Add files from ibiblio as of 2025-03-08 09:08:59HEADmain

3 files changed, 4250 insertions, 4641 deletions

diff --git a/41933-0.txt b/41933-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..9a534d5
--- /dev/null
+++ b/41933-0.txt
@@ -0,0 +1,4250 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 41933 ***
+
+HIHHULEITA
+
+Kuvauksia Itä-Suomesta
+
+Kirj.
+
+JAC. AHRENBERG
+
+Suomensi Aatto S.
+
+
+
+
+
+
+Werner Söderström, Porvoo, 1890.
+
+
+
+
+Esilause.
+
+
+Valtion rakennuksien johtajana Itä-Suomessa joutui allekirjoittanut
+usein ja eri seuduissa sillä maan kulmalla yhteyteen lahkolaisten
+kanssa, joita Hihhulien nimellä on levinnyt yli koko maamme ja jonka
+lahkon oppia täältä lähetetyt lahkon jäsenet ovat saarnanneet omille
+maanmiehille Venäjällä, Amerikassa ja Norjassa. Hihhulien raittius ja
+puhtaus, heidän omituiset kokouksensa ja kiihkoinen intonsa julistamaan
+opinkappaleitansa vetivät puoleensa huomiotani. Seuraavasta
+kuvauksesta, joka niin hyvin yleisiltä piirteiltään kuin myöskin
+kertomuksen kokoon panoon katsoen on otettu luonnosta, saa lukija
+lyhyen esityksen tästä lahkosta sekä sen elämästä ja opista.
+
+Vaikka lahkolla on suomalainen nimi, on se kuitenkin alkuisin
+Ruotsista; se on näet lähtenyt Ruotsin Lapista. Sen etevimmäksi
+patriarkaksi sanovat hihhulit itse Lauri Laestadiusta. Tämä merkillinen
+mies oli ensin kirkkoherrana Kaaressuvannon ja sitte provastina Pajalan
+seurakunnassa. Häneen oli vaikuttanut Grundtvig, jolla oli suuri
+vaikutusvalta koko Pohjolan uskonnolliseen elämään. Saavuttuaan
+Lapinmaahan Laestadius omain sanainsa mukaan huomasi seurakunnassa
+täydellisen uskonnottomuuden vallitsevan. "He eivät edes tienneet
+yksijumaluuden oppiakaan." Laestadius ryhtyi työhön voimakkaasti,
+saarnasi, opetti ja kulki usein monta päivää paimentolaisten seurassa.
+Hän kasvatti saarnaajia niistä, jotka olivat yhtyneet hänen oppiinsa,
+lähetti heidät etäisiin kyliin saarnaamaan ja vaikutti yleensä niin,
+että täydellinen muutos parempaan päin yleisessä siveydessä tuli julki
+näkyviin muutamien vuosien kuluessa. Näistä lähetyssaarnaajista ja
+tämän hengellisen herätyksen ajalta on hihhulilaisuus alkuisin.
+
+Hihhulilais-nimelle on käynyt samoin kuin Geusi-nimelle hollantilaisten
+vapaussodan aikana ja Birkebeiniläis-nimelle Norjan valtaistuinsotien
+aikana; haukkumanimestä on se muuttunut historialliseksi. Se on nyt
+tavallinen nimitys, jota yleisö käyttää tämän uskon tunnustajista ja
+jota he itse monin paikoin pitävät kunnianimenä. Nimi on muuten saanut
+alkunsa siitä, että lahkon jäsenet, päästyään korkeimman uskonnollisen
+kiihtymyksen tilaan, lausuvat epäselviä ääniä, joista heidän
+vastustajansa ovat luulleet erottavansa hih- ja huu-tavuja, joista
+sitte nimi on muodostettu. Itse he sanoivat itseään alussa "pikaa
+uskovaisiksi", joka nimitys on otettava huomioon, koska se osoittaa
+jonkinlaista sukulaisuutta tämän lahkon ja metodistein välillä.
+
+Tämän lahkon omituisuuksista lienee valtiokirkon pappeja varsinkin
+loukannut elämän ulkonaisen puhtauden suuri (liioiteltu) tärkeys ja
+maallikko-saarnatoimen tärkeys. Aina siitä asti kuin Laestadius lähetti
+apostolinsa ja parannussaarnaajansa, ovat näet hihhulit tärkeimmäksi
+opinkappaleekseen asettaneet sen lauseen, että jokainen, jota henki
+kehoittaa, sitte, kuin hänet on seurakuntaan otettu, puhukoon ja
+todistakoon sekä, jos hän tuntee sisällistä kehoitusta, "menköön ulos
+maailmaan ja opettakoon kaikkea kansaa". Ainoastaan puhuttu sana on
+elävää Jumalan sanaa; painettu, kirjoitettu sana on vain kuolleita
+kirjaimia. Tämä maallikko-saarnatoimi se on enemmän kuin mikään muu
+vaikuttanut lahkon nopeaa ja suunnatonta leviämistä.
+
+Helsingissä Joulukuussa 1889.
+
+J. A.
+
+
+
+
+I.
+
+
+Oli satanut lunta lauantaista aamupuolelta asti. Ensin oli lumi
+pohjoistuulella tullut pyöreinä, kovina jyvinä. Torstaina kääntyi tuuli
+itäiseksi ja lumi muutti muotoa. Komeita, täydellisiksi kehittyneitä
+jääkristalleja putoili väristen alas harmaalta taivaalta, joka raskaana
+ja synkkänä ikään kuin painui litteäksi maata vasten. Mutta kuin
+etelätuuli alkoi puhallella perjantaiaamuna, silloin tuli lumi alas
+suurina liuskareina kuin pehmeät untuvat, ja tiheään, yhä tiheämpään
+putoili lumihöytäleitä niin, että kylät, metsät, pellot ja niityt,
+kaikki peittyivät valkoiseen pimeään. Suuret höytäleet asettuivat alas
+pehmeästi kuin  niittyvilla, kuin äsken munasta päässeen linnun
+untuvat. Etelätuuli puserteli ja liotti niitä niin, että ne nyt, vaikka
+olivat tulleet alas pehmeinä kuin untuvat, sulloutuivat kokoon
+kinoksiksi, raskaiksi kuin lyijy. Kaikki katosi niiden kuolettavan
+painon alle. Vanhat männyt seisoivat kuin mahtavan suuret sateenvarjot
+lumiaavikolla. Nuoret puut sitä vastoin olivat lumen painosta joko
+taipuneet taikka katkenneet latvasta, ja mäntymetsää oli siten monen
+tuhannen markan edestä turmeltunut. Mutta sitkeät kuuset, sekä vanhat
+että nuoret, notkistivat oksiansa ja pistivät menneenkesäisiä
+latvojansa rohkeasti esiin kinoksesta. Kaikki tiet olivat lumen
+vallassa ja ihan tukossa. Ainoastaan aidan seipäät seisoa törröttivät
+yhtenä valkoisena ja yhtenä mustana rivinä pitkin kujosia, osoittaen,
+missä polku oli haudattuna.
+
+Lauantaiaamu valkeni, ja silloin taas puhalsi raikas pohjatuuli,
+laisten pois raskaat, harmaat pilvet ja paljastaen säteilevän, kirkkaan
+taivaan.
+
+Tervolan kylässä oli nyt iloa ja elämää aamuhetkenä. Tuvat seisoivat
+puoli ikkunoihin asti lumessa. Kansakoulu tuolla alhaalla mäenrinteessä
+oli melkein kokonaan lumen sisässä. Pihoissa ja poluilla kaaleli ja
+rehmi nyt ukkoja, miehiä ja poikia lumikinoksissa, ahkerasti
+lapioimassa pois enintä tuiskulunta. Kaikki iloitsivat, että viimeinkin
+taas näkivät aurinkoa, joka oli niin kauan ollut sumujen ja pilvien
+peitossa. Miehet ja naiset pääsivät nyt jälleen ulos tuvan pimeydestä
+ja pojat ummehtuneesta koulusalista.
+
+Erittäin voimakkaasti ja pontevasti tehtiin lumenlapioismistyötä
+maakauppias Tobias Pullisella. Tuskin sai piha jotakuinkin puhtaaksi
+lumesta ja tiet luoduksi talliin, lääviin ja aittoihin, kuin emäntä
+astui ulos tuvan rappusille ja käski poikia ja miehiä lapioimaan pois
+lunta kauppapuodin rappusien edestä, puhdistamaan kylttiä ja avaamaan
+tavarahuoneen ikkunanluukkuja. Sillä emännällä, Leena Pullisella, oli,
+paitsi kestkievarin hoidon ja emännyyden velvollisuuksia, myöskin
+velvollisuus hoitaa miehensä Tobiaan kauppapuotia, milloin Tobias oli
+-- ja se olikin hyvin tavallista -- kauppamatkoillaan ja kilpa-ajoissa
+lähikaupungeissa.
+
+Vanha loisukko, Matti Viskari, ruskea ja vakoinen kuin patvimalja, vaan
+vilkkaat silmät nelikulmaisessa, omituisesti kaavaillussa muodossa,
+meni nyt parin nuoren miehen kanssa asuinkartanon toiselle puolelle,
+josta maantie kulki ihan ohitse, ja ryhtyi käskettyyn työhön. Matti
+lakasi ensin kyltin puhtaaksi lumesta, niin että jokainen taas voi
+lukea siitä kirjoituksen: "Tobias Pullisen kauppapuoti". Nimen alla
+näkyi sokuritoppa ja sen toisella puolella Tollander ja Klärichin La
+Ferme-puntteja, tarkasti kuvattuina tulipunaisiksi, kuten ovatkin.
+Toiselle puolelle oli maalaistaiteilija jostakin äkillisestä mieleen
+johtumuksesta kuvannut kukon kirjavimmassa väriloistossaan. Kuin puodin
+rappuset olivat puhtaat lumesta ja ikkunanluukut auki, astui Leena
+Pullinen alas. Siinä hän seisoi, yllä yksinkertainen pummulimekko,
+hykistellen ja vähän väristen, mutta näytti sittekin olevan hyvin
+tyytyväinen.
+
+"No, Matti Viskari, mitä luulet: tuleeko vielä lunta vai eikö?"
+
+Vanhus katsoi miettivästi ensin taivaalle, sitte alas taivaan rantaan.
+
+"Lumi luikon siiven alla, talvi joutsenen takana, ja pakkanen pyryn
+perästä, pohjatuuli sitä paitsi", sanoi hän, "niin kyllä siitä
+pysyväinen kylmä tulee. Jumala armahtakoon metsälintuja silloin, koska
+kaikki ruoka on hangen alla."
+
+"Matti, voit mennä naapureihin ja kutsua hevosia lumireen eteen ja
+miehiä lapioimaan teitä. Vie kappa kauroja teyreille koivikkoon. Se
+tekee hyvää heille ja meille."
+
+"No, sepä oli kelpo teko; kiitoksia emäntä; kyllähän metsäkanat itse
+tulevat tänne kiittämään kestityksestä. Mutta mitä kutsuntaan tulee,
+niin minä jo aamuhämärissä kävin naapurissa, sillä katsokaas, aamusta
+päivä jatkuu, ja tuollahan tulee jo Rouhiainen ruunansa kanssa.
+Kallonen on jo täällä liinakkotammansa kanssa ja..."
+
+"Hyvä, hyvä", keskeytti emäntä, "oppia ikä kaikki; sitähän minä aina
+olen sanonut, että vanha on aina viisas. Hyvä, niin saamme maantien
+auki kirkkoajaksi eikä kenenkään tarvitse sanoa, että Tervolan
+kyläläiset eivät tee tehtäväänsä. Mutta kuulehan nyt, ukko; kuin väkeä
+tulee, niin katso poikaa, nuorta Tobiasta; tiedäthän, hän on vallaton
+ja pikainen luonnostaan ja..."
+
+"Niin, sitä on helpompi sanoa kuin tehdä, sen kyllä tiedätte, hyvä
+emäntä. Kuin nuori Tobias pääsee hevosten ja ruoskien pariin, silloin
+hän on kuin noiduttu; mitä voin minä, vanha talonvahti, tehdä hänelle.
+Vanhan Tobiaan pitäisi kohta palata kotiin; häntä kyllä tarvitaan.
+Sillä isännän askeleet pellon lihoittaa, ja sitä paitsi nuori herra ei
+tottele ketään meitä, ja kohta kyllä kasvaa hän isäntääkin ylpeämmäksi.
+Joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee."
+
+Leena Pullinen huokasi; hänen kasvonsa synkistyivät ja hän vastasi
+hiljaa: "Niin, kyllä isän pitäisi tulla kotiin, mutta mitä sille voi;
+kauppamatkat ... no, talvikeräjiin hän kyllä on kotona." Ja Leena meni
+kiireesti sisään, päästäkseen puhelemasta asiasta, joka näytti koskevan
+häneen vastenmielisesti.
+
+Viskari ukon ajatukset kulkivat nyt sitä uraa eikä vanhuksen ollut
+helppo päästä toiselle suunnalle. Hän lakasi lakasemistaan ja vielä
+kauan sen jälkeen mutisi hän puoliääneen itsekseen: "No, no, ei vesa
+kauas kannosta kasva... Keräjiin -- tietysti hän silloin tulee;
+keräjäasiatpa ne yksin pitävätkin häntä Tervolassa, kiinni talossa ja
+kodissa -- mutta kas viisaus ja viekkaus, ne eivät ole sama asia. Vaan
+mitä ne minuun koskevat!" Ukko lakasi ja loi lunta, ja vähitellen
+kääntyivät ajatukset toisaalle, sillä viimein kirkastui hänen synkkä
+muotonsa, ja kuin puodin edusta oli puhdas lumesta, pisti hän
+tyytyväisesti lapion kinokseen ja sytytti piippunsa.
+
+Tuskin ehti vanhus saada lunta luoduksi ja piippuansa sytytetyksi, kuin
+jo Tervolan nuoria miehiä ja hevosia oli koko joukko koolla Pullisen
+puodin rappusten edessä.
+
+Siinä puheltiin ja loruttiin kaikista mahdollisista hupaisista
+onnettomuuksista, joita oli suunnattoman lumentulon tähden tapahtunut
+sekä tuvissa että karjotoissa; miten sepän katto oli pudonnut pajaan,
+miten Jussi ja -- tiedättehän kyllä, kuka -- olivat lumen vankeina
+karjotassa. Siinä oli iloa ja laverrusta, kunnes nuori Tobias,
+kahdeksantoista ikäinen nuorukainen, talutti sinne isänsä mustanruskean
+oriin, koko paikkakunnassa ja läänissä kuuluisan Jalon. Kaunis hepo
+kaarsi kaulaa, pudisti päätä, nousi pystyyn ja nosti nuoren Tobiaan
+korkealle ilmaan kuin lapasen. Mutta poika oli sitkeä, itsepäinen ja
+vahva, ja hiljaista juoksua riensivät hevonen ja kesyttäjä takaisin
+pihaan, molemmat muhkeat katsella nuoruuden ja voiman kukoistuksessa.
+Sillä Tobias oli tosiaan muhkea velikulta, kähärätukka ja sinisilmä,
+lanteet hoikat ja solakat ja hartiat leveät.
+
+"No, oletko sinä ihan hulluna?" sanoi ukko Viskari; "aiotko oritta
+lumireen eteen; onko se sopiva ajopeli sellaiselle elukalle? Ja vielä
+päälliseksi nyt maaliskuussa ja kaikki tammat ympärillä."
+
+"Mitä se teihin koskee, orit on minun. Isä antoi sen minulle
+syntymäpäivänäni ja ulos sen pitää päästä. Etkö näe, että se tulee
+vääräsääreksi ainaisesta tallissa seisomisesta. Tuokaas tänne lumireki,
+pojat!"
+
+"Sinun -- kyllä kai. Jospa isäntä sen kuulisi. Mutta kyllä minä kerron
+emännälle."
+
+"Tarpeetonta, vanhus. Äiti tietää sen, jo minä itse kerroin hänelle."
+
+"Niinpä hän itse vastatkoonkin siitä isännälle, sillä kyllä minä
+tiedän, että hän aivan raivostuu."
+
+Ja "latinan A", joksi lumirekeä välistä leikillä sanotaan, kaivettiin
+ylös lumesta ja eteen valjastettiin ensin neljä hevosta, niiden eteen
+kolme, sitte kaksi ja etupäässä ylvästeli Jalo yksinään. Poikia nousi
+hevosten selkään. Vanhemmat miehet istuivat lumireellä, piippunysät
+suussa. Matti Viskari, Leena Pullisen kaikki kaikissa, antoi miehille
+lapioita; nuoraa ja pari kirvestä otettiin mukaan.
+
+"No, joko kaikki ovat valmiit?" huusi Tobias etupäästä, jossa hän kuin
+ruhtinas istui Jalonsa seljässä. "Ole varoillasi, Jussi, minä
+tarkoitan: varo tammaasi; vie pois se varahevosten joukkoon!"
+
+Tobias, rikkaan maakauppiaan ja lautamiehen poika, koetti itse
+anastamallaan oikeudella johtaa koko retkeä. Se suututti vanhusta niin,
+että hän istuinpaikaltansa lumireeltä huusi:
+
+"Vaiti, penikka, ja odota, kunnes aikaihmiset pääsevät järjestykseen.
+Missä on varahevoset? Kuka niitä ratsastaa?"
+
+"Täällä", kuului vastauksia eri tahoilta.
+
+Viimein oli kaikki järjestyksessä. Pojat maiskauttivat suullansa ja
+nostivat piiskojaan; lumireki nytkähti; liikkeelle lähdettiin halki
+avaraa lumilakeutta huudellen ja nauraen, kulkusia helisemässä ja
+kaikuva aisakello. Se oli kirjava taulu; tummankarvaiset hevoset, pojat
+lammasnahkaturkkeineen ja turkkilakkeineen, sekä vanhat ukot,
+sudennahkalakit alas vedettyinä pakkasesta punakoille mutta
+tyytyväisille kasvoille; sillä vaikka lumireen veto saattoi, kuten nyt,
+olla hyvin raskastakin työtä, niin oli se sentään miellyttävänä
+vaihteena talvitöiden yksitoikkoisuudessa. Siinä istuivat nyt miehet
+"latinan A":lla, lapiot pystyssä, kuin merimiehet osoittamassa kunniaa
+airoilla. Koko jonon edellä juoksivat ja hyppivät villahäntäinen Musti,
+sepelikaula Nopa ja Vahti kovasti haukkuen! Missä lunta oli paksulta,
+niin että hevoset kaaloivat mahaa myöten, siellä kulki lumireki
+raskaasti kuin vieru savisella pellolla; mutta missä ylävämmillä tai
+muuten tuulen käyvillä paikoilla lunta oli ohuelti, siellä huutaen ja
+hoilaten laskettiin neliseen, niin että lumi ryöppysi ja kietoi
+läpinäkyvään verhoon sekä ihmiset että hevoset. Auringon säteet
+taittuivat tuossa valkosauhussa välkkyviksi kimalluksiksi, ja kehyksenä
+seisoivat mäntyjen tummat rungot valoisan, väririkkaan taulun
+ympärillä.
+
+Niin tekivät miehet matkaa lumireellä virstan toisensa perästä. Tobias
+ja Jalo olivat sekä lämpöiset että hikiset; oriin karva oli tullut
+vielä tummemmaksi ja kiiltävämmäksi, vaahto valui sen suusta, kuin se
+pureksi kuolaimia. Tobiaan posket hehkuivat innosta ja huvista. Mutta
+juuri silloin, kuin lumireki oli kovimmassa vauhdissaan, kuului matkan
+päästä kirkasta, yksitoikkoista kellon kalahtelemista, osoittaen, että
+joku matkustavainen astuttain kaalatti pitkin tietä.
+
+"Seis!" huusi vanha Matti, "tulee vastaan matkustavaisia; tie on
+kaita."
+
+"Ei, ajetaan vielä vähä matkaa, matkustaja on vielä kaukana",
+vastasivat Tobias ja pojat, kiiruhtaen huohottavia hevosia. Vanhuksen
+vastusteleminen ei kuulunut siinä hälinässä. Nyt olivat hevoset
+vauhdissa. Yhä likemmäksi lähestyi lumireki sitä paikkaa, jossa
+matkustaja näytti tien polvekkeessa olevan kiini lumessa. Nyt ei enää
+ollut aikaa pysäyttää hevosia. Ei ollut muuta keinoa kuin kääntää
+syrjään niin hyvin, kuin kävi päinsä. "Pois tieltä, kirottu vetelys,
+pois tieltä, jaarikka", huusi nuori Tobias ensin suutuksissaan, sitte
+peloissaan, "pois tieltä, maantieveijarit!" Mahdotonta, matkustaja
+raskaine, niinimatoilla peitettyine kuomuineen ei päässyt mihinkään,
+eikä aikaakaan, niin lumireki jo törmäsi kuomurekeen. Kuomureki
+sysäytyi ylös hangelle, siivet ja aisat katkeilivat ja matkustajan
+hevonen vahingoittui rinnasta. Siinä oli selviämätön sekasotku hevosia,
+ajokaluja ja miehiä, kaikkia ryöppyävän lumen vallassa. Keskellä
+sekamelskaa alkoi Jalo tulla levottomaksi. Kuin kuomureen ovi viimein
+saatiin auki ja neuvoton kuski veti matkustajan sieltä ulos, oli hän
+puoli tukeuksissa suuttumuksesta ja ilman puutteesta. Hänet huomattiin
+itse kirkkoherraksi. Saatuaan viimein kyllin hengitetyksi alkoi hän:
+
+"Vai niin, kirottu vetelys, sanotko sinä vetelys minulle,
+kirkkoherralle. Kirottu juttupukarin sikiö, vai niin, olenko minä
+maantieveijari, kyllä minä sinut opetan, Tobias. Sinä olet ihan isäsi
+kaltainen!" Nyt hän näki hevosestansa verta vuotavan: "Tämä kyllä tulee
+maksamaan isällesi"; ja kirkkoherra veti ahnaasti ilmaa, ollen
+tukehtumaisillaan suuttumuksesta ja mielenliikutuksesta. "Ja sinä,
+Viskarin Matti, tietäjäksi sinua muka pitää sanoa; kyllä kai sinä olet
+viisas mukamas..." Samassa riuhtasi Jalo, kirkkoherra kaatui lumeen
+eikä siinä enää ollut aikaa haukkumisiin, neuvomisiin eikä uhkaamisiin.
+Hevoset riisuttiin, kuomureki nostettiin tielle, käsikirja,
+ehtoolliskalkki ja lautanen, jotka olivat vierähtäneet pois
+laatikostansa, etsittiin lumesta, kuivattiin huolellisesti ja pantiin
+takaisin paikoilleen. Kirkkoherran vahingoittunut hevonen siirrettiin
+varahevosten joukkoon ja hän sai lainaksi Kallosen ruunan. Moneen
+kertaan vakuuttaen kyllä pitävänsä muistissaan Pullisen sikiötä läksi
+kirkkoherra viimein jatkamaan matkaansa.
+
+Nuori Tobias oli hämillään; hän ja Jalo joutuivat varaväkeen. Hyvin
+arvelutti tuo kaikki, että oli kohdellut pahoin kirkkoherraa juuri nyt,
+kuin isällä oli niin monta juttua vireillä häntä vastaan, juuri nyt,
+kuin rippikoulu oli päättymäisillään, ja että hän vielä oli sanonut
+kirkkoherraa kirotuksi vetelykseksi. Mitähän Elsa sanoisi asiasta, jos
+rippikoulun käynnin täytyisi keskeytyä. Vanha Matti lausui nyt ilmi
+viisautensa, supistettuna sananlaskun muotoon ja höystettynä
+voimasanoilla nykyajan nuorisosta. Paitsi sananlaskua: "ei hoppu
+hyväksi liene eikä kiire kunniaksi" tuiskutteli hän niin paljon sekä
+neuvoja että nuhteita nuorelle Tobiaalle vasten silmiä, että hän
+häpeissään ja suutuksissaan jäi kauas jäljelle hevosista ja ihmisistä.
+Paluumatka tehtiin paljon vähemmällä vauhdilla ja ilolla. Sekä ihmiset
+että eläimet olivat väsyksissä raskaasta työstä ja pakkasesta. Kotiin
+päin nyt pyrittiin noin peninkulman pituiselta matkalta. Kuin ehdittiin
+suurten koivujen kohdalle, jotka täynnä patvipahkuroita, myhkyräisinä,
+alastomina, vitsaisina ja paimenpoikain veitsen jäljistä arpisina
+seisoivat lumessa, pysähtyi jono. Viskari nousi ylös, kaaloi hangessa
+metsikköön ja ripoitteli kauroja teyreille, jotka siellä joka kevät
+joukottain kuhertelivat rakkautensa aamulaulua, taistelivat
+kaksintaisteluja odotellun kumppanin tähden ja vuodattivat sydänverensä
+lumeen.
+
+Sitte taas jatkettiin matkaa. Pakkanen alkoi kiristyä kovemmaksi.
+Variksia tuli suuret parvet metsästä kyliin päin. Harakat lentelivät
+etujoukkona lumireen edellä, räkättivät, istahtivat keikailevasti,
+naurettavan teeskentelevästi, pursto myötätuuleen, välkyttivät
+mielistellen metallivärejänsä auringon paisteessa, hypähtivät ja
+lensivät vähän matkaa, aina pysyen pyssyn kantaman päässä edellä
+lumireestä. Mutta sen jäljelle leveään vakoon, jonka lumireki avaa
+valkoiseen kenttään, miesten poltellen ja lörpötellen rientäessä kotiin
+päin, kokoutuu joukko pieniä, puoli paleltuneita sirkku ja varpus
+raukkoja. Tuossa sirisee pulmunen, muuten arka, kaino ja kaukana
+pysyvä; nyt hän nälissään lentää räpyttelee pitoihin; hänen siipensä
+välkkyvät kuin jääsirpale auringon valossa. Toiselta taholta tulee
+keltasirkku, salon lapsi; tsitsitsi, kuuluu hänen suruinen laulunsa ja
+joka tsi-ääntä seuraa siipien rävähdys, joka häntä vie yhä likemmäksi
+matkan päätä. Tilhi tunkeutuu esiin. Varmana kuin viina-asiamies
+laskeutuu hän alas paikallensa. Pienet, viluiset jalat potkivat ja
+raapivat ahkerasti; pikku kuvut täyttyvät, mutta juuri, kuin ruoka
+maistuu paraiten, tulee eräs kerskaileva vieras, ahne ja väkevä,
+talvella oleskeleva valtateiden varsilla, kesällä saloilla. Pois
+tieltä, pikku elävät: hohkanärhi itse, sinivalkoiset koristeet
+olkapäillä, raapii ravintoa ja lämmittää jalkojaan lämpöisessä hevosen
+sonnassa. Luonnon suuressa taloudessa, joka ei tiedä jätetuotteita, ei
+mitään joudu hukkaan; kaikella on oma tarkoituksensa.
+
+
+
+
+II.
+
+
+Kirkkoherra Brandt oli viimein palannut kotiinsa matkaltaan. Vielä
+hänessä kiehui viha äskeisestä kohtelusta, jota oli saanut kärsiä.
+Niinimatoilla päällystetty kuomureki oli rikki, hevonen vahingoittunut,
+ehkäpä pahastikin, ja ajokalut turmiolla. Lisäksi oli vielä
+kahdekstoista-vuotinen nuorukainen sanonut häntä "kirotuksi
+vetelykseksi". Miten kovasti se pojan haukkuminen pastori Brandtia
+suututti, voidaan arvata, kuin tiedetään hänen olleen ylämaassa jonkun
+yläalkeiskoulun rehtorina siihen onnelliseen aikaan, jolloin herrat
+opettajat saivat kenenkään estämättä mielin määrin käyttää patukkaa.
+Rehtorina hän oli heilutellut vitsoja rautakädellä; kaikki pojan
+nimelliset olivat hänen mielestään olemassakin ainoastaan patukkaa
+varten, ja poikia olivat kaikki niin kauan, kuin rehtorilla oli valtaa
+heidän ylitsensä. "Rahjus" oli alkusanana joka kuritukseen.
+Rehellisesti oli hän antanut ruumiin kärsiä sielun kykenemättömyydestä
+ja "Rahjus"-nimellä tunsi häntä useampi kuin yksi suomittu ja
+tukisteltu koulupoikaparvi. "Rahjus" oli alkuaan ollut Venäjän kielen
+ja historian opettaja. Eräässä niistä lukemattomista opetussuunnitelman
+muutoksista ja koulun rääkkäyksistä, jotka maamme on jaksanut kestää,
+täytyi Rahjuksen ottaa osakseen katkismuksen ja biblian-historian
+opetus. Samaan aikaan hän peri Tervolan kylästä pienen maatilan, ja
+silloin sen pitäjän, jossa Tervola oli, kirkkoherra Blom jo oli vanha
+ja halvattu. Se kaikki näytti rehtorista sallimuksen viittaukselta ja
+hän päätti antautua pappisuralle, aikoen ajan tullen hakea vanhan Blomin
+paikkaa hänen kuoltuaan. Silloin oli puute papeista ja Rahjus saattoi
+tutkinnoistaan lausua samaa kuin eräs hänen edelläkävijänsä: "Tosin
+minä häpesin tuomiokapitulin edessä tunnin tai pari, mutta siitä
+minulla on koko ikäni kunniaa ja hyötyä." Koko ihmiselämän uuttera
+pyrintö, jos se ei tavoittele ihan mahdottomia, kantaa ehdottomasti
+hedelmää, varsinkin jos pyrintöä kannattamassa on hyvä luonnollinen
+ymmärrys, säännöllisyys, säästäväisyys ja mahtavia ystäviä. Kaikkea
+sitä oli tässä, ja ennen, kuin kymmenen vuotta ehti loppuun kulua, oli
+Brandt kirkkoherrana siinä seurakunnassa, jossa hänellä oli maatilansa,
+Honkasyrjä, ainoastaan niukan peninkulman päässä pappilasta.
+Koulupatukkaa hän ei ottanut mukaansa ainoastaan kuvaannollisessa
+merkityksessä. Hän oli pitäjän hirmu, järjestyspiru, jonka vertaista
+tuskin löytyi muualta. Kirkonkirjat eivät olleet koskaan ennen
+paremmassa kunnossa. Puoli väkisin sai hän toimeen kansakoulun, joka
+sitte oli parempi kaikkea kiitosta. Lahkolaisten opin levittelyt esti
+hän armottomasti. Jos hän kuuli sanankaan jostain nuorten vehkeilystä,
+matkusti hän heti sinne, piti ankaraa tutkintoa syyllisten kanssa ja
+tuota pikaa olivat käsillä kuulutus, käsikirja ja Herran siunaus, jos
+vähintäkään epäilyttävää oli tapahtunut. Tietysti kirkon johtajat,
+asiain näin ollen, lämpimästi suosivat tätä voittoisan seurakunnan
+edustajaa. Mutta kirkkoherra Brandtin ansioluettelo ei vielä ole
+lopussa. Enemmin kuin kirkkoherra, enemmin kuin ennen rehtori oli hän
+maanviljelijä. Kiihkoisa rakkaus maahan, maanviljelykseen oli
+houkutellut hänet pappisuralle. Samoin kuin hän oli muokannut
+koulupoikia ja seurakuntalaisia, samoin hän oli myöskin muokannut
+isiltä perittyä maata. Suot ja rämeet olivat kuivina, hietapellot
+savitettuina, ojitettuina ja salaojitettuina, kuohusavi seoitettuna
+suomudalla, niityt ja pellot tiukkuivat lihavuudesta; kaikki, mitä
+pontevuus, työ ja taito voivat tehdä taistelussa kovaa luontoa,
+oikullista ilmanalaa ja koleita kivikkoja, soita ja hietikkoja vastaan,
+sen oli kirkkoherra Brandt rehellisesti tehnyt. Sen hän tiesi itsekin,
+eikä mikään maan päällä eikä taivaassa häntä ilahuttanut niin kuin
+hänen hyvin hoidetun talonsa kiitteleminen. Vaikka hän olikin pappi,
+niin hän kuumana elokuun päivänä vaarallisten öiden aikoihin
+kävellessään niityillänsä ja nauttiessaan kukoistavan apilaan imelää
+tuoksua, humaliston maustinhajua ja sitä tuoksua, joka raskaana,
+täyteläisenä ja suloisena kuin jalon viinin höyry liiteli
+tattarivainioiden päällä, tavallisimmin lausui: "Jos vain Herra pysyy
+puolueettomana, niin kyllä minä elän maanviljelykselläni."
+
+Mutta vaikka kirkkoherra Brandt piti kurissa laumansa ja maansa, niin
+oli sentään jotakin, jota hän ei ollut koskaan saanut kukistetuksi:
+konjakki ja Tobias Pullinen. Kuin alkoi lähestyä kello kahdeksan aika,
+nousi hänen sielussaan himo, jonka hän kaksi kolmekymmentä vuotta sitte
+luuli milloin hyvänsä voivansa kukistaa vain tahtonsa pontevuudella.
+Kymmenen viisitoista vuotta myöhemmin, vaimonsa kuoltua, huomasi hän,
+että se himo ei antanutkaan itseänsä kukistaa, että se oli tullut
+vahvaksi ja vaativaksi. Hän tahtoi järjestellä sitä puhelemalla
+"tavallisesta iltatotista ja yhdestä päivällisryypystä". Ei mikään
+auttanut. Viisi vuotta sitte huomasi hän joutuneensa taistelussa yhä
+taa päin. Himo yllätti hänet kuin rehtori syypään yliluokkalaisen:
+"rahjus", sanoi se, otti häntä kiinni korvasta ja talutti konjakin luo.
+Oltuaan päivällä ankara ja jäykkä tuli hän kello kahdeksan suutuksiinsa
+ja oli äkeissään kaikkiin ja itseensäkin, kunnes hän kello yhdeksän jo
+oli voimaton raukka, jolla vain oli yksi asia selvillä: että ei
+kenenkään ihmisen, ei edes vanhan emännöitsijänkään, joka oli niin
+monta vuotta ollut hänen palveluksessaan, pitänyt näkemän häntä siinä
+alennuksen tilassa. Hän istui siellä yksinään lukittujen ovien takana,
+joi konjakkiansa ja kauhukseen näki konjakkipullon kauniin kuvaleiman
+kulkevan kiinalaisena väriloistona veristyneiden silmien editse.
+Keskeltä tuota värien leikittelyä, joka tanssivan hyttysparven tavalla
+milloin liiteli ylös, milloin pois iltatuulen mukaan, milloin taas
+palasi heiluen ja häilyen ylös alas, näki hän välistä kalpeat naisen
+kasvot, joiden syvistä silmäkuopista tummat silmät pelkäävästi
+katselivat häneen. Voi niitä lempeitä, hirmuisia silmiä! Hellittämätön
+uutteruus, pontevuus ja työ olivat kauan pitäneet poissa niitä muistoja
+ja näkyjä, sitte oli konjakki ajanut niitä pakoon monta vuotta ja nyt,
+nyt olivat ne tuossa taas.
+
+Tobias Pullinen, hänen naapurinsa, oli toinen, joka ei taipunut
+kirkkoherran alammaisuuteen. Se oli ehkä pahaksi Tobiaalle itselleen,
+mutta niin se kuitenkin oli.
+
+Kirkkoherra Brandt astui tampuriinsa, mielessä luja päätös manuuttaa
+ilman mitään keräjiin nuori Tobias haukkumisesta ja huolimattomasta
+ajosta maantiellä. Etehisessä oli vastassa vanha emännöitsijä ja kertoi
+kappalaisen Helmin olevan sisällä odottamassa kirkkoherraa. Se ei ollut
+mikään tervetullut uutinen, sillä Brandtin kappalainen oli mies ihan
+toista tekoa. Vanha Rahjus ei koskaan voinut vetää yhtä köyttä eikä
+tasan hänen kanssansa, tämän, kuten Brandt tavallisesti häntä nimitti,
+Kristuksen kavaljeerin kanssa, sillä hän oli hieno ja siisti mies ja
+sitä paitsi, mikä Brandtin mielestä oli vieläkin pahempi,
+"lahkolainen", hän kun näet ajatteli itse. Brandt kuitenkin meni
+kansliaansa, suureen, aution näköiseen, tupakan savusta mustuneesen
+huoneesen. Neljä mustaa kaappia, kaikki eri muotoiset ja eri korkuiset,
+seisoi toista sivuseinää vasten, yksinkertainen honkapöytä ikkunan
+edessä, muutamia tuoleja ja tavattoman pitkä nahkasohva hienojen,
+laihain jalkojen päällä, siinä koko kalusto. Ei mitään kartiineja, ei
+yhtään peiliä, ei yhtään taitotekoista koristusta, niin että tulijassa
+ei mikään laimentanu autiuden vaikuttamaa kammon tunnetta.
+Tyytymättömänä ja ärtyisenä astui kirkkoherra Brandt huoneesen ja sai
+töin tuskin hillityksi mieltänsä, jota ponnistusta sentään helpotti se
+varma tieto, että kappalainen Helm oli jo seuraavana päivänä lähtevä
+pois pitäjästä ja nykyisestä virastaan.
+
+"Terve tuloa, terve tuloa", mutisi hän epäselvästi. "No veli", lisäsi
+hän sitte, "nyt olet päättänyt rippikoulun tässä pitäjässä, no,
+millaisiksi olet huomannut rippikoululapsesi?"
+
+Pehmoisella, miellyttävällä äänellä vastasi Helm kirkkoherran
+kysymykseen luonnollisella kielellä, jossa ei ollut mitään mehukkaita,
+raamatusta lainattuja ja jokapäiväisen elämän toimiin sovitettuja
+lauseita eikä sanoja:
+
+"Kuten, setä, tiedätte, ovat mielipiteemme tästä asiasta perin
+erilaiset. Kuin minä nyt luultavasti viimeistä kertaa puhun tästä
+teidän kanssanne, niin täytyy minun sanoa, että ainoastaan vähäisessä
+osassa lapsista on herännyt syvempää käsitystä meidän uskonoppimme
+perustotuuksista. Kun täällä on niin mainio kansakoulu, ovat nämä
+rippikoululapset muodollisesti paremmin valmistuneita, kuin minä
+missään muualla olen tavannut, mutta ehkä myöskin sen kansakoulun
+tähden on tieto eli ulkonainen taito hidastuttanut heidän sisällistä
+kehitystänsä."
+
+"Tieto on voima", vastasi kirkkoherra lyhyesti ja jyrkästi.
+
+"Niin kyllä", vastasi Helm, "mutta se ei kuulu tähän. Minä tahdoin vain
+sanoa, että uusi syntyminen, sydämmen kääntyminen, joka yksin oikeuttaa
+nauttimaan pyhää ehtoollista, näyttää tapahtuneen vain ani harvoissa
+rippikoululapsissa, ja minä olen onnellinen, että te, setä, päästätte
+ne nuoret enkä minä. Tämä on ensimmäinen rippikoulu, kuin olen pitänyt,
+ja minun täytyy tunnustaa, että se olisi minulle sielun-kilvoittelu,
+ankara sisällinen taistelu, jota minä en pakene, jos se pannaan minun
+kannettavakseni, mutta minä kiitän Jumalaa, joka ei vielä ole pannut
+sitä minulle; ehkä minä vast'edes varmemmasti ja siis levollisemmin
+hoidan tätä tointani, josta on suuri edesvastaus."
+
+Nyt toi emännöitsijä totivettä, konjakkia ja sokuria. Kirkkoherra,
+vanha ja virkaansa tottunut, hymyili vain pilkallisesti, mutta ei
+vastannut mitään kappalaisen puheesen.
+
+"Tahdotko totia?" kysyi hän. Samaa oli hän kysynyt jo ennenkin joka
+ilta niin kauan, kuin oli tätä kappalaistansa tavannut eli lähes neljä
+kuukautta. Ja hän oli aina saanut saman vastauksen: "Kiitoksia, setä,
+minä en nauti väkeviä juomia."
+
+"Sinä olet yhä kuin hihhulit; etkö muista, miten kävi häissä Kaanaassa?
+Mutta palataksemme aineesemme", sanoi kirkkoherra tehdessään totia,
+"siis sinä luulet, että ainoastaan harvat ovat sellaisessa sielun
+tilassa, kuin sinä vaadit voidaksesi heitä hyväksyä."
+
+"Niin."
+
+"Kuten jo itse sanoit, ovat meidän mielipiteemme tästä asiasta perin
+erilaiset. Ihmisen sielun elämä on salattu, se on seitsemällä sinetillä
+lukittu kirja, et sinä enkä minä voi sitä tuomita" -- kirkkoherra juoda
+kulautti lasista -- "ainoastaan autuuden ehtojen tietoa ja taitoa me
+voimme arvostella, vaan mikä menee sen ylitse, ei ole ihmisen vallassa.
+Muuten se nuorison tunnetulva, jota enimmät hihhulipapit osaavat saada
+aikaan oppilaissansa" -- kirkkoherra rykäsi paljon sanovasti -- "yhtä
+helposti herää, kuin nopeasti haihtuukin, ja se on vaarallinen, jopa
+ihan epäsiveellinenkin."
+
+Kirkkoherra puhuessaan astuskeli hitaasti edes takaisin pitkin lattiaa,
+joi totilasinsa loppuun ja teki uutta. "No hyvä, veli, kutka sinusta
+ovat ne valitut lampaat, jotka otat oikealle puolellesi?"
+
+Helm punastui vähän vertauksesta, joka hänestä tuntui Jumalan pilkalta;
+hän luetteli muutamia rippikoululapsia.
+
+"No, entä vuohet?"
+
+Taaskin punastui Helm ja luetteli koko joukon nimiä.
+
+"Mutta jos otat taidon mittakepiksi, kutka silloin seisovat vasemmalla
+puolellasi?"
+
+Taas luetteli Helm muutamia.
+
+"Hyvä, pane vuohien joukkoon lisäksi vielä nuori Tobias Pullinen."
+
+"Tobias", vastasi Helm, "hän on pään puolesta lahjakkain, eikä
+ainoastaan pään puolesta, hänellä on myöskin pohjaltaan lämmin ja,
+kuten maailma sanoo, hyvä sydän, mutta hän on lellitelty ja ylpeä. Hän
+osaa biblian-historiansa ja katkismuksensa kannesta kanteen. Jos tieto
+on koskaan oikeuttanut sen kalliin armon-välikappaleen käyttämiseen,
+josta nyt on puhe, niin hänellä on siihen varma oikeus."
+
+"Siirrä sinne Tobias Pullinen", sanoi Brandt nyt jo hyvin
+suutuksissaan, "se on paatunut poika. Mitä sinä olet kylvänyt, on
+hänessä joutunut kivistöön. Ylpeys ja talonpoikaiskopeus ovat hänessä
+paisuksissa, häntä täytyy masentaa." Ja kaikki kirkkoherran
+rehtorikiihkot joutuivat kuohuksiin muistellessa rekeä, hevosta ja
+kaluja. Toti teki myöskin tehtäväänsä ja yhä kiukustuneempana lateli
+hän kovia sanoja Tobiaasta ja hänen isästään, siitä vanhasta
+juttupukarista ja riitasankarista.
+
+"Minä en voi", vastasi Helm, "tehkää se itse, tutkikaa itse lapsia,
+arvostelkaa, minkä verran minä olen työtä tehnyt ja minkä verran armoa
+Herra on antanut tulla minun vähäiselle työlleni; käyttäkää mitä
+mittakeppiä hyvänsä, minä pesen käteni. Jos ainoastaan tietoa
+arvostellaan, silloin on Pullinen ensimmäinen, ja tietoahan te olette
+puolustaneet. Muuten on teillä ja vanhalla Pullisella, kuten minulle on
+kerrottu, asioita keskoisina kihlakunnan- ja hovioikeudessa. Pelkäänpä
+seurakuntalaisten katsovan kostoksi, jos Tobias hyljätään ja muita
+hyväksytään, ja se saa aikaan suuttumusta, ehkä valituksiakin."
+
+"Niinpä valittakoot", sanoi kirkkoherra äkeissään, "minä pysyn
+sanoissani. Enkö minä ihan äskettäin tavannut sitä poikaa maantiellä
+kiroilemassa ja haukkumassa kuin oikea hevoshuijari ja maantieveijari
+ihan kuin isänsäkin. Eikö hän sanonut minua 'kirotuksi vetelykseksi',
+rikkonut hevoskalujani, turmellut hevostani, särkenyt rekeäni ja..."
+
+"Siispä, setä, kuitenkin arvostelette häntä sieluntilansa,
+mielenlaatunsa mukaan."
+
+"Minä teen niin", sanoi kirkkoherra, nyt vuorostaan hän vähän
+punastuen, "minä teen niin tämän kerran, minulla on omat syyni ja minä
+vastaan niistä."
+
+"Ruoka jäähtyy", sanoi nyt kirkkoherran emännöitsijä, vanhan puolinen
+vaimo, silmissä kova ja ankara katse.
+
+"Tahdotko syödä illallista minun kanssani?"
+
+"En, tiedättehän, setä, miten meillä on kotona, kaikki jo kokoon
+pantuna, ehkä jo huomenna lähdemme Viipuriin. Vaimoni tulisi
+levottomaksi, jos nyt viipyisin poissa. Minä saan sen tähden vielä
+viimeisen kerran kiittää ja sanoa, hyvästi."
+
+"No hyvästi, hyvästi sitte, kiitos itsellesi." Ja herrat erosivat,
+kylmäkiskoisesti kättä antaen, ilman mitään "älä unhota".
+
+
+
+
+III.
+
+
+Oli ensimmäinen kova katovuosi, kuin Suomi sai viisikymmen-luvun
+koskipaikoilla kärsiä. Pitkä, säälittävä ihmisjono virtasi pohjoisesta
+päin. Köyhiä tuli kuin varpusia talvella, viluissaan ja nälissään kuin
+susi salolla. Silmät kuopallaan ja kasvot kalpeina tulivat ihmiset
+etelään päin sitä suuremmin joukoin, mitä etelämmäksi ehtivät. Kuin
+nämä pohjoisen, idän ja lännen nälkäiset matkalaiset saapuivat
+isänmaansa portille, Viipuriin, menossa suureen leipämaahan, Venäjälle,
+silloin teitä oli paljo kuin Egyptin heinäsirkkoja. Ja vanha kaupunki
+avasi porttinsa selki seljalleen; joka talossa, sekä rikkaan
+tukkukauppiaan että köyhimmän porvarin tykönä oli yksi tai useampiakin
+syömässä armeliaisuuden katkeria paloja. Eräänä päivänä tuli koulun
+rehtorin kyökkiin vaimo, kantaen kolme- tai viisivuotista lasta
+käsivarrellaan.
+
+"Mistä sinä olet?" kysyi rehtorin rouva.
+
+"Pohjanmaalta."
+
+"Mikä on nimesi?"
+
+"Anni."
+
+"Missä on miehesi?"
+
+"Hän jäi jäljelle vai lieneekö mennyt edelle, en tiedä. Oli kylmä
+talvipäivä kolme viikkoa sitte, tuli tuisku ja myrsky pohjatuulella. Me
+astuimme järven jäätä, mieheni edeltä, minä lapsen kanssa perästä;
+jompikumpi meistä eksyi talvimyrskyssä. Minä astuin, astuin koko
+päivän, ja yön tullen saavuin mökkiin. Armeliaat ihmiset hoitelivat
+meitä. Siitä asti en ole nähnyt miestäni. Nyt en tiedä, elääkö hän
+vielä vai onko jo kuollut."
+
+Vaimo puhui levollisesti niin kuin sellainen, joka on lakannut jo
+toivomasta; hänen kyyneliensä lähde oli kuivanut. Kuoleman koura oli
+painanut merkkinsä häneen.
+
+Rehtorin rouva käski antaa lämmintä keittoa vaimolle. Hän ainoastaan
+maistoi sitä, ruoka häntä oksetti. Lämmiteltyään itseänsä ja pikku
+tyttöänsä, saatuaan tavallisen antimen läksi hän kiittäen ja Jumalan
+siunausta toivottaen jälleen ulos. Tuskin ehdittyään pihalle vaipui hän
+lapsineen kinokseen. Kuin ihmisiä riensi häntä auttamaan, oli hän jo
+kuollut. Samassa talossa asui venäläinen pappi, köyhä tämän maailman
+tavaroista, vaan rikas armeliaisuudesta. Hän ja hänen vaimonsa ottivat
+lapsen hoitoonsa. Ei kukaan tiennyt, mistä lapsi oli. Oliko hän
+kastettu? Mikä hänen nimensä oli? Kuinka vanha hän oli? Ei mitään
+paperia ollut äiti vainajalla, joka olisi ilmaissut, mistä ja kuka hän
+oli. Ja pappi otti tyttöä kädestä ja meni hänen ja vaimonsa kanssa
+kirkkoon, kutsui lukkarin, kellonsoittajan ja tuohusten myöjän
+kummeiksi; lapsi sai astua suureen kasteammeesen, pappi piti kiinni
+hänen suutansa ja nenäänsä ja painoi häntä kolme kertaa kasteveden
+pinnan alle, ja kuin hän nousi ylös, oli hänen niemensä Helena Ivanovna
+ja hän oli oikeauskoinen "pravaslava".
+
+Pienokainen, siinnyt kurjuudessa ja syntynyt köyhyydessä, kasvoi
+kauniiksi, vaan raskas- ja synkkämieliseksi lapseksi. Harvoin näkyi
+hänen suunsa vetäytyvän hymyyn, ja jo lapsena osoitti hän
+ominaisuuksia, jotka oikeastaan kuuluvat vaurastunempaan ikään. Muun
+muassa oli hän erittäin säästäväinen. Kuin Leena, joksi tyttöä
+sanottiin, kasvoi nuoruuden ikään, tuli hänestä hoikka, mustasilmä
+tyttö, ja kuin hän rupesi rakentamaan avioliittoa, valitsi hän
+miehekseen iloisimman, sukkelasanaisimman ja veitikkamaisimman
+velikullan, kuin hänen vertaistensa joukosta oli saatavana vanhassa
+kauppakaupungissa, ja se oli Tobias Pullinen.
+
+Tobias palveli siihen aikaan linnan päälliköllä. Hänen pyöreä, punainen
+ja valkoinen muotonsa, hänen siniset, iloiset ja veitikkamaiset
+silmänsä, hänen leikinlaskunsa, laulunsa, hullunkuriset puheenpartensa
+ja iloiset arvoituksensa sekä lihavat, pehmoiset lihakset suun
+ympärillä, jotka, kuin hän vähänkin nauroi, tekivät, muodon niin
+hyvänluontoisen ja hupaisen näköiseksi, kaikki se oli lumonnut Helenan.
+Kuin Tobiaalla sitä paitsi oli yllä vähävenäläinen, pitkä kauhtana,
+punainen vyö vatsan kohdalla, litteä kuskinhattu päässä ja suuri joukko
+riikinkukon höyheniä törröttämässä sen päälaella, niin se kaikki
+kokonaan voitti pikku Leenan, ja siitä tuli häät kaksine vihkimisineen
+ja kaikkine juhlallisuuksineen ja taikuuksineen, kuin venäläiset ja
+suomalaiset kansantavat sellaisissa juhlatiloissa käyttävät. Kohta
+häiden jälkeen -- Leena oli silloin vasta 17 vuoden ijässä -- peri
+Tobias ihan äkkiarvaamatta pienen tilan Tervolasta ja muutti sinne.
+Kuin tila oli pieni, ainoastaan neljän tynnyrin kylvö, avasi hän
+maakaupan. Se menestyi hyvin, hän kun oli siihen aikaan ainoa kaupan
+harjoittaja koko pitäjässä. Muutamissa vuosissa pääsi hän varakkaaksi
+mieheksi, josta suurin kiitos tuli Leenan säästäväisyydelle tai
+ahneudelle, kuten naapurit sanoivat. Jos Tobias olisi hoitanut
+puotiansa ja pientä maanviljelystänsä kunnollisesti, olisi hän
+epäilemättä ollut oikein rikaskin, mutta hän oli joutunut erään kiihkon
+valtaan, jota kyllä käy käsittää vanhassa kuskissa. Hän oli
+hevoskauppias. Hän osti, möi ja huijasi hevosia, oli kaikissa
+kilpa-ajoissa Kuopiossa, Viipurissa, Hämeenlinnassa, jopa Vaasassakin.
+Jokainen urheilija koko maassa tunsi iloisen hevoskauppiaan Tobias
+Pullisen, ja monta sukkelaa kujetta kerrottiin hänestä, miten hän osti
+huokeasta ja möi kalliista sekä petteli venäläisiä hevoskauppiaita ja
+suomalaisia urheilijoita. Niin ihan eheä hänen hyvä nimensä ja
+maineensa ei ollut, vaikka kukaan ei juuri tiennyt mitään erittäin
+pahaakaan rikosta, mutta maljojen ja konjakin ääressä vilkkaan
+kilpa-ajon jälkeen ei pidetty niin tarkkaa lukua, ja kuin Tobias itse,
+milloin joku viittasi sinne päin, ei ollut lainkaan arkaluontoinen,
+niin sai kaikki mennä kaupalleen.
+
+Näin ollen jätti hän kotinsa ja talonsa kaikkineen oman onnensa nojaan,
+ja onnipa oli, että hänen vaimonsa kovin kourin piti kiinni vaivalla
+ansaituista markoista eikä oikeastaan koskaan ilmaissut Tobiaalle,
+minkä verran hän oli pannut talteen arkun pohjalle.
+
+Siellä istui Helena eli Leena, kuten häntä sanottiin, eräänä
+maanantaina aamupäivällä puotikammarissaan tuvan ja puodin välillä.
+Pieni huone se oli, täpö täynnä tavaraa: suuri joukko vesirinkelejä
+(barashki), yksi säkki kahvia ja yksi laatikko teetä, jotka arat
+tavarat olivat imeneet itseensä hajua ja makua Kurkijoen piiskoista,
+venäläisistä hevoskaluista, valkoisista saappaista ja muista
+juhtinahalta hajuavista tavaroista. Vaikka Leena oli tullut
+lihavammaksi ja pulleammaksi kuin ennen, olkapäiltään ja rinnoiltaan
+pyöreämmäksi, hänen mielensä ei siltä ollut tullut keveämmäksi,
+pikemmin päin vastoin: hän oli epätasainen ja levoton. Hän sitä paitsi
+kärsi kiusallista yksinäisyyden ikävää. Mies poissa, poika melkein
+täys'kasvuinen, kasvanut pois hänen hoidostaan vaikka ei siltä hänen
+ajatuksistaan. Vaikka hän hyvin lämpimästi rakastakin poikaansa, niin
+hän kuitenkin tunsi hänelle siipien jo siksi kasvaneen, että hän kohta
+kyllä oli kyllin voimakas lentämään ulos maailmaan. Yhtään tytärtä ei
+ollut eikä ketään sukulaisia. Vaimolleen seuraksi oli kyllä Tobias
+ottanut taloon sisarensa tyttären Annin, reippaan ja kauniin tytön,
+mutta Leena ei niin pian kiintynytkään uusiin henkilöihin. Monta vuotta
+kului ennen kuin hän oppi katsomaan tyttöä sukuun kuuluvaksi. Mutta
+olipa hänellä muunkin kuin vain sukulaisten ja seuran puutetta, sillä
+hänellä, kun oli kasvatettu Venäjän uskoon, ei ollut pappia eikä
+kirkkoa likimailla. "Sinun Jumalasi" ja "meidän Jumalamme", kuten
+tavallisessa puheessa sanottiin ja vielä tavallisemmin Suomen ja
+Venäjän Jumala, olivat kumpikin saaneet sijaa hänen sydämmessänsä. Hän
+ei voinut uskonlauseiden ja jumalanpalvelus-menojen eikä inhimillisten
+lisien takaa nähdä ainoaa, ijankaikkista Jumalaa; hänen sydämmensä oli
+runneltunut äärettömässä ja hyödyttömässä taistelussa ja pelossa.
+Säästäväisyys ja työnkiihko johtivat hänet huomaamattansa alamäen
+rintaan, joka oli nimeltä rahan hankinta. Kuin kaikki muu petti taikka
+oli mahdoton arvata ja mahdoton selittää, kuin kaikki uskon ja
+uskottomuuden tutkistelut näyttivät hänestä hetteeltä, johon hän sitä
+syvemmälle vaipui, mitä kovemmin ponnisteli vastaan, silloinkin oli
+olemassa yksi, joka oli todellinen ja selvä, ja se oli hopeamarkka.
+Sillä oli lumoava loiste, siinä oli heleä ääni sekä kotona että ulkona
+maailmassa. Kokoomishimo oli hänessä tuollainen syvään juurtunut
+kiihko, jota ei mitkään rukoukset, ei mikään katumus eikä parannus
+voinut koskaan karkoittaa.
+
+Leena istui, kuten edellä mainittiin, puotikammarissaan maanantaina
+aamupäivällä, Marian ilmestyspäivän aattona. Työ oli jo melkein
+lopetettu. Leena mietiskeli kauppaliikkeen tilaa. Kuten useimmilla
+maakauppiaillamme, salli Leena Pullisenkin harjautunut muisti, jota
+mitkään hyödyttömät ja tarpeettomat koulutiedot eivät haitanneet, hänen
+ilman mitään kirjoja saada tuota pikaa selon asiain tilasta. Hän muisti
+kaikki ostohinnat pennilleen, muisti päivät, milloin mikin tavara oli
+tuotu, ja osasi ihan paikoilleen sanoa, minkä verran hän oli voittanut
+siloista, kulkusista, nuorasta ja tupakasta. Ei mitään kassakirjaa, ei
+muistikirjaa eikä päiväkirjaa tarvittu, kaikki oli kuin vaskeen
+piirrettynä tuohon suunnattomaan muistiin, joka usein hämmästyttää ja
+kummastuttaa tuomaria ja pappia maalla. Kuin liikkeen tarkastus
+päättyi, muuttui Leenan pyöreä muoto tyytyväisen näköiseksi; hän oli
+hyvillään voitosta. Palveltuaan täten mammonaansa otti hän vanhan
+suomalaisen virsikirjansa ja luki hyvin hartaasti puoliääneen erään
+noista vanhoista suomalaisista virsistä, joissa on pahimpia
+kielivirheitä vääräin vertausten, ajatuksettoman sekamelskan ja rumain
+sanojen kanssa sekaisin. Saatuaan virren loppuun meni Leena tupaan
+etsimään kälynsä tytärtä Annia, apulaistansa taloustoimissa. Suuri tupa
+oli tyhjä ja siistitty pyhäksi. Ainoastaan kissa istui siellä, pesi
+silmiänsä ja ennusti vieraita, ja Musti uunin vieressä uneksi
+metsästysaikojen iloja. Uunin päältä näkyi kaksi suurta raudoitettua
+saappaan kantaa, ja pohjaa. Matti Viskari se siellä ylhäällä maaten
+piti pyhää.
+
+"Matti, oletko nähnyt Annia?" kysyi Leena. "Missä on Anni, ja Tobias
+sitte? Minä mielelläni lukisin heille postillasta."
+
+"Kussa kipu, siinä käsi, siinä silmä, kussa armas", vastasi Matti.
+
+"Onko tuo mikään vastaus!"
+
+"Kun on oikein kylmä, lentää pyy välistä lääväänkin."
+
+"Niin niin, hyvä Matti, se on totta. Minun olisi pitänyt arvata tämä
+ennen, kuin otin Annin taloon. Onko siinä nyt vaimo Tobiaalle, joka ei
+ole vielä päässyt ripillekään, ja tyttö köyhä kuin kirkonhiiri!"
+
+"Ei haittaa, emäntä. Köyhästä naimaan, pohatasta hevosen ostoon. Kust'
+on mieli muuttununna, sieltä hoiva huolittava. Kaikkea katua saapi,
+vaan ei nuorra naimistansa, ja tarves on talossa vaimo, vaikka vettä
+keittäkähän."
+
+"Voi niitä lapsia, niitä lapsia."
+
+"Niin, se on kyllä totta. Huoli linnun pojistansa, vaiva vaimon
+lapsistansa."
+
+"Minun pitää tehdä loppu tästä, jos vain saisin puhella mieheni kanssa
+ja kysyä, mitä hän arvelee asiasta."
+
+Kun Matti nyt ainoastaan mörähtämällä ilmasi kyllä kuullensa emännän
+sanat, mutta ei katsonut saattavansa enää mitään lisätä, läksi Leena
+karjottaan etsimään Annia.
+
+Tuskin ehti Leena poistua, kuin ovi aukesi ja sisään astui varovasti
+kyynärän korkuisen kynnyksen yli vanha jäykkäsääri mies, yllä musta,
+pitkä nuttu, päässä nahkalakki, joka, kuten mies itsekin, näytti vähän
+herrasluokkaan kuuluvalta. Se oli lukkari Jäppinen. Hänen käytöksessään
+oli vähän ahdistusta ja arkuutta. Häntä oli monta Herran vuotta
+komentanut kirkkoherra, joka ei voinut sietää hänen herrasmaisuuttansa.
+Lukkari oli siitä kasvatuksesta saanut ihan omituisen käytöksen, jossa
+näkyi sekaisin pelkoa ja teeskenneltyä varmuutta. Hän oli kyllä vanha
+tuttu talossa, mutta, koska hänen luonteessaan ei ollut itsenäisyyttä,
+uskalsi hän kirkkoherralta ainoastaan salaa hiipien käydä Pullisessa.
+Nähtyään tuvan tyhjäksi kysyi hän puoli ääneen:
+
+"Onko siellä ketään uunilla?"
+
+"Hyvää tekee lämmin vanhoille luille", vastasi Matti Viskari.
+
+"Sinua minä juuri etsin. Tule alas, tietäjä Matti, minulla on jotakin
+ilmoitettavaa sinulle, jotain hyvin tärkeää."
+
+Ukko laskeutui varovasti alas porraspuuta myöten, jona oli
+kaksituumainen lankku ja siinä sydämmen muotoisia reikiä läpi
+sahattuina.
+
+"No, mitä nyt?" sanoi hän, pudistaen lukkarin kättä ja pistäen sitte
+nuuskaa nenäänsä.
+
+"Niin, kas se on siten, että -- niin, kurjamaista se on, että mitään
+sellaista voi tapahtua, mutta niin se on -- että meidän kirkkoherra --
+niin, mitäpä siitä maksaa suuttua. --"
+
+"No, puhu suusi puhtaaksi, lukkari!" sanoi Matti, viisailla silmillään
+tarkkaan tähystellen kirkon palvelijaa. "Puhu vain suoraan. Me emme
+odota mitään hyvää siltä taholta."
+
+"Niin, suoraan sanoen, kirkkoherra Brandt ei aio päästää Tobiasta
+ripille."
+
+"No, mitä lempoa sitte!"
+
+"Hän sanoo nuoren Tobiaan viime lauantaina kiroilleen ja pauhanneen ja
+näyttäneen pahaa sydäntänsä ihan kirkkoherralle itselleen. Tahdotko
+nuuskaa, Matti?"
+
+Matti veti nuuskaa hitaasti pahkuraiseen ja kulmikkaasen nenäänsä ja
+kiroili niin, että lukkari vanhus, muistaen virka-asemansa, katsoi
+olevansa velvollinen ojentamaan häntä.
+
+"Ole vaiti, lukkari", sanoi Matti jyrkästi. "Mitä nyt on tehtävä? Anna
+nyt hyvä neuvo, tämä on sinun asiasi, tässä pitää sinun osata neuvoa."
+Ja Matti kynsi korvansa taustaa.
+
+Lukkari ei ollut millänsäkään ukon pauhaamisesta, sanoi vain: "Ei ole
+muuta kuin yksi keino. Tobias tänä päivänä menköön kappalaisen Helmin
+luo, kuuletko, tänä iltana vielä, sillä kappalainen lähtee pois
+huomeisaamuna aikaisin, paha kyllä. Jos hän rupee puolustamaan teidän
+Tobiastanne, niin se ehkä auttaa, sillä näetkös, minä olen huomannut,
+että kirkkoherra ikään kuin vähän pelkää häntä, vaikka muuten ei näytä
+pelkäävän itse paholaistakaan."
+
+"Kiitoksia, lukkari, minä kyllä kerron nuorelle Tobiaalle, mitä sinä
+olet sanonut, ja täällä tehdään mitä suinkin voidaan. Hyvästi nyt. Minä
+pidän pyhää tänään, näetkös." Ja Matti kiipesi jälleen ylös uunille,
+paneutui syrjälleen ja oli jo suloisen unen helmoissa, kuin Leena
+lasten kanssa ehti takaisin tupaan. Leena vei kammariinsa nuoret ja
+kohta kuului sieltä yksitoikkoista, juhlallista, puoleksi laulavaa
+ääntä, joka on niin tavallinen kansassa, kuin se lukee hengellisiä
+kirjoja.
+
+
+
+
+IV.
+
+
+Alkoi hämärtää. Lyhyt talvipäivä tuskin ehti sammua, niin kuu jo
+levitti kylmää valoansa valkoisille kinoksille ja mustille tuville.
+Kuin kuun valo hiipi ikkunasta tupaan, ryömi Matti makuultaan uunin
+laidalle, laskeutui varovasti maahan ja kävi piippu suussa istumaan
+uunin viereen.
+
+Hänen siinä istuessaan ja katsellessaan, mitenkä kuunvaloinen ikkunan
+kuva hitaasti siirtyi pitkin lattian rakoa, tuli Anni tupaan, otti
+lampun hyllyltä ovensuu-seinältä ja sytytti sen. Anni oli
+yhdeksäntoista ikäinen tyttö, ei erittäin kaunis, vaan muuten
+muodoltaan hyvin miellyttävä. Hänen silmäyksessään, kuin hän
+hyväntahtoisesti katsoi kehen hyvänsä, oli syvällisyyttä ja lämpöä,
+jota harvoin tavataan vaaleissa sinisilmissä. Hitaasti, vaan varmasti,
+teeskentelemättömällä, luonnollisella suloudella, jota on jokaisessa
+nuoressa ja terveessä ruumiissa, teki hän askareitansa, puhalteli
+hiillosta, pani laulaa hyräillen enemmän puita uuniin ja läksi jälleen
+ulos.
+
+Lamppu valasi kirkkaasti suuren tuvan mustuneita seiniä, pitkiä
+penkkejä ja valkoista pöytää. Orsilla riippui pitkissä vartaissa
+reikäleipiä, niiden päällä oli tarvepuita kuivamassa sekä pari nurin
+käännettyä, äskettäin nyljettyä vasikannahkaa, joiden hännät heiluivat
+ilman vedossa; muutamia paria suksia sekä oljista, helmistä ja
+kirjavista tilkuista tehty leikkikalu, kruunu nimeltään, jollainen
+usein jouluna ripustetaan kattoon koristukseksi. Lyhyesti sanoen: talon
+varasto kaikkea, joka lähinnä tarvitsi emännän katsomista ja tuvan
+lämpöä, oli kasattu ylös orsille. Nurkassa, mustuneessa hirressä
+riippui myöskin uusi petroleumilamppu.
+
+Vanha Matti katsoi itsekseen ihmetellen valon lähdettä. Hän mietiskeli
+mielessään suurta mullistusta, jonka sellainen pieni kalu kuin lamppu
+oli saanut aikaan. Matti oli vanha, kokenut mies, joka oli nähnyt
+paljon maailmassa. Hän oli kuten enimmät paremmista talollisistamme
+monipuolinen ja tietorikas mies. Hän tiesi, mihin kaski oli kaadettava,
+hän tiesi, milloin se oli poltettava, kynnettävä, kylvettävä ja
+korjattava. Eikä hän sitä ainoastaan tiennyt, vaan hän osasi tehdäkin
+sen omin käsin. Hän tiesi, missä maassa ruis, vehnä, tattari, herneet
+paraiten menestyivät ja mitä ne tarvitsivat viihtyäkseen. Hän osasi
+nikkaroida pyttyjä, tynnyrejä, korvoja, rekiä ja keveitä kärryjä. Jos
+siksi tuli, osasi hän kengittää hevosenkin yhtä hyvin, kuin hoitaa
+veneensä, kutoa nuottaa, verkkoja, rysiä ja laittaa katiskoita,
+mertoja. Hän oli suuri metsämies, joka syksyin keväin tappoi teyrejä,
+metsoja ja sorsia joukottain. Hän tunsi kukat, sienet, puut ja tiesi
+mihin niitä voitiin käyttää. Hänen ryppyiset, muhkuraiset, ruskettuneet
+kätensä osasivat tehdä melkein mitä hyvänsä, ja sittekin hän
+kuusikymmen-vuotisen, toimeliaan elämään jälkeen oli vain loinen. Hän
+oli kuullut kerrottavan suuresta maasta kaukana lännessä päin, jossa
+osattiin pitää paremmassa arvossa, mitä hyvä, terve järki ja vahvat
+kädet voivat saada aikaan. Mutta hän sekä oli liian vanha että siksi
+kirjan taitamaton ottamaan sanomalehdistä ja kirjoista tarkkaa selkoa
+siitä asiasta, joten niin kauas lähtö oli jäänyt tekemättä. Niinpä hän
+nyt oli loisena, Leena Pullisen kaikki kaikissa ja neuvonantaja, isä
+Tobiaan kuljeksiessa matkoillansa.
+
+Mutta Matti Viskari osasi paljon enemmänkin, kuin tässä on lueteltu,
+enemmän kuin hänen kaltaisensa yleensä. Häntä ei suotta sanottu
+tietäjäksi. Hän paranteli hevosia ja ihmisiä voiteilla, ja kuin ne
+eivät auttaneet, runoilla ja loitsuilla, joita hän oli oppinut
+äidiltään, koko kihlakunnassa laajalti kuuluisalta runojen laulajalta.
+
+Mitä hän uskoi? Kuten enimmät talonpojat, jotka eivät ole minkään
+erityisen ajatussuunnan vallassa jonkin lahkon tai eläväuskoisen
+valtion papin johdolla, oli hän sallimuksen palvelija. "Se on sallittu"
+oli hänen suuri uskon- ja vapahduskaavansa. Se antoi hänelle
+horjumattoman tyyneyden kaikissa elämän vaiheissa.
+
+Siinä hän nyt istui ja pöllytteli keveitä, sinisiä savupilviä ja
+katseli niiden harmahtavien utujen lävitse, ihmetellen ja iloiten
+lampun valon kirkkautta. Hän muisti, mitenkä hän poikana ison uunitulen
+valossa lohkoi ja kiskoi pihkaisia männyn pölkäreitä, joita kesällä
+huolellisesti valikoitiin välttämättömäksi talvivaloksi: päreiksi.
+Miten päre savusi ja leimusi, sammui ja jälleen sytytettiin, miten
+hiilet putosivat sihisten ja savuten alas vesiastiaan. Kolmekymmentä,
+viisikymmentä kertaa illassa täytyi sytyttää päre valasemaan
+äidin kehruuta ja isän veistelyä. Sitte muisteli hän ratisevia
+talikynttilöitä, hyvin harvinaisia vieraita; ne ratisivat suolaisesta
+talista ja levittivät talin haikua joka kerran, kuin niitä niistettiin.
+Kuin päivä sammui lumipilviin jo kello kahden aikaan, ei ollut
+iltapuhteeksi muuta kuin vähä kylän juoruja ja välttämättömimpiä
+käsitöitä. Hänellä sitä paitsi oli äidin suuri varasto loitsurunoja,
+jotka hän oppi jo lapsena ja sitte unta, tuota pitkää talvityötä, jonka
+valon puute oli tehnyt välttämättömäksi. Mutta nyt! Ja Matti ajatteli
+sitä nousevaa nuorisoa, joka nyt sai lukea ja opiskella iltapuhteina.
+"Hoh hoo", huokasi hän, "kuudenkymmenen vuoden perästä kyllä Tervolan
+kylä, on taas toisen näköinen."
+
+Nyt Matti heräsi unelmistaan. Sisään astui nuori Tobias ja hänen
+ainainen kumppaninsa ja vihamiehensä, oikeammin kilpakosijansa Matti
+Reijonen. Missä vain Anni oli ulkotöissä, siellä myöskin nämä molemmat
+nuorukaiset olivat lähellä häntä ja toinen toistansa, kateellisesti
+pitäen toisiaan silmällä. Kilpaveikkojen jäljestä tuli muutamia muitakin
+sekä nuorempia että vanhempia tyttöjä ja poikia aattoa viettämään.
+Annikin tuli nyt tupaan, seisattui lieden luo ja ryhtyi illallisen
+puuhiin. Muut istuivat ääneti penkeillä, ainoastaan hiljaista puhetta
+kuului silloin tällöin suuressa tuvassa, sillä tupakammarissa kuului
+Leena Pullinen veisaavan virttä, eikä nuoriso, varsinkaan nuori Tobias
+ollut ihan varma, eikö ilta ilon ja huvin sijasta ehkä päättyisi
+jollakin peljätyllä postillalla. Mutta nyt Anton, joka äskettäin oli
+suorittanut asevelvollisuus-palveluksensa loppuun, astui tupaan,
+nauraen, nosti kaksi sormea ohaukselle tervehdykseksi ja lausui
+kovasti: "Jumala varjelkoon." Hänet otettiin ilolla vastaan ja nyt piti
+hänen kyllä jo kymmenennen kerran tehdä selko kasarmielämästä,
+päälliköistä, herroista, Viipurin loistosta ja komeudesta sekä
+palvelustytöistä. Hänen havaintojensa tulos oli, että kyllähän
+muuten kasarmielämää sietäisi, mutta se siisteys se on ihan tappaa
+ihmiset. Juuri kuin oltiin paraassa puheen vauhdissa, tuli Leena
+virsikirjoineen, tervehti ääneti ja vakavasti, astui Annin luo ja sanoi
+puoliääneen: "keitä nuorille kahvia -- paljo sikuria", lisäsi hän
+kuiskaamalla.
+
+"Vai niin, saadaanko kahvia; no, kuulehan vain!" virkkoi Tobias, ollen
+kiihkeä torjumaan ehkä uhkaavaa virsien lukemista, sillä äiti Leenalla
+oli kuten sanottu virsikirja kädessä; "rupeemmeko arvuuttelemaan? Onko
+ketään, joka tahtoo lähteä Hymylään?"
+
+"Sinä, Anton, rupeet arvaamaan, taikka Anni, tahdotko?" virkkoi hän
+hidastellen.
+
+"Niin, ruvetkaamme arvuuttamaan, mutta ei Annia arvaamaan, hän arvaa
+kaikki, ei siitä tule mitään Hymylään menoa."
+
+"Viskari ukko, teidän pitää kysyä", vaadittiin nyt. "Niin, ukon pitää
+kysyä. Sinä Tobias, kun olet isäntä, arvaa sinä ensin."
+
+"Olkoon menneeksi, minä arvaan", sanoi Tobias, "mutta vasta
+kolmannelta, kuin en arvaa, lähden minä Hymylään."
+
+Kaikki kokoutuivat hyvin innoissaan ukon ympäri. Hän istui kumarassa,
+vasen kyynyspää polvella, poltellen ja syljeksien ahkerasti.
+
+Ukko mietti hetkisen ja lausui sitte arvoituksen.
+
+"Herrain herkku, pappein paras ruoka, ei vadilla kanneta eikä pöydälle
+panna."
+
+Kaikki näyttivät miettivän, kunnes joku tytöistä hihitti: "minä tiedän;
+minä myös", sanoi kohta toinen nauraen.
+
+"Minä myös", sanoi nuori Tobias tyynesti, "se on rintamaito."
+
+"Oikein, pikku Toppi, et sinä olekaan niin tyhmä, kuin näytät. No mutta
+mikäs tämä on:
+
+"Tulinen mies, tamminen turkki, toran tuottaa tupaan, tappelon talon
+pihalle."
+
+"Se on viina, viinalekkeri", sanoi Tobias. "Niin, viina se on;
+kelvottoman taitava panemaan arvoituksia tuo Matti."
+
+"No mutta", jatkoi Matti, lyöden kovasti polveensa, "mikäs tämä on:
+
+"Nauraa, nauraa, pitkin seinää ojennaksen."
+
+Nyt loppui Tobiaan viisaus.
+
+"Kas niin, joko alkaa Topin silmät Hymylään päin pyöriä. Saadaanpahan
+vielä nähdä. Mitähän Matti nyt keksii koetellakseen sinun järkeäsi."
+
+Niin pantiin arvoitus toisensa perästä, ja tuota pikaa olikin Tobiaalla
+jo kolme arvoitusta arvaamatta. "Hymylään, hyys, hyys Hymylään!" huusi
+nyt iloinen nuorisojoukko.
+
+Nauraen ja hälisten vietiin Tobias tuvan nurkkaan ja puettiin siellä
+niin hullunkurisesti kuin mahdollista. Hatuksi pantin kiulu alas suin,
+esiliina sidottiin selkään nutuksi, virsut pistettiin käsiin kintaiksi,
+tukaksi ja parraksi soviteltiin tappuroita kuontalosta. Sill'aikaa kuin
+Matti ja Anni täten koristelivat Tobiasta, peräytyivät kaikki muut
+toiseen nurkkaan, joka muka oli Hymylä. Sotilas Anton lausui nyt
+seuraavat säkeet, jotka muuten aina vaihtelevat puvun mukaan, joka
+Hymylään menijällä on yllä:
+
+    Käykää, lapset, katsomaan,
+    Mitä Halli haukkuu
+    Luppakorva lupsottaa.
+    Sitä Halli haukkuu,
+    Luppakorva lupsottaa:
+    Tuolta tulee Tolvasen repukka;
+    Kiulu on hattuna,
+    Virsut kintaina,
+    Kapusta korjana,
+    Hiiri hevosena,
+    Koiranhäntä ruoskana,
+    Kissa kyytijänä,
+    Pysy ei tiellä, soilla rehmää,
+    Mudassa on yltä päältä.
+    Pian, pian ovi kiinni
+    Ennen kuin hän tänne ehtii!
+
+Anton oli panevinaan oven salpaan. Nyt Tobias tuli naurettavassa
+puvussaan, tömisti lattiaa ja huusi kovasti: avatkaa, hölmöläiset,
+matkamies on tulossa. Kuin hän sitte kertoi matkansa vaikeuksia ja mitä
+hänellä oli asiaa, avasivat hymyläiset viimein oven.
+
+"Vai niin, sinä tahdot vastausta kolmeen arvoitukseen; no, ovatko ne
+sitte niin vaikeat, annas kuulla. Vaan tiedä, että täällä Hymylässä
+ollaan viisaita, ei maksa vaivaa tulla täältä joutavia kyselemään,
+muuten ajetaan kerrassaan ulos häpeämään."
+
+"Niin", sanoi Tobias, "mikä se on, joka: nauraa, nauraa, pitkin seinää
+ojennaksen?"
+
+"No mutta, hyvä matkamies", vastaavat hymyläiset yhteen suuhun. "Sehän
+on ihan yksinkertaisin asia maailmassa; se on seinänrako. Etkö näe,
+miten se nauraa?"
+
+"Kyllähän tuon näen", sanoi Tobias nauraen. "Entä ne toiset
+arvoitukset?" Ja Tobias luetteli ne.
+
+Nyt hymyläiset ihmeestä löivät kätensä yhteen ja päivittelivät niin
+suurta tietämättömyyttä. He ääneensä julistivat, että Tobias oli tyhmin
+ihminen maan päällä, kun ei osannut vastata niin yksinkertaisiin
+arvoituksiin. Hän on ihan paranematon, sanottiin, ja ulos hänet pitää
+ajaa. Ja Tobias ajettiin aika vauhtia ulos tuvasta. "Mene kotiisi
+Tervolaan ja sano, että heidän ei pidä liiaksi vaivata sinun järkeäsi,
+se on pääsi päällä ja irtaallaan siinäkin."
+
+Nyt kuuluu leikkiin, että kuin vieras on ajettu tuvasta, hänen pitää
+palata tavallisessa puvussaan, tuoda terveisiä Hymylästä ja kertoa,
+mitä kaikkea hän on kokenut matkallaan. Kostaakseen hymyläisille pitää
+hänen hullunkurisesti kuvata niiden henkilöiden luonteita, vikoja ja
+omituisuuksia, jotka äsken hymyläisinä pilkkasivat häntä.
