diff options
Diffstat (limited to '44545-0.txt')
| -rw-r--r-- | 44545-0.txt | 2324 |
1 files changed, 2324 insertions, 0 deletions
diff --git a/44545-0.txt b/44545-0.txt new file mode 100644 index 0000000..bd6a868 --- /dev/null +++ b/44545-0.txt @@ -0,0 +1,2324 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 44545 *** + +Note: Project Gutenberg also has an HTML version of this + file which includes the original music illustration. + See 44545-h.htm or 44545-h.zip: + (http://www.gutenberg.org/files/44545/44545-h/44545-h.htm) + or + (http://www.gutenberg.org/files/44545/44545-h.zip) + + + + + +NUORI LUOTSI + +Nelinäytöksinen kansannäytelmä (5 kuvaelmaa) + +Kirj. + +YRJÖ WEIJOLA + + + + + + +Otava, Helsinki, 1904. + + + + +HENKILÖT: + +EERO LUOTOLA, luotsioppilas _Evert Suonio_ +LEENA, hänen äitinsä, luotsin leski _Olga Salo_ +EEVASTIINA, _Mimmi Lähteenoja_ +ANNIKKI, hänen lapsiaan, _Helmi Tähtinen_ +MATTI, hänen lapsiaan, _Eero Kilpi_ +VIKLUND, taiteilija, _Knut Weckman_ +KANERVO, ylioppilas, _Oskari Salo_ +HOLK, luotsikapteeni, _Eino Salmela_ +VAINIO, luotsivanhin, _Aapo Pihlajamäki_ +MARI, hänen vaimonsa, _Mimmi Leino_ +HONKALA, luotsi, _Teppo Durchman_ +RASI, luotsi, _Hemmo Kallio_ +KAUTOLA, luotsi, _Aleksis Rautio_ +LOKKI, luotsi, _Iivari Kainulainen_ +PERTTULA, kalastaja, _Iisakki Lattu_ +ISOIN, laivanveistäjä, _Emil Falck_ +Peltolan poika, _Olga Leino_ +Kalastajatyttö, _Helmi Helenius_ +Kalastajatyttö, _Ester Niska_ +Muuan kalastajapoika, _Arno Hjorth_ +Kalastajia, miehiä ja naisia, sekä luotseja. + +Esitetty ensi kerran Suomen Kansallisteatterissa 30 p. syysk. 1904. + + + + +ENSIMMÄINEN NÄYTÖS. + + +Mäntysaaren kalastajakylän ranta. Taustalla kylä rakennuksineen. Talot +siististi maalatut. Aitat pihojen ympärillä kaksikerroksiset +ullakkoineen. Rannalla kala-aittoja ja niiden seinillä verkkoja +kuivamassa. -- Näyttämön oikealla puolella Luotolan talo. Vasemmalla +aittoja, perällä lahden poukama, jonka takaa näkyy yllämainittu kylä. + +Leena, Eevastiina ja Matti ovat rannalla kaloja huuhtomassa. Kantavat +koreja aitasta rantaan ja takaisin. + +MARI (Tulee.) Joko Eero on tullut kotia Vahtiluodolta? + +LEENA. Ei vielä. + +(Katselee merelle päin.) + +Näkyyhän tuolta tulevan vene tännepäin. Se on yksimastoinen ja sillä on +punainen juova isossa purjeessa, niin että kyllä se on meidän +luotsejamme. Jos lie hyvinkin Eero. Mutta miksi sitä kysytte? + +MARI. Muuten vaan. Mieheni kertoi, että kohta kai saapuu Eeron määräys +luotsiksi. Onhan hauskaa, kun jo viisi vuotta on ollut luotsioppilaana +ja vihdoinkin pääsee vakinaiseksi. Mieheni oli saanut kirjeen +luotsikapteenilta, että nyt on Eeron vuoro. Onhan se Eerolle onni, että +Kurkelan Risto keväällä hylkeen pyynnissä jäi jäälautalle, -- vaikka +kyllä vainajan vaimoa ja lapsia käy sääli. + +LEENA. Niinpä kyllä, mutta vähäsenkö täällä ihmisiä kuolee +tapaturmaisesti, kesäisin rajuilmoilla ja talvisin ulkojäillä hailin +pyynnissä ja hylkeenammunnassa. Kovallahan se meikäläisten leipä on. +Sellaiselle matkalle se hukkui minunkin mieheni, ja sen jälkeen olen +saanut Eeron kanssa kahden tehdä kaikki työt. Ja näin vanhalle naiselle +ei enää ole kevyttä vetää märkää nuottaa. + +(Katselee merelle päin.) + +Kyllä se on Eeron vene, ja hänellä on hyvä tuuli. Kohta hän on kotona. +Kunpa nyt olisi perää siinä, että hänestä tehdään luotsi, silloin saisin +minäkin vanhoilla päivilläni hiukan lepoa! + +MARI. Kyllä kai siinä perää on. Ja onhan Eero paraita miehiä tässä +kylässä. Ei juo eikä tuhlaa, niinkuin monet muut luotsioppilaat. Mitenkä +se tuo teidän naapurinne poikakin elää! Joka kerta kun käy kaupungissa, +tulee humalassa takaisin ja tuo pirtua muillekin. Isä on nuorena ollut +samanlainen ja äitikin on niin löperö. Millähän nekin tulevat toimeen? +Kun toisilla juhannuksen aikaan on kolmekymmentä tynnyriä silakoita +Viroon vietäväksi, niin heillä ei ole kuin viisitoista. Eikä sillä saa +Virosta viljaa ja maaomenia koko talven varaksi. + +LEENA. Ei saa, ei. Eiköhän heidän vielä täytyne myydä talonsakin ja +silloin on köyhyys kova. + +(Katselee oikealle.) + +Mikä liike tuolla rannassa nyt on, kun on niin ihmisiä täynnä. Kas, +luotsilaivahan on tullut satamaan. Mitähän silläkin taas on täällä +tekemistä? + +MARI. Joko se on tullut? Siitähän se kapteeni miehelleni kirjoittikin, +että hän tuo tänne nuoren sukulaisensa kesää viettämään. Juoksenpa +katsomaan, ketä sieltä laivasta tulee maihin. + +(Mari menee.) (Kautola, Honkala, Rasi, Perttula ja Isoin tulevat.) + +MATTI. No minne ne miehet ovat menossa noin joukolla? Luotsilaivaako +menette vastaan? + +KAUTOLA. Eipä juuri sitä. Mennään laskemaan uutta jahtia mereen. + +LEENA. Vai jo se on niin valmis. Kunpa nyt olisi Kautolalla parempi onni +kuin ennen. Onhan se hyvä alus, kun Isoin sen on rakentanut. + +KAUTOLA. Eikä näillä mailla juuri parempaa laivanrakentajaa olekaan. Vai +mitä mestari itse ajattelee? + +ISOIN. Eihän sitä tiedä, miten milloinkin onnistuu. Olenhan niitä jo +rakentanut montakin. Milloin ovat tulleet hyviä, milloin huonoja. Mutta +eikö mennä? Miehet taitavat jo olla koossa ja valmiit laskemaan. Tule +sinäkin Matti avuksi! + +MATTI. Eihän tuolla väliä liene, vaikka tulenkin. + +HONKALA. No mennään sitten. + +(Kautola, Honkala, Rasi, Perttula, Isoin ja Matti menevät.) + +LEENA. Uuttera se Kautola on niitä jahteja rakentamaan, vaikka tappiota +se vaan tähän saakka niistä on saanut. Kunpa kerran olisi hänelläkin +parempi onni. + +EEVASTIINA. Eipä se saarelaisen onni koskaan niin suunnaton ole. Mutta +onko Leenalla lainata meille vähän suoloja? Pitäisi lähteä suolaamaan +nämä hailit, mutta ei ole millä suolaisi. Kyllä maksetaan, kun palataan +Virosta. Vähäsen meillä sinne on viemistä, mutta ehkä Leena kuitenkin +uskoo meille sen verran. + +LEENA. Ei niitä meilläkään juuri ole muille antaa, ja kunhan ei kävisi +teille Virossa samalla lailla kuin viime vuonnakin. + +EEVASTIINA. Ei käy. Mattia ei oteta tällä kertaa mukaan lainkaan. Hänen +syynsähän se oli, että niin kävi. Kuka käski hänen juopottelemaan sen +tuntemattoman vironmiehen kanssa. Ainahan meidän saarelaisemme uskovat +silakkansa virolaisille velaksi ja käyvät sitten syksymmällä perimässä +viljansa ja maaomenansa. Niinhän sitä vaihtokauppaa on tehty monen +miehen ikä, ja harvoin on virolainen pettänyt. Meille sattui +onnettomuus, ja syy oli Matin. Humalapäissään rupesi kauppaan +tuntemattoman kanssa, ja sinne jäi vaivalla kootut silakat. -- Mutta +antaako Leena niitä suoloja? Kyllä mekin sitten toinen kerta muistetaan. + +LEENA. Köyhä antaa vähästään, rikas ei anna paljostaankaan. -- En sitä +minäkään tekisi, ellei Eero katselisi sitä teidän Annikkianne. Kuka sitä +tietää, vaikka meistä vielä tulisi sukulaiset. Kuuluuhan Eerosta tulevan +luotsi, ja minkä poikaani tunnen, tulee hän silloin kosimaan Annikkia. +-- Voinhan minä pari kappaa lainata, jos se riittää. + +EEVASTIINA. Kyllä se riittää, vähänhän meillä on suolattavaa. Ei köyhyys +ole ilo kellenkään ja kaikkein vähimmin saarelaiselle. Ja ne ovat +melkein kaikki köyhiä. Jotkut ovat rikkaita, jotka ovat aikoinaan +ymmärtäneet koota, niinhän se minun mieheni sanoo. Jos hänkin olisi +pitänyt puoliaan, silloin kun Virosta seilattiin viinaa ja Lyypekistä +kahvia, sokuria ja kankaita kaupungin kauppiaille, niin olisi hän nyt +rikas mies. Olihan hänkin mukana noilla matkoilla, mutta möi ryypystä +voittonsa muille ja nyt ollaan köyhiä. Ja harvoinko se kertoo, kuinka +ennen vanhaan laivoja pelastettiin merihädästä ja joka mies ansaitsi +tuhansia, mutta hänen osansa se on hävinnyt kuin tuhka tuuleen. Ja nyt +on merellä hyvät majakat ja tulet, niin ettei siitäkään enään ole +toivoa. + +LEENA. No, no Eevastiina, ei pidä pahoitella, että ne ansiot ovat +menneet. Kyllähän täällä eletään niistä huolimatta vaikka huonostikin. +Mennäänkö aittaan? + +(Ovat lähtemäisillään, kun luotsivanhin tulee.) + +VAINIO. Päivää Leena ja Eevastiina. Tänne tulee vieraita. + +LEENA. Tännekö vieraita? Ketä? + +VAINIO. Luotsikapteeni nuoren sukulaisensa maalarin ja erään ylioppilaan +kanssa. Hakevat kesäasuntoa. Ehkä Leena voisi heidät ottaa? + +LEENA. Vaikeahan minun on pitää herroja ruuassa. Mistä täällä saaressa +heille herkkuja hankkii. + +VAINIO. Kyllähän minä sitä heille sanoin, mutta vastasivat, ettei näin +kesäiseen aikaan ole herkuista väliä. Onhan Leenalla hyvä lehmä ja +tuoreesta kalasta ei ole puutetta. + +LEENA. Kyllä minun on hyvin vaikea ruveta heille emännöimään. Eikö +muualla sopisi paremmin? Onhan se Halosen vaimo käynyt keittokoulun ja +osaa paremmin kuin minä tehdä herroille ruokaa. Kun sen mies vielä on +merillä, niin olisihan sielläkin tilaa. + +VAINIO. Olisihan se niinkin, mutta kapteenin sukulainen kuuluu +maalailevan tauluja ja haluavan tänne saaren päähän, jossa näkyy aava +meri. Muuten luulen, että kapteeni voisi suuttua, ja siitä tulisi +Eerolle ikävyyksiä. Tietäähän Leena, että hän kohta nimitetään +luotsiksi. -- Tuolla jo herrat tulevat. Leenan pitää päättää äkkiä. + +(Luotsikapteeni, Viklund ja Kanervo tulevat.) + +LUOTSIKAPTEENI. Täällähän teille pojat tulee kissanpäivät. Ei tämän +ihanampaa paikkaa ole koko Suomenlahdella. Päivää emäntä! Tässä on +maalari Viklund ja tässä ylioppilas Kanervo. Hauskoja poikia molemmat. +Ottaahan emäntä heidät tänne asumaan? + +LEENA. Kai minun on heidät ottaminen. Tervetuloa vaan! Onhan meillä +täällä kamari, jossa voivat asua. + +VIKLUND. Tämähän on vallan mainiota. Näin ihanaa ei ole Itaaliassakaan. +Vai mitä arvelet Kanervo? + +KANERVO. Hyvin hupaisa paikka. Täällähän luulisi sinulta työn sujuvan. +Ja aiheita ei sinulta täällä tule puuttumaan. Olethan nyt kerran +tilaisuudessa kuvaamaan merta ja saarelaisia. + +VIKLUND. Merta olen aina ihaillut. Se on niin suuremmoinen. Onnellisia +ihmisiä, jotka saavat täällä meren helmassa elää kesät, talvet. Vai mitä +Kanervo? + +KANERVO. En vielä tiedä, lienevätkö onnellisia vai onnettomia. Luulen +kuitenkin, että heillä on suuremmat mahdollisuudet kuin niillä, jotka +kyntävät peltojaan mantereella. + +LUOTSIKAPTEENI. No pojat! Mennään huoneeseen. Emäntä on hyvä ja keittää +meille kahvia. Olisi hyvä, jos tekisitte sen pian, sillä minulla on +kiire. + +(Menevät kaikki kolme taloon.) + +EEVASTIINA. Ystävällisiä herroja. + +LEENA. Ainakin aluksi. + +VAINIO. Tietääkö Leena uutisia? + +LEENA. Tiedänpä kyllä. Mari on jo minulle kertonut Eeron nimityksestä. + +VAINIO. Vai niin. Onneksi olkoon! Minulla on vähän kiire katsomaan +Kautolan jahdin mereen panoa niin että hyvästi vaan Leena! + +LEENA. Hyvästi, hyvästi. + +(Eero ja Annikki tulevat.) + +LEENA. Mistä se Eero tapasi Annikin? + +ANNIKKI. Olin Vahtiluodolla kalassa. Pyysin päästä maihin Eeron +veneessä. + +LEENA. Saitteko paljonkin? + +ANNIKKI. Eipä sanottavasti. Johan se paras hailiaika on ohitse. Olisi +pitänyt meidänkin mennä Vahtiluodolle oljamiin varemmin, mutta kun Matti +viipyi kaupungissa niin kauvan viime matkallaan, jäi se tekemättä. Ja se +isäkin on jo