diff options
Diffstat (limited to '42814-0.txt')
| -rw-r--r-- | 42814-0.txt | 2597 |
1 files changed, 2597 insertions, 0 deletions
diff --git a/42814-0.txt b/42814-0.txt new file mode 100644 index 0000000..5c8bd2c --- /dev/null +++ b/42814-0.txt @@ -0,0 +1,2597 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 42814 *** + +ANNA HALLMAN + +3-näytöksinen perhekuvaus + + +Kirj. + +KUSTAA WILKUNA + + +Kustannusosakeyhtiö Kirja, Helsinki, 1922. + + + +HENKILÖT: + + HERRA HALLMAN, entinen tehtailija. + ROUVA HALLMAN, hänen vaimonsa. + ANNA HALLMAN, heidän tyttärensä. + HERRA EKMAN, apteekkari. + SOHVI, Hallmanien vanha perhepalvelija. + + + + +ENSIMÄINEN NÄYTÖS. + + +Vaatimattomasti, mutta aistikkaasti kalustettu sali. Perällä kaksi +ikkunaa. Niiden edessä pitkä, valkoiseksi maalattu pinnasohva kulunein +kultauksin. Sohvan edessä pöytä ja muutamia tuoleja samaa tyyliä. +Oikeassa peränurkassa vanhanaikainen, kahden istuttava keinutuoli. +Siellä täällä muutamia kasveja ja seinillä joitakin muotokuvia. +Vasemmalla kaksi ovea, joiden välissä uuni. Oikealla yksi ovi. +Etummainen vasemmanpuolisista ovista auki, toiset kiinni. +Oikeanpuoleinen ikkuna auki. + +ROUVA HALLMAN, täyteläinen, harmaatukkainen nainen, silmälasit +nenällään, istuu sohvankulmassa ja parsii sukkia. Hänen edessään +pöydällä käsityökori ja vieressään kasa sukkia. + +Vasemmalta kuuluu keittiöastiain kalinaa. + +ROUVA HALLMAN (puhuen koroitetulla äänellä vasemmalle). Sohvi! Onko +Sohvi siellä? + +SOHVI (vasemmalta). Mitä niin? + +ROUVA HALLMAN. Sohvipa kurkistaa keittiön akkunasta, joko Anna ja +apteekkari palaavat järveltä. + +SOHVI (hetken kuluttua). Hui hai! Ei näy jälkeäkään. Taikka -- +malttakaas, tuolla taitaa apteekkarin vene olla -- tuolla saaren +rannassa. Niin onkin -- ja ne ovat itse menneet saareen. + +ROUVA HALLMAN. Olisivat joutuneet sieltä kahville. Ja kohtahan Annan on +aika mennä postikonttoriinkin. + +SOHVI (yhä vasemmalta). Kyllähän meidän neiti virastaan huolen pitää. +Ja kahvi pysyy kyllä tuossa hellalla lämpimänä. Mutta jos rouva haluaa, +niin minä tuon jo rouvalle ja patruunalle. + +ROUVA HALLMAN. No jospa Sohvi tuo meille kupin. + + (Vasemmalta kuuluu kahvikuppien kalinaa, minkä jälkeen Sohvi, + noin viisikymmenvuotias, täyteläinen, vasenta jalkaansa hiukan + ontuva nainen, tulee kahvitarjotinta kantaen esille). + +SOHVI (asettaen tarjottimen pöydälle). Jopahan ne nyt vastakihlatut +malttavat niin lentämällä sieltä palata, varsinkin tällaisena päivänä. +Kun ilmakin on kuin maitovelliä. + +ROUVA HALLMAN. Niin, nythän se vasta oikein keväältä tuntuu. + +SOHVI. Mutta arvaako rouva, mitä minä äsken ajattelin, kun näin niiden +menevän rantaan? + +ROUVA HALLMAN. No mitä Sohvi sitten ajatteli? + +SOHVI. Ajattelin vain, että liika hyvän rouvan tuo apteekkari saa +meidän neidistä. + +ROUVA HALLMAN. Mutta kuinka Sohvi nyt sellaista! Eikö apteekkari ole +hyvä mies? + +SOHVI. Miksei, onhan se hieno mies ja taitaa rikaskin olla ja onhan se +minunlaisellenikin niin höyli, mutta sittenkin minusta tuntuu, että +Anna-neidin olisi pitänyt saada vieläkin parempi. Sanoinhan minä jo +neidin ollessa pikku tyttönen -- eikös rouva muista? -- että siitä +tulee professorin tai senaattorin rouva. + +ROUVA HALLMAN (hymyillen). Niin, Sohvihan on aina ollut niin kiintynyt +Annaan. (Ottaen kahvia) Mutta Sohvipa käskee pappaakin kahville. + +SOHVI (raottaen varovasti oikeanpuolista ovea). Patruuna on hyvä ja +tulee juomaan kahvia. + +HERRA HALLMAN (oikealta). Ihan heti. + +SOHVI (painaen oven jälleen kiinni ja alentaen ääntänsä). Mitä ihmeessä +tuo patruuna nykyään niin ahkerasti kirjoittelee? + +ROUVA HALLMAN. Hän piirustaa. Jotakin konetta. + +SOHVI. Yhyy. Sillä on ajatukset aina niissä tehtaissa ja koneissa. +Mutta eiköhän olisi patruunan sydänvialle parempi, että hän tällaisena +päivänä lepäisi tuolla ulkona päiväpaisteessa. (Menee vasemmalle, mutta +pysähtyy ovelle.) Mutta mitäs minun pitikään sanoa? Niin, päivällisen +laittoon olisi tarvittu siirappia, mutta se on lopussa. Ja vehnäjauhot +ovat myöskin vähissä. + +ROUVA HALLMAN (tehden levottoman eleen). Täytyy hakea kaupasta. +Vastakirjahan on kai siellä ruokasalissa. + +SOHVI (viivytellen). Mutta -- kauppias sanoi viime kerralla, että +laskuun ei anneta, ennenkuin entiset ostokset on maksettu. + +ROUVA HALLMAN (kyyneliä vastaan taistellen). Täytyy kai sitten tulla +ilman toimeen, sillä maksamaan me emme kykene, ennenkuin korkeintaan +ensi viikon lopulla. (Puhkeaa itkuun) Hyvä Jumala sentään, kuinka +alentavaa tämä on! Ja Sohvillekin on palkka maksamatta -- kuinka +pitkältä ajalta se nyt oikein onkaan? + +SOHVI. Sitä asiaa ei nyt rouvan pidä suinkaan sydämelleen ottaa! Pyh +kaikkia! Hätäkös minulla tässä on. Ja jos lie jotakin pikku saatavaa, +niin mikä kiire sillä on. Sen ehtii kyllä nuori herra maksaa, kun +virkaan pääsee. Ei rouvan pidä semmoisia jonninjoutavia surra! + +ROUVA HALLMAN (puolittain itsekseen). Kun se olisikin ainoa surtava! +(Äkkiä eloisammin ikäänkuin ajatuksiaan peittäen) Mutta kuinka tämä +elämä näinä vuosina olisikaan ilman Sohvia ollut tukalaa! Kun edes +joskus voisin palkita Sohville ansion mukaan! + +SOHVI. Siitä ei kannata puhua! Vähäkös minä aikoinani olen herrasväen +hyvyyttä osakseni saanut. Taitaapa tämän aikaisilla palvelijoilla olla +säästökirjat takanaan niinkuin minulla. Mutta nyt lähden kuitenkin +sinne kauppaan ja tuon kuin tuonkin mitä talossa tarvitaan. (Menee +vasemmalle, josta hänen puheensa edelleen kuuluu.) Mokomakin kitupiikki +kauppiaaksi! Kyllä sekin kieli pitkällä hääräsi patruunan ympärillä +silloin kuin patruuna oli täällä kaikki kaikessa, mutta nyt -- nyt +sillä on rintaa olevinaan. + +ROUVA HALLMAN. Mutta ei pidä Sohvin häntä nyt mitenkään vain loukata. + +SOHVI (vasemmalta). Rouva on vain huoleti. + + (Vasemmalta kuuluu ovenkäynti.). + +ROUVA HALLMAN (yksin, laskien kädet helmaansa ja tuijottaen eteensä). +On hyvä, että tässä on edes Sohvin kaltainen ihminen. Ja että Anna +pääsee hyviin naimisiin. Mutta Reino, Reino -- ja pappa tuulentupineen! + +HERRA HALLMAN (kädessään muutamia papereita tulee oikealta. Hän on +ylpeäryhtinen mies, tukka ohentunut ja harmaa. Voimakkaasti heiluttaen +papereita kädessään). Huraa! Huraa! + +ROUVA HALLMAN (hämmästyneenä). Mutta mitä nyt, pappa? Mitä sinulle on +tapahtunut? + +HERRA HALLMAN (kävelee hetkisen innostuneena edestakaisin ja istahtaa +sitten pöydän ääreen, laskien paperit pöydälle ja ottaen kahvia). Työni +on lopussa. Nyt alkaa revanchin -- ei, ei revanchin, vaan +_restauration_ suuri aika. + +ROUVA HALLMAN. Mitä, pappa, oletko sinä saanut keksintösi valmiiksi? + +HERRA HALLMAN (siirtäen kahvikupin syrjään ja levittäen paperit +vaimonsa eteen). Kas siinä! + +ROUVA HALLMAN (papereita silmäillen). Koneita ja koneosia, joista minä +en ymmärrä tämän taivaallista. + +HERRA HALLMAN. Mutta pian -- sanokaamme: vuoden päästä alat ymmärtää. +Kun entinen tehtaani Reinon johdossa ja nimissä alkaa uudelleen käydä +-- alkaa uudelleen puksuttaa savua korkeasta piipustaan, niin silloin +ymmärrät. Ja silloin ymmärtää moni muukin, että vanha kanto on ruvennut +jälleen vesomaan. + +ROUVA HALLMAN. Nämä piirustukset siis -- + +HERRA HALLMAN. Ovat uutta naulatehdasta varten, niin. Siinä on -- mutta +ehkä olisi asia pidettävä salaisuutena, kunnes Reino on ehtinyt hankkia +(piirustusta osoittaen) tuolle patentin sekä saanut haltuunsa minun +entisen tehtaani. + +ROUVA HALLMAN (katsoen tutkivasti miestään). Pappa kulta, sinä siis +uskot saavasi patentin keksinnöllesi? + +HERRA HALLMAN. Että sellaista kysytkään! (Terävästi) Sinä oletkin ehkä +pitänyt työtäni -- noin vain ajankuluna, tuulentupana? + +ROUVA HALLMAN (säikähtyen). Tuulentupana! Eihän nyt toki, kuinka sinä +sellaista! + +HERRA HALLMAN. Minusta on vain välistä tuntunut, että sinä ja Anna -- +kuinka nyt sanoisinkaan -- suhtaudutte minuun hieman kuin lapseen. + +ROUVA HALLMAN. Mutta rakas Eemil, tuo on silkkaa kuvittelua. + +HERRA HALLMAN (vetäen paperit eteensä). Voipa olla. + + (Äänettömyys). + +ROUVA HALLMAN. Juothan toisen kupin kahvia? + +HERRA HALLMAN. Kiitos, ei nyt. + +ROUVA HALLMAN (arasti). Sinä siis aijot hakea patentin tuolle +keksinnölle? + +HERRA HALLMAN. Niin, ja tulen sen myöskin varmasti saamaan. + +ROUVA HALLMAN. Niin, niin, tunnethan sinä alasi. Ne ovat siis uusia +naulatehtaan koneita varten nuo piirustukset? + +HERRA HALLMAN (innostuen). Ovat, ja ne ovat koneita, jotka pätevät. +Sillä tiedäpäs -- (äkkiä itsensä hilliten), mutta parasta on pitää asia +toistaiseksi visusti salassa. + +ROUVA HALLMAN. Minultakinko? Ethän nyt toki minun peljänne levittävän +salaisuuksia, jotka niin läheltä koskevat meitä. + +HERRA HALLMAN. En, en, suo anteeksi, Katri. Tiedänhän tärkeimpienkin +asiain säilyvän sinun huostassasi kuin kassakaapissa. No niin, tiedäpäs +siis, että näissä piirustuksissa esitetty kone kykenee samalla +voimalla ja samassa ajassa valmistamaan _kaksinkertaisen_ määrän +lankanauloja kuin mitkään tähänastiset naulakoneet. + +ROUVA HALLMAN. Mutta onko se mahdollista? + +HERRA HALLMAN. Kas, kas, taas minä näen silmissäsi tuon saman ilmeen, +että kaikkea sinä, ukko parka, kuvitteletkin! + +ROUVA HALLMAN. Mutta oletpa sinä, Eemil, tänään epäluuloinen! Mitään +sellaista minulla ei tullut mieleenkään. Minä vain ihmettelin, että +onko sellainen kone lainkaan mahdollinen. Tiedäthän, etten minä näistä +asioista paljonkaan ymmärrä. + +HERRA HALLMAN. No niin, mutta sen sinä kuitenkin ymmärtänet, että +teknillinen kehitys ei tunne mitään rajoja. Eihän ole pitkä aika siitä, +kun nauloja valmistettiin käsin, yksi kappale kerrallaan. Mikä huikea +hyppäys siitä eteenpäin olivatkaan nykyisin käytännössä olevat koneet. +Mutta oliko kehitys määrätty siihen pysähtymään? Eipä suinkaan! Tämä +minun keksintöni on taas yksi askel eteenpäin, kunnes joku toinen +vuorostaan menee jälleen askelta pitemmälle. -- Niin, Katri, hetki on +tullut, jolloin vanha Hallman astuu taas kolostaan esiin ja kaikki ne, +jotka näinä alennuksen päivinä ovat häntä pistäneet, saavat +nähdä. Ajattele: kone, joka _samassa ajassa ja samalla voiman +menetyksellä_ valmistaa kaksinkertaisen määrän nauloja kuin mitkään +muut naulatehtaat! Kai ymmärrät, mitä ennätystä se merkitsee +teollisuuden kilpakentällä? + +ROUVA HALLMAN. Kyllä, kyllä, -- mutta -- + +HERRA HALLMAN. Mitä mutta? + +ROUVA HALLMAN. Kuinka saada tuo kaikki käyntiin? Sinun nimesihän -- + +HERRA HALLMAN. On palanut, tarkoitit sanoa. Niin kyllä, mutta meillähän +on Reino. Häneen olen koko ajan pannut kaiken toivoni. + +ROUVA HALLMAN (välittömästi). Pappa parka! Ettet sinä vain odottaisi +liikoja Reinolta. + +HERRA HALLMAN (närkästyneesti). Kuinka niin liikoja? + +ROUVA HALLMAN (vältellen). Niin vain, että -- jospa häneltä puuttuisi +siihen kykyä. + +HERRA HALLMAN. Mutta sitä minä en epäile ollenkaan. Onhan hän minun +poikani -- minun ja sinun. + +ROUVA HALLMAN. Jospa hän olisikin yksin sinun poikasi! + +HERRA HALLMAN. Mitä sillä tarkoitat? + +ROUVA HALLMAN. Niin hän olisi perinyt yksinomaan sinun liikemieskykysi. + +HERRA HALLMAN. Kuinka, Katri! Vähäksytkö sinä ehkä omaa osuuttasi +pojassamme? + +ROUVA HALLMAN. Arvelen vain, että Reinon musikaaliset lahjat, jotka +ovat minun sukuni perintöä, eivät ehken olisi hänelle eduksi tuolla +uralla. + +HERRA HALLMAN (huojentuneesti). Sitäkö vain! Mutta voisiko se +liikemiestä mitenkään vahingoittaa, jos hän joutohetkinään kykenee +viuluun tarttumaan tai iloisessa seurassa lauluksi pistämään? +Päinvastoin. Kuinka monta viihtymyksen hetkeä se olisi minullekin +elämäni varrella valmistanut, ellen olisi ollut niin kokonaan vailla +musikaalisia lahjoja. + +ROUVA HALLMAN (ajatuksissaan). Voihan olla niinkin. Muistelin vain +velivainajaani. + +HERRA HALLMAN. Hm, ei kai häntäkään musiikki hunningolle vienyt, vaan +liian iloinen ja nautinnonhaluinen luonne. + +ROUVA HALLMAN. Niin, mutta nuo ominaisuudet olivat siihen kuitenkin +jonkinlaisena johdattimena. Lauluveikkojen iloinen elämä, tiedäthän, +vieroitti hänet kokonaan opinnoista. Nyt on Reino alun aikain kuulunut +ylioppilaskunnan laulajiin -- + +HERRA HALLMAN. Mutta eihän se ole häntä opinnoista vieroittanut. + +ROUVA HALLMAN (viivytellen). Suokoon Jumala, ettei niin olisi. + +HERRA HALLMAN. Sinä puhut hyvin kummallisesti, Katri. Tiedätkö Reinon +elämästä Helsingissä ehkä jotakin muuta kuin -- kuin minä? + +ROUVA HALLMAN (pelästyen). En, en, pappa kulta! Joskus vain tulee +mieleeni kaikenlaisia aavistuksia. + +HERRA HALLMAN. Hm, te naiset ette koskaan pääse niistä +aavistuksistanne! + +ROUVA HALLMAN. Mutta kuinka usein meidän aavistuksemme sentään osuvat +oikeaan. + +HERRA HALLMAN. Ehkä joskus, mutta ei ainakaan tässä tapauksessa. Reinon +opinnothan ovat edistyneet tasaisesti ja tänä kevännä päättää hän +neljännen vuosikurssinsa teknillisessä korkeakoulussa. Hm, tiedätkö, +Katri, minulla