diff options
Diffstat (limited to '44936-0.txt')
| -rw-r--r-- | 44936-0.txt | 2261 |
1 files changed, 2261 insertions, 0 deletions
diff --git a/44936-0.txt b/44936-0.txt new file mode 100644 index 0000000..eb12e8a --- /dev/null +++ b/44936-0.txt @@ -0,0 +1,2261 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 44936 *** + +JÄLKIPOIMINTOJA I + +Wolmari + + +Kirj. + +P. PÄIVÄRINTA + + + +Lapualla, +J. W. Hissan kustannuksella. + +Oulussa 1889. +Chr. Ev. Barck'in kirjapainossa. + + + + + + +I. + + +Erään tiheän kylän takamailla on kaksi torppaa; Ellula on toisen ja +Hakkila on toisen nimi. Ellulan isännän nimi oli Elias, mutta häntä +kutsuttiin kylänkesken vaan Elluksi ja siitä sai torppakin nimensä. +Hakkila oli perustettu aukeaksi hakattuun korven silmään ja sen vuoksi +ruvettiin torppaa kutsumaan ensin Hakkalaksi, josta sitten muodostui +Hakkila. + +Näiden torppien väliä oli vähän enemmän kuin nykyinen virsta, mutta se +ei kuitenkaan estänyt heitä olemasta likimmät naapurukset, sillä kylään +oli matkaa melkein puoli peninkulmaa. + +Torppien asukasten toimeentulo oli ensi aikoina hyvin erinkaltaista. +Ellulan isäntä ei ollut vielä nainut mieskään, kun hän jo rakensi +huoneet ja raivasi sekä peltoa että niittyä. Näin tavoin oli hän jo +varaselta varannut tulevaista toimeentuloansa. Kun hän sitten nai, oli +hänellä valmis koti, mihin voi vaimonsa viedä. Vaikkei nuori vaimo +myötäjäisillään voinut lisätä pesän varoja, sillä hän oli köyhä +piikatyttö, ei kuitenkaan heidän näin varustettuna ollut vaikea +elämäänsä alkaa. Pelto oli jo parina vuotena antanut viljaa ja nämät +olivat hyvässä säästössä torpan pikku aitan hyvästi tehdyissä +hinkaloissa. Pari lehmää oli myös pienessä, mutta sievässä navetassa +mylvimässä. Ellu raatoi yhä uusia viljelyksiä ja tällä tavalla +karttuivat varat karttumistansa. Ja kun Ellu oli viinan maistamaton, +ahkera ja säästäväinen mies, oli heillä jo ennen väen lisän tuloa +melkoisen hyvä toimeen tulo. Päälliseksi oli Ellu avullinen puuseppä, +jolla ammatilla hän ansaitsi paljon talvisina aikoina, jolloin ei +maantyötä voinut tehdä. + +Kaiken tämän tähden oli Ellu niin hyvissä paikkakunnan kirjoissa, että +Kaparin Sohvia melkein kadehdittiin, kun hän pääsi tuolle kolmenkymmen +vuotiaalle, vakaiselle, työtelijäälle ja siivolle Ellulle emännäksi. + +Niin ihmiset. + +Toisin oli Hakkilassa laita. He olivat molemmin köyhiä ja vaatimattomia +ihmisiä naimisiin mennessään. Heillä oli jo kaksi lasta, ennenkuin he +alkoivat mökkiä itselleen perustamaan. Kun he olivat naineet melkein +samaan aikaan kuin Ellukin, tuli heidän torppansa paljon myöhemmin +perustetuksi kuin hänen. + +Ei ole aina niin helppo perustaa elämäänsä kylmään korpeen tyhjillä +käsillä, varsinkin kuin on lapsia jäljessä, sillä nuot pienokaiset ovat +niin vaatelijoita ja aika mestareita pidättämään vanhempiensa kädet +itseänsä hoitelemassa. Vaikeasti ja hankalasti kävi Hakkilaistenkin +elämisen alkaminen. Peltoa ei voitu niin äkkiä saada, että siitä +ensiaikoina olisi elämisen apua saatu. Ahkerinkaan vieraan työllä +ansaitseminen ei tahtonut kaikesti aikaa riittää perheen +toimeentuloksikaan ja torppaakin olisi pitänyt kohennella. Tämän tähden +tahtoi useinkin perheessä kapista kilin neuvot. Kuitenkaan eivät he +langenneet epätoivoon, vaan kokivat vointinsa mukaan ponnistella eteen +päin. + +Kun tämmöisessä alkamisen ahdistuksessa asiat olivat useinkin näin +ahtaalla, täytyihän heidän tuon tuostaankin turvaantua vieraan apuun. +Kun Ellula oli lähin ja vieläpä jotenkin varakas naapuri, oli heidän +asiansa sinne useinkin yhdessä ja toisessa tarpeessa. Ellulan Ellu +tiesi aivan hyvin, missä suhteessa heidän varallisuutensa naapurin +suhteen on, ja tämä muiden ohessa paisutti hänen mieltään. Usein lausui +hän karvaita sanoja noille aroille avun pyytäjille, mutta kun he aina +rehellisesti maksoivat, mitä saaneet olivat, ei Ellu koskaan ollut +heille apua antamatta, vaikka kohta antaissaan haukuskeli. Karvaalla +mielellä söivät Hakkilaiset useinkin niitä paloja, jotka heidän +naapurinsa oli antaissaan niin katkeralla maustimella höystänyt, mutta +minkäpäs teki. -- Nämät syyttömästi saadut nuhteet kehoittivat +Hakkilaisia sitä ahkerammin ponnistelemaan oman taloutensa +parantamisessa. + +Naapuruksilla oli hyvin erinkaltaiset luonteet. Ellu oli itsekäs, +juro, umpimielinen, melkeinpä synkkä ja hyvin kärtyinen. Vaimollensakin +kurisi ja kärisi hän myötäänsä, eikä vaimo parka voinut parhaalla +tahdollansakaan palvella häntä niin, ettei hän aina löytänyt +jotakin kärinän ja moitteen syytä. -- Ellun suuta ei nähty koskaan +naurussa. Mykkänä ja synkkänä kuin hauta kuunteli hän vaan, vaikka +kuinkakin iloisia ja hauskoja asioita muilla ihmisillä olisi ollut +keskusteltavana. Jos hän jotakin joukkoon sanoi, oli se aina muiden +mielipidetten vastustamista, ja jos eivät muut heti luopuneet omista +mielipiteistään ja tunnustaneet Ellun aatteita oikeoiksi, suuttui hän +silmittömäksi, useinpa tyhmyyksiin saakka. + +Ellun vaimolla ei ollut kotonansa mitään valtaa. Kun Ellu lähti +johonkin käymään, lukitsi hän aitan, kaapin ja arkun, ja pisti avaimet +taskuunsa. Päälliseksi luki hän leivät orrella lähtiessään ja silloin +ei ollut hyvä niitä liiaksi kuluttaa. Mutta kun Ellu meni johonkin +pitemmäksi ajaksi nikkaroimaan, otti hän lukittuin ovien takaa +ruoka-aineita esille sen verran kuin hän luuli vaimonsa poissa-olonsa +ajalla tarvitsevan, ja sen täytyi riittää siihen saakka, kuin hän tuli +toista antamaan. Varmuuden vuoksi teki hän jauho-astioihin ja +jyvähinkaloihin kaikenlaisia ristejä ja merkkejä, nähdäkseen, olisiko +kuitenkin jollakin tavalla vaimolla ollut tilaisuus päästä lukkojen +taa, vaikka avaimet olivatkin hänen hallussaan. Niillä ajoilla eivät +naapuritkaan saaneet pienintäkään apua, sillä eipä Ellulan emännällä +ollut mistä olisi antanutkaan, ellei tahtonut omia hampaitansa naulaan +panna. + +Toisin olivat Hakkilaiset tässäkin asiassa. Vaikka he elivät +alin-omaisissa puutoksissa ja köyhyydessä, olivat he sentään iloiset +kuin pienet lapset. He rakastivat toinen toistansa sydämensä pohjasta +ja luottivat ehdottomasti toisiinsa. Kaikki ilot, surut, murheet, +tuskat, myötä- ja vastoinkäymiset olivat heille yhteisiä. He ottivat +hyvät ja pahat päivät vastaan tyyneesti ja maltillisesti sekä pitivät +ne suorastansa Jumalan kädestä lähteneinä. Vaikka puutokset usein +ahdistivat, eivät he kuitenkaan alentuneet elämän surujen alle, eikä +heidän mieleensäkään koskaan juohtunut niin halpamaisia keinoja, kuin +toisiansa edisteleminen ja määrä ruo'alle paneminen. Yhteisesti söivät +he mitä saivat ja luottivat vahvasti siihen, että Jumala kyllä pitää +murheen luoduista lapsistansa ja tämä luottamus ei heitä pettänytkään. + +Näin tavoin elellen tuntui elämä heistä niin keveältä. + +Pian huomasi Ellun vaimo, minkälaisen kumppanin kanssa hän oli joutunut +avioelämää viettämään. Hän tunsi olevansa onnettomin kaikista ihmisistä +ja tätä suri hän lakkaamatta itseksensä. Usein vuodatti vaimo katkeria +kyyneleitä, mutta mieheltänsä koki hän ne huolellisesti salata, sillä +Ellu ei kärsinyt minkäänlaisia vesittelemisiä. + +Eräänä kertana kävi kuitenkin niin, että Ellu tapasi vaimonsa +itkemästä. Hän oli lähtenyt käymään jossakin kylässä ja nyt luuli vaimo +voivansa antaa kyyneleensä vapaasti vuotaa. Mutta Ellu oli unhottanut +jotakin kotiin ja palasi äkkiarvaamatta sitä noutamaan. + +"Mitähän sinä turiset ja vesittelet?" tonkasi hän vaimollensa, kun +huomasi hänen itkevän. + +"Enhän minä mitään vesittele," koki vaimo hätäyksissään sanoa silmiänsä +pyyhkien. + +"Ethän sinä ... etkö luule minun näkevän? Minun luullakseni ei sinulla +ole mitään syytä turskumiseen ja tuommoiseen käytökseen... Taitaapa +kuppisi tyhjä olla, niinkuin monen muun... Se pitää olla viimeinen +kerta," komensi Ellu. + +"Onhan sitä monta muuta tässä maailmassa, ei vaan kuppi," sanoi vaimo +surullisen umpikuljuisesti. + +"Mitä monta muuta...? Teet viisaasti, kun pidät suusi kiinni," ärähti +Ellu ja siihen se asia jäi, sillä vaimo ei uskaltanut enään virkata +mitään. + +Vaikka niin oli, tuli Ellulle ja hänen vaimollensa lapsia, niinkuin +nuorille ja terveille ihmisille ainakin. Heidän ensimäinen lapsensa oli +poika ja sai nimeksensä: Wolmari. Paras lienee ehkä nyt jo mainita, +että paljon myöhemmin tätä esikoista, ja pitkäin väli-aikain päästä +syntyi heille vielä kaksi muuta poikaa, mutta siihen sarja loppui, +sillä lisää ei tullut. -- Keskimmäisen nimi oli Nestor, nuorimman +Hjalmar. + +Koska Hakkilaiset tulevat olemaan paljon yhteydessä tämän kertomuksen +kanssa, mainittakoon tämän kanssa, että heillä oli jo Paavo niminen +poika, ennenkuin he Hakkilaan tulivatkaan. Tämä oli heidän vanhin +lapsensa, ja hän oli vuotta myöhemmin nähnyt päivän valkeuden kuin +Wolmari. Hakkilaiset olivat siis siinäkin suhteessa jäljessä, niinkuin +talouden alkamisessakin. Aikojen kuluessa karttui heille kahdeksan +lasta, viisi poikaa ja kolme tytärtä. + +Kun Wolmari syntyi maailmaan, luuli Ellun vaimo lapsen tähden saavansa +lievitystä kovalle elämällensä, mutta siinä hän surkeasti pettyi. +Tuskin oli lapsi syntynyt, kun Ellu jo tuli entistäkin kärtyisemmäksi, +jurommaksi ja umpimielisemmäksi. Kaikista hänen puheistansa ja +toimistansa huomasi jokainen aivan selvästi, että hän otti vastaan +tämän ensimmäisen perheensä lisäyksen sangen tylyllä ja nurpealla +tavalla, niinkuin muka jonkun aivan tarpeettoman lisävastuksen ja +kiusan. + +Pian rupesivatkin nämät mielipiteet Ellussa näkymään päällekin päin. +Lapsi ei olisi saanut kirahtaa eikä pienintäkään ääntä päästää, +vaan hänen olisi pitänyt olla hiljaa kuin kalan lammissa. Vähimmästäkin +lapsen kätinästä ja äännähtelemisestä tuskaantui isä ja lausui +sopimattomia sanoja lapsesta, sättien samassa äitiäkin, ikäänkuin se +olisi hänen syynsä, että lapsi oli tullut maailmaan. Vaimo koki +rakkaudella ja lempeydellä hillitä häntä vointinsa mukaan, mutta sai +vastaan kovia sanoja. + +Kovin kauvan ei viipynytkään, ennenkun isä rupesi karjumaan ja +äyvästämään lapselle, kun tämä vaan vähänkin itkemällä puutoksiaan +ilmoitti, ikäänkuin lapsi olisi jo hyvinkin osannut peljätä ja totella +hänen isän- ja isäntävaltaansa. Tuon kovuuden seuraukset tulivat pian +näkyviin. Lapsi säikähti aina tuommoisesta kohtelusta niin, että hän +rupesi parkumaan kurkun täydeltä. Usein kävi parkuminen niin ankaraksi, +että hän huusi tiimakausia yhtämittaa, eikä äiti saanut mitenkään lasta +viihtymään, vaikka hän koki kaikkensa tehdä. Väsymys teki vihdoin lopun +lapsen ankaralle parkumiselle, mutta silloin oli hän mustana kuin maksa +ja kieli vaan suussa kirisi; sitten hän vähitellen tyyntyi, mutta +raukesi niin voimattomaksi, että näytti paremmin kuolleelta kuin +elävältä. + +"Älä Jumalan tähden säikytä lasta tuolla lailla, aivanhan se kuolee +käsiin," rohkeni vaimo eräänä semmoisena kertana muistuttaa. + +"Marssi tupaan sen rääkän kanssa, minä tarvitsen lepoa," karjasi Ellu +vihaisesti. + +Tupaan riensikin vaimo parkuvan lapsensa kanssa, kylmään tupaan +lämpymästä kamarista. Siellä vilusta väristen puristi ahdistettu äiti +sydäntänsä kohtalon alle ja lähes kuoliaaksi parkuvaa lastansa tuskasta +vapisevaa rintaansa vasten, kokien kaikin tavoin häntä viihdyttää. + +Tämmöistä oli elämä lapsen pienenä ollessa. Niinkuin lintu oksalla sai +vaimo aina olla varusalla kahta peljättävää kohtaa, lapsen itkua ja +miehensä suuttumusta vastaan. Jospa hän olisi voinut näin tavoin +välttää nämät kauheat kohtaukset, olisi hän ollut tyytyväinen, mutta +niin ei käynyt, sillä tuon tuostakin tapahtui tuo ankara yhteen +sattumus. + +Tämänkaltainen elämä tuntui vaimosta niin ikävältä, pahalta ja +kuolettavalta. Hän tunsi elävänsä täydellistä orjan elämää, sillä yhä +selvemmästi huomasi hän, missä asemassa häntä pidetään ja mitä häneltä +vaaditaan. Tämmöinen tieto ja tunto tuntui typistävän hänen sydäntänsä +ja se kutistui hänen mielestään niin pieneksi kuin peukalon pää. +Selvästi tunsi hän surulla, kuinka hänen muistinsa huononee ja +ymmärryksensä vähenee; järki tuntui olevan välisti sekaisin ja hän +pelkäsi menettävänsä ymmärryksensä. Semmoisissa tilaisuuksissa luuli +hän sydämensä jähmettyvän jääksi, ja silloin hän pelkäsi tilaansa +kaikkein pahimmin. + +Vielä oli vaimolla kuitenkin jälellä eräs toivo, jonka hän luuli +lieventävän hänen kovaa ja orjallista elämäänsä, kun kerran se aika +tulee. Hän toivoi, näette, että kun lapsi kasvaa isommaksi ja +tulee ymmärtäväisemmäksi, voipi tuon ankaran isän kiukkuisuuden +vaiti-olemisella välttää. Mutta tässäkin oli hän laskenut väärin. Ei +ollut lapsi vielä kovinkaan paljon vöyristynyt, ennenkuin isä alkoi +häntä lyödä ropsimaan, siitä syystä muka, kun ei hän tottele ja pidä +suutansa kiinni. Tuommoisesta kohtelusta tietysti säikähtyi taasenki +lapsi ja rupesi huutaa rämistämään kahta kauheammasti. Usein sai äiti +sydänkourassa kynttiä pakoon lapsensa kanssa nyt kuten ennenkin, ja +aran, orjallisen elämän helpoitusta ei kuulunut kustaan. + +"Älä hyvä ihminen lyö ja säikytä lasta noin pienenä, saatathan hänen +aivan vaivaiseksi", sanoi vaimo kerran miehelleen. + +"Pidä suusi kiinni, taikka ... hänen täytyy tottelemaan," ärjäsi Ellu. + +Kun lapsi alkoi tulla ymmärtäväisemmäksi, pelkäsi hän isäänsä kuin +villipetoa, sillä olihan hän ensimäisestä tajunnastansa saakka oppinut +tuntemaan tuon usein esiintyvän hirviön kauheaa pelkoa ja hätää +tuottavana ilmiönä. Joka kerta kuin lapsi näki isänsä, rupesi hänen +silmänsä vilkuilemaan ja palamaan, niinkuin jonkun mielipuolen ainakin, +ja selvästi näki, että hänellä on kova pelko ja hätä käsillä, eikä +kenenkään muun tähden kuin tuon, joka häntä aina vaan kovasti kohtelee. +Heti kun lapsi huomasi isänsä, vapisi ja tärisi hän niinkuin sarpa +virrassa, katsellen hätäisesti ympärillensä, ikäänkuin etsien jotakin +turvaa ja apua käsillä olevalle hädälle. Kova itkun pakko pyrki usein +väkisinkin ilmi purkaantumaan, mutta lapsi koki kaikin tavoin sitä +pidättää valtaan pääsemästä, hyvin tietäen, mitä siitä seuraisi, jos +vaan se ääneensä pääsisi. Tämänpä tähden koki hän pidättää henkeänsä, +nieleskellä tyhjää ja pitää suutansa näpissä. Näillä keinoilla onnistui +lapsi enimmästi hillitsemään itkunsa niin, ettei häneltä päässyt