niin huono ja vaivainen, ettei tahdo jaksaa verkkoja +laskea. Mitä siitä sitten tulisi? + +LEENA. Luotsivanhimman vaimo tässä vasta kertoi teidän elämästänne, +ettei se taida juuri hääviä olla. + +ANNIKKI. Ei, Jumala paratkoon. + +LEENA. Samalla se Mari kertoi, että sinusta Eero kohta tehdään +vakinainen luotsi. Ehkä jo lie tehtykin, vaikkeivät paperit vielä ole +saapuneet. + +EERO. Ihanko totta. + +(Leena menee.) + +Kuules Annikki, minusta tehdään luotsi. Vihdoinkin! + +ANNIKKI. Vai niin! + +EERO. Vai ei se sinua sen enempää ilahuta? + +ANNIKKI. Mitäpä tuo minua juuri liikuttaisi. + +EERO. Mitäkö se sinua liikuttaisi! Etkö arvaa? + +ANNIKKI. Olen huono arvaamaan arvoituksia. + +EERO. Vai on tämä asia sinulle arvoitus. Onko se totta vai leikkiä? + +ANNIKKI. Sanoinhan, etten ymmärrä arvoituksia. + +EERO. Oletko todella niin huono arvaamaan? En ole sitä ennen tietänyt, +vaikka olenkin sinut tuntenut pikkutytöstä. Kuule Annikki, mitä sanon! + +(Eero kuulee ääniä talosta.) + +Mutta mitä tämä on? Täällähän on vieraita. En tietänytkään sitä. + +(Katsoo ovesta sisään.) + +Äiti, tule tänne, ketä täällä on? + +LEENA (Tulee.) Unohdin vallan kertoa sinulle. Kamarissa on +luotsikapteeni ja kaksi nuorta herraa, jotka hän on tuonut tänne +asumaan. + +EERO. Kauvaksiko? + +LEENA. Koko kesäksi. + +EERO. Ja sinä otit heidät tänne? + +LEENA. Otin. Mikäpä siinä auttoi, kun itse luotsikapteeni pyysi. Mutta +mitäpä siitä olisi vastusta, ehkä tässä tullaan hyvinkin toimeen ja +ansaitaankin siitä vähän. + +EERO. Minusta se ei ollut hyvin tehty. Minä olin aikonut järjestää nämä +kotiasiat nyt hyvin kiireesti vallan toisin. Eikö niin Annikki? + +ANNIKKI (Kääntyy nauraen selin Eeroon.) Mistä minä sinun aikeitasi +tuntisin? + +LEENA. Ennätäthän sen tehdä syksymmälläkin. + +EERO. Syksyyn saakka ennättää meikäläiselle tapahtua paljon. + +VIKLUND (raottaen ovea.) Joko kohta saamme kahvia? Kapteenilla on kiire. + +LEENA. Kohta, kohta. Käyn vaan hakemassa kermaa. Tule sinäkin Annikki +auttamaan maitoa kuoriessa. + +(Leena ja Annikki menevät. Eero heittäytyy pitkälleen nurmelle. Viklund +ja Kanervo tulevat kamarista.) + +VIKLUND. Sanoinhan, että näin täällä hiton sorjan tytön. Hän on +varmaankin mennyt ulos, koska häntä ei näy täällä. Kerrassaan mainio +malli! Hänet maalaan aivan ensimmäiseksi. Ajattele, jos sinulla lainkaan +on mielikuvitusta: maalaan hänet, kun hän istuu meren rannalla, auringon +laskussa, joka kultaa hänen kutrinsa. Valkoiset laineet huuhtovat hänen +alastomia jalkojaan ja tuuli kietoo vaatteet tiukalle hänen ihanan +vartalonsa ympärille. Nimeksi panen minä: Odotus. Eikö se ole mainiota? + +KANERVO. Onpa kyllä, vaikka aihe tuntuu minusta hyvin vanhalta. + +VIKLUND. Tietysti se tuntuu vanhalta. Kaikki aiheet ovat vanhoja, mutta +taiteilijan tulee niihin luoda uusi henki. Eikö muuten ole omituista +ajatella, että me suomalaiset asumme meren ympäröiminä, mutta meidän +maalarimme eivät osaa kuvata merta eivätkä meidän runoilijamme laulaa +siitä. -- Mutta minne se tyttö katosi? + +EERO (On herrojen huomaamatta noussut maasta.) Anteeksi. Hän tulee +kohta. + +(Herrat säpsähtävät.) + +Olen Eero Luotola. + +VIKLUND (Kuiskaa Kanervolle.) Toinen mainio malli. Minulle tulee täällä +paljon tekemistä. + +(Ääneen.) + +Kiitoksia, Luotola, ilmoituksestanne. Kanervo, menemmekö kamariin? + +(Poistuvat.) + +LEENA ja ANNIKKI (tulevat.) + +EERO. Hauskoja herroja. Iskivät heti silmänsä sinuun, Annikki. Tästähän +tulee oikein hupaista. + +(Katkerasti.) + +Äiti ei tiedä, mitä hän on tehnyt! + +LEENA. Malta mieltäsi poika! Olet yhä vaan niin lapsellinen kuin +paitaressu. Jos olet mies, niin pidä puoliasi. + +ANNIKKI (nauraa.) Samaa sanon minäkin! + +EERO. Annikki, kuulehan minua. Älä rupea mihinkään tekemisiin noiden +herrojen kanssa. Tietäähän ne mokomat. Tulevat vaan tänne saareen +huvittelemaan eikä heistä ole takeita, mitä tekevät. Etkö kuule, mitä +sanon? Vastaahan toki. + +ANNIKKI. En viitsi kuunnella hullutuksiasi. Olethan kuin mikäkin +härkäpää mustine silminesi. + +(Eero säpsähtää harmista. Hillitsee tunteitaan ja menee pois.) +(Luotsikapteeni, Viklund ja Kanervo tulevat tuvasta.) + +LUOTSIKAPTEENI. Nyt olen minä teille hankkinut kesäasunnon ja jätän +teidät rauhaan. Jos kansa ei ole kylliksi kohteliasta, niin älkää olko +millännekään. Sen kanssa ei helposti tule ystäväksi. En tahdo sentään +väittää, ettei olisi poikkeuksia, mutta ne ovat harvassa. Luotsivanhin +on hyvin ystävällinen mies, sillä hän on matkustanut paljon. Onhan hän +sitäpaitsi merikapteeni ja osaa käyttäytyä ihmisten parissa. Hänen +kanssaan voit lyöttäytyä ystäväksi, mutta koeta välttää muita. Heistä +sinä et kuitenkaan pääse selville. + +VIKLUND. Ole huoletta, setä. Minä kyllä osaan tulla toimeen ihmisten +kanssa. Ja mitäpä minä heistä. Eihän minulla ole täällä aikaa muuhun +kuin maalaamiseen. Minun täytyy nyt hiukan korjata vanhoja syntejä. +Pariisin matkani meni melkein hukkaan. En ole sitä ennen tunnustanut +kenellekään, mutta nyt tunnen mieleni niin keveäksi ja sellaisen +työinnon suonissani, että rohkenen sen suoraan tunnustaa. Tulenhan +täälläolollani korvaamaan kaikki. Minä tahdon kuvata merta niin, ettei +sitä kukaan ennen ole samoin ymmärtänyt. Minä tahdon näyttää kaikille, +jotka eivät usko minuun, että minulla sittenkin on lahjoja. Älä hymyile, +setä, saatpa nähdä syysnäyttelyssä! Saatpa nähdä! + +LUOTSIKAPTEENI. Hyvähän se olisi! Voithan koettaa, olethan nuori. En +tahdo toiveitasi ryöstää. + +VIKLUND. Saatpa nähdä, saatpa nähdä! + +LUOTSIKAPTEENI. Mutta mitenkä kävi Pariisissa? + +VIKLUND. Pariisissa oli vallan toista. Eihän se ollut oikeaa elämää. +Viini ja naiset saivat minut vallan pyörälle päästä ja kahteen vuoteen +en tehnyt muuta kuin tuhlasin perintöni. Täällä ei ole viiniä eikä -- +naisia. + +KANERVO. Niinkö luulet? Ehkä täällä on molempiakin. + +(Nauravat.) + +LUOTSIKAPTEENI. Sitä minäkin luulen. Ja onhan minullakin hiukan +kokemusta nuoruudestani. Olen minäkin asunut saaristossa! + +VIKLUND. Ja vaikka täällä olisi tuhat impeä, niin ovat ne vaan minun +mallejani. Tämä luonto, tämä kansa on kuvattava ja minä tulen sen +tekemään. En ole todellakaan koskaan ennen tuntenut sellaista intoa, +kuin nyt ja sen vuoksi uskallan toivoa, että minä tällä kertaa saan +suuria aikaan. + +LUOTSIKAPTEENI. Minun alkaa jo olla kiire. Lähdetäänkö katsomaan, joko +vene on palannut minua hakemaan? + +VIKLUND. Mene vaan setä Kanervon kanssa! Minä alan järjestellä +huonettani. + +(Luotsikapteeni ja Kanervo menevät. Annikki tulee.) + +VIKLUND. Anteeksi, haetteko ketä? + +ANNIKKI. En. Poikkesin vaan tänne. + +VIKLUND. Oletteko talonväkeä. + +ANNIKKI. En, olen naapurista. + +VIKLUND. Mikä teidän nimenne on? + +ANNIKKI. Annikki. + +VIKLUND. Sointuva nimi. Sopii hyvin teille. -- Minun nimeni on Viklund. +Olen maalari. Olen tullut tänne merensaareen kuvaamaan ihmisiä ja +luontoa. En ole ennen nähnyt näin suurenmoista luontoa, vaikka olenkin +matkustanut halki Euroopan. Ette voi arvata, kuinka iloinen olen siitä, +että olen tullut juuri tänne. Täällä ei minulta tule puuttumaan työtä. + +ANNIKKI. Vai niin. Ja mitä varten te sitte maalaatte niitä tauluja? + +VIKLUND. Mitäkö varten? Sepä omituinen kysymys. Mitäkö varten? Mitenkä +siihen oikeastaan vastaisin. + +(Miettii.) + +Minä maalaan sitä varten kuin kaikki muutkin maalarit, että jokainen +pieninkin piirre tulisi kuvatuksi, että jokainen luonnonilmiö tulisi +värien kautta tulkituksi. Sitä varten maalaan. Kuulkaa, ettekö te +tahtoisi ruveta minulle malliksi, että heti alusta pääsisin työhön +käsiksi. Olisin teille siitä hyvin kiitollinen. + +ANNIKKI. Minäkö? Mitä hyötyä teillä olisi minun maalaamisestani. Onhan +täällä saarella tärkeämpiäkin henkilöitä kuin minä. + +VIKLUND (Nauraa.) Te käsitätte minua väärin. Minä en maalaa ainoastaan +tärkeitä asioita, vaan kaikkia, joissa on jotain muista eroavaa. + +ANNIKKI. Mitä minussa sitten olisi muista eroavaa? + +VIKLUND. Mitäkö teissä on muista eroavaa. Sanonko sen. + +(Lähenee Annikkia.) + +Mutta ehkä suututte. Ettekö? No te eroatte tuhansista muista sen vuoksi, +että olette kaunis. + +ANNIKKI. Nyt puhutte tyhmyyksiä. + +VIKLUND. En, en. Se on vakava ajatukseni! Sen vuoksi tahdon teidät +maalata. Lupaatteko ruveta mallikseni? + +ANNIKKI. Mutta jos siinä on jotain pahaa. Minä en ymmärrä näitä asioita. + +VIKLUND. Ei siinä mitään pahaa ole. Sehän on vallan tavallista. + +(Lähenee vielä Annikkia.) + +Lupaatteko? + +ANNIKKI. Jos siinä ei mitään pahaa ole, niin voinhan luvata. Älkää +sentään tulko niin lähelle! Te säikäytätte silmillänne minua. Ei, nyt +minä menen, hyvästi. + +VIKLUND. Älkää nyt niin kiireesti. + +ANNIKKI. Kyllä minä nyt menen. + +VIKLUND. Muistatteko lupauksenne? + +(Eero on tullut ja seisahtunut syrjään.) + +ANNIKKI. Muistan. + +(Huomaa poistuessaan Eeron ja säpsähtää. Juoksee pois.) + +VIKLUND. Oletteko te tämän talon miehiä? + +EERO. Olen. + +VIKLUND. Oletteko emännän poika? + +EERO. Olen. + +VIKLUND. Luotsiko? + +EERO. Oppilas. + +VIKLUND. Varmaankin hauska ammatti? + +EERO. En tiedä. + +VIKLUND. Olen maalari. Täällä on paljon aiheita maalata. + +EERO. Vai niin. + +VIKLUND. Annikki on luvannut, että saan maalata hänetkin. + +EERO. Hyvä on. + +VIKLUND. Ettekö tekin antaisi minun maalata teistä kuvaa, kun istutte +veneenne peräsimessä silmä jäykkänä. Siitä tulisi oivallinen taulu, joka +herättäisi huomiota näyttelyssä? Suostutteko? + +EERO. En. + +(Poistuu. Luotsikapteeni ja Kanervo palaavat.) + +LUOTSIKAPTEENI. No nyt on vene rannassa ja minun täytyy jatkaa matkaani. +Hauskaa kesää vaan teille molemmille! No mutta Armas, miksi olet noin +nolon näköinen? + +VIKLUND. Sain jo koetella sanojesi totuutta. Tämän kansan kanssa ei +helposti tule tuttavaksi. Tuo nuori luotsioppilas on saakelin hävytön +mies. Kohteli minua kuin mitäkin poikanulikkaa. + +LUOTSIKAPTEENI (Nauraa.) Siinä sen näit! Varo vaan, ettet kovin usein +polta kynsiäsi täällä saaressa. Merikansa on nyt kerta kaikkiaan sitä +maata! Kyllä sinä vielä joskus opit heitäkin ymmärtämään. Mennäänkö +rantaan? + +(Lähtevät.) + +LEENA (Tulee tuvasta.) + +EEVASTIINA (Tulee.) Ne suolat jäivät äskeisessä kiireessä saamatta. +Jokohan Leenalla olisi aikaa antaa niitä? + +LEENA. Tulen kohta. Tiedäppä Eevastiina, että minä luulen, ettei niistä +herroista ole meille muuta kuin harmia. Eerokin näkyy heihin suuttuneen, +koska kävelee synkkänä tuolla rannalla. Kyllä se niin on, ettei niitä +pitäisi päästää koko saareen. Harvoinhan niitä täällä on ollut, mutta +aina niistä on ollut harmia. + +EEVASTIINA. Sen vuoksihan niitä kaikki täällä koettavat karttaa. Mitenkä +kävi Anna-Marin, jonka mies oli rahanansiolla Ameriikassa. Hän otti +kolme vuotta sitten herroja luokseen asumaan ansaitakseen rahaa. Siellä +niitä sitten oli koko kesän ja lienevät viihtyneet hyvinkin, sillä +Anna-Mari on komea ihminen. + +LEENA. Ja kun mies keväällä palasi Amerikasta, asuttuakseen kotitaloonsa +rahoillaan elämään, niin oli perhe