
-
--- Päivää,
-
-He antoivat toisilleen kättä, ikään kuin ei mitään olisi tapahtunut.
-
--- Etkö tule alas ruualle?
-
--- Kyllä ... mutta ... minulla on paljon puuhaa.
-
-Pietarin ääni vapisi ja hänen hätääntynyt katseensa kysyi veljeltä,
-mitä hänen tulisi tehdä.
-
--- Odotamme sinua.
-
--- Onko ... onko äiti alhaalla?
-
--- On ... hän itse lähetti sinua kutsumaan.
-
--- Niinpä tulen.
-
-Ruokahuoneen oven edessä hän miettii, mutta avaa sen sitten äkkiä ja
-huomaa isänsä ja äitinsä pöydässä, vastapäätä toisiaan.
-
-Kaikki ne moitteet, jotka hän oli itselleen viaksi lukenut, sentähden
-että hän oli sanonut nuo kamalat sanat, tulivat jälleen hänen mieleensä
-yhtä ankaroina, kuristivat kokoon hänen kurkkunsa ja lukkosivat hänen
-suunsa, niin ettei hän osannut puhua eikä syödä.
-
-Hänellä oli vaan halu mennä tiehensä ja jättää se koti, joka ei enää
-ollut hänen. Hän tunsi, että nyt se oli mennyttä, että hän ei voinut
-enää jäädä sinne, niitten luokse, joita hän pelkällä läsnä olollaan
-vasten tahtoaan aina tulisi kiusaamaan.
-
-Juhani puhui Rolandin kanssa. Pietari ei kuullut. Hän luuli kumminkin
-huomaavansa tarkoituksen mukaisuuden veljensä äänessä ja koetti päästä
-asian perille.
-
-Juhani sanoi:
-
--- Siitä tulee kaunein heidän laivoistaan. Sanovat sen vetävän kuusi
-tuhatta viisi sataa tonnia. Se tekee ensi kuussa ensi matkansa.
-
-Roland kummasteli:
-
--- Vai niin! En uskonut, että se valmistuisi kulkukuntoon jo kesäksi.
-
--- Kyllä, työtä on kiirehditty, että se voisi tehdä ensimäisen matkansa
-valtameren yli ennen syksyä. Olin tänään yhtiön konttorissa ja tarinoin
-erään johtokunnan jäsenen kanssa. Kun kaikki ympäri käy, on elämä
-hauskaa noilla suurilla siirtolaislaivoilla. Ollaan enemmän kuin puolet
-joka kuukautta maissa, kahdessa suuressa kaupungissa, New-Yorkissa ja
-Havressa ja muu aika merellä kunnon ihmisten seurassa. Katteini voi
-ansaita kokonaista viisikolmatta tuhatta francia vuodessa, ellei
-enempää...
-
-Juhani pitkitti, kun Roland oli kummastuksissaan huudahtanut.
-
--- Ruuan pitäjä voi saada kymmenen tuhatta, lääkäri viisi tuhatta
-vakinaista palkkaa, paitsi vapaata asuntoa, ruokaa, valoa, lämmintä ja
-muuta sellaista. Se on todellakin sangen edullista.
-
-Pietari, joka oli kohottanut katseensa, tapasi veljensä silmät ja
-ymmärsi hänet. Tuokion perästä kysyi hän:
-
--- Onko vaikeaa saada moinen lääkärin paikka siellä?
-
--- Kaikki riippuu asianhaaroista ja hyvistä tuttavuuksista.
-
-Pietari epäröi. Siitä tulisi suhteiden selvike, jos hän voisi päästä
-tähän höyrylaivaan lääkäriksi. Hän sanoi vähän vitkastellen:
-
--- Jos voisin, tahtoisin mielelläni saada semmoisen paikan.
-
-Juhani kysyi:
-
--- Mikset voisi?
-
--- Kun en ketään höyrylaivayhtiön jäseniä tunne.
-
-Roland puhkesi sanomaan:
-
--- Minä menen puhuttelemaan Poulin'ia, jonka hyvinkin tunnen! Hän on
-assessorina kauppaoikeudessa ja yhtiön asiain kanssa tekemisissä.
-Tunnen myöskin yhtiön isännän Lemieutin.
