initial commit of ebook 44545HEADmain

1 files changed, 2324 insertions, 0 deletions

diff --git a/44545-0.txt b/44545-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..bd6a868
--- /dev/null
+++ b/44545-0.txt
@@ -0,0 +1,2324 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 44545 ***
+
+Note: Project Gutenberg also has an HTML version of this
+      file which includes the original music illustration.
+      See 44545-h.htm or 44545-h.zip:
+      (http://www.gutenberg.org/files/44545/44545-h/44545-h.htm)
+      or
+      (http://www.gutenberg.org/files/44545/44545-h.zip)
+
+
+
+
+
+NUORI LUOTSI
+
+Nelinäytöksinen kansannäytelmä (5 kuvaelmaa)
+
+Kirj.
+
+YRJÖ WEIJOLA
+
+
+
+
+
+
+Otava, Helsinki, 1904.
+
+
+
+
+HENKILÖT:
+
+EERO LUOTOLA, luotsioppilas _Evert Suonio_
+LEENA, hänen äitinsä, luotsin leski _Olga Salo_
+EEVASTIINA, _Mimmi Lähteenoja_
+ANNIKKI, hänen lapsiaan, _Helmi Tähtinen_
+MATTI, hänen lapsiaan, _Eero Kilpi_
+VIKLUND, taiteilija, _Knut Weckman_
+KANERVO, ylioppilas, _Oskari Salo_
+HOLK, luotsikapteeni, _Eino Salmela_
+VAINIO, luotsivanhin, _Aapo Pihlajamäki_
+MARI, hänen vaimonsa, _Mimmi Leino_
+HONKALA, luotsi, _Teppo Durchman_
+RASI, luotsi, _Hemmo Kallio_
+KAUTOLA, luotsi, _Aleksis Rautio_
+LOKKI, luotsi, _Iivari Kainulainen_
+PERTTULA, kalastaja, _Iisakki Lattu_
+ISOIN, laivanveistäjä, _Emil Falck_
+Peltolan poika, _Olga Leino_
+Kalastajatyttö, _Helmi Helenius_
+Kalastajatyttö, _Ester Niska_
+Muuan kalastajapoika, _Arno Hjorth_
+Kalastajia, miehiä ja naisia, sekä luotseja.
+
+Esitetty ensi kerran Suomen Kansallisteatterissa 30 p. syysk. 1904.
+
+
+
+
+ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.
+
+
+Mäntysaaren kalastajakylän ranta. Taustalla kylä rakennuksineen. Talot
+siististi maalatut. Aitat pihojen ympärillä kaksikerroksiset
+ullakkoineen. Rannalla kala-aittoja ja niiden seinillä verkkoja
+kuivamassa. -- Näyttämön oikealla puolella Luotolan talo. Vasemmalla
+aittoja, perällä lahden poukama, jonka takaa näkyy yllämainittu kylä.
+
+Leena, Eevastiina ja Matti ovat rannalla kaloja huuhtomassa. Kantavat
+koreja aitasta rantaan ja takaisin.
+
+MARI (Tulee.) Joko Eero on tullut kotia Vahtiluodolta?
+
+LEENA. Ei vielä.
+
+(Katselee merelle päin.)
+
+Näkyyhän tuolta tulevan vene tännepäin. Se on yksimastoinen ja sillä on
+punainen juova isossa purjeessa, niin että kyllä se on meidän
+luotsejamme. Jos lie hyvinkin Eero. Mutta miksi sitä kysytte?
+
+MARI. Muuten vaan. Mieheni kertoi, että kohta kai saapuu Eeron määräys
+luotsiksi. Onhan hauskaa, kun jo viisi vuotta on ollut luotsioppilaana
+ja vihdoinkin pääsee vakinaiseksi. Mieheni oli saanut kirjeen
+luotsikapteenilta, että nyt on Eeron vuoro. Onhan se Eerolle onni, että
+Kurkelan Risto keväällä hylkeen pyynnissä jäi jäälautalle, -- vaikka
+kyllä vainajan vaimoa ja lapsia käy sääli.
+
+LEENA. Niinpä kyllä, mutta vähäsenkö täällä ihmisiä kuolee
+tapaturmaisesti, kesäisin rajuilmoilla ja talvisin ulkojäillä hailin
+pyynnissä ja hylkeenammunnassa. Kovallahan se meikäläisten leipä on.
+Sellaiselle matkalle se hukkui minunkin mieheni, ja sen jälkeen olen
+saanut Eeron kanssa kahden tehdä kaikki työt. Ja näin vanhalle naiselle
+ei enää ole kevyttä vetää märkää nuottaa.
+
+(Katselee merelle päin.)
+
+Kyllä se on Eeron vene, ja hänellä on hyvä tuuli. Kohta hän on kotona.
+Kunpa nyt olisi perää siinä, että hänestä tehdään luotsi, silloin saisin
+minäkin vanhoilla päivilläni hiukan lepoa!
+
+MARI. Kyllä kai siinä perää on. Ja onhan Eero paraita miehiä tässä
+kylässä. Ei juo eikä tuhlaa, niinkuin monet muut luotsioppilaat. Mitenkä
+se tuo teidän naapurinne poikakin elää! Joka kerta kun käy kaupungissa,
+tulee humalassa takaisin ja tuo pirtua muillekin. Isä on nuorena ollut
+samanlainen ja äitikin on niin löperö. Millähän nekin tulevat toimeen?
+Kun toisilla juhannuksen aikaan on kolmekymmentä tynnyriä silakoita
+Viroon vietäväksi, niin heillä ei ole kuin viisitoista. Eikä sillä saa
+Virosta viljaa ja maaomenia koko talven varaksi.
+
+LEENA. Ei saa, ei. Eiköhän heidän vielä täytyne myydä talonsakin ja
+silloin on köyhyys kova.
+
+(Katselee oikealle.)
+
+Mikä liike tuolla rannassa nyt on, kun on niin ihmisiä täynnä. Kas,
+luotsilaivahan on tullut satamaan. Mitähän silläkin taas on täällä
+tekemistä?
+
+MARI. Joko se on tullut? Siitähän se kapteeni miehelleni kirjoittikin,
+että hän tuo tänne nuoren sukulaisensa kesää viettämään. Juoksenpa
+katsomaan, ketä sieltä laivasta tulee maihin.
+
+(Mari menee.) (Kautola, Honkala, Rasi, Perttula ja Isoin tulevat.)
+
+MATTI. No minne ne miehet ovat menossa noin joukolla? Luotsilaivaako
+menette vastaan?
+
+KAUTOLA. Eipä juuri sitä. Mennään laskemaan uutta jahtia mereen.
+
+LEENA. Vai jo se on niin valmis. Kunpa nyt olisi Kautolalla parempi onni
+kuin ennen. Onhan se hyvä alus, kun Isoin sen on rakentanut.
+
+KAUTOLA. Eikä näillä mailla juuri parempaa laivanrakentajaa olekaan. Vai
+mitä mestari itse ajattelee?
+
+ISOIN. Eihän sitä tiedä, miten milloinkin onnistuu. Olenhan niitä jo
+rakentanut montakin. Milloin ovat tulleet hyviä, milloin huonoja. Mutta
+eikö mennä? Miehet taitavat jo olla koossa ja valmiit laskemaan. Tule
+sinäkin Matti avuksi!
+
+MATTI. Eihän tuolla väliä liene, vaikka tulenkin.
+
+HONKALA. No mennään sitten.
+
+(Kautola, Honkala, Rasi, Perttula, Isoin ja Matti menevät.)
+
+LEENA. Uuttera se Kautola on niitä jahteja rakentamaan, vaikka tappiota
+se vaan tähän saakka niistä on saanut. Kunpa kerran olisi hänelläkin
+parempi onni.
+
+EEVASTIINA. Eipä se saarelaisen onni koskaan niin suunnaton ole. Mutta
+onko Leenalla lainata meille vähän suoloja? Pitäisi lähteä suolaamaan
+nämä hailit, mutta ei ole millä suolaisi. Kyllä maksetaan, kun palataan
+Virosta. Vähäsen meillä sinne on viemistä, mutta ehkä Leena kuitenkin
+uskoo meille sen verran.
+
+LEENA. Ei niitä meilläkään juuri ole muille antaa, ja kunhan ei kävisi
+teille Virossa samalla lailla kuin viime vuonnakin.
+
+EEVASTIINA. Ei käy. Mattia ei oteta tällä kertaa mukaan lainkaan. Hänen
+syynsähän se oli, että niin kävi. Kuka käski hänen juopottelemaan sen
+tuntemattoman vironmiehen kanssa. Ainahan meidän saarelaisemme uskovat
+silakkansa virolaisille velaksi ja käyvät sitten syksymmällä perimässä
+viljansa ja maaomenansa. Niinhän sitä vaihtokauppaa on tehty monen
+miehen ikä, ja harvoin on virolainen pettänyt. Meille sattui
+onnettomuus, ja syy oli Matin. Humalapäissään rupesi kauppaan
+tuntemattoman kanssa, ja sinne jäi vaivalla kootut silakat. -- Mutta
+antaako Leena niitä suoloja? Kyllä mekin sitten toinen kerta muistetaan.
+
+LEENA. Köyhä antaa vähästään, rikas ei anna paljostaankaan. -- En sitä
+minäkään tekisi, ellei Eero katselisi sitä teidän Annikkianne. Kuka sitä
+tietää, vaikka meistä vielä tulisi sukulaiset. Kuuluuhan Eerosta tulevan
+luotsi, ja minkä poikaani tunnen, tulee hän silloin kosimaan Annikkia.
+-- Voinhan minä pari kappaa lainata, jos se riittää.
+
+EEVASTIINA. Kyllä se riittää, vähänhän meillä on suolattavaa. Ei köyhyys
+ole ilo kellenkään ja kaikkein vähimmin saarelaiselle. Ja ne ovat
+melkein kaikki köyhiä. Jotkut ovat rikkaita, jotka ovat aikoinaan
+ymmärtäneet koota, niinhän se minun mieheni sanoo. Jos hänkin olisi
+pitänyt puoliaan, silloin kun Virosta seilattiin viinaa ja Lyypekistä
+kahvia, sokuria ja kankaita kaupungin kauppiaille, niin olisi hän nyt
+rikas mies. Olihan hänkin mukana noilla matkoilla, mutta möi ryypystä
+voittonsa muille ja nyt ollaan köyhiä. Ja harvoinko se kertoo, kuinka
+ennen vanhaan laivoja pelastettiin merihädästä ja joka mies ansaitsi
+tuhansia, mutta hänen osansa se on hävinnyt kuin tuhka tuuleen. Ja nyt
+on merellä hyvät majakat ja tulet, niin ettei siitäkään enään ole
+toivoa.
+
+LEENA. No, no Eevastiina, ei pidä pahoitella, että ne ansiot ovat
+menneet. Kyllähän täällä eletään niistä huolimatta vaikka huonostikin.
+Mennäänkö aittaan?
+
+(Ovat lähtemäisillään, kun luotsivanhin tulee.)
+
+VAINIO. Päivää Leena ja Eevastiina. Tänne tulee vieraita.
+
+LEENA. Tännekö vieraita? Ketä?
+
+VAINIO. Luotsikapteeni nuoren sukulaisensa maalarin ja erään ylioppilaan
+kanssa. Hakevat kesäasuntoa. Ehkä Leena voisi heidät ottaa?
+
+LEENA. Vaikeahan minun on pitää herroja ruuassa. Mistä täällä saaressa
+heille herkkuja hankkii.
+
+VAINIO. Kyllähän minä sitä heille sanoin, mutta vastasivat, ettei näin
+kesäiseen aikaan ole herkuista väliä. Onhan Leenalla hyvä lehmä ja
+tuoreesta kalasta ei ole puutetta.
+
+LEENA. Kyllä minun on hyvin vaikea ruveta heille emännöimään. Eikö
+muualla sopisi paremmin? Onhan se Halosen vaimo käynyt keittokoulun ja
+osaa paremmin kuin minä tehdä herroille ruokaa. Kun sen mies vielä on
+merillä, niin olisihan sielläkin tilaa.
+
+VAINIO. Olisihan se niinkin, mutta kapteenin sukulainen kuuluu
+maalailevan tauluja ja haluavan tänne saaren päähän, jossa näkyy aava
+meri. Muuten luulen, että kapteeni voisi suuttua, ja siitä tulisi
+Eerolle ikävyyksiä. Tietäähän Leena, että hän kohta nimitetään
+luotsiksi. -- Tuolla jo herrat tulevat. Leenan pitää päättää äkkiä.
+
+(Luotsikapteeni, Viklund ja Kanervo tulevat.)
+
+LUOTSIKAPTEENI. Täällähän teille pojat tulee kissanpäivät. Ei tämän
+ihanampaa paikkaa ole koko Suomenlahdella. Päivää emäntä! Tässä on
+maalari Viklund ja tässä ylioppilas Kanervo. Hauskoja poikia molemmat.
+Ottaahan emäntä heidät tänne asumaan?
+
+LEENA. Kai minun on heidät ottaminen. Tervetuloa vaan! Onhan meillä
+täällä kamari, jossa voivat asua.
+
+VIKLUND. Tämähän on vallan mainiota. Näin ihanaa ei ole Itaaliassakaan.
+Vai mitä arvelet Kanervo?
+
+KANERVO. Hyvin hupaisa paikka. Täällähän luulisi sinulta työn sujuvan.
+Ja aiheita ei sinulta täällä tule puuttumaan. Olethan nyt kerran
+tilaisuudessa kuvaamaan merta ja saarelaisia.
+
+VIKLUND. Merta olen aina ihaillut. Se on niin suuremmoinen. Onnellisia
+ihmisiä, jotka saavat täällä meren helmassa elää kesät, talvet. Vai mitä
+Kanervo?
+
+KANERVO. En vielä tiedä, lienevätkö onnellisia vai onnettomia. Luulen
+kuitenkin, että heillä on suuremmat mahdollisuudet kuin niillä, jotka
+kyntävät peltojaan mantereella.
+
+LUOTSIKAPTEENI. No pojat! Mennään huoneeseen. Emäntä on hyvä ja keittää
+meille kahvia. Olisi hyvä, jos tekisitte sen pian, sillä minulla on
+kiire.
+
+(Menevät kaikki kolme taloon.)
+
+EEVASTIINA. Ystävällisiä herroja.
+
+LEENA. Ainakin aluksi.
+
+VAINIO. Tietääkö Leena uutisia?
+
+LEENA. Tiedänpä kyllä. Mari on jo minulle kertonut Eeron nimityksestä.
+
+VAINIO. Vai niin. Onneksi olkoon! Minulla on vähän kiire katsomaan
+Kautolan jahdin mereen panoa niin että hyvästi vaan Leena!
+
+LEENA. Hyvästi, hyvästi.
+
+(Eero ja Annikki tulevat.)
+
+LEENA. Mistä se Eero tapasi Annikin?
+
+ANNIKKI. Olin Vahtiluodolla kalassa. Pyysin päästä maihin Eeron
+veneessä.
+
+LEENA. Saitteko paljonkin?
+
+ANNIKKI. Eipä sanottavasti. Johan se paras hailiaika on ohitse. Olisi
+pitänyt meidänkin mennä Vahtiluodolle oljamiin varemmin, mutta kun Matti
+viipyi kaupungissa niin kauvan viime matkallaan, jäi se tekemättä. Ja se
+isäkin on jo niin huono ja vaivainen, ettei tahdo jaksaa verkkoja
+laskea. Mitä siitä sitten tulisi?
+
+LEENA. Luotsivanhimman vaimo tässä vasta kertoi teidän elämästänne,
+ettei se taida juuri hääviä olla.