+
+Kun nuori Tobias oli sukkelasanainen ja säälimätön poika, selväjärkinen
+ja sukkelaälyinen, odottivat kaikki suurta huvia hänen kertomuksestaan.
+Mutta Tobias ei pitänytkään kiirettä takaisin. "Juoksepas katsomaan,
+missä nuori isäntä viipyy", sanoi joku tytöistä; "ja Viskari ukko,
+missä hän sitte on?" Anni riensi etsimään heitä. Hän tiesi serkkunsa
+mielenlaadun ja luuli hänen pahastuneen pilan teosta ja poistuneen koko
+leikistä. Sen tähden hän tahtoi houkutella häntä jälleen sisään. Turha
+vaiva, porstua oli tyhjä, pieni tupa samoin, ja Anni palasi suureen,
+lämpöiseen tupaan sumupilvessä, joka hänen edeltään ja jäljestään
+vyöryi sisään. Kädet käärittyinä pummuliseen esiliinaan sanoi hän
+väristen:
+
+"Siellä yhä pakastuu ulkona. Merkillistä kuitenkin, ei siellä näkynyt
+mitään Tobiasta. Mutta minusta ikään kuin kuuluu kulkusien helinää, ne
+on meidän kulkuset." Ja hän juoksi ikkunan luo, huokui siihen, kunnes
+sai pienen reiän jäähän lasiin asti ja katsoi siitä ulos pitkin lumista
+lakeutta, näkemättä kuitenkaan mitään. "Ei siellä ketään näy", sanoi
+hän; "no, tulkaa nyt kahville, lapset; pahin sille, joka jää ilman."
+
+"Olkoon hän missä hyvänsä", sanoi Matti Reijonen iloissaan, että oli
+päässyt kilpaveljestään ainakin vähäksi aikaa. "Kylläpähän pian palaa,
+kuin kylmä aikaa puristella. Kas niin, kuka nyt rupee arvaamaan? Sinä
+Anton. Kuka arvuuttaa? Sinä Anni." Ja kohta oli taas leikki
+meneillään. Naurua ja iloa keskeyttivät ainoastaan silloin tällöin
+korkeimmat sävelet Leena Pullisen veisatessa virsiä viereisessä
+huoneessa. Mutta Tobias oli poissa eikä ollenkaan palannut.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kuin Tobias ajettiin aika vauhtia ulos tuvasta pimeään porstuaan, hän
+oli vähällä juosta suoraa päätä vanhan Matin syliin.
+
+"No, no, ei kiireellä kauas juosta", mutisi vanhus, "tule nyt tänne
+pieneen tupaan, minulla on tärkeätä sanottavaa sinulle."
+
+"Eihän tuolla niin kiire liene", sanoi Tobias iloisena leikistä, "minun
+pitää palata sisään, kuin vain saan nämä koristukset pois yltäni." Ja
+hän aluksi viskasi virsut käsistään nurkkaan. "Tulehan sisään, niin
+saat kuulla, miten minä löylytän Matti Reijosta. Saat kuulla, että hän
+kyllä saa omansa takaisin; minä nyt tunnen olevani oikein sillä päällä,
+tule pois tupaan." Ja innoissaan tempasi hän poikki esiliinan nauhan.
+
+"Ei, pikku Toppi, kullakin asialla on oma aikansa; nyt on leikki
+lopussa ja tosi alkaa."
+
+"Olethan sinä juhlallinen kuin pappi pyhäaamuna", sanoi Tobias, vähän
+oudostuen Matin vakavaa ääntä. "Mitä se nyt sitte on?"
+
+Matti ja Tobias astuivat kyynärän korkuisen kynnyksen ylitse pieneen
+tupaan. Siellä oli pimeä kuin säkissä, paitsi juuri uunin edessä, josta
+hiilistä levisi milloin enempi, milloin vähempi veripunaista valoa
+lähimmille esineille, ja tuvan perällä ikkunan edessä, josta sinertävää
+hämärää, kylmää kuin jää, vähän tuli muuten pimeään huoneesen.
+
+"No, kuulehan nyt. Provasti Brandt huomenna ei hyväksy sinua ripille.
+Sinä et pääse ollenkaan tänä vuonna."
+
+"Mitä sinä lörpöttelet!" sanoi Tobias äkäisesti.
+
+"Minä lörpöttelen, mitä tiedän. Lukkari kävi täällä tänään." Ja Matti
+kertoi nyt nuorukaiselle kaikki, mitä lukkari oli sanonut.
+
+Tobias suuttui niin, että kalpeni; hän tahtoi puhua mutta kieli ei
+totellut. Niinpä hän purskahti kovasti itkemään. Nyyhkytysten välillä
+mutisi hän:
+
+"Ja Matti ja Anni. Ja Matti pääsee myöskin ja ... ja provasti, se
+vanha..."
+
+"Ei sinun vielä pidä uskoa, että kaikki on ihan hukassa. Lukkari neuvoi
+kuten sanottu sinua puhuttelemaan provastia ja kappalaista",
+rauhoitteli Matti.
+
+"Provastia en koskaan. Minä lähden kappalaisen luo, sen minä teen. Minä
+ajan heti Helmin luo."
+
+"Ihan niin, kärsi pahaa, toivo parempaa. Minä jo valjastin valmiiksi
+hevosen. Kello on nyt seitsemän paikoilla. Aja sinä heti apupapin luo,
+hän kyllä tekee, mitä voi. Hevonen odottaa. Riennä vain pois, ennenkuin
+toiset tulevat sinua etsimään."
+
+Tobias puki tuota pikaa päällysvaatteet yllensä, juoksi ulos, hyppäsi
+rekeen, läjäytti hepoa ja katosi.
+
+Kuin Matti ehti porstuaan, oli hän jo poissa.
+
+Ja Matti meni talliin illastamaan hevosia.
+
+Suuressa tuvassa kesti leikkiä vielä kotvasen. Mutta kuin ei Mattia
+eikä Tobiasta näkynyt, vaan Leenan veisuuta yhä kuului viereisestä
+huoneesta, alkoivat nuoret toinen toisensa perästä erota pois leikistä.
+Matti Reijonen oli saanut käsiinsä harmonikan, tuon julman soittimen,
+joka karkoittaa viulun niin, kuin viulu on karkoittanut kanteleen
+kaikista näistä seuduista, ja päästeli oven suussa palkeestansa
+suloisimpia pianissimo-ääniä, mutta ilman menestystä. Anni ei kuullut
+koko soittoa. Hän ja pari muuta tyttöä olivat pitkässä puheessa
+pukeutumisesta huomenna kirkkoon; he väittelivät kiivaasti, mikä sopisi
+pukuun, mikä ei. Viimein hävisi Matti Reijonen oven suusta ja heti
+läksivät muutkin. Anni väänsi lamppua alemmaksi ja sammutti sen, joten
+tupa tuli pimeäksi, paitsi minkä kuun valo ja uunin punottava hiillos
+sitä valasivat. Hän alkoi riisuutua, kampasi tukkansa ja ihmetteli
+itsekseen koko ajan, missähän Matti ja Tobias olivat. Laitettuaan
+vuoteensa sänkyyn, joka seisoi korkeilla jaloilla tuvan nurkassa,
+pistäytyi hän ryijyn alle. Nyt tuli Mattikin alusvaatteisillaan
+pienestä tuvasta ja kiipesi uunille.
+
+"Missä ihmeellä Tobias on?" sanoi Anni. "Minä en ole nähnyt häntä siitä
+asti, kuin hänet ajettiin ulos Hymylästä."
+
+Matti oli jo nukkunut eikä kuullut enää sanaakaan.
+
+Silloin aukesi kammarin ovi ja Leena astui tupaan, yllä topattu hame ja
+paita.
+
+"Oletteko sammuttaneet tulen ja panneet pellin kiinni?"
+
+"Oh en", sanoi Anni, hyppäsi ylös kuin orava, kaatoi kauhallisen vettä
+hiilille, livahti takaisin sänkyynsä ja nukkui ajatellessaan, missä
+ihmeellä se Tobias niin kauan viipyi.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Nuori Tobias oli synkissä mietteissä lähtenyt ajamaan pastori Helmin
+luo. Hänellä oli aina lapsuudesta asti ollut kauas pyrkivä
+mielikuvitus. Onnet ja onnettomuudet, ilot ja vastoinkäymiset
+suurenteli hän mielikuvituksessaan semmoisiksi, että niillä ei ollut
+vastaavaisuutta todellisuudessa. Sen tähden hän aina ajelehti
+luonnottomuuksien välillä, ilo oli hänellä ylellinen ja alakuloisuus,
+milloin se hänet tapasi, teki hänet tosiaan surkuteltavaksi ihmiseksi.
+Nyt tämä oli arveluttava tapaus; olihan hänelle suuri vastoinkäyminen,
+jos häntä ei päästetty keväällä ripille. Anni oli häntä vanhempi ja
+olipa jo montakin häntä tähystelemässä; ehtoollispakko rasitti Tobiasta
+kuin lyijykuorma. Ja sitä raskaammalta se vielä tuntui, kuin hänen
+täytyi omassatunnossaan myöntää, että hän, kuten pastori Helm oli
+selittänyt, ei ollut käyttänyt hyväkseen rippikouluansa. Hän tunsi
+mielessään milloin katkeraa omantunnon vaivaa, milloin uhkaa ja
+suuttumusta. Nyt hänelle johtui mieleen kaikki lapsuutensa aikaiset
+kärsimiset. Hän muisti, miten häntä kuuden, seitsemän vuoden ikäisenä
+äitinsä pitkät aamu- ja iltarukoukset, virren veisuut ja saarnat olivat
+kiduttaneet. Vilkkaalle pojalle oli vaivaksi, sietämättömäksi
+rangaistukseksi tuo istuminen kuulemassa raskautetun ja etsivän
+sydämmen kysymyksiä ja huudahduksia, jotka eivät tavanneet mitään
+kaikua hänen sielunsa pohjalla. Ja tätä uskoa, josta kaikki ne kirjat
+puhuivat, hän ei ollenkaan tarvinnut, sillä ken elää vain hetkeksensä,
+kuten suvenkorento, hän ei tarvitse mitään uskoa, ja juuri sellaista
+elämää lapsi elää. Sydämmensä syvyydessä tunsi hän inhoa ja vihaa tuota
+sanaa kohtaan, joka oli orjuuttanut hänen lapsuutensa ja joka nyt
+painajaisena rasitti hänen nuoruuttansa. Siten hän saapui apulaisen
+pappilaan. Tobias sitoi hevosensa kiinni vajaan ja astui levottomana,
+ahdistuksissaan kyökkiin. Hän seisoi hyvän aikaa, kenenkään juuri
+huomaamatta ja itse esittämättä asiaansa. Sisäpiika, hienopukuinen ja
+viehkeilevä helsinkiläisneiti, joka huonosti osasi suomea, kysyi
+viimein äreästi, mitä hän tahtoi.
+
+"Puhutella pastoria."
+
+"Pastori ei ole kotona, hän on matkustanut pois."
+
+"Milloin hän palaa?"
+
+"Milloinko hän palaa?" Ja piika nauroi mahtavasti. "Hänkö palaa. Niin
+hullu hän toki ei liene koskaan. Hän läksi Helsinkiin ja siellä hän
+pysyy, toivon minä, ainakin niin kauan, kuin minä palvelen tätä
+herrasväkeä."
+
+Siitä odottamattomasta vastauksesta Tobias tosiaankin ällistyi.
+
+"Katsohan tuota talonpoikaa", sanoi tyttö hihittäen, "ihanhan hän
+töllistelee kuin hassu."
+
+Tobias oli jo väsyksissä levottomuudesta, jota oli kärsinyt. Saamansa
+vastaus ja pilkka lisäksi lopetti kerrassaan hänen rohkeutensa ja
+kärsivällisyytensä. Häpeissään, neuvottomana, suruissaan ja katkeralla
+mielellä pujahti hän ulos ovesta, heittäytyi tenhottomasti rekeen ja
+läksi ajamaan hurjaa vauhtia kappalaistalosta kotia kohti. Päästyään
+ensimmäiseen tiehaaraan pysäytti hän; tienviitta osoitti toisella
+haarallaan Tervolan kylään ja toisella suureen pappilaan. Hetkisen hän
+oli epätietoinen, vaan mitenkä olikaan, niin hän käänsi hevosen
+pappilan tielle. Hänen alakuloisuutensa oli alkanut paisua salaiseksi,
+kuohuvaksi vihaksi. Maksoi mitä hyvänsä, hänen piti puhutella itse
+Brandtiakin. Hän rohkasihe, läjäytti hevosta ja kohta hän oli pappilan
+rappujen edessä. Kuin hän tarttui oveen, putosi hänen rohkeutensa alas
+saappaanvarteen. Hän rohkasihe kuitenkin uudestaan ja seisoi heti
+kyökissä. Kuin Tobias astui sisään, nousi kirkkoherran emännöitsijä
+kehräämästä, varjosti kädellään ja katsoi terävillä, kylmillä
+silmillään tulijaa.
+
+"Mitä on asiana?"
+
+"Minä tahtoisin päästä kirkkoherran puheille!"
+
+"Ei hän ota ketään vastaan näin myöhään, senhän tiedätte vanhastaankin.
+Jos olette hakemassa sairaan luo, niin menkään pyytämään kappalaista."
+
+"Hän on matkustanut pois", sanoi Tobias, katsoen neuvottomasti alas.
+"Minun täytyy saada puhutella kirkkoherraa."
+
+Emännöitsijä nousi levottomasti ylös. Hän kyllä tiesi kappalaisen pois
+matkustaneen; mutta nyt päästää ketään kirkkoherran luo, siitä ei
+voinut olla puhettakaan. Toiselta puolen loukata noin vain Pullista,
+kylän mahtavinta miestä, saattoi ehkä tuottaa arveluttavia ikävyyksiä.
+No, voi hän nyt ehkä tämän kerran; vaan ei, ja kiivaasti sanoi hän:
+
+"Ei, kirkkoherran puheille ei kukaan pääse tänä iltana; menkää vain
+takaisin samaa tietänne ja jättäkää meidät rauhaan."
+
+Samassa aukesi sisemmän huoneen ovi ja vanha Brandt katsoi, silmät
+veristyneinä ja harhailevina, kyökkiin ja kysyi sammaltaen:
+
+"Mitä täällä pauhataan näin juhlan aattoiltana?"
+
+Kuin hänen vavahtelevat silmänsä viimein huomasivat Tobiaan, näkyi
+niissä vilahdukselta tahdon ponnistusta ja ryhdin tavoittelemista. Hän
+ojensihe suoremmaksi ja sanoi tylysti:
+
+"Mitä sinä tahdot?"
+
+"Puhua kirkkoherralle huomeisesta ripille menosta."
+
+"Turha vaiva sinulle; tule tänne tulevana vuonna, niin saatamme puhella
+siitä asiasta."
+
+Viha, joka Tobiaassa jo oli lauhtunut, heräsi tästä pilkallisesta
+puheesta jälleen. Vanha kunnioitus oli kuitenkin syvällä ja se pidätti
+jonkun verran kiihkoa ja kiivautta; jurosti vastasi hän, että hän ei
+aikonut palata vuoden päästä, että hän osasi osattavansa yhtä hyvin
+kuin muut; jos tahdottiin käyttää oikeutta, niin piti hänet hyväksyä,
+jos ei, niin hän kyllä tiesi, mihin kääntyi, päästäkseen kaikista
+selkkauksista.
+
+"No, mihin sitte?" kysyi Brandt mahtavasti.
+
+"Menen vaikka Venäjän papin luo!"
+
+Siitä röyhkeästä vastauksesta oli kirkkoherra ihan selvitä konjakin
+sumuistansa, niin hän suuttui. Sillä totta puhuaksemme, hän, provasti
+Brandt, rehtori, joka oli kukistanut lukemattomia poikia, seisoi
+voimattomana tämän "joko tahi" edessä. Raivoissaan valitsi hän ainoan
+keinon, kuin hänellä nyt oli jäljellä. Hän ajoi Tobiaan ulos aika
+vauhtia.
+
+
+
+
+V.
+
+
+Oli enempi elämää ja hälinää kuin tavallisesti Viipurin
+suurella kadulla. Vilkas ihmisjoukko aaltoili matalain yksin- ja
+kaksinkertaisten kartanoiden välitse, pyrkien ylös jyrkkää "suurta
+katua" ja sitte alas Saunalahden esikaupunkiin, jossa oli päivän suuri
+tapaus, kaikkein hevosmiesten ikävöity vuosijuhla, kilpa-ajo tapahtuva.
+Tällä kertaa oli viimeinkin taivas ollut armollinen urheilijoille, sitä
+ennen tuon tuostakin kukistettuaan heidän toiveensa. Ilma oli kylmä ja
+taivas kirkas. Ainoastaan muutamia pieniä, höyhenen kaltaisia pilven
+repaleita uiskenteli ilmassa. Heikko vaikka näpistelevä pohjainen
+tuulenhenki pudotteli tummista havupuista muutamia välkkyviä
+lumiuntuvia, jotka hiljaa liitelivät ilmameressä ja puuteroitsivat
+montakin jäistä partaa ja punakkaa nenää ja poskea.
+
+Tuossa tuli reki, edessä kaksi suurta mustaa oritta, ajaen katua ylös.
+Se oli hevosystäväin seuran puheenjohtaja, joka, säännöllinen kuten
+aina, määrähetkelleen läksi radalle, ja ihmiset ihastellen katselivat
+hänen orlovilaisiansa, jotka innosta pärskyen pitkillä tanssiaskelilla
+lennättivät herraansa ylös jyrkästä mäestä, roiskuttaen möhjäistä lunta
+molemmilla jalkakaduilla kävelijäin päälle. Sitte tuli sihteeri,
+papereja kädessä, hätiköiden ihan viime silmänräpäyksessä, ja kiirehti
+ajuria, joka oli päivän kunniaksi ottanut yllensä uuden poimuisen
+kauhtanan. Väkijoukko kiiruhti askeliansa, ehtiäkseen ajoissa perille,
+mutta sai vielä kerran mieluisen aiheen pysähtyä töllistelemään, sillä
+Cloubergin kirjakaupan kulmasta kääntyi juuri Tobias Pullinen suurelle
+kadulle kuuluisalla juoksijallansa Jalolla. Orit ylvästihe, heilautti
+pari kertaa päätänsä ylös alas, hirnahti ja läksi huimaavaa vauhtia
+ylös mäestä ja alas toiselle puolen, yli pitkän sillan ja ulos jäälle.
+
+Siellä alhaalla jäällä oli jo koko toimikunta ynnä palkintotuomarit,
+kruunun asiamies ja eläinlääkäri, kaikki koossa yksinkertaisella
+lavalla. Se oli tehty höyläämättömistä laudoista radan toiselle
+sivulle. Ympäröitynä matalaisilla käsipuilla ja koristettuna joka
+kulmasta lipuilla sekä muutamilla havuköynnöksillä näytti se varsin
+sievältä, vaikka sen lautalattia narisi ja paukkui asianomaisten
+gummi- ja huopasaappaisten, tömisteleväin jalkojen alla. Lähelle lavaa
+oli laitettu lautakoju piittinän, teen, lämmitetyn viinin ja muiden
+lämmittäväin juomain anniskelua varten. Ympärillä joka taholla lainehti
+elävä joukko hevoshuijareja, ajureja, parisniekkoja, asianharrastajia,
+sanomalehtien uutisurkkijoita ja varsinkin paljo poikia, jotka eivät
+suinkaan olleet vähimmin innokkaat tässä urheilujuhlassa. Kielten
+seoitus oli suurenmoinen. Venättä, saksaa, suomea, ruotsia ja
+mustalaista kuului sekaisin, kaikkia väärin, mutta kuitenkin
+ymmärrettiin toinen toistansa niin käsittämättömän hyvin. Juoksijain
+entisiä urhotöitä seliteltiin, niiden nykyisistä toiveista väiteltiin
+kiihkeästi, kirouksia eri kielillä, hirnumisia ja tuhannen laista
+hälinää levisi ilmaan, niin että olisi voitu luulla yht'äkkiä
+joutuneensa ihan toisten ihmisten joukkoon kuin tyynimielisten,
+hiljaisten suomalaisten, mutta nythän oltiinkin Viipurissa ja se on
+sentään vielä tänäkin päivänä ihan toista kuin muussa Suomessa.
+
+Yksin hevosetkin olivat vilkkaammat kuin tavallisesti, pärskyivät,
+kuopivat lunta, huiskuttivat päätään ylös alas ja näyttivät melkein
+tietävän, että tänään oli hankittava kunniaa ja mainetta itselleen ja
+markkoja isännilleen.
+
+"Tuossa tulee Jalo, Pullisen Jalo, ja se on hyvässä kunnossa; saas
+nähdä, eikö Jalo pääse tänään ensimmäiseksi; nyt on kylmä ilma ja
+silloin se on vaarallisempi kuin muuten", kuului sanoja ihmisjoukosta,
+kuin Pullinen tyynesti ja varmasti ajoi lavan luo saamaan
+numerolippuansa. Yleisö tunkeutui ihmetellen kauniin hevon ympärille,
+muutamat tuntijat lausuivat mielipiteensä sen ansioista ja tohtori,
+n.s. "hevosfennomaani", innokas kuten aina, selitti, että juuri siltä
+pitää suomalaisen hevosen näyttääkin. Siinä on sekä jaloutta että
+voimaa, kylliksi kokoa ja kaunis muoto. Kun sellaisia siitoseläimiä on
+omassa maassa, niin on ihan väärin turmella rotua seoituksilla j.n.e.
+Johtokunnan vanhin jäsen, ratsumestari, ilmoitti kuitenkin, että Jalo
+suorassa polvessa johtui Haapaniemen rodusta "ja siinähän oli myöskin
+seassa jaloa verta". Tohtori väitti vastaan ja luetteli Jalon isät ja
+isoisät, äidit ja isoäidit, mutta ratsumestari ei antanut perää, vaan
+väitteli kiihkeästi, ja niin molemmat herrat peräytyivät jälleen ylös
+parvekkeelle, jossa, vilkkaista viuhtomisista päättäen, kiistaa
+jatkettiin yhtä suurella innolla.
+
+Ivan Ivanovitsh Bitshok, vanha Putshka, kuten suomalaiset häntä
+nimittivät, pietarilainen hevosten ostaja ja parisniekka, pitkä,
+punertava parta ja punaiset sorvan silmät, tuli Pullisen luo ja
+tervehti vanhaa kauppaystäväänsä. Ainoastaan parta ja silmäin punainen
+väri olivat perintönä venäläiseltä isältä. Korkeat sasupäät,
+kuoppaposket, vinosilmät ja nelikulmaiset kädet, joiden lyhyet sormet
+näyttivät kuin poikki leikatuilta, oli hän perinyt tatarilaiselta
+äidiltään. Molemmat yhteensä olivat hänelle antaneet viekkautta sen
+verran, että hän kykeni kenen rinnalle hyvänsä, jos oli tehtävä jokin
+kuje hevoskaupassa. Bitshokia seurasi hänen ainainen lisäkkeensä
+tatarilainen Kuffein Holam, hänen seurakumppaninsa, apulaisensa,
+käskyläisensä ja kauppakumppaninsa.
+
+"No, veliseni", sanoi Bitshok, "kuinka sinä voit ja hevosesi sitte? Myö
+pois se nyt, veliseni! Minä maksan hyvästi, tarvitsen sitä pariksi
+toiselle shvetkalle,[1] joka on kotona Pietarissa. Viis' sataa ruplaa,
+ota pois rahat, kuin kerran tarjotaan. Harjakaiset minä annan, olutta
+ja viinaa niin paljon, kuin sydämmesi haluaa." Ja Ivan Ivanovitsh veti
+esiin paksun, rasvaisen lompakkonsa, vielä enemmän kiusatakseen
+taivaankaaren värisillä sataruplaisilla ystävää Tobiasta.
+
+"Älä lörpöttele turhia", vastasi Tobias tyynesti, veti kintaan pois
+oikeasta käpälästään ja pudisti säveästi venäläisen ojennettua kättä,
+yhä ahkeraan maiskuttaen ja imien sikariansa. Hän ei muuten ollut
+tottunut sellaisiin kapineihin, vaan poltteli mieluimmin
+piippunysällään Venäjän lehtiä, mutta nyt hän oli päivän kunniaksi
+tuhlannut viisi penniä Villmannin prima-sikariin, ja se ei ollut,
+varsinkaan vast'alkajalle, helppo pitää tulessa.
+
+Hevosystäväin seuran puheenjohtaja ja neuvosmies Holm tulivat nyt
+katselemaan Jaloa ja tervehtimään sen isäntää. Tobias ojensi känsäisen
+käpälänsä kreiville, joka ylhäisesti pudisti sitä, samalla lausuen pari
+huomiota Jalon kunnollisuudesta ja hyvin luultavista toiveista
+kilpailussa.
+
+Pullinen oli kreivin ja neuvosmiehen ruotsalaisesta keskustelusta
+kuullut sanan tai pikemmin nimen, joka ihan sähkötti hänet. Neuvosmies
+oli maininnut Vilpasta ja kreivikin oli toistanut sen nimen. Tobias
+tunsi ilmasta, että Jaloa punnittiin Vilpasta vastaan; sillä jos oli
+yhtään, joka voi kiistellä voitosta Jalon kanssa, niin oli se juuri
+Vilpas. Aina varsasta asti oli Tobias tuntenut ja pitänyt arvossa
+naapurinsa Vainikan paljon lupaavaa nuorta oritta, ja monta ja kiivasta
+väittelyä olivat nämä molemmat naapurit ja vihamiehet kiistelleet
+lemmikkiensä ansioista. Jalolla oli tosin puolellaan suurempi kokemus,
+saavutettu monivuotisessa ajossa, mutta Vilppaalla oli sen sijaan
+pontevuutta, niin että se kykeni panemaan parastansa ihan viime
+henkäykseen asti. Niin kauan, kuin Vainikka itse ajoi Vilpasta, ei
+ollut mitään vaaraa, koska Vainikka aina kadotti malttinsa ja ajoi
+hevosensa neliseen, joka turmeli kaikki tyyni. Mutta tällä kertaa oli
+hän jättänyt ohjat Tyllylän Kustaalle, joka oli kaikkein paraimpia
+hevostuntijoita ja taitavimpia ajajia tuossa suurista hevoshuijareista
+ja taitavista ajajista niin rikkaassa Mäntyharjussa, ja se asia se
+saattoi Tobiasta vähän arvelemaan.
+
+"Varo Vilpasta", oli kreivi sanonut mennessään takaisin lavalle, ja
+vaikka Tobias näytti levolliselta kuten tavallisesti, oli hänellä
+kuitenkin vastenmielistä epävarmuuden tunnetta. Hän pureksi sikariansa,
+katseli sitä pari kertaa, sylkäsi pontevasti ja jätti Jalon ohjat erään
+vieressä seisojan käteen, samalla kääntyen Bitshokin puoleen, joka yhä
+vielä seisoi katselemassa oritta.
+
+"Tule, Ivan, mennään katsomaan Vilpasta", sanoi hän iskien silmää
+venäläiselle. Ivan iski silmää vastaan ja niin he menivät vähän matkaa
+lavan ohitse siihen paikkaan, jossa ihaileva ihmisjoukko oli Vilppaan
+ympärillä piirinä, vielä tiheämpänä kuin Jalon ympärillä jos
+mahdollista.
+
+Vilpas näytti olevan kaikkein paraimmalla pyhätuulellaan. Se päristeli,
+kuopi kiihkeästi kavioillaan ja hieroi silloin tällöin päätänsä
+Tyllylän Kustaan turkin hihaan. Kustaa seisoi levollisena, ohjakset
+huolettomasti kädessä, taputti välistä Vilpasta kaulalle ja piti koko
+ajan piippunykäänsä uskollisesti suupielessä.
+
+Nyt tunkeutuivat Tobias ja venäläinen esiin ihmisjoukon lävitse.
+Venäläinen antoi heti kättä Tyllylän Kustaalle, jota hän nyt jo oli
+monta vuotta tavannut jok'ainoilla markkinoilla, missä vain itse oli
+ollut, ja alkoi vilkkaasti puhella, johon ajaja kuitenkin aina vastasi
+jotenkin yksikantaan. Hänen huomionsa oli näet kiintynyt Pulliseen,
+joka tarkkaan tutki Vilpasta, silloin tällöin vilaisten sen ajajaan.
+
+"Tules tänne, Tobias", sanoi Bitshok. "Ottakaamme yhdessä ryyppy ennen,
+kuin lähdette ajamaan. Se on Tervolan isäntä", esitti hän sitte.
+"Hyvää päivää", sanoi Kustaa, veti kintaan pois ja ojensi kankeasti
+kättänsä Tobiaalle, joka myöskin kohteliaisuudesta paljasti kätensä
+revonnahka-rukkasesta ja sitte veltoin sormin tarttui tarjottuun
+käteen. "Hyvää päivää", vastasi Tobias, syljettyään pois pari tupakan
+sirpaletta, jotka olivat eronneet suuhun tuosta kiusallisesta ja
+kulumattomasta sikarista. "Me kaksi tänään joutunemme kilpailemaan",
+sanoi hän vähän ajan päästä.
+
+"Niin taidamme joutua", sanoi Tyllylän Kustaa, oltuaan niin kauan
+vaiti, kuin hänen arvonsa vaati, "ehkä otamme ensin vähän väkevää; ei
+se haittaa pakkasessa." Ja hän pisti kätensä turkin alle ja veti sieltä
+esiin vihreän pullon. Hän pyöristi suunsa O:ksi, kaatoi kulauksen O:hon
+ja kuivasi sitte kätensä selkämällä harjaksista suutansa, maiskautti
+kieltään kerran ja antoi sitte pullon Tobiaalle. Hän, käyttäen
+hyväkseen hetkeä, jolloin tuo vastustaja purasi punasipulia palaksi
+ryypyn päälle, niuhasteli ryypätessään. Viimeksi joutui pullo Ivanille,
+jolla ei ollut mitään syytä paheksia viinaa; hän pitikin pulloa
+suullansa niin kauan kuin mahdollista.
+
+"No, veliseni", sanoi Ivan, "mitä luulet Vilppaasta, juokseeko se
+hyvin?"
+
+"Sepähän kohta saadaan nähdä", vastasi Tyllylän Kustaa. "Enhän minä
+liene suotta tullut Viipuriin asti ajamaan sitä."
+
+"Kyllä se lempo juoksee", sanoi Tobias Pullinen, "ja kyllä minä saanen
+tänään vihellellä ensimmäistä palkintoa, mutta eipä maksa vaivaa olla
+levoton ennen aikojaan. Tule nyt ottamaan lasi lämmintä punssia tai
+rommia, Tervolan isäntä se tarjoaa nyt tämän kerran."
+
+Vilppaan ohjakset jätettiin moneen kertaan varoitellen toiselle
+miehelle, ja hevosmiehet menivät vajaan, jossa juomatavaroita
+anniskeltiin. Kolme lasia täytettiin höyryävällä lämpöisellä punssilla
+ja tyhjennettiin heti.
+
+Lämmintä se oli ja hyvää myöskin, mutta hyi, niin lemmon imelää! sanoi
+savolainen, ja toiset yhtyivät lausuntoon.
+
+Ivan toimitti tuota pikaa esiin kolme uutta lasia, jotka kaadettiin
+täyteen konjakkia.
+
+Tyllylän Kustaa arveli siitä tulevan jo melkein liian paljo näin
+aamupäivällä, mutta Tobias kannatti Ivanin ajatusta, että raukka se
+oli, joka ei sietänyt kolmea lasia. Sitenpä katosi laseista
+konjakkikin, jonka jälkeen vielä tuli rommia ja viinaa ja viimein
+virvoitukseksi vähä olutta. Silloinpa jo soi kellokin lavalla merkiksi,
+että kilpailu oli alkava; jokainen riensi paikallensa.
+
+Ensimmäinen pari, kuin läksi kilpailemaan, ei saanut aikaan mitään
+innostusta. Ne olivat kaksi jotenkin hyvää ja jotenkin yhtä nopeaa
+tammaa. Sitte tulivat Poku ja Valtti. Yleisö polki yhä kovemmin
+jalkojaan pysyäkseen lämpöisenä ja palkintotuomarit seurasivat
+esimerkkiä, jota paitsi he kaksitellen vielä kävivät pienessä
+lautakojussakin, jossa kaikki kädet olivat ahkerassa anniskelutyössä ja
+lämmitetyllä viinillä oli hyvä menekki. Yht'äkkiä tuli vaja tyhjäksi.
+"Jalo ja Vilpas!" huudeltiin kaikkialla. "Nyt sitä koetellaan." Kaikki
+tunkeutuivat aitausta vasten, niin että poliisin täytyi tulla pitämään
+tietä auki lähtöpaikoissa. Tuossa ne jo tulivat. Ensin Vilpas
+jäntevillä tanssiaskelilla, harmaan täplikäs karva loistavana auringon
+paisteessa. Vilkas, kirkas katse, kauniisti kaareva kaula, kuivat,
+kaunisasentoiset jalat, kaikki osoitti pontevuutta ja kestävyyttä.
+Ihmetteleviä huudahduksia kuului joka taholta Tyllylän Kustaan ajaessa
+radan toiselle puolelle melkoista punakampana kasvoiltaan, kuin
+pakkasesta yksinään olisi voinut tulla.
+
+Sitte Tobias ajoi määräpaikkaan Jalollansa, jonka leveä rinta, kookas
+runko, vahvat jalat ja sysimusta, välkkyvä karva tekivät erittäin
+edullisen vaikutuksen katsojiin. Jalo seisoi tyynenä, katsellen
+ympärilleen, nähtävästi tajuten, mitä oli tuleva. Ainoastaan, maltiton
+kuolaimien pureksiminen ilmasi, että hänkin halusi lähteä, ja kuin
+ensimmäinen soitto kuului lavalta, hörkisti se korviaan, nähtävästi
+valmiina heti paikalla panemaan parastansa.
+
+Toinen soitto. Heti sitte kolmas, ja samassa oltiin jo menossa. Jalo
+lensi ensi askeleesta asti kaunista juoksua ja uskomatonta vauhtia.
+Vilpas sitä vastoin koetti syöksyä tielle jo toisen soiton perästä,
+nousi ajajan pidättäessä pystyyn ja menetti siten jo lähtöpaikassa pari
+sekuntia. Toivon pettymyksen murinaa kuului yleisön joukosta eikä
+ensimmäinen puoli virstaa myöskään korottanut Vilppaan toiveita, sillä
+Tyllylän Kustaa, käsittäen, että kaikki nyt riippui siitä, jos sai
+oriin jälleen rauhoitetuksi, pidätti sitä ja lisäsi vain vähitellen
+vauhtia. Jalo enemmän lensi kuin juoksi. Ilman yhtään harha-askelta,
+ilman yhtään yritystä nelistämään kului ensimmäinen virsta 1 minuutissa
+52 sekunnissa. Kaikuva hurraa palkitsi Pullista, joka vain kouristi
+lujemmin ohjaksia mennä suhahtaessaan lavan ohitse. Vilpas tarvitsi
+tasan kaksi minuuttia ensimmäiselle virstalleen, mutta sen vauhti
+nähtävästi kiihtyi, eikä tyyni mäntyharjulainen sen takana vähääkään
+hätiköinyt, vaikka vastustaja olikin niin paljon voitolla.
+
+Toinenkin virsta sujui paremmin Jalolta, vaikka erotus nyt oli
+melkoista pienempi. Tobias oli jo päästänyt muutamia varoitushuutoja,
+joihin Jalo oli vastannut hännän heilautuksella ja joka kerran vähän
+enentänyt vauhtia, mutta eipä sen juoksussa enää ollut ihan yhtä suurta
+jäntevyyttä, niin että Tobias tuon tuostakin vilkasi radan toiselle
+puolelle, jossa hänen vastustajansa lensi yhä parempaa vauhtia, mitä
+pitemmälle ehdittiin.
+
+Katsojain kiihko oli nähtävästi ylimmillään. Päät kurkottuivat eteen
+päin, vetoja lyötiin, kehoitushuutoja kuului, kuin hevoset vuorotellen
+syöksyivät lavan ohitse, ja mitä enempi kului kolmatta virstaa, sitä
+vilkkaammiksi tulivat viittaukset, sitä kovemmaksi hälinä.
+
+Vilpas oli nähtävästi korvannut koko sen ajan, jonka oli jäänyt
+jäljelle ensimmäisellä virstalla, eikä vielä näkynyt mitään vähenemistä
+sen vauhdissa. Tyllylän Kustaa istui vielä yhtä tyynenä, vaikka,
+melkoista punakampana, mutta ei uskaltanut kiirehtiä hevostansa, vaikka
+hänellä olikin siihen hyvä halu. Tobias Pullisella sitä vastoin sekä
+oli halua että uskallusta sitä tyydyttääkin. Hän nyki ohjaksilla, ärjyi
+kovasti ja piti siten Jaloansa sellaisessa vauhdissa, että, kuin
+ainoastaan viimeinen puoli virstaa oli jäljellä, Vilpas vielä oli pari
+hevosen pituutta jäljempänä. Kukapa tietää, miten tämä kilpailu olisi
+päättynytkään, jos hänen vastustajansa olisi ottanut hiukan vähemmän
+juoksevaa painolastia. Kuten nyt oli, alkoivat juomatavarat vaikuttaa
+Tyllylän Kustaasen. Hän ärjäsi kerran Vilppaalle, ja hepo syöksyi
+muutamia sekunteja melkoista tulisemmalla vauhdilla eteen päin. Ajaja
+näki jo voiton häilyvän lähellä, kiirehti vielä orittansa ja -- se oli
+liiaksi. Se hypähti neliseen, ja paha nelistäminen se olikin, sekunti
+toisensa perästä kului hukkaan, niin että sen loistava vauhti
+viimeisten parin sadan sylen matkalla ei enää voinut tehdä mitään
+muutosta. Jalo pääsi matkan päähän ensimmäisenä juuri kaksi sekuntia
+ennen kilpaveikkoansa, ja katsojat tervehtivät sitä pauhuisella
+riemulla.
+
+Mutta Tobias Pullinen pyyhki hikeä otsastaan ja päätti tavalla tai
+toisella saada haltuunsa Vilppaan, sillä hän käsitti, että korkeintaan
+yhdessä vuodessa oli Vainikan orit ehdottomasti kehittyvä etevämmäksi
+Jaloa.
+
+Mielten kiihko laimeni nyt nähtävästi, varsinkin kuin pohjatuuli alkoi
+yhä pahemmin näpistellä ja pudistaa lumihiutuvia pilvettyneeltä
+taivaalta. Palkintotuomarit ottivat vähä väliä lämmikettä ylhäällä
+lavallansa ja kääriytyivät väristen yhä paremmin kukin varainsa mukaan
+supi-, saukon-, näädän- tai bisami-turkkeihin. Osa ajajista sitä paitsi
+luopui ihan viime hetkenä, niin että kilpa-ajot loppuivat paljon
+lyhemmässä ajassa, kuin alussa oli luultu.
+
+Pullinen ja Ivan Ivanovitsh palasivat yhdessä kaupunkiin ja tekivät
+sotajuonen. Ivan oli saava Jalon 650 ruplasta, jos hän niin huokeasta
+kuin mahdollista, enintään 300 ruplasta osti ja Pulliselle luovutti
+Vilppaan. Molempain kauppaystäväin tuli myöhemmin iltasella saapua
+Imatran ravintolaan; nyt oli Tobias kutsuttu johtokunnan päivällisille
+seurahuoneelle.
+
+Pullisen kunnianhimoa ja turhamaisuutta tyydytti tuo, että sai
+vertaisena istua herrain pöydässä, mutta mikään huvi se tosiaan ei
+ollut. Syömään veitsellä ja kahvelilla, jopa kahvelilla yksinäänkin
+ruokaa, jota olisi paras ollut syödä lusikalla, siihen hän kyllä olisi
+sentään taipunut, mutta häntä kainostutti, että ei ollut muiden
+vertainen siinä vaikeassa taidossa. Istua vakavan penkin sijasta
+horjuvalla Wienin-tuolilla, joka uhkasi joka hetki pudottaa lattiaan,
+syödä kuusi seitsemän ruokalajia, jotka eivät oikeastaan maistuneet
+ollenkaan ruualta ja juoda monta lajia joutavaa viiniä, heikompaa kuin
+kalja, toista toisensa perästä ja lyhyessä ajassa, eikä, kuten
+talonpojilla on pidoissaan tapana, aina parin tunnin päästä kutakin, se
+tosiaan ei ollut hauskaa. Sitä paitsi häntä vaivasi tuo enemmän tai
+vähemmän teeskennelty veljellinen ja vertainen puhetapa, jota
+herrasmiehet seurustellessaan alempisäätyisten henkilöiden kanssa
+tavallisesti käyttävät. Tobiaalla oli tarkka silmä huomaamaan; hän näki
+kaikki ja oli itsekseen äkeissään tuosta pintapuolisesta
+veljellisyydestä. Viimein vielä yksi asia teki seurustelun
+herrasmiesten kanssa hänelle vaikeaksi ja vastenmieliseksi. Hän oli
+omissa asioissaan, maa- ja hevoskaupassa sekä maanviljelyksessä,
+taitava mies. Niistä asioista hän puhui hyvästi ja perinpohjaisesti;
+mutta hän ei osannut herrain tavalla ilman mitään vaikeuksia vaihtaa
+lakkaamatta puheen ainetta, keskustella jostakin asiasta, heti
+seuraavana silmänräpäyksenä laskea leikkiä toisesta, muutella puhetavan
+luonnetta eikä äkisti löytää vastausta tai sen tapaista mitä
+kirjavimpiin kysymyksiin. Hänen järkensä oli kyllä valpas ja terävä,
+mutta tottumusta sitä käyttämään hänellä ei ollut. Siitä hänelle tuli
+tunne, että häntä ehkä katsottiin tyhmäksi, tietämättömäksi ja
+taitamattomaksi. Kuitenkin oli, kuten sanottu, hänen turhamaisuutensa
+tyydytetty, mutta kuin hänen maljansa oli juotu, puhevalta julistettu
+vapaaksi ja eräs johtokunnan jäsen neljännen ruoka- ja viinilajin
+jälkeen fanfarin sijasta hirnui ja muka leikillisillä sanoilla esitti
+naisten maljan, katosi Tobias täältä Imatran ravintolaan.
+
+Tobias astui ravintolan petollisia puurappusia ylös toiseen kertaan ja
+saapui pieneen, ahtaasen huoneesen, joka oli sekä anniskeluhuoneena
+että etehisenä. Hän tervehti isäntää kättä pudistellen, sillä hän oli
+täällä kuin kotonaan, ja kysyi Bitshokia; hevoskauppias ei ollut vielä
+tullut. Ravintosali oli jotenkin pitkä, mutta matala nurkkahuone.
+Kilpa-ajon johdosta oli sinne kokoutunut koko joukko miehiä, jotka
+haamujen tavalla liikkuivat huonosta tupakasta ja vielä huonommasta
+väkiviinasta löyhkävässä ilmassa. Tobias astua heilutteli sisään ja
+tarkasteli häliseviä vieraita. Etimpänä ikkunan vieressä tapasi hän
+miehensä, Karl Napoleon Jurvelinin, joka poltellen ja tuolilla kiikkuen
+istui väkevän rommitotin ääressä. Pöydän laitaa vasten makasi toinen
+mies. Tobias ei kuitenkaan voinut makaajasta nähdä muuta kuin
+vanukkeisen, pellavatukkaisen pään, joka lepäsi kymmenen
+kirjoitusmusteisen sormen päällä. Makaajankin edessä oli pöydällä suuri
+lasi höyryävää rommitotia.
+
+"No viimeinkin saa nähdä Tervolan isäntää, palkinnon saajaa, voittajaa
+Tobias Pullista", sanoi Karl Napoleon Jurvelin mielistellen ja
+silmillään tirkistellen. "Juommekos yhdessä jonkun lasin -- kuules,
+kyyppäri, tuo lasi -- suuri -- jotakin väkevää -- rommitotia, eikö niin
+-- entä tupakkaa -- onko Pullisella tupakkaa; ehkä sikareja. Kuten
+näette, poltan minä piippua." Ja Jurvelin pisti piippuun, maistoi
+lasistansa, imeskeli puolipitkää luu- ja sahviaani-vartista piippuansa
+ja tirkisteli kumppaniaan viekastelevasti ja ystävällisesti.
+
+"Kiitoksia kysymästä, kyllä toti ja tupakka tarpeen ovat, mutta, herra
+tuomari, mitenkähän meidän juttumme luistavat?" sanoi Tobias, käyden
+pöydän viereen hajasäärin tuolille istumaan, kädet selkänojan varaan.
+"Se juttu kalavedestä meidän provastimme, sen kirotun Brandtin kanssa
+tulee nyt takaisin kihlakunnan-oikeuteen. Sitä toista juttua rajasta
+olemme jatkaneet senaattiin, vaikka te niin varmaan luulitte sen
+päättyvän meidän eduksemme hovioikeudessa."
+
+Tämä niin sanottu tuomari, entinen keräjäkirjuri, sittemmin
+lääninkanslisti ja nimismies, erotettu kaikenlaisten kujeiden tähden,
+ja nyt viinaviskaali, punastui vähän; hän huomasi Tobiaan kuulustelleen
+asioitansa muilta "tuomareilta", ehkäpä oikealtakin tuomarilta, ja hän
+alkoi pehmoisella ja mielistelevällä, mutta sentään arvokkaalla
+puhetulvalla torjua vaaraa ihan alussa. Taputtaen Tobiasta leveälle
+polvelle ja voimakkaille olkapäille sanoi hän:
+
+"Voi, hyvä isäntä, nyt te olette ihan eksyksissä, joku lienee teitä
+petellyt. No, juokaahan, juokaa pohjaan asti, ketä te nyt olette
+tavanneet?"
+
+"Syöteriä itseään."
+
+"Häntäkö!" sanoi Jurvelin tirkistellen ja nauraen lyhyesti ja
+mahtavasti, "no, se juuri onkin oikea mies tähän asiaan, hän kyllä
+maalaa asiat teille niin mustiksi kuin mahdollista, hänhän se on koko
+ajan neuvonut hyvää ystäväänsä, papin asiamiestä, mikä sen nimi nyt
+onkaan, sen pienen tuomarin, jolla on kultasankaiset silmälasit? No,
+samapa se nyt on. Ne kaksi oikein sopivat yhteen."
+
+Tobiasta ei ollut niin helppo pettää. Jos pellavapää ei olisi alkanut
+liikkua eikä johtaa puhetta toisaalle, niin olisi Karl Napoleon
+Jurvelin luultavasti jo nyt saanut tehdä loppusuorituksen. Pellavapää
+oli tällä välin herännyt, horjuen noussut kapeiden, sisään painuneiden
+olkapäiden varaan, ja katseli kalpeilla, uneliailla silmillä, joita
+osaksi vielä peittivät raskaat, punaiset silmäluomet, joka olikin ainoa
+puna hänen olutkeiton karvaisissa kasvoissaan.
+
+Jurvelin, käyttäen tilaisuutta hyväkseen, esitti ystävänsä,
+sanomalehden toimittajan, maisteri Valkosen. "Te puhuitte Brandtista,
+kuulin minä", sanoi Valkonen, nyykäyttäen päätään ja kursailematta.
+"Katsokaas, tämän paikan tukisti hän minulta paljaaksi -- katsokaa." Ja
+Valkonen käänsi syrjään pellavapivoansa ja näytti ohaukseltaan
+kymmenpennisen suuruista paljasta paikkaa. "Rahjus, sanoi hän vain ja
+niin jauhoi juuri tuosta ja otti koko tukun hiuksia ja siitä asti ne on
+poissa. Se oli perhanan väkevä mies. Minä en osannut kristinuskoani, en
+tiennyt, miten pitkä ja leveä Noakin arkki oli."
+
+"Niin, se Brandt", pisti väliin Jurvelin ja alkoi tehdä hänen
+ansioluetteloansa.
+
+"Emmeköhän kirjoita häntä mustaan kirjaan", sanoi uutisten urkkija,
+entinen ylioppilas, sillä siksi tosiaankin supistui sanomalehden
+toimittaja ja maisteri. Hän otti käsille pienen muistikirjan ja
+kirjoitti talteen minkä mitäkin, käytettäväksi joskus Tervolan
+kirjeesen.
+
+"No, mihinkä te isäntä nyt aiotte kilpa-ajoihin, Hämeenlinnaan, arvaan
+minä", sanoi Jurvelin.
+
+"Eipäs", vastasi Tobias, jolle rommi, kuumuus ja jutut jo alkoivat
+nousta päähän. "Minä lähden kotiin, pistäytymään postillani luona --
+niin totisesti, kotiin minä lähden -- piru on siellä merrassa. Minä
+sain kirjeen eukoltani, oikean epistolan. Brandt ei ole päästänyt
+poikaani ripille tänä vuonna. Poika on raivoissaan ja tahtoo lähteä
+kotoa rajan toiselle puolen, ja katsokaa, mitä hän kirjoittaa." Ja
+Tobias löi likaisen, monin tavoin taitellun kirjeen pöytään. "Hän menee
+venäjän uskoon, äitinsä uskoon."
+
+"Kas sitä pahusta. Luopua isäinsä uskosta. No, te kaiketi pidätte hänet
+kurissa, toivon minä. Kyllä minä pudistelen hänestä ne ajatukset --
+kyllä minä hänet opetan. Jospa hän vielä -- Ja se Brandt sitte, se se
+vasta on Herran palvelija, se on kaikki hänen syynsä."
+
+Päästäkseen onnettomain juttujen selityksistä kiihotteli Jurvelin
+Pullista Brandtilla ja rommitotilla, ja ennen kuin Tobias nousi pois
+pöydästä, oli viinaviskaalilla kädessään ylimääräisenä hyvikkeenä
+viisikolmatta markkaa.
+
+Pullinen oli hyvin varovainen juomingeissa, vaan tällä kertaa hän
+Jurvelinin yllytyksestä oli ottanut lasin liiaksi. Vaan kuin viimein
+Bitshokin sorvansilmät loistivat tupakan savun lävitse salin toisesta
+päästä ja venäläinen alkoi puhella hevoskaupoista, selvisi Tobias
+kerrassaan, ja kuin nämä hevosmiehet viimein erosivat, oli Tobias
+tehnyt hyvän kaupan. Jalo oli myöty, mutta tulevaisuudesta kajasteli
+uusia voittoja, sillä Vilpas oli hänen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Seuraavana päivänä sanoi Tobias jäähyväset Bitshokille, Tyllylän
+Kustaalle, Karl Napoleon Jurvelinille ja varsinkin Jalolle, sovitteli
+Leenalle ostamansa kahvit reenpohjaan, valjasti Vilppaan ja läksi
+viimeinkin ajamaan kotia kohti. Oli jo pimeä, kuin hän ajoi omaan
+pihaansa. Ei ketään ollut ottamassa isäntää vastaan, ei koiraa eikä
+renkiä. Hän sen tähden itse riisui Vilppaan, vei sen talliin ja meni
+tupaan. Sekin oli pimeä, ainoastaan hiillos liedessä levitti epävarmaa
+valoa suureen tupaan.
+
+"Mitähän täällä lienee tapahtunut, koska koko talo on kuin kuollut",
+mutisi Pullinen itsekseen, sytytti piippunsa ja lämmitteli käsiään.
+
+Viimein tuli vanha Viskari. "No, kas isäntä, no sepä nyt, emme me vielä
+tänään odottaneet teitä."
+
+"Sen kyllä näen. Mitä tämä on, missä on Leena ja missä kaikki ihmiset?
+Tässä minä olen jo odotellut hyvän hetken."
+
+"Reijosessa, naapurissamme on koko kylä koolla, naiset ja lapset. Vanha
+Reijonen ja hänen vaimonsa ovat kuolemaisillaan."
+
+"Kuolemaisillaan, mitä sinä sanot, mitä on tapahtunut?"
+
+"He ovat rokossa."
+
+"No, eivätkö he ole rokotetut."
+
+"Mitä rokotetut!" ja vanhus nauroi ylenkatseellisesti; "tietysti ne on
+rokotetut, mutta mitä se auttaa, kun sallimus kerran on määrännyt, että
+heidän pitää kuolla rokkoon, ja sen tähden he kuolevat rokkoon, ei
+siinä auta mikään rokotus eikä tohtoritkaan."
+
+Nyt kuului kovaa töminää ja puhetta porstuasta, tupaan astui Leena ja
+muu kotiväki.
+
+Lamppu sytytettiin, tervehdittiin toisiansa, Tobias kertoi kilpa-ajon
+päätöksen, Leena ja nuori Tobias hyvin harmissaan kertoivat, mitenkä
+provasti, haettuna vanhan Reijosen kuolinvuoteelle, juuri äsken oli
+ankarimmasti ajanut pois kaikki, jotka olivat kokoutuneet ripitystä ja
+ehtoollisen jakoa katsomaan, ja sen tähden vain, että muka tauti oli
+tarttuvainen. Mitä kullakin oli lähinnä mieltä painamassa, ei ollenkaan
+puhuttu. Vasta sitte, kuin illallinen oli syöty ja isäntäväki joutui
+omaan huoneesensa, puheltiin siitä asiasta. Ja Leena se saattoi
+tahtonsa hyväksytyksi. Nuori Matti Reijonen oli ehkä jo huomenna saava
+haltuunsa isänsä tilan ja epäilemättä hankkiva vaimon niin pian kuin
+mahdollista, ja Anni olisi juuri sopiva vaimo hänelle. Se olisi
+kaikissa tapauksissa paras myöskin Tobiaalle, joka näytti mieltyneen
+tyttöön; hän toki voi saada ihan toisenlaisen morsiamen, tuoda kotiin
+kylän rikkaimman perinnöttären, tytön, joka oli yhtä rikas kuin
+kelvollinenkin, ja Leena kyllä tiesi, että tytön puolelta ei ollut
+mitään estettä. Tobias nyt kävellä turjotti uhkamielisenä, nolona ja
+alakuloisena kodissa, hänen pitäisi päästä jonnekin muuanne unhottamaan
+rippikoulussa tapahtunutta häpeää ja... Leena oli suunninnut kaikki
+selväksi, niin että vanhan Tobiaan väitteet, joita ei ollutkaan monta
+eikä nekään pitäviä, raukesivat kerrassaan, ja niin päätettiin, että
+pojan piti jo huomenna lähteä joksikin ajaksi palvelukseen etäisen
+sukulaisen ja vanhan tutun luo, joka oli kestkievarina jossakin
+Pietarin puolisessa rajapitäjässä, sitäkin mieluisemmin sinne, koska
+Tervolan kyläläisten oli käytävä kyydissä juuri siellä.
+
+Seuraavana päivänä lähetettiin Tobias ulos maailmaan sanallakaan
+mainitsematta tuon pikaisen matkan syytä, jonka sentään tiesivät
+kaikki, joihin se lähimmin koski. Kuin hän sanoi jäähyväset äidilleen,
+Annille, vanhalle Viskarille ja jo istui reessä, sanoi hänen isänsä
+kovaan: "hoida hevosta, sanon minä sinulle, ja pidä hyvä käytös," ja
+lisäsi sitte hiljempaan: "jos menet Venäjän papin luo, niin piru sinut
+perii." Katkeralla mielellä läksi Tobias ajamaan ja viimeksi näki Annin
+itkuiset kasvot. Hän oli liian nuori, tunteakseen tässä elämänsä
+käänteessä kyllästystä, hän toivoi vielä siksi paljon, että muutos
+olisi tuntunut edes raskaaltakaan, mutta hän tunsi sydämmensä
+syvyydessä, että suuri vääryys oli tehty hänelle. Se oli ensimmäinen
+hallayö, kuin nyt kylmi ja kärvensi hänen sielunsa runsasta orasta.
+
+
+
+
+VI.
+
+
+Vammeljoki on pieni mitätön puro, mutta juuri ennen pääsöänsä mereen
+paisuu se leveäksi ja syväksi ja voimakkaasti murtautuu harjanteen
+poikki, joka on Äyräpäänseljän viimeisiä jyrkkiä ja korkeita haaroja.
+Vammeljoki tekee täällä pitkän, virtapaikalta syvän lahden, joka on
+väärän sarven muotoinen. Suun kummallakin puolella on korkeilla
+rannoilla kauniita huviloita raittiin ja runsaan vihreyden keskellä.
+Kuin Vammelsuusta -- se on lahden nimi joen suun paikoilla --
+matkustetaan kaakkoon päin pitkin hyvästi hoidettua vierutietä, on
+kuljettava kymmenen tai kahdentoista virstan matka pitkin meren rantaa
+viiden sadan tai enintään parin tuhannen askeleen päässä siitä. Tällä
+rannikolla on pietarilaisten suosittu huvilakaupunki ja kylpypaikka
+Terijoki, parin virstan päässä saman nimisestä asemasta. Meren ja
+maantien välinen maa on jaettu pikku palstoihin. Niiden omistajilla on
+siellä huvila toisensa vieressä, joista enimmät ovat rakennetut siihen
+omituiseen puumalliin, jota sanotaan venäläiseksi, vaan joka on
+suureksi osaksi saanut koristeitansa muun muassa suomalaisten kansain
+ompelus- ja kangaskaavoista. Siellä on hakaristi, kaksoisristi,
+nelikulma ja tähti, eli lyhyesti sanoen kaikki ne muodot, jotka
+ennen muinoin pronssikaudella ja sitä ennen ovat olleet enimpäin
+kansakuntain yhteisenä koristusaarteena. Toisellakin puolen tiestä on
+huviloita, mutta toistaiseksi ei niin paljo eikä yhtä komeita kuin
+uutisrakennukset merenrannalla. Sillä kaikki nämä huvilat ovat
+uutisrakennuksia. Kymmenen vuotta sitte kasvoi rantavehnä
+häiritsemättömän rehevänä hiekassa meren rannalla ja suikertelevat
+variksenvarvut menestyivät hyvin mäntyjen keskellä. Urosteyrit pitivät
+ritaritaistelujansa pienillä aukeilla, joita metsänhakkuu oli tehnyt,
+ja oratuomien ja sanajalkojen välissä pyyteli tarhakäärme sisiliskoja
+ja hiiriä. Nyt siellä kyllä on satakin komeaa huvilaa ynnä kasino eli
+ravintola. Onpa sinne syntynyt pieni kesäteaatterikin tekemään
+paikkakuntaa viehättävämmäksi. Mutta Terijoen suurin viehätys ja
+kauneus on meri ja merenranta, tämä komea ranta ilman mitään kallioita
+ja saaria, joka hienohiekkaisena ja loivana ulottuu Suomenlahdelle päin
+ja muutaman sadan sylen leveydeltä seuraa merenpintaa ainoastaan
+muutaman kyynärän syvyydessä, kunnes se äkkijyrkästi painuu
+Suomenlahden pohjaa kohti. Se on siis oikea uimaranta, sellainen kuin
+Ostendessa ja Trouvillessa. Näköala rantaäyräältä on viehättävä.
+Etelästä päin näkyy tornirikas Kronstadt kuin varjokuva opaalin
+karvaista taivasta vasten, ja sen takaa hieno savun karvainen juomu: se
+on Inkerinmaa. Pohjoiseen päin tekee jyrkkä hietaranta viehättävän
+kaaren nientä kohti, jossa Vammelsuun tullipaikka on yksinään äärimpänä
+ulkona kuin kalalokki kuohuissa. Lännessä meri, ei koskaan
+yhdennäköinen, aina uusimuotoinen, milloin välkkyvän kirkas kuin
+juokseva metalli, milloin aaltojen ja kuohun vallassa.
+
+Siinä on lavein näköala, kuin missään on Suomen manterelta. Saaria ja
+luotoja tapaamatta voi tästä purjehtia Nargön ja Vironmaan välitse ihan
+suoraa suuntaa Itägötinmaan rikkaalle rannalle.
+
+Nyt oli ranta autiona, huvilat tyhjinä, ikkunat ja ovet lukittuina.
+Villiviini kuistien ympärillä oli kääritty oljilla ja niinimatoilla;
+kaprifolium makasi havujen ja lumen peitossa, nähden unta kesätuulista
+ja linnun laulusta, auringon valosta ja helteisistä heinäkuun päivistä.
+Ruusupensaat seisoivat okaisina, varret yhteen sidottuina. Mutta kuin
+kesä tulee ja Pietarin kaunis maailma levittelee suurten humisevain
+honkain alla riikinkukon-purstoansa harsopuvussa, kevyessä kuin
+hämähäkin verkko, karttuunissa, kirjavassa kuin meissen-poslini,
+suojana japanilaisia päivänvarjoja, suuria kuin jättiläistulpaanit,
+omituisia Trouvillen hattuja, sekä kuka missäkin tallipojan puvussa
+kuin hieno-ihoisia, mustasilmäisiä naisia ja hoikkia, kaunisvartaloisia
+nuoria miehiä kävelee huolellisesti puhdistetuilla käytävillä ja
+harvaruohoisilla nurmikoilla; silloin antaa viiniköynnös varjoa,
+kaprifolium suloisinta tuoksuansa ja ruusupensas koreilee kauneimmassa
+kukoistuksessaan. Mutta siihen oli vielä pitkä aika, sillä nyt oli
+vasta aikainen kevät, niin aikainen, että vielä ei ollut kuulunut
+leivoakaan.
+
+Vielä oli meri jäässä, kuin nuori Tobias Pullinen tuli tänne hevosineen
+isänsä vanhalta ystävältä etsimään työtä. Ja työtä täällä oli
+enimmäkseen talvet päästään, sillä useampia kuin yksi huvila kasvoi
+lumeen meren rannalle tai maantien varrelle. Siellä oli aina kelpo
+miehelle ja kestävälle hevoselle rahan ansiota puun, kiven tai muiden
+rakennustarpeiden vedossa. Se huvilan (eli datshan, kuten niitä sillä
+paikkakunnalla sanotaan) rakennus, jossa Tobias sai työtä, oli lähellä
+Vammelsuuta, korkealla mäellä, josta oli laaja näköala meren jäälle.
+Työmiesten joukossa oli kirvesmies, joka sanoi itseään Adamiksi, ja
+sitä paitsi hänellä oli korea nimi Pihlhjerta, niin että hän varmaankin
+oli jonkin vanhan aatelissuvun[2] jälkeläinen. Hän oli luonteeltaan
+kummallinen, umpimielinen, jollaisia ei monta tavata näillä seuduin.
+Hän oli enimmäkseen ääneti, ei oikeastaan sen tähden, että se olisi
+ollut hänen luonteensa mukaista, vaan koska hänen koko sielunsa oli
+kiintynyt yhteen ainoaan asiaan: uskonnon mietiskelemiseen. Huomaava
+tarkastaja saattoi nähdä hänen usein työssäkin ajattelevan ihan toisia
+asioita, kuin hänen kätensä tekivät. Hän enimmäkseen mietiskeli
+vaikeimpia uskonnollisia asioita, ja jos joku alkoi puhetta mistään
+sille alalle kuuluvasta kysymyksestä, silloin Adam Pihlhjerta puhui,
+puhui niin, että lihava kestkievari, jonka talossa hän asui, hänen
+vesitautinen vaimonsa ja heidän pyöreä, punakka tyttärensä Kaisu,
+joilla kaikilla oli tavattoman sukkela kieli, ihan peloissaan
+pakenivat. Adam oli paljon kuljeksinut maailmassa; Pietarissa hän oli
+kuullut metodisteja, Ruotsin Pohjanmaalla laestadilaisia, Vaasassa ja
+Lohtajalla hihhuleja. Kaikilla näillä lahkoilla, jotka koskettelemalla
+ihmisen tuntoa tärisyttävät koko hermostoa, saadakseen aikaan
+herätystä, on suunnaton valta yksinkertaisten luonteiden yli.
+Adamiinkin olivat nämä opit vaikuttaneet ihan sydämmen pohjaan asti.
+Heräys oli eräässä rukouskokouksessa tullut hänelle sellaisella hengen
+voimalla, että hän oli mielenliikutuksen kiihkossa huutanut veljille:
+minä näen Jumalan pyhyydessänsä. Vaahto oli juossut häneltä suusta, ja
+tunnottomana oli hänet kannettu pois huoneesta. Sittemmin hän oli ollut
+vanhimpain hihhulien luona opissa, tutkinut Laestadiuksen postillaa ja
+raamatusta varsinkin vanhan testamentin profeettoja ja ilmestyskirjaa.
+Hänellä kun luonnostaan oli terävä järki, vilkas mielikuvitus ja
+tunteellisuus, niin hän tuota pikaa oli ylennyt etevimmäksi sen lahkon
+saarnamiehistä. Veljien lähettiläänä ja apostolina oli hän kulkenut
+pitämässä rukouskokouksia, antanut anteeksi syntejä ja kätten päälle
+panemisella vuodattanut pyhän hengen moneen sataan innokkaasen
+uudesti-syntyneesen.
+
+Adam oli suurikasvuinen, vahvaruumiinen mies ja pinnalta
+karkeatekoinen, mutta sisältä ihan toista lajia. Hänellä oli sukkela
+ymmärrys ja kekseliäs kieli, paljo raamatun taitoa sekä kykyä käyttää
+ajatusvoimaansa johtopäätöksiin yhtä viisaasti kuin kuudennentoista
+vuosisadan skolastikot. Väitellessä uskosta, sen olemuksesta,
+herätyksestä, vanhurskauttamisesta ja muista sellaisista asioista pani
+hän usein varmimmatkin papit ahtaalle. Hän oli peljättävä vastustaja,
+oikea perustusten järkyttelijä, mutta verraten mitätön, milloin hänen
+tuli tyynesti vaikuttaa hengen palveluksessa, kehoittaa, rohkaista,
+virvoittaa ja lohduttaa; sillä hänen sielunsa oli niin täynnä mietteitä
+uskosta, oikeasta uskosta ja uskon oikeasta olemuksesta, että siihen
+tuskin jäi mitään tilaa rakkaudelle.
+
+Tämän apostolin kanssa sai Tobias yhdessä asua renkituvan vieressä
+pienessä huoneessa, joka oli täynnä metsästys- ja kalastuskaluja,
+verkkoja ja rysiä, sampanjapullon kaltaisia kapeita ja tiheitä
+nahkiaismertoja sekä linnustuskuvia. Siinä oli telkkäin, kuikkain,
+koskeloiden, metsähanhien, lokkien, allien, heinäsorsien ja kaikkein
+merilintujen kuvia, monta kappaletta kutakin seinillä, orsilla, uunin
+reunuksella ja ikkunanlaudoilla. Niitä vourattiin kesät päästänsä
+pietarilaisille huvilinnustajille.
+
+Tottunut tutkimaan sydämmiä, tarkastamaan ihmisten puheita ja niistä
+tekemään johtopäätöksiänsä heidän sisällisestä sielun elämästään,
+käsitti Adam Pihlhjerta heti, että hänen nuori kumppaninsa Tobias
+Pullinen ei suinkaan ollut säännöllisessä mielen tilassa. Eräänä iltana
+hihhuli katsoi sopivaksi tehdä rynnäkköä muutamilla raamatun lauseilla:
+"katso, nyt on otollinen aika, nyt on autuuden päivä"; "kolkuttakaa,
+niin teille avataan" j.n.e.
+
+Mutta häntä kohtasi vastustus, niin kiivas, että Adam vähäksi ajaksi
+ihan ällistyi. Monivuotiset kärsimykset ja orjuus ikeen alla,
+kirkkoherra Brandtin vääryys, Anni, jonka hän katsoi ainiaaksi
+kadottaneensa, mustasukkaisuus, aiottu meno Venäjän uskoon, kaikki nyt
+kokoutui Tobiaan ja sanan välille, jota kohtaan nuorukaisessa paloi
+oikea viha.
+
+Adam hymyili itsekseen tyytyväisesti. Sellaisen raivokkaan vastustuksen
+syynä täytyi olla syvä sydämmen suru. Sellaisia hehkuvia ja tulisia
+luonteita kuin Tobias ei ollut vaikea koota Herran viinamäkeen.
+Kylmäin, hiljaisten luonteiden oli vaikein löytää ahdasta porttia, joka
+vie elämään. Hän antoi Tobiaan olla rauhassa pari päivää, mutta alkoi
+rynnäkön toisesta kohdasta, josta oli huomannut Tobiaan syttyvän kuin
+sähkökipinästä, ja se kohta oli valtionkirkon papit.
+
+Kuin Adam ryhtyi siihen asiaan ja luki kaikki kammottavat sanat, kuin
+profeetat olivat lausuneet Baalin papeista, ja niitä nyt sovitti Herran
+viattomiin palvelijoihin, silloin Tobiasta värisytti; Adamin puheen
+kammottava hehku ja raamatun mahtavat sanat pakottivat hänet
+äänettömäksi, sillä hän tunsi, että tämän miehen kanssa ei käynyt
+leikitellä, ja huomaamattansa hän alkoi kartella häntä.
+
+Talvi oli vähitellen kulunut, päivät oli tulleet pitemmiksi, ihanat
+auringonlaskut hehkuvain punapilvien taa ja purpuraliekkejä ylös
+keskitaivaalle asti, se kaikki ennusti kevään tuloa. Talvi oli ollut
+vähäluminen. Huhtikuun aurinko oli sulattanut pois senkin vähän. Jää
+oli hauras ja vanhuudesta heikko, rannoilta täynnä suuria, mustia
+reikiä. Varikset olivat nyt enää ainoat, kuin uskalsivat mennä jäälle
+kalastelemaan avannoista. Etempänä kuohuivat jo vapaina aallot
+korkeaksi kasautunutta ajojääreunaa vasten, joka välkkyi auringon
+paisteessa niin, että silmiin koski sitä katsella. Siellä täällä
+suojapaikoissa, joihin aurinko paahtoi kuumimmasti, olivat katinnauris,
+nokkoset, kevätsipulit ja muutamat muut kylmää pelkäämättömät kasvit
+uskaltaneet pistäytyä esiin.
+
+Adam oli joka ilta ja joka pyhä, välistä arkipäivinäkin saarnannut ja
+puhunut milloin missäkin, milloin työmiehille salvoksella, milloin
+kalastajille rantakylässä, milloin rautatien-väestölle asemalla. Yksin
+lihavalle, puhlakalle kestkievarillekin ja hänen vesitautiselle
+vaimollensa oli hän esittänyt uskonoppiansa. Vaimo, joka jo oli ehtinyt
+elämän siimesrinteelle, oli liiallisesta kahvinjuonnista ja muusta
+hyväin päiväin pidosta heikko, niin että häntä kuljeteltiin tuvassa
+yksinkertaisessa pyörätuolissa. Lihava tytärnahjus Kaisu, joka näytti
+kerran tulevan äitinsä vertaiseksi äsken mainitussa kohdassa, ei
+myöskään päässyt kuulematta hänen puheitansa. Vaan Adamin sanat alussa
+olivat kuin kivistöön kylvetyt. Näytti ihan siltä, kuin tämä
+vastahakoinen suku ei ollenkaan olisi kyennyt ottamaan vastaan hänen
+kylvöänsä. Myöhemmin kevättalvella, varsinkin sitte, kuin hän oli
+asemamiehien joukosta saanut hartaan liittolaisen, Ivar Lehtisen, oli
+kuitenkin aina joku tuntenut Herran sanan voimaa. Mutta suurta
+kokousta, jota hän innokkaimmin toivoi ja joka hänelle olisi ollut
+erittäin tärkeä, hän ei ollut saanut aikaan. Hän ei ollut voinut tehdä
+suurta rynnäkköä, ei isoa hengellistä valloitusta. Nämä kaupustelevat
+maanviljelijät olivat nähneet minkä mitäkin ja liikkuneet kuka
+missäkin, niin että heistä ei ollut niin helppo saada selkoa kuin
+yksinkertaisemmasta ja luonnollisemmasta sisämaan kansasta.
+
+Oli lauantai-ilta. Työväki oli kokoutunut kestkievariin, sillä sen
+isäntä oli jonkinlainen asiamies. Hän oli suostunut maksamaan
+päiväpalkat työväelle, ja puolen tunnin päästä oli se maksu tapahtuva.
+Paitsi työväkeä oli sinne kokoutunut joukko muitakin, sillä ilta oli
+kaunis ja kestkievaritalo kyläläisten kokouspaikka kävelyillä joutavina
+iltoina. Oli sinne tullut paljo vaimoväkeäkin, toivoen saavansa jo
+kauan luvattua tilapäistä tanssia. Kestkievarin suuressa tuvassa istui
+nyt kuitenkin vain viisi kuusi henkilöä. Etimpänä ikkunan edessä istui
+vesitautinen pyörätuolissaan, jota vastoin Adam seisoi uunin edessä,
+tirkistellen tuleen ja tuon tuostakin sivellen tuuheaa, pörhöistä
+tukkaansa niskasta ylös päin. Kestkievari järjesteli pöydällä
+kopeekoita, ruplia ja joitakuita sekaan eksyneitä markkoja yhtä
+korkeihin kasoihin ja samalla lörpötellen minkä mitäkin joutavaa. Muuta
+ääntä ei kuulunut tuvassa. Uunituli ja ilta-aurinko taistelivat
+vallasta suuressa huoneessa, ja nähtävästi oli tuli pian voittava,
+sillä ilta-auringon valo väheni, mutta tulen hehku kasvoi kasvamistaan.
+
+Kestkievarin yhä ladellessa ajatuksettomia, mitään tarkoittamattomia
+sanoja tuli lihava ja rehevä Kaisu, kantaen pienessä kupissa äsken
+siivilöityä maitoa. Hän meni uunin luo, jossa Adam seisoi, ja pani
+maitokupin uunin alle komeroon. Kotoinen tarhakäärme oli taas alkanut
+kesäelämäänsä. Se oli jo viikon päivät joka ilta madellut esiin
+tavallisesta reiästään uunin alta ja oli epäilemättä tuleva tänäkin
+iltana. Toiset eivät tuota huomanneet miksikään, mutta Adam, joka
+käärmettä katsoi perkeleen, maailman ja meidän oman lihamme kuvaksi,
+lohikäärmeeksi, kiusaajaksi paratiisin yrttitarhassa, hän, joka oli
+raamatusta oppinut koko semiläiskansan kiihkeällä vihalla vainoomaan
+tuota ihan viatonta ja hyödyllistä eläintä, kiihtyi kovin, että voitiin
+kärsiä sellaista petoa, vieläpä elättääkin sitä.
+
+Kestkievari hymyili mahtavasti ja alkoi uutta lorua käärmeistä ja
+tarhakäärmeistä.
+
+"Niin, kussakin maassa on omat tapansa; eikö teidän pitäjässänne ole
+tarhakäärmeitä? Me uskomme käärmeen tuovan onnea taloon. Ettekö te,
+Adam Pihlhjerta, ole kuullut puhuttavan käärmeiden kuninkaasta ja
+valtakunnasta? Vai ette!
+
+"No, olkaa nyt hiljaa pari minuuttia, niin saatte kuulla sen tarinan,
+ja jos olette oikein hiljaa, niin saatte nähdä käärmeen itsensäkin;
+kyllä se tulee, aurinko on jo laskeutunut.
+
+"Niin, nähkääs, siellä käärmeiden valtakunnassa asuu käärmeiden
+kuningas.[3] Hänellä on päässä jalokivistä säteilevä kultakruunu. Jos
+uudenkuun aikaan mennään ulos koiran kanssa, jolla on ruskeat pilkut
+silmäin päällä, niin välistä se näyttäytyy. Käärmekuningas on
+onnettomuuksien, kipujen ja kuolemantautien valtias. Kuin hän syksyllä
+kutsuu kokoon suomuksiset alammaisensa ja jokukaan niistä jää
+tulematta, niin hän ottaa selon, onko sitä pahoin kohdeltu siinä
+talossa, jossa se on asunut, ja jos niin on, lähettää hän tauteja ja
+onnettomuutta siihen taloon. Sen tähden, kun käärme on kerran tullut
+meille, syötämme me häntä hyvin, varsinkin rieskamaidolla, jota joka
+ilta pannaan sen reiän luo. Kahdeksantoista vuotta on meidän
+kotikäärmeemme juuri auringon lasketessa, jos vain on hiljaista, tullut
+tuosta reiästä. Kahdeksantoista vuotta on minulla ollut onnea ja
+menestystä ja -- mutta kas, tuossahan tuo onkin meidän pikku
+kotikäärmeemme. Terve tuloa, terve tuloa käärmehinen, kotitonttu ja
+onnen tuoja." -- Ihan oikein, kestkievarin hiljaa puhellessa ja
+kaikkein hiljaa kuunnellessa hänen taikauskoista tarinaansa, hänen
+pitkiä lauseitaan, monia sanojaan ja laveita toistelujaan oli
+tarhakäärme tullut esiin kolostaan. Pieni pää, kuun muotoiset pilkut
+silmäin takana, liikkui edes takaisin ikään kuin tähystellen. Käärme
+matoi hitaasti ja rapisten, sillä nyt oli sillä ensimmäinen nahan
+vaihdosaika; nahka oli jo repaleina vatsapuolelta. Se asettui kiemuraan
+ja siten nosti noin kolmannen osan pääpuoltansa ylös ja taivutti sen
+maitokupin laidan ylitse. Kaksihaarainen kieli liikkui koko ajan kuin
+kellon heiluri taikka haparoivan hyönteiset tuntosarvet. Käärme painoi
+osan päästänsä maitoon ja alkoi imeä sitä. Adam, joka seisoi ihan uunin
+vieressä ja oli hyvin liikutettuna kuunnellut kestkievarin kertomusta
+ja nyt inhokseen nähnyt tuon matelevaisen, polkasi yht'äkkiä kenkänsä
+kannan käärmeen reikään, sieppasi nopeasti kuin leimaus peljästynyttä
+ja sihisevää petoa niskasta ja kiroten sinkautti sen palavaan tuleen.
+
+Julmissa tuskissa väännähti elukka pari kertaa, sitte oli kaikki
+lopussa, ainoastaan musta, haikuava juomu hehkuvilla hiilillä osoitti
+paikkaa, jossa yksi elämä oli tuskiinsa sulanut.
+
+Vihan puna nousi kestkievarin lihavalle, kiiltävälle otsalle. Hän
+yritti juuri niin pontevasti, kuin saattoi, ojentamaan onnensa merkin
+tuhoajaa, kuin Adam kovalla äänellä huusi hänelle: "Sinä, Belialin
+poika! Herran Jumalasi olet sinä unhottanut; mutta kuten Baalin papit
+palvelet sinä huoneessasi käärmettä, sitä vanhaa perkelettä, jonka
+vaimon siemen on rikki polkeva. Kuinka sanoo Herra: 'Ei sinun pidä
+tekemän sinulles kuvaa eikä minkään muotoa, niitten, kuin ylhäällä
+taivaassa ovat, eli niitten, jotka alhaalla ovat maan päällä, eikä
+niitten, jotka vesissä maan alla ovat. Ei sinun pidä kumartaman eikä
+myös palveleman niitä; sillä minä Herra, sinun Jumalas, olen kiivas
+Jumala.' 'Katso, minä annan tulla pahuuden sinun päälles, ja otan sinun
+sukukuntas pois, ja teen sinun huonees niin kuin Jerobeaminkin huoneen
+ja niin kuin Besan, Ahian pojan huoneen sen vihoittamisen tähden, kuin
+sinä vihoittanut olet. Ja minä lähetän sinulle rangaistuksen ja sinun
+palvelijais ja sinun kansas päälle, ja minä lyön sitä ruttotaudilla,
+että sen täytyy hukkua maan päältä.'"
+
+Nämä hirvittävät sanat, noukitut kirous- ja uhkausrikkaista Israelin
+kansan historiakertomuksista, vaikuttivat yhtä hyvin nyt kuin
+muinoinkin.
+
+Kestkievari oli vaiti; hänen lihava ihonsa muuttui talin karvaiseksi.
+Hänen vesitautinen vaimonsa katsoa tuijotti peljästyksissään
+lainsaarnaajaan. Mutta lihava Kaisu, jonka veltot hermot olivat
+upoksissa kalpean lihan sisässä, parahti säikäyksestä ja painui
+hysteerisen itkun voimasta penkille uunin viereen. Toisia se itku vielä
+enemmän säikytti ja vavisten sanoivat muutamat: "Adam on oikeassa, Adam
+on oikeassa."