-
--- Tahdotko, että puhuttelen Marchaudia?
-
--- Kyllä, kiitoksia. Kenties minunkin tulisi kirjoittaa opettajilleni
-yliopistossa. Jos voisin saada hyviä suositteluja heiltä, tulisivat ne
-kenties ratkaisemaan pikemmin ja paremmin kuin kaikki epävarmat
-suosittelut. Olisi kylläksi antaa nämä kirjeet johtokunnalle ystäväsi
-Marchaudin kautta.
-
-Juhani oli aivan samaa mieltä.
-
--- Kirjoita heille vielä tänä, päivänä.
-
-Pietari nousi ja meni ulos.
-
-Sitten kääntyi Juhani äitiinsä:
-
--- Noo, äiti, mitäs sinä aijot hommata?
-
--- En mitään ... en tiedä.
-
--- Lähdetkö kanssani rouva Rosemillyn luo?
-
--- Lähden, lähden.
-
--- Tiedätkö, että on tarpeellista mennä sinne tänään.
-
--- On ... on ... se on oikein.
-
-Kun he seisoivat kadulla, kysyi Juhani häneltä:
-
--- Tahdotko nojata käsivarteeni?
-
-Hän otti tarjouksen vastaan ja nojasi Juhaniin. Muutamaan hetkeen he
-eivät puhuneet. Vihdoinkin sanoi Juhani hänelle:
-
--- Etkö huomaa, että Pietari on paikalla valmis lähtemään!
-
-Hän sopersi:
-
--- Poika poloinen.
-
--- Miksi? Hänellä ei tule olemaan huonot päivät "Lothringen" laivalla.
-
--- Ei ... tiedän kyllä, mutta semmoisia ajatuksia syntyy.
-
-Hän mietti kauvan, mutta sanoi sitten äkkiä sillä kummallisella
-äänellä, jota väliin käytetään pitkän, salaisen ajatusjuoksun
-lopettamiseksi:
-
--- Miten elämä on sentään surkeaa! Jos siinä kerran löytää rahtusenkaan
-hyvää, niin maksaa siitä sittemmin kalliin hinnan.
-
-Juhani sanoi hiljaa:
-
--- Elä puhu siitä enää, äiti.
-
--- Mutta minä ajattelen sitä aina.
-
--- Se sinun tulee unohtaa.
-
-Äiti oli jälleen vaiti, mutta sanoi sitten syvällä surulla:
-
--- Aah, kuinka onnellinen olisin voinut olla, jos minulla olisi ollut
-toinen mies!
-
-He olivat tulleet rouva Rosemillyn talolle.
-
-Hän asui suuressa rakennuksessa, joka oli hänen omansa. Hänen
-akkunoistaan voi nähdä koko Havren sataman.
-
-Nähtyään rouva Rolandin, joka ensiksi astui sisään, levitti hän sylinsä
-ja suuteli häntä sen sijaan kun hän muutoin ojensi hänelle ainoastaan
-kätensä; hän arvasi käynnin tarkoituksen.
-
--- Et ole ollut ulkona tänään? kysyi rouva Roland.
-
--- En! olen vähin väsyksissä.
-
-Ja ikäänkuin kiittääkseen Juhania ja hänen äitiään kertoi hän miten
-mainion hauskaa oli ollut eilesellä huvimatkalla. Heidän pitäisi panna
-toimeen toinen samanlainen...
-
-Nuori mies keskeytti hänet:
-
--- Ennenkuin toisen alamme tulee meillä olla ensimäinen selvillä.
-Sainhan eilen itselleni tietoon vaimon. Ja nyt tulee äiti kanssani
-kysymään, onko hän tänään mieltä muuttanut.
-
-Rouva Rosemilly myhähti:
-
--- En ole -- en koskaan muuta ajatustani.
-
-Niin ojensi Juhani hänelle leveän kätensä
-
-ja hän asetti siihen omansa elävällä liikutuksella. Ja Juhani kysyi:
-
--- Niin pian kuin mahdollista, eikö totta?
-
--- Milloin tahdot.
-
--- Kuuden viikon perästä?
-
--- Minulla ei ole mitään sitä vastaan. Mitäs äiti sanoo?