lisääntynyt. + +EEVASTIINA. Kertovat hänen illalla tulleen Hangosta Rasinlahteen ja +sieltä huonoa keväistä jäätä pitkin henkensä uhalla aamuyöstä saareen. +Oli vilkaissut akkunasta sisään, kun siellä oli valoista. Silloin näki +hän vaimonsa imettävän lasta. Ei mennyt tupaan lainkaan, vaan palasi +samaa tietä huonoa jäätä pitkin Rasinlahteen, meni tuttavansa +propsipomon luo ja pyysi viinaa, jota saikin. + +LEENA. Oli juonut itsensä vallan siaksi, vaikkei koskaan ennen tietty +hänen ryyppäävän. Sitten kun selvisi, kirjoitti kirjeen vaimolleen, +ettei tarvitse häntä odottaa kotia. Sen hän jätti ja tuhat markkaa +pomolle vaimolleen toimitettavaksi ja läksi menojaan, luultavasti +takaisin Amerikkaan. + +EEVASTIINA. Kaupungissa kuului taas juoneen itsensä humalaan ja sen +jälkeen ei ole hänestä kuulunut mitään. + +(Viklund ja Kanervo tulevat.) + +Niin ne suolat, mennäänkö aittaan hakemaan niitä. + +(Leena ja Eevastiina lähtevät.) + +VIKLUND. Minuun teki tuo luotsioppilaan käytös hyvin tympäisevän +vaikutuksen. Mikähän tästä tuleekaan? Alku näyttää huonolta. En luullut +kansanmiestä niin röyhkeäksi. + +KANERVO. Hänellä oli varmaan syynsä. Etkö voi tietää, minkä vuoksi hän +sinua noin kohteli? + +VIKLUND. En kuolemaksenikaan. Enhän mitenkään vielä ole ennättänyt häntä +loukata, kun tuskin olen puhunut puolta sanaa hänen kanssaan. + +KANERVO. Kyllähän se tuntuu omituiselta, mutta ehkä se asia vielä +selviää. No, alammeko järjestää huonettamme, että pian pääsemme työhön +käsiksi. Minä otan esille kuivat kirjani ja sinä maalilaatikkosi. + +VIKLUND. Maalaamisesta johtui minulle mieleeni, että jo olen saanut +ihanan mallin. Annikki on luvannut istua minulle tuohon tauluun, josta +kerroin. + +(Oikaisee ruumistaan kuin uusia voimia saadakseen.) + +Mitäpä tuosta luotsioppilaasta! Turhaan otin loukkautuakseni hänen +tylyydestään. Tullaanhan täällä toimeen ilman häntäkin. Missä kapsäkissä +ovat maalitarpeeni? Vai tuossa, hyvä! Tuntuu oikein hauskalta ryhtyä +työhön, kun on niin hyviä aiheita. Mutta mennäänpä tupaan järjestämään +tavaroitamme. Ota sinä tuo laukku, minä pidän näistä muista huolta. + +(Menevät taloon.) + +ANNIKKI (Tulee juosten.) Nyt on Kautolan jahti mereen menossa. Tule Eero +katsomaan! Sille kuuluvat antavan nimeksi "Onni." + +EERO. Kiitos vaan kutsusta. En tule! + +ANNIKKI (Loukkaantuneena.) Kun et tule, ole tulematta. + +(Menee.) + +EERO (Aukaisee tuvan oven.) Tuleppa tänne äiti. Minulla on sinulle +puhumista. + +LEENA (Tulee.) + +EERO. Onko totta, että minusta on tehty luotsi? + +LEENA. Niinhän se luotsivanhimman vaimo sanoi. + +EERO. Vai sanoi niin. + +(Synkästi.) + +Parempi olisi ollut, jos ei olisi tullutkaan, sillä sitten olisi ollut +helpompi olla. Nyt se tuli liian varhain! + +LEENA. Mitä? Liian varhain! Eihän hyvä koskaan tule väärään aikaan! + +EERO. Niinkö luulet? Mutta siinä erehdyt. Et tiedä äiti, että nyt juuri +minä tunnen, että se, jota olen odottanut ja odottanut, sittenkin tuli +onnettomaan aikaan. + +(Esirippu.) + + + + +TOINEN NÄYTÖS. + + +Ensimmäinen kuvaelma. + +Vahtiluoto. Taustalla aava meri. Vasemmalla kalamajoja, oikealla +luotsien vahtitupa torneineen. Vainio istuu vahtituvan portailla +tupakoiden, Honkala ja Kautola istuvat kivillä, Viklund maalaa kuvaa +Vainiosta. + +VIKLUND. Ja minä vuonna se sattui se kova elokuun myrsky? + +VAINIO. Jos katsotte tuonne akkunan pieleen, näette siellä sen +päivämäärän. Se tapahtui elokuussa 1891. Minä kyllä muistan sen päivän, +niin kauvan kuin elän, sillä silloin oli minun vahtivuoroni. Jo pari +päivää oli tuullut ankarasti ja vaikka se tuuli idästä, nousi vesi +nousemistaan. Ajatelkaa, että vesi nousi kovalla itätuulella, vaikka se +silloin tavallisesti laskee. Kyllä se tiedettiin, että tuuli kääntyy +lounaaseen, mutta sitä ei kukaan arvannut, että siitä nousisi sellainen +ryöppy. + +VIKLUND. Ja saarella olivat tietysti kaikki levottomat? + +VAINIO. Kuinka he eivät olisi olleet levottomat! Miehet ja suuri osa +naisista olivat Virosta tulossa, se tiedettiin. Ja vaikka jahtimme +ovatkin hyvät ja merikuntoiset, eivät ne sellaisessa tuulessa tahdo +voida tulla toimeen. Ne eivät näet tahdo kääntyä kovassa aallokossa. -- +Ja vähä väliä tuli pikkupoikia kysymään, joko isän jahti on näkyvissä. +Ja aina he saivat minulta kieltävän vastauksen. + +Ne, jotka silloin olivat Suursaaren kohdalla, kun myrsky alkoi, +kertovat, että se tuli kuin salama. Näkivät vaan suuren vaahtoavan +vesiseinän lähestyvän. Laineita ei tuuli heti nostanut, sillä se oli +niin kova, että katkaisi niiden harjat. + +Purjeet, jotka olivat kovasti rievatut, otettiin heti kaikki alas. Ja +niin laskivat jahdit ilman purjeita huimaavaa vauhtia Suursaaren +Pohjoiskorkean alle ja monet heistä pääsivät Suurkylän lahteen. Mutta +toiset ajelehtivat edelleen keskellä vesistä pimeyttä, jossa eivät +voineet mitään nähdä, taasen aavalle merelle, kohti kiviä ja kareja. Ja +se se on surkeata, ettei niistä monestakaan sen jälkeen kuulunut mitään! + +VIKLUND. Ja saarella oli varmaan silloin suuri suru. + +VAINIO. Suru, no onhan sekin nimitys, joka sopii, vaikka huonosti. +Epätoivo silloin oli. Surtiin kuolleita, surtiin hukkaan menneitä talven +ja kesän vaivoja ja surtiin niitäkin, jotka sieltä hengissä pääsivät. + +VIKLUND. Mitä niissä sitten oli suremista? + +VAINIO. Mitäkö niissä oli suremista? Olisittepa nähneet haaksirikkoiset! +Katsokaapa Honkalaa tuolla. Hän on melkein kuuro, ei hän kuule muuta +kuin korvaan huutamalla. Hän oli veljensä kanssa pienellä purjeveneellä +Virosta tulossa, kun myrsky yllätti. Vene kaatui ja he koettivat pysyä +kölin päällä ja saada sitä kääntymään. Veljen voimat loppuivat siinä +ponnistuksessa. Lopulta sai Honkala veneen pystyyn ja veljensä, joka oli +uppoamaisillaan, siihen. Ja niin alkoivat he mennä myötätuulta vene +täynnä vettä. Veli jähmettyi ja kuoli vilusta. Honkala sitoi ruumiin +nuoralla tuhtoon kiinni ja niin he jatkoivat matkaansa. Seuraavana +päivänä he saapuivat kotisatamaan. Ja kun Honkala tuotiin maihin, oli +hän kuuro ja mielipuoli. Nyt hän jo on taas melkein terve järjeltään, +mutta ei naura koskaan. + +(Katsoo merelle päin.) + +Kas tuolla näkyy savua. Taitaa olla masina. + +(Katsoo kiikarilla.) + +Niin on. Luotsilippua ei vielä näy. + +VIKLUND (On noussut lakattuaan maalaamasta ja pantuaan syrjään +maalaustelineensä.) Olitteko koko myrskyn ajan tornissa? + +VAINIO. En. Torni horjui niin, että pelättiin sen kaatuvan. Täytyi mennä +alas vahtitupaan ja sieltä katselin rajuilmaa. + +VIKLUND. Se mahtoi olla suurenmoinen näky. Eikö se ollut ihanata? + +VAINIO (Luotsit hymyilevät.) Herra on lapsellinen. Se ei ollut ihanata. + +VIKLUND. Anteeksi! Luulin teidän rakastavan merta, sillä onhan meri +kaunis ja etenkin rajuilmoilla. + +VAINIO (Nousee.) Suokaa anteeksi, nyt puhutte tyhmyyksiä. Jos teidän +omaisenne olisivat rajuilmassa merellä, niin ei se taitaisi teistä olla +niin ihana. + +VIKLUND (Hämillään.) En ole ajatellut asiaa siltä kannalta. + +LOKKI (On tullut ulos luotsimajasta ja seisoo portailla.) Ja vaikkei +siellä juuri olisi omaisiakaan, niin luulisi herran kalpenevan, jos +sattuisitte näkemään haaksirikon, vaikka se olisikin ulkomaalainen +laiva. Viime syksynä kun olin täällä vahdissa yksin -- kaikki muut +olivat luotsaamassa -- näin yöllä raketteja lounaassa päin. Laiva oli +ajautunut Itäkivelle. Tuuli oli rankka ja yö niin pimeä, ettei eteensä +nähnyt. Yksinäni en voinut mitään tehdä. Toivoin vaan, että raketit +näkyisivät muille merenkulkijoille. Parin tunnin ajan niitä välkkyi +yössä ja sitten pimeni kaikki. Koko yön istuin kiikari kädessä tornissa +ja tähystin pimeyteen. Kun aamu valkeni, ei Itäkivellä näkynyt laivaa. +Raketit oli nähty kylään ja luotsikutteri näkyi luovivan luodon +ympärillä. Ketään ei ollut pelastunut. + +VIKLUND. Kauheaa. + +VAINIO. Meri on kavala. + +EERO (Tulee luotsimajasta.) Masina lounaassa liputtaa luotsia. + +(Menee.) + +VAINIO (Puhuu kovalla äänellä Honkalan korvaan.) Masina tahtoo luotsia. + +HONKALA. Käynpä kirjoittamassa päiväkirjaan. + +(Käy majassa ja lähtee.) + +VAINIO. Lokki, mene vetämään lippu tankoon, niin huomaavat, että luotsi +on tulossa. + +(Lokki menee.) + +KANERVO (Tulee.) Oletko maalannut ahkerasti Armas? Minä olen koonnut +paljon harvinaisia kasveja, niitä on runsaasti tällä luodolla. + +VIKLUND. Enpä juuri. Olen kuunnellut luotsien juttuja. + +KANERVO. Olemme jo olleet kolme viikkoa täällä etkä ole vielä saanut +mitään valmiiksi. Eikö meri enään viehätä vai onko sinulla muita +ajatuksia? + +VIKLUND. Viehättää kyllä ja onhan tässä vielä aikaa. Ja muuten tuntuu +minusta siltä, kuin minun pitäisi täällä viipyä vuosia oppiakseni +tuntemaan merta. Se ei näy olevan niin helppoa. + +KANERVO. Se kyllä näkyy harjoitelmistasi. Ne ovat samanlaiset kuin +tuhannet muut. Kuvataan merta ja siitä tuleekin pesuvati. + +VIKLUND. Sangen rakastettava arvostelu. Annan sen sinulle anteeksi, +sillä saatpa vielä nähdä, että tästä tulee jotakin. Saatpa nähdä, että +minä vielä hämmästytän sinut ja kaikki muut. Enhän vielä ole alkanutkaan +parasta tauluani, jota olen niin paljon ajatellut. Huomenaamuna auringon +nousussa ryhdyn työhön. Silloin on Annikki lupautunut mallikseni. Tuolla +kivellä hän tulee istumaan ja minä tuolla. Siitä tulee jotakin mainiota. +Saatpa nähdä! + +KANERVO. Luulen kyllä, että siitä tulee jotakin mainiota. + +(Naurahtaa.) + +VIKLUND. Mitä tarkoitat? + +KANERVO (Vakavana.) Sitä mitä sanonkin, että siitä tulee jotakin +mainiota. Armas, oletko huvitettu Annikista taiteesi vai itsesi tähden? + +VIKLUND. Mikä kysymys! Tietysti taiteeni tähden! Mitä voitkaan muuta +luulla? Olenko minä ennen osoittanut olevani sellainen että... + +KANERVO. Olet. + +VIKLUND. Oikeastaan sinä olet niin hävytön, että pitäisi suuttua sinuun, +mutta kun se pilaisi koko kesäiloni enkä muutenkaan tänään ole sillä +tuulella, annan sinulle anteeksi. + +KANERVO. Kiitos jalomielisyydestäsi. + +(Alkaa järjestellä ja tutkia kasvejaan.) + +VAINIO. Kalamiehet taitavat jo nousta levoltaan. + +VIKLUND. Niinpä näkyy. Tuollahan on minun mallinikin. + +(Rientää pois.) + +VAINIO. Kuulkaahan herra Kanervo. Tuo maalari näkyy katselevan Annikkia. +Teidän tulisi varottaa häntä. Me emme suvaitse semmoista. Muutenkin on +tuo maalari sellainen löperö. Eihän se ole mies eikä mikään. Hyppii edes +takaisin eikä tee mitään muuta kuin laiskottelee. + +KANERVO. Olen hänelle siitä jo monta kertaa sanonut, mutta hän vaan +nauraa, lienee oppinut tapansa Pariisissa ja Itaaliassa. + +VAINIO. Puhukaapa siitä vielä vakavasti hänelle! Asia ei minua liikuta, +mutta minulla on elämänkokemusta ja tiedän, mitä siitä seuraa. + +KANERVO. Sopivassa tilaisuudessa varoitan häntä. + +(Annikki ja kalastajia, naisia ja miehiä.) + +ANNIKKI. Kas vaan kuinka herrat luotsit ovat vakavia. Näyttääpä melkein +siltä, kuin täällä ei tänä iltana saisikaan tanssia. -- Vai niin! Ei +vastausta. Kuulkaa te muut, kapteenilla on tänään kihti ja sama tauti +taitaa olla