+
+Hyväksyminen innostutti hihhulia. Hän sivalsi kädellään pörhöistä
+tukkaansa niskasta ylös päin, astui keskelle lattiaa, ummisti silmänsä
+puoleksi ja sinkautteli tottuneella kielellä Herran rangaistuksia kuin
+tulisia nuolia syntistä kansaa vastaan. Kova puhe ja parahdus
+houkutteli sisään nekin naiset ja työmiehet, jotka olivat seisoneet
+ulkona.
+
+"Mitä varten te tulitte tänne?" jatkoi hän. "Te olette tulleet
+tanssimaan ja elämään haureudessa, juomaan tuota perkeleen polttavaa
+juomaa, joka nyt kutittaa teidän kitaanne ja kurkkuanne, mutta joka
+viimeisenä päivänä polttaa teitä kuin tuliset käärmeet korvessa, kuin
+helvetin kuumin hehku. Te tulette tänne palvelemaan Babelin Beliä, sitä
+suurta porttoa, kumartamaan käärmeitä ja kaikkea kuin matelee synnin
+liassa ja loassa. Mutta mitä olette löytäneet täällä? Jumalan
+palvelijan, Herran profeetan olette löytäneet niin, kuin Ahab muinoin
+kerran löysi Jumalan-miehen Eliaan. Sillä Jumalasta minun puheeni on;
+hänen sanaansa minä perustun. En minä puhu itsestäni, vaan Herra on
+käskenyt. Eikö sanota Psaltarissa (116:10): niinä uskon, sen tähden
+minä puhun; ja eikö Herra itse sanonut: menkää ulos kaikkeen maailmaan
+ja saarnatkaa minun evankeliumiani! Ja kuinka sanoo apostoli (Room.
+10:8): Se sana on juuri sinun tykönäs, nimittäin sinun suussas ja
+sydämmessäs; tämä on se sana uskosta, jota me saarnaamme. Kelle antoi
+Jesus pyhän Hengen? Antoiko hän sen leviitoille, antoiko hän sen
+kirjanoppineille? Ei, ja tuhat kertaa ei, vaan hän antoi sen meille
+uskovaisille, meille, jotka tunnustamme häntä. Meillä on pyhä Henki,
+minulla, sinulla, teillä kaikilla, jos te vain uskotte. Ei hän sitä
+antanut farisealaisille, ei kirjanoppineille, noille ylpeille
+virkapapeille, joita Helsinki nyt, kuten muinoin Jerusalem, sulloo
+meille. Ne ovat palkkapaimenia, valkeiksi siveltyjä hautoja, ne ovat
+sammakoita, jotka tulevat suuren lohikäärmeen suusta, uskottomia
+paimenia, jotka näyttävät sitä tietä, joka vie kadotukseen, he ovat
+astioita, täynnä saastaisuutta, mutta ulkoa kiiltävät ja kirkkaat. Ja
+niin kuin minä viskasin käärmeen tuleen, niin Herran käsi heidät
+viimeisenä päivänä heittää ijankaikkiseen pätsiin, ja siellä he
+sulamistaan yhä sulavat eivätkä kuitenkaan kuole, sillä heidän vaivansa
+elävät ijankaikkisesta ijankaikkiseen. Sinne hän lähettää teidätkin, te
+kaikki uskottomat, jotka ette tunnusta, mitä minä nyt opetan."
+
+Hänen äänensä jyrinä hiljeni ja pyhä kiivaus lauhtui. Hän pyyhki hikeä,
+jota mielenliikutus oli nostanut hänen kasvoilleen, ja sanoi
+lempeämmällä äänellä: "Niinpä tunnustakaa nyt syntinne, ripittäkää
+itsenne ja tulkaa minun tyköni; minä, joka olen armoitettu ja täytetty
+pyhällä Hengellä, annan teille anteeksi teidän syntinne. Mutta älkää
+langetko polvillenne, sillä se on pakanain ja publikaanien tapa.
+Seisokaa suorana ja kovalla äänellä tunnustakaa syntinne minulle,
+Herran valitulle!"
+
+Nyt eräs ratavartia, Adamin innokkaimpia oppilaita, astui profeetan
+eteen ja ihmisjoukon sanomattomaksi hämmästykseksi lausui:
+
+"Minä tunnustan syntini seurakunnan edessä. Herra, katso, palvelijasi
+on rikkonut sinua vastaan. Kaksi vuotta sitte minä petollisesti anastin
+tältä kestkievariltamme kahdeksan markkaa ja yhden ruplan. Kas, tässä
+minä maksan ne sinulle takaisin."
+
+Adam otti rahat, antoi ne kestkievarille, laski kätensä syntisen pään
+päälle ja lausui:
+
+"Mateus sanoo 9:nen luvun 6:ssa värsyssä: Teidän pitää tietämän ihmisen
+pojalla olevan valta maan päällä synnit anteeksi antaa. Minä olen
+ihmisen poika, isästä siinnyt ja vaimosta syntynyt, ja minä todistan,
+että sinun syntisi ovat anteeksi annetut; ja katso, koska sinä olet
+uskossa omistanut syntein anteeksi antamisen, vuodatan minä sinun
+sieluusi pyhän Hengen; hän olkoon sinun kanssasi nyt ja aina.
+
+"Tulkaa, tulkaa", jatkoi hän, "te eksyneet lampaat Israelin
+sukukunnasta, tulkaa yhä useampia, sillä nyt on otollinen aika, katso,
+nyt on autuuden päivä." Ja vesitautinen, jonka ei kukaan ollut moneen
+vuoteen nähnyt liikahtavan tuolistansa omin voimin, sanoi nyyhkyttäen:
+"minä tahtoisin tulla, mutta minun ruumiini on kuin pois kuihtunut."
+
+Profeetta kääntyi häneen päin ja sanoi juhlallisen vakavasti: "nouse
+ylös, tyttäreni, sinun uskos on tehnyt sinut terveeksi."
+
+Ja sairas nousi varovasti paisuneiden jalkainsa varaan ja hoiperteli
+väkijoukon kauhuksi lattialle.
+
+"Ihme, katso ihmettä!" kuului ääniä, ja naiset panivat vavistuksissaan
+kätensä ristiin. Adam astui ylevästi ja voittoisasti hänelle vastaan,
+otti häntä kannattaen kainaloista ja sitte, kuin hän tunnusti myöneensä
+miehensä tietämättä talon tavaroita ja laiminlyöneensä Jumalan sanaa,
+antoi hänelle anteeksi ja talutti hänet takaisin paikalleen.
+
+"Ihme, ihmetyö! Eikö hän totisesti ole Herran profeetta!" Ja liikutus
+levisi kuin taudin rutto läsnäolijoihin. Yhä ylemmäksi nousivat laineet
+sairaissa omissatunnoissa ja kuohuvissa sieluissa. Siitä tuli kauhun
+juhla. Ahdistus jo ammoin sitte tehdyistä synneistä nosti hien otsalle
+ja tunnustuksen huulille, ja siellä tunnustettiin syntejä, joita
+tuntikausi sitte ei kukaan olisi ilmaissut, vaikka olisi uhattu kiskoa
+kieli suusta. Synnit, jotka äsken näyttivät niin mitättömiltä, niin
+ihan joutavilta, kaikki ne nyt nousivat ylös ajan pimeydestä ja
+tomustuneen unhotuksen peitosta. Jokainen muisti nyt pelolla,
+joka melkein näytti mielipuolisuudelta, noita syntejä, jotka ennen
+olivat olleet keveät kuin untuvat voikukan siemenkoterossa, kuin
+hiirenherneet lasten helminauhassa. Nyt, nyt olivat ne tästä hirveästä
+kuritussaarnasta kasvaneet suuriksi, raskaiksi kivenmöhkäleiksi, jotka
+painoivat ja rasittivat syntisen sielua. Ja runsaasti vuodattaen
+katkeria kyyneleitä täytyi heidän tunnustaa ja saada syntiselle
+sydämmelleen helpotusta anteeksiantamisen voimasta. Sill'aikaa kuin
+muutamat itkien polvillansa vääntelivät käsiään, kiiruhti jo toisia
+Adamin luo, joka liekitsevänä uskoninnosta sekä valtansa ja asemansa
+tuntevana valtaavan levollisesti jakeli anteeksi antamisen suloista
+palsamia murheellisille sieluille ja sairaille omilletunnoille. Ei
+kukaan olisi tänä hetkenä voinut olla tunnustamatta tämän lahjakkaan
+hengen arvokasta vakavuutta eikä hänen katseensa voimaa, joka kukisti
+kaikki.
+
+"Herran rauha olkoon teidän kanssanne! Autuas se ihminen, jolle Herra
+ei lue hänen pahoja tekojansa, jonka hengessä ei mitään vilppiä ole.
+Herran ääni käy voimassa. Hänen äänensä särkee Libanonin sedripuut ja
+hyppyyttää niitä kuin vasikkaa sekä Libanonin ja Sirionin niin kuin
+nuorta yksisarvista.
+
+"Ja sinä, ylpeä Tobias!" Hän kääntyi, täynnä pyhää kiivautta, häneen
+päin, osoitti häntä ja sanoi: "älä paaduta sydäntäsi tänään, vaan
+muista, että helvetin koura on tarttunut sinuun ja kuoleman paula
+pudonnut sinun päällesi!"
+
+Tobiaan kasvot sävähtivät kalpeiksi kuin haamun, hän horjahti ja kaatui
+kuin salaman lyömänä maahan, ryömi vavisten hihhulin luo ja sanoi
+kuiskaamalla:
+
+"Totisesti, minä olen suurin kaikista syntisistä; minä olen pettänyt
+herran Sebaotin." Ja nyt hän kertoi, minkä vääryyden hän oli kärsinyt
+kirkkoherra Brandtilta, että hän oli aikonut luopua lapsuutensa
+uskonnosta, että ainoastaan isän uhkaus oli pidättänyt häntä siitä, ja
+nyt -- Siinä keskeyttivät häntä nyyhkytykset, niin hillittömät, että
+hänen oli mahdoton puhua enää sanaakaan. Kaikki mitä hän oli kärsinyt
+ja rikkonut näinä viikkoina, kaikki, mitä hän oli kadottanut, lapsuuden
+usko, äiti, Anni, kaikki tuli nyt yht'äkkiä hänen päällensä. Kaikkea
+näkemään aukesivat kerrassaan hänen silmänsä.
+
+Adam seisoi hetkisen hämmästyksissään, siinä oli tunnustus, jollaista
+hän ei vielä koskaan ollut saanut keltään armon etsijältä. Hän vähään
+aikaan ei tiennyt itsekään, mitenkä käsittäisi Tobiasta, mitenkä
+antaisi hänelle anteeksi. Hetkisen hän oli epätietoinen, mutta hän
+huomasi, miten kaikki ihmiset hehkuvin katsein tähystelivät hänen
+kasvojansa; jos hän nyt oli neuvoton, niin heti meni hukkaan kaikki,
+mitä hän oli voittanut taivaalle.
+
+"Nouse ylös, poikani", sanoi hän hitaasti; "sinä olet lähempänä
+vapahdustasi, kuin itse luuletkaan. Sillä autuas on se, joka ei vaella
+jumalattomain neuvossa, eikä seiso syntisten tiellä, eikä istu, kussa
+pilkkaajat istuvat. Siitä nyt näet, mitä ne ovat nuo valtionkirkon
+papit? Susia lammasvaatteissa he ovat. He antavat kiviä leivän sijasta.
+Sinä olet eronnut nyt heistä kaikista. Tule nyt Herrasi laumaan; me
+yksin olemme oikeat uskovaiset. Täällä kuohuu Herran armon lähde. Sinun
+syntisi annetaan sinulle anteeksi."
+
+Ja ihastuksissaan, onnellisena nyt jo kuukausia kestäneiden
+hengellisten tuskain jälkeen syleili nuorukainen Adamia.
+
+"Autuus, autuus, armo ja vapahdus!" kuului ihmisjoukosta. Riemuiten
+uskon kiivaudesta ja palavuudesta huutelivat he halleluja! ja hosianna!
+jota paitsi kuului lyhyitä, kimakoita, hysteerisiä älähdyksiä ja
+huokauksia sekä noita hih! ja hu! joista tämä lahko on saanut nimensä.
+Huutaen Sebaot, Sebaot, ylkä tulee! alkoivat he veisata virttä, jossa
+miesten passo-ääni jymisi kuin meren kohina, keskenkasvuisten poikain
+terävät äänet kuin kalalokin kirkuna tuulella ja naisten kimakat
+sopraanot kuin rantaraukan valitus. Monilla lirityksillä ja
+hidastuksilla nousivat pyhät sanat ylös kohti kevätyön vaaleaa
+taivasta:
+
+    Jumala ompi turvamme
+    Ja apu tuskissamme,
+    Siis hänehen me luotamme
+    Eläissä, kuollessamme;
+    Maa, meri, ilma pauhatkoot,
+    Maan alle vuoret vaipukoot,
+    Ei peljätä se meitä.
+
+    Maan perustukset tärisee,
+    Kun Herran ääni kaikuu,
+    Kuninkaat, vallat värisee,
+    Päämiehet maahan vaipuu;
+    Mutt' meill' on Herra Jumala,
+    Kuin vartioitsee laumaansa,
+    Päältämme vaarat torjuu.
+
+Tuntikausi toisensa perästä kului rukoillessa, veisatessa ja sanaa
+selittäessä. Myöhään sytytettiin viimeinkin kynttilät ja pyhiä
+lupauksia otettiin ja annettiin. Moni oli ainoastaan peljästynyt, mutta
+moni myöskin lämminnyt. Moni juomari palasi kotiinsa, mielessä luja
+päätös lakata juomasta. Moni, joka oli luullut itseään valkoiseksi ja
+puhtaaksi, näki, että hänessä olikin syntiä ja viheliäisyyttä, ja
+monivuotiset vihat ja riidat sovittiin käden lyönnillä ja rauhan
+suuteloilla. Onnellisina, tyytyväisinä ja paremmin varustettuina synnin
+kiusauksia ja perkeleen viettelyksiä vastaan läksivät veljet ja sisaret
+pois kukin kotiinsa. Yö levitti hämäräänsä ja uni vuodatti rauhaa
+näihin sydämmiin, jotka äsken vapisivat Herran vitsan alla.
+
+Hihhulisaarnaaja mennessään levolle sanoi iloisena ja tyytyväisenä:
+"pyhä Henki on tehnyt tänään suuria ihmeitä."
+
+
+
+
+VII.
+
+
+Pari viikkoa oli kulunut siitä merkillisestä kääntymyspäivästä; Adam
+Pihlhjerta oli ahkerasti käyttänyt tätä aikaa herätyssaarnain ja
+rukousten pitoon sekä veisuusen. Laestadiuksen postillasta oli hän
+lukenut voimakkaimmat kappaleet. Vähitellen oli hän alkanut
+kuulijoillensa istutella hihhulien opin uskonkappaleita ja ilokseen
+huomannut heidän yhä enemmän vakaantuvan opissa. Tosin oli sellaisiakin
+pilkkaajia, joihin mitkään vakuutukset eivät pystyneet, mutta kuin enin
+osa sentään oli Adamin uskolaisia, niin hän ei pitänyt lukua heistä.
+Päin vastoin oli se toiselta kannalta katsoen helpompikin hänelle. Hän
+saattoi nyt oikein persoonallisesti kääntyä muutamien harvain puoleen,
+oikein maalata heidän syntinsä ja kauhistuttaa uskovaisia. Tobias oli
+melkein hurjan haaveksivasti kiintynyt tämän lahkon oppiin. Hänellä kun
+oli kevyt mieli, niin jotenkin vähä voi hänet herättää ja vetää
+mukaansa, ja se usein auttoi hänet pahimpain vaikeuksien yli. Tosin
+pienetkin ikävyydet samasta syystä tekivät hänelle elämän
+tukalammaksi, kuin olisi ollut tarpeen. Nyt kuitenkin pitkän
+levottomuus-, kärsimys-ja ahdistusajan jälkeen Adamin sanat olivat
+saattaneet hänet sellaiseen tilaan, että elämä hymyili hänelle,
+levottomuus oli karkoitettu ja rauha asui taas hänen sielussansa. Sen
+sopusoinnun tunnossa kirjoitti hän äidilleen kirjeen, pyytäen, kuten
+Adam oli neuvonut yleisin sanoin, hartaasti anteeksi, luvaten parantua
+sekä kuvaten mielensä muutoksen ja uskonsa ja luvaten kohta palata
+kotiin. Hän tahtoi ainoastaan saada loppuun työnsä, jonka oli alkanut,
+kuulla Adamin saarnoja ja selityksiä ja sitte kevätpuoleen palata. Hän
+pyysi myöskin kertomaan terveisiä isälle.
+
+Yksi, johon hengen voima ei vähääkään koskenut, oli lihava kestkievari.
+Hänen hitaassa sielussaan ei ollut mitään pohjaa, johon sana olisi
+voinut sattua, ei ollut mahdollinen karvaimmillakaan sanoilla,
+järkevimmilläkään syillä herättää häntä, lyödä kipunoita hänen
+sielustansa. Se oli samaa kuin lyödä puuvillaan tai untuviin, ei siitä
+ollut mitään hyötyä, siinä ei näkynyt edes lyönnin merkkejäkään. Hän ei
+ruvennut edes vastustamaankaan tätä liikettä ennen, kuin kuukauden
+lopulla, kuin hän suureksi peljästyksekseen huomasi oluen ja viinan
+menekin melkoisesti vähenneen. Ei kukaan tahtonut juoda hänen
+houkuttelevia tavaroitansa, kaikkein vähimmin, kuin profeetta itse asui
+hänen tykönänsä. Se oli toki liikaa. Nyt hän vähitellen kuohutti
+mielensä suutuksiin. Se viha kohtasi ensin vesitautista vaimoa ja
+Kaisua, jotka molemmat olivat sydämmestään ja sielustaan suostuneet
+Adamin oppiin. Kaksikymmenvuotisen rauhallisen elämän jälkeen alkoivat
+nyt vanhoilla päivillä avioriidat. Vaimo puolusti Adamin korkeaa
+lähetystä ihmetyöllä, jonka Hän oli tehnyt, kuin antoi hänelle voimaa
+käydä.
+
+"Älä lörpöttele", tiuskasi kestkievari, "kyllä sinä voit astua, kuin
+vain viitsit; mutta sinä et viitsi; älä hulluttelekaan ihmeistä."
+
+Kuitenkaan ei hänellä ollut ryhtiä eikä voimaa estää rukous-,
+veisuu- ja ripityskokousten pitoa kolmekin kertaa viikossa hänen
+tuvassaan. Adamilla kun oli suuri kyky hallita ja vallita, niin hän
+olisi tuota pikaa ottanut koko isännyyden häneltä, jos hän ei olisi
+Kaisun ja vesitautisen tähden ja Tobiaan hartaasta pyynnöstä viimein
+päättänyt muuttaa pois kestkievaritalosta kalastajan mökkiin joen
+suuhun.
+
+Muutamien päiväin kuluttua siitä, kuin Tobias muutti pois
+kestkievarista, tuli mies anniskelutupaan, joka oli suuri huone,
+sievistetty helakan sinisillä seinäpapereilla ja koristettu muutamilla
+Iljinin kivipainon tuotteilla sekä asetuksilla ja hintaluetteloilla.
+Tämän kaiken päälle olivat kärpäset, savu ja ruuan katku levittäneet
+keltaharmaata ja siten hiukan himmentäneet muuten kirkasta väriä. Mies
+kävi hyvin varmasti ja arvonsa tuntevasti istumaan paraasen paikkaan ja
+esitti itseään isännälle Viipurin läänin kuvernöörin määräyksellä.
+Juodessaan väkevää rommitotiansa aukoi hän ja silitti kiiltäväksi
+kulunutta polveaan vasten erään paperin, katsoa tirkisteli ja luki
+hyvin arvokkaasti näin:
+
+    "Sitten kuin nimismies ... piirissä Viipurin lääniä on Kuvernöörin
+    virastolle ilmoittanut, että niin suuri joukko irtainta väkeä,
+    veijareita y.m. on kokoutunut ... aseman seuduille, että hänen on
+    mahdoton yksinään yllä pitää järjestystä siinä laajan piirinsä
+    osassa, Kuvernöörin virasto täten määrää entisen lääninkanslistin
+    Karl Napoleon Jurvelinin auttamaan piirin vakinaista nimismiestä
+    pitämään yllä järjestystä varsinkin siinä sanotun piirin osassa,
+    joka on huvilanomistajille palstoitettu, ja saa Karl Napoleon
+    Jurvelin" j.n.e., j.n.e.
+
+Karl Napoleon Jurvelin nuolasi ohuita huuliansa, tirkisteli, kuten
+hänellä oli tapana, imi voimakkaasti piippuaan, käänsi kokoon
+määräyksensä ja katsoi mahtavasti kestkievariin; siitä katseesta voi
+kuka hyvänsä nähdä "katsos minua, sellainen mies minä olen".
+
+Kestkievari kumarsi ja moneen kertaan toistelluilla korusanoilla lausui
+olevansa vakuutettu, että herra Karl Napoleon Jurvelin juuri oli sopiva
+mies siihen hankalaan toimeen ja että hän saattaisi koko kunnan
+kiitollisuuden velkaan, jos hän voisi toimittaa, paitsi muita, erään
+Adam Pihlhjertan, irtolaisen ja veijarin, kiinni vahingoittamasta
+ihmisiä.
+
+"No, sille me kyllä opetamme, mistä David olutta osti", sanoi Jurvelin
+päättäväisesti, heilautti polvensa ristiin toisen päälle ja koetti
+näyttää uhkaavalta ja arvokkaalta. "Vai on hän niin häijy. Pohjalainen!
+niinkö? tappelee ja pauhaa, vai onko hän uusmaalainen, itsepintainen ja
+kiukkuinen, vai ehkä Kuopiosta, juoppo ja kavala!"
+
+Kestkievari tuskin ehti vastata, kuin kyytimies äkisti syöksyi sisään,
+huutaen: "isäntä, isäntä sauna palaa, tulkaa kaikin mokomin ulos!"
+
+"No, ijankaikkinen isä, sauna, voi minua onnetonta, sauna, minun uusi
+saunani!"
+
+"Ei uusi, vaan vanha."
+
+"No mutta, sinä kirottu, sano sitte heti, vanha sauna; palakoon se, ei
+se minuun koske. Mutta kuulepas, kuka on tehnyt tulta siihen
+harakanpesään? eihän siellä ole kukaan kylpenyt kuukausiin."
+
+"Adam, se saarnaaja, hänhän se aina kylpee yksinään."
+
+"Kas niin, joko se taas on hän vehkeilemässä. Piru vieköön sen
+vitsauksen; mutta miksi hän ei kylve yhdessä kuten muut ihmiset. Siinä
+nyt kuulette, herra nimismies."
+
+"Kylpee yksinään, kylpee yksinään, nyt ei ole oikein asiat", mutisi
+Jurvelin.
+
+Nimismies ja kestkievari riensivät tulipalon paikalle. Sauna oli pieni
+rakennus, jo ihan hajoamassa, katto tuohista ja risuista, joita
+alhaalla tukemassa oli räystäslauta. Harjalla riu'ut ulottuivat yksi
+tai kaksi jalkaa ylemmäksi kattoa, joten se näytti kyhmyselkäiseltä
+eläimeltä, jolla oli harja pystyssä. Mustaa savua tulla tuprueli
+porstuasta, liekit jo pyrkivät ylös ja koettivat nuoleskella
+kattotuohia. Koko joukko ihmisiä oli saapunut katsomaan paloa, mutta
+ryhtymättä vielä mihinkään tulen sammutustoimeen. Koko sauna oli ihan
+rappiolla, joten siitä ei ollut mitään vahinkoa, jos se paloikin.
+Nimismies kuitenkin ajatteli toisin. "Pian toimittakaa vettä!" huusi
+hän, "tuuli puhaltelee kylään päin, ja jos se kiihtyy, niin tulee tästä
+kokkoa enempikin." Hitaasti lähdettiin vettä noutamaan, saatiin
+muutamia kiuluja ja korvoja, ja nuoremmat miehet alkoivat laimeasti
+sotia tulta vastaan.
+
+"Mutta missä on Adam?" kysyi kestkievari.
+
+"Hän on saunassa."
+
+"No hänpä on lämmittänyt itselleen saunan kuumaksi", sanoi kestkievari
+vastahakoisesti. "Adam, missä sinä olet? tule pois, Adam!"
+
+Adam pisti päätänsä ulos ikkunasta ja näytti hyvin peljästyneeltä.
+"Porstua on tulessa, minun vaatteeni ovat jo palaneet ja ikkuna on
+liian pieni, minä en mahdu ulos; paras on minun olla täällä, missä
+olen", mutisi hän vielä hitaasti ja veti päänsä pois. Tobias juoksi
+heti esiin, siepattuaan jostakin käsillä olevan kirveen, rikkoi ikkunan
+kehyksen ja, savun tuprutessa yhä mustemmin sekä kipunain lennellessä
+kuin ilotulituksesta taivasta kohti, paukutteli pihtipieliä, jotka, jo
+vanhat ja hauraat, helposti murtuivat ja putosivat rymähtäen sisään.
+"Tule nyt ulos, Adam!" huusi hän. Liekki leimusi jo katolla, mutta ei
+mitään Adamia näkynyt. Tobias ja kaksi rohkeinta nuorta miestä ryömi
+ikkunasta sisään, ja heti nostettiin voimaton, puoleksi tukehtunut Adam
+ulos; mutta tuskin saatiin Adamin leveä, alaston ruumis lasketuksi
+maahan, kuin ihmetyksen ja peljästyksen huuto sai jokaisen unhottamaan
+tulipalon ja katselemaan alastonta, puoli kuollutta miestä. Hänen
+leveässä, vahvalihaksisessa seljassaan oli veripunalla kirjoitettuina,
+että hän oli tehnyt jonkin häpeällisen rikoksen. Selkä oli kirjavanaan
+punaisia ja sinipunaisia naarmuja ja arpia haavoista, joita piiskarin
+raipat olivat siihen piirrelleet. Nyt, kuin kuumuus oli vetänyt enemmän
+verta ihoon, näytti melkein siltä, kuin vanhat haavat olisivat jälleen
+auenneet ja tiukkuneet verta.
+
+"Ahaa, poikaseni!" sanoi Jurvelin tyytyväisesti, "niinkö sinun asiasi
+ovatkin; no, nyt minä kyllä näen, minkä tähden mies kylpee yksinään
+ihan kuin herroiksi. Mutta toimittakaa nyt pian vettä!"
+
+Mitään veden tuontia ei siitä tullut, sillä nyt oli katto jo tulen
+vallassa, ja levitellen sysimustia savupilviä käpristyivät tuohet
+torvelle, rätisten kuin rasva tulessa, ja mahtavat tulikielet nousivat
+kohti taivasta. Kaikki peräytyivät etemmäksi ja Adam Pihlhjerta heräsi
+täyteen tajuunsa. Yksi silmäys vain, yksi katsaus Tobiaasen, joka
+seisoi vieressä, kasvot välinpitämättöminä, jopa halveksivankin
+näköisinä, niin Adamille selvisi kaikki ja hän käsitti, että kaikki nyt
+oli hukassa. "Miksi ette antaneet minun kuolla ja palaa? se olisi ollut
+paljon parempi", mutisi Adam.
+
+"Mitä hän sanoo?" tiedusti v.t. nimismies. "Kas niin, toimittakaa
+miehelle vaatteita, niin saamme hänet sinne, jonne hän kuuluukin." Adam
+istui nurmikolla, kädet silmäin edessä. Kaksi polttavaa kyyneltä
+vierähti alas hänen punaisilta, paisuneilta poskiltansa, hänen
+ohauksensa sykkivät kuin vasaroilla kalkutellen, ja korvansa suhisivat,
+kuin ennen sinä hirmuisena päivänä, jolloin piiskarin raipat turmelivat
+hänen ruumiinsa. Liekin leimutessa kohti taivasta ja rätisten
+heitellessä kipunoita astui Adam, muutamia lainavaatteita yllään,
+nimismiehen ja eräiden pahimpain vihamiestensä saattamana rantaan päin
+pukeutumaan asunnossansa, kalastajan majassa.
+
+Jo oli ilta ja kyläläiset palasivat töistään. Jokainen sai nähdä Adamin
+hänen horjuen astuessaan joen suuta kohti jäljessä koko joukko
+uteliaita. Hänen häpeänsä oli tietty kaikille, yksin lapsetkin
+osoittelivat häntä. Lehmät, jotka märehtien seisoivat tarhoissaan,
+käänsivät hitaasti päitään ja pitkään katsoivat pahantekijää. Kanat,
+jotka jo olivat kokoutuneet yöksi porraspuille, kuuntelivat tämän
+surullisen jonon kulkua ohitse, karitsat ja lampaat hymähtivät
+peloissaan pakoon makuultansa tien varrelta ja koirat, jotka eivät
+kärsi mitään tavatonta, haukkuivat raivoisasti. Siinä astui Adam
+toivottomuudesta ja kalvavasta surusta raskain askelin, mutta enimmän
+hän kuitenkin suri rakkaan opetuslapsensa kovaa ja halveksivaa
+käytöstä. Adamin ja hänen vartiainsa siten astuessa yhä edelleen levisi
+tuli leviämistään. Nyt vasta alkoivat talonpojat ajatella tulen
+sammuttamista ja kiiruhtivat huimaa vauhtia palopaikalle, niin että
+kuin Adam viimein saapui asunnollensa, oli häntä saattamassa ainoastaan
+v.t. nimismies yksinään. Nimismiehelle, joka ei tuntenut Adamia, oli
+perin vastenmielinen tämä olo kahdenkesken tuon toivottomuuteen
+saatetun pahantekijän kanssa, jonka paksut, vahvat käsivarret ja
+rintalihakset osoittivat hänellä olevan karhun voiman. Tuskaisella
+mielellä katsahti hän omiin heikkoihin käsivarsiinsa, jotka eivät
+olleet koskaan pidelleet muita aseita kuin myrkkyistä kynää. Päästyä
+kalastajan majalle sanoi nimismies sen tähden ihan siivosti ja
+säveästi: "minä menen sisään ja annan sinulle vaatteesi tänne ulos."
+Hän näet viisaasti arvikoitsi, että alaston mies ei voisi paeta eikä
+tällä tavalla myöskään tuvasta ottaa hyökkäysaseita. Mutta Adam oli
+murtunut, isku oli sattunut liian kovasti, hänen ylpeytensä oli
+kukistunut ja sydämmensä haavoittunut; häntä nimismiehen ei tarvinnut
+peljätä. Hän ääneti puki yllensä välttämättömimmät vaatteet, jotka Karl
+Napoleon Jurvelin heitti hänelle ulos puoli avoimesta ovesta, ja
+seurasi vartiaansa takaisin läpi kylän. Kuin he nyt astuivat
+kestkievarin ohitse, seisoi lihava isäntä tyttärensä Kaisun kanssa
+pihalla, repi pitkää ohutta tukkaansa, itki, kiroili ja rukoili. Hänen
+kattonsa harjalla oli leikittelemässä sinipunaisia tulia, ne
+hypiskelivät yli päreiden ja lautain kuin varpuset, tarttuivat kiinni
+milloin mihinkin loistaviin pikku pisteihin, jotka kasvoivat nopeasti
+punaisiksi, suhiseviksi liekeiksi. Ilman palokaluja, ilman vettä ei
+siinä voitu mitään tehdä. Kuin kestkievari huomasi Adamin ja
+nimismiehen, leimahti hänen vihansakin ilmi tuleen; raivosta kalpeana
+juoksi hän hihhulin luo, pui nyrkkiä hänen silmäinsä edessä ja huusi
+kovemmin kuin liekkien kohina ja rätinä: "Kirottu, kirottu sinä
+valeprofeetta, sinä hylkiö, Siperian asukas. Katso, mitä olet tehnyt.
+Sinä tapoit minun kotikäärmeeni, minun kotitonttuni." Ja nyyhkyttäen
+vaipui hän maahan, mutisten: "minun onneni, minun onneni on ainiaaksi
+hävinnyt, nyt kostaa käärmekuningas."
+
+Ja samassa ikään kuin vahvistaakseen hänen sanojansa tuli Tobias ynnä
+pari muuta miestä ulos palavasta tuvasta, kantaen raskasta taakkaa. Se
+oli vesitautinen. Kauhistuen tulipalosta oli hän pudonnut tuolistaan
+alas, ja kuin ihmisiä sitte tuli auttamaan häntä, makasi hän suorana
+lattialla; hänen leukansa riippui velttona ja muoto oli tummansininen;
+hän oli kuollut.
+
+"No hyvä kestkievari, mitä te siinä loruatte käärmeistä, ei teidän pidä
+huolia sellaisista taikatempuista", sanoi v.t. nimismies lohdutellen.
+"Ja teidän vaimonne sitte, sitä tietähän meidän kaikkein pitää käydä;
+jospa vain kaikki pääsisimme niin nopeasti tästä murheen laaksosta",
+selitteli hän. Sairashan se vaimonne kuitenkin oli jo monta vuotta,
+niin että paras olikin, että Herra korjasi hänet. Mutta mitenkä,
+tottahan kaikki on palovakuutettu?"
+
+"Vakuutettu! Minulla oli kaikki vakuutettuna kymmenen vuotta; sitte
+tuli tuo Belialin mies, ja mitä luulette hänen sanoneen? Synti on
+vakuuttaa, sanoi hän, uskovaiset vakuuttavat Jumalan tykönä. Tulee
+ottaa vastaan niin onni kuin onnettomuuskin, Herra suojelee omiansa.
+Niin, hiisi tietköön, mitä kaikkea hän sanoi. Ja minä taivuin vaimoni
+tahtoon, ja nyt, niin nyt on Herra..." Sanoja puuttui sukkelapuheiselta
+mieheltä ehkä nyt ensi kerran elämässään. Adam kuunteli synkkänä hänen
+puhettansa ja astui hitaasti ja vaiti eteen päin. Samassa hypähti
+kestkievari ylös, sieppasi suuren kiven maasta ja kiroten heitti
+profeettaa, jolle se sattuikin selkään. Mutta Adam kuiskasi hiljaa:
+"Herra, anna heille anteeksi."
+
+Kymmenen minuutin kuluttua istui hän jo vankeudessansa.
+
+Miten oli kaikki muuttunut niin lyhyessä ajassa! Vielä tuntikausi sitte
+astuskeli hän vapaana ja toimi Jumalan valittuna miehenä, suosittuna ja
+kunnioitettuna näiden ihmisten keskellä, jotka kaksi tai kolme
+kuukautta sitte eivät tienneet hänen nimeänsä, ja nyt -- vankeudessa.
+Kuka oli syynä, missä oli vika? Eikö hän ollut vilpittömästi palvellut
+Jumalaa, eikö hän ollut katunut rikoksiansa, rakastanut sanaa enemmän
+kuin muut, puhunut parannuksesta ja uskosta, puhtaista tavoista ja
+velvollisuuden täyttämisestä. Missä sitte oli syy, että Jumala nyt
+vihastui häneen ja sysäsi hänet niin syvälle. Ja Adam kävi istumaan,
+mietti ja ajatteli, lujasti päättäen saada selkoa niiden tapausten
+syystä, kuin hän äsken oli kokenut. Hän muuttui nyt ankaraksi ja
+lahjomattomaksi tuomariksi itseänsä kohtaan. Kaikki hänen omantuntonsa
+väärä ja vilpillinen viisasteleminen saatettiin heti vaikenemaan. No
+niin, nuoruutensa rikosta, pikastuksissa tehtyä murhaa taikka vain
+murhaa, kuten tuomari sitä sanoi, hän oli katunut monta pitkää,
+tuskallista vuotta. Sen tähden oli hän elänyt vankeudessa ja
+millaisessa vankeudessa, varkaiden, kunniattomain konnain kanssa, joka
+seura olisi voinut kokonaan turmella hänet. Kahdesti oli hän paennut
+vankeudesta tuon jumalattoman seuran tähden. Kumpaisenkin kerran oli
+hänet saatu kiinni, hän oli saanut raippoja, hän oli ainiaaksi
+häväisty, hän ei voinut kuten muut näyttää ruumistansa toisille
+ihmisille, sen hän oli tietänyt jo ennen ja nyt katkerasti kokenut.
+Sitte hän oli anonut siirtoa Siperiaan ja tavannut siellä uskonveljiä,
+joiden oppiin hän oli kiintynyt kauan pidätetyn sielun-elämän koko
+voimalla. Eräänä soveliaana hetkenä oli hän karannut, vapaus, tuo
+vapaus oli houkutellut häntä liian kovasti ja Jumalahan oli antanut
+hänelle anteeksi, miksipä eivät ihmisetkin antaisi. No niin, olihan
+kaikki siihen asti selvää; mutta mitenkä ihmiset antaisivat hänelle
+anteeksi, hehän eivät tienneet hänen rikostansa eikä rangaistustansa,
+hän ei ollut ilmaissut kumpaakaan. Kas, siinäpä se olikin kipeä kohta.
+Tunnustakaa seurakunnalle, oli hän itse julistanut. Eikö varsin moni
+ollut tunnustanut hirmuisia tekoja hänelle, mutta hän itse, hän oli
+ollut vaiti. Nyt tuli rangaistus. Ja Adamin omatunto huusi kovasti ja
+saarnasi hänelle: Mitä sinä olet tehnyt, sinä omatekoinen pappi, sinä
+saastaisia aseita käyttänyt sotamies. Mitenkä nyt käypi kaikille niille
+tunnustajille, jotka sinä olet kääntänyt oppiisi. Nyt he kaikki
+luopuvat ja paatuvat yhä enemmän, ja tämä Tobias, sinun rakkain
+opetuslapsesi, minkä vaikutuksen hänen nuori mielensä saa sinun
+valheellisuudestasi, sinun ulkokultaisuudestasi. Sinä olet rakastanut
+vapautta, valtaa sielujen ylitse enemmän kuin totuutta. Adam oli
+sortunut, hänen voimakas sielunsa maahan lyöty kuin viljavainio ankaran
+raesateen perästä, hänen hengellinen ylpeytensä oli kukistunut. Hän oli
+seisonut ihmisjoukon keskellä kuin yksinäinen mänty kallion raossa. Nyt
+tuli myrsky ja mänty murtui. Kuinka olikaan hän voinut olla niin sokea,
+niin heikko ja niin yksinkertainen. Mitäpä siitä olisi ollut, mitä se
+olisi vahingoittanut häntä, jos hän olisi uskovaisilleen tunnustanut
+vikansa. Ei ainoakaan heistä olisi pettänyt häntä. Vaan hän ei ollut
+uskaltanut, hän ei ollut tohtinut. Ja Adamissa syttyi sellainen inho
+itseänsä vastaan, että hän hetkisen ajatteli itsemurhaa. Mutta vain
+lyhyen hetken, sitte hän laskeutui polvilleen ja kilvoitteli kovan
+kilvoituksen. Tuntikausia kuului hänen huokauksiaan ja valitustaan,
+mutta kuin nuori päivä nousi punakkana ja ruusuisena ja katsahti hänen
+vankeuteensa, silloin oli taistelu lopussa. Levollisesti kuin lapsi
+laskeutui hän vuoteelleen, päättäen rohkeasti ja kärsivällisesti ottaa
+vastaan kaikki, mitä Herra oli lähettävä hänelle. Hänen viimeiset
+sanansa ennen nukkumista olivat: Siperiaan, takaisin Siperiaan, sen
+rangaistuksen minä olen rehellisesti ansainnut.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kuin kestkievaritalo oli pohjaa myöten palanut ja tuli hyvästi
+sammutettu, istui Karl Napoleon Jurvelin tilapäisessä asunnossa ja
+kirjoitti kuumeen tapaisella kiireellä kaksi kirjettä, virkakirjeen ja
+toisen yksityisemmän. Viimemainittu oli edellisen avain ja kuului näin:
+
+    P. V. Etpä usko, miten onnellisena hetkenä minä saavuin tänne.
+    Kuten tiedät, määrättiin minut, huolimatta vihamiesteni
+    selkkauksista ja vehkeistä kuvernöörin virastossa tänne pitämään
+    kurissa kaikkia niitä veijareja ja konnia, joita vanhalla herra
+    nimismies M:llä ei ole aikaa eikä halua hoidella. Samana päivänä,
+    kuin saavun kestkievariin juomaan tavallista iltatotiani
+    (ohimennen sanoen, miten kelvotonta talonpoikaisrommia niillä
+    täällä on, väkevää kuin hiisi, mutta paljon sokurin ja vähän veden
+    kanssa käy sitä sentään juoda), niin minulla on onni nipistää
+    kiinni eräs pahimpia veijareja, kuin koskaan on ollut liikkeellä.
+    Täällä on hän ihan vanhan herra M:n nenän edessä liikkunut
+    vapaasti kuukausia ja vehkeillyt aika lailla; ollut olevinaan
+    pyhä, saarnannut ja pitänyt hyviä päiviä uskonveljiensä ja
+    kestkievarin kustannuksella. Tietääksesi, millainen lintu hän on,
+    panen tähän hänen ansioluettelonsa, jonka suurella vaivalla ja
+    viekkaudella sain kiristetyksi hänestä esiin. Kotoisin Alavudelta,
+    vaikka sanoen olevansa Pyhtäältä tai Virolahdelta, nimeltään
+    Aleksander Ylistalo, nyt liikkunut Adam Pihlhjertan nimellä
+    (mukama viisastelija), syytetty ja tuomittu murhasta
+    kuokkavieras-tappelussa arvoisassa kotiseuduissaan, saanut
+    raippoja karkaamisesta (monta kertaa), itse pyytänyt siirtoa
+    Siperiaan, sieltä palaamassa karkulaana, mutta monen kujeen ja
+    paljon tekopyhyyden jälkeen joutunut ystäväsi ja veljesi v.t.
+    nimismiehen Karl Napoleon Jurvelinin kynsiin. Ensimmäisenä
+    päivänä, kuin sanottu K.N.J. oli virkansa toimituksessa. No,
+    mitäs arvelet? Jos siitä et voi keittää hyvää pääkirjoitusta tai
+    romaania sanomalehteesi, niin olet ihan kelpaamaton kirjailijaksi.
+
+    Sinä saatat juuri käyttää tilaisuutta hyväksesi ja kehua minun
+    uutteruuttani tai kirjoittaa jotain muuta kaunista, niin siitä
+    ehkä tulisi lahjapalkkio minulle ja totia viljalti sinulle. Se
+    tekisi kelvottoman hyvää kaikille minun vihamiehilleni, jotka ovat
+    vehkeilleet minua vastaan aina siitä takavarikko-jutusta asti.
+    Ikään kuin ei yhdeksänkymmentä yhdeksän sadasta olisi tehnyt
+    samoin kuin minä, myöskin itse ukko M.; mutta sen asian tiedät
+    sinä yhtä hyvin pohjaa myöten kuin sinun totinen ja uskollinen
+    ystäväsikin
+
+    Karl Napoleon Jurvelin, v.t. nimismies.
+
+    J. K. Jos kuulet jotain lääninkansliassa lausuttavan minun
+    käytöksestäni, niin ilmoita se parilla rivillä minulle.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kevät oli kulunut edelleen. Meri oli sulana paitsi rannoista.
+Metsistä ja maista alkoi hajuta voimain kuohuntaa, jotka nyt heräsivät
+kesätyöhön. Muuttolinnut olivat tulleet suurin parvin, kuten niitä joka
+vuosi lentää Itä-Suomen vanhan pääkaupungin ja sen läheisen saariston
+ylitse pohjoista kohti. Tästä kautta kulkevat tuhannen tuhannet, jotka
+Afrikasta pitkin Rhônen ja Rhenin laaksoja, Helgolannin ja Ruotsin
+ylitse sekä pitkin Suomenlahden rantoja tulevat synnyinpaikoilleen,
+Saimaan ja Päijänteen vesistöjen rannoille. Tästä kautta kulkevat
+nekin, jotka Ayräpäänseljän poikki ja Laatokkaa pitkin pyrkivät
+Vienanjoen varsille, Vienanmeren rannoille ja Novaja Semljan jäisille
+harjuille. Tästä ne kulkevat laulaen ja viserrellen, kevättä ja kesää
+siipien alla. Kurki tunnetaan kiilan muotoisista parvista, joutsen
+vaihtelevista sävelistä ja metsähanhi siitä, että ne lentävät alempana
+kuin muut, jota vastoin ylimpänä sinitaivasta vasten leivot liitelevät
+pohjoista kohti.
+
+Kuin luikko matkallansa laskeutuu illan suussa aalloille haurasten
+jäälauttojen viereen ja kajuttelee soinnukkaita viuluääniään pitkin
+meren pintaa, silloin hylkeet, soitannollisimmat kaikista
+imettäväisistä, tulevat lähelle. Vihellellen ja laverrellen, ikään kuin
+matkiakseen muhkean linnun ääntä, sukeltelevat ne lepäävän lintujoukon
+lähellä ja hyvillään kuuntelevat niiden ihmeellisiä, samalla uhkaavia
+ja sulavia ääniä.
+
+"Nälkäinen kuin muuttolintu", on saaristossa puheenpartena, sillä
+linnut pitkällä matkallaan syövät tuskin mitään ja näyttävät
+lepäävänkin ainoastaan sen verran, kuin on ihan välttämätöntä. Ne
+tulevat myöhään illalla ja lentävät taas pois heti auringon nousun
+jälkeen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ankarain mielenliikutusten jälkeen, joita Tobias nyt oli kokenut, hänen
+oli vaikea saada selville ajatuksiansa. Väsyksissä omista ajatuksistaan
+ja tulipalon sammutusponnistuksista oli hän käynyt levolle aikaisin ja
+heti nukkunut. Auringon noustessa hän heräsi ja synkät ajatukset,
+joista hän illalla oli päässyt unen helmoihin, heräsivät hänen
+kanssansa ja alkoivat taas vaivata häntä kysymyksillä, jotka
+lakkaamatta kieppuivat samassa piirissä. Adam Pihlhjerta -- kuinka se
+oli mahdollista -- pahantekijä -- rangaistu, törkeä pahantekijä! Hän
+heittelehti vuoteellaan, mutta viimein, kuin uni yhä etemmäksi pakeni
+auringon säteitä ja ulkoa kuuluvaa lintujen laulua, nousi hän ylös,
+pukeutui ja meni alas rantaan. Tuuli uinaili vielä, mutta merellä
+vieriskeli edellisten päiväin kevätmyrskyjen jäljeltä pitkiä, heikkoja
+maininkeja, jotka ikään kuin uteliaasti etsiskellen kiipesivät pitkin
+hiekka- ja kivisärkkiä. Noin puolen virstan päässä näkyi kaksi suurta
+parvea muuttolintuja, villijoutsenia ja hanhia, jotka kumpaisetkin
+erikseen uivat kuin suuret valkoiset untuvat teräskirkkaassa vedessä;
+jotkut makasivat, nokka siiven alla, toiset puhdistelivat
+höyhenpukuansa, vaan enin osa uiskenteli levottomasti edes takaisin,
+kutoen tummia juovia meren kirkkaasen, välkkyvään pintaan. Lähempänä
+rantaa uiskentelivat vilkkaammat allit ja telkät, välistä nousten ylös
+vedestä, räpytellen ja roiskuttaen suolaisia vesihelmiä ylt'ympäri.
+Joutsenet, hanhet ja telkät olivat hiljaa kuin sopimuksesta; vaikka ne
+ahkerasti liikkuivat, ei kuitenkaan kuulunut mitään ääntä. Tobias
+laskeutui kulolle ja nojasillaan katseli harvinaista näytelmää,
+välkkyvää auringon valoa, leikkiviä laineita ja vilkasta elämää, vaan
+ei mikään voinut hajoittaa hänen synkkiä ajatuksiansa. Tämä suuresti
+armoitettu sielu, kuinka häpeällisesti hän oli pettänyt heitä kaikkia,
+hän, joka vaati syntien tunnustusta, miksi hän itse oli ollut vaiti? Ja
+Tobias tunsi, miten usko ja luottamus, joka hänessä oli leimahtanut
+ilmi kuin tuli oljissa, kasvanut kuin koivun lehti kevätyönä, kuin
+tuomen kukka toukokuun sateen jälkeen, miten se sammui, lakastui,
+kuihtui, ja hän taas jäi yksin, ilman uskoa ja vakuutusta. Miten jonni
+joutavalta ja kurjalta näytti hänestä elämä nyt, ja sen tunteen
+vaikutuksesta heitti hän kiven liuskareen, jolla oli leikitellyt, kauas
+mereen. Se lenti suhisten ilmassa ja putosi lähelle allien ja telkkäin
+parvea, jotka olivat uineet lähemmäksi rantaa. Heti paikalla kuului
+heidän varoitushuutonsa ja hanhien etuvartiat sitä toistelivat.
+Siivekäs joukko nousi vedestä, hanhet ja joutsenet juosten vähän matkaa
+pitkin pintaa ja räpytellen valkosiivillään. Saatuaan ilmaa allensa
+nousivat ne kaikki purjehtivaan pakoon, ja suhisten kuin myrsky
+metsässä katosivat kaukaiset matkustajat pois näkyvistä pohjoista
+kohti.
+
+"Perkele!" kuului kirous Tobiaan takaa. Kuin hän hitaasti nousi ja
+kääntyi katsomaan, seisoi v.t. kruununnimismies Karl Napoleon Jurvelin
+siinä täysissä metsästystamineissa, pyssy kädessä ja koko joukko kuvia
+Adamin ja Tobiaan entisestä asunnosta.
+
+Jurvelin, niin äkkiarvaamatta tavattuna luvattomasta linnustuksesta,
+ensin hämmästyi, mutta kohta jälleen selvisi ja näytteli ihan
+sotkeutumatta ilveilyä, joka osoitti hänen olevan tottunut
+selvittäytymään pahimmistakin pulista.
+
+"Kuka sinä olet? arvattavasti myöskin veijari samaa lajia, kuin se,
+jonka nipistin kiinni eilen. Sinä olet kaiketi myöskin linnustamassa,
+yhden samanlaisen minä jo sain kiinni. Missä sinun pyssysi on? Puhu
+heti totta."
+
+Tobias teki selon itsestään.
+
+"Vai Pullinen, Tervolan Tobias Pullisen poika. Vai niin, kyllä minä
+tiedän. No, mitä sinä täällä teet? Ah, nyt jo johtui mieleeni.
+Kuulepas, Toppi, lähde sinä täältä kotiisi ja sukkelammin kuin
+tavallista."
+
+Kotiin, niin kotiin, ja Tobias tunsi lämpöistä koti-ikävää ruumiissansa
+virtailevan. "Kyllä, vastasi hän, minä lähden jo tänä päivänä."
+
+
+
+
+VIII.
+
+
+Niinpä hän viimeinkin oli kotona. Kuin juureton pajun vesa, jota heinää
+korjatessa harava heittelee sinne tänne, paikasta toiseen, oli hänkin
+ajelehtanut milloin minnekin. Hetkisen hän oli luullut löytäneensä
+sellaista maata, johon olisi voinut juurtua ja jossa olisi tuntenut
+jälleen kasvavansa kiinni maassa eikä enää olevansa tuul'ajolla
+myrskyissä. Se oli ollut lyhyt aika ja rajusti oli hänet temmattu pois
+siitä harhauksesta. Hänen tarvitsi panna vain silmänsä kiinni,
+nähdäkseen Adam Pihlhjertan kammottavan kuvan, miten hän istui alasti,
+selkä veripunaisena, miten hän siinä istui pilkattuna, häpeissään ja
+katsoa tuijottaen häneen kankeilla, loistottomilla silmillä. Nyt hän
+oli kotona, ja ankarat taistelut, jotka hän oli kestänyt, viha ja
+kiukku, kaikki oli laskeutunut levolle, kuin hän jälleen astui
+kotikynnyksen ylitse. Mutta ei hän sittekään tuntenut rauhaa, se oli
+vain lepoa kuin kuumeen jälkeen, äänetöntä, kuollutta, hiljaista.
+Värittömänä kului elämä päivän toisensa jälkeen. Siinä ei ollut mitään
+katkeruutta, mutta ei mitään suloakaan, kaikki tuntui ummehtuneelta, ja
+välistä kalvoi häntä halu saada kaikki kerrassaan loppuun.
+
+Äiti, joka oli hänen kirjeestään luullut pojassaan tapaavansa hartaan
+uskovaisen, otti hänet vastaan kauan pidätetyn rakkauden koko
+kiivaudella. Hänen rakkautensa ja jälleen näkemisilonsa pohjalla oli
+tunto, että poika nyt oli enemmin hänen kuin koskaan ennen. Nyt poika
+saattoi ymmärtää häntä ja nyt hän puolestaan saattoi ilmaista
+ajatuksiansa pojalleen.
+
+Oliko sitte mikään ihme, että hän talonpoikais-naisissa, yksin
+äideissäkin harvinaisella lämmöllä sulki hänet syliinsä, kuin he
+joutuivat hänen huoneesensa. Tuvassa oli hän ainoastaan pudistanut
+pojan kättä ja toivottanut hänelle tervetuloa. Vaan kohtapa Leena
+Pullinen kuitenkin ihmeekseen ja kauhukseen huomasi, että hänen
+Tobiaansa oli jääkylmä siihen katsoen, joka äidin mielestä yksin oli
+tarpeellinen. Hän ei voinut sitä selittää eikä uskaltanut kysyä.
+Haihtuneet olivat kaikki hänen unelmansa saada joku, joka ymmärtäisi
+häntä, ottaisi osaa hänen ajatuksistaan ja huolistaan. Hän turvautui
+taas postilloihinsa ja rukouskirjoihinsa, mutta se suola oli Tobiaasta
+tullut mauttomaksi. Tobias kummasteli itsekin, että tämä sana, joka
+Adamin suussa oli ollut kuin jyrinä pilvissä ja toisin ajoin kuin
+aaltojen hiljainen loiske kukkarantaa vasten, että se sana nyt täällä
+hänen äitinsä suussa oli niin tyhjä, niin viaton, niin ihan mitätön.
+
+Hän oli tottunut työntekoon, vaan nyt olivat enimmät ulkotyöt
+pienellä tilalla jo tehdyt, niin että jäljellä oli vain puotityötä,
+ja se ei suinkaan ollut houkuttelevaa. Tinkiä penni penniltä
+talonpoikais-ukkojen ja -ämmäin kanssa oli sekä vaikeaa että
+vastenmielistä. Sitä paitsi istui äiti vanhus siellä seuraten
+silmillään kaikkia poikansa liikkeitä ja ikään kuin tahtoen tunkeutua
+hänen salaisimpain ajatustensa perille. Äiti suri, sen näki poika. Hän
+suri, että pojan vallaton, raitis, uhkamielinen nuori tahto oli tullut
+välinpitämättömäksi, väsyneeksi; ja tuo äänettömyys sitte, tuo toivoton
+äänettömyys se rasitti äitiä enimmän.
+
+Vanhempi Tobias oli kuten tavallista poissa, tällä kertaa Pietarissa
+koettamassa jos mahdollista saada kumppaninsa Bitshokin avulla
+venäläisiä ratsuväen hevosia kesälaitumelle hoidettavaksi Tervolaan.
+
+Nuori Tobias oli ensin kotiin tultuaan vähän kainostellut Annia ja
+Viskari ukkoa. Mitä Anniin koskee, muuttui se tunne tuota pikaa
+toiseksi vahvemmaksi: suruksi. Sillä pian hän kaikesta huomasi, että
+Anni oli mennyttä häneltä.
+
+Kylässä oli näet suuri muutos tapahtunut Tobiaan poissa ollessa.
+Seurakunta oli ollut kuin umpi lammikko, joka taholta korkean metsän
+suojassa, joka ei päästänyt pienintäkään tuulen henkäystä värisyttämään
+sen pintaa. Brandt oli aivan vainonnut kaikkia hengellisen elämän
+ilmauksia, jotka eivät liikkuneet oikeauskoisuuden hengessä. Nyt olivat
+pastori Helmin opetukset ensin herättäneet jonkinlaista mielenkiihkoa,
+ja jonkun ajan kuluttua oli huomattu joidenkuiden raittiiden
+tuulahdusten silloin tällöin väräyttäneen lammikon pintaa ja panneen
+sen peilikirkkautta aaltoilemaan. Muutamat hihhulisaarnaajat olivat
+matkalla pitäneet pari hengellistä esitelmää paikkakunnassa ja siitä
+oli tullut levottomuutta sekä heikkoja elämän ja liikkeen merkkejä.
+Anni oli niitä, joihin herätys oli syvimmin koskenut. Tobias näki hänen
+nyt olevan samassa hengellisen heräämisen tilassa, kuin hän itse oli
+kokenut, mutta hän katseli sitä ikään kuin vuorelta alas laaksoon.
+Kaikki oli niin pientä ja pikkumaista. Mitäpä siitä olisi apua, mitä
+oli hän itse voittanut sillä kaikella, kuin oli kokenut? Ei niin
+mitään, ainoastaan kyllästystä. Anni kartteli häntä, hän kun nähtävästi
+sitä paitsi oli vakuutettu, että äiti Leena ei suopein silmin katsellut
+heidän avioliittoansa.
+
+Eräänä iltana vähän ennen Juhannusta Tobias istuessaan puodin
+rappusilla ja mitään ajattelematta heitellessään jyviä äitinsä
+kaakottaville kanoille ja odottaessaan ostajia näki vanhan vihamiehensä
+Matti Reijosen auttelevan Annia kaivolla. Matilla näytti olevan paljo
+sanomista tytölle. Silloin tällöin pysähtyi häneltä vesikiulu puoli
+tiehen kaivoon, hän kuiskaeli kiireesti ja näytti tahtovan taivuttaa
+häntä. He seisoivat kaivolla mäen rinteessä kuin varjokuvat kirkkaan
+keltaista iltataivasta vasten. Hän ei nähnyt heidän kasvojansa, vaan
+ainoastaan heidän kuvansa ja liikkeensä tarkkapiirteisinä taivasta
+vasten; silloin tällöin kantoi tuuli jonkun epäselvän äänen puheesta
+hänen luoksensa. Tuntui ikään kuin pistosta, niin että Tobias kädellään
+koski rintaansa. Viikkokausia kestäneen henkisen tyynen jälkeen raivosi
+nyt mustasukkaisuus hänessä, ajoi ylös hänen elämänsä henget ja sytytti
+liekitsevän tulen hänen rintaansa. Hän nousi äkisti ylös ja äitinsä
+kummastukseksi liikkui sukkelammin kuin pitkään aikaan; hänessä näytti
+nyt olevan enempi elämää ja vilkkautta. Kuin hän kuuli tuvan ovessa
+käytävän, juoksi hän ihan juoksemalla puotikammarista tupaan.
+
+"Anni", sillä hän se oli, "Anni", sanoi hän, "minun pitää saada puhella
+sinun kanssasi; tule tänä iltana ... tiedäthän, sinne pellolle."
+
+Paljopa kuitenkin tarvittiin nähdä vaivaa ja käyttää paljo houkuttelua
+ja monta hellää sanaa, ennenkuin Anni viimein taipui tulemaan.
+
+Oli Juhannuksen aaton aatto. Aurinko oli laskeutunut, päivä lopussa ja
+kesäyö levitti salaperäistä hämyänsä yli maiden ja metsäin. Harvain
+koivujen alla ja yli heleän vihreiden ketojen liiteli kevättuuli
+lauhkeana ja mielistelevänä keveillä siivillä ja kuljetti kanssansa
+tuoksua, joka herätti helliä muistoja kuluneista keväistä ja uljaita
+unelmia urhakoista ja voimakkaista ajoista. Tobias käveli yksin ja
+kärsimättömänä pellon pientarella. Tänä iltana tahtoi hän lopettaa
+taistelun, jota oli niin kauan kestänyt hänen sisällänsä. Hän oli
+kyllästynyt omaan horjuvaisuuteensa, nyt se piti tulla ratkaistuksi:
+joko, taikka. Varovasti astui hän pellon poikki, pitkin ojan reunaa
+kiviraunion luo, jossa kasvoi vaapukisto vanhan yksinäisen tuomen
+vieressä. Sinne hän kävi istumaan voikukille ja mintuille ja istui niin
+hiljaa ja ääneti, että ruisrääkkä, joka oli vaiennut hetkiseksi,
+jälleen alkoi vetää rumaa virttänsä. Nyt kuului rapinaa: se on hän,
+ajatteli Tobias. Ei, se oli vain tarhakäärme, joka tulla livahti
+rauniosta ja sukkelaan kuin leimaus sieppasi sammakon sekä yhtä
+kiireesti jälleen katosi kivien alle. Mutta nyt kuuluu hiipiviä
+askelia, astua heilutellen tuli Anni häpeissään ja hidastellen pitkin
+ojan vartta. Viimein seisoi hän siinä hänen edessään ja itsepäisesti
+maahan katsoen kävi istumaan vähän matkan päähän ja sanoi kiireisesti:
+
+"Täti odottaa minua, minun täytyy joutua. Sano pian, Tobias, mitä
+tahdoit sanoa; luulenpa, että vanhus minut jo näki, kuin nousin
+veräjästä."
+
+"Oh, rakas Anni, mitä sinä huolit vanhuksesta. Älä nyt ole yhtään
+peloissasi. Oletko jo unhottanut, että me olemme täällä tavanneet
+toisiamme useammasti kuin yhden kerran? Ja oletko unhottanut, mitä
+olemme luvanneet toinen toisellemme juuri täällä?"
+
+"Älä sinä niitä", vastasi Anni hätäisesti ja siirtyi vielä etemmäksi
+pois. "Mikä on ollut, se on mennyt. Sinun lähdettyäsi on täällä paljon
+muuttunut. Minä olen puhunut veljien ja vanhimpain kanssa. Heidän
+sanansa ovat polttaneet minun omaatuntoani kuin nuolet. Minä olen
+katunut ja tunnustanut, minä olen kuunnellut sanaa..."
+
+Siitä Tobias kiivastui. Sana -- pitikö sitte tuon sanan aina olla hänen
+ja hänen onnensa välillä? Hän oli tehnyt vain kierroksen ja seisoi nyt
+taas siinä, josta oli lähtenyt.
+
+Katkeraa puhetta tulvi hänen suustansa. Anni kuunteli, vaan eivät hänen
+katkerat eikä hellät sanansa näyttäneet mitään vaikuttavan häneen. Kuin
+Tobias viimein vähän rauhoittui, vastasi hän sentään hiukan lempeämmin:
+
+"Sitä paitsi ei äitisi koskaan suostu siihen, jota sinä nyt ehdotat.
+Samoin isäsikin ajattelee, että minä olen liian mitätön ja köyhä
+rikkaan Tobiaan pojalle. Mitä varten sitte sotia vastaan, kärsiä häpeää
+ja pilkkaa, kantaa surua ja..."
+
+"Anni, Anni!" huusi samassa äiti Leena pihasta.
+
+Anni hypähti ylös, oli sitte hetkisen epätietoinen, viimein kiersi
+kätensä Tobiaalle kaulaan, suuteli häntä kerran tulisesti ja riensi
+pitkin ojaa viljan suojassa pihaan päin.
+
+Tobias oli yksin, ympärillä yhtä hiljaista kuin äsken. Siten istui hän
+tuntikausia unteloisena ja välinpitämättömänä, mutta kuin päivän ensi
+vilauksesta leivo lensi korkealle kirkkaan keltaiselle taivaalle ja
+herätti uinahtavan maailman iloisen kevätpäivän tuhansiin toimiin,
+silloin hän toivottomana heittäytyi pitkäkseen ruohokkoon ja itki,
+kuten itketään parasta nuoruuden unelmaansa. Kyyneleet vähitellen
+helpottivat hänen mieltänsä, hän nousi hitaasti ylös ja astui
+väsyksissä kotiin, jossa päivän elämä jo oli alkanut. Musti haukahteli
+ja tuuhealla hännällään hyväili vanhaa Mattia, joka juuri tuli ulos
+rappusille, ojenteli ruumistaan, haukoitteli ja meni talliin ruokkimaan
+hevosia. Tobias hiipi niin salaa kuin mahdollista tallin ylisille ja
+paneutui pitkäkseen ummehtuneille menneenkesäisille heinille. Mutta
+tuskin hän ehti saada kiinni laiminlyödyn yöunen päästä, kuin hänet jo
+herätti kovaääninen puhelu ja hälinä.
+
+Vanha Tobias Pullinen oli palannut kotiin ja hänen kanssansa oli tullut
+hevoskauppias Ivan Bitshok, harjaksien ostaja, tatarilainen Kuffein
+Holam ja yksi rakuuna. Kuin Bitshokilla oli tuttuja ratsumestareja,
+tallimestareja, eläinlääkärejä ja tavallisia sotamiehiä Pietarin
+ratsurykmenteissä, oli Tobiaan onnistunut saada kuusitoista
+rakuunahevosta kesälaitumelle. Se ei ollut minkään mitätön asia, maksu
+oli melkoinen ja hän itse sai käyttää hevosia koko kolme kuukautta.
+Muutamat niistä olivat valjaiden lyöttämiä, toiset olivat saaneet
+kavionsa rikki Pietarin kivikaduilla ja niiden piti nyt kengättöminä
+kävellä koko kesä pehmoisilla nurmikoilla; toiset olivat kipeinä
+kosteista talleista ja niiden piti hengitellä raitista ilmaa kankailla
+ja ylävissä aituuksissa. Se oli rahanansio ihan Tobiaan mielen mukaan.
+Vahinko vain, että Bitshokin ja tatarilaisen ei käynyt kauan viipyä
+Tervolassa. Jo seuraavana päivänä aikoivat he lähteä pohjoiseen päin
+hevosrikkaasen Karjalaan ja Savoon.
+
+Mutta jos heidän vierailunsa olikin lyhyt, niin piti sen tulla sitä
+iloisemmaksi. Anni sai pitää kahvia yhtä päätä lämpöisenä ja nuoren
+Tobiaan käskettiin toimittaa oikein kunnollinen juhannuskokko meren
+rannalle. Siinä puheltiin ja laskettiin leikkiä, muisteltiin vanhoja
+hevoshistorioita, koristellen niitä uusilla mahtisanoilla ja
+sukkeluuksilla, ja väliin aina ryypättiin sekakuppeja rommista,
+airakista ja viinasta; "vinterska" ja "tuvantakainen" tuoksuttivat
+sakeaa savua, ilo oli korkeimmillaan. Vielä suuremmaksi oli se kasvava.
+Karl Napoleon Jurvelin ajoi pihaan, huiskuttaen jo matkan päästä paksua
+protokolla-tukkua. Senaatin päätös rajariidassa oli tullut ja Pullisen
+eduksi. Oikeastaan ei siitä mitään voittoa ollut, sillä keräjöiminen on
+kallista ja asia itsessään oli arvoton, mutta olihan kuitenkin
+näytetty, että oltiin oikeassa ja Brandt oli kukistettu ainakin tässä
+asiassa, ja se maksoi tietysti jotain sekin.
+
+Nuori Tobias oli hyvästi tehnyt tehtävänsä, suuri kokko oli kasattu
+vuorelle järven rannalle ja ylimpänä komeili siinä pari tervatynnyriä;
+nyt vain odoteltiin hämärää, jolloin se voitaisiin uhrata liekeille.
+Heti kuin aurinko oli laskeutunut; kokoutui seudun nuoriso sinne.
+Tobias ja hänen vieraansa tulivat ensinnä kovaäänisinä ja iloisina,
+edeltä astumassa rakuuna, soittaen harmonikalla, ja Jurvelin, yhä vielä
+pitäen protokolleja kädessään ja laulaen renkutuksia. Bitshok tarjosi
+olutta, Pullinen ja Reijonen samoin. Ilo oli yleinen. Kokon sytytettyä
+ammuttiin tuon tuostakin, kaksi viulua ja harmonikkaa koetti nuorison
+toivon mukaan pitää yllä tanssimusiikkia. Leena äiti, joka oli koko
+ajan näyttänyt hyvin totiselta, sai myöskin osansa yleisestä ilosta.
+Matti Reijonen oli puhemiehen kautta kosinut Annia, ja nyt, kuin olut
+irroitteli kielet, tuli asia kaikille tietyksi ja siitä innokkaasti
+puhelivat sekä nuoret että vanhat.
+
+Leenaa oli pitänyt hyvin levottomana se ajatus, miten hänen poikansa
+ottaisi vastaan sen uutisen, mutta suureksi ihmeekseen hän ei huomannut
+mitään; asia ei näyttänyt poikaan koskevan ollenkaan; vastoin äitinsä
+luuloa oli hän iloinen kuin kärppä, myöhemmin illalla pauhaavakin, jopa
+vähän tunkeileva.
+
+"Kas tuoss' on poika, jossa on vilkkautta", sanoi Ivan Bitshok nuoresta
+Tobiaasta. "Se on oikea vikurivarsa. Anna hänet minulle oppiin, minä
+tarvitsen sukkelaa ja teräväpäistä miestä, joka voi puhella
+talonpoikain kanssa siellä ylämaassa. Minä osaan opettaa hänelle,
+millainen hevosen pitää olla ja mihin mikin kelpaa, niin että viekkain
+kalmukkikaan ei sitte voi pettää häntä."
+
+"Jos hän tahtoo lähteä", vastasi Pullinen ilostuneena, "niin ei minusta
+vastusta. Hän vetelehtii täällä kotona, kun on liian vähä tekemistä;
+ota hänet vain, niin saa hän oppia jotain kunnollisesti."
+
+Vilkkaasti ja iloisella mielellä keskusteltiin asiaa, Jurvelin
+tarjoutui tekemään välikirjaa, mutta sen jyrkästi esti venäläinen, joka
+pelkäsi kaikkia "suomalaisia papereja" enemmän kuin mitään räkätautia,
+köhää, pattia tai hevosruttoa.
+
+"Ehei. Ei tarvita mitään paperia; sanasta miestä, sarvesta härkää. Minä
+annan viisitoista markkaa kuussa, kaksi paria saappaita, kahdet
+rukkaset, kaiken ylöspidon ja kaksi prosenttia voitosta. No, lyö tuohon
+käteen!"
+
+Tobias löi, otti pestin ja niin se asia oli päätetty.
+
+Tobias hengitti helpommin. Siten kuin asiat nyt olivat kääntyneet
+kotona, hänen olikin paras päästä pois kokonaan. Iloissansa maisteli
+hän olutta ja sekakuppeja enemmän, kuin hän oikeastaan sieti, ja uuden
+toimensa alkoi hän siten ensimmäisellä päihtymyksellä. Niin päättyi
+juhannusaatto Tervolan talossa.
+
+Seuraava päivä oli lähtöpäivä. Vanha Tobias oli juro ja surumielinen.
+Näytti ihan siltä, kuin hän olisi mieluisimmin tahtonut vaihtaa
+poikansa kanssa ja vaihtaa hiljaisen Tervolan kokonansa tuohon
+matkustelevan kauppiaan ammattiin. Leena itki eikä ollut tointua
+ollenkaan; hän otti pitkät ja kyyneliset jäähyväset pojalta ja antoi
+hänelle virsikirjan, muutamia markkoja ja monta varoitusta ja hyvää
+neuvoa. Anni näytti karttelevan serkkuansa niin paljon kuin
+mahdollista, ero oli kylmä, melkein vihamielinen. Niinpä istuttiin
+kärryihin. Jurvelin läksi mukaan. Tatarilainen tarttui ohjaksiin, vielä
+yksi "jääkää hyvästi" ja yksi piiskaryyppy, ja Tervola katosi
+ensimmäisen mäen taa.
+
+
+
+
+IX.
+
+
+Kesä kului ja talvi tuli, ja sitte taas kevät ja kesä, mutta yhä vielä
+Tobias kuljeksi niiden kahden hevosten ostajan kanssa. Milloin hän oli
+Savossa, milloin Hämeessä, milloin Itä-Karjalassa taikka kaukana
+Kuopion pohjoispuolella. Ei laiminlyöty yksiäkään markkinoita, joilta
+oli toivoa saada hevosia, huonompia tai parempia, kohtuullisesta
+hinnasta. Kuin oli saatu ostetuksi pari kolmekymmentä, käännyttiin
+etelää kohti Pietariin, ja siellä sitte oli kalleimmasta mahdollisesta
+hinnasta kaupittava, mitä oli ostettu. Siellä, Pietarin suurella
+hevostorilla, oli Bitshok ihan kuin kotonaan. Hevoset siistittiin ja
+harjattiin, kaviot mustattiin, häntä ja harja käherrettiin, ja jos
+hevosissa oli vähäkään muotoa, niin kyllä Bitshok osasi saada ne
+kaupaksi sellaisillekin, joilla ei ollut halua ostaakaan. Pienimmät
+suomalaiset hevoset menivät "puoli ponyn" nimellä etelään päin, muut
+kaupattiin ratsurykmentteihin ja ajureille. Kuin varasto loppui,
+riennettiin taas kiireimmiten pohjoista kohti. Niillä matkoilla ja
+paluumatkoilla näki Tobias kotiaan ja vanhempiaan useinkin, mutta
+viihtyi joka kerran yhä huonommin kotona. Huono seura, viina, ainaiset
+kujeet ja pettelemiset olivat turmelleet Tobiasta, hän oli lakkaamatta
+siveellisesti vaipumassa, jota lankeemistaan vastaan hän silloin
+tällöin katuen ja surren taisteli muutamia päiviä, sitte jälleen
+jättäytyen turhan taistelun jälkeen toivottomuuteen. Ja epäilemättä
+hän, kuten niin moni muukin, jotka tulevat temmatuksi pois oikeasta
+paikastaan, luonnollisesta vaikutuspiiristään, olisi kokonaan joutunut
+häviöön tuossa kuljeksijan elämässä, ell'ei eräs tapaus olisi yht'äkkiä
+temmannut häntä pois noiden kumppanien parista ja tuonut takaisin
+kotiin.
+
+Oli jo myöhään syksyllä. Kaksi vuotta oli Tobias jo ollut hevoskauppias
+Ivan Bitshokin palveluksessa. Ivan palasi Kuopion markkinoilta kahden
+apulaisensa, Tobiaan ja tatarilaisen Kuffein Holamin kanssa. Kuffein
+Holam oli ennen ollut piiskarina Viipurissa, mutta luopunut siitä
+ammatista ja lähtenyt hevoskauppiaana kuljeksimaan Ivanin kanssa.
+Samalla hän omaksi edukseen harjoitti hyvin tuotteliasta sianharjasten
+ostelua Pietarin tehtaihin. Heitä seurasi ylämaasta Malakias Hanhineva.
+Hänellä oli Pietariin tukinuitto-asioita, ja hän oli yhtynyt
+hevoskauppiasten seuraan, koska heillä oli sama tie. Ivan ja nämä
+kumppanit ajoivat kahdessa reessä, jota paitsi heillä oli viisitoista
+tai parikymmentä parempaa ja huonompaa hevosta, ostettuja mikä mistäkin
+Karjalasta. Tämä matkue oli kulkenut Kuopiosta Joensuun ja Sortavalan
+kautta; nyt kävi matka pitkin Laatokan rantaa milloin "kesä-" milloin
+"talvitietä" jäätyneiden salmien ja selkien ylitse. Helposti kuohuva
+Laatokka levisi itään ja etelään päin ylinäkymättömäksi mereksi.
+Laatokka on meren tytär ja moni kohta sen luonnossa ja eläinkunnassa
+muistuttaa sen mahtavaa alkuperää. Siinä elää syvällä kuoriaisia, joita
+muuten on ainoastaan merien eläinkunnassa. Siellä elää monta lajia
+suurta hopealohta. Hylje leikittelee ja viheltelee kuten meressä, ja
+kuin myrsky levittää siipensä, pauhaavat Laatokan aallot kuten
+merenkin. Matkamiehemme näkivät sieltä täältä etäältä aukeaa merta ja
+kuulivat, kuinka laineet pauhasivat ja jymisivät. Ne eivät tahtoneet
+millään tavalla taipua talven vallan alammaisuuteen. Ne söivät jään
+laitaa, repivät ja katkoivat kovaa peitettä, joka joka yö valloitti
+muutamia neliövirstoja niiden vapaiden veitikkain alueesta. Mutta
+aaltojen vastustus muuttui yhä laimeammaksi; raskaina kuin sula lyijy
+nostivat ne myrskyssä väsyneitä harjojansa ilman kuohua, ilman
+vilkkautta ja elämää, ja kuitenkin se oli samaa vettä, kuin kesällä
+nousi ja kuohui vähimmästäkin tuulen puhalluksesta ja loisti ja välkkyi
+taivaan siniseltä ja vihreältä. Nyt aallot ainoastaan lyhyeen
+jyskyttivät jäätynyttä pintaa.
+
+Hevoskauppiaamme olivat jo ehtineet Käkisalmen eteläpuolelle. Täytyi
+kiiruhtaa, ehtiäkseen Slyyssinään hevosmarkkinoille ja sieltä vielä
+Pietariin ennen talven varsinaista tuloa. Vielä oli yksi suuri selkä
+ajan voittamiseksi kuljettava, ja sitte aikoivat he pitkin
+yksitoikkoista hietaseljännettä, joka ainoastaan noin 60 jalkaa
+korkealla meren pinnasta lukien on Laatokan länsirantana, ajaa pitkin
+päivämatkoin Slyyssinään ja sieltä Nevan suuhun, suureen
+maailmankaupunkiin. Viimeisessä talossa rannalla, josta tie kääntyi
+Laatokalle, varoittivat ihmiset lähtemästä jäälle. Jää on kyllä vahva,
+sanoivat he, mutta tie ei vielä ole viitottu: ja muutenkin, Laatokkaan
+ei ole luottamista niin kauan, kuin alli oleskelee jään reunalla.
+
+"Joutavia", vastasi Tobias, "tämän kolme neljännestuntia jää kyllä
+kestää; lumi valkasee; taivas on kirkas, ja vähintään puoli tuntia on
+vielä hämärää." Ja miehet hevosineen läksivät matkaan. Vaan tuskin
+ehtivät he muutamien pyssyn kantamien päähän, kuin tuuli kääntyi
+eteläiseksi. Tuntui kosteita puhalluksia, jotka koskivat vielä
+kylmemmästi kuin pohjatuuli ja ajoivat edellään sakeata lumi- ja
+utupeittoa. "Kääntykäämme pois", sanoi tatarilainen. Bitshok makasi ja
+kuorsasi reen pohjalla. Hanhineva oli jäänyt toisessa reessä jäljelle
+muutamain hevosien kanssa. Tobias, nuori ja uskalias, arveli, että
+eihän siinä ollut mitään hätää, kyllähän hevoset pysyivät tiellä.
+Ajettiin sumussa ja lumirännässä vaiti edelleen hyvä hetki; jokainen
+koetti suojella itseään kylmänkostealta pakkaselta niin hyvin, kuin
+taisi. Tobias piti tarkasti silmällä tietä, joka rupesi yhä huonommin
+näkymään hämärässä. Yht'äkkiä hirnahti eräs hevonen, joka oli
+juoksemassa jäljestä. Se oli lyhyt, kimakka hirnahdus. Bitshok heräsi
+heti.
+
+"Mitä nyt, pelkääkö hevoset?"
+
+Ihan oikein, kaikki hevoset, paitsi ne, jotka olivat valjaissa,
+hörkistivät korviaan, tuhahtelivat, vavahtelivat ja näyttivät
+levottomilta. Nyt jo valjashevosetkin huomasivat, että kaikki ei ollut
+oikein. Ne hiljensivät vauhtiaan ja nuuskivat ilmaa. Bitshok istahti
+reen laidalle. "Seisauta vähän", sanoi hän Tobiaalle. Kaikki
+kuuntelivat. "Susia siellä vain on", virkkoi tatarilainen
+ylenkatseellisesti. "Anna ruoskaa", sanoi Bitshok ja heittäytyi taas
+rekensä pohjalle. Tobias teki, kuten isäntä käski, mutta äkisti hevoset
+vavahtivat, syöksähtivät syrjään ja läksivät hurjasti laukkaamaan.