-
-Rouva Roland vastasi surun sekaisella hymyilyllä:
-
--- Sen saatte itse määrätä. Minä kiitän sinua vaan, ettäs olet tahtonut
-ottaa Juhanin, tee hänet hyvin onnelliseksi.
-
--- Voimieni mukaan.
-
-Liikutettuna ensi kerran nousi rouva Rosemilly ylös, sulki rouva
-Rolandin syliinsä ja suuteli häntä; näiden uusien rakkauden osotteiden
-alla paisui vaimoparan kipeä sydän reunojensa yli mahtavasta
-liikutuksesta. Tuntui surulliselta ja onnelliselta samalla kertaa. Hän
-oli kadottanut yhden pojan ja hänen sijaansa sai hän nyt täysi-ikäisen
-tyttären.
-
-He keskustelivat sitten monista asioista, joita heidän tuli miettiä
-lähestyvien häiden takia.
-
-Päästyään jälleen kadulle poikineen sanoi rouva Roland:
-
--- Emmekö mene sinun luoksesi. Tahtoisin mielelläni lepuuttaa itseäni.
-
-Hän tunsi itsensä kodittomaksi, suojattomaksi, turvattomaksi. Hän
-pelkäsi omaa kotiaan.
-
-He astuivat Juhanin luo.
-
-Mutta levon asemasta, kuten hän oli sanonut, rupesi hän aukomaan
-laatikoita, selailemaan liinavaatteita sekä lukemaan nenäliinoja ja
-sukkia.
-
-Tultuaan valmiiksi lähestyi hän äkkiä Juhanin tuolia takaa päin ja
-kietoen oikean kätensä hänen; kaulaansa, pani hän samassa pienen
-kapineen, joka oli paperiin kääritty, kamiinille.
-
-Juhani kysyi:
-
--- Mikä se on?
-
-Toinen kun ei vastannut, ymmärsi hän mikä se oli, hän tunsi puitteiden
-muodon.
-
--- Anna minulle se! sanoi hän.
-
-Mutta äiti kääntyi takaisin laatikolleen. Juhani nousi, otti kuvan,
-meni poikki lattian ja kätki sen pöytälaatikkoonsa, ja väänsi lukon
-avainta kahteen kertaan. Niin pyyhki sitten äiti kyyneleen, joka
-ripahti hänen silmästään kasvoille, ja sanoi vapisevalla äänellä:
-
--- Nyt tahdon nähdä, pitääkö uusi palvelustyttösi kyökkiä siistinä. Hän
-on mennyt ulos, niin että voin oikein tarkastaa, onko kaikki niin kuin
-olla pitää.
-
-
-
-
-IX.
-
-
-Suosituskirjeet saapuivat Parisin professoreilta ja annettiin ne
-transatlantilaiselle höyrylaivayhtiölle. Ei vielä oltu valittu lääkäriä
-"Lothringen" laivalle ja Pietarilla oli siis onni saada nimitys
-muutamien päivien perästä.
-
-Hän eli nyt vanhempiensa talossa mykkänä ja itseensä sulkeuneena, aivan
-kuin olisi ollut vieras. Sen illan perästä, jolloin hän oli julki
-sanonut sen kunniaa loukkaavan syytöksen, minkä perille oli päässyt,
-tunsi hän katkaisseensa viimeisetkin siteet, jotka sitoivat hänet
-muuhun perheesen. Häntä vaivasi aina katumus, kun oli aukaissut suunsa.
-
-Hän piti itseään alhaisena ja pahana, mutta kuitenkin tunsi hän
-itsessään helpoituksen siitä, että oli puhunut suunsa puhtaaksi.
-
-Hän ei milloinkaan enää kohdannut äitinsä eikä veljensä silmäystä.
-Heidän silmänsä liikkuivat pelkäävällä nopeudella, etteivät tapaisi
-toisiaan ja he koettivat karttaa toisiaan kuin viholliset, jotka
-pelkäävät tulla toistensa kanssa yksiin.
-
-Samana päivänä, kun hän oli saanut nimityksensä, näytti hän sen
-perheelle. Hänen isänsä taputti käsiään. Juhani vastasi totisesti,
-mutta sielu iloa täynnä:
-
--- Onnittelen sinua sydämeni pohjasta. Sinulla oli paljon
-kilpailijoita.
