Add files from ibiblio as of 2025-03-03 17:32:29HEADmain

3 files changed, 2261 insertions, 2644 deletions

diff --git a/44936-0.txt b/44936-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..eb12e8a
--- /dev/null
+++ b/44936-0.txt
@@ -0,0 +1,2261 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 44936 ***
+
+JÄLKIPOIMINTOJA I
+
+Wolmari
+
+
+Kirj.
+
+P. PÄIVÄRINTA
+
+
+
+Lapualla,
+J. W. Hissan kustannuksella.
+
+Oulussa 1889.
+Chr. Ev. Barck'in kirjapainossa.
+
+
+
+
+
+
+I.
+
+
+Erään tiheän kylän takamailla on kaksi torppaa; Ellula on toisen ja
+Hakkila on toisen nimi. Ellulan isännän nimi oli Elias, mutta häntä
+kutsuttiin kylänkesken vaan Elluksi ja siitä sai torppakin nimensä.
+Hakkila oli perustettu aukeaksi hakattuun korven silmään ja sen vuoksi
+ruvettiin torppaa kutsumaan ensin Hakkalaksi, josta sitten muodostui
+Hakkila.
+
+Näiden torppien väliä oli vähän enemmän kuin nykyinen virsta, mutta se
+ei kuitenkaan estänyt heitä olemasta likimmät naapurukset, sillä kylään
+oli matkaa melkein puoli peninkulmaa.
+
+Torppien asukasten toimeentulo oli ensi aikoina hyvin erinkaltaista.
+Ellulan isäntä ei ollut vielä nainut mieskään, kun hän jo rakensi
+huoneet ja raivasi sekä peltoa että niittyä. Näin tavoin oli hän jo
+varaselta varannut tulevaista toimeentuloansa. Kun hän sitten nai, oli
+hänellä valmis koti, mihin voi vaimonsa viedä. Vaikkei nuori vaimo
+myötäjäisillään voinut lisätä pesän varoja, sillä hän oli köyhä
+piikatyttö, ei kuitenkaan heidän näin varustettuna ollut vaikea
+elämäänsä alkaa. Pelto oli jo parina vuotena antanut viljaa ja nämät
+olivat hyvässä säästössä torpan pikku aitan hyvästi tehdyissä
+hinkaloissa. Pari lehmää oli myös pienessä, mutta sievässä navetassa
+mylvimässä. Ellu raatoi yhä uusia viljelyksiä ja tällä tavalla
+karttuivat varat karttumistansa. Ja kun Ellu oli viinan maistamaton,
+ahkera ja säästäväinen mies, oli heillä jo ennen väen lisän tuloa
+melkoisen hyvä toimeen tulo. Päälliseksi oli Ellu avullinen puuseppä,
+jolla ammatilla hän ansaitsi paljon talvisina aikoina, jolloin ei
+maantyötä voinut tehdä.
+
+Kaiken tämän tähden oli Ellu niin hyvissä paikkakunnan kirjoissa, että
+Kaparin Sohvia melkein kadehdittiin, kun hän pääsi tuolle kolmenkymmen
+vuotiaalle, vakaiselle, työtelijäälle ja siivolle Ellulle emännäksi.
+
+Niin ihmiset.
+
+Toisin oli Hakkilassa laita. He olivat molemmin köyhiä ja vaatimattomia
+ihmisiä naimisiin mennessään. Heillä oli jo kaksi lasta, ennenkuin he
+alkoivat mökkiä itselleen perustamaan. Kun he olivat naineet melkein
+samaan aikaan kuin Ellukin, tuli heidän torppansa paljon myöhemmin
+perustetuksi kuin hänen.
+
+Ei ole aina niin helppo perustaa elämäänsä kylmään korpeen tyhjillä
+käsillä, varsinkin kuin on lapsia jäljessä, sillä nuot pienokaiset ovat
+niin vaatelijoita ja aika mestareita pidättämään vanhempiensa kädet
+itseänsä hoitelemassa. Vaikeasti ja hankalasti kävi Hakkilaistenkin
+elämisen alkaminen. Peltoa ei voitu niin äkkiä saada, että siitä
+ensiaikoina olisi elämisen apua saatu. Ahkerinkaan vieraan työllä
+ansaitseminen ei tahtonut kaikesti aikaa riittää perheen
+toimeentuloksikaan ja torppaakin olisi pitänyt kohennella. Tämän tähden
+tahtoi useinkin perheessä kapista kilin neuvot. Kuitenkaan eivät he
+langenneet epätoivoon, vaan kokivat vointinsa mukaan ponnistella eteen
+päin.
+
+Kun tämmöisessä alkamisen ahdistuksessa asiat olivat useinkin näin
+ahtaalla, täytyihän heidän tuon tuostaankin turvaantua vieraan apuun.
+Kun Ellula oli lähin ja vieläpä jotenkin varakas naapuri, oli heidän
+asiansa sinne useinkin yhdessä ja toisessa tarpeessa. Ellulan Ellu
+tiesi aivan hyvin, missä suhteessa heidän varallisuutensa naapurin
+suhteen on, ja tämä muiden ohessa paisutti hänen mieltään. Usein lausui
+hän karvaita sanoja noille aroille avun pyytäjille, mutta kun he aina
+rehellisesti maksoivat, mitä saaneet olivat, ei Ellu koskaan ollut
+heille apua antamatta, vaikka kohta antaissaan haukuskeli. Karvaalla
+mielellä söivät Hakkilaiset useinkin niitä paloja, jotka heidän
+naapurinsa oli antaissaan niin katkeralla maustimella höystänyt, mutta
+minkäpäs teki. -- Nämät syyttömästi saadut nuhteet kehoittivat
+Hakkilaisia sitä ahkerammin ponnistelemaan oman taloutensa
+parantamisessa.
+
+Naapuruksilla oli hyvin erinkaltaiset luonteet. Ellu oli itsekäs,
+juro, umpimielinen, melkeinpä synkkä ja hyvin kärtyinen. Vaimollensakin
+kurisi ja kärisi hän myötäänsä, eikä vaimo parka voinut parhaalla
+tahdollansakaan palvella häntä niin, ettei hän aina löytänyt
+jotakin kärinän ja moitteen syytä. -- Ellun suuta ei nähty koskaan
+naurussa. Mykkänä ja synkkänä kuin hauta kuunteli hän vaan, vaikka
+kuinkakin iloisia ja hauskoja asioita muilla ihmisillä olisi ollut
+keskusteltavana. Jos hän jotakin joukkoon sanoi, oli se aina muiden
+mielipidetten vastustamista, ja jos eivät muut heti luopuneet omista
+mielipiteistään ja tunnustaneet Ellun aatteita oikeoiksi, suuttui hän
+silmittömäksi, useinpa tyhmyyksiin saakka.
+
+Ellun vaimolla ei ollut kotonansa mitään valtaa. Kun Ellu lähti
+johonkin käymään, lukitsi hän aitan, kaapin ja arkun, ja pisti avaimet
+taskuunsa. Päälliseksi luki hän leivät orrella lähtiessään ja silloin
+ei ollut hyvä niitä liiaksi kuluttaa. Mutta kun Ellu meni johonkin
+pitemmäksi ajaksi nikkaroimaan, otti hän lukittuin ovien takaa
+ruoka-aineita esille sen verran kuin hän luuli vaimonsa poissa-olonsa
+ajalla tarvitsevan, ja sen täytyi riittää siihen saakka, kuin hän tuli
+toista antamaan. Varmuuden vuoksi teki hän jauho-astioihin ja
+jyvähinkaloihin kaikenlaisia ristejä ja merkkejä, nähdäkseen, olisiko
+kuitenkin jollakin tavalla vaimolla ollut tilaisuus päästä lukkojen
+taa, vaikka avaimet olivatkin hänen hallussaan. Niillä ajoilla eivät
+naapuritkaan saaneet pienintäkään apua, sillä eipä Ellulan emännällä
+ollut mistä olisi antanutkaan, ellei tahtonut omia hampaitansa naulaan
+panna.
+
+Toisin olivat Hakkilaiset tässäkin asiassa. Vaikka he elivät
+alin-omaisissa puutoksissa ja köyhyydessä, olivat he sentään iloiset
+kuin pienet lapset. He rakastivat toinen toistansa sydämensä pohjasta
+ja luottivat ehdottomasti toisiinsa. Kaikki ilot, surut, murheet,
+tuskat, myötä- ja vastoinkäymiset olivat heille yhteisiä. He ottivat
+hyvät ja pahat päivät vastaan tyyneesti ja maltillisesti sekä pitivät
+ne suorastansa Jumalan kädestä lähteneinä. Vaikka puutokset usein
+ahdistivat, eivät he kuitenkaan alentuneet elämän surujen alle, eikä
+heidän mieleensäkään koskaan juohtunut niin halpamaisia keinoja, kuin
+toisiansa edisteleminen ja määrä ruo'alle paneminen. Yhteisesti söivät
+he mitä saivat ja luottivat vahvasti siihen, että Jumala kyllä pitää
+murheen luoduista lapsistansa ja tämä luottamus ei heitä pettänytkään.
+
+Näin tavoin elellen tuntui elämä heistä niin keveältä.
+
+Pian huomasi Ellun vaimo, minkälaisen kumppanin kanssa hän oli joutunut
+avioelämää viettämään. Hän tunsi olevansa onnettomin kaikista ihmisistä
+ja tätä suri hän lakkaamatta itseksensä. Usein vuodatti vaimo katkeria
+kyyneleitä, mutta mieheltänsä koki hän ne huolellisesti salata, sillä
+Ellu ei kärsinyt minkäänlaisia vesittelemisiä.
+
+Eräänä kertana kävi kuitenkin niin, että Ellu tapasi vaimonsa
+itkemästä. Hän oli lähtenyt käymään jossakin kylässä ja nyt luuli vaimo
+voivansa antaa kyyneleensä vapaasti vuotaa. Mutta Ellu oli unhottanut
+jotakin kotiin ja palasi äkkiarvaamatta sitä noutamaan.
+
+"Mitähän sinä turiset ja vesittelet?" tonkasi hän vaimollensa, kun
+huomasi hänen itkevän.
+
+"Enhän minä mitään vesittele," koki vaimo hätäyksissään sanoa silmiänsä
+pyyhkien.
+
+"Ethän sinä ... etkö luule minun näkevän? Minun luullakseni ei sinulla
+ole mitään syytä turskumiseen ja tuommoiseen käytökseen... Taitaapa
+kuppisi tyhjä olla, niinkuin monen muun... Se pitää olla viimeinen
+kerta," komensi Ellu.
+
+"Onhan sitä monta muuta tässä maailmassa, ei vaan kuppi," sanoi vaimo
+surullisen umpikuljuisesti.
+
+"Mitä monta muuta...? Teet viisaasti, kun pidät suusi kiinni," ärähti
+Ellu ja siihen se asia jäi, sillä vaimo ei uskaltanut enään virkata
+mitään.
+
+Vaikka niin oli, tuli Ellulle ja hänen vaimollensa lapsia, niinkuin
+nuorille ja terveille ihmisille ainakin. Heidän ensimäinen lapsensa oli
+poika ja sai nimeksensä: Wolmari. Paras lienee ehkä nyt jo mainita,
+että paljon myöhemmin tätä esikoista, ja pitkäin väli-aikain päästä
+syntyi heille vielä kaksi muuta poikaa, mutta siihen sarja loppui,
+sillä lisää ei tullut. -- Keskimmäisen nimi oli Nestor, nuorimman
+Hjalmar.
+
+Koska Hakkilaiset tulevat olemaan paljon yhteydessä tämän kertomuksen
+kanssa, mainittakoon tämän kanssa, että heillä oli jo Paavo niminen
+poika, ennenkuin he Hakkilaan tulivatkaan. Tämä oli heidän vanhin
+lapsensa, ja hän oli vuotta myöhemmin nähnyt päivän valkeuden kuin
+Wolmari. Hakkilaiset olivat siis siinäkin suhteessa jäljessä, niinkuin
+talouden alkamisessakin. Aikojen kuluessa karttui heille kahdeksan
+lasta, viisi poikaa ja kolme tytärtä.
+
+Kun Wolmari syntyi maailmaan, luuli Ellun vaimo lapsen tähden saavansa
+lievitystä kovalle elämällensä, mutta siinä hän surkeasti pettyi.
+Tuskin oli lapsi syntynyt, kun Ellu jo tuli entistäkin kärtyisemmäksi,
+jurommaksi ja umpimielisemmäksi. Kaikista hänen puheistansa ja
+toimistansa huomasi jokainen aivan selvästi, että hän otti vastaan
+tämän ensimmäisen perheensä lisäyksen sangen tylyllä ja nurpealla
+tavalla, niinkuin muka jonkun aivan tarpeettoman lisävastuksen ja
+kiusan.
+
+Pian rupesivatkin nämät mielipiteet Ellussa näkymään päällekin päin.
+Lapsi ei olisi saanut kirahtaa eikä pienintäkään ääntä päästää,
+vaan hänen olisi pitänyt olla hiljaa kuin kalan lammissa. Vähimmästäkin
+lapsen kätinästä ja äännähtelemisestä tuskaantui isä ja lausui
+sopimattomia sanoja lapsesta, sättien samassa äitiäkin, ikäänkuin se
+olisi hänen syynsä, että lapsi oli tullut maailmaan. Vaimo koki
+rakkaudella ja lempeydellä hillitä häntä vointinsa mukaan, mutta sai
+vastaan kovia sanoja.
+
+Kovin kauvan ei viipynytkään, ennenkun isä rupesi karjumaan ja
+äyvästämään lapselle, kun tämä vaan vähänkin itkemällä puutoksiaan
+ilmoitti, ikäänkuin lapsi olisi jo hyvinkin osannut peljätä ja totella
+hänen isän- ja isäntävaltaansa. Tuon kovuuden seuraukset tulivat pian
+näkyviin. Lapsi säikähti aina tuommoisesta kohtelusta niin, että hän
+rupesi parkumaan kurkun täydeltä. Usein kävi parkuminen niin ankaraksi,
+että hän huusi tiimakausia yhtämittaa, eikä äiti saanut mitenkään lasta
+viihtymään, vaikka hän koki kaikkensa tehdä. Väsymys teki vihdoin lopun
+lapsen ankaralle parkumiselle, mutta silloin oli hän mustana kuin maksa
+ja kieli vaan suussa kirisi; sitten hän vähitellen tyyntyi, mutta
+raukesi niin voimattomaksi, että näytti paremmin kuolleelta kuin
+elävältä.
+
+"Älä Jumalan tähden säikytä lasta tuolla lailla, aivanhan se kuolee
+käsiin," rohkeni vaimo eräänä semmoisena kertana muistuttaa.
+
+"Marssi tupaan sen rääkän kanssa, minä tarvitsen lepoa," karjasi Ellu
+vihaisesti.
+
+Tupaan riensikin vaimo parkuvan lapsensa kanssa, kylmään tupaan
+lämpymästä kamarista. Siellä vilusta väristen puristi ahdistettu äiti
+sydäntänsä kohtalon alle ja lähes kuoliaaksi parkuvaa lastansa tuskasta
+vapisevaa rintaansa vasten, kokien kaikin tavoin häntä viihdyttää.
+
+Tämmöistä oli elämä lapsen pienenä ollessa. Niinkuin lintu oksalla sai
+vaimo aina olla varusalla kahta peljättävää kohtaa, lapsen itkua ja
+miehensä suuttumusta vastaan. Jospa hän olisi voinut näin tavoin
+välttää nämät kauheat kohtaukset, olisi hän ollut tyytyväinen, mutta
+niin ei käynyt, sillä tuon tuostakin tapahtui tuo ankara yhteen
+sattumus.
+
+Tämänkaltainen elämä tuntui vaimosta niin ikävältä, pahalta ja
+kuolettavalta. Hän tunsi elävänsä täydellistä orjan elämää, sillä yhä
+selvemmästi huomasi hän, missä asemassa häntä pidetään ja mitä häneltä
+vaaditaan. Tämmöinen tieto ja tunto tuntui typistävän hänen sydäntänsä
+ja se kutistui hänen mielestään niin pieneksi kuin peukalon pää.
+Selvästi tunsi hän surulla, kuinka hänen muistinsa huononee ja
+ymmärryksensä vähenee; järki tuntui olevan välisti sekaisin ja hän
+pelkäsi menettävänsä ymmärryksensä. Semmoisissa tilaisuuksissa luuli
+hän sydämensä jähmettyvän jääksi, ja silloin hän pelkäsi tilaansa
+kaikkein pahimmin.
+
+Vielä oli vaimolla kuitenkin jälellä eräs toivo, jonka hän luuli
+lieventävän hänen kovaa ja orjallista elämäänsä, kun kerran se aika
+tulee. Hän toivoi, näette, että kun lapsi kasvaa isommaksi ja
+tulee ymmärtäväisemmäksi, voipi tuon ankaran isän kiukkuisuuden
+vaiti-olemisella välttää. Mutta tässäkin oli hän laskenut väärin. Ei
+ollut lapsi vielä kovinkaan paljon vöyristynyt, ennenkuin isä alkoi
+häntä lyödä ropsimaan, siitä syystä muka, kun ei hän tottele ja pidä
+suutansa kiinni. Tuommoisesta kohtelusta tietysti säikähtyi taasenki
+lapsi ja rupesi huutaa rämistämään kahta kauheammasti. Usein sai äiti
+sydänkourassa kynttiä pakoon lapsensa kanssa nyt kuten ennenkin, ja
+aran, orjallisen elämän helpoitusta ei kuulunut kustaan.
+
+"Älä hyvä ihminen lyö ja säikytä lasta noin pienenä, saatathan hänen
+aivan vaivaiseksi", sanoi vaimo kerran miehelleen.
+
+"Pidä suusi kiinni, taikka ... hänen täytyy tottelemaan," ärjäsi Ellu.
+
+Kun lapsi alkoi tulla ymmärtäväisemmäksi, pelkäsi hän isäänsä kuin
+villipetoa, sillä olihan hän ensimäisestä tajunnastansa saakka oppinut
+tuntemaan tuon usein esiintyvän hirviön kauheaa pelkoa ja hätää
+tuottavana ilmiönä. Joka kerta kuin lapsi näki isänsä, rupesi hänen
+silmänsä vilkuilemaan ja palamaan, niinkuin jonkun mielipuolen ainakin,
+ja selvästi näki, että hänellä on kova pelko ja hätä käsillä, eikä
+kenenkään muun tähden kuin tuon, joka häntä aina vaan kovasti kohtelee.
+Heti kun lapsi huomasi isänsä, vapisi ja tärisi hän niinkuin sarpa
+virrassa, katsellen hätäisesti ympärillensä, ikäänkuin etsien jotakin
+turvaa ja apua käsillä olevalle hädälle. Kova itkun pakko pyrki usein
+väkisinkin ilmi purkaantumaan, mutta lapsi koki kaikin tavoin sitä
+pidättää valtaan pääsemästä, hyvin tietäen, mitä siitä seuraisi, jos
+vaan se ääneensä pääsisi. Tämänpä tähden koki hän pidättää henkeänsä,
+nieleskellä tyhjää ja pitää suutansa näpissä. Näillä keinoilla onnistui
+lapsi enimmästi hillitsemään itkunsa niin, ettei häneltä päässyt kuin
+joskus joku porahdus ryöväämään, mutta ankaroita nikotuksen ryöppyjä
+kesti kauvan aikaa sen jälkeenkin.
+
+Ihmiset ihmettelivät suuresti sitä, kuinka lapsi voi hengissä pysyä
+tämmöisellä kohtelulla.
+
+Niin, tottelihan lapsi nyt, ja olihan kasvatuksellinen isä voittanut
+tarkoituksensa -- -- oli, oli.
+
+Sitä tehden kuin Wolmari kasvoi ja vahvistui, sitä tehden vahvistui ja
+koveni isän kurikin. Jalanjuoksevana ei hän olisi saanut paikalta
+hievahtaa. Vähimmästäkin liikkeestä ja riehahtamisesta kopsi isä häntä
+minkä milläkin tavattomalla aseella tahi repi tukasta niin että luuli
+niska-nikamat pois paikoiltaan lähtevän. Kun muuta asetta ei käteen
+kopeutunut, täytti isä rangaistuksensa ankaralla potkimisella. Näiden
+kaikkien vuoksi oli pojassa aina kuhmuja ja sinimarjoja.
+
+Poika ei nyt enään itkenyt koskaan; hän ei uskaltanut, eipä edes
+silloinkaan kuin isänsä häntä rusikoitsi. Niin, Ellu ei ollut niitä
+kasvattajia, jotka antavat toiset lastensa rikokset mennä huomaamatta
+ja rankaisematta, ikäänkuin sormien välitse, suuttuen ja pieksäen
+sitten vasta, tavattomilla aseilla, kun lapsi teki jotakin aineellista
+vahinkoa. Tämmöinen ei Ellu ollut, sillä hän piti tarkasti esikoistansa
+silmällä, rangaisten ankarasti jokaisen poikansa teon, jonka hän
+vääränä piti; paha vaan, että hän piti usein vääränä senkin, joka ei
+väärä ollutkaan. Isänsä nähden ei poika juuri paljon liikkunutkaan,
+istui tahi seisoi vaan yhdessä kohden, villisti katsella vilkuillen
+ympärillensä. Mutta isän silmän vältyttyä koki poika hyväksensä käyttää
+vapauttansa. Hän kiiti ympäri huoneita kuin villikissa, kiipeili
+penkeille, tuoleille ja pöydille, putoili ja kaatui usein niistä,
+saaden tavasta pahoja vammoja ja loukkauksia. Mutta vähänpä poika
+niistä huoli, sillä olihan hän karaistu miehen alku, joka oli tottunut
+saamaan alusta alkaen kovia kopposia. Näin villitessään särki poika
+usein yhden ja toisen tarpeellisen kalun. Näitä koki äiti huolellisesti
+isältä salata ja jos särkynyt kalu oli sitä laatua, että voi hankkia
+toisen samanlaisen siaan, laitti äiti heti sen. Usein koki äitikin
+kiellellä poikaansa tuonlaisesta viileydestä, mutta se oli sama kuin
+hän olisi käskenyt.
+
+Kun poika kasvoi isommaksi, niin että hän voi jalalla jättää, turvasi
+hän usein siihen keinoon, silloin kuin isä tahtoi häntä rökittää.
+Kummallinen oli näky niissä tapauksissa. Poika hyppeli ja papuili
+isänsä edellä, niinkuin papu rummun pohjan päällä, tehden senkin
+seitsemän mutkaa ja käännettä ja tormaili sinne tänne. Tässä hädässään
+juoksi poika pitkin penkkejä, pöytiä, kierteli pöydän, tuolien ja
+muiden esineiden ympäri, pysytellen vaan aina jonkun esineen
+takapuolella. Isä juosta kaahotti pojan jäljessä, vuovaten häntä
+kiinni, niinkuin jotakin metsän-eläintä, koettaen samalla lyödä hosua
+poikaa minkä milläkin aseella, jonka hän sattui käsiinsä saamaan. Tässä
+rynnäkössä ryntäilivät he ankaralla vauhdilla eteen ja taakse, aina sen
+mukaan, kuinka asianhaarat kulloinkin vaativat. Jos kiista päättyi
+pojalle niin onnettomasti, että isä sai hänet kiinni, sai hän kärsiä
+hirmuisen selkäsaunan, mutta onnistuiko hän pääsemään oven reijälle,
+tormasi hän ulos ja pökäsi suoraa päätä metsään. Silloin oli selkänahka
+pelastettu, sillä isä ei koskaan ajanut takaa poikaansa, kun hän vaan
+kerran ulos pääsi. Tavallisesti värjätteli ja lurjanteli poika siellä
+hyvän aikaa ja tuli sitten luimistellen takaisin, vältellen isäänsä
+niin paljon kuin mahdollista ja silmäillen arasti ympärillensä. Tällä
+välin oli isän tulinen viha lauhtunut ja pojan palattua ei hän hänelle
+puhunut hyvää eikä pahaa, eli ja oli vaan niinkuin poikaa ei olisi
+ollut olemassakaan.
+
+Mielipahalla huomasi puoleton äiti, kuinka vahingollinen Ellun
+kasvatustapa on. Hän älysi, että tuommoinen alin-omainen ankaruus ja
+sydämettömyys ei voi poikaan sen parempaa vaikutusta tehdä, kuin että
+hänen nuori sydämensä paatuu ja kovettuu, niin ettei häneen jää viimein
+mitään tilaa ja siaa hellemmille ja paremmille tunteille. Nöyrästi ja
+hiljaisesti koetti hän tästä epäkohdasta muistuttaa miestänsä, mutta
+mitäpä siitä sitten oli. Ellu suuttui vaan tulihinsa, tauloihinsa ja
+liki piti, ettei vaimo parka saanut korvillensa.
+
+Yhä vaikeammaksi ja orjallisemmaksi kävi vaimon tila. Hän synnytti nyt
+toisen lapsen ja samaten kuin ensimäisen lapsensakin pienenä ollessa,
+sai hän tämänkin kanssa olla pakosalla, ettei isä olisi lapsen itkun
+vuoksi päässyt tavattomasti kiivastumaan. Samoin olivat asiat
+kolmannenkin lapsen pienenä ollessa. Kun hän kaiken ristin ja kiusan
+lisäksi älysi, minkälaisen kohtelun ja kasvatuksen lapset isommiksi
+tultua isältään saavat, ei hän voinut koskaan tuntea sitä äidin iloa,
+joka niin monelta äidiltä on useinkin raskaan mielen pois pyyhkäissyt.
+Katsellessaan elämäänsä eteen päin miltä kannalta tahansa, huomasi hän
+sen haamoittavan yhä mustempana, synkempänä ja toivottomampana. Näitä
+alati ajatellessaan ja miettiessään, tuntui ajatuksen juoksu ja järki
+yhä useimmin seisahtuvan ja välisti ei hän pitkiin aikoihin huomannut
+toista kättänsä.
+
+Tämän alinomaisen pelvon ja pinnistyksen tähden typertyi vaimo viimein
+niin, että hän vähitellen nujertui sallimuksen määräämän kovan
+kohtalonsa alle ja rupesi vähemmällä nurkumisella kantamaan ristiänsä
+kovalla elämän tiellä. -- -- "Ehkäpä se näin onkin ja pitääkin näin
+olla", rupesi hän vähitellen ajattelemaan.
+
+
+
+
+II.
+
+
+Niin. Kun Wolmari kasvoi isommaksi, alkoivat kasvatuksen hedelmät
+näkyä. Kun poika isänsä kiinni vuovatessa pääsi hänen käsistänsä
+pötkimään ulos, ei hän tavallisesti palannutkaan huoneesen jonkun ajan
+perästä kuten ennen, sillä hän karpasi melkein aina Hakkilaan ja
+tavasta kyläänkin saakka. Näillä retkillään viipyi poika useinkin
+vuorokausittain, eikä isä näyttänyt piittaavan siitä juuri mitään.
+
+Ihme kumma! Vaikka Ellu oli niin ankara isä, että hän
+vähäpätöisimmistäkin rikoksista rankaisi poikaa liiankin kovasti,
+vieläpä semmoisistakin teoista, jotka eivät oikeastaan rikoksia
+olleetkaan, ei hän kuitenkaan pojan poissa-olemisesta ollut
+taallaankaan. Kenties oli isällä tuohon huolimattomuuteen kaksikin
+syytä. Kaiketi luuli hän, että hänen tarkka ja kova kasvatuksensa on
+pojasta tehnyt niin siivon, että hänen voi pelkäämättä antaa olla missä
+tahansa; sitä paitsi ei pojasta ollut vielä minkäänlaista työn-apua,
+jonka vuoksi hän kyllä jouti poissakin olemaan, ja eihän hänestä
+silloin ollut alinomaista ristiä ja sydämen harmia.
+
+Näin mietti isä, mutta asia oli muodostunut aivan toiseksi kuin mitä
+hän oli otaksunut. Sillä kun Wolmari heti alusta alkaen huomasi, että
+tämä on ainoa keino, jonka avulla hän saa vapauttansa nauttia ja ettei
+siitä mitään rangaistusta seuraa, käytti hän pakoa hyväkseen niin usein
+kuin voi. Nämät pakoretket tulivat pojalle hyvin turmiollisiksi. Ei sen
+vuoksi, että hän olisi niin lyhvillä ajoilla tuttuin ihmisten parissa
+mitään pahuutta oppinut, vaan sentähden, kun hän sai siellä vallattoman
+mielensä jälkeen elää. Päästyänsä hetkeksikään pois ankaran isän
+valvonnan ja kurin alta, tuntui tämä vapaus hänestä niin hyvältä, että
+se nuoressa sydämessä kuohui yli laitainsa. Kapalolapsesta saakka
+peljätetty ja arkautettu sydän oli vuosien kuluessa myös kovettunut ja
+paatunut, niinkuin äiti oli aavistanut. Tämän kovettuneen luonteensa
+päästi poika nyt vapaasti vallallensa, sillä eihän kova isä ollut nyt
+hänen tekojansa vaanimassa ja rankaisemassa. Muita ihmisiä ei hän
+peljännyt eikä totellut, koska he eivät olleet hänelle koskaan selkään
+antaneet.
+
+Onnettomat olivat ne eläimet, jotka hän voitti ja käsiinsä sai, sillä
+mitä hirmuisimmalla tavailla kidutti ja rääkkäsi hän ne kuoliaaksi,
+puhkoen niiden silmät, väännellen jalat poikki j.n.e. Suurin ilonsa oli
+katsella eläinparkojen kuolon tuskia, kun ne itseään vääntelivät ja
+henkeään haukkoivat. Jos hän sai käsiinsä semmoisen poikasen, jonka hän
+voitti, pieksi ja läppäsi Wolmari hänet liki henkeä, eikä hän silloin
+katsonut millä aseella hän vaan sai lyödä mäksiä.
+
+Hakkilassa käydessään oli hän ensimältä Paavolle erin-omaisen
+ystävällinen. Mutta tutummaksi tultuaan narraili hän eräänä kertana
+Paavoa lähtemään heille, taikka ainakin saattamaan häntä. Kun hän näin
+oli saanut pois hänet vanhempain ihmisien parista, karkasi Wolmari
+Paavon niskaan tietämättä kuin tiikeri ja rusikoitsi hänet
+pahanpäiväiseksi, sillä ei Paavo voinut itseänsä suojella, nuorempi
+kuin oli ijältänsä ja muutoinkin pienikasvuisempi Wolmaria.
+
+Itkeä nyrrytellen tuli Paavo kotiin, kun pääsi irti ilkeän kumppaninsa
+kynsistä. Paavo oli siivoluontoinen poika, eikä olisi tahtonut
+yhdellekään ihmiselle pahaa. Hän käsitti, kuinka väärin Wolmari oli
+hänelle tehnyt ja tämä se enimmän pojan sydäntä kaiveli. Hän olisi
+tahtonut olla ystävyydessä naapurin Wolmarinkin kanssa, niinkuin
+ennenkin, mutta kuinka tämä nyt kävi laatuun, kun Wolmari tuommoinen
+oli.
+
+Pitkän ajan oli Wolmari käymättä Hakkilassa tuon tapauksen jälkeen.
+Mutta kun hän sitten tuli, oli hän niin hilpeä, ystävällinen ja
+avonainen, että vanhuksetkin oikein kummastelivat, kuinka niin
+järkevästä ja miellyttävästä poikasesta, voi niin pahoja kuulumisia
+kuulua ja kuinka hän voi Paavoa sillä lailla rusikoida -- -- ja he
+rakastivat taasenkin Wolmaria, niinkuin omaa lastansa. Wolmari pyysikin
+anteeksi sekä vanhuksilta että Paavolta viimeisen väärän tekonsa ja
+hymyili niin imelästi.
+
+"Lähde nyt, Paavo, saattamaan minua kotiini," sanoi Wolmari Paavolle
+illemmalla.
+
+"Entä jos sinä taasenkin hyppäät niskaani," sanoi Paavo, ikäänkuin
+vanhaa uulaa.
+
+"Mitä vielä. Ajatteletko sinä vielä vanhaa hairahdustani; sinä olet
+paras ystäväni ja haluaisin sinun parissasi aina olla," sanoi Wolmari.
+
+Paavo lähti.
+
+Päästyänsä ensimäisen metsätien mutkan taa, hyppäsi Wolmari taasenkin
+Paavo-raiskan niskaan.
+
+"Kyllä minä sinun, isäsi lelun, opetan," sanoi hän ja alkoi huimia
+Paavoa minkä kerkesi.
+
+"No, mutta Wolmari! olethan taas paha," sanoi Paavo ja koki väistellä
+iskuja.
+
+"Oli mitä oli, mutta tuosta saat," sanoi Wolmari ja koki ahkerasti
+jaella iskujansa.
+
+Paavo raiska kommeltui kumoon ja ennenkuin hän kerkesi nousta ylös, sai
+Wolmari käteensä jonkun lie'on ja tällä lyödä mäihäsi hän Paavoa
+raukkaan niin, ettei tämä päässyt paikalta päkähtämään. Runnellulta
+poikaparalta pääsi itku ja Wolmari lähti käpälämäkeen, heittäen
+onnettoman toverinsa siihen.
+
+Hakkilan vanhemmat odottivat kauvan poikaansa kotiin tulevaksi, mutta
+kun ei häntä kuulunut tulevaksi, lähtivät he viimein häntä hakemaan.
+Suureksi kauhuksensa tapasivat he hänet tiellä, kykenemättömänä
+mihinkään liikkumaan. He kantoivat pojan kotiin ja kauvan sai hän pysyä
+vuoteella, ennenkuin parani saadusta vammastansa.
+
+Sen tepposen perästä ei Wolmari uskaltanut käydä Hakkilassa
+vuosikausiin. -- -- --
+
+Aika kului ja Ellulan Ellu pitkitti samaa kasvatustapaansa. Eräänä
+tuommoisena kertana, jolloin isä taasenkin ajoi Wolmaria kiinni
+saadakseen ja kurittaakseen häntä, kaatui poika johonkin esineesen ja
+siinä rymäkässä katkesi häneltä jalka. Helppo oli isän nyt hänet
+saavuttaa, mutta selkäänsä ei poika kumminkaan tällä kerralla saanut,
+kun surkeasti huusi, että häneltä on jalka poikki. Oitis isä ymmärsikin
+asian todeksi, sillä eipä poika muutoin olisi jäänyt siihen makaamaan.
+Seitsemäksi viikoksi jäi Wolmari nyt vuoteen-omaksi, ennenkuin hän voi
+vähääkään liikkua. Tähän oli isä hyvin tyytyväinen, "sillä", sanoi hän,
+"minä elätän hänet mieluisemmin vaivaisena kuin että hän terveenä
+joutuisi turmeluksen tielle."
+
+Kun Wolmari nousi vuoteesta, rupesi hän vähitellen kainalokeppien
+avulla liikkumaan. Kauvan ei tuon vilkkaan pojan tarvinnut tavailla
+uutta kävelemisen keinoansa, ennenkun hän niillä mennä kamisti
+aikakyytiä. Ensimäisen pitemmän matkansa teki hän Hakkilaan. Sinne
+tultuansa niin saattamattomana ja kärsineenä kuin suinkin taisi,
+teetteli hän itsensä nytkin Paavon ystäväksi. Hän näytti hyvin nöyrältä
+ja katuvaiselta ja puheli avomielisesti kaikkein kuullen.
+
+"Syystä minä olen kuritusta saanut, sillä minä olen ollut niin paha,
+mutta nyt tahdon parantua. Olen oikein mielissäni kun jalkani meni
+poikki, sillä olinhan sairastumiseni ajankaan poissa pahuudesta.
+Sinullekin, Paavo, olen ollut kovin paha, mutta ollaan nyt tästäpuoleen
+aina ystävykset," tuumaili tuo nuori rikoksensa tunnustaja.
+
+Hakkilan väki oli hyväsydämistä ja anteeksi antavaa väkeä. He eivät
+ajatelleet eivätkä puhuneet yhdestäkään ihmisestä pahaa, vaan toivoivat
+jokaiselle hyvää. Kernaasti unouttivat he Wolmarinkin entiset kepposet,
+joilla hän heille oli niin paljon pahaa ja mieliharmia tuottanut.
+Surkumielellä ottivat he osaa Wolmarin kovaan kohtaukseen ja Paavokin
+oli miltei itkeä, kun hänen toverinsa oli niin huonosti käynyt.
+
+Pojat olivat hyvät ystävät keskenänsä kaiken päivää. He puhelivat ja
+naurelivat keskenänsä, oleskelivat väliin ulkona ja pitivät muuta
+poikasten menoa.
+
+Kun Wolmari lähti illalla kotiin, pyyteli Paavo hänen vastakin käymään
+ikävissään heillä.
+
+Oli jotenkin varhainen aamu vielä, kun Wolmari jo huomenna tulla kopitti
+kainalokepeillään Hakkilaan.
+
+"Tulin näin varhain tänne ... te olette niin hyviä ihmisiä -- --. On
+niin ikävä tuolla kotona... Isä on niin kova, vaikk'en minä mitään
+pahaakaan tee ... te olette aina niin hyviä," puheli Wolmari
+tunnollisesti.
+
+"Olimme juuri lähdössä lehtiä taittamaan ja aioimme ottaa Paavonkin
+mukaamme," sanoi Hakkilan emäntä, Paavon äiti.
+
+"Voi, antakaa Paavon olla minulla täällä kumppanina, kun siellä kotona
+on niin ikävä! Kyllä me täällä toimeen tulemme kahdenkin," pyyteli
+Wolmari.
+
+"No, olkoon sitten Paavo täällä, kumppanina ja hupina sinulla, mutta
+olkaa kauniisti. Auttele sinä, Paavo, Maria, toisien lapsien
+hoitamisessa," sanoi Paavon äiti.
+
+"Kyllä me", oli Wolmari heti valmis myöntämään ja lausui tuon
+myöntymyssanansa ensimäisen tavauksen niin omituisella äänen painolla,
+että siinä kuulosti olevan kaksi yytä. Tämä tuntui niin vakavalta ja
+luottavalta vakuutukselta, ettei siinä ollut vähintäkään epäilemisen
+syytä; olipa niinkuin se olisi lähtenyt valamiehen suusta.
+
+Ja niin lähtivät vanhemmat lehden taittoon... Miks'eikäs.
+
+Hyvinä ystävinä alkoivat pojat viettää aikaansa, kuten parhaiten
+taisivat. Käytiin katsomassa Hakkilan lasten talospaikkaa, koetettiin
+lukea, jopa syödäkin. Pian kyllästyi kuitenkin Wolmari oloonsa ja aikoi
+mennä kotiansa.
+
+"Älä nyt vielä lähde ... olehan nyt niinkään kauvan kuin isä ja äiti
+tulevat," pyyteli Paavo.
+
+"Enkä ole ... menen minä ... lähde sinä saattamaan minua," sanoi
+Wolmari äkäisesti.
+
+"En minä lähde."
+
+"No miks'ei, sanopas?"