+Hanhineva seurasi vastahakoisesti jäljestä. Harmaassa pimeässä näki
+Tobias joukon pörhöisiä susia, jotka välistä näkyivät, välistä
+peittyivät sumuun, mutta tietä ei Tobias enää nähnyt. Hevosten
+levottomuus yhä kiihtyi. Miehet koettivat niitä rauhoittaa ja
+vähitellen se onnistuikin. Bitshok nousi äkeissään, piiska kädessä,
+valmiina kurittamaan, jos tarve tuli. Heti jäälle päästyään huomasi
+hän, että oltiin poissa tien jäljeltä. Raivostuen alkoi hän haukkua
+Tobiasta ja toivottaa perkeleitä ja pahoja henkiä viemään häntä
+nahkoineen päivineen. Epäilemättä olisi hän jo käyttänyt ruoskaakin,
+jos Hanhineva juuri silloin, kuin Bitshok nosti sen, ei olisi temmannut
+sitä häneltä, tyynesti ja kylmäkiskoisesti sanoen: "Hiljaa, Ivan
+Ivanovitsh, te olette vielä Suomessa; laki ei ole leikin tekoa. Nyt on
+etsittävä tietä, taikka ollaan hengen vaarassa." Ivan kutistui kokoon
+kuin märkä rukkanen. Henki vaarassa! Ja venäläisen helposti liikkuva
+luonne heti kääntyi päinvastaiselle taholle. "No, Tobias, en minä
+tarkoittanut niin pahaa, älä tuosta nyt suutu." Tatarilainen tuli
+myöskin luo ja kaikki neljä miestä nyt neuvottelivat, mitä oli tehtävä.
+Tobias Pullinen ja Hanhineva tahtoivat antaa hevosten kulkea omin
+neuvoin ja itse valita tiensä, sillä hevoset useimmiten heti menevät
+suorinta tietä maalle. Tatarilainen kyllä yleensä arveli samaa, mutta
+pelkäsi hevosten nyt susista säikäyksissään ei antavan itseään
+luonnollisen vaistonsa ohjata eikä pyrkivän maalle päin, vaan ensin
+susia pakoon. Bitshok puolestaan oli huomannut, että suomalaisilla
+ylämaan hevosilla ei ollut ollenkaan tuota aistia kulkea pimeässä ja
+lumipyryssä aukeilla tasangoilla maata tai kotia kohti. Vaan koska
+tuliasetten puutteessa susilta ei uskallettu yksitellen lähteä eri
+tahoilta etsimään tietä eikä myöskään jättää niin monta peljästynyttä
+ja levotonta hevosta yhden miehen hoitoon siksi aikaa, kuin toiset
+kiertelisivät tien haussa, niin ei ollut muuta keinoa kuin luottaa
+hevosten vaistoon. Tatarilainen, joka oli aroilla ollut samanlaisessa
+seikkailussa, vastusti hyvin kiihkeästi. Hänen mielestään oli parasta
+koota hevoset piiriin, tehdä valli niukasta lumesta, jota siellä täällä
+vähän oli jään koloissa, ja aamuun asti olla siinä, jossa oltiin.
+Bitshokilla oli vilu, Tobias oli kärsimätön, Hanhineva ei luullut maan
+olevan varsin kaukana, ja enemmistö siis voitti. Käytiin istumaan
+rekiin. "Jumalan nimeen", sanoi venäläinen. Hevoset läksivät ja tuulen
+vauhdilla lennettiin kohti tuntematonta pimeää. Kohta matkustajamme
+ilokseen huomasivat susien ulvonnan kuuluvan yhä heikommin. Kuin
+hevoset sitä paitsi olivat rauhoittuneet ja juoksivat ripeästi eteen
+päin ilman mitään levottomuutta, hengittivät miehet jo helpommin;
+ainoastaan tatarilainen ei luottanut tähän koetukseen, hän mutisi tuon
+tuostakin: "Allah, akbar." Huolettomasti ajettiin vielä muutamia
+minuutteja. Mutta yht'äkkiä sanoi Hanhineva kuiskaten, melkein kuin
+tukehtuvalla äänellä: "seisata, Tobias, seisata Herran tähden."
+
+Sydän vavahti matkamiehillä.
+
+"No, mitä nyt sitte?" sanoi Tobias äreästi.
+
+"Kuuntele, kuuntele tarkkaan! Mitä kuulet?" sanoi Hanhineva vakavasti.
+
+"En minä kuule mitään."
+
+"Minä kuulen koiran haukuntaa etäältä, hyvin etäältä", sanoi
+tatarilainen. "Ei, se on linnun ääntä, merilinnun; allit huutelevat
+jään reunalla, me olemme ajaneet ulos Laatokalle kohti aukeata merta."
+Nyt kuului ihan selvästi allien soinnukas, tarmokas ääni.
+
+Bitshok heittäytyi alas ja kuunteli, korva jäätä vasten. "Ganginjeva on
+oikeassa, minä kuulen selvään, miten jää narisee ja aallot jyskyttävät;
+meidän olisi pitänyt noudattaa tatarilaisen neuvoa. Jumala meitä
+armahtakoon!" Samassa halkesi jäähän vana paukahtaen kuin pyssy ja
+selvään kuului, miten se halkeama kiristen ja paukahdellen eteni kuin
+nuoli maata kohti.
+
+"Sinne päin, sinne päin!" sanoi Hanhineva, "siellä on maa. Vapahtajamme
+Jesuksen Kristuksen nimessä kääntykäämme nyt heti!"
+
+Käännyttiin, mutta turhaan; tietä ei enää löytynyt. Lumipyry kiihtyi,
+jääpuikot tulivat teräviksi ja koviksi, myrsky ulvoi, jää paukkoi ja
+pakkanen, hirvittävä pakkanen laskeutui Pohjolasta kaikkine kipuinensa
+matkustajain päälle, joilla ei edes ollut kylliksi vaatteitakaan, niitä
+kestääksensä, kaikkein vähimmin tatarilaisella, jonka pitkä viitta oli
+ohuesta kankaasta, ja Hanhinevalla, joka aikoi ostaa vaatteita
+Pietarista. Vilusta väristen riisuttiin hevoset valjaista, käännettiin
+reet syrjälleen tuulta vasten ja asetuttiin niiden siimekseen, vaikka
+sekään ei paljon auttanut, kun reet olivat harvat. Myrsky oli vähän
+ennen temmannut pois kaksi lammasnahkavällyä, jotka olivat
+suunnattomien yölepakkojen tavalla räpytellen lähteneet lentämään
+pitkin jäätä. Nyt myrsky poimi rekien raoista pois heinät korsi
+korrelta. Hevosista ei tarvinnut olla huolissaan; vaikka ihan vapaina,
+ne eivät edes yrittäneetkään karkaamaan, vaan asettuivat yhteen
+ryhmään, päät kiinni toisiinsa, siten saaden toinen toisestaan suojaa
+sekä pakkasta että lumipyryä vastaan; silloin tällöin tunkeutui joku
+taimmainen sisemmäksi ryhmään. Tatarilaista ja Hanhinevaa paleli
+hirveästi. Välistä he hypähtivät ylös ja juoksivat tämän tilapäisen
+leirin ympäri, pysyäkseen lämpöisinä, ja väsyttyään asettuivat taas
+hyvin kiinni toisiinsa reen suojaan ja käärivät ympärilleen niinimaton,
+jota myrsky ei ollut heiltä riistänyt. Kohtapa liike ei enää riittänyt
+pitämään notkeina heidän kangistuvia jäseniään; he väsyivät ennen, kuin
+ehtivät lämmitä. Tobias ja Ivan koettivat hieromalla pitää heitä
+hengissä, mutta jäätävän pakkasen tähden ei sekään kauan ollut
+mahdollinen, kun heidän kätensä kylmettyivät niin, että niitä alkoi
+kirveliä. Kuin Bitshok tatarilaisen ja Hanhinevan änkyttävästä,
+tavoittelevasta puheesta huomasi, että he eivät enää kauemmin jaksaneet
+kärsiä, koetti hän tarjota heille pullosta viinaa, jota hän ja Tobias
+olivat säästävästi ja varovasti nauttineet. Turha tarjous, sillä
+Malakias Hanhineva sanoi yksinkertaisesti ja luottavasti: "Minä olen
+kristitty eli, kuten maailma sanoo, hihhuli; minulla on suuri
+seurakunta, jonka Herra armossaan on minun opetusteni ja rukousteni
+kautta auttanut pois viinan kirouksesta; ei kenenkään pidä sanoa, että
+Malakias Hanhineva on kuolemassa pettänyt, mitä on opettanut elämässä;
+jos Herra tahtoo ottaa minun henkeni, niin minä olen valmis menemään
+hänen autuuteensa."
+
+Tatarilainen Kuffein Holam vitkasteli, otti sitte pullon, mutta: "ei",
+sanoi hän, "kuolema on jo purrut hampaansa kiinni minun sydämmeeni.
+Kuffein Holam on suuri syntinen, kristittyjen viina on usein saanut
+minut rikkomaan profeetan käskyjä, mutta jos Monkir ja Nekir, kuoleman
+ja tuomion enkelit, tulevat tänä yönä, niin heidän ei tarvitse tuntea
+minun henkeni lähtevän ruumiistani saastaiselta haisevana. Asrael,
+paratiisin vartia, ei suinkaan kiellä minua pääsemästä sen iloihin.
+Jumala on suuri ja Muhammed on hänen profeettansa!"
+
+Bitshok teki ristinmerkin. "Herra kaikkiarmias, armon jakaja, armahda
+meitä!" Ja Tobias, kenenkä puoleen hän olisi kääntynyt näinä tuskan
+hetkinä, hän, joka oli hyljännyt kaikki, mitä kerran oli elänyt ja
+liikkunut hänessä. Hän istui synkkänä, uhkamielisenä vaiti ja katsoi
+kumppaneihinsa. Kuten Belsazar näki "mene tekel'insä" kuninkaallisen
+asuntonsa seinällä, niin Tobiaskin näki edessään syntisen elämänsä
+leimuavilla kirjaimilla kirjoitettuna. Hän muisti joka vikansa, joka
+syntinsä, muisti laiminlyödyn rippikouluaikansa, suloiset liikutukset,
+joita kerran oli kuohunut hänen mielessään, ja hengellisen uupumuksen
+ja unen, joka sitte oli vaivuttanut hänen sielunsa niin syvälle, että
+tuo muhamettilainen oli paljon korkeammalla häntä. Hän muisti Adam
+Pihlhjertan opetukset, hihhulien rukous- ja veisuukokoukset, ja mitä
+hänestä nyt oli tullut, hevoshuijari, joka joi köyhäin talonpoikain
+kanssa, voidakseen sitte pettää heitä kaupoissa.
+
+Tatarilainen laskeutui polvilleen, pani kätensä ryntäilleen ristiin,
+laski karvalakkinsa viereensä, kumarsi paljasta päätään alas jäähän
+saakka ja Allahin ja Muhammedin nimet nousivat kangistuneilta huulilta
+hartaassa rukouksessa talviyön kovassa pakkasessa lumimyrskyn
+kohisevilla siivillä Jumalan, ainoan ja laupiaan Jumalan taivaasen.
+Lopetettuaan rukouksensa pani Kuffein lakin päähänsä, ryömi Bitshokin
+luo, otti häntä kädestä ja sanoi: "kiitos, Ivan, sinä olit hyvä
+isäntä." Hän laskeutui pitkäkseen jäälle, veti niinimaton yllensä ja
+nukkui ijankaikkiseen lepoon. Kuollessaan uneksi hän ihanasta keväästä,
+sinitaivaasta ja miljoonista kukista äärettömillä aroilla bashkiirein
+maassa, kotimaassansa, ja sitte nousi hänen uupuva sielunsa maan
+keväimistä taivaan alati kukoistavaan kesään ja Asrael vei hänen
+vapautuneen henkensä paratiisin iloihin, jossa taivaan sulottaret
+kuivasivat hänen jäätyneet kyyneleensä ja lämmittivät hänen sielunsa
+uuteen ijankaikkiseen eloon autuaassa yhteydessä kaikkein
+oikeauskoisten ja heidän profeettansa kanssa.
+
+Kuin tatarilainen oli lopettanut rukouksensa ja kiittänyt isäntäänsä,
+kuului heikko, sammuva ääni yön pimeydessä; Hanhineva se kankealla,
+sopertavalla kielellä veisasi virttä. Silloin tällöin myrskyn kohinan
+seasta kuulivat Tobias ja Bitshok hihhulin puoleksi puhumalla, puoleksi
+veisaamalla sanelevan:
+
+    Mä että täältä erkanen,
+    Sen katson voitokseni,
+    Sill' ilon Jesus ijäisen
+    Suot luonas sielulleni.
+
+    Mä pääsen tyyneen rantahan
+    Myrskyistä, jotka pauhaa,
+    Kiusauksista maailman
+    Saan ijäks kaikeks rauhaa.
+
+Yhä heikommin kuuluivat virren ja rukouksen sanat, kunnes ne kuolivat
+äänettömäksi, hartaaksi rauhan ikävöitsemiseksi; hihhuli ja
+sielunpaimen Hanhineva meni Herransa rauhaan ja vähäinen torppa kosken
+partaalla salolla, johon hihhulilahkoon kuuluvat tukinuittajat usein
+kokoutuivat ilolla ja riemulla ylistämään Herraa, kajasti vielä
+kuolemassakin hänen sammuvan silmänsä edessä. Hänestä tuntui, että hän
+kosken kuohuvilla aalloilla riemuiten uiskenteli huimaavaa vauhtia pois
+elämän merestä ijankaikkisuuden ihanoille rannoille.
+
+Tobias ja Bitshok katsahtivat toisiinsa. "Luulenpa Jumalan ottaneen
+heidät luoksensa, Herran rauha olkoon heidän kanssansa", kuiskasi
+Bitshok. "Jos Jumala pelastaa meidät tästä hädästä, panen minä
+kynttilöitä palamaan kasanilaisen pyhän emon alttarille. Niin minä teen
+ja lupaan Jumalan kautta."
+
+"Ja minä", sanoi Tobias, "alan uutta elämää."
+
+He eivät enää muuta puhelleet, tunkeutuivat vain lähemmäksi toisiansa;
+heidän ajatuksensa sammuivat pois, he eivät olleet liikutetut, eivät
+peljänneet kuolemaa eivätkä olleet ahdistuksissaan, sielun kielet eivät
+enää väräjäneet; ruumiin hermot vetivät puoleensa koko heidän
+huomionsa, heitä vain paleli.
+
+Myrsky liiteli leveillä siivillä heidän ylitsensä ja ajoi lunta
+suuriksi kinoksiksi heitä vasten ja, ennenkuin aavistivatkaan,
+nukkuivat he sekä kaikista vilun tunteista että kaikista suruista pois
+hiljaiseen uneen. Jos lunta ei olisi tullut suurin joukoin alas
+taivaasta, niin he eivät olisi enää nähneet aamun valoa. Mutta kuin he
+heräsivät, tunsivat he elähyttävää lämpöä ruumiissansa. He sysivät
+syrjään lumipeitteen ja hieroivat silmiänsä. Hevoset olivat kadonneet;
+itse olivat he olleet suuren lumikerroksen peitossa, joka oli pitänyt
+yllä heidän ruumiinsa lämpöä ja pelastanut heidän henkensä. Ilosta
+vavisten näkivät he nyt ihan edessään tuskin puolen virstan päässä
+tummain honkien keskellä Konevitsan punaisten muurien, kultakupujen ja
+ristien välkkyvän aamun sinertävässä valossa. Savu nousi opaalin ja
+ruusun karvaisena hiljaa ja suoraan taivasta kohti, joka säteilevän
+teräskumun kaltaisena peitti pyhää saarta, jäälakeutta ja Laatokkaa.
+Vaivalla nousivat he ylös ja alkoivat astuskella luostaria kohti.
+
+Heti, kuin myrsky oli asettunut, olivat hevoset nuuskineet hetkisen ja
+iloisesti hirnuen rientäneet maalle. Munkit, nähtyään hevosten tulevan,
+aavistivat jonkin onnettomuuden tapahtuneen ja läksivät hevosten jälkiä
+myöten etsimään. Kuolleet kaivettiin ylös lumesta, mutta kuin
+tatarilaisen lakki putosi päästä ja hänen paljaaksi ajeltu päälakensa
+munkeille ilmasi, mitä uskoa hän oli eläessään tunnustanut, tekivät he
+kauhuissaan ristinmerkkejä, että heidän kätensä oli koskenut
+uskottomaan, pakanaan, muhamettilaiskoiraan. He eivät antaneet Kuffein
+Holamille hautaa eivätpä edes lupaakaan haudata hänen ruumistansa
+mihinkään koko sille pyhälle saarelle.
+
+Hänet nostettiin Bitshokin rekeen, joka jätettiin jäälle, ja niinimatto
+levitettiin päälle. Hanhineva vainaja olisi kyllä kristittynä
+saanut sijaa saaren pyhässä maassa, mutta äkeissään munkkien
+suvaitsemattomuudesta nosti Tobias hihhulin ruumiin rekeen
+muhamettilaisen viereen ja sitte molemmat pelastuneet riensivät
+luostarin kyökkiin, jossa lämmin ruoka pian uudisti heidän väsyneet
+voimansa.
+
+Bitshok, päästyään kylläiseksi, kääntyi Tobiaan puoleen ja sanoi:
+"Kuulitko viimeyönä, että minä lupasin panna kynttilöitä palamaan
+kasanilaiselle pyhälle emolle; kuulitko sinä, sanoinko minä meneväni
+Moskovaan sytyttämään niitä kynttilöitä?"
+
+"En, sitä minä en kuullut."
+
+"No, slavo tebjä hospodi. Sepä nyt oli hyvä. Täällä luostarissa
+varmaankin on kasanilaisen pyhän emon kuva ja hänen pitää saaman
+kynttilänsä ja heti paikalla."
+
+Bitshok meni kirkkoon, sytytti kynttilän, laskeutui polvilleen, risti
+silmiänsä ja rukoili, ja hänen punaiset, viekkaat sorvan silmänsä
+katsoivat hartaalla uskolla vahakeltaiseen byzantinilaiseen madonnaan,
+joka, ohuet huulet kiinni, silmät ankarasti tuijottavina, sulki rumaa
+Kristus-lasta helmillä ja timanteilla koristettuun litteään syliinsä.
+Bitshok oli täyttänyt lupauksensa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kuin hevoset oli syötetty, menivät miehet, munkkeja seurassansa, reen
+luo, joka oli jäällä. Tamma valjastettiin vanhan taikauskoisen tavan
+mukaan vainajain reen eteen. Bitshok tarttui ohjaksiin; "letjitje
+golubtshiki", sanoi hän maiskauttaen suullansa, ja täyttä laukkaa
+lähdettiin säkenöivässä auringon paisteessa mannermaata kohti, suoraa
+tietä nimismiehen luo. Tämä järjestyksen vartia piti lyhyen, mutta
+ankaran kuulustelun, kysellen ristiin rastiin hevoskauppiasta ja hänen
+apulaistansa, katsoi heidän paperinsa, kirjoitti muistiin heidän
+nimensä ja siten oli asia selvillä. Molemmat ruumiit nostettiin
+nimismiehen puuliiteriin. Bitshok oli jo noussut rekeen. "Odotahan",
+sanoi Tobias ja juoksi liiteriin, paljasti päänsä, laskeutui polvilleen
+molempain ruumisten viereen ja rukoili lyhyen rukouksen: "Herran rauha
+olkoon teidän kanssanne nyt ja ijankaikkisesti, amen!" Palatessaan
+sieltä oli hänellä mielessä luja päätös luopua hevoskauppiaan toimesta,
+palata kotiin ja alkaa uutta elämää.
+
+
+
+
+X.
+
+
+Bitshokin sanomattomaksi mielipahaksi Tobias tuon onnettoman retken
+jälkeen Laatokalla erosi hänen ammatistaan ja läksi kotiinsa. Äitinsä
+iloksi ja isänsä ihmeeksi palasi hän kotiin katuvaisena kuin
+tuhlaajapoika.
+
+Ehkä hänen hyvät aikeensa olisivat nyt kuten niin monesti ennenkin
+rauenneet tyhjiin, mutta hän heti etsi uskovaisia ja yhtyi heihin. Hän
+kertoi heille, mitä hän äskettäin oli kokenut, hihhulin ja tatarilaisen
+levollisuuden kuolemassa, kertoi Adam Pihlhjertasta, jota hän nyt vasta
+alkoi käsittää. Adamin sanat ja opetukset olivat olleet kätkettyinä
+kuin viljan jyvä talvisen lumen alla. Ne olivat pitkät ajat olleet kuin
+pois haihtuneina, kuin niitä ei olisi koskaan ollut lausuttukaan, ja
+kuitenkin näyttivät ne nyt alkavan elää mustassa mullassa ja itäen
+ennustaa uutta kevättä.
+
+Vanhan Tobiaan luonne ei voinut sietää maanviljelijän tointa, jossa oli
+ainiaan raskasta työtä ja voitto, vaikkapa välistä runsaskin, niin
+hankala liikutella ja säilytellä aitoissa. Elämä yksinäisessä
+Tervolassa oli sellaisissa oloissa ainakin ollut hänestä vähän
+vastenmielinen, vaan nyt, kuin hänen suureksi harmikseen poika luopui
+kauppakumppani Bitshokista ja antautui hengellisten valtaan, tuli se
+hänelle ihan sietämättömäksi. Hän oli kärsivällisesti kuunnellut
+vaimonsa laulavalla nenä-äänellä lukemista postilloitansa, virsiänsä ja
+rukouksiansa. Se oli ihan oikein, sillä hän suuresti kunnioitti sanaa,
+niin suuresti, että sitä kunnioitusta eivät voineet horjutella edes nuo
+monivuotiset keräjöimisetkään kirkkoherra Brandtin kanssa. Paljo
+taikuutta kuitenkin oli siinä perityssä kunnioituksessa mukana, sillä
+hän melkein yhtä paljon kunnioitti vanhan Matti Viskarin runoja.
+Jumalan sanaa piti talossa viljeltämän ja koska hänen vaimonsa sitä
+teki niin perinpohjaisesti, niin hän ikään kuin katolilaiseen tapaan
+käsitti hänet sijaiseksensa. Tulihan se koko talolle hyväksi ja hän
+itse pääsi siitä vaivasta. Mutta kuin hänen ainoa poikansa Tobias, tämä
+ripeä poika, joka kahdenkymmenen ja parin vuoden ijässä osasi
+markalleen ja pennilleen sanoa, minkä arvoinen mikin hevonen oli, kuin
+hän, josta olisi voinut tulla -- niin, miksipä ei kauppaneuvos
+(olisihan kauppaneuvos Pullinen yhtä sievä lausua kuin kauppaneuvos
+Mustonen tai kauppaneuvos Parviainen), kuin tämä poika luopui kaikesta
+ja sen sijaan rupesi vanhan, typerän hihhulirahjuksen apulaisena
+pitämään rukouskokouksia ja saamaan aikaan hämminkiä pitäjässä, se oli
+toki jo liikaa. Ja mitä kaikkea olivat nuo kaksi saarnaajaa saaneet
+aikaan neljässä viidessä kuukaudessa. Pelattiinko siellä korttia tai
+saskaa,[4] ei. Viina ja rommi olivat monestakin paikasta hävinneet, ja
+eivätkö he totta tosiaan alkaneet oikeaa vainoa yksin tupakkaakin
+vastaan. Ja Tobias yleenkatseellisesti sylki kauas lattialle. Ja mitä
+ilvettä he olivat tehneet vanhalle Brandtillekin, itse provastille. Hän
+oli kutsunut heitä kirkkoneuvoston eteen ja siellä he olivat puhuneet,
+vastanneet ja väitelleet itse provasti ukon kanssa herätyksestä,
+pyhityksestä ja kutsumuksesta. Ja vaikka, iloista kyllä, Brandt
+kaikkine oppineen lienee joutunut ihan hemmettiin, niin pahasti olivat
+nuo omatekoiset papit häntä ahdistaneet, -- senhän olivat kaikki
+kuulijat sanoneet paitsi Matti -- niin oli kirkkoneuvosto antanut
+heränneille ankaran varoituksen ja luvannut valittaa tuomiokapitulille
+ja piispalle ja kahdenkymmenen markan sakon uhalla kieltänyt pitämästä
+uskovaisten kokouksia.
+
+Mutta ei siinä vielä kaikki. Täällä kotona oli rukouksia ja
+postilloita, virsiä ja raamattua aamusta iltaan ja illasta aamuun. Jos
+hän hiukankaan kirosi tai kertoi jonkun jutun, miten hän oli Bitshokin
+kanssa pettänyt jotakuta tatarilaista tai mustalaista, puijannut
+vauhkohevosen jollekin kaartilaiselle taikka hiukan vetänyt nenästä
+ylpeätä hevostohtoria, tuollaisen vain oikein hupaisen jutun, jolle
+saattoi nauraa hengästyksiinsä asti, nauraa niin, että vatsassa
+pulpahteli, niin silloin kaikki kotiväki katsoivat häneen, kuin hän
+olisi kuumetaudissa taikka tylsämielinen, jopa ihan mielipuolikin. Ei,
+nyt siitä piti tulla loppu, ja vanha Tobias istahti peilin eteen,
+sieppasi veitsensä ja raaputteli ilman mitään pois harvat sänget
+poskiltansa ja läksi etsimään sopivia kumppaneja, sillä suuri tupa oli
+täksi päiväksi taas muutettu rukoushuoneeksi ja nyt jo toisen kerran
+yhden viikon kuluessa, ja se oli liiaksi. Ennen kuin hän isäntänä sulki
+ovensa näiltä pyhiltä, tahtoi hän kuitenkin keskustella yhtämielisten
+ystäväinsä kanssa, varsinkin Matti Reijosen, jolla kyllä oli syytä
+katsoa karsaasti hihhulien kokouksia, jos muuten oli totta, mitä
+kerrottiin.
+
+Puotikammarissa istui Leena, joka nyt oli seurakunnan vanhimpia, ja
+hänen poikansa. Tobiaan muoto oli muuttunut vakavaksi, melkein
+kuihtuneeksi. Huomaava tarkastelija kyllä näki hänen katseestaan ja
+kasvoistaan, että hän oli ankarassa sisällisessä työssä, että hän
+mietiskeli asioita, jotka hänestä tätä nykyä näyttivät perin tärkeiltä.
+Mietiskely ja raskasmielisyys olivat hänessä muutenkin äidin perintöä,
+joka ennemmin tai myöhemmin oli otollisissa oloissa tuleva ilmi. Toinen
+saarnaaja Heikki Kangas oli mies, jonka typeryys näkyi jo kasvoista.
+Hänen ruumiinsa oli tavattoman köntyskäinen. Kädet suuret ja paksut
+näyttivät pölkäreiltä, joista hänellä näkyi olevan suuri vastus.
+Milloin ne eivät olleet lepäämässä leveillä polvilla, veteli hän
+sormiansa, kuten talonpoikaisissa on tapana, niin että nivelet
+paukkoivat. Veljien kesken hän oli kohonnut vanhimman ja matkustavan
+apostolin arvoon puhetulvansa, hyvän sydämmensä ja suuren raamatun
+taitonsa tähden. Hän tiesi, jos kuka hyvänsä lausui raamatun lauseen,
+miten pienen hyvänsä, melkein heti paikalla sanoa, mistä evankeliumista
+tai mistä profeetasta se oli. Hän oli yhtä heikko väittelyssä kuin
+jyrkkä ja taipumaton lausunnoissaan.
+
+Nämä kolme neuvottelivat nyt rukouskokouksesta. Leena Pullinen, jossa
+ei mikään, ei edes uskontokaan voinut kuolettaa rahan hankintahimoa,
+ehdotti, että kokoukseen tulijoilta otettaisiin vapaaehtoinen
+pääsymakso, että, jos joku ilmoittaisi kokouksen, niillä tuloilla
+voitaisiin kuitata sakko; vaan sekä Heikki että Tobias sitä
+vastustivat.
+
+Pullisen tupaan kokoutuivat illempana veljet ja sisaret: soturi Anton,
+Anni, Matti Reijosen nuori vaimo, joka oli nyt kuten niin usein
+ennenkin vastoin miehensä nimenomaista kieltoa salaa hiipinyt tänne,
+sekä kaikki kylän uskovaiset ja muutamia muitakin, joita vain
+uteliaisuus oli houkutellut tulemaan kokoukseen. Lämmin alkoi tuvassa
+tulla kiusoittavaksi, varsinkin kuin Leena oli paistanut leipää
+aamupäivällä. Ikkunoita, tämän maakunnan tavan mukaan, ei käynyt avata
+eikä siitä olisi ollut apuakaan, sillä ilma oli ollut rasittava ja
+ukkosta ennustava, niin että se vieläkin oli helteinen ja kuuma, vaikka
+jo oli myöhäinen iltapäivä. Mustia pilviä seisoa törrötti kuin torneja
+taivaan rannalla, ikään kuin pyrkien piirittämään keskitaivasta. Niitä
+nousi milloin etelästä, milloin idästä ylös päin, mutta juuri kuin ne
+olivat uhkaavimmillaan, ylhäältä mustat, alhaalta metsän rajasta
+sinipunervat, valmiina purkamaan leimauksiansa ja jyminäänsä
+odottelevan luonnon päälle, silloin aina tuli raitis puhallus, levitti
+vilpoisuutta ja hajoitti uhkaavat rynnäköt. Illan suussa olivat
+kuitenkin tuulet kuolleet ja yhä korkeammalle kasautuivat paksut pilvet
+yli metsäin ja maiden.
+
+Kuin viimeiset myöhästyneet seurakunnan jäsenet saapuivat, alettiin
+kokous virrellä, jota Tobias alkoi veisata ja johon muut vähitellen
+yhtyivät. Virren päätyttyä tuli Heikin vuoro, joka perimpänä tuvassa
+seisoi Tobiaan ja Leenan keskessä. Puheessa, niin epäselvässä, että
+asioihin perehtyneenkin oli vaikea hänen lakkaamattomista sanain
+taistelemisistaan löytää puheen johtavaa ajatusta, esitti hän lahkon
+uskonoppia. Jumaluudesta sanoi hän, että kaikki, mitä Augsburgin
+tunnustus sanoo, on oikein, paitsi että Jesus astui alas helvettiin,
+sillä siitä ei raamattu sano mitään, ja että Kristus on Jumalan poika,
+mutta ihminen, joka ainakin kerran lankesi syntiin, silloin, kuin häh
+ristissä huusi: Jumalani, Jumalani, miksis minun ylönannoit? sillä
+Jumala ei hylkää ketään. Jumalan asuinpaikka on yksinomaan siellä
+taivaan loistossa, jonne ei kukaan, eivät edes uskovaisetkaan pääse;
+täällä alhaalla hän ei ole, kuten profeetta jo on sanonut: luuletko,
+että Jumala vuorilla asuu. Taivaasta käsin hallitsee hän maailman
+kohtaloita lähettiensä, Pojan ja pyhän Hengen, kautta, joille hän
+valmistaa pääsyn oikeain uskovaisten joukkoon. Oikeita uskovaisia on
+ainoastaan hihhulien ja muiden heidän kanssansa yksimielisten joukossa,
+eli siis pyhä Henki on varsinkin meidän sydämmessämme, niin kuin
+Kristus meidän lihassamme. Me olemme kaikki Jumalan poikia ja tyttäriä,
+me olemme niin kuin Kristus, kuten apostolikin on sanonut. Jumalan
+sanasta hän opetti, että pyhä raamattu on kuollut kirjain, jos niitä
+kirjaimia ei uskovainen suu lausu, sillä hänessä asuu Kristus ja
+silloin Kristus itse puhuu. Paavali sanoo roomalais-epistolan 10:nen
+luvun 17:ssä värsyssä: "niin tulee siis usko kuulosta." Lapsellisella
+nöyryydellä tulee kuunnella tätä opetusta, jonka pyhä Henki puhuu
+opettajan suun kautta. Juuri näistä opettajista herra sanoi profeetta
+Jeremiaalle 1:sen luvun 9;ssä värsyssä: "katso, minä panen minun sanani
+sinun suuhus." Ja Kristus sanoo: "joka teitä kuulee, hän kuulee minua,
+ja joka teihin turvaa, hän turvaa minuun." Mitä hyvänsä valtionkirkon
+pappi, tämä Brandt sanoo, se on kaikki paljasta lörpötystä, kun pyhä
+Henki ei puhu hänen suunsa kautta. "Sydämmen uskolla me tulemme
+vanhurskaiksi ja suun tunnustuksella saamme autuuden kruunun." Eukoilla
+Jumalalta ei ole välttämätön, hänhän tietää ilmankin kaikki, mitä me
+tarvitsemme, eikä muuttane päätöksiänsä meidän rukouksistamme, mutta
+meidän tulee rukoilla toisiltamme anteeksi rukouksiamme ja vikojamme.
+Se onkin paljon vaikeampi, sillä kukapa tahtoisikaan salata vikojansa
+Herralta, mutta niiden tunnustaminen seurakunnan edessä, veljien
+edessä, ja pyytäminen niitä anteeksi on paljon vaikeampi.
+
+Kasteesta ei ole mitään vahinkoa, mutta se on vain ulkonainen kirkkoon
+pääsemisen merkki. Ehtoollinen on pyhä sakramentti, jota on ahkerasti
+käytettävä, mutta rippi on tarpeeton, sillä Herra kyllä tietää meidän
+syntimme, ja niiden tunnustaminen yleensä papille, joka niitä sitte
+anteeksi antaa, vaikka hänellä ei olekaan pyhää Henkeä, se on Jumalan
+pilkkaa. Saarnaamista harjoittakoon jokainen, jota pyhä Henki pakottaa
+puhumaan, mutta vasta sitte, kuin hän seurakunnan edessä on tunnustanut
+syntinsä, eikä ainoastaan sanoilla "minä vaivainen syntinen ihminen",
+vaan nimittämällä joka synnin, kuin rasittaa hänen omaatuntoansa; vasta
+sitte, kuin hän loukatuilta veljiltä ja sisarilta on saanut anteeksi
+annon ja vanhimmat ovat kätten päälle panemisella ottaneet hänet
+seurakuntaan ja hän on tuntenut, että pyhä Henki on vuodutettu hänen
+sieluunsa, tuntenut esimakua taivaan armosta ja autuudesta, joka
+pakottaa häntä ylistämään Herraa.
+
+Anni istui lähinnä Tobiasta ja kuunteli hyvin tarkkaavasti, kasvot
+hehkuvina, opettajan sanoja, ja kuin hän puhui vainosta, "sillä
+niitähän pitää tuleman", teki hän sydämmessään lupauksen, että,
+sanokoonpa hänen Mattinsa mitä hyvänsä, hän ei huoli mistään
+väkivallasta eikä mahtikäskystä, vaan pitää kiinni opista ja sanasta.
+Silloin tällöin tapasi hän Tobiaan katseen, ja hänestä näyttivät ne
+sinisilmät loistavan kuin välkkyvät tuulastulet pimeänä syysyönä. Oli
+loistoa ja syvyyttä hänen silmissään, sellaista, että hän ei ollut
+koskaan ennen nähnyt.
+
+Nyt olivat ukkospilvet ehtineet nousta ylös keskitaivaalle ja niiden
+alle valui laskeutuvan auringon paiste onnettomuutta ennustavana,
+vasken karvaisena valona, joka hiukan siveli pilvien laiteita ja teki
+syvemmät paikat vain sitä mustemman ja uhkaavamman näköisiksi. Tupaan
+tämä valo levitti kamalan kajastuksen kuuntelevien ja rukoilevien
+päälle, niin että toiset paikat hehkuivat, toiset olivat pimeinä,
+mustansinisinä; kaikki näytti, kuin olisi oltu keskellä tulipaloa,
+kunnes Anni hiljaa nousi ja sytytti lampun. Ukkonen jymisi melkein
+lakkaamatta. Saarnaaja, innostuneena hetken juhlallisuudesta,
+mahtavista sanoista ja luonnon suurista voimista, jotka nyt
+valmistautuivat taisteluun, oli juuri lopettanut puheensa ja kääntynyt
+seurakunnan puoleen, kysyen, kuten hihhuleilla on tapana, eikö
+kukaan tuntenut itsessään pyhän Hengen voimaa, eikö se henki ketään
+pakottanut ... silloin yht'äkkiä kiskaistiin ovi voimakkaasti auki ja
+leimauksen ja jyrinän väliajalla astui sisään vanha kirkkoherra Brandt,
+lakki päässä.
+
+"Onkoko kellään mitään sanomista?" sanoi hän äänellä, joka kuului
+jyrinääkin kovemmin; "kyllä minulla on jotakin sanomista teille, te
+luopuneet lapset", ja suutuksissaan heristi hän nyrkillänsä. "Vai tässä
+se luola on, johon te piilottaudutte, te ketut, mutta kyllä minä sidon
+teidät hännistänne kiinni, kuten Simson kerran teki. Te luopuneet
+perkeleet, te antikristuksen palvelijat. Vai täällä te sen vanhan
+juttupukarin luona saarnaatte eksytystänne ja villitsette kansaa
+petollisella puheellanne ja perkeleen taidolla. Vai täällä te
+rukoilette vääriä rukouksianne. Mutta odottakaahan, kyllä minä teidät
+opetan."
+
+Kirkkoherran ilmestyminen yht'äkkiä, hänen suuttumuksensa ja loukkaava
+puheensa vaikutti suuresti ihmisiin. Vanha itsevaltias ei ollut turhaan
+vuosikausia pitänyt seurakuntalaisiansa asianmukaisessa kurissa; hänen
+papinvirkansa, hänen säätynsä vaikutti, että vastatulleet, ja
+pelkurimmat laumassa alkoivat tuntea ahdistusta ja olisivat mieluimmin
+toivoneet olevansa poissa koko kokouksesta, varsinkin kuin se vanhin,
+jonka olisi ensinnä pitänyt hoidella hajautuneita lampaita, kuin susi
+syöksyi niiden keskelle, seisoi hämillään ja keksimättä ainoatakaan
+sanaa vastaukseksi kirkkoherran koviin sanoihin ja ankaraan puheesen.
+
+Kuin Tobias näki, että asiat alkoivat kääntyä pahanne päin, että
+pelkurimaisuus kuin mansikan taimi kasvoi sekä köynnöksiä että juuria
+sydämmissä ja aivoissa ja kohta oli suuren mansikiston tavalla peittävä
+koko palon, joka oli raivattu tähän kirkon salolle, nousi hän rohkeasti
+ylös, tunkeutui pelkäävän vanhimman eteen ja sanoi mielenliikutuksesta
+vavisten:
+
+"Petollista puhetta, perkeleen taitoa ja vääriä rukouksia, mistä te sen
+tiedätte, herra kirkkoherra? Ettehän te ole olleet kuulemassa meidän
+rukouksiamme."
+
+Tämä yksinkertainen kysymys, johon kirkkoherra ei ollut valmistanut
+mitään vastausta, saattoi vihastuneen sielunpaimenen hetkiseksi
+hämilleen, sillä tosiaan oli siinä kysymyksessä tuollainen
+yksinkertainen totuus, jollaiset kerrassaan valtaavat levottoman
+ihmisjoukon ja Tobias ilokseen näki arkuuden vähitellen muuttuvan
+luottamukseksi, vieläpä huomasi sieltä täältä pilkallisestikin
+katseltavan kirkkoherraa.
+
+Samassa hän tunsi kättänsä jonkun kovasti pusertavan. Hän katsahti
+sinne päin ja näki lämpöisen, liikutetun silmäyksen; se oli Anni, joka
+istui hänen vieressään ja loistavin silmin katseli häneen. Miten kaunis
+hän on, oli ensimmäinen ajatus, kuin välähti Tobiaan mielessä; miksi
+hän ei tullut minun omakseni, oli toinen. Niin, miksi? Tuossa seisoi se
+"miksi" ihan ilmielävänä, tuo mies, sen kirkon edustaja, joka Tobiaan
+käsityksen mukaan oli yksin anastanut haltuunsa Herran armon ja
+siunauksen, joka sen tunnustuksen rajain ulkopuolella ei tunnusta
+olemassa olon oikeutta muille ajatuksille eikä tunteille, joka tahtoo
+pakottaa kaikkia etsiväisiä sieluja astumaan kirkon laveaa tietä
+armonistuimen eteen. Kuten leimaus, joka juuri nyt välähti ulkona,
+silmänräpäykseksi valasi taivaan ja maan, valkeni yht'äkkiä se ajatus
+Tobiaassa, että tuo hengen mies oli vanhasta vihasta hänen isäänsä
+kohtaan ja kukistumattomasta vallanhimosta tallannut hänet jalkainsa
+alle ja ihan armotta estänyt hänet pääsemästä ripille, jota
+yhteiskunnallinen laki vaatii. Tuo mies oli karkoittanut hänet pois
+isänkodista, karkoittanut tästä sydämmestä, joka oli kerran sykkinyt
+hänelle. Ja juuri, kuin kirkkoherra valmistautui puhumaan ja niin
+hyvin, kuin osasi, vastaamaan tuohon yksinkertaiseen kysymykseen,
+johtuivat Adam Pihlhjertan hehkuvat sanat ja hurjat kiroilemiset
+valtionkirkon pappeja Tobiaalle mieleen; nyt ymmärsi hän häntä, vanhaa
+mestariansa. Vaikka hänen luonteensa oli ihan toisenlainen, tunsi hän
+hetkisen, mitä oli liikkunut Adamin kuohuvan sydämmen pohjalla. Niin,
+hän ymmärsi Adamia itseään ja sanoi kuuluvasti:
+
+"Kuka antoi teille oikeuden tunkeutua tänne kiroilemaan ja näyttämään
+törkeitä heristyksiänne? Kuka antoi teille oikeuden ensin
+mielivaltaisesti sulkea minut ulos seurakunnasta, johon nyt tahdotte
+väkisin jälleen kiskoa minua. Te palkkapaimenet, jotka ette rakasta
+lampaita muuta kuin palkan tähden, kuka antoi teille oikeuden tuomita
+meitä. Tuomitkaa puita hedelmien mukaan; ei ohdakkeista saada viikunia
+eikä orjantappuroista viinirypäleitä. Me emme nauti tuota perkeleen
+saastaisuutta, jota sanotaan viinaksi, me elämme siveästi, me autamme
+köyhiä, me emme saastuta suutamme kirouksilla, ei kukaan meistä etsi
+oikeutta keräjistä eikä tuomioistuimista, me emme tyrkytä
+tunnustustamme kellekään. Kuka vain tahtoo, saa tulla meidän
+seurakuntaamme ja siitä erota, me emme sorra ketään, emme vainoa
+ketään. No niin, sinä kiroileva valtionpappi, joka sen sijaan, että
+rukouksessa kääntyisit Jumalasi puoleen, palvelet konjakkipulloasi,
+miksi vainoot Herran valituita? Mene pois täältä, että Herra vihassaan
+ei lyö sinua ennen, kuin ehdit majaasi. Voi sitä, joka saa aikaan
+pahennusta."
+
+Paitsi lampun valon piirissä oli melkein pimeä tuvassa; ainoastaan
+hiilituli levitti punertavaa valoa liedestä. Niinpä ei kukaan nähnyt,
+miten kirkkoherra Brandt kalpeni mielenliikutuksesta ja suuttumuksesta;
+hän tahtoi vastata, mutta hänen huulensa olivat kuin yhteen liimatut,
+hän nosti ja laski silmiään kuin ampiainen sarviansa. Viimein se
+puhkesi, ei kuitenkaan yhtä voimakkaasti kuin ensin, hän oli
+sisällisesti sortunut. Siis oli se kuitenkin levinnyt tietoon tuo
+konjakin kirous, vaikka hän oli kaikin tavoin koettanut sitä salata.
+Uhaten piispankeräjillä ja lainrangaistuksella läksi hän viimein pois
+harhauskoisten kokouksesta.
+
+Hänen tuskin ehdittyään ulos ovesta ukkonen, joka oli kauan pauhannut
+vähän etempänä, purkautui koko rajuudessaan ja yht'äkkiä kova jysäys
+täräytti tupaa ihan pohjaa myöten, niin että yksi ikkuna särkyi ilman
+painosta.
+
+"Kas, tuossa Herran vahvistus tuomiolle, jonka lausuimme",
+sanoi Tobias; "jyminällä ja tulen leimauksilla uhkaa hän pyhäin
+vainoojia." Siitä kerrassaan haihtui paino, joka raskautti kaikkein
+mieliä tuon kiivaan puheen sekä majesteetillisen rajuilman tähden.
+Ulkona oli rajuilma purkautunut, tuli oli syöksynyt läpi pilvien, ilma
+oli taas puhdas. Sisällä oli Tobias lausunut vapahdussanan, Jumala itse
+käänsi vihansa jumalatonta miestä vastaan, joka pimeässä rehmi
+rankkasateessa ja myrskyssä, jota vastoin pyhät istuivat täällä
+huoneen katon suojassa ja ystävällisen lampun valossa nöyrinä Jumalan
+edessä kuunnellen ukkokosen jyrinää ja sateen ropinaa. Kuin innostus
+oli korkeimillaan, nousi Tobias ylös; hän oli pelastanut Herran
+valitut, hän oli koonnut hajaantuneet lampaat, uskon kilvellä
+pidättänyt pahimman rynnäkön; tästä hetkestä asti oli hän, vaikka
+nuorempi, seurakunnan tuki, sen väkevyyden pylväs. Ja valtaavasti
+saarnasi hän nyt hihhulien oppia, ja mitä hän sanoi, se tuli välittömän
+luonnonvoiman väkevyydellä. Se tuli sydämmestä ja valloitti sydämmet
+kerrassaan. Monivuotiset epäselvät ajatukset, joita oli tunkeillut
+hänessä, tunteet, jotka tuskin huomattavina olivat virtailleet hänen
+sielussansa, kuohuivat nyt esiin kuin raikkaat lähteet. Jumalan
+kirkkaus näytti tulleen hänelle, hän tunsi nöyryydessä, että hän
+vallitsi tätä joukkoa, joka ihan hengittämättä ja hämmästyksissään
+näytti kysyvän, eikö tämä mies ole Tobias Pullisen poika, mistä tulee
+hänen viisautensa. Yhä ylemmäksi nousivat tunnelaineet seurakunnassa,
+yhä kovemmin kuului sydämmen huokaus, ja kuin Tobias jakoi syntein
+anteeksi antamista, nousi hengellinen kiihko korkeimmilleen, ja
+sotamies Anton hypähti ylös ja nostaen voimakkaan kätensä huusi
+kaikuvasti: "Voi teitä, te valtion papit, jotka tahdotte sammuttaa
+hengen tulta. Itse te puhutte ilman pyhää Henkeä ja tahdotte myöskin
+pakottaa meitä olemaan vaiti kirkossa. Kuin kirkko on tullut
+vankeudeksi, niin lähtekäämme pois siitä paikasta, jossa pyhän Hengen
+ei anneta rauhassa puhua jokaisen suusta. Yhtykäämme yhteen ja
+tehkäämme pyhän Hengen liitto ja seurakunta."
+
+Antonin sanat vaikuttivat kuin olisi ukonnuoli sytyttänyt kasken
+tuleen.
+
+"Niin, iloitkaamme ja ylistäkäämme Herraa!" Ja ylös nousi joka mies ja
+nainen, hyppien ja tanssien syöksyivät he toistensa syliin, vaihtoivat
+rauhan suuteloja ja kovasti huudahtellen pyöri koko joukko hengen
+huumauksessa, joka melkein näytti mielipuolisuudelta.
+
+Ulkona jymisi ukkonen etäällä, tummansiniset leimaukset tuon tuostakin
+valasivat taivaan rantaa ja silloin tällöin putoili vielä suuria
+sadepisaroita ikään kuin raskaita kyyneliä maan päälle. Mutta hiljaa
+aukesi tuvan ovi, ja pimeästä porstuasta katselivat vanha Tobias ja
+Matti Reijonen pauhaavaa joukkoa, ja suuttumuksesta säihkyvin silmin
+näki Matti vaimonsa Annin ihastuneena ja onnellisena Tobiaan sylissä.
+Hänen silmissään leimahti vihaa ja kateutta ja hän kirota täräytti,
+joka kerrassaan tempasi uskovaiset heidän uneksitusta autuudestaan
+takaisin maan päälle. Mielikuvituksen ja sielun harhailemisten jälkeen
+tulee tavallisesti velttoutta ja tylsyyttä, ja ääneti läksivät
+rukouskokouksesta ihmiset kukin kotiinsa.
+
+
+
+
+XI.
+
+
+Edellisen illan tapausten jälkeen oli Tobiaalla ihan itsestään ensi
+sija veljien joukossa, hänen tykönsä tulivat kaikki, jotka tahtoivat
+kuulla lohdutuksen ja vapahduksen sanaa, häneen pani seurakunta
+toivonsa; mutta ensimmäisenä hän myöskin sai ottaa vastaan kovimmat
+iskut ja kestää pahimmat myrskyt. Ei kukaan loukannut, vielä vähemmin
+kurittanut vanhaa Brandtia rankasematta. Hänellä oli valtaa, kykyä,
+jopa hyvää tahtoakin oikein esimerkiksi rangaista sellaisia hutiluksia,
+nurkkasaarnaajia ja rahjuksia kuin nuori Tobias. Hän kirjoitti
+piispalle ja tuomiokapitulille, joka määräsi pidettäväksi kuulustelun
+ja annettavaksi varoituksen, jos voitiin todistaa olevan väärää oppia.
+Kuulustelu tuli oikeaksi väittelyksi, josta molemmat vastapuolueet
+tietysti läksivät saamatta kumotuksi toinen toistansa. Mitä toiseen
+puolueesen, vanhaan Brandtiin koskee, oli hän väittelyn jälkeen vielä
+enemmän suutuksissaan kuin ennen, ja toinen puolue, Tobias, vielä
+suuremmassa arvossa uskonveljiensä kesken. Tuli sitte varoitus. Uusia
+rikkomisia, kiihkoisia saarnoja ja kiihkoisia selityksiä rakkaudesta,
+joka käy yli kaiken ymmärryksen, kokouksia, jotka päättyivät
+veljessuuteloihin, syleilyksiin ja innostukseen. Uusia valituksia ja
+uusia toimenpiteitä. Pitämättä lukua mistään vangitutti Brandt
+pahantekijän, vietäväksi vanginkyydillä tutkintoon. Mutta silloin
+"vapaamieliset sanomalehdet" tarttuivat asiaan kovin kourin.
+Sanomalehdet rupesivat ahdistamaan vanhaa Brandtia, sanomalehtien
+mukaan ryhtyi asiaan prokuraattori ja kuvernööri, ja kuin kerran oli
+asiaan ryhdytty ylhäältä päin, täytyi tuomiokapitulinkin jotain tehdä.
+Tobias Pullisen asiasta väiteltiin kuin hyvinkin tärkeästä tapauksesta
+sekä pääkaupungin että maaseudun sanomalehdissä. Vanki päästettiin
+vapaaksi, ja uskonveljensä ottivat hänet vastaan virren veisuulla ja
+pidoilla. Vaino vain edisti yhä enemmän hänen oppinsa leviämistä ja
+ihmisjoukon huomion kiintymistä häneen. Paitsi kirkkoneuvostoa sekä
+niitä, jotka kaikissa tapauksissa olivat välinpitämättömät ja
+oikeauskoiset, kiintyi kaikki muu kansa siihen opettajaan, joka oli
+lähtenyt sen omista riveistä, veljesrakkauden koko lämmöllä ja
+uskonkiihkon sokeudella.
+
+Eräs, joka yhtä kiihkoisesti liittyi provasti Brandtiin, oli Matti
+Reijonen, Tobiaan vanha kilpa- ja riitaveli. Vaimoansa Annia hän
+ankarimmasti kielsi käymästä kokouksissa, hän ei kärsinyt kuulla
+puhuttavankaan noista "matkustavista kristuksista", joita yhä
+laajemmissa piireissä tutuksi tullut Tobias veti Tervolan kylään. Kuin
+vaimo ei sittekään totellut hänen kieltoansa, rääkkäsi hän häntä ja
+sulki hänet tupaan, josta vaimo niin pian kuin mahdollista karkasi,
+lujasti päättänyt kun oli kärsiä vaikka martyrikuoleman pyhän opin
+tähden ja -- Tobiaan tähden, olisi hän saattanut lisätä. Hänestä olivat
+oppi ja Tobias yksi asia. Vanha rakkaus ei ruostu, nuoruuden rakkaus
+leimahti jälleen ilmi tuleen ja kuunnellessaan nuorta, innokasta
+saarnamiestä hän ei kysellyt itseltään, miten suuri osa henkilöllä oli
+hänen mieltymyksessänsä uuteen oppiin. Hän ei tahtonut eikä uskaltanut
+tutkistella; ottamatta lukuun kaikkia asianhaaroja antautui hän,
+kuulematta varoitusta ja herätystä, koko sydämmestään ja sielustaan sen
+tunteen valtaan, joka oli anastanut hänet. Joka hetki, kuin hän vain
+jouti kotiaskareilta, meni hän miehensä huomaamatta vanhan Tobiaan
+tupaan.
+
+
+
+
+XII.
+
+
+Siten kului kuukausi toisensa perästä, taistelevain puolueiden
+antamatta hiuksenkaan vertaa perää toisillensa. Lumivalkoinen talvi
+alkoi jo kadottaa värinsä puhtautta, harmaat jäät ja tummat pilkut
+pelloilla ja niityillä ennustivat kevään koittoa. Erään rukouskokouksen
+jälkeen, josta Anni oli palannut kotiin enemmän liikutettuna kuin
+tavallisesti, oli Matti ankarasti kohdellut häntä ja viimein
+käsinkoskevastikin sekä uhannut aivan tuntuvasti rangaista, jos hän
+vielä kerran uskalsi rikkoa hänen selvää kieltoansa. Häpeissään,
+haluttomana, tyytymättömänä itseensä ja onnettomana kuten aina näiden
+oikeutetun mustasukkaisuuden ja suuttumuksen kohtausten jälkeen oli hän
+lähtenyt pariksi päiväksi metsälle virkistämään mieltänsä. Hän rakasti
+kiihkeästi metsästystä. Kaakkois-Suomessa on muuten vähä metsästäjiä
+enimmäkseen siitä syystä, että kaikki metsästys on ollut ankarasti
+kiellettynä lahjoitusmaiden herrain aikana. Joitakuita innokkaita
+linnustajia oli kuitenkin, ja niistä oli Reijonen yksi. Hän läksi nyt
+aikaisin aamulla ennen auringon nousua. Ensin hän kuitenkin meni
+huviksensa lintuaittaansa, vanhaan, jo kaatumaisillaan olevaan
+huoneesen, joka lähellä pihaa seisoi yksinään ikivanhan koivikon
+suojassa. Siellä hän valmistihe metsästyksen viehätykseen ja itsekseen
+iloitsi mieshukasta, jota hän oli saanut aikaan teyrien, metsäkanain,
+metsojen ja pyiden joukossa. Matti oli näet lintukauppias, hän ampui,
+pyyteli ansoilla, osti ja möi lintuja Pietarin herkkukauppiaille.
+Siellä riippui hänen aitassaan sadoittain teyrejä, teräkseltä
+kiiltävässä puvussa, kuusenhavuja avonaisessa nokassa. Purpuranpunainen
+pilkku silmäin päällä näytti kuolettavalta haavalta. Muhkea urosmetso
+riippui siinä, pitkät kaulahöyhenet viimeisen kerran pöyristettynä; ei
+se kurkku ollut koskaan enää saava aikaan niitä kellonääniä, jotka
+viehättävät rakastuneita naaraksia. Teyrimetso, syntynyt sekasuvusta,
+riippui kankeana ja kylmänä emonsa naarasmetson ja isonsa urosteyrin
+välillä. Metsäkana, valkoiset housut jalassa, ja töyhtöpää pyy, kaikki
+olivat uhranneet henkensä kylmällä kinoksella, että sitte Pietarin
+paraimmissa ravintoloissa kiihottaisivat jonkun herkkusuun ruokahalua.
+Kirkasvärisiä sirkkusia ja tilhejä riippui siinä, kaikki kankeiksi
+jäätyneinä ja valmiina vietäväksi johonkin muotikauppaan tai
+turkkurille, Mutta kiusojen ja ikävyyksien unhottamisen sijasta sai
+Matti yhden huolen lisäksi. Nyt oli näet talvipakkanen lopussa ja
+linnut täytyi tukuttain muuttaa rahaksi, ett'eivät pahenisi.
+Tyytymättömänä lukitsi hän aittansa ja läksi teyrivajaansa. Se oli
+vanhan, visapahkaisen koivuryhmän juuressa, jotka pilviä tavoittelevina
+ja yksinään seisoivat hoitamattomassa vesakossa. Neljän- tai
+viidenkymmenen askeleen päässä oli aukea paikka, jossa teyrit
+tavallisesti leikittelivät ja tanssivat. Oli aikaisin aamulla. Tuuli
+vielä uinueli, kuin aurinko nousi metsän yli keveiden, untuvaisten,
+pitkäjuovaisten pilvien keskellä. Heti muuttui kaikki aikaisen kevään
+karvaiseksi. Ilmaisena, vienon punasinervän karvaisena seisoi koivikko
+ja haavikko, silmikot paisuvina. Vesakon tiheikköihin painuivat
+syreenin karvaiset varjot yhä alemmaksi, mikäli aamuvalo hajoitti
+opaalin väristä utua. Lumikinokset olivat huvenneina, vesojen ja
+kantojen lävistäminä, ohuina peitteinä soilla ja niityillä; ainoastaan
+siellä täällä välkkyi joitakuita jääkristalleja. Nyt kajahti palokärjen
+metallilta helisevä, surumielinen ääni aamusoittona läpi kirkkaan
+ilman. Nuori varisparikunta heräsi heti ja ryhtyi innokkaasti pesäänsä
+rakentamaan, miettivästi ja raskaasti lentäen läpi vesakon. Teyrikukot
+heräsivät koivujen korkeimmissa latvoissa, ojensivat kaulojansa ja
+räpyttivät tummia, terässinisiä, valkojuovasia siipiään. Sitte alkoi
+vanhin kukko leikin, päästäen hienon vihellysäänen, monimutkaisen ja
+erilaisessa tahdissa, sitte tuon puhalluksen, joka viehättää
+metsämiestä, sillä nyt hän tietää leikin todella alkavan. Tätä
+puhallusta muut kukot eivät voi vastustaa, he levittävät purstonsa
+viuhkan muotoon, pörhistävät kaulahöyhenensä ja alkavat kuhertaa.
+Silloin lentää vanha kukko päättävästi alas koivusta ja laskeutuu
+aukealle paikalle maahan. Yksitellen lentävät toiset kukot alas, nuorin
+viimeksi. Silloin alkaa leikki tanssineen ja lauluineen, kukko toisensa
+perästä lentää kokouspaikkaan, ne poljeksivat ohutta lunta niin, että
+se roiskuu ylös ilmaan, pyörivät, siivet vähän ylhäällä, hierovat
+nokkaa ja kaulaa maahan niin, että höyhenet pölisevät, kuhertavat ja
+viheltävät rakkautensa aamulaulua, Kuin joku nuori kukko kiihtyy
+liiaksi, ottaa vanha sitä niskasta, laahaa pois ja palaa kujerrellen ja
+voitostaan ylpeänä, mitä hullunkurisimmasti tepastellen leikkipaikkaan,
+ja mitä kauemmin leikkiä kestää, sitä enemmän nämä muhkeat linnut
+kiihtyvät.
+
+Matti ei voinut olla vertailematta näitä kiihtyneitä lintuja ja
+hihhuleja toisiinsa. Rukouksesta ja veisuusta päihtyneinä, tunteet
+kiihottuneina mielipuolisuuden rajalle asti, pitivät nekin tanssejansa.
+Katkerasti hymyillen nosti hän pyssynsä kaataakseen yhden teyrin,
+hänellä oli jo sormi liipasinta vasten, kuin eläin, koiran kokoinen,
+yht'äkkiä kuin nuoli viskautui pitkällä hyppäyksellä joltakin vanhan
+koivun oksalta alas, sieppasi kiinni kurkusta juuri sen teyrin, jonka
+Matti oli valinnut saalikseen, ja ennen, kuin hämmästynyt metsämies
+ehti tointua, levittivät teyrit, sekä kukot että kanat, siipensä ja
+läksivät humisten pakoon, vaan ilves hitaasti käveli pois saaliinensa.
+Tajuttomasti välähti Matti Reijosen mielessä yksi ajatus, hänen
+voimattansa tehdä siitä selkoa: noin pitäisi minunkin tehdä
+teyrikukolleni kotona, kerran vain puristaa kurkusta, niin olisi se
+leikki lopussa. Matti kauhistui itse tuota ajatusta ja koetti niin pian
+kuin mahdollista karkoittaa sitä mielestään. Hän katsoi ilvestä, tuossa
+se vielä seisoi pajupensaan alla syömässä aamiaistansa. Hän tuiskautti
+rohkealle ryövärille haulipanoksen, voimatta sillä juuri mitään
+vaikuttaa, sillä ilves yhdellä hyppäyksellä katosi vesakkoon. Tästä
+paikasta oli teyrin pyynti loppunut pitkäksi ajaksi, sillä missä ilves
+liikkuu, siinä teyrit eivät suinkaan ryhdy leikkiinsä, vaan etsivät
+rauhallisempia paikkoja.
+
+Äkeissään tästä uudesta vastoinkäymisestä läksi Matti astuskelemaan
+kotiin päin. Puoli matkassa tapasi hän erään tuttunsa, joka oli menossa
+lähimmälle rautatien-asemalle. Reijonen läksi mukaan tekemään
+lintukauppaa. Mutta tämä päivä oli kerrassaan onnettomuuden päivä, hän
+sai kuulla ruplan kurssien alenneen yht'äkkiä uskomattomasti. Hän
+joutui huonoon seuraan, ja kuin hän viimein myöhään illalla läksi
+kotiinsa päin, oli hän jotenkin juovuksissa ja suutuksissa itseensä ja
+koko maailmaan.
+
+
+
+
+XIII.
+
+
+Samana päivänä, kuin Matti läksi edellisessä luvussa kerrotulle
+metsästysretkelle, oli Tobias Pullinen tuttavien kautta saanut
+pappilasta kirjeen, joka oli maannut pappilan kansliassa vähintään pari
+viikkoa. Tobias oli viime aikoina saanut paljonkin kirjeitä
+uskonveljiltä ja -sisarilta, jotka pyysivät neuvoa, asianajajaltansa,
+kirkkoherran virastolta, jopa tuomiokapituliltakin, mutta tämä kirje
+oli ihan toisenlainen, perin kummallisen näköinen. Se oli täynnä
+postimerkkejä, joissa kotkankuva levitti laihoja jäseniään. Siinä oli
+ruotsalaisia, suomalaisia ja venäläisiä sanoja kuoressa ja ylinnä nimi
+Tobolsk. Tobias käänteli ja katseli kirjettä moneen kertaan ennen
+aukasemista, ja avattuaan katsoi hän heti allekirjoitusta, joka oli
+Aleksander Ylistalo. Tobiaan käsi vapisi, kuin hän huomasi sen miehen
+nimen, joka oli niin voimakkaasti, niin kovakouraisesti koskenut hänen
+elämäänsä, sen miehen, jota hän oli ihmetellyt, vihannut ja nyt vasta
+käsittänyt. Kirje oli tällainen:
+
+    Tobolskista, vankein parannuslaitoksesta.
+
+    Terveyttä ja veljeyttä Tobias Pulliselle ynnä rauhaa, anteeksi
+    antamista ja sovintoa vapahtajamme Jesuksen Kristuksen tähden.
+    Jos sinä, rakas veli Kristuksessa, tiedät itsestäsi jotain pahaa,
+    niin älä tee kuten sinun kelvoton viheliäinen veljesi Adam
+    Pihlhjerta, älä salaa sitä seurakunnalta, vaan tunnusta se elävän
+    Jumalan ja kanssaveljiesi edessä, niin että et sorru synnistä,
+    kuten pahantekijä opettajasi Aleksander Ylistalo
+
+                                                   entinen
+                                               Adam Pihlhjerta.
+
+Tämä tervehdys, kuvaannollisesti sanoen, haudan toiselta puolen
+vaikutti niin Tobiaasen, että hän tuskin voi hillitä liikkeitänsä.
+
+Samassa astui Anni tupaan. Hänen käyntinsä ja liikkeensä olivat
+viehättävät ja vapaat. Hänen katseensa oli levollinen ja kiihkoton niin
+kuin sen, joka levähtää kovan mielenjännityksen tai suuren onnen
+jälkeen. Hän kantoi hyvin sulavasti naitujen vaimoin pukua, päässä
+pieni myssy pahvista, päällystettynä silkillä, ja myssystä riippui
+rimpsu, joka hänen astuessaan heilui edes takaisin kauniissa,
+valkoisessa niskassa. Paksu tukka oli sileäksi kammattu otsalta,
+kirkkaat, vaaleat silmät loistivat hiljaisesta onnesta.
+
+Leena äiti, joka ajatuksissaan istui kankaansa edessä, katsahti oveen
+päin ja alkoi heti, kuin hänen hämärät silmänsä käsittivät, kuka tulija
+oli, kiivaasti polkea, kutoa tulipunaisia lankoja loimiin ja kalistella
+sukkulaa. Ei kukaan sanonut sanaakaan pitkään aikaan. Anni seisoi ja
+katsoi liikuttavan mieltyneesti Tobiaasen. Tobias katsomatta sinne
+päinkään tunsi sen katseen. Viimein hän virkkoi puoliääneen: "Anni",
+sipasi kädellään otsaansa, "Anni", ja näytti ihan siltä, kuin hänen
+olisi ollut vaikea saada sanoja suustansa tulemaan. "Anni", kuiskasi
+hän vielä kolmannen kerran. Nyt lakkasivat kaiteet paukkumasta. Tobias
+antoi Aleksanderin kirjeen Annille ja sanoi: "minun täytyy tunnustaa
+syntini seurakunnalle, Adam pakottaa minua siihen."
+
+Leena viskasi valkoista lankaa loimien väliin niin kiivaasti, että
+sukkula lensi seinään. Annin kasvoissa väri tuskin yhtään muuttui,
+kaikki muu oli hänestä nyt mitätöntä, niin hänen mielensä oli täynnä
+onnellista rakkautta. Hän tuskin katsoikaan kirjeesen, sanoi vain
+lempeällä, hiljaisella äänellä: "sinä tietysti teet oikein, kuin
+seuraat hengen kehoitusta, muuten", virkkoi hän sitte puoli ääneen,
+"minä puolestani teen sinun tahtosi mukaan." Sukkula singahteli yhä
+kiivaammin ja Leena paukutti kaksi mustaa, paksua lankaa kiinni
+kirkasväriseen kankaasensa.
+
+"Missä on Matti?" kysyi vanhus kuivakiskoisesti.
+
+"Metsällä, hän palaa vasta huomenna", sanoi Anni Tobiaasen katsoen.
+
+Tumma puna nousi äkisti Tobiaan kasvoille, hän tempasi Adamin kirjeen
+ja sanoi takertuvalla äänellä: "niin on tehtävä, kuin sanoin; toimita
+veljille ja sisarille sana, että me tänä iltana kokoudumme..."
+
+"Minun luokseni", sanoi Anni, tietämättänsä tähystellen Leenaa, ja
+astui hitaasti ulos ovesta.
+
+Leena yhä paukutteli kangastansa, kutoi punaisia, valkoisia ja mustia
+lankoja juoviksi, kunnes hänen silmänsä alkoivat välkkyä ja raskaita
+pisaroita putoili pitkin poskia. Äkisti kääntyi hän, katsoi poikaansa
+pitkään, nousi pois istuinlaudaltansa, meni Tobiaan luo ja sanoi
+vapisevalla äänellä:
+
+"Parempi olisi, jos kokoonnuttaisiin tänne meille."
+
+"Ehkä, äiti, mutta nyt se jo on liian myöhä."
+
+Pitkä kevätpäivä sammui kullan hehkuna. Lamppu sytytettiin Reijosen
+tuvassa, ja hämärissä kokoutuivat veljet ja sisaret ahtaalta tuntuvaan
+huoneesen. Kuin kaikki olivat koossa, suljettiin ovi huolellisesti.
+Tavaton aika ja paikka, Reijosen tupa, hänen, joka oli päämiehenä
+vastustamassa pyhiä, teki kokouksen erittäin juhlalliseksi. Nuori
+saarnaaja ja hänen vanha äitinsä istuivat tuvan perällä uunin
+vastapäätä. Tobias puhui vapaasti, jopa innokkaastikin, mutta hänen
+käytöksessään oli jotakin, joka muuten on tavallista kaikilla, joiden
+mielessä vallitsee yksi ainoa ajatus, yksi tunne: hän näytti
+miettivältä, hajamieliseltä. Silloin tällöin katsahti hän Anniin, joka
+yhä vain selaili virsikirjaa. Äiti Leena seurasi tarkkaan poikansa
+sielun liikettä.
+
+"Kas niin, poikani", sanoi hän viimein.
+
+Tobias kalpeni ja nousi. Vaikealta se tuntui, hänen kurkkunsa oli kuin
+kiinni puserrettu, hän nieli moneen kertaan ja viimein lyhyen vait'olon
+jälkeen alkoi puhua vähän vapisevalla äänellä:
+
+"Veljet ja sisaret. Minä tunnen syvällistä pakotusta tunnustamaan
+suurta syntiä, johon me, johon minä..."
+
+Hänen puhettaan keskeytti kova jyskytys oveen. Anni hypähti ylös kuin
+peljästynyt pyy, juoksi Tobiaan luo ja asettui hänen eteensä. Nyt
+kuului Matti Reijonen kiroten ja uhaten jyskyttävän ovea. "Ovi auki,
+minä käsken. Etkö kuule, Anni, minä se olen, sinun isäntäsi", ja hän
+paukutteli koko voimallaan. "Oletteko hullut vai kuurot. Jos ette avaa
+ovea, lyön minä sen pirstaleiksi ja tapan jok'ainoan teistä."
+
+"Matti Reijonen se on ja juovuksissa, se kuuluu puheesta", sanoivat
+muutamat naiset. Tobias seisoi kalpeana ja ääneti; "avatkaa ovi!" käski
+hän kovalla äänellä, mutta ei kukaan totellut häntä.
+
+"Vai niin, oletko sinä siellä, Tobias, no nyt minä kyllä ymmärrän,
+minkä tähden vaimoni pitää ovea kiinni. Sinä tekopyhä kettu, sinä käki
+varpusen pesässä, kirottu haaskaaja."
+
+"Olkoon ovi kiinni", sanoi Anni jyrkästi, "hänellä on pyssy kanssansa,
+minä tunnen hänet; kuin hän puhuu tuolla tavalla, tapahtuu tässä
+onnettomuus."
+
+Mutta Matti Reijosen vihastus oli kasvanut äärettömästi, hän raivosi
+hurjasti. Hänen omassa tuvassaan, mikä häpeä, mikä häväistys. Kuin ovea
+ei avattu kyllin sukkelaan, juoksi hän ulos, löi rikki ruudun ja
+kalpeana kuin palttina, suu puristettuna kokoon, niin että se oli vain
+kapeana viivana, seisoi hän siinä ikkunan takana, pyssy ojennettuna.
+"Missä hän on, se hävytön ryöväri, ilves, joka on siepannut minun
+kanaseni, astu esiin, jos uskallat." Mutta vaikeroiden ja itkien
+hyppäsivät miehet ja naiset ylös ja juoksivat opettajansa ympärille.
+Pyssyn suu liikkui uhkaavasti, etsien, mihin laueta, mutta löytämättä.
+Ihmispiirin sisällä seisoi Tobias ja Anni oli hädissään tarttunut
+häneen sylin. Nyt katosi Matti yht'äkkiä, oli ihan hiljaista,
+ainoastaan nyyhkytyksiä ja huokauksia kuului tuvassa. Tobias veti
+syvään henkeä.
+
+"Minä olen syyllinen", sanoi hän, "Matti Reijosella on oikeus vaatia
+minulta tilintekoa, minä pyydän seurakuntaa kuulemaan minun
+tunnustustani ja antamaan minulle anteeksi..."
+
+Silloin juuri kuului kolinaa katolta, kaikki katsahtivat ylös,
+välikatosta oli lauta työnnetty syrjään ja raosta näkyi taas pyssyn
+piippu ja sen takaa kaksi hirmuista, veristynyttä silmää. Matti oli
+juossut tupansa vinnille, työntänyt syrjään ohuen sammalkerroksen ja
+kattolaudan.
+
+"Nyt minä olen ilves", kuului kiukkuinen ääni, "eikä teyrikukko pääse
+kynsistäni." Pamaus vain ja Tobias Pullinen makasi kuolettavasti
+haavoitettuna äitinsä ja Annin jaloissa.
+
+Hiljaa ja hätäyksissään katosivat enimmät tuon kamalan teon näkijät.
+Pari miestä riensi kuolemaisillaan olevan luo.
+
+"Kotiin, kotiin", kuiskasi hän sammuvalla äänellä, "minä tahdon kuolla
+kotona."
+
+Häntä lähdettiin kantamaan. Leena ja Anni astuivat jäljestä hirveästi
+liikutettuina, mutta ei yhtään kyyneltä tullut heidän silmistänsä.
+Aurinko oli jo aikaa sitte laskeutunut keveäin pilvenjuomujen taakse.
+Kuu liiteli taivaalla hienona sirpin muotoisena kaarena, levittämättä
+mitään valoa. Ainoastaan suurimmat tähdet levittivät väräjävää valoansa
+valoisaan kevätyöhön. Otava seisoi, pursto kohti keskitaivasta,
+ehtootähti loisti keltapunaisena ja pohjantähti levitti kylmää valoansa
+maan päälle, saman tapaista kuin revontulien liekit. Lumi ja jäät
+sulivat niin, että vesi ikään kuin raskaat kyyneleet tippui maahan.
+Kuin kantajat raskaan taakkansa kanssa saapuivat Pullisen pihaan,
+kuului kuoleva Paavalin sanoilla kuiskaavan: "totisesti minä olen
+suurin syntisistä." He laskivat hänet varovasti alas rappusille. Hän
+oli kuollut. Onnellinen hymy leikitteli kalpeilla kasvoilla ja
+tuskainen juonne suun ympäriltä oli ensi kerran moneen vuoteen poissa.
+Matti Viskari tuli vanhana ja kyyryisenä ulos tuvasta ja katsoi hyvin
+pitkään tutkivaisesti kuollutta. "Katsokaa", sanoi hän, "hänestä ei ole
+juossut pisaraakaan verta; tiedättekö, mitä se merkitsee." Kaikki
+katsoivat vanhuksen suuhun. "Se merkitsee, että hän oikein ansaitsi
+luotinsa."
+
+Yö kului ja päivä tuli, ruumis pestiin ja vietiin aittaan; nimismies
+tuli ja teki protokollansa; lääkäri tuli, avasi ruumiin ja kirjoitti
+lausuntonsa: kuollut keuhkoihin menneestä luodista; Reijonen vangittiin
+ja vietiin pois; vanha Tobias palasi joltakin markkinamatkalta ja ollen
+pehmytmielinen tuli, nähtyänsä ruumiin, niin suruihinsa, että oli ihan
+menehtyä; vanha Leena haaveksien istui yöt päivät poikansa ruumiin
+vieressä, mutta Anni inhimillisesti puhuen, oli ihan kylmänä, niin kuin
+ei olisi ollenkaan kuulunut häneen, mitä tapahtui ja oli tapahtunut.
+Hautajaispäivä tuli, vieraita kokoutui läheltä ja kaukaa, kaikki
+tahtoivat ottaa jäähyväset vainajalta hänen maatessaan tuossa mustassa
+arkussa aitassa. Arkun vieressä istui Leena, leuka käden varassa. Aitan
+ovi oli auki. Kevätaurinko paistoi lämpimästi, taivas oli
+kirkkaansininen ja leivo puhalteli laulurintansa syvyydestä elämänilon
+säveliä. Anni meni viimeisen kerran aittaan. Suuri, tummansininen
+kärpänen, ensimmäinen, kuin kevätaurinko oli eloon herättänyt, surisi
+auringon paahteessa avoimen arkun vieressä. Se lenteli huimasti sinne
+tänne, kunnes viimein laskeutui ruumiin vahan karvaisille kasvoille,
+ikään kuin anastaen hänet omakseen. Häviämisen ensimmäinen enne. Suuri
+suru ja toivottomuus valtasivat Annin, kuin hän näki sen. Hän vaipui
+vanhan Leenan eteen ja itkien lausui niin kovasti, että kaikki
+kuulivat: "viekää pois hänet, viekää pois, minä se olen surmannut
+hänet. Antakaa anteeksi, äiti Leena, anteeksi, kaikki on minun syyni."
+
+Leena nousi hitaasti. "Lapsi parka, sinun syysi, ehkäpä niinkin, mutta
+mitä minä sitte sanon, vanha syntinen." Ja nämä molemmat naiset olivat
+tästä hetkestä lähtein ihan eroamattomat.
+
+
+
+
+Viiteselitykset:
+
+
+[1] Shvetkaksi (ruotsalaiseksi) sanotaan kaikkialla Venäjällä
+suomalaista hevosrotua. Suomen hevosilla on muuten kestäväisyytensä ja
+vähään tyytyväisyytensä tähden hyvä maine Venäjällä.
+
+[2] Monta sellaista aatelissukua, jotka ovat joutuneet takaisin
+huomaamattomuuden peittoon, on maamme kaakkoisosassa; mainittakoon
+Pihlhjerta, Fingerros, Falkenberg, Husgafvel, Brandstake y.m.m.
+
+[3] Tarina käärmeiden valtakunnasta, kuten vampyyristäkin, on
+itämaista, luultavasti slaavilaista perua.
+
+[4] Jonkinlaista dammia, jota pelataan shakkilaudalla eri värisillä
+kivillä.
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 41933 ***
diff --git a/41933-8.txt b/41933-8.txt
deleted file mode 100644
index 319a2b0..0000000
--- a/41933-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,4641 +0,0 @@
-The Project Gutenberg eBook, Hihhuleita, by Jac. (Johan Jacob) Ahrenberg,
-Translated by Aatto S.
-
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
-almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
-with this eBook or online at www.gutenberg.org
-
-
-
-
-
-Title: Hihhuleita
-       Kuvauksia Itä-Suomesta
-
-
-Author: Jac. (Johan Jacob) Ahrenberg
-
-
-
-Release Date: January 27, 2013  [eBook #41933]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-
-***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK HIHHULEITA***
-
-
-E-text prepared by Tapio Riikonen
-
-
-
-HIHHULEITA
-
-Kuvauksia Itä-Suomesta
-
-Kirj.
-
-JAC. AHRENBERG
-
-Suomensi Aatto S.
-
-
-
-
-
-
-Werner Söderström, Porvoo, 1890.
-
-
-
-
-Esilause.
-
-
-Valtion rakennuksien johtajana Itä-Suomessa joutui allekirjoittanut
-usein ja eri seuduissa sillä maan kulmalla yhteyteen lahkolaisten
-kanssa, joita Hihhulien nimellä on levinnyt yli koko maamme ja jonka
-lahkon oppia täältä lähetetyt lahkon jäsenet ovat saarnanneet omille
-maanmiehille Venäjällä, Amerikassa ja Norjassa. Hihhulien raittius ja
-puhtaus, heidän omituiset kokouksensa ja kiihkoinen intonsa julistamaan
-opinkappaleitansa vetivät puoleensa huomiotani. Seuraavasta
-kuvauksesta, joka niin hyvin yleisiltä piirteiltään kuin myöskin
-kertomuksen kokoon panoon katsoen on otettu luonnosta, saa lukija
-lyhyen esityksen tästä lahkosta sekä sen elämästä ja opista.