-
-Hänen äitinsä kumarsi päätään ja mutisi:
-
--- Olen niin iloissani, että sinä olit paikan saaja.
-
-Viimeinen side oli katkennut, nyt häntä ei enää mikään pitänyt kiini.
-Silloinkaan kun hän oli riuhtaissut rakkautensa juurineen päivineen
-irti, ei hän ollut tuntenut sitä tuskaa, -- koiran surua, joka herransa
-on menettänyt -- joka nyt sai hänet valtoihinsa.
-
-Ei mitään varmaa maata jalkojen alla, vaan aaltoileva meri, joka mylvii
-ja vaatii saalistaan. Ei mitään paikkaa enää ympärillä, jossa olisi
-voinut mielin määrin astella, vaan ainoastaan muutamia kyynäriä
-lautoja, jossa kävellä kuolemaan tuomittuna muiden vankien keskellä.
-
-Ja tähän kuljeksivaan orjaelämään oli hän tuomittu ainoastaan sen
-tähden, että hänen äitinsä oli antaunut vieraan miehen hyväilylle
-alttiiksi.
-
-Eräänä iltana, kun hän tuli kotia, sanoi hänen äitinsä, uskaltamatta
-katsoa häntä silmiin:
-
--- Sinulla kaiketikin on koko joukko asioita, pantavia toimeen matkaasi
-varten, enkä minä neuvoa tiedä. Olen tilannut mitä liinavaatteita
-tarvitset, ja olen käynyt räätälin luona vaatteita tilaamassa; mutta
-onko vielä mitään muuta, jota tarvitset?
-
-Hän avasi suunsa sanoakseen: Ei. Mutta sai miettineeksi, että hän
-ainakin tarvitseisi jotakin matkalle sopivaa pukinetta, ja hän vastasi
-sentähden tyvenesti:
-
--- En tiedä vielä oikein, mutta tiedustelen asiaa
-höyrylaiva-konttorilta.
-
-Hän sai täällä luettelon välttämättömimmistä pukukappaleista. Kun hän
-ojensi tämän äitilleen, katsoi tämä häneen ensimäisen kerran pitkään
-aikaan ja hänen silmillään oli niin nöyrä katse, niin lempeä, niin
-surullinen ja rukoileva, kuin koiralla, joka rankaisua kärsiessään
-pyytää armoa.
-
-Lokakuun 1 p:nä tuli "Lothringen", mennäkseen määräyksen mukaan
-seitsemäntenä jälleen New-Yorkiin. Ja Pietari Rolandin tuli muuttaa
-pieneen, keinuvaan kajuuttaansa, joka tulevaisuudessa tulisi olemaan
-hänen vankihuoneensa.
-
-Mennessään seuraavana päivänä kaupungille tapasi hän äitinsä. Hän
-seisoi Pietaria odotellen ja sanoi tuskin kuuluvalla äänellä:
-
--- Etkö tahdo että autan sinua panemaan kajuuttaasi reilaan?
-
--- Ei kiitoksia, se on kunnossa.
-
--- Tahdon mielelläni nähdä sen.
-
--- Siinä ei mitään näkemistä ole. Se on mitätön ja pieni.
-
-Sillä hyvällänsä hän läksi ja jätti äitinsä kalpeaksi ja murtuneeksi
-seinää vasten nojaumaan.
-
-Samana päivänä kävi Roland laivalla ja päivällispöydässä hän vaan siitä
-tarinoi ja kummasteli suuresti, ettei hänen vaimonsa halunnut nähdä
-laivaa nyt, kun heidän poikansa siinä oli lähdössä.
-
-Pietari ei ollut seuraavina päivinä paljon perheen kanssa yksissä. Hän
-oli kärtyisellä tuulella ja äreänä; hänen poislähtönsä oli kuin piiska
-heille kaikille. Mutta päivää ennen lähtöään oli hän yhtäkkiä tullut
-aivan toiseksi mieheksi. Siinä tuokiossa, jolloin hän hyvästeli
-vanhempiansa, ennen kun meni laivalle, nukkuakseen siellä ensimäistä
-yötä, kysyi hän:
-
--- Tulette kai aamulla laivalle hyvästiä sanomaan? Matkustamme
-yhdentoista aikana. Olkaa siellä jo puolivälissä kymmenen.