muissakin. Niin, niin, kun on jäykät jalat, ei tee mieli +hyppimään. + +LOKKI. Annikki tuntuu olevan hyvällä tuulella. Saiko äitisi kaloja? + +ANNIKKI. Ei saanut muuta kuin lokin verkosta. + +VAINIO. Annikilla näkyy todellakin olevan hauska. Mistä se ilo nyt niin +yhtäkkiä? + +ANNIKKI. Mistäkö nuoren ilo? Arvaapa ukko Vainio, saammeko tanssia tänä +iltana vai emme? + +VAINIO. Mitäpä minulla siihen on sanottavaa. Olettehan saanut tehdä sitä +ennenkin. Tanssikaa vaan, kunhan ette tanssi itseänne piloille. + +ANNIKKI. Minkä verran sinä tanssit nuorena, sen verran mekin. + +(Annikki ja kalastajat menevät, Vainio pysäyttää Annikin.) + +ANNIKKI. No mitä nyt. + +VAINIO. Tahdon puhua kanssasi. + +ANNIKKI. Mistä? + +VAINIO. Tärkeästä asiasta. + +(Vie Annikin syrjään.) + +Kuule Annikki, ole varoillasi. On asioita, joilla ei leikitä. Oletko +nähnyt, kuinka Eero on tullut synkäksi. Hän on mies eikä mikään +tyhjäntoimittaja ja hänellä on vakavat aikomukset. Muista se! + +ANNIKKI. Vai on Vainio ruvennut papiksi. Se toimi ei ole tuottavaa näin +saaressa. + +VAINIO. Älä laske leikkiä. Asia on vakavampi kuin luuletkaan. Tiedäthän, +että Eerosta nyt kohta tulee vakinainen luotsi, ja hän on kauan +odottanut sitä voidakseen naida sinut. Sinä olet ollut hänen valittunsa +ja tiedät, että niin tulee käymään. Muista, että herra ei sinua ota +vaimokseen. Sen tekee vaan vertaisesi. Ja kun hän on kunnon mies, et saa +hänen kanssaan leikkiä. + +ANNIKKI. Kuulkaa Vainio. Miksi te puhutte minulle tuosta herrasta. Hän +on vaan tahtonut maalata minun kuvani eikä muuta. Enkö saa antaa hänen +sitä tehdä? Vai mitä? Eikö se ole minun asiani, joka ei liikuta teitä +eikä Eeroa? Eero on kunnon mies, sen tiedän, ja minä kunnon tyttö, sen +tiedän myös. + +VAINIO. No hyvä, kun sen tiedät, niin tee, mitä tahdot. Mutta muista, +ole varoillasi. + +(Annikki menee.) + +RASI (Tulee unisena ja silmiään hieroen luotsimajasta.) Päätäni +kolottaa. + +VAINIO. Tietänet itse syyn. Pitäisihän sinun vanhan miehen osata olla +siivompi. Aina vaan kallistat lasin, jos kuka tarjoo. + +RASI. Eipä siitä kellekään vahinkoa ole. + +VAINIO. Ei ole muille, ellei itsellesi. Jos luotsikapteeni saa kuulla +tavoistasi, niin kyllä hän siitä pitää huolen, ettet kauvan saa laivoja +luotsailla. -- Arvasin kyllä eilen, kun menit sitä ruununmasiinaa +viemään, että venäläiset matruusit taaskin juottavat sinut humalaan. +Olit pari viikkoa ollut ilman viinaa ja silloin et tiedä, paljonko juot, +kun pääset siihen käsiksi. -- Eilen oli sinun muuten käydä huonosti, +olit nukkunut veneesi peräsimeen kotimatkalla. Ellei Honkala olisi +sattunut sitä tornista näkemään, olisit nyt joko Viron rannalla tai +meren pohjassa. + +RASI. Eipä tuosta niin väliä olisi ollut! + +VAINIO. Honkala on mennyt luotsaamaan. Nyt tulee Eeron vuoro. Mene +torniin, että hän pääsee vahdistaan. + +RASI. Onpa tänään kirkas ilma. Oikein tekee silmiin kipeää. + +(Vainiolle hiljaa.) + +Onko vaimoni tullut tänne kalaan? + +VAINIO. Ei. En ole häntä nähnyt? + +RASI. Entä Hautala? + +VAINIO. Ei hänkään. + +RASI. Siis molemmat ystävät taas mantereella. Ja minun täytyy olla +täällä luodolla. Saatana soikoon! -- Onko sinulla antaa minulle ryyppyä. +Pääni on niin kipeä. + +VAINIO. Ei ole. Mene nyt vaan torniin. + +RASI (Huokaa syvään ja lähtee.) + +KAUTOLA (Katselee kalamajoihin päin nauraen.) Aika lysti herra! + +VAINIO. Se maalariko? + +KAUTOLA. Niin juuri, se sama. Katsokaapa, kuinka se loikkailee tuolla +kalliolla ja ajaa takaa Annikkia. + +VAINIO. Kas vaan sitä mestaria! + +KAUTOLA. Niinhän mekin nuorena juostiin, ennenkuin kihti kävi sääriin. +Nyt se on myöhäistä! + +VAINIO. Oli siinä sentään ero, että hypittiin vertaisten kanssa. Jos me +sen teimme, oli se toista, mutta tuo herra... + +KAUTOLA. Mitäpä siitä. Antaa herrojen huvitella, kun ovat +kesälaitumella. + +VAINIO. Vai niin, vai on se sinusta yhtäkaikki? + +EERO (Tulee tornista ja katsoo Annikin ja maalarin juoksentelemista.) +Voi sitä Annikkia! + +KAUTOLA. Kas Eero! Älä ole milläsikään, kyllä sinä sen tytön saat, kun +herra on mennyt saaresta. Pian ne naisihmiset unhoittavat. Ei sellaisia +asioita pidä ottaa niin tunnolleen! + +EERO. Kuka niitä sitten ottaa tunnolleen ja kuka täällä on puhunut, että +minä siitä tytöstä huolin, vaikka saisinkin. Antaa hänen vaan huvitella +ja tehdä, mitä tahtoo! + +VAINIO. Puhutko totta vai leikkiä? + +EERO. Sen vaan sanon, etten puhu leikkiä! + +ANNIKKI (Tulee juosten. Viklund seuraa häntä, mutta nähtyään Eeron palaa +takaisin.) Oikein hengästyin. Tuo maalari juoksutti minua kolme kertaa +luodon ympäri. Hyvä oli, että pääsin pakoon. + +(Nauraa.) + +Kas vaan, kuinka Eero on totisen ja happaman näköinen kuin paistettu +nauris. Saako kysyä, mikä herra luotsioppilasta vaivaa? -- Vai ei +minulle vastata. No enpä tuota sure! Kylläpä taas toisen kerran sanoja +riittää. + +VAINIO (Katselee ulos merelle päin.) Onpa tänään laivoja liikkeessä. +Tuolla on taaskin kolmimastoinen kuunari. Näyttää siltä kuin olisi +raudasta, koska se on harmaaksi maalattu. Menenpä torniin katsomaan, +pyytääkö se luotsia. + +(Menee.) + +KAUTOLA. Ovatko purjeesi veneessä. Nyt tulee sinun vuorosi. + +EERO. Eivät ole. Otin ne maihin kuivamaan. + +KAUTOLA. Voinhan minä ne panna veneeseesi. + +(Menee.) + +EERO. Annikki. Oletko unohtanut, mitä sinulle olen niin monta kertaa +puhunut? Etkö enää tahdo tulla vaimokseni, koska olet ruvennut +liehakoimaan ketä vaan? + +ANNIKKI. Ja kuka se on se "ketä vaan"? + +EERO. Tiedät kyllä, mitä tarkoitan. Siitä päivästä, jolloin tuo maalari +tuli saareen, et ole enään ollut sama Annikki, jonka kanssa olen +lapsesta ollut toveri ja ystävä. Sinä olet joku muu, sillä se Annikki ei +koskaan nauranut minulle, vaan katsoi minua suurilla sinisillä +silmillään niin uskollisesti ja vakavasti, että teki oikein hyvää +sydämelle. Nyt en enään tiedä, ovatko silmäsi siniset vai ruskeat, sillä +en ole niitä nähnyt pitkään aikaan. + +ANNIKKI. Onpa sinulla sitten huono muisti! + +EERO. Kunpa minulla olisi huono muisti ja voisin unohtaa, silloin en +enään sinua tuntisikaan, vaan kulkisin ohitsesi kuin vieras ja hakisin +toisia tyttöjä. + +ANNIKKI. Voithan sen tehdä. + +EERO. Miten minä voisin sen tehdä, kun en saa hetkeäkään rauhaa +ajatuksiltani. Maalla ja merellä, öin ja päivin olet sinä mielessäni ja +päivä päivältä alkaa tuntua yhä tuskallisemmalta. Tuntuu kuin kaikki +liukuisi käsistäni, mitä olen toivonut ja ajatellut. -- Ja nyt juuri, +kun minusta näinä päivinä tehdään vakinainen luotsi ja tahtoisin saada +sinut vaimokseni, olet minulle niin vieras ja kylmä, kuin en olisi +koskaan sinua tuntenut ja koskaan sinua ajatellut. -- Annikki, lupaa +minulle, ettet liehakoi tuon maalarin kanssa, sillä hän ei sinulle tahdo +mitään hyvää. Lupaa heti hylätä tuo mies ja huomenna jo lähdemme +pappilaan. Lupaatko? + +KAUTOLA (Tulee.) Purjeet ovat veneessä. Ovatko jo nähneet luotsilipun? + +EERO. Eivät vielä. + +(Hiljaa Annikille.) + +Lupaatko? + +ANNIKKI. Miksi vaadit minulta tätä lupausta? + +EERO. Etkö siis tahdo luvata? Ajattele Annikki tarkoin asiaa. Älä nyt +hylkää minua, sillä siitä ei hyvä seuraa. + +(Kalastajia, miehiä ja naisia alkaa liikkua luodolla.) + +ERÄS TYTÖISTÄ. Missä Vainio on? Joko tanssi saa alkaa? + +KAUTOLA. Vainio on tornissa. Kyllä hän tulee kohta. + +EERO. Vastaa pian Annikki. Kohta se on myöhäistä. + +VIKLUND (Tulee.) Joko tanssi alkaa? Sitä olisi hauska katsoa! + +VAINIO (Tulee.) Laivalla on luotsilippu. Eeron on lähdettävä. + +EERO. Siis et vastannut, Annikki. Voi sinua! Nyi minun on lähdettävä. +Jos tietäisit, millä mielellä sinut tänne jätän, niin olisit sanonut +edes yhden sanan! + +ANNIKKI (Nauraa.) Voi sinua Eero parka kuinka mustasukkainen oletkaan. + +(Eero menee luotsimajaan.) + +VIKLUND. Annikki, saanko tanssia koko illan kanssanne? + +ANNIKKI. Koko illanko? Jos ei juuri koko iltaa, niin ehkä vähempikin +riittää! + +(Nuoriso alkaa tanssia piiritanssia "Väki tuli saareen". Eero tulee +luotsimajasta ja menee, katseltuaan raskain mielin toisten tanssia.) + + +Toinen kuvaelma. + +Sama näyttämö kuin edellisessä. Auringon nousu. + +VIKLUND. Annikki, te ette arvaa, kuinka minä nautin tästä luonnon +raikkaasta elämästä! Meri on kuin suuri arvoitus. Sitä katsellessa +muistuu mieleen niin paljon menneiltä ajoilta. Tuo kaukana häämöittävä +maa pienine suruineen ja iloineen säälittää minua. Sen ihmisraukat +kiusautuvat toistensa läheisyydestä ja pakkautuvat kuitenkin yhä +lähemmäksi toisiaan. Toista on elämä täällä! Tämä tunne on niin +omituinen ja valtaava, että se tempaa ihmisen arkipäiväisyyttä ylemmäksi +ja kuitenkin se täyttää rinnan niin omituisella kaiholla. + +(Alkaa hiljalleen laulella "Viel Vogel sind geflogen".) + +ANNIKKI. Tuota laulua en ole kuullut. Se on hyvin omituinen. Mitä se +tarkoittaa? + +VIKLUND. Vallan yksinkertainen laulu, jossa lauletaan kaikista turhaan +valuneista kyynelistä ja kaikista kuihtuneista ruusuista. -- Niin, +kuihtuneista ruusuista. Kaikki ruusut kuihtuvat. Kun minä joskus vuosien +päästä palaan tänne saareen, olette tekin kuihtunut ruusu. Annikki, +suokaa anteeksi, minä tahdon kutsua teitä sinuksi. Vuosien päästä olet +sinäkin kuihtunut ruusu. Ja mitenkä ruusu voisikaan kauvan kukkia +merituulissa. + +Ajattelen monasti erästä asiaa. + +(Nousee ja lähenee Annikkia.) + +Ajattelen sitä, kukahan tämänkin ruusun taittaa. Älä säikähdä! Se on +maailman meno. Onko sinulla jo sulhasta? + +ANNIKKI. Mitä sillä tarkoitatte? Rakastettuako? + +VIKLUND. Niin. + +ANNIKKI. Kelläpä ei olisi rakastettua. Onhan se minullakin, vaikken +oikein osaa tietää sitä rakkaudeksi. Olemme lapsuudesta saakka +leikkineet yhdessä ja olemme hyviä ystäviä ja aijomme kai piakkoin mennä +naimisiin. Hän on kelpo mies, mutta... + +VIKLUND. Miksi sanoit "mutta". + +ANNIKKI. En tiedä. + +VIKLUND (On lähestynyt Annikkia ja kietoo kätensä hänen ympärilleen. +Annikki vastustaa hiukan, mutta antaa sen kuitenkin tapahtua.) Annikki. +Oletko koskaan tuntenut oikein voimakkaasti, kuinka sydän sykkii ja veri +kiehuu ja elämä on korkeimmillaan? Ne ovat niitä hetkiä, joita varten +koko elämä on olemassa ja niitä on harvoja. Elämän tyhjä raataminen +tuntuu silloin niin kurjalta ja vähäpätöiseltä ja ajatukset sekaantuvat, +kaikki on oikein ja kaikki väärin. + +ANNIKKI. Minä en ymmärrä puhettanne. Noin ei minulle vielä ole kukaan +puhunut. + +VIKLUND. Etkö ymmärrä? Etkö tunne, kuinka tämä kaikki on hurmaavan +kaunista ja kaihomielistä. Katso, tuolla ruskottaa aamun nousu. Meri on +kuin punaista verta ja luodot kaukana hohtavat kuparilta. Eikö tämä saa +sydäntä sykkimään kovemmin ja lämpimämmin kuin mantereen kurjat maisemat +ahtaine metsäseinineen, jotka painavat mieltä kuin raskas painajainen? +Minusta tämä kaikki on täynnä suurta rakkautta, suurta hillitsemätöntä +intohimoa. Annikki, Annikki... + +(Annikki koettaa irtautua hänestä.) + +Annikki et saa mennä käsistäni. Minä tahdon olla sinua aivan lähellä, +pitää kättäni sinun ympärilläsi