3 files changed, 2597 insertions, 2979 deletions

diff --git a/42814-0.txt b/42814-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..5c8bd2c
--- /dev/null
+++ b/42814-0.txt
@@ -0,0 +1,2597 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 42814 ***
+
+ANNA HALLMAN
+
+3-näytöksinen perhekuvaus
+
+
+Kirj.
+
+KUSTAA WILKUNA
+
+
+Kustannusosakeyhtiö Kirja, Helsinki, 1922.
+
+
+
+HENKILÖT:
+
+ HERRA HALLMAN, entinen tehtailija.
+ ROUVA HALLMAN, hänen vaimonsa.
+ ANNA HALLMAN, heidän tyttärensä.
+ HERRA EKMAN, apteekkari.
+ SOHVI, Hallmanien vanha perhepalvelija.
+
+
+
+
+ENSIMÄINEN NÄYTÖS.
+
+
+Vaatimattomasti, mutta aistikkaasti kalustettu sali. Perällä kaksi
+ikkunaa. Niiden edessä pitkä, valkoiseksi maalattu pinnasohva kulunein
+kultauksin. Sohvan edessä pöytä ja muutamia tuoleja samaa tyyliä.
+Oikeassa peränurkassa vanhanaikainen, kahden istuttava keinutuoli.
+Siellä täällä muutamia kasveja ja seinillä joitakin muotokuvia.
+Vasemmalla kaksi ovea, joiden välissä uuni. Oikealla yksi ovi.
+Etummainen vasemmanpuolisista ovista auki, toiset kiinni.
+Oikeanpuoleinen ikkuna auki.
+
+ROUVA HALLMAN, täyteläinen, harmaatukkainen nainen, silmälasit
+nenällään, istuu sohvankulmassa ja parsii sukkia. Hänen edessään
+pöydällä käsityökori ja vieressään kasa sukkia.
+
+Vasemmalta kuuluu keittiöastiain kalinaa.
+
+ROUVA HALLMAN (puhuen koroitetulla äänellä vasemmalle). Sohvi! Onko
+Sohvi siellä?
+
+SOHVI (vasemmalta). Mitä niin?
+
+ROUVA HALLMAN. Sohvipa kurkistaa keittiön akkunasta, joko Anna ja
+apteekkari palaavat järveltä.
+
+SOHVI (hetken kuluttua). Hui hai! Ei näy jälkeäkään. Taikka --
+malttakaas, tuolla taitaa apteekkarin vene olla -- tuolla saaren
+rannassa. Niin onkin -- ja ne ovat itse menneet saareen.
+
+ROUVA HALLMAN. Olisivat joutuneet sieltä kahville. Ja kohtahan Annan on
+aika mennä postikonttoriinkin.
+
+SOHVI (yhä vasemmalta). Kyllähän meidän neiti virastaan huolen pitää.
+Ja kahvi pysyy kyllä tuossa hellalla lämpimänä. Mutta jos rouva haluaa,
+niin minä tuon jo rouvalle ja patruunalle.
+
+ROUVA HALLMAN. No jospa Sohvi tuo meille kupin.
+
+    (Vasemmalta kuuluu kahvikuppien kalinaa, minkä jälkeen Sohvi,
+    noin viisikymmenvuotias, täyteläinen, vasenta jalkaansa hiukan
+    ontuva nainen, tulee kahvitarjotinta kantaen esille).
+
+SOHVI (asettaen tarjottimen pöydälle). Jopahan ne nyt vastakihlatut
+malttavat niin lentämällä sieltä palata, varsinkin tällaisena päivänä.
+Kun ilmakin on kuin maitovelliä.
+
+ROUVA HALLMAN. Niin, nythän se vasta oikein keväältä tuntuu.
+
+SOHVI. Mutta arvaako rouva, mitä minä äsken ajattelin, kun näin niiden
+menevän rantaan?
+
+ROUVA HALLMAN. No mitä Sohvi sitten ajatteli?
+
+SOHVI. Ajattelin vain, että liika hyvän rouvan tuo apteekkari saa
+meidän neidistä.
+
+ROUVA HALLMAN. Mutta kuinka Sohvi nyt sellaista! Eikö apteekkari ole
+hyvä mies?
+
+SOHVI. Miksei, onhan se hieno mies ja taitaa rikaskin olla ja onhan se
+minunlaisellenikin niin höyli, mutta sittenkin minusta tuntuu, että
+Anna-neidin olisi pitänyt saada vieläkin parempi. Sanoinhan minä jo
+neidin ollessa pikku tyttönen -- eikös rouva muista? -- että siitä
+tulee professorin tai senaattorin rouva.
+
+ROUVA HALLMAN (hymyillen). Niin, Sohvihan on aina ollut niin kiintynyt
+Annaan. (Ottaen kahvia) Mutta Sohvipa käskee pappaakin kahville.
+
+SOHVI (raottaen varovasti oikeanpuolista ovea). Patruuna on hyvä ja
+tulee juomaan kahvia.
+
+HERRA HALLMAN (oikealta). Ihan heti.
+
+SOHVI (painaen oven jälleen kiinni ja alentaen ääntänsä). Mitä ihmeessä
+tuo patruuna nykyään niin ahkerasti kirjoittelee?
+
+ROUVA HALLMAN. Hän piirustaa. Jotakin konetta.
+
+SOHVI. Yhyy. Sillä on ajatukset aina niissä tehtaissa ja koneissa.
+Mutta eiköhän olisi patruunan sydänvialle parempi, että hän tällaisena
+päivänä lepäisi tuolla ulkona päiväpaisteessa. (Menee vasemmalle, mutta
+pysähtyy ovelle.) Mutta mitäs minun pitikään sanoa? Niin, päivällisen
+laittoon olisi tarvittu siirappia, mutta se on lopussa. Ja vehnäjauhot
+ovat myöskin vähissä.
+
+ROUVA HALLMAN (tehden levottoman eleen). Täytyy hakea kaupasta.
+Vastakirjahan on kai siellä ruokasalissa.
+
+SOHVI (viivytellen). Mutta -- kauppias sanoi viime kerralla, että
+laskuun ei anneta, ennenkuin entiset ostokset on maksettu.
+
+ROUVA HALLMAN (kyyneliä vastaan taistellen). Täytyy kai sitten tulla
+ilman toimeen, sillä maksamaan me emme kykene, ennenkuin korkeintaan
+ensi viikon lopulla. (Puhkeaa itkuun) Hyvä Jumala sentään, kuinka
+alentavaa tämä on! Ja Sohvillekin on palkka maksamatta -- kuinka
+pitkältä ajalta se nyt oikein onkaan?
+
+SOHVI. Sitä asiaa ei nyt rouvan pidä suinkaan sydämelleen ottaa! Pyh
+kaikkia! Hätäkös minulla tässä on. Ja jos lie jotakin pikku saatavaa,
+niin mikä kiire sillä on. Sen ehtii kyllä nuori herra maksaa, kun
+virkaan pääsee. Ei rouvan pidä semmoisia jonninjoutavia surra!
+
+ROUVA HALLMAN (puolittain itsekseen). Kun se olisikin ainoa surtava!
+(Äkkiä eloisammin ikäänkuin ajatuksiaan peittäen) Mutta kuinka tämä
+elämä näinä vuosina olisikaan ilman Sohvia ollut tukalaa! Kun edes
+joskus voisin palkita Sohville ansion mukaan!
+
+SOHVI. Siitä ei kannata puhua! Vähäkös minä aikoinani olen herrasväen
+hyvyyttä osakseni saanut. Taitaapa tämän aikaisilla palvelijoilla olla
+säästökirjat takanaan niinkuin minulla. Mutta nyt lähden kuitenkin
+sinne kauppaan ja tuon kuin tuonkin mitä talossa tarvitaan. (Menee
+vasemmalle, josta hänen puheensa edelleen kuuluu.) Mokomakin kitupiikki
+kauppiaaksi! Kyllä sekin kieli pitkällä hääräsi patruunan ympärillä
+silloin kuin patruuna oli täällä kaikki kaikessa, mutta nyt -- nyt
+sillä on rintaa olevinaan.
+
+ROUVA HALLMAN. Mutta ei pidä Sohvin häntä nyt mitenkään vain loukata.
+
+SOHVI (vasemmalta). Rouva on vain huoleti.
+
+    (Vasemmalta kuuluu ovenkäynti.).
+
+ROUVA HALLMAN (yksin, laskien kädet helmaansa ja tuijottaen eteensä).
+On hyvä, että tässä on edes Sohvin kaltainen ihminen. Ja että Anna
+pääsee hyviin naimisiin. Mutta Reino, Reino -- ja pappa tuulentupineen!
+
+HERRA HALLMAN (kädessään muutamia papereita tulee oikealta. Hän on
+ylpeäryhtinen mies, tukka ohentunut ja harmaa. Voimakkaasti heiluttaen
+papereita kädessään). Huraa! Huraa!
+
+ROUVA HALLMAN (hämmästyneenä). Mutta mitä nyt, pappa? Mitä sinulle on
+tapahtunut?
+
+HERRA HALLMAN (kävelee hetkisen innostuneena edestakaisin ja istahtaa
+sitten pöydän ääreen, laskien paperit pöydälle ja ottaen kahvia). Työni
+on lopussa. Nyt alkaa revanchin -- ei, ei revanchin, vaan
+_restauration_ suuri aika.
+
+ROUVA HALLMAN. Mitä, pappa, oletko sinä saanut keksintösi valmiiksi?
+
+HERRA HALLMAN (siirtäen kahvikupin syrjään ja levittäen paperit
+vaimonsa eteen). Kas siinä!
+
+ROUVA HALLMAN (papereita silmäillen). Koneita ja koneosia, joista minä
+en ymmärrä tämän taivaallista.
+
+HERRA HALLMAN. Mutta pian -- sanokaamme: vuoden päästä alat ymmärtää.
+Kun entinen tehtaani Reinon johdossa ja nimissä alkaa uudelleen käydä
+-- alkaa uudelleen puksuttaa savua korkeasta piipustaan, niin silloin
+ymmärrät. Ja silloin ymmärtää moni muukin, että vanha kanto on ruvennut
+jälleen vesomaan.
+
+ROUVA HALLMAN. Nämä piirustukset siis --
+
+HERRA HALLMAN. Ovat uutta naulatehdasta varten, niin. Siinä on -- mutta
+ehkä olisi asia pidettävä salaisuutena, kunnes Reino on ehtinyt hankkia
+(piirustusta osoittaen) tuolle patentin sekä saanut haltuunsa minun
+entisen tehtaani.
+
+ROUVA HALLMAN (katsoen tutkivasti miestään). Pappa kulta, sinä siis
+uskot saavasi patentin keksinnöllesi?
+
+HERRA HALLMAN. Että sellaista kysytkään! (Terävästi) Sinä oletkin ehkä
+pitänyt työtäni -- noin vain ajankuluna, tuulentupana?
+
+ROUVA HALLMAN (säikähtyen). Tuulentupana! Eihän nyt toki, kuinka sinä
+sellaista!
+
+HERRA HALLMAN. Minusta on vain välistä tuntunut, että sinä ja Anna --
+kuinka nyt sanoisinkaan -- suhtaudutte minuun hieman kuin lapseen.
+
+ROUVA HALLMAN. Mutta rakas Eemil, tuo on silkkaa kuvittelua.
+
+HERRA HALLMAN (vetäen paperit eteensä). Voipa olla.
+
+    (Äänettömyys).
+
+ROUVA HALLMAN. Juothan toisen kupin kahvia?
+
+HERRA HALLMAN. Kiitos, ei nyt.
+
+ROUVA HALLMAN (arasti). Sinä siis aijot hakea patentin tuolle
+keksinnölle?
+
+HERRA HALLMAN. Niin, ja tulen sen myöskin varmasti saamaan.
+
+ROUVA HALLMAN. Niin, niin, tunnethan sinä alasi. Ne ovat siis uusia
+naulatehtaan koneita varten nuo piirustukset?
+
+HERRA HALLMAN (innostuen). Ovat, ja ne ovat koneita, jotka pätevät.
+Sillä tiedäpäs -- (äkkiä itsensä hilliten), mutta parasta on pitää asia
+toistaiseksi visusti salassa.
+
+ROUVA HALLMAN. Minultakinko? Ethän nyt toki minun peljänne levittävän
+salaisuuksia, jotka niin läheltä koskevat meitä.
+
+HERRA HALLMAN. En, en, suo anteeksi, Katri. Tiedänhän tärkeimpienkin
+asiain säilyvän sinun huostassasi kuin kassakaapissa. No niin, tiedäpäs
+siis, että näissä piirustuksissa esitetty kone kykenee samalla
+voimalla ja samassa ajassa valmistamaan _kaksinkertaisen_ määrän
+lankanauloja kuin mitkään tähänastiset naulakoneet.
+
+ROUVA HALLMAN. Mutta onko se mahdollista?
+
+HERRA HALLMAN. Kas, kas, taas minä näen silmissäsi tuon saman ilmeen,
+että kaikkea sinä, ukko parka, kuvitteletkin!
+
+ROUVA HALLMAN. Mutta oletpa sinä, Eemil, tänään epäluuloinen! Mitään
+sellaista minulla ei tullut mieleenkään. Minä vain ihmettelin, että
+onko sellainen kone lainkaan mahdollinen. Tiedäthän, etten minä näistä
+asioista paljonkaan ymmärrä.
+
+HERRA HALLMAN. No niin, mutta sen sinä kuitenkin ymmärtänet, että
+teknillinen kehitys ei tunne mitään rajoja. Eihän ole pitkä aika siitä,
+kun nauloja valmistettiin käsin, yksi kappale kerrallaan. Mikä huikea
+hyppäys siitä eteenpäin olivatkaan nykyisin käytännössä olevat koneet.
+Mutta oliko kehitys määrätty siihen pysähtymään? Eipä suinkaan! Tämä
+minun keksintöni on taas yksi askel eteenpäin, kunnes joku toinen
+vuorostaan menee jälleen askelta pitemmälle. -- Niin, Katri, hetki on
+tullut, jolloin vanha Hallman astuu taas kolostaan esiin ja kaikki ne,
+jotka näinä alennuksen päivinä ovat häntä pistäneet, saavat
+nähdä. Ajattele: kone, joka _samassa ajassa ja samalla voiman
+menetyksellä_ valmistaa kaksinkertaisen määrän nauloja kuin mitkään
+muut naulatehtaat! Kai ymmärrät, mitä ennätystä se merkitsee
+teollisuuden kilpakentällä?
+
+ROUVA HALLMAN. Kyllä, kyllä, -- mutta --
+
+HERRA HALLMAN. Mitä mutta?
+
+ROUVA HALLMAN. Kuinka saada tuo kaikki käyntiin? Sinun nimesihän --
+
+HERRA HALLMAN. On palanut, tarkoitit sanoa. Niin kyllä, mutta meillähän
+on Reino. Häneen olen koko ajan pannut kaiken toivoni.
+
+ROUVA HALLMAN (välittömästi). Pappa parka! Ettet sinä vain odottaisi
+liikoja Reinolta.
+
+HERRA HALLMAN (närkästyneesti). Kuinka niin liikoja?
+
+ROUVA HALLMAN (vältellen). Niin vain, että -- jospa häneltä puuttuisi
+siihen kykyä.
+
+HERRA HALLMAN. Mutta sitä minä en epäile ollenkaan. Onhan hän minun
+poikani -- minun ja sinun.
+
+ROUVA HALLMAN. Jospa hän olisikin yksin sinun poikasi!
+
+HERRA HALLMAN. Mitä sillä tarkoitat?
+
+ROUVA HALLMAN. Niin hän olisi perinyt yksinomaan sinun liikemieskykysi.
+
+HERRA HALLMAN. Kuinka, Katri! Vähäksytkö sinä ehkä omaa osuuttasi
+pojassamme?
+
+ROUVA HALLMAN. Arvelen vain, että Reinon musikaaliset lahjat, jotka
+ovat minun sukuni perintöä, eivät ehken olisi hänelle eduksi tuolla
+uralla.
+
+HERRA HALLMAN (huojentuneesti). Sitäkö vain! Mutta voisiko se
+liikemiestä mitenkään vahingoittaa, jos hän joutohetkinään kykenee
+viuluun tarttumaan tai iloisessa seurassa lauluksi pistämään?
+Päinvastoin. Kuinka monta viihtymyksen hetkeä se olisi minullekin
+elämäni varrella valmistanut, ellen olisi ollut niin kokonaan vailla
+musikaalisia lahjoja.
+
+ROUVA HALLMAN (ajatuksissaan). Voihan olla niinkin. Muistelin vain
+velivainajaani.
+
+HERRA HALLMAN. Hm, ei kai häntäkään musiikki hunningolle vienyt, vaan
+liian iloinen ja nautinnonhaluinen luonne.
+
+ROUVA HALLMAN. Niin, mutta nuo ominaisuudet olivat siihen kuitenkin
+jonkinlaisena johdattimena. Lauluveikkojen iloinen elämä, tiedäthän,
+vieroitti hänet kokonaan opinnoista. Nyt on Reino alun aikain kuulunut
+ylioppilaskunnan laulajiin --
+
+HERRA HALLMAN. Mutta eihän se ole häntä opinnoista vieroittanut.
+
+ROUVA HALLMAN (viivytellen). Suokoon Jumala, ettei niin olisi.
+
+HERRA HALLMAN. Sinä puhut hyvin kummallisesti, Katri. Tiedätkö Reinon
+elämästä Helsingissä ehkä jotakin muuta kuin -- kuin minä?
+
+ROUVA HALLMAN (pelästyen). En, en, pappa kulta! Joskus vain tulee
+mieleeni kaikenlaisia aavistuksia.
+
+HERRA HALLMAN. Hm, te naiset ette koskaan pääse niistä
+aavistuksistanne!
+
+ROUVA HALLMAN. Mutta kuinka usein meidän aavistuksemme sentään osuvat
+oikeaan.
+
+HERRA HALLMAN. Ehkä joskus, mutta ei ainakaan tässä tapauksessa. Reinon
+opinnothan ovat edistyneet tasaisesti ja tänä kevännä päättää hän
+neljännen vuosikurssinsa teknillisessä korkeakoulussa. Hm, tiedätkö,
+Katri, minulla myös on aavistukseni. Että nimittäin Reino ilmestyy
+piakkoin kotiin vasta leivottuna insinöörinä.
+
+ROUVA HALLMAN. Sinä todellakin luulet --
+
+HERRA HALLMAN. Niin, tänä aamuna, kun odotuksestani huolimatta en
+taaskaan saanut häneltä kirjettä, juolahti se äkkiä mieleeni. Poika on
+päättänyt meidät yllättää. Niin, niin, sitä tämä pitkä vaikeneminen
+varmastikin tietää. Reinolla onkin aina ollut taipumusta tuollaisiin
+veitikkamaisuuksiin. (Rouva peittää nenäliinalla silmänsä). Mutta mitä,
+Katri? Itketkö sinä? Todellakin -- onko tässä jotakin itkemisen syytä
+vai?
+
+ROUVA HALLMAN. Ei, ei, pappa. Mieleni vain heltyi muistellessani,
+kuinka herttainen hän noine pikku veitikkamaisuuksineen oli poikasena.
+
+HERRA HALLMAN. Niin oli. -- Kuinka nopeasti vuodet sentään vienevät.
+Tuntuu kuin olisi ollut eilen, kun hän vielä polvellani kiipeili. Ja
+nyt jo insinööri siinä tuokiossa. Insinööri Reino Hallman. Hm!
+(Sytyttää sikarin ja nousee kävelemään). Syksyllä, syksyllä on tehtaani
+jälleen käynnissä, jos kaikki käy laskelmieni mukaan. Ja miksei kävisi,
+kun miehen tahto kerta niin määrää. Mikä nautinto nähdä jälleen
+savupiipusta, jonka huipulta minä kerran, tehtaani juuri valmistuttua,
+niin voitokkaana ympäristöä silmäilin -- nähdä jälleen tuon piipun yllä
+ainainen savupilvi, nähdä vauhtipyörien kiitävän ja kuulla remmien
+vonkuvan. Koneitten keskellä työmiehet kukin paikallaan ja konttorissa
+pulpettien ääressä keskeytymätön kynänrapina ja laskukoneen raksutus.
+Kaikkialla kuumeinen into ja jännitys. Mikä elähdyttävä, uudesta
+synnyttävä voima tuossa kaikessa! Tätä uneksien, tätä odottaen olen
+kyennyt nämä viimeksi kuluneet vuodet elämään ja tuon keksintöni
+hyväksi työskentelemään. Nyt on käsissä aika, jolloin vuosien unelmat
+astuvat todellisuuteen.
+
+ROUVA HALLMAN. Pappa rakas, sinä vedät taas niin intohimoisesti
+sikaria, vaikka lääkäri on sinua siitä varoittanut.
+
+HERRA HALLMAN (istuutuen äskeiselle paikalleen). Kas, mamma, eikö sinun
+mielikuvituksesi taaskaan jaksanut pitemmälle lentää. Takertui minun
+sikarinpätkääni!
+
+ROUVA HALLMAN. Mutta, Eemil hyvä, tiedäthän, että sinun sydänvikasi saa
+minut aina niin levottomaksi.
+
+HERRA HALLMAN. Turhia, Katri. Sydämeni saa luvan kestää, ja se kestää.
+Pääsemättömissähän täällä ihminen olisi, jos joka asiassa alistuisi
+lääkärien sääntöihin. Ja muutoin -- tuo ihmissydän on varsin omituinen
+kapine. Ei sitä sikarinpoltto ja sen semmoiset ulkonaiset seikat
+tärvele, vaan epätoivo. Kun miehellä ovat perspektiivit tukossa, kärsii
+siitä sydän. Niin oli minun laitani silloin romahduksen aikana, mutta
+kohta kun uudet suunnitelmat -- ja tämä keksintö ennen kaikkea --
+avasivat eteeni uusia näköaloja, helpotti sydämeni. Se on kiinteässä
+yhteydessä tehtaani kanssa ja saatpa nähdä, kun tehdas alkaa jälleen
+käydä, silloin alkaa sydämenikin toimia säännöllisesti. Saada asiat
+luistamaan, se se on parasta sydänvian lääkettä. (Kelloonsa katsoen)
+Mutta missä Anna on?
+
+ROUVA HALLMAN. Kaarlo meni järvelle uutta venettään koettelemaan ja
+pyysi Annaa hiukan kanssaan soutelemaan. Pian hän palaa, kun
+postiaikakin on kohta käsissä.
+
+HERRA HALLMAN. Kaarlo ja Anna, hm. Luuletko heistä lopultakin tulevan
+parin.
+
+ROUVA HALLMAN. Mutta kuinka sinä sellaista kysytkään? Ovathan he jo
+kihloissa.
+
+HERRA HALLMAN. Niin kyllä, niin kyllä. Kerran näet vain juolahti
+mieleeni, että he eivät ehkä oikein sovellu toisilleen.
+
+ROUVA HALLMAN. Sepä ihmeellistä! Ja minusta he sopivat niin hyvin
+toisilleen. Onhan Kaarlo kaikin puolin mallikelpoinen mies.
+
+HERRA HALLMAN. Siinäpä se juuri onkin. Hän on minusta aivan liian
+mallikelpoinen -- ja Anna taas miltei liian itsenäinen luonne.
+
+ROUVA HALLMAN. En ymmärrä sinua nyt ollenkaan. Voiko ihminen koskaan
+olla liian mallikelpoinen?
+
+HERRA HALLMAN. Kyllä toisinaan. Ja sellainen mallikelpoisuus tekee
+ihmisen itsekylläiseksi.
+
+ROUVA HALLMAN. Mutta Kaarlo ei minusta vaikuta ollenkaan sellaiselta.
+Ja toisekseen, mistä luulisit meille paremmankaan vävypojan tulevan?
+
+HERRA HALLMAN. Paremman, hm. Tarkoitat, että meidän asemaamme
+joutuneiden on oltava kiitollisia, kun perheeseen saadaan tuollainen
+mallikelpoinen, hyvissä varoissa oleva apteekkari.
+
+ROUVA HALLMAN. Mutta pappa -- kylläpä sinä olet nyt kummallinen! Minä
+olen Annan puolesta ollut niin iloinen ja luullut aina, ettei
+sinullakaan ole asiasta muuta kuin hyvää sanottavana.
+
+HERRA HALLMAN. No, enhän minäkään sentään tahdo siitä mitään pahaa
+sanoa. Minusta on vain tuon tulevan vävypojan käytös tuntunut hieman
+siltä kuin tahtoisi hän sanoa, että se on huomattava armonosoitus hänen
+puoleltaan, kun hän liittyy perheeseemme.
+
+ROUVA HALLMAN. Luvalla sanoen, Eemil, se on sinun omaa epäluuloasi.
+Minä puolestani en ole kertaakaan mitään sellaista huomannut.
+
+HERRA HALLMAN. Voipa olla. Muutoin, vaikka Kaarlo onkin niitä miehiä,
+jotka aineellisille seikoille antavat paljon suuremman arvon kuin
+henkisille ominaisuuksille, niin ei hänestä kuitenkaan voi väittää,
+että hän rahojen vuoksi on tytärtämme kosinut. Annan perinnöttömyys,
+niin ideaaliseen valoon kuin se hänen tulevan avioliittonsa asettaakin,
+on minua sentään usein vaivannut.
+
+ROUVA HALLMAN. Se on sinussa, Eemil, vain sitä vanhaa ylpeyttä. Eikähän
+Annan sitäpaitsi tarvitse ihan tyhjänä miehelään mennä.
+
+HERRA HALLMAN. Tarkoitatko sitä kumminlahjaa johon minä hänen
+ensimäisenä nimipäivänään lisäsin toisen puolen?
+
+ROUVA HALLMAN. Sitä juuri.
+
+HERRA HALLMAN. Kuinka suureksi se lienee tähän mennessä kasvanut? En
+ole pitkiin aikoihin muistanut koko säästön olemassaoloa.
+
+ROUVA HALLMAN. Vuoden vaihteessa se oli hiukan yli kahdenkymmenen
+tuhannen.
+
+HERRA HALLMAN. Hm, kaksikymmentä tuhatta. Eihän se mikään suuren suuri
+perintö ole, mutta kuitenkin jotain tänä aikana, jolloin raha on
+kallista. Muutoin toivon ja uskon ennen pitkää voivani tämän Annan
+perinnön lisätä vähintäänkin kaksinkertaiseksi. Silloin hän on tunteva
+asemansa tulevassa kodissaan paljon itsenäisemmäksi. Ja tuo
+itsenäisyyden tunto -- se on kaiken varalta hyvä juuri Annalle.
+Sitäpaitsi tunnen olevani hänelle velkaa, puhdasta rahallista velkaa.
+Ja velka on aina maksettava.
+
+ROUVA HALLMAN. Niin, niin, kuinka ahtaalla olisimmekaan nämä vuodet
+olleet ilman Annaa. Ilman Annaa ja Sohvia. Kuinka masentavalta
+tuntuukaan, että Sohvin on joskus täytynyt ostokset maksaa omista pikku
+säästöistään. Nytkin on talouskassamme ihan tyhjä eikä kauppias ole
+luvannut tavaraa laskuun, ennenkuin --- (keskeyttää huomatessaan, että
+herra Hallman on painunut kokoon ja tuijottaa tylsästi eteensä). Mutta
+pappa, mikä sinun on? Ottiko taas sydämestä? (Nousee ja lähestyy herra
+Hallmania, taputtaen häntä hellävaroin hartioille).
+
+HERRA HALLMAN (sopertaen). Reino -- Reino saattaa kaiken ennalleen --
+ennalleen. Uskothan niin, Katri?
+
+ROUVA HALLMAN. Uskon, uskon, rakas Eemil. -- Haenko sinulle niitä
+tippoja?
+
+HERRA HALLMAN (kohentautuen). Ei, se on jo ohi. -- Niin, niin, kaikki
+palautuu ennalleen eikä ainoastaan ennalleen, vaan -- vaan suurempana
+ja vauhdikkaampana. Niin, mamma, ja sitten me Reinon kanssa palkitsemme
+korkojen kanssa Annat ja Sohvit. (Kelloaan katsoen) Mutta nyt minä
+menen pistämään Reinolle kirjeen, että Anna vie sen mennessään postiin.
+Reino saa näet toimittaa nämä paperit teollisuushallitukseen -- sekä
+muutenkin ryhtyä alustaviin toimiin tehtaan käyntiin saattamiseksi.
+
+    (Ottaa paperit ja lähtee oikealle).
+
+ROUVA HALLMAN. Etkö sinä ehtisi toimittaa niitä huomennakin? Panisit
+nyt sen sijaan levolle.
+
+HERRA HALLMAN. Suotta sinä, mamma, minun sydäntäni pelkäät, se kestää
+ja tulee tästä puolin yhä paremmin kestämään. Levolle en voi laskeutua,
+ennenkuin nämä paperit ovat matkalla -- nämä uuden tulevaisuuden
+tuumat.
+
+    (Ulkoa kuuluu Annan ja herra Ekmanin lähenevä puhelu).
+
+ROUVA HALLMAN (ikkunaa lähestyen). Siellä Anna ja Kaarlo palaavat juuri
+järveltä.
+
+HERRA HALLMAN. Sano Annalle, ettei hän lähde, ennenkuin minun kirjeeni
+joutuu hänen matkaansa.
+
+    (Menee oikealle).
+
+ROUVA HALLMAN (puhuen ikkunasta pihalle). Noo, onnellisestiko teitä
+uusi venhe kantoi?
+
+HERRA EKMAN (pihalta). Mainiosti!
+
+ANNA (pihalta). Ja siellä oli niin ihanaa, varsinkin Koivusaaressa.
+Ensi kerralla täytyy papan ja mammankin lähteä ja sitten juomme
+saaressa kahvia. Eikö niin, mamma?
+
+ROUVA HALLMAN. Kyllä, kyllä. Mutta tulkaahan nyt sisään saamaan kuppi
+kahvia.
+
+HERRA EKMAN. Kiitos, mutta minun täytyy joutua jo kotiin.
+
+ANNA (edelleen pihalta). Voithan sinä nyt vielä hetkeksi tulla sisälle.
+
+SOHVI (tulee vasemmalta ja kokoo pöydältä kahvivehkeet.).
+
+ROUVA HALLMAN. Onhan kahvi vielä lämmintä?
+
+SOHVI. On.
+
+ROUVA HALLMAN. Sohvipa tuo sitten nuorille -- ja minulle myös, jos
+pannussa riittää.
+
+SOHVI. Entäs patruunalle?
+
+ROUVA HALLMAN. Hänellä on kiireellistä kirjoittamista.
+
+SOHVI. Voi, voi, sitä patruunaa, kun ihan siihen paikkaan itsensä
+näännyttää. (Menee tarjottimineen vasemmalle. -- Etehisen ovesta
+tulevat Anna, jolla on päässään kesähattu, ja hänen perässään herra
+Ekman, noin kolmenkymmenen vuotias, hyvinvoipa ja huolellisesti puettu
+mies.).
+
+HERRA EKMAN. Niin, välttämättä täytyy tädinkin tulla ensi kerralla
+mukaan, niin, ja sedän myös.
+
+    (Kaikki asettuvat pöydän ympärille.).
+
+ANNA (kurkistaen herra Ekmanin jalkoihin, veitikkamaisesti). Muistitko,
+varoa, että housujesi saumaukset tulivat kohdalleen?
+
+ROUVA HALLMAN. Mutta Anna!
+
+HERRA EKMAN. Niin, tiedättekö, täti, Anna on ollut tänään hyvin
+pahankurinen. Muun muassa keikutti hän paluumatkalla venettä, niin että
+minä jo todella pelkäsin kaatuvamme.
+
+ANNA. Täytyihän minun, kun _sinä_ kerran et keikuttanut, kuten
+minä odotin.
+
+HERRA EKMAN. Odotit?
+
+ANNA. Niin, saadakseni pelosta huutaa.
+
+HERRA EKMAN (väkinäisesti naurahtaen). Mutta olipas sekin päähänpisto!
+
+ANNA. Sitten minun halutti nähdä, kuinka lähellä sinussa on pelko
+ja -- toiseksi minun halutti nähdä housunsaumaustesi joutuvan
+epäjärjestykseen.
+
+ROUVA HALLMAN. Mutta Anna, mitä tuo nyt on!
+
+ANNA. Ja molemmat toivomukseni täyttyivät.
+
+HERRA EKMAN. Mutta huusinkos minä?
+
+ANNA. Sitä nyt vielä olisi tarvittu! Riitti kun kasvosi olivat pelosta
+vääristyneet. (Sormensa kohottaen) Ritari!
+
+HERRA EKMAN (kohauttaa olkapäitään).
+
+ROUVA HALLMAN. Mikä sinuun, Anna, tänään on oikein mennyt?
+
+SOHVI (tulee vasemmalta kahvitarjotinta kantaen).
+
+ANNA. Mutta mikäs se Sohviin on tänään mennyt, kun palasi äsken kylältä
+niin vihaisen näköisenä, etten minä muista Sohvia koskaan sellaisena
+nähneeni?
+
+SOHVI (asettaen tarjottimen pöydälle). Kun on maailmassa niin paljon
+hulluja ihmisiä, niin täytyy välistä siivonkin suuttua.
+
+ROUVA HALLMAN (levottomana). Ei kai Sohvi kauppiaan kanssa
+riitaantunut?
+
+SOHVI. Hänestä minä nyt viisi! Mutta kun suutari Mäkelä keskellä tietä
+kävi taas minun kimppuuni.
+
+    (Kaikki naurahtavat.).
+
+ANNA. Sohvi on siis ainutlaatuinen nainen maailmassa, kun suuttuu
+kosinnasta.
+
+HERRA EKMAN. Todellakin.
+
+SOHVI. Mokomakin kosinta! Kun se edes suoraan pyytäisi niitä muutamaa
+tuhatta markkaa, jotka minä elämäni varrella olen onnistunut
+säästämään, niin sitten en puhuisi mitään. Mutta ruvetapas nyt
+ikämiehen tosissaan kosimaan. Eikä usko sitten edes kerralla. Mutta
+kuuli se tällä kertaa kunniansa.
+
+ANNA. Mutta onko Sohvi sitten niin ihan varma, että hän yksinomaan
+juuri rahojen vuoksi kosii? Ehkäpä hän on hyvinkin mieltynyt itse
+Sohviin?
+
+HERRA EKMAN. Niin todellakin. Ja eikö Mäkelä ole kunnon mies?
+
+SOHVI. Rahat sillä on mielessä eikä mikään muu. Milloinka sellainen
+ihme olisi tapahtunut, että minun ikäistäni raajarikkoa olisi muun
+vuoksi kosittu? Ja tiedänhän minä sen muutenkin. Onhan minulla silmät
+päässäni ja järkeäkin aina kotitarpeeksi.
+
+    (Menee vasemmalle.).
+
+ROUVA HALLMAN (ottaen kahvia). Kyllä kai Sohvi on oikeassa. Mutta
+ottakaa kahvia ennenkuin se kokonaan jäähtyy.
+
+ANNA (kahviaan hämmentäen miettivästi). Niin, Sohvi on varmasti
+oikeassa. Mutta katsovatkohan rikkaat perijättäret, joiden ympärillä
+tungeksii kosijoita, yhtä kylmästi asiain ytimeen? Varmaankin niistä
+hyvin monet pettävät itseään kuvittelemalla, että tuo kosijain joukko
+häärää heidän ympärillään heidän itsensä vuoksi. Ja ovat poloiset vielä
+mairiteltuja siitä.
+
+HERRA EKMAN. Hm, on aina uskallettua mennä kenenkään motiiveja
+tuomitsemaan.
+
+ANNA. Mutta näkeehän sen niin selvästi. On sekä ulkomuodoltaan että
+lahjoiltaan sangen vähäpätöinen perijätär ja on toinen köyhä neitonen,
+joka molemmissa suhteissa on edellistä päätään pitempi. Kuitenkin
+kosijat sivuuttavat hänet parveillakseen perijättären ympärillä. Voiko
+silloin motiiveista epäillä?
+
+ROUVA HALLMAN. Semmoistahan se nyt kerta kaikkiaan on tämä maailman
+meno.
+
+ANNA. Mutta se on halpamaista, kerrassaan inhottavaa menoa se
+sellainen!
+
+ROUVA HALLMAN. Mutta, hyvä lapsi, mihinkä siitä pääsee, perijättärellä
+on nyt kerran hänen perintönsä --
+
+HERRA EKMAN. Niin, todellakin, mihinkä siitä pääsee. Maailman meno on
+otettava sellaisena kuin se on.
+
+ANNA. Minä olen usein kuvitellut, kuinka minä menettelisin, jos olisin
+rikas perijätär ja jos minä tuntisin rakkautta johonkin kosijoistani.