-
-Vaikka lahkolla on suomalainen nimi, on se kuitenkin alkuisin
-Ruotsista; se on näet lähtenyt Ruotsin Lapista. Sen etevimmäksi
-patriarkaksi sanovat hihhulit itse Lauri Laestadiusta. Tämä merkillinen
-mies oli ensin kirkkoherrana Kaaressuvannon ja sitte provastina Pajalan
-seurakunnassa. Häneen oli vaikuttanut Grundtvig, jolla oli suuri
-vaikutusvalta koko Pohjolan uskonnolliseen elämään. Saavuttuaan
-Lapinmaahan Laestadius omain sanainsa mukaan huomasi seurakunnassa
-täydellisen uskonnottomuuden vallitsevan. "He eivät edes tienneet
-yksijumaluuden oppiakaan." Laestadius ryhtyi työhön voimakkaasti,
-saarnasi, opetti ja kulki usein monta päivää paimentolaisten seurassa.
-Hän kasvatti saarnaajia niistä, jotka olivat yhtyneet hänen oppiinsa,
-lähetti heidät etäisiin kyliin saarnaamaan ja vaikutti yleensä niin,
-että täydellinen muutos parempaan päin yleisessä siveydessä tuli julki
-näkyviin muutamien vuosien kuluessa. Näistä lähetyssaarnaajista ja
-tämän hengellisen herätyksen ajalta on hihhulilaisuus alkuisin.
-
-Hihhulilais-nimelle on käynyt samoin kuin Geusi-nimelle hollantilaisten
-vapaussodan aikana ja Birkebeiniläis-nimelle Norjan valtaistuinsotien
-aikana; haukkumanimestä on se muuttunut historialliseksi. Se on nyt
-tavallinen nimitys, jota yleisö käyttää tämän uskon tunnustajista ja
-jota he itse monin paikoin pitävät kunnianimenä. Nimi on muuten saanut
-alkunsa siitä, että lahkon jäsenet, päästyään korkeimman uskonnollisen
-kiihtymyksen tilaan, lausuvat epäselviä ääniä, joista heidän
-vastustajansa ovat luulleet erottavansa hih- ja huu-tavuja, joista
-sitte nimi on muodostettu. Itse he sanoivat itseään alussa "pikaa
-uskovaisiksi", joka nimitys on otettava huomioon, koska se osoittaa
-jonkinlaista sukulaisuutta tämän lahkon ja metodistein välillä.
-
-Tämän lahkon omituisuuksista lienee valtiokirkon pappeja varsinkin
-loukannut elämän ulkonaisen puhtauden suuri (liioiteltu) tärkeys ja
-maallikko-saarnatoimen tärkeys. Aina siitä asti kuin Laestadius lähetti
-apostolinsa ja parannussaarnaajansa, ovat näet hihhulit tärkeimmäksi
-opinkappaleekseen asettaneet sen lauseen, että jokainen, jota henki
-kehoittaa, sitte, kuin hänet on seurakuntaan otettu, puhukoon ja
-todistakoon sekä, jos hän tuntee sisällistä kehoitusta, "menköön ulos
-maailmaan ja opettakoon kaikkea kansaa". Ainoastaan puhuttu sana on
-elävää Jumalan sanaa; painettu, kirjoitettu sana on vain kuolleita
-kirjaimia. Tämä maallikko-saarnatoimi se on enemmän kuin mikään muu
-vaikuttanut lahkon nopeaa ja suunnatonta leviämistä.
-
-Helsingissä Joulukuussa 1889.
-
-J. A.
-
-
-
-
-I.
-
-
-Oli satanut lunta lauantaista aamupuolelta asti. Ensin oli lumi
-pohjoistuulella tullut pyöreinä, kovina jyvinä. Torstaina kääntyi tuuli
-itäiseksi ja lumi muutti muotoa. Komeita, täydellisiksi kehittyneitä
-jääkristalleja putoili väristen alas harmaalta taivaalta, joka raskaana
-ja synkkänä ikään kuin painui litteäksi maata vasten. Mutta kuin
-etelätuuli alkoi puhallella perjantaiaamuna, silloin tuli lumi alas
-suurina liuskareina kuin pehmeät untuvat, ja tiheään, yhä tiheämpään
-putoili lumihöytäleitä niin, että kylät, metsät, pellot ja niityt,
-kaikki peittyivät valkoiseen pimeään. Suuret höytäleet asettuivat alas
-pehmeästi kuin  niittyvilla, kuin äsken munasta päässeen linnun
-untuvat. Etelätuuli puserteli ja liotti niitä niin, että ne nyt, vaikka
-olivat tulleet alas pehmeinä kuin untuvat, sulloutuivat kokoon
-kinoksiksi, raskaiksi kuin lyijy. Kaikki katosi niiden kuolettavan
-painon alle. Vanhat männyt seisoivat kuin mahtavan suuret sateenvarjot
-lumiaavikolla. Nuoret puut sitä vastoin olivat lumen painosta joko
-taipuneet taikka katkenneet latvasta, ja mäntymetsää oli siten monen
-tuhannen markan edestä turmeltunut. Mutta sitkeät kuuset, sekä vanhat
-että nuoret, notkistivat oksiansa ja pistivät menneenkesäisiä
-latvojansa rohkeasti esiin kinoksesta. Kaikki tiet olivat lumen
-vallassa ja ihan tukossa. Ainoastaan aidan seipäät seisoa törröttivät
-yhtenä valkoisena ja yhtenä mustana rivinä pitkin kujosia, osoittaen,
-missä polku oli haudattuna.
-
-Lauantaiaamu valkeni, ja silloin taas puhalsi raikas pohjatuuli,
-laisten pois raskaat, harmaat pilvet ja paljastaen säteilevän, kirkkaan
-taivaan.
-
-Tervolan kylässä oli nyt iloa ja elämää aamuhetkenä. Tuvat seisoivat
-puoli ikkunoihin asti lumessa. Kansakoulu tuolla alhaalla mäenrinteessä
-oli melkein kokonaan lumen sisässä. Pihoissa ja poluilla kaaleli ja
-rehmi nyt ukkoja, miehiä ja poikia lumikinoksissa, ahkerasti
-lapioimassa pois enintä tuiskulunta. Kaikki iloitsivat, että viimeinkin
-taas näkivät aurinkoa, joka oli niin kauan ollut sumujen ja pilvien
-peitossa. Miehet ja naiset pääsivät nyt jälleen ulos tuvan pimeydestä
-ja pojat ummehtuneesta koulusalista.
-
-Erittäin voimakkaasti ja pontevasti tehtiin lumenlapioismistyötä
-maakauppias Tobias Pullisella. Tuskin sai piha jotakuinkin puhtaaksi
-lumesta ja tiet luoduksi talliin, lääviin ja aittoihin, kuin emäntä
-astui ulos tuvan rappusille ja käski poikia ja miehiä lapioimaan pois
-lunta kauppapuodin rappusien edestä, puhdistamaan kylttiä ja avaamaan
-tavarahuoneen ikkunanluukkuja. Sillä emännällä, Leena Pullisella, oli,
-paitsi kestkievarin hoidon ja emännyyden velvollisuuksia, myöskin
-velvollisuus hoitaa miehensä Tobiaan kauppapuotia, milloin Tobias oli
--- ja se olikin hyvin tavallista -- kauppamatkoillaan ja kilpa-ajoissa
-lähikaupungeissa.
-
-Vanha loisukko, Matti Viskari, ruskea ja vakoinen kuin patvimalja, vaan
-vilkkaat silmät nelikulmaisessa, omituisesti kaavaillussa muodossa,
-meni nyt parin nuoren miehen kanssa asuinkartanon toiselle puolelle,
-josta maantie kulki ihan ohitse, ja ryhtyi käskettyyn työhön. Matti
-lakasi ensin kyltin puhtaaksi lumesta, niin että jokainen taas voi
-lukea siitä kirjoituksen: "Tobias Pullisen kauppapuoti". Nimen alla
-näkyi sokuritoppa ja sen toisella puolella Tollander ja Klärichin La
-Ferme-puntteja, tarkasti kuvattuina tulipunaisiksi, kuten ovatkin.
-Toiselle puolelle oli maalaistaiteilija jostakin äkillisestä mieleen
-johtumuksesta kuvannut kukon kirjavimmassa väriloistossaan. Kuin puodin
-rappuset olivat puhtaat lumesta ja ikkunanluukut auki, astui Leena
-Pullinen alas. Siinä hän seisoi, yllä yksinkertainen pummulimekko,
-hykistellen ja vähän väristen, mutta näytti sittekin olevan hyvin
-tyytyväinen.
-
-"No, Matti Viskari, mitä luulet: tuleeko vielä lunta vai eikö?"
-
-Vanhus katsoi miettivästi ensin taivaalle, sitte alas taivaan rantaan.
-
-"Lumi luikon siiven alla, talvi joutsenen takana, ja pakkanen pyryn
-perästä, pohjatuuli sitä paitsi", sanoi hän, "niin kyllä siitä
-pysyväinen kylmä tulee. Jumala armahtakoon metsälintuja silloin, koska
-kaikki ruoka on hangen alla."
-
-"Matti, voit mennä naapureihin ja kutsua hevosia lumireen eteen ja
-miehiä lapioimaan teitä. Vie kappa kauroja teyreille koivikkoon. Se
-tekee hyvää heille ja meille."
-
-"No, sepä oli kelpo teko; kiitoksia emäntä; kyllähän metsäkanat itse
-tulevat tänne kiittämään kestityksestä. Mutta mitä kutsuntaan tulee,
-niin minä jo aamuhämärissä kävin naapurissa, sillä katsokaas, aamusta
-päivä jatkuu, ja tuollahan tulee jo Rouhiainen ruunansa kanssa.
-Kallonen on jo täällä liinakkotammansa kanssa ja..."
-
-"Hyvä, hyvä", keskeytti emäntä, "oppia ikä kaikki; sitähän minä aina
-olen sanonut, että vanha on aina viisas. Hyvä, niin saamme maantien
-auki kirkkoajaksi eikä kenenkään tarvitse sanoa, että Tervolan
-kyläläiset eivät tee tehtäväänsä. Mutta kuulehan nyt, ukko; kuin väkeä
-tulee, niin katso poikaa, nuorta Tobiasta; tiedäthän, hän on vallaton
-ja pikainen luonnostaan ja..."
-
-"Niin, sitä on helpompi sanoa kuin tehdä, sen kyllä tiedätte, hyvä
-emäntä. Kuin nuori Tobias pääsee hevosten ja ruoskien pariin, silloin
-hän on kuin noiduttu; mitä voin minä, vanha talonvahti, tehdä hänelle.
-Vanhan Tobiaan pitäisi kohta palata kotiin; häntä kyllä tarvitaan.
-Sillä isännän askeleet pellon lihoittaa, ja sitä paitsi nuori herra ei
-tottele ketään meitä, ja kohta kyllä kasvaa hän isäntääkin ylpeämmäksi.
-Joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee."
-
-Leena Pullinen huokasi; hänen kasvonsa synkistyivät ja hän vastasi
-hiljaa: "Niin, kyllä isän pitäisi tulla kotiin, mutta mitä sille voi;
-kauppamatkat ... no, talvikeräjiin hän kyllä on kotona." Ja Leena meni
-kiireesti sisään, päästäkseen puhelemasta asiasta, joka näytti koskevan
-häneen vastenmielisesti.
-
-Viskari ukon ajatukset kulkivat nyt sitä uraa eikä vanhuksen ollut
-helppo päästä toiselle suunnalle. Hän lakasi lakasemistaan ja vielä
-kauan sen jälkeen mutisi hän puoliääneen itsekseen: "No, no, ei vesa
-kauas kannosta kasva... Keräjiin -- tietysti hän silloin tulee;
-keräjäasiatpa ne yksin pitävätkin häntä Tervolassa, kiinni talossa ja
-kodissa -- mutta kas viisaus ja viekkaus, ne eivät ole sama asia. Vaan
-mitä ne minuun koskevat!" Ukko lakasi ja loi lunta, ja vähitellen
-kääntyivät ajatukset toisaalle, sillä viimein kirkastui hänen synkkä
-muotonsa, ja kuin puodin edusta oli puhdas lumesta, pisti hän
-tyytyväisesti lapion kinokseen ja sytytti piippunsa.
-
-Tuskin ehti vanhus saada lunta luoduksi ja piippuansa sytytetyksi, kuin
-jo Tervolan nuoria miehiä ja hevosia oli koko joukko koolla Pullisen
-puodin rappusten edessä.
-
-Siinä puheltiin ja loruttiin kaikista mahdollisista hupaisista
-onnettomuuksista, joita oli suunnattoman lumentulon tähden tapahtunut
-sekä tuvissa että karjotoissa; miten sepän katto oli pudonnut pajaan,
-miten Jussi ja -- tiedättehän kyllä, kuka -- olivat lumen vankeina
-karjotassa. Siinä oli iloa ja laverrusta, kunnes nuori Tobias,
-kahdeksantoista ikäinen nuorukainen, talutti sinne isänsä mustanruskean
-oriin, koko paikkakunnassa ja läänissä kuuluisan Jalon. Kaunis hepo
-kaarsi kaulaa, pudisti päätä, nousi pystyyn ja nosti nuoren Tobiaan
-korkealle ilmaan kuin lapasen. Mutta poika oli sitkeä, itsepäinen ja
-vahva, ja hiljaista juoksua riensivät hevonen ja kesyttäjä takaisin
-pihaan, molemmat muhkeat katsella nuoruuden ja voiman kukoistuksessa.
-Sillä Tobias oli tosiaan muhkea velikulta, kähärätukka ja sinisilmä,
-lanteet hoikat ja solakat ja hartiat leveät.
-
-"No, oletko sinä ihan hulluna?" sanoi ukko Viskari; "aiotko oritta
-lumireen eteen; onko se sopiva ajopeli sellaiselle elukalle? Ja vielä
-päälliseksi nyt maaliskuussa ja kaikki tammat ympärillä."
-
-"Mitä se teihin koskee, orit on minun. Isä antoi sen minulle
-syntymäpäivänäni ja ulos sen pitää päästä. Etkö näe, että se tulee
-vääräsääreksi ainaisesta tallissa seisomisesta. Tuokaas tänne lumireki,
-pojat!"
-
-"Sinun -- kyllä kai. Jospa isäntä sen kuulisi. Mutta kyllä minä kerron
-emännälle."
-
-"Tarpeetonta, vanhus. Äiti tietää sen, jo minä itse kerroin hänelle."
-
-"Niinpä hän itse vastatkoonkin siitä isännälle, sillä kyllä minä
-tiedän, että hän aivan raivostuu."
-
-Ja "latinan A", joksi lumirekeä välistä leikillä sanotaan, kaivettiin
-ylös lumesta ja eteen valjastettiin ensin neljä hevosta, niiden eteen
-kolme, sitte kaksi ja etupäässä ylvästeli Jalo yksinään. Poikia nousi
-hevosten selkään. Vanhemmat miehet istuivat lumireellä, piippunysät
-suussa. Matti Viskari, Leena Pullisen kaikki kaikissa, antoi miehille
-lapioita; nuoraa ja pari kirvestä otettiin mukaan.
-
-"No, joko kaikki ovat valmiit?" huusi Tobias etupäästä, jossa hän kuin
-ruhtinas istui Jalonsa seljässä. "Ole varoillasi, Jussi, minä
-tarkoitan: varo tammaasi; vie pois se varahevosten joukkoon!"
-
-Tobias, rikkaan maakauppiaan ja lautamiehen poika, koetti itse
-anastamallaan oikeudella johtaa koko retkeä. Se suututti vanhusta niin,
-että hän istuinpaikaltansa lumireeltä huusi:
-
-"Vaiti, penikka, ja odota, kunnes aikaihmiset pääsevät järjestykseen.
-Missä on varahevoset? Kuka niitä ratsastaa?"
-
-"Täällä", kuului vastauksia eri tahoilta.
-
-Viimein oli kaikki järjestyksessä. Pojat maiskauttivat suullansa ja
-nostivat piiskojaan; lumireki nytkähti; liikkeelle lähdettiin halki
-avaraa lumilakeutta huudellen ja nauraen, kulkusia helisemässä ja
-kaikuva aisakello. Se oli kirjava taulu; tummankarvaiset hevoset, pojat
-lammasnahkaturkkeineen ja turkkilakkeineen, sekä vanhat ukot,
-sudennahkalakit alas vedettyinä pakkasesta punakoille mutta
-tyytyväisille kasvoille; sillä vaikka lumireen veto saattoi, kuten nyt,
-olla hyvin raskastakin työtä, niin oli se sentään miellyttävänä
-vaihteena talvitöiden yksitoikkoisuudessa. Siinä istuivat nyt miehet
-"latinan A":lla, lapiot pystyssä, kuin merimiehet osoittamassa kunniaa
-airoilla. Koko jonon edellä juoksivat ja hyppivät villahäntäinen Musti,
-sepelikaula Nopa ja Vahti kovasti haukkuen! Missä lunta oli paksulta,
-niin että hevoset kaaloivat mahaa myöten, siellä kulki lumireki
-raskaasti kuin vieru savisella pellolla; mutta missä ylävämmillä tai
-muuten tuulen käyvillä paikoilla lunta oli ohuelti, siellä huutaen ja
-hoilaten laskettiin neliseen, niin että lumi ryöppysi ja kietoi
-läpinäkyvään verhoon sekä ihmiset että hevoset. Auringon säteet
-taittuivat tuossa valkosauhussa välkkyviksi kimalluksiksi, ja kehyksenä
-seisoivat mäntyjen tummat rungot valoisan, väririkkaan taulun
-ympärillä.
-
-Niin tekivät miehet matkaa lumireellä virstan toisensa perästä. Tobias
-ja Jalo olivat sekä lämpöiset että hikiset; oriin karva oli tullut
-vielä tummemmaksi ja kiiltävämmäksi, vaahto valui sen suusta, kuin se
-pureksi kuolaimia. Tobiaan posket hehkuivat innosta ja huvista. Mutta
-juuri silloin, kuin lumireki oli kovimmassa vauhdissaan, kuului matkan
-päästä kirkasta, yksitoikkoista kellon kalahtelemista, osoittaen, että
-joku matkustavainen astuttain kaalatti pitkin tietä.
-
-"Seis!" huusi vanha Matti, "tulee vastaan matkustavaisia; tie on
-kaita."
-
-"Ei, ajetaan vielä vähä matkaa, matkustaja on vielä kaukana",
-vastasivat Tobias ja pojat, kiiruhtaen huohottavia hevosia. Vanhuksen
-vastusteleminen ei kuulunut siinä hälinässä. Nyt olivat hevoset
-vauhdissa. Yhä likemmäksi lähestyi lumireki sitä paikkaa, jossa
-matkustaja näytti tien polvekkeessa olevan kiini lumessa. Nyt ei enää
-ollut aikaa pysäyttää hevosia. Ei ollut muuta keinoa kuin kääntää
-syrjään niin hyvin, kuin kävi päinsä. "Pois tieltä, kirottu vetelys,
-pois tieltä, jaarikka", huusi nuori Tobias ensin suutuksissaan, sitte
-peloissaan, "pois tieltä, maantieveijarit!" Mahdotonta, matkustaja
-raskaine, niinimatoilla peitettyine kuomuineen ei päässyt mihinkään,
-eikä aikaakaan, niin lumireki jo törmäsi kuomurekeen. Kuomureki
-sysäytyi ylös hangelle, siivet ja aisat katkeilivat ja matkustajan
-hevonen vahingoittui rinnasta. Siinä oli selviämätön sekasotku hevosia,
-ajokaluja ja miehiä, kaikkia ryöppyävän lumen vallassa. Keskellä
-sekamelskaa alkoi Jalo tulla levottomaksi. Kuin kuomureen ovi viimein
-saatiin auki ja neuvoton kuski veti matkustajan sieltä ulos, oli hän
-puoli tukeuksissa suuttumuksesta ja ilman puutteesta. Hänet huomattiin
-itse kirkkoherraksi. Saatuaan viimein kyllin hengitetyksi alkoi hän:
-
-"Vai niin, kirottu vetelys, sanotko sinä vetelys minulle,
-kirkkoherralle. Kirottu juttupukarin sikiö, vai niin, olenko minä
-maantieveijari, kyllä minä sinut opetan, Tobias. Sinä olet ihan isäsi
-kaltainen!" Nyt hän näki hevosestansa verta vuotavan: "Tämä kyllä tulee
-maksamaan isällesi"; ja kirkkoherra veti ahnaasti ilmaa, ollen
-tukehtumaisillaan suuttumuksesta ja mielenliikutuksesta. "Ja sinä,
-Viskarin Matti, tietäjäksi sinua muka pitää sanoa; kyllä kai sinä olet
-viisas mukamas..." Samassa riuhtasi Jalo, kirkkoherra kaatui lumeen
-eikä siinä enää ollut aikaa haukkumisiin, neuvomisiin eikä uhkaamisiin.
-Hevoset riisuttiin, kuomureki nostettiin tielle, käsikirja,
-ehtoolliskalkki ja lautanen, jotka olivat vierähtäneet pois
-laatikostansa, etsittiin lumesta, kuivattiin huolellisesti ja pantiin
-takaisin paikoilleen. Kirkkoherran vahingoittunut hevonen siirrettiin
-varahevosten joukkoon ja hän sai lainaksi Kallosen ruunan. Moneen
-kertaan vakuuttaen kyllä pitävänsä muistissaan Pullisen sikiötä läksi
-kirkkoherra viimein jatkamaan matkaansa.
-
-Nuori Tobias oli hämillään; hän ja Jalo joutuivat varaväkeen. Hyvin
-arvelutti tuo kaikki, että oli kohdellut pahoin kirkkoherraa juuri nyt,
-kuin isällä oli niin monta juttua vireillä häntä vastaan, juuri nyt,
-kuin rippikoulu oli päättymäisillään, ja että hän vielä oli sanonut
-kirkkoherraa kirotuksi vetelykseksi. Mitähän Elsa sanoisi asiasta, jos
-rippikoulun käynnin täytyisi keskeytyä. Vanha Matti lausui nyt ilmi
-viisautensa, supistettuna sananlaskun muotoon ja höystettynä
-voimasanoilla nykyajan nuorisosta. Paitsi sananlaskua: "ei hoppu
-hyväksi liene eikä kiire kunniaksi" tuiskutteli hän niin paljon sekä
-neuvoja että nuhteita nuorelle Tobiaalle vasten silmiä, että hän
-häpeissään ja suutuksissaan jäi kauas jäljelle hevosista ja ihmisistä.
-Paluumatka tehtiin paljon vähemmällä vauhdilla ja ilolla. Sekä ihmiset
-että eläimet olivat väsyksissä raskaasta työstä ja pakkasesta. Kotiin
-päin nyt pyrittiin noin peninkulman pituiselta matkalta. Kuin ehdittiin
-suurten koivujen kohdalle, jotka täynnä patvipahkuroita, myhkyräisinä,
-alastomina, vitsaisina ja paimenpoikain veitsen jäljistä arpisina
-seisoivat lumessa, pysähtyi jono. Viskari nousi ylös, kaaloi hangessa
-metsikköön ja ripoitteli kauroja teyreille, jotka siellä joka kevät
-joukottain kuhertelivat rakkautensa aamulaulua, taistelivat
-kaksintaisteluja odotellun kumppanin tähden ja vuodattivat sydänverensä
-lumeen.
-
-Sitte taas jatkettiin matkaa. Pakkanen alkoi kiristyä kovemmaksi.
-Variksia tuli suuret parvet metsästä kyliin päin. Harakat lentelivät
-etujoukkona lumireen edellä, räkättivät, istahtivat keikailevasti,
-naurettavan teeskentelevästi, pursto myötätuuleen, välkyttivät
-mielistellen metallivärejänsä auringon paisteessa, hypähtivät ja
-lensivät vähän matkaa, aina pysyen pyssyn kantaman päässä edellä
-lumireestä. Mutta sen jäljelle leveään vakoon, jonka lumireki avaa
-valkoiseen kenttään, miesten poltellen ja lörpötellen rientäessä kotiin
-päin, kokoutuu joukko pieniä, puoli paleltuneita sirkku ja varpus
-raukkoja. Tuossa sirisee pulmunen, muuten arka, kaino ja kaukana
-pysyvä; nyt hän nälissään lentää räpyttelee pitoihin; hänen siipensä
-välkkyvät kuin jääsirpale auringon valossa. Toiselta taholta tulee
-keltasirkku, salon lapsi; tsitsitsi, kuuluu hänen suruinen laulunsa ja
-joka tsi-ääntä seuraa siipien rävähdys, joka häntä vie yhä likemmäksi
-matkan päätä. Tilhi tunkeutuu esiin. Varmana kuin viina-asiamies
-laskeutuu hän alas paikallensa. Pienet, viluiset jalat potkivat ja
-raapivat ahkerasti; pikku kuvut täyttyvät, mutta juuri, kuin ruoka
-maistuu paraiten, tulee eräs kerskaileva vieras, ahne ja väkevä,
-talvella oleskeleva valtateiden varsilla, kesällä saloilla. Pois
-tieltä, pikku elävät: hohkanärhi itse, sinivalkoiset koristeet
-olkapäillä, raapii ravintoa ja lämmittää jalkojaan lämpöisessä hevosen
-sonnassa. Luonnon suuressa taloudessa, joka ei tiedä jätetuotteita, ei
-mitään joudu hukkaan; kaikella on oma tarkoituksensa.
-
-
-
-
-II.
-
-
-Kirkkoherra Brandt oli viimein palannut kotiinsa matkaltaan. Vielä
-hänessä kiehui viha äskeisestä kohtelusta, jota oli saanut kärsiä.
-Niinimatoilla päällystetty kuomureki oli rikki, hevonen vahingoittunut,
-ehkäpä pahastikin, ja ajokalut turmiolla. Lisäksi oli vielä
-kahdekstoista-vuotinen nuorukainen sanonut häntä "kirotuksi
-vetelykseksi". Miten kovasti se pojan haukkuminen pastori Brandtia
-suututti, voidaan arvata, kuin tiedetään hänen olleen ylämaassa jonkun
-yläalkeiskoulun rehtorina siihen onnelliseen aikaan, jolloin herrat
-opettajat saivat kenenkään estämättä mielin määrin käyttää patukkaa.
-Rehtorina hän oli heilutellut vitsoja rautakädellä; kaikki pojan
-nimelliset olivat hänen mielestään olemassakin ainoastaan patukkaa
-varten, ja poikia olivat kaikki niin kauan, kuin rehtorilla oli valtaa
-heidän ylitsensä. "Rahjus" oli alkusanana joka kuritukseen.
-Rehellisesti oli hän antanut ruumiin kärsiä sielun kykenemättömyydestä
-ja "Rahjus"-nimellä tunsi häntä useampi kuin yksi suomittu ja
-tukisteltu koulupoikaparvi. "Rahjus" oli alkuaan ollut Venäjän kielen
-ja historian opettaja. Eräässä niistä lukemattomista opetussuunnitelman
-muutoksista ja koulun rääkkäyksistä, jotka maamme on jaksanut kestää,
-täytyi Rahjuksen ottaa osakseen katkismuksen ja biblian-historian
-opetus. Samaan aikaan hän peri Tervolan kylästä pienen maatilan, ja
-silloin sen pitäjän, jossa Tervola oli, kirkkoherra Blom jo oli vanha
-ja halvattu. Se kaikki näytti rehtorista sallimuksen viittaukselta ja
-hän päätti antautua pappisuralle, aikoen ajan tullen hakea vanhan Blomin
-paikkaa hänen kuoltuaan. Silloin oli puute papeista ja Rahjus saattoi
-tutkinnoistaan lausua samaa kuin eräs hänen edelläkävijänsä: "Tosin
-minä häpesin tuomiokapitulin edessä tunnin tai pari, mutta siitä
-minulla on koko ikäni kunniaa ja hyötyä." Koko ihmiselämän uuttera
-pyrintö, jos se ei tavoittele ihan mahdottomia, kantaa ehdottomasti
-hedelmää, varsinkin jos pyrintöä kannattamassa on hyvä luonnollinen
-ymmärrys, säännöllisyys, säästäväisyys ja mahtavia ystäviä. Kaikkea
-sitä oli tässä, ja ennen, kuin kymmenen vuotta ehti loppuun kulua, oli
-Brandt kirkkoherrana siinä seurakunnassa, jossa hänellä oli maatilansa,
-Honkasyrjä, ainoastaan niukan peninkulman päässä pappilasta.
-Koulupatukkaa hän ei ottanut mukaansa ainoastaan kuvaannollisessa
-merkityksessä. Hän oli pitäjän hirmu, järjestyspiru, jonka vertaista
-tuskin löytyi muualta. Kirkonkirjat eivät olleet koskaan ennen
-paremmassa kunnossa. Puoli väkisin sai hän toimeen kansakoulun, joka
-sitte oli parempi kaikkea kiitosta. Lahkolaisten opin levittelyt esti
-hän armottomasti. Jos hän kuuli sanankaan jostain nuorten vehkeilystä,
-matkusti hän heti sinne, piti ankaraa tutkintoa syyllisten kanssa ja
-tuota pikaa olivat käsillä kuulutus, käsikirja ja Herran siunaus, jos
-vähintäkään epäilyttävää oli tapahtunut. Tietysti kirkon johtajat,
-asiain näin ollen, lämpimästi suosivat tätä voittoisan seurakunnan
-edustajaa. Mutta kirkkoherra Brandtin ansioluettelo ei vielä ole
-lopussa. Enemmin kuin kirkkoherra, enemmin kuin ennen rehtori oli hän
-maanviljelijä. Kiihkoisa rakkaus maahan, maanviljelykseen oli
-houkutellut hänet pappisuralle. Samoin kuin hän oli muokannut
-koulupoikia ja seurakuntalaisia, samoin hän oli myöskin muokannut
-isiltä perittyä maata. Suot ja rämeet olivat kuivina, hietapellot
-savitettuina, ojitettuina ja salaojitettuina, kuohusavi seoitettuna
-suomudalla, niityt ja pellot tiukkuivat lihavuudesta; kaikki, mitä
-pontevuus, työ ja taito voivat tehdä taistelussa kovaa luontoa,
-oikullista ilmanalaa ja koleita kivikkoja, soita ja hietikkoja vastaan,
-sen oli kirkkoherra Brandt rehellisesti tehnyt. Sen hän tiesi itsekin,
-eikä mikään maan päällä eikä taivaassa häntä ilahuttanut niin kuin
-hänen hyvin hoidetun talonsa kiitteleminen. Vaikka hän olikin pappi,
-niin hän kuumana elokuun päivänä vaarallisten öiden aikoihin
-kävellessään niityillänsä ja nauttiessaan kukoistavan apilaan imelää
-tuoksua, humaliston maustinhajua ja sitä tuoksua, joka raskaana,
-täyteläisenä ja suloisena kuin jalon viinin höyry liiteli
-tattarivainioiden päällä, tavallisimmin lausui: "Jos vain Herra pysyy
-puolueettomana, niin kyllä minä elän maanviljelykselläni."
-
-Mutta vaikka kirkkoherra Brandt piti kurissa laumansa ja maansa, niin
-oli sentään jotakin, jota hän ei ollut koskaan saanut kukistetuksi:
-konjakki ja Tobias Pullinen. Kuin alkoi lähestyä kello kahdeksan aika,
-nousi hänen sielussaan himo, jonka hän kaksi kolmekymmentä vuotta sitte
-luuli milloin hyvänsä voivansa kukistaa vain tahtonsa pontevuudella.
-Kymmenen viisitoista vuotta myöhemmin, vaimonsa kuoltua, huomasi hän,
-että se himo ei antanutkaan itseänsä kukistaa, että se oli tullut
-vahvaksi ja vaativaksi. Hän tahtoi järjestellä sitä puhelemalla
-"tavallisesta iltatotista ja yhdestä päivällisryypystä". Ei mikään
-auttanut. Viisi vuotta sitte huomasi hän joutuneensa taistelussa yhä
-taa päin. Himo yllätti hänet kuin rehtori syypään yliluokkalaisen:
-"rahjus", sanoi se, otti häntä kiinni korvasta ja talutti konjakin luo.
-Oltuaan päivällä ankara ja jäykkä tuli hän kello kahdeksan suutuksiinsa
-ja oli äkeissään kaikkiin ja itseensäkin, kunnes hän kello yhdeksän jo
-oli voimaton raukka, jolla vain oli yksi asia selvillä: että ei
-kenenkään ihmisen, ei edes vanhan emännöitsijänkään, joka oli niin
-monta vuotta ollut hänen palveluksessaan, pitänyt näkemän häntä siinä
-alennuksen tilassa. Hän istui siellä yksinään lukittujen ovien takana,
-joi konjakkiansa ja kauhukseen näki konjakkipullon kauniin kuvaleiman
-kulkevan kiinalaisena väriloistona veristyneiden silmien editse.
-Keskeltä tuota värien leikittelyä, joka tanssivan hyttysparven tavalla
-milloin liiteli ylös, milloin pois iltatuulen mukaan, milloin taas
-palasi heiluen ja häilyen ylös alas, näki hän välistä kalpeat naisen
-kasvot, joiden syvistä silmäkuopista tummat silmät pelkäävästi
-katselivat häneen. Voi niitä lempeitä, hirmuisia silmiä! Hellittämätön
-uutteruus, pontevuus ja työ olivat kauan pitäneet poissa niitä muistoja
-ja näkyjä, sitte oli konjakki ajanut niitä pakoon monta vuotta ja nyt,
-nyt olivat ne tuossa taas.
-
-Tobias Pullinen, hänen naapurinsa, oli toinen, joka ei taipunut
-kirkkoherran alammaisuuteen. Se oli ehkä pahaksi Tobiaalle itselleen,
-mutta niin se kuitenkin oli.
-
-Kirkkoherra Brandt astui tampuriinsa, mielessä luja päätös manuuttaa
-ilman mitään keräjiin nuori Tobias haukkumisesta ja huolimattomasta
-ajosta maantiellä. Etehisessä oli vastassa vanha emännöitsijä ja kertoi
-kappalaisen Helmin olevan sisällä odottamassa kirkkoherraa. Se ei ollut
-mikään tervetullut uutinen, sillä Brandtin kappalainen oli mies ihan
-toista tekoa. Vanha Rahjus ei koskaan voinut vetää yhtä köyttä eikä
-tasan hänen kanssansa, tämän, kuten Brandt tavallisesti häntä nimitti,
-Kristuksen kavaljeerin kanssa, sillä hän oli hieno ja siisti mies ja
-sitä paitsi, mikä Brandtin mielestä oli vieläkin pahempi,
-"lahkolainen", hän kun näet ajatteli itse. Brandt kuitenkin meni
-kansliaansa, suureen, aution näköiseen, tupakan savusta mustuneesen
-huoneesen. Neljä mustaa kaappia, kaikki eri muotoiset ja eri korkuiset,
-seisoi toista sivuseinää vasten, yksinkertainen honkapöytä ikkunan
-edessä, muutamia tuoleja ja tavattoman pitkä nahkasohva hienojen,
-laihain jalkojen päällä, siinä koko kalusto. Ei mitään kartiineja, ei
-yhtään peiliä, ei yhtään taitotekoista koristusta, niin että tulijassa
-ei mikään laimentanu autiuden vaikuttamaa kammon tunnetta.
-Tyytymättömänä ja ärtyisenä astui kirkkoherra Brandt huoneesen ja sai
-töin tuskin hillityksi mieltänsä, jota ponnistusta sentään helpotti se
-varma tieto, että kappalainen Helm oli jo seuraavana päivänä lähtevä
-pois pitäjästä ja nykyisestä virastaan.
-
-"Terve tuloa, terve tuloa", mutisi hän epäselvästi. "No veli", lisäsi
-hän sitte, "nyt olet päättänyt rippikoulun tässä pitäjässä, no,
-millaisiksi olet huomannut rippikoululapsesi?"
-
-Pehmoisella, miellyttävällä äänellä vastasi Helm kirkkoherran
-kysymykseen luonnollisella kielellä, jossa ei ollut mitään mehukkaita,
-raamatusta lainattuja ja jokapäiväisen elämän toimiin sovitettuja
-lauseita eikä sanoja:
-
-"Kuten, setä, tiedätte, ovat mielipiteemme tästä asiasta perin
-erilaiset. Kuin minä nyt luultavasti viimeistä kertaa puhun tästä
-teidän kanssanne, niin täytyy minun sanoa, että ainoastaan vähäisessä
-osassa lapsista on herännyt syvempää käsitystä meidän uskonoppimme
-perustotuuksista. Kun täällä on niin mainio kansakoulu, ovat nämä
-rippikoululapset muodollisesti paremmin valmistuneita, kuin minä
-missään muualla olen tavannut, mutta ehkä myöskin sen kansakoulun
-tähden on tieto eli ulkonainen taito hidastuttanut heidän sisällistä
-kehitystänsä."
-
-"Tieto on voima", vastasi kirkkoherra lyhyesti ja jyrkästi.
-
-"Niin kyllä", vastasi Helm, "mutta se ei kuulu tähän. Minä tahdoin vain
-sanoa, että uusi syntyminen, sydämmen kääntyminen, joka yksin oikeuttaa
-nauttimaan pyhää ehtoollista, näyttää tapahtuneen vain ani harvoissa
-rippikoululapsissa, ja minä olen onnellinen, että te, setä, päästätte
-ne nuoret enkä minä. Tämä on ensimmäinen rippikoulu, kuin olen pitänyt,
-ja minun täytyy tunnustaa, että se olisi minulle sielun-kilvoittelu,
-ankara sisällinen taistelu, jota minä en pakene, jos se pannaan minun
-kannettavakseni, mutta minä kiitän Jumalaa, joka ei vielä ole pannut
-sitä minulle; ehkä minä vast'edes varmemmasti ja siis levollisemmin
-hoidan tätä tointani, josta on suuri edesvastaus."
-
-Nyt toi emännöitsijä totivettä, konjakkia ja sokuria. Kirkkoherra,
-vanha ja virkaansa tottunut, hymyili vain pilkallisesti, mutta ei
-vastannut mitään kappalaisen puheesen.
-
-"Tahdotko totia?" kysyi hän. Samaa oli hän kysynyt jo ennenkin joka
-ilta niin kauan, kuin oli tätä kappalaistansa tavannut eli lähes neljä
-kuukautta. Ja hän oli aina saanut saman vastauksen: "Kiitoksia, setä,
-minä en nauti väkeviä juomia."
-
-"Sinä olet yhä kuin hihhulit; etkö muista, miten kävi häissä Kaanaassa?
-Mutta palataksemme aineesemme", sanoi kirkkoherra tehdessään totia,
-"siis sinä luulet, että ainoastaan harvat ovat sellaisessa sielun
-tilassa, kuin sinä vaadit voidaksesi heitä hyväksyä."
-
-"Niin."
-
-"Kuten jo itse sanoit, ovat meidän mielipiteemme tästä asiasta perin
-erilaiset. Ihmisen sielun elämä on salattu, se on seitsemällä sinetillä
-lukittu kirja, et sinä enkä minä voi sitä tuomita" -- kirkkoherra juoda
-kulautti lasista -- "ainoastaan autuuden ehtojen tietoa ja taitoa me
-voimme arvostella, vaan mikä menee sen ylitse, ei ole ihmisen vallassa.
-Muuten se nuorison tunnetulva, jota enimmät hihhulipapit osaavat saada
-aikaan oppilaissansa" -- kirkkoherra rykäsi paljon sanovasti -- "yhtä
-helposti herää, kuin nopeasti haihtuukin, ja se on vaarallinen, jopa
-ihan epäsiveellinenkin."
-
-Kirkkoherra puhuessaan astuskeli hitaasti edes takaisin pitkin lattiaa,
-joi totilasinsa loppuun ja teki uutta. "No hyvä, veli, kutka sinusta
-ovat ne valitut lampaat, jotka otat oikealle puolellesi?"
-
-Helm punastui vähän vertauksesta, joka hänestä tuntui Jumalan pilkalta;
-hän luetteli muutamia rippikoululapsia.
-
-"No, entä vuohet?"
-
-Taaskin punastui Helm ja luetteli koko joukon nimiä.
-
-"Mutta jos otat taidon mittakepiksi, kutka silloin seisovat vasemmalla
-puolellasi?"
-
-Taas luetteli Helm muutamia.
-
-"Hyvä, pane vuohien joukkoon lisäksi vielä nuori Tobias Pullinen."
-
-"Tobias", vastasi Helm, "hän on pään puolesta lahjakkain, eikä
-ainoastaan pään puolesta, hänellä on myöskin pohjaltaan lämmin ja,
-kuten maailma sanoo, hyvä sydän, mutta hän on lellitelty ja ylpeä. Hän
-osaa biblian-historiansa ja katkismuksensa kannesta kanteen. Jos tieto
-on koskaan oikeuttanut sen kalliin armon-välikappaleen käyttämiseen,
-josta nyt on puhe, niin hänellä on siihen varma oikeus."
-
-"Siirrä sinne Tobias Pullinen", sanoi Brandt nyt jo hyvin
-suutuksissaan, "se on paatunut poika. Mitä sinä olet kylvänyt, on
-hänessä joutunut kivistöön. Ylpeys ja talonpoikaiskopeus ovat hänessä
-paisuksissa, häntä täytyy masentaa." Ja kaikki kirkkoherran
-rehtorikiihkot joutuivat kuohuksiin muistellessa rekeä, hevosta ja
-kaluja. Toti teki myöskin tehtäväänsä ja yhä kiukustuneempana lateli
-hän kovia sanoja Tobiaasta ja hänen isästään, siitä vanhasta
-juttupukarista ja riitasankarista.
-
-"Minä en voi", vastasi Helm, "tehkää se itse, tutkikaa itse lapsia,
-arvostelkaa, minkä verran minä olen työtä tehnyt ja minkä verran armoa
-Herra on antanut tulla minun vähäiselle työlleni; käyttäkää mitä
-mittakeppiä hyvänsä, minä pesen käteni. Jos ainoastaan tietoa
-arvostellaan, silloin on Pullinen ensimmäinen, ja tietoahan te olette
-puolustaneet. Muuten on teillä ja vanhalla Pullisella, kuten minulle on
-kerrottu, asioita keskoisina kihlakunnan- ja hovioikeudessa. Pelkäänpä
-seurakuntalaisten katsovan kostoksi, jos Tobias hyljätään ja muita
-hyväksytään, ja se saa aikaan suuttumusta, ehkä valituksiakin."
-
-"Niinpä valittakoot", sanoi kirkkoherra äkeissään, "minä pysyn
-sanoissani. Enkö minä ihan äskettäin tavannut sitä poikaa maantiellä
-kiroilemassa ja haukkumassa kuin oikea hevoshuijari ja maantieveijari
-ihan kuin isänsäkin. Eikö hän sanonut minua 'kirotuksi vetelykseksi',
-rikkonut hevoskalujani, turmellut hevostani, särkenyt rekeäni ja..."
-
-"Siispä, setä, kuitenkin arvostelette häntä sieluntilansa,
-mielenlaatunsa mukaan."
-
-"Minä teen niin", sanoi kirkkoherra, nyt vuorostaan hän vähän
-punastuen, "minä teen niin tämän kerran, minulla on omat syyni ja minä
-vastaan niistä."
-
-"Ruoka jäähtyy", sanoi nyt kirkkoherran emännöitsijä, vanhan puolinen
-vaimo, silmissä kova ja ankara katse.
-
-"Tahdotko syödä illallista minun kanssani?"
-
-"En, tiedättehän, setä, miten meillä on kotona, kaikki jo kokoon
-pantuna, ehkä jo huomenna lähdemme Viipuriin. Vaimoni tulisi
-levottomaksi, jos nyt viipyisin poissa. Minä saan sen tähden vielä
-viimeisen kerran kiittää ja sanoa, hyvästi."
-
-"No hyvästi, hyvästi sitte, kiitos itsellesi." Ja herrat erosivat,
-kylmäkiskoisesti kättä antaen, ilman mitään "älä unhota".
-
-
-
-
-III.
-
-
-Oli ensimmäinen kova katovuosi, kuin Suomi sai viisikymmen-luvun
-koskipaikoilla kärsiä. Pitkä, säälittävä ihmisjono virtasi pohjoisesta
-päin. Köyhiä tuli kuin varpusia talvella, viluissaan ja nälissään kuin
-susi salolla. Silmät kuopallaan ja kasvot kalpeina tulivat ihmiset
-etelään päin sitä suuremmin joukoin, mitä etelämmäksi ehtivät. Kuin
-nämä pohjoisen, idän ja lännen nälkäiset matkalaiset saapuivat
-isänmaansa portille, Viipuriin, menossa suureen leipämaahan, Venäjälle,
-silloin teitä oli paljo kuin Egyptin heinäsirkkoja. Ja vanha kaupunki
-avasi porttinsa selki seljalleen; joka talossa, sekä rikkaan
-tukkukauppiaan että köyhimmän porvarin tykönä oli yksi tai useampiakin
-syömässä armeliaisuuden katkeria paloja. Eräänä päivänä tuli koulun
-rehtorin kyökkiin vaimo, kantaen kolme- tai viisivuotista lasta
-käsivarrellaan.
-
-"Mistä sinä olet?" kysyi rehtorin rouva.
-
-"Pohjanmaalta."
-
-"Mikä on nimesi?"
-
-"Anni."
-
-"Missä on miehesi?"
-
-"Hän jäi jäljelle vai lieneekö mennyt edelle, en tiedä. Oli kylmä
-talvipäivä kolme viikkoa sitte, tuli tuisku ja myrsky pohjatuulella. Me
-astuimme järven jäätä, mieheni edeltä, minä lapsen kanssa perästä;
-jompikumpi meistä eksyi talvimyrskyssä. Minä astuin, astuin koko
-päivän, ja yön tullen saavuin mökkiin. Armeliaat ihmiset hoitelivat
-meitä. Siitä asti en ole nähnyt miestäni. Nyt en tiedä, elääkö hän
-vielä vai onko jo kuollut."
-
-Vaimo puhui levollisesti niin kuin sellainen, joka on lakannut jo
-toivomasta; hänen kyyneliensä lähde oli kuivanut. Kuoleman koura oli
-painanut merkkinsä häneen.
-
-Rehtorin rouva käski antaa lämmintä keittoa vaimolle. Hän ainoastaan
-maistoi sitä, ruoka häntä oksetti. Lämmiteltyään itseänsä ja pikku
-tyttöänsä, saatuaan tavallisen antimen läksi hän kiittäen ja Jumalan
-siunausta toivottaen jälleen ulos. Tuskin ehdittyään pihalle vaipui hän
-lapsineen kinokseen. Kuin ihmisiä riensi häntä auttamaan, oli hän jo
-kuollut. Samassa talossa asui venäläinen pappi, köyhä tämän maailman
-tavaroista, vaan rikas armeliaisuudesta. Hän ja hänen vaimonsa ottivat
-lapsen hoitoonsa. Ei kukaan tiennyt, mistä lapsi oli. Oliko hän
-kastettu? Mikä hänen nimensä oli? Kuinka vanha hän oli? Ei mitään
-paperia ollut äiti vainajalla, joka olisi ilmaissut, mistä ja kuka hän
-oli. Ja pappi otti tyttöä kädestä ja meni hänen ja vaimonsa kanssa
-kirkkoon, kutsui lukkarin, kellonsoittajan ja tuohusten myöjän
-kummeiksi; lapsi sai astua suureen kasteammeesen, pappi piti kiinni
-hänen suutansa ja nenäänsä ja painoi häntä kolme kertaa kasteveden
-pinnan alle, ja kuin hän nousi ylös, oli hänen niemensä Helena Ivanovna
-ja hän oli oikeauskoinen "pravaslava".
-
-Pienokainen, siinnyt kurjuudessa ja syntynyt köyhyydessä, kasvoi
-kauniiksi, vaan raskas- ja synkkämieliseksi lapseksi. Harvoin näkyi
-hänen suunsa vetäytyvän hymyyn, ja jo lapsena osoitti hän
-ominaisuuksia, jotka oikeastaan kuuluvat vaurastunempaan ikään. Muun
-muassa oli hän erittäin säästäväinen. Kuin Leena, joksi tyttöä
-sanottiin, kasvoi nuoruuden ikään, tuli hänestä hoikka, mustasilmä
-tyttö, ja kuin hän rupesi rakentamaan avioliittoa, valitsi hän
-miehekseen iloisimman, sukkelasanaisimman ja veitikkamaisimman
-velikullan, kuin hänen vertaistensa joukosta oli saatavana vanhassa
-kauppakaupungissa, ja se oli Tobias Pullinen.
-
-Tobias palveli siihen aikaan linnan päälliköllä. Hänen pyöreä, punainen
-ja valkoinen muotonsa, hänen siniset, iloiset ja veitikkamaiset
-silmänsä, hänen leikinlaskunsa, laulunsa, hullunkuriset puheenpartensa
-ja iloiset arvoituksensa sekä lihavat, pehmoiset lihakset suun
-ympärillä, jotka, kuin hän vähänkin nauroi, tekivät, muodon niin
-hyvänluontoisen ja hupaisen näköiseksi, kaikki se oli lumonnut Helenan.
-Kuin Tobiaalla sitä paitsi oli yllä vähävenäläinen, pitkä kauhtana,
-punainen vyö vatsan kohdalla, litteä kuskinhattu päässä ja suuri joukko
-riikinkukon höyheniä törröttämässä sen päälaella, niin se kaikki
-kokonaan voitti pikku Leenan, ja siitä tuli häät kaksine vihkimisineen
-ja kaikkine juhlallisuuksineen ja taikuuksineen, kuin venäläiset ja
-suomalaiset kansantavat sellaisissa juhlatiloissa käyttävät. Kohta
-häiden jälkeen -- Leena oli silloin vasta 17 vuoden ijässä -- peri
-Tobias ihan äkkiarvaamatta pienen tilan Tervolasta ja muutti sinne.
-Kuin tila oli pieni, ainoastaan neljän tynnyrin kylvö, avasi hän
-maakaupan. Se menestyi hyvin, hän kun oli siihen aikaan ainoa kaupan
-harjoittaja koko pitäjässä. Muutamissa vuosissa pääsi hän varakkaaksi
-mieheksi, josta suurin kiitos tuli Leenan säästäväisyydelle tai
-ahneudelle, kuten naapurit sanoivat. Jos Tobias olisi hoitanut
-puotiansa ja pientä maanviljelystänsä kunnollisesti, olisi hän
-epäilemättä ollut oikein rikaskin, mutta hän oli joutunut erään kiihkon
-valtaan, jota kyllä käy käsittää vanhassa kuskissa. Hän oli
-hevoskauppias. Hän osti, möi ja huijasi hevosia, oli kaikissa
-kilpa-ajoissa Kuopiossa, Viipurissa, Hämeenlinnassa, jopa Vaasassakin.
-Jokainen urheilija koko maassa tunsi iloisen hevoskauppiaan Tobias
-Pullisen, ja monta sukkelaa kujetta kerrottiin hänestä, miten hän osti
-huokeasta ja möi kalliista sekä petteli venäläisiä hevoskauppiaita ja
-suomalaisia urheilijoita. Niin ihan eheä hänen hyvä nimensä ja
-maineensa ei ollut, vaikka kukaan ei juuri tiennyt mitään erittäin
-pahaakaan rikosta, mutta maljojen ja konjakin ääressä vilkkaan
-kilpa-ajon jälkeen ei pidetty niin tarkkaa lukua, ja kuin Tobias itse,
-milloin joku viittasi sinne päin, ei ollut lainkaan arkaluontoinen,
-niin sai kaikki mennä kaupalleen.
-
-Näin ollen jätti hän kotinsa ja talonsa kaikkineen oman onnensa nojaan,
-ja onnipa oli, että hänen vaimonsa kovin kourin piti kiinni vaivalla
-ansaituista markoista eikä oikeastaan koskaan ilmaissut Tobiaalle,
-minkä verran hän oli pannut talteen arkun pohjalle.
-
-Siellä istui Helena eli Leena, kuten häntä sanottiin, eräänä
-maanantaina aamupäivällä puotikammarissaan tuvan ja puodin välillä.
-Pieni huone se oli, täpö täynnä tavaraa: suuri joukko vesirinkelejä
-(barashki), yksi säkki kahvia ja yksi laatikko teetä, jotka arat
-tavarat olivat imeneet itseensä hajua ja makua Kurkijoen piiskoista,
-venäläisistä hevoskaluista, valkoisista saappaista ja muista
-juhtinahalta hajuavista tavaroista. Vaikka Leena oli tullut
-lihavammaksi ja pulleammaksi kuin ennen, olkapäiltään ja rinnoiltaan
-pyöreämmäksi, hänen mielensä ei siltä ollut tullut keveämmäksi,
-pikemmin päin vastoin: hän oli epätasainen ja levoton. Hän sitä paitsi
-kärsi kiusallista yksinäisyyden ikävää. Mies poissa, poika melkein
-täys'kasvuinen, kasvanut pois hänen hoidostaan vaikka ei siltä hänen
-ajatuksistaan. Vaikka hän hyvin lämpimästi rakastakin poikaansa, niin
-hän kuitenkin tunsi hänelle siipien jo siksi kasvaneen, että hän kohta
-kyllä oli kyllin voimakas lentämään ulos maailmaan. Yhtään tytärtä ei
-ollut eikä ketään sukulaisia. Vaimolleen seuraksi oli kyllä Tobias
-ottanut taloon sisarensa tyttären Annin, reippaan ja kauniin tytön,
-mutta Leena ei niin pian kiintynytkään uusiin henkilöihin. Monta vuotta
-kului ennen kuin hän oppi katsomaan tyttöä sukuun kuuluvaksi. Mutta
-olipa hänellä muunkin kuin vain sukulaisten ja seuran puutetta, sillä
-hänellä, kun oli kasvatettu Venäjän uskoon, ei ollut pappia eikä
-kirkkoa likimailla. "Sinun Jumalasi" ja "meidän Jumalamme", kuten
-tavallisessa puheessa sanottiin ja vielä tavallisemmin Suomen ja
-Venäjän Jumala, olivat kumpikin saaneet sijaa hänen sydämmessänsä. Hän
-ei voinut uskonlauseiden ja jumalanpalvelus-menojen eikä inhimillisten
-lisien takaa nähdä ainoaa, ijankaikkista Jumalaa; hänen sydämmensä oli
-runneltunut äärettömässä ja hyödyttömässä taistelussa ja pelossa.
-Säästäväisyys ja työnkiihko johtivat hänet huomaamattansa alamäen
-rintaan, joka oli nimeltä rahan hankinta. Kuin kaikki muu petti taikka
-oli mahdoton arvata ja mahdoton selittää, kuin kaikki uskon ja
-uskottomuuden tutkistelut näyttivät hänestä hetteeltä, johon hän sitä
-syvemmälle vaipui, mitä kovemmin ponnisteli vastaan, silloinkin oli
-olemassa yksi, joka oli todellinen ja selvä, ja se oli hopeamarkka.
-Sillä oli lumoava loiste, siinä oli heleä ääni sekä kotona että ulkona
-maailmassa. Kokoomishimo oli hänessä tuollainen syvään juurtunut
-kiihko, jota ei mitkään rukoukset, ei mikään katumus eikä parannus
-voinut koskaan karkoittaa.
-
-Leena istui, kuten edellä mainittiin, puotikammarissaan maanantaina
-aamupäivällä, Marian ilmestyspäivän aattona. Työ oli jo melkein
-lopetettu. Leena mietiskeli kauppaliikkeen tilaa. Kuten useimmilla
-maakauppiaillamme, salli Leena Pullisenkin harjautunut muisti, jota
-mitkään hyödyttömät ja tarpeettomat koulutiedot eivät haitanneet, hänen
-ilman mitään kirjoja saada tuota pikaa selon asiain tilasta. Hän muisti
-kaikki ostohinnat pennilleen, muisti päivät, milloin mikin tavara oli
-tuotu, ja osasi ihan paikoilleen sanoa, minkä verran hän oli voittanut
-siloista, kulkusista, nuorasta ja tupakasta. Ei mitään kassakirjaa, ei
-muistikirjaa eikä päiväkirjaa tarvittu, kaikki oli kuin vaskeen
-piirrettynä tuohon suunnattomaan muistiin, joka usein hämmästyttää ja
-kummastuttaa tuomaria ja pappia maalla. Kuin liikkeen tarkastus
-päättyi, muuttui Leenan pyöreä muoto tyytyväisen näköiseksi; hän oli
-hyvillään voitosta. Palveltuaan täten mammonaansa otti hän vanhan
-suomalaisen virsikirjansa ja luki hyvin hartaasti puoliääneen erään
-noista vanhoista suomalaisista virsistä, joissa on pahimpia
-kielivirheitä vääräin vertausten, ajatuksettoman sekamelskan ja rumain
-sanojen kanssa sekaisin. Saatuaan virren loppuun meni Leena tupaan
-etsimään kälynsä tytärtä Annia, apulaistansa taloustoimissa. Suuri tupa
-oli tyhjä ja siistitty pyhäksi. Ainoastaan kissa istui siellä, pesi
-silmiänsä ja ennusti vieraita, ja Musti uunin vieressä uneksi
-metsästysaikojen iloja. Uunin päältä näkyi kaksi suurta raudoitettua
-saappaan kantaa, ja pohjaa. Matti Viskari se siellä ylhäällä maaten
-piti pyhää.
-
-"Matti, oletko nähnyt Annia?" kysyi Leena. "Missä on Anni, ja Tobias
-sitte? Minä mielelläni lukisin heille postillasta."
-
-"Kussa kipu, siinä käsi, siinä silmä, kussa armas", vastasi Matti.
-
-"Onko tuo mikään vastaus!"
-
-"Kun on oikein kylmä, lentää pyy välistä lääväänkin."
-
-"Niin niin, hyvä Matti, se on totta. Minun olisi pitänyt arvata tämä
-ennen, kuin otin Annin taloon. Onko siinä nyt vaimo Tobiaalle, joka ei
-ole vielä päässyt ripillekään, ja tyttö köyhä kuin kirkonhiiri!"
-
-"Ei haittaa, emäntä. Köyhästä naimaan, pohatasta hevosen ostoon. Kust'
-on mieli muuttununna, sieltä hoiva huolittava. Kaikkea katua saapi,
-vaan ei nuorra naimistansa, ja tarves on talossa vaimo, vaikka vettä
-keittäkähän."
-
-"Voi niitä lapsia, niitä lapsia."
-
-"Niin, se on kyllä totta. Huoli linnun pojistansa, vaiva vaimon
-lapsistansa."
-
-"Minun pitää tehdä loppu tästä, jos vain saisin puhella mieheni kanssa
-ja kysyä, mitä hän arvelee asiasta."
-
-Kun Matti nyt ainoastaan mörähtämällä ilmasi kyllä kuullensa emännän
-sanat, mutta ei katsonut saattavansa enää mitään lisätä, läksi Leena
-karjottaan etsimään Annia.
-
-Tuskin ehti Leena poistua, kuin ovi aukesi ja sisään astui varovasti
-kyynärän korkuisen kynnyksen yli vanha jäykkäsääri mies, yllä musta,
-pitkä nuttu, päässä nahkalakki, joka, kuten mies itsekin, näytti vähän
-herrasluokkaan kuuluvalta. Se oli lukkari Jäppinen. Hänen käytöksessään
-oli vähän ahdistusta ja arkuutta. Häntä oli monta Herran vuotta
-komentanut kirkkoherra, joka ei voinut sietää hänen herrasmaisuuttansa.
-Lukkari oli siitä kasvatuksesta saanut ihan omituisen käytöksen, jossa
-näkyi sekaisin pelkoa ja teeskenneltyä varmuutta. Hän oli kyllä vanha
-tuttu talossa, mutta, koska hänen luonteessaan ei ollut itsenäisyyttä,
-uskalsi hän kirkkoherralta ainoastaan salaa hiipien käydä Pullisessa.
-Nähtyään tuvan tyhjäksi kysyi hän puoli ääneen:
-
-"Onko siellä ketään uunilla?"
-
-"Hyvää tekee lämmin vanhoille luille", vastasi Matti Viskari.
-
-"Sinua minä juuri etsin. Tule alas, tietäjä Matti, minulla on jotakin
-ilmoitettavaa sinulle, jotain hyvin tärkeää."
-
-Ukko laskeutui varovasti alas porraspuuta myöten, jona oli
-kaksituumainen lankku ja siinä sydämmen muotoisia reikiä läpi
-sahattuina.
-
-"No, mitä nyt?" sanoi hän, pudistaen lukkarin kättä ja pistäen sitte
-nuuskaa nenäänsä.
-
-"Niin, kas se on siten, että -- niin, kurjamaista se on, että mitään
-sellaista voi tapahtua, mutta niin se on -- että meidän kirkkoherra --
-niin, mitäpä siitä maksaa suuttua. --"
-
-"No, puhu suusi puhtaaksi, lukkari!" sanoi Matti, viisailla silmillään
-tarkkaan tähystellen kirkon palvelijaa. "Puhu vain suoraan. Me emme
-odota mitään hyvää siltä taholta."
-
-"Niin, suoraan sanoen, kirkkoherra Brandt ei aio päästää Tobiasta
-ripille."
-
-"No, mitä lempoa sitte!"
-
-"Hän sanoo nuoren Tobiaan viime lauantaina kiroilleen ja pauhanneen ja
-näyttäneen pahaa sydäntänsä ihan kirkkoherralle itselleen. Tahdotko
-nuuskaa, Matti?"
-
-Matti veti nuuskaa hitaasti pahkuraiseen ja kulmikkaasen nenäänsä ja
-kiroili niin, että lukkari vanhus, muistaen virka-asemansa, katsoi
-olevansa velvollinen ojentamaan häntä.
-
-"Ole vaiti, lukkari", sanoi Matti jyrkästi. "Mitä nyt on tehtävä? Anna
-nyt hyvä neuvo, tämä on sinun asiasi, tässä pitää sinun osata neuvoa."
-Ja Matti kynsi korvansa taustaa.
-
-Lukkari ei ollut millänsäkään ukon pauhaamisesta, sanoi vain: "Ei ole
-muuta kuin yksi keino. Tobias tänä päivänä menköön kappalaisen Helmin
-luo, kuuletko, tänä iltana vielä, sillä kappalainen lähtee pois
-huomeisaamuna aikaisin, paha kyllä. Jos hän rupee puolustamaan teidän
-Tobiastanne, niin se ehkä auttaa, sillä näetkös, minä olen huomannut,
-että kirkkoherra ikään kuin vähän pelkää häntä, vaikka muuten ei näytä
-pelkäävän itse paholaistakaan."
-
-"Kiitoksia, lukkari, minä kyllä kerron nuorelle Tobiaalle, mitä sinä
-olet sanonut, ja täällä tehdään mitä suinkin voidaan. Hyvästi nyt. Minä
-pidän pyhää tänään, näetkös." Ja Matti kiipesi jälleen ylös uunille,
-paneutui syrjälleen ja oli jo suloisen unen helmoissa, kuin Leena
-lasten kanssa ehti takaisin tupaan. Leena vei kammariinsa nuoret ja
-kohta kuului sieltä yksitoikkoista, juhlallista, puoleksi laulavaa
-ääntä, joka on niin tavallinen kansassa, kuin se lukee hengellisiä
-kirjoja.
-
-
-
-
-IV.
-
-
-Alkoi hämärtää. Lyhyt talvipäivä tuskin ehti sammua, niin kuu jo
-levitti kylmää valoansa valkoisille kinoksille ja mustille tuville.
-Kuin kuun valo hiipi ikkunasta tupaan, ryömi Matti makuultaan uunin
-laidalle, laskeutui varovasti maahan ja kävi piippu suussa istumaan
-uunin viereen.
-
-Hänen siinä istuessaan ja katsellessaan, mitenkä kuunvaloinen ikkunan
-kuva hitaasti siirtyi pitkin lattian rakoa, tuli Anni tupaan, otti
-lampun hyllyltä ovensuu-seinältä ja sytytti sen. Anni oli
-yhdeksäntoista ikäinen tyttö, ei erittäin kaunis, vaan muuten
-muodoltaan hyvin miellyttävä. Hänen silmäyksessään, kuin hän
-hyväntahtoisesti katsoi kehen hyvänsä, oli syvällisyyttä ja lämpöä,
-jota harvoin tavataan vaaleissa sinisilmissä. Hitaasti, vaan varmasti,
-teeskentelemättömällä, luonnollisella suloudella, jota on jokaisessa
-nuoressa ja terveessä ruumiissa, teki hän askareitansa, puhalteli
-hiillosta, pani laulaa hyräillen enemmän puita uuniin ja läksi jälleen
-ulos.
-
-Lamppu valasi kirkkaasti suuren tuvan mustuneita seiniä, pitkiä
-penkkejä ja valkoista pöytää. Orsilla riippui pitkissä vartaissa
-reikäleipiä, niiden päällä oli tarvepuita kuivamassa sekä pari nurin
-käännettyä, äskettäin nyljettyä vasikannahkaa, joiden hännät heiluivat
-ilman vedossa; muutamia paria suksia sekä oljista, helmistä ja
-kirjavista tilkuista tehty leikkikalu, kruunu nimeltään, jollainen
-usein jouluna ripustetaan kattoon koristukseksi. Lyhyesti sanoen: talon
-varasto kaikkea, joka lähinnä tarvitsi emännän katsomista ja tuvan
-lämpöä, oli kasattu ylös orsille. Nurkassa, mustuneessa hirressä
-riippui myöskin uusi petroleumilamppu.
-
-Vanha Matti katsoi itsekseen ihmetellen valon lähdettä. Hän mietiskeli
-mielessään suurta mullistusta, jonka sellainen pieni kalu kuin lamppu
-oli saanut aikaan. Matti oli vanha, kokenut mies, joka oli nähnyt
-paljon maailmassa. Hän oli kuten enimmät paremmista talollisistamme
-monipuolinen ja tietorikas mies. Hän tiesi, mihin kaski oli kaadettava,
-hän tiesi, milloin se oli poltettava, kynnettävä, kylvettävä ja
-korjattava. Eikä hän sitä ainoastaan tiennyt, vaan hän osasi tehdäkin
-sen omin käsin. Hän tiesi, missä maassa ruis, vehnä, tattari, herneet
-paraiten menestyivät ja mitä ne tarvitsivat viihtyäkseen. Hän osasi
-nikkaroida pyttyjä, tynnyrejä, korvoja, rekiä ja keveitä kärryjä. Jos
-siksi tuli, osasi hän kengittää hevosenkin yhtä hyvin, kuin hoitaa
-veneensä, kutoa nuottaa, verkkoja, rysiä ja laittaa katiskoita,
-mertoja. Hän oli suuri metsämies, joka syksyin keväin tappoi teyrejä,
-metsoja ja sorsia joukottain. Hän tunsi kukat, sienet, puut ja tiesi
-mihin niitä voitiin käyttää. Hänen ryppyiset, muhkuraiset, ruskettuneet
-kätensä osasivat tehdä melkein mitä hyvänsä, ja sittekin hän
-kuusikymmen-vuotisen, toimeliaan elämään jälkeen oli vain loinen. Hän
-oli kuullut kerrottavan suuresta maasta kaukana lännessä päin, jossa
-osattiin pitää paremmassa arvossa, mitä hyvä, terve järki ja vahvat
-kädet voivat saada aikaan. Mutta hän sekä oli liian vanha että siksi
-kirjan taitamaton ottamaan sanomalehdistä ja kirjoista tarkkaa selkoa
-siitä asiasta, joten niin kauas lähtö oli jäänyt tekemättä. Niinpä hän
-nyt oli loisena, Leena Pullisen kaikki kaikissa ja neuvonantaja, isä
-Tobiaan kuljeksiessa matkoillansa.
-
-Mutta Matti Viskari osasi paljon enemmänkin, kuin tässä on lueteltu,
-enemmän kuin hänen kaltaisensa yleensä. Häntä ei suotta sanottu
-tietäjäksi. Hän paranteli hevosia ja ihmisiä voiteilla, ja kuin ne
-eivät auttaneet, runoilla ja loitsuilla, joita hän oli oppinut
-äidiltään, koko kihlakunnassa laajalti kuuluisalta runojen laulajalta.
-
-Mitä hän uskoi? Kuten enimmät talonpojat, jotka eivät ole minkään
-erityisen ajatussuunnan vallassa jonkin lahkon tai eläväuskoisen
-valtion papin johdolla, oli hän sallimuksen palvelija. "Se on sallittu"
-oli hänen suuri uskon- ja vapahduskaavansa. Se antoi hänelle
-horjumattoman tyyneyden kaikissa elämän vaiheissa.
-
-Siinä hän nyt istui ja pöllytteli keveitä, sinisiä savupilviä ja
-katseli niiden harmahtavien utujen lävitse, ihmetellen ja iloiten
-lampun valon kirkkautta. Hän muisti, mitenkä hän poikana ison uunitulen
-valossa lohkoi ja kiskoi pihkaisia männyn pölkäreitä, joita kesällä
-huolellisesti valikoitiin välttämättömäksi talvivaloksi: päreiksi.
-Miten päre savusi ja leimusi, sammui ja jälleen sytytettiin, miten
-hiilet putosivat sihisten ja savuten alas vesiastiaan. Kolmekymmentä,
-viisikymmentä kertaa illassa täytyi sytyttää päre valasemaan
-äidin kehruuta ja isän veistelyä. Sitte muisteli hän ratisevia
-talikynttilöitä, hyvin harvinaisia vieraita; ne ratisivat suolaisesta
-talista ja levittivät talin haikua joka kerran, kuin niitä niistettiin.
-Kuin päivä sammui lumipilviin jo kello kahden aikaan, ei ollut
-iltapuhteeksi muuta kuin vähä kylän juoruja ja välttämättömimpiä
-käsitöitä. Hänellä sitä paitsi oli äidin suuri varasto loitsurunoja,
-jotka hän oppi jo lapsena ja sitte unta, tuota pitkää talvityötä, jonka
-valon puute oli tehnyt välttämättömäksi. Mutta nyt! Ja Matti ajatteli
-sitä nousevaa nuorisoa, joka nyt sai lukea ja opiskella iltapuhteina.
-"Hoh hoo", huokasi hän, "kuudenkymmenen vuoden perästä kyllä Tervolan
-kylä, on taas toisen näköinen."
-
-Nyt Matti heräsi unelmistaan. Sisään astui nuori Tobias ja hänen
-ainainen kumppaninsa ja vihamiehensä, oikeammin kilpakosijansa Matti
-Reijonen. Missä vain Anni oli ulkotöissä, siellä myöskin nämä molemmat
-nuorukaiset olivat lähellä häntä ja toinen toistansa, kateellisesti
-pitäen toisiaan silmällä. Kilpaveikkojen jäljestä tuli muutamia muitakin
-sekä nuorempia että vanhempia tyttöjä ja poikia aattoa viettämään.
-Annikin tuli nyt tupaan, seisattui lieden luo ja ryhtyi illallisen
-puuhiin. Muut istuivat ääneti penkeillä, ainoastaan hiljaista puhetta
-kuului silloin tällöin suuressa tuvassa, sillä tupakammarissa kuului
-Leena Pullinen veisaavan virttä, eikä nuoriso, varsinkaan nuori Tobias
-ollut ihan varma, eikö ilta ilon ja huvin sijasta ehkä päättyisi
-jollakin peljätyllä postillalla. Mutta nyt Anton, joka äskettäin oli
-suorittanut asevelvollisuus-palveluksensa loppuun, astui tupaan,
-nauraen, nosti kaksi sormea ohaukselle tervehdykseksi ja lausui
-kovasti: "Jumala varjelkoon." Hänet otettiin ilolla vastaan ja nyt piti
-hänen kyllä jo kymmenennen kerran tehdä selko kasarmielämästä,
-päälliköistä, herroista, Viipurin loistosta ja komeudesta sekä
-palvelustytöistä. Hänen havaintojensa tulos oli, että kyllähän
-muuten kasarmielämää sietäisi, mutta se siisteys se on ihan tappaa
-ihmiset. Juuri kuin oltiin paraassa puheen vauhdissa, tuli Leena
-virsikirjoineen, tervehti ääneti ja vakavasti, astui Annin luo ja sanoi
-puoliääneen: "keitä nuorille kahvia -- paljo sikuria", lisäsi hän
-kuiskaamalla.
-
-"Vai niin, saadaanko kahvia; no, kuulehan vain!" virkkoi Tobias, ollen
-kiihkeä torjumaan ehkä uhkaavaa virsien lukemista, sillä äiti Leenalla
-oli kuten sanottu virsikirja kädessä; "rupeemmeko arvuuttelemaan? Onko
-ketään, joka tahtoo lähteä Hymylään?"
-
-"Sinä, Anton, rupeet arvaamaan, taikka Anni, tahdotko?" virkkoi hän
-hidastellen.
-
-"Niin, ruvetkaamme arvuuttamaan, mutta ei Annia arvaamaan, hän arvaa
-kaikki, ei siitä tule mitään Hymylään menoa."
-
-"Viskari ukko, teidän pitää kysyä", vaadittiin nyt. "Niin, ukon pitää
-kysyä. Sinä Tobias, kun olet isäntä, arvaa sinä ensin."
-
-"Olkoon menneeksi, minä arvaan", sanoi Tobias, "mutta vasta
-kolmannelta, kuin en arvaa, lähden minä Hymylään."
-
-Kaikki kokoutuivat hyvin innoissaan ukon ympäri. Hän istui kumarassa,
-vasen kyynyspää polvella, poltellen ja syljeksien ahkerasti.
-
-Ukko mietti hetkisen ja lausui sitte arvoituksen.
-
-"Herrain herkku, pappein paras ruoka, ei vadilla kanneta eikä pöydälle
-panna."
-
-Kaikki näyttivät miettivän, kunnes joku tytöistä hihitti: "minä tiedän;
-minä myös", sanoi kohta toinen nauraen.
-
-"Minä myös", sanoi nuori Tobias tyynesti, "se on rintamaito."
-
-"Oikein, pikku Toppi, et sinä olekaan niin tyhmä, kuin näytät. No mutta
-mikäs tämä on:
-
-"Tulinen mies, tamminen turkki, toran tuottaa tupaan, tappelon talon
-pihalle."
-
-"Se on viina, viinalekkeri", sanoi Tobias. "Niin, viina se on;
-kelvottoman taitava panemaan arvoituksia tuo Matti."
-
-"No mutta", jatkoi Matti, lyöden kovasti polveensa, "mikäs tämä on:
-
-"Nauraa, nauraa, pitkin seinää ojennaksen."
-
-Nyt loppui Tobiaan viisaus.
-
-"Kas niin, joko alkaa Topin silmät Hymylään päin pyöriä. Saadaanpahan
-vielä nähdä. Mitähän Matti nyt keksii koetellakseen sinun järkeäsi."
-
-Niin pantiin arvoitus toisensa perästä, ja tuota pikaa olikin Tobiaalla
-jo kolme arvoitusta arvaamatta. "Hymylään, hyys, hyys Hymylään!" huusi
-nyt iloinen nuorisojoukko.
-
-Nauraen ja hälisten vietiin Tobias tuvan nurkkaan ja puettiin siellä
-niin hullunkurisesti kuin mahdollista. Hatuksi pantin kiulu alas suin,
-esiliina sidottiin selkään nutuksi, virsut pistettiin käsiin kintaiksi,
-tukaksi ja parraksi soviteltiin tappuroita kuontalosta. Sill'aikaa kuin
-Matti ja Anni täten koristelivat Tobiasta, peräytyivät kaikki muut
-toiseen nurkkaan, joka muka oli Hymylä. Sotilas Anton lausui nyt
-seuraavat säkeet, jotka muuten aina vaihtelevat puvun mukaan, joka
-Hymylään menijällä on yllä:
-
-    Käykää, lapset, katsomaan,
-    Mitä Halli haukkuu
-    Luppakorva lupsottaa.
-    Sitä Halli haukkuu,
-    Luppakorva lupsottaa:
-    Tuolta tulee Tolvasen repukka;
-    Kiulu on hattuna,
-    Virsut kintaina,
-    Kapusta korjana,
-    Hiiri hevosena,
-    Koiranhäntä ruoskana,
-    Kissa kyytijänä,
-    Pysy ei tiellä, soilla rehmää,
-    Mudassa on yltä päältä.
-    Pian, pian ovi kiinni
-    Ennen kuin hän tänne ehtii!
-
-Anton oli panevinaan oven salpaan. Nyt Tobias tuli naurettavassa
-puvussaan, tömisti lattiaa ja huusi kovasti: avatkaa, hölmöläiset,
-matkamies on tulossa. Kuin hän sitte kertoi matkansa vaikeuksia ja mitä
-hänellä oli asiaa, avasivat hymyläiset viimein oven.
-
-"Vai niin, sinä tahdot vastausta kolmeen arvoitukseen; no, ovatko ne
-sitte niin vaikeat, annas kuulla. Vaan tiedä, että täällä Hymylässä
-ollaan viisaita, ei maksa vaivaa tulla täältä joutavia kyselemään,
-muuten ajetaan kerrassaan ulos häpeämään."
-
-"Niin", sanoi Tobias, "mikä se on, joka: nauraa, nauraa, pitkin seinää
-ojennaksen?"
-
-"No mutta, hyvä matkamies", vastaavat hymyläiset yhteen suuhun. "Sehän
-on ihan yksinkertaisin asia maailmassa; se on seinänrako. Etkö näe,
-miten se nauraa?"
-
-"Kyllähän tuon näen", sanoi Tobias nauraen. "Entä ne toiset
-arvoitukset?" Ja Tobias luetteli ne.
-
-Nyt hymyläiset ihmeestä löivät kätensä yhteen ja päivittelivät niin
-suurta tietämättömyyttä. He ääneensä julistivat, että Tobias oli tyhmin
-ihminen maan päällä, kun ei osannut vastata niin yksinkertaisiin
-arvoituksiin. Hän on ihan paranematon, sanottiin, ja ulos hänet pitää
-ajaa. Ja Tobias ajettiin aika vauhtia ulos tuvasta. "Mene kotiisi
-Tervolaan ja sano, että heidän ei pidä liiaksi vaivata sinun järkeäsi,
-se on pääsi päällä ja irtaallaan siinäkin."
-
-Nyt kuuluu leikkiin, että kuin vieras on ajettu tuvasta, hänen pitää
-palata tavallisessa puvussaan, tuoda terveisiä Hymylästä ja kertoa,
-mitä kaikkea hän on kokenut matkallaan. Kostaakseen hymyläisille pitää
-hänen hullunkurisesti kuvata niiden henkilöiden luonteita, vikoja ja
-omituisuuksia, jotka äsken hymyläisinä pilkkasivat häntä.
-
-Kun nuori Tobias oli sukkelasanainen ja säälimätön poika, selväjärkinen
-ja sukkelaälyinen, odottivat kaikki suurta huvia hänen kertomuksestaan.
-Mutta Tobias ei pitänytkään kiirettä takaisin. "Juoksepas katsomaan,
-missä nuori isäntä viipyy", sanoi joku tytöistä; "ja Viskari ukko,
-missä hän sitte on?" Anni riensi etsimään heitä. Hän tiesi serkkunsa
-mielenlaadun ja luuli hänen pahastuneen pilan teosta ja poistuneen koko
-leikistä. Sen tähden hän tahtoi houkutella häntä jälleen sisään. Turha
-vaiva, porstua oli tyhjä, pieni tupa samoin, ja Anni palasi suureen,
-lämpöiseen tupaan sumupilvessä, joka hänen edeltään ja jäljestään
-vyöryi sisään. Kädet käärittyinä pummuliseen esiliinaan sanoi hän
-väristen:
-
-"Siellä yhä pakastuu ulkona. Merkillistä kuitenkin, ei siellä näkynyt
-mitään Tobiasta. Mutta minusta ikään kuin kuuluu kulkusien helinää, ne
-on meidän kulkuset." Ja hän juoksi ikkunan luo, huokui siihen, kunnes
-sai pienen reiän jäähän lasiin asti ja katsoi siitä ulos pitkin lumista
-lakeutta, näkemättä kuitenkaan mitään. "Ei siellä ketään näy", sanoi
-hän; "no, tulkaa nyt kahville, lapset; pahin sille, joka jää ilman."