+
+ANNIKKI. Ei, Jumala paratkoon.
+
+LEENA. Samalla se Mari kertoi, että sinusta Eero kohta tehdään
+vakinainen luotsi. Ehkä jo lie tehtykin, vaikkeivät paperit vielä ole
+saapuneet.
+
+EERO. Ihanko totta.
+
+(Leena menee.)
+
+Kuules Annikki, minusta tehdään luotsi. Vihdoinkin!
+
+ANNIKKI. Vai niin!
+
+EERO. Vai ei se sinua sen enempää ilahuta?
+
+ANNIKKI. Mitäpä tuo minua juuri liikuttaisi.
+
+EERO. Mitäkö se sinua liikuttaisi! Etkö arvaa?
+
+ANNIKKI. Olen huono arvaamaan arvoituksia.
+
+EERO. Vai on tämä asia sinulle arvoitus. Onko se totta vai leikkiä?
+
+ANNIKKI. Sanoinhan, etten ymmärrä arvoituksia.
+
+EERO. Oletko todella niin huono arvaamaan? En ole sitä ennen tietänyt,
+vaikka olenkin sinut tuntenut pikkutytöstä. Kuule Annikki, mitä sanon!
+
+(Eero kuulee ääniä talosta.)
+
+Mutta mitä tämä on? Täällähän on vieraita. En tietänytkään sitä.
+
+(Katsoo ovesta sisään.)
+
+Äiti, tule tänne, ketä täällä on?
+
+LEENA (Tulee.) Unohdin vallan kertoa sinulle. Kamarissa on
+luotsikapteeni ja kaksi nuorta herraa, jotka hän on tuonut tänne
+asumaan.
+
+EERO. Kauvaksiko?
+
+LEENA. Koko kesäksi.
+
+EERO. Ja sinä otit heidät tänne?
+
+LEENA. Otin. Mikäpä siinä auttoi, kun itse luotsikapteeni pyysi. Mutta
+mitäpä siitä olisi vastusta, ehkä tässä tullaan hyvinkin toimeen ja
+ansaitaankin siitä vähän.
+
+EERO. Minusta se ei ollut hyvin tehty. Minä olin aikonut järjestää nämä
+kotiasiat nyt hyvin kiireesti vallan toisin. Eikö niin Annikki?
+
+ANNIKKI (Kääntyy nauraen selin Eeroon.) Mistä minä sinun aikeitasi
+tuntisin?
+
+LEENA. Ennätäthän sen tehdä syksymmälläkin.
+
+EERO. Syksyyn saakka ennättää meikäläiselle tapahtua paljon.
+
+VIKLUND (raottaen ovea.) Joko kohta saamme kahvia? Kapteenilla on kiire.
+
+LEENA. Kohta, kohta. Käyn vaan hakemassa kermaa. Tule sinäkin Annikki
+auttamaan maitoa kuoriessa.
+
+(Leena ja Annikki menevät. Eero heittäytyy pitkälleen nurmelle. Viklund
+ja Kanervo tulevat kamarista.)
+
+VIKLUND. Sanoinhan, että näin täällä hiton sorjan tytön. Hän on
+varmaankin mennyt ulos, koska häntä ei näy täällä. Kerrassaan mainio
+malli! Hänet maalaan aivan ensimmäiseksi. Ajattele, jos sinulla lainkaan
+on mielikuvitusta: maalaan hänet, kun hän istuu meren rannalla, auringon
+laskussa, joka kultaa hänen kutrinsa. Valkoiset laineet huuhtovat hänen
+alastomia jalkojaan ja tuuli kietoo vaatteet tiukalle hänen ihanan
+vartalonsa ympärille. Nimeksi panen minä: Odotus. Eikö se ole mainiota?
+
+KANERVO. Onpa kyllä, vaikka aihe tuntuu minusta hyvin vanhalta.
+
+VIKLUND. Tietysti se tuntuu vanhalta. Kaikki aiheet ovat vanhoja, mutta
+taiteilijan tulee niihin luoda uusi henki. Eikö muuten ole omituista
+ajatella, että me suomalaiset asumme meren ympäröiminä, mutta meidän
+maalarimme eivät osaa kuvata merta eivätkä meidän runoilijamme laulaa
+siitä. -- Mutta minne se tyttö katosi?
+
+EERO (On herrojen huomaamatta noussut maasta.) Anteeksi. Hän tulee
+kohta.
+
+(Herrat säpsähtävät.)
+
+Olen Eero Luotola.
+
+VIKLUND (Kuiskaa Kanervolle.) Toinen mainio malli. Minulle tulee täällä
+paljon tekemistä.
+
+(Ääneen.)
+
+Kiitoksia, Luotola, ilmoituksestanne. Kanervo, menemmekö kamariin?
+
+(Poistuvat.)
+
+LEENA ja ANNIKKI (tulevat.)
+
+EERO. Hauskoja herroja. Iskivät heti silmänsä sinuun, Annikki. Tästähän
+tulee oikein hupaista.
+
+(Katkerasti.)
+
+Äiti ei tiedä, mitä hän on tehnyt!
+
+LEENA. Malta mieltäsi poika! Olet yhä vaan niin lapsellinen kuin
+paitaressu. Jos olet mies, niin pidä puoliasi.
+
+ANNIKKI (nauraa.) Samaa sanon minäkin!
+
+EERO. Annikki, kuulehan minua. Älä rupea mihinkään tekemisiin noiden
+herrojen kanssa. Tietäähän ne mokomat. Tulevat vaan tänne saareen
+huvittelemaan eikä heistä ole takeita, mitä tekevät. Etkö kuule, mitä
+sanon? Vastaahan toki.
+
+ANNIKKI. En viitsi kuunnella hullutuksiasi. Olethan kuin mikäkin
+härkäpää mustine silminesi.
+
+(Eero säpsähtää harmista. Hillitsee tunteitaan ja menee pois.)
+(Luotsikapteeni, Viklund ja Kanervo tulevat tuvasta.)
+
+LUOTSIKAPTEENI. Nyt olen minä teille hankkinut kesäasunnon ja jätän
+teidät rauhaan. Jos kansa ei ole kylliksi kohteliasta, niin älkää olko
+millännekään. Sen kanssa ei helposti tule ystäväksi. En tahdo sentään
+väittää, ettei olisi poikkeuksia, mutta ne ovat harvassa. Luotsivanhin
+on hyvin ystävällinen mies, sillä hän on matkustanut paljon. Onhan hän
+sitäpaitsi merikapteeni ja osaa käyttäytyä ihmisten parissa. Hänen
+kanssaan voit lyöttäytyä ystäväksi, mutta koeta välttää muita. Heistä
+sinä et kuitenkaan pääse selville.
+
+VIKLUND. Ole huoletta, setä. Minä kyllä osaan tulla toimeen ihmisten
+kanssa. Ja mitäpä minä heistä. Eihän minulla ole täällä aikaa muuhun
+kuin maalaamiseen. Minun täytyy nyt hiukan korjata vanhoja syntejä.
+Pariisin matkani meni melkein hukkaan. En ole sitä ennen tunnustanut
+kenellekään, mutta nyt tunnen mieleni niin keveäksi ja sellaisen
+työinnon suonissani, että rohkenen sen suoraan tunnustaa. Tulenhan
+täälläolollani korvaamaan kaikki. Minä tahdon kuvata merta niin, ettei
+sitä kukaan ennen ole samoin ymmärtänyt. Minä tahdon näyttää kaikille,
+jotka eivät usko minuun, että minulla sittenkin on lahjoja. Älä hymyile,
+setä, saatpa nähdä syysnäyttelyssä! Saatpa nähdä!
+
+LUOTSIKAPTEENI. Hyvähän se olisi! Voithan koettaa, olethan nuori. En
+tahdo toiveitasi ryöstää.
+
+VIKLUND. Saatpa nähdä, saatpa nähdä!
+
+LUOTSIKAPTEENI. Mutta mitenkä kävi Pariisissa?
+
+VIKLUND. Pariisissa oli vallan toista. Eihän se ollut oikeaa elämää.
+Viini ja naiset saivat minut vallan pyörälle päästä ja kahteen vuoteen
+en tehnyt muuta kuin tuhlasin perintöni. Täällä ei ole viiniä eikä --
+naisia.
+
+KANERVO. Niinkö luulet? Ehkä täällä on molempiakin.
+
+(Nauravat.)
+
+LUOTSIKAPTEENI. Sitä minäkin luulen. Ja onhan minullakin hiukan
+kokemusta nuoruudestani. Olen minäkin asunut saaristossa!
+
+VIKLUND. Ja vaikka täällä olisi tuhat impeä, niin ovat ne vaan minun
+mallejani. Tämä luonto, tämä kansa on kuvattava ja minä tulen sen
+tekemään. En ole todellakaan koskaan ennen tuntenut sellaista intoa,
+kuin nyt ja sen vuoksi uskallan toivoa, että minä tällä kertaa saan
+suuria aikaan.
+
+LUOTSIKAPTEENI. Minun alkaa jo olla kiire. Lähdetäänkö katsomaan, joko
+vene on palannut minua hakemaan?
+
+VIKLUND. Mene vaan setä Kanervon kanssa! Minä alan järjestellä
+huonettani.
+
+(Luotsikapteeni ja Kanervo menevät. Annikki tulee.)
+
+VIKLUND. Anteeksi, haetteko ketä?
+
+ANNIKKI. En. Poikkesin vaan tänne.
+
+VIKLUND. Oletteko talonväkeä.
+
+ANNIKKI. En, olen naapurista.
+
+VIKLUND. Mikä teidän nimenne on?
+
+ANNIKKI. Annikki.
+
+VIKLUND. Sointuva nimi. Sopii hyvin teille. -- Minun nimeni on Viklund.
+Olen maalari. Olen tullut tänne merensaareen kuvaamaan ihmisiä ja
+luontoa. En ole ennen nähnyt näin suurenmoista luontoa, vaikka olenkin
+matkustanut halki Euroopan. Ette voi arvata, kuinka iloinen olen siitä,
+että olen tullut juuri tänne. Täällä ei minulta tule puuttumaan työtä.
+
+ANNIKKI. Vai niin. Ja mitä varten te sitte maalaatte niitä tauluja?
+
+VIKLUND. Mitäkö varten? Sepä omituinen kysymys. Mitäkö varten? Mitenkä
+siihen oikeastaan vastaisin.
+
+(Miettii.)
+
+Minä maalaan sitä varten kuin kaikki muutkin maalarit, että jokainen
+pieninkin piirre tulisi kuvatuksi, että jokainen luonnonilmiö tulisi
+värien kautta tulkituksi. Sitä varten maalaan. Kuulkaa, ettekö te
+tahtoisi ruveta minulle malliksi, että heti alusta pääsisin työhön
+käsiksi. Olisin teille siitä hyvin kiitollinen.
+
+ANNIKKI. Minäkö? Mitä hyötyä teillä olisi minun maalaamisestani. Onhan
+täällä saarella tärkeämpiäkin henkilöitä kuin minä.
+
+VIKLUND (Nauraa.) Te käsitätte minua väärin. Minä en maalaa ainoastaan
+tärkeitä asioita, vaan kaikkia, joissa on jotain muista eroavaa.
+
+ANNIKKI. Mitä minussa sitten olisi muista eroavaa?
+
+VIKLUND. Mitäkö teissä on muista eroavaa. Sanonko sen.
+
+(Lähenee Annikkia.)
+
+Mutta ehkä suututte. Ettekö? No te eroatte tuhansista muista sen vuoksi,
+että olette kaunis.
+
+ANNIKKI. Nyt puhutte tyhmyyksiä.
+
+VIKLUND. En, en. Se on vakava ajatukseni! Sen vuoksi tahdon teidät
+maalata. Lupaatteko ruveta mallikseni?
+
+ANNIKKI. Mutta jos siinä on jotain pahaa. Minä en ymmärrä näitä asioita.
+
+VIKLUND. Ei siinä mitään pahaa ole. Sehän on vallan tavallista.
+
+(Lähenee vielä Annikkia.)
+
+Lupaatteko?
+
+ANNIKKI. Jos siinä ei mitään pahaa ole, niin voinhan luvata. Älkää
+sentään tulko niin lähelle! Te säikäytätte silmillänne minua. Ei, nyt
+minä menen, hyvästi.
+
+VIKLUND. Älkää nyt niin kiireesti.
+
+ANNIKKI. Kyllä minä nyt menen.
+
+VIKLUND. Muistatteko lupauksenne?
+
+(Eero on tullut ja seisahtunut syrjään.)
+
+ANNIKKI. Muistan.
+
+(Huomaa poistuessaan Eeron ja säpsähtää. Juoksee pois.)
+
+VIKLUND. Oletteko te tämän talon miehiä?
+
+EERO. Olen.
+
+VIKLUND. Oletteko emännän poika?
+
+EERO. Olen.
+
+VIKLUND. Luotsiko?
+
+EERO. Oppilas.
+
+VIKLUND. Varmaankin hauska ammatti?
+
+EERO. En tiedä.
+
+VIKLUND. Olen maalari. Täällä on paljon aiheita maalata.
+
+EERO. Vai niin.
+
+VIKLUND. Annikki on luvannut, että saan maalata hänetkin.
+
+EERO. Hyvä on.
+
+VIKLUND. Ettekö tekin antaisi minun maalata teistä kuvaa, kun istutte
+veneenne peräsimessä silmä jäykkänä. Siitä tulisi oivallinen taulu, joka
+herättäisi huomiota näyttelyssä? Suostutteko?
+
+EERO. En.
+
+(Poistuu. Luotsikapteeni ja Kanervo palaavat.)
+
+LUOTSIKAPTEENI. No nyt on vene rannassa ja minun täytyy jatkaa matkaani.
+Hauskaa kesää vaan teille molemmille! No mutta Armas, miksi olet noin
+nolon näköinen?
+
+VIKLUND. Sain jo koetella sanojesi totuutta. Tämän kansan kanssa ei
+helposti tule tuttavaksi. Tuo nuori luotsioppilas on saakelin hävytön
+mies. Kohteli minua kuin mitäkin poikanulikkaa.
+
+LUOTSIKAPTEENI (Nauraa.) Siinä sen näit! Varo vaan, ettet kovin usein
+polta kynsiäsi täällä saaressa. Merikansa on nyt kerta kaikkiaan sitä
+maata! Kyllä sinä vielä joskus opit heitäkin ymmärtämään. Mennäänkö
+rantaan?
+
+(Lähtevät.)
+
+LEENA (Tulee tuvasta.)
+
+EEVASTIINA (Tulee.) Ne suolat jäivät äskeisessä kiireessä saamatta.
+Jokohan Leenalla olisi aikaa antaa niitä?
+
+LEENA. Tulen kohta. Tiedäppä Eevastiina, että minä luulen, ettei niistä
+herroista ole meille muuta kuin harmia. Eerokin näkyy heihin suuttuneen,
+koska kävelee synkkänä tuolla rannalla. Kyllä se niin on, ettei niitä
+pitäisi päästää koko saareen. Harvoinhan niitä täällä on ollut, mutta
+aina niistä on ollut harmia.
+
+EEVASTIINA. Sen vuoksihan niitä kaikki täällä koettavat karttaa. Mitenkä
+kävi Anna-Marin, jonka mies oli rahanansiolla Ameriikassa. Hän otti
+kolme vuotta sitten herroja luokseen asumaan ansaitakseen rahaa. Siellä
+niitä sitten oli koko kesän ja lienevät viihtyneet hyvinkin, sillä
+Anna-Mari on komea ihminen.
+
+LEENA. Ja kun mies keväällä palasi Amerikasta, asuttuakseen kotitaloonsa
+rahoillaan elämään, niin oli perhe lisääntynyt.