+
+ROUVA HALLMAN JA HERRA EKMAN. No kuinka?
+
+ANNA. Minä asettaisin hänet koetukselle. Saattaisin hänet jollakin
+tavoin siihen varmaan luuloon, että minulla ei ole odotettavissa mitään
+perintöä tai, jollei muu auttaisi, lahjoittaisin perintöni pois.
+
+ROUVA HALLMAN. Niin, kuvitella kyllä voi sellaista, mutta tokkohan
+sinäkään käytännössä niin menettelisit?
+
+ANNA. Varmasti menettelisin.
+
+HERRA EKMAN. No hyvä, mutta entäpä jos sinä siten menetellen
+kadottaisitkin kosijan, johon jo itsekin olisit rakastunut.
+
+ANNA. Kas siinäpä juuri toteutuisikin minun tarkoitukseni. Kävisi
+selville, että hän onkin kosinut minua rahojen vuoksi ja silloinhan
+olisi pelkkä onni minulle, että pääsisin liittämästä elämääni hänen
+elämäänsä.
+
+HERRA EKMAN. Mutta rakkautesi häneen?
+
+ANNA. Saisi sammua -- ja se sammuisikin tietysti heti, kun hänen
+motiivinsa siten olisivat minulle paljastuneet.
+
+ROUVA HALLMAN. Mutta eiköhän tuollainen romantiikka johtaisi lopulta
+sentään onnettomuuteen.
+
+HERRA EKMAN. Kun leipä loppuu, niin rakkauskin loppuu. Miksi siis
+halveksia aineellisia arvoja.
+
+ANNA. Sellaisesta leipärakkaudesta minä en tahdo tietää! (Kiivaasti)
+Avioliitto _ei voi_ muodostua onnelliseksi ja sopusointuiseksi,
+jos kummaltakaan puolen on ollut pienimpänäkään tekijänä joku muu kuin
+persoonallisesta taipumuksesta johtunut puhdas rakkaus. Jos minä vain
+jotakin muuta huomaisin, niin pitäisin velvollisuutenani rikkoa ajoissa
+välit.
+
+HERRA EKMAN. Hm!
+
+ROUVA HALLMAN. Puhdasta ihannetta on missään asiassa vaikea saavuttaa.
+
+ANNA. Mutta mikään ei estä meitä joka asiassa pyrkimästä niin pitkälle
+kohti ihannetta kuin suinkin päästä jaksamme.
+
+    (Äänettömyys.).
+
+HERRA EKMAN (kelloonsa katsoen). Kas kuinka aika rientää. Minun täytyy
+oikopäätä lähteä kotiin, siellä kun on tänään oppilas yksinään
+apteekissa. (Nousten) Näkemiin, täti! Näkemiin, Anna!
+
+    (Menee vasemmalle).
+
+ROUVA HALLMAN (Annalle, hellästi toruen). Nyt sinä esiinnyit hyvin
+epäedullisesti Kaarlon silmissä. Etkö huomannut, että hän oli hiukan
+loukkaantunut?
+
+ANNA (ärtyisesti). Entäpä sitten! Eikö ole hyvä, että hän ajoissa näkee
+minut oikeassa valaistuksessa -- sellaisena kuin minä olen.
+
+ROUVA HALLMAN. Oikeassa valaistuksessa? Mutta tuollainenhan sinä et ole
+koskaan ennen ollut.
+
+ANNA (purskahtaa itkuun, kietoo kätensä rouva Hallmanin ympärille ja
+nojaa päätään hänen olkaansa). Mamma kulta, kun voisin tyhjentää teille
+koko sydämeni!
+
+ROUVA HALLMAN (Annaa hyväillen). Rakas lapsi, tee se! Äidin sydän
+kykenee niin paljon ymmärtämään.
+
+ANNA. Mutta minä en voi. En ole vielä itsekään selvillä itsestäni.
+Tunnen vain, että jotakin uutta minussa on syntymässä.
+
+ROUVA HALLMAN. Ettei se vain johtaisi välien rikkoutumiseen Kaarlon
+kanssa?
+
+ANNA. En tiedä vielä, mihin se johtaa.
+
+ROUVA HALLMAN. Hän jäi selvästikin hautomaan jotakin mielessään. --
+Sinä ärsytit häntä siis jo järvellä?
+
+ANNA. Niin, minua rupesi yhtäkkiä niin omituisesti ärsyttämään se, että
+Kaarlo joka tilanteessa, yksinpä siinä soutaessaankin, tahtoo olla
+niin, kuinka sanoisin -- _mallikelpoinen_.
+
+ROUVA HALLMAN. Mallikelpoinen!
+
+ANNA. Niin juuri. Aivan tarpeettoman mallikelpoinen. Ja valmis. Istua
+veneessä soutamassa ja varoa visusti, että housujen saumaus (osoittaa
+käsillään) on kohdallaan kuin viivottimella vedettynä, mansetit ja
+kravatit ihan prikulleen oikealla sijallaan -- tuossa kaikessa on
+jotakin -- jotakin, jota minä en voi sietää.
+
+ROUVA HALLMAN. Mutta mitä pahaa siinä on? Sehän todistaa vain
+huolellista mielenlaatua.
+
+ANNA (omaa ajatusjuoksuaan seuraten). Ja sitten hän pelkäsi niin
+hirveästi, kun minä keikutin venettä. _Sitä_ minä en olisi
+mitenkään suonut näkeväni. Taikka ehkä sittenkin oli parempi, että näin
+sen -- _ajoissa_.
+
+ROUVA HALLMAN (pelästyen). Ajoissa? Ethän tarkoittane --
+
+ANNA. Mitä?
+
+ROUVA HALLMAN (hellästi varoittaen). Anna, kuule, sinun ei pidä
+kuunnella noita mielijohteitasi! Avioliitostasi Kaarlon kanssa riippuu
+niin paljon.
+
+ANNA. Kuinka niin, mamma?
+
+ROUVA HALLMAN. No, ajattele nyt: meidän asemaamme joutunut perhe -- ja
+Kaarlon asemassa oleva mies.
+
+ANNA (katkerasti). Mutta, mamma, otatteko te todellakin asian siltä
+kannalta? Että minä siis olen jonkunlainen vaihtokalu, jonka avulla
+kohotetaan perheemme yhteiskunnallista arvoa. Tämä ei todellakaan tee
+houkuttelevaksi edessäni olevaa askelta.
+
+ROUVA HALLMAN. Rakas lapsi, kuinka sinä nyt sanoistani teit tuollaisen
+johtopäätöksen? Että sinä vaihtokalu? Herra varjelkoon!
+
+ANNA. Ja ehkä Kaarlokin kuvittelee tekevänsä sankarityön ottaessaan
+minut. _Korjatessaan_ minut.
+
+ROUVA HALLMAN (päätään pudistaen). Todellakin sinä, Anna, olet tänään
+tasapainostasi poissa.
+
+    (Äänettömyys. Rouva Hallman jatkaa käsityötään, vilkaisten
+    silloin tällöin Annaan, joka käsi poskella tuijottaa eteensä).
+
+ANNA (puolittain itsekseen). Eiköhän tässäkin ole mukana muita
+tekijöitä kuin -- kuin puhdas persoonallinen rakkaus?
+
+ROUVA HALLMAN. Anna, sinä olet väsynyt ja ärtyisällä mielellä. Muutoin
+ei mieleesi tulisi tuollaisia tutkailuja.
+
+ANNA (hajamielisesti). Voipa olla. (Hetken kuluttua havahtuen) Mutta
+minunhan on aika lähteä toimeeni.
+
+ROUVA HALLMAN. Varro vielä hetkinen, pappa valmistaa siellä kirjettä
+sinun matkaasi. Se on varmaankin siinä paikassa valmis.
+
+ANNA. Pappa parka ahertaa niin ahkerasti sen keksintönsä kimpussa.
+Mutta varmaankin hän on onnellinen omassa mielikuvamaailmassaan.
+
+ROUVA HALLMAN. Tiedätkö, hän on saanut nyt työnsä valmiiksi ja lähettää
+paperit Reinolle teollisuushallitukseen toimitettavaksi.
+
+ANNA (vilkastuen). Niinkö? Mitä te, mamma, luulette siitä keksinnöstä?
+
+ROUVA HALLMAN. Hm, minä niin vähän ymmärrän niistä asioista. Kovin
+fantastiselta se vain vaikuttaa, koko tuo papan homma. Ajattele, hän
+luulee keksineensä sellaisen koneen, joka valmistaa -- kuinka se nyt
+olikaan -- niin, taisi olla kaksinkertaisen määrän nauloja samassa
+ajassa ja oliko se myös samalla voimalla kuin tähän asti käytetyt
+koneet. Ja sitten hän kuvittelee panevansa sen entisen tehtaansa
+uudelleen käyntiin.
+
+ANNA. Mutta sehän olisi suuremmoista! Ja miksei se voisi olla
+mahdollista? Pappa on kyllä aika fantasti, mutta -- eivätkö ne juuri
+fantastit saa aina jotakin uutta aikaan? Äskettäinhän minä luin
+jostakin, että se on mielikuvitus, joka maailmaa hallitsee. -- Mutta,
+mutta -- sen toteuttamiseen tarvitaan rahaa, paljon rahaa ja kuinka
+pappa konkurssintehneenä voi sitä hankkia?
+
+ROUVA HALLMAN. Hän uskoo Reinon sen kaiken panevan toimeen.
+
+ANNA. Reinon! _Sitä_ tietä ei asiasta varmastikaan mitään tule.
+
+ROUVA HALLMAN (huoaten). Niin, niin. Jumala tiennee, mitä siitä Reinon
+asiastakin lopuksi tulee. Tiedätkö, minä koetin pappaa äsken
+valmistella, kuten me kerran sovimme, mutta pitkälle ei minulla ollut
+sydäntä mennä. Ja nyt on pappa saanut päähänsä, että Reino aikoo meille
+iloista yllätystä tulemalla piakkoin valmiina insinöörinä kotiin.
+
+ANNA. Pappa poloinen! Kerran täytyy totuuden kuitenkin tulla ilmi ja --
+kuinka kestää hänen sydämensä sen?
+
+ROUVA HALLMAN. Minua ihan kauhistaa sitä ajatellessani. Mutta -- ehkä
+Reinon asiat eivät sittekään ole niin huonosti kuin me kuvittelemme.
+
+ANNA. Ainakaan ei hän tänä keväänä valmistu -- eikä vielä
+seuraavanakaan, siitä minä olen varma. Kuinka hänen asiansa todella
+ovat, siitä saamme toivoakseni pian tiedon.
+
+ROUVA HALLMAN. Mitenkä niin tiedon?
+
+ANNA. Enkös sitä teille kertonutkaan? Minähän kirjoitin äskettäin
+Helsinkiin entiselle luokkatoverilleni Selma Hällströmille --
+muistatteko, hänhän oli meillä kerran kesää?
+
+ROUVA HALLMAN. Muistan, muistan.
+
+ANNA. Kirjoitin hänelle ja pyysin hänen kaikessa hiljaisuudessa
+ottamaan tarkan selvän kaikista Reinon asioista, millä kannalla hänen
+opintonsa ovat, miten hän elää ja niin poispäin.
+
+ROUVA HALLMAN. No, ja vastausta ei ole vielä kuulunut?
+
+ANNA. Ei se olisi vielä ehtinytkään. Mutta muutaman päivän kuluttua se
+varmasti saapuu. Oh, minua jo pelottaa sitä ajatellessanikin. Olemme
+tehneet väärin salatessamme papalta totuuden ja antaessamme hänen uskoa
+Reinon kirjeisiin. Sillä hummannut Reino siellä pääasiassa on, siitä
+minä olen vakuutettu.
+
+ROUVA HALLMAN. Mutta oletko sinä sitten saanut joitakin varmoja
+tietoja? Itsehän hän kirjoittaa aina niin kauniisti papalle.
+
+ANNA (hiljaisella vavahtelevalla äänellä). Mamma, minä olen teiltäkin
+salannut osan asioita, mutta nyt minun täytyy se kumminkin sanoa.
+
+ROUVA HALLMAN (säikähtyneenä, alentaen äänensä melkein kuiskaukseksi).
+Herra Jumala, mitä sinä tarkoitat?
+
+ANNA. Reino on kuluttanut paljon enemmän rahoja kuin te luulettekaan.
+Sen opintolainansa, jossa Kaarlokin on takaajana, on hän ensinnäkin jo
+aikoja sitten kuluttanut loppuun.
+
+ROUVA HALLMAN. Mutta millä hän sen jälkeen olisi toimeen tullut?
+
+ANNA. Minun on täytynyt toimittaa hänelle rahoja.
+
+ROUVA HALLMAN. Sinun?
+
+ANNA. Niin, monet kerrat -- en ole voinut kieltäytyä, kun hän niin
+hädissään ja hyvin lupauksin on puoleeni kääntynyt.
+
+ROUVA HALLMAN. Et suinkaan sinä --
+
+ANNA. Postin varojako, mamma?
+
+ROUVA HALLMAN. Ei, ei -- eihän sellaista nyt toki mieleenikään johdu,
+vaan siitä, siitä kumminlahjastasi -- pankkitalletuksesta?
+
+ANNA. Niin, mamma. Minulla ei ole ollut sydäntä olla antamatta -- ja
+toiselta puolen minulla ei ole ollut sydäntä siitä teillekään puhua.
+Mutta nyt päätin ilmoittaa, sillä pahentaahan tämä salaileminen vain
+tilannetta.
+
+ROUVA HALLMAN. Niin, niin, Jumala paratkoon! -- Ja kuinka paljon sinä
+olet tuosta pankkitalletuksesta Reinon hyväksi käyttänyt?
+
+ANNA. Lähemmäs kymmenen tuhatta.
+
+ROUVA HALLMAN. Kymmenen tuhatta! Hyvä Jumala! Ja mitä sanoo siitä
+Kaarlokin?
+
+ANNA. Kaarlo? Mutta mitä tämä asia hänelle kuuluu? Eikähän Kaarlo
+sitäpaitsi tiedä mitään koko talletuksesta.
+
+ROUVA HALLMAN. Hän tietää.
+
+ANNA. Kuinka? Olisitteko te, mamma --
+
+ROUVA HALLMAN. Niin, tulin siitä kerran hänelle maininneeksi.
+
+ANNA (kiihtyen). Mutta mitä varten, mamma?
+
+ROUVA HALLMAN. No niin, kuinka siihen nyt puhe lienee johtunut.
+
+ANNA. Mutta teillä oli, mamma, siinä takana joku tarkoitus.
+
+ROUVA HALLMAN. Kun asian Kaarlolle ilmoitin?
+
+ANNA. Niin.
+
+ROUVA HALLMAN. Mutta mitä pahaa sinä, hyvä lapsi, voit siinä nähdä?
+
+ANNA (painavasti). _Minä näen siinä hyvin paljon!_
+
+    (Tuskallinen äänettömyys -- Anna tuijottaa eteensä ja
+    rouva Hallman katsoo kädet helmassa ja päätään nyökyttäen
+    häneen. Äkkiä saa Anna haltioituneen ilmeen, kohottaa
+    päänsä ja lyö innostuneesti kätensä pöytään).
+
+ANNA. Niin, sen minä teen!
+
+ROUVA HALLMAN (pelästyen). Minkä, hyvä lapsi? Minkä sinä teet?
+
+ANNA. Ryhdyn papan kanssa sitä tehdassuunnitelmaa toteuttamaan.
+
+ROUVA HALLMAN. Sinä?
+
+ANNA. Niin. Eikö se ole toista kuin istua päivästä päivään
+postikonttorissa, lakata muiden kirjeitä ja tuhria iankaikkisia
+kuitteja! Kuinka tylsää ja näännyttävää! Mutta saada olla mukana jotakin
+uutta luomassa, nähdä joka päivä ympärillään elämän kuohuntaa, työn
+jännitystä -- olla sen kaiken keskipisteenä, saada järjestää ja johtaa,
+eikö se ole toista?
+
+ROUVA HALLMAN. Mutta Anna, sinähän olet tänään peräti ihmeellisten
+päähänpistojen vallassa! Tehdasta johtamaan -- sinä -- nainen, joka
+lisäksi olet naimisiin menossa!
+
+ANNA (ikäänkuin kokoon painuen). Niin, naimisiin -- ah!
+
+ROUVA HALLMAN (katsoo häneen pelästyneenä ja yrittää sanomaan jotakin,
+kun oikealta kuuluu tuolin siirtäminen ja muuta liikettä.). Hst, pappa
+on saanut kirjeensä valmiiksi. Kuule, Reinon asiasta ei papalle puhuta
+vielä mitään. Meidän täytyy häntä yhteisvoimin ensin hiljalleen
+valmistaa -- jahka nyt Selmaltakin saapuu vastaus.
+
+HERRA HALLMAN (kädessään isoon kuoreen suljettu kirje tulee oikealta).
+Vielähän täällä Anna toki on. Innostuin kirjoittamaan pojalle vähän
+pitempään. Se veitikka on selvästikin päättänyt valmistaa meille
+yllätyksen ja sen johdosta en malttanut olla hieman leikkiä laskematta,
+tietysti noin vain vihjaillen. (Ojentaen Annalle kirjeen). On kai
+parasta lähettää se vakuutettuna, sillä tiedäpäs, tyttöseni, että sen
+kuoren sisällä lepää kokonainen pääoma -- pääoma, jonka suuruutta on
+mahdoton osapuilleenkaan määritellä.
+
+ANNA (jonka kasvoja jälleen kirkastaa innostuksen hohde, nousee ja
+lähestyy herra Hallmania). Tiedättekö, pappa, minä olen niin, niin
+iloinen tästä teidän suuresta keksinnöstänne.
+
+HERRA HALLMAN (liikutettuna Annan tukkaa silittäen). Niinkö, lapseni?
+
+ANNA. Ja tiedättekö, pappa, minä tahdon myös olla siinä mukana.
+
+HERRA HALLMAN. Mukana missä?
+
+ANNA. Vanhaa tehdastamme uudelleen pystyyn panemassa.
+
+HERRA HALLMAN. Sinä?
+
+ANNA. Minä niin! Ettekö usko minun siinä johonkin pystyvän?
+
+HERRA HALLMAN. Todellakin, kun katson silmiisi, niin minun täytyy
+uskoa. (Äkillisen innostuksen puuskassa) Hurraa, mamma, katsopas, tässä
+on kaksi, jotka ovat liittoutuneet maailmaa valloittamaan.
+
+ANNA (isäänsä syleillen). Niin, pappa, me pudistamme kahleet päältämme
+ja valloitamme uuden tulevaisuuden. -- Mutta nyt minun täytyy ihan
+juoksujalkaa rientää konttoriin. Näkemiin, pappa! Näkemiin, mamma!
+
+    (Menee etehiseen).
+
+ROUVA HALLMAN (Annan jälkeen). Tulethan konttorista suoraan
+päivälliselle?
+
+ANNA (etehisestä). Kyllä, mamma.
+
+HERRA HALLMAN. Ollapa että tuo Anna olisi syntynyt pojaksi.
+
+ROUVA HALLMAN. Hänhän onkin niin sinuun -- samoinkuin Reino on minuun.
+
+HERRA HALLMAN. Niin kyllä, mamma, mutta miksi silti todeta se niin
+surullisesti. Mieshän Reinokin on. -- Mutta lähdenpä hiukan ulkoilmasta
+nauttimaan. Tunnenkin jalkani taas niin keveiksi kuin parinkymmenen
+vuotiaana. Mutta tuonne puutarhaan vain. Pitemmät kävelyretkeni alkavat
+sitten, kun (kädellään mahtavan kaaren huitaisten) tehtaani yllä
+vaappuu taas mahtava savupilvi ja remmien viuhina kutsuu työhön ja
+toimintaan. Ymmärräthän, mamma?
+
+    (Menee vasemmalle).
+
+ROUVA HALLMAN (yksinään, nojaa päänsä käteen). Hyvä Jumala, jos olisin
+edes selvillä siitä, iloita vai itkeäkö minun tällä haavaa tulisi.
+
+    ESIRIPPU.
+
+
+
+
+TOINEN NÄYTÖS.
+
+
+Postikonttori. Vasemmalla ja oikealla ovet. Vasemmanpuoleisessa ovessa
+postiluukku, joka on laskettu alas. Oven pielessä monilokeroinen hylly
+sanomalehtineen ja kujeineen, toisessa postikartta. Perällä ikkuna,
+joka auki ja jonka takana kukkiva pihlaja. Keskellä huonetta laaja
+pöytä kaikenlaisine postitarpeineen. Oikealla etualalla wienersohva,
+pöytä ja pari nojatuolia samaa mallia. Sohvan yllä seinäkello ja
+pöydällä vesikarahvi.
+
+ANNA seisoo hyllyn ääressä ja pistelee sanomalehtiä ja kirjeitä eri
+lokeroihin.
+
+SOHVI on lopettanut juuri lattian pesemisen ja seisoo hihat käärittyinä
+oikeanpuoleisen oven pielessä, vesiämpärin ääressä, kuivaten käsiään
+säkkikankaiseen esiliinaansa.
+
+SOHVI (oikoen hihojaan ja irroittaen esiliinaa). Kylläpä siellä on
+ihana ilma -- ja linnut laulavat niin että oikein hyvää tekee
+sydämelle.
+
+ANNA (selin Sohviin, hajamielisesti). Kun olisi ihmisen elämäkin yhtä
+lauluista ja huoletonta kuin lintujen.
+
+SOHVI. Jahka neiti viedään apteekkiin rouvaksi, niin mikäs estää neitiä
+laittamasta elämänsä keveäksi ja huolettomaksi kuin linnun.
+
+ANNA (kädessään pari kirjettä tulee pöydän ääreen). Pitääkö Sohvi
+rouvien elämää sitten niin keveänä?
+
+SOHVI. Noo, eipä tietenkään kaikkien rouvien. Mutta sellaisessa
+rikkaassa pesässä kuin apteekkikin.
+
+ANNA. Eikö ihminen sitten Sohvin mielestä muuta tarvitsekaan kuin
+rikkautta tunteakseen elämänsä keveäksi ja onnelliseksi?
+
+SOHVI. Johan nyt toki. (Huoaten) Niin, niin, harvatpa ne rikkaistakaan
+taitavat tuntea itsensä täysin onnellisiksi. Aina on jotakin surtavaa
+ja kaivattavaa. Yksinäisten ei ole hyvä olla yksin ja niiltäkin, jotka
+ovat toisensa löytäneet, puuttuu aina jotakin.
+
+ANNA. Mutta Sohvihan ei kaipaa mitään. Vai kaipaatteko?
+
+SOHVI (alakuloisesti hymähtäen). Enköhän tuota minäkin liene samaa
+maata kuin muutkin ihmiset -- tällainen rämppäjalka kuin olenkin.
+
+ANNA. Mutta Sohvi ei ole välittänyt mennä miehelään.
+
+SOHVI. Hm, kun ei liioin ole ollut miehelään kysyjääkään -- aikanansa.
+
+ANNA. Sohvi ei siis pidä minään totena sitä Mäkelän kosintaa?
+
+SOHVI. Mitäs siitä -- sellaisesta rahakosinnasta.
+
+ANNA (lämpimästi). Tiedättekö, Sohvi, tulin äsken tänne konttoriin
+tullessani sitä ajatelleeksi. Suutari Mäkelän tuvan sivu kulkiessani
+katsahdin siitä matalasta ikkunasta sisälle. Siellä istui suutari
+nelikollaan kengänpohjaa naputellen, kalju päälakensa ikkunaa kohti
+kumarruksissa. Taampana istui jakkaralla pikku Hilda ja luki jotakin
+kirjaa, kaiketi aapista. Tuo pikku tyttö letinnykeröineen ja isä
+paljaine päälakineen vaikuttivat niin orvoilta ja ikäänkuin jotain
+odottavilta. Silloin juolahti mieleeni, että ehkäpä Mäkelä Sohvia
+kosiessaan ei ajatellutkaan rahaa, ainakaan yksinomaan.
+
+SOHVI (on puhjennut nyyhkytyksiin).
+
+ANNA (lähestyen hämillään Sohvia). Mutta, Sohvi kulta, en suinkaan minä
+vain loukannut teitä?
+
+SOHVI. Eihän nyt toki. Minä vain ... kun te niin liikuttavasti sen
+kuvasitte... Niin, niin, miksenkäs minä voi sitä neidille sanoa,
+Anna-neitihän ymmärtää aina niin hyvin meikäläistäkin. Niin, sitä minä
+vain, että jos Mäkelä olisi ajoissa arvannut, niin ei hänen pikku
+Hildansa olisi nyt orpo. Kun Mäkelinskä-vainaja -- sehän oli minun
+entisiä palveluskumppaneitani niinkuin neiti tietää -- sairasti
+kuolintautiaan, sanoi hän kerran minulle, kun olin häntä katsomassa,
+että Sohvistahan se tuleekin äiti pikku Hildalle, kun minusta aika
+jättää. No niin, en minä tietystikään Mäkelälle itseäni kaupannut,
+mutta kyllä hän tiesi, että minä olisin tullut. Mutta ei, hänellä oli
+silloin muita ja parempia mielessä. Sitten vasta, kun hän sattumalta
+oli saanut tietää, että minulla on pikkusen säästöjä, alkoi hän kuin
+tulta pohtaen minua piirittää. Mutta jopahan minä sitten enää! Sen
+verran minussakin ylpeyttä on. Kun en minä kerran ihmisenä kelvannut,
+niin eikö se silloin joutanut siihen loppuakin?
+
+ANNA. Niin kyllä, Sohvi on siinä ihan oikeassa. Mutta harvatpa ovat
+niin lujia ja rehellisiä itseään kohtaan.
+
+SOHVI. Voi, minäkin tiedän monta, jotka käyttävät jos mitä syöttinä
+miehelään päästäkseen. Ihan hävettääkin sellaista ajatella. Ei, jollei
+ihminen kelpaa ihmisenä, sellaisena kuin on, niin parempi ilman ja
+yksinään. Ei siitä oikeata onnea seuraa, jos syöteillä itsensä
+naimisiin keinottelee. Semmoinen usko ja käsitys minulla on. -- Mutta
+täytyy joutua jo kotiaskareihin. (Pistää kokoon käärimänsä esiliinan
+kainaloon, ottaa vesisankon ja harjan sekä varustautuu lähtemään).
+Tulin tässä siitä Mäkelän kosimajutusta puhuneeksi enemmänkin kuin
+tarve olisi ollut, mutta kyllähän minä tiedän, ettei Anna-neiti sitä
+mihinkään levitä.
+
+    (Menee oikealle).
+
+ANNA (ajatuksissaan). Sohvi on ollut uskollinen itselleen eikä hänen
+varmaankaan tarvitse sitä katua. (Postiluukulle on ilmestynyt muuan
+poika. Anna ojentaa hänelle tukun sanomalehtiä minkä jälkeen hän palaa
+pöydän ääreen ja ottaa käteensä äskeiset kirjeet.). Siinä on Reinolta
+papalle ja tämä toinen on siis Selmalta. Kuinka minua pelottaa sitä
+avata! Mutta totuutta on paras katsoa suoraan silmiin. (Leikkaa
+päättävästi kirjeen auki, istuutuu ja alkaa lukea. Hetken kuluttua hän
+laskee kirjeen pöydälle ja purskahtaa itkuun.). Voi hyvä Jumala
+sentään! (Oikeanpuoleiselle ovelle koputetaan, jolloin Anna kuivaa
+nopeasti kyyneleensä ja piilottaa kirjeen papereiden alle.). Sisään!
+(Rouva Hallman, yksinkertaiseen tummaan hattuun puettuna, astuu sisään)
+Kas, mammako se oli!
+
+ROUVA HALLMAN. Minä tulin niin levottomaksi, kun sinä arvelit tänään
+saavasi Selmalta sen kirjeen. Kun minulla oli samalla pappilaan asiaa,
+niin pistäysin kuulemaan. -- No, tuliko kirjettä?
+
+ANNA. Parempi, mamma, ettette kysyisikään.
+
+ROUVA HALLMAN. Se on siis tullut. Ja kuule, sinähän olet itkenyt! Mitä
+herran tähden se sisältää?
+
+ANNA. Rauhoittukaa, mamma! Meidän täytyy koota kaikki kylmäverisyytemme
+ja viisautemme. Tulkaa tänne istumaan.
+
+    (Siirtyvät, Annalla kädessään kirje, sohvapöydän ääreen.).
+
+ROUVA HALLMAN. Asiat ovat siis niinkuin sinä olet peljännytkin?
+
+ANNA. Niin ovat, sen pahempi.
+
+ROUVA HALLMAN (eteensä tuijottaen). Pappa poloinen! Hän odottaa niin
+kiihkeästi Reinoa kotiin.
+
+ANNA. Tämän aamun postissa tuli Reinolta papalle kirje.
+
+    (Nousee ja ottaa postipöydän nurkalta sanomalehtien
+    joukosta kirjeen.).
+
+ROUVA HALLMAN. Mutta mitähän se mahtaa sisältää? Ja uskaltaako sitä
+antaa papalle? Kuule, Anna, eiköhän olisi parasta, että kaiken varalta
+tarkastaisimme sen ensin täällä? Papan sydämen tila on jo sellainen,
+ettei se siedä enää mitään järkytyksiä.
+
+ANNA. Ajattelin äsken itsekin samaa. (Kirjettä silmäillen). Tämän voisi
+kyllä helposti avata. (Ottaa pöydältä paperiveitsen, mutta hetken
+emmittyään laskee sen takaisin.). Mutta ei! Toiselle osoitetun kirjeen
+avaaminen, vaikkapa sitten kuinka hyvässä tarkoituksessa, on niin
+vastenmielistä. Saakoon pappa sen sellaisenaan. Eikö teistäkin, mamma,
+ole niin parasta?
+
+ROUVA HALLMAN. Mutta jos se sisältää esimerkiksi tunnustuksen, niin --
+se on surman isku papalle.
+
+ANNA. En usko sen vielä sellaista sisältävän, vaan Reino koettaa siinä
+entiseen tapaansa kauniin sanoin asioitansa selitellä. Ja toisekseen --
+emmehän totuutta voi iankaiken papaltakaan peittää.
+
+ROUVA HALLMAN (syvään huoaten). Niin, niin, herra nähköön! En ymmärrä,
+miten tässä olisi viisainta menetellä. -- Kaamealta tuntuu, jos pappa
+yhdellä iskulla saa kaiken tietää. -- Ei, ei, meidän on vähitellen
+häntä siihen valmistettava. -- Vaikka pelkään, että totuuden
+paljastaminen siinäkin tapauksessa merkitsee hänen kuolemaansa. Ja
+ajatella, jos tuo kirje jo sisältäisi sen, siis toisin sanoin papan
+kuoleman. Minua ihan puistattaa. (Postiluukun taakse ilmestyy poikanen,
+joka pyytää nimismiehen postia, minkä jälkeen poikanen poistuu). Ei kai
+se vain kuullut meidän keskusteluamme?
+
+ANNA. Ei, sillä hän tuli ulko-ovesta suoraan luukulle. -- Niin, tuo
+kirje! Mutta mitä tehdä? Onhan tämä nykyinen tilannekin piinallinen.
+Määräänsä pitemmälle emme asiain salaamisessa voi mennä. Joskus on
+papan kuitenkin saatava se kaikessa alastomuudessaan tietää.
+Ajatelkaahan, mamma, sekin mahdollisuus on olemassa, että jos _me_
+pitkitämme totuuden salaamista, voi pappa sattumalta vallan vierailta
+ihmisiltä kuulla asianlaidan. Olen ollut jo huomaavinani, että yksi ja
+toinen täälläkin tietää, millä jälillä Reino on.
+
+ROUVA HALLMAN. Mutta minähän en vielä tarkemmin kuullutkaan, mitä siinä
+Selman kirjeessä kerrotaan. Ehkäpä luet sen minulle.
+
+ANNA (Ottaa kirjeen kuoresta ja hetkisen sitä ääneti silmäiltyään
+lukee.). "Olen nyt pyyntösi mukaan ottanut veljesi elämästä niin tarkan
+selvän kuin suinkin olen voinut. Vaikea minun on sinulle paljastaa
+sitä, mitä olen tietooni saanut." (Keskeyttää lukemisen ja käy luukusta
+silmäämässä etuhuoneeseen, minkä jälkeen palaa paikalleen ja jatkaa
+lukemista.) "Mutta kun omantunnon nimessä velvoitat minun puhumaan
+totta, niin tahdon sen tehdä. Kuule siis: veli poloisesi on kaikesta
+päättäen deekiksellä, ainakin tällä haavaa. Mikäli eräiltä hänen
+entisiltä luokkatovereiltaan sain kuulla, ei hän ole ainakaan
+pariin vuoteen polyteekin ovea avannut, vaan elellyt yksinomaan
+kapakkamaailmassa. Velkoja ja vippauksia hänellä kuuluu olevan joka
+puolelle. Itse en ole häntä pitkiin aikoihin edes vilahdukselta nähnyt.
+Kuuluu muuten, kuten tavallista on tuollaisissa tapauksissa,
+välttelevän entisiä tovereitaan ja yleensä parempain ihmisten seuraa."
+(Kirjettä kädessään käännellen ja lopuksi kuoreen pistäen.) Siinä
+olikin kaikki se, mikä tässä kirjeessä erikoisesti Reinoa koskee.
+
+ROUVA HALLMAN (nyyhkyttäen ja vieden nenäliinan silmilleen). Siis niin
+pitkällä jo! -- Voi hyvä Jumala! (Kyyneleensä kuivaten) Mutta mitä
+meidän on tehtävä, Anna? Sillä totta kai tässä jotakin täytyy yrittää.
+
+ANNA. Niin, mamma, jotakin meidän on tehtävä. Kuulkaahan, jos minä
+hankkisin viikoksi sijaisen ja matkustaisin Helsinkiin? Kirjeillä
+häneen ei kuitenkaan voi enää mitään vaikuttaa.
+
+ROUVA HALLMAN (äkkiä vilkastuen). Se meidän on tehtävä! Todellakin!
+Ehkäpä hyvinkin saamme hänet vielä pelastetuksi. Onhan hän niin
+lahjakas ja voi pian ottaa menetetyn takaisin, jos tahtoo.
+
+ANNA. Jos tahtoo -- niin, siinäpä se onkin. Tahtoa siinä tarvitaankin
+enemmän kuin lahjoja, mutta siinä juuri onkin Reinon heikkous.
+
+ROUVA HALLMAN (huoaten). Hän on aivan kuin eno-vainajansa. Se minuun
+tässä pahimmin koskeekin, että ne ovat Reinossa juuri minun puoleltani
+perittyjä ominaisuuksia, jotka hänet hunningolle saattavat. Sinä, Anna,
+olet enemmän isääsi.
+
+ANNA. Mutta, mamma, puuttuu nyt vielä, että te alatte tästä kaikesta
+itseänne syyttää! Kuka siitä on selvillä, mistä mitkin ihmisen
+ominaisuudet periytyvät?
+
+ROUVA HALLMAN. Mutta en pääse mihinkään siitä, että Reino kaikessa
+muistuttaa niin minun veli-vainajaani, josta myöskin niin paljon
+toivottiin, mutta joka petti kaikki toiveet. Ja kuinka me kaikki olemme
+Reinoa hellineet! Aivan niinkuin veljeäni aikoinaan.
+
+ANNA. Niin, sellaisia tavallisesti rakastetaankin enemmän kuin muita.
+Ja ehkäpä se heidät juuri turmioon johtaakin.
+
+ROUVA HALLMAN. Rakkausko? Voisiko rakkaus jotakin pahaa saada aikaan.
+
+ANNA. Tarkoitan liiallista, hemmottelevaa rakkautta.
+
+ROUVA HALLMAN. Niin, niin -- en tiedä, kuinka lie. Järkeni on aivankuin
+pysähtynyt. (Äänettömyys) Mutta se sinun Helsinkiin menosi -- se meidän
+kuitenkin täytyy toteuttaa. Hinnalla millä hyvänsä meidän on saatava
+Reinon elämä toiselle tolalle. -- Mistähän me nyt nopeimmin saisimme
+sinulle sijaisen?
+
+ANNA. Sitä ennen meidän on kuitenkin otettava selville, onko Reino enää
+Helsingissä vai ei. Hän on voinut jo laittautua jonnekin maaseudulle,
+kuten viime kevännäkin. Luulen, että saamme tietää sen tuosta papan
+kirjeestä.
+
+ROUVA HALLMAN. Niin, se papan kirje. Kuule, vie sinä se papalle, minä
+en tunne siihen tällä kertaa kykeneväni. Sitä paitsi minun on nyt
+mentävä pappilaan. Sieltä palatessani saan sitten sinulta kuulla, mitä
+se sisältää. -- Menet kai heti postitunnin päätyttyä kotiin?