ja katsoa kauvas merelle ja ajatella ja +tuntea... + +ANNIKKI. Minua alkaa niin pelottaa. Päästäkää minut! + +VIKLUND. En, tuhat kertaa en. Kun olen sinut tähän saanut, taistelen +sinusta vaikka koko maailman kanssa, sinä luonnon raikas lapsi. Olet +kuin Aino kivellä, vaikka minä en olekkaan mikään vanha Väinämöinen. + +(Kuiskaa.) + +Annikki, minä rakastan sinua enemmän, kuin koskaan ennen olen ketään +rakastanut. Kaikki entisyys on kalpea ja kylmä tämän rinnalla. Tämä on +minun kesäinen satuni, minun kesäyönunelmani... + +ANNIKKI. Puhutteko totta? + +VIKLUND. Miten voit sitä epäillä. Totta, totta, niin totta kuin sydämeni +nyt sykkii kovemmin kuin koskaan ennen. + +(Suutelee Annikkia.) + +Älä pakene käsistäni. Se ei sinulle onnistuisi. Nyt sinä olet minun ja +minä en anna sinua kellekään. Sinä olet minun ruusuni. + +(Mereltä kuuluu kaihoavaa laulua.) + + Tule, tule mun ystäväni rantahan! + Siellä saat sinä nähdä mun. + Sua lemmin mä ain, + Sua kaihoan vain, + Tule, tule minun armahain! + + Minun purteni merellä seilailee + Kotorannalta kauvas pois. + Myrsky laineilla käy, + Vielä maata ei näy, + Mua muistele armahain! + + Mua muistatko ystäväni rannalla, + Konsa merellä laineet käy? + Sua lemmin mä vain, + Sua kaihoan ain, + Mua lemmitkö armahain? + +ANNIKKI. Se on Eero, hyvä Jumala, mitä olen tehnyt? Miten voin häntä +katsoa silmiin, kun hän kohta on täällä? + +VIKLUND. Älä pelkää Annikki. Eihän se mitään pahaa ollut. Eihän suutelo +ole syntiä. + +ANNIKKI. Minusta tuntuu kuin olisin tehnyt itseni onnettomaksi. En +voinut arvata tästä semmoista tulevan. + +VIKLUND. Hullutuksia! Nuorena tulee suudella ja rakastaa. Vanhana on +kyllä aikaa tehdä parannusta! + +ANNIKKI. Kunhan kukaan vaan ei olisi nähnyt. Minua peloittaa. Päästäkää +minut! Miksi lakkasitte maalaamasta? + +VIKLUND. Siksi, etten voinut maalata, sillä sydämeni oli liian +täynnä ... rakkautta. + +(Suutelee.) + +Tämä meriluoto ja kesäaamu, se oli liian voimakasta. Oi Annikki, +Annikki... Joku tulee. + +(Rientää maalausvehkeidensä luo. Kalastajat alkavat tulla majoistaan.) + +Hyvästi sinä öinen yksinäisyys. Kauvan ei sinua kestänyt, mutta +kylliksi, että sain esimaun tenhovoimastasi. -- Ei, tämä on väärä väri. +Ei tämä maalaus nyt tahdo sujua. Koetanpa vähän punaisempaa. Se tekee +kirjavan vaikutuksen. Äsh, sama juttu, kuin ennenkin! Värit eivät +sulaudu. Piirustus olisi kutakuinkin oikea, mutta värit! Ei tästä tule +mitään! + +(Vetää pensselillä pari kertaa yli koko taulun.) + +Tällä kertaa ei siitä tullut mitään, minun täytyy alkaa vallan alusta +vielä kerta. + +(Nousee.) + +ANNIKKI. Eikö taulusta tullutkaan mitään? + +VIKLUND. Ei tällä kertaa, mutta kai sinä vielä toisenkin kerran istut +minun mallinani. Silloin meidän täytyy saada olla vallan kahden kesken. +En voi tehdä työtä, kun ihmisiä on ympärilläni kuin kirjavia kissoja. +Hyvin pian lähdemme yhdessä johonkin yksinäiseen saareen niin, ettei +kukaan siitä tiedä mitään. Siellä minä en muuta tee kuin maalaan ja +siitä tulee taulu, jota vielä kaikki kehuvat. Sen saat nähdä. Tiedätkö, +mitä opettajani Pariisissa sanoi minusta. Hän sanoi, että minä olen +erittäin lahjakas. Ja sitä ei sanota siellä monelle. Kyllä hän kerran +myöskin sanoi, että minä olen laiska ja ettei minusta tule mitään, mutta +siinä hän erehtyi. Kun saan tämän taulun valmiiksi, lähetän sen hänelle. +Siitä se vanhus saa nähdä, olenko ollut laiska. Se oli hyvä ajatus. Minä +lähetän hänelle tämän taulun, kun saan sen valmiiksi. + +(Kalastajat tulevat.) + +PERTTULA. No, onko taulu valmis? Miksi panette sen piiloon? Olisi +meikäläisenkin kerran pitänyt saada nähdä, miten sitä maalataan. + +VIKLUND. Toinen kerta. Tämä ei ole vielä valmis. Käyttekö nuottaa +vetämään? + +PERTTULA. Jo on aika. Näin auringon nousussa se on tehtävä, muuten ei +tule pyrstöäkään. Tytöt hoi nuotta mereen. Mitä vitkastelette? Käykää +vaan veneeseen ja alkakaa potkea. Ei ne hailit laiskan nuottaan tule. -- +Kuka se siellä merellä laulelee. Kaunis ääni, taitaa olla Eero. Sillä on +aina ne laulunsa, vaikka ne enimmäkseen ovatkin niin akkamaisen +surunsekaisia. + +MUUAN TYTÖISTÄ. Eeroko akkamainen? + +KALASTAJA. Eipä mies, mutta laulut. Antaa naisten veisata Siionin +kannelta ja muita ruikutuksia, mutta miesten tulee laulaa merestä ja +sodasta. Niin juuri, saakeli, merestä ja sodasta. Soutakaa ulommaksi +nuotta, ei ne hailit ole näin kallion kupeessa. Vielä vaan, vielä vaan! +Nyt on hyvä. -- + +VIKLUND (On sulkenut maalilaatikkonsa ja korjannut syrjään muut +työkalunsa.) Te olette sentään onnellisia ihmisiä täällä meren karilla! + +PERTTULA. Vai niin. + +VIKLUND. Mikä on tämän ihanampaa? Tyyni meri, kirkas yö ja aamulla +varhain suuri punertava aurinko suoraan merestä. + +PERTTULA. Kai, kai. + +VIKLUND. Ette näy ymmärtävän, mitä tarkoitan. Olen suuri luonnon +ihailija. + +PERTTULA. Kai, kai. Kyllähän meilläkin on silmät ja kyllähän meistäkin +tämä on kaunista. Onpa niinkin kaunista, että me täällä viihdyttäisi +ilman naisseuraakin. -- No joko on nuotta meressä? Tuokaa köydet +rannalle. Kas noin. Alkakaa vetää, mutta varovasti. Yhäkö se Eero siellä +merellä laulelee? Onko se mies ihan päästään vialla. + +(Kalastajat vetävät nuottaa maihin ja mereltä kuuluu Eeron laulu.) + + Merelle, merelle laulelen, + Merelle mieleni halaa, + Koska mun ainut armaani + Toista lempivi salaa. + + Merelle, merelle lähden pois, + Merelle ainiaksi, + Että mun armaani luulisi + Minua vainajaksi. + + Merellä oli minun kehtoni, + Merellä, merellä tuolla, + Merellä olen minä syntynyt + Ja merellä tahdon minä kuolla. + +ANNIKKI (On laulua kuunnellessa alkanut nyhkyttää ja eronnut +nuotanvetäjistä.) + +PERTTULA. Vai koski se laulu Annikkiin? Katsokaapa hyvä väki, kuinka +tyttöriepu alkoi itkeä. + +ANNIKKI. Antakaa minun olla rauhassa! Vetäkää te vain nuottanne maihin. + +PERTTULA. Kyllä se meillä on kohta kalliolla. Elä sinäkään jätä +nuottaasi mereen. -- Mitä kummaa? Mitä ne miehet siellä veneessä +tekevät! No onko se Rasi taaskin tuonut viinaa mukanaan? Eivät ne selvät +miehet noin veneessä mellastele. Ja Eerokin. No kaikkea sitä saakin +nähdä! + +EEVASTIINA (Tulee kalamajasta ja puhuu ovelta majaan.) Nouse jo, Matti! +Koko kylän väki on jo kalalla ja sinä vaan venyt ja laiskottelet. Eihän +meille näin ollen tule mitään Viroon vietävää tänä vuonna. Kuuletko! + +MATTI (Tulee unisena.) Hoh, hoi, olisipa se uni vielä maittanut! Mutta +täytynee kai ne meidänkin verkot saada vedestä pois, vaikka ei niissä +juuri kaloja liene. + +EEVASTIINA. Eipä juuri, kun koko talven olet makaillut etkä verkkoja +parsinut. Enkä minäkään jouda kaikkea tekemään. + +MATTI. Maannutko? Minä? Koko talven? Kudoinhan kokonaisen verkon ja +pyydystelin hylkeitä. + +EEVASTIINA. Yksi verkko talvessa, se ei ole paljon. Ja hylkeitä et +saanut yhtään. Käväsithän vähän jäillä jaloittelemassa, siinä kaikki. +Pane airot veneeseen, niin lähdemme. Kas Annikki istuu tuolla ja itkee. +Mikä sinun on? + +ANNIKKI. Ei mikään, mitä sitä kysytte? + +EEVASTIINA. Itkithän. + +ANNIKKI. En itkenyt. Väsytti vaan. + +EEVASTIINA. Mikset nukkunut yöllä? Kuka käski valvomaan? Tule sinäkin +avuksi verkkoja kokemaan. + +ANNIKKI. Kokekaa vaan verkot ilman minua. Ei minusta nyt ole siihen. + +EEVASTIINA. Kun et tule, ole tulematta. Matista tosin ei ole suurta +apua, mutta kai minä jaksan tämän taakkani yksinkin kantaa loppuun +saakka. Ovatko airot veneessä? Mennään sitten. + +(Matti ja Eevastiina menevät.) + +PERTTULA. Vetäkää pauloja tasaisesti. Noin. Perä alkaa näkyä. Vetäkää +nopeammin. Noin vaan. Pekka hoi, tarvo kovasti, etteivät pääse ulos +perästä. Hyvä on, pian perä maihin. Kas vaan, melkein puolillaan hailia! + +VIKLUND. Kas vaan. Ja aivan kuin kirkkainta hopeaa! + +PERTTULA. Onhan se joskus onni saarelaisellakin. + +VIKLUND (Lähenee toisten hommatessa kalojen kanssa Annikkia.) Mitä sinä +itket? Eihän sinulla ole mitään itkun syytä. + +ANNIKKI. Eipä ei, mitenkä voin minä katsoa Eeroa? + +VIKLUND. Tuota humaltunutta luotsiako. Säästä surusi siksi kuin hän +selviää. + +ANNIKKI. Ei hän ole humalassa, hän vaan tekeytyy. Kyllä minä hänet +tunnen. Ei ole koskaan ennen juonut. Ja jos hän nyt on humalassa, on se +minun syyni. Hyvä Jumala, tuolla hän jo tulee veneestään maihin. +Katsokaa häntä! Menkää etemmäksi minusta! + +VIKLUND (Menee syrjään.) Tämä kohtaus ei näytä hauskalta. Luotsi näkyy +ottavan asiat liian vakavalta kannalta. + +PERTTULA. Katsokaapa Eeroa! Oletteko miestä ennen nähnyt noin valjuna. +Nyt hän tulee tännepäin. -- Eero hoi, tuleppa katsomaan Pietarin +kalansaalista! Vai onko sinulla muita saaliita kaupungista. Korjatkaa +kalat koreihin ja viekää varjoon! + +EERO (Tulee humalassa.) Korjatkaa kalat koreihin ja tehkää työtä. +Vetäkää nuottaa tyynessä ja myrskyssä, kesällä ja talvella, kunnes +joudutte kalojen omaan nuottaan ja saatte suunne täyteen suolavettä. +Hikoilkaa kesät, palelkaa talvet ja nähkää nälkää vuosi umpeensa. Sitten +on kaikki hyvä! Sitten on kaikki, niinkuin Jumala tahtoo! + +ERÄS TYTÖISTÄ. No, no Eero! Hillitse kieltäsi. Ole pilkkaamatta. Ei +tässä ole leikille sijaa. + +EERO. Vai ei ole leikille sijaa. Luuletteko, että minä leikin. Kyllä +vaan! Kun minä teille annan hyviä neuvoja, niin pitäkää hyvänänne. +Vetäkää hailija ja syökää luita koko talvi. Kitukaa kesä, että sitä +saatte tehdä talvellakin. Jospa tulisi taaskin se suuri myrsky ja +pyyhkäisisi yhdellä vedolla kaikki veneet haileineen, ihmisineen meren +pohjaan! Sitten ei olisi huolta talvesta, ei kesästä! + +ERÄS KALASTAJA. No Eero, oletko sinä vallan vimmattu? Mikä sinua vaivaa? + +EERO. Mikäkö minua vaivaa? Ei mikään! Ei Herra paratkoon mikään! Sanon +vaan, mitä ajattelen. Kas Annikkikin on täällä? Päivää, päivää +neitiseni. Eikö hienot sormet pilaannu nuotan köysistä? Suolavesi on +hyvin kovaa. Vai ei vastata. Kysyn, kelpaavatko ne sormet herrojen +kosketeltaviksi, jotka nuotan köysistä kovettuvat? Mitä? Vai itketään. +Se on turhaa! Onhan sinulla niin suuria tuttavia, että pitäisi iloita. + +ANNIKKI (On noussut kiveltä seisomaan.) Oletko sinä Eero? En tunne +sinua, sillä se Eero, jonka tunsin, oli vallan toinen mies. + +EERO. En tunne minäkään sinua. Se Annikki, jonka minä tunsin, oli vallan +toinen tyttö. Vai ehkä tunsinkin väärin! + +ANNIKKI. Jos vielä pilkkaat on kaikki loppu. Minä en sääli, jos minua ei +säälitä. + +EERO. En minäkään. Pilkkaan minkä jaksan, sillä muuta en voi. Juokse +vaan muiden perässä ja juokse niille teille ainaiseksi, niin pääset +pilkkaa kuulemasta! + +ANNIKKI. Hyvä on. Minä tottelen. Kun tahdot, niin teen sen. Minä menen +menojani, ja tee sinä samoin. Hyvästi! + +(Menee.) + +EERO. Annikki, älähän vielä! Tai mene vaan, minä en surusta kuole! En +kuolekaan, vaikka ehkä luulet. -- Vai oli teillä Pietarin kalansaalis, +kolme korillista! + +(On tätä lausuessaan lähestynyt Viklundin maalaustelinettä. Katselee +hetken Annikin kuvaa ja paiskaa sen telineineen maahan.) Olipa se koko +rymäys! + +PERTTULA. Eero, miten