+
+EEVASTIINA. Kertovat hänen illalla tulleen Hangosta Rasinlahteen ja
+sieltä huonoa keväistä jäätä pitkin henkensä uhalla aamuyöstä saareen.
+Oli vilkaissut akkunasta sisään, kun siellä oli valoista. Silloin näki
+hän vaimonsa imettävän lasta. Ei mennyt tupaan lainkaan, vaan palasi
+samaa tietä huonoa jäätä pitkin Rasinlahteen, meni tuttavansa
+propsipomon luo ja pyysi viinaa, jota saikin.
+
+LEENA. Oli juonut itsensä vallan siaksi, vaikkei koskaan ennen tietty
+hänen ryyppäävän. Sitten kun selvisi, kirjoitti kirjeen vaimolleen,
+ettei tarvitse häntä odottaa kotia. Sen hän jätti ja tuhat markkaa
+pomolle vaimolleen toimitettavaksi ja läksi menojaan, luultavasti
+takaisin Amerikkaan.
+
+EEVASTIINA. Kaupungissa kuului taas juoneen itsensä humalaan ja sen
+jälkeen ei ole hänestä kuulunut mitään.
+
+(Viklund ja Kanervo tulevat.)
+
+Niin ne suolat, mennäänkö aittaan hakemaan niitä.
+
+(Leena ja Eevastiina lähtevät.)
+
+VIKLUND. Minuun teki tuo luotsioppilaan käytös hyvin tympäisevän
+vaikutuksen. Mikähän tästä tuleekaan? Alku näyttää huonolta. En luullut
+kansanmiestä niin röyhkeäksi.
+
+KANERVO. Hänellä oli varmaan syynsä. Etkö voi tietää, minkä vuoksi hän
+sinua noin kohteli?
+
+VIKLUND. En kuolemaksenikaan. Enhän mitenkään vielä ole ennättänyt häntä
+loukata, kun tuskin olen puhunut puolta sanaa hänen kanssaan.
+
+KANERVO. Kyllähän se tuntuu omituiselta, mutta ehkä se asia vielä
+selviää. No, alammeko järjestää huonettamme, että pian pääsemme työhön
+käsiksi. Minä otan esille kuivat kirjani ja sinä maalilaatikkosi.
+
+VIKLUND. Maalaamisesta johtui minulle mieleeni, että jo olen saanut
+ihanan mallin. Annikki on luvannut istua minulle tuohon tauluun, josta
+kerroin.
+
+(Oikaisee ruumistaan kuin uusia voimia saadakseen.)
+
+Mitäpä tuosta luotsioppilaasta! Turhaan otin loukkautuakseni hänen
+tylyydestään. Tullaanhan täällä toimeen ilman häntäkin. Missä kapsäkissä
+ovat maalitarpeeni? Vai tuossa, hyvä! Tuntuu oikein hauskalta ryhtyä
+työhön, kun on niin hyviä aiheita. Mutta mennäänpä tupaan järjestämään
+tavaroitamme. Ota sinä tuo laukku, minä pidän näistä muista huolta.
+
+(Menevät taloon.)
+
+ANNIKKI (Tulee juosten.) Nyt on Kautolan jahti mereen menossa. Tule Eero
+katsomaan! Sille kuuluvat antavan nimeksi "Onni."
+
+EERO. Kiitos vaan kutsusta. En tule!
+
+ANNIKKI (Loukkaantuneena.) Kun et tule, ole tulematta.
+
+(Menee.)
+
+EERO (Aukaisee tuvan oven.) Tuleppa tänne äiti. Minulla on sinulle
+puhumista.
+
+LEENA (Tulee.)
+
+EERO. Onko totta, että minusta on tehty luotsi?
+
+LEENA. Niinhän se luotsivanhimman vaimo sanoi.
+
+EERO. Vai sanoi niin.
+
+(Synkästi.)
+
+Parempi olisi ollut, jos ei olisi tullutkaan, sillä sitten olisi ollut
+helpompi olla. Nyt se tuli liian varhain!
+
+LEENA. Mitä? Liian varhain! Eihän hyvä koskaan tule väärään aikaan!
+
+EERO. Niinkö luulet? Mutta siinä erehdyt. Et tiedä äiti, että nyt juuri
+minä tunnen, että se, jota olen odottanut ja odottanut, sittenkin tuli
+onnettomaan aikaan.
+
+(Esirippu.)
+
+
+
+
+TOINEN NÄYTÖS.
+
+
+Ensimmäinen kuvaelma.
+
+Vahtiluoto. Taustalla aava meri. Vasemmalla kalamajoja, oikealla
+luotsien vahtitupa torneineen. Vainio istuu vahtituvan portailla
+tupakoiden, Honkala ja Kautola istuvat kivillä, Viklund maalaa kuvaa
+Vainiosta.
+
+VIKLUND. Ja minä vuonna se sattui se kova elokuun myrsky?
+
+VAINIO. Jos katsotte tuonne akkunan pieleen, näette siellä sen
+päivämäärän. Se tapahtui elokuussa 1891. Minä kyllä muistan sen päivän,
+niin kauvan kuin elän, sillä silloin oli minun vahtivuoroni. Jo pari
+päivää oli tuullut ankarasti ja vaikka se tuuli idästä, nousi vesi
+nousemistaan. Ajatelkaa, että vesi nousi kovalla itätuulella, vaikka se
+silloin tavallisesti laskee. Kyllä se tiedettiin, että tuuli kääntyy
+lounaaseen, mutta sitä ei kukaan arvannut, että siitä nousisi sellainen
+ryöppy.
+
+VIKLUND. Ja saarella olivat tietysti kaikki levottomat?
+
+VAINIO. Kuinka he eivät olisi olleet levottomat! Miehet ja suuri osa
+naisista olivat Virosta tulossa, se tiedettiin. Ja vaikka jahtimme
+ovatkin hyvät ja merikuntoiset, eivät ne sellaisessa tuulessa tahdo
+voida tulla toimeen. Ne eivät näet tahdo kääntyä kovassa aallokossa. --
+Ja vähä väliä tuli pikkupoikia kysymään, joko isän jahti on näkyvissä.
+Ja aina he saivat minulta kieltävän vastauksen.
+
+Ne, jotka silloin olivat Suursaaren kohdalla, kun myrsky alkoi,
+kertovat, että se tuli kuin salama. Näkivät vaan suuren vaahtoavan
+vesiseinän lähestyvän. Laineita ei tuuli heti nostanut, sillä se oli
+niin kova, että katkaisi niiden harjat.
+
+Purjeet, jotka olivat kovasti rievatut, otettiin heti kaikki alas. Ja
+niin laskivat jahdit ilman purjeita huimaavaa vauhtia Suursaaren
+Pohjoiskorkean alle ja monet heistä pääsivät Suurkylän lahteen. Mutta
+toiset ajelehtivat edelleen keskellä vesistä pimeyttä, jossa eivät
+voineet mitään nähdä, taasen aavalle merelle, kohti kiviä ja kareja. Ja
+se se on surkeata, ettei niistä monestakaan sen jälkeen kuulunut mitään!
+
+VIKLUND. Ja saarella oli varmaan silloin suuri suru.
+
+VAINIO. Suru, no onhan sekin nimitys, joka sopii, vaikka huonosti.
+Epätoivo silloin oli. Surtiin kuolleita, surtiin hukkaan menneitä talven
+ja kesän vaivoja ja surtiin niitäkin, jotka sieltä hengissä pääsivät.
+
+VIKLUND. Mitä niissä sitten oli suremista?
+
+VAINIO. Mitäkö niissä oli suremista? Olisittepa nähneet haaksirikkoiset!
+Katsokaapa Honkalaa tuolla. Hän on melkein kuuro, ei hän kuule muuta
+kuin korvaan huutamalla. Hän oli veljensä kanssa pienellä purjeveneellä
+Virosta tulossa, kun myrsky yllätti. Vene kaatui ja he koettivat pysyä
+kölin päällä ja saada sitä kääntymään. Veljen voimat loppuivat siinä
+ponnistuksessa. Lopulta sai Honkala veneen pystyyn ja veljensä, joka oli
+uppoamaisillaan, siihen. Ja niin alkoivat he mennä myötätuulta vene
+täynnä vettä. Veli jähmettyi ja kuoli vilusta. Honkala sitoi ruumiin
+nuoralla tuhtoon kiinni ja niin he jatkoivat matkaansa. Seuraavana
+päivänä he saapuivat kotisatamaan. Ja kun Honkala tuotiin maihin, oli
+hän kuuro ja mielipuoli. Nyt hän jo on taas melkein terve järjeltään,
+mutta ei naura koskaan.
+
+(Katsoo merelle päin.)
+
+Kas tuolla näkyy savua. Taitaa olla masina.
+
+(Katsoo kiikarilla.)
+
+Niin on. Luotsilippua ei vielä näy.
+
+VIKLUND (On noussut lakattuaan maalaamasta ja pantuaan syrjään
+maalaustelineensä.) Olitteko koko myrskyn ajan tornissa?
+
+VAINIO. En. Torni horjui niin, että pelättiin sen kaatuvan. Täytyi mennä
+alas vahtitupaan ja sieltä katselin rajuilmaa.
+
+VIKLUND. Se mahtoi olla suurenmoinen näky. Eikö se ollut ihanata?
+
+VAINIO (Luotsit hymyilevät.) Herra on lapsellinen. Se ei ollut ihanata.
+
+VIKLUND. Anteeksi! Luulin teidän rakastavan merta, sillä onhan meri
+kaunis ja etenkin rajuilmoilla.
+
+VAINIO (Nousee.) Suokaa anteeksi, nyt puhutte tyhmyyksiä. Jos teidän
+omaisenne olisivat rajuilmassa merellä, niin ei se taitaisi teistä olla
+niin ihana.
+
+VIKLUND (Hämillään.) En ole ajatellut asiaa siltä kannalta.
+
+LOKKI (On tullut ulos luotsimajasta ja seisoo portailla.) Ja vaikkei
+siellä juuri olisi omaisiakaan, niin luulisi herran kalpenevan, jos
+sattuisitte näkemään haaksirikon, vaikka se olisikin ulkomaalainen
+laiva. Viime syksynä kun olin täällä vahdissa yksin -- kaikki muut
+olivat luotsaamassa -- näin yöllä raketteja lounaassa päin. Laiva oli
+ajautunut Itäkivelle. Tuuli oli rankka ja yö niin pimeä, ettei eteensä
+nähnyt. Yksinäni en voinut mitään tehdä. Toivoin vaan, että raketit
+näkyisivät muille merenkulkijoille. Parin tunnin ajan niitä välkkyi
+yössä ja sitten pimeni kaikki. Koko yön istuin kiikari kädessä tornissa
+ja tähystin pimeyteen. Kun aamu valkeni, ei Itäkivellä näkynyt laivaa.
+Raketit oli nähty kylään ja luotsikutteri näkyi luovivan luodon
+ympärillä. Ketään ei ollut pelastunut.
+
+VIKLUND. Kauheaa.
+
+VAINIO. Meri on kavala.
+
+EERO (Tulee luotsimajasta.) Masina lounaassa liputtaa luotsia.
+
+(Menee.)
+
+VAINIO (Puhuu kovalla äänellä Honkalan korvaan.) Masina tahtoo luotsia.
+
+HONKALA. Käynpä kirjoittamassa päiväkirjaan.
+
+(Käy majassa ja lähtee.)
+
+VAINIO. Lokki, mene vetämään lippu tankoon, niin huomaavat, että luotsi
+on tulossa.
+
+(Lokki menee.)
+
+KANERVO (Tulee.) Oletko maalannut ahkerasti Armas? Minä olen koonnut
+paljon harvinaisia kasveja, niitä on runsaasti tällä luodolla.
+
+VIKLUND. Enpä juuri. Olen kuunnellut luotsien juttuja.
+
+KANERVO. Olemme jo olleet kolme viikkoa täällä etkä ole vielä saanut
+mitään valmiiksi. Eikö meri enään viehätä vai onko sinulla muita
+ajatuksia?
+
+VIKLUND. Viehättää kyllä ja onhan tässä vielä aikaa. Ja muuten tuntuu
+minusta siltä, kuin minun pitäisi täällä viipyä vuosia oppiakseni
+tuntemaan merta. Se ei näy olevan niin helppoa.
+
+KANERVO. Se kyllä näkyy harjoitelmistasi. Ne ovat samanlaiset kuin
+tuhannet muut. Kuvataan merta ja siitä tuleekin pesuvati.
+
+VIKLUND. Sangen rakastettava arvostelu. Annan sen sinulle anteeksi,
+sillä saatpa vielä nähdä, että tästä tulee jotakin. Saatpa nähdä, että
+minä vielä hämmästytän sinut ja kaikki muut. Enhän vielä ole alkanutkaan
+parasta tauluani, jota olen niin paljon ajatellut. Huomenaamuna auringon
+nousussa ryhdyn työhön. Silloin on Annikki lupautunut mallikseni. Tuolla
+kivellä hän tulee istumaan ja minä tuolla. Siitä tulee jotakin mainiota.
+Saatpa nähdä!
+
+KANERVO. Luulen kyllä, että siitä tulee jotakin mainiota.
+
+(Naurahtaa.)
+
+VIKLUND. Mitä tarkoitat?
+
+KANERVO (Vakavana.) Sitä mitä sanonkin, että siitä tulee jotakin
+mainiota. Armas, oletko huvitettu Annikista taiteesi vai itsesi tähden?
+
+VIKLUND. Mikä kysymys! Tietysti taiteeni tähden! Mitä voitkaan muuta
+luulla? Olenko minä ennen osoittanut olevani sellainen että...
+
+KANERVO. Olet.
+
+VIKLUND. Oikeastaan sinä olet niin hävytön, että pitäisi suuttua sinuun,
+mutta kun se pilaisi koko kesäiloni enkä muutenkaan tänään ole sillä
+tuulella, annan sinulle anteeksi.
+
+KANERVO. Kiitos jalomielisyydestäsi.
+
+(Alkaa järjestellä ja tutkia kasvejaan.)
+
+VAINIO. Kalamiehet taitavat jo nousta levoltaan.
+
+VIKLUND. Niinpä näkyy. Tuollahan on minun mallinikin.
+
+(Rientää pois.)
+
+VAINIO. Kuulkaahan herra Kanervo. Tuo maalari näkyy katselevan Annikkia.
+Teidän tulisi varottaa häntä. Me emme suvaitse semmoista. Muutenkin on
+tuo maalari sellainen löperö. Eihän se ole mies eikä mikään. Hyppii edes
+takaisin eikä tee mitään muuta kuin laiskottelee.
+
+KANERVO. Olen hänelle siitä jo monta kertaa sanonut, mutta hän vaan
+nauraa, lienee oppinut tapansa Pariisissa ja Itaaliassa.
+
+VAINIO. Puhukaapa siitä vielä vakavasti hänelle! Asia ei minua liikuta,
+mutta minulla on elämänkokemusta ja tiedän, mitä siitä seuraa.
+
+KANERVO. Sopivassa tilaisuudessa varoitan häntä.
+
+(Annikki ja kalastajia, naisia ja miehiä.)
+
+ANNIKKI. Kas vaan kuinka herrat luotsit ovat vakavia. Näyttääpä melkein
+siltä, kuin täällä ei tänä iltana saisikaan tanssia. -- Vai niin! Ei
+vastausta. Kuulkaa te muut, kapteenilla on tänään kihti ja sama tauti
+taitaa olla muissakin. Niin, niin, kun on jäykät jalat, ei tee mieli
+hyppimään.