-
-"Olkoon hän missä hyvänsä", sanoi Matti Reijonen iloissaan, että oli
-päässyt kilpaveljestään ainakin vähäksi aikaa. "Kylläpähän pian palaa,
-kuin kylmä aikaa puristella. Kas niin, kuka nyt rupee arvaamaan? Sinä
-Anton. Kuka arvuuttaa? Sinä Anni." Ja kohta oli taas leikki
-meneillään. Naurua ja iloa keskeyttivät ainoastaan silloin tällöin
-korkeimmat sävelet Leena Pullisen veisatessa virsiä viereisessä
-huoneessa. Mutta Tobias oli poissa eikä ollenkaan palannut.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kuin Tobias ajettiin aika vauhtia ulos tuvasta pimeään porstuaan, hän
-oli vähällä juosta suoraa päätä vanhan Matin syliin.
-
-"No, no, ei kiireellä kauas juosta", mutisi vanhus, "tule nyt tänne
-pieneen tupaan, minulla on tärkeätä sanottavaa sinulle."
-
-"Eihän tuolla niin kiire liene", sanoi Tobias iloisena leikistä, "minun
-pitää palata sisään, kuin vain saan nämä koristukset pois yltäni." Ja
-hän aluksi viskasi virsut käsistään nurkkaan. "Tulehan sisään, niin
-saat kuulla, miten minä löylytän Matti Reijosta. Saat kuulla, että hän
-kyllä saa omansa takaisin; minä nyt tunnen olevani oikein sillä päällä,
-tule pois tupaan." Ja innoissaan tempasi hän poikki esiliinan nauhan.
-
-"Ei, pikku Toppi, kullakin asialla on oma aikansa; nyt on leikki
-lopussa ja tosi alkaa."
-
-"Olethan sinä juhlallinen kuin pappi pyhäaamuna", sanoi Tobias, vähän
-oudostuen Matin vakavaa ääntä. "Mitä se nyt sitte on?"
-
-Matti ja Tobias astuivat kyynärän korkuisen kynnyksen ylitse pieneen
-tupaan. Siellä oli pimeä kuin säkissä, paitsi juuri uunin edessä, josta
-hiilistä levisi milloin enempi, milloin vähempi veripunaista valoa
-lähimmille esineille, ja tuvan perällä ikkunan edessä, josta sinertävää
-hämärää, kylmää kuin jää, vähän tuli muuten pimeään huoneesen.
-
-"No, kuulehan nyt. Provasti Brandt huomenna ei hyväksy sinua ripille.
-Sinä et pääse ollenkaan tänä vuonna."
-
-"Mitä sinä lörpöttelet!" sanoi Tobias äkäisesti.
-
-"Minä lörpöttelen, mitä tiedän. Lukkari kävi täällä tänään." Ja Matti
-kertoi nyt nuorukaiselle kaikki, mitä lukkari oli sanonut.
-
-Tobias suuttui niin, että kalpeni; hän tahtoi puhua mutta kieli ei
-totellut. Niinpä hän purskahti kovasti itkemään. Nyyhkytysten välillä
-mutisi hän:
-
-"Ja Matti ja Anni. Ja Matti pääsee myöskin ja ... ja provasti, se
-vanha..."
-
-"Ei sinun vielä pidä uskoa, että kaikki on ihan hukassa. Lukkari neuvoi
-kuten sanottu sinua puhuttelemaan provastia ja kappalaista",
-rauhoitteli Matti.
-
-"Provastia en koskaan. Minä lähden kappalaisen luo, sen minä teen. Minä
-ajan heti Helmin luo."
-
-"Ihan niin, kärsi pahaa, toivo parempaa. Minä jo valjastin valmiiksi
-hevosen. Kello on nyt seitsemän paikoilla. Aja sinä heti apupapin luo,
-hän kyllä tekee, mitä voi. Hevonen odottaa. Riennä vain pois, ennenkuin
-toiset tulevat sinua etsimään."
-
-Tobias puki tuota pikaa päällysvaatteet yllensä, juoksi ulos, hyppäsi
-rekeen, läjäytti hepoa ja katosi.
-
-Kuin Matti ehti porstuaan, oli hän jo poissa.
-
-Ja Matti meni talliin illastamaan hevosia.
-
-Suuressa tuvassa kesti leikkiä vielä kotvasen. Mutta kuin ei Mattia
-eikä Tobiasta näkynyt, vaan Leenan veisuuta yhä kuului viereisestä
-huoneesta, alkoivat nuoret toinen toisensa perästä erota pois leikistä.
-Matti Reijonen oli saanut käsiinsä harmonikan, tuon julman soittimen,
-joka karkoittaa viulun niin, kuin viulu on karkoittanut kanteleen
-kaikista näistä seuduista, ja päästeli oven suussa palkeestansa
-suloisimpia pianissimo-ääniä, mutta ilman menestystä. Anni ei kuullut
-koko soittoa. Hän ja pari muuta tyttöä olivat pitkässä puheessa
-pukeutumisesta huomenna kirkkoon; he väittelivät kiivaasti, mikä sopisi
-pukuun, mikä ei. Viimein hävisi Matti Reijonen oven suusta ja heti
-läksivät muutkin. Anni väänsi lamppua alemmaksi ja sammutti sen, joten
-tupa tuli pimeäksi, paitsi minkä kuun valo ja uunin punottava hiillos
-sitä valasivat. Hän alkoi riisuutua, kampasi tukkansa ja ihmetteli
-itsekseen koko ajan, missähän Matti ja Tobias olivat. Laitettuaan
-vuoteensa sänkyyn, joka seisoi korkeilla jaloilla tuvan nurkassa,
-pistäytyi hän ryijyn alle. Nyt tuli Mattikin alusvaatteisillaan
-pienestä tuvasta ja kiipesi uunille.
-
-"Missä ihmeellä Tobias on?" sanoi Anni. "Minä en ole nähnyt häntä siitä
-asti, kuin hänet ajettiin ulos Hymylästä."
-
-Matti oli jo nukkunut eikä kuullut enää sanaakaan.
-
-Silloin aukesi kammarin ovi ja Leena astui tupaan, yllä topattu hame ja
-paita.
-
-"Oletteko sammuttaneet tulen ja panneet pellin kiinni?"
-
-"Oh en", sanoi Anni, hyppäsi ylös kuin orava, kaatoi kauhallisen vettä
-hiilille, livahti takaisin sänkyynsä ja nukkui ajatellessaan, missä
-ihmeellä se Tobias niin kauan viipyi.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Nuori Tobias oli synkissä mietteissä lähtenyt ajamaan pastori Helmin
-luo. Hänellä oli aina lapsuudesta asti ollut kauas pyrkivä
-mielikuvitus. Onnet ja onnettomuudet, ilot ja vastoinkäymiset
-suurenteli hän mielikuvituksessaan semmoisiksi, että niillä ei ollut
-vastaavaisuutta todellisuudessa. Sen tähden hän aina ajelehti
-luonnottomuuksien välillä, ilo oli hänellä ylellinen ja alakuloisuus,
-milloin se hänet tapasi, teki hänet tosiaan surkuteltavaksi ihmiseksi.
-Nyt tämä oli arveluttava tapaus; olihan hänelle suuri vastoinkäyminen,
-jos häntä ei päästetty keväällä ripille. Anni oli häntä vanhempi ja
-olipa jo montakin häntä tähystelemässä; ehtoollispakko rasitti Tobiasta
-kuin lyijykuorma. Ja sitä raskaammalta se vielä tuntui, kuin hänen
-täytyi omassatunnossaan myöntää, että hän, kuten pastori Helm oli
-selittänyt, ei ollut käyttänyt hyväkseen rippikouluansa. Hän tunsi
-mielessään milloin katkeraa omantunnon vaivaa, milloin uhkaa ja
-suuttumusta. Nyt hänelle johtui mieleen kaikki lapsuutensa aikaiset
-kärsimiset. Hän muisti, miten häntä kuuden, seitsemän vuoden ikäisenä
-äitinsä pitkät aamu- ja iltarukoukset, virren veisuut ja saarnat olivat
-kiduttaneet. Vilkkaalle pojalle oli vaivaksi, sietämättömäksi
-rangaistukseksi tuo istuminen kuulemassa raskautetun ja etsivän
-sydämmen kysymyksiä ja huudahduksia, jotka eivät tavanneet mitään
-kaikua hänen sielunsa pohjalla. Ja tätä uskoa, josta kaikki ne kirjat
-puhuivat, hän ei ollenkaan tarvinnut, sillä ken elää vain hetkeksensä,
-kuten suvenkorento, hän ei tarvitse mitään uskoa, ja juuri sellaista
-elämää lapsi elää. Sydämmensä syvyydessä tunsi hän inhoa ja vihaa tuota
-sanaa kohtaan, joka oli orjuuttanut hänen lapsuutensa ja joka nyt
-painajaisena rasitti hänen nuoruuttansa. Siten hän saapui apulaisen
-pappilaan. Tobias sitoi hevosensa kiinni vajaan ja astui levottomana,
-ahdistuksissaan kyökkiin. Hän seisoi hyvän aikaa, kenenkään juuri
-huomaamatta ja itse esittämättä asiaansa. Sisäpiika, hienopukuinen ja
-viehkeilevä helsinkiläisneiti, joka huonosti osasi suomea, kysyi
-viimein äreästi, mitä hän tahtoi.
-
-"Puhutella pastoria."
-
-"Pastori ei ole kotona, hän on matkustanut pois."
-
-"Milloin hän palaa?"
-
-"Milloinko hän palaa?" Ja piika nauroi mahtavasti. "Hänkö palaa. Niin
-hullu hän toki ei liene koskaan. Hän läksi Helsinkiin ja siellä hän
-pysyy, toivon minä, ainakin niin kauan, kuin minä palvelen tätä
-herrasväkeä."
-
-Siitä odottamattomasta vastauksesta Tobias tosiaankin ällistyi.
-
-"Katsohan tuota talonpoikaa", sanoi tyttö hihittäen, "ihanhan hän
-töllistelee kuin hassu."
-
-Tobias oli jo väsyksissä levottomuudesta, jota oli kärsinyt. Saamansa
-vastaus ja pilkka lisäksi lopetti kerrassaan hänen rohkeutensa ja
-kärsivällisyytensä. Häpeissään, neuvottomana, suruissaan ja katkeralla
-mielellä pujahti hän ulos ovesta, heittäytyi tenhottomasti rekeen ja
-läksi ajamaan hurjaa vauhtia kappalaistalosta kotia kohti. Päästyään
-ensimmäiseen tiehaaraan pysäytti hän; tienviitta osoitti toisella
-haarallaan Tervolan kylään ja toisella suureen pappilaan. Hetkisen hän
-oli epätietoinen, vaan mitenkä olikaan, niin hän käänsi hevosen
-pappilan tielle. Hänen alakuloisuutensa oli alkanut paisua salaiseksi,
-kuohuvaksi vihaksi. Maksoi mitä hyvänsä, hänen piti puhutella itse
-Brandtiakin. Hän rohkasihe, läjäytti hevosta ja kohta hän oli pappilan
-rappujen edessä. Kuin hän tarttui oveen, putosi hänen rohkeutensa alas
-saappaanvarteen. Hän rohkasihe kuitenkin uudestaan ja seisoi heti
-kyökissä. Kuin Tobias astui sisään, nousi kirkkoherran emännöitsijä
-kehräämästä, varjosti kädellään ja katsoi terävillä, kylmillä
-silmillään tulijaa.
-
-"Mitä on asiana?"
-
-"Minä tahtoisin päästä kirkkoherran puheille!"
-
-"Ei hän ota ketään vastaan näin myöhään, senhän tiedätte vanhastaankin.
-Jos olette hakemassa sairaan luo, niin menkään pyytämään kappalaista."
-
-"Hän on matkustanut pois", sanoi Tobias, katsoen neuvottomasti alas.
-"Minun täytyy saada puhutella kirkkoherraa."
-
-Emännöitsijä nousi levottomasti ylös. Hän kyllä tiesi kappalaisen pois
-matkustaneen; mutta nyt päästää ketään kirkkoherran luo, siitä ei
-voinut olla puhettakaan. Toiselta puolen loukata noin vain Pullista,
-kylän mahtavinta miestä, saattoi ehkä tuottaa arveluttavia ikävyyksiä.
-No, voi hän nyt ehkä tämän kerran; vaan ei, ja kiivaasti sanoi hän:
-
-"Ei, kirkkoherran puheille ei kukaan pääse tänä iltana; menkää vain
-takaisin samaa tietänne ja jättäkää meidät rauhaan."
-
-Samassa aukesi sisemmän huoneen ovi ja vanha Brandt katsoi, silmät
-veristyneinä ja harhailevina, kyökkiin ja kysyi sammaltaen:
-
-"Mitä täällä pauhataan näin juhlan aattoiltana?"
-
-Kuin hänen vavahtelevat silmänsä viimein huomasivat Tobiaan, näkyi
-niissä vilahdukselta tahdon ponnistusta ja ryhdin tavoittelemista. Hän
-ojensihe suoremmaksi ja sanoi tylysti:
-
-"Mitä sinä tahdot?"
-
-"Puhua kirkkoherralle huomeisesta ripille menosta."
-
-"Turha vaiva sinulle; tule tänne tulevana vuonna, niin saatamme puhella
-siitä asiasta."
-
-Viha, joka Tobiaassa jo oli lauhtunut, heräsi tästä pilkallisesta
-puheesta jälleen. Vanha kunnioitus oli kuitenkin syvällä ja se pidätti
-jonkun verran kiihkoa ja kiivautta; jurosti vastasi hän, että hän ei
-aikonut palata vuoden päästä, että hän osasi osattavansa yhtä hyvin
-kuin muut; jos tahdottiin käyttää oikeutta, niin piti hänet hyväksyä,
-jos ei, niin hän kyllä tiesi, mihin kääntyi, päästäkseen kaikista
-selkkauksista.
-
-"No, mihin sitte?" kysyi Brandt mahtavasti.
-
-"Menen vaikka Venäjän papin luo!"
-
-Siitä röyhkeästä vastauksesta oli kirkkoherra ihan selvitä konjakin
-sumuistansa, niin hän suuttui. Sillä totta puhuaksemme, hän, provasti
-Brandt, rehtori, joka oli kukistanut lukemattomia poikia, seisoi
-voimattomana tämän "joko tahi" edessä. Raivoissaan valitsi hän ainoan
-keinon, kuin hänellä nyt oli jäljellä. Hän ajoi Tobiaan ulos aika
-vauhtia.
-
-
-
-
-V.
-
-
-Oli enempi elämää ja hälinää kuin tavallisesti Viipurin
-suurella kadulla. Vilkas ihmisjoukko aaltoili matalain yksin- ja
-kaksinkertaisten kartanoiden välitse, pyrkien ylös jyrkkää "suurta
-katua" ja sitte alas Saunalahden esikaupunkiin, jossa oli päivän suuri
-tapaus, kaikkein hevosmiesten ikävöity vuosijuhla, kilpa-ajo tapahtuva.
-Tällä kertaa oli viimeinkin taivas ollut armollinen urheilijoille, sitä
-ennen tuon tuostakin kukistettuaan heidän toiveensa. Ilma oli kylmä ja
-taivas kirkas. Ainoastaan muutamia pieniä, höyhenen kaltaisia pilven
-repaleita uiskenteli ilmassa. Heikko vaikka näpistelevä pohjainen
-tuulenhenki pudotteli tummista havupuista muutamia välkkyviä
-lumiuntuvia, jotka hiljaa liitelivät ilmameressä ja puuteroitsivat
-montakin jäistä partaa ja punakkaa nenää ja poskea.
-
-Tuossa tuli reki, edessä kaksi suurta mustaa oritta, ajaen katua ylös.
-Se oli hevosystäväin seuran puheenjohtaja, joka, säännöllinen kuten
-aina, määrähetkelleen läksi radalle, ja ihmiset ihastellen katselivat
-hänen orlovilaisiansa, jotka innosta pärskyen pitkillä tanssiaskelilla
-lennättivät herraansa ylös jyrkästä mäestä, roiskuttaen möhjäistä lunta
-molemmilla jalkakaduilla kävelijäin päälle. Sitte tuli sihteeri,
-papereja kädessä, hätiköiden ihan viime silmänräpäyksessä, ja kiirehti
-ajuria, joka oli päivän kunniaksi ottanut yllensä uuden poimuisen
-kauhtanan. Väkijoukko kiiruhti askeliansa, ehtiäkseen ajoissa perille,
-mutta sai vielä kerran mieluisen aiheen pysähtyä töllistelemään, sillä
-Cloubergin kirjakaupan kulmasta kääntyi juuri Tobias Pullinen suurelle
-kadulle kuuluisalla juoksijallansa Jalolla. Orit ylvästihe, heilautti
-pari kertaa päätänsä ylös alas, hirnahti ja läksi huimaavaa vauhtia
-ylös mäestä ja alas toiselle puolen, yli pitkän sillan ja ulos jäälle.
-
-Siellä alhaalla jäällä oli jo koko toimikunta ynnä palkintotuomarit,
-kruunun asiamies ja eläinlääkäri, kaikki koossa yksinkertaisella
-lavalla. Se oli tehty höyläämättömistä laudoista radan toiselle
-sivulle. Ympäröitynä matalaisilla käsipuilla ja koristettuna joka
-kulmasta lipuilla sekä muutamilla havuköynnöksillä näytti se varsin
-sievältä, vaikka sen lautalattia narisi ja paukkui asianomaisten
-gummi- ja huopasaappaisten, tömisteleväin jalkojen alla. Lähelle lavaa
-oli laitettu lautakoju piittinän, teen, lämmitetyn viinin ja muiden
-lämmittäväin juomain anniskelua varten. Ympärillä joka taholla lainehti
-elävä joukko hevoshuijareja, ajureja, parisniekkoja, asianharrastajia,
-sanomalehtien uutisurkkijoita ja varsinkin paljo poikia, jotka eivät
-suinkaan olleet vähimmin innokkaat tässä urheilujuhlassa. Kielten
-seoitus oli suurenmoinen. Venättä, saksaa, suomea, ruotsia ja
-mustalaista kuului sekaisin, kaikkia väärin, mutta kuitenkin
-ymmärrettiin toinen toistansa niin käsittämättömän hyvin. Juoksijain
-entisiä urhotöitä seliteltiin, niiden nykyisistä toiveista väiteltiin
-kiihkeästi, kirouksia eri kielillä, hirnumisia ja tuhannen laista
-hälinää levisi ilmaan, niin että olisi voitu luulla yht'äkkiä
-joutuneensa ihan toisten ihmisten joukkoon kuin tyynimielisten,
-hiljaisten suomalaisten, mutta nythän oltiinkin Viipurissa ja se on
-sentään vielä tänäkin päivänä ihan toista kuin muussa Suomessa.
-
-Yksin hevosetkin olivat vilkkaammat kuin tavallisesti, pärskyivät,
-kuopivat lunta, huiskuttivat päätään ylös alas ja näyttivät melkein
-tietävän, että tänään oli hankittava kunniaa ja mainetta itselleen ja
-markkoja isännilleen.
-
-"Tuossa tulee Jalo, Pullisen Jalo, ja se on hyvässä kunnossa; saas
-nähdä, eikö Jalo pääse tänään ensimmäiseksi; nyt on kylmä ilma ja
-silloin se on vaarallisempi kuin muuten", kuului sanoja ihmisjoukosta,
-kuin Pullinen tyynesti ja varmasti ajoi lavan luo saamaan
-numerolippuansa. Yleisö tunkeutui ihmetellen kauniin hevon ympärille,
-muutamat tuntijat lausuivat mielipiteensä sen ansioista ja tohtori,
-n.s. "hevosfennomaani", innokas kuten aina, selitti, että juuri siltä
-pitää suomalaisen hevosen näyttääkin. Siinä on sekä jaloutta että
-voimaa, kylliksi kokoa ja kaunis muoto. Kun sellaisia siitoseläimiä on
-omassa maassa, niin on ihan väärin turmella rotua seoituksilla j.n.e.
-Johtokunnan vanhin jäsen, ratsumestari, ilmoitti kuitenkin, että Jalo
-suorassa polvessa johtui Haapaniemen rodusta "ja siinähän oli myöskin
-seassa jaloa verta". Tohtori väitti vastaan ja luetteli Jalon isät ja
-isoisät, äidit ja isoäidit, mutta ratsumestari ei antanut perää, vaan
-väitteli kiihkeästi, ja niin molemmat herrat peräytyivät jälleen ylös
-parvekkeelle, jossa, vilkkaista viuhtomisista päättäen, kiistaa
-jatkettiin yhtä suurella innolla.
-
-Ivan Ivanovitsh Bitshok, vanha Putshka, kuten suomalaiset häntä
-nimittivät, pietarilainen hevosten ostaja ja parisniekka, pitkä,
-punertava parta ja punaiset sorvan silmät, tuli Pullisen luo ja
-tervehti vanhaa kauppaystäväänsä. Ainoastaan parta ja silmäin punainen
-väri olivat perintönä venäläiseltä isältä. Korkeat sasupäät,
-kuoppaposket, vinosilmät ja nelikulmaiset kädet, joiden lyhyet sormet
-näyttivät kuin poikki leikatuilta, oli hän perinyt tatarilaiselta
-äidiltään. Molemmat yhteensä olivat hänelle antaneet viekkautta sen
-verran, että hän kykeni kenen rinnalle hyvänsä, jos oli tehtävä jokin
-kuje hevoskaupassa. Bitshokia seurasi hänen ainainen lisäkkeensä
-tatarilainen Kuffein Holam, hänen seurakumppaninsa, apulaisensa,
-käskyläisensä ja kauppakumppaninsa.
-
-"No, veliseni", sanoi Bitshok, "kuinka sinä voit ja hevosesi sitte? Myö
-pois se nyt, veliseni! Minä maksan hyvästi, tarvitsen sitä pariksi
-toiselle shvetkalle,[1] joka on kotona Pietarissa. Viis' sataa ruplaa,
-ota pois rahat, kuin kerran tarjotaan. Harjakaiset minä annan, olutta
-ja viinaa niin paljon, kuin sydämmesi haluaa." Ja Ivan Ivanovitsh veti
-esiin paksun, rasvaisen lompakkonsa, vielä enemmän kiusatakseen
-taivaankaaren värisillä sataruplaisilla ystävää Tobiasta.
-
-"Älä lörpöttele turhia", vastasi Tobias tyynesti, veti kintaan pois
-oikeasta käpälästään ja pudisti säveästi venäläisen ojennettua kättä,
-yhä ahkeraan maiskuttaen ja imien sikariansa. Hän ei muuten ollut
-tottunut sellaisiin kapineihin, vaan poltteli mieluimmin
-piippunysällään Venäjän lehtiä, mutta nyt hän oli päivän kunniaksi
-tuhlannut viisi penniä Villmannin prima-sikariin, ja se ei ollut,
-varsinkaan vast'alkajalle, helppo pitää tulessa.
-
-Hevosystäväin seuran puheenjohtaja ja neuvosmies Holm tulivat nyt
-katselemaan Jaloa ja tervehtimään sen isäntää. Tobias ojensi känsäisen
-käpälänsä kreiville, joka ylhäisesti pudisti sitä, samalla lausuen pari
-huomiota Jalon kunnollisuudesta ja hyvin luultavista toiveista
-kilpailussa.
-
-Pullinen oli kreivin ja neuvosmiehen ruotsalaisesta keskustelusta
-kuullut sanan tai pikemmin nimen, joka ihan sähkötti hänet. Neuvosmies
-oli maininnut Vilpasta ja kreivikin oli toistanut sen nimen. Tobias
-tunsi ilmasta, että Jaloa punnittiin Vilpasta vastaan; sillä jos oli
-yhtään, joka voi kiistellä voitosta Jalon kanssa, niin oli se juuri
-Vilpas. Aina varsasta asti oli Tobias tuntenut ja pitänyt arvossa
-naapurinsa Vainikan paljon lupaavaa nuorta oritta, ja monta ja kiivasta
-väittelyä olivat nämä molemmat naapurit ja vihamiehet kiistelleet
-lemmikkiensä ansioista. Jalolla oli tosin puolellaan suurempi kokemus,
-saavutettu monivuotisessa ajossa, mutta Vilppaalla oli sen sijaan
-pontevuutta, niin että se kykeni panemaan parastansa ihan viime
-henkäykseen asti. Niin kauan, kuin Vainikka itse ajoi Vilpasta, ei
-ollut mitään vaaraa, koska Vainikka aina kadotti malttinsa ja ajoi
-hevosensa neliseen, joka turmeli kaikki tyyni. Mutta tällä kertaa oli
-hän jättänyt ohjat Tyllylän Kustaalle, joka oli kaikkein paraimpia
-hevostuntijoita ja taitavimpia ajajia tuossa suurista hevoshuijareista
-ja taitavista ajajista niin rikkaassa Mäntyharjussa, ja se asia se
-saattoi Tobiasta vähän arvelemaan.
-
-"Varo Vilpasta", oli kreivi sanonut mennessään takaisin lavalle, ja
-vaikka Tobias näytti levolliselta kuten tavallisesti, oli hänellä
-kuitenkin vastenmielistä epävarmuuden tunnetta. Hän pureksi sikariansa,
-katseli sitä pari kertaa, sylkäsi pontevasti ja jätti Jalon ohjat erään
-vieressä seisojan käteen, samalla kääntyen Bitshokin puoleen, joka yhä
-vielä seisoi katselemassa oritta.
-
-"Tule, Ivan, mennään katsomaan Vilpasta", sanoi hän iskien silmää
-venäläiselle. Ivan iski silmää vastaan ja niin he menivät vähän matkaa
-lavan ohitse siihen paikkaan, jossa ihaileva ihmisjoukko oli Vilppaan
-ympärillä piirinä, vielä tiheämpänä kuin Jalon ympärillä jos
-mahdollista.
-
-Vilpas näytti olevan kaikkein paraimmalla pyhätuulellaan. Se päristeli,
-kuopi kiihkeästi kavioillaan ja hieroi silloin tällöin päätänsä
-Tyllylän Kustaan turkin hihaan. Kustaa seisoi levollisena, ohjakset
-huolettomasti kädessä, taputti välistä Vilpasta kaulalle ja piti koko
-ajan piippunykäänsä uskollisesti suupielessä.
-
-Nyt tunkeutuivat Tobias ja venäläinen esiin ihmisjoukon lävitse.
-Venäläinen antoi heti kättä Tyllylän Kustaalle, jota hän nyt jo oli
-monta vuotta tavannut jok'ainoilla markkinoilla, missä vain itse oli
-ollut, ja alkoi vilkkaasti puhella, johon ajaja kuitenkin aina vastasi
-jotenkin yksikantaan. Hänen huomionsa oli näet kiintynyt Pulliseen,
-joka tarkkaan tutki Vilpasta, silloin tällöin vilaisten sen ajajaan.
-
-"Tules tänne, Tobias", sanoi Bitshok. "Ottakaamme yhdessä ryyppy ennen,
-kuin lähdette ajamaan. Se on Tervolan isäntä", esitti hän sitte.
-"Hyvää päivää", sanoi Kustaa, veti kintaan pois ja ojensi kankeasti
-kättänsä Tobiaalle, joka myöskin kohteliaisuudesta paljasti kätensä
-revonnahka-rukkasesta ja sitte veltoin sormin tarttui tarjottuun
-käteen. "Hyvää päivää", vastasi Tobias, syljettyään pois pari tupakan
-sirpaletta, jotka olivat eronneet suuhun tuosta kiusallisesta ja
-kulumattomasta sikarista. "Me kaksi tänään joutunemme kilpailemaan",
-sanoi hän vähän ajan päästä.
-
-"Niin taidamme joutua", sanoi Tyllylän Kustaa, oltuaan niin kauan
-vaiti, kuin hänen arvonsa vaati, "ehkä otamme ensin vähän väkevää; ei
-se haittaa pakkasessa." Ja hän pisti kätensä turkin alle ja veti sieltä
-esiin vihreän pullon. Hän pyöristi suunsa O:ksi, kaatoi kulauksen O:hon
-ja kuivasi sitte kätensä selkämällä harjaksista suutansa, maiskautti
-kieltään kerran ja antoi sitte pullon Tobiaalle. Hän, käyttäen
-hyväkseen hetkeä, jolloin tuo vastustaja purasi punasipulia palaksi
-ryypyn päälle, niuhasteli ryypätessään. Viimeksi joutui pullo Ivanille,
-jolla ei ollut mitään syytä paheksia viinaa; hän pitikin pulloa
-suullansa niin kauan kuin mahdollista.
-
-"No, veliseni", sanoi Ivan, "mitä luulet Vilppaasta, juokseeko se
-hyvin?"
-
-"Sepähän kohta saadaan nähdä", vastasi Tyllylän Kustaa. "Enhän minä
-liene suotta tullut Viipuriin asti ajamaan sitä."
-
-"Kyllä se lempo juoksee", sanoi Tobias Pullinen, "ja kyllä minä saanen
-tänään vihellellä ensimmäistä palkintoa, mutta eipä maksa vaivaa olla
-levoton ennen aikojaan. Tule nyt ottamaan lasi lämmintä punssia tai
-rommia, Tervolan isäntä se tarjoaa nyt tämän kerran."
-
-Vilppaan ohjakset jätettiin moneen kertaan varoitellen toiselle
-miehelle, ja hevosmiehet menivät vajaan, jossa juomatavaroita
-anniskeltiin. Kolme lasia täytettiin höyryävällä lämpöisellä punssilla
-ja tyhjennettiin heti.
-
-Lämmintä se oli ja hyvää myöskin, mutta hyi, niin lemmon imelää! sanoi
-savolainen, ja toiset yhtyivät lausuntoon.
-
-Ivan toimitti tuota pikaa esiin kolme uutta lasia, jotka kaadettiin
-täyteen konjakkia.
-
-Tyllylän Kustaa arveli siitä tulevan jo melkein liian paljo näin
-aamupäivällä, mutta Tobias kannatti Ivanin ajatusta, että raukka se
-oli, joka ei sietänyt kolmea lasia. Sitenpä katosi laseista
-konjakkikin, jonka jälkeen vielä tuli rommia ja viinaa ja viimein
-virvoitukseksi vähä olutta. Silloinpa jo soi kellokin lavalla merkiksi,
-että kilpailu oli alkava; jokainen riensi paikallensa.
-
-Ensimmäinen pari, kuin läksi kilpailemaan, ei saanut aikaan mitään
-innostusta. Ne olivat kaksi jotenkin hyvää ja jotenkin yhtä nopeaa
-tammaa. Sitte tulivat Poku ja Valtti. Yleisö polki yhä kovemmin
-jalkojaan pysyäkseen lämpöisenä ja palkintotuomarit seurasivat
-esimerkkiä, jota paitsi he kaksitellen vielä kävivät pienessä
-lautakojussakin, jossa kaikki kädet olivat ahkerassa anniskelutyössä ja
-lämmitetyllä viinillä oli hyvä menekki. Yht'äkkiä tuli vaja tyhjäksi.
-"Jalo ja Vilpas!" huudeltiin kaikkialla. "Nyt sitä koetellaan." Kaikki
-tunkeutuivat aitausta vasten, niin että poliisin täytyi tulla pitämään
-tietä auki lähtöpaikoissa. Tuossa ne jo tulivat. Ensin Vilpas
-jäntevillä tanssiaskelilla, harmaan täplikäs karva loistavana auringon
-paisteessa. Vilkas, kirkas katse, kauniisti kaareva kaula, kuivat,
-kaunisasentoiset jalat, kaikki osoitti pontevuutta ja kestävyyttä.
-Ihmetteleviä huudahduksia kuului joka taholta Tyllylän Kustaan ajaessa
-radan toiselle puolelle melkoista punakampana kasvoiltaan, kuin
-pakkasesta yksinään olisi voinut tulla.
-
-Sitte Tobias ajoi määräpaikkaan Jalollansa, jonka leveä rinta, kookas
-runko, vahvat jalat ja sysimusta, välkkyvä karva tekivät erittäin
-edullisen vaikutuksen katsojiin. Jalo seisoi tyynenä, katsellen
-ympärilleen, nähtävästi tajuten, mitä oli tuleva. Ainoastaan, maltiton
-kuolaimien pureksiminen ilmasi, että hänkin halusi lähteä, ja kuin
-ensimmäinen soitto kuului lavalta, hörkisti se korviaan, nähtävästi
-valmiina heti paikalla panemaan parastansa.
-
-Toinen soitto. Heti sitte kolmas, ja samassa oltiin jo menossa. Jalo
-lensi ensi askeleesta asti kaunista juoksua ja uskomatonta vauhtia.
-Vilpas sitä vastoin koetti syöksyä tielle jo toisen soiton perästä,
-nousi ajajan pidättäessä pystyyn ja menetti siten jo lähtöpaikassa pari
-sekuntia. Toivon pettymyksen murinaa kuului yleisön joukosta eikä
-ensimmäinen puoli virstaa myöskään korottanut Vilppaan toiveita, sillä
-Tyllylän Kustaa, käsittäen, että kaikki nyt riippui siitä, jos sai
-oriin jälleen rauhoitetuksi, pidätti sitä ja lisäsi vain vähitellen
-vauhtia. Jalo enemmän lensi kuin juoksi. Ilman yhtään harha-askelta,
-ilman yhtään yritystä nelistämään kului ensimmäinen virsta 1 minuutissa
-52 sekunnissa. Kaikuva hurraa palkitsi Pullista, joka vain kouristi
-lujemmin ohjaksia mennä suhahtaessaan lavan ohitse. Vilpas tarvitsi
-tasan kaksi minuuttia ensimmäiselle virstalleen, mutta sen vauhti
-nähtävästi kiihtyi, eikä tyyni mäntyharjulainen sen takana vähääkään
-hätiköinyt, vaikka vastustaja olikin niin paljon voitolla.
-
-Toinenkin virsta sujui paremmin Jalolta, vaikka erotus nyt oli
-melkoista pienempi. Tobias oli jo päästänyt muutamia varoitushuutoja,
-joihin Jalo oli vastannut hännän heilautuksella ja joka kerran vähän
-enentänyt vauhtia, mutta eipä sen juoksussa enää ollut ihan yhtä suurta
-jäntevyyttä, niin että Tobias tuon tuostakin vilkasi radan toiselle
-puolelle, jossa hänen vastustajansa lensi yhä parempaa vauhtia, mitä
-pitemmälle ehdittiin.
-
-Katsojain kiihko oli nähtävästi ylimmillään. Päät kurkottuivat eteen
-päin, vetoja lyötiin, kehoitushuutoja kuului, kuin hevoset vuorotellen
-syöksyivät lavan ohitse, ja mitä enempi kului kolmatta virstaa, sitä
-vilkkaammiksi tulivat viittaukset, sitä kovemmaksi hälinä.
-
-Vilpas oli nähtävästi korvannut koko sen ajan, jonka oli jäänyt
-jäljelle ensimmäisellä virstalla, eikä vielä näkynyt mitään vähenemistä
-sen vauhdissa. Tyllylän Kustaa istui vielä yhtä tyynenä, vaikka,
-melkoista punakampana, mutta ei uskaltanut kiirehtiä hevostansa, vaikka
-hänellä olikin siihen hyvä halu. Tobias Pullisella sitä vastoin sekä
-oli halua että uskallusta sitä tyydyttääkin. Hän nyki ohjaksilla, ärjyi
-kovasti ja piti siten Jaloansa sellaisessa vauhdissa, että, kuin
-ainoastaan viimeinen puoli virstaa oli jäljellä, Vilpas vielä oli pari
-hevosen pituutta jäljempänä. Kukapa tietää, miten tämä kilpailu olisi
-päättynytkään, jos hänen vastustajansa olisi ottanut hiukan vähemmän
-juoksevaa painolastia. Kuten nyt oli, alkoivat juomatavarat vaikuttaa
-Tyllylän Kustaasen. Hän ärjäsi kerran Vilppaalle, ja hepo syöksyi
-muutamia sekunteja melkoista tulisemmalla vauhdilla eteen päin. Ajaja
-näki jo voiton häilyvän lähellä, kiirehti vielä orittansa ja -- se oli
-liiaksi. Se hypähti neliseen, ja paha nelistäminen se olikin, sekunti
-toisensa perästä kului hukkaan, niin että sen loistava vauhti
-viimeisten parin sadan sylen matkalla ei enää voinut tehdä mitään
-muutosta. Jalo pääsi matkan päähän ensimmäisenä juuri kaksi sekuntia
-ennen kilpaveikkoansa, ja katsojat tervehtivät sitä pauhuisella
-riemulla.
-
-Mutta Tobias Pullinen pyyhki hikeä otsastaan ja päätti tavalla tai
-toisella saada haltuunsa Vilppaan, sillä hän käsitti, että korkeintaan
-yhdessä vuodessa oli Vainikan orit ehdottomasti kehittyvä etevämmäksi
-Jaloa.
-
-Mielten kiihko laimeni nyt nähtävästi, varsinkin kuin pohjatuuli alkoi
-yhä pahemmin näpistellä ja pudistaa lumihiutuvia pilvettyneeltä
-taivaalta. Palkintotuomarit ottivat vähä väliä lämmikettä ylhäällä
-lavallansa ja kääriytyivät väristen yhä paremmin kukin varainsa mukaan
-supi-, saukon-, näädän- tai bisami-turkkeihin. Osa ajajista sitä paitsi
-luopui ihan viime hetkenä, niin että kilpa-ajot loppuivat paljon
-lyhemmässä ajassa, kuin alussa oli luultu.
-
-Pullinen ja Ivan Ivanovitsh palasivat yhdessä kaupunkiin ja tekivät
-sotajuonen. Ivan oli saava Jalon 650 ruplasta, jos hän niin huokeasta
-kuin mahdollista, enintään 300 ruplasta osti ja Pulliselle luovutti
-Vilppaan. Molempain kauppaystäväin tuli myöhemmin iltasella saapua
-Imatran ravintolaan; nyt oli Tobias kutsuttu johtokunnan päivällisille
-seurahuoneelle.
-
-Pullisen kunnianhimoa ja turhamaisuutta tyydytti tuo, että sai
-vertaisena istua herrain pöydässä, mutta mikään huvi se tosiaan ei
-ollut. Syömään veitsellä ja kahvelilla, jopa kahvelilla yksinäänkin
-ruokaa, jota olisi paras ollut syödä lusikalla, siihen hän kyllä olisi
-sentään taipunut, mutta häntä kainostutti, että ei ollut muiden
-vertainen siinä vaikeassa taidossa. Istua vakavan penkin sijasta
-horjuvalla Wienin-tuolilla, joka uhkasi joka hetki pudottaa lattiaan,
-syödä kuusi seitsemän ruokalajia, jotka eivät oikeastaan maistuneet
-ollenkaan ruualta ja juoda monta lajia joutavaa viiniä, heikompaa kuin
-kalja, toista toisensa perästä ja lyhyessä ajassa, eikä, kuten
-talonpojilla on pidoissaan tapana, aina parin tunnin päästä kutakin, se
-tosiaan ei ollut hauskaa. Sitä paitsi häntä vaivasi tuo enemmän tai
-vähemmän teeskennelty veljellinen ja vertainen puhetapa, jota
-herrasmiehet seurustellessaan alempisäätyisten henkilöiden kanssa
-tavallisesti käyttävät. Tobiaalla oli tarkka silmä huomaamaan; hän näki
-kaikki ja oli itsekseen äkeissään tuosta pintapuolisesta
-veljellisyydestä. Viimein vielä yksi asia teki seurustelun
-herrasmiesten kanssa hänelle vaikeaksi ja vastenmieliseksi. Hän oli
-omissa asioissaan, maa- ja hevoskaupassa sekä maanviljelyksessä,
-taitava mies. Niistä asioista hän puhui hyvästi ja perinpohjaisesti;
-mutta hän ei osannut herrain tavalla ilman mitään vaikeuksia vaihtaa
-lakkaamatta puheen ainetta, keskustella jostakin asiasta, heti
-seuraavana silmänräpäyksenä laskea leikkiä toisesta, muutella puhetavan
-luonnetta eikä äkisti löytää vastausta tai sen tapaista mitä
-kirjavimpiin kysymyksiin. Hänen järkensä oli kyllä valpas ja terävä,
-mutta tottumusta sitä käyttämään hänellä ei ollut. Siitä hänelle tuli
-tunne, että häntä ehkä katsottiin tyhmäksi, tietämättömäksi ja
-taitamattomaksi. Kuitenkin oli, kuten sanottu, hänen turhamaisuutensa
-tyydytetty, mutta kuin hänen maljansa oli juotu, puhevalta julistettu
-vapaaksi ja eräs johtokunnan jäsen neljännen ruoka- ja viinilajin
-jälkeen fanfarin sijasta hirnui ja muka leikillisillä sanoilla esitti
-naisten maljan, katosi Tobias täältä Imatran ravintolaan.
-
-Tobias astui ravintolan petollisia puurappusia ylös toiseen kertaan ja
-saapui pieneen, ahtaasen huoneesen, joka oli sekä anniskeluhuoneena
-että etehisenä. Hän tervehti isäntää kättä pudistellen, sillä hän oli
-täällä kuin kotonaan, ja kysyi Bitshokia; hevoskauppias ei ollut vielä
-tullut. Ravintosali oli jotenkin pitkä, mutta matala nurkkahuone.
-Kilpa-ajon johdosta oli sinne kokoutunut koko joukko miehiä, jotka
-haamujen tavalla liikkuivat huonosta tupakasta ja vielä huonommasta
-väkiviinasta löyhkävässä ilmassa. Tobias astua heilutteli sisään ja
-tarkasteli häliseviä vieraita. Etimpänä ikkunan vieressä tapasi hän
-miehensä, Karl Napoleon Jurvelinin, joka poltellen ja tuolilla kiikkuen
-istui väkevän rommitotin ääressä. Pöydän laitaa vasten makasi toinen
-mies. Tobias ei kuitenkaan voinut makaajasta nähdä muuta kuin
-vanukkeisen, pellavatukkaisen pään, joka lepäsi kymmenen
-kirjoitusmusteisen sormen päällä. Makaajankin edessä oli pöydällä suuri
-lasi höyryävää rommitotia.
-
-"No viimeinkin saa nähdä Tervolan isäntää, palkinnon saajaa, voittajaa
-Tobias Pullista", sanoi Karl Napoleon Jurvelin mielistellen ja
-silmillään tirkistellen. "Juommekos yhdessä jonkun lasin -- kuules,
-kyyppäri, tuo lasi -- suuri -- jotakin väkevää -- rommitotia, eikö niin
--- entä tupakkaa -- onko Pullisella tupakkaa; ehkä sikareja. Kuten
-näette, poltan minä piippua." Ja Jurvelin pisti piippuun, maistoi
-lasistansa, imeskeli puolipitkää luu- ja sahviaani-vartista piippuansa
-ja tirkisteli kumppaniaan viekastelevasti ja ystävällisesti.
-
-"Kiitoksia kysymästä, kyllä toti ja tupakka tarpeen ovat, mutta, herra
-tuomari, mitenkähän meidän juttumme luistavat?" sanoi Tobias, käyden
-pöydän viereen hajasäärin tuolille istumaan, kädet selkänojan varaan.
-"Se juttu kalavedestä meidän provastimme, sen kirotun Brandtin kanssa
-tulee nyt takaisin kihlakunnan-oikeuteen. Sitä toista juttua rajasta
-olemme jatkaneet senaattiin, vaikka te niin varmaan luulitte sen
-päättyvän meidän eduksemme hovioikeudessa."
-
-Tämä niin sanottu tuomari, entinen keräjäkirjuri, sittemmin
-lääninkanslisti ja nimismies, erotettu kaikenlaisten kujeiden tähden,
-ja nyt viinaviskaali, punastui vähän; hän huomasi Tobiaan kuulustelleen
-asioitansa muilta "tuomareilta", ehkäpä oikealtakin tuomarilta, ja hän
-alkoi pehmoisella ja mielistelevällä, mutta sentään arvokkaalla
-puhetulvalla torjua vaaraa ihan alussa. Taputtaen Tobiasta leveälle
-polvelle ja voimakkaille olkapäille sanoi hän:
-
-"Voi, hyvä isäntä, nyt te olette ihan eksyksissä, joku lienee teitä
-petellyt. No, juokaahan, juokaa pohjaan asti, ketä te nyt olette
-tavanneet?"
-
-"Syöteriä itseään."
-
-"Häntäkö!" sanoi Jurvelin tirkistellen ja nauraen lyhyesti ja
-mahtavasti, "no, se juuri onkin oikea mies tähän asiaan, hän kyllä
-maalaa asiat teille niin mustiksi kuin mahdollista, hänhän se on koko
-ajan neuvonut hyvää ystäväänsä, papin asiamiestä, mikä sen nimi nyt
-onkaan, sen pienen tuomarin, jolla on kultasankaiset silmälasit? No,
-samapa se nyt on. Ne kaksi oikein sopivat yhteen."
-
-Tobiasta ei ollut niin helppo pettää. Jos pellavapää ei olisi alkanut
-liikkua eikä johtaa puhetta toisaalle, niin olisi Karl Napoleon
-Jurvelin luultavasti jo nyt saanut tehdä loppusuorituksen. Pellavapää
-oli tällä välin herännyt, horjuen noussut kapeiden, sisään painuneiden
-olkapäiden varaan, ja katseli kalpeilla, uneliailla silmillä, joita
-osaksi vielä peittivät raskaat, punaiset silmäluomet, joka olikin ainoa
-puna hänen olutkeiton karvaisissa kasvoissaan.
-
-Jurvelin, käyttäen tilaisuutta hyväkseen, esitti ystävänsä,
-sanomalehden toimittajan, maisteri Valkosen. "Te puhuitte Brandtista,
-kuulin minä", sanoi Valkonen, nyykäyttäen päätään ja kursailematta.
-"Katsokaas, tämän paikan tukisti hän minulta paljaaksi -- katsokaa." Ja
-Valkonen käänsi syrjään pellavapivoansa ja näytti ohaukseltaan
-kymmenpennisen suuruista paljasta paikkaa. "Rahjus, sanoi hän vain ja
-niin jauhoi juuri tuosta ja otti koko tukun hiuksia ja siitä asti ne on
-poissa. Se oli perhanan väkevä mies. Minä en osannut kristinuskoani, en
-tiennyt, miten pitkä ja leveä Noakin arkki oli."
-
-"Niin, se Brandt", pisti väliin Jurvelin ja alkoi tehdä hänen
-ansioluetteloansa.
-
-"Emmeköhän kirjoita häntä mustaan kirjaan", sanoi uutisten urkkija,
-entinen ylioppilas, sillä siksi tosiaankin supistui sanomalehden
-toimittaja ja maisteri. Hän otti käsille pienen muistikirjan ja
-kirjoitti talteen minkä mitäkin, käytettäväksi joskus Tervolan
-kirjeesen.
-
-"No, mihinkä te isäntä nyt aiotte kilpa-ajoihin, Hämeenlinnaan, arvaan
-minä", sanoi Jurvelin.
-
-"Eipäs", vastasi Tobias, jolle rommi, kuumuus ja jutut jo alkoivat
-nousta päähän. "Minä lähden kotiin, pistäytymään postillani luona --
-niin totisesti, kotiin minä lähden -- piru on siellä merrassa. Minä
-sain kirjeen eukoltani, oikean epistolan. Brandt ei ole päästänyt
-poikaani ripille tänä vuonna. Poika on raivoissaan ja tahtoo lähteä
-kotoa rajan toiselle puolen, ja katsokaa, mitä hän kirjoittaa." Ja
-Tobias löi likaisen, monin tavoin taitellun kirjeen pöytään. "Hän menee
-venäjän uskoon, äitinsä uskoon."
-
-"Kas sitä pahusta. Luopua isäinsä uskosta. No, te kaiketi pidätte hänet
-kurissa, toivon minä. Kyllä minä pudistelen hänestä ne ajatukset --
-kyllä minä hänet opetan. Jospa hän vielä -- Ja se Brandt sitte, se se
-vasta on Herran palvelija, se on kaikki hänen syynsä."
-
-Päästäkseen onnettomain juttujen selityksistä kiihotteli Jurvelin
-Pullista Brandtilla ja rommitotilla, ja ennen kuin Tobias nousi pois
-pöydästä, oli viinaviskaalilla kädessään ylimääräisenä hyvikkeenä
-viisikolmatta markkaa.
-
-Pullinen oli hyvin varovainen juomingeissa, vaan tällä kertaa hän
-Jurvelinin yllytyksestä oli ottanut lasin liiaksi. Vaan kuin viimein
-Bitshokin sorvansilmät loistivat tupakan savun lävitse salin toisesta
-päästä ja venäläinen alkoi puhella hevoskaupoista, selvisi Tobias
-kerrassaan, ja kuin nämä hevosmiehet viimein erosivat, oli Tobias
-tehnyt hyvän kaupan. Jalo oli myöty, mutta tulevaisuudesta kajasteli
-uusia voittoja, sillä Vilpas oli hänen.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Seuraavana päivänä sanoi Tobias jäähyväset Bitshokille, Tyllylän
-Kustaalle, Karl Napoleon Jurvelinille ja varsinkin Jalolle, sovitteli
-Leenalle ostamansa kahvit reenpohjaan, valjasti Vilppaan ja läksi
-viimeinkin ajamaan kotia kohti. Oli jo pimeä, kuin hän ajoi omaan
-pihaansa. Ei ketään ollut ottamassa isäntää vastaan, ei koiraa eikä
-renkiä. Hän sen tähden itse riisui Vilppaan, vei sen talliin ja meni
-tupaan. Sekin oli pimeä, ainoastaan hiillos liedessä levitti epävarmaa
-valoa suureen tupaan.
-
-"Mitähän täällä lienee tapahtunut, koska koko talo on kuin kuollut",
-mutisi Pullinen itsekseen, sytytti piippunsa ja lämmitteli käsiään.
-
-Viimein tuli vanha Viskari. "No, kas isäntä, no sepä nyt, emme me vielä
-tänään odottaneet teitä."
-
-"Sen kyllä näen. Mitä tämä on, missä on Leena ja missä kaikki ihmiset?
-Tässä minä olen jo odotellut hyvän hetken."
-
-"Reijosessa, naapurissamme on koko kylä koolla, naiset ja lapset. Vanha
-Reijonen ja hänen vaimonsa ovat kuolemaisillaan."
-
-"Kuolemaisillaan, mitä sinä sanot, mitä on tapahtunut?"
-
-"He ovat rokossa."
-
-"No, eivätkö he ole rokotetut."
-
-"Mitä rokotetut!" ja vanhus nauroi ylenkatseellisesti; "tietysti ne on
-rokotetut, mutta mitä se auttaa, kun sallimus kerran on määrännyt, että
-heidän pitää kuolla rokkoon, ja sen tähden he kuolevat rokkoon, ei
-siinä auta mikään rokotus eikä tohtoritkaan."
-
-Nyt kuului kovaa töminää ja puhetta porstuasta, tupaan astui Leena ja
-muu kotiväki.
-
-Lamppu sytytettiin, tervehdittiin toisiansa, Tobias kertoi kilpa-ajon
-päätöksen, Leena ja nuori Tobias hyvin harmissaan kertoivat, mitenkä
-provasti, haettuna vanhan Reijosen kuolinvuoteelle, juuri äsken oli
-ankarimmasti ajanut pois kaikki, jotka olivat kokoutuneet ripitystä ja
-ehtoollisen jakoa katsomaan, ja sen tähden vain, että muka tauti oli
-tarttuvainen. Mitä kullakin oli lähinnä mieltä painamassa, ei ollenkaan
-puhuttu. Vasta sitte, kuin illallinen oli syöty ja isäntäväki joutui
-omaan huoneesensa, puheltiin siitä asiasta. Ja Leena se saattoi
-tahtonsa hyväksytyksi. Nuori Matti Reijonen oli ehkä jo huomenna saava
-haltuunsa isänsä tilan ja epäilemättä hankkiva vaimon niin pian kuin
-mahdollista, ja Anni olisi juuri sopiva vaimo hänelle. Se olisi
-kaikissa tapauksissa paras myöskin Tobiaalle, joka näytti mieltyneen
-tyttöön; hän toki voi saada ihan toisenlaisen morsiamen, tuoda kotiin
-kylän rikkaimman perinnöttären, tytön, joka oli yhtä rikas kuin
-kelvollinenkin, ja Leena kyllä tiesi, että tytön puolelta ei ollut
-mitään estettä. Tobias nyt kävellä turjotti uhkamielisenä, nolona ja
-alakuloisena kodissa, hänen pitäisi päästä jonnekin muuanne unhottamaan
-rippikoulussa tapahtunutta häpeää ja... Leena oli suunninnut kaikki
-selväksi, niin että vanhan Tobiaan väitteet, joita ei ollutkaan monta
-eikä nekään pitäviä, raukesivat kerrassaan, ja niin päätettiin, että
-pojan piti jo huomenna lähteä joksikin ajaksi palvelukseen etäisen
-sukulaisen ja vanhan tutun luo, joka oli kestkievarina jossakin
-Pietarin puolisessa rajapitäjässä, sitäkin mieluisemmin sinne, koska
-Tervolan kyläläisten oli käytävä kyydissä juuri siellä.
-
-Seuraavana päivänä lähetettiin Tobias ulos maailmaan sanallakaan
-mainitsematta tuon pikaisen matkan syytä, jonka sentään tiesivät
-kaikki, joihin se lähimmin koski. Kuin hän sanoi jäähyväset äidilleen,
-Annille, vanhalle Viskarille ja jo istui reessä, sanoi hänen isänsä
-kovaan: "hoida hevosta, sanon minä sinulle, ja pidä hyvä käytös," ja
-lisäsi sitte hiljempaan: "jos menet Venäjän papin luo, niin piru sinut
-perii." Katkeralla mielellä läksi Tobias ajamaan ja viimeksi näki Annin
-itkuiset kasvot. Hän oli liian nuori, tunteakseen tässä elämänsä
-käänteessä kyllästystä, hän toivoi vielä siksi paljon, että muutos
-olisi tuntunut edes raskaaltakaan, mutta hän tunsi sydämmensä
-syvyydessä, että suuri vääryys oli tehty hänelle. Se oli ensimmäinen
-hallayö, kuin nyt kylmi ja kärvensi hänen sielunsa runsasta orasta.
-
-
-
-
-VI.
-
-
-Vammeljoki on pieni mitätön puro, mutta juuri ennen pääsöänsä mereen
-paisuu se leveäksi ja syväksi ja voimakkaasti murtautuu harjanteen
-poikki, joka on Äyräpäänseljän viimeisiä jyrkkiä ja korkeita haaroja.
-Vammeljoki tekee täällä pitkän, virtapaikalta syvän lahden, joka on
-väärän sarven muotoinen. Suun kummallakin puolella on korkeilla
-rannoilla kauniita huviloita raittiin ja runsaan vihreyden keskellä.
-Kuin Vammelsuusta -- se on lahden nimi joen suun paikoilla --
-matkustetaan kaakkoon päin pitkin hyvästi hoidettua vierutietä, on
-kuljettava kymmenen tai kahdentoista virstan matka pitkin meren rantaa
-viiden sadan tai enintään parin tuhannen askeleen päässä siitä. Tällä
-rannikolla on pietarilaisten suosittu huvilakaupunki ja kylpypaikka
-Terijoki, parin virstan päässä saman nimisestä asemasta. Meren ja
-maantien välinen maa on jaettu pikku palstoihin. Niiden omistajilla on
-siellä huvila toisensa vieressä, joista enimmät ovat rakennetut siihen
-omituiseen puumalliin, jota sanotaan venäläiseksi, vaan joka on
-suureksi osaksi saanut koristeitansa muun muassa suomalaisten kansain
-ompelus- ja kangaskaavoista. Siellä on hakaristi, kaksoisristi,
-nelikulma ja tähti, eli lyhyesti sanoen kaikki ne muodot, jotka
-ennen muinoin pronssikaudella ja sitä ennen ovat olleet enimpäin
-kansakuntain yhteisenä koristusaarteena. Toisellakin puolen tiestä on
-huviloita, mutta toistaiseksi ei niin paljo eikä yhtä komeita kuin
-uutisrakennukset merenrannalla. Sillä kaikki nämä huvilat ovat
-uutisrakennuksia. Kymmenen vuotta sitte kasvoi rantavehnä
-häiritsemättömän rehevänä hiekassa meren rannalla ja suikertelevat
-variksenvarvut menestyivät hyvin mäntyjen keskellä. Urosteyrit pitivät
-ritaritaistelujansa pienillä aukeilla, joita metsänhakkuu oli tehnyt,
-ja oratuomien ja sanajalkojen välissä pyyteli tarhakäärme sisiliskoja
-ja hiiriä. Nyt siellä kyllä on satakin komeaa huvilaa ynnä kasino eli
-ravintola. Onpa sinne syntynyt pieni kesäteaatterikin tekemään
-paikkakuntaa viehättävämmäksi. Mutta Terijoen suurin viehätys ja
-kauneus on meri ja merenranta, tämä komea ranta ilman mitään kallioita
-ja saaria, joka hienohiekkaisena ja loivana ulottuu Suomenlahdelle päin
-ja muutaman sadan sylen leveydeltä seuraa merenpintaa ainoastaan
-muutaman kyynärän syvyydessä, kunnes se äkkijyrkästi painuu
-Suomenlahden pohjaa kohti. Se on siis oikea uimaranta, sellainen kuin
-Ostendessa ja Trouvillessa. Näköala rantaäyräältä on viehättävä.
-Etelästä päin näkyy tornirikas Kronstadt kuin varjokuva opaalin
-karvaista taivasta vasten, ja sen takaa hieno savun karvainen juomu: se
-on Inkerinmaa. Pohjoiseen päin tekee jyrkkä hietaranta viehättävän
-kaaren nientä kohti, jossa Vammelsuun tullipaikka on yksinään äärimpänä
-ulkona kuin kalalokki kuohuissa. Lännessä meri, ei koskaan
-yhdennäköinen, aina uusimuotoinen, milloin välkkyvän kirkas kuin
-juokseva metalli, milloin aaltojen ja kuohun vallassa.
-
-Siinä on lavein näköala, kuin missään on Suomen manterelta. Saaria ja
-luotoja tapaamatta voi tästä purjehtia Nargön ja Vironmaan välitse ihan
-suoraa suuntaa Itägötinmaan rikkaalle rannalle.
-
-Nyt oli ranta autiona, huvilat tyhjinä, ikkunat ja ovet lukittuina.
-Villiviini kuistien ympärillä oli kääritty oljilla ja niinimatoilla;
-kaprifolium makasi havujen ja lumen peitossa, nähden unta kesätuulista
-ja linnun laulusta, auringon valosta ja helteisistä heinäkuun päivistä.
-Ruusupensaat seisoivat okaisina, varret yhteen sidottuina. Mutta kuin
-kesä tulee ja Pietarin kaunis maailma levittelee suurten humisevain
-honkain alla riikinkukon-purstoansa harsopuvussa, kevyessä kuin
-hämähäkin verkko, karttuunissa, kirjavassa kuin meissen-poslini,
-suojana japanilaisia päivänvarjoja, suuria kuin jättiläistulpaanit,
-omituisia Trouvillen hattuja, sekä kuka missäkin tallipojan puvussa
-kuin hieno-ihoisia, mustasilmäisiä naisia ja hoikkia, kaunisvartaloisia
-nuoria miehiä kävelee huolellisesti puhdistetuilla käytävillä ja
-harvaruohoisilla nurmikoilla; silloin antaa viiniköynnös varjoa,
-kaprifolium suloisinta tuoksuansa ja ruusupensas koreilee kauneimmassa
-kukoistuksessaan. Mutta siihen oli vielä pitkä aika, sillä nyt oli
-vasta aikainen kevät, niin aikainen, että vielä ei ollut kuulunut
-leivoakaan.
-
-Vielä oli meri jäässä, kuin nuori Tobias Pullinen tuli tänne hevosineen
-isänsä vanhalta ystävältä etsimään työtä. Ja työtä täällä oli
-enimmäkseen talvet päästään, sillä useampia kuin yksi huvila kasvoi
-lumeen meren rannalle tai maantien varrelle. Siellä oli aina kelpo
-miehelle ja kestävälle hevoselle rahan ansiota puun, kiven tai muiden
-rakennustarpeiden vedossa. Se huvilan (eli datshan, kuten niitä sillä
-paikkakunnalla sanotaan) rakennus, jossa Tobias sai työtä, oli lähellä
-Vammelsuuta, korkealla mäellä, josta oli laaja näköala meren jäälle.
-Työmiesten joukossa oli kirvesmies, joka sanoi itseään Adamiksi, ja
-sitä paitsi hänellä oli korea nimi Pihlhjerta, niin että hän varmaankin
-oli jonkin vanhan aatelissuvun[2] jälkeläinen. Hän oli luonteeltaan
-kummallinen, umpimielinen, jollaisia ei monta tavata näillä seuduin.
-Hän oli enimmäkseen ääneti, ei oikeastaan sen tähden, että se olisi
-ollut hänen luonteensa mukaista, vaan koska hänen koko sielunsa oli
-kiintynyt yhteen ainoaan asiaan: uskonnon mietiskelemiseen. Huomaava
-tarkastaja saattoi nähdä hänen usein työssäkin ajattelevan ihan toisia
-asioita, kuin hänen kätensä tekivät. Hän enimmäkseen mietiskeli
-vaikeimpia uskonnollisia asioita, ja jos joku alkoi puhetta mistään
-sille alalle kuuluvasta kysymyksestä, silloin Adam Pihlhjerta puhui,
-puhui niin, että lihava kestkievari, jonka talossa hän asui, hänen
-vesitautinen vaimonsa ja heidän pyöreä, punakka tyttärensä Kaisu,
-joilla kaikilla oli tavattoman sukkela kieli, ihan peloissaan
-pakenivat. Adam oli paljon kuljeksinut maailmassa; Pietarissa hän oli
-kuullut metodisteja, Ruotsin Pohjanmaalla laestadilaisia, Vaasassa ja
-Lohtajalla hihhuleja. Kaikilla näillä lahkoilla, jotka koskettelemalla
-ihmisen tuntoa tärisyttävät koko hermostoa, saadakseen aikaan
-herätystä, on suunnaton valta yksinkertaisten luonteiden yli.
-Adamiinkin olivat nämä opit vaikuttaneet ihan sydämmen pohjaan asti.
-Heräys oli eräässä rukouskokouksessa tullut hänelle sellaisella hengen
-voimalla, että hän oli mielenliikutuksen kiihkossa huutanut veljille:
-minä näen Jumalan pyhyydessänsä. Vaahto oli juossut häneltä suusta, ja
-tunnottomana oli hänet kannettu pois huoneesta. Sittemmin hän oli ollut
-vanhimpain hihhulien luona opissa, tutkinut Laestadiuksen postillaa ja
-raamatusta varsinkin vanhan testamentin profeettoja ja ilmestyskirjaa.
-Hänellä kun luonnostaan oli terävä järki, vilkas mielikuvitus ja
-tunteellisuus, niin hän tuota pikaa oli ylennyt etevimmäksi sen lahkon
-saarnamiehistä. Veljien lähettiläänä ja apostolina oli hän kulkenut
-pitämässä rukouskokouksia, antanut anteeksi syntejä ja kätten päälle
-panemisella vuodattanut pyhän hengen moneen sataan innokkaasen
-uudesti-syntyneesen.
-
-Adam oli suurikasvuinen, vahvaruumiinen mies ja pinnalta
-karkeatekoinen, mutta sisältä ihan toista lajia. Hänellä oli sukkela
-ymmärrys ja kekseliäs kieli, paljo raamatun taitoa sekä kykyä käyttää
-ajatusvoimaansa johtopäätöksiin yhtä viisaasti kuin kuudennentoista
-vuosisadan skolastikot. Väitellessä uskosta, sen olemuksesta,
-herätyksestä, vanhurskauttamisesta ja muista sellaisista asioista pani
-hän usein varmimmatkin papit ahtaalle. Hän oli peljättävä vastustaja,
-oikea perustusten järkyttelijä, mutta verraten mitätön, milloin hänen
-tuli tyynesti vaikuttaa hengen palveluksessa, kehoittaa, rohkaista,
-virvoittaa ja lohduttaa; sillä hänen sielunsa oli niin täynnä mietteitä
-uskosta, oikeasta uskosta ja uskon oikeasta olemuksesta, että siihen
-tuskin jäi mitään tilaa rakkaudelle.
-
-Tämän apostolin kanssa sai Tobias yhdessä asua renkituvan vieressä
-pienessä huoneessa, joka oli täynnä metsästys- ja kalastuskaluja,
-verkkoja ja rysiä, sampanjapullon kaltaisia kapeita ja tiheitä
-nahkiaismertoja sekä linnustuskuvia. Siinä oli telkkäin, kuikkain,
-koskeloiden, metsähanhien, lokkien, allien, heinäsorsien ja kaikkein
-merilintujen kuvia, monta kappaletta kutakin seinillä, orsilla, uunin
-reunuksella ja ikkunanlaudoilla. Niitä vourattiin kesät päästänsä
-pietarilaisille huvilinnustajille.
-
-Tottunut tutkimaan sydämmiä, tarkastamaan ihmisten puheita ja niistä
-tekemään johtopäätöksiänsä heidän sisällisestä sielun elämästään,
-käsitti Adam Pihlhjerta heti, että hänen nuori kumppaninsa Tobias
-Pullinen ei suinkaan ollut säännöllisessä mielen tilassa. Eräänä iltana
-hihhuli katsoi sopivaksi tehdä rynnäkköä muutamilla raamatun lauseilla:
-"katso, nyt on otollinen aika, nyt on autuuden päivä"; "kolkuttakaa,
-niin teille avataan" j.n.e.
-
-Mutta häntä kohtasi vastustus, niin kiivas, että Adam vähäksi ajaksi
-ihan ällistyi. Monivuotiset kärsimykset ja orjuus ikeen alla,
-kirkkoherra Brandtin vääryys, Anni, jonka hän katsoi ainiaaksi
-kadottaneensa, mustasukkaisuus, aiottu meno Venäjän uskoon, kaikki nyt
-kokoutui Tobiaan ja sanan välille, jota kohtaan nuorukaisessa paloi
-oikea viha.
-
-Adam hymyili itsekseen tyytyväisesti. Sellaisen raivokkaan vastustuksen
-syynä täytyi olla syvä sydämmen suru. Sellaisia hehkuvia ja tulisia
-luonteita kuin Tobias ei ollut vaikea koota Herran viinamäkeen.
-Kylmäin, hiljaisten luonteiden oli vaikein löytää ahdasta porttia, joka
-vie elämään. Hän antoi Tobiaan olla rauhassa pari päivää, mutta alkoi
-rynnäkön toisesta kohdasta, josta oli huomannut Tobiaan syttyvän kuin
-sähkökipinästä, ja se kohta oli valtionkirkon papit.
-
-Kuin Adam ryhtyi siihen asiaan ja luki kaikki kammottavat sanat, kuin
-profeetat olivat lausuneet Baalin papeista, ja niitä nyt sovitti Herran
-viattomiin palvelijoihin, silloin Tobiasta värisytti; Adamin puheen
-kammottava hehku ja raamatun mahtavat sanat pakottivat hänet
-äänettömäksi, sillä hän tunsi, että tämän miehen kanssa ei käynyt
-leikitellä, ja huomaamattansa hän alkoi kartella häntä.
-
-Talvi oli vähitellen kulunut, päivät oli tulleet pitemmiksi, ihanat
-auringonlaskut hehkuvain punapilvien taa ja purpuraliekkejä ylös
-keskitaivaalle asti, se kaikki ennusti kevään tuloa. Talvi oli ollut
-vähäluminen. Huhtikuun aurinko oli sulattanut pois senkin vähän. Jää
-oli hauras ja vanhuudesta heikko, rannoilta täynnä suuria, mustia
-reikiä. Varikset olivat nyt enää ainoat, kuin uskalsivat mennä jäälle
-kalastelemaan avannoista. Etempänä kuohuivat jo vapaina aallot
-korkeaksi kasautunutta ajojääreunaa vasten, joka välkkyi auringon
-paisteessa niin, että silmiin koski sitä katsella. Siellä täällä
-suojapaikoissa, joihin aurinko paahtoi kuumimmasti, olivat katinnauris,
-nokkoset, kevätsipulit ja muutamat muut kylmää pelkäämättömät kasvit
-uskaltaneet pistäytyä esiin.
-
-Adam oli joka ilta ja joka pyhä, välistä arkipäivinäkin saarnannut ja
-puhunut milloin missäkin, milloin työmiehille salvoksella, milloin
-kalastajille rantakylässä, milloin rautatien-väestölle asemalla. Yksin
-lihavalle, puhlakalle kestkievarillekin ja hänen vesitautiselle
-vaimollensa oli hän esittänyt uskonoppiansa. Vaimo, joka jo oli ehtinyt
-elämän siimesrinteelle, oli liiallisesta kahvinjuonnista ja muusta
-hyväin päiväin pidosta heikko, niin että häntä kuljeteltiin tuvassa
-yksinkertaisessa pyörätuolissa. Lihava tytärnahjus Kaisu, joka näytti
-kerran tulevan äitinsä vertaiseksi äsken mainitussa kohdassa, ei
-myöskään päässyt kuulematta hänen puheitansa. Vaan Adamin sanat alussa
-olivat kuin kivistöön kylvetyt. Näytti ihan siltä, kuin tämä
-vastahakoinen suku ei ollenkaan olisi kyennyt ottamaan vastaan hänen
-kylvöänsä. Myöhemmin kevättalvella, varsinkin sitte, kuin hän oli
-asemamiehien joukosta saanut hartaan liittolaisen, Ivar Lehtisen, oli
-kuitenkin aina joku tuntenut Herran sanan voimaa. Mutta suurta
-kokousta, jota hän innokkaimmin toivoi ja joka hänelle olisi ollut
-erittäin tärkeä, hän ei ollut saanut aikaan. Hän ei ollut voinut tehdä
-suurta rynnäkköä, ei isoa hengellistä valloitusta. Nämä kaupustelevat
-maanviljelijät olivat nähneet minkä mitäkin ja liikkuneet kuka
-missäkin, niin että heistä ei ollut niin helppo saada selkoa kuin
-yksinkertaisemmasta ja luonnollisemmasta sisämaan kansasta.
-
-Oli lauantai-ilta. Työväki oli kokoutunut kestkievariin, sillä sen
-isäntä oli jonkinlainen asiamies. Hän oli suostunut maksamaan
-päiväpalkat työväelle, ja puolen tunnin päästä oli se maksu tapahtuva.
-Paitsi työväkeä oli sinne kokoutunut joukko muitakin, sillä ilta oli
-kaunis ja kestkievaritalo kyläläisten kokouspaikka kävelyillä joutavina
-iltoina. Oli sinne tullut paljo vaimoväkeäkin, toivoen saavansa jo
-kauan luvattua tilapäistä tanssia. Kestkievarin suuressa tuvassa istui
-nyt kuitenkin vain viisi kuusi henkilöä. Etimpänä ikkunan edessä istui
-vesitautinen pyörätuolissaan, jota vastoin Adam seisoi uunin edessä,
-tirkistellen tuleen ja tuon tuostakin sivellen tuuheaa, pörhöistä
-tukkaansa niskasta ylös päin. Kestkievari järjesteli pöydällä
-kopeekoita, ruplia ja joitakuita sekaan eksyneitä markkoja yhtä
-korkeihin kasoihin ja samalla lörpötellen minkä mitäkin joutavaa. Muuta
-ääntä ei kuulunut tuvassa. Uunituli ja ilta-aurinko taistelivat
-vallasta suuressa huoneessa, ja nähtävästi oli tuli pian voittava,
-sillä ilta-auringon valo väheni, mutta tulen hehku kasvoi kasvamistaan.
-
-Kestkievarin yhä ladellessa ajatuksettomia, mitään tarkoittamattomia
-sanoja tuli lihava ja rehevä Kaisu, kantaen pienessä kupissa äsken
-siivilöityä maitoa. Hän meni uunin luo, jossa Adam seisoi, ja pani
-maitokupin uunin alle komeroon. Kotoinen tarhakäärme oli taas alkanut
-kesäelämäänsä. Se oli jo viikon päivät joka ilta madellut esiin
-tavallisesta reiästään uunin alta ja oli epäilemättä tuleva tänäkin
-iltana. Toiset eivät tuota huomanneet miksikään, mutta Adam, joka
-käärmettä katsoi perkeleen, maailman ja meidän oman lihamme kuvaksi,
-lohikäärmeeksi, kiusaajaksi paratiisin yrttitarhassa, hän, joka oli
-raamatusta oppinut koko semiläiskansan kiihkeällä vihalla vainoomaan
-tuota ihan viatonta ja hyödyllistä eläintä, kiihtyi kovin, että voitiin
-kärsiä sellaista petoa, vieläpä elättääkin sitä.
-
-Kestkievari hymyili mahtavasti ja alkoi uutta lorua käärmeistä ja
-tarhakäärmeistä.
-
-"Niin, kussakin maassa on omat tapansa; eikö teidän pitäjässänne ole
-tarhakäärmeitä? Me uskomme käärmeen tuovan onnea taloon. Ettekö te,
-Adam Pihlhjerta, ole kuullut puhuttavan käärmeiden kuninkaasta ja
-valtakunnasta? Vai ette!
-
-"No, olkaa nyt hiljaa pari minuuttia, niin saatte kuulla sen tarinan,
-ja jos olette oikein hiljaa, niin saatte nähdä käärmeen itsensäkin;
-kyllä se tulee, aurinko on jo laskeutunut.
-
-"Niin, nähkääs, siellä käärmeiden valtakunnassa asuu käärmeiden
-kuningas.[3] Hänellä on päässä jalokivistä säteilevä kultakruunu. Jos
-uudenkuun aikaan mennään ulos koiran kanssa, jolla on ruskeat pilkut
-silmäin päällä, niin välistä se näyttäytyy. Käärmekuningas on
-onnettomuuksien, kipujen ja kuolemantautien valtias. Kuin hän syksyllä
-kutsuu kokoon suomuksiset alammaisensa ja jokukaan niistä jää
-tulematta, niin hän ottaa selon, onko sitä pahoin kohdeltu siinä
-talossa, jossa se on asunut, ja jos niin on, lähettää hän tauteja ja
-onnettomuutta siihen taloon. Sen tähden, kun käärme on kerran tullut
-meille, syötämme me häntä hyvin, varsinkin rieskamaidolla, jota joka
-ilta pannaan sen reiän luo. Kahdeksantoista vuotta on meidän
-kotikäärmeemme juuri auringon lasketessa, jos vain on hiljaista, tullut
-tuosta reiästä. Kahdeksantoista vuotta on minulla ollut onnea ja
-menestystä ja -- mutta kas, tuossahan tuo onkin meidän pikku
-kotikäärmeemme. Terve tuloa, terve tuloa käärmehinen, kotitonttu ja
-onnen tuoja." -- Ihan oikein, kestkievarin hiljaa puhellessa ja
-kaikkein hiljaa kuunnellessa hänen taikauskoista tarinaansa, hänen
-pitkiä lauseitaan, monia sanojaan ja laveita toistelujaan oli
-tarhakäärme tullut esiin kolostaan. Pieni pää, kuun muotoiset pilkut
-silmäin takana, liikkui edes takaisin ikään kuin tähystellen. Käärme
-matoi hitaasti ja rapisten, sillä nyt oli sillä ensimmäinen nahan
-vaihdosaika; nahka oli jo repaleina vatsapuolelta. Se asettui kiemuraan
-ja siten nosti noin kolmannen osan pääpuoltansa ylös ja taivutti sen
-maitokupin laidan ylitse. Kaksihaarainen kieli liikkui koko ajan kuin
-kellon heiluri taikka haparoivan hyönteiset tuntosarvet. Käärme painoi
-osan päästänsä maitoon ja alkoi imeä sitä. Adam, joka seisoi ihan uunin
-vieressä ja oli hyvin liikutettuna kuunnellut kestkievarin kertomusta
-ja nyt inhokseen nähnyt tuon matelevaisen, polkasi yht'äkkiä kenkänsä
-kannan käärmeen reikään, sieppasi nopeasti kuin leimaus peljästynyttä
-ja sihisevää petoa niskasta ja kiroten sinkautti sen palavaan tuleen.
-
-Julmissa tuskissa väännähti elukka pari kertaa, sitte oli kaikki
-lopussa, ainoastaan musta, haikuava juomu hehkuvilla hiilillä osoitti
-paikkaa, jossa yksi elämä oli tuskiinsa sulanut.
-
-Vihan puna nousi kestkievarin lihavalle, kiiltävälle otsalle. Hän
-yritti juuri niin pontevasti, kuin saattoi, ojentamaan onnensa merkin
-tuhoajaa, kuin Adam kovalla äänellä huusi hänelle: "Sinä, Belialin
-poika! Herran Jumalasi olet sinä unhottanut; mutta kuten Baalin papit
-palvelet sinä huoneessasi käärmettä, sitä vanhaa perkelettä, jonka
-vaimon siemen on rikki polkeva. Kuinka sanoo Herra: 'Ei sinun pidä
-tekemän sinulles kuvaa eikä minkään muotoa, niitten, kuin ylhäällä
-taivaassa ovat, eli niitten, jotka alhaalla ovat maan päällä, eikä
-niitten, jotka vesissä maan alla ovat. Ei sinun pidä kumartaman eikä
-myös palveleman niitä; sillä minä Herra, sinun Jumalas, olen kiivas
-Jumala.' 'Katso, minä annan tulla pahuuden sinun päälles, ja otan sinun
-sukukuntas pois, ja teen sinun huonees niin kuin Jerobeaminkin huoneen
-ja niin kuin Besan, Ahian pojan huoneen sen vihoittamisen tähden, kuin
-sinä vihoittanut olet. Ja minä lähetän sinulle rangaistuksen ja sinun
-palvelijais ja sinun kansas päälle, ja minä lyön sitä ruttotaudilla,
-että sen täytyy hukkua maan päältä.'"
-
-Nämä hirvittävät sanat, noukitut kirous- ja uhkausrikkaista Israelin
-kansan historiakertomuksista, vaikuttivat yhtä hyvin nyt kuin
-muinoinkin.
-
-Kestkievari oli vaiti; hänen lihava ihonsa muuttui talin karvaiseksi.
-Hänen vesitautinen vaimonsa katsoa tuijotti peljästyksissään
-lainsaarnaajaan. Mutta lihava Kaisu, jonka veltot hermot olivat
-upoksissa kalpean lihan sisässä, parahti säikäyksestä ja painui
-hysteerisen itkun voimasta penkille uunin viereen. Toisia se itku vielä
-enemmän säikytti ja vavisten sanoivat muutamat: "Adam on oikeassa, Adam
-on oikeassa."
-
-Hyväksyminen innostutti hihhulia. Hän sivalsi kädellään pörhöistä
-tukkaansa niskasta ylös päin, astui keskelle lattiaa, ummisti silmänsä
-puoleksi ja sinkautteli tottuneella kielellä Herran rangaistuksia kuin
-tulisia nuolia syntistä kansaa vastaan. Kova puhe ja parahdus
-houkutteli sisään nekin naiset ja työmiehet, jotka olivat seisoneet
-ulkona.
-
-"Mitä varten te tulitte tänne?" jatkoi hän. "Te olette tulleet
-tanssimaan ja elämään haureudessa, juomaan tuota perkeleen polttavaa
-juomaa, joka nyt kutittaa teidän kitaanne ja kurkkuanne, mutta joka
-viimeisenä päivänä polttaa teitä kuin tuliset käärmeet korvessa, kuin
-helvetin kuumin hehku. Te tulette tänne palvelemaan Babelin Beliä, sitä
-suurta porttoa, kumartamaan käärmeitä ja kaikkea kuin matelee synnin
-liassa ja loassa. Mutta mitä olette löytäneet täällä? Jumalan
-palvelijan, Herran profeetan olette löytäneet niin, kuin Ahab muinoin
-kerran löysi Jumalan-miehen Eliaan. Sillä Jumalasta minun puheeni on;
-hänen sanaansa minä perustun. En minä puhu itsestäni, vaan Herra on
-käskenyt. Eikö sanota Psaltarissa (116:10): niinä uskon, sen tähden
-minä puhun; ja eikö Herra itse sanonut: menkää ulos kaikkeen maailmaan
-ja saarnatkaa minun evankeliumiani! Ja kuinka sanoo apostoli (Room.