-
--- Kuule, huudahti hänen isänsä, kun olemme sanoneet sinulle
-hyvästimme, menemme me "Helmeen" odottaaksemme sinua rannassa ja
-nähdäksemme sinua vielä viimeisen kerran. Eikö niin, Loviisa?
-
--- Kyllä.
-
-Tunti sen perästä makasi Pietari pienellä tilallaan, joka oli pitkä ja
-kapea kuni ruumiskirstu. Kauvan makasi hän avoimin silmin ja ajatteli
-kaikkea sitä, joka kahden viimeisen kuukauden kuluessa oli tapahtunut
-hänessä ja hänen ympärillään. Hänellä tuskin enää oli uskallusta olla
-kenellekään vihoissaan ja hän antoi harminsa vuotaa hiekkaan, samoin
-kuin koko olentonsakin. Hän tuntui niin taistelustaan väsyneeltä,
-uupuneelta hyökkäystensä tähden, uupuneelta kaikesta, eikä hän osannut
-enempää, vaan ainoastaan koetti upottaa sydämensä unheesen.
-
-Hän oli nukkunut raskaasti, kun matruusien liikkeet herättivät hänet.
-Oli valoisa. Hän nousi ylös ja rupesi käyskentelemään ympäriinsä
-laivalla, näiden suruisain ihmisten keskellä, jotka haeskelivat siellä
-itsekukin kajuuttaansa ja heidän utelemisensa ja vastauksensa kaikuivat
-joka taholta. Alhaalla keskikannella löyhkysi häntä vastaan köyhien ja
-likaisten ihmisten tukahduttava haju. Täällä alhaalla aivan kuin
-syvässä maanalaisessa kellarissa, joka oli hiilikaivoksen kaltainen,
-huomasi Pietari satoja miehiä, vaimoja ja lapsia, jotka makasivat ja
-loikoivat pöydillä tahi mullin mallin joukkioissa lattialla. Hän näki
-vaan hämärissä piirteissä tämän likaisen ryysyisen joukon onnettomia
-ihmisiä, jotka elämän taistelussa voitettuina, masennettuina ja
-murtuneina menivät matkoihinsa kuihtunein vaimoin, nälistynein lapsin,
-pois tuntemattomaan maahan, toivossa etteivät kuolisi nälkään.
-
-Ja silloin kun hän ajatteli kaikkea mitä he olivat kärsineet ja
-reutoneet aikanaan, heidän hyödyttömiä ponnistuksiaan, heidän
-toivotointa kamppailuaan, joka jokikinen päivä oli alkanut entiseen
-tapaansa, nuot raukat, jotka nyt saivat alkaa uudelleen saman surkean,
-viheliäisen elämänsä, tietämättään missä -- ajatellessaan kaikkea tätä,
-teki tohtorin mieli huutaa heille: "Hypätkää järveen vaimoinenne,
-lapsinenne, kaikkinenne", ja hänen sydäntään myötätuntoisuudesta niin
-veti kokoon, että hänen täytyi mennä pois -- hän ei kärsinyt nähdä
-heitä.
-
-Hänen vanhempansa, Juhani ja rouva Rosemilly olivat jo tulleet ja
-odottivat häntä.
-
--- Näinkö aikaiseen? sanoi hän.
-
--- Näin aikaiseen, sanoi rouva Roland vapisevalla äänellä, tahdoimme
-hieman runsaammalta aikaa jäähyväisiimme.
-
-Pietari katsoi häntä. Hän oli mustissaan, ikäänkuin surua kantava ja
-yhtäkkiä huomasi Pietari, että hänen tukkansa, joka vielä viimeisellä
-kuukaudella oli ollut harmaa, nyt oli käynyt aivan valkeaksi.
-
--- Ei tule paljon ilmaa sisään moisesta akkunasta, sanoi rouva
-Rosemilly.
-
-Pietari näytti lasin paksuuden, joka voi vastustaa pahimmatkin
-puuskaukset ja selitti juurta jaksain aatteen sen sulkemisessa. Siiten
-kysyi Roland:
-
--- Sinulla kai on kokonainen apteekki muassasi?