+
+LOKKI. Annikki tuntuu olevan hyvällä tuulella. Saiko äitisi kaloja?
+
+ANNIKKI. Ei saanut muuta kuin lokin verkosta.
+
+VAINIO. Annikilla näkyy todellakin olevan hauska. Mistä se ilo nyt niin
+yhtäkkiä?
+
+ANNIKKI. Mistäkö nuoren ilo? Arvaapa ukko Vainio, saammeko tanssia tänä
+iltana vai emme?
+
+VAINIO. Mitäpä minulla siihen on sanottavaa. Olettehan saanut tehdä sitä
+ennenkin. Tanssikaa vaan, kunhan ette tanssi itseänne piloille.
+
+ANNIKKI. Minkä verran sinä tanssit nuorena, sen verran mekin.
+
+(Annikki ja kalastajat menevät, Vainio pysäyttää Annikin.)
+
+ANNIKKI. No mitä nyt.
+
+VAINIO. Tahdon puhua kanssasi.
+
+ANNIKKI. Mistä?
+
+VAINIO. Tärkeästä asiasta.
+
+(Vie Annikin syrjään.)
+
+Kuule Annikki, ole varoillasi. On asioita, joilla ei leikitä. Oletko
+nähnyt, kuinka Eero on tullut synkäksi. Hän on mies eikä mikään
+tyhjäntoimittaja ja hänellä on vakavat aikomukset. Muista se!
+
+ANNIKKI. Vai on Vainio ruvennut papiksi. Se toimi ei ole tuottavaa näin
+saaressa.
+
+VAINIO. Älä laske leikkiä. Asia on vakavampi kuin luuletkaan. Tiedäthän,
+että Eerosta nyt kohta tulee vakinainen luotsi, ja hän on kauan
+odottanut sitä voidakseen naida sinut. Sinä olet ollut hänen valittunsa
+ja tiedät, että niin tulee käymään. Muista, että herra ei sinua ota
+vaimokseen. Sen tekee vaan vertaisesi. Ja kun hän on kunnon mies, et saa
+hänen kanssaan leikkiä.
+
+ANNIKKI. Kuulkaa Vainio. Miksi te puhutte minulle tuosta herrasta. Hän
+on vaan tahtonut maalata minun kuvani eikä muuta. Enkö saa antaa hänen
+sitä tehdä? Vai mitä? Eikö se ole minun asiani, joka ei liikuta teitä
+eikä Eeroa? Eero on kunnon mies, sen tiedän, ja minä kunnon tyttö, sen
+tiedän myös.
+
+VAINIO. No hyvä, kun sen tiedät, niin tee, mitä tahdot. Mutta muista,
+ole varoillasi.
+
+(Annikki menee.)
+
+RASI (Tulee unisena ja silmiään hieroen luotsimajasta.) Päätäni
+kolottaa.
+
+VAINIO. Tietänet itse syyn. Pitäisihän sinun vanhan miehen osata olla
+siivompi. Aina vaan kallistat lasin, jos kuka tarjoo.
+
+RASI. Eipä siitä kellekään vahinkoa ole.
+
+VAINIO. Ei ole muille, ellei itsellesi. Jos luotsikapteeni saa kuulla
+tavoistasi, niin kyllä hän siitä pitää huolen, ettet kauvan saa laivoja
+luotsailla. -- Arvasin kyllä eilen, kun menit sitä ruununmasiinaa
+viemään, että venäläiset matruusit taaskin juottavat sinut humalaan.
+Olit pari viikkoa ollut ilman viinaa ja silloin et tiedä, paljonko juot,
+kun pääset siihen käsiksi. -- Eilen oli sinun muuten käydä huonosti,
+olit nukkunut veneesi peräsimeen kotimatkalla. Ellei Honkala olisi
+sattunut sitä tornista näkemään, olisit nyt joko Viron rannalla tai
+meren pohjassa.
+
+RASI. Eipä tuosta niin väliä olisi ollut!
+
+VAINIO. Honkala on mennyt luotsaamaan. Nyt tulee Eeron vuoro. Mene
+torniin, että hän pääsee vahdistaan.
+
+RASI. Onpa tänään kirkas ilma. Oikein tekee silmiin kipeää.
+
+(Vainiolle hiljaa.)
+
+Onko vaimoni tullut tänne kalaan?
+
+VAINIO. Ei. En ole häntä nähnyt?
+
+RASI. Entä Hautala?
+
+VAINIO. Ei hänkään.
+
+RASI. Siis molemmat ystävät taas mantereella. Ja minun täytyy olla
+täällä luodolla. Saatana soikoon! -- Onko sinulla antaa minulle ryyppyä.
+Pääni on niin kipeä.
+
+VAINIO. Ei ole. Mene nyt vaan torniin.
+
+RASI (Huokaa syvään ja lähtee.)
+
+KAUTOLA (Katselee kalamajoihin päin nauraen.) Aika lysti herra!
+
+VAINIO. Se maalariko?
+
+KAUTOLA. Niin juuri, se sama. Katsokaapa, kuinka se loikkailee tuolla
+kalliolla ja ajaa takaa Annikkia.
+
+VAINIO. Kas vaan sitä mestaria!
+
+KAUTOLA. Niinhän mekin nuorena juostiin, ennenkuin kihti kävi sääriin.
+Nyt se on myöhäistä!
+
+VAINIO. Oli siinä sentään ero, että hypittiin vertaisten kanssa. Jos me
+sen teimme, oli se toista, mutta tuo herra...
+
+KAUTOLA. Mitäpä siitä. Antaa herrojen huvitella, kun ovat
+kesälaitumella.
+
+VAINIO. Vai niin, vai on se sinusta yhtäkaikki?
+
+EERO (Tulee tornista ja katsoo Annikin ja maalarin juoksentelemista.)
+Voi sitä Annikkia!
+
+KAUTOLA. Kas Eero! Älä ole milläsikään, kyllä sinä sen tytön saat, kun
+herra on mennyt saaresta. Pian ne naisihmiset unhoittavat. Ei sellaisia
+asioita pidä ottaa niin tunnolleen!
+
+EERO. Kuka niitä sitten ottaa tunnolleen ja kuka täällä on puhunut, että
+minä siitä tytöstä huolin, vaikka saisinkin. Antaa hänen vaan huvitella
+ja tehdä, mitä tahtoo!
+
+VAINIO. Puhutko totta vai leikkiä?
+
+EERO. Sen vaan sanon, etten puhu leikkiä!
+
+ANNIKKI (Tulee juosten. Viklund seuraa häntä, mutta nähtyään Eeron palaa
+takaisin.) Oikein hengästyin. Tuo maalari juoksutti minua kolme kertaa
+luodon ympäri. Hyvä oli, että pääsin pakoon.
+
+(Nauraa.)
+
+Kas vaan, kuinka Eero on totisen ja happaman näköinen kuin paistettu
+nauris. Saako kysyä, mikä herra luotsioppilasta vaivaa? -- Vai ei
+minulle vastata. No enpä tuota sure! Kylläpä taas toisen kerran sanoja
+riittää.
+
+VAINIO (Katselee ulos merelle päin.) Onpa tänään laivoja liikkeessä.
+Tuolla on taaskin kolmimastoinen kuunari. Näyttää siltä kuin olisi
+raudasta, koska se on harmaaksi maalattu. Menenpä torniin katsomaan,
+pyytääkö se luotsia.
+
+(Menee.)
+
+KAUTOLA. Ovatko purjeesi veneessä. Nyt tulee sinun vuorosi.
+
+EERO. Eivät ole. Otin ne maihin kuivamaan.
+
+KAUTOLA. Voinhan minä ne panna veneeseesi.
+
+(Menee.)
+
+EERO. Annikki. Oletko unohtanut, mitä sinulle olen niin monta kertaa
+puhunut? Etkö enää tahdo tulla vaimokseni, koska olet ruvennut
+liehakoimaan ketä vaan?
+
+ANNIKKI. Ja kuka se on se "ketä vaan"?
+
+EERO. Tiedät kyllä, mitä tarkoitan. Siitä päivästä, jolloin tuo maalari
+tuli saareen, et ole enään ollut sama Annikki, jonka kanssa olen
+lapsesta ollut toveri ja ystävä. Sinä olet joku muu, sillä se Annikki ei
+koskaan nauranut minulle, vaan katsoi minua suurilla sinisillä
+silmillään niin uskollisesti ja vakavasti, että teki oikein hyvää
+sydämelle. Nyt en enään tiedä, ovatko silmäsi siniset vai ruskeat, sillä
+en ole niitä nähnyt pitkään aikaan.
+
+ANNIKKI. Onpa sinulla sitten huono muisti!
+
+EERO. Kunpa minulla olisi huono muisti ja voisin unohtaa, silloin en
+enään sinua tuntisikaan, vaan kulkisin ohitsesi kuin vieras ja hakisin
+toisia tyttöjä.
+
+ANNIKKI. Voithan sen tehdä.
+
+EERO. Miten minä voisin sen tehdä, kun en saa hetkeäkään rauhaa
+ajatuksiltani. Maalla ja merellä, öin ja päivin olet sinä mielessäni ja
+päivä päivältä alkaa tuntua yhä tuskallisemmalta. Tuntuu kuin kaikki
+liukuisi käsistäni, mitä olen toivonut ja ajatellut. -- Ja nyt juuri,
+kun minusta näinä päivinä tehdään vakinainen luotsi ja tahtoisin saada
+sinut vaimokseni, olet minulle niin vieras ja kylmä, kuin en olisi
+koskaan sinua tuntenut ja koskaan sinua ajatellut. -- Annikki, lupaa
+minulle, ettet liehakoi tuon maalarin kanssa, sillä hän ei sinulle tahdo
+mitään hyvää. Lupaa heti hylätä tuo mies ja huomenna jo lähdemme
+pappilaan. Lupaatko?
+
+KAUTOLA (Tulee.) Purjeet ovat veneessä. Ovatko jo nähneet luotsilipun?
+
+EERO. Eivät vielä.
+
+(Hiljaa Annikille.)
+
+Lupaatko?
+
+ANNIKKI. Miksi vaadit minulta tätä lupausta?
+
+EERO. Etkö siis tahdo luvata? Ajattele Annikki tarkoin asiaa. Älä nyt
+hylkää minua, sillä siitä ei hyvä seuraa.
+
+(Kalastajia, miehiä ja naisia alkaa liikkua luodolla.)
+
+ERÄS TYTÖISTÄ. Missä Vainio on? Joko tanssi saa alkaa?
+
+KAUTOLA. Vainio on tornissa. Kyllä hän tulee kohta.
+
+EERO. Vastaa pian Annikki. Kohta se on myöhäistä.
+
+VIKLUND (Tulee.) Joko tanssi alkaa? Sitä olisi hauska katsoa!
+
+VAINIO (Tulee.) Laivalla on luotsilippu. Eeron on lähdettävä.
+
+EERO. Siis et vastannut, Annikki. Voi sinua! Nyi minun on lähdettävä.
+Jos tietäisit, millä mielellä sinut tänne jätän, niin olisit sanonut
+edes yhden sanan!
+
+ANNIKKI (Nauraa.) Voi sinua Eero parka kuinka mustasukkainen oletkaan.
+
+(Eero menee luotsimajaan.)
+
+VIKLUND. Annikki, saanko tanssia koko illan kanssanne?
+
+ANNIKKI. Koko illanko? Jos ei juuri koko iltaa, niin ehkä vähempikin
+riittää!
+
+(Nuoriso alkaa tanssia piiritanssia "Väki tuli saareen". Eero tulee
+luotsimajasta ja menee, katseltuaan raskain mielin toisten tanssia.)
+
+
+Toinen kuvaelma.
+
+Sama näyttämö kuin edellisessä. Auringon nousu.
+
+VIKLUND. Annikki, te ette arvaa, kuinka minä nautin tästä luonnon
+raikkaasta elämästä! Meri on kuin suuri arvoitus. Sitä katsellessa
+muistuu mieleen niin paljon menneiltä ajoilta. Tuo kaukana häämöittävä
+maa pienine suruineen ja iloineen säälittää minua. Sen ihmisraukat
+kiusautuvat toistensa läheisyydestä ja pakkautuvat kuitenkin yhä
+lähemmäksi toisiaan. Toista on elämä täällä! Tämä tunne on niin
+omituinen ja valtaava, että se tempaa ihmisen arkipäiväisyyttä ylemmäksi
+ja kuitenkin se täyttää rinnan niin omituisella kaiholla.
+
+(Alkaa hiljalleen laulella "Viel Vogel sind geflogen".)
+
+ANNIKKI. Tuota laulua en ole kuullut. Se on hyvin omituinen. Mitä se
+tarkoittaa?
+
+VIKLUND. Vallan yksinkertainen laulu, jossa lauletaan kaikista turhaan
+valuneista kyynelistä ja kaikista kuihtuneista ruusuista. -- Niin,
+kuihtuneista ruusuista. Kaikki ruusut kuihtuvat. Kun minä joskus vuosien
+päästä palaan tänne saareen, olette tekin kuihtunut ruusu. Annikki,
+suokaa anteeksi, minä tahdon kutsua teitä sinuksi. Vuosien päästä olet
+sinäkin kuihtunut ruusu. Ja mitenkä ruusu voisikaan kauvan kukkia
+merituulissa.
+
+Ajattelen monasti erästä asiaa.
+
+(Nousee ja lähenee Annikkia.)
+
+Ajattelen sitä, kukahan tämänkin ruusun taittaa. Älä säikähdä! Se on
+maailman meno. Onko sinulla jo sulhasta?
+
+ANNIKKI. Mitä sillä tarkoitatte? Rakastettuako?
+
+VIKLUND. Niin.
+
+ANNIKKI. Kelläpä ei olisi rakastettua. Onhan se minullakin, vaikken
+oikein osaa tietää sitä rakkaudeksi. Olemme lapsuudesta saakka
+leikkineet yhdessä ja olemme hyviä ystäviä ja aijomme kai piakkoin mennä
+naimisiin. Hän on kelpo mies, mutta...
+
+VIKLUND. Miksi sanoit "mutta".
+
+ANNIKKI. En tiedä.
+
+VIKLUND (On lähestynyt Annikkia ja kietoo kätensä hänen ympärilleen.
+Annikki vastustaa hiukan, mutta antaa sen kuitenkin tapahtua.) Annikki.
+Oletko koskaan tuntenut oikein voimakkaasti, kuinka sydän sykkii ja veri
+kiehuu ja elämä on korkeimmillaan? Ne ovat niitä hetkiä, joita varten
+koko elämä on olemassa ja niitä on harvoja. Elämän tyhjä raataminen
+tuntuu silloin niin kurjalta ja vähäpätöiseltä ja ajatukset sekaantuvat,
+kaikki on oikein ja kaikki väärin.
+
+ANNIKKI. Minä en ymmärrä puhettanne. Noin ei minulle vielä ole kukaan
+puhunut.
+
+VIKLUND. Etkö ymmärrä? Etkö tunne, kuinka tämä kaikki on hurmaavan
+kaunista ja kaihomielistä. Katso, tuolla ruskottaa aamun nousu. Meri on
+kuin punaista verta ja luodot kaukana hohtavat kuparilta. Eikö tämä saa
+sydäntä sykkimään kovemmin ja lämpimämmin kuin mantereen kurjat maisemat
+ahtaine metsäseinineen, jotka painavat mieltä kuin raskas painajainen?
+Minusta tämä kaikki on täynnä suurta rakkautta, suurta hillitsemätöntä
+intohimoa. Annikki, Annikki...
+
+(Annikki koettaa irtautua hänestä.)
+
+Annikki et saa mennä käsistäni. Minä tahdon olla sinua aivan lähellä,
+pitää kättäni sinun ympärilläsi ja katsoa kauvas merelle ja ajatella ja
+tuntea...