+
+"Taitaisit pieksää minua taas."
+
+Wolmari pisti kainalosauvat kainaloihinsa, harppasi aika hypyn Paavoa
+kohden ja lähemmäksi päästyänsä tavoitti lyödä häntä sauvallansa. Mutta
+Paavo oli varusalla ja vältti iskun.
+
+"Kas niin, arvasinhan minä sen... Tuommoinenhan sinä olet! Mutta etpä
+minua nyt saa yhtä helposti kiinni, pieksääksesi, kuin ennen," sanoi
+Paavo vähän ilkkuen.
+
+Tuon rynnäkön aikana kiiluivat Wolmarin silmät kuin kissan silmät.
+Niissä paloi vihan ja ilkeyden tuli. Kun Paavo oli viimeisen sanansa
+sanonut, lauhkeni hänen katsantonsa ja hän näytti tulevan lakeaksi kuin
+lammas.
+
+"En minä vainkaan ... ilman aikojaanhan minä vaan narrasin sinua.
+Ollaan vain ystävykset, niinkuin nyt olemme olleet ... enkä minä lähde
+kotiin," koki Wolmari hyvitellä Paavoa.
+
+Paavon pelko ja varovaisuus haihtui siihen paikkaan. Hän tuli niin
+ystävälliseksi Wolmarille, että oikein halaili häntä ja sitten taas
+elettiin niinkuin ennenkin.
+
+Wolmari kävellä käppäili lattialla kainalosauvainsa avulla. Hänen
+isänsä oli sauvojen alaset päät varustanut paria tuumaa pitkillä
+rautapiikeillä, etteivät sauvat luiskahtaisi pojan niillä kulkiessa.
+Niin, olihan hänkin isä.
+
+Sillävälin oli Paavo vetääntynyt takan luo. Hän oli avojalon ja toisen
+jalkansa nosti hän takkakivelle. Saman jalan polvelle pani hän
+kyynärpäänsä ja tuki kädellään päätänsä. Siinä asemassa puheli hän
+iloisesti Wolmarille. Tämäkin vetäysi hiljolleen takan luo hyvin
+ystävällisen näköisenä, puhellen hänkin iloisesti niitä näitä.
+Päästyänsä tarkoitettuun paikkaansa, tuki hän itseänsä toisella
+kädellänsä takan otsasta, seisoen terveellä jalallansa. Kun he siinä
+naurussa suin ja hyvässä sovussa keskenänsä iloisesti juttelivat, iski
+Wolmari sananlausumatta voimansa takaa sauvansa rautapiikin Paavon
+jalkapöytään. Isku oli niin voimallinen, että tuo karstalle
+pynttääntynyt rautaporama meni jalkapöydän lävitse, niin että se oikein
+napsahti takkakiveä vasten.
+
+"Sainpa minä sinun, senkappaleen, kuitenkin kiinni," sanoi Wolmari ja
+alkoi mennä kamistamaan pakoon.
+
+Kyllä sen arvaa, minkälaisen parakan Paavo päästi tuommoisen iskun
+saatuansa. Hän huutaa porusi ja voivotteli kurkun täydeltä, ja kun
+toiset lapset säikähdyksestä sekä Paavon surkeuden tähden yhtyivät
+tuohon hätähuutoon, niin syntyi siitä hirveä metakka.
+
+Tämmöisessä tukalassa tilassa oli Hakkilan pieni kotiväki, kun
+vanhemmat tulivat kotiin lehden taitosta. Tuotakin tuonnemmaksi
+kuulivat he jo lastensa hengenhätäisen porun ja rääkymisen, ja
+riensivät sen vuoksi paikalle niin kiireesti kuin suinkin kerkesivät.
+Kovin hämmästyivät he, nähtyänsä Paavo-pojan huutavan ja tuskittelevan
+lävistetyn ja verisen jalkansa vuoksi. Kun he sitten vihdoin pääsivät
+asiasta selville, eivät he voineet kylliksi ihmetellä Wolmarin
+julmuutta ja petomaista kavaluutta.
+
+
+
+
+III.
+
+
+Alun pitäin oli Ellulan Ellu hyvin jumalinen mies. Hän kävi ahkerasti
+kirkossa ja tuskiinpa oli ainuttakaan messua, jolloin Ellu ei olisi
+ollut rippiväessä. Raamattua ja muita hengellisiä kirjoja luki hän
+ahkerasti, eikä antanut silloin minkään itsensä häiritä. Tällä tavalla
+oli hän ajanpitkään koonnut itsellensä sieltä täältä, raamatusta ja
+muista kirjoista, koko joukon uskonnollisia tietoja. Tämä ei suinkaan
+olisi ollut moitittavaa, mutta hän käytti näitä tietojansa itsekkään
+sydämensä tueksi ja korottamiseksi, ja pian paisui se salaiseksi
+sisälliseksi hurskastelemiseksi ja ylpeydeksi. Pian tuli asia siksi,
+että Ellu tässä omanrakkauden ja itsekkäisyyden salaisessa valossa
+rupesi enemmän tarkastelemaan muita ihmisiä kuin itseään, ja tässä
+toimessaan hän oli niin ahkera, ettei suinkaan paras poliisimies olisi
+häntä toimissaan voittanut. Kaikkialla ja kaikissa havaitsi hän vikoja
+ja puutoksia, yhdessä yhtä ja toisessa toista. Vanhemmat eivät hänen
+mielestään kasvattaneet lapsiansa, niinkuin kasvattaa olisi pitänyt ja
+aviopuolisoiden väli oli poikennut pois raamatulliselta kannalta.
+Vaimot olivat muka anastaneet itsellensä liian suuren vallan ja
+tekeentyneet liian verralliseksi miehensä kanssa. Tämmöinen ei suinkaan
+ollut laita Aprahaamin aikoina, jolloin Saara kutsui miestänsä
+herraksi. Tästä oli hänen mielestään seurauksena se, että lapset saivat
+olla ja elää liikanaisessa vapaudessa ja siis kurituksetta ja Herran
+nuhteetta. Liikaa oli Ellun mielestä sekin, kun lapset saivat vapaasti
+leikkiä, nauraa ja ilakoida, ja silloinhan eivät he muka osanneet antaa
+vanhemmillensa tarpeellista kunnioitusta eikä pitää itseänsä
+tarpeellisen matkan päässä heistä. Useinkin kuin olisi pitänyt antaa jo
+selkään oikein miehen kädestä, tyydyttiin siihen, että hyvällä sanalla
+koettiin muistuttaa ja varoittaa lapsia joistakin poikenpuolisuuksista,
+ja tämä oli suuri pahe Ellun mielestä, joka tulisi kantamaan huonoja
+hedelmiä. Tämän johdosta ei ollut hänen luulonsa mukaan kukaan,
+niinkuin olla olisi pitänyt. Tätä katsantotapaa hyväkseen käyttäen,
+rupesi hän itsessänsä löytämään enemmän täydellisyyttä kuin kenessäkään
+muussa ja tämä havainto paisutti yhä enemmän hänen sisällistä
+ylpeyttään. Tämän täydellisyyden perään pyrki hän lakkaamatta, tehden
+ahkerasti työtä sen eteen. Tämmöisen peri-aatteen tähden se oli kuin
+hän vaimonsa ylitse otti semmoisen ylivallan, että vaimo parka kadotti
+kaiken itsenäisyytensä ja joutui tylsistyneesen ja tahdottomaan
+orjan tilaan. Siitä lähteestä ne olivat Wolmarin selkäsaunatkin
+kotoisin, sillä hän tahtoi paremmasti kasvattaa lapsensa kuin muut
+velvollisuutensa laiminlyöneet vanhemmat; kuitenkin lienee hänen juro,
+sydämetön ja äkäinen luonteensakin ollut hyvänä apuna hänen
+ankaruuteensa.
+
+Näin tavoin luulikin hän saavuttaneensa yhä suurempaa täydellisyyttä ja
+hänen puheensa, työnsä ja elämänsä tulivat toisenlaisiksi kuin ennen;
+tuntuipa siltä kuin hän kaikilla näillä olisi sanonut muinaisen
+hurskaan miehen tavalla: "Minä kiitän sinua Jumala, etten minä ole
+niinkuin muut ihmiset, ryövärit, väärät, huorintekijät" j.n.e.
+
+Kun Ellu oli näin täyteen henkeä tullut, ei häntä tyydyttänyt enään
+mikään. Kirkon-opissakin rupesi hän huomaamaan yhtä ja toista vikaa ja
+puutosta, vaikka se oli ensimmältä ollut hänen täydellinen ihanteensa.
+Kun kirkon-opin kanssakin oli niin käynyt, oliko sitten kumma, jos ei
+hän hyväksynytkään ainoankaan ihmisen ajatustapaa eikä elämän laatua?
+Tämmöinen paisunut mieli ei voinut pysyä kauvan salassa, vaan sen
+täytyi puhjeta ilmi. Vaikka hän oli luonnostansa hyvin harvapuheinen,
+tuli hän nyt niin puhelijaaksi ja kiihkeäksi, että sitä oikein
+ihmeteltiin. Julkisesti alkoi hän morkata kirkon-oppia ja kaikkia
+vallalla-olevia uskonnollisia käsitteitä. Kaikki muut olivat väärässä,
+hän yksin vaan oikeassa.
+
+Niistä asioista ei ollut hyvä mennä Ellun kanssa kiistelemään. Sillä
+jos joku rupesi häntä vastustamaan, viskasi hän semmoisen raamatullisen
+sanatulvan vastustajaansa vastaan, ettei siinä ollut aikaa mitään sanoa
+eikä ajatella. Sattuiko niin, ettei hän joskus voinut sanatulvallaan
+puoliaan pitää, rupesi hän niin huutamalla ja karjumalla puhumaan, että
+selvästi huomasi sen tulevan kiukustuneesta ja itsepintaisesta
+mielestä. Jos vastustaja rupesi puhumaan hänen lakattuaan, uudisti hän
+aina samassa tuokiossa huutamisensa, tukkien huutamisellaan toisen suun
+ja riistäen häneltä sananvuoron. -- Niissä tilaisuuksissa meni hän
+vähäpätöisemmissäkin asioissa suurimpiin tyhmyyksiin asti, kun vaan
+eivät asiat menneet hänen mieltänsä myöten.
+
+Suurella ahkeruudella ja pontevuudella rupesi Ellu nyt levittämään
+tuota täydellisyyden oppiansa. Ihme kumma! Vaikka hänen oppinsa oli
+raamatun hengen vastakohta ja vaikkei hänellä ollut mitään rakkautta
+ketään kohtaan, pelkkää käskemistä, vaatimista, pakottamista,
+parjaamista, uhkaamista ja tuomitsemista vaan --, sai hän kuitenkin
+perustetuksi jonkumoisen eri lahkon. Tämän opin omistivat senlaiset
+ihmiset, jotka eivät olleet pitäneet mitään lukua raamatusta, eikä
+siihen perustuvasta kirkon-opista, eivät lukeneet, eivätkä käyneet
+kirkossa ja niin muodoin eivät välittäneet mistään mitään, elivät ja
+olivat vaan niinkuin kuolleet konsanaankin. Kun he sitten kuulivat
+Ellun julistavan autuaaksi tekevää oppiansa, takertuivat he heti siihen
+kiinni kuin kärpänen tervaan, sillä heidänkin halutti nyt tuon uuden
+opin turvissa taivaaseen päästä.
+
+Hänen vaimonsa oli jo niin tylsistynyt, ettei hän voinut käsittää,
+oliko tämä muutos hyväksi tai pahaksi, oliko se oikein vai väärin.
+Tässä tylsistyneessä mielessään rupesi hän kuitenkin vähitellen
+omaamaan sitä mielipidettä, että kylläkaiketi se Ellu mahtaa kuitenkin
+olla oikeassa ja siitä hetkestä saakka oli hänestä sama, olivatpa asiat
+miten tahansa.
+
+Ensimmältä kokoontuivat nämät Ellun ystävät ja seuraajat Ellulaan
+hartaushetkijään viettämään, mutta sittemmin kokoonnuttiin muidenkin
+samanmielisten luona. Niissä tilaisuuksissa selitteli Ellu toisille,
+kuinka peräti turmeltuneeksi raamatun oppi oli käännelty ja väännelty,
+ja sentähden ei muka elämänvanhurskautta löydy nimeksikään ihmisissä.
+Kirkkoakaan ei Ellu julkisuudessakaan säästänyt, vaan sanoi sitä
+kuolleeksi muoti-asiaksi, jolla ei ole voimaa eikä kykyä luomaan
+hengellistä elämää ihmisiin. Pian rupesivat muutkin älyämään, kuinka
+edullisessa tilassa he toki kuitenkin muiden suhteen olivat
+hengellisissä asioissa. Seuraus semmoisesta tunnosta oli se, että hekin
+rupesivat katsomaan muita ihmisiä ylön ja ihailemaan omaa itseänsä.
+
+Näissä tilaisuuksissa ei suinkaan säästetty lähimmäisen vikoja ja
+puutoksia. Kaikki ne tarkastettiin ja katseltiin suurennuslasin
+lävitse; kaikki ne harkittiin, punnittiin ja arvosteltiin ja melkein
+aina kävi niin, että hyttysestä saatiin kameeli. -- Tuskimpa mikään
+sielujen kadottaja on koskaan tarkempaa syntiluetteloa pitänyt. --
+Pauhaavia ja jyliseviä tuomioita ei suinkaan silloin puuttunut.
+
+Tämä käänne ei suinkaan lieventänyt Wolmari raiskan tilaa, vaan
+pikemmin pahensi sitä. Hänen piti aina olla mukana näissä seuroissa ja
+hänen tuli pitkät iltapuhteet istua yhdessäkohden kuin kuva seinällä;
+kuunnella hänen myös tarkoin täytyi mitä siellä puhuttiin ja
+opetettiin. Jos hän vähänkään liikahti tai katseli johonkin syrjään
+taikka vaikkapa vaan haukotteli, sai hän kohta isältään semmoisen
+tukkapöllyn, että kylläkaiketi tiesikin mistä oli kotoisin; isommat
+rikokset rangaistiin armotta kovemmasti.
+
+Kyllä sen arvaa kuinka tukalaksi ja vaikeaksi Wolmarille kävi
+iltakaudet noin yhdessä paikassa istuminen. Hänen vilkas luontonsa
+paloi vaan niiden vapaahetkien perään, jolloin hän isänsä orjallisen
+vaarinpidon alta oli päässyt vallatonta vapauttansa nauttimaan. Niitä
+hetkiä hän muisteli ja ikävöitsi noissa seuroissa istuissaan, eikä
+kuullut ja ymmärtänyt niin sanaakaan seuran "ylösrakentavaisista" ja
+kasvattavista puheista. Vaikka hänellä oli kova edessä, ei hän
+kuitenkaan malttanut olla kaikesti tekemästä yhtä ja toista
+ilkivaltaisuutta saman-ikäisille poikasille ja tyttösille, mitkä myös
+olivat vanhempiensa kanssa sinne tulleet. Kun Wolmaria sitten noista
+kepposista ankarasti rangaistiin, kävi noiden toverien niin sääliksi,
+että he rääkyivät pahemmin kuin rangaistava itse. Tämän vuoksi kokivat
+he salata niin paljon kuin voivat Wolmarin ilkeyksiä, vaikka saivatkin
+häneltä kärsiä mitä suurinta häijyyttä.
+
+"Ei sitä kaikista vähäpätöisistä syistä tarvitseisi noin kovasti
+rangaista," muistutti eräänä kertana eräs seuramies.
+
+"Joka vitsaa säästää, se vihaa lastaan ... kyllä se nyt jo kestää,"
+sanoi Ellu niin tuimasti, että kaikki säikähtivät.
+
+Niin olihan Ellulla raamattu puolellansa.
+
+Usein näissä seuroissa oli puheena lasten kasvatus. Ellu ei voinut
+kyllin kuulijainsa mieleen painaa, kuinka löyhällä ja huonolla kannalla
+toki nykyinen lasten kasvatus on, johon kuitenkin perustuu koko tuleva
+maailma. Huonoja esimerkkejä lateli hän niin viljalta, että kaikki
+hämmästyivät kuullessaan semmoisia ja kauhistuivat sitä tapain
+turmiota, mikä oli tuleva koko maanpiirin päälle. Ahkerasti teroitti
+Ellu heille, kuinka lapset pitää kasvattaa "kurituksessa ja herran
+nuhteessa." Tunnustaa täytyy, ettei tätä saarnattu kuuroille korville,
+sillä moni poikanen ja tyttönen sai tästäpuoleen useammasti selkäänsä
+kuin ennen, mutta ei siinä vertoja vetänyt puoliväliinkään yksikään
+Wolmarille.
+
+Tämmöisellä kasvatustavalla muodostui Wolmarin luonne
+eriskummalliseksi. Isänsä nähden oli hän arka, luimisteleva,
+salaperäinen, vähäpuheinen, katsella killistellen tarkasti joka
+puolelle. Isänsä liikkeistä ja toiminnasta piti hän niin tarkan vaarin,
+ettei pieninkään liike ja teko jäänyt häneltä huomaamatta. Tämmöinen,
+Ellun mielestä, jumalinen kasvatus oli poikaan istuttanut ja
+juurruttanut vähitellen joitakuita näennäisiä hyviä tapoja, jonkatähden
+isä luuli häneltä terveellisenä pidetyn kurituksen kantavan hyviä
+hedelmiä. Poika ei kiroillut koskaan isänsä kuullen, mutta sitä enemmän
+teki hän sitä, kun isän silmä välttyi. Jos muita poikasia sattui
+tulemaan silloin kuin isä oli saapuvilla, oli Wolmari ikäänkuin heidän
+hillitsiänsä ja johtajansa. Sattuivatko nuot suotuisat toverit sanomaan
+jonkun iloisemman sanan taikkapa vaan nauraa rähähtämään, oli Wolmari
+kohta valmis heitä hillitsemään ja häkimään.
+
+"Tepä nyt joutavia olette... Pitäishän sitä ihmisen ajatella mitä hän
+tekee ja puhuu," oli hän valmis heti muistuttamaan.
+
+Eräänä kertana lämmitteli eräs poika itseänsä takkavalkealla, sillä
+kylmä ilma oli. Kuinka lienee niin sattunut, että poika tietämättään
+kärvensi itsensä pahanpäiväiseksi takapuolelta. Savu pöllysi hänen
+vaatteistansa, ja kun muut huomauttivat siitä, hypähti poika takan
+tyköä pois, tarttuen samassa kädellänsä savuavaan kohtaan, ja nyt
+rupesi polttamaan hänen ihoansakin.
+
+"Kuinkahan kuuma siellä helvetissä on, kuin tuossa takassakin on noin
+kuuma?" sanoi poika, pidellen yhä koskenutta paikkaa.
+
+"Voi tuota Mikkiä, kun kiroaa! Sinäpä nyt olet aikahinen ... mitä sinä
+joutavia... Pitäähän sitä toki ajatella," muistutti Wolmari ja vilkaisi
+isäänsä, nähdäkseen, minkä vaikutuksen hänen hurskas puheensa häneen
+teki.
+
+"Sinä pöllö! Senkö sinä kiroamisena pidät, kun helvettiä peljätään? Se
+on hyvä, kun sitä peljätään ja muistetaan, mutta sinä et pelkää
+sitäkään, teet vaan syntiä ja tyhmyyksiä myötäänsä," sanoi isä ja hänen
+silmänsä säihkyivät tulta.
+
+Olipa liki, ettei poika saanut selkäänsä tuon luullun jumalisuutensa
+tähden, ja hän joutui niin pyörälle, ettei tiennyt mitä ajatella, kun
+ei tuokaan kelvannut, vaikka hän luuli tehneensä isänsä mielen mukaan.
+
+Semmoinen oli Wolmari isänsä parissa ollessaan, mutta aivan
+toisenlainen oli hän muualla. Arka ja luimisteleva oli hän kylässäkin
+vanhempien ihmisien saapuvilla ollessa, mutta kun ei heitä parissa
+ollut, niin poissa oli silloin Wolmarilta ujous ja arkuus. Yhtenä
+tuiskuna lensi hänen suustaan niin sanarikkaat kiroukset, ettei niin
+nuorena olisi hänen luullut kerinneen niin runsasta sanavarastoa koota
+kiroilemiseen. Riettaissa rivopuheissa oli hän niin mestari, ettei
+paatunein vanha konnakaan häntä siinä voittanut.
+
+Samanlaista ylivaltaa käytti hän saman-ikäistensä kesken kuin ennenkin,
+mutta sitä suuremmassa määrässä, minkä verran hän oli kasonnut ja
+vahvistunut. Koko kylän poikaset ja tyttöset olivat Wolmarin tähden
+pahassa hädässä ja he pelkäsivät häntä pahemmin kuin metsän petoa. Hän
+pieksi ja rusikoitsi ihan syyttä, tarpeetta kenen vaan voitti, ja
+sentähden täytyi kylän poikain ryhmittyä yksissä neuvoin itseänsä ja
+muita puolustamaan tuolta ankaralta päällekävijältä. Samalla lisätyllä
+voimalla saivat luontokappaleet kärsiä kuin toveritkin.
+
+No niin. Wolmari oli itse saanut ja antoi nyt muille.
+
+Tästä Wolmarin käytöksestä, ulkona kodista, ei isällä ollut
+pienintäkään tietoa, se täytyy hänelle kunniaksi sanoa. -- Kaikki
+ihmiset tiesivät, kuinka ankarasti Wolmaria kuritetaan, niin ettei
+suinkaan kurin puute ollut syynä pojan rivoon elämään. Aavistipa jo
+silloin monikin, että liiallinen kuri oli hänet juuri tuommoiseksi
+villiksi paaduttanut. Tämän tähden ei kenenkään tehnyt mieli kieliä
+Ellulle Wolmarin pahoista töistä, sillä he tiesivät, että poika saapi
+kahta kovemmasti selkäänsä, jos vaan hänen isänsä tietoon tulee pojan
+vehkeet. Tällä tavalla kokivat he suojella pojan selkänahkaa, joka ei
+entisen mitan jälkeenkään päässyt paljon koskaan oikein terveeksi
+paranemaan.
+
+Sattuipa kerran niin, että heidän seuraa taas pitäessään, tuli sinne
+eräs mies, joka oli hieman mieltynyt tuon pienen seuran uskonnollisiin
+käsityksiin. Kun keskustelua siinä jatkettiin, rupesi tuon vasta
+seuraan tulleen, Miettisen Joosepin, mielestä tuntumaan, etteivät
+seuran käsitteet olleetkaan kaikin paikoin oikeita. Hän siis rupesi
+hiljollensa selittämään, minkälainen hänen oma kantansa eroavissa
+asioissa on. Mutta Ellupa ei kärsinytkään mitään vastaansanomista,
+sillä hän oli oppinut neuvomaan, käskemään ja ohjaamaan, eikä
+kuuntelemaan, oppimaan ja tottelemaan. Viha kuohahti heti esille hänen
+itsepintaisesta ja omarakkaasta sydämestään ja hän ärähtäen sanoi:
+
+"Eipä luulisi semmoisen miehen tulevan muita opettamaan, joka ei
+lastensa kasvatuksesta pidä sen parempaa huolta."
+
+"Mitä erin-omaisempia minun lapseni sitten ovat tehneet?" kysyi
+Miettisen Juoseppi.
+
+"Sinä et kasvata lapsiasi kurituksessa ja herran nuhteessa. Tuolla
+maailman jalvoissa saavat ne vaan pyöriä, oppimassa kaikenlaista
+ilkeyttä ja turmelusta," sanoi Ellu tuimasti ja nuhtelevaisesti.
+
+"Mitähän sinä sitten luulet aikaan saaneesi kaikella ankaralla poikasi
+pieksämiselläs?" sanoi Juoseppi, hänkin jo vähän kiivastuneena.
+
+"Älä astu minun kantapäilleni. Kuka rohkenee syyttää minun itseni ja
+perheeni elämää, ja kuka kykenee sen tekemään? Et suinkaan sinä
+ainakaan," sanoi Ellu itseluottamuksella.
+
+"Meissä ei ole täydellisyyttä kenessäkään, minussa kaikkian vähimmän.
+Kyllä niitä vikoja sinussakin löytyy, mutta sinä et huomaa niitä ja
+kuitenkin minäkin voisin niitä luetella," sanoi Juoseppi lujasti.
+
+"Mitä on vikaa, sanopas?" sanoi Ellu kiivaasti ja astui Juosepin eteen.
+
+"Sinun vaimosi, esimerkiksi, elää kurjinta orjan elämää."
+
+"Mitä...?! Puuttuuko häneltä ruoka tai juoma?" sanoi Ellu
+kauhuksissaan.
+
+"Ruoka ja juoma ei ole aina ihmisen elämän onnellisuus. Eikä niitäkään
+niin viljalta liene ... minä luulen, että hänellä on luetut palat,
+jotka hän osaksensa saapi. Tämä ei ole kristin-opin kanssa yhtäpitävä,"
+sanoi Juoseppi.
+
+"Jumala sanoi vaimolle: Sinun tahtos pitää miehes ala annettu olemaan
+ja hänen pitää vallitsemaan sinua. Kumoa tämä raamatun paikka, jos voit
+ja puhu sitten," sanoi Ellu voitollisesti.
+
+"Niin pintapuolisestiko sinä käsität raamatun totuudet? Jumala
+loi vaimon ihmiseksi niin hyvin kuin miehenkin ja yhtä suurella
+omistus-oikeudella luotuun maailmaansa ja sen hyvyyksiin kuin
+miehenkin, eikä suinkaan kenenkään orjaksi. Jumala on luonut vaimon
+miehen kunniaksi ja käskenyt heidän toinen toistansa rakastaa ja
+kunniassa pitää, eikä toisiansa sortamaan ja orjuuttamaan. Siis
+osoittamasi raamatunpaikka ei ensinkään oikeuta sinua vaimosi pitämään
+antipaloilla ja semmoisessa orjan tilassa kuin hän on," väitteli
+Juoseppi.
+
+"Minkälaisessa orjuudessa hän sitten on mielestäsi?" kysyi Ellu vähän
+ällistyksissään.
+
+"Vielä häntä kysyt! Eihän hänellä ole valtaa minkään ylitse
+kotonaankaan, eipä edes omain lastensakaan. Perheen haltiana ja lasten
+äitinä on hän pakoitettu olemaan kuin hyypiä hävitetyssä kaupungissa.
+Pienten lastensa kanssa ei hän saa olla samassa huoneessakaan kuin
+sinä. Hänen täytyy aina olla pelvollaan, aina varusalla ja häpeissään
+sinun kovuutesi ja julmuutesi vuoksi. Hän ei saa sinun luvattasi koskea
+mihinkään omassa kodissaankaan. Avaimet ovat sinun hallussasi ja sinä
+lukitset kaikki vaimosi nokan edestä, ettei tämä saisi mitään ominluvin
+liikuttaa. Ja sittenkin sinulla on ristit ja senkin seitsemät
+salamerkit kaikissa paikoissa, nähdäksesi, että eikö tuo vartioitu
+kuitenkin jollakin tavalla saa sinun aarteitasi näpistellä, jos ei
+muuta, niin ainakin jotakin ruokavärkkiä lastensa suuhun. Sieltä sinä
+annat vaimollesi ja lapsillesi niinkuin koirille ja sen pitää piisata
+niin kauvaksi kuin katsot taas hyväksi heille jonkun palan viskata.
+Onko tämä laita? Pahin pakanakaan ei pidä vaimoaan ja lapsiaan sillä
+tavalla. Minä luulen olevan semmoiset raamatun paikat löytymättä,
+joissa tämmöistä menoa opetetaan," puhkesi Juoseppi puhumaan ärtyneellä
+mielellä.
+
+"Mitä sinun tarvitsee meidän välihimme sekaantua; minun vaimoni on
+kylläkin tyytyväinen oloonsa," sanoi Ellu vaan, sillä hänen käsistään
+oli jo puolet aseita poissa.
+
+"Mitäkö minun tarvitsee sekaantua sinun asioihisi? Meidän kaikkien
+velvollisuutemme on muistuttaa toisiamme silloin kuin näemme julkisen
+vian lähimmäisessämme. Mutta sinäkö antaisit itseäsi ojentaa? --
+Ohoh ... jopa kaiketi! Sinä tahdot vaan muita opettaa ja vaadit
+ehdottomasti itseäsi tottelemaan, vaikka väittäisit korpin valkeaksi.
+Muiden vikoja sinä haet ja kannustat, mutta et kertaakaan mene omaan
+poveesi katsomaan mitä siellä löytyy. Täydellisenä sinä vaan tahdot
+itseäsi pidettävän, vaikka olet moninaisissa puuttuvainen, niinkuin
+muutkin syntiset ihmiset tässä kuolevaisessa ruumiissa. Ja jos joku
+sinua yrittää nuhtelemaan kahdenkesken siveyden hengessä, suutut sinä,
+luullussa hurskaudessasi, silmittömästi ja käyt hävyttömäksi; sen
+vuoksi sanon kaikki nyt tässä kaikkien kuullen. Kaikki muut ovat
+väärässä ja sinä yksin vaan oikeassa. Väärässä on lutherilainen
+kirkkomme oppikin ja eiköpä liene raamattukin kohta mielestäsi väärä.
+
+"Niin, niin, entäs se vaimosi tyytyväisyys? Kyllähän minä tiedän
+mitenkä senkin kanssa on. Totta kyllä on, että hän tottelee ja uskoo
+sinua, mutta sinä olet hänet semmoiseksi typistänyt. Sinä olet
+kovuudellasi ja julmuudellasi hänestä pusertanut kaiken voiman, tahdon,
+tunnon, sydämen, jopa osaksi järjenkin, kaikki, kaikki. Hänellä ei ole
+enään kykyä ja voimaa edes suremaan ja murehtimaankaan, ja
+tylsistyneenä, menehtyneenä on hän nyt tahdoton ja voimaton välikappale
+sinun käsissäsi," kiilasi Juoseppi yhä.
+
+"Minä tahdon olla herra kotonani ja perheeni keskellä. Minä pidän
+heidät terveellisessä ja kristillisessä kurissa, ja olen oikeutettu
+vaatimaan heiltä ehdotonta kuulijaisuutta. Minun vaimoni ei saa olla
+suuna ja päänä joka asiassa eikä päälläpäsmärinä kaikissa, niinkuin
+sinun vaimosi. Lapsieni en myös anna kuritonna juosta pitkin maailmaa,
+niinkuin sinä teet," sanoi Ellu lujasti.
+
+"Senhän minä tiesinkin. Olisikin varsin ihme, jos kerrankaan
+tunnustaisit vian itsessäsi olevan. Minun vaimoni on kyllä
+päälläpäsmärinä kaikissa ja niin pitää ollakin, sillä hän se on kaiken
+talouden haltija. Ei hänellä ole lukitut ovet eikä luetut palat, vaan
+vapaasti hän saa ottaa ja panna, mistä ja mihin vaan parhaaksi näkee.
+Tasan meillä on valta kaikissa asioissa, eikä meillä ole mitään
+salattavaa, peitettävää ja kätkettävää toisiltamme. Tämmöistä se on
+meidän elämämme ja kerskaamatta voin sanoa, ettei se ole ollut haitaksi
+taloudellemme eikä avioelämällemme, vaan suureksi siunaukseksi.
+
+"Mitä tuohon toiseen syytökseesi tulee, niin siinä laskit aika valheen.
+Me emme ole lastemme ainuttakaan ylimielistä tekoa jättäneet
+muistuttamatta, nuhtelematta ja varaamatta, ja kun sana ja varoitukset
+eivät ole auttaneet, emme kuritustakaan ole laiminlyöneet. Mutta
+että tuolla tavalla peitää lastansa kuin maanmatoa, niinkuin sinä
+Wolmari-raiskaa peidät, siihen emme koskaan ryhdy," väitteli Juoseppi.
+
+"Niin, mutta hän totteleekin vanhempiaan ja muita ihmisiä ja se on
+kurituksen hedelmä," takaili Ellu.
+
+"Kyllähän hyvinkin ... mitäpäs muuta hän tekee. Sinä luulet hänestä
+hyvinkin hyvää, mutta niin ei ole laita. Sinun läsnä-ollessasi kokee
+hän miten kuten välttää sinun silmiäsi, mutta niiden alta vältyttyään
+on hän kokonainen villipedon alku, jonka hillimättömällä pahuudella ei
+ole mitään rajoja. Moni heikompi eläin on hänen käsissään saanut kärsiä
+hirmuisen kidutuskuoleman. Kaikki ikäisensä pojat, mitkä hän vaan
+voittaa, lahtaa ja pieksää hän vähiin hengin. Hakkilankin Paavon, tuon
+siivon pojan, on hän asetten kanssa muokannut pari kertaa niin pahasti,
+että on kummallakin kerralla saanut vuoteen omana maata monta viikkoa.
+Semmoista jälkeä se sinun ankara ja petomainen kurituksesi tekee, josta
+sinä niin ylpeillen kerskaat. Tällä tavalla olet sinä kuolettanut
+lapsestasi kaikki ihmiselliset tunteet ja paaduttanut hänet
+kelvottomaksi vastaan-ottamaan parempia tapoja.
+
+"Tätä en suinkaan sano kannellakseni ja juorutakseni pojastasi, sillä
+minä, niinkuin muutkin, sääleilen pojan surkeaa ja väärälle tielle
+vievää kasvatusta. Tarkoitukseni on, että ottaisit ajasta vaarin ja
+rupeaisit lempeydellä ja hyvyydellä ohjaamaan lastasi, pelkäämään
+Jumalaa ja häpeämään ihmisiä, ennenkun se on liian myöhäistä," puheli
+Juoseppi.
+
+"Aina se on vaan sinun työnäsi, että parjata ja kannustaa minua ja
+minun töitäni. Mutta minä tiedän mikä minä olen ja mikä minun poikani
+on, enkä tarvitse sinun löyhäperäisiä neuvojasi ja sortohalusta
+lähteneitä haukkumisiasi; itse minä vastaan kaikesta," sanoi Ellu
+uhkamielisesti.
+
+"Se on kyllä surkea ja sen tiesin jo ennakolta. Minä olen sanonut
+sanottavani, johon omatuntoni on minua jo kauvan pakoittanut; tee nyt
+kuinka tahdot, minun omatuntoni on puhdas. Ja nyt kun tunnen ja tiedän,
+millä perustuksella teidän jumalisuutenne ja kristillisyytenne on, en
+tahdo enää koskaan häiritä teitä."
+
+Näin sanoen lähti Juoseppi pois.
+
+
+
+
+IV.
+
+
+Ellu ei ollut koskaan kuullut tämmöisiä sanoja ja tämä loukkasi häntä
+kovasti. Hän oli tottunut käskemään, opettamaan ja neuvomaan, mutta ei
+suinkaan itse neuvottavaksi alentumaan. Vaikka yleiseen tiedettiin,
+minkälaisella perustuksella hänen jumalisuutensa ja hurskautensa oli ja
+kuinka julmaa kotikuria hän harjoitti, ei kuitenkaan kenenkään
+haluttanut mennä hänelle niitä ilmoittelemaan, sillä Ellun raaka
+itsepintaisuus oli niin yleiseen tunnettu, että se kammotti jokaista.
+Tämän tähden välttivät he yhteensattumista hänen kanssaan niin paljon
+kuin mahdollista oli.
+
+Yöt, päivät vaivasi tämä jupakka Ellua. Oliko totta mitä Juoseppi oli
+Wolmarista sanonut, vai oliko se vaan kateudesta ja vihasta syntynyt
+syytös, jossa ei ollut pontta eikä perää? Nämät kysymykset pyörivät
+myötäänsä hänen mielessään, mutta hän ei vaan saanut niitä selville.
+Hän ei ollut koskaan kuullut Wolmarista sanottavan mitään pahaa ja
+kuinkapa semmoista voisikaan kuulua, hän kun poikansa oli kasvattanut
+kristillisessä kurissa, mietti hän. Tämä ajatus selkeni hänelle vihdoin
+ja hän tuli puolittain semmoiseen päätökseen, ettei koko Juosepin
+syytöksessä ole perääkään.
+
+Vaikka hän näin puolinaisen päätöksen kautta oli saanut jonkulaista
+levollisuutta, ei hän kuitenkaan saanut oikeaa rauhaa. Saadaksensa
+täydellistä vakuutusta asiassa, kysyi hän sitä eräältä kylässä olevalta
+ystävältään ja uskoveljeltään. Tämä todisti todeksi kaikki mitä
+Juoseppi oli Wolmarista sanonut, vieläpä lisäsikin sen tiedon, että
+poika on tavattu useat kerrat näpistelemästäkin.
+
+Tämä isku oli Ellulle monta kertaa kovempi kuin kaikki Juosepin
+ilmoitukset, nuhteet ja neuvot yhteensä. Olihan hänen tosi-ystävänsä
+sen sanonut ja hänellä ei suinkaan ollut mitään vihaa ja kateutta häntä
+vastaan. Siis se on ainakin tosi ja vielä hirveämmässä muodossa kuin
+Juoseppi oli sanonutkaan.
+
+Kovin lujille pani tämä tieto Ellun. Hänen itsepintainen omarakkautensa
+ja luultu hurskautensa oli saanut semmoisen kolahduksen, ett'ei hän
+ollut osannut semmoista uneksiakaan, ja se teki hänet oikein sairaaksi.
+Hän ei syönyt eikä juonut moneen päivään paljon mitään ja useampina
+vuorokausina ei hän nukkunut ensinkään. Kova myrsky raivosi Ellun
+sielussa, sillä kaksi ristiriidassa olevaa mielipidettä taisteli siellä
+keskenään. Oli, näette, punnittavana: oliko vika hänen kasvatuksessaan,
+vai Wolmarissa, kun hänen täytyi kaikessa hyvyydessään semmoista
+kuulla. Ehkä hän onkin ollut pojalle liian kova, liiaksi kurittanut
+häntä, mutta ei --; kenties on hän ollut liian löyhä kasvatuksessaan --
+niin, siinäpä se nyt oli -- ehkä ja kenties --; oli miten oli, mutta
+lopullista selvää vaan ei tullut.
+
+Taisteltuaan useampia vuorokausia tämmöistä ankaraa sisällistä
+taistelua, tuli Ellu siihen päätökseen, että hän on liian pehmeästi
+poikaansa kasvattanut. Hän näki pojassaan semmoisen kovasydämisen
+ihmisen alun, joka ei vähällä kurilla ota heltyäkseen. Mutta maksoi
+mitä maksoi, hänen täytyi saada Wolmari nöyrtymään, tottelemaan ja
+siivoontumaan ja niin temmatuksi hänet pois pahalta ja vilpilliseltä
+tieltä.