-
-Tohtori avasi yhden kaapin ja näytti heille kokonaisen kokoelman
-pikkusia pulloja, latinalaisine nimineen. Tuskallisen vaiti olon
-perästä tuli hyvästi oton hetki.
-
--- No nyt meidän pitää lähteä, jos mieli ennättää "Helmeen". Hyvästi,
-poikaseni, hyvästi.
-
-Isä suuteli Pietaria hänen poskiparralleen ja avasi oven.
-
-Rouva Roland ei hievahtanut, vaan jäi istumaan kalpeana ja maahan
-luoduin silmin.
-
-Hänen miehensä nykäisi häntä.
-
--- Hyvästele joutuin, tässä ei ole enää tuokiotakaan liikaa.
-
-Hän nousi ylös, otti askeleen poikaansa päin, ojentaen hänelle ensin
-yhden sitten toisen kalpeita kasvojaan, joita Pietari suuteli sanaakaan
-virkkamatta. Sitten puristi hän rouva Rosemillyn kättä ja viimeksi
-veljensä, samassa kysyen:
-
--- Milloin vietätte häitänne?
-
--- En tiedä oikein. Sovitamme ne matkojesi mukaan.
-
-He menivät kaikki kajuutasta ulos ja nousivat kannelle. Höyry elämöi
-laivan avarassa sisustassa, joka ikäänkuin vapisi levottomuudesta.
-
-Pietari hyvästeli heitä uudelleen ja hänen perheensä jäsenet
-poistuivat. Vaunut seisoivat ulkona ja odottivat heitä. He ajoivat alas
-satamaan, jossa "Helmi" oli valmis lähtemään purjehdukselle.
-
-Roland huusi heidän rantaan tultuaan:
-
--- Tuolla se on, näen mastot ja kaksi piippua. Nyt se tulee ulos
-tokasta.
-
-Rolandin rouva veti nenäliinansa esille taskustaan ja peitti sillä
-silmänsä.
-
-Tuo suunnaton höyrylaiva ui hiljalleen ulos satamasta. Kiikari silmien
-edessä ilmoitti Beausire:
-
--- Katsokaa nyt! Pietari seisoo peräkannella itsekseen. Hänet tuntee
-helposti.
-
-Korkeana kuni tunturi ja ravakkana kuni rautatien juna meni laiva nyt
-sivuitse "Helmen", niin läheltä, että se miltei koskettanut sitä.
-
-Epätoivoisena, menehtyneenä ojensi rouva Roland sylinsä höyrylaivaa
-kohden, ja näki poikansa, oman Pietarinsa, seisovan ja vilkuttavan
-heille kumpaisellekin kädellään.
-
-Mutta hän poistui yhä etemmäs, pieneni pienenemistään, pian vaan
-mustaksi pilkuksi muuttui jättiläislaivalla.
-
-Äiti koetti tunnustella poikaansa, vaan ei enää saanut häntä silmiinsä.
-
-Juhani oli tarttunut hänen käteensä:
-
--- Näitkö häntä? kysyi hän.
-
--- Näin.
-
-Sitten purjehtivat he takaisin kaupunkiin. Rouva Roland istui kasvot
-laivaa kohden kääntyneinä ja näki sen katoavan silmän siintämättömiin
-matkalla kohti tuntematointa maata toiselle puolelle maapalloa. Sillä
-laivalla, jota ei mikään voinut pysäyttää, oli hänen poikansa. Oli
-ikäänkuin toinen puoli hänen sydäntänsä olisi mennyt hänen kanssaan
-pois, kuin hänen elämänsä nyt olisi määräänsä saapunut ja hän ei
-milloinkaan enää näkisi lastansa jälleen.
-
--- Miksikä itket? tutkaili hänen miehensä, tuleehan hän kuukauden
-perästä takaisin.
-
-Hän sammalsi:
-
--- En tiedä. Itken, kun sydäntäni niin kirvelee.
-
-Vielä kerran hän kääntyi takaisin, heittääkseen viimeisen silmäyksen
-yli meren. Mutta hän ei voinut eroittaa muuta kuin pienen, harmaan
-savupilven, niin utuisan ja kepeän, että se oli näköjään kuni pieni
-pilven untuva.