+
+ANNA. Kyllä. Muuten -- (keskeyttää ja astuu nopeasti äitinsä luo,
+syleillen häntä). Rakas mamma, koettakaa tyyntyä. Minä teen tässä
+asiassa kaikkeni. Me olemme kuin haaksirikkoisia, mutta minä tunnen
+itsessäni, että me pääsemme vielä rannalle. Ennen kaikkea, mamma, älkää
+antako sivullisten aavistaa mitään meidän asioistamme.
+
+ROUVA HALLMAN. Anna kulta! Jospa Reinolla olisi sinun luonteesi! Mutta
+nyt minun täytyy mennä.
+
+ANNA. Vielä yksi asia, mamma! -- Te sanoitte Kaarlolle kerran
+maininneenne siitä minun pankkitalletuksestani. Sanokaapas, tapahtuiko
+se ennen kuin Kaarlo minua julkisesti kosi?
+
+ROUVA HALLMAN. Mutta Anna! Niinkö sinä olet tuon pikku seikan
+sydämellesi ottanut?
+
+ANNA. Se -- se vain tässä muuten juolahti mieleeni. Muistatteko, mamma,
+oliko se ennen hänen kosintaansa?
+
+ROUVA HALLMAN. Muistaakseni se oli ennen. (Vaitiolo) Mutta ethän sinä
+nyt toki tuolle seikalle mitään merkitystä pane?
+
+ANNA. Hm, ainakaan teidän, mamma, ei tarvitse mitään _pahaa_
+peljätä siitä seuraavan.
+
+ROUVA HALLMAN (katsoen hetken ääneti Annaa). Minä tahtoisin myös, Anna,
+kysyä sinulta jotakin.
+
+ANNA. Mitä niin, mamma?
+
+ROUVA HALLMAN. Mutta sinä et saa loukkaantua, Anna, etkä kiihtyä.
+
+ANNA (levotonna). Mitä ihmeessä te sitten tahdotte tietää?
+
+ROUVA HALLMAN. Sinun käytöksesi, Anna, on viime aikoina tuntuvasti
+muuttunut. Entinen tyyni iloisuutesi on poissa. Mistä tämä johtuu?
+
+ANNA (yhä levottomampana). Mutta kyselettepäs te kummallisia, mamma!
+Kuinka minä voisin sen tietää? Taikka -- jos minussa jotain muutosta on
+tapahtunut, niin kai sen on aiheuttanut tuo Reinon kohta.
+
+ROUVA HALLMAN. Ei, ei, siitä se yksistään ei ole. Sinä tiedät, että
+äidin silmä on eräissä asioissa hyvin tarkkanäköinen.
+
+ANNA (tavattoman jännityksen vallassa). No, ja sitten?
+
+    (Äiti ja tytär tuijottavat hetkisen toisiaan ääneti
+    ja suurin silmin).
+
+ROUVA HALLMAN (melkein kuiskaten). Etteivät sinun asiasi, Anna, ole
+vain niin, että -- että sinun ja Kaarlon on syytä jouduttaa häitä?
+
+ANNA (kalpeana). Mutta mamma!
+
+ROUVA HALLMAN. Suo anteeksi, Anna, jos erehdyn. Mutta -- jos olen
+oikeassa, niin sinun on parasta puhua asiasta tyynesti Kaarlon kanssa.
+Ja minussa sinä tapaat aina ymmärtäväisen äidinsydämen. Mutta nyt minun
+täytyy mennä. Näkemiin, Anna!
+
+    (Menee oikealle).
+
+ANNA (tuijottaen rouva Hallmanin jälkeen ja painaen kädellä
+rintaansa.). Hyvä Jumala! Että hän siis on sen jo huomannut!
+
+    (Postiluukulle ilmestyy mies, kädessään kirje. Kun Anna ei
+    huomaa häntä, rykäisee mies ja naputtaa sormellaan luukkuun.
+    Anna säpsähtää, havahtuu ja menee luukulle. Mies ojentaa
+    hänelle kirjoihin vietävän kirjeen. Anna varustaa kirjeen
+    merkeillä, kirjoittaa ja leimaa kuitin, tehden kaikki
+    koneellisesti ja pysähtyen aina väliin eteensä tuijottamaan.
+    Saatuaan kuitin ja maksettuaan poistuu mies ja Anna palaa
+    pöydän luo, istuutuu ja selailee papereita sekä asettuu
+    sitten käsi poskella eteensä tuijottamaan.).
+
+HERRA EKMAN (ilmestyy luukulle ja katsoo hetkisen hymyillen Annaa, joka
+ei häntä huomaa). Mitä, uinahtanutko?
+
+ANNA (säpsähtäen ja nousten). Kas, sinäkö -- milloin sinä siihen
+ilmestyit?
+
+HERRA EKMAN. Onko posti tuonut minulle mitään hyvää?
+
+ANNA. Ai todellakin! Apteekin postiahan ei olekaan vielä haettu.
+
+    (Ottaa hyllyltä tukun sanomalehtiä ja kirjeitä, ojentaen
+    ne herra Ekmanille).
+
+HERRA EKMAN. Enkö saa tulla sisälle hetkiseksi istahtamaan?
+
+ANNA. Tietysti, kuinka sitä kysytkään.
+
+    (Avaa oven, herra Ekman, siroon kesäpukuun huolellisesti
+    puettuna, astuu sisään, toisessa kädessään päivän posti,
+    toisessa kävelykeppi ja hattu. Annaa tervehdittyään istuutuu
+    hän toiseen nojatuoliin, asettaen hattunsa ja postin pöydälle.
+    Anna istuutuu häntä vastapäätä.).
+
+HERRA EKMAN (Annaa tarkastellen). Sinä olet tänään niin kovin vakava,
+Anna. Ja äitisi -- hän tuli tuolla juuri vastaani -- näytti itkeneeltä.
+Onko tapahtunut jotakin ikävää? Ja kuinka pappa voi?
+
+ANNA. En minä ainakaan mitään tiedä -- ja pappakin on tavallisessa
+voinnissa.
+
+HERRA EKMAN. Entäs -- veljesi? Onko hänestä mitään kuulunut?
+
+ANNA. Ei hänestäkään -- oikeastaan mitään uutta.
+
+HERRA EKMAN. Hm!
+
+ANNA. Mitä "hm"?
+
+HERRA EKMAN. Niin vain -- että veljesi asiat eivät taida olla oikealla
+tolallaan.
+
+ANNA. Kiusaako se sinua kovinkin?
+
+HERRA EKMAN. Kuinka sitä kysytkään! Onhan hän tuleva lankoni -- ja sitä
+paitsi --
+
+ANNA. Ai, sinä olet sitä paitsi hänen takaajansa. Sitä en
+muistanutkaan, suo anteeksi. Sinulla on siis kylläkin syytä olla
+huolissasi veljestäni.
+
+HERRA EKMAN. Sinä olet muuttunut omituisen pisteliääksi ja ärtyisäksi.
+
+    (Murtaa vasta saaduista kirjeistä päällimmäisen auki ja lukee,
+    viskaten sen jälkeen hermostuneesti kirjeen pöydälle).
+
+ANNA. Oliko siinä jotakin ikävää?
+
+HERRA EKMAN (äkäisesti). Oli tuoreita uutisia sinun herra veljestäsi!
+
+ANNA (säpsähtäen). Mitä! Mitä hänestä?
+
+HERRA EKMAN. Sitä vain, että hän on lyönyt korkojen maksamisen laimin
+ja nyt sanoo pankki tuossa (kirjettä osoittaen). lainan irti.
+
+ANNA. Hyvä Jumala! Ja kuinka suuri se laina olikaan?
+
+HERRA EKMAN. Kymmenentuhatta. Takaajia on vain kaksi, joten minun on
+suoritettava puolet siitä summasta. -- Mistä minä nyt kädenkäänteessä
+kaappaan viisi tuhatta?
+
+ANNA. Mutta eikö asiaa muuten voi järjestää? Eikö pankki suostuisi
+antamaan lainan olla ennallaan, jos korot nyt heti suoritettaisiin?
+
+HERRA EKMAN. Mitä se hyödyttäisi? Meidän takaajain maksettavaksihan se
+velka lopulta kuitenkin tulee.
+
+ANNA. Oletko sinä siitä niin varma?
+
+HERRA EKMAN. Hm! Olen jo aikoja sitten kuullut, että veljesi
+hurjastelee Helsingissä, vaikken ole tahtonut asiasta puhua, varsinkaan
+isäsi vuoksi.
+
+    (Äänettömyys.).
+
+ANNA. Niin, hän hurjailee. Hän on suoraan sanoen hunningolla.
+
+HERRA EKMAN (puolittain itsekseen). Minun tuleva lankomieheni, hm!
+
+ANNA. Kaarlo, sinä olet hyvin harkitseva mies, mutta eräässä asiassa
+sinä kieltämättä olet menetellyt kevytmielisesti,
+
+HERRA EKMAN. Missä niin?
+
+ANNA. Kihlautuessasi minun kanssani ja siten saamalla koko
+haaksirikkoisen Hallmanin perheen niskoillesi.
+
+HERRA EKMAN (kohauttaa mitään puhumatta olkapäitään).
+
+ANNA. Mutta tuosta takaussummasta -- (vaikenee äkkiä ja miettii).
+
+HERRA EKMAN. Mitä takaussummasta?
+
+ANNA. Niin, tuli vain mieleeni, että maksaisin niin mielelläni tuon
+velan jos kykenisin.
+
+HERRA EKMAN. Sinä?
+
+ANNA. Niin, jos kykenisin. Mutta olenhan typötyhjä, kuten tiedät.
+
+HERRA EKMAN. Hm!
+
+ANNA. Oikeastaan minulla oli aikaisemmin pienoinen pankkitalletus,
+mutta minun on täytynyt se uhrata poloisen veljeni hyväksi.
+
+HERRA EKMAN. Mitä! Koko kahdenkymmenen tuhannen talletusko?
+
+ANNA. Ahaa, sinä siis tiesit sen!
+
+HERRA EKMAN (hämillään). Niin -- etkös sinä itse siitä kerran
+maininnut?
+
+ANNA. Olenpa tainnut mainita.
+
+    (Pitkä äänettömyys.).
+
+HERRA EKMAN. Harmillinen juttu!
+
+ANNA. Tuoko kahdenkymmenen tuhannen markan juttu?
+
+HERRA EKMAN (kiusaantuneena). Kuinka sinä --! Tietysti minä tuota velan
+irtisanomista tarkoitin.
+
+ANNA. Niin, se on kylläkin kiusallista, mutta (viivytellen). asialla on
+toinenkin ja vielä kiusallisempi puoli.
+
+HERRA EKMAN. Mitä sinä sillä tarkoitat?
+
+ANNA. Sitä, että minun näissä oloissa on tultava sinun vaimoksesi.
+
+HERRA EKMAN. On tultava?
+
+ANNA (puhkeaa äkkiä hillittömään itkuun).
+
+HERRA EKMAN (hätääntyneenä). Mitä, mitä nyt?
+
+ANNA (nyyhkyttäen). Sanoin sinun menetelleen kevytmielisesti
+kihlautuessasi minun kanssani, mutta minä itse olen ollut vieläkin
+kevytmielisempi -- antautuessani sinulle rajattomasti.
+
+HERRA EKMAN. Mitä -- olisiko siitä seurauksia odotettavissa?
+
+ANNA. Minä pelkään niin.
+
+    (Äänettömyys.).
+
+HERRA EKMAN. Se on kyllä harmillista, mutta mitään syytä tuohon
+epätoivoiseen itkuun ei sinulla nähdäkseni silti ole. Sinä ivasit viime
+veneretkellä minun mallikelpoisuuttani, mutta se on juuri tämä minun
+sukuominaisuuteni, joka pakottaa minut -- kuinka sanoisin --
+
+ANNA (päänsä nostaen). Korjaamaan minut, tarkoitat varmaan sanoa?
+
+HERRA EKMAN (ärtyisesti). Minä tarkoitin tietysti sanoa, että tuo
+sukuominaisuuteni pakottaa minut pysymään kunnianmiehenä niin tässä
+kuin muissakin asioissa.
+
+ANNA. Eli siis toisin sanoen korjaamaan minut -- haaksirikkoutuneen
+perheen haaksirikkoisen tyttären. Mutta se on sinun puoleltasi aivan
+liian mallikelpoista! (Kiivaasti) Kuule, minä tahdon korjata itse
+itseni! (Irroittaa sormuksen sormestaan ja asettaa herra Ekmanin eteen
+pöydälle) Minä vapautan sinut siitä ikävästä velvollisuudesta.
+
+HERRA EKMAN. Mitä! Sinä tahdot siis purkaa kihlauksemme?
+
+ANNA. Etkö sinä sitten sitä tahdo? Kyllä, siitä olen vakuutettu ja
+siksi tahdonkin vapauttaa sinut alotteenteon vaikeuksista.
+
+HERRA EKMAN. Sinä siis todellakin luulet...?
+
+ANNA. Ei, minä olen vakuutettu siitä, kuten sanoin.
+
+    (Äänettömyys).
+
+HERRA EKMAN. Etkö ajattele sitä häpeää, häväistystä, mikä siitä
+aikanansa seuraa?
+
+ANNA. Häpeää -- kenelle?
+
+HERRA EKMAN. Hm, tietysti sinulle itsellesi.
+
+ANNA. Niin, niin, tietysti minut tullaan työntämään seuraelämän
+ulkopuolelle, osoittamaan sormella ja niin edespäin. Sehän on aina
+ollut naisen kohtalo tällaisissa tapauksissa, samalla kuin toinen
+osapuoli käyskentelee loukkaamattomana kunnianmiehenä. Niin, niin,
+kyllä minä olen jo senkin huomioon ottanut. Mutta kahdesta pahasta on
+minusta tämä keveämpi kantaa.
+
+HERRA EKMAN. Kahdesta pahasta? Ja se toinen paha?
+
+ANNA. Ikuinen liitto, jonka laatu, luonne, sisältö -- kuinka sanoisin
+-- on näinä päivinä minulle täydelleen selvinnyt.
+
+HERRA EKMAN (katkerasti). Siis toisin sanoen, että sinä minuun
+liittymällä tekisit onnettoman teon -- saisit minusta kelvottoman
+aviomiehen?
+
+ANNA. En suinkaan tahdo sanoa, että sinä olisit kelvottomampi aviomies
+kuin lukemattomat muutkaan. Päinvastoin sinä eräissä suhteissa voit
+olla mitä paras aviomies. Mutta me -- me kaksi emme sovi yhteen. Meidän
+välillämme ei tulisi vallitsemaan sopusointua. Se on pohjimmainen syy.
+Ja sitten lisäksi joukko toisia, ulkonaisia syitä, jotka nekin
+tulisivat aina ikävällä tavalla meidän avio-onneamme häiritsemään.
+
+HERRA EKMAN. Ihme, että sinä nyt vasta huomaat sen, ettemme me
+toisillemme sovi.
+
+ANNA. Niin -- kuudestakolmatta ikävuodestani huolimatta, tai ehkä juuri
+sen johdosta, olen siinä määrin antautunut rakkauden lumoihin, että
+olen eräät asiat nähnyt väärässä valossa. Nyt huomaan todeksi, mitä
+kerran muistelen jostakin kirjasta lukeneeni, että rakastuneet näkevät
+rakastamissaan henkilöissä ominaisuuksia, joita näillä itse asiassa ei
+lainkaan ole, ja toisaalta ovat näkemättä eräitä toisia, vähemmän
+miellyttäviä ominaisuuksia, joita näillä on.
+
+HERRA EKMAN (ivallisesti). Onni, että sinun silmäsi sentään ajoissa
+aukenivat.
+
+ANNA. Intohimoisuudestani huolimatta minulla on sentään viileämmät
+puolenikin, ja eräänä sellaisena hetkenä minä näin äkkiä asiat oikeassa
+valossaan. Paitsi sitä, että luonteemme eivät soinnu yhteen, on meitä
+yhteen saattamassa ollut mukana myöskin sivutekijöitä -- mutta niistä
+lie paras vaijeta.
+
+HERRA EKMAN. Minä luulen arvaavani, mitä sinä noilla sivutekijöillä
+tarkoitat.
+
+ANNA. Sitä suurempi syy olla niistä puhumatta.
+
+HERRA EKMAN. Sinä syytät minua itsekkyydestä ja ties mistä. Pidätkö
+siis itseäsi niin erehtymättömänä, tuomitessasi toisten motiiveja?
+
+ANNA. En, Kaarlo, enkä minä yksin sinua siitä syytä, vaan
+myöskin itseäni. Olen paljon ajatellut näinä päivinä ja öinä ja
+eritellyt tunteitani. Ja niinpä pelkään että _minun_ pohjimmaisena
+motiivinani, mennessäni kihloihin kanssasi, on tietämättäni ollut --
+halu päästä täältä postikonttorista pois.
+
+HERRA EKMAN (päätään pudistaen). Mutta tuohan on yksinkertaisesti
+sairaalloisuutta. Todellakin, eiköhän se johdu sinun fyysillisestä
+tilastasi?
+
+ANNA. Ajatukseni eivät koskaan ole toimineet kirkkaammin kuin tällä
+haavaa.
+
+HERRA EKMAN. Hm! Ja sinä tahdot siis purkaa kihlauksemme? Seurauksista
+huolimatta. Niin, seuraukset -- oletko ajatellut niiden vaikutusta
+isääsi, jota aina olet niin ihailtavalla hellyydellä kaikilta
+mielenjärkytyksiltä koettanut suojata?
+
+ANNA (säikähtyneenä). Isäni! Hyvä Jumala, sitä seikkaa en todellakaan
+ottanut lukuun. Niin, minä olen koettanut suojata häntä ja siinä
+tarkoituksessa olen alistunut valehtelemaankin -- ja nytkö sitten itse
+omalla kevytmielisyydelläni aiheuttaisin hänelle kuolemaa tuottavan
+järkytyksen! Missä umpikujassa olenkaan! (Hetkisen ääneti herra
+Ekmaniin tuijottaen). Kaarlo, että sinä tulitkin ajatelleeksi tätä
+puolta asiassa! Sinä huolehdit siis niin paljon isästäni?
+
+HERRA EKMAN (olkapäitään kohauttaen). Luonnollisesti minä en puolestani
+tahdo olla syypää vanhan miehen kuolemaan.
+
+    (Äänettömyys).
+
+ANNA. Minä epäilin jo silmänräpäyksen ajan omia epäilyksiäni -- sitä
+nimittäin, mitä olen tässä koettanut sinulle tulkita. Mutta tuo eleesi
+ja nuo sanasi paljastivat minulle lopullisesti kaiken. Totuutta on aina
+paras katsoa suoraan silmiin, ja siksipä minun op syytä kiittää sinua
+sanoistasi -- ja eleestäsi.
+
+HERRA EKMAN. Hyvä, hyvä!
+
+    (Koputusta oikeanpuoleiselle ovelle).
+
+ANNA (nousten). Kuka -- kuka siellä? -- (Yrittää ovelle, joka samalla
+aukenee ja kynnykselle ilmestyy herra Hallman) Pappa! Kuinka ihmeessä
+te siihen ilmestyitte?
+
+HERRA HALLMAN (naurahtaen). Onko se sinusta niin ihmeellistä?
+
+ANNA. Te joka ette kohta kahteen vuoteen ole kotiportin ulkopuolella
+käynyt!
+
+HERRA HALLMAN. Ihana kesäpäivä houkutteli kerran minutkin hiukan
+pitemmälle kävelylle. (Tulee sisälle). Kas, Kaarlokin! Hyvää päivää!
+(Tervehtivät). Taisinkin tulla sopimattomaan aikaan ja lienee minun
+viisainta perääntyä hyvässä järjestyksessä.
+
+HERRA EKMAN. Ei suinkaan! Minä pistäysin postia hakiessani tänne hiukan
+juttelemaan ja olin juuri pois lähdössä. (Ottaa pöydältä hattunsa,
+keppinsä ja postinsa; Annalle). Ensi kerran tavatessamme juttelemme
+siitä lähemmin. Näkemiin, setä! Näkemiin, Anna!
+
+    (Hyvästelee ja poistuu vasemmalle).
+
+HERRA HALLMAN. Onko mamma käynyt täällä?
+
+ANNA. Kyllä, mutta hän lähti pappilassa käymään. Istukaa, pappa, niin
+menemme yhtä matkaa kotiin. (Kelloon silmäten) Postitunti on kohta
+lopussa.
+
+HERRA HALLMAN (istuutuen). Mutta eikö Reinolta ole tullut kirjettä?
+Olen odottanut sitä niin kiihkeästi ja kun ei mammaa heti kuulunut
+kotiin, en malttanut enää, vaan lähdin itse tänne.
+
+ANNA (viivytellen). Kyllä -- täällä on papalle kirje Reinolta.
+
+    (Ojentaa kirjeen isälleen).
+
+HERRA HALLMAN. Sakset, Anna! Tiedäthän, etten koskaan repimällä avaa
+mitättömämpiäkään kirjeitä, saati tällaista.
+
+    (Anna ojentaa hänelle sakset; leikattuaan kirjeen auki pistää
+    herra Hallman silmälasit nenälleen ja syventyy lukemaan).
+
+ANNA (istahtaa postipöydän taakse, josta hän työskennellessään
+levottomasti tarkastelee isäänsä.).
+
+HERRA HALLMAN (lopettaa kirjeen ja sovittaa sitä takaisin kuoreen). Hm!
+Harvoinhan täällä mikään käy toiveiden ja laskujen mukaan. Siksipä
+täytyy ihmisellä olla kärsivällisyyttä loppumaton varasto.
+
+ANNA (arasti). Mitä Reino kirjoittaa?
+
+HERRA HALLMAN. Loppututkinto lykkääntynyt! Eikä mainitse, saako hän
+syksylläkään sen suoritetuksi.
+
+ANNA. Onko hän yhä Helsingissä?
+
+HERRA HALLMAN. Kirjeen on hän kirjoittanut Helsingissä, mutta nyt
+lienee hän jo maalla -- siellä viimekesäisellä tehtaalla, jonne hän
+aikoo hetimiten lähteä harjoitteluaan jatkamaan. No, hyvähän se on
+sekin, mutta pettymys, suuri pettymys tämä minulle siltikin oli.
+
+ANNA. Pappa rakas, jaksattehan kestää tämän pettymyksen?
+
+HERRA HALLMAN. Enkö kestäisi -- minä jonka on elämässäni täytynyt
+paljon pahempaakin kestää.
+
+ANNA. Niin, niin. Voi kuinka iloiseksi saitte minut sanoillanne!
+
+HERRA HALLMAN. Eikähän tässä niin järin pitkä odotusaika ole enää
+kysymyksessä. Korkeintaan vajaa vuosi. Mutta vauhtia meidän täytyy
+Reinolle antaa. Mamma on oikeassa: Reinossa taitaa olla vähän liiaksi
+iloista laulajapoikaa ja se on saanut hänet kuluttamaan aikaansa
+joutavanpäiväiseen. Mitäpäs jos syyslukukauden alkaessa pistäytyisin
+itse Helsinkiin auttamaan poikaa loppuspurtissa?
+
+ANNA. Tekö, pappa? Eihän nyt missään nimessä!
+
+HERRA HALLMAN. He, he, pidätkö sinä minua sellaisena raakkina, etten
+minä enää kykene yhtä Helsingin matkaa tekemään?
+
+ANNA. Ei suinkaan, pappa, mutta -- sittenkin, sittenkin olisi teidän
+sellaisen matkan vaivoilta itseänne säästettävä. On parempi, että
+esimerkiksi minä menen sinne teidän sijastanne.
+
+HERRA HALLMAN. Näinköhän sinä vain kykenisit Reinossa tarpeellista
+respektiä herättämään? No, kuinka vain, kuinka vain, kunhan veljesi
+saadaan täyteen vauhtiin. Viimeistään ensi kevääseen mennessä on hänen
+saatava insinööritutkintonsa (Huoaten). Olin niin vakuutettu, että hän
+jo tänä kevännä ilmestyy kotiin, taskussaan valmiit paperit. Olisi
+ollut niin ihanaa saada tehdas jo ensi syksyyn mennessä käyntiin. Mutta
+kärsivällisyyttä, kärsivällisyyttä, se pyörii sittenkin. On sentään
+hyvä, että Reino näkyy täysin tajuavan keksintöni merkityksen ja
+laajakantoisuuden. Mutta näytähän minulle tänään tulleita Helsingin
+lehtiä, eikö niissä näy jo uutisia patentin myöntämisestä.
+
+ANNA (ojentaen isälleen sanomalehden). Reinonko tuo patentti piti
+hankkia?
+
+HERRA HALLMAN. Kuinkas muuten. Häntähän asia oikeastaan lähinnä
+koskeekin. (Levittää sanomalehden eteensä ja antaa katseensa liukua
+pitkin palstoja) Ei näy uutisia. Merkillisesti se viipyy. Minun
+mielestäni asian pitäisi olla jo ratkaistu. (Taittaa sanomalehden
+kokoon ja laskee sen pöydälle, jolloin huomaa Annan sormuksen, ottaen
+sen käteensä). Sinunko sormuksesi tässä?
+
+ANNA. Ah, niin --
+
+    (Ottaa sormuksen isältään ja pistää taskuunsa).
+
+HERRA HALLMAN. Kuinka? Taskussako sinä kihlasormusta kannat?
+
+ANNA (hämillään). Oh, kuinka minä tänään olenkin hajamielinen!
+
+    (Pistää sormuksen sormeensa.).
+
+HERRA HALLMAN. Hm! (Hetkisen vaiti Annaa tarkasteltuaan). Kuule, Anna,
+eiköhän siinä ole takana jotain muutakin -- tuossa sormusjutussa
+nimittäin? Huomasin heti sisään tullessani, että teidän välillänne on
+jotakin tapahtunut.
+
+ANNA. Pappa rakas, kuinka te sellaista? Mitä meidän välillämme olisi
+voinut tapahtua?
+
+HERRA HALLMAN. Hm, no! Minä en tahdo lainkaan sekaantua teidän
+asioihinne. Olethan sinä, Anna, täysin kypsynyt nainen ja voit itse
+arvioida askeltesi kantavuuden. Jos sinä esimerkiksi olet tullut
+toisiin ajatuksiin aikomaasi avioliittoon nähden, niin -- no, kuten
+sanottu, minä en tahdo niihin asioihin lainkaan sekaantua. Minä toisin
+sanoen pysyn täysin puolueettomana.
+
+ANNA (hetkisen itsensä kanssa taisteltuaan). Kuinka minä, pappa,
+olenkaan teille kiitollinen sanoistanne. Mutta tuohon meidän
+suhteeseemme nähden te täydellisesti erehdytte, sillä minusta tulee
+kuin tuleekin Kaarlon vaimo.
+
+HERRA HALLMAN. No, kuinka hyvänsä. Sinä teet tietysti niinkuin itse
+parhaaksi katsot. Mutta mihin sinä elämässäsi milloinkin ryhtynet,
+suureen tai pieneen, niin pidä aina ohjeenasi tuota minun vanhaa
+valiolausettani: pysy aina uskollisena omalle itsellesi!
+
+ANNA (puolittain itsekseen). Uskollisena itselleen. Niinkuin Sohvi
+kaikessa yksinkertaisuudessaan. Kunpa ihminen _aina_ voisikin
+pysyä uskollisena itselleen!
+
+HERRA HALLMAN. Täytyy voida.
+
+ANNA. Mutta eikö elämässä usein esiinny tilanteita, joissa ei voi --
+tai joissa ainakin on äärettömän vaikea pysyä uskollisena itselleen?
+
+HERRA HALLMAN. Hm, kyllä niin. Minä tiedän sen kokemuksesta. Eräässä
+tuollaisessa tilanteessa en itse jaksanut -- tai paremmin sanoen
+muistanut pysyä itselleni uskollisena, ja seuraukset siitä kävivät
+varsin tuhoisiksi. Niin, niin, _aina_ täytyisi jaksaa pysyä
+uskollisena omalle itselleen. Sen turvin kykenee ihminen paljon
+kestämään.
+
+ANNA (miettivästi eteensä tuijottaen). Niin, niin -- Ah, jospa minäkin
+kykenisin siihen.
+
+HERRA HALLMAN (hellästi). Kyllä sinä kykenet, tyttäreni, kun vain
+tahdot. Sinulla on luonnetta. -- Hm, äsken tuota Reinon kirjettä
+lukiessani vilahti mieleeni, että -- että jospa sinä, Anna, olisit
+syntynyt Reinon tilalle, toisin sanoen pojaksi, niin minä tuntisin
+suunnitelmani olevan paljon lujemmalla pohjalla.
+
+ANNA (äkkiä vilkastuen). Mutta pappa! Minunhan _piti_ tulla siihen
+mukaan. Ettekö muista, kuinka me liittousimme maailmaa valloittamaan?
+Vai eikö siinä minulle tilaa olekaan?
+
+HERRA HALLMAN (nousten ja Annaa lähestyen). On, on! Sekä Reinolle että
+sinulle ja minulle -- sinulle ennen kaikkia. Ajattelepas, että se
+kilpailukykynsä vuoksi tulee entisestään suuresti laajentumaan.
+Työväkeä täytyy yhtä mittaa lisätä --
+
+ANNA. Ja työväelle me rakennamme ajanmukaisia asuntoja --
+
+HERRA HALLMAN. Ihan niin -- olin juuri samaa sanomaisillani!
+
+ANNA. Nuo pienet somat asunnot sievien puutarhojen keskellä. --
+
+HERRA HALLMAN. Niin -- se ruma joutomaa siellä tehdasrakennusten
+takalistolla -- sen muutamme pieneksi kukoistavaksi
+puutarhakaupungiksi.
+
+ANNA. Kuinka suuremmoista! Ja sitten perustamme koulun sinne
+puutarhakaupunkiin. Kuinka monenlaisia ja hedelmällisiä työaloja
+minulle aukeneekaan! (Kelloon katsahtaen) Mutta nyt lähdemme, pappa,
+päivälliselle ja koetamme saada mammankin iloiseksi.
+
+    (Sulkee postiluukun).
+
+HERRA HALLMAN. Mamma ei usko minun keksintööni ja suunnitelmiini.
+(Silmää iskien) Hän luulee minua lapsettavan. Kyllä minä olen sen
+huomannut. Mutta sitä iloisemman yllätyksen valtaan on hän aikanansa
+joutuva.
+
+ANNA. Kuinka rohkeaksi minä taas tunnen itseni! Minä -- minä luulen,
+että me vielä voitamme, pappa. Toisin sanoen: pääsemme rannalle.
+
+HERRA HALLMAN (Annan tukkaa silittäen). Sen me varmasti teemme. Hiukan
+vain kärsivällisyyttä vielä!
+
+    ESIRIPPU.
+
+
+
+
+KOLMAS NÄYTÖS.
+
+
+Näyttämö sama kuin ensi näytöksessä. Sohvapöydälle on ilmestynyt
+vastapuhjennut valkoinen ruusu pienessä, punaiseen harsopaperiin
+verhotussa kukka-astiassa. Ikkuna auki, samoin vasemmalle johtavat
+ovet. Oikeanpuoleinen ovi raollaan.
+
+Esiripun noustua pysyy näyttämö hetken aikaa tyhjänä.
+
+ANNA (tulee etehisestä kädessään sanomalehtiä ja isokokoinen kirje).
+Kylläpä täällä on hiljaista. Kuulee melkein päivänsäteiden laulavan.
+(Laskee postin pöydälle, menee oikeanpuoleiselle ovelle ja kurkistaa
+sisään, minkä jälkeen hän varovasti sulkee oven). Sepä ihmeellistä,
+että pappa keskipäivällä nukkuu. Ja hymyilee nukkuessaan niin
+onnellisena. Näkee varmaankin tehtaasta unta. (Ruokasalin ovelle
+ilmestyy Sohvi) Kas, onhan täällä muitakin ihmisiä. Luulin tullessani,
+että talo on typötyhjä. Entäs mamma? Onko hän mennyt kirkkoon?
+
+SOHVI. Kyllä, mutta kohta kai ne sieltä tulevat.
+
+ANNA (huomaa ruusun pöydällä ja nostaa sen eteensä tunnustellen sen
+tuoksua.). Mistä tämä on ilmestynyt?
+
+SOHVI. Se on neidin onnenruusu.
+
+ANNA. Mitä Sohvi nyt oikein tarkoittaa?
+
+SOHVI. Se on siitä neidin nimipäiväruususta. Minähän taitoin siitä
+varkain oksan ja panin sen tuonne keittiön akkunalle kasvamaan. Tänä
+aamuna puhkesi siitä ensimmäinen ruusu.
+
+ANNA. Nyt Sohvi erehtyy. Se nimipäiväruusuhan oli punainen.
+
+SOHVI. Mutta tuollainen siitä kuitenkin nyt puhkesi.
+
+ANNA (tarkastelee ajatuksiinsa vaipuneena ruusua). Kummallista! --
+Mutta kaunis tämä on, kauniimpi ja puhtaampi kuin punainen. Ja hienompi
+tuoksu. Eikö teistäkin Sohvi?
+
+SOHVI. En tiedä, kauniitahan ne ovat molemmat. (Äänettömyys). Onko
+apteekkari ollut jossakin matkalla, koska hän äsken, kun minä olin
+maitoa hakemassa, ajoi asemalta päin?
+
+ANNA. Niin, hänhän on ollut Helsingissä.
+
+    (Laskee ruusun takaisin pöydälle, ottaa sanomalehden
+    ja istuutuu keinutuoliin.).
+
+SOHVI. Nytpä minä muistankin. Minähän näin viime yönä unta neidistä ja
+apteekkarista.
+
+ANNA (hymyillen). No, antakaas kuulua.
+
+SOHVI. Neiti oli apteekkarin kanssa soutelemassa. Sitten alkoi neiti
+keikuttaa venettä, niin että se kaatui.
+
+ANNA. Mutta nyt Sohvi laskettelee omiansa!
+
+SOHVI. E-i! Minä heräsinkin vielä siihen, kun vene kaatui ja apteekkari
+parkasi niin surkeasti.
+
+ANNA. No hukuimmeko me?
+
+SOHVI. Sitä en ehtinyt nähdä, kun samassa heräsin.
+
+ANNA. Sohvi varmaankin näki, kun me viime kerran olimme järvellä ja
+siitä on nyt unimatti saanut aiheen.
+
+SOHVI. Näin kyllä keittiön ikkunasta ja näin senkin, kun neiti keikutti
+venettä.
+
+ANNA. Mutta sitähän Sohvi ei voinut nähdä, että minä keikutin.
+
+SOHVI. No jos en juuri nähnyt, niin arvasin.
+
+ANNA. Miksei apteekkari yhtä hyvin olisi saattanut keikuttaa?
+
+SOHVI. Eihän nyt toki apteekkarilla juolahtaisi mieleenkään semmoista
+tehdä. Ei, kyllä se oli neidin kujeita.
+
+ANNA (ajatuksissaan). Ja hän parkaisi!
+
+SOHVI. Niin -- mutta eiväthän ne tuollaiset unet mitään merkitse, ja
+jos merkitsevät, niin hyvää vain. (Kuuluu kellojen soitto) Nyt ne
+tulevat kirkosta. Ja minulla on kahvikin vielä puolitiessä.
+
+    (Vetäytyy vasemmalle).
+
+ANNA. Kuinka painostavaa nyt onkaan! (Nousee, heittää sanomalehden
+pöydälle ja menee ikkunan ääreen). Siellä tulee mamma. -- Mamma
+poloinen! -- Aivankuin kantaisi jotakin näkymätöntä taakkaa.
+
+ROUVA HALLMANIN ÄÄNI ULKOA. Sinä olet jo kotona, Anna? Terveisiä
+kirkosta.
+
+ANNA. Kiitos, mamma!
+
+    (Etehisestä kuuluu liikettä ja hetken kuluttua astuu rouva
+    Hallman, tummiin puettuna, sisään, laskee virsikirjan
+    pöydälle ja istuu väsymyksestä huoaten).
+
+ROUVA HALLMAN. Ihmeen painostava ilma tänään. Kirkossakin miltei joka
+toinen torkkui. Tulee varmaan ukonilma.
+
+ANNA. Ukonilma -- niin. Minä olen sen lähenemisen jo kauan vaistoissani
+tuntenut.
+
+ROUVA HALLMAN. Kauan? Sinä tarkoitat siis _sitä_?
+
+ANNA. Niin.
+
+ROUVA HALLMAN. Kirkossa saatoin minä sen hetkeksi unhottaa, mutta kohta
+ulos tultuani oli se taas kimpussani. -- Tuliko postissa mitään uutta?
+
+ANNA. Ei mitään, ellei sanomalehdissä jotakin ole. En ole ehtinyt niitä
+vielä läpi silmätä.