+
+ANNIKKI. Minua alkaa niin pelottaa. Päästäkää minut!
+
+VIKLUND. En, tuhat kertaa en. Kun olen sinut tähän saanut, taistelen
+sinusta vaikka koko maailman kanssa, sinä luonnon raikas lapsi. Olet
+kuin Aino kivellä, vaikka minä en olekkaan mikään vanha Väinämöinen.
+
+(Kuiskaa.)
+
+Annikki, minä rakastan sinua enemmän, kuin koskaan ennen olen ketään
+rakastanut. Kaikki entisyys on kalpea ja kylmä tämän rinnalla. Tämä on
+minun kesäinen satuni, minun kesäyönunelmani...
+
+ANNIKKI. Puhutteko totta?
+
+VIKLUND. Miten voit sitä epäillä. Totta, totta, niin totta kuin sydämeni
+nyt sykkii kovemmin kuin koskaan ennen.
+
+(Suutelee Annikkia.)
+
+Älä pakene käsistäni. Se ei sinulle onnistuisi. Nyt sinä olet minun ja
+minä en anna sinua kellekään. Sinä olet minun ruusuni.
+
+(Mereltä kuuluu kaihoavaa laulua.)
+
+    Tule, tule mun ystäväni rantahan!
+    Siellä saat sinä nähdä mun.
+    Sua lemmin mä ain,
+    Sua kaihoan vain,
+    Tule, tule minun armahain!
+
+    Minun purteni merellä seilailee
+    Kotorannalta kauvas pois.
+    Myrsky laineilla käy,
+    Vielä maata ei näy,
+    Mua muistele armahain!
+
+    Mua muistatko ystäväni rannalla,
+    Konsa merellä laineet käy?
+    Sua lemmin mä vain,
+    Sua kaihoan ain,
+    Mua lemmitkö armahain?
+
+ANNIKKI. Se on Eero, hyvä Jumala, mitä olen tehnyt? Miten voin häntä
+katsoa silmiin, kun hän kohta on täällä?
+
+VIKLUND. Älä pelkää Annikki. Eihän se mitään pahaa ollut. Eihän suutelo
+ole syntiä.
+
+ANNIKKI. Minusta tuntuu kuin olisin tehnyt itseni onnettomaksi. En
+voinut arvata tästä semmoista tulevan.
+
+VIKLUND. Hullutuksia! Nuorena tulee suudella ja rakastaa. Vanhana on
+kyllä aikaa tehdä parannusta!
+
+ANNIKKI. Kunhan kukaan vaan ei olisi nähnyt. Minua peloittaa. Päästäkää
+minut! Miksi lakkasitte maalaamasta?
+
+VIKLUND. Siksi, etten voinut maalata, sillä sydämeni oli liian
+täynnä ... rakkautta.
+
+(Suutelee.)
+
+Tämä meriluoto ja kesäaamu, se oli liian voimakasta. Oi Annikki,
+Annikki... Joku tulee.
+
+(Rientää maalausvehkeidensä luo. Kalastajat alkavat tulla majoistaan.)
+
+Hyvästi sinä öinen yksinäisyys. Kauvan ei sinua kestänyt, mutta
+kylliksi, että sain esimaun tenhovoimastasi. -- Ei, tämä on väärä väri.
+Ei tämä maalaus nyt tahdo sujua. Koetanpa vähän punaisempaa. Se tekee
+kirjavan vaikutuksen. Äsh, sama juttu, kuin ennenkin! Värit eivät
+sulaudu. Piirustus olisi kutakuinkin oikea, mutta värit! Ei tästä tule
+mitään!
+
+(Vetää pensselillä pari kertaa yli koko taulun.)
+
+Tällä kertaa ei siitä tullut mitään, minun täytyy alkaa vallan alusta
+vielä kerta.
+
+(Nousee.)
+
+ANNIKKI. Eikö taulusta tullutkaan mitään?
+
+VIKLUND. Ei tällä kertaa, mutta kai sinä vielä toisenkin kerran istut
+minun mallinani. Silloin meidän täytyy saada olla vallan kahden kesken.
+En voi tehdä työtä, kun ihmisiä on ympärilläni kuin kirjavia kissoja.
+Hyvin pian lähdemme yhdessä johonkin yksinäiseen saareen niin, ettei
+kukaan siitä tiedä mitään. Siellä minä en muuta tee kuin maalaan ja
+siitä tulee taulu, jota vielä kaikki kehuvat. Sen saat nähdä. Tiedätkö,
+mitä opettajani Pariisissa sanoi minusta. Hän sanoi, että minä olen
+erittäin lahjakas. Ja sitä ei sanota siellä monelle. Kyllä hän kerran
+myöskin sanoi, että minä olen laiska ja ettei minusta tule mitään, mutta
+siinä hän erehtyi. Kun saan tämän taulun valmiiksi, lähetän sen hänelle.
+Siitä se vanhus saa nähdä, olenko ollut laiska. Se oli hyvä ajatus. Minä
+lähetän hänelle tämän taulun, kun saan sen valmiiksi.
+
+(Kalastajat tulevat.)
+
+PERTTULA. No, onko taulu valmis? Miksi panette sen piiloon? Olisi
+meikäläisenkin kerran pitänyt saada nähdä, miten sitä maalataan.
+
+VIKLUND. Toinen kerta. Tämä ei ole vielä valmis. Käyttekö nuottaa
+vetämään?
+
+PERTTULA. Jo on aika. Näin auringon nousussa se on tehtävä, muuten ei
+tule pyrstöäkään. Tytöt hoi nuotta mereen. Mitä vitkastelette? Käykää
+vaan veneeseen ja alkakaa potkea. Ei ne hailit laiskan nuottaan tule. --
+Kuka se siellä merellä laulelee. Kaunis ääni, taitaa olla Eero. Sillä on
+aina ne laulunsa, vaikka ne enimmäkseen ovatkin niin akkamaisen
+surunsekaisia.
+
+MUUAN TYTÖISTÄ. Eeroko akkamainen?
+
+KALASTAJA. Eipä mies, mutta laulut. Antaa naisten veisata Siionin
+kannelta ja muita ruikutuksia, mutta miesten tulee laulaa merestä ja
+sodasta. Niin juuri, saakeli, merestä ja sodasta. Soutakaa ulommaksi
+nuotta, ei ne hailit ole näin kallion kupeessa. Vielä vaan, vielä vaan!
+Nyt on hyvä. --
+
+VIKLUND (On sulkenut maalilaatikkonsa ja korjannut syrjään muut
+työkalunsa.) Te olette sentään onnellisia ihmisiä täällä meren karilla!
+
+PERTTULA. Vai niin.
+
+VIKLUND. Mikä on tämän ihanampaa? Tyyni meri, kirkas yö ja aamulla
+varhain suuri punertava aurinko suoraan merestä.
+
+PERTTULA. Kai, kai.
+
+VIKLUND. Ette näy ymmärtävän, mitä tarkoitan. Olen suuri luonnon
+ihailija.
+
+PERTTULA. Kai, kai. Kyllähän meilläkin on silmät ja kyllähän meistäkin
+tämä on kaunista. Onpa niinkin kaunista, että me täällä viihdyttäisi
+ilman naisseuraakin. -- No joko on nuotta meressä? Tuokaa köydet
+rannalle. Kas noin. Alkakaa vetää, mutta varovasti. Yhäkö se Eero siellä
+merellä laulelee? Onko se mies ihan päästään vialla.
+
+(Kalastajat vetävät nuottaa maihin ja mereltä kuuluu Eeron laulu.)
+
+    Merelle, merelle laulelen,
+    Merelle mieleni halaa,
+    Koska mun ainut armaani
+    Toista lempivi salaa.
+
+    Merelle, merelle lähden pois,
+    Merelle ainiaksi,
+    Että mun armaani luulisi
+    Minua vainajaksi.
+
+    Merellä oli minun kehtoni,
+    Merellä, merellä tuolla,
+    Merellä olen minä syntynyt
+    Ja merellä tahdon minä kuolla.
+
+ANNIKKI (On laulua kuunnellessa alkanut nyhkyttää ja eronnut
+nuotanvetäjistä.)
+
+PERTTULA. Vai koski se laulu Annikkiin? Katsokaapa hyvä väki, kuinka
+tyttöriepu alkoi itkeä.
+
+ANNIKKI. Antakaa minun olla rauhassa! Vetäkää te vain nuottanne maihin.
+
+PERTTULA. Kyllä se meillä on kohta kalliolla. Elä sinäkään jätä
+nuottaasi mereen. -- Mitä kummaa? Mitä ne miehet siellä veneessä
+tekevät! No onko se Rasi taaskin tuonut viinaa mukanaan? Eivät ne selvät
+miehet noin veneessä mellastele. Ja Eerokin. No kaikkea sitä saakin
+nähdä!
+
+EEVASTIINA (Tulee kalamajasta ja puhuu ovelta majaan.) Nouse jo, Matti!
+Koko kylän väki on jo kalalla ja sinä vaan venyt ja laiskottelet. Eihän
+meille näin ollen tule mitään Viroon vietävää tänä vuonna. Kuuletko!
+
+MATTI (Tulee unisena.) Hoh, hoi, olisipa se uni vielä maittanut! Mutta
+täytynee kai ne meidänkin verkot saada vedestä pois, vaikka ei niissä
+juuri kaloja liene.
+
+EEVASTIINA. Eipä juuri, kun koko talven olet makaillut etkä verkkoja
+parsinut. Enkä minäkään jouda kaikkea tekemään.
+
+MATTI. Maannutko? Minä? Koko talven? Kudoinhan kokonaisen verkon ja
+pyydystelin hylkeitä.
+
+EEVASTIINA. Yksi verkko talvessa, se ei ole paljon. Ja hylkeitä et
+saanut yhtään. Käväsithän vähän jäillä jaloittelemassa, siinä kaikki.
+Pane airot veneeseen, niin lähdemme. Kas Annikki istuu tuolla ja itkee.
+Mikä sinun on?
+
+ANNIKKI. Ei mikään, mitä sitä kysytte?
+
+EEVASTIINA. Itkithän.
+
+ANNIKKI. En itkenyt. Väsytti vaan.
+
+EEVASTIINA. Mikset nukkunut yöllä? Kuka käski valvomaan? Tule sinäkin
+avuksi verkkoja kokemaan.
+
+ANNIKKI. Kokekaa vaan verkot ilman minua. Ei minusta nyt ole siihen.
+
+EEVASTIINA. Kun et tule, ole tulematta. Matista tosin ei ole suurta
+apua, mutta kai minä jaksan tämän taakkani yksinkin kantaa loppuun
+saakka. Ovatko airot veneessä? Mennään sitten.
+
+(Matti ja Eevastiina menevät.)
+
+PERTTULA. Vetäkää pauloja tasaisesti. Noin. Perä alkaa näkyä. Vetäkää
+nopeammin. Noin vaan. Pekka hoi, tarvo kovasti, etteivät pääse ulos
+perästä. Hyvä on, pian perä maihin. Kas vaan, melkein puolillaan hailia!
+
+VIKLUND. Kas vaan. Ja aivan kuin kirkkainta hopeaa!
+
+PERTTULA. Onhan se joskus onni saarelaisellakin.
+
+VIKLUND (Lähenee toisten hommatessa kalojen kanssa Annikkia.) Mitä sinä
+itket? Eihän sinulla ole mitään itkun syytä.
+
+ANNIKKI. Eipä ei, mitenkä voin minä katsoa Eeroa?
+
+VIKLUND. Tuota humaltunutta luotsiako. Säästä surusi siksi kuin hän
+selviää.
+
+ANNIKKI. Ei hän ole humalassa, hän vaan tekeytyy. Kyllä minä hänet
+tunnen. Ei ole koskaan ennen juonut. Ja jos hän nyt on humalassa, on se
+minun syyni. Hyvä Jumala, tuolla hän jo tulee veneestään maihin.
+Katsokaa häntä! Menkää etemmäksi minusta!
+
+VIKLUND (Menee syrjään.) Tämä kohtaus ei näytä hauskalta. Luotsi näkyy
+ottavan asiat liian vakavalta kannalta.
+
+PERTTULA. Katsokaapa Eeroa! Oletteko miestä ennen nähnyt noin valjuna.
+Nyt hän tulee tännepäin. -- Eero hoi, tuleppa katsomaan Pietarin
+kalansaalista! Vai onko sinulla muita saaliita kaupungista. Korjatkaa
+kalat koreihin ja viekää varjoon!
+
+EERO (Tulee humalassa.) Korjatkaa kalat koreihin ja tehkää työtä.
+Vetäkää nuottaa tyynessä ja myrskyssä, kesällä ja talvella, kunnes
+joudutte kalojen omaan nuottaan ja saatte suunne täyteen suolavettä.
+Hikoilkaa kesät, palelkaa talvet ja nähkää nälkää vuosi umpeensa. Sitten
+on kaikki hyvä! Sitten on kaikki, niinkuin Jumala tahtoo!
+
+ERÄS TYTÖISTÄ. No, no Eero! Hillitse kieltäsi. Ole pilkkaamatta. Ei
+tässä ole leikille sijaa.
+
+EERO. Vai ei ole leikille sijaa. Luuletteko, että minä leikin. Kyllä
+vaan! Kun minä teille annan hyviä neuvoja, niin pitäkää hyvänänne.
+Vetäkää hailija ja syökää luita koko talvi. Kitukaa kesä, että sitä
+saatte tehdä talvellakin. Jospa tulisi taaskin se suuri myrsky ja
+pyyhkäisisi yhdellä vedolla kaikki veneet haileineen, ihmisineen meren
+pohjaan! Sitten ei olisi huolta talvesta, ei kesästä!
+
+ERÄS KALASTAJA. No Eero, oletko sinä vallan vimmattu? Mikä sinua vaivaa?
+
+EERO. Mikäkö minua vaivaa? Ei mikään! Ei Herra paratkoon mikään! Sanon
+vaan, mitä ajattelen. Kas Annikkikin on täällä? Päivää, päivää
+neitiseni. Eikö hienot sormet pilaannu nuotan köysistä? Suolavesi on
+hyvin kovaa. Vai ei vastata. Kysyn, kelpaavatko ne sormet herrojen
+kosketeltaviksi, jotka nuotan köysistä kovettuvat? Mitä? Vai itketään.
+Se on turhaa! Onhan sinulla niin suuria tuttavia, että pitäisi iloita.
+
+ANNIKKI (On noussut kiveltä seisomaan.) Oletko sinä Eero? En tunne
+sinua, sillä se Eero, jonka tunsin, oli vallan toinen mies.
+
+EERO. En tunne minäkään sinua. Se Annikki, jonka minä tunsin, oli vallan
+toinen tyttö. Vai ehkä tunsinkin väärin!
+
+ANNIKKI. Jos vielä pilkkaat on kaikki loppu. Minä en sääli, jos minua ei
+säälitä.
+
+EERO. En minäkään. Pilkkaan minkä jaksan, sillä muuta en voi. Juokse
+vaan muiden perässä ja juokse niille teille ainaiseksi, niin pääset
+pilkkaa kuulemasta!
+
+ANNIKKI. Hyvä on. Minä tottelen. Kun tahdot, niin teen sen. Minä menen
+menojani, ja tee sinä samoin. Hyvästi!
+
+(Menee.)
+
+EERO. Annikki, älähän vielä! Tai mene vaan, minä en surusta kuole! En
+kuolekaan, vaikka ehkä luulet. -- Vai oli teillä Pietarin kalansaalis,
+kolme korillista!