uskallat? Sen saat maksaa. + +EERO. Periköön maksunsa, mistä haluaa. Minusta ei enään ole maksajaksi. +Minun rahani menee parempaan. + +PERTTULA (Ottaa Eeroa käsivarresta.) Eero, nyt sinä et ole mies etkä +mikään, tule pois majaan. Ajattelehan toki, miten huudat ja pauhaat kuin +hullu. + +EERO. Anna minun olla! + +PERTTULA. Annikkiako sinä suret, kun olet noin mieliltäsi? Sano se +suoraan! Olenhan vanha ystäväsi. + +EERO. Ei minulla ole ystävää. + +PERTTULA. Sano vaan, mikä sinua vaivaa, niin ehkä voin sinua auttaa. + +EERO. Minuako auttaa? Et voi. + +PERTTULA. Sanoinhan, että voin, kun vaan virkat, että Annikkiko sinua +surettaa. + +EERO. Jos sanoisin, niin mitä sitten? + +PERTTULA. Niin kertoisin sinulle, mitä olen nähnyt. + +EERO. Oletko jo nähnyt jotain? + +PERTTULA. Olen. Heitä se hiiden tyttö menemään menojaan! Hän ei kelpaa +sinulle. Näin, kuinka maalari suuteli häntä. + +EERO. Vai näit ... että ... maalari... Minä ... arvasin... Päätäni +hiukan huimaa... Minä ... annan ... sen ... tytön ... mennä ... +menojaan... Minä menen omia teitäni. Minä en sure ... en ... valita... + +(Menee hoippuen pois.) + +PERTTULA. Nyt se Eero asettui, alkakaa potkea uudestaan apajaa! Muuten +menee aika hukkaan. Joko nuotta on veneessä? + +MUUAN JOUKOSTA. Jo. + +PERTTULA. Hyvä on. Alkakaa soutaa. Ehkä hailit vielä kulkevat tässä +maiden alla. Soutakaa enemmän oikealle, ettei nuotta tartu kiveen. Hyvä +on. + +(Eeron laulu kuuluu näyttämön takaa.) + +Joko se taas alkoi laulaa. Ja taas surullista. + +EERO (Laulaa.) + + Kenkään ei purjeitta seilaile, + Kenkään ei airoitta souda, + Keltään ei ilman itkua + Lemmitty toiselle jouda. + + Minä voin purjeitta seilailla, + Minä voin airoitta soutaa, + Minulta ilman itkua + Lemmitty toiselle joutaa. + +(Esirippu.) + + + + +KOLMAS NÄYTÖS. + + +Mäntysaaren vahtimajakan tupa. Pienenpuoleinen huone, valkeat seinät. +Vasemmalla lattian alta ensi kerroksesta tulevat portaat, oikealla +torniin vievät kiertoportaat. Pöytä, penkki ja pari tuolia. Vainio +kulkee edestakaisin ja katselee toisinaan ulos. Lokki makailee penkillä. +Ulkona sadetta ja tuulta. + +VAINIO. Kova ilma, kova ilma! + +LOKKI. Onpa niinkin. Ei ole tänä kesänä vielä niin kovasti tuullut. Kun +se asettuu pohjoiseen näin kesäaikaan ja taivas pysyy näin pilvisenä, +niin kyllä sitä riittää useamman päivän. + +VAINIO. Eipä siitä tuulesta nyt ole ollut puutetta. Kunpa vaan +kylänmiehet pääsisivät kunnolla Virosta kotia! Kai ne jo ovat matkalla, +koska on kaksi viikkoa siitä, kun läksivät. + +(Katselee kiikarilla ulos.) + +Tuolla näkyy virolaisen mallinen kuunari pyrkivän tänne päin. Kai se +Eero kohta näkee, onko sillä luotsilippua. + +LOKKI. Niin Eero, yhäkö se vaan uhkaa olla vahdissa? + +VAINIO. Ei sitä sieltä alas saa, ennenkuin se maalari Annikin kanssa +palaa Kaijaluodolta. Kaikkea sitä sattuukin, vaikka tiesinhän minä, että +se niin kävisi. Varoitinhan minä Annikkia, mutta ei siitä ollut apua. +Sen teki vaan mieli liehakoida maalarin kanssa, ja kun se toissapäivänä +sai Annikin kanssaan tuonne luodolle -- piti muka siellä maalata taulu +Annikista -- ja nousi tämä kova ilma, niin sinnepä jäivät pakostakin. Ei +ne heidänlaisensa purjehtijat tässä ilmassa sieltä pois pääse. + +LOKKI. Mitä sanoo Eero? + +VAINIO. Mitäkö Eero sanoo? Ei mitään! Vaikka kyllä sen näkee, että sillä +pojalla on tosi mielessä. Ei suinkaan hän muuten kahta vuorokautta +melkein syömättä ja juomatta pitäisi vahtia. Ja jos häntä pyytää +lähtemään kotiaan, niin... + +(Lähestyy torniin vieviä portaita.) + +Hän tulee, paras puhua muista asioista! + +EERO. Siellä on taaskin laiva, joka tahtoo luotsia. + +(Istuutuu.) + +VAINIO. (Katsoo ulos akkunasta.) Lintula on vietävä isolla venheellä +laivaan. Ottakaa paljon miehiä soutamaan, että pääsette pian. Se ajaa +muuten Harvinmatalaan. Lokki, käy vetämässä lippu ja viemässä sanaa +kylään. + +(Lokki pukee sadetakin päälleen ja lähtee.) + +EERO. Te puhuitte varmaan minusta! + +VAINIO. Mekö? Mistä sen näet? + +EERO. Miksi en sitä tietäisi. Näinhän teistä, että olitte hämillänne, +kun tulin. Mitä te turhaan minusta puhutte, antakaa minun olla rauhassa! + +VAINIO. No, no, Eero. + +EERO. Niin juuri. Antakaa minun olla rauhassa. En minäkään teidän +asioihinne sekaannu. Ja mikä minulla sitten olisi hätänä! Ei mikään! Vai +luuletteko ehkä, että suren Annikkia? En rahtuakaan, tietäkää se! + +VAINIO. No mene sitten kotiasi lepäämään! Mitä sinä turhaan olet +vahdissa, vaikka ei olekaan vuorosi. + +EERO (Nousee seisomaan.) En mene! En vaikka luulisitte mitä! Minä olen +sanonut, että en lähde täältä vielä, enkä lähdekään. Mutta ehkä kohta! +Kyllä huomaatte, kun lähden, olkaa varmat siitä! + +(Astuu edestakaisin lattialla hetken ja vaipuu sitten synkkänä +istumaan.) + +VAINIO. Eero, kuule nyt vanhan miehen puhetta! + +(Eero kavahtaa pystyyn.) + +EERO. Minä en kuule kenenkään puhetta, olipa se kuka tahansa. En minä +ole mikään paitaressu, jonka päätä silitellään. + +(Lähtee torniin ja lausuu ylösmennessään.) + +Olkaa huoleti, luotsivanhin, tällä kertaa ei tornivahti nuku! + +(Menee.) + +KANERVO (Tulee.) Tulin tänne torniin katsomaan tätä Herran ilmaa. Eikö +Viklundia vielä näy? Yhäkö hän on Annikin kanssa saaressa? + +VAINIO. Mitenkäpä he sieltä poiskaan pääsisivät! Ja Eero, hän vaan +vahtii tornissa ja odottaa Annikkia. Mikähän tästä lopuksi tuleekaan! + +KANERVO. Surkeaahan se on, mutta minkäpä sille mahtaa. + +(Katselee ulos akkunasta.) + +Hirveä ilma. Ja myrskyävä meri. Kaikessa kauheudessaan on se +suurenmoinen. Mutta miltä se teistä saarelaisista näyttää? + +VAINIO. Te tahdotte tietää, miltä meri meistä näyttää. Miltäkö meri +meistä näyttää? Sepä on ihmeellinen kysymys. En ole koskaan ajatellut, +miltä se näyttää, sillä en luule, että täällä karistossa juuri sitä +niillä silmillä katsellaan. + +KANERVO. No millä silmillä sitten? + +VAINIO. Kansa näkee sen kuin lapsi isänsä, mutta ei ajattele, miltä se +näyttää. Se tuntee vaan, että sen elämä on merestä riippuvainen, se +tuntee, että se on vuoroin kauhea ja vuoroin hyvä kuin oikkuisa nainen, +ja se tuntee, että meri sen tekee, että ulkosaarilla ei ruis kypsy. Meri +ei anna sille leipää, meri vaatii, että saarikansan tulee olla merelle +alamainen! Ja meren kanssa ei ole leikkiminen yhtä vähän kuin niiden +kanssa, jotka siitä elävät. + +(Viittaa kädellään torniin päin.) + +Pitkät talvet, kun jäät kulkevat meren selkää, lyhyet kesät, kun on +milloin tyyni milloin myrsky, saarikansa sen pienimpiäkin oikkuja tuska +rinnassa tutkii ja on oppinut niitä ymmärtämään. Mutta se, joka ei +merestä ja meren kansasta pääse selville, sen ei pidä tulla merisaareen. + +KANERVO. Ymmärrän mitä tarkoitatte. + +VAINIO. Miksi ette ymmärtäisi, sillä olettehan kansan lapsi! + +KAKSI LASTA (Tulee.) + +TOINEN LAPSISTA. Äiti lähetti kysymään, näkyykö isän jahtia Virosta +tulevaksi? + +VAINIO (Huutaa torniin.) Eero, näkyykö Peltolan jahtia? + +(Lapsille.) + +Sanokaa äidille, ettei näy vielä. Kyllä minä lähetän luotsin sanomaan, +kun tulee näkyviin. + +TOINEN LAPSISTA. Mutta äiti itkee niin kovasti. Sanoo pelkäävänsä. + +VAINIO. Sano äidille, ettei pidä pelätä. Ehkä isäsi on jossain +ankkurissa. + +(Lapset menevät.) + +VAINIO. Kun kerran tuli puhe merestä ja saarelaisista, niin sanottakoon +kerta kaikkiaan, että kaikki eivät kelpaa saaren asukkaiksi, sen olen +kyllä kokenut. Joka ei täällä ole syntynyt, se älköön tänne asettuko, +ellei hän ole sellainen mies, joka johonkin kelpaa. + +(Katselee ulos akkunasta.) + +Kova on ilma! -- Olen katsellut meidän pappejamme täällä saaressa. Kun +olin lapsi, oli täällä pappi, joka tuli tänne heti papiksi vihittyä. Hän +oli karkea mies, joka oli luotu kalastajaksi, vaikka hänestä +erehdyksestä oli tullut pappi; en siltä tahdo väittää, että hän olisi +ollut huono pappi, päinvastoin. Mutta kalastajana hän oli parempi. Hän +oli aina meidän kanssamme kalalla, kesät ulkoluodoilla verkoilla ja +nuottaa vetämässä ja talvet talvinuotalla. Ja hän osasi iskeä reijät +jäähän yhtä hyvin kuin kukaan muu ja kulettaa tankoa jään alla. Hän oli +oikein mies, sellainen mies, jota me saaressa rakastamme. Sitten hän +meni naimisiin. Savosta hän toi tänne vaimonsa, joka oli hento ja hieno +kuin lapsi. Muistan selvästi sen päivän, jolloin hän saareen tuli. Minä +olin isävainaani kanssa häntä mantereelta tuomassa. Kuinka me kaikki +häntä ihmetellen katsoimme, kuinka me hänen kalpeaa hipiäänsä +ihmettelimme! -- Alussa hän oli vähän ylpeä, sitten hän asettui, kun +näki, että me myöskin oltiin sitä. Ja kun hän näki, miten saaren naiset +raatoivat, ei hän tahtonut olla muita huonompi. Hän alkoi seurata +miestään kalamatkoilla ja kotona ollessa suolata hailia. Mutta sitä +hänen ei olisi pitänyt tehdä, sillä siihen hän ei ollut luotu. Hän kävi +huonoksi ja heikoksi, sai pari lasta ja kuoli keuhkotautiin. Ja +keuhkotauti, sehän se on saarelaisten tauti! + +Pastorikin kuoli samana kesänä, kun oli matkalla sairaan luo. Taas oli +suuri suru kylässä, sillä sellaista pappia ei meillä ole ollut eikä +taideta saadakaan. Hän ei meille liikoja saarnannut, mutta kun hän +saarnasi, osasi hän asettaa sanat niin, että me häntä ymmärsimme, sillä +me emme kaikkea ymmärrä. + +Sen jälkeen on meillä ollut monta pappia, mutta ne eivät täällä kestä +monta vuotta. Ja mikä pahin, he ovat useimmat valittaneet huonoja +tulojaan. Niinpä niin, mutta miksi he eivät elä niinkuin me muut, +silloin me heitä rakastaisimme. Miksi he eivät kalasta? + +KANERVO (Katselee ulos akkunasta.) Ja aina se meri vaan vaatii uusia +uhreja. Tuolla se nyt on kivellä Kautolan uusi jahtikin, joka laskettiin +vesille samana päivänä kuin tulimme saareen. + +VAINIO. Niin, siellä se on ja sinne se jää. Se on täällä niin +tavallista, ettei sitä enään juuri jaksa ajatellakaan. Antaa mennä vaan! + +EEVASTIINA (Tulee.) Hyvää päivää! Minäkin tulin tänne katsomaan tätä +Herran ilmaa. En tiedä, olen kuin päästäni vialla, kun ne meidän +viimeiset verkot menivät viime myrskyssä Vahtiluodolla. + +KANERVO. Lähdenpä tästä takaisin kotia. Ilmoittakaahan toki, kun Viklund +tulee saaresta, sitä tulinkin vaan sanomaan. + +(Menee.) + +EEVASTIINA. Mikähän tässä nyt meidätkin perii. Mahdoton oli arvata, että +siitä nousisi niin kova rajuilma. Juuri olimme saaneet verkot mereen -- +eihän meillä ole nuottaa eikä nuottaosuutta, kun ollaan niin köyhiä -- +ja sitten menimme kalamajaan levolle, niinkuin muutkin, jotka verkkoja +laskivat. Toiset jäivät nuottaa vetämään, sillä auringon laskussa kala +on liikkeellä. Sitten tulivat hekin levolle ja kaikki nukkuivat +sikeästi, kun Honkala tuli tornista herättämään ja sanoi, että oli +noussut iili. Kaikki juostiin ulos ja yritettiin veneisiin, mutta meri +oli niin vihainen, ettei päästy mihinkään. Ei auttanut muu kuin +katsella, kun myrsky vei verkot. Ja kukapa sitä olisi ilokseen +katsellut, sillä siinä meni monenkin ainoa omaisuus. Hätäkös niillä on, +joilla on rahaa ostaa rihmaa ja kutoa talvella uudet