+
+ROUVA HALLMAN. Mitäpä niissä.
+
+ANNA. Patenttiuutinen.
+
+ROUVA HALLMAN. Hm. (Ottaen sanomalehtien joukosta kirjeen) Kenellekäs
+tämä on? Papalleko?
+
+ANNA (ottaen kirjeen äidiltään). Ei, se on minulle. (Viivytellen) Siinä
+on Reinon velkakirja.
+
+ROUVA HALLMAN. Velkakirja? Sekö --
+
+ANNA. -- jonka korot hän on jättänyt maksamatta ja jonka pankki sanoi
+irti.
+
+ANNA. Ei, vaan -- minä.
+
+ROUVA HALLMAN. Sinä! Kuinka, oletko sinä sen talletusjäännöksen uhrannut
+siihen?
+
+ANNA. Olen. Kunniantuntoni ei sallinut, että vieraat ihmiset maksavat
+veljeni puolesta.
+
+ROUVA HALLMAN. Ja tietääkö Kaarlo siitä vielä mitään?
+
+ANNA. Ei minulla ainakaan ole ollut tilaisuutta sitä hänelle sanoa.
+Hänhän matkusti Helsinkiin kohta sen jälkeen kuin irtisanomisesta tuli
+ilmoitus.
+
+ROUVA HALLMAN. Hän kuuluu tänä aamuna palanneen matkaltaan. Tiedätkö,
+että hän on ollut Helsingissä juuri tuon laina-asian takia?
+
+ANNA. En. Paha vain, ettei hän ennen lähtöään siitä minulle mitään
+ilmoittanut. Olisi säästynyt turhista vaivoista. Sanoiko hän teille sen
+takia Helsinkiin menevänsä?
+
+ROUVA HALLMAN. Ei, muilta minä olen sen kuullut.
+
+ANNA. Muilta? Kuinka muilla voi siitä olla tietoa?
+
+ROUVA HALLMAN. Herra ties kuinka! Liekö Kaarlo ennen lähtöään tullut
+jollekin maininneeksi ja niin se on suusta suuhun levinnyt. Kuka ne
+juorujen jäljet selvittää. Ja muuten ne kaikesta päättäen tietävät
+Reinon asioista paljon enemmän kuin me luulemmekaan. Minua ihan
+puistattaa ajatellessani, että joku ajattelematon tai pahansuopa menisi
+niistä papallekin kertomaan.
+
+ANNA. Senhän me toki voimme estää, sillä onhan meistä jompikumpi aina
+papan seurassa.
+
+ROUVA HALLMAN. Niin, niin, mutta siitä huolimatta tämä on kuin elämistä
+miinan päällä, joka voi räjähtää milloin hyvänsä. Usein tulee tätä yhtä
+ja samaa asiaa seuloessani mieleen ajatus, että olisi onnellisinta, kun
+Herra ajoissa korjaisi papan pois. Vaikka kauhea on sellainenkin
+toivomus! (Äänettömyys). Ja sinäkin olet nyt menettänyt viimeistä
+myöten säästösi. Eiköhän olisi ollut viisaampaa järjestää se asia
+jotenkin toisin?
+
+ANNA. Mamma rakas, siinä ei ollut muuta mahdollisuutta. Ellen minä
+olisi velkakirjaa lunastanut, olisi se peritty takausmiehiltä ja sitä
+minun kunniantuntoni ei sallinut.
+
+ROUVA HALLMAN. Niin, en ymmärrä, mikä siinä ja mikä tässä yleensäkin
+olisi viisainta. (Äänettömyys) Pappakin tuntuu siellä jo heränneen.
+
+ANNA. Mutta mikä papan nyt on uneen saanut? Eihän hän ennen ole juuri
+koskaan päivällä nukkunut.
+
+ROUVA HALLMAN. Hän oli koko yön niin levoton eikä nukkunut ollenkaan.
+Hänen sydämen tilansa on viime päivinä huomattavasti heikontunut.
+
+ANNA (ottaen kirjeen pöydältä). Tästä emme luonnollisesti puhu papalle
+mitään.
+
+    (Menee kirje kädessään ruokasaliin, josta hän kohta palaa.
+    Samassa tulee herra Hallman oikealta).
+
+HERRA HALLMAN (silmiään hieroen). Nukuin niin makeasti, etten sellaista
+muista vuosikausiin ja sitten näin niin selkeätä unta, että herättyäni
+kului ainakin viisi minuuttia, ennenkuin kykenin toden unesta
+eroittamaan.
+
+    (Kaikki kolme istuutuvat pöydän ääreen).
+
+ROUVA HALLMAN. No, ja minkälaista unta sinä näit?
+
+HERRA HALLMAN (iloisesti). Entinen tehtaani oli olevinaan täydessä
+käynnissä. Suuri höyrykone puhkui, remmit vonkuivat ja laklattivat,
+uudet patenttikoneet olivat paikoillaan ja nauloja, kirkkaita kuin
+hopeapuikot, tuli ihan satamalla. Minua alkoi jo suorastaan pelottaa se
+vauhti ja jylinä, ja olin juuri antamaisillani käskyn seisauttaa
+koneet, kun vauhtipyörä samassa hirveällä ryskeellä hajosi tuhannen
+pirstaleiksi. Siihen minä heräsin ja olin vähällä pudota vuoteesta.
+
+ROUVA HALLMAN (katsahtaen pikaisesti Annaan). Se päättyi siis
+onnettomasti.
+
+HERRA HALLMAN. Uni, niin. Mutta unethan tietävät aina päinvastaista.
+Mikä unissa särkyy, se todellisuudessa eheytyy. Saattepa nähdä, se
+pyörii vielä ja ennen pitkää. (Tarttuu sanomalehteen) Mitä uutta
+sanomalehdet tietävät?
+
+ANNA. En ole ehtinyt niitä vielä katsoa.
+
+    (Herra Hallman syventyy sanomalehteä tarkastelemaan).
+
+ROUVA HALLMAN (Annalle). Varmaankin Kaarlo tulee pian täällä käymään.
+-- Mitäpäs jos iltapäivällä menisimme kaikki järvelle.
+
+ANNA. Ei, ei -- _minulla_ ei ole sinne vähintäkään halua.
+
+HERRA HALLMAN (pudottaa, ankaran mielenliikutuksen vallassa,
+sanomalehden kädestään). Mitä -- mitä herran nimessä tuo merkitsee?
+
+ROUVA HALLMAN JA ANNA (säikähtyneinä). Mitä? Mitä siinä on?
+
+HERRA HALLMAN (nostaen vapisevin käsin sanomalehden uudestaan eteensä,
+änkyttäen). Patentti nau -- naulakoneen keksinnöstä. Mutta tuo nimi?
+Katsopas sinä, Anna, näenkö minä oikein.
+
+ANNA (kumartuu sanomalehden yli ja lukee herra Hallmanin
+osoittamasta kohdasta.). "Patentti. Teollisuushallitus on insinööri
+A. Saarnivaaralle myöntänyt patentin keksinnöstä, joka tietää suurta
+parannusta naulateollisuuden alalla."
+
+HERRA HALLMAN. Siis Saarnivaara. Niin minäkin sen luin.
+
+ANNA. Kuinka tämä voi olla mahdollista?
+
+HERRA HALLMAN (nojautuu taapäin ja painaa kädellä rintaansa).
+
+ROUVA HALLMAN (nousten ja lähestyen miestään). Pappa, pappa, koskeeko
+se taas? Ehkä se onkin vain harhauutinen.
+
+ANNA. Niin, siinä täytyy olla joko painovirhe, nimierehdys tai joku muu
+väärinkäsitys.
+
+ROUVA HALLMAN. Ihan varmasti siinä on jotain sellaista!
+
+HERRA HALLMAN (voipuneesti). Niin, niin, eihän juuri hevillä voi
+ajatella, että kaksi henkilöä tekee samaan aikaan samanlaisen
+keksinnön. Ei, ei, jotakin sotkosta siinä täytyy olla. Mutta kuinka
+levottomaksi se saikaan sydämeni.
+
+ROUVA HALLMAN. Koeta tyyntyä, rakas Eemil. Jos ottaisit niitä tippoja
+ja menisit hiukan levolle?
+
+HERRA HALLMAN. Juurihan minä nousin levolta. Ei, minä en pääse rauhaan,
+ennenkuin olen saanut täyden selvyyden. Minun täytyy heti kirjoittaa
+asiasta sekä Reinolle että teollisuushallitukseen -- ja pyytää vaikka
+sähkösanomavastaus.
+
+    (Nousee paikaltaan ja menee oikealle. Seuraava keskustelu
+    Annan ja hänen äitinsä kesken tapahtuu puoleksi kuiskaten).
+
+ROUVA HALLMAN (tuskaisesti). Mitä tämä nyt oikein tietää?
+
+ANNA. Voi, mamma rakas, mitä minun mieleeni nyt juuri johtui!
+
+ROUVA HALLMAN. Mitä -- mitä, rakas lapsi?
+
+ANNA. Jos tuo sittenkin olisi se papan keksintö?
+
+ROUVA HALLMAN. Mutta kuinka se olisi toisen henkilön nimissä?
+
+ANNA. Reino -- Reino on voinut kevytmielisyydessään luovuttaa, myydä
+sen toiselle.
+
+ROUVA HALLMAN. Hyvä Jumala, olisiko se mahdollista!
+
+    (Tuskallinen äänettömyys, jonka kestäessä molemmat
+    naiset tuijottavat toisiinsa).
+
+ANNA. Niin, se juolahti vain äkkiä minun mieleeni.
+
+ROUVA HALLMAN. Mutta ei -- se ei voi sittekään olla mahdollista! Niin
+huonoa meidän ei pidä toki Reinosta uskoa. Ei, joku nimisekaannus siinä
+täytyy olla.
+
+ANNA. Sydämestäni soisin, että niin olisi.
+
+ROUVA HALLMAN. Kuule, jospa sinäkin kirjoittaisit tämän illan postiin
+tuosta asiasta jonkun sanan Reinolle.
+
+ANNA. Sen minä teen ja siitä tuleekin tuima kirje. Peittelemättä
+sanon minä hänelle totuuden ja minkä kamalan tilanteen hän
+kevytmielisyydellään on saanut täällä kotona syntymään.
+
+ROUVA HALLMAN. Elä häntä poloista huoli sentään kovin rusikoida.
+
+ANNA. Eikö häntä tähän saakka ole tarpeeksi hemmoteltu!
+
+ROUVA HALLMAN. Niin, niin, mutta Reinon luonne, näetkös, ei kestä
+ankaruutta.
+
+ANNA. Siksi että hänet on lapsesta pitäen sellaiseksi totutettu.
+
+ROUVA HALLMAN (kyyneliin puhjeten). Hyvä Jumala, rupeammeko mekin tässä
+toisiamme soimaamaan!
+
+ANNA (heltyen). Rakas mamma, suokaa anteeksi tylyt sanani. Enkähän minä
+sitä paitsi teitä erikoisesti tarkoittanut. Yhtä syyllisiähän me kaikki
+olemme Reinon hemmotteluun.
+
+ROUVA HALLMAN. Niin, niin, herra paratkoon. Ja nyt saamme siitä kaikin
+kolmin hedelmät korjata. (Kuivaa kyyneleensä ja nousee). Mutta täytyy
+käydä päivällispuuhiin ja lykätä nämä ikävyydet taas toistaiseksi
+syrjään.
+
+ANNA (myös nousten). Mamma, levätkää te, minä huolehdin Sohvin kanssa
+päivällisestä.
+
+ROUVA HALLMAN. Mutta entäs kirjeesi Reinolle?
+
+ANNA. Minä ehdin sen kyllä päivällisenkin jälkeen.
+
+ROUVA HALLMAN. No niin, minä lähden sitten ottamaan lavasta sallattia.
+Se on pieni yllätys papalle, joka niin kovin pitää sallateista.
+
+    (Menevät yhdessä vasemmalle).
+
+HERRA EKMAN (Tulee ulkoa ja yrittää oikealle, mutta palaa ja katsahtaa
+ruokasaliin). Hyvää päivää, Anna!
+
+ANNA. Kas Kaarlo! Päivää! (Tulee saliin, yllään valkoinen
+talousesiliina ja tervehtii Herra Ekmania) Sinä olet ollut Helsingissä?
+
+HERRA EKMAN. Niin, palasin tänä aamuna. Kai setä ja täti ovat kotona?
+
+ANNA. Kyllä. Pappa valmistaa tuolla huoneessaan paria kirjettä. Tee
+hyvin ja istu.
+
+    (Istuutuvat pöydän ääreen toisiaan vastapäätä.
+    Kiusallinen äänettömyys.).
+
+HERRA EKMAN. Kuinka somalta sinä näytät tuossa valkoisessa
+esiliinassasi!
+
+ANNA. Hm!
+
+    (Äänettömyys).
+
+HERRA EKMAN. Muuten -- terveisiä veljeltäsi.
+
+ANNA (säpsähtäen). Kuinka! Oletko sinä tavannut Reinon?
+
+HERRA EKMAN. Kyllä.
+
+ANNA. Helsingissäkö?
+
+HERRA EKMAN. Niin.
+
+ANNA. Hän on siis yhä siellä, vaikka -- vaikka hän jo hyvän aikaa
+sitten kirjoitti papalle menevänsä entiseen kesäharjoittelupaikkaansa?
+
+HERRA EKMAN. Hän lähtee sinne kyllä. (Innostuneesti) Muuten, Anna, minä
+olen tähän saakka ollut väärässä käsityksessä veljestäsi.
+
+ANNA (jännittyneenä). Millä tavalla väärässä -- ja miten sinä nyt olet
+toiseen käsitykseen tullut?
+
+HERRA EKMAN (vakuuttavasti). Veljesihän on kyky -- todellinen kyky.
+
+ANNA. Mutta hänen opintonsa --
+
+HERRA EKMAN. Ovat jääneet koko lailla takapajulle, se on totta -- ja
+totta myöskin, että hän on hummannut aika hurjasti. Mutta tuo kaikkihan
+on korjattavissa -- ja on helposti korjattu, kun miehellä on kerran
+sellainen pää. Ihan kuin partaveitsi.
+
+ANNA. Mutta mistä, -- mistä sinä nyt yhtäkkiä tällaisen käsityksen
+sait? Ja miten sinä ensinnäkin tapasit veljeni?
+
+HERRA EKMAN. Aivan sattumalta. Oikeastaan tapasin ensinnä sattumalta
+erään entisen koulutoverini ja hänen kauttaan sitten veljesi. Minähän
+menin muuten Helsinkiin hankkimaan rahoja sen velan lunastamiseen.
+
+ANNA. Oli vahinko, että lähdit minulle asiasta ilmoittamatta. Olet
+siten joutunut rahojen hankkimisessa näkemään turhaa vaivaa. (Menee
+vasemmalle, josta palaa kirje kädessään). Velkakirja on näet
+lunastettu.
+
+    (Ottaa velkakirjan kuoresta ja näyttää herra Ekmannille.).
+
+HERRA EKMAN. Mutta kuinka tämä on ymmärrettävä? Kuka sen on lunastanut?
+
+ANNA. Minä. Mutta tästä ei, pane se mieleesi, sanaakaan papalle.
+
+    (Pistää velkakirjan takaisin kuoreen.).
+
+HERRA EKMAN. Sinä? Mutta millä ihmeen tavalla sinä olet sen voinut
+tehdä?
+
+ANNA. Rahalla tietysti. Pankkitalletukseni jäännöksellä.
+
+HERRA EKMAN. Jäännöksellä? Mutta sinähän sanoit silloin käyttäneesi sen
+jo loppuun.
+
+ANNA. Hm, se oli vain -- sellainen päähänpisto minun puoleltani. Vähän
+enemmän kuin puolet siitä oli vielä jälellä ja sillä lunastin tämän
+velkakirjan. Mitä siitä vielä on pankissa jälellä, niin -- tiedätkö,
+mitä varten sen päätin säilyttää?
+
+HERRA EKMAN. No?
+
+ANNA. Tarvittaissa Reinolle matkarahoiksi Amerikaan.
+
+HERRA EKMAN (vilkkaasti). Ei, kuulepas, siihen tarkoitukseen ei Reino
+rahoja kaipaa. Hänet tarvitaan täällä kotimaassakin.
+
+ANNA. Kunpa todellakin niin olisi! Sinä saat minut toivorikkaaksi ja
+iloiseksi, vaikka minä en tästä kaikesta ymmärräkään vielä mitään.
+
+HERRA EKMAN. Saat nyt hiukan kärsiä epätietoisuudesta. Vasta papalle
+kerron asian. -- Niin, se lainajuttu. Minulla on siihen nyt rahat
+valmiina, mutta velkakirja onkin jo lunastettu. Olet sinä, Anna,
+omaperäinen ihminen! Mutta tällä asialla on se hyvä puoli, että minä
+voin nyt nämä rahat lainata Reinolle, sillä hän on luvannut uudestaan
+ja lujasti käydä opinnoitiin käsiksi.
+
+ANNA (katsoen pitkään herra Ekmania). Sinä siis lainaisit Reinolle
+rahoja?
+
+HERRA EKMAN. Niin, sikäli kuin voin. Täytyyhän sellaista kykyä
+jaloilleen auttaa.
+
+ANNA (liikutettuna). Kaarlo, minä -- minä olen sinua väärin tuominnut.
+Nyt huomaan erehdykseni.
+
+HERRA EKMAN. Niin, sinä tahdoit purkaa silloin kihlauksemme, vaikka
+isäsi tulo katkaisi asian. Mutta sormus, jonka sinä silloin laskit
+eteeni pöydälle, on nyt jälleen sinun sormessasi. Merkitseekö se --
+
+ANNA (hiljaa). Panin sen silloin isäni takia sormeeni. Mutta
+alkuperäisessä päätöksessäni olin silti päättänyt pysyä. Nyt huomaan
+perusteluni kuitenkin vääriksi ja pyydän sinulta anteeksi.
+
+HERRA EKMAN. Unohdamme siis sen silloisen välikohtauksen ja voimaan jää
+status quo, eikö niin?
+
+ANNA (arasti). Siinäkin tapauksessa, että -- että sitä syytä ei
+olisikaan olemassa, joka minut, ennen kaikkea isän takia, olisi
+mahdollisesti pakottanut silloin tekemäni päätöksen peruuttamaan?
+
+HERRA EKMAN. Sinä siis olet saanut varmuuden ettet --
+
+ANNA (viivytellen). Niin -- minä olen saanut varmuuden, että asiani
+eivät ole niin. Sinun ei siis tarvitse isääni tässä tapauksessa
+lainkaan ottaa huomioon.
+
+HERRA EKMAN (hämillään). Hm, Hm! (Kiusallinen äänettömyys) Anna,
+sinähän tiedät, että minulla on Helsingissä vanha, varakas täti, jolta
+minä sain rahat tätä velkajuttua varten -- ja myöskin erääseen toiseen
+tarkoitukseen, jonka kyllä pian saat tietää. Tätini on tuollainen koko
+lailla vanhanaikainen aristokraatti ja, niin, ymmärräthän sinä, Anna,
+tuollaiset vanhat, rikkaat tädit, niillä on aina jäykät periaatteensa
+ja -- ja tämä tätini -- (vaikenee hämillään).
+
+ANNA (kalpeana ja jäykistyneenä). Ymmärrän. Tämä tätisi ei siis hyväksy
+tulevan perillisensä aikomaa avioliittoa.
+
+HERRA EKMAN. Niin -- valitettavasti. Tuollaiset tädit -- sinä ymmärrät,
+ovat niin itsepintaisia. Vaivoin sain häneltä tarvitsemani rahasumman
+ja tulevaan perintööni nähden hän viittaili -- mutta se sikseen. Sinä
+tiedät, Anna, että minä olen aina tahtonut pysyä kunnian ja
+velvollisuuksien miehenä ja --
+
+ANNA (keskeyttäen). Mutta nyt, kuten kuulit, sinua eivät mitkään
+_velvollisuudet_ minuun sido.
+
+HERRA EKMAN. Hm, hm! Minä toivoisin, että me voisimme keskustella tästä
+asiasta tyynesti ja järkevästi.
+
+    (Oikealta kuuluu tuolin kolinaa.).
+
+ANNA. Pappa saapuu toisen kerran keskeyttämään meidän
+välinselvittelyämme. Mutta jos sinulla on aikaa tulla iltapäivällä
+postikonttoriin, niin päätämme sen lopullisesti siellä.
+
+    (Nousee; samassa tulee herra Hallman oikealta. Anna poistuu
+    vasemmalle, jonne johtava ovi koko ajan avoinna.).
+
+HERRA HALLMAN. Kas, Kaarlo! Sinä olet kuulema ollut Helsingissä.
+
+    (Tervehtivät ja istuutuvat.).
+
+HERRA EKMAN. Niin, palasin tänä aamuna. Minulla on teille Reinolta
+terveisiä.
+
+HERRA HALLMAN. Reinolta! Oliko hän sitten vielä Helsingissä vai missä
+sinä hänet tapasit?
+
+HERRA EKMAN. Helsingissä minä hänet tapasin. Tiedättekö, siinä on
+teräväpäinen insinöörin alku!
+
+HERRA HALLMAN (tyytyväisenä). Niinkö arvelet?
+
+HERRA EKMAN. Se ei ole pelkkää arvelua, minä olen nähnyt siitä pätevän
+todistuksen.
+
+HERRA HALLMAN. Hänen opintonsa ovat siis sujuneet hyvin?
+
+HERRA EKMAN. Hm! Jaa, hänen varsinaisista opinnoistaan en niinkään
+tiedä, mutta eräs suuremmoinen keksintö, jonka hän on tehnyt --
+
+HERRA HALLMAN. Keksintö?
+
+HERRA EKMAN. Mitä, eikö hän todellakaan ole teille siitä vielä mitään
+ilmoittanut?
+
+HERRA HALLMAN. En minä mistään Reinon tekemästä keksinnöstä tiedä.
+
+HERRA EKMAN (vilkkaasti). No sitä iloisempaa on minun teille ilmoittaa,
+että Reino on tehnyt kerrassaan nerokkaan keksinnön.
+
+HERRA HALLMAN. Keksinnön?
+
+HERRA EKMAN. Niin. Hän on keksinyt naulatehdasta varten koneiston, joka
+valmistaa samassa ajassa kaksinkertaisen määrän nauloja kuin nykyään
+käytännössä olevat koneet.
+
+HERRA HALLMAN (hymyillen salaperäisesti). Ahaa, se on siis se.
+
+HERRA EKMAN. Te siis kuitenkin tiesitte siitä?
+
+HERRA HALLMAN. He, he, olihan minulla siitä hiukan vihiä. Mutta kuinkas
+patenttihakemuksen laita on? Puhuiko Reino siitä mitään?
+
+HERRA EKMAN. Keksinnölle on saatu jo patentti.
+
+HERRA HALLMAN. Kuinka?
+
+HERRA EKMAN. Siitä on uutinenkin tänään tulleissa lehdissä. Patentin
+hakija ja saaja on minun entinen koulutoverini, insinööri Saarnivaara.
+
+HERRA HALLMAN (änkyttäen). Saarni -- Saarnivaara! Mutta mitä tämä
+kaikki tietää?
+
+ANNA (ilmestyy vasemmanpuoleiselle ovelle ja hätääntyneenä koettaa
+antaa herra Ekmanille vaikenemismerkkejä.).
+
+HERRA EKMAN (vilkkaasti, Annan varoitusmerkkejä huomaamatta).
+Asianlaita on nähkääs niin, että Reino kipeässä rahantarpeessa oli
+näyttänyt tuota keksintöään Saarnivaaralle ja --
+
+ANNA. Kaarlo!
+
+    (Antaa edelleen hätääntyneenä merkkejä).
+
+HERRA HALLMAN (läähättäen). Jatka, jatka! Ja Saarnivaarako osti
+keksinnön?
+
+HERRA EKMAN (vilkuen epävarmana vuoroin Annaan, vuoroin herra
+Hallmaniin). Niin. Kaupunkiin tullessani tapasin minä aivan sattumalta
+Saarnivaaran, joka tarvitsi rahaa tuota kauppaa varten. Minä hankin
+rahat ja samalla me yhdessä Saarnivaaran kanssa muodostimme
+pienen konsortiumin, pannaksemme keksinnön mitä pikimmin toimeen.
+Tiedättekö, setä, minulla on matkassani konsortiumin valtuutus ostaa
+konkurssipesältä teidän entinen tehdaslaitoksenne. Siksi tulinkin tänne
+oikopäätä, pyytääkseni teitä asiantuntijana --
+
+ANNA (astuen kuvasti esille). Vaikene jo, mieletön!
+
+HERRA HALLMAN (kasvot vääntyneinä ja etukumaraan vaipuneena painaa
+molemmin käsin rintaansa.).
+
+HERRA EKMAN (nousee ällistyneenä). Mutta mikä teidän on?
+
+ROUVA HALLMAN (kiiruhtaen vasemmalta). Onko papalla taas kohtaus?
+
+ANNA. Pappa, kykenettekö käymään, me autamme teidät vuoteeseen?
+
+HERRA HALLMAN. Oh! oh! (Rouva Hallmanin ja Annan tukemana nousee
+hän vaivaloisesti tuolista ja kulkee oikealle). Nyt -- nyt se
+vauhtipyörä --
+
+    (Kaikki kolme katoavat oikealle, josta samalla kuuluu raskas
+    romahdus. Herra Ekman seisoo hämillään ja neuvotonna kynnyksen
+    takana näyttämön puolella.).
+
+SOHVI (ruokasalin ovelta). Herra siunatkoon, mitä täällä on tapahtunut?
+
+ROUVA HALLMAN (näkymättömissä oikealla, josta kuuluu punnerrusta ja
+katkonaisia sanoja). Voi hyvä Jumala! Auttakaa, nostetaan tuonne
+vuoteeseen!
+
+HERRA EKMAN ja SOHVI (rientävät oikealle.).
+
+ANNA. Lääkäri -- lääkäri on saatava mitä kiiruimmin.
+
+HERRA EKMAN. Minä juoksen hakemaan.
+
+    (Rientää näyttämön läpi ulos.).
+
+ROUVA HALLMAN (murtuneella äänellä). Pappa, pappa! Ymmärrätkö sinä --
+kuuletko sinä mitään?
+
+SOHVI. Kun saisi nuo kourat auki. Mutta hän puristaa niin.
+
+ROUVA HALLMAN. Mennyttä, mennyttä! Minä näen jo, ettei tässä auta enää
+mikään.
+
+SOHVI. Eikö sydän enää lyö?
+
+ROUVA HALLMAN. Ei -- ei tunnu enää mitään elonmerkkiä.
+
+    (Seuraavien hetkien kuluessa kuuluu oikealta vain joitakin
+    katkonaisia sanoja ja nyyhkytystä.).
+
+ANNA (tulee unissakävijän elein saliin, istuutuu keskelle sohvaa pöydän
+taakse, nojaa päänsä käsiin ja tuijottaa eteensä.).
+
+ROUVA HALLMAN (oikealla). Että -- että sen pitikin näin äkkiarvaamatta
+tapahtua! Mutta aamusta alkain minä olen sen ikäänkuin tuntenut
+hermoissani.
+
+ANNA (yksin). Siitä ei päässyt -- sen piti näin tapahtua.
+
+SOHVI (oikealla). Hän on aivankuin nukkuisi.
+
+ANNA. Niin, sen piti näin tapahtua! -- Pappa -- ja tehdas! -- Tehdas --
+niin, se oli minun viimeinen pakopaikkani, jonka turvin uskottelin
+voivani olla uskollinen itselleni. Nyt hajosi sekin kuin saippuakupla.
+-- Sen piti käydä niin, sillä minun täytyy kyetä ilman ulkonaista tukea
+olemaan uskollinen itselleni. -- Pappa, pappa, sinä kehotit minua
+siihen ja minä tahdon noudattaa neuvoasi -- ihmisten tuomioista
+huolimatta.
+
+SOHVI (menee nyyhkyttäen näyttämön läpi vasemmalle).
+
+ANNA (yksin). Niin selvästi tajuan nyt kaiken (Kiinnittäen katseensa
+ruusuun) Punainen ruusuni on peruuttamattomasti muuttunut valkoiseksi.
+Mutta sinä olet puhtaampi kuin punainen.
+
+    (Taittaa ajatuksissaan ruusun, jota hän seuraavan kohtauksen
+    aikana pitää kädessään).
+
+HERRA EKMAN (tulee hengästyneenä ulkoa). Mikä harmi, että tohtori oli
+juuri vähää ennen haettu erään sairaan luo penikulman päähän täältä!
+Soitin sinne ja kiiruhdin häntä tulemaan, -- Kuinka on nyt sedän laita?
+
+ANNA. Ei hän enää lääkäriä tarvitse.
+
+HERRA EKMAN. Kuinka? Ei kai -- (Menee epävarmana ja varovasti oikealle,
+josta pian palaa takaisin.) Mutta kuinka se on mahdollista? Mikä sen
+oikeastaan näin äkkiä aiheutti?
+
+ANNA. Mikä! Sinun Helsingin terveisesi!
+
+HERRA EKMAN. Kuinka? Olisiko äkillinen ilo --
+
+ANNA (katkerasti). Ilo! Todellakin! Tiedä, että se keksintö, jonka
+Reino on teidän vaivaisiin markkoihinne vaihettanut, oli papan tekemä
+keksintö. Se häntä on henkisesti ylläpitänyt ja sen sortuessa sortui
+hän itsekin.
+
+HERRA EKMAN. Mutta, herra nähköön, eihän minulla ollut siitä mitään
+tietoa. Vastuun tästä kantaa siis -- Reino.
+
+ROUVA HALLMAN (oikealla). Reino parka, mitä sinä oletkaan saanut
+aikaan!
+
+    (Kiusallinen äänettömyys, jonka kestäessä Anna jälleen
+    tuijottaa, ruusua kädessään pyörittäen, hajamielisenä
+    eteensä ja herra Ekman neuvotonna kääntelee hattuaan.).
+
+HERRA EKMAN. Minulla -- minulla ei nähtävästi ole tässä muuta tehtävää
+kuin mitä syvimmin valittaa tätä onnetonta tapahtumaa ja --
+
+ANNA (äkkiä havahtuen). Niin, meillähän jäi kesken se asia. Kolmatta
+kertaa ei pappa nyt enää tule meitä keskeyttämään. -- Äsken sinä sait
+minut toisen kerran epäilemään omia epäilyksiäni -- vieläpä pyytämään
+anteeksikin. Nyt minä kuitenkin olen vakuutettu, että minä lopultakin
+olen ollut oikeassa. Aikomamme avioliitto on alusta aikain ollut
+väärällä pohjalla. Sillä on liiaksi afäärin sivumaku. Puhdas
+persoonallinen kiintymys, jonka kuitenkin tulisi olla kaiken pohjana,
+on välillämme ollut toisarvoinen asia. On paras katsoa asioita
+sellaisina kuin ne ovat sekä pysyä uskollisena itselleen. (Irroittaa
+sormuksen sormestaan). Minä vapautan sinut täten perintöhuolista ja --
+ja velvollisuudesta korjata minut.
+
+    (Ojentaa sormuksen herra Ekmanille).
+
+HERRA EKMAN (ottaen vaistomaisesti sormuksen vastaan). Sinä puhut taas
+itsesi korjaamisesta. Mutta äskenhän sinä --
+
+ANNA (keskeyttäen). Niin, minä kielsin sen äsken, päästäkseni selville
+kaikista sinun vaikuttimistasi. Totuus on kuitenkin päinvastoin.
+
+    (Äänettömyys).
+
+HERRA EKMAN. Sinä olet käsittämätön ihminen, Anna!
+
+ANNA. Niin -- sinulle käsittämätön. Siksipä onkin onnellisinta meille
+molemmille, että tiemme eroavat ajoissa.
+
+HERRA EKMAN. Mutta onko tämä enää ajoissa eroamista?
+
+ANNA (päättävästi). On! Mitä tämän jälkeen seuraa, sen tahdon minä
+yksin kantaa -- ja kantaa sen kaikesta huolimatta kunnialla.
+
+HERRA EKMAN. Tämä on siis sinun peruuttamaton päätöksesi?
+
+ANNA. On.
+
+HERRA EKMAN (epäröiden). Minä en sitte todellakaan ymmärrä muuta kuin
+-- (Ottaa sormuksen sormestaan ja laskee Annan eteen pöydälle, minkä
+jälkeen hän kumartaen vetäytyy taaksepäin mutta pysähtyy jälleen ja
+katsoo pitkistään Annaa.). Kaikki on siis välillämme nyt lopussa?
+
+ANNA. Kaikki! Onhan meidän välillemme auennut kuilu, jonka yli on
+mahdoton kulkea.
+
+HERRA EKMAN. Tahtoisin vain vielä sanoa sinulle, Anna, että minä en
+sittenkään ole tätä näin tahtonut. Mutta sinä olet minulle -- liian
+ylivoimainen. (Viivytellen.) Toivoisin vain, etteivät sinun tunteesi
+minua kohtaan tämän jälkeen vihaksi muuttuisi.
+
+ANNA. Ei, sitä ne eivät tee. Ilman katkeruutta voin minä ojentaa
+sinulle käteni jäähyväisiksi.
+
+    (Ojentaa kätensä herra Ekmanille, joka tämän jälkeen
+    vetäytyy vasemmalle.).
+
+ANNA (tuijottaa yksin jäätyään hetken ääneti eteensä, kunnes hänen
+kasvonsa saavat omituisen haltioituneen ilmeen.). Kuinka ihmeellistä!
+Minä olen tänään niin paljon menettänyt -- ja kuitenkin tunnen minä
+samalla voittaneeni jotakin hyvin, hyvin kallisarvoista, joka tekee
+minut voimakkaaksi ja kohottaa minut ylös pimeästä aallonpohjasta.
+
+ROUVA HALLMAN (itkettyneenä, nenäliina kädessä, tulee oikealta, sulkien
+varovasti oven jälkeensä.). Nyt se on siis tapahtunut, mitä me niin
+kauan olemme kauhulla odottaneet. (Katsoen pitkistään Annaan). Mutta
+kuinka, Anna, sinähän näytät kuin iloitsisit!
+
+ANNA. Niin teenkin -- tavallaan. Sillä syvän murheeni ohella on minut
+vallannut suuri vapautuksen tunne.
+
+ROUVA HALLMAN. En ymmärrä sinua ollenkaan.
+
+ANNA. Minä olen ensi kerran todenteolla ollut uskollinen itselleni ja
+tunnen sen johdosta itsessäni voittajan voimaa.
+
+    ESIRIPPU.
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Anna Hallman, by Kyösti Wilkuna
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 42814 ***
diff --git a/42814-8.txt b/42814-8.txt
deleted file mode 100644
index 456854a..0000000
--- a/42814-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,2979 +0,0 @@
-The Project Gutenberg EBook of Anna Hallman, by Kyösti Wilkuna
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
-almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
-with this eBook or online at www.gutenberg.org
-
-
-Title: Anna Hallman
-       3-näytöksinen perhekuvaus
-
-Author: Kyösti Wilkuna
-
-Release Date: May 26, 2013 [EBook #42814]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ANNA HALLMAN ***
-
-
-
-
-Produced by Tapio Riikonen
-
-
-
-
-
-
-ANNA HALLMAN
-
-3-näytöksinen perhekuvaus
-
-
-Kirj.
-
-KUSTAA WILKUNA
-
-
-Kustannusosakeyhtiö Kirja, Helsinki, 1922.
-
-
-
-HENKILÖT:
-
- HERRA HALLMAN, entinen tehtailija.
- ROUVA HALLMAN, hänen vaimonsa.
- ANNA HALLMAN, heidän tyttärensä.
- HERRA EKMAN, apteekkari.
- SOHVI, Hallmanien vanha perhepalvelija.
-
-
-
-
-ENSIMÄINEN NÄYTÖS.
-
-
-Vaatimattomasti, mutta aistikkaasti kalustettu sali. Perällä kaksi
-ikkunaa. Niiden edessä pitkä, valkoiseksi maalattu pinnasohva kulunein
-kultauksin. Sohvan edessä pöytä ja muutamia tuoleja samaa tyyliä.
-Oikeassa peränurkassa vanhanaikainen, kahden istuttava keinutuoli.
-Siellä täällä muutamia kasveja ja seinillä joitakin muotokuvia.
-Vasemmalla kaksi ovea, joiden välissä uuni. Oikealla yksi ovi.
-Etummainen vasemmanpuolisista ovista auki, toiset kiinni.
-Oikeanpuoleinen ikkuna auki.
-
-ROUVA HALLMAN, täyteläinen, harmaatukkainen nainen, silmälasit
-nenällään, istuu sohvankulmassa ja parsii sukkia. Hänen edessään
-pöydällä käsityökori ja vieressään kasa sukkia.