kuin +joskus joku porahdus ryöväämään, mutta ankaroita nikotuksen ryöppyjä +kesti kauvan aikaa sen jälkeenkin. + +Ihmiset ihmettelivät suuresti sitä, kuinka lapsi voi hengissä pysyä +tämmöisellä kohtelulla. + +Niin, tottelihan lapsi nyt, ja olihan kasvatuksellinen isä voittanut +tarkoituksensa -- -- oli, oli. + +Sitä tehden kuin Wolmari kasvoi ja vahvistui, sitä tehden vahvistui ja +koveni isän kurikin. Jalanjuoksevana ei hän olisi saanut paikalta +hievahtaa. Vähimmästäkin liikkeestä ja riehahtamisesta kopsi isä häntä +minkä milläkin tavattomalla aseella tahi repi tukasta niin että luuli +niska-nikamat pois paikoiltaan lähtevän. Kun muuta asetta ei käteen +kopeutunut, täytti isä rangaistuksensa ankaralla potkimisella. Näiden +kaikkien vuoksi oli pojassa aina kuhmuja ja sinimarjoja. + +Poika ei nyt enään itkenyt koskaan; hän ei uskaltanut, eipä edes +silloinkaan kuin isänsä häntä rusikoitsi. Niin, Ellu ei ollut niitä +kasvattajia, jotka antavat toiset lastensa rikokset mennä huomaamatta +ja rankaisematta, ikäänkuin sormien välitse, suuttuen ja pieksäen +sitten vasta, tavattomilla aseilla, kun lapsi teki jotakin aineellista +vahinkoa. Tämmöinen ei Ellu ollut, sillä hän piti tarkasti esikoistansa +silmällä, rangaisten ankarasti jokaisen poikansa teon, jonka hän +vääränä piti; paha vaan, että hän piti usein vääränä senkin, joka ei +väärä ollutkaan. Isänsä nähden ei poika juuri paljon liikkunutkaan, +istui tahi seisoi vaan yhdessä kohden, villisti katsella vilkuillen +ympärillensä. Mutta isän silmän vältyttyä koki poika hyväksensä käyttää +vapauttansa. Hän kiiti ympäri huoneita kuin villikissa, kiipeili +penkeille, tuoleille ja pöydille, putoili ja kaatui usein niistä, +saaden tavasta pahoja vammoja ja loukkauksia. Mutta vähänpä poika +niistä huoli, sillä olihan hän karaistu miehen alku, joka oli tottunut +saamaan alusta alkaen kovia kopposia. Näin villitessään särki poika +usein yhden ja toisen tarpeellisen kalun. Näitä koki äiti huolellisesti +isältä salata ja jos särkynyt kalu oli sitä laatua, että voi hankkia +toisen samanlaisen siaan, laitti äiti heti sen. Usein koki äitikin +kiellellä poikaansa tuonlaisesta viileydestä, mutta se oli sama kuin +hän olisi käskenyt. + +Kun poika kasvoi isommaksi, niin että hän voi jalalla jättää, turvasi +hän usein siihen keinoon, silloin kuin isä tahtoi häntä rökittää. +Kummallinen oli näky niissä tapauksissa. Poika hyppeli ja papuili +isänsä edellä, niinkuin papu rummun pohjan päällä, tehden senkin +seitsemän mutkaa ja käännettä ja tormaili sinne tänne. Tässä hädässään +juoksi poika pitkin penkkejä, pöytiä, kierteli pöydän, tuolien ja +muiden esineiden ympäri, pysytellen vaan aina jonkun esineen +takapuolella. Isä juosta kaahotti pojan jäljessä, vuovaten häntä +kiinni, niinkuin jotakin metsän-eläintä, koettaen samalla lyödä hosua +poikaa minkä milläkin aseella, jonka hän sattui käsiinsä saamaan. Tässä +rynnäkössä ryntäilivät he ankaralla vauhdilla eteen ja taakse, aina sen +mukaan, kuinka asianhaarat kulloinkin vaativat. Jos kiista päättyi +pojalle niin onnettomasti, että isä sai hänet kiinni, sai hän kärsiä +hirmuisen selkäsaunan, mutta onnistuiko hän pääsemään oven reijälle, +tormasi hän ulos ja pökäsi suoraa päätä metsään. Silloin oli selkänahka +pelastettu, sillä isä ei koskaan ajanut takaa poikaansa, kun hän vaan +kerran ulos pääsi. Tavallisesti värjätteli ja lurjanteli poika siellä +hyvän aikaa ja tuli sitten luimistellen takaisin, vältellen isäänsä +niin paljon kuin mahdollista ja silmäillen arasti ympärillensä. Tällä +välin oli isän tulinen viha lauhtunut ja pojan palattua ei hän hänelle +puhunut hyvää eikä pahaa, eli ja oli vaan niinkuin poikaa ei olisi +ollut olemassakaan. + +Mielipahalla huomasi puoleton äiti, kuinka vahingollinen Ellun +kasvatustapa on. Hän älysi, että tuommoinen alin-omainen ankaruus ja +sydämettömyys ei voi poikaan sen parempaa vaikutusta tehdä, kuin että +hänen nuori sydämensä paatuu ja kovettuu, niin ettei häneen jää viimein +mitään tilaa ja siaa hellemmille ja paremmille tunteille. Nöyrästi ja +hiljaisesti koetti hän tästä epäkohdasta muistuttaa miestänsä, mutta +mitäpä siitä sitten oli. Ellu suuttui vaan tulihinsa, tauloihinsa ja +liki piti, ettei vaimo parka saanut korvillensa. + +Yhä vaikeammaksi ja orjallisemmaksi kävi vaimon tila. Hän synnytti nyt +toisen lapsen ja samaten kuin ensimäisen lapsensakin pienenä ollessa, +sai hän tämänkin kanssa olla pakosalla, ettei isä olisi lapsen itkun +vuoksi päässyt tavattomasti kiivastumaan. Samoin olivat asiat +kolmannenkin lapsen pienenä ollessa. Kun hän kaiken ristin ja kiusan +lisäksi älysi, minkälaisen kohtelun ja kasvatuksen lapset isommiksi +tultua isältään saavat, ei hän voinut koskaan tuntea sitä äidin iloa, +joka niin monelta äidiltä on useinkin raskaan mielen pois pyyhkäissyt. +Katsellessaan elämäänsä eteen päin miltä kannalta tahansa, huomasi hän +sen haamoittavan yhä mustempana, synkempänä ja toivottomampana. Näitä +alati ajatellessaan ja miettiessään, tuntui ajatuksen juoksu ja järki +yhä useimmin seisahtuvan ja välisti ei hän pitkiin aikoihin huomannut +toista kättänsä. + +Tämän alinomaisen pelvon ja pinnistyksen tähden typertyi vaimo viimein +niin, että hän vähitellen nujertui sallimuksen määräämän kovan +kohtalonsa alle ja rupesi vähemmällä nurkumisella kantamaan ristiänsä +kovalla elämän tiellä. -- -- "Ehkäpä se näin onkin ja pitääkin näin +olla", rupesi hän vähitellen ajattelemaan. + + + + +II. + + +Niin. Kun Wolmari kasvoi isommaksi, alkoivat kasvatuksen hedelmät +näkyä. Kun poika isänsä kiinni vuovatessa pääsi hänen käsistänsä +pötkimään ulos, ei hän tavallisesti palannutkaan huoneesen jonkun ajan +perästä kuten ennen, sillä hän karpasi melkein aina Hakkilaan ja +tavasta kyläänkin saakka. Näillä retkillään viipyi poika useinkin +vuorokausittain, eikä isä näyttänyt piittaavan siitä juuri mitään. + +Ihme kumma! Vaikka Ellu oli niin ankara isä, että hän +vähäpätöisimmistäkin rikoksista rankaisi poikaa liiankin kovasti, +vieläpä semmoisistakin teoista, jotka eivät oikeastaan rikoksia +olleetkaan, ei hän kuitenkaan pojan poissa-olemisesta ollut +taallaankaan. Kenties oli isällä tuohon huolimattomuuteen kaksikin +syytä. Kaiketi luuli hän, että hänen tarkka ja kova kasvatuksensa on +pojasta tehnyt niin siivon, että hänen voi pelkäämättä antaa olla missä +tahansa; sitä paitsi ei pojasta ollut vielä minkäänlaista työn-apua, +jonka vuoksi hän kyllä jouti poissakin olemaan, ja eihän hänestä +silloin ollut alinomaista ristiä ja sydämen harmia. + +Näin mietti isä, mutta asia oli muodostunut aivan toiseksi kuin mitä +hän oli otaksunut. Sillä kun Wolmari heti alusta alkaen huomasi, että +tämä on ainoa keino, jonka avulla hän saa vapauttansa nauttia ja ettei +siitä mitään rangaistusta seuraa, käytti hän pakoa hyväkseen niin usein +kuin voi. Nämät pakoretket tulivat pojalle hyvin turmiollisiksi. Ei sen +vuoksi, että hän olisi niin lyhvillä ajoilla tuttuin ihmisten parissa +mitään pahuutta oppinut, vaan sentähden, kun hän sai siellä vallattoman +mielensä jälkeen elää. Päästyänsä hetkeksikään pois ankaran isän +valvonnan ja kurin alta, tuntui tämä vapaus hänestä niin hyvältä, että +se nuoressa sydämessä kuohui yli laitainsa. Kapalolapsesta saakka +peljätetty ja arkautettu sydän oli vuosien kuluessa myös kovettunut ja +paatunut, niinkuin äiti oli aavistanut. Tämän kovettuneen luonteensa +päästi poika nyt vapaasti vallallensa, sillä eihän kova isä ollut nyt +hänen tekojansa vaanimassa ja rankaisemassa. Muita ihmisiä ei hän +peljännyt eikä totellut, koska he eivät olleet hänelle koskaan selkään +antaneet. + +Onnettomat olivat ne eläimet, jotka hän voitti ja käsiinsä sai, sillä +mitä hirmuisimmalla tavailla kidutti ja rääkkäsi hän ne kuoliaaksi, +puhkoen niiden silmät, väännellen jalat poikki j.n.e. Suurin ilonsa oli +katsella eläinparkojen kuolon tuskia, kun ne itseään vääntelivät ja +henkeään haukkoivat. Jos hän sai käsiinsä semmoisen poikasen, jonka hän +voitti, pieksi ja läppäsi Wolmari hänet liki henkeä, eikä hän silloin +katsonut millä aseella hän vaan sai lyödä mäksiä. + +Hakkilassa käydessään oli hän ensimältä Paavolle erin-omaisen +ystävällinen. Mutta tutummaksi tultuaan narraili hän eräänä kertana +Paavoa lähtemään heille, taikka ainakin saattamaan häntä. Kun hän näin +oli saanut pois hänet vanhempain ihmisien parista, karkasi Wolmari +Paavon niskaan tietämättä kuin tiikeri ja rusikoitsi hänet +pahanpäiväiseksi, sillä ei Paavo voinut itseänsä suojella, nuorempi +kuin oli ijältänsä ja muutoinkin pienikasvuisempi Wolmaria. + +Itkeä nyrrytellen tuli Paavo kotiin, kun pääsi irti ilkeän kumppaninsa +kynsistä. Paavo oli siivoluontoinen poika, eikä olisi tahtonut +yhdellekään ihmiselle pahaa. Hän käsitti, kuinka väärin Wolmari oli +hänelle tehnyt ja tämä se enimmän pojan sydäntä kaiveli. Hän olisi +tahtonut olla ystävyydessä naapurin Wolmarinkin kanssa, niinkuin +ennenkin, mutta kuinka tämä nyt kävi laatuun, kun Wolmari tuommoinen +oli. + +Pitkän ajan oli Wolmari käymättä Hakkilassa tuon tapauksen jälkeen. +Mutta kun hän sitten tuli, oli hän niin hilpeä, ystävällinen ja +avonainen, että vanhuksetkin oikein kummastelivat, kuinka niin +järkevästä ja miellyttävästä poikasesta, voi niin pahoja kuulumisia +kuulua ja kuinka hän voi Paavoa sillä lailla rusikoida -- -- ja he +rakastivat taasenkin Wolmaria, niinkuin omaa lastansa. Wolmari pyysikin +anteeksi sekä vanhuksilta että Paavolta viimeisen väärän tekonsa ja +hymyili niin imelästi. + +"Lähde nyt, Paavo, saattamaan minua kotiini," sanoi Wolmari Paavolle +illemmalla. + +"Entä jos sinä taasenkin hyppäät niskaani," sanoi Paavo, ikäänkuin +vanhaa uulaa. + +"Mitä vielä. Ajatteletko sinä vielä vanhaa hairahdustani; sinä olet +paras ystäväni ja haluaisin sinun parissasi aina olla," sanoi Wolmari. + +Paavo lähti. + +Päästyänsä ensimäisen metsätien mutkan taa, hyppäsi Wolmari taasenkin +Paavo-raiskan niskaan. + +"Kyllä minä sinun, isäsi lelun, opetan," sanoi hän ja alkoi huimia +Paavoa minkä kerkesi. + +"No, mutta Wolmari! olethan taas paha," sanoi Paavo ja koki väistellä +iskuja. + +"Oli mitä oli, mutta tuosta saat," sanoi Wolmari ja koki ahkerasti +jaella iskujansa. + +Paavo raiska kommeltui kumoon ja ennenkuin hän kerkesi nousta ylös, sai +Wolmari käteensä jonkun lie'on ja tällä lyödä mäihäsi hän Paavoa +raukkaan niin, ettei tämä päässyt paikalta päkähtämään. Runnellulta +poikaparalta pääsi itku ja Wolmari lähti käpälämäkeen, heittäen +onnettoman toverinsa siihen. + +Hakkilan vanhemmat odottivat kauvan poikaansa kotiin tulevaksi, mutta +kun ei häntä kuulunut tulevaksi, lähtivät he viimein häntä hakemaan. +Suureksi kauhuksensa tapasivat he hänet tiellä, kykenemättömänä +mihinkään liikkumaan. He kantoivat pojan kotiin ja kauvan sai hän pysyä +vuoteella, ennenkuin parani saadusta vammastansa. + +Sen tepposen perästä ei Wolmari uskaltanut käydä Hakkilassa +vuosikausiin. -- -- -- + +Aika kului ja Ellulan Ellu pitkitti samaa kasvatustapaansa. Eräänä +tuommoisena kertana, jolloin isä taasenkin ajoi Wolmaria kiinni +saadakseen ja kurittaakseen häntä, kaatui poika johonkin esineesen ja +siinä rymäkässä katkesi häneltä jalka. Helppo oli isän nyt hänet +saavuttaa, mutta selkäänsä ei poika kumminkaan tällä kerralla saanut, +kun surkeasti huusi, että häneltä on jalka poikki. Oitis isä ymmärsikin +asian todeksi, sillä eipä poika muutoin olisi jäänyt siihen makaamaan. +Seitsemäksi viikoksi jäi Wolmari nyt vuoteen-omaksi, ennenkuin hän voi +vähääkään liikkua. Tähän oli isä hyvin tyytyväinen, "sillä", sanoi hän, +"minä elätän hänet mieluisemmin vaivaisena kuin että hän terveenä +joutuisi turmeluksen tielle." + +Kun Wolmari nousi vuoteesta, rupesi hän vähitellen kainalokeppien +avulla liikkumaan. Kauvan ei tuon vilkkaan pojan tarvinnut tavailla +uutta kävelemisen keinoansa, ennenkun hän niillä mennä kamisti +aikakyytiä. Ensimäisen pitemmän matkansa teki hän Hakkilaan. Sinne +tultuansa niin saattamattomana ja kärsineenä kuin suinkin taisi, +teetteli hän itsensä nytkin Paavon ystäväksi. Hän näytti hyvin nöyrältä +ja katuvaiselta ja puheli avomielisesti kaikkein kuullen. + +"Syystä minä olen kuritusta saanut, sillä minä olen ollut niin paha, +mutta nyt tahdon parantua. Olen oikein mielissäni kun jalkani meni +poikki, sillä olinhan sairastumiseni ajankaan poissa pahuudesta. +Sinullekin, Paavo, olen ollut kovin paha, mutta ollaan nyt tästäpuoleen +aina ystävykset," tuumaili tuo nuori rikoksensa tunnustaja. + +Hakkilan väki oli hyväsydämistä ja anteeksi antavaa väkeä. He eivät +ajatelleet eivätkä puhuneet yhdestäkään ihmisestä pahaa, vaan toivoivat +jokaiselle hyvää. Kernaasti unouttivat he Wolmarinkin entiset kepposet, +joilla hän heille oli niin paljon pahaa ja mieliharmia tuottanut. +Surkumielellä ottivat he osaa Wolmarin kovaan kohtaukseen ja Paavokin +oli miltei itkeä, kun hänen toverinsa oli niin huonosti käynyt. + +Pojat olivat hyvät ystävät keskenänsä kaiken päivää. He puhelivat ja +naurelivat keskenänsä, oleskelivat väliin ulkona ja pitivät muuta +poikasten menoa. + +Kun Wolmari lähti illalla kotiin, pyyteli Paavo hänen vastakin käymään +ikävissään heillä. + +Oli jotenkin varhainen aamu vielä, kun Wolmari jo huomenna tulla kopitti +kainalokepeillään Hakkilaan. + +"Tulin näin varhain tänne ... te olette niin hyviä ihmisiä -- --. On +niin ikävä tuolla kotona... Isä on niin kova, vaikk'en minä mitään +pahaakaan tee ... te olette aina niin hyviä," puheli Wolmari +tunnollisesti. + +"Olimme juuri lähdössä lehtiä taittamaan ja aioimme ottaa Paavonkin +mukaamme," sanoi Hakkilan emäntä, Paavon äiti. + +"Voi, antakaa Paavon olla minulla täällä kumppanina, kun siellä kotona +on niin ikävä! Kyllä me täällä toimeen tulemme kahdenkin," pyyteli +Wolmari. + +"No, olkoon sitten Paavo täällä, kumppanina ja hupina sinulla, mutta +olkaa kauniisti. Auttele sinä, Paavo, Maria, toisien lapsien +hoitamisessa," sanoi Paavon äiti. + +"Kyllä me", oli Wolmari heti valmis myöntämään ja lausui tuon +myöntymyssanansa ensimäisen tavauksen niin omituisella äänen painolla, +että siinä kuulosti olevan kaksi yytä. Tämä tuntui niin vakavalta ja +luottavalta vakuutukselta, ettei siinä ollut vähintäkään epäilemisen +syytä; olipa niinkuin se olisi lähtenyt valamiehen suusta. + +Ja niin lähtivät