verkot! Toista se +on minun! Miehestäni ei ole mihinkään ja poika juo, jos saa pennin +ansaituksi. Ja Annikki... + +(Purskahtaa kovasti itkemään.) + +VAINIO. Niin Annikki, hänhän se teille oikein suruksi onkin. Se maalari +sai hänet houkutelluksi saareen ja siellä he ovat nyt olleet +vuorokauden, kun tuli myrsky eivätkä pääse pois. Miksette ole pyytänyt +kylänmiehiä heitä hakemaan? + +EEVASTIINA. Olenhan pyytänyt, mutta eivät vastaa mitään. Katsovat vaan +vihaisesti. Ja jos joku vastaa, niin sanoo vaan pilkallisesti, että +antaa Annikin huvitella. Sanoihan Metsola minulle, että kun olen +kasvattanut tyttäreni herrain jälkiä juoksemaan, niin nythän minun muka +tulisi iloita. Ja enkö minä varoittanut, kun sanoi lähtevänsä maalarin +kanssa saareen! Hän vaan nauroi ja sanoi, että maalari maalaa hänestä +kuvan, joka pannaan Helsingissä näytteille ja että he tulevat ennen +auringon laskua kotia. Mutta sinnepä jäivät. Ja liekö tuon kotiin +tulostakaan enään niin erityistä iloa! + +VAINIO. Ei se Annikki parka näy tietävän, mitä tekee. Jos hän +tietäisi... + +(Viittaa kädellään torniin päin.) + +Eero on tuolla. Hän on nyt ollut siellä kaksi vuorokautta yhtämittaa +melkein syömättä ja juomatta. Katselee vaan kiikarilla saareen päin, +missä Annikki on. Ei edes huomannut tänä aamuna, että laiva tahtoi +luotsia, ja se ei ole hänelle ennen tapahtunut. -- Onko Eevastiina +kuullut, että Kautolan uusi jahti Onni ajautui viime yönä Hallikariin. +Liiverin kouti katkesi eivätkä sitten saaneet jahtia kääntymään. +Täydessä lastissa se oli viljaa ja maaomenia. Se oli Kautolalle suuri +vahinko, häneltäkin taisi viime yönnä mennä kaikki omaisuus. + +EEVASTIINA. Olenhan toki kuullut siitä, siellähän ne ovat kaikki +kylänmiehet pelastamassa, vaikkei siitä taida apua olla. + +VAINIO. Eipä taida olla. Palasina kai lie jo jahti ja lasti meren +pohjassa. + +LEENA (Tulee.) Onko Eero täällä vai onko hänkin mennyt pelastamaan, kun +ei ole käynyt ruualla? + +VAINIO. Täällä on. + +LEENA. Tuollako se on tornissa. + +VAINIO. Siellä. Eikä se täältä ole poistunut kahteen vuorokauteen! Pitää +vaan vahtia. + +LEENA. Annikkiako se? + +VAINIO. Niin kai. Kun viime yönä tuli se kova iili ja pelkäsin torninkin +kaatuvan, koska suuret puut taittuivat kuin tulitikut, niin tulin tänne +torniin ja menin pyytämään häntä alas. Hän ei virkkanut muuta, kuin +ettei tule. Siinä kaikki! + +LEENA. Ehkä Vainio kuitenkin vielä kävisi hänelle puhumassa, että tulisi +pois. Eihän se siitä parane, että hän tappaa itsensä nälkään tuolla +tornissa. + +VAINIO. Turha vaiva. Ei häntä sieltä saa pois, ennenkuin Annikki tulee, +ja mitä hän sitten tekee, sitä en mene takaamaan. Hänellä on kova +luonto. Tunnen hänet pienestä pojasta ja tiedän, ettei hänen kanssaan +ole leikkimistä. + +LEENA. Niin se taitaa olla. Ei kai hän tule tornista pois. Ja kun hän ei +vaan tekisi jotakin pahaa, kun Annikki tulee mantereelle! Minua +peloittaa niin se poika. + +VAINIO (Katselee ulos akkunasta.) Tuolla näkyy Kautola tulevan maihin +jahtiaan pelastamasta. Kyllä siellä vielä on tuulta, koska ei ole kuin +kokkapurje pystyssä ja sillä laskettelevat myötäistä. + +LEENA. Kunhan tulisi se Annikkikin! + +EEVASTIINA. Niin, kunhan hänkin tulisi! + +VAINIO. Parasta on, etteivät maalari ja Annikki vielä tule, sillä tuuli +on rankka ja maalari on huono purjehtija. Yöksi ehkä tyyntyy, kai he +silloin palaavat. + +(Askelia kuuluu tornipottailta.) + +Eero tulee. Mikähän hänet nyt saa alas tornista. + +EERO (Tulee alas kovassa mielenliikutuksessa. Katsoo läsnäolijoita ja +kutsuu Vainion syrjään.) Kuulkaa, he tulevat. Minä näin veneen tulevan +Kaijaluodolta päin. + +(Pui nyrkkiään.) + +Jospa he jo olisivat täällä! + +VAINIO. Malta mieltäsi! Mitä aijot tehdä? + +EERO. En erityisempää, mutta hiukan hyvää kuitenkin. Kyllä minä heille +näytän! + +VAINIO (Katselee ulos akkunasta.) Tuolla näkyy kuin näkyykin tulevan +haapia myötätuuleen. Ah sitä lurjusta, eihän se osaa pitää perää! Nyt +tuuli löi purjeen yli. Vähällä oli, etteivät kaatuneet. + +EERO. Kunhan olisivatkin sen tehneet! + +LEENA (Itkee.) Eero, Eero, älä toivo toisten ihmisten kuolemaa! + +EERO. Mitä se äidille kuuluu, mitä minä toivon! Ovatko he toivoneet sen +parempaa minulle? + +VAINIO. Huonosti purjehtivat. Kunhan ei heille todellakin kävisi +pahasti. Minä menen torniin vahtimaan ja pitämään heitä silmällä. + +EERO. Kyllä minä menen sinne. Olen ottanut vahdin ja tahdon olla vahtini +loppuun. + +VAINIO. Mene sinä vaan kotiasi lepäämään. Olet vahtinut kyllin. + +EERO. En vielä, mutta ehkä kohta. + +VAINIO. Tämä alkaa käydä arveluttavaksi. Mikähän tästä seuraa! Jos Leena +koettaisi puhua hänelle. + +LEENA (Puhelee Eerolle, joka kulkee kiivaasti edestakaisin.) Voi Eero +poikani, mikä sinua vaivaa? Sanohan toki äidillesi! Miksi et vastaa? En +ole ollut näin levoton sen jälkeen, kun isävainaasi hylkeenpyydössä jäi +jäälautalle ja ajelehti Suomen lahdelle. Sinä olit silloin pieni poika +pahanen. Ja nyt, nyt olen aivan yhtä levoton! Kuule Eero lapseni, kerro +minulle kaikki! Ethän ole koskaan ennen ollut tuollainen. + +(Yrittää lähestyä Eeroa, joka kääntyy kiivaasti äitiään kohden.) + +EERO. Tekin vielä tulitte minua kiusaamaan. + +LEENA. Mutta Eero? + +EERO. Olkaa vaiti! Ei teidän jaarituksenne minua liikuta. Te olette itse +tähän kaikkeen syypää. + +LEENA. Minäkö? + +EERO. Niin juuri te! + +(Leena purskahtaa itkemään ja istuutuu painaen silmät käsiinsä.) Itkekää +vaan! Olen ennenkin kuullut naisten ulinaa! + +(Leena itkee, Eero kävelee mielenliikutuksessaan edestakaisin, seisahtuu +hetkeksi katsomaan äitiään, näyttää siltä, kuin hänenkin tekisi mieli +itkeä, mutta hän hillitsee tunteitaan, menee hitaasti torninportaita +kohti ja palaa äitinsä luo.) + +Anteeksi äiti, älä itke minun takiani! + +(Menee ylös torniin.) + +VAINIO. No mitä Eero sanoi? Tai voinhan minä sen arvata Leenan +itkustakin! + +KAUTOLA (Tulee.) Siellä se nyt on Onni, jahtini, joka nyt meni. Ja se +oli neljäs. + +VAINIO. Eihän sitä vahingolle mitään mahda. + +KAUTOLA. Eipä, ei. Mutta kyllä se kirveltää. Minä rakensin sen niin +hyvillä toiveilla ja siksi minä paninkin sille nimeksi Onni. Ei olisi +pitänyt antaa sille sellaista nimeä. Taisi olla Luojan uhmaamista! + +VAINIO. Rakenna uusi! + +KAUTOLA. Millä minä uuden rakennan? Siihen menee vielä vuosia, ennenkuin +saan niin paljon rahoja kokoon, että siihen kykenen. Onnikin maksoi +kolmetuhatta markkaa ja lasti erikseen. Taitaa olla minun vahtivuoroni +tänään, vaikka olinkin nyt poissa? + +VAINIO. Mene vaan kotiasi, kyllä minä täällä olen vahdissa. + +(Kautola menee.) + +EEVASTIINA (Tulee.) Ei Leena arvaakaan, kuinka minua surettaa se +Annikki. Olihan minulla niitä huolia ennenkin kylliksi ja nyt piti +tuleman tämä vielä lisää. Ja minä kun toivoin, että Eero ottaisi sen, +mutta ei se taida nyt enään siitä huolia. + +LEENA. Kunpa se sillä olisi hyvä, ettei se siitä huolisi, mutta kun se +vielä uhkaileekin. Ja hänellä on isävainaansa ylpeä luonto. Minkä hän +päättää tehdä, sen hän tekee. Oikein kylmältä tuntuu kuulla hänen +sanojaan. Ja siitä ei ole kauvan, kun hän oli reipas ja iloinen. Toivoi +aina vaan pääsevänsä luotsiksi minun ja Annikin takia. Oletko kuullut, +mitä hän sanoi minulle, kun määräys tuli. + +EEVASTIINA. En. + +LEENA. Se määräys tuli kolme viikkoa sitten juuri sen jälkeen, kun +maalari ensi kerran Vahtisaaressa oli maalannut Annikin kuvaa ja Eero +ensi kerran oli juonut itsensä humalaan. Mari, joka minulle aina on +uutisia kertonut, tuli kertomaan, että nyt se jo on tullut, se kauvan +odotettu valtakirja. Minä juoksin tupaan siitä Eerolle ilmoittamaan, kun +luulin hänen siitä ilostuvan. Hän ei ollut kuulevinaankaan. Kysyin, +miksi hän ei tuota uutista pitänyt sen tärkeämpänä. Silloin hän kavahti +penkiltä pystyyn ja ärjäsi: Minä en huoli siitä valtakirjasta! Saatte +polttaa sen. Se tuli liian myöhään! Ei hän sitä selittänyt, mitä sillä +tarkoitti, kun pyysin. Suuttui vaan ja ajoi minut ulos, minun, oman +äitinsä. + +EEVASTIINA. Hyvä Jumala, ja minä luulin häntä niin hyväksi mieheksi. + +LEENA. Hyvä hän kyllä onkin, mutta ylpeä. Ja kun hän heittäytyy tylyksi, +niin häntä ei pehmitä ei kyyneleet eikä mikään. Se on varma se. + +VAINIO (Tulee.) Kunhan ne nyt saisivat luotsin laivaan. Vaikeaa se on. +Pitikin vielä osua Lintulan vuoro. Hän on väsynyt mies. Ja nyt ei luotsi +pääse laivaan muuten, kuin että heittävät laivasta nuoran, jonka hän +köyttää vyölleen ja hyppää mereen. Ja se ei ole ijäkkään miehen työtä. +Mitenkä kävi Hautasen? Sellaisen merikylvyn jälkeen sai hän yöllä +halvauksen, ja kun heräsi aamulla ei voinut liikuttaa toista puolta +ruumistaan. Eikä hän siitä ole parantunut ja tuskin parantuukaan. +Menetti sitten virkansakin, kun oli käynyt siihen kykenemättömäksi, ja +nyt hän näkee nälkää. -- Muuten taitaa nousta ukonilma. Idässä näkyy +pahoja pilviä. Kun se nousee tällaisella tuulella, niin se tekee +tuhojaan. + +LEENA. Kun ei sitä Eeroa saa tornista pois, niin ehkä meidän Eevastiinan +kanssa on lähteminen kotia, ennenkuin ukonilma nousee. Tuletko +Eevastiina? + +EEVASTIINA. Mennään vaan. + +(Lähtevät.) + +VAINIO (Panee hiljaa hyräillen tupakkaa piippunsa ja kiipee tornin +portaille.) Eero hoi, joko haapio on lähellä ja miten he selviävät tässä +tuulessa? -- Ei vastaa mitään. Antaa miehen olla. + +RASI (Tulee.) Lintula taisi mennä luotsaamaan. Tulin tänne, koska nyt on +minun vuoroni. + +VAINIO. Kuule Rasi! Miten oli sen Eeron juomisen kanssa kolme viikkoa +sitten, kun hän palasi humalassa luotsaamasta? Sinäkö häntä viekottelit, +koska yhdessä olitte kaupungissa? + +RASI. En minä. En olisi muuten tuntenut samaksi mieheksikään sillä +kertaa. Olin juuri palaamassa kaupungista, kun Eero näki minut ja tahtoi +mukaansa. Sanoi, että nyt pidetään lystiä. Hän on muka kuullut, että +hänestä tehdään luotsi ja tahtoi sen johdosta juoda. Kyllä minä +huomasin, ettei se siinä syynä ollut, vaan en sanonut mitään. Annoin +pojan vaan jutella. Minä hankin viinaa kaupungista ja Eero maksoi. Sanoi +vaan, että nyt hän kerta oikein pitää hauskaa, kun on hyvä syy. Ja kun +hän humaltui, niin kiljui ja rähisi kuin hullu. Sain hänet veneeseen +lupaamalla, että juodaan kotimatkalla. Minusta tuntui niin pahalta, +etten itse sillä kertaa humaltunut ollenkaan. Sitten kotimatkalla hän +alkoi puhua minulle minun vaimostani ja kysyi, miltä tuntuu, kun vaimo +liehakoi toisen kanssa. Ja jumalist silloin minäkin aloin juoda oikein +uhmalla ja olin jo kerran tipahtaa mereen. Kun minä humalluin, alkoi +Eero selvitä, sen huomasin siitä, että hän rupesi minua tarkastamaan +niin omituisesti ja sitten ... no se ei kuulu tähän juttuun. + +VAINIO. Mitä sitten? + +RASI. Ei erityisempää! Jokohan saivat laivaan luotsin? + +(Katsoo ulos akkunasta.) + +VAINIO. Miksi et kerro loppuun? Mitä sitten tapahtui? + +RASI. Eeron takia en sitä kehtaisi kertoa, sillä sitä en ennen ole +nähnyt hänen tekevän, mitä silloin teki. + +VAINIO. No mitä hän sitten