+
+Kun Ellu oli tullut tähän päätökseen, puski hän kaiken kiukkunsa ja
+vihansa Wolmarin niskoille. Hänen, tuon tottelemattoman ja
+kovasydämisen pojan syy se muka oli, kun hän sai tuommoista kuulla ja
+kärsiä. Kaikki häpeä, moitteen- ja nuhteen-alainen syytös, kaikki
+kärsimiset ja sielun tuskat, kaikki nämät olivat Wolmarin työtä Ellun
+mielestä, ja hän tunsi kauheasti kärsivänsä uppiniskaisen ja
+tottelemattoman poikansa tähden.
+
+Ellu ei pieksänyt poikaansa heti noiden harmillisten uutisten
+kuultuansa, mutta sen enemmän haukkui ja sätti hän häntä. Ikene-irvissä
+ja hammasta purren pauhasi hän lakkaamatta pojalle, uhaten hänet hakata
+ja pieksää kananpaloiksi, ellei hän vaan parantaisi tapojaan. Usein hän
+tuota tehdessään puristeli ja huihtoi nyrkkejään aivan pojan nenän
+edessä ja silloin oli hänen hahmonsa muutuksissa, sillä ylönpalttinen
+viha kiehui hänen sydämessään; näyttipä siltä kuin Ellulla olisi täysi
+työ hillitessä itseään, ettei hän murskannut kappaleiksi tuota
+kahdentoista vuotiasta poikaansa.
+
+Wolmari parka oli nyt ikäänkuin alituisessa hengenvaarassa. Hän ei
+uskaltanut puhua yhtäkään sanaa, ei tarpeekseen syödä eikä nukkua. Jos
+hän joskus vaipui uneen, säikähteli, vavahteli ja karjahteli hän niin
+surkealla ja sydäntäsärkevällä tavalla kuin tappaja olisi ollut takana.
+Niissä tapauksissa kavahti hän sängynlaidalle istumaan, eikä tointunut
+uneksimisestaan, ennenkun isä karjasi hänelle tahi lyödä läimisti
+kämmenellään selkään. Silloin poika päästi valittavan pienen
+äännähdyksen ja kytkähti jälleen vuoteesen; eipä konstikaan, sillä
+tiesihän hän nyt, että hänellä on isä, joka kyllä pitää hänestä huolen.
+
+Tästä lähtien rupesi Ellu kaikkialla vainuamaan Wolmarin jälkiä ja
+ottamaan vaaria hänen töistään. Kylillä käydessään hän kyseli
+salamyhkää ihmisiltä, oliko poika tehnyt mitään konnantöitä.
+Kantelijoita ja kielijöitä oli nyt ilmestynyt kosolta, kun he näkivät,
+että Ellu niitä halulla urkkii. Paljon puhuttiin nyt Wolmarin päähän
+totta, mutta paljon valhettakin. Sillä vaikka mikä ilkityö tapahtui
+kylässä, sai Wolmari sen kantaa, vaikkei kaikesti voitu todistaa
+ilkityötä hänen teokseen.
+
+Ellu ei huolinut siitä mitään selvää ottaa, olivatko tehdyt rikokset
+Wolmarin tekoja vai ei, siinä oli kylläksi, kun vaan ne hänen
+tekemikseen sanottiin. Vihan vimmassa meni hän kotiinsa ja otti pojan
+käsiinsä ja niin sai hän omainsa ja muiden pahaintekojen edestä. Usein
+pieksi isä hänet vähiin hengin. Eräänäkin semmoisena kertana huusi
+poika kauheissa tuskissaan:
+
+"Voi herra Jesus! Tappakaa, rakas isä, minut pikemmin, en minä tätä
+hirveää tuskaa jaksa pitkälle kestää!"
+
+Tylsistynyt äiti seisoi tavallisesti silloin vieressä, katsella
+tuijottaen tehtävään työhön, kiemurtelevaan ja parkuvaan poikaansa;
+näytti siltä kuin hän ei olisi täydellisesti tajunnut mitä siinä
+tehtiin, sillä hänen silmänsä kiiluivat niin kummallisesti. Kun leikki
+oli lukussa, pani hän tavallisesti kädet ristiin rinnoillensa ja sanoi:
+
+"Eipä Wolmarista miestä tullutkaan."
+
+Kuitenkin koki äiti, ikäänkuin jonkunlaisella äitimäisellä vaistolla,
+lievitellä poikansa kurjaa tilaa ja voidella hänen rikki muokattua
+selkäänsä.
+
+Tällävälin olivat Ellun toiset pojatkin kasonneet ja varttuneet;
+nuorinkin heistä oli jo puhuva ja juokseva tenava.
+
+Kun sitten vieraita tuli Ellulassa käymään, päivitteli Ellu yhtenään,
+kuinka hillimätön, räähkä, pahansisuinen, tottelematon, ilkeä,
+epärehellinen ja raateleva hänen vanhin poikansa on. Ikäänkuin
+kerskaten selitti Ellu, kuinka usein hän on poikansa pieksänyt liki
+henkeä, eikä siitä kuitenkaan tuntunut mitään apua olevan. Tavallisesti
+lopetti hän puheensa sillä tuomiolla, ettei Wolmarista tule miestä
+pahastakaan, vaan suuri roisto.
+
+Tämmöisien puhetten ja arvosteluin aikana oli Wolmari itse läsnä,
+katsellen kenkäinsä nokkiin, uskaltamatta kertaakaan nostaa silmiänsä,
+katsoaksensa muita ihmisiä silmiin. Siinä olivat nuorimmat pojatkin,
+katsoa töllistelemässä vuoroin isäänsä ja vuoroin Wolmaria ja viimein
+kaikkia muita. Vieraat eivät tavallisesti osanneet sanoa tuommoiseen
+ilmi-antoon niin mitään, katsoivathan vaan pitkin nokkaansa. Siinä oli
+sortunut äitikin tylsämielisenä, mutta kun Ellu sanoi ettei Wolmarista
+miestä tule, niin hänkin sanoi: "eipä Wolmarista miestä tullutkaan."
+Silloin menivät nuorimmat veljet Wolmarin eteen ja sanoivat: "ei
+sinusta tule miestä, mutta meistä."
+
+Tämmöistä oli Ellun kasvatustapa. Ei yhtään lempeää sanaa, ei yhtään
+rakkautta, jota luontokappalekin osottaa sikiöllensä. Ei yhtään
+vanhimman rakkautta osoittavaa tekoa, ei yhtään totuuteen neuvovaa
+ohjausta, eikä yhtään sydämellistä keskustelua. Vitsa, sorto,
+hirmuvaltainen ja ylimyksellinen ankaruus, ja tuomitseva valta aina
+vaan oli ylinnä.
+
+Yhä enemmän kauhistutti ihmisiä Ellun kasvatustapa. He näkivät ja
+tunsivat selvästi, ettei sitä hyvä seuraa. Usea ihmisrakas ihminen kävi
+asiansyten Ellulassa siinä tarkoituksessa, että saada Ellun
+mielipidettä siinä suhteessa muuttumaan. Varovasti koettivat he
+Ellua oikaista siihen suuntaan, että tämän tulisi lempeämmin ja
+ihmisellisemmästi lapsiansa kohdella, koska hän kovuudellansa saattaisi
+heidät vasten tarkoitustansa saattaa turmioon.
+
+Ellu ei myöntänyt kenellekään, että hänen kasvatustapansa oli väärä.
+Mutta miten lienee ollutkaan, havaittiin hänessä kuitenkin jonkunlainen
+muutos. Nuorimpia lapsiansa rupesi hän perin toisella tavalla
+kohtelemaan kuin Wolmaria. Heidän pikku-rikoksistaan kolhi ja maksi hän
+heitä kyllä armottomasti, mutta kun pienokaiset panivat pitkäveteisesti
+suunsa väärään ja rupesivat sitten hitaasti itkeä marisemaan, otti Ellu
+heidät syliinsä, taputteli heitä poskille ja päähän. Samassa painoi hän
+heitä rintaansa vasten, lausuillen: "oliko isä paha? Joko isä löi? Älä
+ole, pienokaiseni, milläsikään -- ei isä enään ole paha ... kävikö
+kipeästi? Isän poikahan se on. -- -- Sinusta tulee mies, mutta ei
+Wolmarista," ja monta muuta semmoista sanoi isä.
+
+Tämmöisellä kohtelulla istutti Ellu nuorimpiin lapsiinsakin
+tottelemattomuutta ja pelottomuutta. Sillä kun he tiesivät, ettei siitä
+sen pahempaa seuraa, eivät he noista kopposista olleet taallaankaan,
+vaan olivat kynsin hampain kiinni joka paikassa pahuudessa. Mistä heitä
+enimmän kiellettiin, siihen he parhaiten pyrkivät, ja jos joku otti
+heidät kiinni, estääksensä heitä pahuutta tekemästä, käpertyivät he
+käteen kuin kissa ja purivat kuin koira. Kun he ulos pääsivät,
+koettivat he kiireen kautta ehättää niin vaarallisille paikoille, kuin
+suinkin saatavissa oli. He kiipesivät huonetten katoille, tikapuiden
+ylimmäiselle puolalle, heittivät itsensä ripuksiin kaivon suuhun ja
+moneen muuhun semmoiseen paikkaan, missä vaan jotakin vaaraa oli. Kun
+heitä sitten hätäillen haettiin, kokivat he olla hiljaa kuin hiiret
+siihen asti, kun heidät huomattiin. Kun he sitten huomattiin, kokivat
+he näyttääntyä niin vaaranalaisilta kuin suinkin mahdollista oli,
+huutain hoilaten täydeltä kurkkua, niinkuin hengen hädässä.
+
+Niin, tämmöistä jälkeä oli Ellun lievennetty kasvatustapa tehnyt hänen
+nuorimmissa pojissaan, joihin hän nyt pani kaiken toivonsa.
+
+
+
+
+V.
+
+
+Erään varakkaan ihmis-ystävän kävi kovin sääliksi Wolmari-raiskan kurja
+tila. Oikein omantunnon asiana oli se vaivannut häntä kauvan aikaa.
+Myötäänsä mietti hän keinoja poika paran auttamiseksi, mutta eipä niitä
+ollut niin helppo löytää. Vihdoin luuli hän keinon keksineensä, ja hän
+lähti tallustelemaan Ellulaa kohden.
+
+Huoneessa ei ollut muita kuin nuorimmat pojat ja heidän äitinsä ja
+piikatyttö.
+
+"Missäs isänne on?" kysyi vieras.
+
+"Hän on kylässä," vastasi tyttö.
+
+"Entäs Wolmari?"
+
+"Meni ulos joku aika sitten; olisiko mennyt Hakkilaan," arveli piika.
+
+"Mitä te Wolmarilla tekisitte, joka on niin pahankurinen," puutui
+Nestori puheesen.
+
+"Mutta saattaahan siitä vielä tulla siivo poika," sanoi vieras.
+
+"Ei siitä tule, vaikka isä kovasti pieksää," väitti Nestori.
+
+Samassa tuli Wolmari huoneesen.
+
+"Kylläpä siellä metsässä on lunta jo kelpolailla ja jotenkin kirpeä
+pakkanenkin siellä on... Kävin jänisansojani katsomassa," sanoi Wolmari
+ja tuli vierasta tervehtimään.
+
+"Se valehtelee... Ei se ole ollut kuin mäkeä laskemassa," ehätti nuorin
+veli sanomaan.
+
+Wolmari loi vieraasen aran silmäyksen, eikä ollut kuulevinaankaan
+Hjalmarin muistutusta. Hän katsoa vilautti ympäri huonetta ja meni
+sitten nurkassa olevan kaapin päällä olevia kaluja kapistelemaan.
+Kauvan ei hän ollut siinäkään. Yhdessä ja toisessa paikassa koetti hän
+istua, mutta hyvä ei näyttänyt olevan missään. Vihdoin palasi hän taas
+tuon kaapin luo.
+
+Vieraan mielestä tuntui kovin sopimattomalta, että tuommoiset pienet
+tenavat parjasivat veljeään ja vielä noin julkisesti, Wolmarin itsensä
+kuullen. Sentähden sanoi hän:
+
+"Ei sitä niin rumasti saa sanoa omasta veljestänsä, että hän
+valehtelee; ehkä hän kävikin jäniksen ansoillaan."
+
+"Eikä käynyt... Ja miks'ei saa sanoa, kun hän kumminkin on
+valehtelija," intteli pikku veli.
+
+"Mistä sinä sen tiedät?"
+
+"Sen on isä sanonut."
+
+"Kyllä te nyt liiaksi sorratte Wolmaria. Hänestä voipi tulla parempi
+mies kuin teistä, vieläpä vaikka pappi," koki vieras puolustella.
+
+"Mitäs linnusta ... joka on varaskin, ja senkin on isä sanonut ...
+mutta minusta tulee pappi eli muu iso herra," ennusteli tuo pieni
+orakeli.
+
+Wolmari vilkasi taas vierasta silmiin ja rupesi kiireemmästi
+sioittelemaan kaapin päällä olevia kaluja.
+
+Samassa astui Ellu huoneesen.
+
+"Siinäkö sinä, roiston-alku, taas olet?" sanoi Ellu ja vatkasi poikaa
+isosolkisella nahkavyöllä selkään, sillä sen hän sattui silloin
+käsiinsä saamaan.
+
+Poika hypähti kohoksi, niinkuin käärmeen pistämänä, meni penkille
+istumaan ja istui siinä mykkänä kuin kala.
+
+"Tuo poika minulle tuottaa sanomatonta harmia ja mielipahaa. Hänestä ei
+näy kurittamallakaan saavan ihmistä. Kaikki konnan koukut on hän jo
+oppinut, yksin varastamaankin," sanoi Ellu sitten.
+
+"Kuulittehan nyt, valehtelinko minä," sanoi Hjalmari.
+
+"Pidätkö, penikka, suusi siinä," sanoi isä.
+
+"Minulla olisi teille asiaa: ettekö pane Wolmaria kansakouluun?"
+aloitteli vieras.
+
+"Kansakouluun?! Mitäs hän siellä tekisi?!" kysyi isä ihmetellen.
+
+"Oppisihan siellä aina jotakin."
+
+"Hän ei menestyisi siellä kuitenkaan, sillä pian tekisi hän semmoisen
+roimeen, että hänet täytyisi eroittaa pois koulusta," arveli Ellu.
+
+"Ei Wolmaria saa panna kouluun, sillä ei hänestä tule miestä
+kuitenkaan, mutta minusta tulee, minut kouluun pitää panna," sanoi
+Nestori.
+
+"Osaatko tukkia suusi, vai mitenkä on?" sanoi isä ja katsoi poikaa
+vihaisesti silmiin.
+
+Poika venytti naamansa pitkäksi kuin kalalahturi ja lähti kävellä
+murristelemaan pois; näytti siltä kuin hän olisi ajatellut: "älä
+huoli."
+
+Vierasta kovin kummastutti tuo tapa, millä Wolmaria kohdeltiin. Hänen
+säälikseen kävi se sortotila, jota poika sai joka tilaisuudessa
+kaikilta kuulla, saamatta ainuttakaan lempeää ja ystävällistä sanaa.
+Hän oli kyllä kuullut, että poikaa nurjasti ja kovasti kohdellaan,
+mutta ei hän likimainkaan arvannut häntä noin tylysti ja sydämettömästi
+pidettävän. Tämän kaiken huomattuansa, tuli vieraalle sitä suurempi
+halu saada poika kouluun ja koettaa saada häntä sen kautta ihmistymään.
+Sentähden sanoi hän:
+
+"No, mutta toimitetaan kuitenkin poika kouluun, minä luulen, että se
+vaikuttaisi häneen terveellisesti; kyllä minä maksan kaikki kulutukset
+hänen edestään ja hän saa vapaan majapaikan ja ruo'an meillä."
+
+"Jos se nyt kerran asia siksi tulee, niin kyllä kaiketi minäkin voin
+hänet kouluun kustantaa," sanoi Ellu.
+
+"Niin taikka näin, sama se; pää-asia on vaan se, että toimitamme pojan
+kouluun," sanoi vieras.
+
+"Kun nyt sitä niin hartaasti haluatte, niin totta menköön," myönsi isä
+vihdoin.
+
+Koko keskustelun ajan oli Wolmari ikäänkuin omantunnon vaivassa.
+Välisti loi hän aran silmäyksen isäänsä ja toisin ajoin katsoi hän
+vierasta silmiin niin luottavasti ja rukoilevaisesti; näytti siltä kuin
+veri olisi hänen kasvoissansa muutellut. Kun hän kuuli isänsä viimeisen
+lauseen, loistivat hänen silmänsä ilosta. Eipä kummakaan, sillä
+osoitettiinhan hänelle nyt ihmisyyttä.
+
+Heti tuon keskustelun jälkeen ruvettiin Wolmaria laittamaan kouluun
+lähtemään. Voi kuinka iloinen hän nyt oli. Kaikki tuo ankara arkuus ja
+väipästelevä ujous, joka oli hänen varsinainen luonteen-ominaisuutensa,
+näytti hetkessä kadonneen kuin kaste maahan. Avosydämisesti puheli hän
+asioita, samassa hyörien ja pyörien kaikenlaisissa valmistuspuuhissa.
+Pian nämät olivatkin valmiina ja niin lähti poika vieraan mukana
+astelemaan kylään, jossa koulu oli ja jossa nyt juuri lukukausi alkoi.
+
+Tiellä mennessä oli Wolmari hyvin kehkaantunut uuden yrityksensä
+tähden. Vapaasti puheli hän kaikenlaisista asioista tuolle hyvälle
+matkakumppanilleen, joka niin paljon hänelle hyvää soi ja johon hän
+ehdottomasti luotti; tuntuipa siltä kuin hän olisi halunnut avata
+sydämensä syvimmät tunteet hänelle.
+
+"Kyllähän sitä minuakin pahaksi sanotaan ja paha minä olenkin, mutta
+pahaksi sitä semmoisella pidolla tuleekin kuin minullakin on. Kaikki
+minua sortaa ja tuo isäkin niin kovasti... Välisti minun täytyy
+tapella, vaikken tahtoisikaan, sillä kaikki minun päälleni käyvät,
+tavasta suurissa parvissakin. Niin -- kupeenikin on revennyt. Eräänä
+kertana hyökkäsi koko poikaparvi päälleni ja täytyihän minun ... siinä
+se meni... Hyvä Jumala! Kyllä taisi terveys mennä ijäksi... En ole
+tohtinut sanoa sitä kenellekään, eikä sitä isäkään tiedä... -- Mutta
+nyt koetan tulla paremmaksi," tuumaili Wolmari vähän liioitellen ja
+kyyneleet nousivat hänen silmiinsä.
+
+Niin. Seuraavana päivänä kirjoitettiin Wolmari kouluun. Voi kuinka hyvä
+hänestä oli siellä olla. Opettaja oli hänelle niin hyvä; hän neuvoi,
+ohjasi ja opetti häntä niinkuin kaikkia muitakin ja piti samassa
+arvossa kuin toisiakin. Ja Wolmari toivoi -- toivoi voivansa parantua.
+
+Wolmarin koulutoverit olivat hänen vanhoja riitakumppaneitaan. Nämät
+katselivat häntä toiselta kannalta kuin opettaja, majatalon väki ja
+moni muu. He tunsivat hänet pahankiskoiseksi, riidanhaluiseksi
+ilkiöksi, jota vastaan täytyi olla aina varoillansa, jos tahtoi
+säilyttää korvuksensa eheinä; vieläpä he tiesivät senkin, että Wolmari
+on näpistelijäkin, joka kaikista maineista oli kaikkein pahin. Tämän
+tähden koko koululiuta, ikäänkuin itsestänsä liittoontui vastustamaan
+tuota ilkiöä, joka heitä niin monta kertaa oli löylyyttänyt.
+
+Kuitenkin kävi ensimältä kaikki hyvin. Luokalla ei kukaan mitään
+yrittänyt, sillä he aluksi ujostelivat ja ikäänkuin tunnustelivat
+toisiansa, miltä nyt rupeaisi tuntumaan näin vastakkaisin olo.
+Opettajan silmän alta poissa ollessa rupesi vähitellen väli kuitenkin
+käymään riitasaksi. Toverit eivät malttaneet olla Wolmaria
+muistuttamatta ja sättimättä entisistä väleistä, ja uskoen olevansa nyt
+hyvässä turvassa, kävivät he häntä tuuppimaankin. Wolmari koki
+väistellä heitä minkä voi, mutta vaikka kuinka vähän hän olisi torjunut
+hyökkäyksiä, hyökkäsi kohta koko lauma hänen kimppuunsa. Semmoisissa
+tapauksissa syntyi tappelu ja silloin ei suinkaan Wolmari säästänyt,
+vaan antoi oikeaan ja vasempaan, niin että silmät tulta iskivät ja
+korvukset kuumana kähisivät. Pahimmin saaneet tästä huutamaan ja
+opettajalle sekä vanhimmilleen kantelemaan.
+
+Tämmöiset jupakat eivät olleet kovin harvinaisia ja usein piti näiden
+johdosta pitää tutkinnoita. Niissä kävi selville, että melkein aina oli
+muut kahakan alkaneet ja syyttä tarpeetta yhdellä tai toisella tavalla
+ärsyttäneet Wolmaria. Näissä tilaisuuksissa oli hän hyvin arka ja
+pelkäsi niin, että oikein vapisi. Hän koki puolustella itseään, luvaten
+samassa hartaasti, että hän kokee välttää kaikkea riitaa. Nöyrästi
+pyysi hän aina, ettei häntä pantaisi pois koulusta, sillä silloin
+tulisi hänelle kovat ajat; tuntuipa todellakin siltä, että Wolmarilla
+on totinen halu tulla paremmaksi.
+
+Ensimältä nuot tutkinnot päättyivät siihen, että molemmille puolille
+annettiin muistutuksia ja nuhteita, ja samassa kehoitettiin heitä
+noudattamaan keskenänsä rauhaa ja hyvää sopua sekä hyvää järjestystä.
+
+Ajaksi tämä auttikin, mutta ei kauvaksi. Muista erillään oleili Wolmari
+välitunneillakin, kokien sitenkin vältellä eripuraisuutta ja riitaa,
+vaan toiset eivät niin tehneet. Jo sekin herätti toverien seassa
+ylönkatsetta Wolmaria kohtaan, kun hän heistä niin erillään asusti, ja
+yhä lujempaan juurtui heissä se mielipide, että hän on ylenkatsottava,
+huonompi heitä, eikä ole siitä syystä mahdollinen heidän kanssaan
+yksissä olemaan.
+
+Kun tämmöiset mielipiteet pääsivät kerran vallalle toveristossa,
+väljensi se yhä suuremmaksi sitä väylää, mikä ennestäänkin oli heidän
+ja Wolmarin välillä. He katselivat ja kohtelivat häntä niinkuin
+täydellistä yhteiskunnan hylkyä, joka on vaan täynnä kaikenlaista
+pahuutta ja ilkeyttä ja joka olisi turmelevan mätähaavan tavoin
+juuritettava pois heidän keskestänsä. He kuiskuttelivat keskenänsä
+kaikenlaisia pilkka- ja komppasanoja hänestä. Rohkeimmat ja
+uskaliaammat heistä pitivät tahallansa niin isoa ääntä, että Wolmari
+helposti kuuli jokaikisen pilkkasanan, mitä he suustaan laskivat ja
+silloin loi hän heihin synkän ja epäilevän katseen. He rupesivat
+Wolmaria keskenään kutsumaan "Ellun Wolkoksi" ja tästä uudesta
+nimestään ei Wolmari ensinkään pitänyt.
+
+Huolimatta kaikista tutkinnoissa annetuista nuhteista, varoituksista
+ja neuvoista, paheni vaan Wolmarin ja toisten toverien väli
+pahenemistaan. Opettaja ei tiennyt kaikesti tästä mitään, sillä hänen
+silmiään koettiin kaikin tavoin välttää ja hän kohteli edelleenkin
+Wolmaria samalla rakkaudella kuin ennenkin. Wolmari oli hyväpäinen
+poika ja oppi läksynsä ikäänkuin itsestänsä. Tämän tähden opettaja
+erityisesti kiitti kaikkien oppilasten kuullen häntä.
+
+Koulun oppilaista oli Pakkarin Aappo niminen poika kaikkia muita isompi
+ja rotevampi. Hän piti itsestänsä niin paljon, että luuli voivansa
+uhitella omin neuvoinsa Wolmarille; hän oli kauvan, kynsiänsä hivoen,
+etsinyt tilaisuutta siihen.
+
+Oli taasen vapaahetki ja Wolmari seisoskeli erillään toisista, kuten
+ennenkin.
+
+"Mitäs Ellun Wolkko täällä yksinäisyydessään miettii?" sanoi Aappo,
+kävellen Wolmarin luo ja tarttuen samassa hänen rinnuksiinsa.
+
+"Anna minun olla rauhassa," sanoi Wolmari ja riuhtasi itsensä irti.
+
+"Katsopas tätä," sanoi Aappo ja vanui toisen kerran kiinni.
+
+"Mitä minusta tahdot?" kysyi Wolmari kiivaasti ja kiskasi itsensä
+taasenkin vapaaksi.
+
+"Aionpa tarkastella, onko selkäsi parannut terveeksi isäsi
+pieksämisistä ja onko Pönttö-Jussin linkkuveitsi lakkarissasi," sanoi
+Aappo pisteliäästi, vanuen kahta kiivaammasti Wolmarin rinnuksiin.
+
+Wolmarin silmät iskivät tulta. Hän oli joku aika takaperin käähminyt
+itselleen Pönttö-Jussin linkkuveitsen, ja se oli saatu häneltä
+takaisin. Häntä solvaistiin ja häväistiin niillä vioilla, joita hän
+itsekin kaikkian enimmän häpesi ja joista hän nyt oli tahtonut päästä.
+Silmänräpäyksessä käsitti hän, ettei hänellä ole mitään armahtamista ja
+anteeksiantamista ihmisiltä odotettavana.
+
+Nyt ei Wolmari pyrkinyt erilleen solvaisevasta vastustajastansa.
+Villipedon lailla tarttui hän kynsin hampain Aappoon kiinni ja yks,
+kaks, oli tämä Wolmarin alla. Siinä hän peittoi ja repi häntä minkä
+suinkin voi ja Aappo päästi surkean hätähuudon. Toiset pojat riensivät
+Aapon apuun, mutta silloin sai Wolmari käteensä lähellä olevan
+puunkappaleen ja tällä huimi hän oikeaan ja vasempaan, eteensä ja
+taaksensa, oikein Sven Tuuvan tavalla, ja niin hän ajoi hyppyyn kaikki
+pojat. Siinä rymäkässä sai moni Wolmarilta pahoja kopposia. Aappo maata
+kellitti kentällä, eikä päässyt paikalta päkähtämään, sillä Wolmari oli
+kopassut häntä ronkkaan, niin että jalka meni voimattomaksi. Kaikki
+huutaa volisivat yhteen ääneen, toiset saatuin mäkköstensä tähden,
+toiset peljästymisen vuoksi; Wolmari ei vaan itkenyt, synkkänä seisoi
+hän erillään muista, katsoa tuijottaen pitkin nokkaansa yhteen ja
+samaan paikkaan.
+
+Opettaja kuuli tuon metelin. Hän riensi paikalle ja nytkös kaikki
+yhdestä suusta hänelle itkusuussa kantelemaan ja päivittelemään, kuinka
+Wolmari heitä taasenkin on pahoin pidellyt ja pieksänyt.
+
+"Lähtekää nyt luokalle; tästä täytyy taas pitää tutkinto. Mutta minua
+kovin harmittaa, kun ette te ole vähääkään ihmisiksi, vaikka kuinkakin
+teitä koettaisi neuvoa, ohjata ja varoittaa," sanoi opettaja ja siihen
+se asia sillä kerralla jäi.
+
+Kun pojat menivät kotiinsa, kantelivat he siellä vanhemmilleen, kuinka
+häijy ja räähkä Wolmari on ja kuinka hän on heitä taasenkin aseen
+kanssa pieksänyt ja rääkännyt. Vaikka monikin vanhin, tuntien Wolmarin
+todellisen tilan, surkutellen ja säälitellen katsoivat pojan elämän
+kovuutta ja olisivat niin mielellänsä lievennelleet sitä, tuntui se
+toki sietämättömältä, että kaikki muut pojat olivat hädässä hänen
+koulussa ollessa. Seuraus kaikesta tuosta oli semmoinen, että yksi ja
+toinen sekä Wolmaria sääliväisistä että säälimättömistä, kansakoulussa
+olevien poikien vanhemmista, kävi koulun johtokunnan esimiehen luona
+vaatimassa Wolmarin eroittamista pois koulusta.
+
+Tutkintopäivä tuli. Johtokuntakin tuli paikalle, sillä esimies oli
+kutsunut kaikki jäsenet silloin koululle saapumaan; useita lasten
+vanhempia oli myös paikalle tullut. -- Tutkintoa aljettaissa
+kehoitettiin kaikkien puhumaan totuutta. Kaikki oppilaat kannustivat
+Wolmaria, sanoen, kuinka Wolmari taasenkin syyttä tarpeetta heitä
+pieksi aseella, että moni heistä on ihan vaivaisena ja uhkasivat
+erkaantua pois koulusta, ellei Wolmaria eroiteta.
+
+"Tietääkö kukaan vielä mitään tähän asiaan; onko se kaikki totta, mitä
+nämät ovat sanoneet?" kysyi johtokunnan esimies.
+
+"Ei se ole kaikki totta," kuului lapsen kimakka ääni.
+
+Kaikkein silmät kääntyivät ääntä kohden ja silloin havaittiin, että
+sanoja oli kaikkein nuorin ja pienin koulun oppilas, tuo lihava ja
+palleroinen Värnön torpan Aape.
+
+"No, kuinka se sitten oikein on, Vape? Tulepas tänne lähemmäksi
+selittämään," kehoitti johtokunnan esimies.
+
+Poika tuli punastellen.
+
+"Alapas nyt, Vape," sanoi esimies.
+
+"Wolmari ei alkanut riitaa, vaan sen teki Pakkarin Aappo."
+
+"Millä tavalla?"
+
+"Hän sanoi Wolmaria Ellun Wolkoksi ja sanoi tahtovansa katsoa, onko
+hänen selkänsä kerinnyt parata isänsä pieksämisestä; niin ja hän sanoi
+koettelevansa, onko Wolmarin lakkarissa Pönttö-Jussin linkkuveitsi...
+Niin teki Aappo, vaikkei Wolmari puhunut hänelle mitään," selitti pikku
+puolustaja.
+
+"Hetikö Wolmari löi?"
+
+"Eikä lyönyt. Kahdesti repi hän itsensä irti Aapon kynsistä ja pyysi
+että antaa hänen olla rauhassa."
+
+"Mutta sitten?"
+
+"Mutta sitten kuin Aappo kolmannen kerran vanui kiinni Wolmariin,
+suuttui hän."
+
+"Löikö Wolmari sitten?"
+
+"Löi ja oikein kovasti."
+
+"Puulla?"
+
+"Ei hänellä silloin vielä puuta ollut."
+
+"Löikö Wolmari muitakin?"
+
+"Löi."
+
+"No, minkä vuoksi hän muita löi?"
+
+"Sen tähden kuin hekin menivät Wolmarin päälle."
+
+"Milloin hän sitten puulla löi?"
+
+"Silloin kun he joukolla hätyyttivät Wolmaria."
+
+"Löikö hän oikein kovasti?"
+
+"Löi se, ja ketä vaan sai."
+
+"Mitäs muut pojat sanovat tästä Vapen todistuksesta?" kysyi esimies.
+
+"Vape valehtelee," ehätti Pakkarin Aappo sanomaan.
+
+"Mitäs muut pojat, kumpi näistä valehtelee?"
+
+"Vape valehtelee," vastasi yht'aikaa usea ääni.
+
+"No, mitäs Wolmarilla on tähän sanomista?" kysyi esimies.
+
+Wolmari ei vastannut tähän kysymykseen mitään. Silmät maahan luotuina
+seisoi hän vaan. Moneen toviin kehoitettiin häntä jotakin sanomaan,
+mutta turhaan, sillä mykkänä pysyi hän. Kenties tunsi hän tunnossaan,
+että hänen kohtalonsa on nyt ratkaistu.
+
+Pojat saivat nyt poistua ja johtokunta jäi opettajan kanssa
+neuvottelemaan. Esimies ja joku muukin oli sitä mieltä, että muissa on
+yhtä paljon vikaa kuin Wolmarissakin ja että häntä jo kovan isänkin
+vuoksi olisi sääli koulusta eroittaa. Mutta enemmistö taas arveli, että
+Wolmari kuitenkin edelleenkin tulisi olemaan kaiken riidan ja pahan
+syynä ja niin vaikuttaisi pahaa koulun oloissa, ja tämän tähden olisi
+paras hänet eroittaa koulusta.
+
+Tämä tuli päätökseksi ja Wolmari kutsuttiin kuulemaan tuomiotansa.
+Synkkänä ja alakuloisena otti hän vastaan tämän hirveän sanoman.
+Kyynelet kiiluivat hänen silmissänsä, kun hän mykkänä kuin hauta, kävi
+puristamassa johtokunnan jäsenten ja opettajan kättä hyvästijätöksi. --
+Sitten poistui hän kouluhuoneesta.
+
+Wolmarille tuli nyt kovat ajat. Kolkko, synkkä ja epäilyksen alainen
+tulevaisuus ammoitti kauhean kitansa, nielläkseen hänet, eikä apua
+kuulunut kustaan. Hän oli vakaasti päättänyt parantaa vilpillisen
+elämänsä ja pyrkiä mieheksi, mutta turhaan, sillä armoa ei ollut
+odottaminen kylässä eikä kotona; syytöksiä, tuomioita ja rangaistuksia
+vaan kaikkialla.
+
+Tämmöisiä näkökohtia ja ajatuksia risteili yhtenä pyrynä Wolmarin
+sielussa. Tämä saatti hänet niin kovaan hätään, että hänen joka
+jäsenensä vapisi ja sydän löi yhtenä mylläkkänä.
+
+"Mihin minä menisin, kuhun pakenisin, sillä paeta nyt tuntuisi
+tarvitsevan? Missä löytäisin armoa ja turvaa? Pakeneisinko maailman
+ääriin, pois tuttujen ihmisien näkyvistä ja kuuluvista, outojen
+ihmisien pariin? -- Mutta ei, sillä mikä minusta siellä tulisi ja millä
+itseni elättäisin, sillä olenhan vielä niin vähäväkinen. Jospa isä
+minua vähäkään armahtaisi, jospa hän sanoisi yhdenkään lempeän,
+neuvovan ja ohjaavan sanan! Niin, niin -- jospa, jospa ... mutta sitä
+ei hän tee, hän peittoo vaan minua niinkuin maan-matoa, tietämättä
+mitään säälistä, armosta ja anteeksiantavaisuudesta.
+
+"Mutta miksi minun pitää olla tämmöinen? Miks'en minä voi hillitä
+itseäni? Miks'en minä nöyrry, vaikka minua kuritetaan ja rangaistaan?
+Miksi minun sydämeni on niin kova ja paatunut ja mistä tämä kaikki
+tulee? Miks'en minä voi tyyneesti kärsiä sitä ainaista sortoa, vainoa
+ja pieksämistä, joita minä niin runsaasti osakseni saan? Niin, miks'en,
+-- siihen en löydä vastausta. Onneton olen, onnettomin koko maailmassa,
+mutta mikäpäs auttaa."
+
+Tämmöisiä ajatteli Wolmari ja hän itki niin paljon, että oli vedeksi
+muuttua. Mutta vaikka kuinkakin hän olisi miettinyt, ei hänellä ollut
+muuta neuvoa kuin lähteä kyynelsilmissä tallustelemaan kovaa kotia
+kohden.
+
+Ellu oli jo ennen pojan kotiin tuloa saanut tiedon tuosta koulussa
+tapahtuneesta kahakasta ja Wolmarin koulusta eroittamisesta. Tämän
+kaiken kuultuansa, puskui isässä kauhea viha poikaansa vastaan. -- En
+henno tällä kerralla lukijaa kauhistuttaa yksityiskertomuksilla siitä
+hirveästä rangaistuksesta, minkä Wolmari tästä sai. Mainitsen vaan
+sivumennen, että Ellulla oli kätkössä jo monta vankkaa patukkaa
+Wolmarin varalta, ennenkuin hän kotiinkaan tuli ja että hänellä kotiin
+tultuansa oli kuuma iltanen.
+
+
+
+
+VI.
+
+
+Tämmöisessä kovassa koulussa kasosi Wolmari siihen määrään asti, että
+hänestä alkoi olla jotakin työn-apua. Ellu oli nyt keksinyt uuden
+kasvatustavan Wolmarille, sillä hän tahtoi hänestä tehdä miehen, maksoi
+mitä maksoi. Ei niin ajatellen, että hän olisi kuria vähentänyt, ei,
+sillä kyllä kuri oli yhtä ankara ja kova kuin ennenkin; eikä niinkään,
+että isä olisi sanalla ja hyvyydellä poikaansa ohjannut ja neuvonut
+enemmän kuin ennenkään --; kaukana siitä, sillä yhtä jylhy, yhtä ankara
+oli hän kuin ennenkin. Se eroitus oli vaan entisen suhteen, että hän
+tahtoi poikansa aina pitää silmäinsä edessä ja sillä tavalla joka aika
+valvoa hänen toimiaan ja tekojaan. Oliko isä työssä kotona taikka
+kylässä, piti Wolmarin olla aina hänen ohellansa. Synkkänä ja
+epäilevänä oli poika isänsä rinnalla kaikenlaisessa työssä, kokien
+tehdä sitä vointinsa mukaan. Tuon tuostakin loi hän vakoovan ja aran
+silmäyksen ankaraan isään, saadaksensa tietää, oliko piakkoin jotakin
+iskua odotettavissa. Tämä tapa teki pojan väipästelevän ja salakavalan
+näköiseksi. Synkkänä ja ankaran näköisenä teki isäkin työtänsä. Hän ei
+puhunut pojallensa päiväkausiin ainuttakaan sanaa, ei hyvää eikä pahaa,
+oli vaan niinkuin ei ketään olisi ollut likimaissakaan. Voi kuinka
+mieluista olisi Wolmarista ollut, kun isä olisi jonkukaan hyvän ja
+ystävällisen sanan hänelle sanonut, ja nähnyt hänen suunsa kerrankaan
+hymyssä, mutta niitä ei tullut; yhtä mahdollinen olisi ollut pyytää
+tähtiä taivaalta putoamaan kuin saada isältä semmoista nähdä ja kuulla.
+Ei pienintäkään neuvoa ja ohjausta antanut isä pojallensa missään
+työlaadussa, vaan pojan täytyi katsoa tarkoin perään, miten isä teki ja
+kokea seurata sitä. Ellei työ onnistunut, sai poika ankaroita iskuja
+kirvesvarresta, höylänpäästä ja muista semmoisista.
+
+Semmoista se oli Ellun uusi ja viimeinen parantava kasvatustapa, mutta
+Wolmari oli mielestään heittänyt parannuspuuhat pois, sillä hän näki,
+ettei hän voi sitä tehdä.