-
-Vasemmalta kuuluu keittiöastiain kalinaa.
-
-ROUVA HALLMAN (puhuen koroitetulla äänellä vasemmalle). Sohvi! Onko
-Sohvi siellä?
-
-SOHVI (vasemmalta). Mitä niin?
-
-ROUVA HALLMAN. Sohvipa kurkistaa keittiön akkunasta, joko Anna ja
-apteekkari palaavat järveltä.
-
-SOHVI (hetken kuluttua). Hui hai! Ei näy jälkeäkään. Taikka --
-malttakaas, tuolla taitaa apteekkarin vene olla -- tuolla saaren
-rannassa. Niin onkin -- ja ne ovat itse menneet saareen.
-
-ROUVA HALLMAN. Olisivat joutuneet sieltä kahville. Ja kohtahan Annan on
-aika mennä postikonttoriinkin.
-
-SOHVI (yhä vasemmalta). Kyllähän meidän neiti virastaan huolen pitää.
-Ja kahvi pysyy kyllä tuossa hellalla lämpimänä. Mutta jos rouva haluaa,
-niin minä tuon jo rouvalle ja patruunalle.
-
-ROUVA HALLMAN. No jospa Sohvi tuo meille kupin.
-
-    (Vasemmalta kuuluu kahvikuppien kalinaa, minkä jälkeen Sohvi,
-    noin viisikymmenvuotias, täyteläinen, vasenta jalkaansa hiukan
-    ontuva nainen, tulee kahvitarjotinta kantaen esille).
-
-SOHVI (asettaen tarjottimen pöydälle). Jopahan ne nyt vastakihlatut
-malttavat niin lentämällä sieltä palata, varsinkin tällaisena päivänä.
-Kun ilmakin on kuin maitovelliä.
-
-ROUVA HALLMAN. Niin, nythän se vasta oikein keväältä tuntuu.
-
-SOHVI. Mutta arvaako rouva, mitä minä äsken ajattelin, kun näin niiden
-menevän rantaan?
-
-ROUVA HALLMAN. No mitä Sohvi sitten ajatteli?
-
-SOHVI. Ajattelin vain, että liika hyvän rouvan tuo apteekkari saa
-meidän neidistä.
-
-ROUVA HALLMAN. Mutta kuinka Sohvi nyt sellaista! Eikö apteekkari ole
-hyvä mies?
-
-SOHVI. Miksei, onhan se hieno mies ja taitaa rikaskin olla ja onhan se
-minunlaisellenikin niin höyli, mutta sittenkin minusta tuntuu, että
-Anna-neidin olisi pitänyt saada vieläkin parempi. Sanoinhan minä jo
-neidin ollessa pikku tyttönen -- eikös rouva muista? -- että siitä
-tulee professorin tai senaattorin rouva.
-
-ROUVA HALLMAN (hymyillen). Niin, Sohvihan on aina ollut niin kiintynyt
-Annaan. (Ottaen kahvia) Mutta Sohvipa käskee pappaakin kahville.
-
-SOHVI (raottaen varovasti oikeanpuolista ovea). Patruuna on hyvä ja
-tulee juomaan kahvia.
-
-HERRA HALLMAN (oikealta). Ihan heti.
-
-SOHVI (painaen oven jälleen kiinni ja alentaen ääntänsä). Mitä ihmeessä
-tuo patruuna nykyään niin ahkerasti kirjoittelee?
-
-ROUVA HALLMAN. Hän piirustaa. Jotakin konetta.
-
-SOHVI. Yhyy. Sillä on ajatukset aina niissä tehtaissa ja koneissa.
-Mutta eiköhän olisi patruunan sydänvialle parempi, että hän tällaisena
-päivänä lepäisi tuolla ulkona päiväpaisteessa. (Menee vasemmalle, mutta
-pysähtyy ovelle.) Mutta mitäs minun pitikään sanoa? Niin, päivällisen
-laittoon olisi tarvittu siirappia, mutta se on lopussa. Ja vehnäjauhot
-ovat myöskin vähissä.
-
-ROUVA HALLMAN (tehden levottoman eleen). Täytyy hakea kaupasta.
-Vastakirjahan on kai siellä ruokasalissa.
-
-SOHVI (viivytellen). Mutta -- kauppias sanoi viime kerralla, että
-laskuun ei anneta, ennenkuin entiset ostokset on maksettu.
-
-ROUVA HALLMAN (kyyneliä vastaan taistellen). Täytyy kai sitten tulla
-ilman toimeen, sillä maksamaan me emme kykene, ennenkuin korkeintaan
-ensi viikon lopulla. (Puhkeaa itkuun) Hyvä Jumala sentään, kuinka
-alentavaa tämä on! Ja Sohvillekin on palkka maksamatta -- kuinka
-pitkältä ajalta se nyt oikein onkaan?
-
-SOHVI. Sitä asiaa ei nyt rouvan pidä suinkaan sydämelleen ottaa! Pyh
-kaikkia! Hätäkös minulla tässä on. Ja jos lie jotakin pikku saatavaa,
-niin mikä kiire sillä on. Sen ehtii kyllä nuori herra maksaa, kun
-virkaan pääsee. Ei rouvan pidä semmoisia jonninjoutavia surra!
-
-ROUVA HALLMAN (puolittain itsekseen). Kun se olisikin ainoa surtava!
-(Äkkiä eloisammin ikäänkuin ajatuksiaan peittäen) Mutta kuinka tämä
-elämä näinä vuosina olisikaan ilman Sohvia ollut tukalaa! Kun edes
-joskus voisin palkita Sohville ansion mukaan!
-
-SOHVI. Siitä ei kannata puhua! Vähäkös minä aikoinani olen herrasväen
-hyvyyttä osakseni saanut. Taitaapa tämän aikaisilla palvelijoilla olla
-säästökirjat takanaan niinkuin minulla. Mutta nyt lähden kuitenkin
-sinne kauppaan ja tuon kuin tuonkin mitä talossa tarvitaan. (Menee
-vasemmalle, josta hänen puheensa edelleen kuuluu.) Mokomakin kitupiikki
-kauppiaaksi! Kyllä sekin kieli pitkällä hääräsi patruunan ympärillä
-silloin kuin patruuna oli täällä kaikki kaikessa, mutta nyt -- nyt
-sillä on rintaa olevinaan.
-
-ROUVA HALLMAN. Mutta ei pidä Sohvin häntä nyt mitenkään vain loukata.
-
-SOHVI (vasemmalta). Rouva on vain huoleti.
-
-    (Vasemmalta kuuluu ovenkäynti.).
-
-ROUVA HALLMAN (yksin, laskien kädet helmaansa ja tuijottaen eteensä).
-On hyvä, että tässä on edes Sohvin kaltainen ihminen. Ja että Anna
-pääsee hyviin naimisiin. Mutta Reino, Reino -- ja pappa tuulentupineen!
-
-HERRA HALLMAN (kädessään muutamia papereita tulee oikealta. Hän on
-ylpeäryhtinen mies, tukka ohentunut ja harmaa. Voimakkaasti heiluttaen
-papereita kädessään). Huraa! Huraa!
-
-ROUVA HALLMAN (hämmästyneenä). Mutta mitä nyt, pappa? Mitä sinulle on
-tapahtunut?
-
-HERRA HALLMAN (kävelee hetkisen innostuneena edestakaisin ja istahtaa
-sitten pöydän ääreen, laskien paperit pöydälle ja ottaen kahvia). Työni
-on lopussa. Nyt alkaa revanchin -- ei, ei revanchin, vaan
-_restauration_ suuri aika.
-
-ROUVA HALLMAN. Mitä, pappa, oletko sinä saanut keksintösi valmiiksi?
-
-HERRA HALLMAN (siirtäen kahvikupin syrjään ja levittäen paperit
-vaimonsa eteen). Kas siinä!
-
-ROUVA HALLMAN (papereita silmäillen). Koneita ja koneosia, joista minä
-en ymmärrä tämän taivaallista.
-
-HERRA HALLMAN. Mutta pian -- sanokaamme: vuoden päästä alat ymmärtää.
-Kun entinen tehtaani Reinon johdossa ja nimissä alkaa uudelleen käydä
--- alkaa uudelleen puksuttaa savua korkeasta piipustaan, niin silloin
-ymmärrät. Ja silloin ymmärtää moni muukin, että vanha kanto on ruvennut
-jälleen vesomaan.
-
-ROUVA HALLMAN. Nämä piirustukset siis --
-
-HERRA HALLMAN. Ovat uutta naulatehdasta varten, niin. Siinä on -- mutta
-ehkä olisi asia pidettävä salaisuutena, kunnes Reino on ehtinyt hankkia
-(piirustusta osoittaen) tuolle patentin sekä saanut haltuunsa minun
-entisen tehtaani.
-
-ROUVA HALLMAN (katsoen tutkivasti miestään). Pappa kulta, sinä siis
-uskot saavasi patentin keksinnöllesi?
-
-HERRA HALLMAN. Että sellaista kysytkään! (Terävästi) Sinä oletkin ehkä
-pitänyt työtäni -- noin vain ajankuluna, tuulentupana?
-
-ROUVA HALLMAN (säikähtyen). Tuulentupana! Eihän nyt toki, kuinka sinä
-sellaista!
-
-HERRA HALLMAN. Minusta on vain välistä tuntunut, että sinä ja Anna --
-kuinka nyt sanoisinkaan -- suhtaudutte minuun hieman kuin lapseen.
-
-ROUVA HALLMAN. Mutta rakas Eemil, tuo on silkkaa kuvittelua.
-
-HERRA HALLMAN (vetäen paperit eteensä). Voipa olla.
-
-    (Äänettömyys).
-
-ROUVA HALLMAN. Juothan toisen kupin kahvia?
-
-HERRA HALLMAN. Kiitos, ei nyt.
-
-ROUVA HALLMAN (arasti). Sinä siis aijot hakea patentin tuolle
-keksinnölle?
-
-HERRA HALLMAN. Niin, ja tulen sen myöskin varmasti saamaan.
-
-ROUVA HALLMAN. Niin, niin, tunnethan sinä alasi. Ne ovat siis uusia
-naulatehtaan koneita varten nuo piirustukset?
-
-HERRA HALLMAN (innostuen). Ovat, ja ne ovat koneita, jotka pätevät.
-Sillä tiedäpäs -- (äkkiä itsensä hilliten), mutta parasta on pitää asia
-toistaiseksi visusti salassa.
-
-ROUVA HALLMAN. Minultakinko? Ethän nyt toki minun peljänne levittävän
-salaisuuksia, jotka niin läheltä koskevat meitä.
-
-HERRA HALLMAN. En, en, suo anteeksi, Katri. Tiedänhän tärkeimpienkin
-asiain säilyvän sinun huostassasi kuin kassakaapissa. No niin, tiedäpäs
-siis, että näissä piirustuksissa esitetty kone kykenee samalla
-voimalla ja samassa ajassa valmistamaan _kaksinkertaisen_ määrän
-lankanauloja kuin mitkään tähänastiset naulakoneet.
-
-ROUVA HALLMAN. Mutta onko se mahdollista?
-
-HERRA HALLMAN. Kas, kas, taas minä näen silmissäsi tuon saman ilmeen,
-että kaikkea sinä, ukko parka, kuvitteletkin!
-
-ROUVA HALLMAN. Mutta oletpa sinä, Eemil, tänään epäluuloinen! Mitään
-sellaista minulla ei tullut mieleenkään. Minä vain ihmettelin, että
-onko sellainen kone lainkaan mahdollinen. Tiedäthän, etten minä näistä
-asioista paljonkaan ymmärrä.
-
-HERRA HALLMAN. No niin, mutta sen sinä kuitenkin ymmärtänet, että
-teknillinen kehitys ei tunne mitään rajoja. Eihän ole pitkä aika siitä,
-kun nauloja valmistettiin käsin, yksi kappale kerrallaan. Mikä huikea
-hyppäys siitä eteenpäin olivatkaan nykyisin käytännössä olevat koneet.
-Mutta oliko kehitys määrätty siihen pysähtymään? Eipä suinkaan! Tämä
-minun keksintöni on taas yksi askel eteenpäin, kunnes joku toinen
-vuorostaan menee jälleen askelta pitemmälle. -- Niin, Katri, hetki on
-tullut, jolloin vanha Hallman astuu taas kolostaan esiin ja kaikki ne,
-jotka näinä alennuksen päivinä ovat häntä pistäneet, saavat
-nähdä. Ajattele: kone, joka _samassa ajassa ja samalla voiman
-menetyksellä_ valmistaa kaksinkertaisen määrän nauloja kuin mitkään
-muut naulatehtaat! Kai ymmärrät, mitä ennätystä se merkitsee
-teollisuuden kilpakentällä?
-
-ROUVA HALLMAN. Kyllä, kyllä, -- mutta --
-
-HERRA HALLMAN. Mitä mutta?
-
-ROUVA HALLMAN. Kuinka saada tuo kaikki käyntiin? Sinun nimesihän --
-
-HERRA HALLMAN. On palanut, tarkoitit sanoa. Niin kyllä, mutta meillähän
-on Reino. Häneen olen koko ajan pannut kaiken toivoni.
-
-ROUVA HALLMAN (välittömästi). Pappa parka! Ettet sinä vain odottaisi
-liikoja Reinolta.
-
-HERRA HALLMAN (närkästyneesti). Kuinka niin liikoja?
-
-ROUVA HALLMAN (vältellen). Niin vain, että -- jospa häneltä puuttuisi
-siihen kykyä.
-
-HERRA HALLMAN. Mutta sitä minä en epäile ollenkaan. Onhan hän minun
-poikani -- minun ja sinun.
-
-ROUVA HALLMAN. Jospa hän olisikin yksin sinun poikasi!
-
-HERRA HALLMAN. Mitä sillä tarkoitat?
-
-ROUVA HALLMAN. Niin hän olisi perinyt yksinomaan sinun liikemieskykysi.
-
-HERRA HALLMAN. Kuinka, Katri! Vähäksytkö sinä ehkä omaa osuuttasi
-pojassamme?
-
-ROUVA HALLMAN. Arvelen vain, että Reinon musikaaliset lahjat, jotka
-ovat minun sukuni perintöä, eivät ehken olisi hänelle eduksi tuolla
-uralla.
-
-HERRA HALLMAN (huojentuneesti). Sitäkö vain! Mutta voisiko se
-liikemiestä mitenkään vahingoittaa, jos hän joutohetkinään kykenee
-viuluun tarttumaan tai iloisessa seurassa lauluksi pistämään?
-Päinvastoin. Kuinka monta viihtymyksen hetkeä se olisi minullekin
-elämäni varrella valmistanut, ellen olisi ollut niin kokonaan vailla
-musikaalisia lahjoja.
-
-ROUVA HALLMAN (ajatuksissaan). Voihan olla niinkin. Muistelin vain
-velivainajaani.
-
-HERRA HALLMAN. Hm, ei kai häntäkään musiikki hunningolle vienyt, vaan
-liian iloinen ja nautinnonhaluinen luonne.
-
-ROUVA HALLMAN. Niin, mutta nuo ominaisuudet olivat siihen kuitenkin
-jonkinlaisena johdattimena. Lauluveikkojen iloinen elämä, tiedäthän,
-vieroitti hänet kokonaan opinnoista. Nyt on Reino alun aikain kuulunut
-ylioppilaskunnan laulajiin --
-
-HERRA HALLMAN. Mutta eihän se ole häntä opinnoista vieroittanut.
-
-ROUVA HALLMAN (viivytellen). Suokoon Jumala, ettei niin olisi.
-
-HERRA HALLMAN. Sinä puhut hyvin kummallisesti, Katri. Tiedätkö Reinon
-elämästä Helsingissä ehkä jotakin muuta kuin -- kuin minä?
-
-ROUVA HALLMAN (pelästyen). En, en, pappa kulta! Joskus vain tulee
-mieleeni kaikenlaisia aavistuksia.
-
-HERRA HALLMAN. Hm, te naiset ette koskaan pääse niistä
-aavistuksistanne!
-
-ROUVA HALLMAN. Mutta kuinka usein meidän aavistuksemme sentään osuvat
-oikeaan.
-
-HERRA HALLMAN. Ehkä joskus, mutta ei ainakaan tässä tapauksessa. Reinon
-opinnothan ovat edistyneet tasaisesti ja tänä kevännä päättää hän
-neljännen vuosikurssinsa teknillisessä korkeakoulussa. Hm, tiedätkö,
-Katri, minulla myös on aavistukseni. Että nimittäin Reino ilmestyy
-piakkoin kotiin vasta leivottuna insinöörinä.
-
-ROUVA HALLMAN. Sinä todellakin luulet --
-
-HERRA HALLMAN. Niin, tänä aamuna, kun odotuksestani huolimatta en
-taaskaan saanut häneltä kirjettä, juolahti se äkkiä mieleeni. Poika on
-päättänyt meidät yllättää. Niin, niin, sitä tämä pitkä vaikeneminen
-varmastikin tietää. Reinolla onkin aina ollut taipumusta tuollaisiin
-veitikkamaisuuksiin. (Rouva peittää nenäliinalla silmänsä). Mutta mitä,
-Katri? Itketkö sinä? Todellakin -- onko tässä jotakin itkemisen syytä
-vai?
-
-ROUVA HALLMAN. Ei, ei, pappa. Mieleni vain heltyi muistellessani,
-kuinka herttainen hän noine pikku veitikkamaisuuksineen oli poikasena.
-
-HERRA HALLMAN. Niin oli. -- Kuinka nopeasti vuodet sentään vienevät.
-Tuntuu kuin olisi ollut eilen, kun hän vielä polvellani kiipeili. Ja
-nyt jo insinööri siinä tuokiossa. Insinööri Reino Hallman. Hm!
-(Sytyttää sikarin ja nousee kävelemään). Syksyllä, syksyllä on tehtaani
-jälleen käynnissä, jos kaikki käy laskelmieni mukaan. Ja miksei kävisi,
-kun miehen tahto kerta niin määrää. Mikä nautinto nähdä jälleen
-savupiipusta, jonka huipulta minä kerran, tehtaani juuri valmistuttua,
-niin voitokkaana ympäristöä silmäilin -- nähdä jälleen tuon piipun yllä
-ainainen savupilvi, nähdä vauhtipyörien kiitävän ja kuulla remmien
-vonkuvan. Koneitten keskellä työmiehet kukin paikallaan ja konttorissa
-pulpettien ääressä keskeytymätön kynänrapina ja laskukoneen raksutus.
-Kaikkialla kuumeinen into ja jännitys. Mikä elähdyttävä, uudesta
-synnyttävä voima tuossa kaikessa! Tätä uneksien, tätä odottaen olen
-kyennyt nämä viimeksi kuluneet vuodet elämään ja tuon keksintöni
-hyväksi työskentelemään. Nyt on käsissä aika, jolloin vuosien unelmat
-astuvat todellisuuteen.
-
-ROUVA HALLMAN. Pappa rakas, sinä vedät taas niin intohimoisesti
-sikaria, vaikka lääkäri on sinua siitä varoittanut.
-
-HERRA HALLMAN (istuutuen äskeiselle paikalleen). Kas, mamma, eikö sinun
-mielikuvituksesi taaskaan jaksanut pitemmälle lentää. Takertui minun
-sikarinpätkääni!
-
-ROUVA HALLMAN. Mutta, Eemil hyvä, tiedäthän, että sinun sydänvikasi saa
-minut aina niin levottomaksi.
-
-HERRA HALLMAN. Turhia, Katri. Sydämeni saa luvan kestää, ja se kestää.
-Pääsemättömissähän täällä ihminen olisi, jos joka asiassa alistuisi
-lääkärien sääntöihin. Ja muutoin -- tuo ihmissydän on varsin omituinen
-kapine. Ei sitä sikarinpoltto ja sen semmoiset ulkonaiset seikat
-tärvele, vaan epätoivo. Kun miehellä ovat perspektiivit tukossa, kärsii
-siitä sydän. Niin oli minun laitani silloin romahduksen aikana, mutta
-kohta kun uudet suunnitelmat -- ja tämä keksintö ennen kaikkea --
-avasivat eteeni uusia näköaloja, helpotti sydämeni. Se on kiinteässä
-yhteydessä tehtaani kanssa ja saatpa nähdä, kun tehdas alkaa jälleen
-käydä, silloin alkaa sydämenikin toimia säännöllisesti. Saada asiat
-luistamaan, se se on parasta sydänvian lääkettä. (Kelloonsa katsoen)
-Mutta missä Anna on?
-
-ROUVA HALLMAN. Kaarlo meni järvelle uutta venettään koettelemaan ja
-pyysi Annaa hiukan kanssaan soutelemaan. Pian hän palaa, kun
-postiaikakin on kohta käsissä.
-
-HERRA HALLMAN. Kaarlo ja Anna, hm. Luuletko heistä lopultakin tulevan
-parin.
-
-ROUVA HALLMAN. Mutta kuinka sinä sellaista kysytkään? Ovathan he jo
-kihloissa.
-
-HERRA HALLMAN. Niin kyllä, niin kyllä. Kerran näet vain juolahti
-mieleeni, että he eivät ehkä oikein sovellu toisilleen.
-
-ROUVA HALLMAN. Sepä ihmeellistä! Ja minusta he sopivat niin hyvin
-toisilleen. Onhan Kaarlo kaikin puolin mallikelpoinen mies.
-
-HERRA HALLMAN. Siinäpä se juuri onkin. Hän on minusta aivan liian
-mallikelpoinen -- ja Anna taas miltei liian itsenäinen luonne.
-
-ROUVA HALLMAN. En ymmärrä sinua nyt ollenkaan. Voiko ihminen koskaan
-olla liian mallikelpoinen?
-
-HERRA HALLMAN. Kyllä toisinaan. Ja sellainen mallikelpoisuus tekee
-ihmisen itsekylläiseksi.
-
-ROUVA HALLMAN. Mutta Kaarlo ei minusta vaikuta ollenkaan sellaiselta.
-Ja toisekseen, mistä luulisit meille paremmankaan vävypojan tulevan?
-
-HERRA HALLMAN. Paremman, hm. Tarkoitat, että meidän asemaamme
-joutuneiden on oltava kiitollisia, kun perheeseen saadaan tuollainen
-mallikelpoinen, hyvissä varoissa oleva apteekkari.
-
-ROUVA HALLMAN. Mutta pappa -- kylläpä sinä olet nyt kummallinen! Minä
-olen Annan puolesta ollut niin iloinen ja luullut aina, ettei
-sinullakaan ole asiasta muuta kuin hyvää sanottavana.
-
-HERRA HALLMAN. No, enhän minäkään sentään tahdo siitä mitään pahaa
-sanoa. Minusta on vain tuon tulevan vävypojan käytös tuntunut hieman
-siltä kuin tahtoisi hän sanoa, että se on huomattava armonosoitus hänen
-puoleltaan, kun hän liittyy perheeseemme.
-
-ROUVA HALLMAN. Luvalla sanoen, Eemil, se on sinun omaa epäluuloasi.
-Minä puolestani en ole kertaakaan mitään sellaista huomannut.
-
-HERRA HALLMAN. Voipa olla. Muutoin, vaikka Kaarlo onkin niitä miehiä,
-jotka aineellisille seikoille antavat paljon suuremman arvon kuin
-henkisille ominaisuuksille, niin ei hänestä kuitenkaan voi väittää,
-että hän rahojen vuoksi on tytärtämme kosinut. Annan perinnöttömyys,
-niin ideaaliseen valoon kuin se hänen tulevan avioliittonsa asettaakin,
-on minua sentään usein vaivannut.
-
-ROUVA HALLMAN. Se on sinussa, Eemil, vain sitä vanhaa ylpeyttä. Eikähän
-Annan sitäpaitsi tarvitse ihan tyhjänä miehelään mennä.
-
-HERRA HALLMAN. Tarkoitatko sitä kumminlahjaa johon minä hänen
-ensimäisenä nimipäivänään lisäsin toisen puolen?
-
-ROUVA HALLMAN. Sitä juuri.
-
-HERRA HALLMAN. Kuinka suureksi se lienee tähän mennessä kasvanut? En
-ole pitkiin aikoihin muistanut koko säästön olemassaoloa.
-
-ROUVA HALLMAN. Vuoden vaihteessa se oli hiukan yli kahdenkymmenen
-tuhannen.
-
-HERRA HALLMAN. Hm, kaksikymmentä tuhatta. Eihän se mikään suuren suuri
-perintö ole, mutta kuitenkin jotain tänä aikana, jolloin raha on
-kallista. Muutoin toivon ja uskon ennen pitkää voivani tämän Annan
-perinnön lisätä vähintäänkin kaksinkertaiseksi. Silloin hän on tunteva
-asemansa tulevassa kodissaan paljon itsenäisemmäksi. Ja tuo
-itsenäisyyden tunto -- se on kaiken varalta hyvä juuri Annalle.
-Sitäpaitsi tunnen olevani hänelle velkaa, puhdasta rahallista velkaa.
-Ja velka on aina maksettava.
-
-ROUVA HALLMAN. Niin, niin, kuinka ahtaalla olisimmekaan nämä vuodet
-olleet ilman Annaa. Ilman Annaa ja Sohvia. Kuinka masentavalta
-tuntuukaan, että Sohvin on joskus täytynyt ostokset maksaa omista pikku
-säästöistään. Nytkin on talouskassamme ihan tyhjä eikä kauppias ole
-luvannut tavaraa laskuun, ennenkuin --- (keskeyttää huomatessaan, että
-herra Hallman on painunut kokoon ja tuijottaa tylsästi eteensä). Mutta
-pappa, mikä sinun on? Ottiko taas sydämestä? (Nousee ja lähestyy herra
-Hallmania, taputtaen häntä hellävaroin hartioille).
-
-HERRA HALLMAN (sopertaen). Reino -- Reino saattaa kaiken ennalleen --
-ennalleen. Uskothan niin, Katri?
-
-ROUVA HALLMAN. Uskon, uskon, rakas Eemil. -- Haenko sinulle niitä
-tippoja?
-
-HERRA HALLMAN (kohentautuen). Ei, se on jo ohi. -- Niin, niin, kaikki
-palautuu ennalleen eikä ainoastaan ennalleen, vaan -- vaan suurempana
-ja vauhdikkaampana. Niin, mamma, ja sitten me Reinon kanssa palkitsemme
-korkojen kanssa Annat ja Sohvit. (Kelloaan katsoen) Mutta nyt minä
-menen pistämään Reinolle kirjeen, että Anna vie sen mennessään postiin.
-Reino saa näet toimittaa nämä paperit teollisuushallitukseen -- sekä
-muutenkin ryhtyä alustaviin toimiin tehtaan käyntiin saattamiseksi.
-
-    (Ottaa paperit ja lähtee oikealle).
-
-ROUVA HALLMAN. Etkö sinä ehtisi toimittaa niitä huomennakin? Panisit
-nyt sen sijaan levolle.
-
-HERRA HALLMAN. Suotta sinä, mamma, minun sydäntäni pelkäät, se kestää
-ja tulee tästä puolin yhä paremmin kestämään. Levolle en voi laskeutua,
-ennenkuin nämä paperit ovat matkalla -- nämä uuden tulevaisuuden
-tuumat.
-
-    (Ulkoa kuuluu Annan ja herra Ekmanin lähenevä puhelu).
-
-ROUVA HALLMAN (ikkunaa lähestyen). Siellä Anna ja Kaarlo palaavat juuri
-järveltä.
-
-HERRA HALLMAN. Sano Annalle, ettei hän lähde, ennenkuin minun kirjeeni
-joutuu hänen matkaansa.
-
-    (Menee oikealle).
-
-ROUVA HALLMAN (puhuen ikkunasta pihalle). Noo, onnellisestiko teitä
-uusi venhe kantoi?
-
-HERRA EKMAN (pihalta). Mainiosti!
-
-ANNA (pihalta). Ja siellä oli niin ihanaa, varsinkin Koivusaaressa.
-Ensi kerralla täytyy papan ja mammankin lähteä ja sitten juomme
-saaressa kahvia. Eikö niin, mamma?
-
-ROUVA HALLMAN. Kyllä, kyllä. Mutta tulkaahan nyt sisään saamaan kuppi
-kahvia.
-
-HERRA EKMAN. Kiitos, mutta minun täytyy joutua jo kotiin.
-
-ANNA (edelleen pihalta). Voithan sinä nyt vielä hetkeksi tulla sisälle.
-
-SOHVI (tulee vasemmalta ja kokoo pöydältä kahvivehkeet.).
-
-ROUVA HALLMAN. Onhan kahvi vielä lämmintä?
-
-SOHVI. On.
-
-ROUVA HALLMAN. Sohvipa tuo sitten nuorille -- ja minulle myös, jos
-pannussa riittää.
-
-SOHVI. Entäs patruunalle?
-
-ROUVA HALLMAN. Hänellä on kiireellistä kirjoittamista.
-
-SOHVI. Voi, voi, sitä patruunaa, kun ihan siihen paikkaan itsensä
-näännyttää. (Menee tarjottimineen vasemmalle. -- Etehisen ovesta
-tulevat Anna, jolla on päässään kesähattu, ja hänen perässään herra
-Ekman, noin kolmenkymmenen vuotias, hyvinvoipa ja huolellisesti puettu
-mies.).
-
-HERRA EKMAN. Niin, välttämättä täytyy tädinkin tulla ensi kerralla
-mukaan, niin, ja sedän myös.
-
-    (Kaikki asettuvat pöydän ympärille.).
-
-ANNA (kurkistaen herra Ekmanin jalkoihin, veitikkamaisesti). Muistitko,
-varoa, että housujesi saumaukset tulivat kohdalleen?
-
-ROUVA HALLMAN. Mutta Anna!
-
-HERRA EKMAN. Niin, tiedättekö, täti, Anna on ollut tänään hyvin
-pahankurinen. Muun muassa keikutti hän paluumatkalla venettä, niin että
-minä jo todella pelkäsin kaatuvamme.
-
-ANNA. Täytyihän minun, kun _sinä_ kerran et keikuttanut, kuten
-minä odotin.
-
-HERRA EKMAN. Odotit?
-
-ANNA. Niin, saadakseni pelosta huutaa.
-
-HERRA EKMAN (väkinäisesti naurahtaen). Mutta olipas sekin päähänpisto!
-
-ANNA. Sitten minun halutti nähdä, kuinka lähellä sinussa on pelko
-ja -- toiseksi minun halutti nähdä housunsaumaustesi joutuvan
-epäjärjestykseen.
-
-ROUVA HALLMAN. Mutta Anna, mitä tuo nyt on!
-
-ANNA. Ja molemmat toivomukseni täyttyivät.
-
-HERRA EKMAN. Mutta huusinkos minä?
-
-ANNA. Sitä nyt vielä olisi tarvittu! Riitti kun kasvosi olivat pelosta
-vääristyneet. (Sormensa kohottaen) Ritari!
-
-HERRA EKMAN (kohauttaa olkapäitään).
-
-ROUVA HALLMAN. Mikä sinuun, Anna, tänään on oikein mennyt?
-
-SOHVI (tulee vasemmalta kahvitarjotinta kantaen).
-
-ANNA. Mutta mikäs se Sohviin on tänään mennyt, kun palasi äsken kylältä
-niin vihaisen näköisenä, etten minä muista Sohvia koskaan sellaisena
-nähneeni?
-
-SOHVI (asettaen tarjottimen pöydälle). Kun on maailmassa niin paljon
-hulluja ihmisiä, niin täytyy välistä siivonkin suuttua.
-
-ROUVA HALLMAN (levottomana). Ei kai Sohvi kauppiaan kanssa
-riitaantunut?
-
-SOHVI. Hänestä minä nyt viisi! Mutta kun suutari Mäkelä keskellä tietä
-kävi taas minun kimppuuni.
-
-    (Kaikki naurahtavat.).
-
-ANNA. Sohvi on siis ainutlaatuinen nainen maailmassa, kun suuttuu
-kosinnasta.
-
-HERRA EKMAN. Todellakin.
-
-SOHVI. Mokomakin kosinta! Kun se edes suoraan pyytäisi niitä muutamaa
-tuhatta markkaa, jotka minä elämäni varrella olen onnistunut
-säästämään, niin sitten en puhuisi mitään. Mutta ruvetapas nyt
-ikämiehen tosissaan kosimaan. Eikä usko sitten edes kerralla. Mutta
-kuuli se tällä kertaa kunniansa.
-
-ANNA. Mutta onko Sohvi sitten niin ihan varma, että hän yksinomaan
-juuri rahojen vuoksi kosii? Ehkäpä hän on hyvinkin mieltynyt itse
-Sohviin?
-
-HERRA EKMAN. Niin todellakin. Ja eikö Mäkelä ole kunnon mies?
-
-SOHVI. Rahat sillä on mielessä eikä mikään muu. Milloinka sellainen
-ihme olisi tapahtunut, että minun ikäistäni raajarikkoa olisi muun
-vuoksi kosittu? Ja tiedänhän minä sen muutenkin. Onhan minulla silmät
-päässäni ja järkeäkin aina kotitarpeeksi.
-
-    (Menee vasemmalle.).
-
-ROUVA HALLMAN (ottaen kahvia). Kyllä kai Sohvi on oikeassa. Mutta
-ottakaa kahvia ennenkuin se kokonaan jäähtyy.
-
-ANNA (kahviaan hämmentäen miettivästi). Niin, Sohvi on varmasti
-oikeassa. Mutta katsovatkohan rikkaat perijättäret, joiden ympärillä
-tungeksii kosijoita, yhtä kylmästi asiain ytimeen? Varmaankin niistä
-hyvin monet pettävät itseään kuvittelemalla, että tuo kosijain joukko
-häärää heidän ympärillään heidän itsensä vuoksi. Ja ovat poloiset vielä
-mairiteltuja siitä.
-
-HERRA EKMAN. Hm, on aina uskallettua mennä kenenkään motiiveja
-tuomitsemaan.
-
-ANNA. Mutta näkeehän sen niin selvästi. On sekä ulkomuodoltaan että
-lahjoiltaan sangen vähäpätöinen perijätär ja on toinen köyhä neitonen,
-joka molemmissa suhteissa on edellistä päätään pitempi. Kuitenkin
-kosijat sivuuttavat hänet parveillakseen perijättären ympärillä. Voiko
-silloin motiiveista epäillä?
-
-ROUVA HALLMAN. Semmoistahan se nyt kerta kaikkiaan on tämä maailman
-meno.
-
-ANNA. Mutta se on halpamaista, kerrassaan inhottavaa menoa se
-sellainen!
-
-ROUVA HALLMAN. Mutta, hyvä lapsi, mihinkä siitä pääsee, perijättärellä
-on nyt kerran hänen perintönsä --
-
-HERRA EKMAN. Niin, todellakin, mihinkä siitä pääsee. Maailman meno on
-otettava sellaisena kuin se on.
-
-ANNA. Minä olen usein kuvitellut, kuinka minä menettelisin, jos olisin
-rikas perijätär ja jos minä tuntisin rakkautta johonkin kosijoistani.
-
-ROUVA HALLMAN JA HERRA EKMAN. No kuinka?
-
-ANNA. Minä asettaisin hänet koetukselle. Saattaisin hänet jollakin
-tavoin siihen varmaan luuloon, että minulla ei ole odotettavissa mitään
-perintöä tai, jollei muu auttaisi, lahjoittaisin perintöni pois.
-
-ROUVA HALLMAN. Niin, kuvitella kyllä voi sellaista, mutta tokkohan
-sinäkään käytännössä niin menettelisit?
-
-ANNA. Varmasti menettelisin.
-
-HERRA EKMAN. No hyvä, mutta entäpä jos sinä siten menetellen
-kadottaisitkin kosijan, johon jo itsekin olisit rakastunut.
-
-ANNA. Kas siinäpä juuri toteutuisikin minun tarkoitukseni. Kävisi
-selville, että hän onkin kosinut minua rahojen vuoksi ja silloinhan
-olisi pelkkä onni minulle, että pääsisin liittämästä elämääni hänen
-elämäänsä.
-
-HERRA EKMAN. Mutta rakkautesi häneen?
-
-ANNA. Saisi sammua -- ja se sammuisikin tietysti heti, kun hänen
-motiivinsa siten olisivat minulle paljastuneet.
-
-ROUVA HALLMAN. Mutta eiköhän tuollainen romantiikka johtaisi lopulta
-sentään onnettomuuteen.
-
-HERRA EKMAN. Kun leipä loppuu, niin rakkauskin loppuu. Miksi siis
-halveksia aineellisia arvoja.
-
-ANNA. Sellaisesta leipärakkaudesta minä en tahdo tietää! (Kiivaasti)
-Avioliitto _ei voi_ muodostua onnelliseksi ja sopusointuiseksi,
-jos kummaltakaan puolen on ollut pienimpänäkään tekijänä joku muu kuin
-persoonallisesta taipumuksesta johtunut puhdas rakkaus. Jos minä vain
-jotakin muuta huomaisin, niin pitäisin velvollisuutenani rikkoa ajoissa
-välit.