vanhemmat lehden taittoon... Miks'eikäs. + +Hyvinä ystävinä alkoivat pojat viettää aikaansa, kuten parhaiten +taisivat. Käytiin katsomassa Hakkilan lasten talospaikkaa, koetettiin +lukea, jopa syödäkin. Pian kyllästyi kuitenkin Wolmari oloonsa ja aikoi +mennä kotiansa. + +"Älä nyt vielä lähde ... olehan nyt niinkään kauvan kuin isä ja äiti +tulevat," pyyteli Paavo. + +"Enkä ole ... menen minä ... lähde sinä saattamaan minua," sanoi +Wolmari äkäisesti. + +"En minä lähde." + +"No miks'ei, sanopas?" + +"Taitaisit pieksää minua taas." + +Wolmari pisti kainalosauvat kainaloihinsa, harppasi aika hypyn Paavoa +kohden ja lähemmäksi päästyänsä tavoitti lyödä häntä sauvallansa. Mutta +Paavo oli varusalla ja vältti iskun. + +"Kas niin, arvasinhan minä sen... Tuommoinenhan sinä olet! Mutta etpä +minua nyt saa yhtä helposti kiinni, pieksääksesi, kuin ennen," sanoi +Paavo vähän ilkkuen. + +Tuon rynnäkön aikana kiiluivat Wolmarin silmät kuin kissan silmät. +Niissä paloi vihan ja ilkeyden tuli. Kun Paavo oli viimeisen sanansa +sanonut, lauhkeni hänen katsantonsa ja hän näytti tulevan lakeaksi kuin +lammas. + +"En minä vainkaan ... ilman aikojaanhan minä vaan narrasin sinua. +Ollaan vain ystävykset, niinkuin nyt olemme olleet ... enkä minä lähde +kotiin," koki Wolmari hyvitellä Paavoa. + +Paavon pelko ja varovaisuus haihtui siihen paikkaan. Hän tuli niin +ystävälliseksi Wolmarille, että oikein halaili häntä ja sitten taas +elettiin niinkuin ennenkin. + +Wolmari kävellä käppäili lattialla kainalosauvainsa avulla. Hänen +isänsä oli sauvojen alaset päät varustanut paria tuumaa pitkillä +rautapiikeillä, etteivät sauvat luiskahtaisi pojan niillä kulkiessa. +Niin, olihan hänkin isä. + +Sillävälin oli Paavo vetääntynyt takan luo. Hän oli avojalon ja toisen +jalkansa nosti hän takkakivelle. Saman jalan polvelle pani hän +kyynärpäänsä ja tuki kädellään päätänsä. Siinä asemassa puheli hän +iloisesti Wolmarille. Tämäkin vetäysi hiljolleen takan luo hyvin +ystävällisen näköisenä, puhellen hänkin iloisesti niitä näitä. +Päästyänsä tarkoitettuun paikkaansa, tuki hän itseänsä toisella +kädellänsä takan otsasta, seisoen terveellä jalallansa. Kun he siinä +naurussa suin ja hyvässä sovussa keskenänsä iloisesti juttelivat, iski +Wolmari sananlausumatta voimansa takaa sauvansa rautapiikin Paavon +jalkapöytään. Isku oli niin voimallinen, että tuo karstalle +pynttääntynyt rautaporama meni jalkapöydän lävitse, niin että se oikein +napsahti takkakiveä vasten. + +"Sainpa minä sinun, senkappaleen, kuitenkin kiinni," sanoi Wolmari ja +alkoi mennä kamistamaan pakoon. + +Kyllä sen arvaa, minkälaisen parakan Paavo päästi tuommoisen iskun +saatuansa. Hän huutaa porusi ja voivotteli kurkun täydeltä, ja kun +toiset lapset säikähdyksestä sekä Paavon surkeuden tähden yhtyivät +tuohon hätähuutoon, niin syntyi siitä hirveä metakka. + +Tämmöisessä tukalassa tilassa oli Hakkilan pieni kotiväki, kun +vanhemmat tulivat kotiin lehden taitosta. Tuotakin tuonnemmaksi +kuulivat he jo lastensa hengenhätäisen porun ja rääkymisen, ja +riensivät sen vuoksi paikalle niin kiireesti kuin suinkin kerkesivät. +Kovin hämmästyivät he, nähtyänsä Paavo-pojan huutavan ja tuskittelevan +lävistetyn ja verisen jalkansa vuoksi. Kun he sitten vihdoin pääsivät +asiasta selville, eivät he voineet kylliksi ihmetellä Wolmarin +julmuutta ja petomaista kavaluutta. + + + + +III. + + +Alun pitäin oli Ellulan Ellu hyvin jumalinen mies. Hän kävi ahkerasti +kirkossa ja tuskiinpa oli ainuttakaan messua, jolloin Ellu ei olisi +ollut rippiväessä. Raamattua ja muita hengellisiä kirjoja luki hän +ahkerasti, eikä antanut silloin minkään itsensä häiritä. Tällä tavalla +oli hän ajanpitkään koonnut itsellensä sieltä täältä, raamatusta ja +muista kirjoista, koko joukon uskonnollisia tietoja. Tämä ei suinkaan +olisi ollut moitittavaa, mutta hän käytti näitä tietojansa itsekkään +sydämensä tueksi ja korottamiseksi, ja pian paisui se salaiseksi +sisälliseksi hurskastelemiseksi ja ylpeydeksi. Pian tuli asia siksi, +että Ellu tässä omanrakkauden ja itsekkäisyyden salaisessa valossa +rupesi enemmän tarkastelemaan muita ihmisiä kuin itseään, ja tässä +toimessaan hän oli niin ahkera, ettei suinkaan paras poliisimies olisi +häntä toimissaan voittanut. Kaikkialla ja kaikissa havaitsi hän vikoja +ja puutoksia, yhdessä yhtä ja toisessa toista. Vanhemmat eivät hänen +mielestään kasvattaneet lapsiansa, niinkuin kasvattaa olisi pitänyt ja +aviopuolisoiden väli oli poikennut pois raamatulliselta kannalta. +Vaimot olivat muka anastaneet itsellensä liian suuren vallan ja +tekeentyneet liian verralliseksi miehensä kanssa. Tämmöinen ei suinkaan +ollut laita Aprahaamin aikoina, jolloin Saara kutsui miestänsä +herraksi. Tästä oli hänen mielestään seurauksena se, että lapset saivat +olla ja elää liikanaisessa vapaudessa ja siis kurituksetta ja Herran +nuhteetta. Liikaa oli Ellun mielestä sekin, kun lapset saivat vapaasti +leikkiä, nauraa ja ilakoida, ja silloinhan eivät he muka osanneet antaa +vanhemmillensa tarpeellista kunnioitusta eikä pitää itseänsä +tarpeellisen matkan päässä heistä. Useinkin kuin olisi pitänyt antaa jo +selkään oikein miehen kädestä, tyydyttiin siihen, että hyvällä sanalla +koettiin muistuttaa ja varoittaa lapsia joistakin poikenpuolisuuksista, +ja tämä oli suuri pahe Ellun mielestä, joka tulisi kantamaan huonoja +hedelmiä. Tämän johdosta ei ollut hänen luulonsa mukaan kukaan, +niinkuin olla olisi pitänyt. Tätä katsantotapaa hyväkseen käyttäen, +rupesi hän itsessänsä löytämään enemmän täydellisyyttä kuin kenessäkään +muussa ja tämä havainto paisutti yhä enemmän hänen sisällistä +ylpeyttään. Tämän täydellisyyden perään pyrki hän lakkaamatta, tehden +ahkerasti työtä sen eteen. Tämmöisen peri-aatteen tähden se oli kuin +hän vaimonsa ylitse otti semmoisen ylivallan, että vaimo parka kadotti +kaiken itsenäisyytensä ja joutui tylsistyneesen ja tahdottomaan +orjan tilaan. Siitä lähteestä ne olivat Wolmarin selkäsaunatkin +kotoisin, sillä hän tahtoi paremmasti kasvattaa lapsensa kuin muut +velvollisuutensa laiminlyöneet vanhemmat; kuitenkin lienee hänen juro, +sydämetön ja äkäinen luonteensakin ollut hyvänä apuna hänen +ankaruuteensa. + +Näin tavoin luulikin hän saavuttaneensa yhä suurempaa täydellisyyttä ja +hänen puheensa, työnsä ja elämänsä tulivat toisenlaisiksi kuin ennen; +tuntuipa siltä kuin hän kaikilla näillä olisi sanonut muinaisen +hurskaan miehen tavalla: "Minä kiitän sinua Jumala, etten minä ole +niinkuin muut ihmiset, ryövärit, väärät, huorintekijät" j.n.e. + +Kun Ellu oli näin täyteen henkeä tullut, ei häntä tyydyttänyt enään +mikään. Kirkon-opissakin rupesi hän huomaamaan yhtä ja toista vikaa ja +puutosta, vaikka se oli ensimmältä ollut hänen täydellinen ihanteensa. +Kun kirkon-opin kanssakin oli niin käynyt, oliko sitten kumma, jos ei +hän hyväksynytkään ainoankaan ihmisen ajatustapaa eikä elämän laatua? +Tämmöinen paisunut mieli ei voinut pysyä kauvan salassa, vaan sen +täytyi puhjeta ilmi. Vaikka hän oli luonnostansa hyvin harvapuheinen, +tuli hän nyt niin puhelijaaksi ja kiihkeäksi, että sitä oikein +ihmeteltiin. Julkisesti alkoi hän morkata kirkon-oppia ja kaikkia +vallalla-olevia uskonnollisia käsitteitä. Kaikki muut olivat väärässä, +hän yksin vaan oikeassa. + +Niistä asioista ei ollut hyvä mennä Ellun kanssa kiistelemään. Sillä +jos joku rupesi häntä vastustamaan, viskasi hän semmoisen raamatullisen +sanatulvan vastustajaansa vastaan, ettei siinä ollut aikaa mitään sanoa +eikä ajatella. Sattuiko niin, ettei hän joskus voinut sanatulvallaan +puoliaan pitää, rupesi hän niin huutamalla ja karjumalla puhumaan, että +selvästi huomasi sen tulevan kiukustuneesta ja itsepintaisesta +mielestä. Jos vastustaja rupesi puhumaan hänen lakattuaan, uudisti hän +aina samassa tuokiossa huutamisensa, tukkien huutamisellaan toisen suun +ja riistäen häneltä sananvuoron. -- Niissä tilaisuuksissa meni hän +vähäpätöisemmissäkin asioissa suurimpiin tyhmyyksiin asti, kun vaan +eivät asiat menneet hänen mieltänsä myöten. + +Suurella ahkeruudella ja pontevuudella rupesi Ellu nyt levittämään +tuota täydellisyyden oppiansa. Ihme kumma! Vaikka hänen oppinsa oli +raamatun hengen vastakohta ja vaikkei hänellä ollut mitään rakkautta +ketään kohtaan, pelkkää käskemistä, vaatimista, pakottamista, +parjaamista, uhkaamista ja tuomitsemista vaan --, sai hän kuitenkin +perustetuksi jonkumoisen eri lahkon. Tämän opin omistivat senlaiset +ihmiset, jotka eivät olleet pitäneet mitään lukua raamatusta, eikä +siihen perustuvasta kirkon-opista, eivät lukeneet, eivätkä käyneet +kirkossa ja niin muodoin eivät välittäneet mistään mitään, elivät ja +olivat vaan niinkuin kuolleet konsanaankin. Kun he sitten kuulivat +Ellun julistavan autuaaksi tekevää oppiansa, takertuivat he heti siihen +kiinni kuin kärpänen tervaan, sillä heidänkin halutti nyt tuon uuden +opin turvissa taivaaseen päästä. + +Hänen vaimonsa oli jo niin tylsistynyt, ettei hän voinut käsittää, +oliko tämä muutos hyväksi tai pahaksi, oliko se oikein vai väärin. +Tässä tylsistyneessä mielessään rupesi hän kuitenkin vähitellen +omaamaan sitä mielipidettä, että kylläkaiketi se Ellu mahtaa kuitenkin +olla oikeassa ja siitä hetkestä saakka oli hänestä sama, olivatpa asiat +miten tahansa. + +Ensimmältä kokoontuivat nämät Ellun ystävät ja seuraajat Ellulaan +hartaushetkijään viettämään, mutta sittemmin kokoonnuttiin muidenkin +samanmielisten luona. Niissä tilaisuuksissa selitteli Ellu toisille, +kuinka peräti turmeltuneeksi raamatun oppi oli käännelty ja väännelty, +ja sentähden ei muka elämänvanhurskautta löydy nimeksikään ihmisissä. +Kirkkoakaan ei Ellu julkisuudessakaan säästänyt, vaan sanoi sitä +kuolleeksi muoti-asiaksi, jolla ei ole voimaa eikä kykyä luomaan +hengellistä elämää ihmisiin. Pian rupesivat muutkin älyämään, kuinka +edullisessa tilassa he toki kuitenkin muiden suhteen olivat +hengellisissä asioissa. Seuraus semmoisesta tunnosta oli se, että hekin +rupesivat katsomaan muita ihmisiä ylön ja ihailemaan omaa itseänsä. + +Näissä tilaisuuksissa ei suinkaan säästetty lähimmäisen vikoja ja +puutoksia. Kaikki ne tarkastettiin ja katseltiin suurennuslasin +lävitse; kaikki ne harkittiin, punnittiin ja arvosteltiin ja melkein +aina kävi niin, että hyttysestä saatiin kameeli. -- Tuskimpa mikään +sielujen kadottaja on koskaan tarkempaa syntiluetteloa pitänyt. -- +Pauhaavia ja jyliseviä tuomioita ei suinkaan silloin puuttunut. + +Tämä käänne ei suinkaan lieventänyt Wolmari raiskan tilaa, vaan +pikemmin pahensi sitä. Hänen piti aina olla mukana näissä seuroissa ja +hänen tuli pitkät iltapuhteet istua yhdessäkohden kuin kuva seinällä; +kuunnella hänen myös tarkoin täytyi mitä siellä puhuttiin ja +opetettiin. Jos hän vähänkään liikahti tai katseli johonkin syrjään +taikka vaikkapa vaan haukotteli, sai hän kohta isältään semmoisen +tukkapöllyn, että kylläkaiketi tiesikin mistä oli kotoisin; isommat +rikokset rangaistiin armotta kovemmasti. + +Kyllä sen arvaa kuinka tukalaksi ja vaikeaksi Wolmarille kävi +iltakaudet noin yhdessä paikassa istuminen. Hänen vilkas luontonsa +paloi vaan niiden vapaahetkien perään, jolloin hän isänsä orjallisen +vaarinpidon alta oli päässyt vallatonta vapauttansa nauttimaan. Niitä +hetkiä hän muisteli ja ikävöitsi noissa seuroissa istuissaan, eikä +kuullut ja ymmärtänyt niin sanaakaan seuran "ylösrakentavaisista" ja +kasvattavista puheista. Vaikka hänellä oli kova edessä, ei hän +kuitenkaan malttanut olla kaikesti tekemästä yhtä ja toista +ilkivaltaisuutta saman-ikäisille poikasille ja tyttösille, mitkä myös +olivat vanhempiensa kanssa sinne tulleet. Kun Wolmaria sitten noista +kepposista ankarasti rangaistiin, kävi noiden toverien niin sääliksi, +että he rääkyivät pahemmin kuin rangaistava itse. Tämän vuoksi kokivat +he salata niin paljon kuin voivat Wolmarin ilkeyksiä, vaikka saivatkin +häneltä kärsiä mitä suurinta häijyyttä. + +"Ei sitä kaikista vähäpätöisistä syistä tarvitseisi noin kovasti +rangaista," muistutti eräänä kertana eräs seuramies. + +"Joka vitsaa säästää, se vihaa lastaan ... kyllä se nyt jo kestää," +sanoi Ellu niin tuimasti, että kaikki säikähtivät. + +Niin olihan Ellulla raamattu puolellansa. + +Usein näissä seuroissa oli puheena lasten kasvatus. Ellu ei voinut +kyllin kuulijainsa mieleen painaa, kuinka löyhällä ja huonolla kannalla +toki nykyinen lasten kasvatus on, johon kuitenkin perustuu koko tuleva +maailma. Huonoja esimerkkejä lateli hän niin viljalta, että kaikki +hämmästyivät kuullessaan semmoisia ja kauhistuivat sitä tapain +turmiota, mikä oli tuleva koko maanpiirin päälle. Ahkerasti teroitti +Ellu heille, kuinka lapset pitää kasvattaa "kurituksessa ja herran +nuhteessa." Tunnustaa täytyy, ettei tätä saarnattu kuuroille korville, +sillä moni poikanen ja tyttönen sai tästäpuoleen useammasti selkäänsä +kuin ennen, mutta ei siinä vertoja vetänyt puoliväliinkään yksikään +Wolmarille. + +Tämmöisellä kasvatustavalla muodostui Wolmarin luonne +eriskummalliseksi. Isänsä nähden oli hän arka, luimisteleva, +salaperäinen, vähäpuheinen, katsella killistellen tarkasti joka +puolelle. Isänsä liikkeistä ja toiminnasta piti hän niin tarkan vaarin, +ettei pieninkään liike ja teko jäänyt häneltä huomaamatta. Tämmöinen, +Ellun mielestä, jumalinen kasvatus oli poikaan istuttanut ja +juurruttanut vähitellen joitakuita näennäisiä hyviä tapoja, jonkatähden +isä luuli häneltä terveellisenä pidetyn kurituksen kantavan hyviä +hedelmiä. Poika ei kiroillut koskaan isänsä kuullen, mutta sitä enemmän +teki hän sitä, kun isän silmä välttyi. Jos muita poikasia sattui +tulemaan silloin kuin isä oli saapuvilla, oli Wolmari ikäänkuin heidän +hillitsiänsä ja johtajansa. Sattuivatko nuot suotuisat toverit sanomaan +jonkun iloisemman sanan taikkapa vaan nauraa rähähtämään, oli Wolmari +kohta valmis heitä hillitsemään ja häkimään. + +"Tepä nyt joutavia olette... Pitäishän sitä ihmisen ajatella mitä hän +tekee ja puhuu," oli hän valmis heti muistuttamaan. + +Eräänä kertana lämmitteli eräs poika itseänsä takkavalkealla, sillä +kylmä ilma oli. Kuinka lienee niin sattunut, että poika tietämättään +kärvensi itsensä pahanpäiväiseksi takapuolelta. Savu pöllysi hänen +vaatteistansa, ja kun muut huomauttivat siitä, hypähti poika takan +tyköä pois, tarttuen samassa kädellänsä