myös on aavistukseni. Että nimittäin Reino ilmestyy +piakkoin kotiin vasta leivottuna insinöörinä. + +ROUVA HALLMAN. Sinä todellakin luulet -- + +HERRA HALLMAN. Niin, tänä aamuna, kun odotuksestani huolimatta en +taaskaan saanut häneltä kirjettä, juolahti se äkkiä mieleeni. Poika on +päättänyt meidät yllättää. Niin, niin, sitä tämä pitkä vaikeneminen +varmastikin tietää. Reinolla onkin aina ollut taipumusta tuollaisiin +veitikkamaisuuksiin. (Rouva peittää nenäliinalla silmänsä). Mutta mitä, +Katri? Itketkö sinä? Todellakin -- onko tässä jotakin itkemisen syytä +vai? + +ROUVA HALLMAN. Ei, ei, pappa. Mieleni vain heltyi muistellessani, +kuinka herttainen hän noine pikku veitikkamaisuuksineen oli poikasena. + +HERRA HALLMAN. Niin oli. -- Kuinka nopeasti vuodet sentään vienevät. +Tuntuu kuin olisi ollut eilen, kun hän vielä polvellani kiipeili. Ja +nyt jo insinööri siinä tuokiossa. Insinööri Reino Hallman. Hm! +(Sytyttää sikarin ja nousee kävelemään). Syksyllä, syksyllä on tehtaani +jälleen käynnissä, jos kaikki käy laskelmieni mukaan. Ja miksei kävisi, +kun miehen tahto kerta niin määrää. Mikä nautinto nähdä jälleen +savupiipusta, jonka huipulta minä kerran, tehtaani juuri valmistuttua, +niin voitokkaana ympäristöä silmäilin -- nähdä jälleen tuon piipun yllä +ainainen savupilvi, nähdä vauhtipyörien kiitävän ja kuulla remmien +vonkuvan. Koneitten keskellä työmiehet kukin paikallaan ja konttorissa +pulpettien ääressä keskeytymätön kynänrapina ja laskukoneen raksutus. +Kaikkialla kuumeinen into ja jännitys. Mikä elähdyttävä, uudesta +synnyttävä voima tuossa kaikessa! Tätä uneksien, tätä odottaen olen +kyennyt nämä viimeksi kuluneet vuodet elämään ja tuon keksintöni +hyväksi työskentelemään. Nyt on käsissä aika, jolloin vuosien unelmat +astuvat todellisuuteen. + +ROUVA HALLMAN. Pappa rakas, sinä vedät taas niin intohimoisesti +sikaria, vaikka lääkäri on sinua siitä varoittanut. + +HERRA HALLMAN (istuutuen äskeiselle paikalleen). Kas, mamma, eikö sinun +mielikuvituksesi taaskaan jaksanut pitemmälle lentää. Takertui minun +sikarinpätkääni! + +ROUVA HALLMAN. Mutta, Eemil hyvä, tiedäthän, että sinun sydänvikasi saa +minut aina niin levottomaksi. + +HERRA HALLMAN. Turhia, Katri. Sydämeni saa luvan kestää, ja se kestää. +Pääsemättömissähän täällä ihminen olisi, jos joka asiassa alistuisi +lääkärien sääntöihin. Ja muutoin -- tuo ihmissydän on varsin omituinen +kapine. Ei sitä sikarinpoltto ja sen semmoiset ulkonaiset seikat +tärvele, vaan epätoivo. Kun miehellä ovat perspektiivit tukossa, kärsii +siitä sydän. Niin oli minun laitani silloin romahduksen aikana, mutta +kohta kun uudet suunnitelmat -- ja tämä keksintö ennen kaikkea -- +avasivat eteeni uusia näköaloja, helpotti sydämeni. Se on kiinteässä +yhteydessä tehtaani kanssa ja saatpa nähdä, kun tehdas alkaa jälleen +käydä, silloin alkaa sydämenikin toimia säännöllisesti. Saada asiat +luistamaan, se se on parasta sydänvian lääkettä. (Kelloonsa katsoen) +Mutta missä Anna on? + +ROUVA HALLMAN. Kaarlo meni järvelle uutta venettään koettelemaan ja +pyysi Annaa hiukan kanssaan soutelemaan. Pian hän palaa, kun +postiaikakin on kohta käsissä. + +HERRA HALLMAN. Kaarlo ja Anna, hm. Luuletko heistä lopultakin tulevan +parin. + +ROUVA HALLMAN. Mutta kuinka sinä sellaista kysytkään? Ovathan he jo +kihloissa. + +HERRA HALLMAN. Niin kyllä, niin kyllä. Kerran näet vain juolahti +mieleeni, että he eivät ehkä oikein sovellu toisilleen. + +ROUVA HALLMAN. Sepä ihmeellistä! Ja minusta he sopivat niin hyvin +toisilleen. Onhan Kaarlo kaikin puolin mallikelpoinen mies. + +HERRA HALLMAN. Siinäpä se juuri onkin. Hän on minusta aivan liian +mallikelpoinen -- ja Anna taas miltei liian itsenäinen luonne. + +ROUVA HALLMAN. En ymmärrä sinua nyt ollenkaan. Voiko ihminen koskaan +olla liian mallikelpoinen? + +HERRA HALLMAN. Kyllä toisinaan. Ja sellainen mallikelpoisuus tekee +ihmisen itsekylläiseksi. + +ROUVA HALLMAN. Mutta Kaarlo ei minusta vaikuta ollenkaan sellaiselta. +Ja toisekseen, mistä luulisit meille paremmankaan vävypojan tulevan? + +HERRA HALLMAN. Paremman, hm. Tarkoitat, että meidän asemaamme +joutuneiden on oltava kiitollisia, kun perheeseen saadaan tuollainen +mallikelpoinen, hyvissä varoissa oleva apteekkari. + +ROUVA HALLMAN. Mutta pappa -- kylläpä sinä olet nyt kummallinen! Minä +olen Annan puolesta ollut niin iloinen ja luullut aina, ettei +sinullakaan ole asiasta muuta kuin hyvää sanottavana. + +HERRA HALLMAN. No, enhän minäkään sentään tahdo siitä mitään pahaa +sanoa. Minusta on vain tuon tulevan vävypojan käytös tuntunut hieman +siltä kuin tahtoisi hän sanoa, että se on huomattava armonosoitus hänen +puoleltaan, kun hän liittyy perheeseemme. + +ROUVA HALLMAN. Luvalla sanoen, Eemil, se on sinun omaa epäluuloasi. +Minä puolestani en ole kertaakaan mitään sellaista huomannut. + +HERRA HALLMAN. Voipa olla. Muutoin, vaikka Kaarlo onkin niitä miehiä, +jotka aineellisille seikoille antavat paljon suuremman arvon kuin +henkisille ominaisuuksille, niin ei hänestä kuitenkaan voi väittää, +että hän rahojen vuoksi on tytärtämme kosinut. Annan perinnöttömyys, +niin ideaaliseen valoon kuin se hänen tulevan avioliittonsa asettaakin, +on minua sentään usein vaivannut. + +ROUVA HALLMAN. Se on sinussa, Eemil, vain sitä vanhaa ylpeyttä. Eikähän +Annan sitäpaitsi tarvitse ihan tyhjänä miehelään mennä. + +HERRA HALLMAN. Tarkoitatko sitä kumminlahjaa johon minä hänen +ensimäisenä nimipäivänään lisäsin toisen puolen? + +ROUVA HALLMAN. Sitä juuri. + +HERRA HALLMAN. Kuinka suureksi se lienee tähän mennessä kasvanut? En +ole pitkiin aikoihin muistanut koko säästön olemassaoloa. + +ROUVA HALLMAN. Vuoden vaihteessa se oli hiukan yli kahdenkymmenen +tuhannen. + +HERRA HALLMAN. Hm, kaksikymmentä tuhatta. Eihän se mikään suuren suuri +perintö ole, mutta kuitenkin jotain tänä aikana, jolloin raha on +kallista. Muutoin toivon ja uskon ennen pitkää voivani tämän Annan +perinnön lisätä vähintäänkin kaksinkertaiseksi. Silloin hän on tunteva +asemansa tulevassa kodissaan paljon itsenäisemmäksi. Ja tuo +itsenäisyyden tunto -- se on kaiken varalta hyvä juuri Annalle. +Sitäpaitsi tunnen olevani hänelle velkaa, puhdasta rahallista velkaa. +Ja velka on aina maksettava. + +ROUVA HALLMAN. Niin, niin, kuinka ahtaalla olisimmekaan nämä vuodet +olleet ilman Annaa. Ilman Annaa ja Sohvia. Kuinka masentavalta +tuntuukaan, että Sohvin on joskus täytynyt ostokset maksaa omista pikku +säästöistään. Nytkin on talouskassamme ihan tyhjä eikä kauppias ole +luvannut tavaraa laskuun, ennenkuin --- (keskeyttää huomatessaan, että +herra Hallman on painunut kokoon ja tuijottaa tylsästi eteensä). Mutta +pappa, mikä sinun on? Ottiko taas sydämestä? (Nousee ja lähestyy herra +Hallmania, taputtaen häntä hellävaroin hartioille). + +HERRA HALLMAN (sopertaen). Reino -- Reino saattaa kaiken ennalleen -- +ennalleen. Uskothan niin, Katri? + +ROUVA HALLMAN. Uskon, uskon, rakas Eemil. -- Haenko sinulle niitä +tippoja? + +HERRA HALLMAN (kohentautuen). Ei, se on jo ohi. -- Niin, niin, kaikki +palautuu ennalleen eikä ainoastaan ennalleen, vaan -- vaan suurempana +ja vauhdikkaampana. Niin, mamma, ja sitten me Reinon kanssa palkitsemme +korkojen kanssa Annat ja Sohvit. (Kelloaan katsoen) Mutta nyt minä +menen pistämään Reinolle kirjeen, että Anna vie sen mennessään postiin. +Reino saa näet toimittaa nämä paperit teollisuushallitukseen -- sekä +muutenkin ryhtyä alustaviin toimiin tehtaan käyntiin saattamiseksi. + + (Ottaa paperit ja lähtee oikealle). + +ROUVA HALLMAN. Etkö sinä ehtisi toimittaa niitä huomennakin? Panisit +nyt sen sijaan levolle. + +HERRA HALLMAN. Suotta sinä, mamma, minun sydäntäni pelkäät, se kestää +ja tulee tästä puolin yhä paremmin kestämään. Levolle en voi laskeutua, +ennenkuin nämä paperit ovat matkalla -- nämä uuden tulevaisuuden +tuumat. + + (Ulkoa kuuluu Annan ja herra Ekmanin lähenevä puhelu). + +ROUVA HALLMAN (ikkunaa lähestyen). Siellä Anna ja Kaarlo palaavat juuri +järveltä. + +HERRA HALLMAN. Sano Annalle, ettei hän lähde, ennenkuin minun kirjeeni +joutuu hänen matkaansa. + + (Menee oikealle). + +ROUVA HALLMAN (puhuen ikkunasta pihalle). Noo, onnellisestiko teitä +uusi venhe kantoi? + +HERRA EKMAN (pihalta). Mainiosti! + +ANNA (pihalta). Ja siellä oli niin ihanaa, varsinkin Koivusaaressa. +Ensi kerralla täytyy papan ja mammankin lähteä ja sitten juomme +saaressa kahvia. Eikö niin, mamma? + +ROUVA HALLMAN. Kyllä, kyllä. Mutta tulkaahan nyt sisään saamaan kuppi +kahvia. + +HERRA EKMAN. Kiitos, mutta minun täytyy joutua jo kotiin. + +ANNA (edelleen pihalta). Voithan sinä nyt vielä hetkeksi tulla sisälle. + +SOHVI (tulee vasemmalta ja kokoo pöydältä kahvivehkeet.). + +ROUVA HALLMAN. Onhan kahvi vielä lämmintä? + +SOHVI. On. + +ROUVA HALLMAN. Sohvipa tuo sitten nuorille -- ja minulle myös, jos +pannussa riittää. + +SOHVI. Entäs patruunalle? + +ROUVA HALLMAN. Hänellä on kiireellistä kirjoittamista. + +SOHVI. Voi, voi, sitä patruunaa, kun ihan siihen paikkaan itsensä +näännyttää. (Menee tarjottimineen vasemmalle. -- Etehisen ovesta +tulevat Anna, jolla on päässään kesähattu, ja hänen perässään herra +Ekman, noin kolmenkymmenen vuotias, hyvinvoipa ja huolellisesti puettu +mies.). + +HERRA EKMAN. Niin, välttämättä täytyy tädinkin tulla ensi kerralla +mukaan, niin, ja sedän myös. + + (Kaikki asettuvat pöydän ympärille.). + +ANNA (kurkistaen herra Ekmanin jalkoihin, veitikkamaisesti). Muistitko, +varoa, että housujesi saumaukset tulivat kohdalleen? + +ROUVA HALLMAN. Mutta Anna! + +HERRA EKMAN. Niin, tiedättekö, täti, Anna on ollut tänään hyvin +pahankurinen. Muun muassa keikutti hän paluumatkalla venettä, niin että +minä jo todella pelkäsin kaatuvamme. + +ANNA. Täytyihän minun, kun _sinä_ kerran et keikuttanut, kuten +minä odotin. + +HERRA EKMAN. Odotit? + +ANNA. Niin, saadakseni pelosta huutaa. + +HERRA EKMAN (väkinäisesti naurahtaen). Mutta olipas sekin päähänpisto! + +ANNA. Sitten minun halutti nähdä, kuinka lähellä sinussa on pelko +ja -- toiseksi minun halutti nähdä housunsaumaustesi joutuvan +epäjärjestykseen. + +ROUVA HALLMAN. Mutta Anna, mitä tuo nyt on! + +ANNA. Ja molemmat toivomukseni täyttyivät. + +HERRA EKMAN. Mutta huusinkos minä? + +ANNA. Sitä nyt vielä olisi tarvittu! Riitti kun kasvosi olivat pelosta +vääristyneet. (Sormensa kohottaen) Ritari! + +HERRA EKMAN (kohauttaa olkapäitään). + +ROUVA HALLMAN. Mikä sinuun, Anna, tänään on oikein mennyt? + +SOHVI (tulee vasemmalta kahvitarjotinta kantaen). + +ANNA. Mutta mikäs se Sohviin on tänään mennyt, kun palasi äsken kylältä +niin vihaisen näköisenä, etten minä muista Sohvia koskaan sellaisena +nähneeni? + +SOHVI (asettaen tarjottimen pöydälle). Kun on maailmassa niin paljon +hulluja ihmisiä, niin täytyy välistä siivonkin suuttua. + +ROUVA HALLMAN (levottomana). Ei kai Sohvi kauppiaan kanssa +riitaantunut? + +SOHVI. Hänestä minä nyt viisi! Mutta kun suutari Mäkelä keskellä tietä +kävi taas minun kimppuuni. + + (Kaikki naurahtavat.). + +ANNA. Sohvi on siis ainutlaatuinen nainen maailmassa, kun suuttuu +kosinnasta. + +HERRA EKMAN. Todellakin. + +SOHVI. Mokomakin kosinta! Kun se edes suoraan pyytäisi niitä muutamaa +tuhatta markkaa, jotka minä elämäni varrella olen onnistunut +säästämään, niin sitten en puhuisi mitään. Mutta ruvetapas nyt +ikämiehen tosissaan kosimaan. Eikä usko sitten edes kerralla. Mutta +kuuli se tällä kertaa kunniansa. + +ANNA. Mutta onko Sohvi sitten niin ihan varma, että hän yksinomaan +juuri rahojen vuoksi kosii? Ehkäpä hän on hyvinkin mieltynyt itse +Sohviin? + +HERRA EKMAN. Niin todellakin. Ja eikö Mäkelä ole kunnon mies? + +SOHVI. Rahat sillä on mielessä eikä mikään muu. Milloinka sellainen +ihme olisi tapahtunut, että minun ikäistäni raajarikkoa olisi muun +vuoksi kosittu? Ja tiedänhän minä sen muutenkin. Onhan minulla silmät +päässäni ja järkeäkin aina kotitarpeeksi. + + (Menee vasemmalle.). + +ROUVA HALLMAN (ottaen kahvia). Kyllä kai Sohvi on oikeassa. Mutta +ottakaa kahvia ennenkuin se kokonaan jäähtyy. + +ANNA (kahviaan hämmentäen miettivästi). Niin, Sohvi on varmasti +oikeassa. Mutta katsovatkohan rikkaat perijättäret, joiden ympärillä +tungeksii kosijoita, yhtä kylmästi asiain ytimeen? Varmaankin niistä +hyvin monet pettävät itseään kuvittelemalla, että tuo kosijain joukko +häärää heidän ympärillään heidän itsensä vuoksi. Ja ovat poloiset vielä +mairiteltuja siitä. + +HERRA EKMAN. Hm, on aina uskallettua mennä kenenkään motiiveja +tuomitsemaan. + +ANNA. Mutta näkeehän sen niin selvästi. On sekä ulkomuodoltaan että +lahjoiltaan sangen vähäpätöinen perijätär ja on toinen köyhä neitonen, +joka molemmissa suhteissa on edellistä päätään pitempi. Kuitenkin +kosijat sivuuttavat hänet parveillakseen perijättären ympärillä. Voiko +silloin motiiveista epäillä? + +ROUVA HALLMAN. Semmoistahan se nyt kerta kaikkiaan on tämä maailman +meno. + +ANNA. Mutta