+
+(On tätä lausuessaan lähestynyt Viklundin maalaustelinettä. Katselee
+hetken Annikin kuvaa ja paiskaa sen telineineen maahan.) Olipa se koko
+rymäys!
+
+PERTTULA. Eero, miten uskallat? Sen saat maksaa.
+
+EERO. Periköön maksunsa, mistä haluaa. Minusta ei enään ole maksajaksi.
+Minun rahani menee parempaan.
+
+PERTTULA (Ottaa Eeroa käsivarresta.) Eero, nyt sinä et ole mies etkä
+mikään, tule pois majaan. Ajattelehan toki, miten huudat ja pauhaat kuin
+hullu.
+
+EERO. Anna minun olla!
+
+PERTTULA. Annikkiako sinä suret, kun olet noin mieliltäsi? Sano se
+suoraan! Olenhan vanha ystäväsi.
+
+EERO. Ei minulla ole ystävää.
+
+PERTTULA. Sano vaan, mikä sinua vaivaa, niin ehkä voin sinua auttaa.
+
+EERO. Minuako auttaa? Et voi.
+
+PERTTULA. Sanoinhan, että voin, kun vaan virkat, että Annikkiko sinua
+surettaa.
+
+EERO. Jos sanoisin, niin mitä sitten?
+
+PERTTULA. Niin kertoisin sinulle, mitä olen nähnyt.
+
+EERO. Oletko jo nähnyt jotain?
+
+PERTTULA. Olen. Heitä se hiiden tyttö menemään menojaan! Hän ei kelpaa
+sinulle. Näin, kuinka maalari suuteli häntä.
+
+EERO. Vai näit ... että ... maalari... Minä ... arvasin... Päätäni
+hiukan huimaa... Minä ... annan ... sen ... tytön ... mennä ...
+menojaan... Minä menen omia teitäni. Minä en sure ... en ... valita...
+
+(Menee hoippuen pois.)
+
+PERTTULA. Nyt se Eero asettui, alkakaa potkea uudestaan apajaa! Muuten
+menee aika hukkaan. Joko nuotta on veneessä?
+
+MUUAN JOUKOSTA. Jo.
+
+PERTTULA. Hyvä on. Alkakaa soutaa. Ehkä hailit vielä kulkevat tässä
+maiden alla. Soutakaa enemmän oikealle, ettei nuotta tartu kiveen. Hyvä
+on.
+
+(Eeron laulu kuuluu näyttämön takaa.)
+
+Joko se taas alkoi laulaa. Ja taas surullista.
+
+EERO (Laulaa.)
+
+    Kenkään ei purjeitta seilaile,
+    Kenkään ei airoitta souda,
+    Keltään ei ilman itkua
+    Lemmitty toiselle jouda.
+
+    Minä voin purjeitta seilailla,
+    Minä voin airoitta soutaa,
+    Minulta ilman itkua
+    Lemmitty toiselle joutaa.
+
+(Esirippu.)
+
+
+
+
+KOLMAS NÄYTÖS.
+
+
+Mäntysaaren vahtimajakan tupa. Pienenpuoleinen huone, valkeat seinät.
+Vasemmalla lattian alta ensi kerroksesta tulevat portaat, oikealla
+torniin vievät kiertoportaat. Pöytä, penkki ja pari tuolia. Vainio
+kulkee edestakaisin ja katselee toisinaan ulos. Lokki makailee penkillä.
+Ulkona sadetta ja tuulta.
+
+VAINIO. Kova ilma, kova ilma!
+
+LOKKI. Onpa niinkin. Ei ole tänä kesänä vielä niin kovasti tuullut. Kun
+se asettuu pohjoiseen näin kesäaikaan ja taivas pysyy näin pilvisenä,
+niin kyllä sitä riittää useamman päivän.
+
+VAINIO. Eipä siitä tuulesta nyt ole ollut puutetta. Kunpa vaan
+kylänmiehet pääsisivät kunnolla Virosta kotia! Kai ne jo ovat matkalla,
+koska on kaksi viikkoa siitä, kun läksivät.
+
+(Katselee kiikarilla ulos.)
+
+Tuolla näkyy virolaisen mallinen kuunari pyrkivän tänne päin. Kai se
+Eero kohta näkee, onko sillä luotsilippua.
+
+LOKKI. Niin Eero, yhäkö se vaan uhkaa olla vahdissa?
+
+VAINIO. Ei sitä sieltä alas saa, ennenkuin se maalari Annikin kanssa
+palaa Kaijaluodolta. Kaikkea sitä sattuukin, vaikka tiesinhän minä, että
+se niin kävisi. Varoitinhan minä Annikkia, mutta ei siitä ollut apua.
+Sen teki vaan mieli liehakoida maalarin kanssa, ja kun se toissapäivänä
+sai Annikin kanssaan tuonne luodolle -- piti muka siellä maalata taulu
+Annikista -- ja nousi tämä kova ilma, niin sinnepä jäivät pakostakin. Ei
+ne heidänlaisensa purjehtijat tässä ilmassa sieltä pois pääse.
+
+LOKKI. Mitä sanoo Eero?
+
+VAINIO. Mitäkö Eero sanoo? Ei mitään! Vaikka kyllä sen näkee, että sillä
+pojalla on tosi mielessä. Ei suinkaan hän muuten kahta vuorokautta
+melkein syömättä ja juomatta pitäisi vahtia. Ja jos häntä pyytää
+lähtemään kotiaan, niin...
+
+(Lähestyy torniin vieviä portaita.)
+
+Hän tulee, paras puhua muista asioista!
+
+EERO. Siellä on taaskin laiva, joka tahtoo luotsia.
+
+(Istuutuu.)
+
+VAINIO. (Katsoo ulos akkunasta.) Lintula on vietävä isolla venheellä
+laivaan. Ottakaa paljon miehiä soutamaan, että pääsette pian. Se ajaa
+muuten Harvinmatalaan. Lokki, käy vetämässä lippu ja viemässä sanaa
+kylään.
+
+(Lokki pukee sadetakin päälleen ja lähtee.)
+
+EERO. Te puhuitte varmaan minusta!
+
+VAINIO. Mekö? Mistä sen näet?
+
+EERO. Miksi en sitä tietäisi. Näinhän teistä, että olitte hämillänne,
+kun tulin. Mitä te turhaan minusta puhutte, antakaa minun olla rauhassa!
+
+VAINIO. No, no, Eero.
+
+EERO. Niin juuri. Antakaa minun olla rauhassa. En minäkään teidän
+asioihinne sekaannu. Ja mikä minulla sitten olisi hätänä! Ei mikään! Vai
+luuletteko ehkä, että suren Annikkia? En rahtuakaan, tietäkää se!
+
+VAINIO. No mene sitten kotiasi lepäämään! Mitä sinä turhaan olet
+vahdissa, vaikka ei olekaan vuorosi.
+
+EERO (Nousee seisomaan.) En mene! En vaikka luulisitte mitä! Minä olen
+sanonut, että en lähde täältä vielä, enkä lähdekään. Mutta ehkä kohta!
+Kyllä huomaatte, kun lähden, olkaa varmat siitä!
+
+(Astuu edestakaisin lattialla hetken ja vaipuu sitten synkkänä
+istumaan.)
+
+VAINIO. Eero, kuule nyt vanhan miehen puhetta!
+
+(Eero kavahtaa pystyyn.)
+
+EERO. Minä en kuule kenenkään puhetta, olipa se kuka tahansa. En minä
+ole mikään paitaressu, jonka päätä silitellään.
+
+(Lähtee torniin ja lausuu ylösmennessään.)
+
+Olkaa huoleti, luotsivanhin, tällä kertaa ei tornivahti nuku!
+
+(Menee.)
+
+KANERVO (Tulee.) Tulin tänne torniin katsomaan tätä Herran ilmaa. Eikö
+Viklundia vielä näy? Yhäkö hän on Annikin kanssa saaressa?
+
+VAINIO. Mitenkäpä he sieltä poiskaan pääsisivät! Ja Eero, hän vaan
+vahtii tornissa ja odottaa Annikkia. Mikähän tästä lopuksi tuleekaan!
+
+KANERVO. Surkeaahan se on, mutta minkäpä sille mahtaa.
+
+(Katselee ulos akkunasta.)
+
+Hirveä ilma. Ja myrskyävä meri. Kaikessa kauheudessaan on se
+suurenmoinen. Mutta miltä se teistä saarelaisista näyttää?
+
+VAINIO. Te tahdotte tietää, miltä meri meistä näyttää. Miltäkö meri
+meistä näyttää? Sepä on ihmeellinen kysymys. En ole koskaan ajatellut,
+miltä se näyttää, sillä en luule, että täällä karistossa juuri sitä
+niillä silmillä katsellaan.
+
+KANERVO. No millä silmillä sitten?
+
+VAINIO. Kansa näkee sen kuin lapsi isänsä, mutta ei ajattele, miltä se
+näyttää. Se tuntee vaan, että sen elämä on merestä riippuvainen, se
+tuntee, että se on vuoroin kauhea ja vuoroin hyvä kuin oikkuisa nainen,
+ja se tuntee, että meri sen tekee, että ulkosaarilla ei ruis kypsy. Meri
+ei anna sille leipää, meri vaatii, että saarikansan tulee olla merelle
+alamainen! Ja meren kanssa ei ole leikkiminen yhtä vähän kuin niiden
+kanssa, jotka siitä elävät.
+
+(Viittaa kädellään torniin päin.)
+
+Pitkät talvet, kun jäät kulkevat meren selkää, lyhyet kesät, kun on
+milloin tyyni milloin myrsky, saarikansa sen pienimpiäkin oikkuja tuska
+rinnassa tutkii ja on oppinut niitä ymmärtämään. Mutta se, joka ei
+merestä ja meren kansasta pääse selville, sen ei pidä tulla merisaareen.
+
+KANERVO. Ymmärrän mitä tarkoitatte.
+
+VAINIO. Miksi ette ymmärtäisi, sillä olettehan kansan lapsi!
+
+KAKSI LASTA (Tulee.)
+
+TOINEN LAPSISTA. Äiti lähetti kysymään, näkyykö isän jahtia Virosta
+tulevaksi?
+
+VAINIO (Huutaa torniin.) Eero, näkyykö Peltolan jahtia?
+
+(Lapsille.)
+
+Sanokaa äidille, ettei näy vielä. Kyllä minä lähetän luotsin sanomaan,
+kun tulee näkyviin.
+
+TOINEN LAPSISTA. Mutta äiti itkee niin kovasti. Sanoo pelkäävänsä.
+
+VAINIO. Sano äidille, ettei pidä pelätä. Ehkä isäsi on jossain
+ankkurissa.
+
+(Lapset menevät.)
+
+VAINIO. Kun kerran tuli puhe merestä ja saarelaisista, niin sanottakoon
+kerta kaikkiaan, että kaikki eivät kelpaa saaren asukkaiksi, sen olen
+kyllä kokenut. Joka ei täällä ole syntynyt, se älköön tänne asettuko,
+ellei hän ole sellainen mies, joka johonkin kelpaa.
+
+(Katselee ulos akkunasta.)
+
+Kova on ilma! -- Olen katsellut meidän pappejamme täällä saaressa. Kun
+olin lapsi, oli täällä pappi, joka tuli tänne heti papiksi vihittyä. Hän
+oli karkea mies, joka oli luotu kalastajaksi, vaikka hänestä
+erehdyksestä oli tullut pappi; en siltä tahdo väittää, että hän olisi
+ollut huono pappi, päinvastoin. Mutta kalastajana hän oli parempi. Hän
+oli aina meidän kanssamme kalalla, kesät ulkoluodoilla verkoilla ja
+nuottaa vetämässä ja talvet talvinuotalla. Ja hän osasi iskeä reijät
+jäähän yhtä hyvin kuin kukaan muu ja kulettaa tankoa jään alla. Hän oli
+oikein mies, sellainen mies, jota me saaressa rakastamme. Sitten hän
+meni naimisiin. Savosta hän toi tänne vaimonsa, joka oli hento ja hieno
+kuin lapsi. Muistan selvästi sen päivän, jolloin hän saareen tuli. Minä
+olin isävainaani kanssa häntä mantereelta tuomassa. Kuinka me kaikki
+häntä ihmetellen katsoimme, kuinka me hänen kalpeaa hipiäänsä
+ihmettelimme! -- Alussa hän oli vähän ylpeä, sitten hän asettui, kun
+näki, että me myöskin oltiin sitä. Ja kun hän näki, miten saaren naiset
+raatoivat, ei hän tahtonut olla muita huonompi. Hän alkoi seurata
+miestään kalamatkoilla ja kotona ollessa suolata hailia. Mutta sitä
+hänen ei olisi pitänyt tehdä, sillä siihen hän ei ollut luotu. Hän kävi
+huonoksi ja heikoksi, sai pari lasta ja kuoli keuhkotautiin. Ja
+keuhkotauti, sehän se on saarelaisten tauti!
+
+Pastorikin kuoli samana kesänä, kun oli matkalla sairaan luo. Taas oli
+suuri suru kylässä, sillä sellaista pappia ei meillä ole ollut eikä
+taideta saadakaan. Hän ei meille liikoja saarnannut, mutta kun hän
+saarnasi, osasi hän asettaa sanat niin, että me häntä ymmärsimme, sillä
+me emme kaikkea ymmärrä.
+
+Sen jälkeen on meillä ollut monta pappia, mutta ne eivät täällä kestä
+monta vuotta. Ja mikä pahin, he ovat useimmat valittaneet huonoja
+tulojaan. Niinpä niin, mutta miksi he eivät elä niinkuin me muut,
+silloin me heitä rakastaisimme. Miksi he eivät kalasta?
+
+KANERVO (Katselee ulos akkunasta.) Ja aina se meri vaan vaatii uusia
+uhreja. Tuolla se nyt on kivellä Kautolan uusi jahtikin, joka laskettiin
+vesille samana päivänä kuin tulimme saareen.
+
+VAINIO. Niin, siellä se on ja sinne se jää. Se on täällä niin
+tavallista, ettei sitä enään juuri jaksa ajatellakaan. Antaa mennä vaan!
+
+EEVASTIINA (Tulee.) Hyvää päivää! Minäkin tulin tänne katsomaan tätä
+Herran ilmaa. En tiedä, olen kuin päästäni vialla, kun ne meidän
+viimeiset verkot menivät viime myrskyssä Vahtiluodolla.
+
+KANERVO. Lähdenpä tästä takaisin kotia. Ilmoittakaahan toki, kun Viklund
+tulee saaresta, sitä tulinkin vaan sanomaan.
+
+(Menee.)
+
+EEVASTIINA. Mikähän tässä nyt meidätkin perii. Mahdoton oli arvata, että
+siitä nousisi niin kova rajuilma. Juuri olimme saaneet verkot mereen --
+eihän meillä ole nuottaa eikä nuottaosuutta, kun ollaan niin köyhiä --
+ja sitten menimme kalamajaan levolle, niinkuin muutkin, jotka verkkoja
+laskivat. Toiset jäivät nuottaa vetämään, sillä auringon laskussa kala
+on liikkeellä. Sitten tulivat hekin levolle ja kaikki nukkuivat
+sikeästi, kun Honkala tuli tornista herättämään ja sanoi, että oli
+noussut iili. Kaikki juostiin ulos ja yritettiin veneisiin, mutta meri
+oli niin vihainen, ettei päästy mihinkään. Ei auttanut muu kuin
+katsella, kun myrsky vei verkot. Ja kukapa sitä olisi ilokseen
+katsellut, sillä siinä meni monenkin ainoa omaisuus. Hätäkös niillä on,
+joilla on rahaa ostaa rihmaa ja kutoa talvella uudet verkot! Toista se
+on minun! Miehestäni ei ole mihinkään ja poika juo, jos saa pennin
+ansaituksi. Ja Annikki...