-10:8): Se sana on juuri sinun tykönäs, nimittäin sinun suussas ja
-sydämmessäs; tämä on se sana uskosta, jota me saarnaamme. Kelle antoi
-Jesus pyhän Hengen? Antoiko hän sen leviitoille, antoiko hän sen
-kirjanoppineille? Ei, ja tuhat kertaa ei, vaan hän antoi sen meille
-uskovaisille, meille, jotka tunnustamme häntä. Meillä on pyhä Henki,
-minulla, sinulla, teillä kaikilla, jos te vain uskotte. Ei hän sitä
-antanut farisealaisille, ei kirjanoppineille, noille ylpeille
-virkapapeille, joita Helsinki nyt, kuten muinoin Jerusalem, sulloo
-meille. Ne ovat palkkapaimenia, valkeiksi siveltyjä hautoja, ne ovat
-sammakoita, jotka tulevat suuren lohikäärmeen suusta, uskottomia
-paimenia, jotka näyttävät sitä tietä, joka vie kadotukseen, he ovat
-astioita, täynnä saastaisuutta, mutta ulkoa kiiltävät ja kirkkaat. Ja
-niin kuin minä viskasin käärmeen tuleen, niin Herran käsi heidät
-viimeisenä päivänä heittää ijankaikkiseen pätsiin, ja siellä he
-sulamistaan yhä sulavat eivätkä kuitenkaan kuole, sillä heidän vaivansa
-elävät ijankaikkisesta ijankaikkiseen. Sinne hän lähettää teidätkin, te
-kaikki uskottomat, jotka ette tunnusta, mitä minä nyt opetan."
-
-Hänen äänensä jyrinä hiljeni ja pyhä kiivaus lauhtui. Hän pyyhki hikeä,
-jota mielenliikutus oli nostanut hänen kasvoilleen, ja sanoi
-lempeämmällä äänellä: "Niinpä tunnustakaa nyt syntinne, ripittäkää
-itsenne ja tulkaa minun tyköni; minä, joka olen armoitettu ja täytetty
-pyhällä Hengellä, annan teille anteeksi teidän syntinne. Mutta älkää
-langetko polvillenne, sillä se on pakanain ja publikaanien tapa.
-Seisokaa suorana ja kovalla äänellä tunnustakaa syntinne minulle,
-Herran valitulle!"
-
-Nyt eräs ratavartia, Adamin innokkaimpia oppilaita, astui profeetan
-eteen ja ihmisjoukon sanomattomaksi hämmästykseksi lausui:
-
-"Minä tunnustan syntini seurakunnan edessä. Herra, katso, palvelijasi
-on rikkonut sinua vastaan. Kaksi vuotta sitte minä petollisesti anastin
-tältä kestkievariltamme kahdeksan markkaa ja yhden ruplan. Kas, tässä
-minä maksan ne sinulle takaisin."
-
-Adam otti rahat, antoi ne kestkievarille, laski kätensä syntisen pään
-päälle ja lausui:
-
-"Mateus sanoo 9:nen luvun 6:ssa värsyssä: Teidän pitää tietämän ihmisen
-pojalla olevan valta maan päällä synnit anteeksi antaa. Minä olen
-ihmisen poika, isästä siinnyt ja vaimosta syntynyt, ja minä todistan,
-että sinun syntisi ovat anteeksi annetut; ja katso, koska sinä olet
-uskossa omistanut syntein anteeksi antamisen, vuodatan minä sinun
-sieluusi pyhän Hengen; hän olkoon sinun kanssasi nyt ja aina.
-
-"Tulkaa, tulkaa", jatkoi hän, "te eksyneet lampaat Israelin
-sukukunnasta, tulkaa yhä useampia, sillä nyt on otollinen aika, katso,
-nyt on autuuden päivä." Ja vesitautinen, jonka ei kukaan ollut moneen
-vuoteen nähnyt liikahtavan tuolistansa omin voimin, sanoi nyyhkyttäen:
-"minä tahtoisin tulla, mutta minun ruumiini on kuin pois kuihtunut."
-
-Profeetta kääntyi häneen päin ja sanoi juhlallisen vakavasti: "nouse
-ylös, tyttäreni, sinun uskos on tehnyt sinut terveeksi."
-
-Ja sairas nousi varovasti paisuneiden jalkainsa varaan ja hoiperteli
-väkijoukon kauhuksi lattialle.
-
-"Ihme, katso ihmettä!" kuului ääniä, ja naiset panivat vavistuksissaan
-kätensä ristiin. Adam astui ylevästi ja voittoisasti hänelle vastaan,
-otti häntä kannattaen kainaloista ja sitte, kuin hän tunnusti myöneensä
-miehensä tietämättä talon tavaroita ja laiminlyöneensä Jumalan sanaa,
-antoi hänelle anteeksi ja talutti hänet takaisin paikalleen.
-
-"Ihme, ihmetyö! Eikö hän totisesti ole Herran profeetta!" Ja liikutus
-levisi kuin taudin rutto läsnäolijoihin. Yhä ylemmäksi nousivat laineet
-sairaissa omissatunnoissa ja kuohuvissa sieluissa. Siitä tuli kauhun
-juhla. Ahdistus jo ammoin sitte tehdyistä synneistä nosti hien otsalle
-ja tunnustuksen huulille, ja siellä tunnustettiin syntejä, joita
-tuntikausi sitte ei kukaan olisi ilmaissut, vaikka olisi uhattu kiskoa
-kieli suusta. Synnit, jotka äsken näyttivät niin mitättömiltä, niin
-ihan joutavilta, kaikki ne nyt nousivat ylös ajan pimeydestä ja
-tomustuneen unhotuksen peitosta. Jokainen muisti nyt pelolla,
-joka melkein näytti mielipuolisuudelta, noita syntejä, jotka ennen
-olivat olleet keveät kuin untuvat voikukan siemenkoterossa, kuin
-hiirenherneet lasten helminauhassa. Nyt, nyt olivat ne tästä hirveästä
-kuritussaarnasta kasvaneet suuriksi, raskaiksi kivenmöhkäleiksi, jotka
-painoivat ja rasittivat syntisen sielua. Ja runsaasti vuodattaen
-katkeria kyyneleitä täytyi heidän tunnustaa ja saada syntiselle
-sydämmelleen helpotusta anteeksiantamisen voimasta. Sill'aikaa kuin
-muutamat itkien polvillansa vääntelivät käsiään, kiiruhti jo toisia
-Adamin luo, joka liekitsevänä uskoninnosta sekä valtansa ja asemansa
-tuntevana valtaavan levollisesti jakeli anteeksi antamisen suloista
-palsamia murheellisille sieluille ja sairaille omilletunnoille. Ei
-kukaan olisi tänä hetkenä voinut olla tunnustamatta tämän lahjakkaan
-hengen arvokasta vakavuutta eikä hänen katseensa voimaa, joka kukisti
-kaikki.
-
-"Herran rauha olkoon teidän kanssanne! Autuas se ihminen, jolle Herra
-ei lue hänen pahoja tekojansa, jonka hengessä ei mitään vilppiä ole.
-Herran ääni käy voimassa. Hänen äänensä särkee Libanonin sedripuut ja
-hyppyyttää niitä kuin vasikkaa sekä Libanonin ja Sirionin niin kuin
-nuorta yksisarvista.
-
-"Ja sinä, ylpeä Tobias!" Hän kääntyi, täynnä pyhää kiivautta, häneen
-päin, osoitti häntä ja sanoi: "älä paaduta sydäntäsi tänään, vaan
-muista, että helvetin koura on tarttunut sinuun ja kuoleman paula
-pudonnut sinun päällesi!"
-
-Tobiaan kasvot sävähtivät kalpeiksi kuin haamun, hän horjahti ja kaatui
-kuin salaman lyömänä maahan, ryömi vavisten hihhulin luo ja sanoi
-kuiskaamalla:
-
-"Totisesti, minä olen suurin kaikista syntisistä; minä olen pettänyt
-herran Sebaotin." Ja nyt hän kertoi, minkä vääryyden hän oli kärsinyt
-kirkkoherra Brandtilta, että hän oli aikonut luopua lapsuutensa
-uskonnosta, että ainoastaan isän uhkaus oli pidättänyt häntä siitä, ja
-nyt -- Siinä keskeyttivät häntä nyyhkytykset, niin hillittömät, että
-hänen oli mahdoton puhua enää sanaakaan. Kaikki mitä hän oli kärsinyt
-ja rikkonut näinä viikkoina, kaikki, mitä hän oli kadottanut, lapsuuden
-usko, äiti, Anni, kaikki tuli nyt yht'äkkiä hänen päällensä. Kaikkea
-näkemään aukesivat kerrassaan hänen silmänsä.
-
-Adam seisoi hetkisen hämmästyksissään, siinä oli tunnustus, jollaista
-hän ei vielä koskaan ollut saanut keltään armon etsijältä. Hän vähään
-aikaan ei tiennyt itsekään, mitenkä käsittäisi Tobiasta, mitenkä
-antaisi hänelle anteeksi. Hetkisen hän oli epätietoinen, mutta hän
-huomasi, miten kaikki ihmiset hehkuvin katsein tähystelivät hänen
-kasvojansa; jos hän nyt oli neuvoton, niin heti meni hukkaan kaikki,
-mitä hän oli voittanut taivaalle.
-
-"Nouse ylös, poikani", sanoi hän hitaasti; "sinä olet lähempänä
-vapahdustasi, kuin itse luuletkaan. Sillä autuas on se, joka ei vaella
-jumalattomain neuvossa, eikä seiso syntisten tiellä, eikä istu, kussa
-pilkkaajat istuvat. Siitä nyt näet, mitä ne ovat nuo valtionkirkon
-papit? Susia lammasvaatteissa he ovat. He antavat kiviä leivän sijasta.
-Sinä olet eronnut nyt heistä kaikista. Tule nyt Herrasi laumaan; me
-yksin olemme oikeat uskovaiset. Täällä kuohuu Herran armon lähde. Sinun
-syntisi annetaan sinulle anteeksi."
-
-Ja ihastuksissaan, onnellisena nyt jo kuukausia kestäneiden
-hengellisten tuskain jälkeen syleili nuorukainen Adamia.
-
-"Autuus, autuus, armo ja vapahdus!" kuului ihmisjoukosta. Riemuiten
-uskon kiivaudesta ja palavuudesta huutelivat he halleluja! ja hosianna!
-jota paitsi kuului lyhyitä, kimakoita, hysteerisiä älähdyksiä ja
-huokauksia sekä noita hih! ja hu! joista tämä lahko on saanut nimensä.
-Huutaen Sebaot, Sebaot, ylkä tulee! alkoivat he veisata virttä, jossa
-miesten passo-ääni jymisi kuin meren kohina, keskenkasvuisten poikain
-terävät äänet kuin kalalokin kirkuna tuulella ja naisten kimakat
-sopraanot kuin rantaraukan valitus. Monilla lirityksillä ja
-hidastuksilla nousivat pyhät sanat ylös kohti kevätyön vaaleaa
-taivasta:
-
-    Jumala ompi turvamme
-    Ja apu tuskissamme,
-    Siis hänehen me luotamme
-    Eläissä, kuollessamme;
-    Maa, meri, ilma pauhatkoot,
-    Maan alle vuoret vaipukoot,
-    Ei peljätä se meitä.
-
-    Maan perustukset tärisee,
-    Kun Herran ääni kaikuu,
-    Kuninkaat, vallat värisee,
-    Päämiehet maahan vaipuu;
-    Mutt' meill' on Herra Jumala,
-    Kuin vartioitsee laumaansa,
-    Päältämme vaarat torjuu.
-
-Tuntikausi toisensa perästä kului rukoillessa, veisatessa ja sanaa
-selittäessä. Myöhään sytytettiin viimeinkin kynttilät ja pyhiä
-lupauksia otettiin ja annettiin. Moni oli ainoastaan peljästynyt, mutta
-moni myöskin lämminnyt. Moni juomari palasi kotiinsa, mielessä luja
-päätös lakata juomasta. Moni, joka oli luullut itseään valkoiseksi ja
-puhtaaksi, näki, että hänessä olikin syntiä ja viheliäisyyttä, ja
-monivuotiset vihat ja riidat sovittiin käden lyönnillä ja rauhan
-suuteloilla. Onnellisina, tyytyväisinä ja paremmin varustettuina synnin
-kiusauksia ja perkeleen viettelyksiä vastaan läksivät veljet ja sisaret
-pois kukin kotiinsa. Yö levitti hämäräänsä ja uni vuodatti rauhaa
-näihin sydämmiin, jotka äsken vapisivat Herran vitsan alla.
-
-Hihhulisaarnaaja mennessään levolle sanoi iloisena ja tyytyväisenä:
-"pyhä Henki on tehnyt tänään suuria ihmeitä."
-
-
-
-
-VII.
-
-
-Pari viikkoa oli kulunut siitä merkillisestä kääntymyspäivästä; Adam
-Pihlhjerta oli ahkerasti käyttänyt tätä aikaa herätyssaarnain ja
-rukousten pitoon sekä veisuusen. Laestadiuksen postillasta oli hän
-lukenut voimakkaimmat kappaleet. Vähitellen oli hän alkanut
-kuulijoillensa istutella hihhulien opin uskonkappaleita ja ilokseen
-huomannut heidän yhä enemmän vakaantuvan opissa. Tosin oli sellaisiakin
-pilkkaajia, joihin mitkään vakuutukset eivät pystyneet, mutta kuin enin
-osa sentään oli Adamin uskolaisia, niin hän ei pitänyt lukua heistä.
-Päin vastoin oli se toiselta kannalta katsoen helpompikin hänelle. Hän
-saattoi nyt oikein persoonallisesti kääntyä muutamien harvain puoleen,
-oikein maalata heidän syntinsä ja kauhistuttaa uskovaisia. Tobias oli
-melkein hurjan haaveksivasti kiintynyt tämän lahkon oppiin. Hänellä kun
-oli kevyt mieli, niin jotenkin vähä voi hänet herättää ja vetää
-mukaansa, ja se usein auttoi hänet pahimpain vaikeuksien yli. Tosin
-pienetkin ikävyydet samasta syystä tekivät hänelle elämän
-tukalammaksi, kuin olisi ollut tarpeen. Nyt kuitenkin pitkän
-levottomuus-, kärsimys-ja ahdistusajan jälkeen Adamin sanat olivat
-saattaneet hänet sellaiseen tilaan, että elämä hymyili hänelle,
-levottomuus oli karkoitettu ja rauha asui taas hänen sielussansa. Sen
-sopusoinnun tunnossa kirjoitti hän äidilleen kirjeen, pyytäen, kuten
-Adam oli neuvonut yleisin sanoin, hartaasti anteeksi, luvaten parantua
-sekä kuvaten mielensä muutoksen ja uskonsa ja luvaten kohta palata
-kotiin. Hän tahtoi ainoastaan saada loppuun työnsä, jonka oli alkanut,
-kuulla Adamin saarnoja ja selityksiä ja sitte kevätpuoleen palata. Hän
-pyysi myöskin kertomaan terveisiä isälle.
-
-Yksi, johon hengen voima ei vähääkään koskenut, oli lihava kestkievari.
-Hänen hitaassa sielussaan ei ollut mitään pohjaa, johon sana olisi
-voinut sattua, ei ollut mahdollinen karvaimmillakaan sanoilla,
-järkevimmilläkään syillä herättää häntä, lyödä kipunoita hänen
-sielustansa. Se oli samaa kuin lyödä puuvillaan tai untuviin, ei siitä
-ollut mitään hyötyä, siinä ei näkynyt edes lyönnin merkkejäkään. Hän ei
-ruvennut edes vastustamaankaan tätä liikettä ennen, kuin kuukauden
-lopulla, kuin hän suureksi peljästyksekseen huomasi oluen ja viinan
-menekin melkoisesti vähenneen. Ei kukaan tahtonut juoda hänen
-houkuttelevia tavaroitansa, kaikkein vähimmin, kuin profeetta itse asui
-hänen tykönänsä. Se oli toki liikaa. Nyt hän vähitellen kuohutti
-mielensä suutuksiin. Se viha kohtasi ensin vesitautista vaimoa ja
-Kaisua, jotka molemmat olivat sydämmestään ja sielustaan suostuneet
-Adamin oppiin. Kaksikymmenvuotisen rauhallisen elämän jälkeen alkoivat
-nyt vanhoilla päivillä avioriidat. Vaimo puolusti Adamin korkeaa
-lähetystä ihmetyöllä, jonka Hän oli tehnyt, kuin antoi hänelle voimaa
-käydä.
-
-"Älä lörpöttele", tiuskasi kestkievari, "kyllä sinä voit astua, kuin
-vain viitsit; mutta sinä et viitsi; älä hulluttelekaan ihmeistä."
-
-Kuitenkaan ei hänellä ollut ryhtiä eikä voimaa estää rukous-,
-veisuu- ja ripityskokousten pitoa kolmekin kertaa viikossa hänen
-tuvassaan. Adamilla kun oli suuri kyky hallita ja vallita, niin hän
-olisi tuota pikaa ottanut koko isännyyden häneltä, jos hän ei olisi
-Kaisun ja vesitautisen tähden ja Tobiaan hartaasta pyynnöstä viimein
-päättänyt muuttaa pois kestkievaritalosta kalastajan mökkiin joen
-suuhun.
-
-Muutamien päiväin kuluttua siitä, kuin Tobias muutti pois
-kestkievarista, tuli mies anniskelutupaan, joka oli suuri huone,
-sievistetty helakan sinisillä seinäpapereilla ja koristettu muutamilla
-Iljinin kivipainon tuotteilla sekä asetuksilla ja hintaluetteloilla.
-Tämän kaiken päälle olivat kärpäset, savu ja ruuan katku levittäneet
-keltaharmaata ja siten hiukan himmentäneet muuten kirkasta väriä. Mies
-kävi hyvin varmasti ja arvonsa tuntevasti istumaan paraasen paikkaan ja
-esitti itseään isännälle Viipurin läänin kuvernöörin määräyksellä.
-Juodessaan väkevää rommitotiansa aukoi hän ja silitti kiiltäväksi
-kulunutta polveaan vasten erään paperin, katsoa tirkisteli ja luki
-hyvin arvokkaasti näin:
-
-    "Sitten kuin nimismies ... piirissä Viipurin lääniä on Kuvernöörin
-    virastolle ilmoittanut, että niin suuri joukko irtainta väkeä,
-    veijareita y.m. on kokoutunut ... aseman seuduille, että hänen on
-    mahdoton yksinään yllä pitää järjestystä siinä laajan piirinsä
-    osassa, Kuvernöörin virasto täten määrää entisen lääninkanslistin
-    Karl Napoleon Jurvelinin auttamaan piirin vakinaista nimismiestä
-    pitämään yllä järjestystä varsinkin siinä sanotun piirin osassa,
-    joka on huvilanomistajille palstoitettu, ja saa Karl Napoleon
-    Jurvelin" j.n.e., j.n.e.
-
-Karl Napoleon Jurvelin nuolasi ohuita huuliansa, tirkisteli, kuten
-hänellä oli tapana, imi voimakkaasti piippuaan, käänsi kokoon
-määräyksensä ja katsoi mahtavasti kestkievariin; siitä katseesta voi
-kuka hyvänsä nähdä "katsos minua, sellainen mies minä olen".
-
-Kestkievari kumarsi ja moneen kertaan toistelluilla korusanoilla lausui
-olevansa vakuutettu, että herra Karl Napoleon Jurvelin juuri oli sopiva
-mies siihen hankalaan toimeen ja että hän saattaisi koko kunnan
-kiitollisuuden velkaan, jos hän voisi toimittaa, paitsi muita, erään
-Adam Pihlhjertan, irtolaisen ja veijarin, kiinni vahingoittamasta
-ihmisiä.
-
-"No, sille me kyllä opetamme, mistä David olutta osti", sanoi Jurvelin
-päättäväisesti, heilautti polvensa ristiin toisen päälle ja koetti
-näyttää uhkaavalta ja arvokkaalta. "Vai on hän niin häijy. Pohjalainen!
-niinkö? tappelee ja pauhaa, vai onko hän uusmaalainen, itsepintainen ja
-kiukkuinen, vai ehkä Kuopiosta, juoppo ja kavala!"
-
-Kestkievari tuskin ehti vastata, kuin kyytimies äkisti syöksyi sisään,
-huutaen: "isäntä, isäntä sauna palaa, tulkaa kaikin mokomin ulos!"
-
-"No, ijankaikkinen isä, sauna, voi minua onnetonta, sauna, minun uusi
-saunani!"
-
-"Ei uusi, vaan vanha."
-
-"No mutta, sinä kirottu, sano sitte heti, vanha sauna; palakoon se, ei
-se minuun koske. Mutta kuulepas, kuka on tehnyt tulta siihen
-harakanpesään? eihän siellä ole kukaan kylpenyt kuukausiin."
-
-"Adam, se saarnaaja, hänhän se aina kylpee yksinään."
-
-"Kas niin, joko se taas on hän vehkeilemässä. Piru vieköön sen
-vitsauksen; mutta miksi hän ei kylve yhdessä kuten muut ihmiset. Siinä
-nyt kuulette, herra nimismies."
-
-"Kylpee yksinään, kylpee yksinään, nyt ei ole oikein asiat", mutisi
-Jurvelin.
-
-Nimismies ja kestkievari riensivät tulipalon paikalle. Sauna oli pieni
-rakennus, jo ihan hajoamassa, katto tuohista ja risuista, joita
-alhaalla tukemassa oli räystäslauta. Harjalla riu'ut ulottuivat yksi
-tai kaksi jalkaa ylemmäksi kattoa, joten se näytti kyhmyselkäiseltä
-eläimeltä, jolla oli harja pystyssä. Mustaa savua tulla tuprueli
-porstuasta, liekit jo pyrkivät ylös ja koettivat nuoleskella
-kattotuohia. Koko joukko ihmisiä oli saapunut katsomaan paloa, mutta
-ryhtymättä vielä mihinkään tulen sammutustoimeen. Koko sauna oli ihan
-rappiolla, joten siitä ei ollut mitään vahinkoa, jos se paloikin.
-Nimismies kuitenkin ajatteli toisin. "Pian toimittakaa vettä!" huusi
-hän, "tuuli puhaltelee kylään päin, ja jos se kiihtyy, niin tulee tästä
-kokkoa enempikin." Hitaasti lähdettiin vettä noutamaan, saatiin
-muutamia kiuluja ja korvoja, ja nuoremmat miehet alkoivat laimeasti
-sotia tulta vastaan.
-
-"Mutta missä on Adam?" kysyi kestkievari.
-
-"Hän on saunassa."
-
-"No hänpä on lämmittänyt itselleen saunan kuumaksi", sanoi kestkievari
-vastahakoisesti. "Adam, missä sinä olet? tule pois, Adam!"
-
-Adam pisti päätänsä ulos ikkunasta ja näytti hyvin peljästyneeltä.
-"Porstua on tulessa, minun vaatteeni ovat jo palaneet ja ikkuna on
-liian pieni, minä en mahdu ulos; paras on minun olla täällä, missä
-olen", mutisi hän vielä hitaasti ja veti päänsä pois. Tobias juoksi
-heti esiin, siepattuaan jostakin käsillä olevan kirveen, rikkoi ikkunan
-kehyksen ja, savun tuprutessa yhä mustemmin sekä kipunain lennellessä
-kuin ilotulituksesta taivasta kohti, paukutteli pihtipieliä, jotka, jo
-vanhat ja hauraat, helposti murtuivat ja putosivat rymähtäen sisään.
-"Tule nyt ulos, Adam!" huusi hän. Liekki leimusi jo katolla, mutta ei
-mitään Adamia näkynyt. Tobias ja kaksi rohkeinta nuorta miestä ryömi
-ikkunasta sisään, ja heti nostettiin voimaton, puoleksi tukehtunut Adam
-ulos; mutta tuskin saatiin Adamin leveä, alaston ruumis lasketuksi
-maahan, kuin ihmetyksen ja peljästyksen huuto sai jokaisen unhottamaan
-tulipalon ja katselemaan alastonta, puoli kuollutta miestä. Hänen
-leveässä, vahvalihaksisessa seljassaan oli veripunalla kirjoitettuina,
-että hän oli tehnyt jonkin häpeällisen rikoksen. Selkä oli kirjavanaan
-punaisia ja sinipunaisia naarmuja ja arpia haavoista, joita piiskarin
-raipat olivat siihen piirrelleet. Nyt, kuin kuumuus oli vetänyt enemmän
-verta ihoon, näytti melkein siltä, kuin vanhat haavat olisivat jälleen
-auenneet ja tiukkuneet verta.
-
-"Ahaa, poikaseni!" sanoi Jurvelin tyytyväisesti, "niinkö sinun asiasi
-ovatkin; no, nyt minä kyllä näen, minkä tähden mies kylpee yksinään
-ihan kuin herroiksi. Mutta toimittakaa nyt pian vettä!"
-
-Mitään veden tuontia ei siitä tullut, sillä nyt oli katto jo tulen
-vallassa, ja levitellen sysimustia savupilviä käpristyivät tuohet
-torvelle, rätisten kuin rasva tulessa, ja mahtavat tulikielet nousivat
-kohti taivasta. Kaikki peräytyivät etemmäksi ja Adam Pihlhjerta heräsi
-täyteen tajuunsa. Yksi silmäys vain, yksi katsaus Tobiaasen, joka
-seisoi vieressä, kasvot välinpitämättöminä, jopa halveksivankin
-näköisinä, niin Adamille selvisi kaikki ja hän käsitti, että kaikki nyt
-oli hukassa. "Miksi ette antaneet minun kuolla ja palaa? se olisi ollut
-paljon parempi", mutisi Adam.
-
-"Mitä hän sanoo?" tiedusti v.t. nimismies. "Kas niin, toimittakaa
-miehelle vaatteita, niin saamme hänet sinne, jonne hän kuuluukin." Adam
-istui nurmikolla, kädet silmäin edessä. Kaksi polttavaa kyyneltä
-vierähti alas hänen punaisilta, paisuneilta poskiltansa, hänen
-ohauksensa sykkivät kuin vasaroilla kalkutellen, ja korvansa suhisivat,
-kuin ennen sinä hirmuisena päivänä, jolloin piiskarin raipat turmelivat
-hänen ruumiinsa. Liekin leimutessa kohti taivasta ja rätisten
-heitellessä kipunoita astui Adam, muutamia lainavaatteita yllään,
-nimismiehen ja eräiden pahimpain vihamiestensä saattamana rantaan päin
-pukeutumaan asunnossansa, kalastajan majassa.
-
-Jo oli ilta ja kyläläiset palasivat töistään. Jokainen sai nähdä Adamin
-hänen horjuen astuessaan joen suuta kohti jäljessä koko joukko
-uteliaita. Hänen häpeänsä oli tietty kaikille, yksin lapsetkin
-osoittelivat häntä. Lehmät, jotka märehtien seisoivat tarhoissaan,
-käänsivät hitaasti päitään ja pitkään katsoivat pahantekijää. Kanat,
-jotka jo olivat kokoutuneet yöksi porraspuille, kuuntelivat tämän
-surullisen jonon kulkua ohitse, karitsat ja lampaat hymähtivät
-peloissaan pakoon makuultansa tien varrelta ja koirat, jotka eivät
-kärsi mitään tavatonta, haukkuivat raivoisasti. Siinä astui Adam
-toivottomuudesta ja kalvavasta surusta raskain askelin, mutta enimmän
-hän kuitenkin suri rakkaan opetuslapsensa kovaa ja halveksivaa
-käytöstä. Adamin ja hänen vartiainsa siten astuessa yhä edelleen levisi
-tuli leviämistään. Nyt vasta alkoivat talonpojat ajatella tulen
-sammuttamista ja kiiruhtivat huimaa vauhtia palopaikalle, niin että
-kuin Adam viimein saapui asunnollensa, oli häntä saattamassa ainoastaan
-v.t. nimismies yksinään. Nimismiehelle, joka ei tuntenut Adamia, oli
-perin vastenmielinen tämä olo kahdenkesken tuon toivottomuuteen
-saatetun pahantekijän kanssa, jonka paksut, vahvat käsivarret ja
-rintalihakset osoittivat hänellä olevan karhun voiman. Tuskaisella
-mielellä katsahti hän omiin heikkoihin käsivarsiinsa, jotka eivät
-olleet koskaan pidelleet muita aseita kuin myrkkyistä kynää. Päästyä
-kalastajan majalle sanoi nimismies sen tähden ihan siivosti ja
-säveästi: "minä menen sisään ja annan sinulle vaatteesi tänne ulos."
-Hän näet viisaasti arvikoitsi, että alaston mies ei voisi paeta eikä
-tällä tavalla myöskään tuvasta ottaa hyökkäysaseita. Mutta Adam oli
-murtunut, isku oli sattunut liian kovasti, hänen ylpeytensä oli
-kukistunut ja sydämmensä haavoittunut; häntä nimismiehen ei tarvinnut
-peljätä. Hän ääneti puki yllensä välttämättömimmät vaatteet, jotka Karl
-Napoleon Jurvelin heitti hänelle ulos puoli avoimesta ovesta, ja
-seurasi vartiaansa takaisin läpi kylän. Kuin he nyt astuivat
-kestkievarin ohitse, seisoi lihava isäntä tyttärensä Kaisun kanssa
-pihalla, repi pitkää ohutta tukkaansa, itki, kiroili ja rukoili. Hänen
-kattonsa harjalla oli leikittelemässä sinipunaisia tulia, ne
-hypiskelivät yli päreiden ja lautain kuin varpuset, tarttuivat kiinni
-milloin mihinkin loistaviin pikku pisteihin, jotka kasvoivat nopeasti
-punaisiksi, suhiseviksi liekeiksi. Ilman palokaluja, ilman vettä ei
-siinä voitu mitään tehdä. Kuin kestkievari huomasi Adamin ja
-nimismiehen, leimahti hänen vihansakin ilmi tuleen; raivosta kalpeana
-juoksi hän hihhulin luo, pui nyrkkiä hänen silmäinsä edessä ja huusi
-kovemmin kuin liekkien kohina ja rätinä: "Kirottu, kirottu sinä
-valeprofeetta, sinä hylkiö, Siperian asukas. Katso, mitä olet tehnyt.
-Sinä tapoit minun kotikäärmeeni, minun kotitonttuni." Ja nyyhkyttäen
-vaipui hän maahan, mutisten: "minun onneni, minun onneni on ainiaaksi
-hävinnyt, nyt kostaa käärmekuningas."
-
-Ja samassa ikään kuin vahvistaakseen hänen sanojansa tuli Tobias ynnä
-pari muuta miestä ulos palavasta tuvasta, kantaen raskasta taakkaa. Se
-oli vesitautinen. Kauhistuen tulipalosta oli hän pudonnut tuolistaan
-alas, ja kuin ihmisiä sitte tuli auttamaan häntä, makasi hän suorana
-lattialla; hänen leukansa riippui velttona ja muoto oli tummansininen;
-hän oli kuollut.
-
-"No hyvä kestkievari, mitä te siinä loruatte käärmeistä, ei teidän pidä
-huolia sellaisista taikatempuista", sanoi v.t. nimismies lohdutellen.
-"Ja teidän vaimonne sitte, sitä tietähän meidän kaikkein pitää käydä;
-jospa vain kaikki pääsisimme niin nopeasti tästä murheen laaksosta",
-selitteli hän. Sairashan se vaimonne kuitenkin oli jo monta vuotta,
-niin että paras olikin, että Herra korjasi hänet. Mutta mitenkä,
-tottahan kaikki on palovakuutettu?"
-
-"Vakuutettu! Minulla oli kaikki vakuutettuna kymmenen vuotta; sitte
-tuli tuo Belialin mies, ja mitä luulette hänen sanoneen? Synti on
-vakuuttaa, sanoi hän, uskovaiset vakuuttavat Jumalan tykönä. Tulee
-ottaa vastaan niin onni kuin onnettomuuskin, Herra suojelee omiansa.
-Niin, hiisi tietköön, mitä kaikkea hän sanoi. Ja minä taivuin vaimoni
-tahtoon, ja nyt, niin nyt on Herra..." Sanoja puuttui sukkelapuheiselta
-mieheltä ehkä nyt ensi kerran elämässään. Adam kuunteli synkkänä hänen
-puhettansa ja astui hitaasti ja vaiti eteen päin. Samassa hypähti
-kestkievari ylös, sieppasi suuren kiven maasta ja kiroten heitti
-profeettaa, jolle se sattuikin selkään. Mutta Adam kuiskasi hiljaa:
-"Herra, anna heille anteeksi."
-
-Kymmenen minuutin kuluttua istui hän jo vankeudessansa.
-
-Miten oli kaikki muuttunut niin lyhyessä ajassa! Vielä tuntikausi sitte
-astuskeli hän vapaana ja toimi Jumalan valittuna miehenä, suosittuna ja
-kunnioitettuna näiden ihmisten keskellä, jotka kaksi tai kolme
-kuukautta sitte eivät tienneet hänen nimeänsä, ja nyt -- vankeudessa.
-Kuka oli syynä, missä oli vika? Eikö hän ollut vilpittömästi palvellut
-Jumalaa, eikö hän ollut katunut rikoksiansa, rakastanut sanaa enemmän
-kuin muut, puhunut parannuksesta ja uskosta, puhtaista tavoista ja
-velvollisuuden täyttämisestä. Missä sitte oli syy, että Jumala nyt
-vihastui häneen ja sysäsi hänet niin syvälle. Ja Adam kävi istumaan,
-mietti ja ajatteli, lujasti päättäen saada selkoa niiden tapausten
-syystä, kuin hän äsken oli kokenut. Hän muuttui nyt ankaraksi ja
-lahjomattomaksi tuomariksi itseänsä kohtaan. Kaikki hänen omantuntonsa
-väärä ja vilpillinen viisasteleminen saatettiin heti vaikenemaan. No
-niin, nuoruutensa rikosta, pikastuksissa tehtyä murhaa taikka vain
-murhaa, kuten tuomari sitä sanoi, hän oli katunut monta pitkää,
-tuskallista vuotta. Sen tähden oli hän elänyt vankeudessa ja
-millaisessa vankeudessa, varkaiden, kunniattomain konnain kanssa, joka
-seura olisi voinut kokonaan turmella hänet. Kahdesti oli hän paennut
-vankeudesta tuon jumalattoman seuran tähden. Kumpaisenkin kerran oli
-hänet saatu kiinni, hän oli saanut raippoja, hän oli ainiaaksi
-häväisty, hän ei voinut kuten muut näyttää ruumistansa toisille
-ihmisille, sen hän oli tietänyt jo ennen ja nyt katkerasti kokenut.
-Sitte hän oli anonut siirtoa Siperiaan ja tavannut siellä uskonveljiä,
-joiden oppiin hän oli kiintynyt kauan pidätetyn sielun-elämän koko
-voimalla. Eräänä soveliaana hetkenä oli hän karannut, vapaus, tuo
-vapaus oli houkutellut häntä liian kovasti ja Jumalahan oli antanut
-hänelle anteeksi, miksipä eivät ihmisetkin antaisi. No niin, olihan
-kaikki siihen asti selvää; mutta mitenkä ihmiset antaisivat hänelle
-anteeksi, hehän eivät tienneet hänen rikostansa eikä rangaistustansa,
-hän ei ollut ilmaissut kumpaakaan. Kas, siinäpä se olikin kipeä kohta.
-Tunnustakaa seurakunnalle, oli hän itse julistanut. Eikö varsin moni
-ollut tunnustanut hirmuisia tekoja hänelle, mutta hän itse, hän oli
-ollut vaiti. Nyt tuli rangaistus. Ja Adamin omatunto huusi kovasti ja
-saarnasi hänelle: Mitä sinä olet tehnyt, sinä omatekoinen pappi, sinä
-saastaisia aseita käyttänyt sotamies. Mitenkä nyt käypi kaikille niille
-tunnustajille, jotka sinä olet kääntänyt oppiisi. Nyt he kaikki
-luopuvat ja paatuvat yhä enemmän, ja tämä Tobias, sinun rakkain
-opetuslapsesi, minkä vaikutuksen hänen nuori mielensä saa sinun
-valheellisuudestasi, sinun ulkokultaisuudestasi. Sinä olet rakastanut
-vapautta, valtaa sielujen ylitse enemmän kuin totuutta. Adam oli
-sortunut, hänen voimakas sielunsa maahan lyöty kuin viljavainio ankaran
-raesateen perästä, hänen hengellinen ylpeytensä oli kukistunut. Hän oli
-seisonut ihmisjoukon keskellä kuin yksinäinen mänty kallion raossa. Nyt
-tuli myrsky ja mänty murtui. Kuinka olikaan hän voinut olla niin sokea,
-niin heikko ja niin yksinkertainen. Mitäpä siitä olisi ollut, mitä se
-olisi vahingoittanut häntä, jos hän olisi uskovaisilleen tunnustanut
-vikansa. Ei ainoakaan heistä olisi pettänyt häntä. Vaan hän ei ollut
-uskaltanut, hän ei ollut tohtinut. Ja Adamissa syttyi sellainen inho
-itseänsä vastaan, että hän hetkisen ajatteli itsemurhaa. Mutta vain
-lyhyen hetken, sitte hän laskeutui polvilleen ja kilvoitteli kovan
-kilvoituksen. Tuntikausia kuului hänen huokauksiaan ja valitustaan,
-mutta kuin nuori päivä nousi punakkana ja ruusuisena ja katsahti hänen
-vankeuteensa, silloin oli taistelu lopussa. Levollisesti kuin lapsi
-laskeutui hän vuoteelleen, päättäen rohkeasti ja kärsivällisesti ottaa
-vastaan kaikki, mitä Herra oli lähettävä hänelle. Hänen viimeiset
-sanansa ennen nukkumista olivat: Siperiaan, takaisin Siperiaan, sen
-rangaistuksen minä olen rehellisesti ansainnut.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kuin kestkievaritalo oli pohjaa myöten palanut ja tuli hyvästi
-sammutettu, istui Karl Napoleon Jurvelin tilapäisessä asunnossa ja
-kirjoitti kuumeen tapaisella kiireellä kaksi kirjettä, virkakirjeen ja
-toisen yksityisemmän. Viimemainittu oli edellisen avain ja kuului näin:
-
-    P. V. Etpä usko, miten onnellisena hetkenä minä saavuin tänne.
-    Kuten tiedät, määrättiin minut, huolimatta vihamiesteni
-    selkkauksista ja vehkeistä kuvernöörin virastossa tänne pitämään
-    kurissa kaikkia niitä veijareja ja konnia, joita vanhalla herra
-    nimismies M:llä ei ole aikaa eikä halua hoidella. Samana päivänä,
-    kuin saavun kestkievariin juomaan tavallista iltatotiani
-    (ohimennen sanoen, miten kelvotonta talonpoikaisrommia niillä
-    täällä on, väkevää kuin hiisi, mutta paljon sokurin ja vähän veden
-    kanssa käy sitä sentään juoda), niin minulla on onni nipistää
-    kiinni eräs pahimpia veijareja, kuin koskaan on ollut liikkeellä.
-    Täällä on hän ihan vanhan herra M:n nenän edessä liikkunut
-    vapaasti kuukausia ja vehkeillyt aika lailla; ollut olevinaan
-    pyhä, saarnannut ja pitänyt hyviä päiviä uskonveljiensä ja
-    kestkievarin kustannuksella. Tietääksesi, millainen lintu hän on,
-    panen tähän hänen ansioluettelonsa, jonka suurella vaivalla ja
-    viekkaudella sain kiristetyksi hänestä esiin. Kotoisin Alavudelta,
-    vaikka sanoen olevansa Pyhtäältä tai Virolahdelta, nimeltään
-    Aleksander Ylistalo, nyt liikkunut Adam Pihlhjertan nimellä
-    (mukama viisastelija), syytetty ja tuomittu murhasta
-    kuokkavieras-tappelussa arvoisassa kotiseuduissaan, saanut
-    raippoja karkaamisesta (monta kertaa), itse pyytänyt siirtoa
-    Siperiaan, sieltä palaamassa karkulaana, mutta monen kujeen ja
-    paljon tekopyhyyden jälkeen joutunut ystäväsi ja veljesi v.t.
-    nimismiehen Karl Napoleon Jurvelinin kynsiin. Ensimmäisenä
-    päivänä, kuin sanottu K.N.J. oli virkansa toimituksessa. No,
-    mitäs arvelet? Jos siitä et voi keittää hyvää pääkirjoitusta tai
-    romaania sanomalehteesi, niin olet ihan kelpaamaton kirjailijaksi.
-
-    Sinä saatat juuri käyttää tilaisuutta hyväksesi ja kehua minun
-    uutteruuttani tai kirjoittaa jotain muuta kaunista, niin siitä
-    ehkä tulisi lahjapalkkio minulle ja totia viljalti sinulle. Se
-    tekisi kelvottoman hyvää kaikille minun vihamiehilleni, jotka ovat
-    vehkeilleet minua vastaan aina siitä takavarikko-jutusta asti.
-    Ikään kuin ei yhdeksänkymmentä yhdeksän sadasta olisi tehnyt
-    samoin kuin minä, myöskin itse ukko M.; mutta sen asian tiedät
-    sinä yhtä hyvin pohjaa myöten kuin sinun totinen ja uskollinen
-    ystäväsikin
-
-    Karl Napoleon Jurvelin, v.t. nimismies.
-
-    J. K. Jos kuulet jotain lääninkansliassa lausuttavan minun
-    käytöksestäni, niin ilmoita se parilla rivillä minulle.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kevät oli kulunut edelleen. Meri oli sulana paitsi rannoista.
-Metsistä ja maista alkoi hajuta voimain kuohuntaa, jotka nyt heräsivät
-kesätyöhön. Muuttolinnut olivat tulleet suurin parvin, kuten niitä joka
-vuosi lentää Itä-Suomen vanhan pääkaupungin ja sen läheisen saariston
-ylitse pohjoista kohti. Tästä kautta kulkevat tuhannen tuhannet, jotka
-Afrikasta pitkin Rhônen ja Rhenin laaksoja, Helgolannin ja Ruotsin
-ylitse sekä pitkin Suomenlahden rantoja tulevat synnyinpaikoilleen,
-Saimaan ja Päijänteen vesistöjen rannoille. Tästä kautta kulkevat
-nekin, jotka Ayräpäänseljän poikki ja Laatokkaa pitkin pyrkivät
-Vienanjoen varsille, Vienanmeren rannoille ja Novaja Semljan jäisille
-harjuille. Tästä ne kulkevat laulaen ja viserrellen, kevättä ja kesää
-siipien alla. Kurki tunnetaan kiilan muotoisista parvista, joutsen
-vaihtelevista sävelistä ja metsähanhi siitä, että ne lentävät alempana
-kuin muut, jota vastoin ylimpänä sinitaivasta vasten leivot liitelevät
-pohjoista kohti.
-
-Kuin luikko matkallansa laskeutuu illan suussa aalloille haurasten
-jäälauttojen viereen ja kajuttelee soinnukkaita viuluääniään pitkin
-meren pintaa, silloin hylkeet, soitannollisimmat kaikista
-imettäväisistä, tulevat lähelle. Vihellellen ja laverrellen, ikään kuin
-matkiakseen muhkean linnun ääntä, sukeltelevat ne lepäävän lintujoukon
-lähellä ja hyvillään kuuntelevat niiden ihmeellisiä, samalla uhkaavia
-ja sulavia ääniä.
-
-"Nälkäinen kuin muuttolintu", on saaristossa puheenpartena, sillä
-linnut pitkällä matkallaan syövät tuskin mitään ja näyttävät
-lepäävänkin ainoastaan sen verran, kuin on ihan välttämätöntä. Ne
-tulevat myöhään illalla ja lentävät taas pois heti auringon nousun
-jälkeen.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Ankarain mielenliikutusten jälkeen, joita Tobias nyt oli kokenut, hänen
-oli vaikea saada selville ajatuksiansa. Väsyksissä omista ajatuksistaan
-ja tulipalon sammutusponnistuksista oli hän käynyt levolle aikaisin ja
-heti nukkunut. Auringon noustessa hän heräsi ja synkät ajatukset,
-joista hän illalla oli päässyt unen helmoihin, heräsivät hänen
-kanssansa ja alkoivat taas vaivata häntä kysymyksillä, jotka
-lakkaamatta kieppuivat samassa piirissä. Adam Pihlhjerta -- kuinka se
-oli mahdollista -- pahantekijä -- rangaistu, törkeä pahantekijä! Hän
-heittelehti vuoteellaan, mutta viimein, kuin uni yhä etemmäksi pakeni
-auringon säteitä ja ulkoa kuuluvaa lintujen laulua, nousi hän ylös,
-pukeutui ja meni alas rantaan. Tuuli uinaili vielä, mutta merellä
-vieriskeli edellisten päiväin kevätmyrskyjen jäljeltä pitkiä, heikkoja
-maininkeja, jotka ikään kuin uteliaasti etsiskellen kiipesivät pitkin
-hiekka- ja kivisärkkiä. Noin puolen virstan päässä näkyi kaksi suurta
-parvea muuttolintuja, villijoutsenia ja hanhia, jotka kumpaisetkin
-erikseen uivat kuin suuret valkoiset untuvat teräskirkkaassa vedessä;
-jotkut makasivat, nokka siiven alla, toiset puhdistelivat
-höyhenpukuansa, vaan enin osa uiskenteli levottomasti edes takaisin,
-kutoen tummia juovia meren kirkkaasen, välkkyvään pintaan. Lähempänä
-rantaa uiskentelivat vilkkaammat allit ja telkät, välistä nousten ylös
-vedestä, räpytellen ja roiskuttaen suolaisia vesihelmiä ylt'ympäri.
-Joutsenet, hanhet ja telkät olivat hiljaa kuin sopimuksesta; vaikka ne
-ahkerasti liikkuivat, ei kuitenkaan kuulunut mitään ääntä. Tobias
-laskeutui kulolle ja nojasillaan katseli harvinaista näytelmää,
-välkkyvää auringon valoa, leikkiviä laineita ja vilkasta elämää, vaan
-ei mikään voinut hajoittaa hänen synkkiä ajatuksiansa. Tämä suuresti
-armoitettu sielu, kuinka häpeällisesti hän oli pettänyt heitä kaikkia,
-hän, joka vaati syntien tunnustusta, miksi hän itse oli ollut vaiti? Ja
-Tobias tunsi, miten usko ja luottamus, joka hänessä oli leimahtanut
-ilmi kuin tuli oljissa, kasvanut kuin koivun lehti kevätyönä, kuin
-tuomen kukka toukokuun sateen jälkeen, miten se sammui, lakastui,
-kuihtui, ja hän taas jäi yksin, ilman uskoa ja vakuutusta. Miten jonni
-joutavalta ja kurjalta näytti hänestä elämä nyt, ja sen tunteen
-vaikutuksesta heitti hän kiven liuskareen, jolla oli leikitellyt, kauas
-mereen. Se lenti suhisten ilmassa ja putosi lähelle allien ja telkkäin
-parvea, jotka olivat uineet lähemmäksi rantaa. Heti paikalla kuului
-heidän varoitushuutonsa ja hanhien etuvartiat sitä toistelivat.
-Siivekäs joukko nousi vedestä, hanhet ja joutsenet juosten vähän matkaa
-pitkin pintaa ja räpytellen valkosiivillään. Saatuaan ilmaa allensa
-nousivat ne kaikki purjehtivaan pakoon, ja suhisten kuin myrsky
-metsässä katosivat kaukaiset matkustajat pois näkyvistä pohjoista
-kohti.
-
-"Perkele!" kuului kirous Tobiaan takaa. Kuin hän hitaasti nousi ja
-kääntyi katsomaan, seisoi v.t. kruununnimismies Karl Napoleon Jurvelin
-siinä täysissä metsästystamineissa, pyssy kädessä ja koko joukko kuvia
-Adamin ja Tobiaan entisestä asunnosta.
-
-Jurvelin, niin äkkiarvaamatta tavattuna luvattomasta linnustuksesta,
-ensin hämmästyi, mutta kohta jälleen selvisi ja näytteli ihan
-sotkeutumatta ilveilyä, joka osoitti hänen olevan tottunut
-selvittäytymään pahimmistakin pulista.
-
-"Kuka sinä olet? arvattavasti myöskin veijari samaa lajia, kuin se,
-jonka nipistin kiinni eilen. Sinä olet kaiketi myöskin linnustamassa,
-yhden samanlaisen minä jo sain kiinni. Missä sinun pyssysi on? Puhu
-heti totta."
-
-Tobias teki selon itsestään.
-
-"Vai Pullinen, Tervolan Tobias Pullisen poika. Vai niin, kyllä minä
-tiedän. No, mitä sinä täällä teet? Ah, nyt jo johtui mieleeni.
-Kuulepas, Toppi, lähde sinä täältä kotiisi ja sukkelammin kuin
-tavallista."
-
-Kotiin, niin kotiin, ja Tobias tunsi lämpöistä koti-ikävää ruumiissansa
-virtailevan. "Kyllä, vastasi hän, minä lähden jo tänä päivänä."
-
-
-
-
-VIII.
-
-
-Niinpä hän viimeinkin oli kotona. Kuin juureton pajun vesa, jota heinää
-korjatessa harava heittelee sinne tänne, paikasta toiseen, oli hänkin
-ajelehtanut milloin minnekin. Hetkisen hän oli luullut löytäneensä
-sellaista maata, johon olisi voinut juurtua ja jossa olisi tuntenut
-jälleen kasvavansa kiinni maassa eikä enää olevansa tuul'ajolla
-myrskyissä. Se oli ollut lyhyt aika ja rajusti oli hänet temmattu pois
-siitä harhauksesta. Hänen tarvitsi panna vain silmänsä kiinni,
-nähdäkseen Adam Pihlhjertan kammottavan kuvan, miten hän istui alasti,
-selkä veripunaisena, miten hän siinä istui pilkattuna, häpeissään ja
-katsoa tuijottaen häneen kankeilla, loistottomilla silmillä. Nyt hän
-oli kotona, ja ankarat taistelut, jotka hän oli kestänyt, viha ja
-kiukku, kaikki oli laskeutunut levolle, kuin hän jälleen astui
-kotikynnyksen ylitse. Mutta ei hän sittekään tuntenut rauhaa, se oli
-vain lepoa kuin kuumeen jälkeen, äänetöntä, kuollutta, hiljaista.
-Värittömänä kului elämä päivän toisensa jälkeen. Siinä ei ollut mitään
-katkeruutta, mutta ei mitään suloakaan, kaikki tuntui ummehtuneelta, ja
-välistä kalvoi häntä halu saada kaikki kerrassaan loppuun.
-
-Äiti, joka oli hänen kirjeestään luullut pojassaan tapaavansa hartaan
-uskovaisen, otti hänet vastaan kauan pidätetyn rakkauden koko
-kiivaudella. Hänen rakkautensa ja jälleen näkemisilonsa pohjalla oli
-tunto, että poika nyt oli enemmin hänen kuin koskaan ennen. Nyt poika
-saattoi ymmärtää häntä ja nyt hän puolestaan saattoi ilmaista
-ajatuksiansa pojalleen.
-
-Oliko sitte mikään ihme, että hän talonpoikais-naisissa, yksin
-äideissäkin harvinaisella lämmöllä sulki hänet syliinsä, kuin he
-joutuivat hänen huoneesensa. Tuvassa oli hän ainoastaan pudistanut
-pojan kättä ja toivottanut hänelle tervetuloa. Vaan kohtapa Leena
-Pullinen kuitenkin ihmeekseen ja kauhukseen huomasi, että hänen
-Tobiaansa oli jääkylmä siihen katsoen, joka äidin mielestä yksin oli
-tarpeellinen. Hän ei voinut sitä selittää eikä uskaltanut kysyä.
-Haihtuneet olivat kaikki hänen unelmansa saada joku, joka ymmärtäisi
-häntä, ottaisi osaa hänen ajatuksistaan ja huolistaan. Hän turvautui
-taas postilloihinsa ja rukouskirjoihinsa, mutta se suola oli Tobiaasta
-tullut mauttomaksi. Tobias kummasteli itsekin, että tämä sana, joka
-Adamin suussa oli ollut kuin jyrinä pilvissä ja toisin ajoin kuin
-aaltojen hiljainen loiske kukkarantaa vasten, että se sana nyt täällä
-hänen äitinsä suussa oli niin tyhjä, niin viaton, niin ihan mitätön.
-
-Hän oli tottunut työntekoon, vaan nyt olivat enimmät ulkotyöt
-pienellä tilalla jo tehdyt, niin että jäljellä oli vain puotityötä,
-ja se ei suinkaan ollut houkuttelevaa. Tinkiä penni penniltä
-talonpoikais-ukkojen ja -ämmäin kanssa oli sekä vaikeaa että
-vastenmielistä. Sitä paitsi istui äiti vanhus siellä seuraten
-silmillään kaikkia poikansa liikkeitä ja ikään kuin tahtoen tunkeutua
-hänen salaisimpain ajatustensa perille. Äiti suri, sen näki poika. Hän
-suri, että pojan vallaton, raitis, uhkamielinen nuori tahto oli tullut
-välinpitämättömäksi, väsyneeksi; ja tuo äänettömyys sitte, tuo toivoton
-äänettömyys se rasitti äitiä enimmän.
-
-Vanhempi Tobias oli kuten tavallista poissa, tällä kertaa Pietarissa
-koettamassa jos mahdollista saada kumppaninsa Bitshokin avulla
-venäläisiä ratsuväen hevosia kesälaitumelle hoidettavaksi Tervolaan.
-
-Nuori Tobias oli ensin kotiin tultuaan vähän kainostellut Annia ja
-Viskari ukkoa. Mitä Anniin koskee, muuttui se tunne tuota pikaa
-toiseksi vahvemmaksi: suruksi. Sillä pian hän kaikesta huomasi, että
-Anni oli mennyttä häneltä.
-
-Kylässä oli näet suuri muutos tapahtunut Tobiaan poissa ollessa.
-Seurakunta oli ollut kuin umpi lammikko, joka taholta korkean metsän
-suojassa, joka ei päästänyt pienintäkään tuulen henkäystä värisyttämään
-sen pintaa. Brandt oli aivan vainonnut kaikkia hengellisen elämän
-ilmauksia, jotka eivät liikkuneet oikeauskoisuuden hengessä. Nyt olivat
-pastori Helmin opetukset ensin herättäneet jonkinlaista mielenkiihkoa,
-ja jonkun ajan kuluttua oli huomattu joidenkuiden raittiiden
-tuulahdusten silloin tällöin väräyttäneen lammikon pintaa ja panneen
-sen peilikirkkautta aaltoilemaan. Muutamat hihhulisaarnaajat olivat
-matkalla pitäneet pari hengellistä esitelmää paikkakunnassa ja siitä
-oli tullut levottomuutta sekä heikkoja elämän ja liikkeen merkkejä.
-Anni oli niitä, joihin herätys oli syvimmin koskenut. Tobias näki hänen
-nyt olevan samassa hengellisen heräämisen tilassa, kuin hän itse oli
-kokenut, mutta hän katseli sitä ikään kuin vuorelta alas laaksoon.
-Kaikki oli niin pientä ja pikkumaista. Mitäpä siitä olisi apua, mitä
-oli hän itse voittanut sillä kaikella, kuin oli kokenut? Ei niin
-mitään, ainoastaan kyllästystä. Anni kartteli häntä, hän kun nähtävästi
-sitä paitsi oli vakuutettu, että äiti Leena ei suopein silmin katsellut
-heidän avioliittoansa.
-
-Eräänä iltana vähän ennen Juhannusta Tobias istuessaan puodin
-rappusilla ja mitään ajattelematta heitellessään jyviä äitinsä
-kaakottaville kanoille ja odottaessaan ostajia näki vanhan vihamiehensä
-Matti Reijosen auttelevan Annia kaivolla. Matilla näytti olevan paljo
-sanomista tytölle. Silloin tällöin pysähtyi häneltä vesikiulu puoli
-tiehen kaivoon, hän kuiskaeli kiireesti ja näytti tahtovan taivuttaa
-häntä. He seisoivat kaivolla mäen rinteessä kuin varjokuvat kirkkaan
-keltaista iltataivasta vasten. Hän ei nähnyt heidän kasvojansa, vaan
-ainoastaan heidän kuvansa ja liikkeensä tarkkapiirteisinä taivasta
-vasten; silloin tällöin kantoi tuuli jonkun epäselvän äänen puheesta
-hänen luoksensa. Tuntui ikään kuin pistosta, niin että Tobias kädellään
-koski rintaansa. Viikkokausia kestäneen henkisen tyynen jälkeen raivosi
-nyt mustasukkaisuus hänessä, ajoi ylös hänen elämänsä henget ja sytytti
-liekitsevän tulen hänen rintaansa. Hän nousi äkisti ylös ja äitinsä
-kummastukseksi liikkui sukkelammin kuin pitkään aikaan; hänessä näytti
-nyt olevan enempi elämää ja vilkkautta. Kuin hän kuuli tuvan ovessa
-käytävän, juoksi hän ihan juoksemalla puotikammarista tupaan.
-
-"Anni", sillä hän se oli, "Anni", sanoi hän, "minun pitää saada puhella
-sinun kanssasi; tule tänä iltana ... tiedäthän, sinne pellolle."
-
-Paljopa kuitenkin tarvittiin nähdä vaivaa ja käyttää paljo houkuttelua
-ja monta hellää sanaa, ennenkuin Anni viimein taipui tulemaan.
-
-Oli Juhannuksen aaton aatto. Aurinko oli laskeutunut, päivä lopussa ja
-kesäyö levitti salaperäistä hämyänsä yli maiden ja metsäin. Harvain
-koivujen alla ja yli heleän vihreiden ketojen liiteli kevättuuli
-lauhkeana ja mielistelevänä keveillä siivillä ja kuljetti kanssansa
-tuoksua, joka herätti helliä muistoja kuluneista keväistä ja uljaita
-unelmia urhakoista ja voimakkaista ajoista. Tobias käveli yksin ja
-kärsimättömänä pellon pientarella. Tänä iltana tahtoi hän lopettaa
-taistelun, jota oli niin kauan kestänyt hänen sisällänsä. Hän oli
-kyllästynyt omaan horjuvaisuuteensa, nyt se piti tulla ratkaistuksi:
-joko, taikka. Varovasti astui hän pellon poikki, pitkin ojan reunaa
-kiviraunion luo, jossa kasvoi vaapukisto vanhan yksinäisen tuomen
-vieressä. Sinne hän kävi istumaan voikukille ja mintuille ja istui niin
-hiljaa ja ääneti, että ruisrääkkä, joka oli vaiennut hetkiseksi,
-jälleen alkoi vetää rumaa virttänsä. Nyt kuului rapinaa: se on hän,
-ajatteli Tobias. Ei, se oli vain tarhakäärme, joka tulla livahti
-rauniosta ja sukkelaan kuin leimaus sieppasi sammakon sekä yhtä
-kiireesti jälleen katosi kivien alle. Mutta nyt kuuluu hiipiviä
-askelia, astua heilutellen tuli Anni häpeissään ja hidastellen pitkin
-ojan vartta. Viimein seisoi hän siinä hänen edessään ja itsepäisesti
-maahan katsoen kävi istumaan vähän matkan päähän ja sanoi kiireisesti:
-
-"Täti odottaa minua, minun täytyy joutua. Sano pian, Tobias, mitä
-tahdoit sanoa; luulenpa, että vanhus minut jo näki, kuin nousin
-veräjästä."
-
-"Oh, rakas Anni, mitä sinä huolit vanhuksesta. Älä nyt ole yhtään
-peloissasi. Oletko jo unhottanut, että me olemme täällä tavanneet
-toisiamme useammasti kuin yhden kerran? Ja oletko unhottanut, mitä
-olemme luvanneet toinen toisellemme juuri täällä?"
-
-"Älä sinä niitä", vastasi Anni hätäisesti ja siirtyi vielä etemmäksi
-pois. "Mikä on ollut, se on mennyt. Sinun lähdettyäsi on täällä paljon
-muuttunut. Minä olen puhunut veljien ja vanhimpain kanssa. Heidän
-sanansa ovat polttaneet minun omaatuntoani kuin nuolet. Minä olen
-katunut ja tunnustanut, minä olen kuunnellut sanaa..."
-
-Siitä Tobias kiivastui. Sana -- pitikö sitte tuon sanan aina olla hänen
-ja hänen onnensa välillä? Hän oli tehnyt vain kierroksen ja seisoi nyt
-taas siinä, josta oli lähtenyt.
-
-Katkeraa puhetta tulvi hänen suustansa. Anni kuunteli, vaan eivät hänen
-katkerat eikä hellät sanansa näyttäneet mitään vaikuttavan häneen. Kuin
-Tobias viimein vähän rauhoittui, vastasi hän sentään hiukan lempeämmin:
-
-"Sitä paitsi ei äitisi koskaan suostu siihen, jota sinä nyt ehdotat.
-Samoin isäsikin ajattelee, että minä olen liian mitätön ja köyhä
-rikkaan Tobiaan pojalle. Mitä varten sitte sotia vastaan, kärsiä häpeää
-ja pilkkaa, kantaa surua ja..."
-
-"Anni, Anni!" huusi samassa äiti Leena pihasta.
-
-Anni hypähti ylös, oli sitte hetkisen epätietoinen, viimein kiersi
-kätensä Tobiaalle kaulaan, suuteli häntä kerran tulisesti ja riensi
-pitkin ojaa viljan suojassa pihaan päin.
-
-Tobias oli yksin, ympärillä yhtä hiljaista kuin äsken. Siten istui hän
-tuntikausia unteloisena ja välinpitämättömänä, mutta kuin päivän ensi
-vilauksesta leivo lensi korkealle kirkkaan keltaiselle taivaalle ja
-herätti uinahtavan maailman iloisen kevätpäivän tuhansiin toimiin,
-silloin hän toivottomana heittäytyi pitkäkseen ruohokkoon ja itki,
-kuten itketään parasta nuoruuden unelmaansa. Kyyneleet vähitellen
-helpottivat hänen mieltänsä, hän nousi hitaasti ylös ja astui
-väsyksissä kotiin, jossa päivän elämä jo oli alkanut. Musti haukahteli
-ja tuuhealla hännällään hyväili vanhaa Mattia, joka juuri tuli ulos
-rappusille, ojenteli ruumistaan, haukoitteli ja meni talliin ruokkimaan
-hevosia. Tobias hiipi niin salaa kuin mahdollista tallin ylisille ja
-paneutui pitkäkseen ummehtuneille menneenkesäisille heinille. Mutta
-tuskin hän ehti saada kiinni laiminlyödyn yöunen päästä, kuin hänet jo
-herätti kovaääninen puhelu ja hälinä.
-
-Vanha Tobias Pullinen oli palannut kotiin ja hänen kanssansa oli tullut
-hevoskauppias Ivan Bitshok, harjaksien ostaja, tatarilainen Kuffein
-Holam ja yksi rakuuna. Kuin Bitshokilla oli tuttuja ratsumestareja,
-tallimestareja, eläinlääkärejä ja tavallisia sotamiehiä Pietarin
-ratsurykmenteissä, oli Tobiaan onnistunut saada kuusitoista
-rakuunahevosta kesälaitumelle. Se ei ollut minkään mitätön asia, maksu
-oli melkoinen ja hän itse sai käyttää hevosia koko kolme kuukautta.
-Muutamat niistä olivat valjaiden lyöttämiä, toiset olivat saaneet
-kavionsa rikki Pietarin kivikaduilla ja niiden piti nyt kengättöminä
-kävellä koko kesä pehmoisilla nurmikoilla; toiset olivat kipeinä
-kosteista talleista ja niiden piti hengitellä raitista ilmaa kankailla
-ja ylävissä aituuksissa. Se oli rahanansio ihan Tobiaan mielen mukaan.
-Vahinko vain, että Bitshokin ja tatarilaisen ei käynyt kauan viipyä
-Tervolassa. Jo seuraavana päivänä aikoivat he lähteä pohjoiseen päin
-hevosrikkaasen Karjalaan ja Savoon.
-
-Mutta jos heidän vierailunsa olikin lyhyt, niin piti sen tulla sitä
-iloisemmaksi. Anni sai pitää kahvia yhtä päätä lämpöisenä ja nuoren
-Tobiaan käskettiin toimittaa oikein kunnollinen juhannuskokko meren
-rannalle. Siinä puheltiin ja laskettiin leikkiä, muisteltiin vanhoja
-hevoshistorioita, koristellen niitä uusilla mahtisanoilla ja
-sukkeluuksilla, ja väliin aina ryypättiin sekakuppeja rommista,
-airakista ja viinasta; "vinterska" ja "tuvantakainen" tuoksuttivat
-sakeaa savua, ilo oli korkeimmillaan. Vielä suuremmaksi oli se kasvava.
-Karl Napoleon Jurvelin ajoi pihaan, huiskuttaen jo matkan päästä paksua
-protokolla-tukkua. Senaatin päätös rajariidassa oli tullut ja Pullisen
-eduksi. Oikeastaan ei siitä mitään voittoa ollut, sillä keräjöiminen on
-kallista ja asia itsessään oli arvoton, mutta olihan kuitenkin
-näytetty, että oltiin oikeassa ja Brandt oli kukistettu ainakin tässä
-asiassa, ja se maksoi tietysti jotain sekin.
-
-Nuori Tobias oli hyvästi tehnyt tehtävänsä, suuri kokko oli kasattu
-vuorelle järven rannalle ja ylimpänä komeili siinä pari tervatynnyriä;
-nyt vain odoteltiin hämärää, jolloin se voitaisiin uhrata liekeille.
-Heti kuin aurinko oli laskeutunut; kokoutui seudun nuoriso sinne.
-Tobias ja hänen vieraansa tulivat ensinnä kovaäänisinä ja iloisina,
-edeltä astumassa rakuuna, soittaen harmonikalla, ja Jurvelin, yhä vielä
-pitäen protokolleja kädessään ja laulaen renkutuksia. Bitshok tarjosi
-olutta, Pullinen ja Reijonen samoin. Ilo oli yleinen. Kokon sytytettyä
-ammuttiin tuon tuostakin, kaksi viulua ja harmonikkaa koetti nuorison
-toivon mukaan pitää yllä tanssimusiikkia. Leena äiti, joka oli koko
-ajan näyttänyt hyvin totiselta, sai myöskin osansa yleisestä ilosta.
-Matti Reijonen oli puhemiehen kautta kosinut Annia, ja nyt, kuin olut
-irroitteli kielet, tuli asia kaikille tietyksi ja siitä innokkaasti
-puhelivat sekä nuoret että vanhat.
-
-Leenaa oli pitänyt hyvin levottomana se ajatus, miten hänen poikansa
-ottaisi vastaan sen uutisen, mutta suureksi ihmeekseen hän ei huomannut
-mitään; asia ei näyttänyt poikaan koskevan ollenkaan; vastoin äitinsä
-luuloa oli hän iloinen kuin kärppä, myöhemmin illalla pauhaavakin, jopa
-vähän tunkeileva.
-
-"Kas tuoss' on poika, jossa on vilkkautta", sanoi Ivan Bitshok nuoresta
-Tobiaasta. "Se on oikea vikurivarsa. Anna hänet minulle oppiin, minä
-tarvitsen sukkelaa ja teräväpäistä miestä, joka voi puhella
-talonpoikain kanssa siellä ylämaassa. Minä osaan opettaa hänelle,
-millainen hevosen pitää olla ja mihin mikin kelpaa, niin että viekkain
-kalmukkikaan ei sitte voi pettää häntä."
-
-"Jos hän tahtoo lähteä", vastasi Pullinen ilostuneena, "niin ei minusta
-vastusta. Hän vetelehtii täällä kotona, kun on liian vähä tekemistä;
-ota hänet vain, niin saa hän oppia jotain kunnollisesti."
-
-Vilkkaasti ja iloisella mielellä keskusteltiin asiaa, Jurvelin
-tarjoutui tekemään välikirjaa, mutta sen jyrkästi esti venäläinen, joka
-pelkäsi kaikkia "suomalaisia papereja" enemmän kuin mitään räkätautia,
-köhää, pattia tai hevosruttoa.
-
-"Ehei. Ei tarvita mitään paperia; sanasta miestä, sarvesta härkää. Minä
-annan viisitoista markkaa kuussa, kaksi paria saappaita, kahdet
-rukkaset, kaiken ylöspidon ja kaksi prosenttia voitosta. No, lyö tuohon
-käteen!"
-
-Tobias löi, otti pestin ja niin se asia oli päätetty.
-
-Tobias hengitti helpommin. Siten kuin asiat nyt olivat kääntyneet
-kotona, hänen olikin paras päästä pois kokonaan. Iloissansa maisteli
-hän olutta ja sekakuppeja enemmän, kuin hän oikeastaan sieti, ja uuden
-toimensa alkoi hän siten ensimmäisellä päihtymyksellä. Niin päättyi
-juhannusaatto Tervolan talossa.
-
-Seuraava päivä oli lähtöpäivä. Vanha Tobias oli juro ja surumielinen.
-Näytti ihan siltä, kuin hän olisi mieluisimmin tahtonut vaihtaa
-poikansa kanssa ja vaihtaa hiljaisen Tervolan kokonansa tuohon
-matkustelevan kauppiaan ammattiin. Leena itki eikä ollut tointua
-ollenkaan; hän otti pitkät ja kyyneliset jäähyväset pojalta ja antoi
-hänelle virsikirjan, muutamia markkoja ja monta varoitusta ja hyvää
-neuvoa. Anni näytti karttelevan serkkuansa niin paljon kuin
-mahdollista, ero oli kylmä, melkein vihamielinen. Niinpä istuttiin
-kärryihin. Jurvelin läksi mukaan. Tatarilainen tarttui ohjaksiin, vielä
-yksi "jääkää hyvästi" ja yksi piiskaryyppy, ja Tervola katosi
-ensimmäisen mäen taa.
-
-
-
-
-IX.
-
-
-Kesä kului ja talvi tuli, ja sitte taas kevät ja kesä, mutta yhä vielä
-Tobias kuljeksi niiden kahden hevosten ostajan kanssa. Milloin hän oli
-Savossa, milloin Hämeessä, milloin Itä-Karjalassa taikka kaukana
-Kuopion pohjoispuolella. Ei laiminlyöty yksiäkään markkinoita, joilta
-oli toivoa saada hevosia, huonompia tai parempia, kohtuullisesta
-hinnasta. Kuin oli saatu ostetuksi pari kolmekymmentä, käännyttiin
-etelää kohti Pietariin, ja siellä sitte oli kalleimmasta mahdollisesta
-hinnasta kaupittava, mitä oli ostettu. Siellä, Pietarin suurella
-hevostorilla, oli Bitshok ihan kuin kotonaan. Hevoset siistittiin ja
-harjattiin, kaviot mustattiin, häntä ja harja käherrettiin, ja jos
-hevosissa oli vähäkään muotoa, niin kyllä Bitshok osasi saada ne
-kaupaksi sellaisillekin, joilla ei ollut halua ostaakaan. Pienimmät
-suomalaiset hevoset menivät "puoli ponyn" nimellä etelään päin, muut
-kaupattiin ratsurykmentteihin ja ajureille. Kuin varasto loppui,
-riennettiin taas kiireimmiten pohjoista kohti. Niillä matkoilla ja
-paluumatkoilla näki Tobias kotiaan ja vanhempiaan useinkin, mutta
-viihtyi joka kerran yhä huonommin kotona. Huono seura, viina, ainaiset
-kujeet ja pettelemiset olivat turmelleet Tobiasta, hän oli lakkaamatta
-siveellisesti vaipumassa, jota lankeemistaan vastaan hän silloin
-tällöin katuen ja surren taisteli muutamia päiviä, sitte jälleen
-jättäytyen turhan taistelun jälkeen toivottomuuteen. Ja epäilemättä
-hän, kuten niin moni muukin, jotka tulevat temmatuksi pois oikeasta
-paikastaan, luonnollisesta vaikutuspiiristään, olisi kokonaan joutunut
-häviöön tuossa kuljeksijan elämässä, ell'ei eräs tapaus olisi yht'äkkiä
-temmannut häntä pois noiden kumppanien parista ja tuonut takaisin
-kotiin.
-
-Oli jo myöhään syksyllä. Kaksi vuotta oli Tobias jo ollut hevoskauppias
-Ivan Bitshokin palveluksessa. Ivan palasi Kuopion markkinoilta kahden
-apulaisensa, Tobiaan ja tatarilaisen Kuffein Holamin kanssa. Kuffein
-Holam oli ennen ollut piiskarina Viipurissa, mutta luopunut siitä
-ammatista ja lähtenyt hevoskauppiaana kuljeksimaan Ivanin kanssa.
-Samalla hän omaksi edukseen harjoitti hyvin tuotteliasta sianharjasten
-ostelua Pietarin tehtaihin. Heitä seurasi ylämaasta Malakias Hanhineva.
-Hänellä oli Pietariin tukinuitto-asioita, ja hän oli yhtynyt
-hevoskauppiasten seuraan, koska heillä oli sama tie. Ivan ja nämä
-kumppanit ajoivat kahdessa reessä, jota paitsi heillä oli viisitoista
-tai parikymmentä parempaa ja huonompaa hevosta, ostettuja mikä mistäkin
-Karjalasta. Tämä matkue oli kulkenut Kuopiosta Joensuun ja Sortavalan
-kautta; nyt kävi matka pitkin Laatokan rantaa milloin "kesä-" milloin
-"talvitietä" jäätyneiden salmien ja selkien ylitse. Helposti kuohuva
-Laatokka levisi itään ja etelään päin ylinäkymättömäksi mereksi.
-Laatokka on meren tytär ja moni kohta sen luonnossa ja eläinkunnassa
-muistuttaa sen mahtavaa alkuperää. Siinä elää syvällä kuoriaisia, joita
-muuten on ainoastaan merien eläinkunnassa. Siellä elää monta lajia
-suurta hopealohta. Hylje leikittelee ja viheltelee kuten meressä, ja
-kuin myrsky levittää siipensä, pauhaavat Laatokan aallot kuten
-merenkin. Matkamiehemme näkivät sieltä täältä etäältä aukeaa merta ja
-kuulivat, kuinka laineet pauhasivat ja jymisivät. Ne eivät tahtoneet
-millään tavalla taipua talven vallan alammaisuuteen. Ne söivät jään
-laitaa, repivät ja katkoivat kovaa peitettä, joka joka yö valloitti
-muutamia neliövirstoja niiden vapaiden veitikkain alueesta. Mutta
-aaltojen vastustus muuttui yhä laimeammaksi; raskaina kuin sula lyijy
-nostivat ne myrskyssä väsyneitä harjojansa ilman kuohua, ilman
-vilkkautta ja elämää, ja kuitenkin se oli samaa vettä, kuin kesällä
-nousi ja kuohui vähimmästäkin tuulen puhalluksesta ja loisti ja välkkyi
-taivaan siniseltä ja vihreältä. Nyt aallot ainoastaan lyhyeen
-jyskyttivät jäätynyttä pintaa.
-
-Hevoskauppiaamme olivat jo ehtineet Käkisalmen eteläpuolelle. Täytyi
-kiiruhtaa, ehtiäkseen Slyyssinään hevosmarkkinoille ja sieltä vielä
-Pietariin ennen talven varsinaista tuloa. Vielä oli yksi suuri selkä
-ajan voittamiseksi kuljettava, ja sitte aikoivat he pitkin
-yksitoikkoista hietaseljännettä, joka ainoastaan noin 60 jalkaa
-korkealla meren pinnasta lukien on Laatokan länsirantana, ajaa pitkin
-päivämatkoin Slyyssinään ja sieltä Nevan suuhun, suureen
-maailmankaupunkiin. Viimeisessä talossa rannalla, josta tie kääntyi
-Laatokalle, varoittivat ihmiset lähtemästä jäälle. Jää on kyllä vahva,
-sanoivat he, mutta tie ei vielä ole viitottu: ja muutenkin, Laatokkaan
-ei ole luottamista niin kauan, kuin alli oleskelee jään reunalla.
-
-"Joutavia", vastasi Tobias, "tämän kolme neljännestuntia jää kyllä
-kestää; lumi valkasee; taivas on kirkas, ja vähintään puoli tuntia on
-vielä hämärää." Ja miehet hevosineen läksivät matkaan. Vaan tuskin
-ehtivät he muutamien pyssyn kantamien päähän, kuin tuuli kääntyi
-eteläiseksi. Tuntui kosteita puhalluksia, jotka koskivat vielä
-kylmemmästi kuin pohjatuuli ja ajoivat edellään sakeata lumi- ja
-utupeittoa. "Kääntykäämme pois", sanoi tatarilainen. Bitshok makasi ja
-kuorsasi reen pohjalla. Hanhineva oli jäänyt toisessa reessä jäljelle
-muutamain hevosien kanssa. Tobias, nuori ja uskalias, arveli, että
-eihän siinä ollut mitään hätää, kyllähän hevoset pysyivät tiellä.
-Ajettiin sumussa ja lumirännässä vaiti edelleen hyvä hetki; jokainen
-koetti suojella itseään kylmänkostealta pakkaselta niin hyvin, kuin
-taisi. Tobias piti tarkasti silmällä tietä, joka rupesi yhä huonommin
-näkymään hämärässä. Yht'äkkiä hirnahti eräs hevonen, joka oli
-juoksemassa jäljestä. Se oli lyhyt, kimakka hirnahdus. Bitshok heräsi
-heti.
-
-"Mitä nyt, pelkääkö hevoset?"
-
-Ihan oikein, kaikki hevoset, paitsi ne, jotka olivat valjaissa,
-hörkistivät korviaan, tuhahtelivat, vavahtelivat ja näyttivät
-levottomilta. Nyt jo valjashevosetkin huomasivat, että kaikki ei ollut
-oikein. Ne hiljensivät vauhtiaan ja nuuskivat ilmaa. Bitshok istahti
-reen laidalle. "Seisauta vähän", sanoi hän Tobiaalle. Kaikki
-kuuntelivat. "Susia siellä vain on", virkkoi tatarilainen
-ylenkatseellisesti. "Anna ruoskaa", sanoi Bitshok ja heittäytyi taas
-rekensä pohjalle. Tobias teki, kuten isäntä käski, mutta äkisti hevoset
-vavahtivat, syöksähtivät syrjään ja läksivät hurjasti laukkaamaan.
-Hanhineva seurasi vastahakoisesti jäljestä. Harmaassa pimeässä näki
-Tobias joukon pörhöisiä susia, jotka välistä näkyivät, välistä
-peittyivät sumuun, mutta tietä ei Tobias enää nähnyt. Hevosten
-levottomuus yhä kiihtyi. Miehet koettivat niitä rauhoittaa ja
-vähitellen se onnistuikin. Bitshok nousi äkeissään, piiska kädessä,
-valmiina kurittamaan, jos tarve tuli. Heti jäälle päästyään huomasi
-hän, että oltiin poissa tien jäljeltä. Raivostuen alkoi hän haukkua
-Tobiasta ja toivottaa perkeleitä ja pahoja henkiä viemään häntä
-nahkoineen päivineen. Epäilemättä olisi hän jo käyttänyt ruoskaakin,
-jos Hanhineva juuri silloin, kuin Bitshok nosti sen, ei olisi temmannut
-sitä häneltä, tyynesti ja kylmäkiskoisesti sanoen: "Hiljaa, Ivan
-Ivanovitsh, te olette vielä Suomessa; laki ei ole leikin tekoa. Nyt on
-etsittävä tietä, taikka ollaan hengen vaarassa." Ivan kutistui kokoon
-kuin märkä rukkanen. Henki vaarassa! Ja venäläisen helposti liikkuva
-luonne heti kääntyi päinvastaiselle taholle. "No, Tobias, en minä
-tarkoittanut niin pahaa, älä tuosta nyt suutu." Tatarilainen tuli
-myöskin luo ja kaikki neljä miestä nyt neuvottelivat, mitä oli tehtävä.