+
+Ellu kulki nytkin usein kylässä nikkaroimassa, kuten ennenkin.
+Näilläkin retkillä oli Wolmari aina mukana. Yhtä synkkää, yhtä kylmää
+ja kuollutta oli elämä siellä kuin kotonakin, ja toisiaan tutkivina ja
+kammovina tekivät isä ja poika äänettöminä työtä. Samanlaista se oli
+muidenkin ihmisien kanssa tuon puhumisen laita, sillä Ellulta ei
+räkännyt monta sanaa kenellekään; on taikka ei, oli hänen lyhyt
+vastauksensa jollekin kysyjälle. Ellu ei kärsinyt mainittavan
+ainuttakaan sanaa Wolmarin kouluyrityksestä ja jos mitä tietä ja
+missä tarkoituksessa siitä joku yritti puhumaan, suuttui hän
+silmittömäksi. -- -- --
+
+Oli kevätkesä. Ellu oli ottanut nikkaroidaksensa kylässä ison pytingin
+ja siellä kävi hän joka päivä työssä; tietysti Wolmari oli aina mukana.
+Pyhiksi tultiin kotiin.
+
+Eräänä pyhä-aamuna tuli Wolmari varhain Hakkilaan; eivät kaikki olleet
+vielä ylöskään nousseet. Hän oli hyvin alakuloisen näköinen ja kysyi
+heti Paavoa. Heillä oli jo kauvan ollut hyvät välit ja sen vuoksi ei
+Wolmarin tulo heitä ensinkään kummastuttanut; se vaan oli heidän
+mielestänsä outoa, kun hän niin varhain tuli.
+
+"Miksi näin varhain liikkeellä olet ja olet niin murheellisen
+näköinen?" sanoi Paavo, tullen tervehtimään Wolmaria.
+
+"Enhän minä mitenkään murheellinen ... lähde nyt minun kanssani ulos,
+että saadaan haastella, siellä on niin kaunis ilma," sanoi Wolmari.
+
+He menivät.
+
+Ilma oli todellakin kaunis. Kesäinen aurinko oli juuri noussut ja loi
+lämpöä ja valoa pilvettömältä taivaalta tyyneesen aamu-ilmaan. Linnut
+lauloivat aamuvirttänsä, niin että metsä kaikui ja luonto uhkui
+rauhasta ja rakkaudesta.
+
+"Lähdetään saunaan haastelemaan," esitteli Wolmari.
+
+"Täällä ulkona on niin vilpponen, ollaan täällä," vastusti Paavo.
+
+"Niin, mutta siellä olisi niin rauhallinen," sanoi Wolmari.
+
+"Ei meitä täälläkään mikään häiritse; mennään tuonne mäenrinteelle
+istumaan," esitteli Paavo vuorostaan.
+
+Ja sinne he menivät.
+
+"Etkö lähde nyt minun kanssani meille?" pyyteli Wolmari, kun he olivat
+rinnakkain istuneet kivelle mäenrinteellä.
+
+"Mitäpä minä siellä tekisin."
+
+"Olisithan minulla kerrankaan kumppanina; ethän ole meillä käynyt
+moneen aikaan."
+
+"Isäsikään ei pidä siitä, että minä teillä käyn."
+
+"Ei isä ole sinulle vihanen, sen tiedän var..."
+
+Samassa kuului pieni rasahdus poikien seljän takaa.
+
+Wolmari hyppäsi ylös kuin paukka, kuultuansa tuon rasahduksen ja
+silmäili hätääntyneen näköisesti ympärillensä.
+
+Samassa tulla lyyhäsi jänis metsästä aukialle aivan poikien lähellä ja
+pian sen jälkeen kettu, jälkimmäinen nähtävästi einepalan ajossa.
+
+"Miksi sinä noin kovin arka olet?" kysyi Paavo, kun he taasen olivat
+istuneet.
+
+"En miksikään," vastasi vaan Wolmari alakuloisesti.
+
+"Oletko ollut viimeviikolla isäsi kanssa nikkaroimassa?" kysyi Paavo,
+ikäänkuin saadakseen jotakin virkeämpää puheen-ainetta.
+
+"Olen."
+
+"No, mutta puhu nyt, herran tähden, jotakaan," sanoi Paavo, katsoen ja
+oudoksuen vähäpuheista ja alakuloista kumppaniaan.
+
+"Lähde nyt, hyvä Paavo, meille, minun on niin paha olla," sanoi
+Wolmari.
+
+"Minkätähden sinun on paha olla?"
+
+"Ei minkään tähden, mutta lähde nyt vaan, jos minulle olet anteeksi
+antanut," sanoi Wolmari ja hänen äänensä värähteli.
+
+"Minä en ensinkään ymmärrä sinua, mutta kun harras halusi tuntuu
+olevan, saadaksesi minut mukaasi, niin minä lähden; ensin kuitenkin
+käyn ilmoittamassa vanhemmilleni," sanoi Paavo.
+
+Vanhemmat varasivat Paavoa, että hän olisi Wolmarin kanssa varuillansa,
+sillä hänellä saattaisi olla petos mielessä, kuten usein ennenkin.
+
+"Eipä siitä hätää; kyllä minä nyt jo häneltä puoleni pitäisin, jos hän
+yrittäisikin, eikä hän yritäkään," sanoi Paavo vähän itserakkaasti.
+
+Wolmari ja Paavo lähtivät. Wolmari oli tiellä yhtä vähäpuheinen kuin
+Hakkilassakin ollessansa. Lähempänä kotoansa esitteli hän nytkin, että
+mentäisiin heidän saunaan.
+
+"Miksi sinä nyt näin kauniilla ilmalla niin halusta saunaan pyrit?"
+kysyi Paavo.
+
+"Ilman aikojaan vaan. Onhan siellä niin vapaa olla, enkä minä viitsisi
+tupaan mennä," selitti Wolmari.
+
+Kun he tulivat Ellulaan, menivät he saunaan, niinkuin Wolmari oli
+esitellyt. Sauna oli hyvän matkan päässä asuinhuoneesta. Saunaan tultua
+silmäili Wolmari arasti ympärilleen; oli niinkuin hän olisi jotakin
+peljännyt tai etsinyt. Sitten nousivat he lavoille ja panivat
+pitkällensä, kumpikin eri lavolle.
+
+"Eihän täällä ole liian kuuma ja täällä on niin rauhainen meidän olla,"
+sanoi Wolmari.
+
+"Eipä kylläkään, varsinkaan kuin avaamme yli-akkunan," vastasi Paavo ja
+avasi samassa akkunan.
+
+"Voi, Paavo! Ei minusta tule miestä," sanoi Wolmari surullisesti ja
+huokasi raskaasti.
+
+"Miks'ei sinusta voi ihminen tulla, niinkuin kaikista muistakin, kun
+vaan koet vakauttaa itsesi," sanoi Paavo ja häntä alkoi kauhistuttaa
+Wolmarin salaperäinen umpimielisyys.
+
+"Ei minusta tule, enkä minä voi tulla tämän paremmaksi, sillä minua
+pidetään niin pahasti ja tuo isäkin on niin kova..."
+
+Samassa narahti saunan ovi ja joku ihminen astui saunaan.
+
+Hätäisesti silmäsi Wolmari tulijaa ja yhdellä hypäyksellä oli hän
+pystyssä kuin ammuttu nuoli. -- -- Ellu oli oven suussa.
+
+"Voi herra Jesus!" rupesi Wolmari huutamaan täydeltä kurkkua.
+
+Kylmästi ja tyyneesti sanoi Ellu:
+
+"Mene sinä, Paavo, pois, meillä on Wolmarin kanssa täällä
+kahdenkeskistä selvittämistä."
+
+Samassa sieppasi hän huutavan ja vapisevan pojan tukasta päätänsä
+myöten kolinkolia lavolta penkin viereen lattialle. Ei olisi luullut
+jääneen poikaan yhtään luunsolmua terveeksi, niin ankara ja armoton oli
+tuo lavolta putoaminen.
+
+Penkin alta veti Ellu kokonaista kolme hienoista koivunvarvuista
+palmikoitua paksua patukkaa, joiden latvat olivat huolellisesti
+rihmalla sidotut kiinni, kesken hajoamisen estämiseksi. Mitään
+järjestettyä Wolmarin vaatetten aukaisemista ei hän toimittanut, vaan
+repi vaatteet tuhansiksi kappaleiksi huutavan, rukoilevan ja
+voivottavan poikansa seljästä, paljastaen siten vihansa uhrin ilkosen
+alasti, ja niin alkoi ankara leikki.
+
+Niin. Wolmari parka oli tietämättään käynyt juuri siihen käpyyn, jota
+hän oli koettanut väistellä Hakkilassa käymisellänsä ja saunaan
+menemisellään.
+
+Kauhistuneena ja hämmästyneenä vetääntyi Paavo saunasta ulos. Hän oli
+niin peljästyksissään, että hän vapisi kuin kaisla virrassa.
+
+Saunan edessä tapasi Paavo muitakin ihmisiä; hänen äitinsäkin oli
+siinä. Hakkilan vanhukset olivat ruvenneet pelkäämään Wolmarin tehneen
+Paavolle jotakin vahinkoa tiellä; siitä selvää ottamaan oli Hakkilan
+emäntä lähtenyt ja joutui nyt parhaaseen kahuun. Siinä oli myös Ellulan
+emäntä, piika, molemmat nuoremmat pojat ja eräs vieras nainen, joka
+sattumalta oli Ellulassa.
+
+Kaikki nämät olivat kauhean tuskan ja hädän valtaamina. He eivät
+kyenneet muuta tekemään kuin voivottamaan, käsiänsä vääntelemään ja
+vapisemaan.
+
+Saunassa oli Wolmari raiskalla tukalat ajat. Ensimältä huusi hän niin
+paljon kuin jaksoi: "Voi, voi, voi, herra Jesus! Tappakaa heti,
+tappakaa heti, rakas isä --¦ voi, voi, voi," huusi hän sydäntä
+särkevällä äänellä; olisi luullut kivenkin siitä heltivän. Tätä
+surullista säveltä ei muu säestänyt kuin patukan tahdikas mätke ja isän
+ähkyminen ja hammasten puremisen karske. Kun ensimäinen patukka oli
+loppuun kulunut, sieppasi isä toisen ja kolmannen.
+
+Vihdoin alkoi Wolmarin ääni heiketä ja patukan mäiske kuului valtavana
+heikon valituksen ja voivotuksen yli.
+
+Ellun vaimo seisoi käsiään väännellen hyvin hätäisen näköisenä.
+Kyynelet juoksivat hänen silmistään ja ehtimiseen hoki hän: "Eipä
+Wolmarista miestä tullutkaan," mutta Nestori sanoi: "Ei Wolmarista tule
+miestä, mutta minusta tulee."
+
+Kun ei saunasta enään paljon muuta kuulunut kuin patukan läiskettä,
+rohkaisi Hakkilan emäntä viimein itsensä, reväsi saunan oven auki ja
+töytäsi sisälle.
+
+"Älkää, Jumalan tähden, häntä kuitenkaan tappako," huusi emäntä saunaan
+päästyänsä.
+
+"Kurittasit sinäkin kakaroitasi, ettet helvetissä tarvitseisi koston
+huutoja kuulla," karjasi Ellu kiiluvin silmin ja jatkoi työtään.
+
+"Kymmenkertaisen helvetin olisitte itse ansainneet tuommoisella
+julmuudellanne, -- heittäkää heti pois," sanoi emäntä lujasti.
+
+"Voi voi; älkää hyvä emäntä antako tappaa -- -- älkää mene pois,"
+änkytti Wolmari käheällä ja sortuneella äänellä.
+
+"Heittäkää heti pois," sanoi emäntä toistamiseen ja alkoi lähennellä
+Ellua.
+
+"Tule siihen, niin saat samasta sarvesta," sanoi Ellu, oikasten
+itseänsä ja kohottaen patukkansa emäntää kohden.
+
+"Sepähän nähdään," sanoi emäntä ja epätoivon vimmalla syöksyi hän Ellua
+vastaan ja vanui patukkaan kiinni.
+
+Emäntä oli roteva nainen ja vaikka kuinkakin Ellu olisi koittanut
+riehua, ei hän vaan saanut aikaa Wolmaria pieksää. Välisti he rymysivät
+kumossakin lattialla, mutta emäntä ei heittänyt patukasta irti; hänellä
+oli nyt ikäänkuin yliluonnolliset voimat. Vihdoin heitti Ellu taistelun
+ja lähti könttimään pois.
+
+Ellu purskahti nyt katkeraan itkuun. Se oli ensimäinen itku, minkä hän
+mieheksi tultuaan itki. Mitä hän itki nyt? Itkikö hän sitä, kun ei
+saanut poikaansa mielin määrin hakata? Ei, sitä hän ei itkenyt, vaan
+hän itki vanhimman itkua onnettoman poikansa tähden, sillä hänkin oli
+isä ja hänkin olisi suonut pojastansa tulevan hyvän ihmisen, vaikkei
+hän osannut sen paremmasti häntä ohjata. Sen todistaa nämät sanat,
+mitkä hän itkunsa seasta sanoi:
+
+"Voi hyvä Jumala! mitä sydämen surua ja tuskaa minä saan tuon
+tottelemattoman tähden nähdä."
+
+Kamala näky oli saunassa. Yltä-yleensä verisenä makasi Wolmari
+lattialla, niinkuin tapettu mato, surkeasti valitellen eikä kyennyt
+nousemaan omin apunsa ylös. Verisiä hajonneiden patukkain katkenneita
+varpuja oli sikin sokin raadellun ympärillä ja siellä näkyi hyytyneitä
+verilönttejä, mitkä olivat valuneet Wolmarin rikkihakatusta ruumiista.
+
+Ellu ei pitänyt pyntätystä pojastaan mitään lukua; elikö hän vai kuoli,
+se oli hänelle sama. Hän meni kamariinsa, pani oven lukkoon, eikä sen
+enempää kysynyt ei koskenut, mitenkä Wolmarin laita oli.
+
+Laupiaan samaritaanuksen tavoin armahtivat Hakkilan emäntä ja tuo
+toinen vieras nainen onnetonta Wolmaria. He lämmittivät vettä,
+pyöräyttivät vähän siihen saipuaa ja pesivät ja liottelivat hänet
+puhtaaksi verestä.
+
+Sitten voitelivat he hänen runnellun selkänsä tuoreella
+maidon-päällisellä, hankkivat hänelle terveitä vaatteita päälle ja
+taluttivat hänet tupaan, ja toimittivat maata.
+
+Mikä oli sitten Wolmarin nykyinen rikos, josta hän tuommoisen saunan
+sai? Asia on seuraava: Ennen on jo mainittu, että Ellu parhaaltaan
+nikkaroitsi erästä pytinkiä kylässä ja että hän piti Wolmaria
+mukanansa. Viime maanantai-aamuna oli Wolmari tehnyt jonkun erhetyksen
+jotakin salvoa tehdessään. Kun isä tämän näki, vetäsi hän poikaa
+sananlausumatta höylänpohjalla päähän, niin että tulta silmät iski ja
+mällin sialle nousi iso sininen kuhmu. Samana päivänä sattui hän
+samaten hairahtumaan ja silloin hän sai kirvesvarresta semmoisen mykän
+opetuksen ronkkaansa, että hänen täytyi ruveta nilkuttamaan.
+
+Tästä arkaantui poika niin, ettei hän tohtinutkaan tulla enään työhön.
+Hän lurjasteli päiväkaudet ympäri kyliä, mutta kävi näljän tullessa,
+isänsä tietämättä, talossa syömässä. Se kävi hyvin laatuun, kun
+ruokakamari oli toisella puolella kartanoa ja siellä oli aina ruokaa
+varalla. Tätä teki hän kaiken viikon, mutta kun lauvantai-ilta tuli,
+alkoi Wolmarille tulla happamat ajatukset, sillä hän tiesi, että kova
+kosto pian saavuttaa. Kotiin mennessä ei Wolmari mennyt isäänsä niin
+liki, että hän olisi hänet nähnyt, vaan lurjanteli jäljessä
+ullankanteella, tarkoin vainuten, etteihän vaan isä ole pistääntynyt
+tiepuoleen piiloon. Kotiin tultua odotteli hän niin kauvan, että oli
+vakuutettu isänsä jo maata menneen, sitten vasta puikahti hän
+vuoteesensa. Näin tavoin vältti hän hetkeksi rangaistuksen.
+
+Kauvan makasi Wolmari vuoteen-omana viimes saadun opetuksen tähden.
+Kaksi kuukautta oli kulunut aikaa tuosta saunasta, kun Wolmari Hakkilan
+Paavon kanssa meni eräänä pyhänä kylään. Oli lämmin ja kaunis kesäilma.
+Kylän pojat kokoontuivat jokirannalle, uida pulikoimaan virran
+viileässä vedessä. Tämä oli heille semmoista mielityötä, että usea
+heistä kävi joessa useita kertoja samalla uintiretkellä. Ei oltu vielä
+vaatteita päälle saatu, niin ne jo taasenkin riisuttiin ja törmättiin
+jokeen, vaikka leuvat vielä vilussa lotisivat ja huulet olivat siniset
+kuin mustikkain syöjäin. Mutta kun uusia tovereita tuli ja kehoittivat
+lähtemään uudestaan, eihän siinä mikä auttanut, täytyi mennä, vaikka
+kuinkakin vilu olisi ollut.
+
+Wolmari oli tunnettu halukkaaksi uimariksi, mutta nyt ei hän näyttänyt
+piittaavan koko uimisesta niin mitään. Yksi ja toinen kehoitti häntä
+kanssaan uimaan, mutta hän vastasi vaan lyhvesti: "En minä viitsi."
+
+Noukeasti ja hekumoiden hän kuitenkin rynkämöisiltänsä katseli joessa
+pulikoitsevia poikia. Viimein ei hän voinut viettelystä välttää. Hän
+riisui vaatteet päältänsä, meni paitasillaan erilleen muista, käänsi
+selkänsä poispäin muista, vetäsi paidan päältään pois ja paiskasi
+itsensä jokeen.
+
+Vaikka Wolmari koetti olla näin varova, havaittiin kumminkin, että
+hänen selkänsä oli musta kuin maksa ja vielä useasta paikasta
+haavoissa.
+
+"Voi! Katsokaasta Ellun Wolkon selkää, minkälaissa se on," huusi
+Pakkarin Aappo.
+
+Vedestä noustuansa puki Wolmari kiireen kynttä vaatteet päällensä, loi
+Aappoon tuiman silmäyksen ja lähti sananlausumatta pois.
+
+
+
+
+VII.
+
+
+On joku vuosi vierinyt. Wolmari oli jo seitsemäntoista vuoden ikäinen,
+siis kohta täysi mies ja kuitenkaan ei hänen kova elämän koulunsa ollut
+vieläkään pikkuistakaan lieventynyt, vaan pikemmin koventunut. Totta
+kyllä on, ettei isä voinut häntä enään paljaalle seljälle pieksää,
+sillä poika voi jo itseänsä niin paljon puolustella, mutta sen enemmän
+sai hän nyt kohennuksesta ja muista kovista aseista.
+
+Eräänä syyskuun aamuna ei Wolmari tullutkaan asuinhuoneesen
+tavallisella ylösnousun ajalla. Kesän aikana makasi hän pienessä
+aitassa ja oli aina herättämättä noussut ylös, mutta nyt ei häntä
+kuulunutkaan. Tämä tuntui Ellusta tuiki oudolta ja sietämättömältä, ja
+kiukku alkoi kiehua hänen sydämessään. Kuitenkaan ei hän kiirehtinyt
+häntä herättämään, sillä hän tahtoi antaa Wolmarin nukkumisellaan
+kartuttaa syntiä synnin päälle.
+
+Kun Ellu oli pari tiimaa sydäntään purrut ja ikäänkuin mielessään
+hekumoinut siitä oivallisesta rangaistuksen syystä, mihin Wolmari oli
+itsensä taasen vikapääksi saattanut, loppui hänen kärsivällisyytensä.
+
+"Mutta tohtii ja uskaltaakin se, mutta kyllä minä saan heräämään ja
+sillä tavalla, että se auttaa vastaisuudessakin," sanoi Ellu, sieppasi
+kohennuksen ja töytäsi ulos.
+
+Aitan-ovelle tultuansa potkasi hän sen auki. Mutta siihen hän jäikin
+seisomaan. Hän katsoa tuijotti avonaisesta ovesta aittaan paikalta
+liikkumatta; oli niinkuin hän olisi kivettynyt. -- Wolmaria ei
+ollutkaan vuoteellaan; hän, tuo vihan-uhri oli poissa ja niine hyvineen
+täytyi Ellun kohennuksineen palata pois.
+
+Ellu aavisti oitis, että Wolmari on paennut. Hän puki kiireesti yllensä
+ja lähti liikkeelle. Ensinnä hän ohjasi askeleensa Hakkilaan,
+kyselläkseen, onko Wolmaria siellä näkynyt. -- Se oli ensimäinen kerta,
+jolloin Ellu Hakkilan kynnyksen yli jalkansa astui. -- Kun ei siellä
+hänestä mitään tiedetty, asteli hän kylään.
+
+Siellä oli Wolmari nähty aamulla varhain, sillä hän oli käynyt
+aamutervehdyksillä Pakkarin Aapon luona. Kun Aappo oli noussut ylös ja
+mennyt ulos, oli Wolmari ollut häntä vaanimassa. Siinä oli hän karannut
+tietämättä Aapon kimppuun ja rusikoinut hänet vähiin hengin.
+
+"Tuosta minä sinulle Ellun Wolkon selkää annan," oli Wolmari
+pieksäissään sanonut.
+
+Koko kahakasta ei muut ihmiset tienneet mitään, löytönään löysivät he
+Aapon nurkan takaa puolikuoliaaksi pieksettynä.
+
+Sittemmin ei kukaan ollut kuullut eikä nähnyt Wolmaria.
+
+Nämät tiedot eivät olleet Ellulle ensinkään mieluisia. Synkkänä,
+puhumatonna, yhdellekään ihmiselle sanaakaan sanomatta, lähti hän
+tietoineen kotiinsa. Sen erän perästä ei hän kysellyt keltään
+kyläläiseltä Wolmaria, eikä puhunut hänestä mitään, mutta yhä enemmän
+vakaantui hän siinä mielessä, että Wolmari on todellakin karannut.
+Ihmisistä näytti siltä, ettei Ellu ollut koko karkaamisesta
+taallansakaan, mutta niin ei ollut laita. Joka kaupungista tulijalta ja
+oudolta matkustajalta kyseli hän salavihkaa, olivatko he nähneet tai
+kuulleet puhuttavan jostakin semmoisesta ja semmoisesta oudosta
+pojasta? Kaikki kyselemiset ja tiedustelemiset olivat kuitenkin turhia,
+sillä kukaan ei tiennyt antaa tuolle hämärälle asialle minkäänlaista
+valoa ja niin oli Wolmari kadonnut kuin kaste maahan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Näin kuluivat vuodet ja viikot vierivät, mutta Wolmarista ei saanut
+kukaan mitään tietoa. Yhä synkemmäksi kävi Ellu. Hänen päänsä alkoi
+kiireesti harmaantua, ja niin tuli hänestä ennen aikojansa vanha mies.
+
+Nestori ja Hjalmari, -- nuot isän toivot -- olivat saaneet kasvaa oman
+mielensä jälkeen ja nyt ei Ellu enään pitänyt heistä mitään lukua. Pian
+tuli heidänkin rikosluettelonsa niin isoksi, että heidän täytyi
+pahojatöitään paeta ja mennä Ameriikaan. Tämä vielä kaiken hyvän päälle
+tulleena kiirehti suuressa määrässä Ellun ennen-aikaista vanhenemista.
+
+Tästä hetkestä pitäin tuli Ellu yhtäkaikkiseksi kaikkein asiain ja
+elämän velvollisuuksien suhteen. Hän tuli haluttomaksi kaikkeen työhön
+ja toimintaan ja pysyi vaan aina torpassaan. Hän ei olisi suonut
+näkevänsä yhtään ihmistä, eikäpä moni hänen torpassaan käynytkään,
+sillä uskoveljensäkin olivat hänestä luopuneet. Jos joku sattui hänelle
+jotakin sanomaan tai jotakin kysymään, oli vastauksensa: on taikka ei.
+Rupesiko joku puhetta jatkamaan, kyntti Ellu pois ja siihen täytyi
+keskustelun loppua. Tämän tähden oli hänen elämänsä melkein
+erakko-elämän kaltaista. Kova murhe häntä vaivasi yöt ja päivät; oli
+niinkuin hänen sydämensä olisi verta itkenyt.
+
+Ellu raukka! Hän oli koko elämänsä ajan paininut itsensä kanssa ja
+haapuroinut käsittääksensä ja saavuttaaksensa totuutta sekä
+täydellisyyttä. Hän luuli sitä saavuttaneensakin. Tässä väärässä
+valossa tahtoi hän lapsensakin kasvattaa täydelliseksi "kurituksessa ja
+herran nuhteessa," niinkuin hänen sanansa usein kuuluivat. Tällä
+tavalla oli hän päässyt rypemään lähimmäisiensä vioissa, ravitsemaan
+itseänsä niillä, hekumoitsemaan ja iloitsemaan niistä, samassa ihaellen
+oman itsensä hyvyyttä ja täydellisyyttä.
+
+Kuinka turhaksi kuitenkin kaikki nyt oli käynyt. Suurin elämän pyrintö,
+lasten kasvatus, oli mennyt suin päin kivelle. Kaikkine virheineen
+olivat muut vanhemmat onnistuneet lapsensa pitämään omain jalkainsa
+juuressa ja opettaa heitä tekemään yhteistä pesän työtä. Tätä ei ollut
+Ellu osannut ja nyt olivat hänen lapsensa huilanneet, ei ainoastaan
+kaikkeen maailmaan, mutta myöskin turmeluksen tielle. Näin tavoin oli
+tullut iso loma Ellun täydellisyyteen; tämän hän itsekin huomasi ja
+tämä se oli, joka Ellun perinpohjin lannisti.
+
+Tämmöisissä oloissa alkoivat Ellun taloudellisetkin asiat mennä
+aikakyytiä alamäkeen. Ei auttanut sekään keino enään, että pitää
+avaimet taskussaan ja lukea leivät orrella, sillä kuin työnteko jäi
+takapajulle ja niinmuodoin ehtyi tulolähde, ei auttanut tarkkuuskaan;
+kuluuhan otettava, vaikka siitä vähänkin otetaan. Näin tavoin
+supistuivat Ellun varat supistumistansa. Asia tuli viimein semmoiseksi,
+että hän kärsi suurinta puutetta.
+
+Toisin oli Hakkilassa laita. Siellä rakastivat vanhemmat lapsiansa ja
+lapset vanhempiansa. Siellä neuvottiin lapsia rakkauden sanalla
+totuuden tielle ja vaikkeivät he kuuluneetkaan mihinkään puolueesen,
+vaikutti totuus kuitenkin niin, että lapset tottelivat vanhempiansa
+kaikissa. Tästä oli seurauksena se, että lapset olivat vanhemmillensa
+apuna kaikenlaisissa töissä niin pian kuin kynnelle kykenivät. Kun he
+näin yksimielisesti ja velvollisuuden tunnolla tekivät yhteistä työtä,
+karttui heidän varallisuutensa karttumistaan. Kaukaan aikaan eivät he
+olleet enään tarvinneet Ellulasta masentavaa elämän tarpeiden lainaa
+ottaa, sillä olipa heillä nyt, ei ainoastaan oma tarpeensa, mutta
+myöskin muillekin antaa. Näin yksistäneuvoin ponnistellessa olivat
+Hakkilaiset kohonneet siihen määrään, että heidän torppansa oli nyt
+paisunut perintötaloksi, vieläpä vankaksikin.
+
+
+
+
+VIII.
+
+
+Vuosia on taasen kulunut. Hakkilan Paavosta on tullut aikamies --
+kelpomies. Hän on nyt verevä, roteva ja kookas nuorukainen, sillä kun
+hän oli kerran päässyt lapsi-ikänsä rajan yli, jolloin hän oli hinterä
+ja kivuloinen, putkahti hän kasvamaan kuin nuori vesa hyötyisessä
+maassa. Samaa mukaa kuin hän ruumiillisesti oli vaurastunut, vaurastui
+hänen miehuutensakin. Yleistä luottamusta rehellisyytensä ja
+täsmällisyytensä vuoksi ympäristöltänsä saaneena, laajenivat hänen
+asiansa pian niin, että hän oli näiden tähden pakotettu matkustamaan
+ympäri maatamme.
+
+Oli syyskuun loppupuoli ja Paavo oli taasenkin matkalla. Aamupäivällä
+tuli hän erääsen etäiseen kaupunkiin, mikä oli hänen matkansa
+tarkoituksena. Hänen tiensä kulki läänin vankilan ohitse. Vankilan luo,
+siinä olevalle ylevälle paikalle, oli kokoontunut suuri joukko ihmisiä.
+Paavo ei tiennyt mitä tämä merkitsee, sen vuoksi ajoi hän hevosensa
+tiepuoleen ja sitoi sen kiinni johonkin puuhun; sitten lähti hän
+astelemaan väkiryhmää kohden.
+
+Kauvan sai Paavo jakailla, pakkautuessaan tuon laajan ja taajan
+väkiryhmän lävitse, ennenkun hän pääsi sen keskustaan. Sinne päästyänsä
+huomasi hän, että siinä suomittiin parhaaltaan erästä vankia kaakissa.
+Vanki oli selin häneen, niin että Paavo näki kaikessa hirmuisuudessaan
+tuon kauhean näytelmän. Yleensä oli lyötävän selkä mustana kuin maksa,
+mutta enimmiten oli se mennyt mäsäksi. Katkeilleet vitsain latvat
+jäivät välisti pystyyn sinertäviin, turvottuneisiin läpiin, ja kun niin
+sattui, painuivat ne toisella lyöntikerralla, niinkuin vaajat,
+ärtyneihin haavoihin. Lihanretkaleita lenteli vitsojen latvoissa
+ympäriinsä ja kyljiltä valui veri pitkin ruumista.
+
+Tämmöistä ei ollut Paavo koskaan ennen nähnyt. Hän ei ollut osannut
+aavistaakaan tuota ankaraa ruumiinrangaistusta niin hirveäksi kuin se
+oli. Kovasti katui hän sinne tuloansa ja hän olisi mennyt poiskin,
+mutta se oli väentungoksen vuoksi mahdoton. Hänelle rupesi tekemään
+pahaa, mutta samassa lopetettiin lyöminen ja vanki laskettiin kaakista
+alas. Vanki kääntyi nyt Paavoon päin ja oitis tunsi hän hänet. Edessään
+oli -- Wolmari.
+
+Hämmästys tavoitti nämät molemmat tuttavat.
+
+Wolmari ei ollut koko lyömisen-ajalla huutanut, ei valittanut, ei
+rukoillut, ei pyytänyt armahtamista, niin, hän ei ollut ääntä päästänyt
+-- ei sanonut luotuista sanaa. Mutta nyt kuin hän Paavon näki,
+purskahti hän katkeraan itkuun. Raskaita kahleitaan kannatellen tulla
+helyytti hän Paavon luo ja tarttui hänen kaulaansa.
+
+"Voi, Paavo! Ei minusta miestä tullutkaan ... minä en voinut. Isäkin
+oli niin kova... Ei kukaan minua säälinyt eikä heti alussa ohjannut
+oikealle tielle ja sittenkuin joku ihmis-ystävä löytyi, oli se jo
+myöhäistä. Nyt minä olen mennyt mies, sillä tämä on jo kolmas kerta
+kuin sain varkaudesta selkääni, ja kohta minut viedään kärsimään
+ikuista vankeuttani. -- Äitiäni minä aina säälillä ja ikävällä
+muistelen; hänkin raukka on saanut kärsiä niin paljon. Vie hänelle
+terveisiä, että minä häntä aina muistan ja rakastan. Lähettäisin
+hänelle jotakin arvokasta muistoksi, mutta mitäpä minulla on," sanoi
+Wolmari.
+
+Tätä sanoissaan kaiveli Wolmari housunsa taskuja ja veti sieltä
+nenäliinan. -- Tällä paineli hän veristä selkäänsä. Sitten ojensi hän
+sen Paavolle ja sanoi: "Vie tämä äidille, että hän tästä aina muistaisi
+onnetonta poikaansa."
+
+Samassa lähti vanginvartia viemään Wolmaria vankilaan. Kalisten katosi
+hän vankilan kolkkojen muurien sisälle ja apealla mielellä jäi Paavo
+siihen seisomaan.
+
+Vasta sitten kuin Wolmari oli kadonnut näkyvistä, huomasi Paavo, kuinka
+vaikea toimi hänellä nyt oli tehtävänä. Kuinka ja millä tavalla hän
+tekisi ilmoituksensa Wolmarista Ellulassa? Tämä kysymys pyöri hänen
+mielessään kotiin palatessaankin koko-välin, mutta ei se ottanut oikein
+selvitäkseen. Kuitenkin meni hän heti kotiin päästyänsä Ellulaan,
+Wolmarin terveisiä viemään, sillä omantuntonsa pakostakin täytyi hänen
+se tehdä.
+
+Sekä Ellu että hänen vaimonsa olivat kotona.
+
+"Terveisiä minun matkoiltani," sanoi Paavo huoneesen tultuansa.
+
+"Joko sieltä nyt on tultu?" kysyi Ellu, sanojaan päinkään kääntymättä,
+vaikka kylläkin näki miehen edessänsä.
+
+"Johan tuota ... tässähän tuota ollaan ... ja tuon terveisiä
+Wolmarilta," sanoi Paavo.
+
+"Missä hänet olet nähnyt?" kysyi Ellu, nähtävästi vähän säpsähtäen,
+mutta kumminkin paikaltaan liikkumatta ja silmiään Paavoon luomatta;
+näytti siltä kuin hän olisi jotakin kauheaa odottanut.
+
+"V----n kaupungissa."
+
+Ellu rykästä kyhnäytti sen kuultuansa; äänettömyys syntyi ja puhelu
+tuntui taukovan siihen.
+
+"Missä toimissa hän siellä oli?" kysyi Ellu vihdoin, sioitellen
+jalkojaan toiseen paikkaan.
+
+"Eihän ne toimet niin häävejä olleet. Hänet tapasin Linnanmäellä
+kaakissa riippumassa, kun häntä lyötiin. Kun lyöminen oli päättynyt,
+puhuttelin häntä. Hän kertoi itkusuussa, että tämä oli jo kolmas kerta,
+kun häntä varkaudesta rangaistiin, ja sanoi vietävän hänet nyt
+ikureissulle. Hän käski tuoda teille muistoksi tämän nenäliinan, jolla
+hän paineli rikkilyötyä selkäänsä kaakista päästyänsä. Oikeastaan
+lähetti Wolmari tämän äidillensä, mutta minun mielestäni ei tätä sopisi
+hänelle antaa, eikä puhua koko asiasta yhtään mitään, sillä kenties
+hänen heikontunut järkensä ei voisi sitä kantaa," selitti Paavo,
+ojentaen verisen nenäliinan Ellulle.
+
+Ellu ei ottanut sitä vastaan, kääntyi vaan Paavoon selin; tuntui siltä
+kuin olisi hän hammasta purrut. Paavo laski nenäliinan akkunalaudalle.
+Ellun vaimo oli Paavon puhuessa kulkenut siitä sivu useat kerrat ja
+koettanut kuunnellakin, mutta silloin Paavo aina hiljensi puhettansa
+niin, ettei hän kuullut, sillä hän oli tullut vähäkuuloiseksi.
+Kuitenkin näytti siltä kuin hän olisi jotakin älppinyt ja ounastellut.
+
+"Mitä puhetta se oli, sillä minä luulin puhutun Wolmarista; mikä tämä
+verinen vaate oikeastaan on ja mitä se merkitsee?" kyseli Wolmarin äiti
+Paavon puheen tauottua, läheten akkunaa ja ottaen nenäliinan käteensä.
+
+Silloin Ellu pyörähti äkkiä ympäri ja meni vaimonsa luo.
+
+"Niin, Wolmarista nyt on ollut puhe; hän elää vielä. Hän on nyt
+kolmannen kerran kaakissa saanut selkäänsä varkaudesta ja viedään kohta
+ikuiseen vankeuteen. Hän on rikkipieksettyä selkäänsä painellut tuolla
+nenäliinalla ja lähettää sinulle nyt tuon verisen muiston palkinnoksi
+kaikesta löyhyydestäsi ja puolesipidosta, joilla hänet olet
+tuommoiseksi saattanut," huusi Ellu vihanvimmassa vaimollensa.
+
+"Herra Jesus! -- -- Eipä Wolmarista miestä tullutkaan," huudahti
+kärsivä äiti ja hänen viimeinenkin järjenkipinänsä sammui.
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Jälkipoimintoja I, by Pietari Päivärinta
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 44936 ***
diff --git a/44936-8.txt b/44936-8.txt
deleted file mode 100644
index 42fdf62..0000000
--- a/44936-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,2644 +0,0 @@
-The Project Gutenberg EBook of Jälkipoimintoja I, by Pietari Päivärinta
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
-almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
-with this eBook or online at www.gutenberg.org
-
-
-Title: Jälkipoimintoja I
-       Volmari
-
-Author: Pietari Päivärinta
-
-Release Date: February 16, 2014 [EBook #44936]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK JÄLKIPOIMINTOJA I ***
-
-
-
-
-Produced by Tapio Riikonen
-
-
-
-
-
-
-JÄLKIPOIMINTOJA I
-
-Wolmari
-
-
-Kirj.
-
-P. PÄIVÄRINTA
-
-
-
-Lapualla,
-J. W. Hissan kustannuksella.
-
-Oulussa 1889.
-Chr. Ev. Barck'in kirjapainossa.
-
-
-
-
-
-
-I.
-
-
-Erään tiheän kylän takamailla on kaksi torppaa; Ellula on toisen ja
-Hakkila on toisen nimi. Ellulan isännän nimi oli Elias, mutta häntä
-kutsuttiin kylänkesken vaan Elluksi ja siitä sai torppakin nimensä.
-Hakkila oli perustettu aukeaksi hakattuun korven silmään ja sen vuoksi
-ruvettiin torppaa kutsumaan ensin Hakkalaksi, josta sitten muodostui
-Hakkila.
-
-Näiden torppien väliä oli vähän enemmän kuin nykyinen virsta, mutta se
-ei kuitenkaan estänyt heitä olemasta likimmät naapurukset, sillä kylään
-oli matkaa melkein puoli peninkulmaa.
-
-Torppien asukasten toimeentulo oli ensi aikoina hyvin erinkaltaista.