savuavaan kohtaan, ja nyt +rupesi polttamaan hänen ihoansakin. + +"Kuinkahan kuuma siellä helvetissä on, kuin tuossa takassakin on noin +kuuma?" sanoi poika, pidellen yhä koskenutta paikkaa. + +"Voi tuota Mikkiä, kun kiroaa! Sinäpä nyt olet aikahinen ... mitä sinä +joutavia... Pitäähän sitä toki ajatella," muistutti Wolmari ja vilkaisi +isäänsä, nähdäkseen, minkä vaikutuksen hänen hurskas puheensa häneen +teki. + +"Sinä pöllö! Senkö sinä kiroamisena pidät, kun helvettiä peljätään? Se +on hyvä, kun sitä peljätään ja muistetaan, mutta sinä et pelkää +sitäkään, teet vaan syntiä ja tyhmyyksiä myötäänsä," sanoi isä ja hänen +silmänsä säihkyivät tulta. + +Olipa liki, ettei poika saanut selkäänsä tuon luullun jumalisuutensa +tähden, ja hän joutui niin pyörälle, ettei tiennyt mitä ajatella, kun +ei tuokaan kelvannut, vaikka hän luuli tehneensä isänsä mielen mukaan. + +Semmoinen oli Wolmari isänsä parissa ollessaan, mutta aivan +toisenlainen oli hän muualla. Arka ja luimisteleva oli hän kylässäkin +vanhempien ihmisien saapuvilla ollessa, mutta kun ei heitä parissa +ollut, niin poissa oli silloin Wolmarilta ujous ja arkuus. Yhtenä +tuiskuna lensi hänen suustaan niin sanarikkaat kiroukset, ettei niin +nuorena olisi hänen luullut kerinneen niin runsasta sanavarastoa koota +kiroilemiseen. Riettaissa rivopuheissa oli hän niin mestari, ettei +paatunein vanha konnakaan häntä siinä voittanut. + +Samanlaista ylivaltaa käytti hän saman-ikäistensä kesken kuin ennenkin, +mutta sitä suuremmassa määrässä, minkä verran hän oli kasonnut ja +vahvistunut. Koko kylän poikaset ja tyttöset olivat Wolmarin tähden +pahassa hädässä ja he pelkäsivät häntä pahemmin kuin metsän petoa. Hän +pieksi ja rusikoitsi ihan syyttä, tarpeetta kenen vaan voitti, ja +sentähden täytyi kylän poikain ryhmittyä yksissä neuvoin itseänsä ja +muita puolustamaan tuolta ankaralta päällekävijältä. Samalla lisätyllä +voimalla saivat luontokappaleet kärsiä kuin toveritkin. + +No niin. Wolmari oli itse saanut ja antoi nyt muille. + +Tästä Wolmarin käytöksestä, ulkona kodista, ei isällä ollut +pienintäkään tietoa, se täytyy hänelle kunniaksi sanoa. -- Kaikki +ihmiset tiesivät, kuinka ankarasti Wolmaria kuritetaan, niin ettei +suinkaan kurin puute ollut syynä pojan rivoon elämään. Aavistipa jo +silloin monikin, että liiallinen kuri oli hänet juuri tuommoiseksi +villiksi paaduttanut. Tämän tähden ei kenenkään tehnyt mieli kieliä +Ellulle Wolmarin pahoista töistä, sillä he tiesivät, että poika saapi +kahta kovemmasti selkäänsä, jos vaan hänen isänsä tietoon tulee pojan +vehkeet. Tällä tavalla kokivat he suojella pojan selkänahkaa, joka ei +entisen mitan jälkeenkään päässyt paljon koskaan oikein terveeksi +paranemaan. + +Sattuipa kerran niin, että heidän seuraa taas pitäessään, tuli sinne +eräs mies, joka oli hieman mieltynyt tuon pienen seuran uskonnollisiin +käsityksiin. Kun keskustelua siinä jatkettiin, rupesi tuon vasta +seuraan tulleen, Miettisen Joosepin, mielestä tuntumaan, etteivät +seuran käsitteet olleetkaan kaikin paikoin oikeita. Hän siis rupesi +hiljollensa selittämään, minkälainen hänen oma kantansa eroavissa +asioissa on. Mutta Ellupa ei kärsinytkään mitään vastaansanomista, +sillä hän oli oppinut neuvomaan, käskemään ja ohjaamaan, eikä +kuuntelemaan, oppimaan ja tottelemaan. Viha kuohahti heti esille hänen +itsepintaisesta ja omarakkaasta sydämestään ja hän ärähtäen sanoi: + +"Eipä luulisi semmoisen miehen tulevan muita opettamaan, joka ei +lastensa kasvatuksesta pidä sen parempaa huolta." + +"Mitä erin-omaisempia minun lapseni sitten ovat tehneet?" kysyi +Miettisen Juoseppi. + +"Sinä et kasvata lapsiasi kurituksessa ja herran nuhteessa. Tuolla +maailman jalvoissa saavat ne vaan pyöriä, oppimassa kaikenlaista +ilkeyttä ja turmelusta," sanoi Ellu tuimasti ja nuhtelevaisesti. + +"Mitähän sinä sitten luulet aikaan saaneesi kaikella ankaralla poikasi +pieksämiselläs?" sanoi Juoseppi, hänkin jo vähän kiivastuneena. + +"Älä astu minun kantapäilleni. Kuka rohkenee syyttää minun itseni ja +perheeni elämää, ja kuka kykenee sen tekemään? Et suinkaan sinä +ainakaan," sanoi Ellu itseluottamuksella. + +"Meissä ei ole täydellisyyttä kenessäkään, minussa kaikkian vähimmän. +Kyllä niitä vikoja sinussakin löytyy, mutta sinä et huomaa niitä ja +kuitenkin minäkin voisin niitä luetella," sanoi Juoseppi lujasti. + +"Mitä on vikaa, sanopas?" sanoi Ellu kiivaasti ja astui Juosepin eteen. + +"Sinun vaimosi, esimerkiksi, elää kurjinta orjan elämää." + +"Mitä...?! Puuttuuko häneltä ruoka tai juoma?" sanoi Ellu +kauhuksissaan. + +"Ruoka ja juoma ei ole aina ihmisen elämän onnellisuus. Eikä niitäkään +niin viljalta liene ... minä luulen, että hänellä on luetut palat, +jotka hän osaksensa saapi. Tämä ei ole kristin-opin kanssa yhtäpitävä," +sanoi Juoseppi. + +"Jumala sanoi vaimolle: Sinun tahtos pitää miehes ala annettu olemaan +ja hänen pitää vallitsemaan sinua. Kumoa tämä raamatun paikka, jos voit +ja puhu sitten," sanoi Ellu voitollisesti. + +"Niin pintapuolisestiko sinä käsität raamatun totuudet? Jumala +loi vaimon ihmiseksi niin hyvin kuin miehenkin ja yhtä suurella +omistus-oikeudella luotuun maailmaansa ja sen hyvyyksiin kuin +miehenkin, eikä suinkaan kenenkään orjaksi. Jumala on luonut vaimon +miehen kunniaksi ja käskenyt heidän toinen toistansa rakastaa ja +kunniassa pitää, eikä toisiansa sortamaan ja orjuuttamaan. Siis +osoittamasi raamatunpaikka ei ensinkään oikeuta sinua vaimosi pitämään +antipaloilla ja semmoisessa orjan tilassa kuin hän on," väitteli +Juoseppi. + +"Minkälaisessa orjuudessa hän sitten on mielestäsi?" kysyi Ellu vähän +ällistyksissään. + +"Vielä häntä kysyt! Eihän hänellä ole valtaa minkään ylitse +kotonaankaan, eipä edes omain lastensakaan. Perheen haltiana ja lasten +äitinä on hän pakoitettu olemaan kuin hyypiä hävitetyssä kaupungissa. +Pienten lastensa kanssa ei hän saa olla samassa huoneessakaan kuin +sinä. Hänen täytyy aina olla pelvollaan, aina varusalla ja häpeissään +sinun kovuutesi ja julmuutesi vuoksi. Hän ei saa sinun luvattasi koskea +mihinkään omassa kodissaankaan. Avaimet ovat sinun hallussasi ja sinä +lukitset kaikki vaimosi nokan edestä, ettei tämä saisi mitään ominluvin +liikuttaa. Ja sittenkin sinulla on ristit ja senkin seitsemät +salamerkit kaikissa paikoissa, nähdäksesi, että eikö tuo vartioitu +kuitenkin jollakin tavalla saa sinun aarteitasi näpistellä, jos ei +muuta, niin ainakin jotakin ruokavärkkiä lastensa suuhun. Sieltä sinä +annat vaimollesi ja lapsillesi niinkuin koirille ja sen pitää piisata +niin kauvaksi kuin katsot taas hyväksi heille jonkun palan viskata. +Onko tämä laita? Pahin pakanakaan ei pidä vaimoaan ja lapsiaan sillä +tavalla. Minä luulen olevan semmoiset raamatun paikat löytymättä, +joissa tämmöistä menoa opetetaan," puhkesi Juoseppi puhumaan ärtyneellä +mielellä. + +"Mitä sinun tarvitsee meidän välihimme sekaantua; minun vaimoni on +kylläkin tyytyväinen oloonsa," sanoi Ellu vaan, sillä hänen käsistään +oli jo puolet aseita poissa. + +"Mitäkö minun tarvitsee sekaantua sinun asioihisi? Meidän kaikkien +velvollisuutemme on muistuttaa toisiamme silloin kuin näemme julkisen +vian lähimmäisessämme. Mutta sinäkö antaisit itseäsi ojentaa? -- +Ohoh ... jopa kaiketi! Sinä tahdot vaan muita opettaa ja vaadit +ehdottomasti itseäsi tottelemaan, vaikka väittäisit korpin valkeaksi. +Muiden vikoja sinä haet ja kannustat, mutta et kertaakaan mene omaan +poveesi katsomaan mitä siellä löytyy. Täydellisenä sinä vaan tahdot +itseäsi pidettävän, vaikka olet moninaisissa puuttuvainen, niinkuin +muutkin syntiset ihmiset tässä kuolevaisessa ruumiissa. Ja jos joku +sinua yrittää nuhtelemaan kahdenkesken siveyden hengessä, suutut sinä, +luullussa hurskaudessasi, silmittömästi ja käyt hävyttömäksi; sen +vuoksi sanon kaikki nyt tässä kaikkien kuullen. Kaikki muut ovat +väärässä ja sinä yksin vaan oikeassa. Väärässä on lutherilainen +kirkkomme oppikin ja eiköpä liene raamattukin kohta mielestäsi väärä. + +"Niin, niin, entäs se vaimosi tyytyväisyys? Kyllähän minä tiedän +mitenkä senkin kanssa on. Totta kyllä on, että hän tottelee ja uskoo +sinua, mutta sinä olet hänet semmoiseksi typistänyt. Sinä olet +kovuudellasi ja julmuudellasi hänestä pusertanut kaiken voiman, tahdon, +tunnon, sydämen, jopa osaksi järjenkin, kaikki, kaikki. Hänellä ei ole +enään kykyä ja voimaa edes suremaan ja murehtimaankaan, ja +tylsistyneenä, menehtyneenä on hän nyt tahdoton ja voimaton välikappale +sinun käsissäsi," kiilasi Juoseppi yhä. + +"Minä tahdon olla herra kotonani ja perheeni keskellä. Minä pidän +heidät terveellisessä ja kristillisessä kurissa, ja olen oikeutettu +vaatimaan heiltä ehdotonta kuulijaisuutta. Minun vaimoni ei saa olla +suuna ja päänä joka asiassa eikä päälläpäsmärinä kaikissa, niinkuin +sinun vaimosi. Lapsieni en myös anna kuritonna juosta pitkin maailmaa, +niinkuin sinä teet," sanoi Ellu lujasti. + +"Senhän minä tiesinkin. Olisikin varsin ihme, jos kerrankaan +tunnustaisit vian itsessäsi olevan. Minun vaimoni on kyllä +päälläpäsmärinä kaikissa ja niin pitää ollakin, sillä hän se on kaiken +talouden haltija. Ei hänellä ole lukitut ovet eikä luetut palat, vaan +vapaasti hän saa ottaa ja panna, mistä ja mihin vaan parhaaksi näkee. +Tasan meillä on valta kaikissa asioissa, eikä meillä ole mitään +salattavaa, peitettävää ja kätkettävää toisiltamme. Tämmöistä se on +meidän elämämme ja kerskaamatta voin sanoa, ettei se ole ollut haitaksi +taloudellemme eikä avioelämällemme, vaan suureksi siunaukseksi. + +"Mitä tuohon toiseen syytökseesi tulee, niin siinä laskit aika valheen. +Me emme ole lastemme ainuttakaan ylimielistä tekoa jättäneet +muistuttamatta, nuhtelematta ja varaamatta, ja kun sana ja varoitukset +eivät ole auttaneet, emme kuritustakaan ole laiminlyöneet. Mutta +että tuolla tavalla peitää lastansa kuin maanmatoa, niinkuin sinä +Wolmari-raiskaa peidät, siihen emme koskaan ryhdy," väitteli Juoseppi. + +"Niin, mutta hän totteleekin vanhempiaan ja muita ihmisiä ja se on +kurituksen hedelmä," takaili Ellu. + +"Kyllähän hyvinkin ... mitäpäs muuta hän tekee. Sinä luulet hänestä +hyvinkin hyvää, mutta niin ei ole laita. Sinun läsnä-ollessasi kokee +hän miten kuten välttää sinun silmiäsi, mutta niiden alta vältyttyään +on hän kokonainen villipedon alku, jonka hillimättömällä pahuudella ei +ole mitään rajoja. Moni heikompi eläin on hänen käsissään saanut kärsiä +hirmuisen kidutuskuoleman. Kaikki ikäisensä pojat, mitkä hän vaan +voittaa, lahtaa ja pieksää hän vähiin hengin. Hakkilankin Paavon, tuon +siivon pojan, on hän asetten kanssa muokannut pari kertaa niin pahasti, +että on kummallakin kerralla saanut vuoteen omana maata monta viikkoa. +Semmoista jälkeä se sinun ankara ja petomainen kurituksesi tekee, josta +sinä niin ylpeillen kerskaat. Tällä tavalla olet sinä kuolettanut +lapsestasi kaikki ihmiselliset tunteet ja paaduttanut hänet +kelvottomaksi vastaan-ottamaan parempia tapoja. + +"Tätä en suinkaan sano kannellakseni ja juorutakseni pojastasi, sillä +minä, niinkuin muutkin, sääleilen pojan surkeaa ja väärälle tielle +vievää kasvatusta. Tarkoitukseni on, että ottaisit ajasta vaarin ja +rupeaisit lempeydellä ja hyvyydellä ohjaamaan lastasi, pelkäämään +Jumalaa ja häpeämään ihmisiä, ennenkun se on liian myöhäistä," puheli +Juoseppi. + +"Aina se on vaan sinun työnäsi, että parjata ja kannustaa minua ja +minun töitäni. Mutta minä tiedän mikä minä olen ja mikä minun poikani +on, enkä tarvitse sinun löyhäperäisiä neuvojasi ja sortohalusta +lähteneitä haukkumisiasi; itse minä vastaan kaikesta," sanoi Ellu +uhkamielisesti. + +"Se on kyllä surkea ja sen tiesin jo ennakolta. Minä olen sanonut +sanottavani, johon omatuntoni on minua jo kauvan pakoittanut; tee nyt +kuinka tahdot, minun omatuntoni on puhdas. Ja nyt kun tunnen ja tiedän, +millä perustuksella teidän jumalisuutenne ja kristillisyytenne on, en +tahdo enää koskaan häiritä teitä." + +Näin sanoen lähti Juoseppi pois. + + + + +IV. + + +Ellu ei ollut koskaan kuullut tämmöisiä sanoja ja tämä loukkasi häntä +kovasti. Hän oli tottunut käskemään, opettamaan ja neuvomaan, mutta ei +suinkaan itse neuvottavaksi alentumaan. Vaikka yleiseen tiedettiin, +minkälaisella perustuksella hänen jumalisuutensa ja hurskautensa oli ja +kuinka julmaa kotikuria hän harjoitti, ei kuitenkaan kenenkään +haluttanut mennä hänelle niitä ilmoittelemaan, sillä Ellun raaka +itsepintaisuus oli niin yleiseen tunnettu, että se kammotti jokaista. +Tämän tähden välttivät he yhteensattumista hänen kanssaan niin paljon +kuin mahdollista oli. + +Yöt, päivät vaivasi tämä jupakka Ellua. Oliko totta mitä Juoseppi oli +Wolmarista sanonut, vai oliko se vaan kateudesta ja vihasta syntynyt +syytös, jossa ei ollut pontta eikä perää? Nämät kysymykset pyörivät +myötäänsä hänen mielessään, mutta hän ei vaan saanut niitä selville. +Hän ei ollut koskaan kuullut Wolmarista sanottavan mitään pahaa ja +kuinkapa semmoista voisikaan kuulua, hän kun poikansa oli kasvattanut +kristillisessä kurissa, mietti hän. Tämä ajatus selkeni hänelle vihdoin +ja hän tuli puolittain semmoiseen päätökseen, ettei koko Juosepin +syytöksessä ole perääkään. + +Vaikka hän näin puolinaisen päätöksen kautta oli saanut jonkulaista +levollisuutta, ei hän kuitenkaan saanut oikeaa rauhaa. Saadaksensa +täydellistä vakuutusta asiassa, kysyi hän sitä eräältä kylässä olevalta +ystävältään ja uskoveljeltään. Tämä todisti todeksi kaikki mitä +Juoseppi oli Wolmarista sanonut, vieläpä lisäsikin sen tiedon, että +poika on tavattu useat kerrat näpistelemästäkin. + +Tämä isku oli Ellulle monta kertaa kovempi kuin kaikki Juosepin +ilmoitukset, nuhteet ja neuvot yhteensä. Olihan hänen tosi-ystävänsä +sen sanonut ja hänellä ei suinkaan ollut mitään vihaa ja kateutta häntä +vastaan. Siis se on ainakin tosi ja vielä hirveämmässä muodossa kuin +Juoseppi oli sanonutkaan. + +Kovin lujille pani tämä tieto Ellun. Hänen itsepintainen omarakkautensa +ja luultu hurskautensa oli saanut semmoisen kolahduksen, ett'ei hän +ollut osannut semmoista uneksiakaan, ja se teki hänet oikein sairaaksi. +Hän ei syönyt eikä juonut moneen päivään paljon mitään ja useampina +vuorokausina ei hän nukkunut ensinkään. Kova myrsky raivosi Ellun +sielussa, sillä kaksi ristiriidassa olevaa mielipidettä taisteli