se on halpamaista, kerrassaan inhottavaa menoa se +sellainen! + +ROUVA HALLMAN. Mutta, hyvä lapsi, mihinkä siitä pääsee, perijättärellä +on nyt kerran hänen perintönsä -- + +HERRA EKMAN. Niin, todellakin, mihinkä siitä pääsee. Maailman meno on +otettava sellaisena kuin se on. + +ANNA. Minä olen usein kuvitellut, kuinka minä menettelisin, jos olisin +rikas perijätär ja jos minä tuntisin rakkautta johonkin kosijoistani. + +ROUVA HALLMAN JA HERRA EKMAN. No kuinka? + +ANNA. Minä asettaisin hänet koetukselle. Saattaisin hänet jollakin +tavoin siihen varmaan luuloon, että minulla ei ole odotettavissa mitään +perintöä tai, jollei muu auttaisi, lahjoittaisin perintöni pois. + +ROUVA HALLMAN. Niin, kuvitella kyllä voi sellaista, mutta tokkohan +sinäkään käytännössä niin menettelisit? + +ANNA. Varmasti menettelisin. + +HERRA EKMAN. No hyvä, mutta entäpä jos sinä siten menetellen +kadottaisitkin kosijan, johon jo itsekin olisit rakastunut. + +ANNA. Kas siinäpä juuri toteutuisikin minun tarkoitukseni. Kävisi +selville, että hän onkin kosinut minua rahojen vuoksi ja silloinhan +olisi pelkkä onni minulle, että pääsisin liittämästä elämääni hänen +elämäänsä. + +HERRA EKMAN. Mutta rakkautesi häneen? + +ANNA. Saisi sammua -- ja se sammuisikin tietysti heti, kun hänen +motiivinsa siten olisivat minulle paljastuneet. + +ROUVA HALLMAN. Mutta eiköhän tuollainen romantiikka johtaisi lopulta +sentään onnettomuuteen. + +HERRA EKMAN. Kun leipä loppuu, niin rakkauskin loppuu. Miksi siis +halveksia aineellisia arvoja. + +ANNA. Sellaisesta leipärakkaudesta minä en tahdo tietää! (Kiivaasti) +Avioliitto _ei voi_ muodostua onnelliseksi ja sopusointuiseksi, +jos kummaltakaan puolen on ollut pienimpänäkään tekijänä joku muu kuin +persoonallisesta taipumuksesta johtunut puhdas rakkaus. Jos minä vain +jotakin muuta huomaisin, niin pitäisin velvollisuutenani rikkoa ajoissa +välit. + +HERRA EKMAN. Hm! + +ROUVA HALLMAN. Puhdasta ihannetta on missään asiassa vaikea saavuttaa. + +ANNA. Mutta mikään ei estä meitä joka asiassa pyrkimästä niin pitkälle +kohti ihannetta kuin suinkin päästä jaksamme. + + (Äänettömyys.). + +HERRA EKMAN (kelloonsa katsoen). Kas kuinka aika rientää. Minun täytyy +oikopäätä lähteä kotiin, siellä kun on tänään oppilas yksinään +apteekissa. (Nousten) Näkemiin, täti! Näkemiin, Anna! + + (Menee vasemmalle). + +ROUVA HALLMAN (Annalle, hellästi toruen). Nyt sinä esiinnyit hyvin +epäedullisesti Kaarlon silmissä. Etkö huomannut, että hän oli hiukan +loukkaantunut? + +ANNA (ärtyisesti). Entäpä sitten! Eikö ole hyvä, että hän ajoissa näkee +minut oikeassa valaistuksessa -- sellaisena kuin minä olen. + +ROUVA HALLMAN. Oikeassa valaistuksessa? Mutta tuollainenhan sinä et ole +koskaan ennen ollut. + +ANNA (purskahtaa itkuun, kietoo kätensä rouva Hallmanin ympärille ja +nojaa päätään hänen olkaansa). Mamma kulta, kun voisin tyhjentää teille +koko sydämeni! + +ROUVA HALLMAN (Annaa hyväillen). Rakas lapsi, tee se! Äidin sydän +kykenee niin paljon ymmärtämään. + +ANNA. Mutta minä en voi. En ole vielä itsekään selvillä itsestäni. +Tunnen vain, että jotakin uutta minussa on syntymässä. + +ROUVA HALLMAN. Ettei se vain johtaisi välien rikkoutumiseen Kaarlon +kanssa? + +ANNA. En tiedä vielä, mihin se johtaa. + +ROUVA HALLMAN. Hän jäi selvästikin hautomaan jotakin mielessään. -- +Sinä ärsytit häntä siis jo järvellä? + +ANNA. Niin, minua rupesi yhtäkkiä niin omituisesti ärsyttämään se, että +Kaarlo joka tilanteessa, yksinpä siinä soutaessaankin, tahtoo olla +niin, kuinka sanoisin -- _mallikelpoinen_. + +ROUVA HALLMAN. Mallikelpoinen! + +ANNA. Niin juuri. Aivan tarpeettoman mallikelpoinen. Ja valmis. Istua +veneessä soutamassa ja varoa visusti, että housujen saumaus (osoittaa +käsillään) on kohdallaan kuin viivottimella vedettynä, mansetit ja +kravatit ihan prikulleen oikealla sijallaan -- tuossa kaikessa on +jotakin -- jotakin, jota minä en voi sietää. + +ROUVA HALLMAN. Mutta mitä pahaa siinä on? Sehän todistaa vain +huolellista mielenlaatua. + +ANNA (omaa ajatusjuoksuaan seuraten). Ja sitten hän pelkäsi niin +hirveästi, kun minä keikutin venettä. _Sitä_ minä en olisi +mitenkään suonut näkeväni. Taikka ehkä sittenkin oli parempi, että näin +sen -- _ajoissa_. + +ROUVA HALLMAN (pelästyen). Ajoissa? Ethän tarkoittane -- + +ANNA. Mitä? + +ROUVA HALLMAN (hellästi varoittaen). Anna, kuule, sinun ei pidä +kuunnella noita mielijohteitasi! Avioliitostasi Kaarlon kanssa riippuu +niin paljon. + +ANNA. Kuinka niin, mamma? + +ROUVA HALLMAN. No, ajattele nyt: meidän asemaamme joutunut perhe -- ja +Kaarlon asemassa oleva mies. + +ANNA (katkerasti). Mutta, mamma, otatteko te todellakin asian siltä +kannalta? Että minä siis olen jonkunlainen vaihtokalu, jonka avulla +kohotetaan perheemme yhteiskunnallista arvoa. Tämä ei todellakaan tee +houkuttelevaksi edessäni olevaa askelta. + +ROUVA HALLMAN. Rakas lapsi, kuinka sinä nyt sanoistani teit tuollaisen +johtopäätöksen? Että sinä vaihtokalu? Herra varjelkoon! + +ANNA. Ja ehkä Kaarlokin kuvittelee tekevänsä sankarityön ottaessaan +minut. _Korjatessaan_ minut. + +ROUVA HALLMAN (päätään pudistaen). Todellakin sinä, Anna, olet tänään +tasapainostasi poissa. + + (Äänettömyys. Rouva Hallman jatkaa käsityötään, vilkaisten + silloin tällöin Annaan, joka käsi poskella tuijottaa eteensä). + +ANNA (puolittain itsekseen). Eiköhän tässäkin ole mukana muita +tekijöitä kuin -- kuin puhdas persoonallinen rakkaus? + +ROUVA HALLMAN. Anna, sinä olet väsynyt ja ärtyisällä mielellä. Muutoin +ei mieleesi tulisi tuollaisia tutkailuja. + +ANNA (hajamielisesti). Voipa olla. (Hetken kuluttua havahtuen) Mutta +minunhan on aika lähteä toimeeni. + +ROUVA HALLMAN. Varro vielä hetkinen, pappa valmistaa siellä kirjettä +sinun matkaasi. Se on varmaankin siinä paikassa valmis. + +ANNA. Pappa parka ahertaa niin ahkerasti sen keksintönsä kimpussa. +Mutta varmaankin hän on onnellinen omassa mielikuvamaailmassaan. + +ROUVA HALLMAN. Tiedätkö, hän on saanut nyt työnsä valmiiksi ja lähettää +paperit Reinolle teollisuushallitukseen toimitettavaksi. + +ANNA (vilkastuen). Niinkö? Mitä te, mamma, luulette siitä keksinnöstä? + +ROUVA HALLMAN. Hm, minä niin vähän ymmärrän niistä asioista. Kovin +fantastiselta se vain vaikuttaa, koko tuo papan homma. Ajattele, hän +luulee keksineensä sellaisen koneen, joka valmistaa -- kuinka se nyt +olikaan -- niin, taisi olla kaksinkertaisen määrän nauloja samassa +ajassa ja oliko se myös samalla voimalla kuin tähän asti käytetyt +koneet. Ja sitten hän kuvittelee panevansa sen entisen tehtaansa +uudelleen käyntiin. + +ANNA. Mutta sehän olisi suuremmoista! Ja miksei se voisi olla +mahdollista? Pappa on kyllä aika fantasti, mutta -- eivätkö ne juuri +fantastit saa aina jotakin uutta aikaan? Äskettäinhän minä luin +jostakin, että se on mielikuvitus, joka maailmaa hallitsee. -- Mutta, +mutta -- sen toteuttamiseen tarvitaan rahaa, paljon rahaa ja kuinka +pappa konkurssintehneenä voi sitä hankkia? + +ROUVA HALLMAN. Hän uskoo Reinon sen kaiken panevan toimeen. + +ANNA. Reinon! _Sitä_ tietä ei asiasta varmastikaan mitään tule. + +ROUVA HALLMAN (huoaten). Niin, niin. Jumala tiennee, mitä siitä Reinon +asiastakin lopuksi tulee. Tiedätkö, minä koetin pappaa äsken +valmistella, kuten me kerran sovimme, mutta pitkälle ei minulla ollut +sydäntä mennä. Ja nyt on pappa saanut päähänsä, että Reino aikoo meille +iloista yllätystä tulemalla piakkoin valmiina insinöörinä kotiin. + +ANNA. Pappa poloinen! Kerran täytyy totuuden kuitenkin tulla ilmi ja -- +kuinka kestää hänen sydämensä sen? + +ROUVA HALLMAN. Minua ihan kauhistaa sitä ajatellessani. Mutta -- ehkä +Reinon asiat eivät sittekään ole niin huonosti kuin me kuvittelemme. + +ANNA. Ainakaan ei hän tänä keväänä valmistu -- eikä vielä +seuraavanakaan, siitä minä olen varma. Kuinka hänen asiansa todella +ovat, siitä saamme toivoakseni pian tiedon. + +ROUVA HALLMAN. Mitenkä niin tiedon? + +ANNA. Enkös sitä teille kertonutkaan? Minähän kirjoitin äskettäin +Helsinkiin entiselle luokkatoverilleni Selma Hällströmille -- +muistatteko, hänhän oli meillä kerran kesää? + +ROUVA HALLMAN. Muistan, muistan. + +ANNA. Kirjoitin hänelle ja pyysin hänen kaikessa hiljaisuudessa +ottamaan tarkan selvän kaikista Reinon asioista, millä kannalla hänen +opintonsa ovat, miten hän elää ja niin poispäin. + +ROUVA HALLMAN. No, ja vastausta ei ole vielä kuulunut? + +ANNA. Ei se olisi vielä ehtinytkään. Mutta muutaman päivän kuluttua se +varmasti saapuu. Oh, minua jo pelottaa sitä ajatellessanikin. Olemme +tehneet väärin salatessamme papalta totuuden ja antaessamme hänen uskoa +Reinon kirjeisiin. Sillä hummannut Reino siellä pääasiassa on, siitä +minä olen vakuutettu. + +ROUVA HALLMAN. Mutta oletko sinä sitten saanut joitakin varmoja +tietoja? Itsehän hän kirjoittaa aina niin kauniisti papalle. + +ANNA (hiljaisella vavahtelevalla äänellä). Mamma, minä olen teiltäkin +salannut osan asioita, mutta nyt minun täytyy se kumminkin sanoa. + +ROUVA HALLMAN (säikähtyneenä, alentaen äänensä melkein kuiskaukseksi). +Herra Jumala, mitä sinä tarkoitat? + +ANNA. Reino on kuluttanut paljon enemmän rahoja kuin te luulettekaan. +Sen opintolainansa, jossa Kaarlokin on takaajana, on hän ensinnäkin jo +aikoja sitten kuluttanut loppuun. + +ROUVA HALLMAN. Mutta millä hän sen jälkeen olisi toimeen tullut? + +ANNA. Minun on täytynyt toimittaa hänelle rahoja. + +ROUVA HALLMAN. Sinun? + +ANNA. Niin, monet kerrat -- en ole voinut kieltäytyä, kun hän niin +hädissään ja hyvin lupauksin on puoleeni kääntynyt. + +ROUVA HALLMAN. Et suinkaan sinä -- + +ANNA. Postin varojako, mamma? + +ROUVA HALLMAN. Ei, ei -- eihän sellaista nyt toki mieleenikään johdu, +vaan siitä, siitä kumminlahjastasi -- pankkitalletuksesta? + +ANNA. Niin, mamma. Minulla ei ole ollut sydäntä olla antamatta -- ja +toiselta puolen minulla ei ole ollut sydäntä siitä teillekään puhua. +Mutta nyt päätin ilmoittaa, sillä pahentaahan tämä salaileminen vain +tilannetta. + +ROUVA HALLMAN. Niin, niin, Jumala paratkoon! -- Ja kuinka paljon sinä +olet tuosta pankkitalletuksesta Reinon hyväksi käyttänyt? + +ANNA. Lähemmäs kymmenen tuhatta. + +ROUVA HALLMAN. Kymmenen tuhatta! Hyvä Jumala! Ja mitä sanoo siitä +Kaarlokin? + +ANNA. Kaarlo? Mutta mitä tämä asia hänelle kuuluu? Eikähän Kaarlo +sitäpaitsi tiedä mitään koko talletuksesta. + +ROUVA HALLMAN. Hän tietää. + +ANNA. Kuinka? Olisitteko te, mamma -- + +ROUVA HALLMAN. Niin, tulin siitä kerran hänelle maininneeksi. + +ANNA (kiihtyen). Mutta mitä varten, mamma? + +ROUVA HALLMAN. No niin, kuinka siihen nyt puhe lienee johtunut. + +ANNA. Mutta teillä oli, mamma, siinä takana joku tarkoitus. + +ROUVA HALLMAN. Kun asian Kaarlolle ilmoitin? + +ANNA. Niin. + +ROUVA HALLMAN. Mutta mitä pahaa sinä, hyvä lapsi, voit siinä nähdä? + +ANNA (painavasti). _Minä näen siinä hyvin paljon!_ + + (Tuskallinen äänettömyys -- Anna tuijottaa eteensä ja + rouva Hallman katsoo kädet helmassa ja päätään nyökyttäen + häneen. Äkkiä saa Anna haltioituneen ilmeen, kohottaa + päänsä ja lyö innostuneesti kätensä pöytään). + +ANNA. Niin, sen minä teen! + +ROUVA HALLMAN (pelästyen). Minkä, hyvä lapsi? Minkä sinä teet? + +ANNA. Ryhdyn papan kanssa sitä tehdassuunnitelmaa toteuttamaan. + +ROUVA HALLMAN. Sinä? + +ANNA. Niin. Eikö se ole toista kuin istua päivästä päivään +postikonttorissa, lakata muiden kirjeitä ja tuhria iankaikkisia +kuitteja! Kuinka tylsää ja näännyttävää! Mutta saada olla mukana jotakin +uutta luomassa, nähdä joka päivä ympärillään elämän kuohuntaa, työn +jännitystä -- olla sen kaiken keskipisteenä, saada järjestää ja johtaa, +eikö se ole toista? + +ROUVA HALLMAN. Mutta Anna, sinähän olet tänään peräti ihmeellisten +päähänpistojen vallassa! Tehdasta johtamaan -- sinä -- nainen, joka +lisäksi olet naimisiin menossa! + +ANNA (ikäänkuin kokoon painuen). Niin, naimisiin -- ah! + +ROUVA HALLMAN (katsoo häneen pelästyneenä ja yrittää sanomaan jotakin, +kun oikealta kuuluu tuolin siirtäminen ja muuta liikettä.). Hst, pappa +on saanut kirjeensä valmiiksi. Kuule, Reinon asiasta ei papalle puhuta +vielä mitään. Meidän täytyy häntä yhteisvoimin ensin hiljalleen +valmistaa -- jahka nyt Selmaltakin saapuu vastaus. + +HERRA HALLMAN (kädessään isoon kuoreen suljettu kirje tulee oikealta). +Vielähän täällä Anna toki on. Innostuin kirjoittamaan pojalle vähän +pitempään. Se veitikka on selvästikin päättänyt valmistaa meille +yllätyksen ja sen johdosta en malttanut olla hieman leikkiä laskematta, +tietysti noin vain vihjaillen. (Ojentaen Annalle kirjeen). On kai +parasta lähettää se vakuutettuna, sillä tiedäpäs, tyttöseni, että sen +kuoren sisällä lepää kokonainen pääoma -- pääoma, jonka suuruutta on +mahdoton osapuilleenkaan määritellä. + +ANNA (jonka kasvoja jälleen kirkastaa innostuksen hohde, nousee ja +lähestyy herra Hallmania). Tiedättekö, pappa, minä olen niin, niin +iloinen tästä