-Ellulan isäntä ei ollut vielä nainut mieskään, kun hän jo rakensi
-huoneet ja raivasi sekä peltoa että niittyä. Näin tavoin oli hän jo
-varaselta varannut tulevaista toimeentuloansa. Kun hän sitten nai, oli
-hänellä valmis koti, mihin voi vaimonsa viedä. Vaikkei nuori vaimo
-myötäjäisillään voinut lisätä pesän varoja, sillä hän oli köyhä
-piikatyttö, ei kuitenkaan heidän näin varustettuna ollut vaikea
-elämäänsä alkaa. Pelto oli jo parina vuotena antanut viljaa ja nämät
-olivat hyvässä säästössä torpan pikku aitan hyvästi tehdyissä
-hinkaloissa. Pari lehmää oli myös pienessä, mutta sievässä navetassa
-mylvimässä. Ellu raatoi yhä uusia viljelyksiä ja tällä tavalla
-karttuivat varat karttumistansa. Ja kun Ellu oli viinan maistamaton,
-ahkera ja säästäväinen mies, oli heillä jo ennen väen lisän tuloa
-melkoisen hyvä toimeen tulo. Päälliseksi oli Ellu avullinen puuseppä,
-jolla ammatilla hän ansaitsi paljon talvisina aikoina, jolloin ei
-maantyötä voinut tehdä.
-
-Kaiken tämän tähden oli Ellu niin hyvissä paikkakunnan kirjoissa, että
-Kaparin Sohvia melkein kadehdittiin, kun hän pääsi tuolle kolmenkymmen
-vuotiaalle, vakaiselle, työtelijäälle ja siivolle Ellulle emännäksi.
-
-Niin ihmiset.
-
-Toisin oli Hakkilassa laita. He olivat molemmin köyhiä ja vaatimattomia
-ihmisiä naimisiin mennessään. Heillä oli jo kaksi lasta, ennenkuin he
-alkoivat mökkiä itselleen perustamaan. Kun he olivat naineet melkein
-samaan aikaan kuin Ellukin, tuli heidän torppansa paljon myöhemmin
-perustetuksi kuin hänen.
-
-Ei ole aina niin helppo perustaa elämäänsä kylmään korpeen tyhjillä
-käsillä, varsinkin kuin on lapsia jäljessä, sillä nuot pienokaiset ovat
-niin vaatelijoita ja aika mestareita pidättämään vanhempiensa kädet
-itseänsä hoitelemassa. Vaikeasti ja hankalasti kävi Hakkilaistenkin
-elämisen alkaminen. Peltoa ei voitu niin äkkiä saada, että siitä
-ensiaikoina olisi elämisen apua saatu. Ahkerinkaan vieraan työllä
-ansaitseminen ei tahtonut kaikesti aikaa riittää perheen
-toimeentuloksikaan ja torppaakin olisi pitänyt kohennella. Tämän tähden
-tahtoi useinkin perheessä kapista kilin neuvot. Kuitenkaan eivät he
-langenneet epätoivoon, vaan kokivat vointinsa mukaan ponnistella eteen
-päin.
-
-Kun tämmöisessä alkamisen ahdistuksessa asiat olivat useinkin näin
-ahtaalla, täytyihän heidän tuon tuostaankin turvaantua vieraan apuun.
-Kun Ellula oli lähin ja vieläpä jotenkin varakas naapuri, oli heidän
-asiansa sinne useinkin yhdessä ja toisessa tarpeessa. Ellulan Ellu
-tiesi aivan hyvin, missä suhteessa heidän varallisuutensa naapurin
-suhteen on, ja tämä muiden ohessa paisutti hänen mieltään. Usein lausui
-hän karvaita sanoja noille aroille avun pyytäjille, mutta kun he aina
-rehellisesti maksoivat, mitä saaneet olivat, ei Ellu koskaan ollut
-heille apua antamatta, vaikka kohta antaissaan haukuskeli. Karvaalla
-mielellä söivät Hakkilaiset useinkin niitä paloja, jotka heidän
-naapurinsa oli antaissaan niin katkeralla maustimella höystänyt, mutta
-minkäpäs teki. -- Nämät syyttömästi saadut nuhteet kehoittivat
-Hakkilaisia sitä ahkerammin ponnistelemaan oman taloutensa
-parantamisessa.
-
-Naapuruksilla oli hyvin erinkaltaiset luonteet. Ellu oli itsekäs,
-juro, umpimielinen, melkeinpä synkkä ja hyvin kärtyinen. Vaimollensakin
-kurisi ja kärisi hän myötäänsä, eikä vaimo parka voinut parhaalla
-tahdollansakaan palvella häntä niin, ettei hän aina löytänyt
-jotakin kärinän ja moitteen syytä. -- Ellun suuta ei nähty koskaan
-naurussa. Mykkänä ja synkkänä kuin hauta kuunteli hän vaan, vaikka
-kuinkakin iloisia ja hauskoja asioita muilla ihmisillä olisi ollut
-keskusteltavana. Jos hän jotakin joukkoon sanoi, oli se aina muiden
-mielipidetten vastustamista, ja jos eivät muut heti luopuneet omista
-mielipiteistään ja tunnustaneet Ellun aatteita oikeoiksi, suuttui hän
-silmittömäksi, useinpa tyhmyyksiin saakka.
-
-Ellun vaimolla ei ollut kotonansa mitään valtaa. Kun Ellu lähti
-johonkin käymään, lukitsi hän aitan, kaapin ja arkun, ja pisti avaimet
-taskuunsa. Päälliseksi luki hän leivät orrella lähtiessään ja silloin
-ei ollut hyvä niitä liiaksi kuluttaa. Mutta kun Ellu meni johonkin
-pitemmäksi ajaksi nikkaroimaan, otti hän lukittuin ovien takaa
-ruoka-aineita esille sen verran kuin hän luuli vaimonsa poissa-olonsa
-ajalla tarvitsevan, ja sen täytyi riittää siihen saakka, kuin hän tuli
-toista antamaan. Varmuuden vuoksi teki hän jauho-astioihin ja
-jyvähinkaloihin kaikenlaisia ristejä ja merkkejä, nähdäkseen, olisiko
-kuitenkin jollakin tavalla vaimolla ollut tilaisuus päästä lukkojen
-taa, vaikka avaimet olivatkin hänen hallussaan. Niillä ajoilla eivät
-naapuritkaan saaneet pienintäkään apua, sillä eipä Ellulan emännällä
-ollut mistä olisi antanutkaan, ellei tahtonut omia hampaitansa naulaan
-panna.
-
-Toisin olivat Hakkilaiset tässäkin asiassa. Vaikka he elivät
-alin-omaisissa puutoksissa ja köyhyydessä, olivat he sentään iloiset
-kuin pienet lapset. He rakastivat toinen toistansa sydämensä pohjasta
-ja luottivat ehdottomasti toisiinsa. Kaikki ilot, surut, murheet,
-tuskat, myötä- ja vastoinkäymiset olivat heille yhteisiä. He ottivat
-hyvät ja pahat päivät vastaan tyyneesti ja maltillisesti sekä pitivät
-ne suorastansa Jumalan kädestä lähteneinä. Vaikka puutokset usein
-ahdistivat, eivät he kuitenkaan alentuneet elämän surujen alle, eikä
-heidän mieleensäkään koskaan juohtunut niin halpamaisia keinoja, kuin
-toisiansa edisteleminen ja määrä ruo'alle paneminen. Yhteisesti söivät
-he mitä saivat ja luottivat vahvasti siihen, että Jumala kyllä pitää
-murheen luoduista lapsistansa ja tämä luottamus ei heitä pettänytkään.
-
-Näin tavoin elellen tuntui elämä heistä niin keveältä.
-
-Pian huomasi Ellun vaimo, minkälaisen kumppanin kanssa hän oli joutunut
-avioelämää viettämään. Hän tunsi olevansa onnettomin kaikista ihmisistä
-ja tätä suri hän lakkaamatta itseksensä. Usein vuodatti vaimo katkeria
-kyyneleitä, mutta mieheltänsä koki hän ne huolellisesti salata, sillä
-Ellu ei kärsinyt minkäänlaisia vesittelemisiä.
-
-Eräänä kertana kävi kuitenkin niin, että Ellu tapasi vaimonsa
-itkemästä. Hän oli lähtenyt käymään jossakin kylässä ja nyt luuli vaimo
-voivansa antaa kyyneleensä vapaasti vuotaa. Mutta Ellu oli unhottanut
-jotakin kotiin ja palasi äkkiarvaamatta sitä noutamaan.
-
-"Mitähän sinä turiset ja vesittelet?" tonkasi hän vaimollensa, kun
-huomasi hänen itkevän.
-
-"Enhän minä mitään vesittele," koki vaimo hätäyksissään sanoa silmiänsä
-pyyhkien.
-
-"Ethän sinä ... etkö luule minun näkevän? Minun luullakseni ei sinulla
-ole mitään syytä turskumiseen ja tuommoiseen käytökseen... Taitaapa
-kuppisi tyhjä olla, niinkuin monen muun... Se pitää olla viimeinen
-kerta," komensi Ellu.
-
-"Onhan sitä monta muuta tässä maailmassa, ei vaan kuppi," sanoi vaimo
-surullisen umpikuljuisesti.
-
-"Mitä monta muuta...? Teet viisaasti, kun pidät suusi kiinni," ärähti
-Ellu ja siihen se asia jäi, sillä vaimo ei uskaltanut enään virkata
-mitään.
-
-Vaikka niin oli, tuli Ellulle ja hänen vaimollensa lapsia, niinkuin
-nuorille ja terveille ihmisille ainakin. Heidän ensimäinen lapsensa oli
-poika ja sai nimeksensä: Wolmari. Paras lienee ehkä nyt jo mainita,
-että paljon myöhemmin tätä esikoista, ja pitkäin väli-aikain päästä
-syntyi heille vielä kaksi muuta poikaa, mutta siihen sarja loppui,
-sillä lisää ei tullut. -- Keskimmäisen nimi oli Nestor, nuorimman
-Hjalmar.
-
-Koska Hakkilaiset tulevat olemaan paljon yhteydessä tämän kertomuksen
-kanssa, mainittakoon tämän kanssa, että heillä oli jo Paavo niminen
-poika, ennenkuin he Hakkilaan tulivatkaan. Tämä oli heidän vanhin
-lapsensa, ja hän oli vuotta myöhemmin nähnyt päivän valkeuden kuin
-Wolmari. Hakkilaiset olivat siis siinäkin suhteessa jäljessä, niinkuin
-talouden alkamisessakin. Aikojen kuluessa karttui heille kahdeksan
-lasta, viisi poikaa ja kolme tytärtä.
-
-Kun Wolmari syntyi maailmaan, luuli Ellun vaimo lapsen tähden saavansa
-lievitystä kovalle elämällensä, mutta siinä hän surkeasti pettyi.
-Tuskin oli lapsi syntynyt, kun Ellu jo tuli entistäkin kärtyisemmäksi,
-jurommaksi ja umpimielisemmäksi. Kaikista hänen puheistansa ja
-toimistansa huomasi jokainen aivan selvästi, että hän otti vastaan
-tämän ensimmäisen perheensä lisäyksen sangen tylyllä ja nurpealla
-tavalla, niinkuin muka jonkun aivan tarpeettoman lisävastuksen ja
-kiusan.
-
-Pian rupesivatkin nämät mielipiteet Ellussa näkymään päällekin päin.
-Lapsi ei olisi saanut kirahtaa eikä pienintäkään ääntä päästää,
-vaan hänen olisi pitänyt olla hiljaa kuin kalan lammissa. Vähimmästäkin
-lapsen kätinästä ja äännähtelemisestä tuskaantui isä ja lausui
-sopimattomia sanoja lapsesta, sättien samassa äitiäkin, ikäänkuin se
-olisi hänen syynsä, että lapsi oli tullut maailmaan. Vaimo koki
-rakkaudella ja lempeydellä hillitä häntä vointinsa mukaan, mutta sai
-vastaan kovia sanoja.
-
-Kovin kauvan ei viipynytkään, ennenkun isä rupesi karjumaan ja
-äyvästämään lapselle, kun tämä vaan vähänkin itkemällä puutoksiaan
-ilmoitti, ikäänkuin lapsi olisi jo hyvinkin osannut peljätä ja totella
-hänen isän- ja isäntävaltaansa. Tuon kovuuden seuraukset tulivat pian
-näkyviin. Lapsi säikähti aina tuommoisesta kohtelusta niin, että hän
-rupesi parkumaan kurkun täydeltä. Usein kävi parkuminen niin ankaraksi,
-että hän huusi tiimakausia yhtämittaa, eikä äiti saanut mitenkään lasta
-viihtymään, vaikka hän koki kaikkensa tehdä. Väsymys teki vihdoin lopun
-lapsen ankaralle parkumiselle, mutta silloin oli hän mustana kuin maksa
-ja kieli vaan suussa kirisi; sitten hän vähitellen tyyntyi, mutta
-raukesi niin voimattomaksi, että näytti paremmin kuolleelta kuin
-elävältä.
-
-"Älä Jumalan tähden säikytä lasta tuolla lailla, aivanhan se kuolee
-käsiin," rohkeni vaimo eräänä semmoisena kertana muistuttaa.
-
-"Marssi tupaan sen rääkän kanssa, minä tarvitsen lepoa," karjasi Ellu
-vihaisesti.
-
-Tupaan riensikin vaimo parkuvan lapsensa kanssa, kylmään tupaan
-lämpymästä kamarista. Siellä vilusta väristen puristi ahdistettu äiti
-sydäntänsä kohtalon alle ja lähes kuoliaaksi parkuvaa lastansa tuskasta
-vapisevaa rintaansa vasten, kokien kaikin tavoin häntä viihdyttää.
-
-Tämmöistä oli elämä lapsen pienenä ollessa. Niinkuin lintu oksalla sai
-vaimo aina olla varusalla kahta peljättävää kohtaa, lapsen itkua ja
-miehensä suuttumusta vastaan. Jospa hän olisi voinut näin tavoin
-välttää nämät kauheat kohtaukset, olisi hän ollut tyytyväinen, mutta
-niin ei käynyt, sillä tuon tuostakin tapahtui tuo ankara yhteen
-sattumus.
-
-Tämänkaltainen elämä tuntui vaimosta niin ikävältä, pahalta ja
-kuolettavalta. Hän tunsi elävänsä täydellistä orjan elämää, sillä yhä
-selvemmästi huomasi hän, missä asemassa häntä pidetään ja mitä häneltä
-vaaditaan. Tämmöinen tieto ja tunto tuntui typistävän hänen sydäntänsä
-ja se kutistui hänen mielestään niin pieneksi kuin peukalon pää.
-Selvästi tunsi hän surulla, kuinka hänen muistinsa huononee ja
-ymmärryksensä vähenee; järki tuntui olevan välisti sekaisin ja hän
-pelkäsi menettävänsä ymmärryksensä. Semmoisissa tilaisuuksissa luuli
-hän sydämensä jähmettyvän jääksi, ja silloin hän pelkäsi tilaansa
-kaikkein pahimmin.
-
-Vielä oli vaimolla kuitenkin jälellä eräs toivo, jonka hän luuli
-lieventävän hänen kovaa ja orjallista elämäänsä, kun kerran se aika
-tulee. Hän toivoi, näette, että kun lapsi kasvaa isommaksi ja
-tulee ymmärtäväisemmäksi, voipi tuon ankaran isän kiukkuisuuden
-vaiti-olemisella välttää. Mutta tässäkin oli hän laskenut väärin. Ei
-ollut lapsi vielä kovinkaan paljon vöyristynyt, ennenkuin isä alkoi
-häntä lyödä ropsimaan, siitä syystä muka, kun ei hän tottele ja pidä
-suutansa kiinni. Tuommoisesta kohtelusta tietysti säikähtyi taasenki
-lapsi ja rupesi huutaa rämistämään kahta kauheammasti. Usein sai äiti
-sydänkourassa kynttiä pakoon lapsensa kanssa nyt kuten ennenkin, ja
-aran, orjallisen elämän helpoitusta ei kuulunut kustaan.
-
-"Älä hyvä ihminen lyö ja säikytä lasta noin pienenä, saatathan hänen
-aivan vaivaiseksi", sanoi vaimo kerran miehelleen.
-
-"Pidä suusi kiinni, taikka ... hänen täytyy tottelemaan," ärjäsi Ellu.
-
-Kun lapsi alkoi tulla ymmärtäväisemmäksi, pelkäsi hän isäänsä kuin
-villipetoa, sillä olihan hän ensimäisestä tajunnastansa saakka oppinut
-tuntemaan tuon usein esiintyvän hirviön kauheaa pelkoa ja hätää
-tuottavana ilmiönä. Joka kerta kuin lapsi näki isänsä, rupesi hänen
-silmänsä vilkuilemaan ja palamaan, niinkuin jonkun mielipuolen ainakin,
-ja selvästi näki, että hänellä on kova pelko ja hätä käsillä, eikä
-kenenkään muun tähden kuin tuon, joka häntä aina vaan kovasti kohtelee.
-Heti kun lapsi huomasi isänsä, vapisi ja tärisi hän niinkuin sarpa
-virrassa, katsellen hätäisesti ympärillensä, ikäänkuin etsien jotakin
-turvaa ja apua käsillä olevalle hädälle. Kova itkun pakko pyrki usein
-väkisinkin ilmi purkaantumaan, mutta lapsi koki kaikin tavoin sitä
-pidättää valtaan pääsemästä, hyvin tietäen, mitä siitä seuraisi, jos
-vaan se ääneensä pääsisi. Tämänpä tähden koki hän pidättää henkeänsä,
-nieleskellä tyhjää ja pitää suutansa näpissä. Näillä keinoilla onnistui
-lapsi enimmästi hillitsemään itkunsa niin, ettei häneltä päässyt kuin
-joskus joku porahdus ryöväämään, mutta ankaroita nikotuksen ryöppyjä
-kesti kauvan aikaa sen jälkeenkin.
-
-Ihmiset ihmettelivät suuresti sitä, kuinka lapsi voi hengissä pysyä
-tämmöisellä kohtelulla.
-
-Niin, tottelihan lapsi nyt, ja olihan kasvatuksellinen isä voittanut
-tarkoituksensa -- -- oli, oli.
-
-Sitä tehden kuin Wolmari kasvoi ja vahvistui, sitä tehden vahvistui ja
-koveni isän kurikin. Jalanjuoksevana ei hän olisi saanut paikalta
-hievahtaa. Vähimmästäkin liikkeestä ja riehahtamisesta kopsi isä häntä
-minkä milläkin tavattomalla aseella tahi repi tukasta niin että luuli
-niska-nikamat pois paikoiltaan lähtevän. Kun muuta asetta ei käteen
-kopeutunut, täytti isä rangaistuksensa ankaralla potkimisella. Näiden
-kaikkien vuoksi oli pojassa aina kuhmuja ja sinimarjoja.
-
-Poika ei nyt enään itkenyt koskaan; hän ei uskaltanut, eipä edes
-silloinkaan kuin isänsä häntä rusikoitsi. Niin, Ellu ei ollut niitä
-kasvattajia, jotka antavat toiset lastensa rikokset mennä huomaamatta
-ja rankaisematta, ikäänkuin sormien välitse, suuttuen ja pieksäen
-sitten vasta, tavattomilla aseilla, kun lapsi teki jotakin aineellista
-vahinkoa. Tämmöinen ei Ellu ollut, sillä hän piti tarkasti esikoistansa
-silmällä, rangaisten ankarasti jokaisen poikansa teon, jonka hän
-vääränä piti; paha vaan, että hän piti usein vääränä senkin, joka ei
-väärä ollutkaan. Isänsä nähden ei poika juuri paljon liikkunutkaan,
-istui tahi seisoi vaan yhdessä kohden, villisti katsella vilkuillen
-ympärillensä. Mutta isän silmän vältyttyä koki poika hyväksensä käyttää
-vapauttansa. Hän kiiti ympäri huoneita kuin villikissa, kiipeili
-penkeille, tuoleille ja pöydille, putoili ja kaatui usein niistä,
-saaden tavasta pahoja vammoja ja loukkauksia. Mutta vähänpä poika
-niistä huoli, sillä olihan hän karaistu miehen alku, joka oli tottunut
-saamaan alusta alkaen kovia kopposia. Näin villitessään särki poika
-usein yhden ja toisen tarpeellisen kalun. Näitä koki äiti huolellisesti
-isältä salata ja jos särkynyt kalu oli sitä laatua, että voi hankkia
-toisen samanlaisen siaan, laitti äiti heti sen. Usein koki äitikin
-kiellellä poikaansa tuonlaisesta viileydestä, mutta se oli sama kuin
-hän olisi käskenyt.
-
-Kun poika kasvoi isommaksi, niin että hän voi jalalla jättää, turvasi
-hän usein siihen keinoon, silloin kuin isä tahtoi häntä rökittää.
-Kummallinen oli näky niissä tapauksissa. Poika hyppeli ja papuili
-isänsä edellä, niinkuin papu rummun pohjan päällä, tehden senkin
-seitsemän mutkaa ja käännettä ja tormaili sinne tänne. Tässä hädässään
-juoksi poika pitkin penkkejä, pöytiä, kierteli pöydän, tuolien ja
-muiden esineiden ympäri, pysytellen vaan aina jonkun esineen
-takapuolella. Isä juosta kaahotti pojan jäljessä, vuovaten häntä
-kiinni, niinkuin jotakin metsän-eläintä, koettaen samalla lyödä hosua
-poikaa minkä milläkin aseella, jonka hän sattui käsiinsä saamaan. Tässä
-rynnäkössä ryntäilivät he ankaralla vauhdilla eteen ja taakse, aina sen
-mukaan, kuinka asianhaarat kulloinkin vaativat. Jos kiista päättyi
-pojalle niin onnettomasti, että isä sai hänet kiinni, sai hän kärsiä
-hirmuisen selkäsaunan, mutta onnistuiko hän pääsemään oven reijälle,
-tormasi hän ulos ja pökäsi suoraa päätä metsään. Silloin oli selkänahka
-pelastettu, sillä isä ei koskaan ajanut takaa poikaansa, kun hän vaan
-kerran ulos pääsi. Tavallisesti värjätteli ja lurjanteli poika siellä
-hyvän aikaa ja tuli sitten luimistellen takaisin, vältellen isäänsä
-niin paljon kuin mahdollista ja silmäillen arasti ympärillensä. Tällä
-välin oli isän tulinen viha lauhtunut ja pojan palattua ei hän hänelle
-puhunut hyvää eikä pahaa, eli ja oli vaan niinkuin poikaa ei olisi
-ollut olemassakaan.
-
-Mielipahalla huomasi puoleton äiti, kuinka vahingollinen Ellun
-kasvatustapa on. Hän älysi, että tuommoinen alin-omainen ankaruus ja
-sydämettömyys ei voi poikaan sen parempaa vaikutusta tehdä, kuin että
-hänen nuori sydämensä paatuu ja kovettuu, niin ettei häneen jää viimein
-mitään tilaa ja siaa hellemmille ja paremmille tunteille. Nöyrästi ja
-hiljaisesti koetti hän tästä epäkohdasta muistuttaa miestänsä, mutta
-mitäpä siitä sitten oli. Ellu suuttui vaan tulihinsa, tauloihinsa ja
-liki piti, ettei vaimo parka saanut korvillensa.
-
-Yhä vaikeammaksi ja orjallisemmaksi kävi vaimon tila. Hän synnytti nyt
-toisen lapsen ja samaten kuin ensimäisen lapsensakin pienenä ollessa,
-sai hän tämänkin kanssa olla pakosalla, ettei isä olisi lapsen itkun
-vuoksi päässyt tavattomasti kiivastumaan. Samoin olivat asiat
-kolmannenkin lapsen pienenä ollessa. Kun hän kaiken ristin ja kiusan
-lisäksi älysi, minkälaisen kohtelun ja kasvatuksen lapset isommiksi
-tultua isältään saavat, ei hän voinut koskaan tuntea sitä äidin iloa,
-joka niin monelta äidiltä on useinkin raskaan mielen pois pyyhkäissyt.
-Katsellessaan elämäänsä eteen päin miltä kannalta tahansa, huomasi hän
-sen haamoittavan yhä mustempana, synkempänä ja toivottomampana. Näitä
-alati ajatellessaan ja miettiessään, tuntui ajatuksen juoksu ja järki
-yhä useimmin seisahtuvan ja välisti ei hän pitkiin aikoihin huomannut
-toista kättänsä.
-
-Tämän alinomaisen pelvon ja pinnistyksen tähden typertyi vaimo viimein
-niin, että hän vähitellen nujertui sallimuksen määräämän kovan
-kohtalonsa alle ja rupesi vähemmällä nurkumisella kantamaan ristiänsä
-kovalla elämän tiellä. -- -- "Ehkäpä se näin onkin ja pitääkin näin
-olla", rupesi hän vähitellen ajattelemaan.
-
-
-
-
-II.
-
-
-Niin. Kun Wolmari kasvoi isommaksi, alkoivat kasvatuksen hedelmät
-näkyä. Kun poika isänsä kiinni vuovatessa pääsi hänen käsistänsä
-pötkimään ulos, ei hän tavallisesti palannutkaan huoneesen jonkun ajan
-perästä kuten ennen, sillä hän karpasi melkein aina Hakkilaan ja
-tavasta kyläänkin saakka. Näillä retkillään viipyi poika useinkin
-vuorokausittain, eikä isä näyttänyt piittaavan siitä juuri mitään.
-
-Ihme kumma! Vaikka Ellu oli niin ankara isä, että hän
-vähäpätöisimmistäkin rikoksista rankaisi poikaa liiankin kovasti,
-vieläpä semmoisistakin teoista, jotka eivät oikeastaan rikoksia
-olleetkaan, ei hän kuitenkaan pojan poissa-olemisesta ollut
-taallaankaan. Kenties oli isällä tuohon huolimattomuuteen kaksikin
-syytä. Kaiketi luuli hän, että hänen tarkka ja kova kasvatuksensa on
-pojasta tehnyt niin siivon, että hänen voi pelkäämättä antaa olla missä
-tahansa; sitä paitsi ei pojasta ollut vielä minkäänlaista työn-apua,
-jonka vuoksi hän kyllä jouti poissakin olemaan, ja eihän hänestä
-silloin ollut alinomaista ristiä ja sydämen harmia.
-
-Näin mietti isä, mutta asia oli muodostunut aivan toiseksi kuin mitä
-hän oli otaksunut. Sillä kun Wolmari heti alusta alkaen huomasi, että
-tämä on ainoa keino, jonka avulla hän saa vapauttansa nauttia ja ettei
-siitä mitään rangaistusta seuraa, käytti hän pakoa hyväkseen niin usein
-kuin voi. Nämät pakoretket tulivat pojalle hyvin turmiollisiksi. Ei sen
-vuoksi, että hän olisi niin lyhvillä ajoilla tuttuin ihmisten parissa
-mitään pahuutta oppinut, vaan sentähden, kun hän sai siellä vallattoman
-mielensä jälkeen elää. Päästyänsä hetkeksikään pois ankaran isän
-valvonnan ja kurin alta, tuntui tämä vapaus hänestä niin hyvältä, että
-se nuoressa sydämessä kuohui yli laitainsa. Kapalolapsesta saakka
-peljätetty ja arkautettu sydän oli vuosien kuluessa myös kovettunut ja
-paatunut, niinkuin äiti oli aavistanut. Tämän kovettuneen luonteensa
-päästi poika nyt vapaasti vallallensa, sillä eihän kova isä ollut nyt
-hänen tekojansa vaanimassa ja rankaisemassa. Muita ihmisiä ei hän
-peljännyt eikä totellut, koska he eivät olleet hänelle koskaan selkään
-antaneet.
-
-Onnettomat olivat ne eläimet, jotka hän voitti ja käsiinsä sai, sillä
-mitä hirmuisimmalla tavailla kidutti ja rääkkäsi hän ne kuoliaaksi,
-puhkoen niiden silmät, väännellen jalat poikki j.n.e. Suurin ilonsa oli
-katsella eläinparkojen kuolon tuskia, kun ne itseään vääntelivät ja
-henkeään haukkoivat. Jos hän sai käsiinsä semmoisen poikasen, jonka hän
-voitti, pieksi ja läppäsi Wolmari hänet liki henkeä, eikä hän silloin
-katsonut millä aseella hän vaan sai lyödä mäksiä.
-
-Hakkilassa käydessään oli hän ensimältä Paavolle erin-omaisen
-ystävällinen. Mutta tutummaksi tultuaan narraili hän eräänä kertana
-Paavoa lähtemään heille, taikka ainakin saattamaan häntä. Kun hän näin
-oli saanut pois hänet vanhempain ihmisien parista, karkasi Wolmari
-Paavon niskaan tietämättä kuin tiikeri ja rusikoitsi hänet
-pahanpäiväiseksi, sillä ei Paavo voinut itseänsä suojella, nuorempi
-kuin oli ijältänsä ja muutoinkin pienikasvuisempi Wolmaria.
-
-Itkeä nyrrytellen tuli Paavo kotiin, kun pääsi irti ilkeän kumppaninsa
-kynsistä. Paavo oli siivoluontoinen poika, eikä olisi tahtonut
-yhdellekään ihmiselle pahaa. Hän käsitti, kuinka väärin Wolmari oli
-hänelle tehnyt ja tämä se enimmän pojan sydäntä kaiveli. Hän olisi
-tahtonut olla ystävyydessä naapurin Wolmarinkin kanssa, niinkuin
-ennenkin, mutta kuinka tämä nyt kävi laatuun, kun Wolmari tuommoinen
-oli.
-
-Pitkän ajan oli Wolmari käymättä Hakkilassa tuon tapauksen jälkeen.
-Mutta kun hän sitten tuli, oli hän niin hilpeä, ystävällinen ja
-avonainen, että vanhuksetkin oikein kummastelivat, kuinka niin
-järkevästä ja miellyttävästä poikasesta, voi niin pahoja kuulumisia
-kuulua ja kuinka hän voi Paavoa sillä lailla rusikoida -- -- ja he
-rakastivat taasenkin Wolmaria, niinkuin omaa lastansa. Wolmari pyysikin
-anteeksi sekä vanhuksilta että Paavolta viimeisen väärän tekonsa ja
-hymyili niin imelästi.
-
-"Lähde nyt, Paavo, saattamaan minua kotiini," sanoi Wolmari Paavolle
-illemmalla.
-
-"Entä jos sinä taasenkin hyppäät niskaani," sanoi Paavo, ikäänkuin
-vanhaa uulaa.
-
-"Mitä vielä. Ajatteletko sinä vielä vanhaa hairahdustani; sinä olet
-paras ystäväni ja haluaisin sinun parissasi aina olla," sanoi Wolmari.
-
-Paavo lähti.
-
-Päästyänsä ensimäisen metsätien mutkan taa, hyppäsi Wolmari taasenkin
-Paavo-raiskan niskaan.
-
-"Kyllä minä sinun, isäsi lelun, opetan," sanoi hän ja alkoi huimia
-Paavoa minkä kerkesi.
-
-"No, mutta Wolmari! olethan taas paha," sanoi Paavo ja koki väistellä
-iskuja.
-
-"Oli mitä oli, mutta tuosta saat," sanoi Wolmari ja koki ahkerasti
-jaella iskujansa.
-
-Paavo raiska kommeltui kumoon ja ennenkuin hän kerkesi nousta ylös, sai
-Wolmari käteensä jonkun lie'on ja tällä lyödä mäihäsi hän Paavoa
-raukkaan niin, ettei tämä päässyt paikalta päkähtämään. Runnellulta
-poikaparalta pääsi itku ja Wolmari lähti käpälämäkeen, heittäen
-onnettoman toverinsa siihen.
-
-Hakkilan vanhemmat odottivat kauvan poikaansa kotiin tulevaksi, mutta
-kun ei häntä kuulunut tulevaksi, lähtivät he viimein häntä hakemaan.
-Suureksi kauhuksensa tapasivat he hänet tiellä, kykenemättömänä
-mihinkään liikkumaan. He kantoivat pojan kotiin ja kauvan sai hän pysyä
-vuoteella, ennenkuin parani saadusta vammastansa.
-
-Sen tepposen perästä ei Wolmari uskaltanut käydä Hakkilassa
-vuosikausiin. -- -- --
-
-Aika kului ja Ellulan Ellu pitkitti samaa kasvatustapaansa. Eräänä
-tuommoisena kertana, jolloin isä taasenkin ajoi Wolmaria kiinni
-saadakseen ja kurittaakseen häntä, kaatui poika johonkin esineesen ja
-siinä rymäkässä katkesi häneltä jalka. Helppo oli isän nyt hänet
-saavuttaa, mutta selkäänsä ei poika kumminkaan tällä kerralla saanut,
-kun surkeasti huusi, että häneltä on jalka poikki. Oitis isä ymmärsikin
-asian todeksi, sillä eipä poika muutoin olisi jäänyt siihen makaamaan.
-Seitsemäksi viikoksi jäi Wolmari nyt vuoteen-omaksi, ennenkuin hän voi
-vähääkään liikkua. Tähän oli isä hyvin tyytyväinen, "sillä", sanoi hän,
-"minä elätän hänet mieluisemmin vaivaisena kuin että hän terveenä
-joutuisi turmeluksen tielle."
-
-Kun Wolmari nousi vuoteesta, rupesi hän vähitellen kainalokeppien
-avulla liikkumaan. Kauvan ei tuon vilkkaan pojan tarvinnut tavailla
-uutta kävelemisen keinoansa, ennenkun hän niillä mennä kamisti
-aikakyytiä. Ensimäisen pitemmän matkansa teki hän Hakkilaan. Sinne
-tultuansa niin saattamattomana ja kärsineenä kuin suinkin taisi,
-teetteli hän itsensä nytkin Paavon ystäväksi. Hän näytti hyvin nöyrältä
-ja katuvaiselta ja puheli avomielisesti kaikkein kuullen.
-
-"Syystä minä olen kuritusta saanut, sillä minä olen ollut niin paha,
-mutta nyt tahdon parantua. Olen oikein mielissäni kun jalkani meni
-poikki, sillä olinhan sairastumiseni ajankaan poissa pahuudesta.
-Sinullekin, Paavo, olen ollut kovin paha, mutta ollaan nyt tästäpuoleen
-aina ystävykset," tuumaili tuo nuori rikoksensa tunnustaja.
-
-Hakkilan väki oli hyväsydämistä ja anteeksi antavaa väkeä. He eivät
-ajatelleet eivätkä puhuneet yhdestäkään ihmisestä pahaa, vaan toivoivat
-jokaiselle hyvää. Kernaasti unouttivat he Wolmarinkin entiset kepposet,
-joilla hän heille oli niin paljon pahaa ja mieliharmia tuottanut.
-Surkumielellä ottivat he osaa Wolmarin kovaan kohtaukseen ja Paavokin
-oli miltei itkeä, kun hänen toverinsa oli niin huonosti käynyt.
-
-Pojat olivat hyvät ystävät keskenänsä kaiken päivää. He puhelivat ja
-naurelivat keskenänsä, oleskelivat väliin ulkona ja pitivät muuta
-poikasten menoa.
-
-Kun Wolmari lähti illalla kotiin, pyyteli Paavo hänen vastakin käymään
-ikävissään heillä.
-
-Oli jotenkin varhainen aamu vielä, kun Wolmari jo huomenna tulla kopitti
-kainalokepeillään Hakkilaan.
-
-"Tulin näin varhain tänne ... te olette niin hyviä ihmisiä -- --. On
-niin ikävä tuolla kotona... Isä on niin kova, vaikk'en minä mitään
-pahaakaan tee ... te olette aina niin hyviä," puheli Wolmari
-tunnollisesti.
-
-"Olimme juuri lähdössä lehtiä taittamaan ja aioimme ottaa Paavonkin
-mukaamme," sanoi Hakkilan emäntä, Paavon äiti.
-
-"Voi, antakaa Paavon olla minulla täällä kumppanina, kun siellä kotona
-on niin ikävä! Kyllä me täällä toimeen tulemme kahdenkin," pyyteli
-Wolmari.
-
-"No, olkoon sitten Paavo täällä, kumppanina ja hupina sinulla, mutta
-olkaa kauniisti. Auttele sinä, Paavo, Maria, toisien lapsien
-hoitamisessa," sanoi Paavon äiti.
-
-"Kyllä me", oli Wolmari heti valmis myöntämään ja lausui tuon
-myöntymyssanansa ensimäisen tavauksen niin omituisella äänen painolla,
-että siinä kuulosti olevan kaksi yytä. Tämä tuntui niin vakavalta ja
-luottavalta vakuutukselta, ettei siinä ollut vähintäkään epäilemisen
-syytä; olipa niinkuin se olisi lähtenyt valamiehen suusta.
-
-Ja niin lähtivät vanhemmat lehden taittoon... Miks'eikäs.
-
-Hyvinä ystävinä alkoivat pojat viettää aikaansa, kuten parhaiten
-taisivat. Käytiin katsomassa Hakkilan lasten talospaikkaa, koetettiin
-lukea, jopa syödäkin. Pian kyllästyi kuitenkin Wolmari oloonsa ja aikoi
-mennä kotiansa.
-
-"Älä nyt vielä lähde ... olehan nyt niinkään kauvan kuin isä ja äiti
-tulevat," pyyteli Paavo.
-
-"Enkä ole ... menen minä ... lähde sinä saattamaan minua," sanoi
-Wolmari äkäisesti.
-
-"En minä lähde."
-
-"No miks'ei, sanopas?"
-
-"Taitaisit pieksää minua taas."
-
-Wolmari pisti kainalosauvat kainaloihinsa, harppasi aika hypyn Paavoa
-kohden ja lähemmäksi päästyänsä tavoitti lyödä häntä sauvallansa. Mutta
-Paavo oli varusalla ja vältti iskun.
-
-"Kas niin, arvasinhan minä sen... Tuommoinenhan sinä olet! Mutta etpä
-minua nyt saa yhtä helposti kiinni, pieksääksesi, kuin ennen," sanoi
-Paavo vähän ilkkuen.
-
-Tuon rynnäkön aikana kiiluivat Wolmarin silmät kuin kissan silmät.
-Niissä paloi vihan ja ilkeyden tuli. Kun Paavo oli viimeisen sanansa
-sanonut, lauhkeni hänen katsantonsa ja hän näytti tulevan lakeaksi kuin
-lammas.
-
-"En minä vainkaan ... ilman aikojaanhan minä vaan narrasin sinua.
-Ollaan vain ystävykset, niinkuin nyt olemme olleet ... enkä minä lähde
-kotiin," koki Wolmari hyvitellä Paavoa.
-
-Paavon pelko ja varovaisuus haihtui siihen paikkaan. Hän tuli niin
-ystävälliseksi Wolmarille, että oikein halaili häntä ja sitten taas
-elettiin niinkuin ennenkin.
-
-Wolmari kävellä käppäili lattialla kainalosauvainsa avulla. Hänen
-isänsä oli sauvojen alaset päät varustanut paria tuumaa pitkillä
-rautapiikeillä, etteivät sauvat luiskahtaisi pojan niillä kulkiessa.
-Niin, olihan hänkin isä.