siellä +keskenään. Oli, näette, punnittavana: oliko vika hänen kasvatuksessaan, +vai Wolmarissa, kun hänen täytyi kaikessa hyvyydessään semmoista +kuulla. Ehkä hän onkin ollut pojalle liian kova, liiaksi kurittanut +häntä, mutta ei --; kenties on hän ollut liian löyhä kasvatuksessaan -- +niin, siinäpä se nyt oli -- ehkä ja kenties --; oli miten oli, mutta +lopullista selvää vaan ei tullut. + +Taisteltuaan useampia vuorokausia tämmöistä ankaraa sisällistä +taistelua, tuli Ellu siihen päätökseen, että hän on liian pehmeästi +poikaansa kasvattanut. Hän näki pojassaan semmoisen kovasydämisen +ihmisen alun, joka ei vähällä kurilla ota heltyäkseen. Mutta maksoi +mitä maksoi, hänen täytyi saada Wolmari nöyrtymään, tottelemaan ja +siivoontumaan ja niin temmatuksi hänet pois pahalta ja vilpilliseltä +tieltä. + +Kun Ellu oli tullut tähän päätökseen, puski hän kaiken kiukkunsa ja +vihansa Wolmarin niskoille. Hänen, tuon tottelemattoman ja +kovasydämisen pojan syy se muka oli, kun hän sai tuommoista kuulla ja +kärsiä. Kaikki häpeä, moitteen- ja nuhteen-alainen syytös, kaikki +kärsimiset ja sielun tuskat, kaikki nämät olivat Wolmarin työtä Ellun +mielestä, ja hän tunsi kauheasti kärsivänsä uppiniskaisen ja +tottelemattoman poikansa tähden. + +Ellu ei pieksänyt poikaansa heti noiden harmillisten uutisten +kuultuansa, mutta sen enemmän haukkui ja sätti hän häntä. Ikene-irvissä +ja hammasta purren pauhasi hän lakkaamatta pojalle, uhaten hänet hakata +ja pieksää kananpaloiksi, ellei hän vaan parantaisi tapojaan. Usein hän +tuota tehdessään puristeli ja huihtoi nyrkkejään aivan pojan nenän +edessä ja silloin oli hänen hahmonsa muutuksissa, sillä ylönpalttinen +viha kiehui hänen sydämessään; näyttipä siltä kuin Ellulla olisi täysi +työ hillitessä itseään, ettei hän murskannut kappaleiksi tuota +kahdentoista vuotiasta poikaansa. + +Wolmari parka oli nyt ikäänkuin alituisessa hengenvaarassa. Hän ei +uskaltanut puhua yhtäkään sanaa, ei tarpeekseen syödä eikä nukkua. Jos +hän joskus vaipui uneen, säikähteli, vavahteli ja karjahteli hän niin +surkealla ja sydäntäsärkevällä tavalla kuin tappaja olisi ollut takana. +Niissä tapauksissa kavahti hän sängynlaidalle istumaan, eikä tointunut +uneksimisestaan, ennenkun isä karjasi hänelle tahi lyödä läimisti +kämmenellään selkään. Silloin poika päästi valittavan pienen +äännähdyksen ja kytkähti jälleen vuoteesen; eipä konstikaan, sillä +tiesihän hän nyt, että hänellä on isä, joka kyllä pitää hänestä huolen. + +Tästä lähtien rupesi Ellu kaikkialla vainuamaan Wolmarin jälkiä ja +ottamaan vaaria hänen töistään. Kylillä käydessään hän kyseli +salamyhkää ihmisiltä, oliko poika tehnyt mitään konnantöitä. +Kantelijoita ja kielijöitä oli nyt ilmestynyt kosolta, kun he näkivät, +että Ellu niitä halulla urkkii. Paljon puhuttiin nyt Wolmarin päähän +totta, mutta paljon valhettakin. Sillä vaikka mikä ilkityö tapahtui +kylässä, sai Wolmari sen kantaa, vaikkei kaikesti voitu todistaa +ilkityötä hänen teokseen. + +Ellu ei huolinut siitä mitään selvää ottaa, olivatko tehdyt rikokset +Wolmarin tekoja vai ei, siinä oli kylläksi, kun vaan ne hänen +tekemikseen sanottiin. Vihan vimmassa meni hän kotiinsa ja otti pojan +käsiinsä ja niin sai hän omainsa ja muiden pahaintekojen edestä. Usein +pieksi isä hänet vähiin hengin. Eräänäkin semmoisena kertana huusi +poika kauheissa tuskissaan: + +"Voi herra Jesus! Tappakaa, rakas isä, minut pikemmin, en minä tätä +hirveää tuskaa jaksa pitkälle kestää!" + +Tylsistynyt äiti seisoi tavallisesti silloin vieressä, katsella +tuijottaen tehtävään työhön, kiemurtelevaan ja parkuvaan poikaansa; +näytti siltä kuin hän ei olisi täydellisesti tajunnut mitä siinä +tehtiin, sillä hänen silmänsä kiiluivat niin kummallisesti. Kun leikki +oli lukussa, pani hän tavallisesti kädet ristiin rinnoillensa ja sanoi: + +"Eipä Wolmarista miestä tullutkaan." + +Kuitenkin koki äiti, ikäänkuin jonkunlaisella äitimäisellä vaistolla, +lievitellä poikansa kurjaa tilaa ja voidella hänen rikki muokattua +selkäänsä. + +Tällävälin olivat Ellun toiset pojatkin kasonneet ja varttuneet; +nuorinkin heistä oli jo puhuva ja juokseva tenava. + +Kun sitten vieraita tuli Ellulassa käymään, päivitteli Ellu yhtenään, +kuinka hillimätön, räähkä, pahansisuinen, tottelematon, ilkeä, +epärehellinen ja raateleva hänen vanhin poikansa on. Ikäänkuin +kerskaten selitti Ellu, kuinka usein hän on poikansa pieksänyt liki +henkeä, eikä siitä kuitenkaan tuntunut mitään apua olevan. Tavallisesti +lopetti hän puheensa sillä tuomiolla, ettei Wolmarista tule miestä +pahastakaan, vaan suuri roisto. + +Tämmöisien puhetten ja arvosteluin aikana oli Wolmari itse läsnä, +katsellen kenkäinsä nokkiin, uskaltamatta kertaakaan nostaa silmiänsä, +katsoaksensa muita ihmisiä silmiin. Siinä olivat nuorimmat pojatkin, +katsoa töllistelemässä vuoroin isäänsä ja vuoroin Wolmaria ja viimein +kaikkia muita. Vieraat eivät tavallisesti osanneet sanoa tuommoiseen +ilmi-antoon niin mitään, katsoivathan vaan pitkin nokkaansa. Siinä oli +sortunut äitikin tylsämielisenä, mutta kun Ellu sanoi ettei Wolmarista +miestä tule, niin hänkin sanoi: "eipä Wolmarista miestä tullutkaan." +Silloin menivät nuorimmat veljet Wolmarin eteen ja sanoivat: "ei +sinusta tule miestä, mutta meistä." + +Tämmöistä oli Ellun kasvatustapa. Ei yhtään lempeää sanaa, ei yhtään +rakkautta, jota luontokappalekin osottaa sikiöllensä. Ei yhtään +vanhimman rakkautta osoittavaa tekoa, ei yhtään totuuteen neuvovaa +ohjausta, eikä yhtään sydämellistä keskustelua. Vitsa, sorto, +hirmuvaltainen ja ylimyksellinen ankaruus, ja tuomitseva valta aina +vaan oli ylinnä. + +Yhä enemmän kauhistutti ihmisiä Ellun kasvatustapa. He näkivät ja +tunsivat selvästi, ettei sitä hyvä seuraa. Usea ihmisrakas ihminen kävi +asiansyten Ellulassa siinä tarkoituksessa, että saada Ellun +mielipidettä siinä suhteessa muuttumaan. Varovasti koettivat he +Ellua oikaista siihen suuntaan, että tämän tulisi lempeämmin ja +ihmisellisemmästi lapsiansa kohdella, koska hän kovuudellansa saattaisi +heidät vasten tarkoitustansa saattaa turmioon. + +Ellu ei myöntänyt kenellekään, että hänen kasvatustapansa oli väärä. +Mutta miten lienee ollutkaan, havaittiin hänessä kuitenkin jonkunlainen +muutos. Nuorimpia lapsiansa rupesi hän perin toisella tavalla +kohtelemaan kuin Wolmaria. Heidän pikku-rikoksistaan kolhi ja maksi hän +heitä kyllä armottomasti, mutta kun pienokaiset panivat pitkäveteisesti +suunsa väärään ja rupesivat sitten hitaasti itkeä marisemaan, otti Ellu +heidät syliinsä, taputteli heitä poskille ja päähän. Samassa painoi hän +heitä rintaansa vasten, lausuillen: "oliko isä paha? Joko isä löi? Älä +ole, pienokaiseni, milläsikään -- ei isä enään ole paha ... kävikö +kipeästi? Isän poikahan se on. -- -- Sinusta tulee mies, mutta ei +Wolmarista," ja monta muuta semmoista sanoi isä. + +Tämmöisellä kohtelulla istutti Ellu nuorimpiin lapsiinsakin +tottelemattomuutta ja pelottomuutta. Sillä kun he tiesivät, ettei siitä +sen pahempaa seuraa, eivät he noista kopposista olleet taallaankaan, +vaan olivat kynsin hampain kiinni joka paikassa pahuudessa. Mistä heitä +enimmän kiellettiin, siihen he parhaiten pyrkivät, ja jos joku otti +heidät kiinni, estääksensä heitä pahuutta tekemästä, käpertyivät he +käteen kuin kissa ja purivat kuin koira. Kun he ulos pääsivät, +koettivat he kiireen kautta ehättää niin vaarallisille paikoille, kuin +suinkin saatavissa oli. He kiipesivät huonetten katoille, tikapuiden +ylimmäiselle puolalle, heittivät itsensä ripuksiin kaivon suuhun ja +moneen muuhun semmoiseen paikkaan, missä vaan jotakin vaaraa oli. Kun +heitä sitten hätäillen haettiin, kokivat he olla hiljaa kuin hiiret +siihen asti, kun heidät huomattiin. Kun he sitten huomattiin, kokivat +he näyttääntyä niin vaaranalaisilta kuin suinkin mahdollista oli, +huutain hoilaten täydeltä kurkkua, niinkuin hengen hädässä. + +Niin, tämmöistä jälkeä oli Ellun lievennetty kasvatustapa tehnyt hänen +nuorimmissa pojissaan, joihin hän nyt pani kaiken toivonsa. + + + + +V. + + +Erään varakkaan ihmis-ystävän kävi kovin sääliksi Wolmari-raiskan kurja +tila. Oikein omantunnon asiana oli se vaivannut häntä kauvan aikaa. +Myötäänsä mietti hän keinoja poika paran auttamiseksi, mutta eipä niitä +ollut niin helppo löytää. Vihdoin luuli hän keinon keksineensä, ja hän +lähti tallustelemaan Ellulaa kohden. + +Huoneessa ei ollut muita kuin nuorimmat pojat ja heidän äitinsä ja +piikatyttö. + +"Missäs isänne on?" kysyi vieras. + +"Hän on kylässä," vastasi tyttö. + +"Entäs Wolmari?" + +"Meni ulos joku aika sitten; olisiko mennyt Hakkilaan," arveli piika. + +"Mitä te Wolmarilla tekisitte, joka on niin pahankurinen," puutui +Nestori puheesen. + +"Mutta saattaahan siitä vielä tulla siivo poika," sanoi vieras. + +"Ei siitä tule, vaikka isä kovasti pieksää," väitti Nestori. + +Samassa tuli Wolmari huoneesen. + +"Kylläpä siellä metsässä on lunta jo kelpolailla ja jotenkin kirpeä +pakkanenkin siellä on... Kävin jänisansojani katsomassa," sanoi Wolmari +ja tuli vierasta tervehtimään. + +"Se valehtelee... Ei se ole ollut kuin mäkeä laskemassa," ehätti nuorin +veli sanomaan. + +Wolmari loi vieraasen aran silmäyksen, eikä ollut kuulevinaankaan +Hjalmarin muistutusta. Hän katsoa vilautti ympäri huonetta ja meni +sitten nurkassa olevan kaapin päällä olevia kaluja kapistelemaan. +Kauvan ei hän ollut siinäkään. Yhdessä ja toisessa paikassa koetti hän +istua, mutta hyvä ei näyttänyt olevan missään. Vihdoin palasi hän taas +tuon kaapin luo. + +Vieraan mielestä tuntui kovin sopimattomalta, että tuommoiset pienet +tenavat parjasivat veljeään ja vielä noin julkisesti, Wolmarin itsensä +kuullen. Sentähden sanoi hän: + +"Ei sitä niin rumasti saa sanoa omasta veljestänsä, että hän +valehtelee; ehkä hän kävikin jäniksen ansoillaan." + +"Eikä käynyt... Ja miks'ei saa sanoa, kun hän kumminkin on +valehtelija," intteli pikku veli. + +"Mistä sinä sen tiedät?" + +"Sen on isä sanonut." + +"Kyllä te nyt liiaksi sorratte Wolmaria. Hänestä voipi tulla parempi +mies kuin teistä, vieläpä vaikka pappi," koki vieras puolustella. + +"Mitäs linnusta ... joka on varaskin, ja senkin on isä sanonut ... +mutta minusta tulee pappi eli muu iso herra," ennusteli tuo pieni +orakeli. + +Wolmari vilkasi taas vierasta silmiin ja rupesi kiireemmästi +sioittelemaan kaapin päällä olevia kaluja. + +Samassa astui Ellu huoneesen. + +"Siinäkö sinä, roiston-alku, taas olet?" sanoi Ellu ja vatkasi poikaa +isosolkisella nahkavyöllä selkään, sillä sen hän sattui silloin +käsiinsä saamaan. + +Poika hypähti kohoksi, niinkuin käärmeen pistämänä, meni penkille +istumaan ja istui siinä mykkänä kuin kala. + +"Tuo poika minulle tuottaa sanomatonta harmia ja mielipahaa. Hänestä ei +näy kurittamallakaan saavan ihmistä. Kaikki konnan koukut on hän jo +oppinut, yksin varastamaankin," sanoi Ellu sitten. + +"Kuulittehan nyt, valehtelinko minä," sanoi Hjalmari. + +"Pidätkö, penikka, suusi siinä," sanoi isä. + +"Minulla olisi teille asiaa: ettekö pane Wolmaria kansakouluun?" +aloitteli vieras. + +"Kansakouluun?! Mitäs hän siellä tekisi?!" kysyi isä ihmetellen. + +"Oppisihan siellä aina jotakin." + +"Hän ei menestyisi siellä kuitenkaan, sillä pian tekisi hän semmoisen +roimeen, että hänet täytyisi eroittaa pois koulusta," arveli Ellu. + +"Ei Wolmaria saa panna kouluun, sillä ei hänestä tule miestä +kuitenkaan, mutta minusta tulee, minut kouluun pitää panna," sanoi +Nestori. + +"Osaatko tukkia suusi, vai mitenkä on?" sanoi isä ja katsoi poikaa +vihaisesti silmiin. + +Poika venytti naamansa pitkäksi kuin kalalahturi ja lähti kävellä +murristelemaan pois; näytti siltä kuin hän olisi ajatellut: "älä +huoli." + +Vierasta kovin kummastutti tuo tapa, millä Wolmaria kohdeltiin. Hänen +säälikseen kävi se sortotila, jota poika sai joka tilaisuudessa +kaikilta kuulla, saamatta ainuttakaan lempeää ja ystävällistä sanaa. +Hän oli kyllä kuullut, että poikaa nurjasti ja kovasti kohdellaan, +mutta ei hän likimainkaan arvannut häntä noin tylysti ja sydämettömästi +pidettävän. Tämän kaiken huomattuansa, tuli vieraalle sitä suurempi +halu saada poika kouluun ja koettaa saada häntä sen kautta ihmistymään. +Sentähden sanoi hän: + +"No, mutta toimitetaan kuitenkin poika kouluun, minä luulen, että se +vaikuttaisi häneen terveellisesti; kyllä minä maksan kaikki kulutukset +hänen edestään ja hän saa vapaan majapaikan ja ruo'an meillä." + +"Jos se nyt kerran asia siksi tulee, niin kyllä kaiketi minäkin voin +hänet kouluun kustantaa," sanoi Ellu. + +"Niin taikka näin, sama se; pää-asia on vaan se, että toimitamme pojan +kouluun," sanoi vieras. + +"Kun nyt sitä niin hartaasti haluatte, niin totta menköön," myönsi isä +vihdoin. + +Koko keskustelun ajan oli Wolmari ikäänkuin omantunnon vaivassa. +Välisti loi hän aran silmäyksen isäänsä ja toisin ajoin katsoi hän +vierasta silmiin niin luottavasti ja rukoilevaisesti; näytti siltä kuin +veri olisi hänen kasvoissansa muutellut. Kun hän kuuli isänsä viimeisen +lauseen, loistivat hänen silmänsä ilosta. Eipä kummakaan, sillä +osoitettiinhan hänelle nyt ihmisyyttä. + +Heti tuon keskustelun jälkeen ruvettiin Wolmaria laittamaan kouluun +lähtemään. Voi kuinka iloinen hän nyt oli. Kaikki tuo ankara arkuus ja +väipästelevä ujous, joka oli hänen varsinainen luonteen-ominaisuutensa, +näytti hetkessä kadonneen kuin kaste maahan. Avosydämisesti puheli hän +asioita, samassa hyörien ja pyörien kaikenlaisissa valmistuspuuhissa. +Pian nämät olivatkin valmiina ja niin lähti poika vieraan mukana +astelemaan kylään, jossa koulu oli ja jossa nyt juuri lukukausi alkoi. + +Tiellä mennessä oli Wolmari hyvin kehkaantunut uuden yrityksensä +tähden. Vapaasti puheli hän kaikenlaisista asioista tuolle hyvälle +matkakumppanilleen, joka niin paljon hänelle hyvää soi ja johon hän +ehdottomasti luotti; tuntuipa siltä kuin hän olisi halunnut avata +sydämensä syvimmät tunteet hänelle. + +"Kyllähän sitä minuakin pahaksi sanotaan ja paha minä olenkin, mutta +pahaksi sitä semmoisella pidolla tuleekin kuin minullakin on. Kaikki +minua sortaa ja tuo isäkin niin kovasti... Välisti minun täytyy +tapella, vaikken tahtoisikaan, sillä kaikki minun päälleni käyvät, +tavasta suurissa parvissakin. Niin -- kupeenikin on revennyt. Eräänä +kertana hyökkäsi koko poikaparvi