-
-HERRA EKMAN. Hm!
-
-ROUVA HALLMAN. Puhdasta ihannetta on missään asiassa vaikea saavuttaa.
-
-ANNA. Mutta mikään ei estä meitä joka asiassa pyrkimästä niin pitkälle
-kohti ihannetta kuin suinkin päästä jaksamme.
-
-    (Äänettömyys.).
-
-HERRA EKMAN (kelloonsa katsoen). Kas kuinka aika rientää. Minun täytyy
-oikopäätä lähteä kotiin, siellä kun on tänään oppilas yksinään
-apteekissa. (Nousten) Näkemiin, täti! Näkemiin, Anna!
-
-    (Menee vasemmalle).
-
-ROUVA HALLMAN (Annalle, hellästi toruen). Nyt sinä esiinnyit hyvin
-epäedullisesti Kaarlon silmissä. Etkö huomannut, että hän oli hiukan
-loukkaantunut?
-
-ANNA (ärtyisesti). Entäpä sitten! Eikö ole hyvä, että hän ajoissa näkee
-minut oikeassa valaistuksessa -- sellaisena kuin minä olen.
-
-ROUVA HALLMAN. Oikeassa valaistuksessa? Mutta tuollainenhan sinä et ole
-koskaan ennen ollut.
-
-ANNA (purskahtaa itkuun, kietoo kätensä rouva Hallmanin ympärille ja
-nojaa päätään hänen olkaansa). Mamma kulta, kun voisin tyhjentää teille
-koko sydämeni!
-
-ROUVA HALLMAN (Annaa hyväillen). Rakas lapsi, tee se! Äidin sydän
-kykenee niin paljon ymmärtämään.
-
-ANNA. Mutta minä en voi. En ole vielä itsekään selvillä itsestäni.
-Tunnen vain, että jotakin uutta minussa on syntymässä.
-
-ROUVA HALLMAN. Ettei se vain johtaisi välien rikkoutumiseen Kaarlon
-kanssa?
-
-ANNA. En tiedä vielä, mihin se johtaa.
-
-ROUVA HALLMAN. Hän jäi selvästikin hautomaan jotakin mielessään. --
-Sinä ärsytit häntä siis jo järvellä?
-
-ANNA. Niin, minua rupesi yhtäkkiä niin omituisesti ärsyttämään se, että
-Kaarlo joka tilanteessa, yksinpä siinä soutaessaankin, tahtoo olla
-niin, kuinka sanoisin -- _mallikelpoinen_.
-
-ROUVA HALLMAN. Mallikelpoinen!
-
-ANNA. Niin juuri. Aivan tarpeettoman mallikelpoinen. Ja valmis. Istua
-veneessä soutamassa ja varoa visusti, että housujen saumaus (osoittaa
-käsillään) on kohdallaan kuin viivottimella vedettynä, mansetit ja
-kravatit ihan prikulleen oikealla sijallaan -- tuossa kaikessa on
-jotakin -- jotakin, jota minä en voi sietää.
-
-ROUVA HALLMAN. Mutta mitä pahaa siinä on? Sehän todistaa vain
-huolellista mielenlaatua.
-
-ANNA (omaa ajatusjuoksuaan seuraten). Ja sitten hän pelkäsi niin
-hirveästi, kun minä keikutin venettä. _Sitä_ minä en olisi
-mitenkään suonut näkeväni. Taikka ehkä sittenkin oli parempi, että näin
-sen -- _ajoissa_.
-
-ROUVA HALLMAN (pelästyen). Ajoissa? Ethän tarkoittane --
-
-ANNA. Mitä?
-
-ROUVA HALLMAN (hellästi varoittaen). Anna, kuule, sinun ei pidä
-kuunnella noita mielijohteitasi! Avioliitostasi Kaarlon kanssa riippuu
-niin paljon.
-
-ANNA. Kuinka niin, mamma?
-
-ROUVA HALLMAN. No, ajattele nyt: meidän asemaamme joutunut perhe -- ja
-Kaarlon asemassa oleva mies.
-
-ANNA (katkerasti). Mutta, mamma, otatteko te todellakin asian siltä
-kannalta? Että minä siis olen jonkunlainen vaihtokalu, jonka avulla
-kohotetaan perheemme yhteiskunnallista arvoa. Tämä ei todellakaan tee
-houkuttelevaksi edessäni olevaa askelta.
-
-ROUVA HALLMAN. Rakas lapsi, kuinka sinä nyt sanoistani teit tuollaisen
-johtopäätöksen? Että sinä vaihtokalu? Herra varjelkoon!
-
-ANNA. Ja ehkä Kaarlokin kuvittelee tekevänsä sankarityön ottaessaan
-minut. _Korjatessaan_ minut.
-
-ROUVA HALLMAN (päätään pudistaen). Todellakin sinä, Anna, olet tänään
-tasapainostasi poissa.
-
-    (Äänettömyys. Rouva Hallman jatkaa käsityötään, vilkaisten
-    silloin tällöin Annaan, joka käsi poskella tuijottaa eteensä).
-
-ANNA (puolittain itsekseen). Eiköhän tässäkin ole mukana muita
-tekijöitä kuin -- kuin puhdas persoonallinen rakkaus?
-
-ROUVA HALLMAN. Anna, sinä olet väsynyt ja ärtyisällä mielellä. Muutoin
-ei mieleesi tulisi tuollaisia tutkailuja.
-
-ANNA (hajamielisesti). Voipa olla. (Hetken kuluttua havahtuen) Mutta
-minunhan on aika lähteä toimeeni.
-
-ROUVA HALLMAN. Varro vielä hetkinen, pappa valmistaa siellä kirjettä
-sinun matkaasi. Se on varmaankin siinä paikassa valmis.
-
-ANNA. Pappa parka ahertaa niin ahkerasti sen keksintönsä kimpussa.
-Mutta varmaankin hän on onnellinen omassa mielikuvamaailmassaan.
-
-ROUVA HALLMAN. Tiedätkö, hän on saanut nyt työnsä valmiiksi ja lähettää
-paperit Reinolle teollisuushallitukseen toimitettavaksi.
-
-ANNA (vilkastuen). Niinkö? Mitä te, mamma, luulette siitä keksinnöstä?
-
-ROUVA HALLMAN. Hm, minä niin vähän ymmärrän niistä asioista. Kovin
-fantastiselta se vain vaikuttaa, koko tuo papan homma. Ajattele, hän
-luulee keksineensä sellaisen koneen, joka valmistaa -- kuinka se nyt
-olikaan -- niin, taisi olla kaksinkertaisen määrän nauloja samassa
-ajassa ja oliko se myös samalla voimalla kuin tähän asti käytetyt
-koneet. Ja sitten hän kuvittelee panevansa sen entisen tehtaansa
-uudelleen käyntiin.
-
-ANNA. Mutta sehän olisi suuremmoista! Ja miksei se voisi olla
-mahdollista? Pappa on kyllä aika fantasti, mutta -- eivätkö ne juuri
-fantastit saa aina jotakin uutta aikaan? Äskettäinhän minä luin
-jostakin, että se on mielikuvitus, joka maailmaa hallitsee. -- Mutta,
-mutta -- sen toteuttamiseen tarvitaan rahaa, paljon rahaa ja kuinka
-pappa konkurssintehneenä voi sitä hankkia?
-
-ROUVA HALLMAN. Hän uskoo Reinon sen kaiken panevan toimeen.
-
-ANNA. Reinon! _Sitä_ tietä ei asiasta varmastikaan mitään tule.
-
-ROUVA HALLMAN (huoaten). Niin, niin. Jumala tiennee, mitä siitä Reinon
-asiastakin lopuksi tulee. Tiedätkö, minä koetin pappaa äsken
-valmistella, kuten me kerran sovimme, mutta pitkälle ei minulla ollut
-sydäntä mennä. Ja nyt on pappa saanut päähänsä, että Reino aikoo meille
-iloista yllätystä tulemalla piakkoin valmiina insinöörinä kotiin.
-
-ANNA. Pappa poloinen! Kerran täytyy totuuden kuitenkin tulla ilmi ja --
-kuinka kestää hänen sydämensä sen?
-
-ROUVA HALLMAN. Minua ihan kauhistaa sitä ajatellessani. Mutta -- ehkä
-Reinon asiat eivät sittekään ole niin huonosti kuin me kuvittelemme.
-
-ANNA. Ainakaan ei hän tänä keväänä valmistu -- eikä vielä
-seuraavanakaan, siitä minä olen varma. Kuinka hänen asiansa todella
-ovat, siitä saamme toivoakseni pian tiedon.
-
-ROUVA HALLMAN. Mitenkä niin tiedon?
-
-ANNA. Enkös sitä teille kertonutkaan? Minähän kirjoitin äskettäin
-Helsinkiin entiselle luokkatoverilleni Selma Hällströmille --
-muistatteko, hänhän oli meillä kerran kesää?
-
-ROUVA HALLMAN. Muistan, muistan.
-
-ANNA. Kirjoitin hänelle ja pyysin hänen kaikessa hiljaisuudessa
-ottamaan tarkan selvän kaikista Reinon asioista, millä kannalla hänen
-opintonsa ovat, miten hän elää ja niin poispäin.
-
-ROUVA HALLMAN. No, ja vastausta ei ole vielä kuulunut?
-
-ANNA. Ei se olisi vielä ehtinytkään. Mutta muutaman päivän kuluttua se
-varmasti saapuu. Oh, minua jo pelottaa sitä ajatellessanikin. Olemme
-tehneet väärin salatessamme papalta totuuden ja antaessamme hänen uskoa
-Reinon kirjeisiin. Sillä hummannut Reino siellä pääasiassa on, siitä
-minä olen vakuutettu.
-
-ROUVA HALLMAN. Mutta oletko sinä sitten saanut joitakin varmoja
-tietoja? Itsehän hän kirjoittaa aina niin kauniisti papalle.
-
-ANNA (hiljaisella vavahtelevalla äänellä). Mamma, minä olen teiltäkin
-salannut osan asioita, mutta nyt minun täytyy se kumminkin sanoa.
-
-ROUVA HALLMAN (säikähtyneenä, alentaen äänensä melkein kuiskaukseksi).
-Herra Jumala, mitä sinä tarkoitat?
-
-ANNA. Reino on kuluttanut paljon enemmän rahoja kuin te luulettekaan.
-Sen opintolainansa, jossa Kaarlokin on takaajana, on hän ensinnäkin jo
-aikoja sitten kuluttanut loppuun.
-
-ROUVA HALLMAN. Mutta millä hän sen jälkeen olisi toimeen tullut?
-
-ANNA. Minun on täytynyt toimittaa hänelle rahoja.
-
-ROUVA HALLMAN. Sinun?
-
-ANNA. Niin, monet kerrat -- en ole voinut kieltäytyä, kun hän niin
-hädissään ja hyvin lupauksin on puoleeni kääntynyt.
-
-ROUVA HALLMAN. Et suinkaan sinä --
-
-ANNA. Postin varojako, mamma?
-
-ROUVA HALLMAN. Ei, ei -- eihän sellaista nyt toki mieleenikään johdu,
-vaan siitä, siitä kumminlahjastasi -- pankkitalletuksesta?
-
-ANNA. Niin, mamma. Minulla ei ole ollut sydäntä olla antamatta -- ja
-toiselta puolen minulla ei ole ollut sydäntä siitä teillekään puhua.
-Mutta nyt päätin ilmoittaa, sillä pahentaahan tämä salaileminen vain
-tilannetta.
-
-ROUVA HALLMAN. Niin, niin, Jumala paratkoon! -- Ja kuinka paljon sinä
-olet tuosta pankkitalletuksesta Reinon hyväksi käyttänyt?
-
-ANNA. Lähemmäs kymmenen tuhatta.
-
-ROUVA HALLMAN. Kymmenen tuhatta! Hyvä Jumala! Ja mitä sanoo siitä
-Kaarlokin?
-
-ANNA. Kaarlo? Mutta mitä tämä asia hänelle kuuluu? Eikähän Kaarlo
-sitäpaitsi tiedä mitään koko talletuksesta.
-
-ROUVA HALLMAN. Hän tietää.
-
-ANNA. Kuinka? Olisitteko te, mamma --
-
-ROUVA HALLMAN. Niin, tulin siitä kerran hänelle maininneeksi.
-
-ANNA (kiihtyen). Mutta mitä varten, mamma?
-
-ROUVA HALLMAN. No niin, kuinka siihen nyt puhe lienee johtunut.
-
-ANNA. Mutta teillä oli, mamma, siinä takana joku tarkoitus.
-
-ROUVA HALLMAN. Kun asian Kaarlolle ilmoitin?
-
-ANNA. Niin.
-
-ROUVA HALLMAN. Mutta mitä pahaa sinä, hyvä lapsi, voit siinä nähdä?
-
-ANNA (painavasti). _Minä näen siinä hyvin paljon!_
-
-    (Tuskallinen äänettömyys -- Anna tuijottaa eteensä ja
-    rouva Hallman katsoo kädet helmassa ja päätään nyökyttäen
-    häneen. Äkkiä saa Anna haltioituneen ilmeen, kohottaa
-    päänsä ja lyö innostuneesti kätensä pöytään).
-
-ANNA. Niin, sen minä teen!
-
-ROUVA HALLMAN (pelästyen). Minkä, hyvä lapsi? Minkä sinä teet?
-
-ANNA. Ryhdyn papan kanssa sitä tehdassuunnitelmaa toteuttamaan.
-
-ROUVA HALLMAN. Sinä?
-
-ANNA. Niin. Eikö se ole toista kuin istua päivästä päivään
-postikonttorissa, lakata muiden kirjeitä ja tuhria iankaikkisia
-kuitteja! Kuinka tylsää ja näännyttävää! Mutta saada olla mukana jotakin
-uutta luomassa, nähdä joka päivä ympärillään elämän kuohuntaa, työn
-jännitystä -- olla sen kaiken keskipisteenä, saada järjestää ja johtaa,
-eikö se ole toista?
-
-ROUVA HALLMAN. Mutta Anna, sinähän olet tänään peräti ihmeellisten
-päähänpistojen vallassa! Tehdasta johtamaan -- sinä -- nainen, joka
-lisäksi olet naimisiin menossa!
-
-ANNA (ikäänkuin kokoon painuen). Niin, naimisiin -- ah!
-
-ROUVA HALLMAN (katsoo häneen pelästyneenä ja yrittää sanomaan jotakin,
-kun oikealta kuuluu tuolin siirtäminen ja muuta liikettä.). Hst, pappa
-on saanut kirjeensä valmiiksi. Kuule, Reinon asiasta ei papalle puhuta
-vielä mitään. Meidän täytyy häntä yhteisvoimin ensin hiljalleen
-valmistaa -- jahka nyt Selmaltakin saapuu vastaus.
-
-HERRA HALLMAN (kädessään isoon kuoreen suljettu kirje tulee oikealta).
-Vielähän täällä Anna toki on. Innostuin kirjoittamaan pojalle vähän
-pitempään. Se veitikka on selvästikin päättänyt valmistaa meille
-yllätyksen ja sen johdosta en malttanut olla hieman leikkiä laskematta,
-tietysti noin vain vihjaillen. (Ojentaen Annalle kirjeen). On kai
-parasta lähettää se vakuutettuna, sillä tiedäpäs, tyttöseni, että sen
-kuoren sisällä lepää kokonainen pääoma -- pääoma, jonka suuruutta on
-mahdoton osapuilleenkaan määritellä.
-
-ANNA (jonka kasvoja jälleen kirkastaa innostuksen hohde, nousee ja
-lähestyy herra Hallmania). Tiedättekö, pappa, minä olen niin, niin
-iloinen tästä teidän suuresta keksinnöstänne.
-
-HERRA HALLMAN (liikutettuna Annan tukkaa silittäen). Niinkö, lapseni?
-
-ANNA. Ja tiedättekö, pappa, minä tahdon myös olla siinä mukana.
-
-HERRA HALLMAN. Mukana missä?
-
-ANNA. Vanhaa tehdastamme uudelleen pystyyn panemassa.
-
-HERRA HALLMAN. Sinä?
-
-ANNA. Minä niin! Ettekö usko minun siinä johonkin pystyvän?
-
-HERRA HALLMAN. Todellakin, kun katson silmiisi, niin minun täytyy
-uskoa. (Äkillisen innostuksen puuskassa) Hurraa, mamma, katsopas, tässä
-on kaksi, jotka ovat liittoutuneet maailmaa valloittamaan.
-
-ANNA (isäänsä syleillen). Niin, pappa, me pudistamme kahleet päältämme
-ja valloitamme uuden tulevaisuuden. -- Mutta nyt minun täytyy ihan
-juoksujalkaa rientää konttoriin. Näkemiin, pappa! Näkemiin, mamma!
-
-    (Menee etehiseen).
-
-ROUVA HALLMAN (Annan jälkeen). Tulethan konttorista suoraan
-päivälliselle?
-
-ANNA (etehisestä). Kyllä, mamma.
-
-HERRA HALLMAN. Ollapa että tuo Anna olisi syntynyt pojaksi.
-
-ROUVA HALLMAN. Hänhän onkin niin sinuun -- samoinkuin Reino on minuun.
-
-HERRA HALLMAN. Niin kyllä, mamma, mutta miksi silti todeta se niin
-surullisesti. Mieshän Reinokin on. -- Mutta lähdenpä hiukan ulkoilmasta
-nauttimaan. Tunnenkin jalkani taas niin keveiksi kuin parinkymmenen
-vuotiaana. Mutta tuonne puutarhaan vain. Pitemmät kävelyretkeni alkavat
-sitten, kun (kädellään mahtavan kaaren huitaisten) tehtaani yllä
-vaappuu taas mahtava savupilvi ja remmien viuhina kutsuu työhön ja
-toimintaan. Ymmärräthän, mamma?
-
-    (Menee vasemmalle).
-
-ROUVA HALLMAN (yksinään, nojaa päänsä käteen). Hyvä Jumala, jos olisin
-edes selvillä siitä, iloita vai itkeäkö minun tällä haavaa tulisi.
-
-    ESIRIPPU.
-
-
-
-
-TOINEN NÄYTÖS.
-
-
-Postikonttori. Vasemmalla ja oikealla ovet. Vasemmanpuoleisessa ovessa
-postiluukku, joka on laskettu alas. Oven pielessä monilokeroinen hylly
-sanomalehtineen ja kujeineen, toisessa postikartta. Perällä ikkuna,
-joka auki ja jonka takana kukkiva pihlaja. Keskellä huonetta laaja
-pöytä kaikenlaisine postitarpeineen. Oikealla etualalla wienersohva,
-pöytä ja pari nojatuolia samaa mallia. Sohvan yllä seinäkello ja
-pöydällä vesikarahvi.
-
-ANNA seisoo hyllyn ääressä ja pistelee sanomalehtiä ja kirjeitä eri
-lokeroihin.
-
-SOHVI on lopettanut juuri lattian pesemisen ja seisoo hihat käärittyinä
-oikeanpuoleisen oven pielessä, vesiämpärin ääressä, kuivaten käsiään
-säkkikankaiseen esiliinaansa.
-
-SOHVI (oikoen hihojaan ja irroittaen esiliinaa). Kylläpä siellä on
-ihana ilma -- ja linnut laulavat niin että oikein hyvää tekee
-sydämelle.
-
-ANNA (selin Sohviin, hajamielisesti). Kun olisi ihmisen elämäkin yhtä
-lauluista ja huoletonta kuin lintujen.
-
-SOHVI. Jahka neiti viedään apteekkiin rouvaksi, niin mikäs estää neitiä
-laittamasta elämänsä keveäksi ja huolettomaksi kuin linnun.
-
-ANNA (kädessään pari kirjettä tulee pöydän ääreen). Pitääkö Sohvi
-rouvien elämää sitten niin keveänä?
-
-SOHVI. Noo, eipä tietenkään kaikkien rouvien. Mutta sellaisessa
-rikkaassa pesässä kuin apteekkikin.
-
-ANNA. Eikö ihminen sitten Sohvin mielestä muuta tarvitsekaan kuin
-rikkautta tunteakseen elämänsä keveäksi ja onnelliseksi?
-
-SOHVI. Johan nyt toki. (Huoaten) Niin, niin, harvatpa ne rikkaistakaan
-taitavat tuntea itsensä täysin onnellisiksi. Aina on jotakin surtavaa
-ja kaivattavaa. Yksinäisten ei ole hyvä olla yksin ja niiltäkin, jotka
-ovat toisensa löytäneet, puuttuu aina jotakin.
-
-ANNA. Mutta Sohvihan ei kaipaa mitään. Vai kaipaatteko?
-
-SOHVI (alakuloisesti hymähtäen). Enköhän tuota minäkin liene samaa
-maata kuin muutkin ihmiset -- tällainen rämppäjalka kuin olenkin.
-
-ANNA. Mutta Sohvi ei ole välittänyt mennä miehelään.
-
-SOHVI. Hm, kun ei liioin ole ollut miehelään kysyjääkään -- aikanansa.
-
-ANNA. Sohvi ei siis pidä minään totena sitä Mäkelän kosintaa?
-
-SOHVI. Mitäs siitä -- sellaisesta rahakosinnasta.
-
-ANNA (lämpimästi). Tiedättekö, Sohvi, tulin äsken tänne konttoriin
-tullessani sitä ajatelleeksi. Suutari Mäkelän tuvan sivu kulkiessani
-katsahdin siitä matalasta ikkunasta sisälle. Siellä istui suutari
-nelikollaan kengänpohjaa naputellen, kalju päälakensa ikkunaa kohti
-kumarruksissa. Taampana istui jakkaralla pikku Hilda ja luki jotakin
-kirjaa, kaiketi aapista. Tuo pikku tyttö letinnykeröineen ja isä
-paljaine päälakineen vaikuttivat niin orvoilta ja ikäänkuin jotain
-odottavilta. Silloin juolahti mieleeni, että ehkäpä Mäkelä Sohvia
-kosiessaan ei ajatellutkaan rahaa, ainakaan yksinomaan.
-
-SOHVI (on puhjennut nyyhkytyksiin).
-
-ANNA (lähestyen hämillään Sohvia). Mutta, Sohvi kulta, en suinkaan minä
-vain loukannut teitä?
-
-SOHVI. Eihän nyt toki. Minä vain ... kun te niin liikuttavasti sen
-kuvasitte... Niin, niin, miksenkäs minä voi sitä neidille sanoa,
-Anna-neitihän ymmärtää aina niin hyvin meikäläistäkin. Niin, sitä minä
-vain, että jos Mäkelä olisi ajoissa arvannut, niin ei hänen pikku
-Hildansa olisi nyt orpo. Kun Mäkelinskä-vainaja -- sehän oli minun
-entisiä palveluskumppaneitani niinkuin neiti tietää -- sairasti
-kuolintautiaan, sanoi hän kerran minulle, kun olin häntä katsomassa,
-että Sohvistahan se tuleekin äiti pikku Hildalle, kun minusta aika
-jättää. No niin, en minä tietystikään Mäkelälle itseäni kaupannut,
-mutta kyllä hän tiesi, että minä olisin tullut. Mutta ei, hänellä oli
-silloin muita ja parempia mielessä. Sitten vasta, kun hän sattumalta
-oli saanut tietää, että minulla on pikkusen säästöjä, alkoi hän kuin
-tulta pohtaen minua piirittää. Mutta jopahan minä sitten enää! Sen
-verran minussakin ylpeyttä on. Kun en minä kerran ihmisenä kelvannut,
-niin eikö se silloin joutanut siihen loppuakin?
-
-ANNA. Niin kyllä, Sohvi on siinä ihan oikeassa. Mutta harvatpa ovat
-niin lujia ja rehellisiä itseään kohtaan.
-
-SOHVI. Voi, minäkin tiedän monta, jotka käyttävät jos mitä syöttinä
-miehelään päästäkseen. Ihan hävettääkin sellaista ajatella. Ei, jollei
-ihminen kelpaa ihmisenä, sellaisena kuin on, niin parempi ilman ja
-yksinään. Ei siitä oikeata onnea seuraa, jos syöteillä itsensä
-naimisiin keinottelee. Semmoinen usko ja käsitys minulla on. -- Mutta
-täytyy joutua jo kotiaskareihin. (Pistää kokoon käärimänsä esiliinan
-kainaloon, ottaa vesisankon ja harjan sekä varustautuu lähtemään).
-Tulin tässä siitä Mäkelän kosimajutusta puhuneeksi enemmänkin kuin
-tarve olisi ollut, mutta kyllähän minä tiedän, ettei Anna-neiti sitä
-mihinkään levitä.
-
-    (Menee oikealle).
-
-ANNA (ajatuksissaan). Sohvi on ollut uskollinen itselleen eikä hänen
-varmaankaan tarvitse sitä katua. (Postiluukulle on ilmestynyt muuan
-poika. Anna ojentaa hänelle tukun sanomalehtiä minkä jälkeen hän palaa
-pöydän ääreen ja ottaa käteensä äskeiset kirjeet.). Siinä on Reinolta
-papalle ja tämä toinen on siis Selmalta. Kuinka minua pelottaa sitä
-avata! Mutta totuutta on paras katsoa suoraan silmiin. (Leikkaa
-päättävästi kirjeen auki, istuutuu ja alkaa lukea. Hetken kuluttua hän
-laskee kirjeen pöydälle ja purskahtaa itkuun.). Voi hyvä Jumala
-sentään! (Oikeanpuoleiselle ovelle koputetaan, jolloin Anna kuivaa
-nopeasti kyyneleensä ja piilottaa kirjeen papereiden alle.). Sisään!
-(Rouva Hallman, yksinkertaiseen tummaan hattuun puettuna, astuu sisään)
-Kas, mammako se oli!
-
-ROUVA HALLMAN. Minä tulin niin levottomaksi, kun sinä arvelit tänään
-saavasi Selmalta sen kirjeen. Kun minulla oli samalla pappilaan asiaa,
-niin pistäysin kuulemaan. -- No, tuliko kirjettä?
-
-ANNA. Parempi, mamma, ettette kysyisikään.
-
-ROUVA HALLMAN. Se on siis tullut. Ja kuule, sinähän olet itkenyt! Mitä
-herran tähden se sisältää?
-
-ANNA. Rauhoittukaa, mamma! Meidän täytyy koota kaikki kylmäverisyytemme
-ja viisautemme. Tulkaa tänne istumaan.
-
-    (Siirtyvät, Annalla kädessään kirje, sohvapöydän ääreen.).
-
-ROUVA HALLMAN. Asiat ovat siis niinkuin sinä olet peljännytkin?
-
-ANNA. Niin ovat, sen pahempi.
-
-ROUVA HALLMAN (eteensä tuijottaen). Pappa poloinen! Hän odottaa niin
-kiihkeästi Reinoa kotiin.
-
-ANNA. Tämän aamun postissa tuli Reinolta papalle kirje.
-
-    (Nousee ja ottaa postipöydän nurkalta sanomalehtien
-    joukosta kirjeen.).
-
-ROUVA HALLMAN. Mutta mitähän se mahtaa sisältää? Ja uskaltaako sitä
-antaa papalle? Kuule, Anna, eiköhän olisi parasta, että kaiken varalta
-tarkastaisimme sen ensin täällä? Papan sydämen tila on jo sellainen,
-ettei se siedä enää mitään järkytyksiä.
-
-ANNA. Ajattelin äsken itsekin samaa. (Kirjettä silmäillen). Tämän voisi
-kyllä helposti avata. (Ottaa pöydältä paperiveitsen, mutta hetken
-emmittyään laskee sen takaisin.). Mutta ei! Toiselle osoitetun kirjeen
-avaaminen, vaikkapa sitten kuinka hyvässä tarkoituksessa, on niin
-vastenmielistä. Saakoon pappa sen sellaisenaan. Eikö teistäkin, mamma,
-ole niin parasta?
-
-ROUVA HALLMAN. Mutta jos se sisältää esimerkiksi tunnustuksen, niin --
-se on surman isku papalle.
-
-ANNA. En usko sen vielä sellaista sisältävän, vaan Reino koettaa siinä
-entiseen tapaansa kauniin sanoin asioitansa selitellä. Ja toisekseen --
-emmehän totuutta voi iankaiken papaltakaan peittää.
-
-ROUVA HALLMAN (syvään huoaten). Niin, niin, herra nähköön! En ymmärrä,
-miten tässä olisi viisainta menetellä. -- Kaamealta tuntuu, jos pappa
-yhdellä iskulla saa kaiken tietää. -- Ei, ei, meidän on vähitellen
-häntä siihen valmistettava. -- Vaikka pelkään, että totuuden
-paljastaminen siinäkin tapauksessa merkitsee hänen kuolemaansa. Ja
-ajatella, jos tuo kirje jo sisältäisi sen, siis toisin sanoin papan
-kuoleman. Minua ihan puistattaa. (Postiluukun taakse ilmestyy poikanen,
-joka pyytää nimismiehen postia, minkä jälkeen poikanen poistuu). Ei kai
-se vain kuullut meidän keskusteluamme?
-
-ANNA. Ei, sillä hän tuli ulko-ovesta suoraan luukulle. -- Niin, tuo
-kirje! Mutta mitä tehdä? Onhan tämä nykyinen tilannekin piinallinen.
-Määräänsä pitemmälle emme asiain salaamisessa voi mennä. Joskus on
-papan kuitenkin saatava se kaikessa alastomuudessaan tietää.
-Ajatelkaahan, mamma, sekin mahdollisuus on olemassa, että jos _me_
-pitkitämme totuuden salaamista, voi pappa sattumalta vallan vierailta
-ihmisiltä kuulla asianlaidan. Olen ollut jo huomaavinani, että yksi ja
-toinen täälläkin tietää, millä jälillä Reino on.
-
-ROUVA HALLMAN. Mutta minähän en vielä tarkemmin kuullutkaan, mitä siinä
-Selman kirjeessä kerrotaan. Ehkäpä luet sen minulle.
-
-ANNA (Ottaa kirjeen kuoresta ja hetkisen sitä ääneti silmäiltyään
-lukee.). "Olen nyt pyyntösi mukaan ottanut veljesi elämästä niin tarkan
-selvän kuin suinkin olen voinut. Vaikea minun on sinulle paljastaa
-sitä, mitä olen tietooni saanut." (Keskeyttää lukemisen ja käy luukusta
-silmäämässä etuhuoneeseen, minkä jälkeen palaa paikalleen ja jatkaa
-lukemista.) "Mutta kun omantunnon nimessä velvoitat minun puhumaan
-totta, niin tahdon sen tehdä. Kuule siis: veli poloisesi on kaikesta
-päättäen deekiksellä, ainakin tällä haavaa. Mikäli eräiltä hänen
-entisiltä luokkatovereiltaan sain kuulla, ei hän ole ainakaan
-pariin vuoteen polyteekin ovea avannut, vaan elellyt yksinomaan
-kapakkamaailmassa. Velkoja ja vippauksia hänellä kuuluu olevan joka
-puolelle. Itse en ole häntä pitkiin aikoihin edes vilahdukselta nähnyt.
-Kuuluu muuten, kuten tavallista on tuollaisissa tapauksissa,
-välttelevän entisiä tovereitaan ja yleensä parempain ihmisten seuraa."
-(Kirjettä kädessään käännellen ja lopuksi kuoreen pistäen.) Siinä
-olikin kaikki se, mikä tässä kirjeessä erikoisesti Reinoa koskee.
-
-ROUVA HALLMAN (nyyhkyttäen ja vieden nenäliinan silmilleen). Siis niin
-pitkällä jo! -- Voi hyvä Jumala! (Kyyneleensä kuivaten) Mutta mitä
-meidän on tehtävä, Anna? Sillä totta kai tässä jotakin täytyy yrittää.
-
-ANNA. Niin, mamma, jotakin meidän on tehtävä. Kuulkaahan, jos minä
-hankkisin viikoksi sijaisen ja matkustaisin Helsinkiin? Kirjeillä
-häneen ei kuitenkaan voi enää mitään vaikuttaa.
-
-ROUVA HALLMAN (äkkiä vilkastuen). Se meidän on tehtävä! Todellakin!
-Ehkäpä hyvinkin saamme hänet vielä pelastetuksi. Onhan hän niin
-lahjakas ja voi pian ottaa menetetyn takaisin, jos tahtoo.
-
-ANNA. Jos tahtoo -- niin, siinäpä se onkin. Tahtoa siinä tarvitaankin
-enemmän kuin lahjoja, mutta siinä juuri onkin Reinon heikkous.
-
-ROUVA HALLMAN (huoaten). Hän on aivan kuin eno-vainajansa. Se minuun
-tässä pahimmin koskeekin, että ne ovat Reinossa juuri minun puoleltani
-perittyjä ominaisuuksia, jotka hänet hunningolle saattavat. Sinä, Anna,
-olet enemmän isääsi.
-
-ANNA. Mutta, mamma, puuttuu nyt vielä, että te alatte tästä kaikesta
-itseänne syyttää! Kuka siitä on selvillä, mistä mitkin ihmisen
-ominaisuudet periytyvät?
-
-ROUVA HALLMAN. Mutta en pääse mihinkään siitä, että Reino kaikessa
-muistuttaa niin minun veli-vainajaani, josta myöskin niin paljon
-toivottiin, mutta joka petti kaikki toiveet. Ja kuinka me kaikki olemme
-Reinoa hellineet! Aivan niinkuin veljeäni aikoinaan.
-
-ANNA. Niin, sellaisia tavallisesti rakastetaankin enemmän kuin muita.
-Ja ehkäpä se heidät juuri turmioon johtaakin.
-
-ROUVA HALLMAN. Rakkausko? Voisiko rakkaus jotakin pahaa saada aikaan.
-
-ANNA. Tarkoitan liiallista, hemmottelevaa rakkautta.
-
-ROUVA HALLMAN. Niin, niin -- en tiedä, kuinka lie. Järkeni on aivankuin
-pysähtynyt. (Äänettömyys) Mutta se sinun Helsinkiin menosi -- se meidän
-kuitenkin täytyy toteuttaa. Hinnalla millä hyvänsä meidän on saatava
-Reinon elämä toiselle tolalle. -- Mistähän me nyt nopeimmin saisimme
-sinulle sijaisen?
-
-ANNA. Sitä ennen meidän on kuitenkin otettava selville, onko Reino enää
-Helsingissä vai ei. Hän on voinut jo laittautua jonnekin maaseudulle,
-kuten viime kevännäkin. Luulen, että saamme tietää sen tuosta papan
-kirjeestä.
-
-ROUVA HALLMAN. Niin, se papan kirje. Kuule, vie sinä se papalle, minä
-en tunne siihen tällä kertaa kykeneväni. Sitä paitsi minun on nyt
-mentävä pappilaan. Sieltä palatessani saan sitten sinulta kuulla, mitä
-se sisältää. -- Menet kai heti postitunnin päätyttyä kotiin?
-
-ANNA. Kyllä. Muuten -- (keskeyttää ja astuu nopeasti äitinsä luo,
-syleillen häntä). Rakas mamma, koettakaa tyyntyä. Minä teen tässä
-asiassa kaikkeni. Me olemme kuin haaksirikkoisia, mutta minä tunnen
-itsessäni, että me pääsemme vielä rannalle. Ennen kaikkea, mamma, älkää
-antako sivullisten aavistaa mitään meidän asioistamme.
-
-ROUVA HALLMAN. Anna kulta! Jospa Reinolla olisi sinun luonteesi! Mutta
-nyt minun täytyy mennä.
-
-ANNA. Vielä yksi asia, mamma! -- Te sanoitte Kaarlolle kerran
-maininneenne siitä minun pankkitalletuksestani. Sanokaapas, tapahtuiko
-se ennen kuin Kaarlo minua julkisesti kosi?
-
-ROUVA HALLMAN. Mutta Anna! Niinkö sinä olet tuon pikku seikan
-sydämellesi ottanut?
-
-ANNA. Se -- se vain tässä muuten juolahti mieleeni. Muistatteko, mamma,
-oliko se ennen hänen kosintaansa?
-
-ROUVA HALLMAN. Muistaakseni se oli ennen. (Vaitiolo) Mutta ethän sinä
-nyt toki tuolle seikalle mitään merkitystä pane?
-
-ANNA. Hm, ainakaan teidän, mamma, ei tarvitse mitään _pahaa_
-peljätä siitä seuraavan.
-
-ROUVA HALLMAN (katsoen hetken ääneti Annaa). Minä tahtoisin myös, Anna,
-kysyä sinulta jotakin.
-
-ANNA. Mitä niin, mamma?
-
-ROUVA HALLMAN. Mutta sinä et saa loukkaantua, Anna, etkä kiihtyä.