-
-Sillävälin oli Paavo vetääntynyt takan luo. Hän oli avojalon ja toisen
-jalkansa nosti hän takkakivelle. Saman jalan polvelle pani hän
-kyynärpäänsä ja tuki kädellään päätänsä. Siinä asemassa puheli hän
-iloisesti Wolmarille. Tämäkin vetäysi hiljolleen takan luo hyvin
-ystävällisen näköisenä, puhellen hänkin iloisesti niitä näitä.
-Päästyänsä tarkoitettuun paikkaansa, tuki hän itseänsä toisella
-kädellänsä takan otsasta, seisoen terveellä jalallansa. Kun he siinä
-naurussa suin ja hyvässä sovussa keskenänsä iloisesti juttelivat, iski
-Wolmari sananlausumatta voimansa takaa sauvansa rautapiikin Paavon
-jalkapöytään. Isku oli niin voimallinen, että tuo karstalle
-pynttääntynyt rautaporama meni jalkapöydän lävitse, niin että se oikein
-napsahti takkakiveä vasten.
-
-"Sainpa minä sinun, senkappaleen, kuitenkin kiinni," sanoi Wolmari ja
-alkoi mennä kamistamaan pakoon.
-
-Kyllä sen arvaa, minkälaisen parakan Paavo päästi tuommoisen iskun
-saatuansa. Hän huutaa porusi ja voivotteli kurkun täydeltä, ja kun
-toiset lapset säikähdyksestä sekä Paavon surkeuden tähden yhtyivät
-tuohon hätähuutoon, niin syntyi siitä hirveä metakka.
-
-Tämmöisessä tukalassa tilassa oli Hakkilan pieni kotiväki, kun
-vanhemmat tulivat kotiin lehden taitosta. Tuotakin tuonnemmaksi
-kuulivat he jo lastensa hengenhätäisen porun ja rääkymisen, ja
-riensivät sen vuoksi paikalle niin kiireesti kuin suinkin kerkesivät.
-Kovin hämmästyivät he, nähtyänsä Paavo-pojan huutavan ja tuskittelevan
-lävistetyn ja verisen jalkansa vuoksi. Kun he sitten vihdoin pääsivät
-asiasta selville, eivät he voineet kylliksi ihmetellä Wolmarin
-julmuutta ja petomaista kavaluutta.
-
-
-
-
-III.
-
-
-Alun pitäin oli Ellulan Ellu hyvin jumalinen mies. Hän kävi ahkerasti
-kirkossa ja tuskiinpa oli ainuttakaan messua, jolloin Ellu ei olisi
-ollut rippiväessä. Raamattua ja muita hengellisiä kirjoja luki hän
-ahkerasti, eikä antanut silloin minkään itsensä häiritä. Tällä tavalla
-oli hän ajanpitkään koonnut itsellensä sieltä täältä, raamatusta ja
-muista kirjoista, koko joukon uskonnollisia tietoja. Tämä ei suinkaan
-olisi ollut moitittavaa, mutta hän käytti näitä tietojansa itsekkään
-sydämensä tueksi ja korottamiseksi, ja pian paisui se salaiseksi
-sisälliseksi hurskastelemiseksi ja ylpeydeksi. Pian tuli asia siksi,
-että Ellu tässä omanrakkauden ja itsekkäisyyden salaisessa valossa
-rupesi enemmän tarkastelemaan muita ihmisiä kuin itseään, ja tässä
-toimessaan hän oli niin ahkera, ettei suinkaan paras poliisimies olisi
-häntä toimissaan voittanut. Kaikkialla ja kaikissa havaitsi hän vikoja
-ja puutoksia, yhdessä yhtä ja toisessa toista. Vanhemmat eivät hänen
-mielestään kasvattaneet lapsiansa, niinkuin kasvattaa olisi pitänyt ja
-aviopuolisoiden väli oli poikennut pois raamatulliselta kannalta.
-Vaimot olivat muka anastaneet itsellensä liian suuren vallan ja
-tekeentyneet liian verralliseksi miehensä kanssa. Tämmöinen ei suinkaan
-ollut laita Aprahaamin aikoina, jolloin Saara kutsui miestänsä
-herraksi. Tästä oli hänen mielestään seurauksena se, että lapset saivat
-olla ja elää liikanaisessa vapaudessa ja siis kurituksetta ja Herran
-nuhteetta. Liikaa oli Ellun mielestä sekin, kun lapset saivat vapaasti
-leikkiä, nauraa ja ilakoida, ja silloinhan eivät he muka osanneet antaa
-vanhemmillensa tarpeellista kunnioitusta eikä pitää itseänsä
-tarpeellisen matkan päässä heistä. Useinkin kuin olisi pitänyt antaa jo
-selkään oikein miehen kädestä, tyydyttiin siihen, että hyvällä sanalla
-koettiin muistuttaa ja varoittaa lapsia joistakin poikenpuolisuuksista,
-ja tämä oli suuri pahe Ellun mielestä, joka tulisi kantamaan huonoja
-hedelmiä. Tämän johdosta ei ollut hänen luulonsa mukaan kukaan,
-niinkuin olla olisi pitänyt. Tätä katsantotapaa hyväkseen käyttäen,
-rupesi hän itsessänsä löytämään enemmän täydellisyyttä kuin kenessäkään
-muussa ja tämä havainto paisutti yhä enemmän hänen sisällistä
-ylpeyttään. Tämän täydellisyyden perään pyrki hän lakkaamatta, tehden
-ahkerasti työtä sen eteen. Tämmöisen peri-aatteen tähden se oli kuin
-hän vaimonsa ylitse otti semmoisen ylivallan, että vaimo parka kadotti
-kaiken itsenäisyytensä ja joutui tylsistyneesen ja tahdottomaan
-orjan tilaan. Siitä lähteestä ne olivat Wolmarin selkäsaunatkin
-kotoisin, sillä hän tahtoi paremmasti kasvattaa lapsensa kuin muut
-velvollisuutensa laiminlyöneet vanhemmat; kuitenkin lienee hänen juro,
-sydämetön ja äkäinen luonteensakin ollut hyvänä apuna hänen
-ankaruuteensa.
-
-Näin tavoin luulikin hän saavuttaneensa yhä suurempaa täydellisyyttä ja
-hänen puheensa, työnsä ja elämänsä tulivat toisenlaisiksi kuin ennen;
-tuntuipa siltä kuin hän kaikilla näillä olisi sanonut muinaisen
-hurskaan miehen tavalla: "Minä kiitän sinua Jumala, etten minä ole
-niinkuin muut ihmiset, ryövärit, väärät, huorintekijät" j.n.e.
-
-Kun Ellu oli näin täyteen henkeä tullut, ei häntä tyydyttänyt enään
-mikään. Kirkon-opissakin rupesi hän huomaamaan yhtä ja toista vikaa ja
-puutosta, vaikka se oli ensimmältä ollut hänen täydellinen ihanteensa.
-Kun kirkon-opin kanssakin oli niin käynyt, oliko sitten kumma, jos ei
-hän hyväksynytkään ainoankaan ihmisen ajatustapaa eikä elämän laatua?
-Tämmöinen paisunut mieli ei voinut pysyä kauvan salassa, vaan sen
-täytyi puhjeta ilmi. Vaikka hän oli luonnostansa hyvin harvapuheinen,
-tuli hän nyt niin puhelijaaksi ja kiihkeäksi, että sitä oikein
-ihmeteltiin. Julkisesti alkoi hän morkata kirkon-oppia ja kaikkia
-vallalla-olevia uskonnollisia käsitteitä. Kaikki muut olivat väärässä,
-hän yksin vaan oikeassa.
-
-Niistä asioista ei ollut hyvä mennä Ellun kanssa kiistelemään. Sillä
-jos joku rupesi häntä vastustamaan, viskasi hän semmoisen raamatullisen
-sanatulvan vastustajaansa vastaan, ettei siinä ollut aikaa mitään sanoa
-eikä ajatella. Sattuiko niin, ettei hän joskus voinut sanatulvallaan
-puoliaan pitää, rupesi hän niin huutamalla ja karjumalla puhumaan, että
-selvästi huomasi sen tulevan kiukustuneesta ja itsepintaisesta
-mielestä. Jos vastustaja rupesi puhumaan hänen lakattuaan, uudisti hän
-aina samassa tuokiossa huutamisensa, tukkien huutamisellaan toisen suun
-ja riistäen häneltä sananvuoron. -- Niissä tilaisuuksissa meni hän
-vähäpätöisemmissäkin asioissa suurimpiin tyhmyyksiin asti, kun vaan
-eivät asiat menneet hänen mieltänsä myöten.
-
-Suurella ahkeruudella ja pontevuudella rupesi Ellu nyt levittämään
-tuota täydellisyyden oppiansa. Ihme kumma! Vaikka hänen oppinsa oli
-raamatun hengen vastakohta ja vaikkei hänellä ollut mitään rakkautta
-ketään kohtaan, pelkkää käskemistä, vaatimista, pakottamista,
-parjaamista, uhkaamista ja tuomitsemista vaan --, sai hän kuitenkin
-perustetuksi jonkumoisen eri lahkon. Tämän opin omistivat senlaiset
-ihmiset, jotka eivät olleet pitäneet mitään lukua raamatusta, eikä
-siihen perustuvasta kirkon-opista, eivät lukeneet, eivätkä käyneet
-kirkossa ja niin muodoin eivät välittäneet mistään mitään, elivät ja
-olivat vaan niinkuin kuolleet konsanaankin. Kun he sitten kuulivat
-Ellun julistavan autuaaksi tekevää oppiansa, takertuivat he heti siihen
-kiinni kuin kärpänen tervaan, sillä heidänkin halutti nyt tuon uuden
-opin turvissa taivaaseen päästä.
-
-Hänen vaimonsa oli jo niin tylsistynyt, ettei hän voinut käsittää,
-oliko tämä muutos hyväksi tai pahaksi, oliko se oikein vai väärin.
-Tässä tylsistyneessä mielessään rupesi hän kuitenkin vähitellen
-omaamaan sitä mielipidettä, että kylläkaiketi se Ellu mahtaa kuitenkin
-olla oikeassa ja siitä hetkestä saakka oli hänestä sama, olivatpa asiat
-miten tahansa.
-
-Ensimmältä kokoontuivat nämät Ellun ystävät ja seuraajat Ellulaan
-hartaushetkijään viettämään, mutta sittemmin kokoonnuttiin muidenkin
-samanmielisten luona. Niissä tilaisuuksissa selitteli Ellu toisille,
-kuinka peräti turmeltuneeksi raamatun oppi oli käännelty ja väännelty,
-ja sentähden ei muka elämänvanhurskautta löydy nimeksikään ihmisissä.
-Kirkkoakaan ei Ellu julkisuudessakaan säästänyt, vaan sanoi sitä
-kuolleeksi muoti-asiaksi, jolla ei ole voimaa eikä kykyä luomaan
-hengellistä elämää ihmisiin. Pian rupesivat muutkin älyämään, kuinka
-edullisessa tilassa he toki kuitenkin muiden suhteen olivat
-hengellisissä asioissa. Seuraus semmoisesta tunnosta oli se, että hekin
-rupesivat katsomaan muita ihmisiä ylön ja ihailemaan omaa itseänsä.
-
-Näissä tilaisuuksissa ei suinkaan säästetty lähimmäisen vikoja ja
-puutoksia. Kaikki ne tarkastettiin ja katseltiin suurennuslasin
-lävitse; kaikki ne harkittiin, punnittiin ja arvosteltiin ja melkein
-aina kävi niin, että hyttysestä saatiin kameeli. -- Tuskimpa mikään
-sielujen kadottaja on koskaan tarkempaa syntiluetteloa pitänyt. --
-Pauhaavia ja jyliseviä tuomioita ei suinkaan silloin puuttunut.
-
-Tämä käänne ei suinkaan lieventänyt Wolmari raiskan tilaa, vaan
-pikemmin pahensi sitä. Hänen piti aina olla mukana näissä seuroissa ja
-hänen tuli pitkät iltapuhteet istua yhdessäkohden kuin kuva seinällä;
-kuunnella hänen myös tarkoin täytyi mitä siellä puhuttiin ja
-opetettiin. Jos hän vähänkään liikahti tai katseli johonkin syrjään
-taikka vaikkapa vaan haukotteli, sai hän kohta isältään semmoisen
-tukkapöllyn, että kylläkaiketi tiesikin mistä oli kotoisin; isommat
-rikokset rangaistiin armotta kovemmasti.
-
-Kyllä sen arvaa kuinka tukalaksi ja vaikeaksi Wolmarille kävi
-iltakaudet noin yhdessä paikassa istuminen. Hänen vilkas luontonsa
-paloi vaan niiden vapaahetkien perään, jolloin hän isänsä orjallisen
-vaarinpidon alta oli päässyt vallatonta vapauttansa nauttimaan. Niitä
-hetkiä hän muisteli ja ikävöitsi noissa seuroissa istuissaan, eikä
-kuullut ja ymmärtänyt niin sanaakaan seuran "ylösrakentavaisista" ja
-kasvattavista puheista. Vaikka hänellä oli kova edessä, ei hän
-kuitenkaan malttanut olla kaikesti tekemästä yhtä ja toista
-ilkivaltaisuutta saman-ikäisille poikasille ja tyttösille, mitkä myös
-olivat vanhempiensa kanssa sinne tulleet. Kun Wolmaria sitten noista
-kepposista ankarasti rangaistiin, kävi noiden toverien niin sääliksi,
-että he rääkyivät pahemmin kuin rangaistava itse. Tämän vuoksi kokivat
-he salata niin paljon kuin voivat Wolmarin ilkeyksiä, vaikka saivatkin
-häneltä kärsiä mitä suurinta häijyyttä.
-
-"Ei sitä kaikista vähäpätöisistä syistä tarvitseisi noin kovasti
-rangaista," muistutti eräänä kertana eräs seuramies.
-
-"Joka vitsaa säästää, se vihaa lastaan ... kyllä se nyt jo kestää,"
-sanoi Ellu niin tuimasti, että kaikki säikähtivät.
-
-Niin olihan Ellulla raamattu puolellansa.
-
-Usein näissä seuroissa oli puheena lasten kasvatus. Ellu ei voinut
-kyllin kuulijainsa mieleen painaa, kuinka löyhällä ja huonolla kannalla
-toki nykyinen lasten kasvatus on, johon kuitenkin perustuu koko tuleva
-maailma. Huonoja esimerkkejä lateli hän niin viljalta, että kaikki
-hämmästyivät kuullessaan semmoisia ja kauhistuivat sitä tapain
-turmiota, mikä oli tuleva koko maanpiirin päälle. Ahkerasti teroitti
-Ellu heille, kuinka lapset pitää kasvattaa "kurituksessa ja herran
-nuhteessa." Tunnustaa täytyy, ettei tätä saarnattu kuuroille korville,
-sillä moni poikanen ja tyttönen sai tästäpuoleen useammasti selkäänsä
-kuin ennen, mutta ei siinä vertoja vetänyt puoliväliinkään yksikään
-Wolmarille.
-
-Tämmöisellä kasvatustavalla muodostui Wolmarin luonne
-eriskummalliseksi. Isänsä nähden oli hän arka, luimisteleva,
-salaperäinen, vähäpuheinen, katsella killistellen tarkasti joka
-puolelle. Isänsä liikkeistä ja toiminnasta piti hän niin tarkan vaarin,
-ettei pieninkään liike ja teko jäänyt häneltä huomaamatta. Tämmöinen,
-Ellun mielestä, jumalinen kasvatus oli poikaan istuttanut ja
-juurruttanut vähitellen joitakuita näennäisiä hyviä tapoja, jonkatähden
-isä luuli häneltä terveellisenä pidetyn kurituksen kantavan hyviä
-hedelmiä. Poika ei kiroillut koskaan isänsä kuullen, mutta sitä enemmän
-teki hän sitä, kun isän silmä välttyi. Jos muita poikasia sattui
-tulemaan silloin kuin isä oli saapuvilla, oli Wolmari ikäänkuin heidän
-hillitsiänsä ja johtajansa. Sattuivatko nuot suotuisat toverit sanomaan
-jonkun iloisemman sanan taikkapa vaan nauraa rähähtämään, oli Wolmari
-kohta valmis heitä hillitsemään ja häkimään.
-
-"Tepä nyt joutavia olette... Pitäishän sitä ihmisen ajatella mitä hän
-tekee ja puhuu," oli hän valmis heti muistuttamaan.
-
-Eräänä kertana lämmitteli eräs poika itseänsä takkavalkealla, sillä
-kylmä ilma oli. Kuinka lienee niin sattunut, että poika tietämättään
-kärvensi itsensä pahanpäiväiseksi takapuolelta. Savu pöllysi hänen
-vaatteistansa, ja kun muut huomauttivat siitä, hypähti poika takan
-tyköä pois, tarttuen samassa kädellänsä savuavaan kohtaan, ja nyt
-rupesi polttamaan hänen ihoansakin.
-
-"Kuinkahan kuuma siellä helvetissä on, kuin tuossa takassakin on noin
-kuuma?" sanoi poika, pidellen yhä koskenutta paikkaa.
-
-"Voi tuota Mikkiä, kun kiroaa! Sinäpä nyt olet aikahinen ... mitä sinä
-joutavia... Pitäähän sitä toki ajatella," muistutti Wolmari ja vilkaisi
-isäänsä, nähdäkseen, minkä vaikutuksen hänen hurskas puheensa häneen
-teki.
-
-"Sinä pöllö! Senkö sinä kiroamisena pidät, kun helvettiä peljätään? Se
-on hyvä, kun sitä peljätään ja muistetaan, mutta sinä et pelkää
-sitäkään, teet vaan syntiä ja tyhmyyksiä myötäänsä," sanoi isä ja hänen
-silmänsä säihkyivät tulta.
-
-Olipa liki, ettei poika saanut selkäänsä tuon luullun jumalisuutensa
-tähden, ja hän joutui niin pyörälle, ettei tiennyt mitä ajatella, kun
-ei tuokaan kelvannut, vaikka hän luuli tehneensä isänsä mielen mukaan.
-
-Semmoinen oli Wolmari isänsä parissa ollessaan, mutta aivan
-toisenlainen oli hän muualla. Arka ja luimisteleva oli hän kylässäkin
-vanhempien ihmisien saapuvilla ollessa, mutta kun ei heitä parissa
-ollut, niin poissa oli silloin Wolmarilta ujous ja arkuus. Yhtenä
-tuiskuna lensi hänen suustaan niin sanarikkaat kiroukset, ettei niin
-nuorena olisi hänen luullut kerinneen niin runsasta sanavarastoa koota
-kiroilemiseen. Riettaissa rivopuheissa oli hän niin mestari, ettei
-paatunein vanha konnakaan häntä siinä voittanut.
-
-Samanlaista ylivaltaa käytti hän saman-ikäistensä kesken kuin ennenkin,
-mutta sitä suuremmassa määrässä, minkä verran hän oli kasonnut ja
-vahvistunut. Koko kylän poikaset ja tyttöset olivat Wolmarin tähden
-pahassa hädässä ja he pelkäsivät häntä pahemmin kuin metsän petoa. Hän
-pieksi ja rusikoitsi ihan syyttä, tarpeetta kenen vaan voitti, ja
-sentähden täytyi kylän poikain ryhmittyä yksissä neuvoin itseänsä ja
-muita puolustamaan tuolta ankaralta päällekävijältä. Samalla lisätyllä
-voimalla saivat luontokappaleet kärsiä kuin toveritkin.
-
-No niin. Wolmari oli itse saanut ja antoi nyt muille.
-
-Tästä Wolmarin käytöksestä, ulkona kodista, ei isällä ollut
-pienintäkään tietoa, se täytyy hänelle kunniaksi sanoa. -- Kaikki
-ihmiset tiesivät, kuinka ankarasti Wolmaria kuritetaan, niin ettei
-suinkaan kurin puute ollut syynä pojan rivoon elämään. Aavistipa jo
-silloin monikin, että liiallinen kuri oli hänet juuri tuommoiseksi
-villiksi paaduttanut. Tämän tähden ei kenenkään tehnyt mieli kieliä
-Ellulle Wolmarin pahoista töistä, sillä he tiesivät, että poika saapi
-kahta kovemmasti selkäänsä, jos vaan hänen isänsä tietoon tulee pojan
-vehkeet. Tällä tavalla kokivat he suojella pojan selkänahkaa, joka ei
-entisen mitan jälkeenkään päässyt paljon koskaan oikein terveeksi
-paranemaan.
-
-Sattuipa kerran niin, että heidän seuraa taas pitäessään, tuli sinne
-eräs mies, joka oli hieman mieltynyt tuon pienen seuran uskonnollisiin
-käsityksiin. Kun keskustelua siinä jatkettiin, rupesi tuon vasta
-seuraan tulleen, Miettisen Joosepin, mielestä tuntumaan, etteivät
-seuran käsitteet olleetkaan kaikin paikoin oikeita. Hän siis rupesi
-hiljollensa selittämään, minkälainen hänen oma kantansa eroavissa
-asioissa on. Mutta Ellupa ei kärsinytkään mitään vastaansanomista,
-sillä hän oli oppinut neuvomaan, käskemään ja ohjaamaan, eikä
-kuuntelemaan, oppimaan ja tottelemaan. Viha kuohahti heti esille hänen
-itsepintaisesta ja omarakkaasta sydämestään ja hän ärähtäen sanoi:
-
-"Eipä luulisi semmoisen miehen tulevan muita opettamaan, joka ei
-lastensa kasvatuksesta pidä sen parempaa huolta."
-
-"Mitä erin-omaisempia minun lapseni sitten ovat tehneet?" kysyi
-Miettisen Juoseppi.
-
-"Sinä et kasvata lapsiasi kurituksessa ja herran nuhteessa. Tuolla
-maailman jalvoissa saavat ne vaan pyöriä, oppimassa kaikenlaista
-ilkeyttä ja turmelusta," sanoi Ellu tuimasti ja nuhtelevaisesti.
-
-"Mitähän sinä sitten luulet aikaan saaneesi kaikella ankaralla poikasi
-pieksämiselläs?" sanoi Juoseppi, hänkin jo vähän kiivastuneena.
-
-"Älä astu minun kantapäilleni. Kuka rohkenee syyttää minun itseni ja
-perheeni elämää, ja kuka kykenee sen tekemään? Et suinkaan sinä
-ainakaan," sanoi Ellu itseluottamuksella.
-
-"Meissä ei ole täydellisyyttä kenessäkään, minussa kaikkian vähimmän.
-Kyllä niitä vikoja sinussakin löytyy, mutta sinä et huomaa niitä ja
-kuitenkin minäkin voisin niitä luetella," sanoi Juoseppi lujasti.
-
-"Mitä on vikaa, sanopas?" sanoi Ellu kiivaasti ja astui Juosepin eteen.
-
-"Sinun vaimosi, esimerkiksi, elää kurjinta orjan elämää."
-
-"Mitä...?! Puuttuuko häneltä ruoka tai juoma?" sanoi Ellu
-kauhuksissaan.
-
-"Ruoka ja juoma ei ole aina ihmisen elämän onnellisuus. Eikä niitäkään
-niin viljalta liene ... minä luulen, että hänellä on luetut palat,
-jotka hän osaksensa saapi. Tämä ei ole kristin-opin kanssa yhtäpitävä,"
-sanoi Juoseppi.
-
-"Jumala sanoi vaimolle: Sinun tahtos pitää miehes ala annettu olemaan
-ja hänen pitää vallitsemaan sinua. Kumoa tämä raamatun paikka, jos voit
-ja puhu sitten," sanoi Ellu voitollisesti.
-
-"Niin pintapuolisestiko sinä käsität raamatun totuudet? Jumala
-loi vaimon ihmiseksi niin hyvin kuin miehenkin ja yhtä suurella
-omistus-oikeudella luotuun maailmaansa ja sen hyvyyksiin kuin
-miehenkin, eikä suinkaan kenenkään orjaksi. Jumala on luonut vaimon
-miehen kunniaksi ja käskenyt heidän toinen toistansa rakastaa ja
-kunniassa pitää, eikä toisiansa sortamaan ja orjuuttamaan. Siis
-osoittamasi raamatunpaikka ei ensinkään oikeuta sinua vaimosi pitämään
-antipaloilla ja semmoisessa orjan tilassa kuin hän on," väitteli
-Juoseppi.
-
-"Minkälaisessa orjuudessa hän sitten on mielestäsi?" kysyi Ellu vähän
-ällistyksissään.
-
-"Vielä häntä kysyt! Eihän hänellä ole valtaa minkään ylitse
-kotonaankaan, eipä edes omain lastensakaan. Perheen haltiana ja lasten
-äitinä on hän pakoitettu olemaan kuin hyypiä hävitetyssä kaupungissa.
-Pienten lastensa kanssa ei hän saa olla samassa huoneessakaan kuin
-sinä. Hänen täytyy aina olla pelvollaan, aina varusalla ja häpeissään
-sinun kovuutesi ja julmuutesi vuoksi. Hän ei saa sinun luvattasi koskea
-mihinkään omassa kodissaankaan. Avaimet ovat sinun hallussasi ja sinä
-lukitset kaikki vaimosi nokan edestä, ettei tämä saisi mitään ominluvin
-liikuttaa. Ja sittenkin sinulla on ristit ja senkin seitsemät
-salamerkit kaikissa paikoissa, nähdäksesi, että eikö tuo vartioitu
-kuitenkin jollakin tavalla saa sinun aarteitasi näpistellä, jos ei
-muuta, niin ainakin jotakin ruokavärkkiä lastensa suuhun. Sieltä sinä
-annat vaimollesi ja lapsillesi niinkuin koirille ja sen pitää piisata
-niin kauvaksi kuin katsot taas hyväksi heille jonkun palan viskata.
-Onko tämä laita? Pahin pakanakaan ei pidä vaimoaan ja lapsiaan sillä
-tavalla. Minä luulen olevan semmoiset raamatun paikat löytymättä,
-joissa tämmöistä menoa opetetaan," puhkesi Juoseppi puhumaan ärtyneellä
-mielellä.
-
-"Mitä sinun tarvitsee meidän välihimme sekaantua; minun vaimoni on
-kylläkin tyytyväinen oloonsa," sanoi Ellu vaan, sillä hänen käsistään
-oli jo puolet aseita poissa.
-
-"Mitäkö minun tarvitsee sekaantua sinun asioihisi? Meidän kaikkien
-velvollisuutemme on muistuttaa toisiamme silloin kuin näemme julkisen
-vian lähimmäisessämme. Mutta sinäkö antaisit itseäsi ojentaa? --
-Ohoh ... jopa kaiketi! Sinä tahdot vaan muita opettaa ja vaadit
-ehdottomasti itseäsi tottelemaan, vaikka väittäisit korpin valkeaksi.
-Muiden vikoja sinä haet ja kannustat, mutta et kertaakaan mene omaan
-poveesi katsomaan mitä siellä löytyy. Täydellisenä sinä vaan tahdot
-itseäsi pidettävän, vaikka olet moninaisissa puuttuvainen, niinkuin
-muutkin syntiset ihmiset tässä kuolevaisessa ruumiissa. Ja jos joku
-sinua yrittää nuhtelemaan kahdenkesken siveyden hengessä, suutut sinä,
-luullussa hurskaudessasi, silmittömästi ja käyt hävyttömäksi; sen
-vuoksi sanon kaikki nyt tässä kaikkien kuullen. Kaikki muut ovat
-väärässä ja sinä yksin vaan oikeassa. Väärässä on lutherilainen
-kirkkomme oppikin ja eiköpä liene raamattukin kohta mielestäsi väärä.
-
-"Niin, niin, entäs se vaimosi tyytyväisyys? Kyllähän minä tiedän
-mitenkä senkin kanssa on. Totta kyllä on, että hän tottelee ja uskoo
-sinua, mutta sinä olet hänet semmoiseksi typistänyt. Sinä olet
-kovuudellasi ja julmuudellasi hänestä pusertanut kaiken voiman, tahdon,
-tunnon, sydämen, jopa osaksi järjenkin, kaikki, kaikki. Hänellä ei ole
-enään kykyä ja voimaa edes suremaan ja murehtimaankaan, ja
-tylsistyneenä, menehtyneenä on hän nyt tahdoton ja voimaton välikappale
-sinun käsissäsi," kiilasi Juoseppi yhä.
-
-"Minä tahdon olla herra kotonani ja perheeni keskellä. Minä pidän
-heidät terveellisessä ja kristillisessä kurissa, ja olen oikeutettu
-vaatimaan heiltä ehdotonta kuulijaisuutta. Minun vaimoni ei saa olla
-suuna ja päänä joka asiassa eikä päälläpäsmärinä kaikissa, niinkuin
-sinun vaimosi. Lapsieni en myös anna kuritonna juosta pitkin maailmaa,
-niinkuin sinä teet," sanoi Ellu lujasti.
-
-"Senhän minä tiesinkin. Olisikin varsin ihme, jos kerrankaan
-tunnustaisit vian itsessäsi olevan. Minun vaimoni on kyllä
-päälläpäsmärinä kaikissa ja niin pitää ollakin, sillä hän se on kaiken
-talouden haltija. Ei hänellä ole lukitut ovet eikä luetut palat, vaan
-vapaasti hän saa ottaa ja panna, mistä ja mihin vaan parhaaksi näkee.
-Tasan meillä on valta kaikissa asioissa, eikä meillä ole mitään
-salattavaa, peitettävää ja kätkettävää toisiltamme. Tämmöistä se on
-meidän elämämme ja kerskaamatta voin sanoa, ettei se ole ollut haitaksi
-taloudellemme eikä avioelämällemme, vaan suureksi siunaukseksi.
-
-"Mitä tuohon toiseen syytökseesi tulee, niin siinä laskit aika valheen.
-Me emme ole lastemme ainuttakaan ylimielistä tekoa jättäneet
-muistuttamatta, nuhtelematta ja varaamatta, ja kun sana ja varoitukset
-eivät ole auttaneet, emme kuritustakaan ole laiminlyöneet. Mutta
-että tuolla tavalla peitää lastansa kuin maanmatoa, niinkuin sinä
-Wolmari-raiskaa peidät, siihen emme koskaan ryhdy," väitteli Juoseppi.
-
-"Niin, mutta hän totteleekin vanhempiaan ja muita ihmisiä ja se on
-kurituksen hedelmä," takaili Ellu.
-
-"Kyllähän hyvinkin ... mitäpäs muuta hän tekee. Sinä luulet hänestä
-hyvinkin hyvää, mutta niin ei ole laita. Sinun läsnä-ollessasi kokee
-hän miten kuten välttää sinun silmiäsi, mutta niiden alta vältyttyään
-on hän kokonainen villipedon alku, jonka hillimättömällä pahuudella ei
-ole mitään rajoja. Moni heikompi eläin on hänen käsissään saanut kärsiä
-hirmuisen kidutuskuoleman. Kaikki ikäisensä pojat, mitkä hän vaan
-voittaa, lahtaa ja pieksää hän vähiin hengin. Hakkilankin Paavon, tuon
-siivon pojan, on hän asetten kanssa muokannut pari kertaa niin pahasti,
-että on kummallakin kerralla saanut vuoteen omana maata monta viikkoa.
-Semmoista jälkeä se sinun ankara ja petomainen kurituksesi tekee, josta
-sinä niin ylpeillen kerskaat. Tällä tavalla olet sinä kuolettanut
-lapsestasi kaikki ihmiselliset tunteet ja paaduttanut hänet
-kelvottomaksi vastaan-ottamaan parempia tapoja.
-
-"Tätä en suinkaan sano kannellakseni ja juorutakseni pojastasi, sillä
-minä, niinkuin muutkin, sääleilen pojan surkeaa ja väärälle tielle
-vievää kasvatusta. Tarkoitukseni on, että ottaisit ajasta vaarin ja
-rupeaisit lempeydellä ja hyvyydellä ohjaamaan lastasi, pelkäämään
-Jumalaa ja häpeämään ihmisiä, ennenkun se on liian myöhäistä," puheli
-Juoseppi.
-
-"Aina se on vaan sinun työnäsi, että parjata ja kannustaa minua ja
-minun töitäni. Mutta minä tiedän mikä minä olen ja mikä minun poikani
-on, enkä tarvitse sinun löyhäperäisiä neuvojasi ja sortohalusta
-lähteneitä haukkumisiasi; itse minä vastaan kaikesta," sanoi Ellu
-uhkamielisesti.
-
-"Se on kyllä surkea ja sen tiesin jo ennakolta. Minä olen sanonut
-sanottavani, johon omatuntoni on minua jo kauvan pakoittanut; tee nyt
-kuinka tahdot, minun omatuntoni on puhdas. Ja nyt kun tunnen ja tiedän,
-millä perustuksella teidän jumalisuutenne ja kristillisyytenne on, en
-tahdo enää koskaan häiritä teitä."
-
-Näin sanoen lähti Juoseppi pois.
-
-
-
-
-IV.
-
-
-Ellu ei ollut koskaan kuullut tämmöisiä sanoja ja tämä loukkasi häntä
-kovasti. Hän oli tottunut käskemään, opettamaan ja neuvomaan, mutta ei
-suinkaan itse neuvottavaksi alentumaan. Vaikka yleiseen tiedettiin,
-minkälaisella perustuksella hänen jumalisuutensa ja hurskautensa oli ja
-kuinka julmaa kotikuria hän harjoitti, ei kuitenkaan kenenkään
-haluttanut mennä hänelle niitä ilmoittelemaan, sillä Ellun raaka
-itsepintaisuus oli niin yleiseen tunnettu, että se kammotti jokaista.
-Tämän tähden välttivät he yhteensattumista hänen kanssaan niin paljon
-kuin mahdollista oli.
-
-Yöt, päivät vaivasi tämä jupakka Ellua. Oliko totta mitä Juoseppi oli
-Wolmarista sanonut, vai oliko se vaan kateudesta ja vihasta syntynyt
-syytös, jossa ei ollut pontta eikä perää? Nämät kysymykset pyörivät
-myötäänsä hänen mielessään, mutta hän ei vaan saanut niitä selville.
-Hän ei ollut koskaan kuullut Wolmarista sanottavan mitään pahaa ja
-kuinkapa semmoista voisikaan kuulua, hän kun poikansa oli kasvattanut
-kristillisessä kurissa, mietti hän. Tämä ajatus selkeni hänelle vihdoin
-ja hän tuli puolittain semmoiseen päätökseen, ettei koko Juosepin
-syytöksessä ole perääkään.
-
-Vaikka hän näin puolinaisen päätöksen kautta oli saanut jonkulaista
-levollisuutta, ei hän kuitenkaan saanut oikeaa rauhaa. Saadaksensa
-täydellistä vakuutusta asiassa, kysyi hän sitä eräältä kylässä olevalta
-ystävältään ja uskoveljeltään. Tämä todisti todeksi kaikki mitä
-Juoseppi oli Wolmarista sanonut, vieläpä lisäsikin sen tiedon, että
-poika on tavattu useat kerrat näpistelemästäkin.
-
-Tämä isku oli Ellulle monta kertaa kovempi kuin kaikki Juosepin
-ilmoitukset, nuhteet ja neuvot yhteensä. Olihan hänen tosi-ystävänsä
-sen sanonut ja hänellä ei suinkaan ollut mitään vihaa ja kateutta häntä
-vastaan. Siis se on ainakin tosi ja vielä hirveämmässä muodossa kuin
-Juoseppi oli sanonutkaan.
-
-Kovin lujille pani tämä tieto Ellun. Hänen itsepintainen omarakkautensa
-ja luultu hurskautensa oli saanut semmoisen kolahduksen, ett'ei hän
-ollut osannut semmoista uneksiakaan, ja se teki hänet oikein sairaaksi.
-Hän ei syönyt eikä juonut moneen päivään paljon mitään ja useampina
-vuorokausina ei hän nukkunut ensinkään. Kova myrsky raivosi Ellun
-sielussa, sillä kaksi ristiriidassa olevaa mielipidettä taisteli siellä
-keskenään. Oli, näette, punnittavana: oliko vika hänen kasvatuksessaan,
-vai Wolmarissa, kun hänen täytyi kaikessa hyvyydessään semmoista
-kuulla. Ehkä hän onkin ollut pojalle liian kova, liiaksi kurittanut
-häntä, mutta ei --; kenties on hän ollut liian löyhä kasvatuksessaan --
-niin, siinäpä se nyt oli -- ehkä ja kenties --; oli miten oli, mutta
-lopullista selvää vaan ei tullut.
-
-Taisteltuaan useampia vuorokausia tämmöistä ankaraa sisällistä
-taistelua, tuli Ellu siihen päätökseen, että hän on liian pehmeästi
-poikaansa kasvattanut. Hän näki pojassaan semmoisen kovasydämisen
-ihmisen alun, joka ei vähällä kurilla ota heltyäkseen. Mutta maksoi
-mitä maksoi, hänen täytyi saada Wolmari nöyrtymään, tottelemaan ja
-siivoontumaan ja niin temmatuksi hänet pois pahalta ja vilpilliseltä
-tieltä.
-
-Kun Ellu oli tullut tähän päätökseen, puski hän kaiken kiukkunsa ja
-vihansa Wolmarin niskoille. Hänen, tuon tottelemattoman ja
-kovasydämisen pojan syy se muka oli, kun hän sai tuommoista kuulla ja
-kärsiä. Kaikki häpeä, moitteen- ja nuhteen-alainen syytös, kaikki
-kärsimiset ja sielun tuskat, kaikki nämät olivat Wolmarin työtä Ellun
-mielestä, ja hän tunsi kauheasti kärsivänsä uppiniskaisen ja
-tottelemattoman poikansa tähden.
-
-Ellu ei pieksänyt poikaansa heti noiden harmillisten uutisten
-kuultuansa, mutta sen enemmän haukkui ja sätti hän häntä. Ikene-irvissä
-ja hammasta purren pauhasi hän lakkaamatta pojalle, uhaten hänet hakata
-ja pieksää kananpaloiksi, ellei hän vaan parantaisi tapojaan. Usein hän
-tuota tehdessään puristeli ja huihtoi nyrkkejään aivan pojan nenän
-edessä ja silloin oli hänen hahmonsa muutuksissa, sillä ylönpalttinen
-viha kiehui hänen sydämessään; näyttipä siltä kuin Ellulla olisi täysi
-työ hillitessä itseään, ettei hän murskannut kappaleiksi tuota
-kahdentoista vuotiasta poikaansa.
-
-Wolmari parka oli nyt ikäänkuin alituisessa hengenvaarassa. Hän ei
-uskaltanut puhua yhtäkään sanaa, ei tarpeekseen syödä eikä nukkua. Jos
-hän joskus vaipui uneen, säikähteli, vavahteli ja karjahteli hän niin
-surkealla ja sydäntäsärkevällä tavalla kuin tappaja olisi ollut takana.
-Niissä tapauksissa kavahti hän sängynlaidalle istumaan, eikä tointunut
-uneksimisestaan, ennenkun isä karjasi hänelle tahi lyödä läimisti
-kämmenellään selkään. Silloin poika päästi valittavan pienen
-äännähdyksen ja kytkähti jälleen vuoteesen; eipä konstikaan, sillä
-tiesihän hän nyt, että hänellä on isä, joka kyllä pitää hänestä huolen.