teidän suuresta keksinnöstänne. + +HERRA HALLMAN (liikutettuna Annan tukkaa silittäen). Niinkö, lapseni? + +ANNA. Ja tiedättekö, pappa, minä tahdon myös olla siinä mukana. + +HERRA HALLMAN. Mukana missä? + +ANNA. Vanhaa tehdastamme uudelleen pystyyn panemassa. + +HERRA HALLMAN. Sinä? + +ANNA. Minä niin! Ettekö usko minun siinä johonkin pystyvän? + +HERRA HALLMAN. Todellakin, kun katson silmiisi, niin minun täytyy +uskoa. (Äkillisen innostuksen puuskassa) Hurraa, mamma, katsopas, tässä +on kaksi, jotka ovat liittoutuneet maailmaa valloittamaan. + +ANNA (isäänsä syleillen). Niin, pappa, me pudistamme kahleet päältämme +ja valloitamme uuden tulevaisuuden. -- Mutta nyt minun täytyy ihan +juoksujalkaa rientää konttoriin. Näkemiin, pappa! Näkemiin, mamma! + + (Menee etehiseen). + +ROUVA HALLMAN (Annan jälkeen). Tulethan konttorista suoraan +päivälliselle? + +ANNA (etehisestä). Kyllä, mamma. + +HERRA HALLMAN. Ollapa että tuo Anna olisi syntynyt pojaksi. + +ROUVA HALLMAN. Hänhän onkin niin sinuun -- samoinkuin Reino on minuun. + +HERRA HALLMAN. Niin kyllä, mamma, mutta miksi silti todeta se niin +surullisesti. Mieshän Reinokin on. -- Mutta lähdenpä hiukan ulkoilmasta +nauttimaan. Tunnenkin jalkani taas niin keveiksi kuin parinkymmenen +vuotiaana. Mutta tuonne puutarhaan vain. Pitemmät kävelyretkeni alkavat +sitten, kun (kädellään mahtavan kaaren huitaisten) tehtaani yllä +vaappuu taas mahtava savupilvi ja remmien viuhina kutsuu työhön ja +toimintaan. Ymmärräthän, mamma? + + (Menee vasemmalle). + +ROUVA HALLMAN (yksinään, nojaa päänsä käteen). Hyvä Jumala, jos olisin +edes selvillä siitä, iloita vai itkeäkö minun tällä haavaa tulisi. + + ESIRIPPU. + + + + +TOINEN NÄYTÖS. + + +Postikonttori. Vasemmalla ja oikealla ovet. Vasemmanpuoleisessa ovessa +postiluukku, joka on laskettu alas. Oven pielessä monilokeroinen hylly +sanomalehtineen ja kujeineen, toisessa postikartta. Perällä ikkuna, +joka auki ja jonka takana kukkiva pihlaja. Keskellä huonetta laaja +pöytä kaikenlaisine postitarpeineen. Oikealla etualalla wienersohva, +pöytä ja pari nojatuolia samaa mallia. Sohvan yllä seinäkello ja +pöydällä vesikarahvi. + +ANNA seisoo hyllyn ääressä ja pistelee sanomalehtiä ja kirjeitä eri +lokeroihin. + +SOHVI on lopettanut juuri lattian pesemisen ja seisoo hihat käärittyinä +oikeanpuoleisen oven pielessä, vesiämpärin ääressä, kuivaten käsiään +säkkikankaiseen esiliinaansa. + +SOHVI (oikoen hihojaan ja irroittaen esiliinaa). Kylläpä siellä on +ihana ilma -- ja linnut laulavat niin että oikein hyvää tekee +sydämelle. + +ANNA (selin Sohviin, hajamielisesti). Kun olisi ihmisen elämäkin yhtä +lauluista ja huoletonta kuin lintujen. + +SOHVI. Jahka neiti viedään apteekkiin rouvaksi, niin mikäs estää neitiä +laittamasta elämänsä keveäksi ja huolettomaksi kuin linnun. + +ANNA (kädessään pari kirjettä tulee pöydän ääreen). Pitääkö Sohvi +rouvien elämää sitten niin keveänä? + +SOHVI. Noo, eipä tietenkään kaikkien rouvien. Mutta sellaisessa +rikkaassa pesässä kuin apteekkikin. + +ANNA. Eikö ihminen sitten Sohvin mielestä muuta tarvitsekaan kuin +rikkautta tunteakseen elämänsä keveäksi ja onnelliseksi? + +SOHVI. Johan nyt toki. (Huoaten) Niin, niin, harvatpa ne rikkaistakaan +taitavat tuntea itsensä täysin onnellisiksi. Aina on jotakin surtavaa +ja kaivattavaa. Yksinäisten ei ole hyvä olla yksin ja niiltäkin, jotka +ovat toisensa löytäneet, puuttuu aina jotakin. + +ANNA. Mutta Sohvihan ei kaipaa mitään. Vai kaipaatteko? + +SOHVI (alakuloisesti hymähtäen). Enköhän tuota minäkin liene samaa +maata kuin muutkin ihmiset -- tällainen rämppäjalka kuin olenkin. + +ANNA. Mutta Sohvi ei ole välittänyt mennä miehelään. + +SOHVI. Hm, kun ei liioin ole ollut miehelään kysyjääkään -- aikanansa. + +ANNA. Sohvi ei siis pidä minään totena sitä Mäkelän kosintaa? + +SOHVI. Mitäs siitä -- sellaisesta rahakosinnasta. + +ANNA (lämpimästi). Tiedättekö, Sohvi, tulin äsken tänne konttoriin +tullessani sitä ajatelleeksi. Suutari Mäkelän tuvan sivu kulkiessani +katsahdin siitä matalasta ikkunasta sisälle. Siellä istui suutari +nelikollaan kengänpohjaa naputellen, kalju päälakensa ikkunaa kohti +kumarruksissa. Taampana istui jakkaralla pikku Hilda ja luki jotakin +kirjaa, kaiketi aapista. Tuo pikku tyttö letinnykeröineen ja isä +paljaine päälakineen vaikuttivat niin orvoilta ja ikäänkuin jotain +odottavilta. Silloin juolahti mieleeni, että ehkäpä Mäkelä Sohvia +kosiessaan ei ajatellutkaan rahaa, ainakaan yksinomaan. + +SOHVI (on puhjennut nyyhkytyksiin). + +ANNA (lähestyen hämillään Sohvia). Mutta, Sohvi kulta, en suinkaan minä +vain loukannut teitä? + +SOHVI. Eihän nyt toki. Minä vain ... kun te niin liikuttavasti sen +kuvasitte... Niin, niin, miksenkäs minä voi sitä neidille sanoa, +Anna-neitihän ymmärtää aina niin hyvin meikäläistäkin. Niin, sitä minä +vain, että jos Mäkelä olisi ajoissa arvannut, niin ei hänen pikku +Hildansa olisi nyt orpo. Kun Mäkelinskä-vainaja -- sehän oli minun +entisiä palveluskumppaneitani niinkuin neiti tietää -- sairasti +kuolintautiaan, sanoi hän kerran minulle, kun olin häntä katsomassa, +että Sohvistahan se tuleekin äiti pikku Hildalle, kun minusta aika +jättää. No niin, en minä tietystikään Mäkelälle itseäni kaupannut, +mutta kyllä hän tiesi, että minä olisin tullut. Mutta ei, hänellä oli +silloin muita ja parempia mielessä. Sitten vasta, kun hän sattumalta +oli saanut tietää, että minulla on pikkusen säästöjä, alkoi hän kuin +tulta pohtaen minua piirittää. Mutta jopahan minä sitten enää! Sen +verran minussakin ylpeyttä on. Kun en minä kerran ihmisenä kelvannut, +niin eikö se silloin joutanut siihen loppuakin? + +ANNA. Niin kyllä, Sohvi on siinä ihan oikeassa. Mutta harvatpa ovat +niin lujia ja rehellisiä itseään kohtaan. + +SOHVI. Voi, minäkin tiedän monta, jotka käyttävät jos mitä syöttinä +miehelään päästäkseen. Ihan hävettääkin sellaista ajatella. Ei, jollei +ihminen kelpaa ihmisenä, sellaisena kuin on, niin parempi ilman ja +yksinään. Ei siitä oikeata onnea seuraa, jos syöteillä itsensä +naimisiin keinottelee. Semmoinen usko ja käsitys minulla on. -- Mutta +täytyy joutua jo kotiaskareihin. (Pistää kokoon käärimänsä esiliinan +kainaloon, ottaa vesisankon ja harjan sekä varustautuu lähtemään). +Tulin tässä siitä Mäkelän kosimajutusta puhuneeksi enemmänkin kuin +tarve olisi ollut, mutta kyllähän minä tiedän, ettei Anna-neiti sitä +mihinkään levitä. + + (Menee oikealle). + +ANNA (ajatuksissaan). Sohvi on ollut uskollinen itselleen eikä hänen +varmaankaan tarvitse sitä katua. (Postiluukulle on ilmestynyt muuan +poika. Anna ojentaa hänelle tukun sanomalehtiä minkä jälkeen hän palaa +pöydän ääreen ja ottaa käteensä äskeiset kirjeet.). Siinä on Reinolta +papalle ja tämä toinen on siis Selmalta. Kuinka minua pelottaa sitä +avata! Mutta totuutta on paras katsoa suoraan silmiin. (Leikkaa +päättävästi kirjeen auki, istuutuu ja alkaa lukea. Hetken kuluttua hän +laskee kirjeen pöydälle ja purskahtaa itkuun.). Voi hyvä Jumala +sentään! (Oikeanpuoleiselle ovelle koputetaan, jolloin Anna kuivaa +nopeasti kyyneleensä ja piilottaa kirjeen papereiden alle.). Sisään! +(Rouva Hallman, yksinkertaiseen tummaan hattuun puettuna, astuu sisään) +Kas, mammako se oli! + +ROUVA HALLMAN. Minä tulin niin levottomaksi, kun sinä arvelit tänään +saavasi Selmalta sen kirjeen. Kun minulla oli samalla pappilaan asiaa, +niin pistäysin kuulemaan. -- No, tuliko kirjettä? + +ANNA. Parempi, mamma, ettette kysyisikään. + +ROUVA HALLMAN. Se on siis tullut. Ja kuule, sinähän olet itkenyt! Mitä +herran tähden se sisältää? + +ANNA. Rauhoittukaa, mamma! Meidän täytyy koota kaikki kylmäverisyytemme +ja viisautemme. Tulkaa tänne istumaan. + + (Siirtyvät, Annalla kädessään kirje, sohvapöydän ääreen.). + +ROUVA HALLMAN. Asiat ovat siis niinkuin sinä olet peljännytkin? + +ANNA. Niin ovat, sen pahempi. + +ROUVA HALLMAN (eteensä tuijottaen). Pappa poloinen! Hän odottaa niin +kiihkeästi Reinoa kotiin. + +ANNA. Tämän aamun postissa tuli Reinolta papalle kirje. + + (Nousee ja ottaa postipöydän nurkalta sanomalehtien + joukosta kirjeen.). + +ROUVA HALLMAN. Mutta mitähän se mahtaa sisältää? Ja uskaltaako sitä +antaa papalle? Kuule, Anna, eiköhän olisi parasta, että kaiken varalta +tarkastaisimme sen ensin täällä? Papan sydämen tila on jo sellainen, +ettei se siedä enää mitään järkytyksiä. + +ANNA. Ajattelin äsken itsekin samaa. (Kirjettä silmäillen). Tämän voisi +kyllä helposti avata. (Ottaa pöydältä paperiveitsen, mutta hetken +emmittyään laskee sen takaisin.). Mutta ei! Toiselle osoitetun kirjeen +avaaminen, vaikkapa sitten kuinka hyvässä tarkoituksessa, on niin +vastenmielistä. Saakoon pappa sen sellaisenaan. Eikö teistäkin, mamma, +ole niin parasta? + +ROUVA HALLMAN. Mutta jos se sisältää esimerkiksi tunnustuksen, niin -- +se on surman isku papalle. + +ANNA. En usko sen vielä sellaista sisältävän, vaan Reino koettaa siinä +entiseen tapaansa kauniin sanoin asioitansa selitellä. Ja toisekseen -- +emmehän totuutta voi iankaiken papaltakaan peittää. + +ROUVA HALLMAN (syvään huoaten). Niin, niin, herra nähköön! En ymmärrä, +miten tässä olisi viisainta menetellä. -- Kaamealta tuntuu, jos pappa +yhdellä iskulla saa kaiken tietää. -- Ei, ei, meidän on vähitellen +häntä siihen valmistettava. -- Vaikka pelkään, että totuuden +paljastaminen siinäkin tapauksessa merkitsee hänen kuolemaansa. Ja +ajatella, jos tuo kirje jo sisältäisi sen, siis toisin sanoin papan +kuoleman. Minua ihan puistattaa. (Postiluukun taakse ilmestyy poikanen, +joka pyytää nimismiehen postia, minkä jälkeen poikanen poistuu). Ei kai +se vain kuullut meidän keskusteluamme? + +ANNA. Ei, sillä hän tuli ulko-ovesta suoraan luukulle. -- Niin, tuo +kirje! Mutta mitä tehdä? Onhan tämä nykyinen tilannekin piinallinen. +Määräänsä pitemmälle emme asiain salaamisessa voi mennä. Joskus on +papan kuitenkin saatava se kaikessa alastomuudessaan tietää. +Ajatelkaahan, mamma, sekin mahdollisuus on olemassa, että jos _me_ +pitkitämme totuuden salaamista, voi pappa sattumalta vallan vierailta +ihmisiltä kuulla asianlaidan. Olen ollut jo huomaavinani, että yksi ja +toinen täälläkin tietää, millä jälillä Reino on. + +ROUVA HALLMAN. Mutta minähän en vielä tarkemmin kuullutkaan, mitä siinä +Selman kirjeessä kerrotaan. Ehkäpä luet sen minulle. + +ANNA (Ottaa kirjeen kuoresta ja hetkisen sitä ääneti silmäiltyään +lukee.). "Olen nyt pyyntösi mukaan ottanut veljesi elämästä niin tarkan +selvän kuin suinkin olen voinut. Vaikea minun on sinulle paljastaa +sitä, mitä olen tietooni saanut." (Keskeyttää lukemisen ja käy luukusta +silmäämässä etuhuoneeseen, minkä jälkeen palaa paikalleen ja jatkaa +lukemista.) "Mutta kun omantunnon nimessä velvoitat minun puhumaan +totta, niin tahdon sen tehdä. Kuule siis: veli poloisesi on kaikesta +päättäen deekiksellä, ainakin tällä haavaa. Mikäli eräiltä hänen +entisiltä luokkatovereiltaan sain kuulla, ei hän ole ainakaan +pariin vuoteen polyteekin ovea avannut, vaan elellyt yksinomaan +kapakkamaailmassa. Velkoja ja vippauksia hänellä kuuluu olevan joka +puolelle. Itse en ole häntä pitkiin aikoihin edes vilahdukselta nähnyt. +Kuuluu muuten, kuten tavallista on tuollaisissa tapauksissa, +välttelevän entisiä tovereitaan ja yleensä parempain ihmisten seuraa." +(Kirjettä kädessään käännellen ja lopuksi kuoreen pistäen.) Siinä +olikin kaikki se, mikä tässä kirjeessä erikoisesti Reinoa koskee. + +ROUVA HALLMAN (nyyhkyttäen ja vieden nenäliinan silmilleen). Siis niin +pitkällä jo! -- Voi hyvä Jumala! (Kyyneleensä kuivaten) Mutta mitä +meidän on tehtävä, Anna? Sillä totta kai tässä jotakin täytyy yrittää. + +ANNA. Niin, mamma, jotakin meidän on tehtävä. Kuulkaahan, jos minä +hankkisin viikoksi sijaisen ja matkustaisin Helsinkiin? Kirjeillä +häneen ei kuitenkaan voi enää mitään vaikuttaa. + +ROUVA HALLMAN (äkkiä vilkastuen). Se meidän on tehtävä! Todellakin! +Ehkäpä hyvinkin saamme hänet vielä pelastetuksi. Onhan hän niin +lahjakas ja voi pian ottaa menetetyn takaisin, jos tahtoo. + +ANNA. Jos tahtoo -- niin, siinäpä se onkin. Tahtoa siinä tarvitaankin +enemmän kuin lahjoja, mutta siinä juuri onkin Reinon heikkous. + +ROUVA HALLMAN (huoaten). Hän on aivan kuin eno-vainajansa. Se minuun +tässä pahimmin koskeekin, että ne ovat Reinossa juuri minun puoleltani +perittyjä ominaisuuksia, jotka hänet hunningolle saattavat. Sinä, Anna, +olet enemmän isääsi. + +ANNA. Mutta, mamma, puuttuu nyt vielä, että te alatte tästä kaikesta +itseänne syyttää! Kuka siitä on selvillä, mistä mitkin ihmisen +ominaisuudet periytyvät? + +ROUVA HALLMAN. Mutta en pääse mihinkään siitä, että Reino kaikessa +muistuttaa niin minun veli-vainajaani, josta myöskin niin paljon +toivottiin, mutta joka petti kaikki toiveet. Ja kuinka me kaikki olemme +Reinoa hellineet! Aivan niinkuin veljeäni aikoinaan. + +ANNA. Niin, sellaisia tavallisesti rakastetaankin enemmän kuin muita. +Ja