päälleni ja täytyihän minun ... siinä +se meni... Hyvä Jumala! Kyllä taisi terveys mennä ijäksi... En ole +tohtinut sanoa sitä kenellekään, eikä sitä isäkään tiedä... -- Mutta +nyt koetan tulla paremmaksi," tuumaili Wolmari vähän liioitellen ja +kyyneleet nousivat hänen silmiinsä. + +Niin. Seuraavana päivänä kirjoitettiin Wolmari kouluun. Voi kuinka hyvä +hänestä oli siellä olla. Opettaja oli hänelle niin hyvä; hän neuvoi, +ohjasi ja opetti häntä niinkuin kaikkia muitakin ja piti samassa +arvossa kuin toisiakin. Ja Wolmari toivoi -- toivoi voivansa parantua. + +Wolmarin koulutoverit olivat hänen vanhoja riitakumppaneitaan. Nämät +katselivat häntä toiselta kannalta kuin opettaja, majatalon väki ja +moni muu. He tunsivat hänet pahankiskoiseksi, riidanhaluiseksi +ilkiöksi, jota vastaan täytyi olla aina varoillansa, jos tahtoi +säilyttää korvuksensa eheinä; vieläpä he tiesivät senkin, että Wolmari +on näpistelijäkin, joka kaikista maineista oli kaikkein pahin. Tämän +tähden koko koululiuta, ikäänkuin itsestänsä liittoontui vastustamaan +tuota ilkiöä, joka heitä niin monta kertaa oli löylyyttänyt. + +Kuitenkin kävi ensimältä kaikki hyvin. Luokalla ei kukaan mitään +yrittänyt, sillä he aluksi ujostelivat ja ikäänkuin tunnustelivat +toisiansa, miltä nyt rupeaisi tuntumaan näin vastakkaisin olo. +Opettajan silmän alta poissa ollessa rupesi vähitellen väli kuitenkin +käymään riitasaksi. Toverit eivät malttaneet olla Wolmaria +muistuttamatta ja sättimättä entisistä väleistä, ja uskoen olevansa nyt +hyvässä turvassa, kävivät he häntä tuuppimaankin. Wolmari koki +väistellä heitä minkä voi, mutta vaikka kuinka vähän hän olisi torjunut +hyökkäyksiä, hyökkäsi kohta koko lauma hänen kimppuunsa. Semmoisissa +tapauksissa syntyi tappelu ja silloin ei suinkaan Wolmari säästänyt, +vaan antoi oikeaan ja vasempaan, niin että silmät tulta iskivät ja +korvukset kuumana kähisivät. Pahimmin saaneet tästä huutamaan ja +opettajalle sekä vanhimmilleen kantelemaan. + +Tämmöiset jupakat eivät olleet kovin harvinaisia ja usein piti näiden +johdosta pitää tutkinnoita. Niissä kävi selville, että melkein aina oli +muut kahakan alkaneet ja syyttä tarpeetta yhdellä tai toisella tavalla +ärsyttäneet Wolmaria. Näissä tilaisuuksissa oli hän hyvin arka ja +pelkäsi niin, että oikein vapisi. Hän koki puolustella itseään, luvaten +samassa hartaasti, että hän kokee välttää kaikkea riitaa. Nöyrästi +pyysi hän aina, ettei häntä pantaisi pois koulusta, sillä silloin +tulisi hänelle kovat ajat; tuntuipa todellakin siltä, että Wolmarilla +on totinen halu tulla paremmaksi. + +Ensimältä nuot tutkinnot päättyivät siihen, että molemmille puolille +annettiin muistutuksia ja nuhteita, ja samassa kehoitettiin heitä +noudattamaan keskenänsä rauhaa ja hyvää sopua sekä hyvää järjestystä. + +Ajaksi tämä auttikin, mutta ei kauvaksi. Muista erillään oleili Wolmari +välitunneillakin, kokien sitenkin vältellä eripuraisuutta ja riitaa, +vaan toiset eivät niin tehneet. Jo sekin herätti toverien seassa +ylönkatsetta Wolmaria kohtaan, kun hän heistä niin erillään asusti, ja +yhä lujempaan juurtui heissä se mielipide, että hän on ylenkatsottava, +huonompi heitä, eikä ole siitä syystä mahdollinen heidän kanssaan +yksissä olemaan. + +Kun tämmöiset mielipiteet pääsivät kerran vallalle toveristossa, +väljensi se yhä suuremmaksi sitä väylää, mikä ennestäänkin oli heidän +ja Wolmarin välillä. He katselivat ja kohtelivat häntä niinkuin +täydellistä yhteiskunnan hylkyä, joka on vaan täynnä kaikenlaista +pahuutta ja ilkeyttä ja joka olisi turmelevan mätähaavan tavoin +juuritettava pois heidän keskestänsä. He kuiskuttelivat keskenänsä +kaikenlaisia pilkka- ja komppasanoja hänestä. Rohkeimmat ja +uskaliaammat heistä pitivät tahallansa niin isoa ääntä, että Wolmari +helposti kuuli jokaikisen pilkkasanan, mitä he suustaan laskivat ja +silloin loi hän heihin synkän ja epäilevän katseen. He rupesivat +Wolmaria keskenään kutsumaan "Ellun Wolkoksi" ja tästä uudesta +nimestään ei Wolmari ensinkään pitänyt. + +Huolimatta kaikista tutkinnoissa annetuista nuhteista, varoituksista +ja neuvoista, paheni vaan Wolmarin ja toisten toverien väli +pahenemistaan. Opettaja ei tiennyt kaikesti tästä mitään, sillä hänen +silmiään koettiin kaikin tavoin välttää ja hän kohteli edelleenkin +Wolmaria samalla rakkaudella kuin ennenkin. Wolmari oli hyväpäinen +poika ja oppi läksynsä ikäänkuin itsestänsä. Tämän tähden opettaja +erityisesti kiitti kaikkien oppilasten kuullen häntä. + +Koulun oppilaista oli Pakkarin Aappo niminen poika kaikkia muita isompi +ja rotevampi. Hän piti itsestänsä niin paljon, että luuli voivansa +uhitella omin neuvoinsa Wolmarille; hän oli kauvan, kynsiänsä hivoen, +etsinyt tilaisuutta siihen. + +Oli taasen vapaahetki ja Wolmari seisoskeli erillään toisista, kuten +ennenkin. + +"Mitäs Ellun Wolkko täällä yksinäisyydessään miettii?" sanoi Aappo, +kävellen Wolmarin luo ja tarttuen samassa hänen rinnuksiinsa. + +"Anna minun olla rauhassa," sanoi Wolmari ja riuhtasi itsensä irti. + +"Katsopas tätä," sanoi Aappo ja vanui toisen kerran kiinni. + +"Mitä minusta tahdot?" kysyi Wolmari kiivaasti ja kiskasi itsensä +taasenkin vapaaksi. + +"Aionpa tarkastella, onko selkäsi parannut terveeksi isäsi +pieksämisistä ja onko Pönttö-Jussin linkkuveitsi lakkarissasi," sanoi +Aappo pisteliäästi, vanuen kahta kiivaammasti Wolmarin rinnuksiin. + +Wolmarin silmät iskivät tulta. Hän oli joku aika takaperin käähminyt +itselleen Pönttö-Jussin linkkuveitsen, ja se oli saatu häneltä +takaisin. Häntä solvaistiin ja häväistiin niillä vioilla, joita hän +itsekin kaikkian enimmän häpesi ja joista hän nyt oli tahtonut päästä. +Silmänräpäyksessä käsitti hän, ettei hänellä ole mitään armahtamista ja +anteeksiantamista ihmisiltä odotettavana. + +Nyt ei Wolmari pyrkinyt erilleen solvaisevasta vastustajastansa. +Villipedon lailla tarttui hän kynsin hampain Aappoon kiinni ja yks, +kaks, oli tämä Wolmarin alla. Siinä hän peittoi ja repi häntä minkä +suinkin voi ja Aappo päästi surkean hätähuudon. Toiset pojat riensivät +Aapon apuun, mutta silloin sai Wolmari käteensä lähellä olevan +puunkappaleen ja tällä huimi hän oikeaan ja vasempaan, eteensä ja +taaksensa, oikein Sven Tuuvan tavalla, ja niin hän ajoi hyppyyn kaikki +pojat. Siinä rymäkässä sai moni Wolmarilta pahoja kopposia. Aappo maata +kellitti kentällä, eikä päässyt paikalta päkähtämään, sillä Wolmari oli +kopassut häntä ronkkaan, niin että jalka meni voimattomaksi. Kaikki +huutaa volisivat yhteen ääneen, toiset saatuin mäkköstensä tähden, +toiset peljästymisen vuoksi; Wolmari ei vaan itkenyt, synkkänä seisoi +hän erillään muista, katsoa tuijottaen pitkin nokkaansa yhteen ja +samaan paikkaan. + +Opettaja kuuli tuon metelin. Hän riensi paikalle ja nytkös kaikki +yhdestä suusta hänelle itkusuussa kantelemaan ja päivittelemään, kuinka +Wolmari heitä taasenkin on pahoin pidellyt ja pieksänyt. + +"Lähtekää nyt luokalle; tästä täytyy taas pitää tutkinto. Mutta minua +kovin harmittaa, kun ette te ole vähääkään ihmisiksi, vaikka kuinkakin +teitä koettaisi neuvoa, ohjata ja varoittaa," sanoi opettaja ja siihen +se asia sillä kerralla jäi. + +Kun pojat menivät kotiinsa, kantelivat he siellä vanhemmilleen, kuinka +häijy ja räähkä Wolmari on ja kuinka hän on heitä taasenkin aseen +kanssa pieksänyt ja rääkännyt. Vaikka monikin vanhin, tuntien Wolmarin +todellisen tilan, surkutellen ja säälitellen katsoivat pojan elämän +kovuutta ja olisivat niin mielellänsä lievennelleet sitä, tuntui se +toki sietämättömältä, että kaikki muut pojat olivat hädässä hänen +koulussa ollessa. Seuraus kaikesta tuosta oli semmoinen, että yksi ja +toinen sekä Wolmaria sääliväisistä että säälimättömistä, kansakoulussa +olevien poikien vanhemmista, kävi koulun johtokunnan esimiehen luona +vaatimassa Wolmarin eroittamista pois koulusta. + +Tutkintopäivä tuli. Johtokuntakin tuli paikalle, sillä esimies oli +kutsunut kaikki jäsenet silloin koululle saapumaan; useita lasten +vanhempia oli myös paikalle tullut. -- Tutkintoa aljettaissa +kehoitettiin kaikkien puhumaan totuutta. Kaikki oppilaat kannustivat +Wolmaria, sanoen, kuinka Wolmari taasenkin syyttä tarpeetta heitä +pieksi aseella, että moni heistä on ihan vaivaisena ja uhkasivat +erkaantua pois koulusta, ellei Wolmaria eroiteta. + +"Tietääkö kukaan vielä mitään tähän asiaan; onko se kaikki totta, mitä +nämät ovat sanoneet?" kysyi johtokunnan esimies. + +"Ei se ole kaikki totta," kuului lapsen kimakka ääni. + +Kaikkein silmät kääntyivät ääntä kohden ja silloin havaittiin, että +sanoja oli kaikkein nuorin ja pienin koulun oppilas, tuo lihava ja +palleroinen Värnön torpan Aape. + +"No, kuinka se sitten oikein on, Vape? Tulepas tänne lähemmäksi +selittämään," kehoitti johtokunnan esimies. + +Poika tuli punastellen. + +"Alapas nyt, Vape," sanoi esimies. + +"Wolmari ei alkanut riitaa, vaan sen teki Pakkarin Aappo." + +"Millä tavalla?" + +"Hän sanoi Wolmaria Ellun Wolkoksi ja sanoi tahtovansa katsoa, onko +hänen selkänsä kerinnyt parata isänsä pieksämisestä; niin ja hän sanoi +koettelevansa, onko Wolmarin lakkarissa Pönttö-Jussin linkkuveitsi... +Niin teki Aappo, vaikkei Wolmari puhunut hänelle mitään," selitti pikku +puolustaja. + +"Hetikö Wolmari löi?" + +"Eikä lyönyt. Kahdesti repi hän itsensä irti Aapon kynsistä ja pyysi +että antaa hänen olla rauhassa." + +"Mutta sitten?" + +"Mutta sitten kuin Aappo kolmannen kerran vanui kiinni Wolmariin, +suuttui hän." + +"Löikö Wolmari sitten?" + +"Löi ja oikein kovasti." + +"Puulla?" + +"Ei hänellä silloin vielä puuta ollut." + +"Löikö Wolmari muitakin?" + +"Löi." + +"No, minkä vuoksi hän muita löi?" + +"Sen tähden kuin hekin menivät Wolmarin päälle." + +"Milloin hän sitten puulla löi?" + +"Silloin kun he joukolla hätyyttivät Wolmaria." + +"Löikö hän oikein kovasti?" + +"Löi se, ja ketä vaan sai." + +"Mitäs muut pojat sanovat tästä Vapen todistuksesta?" kysyi esimies. + +"Vape valehtelee," ehätti Pakkarin Aappo sanomaan. + +"Mitäs muut pojat, kumpi näistä valehtelee?" + +"Vape valehtelee," vastasi yht'aikaa usea ääni. + +"No, mitäs Wolmarilla on tähän sanomista?" kysyi esimies. + +Wolmari ei vastannut tähän kysymykseen mitään. Silmät maahan luotuina +seisoi hän vaan. Moneen toviin kehoitettiin häntä jotakin sanomaan, +mutta turhaan, sillä mykkänä pysyi hän. Kenties tunsi hän tunnossaan, +että hänen kohtalonsa on nyt ratkaistu. + +Pojat saivat nyt poistua ja johtokunta jäi opettajan kanssa +neuvottelemaan. Esimies ja joku muukin oli sitä mieltä, että muissa on +yhtä paljon vikaa kuin Wolmarissakin ja että häntä jo kovan isänkin +vuoksi olisi sääli koulusta eroittaa. Mutta enemmistö taas arveli, että +Wolmari kuitenkin edelleenkin tulisi olemaan kaiken riidan ja pahan +syynä ja niin vaikuttaisi pahaa koulun oloissa, ja tämän tähden olisi +paras hänet eroittaa koulusta. + +Tämä tuli päätökseksi ja Wolmari kutsuttiin kuulemaan tuomiotansa. +Synkkänä ja alakuloisena otti hän vastaan tämän hirveän sanoman. +Kyynelet kiiluivat hänen silmissänsä, kun hän mykkänä kuin hauta, kävi +puristamassa johtokunnan jäsenten ja opettajan kättä hyvästijätöksi. -- +Sitten poistui hän kouluhuoneesta. + +Wolmarille tuli nyt kovat ajat. Kolkko, synkkä ja epäilyksen alainen +tulevaisuus ammoitti kauhean kitansa, nielläkseen hänet, eikä apua +kuulunut kustaan. Hän oli vakaasti päättänyt parantaa vilpillisen +elämänsä ja pyrkiä mieheksi, mutta turhaan, sillä armoa ei ollut +odottaminen kylässä eikä kotona; syytöksiä, tuomioita ja rangaistuksia +vaan kaikkialla. + +Tämmöisiä näkökohtia ja ajatuksia risteili yhtenä pyrynä Wolmarin +sielussa. Tämä saatti hänet niin kovaan hätään, että hänen joka +jäsenensä vapisi ja sydän löi yhtenä mylläkkänä. + +"Mihin minä menisin, kuhun pakenisin, sillä paeta nyt tuntuisi +tarvitsevan? Missä löytäisin armoa ja turvaa? Pakeneisinko maailman +ääriin, pois tuttujen ihmisien näkyvistä ja kuuluvista, outojen +ihmisien pariin? -- Mutta ei, sillä mikä minusta siellä tulisi ja millä +itseni elättäisin, sillä olenhan vielä niin vähäväkinen. Jospa isä +minua vähäkään armahtaisi, jospa hän sanoisi yhdenkään lempeän, +neuvovan ja ohjaavan sanan! Niin, niin -- jospa, jospa ... mutta sitä +ei hän tee, hän peittoo vaan minua niinkuin maan-matoa, tietämättä +mitään säälistä, armosta ja anteeksiantavaisuudesta. + +"Mutta miksi minun pitää olla tämmöinen? Miks'en minä voi hillitä +itseäni? Miks'en minä nöyrry, vaikka minua kuritetaan ja rangaistaan? +Miksi minun sydämeni on niin kova ja paatunut ja mistä tämä kaikki +tulee? Miks'en minä voi tyyneesti kärsiä sitä ainaista sortoa, vainoa +ja pieksämistä, joita minä niin runsaasti osakseni saan? Niin, miks'en, +-- siihen en löydä vastausta. Onneton olen, onnettomin koko maailmassa, +mutta mikäpäs auttaa." + +Tämmöisiä ajatteli Wolmari ja hän itki niin paljon, että oli vedeksi +muuttua. Mutta vaikka kuinkakin hän olisi miettinyt, ei hänellä ollut +muuta neuvoa kuin lähteä kyynelsilmissä tallustelemaan kovaa kotia +kohden. + +Ellu oli jo ennen pojan kotiin tuloa saanut tiedon tuosta koulussa +tapahtuneesta kahakasta ja Wolmarin koulusta eroittamisesta. Tämän +kaiken kuultuansa, puskui isässä kauhea viha poikaansa vastaan. -- En +henno tällä kerralla lukijaa kauhistuttaa yksityiskertomuksilla siitä +hirveästä rangaistuksesta, minkä Wolmari tästä sai. Mainitsen vaan +sivumennen, että Ellulla oli kätkössä jo monta vankkaa patukkaa +Wolmarin varalta, ennenkuin hän kotiinkaan tuli ja että hänellä kotiin +tultuansa oli kuuma iltanen. + + + + +VI. + + +Tämmöisessä kovassa koulussa kasosi Wolmari siihen määrään asti, että +hänestä alkoi olla jotakin työn-apua. Ellu oli nyt keksinyt uuden +kasvatustavan Wolmarille, sillä hän tahtoi hänestä tehdä miehen, maksoi +mitä maksoi. Ei niin ajatellen, että hän olisi kuria vähentänyt, ei, +sillä kyllä kuri oli yhtä ankara ja kova kuin ennenkin; eikä niinkään, +että isä olisi sanalla ja hyvyydellä poikaansa ohjannut ja neuvonut +enemmän kuin ennenkään --; kaukana siitä, sillä yhtä jylhy, yhtä ankara +oli hän kuin ennenkin. Se eroitus oli vaan entisen suhteen, että hän +tahtoi poikansa aina pitää silmäinsä edessä ja sillä tavalla joka aika +valvoa hänen toimiaan ja tekojaan. Oliko isä työssä kotona taikka +kylässä, piti Wolmarin olla aina hänen ohellansa. Synkkänä