+
+(Purskahtaa kovasti itkemään.)
+
+VAINIO. Niin Annikki, hänhän se teille oikein suruksi onkin. Se maalari
+sai hänet houkutelluksi saareen ja siellä he ovat nyt olleet
+vuorokauden, kun tuli myrsky eivätkä pääse pois. Miksette ole pyytänyt
+kylänmiehiä heitä hakemaan?
+
+EEVASTIINA. Olenhan pyytänyt, mutta eivät vastaa mitään. Katsovat vaan
+vihaisesti. Ja jos joku vastaa, niin sanoo vaan pilkallisesti, että
+antaa Annikin huvitella. Sanoihan Metsola minulle, että kun olen
+kasvattanut tyttäreni herrain jälkiä juoksemaan, niin nythän minun muka
+tulisi iloita. Ja enkö minä varoittanut, kun sanoi lähtevänsä maalarin
+kanssa saareen! Hän vaan nauroi ja sanoi, että maalari maalaa hänestä
+kuvan, joka pannaan Helsingissä näytteille ja että he tulevat ennen
+auringon laskua kotia. Mutta sinnepä jäivät. Ja liekö tuon kotiin
+tulostakaan enään niin erityistä iloa!
+
+VAINIO. Ei se Annikki parka näy tietävän, mitä tekee. Jos hän
+tietäisi...
+
+(Viittaa kädellään torniin päin.)
+
+Eero on tuolla. Hän on nyt ollut siellä kaksi vuorokautta yhtämittaa
+melkein syömättä ja juomatta. Katselee vaan kiikarilla saareen päin,
+missä Annikki on. Ei edes huomannut tänä aamuna, että laiva tahtoi
+luotsia, ja se ei ole hänelle ennen tapahtunut. -- Onko Eevastiina
+kuullut, että Kautolan uusi jahti Onni ajautui viime yönä Hallikariin.
+Liiverin kouti katkesi eivätkä sitten saaneet jahtia kääntymään.
+Täydessä lastissa se oli viljaa ja maaomenia. Se oli Kautolalle suuri
+vahinko, häneltäkin taisi viime yönnä mennä kaikki omaisuus.
+
+EEVASTIINA. Olenhan toki kuullut siitä, siellähän ne ovat kaikki
+kylänmiehet pelastamassa, vaikkei siitä taida apua olla.
+
+VAINIO. Eipä taida olla. Palasina kai lie jo jahti ja lasti meren
+pohjassa.
+
+LEENA (Tulee.) Onko Eero täällä vai onko hänkin mennyt pelastamaan, kun
+ei ole käynyt ruualla?
+
+VAINIO. Täällä on.
+
+LEENA. Tuollako se on tornissa.
+
+VAINIO. Siellä. Eikä se täältä ole poistunut kahteen vuorokauteen! Pitää
+vaan vahtia.
+
+LEENA. Annikkiako se?
+
+VAINIO. Niin kai. Kun viime yönä tuli se kova iili ja pelkäsin torninkin
+kaatuvan, koska suuret puut taittuivat kuin tulitikut, niin tulin tänne
+torniin ja menin pyytämään häntä alas. Hän ei virkkanut muuta, kuin
+ettei tule. Siinä kaikki!
+
+LEENA. Ehkä Vainio kuitenkin vielä kävisi hänelle puhumassa, että tulisi
+pois. Eihän se siitä parane, että hän tappaa itsensä nälkään tuolla
+tornissa.
+
+VAINIO. Turha vaiva. Ei häntä sieltä saa pois, ennenkuin Annikki tulee,
+ja mitä hän sitten tekee, sitä en mene takaamaan. Hänellä on kova
+luonto. Tunnen hänet pienestä pojasta ja tiedän, ettei hänen kanssaan
+ole leikkimistä.
+
+LEENA. Niin se taitaa olla. Ei kai hän tule tornista pois. Ja kun hän ei
+vaan tekisi jotakin pahaa, kun Annikki tulee mantereelle! Minua
+peloittaa niin se poika.
+
+VAINIO (Katselee ulos akkunasta.) Tuolla näkyy Kautola tulevan maihin
+jahtiaan pelastamasta. Kyllä siellä vielä on tuulta, koska ei ole kuin
+kokkapurje pystyssä ja sillä laskettelevat myötäistä.
+
+LEENA. Kunhan tulisi se Annikkikin!
+
+EEVASTIINA. Niin, kunhan hänkin tulisi!
+
+VAINIO. Parasta on, etteivät maalari ja Annikki vielä tule, sillä tuuli
+on rankka ja maalari on huono purjehtija. Yöksi ehkä tyyntyy, kai he
+silloin palaavat.
+
+(Askelia kuuluu tornipottailta.)
+
+Eero tulee. Mikähän hänet nyt saa alas tornista.
+
+EERO (Tulee alas kovassa mielenliikutuksessa. Katsoo läsnäolijoita ja
+kutsuu Vainion syrjään.) Kuulkaa, he tulevat. Minä näin veneen tulevan
+Kaijaluodolta päin.
+
+(Pui nyrkkiään.)
+
+Jospa he jo olisivat täällä!
+
+VAINIO. Malta mieltäsi! Mitä aijot tehdä?
+
+EERO. En erityisempää, mutta hiukan hyvää kuitenkin. Kyllä minä heille
+näytän!
+
+VAINIO (Katselee ulos akkunasta.) Tuolla näkyy kuin näkyykin tulevan
+haapia myötätuuleen. Ah sitä lurjusta, eihän se osaa pitää perää! Nyt
+tuuli löi purjeen yli. Vähällä oli, etteivät kaatuneet.
+
+EERO. Kunhan olisivatkin sen tehneet!
+
+LEENA (Itkee.) Eero, Eero, älä toivo toisten ihmisten kuolemaa!
+
+EERO. Mitä se äidille kuuluu, mitä minä toivon! Ovatko he toivoneet sen
+parempaa minulle?
+
+VAINIO. Huonosti purjehtivat. Kunhan ei heille todellakin kävisi
+pahasti. Minä menen torniin vahtimaan ja pitämään heitä silmällä.
+
+EERO. Kyllä minä menen sinne. Olen ottanut vahdin ja tahdon olla vahtini
+loppuun.
+
+VAINIO. Mene sinä vaan kotiasi lepäämään. Olet vahtinut kyllin.
+
+EERO. En vielä, mutta ehkä kohta.
+
+VAINIO. Tämä alkaa käydä arveluttavaksi. Mikähän tästä seuraa! Jos Leena
+koettaisi puhua hänelle.
+
+LEENA (Puhelee Eerolle, joka kulkee kiivaasti edestakaisin.) Voi Eero
+poikani, mikä sinua vaivaa? Sanohan toki äidillesi! Miksi et vastaa? En
+ole ollut näin levoton sen jälkeen, kun isävainaasi hylkeenpyydössä jäi
+jäälautalle ja ajelehti Suomen lahdelle. Sinä olit silloin pieni poika
+pahanen. Ja nyt, nyt olen aivan yhtä levoton! Kuule Eero lapseni, kerro
+minulle kaikki! Ethän ole koskaan ennen ollut tuollainen.
+
+(Yrittää lähestyä Eeroa, joka kääntyy kiivaasti äitiään kohden.)
+
+EERO. Tekin vielä tulitte minua kiusaamaan.
+
+LEENA. Mutta Eero?
+
+EERO. Olkaa vaiti! Ei teidän jaarituksenne minua liikuta. Te olette itse
+tähän kaikkeen syypää.
+
+LEENA. Minäkö?
+
+EERO. Niin juuri te!
+
+(Leena purskahtaa itkemään ja istuutuu painaen silmät käsiinsä.) Itkekää
+vaan! Olen ennenkin kuullut naisten ulinaa!
+
+(Leena itkee, Eero kävelee mielenliikutuksessaan edestakaisin, seisahtuu
+hetkeksi katsomaan äitiään, näyttää siltä, kuin hänenkin tekisi mieli
+itkeä, mutta hän hillitsee tunteitaan, menee hitaasti torninportaita
+kohti ja palaa äitinsä luo.)
+
+Anteeksi äiti, älä itke minun takiani!
+
+(Menee ylös torniin.)
+
+VAINIO. No mitä Eero sanoi? Tai voinhan minä sen arvata Leenan
+itkustakin!
+
+KAUTOLA (Tulee.) Siellä se nyt on Onni, jahtini, joka nyt meni. Ja se
+oli neljäs.
+
+VAINIO. Eihän sitä vahingolle mitään mahda.
+
+KAUTOLA. Eipä, ei. Mutta kyllä se kirveltää. Minä rakensin sen niin
+hyvillä toiveilla ja siksi minä paninkin sille nimeksi Onni. Ei olisi
+pitänyt antaa sille sellaista nimeä. Taisi olla Luojan uhmaamista!
+
+VAINIO. Rakenna uusi!
+
+KAUTOLA. Millä minä uuden rakennan? Siihen menee vielä vuosia, ennenkuin
+saan niin paljon rahoja kokoon, että siihen kykenen. Onnikin maksoi
+kolmetuhatta markkaa ja lasti erikseen. Taitaa olla minun vahtivuoroni
+tänään, vaikka olinkin nyt poissa?
+
+VAINIO. Mene vaan kotiasi, kyllä minä täällä olen vahdissa.
+
+(Kautola menee.)
+
+EEVASTIINA (Tulee.) Ei Leena arvaakaan, kuinka minua surettaa se
+Annikki. Olihan minulla niitä huolia ennenkin kylliksi ja nyt piti
+tuleman tämä vielä lisää. Ja minä kun toivoin, että Eero ottaisi sen,
+mutta ei se taida nyt enään siitä huolia.
+
+LEENA. Kunpa se sillä olisi hyvä, ettei se siitä huolisi, mutta kun se
+vielä uhkaileekin. Ja hänellä on isävainaansa ylpeä luonto. Minkä hän
+päättää tehdä, sen hän tekee. Oikein kylmältä tuntuu kuulla hänen
+sanojaan. Ja siitä ei ole kauvan, kun hän oli reipas ja iloinen. Toivoi
+aina vaan pääsevänsä luotsiksi minun ja Annikin takia. Oletko kuullut,
+mitä hän sanoi minulle, kun määräys tuli.
+
+EEVASTIINA. En.
+
+LEENA. Se määräys tuli kolme viikkoa sitten juuri sen jälkeen, kun
+maalari ensi kerran Vahtisaaressa oli maalannut Annikin kuvaa ja Eero
+ensi kerran oli juonut itsensä humalaan. Mari, joka minulle aina on
+uutisia kertonut, tuli kertomaan, että nyt se jo on tullut, se kauvan
+odotettu valtakirja. Minä juoksin tupaan siitä Eerolle ilmoittamaan, kun
+luulin hänen siitä ilostuvan. Hän ei ollut kuulevinaankaan. Kysyin,
+miksi hän ei tuota uutista pitänyt sen tärkeämpänä. Silloin hän kavahti
+penkiltä pystyyn ja ärjäsi: Minä en huoli siitä valtakirjasta! Saatte
+polttaa sen. Se tuli liian myöhään! Ei hän sitä selittänyt, mitä sillä
+tarkoitti, kun pyysin. Suuttui vaan ja ajoi minut ulos, minun, oman
+äitinsä.
+
+EEVASTIINA. Hyvä Jumala, ja minä luulin häntä niin hyväksi mieheksi.
+
+LEENA. Hyvä hän kyllä onkin, mutta ylpeä. Ja kun hän heittäytyy tylyksi,
+niin häntä ei pehmitä ei kyyneleet eikä mikään. Se on varma se.
+
+VAINIO (Tulee.) Kunhan ne nyt saisivat luotsin laivaan. Vaikeaa se on.
+Pitikin vielä osua Lintulan vuoro. Hän on väsynyt mies. Ja nyt ei luotsi
+pääse laivaan muuten, kuin että heittävät laivasta nuoran, jonka hän
+köyttää vyölleen ja hyppää mereen. Ja se ei ole ijäkkään miehen työtä.
+Mitenkä kävi Hautasen? Sellaisen merikylvyn jälkeen sai hän yöllä
+halvauksen, ja kun heräsi aamulla ei voinut liikuttaa toista puolta
+ruumistaan. Eikä hän siitä ole parantunut ja tuskin parantuukaan.
+Menetti sitten virkansakin, kun oli käynyt siihen kykenemättömäksi, ja
+nyt hän näkee nälkää. -- Muuten taitaa nousta ukonilma. Idässä näkyy
+pahoja pilviä. Kun se nousee tällaisella tuulella, niin se tekee
+tuhojaan.
+
+LEENA. Kun ei sitä Eeroa saa tornista pois, niin ehkä meidän Eevastiinan
+kanssa on lähteminen kotia, ennenkuin ukonilma nousee. Tuletko
+Eevastiina?
+
+EEVASTIINA. Mennään vaan.
+
+(Lähtevät.)
+
+VAINIO (Panee hiljaa hyräillen tupakkaa piippunsa ja kiipee tornin
+portaille.) Eero hoi, joko haapio on lähellä ja miten he selviävät tässä
+tuulessa? -- Ei vastaa mitään. Antaa miehen olla.
+
+RASI (Tulee.) Lintula taisi mennä luotsaamaan. Tulin tänne, koska nyt on
+minun vuoroni.
+
+VAINIO. Kuule Rasi! Miten oli sen Eeron juomisen kanssa kolme viikkoa
+sitten, kun hän palasi humalassa luotsaamasta? Sinäkö häntä viekottelit,
+koska yhdessä olitte kaupungissa?
+
+RASI. En minä. En olisi muuten tuntenut samaksi mieheksikään sillä
+kertaa. Olin juuri palaamassa kaupungista, kun Eero näki minut ja tahtoi
+mukaansa. Sanoi, että nyt pidetään lystiä. Hän on muka kuullut, että
+hänestä tehdään luotsi ja tahtoi sen johdosta juoda. Kyllä minä
+huomasin, ettei se siinä syynä ollut, vaan en sanonut mitään. Annoin
+pojan vaan jutella. Minä hankin viinaa kaupungista ja Eero maksoi. Sanoi
+vaan, että nyt hän kerta oikein pitää hauskaa, kun on hyvä syy. Ja kun
+hän humaltui, niin kiljui ja rähisi kuin hullu. Sain hänet veneeseen
+lupaamalla, että juodaan kotimatkalla. Minusta tuntui niin pahalta,
+etten itse sillä kertaa humaltunut ollenkaan. Sitten kotimatkalla hän
+alkoi puhua minulle minun vaimostani ja kysyi, miltä tuntuu, kun vaimo
+liehakoi toisen kanssa. Ja jumalist silloin minäkin aloin juoda oikein
+uhmalla ja olin jo kerran tipahtaa mereen. Kun minä humalluin, alkoi
+Eero selvitä, sen huomasin siitä, että hän rupesi minua tarkastamaan
+niin omituisesti ja sitten ... no se ei kuulu tähän juttuun.
+
+VAINIO. Mitä sitten?
+
+RASI. Ei erityisempää! Jokohan saivat laivaan luotsin?
+
+(Katsoo ulos akkunasta.)
+
+VAINIO. Miksi et kerro loppuun? Mitä sitten tapahtui?
+
+RASI. Eeron takia en sitä kehtaisi kertoa, sillä sitä en ennen ole
+nähnyt hänen tekevän, mitä silloin teki.
+
+VAINIO. No mitä hän sitten teki?
+
+RASI. Hän itki.
+
+VAINIO. Vai itki! Vai niin! Sitä ei meikäläinen tee usein.