ehkäpä se heidät juuri turmioon johtaakin. + +ROUVA HALLMAN. Rakkausko? Voisiko rakkaus jotakin pahaa saada aikaan. + +ANNA. Tarkoitan liiallista, hemmottelevaa rakkautta. + +ROUVA HALLMAN. Niin, niin -- en tiedä, kuinka lie. Järkeni on aivankuin +pysähtynyt. (Äänettömyys) Mutta se sinun Helsinkiin menosi -- se meidän +kuitenkin täytyy toteuttaa. Hinnalla millä hyvänsä meidän on saatava +Reinon elämä toiselle tolalle. -- Mistähän me nyt nopeimmin saisimme +sinulle sijaisen? + +ANNA. Sitä ennen meidän on kuitenkin otettava selville, onko Reino enää +Helsingissä vai ei. Hän on voinut jo laittautua jonnekin maaseudulle, +kuten viime kevännäkin. Luulen, että saamme tietää sen tuosta papan +kirjeestä. + +ROUVA HALLMAN. Niin, se papan kirje. Kuule, vie sinä se papalle, minä +en tunne siihen tällä kertaa kykeneväni. Sitä paitsi minun on nyt +mentävä pappilaan. Sieltä palatessani saan sitten sinulta kuulla, mitä +se sisältää. -- Menet kai heti postitunnin päätyttyä kotiin? + +ANNA. Kyllä. Muuten -- (keskeyttää ja astuu nopeasti äitinsä luo, +syleillen häntä). Rakas mamma, koettakaa tyyntyä. Minä teen tässä +asiassa kaikkeni. Me olemme kuin haaksirikkoisia, mutta minä tunnen +itsessäni, että me pääsemme vielä rannalle. Ennen kaikkea, mamma, älkää +antako sivullisten aavistaa mitään meidän asioistamme. + +ROUVA HALLMAN. Anna kulta! Jospa Reinolla olisi sinun luonteesi! Mutta +nyt minun täytyy mennä. + +ANNA. Vielä yksi asia, mamma! -- Te sanoitte Kaarlolle kerran +maininneenne siitä minun pankkitalletuksestani. Sanokaapas, tapahtuiko +se ennen kuin Kaarlo minua julkisesti kosi? + +ROUVA HALLMAN. Mutta Anna! Niinkö sinä olet tuon pikku seikan +sydämellesi ottanut? + +ANNA. Se -- se vain tässä muuten juolahti mieleeni. Muistatteko, mamma, +oliko se ennen hänen kosintaansa? + +ROUVA HALLMAN. Muistaakseni se oli ennen. (Vaitiolo) Mutta ethän sinä +nyt toki tuolle seikalle mitään merkitystä pane? + +ANNA. Hm, ainakaan teidän, mamma, ei tarvitse mitään _pahaa_ +peljätä siitä seuraavan. + +ROUVA HALLMAN (katsoen hetken ääneti Annaa). Minä tahtoisin myös, Anna, +kysyä sinulta jotakin. + +ANNA. Mitä niin, mamma? + +ROUVA HALLMAN. Mutta sinä et saa loukkaantua, Anna, etkä kiihtyä. + +ANNA (levotonna). Mitä ihmeessä te sitten tahdotte tietää? + +ROUVA HALLMAN. Sinun käytöksesi, Anna, on viime aikoina tuntuvasti +muuttunut. Entinen tyyni iloisuutesi on poissa. Mistä tämä johtuu? + +ANNA (yhä levottomampana). Mutta kyselettepäs te kummallisia, mamma! +Kuinka minä voisin sen tietää? Taikka -- jos minussa jotain muutosta on +tapahtunut, niin kai sen on aiheuttanut tuo Reinon kohta. + +ROUVA HALLMAN. Ei, ei, siitä se yksistään ei ole. Sinä tiedät, että +äidin silmä on eräissä asioissa hyvin tarkkanäköinen. + +ANNA (tavattoman jännityksen vallassa). No, ja sitten? + + (Äiti ja tytär tuijottavat hetkisen toisiaan ääneti + ja suurin silmin). + +ROUVA HALLMAN (melkein kuiskaten). Etteivät sinun asiasi, Anna, ole +vain niin, että -- että sinun ja Kaarlon on syytä jouduttaa häitä? + +ANNA (kalpeana). Mutta mamma! + +ROUVA HALLMAN. Suo anteeksi, Anna, jos erehdyn. Mutta -- jos olen +oikeassa, niin sinun on parasta puhua asiasta tyynesti Kaarlon kanssa. +Ja minussa sinä tapaat aina ymmärtäväisen äidinsydämen. Mutta nyt minun +täytyy mennä. Näkemiin, Anna! + + (Menee oikealle). + +ANNA (tuijottaen rouva Hallmanin jälkeen ja painaen kädellä +rintaansa.). Hyvä Jumala! Että hän siis on sen jo huomannut! + + (Postiluukulle ilmestyy mies, kädessään kirje. Kun Anna ei + huomaa häntä, rykäisee mies ja naputtaa sormellaan luukkuun. + Anna säpsähtää, havahtuu ja menee luukulle. Mies ojentaa + hänelle kirjoihin vietävän kirjeen. Anna varustaa kirjeen + merkeillä, kirjoittaa ja leimaa kuitin, tehden kaikki + koneellisesti ja pysähtyen aina väliin eteensä tuijottamaan. + Saatuaan kuitin ja maksettuaan poistuu mies ja Anna palaa + pöydän luo, istuutuu ja selailee papereita sekä asettuu + sitten käsi poskella eteensä tuijottamaan.). + +HERRA EKMAN (ilmestyy luukulle ja katsoo hetkisen hymyillen Annaa, joka +ei häntä huomaa). Mitä, uinahtanutko? + +ANNA (säpsähtäen ja nousten). Kas, sinäkö -- milloin sinä siihen +ilmestyit? + +HERRA EKMAN. Onko posti tuonut minulle mitään hyvää? + +ANNA. Ai todellakin! Apteekin postiahan ei olekaan vielä haettu. + + (Ottaa hyllyltä tukun sanomalehtiä ja kirjeitä, ojentaen + ne herra Ekmanille). + +HERRA EKMAN. Enkö saa tulla sisälle hetkiseksi istahtamaan? + +ANNA. Tietysti, kuinka sitä kysytkään. + + (Avaa oven, herra Ekman, siroon kesäpukuun huolellisesti + puettuna, astuu sisään, toisessa kädessään päivän posti, + toisessa kävelykeppi ja hattu. Annaa tervehdittyään istuutuu + hän toiseen nojatuoliin, asettaen hattunsa ja postin pöydälle. + Anna istuutuu häntä vastapäätä.). + +HERRA EKMAN (Annaa tarkastellen). Sinä olet tänään niin kovin vakava, +Anna. Ja äitisi -- hän tuli tuolla juuri vastaani -- näytti itkeneeltä. +Onko tapahtunut jotakin ikävää? Ja kuinka pappa voi? + +ANNA. En minä ainakaan mitään tiedä -- ja pappakin on tavallisessa +voinnissa. + +HERRA EKMAN. Entäs -- veljesi? Onko hänestä mitään kuulunut? + +ANNA. Ei hänestäkään -- oikeastaan mitään uutta. + +HERRA EKMAN. Hm! + +ANNA. Mitä "hm"? + +HERRA EKMAN. Niin vain -- että veljesi asiat eivät taida olla oikealla +tolallaan. + +ANNA. Kiusaako se sinua kovinkin? + +HERRA EKMAN. Kuinka sitä kysytkään! Onhan hän tuleva lankoni -- ja sitä +paitsi -- + +ANNA. Ai, sinä olet sitä paitsi hänen takaajansa. Sitä en +muistanutkaan, suo anteeksi. Sinulla on siis kylläkin syytä olla +huolissasi veljestäni. + +HERRA EKMAN. Sinä olet muuttunut omituisen pisteliääksi ja ärtyisäksi. + + (Murtaa vasta saaduista kirjeistä päällimmäisen auki ja lukee, + viskaten sen jälkeen hermostuneesti kirjeen pöydälle). + +ANNA. Oliko siinä jotakin ikävää? + +HERRA EKMAN (äkäisesti). Oli tuoreita uutisia sinun herra veljestäsi! + +ANNA (säpsähtäen). Mitä! Mitä hänestä? + +HERRA EKMAN. Sitä vain, että hän on lyönyt korkojen maksamisen laimin +ja nyt sanoo pankki tuossa (kirjettä osoittaen). lainan irti. + +ANNA. Hyvä Jumala! Ja kuinka suuri se laina olikaan? + +HERRA EKMAN. Kymmenentuhatta. Takaajia on vain kaksi, joten minun on +suoritettava puolet siitä summasta. -- Mistä minä nyt kädenkäänteessä +kaappaan viisi tuhatta? + +ANNA. Mutta eikö asiaa muuten voi järjestää? Eikö pankki suostuisi +antamaan lainan olla ennallaan, jos korot nyt heti suoritettaisiin? + +HERRA EKMAN. Mitä se hyödyttäisi? Meidän takaajain maksettavaksihan se +velka lopulta kuitenkin tulee. + +ANNA. Oletko sinä siitä niin varma? + +HERRA EKMAN. Hm! Olen jo aikoja sitten kuullut, että veljesi +hurjastelee Helsingissä, vaikken ole tahtonut asiasta puhua, varsinkaan +isäsi vuoksi. + + (Äänettömyys.). + +ANNA. Niin, hän hurjailee. Hän on suoraan sanoen hunningolla. + +HERRA EKMAN (puolittain itsekseen). Minun tuleva lankomieheni, hm! + +ANNA. Kaarlo, sinä olet hyvin harkitseva mies, mutta eräässä asiassa +sinä kieltämättä olet menetellyt kevytmielisesti, + +HERRA EKMAN. Missä niin? + +ANNA. Kihlautuessasi minun kanssani ja siten saamalla koko +haaksirikkoisen Hallmanin perheen niskoillesi. + +HERRA EKMAN (kohauttaa mitään puhumatta olkapäitään). + +ANNA. Mutta tuosta takaussummasta -- (vaikenee äkkiä ja miettii). + +HERRA EKMAN. Mitä takaussummasta? + +ANNA. Niin, tuli vain mieleeni, että maksaisin niin mielelläni tuon +velan jos kykenisin. + +HERRA EKMAN. Sinä? + +ANNA. Niin, jos kykenisin. Mutta olenhan typötyhjä, kuten tiedät. + +HERRA EKMAN. Hm! + +ANNA. Oikeastaan minulla oli aikaisemmin pienoinen pankkitalletus, +mutta minun on täytynyt se uhrata poloisen veljeni hyväksi. + +HERRA EKMAN. Mitä! Koko kahdenkymmenen tuhannen talletusko? + +ANNA. Ahaa, sinä siis tiesit sen! + +HERRA EKMAN (hämillään). Niin -- etkös sinä itse siitä kerran +maininnut? + +ANNA. Olenpa tainnut mainita. + + (Pitkä äänettömyys.). + +HERRA EKMAN. Harmillinen juttu! + +ANNA. Tuoko kahdenkymmenen tuhannen markan juttu? + +HERRA EKMAN (kiusaantuneena). Kuinka sinä --! Tietysti minä tuota velan +irtisanomista tarkoitin. + +ANNA. Niin, se on kylläkin kiusallista, mutta (viivytellen). asialla on +toinenkin ja vielä kiusallisempi puoli. + +HERRA EKMAN. Mitä sinä sillä tarkoitat? + +ANNA. Sitä, että minun näissä oloissa on tultava sinun vaimoksesi. + +HERRA EKMAN. On tultava? + +ANNA (puhkeaa äkkiä hillittömään itkuun). + +HERRA EKMAN (hätääntyneenä). Mitä, mitä nyt? + +ANNA (nyyhkyttäen). Sanoin sinun menetelleen kevytmielisesti +kihlautuessasi minun kanssani, mutta minä itse olen ollut vieläkin +kevytmielisempi -- antautuessani sinulle rajattomasti. + +HERRA EKMAN. Mitä -- olisiko siitä seurauksia odotettavissa? + +ANNA. Minä pelkään niin. + + (Äänettömyys.). + +HERRA EKMAN. Se on kyllä harmillista, mutta mitään syytä tuohon +epätoivoiseen itkuun ei sinulla nähdäkseni silti ole. Sinä ivasit viime +veneretkellä minun mallikelpoisuuttani, mutta se on juuri tämä minun +sukuominaisuuteni, joka pakottaa minut -- kuinka sanoisin -- + +ANNA (päänsä nostaen). Korjaamaan minut, tarkoitat varmaan sanoa? + +HERRA EKMAN (ärtyisesti). Minä tarkoitin tietysti sanoa, että tuo +sukuominaisuuteni pakottaa minut pysymään kunnianmiehenä niin tässä +kuin muissakin asioissa. + +ANNA. Eli siis toisin sanoen korjaamaan minut -- haaksirikkoutuneen +perheen haaksirikkoisen tyttären. Mutta se on sinun puoleltasi aivan +liian mallikelpoista! (Kiivaasti) Kuule, minä tahdon korjata itse +itseni! (Irroittaa sormuksen sormestaan ja asettaa herra Ekmanin eteen +pöydälle) Minä vapautan sinut siitä ikävästä velvollisuudesta. + +HERRA EKMAN. Mitä! Sinä tahdot siis purkaa kihlauksemme? + +ANNA. Etkö sinä sitten sitä tahdo? Kyllä, siitä olen vakuutettu ja +siksi tahdonkin vapauttaa sinut alotteenteon vaikeuksista. + +HERRA EKMAN. Sinä siis todellakin luulet...? + +ANNA. Ei, minä olen vakuutettu siitä, kuten sanoin. + + (Äänettömyys). + +HERRA EKMAN. Etkö ajattele sitä häpeää, häväistystä, mikä siitä +aikanansa seuraa? + +ANNA. Häpeää -- kenelle? + +HERRA EKMAN. Hm, tietysti sinulle itsellesi. + +ANNA. Niin, niin, tietysti minut tullaan työntämään seuraelämän +ulkopuolelle, osoittamaan sormella ja niin edespäin. Sehän on aina +ollut naisen kohtalo tällaisissa tapauksissa, samalla kuin toinen +osapuoli käyskentelee loukkaamattomana kunnianmiehenä. Niin, niin, +kyllä minä olen jo senkin huomioon ottanut. Mutta kahdesta pahasta on +minusta tämä keveämpi kantaa. + +HERRA EKMAN. Kahdesta pahasta? Ja se toinen paha? + +ANNA. Ikuinen liitto, jonka laatu, luonne, sisältö -- kuinka sanoisin +-- on näinä päivinä minulle täydelleen selvinnyt. + +HERRA EKMAN (katkerasti). Siis toisin sanoen, että sinä minuun +liittymällä tekisit onnettoman teon -- saisit minusta kelvottoman +aviomiehen? + +ANNA. En suinkaan tahdo sanoa, että sinä olisit kelvottomampi aviomies +kuin lukemattomat muutkaan. Päinvastoin sinä eräissä suhteissa voit +olla mitä paras aviomies. Mutta me -- me kaksi emme sovi yhteen. Meidän +välillämme ei tulisi vallitsemaan sopusointua. Se on pohjimmainen syy. +Ja sitten lisäksi joukko toisia, ulkonaisia syitä, jotka nekin +tulisivat aina ikävällä tavalla meidän avio-onneamme häiritsemään. + +HERRA EKMAN. Ihme, että sinä nyt vasta huomaat sen, ettemme me +toisillemme sovi. + +ANNA. Niin -- kuudestakolmatta ikävuodestani huolimatta, tai ehkä juuri +sen johdosta, olen siinä määrin antautunut rakkauden lumoihin, että +olen eräät asiat nähnyt väärässä valossa. Nyt huomaan todeksi, mitä +kerran muistelen jostakin kirjasta lukeneeni, että rakastuneet näkevät +rakastamissaan henkilöissä ominaisuuksia, joita näillä itse asiassa ei +lainkaan ole, ja toisaalta ovat näkemättä eräitä toisia, vähemmän +miellyttäviä ominaisuuksia, joita näillä on. + +HERRA EKMAN (ivallisesti). Onni, että sinun silmäsi sentään ajoissa +aukenivat. + +ANNA. Intohimoisuudestani huolimatta minulla on sentään viileämmät +puolenikin, ja eräänä sellaisena hetkenä minä näin äkkiä asiat oikeassa +valossaan. Paitsi sitä, että luonteemme eivät soinnu yhteen, on meitä +yhteen saattamassa ollut mukana myöskin sivutekijöitä -- mutta niistä +lie paras vaijeta. + +HERRA EKMAN. Minä luulen arvaavani, mitä sinä noilla sivutekijöillä +tarkoitat. + +ANNA. Sitä suurempi syy olla niistä puhumatta. + +HERRA EKMAN. Sinä syytät minua itsekkyydestä ja ties mistä. Pidätkö +siis itseäsi niin erehtymättömänä, tuomitessasi toisten motiiveja? + +ANNA. En, Kaarlo, enkä minä yksin sinua siitä syytä, vaan +myöskin itseäni. Olen paljon ajatellut näinä päivinä ja öinä ja +eritellyt tunteitani. Ja niinpä pelkään että _minun_ pohjimmaisena +motiivinani, mennessäni kihloihin kanssasi, on tietämättäni ollut -- +halu päästä täältä postikonttorista pois. + +HERRA EKMAN (päätään pudistaen). Mutta tuohan on yksinkertaisesti +sairaalloisuutta. Todellakin, eiköhän se johdu