-
-Tästä lähtien rupesi Ellu kaikkialla vainuamaan Wolmarin jälkiä ja
-ottamaan vaaria hänen töistään. Kylillä käydessään hän kyseli
-salamyhkää ihmisiltä, oliko poika tehnyt mitään konnantöitä.
-Kantelijoita ja kielijöitä oli nyt ilmestynyt kosolta, kun he näkivät,
-että Ellu niitä halulla urkkii. Paljon puhuttiin nyt Wolmarin päähän
-totta, mutta paljon valhettakin. Sillä vaikka mikä ilkityö tapahtui
-kylässä, sai Wolmari sen kantaa, vaikkei kaikesti voitu todistaa
-ilkityötä hänen teokseen.
-
-Ellu ei huolinut siitä mitään selvää ottaa, olivatko tehdyt rikokset
-Wolmarin tekoja vai ei, siinä oli kylläksi, kun vaan ne hänen
-tekemikseen sanottiin. Vihan vimmassa meni hän kotiinsa ja otti pojan
-käsiinsä ja niin sai hän omainsa ja muiden pahaintekojen edestä. Usein
-pieksi isä hänet vähiin hengin. Eräänäkin semmoisena kertana huusi
-poika kauheissa tuskissaan:
-
-"Voi herra Jesus! Tappakaa, rakas isä, minut pikemmin, en minä tätä
-hirveää tuskaa jaksa pitkälle kestää!"
-
-Tylsistynyt äiti seisoi tavallisesti silloin vieressä, katsella
-tuijottaen tehtävään työhön, kiemurtelevaan ja parkuvaan poikaansa;
-näytti siltä kuin hän ei olisi täydellisesti tajunnut mitä siinä
-tehtiin, sillä hänen silmänsä kiiluivat niin kummallisesti. Kun leikki
-oli lukussa, pani hän tavallisesti kädet ristiin rinnoillensa ja sanoi:
-
-"Eipä Wolmarista miestä tullutkaan."
-
-Kuitenkin koki äiti, ikäänkuin jonkunlaisella äitimäisellä vaistolla,
-lievitellä poikansa kurjaa tilaa ja voidella hänen rikki muokattua
-selkäänsä.
-
-Tällävälin olivat Ellun toiset pojatkin kasonneet ja varttuneet;
-nuorinkin heistä oli jo puhuva ja juokseva tenava.
-
-Kun sitten vieraita tuli Ellulassa käymään, päivitteli Ellu yhtenään,
-kuinka hillimätön, räähkä, pahansisuinen, tottelematon, ilkeä,
-epärehellinen ja raateleva hänen vanhin poikansa on. Ikäänkuin
-kerskaten selitti Ellu, kuinka usein hän on poikansa pieksänyt liki
-henkeä, eikä siitä kuitenkaan tuntunut mitään apua olevan. Tavallisesti
-lopetti hän puheensa sillä tuomiolla, ettei Wolmarista tule miestä
-pahastakaan, vaan suuri roisto.
-
-Tämmöisien puhetten ja arvosteluin aikana oli Wolmari itse läsnä,
-katsellen kenkäinsä nokkiin, uskaltamatta kertaakaan nostaa silmiänsä,
-katsoaksensa muita ihmisiä silmiin. Siinä olivat nuorimmat pojatkin,
-katsoa töllistelemässä vuoroin isäänsä ja vuoroin Wolmaria ja viimein
-kaikkia muita. Vieraat eivät tavallisesti osanneet sanoa tuommoiseen
-ilmi-antoon niin mitään, katsoivathan vaan pitkin nokkaansa. Siinä oli
-sortunut äitikin tylsämielisenä, mutta kun Ellu sanoi ettei Wolmarista
-miestä tule, niin hänkin sanoi: "eipä Wolmarista miestä tullutkaan."
-Silloin menivät nuorimmat veljet Wolmarin eteen ja sanoivat: "ei
-sinusta tule miestä, mutta meistä."
-
-Tämmöistä oli Ellun kasvatustapa. Ei yhtään lempeää sanaa, ei yhtään
-rakkautta, jota luontokappalekin osottaa sikiöllensä. Ei yhtään
-vanhimman rakkautta osoittavaa tekoa, ei yhtään totuuteen neuvovaa
-ohjausta, eikä yhtään sydämellistä keskustelua. Vitsa, sorto,
-hirmuvaltainen ja ylimyksellinen ankaruus, ja tuomitseva valta aina
-vaan oli ylinnä.
-
-Yhä enemmän kauhistutti ihmisiä Ellun kasvatustapa. He näkivät ja
-tunsivat selvästi, ettei sitä hyvä seuraa. Usea ihmisrakas ihminen kävi
-asiansyten Ellulassa siinä tarkoituksessa, että saada Ellun
-mielipidettä siinä suhteessa muuttumaan. Varovasti koettivat he
-Ellua oikaista siihen suuntaan, että tämän tulisi lempeämmin ja
-ihmisellisemmästi lapsiansa kohdella, koska hän kovuudellansa saattaisi
-heidät vasten tarkoitustansa saattaa turmioon.
-
-Ellu ei myöntänyt kenellekään, että hänen kasvatustapansa oli väärä.
-Mutta miten lienee ollutkaan, havaittiin hänessä kuitenkin jonkunlainen
-muutos. Nuorimpia lapsiansa rupesi hän perin toisella tavalla
-kohtelemaan kuin Wolmaria. Heidän pikku-rikoksistaan kolhi ja maksi hän
-heitä kyllä armottomasti, mutta kun pienokaiset panivat pitkäveteisesti
-suunsa väärään ja rupesivat sitten hitaasti itkeä marisemaan, otti Ellu
-heidät syliinsä, taputteli heitä poskille ja päähän. Samassa painoi hän
-heitä rintaansa vasten, lausuillen: "oliko isä paha? Joko isä löi? Älä
-ole, pienokaiseni, milläsikään -- ei isä enään ole paha ... kävikö
-kipeästi? Isän poikahan se on. -- -- Sinusta tulee mies, mutta ei
-Wolmarista," ja monta muuta semmoista sanoi isä.
-
-Tämmöisellä kohtelulla istutti Ellu nuorimpiin lapsiinsakin
-tottelemattomuutta ja pelottomuutta. Sillä kun he tiesivät, ettei siitä
-sen pahempaa seuraa, eivät he noista kopposista olleet taallaankaan,
-vaan olivat kynsin hampain kiinni joka paikassa pahuudessa. Mistä heitä
-enimmän kiellettiin, siihen he parhaiten pyrkivät, ja jos joku otti
-heidät kiinni, estääksensä heitä pahuutta tekemästä, käpertyivät he
-käteen kuin kissa ja purivat kuin koira. Kun he ulos pääsivät,
-koettivat he kiireen kautta ehättää niin vaarallisille paikoille, kuin
-suinkin saatavissa oli. He kiipesivät huonetten katoille, tikapuiden
-ylimmäiselle puolalle, heittivät itsensä ripuksiin kaivon suuhun ja
-moneen muuhun semmoiseen paikkaan, missä vaan jotakin vaaraa oli. Kun
-heitä sitten hätäillen haettiin, kokivat he olla hiljaa kuin hiiret
-siihen asti, kun heidät huomattiin. Kun he sitten huomattiin, kokivat
-he näyttääntyä niin vaaranalaisilta kuin suinkin mahdollista oli,
-huutain hoilaten täydeltä kurkkua, niinkuin hengen hädässä.
-
-Niin, tämmöistä jälkeä oli Ellun lievennetty kasvatustapa tehnyt hänen
-nuorimmissa pojissaan, joihin hän nyt pani kaiken toivonsa.
-
-
-
-
-V.
-
-
-Erään varakkaan ihmis-ystävän kävi kovin sääliksi Wolmari-raiskan kurja
-tila. Oikein omantunnon asiana oli se vaivannut häntä kauvan aikaa.
-Myötäänsä mietti hän keinoja poika paran auttamiseksi, mutta eipä niitä
-ollut niin helppo löytää. Vihdoin luuli hän keinon keksineensä, ja hän
-lähti tallustelemaan Ellulaa kohden.
-
-Huoneessa ei ollut muita kuin nuorimmat pojat ja heidän äitinsä ja
-piikatyttö.
-
-"Missäs isänne on?" kysyi vieras.
-
-"Hän on kylässä," vastasi tyttö.
-
-"Entäs Wolmari?"
-
-"Meni ulos joku aika sitten; olisiko mennyt Hakkilaan," arveli piika.
-
-"Mitä te Wolmarilla tekisitte, joka on niin pahankurinen," puutui
-Nestori puheesen.
-
-"Mutta saattaahan siitä vielä tulla siivo poika," sanoi vieras.
-
-"Ei siitä tule, vaikka isä kovasti pieksää," väitti Nestori.
-
-Samassa tuli Wolmari huoneesen.
-
-"Kylläpä siellä metsässä on lunta jo kelpolailla ja jotenkin kirpeä
-pakkanenkin siellä on... Kävin jänisansojani katsomassa," sanoi Wolmari
-ja tuli vierasta tervehtimään.
-
-"Se valehtelee... Ei se ole ollut kuin mäkeä laskemassa," ehätti nuorin
-veli sanomaan.
-
-Wolmari loi vieraasen aran silmäyksen, eikä ollut kuulevinaankaan
-Hjalmarin muistutusta. Hän katsoa vilautti ympäri huonetta ja meni
-sitten nurkassa olevan kaapin päällä olevia kaluja kapistelemaan.
-Kauvan ei hän ollut siinäkään. Yhdessä ja toisessa paikassa koetti hän
-istua, mutta hyvä ei näyttänyt olevan missään. Vihdoin palasi hän taas
-tuon kaapin luo.
-
-Vieraan mielestä tuntui kovin sopimattomalta, että tuommoiset pienet
-tenavat parjasivat veljeään ja vielä noin julkisesti, Wolmarin itsensä
-kuullen. Sentähden sanoi hän:
-
-"Ei sitä niin rumasti saa sanoa omasta veljestänsä, että hän
-valehtelee; ehkä hän kävikin jäniksen ansoillaan."
-
-"Eikä käynyt... Ja miks'ei saa sanoa, kun hän kumminkin on
-valehtelija," intteli pikku veli.
-
-"Mistä sinä sen tiedät?"
-
-"Sen on isä sanonut."
-
-"Kyllä te nyt liiaksi sorratte Wolmaria. Hänestä voipi tulla parempi
-mies kuin teistä, vieläpä vaikka pappi," koki vieras puolustella.
-
-"Mitäs linnusta ... joka on varaskin, ja senkin on isä sanonut ...
-mutta minusta tulee pappi eli muu iso herra," ennusteli tuo pieni
-orakeli.
-
-Wolmari vilkasi taas vierasta silmiin ja rupesi kiireemmästi
-sioittelemaan kaapin päällä olevia kaluja.
-
-Samassa astui Ellu huoneesen.
-
-"Siinäkö sinä, roiston-alku, taas olet?" sanoi Ellu ja vatkasi poikaa
-isosolkisella nahkavyöllä selkään, sillä sen hän sattui silloin
-käsiinsä saamaan.
-
-Poika hypähti kohoksi, niinkuin käärmeen pistämänä, meni penkille
-istumaan ja istui siinä mykkänä kuin kala.
-
-"Tuo poika minulle tuottaa sanomatonta harmia ja mielipahaa. Hänestä ei
-näy kurittamallakaan saavan ihmistä. Kaikki konnan koukut on hän jo
-oppinut, yksin varastamaankin," sanoi Ellu sitten.
-
-"Kuulittehan nyt, valehtelinko minä," sanoi Hjalmari.
-
-"Pidätkö, penikka, suusi siinä," sanoi isä.
-
-"Minulla olisi teille asiaa: ettekö pane Wolmaria kansakouluun?"
-aloitteli vieras.
-
-"Kansakouluun?! Mitäs hän siellä tekisi?!" kysyi isä ihmetellen.
-
-"Oppisihan siellä aina jotakin."
-
-"Hän ei menestyisi siellä kuitenkaan, sillä pian tekisi hän semmoisen
-roimeen, että hänet täytyisi eroittaa pois koulusta," arveli Ellu.
-
-"Ei Wolmaria saa panna kouluun, sillä ei hänestä tule miestä
-kuitenkaan, mutta minusta tulee, minut kouluun pitää panna," sanoi
-Nestori.
-
-"Osaatko tukkia suusi, vai mitenkä on?" sanoi isä ja katsoi poikaa
-vihaisesti silmiin.
-
-Poika venytti naamansa pitkäksi kuin kalalahturi ja lähti kävellä
-murristelemaan pois; näytti siltä kuin hän olisi ajatellut: "älä
-huoli."
-
-Vierasta kovin kummastutti tuo tapa, millä Wolmaria kohdeltiin. Hänen
-säälikseen kävi se sortotila, jota poika sai joka tilaisuudessa
-kaikilta kuulla, saamatta ainuttakaan lempeää ja ystävällistä sanaa.
-Hän oli kyllä kuullut, että poikaa nurjasti ja kovasti kohdellaan,
-mutta ei hän likimainkaan arvannut häntä noin tylysti ja sydämettömästi
-pidettävän. Tämän kaiken huomattuansa, tuli vieraalle sitä suurempi
-halu saada poika kouluun ja koettaa saada häntä sen kautta ihmistymään.
-Sentähden sanoi hän:
-
-"No, mutta toimitetaan kuitenkin poika kouluun, minä luulen, että se
-vaikuttaisi häneen terveellisesti; kyllä minä maksan kaikki kulutukset
-hänen edestään ja hän saa vapaan majapaikan ja ruo'an meillä."
-
-"Jos se nyt kerran asia siksi tulee, niin kyllä kaiketi minäkin voin
-hänet kouluun kustantaa," sanoi Ellu.
-
-"Niin taikka näin, sama se; pää-asia on vaan se, että toimitamme pojan
-kouluun," sanoi vieras.
-
-"Kun nyt sitä niin hartaasti haluatte, niin totta menköön," myönsi isä
-vihdoin.
-
-Koko keskustelun ajan oli Wolmari ikäänkuin omantunnon vaivassa.
-Välisti loi hän aran silmäyksen isäänsä ja toisin ajoin katsoi hän
-vierasta silmiin niin luottavasti ja rukoilevaisesti; näytti siltä kuin
-veri olisi hänen kasvoissansa muutellut. Kun hän kuuli isänsä viimeisen
-lauseen, loistivat hänen silmänsä ilosta. Eipä kummakaan, sillä
-osoitettiinhan hänelle nyt ihmisyyttä.
-
-Heti tuon keskustelun jälkeen ruvettiin Wolmaria laittamaan kouluun
-lähtemään. Voi kuinka iloinen hän nyt oli. Kaikki tuo ankara arkuus ja
-väipästelevä ujous, joka oli hänen varsinainen luonteen-ominaisuutensa,
-näytti hetkessä kadonneen kuin kaste maahan. Avosydämisesti puheli hän
-asioita, samassa hyörien ja pyörien kaikenlaisissa valmistuspuuhissa.
-Pian nämät olivatkin valmiina ja niin lähti poika vieraan mukana
-astelemaan kylään, jossa koulu oli ja jossa nyt juuri lukukausi alkoi.
-
-Tiellä mennessä oli Wolmari hyvin kehkaantunut uuden yrityksensä
-tähden. Vapaasti puheli hän kaikenlaisista asioista tuolle hyvälle
-matkakumppanilleen, joka niin paljon hänelle hyvää soi ja johon hän
-ehdottomasti luotti; tuntuipa siltä kuin hän olisi halunnut avata
-sydämensä syvimmät tunteet hänelle.
-
-"Kyllähän sitä minuakin pahaksi sanotaan ja paha minä olenkin, mutta
-pahaksi sitä semmoisella pidolla tuleekin kuin minullakin on. Kaikki
-minua sortaa ja tuo isäkin niin kovasti... Välisti minun täytyy
-tapella, vaikken tahtoisikaan, sillä kaikki minun päälleni käyvät,
-tavasta suurissa parvissakin. Niin -- kupeenikin on revennyt. Eräänä
-kertana hyökkäsi koko poikaparvi päälleni ja täytyihän minun ... siinä
-se meni... Hyvä Jumala! Kyllä taisi terveys mennä ijäksi... En ole
-tohtinut sanoa sitä kenellekään, eikä sitä isäkään tiedä... -- Mutta
-nyt koetan tulla paremmaksi," tuumaili Wolmari vähän liioitellen ja
-kyyneleet nousivat hänen silmiinsä.
-
-Niin. Seuraavana päivänä kirjoitettiin Wolmari kouluun. Voi kuinka hyvä
-hänestä oli siellä olla. Opettaja oli hänelle niin hyvä; hän neuvoi,
-ohjasi ja opetti häntä niinkuin kaikkia muitakin ja piti samassa
-arvossa kuin toisiakin. Ja Wolmari toivoi -- toivoi voivansa parantua.
-
-Wolmarin koulutoverit olivat hänen vanhoja riitakumppaneitaan. Nämät
-katselivat häntä toiselta kannalta kuin opettaja, majatalon väki ja
-moni muu. He tunsivat hänet pahankiskoiseksi, riidanhaluiseksi
-ilkiöksi, jota vastaan täytyi olla aina varoillansa, jos tahtoi
-säilyttää korvuksensa eheinä; vieläpä he tiesivät senkin, että Wolmari
-on näpistelijäkin, joka kaikista maineista oli kaikkein pahin. Tämän
-tähden koko koululiuta, ikäänkuin itsestänsä liittoontui vastustamaan
-tuota ilkiöä, joka heitä niin monta kertaa oli löylyyttänyt.
-
-Kuitenkin kävi ensimältä kaikki hyvin. Luokalla ei kukaan mitään
-yrittänyt, sillä he aluksi ujostelivat ja ikäänkuin tunnustelivat
-toisiansa, miltä nyt rupeaisi tuntumaan näin vastakkaisin olo.
-Opettajan silmän alta poissa ollessa rupesi vähitellen väli kuitenkin
-käymään riitasaksi. Toverit eivät malttaneet olla Wolmaria
-muistuttamatta ja sättimättä entisistä väleistä, ja uskoen olevansa nyt
-hyvässä turvassa, kävivät he häntä tuuppimaankin. Wolmari koki
-väistellä heitä minkä voi, mutta vaikka kuinka vähän hän olisi torjunut
-hyökkäyksiä, hyökkäsi kohta koko lauma hänen kimppuunsa. Semmoisissa
-tapauksissa syntyi tappelu ja silloin ei suinkaan Wolmari säästänyt,
-vaan antoi oikeaan ja vasempaan, niin että silmät tulta iskivät ja
-korvukset kuumana kähisivät. Pahimmin saaneet tästä huutamaan ja
-opettajalle sekä vanhimmilleen kantelemaan.
-
-Tämmöiset jupakat eivät olleet kovin harvinaisia ja usein piti näiden
-johdosta pitää tutkinnoita. Niissä kävi selville, että melkein aina oli
-muut kahakan alkaneet ja syyttä tarpeetta yhdellä tai toisella tavalla
-ärsyttäneet Wolmaria. Näissä tilaisuuksissa oli hän hyvin arka ja
-pelkäsi niin, että oikein vapisi. Hän koki puolustella itseään, luvaten
-samassa hartaasti, että hän kokee välttää kaikkea riitaa. Nöyrästi
-pyysi hän aina, ettei häntä pantaisi pois koulusta, sillä silloin
-tulisi hänelle kovat ajat; tuntuipa todellakin siltä, että Wolmarilla
-on totinen halu tulla paremmaksi.
-
-Ensimältä nuot tutkinnot päättyivät siihen, että molemmille puolille
-annettiin muistutuksia ja nuhteita, ja samassa kehoitettiin heitä
-noudattamaan keskenänsä rauhaa ja hyvää sopua sekä hyvää järjestystä.
-
-Ajaksi tämä auttikin, mutta ei kauvaksi. Muista erillään oleili Wolmari
-välitunneillakin, kokien sitenkin vältellä eripuraisuutta ja riitaa,
-vaan toiset eivät niin tehneet. Jo sekin herätti toverien seassa
-ylönkatsetta Wolmaria kohtaan, kun hän heistä niin erillään asusti, ja
-yhä lujempaan juurtui heissä se mielipide, että hän on ylenkatsottava,
-huonompi heitä, eikä ole siitä syystä mahdollinen heidän kanssaan
-yksissä olemaan.
-
-Kun tämmöiset mielipiteet pääsivät kerran vallalle toveristossa,
-väljensi se yhä suuremmaksi sitä väylää, mikä ennestäänkin oli heidän
-ja Wolmarin välillä. He katselivat ja kohtelivat häntä niinkuin
-täydellistä yhteiskunnan hylkyä, joka on vaan täynnä kaikenlaista
-pahuutta ja ilkeyttä ja joka olisi turmelevan mätähaavan tavoin
-juuritettava pois heidän keskestänsä. He kuiskuttelivat keskenänsä
-kaikenlaisia pilkka- ja komppasanoja hänestä. Rohkeimmat ja
-uskaliaammat heistä pitivät tahallansa niin isoa ääntä, että Wolmari
-helposti kuuli jokaikisen pilkkasanan, mitä he suustaan laskivat ja
-silloin loi hän heihin synkän ja epäilevän katseen. He rupesivat
-Wolmaria keskenään kutsumaan "Ellun Wolkoksi" ja tästä uudesta
-nimestään ei Wolmari ensinkään pitänyt.
-
-Huolimatta kaikista tutkinnoissa annetuista nuhteista, varoituksista
-ja neuvoista, paheni vaan Wolmarin ja toisten toverien väli
-pahenemistaan. Opettaja ei tiennyt kaikesti tästä mitään, sillä hänen
-silmiään koettiin kaikin tavoin välttää ja hän kohteli edelleenkin
-Wolmaria samalla rakkaudella kuin ennenkin. Wolmari oli hyväpäinen
-poika ja oppi läksynsä ikäänkuin itsestänsä. Tämän tähden opettaja
-erityisesti kiitti kaikkien oppilasten kuullen häntä.
-
-Koulun oppilaista oli Pakkarin Aappo niminen poika kaikkia muita isompi
-ja rotevampi. Hän piti itsestänsä niin paljon, että luuli voivansa
-uhitella omin neuvoinsa Wolmarille; hän oli kauvan, kynsiänsä hivoen,
-etsinyt tilaisuutta siihen.
-
-Oli taasen vapaahetki ja Wolmari seisoskeli erillään toisista, kuten
-ennenkin.
-
-"Mitäs Ellun Wolkko täällä yksinäisyydessään miettii?" sanoi Aappo,
-kävellen Wolmarin luo ja tarttuen samassa hänen rinnuksiinsa.
-
-"Anna minun olla rauhassa," sanoi Wolmari ja riuhtasi itsensä irti.
-
-"Katsopas tätä," sanoi Aappo ja vanui toisen kerran kiinni.
-
-"Mitä minusta tahdot?" kysyi Wolmari kiivaasti ja kiskasi itsensä
-taasenkin vapaaksi.
-
-"Aionpa tarkastella, onko selkäsi parannut terveeksi isäsi
-pieksämisistä ja onko Pönttö-Jussin linkkuveitsi lakkarissasi," sanoi
-Aappo pisteliäästi, vanuen kahta kiivaammasti Wolmarin rinnuksiin.
-
-Wolmarin silmät iskivät tulta. Hän oli joku aika takaperin käähminyt
-itselleen Pönttö-Jussin linkkuveitsen, ja se oli saatu häneltä
-takaisin. Häntä solvaistiin ja häväistiin niillä vioilla, joita hän
-itsekin kaikkian enimmän häpesi ja joista hän nyt oli tahtonut päästä.
-Silmänräpäyksessä käsitti hän, ettei hänellä ole mitään armahtamista ja
-anteeksiantamista ihmisiltä odotettavana.
-
-Nyt ei Wolmari pyrkinyt erilleen solvaisevasta vastustajastansa.
-Villipedon lailla tarttui hän kynsin hampain Aappoon kiinni ja yks,
-kaks, oli tämä Wolmarin alla. Siinä hän peittoi ja repi häntä minkä
-suinkin voi ja Aappo päästi surkean hätähuudon. Toiset pojat riensivät
-Aapon apuun, mutta silloin sai Wolmari käteensä lähellä olevan
-puunkappaleen ja tällä huimi hän oikeaan ja vasempaan, eteensä ja
-taaksensa, oikein Sven Tuuvan tavalla, ja niin hän ajoi hyppyyn kaikki
-pojat. Siinä rymäkässä sai moni Wolmarilta pahoja kopposia. Aappo maata
-kellitti kentällä, eikä päässyt paikalta päkähtämään, sillä Wolmari oli
-kopassut häntä ronkkaan, niin että jalka meni voimattomaksi. Kaikki
-huutaa volisivat yhteen ääneen, toiset saatuin mäkköstensä tähden,
-toiset peljästymisen vuoksi; Wolmari ei vaan itkenyt, synkkänä seisoi
-hän erillään muista, katsoa tuijottaen pitkin nokkaansa yhteen ja
-samaan paikkaan.
-
-Opettaja kuuli tuon metelin. Hän riensi paikalle ja nytkös kaikki
-yhdestä suusta hänelle itkusuussa kantelemaan ja päivittelemään, kuinka
-Wolmari heitä taasenkin on pahoin pidellyt ja pieksänyt.
-
-"Lähtekää nyt luokalle; tästä täytyy taas pitää tutkinto. Mutta minua
-kovin harmittaa, kun ette te ole vähääkään ihmisiksi, vaikka kuinkakin
-teitä koettaisi neuvoa, ohjata ja varoittaa," sanoi opettaja ja siihen
-se asia sillä kerralla jäi.
-
-Kun pojat menivät kotiinsa, kantelivat he siellä vanhemmilleen, kuinka
-häijy ja räähkä Wolmari on ja kuinka hän on heitä taasenkin aseen
-kanssa pieksänyt ja rääkännyt. Vaikka monikin vanhin, tuntien Wolmarin
-todellisen tilan, surkutellen ja säälitellen katsoivat pojan elämän
-kovuutta ja olisivat niin mielellänsä lievennelleet sitä, tuntui se
-toki sietämättömältä, että kaikki muut pojat olivat hädässä hänen
-koulussa ollessa. Seuraus kaikesta tuosta oli semmoinen, että yksi ja
-toinen sekä Wolmaria sääliväisistä että säälimättömistä, kansakoulussa
-olevien poikien vanhemmista, kävi koulun johtokunnan esimiehen luona
-vaatimassa Wolmarin eroittamista pois koulusta.
-
-Tutkintopäivä tuli. Johtokuntakin tuli paikalle, sillä esimies oli
-kutsunut kaikki jäsenet silloin koululle saapumaan; useita lasten
-vanhempia oli myös paikalle tullut. -- Tutkintoa aljettaissa
-kehoitettiin kaikkien puhumaan totuutta. Kaikki oppilaat kannustivat
-Wolmaria, sanoen, kuinka Wolmari taasenkin syyttä tarpeetta heitä
-pieksi aseella, että moni heistä on ihan vaivaisena ja uhkasivat
-erkaantua pois koulusta, ellei Wolmaria eroiteta.
-
-"Tietääkö kukaan vielä mitään tähän asiaan; onko se kaikki totta, mitä
-nämät ovat sanoneet?" kysyi johtokunnan esimies.
-
-"Ei se ole kaikki totta," kuului lapsen kimakka ääni.
-
-Kaikkein silmät kääntyivät ääntä kohden ja silloin havaittiin, että
-sanoja oli kaikkein nuorin ja pienin koulun oppilas, tuo lihava ja
-palleroinen Värnön torpan Aape.
-
-"No, kuinka se sitten oikein on, Vape? Tulepas tänne lähemmäksi
-selittämään," kehoitti johtokunnan esimies.
-
-Poika tuli punastellen.
-
-"Alapas nyt, Vape," sanoi esimies.
-
-"Wolmari ei alkanut riitaa, vaan sen teki Pakkarin Aappo."
-
-"Millä tavalla?"
-
-"Hän sanoi Wolmaria Ellun Wolkoksi ja sanoi tahtovansa katsoa, onko
-hänen selkänsä kerinnyt parata isänsä pieksämisestä; niin ja hän sanoi
-koettelevansa, onko Wolmarin lakkarissa Pönttö-Jussin linkkuveitsi...
-Niin teki Aappo, vaikkei Wolmari puhunut hänelle mitään," selitti pikku
-puolustaja.
-
-"Hetikö Wolmari löi?"
-
-"Eikä lyönyt. Kahdesti repi hän itsensä irti Aapon kynsistä ja pyysi
-että antaa hänen olla rauhassa."
-
-"Mutta sitten?"
-
-"Mutta sitten kuin Aappo kolmannen kerran vanui kiinni Wolmariin,
-suuttui hän."
-
-"Löikö Wolmari sitten?"
-
-"Löi ja oikein kovasti."
-
-"Puulla?"
-
-"Ei hänellä silloin vielä puuta ollut."
-
-"Löikö Wolmari muitakin?"
-
-"Löi."
-
-"No, minkä vuoksi hän muita löi?"
-
-"Sen tähden kuin hekin menivät Wolmarin päälle."
-
-"Milloin hän sitten puulla löi?"
-
-"Silloin kun he joukolla hätyyttivät Wolmaria."
-
-"Löikö hän oikein kovasti?"
-
-"Löi se, ja ketä vaan sai."
-
-"Mitäs muut pojat sanovat tästä Vapen todistuksesta?" kysyi esimies.
-
-"Vape valehtelee," ehätti Pakkarin Aappo sanomaan.
-
-"Mitäs muut pojat, kumpi näistä valehtelee?"
-
-"Vape valehtelee," vastasi yht'aikaa usea ääni.
-
-"No, mitäs Wolmarilla on tähän sanomista?" kysyi esimies.
-
-Wolmari ei vastannut tähän kysymykseen mitään. Silmät maahan luotuina
-seisoi hän vaan. Moneen toviin kehoitettiin häntä jotakin sanomaan,
-mutta turhaan, sillä mykkänä pysyi hän. Kenties tunsi hän tunnossaan,
-että hänen kohtalonsa on nyt ratkaistu.
-
-Pojat saivat nyt poistua ja johtokunta jäi opettajan kanssa
-neuvottelemaan. Esimies ja joku muukin oli sitä mieltä, että muissa on
-yhtä paljon vikaa kuin Wolmarissakin ja että häntä jo kovan isänkin
-vuoksi olisi sääli koulusta eroittaa. Mutta enemmistö taas arveli, että
-Wolmari kuitenkin edelleenkin tulisi olemaan kaiken riidan ja pahan
-syynä ja niin vaikuttaisi pahaa koulun oloissa, ja tämän tähden olisi
-paras hänet eroittaa koulusta.
-
-Tämä tuli päätökseksi ja Wolmari kutsuttiin kuulemaan tuomiotansa.
-Synkkänä ja alakuloisena otti hän vastaan tämän hirveän sanoman.
-Kyynelet kiiluivat hänen silmissänsä, kun hän mykkänä kuin hauta, kävi
-puristamassa johtokunnan jäsenten ja opettajan kättä hyvästijätöksi. --
-Sitten poistui hän kouluhuoneesta.
-
-Wolmarille tuli nyt kovat ajat. Kolkko, synkkä ja epäilyksen alainen
-tulevaisuus ammoitti kauhean kitansa, nielläkseen hänet, eikä apua
-kuulunut kustaan. Hän oli vakaasti päättänyt parantaa vilpillisen
-elämänsä ja pyrkiä mieheksi, mutta turhaan, sillä armoa ei ollut
-odottaminen kylässä eikä kotona; syytöksiä, tuomioita ja rangaistuksia
-vaan kaikkialla.
-
-Tämmöisiä näkökohtia ja ajatuksia risteili yhtenä pyrynä Wolmarin
-sielussa. Tämä saatti hänet niin kovaan hätään, että hänen joka
-jäsenensä vapisi ja sydän löi yhtenä mylläkkänä.
-
-"Mihin minä menisin, kuhun pakenisin, sillä paeta nyt tuntuisi
-tarvitsevan? Missä löytäisin armoa ja turvaa? Pakeneisinko maailman
-ääriin, pois tuttujen ihmisien näkyvistä ja kuuluvista, outojen
-ihmisien pariin? -- Mutta ei, sillä mikä minusta siellä tulisi ja millä
-itseni elättäisin, sillä olenhan vielä niin vähäväkinen. Jospa isä
-minua vähäkään armahtaisi, jospa hän sanoisi yhdenkään lempeän,
-neuvovan ja ohjaavan sanan! Niin, niin -- jospa, jospa ... mutta sitä
-ei hän tee, hän peittoo vaan minua niinkuin maan-matoa, tietämättä
-mitään säälistä, armosta ja anteeksiantavaisuudesta.
-
-"Mutta miksi minun pitää olla tämmöinen? Miks'en minä voi hillitä
-itseäni? Miks'en minä nöyrry, vaikka minua kuritetaan ja rangaistaan?
-Miksi minun sydämeni on niin kova ja paatunut ja mistä tämä kaikki
-tulee? Miks'en minä voi tyyneesti kärsiä sitä ainaista sortoa, vainoa
-ja pieksämistä, joita minä niin runsaasti osakseni saan? Niin, miks'en,
--- siihen en löydä vastausta. Onneton olen, onnettomin koko maailmassa,
-mutta mikäpäs auttaa."
-
-Tämmöisiä ajatteli Wolmari ja hän itki niin paljon, että oli vedeksi
-muuttua. Mutta vaikka kuinkakin hän olisi miettinyt, ei hänellä ollut
-muuta neuvoa kuin lähteä kyynelsilmissä tallustelemaan kovaa kotia
-kohden.
-
-Ellu oli jo ennen pojan kotiin tuloa saanut tiedon tuosta koulussa
-tapahtuneesta kahakasta ja Wolmarin koulusta eroittamisesta. Tämän
-kaiken kuultuansa, puskui isässä kauhea viha poikaansa vastaan. -- En
-henno tällä kerralla lukijaa kauhistuttaa yksityiskertomuksilla siitä
-hirveästä rangaistuksesta, minkä Wolmari tästä sai. Mainitsen vaan
-sivumennen, että Ellulla oli kätkössä jo monta vankkaa patukkaa
-Wolmarin varalta, ennenkuin hän kotiinkaan tuli ja että hänellä kotiin
-tultuansa oli kuuma iltanen.
-
-
-
-
-VI.
-
-
-Tämmöisessä kovassa koulussa kasosi Wolmari siihen määrään asti, että
-hänestä alkoi olla jotakin työn-apua. Ellu oli nyt keksinyt uuden
-kasvatustavan Wolmarille, sillä hän tahtoi hänestä tehdä miehen, maksoi
-mitä maksoi. Ei niin ajatellen, että hän olisi kuria vähentänyt, ei,
-sillä kyllä kuri oli yhtä ankara ja kova kuin ennenkin; eikä niinkään,
-että isä olisi sanalla ja hyvyydellä poikaansa ohjannut ja neuvonut
-enemmän kuin ennenkään --; kaukana siitä, sillä yhtä jylhy, yhtä ankara
-oli hän kuin ennenkin. Se eroitus oli vaan entisen suhteen, että hän
-tahtoi poikansa aina pitää silmäinsä edessä ja sillä tavalla joka aika
-valvoa hänen toimiaan ja tekojaan. Oliko isä työssä kotona taikka
-kylässä, piti Wolmarin olla aina hänen ohellansa. Synkkänä ja
-epäilevänä oli poika isänsä rinnalla kaikenlaisessa työssä, kokien
-tehdä sitä vointinsa mukaan. Tuon tuostakin loi hän vakoovan ja aran
-silmäyksen ankaraan isään, saadaksensa tietää, oliko piakkoin jotakin
-iskua odotettavissa. Tämä tapa teki pojan väipästelevän ja salakavalan
-näköiseksi. Synkkänä ja ankaran näköisenä teki isäkin työtänsä. Hän ei
-puhunut pojallensa päiväkausiin ainuttakaan sanaa, ei hyvää eikä pahaa,
-oli vaan niinkuin ei ketään olisi ollut likimaissakaan. Voi kuinka
-mieluista olisi Wolmarista ollut, kun isä olisi jonkukaan hyvän ja
-ystävällisen sanan hänelle sanonut, ja nähnyt hänen suunsa kerrankaan
-hymyssä, mutta niitä ei tullut; yhtä mahdollinen olisi ollut pyytää
-tähtiä taivaalta putoamaan kuin saada isältä semmoista nähdä ja kuulla.
-Ei pienintäkään neuvoa ja ohjausta antanut isä pojallensa missään
-työlaadussa, vaan pojan täytyi katsoa tarkoin perään, miten isä teki ja
-kokea seurata sitä. Ellei työ onnistunut, sai poika ankaroita iskuja
-kirvesvarresta, höylänpäästä ja muista semmoisista.
-
-Semmoista se oli Ellun uusi ja viimeinen parantava kasvatustapa, mutta
-Wolmari oli mielestään heittänyt parannuspuuhat pois, sillä hän näki,
-ettei hän voi sitä tehdä.
-
-Ellu kulki nytkin usein kylässä nikkaroimassa, kuten ennenkin.
-Näilläkin retkillä oli Wolmari aina mukana. Yhtä synkkää, yhtä kylmää
-ja kuollutta oli elämä siellä kuin kotonakin, ja toisiaan tutkivina ja
-kammovina tekivät isä ja poika äänettöminä työtä. Samanlaista se oli
-muidenkin ihmisien kanssa tuon puhumisen laita, sillä Ellulta ei
-räkännyt monta sanaa kenellekään; on taikka ei, oli hänen lyhyt
-vastauksensa jollekin kysyjälle. Ellu ei kärsinyt mainittavan
-ainuttakaan sanaa Wolmarin kouluyrityksestä ja jos mitä tietä ja
-missä tarkoituksessa siitä joku yritti puhumaan, suuttui hän
-silmittömäksi. -- -- --
-
-Oli kevätkesä. Ellu oli ottanut nikkaroidaksensa kylässä ison pytingin
-ja siellä kävi hän joka päivä työssä; tietysti Wolmari oli aina mukana.
-Pyhiksi tultiin kotiin.
-
-Eräänä pyhä-aamuna tuli Wolmari varhain Hakkilaan; eivät kaikki olleet
-vielä ylöskään nousseet. Hän oli hyvin alakuloisen näköinen ja kysyi
-heti Paavoa. Heillä oli jo kauvan ollut hyvät välit ja sen vuoksi ei
-Wolmarin tulo heitä ensinkään kummastuttanut; se vaan oli heidän
-mielestänsä outoa, kun hän niin varhain tuli.
-
-"Miksi näin varhain liikkeellä olet ja olet niin murheellisen
-näköinen?" sanoi Paavo, tullen tervehtimään Wolmaria.
-
-"Enhän minä mitenkään murheellinen ... lähde nyt minun kanssani ulos,
-että saadaan haastella, siellä on niin kaunis ilma," sanoi Wolmari.