+
+RASI. Ei Jumala paratkoon.
+
+VAINIO. Eikä ilman syytä.
+
+RASI. Ei Jumala paratkoon.
+
+VAINIO. Puhuiko hän mitään Annikista?
+
+RASI. Ei puhunut. Sanoi vaan, että hän vielä kostaa. Sitä hän hoki
+vähäväliä.
+
+VAINIO. Itkiessäänkö?
+
+RASI. Ei, Vaan sitä ennen. Itkiessään hän oli nöyrä kuin lapsi.
+
+VAINIO. Mies parka!
+
+(Ukkonen alkaa jyristä.)
+
+Nyt se alkaa. Varjelkoon luoja nyt merellä kulkijoita.
+
+RASI. Niin, ei siellä nyt ole hyvä. Ei Jumala paratkoon!
+
+VAINIO. Kas vaan kuinka vihaisia iiliä se nostaa. Ja salamat ovat
+kirkkaita kuin aurinko. Hyi kun löi lähelle! Iski melkein silmäni
+sokeiksi.
+
+RASI. Tuolla kaatui puu.
+
+EERO (Tulee juosten alas tornista.) Haapio kaatui!
+
+VAINIO. Annikinko?
+
+EERO. Annikin haapio.
+
+VAINIO. Rasi, tule pian hakemaan miehiä avuksi!
+
+(Menevät.)
+
+EERO (Katkerasti.) Se oli oikein. Se oli oikein. Minä ... minä ...
+toivoin sitä...
+
+(Purskahtaa itkemään.)
+
+Minä ... minä ... tahdoin sitä... Nyt he saavat olla yhdessä kauvan...
+Annikki vaipuu meren pohjaan ja viikon päästä hänen ruumiinsa ui maihin.
+Ja minä sanon hänen ruumiilleen ne sanat, joita hän ei tahtonut kuulla
+eläessään minun sanovan. Minä ... minä...
+
+(Alkaa pukea öljynuttua päälleen.)
+
+Minä, minä annan hänen kuolla. Minä olen kova. Miksi minä tämän nutun
+puen päälleni, ikäänkuin olisin menossa heitä pelastamaan ...? ... ja
+niinkuin he huolisivat minusta pelastajakseen? Annikki... Annikki...
+Sinä olet minulle liian rakas. Ehkä et vielä ole mitään rikkonut! Ehkä
+olet vielä yhtä puhdas kuin lapsena. Ehkä kuolet avutta ja syyttömänä.
+Hyvä Jumala! Ehkä et olekaan minua pettänyt. Annikki, minä pelastan
+sinut, minä pelastan sinut vaikka oman henkeni uhalla...
+
+(Rientää ulos.)
+
+(Esirippu.)
+
+
+
+
+NELJÄS NÄYTÖS.
+
+
+Kalastajatupa. Seinillä siistit paperit ja akkunoissa valkeat uutimet.
+Perällä ulkoa tuova ovi, oikealla kamariin vievä ovi. Vasemmassa
+nurkassa suuri leivinuuni, seinällä sanomalehtikimppu ja suuri
+seinäkello. Oikealla pöytä ja ruokakaappi. Valaistus himmeä, sillä
+ulkona sataa tihuttaa.
+
+LEENA (Lukee virsikirjaa.) Sinun turviis suuri ja pyhä Jumala nyt
+pakenemme, sinä kun olet meitä läsnä ja voit tuulen asettaa tyyneksi;
+sillä sinulle täytyy meren ja kaikkein luotuin olla kuuliaiset.
+Sentähden me Sinua nöyrästi avuksi huudamme: Herra vapahda meitä,
+ettemme hukkuisi; älä rankaise meitä vihassas äläkä kurita meitä
+hirmuisuudessas.
+
+EEVASTIINA (Katsoo ovelta.) Mitä Leena nyt lukee?
+
+LEENA. Luen rukousta myrskyn tullessa. Eihän siitä nyt enään ole apua,
+kun myrsky on vienyt ainoan poikani, mutta se lohduttaa kuitenkin. On
+niin vaikea olla. Olin aina luullut, että vanhoilla päivilläni pääsen
+rauhaan, ettei enään tarvitse rajuilmoilla merellä väristä ja kiskoa
+raskaita verkkoja. Nyt on kaikki mennyt. Eerosta ei enään ole minulle
+apua. Hän on nyt isävainajansa luona meren pohjassa. --
+
+EEVASTIINA. Niin, niin, kovasti meitä koetellaan. Ja kun Leena edes
+saisi ruumiin siunattuun maahan!
+
+LEENA. Eihän ne ruumista saaneet ylös ja tuskin sitä koskaan
+nähdäänkään. Minne lie merivirta sen kuljettanut... Mitä Annikki nyt
+sanoo?
+
+EEVASTIINA. Nyt on kaksi viikkoa siitä, kun vene kaatui ja Annikki ei
+tahdo syödä eikä juoda. Itkee vaan! Huonoksi on hänkin käynyt. Taitaa
+olla omantunnon vaivat. -- Vieläkö ne herrat ovat täällä?
+
+LEENA. Vielä ovat, tuolla ne pysyvät päivät pitkät kamarissa. Ei sieltä
+juuri sanaakaan kuulu. Maalari on kirjoittanut sedälleen, että tulisi
+noutamaan häntä pois. Nyt hän joka hetki odottaa laivaa tulevaksi.
+Kunhan se tulisikin, että pääsisin rauhaan. Mutta mitenkä se Eero
+oikeastaan hukkui? Olihan hän hyvä uimaan.
+
+EEVASTIINA. Joko maalari on kertonut Leenalle, miten se tapahtui.
+
+LEENA. Olenhan minä sitä häneltä kysynyt, mutta sanoo, ettei hän tiedä
+siitä mitään. Annikki ja hän olivat pitäneet veneestä kiinni, kun Eero
+tuli soutaen. Silloin juuri olivat Annikin voimat loppuneet ja hän oli
+uponnut. Kun maalari kipusi Eeron veneeseen, näki hän Annikin taas veden
+päällä ja veti hänet veneeseen, mutta Eeroa ei näkynyt. Sitten tulivat
+luotsivanhin ja luotsit paikalle, mutta Eeroa ei löytynyt
+naaraamallakaan. Sinne hän jäi poika parka.
+
+(Purskahtaa itkuun.)
+
+Eikö Annikki tiedä miten Eero hukkui?
+
+EEVASTIINA. Hän ei kerro mitään koko tapahtumasta. Ja jos häneltä jotain
+kysyy, herkiää hän itkemään niin kovasti, ettei uskalla tiedustella sen
+enempää. Ja välistä hän on kuin mielipuoli, mutta ei sano mitään.
+
+LEENA. Onko hän tavannut maalaria sen jälkeen?
+
+EEVASTIINA. Ei minun tietääkseni. Kun joskus puhun Annikille hänestä,
+suuttuu tyttö ja purskahtaa lopuksi itkemään. Toisen kerran taas hän
+ilostuu, kun kuulee maalarin nimeä mainittavan. Mutta ei se ole oikein
+luonnollista iloa. Se on liian hurjaa siksi. Annikki ei ole sama kuin
+ennen.
+
+LEENA. Vai ei ole sama kuin ennen. Ehkä...
+
+EEVASTIINA. Mitä ehkä?
+
+LEENA. Ei mitään. Muuten vaan.
+
+EEVASTIINA. Hyvä Jumala, luuleeko Leena, että...
+
+(Purskahtaa hurjaan itkuun.)
+
+En ole itse uskaltanut sitä ajatella. Se ajatus olisi ollut niin kauhea.
+Kun joskus olen alkanut jotain epäillä, olen karkoittanut ne ajatukset,
+sillä ne tappaisivat minut. Minulla on ollut niin paljon suruja, että en
+enään tahdo ajatella mitään, mutta eihän sekään tahdo onnistua.
+
+LEENA. Mitä miehesi sanoo?
+
+EEVASTIINA. Miehenikö? Hän ei sano sanaakaan. Kyllä näen, että hänkin
+kärsii, mutta hän on aina samallainen, ei rohkene sanoa mitään.
+
+LEENA. Entä Matti?
+
+EEVASTIINA. Niin Matti, hän nosti hirveän melun, mutta kun Annikki
+katsoi häntä tiukasti silmiin, meni hän ulos. Mitenkä se poika parka
+muita neuvoisi, kun ei osaa ohjata itseäänkään!
+
+ANNIKKI (Ilmestyy ovelle.) Minä ... tulin ... kertomaan, että kylän
+pojat ovat nähneet ... jotain merellä uiskentelevan. Luulevat ...
+sitä ... ruumiiksi.
+
+LEENA ja EEVASTIINA. Eeronko ruumiiksi.
+
+ANNIKKI. En tiedä. Luotsit ovat menneet veneellä katsomaan.
+
+LEENA. Olisiko se Eeron ruumis? Saisinko kuitenkin hänet vielä nähdä.
+
+(Rientää ulos.)
+
+EEVASTIINA. Annikki, etkö todellakaan voi sanoa, miten Eero hukkui? --
+Mikset vastaa? Tiedätkö jotain?
+
+ANNIKKI. En ... olenhan kertonut kaikki, mitä tiedän.
+
+EEVASTIINA. Kuulenhan äänestäsi, ettet puhu totta. Miksi salaat jotain?
+
+ANNIKKI. Minä kerron teille kaikki, mutta en vielä. Minä kerron kaikki,
+jos ... jos nyt jätätte minut yksin.
+
+(Eevastiina menee. Annikki lähestyy peläten ja epäröiden Viklundin
+kamarin ovea.)
+
+Minun täytyy puhua hänelle, sillä muuten en koskaan saa rauhaa. En tahdo
+uskaltaa. Jos äiti tietäisi, että minä menen häntä tapaamaan!
+
+(Koputtaa oveen. Viklund tulee.)
+
+VIKLUND. Päivää Annikki. Kas kuinka olet kalpea. Onko sinulla minulle
+asiaa. Miksi et vastaa? Miksi koputit ovelleni?
+
+ANNIKKI. Minä vaan tahdon Teille ilmoittaa erään asian.
+
+VIKLUND. Minkä niin?
+
+ANNIKKI. Minä tahdon vaan teille kertoa, miksi Eero upposi.
+
+VIKLUND. Miksikö sulhasesi upposi? Se ei varmaankaan minua liikuttane.
+
+ANNIKKI. Niin, ei suinkaan se teitä liikuta, vaikka se teitä koskee.
+Tiedättekö, miksi Eero upposi? Tiedättekö, kenen syy oli, että Eero
+upposi? Jos sen tietäisitte!
+
+VIKLUND. Minä en todellakaan ole utelias. Minä ... minä ... kernaimmin
+en tahdo sitä kuulla.
+
+ANNIKKI. Vai ette tahdo sitä kuulla? Kyllä te nyt olette käynyt
+ylpeäksi, vaikka ennen olittekin ystävällinen. Tietäkää, minulla on kova
+luonto niinkuin kaikilla saarelaisilla, ja sen vuoksi teidän täytyy
+kuulla se, että tietäisitte, minkä verran teillä oli siinä osaa...
+
+VIKLUND. Sanoinhan jo, minä en tahdo sitä kuulla. Tämä on hyvin
+harmillinen juttu. Olen kärsinyt siitä kylliksi. Minä tahdon nyt päästä
+rauhaan. Kuule siis, minä en tahdo kuulla mitään.
+
+ANNIKKI. Te ... tekö ... tahdotte päästä rauhaan? Ja minä ... minä saan
+yksin kantaa kaikki, kaikki.
+
+(Purskahtaa itkemään.)
+
+Mitä minusta nyt tulee. Minun tulee yksin kantaa salaisuutta, jota en
+voi kenellekään ilmoittaa. Minun tulee yksin kärsiä häpeä, josta en
+elämässäni voi puhdistautua. Oi, jospa voisin kertoa jollekin kaikki,
+kaikki. Jos kuka hyvä ihminen minua ymmärtäisi! --
+
+VAINIO. Onko herra Viklund kotona?
+
+VIKLUND. Tässä olen.
+
+VAINIO. Luotsilaiva on tullut ja kapteeni on mukana. Hän kysyy, joko
+herrat ovat valmiit lähtemään.
+
+VIKLUND. Sepä hyvä. Viekää sana, että me tulemme pian.
+
+(Menee kamariin.)
+
+VAINIO. Annikki, sinä olet tuottanut paljon surua saareen.
+
+ANNIKKI. Minäkö? Eikö muut?
+
+VAINIO. Ehkä muutkin. Mutta sinua varoitin, etkä siitä huolinut.
+
+LEENA (Tulee.) Hyvä Jumala. Se on Eeron ruumis. Kuinka hän on muuttunut!
+Minun rakas poikani! minun onneton poikani.
+
+ANNIKKI. Oliko ... se ... siis ... todella ... Eeron ruumis?
+
+LEENA. Oli. He tuovat sen kohta tänne.
+
+ANNIKKI. Toinen tuodaan ruumiina, toinen lähtee ainiaaksi. Mitä olenkaan
+tehnyt...
+
+LEENA. Etkö vieläkään kerro, miten Eero hukkui? Miksi sitä salaat?
+
+ANNIKKI. Minä tahdoin salata kaikki. Minulla oli äsken vielä hiukan
+toivoa, mutta nyt minulla ei ole mitään. Minulle on yhdentekevä,
+kerronko kaikki tai en, sillä minulla ei ole mitään pelättävää eikä
+mitään toivottavaa.
+
+VAINIO. Kerro siis, jos tiedät jotain.
+
+ANNIKKI. Minä tiedän paljonkin. Kuulkaa vaan tarkoin. Kun vene kaatui,
+koetimme pysyä siinä kiinni, niinkuin jo tiedätte. Minä näin Eeron
+tulevan ja minä pelkäsin häntä niin, että voimani uupuivat ja vaivuin
+veteen. Tunsin, että joku tarttui minuun kiinni. Se oli Eero. Hän veti
+minut veden pinnalle ja ui kanssani venettä kohti. Silloin hän sanoi
+minulle: Annikki, rakas Annikki -- niin hän juuri sanoi -- rakas
+Annikki, sano, oletko sama kuin saareen mennessäsi? Ja hän painoi minua
+hurjalla voimalla rintaansa vasten. En voinut vastata. Hän kysyi
+uudestaan: Annikki, rakas Annikki, vastaa tässä kuoleman edessä: Oletko
+sama kuin saareen mennessä? Ja minä ... minä ... sanoin hänelle yhden
+sanan vaan, yhden ainoan sanan, joka oli totta, sillä en voinut kuolema
+silmien edessä muuta sanoa. Minä vastasin hänelle: En. Silloin hänen
+kätensä herposivat minusta, tuntui siltä, kuin hän olisi heittäytynyt
+kauvas minusta. Kun minä pääsin Eeron veneeseen, ei häntä näkynyt. Nyt
+kuulitte kaikki!
+
+(Heittäytyy pöytää vasten itkemään.)
+
+(Viklund ja Kanervo tulevat huoneesta tavaroineen matkaanlähdössä.
+Viklund antaa hätäisesti kättä Vainiolle ja Leenalle. Kanervo kättelee
+lämpimämmin heitä. Annikkia he eivät häiritse. He ovat juuri ovella, kun
+luotsit öljytakkeihin puettuna tulevat kantaen Eeron ruumista ja
+sulkevat sillä hetkeksi tien.)
+
+ANNIKKI (Nousee seisomaan. Katsoo ruumiin tuojia ja poislähteviä
+herroja. Menee ovelle katsomaan heidän menoaan, palaa takaisin hitain
+askelin ja vaipuu itkemään ruumiin viereen.)
+
+(Esirippu.)
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 44545 ***