sinun fyysillisestä +tilastasi? + +ANNA. Ajatukseni eivät koskaan ole toimineet kirkkaammin kuin tällä +haavaa. + +HERRA EKMAN. Hm! Ja sinä tahdot siis purkaa kihlauksemme? Seurauksista +huolimatta. Niin, seuraukset -- oletko ajatellut niiden vaikutusta +isääsi, jota aina olet niin ihailtavalla hellyydellä kaikilta +mielenjärkytyksiltä koettanut suojata? + +ANNA (säikähtyneenä). Isäni! Hyvä Jumala, sitä seikkaa en todellakaan +ottanut lukuun. Niin, minä olen koettanut suojata häntä ja siinä +tarkoituksessa olen alistunut valehtelemaankin -- ja nytkö sitten itse +omalla kevytmielisyydelläni aiheuttaisin hänelle kuolemaa tuottavan +järkytyksen! Missä umpikujassa olenkaan! (Hetkisen ääneti herra +Ekmaniin tuijottaen). Kaarlo, että sinä tulitkin ajatelleeksi tätä +puolta asiassa! Sinä huolehdit siis niin paljon isästäni? + +HERRA EKMAN (olkapäitään kohauttaen). Luonnollisesti minä en puolestani +tahdo olla syypää vanhan miehen kuolemaan. + + (Äänettömyys). + +ANNA. Minä epäilin jo silmänräpäyksen ajan omia epäilyksiäni -- sitä +nimittäin, mitä olen tässä koettanut sinulle tulkita. Mutta tuo eleesi +ja nuo sanasi paljastivat minulle lopullisesti kaiken. Totuutta on aina +paras katsoa suoraan silmiin, ja siksipä minun op syytä kiittää sinua +sanoistasi -- ja eleestäsi. + +HERRA EKMAN. Hyvä, hyvä! + + (Koputusta oikeanpuoleiselle ovelle). + +ANNA (nousten). Kuka -- kuka siellä? -- (Yrittää ovelle, joka samalla +aukenee ja kynnykselle ilmestyy herra Hallman) Pappa! Kuinka ihmeessä +te siihen ilmestyitte? + +HERRA HALLMAN (naurahtaen). Onko se sinusta niin ihmeellistä? + +ANNA. Te joka ette kohta kahteen vuoteen ole kotiportin ulkopuolella +käynyt! + +HERRA HALLMAN. Ihana kesäpäivä houkutteli kerran minutkin hiukan +pitemmälle kävelylle. (Tulee sisälle). Kas, Kaarlokin! Hyvää päivää! +(Tervehtivät). Taisinkin tulla sopimattomaan aikaan ja lienee minun +viisainta perääntyä hyvässä järjestyksessä. + +HERRA EKMAN. Ei suinkaan! Minä pistäysin postia hakiessani tänne hiukan +juttelemaan ja olin juuri pois lähdössä. (Ottaa pöydältä hattunsa, +keppinsä ja postinsa; Annalle). Ensi kerran tavatessamme juttelemme +siitä lähemmin. Näkemiin, setä! Näkemiin, Anna! + + (Hyvästelee ja poistuu vasemmalle). + +HERRA HALLMAN. Onko mamma käynyt täällä? + +ANNA. Kyllä, mutta hän lähti pappilassa käymään. Istukaa, pappa, niin +menemme yhtä matkaa kotiin. (Kelloon silmäten) Postitunti on kohta +lopussa. + +HERRA HALLMAN (istuutuen). Mutta eikö Reinolta ole tullut kirjettä? +Olen odottanut sitä niin kiihkeästi ja kun ei mammaa heti kuulunut +kotiin, en malttanut enää, vaan lähdin itse tänne. + +ANNA (viivytellen). Kyllä -- täällä on papalle kirje Reinolta. + + (Ojentaa kirjeen isälleen). + +HERRA HALLMAN. Sakset, Anna! Tiedäthän, etten koskaan repimällä avaa +mitättömämpiäkään kirjeitä, saati tällaista. + + (Anna ojentaa hänelle sakset; leikattuaan kirjeen auki pistää + herra Hallman silmälasit nenälleen ja syventyy lukemaan). + +ANNA (istahtaa postipöydän taakse, josta hän työskennellessään +levottomasti tarkastelee isäänsä.). + +HERRA HALLMAN (lopettaa kirjeen ja sovittaa sitä takaisin kuoreen). Hm! +Harvoinhan täällä mikään käy toiveiden ja laskujen mukaan. Siksipä +täytyy ihmisellä olla kärsivällisyyttä loppumaton varasto. + +ANNA (arasti). Mitä Reino kirjoittaa? + +HERRA HALLMAN. Loppututkinto lykkääntynyt! Eikä mainitse, saako hän +syksylläkään sen suoritetuksi. + +ANNA. Onko hän yhä Helsingissä? + +HERRA HALLMAN. Kirjeen on hän kirjoittanut Helsingissä, mutta nyt +lienee hän jo maalla -- siellä viimekesäisellä tehtaalla, jonne hän +aikoo hetimiten lähteä harjoitteluaan jatkamaan. No, hyvähän se on +sekin, mutta pettymys, suuri pettymys tämä minulle siltikin oli. + +ANNA. Pappa rakas, jaksattehan kestää tämän pettymyksen? + +HERRA HALLMAN. Enkö kestäisi -- minä jonka on elämässäni täytynyt +paljon pahempaakin kestää. + +ANNA. Niin, niin. Voi kuinka iloiseksi saitte minut sanoillanne! + +HERRA HALLMAN. Eikähän tässä niin järin pitkä odotusaika ole enää +kysymyksessä. Korkeintaan vajaa vuosi. Mutta vauhtia meidän täytyy +Reinolle antaa. Mamma on oikeassa: Reinossa taitaa olla vähän liiaksi +iloista laulajapoikaa ja se on saanut hänet kuluttamaan aikaansa +joutavanpäiväiseen. Mitäpäs jos syyslukukauden alkaessa pistäytyisin +itse Helsinkiin auttamaan poikaa loppuspurtissa? + +ANNA. Tekö, pappa? Eihän nyt missään nimessä! + +HERRA HALLMAN. He, he, pidätkö sinä minua sellaisena raakkina, etten +minä enää kykene yhtä Helsingin matkaa tekemään? + +ANNA. Ei suinkaan, pappa, mutta -- sittenkin, sittenkin olisi teidän +sellaisen matkan vaivoilta itseänne säästettävä. On parempi, että +esimerkiksi minä menen sinne teidän sijastanne. + +HERRA HALLMAN. Näinköhän sinä vain kykenisit Reinossa tarpeellista +respektiä herättämään? No, kuinka vain, kuinka vain, kunhan veljesi +saadaan täyteen vauhtiin. Viimeistään ensi kevääseen mennessä on hänen +saatava insinööritutkintonsa (Huoaten). Olin niin vakuutettu, että hän +jo tänä kevännä ilmestyy kotiin, taskussaan valmiit paperit. Olisi +ollut niin ihanaa saada tehdas jo ensi syksyyn mennessä käyntiin. Mutta +kärsivällisyyttä, kärsivällisyyttä, se pyörii sittenkin. On sentään +hyvä, että Reino näkyy täysin tajuavan keksintöni merkityksen ja +laajakantoisuuden. Mutta näytähän minulle tänään tulleita Helsingin +lehtiä, eikö niissä näy jo uutisia patentin myöntämisestä. + +ANNA (ojentaen isälleen sanomalehden). Reinonko tuo patentti piti +hankkia? + +HERRA HALLMAN. Kuinkas muuten. Häntähän asia oikeastaan lähinnä +koskeekin. (Levittää sanomalehden eteensä ja antaa katseensa liukua +pitkin palstoja) Ei näy uutisia. Merkillisesti se viipyy. Minun +mielestäni asian pitäisi olla jo ratkaistu. (Taittaa sanomalehden +kokoon ja laskee sen pöydälle, jolloin huomaa Annan sormuksen, ottaen +sen käteensä). Sinunko sormuksesi tässä? + +ANNA. Ah, niin -- + + (Ottaa sormuksen isältään ja pistää taskuunsa). + +HERRA HALLMAN. Kuinka? Taskussako sinä kihlasormusta kannat? + +ANNA (hämillään). Oh, kuinka minä tänään olenkin hajamielinen! + + (Pistää sormuksen sormeensa.). + +HERRA HALLMAN. Hm! (Hetkisen vaiti Annaa tarkasteltuaan). Kuule, Anna, +eiköhän siinä ole takana jotain muutakin -- tuossa sormusjutussa +nimittäin? Huomasin heti sisään tullessani, että teidän välillänne on +jotakin tapahtunut. + +ANNA. Pappa rakas, kuinka te sellaista? Mitä meidän välillämme olisi +voinut tapahtua? + +HERRA HALLMAN. Hm, no! Minä en tahdo lainkaan sekaantua teidän +asioihinne. Olethan sinä, Anna, täysin kypsynyt nainen ja voit itse +arvioida askeltesi kantavuuden. Jos sinä esimerkiksi olet tullut +toisiin ajatuksiin aikomaasi avioliittoon nähden, niin -- no, kuten +sanottu, minä en tahdo niihin asioihin lainkaan sekaantua. Minä toisin +sanoen pysyn täysin puolueettomana. + +ANNA (hetkisen itsensä kanssa taisteltuaan). Kuinka minä, pappa, +olenkaan teille kiitollinen sanoistanne. Mutta tuohon meidän +suhteeseemme nähden te täydellisesti erehdytte, sillä minusta tulee +kuin tuleekin Kaarlon vaimo. + +HERRA HALLMAN. No, kuinka hyvänsä. Sinä teet tietysti niinkuin itse +parhaaksi katsot. Mutta mihin sinä elämässäsi milloinkin ryhtynet, +suureen tai pieneen, niin pidä aina ohjeenasi tuota minun vanhaa +valiolausettani: pysy aina uskollisena omalle itsellesi! + +ANNA (puolittain itsekseen). Uskollisena itselleen. Niinkuin Sohvi +kaikessa yksinkertaisuudessaan. Kunpa ihminen _aina_ voisikin +pysyä uskollisena itselleen! + +HERRA HALLMAN. Täytyy voida. + +ANNA. Mutta eikö elämässä usein esiinny tilanteita, joissa ei voi -- +tai joissa ainakin on äärettömän vaikea pysyä uskollisena itselleen? + +HERRA HALLMAN. Hm, kyllä niin. Minä tiedän sen kokemuksesta. Eräässä +tuollaisessa tilanteessa en itse jaksanut -- tai paremmin sanoen +muistanut pysyä itselleni uskollisena, ja seuraukset siitä kävivät +varsin tuhoisiksi. Niin, niin, _aina_ täytyisi jaksaa pysyä +uskollisena omalle itselleen. Sen turvin kykenee ihminen paljon +kestämään. + +ANNA (miettivästi eteensä tuijottaen). Niin, niin -- Ah, jospa minäkin +kykenisin siihen. + +HERRA HALLMAN (hellästi). Kyllä sinä kykenet, tyttäreni, kun vain +tahdot. Sinulla on luonnetta. -- Hm, äsken tuota Reinon kirjettä +lukiessani vilahti mieleeni, että -- että jospa sinä, Anna, olisit +syntynyt Reinon tilalle, toisin sanoen pojaksi, niin minä tuntisin +suunnitelmani olevan paljon lujemmalla pohjalla. + +ANNA (äkkiä vilkastuen). Mutta pappa! Minunhan _piti_ tulla siihen +mukaan. Ettekö muista, kuinka me liittousimme maailmaa valloittamaan? +Vai eikö siinä minulle tilaa olekaan? + +HERRA HALLMAN (nousten ja Annaa lähestyen). On, on! Sekä Reinolle että +sinulle ja minulle -- sinulle ennen kaikkia. Ajattelepas, että se +kilpailukykynsä vuoksi tulee entisestään suuresti laajentumaan. +Työväkeä täytyy yhtä mittaa lisätä -- + +ANNA. Ja työväelle me rakennamme ajanmukaisia asuntoja -- + +HERRA HALLMAN. Ihan niin -- olin juuri samaa sanomaisillani! + +ANNA. Nuo pienet somat asunnot sievien puutarhojen keskellä. -- + +HERRA HALLMAN. Niin -- se ruma joutomaa siellä tehdasrakennusten +takalistolla -- sen muutamme pieneksi kukoistavaksi +puutarhakaupungiksi. + +ANNA. Kuinka suuremmoista! Ja sitten perustamme koulun sinne +puutarhakaupunkiin. Kuinka monenlaisia ja hedelmällisiä työaloja +minulle aukeneekaan! (Kelloon katsahtaen) Mutta nyt lähdemme, pappa, +päivälliselle ja koetamme saada mammankin iloiseksi. + + (Sulkee postiluukun). + +HERRA HALLMAN. Mamma ei usko minun keksintööni ja suunnitelmiini. +(Silmää iskien) Hän luulee minua lapsettavan. Kyllä minä olen sen +huomannut. Mutta sitä iloisemman yllätyksen valtaan on hän aikanansa +joutuva. + +ANNA. Kuinka rohkeaksi minä taas tunnen itseni! Minä -- minä luulen, +että me vielä voitamme, pappa. Toisin sanoen: pääsemme rannalle. + +HERRA HALLMAN (Annan tukkaa silittäen). Sen me varmasti teemme. Hiukan +vain kärsivällisyyttä vielä! + + ESIRIPPU. + + + + +KOLMAS NÄYTÖS. + + +Näyttämö sama kuin ensi näytöksessä. Sohvapöydälle on ilmestynyt +vastapuhjennut valkoinen ruusu pienessä, punaiseen harsopaperiin +verhotussa kukka-astiassa. Ikkuna auki, samoin vasemmalle johtavat +ovet. Oikeanpuoleinen ovi raollaan. + +Esiripun noustua pysyy näyttämö hetken aikaa tyhjänä. + +ANNA (tulee etehisestä kädessään sanomalehtiä ja isokokoinen kirje). +Kylläpä täällä on hiljaista. Kuulee melkein päivänsäteiden laulavan. +(Laskee postin pöydälle, menee oikeanpuoleiselle ovelle ja kurkistaa +sisään, minkä jälkeen hän varovasti sulkee oven). Sepä ihmeellistä, +että pappa keskipäivällä nukkuu. Ja hymyilee nukkuessaan niin +onnellisena. Näkee varmaankin tehtaasta unta. (Ruokasalin ovelle +ilmestyy Sohvi) Kas, onhan täällä muitakin ihmisiä. Luulin tullessani, +että talo on typötyhjä. Entäs mamma? Onko hän mennyt kirkkoon? + +SOHVI. Kyllä, mutta kohta kai ne sieltä tulevat. + +ANNA (huomaa ruusun pöydällä ja nostaa sen eteensä tunnustellen sen +tuoksua.). Mistä tämä on ilmestynyt? + +SOHVI. Se on neidin onnenruusu. + +ANNA. Mitä Sohvi nyt oikein tarkoittaa? + +SOHVI. Se on siitä neidin nimipäiväruususta. Minähän taitoin siitä +varkain oksan ja panin sen tuonne keittiön akkunalle kasvamaan. Tänä +aamuna puhkesi siitä ensimmäinen ruusu. + +ANNA. Nyt Sohvi erehtyy. Se nimipäiväruusuhan oli punainen. + +SOHVI. Mutta tuollainen siitä kuitenkin nyt puhkesi. + +ANNA (tarkastelee ajatuksiinsa vaipuneena ruusua). Kummallista! -- +Mutta kaunis tämä on, kauniimpi ja puhtaampi kuin punainen. Ja hienompi +tuoksu. Eikö teistäkin Sohvi? + +SOHVI. En tiedä, kauniitahan ne ovat molemmat. (Äänettömyys). Onko +apteekkari ollut jossakin matkalla, koska hän äsken, kun minä olin +maitoa hakemassa, ajoi asemalta päin? + +ANNA. Niin, hänhän on ollut Helsingissä. + + (Laskee ruusun takaisin pöydälle, ottaa sanomalehden + ja istuutuu keinutuoliin.). + +SOHVI. Nytpä minä muistankin. Minähän näin viime yönä unta neidistä ja +apteekkarista. + +ANNA (hymyillen). No, antakaas kuulua. + +SOHVI. Neiti oli apteekkarin kanssa soutelemassa. Sitten alkoi neiti +keikuttaa venettä, niin että se kaatui. + +ANNA. Mutta nyt Sohvi laskettelee omiansa! + +SOHVI. E-i! Minä heräsinkin vielä siihen, kun vene kaatui ja apteekkari +parkasi niin surkeasti. + +ANNA. No hukuimmeko me? + +SOHVI. Sitä en ehtinyt nähdä, kun samassa heräsin. + +ANNA. Sohvi varmaankin näki, kun me viime kerran olimme järvellä ja +siitä on nyt unimatti saanut aiheen. + +SOHVI. Näin kyllä keittiön ikkunasta ja näin senkin, kun neiti keikutti +venettä. + +ANNA. Mutta sitähän Sohvi ei voinut nähdä, että minä keikutin. + +SOHVI. No jos en juuri nähnyt, niin arvasin. + +ANNA. Miksei apteekkari yhtä hyvin olisi saattanut keikuttaa? + +SOHVI. Eihän nyt toki apteekkarilla juolahtaisi mieleenkään semmoista +tehdä. Ei, kyllä se oli neidin kujeita. + +ANNA (ajatuksissaan). Ja hän parkaisi! + +SOHVI. Niin -- mutta eiväthän ne tuollaiset unet mitään merkitse, ja +jos merkitsevät, niin hyvää vain. (Kuuluu kellojen soitto) Nyt ne +tulevat kirkosta. Ja minulla on kahvikin vielä puolitiessä. + + (Vetäytyy vasemmalle). + +ANNA. Kuinka painostavaa nyt onkaan! (Nousee, heittää sanomalehden +pöydälle ja menee ikkunan ääreen). Siellä tulee mamma. -- Mamma +poloinen! -- Aivankuin kantaisi jotakin näkymätöntä taakkaa. + +ROUVA HALLMANIN ÄÄNI ULKOA. Sinä olet jo kotona, Anna? Terveisiä +kirkosta. + +ANNA. Kiitos, mamma! + + (Etehisestä kuuluu liikettä ja hetken kuluttua astuu rouva + Hallman, tummiin puettuna, sisään, laskee virsikirjan + pöydälle ja istuu väsymyksestä huoaten). + +ROUVA HALLMAN. Ihmeen painostava ilma tänään. Kirkossakin miltei joka +toinen torkkui. Tulee varmaan ukonilma. + +ANNA. Ukonilma -- niin. Minä olen sen lähenemisen jo kauan vaistoissani +tuntenut. + +ROUVA HALLMAN. Kauan? Sinä tarkoitat siis _sitä_? + +ANNA. Niin. + +ROUVA HALLMAN. Kirkossa saatoin minä sen hetkeksi unhottaa, mutta kohta +ulos tultuani oli se taas kimpussani. -- Tuliko postissa mitään uutta? + +ANNA. Ei mitään, ellei sanomalehdissä jotakin ole. En ole ehtinyt niitä +vielä läpi silmätä. + +ROUVA HALLMAN. Mitäpä niissä. + +ANNA. Patenttiuutinen. + +ROUVA HALLMAN. Hm. (Ottaen sanomalehtien joukosta kirjeen) Kenellekäs +tämä on? Papalleko? + +ANNA (ottaen kirjeen äidiltään). Ei, se on minulle. (Viivytellen) Siinä +on Reinon velkakirja. + +ROUVA HALLMAN. Velkakirja? Sekö -- + +ANNA. -- jonka korot hän on jättänyt maksamatta ja jonka pankki sanoi +irti. + +ANNA. Ei, vaan -- minä. + +ROUVA HALLMAN. Sinä! Kuinka, oletko sinä sen talletusjäännöksen uhrannut +siihen? + +ANNA. Olen. Kunniantuntoni ei sallinut, että vieraat ihmiset maksavat +veljeni puolesta. + +ROUVA HALLMAN. Ja tietääkö Kaarlo siitä vielä mitään? + +ANNA. Ei minulla ainakaan ole ollut tilaisuutta sitä hänelle sanoa. +Hänhän matkusti Helsinkiin kohta sen jälkeen kuin irtisanomisesta tuli +ilmoitus. + +ROUVA HALLMAN. Hän kuuluu tänä aamuna palanneen matkaltaan. Tiedätkö, +että hän on ollut Helsingissä juuri tuon laina-asian takia? + +ANNA. En. Paha vain, ettei hän ennen lähtöään siitä minulle mitään +ilmoittanut. Olisi säästynyt turhista vaivoista. Sanoiko hän teille sen +takia Helsinkiin menevänsä? + +ROUVA HALLMAN. Ei, muilta minä olen sen kuullut. + +ANNA. Muilta? Kuinka muilla voi siitä olla tietoa? + +ROUVA HALLMAN. Herra ties kuinka! Liekö Kaarlo ennen lähtöään tullut +jollekin maininneeksi ja niin se on suusta suuhun levinnyt. Kuka ne +juorujen jäljet selvittää. Ja muuten ne kaikesta päättäen tietävät +Reinon asioista paljon enemmän kuin me luulemmekaan. Minua ihan +puistattaa ajatellessani, että joku ajattelematon tai pahansuopa menisi +niistä papallekin kertomaan. + +ANNA. Senhän me toki voimme estää, sillä onhan meistä jompikumpi aina +papan seurassa. + +ROUVA HALLMAN. Niin, niin, mutta siitä huolimatta tämä on kuin elämistä +miinan päällä, joka voi räjähtää milloin hyvänsä. Usein tulee tätä yhtä +ja samaa asiaa seuloessani mieleen ajatus, että olisi onnellisinta, kun +Herra ajoissa korjaisi papan pois. Vaikka kauhea on sellainenkin +toivomus! (Äänettömyys). Ja sinäkin olet nyt menettänyt viimeistä +myöten säästösi. Eiköhän olisi ollut viisaampaa järjestää se asia +jotenkin toisin? + +ANNA. Mamma rakas, siinä ei ollut muuta mahdollisuutta. Ellen minä +olisi velkakirjaa lunastanut, olisi se peritty takausmiehiltä ja sitä +minun kunniantuntoni ei sallinut. + +ROUVA HALLMAN. Niin, en ymmärrä, mikä siinä ja mikä tässä yleensäkin +olisi viisainta. (Äänettömyys) Pappakin tuntuu siellä jo heränneen. + +ANNA. Mutta mikä papan nyt on uneen saanut? Eihän hän ennen ole juuri +koskaan päivällä nukkunut. + +ROUVA HALLMAN. Hän oli koko yön niin levoton eikä nukkunut ollenkaan. +Hänen sydämen tilansa on viime päivinä huomattavasti heikontunut. + +ANNA (ottaen kirjeen pöydältä). Tästä emme luonnollisesti puhu papalle +mitään. + + (Menee kirje kädessään ruokasaliin, josta hän kohta palaa. + Samassa tulee herra Hallman oikealta). + +HERRA HALLMAN (silmiään hieroen). Nukuin niin makeasti, etten sellaista +muista vuosikausiin ja sitten näin niin selkeätä unta, että herättyäni +kului ainakin viisi minuuttia, ennenkuin kykenin toden unesta +eroittamaan. + + (Kaikki kolme istuutuvat pöydän ääreen). + +ROUVA HALLMAN. No, ja minkälaista unta sinä näit? + +HERRA HALLMAN (iloisesti). Entinen tehtaani oli olevinaan täydessä +käynnissä. Suuri höyrykone puhkui, remmit vonkuivat ja laklattivat, +uudet patenttikoneet olivat paikoillaan ja nauloja, kirkkaita kuin +hopeapuikot, tuli ihan satamalla. Minua alkoi jo suorastaan pelottaa se +vauhti ja jylinä, ja olin juuri antamaisillani käskyn seisauttaa +koneet, kun vauhtipyörä samassa hirveällä ryskeellä hajosi tuhannen +pirstaleiksi. Siihen minä heräsin ja olin vähällä pudota vuoteesta. + +ROUVA HALLMAN (katsahtaen pikaisesti Annaan). Se päättyi siis +onnettomasti. + +HERRA HALLMAN. Uni, niin. Mutta unethan tietävät aina päinvastaista. +Mikä unissa särkyy, se todellisuudessa eheytyy. Saattepa nähdä, se +pyörii vielä ja ennen pitkää. (Tarttuu sanomalehteen) Mitä uutta +sanomalehdet tietävät? + +ANNA. En ole ehtinyt niitä vielä katsoa. + + (Herra Hallman syventyy sanomalehteä tarkastelemaan). + +ROUVA HALLMAN (Annalle). Varmaankin Kaarlo tulee pian täällä käymään. +-- Mitäpäs jos iltapäivällä menisimme kaikki järvelle. + +ANNA. Ei, ei -- _minulla_ ei ole sinne vähintäkään halua. + +HERRA HALLMAN (pudottaa, ankaran mielenliikutuksen vallassa, +sanomalehden kädestään). Mitä -- mitä herran nimessä tuo merkitsee? + +ROUVA HALLMAN JA ANNA (säikähtyneinä). Mitä? Mitä siinä on? + +HERRA HALLMAN (nostaen vapisevin käsin sanomalehden uudestaan eteensä, +änkyttäen). Patentti nau -- naulakoneen keksinnöstä. Mutta tuo nimi? +Katsopas sinä, Anna, näenkö minä oikein. + +ANNA (kumartuu sanomalehden yli ja lukee herra Hallmanin +osoittamasta kohdasta.). "Patentti. Teollisuushallitus on insinööri +A. Saarnivaaralle myöntänyt patentin keksinnöstä, joka tietää suurta +parannusta naulateollisuuden alalla." + +HERRA HALLMAN. Siis Saarnivaara. Niin minäkin sen luin. + +ANNA. Kuinka tämä voi olla mahdollista? + +HERRA HALLMAN (nojautuu taapäin ja painaa kädellä rintaansa). + +ROUVA HALLMAN (nousten ja lähestyen miestään). Pappa, pappa, koskeeko +se taas? Ehkä se onkin vain harhauutinen. + +ANNA. Niin, siinä täytyy olla joko painovirhe, nimierehdys tai joku muu +väärinkäsitys. + +ROUVA HALLMAN. Ihan varmasti siinä on jotain sellaista! + +HERRA HALLMAN (voipuneesti). Niin, niin, eihän juuri hevillä voi +ajatella, että kaksi henkilöä tekee samaan aikaan samanlaisen +keksinnön. Ei, ei, jotakin sotkosta siinä täytyy olla. Mutta kuinka +levottomaksi se saikaan sydämeni. + +ROUVA HALLMAN. Koeta tyyntyä, rakas Eemil. Jos ottaisit niitä tippoja +ja menisit hiukan levolle? + +HERRA HALLMAN. Juurihan minä nousin levolta. Ei, minä en pääse rauhaan, +ennenkuin olen saanut täyden selvyyden. Minun täytyy heti kirjoittaa +asiasta sekä Reinolle että teollisuushallitukseen -- ja pyytää vaikka +sähkösanomavastaus. + + (Nousee paikaltaan ja menee oikealle. Seuraava keskustelu + Annan ja hänen äitinsä kesken tapahtuu puoleksi kuiskaten). + +ROUVA HALLMAN (tuskaisesti). Mitä tämä nyt oikein tietää? + +ANNA. Voi, mamma rakas, mitä minun mieleeni nyt juuri johtui! + +ROUVA HALLMAN. Mitä -- mitä, rakas lapsi? + +ANNA. Jos tuo sittenkin olisi se papan keksintö? + +ROUVA HALLMAN. Mutta kuinka se olisi toisen henkilön nimissä? + +ANNA. Reino -- Reino on voinut kevytmielisyydessään luovuttaa, myydä +sen toiselle. + +ROUVA HALLMAN. Hyvä Jumala, olisiko se mahdollista! + + (Tuskallinen äänettömyys, jonka kestäessä molemmat + naiset tuijottavat toisiinsa). + +ANNA. Niin, se juolahti vain äkkiä minun mieleeni. + +ROUVA HALLMAN. Mutta ei -- se ei voi sittekään olla mahdollista! Niin +huonoa meidän ei pidä toki Reinosta uskoa. Ei, joku nimisekaannus siinä +täytyy olla. + +ANNA. Sydämestäni soisin, että niin olisi. + +ROUVA HALLMAN. Kuule, jospa sinäkin kirjoittaisit tämän illan postiin +tuosta asiasta jonkun sanan Reinolle. + +ANNA. Sen minä teen ja siitä tuleekin tuima kirje. Peittelemättä +sanon minä hänelle totuuden ja minkä kamalan tilanteen hän +kevytmielisyydellään on saanut täällä kotona syntymään. + +ROUVA HALLMAN. Elä häntä poloista huoli sentään kovin rusikoida. + +ANNA. Eikö häntä tähän saakka ole tarpeeksi hemmoteltu! + +ROUVA HALLMAN. Niin, niin, mutta Reinon luonne, näetkös, ei kestä +ankaruutta. + +ANNA. Siksi että hänet on lapsesta pitäen sellaiseksi totutettu. + +ROUVA HALLMAN (kyyneliin puhjeten). Hyvä Jumala, rupeammeko mekin tässä +toisiamme soimaamaan! + +ANNA (heltyen). Rakas mamma, suokaa anteeksi tylyt sanani. Enkähän minä +sitä paitsi teitä erikoisesti tarkoittanut. Yhtä syyllisiähän me kaikki +olemme Reinon hemmotteluun. + +ROUVA HALLMAN. Niin, niin, herra paratkoon. Ja nyt saamme siitä kaikin +kolmin hedelmät korjata. (Kuivaa kyyneleensä ja nousee). Mutta täytyy +käydä päivällispuuhiin ja lykätä nämä ikävyydet taas toistaiseksi +syrjään. + +ANNA (myös nousten). Mamma, levätkää te, minä huolehdin Sohvin kanssa +päivällisestä. + +ROUVA HALLMAN. Mutta entäs kirjeesi Reinolle? + +ANNA. Minä ehdin sen kyllä päivällisenkin jälkeen. + +ROUVA HALLMAN. No niin, minä lähden sitten ottamaan lavasta sallattia. +Se on pieni yllätys papalle, joka niin kovin pitää sallateista. + + (Menevät yhdessä vasemmalle). + +HERRA EKMAN (Tulee ulkoa ja yrittää oikealle, mutta palaa ja katsahtaa +ruokasaliin). Hyvää päivää, Anna! + +ANNA. Kas Kaarlo! Päivää! (Tulee saliin, yllään valkoinen +talousesiliina ja tervehtii Herra Ekmania) Sinä olet ollut Helsingissä? + +HERRA EKMAN. Niin, palasin tänä aamuna. Kai setä ja täti ovat kotona? + +ANNA. Kyllä. Pappa valmistaa tuolla huoneessaan paria kirjettä. Tee +hyvin ja istu. + + (Istuutuvat pöydän ääreen toisiaan vastapäätä. + Kiusallinen äänettömyys.). + +HERRA EKMAN. Kuinka somalta sinä näytät tuossa valkoisessa +esiliinassasi! + +ANNA. Hm! + + (Äänettömyys). + +HERRA EKMAN. Muuten -- terveisiä veljeltäsi. + +ANNA (säpsähtäen). Kuinka! Oletko sinä tavannut Reinon? + +HERRA EKMAN. Kyllä. + +ANNA. Helsingissäkö? + +HERRA EKMAN. Niin. + +ANNA. Hän on siis yhä siellä, vaikka -- vaikka hän jo hyvän aikaa +sitten kirjoitti papalle menevänsä entiseen kesäharjoittelupaikkaansa? + +HERRA EKMAN. Hän lähtee sinne kyllä. (Innostuneesti) Muuten, Anna, minä +olen tähän saakka ollut väärässä käsityksessä veljestäsi. + +ANNA (jännittyneenä). Millä tavalla väärässä -- ja miten sinä nyt olet +toiseen käsitykseen tullut? + +HERRA EKMAN (vakuuttavasti). Veljesihän on kyky -- todellinen kyky. + +ANNA. Mutta hänen opintonsa -- + +HERRA EKMAN. Ovat jääneet koko lailla takapajulle, se on totta -- ja +totta myöskin, että hän on hummannut aika hurjasti. Mutta tuo kaikkihan +on korjattavissa -- ja on helposti korjattu, kun miehellä on kerran +sellainen pää. Ihan kuin partaveitsi. + +ANNA. Mutta mistä, -- mistä sinä nyt yhtäkkiä tällaisen käsityksen +sait? Ja miten sinä ensinnäkin tapasit veljeni? + +HERRA EKMAN. Aivan sattumalta. Oikeastaan tapasin ensinnä sattumalta +erään entisen koulutoverini ja hänen kauttaan sitten veljesi. Minähän +menin muuten Helsinkiin hankkimaan rahoja sen velan lunastamiseen. + +ANNA. Oli vahinko, että lähdit minulle asiasta ilmoittamatta. Olet +siten joutunut rahojen hankkimisessa näkemään turhaa vaivaa. (Menee +vasemmalle, josta palaa kirje kädessään). Velkakirja on näet +lunastettu. + + (Ottaa velkakirjan kuoresta ja näyttää herra Ekmannille.). + +HERRA EKMAN. Mutta kuinka tämä on ymmärrettävä? Kuka sen on lunastanut? + +ANNA. Minä. Mutta tästä ei, pane se mieleesi, sanaakaan papalle. + + (Pistää velkakirjan takaisin kuoreen.). + +HERRA EKMAN. Sinä? Mutta millä ihmeen tavalla sinä olet sen voinut +tehdä? + +ANNA. Rahalla tietysti. Pankkitalletukseni jäännöksellä. + +HERRA EKMAN. Jäännöksellä? Mutta sinähän sanoit silloin käyttäneesi sen +jo loppuun. + +ANNA. Hm, se oli vain -- sellainen päähänpisto minun puoleltani. Vähän +enemmän kuin puolet siitä oli vielä jälellä ja sillä lunastin tämän +velkakirjan. Mitä siitä vielä on pankissa jälellä, niin -- tiedätkö, +mitä varten sen päätin säilyttää? + +HERRA EKMAN. No? + +ANNA. Tarvittaissa Reinolle matkarahoiksi Amerikaan. + +HERRA EKMAN (vilkkaasti). Ei, kuulepas, siihen tarkoitukseen ei Reino +rahoja kaipaa. Hänet tarvitaan täällä kotimaassakin. + +ANNA. Kunpa todellakin niin olisi! Sinä saat minut toivorikkaaksi ja +iloiseksi, vaikka minä en tästä kaikesta ymmärräkään vielä mitään. + +HERRA EKMAN. Saat nyt hiukan kärsiä epätietoisuudesta. Vasta papalle +kerron asian. -- Niin, se lainajuttu. Minulla on siihen nyt rahat +valmiina, mutta velkakirja onkin jo lunastettu. Olet sinä, Anna, +omaperäinen ihminen! Mutta