-
-ANNA (levotonna). Mitä ihmeessä te sitten tahdotte tietää?
-
-ROUVA HALLMAN. Sinun käytöksesi, Anna, on viime aikoina tuntuvasti
-muuttunut. Entinen tyyni iloisuutesi on poissa. Mistä tämä johtuu?
-
-ANNA (yhä levottomampana). Mutta kyselettepäs te kummallisia, mamma!
-Kuinka minä voisin sen tietää? Taikka -- jos minussa jotain muutosta on
-tapahtunut, niin kai sen on aiheuttanut tuo Reinon kohta.
-
-ROUVA HALLMAN. Ei, ei, siitä se yksistään ei ole. Sinä tiedät, että
-äidin silmä on eräissä asioissa hyvin tarkkanäköinen.
-
-ANNA (tavattoman jännityksen vallassa). No, ja sitten?
-
-    (Äiti ja tytär tuijottavat hetkisen toisiaan ääneti
-    ja suurin silmin).
-
-ROUVA HALLMAN (melkein kuiskaten). Etteivät sinun asiasi, Anna, ole
-vain niin, että -- että sinun ja Kaarlon on syytä jouduttaa häitä?
-
-ANNA (kalpeana). Mutta mamma!
-
-ROUVA HALLMAN. Suo anteeksi, Anna, jos erehdyn. Mutta -- jos olen
-oikeassa, niin sinun on parasta puhua asiasta tyynesti Kaarlon kanssa.
-Ja minussa sinä tapaat aina ymmärtäväisen äidinsydämen. Mutta nyt minun
-täytyy mennä. Näkemiin, Anna!
-
-    (Menee oikealle).
-
-ANNA (tuijottaen rouva Hallmanin jälkeen ja painaen kädellä
-rintaansa.). Hyvä Jumala! Että hän siis on sen jo huomannut!
-
-    (Postiluukulle ilmestyy mies, kädessään kirje. Kun Anna ei
-    huomaa häntä, rykäisee mies ja naputtaa sormellaan luukkuun.
-    Anna säpsähtää, havahtuu ja menee luukulle. Mies ojentaa
-    hänelle kirjoihin vietävän kirjeen. Anna varustaa kirjeen
-    merkeillä, kirjoittaa ja leimaa kuitin, tehden kaikki
-    koneellisesti ja pysähtyen aina väliin eteensä tuijottamaan.
-    Saatuaan kuitin ja maksettuaan poistuu mies ja Anna palaa
-    pöydän luo, istuutuu ja selailee papereita sekä asettuu
-    sitten käsi poskella eteensä tuijottamaan.).
-
-HERRA EKMAN (ilmestyy luukulle ja katsoo hetkisen hymyillen Annaa, joka
-ei häntä huomaa). Mitä, uinahtanutko?
-
-ANNA (säpsähtäen ja nousten). Kas, sinäkö -- milloin sinä siihen
-ilmestyit?
-
-HERRA EKMAN. Onko posti tuonut minulle mitään hyvää?
-
-ANNA. Ai todellakin! Apteekin postiahan ei olekaan vielä haettu.
-
-    (Ottaa hyllyltä tukun sanomalehtiä ja kirjeitä, ojentaen
-    ne herra Ekmanille).
-
-HERRA EKMAN. Enkö saa tulla sisälle hetkiseksi istahtamaan?
-
-ANNA. Tietysti, kuinka sitä kysytkään.
-
-    (Avaa oven, herra Ekman, siroon kesäpukuun huolellisesti
-    puettuna, astuu sisään, toisessa kädessään päivän posti,
-    toisessa kävelykeppi ja hattu. Annaa tervehdittyään istuutuu
-    hän toiseen nojatuoliin, asettaen hattunsa ja postin pöydälle.
-    Anna istuutuu häntä vastapäätä.).
-
-HERRA EKMAN (Annaa tarkastellen). Sinä olet tänään niin kovin vakava,
-Anna. Ja äitisi -- hän tuli tuolla juuri vastaani -- näytti itkeneeltä.
-Onko tapahtunut jotakin ikävää? Ja kuinka pappa voi?
-
-ANNA. En minä ainakaan mitään tiedä -- ja pappakin on tavallisessa
-voinnissa.
-
-HERRA EKMAN. Entäs -- veljesi? Onko hänestä mitään kuulunut?
-
-ANNA. Ei hänestäkään -- oikeastaan mitään uutta.
-
-HERRA EKMAN. Hm!
-
-ANNA. Mitä "hm"?
-
-HERRA EKMAN. Niin vain -- että veljesi asiat eivät taida olla oikealla
-tolallaan.
-
-ANNA. Kiusaako se sinua kovinkin?
-
-HERRA EKMAN. Kuinka sitä kysytkään! Onhan hän tuleva lankoni -- ja sitä
-paitsi --
-
-ANNA. Ai, sinä olet sitä paitsi hänen takaajansa. Sitä en
-muistanutkaan, suo anteeksi. Sinulla on siis kylläkin syytä olla
-huolissasi veljestäni.
-
-HERRA EKMAN. Sinä olet muuttunut omituisen pisteliääksi ja ärtyisäksi.
-
-    (Murtaa vasta saaduista kirjeistä päällimmäisen auki ja lukee,
-    viskaten sen jälkeen hermostuneesti kirjeen pöydälle).
-
-ANNA. Oliko siinä jotakin ikävää?
-
-HERRA EKMAN (äkäisesti). Oli tuoreita uutisia sinun herra veljestäsi!
-
-ANNA (säpsähtäen). Mitä! Mitä hänestä?
-
-HERRA EKMAN. Sitä vain, että hän on lyönyt korkojen maksamisen laimin
-ja nyt sanoo pankki tuossa (kirjettä osoittaen). lainan irti.
-
-ANNA. Hyvä Jumala! Ja kuinka suuri se laina olikaan?
-
-HERRA EKMAN. Kymmenentuhatta. Takaajia on vain kaksi, joten minun on
-suoritettava puolet siitä summasta. -- Mistä minä nyt kädenkäänteessä
-kaappaan viisi tuhatta?
-
-ANNA. Mutta eikö asiaa muuten voi järjestää? Eikö pankki suostuisi
-antamaan lainan olla ennallaan, jos korot nyt heti suoritettaisiin?
-
-HERRA EKMAN. Mitä se hyödyttäisi? Meidän takaajain maksettavaksihan se
-velka lopulta kuitenkin tulee.
-
-ANNA. Oletko sinä siitä niin varma?
-
-HERRA EKMAN. Hm! Olen jo aikoja sitten kuullut, että veljesi
-hurjastelee Helsingissä, vaikken ole tahtonut asiasta puhua, varsinkaan
-isäsi vuoksi.
-
-    (Äänettömyys.).
-
-ANNA. Niin, hän hurjailee. Hän on suoraan sanoen hunningolla.
-
-HERRA EKMAN (puolittain itsekseen). Minun tuleva lankomieheni, hm!
-
-ANNA. Kaarlo, sinä olet hyvin harkitseva mies, mutta eräässä asiassa
-sinä kieltämättä olet menetellyt kevytmielisesti,
-
-HERRA EKMAN. Missä niin?
-
-ANNA. Kihlautuessasi minun kanssani ja siten saamalla koko
-haaksirikkoisen Hallmanin perheen niskoillesi.
-
-HERRA EKMAN (kohauttaa mitään puhumatta olkapäitään).
-
-ANNA. Mutta tuosta takaussummasta -- (vaikenee äkkiä ja miettii).
-
-HERRA EKMAN. Mitä takaussummasta?
-
-ANNA. Niin, tuli vain mieleeni, että maksaisin niin mielelläni tuon
-velan jos kykenisin.
-
-HERRA EKMAN. Sinä?
-
-ANNA. Niin, jos kykenisin. Mutta olenhan typötyhjä, kuten tiedät.
-
-HERRA EKMAN. Hm!
-
-ANNA. Oikeastaan minulla oli aikaisemmin pienoinen pankkitalletus,
-mutta minun on täytynyt se uhrata poloisen veljeni hyväksi.
-
-HERRA EKMAN. Mitä! Koko kahdenkymmenen tuhannen talletusko?
-
-ANNA. Ahaa, sinä siis tiesit sen!
-
-HERRA EKMAN (hämillään). Niin -- etkös sinä itse siitä kerran
-maininnut?
-
-ANNA. Olenpa tainnut mainita.
-
-    (Pitkä äänettömyys.).
-
-HERRA EKMAN. Harmillinen juttu!
-
-ANNA. Tuoko kahdenkymmenen tuhannen markan juttu?
-
-HERRA EKMAN (kiusaantuneena). Kuinka sinä --! Tietysti minä tuota velan
-irtisanomista tarkoitin.
-
-ANNA. Niin, se on kylläkin kiusallista, mutta (viivytellen). asialla on
-toinenkin ja vielä kiusallisempi puoli.
-
-HERRA EKMAN. Mitä sinä sillä tarkoitat?
-
-ANNA. Sitä, että minun näissä oloissa on tultava sinun vaimoksesi.
-
-HERRA EKMAN. On tultava?
-
-ANNA (puhkeaa äkkiä hillittömään itkuun).
-
-HERRA EKMAN (hätääntyneenä). Mitä, mitä nyt?
-
-ANNA (nyyhkyttäen). Sanoin sinun menetelleen kevytmielisesti
-kihlautuessasi minun kanssani, mutta minä itse olen ollut vieläkin
-kevytmielisempi -- antautuessani sinulle rajattomasti.
-
-HERRA EKMAN. Mitä -- olisiko siitä seurauksia odotettavissa?
-
-ANNA. Minä pelkään niin.
-
-    (Äänettömyys.).
-
-HERRA EKMAN. Se on kyllä harmillista, mutta mitään syytä tuohon
-epätoivoiseen itkuun ei sinulla nähdäkseni silti ole. Sinä ivasit viime
-veneretkellä minun mallikelpoisuuttani, mutta se on juuri tämä minun
-sukuominaisuuteni, joka pakottaa minut -- kuinka sanoisin --
-
-ANNA (päänsä nostaen). Korjaamaan minut, tarkoitat varmaan sanoa?
-
-HERRA EKMAN (ärtyisesti). Minä tarkoitin tietysti sanoa, että tuo
-sukuominaisuuteni pakottaa minut pysymään kunnianmiehenä niin tässä
-kuin muissakin asioissa.
-
-ANNA. Eli siis toisin sanoen korjaamaan minut -- haaksirikkoutuneen
-perheen haaksirikkoisen tyttären. Mutta se on sinun puoleltasi aivan
-liian mallikelpoista! (Kiivaasti) Kuule, minä tahdon korjata itse
-itseni! (Irroittaa sormuksen sormestaan ja asettaa herra Ekmanin eteen
-pöydälle) Minä vapautan sinut siitä ikävästä velvollisuudesta.
-
-HERRA EKMAN. Mitä! Sinä tahdot siis purkaa kihlauksemme?
-
-ANNA. Etkö sinä sitten sitä tahdo? Kyllä, siitä olen vakuutettu ja
-siksi tahdonkin vapauttaa sinut alotteenteon vaikeuksista.
-
-HERRA EKMAN. Sinä siis todellakin luulet...?
-
-ANNA. Ei, minä olen vakuutettu siitä, kuten sanoin.
-
-    (Äänettömyys).
-
-HERRA EKMAN. Etkö ajattele sitä häpeää, häväistystä, mikä siitä
-aikanansa seuraa?
-
-ANNA. Häpeää -- kenelle?
-
-HERRA EKMAN. Hm, tietysti sinulle itsellesi.
-
-ANNA. Niin, niin, tietysti minut tullaan työntämään seuraelämän
-ulkopuolelle, osoittamaan sormella ja niin edespäin. Sehän on aina
-ollut naisen kohtalo tällaisissa tapauksissa, samalla kuin toinen
-osapuoli käyskentelee loukkaamattomana kunnianmiehenä. Niin, niin,
-kyllä minä olen jo senkin huomioon ottanut. Mutta kahdesta pahasta on
-minusta tämä keveämpi kantaa.
-
-HERRA EKMAN. Kahdesta pahasta? Ja se toinen paha?
-
-ANNA. Ikuinen liitto, jonka laatu, luonne, sisältö -- kuinka sanoisin
--- on näinä päivinä minulle täydelleen selvinnyt.
-
-HERRA EKMAN (katkerasti). Siis toisin sanoen, että sinä minuun
-liittymällä tekisit onnettoman teon -- saisit minusta kelvottoman
-aviomiehen?
-
-ANNA. En suinkaan tahdo sanoa, että sinä olisit kelvottomampi aviomies
-kuin lukemattomat muutkaan. Päinvastoin sinä eräissä suhteissa voit
-olla mitä paras aviomies. Mutta me -- me kaksi emme sovi yhteen. Meidän
-välillämme ei tulisi vallitsemaan sopusointua. Se on pohjimmainen syy.
-Ja sitten lisäksi joukko toisia, ulkonaisia syitä, jotka nekin
-tulisivat aina ikävällä tavalla meidän avio-onneamme häiritsemään.
-
-HERRA EKMAN. Ihme, että sinä nyt vasta huomaat sen, ettemme me
-toisillemme sovi.
-
-ANNA. Niin -- kuudestakolmatta ikävuodestani huolimatta, tai ehkä juuri
-sen johdosta, olen siinä määrin antautunut rakkauden lumoihin, että
-olen eräät asiat nähnyt väärässä valossa. Nyt huomaan todeksi, mitä
-kerran muistelen jostakin kirjasta lukeneeni, että rakastuneet näkevät
-rakastamissaan henkilöissä ominaisuuksia, joita näillä itse asiassa ei
-lainkaan ole, ja toisaalta ovat näkemättä eräitä toisia, vähemmän
-miellyttäviä ominaisuuksia, joita näillä on.
-
-HERRA EKMAN (ivallisesti). Onni, että sinun silmäsi sentään ajoissa
-aukenivat.
-
-ANNA. Intohimoisuudestani huolimatta minulla on sentään viileämmät
-puolenikin, ja eräänä sellaisena hetkenä minä näin äkkiä asiat oikeassa
-valossaan. Paitsi sitä, että luonteemme eivät soinnu yhteen, on meitä
-yhteen saattamassa ollut mukana myöskin sivutekijöitä -- mutta niistä
-lie paras vaijeta.
-
-HERRA EKMAN. Minä luulen arvaavani, mitä sinä noilla sivutekijöillä
-tarkoitat.
-
-ANNA. Sitä suurempi syy olla niistä puhumatta.
-
-HERRA EKMAN. Sinä syytät minua itsekkyydestä ja ties mistä. Pidätkö
-siis itseäsi niin erehtymättömänä, tuomitessasi toisten motiiveja?
-
-ANNA. En, Kaarlo, enkä minä yksin sinua siitä syytä, vaan
-myöskin itseäni. Olen paljon ajatellut näinä päivinä ja öinä ja
-eritellyt tunteitani. Ja niinpä pelkään että _minun_ pohjimmaisena
-motiivinani, mennessäni kihloihin kanssasi, on tietämättäni ollut --
-halu päästä täältä postikonttorista pois.
-
-HERRA EKMAN (päätään pudistaen). Mutta tuohan on yksinkertaisesti
-sairaalloisuutta. Todellakin, eiköhän se johdu sinun fyysillisestä
-tilastasi?
-
-ANNA. Ajatukseni eivät koskaan ole toimineet kirkkaammin kuin tällä
-haavaa.
-
-HERRA EKMAN. Hm! Ja sinä tahdot siis purkaa kihlauksemme? Seurauksista
-huolimatta. Niin, seuraukset -- oletko ajatellut niiden vaikutusta
-isääsi, jota aina olet niin ihailtavalla hellyydellä kaikilta
-mielenjärkytyksiltä koettanut suojata?
-
-ANNA (säikähtyneenä). Isäni! Hyvä Jumala, sitä seikkaa en todellakaan
-ottanut lukuun. Niin, minä olen koettanut suojata häntä ja siinä
-tarkoituksessa olen alistunut valehtelemaankin -- ja nytkö sitten itse
-omalla kevytmielisyydelläni aiheuttaisin hänelle kuolemaa tuottavan
-järkytyksen! Missä umpikujassa olenkaan! (Hetkisen ääneti herra
-Ekmaniin tuijottaen). Kaarlo, että sinä tulitkin ajatelleeksi tätä
-puolta asiassa! Sinä huolehdit siis niin paljon isästäni?
-
-HERRA EKMAN (olkapäitään kohauttaen). Luonnollisesti minä en puolestani
-tahdo olla syypää vanhan miehen kuolemaan.
-
-    (Äänettömyys).
-
-ANNA. Minä epäilin jo silmänräpäyksen ajan omia epäilyksiäni -- sitä
-nimittäin, mitä olen tässä koettanut sinulle tulkita. Mutta tuo eleesi
-ja nuo sanasi paljastivat minulle lopullisesti kaiken. Totuutta on aina
-paras katsoa suoraan silmiin, ja siksipä minun op syytä kiittää sinua
-sanoistasi -- ja eleestäsi.
-
-HERRA EKMAN. Hyvä, hyvä!
-
-    (Koputusta oikeanpuoleiselle ovelle).
-
-ANNA (nousten). Kuka -- kuka siellä? -- (Yrittää ovelle, joka samalla
-aukenee ja kynnykselle ilmestyy herra Hallman) Pappa! Kuinka ihmeessä
-te siihen ilmestyitte?
-
-HERRA HALLMAN (naurahtaen). Onko se sinusta niin ihmeellistä?
-
-ANNA. Te joka ette kohta kahteen vuoteen ole kotiportin ulkopuolella
-käynyt!
-
-HERRA HALLMAN. Ihana kesäpäivä houkutteli kerran minutkin hiukan
-pitemmälle kävelylle. (Tulee sisälle). Kas, Kaarlokin! Hyvää päivää!
-(Tervehtivät). Taisinkin tulla sopimattomaan aikaan ja lienee minun
-viisainta perääntyä hyvässä järjestyksessä.
-
-HERRA EKMAN. Ei suinkaan! Minä pistäysin postia hakiessani tänne hiukan
-juttelemaan ja olin juuri pois lähdössä. (Ottaa pöydältä hattunsa,
-keppinsä ja postinsa; Annalle). Ensi kerran tavatessamme juttelemme
-siitä lähemmin. Näkemiin, setä! Näkemiin, Anna!
-
-    (Hyvästelee ja poistuu vasemmalle).
-
-HERRA HALLMAN. Onko mamma käynyt täällä?
-
-ANNA. Kyllä, mutta hän lähti pappilassa käymään. Istukaa, pappa, niin
-menemme yhtä matkaa kotiin. (Kelloon silmäten) Postitunti on kohta
-lopussa.
-
-HERRA HALLMAN (istuutuen). Mutta eikö Reinolta ole tullut kirjettä?
-Olen odottanut sitä niin kiihkeästi ja kun ei mammaa heti kuulunut
-kotiin, en malttanut enää, vaan lähdin itse tänne.
-
-ANNA (viivytellen). Kyllä -- täällä on papalle kirje Reinolta.
-
-    (Ojentaa kirjeen isälleen).
-
-HERRA HALLMAN. Sakset, Anna! Tiedäthän, etten koskaan repimällä avaa
-mitättömämpiäkään kirjeitä, saati tällaista.
-
-    (Anna ojentaa hänelle sakset; leikattuaan kirjeen auki pistää
-    herra Hallman silmälasit nenälleen ja syventyy lukemaan).
-
-ANNA (istahtaa postipöydän taakse, josta hän työskennellessään
-levottomasti tarkastelee isäänsä.).
-
-HERRA HALLMAN (lopettaa kirjeen ja sovittaa sitä takaisin kuoreen). Hm!
-Harvoinhan täällä mikään käy toiveiden ja laskujen mukaan. Siksipä
-täytyy ihmisellä olla kärsivällisyyttä loppumaton varasto.
-
-ANNA (arasti). Mitä Reino kirjoittaa?
-
-HERRA HALLMAN. Loppututkinto lykkääntynyt! Eikä mainitse, saako hän
-syksylläkään sen suoritetuksi.
-
-ANNA. Onko hän yhä Helsingissä?
-
-HERRA HALLMAN. Kirjeen on hän kirjoittanut Helsingissä, mutta nyt
-lienee hän jo maalla -- siellä viimekesäisellä tehtaalla, jonne hän
-aikoo hetimiten lähteä harjoitteluaan jatkamaan. No, hyvähän se on
-sekin, mutta pettymys, suuri pettymys tämä minulle siltikin oli.
-
-ANNA. Pappa rakas, jaksattehan kestää tämän pettymyksen?
-
-HERRA HALLMAN. Enkö kestäisi -- minä jonka on elämässäni täytynyt
-paljon pahempaakin kestää.
-
-ANNA. Niin, niin. Voi kuinka iloiseksi saitte minut sanoillanne!
-
-HERRA HALLMAN. Eikähän tässä niin järin pitkä odotusaika ole enää
-kysymyksessä. Korkeintaan vajaa vuosi. Mutta vauhtia meidän täytyy
-Reinolle antaa. Mamma on oikeassa: Reinossa taitaa olla vähän liiaksi
-iloista laulajapoikaa ja se on saanut hänet kuluttamaan aikaansa
-joutavanpäiväiseen. Mitäpäs jos syyslukukauden alkaessa pistäytyisin
-itse Helsinkiin auttamaan poikaa loppuspurtissa?
-
-ANNA. Tekö, pappa? Eihän nyt missään nimessä!
-
-HERRA HALLMAN. He, he, pidätkö sinä minua sellaisena raakkina, etten
-minä enää kykene yhtä Helsingin matkaa tekemään?
-
-ANNA. Ei suinkaan, pappa, mutta -- sittenkin, sittenkin olisi teidän
-sellaisen matkan vaivoilta itseänne säästettävä. On parempi, että
-esimerkiksi minä menen sinne teidän sijastanne.
-
-HERRA HALLMAN. Näinköhän sinä vain kykenisit Reinossa tarpeellista
-respektiä herättämään? No, kuinka vain, kuinka vain, kunhan veljesi
-saadaan täyteen vauhtiin. Viimeistään ensi kevääseen mennessä on hänen
-saatava insinööritutkintonsa (Huoaten). Olin niin vakuutettu, että hän
-jo tänä kevännä ilmestyy kotiin, taskussaan valmiit paperit. Olisi
-ollut niin ihanaa saada tehdas jo ensi syksyyn mennessä käyntiin. Mutta
-kärsivällisyyttä, kärsivällisyyttä, se pyörii sittenkin. On sentään
-hyvä, että Reino näkyy täysin tajuavan keksintöni merkityksen ja
-laajakantoisuuden. Mutta näytähän minulle tänään tulleita Helsingin
-lehtiä, eikö niissä näy jo uutisia patentin myöntämisestä.
-
-ANNA (ojentaen isälleen sanomalehden). Reinonko tuo patentti piti
-hankkia?
-
-HERRA HALLMAN. Kuinkas muuten. Häntähän asia oikeastaan lähinnä
-koskeekin. (Levittää sanomalehden eteensä ja antaa katseensa liukua
-pitkin palstoja) Ei näy uutisia. Merkillisesti se viipyy. Minun
-mielestäni asian pitäisi olla jo ratkaistu. (Taittaa sanomalehden
-kokoon ja laskee sen pöydälle, jolloin huomaa Annan sormuksen, ottaen
-sen käteensä). Sinunko sormuksesi tässä?
-
-ANNA. Ah, niin --
-
-    (Ottaa sormuksen isältään ja pistää taskuunsa).
-
-HERRA HALLMAN. Kuinka? Taskussako sinä kihlasormusta kannat?
-
-ANNA (hämillään). Oh, kuinka minä tänään olenkin hajamielinen!
-
-    (Pistää sormuksen sormeensa.).
-
-HERRA HALLMAN. Hm! (Hetkisen vaiti Annaa tarkasteltuaan). Kuule, Anna,
-eiköhän siinä ole takana jotain muutakin -- tuossa sormusjutussa
-nimittäin? Huomasin heti sisään tullessani, että teidän välillänne on
-jotakin tapahtunut.
-
-ANNA. Pappa rakas, kuinka te sellaista? Mitä meidän välillämme olisi
-voinut tapahtua?
-
-HERRA HALLMAN. Hm, no! Minä en tahdo lainkaan sekaantua teidän
-asioihinne. Olethan sinä, Anna, täysin kypsynyt nainen ja voit itse
-arvioida askeltesi kantavuuden. Jos sinä esimerkiksi olet tullut
-toisiin ajatuksiin aikomaasi avioliittoon nähden, niin -- no, kuten
-sanottu, minä en tahdo niihin asioihin lainkaan sekaantua. Minä toisin
-sanoen pysyn täysin puolueettomana.
-
-ANNA (hetkisen itsensä kanssa taisteltuaan). Kuinka minä, pappa,
-olenkaan teille kiitollinen sanoistanne. Mutta tuohon meidän
-suhteeseemme nähden te täydellisesti erehdytte, sillä minusta tulee
-kuin tuleekin Kaarlon vaimo.
-
-HERRA HALLMAN. No, kuinka hyvänsä. Sinä teet tietysti niinkuin itse
-parhaaksi katsot. Mutta mihin sinä elämässäsi milloinkin ryhtynet,
-suureen tai pieneen, niin pidä aina ohjeenasi tuota minun vanhaa
-valiolausettani: pysy aina uskollisena omalle itsellesi!
-
-ANNA (puolittain itsekseen). Uskollisena itselleen. Niinkuin Sohvi
-kaikessa yksinkertaisuudessaan. Kunpa ihminen _aina_ voisikin
-pysyä uskollisena itselleen!
-
-HERRA HALLMAN. Täytyy voida.
-
-ANNA. Mutta eikö elämässä usein esiinny tilanteita, joissa ei voi --
-tai joissa ainakin on äärettömän vaikea pysyä uskollisena itselleen?
-
-HERRA HALLMAN. Hm, kyllä niin. Minä tiedän sen kokemuksesta. Eräässä
-tuollaisessa tilanteessa en itse jaksanut -- tai paremmin sanoen
-muistanut pysyä itselleni uskollisena, ja seuraukset siitä kävivät
-varsin tuhoisiksi. Niin, niin, _aina_ täytyisi jaksaa pysyä
-uskollisena omalle itselleen. Sen turvin kykenee ihminen paljon
-kestämään.
-
-ANNA (miettivästi eteensä tuijottaen). Niin, niin -- Ah, jospa minäkin
-kykenisin siihen.
-
-HERRA HALLMAN (hellästi). Kyllä sinä kykenet, tyttäreni, kun vain
-tahdot. Sinulla on luonnetta. -- Hm, äsken tuota Reinon kirjettä
-lukiessani vilahti mieleeni, että -- että jospa sinä, Anna, olisit
-syntynyt Reinon tilalle, toisin sanoen pojaksi, niin minä tuntisin
-suunnitelmani olevan paljon lujemmalla pohjalla.
-
-ANNA (äkkiä vilkastuen). Mutta pappa! Minunhan _piti_ tulla siihen
-mukaan. Ettekö muista, kuinka me liittousimme maailmaa valloittamaan?
-Vai eikö siinä minulle tilaa olekaan?
-
-HERRA HALLMAN (nousten ja Annaa lähestyen). On, on! Sekä Reinolle että
-sinulle ja minulle -- sinulle ennen kaikkia. Ajattelepas, että se
-kilpailukykynsä vuoksi tulee entisestään suuresti laajentumaan.
-Työväkeä täytyy yhtä mittaa lisätä --
-
-ANNA. Ja työväelle me rakennamme ajanmukaisia asuntoja --
-
-HERRA HALLMAN. Ihan niin -- olin juuri samaa sanomaisillani!
-
-ANNA. Nuo pienet somat asunnot sievien puutarhojen keskellä. --
-
-HERRA HALLMAN. Niin -- se ruma joutomaa siellä tehdasrakennusten
-takalistolla -- sen muutamme pieneksi kukoistavaksi
-puutarhakaupungiksi.
-
-ANNA. Kuinka suuremmoista! Ja sitten perustamme koulun sinne
-puutarhakaupunkiin. Kuinka monenlaisia ja hedelmällisiä työaloja
-minulle aukeneekaan! (Kelloon katsahtaen) Mutta nyt lähdemme, pappa,
-päivälliselle ja koetamme saada mammankin iloiseksi.
-
-    (Sulkee postiluukun).
-
-HERRA HALLMAN. Mamma ei usko minun keksintööni ja suunnitelmiini.
-(Silmää iskien) Hän luulee minua lapsettavan. Kyllä minä olen sen
-huomannut. Mutta sitä iloisemman yllätyksen valtaan on hän aikanansa
-joutuva.
-
-ANNA. Kuinka rohkeaksi minä taas tunnen itseni! Minä -- minä luulen,
-että me vielä voitamme, pappa. Toisin sanoen: pääsemme rannalle.
-
-HERRA HALLMAN (Annan tukkaa silittäen). Sen me varmasti teemme. Hiukan
-vain kärsivällisyyttä vielä!
-
-    ESIRIPPU.
-
-
-
-
-KOLMAS NÄYTÖS.
-
-
-Näyttämö sama kuin ensi näytöksessä. Sohvapöydälle on ilmestynyt
-vastapuhjennut valkoinen ruusu pienessä, punaiseen harsopaperiin
-verhotussa kukka-astiassa. Ikkuna auki, samoin vasemmalle johtavat
-ovet. Oikeanpuoleinen ovi raollaan.
-
-Esiripun noustua pysyy näyttämö hetken aikaa tyhjänä.
-
-ANNA (tulee etehisestä kädessään sanomalehtiä ja isokokoinen kirje).
-Kylläpä täällä on hiljaista. Kuulee melkein päivänsäteiden laulavan.
-(Laskee postin pöydälle, menee oikeanpuoleiselle ovelle ja kurkistaa
-sisään, minkä jälkeen hän varovasti sulkee oven). Sepä ihmeellistä,
-että pappa keskipäivällä nukkuu. Ja hymyilee nukkuessaan niin
-onnellisena. Näkee varmaankin tehtaasta unta. (Ruokasalin ovelle
-ilmestyy Sohvi) Kas, onhan täällä muitakin ihmisiä. Luulin tullessani,
-että talo on typötyhjä. Entäs mamma? Onko hän mennyt kirkkoon?
-
-SOHVI. Kyllä, mutta kohta kai ne sieltä tulevat.
-
-ANNA (huomaa ruusun pöydällä ja nostaa sen eteensä tunnustellen sen
-tuoksua.). Mistä tämä on ilmestynyt?
-
-SOHVI. Se on neidin onnenruusu.
-
-ANNA. Mitä Sohvi nyt oikein tarkoittaa?
-
-SOHVI. Se on siitä neidin nimipäiväruususta. Minähän taitoin siitä
-varkain oksan ja panin sen tuonne keittiön akkunalle kasvamaan. Tänä
-aamuna puhkesi siitä ensimmäinen ruusu.
-
-ANNA. Nyt Sohvi erehtyy. Se nimipäiväruusuhan oli punainen.
-
-SOHVI. Mutta tuollainen siitä kuitenkin nyt puhkesi.
-
-ANNA (tarkastelee ajatuksiinsa vaipuneena ruusua). Kummallista! --
-Mutta kaunis tämä on, kauniimpi ja puhtaampi kuin punainen. Ja hienompi
-tuoksu. Eikö teistäkin Sohvi?
-
-SOHVI. En tiedä, kauniitahan ne ovat molemmat. (Äänettömyys). Onko
-apteekkari ollut jossakin matkalla, koska hän äsken, kun minä olin
-maitoa hakemassa, ajoi asemalta päin?
-
-ANNA. Niin, hänhän on ollut Helsingissä.
-
-    (Laskee ruusun takaisin pöydälle, ottaa sanomalehden
-    ja istuutuu keinutuoliin.).
-
-SOHVI. Nytpä minä muistankin. Minähän näin viime yönä unta neidistä ja
-apteekkarista.
-
-ANNA (hymyillen). No, antakaas kuulua.
-
-SOHVI. Neiti oli apteekkarin kanssa soutelemassa. Sitten alkoi neiti
-keikuttaa venettä, niin että se kaatui.
-
-ANNA. Mutta nyt Sohvi laskettelee omiansa!
-
-SOHVI. E-i! Minä heräsinkin vielä siihen, kun vene kaatui ja apteekkari
-parkasi niin surkeasti.
-
-ANNA. No hukuimmeko me?
-
-SOHVI. Sitä en ehtinyt nähdä, kun samassa heräsin.
-
-ANNA. Sohvi varmaankin näki, kun me viime kerran olimme järvellä ja
-siitä on nyt unimatti saanut aiheen.
-
-SOHVI. Näin kyllä keittiön ikkunasta ja näin senkin, kun neiti keikutti
-venettä.
-
-ANNA. Mutta sitähän Sohvi ei voinut nähdä, että minä keikutin.
-
-SOHVI. No jos en juuri nähnyt, niin arvasin.
-
-ANNA. Miksei apteekkari yhtä hyvin olisi saattanut keikuttaa?
-
-SOHVI. Eihän nyt toki apteekkarilla juolahtaisi mieleenkään semmoista
-tehdä. Ei, kyllä se oli neidin kujeita.
-
-ANNA (ajatuksissaan). Ja hän parkaisi!
-
-SOHVI. Niin -- mutta eiväthän ne tuollaiset unet mitään merkitse, ja
-jos merkitsevät, niin hyvää vain. (Kuuluu kellojen soitto) Nyt ne
-tulevat kirkosta. Ja minulla on kahvikin vielä puolitiessä.
-
-    (Vetäytyy vasemmalle).
-
-ANNA. Kuinka painostavaa nyt onkaan! (Nousee, heittää sanomalehden
-pöydälle ja menee ikkunan ääreen). Siellä tulee mamma. -- Mamma
-poloinen! -- Aivankuin kantaisi jotakin näkymätöntä taakkaa.
-
-ROUVA HALLMANIN ÄÄNI ULKOA. Sinä olet jo kotona, Anna? Terveisiä
-kirkosta.
-
-ANNA. Kiitos, mamma!
-
-    (Etehisestä kuuluu liikettä ja hetken kuluttua astuu rouva
-    Hallman, tummiin puettuna, sisään, laskee virsikirjan
-    pöydälle ja istuu väsymyksestä huoaten).
-
-ROUVA HALLMAN. Ihmeen painostava ilma tänään. Kirkossakin miltei joka
-toinen torkkui. Tulee varmaan ukonilma.
-
-ANNA. Ukonilma -- niin. Minä olen sen lähenemisen jo kauan vaistoissani
-tuntenut.
-
-ROUVA HALLMAN. Kauan? Sinä tarkoitat siis _sitä_?
-
-ANNA. Niin.
-
-ROUVA HALLMAN. Kirkossa saatoin minä sen hetkeksi unhottaa, mutta kohta
-ulos tultuani oli se taas kimpussani. -- Tuliko postissa mitään uutta?
-
-ANNA. Ei mitään, ellei sanomalehdissä jotakin ole. En ole ehtinyt niitä
-vielä läpi silmätä.
-
-ROUVA HALLMAN. Mitäpä niissä.
-
-ANNA. Patenttiuutinen.
-
-ROUVA HALLMAN. Hm. (Ottaen sanomalehtien joukosta kirjeen) Kenellekäs
-tämä on? Papalleko?
-
-ANNA (ottaen kirjeen äidiltään). Ei, se on minulle. (Viivytellen) Siinä
-on Reinon velkakirja.
-
-ROUVA HALLMAN. Velkakirja? Sekö --
-
-ANNA. -- jonka korot hän on jättänyt maksamatta ja jonka pankki sanoi
-irti.
-
-ANNA. Ei, vaan -- minä.
-
-ROUVA HALLMAN. Sinä! Kuinka, oletko sinä sen talletusjäännöksen uhrannut
-siihen?
-
-ANNA. Olen. Kunniantuntoni ei sallinut, että vieraat ihmiset maksavat
-veljeni puolesta.
-
-ROUVA HALLMAN. Ja tietääkö Kaarlo siitä vielä mitään?
-
-ANNA. Ei minulla ainakaan ole ollut tilaisuutta sitä hänelle sanoa.
-Hänhän matkusti Helsinkiin kohta sen jälkeen kuin irtisanomisesta tuli
-ilmoitus.
-
-ROUVA HALLMAN. Hän kuuluu tänä aamuna palanneen matkaltaan. Tiedätkö,
-että hän on ollut Helsingissä juuri tuon laina-asian takia?
-
-ANNA. En. Paha vain, ettei hän ennen lähtöään siitä minulle mitään
-ilmoittanut. Olisi säästynyt turhista vaivoista. Sanoiko hän teille sen
-takia Helsinkiin menevänsä?
-
-ROUVA HALLMAN. Ei, muilta minä olen sen kuullut.