ja +epäilevänä oli poika isänsä rinnalla kaikenlaisessa työssä, kokien +tehdä sitä vointinsa mukaan. Tuon tuostakin loi hän vakoovan ja aran +silmäyksen ankaraan isään, saadaksensa tietää, oliko piakkoin jotakin +iskua odotettavissa. Tämä tapa teki pojan väipästelevän ja salakavalan +näköiseksi. Synkkänä ja ankaran näköisenä teki isäkin työtänsä. Hän ei +puhunut pojallensa päiväkausiin ainuttakaan sanaa, ei hyvää eikä pahaa, +oli vaan niinkuin ei ketään olisi ollut likimaissakaan. Voi kuinka +mieluista olisi Wolmarista ollut, kun isä olisi jonkukaan hyvän ja +ystävällisen sanan hänelle sanonut, ja nähnyt hänen suunsa kerrankaan +hymyssä, mutta niitä ei tullut; yhtä mahdollinen olisi ollut pyytää +tähtiä taivaalta putoamaan kuin saada isältä semmoista nähdä ja kuulla. +Ei pienintäkään neuvoa ja ohjausta antanut isä pojallensa missään +työlaadussa, vaan pojan täytyi katsoa tarkoin perään, miten isä teki ja +kokea seurata sitä. Ellei työ onnistunut, sai poika ankaroita iskuja +kirvesvarresta, höylänpäästä ja muista semmoisista. + +Semmoista se oli Ellun uusi ja viimeinen parantava kasvatustapa, mutta +Wolmari oli mielestään heittänyt parannuspuuhat pois, sillä hän näki, +ettei hän voi sitä tehdä. + +Ellu kulki nytkin usein kylässä nikkaroimassa, kuten ennenkin. +Näilläkin retkillä oli Wolmari aina mukana. Yhtä synkkää, yhtä kylmää +ja kuollutta oli elämä siellä kuin kotonakin, ja toisiaan tutkivina ja +kammovina tekivät isä ja poika äänettöminä työtä. Samanlaista se oli +muidenkin ihmisien kanssa tuon puhumisen laita, sillä Ellulta ei +räkännyt monta sanaa kenellekään; on taikka ei, oli hänen lyhyt +vastauksensa jollekin kysyjälle. Ellu ei kärsinyt mainittavan +ainuttakaan sanaa Wolmarin kouluyrityksestä ja jos mitä tietä ja +missä tarkoituksessa siitä joku yritti puhumaan, suuttui hän +silmittömäksi. -- -- -- + +Oli kevätkesä. Ellu oli ottanut nikkaroidaksensa kylässä ison pytingin +ja siellä kävi hän joka päivä työssä; tietysti Wolmari oli aina mukana. +Pyhiksi tultiin kotiin. + +Eräänä pyhä-aamuna tuli Wolmari varhain Hakkilaan; eivät kaikki olleet +vielä ylöskään nousseet. Hän oli hyvin alakuloisen näköinen ja kysyi +heti Paavoa. Heillä oli jo kauvan ollut hyvät välit ja sen vuoksi ei +Wolmarin tulo heitä ensinkään kummastuttanut; se vaan oli heidän +mielestänsä outoa, kun hän niin varhain tuli. + +"Miksi näin varhain liikkeellä olet ja olet niin murheellisen +näköinen?" sanoi Paavo, tullen tervehtimään Wolmaria. + +"Enhän minä mitenkään murheellinen ... lähde nyt minun kanssani ulos, +että saadaan haastella, siellä on niin kaunis ilma," sanoi Wolmari. + +He menivät. + +Ilma oli todellakin kaunis. Kesäinen aurinko oli juuri noussut ja loi +lämpöä ja valoa pilvettömältä taivaalta tyyneesen aamu-ilmaan. Linnut +lauloivat aamuvirttänsä, niin että metsä kaikui ja luonto uhkui +rauhasta ja rakkaudesta. + +"Lähdetään saunaan haastelemaan," esitteli Wolmari. + +"Täällä ulkona on niin vilpponen, ollaan täällä," vastusti Paavo. + +"Niin, mutta siellä olisi niin rauhallinen," sanoi Wolmari. + +"Ei meitä täälläkään mikään häiritse; mennään tuonne mäenrinteelle +istumaan," esitteli Paavo vuorostaan. + +Ja sinne he menivät. + +"Etkö lähde nyt minun kanssani meille?" pyyteli Wolmari, kun he olivat +rinnakkain istuneet kivelle mäenrinteellä. + +"Mitäpä minä siellä tekisin." + +"Olisithan minulla kerrankaan kumppanina; ethän ole meillä käynyt +moneen aikaan." + +"Isäsikään ei pidä siitä, että minä teillä käyn." + +"Ei isä ole sinulle vihanen, sen tiedän var..." + +Samassa kuului pieni rasahdus poikien seljän takaa. + +Wolmari hyppäsi ylös kuin paukka, kuultuansa tuon rasahduksen ja +silmäili hätääntyneen näköisesti ympärillensä. + +Samassa tulla lyyhäsi jänis metsästä aukialle aivan poikien lähellä ja +pian sen jälkeen kettu, jälkimmäinen nähtävästi einepalan ajossa. + +"Miksi sinä noin kovin arka olet?" kysyi Paavo, kun he taasen olivat +istuneet. + +"En miksikään," vastasi vaan Wolmari alakuloisesti. + +"Oletko ollut viimeviikolla isäsi kanssa nikkaroimassa?" kysyi Paavo, +ikäänkuin saadakseen jotakin virkeämpää puheen-ainetta. + +"Olen." + +"No, mutta puhu nyt, herran tähden, jotakaan," sanoi Paavo, katsoen ja +oudoksuen vähäpuheista ja alakuloista kumppaniaan. + +"Lähde nyt, hyvä Paavo, meille, minun on niin paha olla," sanoi +Wolmari. + +"Minkätähden sinun on paha olla?" + +"Ei minkään tähden, mutta lähde nyt vaan, jos minulle olet anteeksi +antanut," sanoi Wolmari ja hänen äänensä värähteli. + +"Minä en ensinkään ymmärrä sinua, mutta kun harras halusi tuntuu +olevan, saadaksesi minut mukaasi, niin minä lähden; ensin kuitenkin +käyn ilmoittamassa vanhemmilleni," sanoi Paavo. + +Vanhemmat varasivat Paavoa, että hän olisi Wolmarin kanssa varuillansa, +sillä hänellä saattaisi olla petos mielessä, kuten usein ennenkin. + +"Eipä siitä hätää; kyllä minä nyt jo häneltä puoleni pitäisin, jos hän +yrittäisikin, eikä hän yritäkään," sanoi Paavo vähän itserakkaasti. + +Wolmari ja Paavo lähtivät. Wolmari oli tiellä yhtä vähäpuheinen kuin +Hakkilassakin ollessansa. Lähempänä kotoansa esitteli hän nytkin, että +mentäisiin heidän saunaan. + +"Miksi sinä nyt näin kauniilla ilmalla niin halusta saunaan pyrit?" +kysyi Paavo. + +"Ilman aikojaan vaan. Onhan siellä niin vapaa olla, enkä minä viitsisi +tupaan mennä," selitti Wolmari. + +Kun he tulivat Ellulaan, menivät he saunaan, niinkuin Wolmari oli +esitellyt. Sauna oli hyvän matkan päässä asuinhuoneesta. Saunaan tultua +silmäili Wolmari arasti ympärilleen; oli niinkuin hän olisi jotakin +peljännyt tai etsinyt. Sitten nousivat he lavoille ja panivat +pitkällensä, kumpikin eri lavolle. + +"Eihän täällä ole liian kuuma ja täällä on niin rauhainen meidän olla," +sanoi Wolmari. + +"Eipä kylläkään, varsinkaan kuin avaamme yli-akkunan," vastasi Paavo ja +avasi samassa akkunan. + +"Voi, Paavo! Ei minusta tule miestä," sanoi Wolmari surullisesti ja +huokasi raskaasti. + +"Miks'ei sinusta voi ihminen tulla, niinkuin kaikista muistakin, kun +vaan koet vakauttaa itsesi," sanoi Paavo ja häntä alkoi kauhistuttaa +Wolmarin salaperäinen umpimielisyys. + +"Ei minusta tule, enkä minä voi tulla tämän paremmaksi, sillä minua +pidetään niin pahasti ja tuo isäkin on niin kova..." + +Samassa narahti saunan ovi ja joku ihminen astui saunaan. + +Hätäisesti silmäsi Wolmari tulijaa ja yhdellä hypäyksellä oli hän +pystyssä kuin ammuttu nuoli. -- -- Ellu oli oven suussa. + +"Voi herra Jesus!" rupesi Wolmari huutamaan täydeltä kurkkua. + +Kylmästi ja tyyneesti sanoi Ellu: + +"Mene sinä, Paavo, pois, meillä on Wolmarin kanssa täällä +kahdenkeskistä selvittämistä." + +Samassa sieppasi hän huutavan ja vapisevan pojan tukasta päätänsä +myöten kolinkolia lavolta penkin viereen lattialle. Ei olisi luullut +jääneen poikaan yhtään luunsolmua terveeksi, niin ankara ja armoton oli +tuo lavolta putoaminen. + +Penkin alta veti Ellu kokonaista kolme hienoista koivunvarvuista +palmikoitua paksua patukkaa, joiden latvat olivat huolellisesti +rihmalla sidotut kiinni, kesken hajoamisen estämiseksi. Mitään +järjestettyä Wolmarin vaatetten aukaisemista ei hän toimittanut, vaan +repi vaatteet tuhansiksi kappaleiksi huutavan, rukoilevan ja +voivottavan poikansa seljästä, paljastaen siten vihansa uhrin ilkosen +alasti, ja niin alkoi ankara leikki. + +Niin. Wolmari parka oli tietämättään käynyt juuri siihen käpyyn, jota +hän oli koettanut väistellä Hakkilassa käymisellänsä ja saunaan +menemisellään. + +Kauhistuneena ja hämmästyneenä vetääntyi Paavo saunasta ulos. Hän oli +niin peljästyksissään, että hän vapisi kuin kaisla virrassa. + +Saunan edessä tapasi Paavo muitakin ihmisiä; hänen äitinsäkin oli +siinä. Hakkilan vanhukset olivat ruvenneet pelkäämään Wolmarin tehneen +Paavolle jotakin vahinkoa tiellä; siitä selvää ottamaan oli Hakkilan +emäntä lähtenyt ja joutui nyt parhaaseen kahuun. Siinä oli myös Ellulan +emäntä, piika, molemmat nuoremmat pojat ja eräs vieras nainen, joka +sattumalta oli Ellulassa. + +Kaikki nämät olivat kauhean tuskan ja hädän valtaamina. He eivät +kyenneet muuta tekemään kuin voivottamaan, käsiänsä vääntelemään ja +vapisemaan. + +Saunassa oli Wolmari raiskalla tukalat ajat. Ensimältä huusi hän niin +paljon kuin jaksoi: "Voi, voi, voi, herra Jesus! Tappakaa heti, +tappakaa heti, rakas isä --¦ voi, voi, voi," huusi hän sydäntä +särkevällä äänellä; olisi luullut kivenkin siitä heltivän. Tätä +surullista säveltä ei muu säestänyt kuin patukan tahdikas mätke ja isän +ähkyminen ja hammasten puremisen karske. Kun ensimäinen patukka oli +loppuun kulunut, sieppasi isä toisen ja kolmannen. + +Vihdoin alkoi Wolmarin ääni heiketä ja patukan mäiske kuului valtavana +heikon valituksen ja voivotuksen yli. + +Ellun vaimo seisoi käsiään väännellen hyvin hätäisen näköisenä. +Kyynelet juoksivat hänen silmistään ja ehtimiseen hoki hän: "Eipä +Wolmarista miestä tullutkaan," mutta Nestori sanoi: "Ei Wolmarista tule +miestä, mutta minusta tulee." + +Kun ei saunasta enään paljon muuta kuulunut kuin patukan läiskettä, +rohkaisi Hakkilan emäntä viimein itsensä, reväsi saunan oven auki ja +töytäsi sisälle. + +"Älkää, Jumalan tähden, häntä kuitenkaan tappako," huusi emäntä saunaan +päästyänsä. + +"Kurittasit sinäkin kakaroitasi, ettet helvetissä tarvitseisi koston +huutoja kuulla," karjasi Ellu kiiluvin silmin ja jatkoi työtään. + +"Kymmenkertaisen helvetin olisitte itse ansainneet tuommoisella +julmuudellanne, -- heittäkää heti pois," sanoi emäntä lujasti. + +"Voi voi; älkää hyvä emäntä antako tappaa -- -- älkää mene pois," +änkytti Wolmari käheällä ja sortuneella äänellä. + +"Heittäkää heti pois," sanoi emäntä toistamiseen ja alkoi lähennellä +Ellua. + +"Tule siihen, niin saat samasta sarvesta," sanoi Ellu, oikasten +itseänsä ja kohottaen patukkansa emäntää kohden. + +"Sepähän nähdään," sanoi emäntä ja epätoivon vimmalla syöksyi hän Ellua +vastaan ja vanui patukkaan kiinni. + +Emäntä oli roteva nainen ja vaikka kuinkakin Ellu olisi koittanut +riehua, ei hän vaan saanut aikaa Wolmaria pieksää. Välisti he rymysivät +kumossakin lattialla, mutta emäntä ei heittänyt patukasta irti; hänellä +oli nyt ikäänkuin yliluonnolliset voimat. Vihdoin heitti Ellu taistelun +ja lähti könttimään pois. + +Ellu purskahti nyt katkeraan itkuun. Se oli ensimäinen itku, minkä hän +mieheksi tultuaan itki. Mitä hän itki nyt? Itkikö hän sitä, kun ei +saanut poikaansa mielin määrin hakata? Ei, sitä hän ei itkenyt, vaan +hän itki vanhimman itkua onnettoman poikansa tähden, sillä hänkin oli +isä ja hänkin olisi suonut pojastansa tulevan hyvän ihmisen, vaikkei +hän osannut sen paremmasti häntä ohjata. Sen todistaa nämät sanat, +mitkä hän itkunsa seasta sanoi: + +"Voi hyvä Jumala! mitä sydämen surua ja tuskaa minä saan tuon +tottelemattoman tähden nähdä." + +Kamala näky oli saunassa. Yltä-yleensä verisenä makasi Wolmari +lattialla, niinkuin tapettu mato, surkeasti valitellen eikä kyennyt +nousemaan omin apunsa ylös. Verisiä hajonneiden patukkain katkenneita +varpuja oli sikin sokin raadellun ympärillä ja siellä näkyi hyytyneitä +verilönttejä, mitkä olivat valuneet Wolmarin rikkihakatusta ruumiista. + +Ellu ei pitänyt pyntätystä pojastaan mitään lukua; elikö hän vai kuoli, +se oli hänelle sama. Hän meni kamariinsa, pani oven lukkoon, eikä sen +enempää kysynyt ei koskenut, mitenkä Wolmarin laita oli. + +Laupiaan samaritaanuksen tavoin armahtivat Hakkilan emäntä ja tuo +toinen vieras nainen onnetonta Wolmaria. He lämmittivät vettä, +pyöräyttivät vähän siihen saipuaa ja pesivät ja liottelivat hänet +puhtaaksi verestä. + +Sitten voitelivat he hänen runnellun selkänsä tuoreella +maidon-päällisellä, hankkivat hänelle terveitä vaatteita päälle ja +taluttivat hänet tupaan, ja toimittivat maata. + +Mikä oli sitten Wolmarin nykyinen rikos, josta hän tuommoisen saunan +sai? Asia on seuraava: Ennen on jo mainittu, että Ellu parhaaltaan +nikkaroitsi erästä pytinkiä kylässä ja että hän piti Wolmaria +mukanansa. Viime maanantai-aamuna oli Wolmari tehnyt jonkun erhetyksen +jotakin salvoa tehdessään. Kun isä tämän näki, vetäsi hän poikaa +sananlausumatta höylänpohjalla päähän, niin että tulta silmät iski ja +mällin sialle nousi iso sininen kuhmu. Samana päivänä sattui hän +samaten hairahtumaan ja silloin hän sai kirvesvarresta semmoisen mykän +opetuksen ronkkaansa, että hänen täytyi ruveta nilkuttamaan. + +Tästä arkaantui poika niin, ettei hän tohtinutkaan tulla enään työhön. +Hän lurjasteli päiväkaudet ympäri kyliä, mutta kävi näljän tullessa, +isänsä tietämättä, talossa syömässä. Se kävi hyvin laatuun, kun +ruokakamari oli toisella puolella kartanoa ja siellä oli aina ruokaa +varalla. Tätä teki hän kaiken viikon, mutta kun lauvantai-ilta tuli, +alkoi Wolmarille tulla happamat ajatukset, sillä hän tiesi, että kova +kosto pian saavuttaa. Kotiin mennessä ei Wolmari mennyt isäänsä niin +liki, että hän olisi hänet nähnyt, vaan lurjanteli jäljessä +ullankanteella, tarkoin vainuten, etteihän vaan isä ole pistääntynyt +tiepuoleen piiloon. Kotiin tultua odotteli hän niin kauvan, että oli +vakuutettu isänsä jo maata menneen, sitten vasta puikahti hän +vuoteesensa. Näin tavoin vältti hän hetkeksi rangaistuksen. + +Kauvan makasi Wolmari vuoteen-omana viimes saadun opetuksen tähden. +Kaksi kuukautta oli kulunut aikaa tuosta saunasta, kun Wolmari Hakkilan +Paavon kanssa meni eräänä pyhänä kylään. Oli lämmin ja kaunis kesäilma. +Kylän pojat kokoontuivat jokirannalle, uida pulikoimaan virran +viileässä vedessä. Tämä oli heille semmoista mielityötä, että usea +heistä kävi joessa useita kertoja samalla uintiretkellä. Ei oltu vielä +vaatteita päälle saatu, niin ne jo taasenkin riisuttiin ja törmättiin +jokeen, vaikka leuvat vielä vilussa lotisivat ja huulet olivat siniset +kuin mustikkain syöjäin. Mutta kun uusia tovereita tuli ja kehoittivat +lähtemään uudestaan, eihän siinä mikä auttanut, täytyi mennä, vaikka +kuinkakin vilu olisi ollut. + +Wolmari oli tunnettu halukkaaksi uimariksi, mutta nyt ei hän näyttänyt +piittaavan koko uimisesta niin mitään. Yksi ja toinen kehoitti häntä +kanssaan uimaan, mutta hän vastasi vaan lyhvesti: "En minä viitsi." + +Noukeasti ja hekumoiden hän kuitenkin rynkämöisiltänsä katseli joessa +pulikoitsevia poikia. Viimein ei hän voinut viettelystä välttää. Hän +riisui vaatteet päältänsä, meni paitasillaan erilleen muista, käänsi +selkänsä poispäin muista, vetäsi paidan päältään pois ja paiskasi +itsensä jokeen. + +Vaikka Wolmari koetti olla näin varova, havaittiin kumminkin, että +hänen selkänsä oli musta kuin maksa ja vielä useasta paikasta +haavoissa. + +"Voi! Katsokaasta Ellun Wolkon selkää, minkälaissa se on," huusi +Pakkarin Aappo. + +Vedestä noustuansa puki Wolmari kiireen kynttä vaatteet päällensä, loi +Aappoon tuiman silmäyksen ja lähti sananlausumatta pois. + + + + +VII. + + +On joku vuosi vierinyt. Wolmari oli jo seitsemäntoista vuoden ikäinen, +siis kohta täysi mies ja kuitenkaan ei hänen kova elämän koulunsa ollut +vieläkään pikkuistakaan lieventynyt, vaan pikemmin koventunut. Totta +kyllä on, ettei isä voinut häntä enään paljaalle seljälle pieksää, +sillä poika voi jo itseänsä niin paljon puolustella, mutta sen enemmän +sai hän nyt kohennuksesta ja muista kovista aseista. + +Eräänä syyskuun aamuna ei Wolmari tullutkaan asuinhuoneesen +tavallisella ylösnousun ajalla. Kesän aikana makasi hän pienessä +aitassa ja oli aina herättämättä noussut ylös, mutta nyt ei häntä +kuulunutkaan. Tämä tuntui Ellusta tuiki oudolta ja sietämättömältä, ja +kiukku alkoi kiehua hänen sydämessään. Kuitenkaan ei hän kiirehtinyt +häntä herättämään, sillä hän tahtoi antaa Wolmarin nukkumisellaan +kartuttaa syntiä synnin päälle. + +Kun Ellu oli pari tiimaa sydäntään purrut ja ikäänkuin mielessään +hekumoinut siitä oivallisesta rangaistuksen syystä, mihin Wolmari oli +itsensä taasen vikapääksi saattanut, loppui hänen kärsivällisyytensä. + +"Mutta tohtii ja uskaltaakin se, mutta kyllä minä saan heräämään ja +sillä tavalla, että se auttaa vastaisuudessakin," sanoi Ellu, sieppasi +kohennuksen ja töytäsi ulos. + +Aitan-ovelle tultuansa potkasi hän sen auki. Mutta siihen hän jäikin +seisomaan. Hän katsoa tuijotti avonaisesta ovesta aittaan paikalta +liikkumatta; oli niinkuin hän olisi kivettynyt. -- Wolmaria ei +ollutkaan vuoteellaan; hän, tuo vihan-uhri oli poissa ja niine hyvineen +täytyi Ellun kohennuksineen palata pois. + +Ellu aavisti oitis, että Wolmari on paennut. Hän puki kiireesti yllensä +ja lähti liikkeelle. Ensinnä hän ohjasi askeleensa Hakkilaan, +kyselläkseen, onko Wolmaria siellä näkynyt. -- Se oli ensimäinen kerta, +jolloin Ellu Hakkilan kynnyksen yli jalkansa astui. -- Kun ei siellä +hänestä mitään tiedetty, asteli hän kylään. + +Siellä oli Wolmari nähty aamulla varhain, sillä hän oli käynyt +aamutervehdyksillä Pakkarin Aapon luona. Kun Aappo oli noussut ylös ja +mennyt ulos, oli Wolmari ollut häntä vaanimassa. Siinä oli hän karannut +tietämättä Aapon kimppuun ja rusikoinut hänet vähiin hengin. + +"Tuosta minä sinulle Ellun Wolkon selkää annan," oli Wolmari +pieksäissään sanonut. + +Koko kahakasta ei muut ihmiset tienneet mitään, löytönään löysivät he +Aapon nurkan takaa puolikuoliaaksi pieksettynä. + +Sittemmin ei kukaan ollut kuullut eikä nähnyt Wolmaria. + +Nämät tiedot eivät olleet Ellulle ensinkään mieluisia. Synkkänä, +puhumatonna, yhdellekään ihmiselle sanaakaan sanomatta, lähti hän +tietoineen kotiinsa. Sen erän perästä ei hän kysellyt keltään +kyläläiseltä Wolmaria, eikä puhunut hänestä mitään, mutta yhä enemmän +vakaantui hän siinä mielessä, että Wolmari on todellakin karannut. +Ihmisistä näytti siltä, ettei Ellu ollut koko karkaamisesta +taallansakaan, mutta niin ei ollut laita. Joka kaupungista tulijalta ja +oudolta matkustajalta kyseli hän salavihkaa, olivatko he nähneet tai +kuulleet puhuttavan jostakin semmoisesta ja semmoisesta oudosta +pojasta? Kaikki kyselemiset ja tiedustelemiset olivat kuitenkin turhia, +sillä kukaan ei tiennyt antaa tuolle hämärälle asialle minkäänlaista +valoa ja niin oli Wolmari kadonnut kuin kaste maahan. + + * * * * * + +Näin kuluivat vuodet ja viikot vierivät, mutta Wolmarista ei saanut +kukaan mitään tietoa. Yhä synkemmäksi kävi Ellu. Hänen päänsä alkoi +kiireesti harmaantua, ja niin tuli hänestä ennen aikojansa vanha mies. + +Nestori ja Hjalmari, -- nuot isän toivot -- olivat saaneet kasvaa oman +mielensä jälkeen ja nyt ei Ellu enään pitänyt heistä mitään lukua. Pian +tuli heidänkin rikosluettelonsa niin isoksi, että heidän täytyi +pahojatöitään paeta ja mennä Ameriikaan. Tämä vielä kaiken hyvän päälle +tulleena kiirehti suuressa määrässä Ellun ennen-aikaista vanhenemista. + +Tästä hetkestä pitäin tuli Ellu yhtäkaikkiseksi kaikkein asiain ja +elämän velvollisuuksien suhteen. Hän tuli haluttomaksi kaikkeen työhön +ja toimintaan ja pysyi vaan aina torpassaan. Hän ei olisi suonut +näkevänsä yhtään ihmistä, eikäpä moni hänen torpassaan käynytkään, +sillä uskoveljensäkin olivat hänestä luopuneet. Jos joku sattui hänelle +jotakin sanomaan tai jotakin kysymään, oli vastauksensa: on taikka ei. +Rupesiko joku puhetta jatkamaan, kyntti Ellu pois ja siihen täytyi +keskustelun loppua. Tämän tähden oli hänen elämänsä melkein +erakko-elämän kaltaista. Kova murhe häntä vaivasi yöt ja päivät; oli +niinkuin hänen sydämensä olisi verta itkenyt. + +Ellu raukka! Hän oli koko elämänsä ajan paininut itsensä kanssa ja +haapuroinut käsittääksensä ja saavuttaaksensa totuutta sekä +täydellisyyttä. Hän luuli sitä saavuttaneensakin. Tässä väärässä +valossa tahtoi hän lapsensakin kasvattaa täydelliseksi "kurituksessa ja +herran nuhteessa," niinkuin hänen sanansa usein kuuluivat. Tällä +tavalla oli hän päässyt rypemään lähimmäisiensä vioissa, ravitsemaan +itseänsä niillä, hekumoitsemaan ja iloitsemaan niistä, samassa ihaellen +oman itsensä hyvyyttä ja täydellisyyttä. + +Kuinka turhaksi kuitenkin kaikki nyt oli käynyt. Suurin elämän pyrintö, +lasten kasvatus, oli mennyt suin päin kivelle. Kaikkine virheineen +olivat muut vanhemmat onnistuneet lapsensa pitämään omain jalkainsa +juuressa ja opettaa heitä tekemään yhteistä pesän työtä. Tätä ei ollut +Ellu osannut ja nyt olivat hänen lapsensa huilanneet, ei ainoastaan +kaikkeen maailmaan, mutta myöskin turmeluksen tielle. Näin tavoin oli +tullut iso loma Ellun täydellisyyteen; tämän hän itsekin huomasi ja +tämä se oli, joka Ellun perinpohjin lannisti. + +Tämmöisissä oloissa alkoivat Ellun taloudellisetkin asiat mennä +aikakyytiä alamäkeen. Ei auttanut sekään keino enään, että pitää +avaimet taskussaan ja lukea leivät orrella, sillä kuin työnteko jäi +takapajulle ja niinmuodoin ehtyi tulolähde, ei auttanut tarkkuuskaan; +kuluuhan otettava, vaikka siitä vähänkin otetaan. Näin tavoin +supistuivat Ellun varat supistumistansa. Asia tuli viimein semmoiseksi, +että hän kärsi suurinta puutetta. + +Toisin oli Hakkilassa laita. Siellä rakastivat vanhemmat lapsiansa ja +lapset vanhempiansa. Siellä neuvottiin lapsia rakkauden sanalla +totuuden tielle ja vaikkeivät he kuuluneetkaan mihinkään puolueesen, +vaikutti totuus kuitenkin niin, että lapset tottelivat vanhempiansa +kaikissa. Tästä oli seurauksena se, että lapset olivat vanhemmillensa +apuna kaikenlaisissa töissä niin pian kuin kynnelle kykenivät. Kun he +näin yksimielisesti ja velvollisuuden tunnolla tekivät yhteistä työtä, +karttui heidän varallisuutensa karttumistaan. Kaukaan aikaan eivät he +olleet enään tarvinneet Ellulasta masentavaa elämän tarpeiden lainaa +ottaa, sillä olipa heillä nyt, ei ainoastaan oma tarpeensa, mutta +myöskin muillekin antaa. Näin yksistäneuvoin ponnistellessa olivat +Hakkilaiset kohonneet siihen määrään, että heidän torppansa oli nyt +paisunut perintötaloksi, vieläpä vankaksikin. + + + + +VIII. + + +Vuosia on taasen kulunut. Hakkilan Paavosta on tullut aikamies -- +kelpomies. Hän on nyt verevä, roteva ja kookas nuorukainen, sillä kun +hän oli kerran päässyt lapsi-ikänsä rajan yli, jolloin hän oli hinterä +ja kivuloinen, putkahti hän kasvamaan kuin nuori vesa hyötyisessä +maassa. Samaa mukaa kuin hän ruumiillisesti oli vaurastunut, vaurastui +hänen miehuutensakin. Yleistä luottamusta rehellisyytensä ja +täsmällisyytensä vuoksi ympäristöltänsä saaneena, laajenivat hänen +asiansa pian niin, että hän oli näiden tähden pakotettu matkustamaan +ympäri maatamme. + +Oli syyskuun loppupuoli ja Paavo oli taasenkin matkalla. Aamupäivällä +tuli hän erääsen etäiseen kaupunkiin, mikä oli hänen matkansa +tarkoituksena. Hänen tiensä kulki läänin vankilan ohitse. Vankilan luo, +siinä olevalle ylevälle paikalle, oli kokoontunut suuri joukko ihmisiä. +Paavo ei tiennyt mitä tämä merkitsee, sen vuoksi ajoi hän hevosensa +tiepuoleen ja sitoi sen kiinni johonkin puuhun; sitten lähti hän +astelemaan väkiryhmää kohden. + +Kauvan sai Paavo jakailla, pakkautuessaan tuon laajan ja taajan +väkiryhmän lävitse, ennenkun hän pääsi sen keskustaan. Sinne päästyänsä +huomasi hän, että siinä suomittiin parhaaltaan erästä vankia kaakissa. +Vanki oli selin häneen, niin että Paavo näki kaikessa hirmuisuudessaan +tuon kauhean näytelmän. Yleensä oli lyötävän selkä mustana kuin maksa, +mutta enimmiten oli se mennyt mäsäksi. Katkeilleet vitsain latvat +jäivät välisti pystyyn sinertäviin, turvottuneisiin läpiin, ja kun niin +sattui, painuivat ne toisella lyöntikerralla, niinkuin vaajat, +ärtyneihin haavoihin. Lihanretkaleita lenteli vitsojen latvoissa +ympäriinsä ja kyljiltä valui veri pitkin ruumista. + +Tämmöistä ei ollut Paavo koskaan ennen nähnyt. Hän ei ollut osannut +aavistaakaan tuota ankaraa ruumiinrangaistusta niin hirveäksi kuin se +oli. Kovasti katui hän sinne tuloansa ja hän olisi mennyt poiskin, +mutta se oli väentungoksen vuoksi mahdoton. Hänelle rupesi tekemään +pahaa, mutta samassa lopetettiin lyöminen ja vanki laskettiin kaakista +alas. Vanki kääntyi nyt Paavoon päin ja oitis tunsi hän hänet. Edessään +oli -- Wolmari. + +Hämmästys tavoitti nämät molemmat tuttavat. + +Wolmari ei ollut koko lyömisen-ajalla huutanut, ei valittanut, ei +rukoillut, ei pyytänyt armahtamista, niin, hän ei ollut ääntä päästänyt +-- ei sanonut luotuista sanaa. Mutta nyt kuin hän Paavon näki, +purskahti hän katkeraan itkuun. Raskaita kahleitaan kannatellen tulla +helyytti hän Paavon luo ja tarttui hänen kaulaansa. + +"Voi, Paavo! Ei minusta miestä tullutkaan ... minä en voinut. Isäkin +oli niin kova... Ei kukaan minua säälinyt eikä heti alussa ohjannut +oikealle tielle ja sittenkuin joku ihmis-ystävä löytyi, oli se jo +myöhäistä. Nyt minä olen mennyt mies, sillä tämä on jo kolmas kerta +kuin sain varkaudesta selkääni, ja kohta minut viedään kärsimään +ikuista vankeuttani. -- Äitiäni minä aina säälillä ja ikävällä +muistelen; hänkin raukka on saanut kärsiä niin paljon. Vie hänelle +terveisiä, että minä häntä aina muistan ja rakastan. Lähettäisin +hänelle jotakin arvokasta muistoksi, mutta mitäpä minulla on," sanoi +Wolmari. + +Tätä sanoissaan kaiveli Wolmari housunsa taskuja ja veti sieltä +nenäliinan. -- Tällä paineli hän veristä selkäänsä. Sitten ojensi hän +sen Paavolle ja sanoi: "Vie tämä äidille, että hän tästä aina muistaisi +onnetonta poikaansa." + +Samassa lähti vanginvartia viemään Wolmaria vankilaan. Kalisten katosi +hän vankilan kolkkojen muurien sisälle ja apealla mielellä jäi Paavo +siihen seisomaan. + +Vasta sitten kuin Wolmari oli kadonnut näkyvistä, huomasi Paavo, kuinka +vaikea toimi hänellä nyt oli tehtävänä. Kuinka ja millä tavalla hän +tekisi ilmoituksensa Wolmarista Ellulassa? Tämä kysymys pyöri hänen +mielessään kotiin palatessaankin koko-välin, mutta ei se ottanut oikein +selvitäkseen. Kuitenkin meni hän heti kotiin päästyänsä Ellulaan, +Wolmarin terveisiä viemään, sillä omantuntonsa pakostakin täytyi hänen +se tehdä. + +Sekä Ellu että hänen vaimonsa olivat kotona. + +"Terveisiä minun matkoiltani," sanoi Paavo huoneesen tultuansa. + +"Joko sieltä nyt on tultu?" kysyi Ellu, sanojaan päinkään kääntymättä, +vaikka kylläkin näki miehen edessänsä. + +"Johan tuota ... tässähän tuota ollaan ... ja tuon terveisiä +Wolmarilta," sanoi Paavo. + +"Missä hänet olet nähnyt?" kysyi Ellu, nähtävästi vähän säpsähtäen, +mutta kumminkin paikaltaan liikkumatta ja silmiään Paavoon luomatta; +näytti siltä kuin hän olisi jotakin kauheaa odottanut. + +"V----n kaupungissa." + +Ellu rykästä kyhnäytti sen kuultuansa; äänettömyys syntyi ja puhelu +tuntui taukovan siihen. + +"Missä toimissa hän siellä oli?" kysyi Ellu vihdoin, sioitellen +jalkojaan toiseen paikkaan. + +"Eihän ne toimet niin häävejä olleet. Hänet tapasin Linnanmäellä +kaakissa riippumassa, kun häntä lyötiin. Kun lyöminen oli päättynyt, +puhuttelin häntä. Hän kertoi itkusuussa, että tämä oli jo kolmas kerta, +kun häntä varkaudesta rangaistiin, ja sanoi vietävän hänet nyt +ikureissulle. Hän käski tuoda teille muistoksi tämän nenäliinan, jolla +hän paineli rikkilyötyä selkäänsä kaakista päästyänsä. Oikeastaan +lähetti Wolmari tämän äidillensä, mutta minun mielestäni ei tätä sopisi +hänelle antaa, eikä puhua koko asiasta yhtään mitään, sillä kenties +hänen heikontunut järkensä ei voisi sitä kantaa," selitti Paavo, +ojentaen verisen nenäliinan Ellulle. + +Ellu ei ottanut sitä vastaan, kääntyi vaan Paavoon selin; tuntui siltä +kuin olisi hän hammasta purrut. Paavo laski nenäliinan akkunalaudalle. +Ellun vaimo oli Paavon puhuessa kulkenut siitä sivu useat kerrat ja +koettanut kuunnellakin, mutta silloin Paavo aina hiljensi puhettansa +niin, ettei hän kuullut, sillä hän oli tullut vähäkuuloiseksi. +Kuitenkin näytti siltä kuin hän olisi jotakin älppinyt ja ounastellut. + +"Mitä puhetta se oli, sillä minä luulin puhutun Wolmarista; mikä tämä +verinen vaate oikeastaan on ja mitä se merkitsee?" kyseli Wolmarin äiti +Paavon puheen tauottua, läheten akkunaa ja ottaen nenäliinan käteensä. + +Silloin Ellu pyörähti äkkiä ympäri ja meni vaimonsa luo. + +"Niin, Wolmarista nyt on ollut puhe; hän elää vielä. Hän on nyt +kolmannen kerran kaakissa saanut selkäänsä varkaudesta ja viedään kohta +ikuiseen vankeuteen. Hän on rikkipieksettyä selkäänsä painellut tuolla +nenäliinalla ja lähettää sinulle nyt tuon verisen muiston palkinnoksi +kaikesta löyhyydestäsi ja puolesipidosta, joilla hänet olet +tuommoiseksi saattanut," huusi Ellu vihanvimmassa vaimollensa. + +"Herra Jesus! -- -- Eipä Wolmarista miestä tullutkaan," huudahti +kärsivä äiti ja hänen viimeinenkin järjenkipinänsä sammui. + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Jälkipoimintoja I, by Pietari Päivärinta + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 44936 *** |