-Tobias Pullinen ja Hanhineva tahtoivat antaa hevosten kulkea omin
-neuvoin ja itse valita tiensä, sillä hevoset useimmiten heti menevät
-suorinta tietä maalle. Tatarilainen kyllä yleensä arveli samaa, mutta
-pelkäsi hevosten nyt susista säikäyksissään ei antavan itseään
-luonnollisen vaistonsa ohjata eikä pyrkivän maalle päin, vaan ensin
-susia pakoon. Bitshok puolestaan oli huomannut, että suomalaisilla
-ylämaan hevosilla ei ollut ollenkaan tuota aistia kulkea pimeässä ja
-lumipyryssä aukeilla tasangoilla maata tai kotia kohti. Vaan koska
-tuliasetten puutteessa susilta ei uskallettu yksitellen lähteä eri
-tahoilta etsimään tietä eikä myöskään jättää niin monta peljästynyttä
-ja levotonta hevosta yhden miehen hoitoon siksi aikaa, kuin toiset
-kiertelisivät tien haussa, niin ei ollut muuta keinoa kuin luottaa
-hevosten vaistoon. Tatarilainen, joka oli aroilla ollut samanlaisessa
-seikkailussa, vastusti hyvin kiihkeästi. Hänen mielestään oli parasta
-koota hevoset piiriin, tehdä valli niukasta lumesta, jota siellä täällä
-vähän oli jään koloissa, ja aamuun asti olla siinä, jossa oltiin.
-Bitshokilla oli vilu, Tobias oli kärsimätön, Hanhineva ei luullut maan
-olevan varsin kaukana, ja enemmistö siis voitti. Käytiin istumaan
-rekiin. "Jumalan nimeen", sanoi venäläinen. Hevoset läksivät ja tuulen
-vauhdilla lennettiin kohti tuntematonta pimeää. Kohta matkustajamme
-ilokseen huomasivat susien ulvonnan kuuluvan yhä heikommin. Kuin
-hevoset sitä paitsi olivat rauhoittuneet ja juoksivat ripeästi eteen
-päin ilman mitään levottomuutta, hengittivät miehet jo helpommin;
-ainoastaan tatarilainen ei luottanut tähän koetukseen, hän mutisi tuon
-tuostakin: "Allah, akbar." Huolettomasti ajettiin vielä muutamia
-minuutteja. Mutta yht'äkkiä sanoi Hanhineva kuiskaten, melkein kuin
-tukehtuvalla äänellä: "seisata, Tobias, seisata Herran tähden."
-
-Sydän vavahti matkamiehillä.
-
-"No, mitä nyt sitte?" sanoi Tobias äreästi.
-
-"Kuuntele, kuuntele tarkkaan! Mitä kuulet?" sanoi Hanhineva vakavasti.
-
-"En minä kuule mitään."
-
-"Minä kuulen koiran haukuntaa etäältä, hyvin etäältä", sanoi
-tatarilainen. "Ei, se on linnun ääntä, merilinnun; allit huutelevat
-jään reunalla, me olemme ajaneet ulos Laatokalle kohti aukeata merta."
-Nyt kuului ihan selvästi allien soinnukas, tarmokas ääni.
-
-Bitshok heittäytyi alas ja kuunteli, korva jäätä vasten. "Ganginjeva on
-oikeassa, minä kuulen selvään, miten jää narisee ja aallot jyskyttävät;
-meidän olisi pitänyt noudattaa tatarilaisen neuvoa. Jumala meitä
-armahtakoon!" Samassa halkesi jäähän vana paukahtaen kuin pyssy ja
-selvään kuului, miten se halkeama kiristen ja paukahdellen eteni kuin
-nuoli maata kohti.
-
-"Sinne päin, sinne päin!" sanoi Hanhineva, "siellä on maa. Vapahtajamme
-Jesuksen Kristuksen nimessä kääntykäämme nyt heti!"
-
-Käännyttiin, mutta turhaan; tietä ei enää löytynyt. Lumipyry kiihtyi,
-jääpuikot tulivat teräviksi ja koviksi, myrsky ulvoi, jää paukkoi ja
-pakkanen, hirvittävä pakkanen laskeutui Pohjolasta kaikkine kipuinensa
-matkustajain päälle, joilla ei edes ollut kylliksi vaatteitakaan, niitä
-kestääksensä, kaikkein vähimmin tatarilaisella, jonka pitkä viitta oli
-ohuesta kankaasta, ja Hanhinevalla, joka aikoi ostaa vaatteita
-Pietarista. Vilusta väristen riisuttiin hevoset valjaista, käännettiin
-reet syrjälleen tuulta vasten ja asetuttiin niiden siimekseen, vaikka
-sekään ei paljon auttanut, kun reet olivat harvat. Myrsky oli vähän
-ennen temmannut pois kaksi lammasnahkavällyä, jotka olivat
-suunnattomien yölepakkojen tavalla räpytellen lähteneet lentämään
-pitkin jäätä. Nyt myrsky poimi rekien raoista pois heinät korsi
-korrelta. Hevosista ei tarvinnut olla huolissaan; vaikka ihan vapaina,
-ne eivät edes yrittäneetkään karkaamaan, vaan asettuivat yhteen
-ryhmään, päät kiinni toisiinsa, siten saaden toinen toisestaan suojaa
-sekä pakkasta että lumipyryä vastaan; silloin tällöin tunkeutui joku
-taimmainen sisemmäksi ryhmään. Tatarilaista ja Hanhinevaa paleli
-hirveästi. Välistä he hypähtivät ylös ja juoksivat tämän tilapäisen
-leirin ympäri, pysyäkseen lämpöisinä, ja väsyttyään asettuivat taas
-hyvin kiinni toisiinsa reen suojaan ja käärivät ympärilleen niinimaton,
-jota myrsky ei ollut heiltä riistänyt. Kohtapa liike ei enää riittänyt
-pitämään notkeina heidän kangistuvia jäseniään; he väsyivät ennen, kuin
-ehtivät lämmitä. Tobias ja Ivan koettivat hieromalla pitää heitä
-hengissä, mutta jäätävän pakkasen tähden ei sekään kauan ollut
-mahdollinen, kun heidän kätensä kylmettyivät niin, että niitä alkoi
-kirveliä. Kuin Bitshok tatarilaisen ja Hanhinevan änkyttävästä,
-tavoittelevasta puheesta huomasi, että he eivät enää kauemmin jaksaneet
-kärsiä, koetti hän tarjota heille pullosta viinaa, jota hän ja Tobias
-olivat säästävästi ja varovasti nauttineet. Turha tarjous, sillä
-Malakias Hanhineva sanoi yksinkertaisesti ja luottavasti: "Minä olen
-kristitty eli, kuten maailma sanoo, hihhuli; minulla on suuri
-seurakunta, jonka Herra armossaan on minun opetusteni ja rukousteni
-kautta auttanut pois viinan kirouksesta; ei kenenkään pidä sanoa, että
-Malakias Hanhineva on kuolemassa pettänyt, mitä on opettanut elämässä;
-jos Herra tahtoo ottaa minun henkeni, niin minä olen valmis menemään
-hänen autuuteensa."
-
-Tatarilainen Kuffein Holam vitkasteli, otti sitte pullon, mutta: "ei",
-sanoi hän, "kuolema on jo purrut hampaansa kiinni minun sydämmeeni.
-Kuffein Holam on suuri syntinen, kristittyjen viina on usein saanut
-minut rikkomaan profeetan käskyjä, mutta jos Monkir ja Nekir, kuoleman
-ja tuomion enkelit, tulevat tänä yönä, niin heidän ei tarvitse tuntea
-minun henkeni lähtevän ruumiistani saastaiselta haisevana. Asrael,
-paratiisin vartia, ei suinkaan kiellä minua pääsemästä sen iloihin.
-Jumala on suuri ja Muhammed on hänen profeettansa!"
-
-Bitshok teki ristinmerkin. "Herra kaikkiarmias, armon jakaja, armahda
-meitä!" Ja Tobias, kenenkä puoleen hän olisi kääntynyt näinä tuskan
-hetkinä, hän, joka oli hyljännyt kaikki, mitä kerran oli elänyt ja
-liikkunut hänessä. Hän istui synkkänä, uhkamielisenä vaiti ja katsoi
-kumppaneihinsa. Kuten Belsazar näki "mene tekel'insä" kuninkaallisen
-asuntonsa seinällä, niin Tobiaskin näki edessään syntisen elämänsä
-leimuavilla kirjaimilla kirjoitettuna. Hän muisti joka vikansa, joka
-syntinsä, muisti laiminlyödyn rippikouluaikansa, suloiset liikutukset,
-joita kerran oli kuohunut hänen mielessään, ja hengellisen uupumuksen
-ja unen, joka sitte oli vaivuttanut hänen sielunsa niin syvälle, että
-tuo muhamettilainen oli paljon korkeammalla häntä. Hän muisti Adam
-Pihlhjertan opetukset, hihhulien rukous- ja veisuukokoukset, ja mitä
-hänestä nyt oli tullut, hevoshuijari, joka joi köyhäin talonpoikain
-kanssa, voidakseen sitte pettää heitä kaupoissa.
-
-Tatarilainen laskeutui polvilleen, pani kätensä ryntäilleen ristiin,
-laski karvalakkinsa viereensä, kumarsi paljasta päätään alas jäähän
-saakka ja Allahin ja Muhammedin nimet nousivat kangistuneilta huulilta
-hartaassa rukouksessa talviyön kovassa pakkasessa lumimyrskyn
-kohisevilla siivillä Jumalan, ainoan ja laupiaan Jumalan taivaasen.
-Lopetettuaan rukouksensa pani Kuffein lakin päähänsä, ryömi Bitshokin
-luo, otti häntä kädestä ja sanoi: "kiitos, Ivan, sinä olit hyvä
-isäntä." Hän laskeutui pitkäkseen jäälle, veti niinimaton yllensä ja
-nukkui ijankaikkiseen lepoon. Kuollessaan uneksi hän ihanasta keväästä,
-sinitaivaasta ja miljoonista kukista äärettömillä aroilla bashkiirein
-maassa, kotimaassansa, ja sitte nousi hänen uupuva sielunsa maan
-keväimistä taivaan alati kukoistavaan kesään ja Asrael vei hänen
-vapautuneen henkensä paratiisin iloihin, jossa taivaan sulottaret
-kuivasivat hänen jäätyneet kyyneleensä ja lämmittivät hänen sielunsa
-uuteen ijankaikkiseen eloon autuaassa yhteydessä kaikkein
-oikeauskoisten ja heidän profeettansa kanssa.
-
-Kuin tatarilainen oli lopettanut rukouksensa ja kiittänyt isäntäänsä,
-kuului heikko, sammuva ääni yön pimeydessä; Hanhineva se kankealla,
-sopertavalla kielellä veisasi virttä. Silloin tällöin myrskyn kohinan
-seasta kuulivat Tobias ja Bitshok hihhulin puoleksi puhumalla, puoleksi
-veisaamalla sanelevan:
-
-    Mä että täältä erkanen,
-    Sen katson voitokseni,
-    Sill' ilon Jesus ijäisen
-    Suot luonas sielulleni.
-
-    Mä pääsen tyyneen rantahan
-    Myrskyistä, jotka pauhaa,
-    Kiusauksista maailman
-    Saan ijäks kaikeks rauhaa.
-
-Yhä heikommin kuuluivat virren ja rukouksen sanat, kunnes ne kuolivat
-äänettömäksi, hartaaksi rauhan ikävöitsemiseksi; hihhuli ja
-sielunpaimen Hanhineva meni Herransa rauhaan ja vähäinen torppa kosken
-partaalla salolla, johon hihhulilahkoon kuuluvat tukinuittajat usein
-kokoutuivat ilolla ja riemulla ylistämään Herraa, kajasti vielä
-kuolemassakin hänen sammuvan silmänsä edessä. Hänestä tuntui, että hän
-kosken kuohuvilla aalloilla riemuiten uiskenteli huimaavaa vauhtia pois
-elämän merestä ijankaikkisuuden ihanoille rannoille.
-
-Tobias ja Bitshok katsahtivat toisiinsa. "Luulenpa Jumalan ottaneen
-heidät luoksensa, Herran rauha olkoon heidän kanssansa", kuiskasi
-Bitshok. "Jos Jumala pelastaa meidät tästä hädästä, panen minä
-kynttilöitä palamaan kasanilaisen pyhän emon alttarille. Niin minä teen
-ja lupaan Jumalan kautta."
-
-"Ja minä", sanoi Tobias, "alan uutta elämää."
-
-He eivät enää muuta puhelleet, tunkeutuivat vain lähemmäksi toisiansa;
-heidän ajatuksensa sammuivat pois, he eivät olleet liikutetut, eivät
-peljänneet kuolemaa eivätkä olleet ahdistuksissaan, sielun kielet eivät
-enää väräjäneet; ruumiin hermot vetivät puoleensa koko heidän
-huomionsa, heitä vain paleli.
-
-Myrsky liiteli leveillä siivillä heidän ylitsensä ja ajoi lunta
-suuriksi kinoksiksi heitä vasten ja, ennenkuin aavistivatkaan,
-nukkuivat he sekä kaikista vilun tunteista että kaikista suruista pois
-hiljaiseen uneen. Jos lunta ei olisi tullut suurin joukoin alas
-taivaasta, niin he eivät olisi enää nähneet aamun valoa. Mutta kuin he
-heräsivät, tunsivat he elähyttävää lämpöä ruumiissansa. He sysivät
-syrjään lumipeitteen ja hieroivat silmiänsä. Hevoset olivat kadonneet;
-itse olivat he olleet suuren lumikerroksen peitossa, joka oli pitänyt
-yllä heidän ruumiinsa lämpöä ja pelastanut heidän henkensä. Ilosta
-vavisten näkivät he nyt ihan edessään tuskin puolen virstan päässä
-tummain honkien keskellä Konevitsan punaisten muurien, kultakupujen ja
-ristien välkkyvän aamun sinertävässä valossa. Savu nousi opaalin ja
-ruusun karvaisena hiljaa ja suoraan taivasta kohti, joka säteilevän
-teräskumun kaltaisena peitti pyhää saarta, jäälakeutta ja Laatokkaa.
-Vaivalla nousivat he ylös ja alkoivat astuskella luostaria kohti.
-
-Heti, kuin myrsky oli asettunut, olivat hevoset nuuskineet hetkisen ja
-iloisesti hirnuen rientäneet maalle. Munkit, nähtyään hevosten tulevan,
-aavistivat jonkin onnettomuuden tapahtuneen ja läksivät hevosten jälkiä
-myöten etsimään. Kuolleet kaivettiin ylös lumesta, mutta kuin
-tatarilaisen lakki putosi päästä ja hänen paljaaksi ajeltu päälakensa
-munkeille ilmasi, mitä uskoa hän oli eläessään tunnustanut, tekivät he
-kauhuissaan ristinmerkkejä, että heidän kätensä oli koskenut
-uskottomaan, pakanaan, muhamettilaiskoiraan. He eivät antaneet Kuffein
-Holamille hautaa eivätpä edes lupaakaan haudata hänen ruumistansa
-mihinkään koko sille pyhälle saarelle.
-
-Hänet nostettiin Bitshokin rekeen, joka jätettiin jäälle, ja niinimatto
-levitettiin päälle. Hanhineva vainaja olisi kyllä kristittynä
-saanut sijaa saaren pyhässä maassa, mutta äkeissään munkkien
-suvaitsemattomuudesta nosti Tobias hihhulin ruumiin rekeen
-muhamettilaisen viereen ja sitte molemmat pelastuneet riensivät
-luostarin kyökkiin, jossa lämmin ruoka pian uudisti heidän väsyneet
-voimansa.
-
-Bitshok, päästyään kylläiseksi, kääntyi Tobiaan puoleen ja sanoi:
-"Kuulitko viimeyönä, että minä lupasin panna kynttilöitä palamaan
-kasanilaiselle pyhälle emolle; kuulitko sinä, sanoinko minä meneväni
-Moskovaan sytyttämään niitä kynttilöitä?"
-
-"En, sitä minä en kuullut."
-
-"No, slavo tebjä hospodi. Sepä nyt oli hyvä. Täällä luostarissa
-varmaankin on kasanilaisen pyhän emon kuva ja hänen pitää saaman
-kynttilänsä ja heti paikalla."
-
-Bitshok meni kirkkoon, sytytti kynttilän, laskeutui polvilleen, risti
-silmiänsä ja rukoili, ja hänen punaiset, viekkaat sorvan silmänsä
-katsoivat hartaalla uskolla vahakeltaiseen byzantinilaiseen madonnaan,
-joka, ohuet huulet kiinni, silmät ankarasti tuijottavina, sulki rumaa
-Kristus-lasta helmillä ja timanteilla koristettuun litteään syliinsä.
-Bitshok oli täyttänyt lupauksensa.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kuin hevoset oli syötetty, menivät miehet, munkkeja seurassansa, reen
-luo, joka oli jäällä. Tamma valjastettiin vanhan taikauskoisen tavan
-mukaan vainajain reen eteen. Bitshok tarttui ohjaksiin; "letjitje
-golubtshiki", sanoi hän maiskauttaen suullansa, ja täyttä laukkaa
-lähdettiin säkenöivässä auringon paisteessa mannermaata kohti, suoraa
-tietä nimismiehen luo. Tämä järjestyksen vartia piti lyhyen, mutta
-ankaran kuulustelun, kysellen ristiin rastiin hevoskauppiasta ja hänen
-apulaistansa, katsoi heidän paperinsa, kirjoitti muistiin heidän
-nimensä ja siten oli asia selvillä. Molemmat ruumiit nostettiin
-nimismiehen puuliiteriin. Bitshok oli jo noussut rekeen. "Odotahan",
-sanoi Tobias ja juoksi liiteriin, paljasti päänsä, laskeutui polvilleen
-molempain ruumisten viereen ja rukoili lyhyen rukouksen: "Herran rauha
-olkoon teidän kanssanne nyt ja ijankaikkisesti, amen!" Palatessaan
-sieltä oli hänellä mielessä luja päätös luopua hevoskauppiaan toimesta,
-palata kotiin ja alkaa uutta elämää.
-
-
-
-
-X.
-
-
-Bitshokin sanomattomaksi mielipahaksi Tobias tuon onnettoman retken
-jälkeen Laatokalla erosi hänen ammatistaan ja läksi kotiinsa. Äitinsä
-iloksi ja isänsä ihmeeksi palasi hän kotiin katuvaisena kuin
-tuhlaajapoika.
-
-Ehkä hänen hyvät aikeensa olisivat nyt kuten niin monesti ennenkin
-rauenneet tyhjiin, mutta hän heti etsi uskovaisia ja yhtyi heihin. Hän
-kertoi heille, mitä hän äskettäin oli kokenut, hihhulin ja tatarilaisen
-levollisuuden kuolemassa, kertoi Adam Pihlhjertasta, jota hän nyt vasta
-alkoi käsittää. Adamin sanat ja opetukset olivat olleet kätkettyinä
-kuin viljan jyvä talvisen lumen alla. Ne olivat pitkät ajat olleet kuin
-pois haihtuneina, kuin niitä ei olisi koskaan ollut lausuttukaan, ja
-kuitenkin näyttivät ne nyt alkavan elää mustassa mullassa ja itäen
-ennustaa uutta kevättä.
-
-Vanhan Tobiaan luonne ei voinut sietää maanviljelijän tointa, jossa oli
-ainiaan raskasta työtä ja voitto, vaikkapa välistä runsaskin, niin
-hankala liikutella ja säilytellä aitoissa. Elämä yksinäisessä
-Tervolassa oli sellaisissa oloissa ainakin ollut hänestä vähän
-vastenmielinen, vaan nyt, kuin hänen suureksi harmikseen poika luopui
-kauppakumppani Bitshokista ja antautui hengellisten valtaan, tuli se
-hänelle ihan sietämättömäksi. Hän oli kärsivällisesti kuunnellut
-vaimonsa laulavalla nenä-äänellä lukemista postilloitansa, virsiänsä ja
-rukouksiansa. Se oli ihan oikein, sillä hän suuresti kunnioitti sanaa,
-niin suuresti, että sitä kunnioitusta eivät voineet horjutella edes nuo
-monivuotiset keräjöimisetkään kirkkoherra Brandtin kanssa. Paljo
-taikuutta kuitenkin oli siinä perityssä kunnioituksessa mukana, sillä
-hän melkein yhtä paljon kunnioitti vanhan Matti Viskarin runoja.
-Jumalan sanaa piti talossa viljeltämän ja koska hänen vaimonsa sitä
-teki niin perinpohjaisesti, niin hän ikään kuin katolilaiseen tapaan
-käsitti hänet sijaiseksensa. Tulihan se koko talolle hyväksi ja hän
-itse pääsi siitä vaivasta. Mutta kuin hänen ainoa poikansa Tobias, tämä
-ripeä poika, joka kahdenkymmenen ja parin vuoden ijässä osasi
-markalleen ja pennilleen sanoa, minkä arvoinen mikin hevonen oli, kuin
-hän, josta olisi voinut tulla -- niin, miksipä ei kauppaneuvos
-(olisihan kauppaneuvos Pullinen yhtä sievä lausua kuin kauppaneuvos
-Mustonen tai kauppaneuvos Parviainen), kuin tämä poika luopui kaikesta
-ja sen sijaan rupesi vanhan, typerän hihhulirahjuksen apulaisena
-pitämään rukouskokouksia ja saamaan aikaan hämminkiä pitäjässä, se oli
-toki jo liikaa. Ja mitä kaikkea olivat nuo kaksi saarnaajaa saaneet
-aikaan neljässä viidessä kuukaudessa. Pelattiinko siellä korttia tai
-saskaa,[4] ei. Viina ja rommi olivat monestakin paikasta hävinneet, ja
-eivätkö he totta tosiaan alkaneet oikeaa vainoa yksin tupakkaakin
-vastaan. Ja Tobias yleenkatseellisesti sylki kauas lattialle. Ja mitä
-ilvettä he olivat tehneet vanhalle Brandtillekin, itse provastille. Hän
-oli kutsunut heitä kirkkoneuvoston eteen ja siellä he olivat puhuneet,
-vastanneet ja väitelleet itse provasti ukon kanssa herätyksestä,
-pyhityksestä ja kutsumuksesta. Ja vaikka, iloista kyllä, Brandt
-kaikkine oppineen lienee joutunut ihan hemmettiin, niin pahasti olivat
-nuo omatekoiset papit häntä ahdistaneet, -- senhän olivat kaikki
-kuulijat sanoneet paitsi Matti -- niin oli kirkkoneuvosto antanut
-heränneille ankaran varoituksen ja luvannut valittaa tuomiokapitulille
-ja piispalle ja kahdenkymmenen markan sakon uhalla kieltänyt pitämästä
-uskovaisten kokouksia.
-
-Mutta ei siinä vielä kaikki. Täällä kotona oli rukouksia ja
-postilloita, virsiä ja raamattua aamusta iltaan ja illasta aamuun. Jos
-hän hiukankaan kirosi tai kertoi jonkun jutun, miten hän oli Bitshokin
-kanssa pettänyt jotakuta tatarilaista tai mustalaista, puijannut
-vauhkohevosen jollekin kaartilaiselle taikka hiukan vetänyt nenästä
-ylpeätä hevostohtoria, tuollaisen vain oikein hupaisen jutun, jolle
-saattoi nauraa hengästyksiinsä asti, nauraa niin, että vatsassa
-pulpahteli, niin silloin kaikki kotiväki katsoivat häneen, kuin hän
-olisi kuumetaudissa taikka tylsämielinen, jopa ihan mielipuolikin. Ei,
-nyt siitä piti tulla loppu, ja vanha Tobias istahti peilin eteen,
-sieppasi veitsensä ja raaputteli ilman mitään pois harvat sänget
-poskiltansa ja läksi etsimään sopivia kumppaneja, sillä suuri tupa oli
-täksi päiväksi taas muutettu rukoushuoneeksi ja nyt jo toisen kerran
-yhden viikon kuluessa, ja se oli liiaksi. Ennen kuin hän isäntänä sulki
-ovensa näiltä pyhiltä, tahtoi hän kuitenkin keskustella yhtämielisten
-ystäväinsä kanssa, varsinkin Matti Reijosen, jolla kyllä oli syytä
-katsoa karsaasti hihhulien kokouksia, jos muuten oli totta, mitä
-kerrottiin.
-
-Puotikammarissa istui Leena, joka nyt oli seurakunnan vanhimpia, ja
-hänen poikansa. Tobiaan muoto oli muuttunut vakavaksi, melkein
-kuihtuneeksi. Huomaava tarkastelija kyllä näki hänen katseestaan ja
-kasvoistaan, että hän oli ankarassa sisällisessä työssä, että hän
-mietiskeli asioita, jotka hänestä tätä nykyä näyttivät perin tärkeiltä.
-Mietiskely ja raskasmielisyys olivat hänessä muutenkin äidin perintöä,
-joka ennemmin tai myöhemmin oli otollisissa oloissa tuleva ilmi. Toinen
-saarnaaja Heikki Kangas oli mies, jonka typeryys näkyi jo kasvoista.
-Hänen ruumiinsa oli tavattoman köntyskäinen. Kädet suuret ja paksut
-näyttivät pölkäreiltä, joista hänellä näkyi olevan suuri vastus.
-Milloin ne eivät olleet lepäämässä leveillä polvilla, veteli hän
-sormiansa, kuten talonpoikaisissa on tapana, niin että nivelet
-paukkoivat. Veljien kesken hän oli kohonnut vanhimman ja matkustavan
-apostolin arvoon puhetulvansa, hyvän sydämmensä ja suuren raamatun
-taitonsa tähden. Hän tiesi, jos kuka hyvänsä lausui raamatun lauseen,
-miten pienen hyvänsä, melkein heti paikalla sanoa, mistä evankeliumista
-tai mistä profeetasta se oli. Hän oli yhtä heikko väittelyssä kuin
-jyrkkä ja taipumaton lausunnoissaan.
-
-Nämä kolme neuvottelivat nyt rukouskokouksesta. Leena Pullinen, jossa
-ei mikään, ei edes uskontokaan voinut kuolettaa rahan hankintahimoa,
-ehdotti, että kokoukseen tulijoilta otettaisiin vapaaehtoinen
-pääsymakso, että, jos joku ilmoittaisi kokouksen, niillä tuloilla
-voitaisiin kuitata sakko; vaan sekä Heikki että Tobias sitä
-vastustivat.
-
-Pullisen tupaan kokoutuivat illempana veljet ja sisaret: soturi Anton,
-Anni, Matti Reijosen nuori vaimo, joka oli nyt kuten niin usein
-ennenkin vastoin miehensä nimenomaista kieltoa salaa hiipinyt tänne,
-sekä kaikki kylän uskovaiset ja muutamia muitakin, joita vain
-uteliaisuus oli houkutellut tulemaan kokoukseen. Lämmin alkoi tuvassa
-tulla kiusoittavaksi, varsinkin kuin Leena oli paistanut leipää
-aamupäivällä. Ikkunoita, tämän maakunnan tavan mukaan, ei käynyt avata
-eikä siitä olisi ollut apuakaan, sillä ilma oli ollut rasittava ja
-ukkosta ennustava, niin että se vieläkin oli helteinen ja kuuma, vaikka
-jo oli myöhäinen iltapäivä. Mustia pilviä seisoa törrötti kuin torneja
-taivaan rannalla, ikään kuin pyrkien piirittämään keskitaivasta. Niitä
-nousi milloin etelästä, milloin idästä ylös päin, mutta juuri kuin ne
-olivat uhkaavimmillaan, ylhäältä mustat, alhaalta metsän rajasta
-sinipunervat, valmiina purkamaan leimauksiansa ja jyminäänsä
-odottelevan luonnon päälle, silloin aina tuli raitis puhallus, levitti
-vilpoisuutta ja hajoitti uhkaavat rynnäköt. Illan suussa olivat
-kuitenkin tuulet kuolleet ja yhä korkeammalle kasautuivat paksut pilvet
-yli metsäin ja maiden.
-
-Kuin viimeiset myöhästyneet seurakunnan jäsenet saapuivat, alettiin
-kokous virrellä, jota Tobias alkoi veisata ja johon muut vähitellen
-yhtyivät. Virren päätyttyä tuli Heikin vuoro, joka perimpänä tuvassa
-seisoi Tobiaan ja Leenan keskessä. Puheessa, niin epäselvässä, että
-asioihin perehtyneenkin oli vaikea hänen lakkaamattomista sanain
-taistelemisistaan löytää puheen johtavaa ajatusta, esitti hän lahkon
-uskonoppia. Jumaluudesta sanoi hän, että kaikki, mitä Augsburgin
-tunnustus sanoo, on oikein, paitsi että Jesus astui alas helvettiin,
-sillä siitä ei raamattu sano mitään, ja että Kristus on Jumalan poika,
-mutta ihminen, joka ainakin kerran lankesi syntiin, silloin, kuin häh
-ristissä huusi: Jumalani, Jumalani, miksis minun ylönannoit? sillä
-Jumala ei hylkää ketään. Jumalan asuinpaikka on yksinomaan siellä
-taivaan loistossa, jonne ei kukaan, eivät edes uskovaisetkaan pääse;
-täällä alhaalla hän ei ole, kuten profeetta jo on sanonut: luuletko,
-että Jumala vuorilla asuu. Taivaasta käsin hallitsee hän maailman
-kohtaloita lähettiensä, Pojan ja pyhän Hengen, kautta, joille hän
-valmistaa pääsyn oikeain uskovaisten joukkoon. Oikeita uskovaisia on
-ainoastaan hihhulien ja muiden heidän kanssansa yksimielisten joukossa,
-eli siis pyhä Henki on varsinkin meidän sydämmessämme, niin kuin
-Kristus meidän lihassamme. Me olemme kaikki Jumalan poikia ja tyttäriä,
-me olemme niin kuin Kristus, kuten apostolikin on sanonut. Jumalan
-sanasta hän opetti, että pyhä raamattu on kuollut kirjain, jos niitä
-kirjaimia ei uskovainen suu lausu, sillä hänessä asuu Kristus ja
-silloin Kristus itse puhuu. Paavali sanoo roomalais-epistolan 10:nen
-luvun 17:ssä värsyssä: "niin tulee siis usko kuulosta." Lapsellisella
-nöyryydellä tulee kuunnella tätä opetusta, jonka pyhä Henki puhuu
-opettajan suun kautta. Juuri näistä opettajista herra sanoi profeetta
-Jeremiaalle 1:sen luvun 9;ssä värsyssä: "katso, minä panen minun sanani
-sinun suuhus." Ja Kristus sanoo: "joka teitä kuulee, hän kuulee minua,
-ja joka teihin turvaa, hän turvaa minuun." Mitä hyvänsä valtionkirkon
-pappi, tämä Brandt sanoo, se on kaikki paljasta lörpötystä, kun pyhä
-Henki ei puhu hänen suunsa kautta. "Sydämmen uskolla me tulemme
-vanhurskaiksi ja suun tunnustuksella saamme autuuden kruunun." Eukoilla
-Jumalalta ei ole välttämätön, hänhän tietää ilmankin kaikki, mitä me
-tarvitsemme, eikä muuttane päätöksiänsä meidän rukouksistamme, mutta
-meidän tulee rukoilla toisiltamme anteeksi rukouksiamme ja vikojamme.
-Se onkin paljon vaikeampi, sillä kukapa tahtoisikaan salata vikojansa
-Herralta, mutta niiden tunnustaminen seurakunnan edessä, veljien
-edessä, ja pyytäminen niitä anteeksi on paljon vaikeampi.
-
-Kasteesta ei ole mitään vahinkoa, mutta se on vain ulkonainen kirkkoon
-pääsemisen merkki. Ehtoollinen on pyhä sakramentti, jota on ahkerasti
-käytettävä, mutta rippi on tarpeeton, sillä Herra kyllä tietää meidän
-syntimme, ja niiden tunnustaminen yleensä papille, joka niitä sitte
-anteeksi antaa, vaikka hänellä ei olekaan pyhää Henkeä, se on Jumalan
-pilkkaa. Saarnaamista harjoittakoon jokainen, jota pyhä Henki pakottaa
-puhumaan, mutta vasta sitte, kuin hän seurakunnan edessä on tunnustanut
-syntinsä, eikä ainoastaan sanoilla "minä vaivainen syntinen ihminen",
-vaan nimittämällä joka synnin, kuin rasittaa hänen omaatuntoansa; vasta
-sitte, kuin hän loukatuilta veljiltä ja sisarilta on saanut anteeksi
-annon ja vanhimmat ovat kätten päälle panemisella ottaneet hänet
-seurakuntaan ja hän on tuntenut, että pyhä Henki on vuodutettu hänen
-sieluunsa, tuntenut esimakua taivaan armosta ja autuudesta, joka
-pakottaa häntä ylistämään Herraa.
-
-Anni istui lähinnä Tobiasta ja kuunteli hyvin tarkkaavasti, kasvot
-hehkuvina, opettajan sanoja, ja kuin hän puhui vainosta, "sillä
-niitähän pitää tuleman", teki hän sydämmessään lupauksen, että,
-sanokoonpa hänen Mattinsa mitä hyvänsä, hän ei huoli mistään
-väkivallasta eikä mahtikäskystä, vaan pitää kiinni opista ja sanasta.
-Silloin tällöin tapasi hän Tobiaan katseen, ja hänestä näyttivät ne
-sinisilmät loistavan kuin välkkyvät tuulastulet pimeänä syysyönä. Oli
-loistoa ja syvyyttä hänen silmissään, sellaista, että hän ei ollut
-koskaan ennen nähnyt.
-
-Nyt olivat ukkospilvet ehtineet nousta ylös keskitaivaalle ja niiden
-alle valui laskeutuvan auringon paiste onnettomuutta ennustavana,
-vasken karvaisena valona, joka hiukan siveli pilvien laiteita ja teki
-syvemmät paikat vain sitä mustemman ja uhkaavamman näköisiksi. Tupaan
-tämä valo levitti kamalan kajastuksen kuuntelevien ja rukoilevien
-päälle, niin että toiset paikat hehkuivat, toiset olivat pimeinä,
-mustansinisinä; kaikki näytti, kuin olisi oltu keskellä tulipaloa,
-kunnes Anni hiljaa nousi ja sytytti lampun. Ukkonen jymisi melkein
-lakkaamatta. Saarnaaja, innostuneena hetken juhlallisuudesta,
-mahtavista sanoista ja luonnon suurista voimista, jotka nyt
-valmistautuivat taisteluun, oli juuri lopettanut puheensa ja kääntynyt
-seurakunnan puoleen, kysyen, kuten hihhuleilla on tapana, eikö
-kukaan tuntenut itsessään pyhän Hengen voimaa, eikö se henki ketään
-pakottanut ... silloin yht'äkkiä kiskaistiin ovi voimakkaasti auki ja
-leimauksen ja jyrinän väliajalla astui sisään vanha kirkkoherra Brandt,
-lakki päässä.
-
-"Onkoko kellään mitään sanomista?" sanoi hän äänellä, joka kuului
-jyrinääkin kovemmin; "kyllä minulla on jotakin sanomista teille, te
-luopuneet lapset", ja suutuksissaan heristi hän nyrkillänsä. "Vai tässä
-se luola on, johon te piilottaudutte, te ketut, mutta kyllä minä sidon
-teidät hännistänne kiinni, kuten Simson kerran teki. Te luopuneet
-perkeleet, te antikristuksen palvelijat. Vai täällä te sen vanhan
-juttupukarin luona saarnaatte eksytystänne ja villitsette kansaa
-petollisella puheellanne ja perkeleen taidolla. Vai täällä te
-rukoilette vääriä rukouksianne. Mutta odottakaahan, kyllä minä teidät
-opetan."
-
-Kirkkoherran ilmestyminen yht'äkkiä, hänen suuttumuksensa ja loukkaava
-puheensa vaikutti suuresti ihmisiin. Vanha itsevaltias ei ollut turhaan
-vuosikausia pitänyt seurakuntalaisiansa asianmukaisessa kurissa; hänen
-papinvirkansa, hänen säätynsä vaikutti, että vastatulleet, ja
-pelkurimmat laumassa alkoivat tuntea ahdistusta ja olisivat mieluimmin
-toivoneet olevansa poissa koko kokouksesta, varsinkin kuin se vanhin,
-jonka olisi ensinnä pitänyt hoidella hajautuneita lampaita, kuin susi
-syöksyi niiden keskelle, seisoi hämillään ja keksimättä ainoatakaan
-sanaa vastaukseksi kirkkoherran koviin sanoihin ja ankaraan puheesen.
-
-Kuin Tobias näki, että asiat alkoivat kääntyä pahanne päin, että
-pelkurimaisuus kuin mansikan taimi kasvoi sekä köynnöksiä että juuria
-sydämmissä ja aivoissa ja kohta oli suuren mansikiston tavalla peittävä
-koko palon, joka oli raivattu tähän kirkon salolle, nousi hän rohkeasti
-ylös, tunkeutui pelkäävän vanhimman eteen ja sanoi mielenliikutuksesta
-vavisten:
-
-"Petollista puhetta, perkeleen taitoa ja vääriä rukouksia, mistä te sen
-tiedätte, herra kirkkoherra? Ettehän te ole olleet kuulemassa meidän
-rukouksiamme."
-
-Tämä yksinkertainen kysymys, johon kirkkoherra ei ollut valmistanut
-mitään vastausta, saattoi vihastuneen sielunpaimenen hetkiseksi
-hämilleen, sillä tosiaan oli siinä kysymyksessä tuollainen
-yksinkertainen totuus, jollaiset kerrassaan valtaavat levottoman
-ihmisjoukon ja Tobias ilokseen näki arkuuden vähitellen muuttuvan
-luottamukseksi, vieläpä huomasi sieltä täältä pilkallisestikin
-katseltavan kirkkoherraa.
-
-Samassa hän tunsi kättänsä jonkun kovasti pusertavan. Hän katsahti
-sinne päin ja näki lämpöisen, liikutetun silmäyksen; se oli Anni, joka
-istui hänen vieressään ja loistavin silmin katseli häneen. Miten kaunis
-hän on, oli ensimmäinen ajatus, kuin välähti Tobiaan mielessä; miksi
-hän ei tullut minun omakseni, oli toinen. Niin, miksi? Tuossa seisoi se
-"miksi" ihan ilmielävänä, tuo mies, sen kirkon edustaja, joka Tobiaan
-käsityksen mukaan oli yksin anastanut haltuunsa Herran armon ja
-siunauksen, joka sen tunnustuksen rajain ulkopuolella ei tunnusta
-olemassa olon oikeutta muille ajatuksille eikä tunteille, joka tahtoo
-pakottaa kaikkia etsiväisiä sieluja astumaan kirkon laveaa tietä
-armonistuimen eteen. Kuten leimaus, joka juuri nyt välähti ulkona,
-silmänräpäykseksi valasi taivaan ja maan, valkeni yht'äkkiä se ajatus
-Tobiaassa, että tuo hengen mies oli vanhasta vihasta hänen isäänsä
-kohtaan ja kukistumattomasta vallanhimosta tallannut hänet jalkainsa
-alle ja ihan armotta estänyt hänet pääsemästä ripille, jota
-yhteiskunnallinen laki vaatii. Tuo mies oli karkoittanut hänet pois
-isänkodista, karkoittanut tästä sydämmestä, joka oli kerran sykkinyt
-hänelle. Ja juuri, kuin kirkkoherra valmistautui puhumaan ja niin
-hyvin, kuin osasi, vastaamaan tuohon yksinkertaiseen kysymykseen,
-johtuivat Adam Pihlhjertan hehkuvat sanat ja hurjat kiroilemiset
-valtionkirkon pappeja Tobiaalle mieleen; nyt ymmärsi hän häntä, vanhaa
-mestariansa. Vaikka hänen luonteensa oli ihan toisenlainen, tunsi hän
-hetkisen, mitä oli liikkunut Adamin kuohuvan sydämmen pohjalla. Niin,
-hän ymmärsi Adamia itseään ja sanoi kuuluvasti:
-
-"Kuka antoi teille oikeuden tunkeutua tänne kiroilemaan ja näyttämään
-törkeitä heristyksiänne? Kuka antoi teille oikeuden ensin
-mielivaltaisesti sulkea minut ulos seurakunnasta, johon nyt tahdotte
-väkisin jälleen kiskoa minua. Te palkkapaimenet, jotka ette rakasta
-lampaita muuta kuin palkan tähden, kuka antoi teille oikeuden tuomita
-meitä. Tuomitkaa puita hedelmien mukaan; ei ohdakkeista saada viikunia
-eikä orjantappuroista viinirypäleitä. Me emme nauti tuota perkeleen
-saastaisuutta, jota sanotaan viinaksi, me elämme siveästi, me autamme
-köyhiä, me emme saastuta suutamme kirouksilla, ei kukaan meistä etsi
-oikeutta keräjistä eikä tuomioistuimista, me emme tyrkytä
-tunnustustamme kellekään. Kuka vain tahtoo, saa tulla meidän
-seurakuntaamme ja siitä erota, me emme sorra ketään, emme vainoa
-ketään. No niin, sinä kiroileva valtionpappi, joka sen sijaan, että
-rukouksessa kääntyisit Jumalasi puoleen, palvelet konjakkipulloasi,
-miksi vainoot Herran valituita? Mene pois täältä, että Herra vihassaan
-ei lyö sinua ennen, kuin ehdit majaasi. Voi sitä, joka saa aikaan
-pahennusta."
-
-Paitsi lampun valon piirissä oli melkein pimeä tuvassa; ainoastaan
-hiilituli levitti punertavaa valoa liedestä. Niinpä ei kukaan nähnyt,
-miten kirkkoherra Brandt kalpeni mielenliikutuksesta ja suuttumuksesta;
-hän tahtoi vastata, mutta hänen huulensa olivat kuin yhteen liimatut,
-hän nosti ja laski silmiään kuin ampiainen sarviansa. Viimein se
-puhkesi, ei kuitenkaan yhtä voimakkaasti kuin ensin, hän oli
-sisällisesti sortunut. Siis oli se kuitenkin levinnyt tietoon tuo
-konjakin kirous, vaikka hän oli kaikin tavoin koettanut sitä salata.
-Uhaten piispankeräjillä ja lainrangaistuksella läksi hän viimein pois
-harhauskoisten kokouksesta.
-
-Hänen tuskin ehdittyään ulos ovesta ukkonen, joka oli kauan pauhannut
-vähän etempänä, purkautui koko rajuudessaan ja yht'äkkiä kova jysäys
-täräytti tupaa ihan pohjaa myöten, niin että yksi ikkuna särkyi ilman
-painosta.
-
-"Kas, tuossa Herran vahvistus tuomiolle, jonka lausuimme",
-sanoi Tobias; "jyminällä ja tulen leimauksilla uhkaa hän pyhäin
-vainoojia." Siitä kerrassaan haihtui paino, joka raskautti kaikkein
-mieliä tuon kiivaan puheen sekä majesteetillisen rajuilman tähden.
-Ulkona oli rajuilma purkautunut, tuli oli syöksynyt läpi pilvien, ilma
-oli taas puhdas. Sisällä oli Tobias lausunut vapahdussanan, Jumala itse
-käänsi vihansa jumalatonta miestä vastaan, joka pimeässä rehmi
-rankkasateessa ja myrskyssä, jota vastoin pyhät istuivat täällä
-huoneen katon suojassa ja ystävällisen lampun valossa nöyrinä Jumalan
-edessä kuunnellen ukkokosen jyrinää ja sateen ropinaa. Kuin innostus
-oli korkeimillaan, nousi Tobias ylös; hän oli pelastanut Herran
-valitut, hän oli koonnut hajaantuneet lampaat, uskon kilvellä
-pidättänyt pahimman rynnäkön; tästä hetkestä asti oli hän, vaikka
-nuorempi, seurakunnan tuki, sen väkevyyden pylväs. Ja valtaavasti
-saarnasi hän nyt hihhulien oppia, ja mitä hän sanoi, se tuli välittömän
-luonnonvoiman väkevyydellä. Se tuli sydämmestä ja valloitti sydämmet
-kerrassaan. Monivuotiset epäselvät ajatukset, joita oli tunkeillut
-hänessä, tunteet, jotka tuskin huomattavina olivat virtailleet hänen
-sielussansa, kuohuivat nyt esiin kuin raikkaat lähteet. Jumalan
-kirkkaus näytti tulleen hänelle, hän tunsi nöyryydessä, että hän
-vallitsi tätä joukkoa, joka ihan hengittämättä ja hämmästyksissään
-näytti kysyvän, eikö tämä mies ole Tobias Pullisen poika, mistä tulee
-hänen viisautensa. Yhä ylemmäksi nousivat tunnelaineet seurakunnassa,
-yhä kovemmin kuului sydämmen huokaus, ja kuin Tobias jakoi syntein
-anteeksi antamista, nousi hengellinen kiihko korkeimmilleen, ja
-sotamies Anton hypähti ylös ja nostaen voimakkaan kätensä huusi
-kaikuvasti: "Voi teitä, te valtion papit, jotka tahdotte sammuttaa
-hengen tulta. Itse te puhutte ilman pyhää Henkeä ja tahdotte myöskin
-pakottaa meitä olemaan vaiti kirkossa. Kuin kirkko on tullut
-vankeudeksi, niin lähtekäämme pois siitä paikasta, jossa pyhän Hengen
-ei anneta rauhassa puhua jokaisen suusta. Yhtykäämme yhteen ja
-tehkäämme pyhän Hengen liitto ja seurakunta."
-
-Antonin sanat vaikuttivat kuin olisi ukonnuoli sytyttänyt kasken
-tuleen.
-
-"Niin, iloitkaamme ja ylistäkäämme Herraa!" Ja ylös nousi joka mies ja
-nainen, hyppien ja tanssien syöksyivät he toistensa syliin, vaihtoivat
-rauhan suuteloja ja kovasti huudahtellen pyöri koko joukko hengen
-huumauksessa, joka melkein näytti mielipuolisuudelta.
-
-Ulkona jymisi ukkonen etäällä, tummansiniset leimaukset tuon tuostakin
-valasivat taivaan rantaa ja silloin tällöin putoili vielä suuria
-sadepisaroita ikään kuin raskaita kyyneliä maan päälle. Mutta hiljaa
-aukesi tuvan ovi, ja pimeästä porstuasta katselivat vanha Tobias ja
-Matti Reijonen pauhaavaa joukkoa, ja suuttumuksesta säihkyvin silmin
-näki Matti vaimonsa Annin ihastuneena ja onnellisena Tobiaan sylissä.
-Hänen silmissään leimahti vihaa ja kateutta ja hän kirota täräytti,
-joka kerrassaan tempasi uskovaiset heidän uneksitusta autuudestaan
-takaisin maan päälle. Mielikuvituksen ja sielun harhailemisten jälkeen
-tulee tavallisesti velttoutta ja tylsyyttä, ja ääneti läksivät
-rukouskokouksesta ihmiset kukin kotiinsa.
-
-
-
-
-XI.
-
-
-Edellisen illan tapausten jälkeen oli Tobiaalla ihan itsestään ensi
-sija veljien joukossa, hänen tykönsä tulivat kaikki, jotka tahtoivat
-kuulla lohdutuksen ja vapahduksen sanaa, häneen pani seurakunta
-toivonsa; mutta ensimmäisenä hän myöskin sai ottaa vastaan kovimmat
-iskut ja kestää pahimmat myrskyt. Ei kukaan loukannut, vielä vähemmin
-kurittanut vanhaa Brandtia rankasematta. Hänellä oli valtaa, kykyä,
-jopa hyvää tahtoakin oikein esimerkiksi rangaista sellaisia hutiluksia,
-nurkkasaarnaajia ja rahjuksia kuin nuori Tobias. Hän kirjoitti
-piispalle ja tuomiokapitulille, joka määräsi pidettäväksi kuulustelun
-ja annettavaksi varoituksen, jos voitiin todistaa olevan väärää oppia.
-Kuulustelu tuli oikeaksi väittelyksi, josta molemmat vastapuolueet
-tietysti läksivät saamatta kumotuksi toinen toistansa. Mitä toiseen
-puolueesen, vanhaan Brandtiin koskee, oli hän väittelyn jälkeen vielä
-enemmän suutuksissaan kuin ennen, ja toinen puolue, Tobias, vielä
-suuremmassa arvossa uskonveljiensä kesken. Tuli sitte varoitus. Uusia
-rikkomisia, kiihkoisia saarnoja ja kiihkoisia selityksiä rakkaudesta,
-joka käy yli kaiken ymmärryksen, kokouksia, jotka päättyivät
-veljessuuteloihin, syleilyksiin ja innostukseen. Uusia valituksia ja
-uusia toimenpiteitä. Pitämättä lukua mistään vangitutti Brandt
-pahantekijän, vietäväksi vanginkyydillä tutkintoon. Mutta silloin
-"vapaamieliset sanomalehdet" tarttuivat asiaan kovin kourin.
-Sanomalehdet rupesivat ahdistamaan vanhaa Brandtia, sanomalehtien
-mukaan ryhtyi asiaan prokuraattori ja kuvernööri, ja kuin kerran oli
-asiaan ryhdytty ylhäältä päin, täytyi tuomiokapitulinkin jotain tehdä.
-Tobias Pullisen asiasta väiteltiin kuin hyvinkin tärkeästä tapauksesta
-sekä pääkaupungin että maaseudun sanomalehdissä. Vanki päästettiin
-vapaaksi, ja uskonveljensä ottivat hänet vastaan virren veisuulla ja
-pidoilla. Vaino vain edisti yhä enemmän hänen oppinsa leviämistä ja
-ihmisjoukon huomion kiintymistä häneen. Paitsi kirkkoneuvostoa sekä
-niitä, jotka kaikissa tapauksissa olivat välinpitämättömät ja
-oikeauskoiset, kiintyi kaikki muu kansa siihen opettajaan, joka oli
-lähtenyt sen omista riveistä, veljesrakkauden koko lämmöllä ja
-uskonkiihkon sokeudella.
-
-Eräs, joka yhtä kiihkoisesti liittyi provasti Brandtiin, oli Matti
-Reijonen, Tobiaan vanha kilpa- ja riitaveli. Vaimoansa Annia hän
-ankarimmasti kielsi käymästä kokouksissa, hän ei kärsinyt kuulla
-puhuttavankaan noista "matkustavista kristuksista", joita yhä
-laajemmissa piireissä tutuksi tullut Tobias veti Tervolan kylään. Kuin
-vaimo ei sittekään totellut hänen kieltoansa, rääkkäsi hän häntä ja
-sulki hänet tupaan, josta vaimo niin pian kuin mahdollista karkasi,
-lujasti päättänyt kun oli kärsiä vaikka martyrikuoleman pyhän opin
-tähden ja -- Tobiaan tähden, olisi hän saattanut lisätä. Hänestä olivat
-oppi ja Tobias yksi asia. Vanha rakkaus ei ruostu, nuoruuden rakkaus
-leimahti jälleen ilmi tuleen ja kuunnellessaan nuorta, innokasta
-saarnamiestä hän ei kysellyt itseltään, miten suuri osa henkilöllä oli
-hänen mieltymyksessänsä uuteen oppiin. Hän ei tahtonut eikä uskaltanut
-tutkistella; ottamatta lukuun kaikkia asianhaaroja antautui hän,
-kuulematta varoitusta ja herätystä, koko sydämmestään ja sielustaan sen
-tunteen valtaan, joka oli anastanut hänet. Joka hetki, kuin hän vain
-jouti kotiaskareilta, meni hän miehensä huomaamatta vanhan Tobiaan
-tupaan.
-
-
-
-
-XII.
-
-
-Siten kului kuukausi toisensa perästä, taistelevain puolueiden
-antamatta hiuksenkaan vertaa perää toisillensa. Lumivalkoinen talvi
-alkoi jo kadottaa värinsä puhtautta, harmaat jäät ja tummat pilkut
-pelloilla ja niityillä ennustivat kevään koittoa. Erään rukouskokouksen
-jälkeen, josta Anni oli palannut kotiin enemmän liikutettuna kuin
-tavallisesti, oli Matti ankarasti kohdellut häntä ja viimein
-käsinkoskevastikin sekä uhannut aivan tuntuvasti rangaista, jos hän
-vielä kerran uskalsi rikkoa hänen selvää kieltoansa. Häpeissään,
-haluttomana, tyytymättömänä itseensä ja onnettomana kuten aina näiden
-oikeutetun mustasukkaisuuden ja suuttumuksen kohtausten jälkeen oli hän
-lähtenyt pariksi päiväksi metsälle virkistämään mieltänsä. Hän rakasti
-kiihkeästi metsästystä. Kaakkois-Suomessa on muuten vähä metsästäjiä
-enimmäkseen siitä syystä, että kaikki metsästys on ollut ankarasti
-kiellettynä lahjoitusmaiden herrain aikana. Joitakuita innokkaita
-linnustajia oli kuitenkin, ja niistä oli Reijonen yksi. Hän läksi nyt
-aikaisin aamulla ennen auringon nousua. Ensin hän kuitenkin meni
-huviksensa lintuaittaansa, vanhaan, jo kaatumaisillaan olevaan
-huoneesen, joka lähellä pihaa seisoi yksinään ikivanhan koivikon
-suojassa. Siellä hän valmistihe metsästyksen viehätykseen ja itsekseen
-iloitsi mieshukasta, jota hän oli saanut aikaan teyrien, metsäkanain,
-metsojen ja pyiden joukossa. Matti oli näet lintukauppias, hän ampui,
-pyyteli ansoilla, osti ja möi lintuja Pietarin herkkukauppiaille.
-Siellä riippui hänen aitassaan sadoittain teyrejä, teräkseltä
-kiiltävässä puvussa, kuusenhavuja avonaisessa nokassa. Purpuranpunainen
-pilkku silmäin päällä näytti kuolettavalta haavalta. Muhkea urosmetso
-riippui siinä, pitkät kaulahöyhenet viimeisen kerran pöyristettynä; ei
-se kurkku ollut koskaan enää saava aikaan niitä kellonääniä, jotka
-viehättävät rakastuneita naaraksia. Teyrimetso, syntynyt sekasuvusta,
-riippui kankeana ja kylmänä emonsa naarasmetson ja isonsa urosteyrin
-välillä. Metsäkana, valkoiset housut jalassa, ja töyhtöpää pyy, kaikki
-olivat uhranneet henkensä kylmällä kinoksella, että sitte Pietarin
-paraimmissa ravintoloissa kiihottaisivat jonkun herkkusuun ruokahalua.
-Kirkasvärisiä sirkkusia ja tilhejä riippui siinä, kaikki kankeiksi
-jäätyneinä ja valmiina vietäväksi johonkin muotikauppaan tai
-turkkurille, Mutta kiusojen ja ikävyyksien unhottamisen sijasta sai
-Matti yhden huolen lisäksi. Nyt oli näet talvipakkanen lopussa ja
-linnut täytyi tukuttain muuttaa rahaksi, ett'eivät pahenisi.
-Tyytymättömänä lukitsi hän aittansa ja läksi teyrivajaansa. Se oli
-vanhan, visapahkaisen koivuryhmän juuressa, jotka pilviä tavoittelevina
-ja yksinään seisoivat hoitamattomassa vesakossa. Neljän- tai
-viidenkymmenen askeleen päässä oli aukea paikka, jossa teyrit
-tavallisesti leikittelivät ja tanssivat. Oli aikaisin aamulla. Tuuli
-vielä uinueli, kuin aurinko nousi metsän yli keveiden, untuvaisten,
-pitkäjuovaisten pilvien keskellä. Heti muuttui kaikki aikaisen kevään
-karvaiseksi. Ilmaisena, vienon punasinervän karvaisena seisoi koivikko
-ja haavikko, silmikot paisuvina. Vesakon tiheikköihin painuivat
-syreenin karvaiset varjot yhä alemmaksi, mikäli aamuvalo hajoitti
-opaalin väristä utua. Lumikinokset olivat huvenneina, vesojen ja
-kantojen lävistäminä, ohuina peitteinä soilla ja niityillä; ainoastaan
-siellä täällä välkkyi joitakuita jääkristalleja. Nyt kajahti palokärjen
-metallilta helisevä, surumielinen ääni aamusoittona läpi kirkkaan
-ilman. Nuori varisparikunta heräsi heti ja ryhtyi innokkaasti pesäänsä
-rakentamaan, miettivästi ja raskaasti lentäen läpi vesakon. Teyrikukot
-heräsivät koivujen korkeimmissa latvoissa, ojensivat kaulojansa ja
-räpyttivät tummia, terässinisiä, valkojuovasia siipiään. Sitte alkoi
-vanhin kukko leikin, päästäen hienon vihellysäänen, monimutkaisen ja
-erilaisessa tahdissa, sitte tuon puhalluksen, joka viehättää
-metsämiestä, sillä nyt hän tietää leikin todella alkavan. Tätä
-puhallusta muut kukot eivät voi vastustaa, he levittävät purstonsa
-viuhkan muotoon, pörhistävät kaulahöyhenensä ja alkavat kuhertaa.
-Silloin lentää vanha kukko päättävästi alas koivusta ja laskeutuu
-aukealle paikalle maahan. Yksitellen lentävät toiset kukot alas, nuorin
-viimeksi. Silloin alkaa leikki tanssineen ja lauluineen, kukko toisensa
-perästä lentää kokouspaikkaan, ne poljeksivat ohutta lunta niin, että
-se roiskuu ylös ilmaan, pyörivät, siivet vähän ylhäällä, hierovat
-nokkaa ja kaulaa maahan niin, että höyhenet pölisevät, kuhertavat ja
-viheltävät rakkautensa aamulaulua, Kuin joku nuori kukko kiihtyy
-liiaksi, ottaa vanha sitä niskasta, laahaa pois ja palaa kujerrellen ja
-voitostaan ylpeänä, mitä hullunkurisimmasti tepastellen leikkipaikkaan,
-ja mitä kauemmin leikkiä kestää, sitä enemmän nämä muhkeat linnut
-kiihtyvät.
-
-Matti ei voinut olla vertailematta näitä kiihtyneitä lintuja ja
-hihhuleja toisiinsa. Rukouksesta ja veisuusta päihtyneinä, tunteet
-kiihottuneina mielipuolisuuden rajalle asti, pitivät nekin tanssejansa.
-Katkerasti hymyillen nosti hän pyssynsä kaataakseen yhden teyrin,
-hänellä oli jo sormi liipasinta vasten, kuin eläin, koiran kokoinen,
-yht'äkkiä kuin nuoli viskautui pitkällä hyppäyksellä joltakin vanhan
-koivun oksalta alas, sieppasi kiinni kurkusta juuri sen teyrin, jonka
-Matti oli valinnut saalikseen, ja ennen, kuin hämmästynyt metsämies
-ehti tointua, levittivät teyrit, sekä kukot että kanat, siipensä ja
-läksivät humisten pakoon, vaan ilves hitaasti käveli pois saaliinensa.
-Tajuttomasti välähti Matti Reijosen mielessä yksi ajatus, hänen
-voimattansa tehdä siitä selkoa: noin pitäisi minunkin tehdä
-teyrikukolleni kotona, kerran vain puristaa kurkusta, niin olisi se
-leikki lopussa. Matti kauhistui itse tuota ajatusta ja koetti niin pian
-kuin mahdollista karkoittaa sitä mielestään. Hän katsoi ilvestä, tuossa
-se vielä seisoi pajupensaan alla syömässä aamiaistansa. Hän tuiskautti
-rohkealle ryövärille haulipanoksen, voimatta sillä juuri mitään
-vaikuttaa, sillä ilves yhdellä hyppäyksellä katosi vesakkoon. Tästä
-paikasta oli teyrin pyynti loppunut pitkäksi ajaksi, sillä missä ilves
-liikkuu, siinä teyrit eivät suinkaan ryhdy leikkiinsä, vaan etsivät
-rauhallisempia paikkoja.
-
-Äkeissään tästä uudesta vastoinkäymisestä läksi Matti astuskelemaan
-kotiin päin. Puoli matkassa tapasi hän erään tuttunsa, joka oli menossa
-lähimmälle rautatien-asemalle. Reijonen läksi mukaan tekemään
-lintukauppaa. Mutta tämä päivä oli kerrassaan onnettomuuden päivä, hän
-sai kuulla ruplan kurssien alenneen yht'äkkiä uskomattomasti. Hän
-joutui huonoon seuraan, ja kuin hän viimein myöhään illalla läksi
-kotiinsa päin, oli hän jotenkin juovuksissa ja suutuksissa itseensä ja
-koko maailmaan.
-
-
-
-
-XIII.
-
-
-Samana päivänä, kuin Matti läksi edellisessä luvussa kerrotulle
-metsästysretkelle, oli Tobias Pullinen tuttavien kautta saanut
-pappilasta kirjeen, joka oli maannut pappilan kansliassa vähintään pari
-viikkoa. Tobias oli viime aikoina saanut paljonkin kirjeitä
-uskonveljiltä ja -sisarilta, jotka pyysivät neuvoa, asianajajaltansa,
-kirkkoherran virastolta, jopa tuomiokapituliltakin, mutta tämä kirje
-oli ihan toisenlainen, perin kummallisen näköinen. Se oli täynnä
-postimerkkejä, joissa kotkankuva levitti laihoja jäseniään. Siinä oli
-ruotsalaisia, suomalaisia ja venäläisiä sanoja kuoressa ja ylinnä nimi
-Tobolsk. Tobias käänteli ja katseli kirjettä moneen kertaan ennen
-aukasemista, ja avattuaan katsoi hän heti allekirjoitusta, joka oli
-Aleksander Ylistalo. Tobiaan käsi vapisi, kuin hän huomasi sen miehen
-nimen, joka oli niin voimakkaasti, niin kovakouraisesti koskenut hänen
-elämäänsä, sen miehen, jota hän oli ihmetellyt, vihannut ja nyt vasta
-käsittänyt. Kirje oli tällainen:
-
-    Tobolskista, vankein parannuslaitoksesta.
-
-    Terveyttä ja veljeyttä Tobias Pulliselle ynnä rauhaa, anteeksi
-    antamista ja sovintoa vapahtajamme Jesuksen Kristuksen tähden.
-    Jos sinä, rakas veli Kristuksessa, tiedät itsestäsi jotain pahaa,
-    niin älä tee kuten sinun kelvoton viheliäinen veljesi Adam
-    Pihlhjerta, älä salaa sitä seurakunnalta, vaan tunnusta se elävän
-    Jumalan ja kanssaveljiesi edessä, niin että et sorru synnistä,
-    kuten pahantekijä opettajasi Aleksander Ylistalo
-
-                                                   entinen
-                                               Adam Pihlhjerta.
-
-Tämä tervehdys, kuvaannollisesti sanoen, haudan toiselta puolen
-vaikutti niin Tobiaasen, että hän tuskin voi hillitä liikkeitänsä.
-
-Samassa astui Anni tupaan. Hänen käyntinsä ja liikkeensä olivat
-viehättävät ja vapaat. Hänen katseensa oli levollinen ja kiihkoton niin
-kuin sen, joka levähtää kovan mielenjännityksen tai suuren onnen
-jälkeen. Hän kantoi hyvin sulavasti naitujen vaimoin pukua, päässä
-pieni myssy pahvista, päällystettynä silkillä, ja myssystä riippui
-rimpsu, joka hänen astuessaan heilui edes takaisin kauniissa,
-valkoisessa niskassa. Paksu tukka oli sileäksi kammattu otsalta,
-kirkkaat, vaaleat silmät loistivat hiljaisesta onnesta.
-
-Leena äiti, joka ajatuksissaan istui kankaansa edessä, katsahti oveen
-päin ja alkoi heti, kuin hänen hämärät silmänsä käsittivät, kuka tulija
-oli, kiivaasti polkea, kutoa tulipunaisia lankoja loimiin ja kalistella
-sukkulaa. Ei kukaan sanonut sanaakaan pitkään aikaan. Anni seisoi ja
-katsoi liikuttavan mieltyneesti Tobiaasen. Tobias katsomatta sinne
-päinkään tunsi sen katseen. Viimein hän virkkoi puoliääneen: "Anni",
-sipasi kädellään otsaansa, "Anni", ja näytti ihan siltä, kuin hänen
-olisi ollut vaikea saada sanoja suustansa tulemaan. "Anni", kuiskasi
-hän vielä kolmannen kerran. Nyt lakkasivat kaiteet paukkumasta. Tobias
-antoi Aleksanderin kirjeen Annille ja sanoi: "minun täytyy tunnustaa
-syntini seurakunnalle, Adam pakottaa minua siihen."
-
-Leena viskasi valkoista lankaa loimien väliin niin kiivaasti, että
-sukkula lensi seinään. Annin kasvoissa väri tuskin yhtään muuttui,
-kaikki muu oli hänestä nyt mitätöntä, niin hänen mielensä oli täynnä
-onnellista rakkautta. Hän tuskin katsoikaan kirjeesen, sanoi vain
-lempeällä, hiljaisella äänellä: "sinä tietysti teet oikein, kuin
-seuraat hengen kehoitusta, muuten", virkkoi hän sitte puoli ääneen,
-"minä puolestani teen sinun tahtosi mukaan." Sukkula singahteli yhä
-kiivaammin ja Leena paukutti kaksi mustaa, paksua lankaa kiinni
-kirkasväriseen kankaasensa.
-
-"Missä on Matti?" kysyi vanhus kuivakiskoisesti.
-
-"Metsällä, hän palaa vasta huomenna", sanoi Anni Tobiaasen katsoen.
-
-Tumma puna nousi äkisti Tobiaan kasvoille, hän tempasi Adamin kirjeen
-ja sanoi takertuvalla äänellä: "niin on tehtävä, kuin sanoin; toimita
-veljille ja sisarille sana, että me tänä iltana kokoudumme..."
-
-"Minun luokseni", sanoi Anni, tietämättänsä tähystellen Leenaa, ja
-astui hitaasti ulos ovesta.
-
-Leena yhä paukutteli kangastansa, kutoi punaisia, valkoisia ja mustia
-lankoja juoviksi, kunnes hänen silmänsä alkoivat välkkyä ja raskaita
-pisaroita putoili pitkin poskia. Äkisti kääntyi hän, katsoi poikaansa
-pitkään, nousi pois istuinlaudaltansa, meni Tobiaan luo ja sanoi
-vapisevalla äänellä:
-
-"Parempi olisi, jos kokoonnuttaisiin tänne meille."
-
-"Ehkä, äiti, mutta nyt se jo on liian myöhä."
-
-Pitkä kevätpäivä sammui kullan hehkuna. Lamppu sytytettiin Reijosen
-tuvassa, ja hämärissä kokoutuivat veljet ja sisaret ahtaalta tuntuvaan
-huoneesen. Kuin kaikki olivat koossa, suljettiin ovi huolellisesti.
-Tavaton aika ja paikka, Reijosen tupa, hänen, joka oli päämiehenä
-vastustamassa pyhiä, teki kokouksen erittäin juhlalliseksi. Nuori
-saarnaaja ja hänen vanha äitinsä istuivat tuvan perällä uunin
-vastapäätä. Tobias puhui vapaasti, jopa innokkaastikin, mutta hänen
-käytöksessään oli jotakin, joka muuten on tavallista kaikilla, joiden
-mielessä vallitsee yksi ainoa ajatus, yksi tunne: hän näytti
-miettivältä, hajamieliseltä. Silloin tällöin katsahti hän Anniin, joka
-yhä vain selaili virsikirjaa. Äiti Leena seurasi tarkkaan poikansa
-sielun liikettä.
-
-"Kas niin, poikani", sanoi hän viimein.
-
-Tobias kalpeni ja nousi. Vaikealta se tuntui, hänen kurkkunsa oli kuin
-kiinni puserrettu, hän nieli moneen kertaan ja viimein lyhyen vait'olon
-jälkeen alkoi puhua vähän vapisevalla äänellä:
-
-"Veljet ja sisaret. Minä tunnen syvällistä pakotusta tunnustamaan
-suurta syntiä, johon me, johon minä..."
-
-Hänen puhettaan keskeytti kova jyskytys oveen. Anni hypähti ylös kuin
-peljästynyt pyy, juoksi Tobiaan luo ja asettui hänen eteensä. Nyt
-kuului Matti Reijonen kiroten ja uhaten jyskyttävän ovea. "Ovi auki,
-minä käsken. Etkö kuule, Anni, minä se olen, sinun isäntäsi", ja hän
-paukutteli koko voimallaan. "Oletteko hullut vai kuurot. Jos ette avaa
-ovea, lyön minä sen pirstaleiksi ja tapan jok'ainoan teistä."
-
-"Matti Reijonen se on ja juovuksissa, se kuuluu puheesta", sanoivat
-muutamat naiset. Tobias seisoi kalpeana ja ääneti; "avatkaa ovi!" käski
-hän kovalla äänellä, mutta ei kukaan totellut häntä.
-
-"Vai niin, oletko sinä siellä, Tobias, no nyt minä kyllä ymmärrän,
-minkä tähden vaimoni pitää ovea kiinni. Sinä tekopyhä kettu, sinä käki
-varpusen pesässä, kirottu haaskaaja."
-
-"Olkoon ovi kiinni", sanoi Anni jyrkästi, "hänellä on pyssy kanssansa,
-minä tunnen hänet; kuin hän puhuu tuolla tavalla, tapahtuu tässä
-onnettomuus."
-
-Mutta Matti Reijosen vihastus oli kasvanut äärettömästi, hän raivosi
-hurjasti. Hänen omassa tuvassaan, mikä häpeä, mikä häväistys. Kuin ovea
-ei avattu kyllin sukkelaan, juoksi hän ulos, löi rikki ruudun ja
-kalpeana kuin palttina, suu puristettuna kokoon, niin että se oli vain
-kapeana viivana, seisoi hän siinä ikkunan takana, pyssy ojennettuna.
-"Missä hän on, se hävytön ryöväri, ilves, joka on siepannut minun
-kanaseni, astu esiin, jos uskallat." Mutta vaikeroiden ja itkien
-hyppäsivät miehet ja naiset ylös ja juoksivat opettajansa ympärille.
-Pyssyn suu liikkui uhkaavasti, etsien, mihin laueta, mutta löytämättä.
-Ihmispiirin sisällä seisoi Tobias ja Anni oli hädissään tarttunut
-häneen sylin. Nyt katosi Matti yht'äkkiä, oli ihan hiljaista,
-ainoastaan nyyhkytyksiä ja huokauksia kuului tuvassa. Tobias veti
-syvään henkeä.
-
-"Minä olen syyllinen", sanoi hän, "Matti Reijosella on oikeus vaatia
-minulta tilintekoa, minä pyydän seurakuntaa kuulemaan minun
-tunnustustani ja antamaan minulle anteeksi..."
-
-Silloin juuri kuului kolinaa katolta, kaikki katsahtivat ylös,
-välikatosta oli lauta työnnetty syrjään ja raosta näkyi taas pyssyn
-piippu ja sen takaa kaksi hirmuista, veristynyttä silmää. Matti oli
-juossut tupansa vinnille, työntänyt syrjään ohuen sammalkerroksen ja
-kattolaudan.
-
-"Nyt minä olen ilves", kuului kiukkuinen ääni, "eikä teyrikukko pääse
-kynsistäni." Pamaus vain ja Tobias Pullinen makasi kuolettavasti
-haavoitettuna äitinsä ja Annin jaloissa.
-
-Hiljaa ja hätäyksissään katosivat enimmät tuon kamalan teon näkijät.
-Pari miestä riensi kuolemaisillaan olevan luo.
-
-"Kotiin, kotiin", kuiskasi hän sammuvalla äänellä, "minä tahdon kuolla
-kotona."
-
-Häntä lähdettiin kantamaan. Leena ja Anni astuivat jäljestä hirveästi
-liikutettuina, mutta ei yhtään kyyneltä tullut heidän silmistänsä.
-Aurinko oli jo aikaa sitte laskeutunut keveäin pilvenjuomujen taakse.
-Kuu liiteli taivaalla hienona sirpin muotoisena kaarena, levittämättä
-mitään valoa. Ainoastaan suurimmat tähdet levittivät väräjävää valoansa
-valoisaan kevätyöhön. Otava seisoi, pursto kohti keskitaivasta,
-ehtootähti loisti keltapunaisena ja pohjantähti levitti kylmää valoansa
-maan päälle, saman tapaista kuin revontulien liekit. Lumi ja jäät
-sulivat niin, että vesi ikään kuin raskaat kyyneleet tippui maahan.
-Kuin kantajat raskaan taakkansa kanssa saapuivat Pullisen pihaan,
-kuului kuoleva Paavalin sanoilla kuiskaavan: "totisesti minä olen
-suurin syntisistä." He laskivat hänet varovasti alas rappusille. Hän
-oli kuollut. Onnellinen hymy leikitteli kalpeilla kasvoilla ja
-tuskainen juonne suun ympäriltä oli ensi kerran moneen vuoteen poissa.
-Matti Viskari tuli vanhana ja kyyryisenä ulos tuvasta ja katsoi hyvin
-pitkään tutkivaisesti kuollutta. "Katsokaa", sanoi hän, "hänestä ei ole
-juossut pisaraakaan verta; tiedättekö, mitä se merkitsee." Kaikki
-katsoivat vanhuksen suuhun. "Se merkitsee, että hän oikein ansaitsi
-luotinsa."
-
-Yö kului ja päivä tuli, ruumis pestiin ja vietiin aittaan; nimismies
-tuli ja teki protokollansa; lääkäri tuli, avasi ruumiin ja kirjoitti
-lausuntonsa: kuollut keuhkoihin menneestä luodista; Reijonen vangittiin
-ja vietiin pois; vanha Tobias palasi joltakin markkinamatkalta ja ollen
-pehmytmielinen tuli, nähtyänsä ruumiin, niin suruihinsa, että oli ihan
-menehtyä; vanha Leena haaveksien istui yöt päivät poikansa ruumiin
-vieressä, mutta Anni inhimillisesti puhuen, oli ihan kylmänä, niin kuin
-ei olisi ollenkaan kuulunut häneen, mitä tapahtui ja oli tapahtunut.
-Hautajaispäivä tuli, vieraita kokoutui läheltä ja kaukaa, kaikki
-tahtoivat ottaa jäähyväset vainajalta hänen maatessaan tuossa mustassa
-arkussa aitassa. Arkun vieressä istui Leena, leuka käden varassa. Aitan
-ovi oli auki. Kevätaurinko paistoi lämpimästi, taivas oli
-kirkkaansininen ja leivo puhalteli laulurintansa syvyydestä elämänilon
-säveliä. Anni meni viimeisen kerran aittaan. Suuri, tummansininen
-kärpänen, ensimmäinen, kuin kevätaurinko oli eloon herättänyt, surisi
-auringon paahteessa avoimen arkun vieressä. Se lenteli huimasti sinne
-tänne, kunnes viimein laskeutui ruumiin vahan karvaisille kasvoille,
-ikään kuin anastaen hänet omakseen. Häviämisen ensimmäinen enne. Suuri
-suru ja toivottomuus valtasivat Annin, kuin hän näki sen. Hän vaipui
-vanhan Leenan eteen ja itkien lausui niin kovasti, että kaikki
-kuulivat: "viekää pois hänet, viekää pois, minä se olen surmannut
-hänet. Antakaa anteeksi, äiti Leena, anteeksi, kaikki on minun syyni."
-
-Leena nousi hitaasti. "Lapsi parka, sinun syysi, ehkäpä niinkin, mutta
-mitä minä sitte sanon, vanha syntinen." Ja nämä molemmat naiset olivat
-tästä hetkestä lähtein ihan eroamattomat.
-
-
-
-
-Viiteselitykset:
-
-
-[1] Shvetkaksi (ruotsalaiseksi) sanotaan kaikkialla Venäjällä
-suomalaista hevosrotua. Suomen hevosilla on muuten kestäväisyytensä ja
-vähään tyytyväisyytensä tähden hyvä maine Venäjällä.
-
-[2] Monta sellaista aatelissukua, jotka ovat joutuneet takaisin
-huomaamattomuuden peittoon, on maamme kaakkoisosassa; mainittakoon
-Pihlhjerta, Fingerros, Falkenberg, Husgafvel, Brandstake y.m.m.
-
-[3] Tarina käärmeiden valtakunnasta, kuten vampyyristäkin, on
-itämaista, luultavasti slaavilaista perua.
-
-[4] Jonkinlaista dammia, jota pelataan shakkilaudalla eri värisillä
-kivillä.
-
-
-
-***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK HIHHULEITA***
-
-
-******* This file should be named 41933-8.txt or 41933-8.zip *******
-
-
-This and all associated files of various formats will be found in:
-http://www.gutenberg.org/dirs/4/1/9/3/41933
-
-
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions
-will be renamed.
-
-Creating the works from public domain print editions means that no
-one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
-(and you!) can copy and distribute it in the United States without
-permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
-set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
-copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
-protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
-Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
-charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
-do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
-rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
-such as creation of derivative works, reports, performances and
-research.  They may be modified and printed and given away--you may do
-practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
-subject to the trademark license, especially commercial
-redistribution.
-
-
-
-*** START: FULL LICENSE ***
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
-Gutenberg-tm License available with this file or online at
-  www.gutenberg.org/license.
-
-
-Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
-electronic works
-
-1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
-all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
-If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
-Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
-terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
-entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
-
-1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement.  See
-paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
-and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
-works.  See paragraph 1.E below.
-
-1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
-or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
-Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
-collection are in the public domain in the United States.  If an
-individual work is in the public domain in the United States and you are
-located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
-copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
-works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
-are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
-Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
-freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
-this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
-the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
-keeping this work in the same format with its attached full Project
-Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
-
-1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
-a constant state of change.  If you are outside the United States, check
-the laws of your country in addition to the terms of this agreement
-before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
-creating derivative works based on this work or any other Project
-Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
-the copyright status of any work in any country outside the United
-States.
-
-1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
-access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
-whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
-phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
-Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
-copied or distributed:
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
-almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
-with this eBook or online at www.gutenberg.org
-
-1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
-from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
-posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
-and distributed to anyone in the United States without paying any fees
-or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
-with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
-work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
-through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
-Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
-1.E.9.
-
-1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
-terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
-to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
-permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
-
-1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
-word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
-distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
-"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
-posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
-you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
-copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
-request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
-form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
-License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
-that
-
-- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
-     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
-     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
-     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
-     must be paid within 60 days following each date on which you
-     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
-     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
-     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
-     address specified in Section 4, "Information about donations to
-     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
-
-- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-     License.  You must require such a user to return or
-     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
-     and discontinue all use of and all access to other copies of
-     Project Gutenberg-tm works.
-
-- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
-     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
-     of receipt of the work.
-
-- You comply with all other terms of this agreement for free
-     distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
-electronic work or group of works on different terms than are set
-forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
-both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
-Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
-Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
-collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
-works, and the medium on which they may be stored, may contain
-"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
-corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
-property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
-computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
-your equipment.
-
-1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from.  If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium with
-your written explanation.  The person or entity that provided you with
-the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
-refund.  If you received the work electronically, the person or entity
-providing it to you may choose to give you a second opportunity to
-receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
-is also defective, you may demand a refund in writing without further
-opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO OTHER
-WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
-WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
-If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
-law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
-interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
-the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
-provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
-
-1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
-with this agreement, and any volunteers associated with the production,
-promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
-harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
-that arise directly or indirectly from any of the following which you do
-or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
-work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
-Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
-
-
-Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of computers
-including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
-because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
-people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
-To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
-and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
-and the Foundation information page at www.gutenberg.org
-
-
-Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
-Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541.  Contributions to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
-permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
-Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
-throughout numerous locations.  Its business office is located at 809
-North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887.  Email
-contact links and up to date contact information can be found at the
-Foundation's web site and official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-     Dr. Gregory B. Newby
-     Chief Executive and Director
-     gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements.  We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance.  To
-SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
-particular state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations.
-To donate, please visit:  www.gutenberg.org/donate
-
-
-Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
-works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm
-concept of a library of electronic works that could be freely shared
-with anyone.  For forty years, he produced and distributed Project
-Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
-unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
-keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
-
-     www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/41933-8.zip b/41933-8.zip
deleted file mode 100644
index 277ea34..0000000
--- a/41933-8.zip
+++ /dev/null