-
-
-
-
-
-
-
-
-End of the Project Gutenberg EBook of Veljekset, by Guy de Maupassant
-
-*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK VELJEKSET ***
-
-***** This file should be named 44944-8.txt or 44944-8.zip *****
-This and all associated files of various formats will be found in:
-        http://www.gutenberg.org/4/4/9/4/44944/
-
-Produced by Tapio Riikonen
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions
-will be renamed.
-
-Creating the works from public domain print editions means that no
-one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
-(and you!) can copy and distribute it in the United States without
-permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
-set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
-copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
-protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
-Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
-charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
-do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
-rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
-such as creation of derivative works, reports, performances and
-research.  They may be modified and printed and given away--you may do
-practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
-subject to the trademark license, especially commercial
-redistribution.
-
-
-
-*** START: FULL LICENSE ***
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
-Gutenberg-tm License (available with this file or online at
-http://gutenberg.org/license).
-
-
-Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
-electronic works
-
-1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
-all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
-If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
-Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
-terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
-entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
-
-1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement.  See
-paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
-and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
-works.  See paragraph 1.E below.
-
-1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
-or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
-Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
-collection are in the public domain in the United States.  If an
-individual work is in the public domain in the United States and you are
-located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
-copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
-works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
-are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
-Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
-freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
-this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
-the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
-keeping this work in the same format with its attached full Project
-Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
-
-1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
-a constant state of change.  If you are outside the United States, check
-the laws of your country in addition to the terms of this agreement
-before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
-creating derivative works based on this work or any other Project
-Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
-the copyright status of any work in any country outside the United
-States.
-
-1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
-access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
-whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
-phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
-Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
-copied or distributed:
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
-almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
-with this eBook or online at www.gutenberg.org/license
-
-1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
-from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
-posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
-and distributed to anyone in the United States without paying any fees
-or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
-with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
-work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
-through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
-Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
-1.E.9.
-
-1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
-terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
-to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
-permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
-
-1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
-word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
-distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
-"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
-posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
-you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
-copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
-request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
-form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
-License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
-that
-
-- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
-     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
-     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
-     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
-     must be paid within 60 days following each date on which you
-     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
-     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
-     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
-     address specified in Section 4, "Information about donations to
-     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
-
-- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-     License.  You must require such a user to return or
-     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
-     and discontinue all use of and all access to other copies of
-     Project Gutenberg-tm works.
-
-- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
-     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
-     of receipt of the work.
-
-- You comply with all other terms of this agreement for free
-     distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
-electronic work or group of works on different terms than are set
-forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
-both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
-Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
-Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
-collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
-works, and the medium on which they may be stored, may contain
-"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
-corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
-property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
-computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
-your equipment.
-
-1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from.  If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium with
-your written explanation.  The person or entity that provided you with
-the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
-refund.  If you received the work electronically, the person or entity
-providing it to you may choose to give you a second opportunity to
-receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
-is also defective, you may demand a refund in writing without further
-opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
-WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
-WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
-If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
-law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
-interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
-the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
-provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
-
-1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
-with this agreement, and any volunteers associated with the production,
-promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
-harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
-that arise directly or indirectly from any of the following which you do
-or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
-work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
-Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
-
-
-Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of computers
-including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
-because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
-people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
-To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
-and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
-and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.
-
-
-Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
-Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
-http://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
-permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
-Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
-throughout numerous locations.  Its business office is located at
-809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
-business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
-information can be found at the Foundation's web site and official
-page at http://pglaf.org
-
-For additional contact information:
-     Dr. Gregory B. Newby
-     Chief Executive and Director
-     gbnewby@pglaf.org
-
-
-Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements.  We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance.  To
-SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
-particular state visit http://pglaf.org
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations.
-To donate, please visit: http://pglaf.org/donate
-
-
-Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
-works.
-
-Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm
-concept of a library of electronic works that could be freely shared
-with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
-Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
-
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
-unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
-keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
-
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
-
-     http://www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/44944-8.zip b/44944-8.zip
deleted file mode 100644
index 437bd9a..0000000
--- a/44944-8.zip
+++ /dev/null