tällä asialla on se hyvä puoli, että minä +voin nyt nämä rahat lainata Reinolle, sillä hän on luvannut uudestaan +ja lujasti käydä opinnoitiin käsiksi. + +ANNA (katsoen pitkään herra Ekmania). Sinä siis lainaisit Reinolle +rahoja? + +HERRA EKMAN. Niin, sikäli kuin voin. Täytyyhän sellaista kykyä +jaloilleen auttaa. + +ANNA (liikutettuna). Kaarlo, minä -- minä olen sinua väärin tuominnut. +Nyt huomaan erehdykseni. + +HERRA EKMAN. Niin, sinä tahdoit purkaa silloin kihlauksemme, vaikka +isäsi tulo katkaisi asian. Mutta sormus, jonka sinä silloin laskit +eteeni pöydälle, on nyt jälleen sinun sormessasi. Merkitseekö se -- + +ANNA (hiljaa). Panin sen silloin isäni takia sormeeni. Mutta +alkuperäisessä päätöksessäni olin silti päättänyt pysyä. Nyt huomaan +perusteluni kuitenkin vääriksi ja pyydän sinulta anteeksi. + +HERRA EKMAN. Unohdamme siis sen silloisen välikohtauksen ja voimaan jää +status quo, eikö niin? + +ANNA (arasti). Siinäkin tapauksessa, että -- että sitä syytä ei +olisikaan olemassa, joka minut, ennen kaikkea isän takia, olisi +mahdollisesti pakottanut silloin tekemäni päätöksen peruuttamaan? + +HERRA EKMAN. Sinä siis olet saanut varmuuden ettet -- + +ANNA (viivytellen). Niin -- minä olen saanut varmuuden, että asiani +eivät ole niin. Sinun ei siis tarvitse isääni tässä tapauksessa +lainkaan ottaa huomioon. + +HERRA EKMAN (hämillään). Hm, Hm! (Kiusallinen äänettömyys) Anna, +sinähän tiedät, että minulla on Helsingissä vanha, varakas täti, jolta +minä sain rahat tätä velkajuttua varten -- ja myöskin erääseen toiseen +tarkoitukseen, jonka kyllä pian saat tietää. Tätini on tuollainen koko +lailla vanhanaikainen aristokraatti ja, niin, ymmärräthän sinä, Anna, +tuollaiset vanhat, rikkaat tädit, niillä on aina jäykät periaatteensa +ja -- ja tämä tätini -- (vaikenee hämillään). + +ANNA (kalpeana ja jäykistyneenä). Ymmärrän. Tämä tätisi ei siis hyväksy +tulevan perillisensä aikomaa avioliittoa. + +HERRA EKMAN. Niin -- valitettavasti. Tuollaiset tädit -- sinä ymmärrät, +ovat niin itsepintaisia. Vaivoin sain häneltä tarvitsemani rahasumman +ja tulevaan perintööni nähden hän viittaili -- mutta se sikseen. Sinä +tiedät, Anna, että minä olen aina tahtonut pysyä kunnian ja +velvollisuuksien miehenä ja -- + +ANNA (keskeyttäen). Mutta nyt, kuten kuulit, sinua eivät mitkään +_velvollisuudet_ minuun sido. + +HERRA EKMAN. Hm, hm! Minä toivoisin, että me voisimme keskustella tästä +asiasta tyynesti ja järkevästi. + + (Oikealta kuuluu tuolin kolinaa.). + +ANNA. Pappa saapuu toisen kerran keskeyttämään meidän +välinselvittelyämme. Mutta jos sinulla on aikaa tulla iltapäivällä +postikonttoriin, niin päätämme sen lopullisesti siellä. + + (Nousee; samassa tulee herra Hallman oikealta. Anna poistuu + vasemmalle, jonne johtava ovi koko ajan avoinna.). + +HERRA HALLMAN. Kas, Kaarlo! Sinä olet kuulema ollut Helsingissä. + + (Tervehtivät ja istuutuvat.). + +HERRA EKMAN. Niin, palasin tänä aamuna. Minulla on teille Reinolta +terveisiä. + +HERRA HALLMAN. Reinolta! Oliko hän sitten vielä Helsingissä vai missä +sinä hänet tapasit? + +HERRA EKMAN. Helsingissä minä hänet tapasin. Tiedättekö, siinä on +teräväpäinen insinöörin alku! + +HERRA HALLMAN (tyytyväisenä). Niinkö arvelet? + +HERRA EKMAN. Se ei ole pelkkää arvelua, minä olen nähnyt siitä pätevän +todistuksen. + +HERRA HALLMAN. Hänen opintonsa ovat siis sujuneet hyvin? + +HERRA EKMAN. Hm! Jaa, hänen varsinaisista opinnoistaan en niinkään +tiedä, mutta eräs suuremmoinen keksintö, jonka hän on tehnyt -- + +HERRA HALLMAN. Keksintö? + +HERRA EKMAN. Mitä, eikö hän todellakaan ole teille siitä vielä mitään +ilmoittanut? + +HERRA HALLMAN. En minä mistään Reinon tekemästä keksinnöstä tiedä. + +HERRA EKMAN (vilkkaasti). No sitä iloisempaa on minun teille ilmoittaa, +että Reino on tehnyt kerrassaan nerokkaan keksinnön. + +HERRA HALLMAN. Keksinnön? + +HERRA EKMAN. Niin. Hän on keksinyt naulatehdasta varten koneiston, joka +valmistaa samassa ajassa kaksinkertaisen määrän nauloja kuin nykyään +käytännössä olevat koneet. + +HERRA HALLMAN (hymyillen salaperäisesti). Ahaa, se on siis se. + +HERRA EKMAN. Te siis kuitenkin tiesitte siitä? + +HERRA HALLMAN. He, he, olihan minulla siitä hiukan vihiä. Mutta kuinkas +patenttihakemuksen laita on? Puhuiko Reino siitä mitään? + +HERRA EKMAN. Keksinnölle on saatu jo patentti. + +HERRA HALLMAN. Kuinka? + +HERRA EKMAN. Siitä on uutinenkin tänään tulleissa lehdissä. Patentin +hakija ja saaja on minun entinen koulutoverini, insinööri Saarnivaara. + +HERRA HALLMAN (änkyttäen). Saarni -- Saarnivaara! Mutta mitä tämä +kaikki tietää? + +ANNA (ilmestyy vasemmanpuoleiselle ovelle ja hätääntyneenä koettaa +antaa herra Ekmanille vaikenemismerkkejä.). + +HERRA EKMAN (vilkkaasti, Annan varoitusmerkkejä huomaamatta). +Asianlaita on nähkääs niin, että Reino kipeässä rahantarpeessa oli +näyttänyt tuota keksintöään Saarnivaaralle ja -- + +ANNA. Kaarlo! + + (Antaa edelleen hätääntyneenä merkkejä). + +HERRA HALLMAN (läähättäen). Jatka, jatka! Ja Saarnivaarako osti +keksinnön? + +HERRA EKMAN (vilkuen epävarmana vuoroin Annaan, vuoroin herra +Hallmaniin). Niin. Kaupunkiin tullessani tapasin minä aivan sattumalta +Saarnivaaran, joka tarvitsi rahaa tuota kauppaa varten. Minä hankin +rahat ja samalla me yhdessä Saarnivaaran kanssa muodostimme +pienen konsortiumin, pannaksemme keksinnön mitä pikimmin toimeen. +Tiedättekö, setä, minulla on matkassani konsortiumin valtuutus ostaa +konkurssipesältä teidän entinen tehdaslaitoksenne. Siksi tulinkin tänne +oikopäätä, pyytääkseni teitä asiantuntijana -- + +ANNA (astuen kuvasti esille). Vaikene jo, mieletön! + +HERRA HALLMAN (kasvot vääntyneinä ja etukumaraan vaipuneena painaa +molemmin käsin rintaansa.). + +HERRA EKMAN (nousee ällistyneenä). Mutta mikä teidän on? + +ROUVA HALLMAN (kiiruhtaen vasemmalta). Onko papalla taas kohtaus? + +ANNA. Pappa, kykenettekö käymään, me autamme teidät vuoteeseen? + +HERRA HALLMAN. Oh! oh! (Rouva Hallmanin ja Annan tukemana nousee +hän vaivaloisesti tuolista ja kulkee oikealle). Nyt -- nyt se +vauhtipyörä -- + + (Kaikki kolme katoavat oikealle, josta samalla kuuluu raskas + romahdus. Herra Ekman seisoo hämillään ja neuvotonna kynnyksen + takana näyttämön puolella.). + +SOHVI (ruokasalin ovelta). Herra siunatkoon, mitä täällä on tapahtunut? + +ROUVA HALLMAN (näkymättömissä oikealla, josta kuuluu punnerrusta ja +katkonaisia sanoja). Voi hyvä Jumala! Auttakaa, nostetaan tuonne +vuoteeseen! + +HERRA EKMAN ja SOHVI (rientävät oikealle.). + +ANNA. Lääkäri -- lääkäri on saatava mitä kiiruimmin. + +HERRA EKMAN. Minä juoksen hakemaan. + + (Rientää näyttämön läpi ulos.). + +ROUVA HALLMAN (murtuneella äänellä). Pappa, pappa! Ymmärrätkö sinä -- +kuuletko sinä mitään? + +SOHVI. Kun saisi nuo kourat auki. Mutta hän puristaa niin. + +ROUVA HALLMAN. Mennyttä, mennyttä! Minä näen jo, ettei tässä auta enää +mikään. + +SOHVI. Eikö sydän enää lyö? + +ROUVA HALLMAN. Ei -- ei tunnu enää mitään elonmerkkiä. + + (Seuraavien hetkien kuluessa kuuluu oikealta vain joitakin + katkonaisia sanoja ja nyyhkytystä.). + +ANNA (tulee unissakävijän elein saliin, istuutuu keskelle sohvaa pöydän +taakse, nojaa päänsä käsiin ja tuijottaa eteensä.). + +ROUVA HALLMAN (oikealla). Että -- että sen pitikin näin äkkiarvaamatta +tapahtua! Mutta aamusta alkain minä olen sen ikäänkuin tuntenut +hermoissani. + +ANNA (yksin). Siitä ei päässyt -- sen piti näin tapahtua. + +SOHVI (oikealla). Hän on aivankuin nukkuisi. + +ANNA. Niin, sen piti näin tapahtua! -- Pappa -- ja tehdas! -- Tehdas -- +niin, se oli minun viimeinen pakopaikkani, jonka turvin uskottelin +voivani olla uskollinen itselleni. Nyt hajosi sekin kuin saippuakupla. +-- Sen piti käydä niin, sillä minun täytyy kyetä ilman ulkonaista tukea +olemaan uskollinen itselleni. -- Pappa, pappa, sinä kehotit minua +siihen ja minä tahdon noudattaa neuvoasi -- ihmisten tuomioista +huolimatta. + +SOHVI (menee nyyhkyttäen näyttämön läpi vasemmalle). + +ANNA (yksin). Niin selvästi tajuan nyt kaiken (Kiinnittäen katseensa +ruusuun) Punainen ruusuni on peruuttamattomasti muuttunut valkoiseksi. +Mutta sinä olet puhtaampi kuin punainen. + + (Taittaa ajatuksissaan ruusun, jota hän seuraavan kohtauksen + aikana pitää kädessään). + +HERRA EKMAN (tulee hengästyneenä ulkoa). Mikä harmi, että tohtori oli +juuri vähää ennen haettu erään sairaan luo penikulman päähän täältä! +Soitin sinne ja kiiruhdin häntä tulemaan, -- Kuinka on nyt sedän laita? + +ANNA. Ei hän enää lääkäriä tarvitse. + +HERRA EKMAN. Kuinka? Ei kai -- (Menee epävarmana ja varovasti oikealle, +josta pian palaa takaisin.) Mutta kuinka se on mahdollista? Mikä sen +oikeastaan näin äkkiä aiheutti? + +ANNA. Mikä! Sinun Helsingin terveisesi! + +HERRA EKMAN. Kuinka? Olisiko äkillinen ilo -- + +ANNA (katkerasti). Ilo! Todellakin! Tiedä, että se keksintö, jonka +Reino on teidän vaivaisiin markkoihinne vaihettanut, oli papan tekemä +keksintö. Se häntä on henkisesti ylläpitänyt ja sen sortuessa sortui +hän itsekin. + +HERRA EKMAN. Mutta, herra nähköön, eihän minulla ollut siitä mitään +tietoa. Vastuun tästä kantaa siis -- Reino. + +ROUVA HALLMAN (oikealla). Reino parka, mitä sinä oletkaan saanut +aikaan! + + (Kiusallinen äänettömyys, jonka kestäessä Anna jälleen + tuijottaa, ruusua kädessään pyörittäen, hajamielisenä + eteensä ja herra Ekman neuvotonna kääntelee hattuaan.). + +HERRA EKMAN. Minulla -- minulla ei nähtävästi ole tässä muuta tehtävää +kuin mitä syvimmin valittaa tätä onnetonta tapahtumaa ja -- + +ANNA (äkkiä havahtuen). Niin, meillähän jäi kesken se asia. Kolmatta +kertaa ei pappa nyt enää tule meitä keskeyttämään. -- Äsken sinä sait +minut toisen kerran epäilemään omia epäilyksiäni -- vieläpä pyytämään +anteeksikin. Nyt minä kuitenkin olen vakuutettu, että minä lopultakin +olen ollut oikeassa. Aikomamme avioliitto on alusta aikain ollut +väärällä pohjalla. Sillä on liiaksi afäärin sivumaku. Puhdas +persoonallinen kiintymys, jonka kuitenkin tulisi olla kaiken pohjana, +on välillämme ollut toisarvoinen asia. On paras katsoa asioita +sellaisina kuin ne ovat sekä pysyä uskollisena itselleen. (Irroittaa +sormuksen sormestaan). Minä vapautan sinut täten perintöhuolista ja -- +ja velvollisuudesta korjata minut. + + (Ojentaa sormuksen herra Ekmanille). + +HERRA EKMAN (ottaen vaistomaisesti sormuksen vastaan). Sinä puhut taas +itsesi korjaamisesta. Mutta äskenhän sinä -- + +ANNA (keskeyttäen). Niin, minä kielsin sen äsken, päästäkseni selville +kaikista sinun vaikuttimistasi. Totuus on kuitenkin päinvastoin. + + (Äänettömyys). + +HERRA EKMAN. Sinä olet käsittämätön ihminen, Anna! + +ANNA. Niin -- sinulle käsittämätön. Siksipä onkin onnellisinta meille +molemmille, että tiemme eroavat ajoissa. + +HERRA EKMAN. Mutta onko tämä enää ajoissa eroamista? + +ANNA (päättävästi). On! Mitä tämän jälkeen seuraa, sen tahdon minä +yksin kantaa -- ja kantaa sen kaikesta huolimatta kunnialla. + +HERRA EKMAN. Tämä on siis sinun peruuttamaton päätöksesi? + +ANNA. On. + +HERRA EKMAN (epäröiden). Minä en sitte todellakaan ymmärrä muuta kuin +-- (Ottaa sormuksen sormestaan ja laskee Annan eteen pöydälle, minkä +jälkeen hän kumartaen vetäytyy taaksepäin mutta pysähtyy jälleen ja +katsoo pitkistään Annaa.). Kaikki on siis välillämme nyt lopussa? + +ANNA. Kaikki! Onhan meidän välillemme auennut kuilu, jonka yli on +mahdoton kulkea. + +HERRA EKMAN. Tahtoisin vain vielä sanoa sinulle, Anna, että minä en +sittenkään ole tätä näin tahtonut. Mutta sinä olet minulle -- liian +ylivoimainen. (Viivytellen.) Toivoisin vain, etteivät sinun tunteesi +minua kohtaan tämän jälkeen vihaksi muuttuisi. + +ANNA. Ei, sitä ne eivät tee. Ilman katkeruutta voin minä ojentaa +sinulle käteni jäähyväisiksi. + + (Ojentaa kätensä herra Ekmanille, joka tämän jälkeen + vetäytyy vasemmalle.). + +ANNA (tuijottaa yksin jäätyään hetken ääneti eteensä, kunnes hänen +kasvonsa saavat omituisen haltioituneen ilmeen.). Kuinka ihmeellistä! +Minä olen tänään niin paljon menettänyt -- ja kuitenkin tunnen minä +samalla voittaneeni jotakin hyvin, hyvin kallisarvoista, joka tekee +minut voimakkaaksi ja kohottaa minut ylös pimeästä aallonpohjasta. + +ROUVA HALLMAN (itkettyneenä, nenäliina kädessä, tulee oikealta, sulkien +varovasti oven jälkeensä.). Nyt se on siis tapahtunut, mitä me niin +kauan olemme kauhulla odottaneet. (Katsoen pitkistään Annaan). Mutta +kuinka, Anna, sinähän näytät kuin iloitsisit! + +ANNA. Niin teenkin -- tavallaan. Sillä syvän murheeni ohella on minut +vallannut suuri vapautuksen tunne. + +ROUVA HALLMAN. En ymmärrä sinua ollenkaan. + +ANNA. Minä olen ensi kerran todenteolla ollut uskollinen itselleni ja +tunnen sen johdosta itsessäni voittajan voimaa. + + ESIRIPPU. + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Anna Hallman, by Kyösti Wilkuna + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 42814 *** |