-
-He menivät.
-
-Ilma oli todellakin kaunis. Kesäinen aurinko oli juuri noussut ja loi
-lämpöä ja valoa pilvettömältä taivaalta tyyneesen aamu-ilmaan. Linnut
-lauloivat aamuvirttänsä, niin että metsä kaikui ja luonto uhkui
-rauhasta ja rakkaudesta.
-
-"Lähdetään saunaan haastelemaan," esitteli Wolmari.
-
-"Täällä ulkona on niin vilpponen, ollaan täällä," vastusti Paavo.
-
-"Niin, mutta siellä olisi niin rauhallinen," sanoi Wolmari.
-
-"Ei meitä täälläkään mikään häiritse; mennään tuonne mäenrinteelle
-istumaan," esitteli Paavo vuorostaan.
-
-Ja sinne he menivät.
-
-"Etkö lähde nyt minun kanssani meille?" pyyteli Wolmari, kun he olivat
-rinnakkain istuneet kivelle mäenrinteellä.
-
-"Mitäpä minä siellä tekisin."
-
-"Olisithan minulla kerrankaan kumppanina; ethän ole meillä käynyt
-moneen aikaan."
-
-"Isäsikään ei pidä siitä, että minä teillä käyn."
-
-"Ei isä ole sinulle vihanen, sen tiedän var..."
-
-Samassa kuului pieni rasahdus poikien seljän takaa.
-
-Wolmari hyppäsi ylös kuin paukka, kuultuansa tuon rasahduksen ja
-silmäili hätääntyneen näköisesti ympärillensä.
-
-Samassa tulla lyyhäsi jänis metsästä aukialle aivan poikien lähellä ja
-pian sen jälkeen kettu, jälkimmäinen nähtävästi einepalan ajossa.
-
-"Miksi sinä noin kovin arka olet?" kysyi Paavo, kun he taasen olivat
-istuneet.
-
-"En miksikään," vastasi vaan Wolmari alakuloisesti.
-
-"Oletko ollut viimeviikolla isäsi kanssa nikkaroimassa?" kysyi Paavo,
-ikäänkuin saadakseen jotakin virkeämpää puheen-ainetta.
-
-"Olen."
-
-"No, mutta puhu nyt, herran tähden, jotakaan," sanoi Paavo, katsoen ja
-oudoksuen vähäpuheista ja alakuloista kumppaniaan.
-
-"Lähde nyt, hyvä Paavo, meille, minun on niin paha olla," sanoi
-Wolmari.
-
-"Minkätähden sinun on paha olla?"
-
-"Ei minkään tähden, mutta lähde nyt vaan, jos minulle olet anteeksi
-antanut," sanoi Wolmari ja hänen äänensä värähteli.
-
-"Minä en ensinkään ymmärrä sinua, mutta kun harras halusi tuntuu
-olevan, saadaksesi minut mukaasi, niin minä lähden; ensin kuitenkin
-käyn ilmoittamassa vanhemmilleni," sanoi Paavo.
-
-Vanhemmat varasivat Paavoa, että hän olisi Wolmarin kanssa varuillansa,
-sillä hänellä saattaisi olla petos mielessä, kuten usein ennenkin.
-
-"Eipä siitä hätää; kyllä minä nyt jo häneltä puoleni pitäisin, jos hän
-yrittäisikin, eikä hän yritäkään," sanoi Paavo vähän itserakkaasti.
-
-Wolmari ja Paavo lähtivät. Wolmari oli tiellä yhtä vähäpuheinen kuin
-Hakkilassakin ollessansa. Lähempänä kotoansa esitteli hän nytkin, että
-mentäisiin heidän saunaan.
-
-"Miksi sinä nyt näin kauniilla ilmalla niin halusta saunaan pyrit?"
-kysyi Paavo.
-
-"Ilman aikojaan vaan. Onhan siellä niin vapaa olla, enkä minä viitsisi
-tupaan mennä," selitti Wolmari.
-
-Kun he tulivat Ellulaan, menivät he saunaan, niinkuin Wolmari oli
-esitellyt. Sauna oli hyvän matkan päässä asuinhuoneesta. Saunaan tultua
-silmäili Wolmari arasti ympärilleen; oli niinkuin hän olisi jotakin
-peljännyt tai etsinyt. Sitten nousivat he lavoille ja panivat
-pitkällensä, kumpikin eri lavolle.
-
-"Eihän täällä ole liian kuuma ja täällä on niin rauhainen meidän olla,"
-sanoi Wolmari.
-
-"Eipä kylläkään, varsinkaan kuin avaamme yli-akkunan," vastasi Paavo ja
-avasi samassa akkunan.
-
-"Voi, Paavo! Ei minusta tule miestä," sanoi Wolmari surullisesti ja
-huokasi raskaasti.
-
-"Miks'ei sinusta voi ihminen tulla, niinkuin kaikista muistakin, kun
-vaan koet vakauttaa itsesi," sanoi Paavo ja häntä alkoi kauhistuttaa
-Wolmarin salaperäinen umpimielisyys.
-
-"Ei minusta tule, enkä minä voi tulla tämän paremmaksi, sillä minua
-pidetään niin pahasti ja tuo isäkin on niin kova..."
-
-Samassa narahti saunan ovi ja joku ihminen astui saunaan.
-
-Hätäisesti silmäsi Wolmari tulijaa ja yhdellä hypäyksellä oli hän
-pystyssä kuin ammuttu nuoli. -- -- Ellu oli oven suussa.
-
-"Voi herra Jesus!" rupesi Wolmari huutamaan täydeltä kurkkua.
-
-Kylmästi ja tyyneesti sanoi Ellu:
-
-"Mene sinä, Paavo, pois, meillä on Wolmarin kanssa täällä
-kahdenkeskistä selvittämistä."
-
-Samassa sieppasi hän huutavan ja vapisevan pojan tukasta päätänsä
-myöten kolinkolia lavolta penkin viereen lattialle. Ei olisi luullut
-jääneen poikaan yhtään luunsolmua terveeksi, niin ankara ja armoton oli
-tuo lavolta putoaminen.
-
-Penkin alta veti Ellu kokonaista kolme hienoista koivunvarvuista
-palmikoitua paksua patukkaa, joiden latvat olivat huolellisesti
-rihmalla sidotut kiinni, kesken hajoamisen estämiseksi. Mitään
-järjestettyä Wolmarin vaatetten aukaisemista ei hän toimittanut, vaan
-repi vaatteet tuhansiksi kappaleiksi huutavan, rukoilevan ja
-voivottavan poikansa seljästä, paljastaen siten vihansa uhrin ilkosen
-alasti, ja niin alkoi ankara leikki.
-
-Niin. Wolmari parka oli tietämättään käynyt juuri siihen käpyyn, jota
-hän oli koettanut väistellä Hakkilassa käymisellänsä ja saunaan
-menemisellään.
-
-Kauhistuneena ja hämmästyneenä vetääntyi Paavo saunasta ulos. Hän oli
-niin peljästyksissään, että hän vapisi kuin kaisla virrassa.
-
-Saunan edessä tapasi Paavo muitakin ihmisiä; hänen äitinsäkin oli
-siinä. Hakkilan vanhukset olivat ruvenneet pelkäämään Wolmarin tehneen
-Paavolle jotakin vahinkoa tiellä; siitä selvää ottamaan oli Hakkilan
-emäntä lähtenyt ja joutui nyt parhaaseen kahuun. Siinä oli myös Ellulan
-emäntä, piika, molemmat nuoremmat pojat ja eräs vieras nainen, joka
-sattumalta oli Ellulassa.
-
-Kaikki nämät olivat kauhean tuskan ja hädän valtaamina. He eivät
-kyenneet muuta tekemään kuin voivottamaan, käsiänsä vääntelemään ja
-vapisemaan.
-
-Saunassa oli Wolmari raiskalla tukalat ajat. Ensimältä huusi hän niin
-paljon kuin jaksoi: "Voi, voi, voi, herra Jesus! Tappakaa heti,
-tappakaa heti, rakas isä --¦ voi, voi, voi," huusi hän sydäntä
-särkevällä äänellä; olisi luullut kivenkin siitä heltivän. Tätä
-surullista säveltä ei muu säestänyt kuin patukan tahdikas mätke ja isän
-ähkyminen ja hammasten puremisen karske. Kun ensimäinen patukka oli
-loppuun kulunut, sieppasi isä toisen ja kolmannen.
-
-Vihdoin alkoi Wolmarin ääni heiketä ja patukan mäiske kuului valtavana
-heikon valituksen ja voivotuksen yli.
-
-Ellun vaimo seisoi käsiään väännellen hyvin hätäisen näköisenä.
-Kyynelet juoksivat hänen silmistään ja ehtimiseen hoki hän: "Eipä
-Wolmarista miestä tullutkaan," mutta Nestori sanoi: "Ei Wolmarista tule
-miestä, mutta minusta tulee."
-
-Kun ei saunasta enään paljon muuta kuulunut kuin patukan läiskettä,
-rohkaisi Hakkilan emäntä viimein itsensä, reväsi saunan oven auki ja
-töytäsi sisälle.
-
-"Älkää, Jumalan tähden, häntä kuitenkaan tappako," huusi emäntä saunaan
-päästyänsä.
-
-"Kurittasit sinäkin kakaroitasi, ettet helvetissä tarvitseisi koston
-huutoja kuulla," karjasi Ellu kiiluvin silmin ja jatkoi työtään.
-
-"Kymmenkertaisen helvetin olisitte itse ansainneet tuommoisella
-julmuudellanne, -- heittäkää heti pois," sanoi emäntä lujasti.
-
-"Voi voi; älkää hyvä emäntä antako tappaa -- -- älkää mene pois,"
-änkytti Wolmari käheällä ja sortuneella äänellä.
-
-"Heittäkää heti pois," sanoi emäntä toistamiseen ja alkoi lähennellä
-Ellua.
-
-"Tule siihen, niin saat samasta sarvesta," sanoi Ellu, oikasten
-itseänsä ja kohottaen patukkansa emäntää kohden.
-
-"Sepähän nähdään," sanoi emäntä ja epätoivon vimmalla syöksyi hän Ellua
-vastaan ja vanui patukkaan kiinni.
-
-Emäntä oli roteva nainen ja vaikka kuinkakin Ellu olisi koittanut
-riehua, ei hän vaan saanut aikaa Wolmaria pieksää. Välisti he rymysivät
-kumossakin lattialla, mutta emäntä ei heittänyt patukasta irti; hänellä
-oli nyt ikäänkuin yliluonnolliset voimat. Vihdoin heitti Ellu taistelun
-ja lähti könttimään pois.
-
-Ellu purskahti nyt katkeraan itkuun. Se oli ensimäinen itku, minkä hän
-mieheksi tultuaan itki. Mitä hän itki nyt? Itkikö hän sitä, kun ei
-saanut poikaansa mielin määrin hakata? Ei, sitä hän ei itkenyt, vaan
-hän itki vanhimman itkua onnettoman poikansa tähden, sillä hänkin oli
-isä ja hänkin olisi suonut pojastansa tulevan hyvän ihmisen, vaikkei
-hän osannut sen paremmasti häntä ohjata. Sen todistaa nämät sanat,
-mitkä hän itkunsa seasta sanoi:
-
-"Voi hyvä Jumala! mitä sydämen surua ja tuskaa minä saan tuon
-tottelemattoman tähden nähdä."
-
-Kamala näky oli saunassa. Yltä-yleensä verisenä makasi Wolmari
-lattialla, niinkuin tapettu mato, surkeasti valitellen eikä kyennyt
-nousemaan omin apunsa ylös. Verisiä hajonneiden patukkain katkenneita
-varpuja oli sikin sokin raadellun ympärillä ja siellä näkyi hyytyneitä
-verilönttejä, mitkä olivat valuneet Wolmarin rikkihakatusta ruumiista.
-
-Ellu ei pitänyt pyntätystä pojastaan mitään lukua; elikö hän vai kuoli,
-se oli hänelle sama. Hän meni kamariinsa, pani oven lukkoon, eikä sen
-enempää kysynyt ei koskenut, mitenkä Wolmarin laita oli.
-
-Laupiaan samaritaanuksen tavoin armahtivat Hakkilan emäntä ja tuo
-toinen vieras nainen onnetonta Wolmaria. He lämmittivät vettä,
-pyöräyttivät vähän siihen saipuaa ja pesivät ja liottelivat hänet
-puhtaaksi verestä.
-
-Sitten voitelivat he hänen runnellun selkänsä tuoreella
-maidon-päällisellä, hankkivat hänelle terveitä vaatteita päälle ja
-taluttivat hänet tupaan, ja toimittivat maata.
-
-Mikä oli sitten Wolmarin nykyinen rikos, josta hän tuommoisen saunan
-sai? Asia on seuraava: Ennen on jo mainittu, että Ellu parhaaltaan
-nikkaroitsi erästä pytinkiä kylässä ja että hän piti Wolmaria
-mukanansa. Viime maanantai-aamuna oli Wolmari tehnyt jonkun erhetyksen
-jotakin salvoa tehdessään. Kun isä tämän näki, vetäsi hän poikaa
-sananlausumatta höylänpohjalla päähän, niin että tulta silmät iski ja
-mällin sialle nousi iso sininen kuhmu. Samana päivänä sattui hän
-samaten hairahtumaan ja silloin hän sai kirvesvarresta semmoisen mykän
-opetuksen ronkkaansa, että hänen täytyi ruveta nilkuttamaan.
-
-Tästä arkaantui poika niin, ettei hän tohtinutkaan tulla enään työhön.
-Hän lurjasteli päiväkaudet ympäri kyliä, mutta kävi näljän tullessa,
-isänsä tietämättä, talossa syömässä. Se kävi hyvin laatuun, kun
-ruokakamari oli toisella puolella kartanoa ja siellä oli aina ruokaa
-varalla. Tätä teki hän kaiken viikon, mutta kun lauvantai-ilta tuli,
-alkoi Wolmarille tulla happamat ajatukset, sillä hän tiesi, että kova
-kosto pian saavuttaa. Kotiin mennessä ei Wolmari mennyt isäänsä niin
-liki, että hän olisi hänet nähnyt, vaan lurjanteli jäljessä
-ullankanteella, tarkoin vainuten, etteihän vaan isä ole pistääntynyt
-tiepuoleen piiloon. Kotiin tultua odotteli hän niin kauvan, että oli
-vakuutettu isänsä jo maata menneen, sitten vasta puikahti hän
-vuoteesensa. Näin tavoin vältti hän hetkeksi rangaistuksen.
-
-Kauvan makasi Wolmari vuoteen-omana viimes saadun opetuksen tähden.
-Kaksi kuukautta oli kulunut aikaa tuosta saunasta, kun Wolmari Hakkilan
-Paavon kanssa meni eräänä pyhänä kylään. Oli lämmin ja kaunis kesäilma.
-Kylän pojat kokoontuivat jokirannalle, uida pulikoimaan virran
-viileässä vedessä. Tämä oli heille semmoista mielityötä, että usea
-heistä kävi joessa useita kertoja samalla uintiretkellä. Ei oltu vielä
-vaatteita päälle saatu, niin ne jo taasenkin riisuttiin ja törmättiin
-jokeen, vaikka leuvat vielä vilussa lotisivat ja huulet olivat siniset
-kuin mustikkain syöjäin. Mutta kun uusia tovereita tuli ja kehoittivat
-lähtemään uudestaan, eihän siinä mikä auttanut, täytyi mennä, vaikka
-kuinkakin vilu olisi ollut.
-
-Wolmari oli tunnettu halukkaaksi uimariksi, mutta nyt ei hän näyttänyt
-piittaavan koko uimisesta niin mitään. Yksi ja toinen kehoitti häntä
-kanssaan uimaan, mutta hän vastasi vaan lyhvesti: "En minä viitsi."
-
-Noukeasti ja hekumoiden hän kuitenkin rynkämöisiltänsä katseli joessa
-pulikoitsevia poikia. Viimein ei hän voinut viettelystä välttää. Hän
-riisui vaatteet päältänsä, meni paitasillaan erilleen muista, käänsi
-selkänsä poispäin muista, vetäsi paidan päältään pois ja paiskasi
-itsensä jokeen.
-
-Vaikka Wolmari koetti olla näin varova, havaittiin kumminkin, että
-hänen selkänsä oli musta kuin maksa ja vielä useasta paikasta
-haavoissa.
-
-"Voi! Katsokaasta Ellun Wolkon selkää, minkälaissa se on," huusi
-Pakkarin Aappo.
-
-Vedestä noustuansa puki Wolmari kiireen kynttä vaatteet päällensä, loi
-Aappoon tuiman silmäyksen ja lähti sananlausumatta pois.
-
-
-
-
-VII.
-
-
-On joku vuosi vierinyt. Wolmari oli jo seitsemäntoista vuoden ikäinen,
-siis kohta täysi mies ja kuitenkaan ei hänen kova elämän koulunsa ollut
-vieläkään pikkuistakaan lieventynyt, vaan pikemmin koventunut. Totta
-kyllä on, ettei isä voinut häntä enään paljaalle seljälle pieksää,
-sillä poika voi jo itseänsä niin paljon puolustella, mutta sen enemmän
-sai hän nyt kohennuksesta ja muista kovista aseista.
-
-Eräänä syyskuun aamuna ei Wolmari tullutkaan asuinhuoneesen
-tavallisella ylösnousun ajalla. Kesän aikana makasi hän pienessä
-aitassa ja oli aina herättämättä noussut ylös, mutta nyt ei häntä
-kuulunutkaan. Tämä tuntui Ellusta tuiki oudolta ja sietämättömältä, ja
-kiukku alkoi kiehua hänen sydämessään. Kuitenkaan ei hän kiirehtinyt
-häntä herättämään, sillä hän tahtoi antaa Wolmarin nukkumisellaan
-kartuttaa syntiä synnin päälle.
-
-Kun Ellu oli pari tiimaa sydäntään purrut ja ikäänkuin mielessään
-hekumoinut siitä oivallisesta rangaistuksen syystä, mihin Wolmari oli
-itsensä taasen vikapääksi saattanut, loppui hänen kärsivällisyytensä.
-
-"Mutta tohtii ja uskaltaakin se, mutta kyllä minä saan heräämään ja
-sillä tavalla, että se auttaa vastaisuudessakin," sanoi Ellu, sieppasi
-kohennuksen ja töytäsi ulos.
-
-Aitan-ovelle tultuansa potkasi hän sen auki. Mutta siihen hän jäikin
-seisomaan. Hän katsoa tuijotti avonaisesta ovesta aittaan paikalta
-liikkumatta; oli niinkuin hän olisi kivettynyt. -- Wolmaria ei
-ollutkaan vuoteellaan; hän, tuo vihan-uhri oli poissa ja niine hyvineen
-täytyi Ellun kohennuksineen palata pois.
-
-Ellu aavisti oitis, että Wolmari on paennut. Hän puki kiireesti yllensä
-ja lähti liikkeelle. Ensinnä hän ohjasi askeleensa Hakkilaan,
-kyselläkseen, onko Wolmaria siellä näkynyt. -- Se oli ensimäinen kerta,
-jolloin Ellu Hakkilan kynnyksen yli jalkansa astui. -- Kun ei siellä
-hänestä mitään tiedetty, asteli hän kylään.
-
-Siellä oli Wolmari nähty aamulla varhain, sillä hän oli käynyt
-aamutervehdyksillä Pakkarin Aapon luona. Kun Aappo oli noussut ylös ja
-mennyt ulos, oli Wolmari ollut häntä vaanimassa. Siinä oli hän karannut
-tietämättä Aapon kimppuun ja rusikoinut hänet vähiin hengin.
-
-"Tuosta minä sinulle Ellun Wolkon selkää annan," oli Wolmari
-pieksäissään sanonut.
-
-Koko kahakasta ei muut ihmiset tienneet mitään, löytönään löysivät he
-Aapon nurkan takaa puolikuoliaaksi pieksettynä.
-
-Sittemmin ei kukaan ollut kuullut eikä nähnyt Wolmaria.
-
-Nämät tiedot eivät olleet Ellulle ensinkään mieluisia. Synkkänä,
-puhumatonna, yhdellekään ihmiselle sanaakaan sanomatta, lähti hän
-tietoineen kotiinsa. Sen erän perästä ei hän kysellyt keltään
-kyläläiseltä Wolmaria, eikä puhunut hänestä mitään, mutta yhä enemmän
-vakaantui hän siinä mielessä, että Wolmari on todellakin karannut.
-Ihmisistä näytti siltä, ettei Ellu ollut koko karkaamisesta
-taallansakaan, mutta niin ei ollut laita. Joka kaupungista tulijalta ja
-oudolta matkustajalta kyseli hän salavihkaa, olivatko he nähneet tai
-kuulleet puhuttavan jostakin semmoisesta ja semmoisesta oudosta
-pojasta? Kaikki kyselemiset ja tiedustelemiset olivat kuitenkin turhia,
-sillä kukaan ei tiennyt antaa tuolle hämärälle asialle minkäänlaista
-valoa ja niin oli Wolmari kadonnut kuin kaste maahan.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Näin kuluivat vuodet ja viikot vierivät, mutta Wolmarista ei saanut
-kukaan mitään tietoa. Yhä synkemmäksi kävi Ellu. Hänen päänsä alkoi
-kiireesti harmaantua, ja niin tuli hänestä ennen aikojansa vanha mies.
-
-Nestori ja Hjalmari, -- nuot isän toivot -- olivat saaneet kasvaa oman
-mielensä jälkeen ja nyt ei Ellu enään pitänyt heistä mitään lukua. Pian
-tuli heidänkin rikosluettelonsa niin isoksi, että heidän täytyi
-pahojatöitään paeta ja mennä Ameriikaan. Tämä vielä kaiken hyvän päälle
-tulleena kiirehti suuressa määrässä Ellun ennen-aikaista vanhenemista.
-
-Tästä hetkestä pitäin tuli Ellu yhtäkaikkiseksi kaikkein asiain ja
-elämän velvollisuuksien suhteen. Hän tuli haluttomaksi kaikkeen työhön
-ja toimintaan ja pysyi vaan aina torpassaan. Hän ei olisi suonut
-näkevänsä yhtään ihmistä, eikäpä moni hänen torpassaan käynytkään,
-sillä uskoveljensäkin olivat hänestä luopuneet. Jos joku sattui hänelle
-jotakin sanomaan tai jotakin kysymään, oli vastauksensa: on taikka ei.
-Rupesiko joku puhetta jatkamaan, kyntti Ellu pois ja siihen täytyi
-keskustelun loppua. Tämän tähden oli hänen elämänsä melkein
-erakko-elämän kaltaista. Kova murhe häntä vaivasi yöt ja päivät; oli
-niinkuin hänen sydämensä olisi verta itkenyt.
-
-Ellu raukka! Hän oli koko elämänsä ajan paininut itsensä kanssa ja
-haapuroinut käsittääksensä ja saavuttaaksensa totuutta sekä
-täydellisyyttä. Hän luuli sitä saavuttaneensakin. Tässä väärässä
-valossa tahtoi hän lapsensakin kasvattaa täydelliseksi "kurituksessa ja
-herran nuhteessa," niinkuin hänen sanansa usein kuuluivat. Tällä
-tavalla oli hän päässyt rypemään lähimmäisiensä vioissa, ravitsemaan
-itseänsä niillä, hekumoitsemaan ja iloitsemaan niistä, samassa ihaellen
-oman itsensä hyvyyttä ja täydellisyyttä.
-
-Kuinka turhaksi kuitenkin kaikki nyt oli käynyt. Suurin elämän pyrintö,
-lasten kasvatus, oli mennyt suin päin kivelle. Kaikkine virheineen
-olivat muut vanhemmat onnistuneet lapsensa pitämään omain jalkainsa
-juuressa ja opettaa heitä tekemään yhteistä pesän työtä. Tätä ei ollut
-Ellu osannut ja nyt olivat hänen lapsensa huilanneet, ei ainoastaan
-kaikkeen maailmaan, mutta myöskin turmeluksen tielle. Näin tavoin oli
-tullut iso loma Ellun täydellisyyteen; tämän hän itsekin huomasi ja
-tämä se oli, joka Ellun perinpohjin lannisti.
-
-Tämmöisissä oloissa alkoivat Ellun taloudellisetkin asiat mennä
-aikakyytiä alamäkeen. Ei auttanut sekään keino enään, että pitää
-avaimet taskussaan ja lukea leivät orrella, sillä kuin työnteko jäi
-takapajulle ja niinmuodoin ehtyi tulolähde, ei auttanut tarkkuuskaan;
-kuluuhan otettava, vaikka siitä vähänkin otetaan. Näin tavoin
-supistuivat Ellun varat supistumistansa. Asia tuli viimein semmoiseksi,
-että hän kärsi suurinta puutetta.
-
-Toisin oli Hakkilassa laita. Siellä rakastivat vanhemmat lapsiansa ja
-lapset vanhempiansa. Siellä neuvottiin lapsia rakkauden sanalla
-totuuden tielle ja vaikkeivät he kuuluneetkaan mihinkään puolueesen,
-vaikutti totuus kuitenkin niin, että lapset tottelivat vanhempiansa
-kaikissa. Tästä oli seurauksena se, että lapset olivat vanhemmillensa
-apuna kaikenlaisissa töissä niin pian kuin kynnelle kykenivät. Kun he
-näin yksimielisesti ja velvollisuuden tunnolla tekivät yhteistä työtä,
-karttui heidän varallisuutensa karttumistaan. Kaukaan aikaan eivät he
-olleet enään tarvinneet Ellulasta masentavaa elämän tarpeiden lainaa
-ottaa, sillä olipa heillä nyt, ei ainoastaan oma tarpeensa, mutta
-myöskin muillekin antaa. Näin yksistäneuvoin ponnistellessa olivat
-Hakkilaiset kohonneet siihen määrään, että heidän torppansa oli nyt
-paisunut perintötaloksi, vieläpä vankaksikin.
-
-
-
-
-VIII.
-
-
-Vuosia on taasen kulunut. Hakkilan Paavosta on tullut aikamies --
-kelpomies. Hän on nyt verevä, roteva ja kookas nuorukainen, sillä kun
-hän oli kerran päässyt lapsi-ikänsä rajan yli, jolloin hän oli hinterä
-ja kivuloinen, putkahti hän kasvamaan kuin nuori vesa hyötyisessä
-maassa. Samaa mukaa kuin hän ruumiillisesti oli vaurastunut, vaurastui
-hänen miehuutensakin. Yleistä luottamusta rehellisyytensä ja
-täsmällisyytensä vuoksi ympäristöltänsä saaneena, laajenivat hänen
-asiansa pian niin, että hän oli näiden tähden pakotettu matkustamaan
-ympäri maatamme.
-
-Oli syyskuun loppupuoli ja Paavo oli taasenkin matkalla. Aamupäivällä
-tuli hän erääsen etäiseen kaupunkiin, mikä oli hänen matkansa
-tarkoituksena. Hänen tiensä kulki läänin vankilan ohitse. Vankilan luo,
-siinä olevalle ylevälle paikalle, oli kokoontunut suuri joukko ihmisiä.
-Paavo ei tiennyt mitä tämä merkitsee, sen vuoksi ajoi hän hevosensa
-tiepuoleen ja sitoi sen kiinni johonkin puuhun; sitten lähti hän
-astelemaan väkiryhmää kohden.
-
-Kauvan sai Paavo jakailla, pakkautuessaan tuon laajan ja taajan
-väkiryhmän lävitse, ennenkun hän pääsi sen keskustaan. Sinne päästyänsä
-huomasi hän, että siinä suomittiin parhaaltaan erästä vankia kaakissa.
-Vanki oli selin häneen, niin että Paavo näki kaikessa hirmuisuudessaan
-tuon kauhean näytelmän. Yleensä oli lyötävän selkä mustana kuin maksa,
-mutta enimmiten oli se mennyt mäsäksi. Katkeilleet vitsain latvat
-jäivät välisti pystyyn sinertäviin, turvottuneisiin läpiin, ja kun niin
-sattui, painuivat ne toisella lyöntikerralla, niinkuin vaajat,
-ärtyneihin haavoihin. Lihanretkaleita lenteli vitsojen latvoissa
-ympäriinsä ja kyljiltä valui veri pitkin ruumista.
-
-Tämmöistä ei ollut Paavo koskaan ennen nähnyt. Hän ei ollut osannut
-aavistaakaan tuota ankaraa ruumiinrangaistusta niin hirveäksi kuin se
-oli. Kovasti katui hän sinne tuloansa ja hän olisi mennyt poiskin,
-mutta se oli väentungoksen vuoksi mahdoton. Hänelle rupesi tekemään
-pahaa, mutta samassa lopetettiin lyöminen ja vanki laskettiin kaakista
-alas. Vanki kääntyi nyt Paavoon päin ja oitis tunsi hän hänet. Edessään
-oli -- Wolmari.
-
-Hämmästys tavoitti nämät molemmat tuttavat.
-
-Wolmari ei ollut koko lyömisen-ajalla huutanut, ei valittanut, ei
-rukoillut, ei pyytänyt armahtamista, niin, hän ei ollut ääntä päästänyt
--- ei sanonut luotuista sanaa. Mutta nyt kuin hän Paavon näki,
-purskahti hän katkeraan itkuun. Raskaita kahleitaan kannatellen tulla
-helyytti hän Paavon luo ja tarttui hänen kaulaansa.
-
-"Voi, Paavo! Ei minusta miestä tullutkaan ... minä en voinut. Isäkin
-oli niin kova... Ei kukaan minua säälinyt eikä heti alussa ohjannut
-oikealle tielle ja sittenkuin joku ihmis-ystävä löytyi, oli se jo
-myöhäistä. Nyt minä olen mennyt mies, sillä tämä on jo kolmas kerta
-kuin sain varkaudesta selkääni, ja kohta minut viedään kärsimään
-ikuista vankeuttani. -- Äitiäni minä aina säälillä ja ikävällä
-muistelen; hänkin raukka on saanut kärsiä niin paljon. Vie hänelle
-terveisiä, että minä häntä aina muistan ja rakastan. Lähettäisin
-hänelle jotakin arvokasta muistoksi, mutta mitäpä minulla on," sanoi
-Wolmari.
-
-Tätä sanoissaan kaiveli Wolmari housunsa taskuja ja veti sieltä
-nenäliinan. -- Tällä paineli hän veristä selkäänsä. Sitten ojensi hän
-sen Paavolle ja sanoi: "Vie tämä äidille, että hän tästä aina muistaisi
-onnetonta poikaansa."
-
-Samassa lähti vanginvartia viemään Wolmaria vankilaan. Kalisten katosi
-hän vankilan kolkkojen muurien sisälle ja apealla mielellä jäi Paavo
-siihen seisomaan.
-
-Vasta sitten kuin Wolmari oli kadonnut näkyvistä, huomasi Paavo, kuinka
-vaikea toimi hänellä nyt oli tehtävänä. Kuinka ja millä tavalla hän
-tekisi ilmoituksensa Wolmarista Ellulassa? Tämä kysymys pyöri hänen
-mielessään kotiin palatessaankin koko-välin, mutta ei se ottanut oikein
-selvitäkseen. Kuitenkin meni hän heti kotiin päästyänsä Ellulaan,
-Wolmarin terveisiä viemään, sillä omantuntonsa pakostakin täytyi hänen
-se tehdä.
-
-Sekä Ellu että hänen vaimonsa olivat kotona.
-
-"Terveisiä minun matkoiltani," sanoi Paavo huoneesen tultuansa.
-
-"Joko sieltä nyt on tultu?" kysyi Ellu, sanojaan päinkään kääntymättä,
-vaikka kylläkin näki miehen edessänsä.
-
-"Johan tuota ... tässähän tuota ollaan ... ja tuon terveisiä
-Wolmarilta," sanoi Paavo.
-
-"Missä hänet olet nähnyt?" kysyi Ellu, nähtävästi vähän säpsähtäen,
-mutta kumminkin paikaltaan liikkumatta ja silmiään Paavoon luomatta;
-näytti siltä kuin hän olisi jotakin kauheaa odottanut.
-
-"V----n kaupungissa."
-
-Ellu rykästä kyhnäytti sen kuultuansa; äänettömyys syntyi ja puhelu
-tuntui taukovan siihen.
-
-"Missä toimissa hän siellä oli?" kysyi Ellu vihdoin, sioitellen
-jalkojaan toiseen paikkaan.
-
-"Eihän ne toimet niin häävejä olleet. Hänet tapasin Linnanmäellä
-kaakissa riippumassa, kun häntä lyötiin. Kun lyöminen oli päättynyt,
-puhuttelin häntä. Hän kertoi itkusuussa, että tämä oli jo kolmas kerta,
-kun häntä varkaudesta rangaistiin, ja sanoi vietävän hänet nyt
-ikureissulle. Hän käski tuoda teille muistoksi tämän nenäliinan, jolla
-hän paineli rikkilyötyä selkäänsä kaakista päästyänsä. Oikeastaan
-lähetti Wolmari tämän äidillensä, mutta minun mielestäni ei tätä sopisi
-hänelle antaa, eikä puhua koko asiasta yhtään mitään, sillä kenties
-hänen heikontunut järkensä ei voisi sitä kantaa," selitti Paavo,
-ojentaen verisen nenäliinan Ellulle.
-
-Ellu ei ottanut sitä vastaan, kääntyi vaan Paavoon selin; tuntui siltä
-kuin olisi hän hammasta purrut. Paavo laski nenäliinan akkunalaudalle.
-Ellun vaimo oli Paavon puhuessa kulkenut siitä sivu useat kerrat ja
-koettanut kuunnellakin, mutta silloin Paavo aina hiljensi puhettansa
-niin, ettei hän kuullut, sillä hän oli tullut vähäkuuloiseksi.
-Kuitenkin näytti siltä kuin hän olisi jotakin älppinyt ja ounastellut.
-
-"Mitä puhetta se oli, sillä minä luulin puhutun Wolmarista; mikä tämä
-verinen vaate oikeastaan on ja mitä se merkitsee?" kyseli Wolmarin äiti
-Paavon puheen tauottua, läheten akkunaa ja ottaen nenäliinan käteensä.
-
-Silloin Ellu pyörähti äkkiä ympäri ja meni vaimonsa luo.
-
-"Niin, Wolmarista nyt on ollut puhe; hän elää vielä. Hän on nyt
-kolmannen kerran kaakissa saanut selkäänsä varkaudesta ja viedään kohta
-ikuiseen vankeuteen. Hän on rikkipieksettyä selkäänsä painellut tuolla
-nenäliinalla ja lähettää sinulle nyt tuon verisen muiston palkinnoksi
-kaikesta löyhyydestäsi ja puolesipidosta, joilla hänet olet
-tuommoiseksi saattanut," huusi Ellu vihanvimmassa vaimollensa.
-
-"Herra Jesus! -- -- Eipä Wolmarista miestä tullutkaan," huudahti
-kärsivä äiti ja hänen viimeinenkin järjenkipinänsä sammui.
-
-
-
-
-
-
-
-
-End of the Project Gutenberg EBook of Jälkipoimintoja I, by Pietari Päivärinta
-
-*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK JÄLKIPOIMINTOJA I ***
-
-***** This file should be named 44936-8.txt or 44936-8.zip *****
-This and all associated files of various formats will be found in:
-        http://www.gutenberg.org/4/4/9/3/44936/
-
-Produced by Tapio Riikonen
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions
-will be renamed.
-
-Creating the works from public domain print editions means that no
-one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
-(and you!) can copy and distribute it in the United States without
-permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
-set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
-copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
-protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
-Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
-charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
-do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
-rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
-such as creation of derivative works, reports, performances and
-research.  They may be modified and printed and given away--you may do
-practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
-subject to the trademark license, especially commercial
-redistribution.
-
-
-
-*** START: FULL LICENSE ***
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
-Gutenberg-tm License available with this file or online at
-  www.gutenberg.org/license.
-
-
-Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
-electronic works
-
-1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
-all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
-If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
-Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
-terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
-entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
-
-1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement.  See
-paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
-and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
-works.  See paragraph 1.E below.
-
-1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
-or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
-Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
-collection are in the public domain in the United States.  If an
-individual work is in the public domain in the United States and you are
-located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
-copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
-works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
-are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
-Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
-freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
-this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
-the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
-keeping this work in the same format with its attached full Project
-Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
-
-1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
-a constant state of change.  If you are outside the United States, check
-the laws of your country in addition to the terms of this agreement
-before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
-creating derivative works based on this work or any other Project
-Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
-the copyright status of any work in any country outside the United
-States.
-
-1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
-access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
-whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
-phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
-Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
-copied or distributed:
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
-almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
-with this eBook or online at www.gutenberg.org
-
-1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
-from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
-posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
-and distributed to anyone in the United States without paying any fees
-or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
-with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
-work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
-through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
-Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
-1.E.9.
-
-1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
-terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
-to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
-permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
-
-1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
-word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
-distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
-"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
-posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
-you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
-copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
-request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
-form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
-License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
-that
-
-- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
-     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
-     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
-     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
-     must be paid within 60 days following each date on which you
-     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
-     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
-     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
-     address specified in Section 4, "Information about donations to
-     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
-
-- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-     License.  You must require such a user to return or
-     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
-     and discontinue all use of and all access to other copies of
-     Project Gutenberg-tm works.
-
-- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
-     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
-     of receipt of the work.
-
-- You comply with all other terms of this agreement for free
-     distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
-electronic work or group of works on different terms than are set
-forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
-both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
-Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
-Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
-collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
-works, and the medium on which they may be stored, may contain
-"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
-corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
-property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
-computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
-your equipment.
-
-1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from.  If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium with
-your written explanation.  The person or entity that provided you with
-the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
-refund.  If you received the work electronically, the person or entity
-providing it to you may choose to give you a second opportunity to
-receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
-is also defective, you may demand a refund in writing without further
-opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO OTHER
-WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
-WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
-If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
-law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
-interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
-the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
-provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
-
-1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
-with this agreement, and any volunteers associated with the production,
-promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
-harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
-that arise directly or indirectly from any of the following which you do
-or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
-work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
-Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
-
-
-Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of computers
-including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
-because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
-people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
-To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
-and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
-and the Foundation information page at www.gutenberg.org
-
-
-Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
-Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541.  Contributions to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
-permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
-Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
-throughout numerous locations.  Its business office is located at 809
-North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887.  Email
-contact links and up to date contact information can be found at the
-Foundation's web site and official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-     Dr. Gregory B. Newby
-     Chief Executive and Director
-     gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements.  We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance.  To
-SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
-particular state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations.
-To donate, please visit:  www.gutenberg.org/donate
-
-
-Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
-works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm
-concept of a library of electronic works that could be freely shared
-with anyone.  For forty years, he produced and distributed Project
-Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
-unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
-keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
-
-     www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-
diff --git a/44936-8.zip b/44936-8.zip
deleted file mode 100644
index 6705939..0000000
--- a/44936-8.zip
+++ /dev/null