-
-ANNA. Muilta? Kuinka muilla voi siitä olla tietoa?
-
-ROUVA HALLMAN. Herra ties kuinka! Liekö Kaarlo ennen lähtöään tullut
-jollekin maininneeksi ja niin se on suusta suuhun levinnyt. Kuka ne
-juorujen jäljet selvittää. Ja muuten ne kaikesta päättäen tietävät
-Reinon asioista paljon enemmän kuin me luulemmekaan. Minua ihan
-puistattaa ajatellessani, että joku ajattelematon tai pahansuopa menisi
-niistä papallekin kertomaan.
-
-ANNA. Senhän me toki voimme estää, sillä onhan meistä jompikumpi aina
-papan seurassa.
-
-ROUVA HALLMAN. Niin, niin, mutta siitä huolimatta tämä on kuin elämistä
-miinan päällä, joka voi räjähtää milloin hyvänsä. Usein tulee tätä yhtä
-ja samaa asiaa seuloessani mieleen ajatus, että olisi onnellisinta, kun
-Herra ajoissa korjaisi papan pois. Vaikka kauhea on sellainenkin
-toivomus! (Äänettömyys). Ja sinäkin olet nyt menettänyt viimeistä
-myöten säästösi. Eiköhän olisi ollut viisaampaa järjestää se asia
-jotenkin toisin?
-
-ANNA. Mamma rakas, siinä ei ollut muuta mahdollisuutta. Ellen minä
-olisi velkakirjaa lunastanut, olisi se peritty takausmiehiltä ja sitä
-minun kunniantuntoni ei sallinut.
-
-ROUVA HALLMAN. Niin, en ymmärrä, mikä siinä ja mikä tässä yleensäkin
-olisi viisainta. (Äänettömyys) Pappakin tuntuu siellä jo heränneen.
-
-ANNA. Mutta mikä papan nyt on uneen saanut? Eihän hän ennen ole juuri
-koskaan päivällä nukkunut.
-
-ROUVA HALLMAN. Hän oli koko yön niin levoton eikä nukkunut ollenkaan.
-Hänen sydämen tilansa on viime päivinä huomattavasti heikontunut.
-
-ANNA (ottaen kirjeen pöydältä). Tästä emme luonnollisesti puhu papalle
-mitään.
-
-    (Menee kirje kädessään ruokasaliin, josta hän kohta palaa.
-    Samassa tulee herra Hallman oikealta).
-
-HERRA HALLMAN (silmiään hieroen). Nukuin niin makeasti, etten sellaista
-muista vuosikausiin ja sitten näin niin selkeätä unta, että herättyäni
-kului ainakin viisi minuuttia, ennenkuin kykenin toden unesta
-eroittamaan.
-
-    (Kaikki kolme istuutuvat pöydän ääreen).
-
-ROUVA HALLMAN. No, ja minkälaista unta sinä näit?
-
-HERRA HALLMAN (iloisesti). Entinen tehtaani oli olevinaan täydessä
-käynnissä. Suuri höyrykone puhkui, remmit vonkuivat ja laklattivat,
-uudet patenttikoneet olivat paikoillaan ja nauloja, kirkkaita kuin
-hopeapuikot, tuli ihan satamalla. Minua alkoi jo suorastaan pelottaa se
-vauhti ja jylinä, ja olin juuri antamaisillani käskyn seisauttaa
-koneet, kun vauhtipyörä samassa hirveällä ryskeellä hajosi tuhannen
-pirstaleiksi. Siihen minä heräsin ja olin vähällä pudota vuoteesta.
-
-ROUVA HALLMAN (katsahtaen pikaisesti Annaan). Se päättyi siis
-onnettomasti.
-
-HERRA HALLMAN. Uni, niin. Mutta unethan tietävät aina päinvastaista.
-Mikä unissa särkyy, se todellisuudessa eheytyy. Saattepa nähdä, se
-pyörii vielä ja ennen pitkää. (Tarttuu sanomalehteen) Mitä uutta
-sanomalehdet tietävät?
-
-ANNA. En ole ehtinyt niitä vielä katsoa.
-
-    (Herra Hallman syventyy sanomalehteä tarkastelemaan).
-
-ROUVA HALLMAN (Annalle). Varmaankin Kaarlo tulee pian täällä käymään.
--- Mitäpäs jos iltapäivällä menisimme kaikki järvelle.
-
-ANNA. Ei, ei -- _minulla_ ei ole sinne vähintäkään halua.
-
-HERRA HALLMAN (pudottaa, ankaran mielenliikutuksen vallassa,
-sanomalehden kädestään). Mitä -- mitä herran nimessä tuo merkitsee?
-
-ROUVA HALLMAN JA ANNA (säikähtyneinä). Mitä? Mitä siinä on?
-
-HERRA HALLMAN (nostaen vapisevin käsin sanomalehden uudestaan eteensä,
-änkyttäen). Patentti nau -- naulakoneen keksinnöstä. Mutta tuo nimi?
-Katsopas sinä, Anna, näenkö minä oikein.
-
-ANNA (kumartuu sanomalehden yli ja lukee herra Hallmanin
-osoittamasta kohdasta.). "Patentti. Teollisuushallitus on insinööri
-A. Saarnivaaralle myöntänyt patentin keksinnöstä, joka tietää suurta
-parannusta naulateollisuuden alalla."
-
-HERRA HALLMAN. Siis Saarnivaara. Niin minäkin sen luin.
-
-ANNA. Kuinka tämä voi olla mahdollista?
-
-HERRA HALLMAN (nojautuu taapäin ja painaa kädellä rintaansa).
-
-ROUVA HALLMAN (nousten ja lähestyen miestään). Pappa, pappa, koskeeko
-se taas? Ehkä se onkin vain harhauutinen.
-
-ANNA. Niin, siinä täytyy olla joko painovirhe, nimierehdys tai joku muu
-väärinkäsitys.
-
-ROUVA HALLMAN. Ihan varmasti siinä on jotain sellaista!
-
-HERRA HALLMAN (voipuneesti). Niin, niin, eihän juuri hevillä voi
-ajatella, että kaksi henkilöä tekee samaan aikaan samanlaisen
-keksinnön. Ei, ei, jotakin sotkosta siinä täytyy olla. Mutta kuinka
-levottomaksi se saikaan sydämeni.
-
-ROUVA HALLMAN. Koeta tyyntyä, rakas Eemil. Jos ottaisit niitä tippoja
-ja menisit hiukan levolle?
-
-HERRA HALLMAN. Juurihan minä nousin levolta. Ei, minä en pääse rauhaan,
-ennenkuin olen saanut täyden selvyyden. Minun täytyy heti kirjoittaa
-asiasta sekä Reinolle että teollisuushallitukseen -- ja pyytää vaikka
-sähkösanomavastaus.
-
-    (Nousee paikaltaan ja menee oikealle. Seuraava keskustelu
-    Annan ja hänen äitinsä kesken tapahtuu puoleksi kuiskaten).
-
-ROUVA HALLMAN (tuskaisesti). Mitä tämä nyt oikein tietää?
-
-ANNA. Voi, mamma rakas, mitä minun mieleeni nyt juuri johtui!
-
-ROUVA HALLMAN. Mitä -- mitä, rakas lapsi?
-
-ANNA. Jos tuo sittenkin olisi se papan keksintö?
-
-ROUVA HALLMAN. Mutta kuinka se olisi toisen henkilön nimissä?
-
-ANNA. Reino -- Reino on voinut kevytmielisyydessään luovuttaa, myydä
-sen toiselle.
-
-ROUVA HALLMAN. Hyvä Jumala, olisiko se mahdollista!
-
-    (Tuskallinen äänettömyys, jonka kestäessä molemmat
-    naiset tuijottavat toisiinsa).
-
-ANNA. Niin, se juolahti vain äkkiä minun mieleeni.
-
-ROUVA HALLMAN. Mutta ei -- se ei voi sittekään olla mahdollista! Niin
-huonoa meidän ei pidä toki Reinosta uskoa. Ei, joku nimisekaannus siinä
-täytyy olla.
-
-ANNA. Sydämestäni soisin, että niin olisi.
-
-ROUVA HALLMAN. Kuule, jospa sinäkin kirjoittaisit tämän illan postiin
-tuosta asiasta jonkun sanan Reinolle.
-
-ANNA. Sen minä teen ja siitä tuleekin tuima kirje. Peittelemättä
-sanon minä hänelle totuuden ja minkä kamalan tilanteen hän
-kevytmielisyydellään on saanut täällä kotona syntymään.
-
-ROUVA HALLMAN. Elä häntä poloista huoli sentään kovin rusikoida.
-
-ANNA. Eikö häntä tähän saakka ole tarpeeksi hemmoteltu!
-
-ROUVA HALLMAN. Niin, niin, mutta Reinon luonne, näetkös, ei kestä
-ankaruutta.
-
-ANNA. Siksi että hänet on lapsesta pitäen sellaiseksi totutettu.
-
-ROUVA HALLMAN (kyyneliin puhjeten). Hyvä Jumala, rupeammeko mekin tässä
-toisiamme soimaamaan!
-
-ANNA (heltyen). Rakas mamma, suokaa anteeksi tylyt sanani. Enkähän minä
-sitä paitsi teitä erikoisesti tarkoittanut. Yhtä syyllisiähän me kaikki
-olemme Reinon hemmotteluun.
-
-ROUVA HALLMAN. Niin, niin, herra paratkoon. Ja nyt saamme siitä kaikin
-kolmin hedelmät korjata. (Kuivaa kyyneleensä ja nousee). Mutta täytyy
-käydä päivällispuuhiin ja lykätä nämä ikävyydet taas toistaiseksi
-syrjään.
-
-ANNA (myös nousten). Mamma, levätkää te, minä huolehdin Sohvin kanssa
-päivällisestä.
-
-ROUVA HALLMAN. Mutta entäs kirjeesi Reinolle?
-
-ANNA. Minä ehdin sen kyllä päivällisenkin jälkeen.
-
-ROUVA HALLMAN. No niin, minä lähden sitten ottamaan lavasta sallattia.
-Se on pieni yllätys papalle, joka niin kovin pitää sallateista.
-
-    (Menevät yhdessä vasemmalle).
-
-HERRA EKMAN (Tulee ulkoa ja yrittää oikealle, mutta palaa ja katsahtaa
-ruokasaliin). Hyvää päivää, Anna!
-
-ANNA. Kas Kaarlo! Päivää! (Tulee saliin, yllään valkoinen
-talousesiliina ja tervehtii Herra Ekmania) Sinä olet ollut Helsingissä?
-
-HERRA EKMAN. Niin, palasin tänä aamuna. Kai setä ja täti ovat kotona?
-
-ANNA. Kyllä. Pappa valmistaa tuolla huoneessaan paria kirjettä. Tee
-hyvin ja istu.
-
-    (Istuutuvat pöydän ääreen toisiaan vastapäätä.
-    Kiusallinen äänettömyys.).
-
-HERRA EKMAN. Kuinka somalta sinä näytät tuossa valkoisessa
-esiliinassasi!
-
-ANNA. Hm!
-
-    (Äänettömyys).
-
-HERRA EKMAN. Muuten -- terveisiä veljeltäsi.
-
-ANNA (säpsähtäen). Kuinka! Oletko sinä tavannut Reinon?
-
-HERRA EKMAN. Kyllä.
-
-ANNA. Helsingissäkö?
-
-HERRA EKMAN. Niin.
-
-ANNA. Hän on siis yhä siellä, vaikka -- vaikka hän jo hyvän aikaa
-sitten kirjoitti papalle menevänsä entiseen kesäharjoittelupaikkaansa?
-
-HERRA EKMAN. Hän lähtee sinne kyllä. (Innostuneesti) Muuten, Anna, minä
-olen tähän saakka ollut väärässä käsityksessä veljestäsi.
-
-ANNA (jännittyneenä). Millä tavalla väärässä -- ja miten sinä nyt olet
-toiseen käsitykseen tullut?
-
-HERRA EKMAN (vakuuttavasti). Veljesihän on kyky -- todellinen kyky.
-
-ANNA. Mutta hänen opintonsa --
-
-HERRA EKMAN. Ovat jääneet koko lailla takapajulle, se on totta -- ja
-totta myöskin, että hän on hummannut aika hurjasti. Mutta tuo kaikkihan
-on korjattavissa -- ja on helposti korjattu, kun miehellä on kerran
-sellainen pää. Ihan kuin partaveitsi.
-
-ANNA. Mutta mistä, -- mistä sinä nyt yhtäkkiä tällaisen käsityksen
-sait? Ja miten sinä ensinnäkin tapasit veljeni?
-
-HERRA EKMAN. Aivan sattumalta. Oikeastaan tapasin ensinnä sattumalta
-erään entisen koulutoverini ja hänen kauttaan sitten veljesi. Minähän
-menin muuten Helsinkiin hankkimaan rahoja sen velan lunastamiseen.
-
-ANNA. Oli vahinko, että lähdit minulle asiasta ilmoittamatta. Olet
-siten joutunut rahojen hankkimisessa näkemään turhaa vaivaa. (Menee
-vasemmalle, josta palaa kirje kädessään). Velkakirja on näet
-lunastettu.
-
-    (Ottaa velkakirjan kuoresta ja näyttää herra Ekmannille.).
-
-HERRA EKMAN. Mutta kuinka tämä on ymmärrettävä? Kuka sen on lunastanut?
-
-ANNA. Minä. Mutta tästä ei, pane se mieleesi, sanaakaan papalle.
-
-    (Pistää velkakirjan takaisin kuoreen.).
-
-HERRA EKMAN. Sinä? Mutta millä ihmeen tavalla sinä olet sen voinut
-tehdä?
-
-ANNA. Rahalla tietysti. Pankkitalletukseni jäännöksellä.
-
-HERRA EKMAN. Jäännöksellä? Mutta sinähän sanoit silloin käyttäneesi sen
-jo loppuun.
-
-ANNA. Hm, se oli vain -- sellainen päähänpisto minun puoleltani. Vähän
-enemmän kuin puolet siitä oli vielä jälellä ja sillä lunastin tämän
-velkakirjan. Mitä siitä vielä on pankissa jälellä, niin -- tiedätkö,
-mitä varten sen päätin säilyttää?
-
-HERRA EKMAN. No?
-
-ANNA. Tarvittaissa Reinolle matkarahoiksi Amerikaan.
-
-HERRA EKMAN (vilkkaasti). Ei, kuulepas, siihen tarkoitukseen ei Reino
-rahoja kaipaa. Hänet tarvitaan täällä kotimaassakin.
-
-ANNA. Kunpa todellakin niin olisi! Sinä saat minut toivorikkaaksi ja
-iloiseksi, vaikka minä en tästä kaikesta ymmärräkään vielä mitään.
-
-HERRA EKMAN. Saat nyt hiukan kärsiä epätietoisuudesta. Vasta papalle
-kerron asian. -- Niin, se lainajuttu. Minulla on siihen nyt rahat
-valmiina, mutta velkakirja onkin jo lunastettu. Olet sinä, Anna,
-omaperäinen ihminen! Mutta tällä asialla on se hyvä puoli, että minä
-voin nyt nämä rahat lainata Reinolle, sillä hän on luvannut uudestaan
-ja lujasti käydä opinnoitiin käsiksi.
-
-ANNA (katsoen pitkään herra Ekmania). Sinä siis lainaisit Reinolle
-rahoja?
-
-HERRA EKMAN. Niin, sikäli kuin voin. Täytyyhän sellaista kykyä
-jaloilleen auttaa.
-
-ANNA (liikutettuna). Kaarlo, minä -- minä olen sinua väärin tuominnut.
-Nyt huomaan erehdykseni.
-
-HERRA EKMAN. Niin, sinä tahdoit purkaa silloin kihlauksemme, vaikka
-isäsi tulo katkaisi asian. Mutta sormus, jonka sinä silloin laskit
-eteeni pöydälle, on nyt jälleen sinun sormessasi. Merkitseekö se --
-
-ANNA (hiljaa). Panin sen silloin isäni takia sormeeni. Mutta
-alkuperäisessä päätöksessäni olin silti päättänyt pysyä. Nyt huomaan
-perusteluni kuitenkin vääriksi ja pyydän sinulta anteeksi.
-
-HERRA EKMAN. Unohdamme siis sen silloisen välikohtauksen ja voimaan jää
-status quo, eikö niin?
-
-ANNA (arasti). Siinäkin tapauksessa, että -- että sitä syytä ei
-olisikaan olemassa, joka minut, ennen kaikkea isän takia, olisi
-mahdollisesti pakottanut silloin tekemäni päätöksen peruuttamaan?
-
-HERRA EKMAN. Sinä siis olet saanut varmuuden ettet --
-
-ANNA (viivytellen). Niin -- minä olen saanut varmuuden, että asiani
-eivät ole niin. Sinun ei siis tarvitse isääni tässä tapauksessa
-lainkaan ottaa huomioon.
-
-HERRA EKMAN (hämillään). Hm, Hm! (Kiusallinen äänettömyys) Anna,
-sinähän tiedät, että minulla on Helsingissä vanha, varakas täti, jolta
-minä sain rahat tätä velkajuttua varten -- ja myöskin erääseen toiseen
-tarkoitukseen, jonka kyllä pian saat tietää. Tätini on tuollainen koko
-lailla vanhanaikainen aristokraatti ja, niin, ymmärräthän sinä, Anna,
-tuollaiset vanhat, rikkaat tädit, niillä on aina jäykät periaatteensa
-ja -- ja tämä tätini -- (vaikenee hämillään).
-
-ANNA (kalpeana ja jäykistyneenä). Ymmärrän. Tämä tätisi ei siis hyväksy
-tulevan perillisensä aikomaa avioliittoa.
-
-HERRA EKMAN. Niin -- valitettavasti. Tuollaiset tädit -- sinä ymmärrät,
-ovat niin itsepintaisia. Vaivoin sain häneltä tarvitsemani rahasumman
-ja tulevaan perintööni nähden hän viittaili -- mutta se sikseen. Sinä
-tiedät, Anna, että minä olen aina tahtonut pysyä kunnian ja
-velvollisuuksien miehenä ja --
-
-ANNA (keskeyttäen). Mutta nyt, kuten kuulit, sinua eivät mitkään
-_velvollisuudet_ minuun sido.
-
-HERRA EKMAN. Hm, hm! Minä toivoisin, että me voisimme keskustella tästä
-asiasta tyynesti ja järkevästi.
-
-    (Oikealta kuuluu tuolin kolinaa.).
-
-ANNA. Pappa saapuu toisen kerran keskeyttämään meidän
-välinselvittelyämme. Mutta jos sinulla on aikaa tulla iltapäivällä
-postikonttoriin, niin päätämme sen lopullisesti siellä.
-
-    (Nousee; samassa tulee herra Hallman oikealta. Anna poistuu
-    vasemmalle, jonne johtava ovi koko ajan avoinna.).
-
-HERRA HALLMAN. Kas, Kaarlo! Sinä olet kuulema ollut Helsingissä.
-
-    (Tervehtivät ja istuutuvat.).
-
-HERRA EKMAN. Niin, palasin tänä aamuna. Minulla on teille Reinolta
-terveisiä.
-
-HERRA HALLMAN. Reinolta! Oliko hän sitten vielä Helsingissä vai missä
-sinä hänet tapasit?
-
-HERRA EKMAN. Helsingissä minä hänet tapasin. Tiedättekö, siinä on
-teräväpäinen insinöörin alku!
-
-HERRA HALLMAN (tyytyväisenä). Niinkö arvelet?
-
-HERRA EKMAN. Se ei ole pelkkää arvelua, minä olen nähnyt siitä pätevän
-todistuksen.
-
-HERRA HALLMAN. Hänen opintonsa ovat siis sujuneet hyvin?
-
-HERRA EKMAN. Hm! Jaa, hänen varsinaisista opinnoistaan en niinkään
-tiedä, mutta eräs suuremmoinen keksintö, jonka hän on tehnyt --
-
-HERRA HALLMAN. Keksintö?
-
-HERRA EKMAN. Mitä, eikö hän todellakaan ole teille siitä vielä mitään
-ilmoittanut?
-
-HERRA HALLMAN. En minä mistään Reinon tekemästä keksinnöstä tiedä.
-
-HERRA EKMAN (vilkkaasti). No sitä iloisempaa on minun teille ilmoittaa,
-että Reino on tehnyt kerrassaan nerokkaan keksinnön.
-
-HERRA HALLMAN. Keksinnön?
-
-HERRA EKMAN. Niin. Hän on keksinyt naulatehdasta varten koneiston, joka
-valmistaa samassa ajassa kaksinkertaisen määrän nauloja kuin nykyään
-käytännössä olevat koneet.
-
-HERRA HALLMAN (hymyillen salaperäisesti). Ahaa, se on siis se.
-
-HERRA EKMAN. Te siis kuitenkin tiesitte siitä?
-
-HERRA HALLMAN. He, he, olihan minulla siitä hiukan vihiä. Mutta kuinkas
-patenttihakemuksen laita on? Puhuiko Reino siitä mitään?
-
-HERRA EKMAN. Keksinnölle on saatu jo patentti.
-
-HERRA HALLMAN. Kuinka?
-
-HERRA EKMAN. Siitä on uutinenkin tänään tulleissa lehdissä. Patentin
-hakija ja saaja on minun entinen koulutoverini, insinööri Saarnivaara.
-
-HERRA HALLMAN (änkyttäen). Saarni -- Saarnivaara! Mutta mitä tämä
-kaikki tietää?
-
-ANNA (ilmestyy vasemmanpuoleiselle ovelle ja hätääntyneenä koettaa
-antaa herra Ekmanille vaikenemismerkkejä.).
-
-HERRA EKMAN (vilkkaasti, Annan varoitusmerkkejä huomaamatta).
-Asianlaita on nähkääs niin, että Reino kipeässä rahantarpeessa oli
-näyttänyt tuota keksintöään Saarnivaaralle ja --
-
-ANNA. Kaarlo!
-
-    (Antaa edelleen hätääntyneenä merkkejä).
-
-HERRA HALLMAN (läähättäen). Jatka, jatka! Ja Saarnivaarako osti
-keksinnön?
-
-HERRA EKMAN (vilkuen epävarmana vuoroin Annaan, vuoroin herra
-Hallmaniin). Niin. Kaupunkiin tullessani tapasin minä aivan sattumalta
-Saarnivaaran, joka tarvitsi rahaa tuota kauppaa varten. Minä hankin
-rahat ja samalla me yhdessä Saarnivaaran kanssa muodostimme
-pienen konsortiumin, pannaksemme keksinnön mitä pikimmin toimeen.
-Tiedättekö, setä, minulla on matkassani konsortiumin valtuutus ostaa
-konkurssipesältä teidän entinen tehdaslaitoksenne. Siksi tulinkin tänne
-oikopäätä, pyytääkseni teitä asiantuntijana --
-
-ANNA (astuen kuvasti esille). Vaikene jo, mieletön!
-
-HERRA HALLMAN (kasvot vääntyneinä ja etukumaraan vaipuneena painaa
-molemmin käsin rintaansa.).
-
-HERRA EKMAN (nousee ällistyneenä). Mutta mikä teidän on?
-
-ROUVA HALLMAN (kiiruhtaen vasemmalta). Onko papalla taas kohtaus?
-
-ANNA. Pappa, kykenettekö käymään, me autamme teidät vuoteeseen?
-
-HERRA HALLMAN. Oh! oh! (Rouva Hallmanin ja Annan tukemana nousee
-hän vaivaloisesti tuolista ja kulkee oikealle). Nyt -- nyt se
-vauhtipyörä --
-
-    (Kaikki kolme katoavat oikealle, josta samalla kuuluu raskas
-    romahdus. Herra Ekman seisoo hämillään ja neuvotonna kynnyksen
-    takana näyttämön puolella.).
-
-SOHVI (ruokasalin ovelta). Herra siunatkoon, mitä täällä on tapahtunut?
-
-ROUVA HALLMAN (näkymättömissä oikealla, josta kuuluu punnerrusta ja
-katkonaisia sanoja). Voi hyvä Jumala! Auttakaa, nostetaan tuonne
-vuoteeseen!
-
-HERRA EKMAN ja SOHVI (rientävät oikealle.).
-
-ANNA. Lääkäri -- lääkäri on saatava mitä kiiruimmin.
-
-HERRA EKMAN. Minä juoksen hakemaan.
-
-    (Rientää näyttämön läpi ulos.).
-
-ROUVA HALLMAN (murtuneella äänellä). Pappa, pappa! Ymmärrätkö sinä --
-kuuletko sinä mitään?
-
-SOHVI. Kun saisi nuo kourat auki. Mutta hän puristaa niin.
-
-ROUVA HALLMAN. Mennyttä, mennyttä! Minä näen jo, ettei tässä auta enää
-mikään.
-
-SOHVI. Eikö sydän enää lyö?
-
-ROUVA HALLMAN. Ei -- ei tunnu enää mitään elonmerkkiä.
-
-    (Seuraavien hetkien kuluessa kuuluu oikealta vain joitakin
-    katkonaisia sanoja ja nyyhkytystä.).
-
-ANNA (tulee unissakävijän elein saliin, istuutuu keskelle sohvaa pöydän
-taakse, nojaa päänsä käsiin ja tuijottaa eteensä.).
-
-ROUVA HALLMAN (oikealla). Että -- että sen pitikin näin äkkiarvaamatta
-tapahtua! Mutta aamusta alkain minä olen sen ikäänkuin tuntenut
-hermoissani.
-
-ANNA (yksin). Siitä ei päässyt -- sen piti näin tapahtua.
-
-SOHVI (oikealla). Hän on aivankuin nukkuisi.
-
-ANNA. Niin, sen piti näin tapahtua! -- Pappa -- ja tehdas! -- Tehdas --
-niin, se oli minun viimeinen pakopaikkani, jonka turvin uskottelin
-voivani olla uskollinen itselleni. Nyt hajosi sekin kuin saippuakupla.
--- Sen piti käydä niin, sillä minun täytyy kyetä ilman ulkonaista tukea
-olemaan uskollinen itselleni. -- Pappa, pappa, sinä kehotit minua
-siihen ja minä tahdon noudattaa neuvoasi -- ihmisten tuomioista
-huolimatta.
-
-SOHVI (menee nyyhkyttäen näyttämön läpi vasemmalle).
-
-ANNA (yksin). Niin selvästi tajuan nyt kaiken (Kiinnittäen katseensa
-ruusuun) Punainen ruusuni on peruuttamattomasti muuttunut valkoiseksi.
-Mutta sinä olet puhtaampi kuin punainen.
-
-    (Taittaa ajatuksissaan ruusun, jota hän seuraavan kohtauksen
-    aikana pitää kädessään).
-
-HERRA EKMAN (tulee hengästyneenä ulkoa). Mikä harmi, että tohtori oli
-juuri vähää ennen haettu erään sairaan luo penikulman päähän täältä!
-Soitin sinne ja kiiruhdin häntä tulemaan, -- Kuinka on nyt sedän laita?
-
-ANNA. Ei hän enää lääkäriä tarvitse.
-
-HERRA EKMAN. Kuinka? Ei kai -- (Menee epävarmana ja varovasti oikealle,
-josta pian palaa takaisin.) Mutta kuinka se on mahdollista? Mikä sen
-oikeastaan näin äkkiä aiheutti?
-
-ANNA. Mikä! Sinun Helsingin terveisesi!
-
-HERRA EKMAN. Kuinka? Olisiko äkillinen ilo --
-
-ANNA (katkerasti). Ilo! Todellakin! Tiedä, että se keksintö, jonka
-Reino on teidän vaivaisiin markkoihinne vaihettanut, oli papan tekemä
-keksintö. Se häntä on henkisesti ylläpitänyt ja sen sortuessa sortui
-hän itsekin.
-
-HERRA EKMAN. Mutta, herra nähköön, eihän minulla ollut siitä mitään
-tietoa. Vastuun tästä kantaa siis -- Reino.
-
-ROUVA HALLMAN (oikealla). Reino parka, mitä sinä oletkaan saanut
-aikaan!
-
-    (Kiusallinen äänettömyys, jonka kestäessä Anna jälleen
-    tuijottaa, ruusua kädessään pyörittäen, hajamielisenä
-    eteensä ja herra Ekman neuvotonna kääntelee hattuaan.).
-
-HERRA EKMAN. Minulla -- minulla ei nähtävästi ole tässä muuta tehtävää
-kuin mitä syvimmin valittaa tätä onnetonta tapahtumaa ja --
-
-ANNA (äkkiä havahtuen). Niin, meillähän jäi kesken se asia. Kolmatta
-kertaa ei pappa nyt enää tule meitä keskeyttämään. -- Äsken sinä sait
-minut toisen kerran epäilemään omia epäilyksiäni -- vieläpä pyytämään
-anteeksikin. Nyt minä kuitenkin olen vakuutettu, että minä lopultakin
-olen ollut oikeassa. Aikomamme avioliitto on alusta aikain ollut
-väärällä pohjalla. Sillä on liiaksi afäärin sivumaku. Puhdas
-persoonallinen kiintymys, jonka kuitenkin tulisi olla kaiken pohjana,
-on välillämme ollut toisarvoinen asia. On paras katsoa asioita
-sellaisina kuin ne ovat sekä pysyä uskollisena itselleen. (Irroittaa
-sormuksen sormestaan). Minä vapautan sinut täten perintöhuolista ja --
-ja velvollisuudesta korjata minut.
-
-    (Ojentaa sormuksen herra Ekmanille).
-
-HERRA EKMAN (ottaen vaistomaisesti sormuksen vastaan). Sinä puhut taas
-itsesi korjaamisesta. Mutta äskenhän sinä --
-
-ANNA (keskeyttäen). Niin, minä kielsin sen äsken, päästäkseni selville
-kaikista sinun vaikuttimistasi. Totuus on kuitenkin päinvastoin.
-
-    (Äänettömyys).
-
-HERRA EKMAN. Sinä olet käsittämätön ihminen, Anna!
-
-ANNA. Niin -- sinulle käsittämätön. Siksipä onkin onnellisinta meille
-molemmille, että tiemme eroavat ajoissa.
-
-HERRA EKMAN. Mutta onko tämä enää ajoissa eroamista?
-
-ANNA (päättävästi). On! Mitä tämän jälkeen seuraa, sen tahdon minä
-yksin kantaa -- ja kantaa sen kaikesta huolimatta kunnialla.
-
-HERRA EKMAN. Tämä on siis sinun peruuttamaton päätöksesi?
-
-ANNA. On.
-
-HERRA EKMAN (epäröiden). Minä en sitte todellakaan ymmärrä muuta kuin
--- (Ottaa sormuksen sormestaan ja laskee Annan eteen pöydälle, minkä
-jälkeen hän kumartaen vetäytyy taaksepäin mutta pysähtyy jälleen ja
-katsoo pitkistään Annaa.). Kaikki on siis välillämme nyt lopussa?
-
-ANNA. Kaikki! Onhan meidän välillemme auennut kuilu, jonka yli on
-mahdoton kulkea.
-
-HERRA EKMAN. Tahtoisin vain vielä sanoa sinulle, Anna, että minä en
-sittenkään ole tätä näin tahtonut. Mutta sinä olet minulle -- liian
-ylivoimainen. (Viivytellen.) Toivoisin vain, etteivät sinun tunteesi
-minua kohtaan tämän jälkeen vihaksi muuttuisi.
-
-ANNA. Ei, sitä ne eivät tee. Ilman katkeruutta voin minä ojentaa
-sinulle käteni jäähyväisiksi.
-
-    (Ojentaa kätensä herra Ekmanille, joka tämän jälkeen
-    vetäytyy vasemmalle.).
-
-ANNA (tuijottaa yksin jäätyään hetken ääneti eteensä, kunnes hänen
-kasvonsa saavat omituisen haltioituneen ilmeen.). Kuinka ihmeellistä!
-Minä olen tänään niin paljon menettänyt -- ja kuitenkin tunnen minä
-samalla voittaneeni jotakin hyvin, hyvin kallisarvoista, joka tekee
-minut voimakkaaksi ja kohottaa minut ylös pimeästä aallonpohjasta.
-
-ROUVA HALLMAN (itkettyneenä, nenäliina kädessä, tulee oikealta, sulkien
-varovasti oven jälkeensä.). Nyt se on siis tapahtunut, mitä me niin
-kauan olemme kauhulla odottaneet. (Katsoen pitkistään Annaan). Mutta
-kuinka, Anna, sinähän näytät kuin iloitsisit!
-
-ANNA. Niin teenkin -- tavallaan. Sillä syvän murheeni ohella on minut
-vallannut suuri vapautuksen tunne.
-
-ROUVA HALLMAN. En ymmärrä sinua ollenkaan.
-
-ANNA. Minä olen ensi kerran todenteolla ollut uskollinen itselleni ja
-tunnen sen johdosta itsessäni voittajan voimaa.
-
-    ESIRIPPU.
-
-
-
-
-
-
-
-
-End of the Project Gutenberg EBook of Anna Hallman, by Kyösti Wilkuna
-
-*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ANNA HALLMAN ***
-
-***** This file should be named 42814-8.txt or 42814-8.zip *****
-This and all associated files of various formats will be found in:
-        http://www.gutenberg.org/4/2/8/1/42814/
-
-Produced by Tapio Riikonen
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions
-will be renamed.
-
-Creating the works from public domain print editions means that no
-one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
-(and you!) can copy and distribute it in the United States without
-permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
-set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
-copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
-protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
-Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
-charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
-do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
-rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
-such as creation of derivative works, reports, performances and
-research.  They may be modified and printed and given away--you may do
-practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
-subject to the trademark license, especially commercial
-redistribution.
-
-
-
-*** START: FULL LICENSE ***
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
-Gutenberg-tm License available with this file or online at
-  www.gutenberg.org/license.
-
-
-Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
-electronic works
-
-1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
-all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
-If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
-Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
-terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
-entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
-
-1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement.  See
-paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
-and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
-works.  See paragraph 1.E below.
-
-1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
-or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
-Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
-collection are in the public domain in the United States.  If an
-individual work is in the public domain in the United States and you are
-located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
-copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
-works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
-are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
-Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
-freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
-this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
-the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
-keeping this work in the same format with its attached full Project
-Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
-
-1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
-a constant state of change.  If you are outside the United States, check
-the laws of your country in addition to the terms of this agreement
-before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
-creating derivative works based on this work or any other Project
-Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
-the copyright status of any work in any country outside the United
-States.
-
-1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
-access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
-whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
-phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
-Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
-copied or distributed:
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
-almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
-with this eBook or online at www.gutenberg.org
-
-1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
-from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
-posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
-and distributed to anyone in the United States without paying any fees
-or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
-with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
-work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
-through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
-Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
-1.E.9.
-
-1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
-terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
-to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
-permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
-
-1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
-word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
-distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
-"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
-posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
-you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
-copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
-request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
-form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
-License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
-that
-
-- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
-     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
-     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
-     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
-     must be paid within 60 days following each date on which you
-     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
-     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
-     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
-     address specified in Section 4, "Information about donations to
-     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
-
-- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-     License.  You must require such a user to return or
-     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
-     and discontinue all use of and all access to other copies of
-     Project Gutenberg-tm works.
-
-- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
-     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
-     of receipt of the work.
-
-- You comply with all other terms of this agreement for free
-     distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
-electronic work or group of works on different terms than are set
-forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
-both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
-Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
-Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
-collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
-works, and the medium on which they may be stored, may contain
-"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
-corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
-property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
-computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
-your equipment.
-
-1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from.  If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium with
-your written explanation.  The person or entity that provided you with
-the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
-refund.  If you received the work electronically, the person or entity
-providing it to you may choose to give you a second opportunity to
-receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
-is also defective, you may demand a refund in writing without further
-opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO OTHER
-WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
-WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
-If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
-law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
-interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
-the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
-provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
-
-1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
-with this agreement, and any volunteers associated with the production,
-promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
-harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
-that arise directly or indirectly from any of the following which you do
-or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
-work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
-Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
-
-
-Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of computers
-including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
-because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
-people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
-To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
-and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
-and the Foundation information page at www.gutenberg.org
-
-
-Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
-Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541.  Contributions to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
-permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
-Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
-throughout numerous locations.  Its business office is located at 809
-North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887.  Email
-contact links and up to date contact information can be found at the
-Foundation's web site and official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-     Dr. Gregory B. Newby
-     Chief Executive and Director
-     gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements.  We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance.  To
-SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
-particular state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations.
-To donate, please visit:  www.gutenberg.org/donate
-
-
-Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
-works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm
-concept of a library of electronic works that could be freely shared
-with anyone.  For forty years, he produced and distributed Project
-Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
-unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
-keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
-
-     www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/42814-8.zip b/42814-8.zip
deleted file mode 100644
index 19a9fcf..0000000
--- a/42814-8.zip
+++ /dev/null