teki? + +RASI. Hän itki. + +VAINIO. Vai itki! Vai niin! Sitä ei meikäläinen tee usein. + +RASI. Ei Jumala paratkoon. + +VAINIO. Eikä ilman syytä. + +RASI. Ei Jumala paratkoon. + +VAINIO. Puhuiko hän mitään Annikista? + +RASI. Ei puhunut. Sanoi vaan, että hän vielä kostaa. Sitä hän hoki +vähäväliä. + +VAINIO. Itkiessäänkö? + +RASI. Ei, Vaan sitä ennen. Itkiessään hän oli nöyrä kuin lapsi. + +VAINIO. Mies parka! + +(Ukkonen alkaa jyristä.) + +Nyt se alkaa. Varjelkoon luoja nyt merellä kulkijoita. + +RASI. Niin, ei siellä nyt ole hyvä. Ei Jumala paratkoon! + +VAINIO. Kas vaan kuinka vihaisia iiliä se nostaa. Ja salamat ovat +kirkkaita kuin aurinko. Hyi kun löi lähelle! Iski melkein silmäni +sokeiksi. + +RASI. Tuolla kaatui puu. + +EERO (Tulee juosten alas tornista.) Haapio kaatui! + +VAINIO. Annikinko? + +EERO. Annikin haapio. + +VAINIO. Rasi, tule pian hakemaan miehiä avuksi! + +(Menevät.) + +EERO (Katkerasti.) Se oli oikein. Se oli oikein. Minä ... minä ... +toivoin sitä... + +(Purskahtaa itkemään.) + +Minä ... minä ... tahdoin sitä... Nyt he saavat olla yhdessä kauvan... +Annikki vaipuu meren pohjaan ja viikon päästä hänen ruumiinsa ui maihin. +Ja minä sanon hänen ruumiilleen ne sanat, joita hän ei tahtonut kuulla +eläessään minun sanovan. Minä ... minä... + +(Alkaa pukea öljynuttua päälleen.) + +Minä, minä annan hänen kuolla. Minä olen kova. Miksi minä tämän nutun +puen päälleni, ikäänkuin olisin menossa heitä pelastamaan ...? ... ja +niinkuin he huolisivat minusta pelastajakseen? Annikki... Annikki... +Sinä olet minulle liian rakas. Ehkä et vielä ole mitään rikkonut! Ehkä +olet vielä yhtä puhdas kuin lapsena. Ehkä kuolet avutta ja syyttömänä. +Hyvä Jumala! Ehkä et olekaan minua pettänyt. Annikki, minä pelastan +sinut, minä pelastan sinut vaikka oman henkeni uhalla... + +(Rientää ulos.) + +(Esirippu.) + + + + +NELJÄS NÄYTÖS. + + +Kalastajatupa. Seinillä siistit paperit ja akkunoissa valkeat uutimet. +Perällä ulkoa tuova ovi, oikealla kamariin vievä ovi. Vasemmassa +nurkassa suuri leivinuuni, seinällä sanomalehtikimppu ja suuri +seinäkello. Oikealla pöytä ja ruokakaappi. Valaistus himmeä, sillä +ulkona sataa tihuttaa. + +LEENA (Lukee virsikirjaa.) Sinun turviis suuri ja pyhä Jumala nyt +pakenemme, sinä kun olet meitä läsnä ja voit tuulen asettaa tyyneksi; +sillä sinulle täytyy meren ja kaikkein luotuin olla kuuliaiset. +Sentähden me Sinua nöyrästi avuksi huudamme: Herra vapahda meitä, +ettemme hukkuisi; älä rankaise meitä vihassas äläkä kurita meitä +hirmuisuudessas. + +EEVASTIINA (Katsoo ovelta.) Mitä Leena nyt lukee? + +LEENA. Luen rukousta myrskyn tullessa. Eihän siitä nyt enään ole apua, +kun myrsky on vienyt ainoan poikani, mutta se lohduttaa kuitenkin. On +niin vaikea olla. Olin aina luullut, että vanhoilla päivilläni pääsen +rauhaan, ettei enään tarvitse rajuilmoilla merellä väristä ja kiskoa +raskaita verkkoja. Nyt on kaikki mennyt. Eerosta ei enään ole minulle +apua. Hän on nyt isävainajansa luona meren pohjassa. -- + +EEVASTIINA. Niin, niin, kovasti meitä koetellaan. Ja kun Leena edes +saisi ruumiin siunattuun maahan! + +LEENA. Eihän ne ruumista saaneet ylös ja tuskin sitä koskaan +nähdäänkään. Minne lie merivirta sen kuljettanut... Mitä Annikki nyt +sanoo? + +EEVASTIINA. Nyt on kaksi viikkoa siitä, kun vene kaatui ja Annikki ei +tahdo syödä eikä juoda. Itkee vaan! Huonoksi on hänkin käynyt. Taitaa +olla omantunnon vaivat. -- Vieläkö ne herrat ovat täällä? + +LEENA. Vielä ovat, tuolla ne pysyvät päivät pitkät kamarissa. Ei sieltä +juuri sanaakaan kuulu. Maalari on kirjoittanut sedälleen, että tulisi +noutamaan häntä pois. Nyt hän joka hetki odottaa laivaa tulevaksi. +Kunhan se tulisikin, että pääsisin rauhaan. Mutta mitenkä se Eero +oikeastaan hukkui? Olihan hän hyvä uimaan. + +EEVASTIINA. Joko maalari on kertonut Leenalle, miten se tapahtui. + +LEENA. Olenhan minä sitä häneltä kysynyt, mutta sanoo, ettei hän tiedä +siitä mitään. Annikki ja hän olivat pitäneet veneestä kiinni, kun Eero +tuli soutaen. Silloin juuri olivat Annikin voimat loppuneet ja hän oli +uponnut. Kun maalari kipusi Eeron veneeseen, näki hän Annikin taas veden +päällä ja veti hänet veneeseen, mutta Eeroa ei näkynyt. Sitten tulivat +luotsivanhin ja luotsit paikalle, mutta Eeroa ei löytynyt +naaraamallakaan. Sinne hän jäi poika parka. + +(Purskahtaa itkuun.) + +Eikö Annikki tiedä miten Eero hukkui? + +EEVASTIINA. Hän ei kerro mitään koko tapahtumasta. Ja jos häneltä jotain +kysyy, herkiää hän itkemään niin kovasti, ettei uskalla tiedustella sen +enempää. Ja välistä hän on kuin mielipuoli, mutta ei sano mitään. + +LEENA. Onko hän tavannut maalaria sen jälkeen? + +EEVASTIINA. Ei minun tietääkseni. Kun joskus puhun Annikille hänestä, +suuttuu tyttö ja purskahtaa lopuksi itkemään. Toisen kerran taas hän +ilostuu, kun kuulee maalarin nimeä mainittavan. Mutta ei se ole oikein +luonnollista iloa. Se on liian hurjaa siksi. Annikki ei ole sama kuin +ennen. + +LEENA. Vai ei ole sama kuin ennen. Ehkä... + +EEVASTIINA. Mitä ehkä? + +LEENA. Ei mitään. Muuten vaan. + +EEVASTIINA. Hyvä Jumala, luuleeko Leena, että... + +(Purskahtaa hurjaan itkuun.) + +En ole itse uskaltanut sitä ajatella. Se ajatus olisi ollut niin kauhea. +Kun joskus olen alkanut jotain epäillä, olen karkoittanut ne ajatukset, +sillä ne tappaisivat minut. Minulla on ollut niin paljon suruja, että en +enään tahdo ajatella mitään, mutta eihän sekään tahdo onnistua. + +LEENA. Mitä miehesi sanoo? + +EEVASTIINA. Miehenikö? Hän ei sano sanaakaan. Kyllä näen, että hänkin +kärsii, mutta hän on aina samallainen, ei rohkene sanoa mitään. + +LEENA. Entä Matti? + +EEVASTIINA. Niin Matti, hän nosti hirveän melun, mutta kun Annikki +katsoi häntä tiukasti silmiin, meni hän ulos. Mitenkä se poika parka +muita neuvoisi, kun ei osaa ohjata itseäänkään! + +ANNIKKI (Ilmestyy ovelle.) Minä ... tulin ... kertomaan, että kylän +pojat ovat nähneet ... jotain merellä uiskentelevan. Luulevat ... +sitä ... ruumiiksi. + +LEENA ja EEVASTIINA. Eeronko ruumiiksi. + +ANNIKKI. En tiedä. Luotsit ovat menneet veneellä katsomaan. + +LEENA. Olisiko se Eeron ruumis? Saisinko kuitenkin hänet vielä nähdä. + +(Rientää ulos.) + +EEVASTIINA. Annikki, etkö todellakaan voi sanoa, miten Eero hukkui? -- +Mikset vastaa? Tiedätkö jotain? + +ANNIKKI. En ... olenhan kertonut kaikki, mitä tiedän. + +EEVASTIINA. Kuulenhan äänestäsi, ettet puhu totta. Miksi salaat jotain? + +ANNIKKI. Minä kerron teille kaikki, mutta en vielä. Minä kerron kaikki, +jos ... jos nyt jätätte minut yksin. + +(Eevastiina menee. Annikki lähestyy peläten ja epäröiden Viklundin +kamarin ovea.) + +Minun täytyy puhua hänelle, sillä muuten en koskaan saa rauhaa. En tahdo +uskaltaa. Jos äiti tietäisi, että minä menen häntä tapaamaan! + +(Koputtaa oveen. Viklund tulee.) + +VIKLUND. Päivää Annikki. Kas kuinka olet kalpea. Onko sinulla minulle +asiaa. Miksi et vastaa? Miksi koputit ovelleni? + +ANNIKKI. Minä vaan tahdon Teille ilmoittaa erään asian. + +VIKLUND. Minkä niin? + +ANNIKKI. Minä tahdon vaan teille kertoa, miksi Eero upposi. + +VIKLUND. Miksikö sulhasesi upposi? Se ei varmaankaan minua liikuttane. + +ANNIKKI. Niin, ei suinkaan se teitä liikuta, vaikka se teitä koskee. +Tiedättekö, miksi Eero upposi? Tiedättekö, kenen syy oli, että Eero +upposi? Jos sen tietäisitte! + +VIKLUND. Minä en todellakaan ole utelias. Minä ... minä ... kernaimmin +en tahdo sitä kuulla. + +ANNIKKI. Vai ette tahdo sitä kuulla? Kyllä te nyt olette käynyt +ylpeäksi, vaikka ennen olittekin ystävällinen. Tietäkää, minulla on kova +luonto niinkuin kaikilla saarelaisilla, ja sen vuoksi teidän täytyy +kuulla se, että tietäisitte, minkä verran teillä oli siinä osaa... + +VIKLUND. Sanoinhan jo, minä en tahdo sitä kuulla. Tämä on hyvin +harmillinen juttu. Olen kärsinyt siitä kylliksi. Minä tahdon nyt päästä +rauhaan. Kuule siis, minä en tahdo kuulla mitään. + +ANNIKKI. Te ... tekö ... tahdotte päästä rauhaan? Ja minä ... minä saan +yksin kantaa kaikki, kaikki. + +(Purskahtaa itkemään.) + +Mitä minusta nyt tulee. Minun tulee yksin kantaa salaisuutta, jota en +voi kenellekään ilmoittaa. Minun tulee yksin kärsiä häpeä, josta en +elämässäni voi puhdistautua. Oi, jospa voisin kertoa jollekin kaikki, +kaikki. Jos kuka hyvä ihminen minua ymmärtäisi! -- + +VAINIO. Onko herra Viklund kotona? + +VIKLUND. Tässä olen. + +VAINIO. Luotsilaiva on tullut ja kapteeni on mukana. Hän kysyy, joko +herrat ovat valmiit lähtemään. + +VIKLUND. Sepä hyvä. Viekää sana, että me tulemme pian. + +(Menee kamariin.) + +VAINIO. Annikki, sinä olet tuottanut paljon surua saareen. + +ANNIKKI. Minäkö? Eikö muut? + +VAINIO. Ehkä muutkin. Mutta sinua varoitin, etkä siitä huolinut. + +LEENA (Tulee.) Hyvä Jumala. Se on Eeron ruumis. Kuinka hän on muuttunut! +Minun rakas poikani! minun onneton poikani. + +ANNIKKI. Oliko ... se ... siis ... todella ... Eeron ruumis? + +LEENA. Oli. He tuovat sen kohta tänne. + +ANNIKKI. Toinen tuodaan ruumiina, toinen lähtee ainiaaksi. Mitä olenkaan +tehnyt... + +LEENA. Etkö vieläkään kerro, miten Eero hukkui? Miksi sitä salaat? + +ANNIKKI. Minä tahdoin salata kaikki. Minulla oli äsken vielä hiukan +toivoa, mutta nyt minulla ei ole mitään. Minulle on yhdentekevä, +kerronko kaikki tai en, sillä minulla ei ole mitään pelättävää eikä +mitään toivottavaa. + +VAINIO. Kerro siis, jos tiedät jotain. + +ANNIKKI. Minä tiedän paljonkin. Kuulkaa vaan tarkoin. Kun vene kaatui, +koetimme pysyä siinä kiinni, niinkuin jo tiedätte. Minä näin Eeron +tulevan ja minä pelkäsin häntä niin, että voimani uupuivat ja vaivuin +veteen. Tunsin, että joku tarttui minuun kiinni. Se oli Eero. Hän veti +minut veden pinnalle ja ui kanssani venettä kohti. Silloin hän sanoi +minulle: Annikki, rakas Annikki -- niin hän juuri sanoi -- rakas +Annikki, sano, oletko sama kuin saareen mennessäsi? Ja hän painoi minua +hurjalla voimalla rintaansa vasten. En voinut vastata. Hän kysyi +uudestaan: Annikki, rakas Annikki, vastaa tässä kuoleman edessä: Oletko +sama kuin saareen mennessä? Ja minä ... minä ... sanoin hänelle yhden +sanan vaan, yhden ainoan sanan, joka oli totta, sillä en voinut kuolema +silmien edessä muuta sanoa. Minä vastasin hänelle: En. Silloin hänen +kätensä herposivat minusta, tuntui siltä, kuin hän olisi heittäytynyt +kauvas minusta. Kun minä pääsin Eeron veneeseen, ei häntä näkynyt. Nyt +kuulitte kaikki! + +(Heittäytyy pöytää vasten itkemään.) + +(Viklund ja Kanervo tulevat huoneesta tavaroineen matkaanlähdössä. +Viklund antaa hätäisesti kättä Vainiolle ja Leenalle. Kanervo kättelee +lämpimämmin heitä. Annikkia he eivät häiritse. He ovat juuri ovella, kun +luotsit öljytakkeihin puettuna tulevat kantaen Eeron ruumista ja +sulkevat sillä hetkeksi tien.) + +ANNIKKI (Nousee seisomaan. Katsoo ruumiin tuojia ja poislähteviä +herroja. Menee ovelle katsomaan heidän menoaan, palaa takaisin hitain +askelin ja vaipuu itkemään ruumiin viereen.) + +(Esirippu.) + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 44545 *** |